diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55083-8.txt | 9404 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55083-8.zip | bin | 154428 -> 0 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/55083-h.zip | bin | 194484 -> 0 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/55083-h/55083-h.htm | 9494 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55083-h/images/01.png | bin | 9632 -> 0 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/55083-h/images/02.png | bin | 5003 -> 0 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/55083-h/images/03.png | bin | 9112 -> 0 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/55083-h/images/04.png | bin | 3461 -> 0 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/55083-h/images/cover.jpg | bin | 10905 -> 0 bytes |
12 files changed, 17 insertions, 18898 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..8642345 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55083 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55083) diff --git a/old/55083-8.txt b/old/55083-8.txt deleted file mode 100644 index 6f90a1f..0000000 --- a/old/55083-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9404 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Ontto neula, by Maurice Leblanc, Translated -by V. Hämeen-Anttila - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Ontto neula - Arsène Lupinin merkilliset seikkailut - - -Author: Maurice Leblanc - - - -Release Date: July 10, 2017 [eBook #55083] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONTTO NEULA*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -Note: Project Gutenberg also has an HTML version of this - file which includes the original illustrations. - See 55083-h.htm or 55083-h.zip: - (http://www.gutenberg.org/files/55083/55083-h/55083-h.htm) - or - (http://www.gutenberg.org/files/55083/55083-h.zip) - - - - - -ONTTO NEULA - -Arsène Lupinin seikkailuja - -Kirj. - -MAURICE LEBLANC - -Suomentanut - -V. Hämeen-Anttila - -Ranskankielinen alkuteos "Aiguille creuse" - - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Oy, -1909. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU - - -Raymonde kuunteli. Jälleen ja kahdesti kuului melu, kyllin selvästi, -erotakseen kaikista yön syvän hiljaisuuden muodostavista sekavista -äänistä, mutta kuitenkin siksi heikosti, ettei tyttö olisi osannut -sanoa, tuliko se läheltä vai kaukaa, suuren linnan seinien sisältä -vai ulkoa puiston pimennoista. - -Hän nousi hiljaa vuoteeltaan. Hänen ikkunansa oli raollaan, hän -työnsi auki molemmat puoliskot. Kuutamo hopeoitsi hiljaista -maisemaa -- ruohoisia nurmia ja pensastoja, missä vanhan luostarin -hajonneet rauniot kuvastuivat synkkinä ääriviivoina, katkenneine -pilareineen, vajanaisine suippokaarineen, pylväskäytävä-jätteineen ja -tukikaarisirpaleineen. Hento henkäys hiveli kiinteitä pintoja, sai -tuskin puiden paljaita oksia heilahtelemaan ja kahisi pensasaitojen -hiirenkorvalle puhjenneissa lehvistöissä. - -Äkkiä sama ääni... Se tunkeusi vasemmalta ja tytön kamarin -alapuolella olevasta huonekerrasta, niistä saleista siis, jotka -täyttivät linnan läntisen sivustan. - -Vaikka olikin reipas ja voimakas, nuori tyttö tunsi kuitenkin -hiipivää pelkoa. Hän heitti ylleen yöpuvun ja sieppasi tulitikut. - -"Raymonde... Raymonde..." - -Heikosti kuin hengähdys kutsui häntä ääni viereisestä huoneesta, -jonka ovi ei ollut suljettu. Hän hapuili sinne, mutta hänen serkkunsa -Suzanne tulikin jo vastaan ja horjahti hänen syliinsä. - -"Raymonde... sinäkö siinä? Kuulitko?" - -"Kyllä... vai niin, sinä et nuku?" - -"Koira kai minut herätti... jo pitkän tovin olen ollut valveilla. -Mutta se ei enää hauku. Mitähän kello lieneekään?" - -"Neljän vaiheilla." - -"Kuule... salissa ihan varmasti kävelee joku." - -"Ei ole vaaraa, onhan isäsi kotona, Suzanne." - -"Mutta häntä voi vaara uhata. Hän makaa pikku salin vieressä." - -"Herra Daval on täällä myös..." - -"Linnan toisessa päässä. Miten saattaisi hän kuulla?" - -He epäröitsivät, eivät tienneet mihin ryhtyä. Kirkuisivatko? -Huutaisivat apua? Sitä he eivät uskaltaneet, heidän omankin äänensä -sointu hirvitti heitä. Mutta Suzanne, joka oli lähestynyt ikkunaa, -kirahti tukahtuneesti. - -"Katso tuonne... mies... suihkulähteen luona..." - -Siellä todellakin teki mies lähtöä nopein askelin. Hän kantoi -kainalossaan hyvin suurta esinettä -- he eivät kyenneet erottamaan, -mikä se hänen sääriinsä mätkähteli käyntiä haitaten. He näkivät hänen -astelevan vanhan kappelin ohi muurissa olevaa pikku veräjää kohti. -Veräjä tuntui olevan auki, sillä yökulkija katosi äkkiä tyttöjen -kuulematta saranain tavanmukaista kitinää. - -"Hän tuli salista", kuiskasi Suzanne. - -"Ei, portailta ja eteisestä hän olisi suunnannut kulkunsa enemmän -vasempaan. Ellei..." - -Sama ajatus hätkähdytti molempia. He kurottausivat ulos. Heidän -allaan oli seinää vasten nostettu tikapuut ensimmäiseen huonekertaan. -Kivikuistille heijastui valoa. Ja toinen mies, myös jotakin kantaen, -kapusi kuistin kaiteen yli, riensi alas tikkaita ja pakeni samaa -tietä kuin edeltäjänsäkin. - -Kauhistuneenapa hervotonna valahti Suzanne polvilleen, kuiskaten: - -"Meidän täytyy huutaa... huutaa apua..." - -"Kuka tulisi apuun? Isäsi... mutta entä jos siellä vielä on montakin -miestä... ja he syöksyvät hänen kimppuunsa?" - -"Me... me voisimme ilmoittaa palvelusväelle... sinun soittojohtosi -vie niiden huonekertaan..." - -"Niin, voimmehan... hyvä että muistit... kun vain ehättäisivät -ajoissa!" - -Raymonde etsi käsiinsä vuoteensa vierestä soittojohdon nastan -ja painoi sitä. Ylhäältä kuului kilinää, ja heistä tuntui, että -yöllisten vieraitten täytyi kuulla soitto hyvin selvästi tuonne alas. - -He odottivat. Hiljaisuus kävi kammottavaksi, eikä pienintäkään -henkäystä kahahdellut pensaitten lehdissä. - -"Minua pelottaa... minua pelottaa..." hoki Suzanne. - -Ja äkkiä kuului pimeästä heidän altaan taistelun temmellystä, -huonekaluja paiskautui lattiaan, kajahti sanoja, huudahduksia, -päättyen kamalaan, hirvittävään, käheään korinaan, kuin olisi joku -murhattu... - -Raymonde ryntäsi ovelle. Suzanne riippui epätoivoisesti kiinni hänen -käsivarressaan. - -"Ei, ei, älä jätä minua yksin... minua pelottaa..." - -Raymonde työnsi hänet syrjään ja syöksähti ulos käytävään. Häntä -pian seurasi kirkuva Suzanne, hoippuen seinästä toiseen. Edellinen -ehti portaille, kiiti siitä alas, säntäsi salin ovelle ja pysähtyi -kynnykselle kuin naulittu, Suzannen lyyhistyessä lattialle hänen -viereensä. Heitä vastassa seisoi kolmen askeleen päässä lyhty kädessä -mies. Hän suuntasi valon nuoriin tyttöihin niin, että se häikäisi -heidät, tähysteli tarkoin heidän kalpeita kasvojaan, otti sitten -häikäilemättä lakkinsa, aivan tyynenä liikkeissään, poimi käteensä -pienen paperipalasen ja pari oljenkortta sekä poisti muitakin jälkiä -matolta, astuskeli kuistille, kääntyi nuoriin tyttöihin päin, kumarsi -heille syvään ja katosi. - -Suzanne kiiruhti pikku kammioon, joka oli ison salin ja hänen isänsä -makuuhuoneen välillä. Mutta jo ovessa hirmustutti häntä kauhea näky. -Viistossa kuutamon juovassa hän näki kaksi liikkumatonta ruumista -vierekkäin lattialla. Hän kumartui toisen yli. - -"Isä!... Isä rakas!... Sinäkö siinä? Mikä sinun on?" huusi hän -suunniltaan säikähtäneenä. - -Tuokion kuluttua liikahti kreivi de Gesvres. Hän virkkoi voipuneella -äänellä: - -"Älä ole peloissasi... minä en ole haavoittunut. Mutta Daval... -Elääkö hän? Veitsi... Veitsi?" - -Nyt saapui kaksi palvelijaa tuoden valoa. Raymonde kumartui toisen -ruumiin yli ja tunsi sen Jean Davaliksi, kreivin sihteeriksi ja -uskotuksi. Verta tihkui hänen kaulastaan. Hänen kasvojansa leimasi jo -kelmeydellään kuolema. - -Tyttö nousi, astui ulos salista, otti asetelineeltä kiväärin, jonka -tiesi panostetuksi, ja kiirehti kuistille. Oli varmasti kulunut -ainoastaan viisi- tai kuusikymmentä sekuntia siitä kun mies laski -jalkansa ylimmälle tikkaalle. Hän ei siis voinut olla kaukana, -varsinkaan kun oli älynnyt olla siksi varovainen, että oli nostanut -tikapuut hiukan sivulle, pois muiden käytettävistä. Raymonde näkikin -hänet todella pian hiipimässä pitkin vanhan luostarikäytävän -raunioita. Tyynesti tähdäten hän laukaisi. Mies kaatui. - -"Kas sillä tavalla, sen nyt saamme siepatuksi!" huudahti toinen -palvelijoista. "Minä menen alas hänen luokseen..." - -"Ei, Victor, hän nousee... mene mieluummin pikku veräjälle. Hän voi -päästä ulos ainoastaan sitä kautta." - -Victor juoksi alas, mutta ennen kuin hän oli edes ehtinyt puistoon -asti oli mies taas kaatunut kumoon. Raymonde huusi toista palvelijaa. - -"Albert, näetkö hänet tuolla? Lähellä isoa kaarikäytävää?" - -"Näenpä kyllä, hän ryömii ruohossa... mies on saanut mitä sietääkin." - -"Pitäkää häntä silmällä täältä." - -"Hän ei voi mitenkään pujahtaa pois. Raunioiden oikealla puolellahan -on avoin ruohokenttä..." - -"Ja te, Victor, vartioitsette veräjää siellä vasemmalla", käski tyttö -ikkunasta ja tarttui jälleen kivääriin. - -"Ettehän toki mene tuonne, neiti?" - -"Menen kyllä", vastasi hän päättävällä äänellä ja jyrkästi liikuttaen -kättään, "antakaa minun menetellä mieleni mukaan... minulla on yksi -panos jäljellä. Jos hän liikahtaakaan paikaltaan..." - -Hän oli jo menossa. Hetkistä myöhemmin näki Albert hänen suuntaavan -kulkunsa raunioita kohti. Hän huusi menijälle ikkunasta: - -"Mies on ryöminyt kaarikäytävän taakse. En näe häntä enää. Varokaa, -neiti..." - -Raymonde kiersi vanhan luostaripihan katkaistakseen mieheltä -peräytymistien, ja Albert kadotti hänet pian näkyvistään. Muutaman -minuutin kuluttua, kun tyttöä yhä ei näkynyt, hän kävi levottomaksi -ja koetti kiinteästi pitäessään raunioita silmällä saavuttaa tikapuut -sen sijaan että hänen olisi muutoin ollut pakko lähteä liikkeelle -portaita myöten. Tämän onnistuessa hän nopeasti juoksi alas tikkaita -ja riensi suoraa päätä kaarikäytävälle, missä oli viimeistä kertaa -nähnyt miehen. Kolmekymmentä askelta loitompana hän kohtasi -Raymonden, joka etsiskeli Victorin keralla kävellen. - -"No?" tiedusti hän. - -"Mahdoton löytää miestä", vastasi Victor. - -"Pikku veräjä?" - -"Minä tulen sieltä. Tässä on avain." - -"Mutta täytyyhän hänen..." - -"Oh, kyllä hän kiinni joutuu; kymmenen minuutin kuluttua on meillä -rosvo käsissämme." - -Vuokraaja ja hänen poikansa, laukaukseen heränneinä, saapuivat nyt -piharakennuksista, jotka sijaitsivat kaukana oikealla, mutta muurin -sisäpuolella. He eivät olleet kohdanneet ketään. - -"Niin, tietysti", sanoi Albert, "se roisto ei ole voinut poistua -raunioista. Jostakin kolosta sen saamme." - -He järjestivät oikean ajojahdin, nuuskivat läpikotaisin jok'ainoan -pensaan, työnsivät syrjään tuuheat murattiköynnökset, jotka olivat -kietoutuneet pilarinkappaleiden verhoksi. Katsottiin, että kappeli -oli lukittu ja ettei sen ikkunoista ollut ainoatakaan särjetty. -Käytiin ympäri luostarikäytävän, tutkittiin kaikki sopet ja komerot. -Etsintä oli turha. - -Yksi ainoa löytö: juuri siitä paikasta, mihin mies oli Raymonden -haavoittamana kaatunut, löydettiin pehmeä, kellanruskea -autonkuljettajan nahkalakki. Siinä kaikki. - - * * * * * - -Kello kuudelta aamulla saivat Guville-la-Rivién poliisiviranomaiset -ilmoituksen asiasta ja lähtivät tapahtumapaikalle, pikaviestinä -lähetettyänsä Dieppen tuomioistuimelle pikku kirjelmän, joka -sisälsi yksityiskohtaisemman selonteon rikoksesta; sen pääosallinen -toivottiin pian saatavan vangituksi, koska jo oli löydetty hänen -päähineensä ja tikari, jolla hän oli konnantyönsä tehnyt. - -Kello kymmenen vierivät kahdet vuokravaunut pitkin loivaa linnan -mäkeä. Toisissa ajopeleissä, vanhoissa rehellisissä avovaunuissa, -kyydittiin nimismiestä sekä tutkintotuomaria ja tämän kirjuria. -Toisissa taasen, vaatimattomissa kärryissä, istui kaksi nuorta -sanomalehtimiestä, Rouenin lehden ja erään ison pariisinlehden -edustajia. - -Vanha linna pistäytyi esille. Muinaisena luostarina se oli -joutunut vallankumouksen jalkoihin, mutta kreivi de Gesvres oli -kaksikymmenvuotisena omistuskautenaan korjaillut sitä kuntoon. Nyt -siinä oli kellotornilla varustettu päärakennus ja kaksi sivustaa, -kumpaisellakin omat kivikuistiset ulkoportaansa. Puiston muurien -yli näkyi korkeitten normandialaisten rantakallioiden kannatteleman -ylämaan tuolla puolen meren sininen viiru Sainte-Margueriten ja -Varangevillen kylien lomasta. - -Siellä asui kreivi de Gesvres, seuranaan kaunis, keijumainen, -vaaleatukkainen tyttärensä Suzanne ja sisarentyttärensä Raymonde de -Saint-Véran, jonka hän oli ottanut hoitoonsa kaksi vuotta takaperin -Raymonden jäätyä yksikseen maailmaan sekä isänsä että äitinsä -menettämällä. Silloin tällöin kävi linnassa joitakuita naapureita -vieraina. Kesäisin kreivi melkein joka päivä kävi Dieppessä molempien -nuorten neitosien keralla. Hän oli kookas mies, kasvot kauniit ja -vakavat, tukka jo harmahtava. Suurta omaisuuttaan hän hoiti itse, -apunaan tiluksiensa hoidossa sihteerinsä Jean Daval. - -Tutkintotuomari sai ensimmäisen ilmoituksen heti santarmikorpraali -Quevillonilta. Rikollista ei ollut vielä vangittu, mutta sen täytyi -tapahtua jo pian; puiston kaikkia teitä vartioitiin. Hänen oli -mahdoton päästä pakoon. - -Pikku joukko marssi sitten pohjakerran kokous- ja ruokasalien kautta -ensimmäiseen huonekertaan. Heti pisti silmään, että salissa vallitsi -täydellinen järjestys. Ei ainoatakaan huonekalua, ei pienintä -kapinettakaan näyttänyt siirretyn tavalliselta paikaltaan, ja näiden -huonekalujen ja pikku kapineiden välissä ei ollut tyhjää tilaa. -Oikealla ja vasemmalla riippui useita flaamilaisia korukudoksisia -seinäverhoja, joiden kuviot esittivät maalausaiheita. Taustalla -riippui telineillänsä neljä kaunista antiikkisiin puitteisiin -sovitettua öljymaalausta, aiheinaan kohtauksia jumalatarustosta. Ne -olivat kuuluisat Rubens-taulut, jotka seinäverhojen ohella oli kreivi -de Gesvresille testamentannut hänen enonsa, Espanjan ylimys markiisi -de Bobadilla. - -Herra Filleul, tutkintotuomari, huomautti: - -"Jos varkaus on ollut rikoksen vaikuttimena, niin yritys ei ainakaan -ole tähän saliin kohdistunut." - -"Kuka tietää?" vastasi yleinen syyttäjä, joka puhui vähän, mutta -jyrkästi tuomarin mielipiteitä vastaan. - -"Mutta, monsieur, murtovarkaan ensimmäisenä ajatuksena olisi anastaa -nuo maailmankuulut korukudokset ja taulut." - -"Kenties hän ei ehtinyt..." - -"Sen saamme nähdä." - -Samassa astui saliin kreivi de Gesvres lääkärin saattamana. Kreivi -ei enää tuntunut kärsivän mitään haittaa häntä kohdanneesta -hyökkäyksestä ja toivotti molemmat virkamiehet tervetulleiksi. Sitten -hän avasi kammion oven. - -Siinä huoneessa ei rikoksen tapahduttua ollut käynyt kukaan muu kuin -lääkäri. Hurja epäjärjestys oli öisen temmellyksen todistuksena. -Kaksi tuolia oli kumollaan, yksi pöytä kappaleina, ja lattialla -oli siroiteltuina sellaisia esineitä kuin matka-pöytäkello, -kirjoitusteline ja kirjepaperilaatikko. Useille hajalleen lentäneille -paperilehdille oli räiskynyt verta. - -Lääkäri siirsi syrjään palttinaverhon, joka oli heitetty ruumiin -yli. Jean Daval makasi selällään ja toinen käsivarsi allaan; hän oli -pukeutunut tavallisiin manchestervaatteisiinsa, jalassa rautahelaiset -saappaat. Häneltä oli riisuttu kaulahuivi ja irtokaulus, ja kaulan -juuressa näkyi pieni haava. - -"Hänen on täytynyt kuolla silmänräpäyksessä", selitti lääkäri. "Yksi -pisto riitti." - -"Teko varmaankin tehtiin sillä veitsellä, jonka näin salin -uuninreunuksella nahkalakin vieressä", virkkoi tutkintotuomari. - -"Niin", vahvisti kreivi de Gesvres, "veitsi löydettiin täältä. -Se kuuluu salin asekokoelmaan, josta sisarentyttäreni, neiti de -Saint-Véran, tempasi itselleen kiväärin. Mitä autonkuljettajan -lakkiin tulee, niin sen ilmeisesti omisti murhaaja." - -Herra Filleul tarkasteli vielä jonkun aikaa huonetta, teki lääkärille -muutamia kysymyksiä ja pyysi sitten kreivi de Gesvresiä kertomaan, -mitä hän oli nähnyt ja tiesi. Kreivin selonteko kuului seuraavasti: - -"Jean Daval se minut herätti. Nukuinkin muuten huonosti ja olin -valveilla hetkisen, ollen kuulevinani ääniä. Äkkiä avasin silmäni ja -näin hänen seisovan vuoteeni vieressä kynttilä kädessä ja täydessä -puvussa... kuten nyt... sillä hän istui useasti myöhään yöllä työssä. -Hän näytti hyvin kiihtyneeltä ja sanoi minulle matalalla äänellä: -'Salissa on ihmisiä.' Kuulinkin sieltä kolinaa. Nousin makuulta ja -raotin tämän kamarin ovea. Samassa avautui toinen, isoon saliin -vievä ovi, ilmestyi mies... heittäysi kimppuuni ja huumasi minut -nyrkiniskulla ohimoon. Kerron teille tämän ilman yksityisseikkoja, -herra tutkintotuomari, siitä syystä, että muistan vain tärkeimmät -seikat ja että nämä tapahtuivat tavattoman nopeasti." - -"Ja sitten?" - -"Sitten... en tiedä enempää... makasin pyörryksissä. Tointuessani -Daval virui kuoliaaksi lävistettynä vieressäni." - -"Ette epäile ketään?" - -"En." - -"Eikä teillä ole vihamiehiä?" - -"Ei minun tietääkseni." - -"Eikö herra Davalillakaan ollut vihamiehiä?" - -"Davalilla? Vihamiehiä? Hän oli parhaita ihmisiä maailmassa. -Kaksikymmentä vuotta on Jean Daval ollut sihteerinäni ja -- sen sanon -kernaasti -- uskottunani, enkä ole koskaan havainnut hänen saaneen -osakseen muuta kuin myötätuntoa ja ystävyyttä." - -"Tässä on kuitenkin tapahtunut sisäänmurto ja murha. Siihen täytyi -toki olla aihe." - -"Aihe? Varkaus ihan yksinkertaisesti!" - -"Varkaus? Teiltä on siis varastettu jotakin?" - -"Ei." - -"No?" - -"Niin, jos ei minulta olekaan mitään varastettu, jos en vielä -kaipaakaan mitään, ovat ne kaikessa tapauksessa vieneet jotakin -mukanaan." - -"Mitä siis?" - -"Sitä en tiedä. Mutta tyttäreni ja sisarentyttäreni voivat -kivenkovaan vakuuttaa teille nähneensä kahden miehen erikseen -kulkevan halki puiston, kumpaisellakin varsin raskas taakka -kannettavanaan." - -"Neitoset..." - -"Neitoset nähneetkö unta? Tekisi mieleni uskoa niin, sillä aamusta -asti olen turhaan etsinyt ja pohtinut. On muuten helppo kuulustella -heitä." - -Serkukset käytiin kutsumassa paikalle. Suzanne oli vielä ihan valju -ja vapiseva, kyeten tuskin puhumaan. Raymonde oli tarmokkaampi ja -miehekkäämpi -- ja ruskeiden silmiensä heleässä hohteessa myöskin -kauniimpi -- kertoen selkeästi yön tapahtumat ja oman osuutensa -niissä. - -"Olette siis aivan varma tiedoissanne, neiti?" - -"Ehdottomasti. Puiston halki kulkevat miehet kantoivat kapineita." - -"Entä kolmas?" - -"Hän lähti täältä tyhjin käsin." - -"Voitteko mainita meille hänen tuntomerkkinsä?" - -"Hän häikäisi silmiämme kaiken aikaa lyhdyllään. Voin korkeintaan -sanoa, että hän tuntui pitkältä ja vantteralta." - -"Saitteko tekin hänestä saman vaikutelman, neiti?" kysyi tuomari -Suzanne de Gesvresiltä. - -"Kyllä... en...", vastasi Suzanne kooten ajatuksiansa, "minusta hän -näytti keskikokoiselta ja solakalta". - -Herra Filleul hymyili, sillä hän oli tottunut siihen, että henkilöt -saavat samasta asiasta aivan erilaisia käsityksiä. - -"Tutkimustemme esineenä on siis eräs henkilö -- salissa tavattu --- joka on pitkä ja lyhyt, vanttera ja solakka, sekä kaksi muuta -henkilöä, puistossa nähdyt miehet, joiden syytetään tästä salista -vieneen tavaroita... joskin ne vielä ovat täällä jäljellä." - -Herra Filleul oli iroonisen suunnan tuomareita, kuten hän itse -sanoi. Hän myös halusta tehosi yleisöön ja näytteli terävyyttään; -sitä todisti saliin yhä lukuisampana tungeksiva ihmisparvi. Paitsi -sanomalehtimiehiä nähtiin siellä vuokraaja ja hänen poikansa, -puutarhuri vaimoineen, linnan koko palvelusväki ja molempien -Dieppestä saapuneiden ajopelien ajurit. - -Hän jatkoi: - -"On myös todennettava, millä tavoin tuo kolmas henkilö katosi. Tehän -ammuitte tällä pyssyllä, neiti, ja tästä ikkunasta?" - -"Niin, hän kaatui rikkaruohon melkein peittämälle hautakivelle, -vasempaan luostarikäytävästä." - -"Mutta nousi taas jaloilleen?" - -"Vain puolittain. Victor kiiruhti heti alas vartioitsemaan pikku -veräjää, ja minä seurasin perässä, jättäen palvelijamme Albertin -tänne pitämään haavoittunutta silmällä." - -Albert sai nyt todistaa vuorostaan, ja tuomari laati seuraavan -tuloksen: - -"Teidän tiedonantojenne mukaan ei haavoittunut siis ole voinut -paeta vasemmalle, koska veräjä oli vartioitu, eikä oikealle, koska -siinä tapauksessa olisitte nähnyt hänen menevän ruohokentän yli. -Siis oleskelee hän logiikan kaikkien sääntöjen mukaan nykyään sillä -verrattain rajoitetulla alueella, joka meillä on silmiemme edessä." - -"Se on minun vakaumukseni." - -"Ja myöskin teidän, neiti?" - -"Niin." - -"Ja samaten minun", lausui Victor. - -Nimismies huudahti ilvehtivällä äänellä: - -"Etsinnän ala on pieni, tarvitsee vain jatkaa neljä tuntia sitten -aloitettuja tutkimuksia." - -"Kenties meitä lykästää paremmin." - -"Lähettäkää heti joku väestänne Dieppeen hattutehtailija Maigretille -Rue de la Barren varrelle pyytäen herra Maigretia jos mahdollista -ilmoittamaan, kenelle hän on myynyt tämän lakin." - -"Etsinnän ala", kuten nimismies sitä nimitti, oli linnan, oikealla -olevan ruohokentän sekä vasemmalla ja vastapäätä linnaa olevan -muurin kulmauksen välinen alue, sivuiltaan noin sadan metrin -mittainen neliö, jossa oli siellä täällä hajallaan Keskiaikana kuulun -Ambrumésyn luostarin raunioita. - -Tallatussa ruohikossa löydettiin heti jälkiä pakolaisesta. -Kahdessa kohden havaittiin mustunutta, melkein kuivanutta verta. -Luostarikäytävän rajana olevan kaarikulmakkeen takana ei enää ollut -merkille pantavaa; siellä kun maa oli männynneulasien peitossa eikä -voinut säilyttää jälkiä ihmisruumiin kosketuksesta. Mutta miten -oli haavoittunut sitten kyennyt välttämään nuoren tytön, Victorin -ja Albertin silmän? Ensin olivat palvelijat ja sitten santarmit -penkoneet muutamia pehkoja moneen kertaan, etsineet joidenkuiden -hautakivien alta, ja siinä kaikki. - -Tutkintotuomari antoi puutarhurin, jolla oli avain, avata -kappelin, kerrassaan ihailtavan veistotaiteen tuotteen, jonka aika -ja vallankumoukset olivat säästäneet. Hienosti kaiverrettuine -koristeovineen ja runsaine veistokuvineen oli se aina saavuttanut -ylistelyjä yhtenä normandialaisen gotiikan ihmetyönä. Kappeli oli -sisältä hyvin yksinkertainen, ainoana kaunistuksenaan marmorialttari; -mitään suojapaikkaa se ei tarjonnut. Ja millä tavoin olisi hän -sisällekään päässyt? - -Tutkimus päättyi pikku veräjän luona, josta yleisöä laskettiin -sisälle raunioita katselemaan. Se avautui luostarialueen ja -hyljättyjä soranottopaikkoja sisältävän metsän väliselle ahtaalle -solatielle. Herra Filleul kumartui alas: maantien hiekassa näkyi -goodwich-kumirenkaiden uurtoja. Raymonde ja Victor olivat tosiaankin -kiväärinlaukauksen jälkeen olleet kuulevinaan auton kohua. -Tutkintotuomari arveli: - -"Haavoittunut on kai lähtenyt rikostoveriensa seuraan." - -"Mahdotonta!" huudahti Victor. "Olin jo veräjällä silloin kun neiti -ja Albert vielä näkivät hänet." - -"Mutta jossakinhan hänen täytyy oleksia! Ulko- tai sisäpuolella, -kolmatta mahdollisuutta ei ole." - -"Hän on täällä", inttivät palvelijat itsepäisesti. Tuomari kohautti -hartioitaan ja palasi hyvin suutuksissaan linnaan. Asia oli ilmeisen -huonolla tolalla. Varkaus, jossa ei mitään varastettu, näkymätön -vanki, eipä se kovin ilahduttavaa ollut. - -Kello oli paljon. Kreivi de Gesvres kutsui virkamiehet ja molemmat -sanomalehtiselostajat aamiaiselle. Ateria nautittiin ääneti, sitten -herra Filleul meni jälleen saliin, missä kuulusteli palvelijoita. -Mutta jonkun ajan kuluttua kuului pihan puolelta kavioiden töminää, -Ja Dieppeen lähetetty santarmi astui hetkistä myöhemmin sisälle. - -"No, tapasitteko hattutehtailijan?" huudahti tuomari, innokkaana -vihdoinkin saamaan ensimmäisen todellisen tiedon. - -"Tapasin herra Maigretin. Tämä lakki on myyty eräälle ajurille." - -"Ajurille!" - -"Niin, ajurille, joka pysähdytti vaununsa myymälän eteen ja kysyi, -oliko eräälle hänen liiketuttavallensa saatavissa keltaisesta nahasta -valmistettua autonkuljettajan lakkia. Tämä oli jäljellä. Hän maksoi -edes kokoa katsomatta ja lähti tiehensä. Hänellä oli hyvin kiire." - -"Millaiset ajopelit?" - -"Avoimet vuokra-ajurin vaunut." - -"Ja minä päivänä?" - -"Minä päivänä? Tänään tietysti, aamulla kello kahdeksan." - -"Tänään aamulla? Mitä höpisette?" - -"Lakki ostettiin tänä aamuna." - -"Sehän on mahdotonta, se kun yöllä löydettiin puistosta. Löytyäkseen -täytyi sen tietysti olla siellä, joten sen myös täytyy olla sitä -ennen ostettu." - -"Tänä aamuna. Niin vakuutti hattutehtailija." - -Syntyi tuokion kestävä ällistyksen äänettömyys. Tutkintotuomari -vaivasi aivojaan. Äkkiä hän hätkähti; asia alkoi valjeta. - -"Kutsukaa tänne ajuri, joka kyyditsi meitä tänne aamulla! Hänet, -jolla oli avoimet vaunut! Kutsukaa tänne!" - -Santarmikorpraali ja hänen käskyläisensä kiiruhtivat alas kartanolle. -Muutaman minuutin kuluttua palasi korpraali yksinään. - -"Ajuri --?" - -"On syönyt aamiaista keittiössä ja sitten..." - -"Sitten?" - -"Poistunut." - -"Vaunuineen?" - -"Ei. Sanoen muka pistäytyvänsä Ouvilleen jotakuta sukulaistaan -tervehtimään on hän lainannut tallirengin polkupyörän. Tässä on hänen -hattunsa ja kauhtanansa." - -"Mutta eihän hän toki ole livistänyt avopäin?" - -"Hän otti taskustaan lakin ja pisti sen päähänsä." - -"Lakin?" - -"Niin... keltaisen nahkalakin." - -"Keltaisen nahkalakin? Ei, ei suinkaan, tässähän se on." - -"Niin, herra tuomari, mutta hänellä on samanlainen." - -Nimismies nauraa tirskui. - -"Hupainen juttu! Mainio! On kaksi lakkia. Toinen, joka oli oikea ja -koitui ainoaksi todistuskappaleeksemme, on nyt valeajurin päässä. -Toinen, joka on väärä, on teillä kädessänne. Se kelpo mies on -puijannut meitä perusteellisesti." - -"Ajakaa häntä takaa! Noutakaa hänet takaisin!" huusi herra Filleul. -"Korpraali Quevillon, kaksi miehistänne ratsain liikkeelle täyttä -karkua!" - -"Hän on jo kaukana", arveli nimismies. - -"Ehtipä hän kuinka kauas tahansa, kiinni meidän täytyy hänet saada." - -"Toivon niin, mutta luulen, että ponnistuksemme ovat ensi kädessä -keskitettävät tänne. Lukekaahan tämä paperilappu, jonka juuri löysin -kauhtanan taskusta." - -"Minkä kauhtanan?" - -"Ajurin." - -Ja nimismies ojensi herra Filleulille kokoontaitetun paperin, jolle -oli lyijykynällä kirjoitettu jokseenkin kehittymättömällä käsialalla: - -"_Voi neitiä, jos on surmannut isännän_." - -Tämä herätti melkoista hämmästystä. - -"Varoitettuja siis nyt olemme", jupisi nimismies. - -"Herra kreivi", lausui tuomari, "älkää millään muotoa olko levoton. -Älkääkä tekään, hyvät neidit. Tämä uhkaus on aivan merkityksetön, -koska poliisit ovat täällä. Kaikkiin varokeinoihin ryhdytään. Minä -vastaan teidän turvallisuudestanne. Mitä teihin tulee, hyvät herrat", -lisäsi hän molempiin sanomalehtimiehiin kääntyen, "niin luotan -vaitioloonne. Minun liiallisen auliuteni kauttahan olette saaneet -olla saapuvilla tutkinnossa, ja te palkitsisitte minua pahoin, jos..." - -Hän vaikeni, kuin äkillisen mielijohteen saaneena, tarkasteli -kumpaistakin nuorta miestä vuorotellen ja astui sitten toisen luo. - -"Missä lehdessä työskentelette, monsieur?" - -"Rouenin lehdessä." - -"Onko teillä valtuuskorttia?" - -"On tässä." - -Kaikki oli kunnossa. Ei ollut mitään muistutettavaa. Herra Filleul -kääntyi toiseen sanomalehtikertojaan. - -"Entäs te?" - -"Minä?" - -"Niin, te. Kysyn teiltä, mihin lehteen kuulutte." - -"Kirjoittelen useampiin lehtiin, herra tuomari... miten sattuu..." - -"Teidän valtuuskorttinne?" - -"Sellaista minulla ei ole." - -"Vai ni-in. Mistä se johtuu?" - -"Sanomalehdet antavat valtuuskortteja ainoastaan toimituksensa -vakinaisille jäsenille." - -"Ja te?" - -"Minä, minä olen pelkkä tilapäinen avustaja. Lähettelen -kirjoituksiani oikeaan ja vasempaan; ne otetaan vastaan tai -hyljätään, miten milloinkin." - -"Mikä on nimennekään? Näyttäkääpä papereitanne..." - -"Nimeni ei ilmaise teille mitään. Ja papereita minulla ei ole -minkäänlaisia." - -"Eikö teillä ole mitään paperia, mikä osoittaa ammattinne?" - -"Minulla ei ole mitään ammattia." - -"Mutta hitto vieköön", huudahti tuomari kiivaasti, "ettehän vaatine -saada säilyttää tuntemattomuutenne, pujahdettuanne tänne viekkaudella -ja nuuskittuanne tietoonne poliisisalaisuuksia?" - -"Pyydän teitä ottamaan huomioon, herra tuomari, että te tullessani -ette tehnyt minulle mitään kysymyksiä ja että minulla siis ei ollut -mitään sanottavaa. Tutkimuksenne ei muuten ole tuntunut minusta -salaiselta, koska oli saapuvilla niin paljon väkeä... vieläpä yksi -rikollisistakin." - -Hän puhui säveästi ja tavattoman kohteliaalla äänellä. Tuntematon -oli aivan nuori mies, hyvin pitkä ja hintelä, ilman vähintäkään -keikarimaisuutta pukeutunut liian lyhyihin housuihin ja liian -ahtaaseen pikku takkiin. Hänellä oli rusottavat tytön kasvot, leveä -otsa, suora pystytukka ja vaalea, epätasainen ja huonosti leikattu -parta. Hänen vilkkaat silmänsä loistivat älyä. Hän ei tuntunut -olevan vähääkään hämillään ja hymyili herttaisesti, ilman ivan -vivahdustakaan. - -Herra Filleul tähysteli häntä yrmeän epäluuloisesti. Molemmat -santarmit vetäysivät lähemmä. Nuori mies huudahti hilpeästi: - -"Herra tutkintotuomari, te ilmeisesti epäilette minua yhdeksi -rikollisista. Mutta jos niin olisi asianlaita, niin enkö silloin -olisi ajoissa puikkinut pakoon kuten toverini?" - -"Saatoittehan toivoa, että..." - -"Kaikki toiveet olisivat olleet järjettömät. Ajatelkaahan tarkemmin, -herra tuomari, niin myönnätte, että kaikkien logiikan..." - -Herra Filleul katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi karskisti: - -"Riittää jo pila. Nimenne?" - -"Isidore Beautrelet." - -"Asemanne?" - -"Seitsemäsluokkalainen Janson de Saillyn lyseossa." - -Herra Filleul tuijotti silmät seljällään hämmästyksestä. - -"Mitä lörpötätte? Seitsemäsluokkalainen..." - -"Janson-lyseossa Rue de la Pompen varrella numero..." - -"Äh, kuulkaas, laskette leikkiä minusta!" huudahti herra Filleul. -"Ette saa jatkaa moista naljailua liian pitkälle." - -"Tunnustan, herra tutkintotuomari, että hämmästyksenne ihmetyttää -minua. Mikä minua estää olemasta oppilas Janson-lyseossa? Partani -ehkä? Tyyntykää, se on tekoparta." - -Isidore Beautrelet nykäisi pois leukaansa kaunistavat karvatukot, -ja hänen parrattomat kasvonsa näyttäysivät vielä nuorekkaammiksi ja -rusottavammiksi kuin koulupojan. Ja lapsekkaan hymyn paljastaessa -hänen valkeat hampaansa pitkitti hän: - -"Oletteko nyt vakuutettu? Pitääkö teidän saada vielä lisää -todistuksia? Lukekaa siis osoite näistä isäni lähettämistä kirjeistä: -'Herra Isidore Beautrelet, Janson de Saillyn lyseon oppilas.'" - -Tunsipa olevansa vakuutettu taikka ei, herra Filleulia ei juttu -näyttänyt miellyttävän. Hän kysyi vihaisella äänellä: - -"Mitä te täällä teette?" - -"Minä... kartutan tietojani." - -"Siihen tarjoutuu lyseoita... omanne." - -"Te unohdatte, herra tutkintotuomari, että olemme tänään, huhtikuun -23 päivänä, keskellä pääsiäislomaa." - -"Entä sitten?" - -"Onhan minulla vapaus käyttää tätä lomaani mieleni mukaan." - -"Isänne?" - -"Isäni asuu kaukana, Savoijin sydämessä, ja vieläpä juuri hän onkin -neuvonut minua tekemään pikku matkan pitkin La Manchen rannikkoa." - -"Tekoparralla varustettuna?" - -"Ei, se oli minun keksintöäni! Koulussa puhumme paljon salaperäisistä -seikkailuista, luemme poliisiromaaneja, joissa ihmiset kätkeytyvät -valepukuun. Haaveilemme monenmoisia pulmallisia ja hirveitä juttuja. -Hauskuudekseni käytin tekopartaa. Minulla oli siitä se etu, -että minua kohdeltiin vakavuudella, ja tekeysin pariisilaiseksi -sanomalehtikertojaksi. Sillä tavoin pääsin eilen illalla, vietettyäni -kokonaisen viikon ilman mainittavia tapahtumia, rouenilaisen -virkaveljeni tuttavuuteen, ja kun hän aamulla kuuli puhuttavan -Ambrumésy-seikkailusta, tarjoutui hän ystävällisesti ottamaan minut -mukaansa ja osalliseksi vuokravaunujen hinnasta." - -Isidore Beautrelet kertoi kaiken tämän vilpittömällä ja hiukan -lapsellisella avomielisyydellä, joka ehdottomasti herätti -mieltymystä. Herra Filleuliakin, joka kuitenkin epäluuloisesti pysyi -varuillaan, huvitti kuunnella häntä. Hän kysyi lauhtuneemmalla -äänellä: - -"Ja te olette tyytyväinen retkeenne?" - -"Ihastunut! Sitäkin enemmän, kun en ole milloinkaan ollut mukana -tällaisessa jutussa... ja siitähän ei puutu mielenkiintoa herättäviä -piirteitä..." - -"... tai niitä salaperäisiä sekaannuksia, joille tietenkin annatte -suuren arvon." - -"Ja jotka ovat kovin jännittäviä, herra tutkintotuomari! En tiedä -mitään niin kannustavaa kuin nähdä kaikkien tosiseikkojen pistäytyvän -niin sanoakseni pimeydestä esille, liittyvän yhteen ja vähitellen -muodostuvan luultavaksi todelliseksi asiaintilaksi." - -"Luultavaksi todelliseksi asiaintilaksi... vähempi vauhti riittäisi, -nuori mies! Tarkoitatteko sanoa, että teillä jo on valmiina pikku -ratkaisunne arvoitukseen?" - -"En suinkaan", vastasi Beautrelet nauraen. "Mutta minusta tuntuu -ilmenevän muutamia kohtia... missä ei ole mahdoton muodostaa -itselleen mielipidettä... ja toisia niinkin selviä, että tarvitsee -vain tehdä johtopäätöksiä." - -"No, tämähän on ylen hauskaa, ja nyt saan vihdoin ja viimeinkin -tietää jotakin. Sillä suureksi häpeäkseni tunnustan, että minä en -tiedä mitään." - -"Se johtuu siitä, että teillä ei ole ollut aikaa mietiskellä, herra -tutkintotuomari. Mietiskely on pääasia. On tuiki harvinaista, että -tosiseikat eivät sisällä omaa selitystänsä." - -"Ja ne tosiseikat, jotka nyt olemme panneet merkille, sisältävät -teidän mielestänne oman selityksensä?" - -"Eikö se ole teidänkin mielipiteenne? En kuitenkaan ole pannut -merkille muita tosiseikkoja kuin ne, jotka on otettu pöytäkirjaan." - -"Oivallista! Jos siis kysyisin teiltä, mitkä kapineet on varastettu -tästä salista --?" - -"Niin vastaisin teille, että tiedän sen." - -"Erinomaista! Tiedätte asiasta enemmän kuin omistaja itse! Herra de -Gesvres ei kaipaa mitään, mutta te kaipaatte. Teiltä puuttuu joku -kirjakaappi ja luonnolliseen kokoon veistetty muistopatsas, joita -kukaan ei ole koskaan ottanut huomatakseen. Ja jos kysyisin teiltä -murhaajan nimeä?" - -"Niin vastaisin tietäväni senkin." - -Kaikki läsnäolijat hätkähtivät. Nimismies ja sanomalehdentoimittaja -lähenivät toisiansa. Herra de Gesvres ja molemmat nuoret tytöt -kuuntelivat tarkkaavasti. Beautreletin rauhallinen varmuus tehosi -heihin. - -"Tiedättekö murhaajan nimen?" - -"Tiedän." - -"Ja ehkä paikankin, missä hän nyt oleksii?" - -"Kyllä." - -Herra Filleul hykerteli käsiään. - -"Onpa se onni kerrassaan! Tästä apajasta koituu urani loistokohta. Ja -te voitte jo nyt antaa minulle päivänselviä selityksiä?" - -"Kyllä, jo nyt... taikka, jos teillä ei ole sitä vastaan, tunnin tai -parin kuluttua, oltuani mukana tutkintonne päättämisessä." - -"Ei, ei suinkaan, heti, nuori mies..." - -Raymonde de Saint-Véran, joka tämän kohtauksen alusta asti oli -hellittämättä silmäillyt Isidore Beautreletia, astahti nyt herra -Filleulin luo. - -"Herra tutkintotuomari..." - -"Mitä haluatte, neiti?" - -Pari kolme sekuntia empi hän, katse Beautreletiin kiintyneenä, mutta -kääntyi sitten jälleen herra Filleuliin: - -"Tahtoisin, että kysyisitte tuolta herralta, minkätähden hän eilen -käveli solatiellä, joka johtaa pikku veräjälle." - -Se oli teatteriyllätys. Isidore Beautrelet tuntui joutuvan ymmälle. - -"Minä, neiti! Minä! Näittekö minut eilen?" - -Raymonde seisoi mietiskelevänä tarkastellen Beautreletia, ikäänkuin -etsien täyttä vahvistusta oletukselleen, ja vastasi tyynesti: - -"Kello neljä ehtoopäivällä, käydessäni metsän läpi, kohtasin -solatiellä teidän kokoisenne nuoren miehen. Hän oli pukeutunut kuten -te, parta oli leikattu kuten teidän... ja sain ehdottomasti sen -käsityksen, että hän ei halunnut tulla nähdyksi." - -"Ja se olin minä?" - -"On mahdotonta aivan ehdottoman jyrkästi vakuuttaa sitä, sillä -muistini on hiukan hämärä. Mutta... mutta minusta tuntuu... -yhdennäköisyys olisi muutoin kovin merkillinen..." - -Herra Filleul oli kuin puusta pudonnut. Yksi rikollisista oli -jo petkuttanut häntä; antaisiko hän nyt tämän koulupojaksi -tekeytyneenkin vetää häntä nenästä? Nuoren miehen sävy tosin puhui -hänen puolestaan, mutta eihän voi koskaan tietää... - -"Mitä on teillä vastattavana, hyvä herraseni?" - -"Että neiti erehtyy ja että voin sen helposti todistaa yhdellä -ainoalla sanalla. Eilen siihen aikaan olin Veulesissa." - -"Se teidän on todistettava. Missään tapauksessa ei asema enää ole -sama. Korpraali, joku väestänne olkoon tämän herran seurana." - -Isidore Beautreletin kasvot ilmaisivat syvää mielipahaa. - -"Onko toimenpide pitkäaikainen?" - -"Meidän täytyy ehtiä hankkia tarvittavat tiedot." - -"Herra tutkintotuomari, pyydän teitä keräämään ne niin joutuisasti ja -varoen kuin ikinä mahdollista..." - -"Miksi niin?" - -"Isäni on vanha. Me pidämme toisistamme kovin paljon, enkä mitenkään -soisi hänen saavan huolia minun tähteni." - -Äänen itkunsekainen sävy ei herra Filleulia miellyttänyt. Tämä -kuulosti teatterimaiselta. Hän lupasi kuitenkin: - -"Tänä iltana, viimeistään huomenna, osaan tehdä päätökseni." - -Ehtoopäivä kului edelleen. Tutkintotuomari lähti jälleen -luostarikäytävän raunioille ja ankarasti karkoitettuansa kaikki -uteliaat otti itse johtaakseen etsintää ja käski järjestelmällisesti -jakaa alueen pikku neliöiksi, jotka tutkittiin perusteellisesti -yksi kerrallaan. Mutta päivän mennessä mailleen hän ei ollut juuri -sen pitemmällä kuin ennenkään, ja hän selitti sillävälin linnan -täyttäneelle sanomalehtimiesten liudalle: - -"Hyvät herrat, kaikki aiheuttaa meidät otaksumaan, että haavoittunut -on täällä, aivan lähellämme, mutta todellinen asiaintila on sitä -vastaan. Minun nähdäkseni on hänen siis onnistunut paeta, joten hän -on linnan alueen ulkopuolella." - -Yksissä tuumin santarmikorpraalin kanssa järjesti hän sentään -varmuuden vuoksi puistoon vartion, ja vielä kerran perinjuurin -tutkittuansa molemmat salit ja koko linnan sekä koottuaan kaikki -tarpeelliset tiedot hän lähti nimismiehen seurassa takaisin Dieppeen. - - * * * * * - -Tuli yö. Koska oli määrä sulkea kammio, niin Jean Davalin ruumis -vietiin toiseen huoneeseen. Kaksi lähiseudun vaimoa valvoi sen luona -Suzannen ja Raymonden avulla. Alhaalla vanhassa rukouskappelissa -torkkui nuori Isidore Beautrelet penkillä, ja häntä vartioitsi -tarkoin maalaispoliisi, joka oli saanut hänet vastuulleen. Ulkona -olivat santarmit, vuokraaja ja tusina talonpoikia asettuneet -vartiopaikoilleen raunioihin pitkin muureja. - -Kello yhteentoista oli kaikki rauhallista, mutta kymmenen minuuttia -yli yhdentoista kuului laukaus linnan toiselta puolelta. - -"Pitäkää varanne!" huusi korpraali. "Kaksi miestä jää tänne... te, -Fossier, ja te, Lecanu... muut kaikki mars juoksuun!" - -Kaikki hyökkäsivät alas ja kääntyivät linnan läntisen kulman taa. -Epäselvä varjo vilahti pois pimeään. Uusi laukaus houkutteli heidät -heti loitomma, melkein piharakennukselle asti. Ja kun he joukolla -saapuivat hedelmäpuutarhan pensasaidalle asti, leimahti äkkiä -tulipatsas ilmaan vuokraajan talon oikealta puolen, ja sitä seurasi -sankka savupilvi. Heinillä katonrajaa myöten täytetty lato paloi. - -"Ne roistot", huusi korpraali Quevillon, "ne ovat sytyttäneet ladon. -Rynnätäänpä ohi, pojat. Ne eivät voi olla etäällä." - -Mutta tuuli ajoi liekkejä asuinrakennukseen päin, ja täytyi ensin -torjua vaara. He antausivat tähän työhön sitäkin innokkaammin, kun -palopaikalle saapunut kreivi de Gesvres kiihotti heitä palkinnon -lupauksella. Kello oli kaksi aamulla, ennenkuin oltiin tulen -herroina. Takaa-ajo olisi ollut hyödytön. - -"Meidän täytyy käydä tätä juttua selvittämään päivän koittaessa", -sanoi korpraali. "Ne ovat varmasti jättäneet jälkiä... kyllä ne -löydämme." - -"Minäpä mielelläni haluaisin tietää tämän hyökkäyksen syyn", -kummasteli kreivi. "Perin joutavalta tuntuu minusta heinien -polttaminen." - -"Tulkaa mukaan, herra kreivi... minä kenties voin sanoa teille syyn." - -He lähtivät yhdessä luostarikäytävän raunioille. Korpraali huusi: - -"Lecanu!... Fossier!" - -Toiset santarmit olivat jo etsimässä niitä tovereitaan, jotka oli -sinne jätetty vartioimaan. Heidät löydettiin vihdoin muutaman -askeleen päässä pikku veräjästä. He makasivat maassa, köytettyinä, -kapula suussa ja side silmillä. - -"Herra kreivi", kuiskasi korpraali heitä päästeltäessä irti, "herra -kreivi, meitä on petetty kuin pieniä lapsia". - -"Kuinka niin?" - -"Laukaukset, hyökkäys, tulipalo, kaikki oli juonta, jolla meidät -viekoteltiin pois tuonne. Sillaikaa sidottiin molemmat miehemme, ja -asia suoritettiin." - -"Mikä asia?" - -"Haavoittuneen poisvieminen tietysti!" - -"Hoo, luuletteko niin?" - -"_Luulenko_ niin? Se on ihan varmaa. Se ajatus juolahti mieleeni -kymmenen minuuttia takaperin. Mutta suunnattomassa typeryydessäni en -tullut sitä jo aikaisemmin älynneeksi. Silloin olisimme siepanneet -kiinni heidät jok'ainoan." - -Quevillon polki maata äkillisen raivon valtaamana. - -"Mutta minne hornaan ne ovat joutuneet? Kuinka ovat ne saaneet hänet -pois? Ja hän, tuo roisto, missä hän piileskeli? Sillä tarkastimmehan -aluetta koko päivän, eikähän mies voi kätkeytyä ruohotukkoon, -semminkään haavoittuneena. Tämä on suorastaan noituutta!" - -Mutta korpraali Quevillonia odotti vielä yksi hämmästys. Kun aamun -sarastaessa mentiin rukoushuoneeseen, nuoren Isidore Beautreletin -vankilaan, huomattiin nuorukaisen olevan tipo tiessään. - -Tuolilla istui kyyryssä maalaispoliisi ja nukkui. - -Hänen vieressään oli karahvi ja kaksi lasia. Toisen lasin pohjassa -havaittiin hiukkanen valkeata pulveria. - -Tutkimukset osoittivat ensinnäkin, että nuori Isidore Beautrelet -oli antanut maalaispoliisille unipulveria, edelleen että hän oli -saattanut päästä ulos ainoastaan ikkunasta, joka oli puolen kolmatta -metriä korkealla lattiasta, ja lopuksi -- hauska piirre -- ettei hän -voinut ylettää tuota ikkunaa muutoin kuin käyttämällä vartijansa -selkää astinlautanaan. - - - - -TOINEN LUKU - - --- -- -- - -_Yön uutisia. Tohtori Delattre ryöstetty_. - -Juuri lehtemme joutuessa painoon tuodaan meille uutinen, jonka -todenperäisyyttä emme uskalla mennä takaamaan, niin uskomattomalta se -meistä tuntuu. Julkaisemme sen kaikin varauksin. - -Tohtori Delattre, kuulu kirurgi, oli eilen illalla puolisonsa -ja tyttären keralla katsomassa 'Hernanin' esittämistä Comédie -Françaisessa. Kolmannen näytöksen alussa, s.o. noin kymmeneltä, -avautui hänen aitionsa ovi, ja muuan herrasmies, jolla oli kaksi -kumppania takanaan, kumartui kuiskaamaan tohtorille, kuitenkin siksi -kovaa, että rouva Delattre kuuli: - -'Herra tohtori, minulla on peräti ikävä tehtävä toimitettavana ja -olisin teille suuresti kiitollinen, jos helpottaisitte sitä minulle!' - -'Kuka olette, monsieur?' - -'Thésard, ensimmäisen arrondissementin poliisikomisario, ja -minulla on määräys viedä teidät prefektuuriin herra Dudouisin -kuulusteltavaksi.' - -'Mutta...' - -'Ei sanaakaan, herra tohtori, minä pyydän, ei liikahdustakaan. Tämä -on surkuteltava erehdys, ja sen vuoksi täytyy meidän olla hiljaa ja -karttaa huomion herättämistä. Ennen näytännön loppua olette jo taas -täällä, siitä olen varma.' - -Tohtori nousi istuimeltaan ja seurasi komisariota. - -Näytännön loppuun hän ei palannut. - -Hyvin levottomana lähti rouva Delattre poliisikomisariaattiin. Siellä -hän tapasi todellisen herra Thésardin ja huomasi suureksi kauhukseen, -että joku petturi oli vienyt hänen miehensä mukanaan. - -Ensimmäiset tutkimukset ovat ilmaisseet, että tohtori on noussut -autoon, ja että tämä auto on kadonnut Place de la Concordelle päin. - -Keskipäiväpainoksessa julkaisemme lukijoille tämän käsittämättömän -seikkailun jatkon. - --- -- -- - -Niin uskomaton kuin seikkailu olikin, oli se kumminkin tosi. -Ratkaisua ei tarvinnut kauan odottaa, ja _Grand Journalin_ -keskipäiväpainos vahvisti sen, samalla kun muutamin sanoin ilmoitti -sen omituisen lopun. - - Jutun loppu - ja - ensimmäiset arvailut. - -Tänä aamuna klo 9 toi tohtori Delattren talon n:o 78 portille Rue -Duretin varrelle auto, joka heti poistui nopeasti. - -N:o 78 Rue Duretilla on tohtori Delattren klinikka, jonne hän tuolla -kellonlyönnillä saapuu joka aamu. Ilmoittautuessamme otti tohtori -herttaisena meidät vastaan, vaikka olikin parhaillaan neuvottelussa -etsivän osaston päällikön kanssa. - -'Muuta en voi teille sanoa', hän vastasi, 'kuin että minua on -kohdeltu erittäin hienotuntoisesti. Kolme kumppaniani olivat -miellyttävimpiä ihmisiä, mitä konsaan olen tavannut, erinomaisen -kohteliaita, sukkelia ja älykkäitä keskustelussaan, mikä oli suuri -etu niin pitkällä matkalla.' - -'Kuinka kauan sitä kesti?' - -'Noin neljä tuntia, ja paluu saman verran.' - -'Ja matkan määrä?' - -'Minut vietiin sairaan luo, jonka tila vaati viipymätöntä kirurgista -toimenpidettä.' - -'Onnistuiko leikkaus?' - -'Kyllä, mutta seuraukset voivat käydä vaarallisiksi. Täällä voisin -vastata potilaan paranemisesta. Mutta tuolla, niissä olosuhteissa, -mihin hän on joutunut...' - -'Epäsuotuisissa olosuhteissa?' - -'Mitä viheliäisimmissä... hotellihuoneessa ja ilman minkäänmoista -hoidon mahdollisuutta...' - -'Kuka siis voi pelastaa hänet?' - -'Ihmetyö... ja hänen tavattoman terve ruumiinrakenteensa.' - -'Ettekö voi kertoa enempää tästä merkillisestä hoidokistanne?' - -'En, sitä en voi. Ensinnäkin olen vannonut, ja toisekseen olen -vastaanottanut kymmenentuhatta frangia köyhäinklinikkaani varten. -Ellen vaikene, ottavat he rahansa takaisin.' - -'Tokko -- uskotteko niin?' - -'Kyllä, uskon varmastikin. Kaikki nuo ihmiset tuntuvat tietävän, mitä -tahtovat.' - -Tämän verran ilmoitti meille tohtori Delattre. Toiselta puolen -tiedämme, että etsivän osaston päällikön ei ole hartaasta -yrittelystään huolimatta vielä onnistunut houkutella häneltä lähempiä -tietoja hänen tekemästänsä leikkauksesta, hoitamastansa sairaasta, -tai automatkan suunnasta. Näyttää siis olevan työlästä saada tietää -totuus. - --- -- -- - -Tämän totuuden, jota puhelun laatija oli tunnustanut olevansa -kykenemätön keksimään, arvasivat selvänäköisemmät asettamalla -tohtorin matkan yhteyteen Ambrumésyssä sattuneet tapahtumat, -jotka kaikissa saman päivän lehdissä kerrottiin pienimpiäkin -yksityisseikkoja myöten. Ilmeisesti olivat keskenänsä yhteydessä -haavoittuneen murtovarkaan katoaminen ja kuuluisan kirurgin ryöstö. - -Tutkimukset sitäpaitsi todistivat oletuksen oikeaksi. Kun seurattiin -polkupyörällä paenneen valeajurin jälkiä, havaittiin hänen tulleen -Arques-metsään viidentoista kilometrin päähän linnasta, heittäneen -polkupyöränsä ojaan, lähteneen Saint-Nicolasin kylään ja sieltä -lähettäneen seuraavan sähkösanoman: - - "A.L.N., Postikonttori 45, Pariisi. - - Epätoivoinen, asema. Leikkaus heti. Lähettäkää kuuluisuus - kansallistietä neljätoista." - -Tämä oli kumoamaton todistus. Pariisissa oleksivat rikostoverit -ryhtyivät nyt kiireesti toimenpiteisiin. Kello kymmeneltä -lähettivät he kuuluisuuden kansallistietä n:o 14, joka kulkee -pitkin Arques-metsää ja päättyy Dieppeen. Sytyttämänsä tulipalon -avulla saivat rosvot viedyksi pois johtajansa ja siirretyksi hänet -ravintolaan, missä leikkaus tapahtui heti tohtorin saavuttua kello -kaksi yöllä. - -Asianlaita oli aivan epäilemätön. Pontoisessa, Cournayssa, Forgesissa -oli ensimmäinen poliisipäällikön apulainen Ganimard, vasiten -lähetettynä Pariisista apulaisensa Folenfantin keralla, todentanut -auton kulkeneen yöllä ohitse. Samaten Dieppen ja Ambrumésyn välisellä -taipaleella; ja joskin sen jäljet olivat äkkiä häipyneet puolen -lieuen päässä linnasta, niin havaittiin kuitenkin joukko askelten -jälkiä pienen puistoveräjän ja luostarikäytävän raunioiden välillä. -Ganimard osoitti sitäpaitsi, että pikku veräjän lukko oli murrettu. - -Kaikki oli siis selvillä. Oli enää vain löydettävä tohtorin -mainitsema ravintola. Se oli helppo tehtävä Ganimardille, vanhalle -kärsivälliselle vainukoiralle. Ravintolain lukumäärä on rajoitettu, -ja potilaan tilan perusteella saattoi tarkoitettu ravintola olla -ainoastaan Ambrumésyn läheisyydessä. Ganimard ja korpraali Quevillon -lähtivät liikkeelle. Viidensadan, tuhannen, viidentuhannen metrin -kehästä nuuskivat he kaikki mitä voitiin ravintoloiksi sanoa. Mutta -vastoin kaikkia odotuksia pysyi kuoleva yhä näkymättömänä. - -Ganimard oli itsepintainen. Hän laskeusi lauantai-iltana levolle -päättäen itse jatkaa tiedustuksia sunnuntaina. Mutta sunnuntai-aamuna -hän sai tietää, että santarmipatrulli oli edellisenä yönä nähnyt -tuntemattoman olennon hiiviskelevän solatiellä muurien ulkopuolella. -Oliko se asemaa tutkimaan pistäytynyt rikollinen? Saattoiko olettaa, -että rosvoliiton päällikkö ei ollutkaan poistunut luostarikäytävästä -tai sen läheisyydestä? - -Illalla lähetti Ganimard santarmipatrullin vuokratalolle päin ja -asettui itse Folenfantin kanssa vartioimaan muurien ulkopuolelle -lähelle pikku veräjää. - -Hiukan ennen puoltayötä saapui metsästä haamu, hiipi heidän -välitsensä veräjälle ja astui puistoon. Kolme tuntia he näkivät hänen -harhailevan oikealle ja vasemmalle, raunioiden keskellä, kumartuvan -alas, kapuavan ylös vanhoja pilareita ja seisoskelevan pitkät ajat -liikkumattomana. Sitten hän läheni veräjää ja astui taas ulos -molempien virkamiesten välitse. - -Ganimard tarttui häntä kaulukseen, Folenfantin kietaistessa -käsivartensa hänen uumilleen. Hän ei ollenkaan asettunut -vastarintaan, vaan antoi aivan säveästi heidän sitoa ranteensa ja -viedä hänet linnaan. Mutta heidän tahtoessaan häntä kuulustella -vastasi hän ainoastaan, ettei hän ollut velvollinen heille tekemään -selvää puuhistaan ja että hän odottaisi tutkintotuomarin saapumista. - -He köyttivät miehen sitten tukevasti sängynjalkaan toisessa niistä -vierekkäisistä huoneista, jotka olivat heidän asuntonaan. - -Herra Filleulin saapuessa maanantai-aamuna kello yhdeksältä kertoi -hänelle Ganimard saaliistaan. Vanki noudettiin alas saliin. Hän oli -Isidore Beautrelet. - -"Herra Isidore Beautrelet!" huudahti herra Filleul ihastuneen -näköisenä ja ojensi tulijalle molemmat kätensä. "Mikä mieluisa -yllätys! Erinomainen salapoliisiharrastajamme täällä ja meidän -vallassamme! Olipa onni! Herra apulaispäällikkö, sallikaa minun -esitellä teille herra Isidore Beautrelet, Janson de Saillyn lyseon -oppilas." - -Ganimard näytti hieman ällistyvän. Isidore kumarsi hänelle hyvin -syvään kuten suuressa arvossa pidetylle virkaveljelle ja lausui herra -Filleuliin kääntyen: - -"Herra tutkintotuomari, te näytte saaneen hyviä tietoja minusta?" - -"Erinomaisia! Ensinnäkin olitte todellakin Veules-les-Rosesissa -silloin kun neiti de Saint-Veran luuli nähneensä teidät solatiellä. -Otamme kyllä vielä selvän siitä, kuka niin suuresti on teidän -näköisenne. Edelleen olette te aivan oikein Isidore Beautrelet, -seitsemännen luokan oppilas -- vieläpä oivallinen oppilas, työteliäs -ja mallikelpoinen käytökseltänne. Koska isänne asuu maaseudulla, -käytte te kerran kuussa tervehtimässä hänen asiamiestänsä herra -Bernodia, joka ylistelee teitä ylenpalttisesti." - -"Joten..." - -"Joten te olette vapaa, herra Isidore Beautrelet." - -"Täydellisesti vapaa?" - -"Niin. Mutta minä asetan pikku, pikku ehdon. Ymmärrättehän, etten -voi päästää käsistäni herrasmiestä, joka antaa toisille unilääkettä, -hyppää ulos ikkunasta ja sitten tavataan kiertelemässä yksityisellä -alueella... etten voi päästää häntä ilman jonkunlaista hyvitystä." - -"No?" - -"Me palaamme keskeytyneeseen keskusteluumme, ja te kerrotte minulle, -kuinka pitkälle olette edistynyt tutkimuksissanne. Kahden päivän -vapaus on kai johtanut teidät varsin pitkälle?" - -Kun Ganimard aikoi poistua selvästi ilmaistakseen halveksimisensa -mokomaa leikkiä kohtaan, huudahti tuomari: - -"Ei mitenkään, herra apulaispäällikkö, teidän paikkanne on täällä. -Minä vakuutan teille, että herra Isidore Beautrelet tosiaan ansaitsee -huomiota. Herra Isidore Beautrelet on minun saamieni tietojen -mukaan saavuttanut Janson de Saillyn lyseossa suurta kunnioitusta -havaintojen tekijänä, jonka silmää ei mikään vältä, ja hänen -toverinsa kuuluvat pitävän häntä teidän kilpailijananne ja Sherlock -Holmesin veroisena." - -"Todellakin?" virkahti Ganimard ivallisesti. - -"Aivan. Eräs heistä kirjoittaa minulle: 'Jos Beautrelet selittää -tietävänsä jotakin, niin teidän pitää häntä uskoa, ja olkaa -vakuutettu siitä, että hänen sanomansa on oikean asianlaidan tarkka -määritelmä.' Herra Isidore Beautrelet, nyt jos koskaan on oikea hetki -osoittaa toverienne luottamus oikeutetuksi. Pyydän mitä hartaimmin, -että nyt annatte tarkan määritelmän oikeasta asianlaidasta." - -Isidore kuunteli hymyillen ja vastasi: - -"Herra tutkintotuomari, te olette armoton. Teette pilaa meistä -poloisista koulupojista, jotka huvittelemme niin hyvin kuin taidamme. -Siinä muuten menettelettekin oikein, enkä enää aio antaa teille uusia -aiheita leikinlaskuun." - -"Koska ette tiedä mitään, herra Isidore Beautrelet?" - -"Tunnustan todellakin kaikella nöyryydellä, etten mitään tiedä. Sillä -sitä en tietämiseksi sano, että olen havainnut pari kolme seikkaa, -jotka muuten eivät ole voineet välttää teidän huomiotanne, siitä olen -varma." - -"Esimerkiksi?" - -"Esimerkiksi _mitä_ on varastettu." - -"Vai niin, te tiedätte sen?" - -"Te tiedätte sen varmasti myöskin. Siihen seikkaan kaikkein -ensimmäiseksi kohdistin tutkimukseni, sillä se tuntui minusta hyvin -helpolta." - -"Vai -- niin... hyvin helpolta?" - -"Tietenkin. Tarvitseehan vain tehdä johtopäätöksiä." - -"Ei muuta?" - -"Ei." - -"Ja nämä johtopäätökset?" - -"Kuuluvat näin, ilman pitkiä puheita. Toiselta puolen _on tapahtunut -varkaus_, koskapa molemmat neitoset ovat yhtä mieltä siitä, että he -todella ovat nähneet kahden miehen pakenevan kantamuksineen." - -"On tapahtunut varkaus." - -"Toiselta puolen _ei ole kadonnut mitään_, sillä kreivi de Gesvres -vakuuttaa niin ja hänen täytyy se tietää paremmin kuin kukaan muu." - -"Ei ole kadonnut mitään." - -"Näistä molemmista peruslauselmista joudutaan ehdottomaan -johtopäätökseen: koska on tapahtunut varkaus eikä mitään ole -kadonnut, niin on varastetun esineen sijalle tietenkin pantu toinen -samanlainen. Sanon heti, että tosiseikat eivät kenties vahvista -tätä todistelua. Mutta väitän, että se on ensimmäinen oletus, minkä -voimme tehdä, ja että meillä ei ole oikeutta hyljätä sitä ennen kuin -huolellisen tutkimuksen perästä." - -"Niin... siinä olette oikeassa", myönsi tutkintotuomari ilmeisen -kiinnostuneena. - -"No", pitkitti Isidore, "mikä tässä salissa saattoi herättää -murtovarkaitten himoa? Kaksi kapinetta. Ensinnäkin seinäkudokset. -Mutta ne eivät tule kysymykseen. Antiikkisia korukudoksia ei voida -jäljitellä, petos olisi heti pistänyt silmään. Kysymykseen tulee vain -Rubens-taulujen kokoelma." - -"Mitä sanotte?" - -"Sanon, että tuossa seinällä riippuvat neljä Rubens-taulua ovat -väärennettyjä." - -"Mahdotonta!" - -"Ne ovat väärennettyjä, ilman inttämistä, loogillisen -välttämättömästi ja kumoamattomasti." - -"Sanon teille vieläkin, että se on mahdotonta." - -"Herra tutkintotuomari, pian vuosi takaperin tuli Charpenaisiksi -itseään nimittävä nuori mies Ambrumésyn linnaan Ja pyysi lupaa saada -maalata jäljennökset Rubensin tauluista. Kreivi de Gesvres suostui. -Viiden kuukauden ajan työskenteli Charpenais tässä salissa joka päivä -aamusta iltaan. Hänen valmistamansa jäljennökset -- puitteineen -päivineen -- ne nyt on vaihdettu niihin neljään alkuperäiseen -maalaukseen, jotka kreivi testamentilla sai enoltaan Bobadillan -markiisilta." - -"Todistus?" - -"Mitään todistusta en voi antaa. Taulu on väärennetty sentähden, -että se on väärennetty, eikä minun mielestäni kannata noita edes -tarkastella." - -Herra Filleul ja Ganimard silmäilivät toisiaan hämmästystänsä -salaamatta. Apulaispäällikkö ei enää ajatellutkaan poistumista. - -Lopulta lausui tutkintotuomari: - -"Meidän täytyy kysyä kreivi de Gesvresin mielipidettä." - -Ja Ganimard yhtyi: - -"Niin, ehdottomasti." - -Ja he lähettivät kutsumaan kreiviä ystävällisesti pistäytymään saliin. - -Se oli todellinen voitto nuorelle lyseolaiselle. Kahden sellaisen -ammattimiehen kuin Filleulin ja Ganimardin pakottaminen kiinnittämään -huomiota hänen oletuksiinsa olisi hivellyt toisen itserakkautta. -Mutta Beautrelet näytti olevan tunteeton sellaiselle, ja hän odotti -yhä hymyilevänä ja levollisena, ilman ivan vivahdustakaan. - -Kreivi de Gesvres astui huoneeseen. - -"Herra kreivi", aloitti tutkintotuomari, "tutkimustemme kehitys on -johtanut aivan aavistamattomaan mahdollisuuteen, jonka kaikessa -varovaisuudessa mainitsemme teille. On mahdollista -- sanon: -on mahdollista -- että murtovarkailla oli tänne tunkeutuessaan -aikomuksena varastaa neljä Rubens-tauluanne... tai ainakin vaihtaa ne -neljään jäljennökseen... jäljennöksiin, jotka eräs Charpenais-niminen -maalari kuuluu vuosi takaperin laatineen. Viitsittekö hyväntahtoisesti -tutkia noita tauluja ja sanoa meille, tunnustatteko ne oikeiksi?" - -Kreivi näytti pidättelevän tyytymättömyyden elettä, tähysteli ensin -Isidore Beautreletia, sitten herra Filleulia, ja vastasi edes -vilkaisematta tauluihin: - -"Herra tutkintotuomari, toivoin, että totuus ei tulisi ilmi. Mutta -koska se toive on ollut turha, en epäröitse selittää, että nuo neljä -taulua ovat väärennetyt." - -"Tiesitte sen siis?" - -"Heti alusta." - -"Miksi ette sanonut sitä?" - -"Se, joka omistaa kalleuden, ei milloinkaan ole halukas kertomaan, -ettei tätä kalleutta ole olemassa... että se ainakin on väärennetty." - -"Se oli ainoa keino saada ne takaisin." - -"Minun mielestäni esiintyi toinen ja parempi keino." - -"Mikä niin?" - -"Olla levittämättä salaisuutta, olla säikyttämättä varkaita, vaan sen -sijaan tarjoutua ostamaan takaisin taulut, joiden rahaksimuuttaminen -epäilemättä on heille vaikeata." - -"Miten voisitte päästä väleihin heidän kanssaan?" - -Kun kreivi ei vastannut, niin Isidore virkkoi: - -"Sanomalehtiin asetetun ilmoituksen kautta. Se pikku ilmoitus, joka -on ollut julkaistuna _Le Journalissa, L'Écho de Parisissa ja Le -Matinissa_, kuuluu seuraavasti: - -"'_Olen halukas ostamaan takaisin taulut_.'" - -Kreivi nyökäytti päätään. Vielä kerran oli nuori mies osoittautunut -vanhempia ammattiveljiänsä verremmäksi. - -Herra Filleul koetti säilyttää hyväntuulista sävyään. - -"Monsieur", huudahti hän, "alanpa totisesti uskoa, etteivät toverinne -ole aivan väärässä. Millainen silmä! Millainen vaisto! Jos näin -jatkuu, ei herra Ganimardilla ja minulla enää ole mitään tehtävää." - -"Oh, tämähän ei ole ollut pulmallista..." - -"Mutta muu sitä enemmän, tarkoitatte? Muistanpa todellakin, että -te ensimmäisessä kohtauksessamme tunnuitte tietävän vielä lisää. -Väitittehän muistaakseni tietävänne murhaajan nimen." - -"Niin tein." - -"No, kuka siis on surmannut Jean Davalin? Elääkö se mies? Missä hän -piileskelee?" - -"Meidän välillämme on eräs väärinymmärrys, herra tutkintotuomari, eli -oikeammin sanoen teidän ja todellisen asiantilan välillä, jo alusta -asti. Murhaaja ja pakolainen ovat kaksi eri henkilöä." - -"Mitä sanottekaan?" huudahti herra Filleul. "Mies, jonka kreivi de -Gesvres näki kammiossa ja joka hänet löi tainnuksiin, mies, jonka -neidit näkivät salissa ja jota neiti de Saint-Véran ampui, mies, joka -kaatui puistossa ja jota me haemme, eikö hän surmannut Jean Davalia?" - -"Ei." - -"Oletteko havainnut jälkiä kolmannesta rikollisesta, joka on kadonnut -ennen neitien saapumista?" - -"En." - -"Sittenpä en ymmärrä... Kuka siis on Jean Davalin murhaaja?" - -"Jean Davalin surmasi..." - -Beautrelet vaikeni, seisoi hetken miettivänä ja jatkoi sitten: - -"Mutta ensin minun täytyy osoittaa teille, mitä tietä olen päässyt -tähän vakaumukseen ja mitkä olivat murhan syyt... muutoin tuntuisi -syytökseni teistä järjettömältä. Ja sitä se ei ole, ei, sitä se -ei ole. Ei ole pantu huomiota erääseen seikkaan, joka kuitenkin -on ylen tärkeä, nimittäin että Jean Daval haavoittuessaan oli -täysin pukeutunut, pitkävartiset saappaat jalassa, kaikin puolin -päiväasussa, liivit, irtokaulus, kaulahuivi ja housunkannattimet -yllä. Mutta rikos tehtiin kello neljä aamulla." - -"Minä huomautin tästä omituisuudesta", virkkoi tutkintotuomari, -"mutta kreivi de Gesvres vastasi minulle, että Jean Davalilla oli -tapana öisin valvoa työnsä ääressä". - -"Palvelijat päin vastoin sanovat hänen aina menneen aikaisin levolle. -Mutta otaksukaamme hänen olleen valveilla: miksi on hän silloin -rutistellut peitteensä ja hurstinsa, niin että näyttää kuin hän olisi -maannut? Jos hän on maannut, miksi hän silloin melua kuullessaan -otti vaivakseen pukeutua kiireestä kantapäähän, sen sijaan että -olisi hätäisesti heittänyt ylleen joitakuita vaatekappaleita? Olin -sisällä hänen huoneessaan ensimmäisenä päivänä, teidän ollessanne -aamiaisella; hänen tohvelinsa olivat sängyn vieressä. Kuka esti -häntä sieppaamasta niitä jalkaansa noiden raskaitten, rautahelaisten -saappaiden asemesta?" - -"Minä en vielä näe..." - -"Ei, te ette vielä voi nähdä muuta kuin omituisia sattumuksia. Ne -tuntuivat minusta kuitenkin hyvin epäiltäviltä, kun sain tietää, että -Jean Daval itse oli esitellyt ja suosittanut kreivi de Gesvresille -maalari Charpenaisin, joka jäljensi Rubens-taulut." - -"No?" - -"Nyt ei ollut aiheetonta otaksua, että Jean Daval ja Charpenais -olivat rikostoveruksia. Sen johtopäätöksen tein jo ennen viime -puheluamme." - -"Hiukan hätäisesti, tuntuu minusta." - -"Niin, tarvittiin todellakin oleellista todistusta. Olin -Davalin huoneessa havainnut hänen kirjoituspöydällänsä eräässä -imupaperiarkissa seuraavan osoitteen, jonka siinä voi vieläkin nurin -päin nähdä: '_Herra A.L.N., postikonttori 45, Pariisi_.' Seuraavana -päivänä huomattiin, että sähkösanomalla, jonka valeajuri oli -lähettänyt Saint-Nicolasista, oli sama osoite: 'A.L.N., postikonttori -45.' Oleellinen todistus löytyi, Jean Daval oli kirjeenvaihdossa -joukkueen kanssa, joka vei taulut." - -Herra Filleul ei inttänyt vastaan. - -"Olkoon. Osallisuus rikokseen on todistettu. Ja siitä te päätätte?" - -"Ensinnäkin, ettei pakolainen surmannut Jean Davalia, koska tämä oli -hänen rikostoverinsa." - -"No?" - -"Herra tutkintotuomari, pyydän teitä muistelemaan ensimmäisiä sanoja, -jotka herra kreivi tainnuksista herätessään lausui. Sanat mainitsi -neiti de Gesvres todistuksessaan, ja ne on otettu pöytäkirjaan: -'Minä en ole haavoittunut. Ja Daval... elääkö hän? Veitsi?' Ja minä -pyydän vertaamaan niitä siihen osaan kreivi de Gesvresin todistusta --- samaten pöytäkirjassa --, missä hän kertoo hyökkäyksestä: 'Mies -heittäysi kimppuuni ja huumasi minut nyrkin iskulla ohimoon.' Kuinka -saattoi herra de Gesvres tointuessaan tietää, että Davalia oli -pistetty veitsellä?" - -Isidore Beautrelet ei odottanut vastausta kysymykseensä. Näytti -siltä, että hän tahtoi vastata itse ja siten ehkäistä kaikki -huomauttelut. Hän pitkitti heti: - -"Jean Daval siis johtaa nuo kolme murtovarasta saliin. Hänen -ollessaan siellä sen miehen seurassa, jota he sanovat johtajakseen, -kuuluu askeleita kammiosta. Daval avaa oven. Tuntiessaan kreivin hän -syöksyy vastaan veitsellä aseistettuna. Kreivin onnistuu temmata -häneltä veitsi, hän iskee ahdistajaansa sillä ja kaatuu itse sen -henkilön lyönnistä, jonka nuoret neidit näkivät hetkistä myöhemmin." - -Taaskin katsahtivat herra Filleul ja apulaispäällikkö toisiinsa. -Ganimard pudisti ymmällään päätänsä. Tuomari tokaisi: - -"Herra kreivi, pitääkö minun uskoa tämä kuvaus oikeaksi?" - -Kreivi de Gesvres ei vastannut. - -"No, herra kreivi, vaitiolonne voisi saada meidät... pyydän teiltä -vastausta kysymykseeni." - -Kreivi de Gesvres lausui lujasti ja selvästi: - -"Tämä kuvaus on oikea alusta loppuun." - -Tuomari säpsähti. - -"Enpä silloin voi käsittää, miksi olette johtanut oikeutta -harhaan. Mitä syytä on teillä ollut salata tekoa, johon olitte -itsepuolustukseksenne oikeutettu?" - -"Kaksikymmentä vuotta", selitti kreivi, "oli Daval työskennellyt -minun kanssani. Minä luotin häneen. Jos hän -- en tiedä minkä -kiusauksen johdosta -- kavalsi minut, niin en ainakaan tahtonut -entisyyttä ajatellen saattaa hänen petollisuuttansa tietyksi." - -"Te ette tahtonut, olkoon niin, mutta se ei ollut oikein." - -"Minä en yhdy teidän mielipiteeseenne, herra tutkintotuomari. Koska -ketään viatonta ei syytetty tästä rikoksesta, niin oli minulla -ehdoton oikeus olla syyttämättä sitä, joka samalla kertaa oli -rikollinen ja uhri. Hän oli ruumiina. Kuolema on nähdäkseni riittävä -rangaistus." - -"Mutta nyt, herra kreivi, nyt, kun totuus tiedetään, voitte puhua." - -"Kyllä. Tässä on kaksi hänen rikostovereilleen lähettämiensä -kirjeiden luonnosta. Otin ne hänen salkustaan muutamia minuutteja -jälkeen hänen kuolemansa." - -"Ja hänen rikoksensa vaikutin?" - -"Menkää Dieppeen Rue de la Barrelle 18. Siellä asuu eräs rouva -Verdier. Tuon kaksi vuotta takaperin ensin kohtaamansa naisen tähden, -hänen rahatarpeitansa tyydytelläkseen, on Daval varastanut." - -Kaikki oli siten selitettyä. Murhenäytelmän hämy häipyi, ja se -näyttäysi vähitellen oikeassa valaistuksessaan. - -"Jatkakaamme", virkkoi herra Filleul kreivin vetäydyttyä takaisin. - -"Niin", vastasi Beautrelet hilpeästi, "minä olen melkein päässyt -puheitteni päähän". - -"Mutta karkulainen, haavoittunut?" - -"Hänestä tiedätte te yhtä paljon kuin minäkin, herra tutkintatuomari. -Te olette seurannut hänen jälkiänsä luostaritarhan ruohikossa... te -olette..." - -"Niin, niin, kyllä tiedän, mutta sittemmin on hänet viety pois, ja -minäpä haluaisin joitakuita tietoja tuosta ravintolasta." - -Isidore Beautrelet purskahti nauruun. - -"Ravintolasta! Ravintolaa ei ole olemassa. Se on satua, juoni -oikeuden hämmennyttämiseksi, ja nerokas juoni, koskapa on onnistunut." - -"Mutta tohtori Delattre vakuuttaa..." - -"Niin kyllä", huudahti Beautrelet ehdottoman varmalla äänellä, -"juuri syystä että tohtori Delattre vakuuttaa, ei häntä pidä uskoa. -Eihän tohtori Delattre ole tahtonut antaa muuta kuin kaikkein -epämääräisimpiä tietoja seikkailustaan; hän ei ole tahtonut -ilmaista mitään, mikä voisi olla vaarallista hänen hoidokkinsa -turvallisuudelle... ja äkkiä puhuu hän ravintolasta! Saatte pitää -varmana, että jos hän on maininnut ravintolaa, on se tapahtunut -pakosta. Olkaa varma siitä, että koko hänen meille latelemansa -juttu on hänelle saneltu hirveätä kostoa uhaten. Tohtori on nainut, -hänellä on tytär. Ja hän rakastaa omaisiaan liian suuresti, ollakseen -tottelematon henkilölle, joiden pelottavasta voimasta hän on nähnyt -todistuksia. Sen vuoksi hän on antanut teille niin tarkkoja tietoja." - -"Niin tarkkoja, ettei voi löytää ravintolaa." - -"Niin tarkkoja, että yhä etsitte sitä vastoin kaikkea -todenmukaisuutta ja että katseenne ovat kääntyneet siitä ainoasta -paikasta, mistä mies voi löytyä, siitä salaperäisestä paikasta, -josta hän ei ole kertaakaan poistunut eikä ole voinut poistua, siitä -hetkestä asti kun hänen neiti de Saint-Véranin haavoittamana onnistui -puikahtaa sinne kuin petoeläin luolaansa." - -"Mutta minne hiivattiin? Mihin hornan koloon?" - -"Vanhan luostarin raunioihin." - -"Eihän _ole_ mitään raunioita! Muutamia muurinkylkiä! Muutamia -pilarinkappaleita..." - -"Sinne hän on kaivautunut, herra tutkintotuomari", huudahti -Beautrelet pontevasti, "raunioihin teidän täytyy keskittää -etsintänne! Sieltä, ettekä mistään muualta, te tapaatte Arsène -Lupinin." - -"Arsène Lupinin!" huudahti herra Filleul hypähtäen seisaalleen. - -Syntyi tuokion juhlallinen vaitiolo, jonka aikana kuuluisa nimi -sointui sieluissa. Arsène Lupin, oliko mahdollista, että hän oli tuo -voitettu, mutta kuitenkin näkymätön vastustaja, jota oli turhaan -etsitty monta päivää? Mutta... jos saisi pyydystetyksi Arsène -Lupinin omaan ansaansa ja vangituksi hänet... sehän merkitsisi -tutkintotuomarille viipymätöntä virkaylennystä, kultaa ja kunniaa. - -Ganimard ei ollut hievahtanut. Isidore virkkoi hänelle: - -"Tehän uskotte samaa kuin minäkin, vai mitä, herra apulaispäällikkö?" - -"Tietysti!" - -"Ettehän tekään ole hetkeäkään epäillyt, että hän se on koko tämän -jutun juurena?" - -"En sekuntiakaan! Onhan leima hänen. Lupin-kepponen eroaa jokaisesta -muusta kepposesta kuin yhdet kasvot toisista." - -"Sen voi sokeakin nähdä." - -"Luuletteko... luuletteko..." sopersi herra Filleul. - -"Luulenko!" huudahti nuori mies. "Huomatkaahan eräs pikku seikka: -mitä alkukirjaimia nuo herrat käyttävät kirjeenvaihdossaan? A.L.N., --- ensimmäistä kirjainta Arsènesta, ensimmäistä ja viimeistä -Lupinista." - -"Kas vain", kiitteli Ganimard, "teiltäpä ei mikään välty. Olette -toden totta terävä poika, ja vanha Ganimard myöntää olevansa -vallattu." - -Beautrelet punastui ihastuksesta ja puristi apulaispäällikön hänelle -ojentamaa kättä. - -Nuo kolme miestä olivat lähestyneet kuistia, ja heidän katseensa -harhailivat pitkin raunioaluetta. Herra Filleul mutisi: - -"Hän siis muka on tuolla!" - -"_Hän on tuolla_", vakuutti Beautrelet hillityllä äänellä. "Hän on -ollut tuolla kaatumisestansa asti. Loogillisesti ja käytännöllisesti -päättäen hän ei ole voinut poistua neiti de Saint-Véranin ja -molempien palvelijain häntä näkemättä." - -"Mitä todistuksia teillä siitä on?" - -"Todistuksen ovat meille antaneet hänen rikostoverinsa. Samana aamuna -pukeutui toinen heistä ajuriksi ja kyyditsi teidät tänne..." - -"Ottaakseen heidän jäljilleen johtavan lakin..." - -"Kyllähän, mutta myöskin ja eritoten tarkastellakseen paikkaa, -tehdäkseen tiedustuksia ja saadakseen selville, mihin hänen isäntänsä -oli joutunut." - -"Ja sen hän on saanut?" - -"Niin luulen, koska hän tunsi piilopaikan. Ja otaksun hänen saaneen -tietoonsa johtajansa epätoivoisen tilan, koska hän levottomuutensa -vallassa oli kyllin varomaton kirjoittamaan: '_Voi neitiä, jos hän on -surmannut isännän_'." - -"Mutta hänen ystävänsähän ovat sittemmin voineet kuljettaa hänet -pois." - -"Milloin? Väkenne ei ole poistunut raunioilta. Ja minne olisi hänet -viety? Korkeintaan muutamia satoja metrejä edemmäs, sillä kuolevan -keralla ei voi tehdä matkoja... ja silloin olisimme hänet löytäneet. -Ei, sanon, hän on tuolla. Hänen ystävänsä eivät ikinä olisi vieneet -häntä pois niin varmasta turvapaikasta. Sinne he ovat noutaneet -tohtorin, poliisien juoksennellessa syötin perässä." - -"Mutta miten voi hän elää? Elääkseen tarvitsee hän ruokaa, vettä!" - -"Sitä en voi sanoa, siitä en tiedä mitään, mutta hän on tuolla, sen -voin vannoa. Hän on tuolla, syystä että hän ei voi olla missään -muussa paikassa. Olen siitä yhtä varma kuin jos näkisin hänet ja -koskettaisin häntä. Hän _on_ tuolla." - -Sormi raunioihin suunnattuna piirsi hän ilmassa pienen kehän, joka -vähitellen kutistui, kunnes se oli pelkkä piste. Ja tätä pistettä -etsivät hänen molemmat seuralaisensa innokkaasti, kurottautuen ulos -ilmaan, kumpainenkin saman uskon valtaamana kuin Beautrelet ja -hänen hehkuvan vakaumuksensa kannustamana. Niin, Arsène Lupin oli -siellä. Hän oli siellä sekä teoreettisesti että todellisuudessa; -kumpaisellakaan ei enää voinut olla epäilystä siitä. - -Ja oli jotakin järkyttävää ja kamalaa siinä tietoisuudessa, että -kuuluisa seikkailija virui tuolla jossakin pimeässä sopessa, -paljaalla maalla, avuttomana, voipuneena, kuumeisena. - -"Ja jos hän kuolee?" virkkoi herra Filleul matalalla äänellä. - -"Jos hän kuolee", sanoi Beautrelet, "ja hänen toverinsa saavat sen -tietää, niin vartioikaa silloin huolellisesti neiti de Saint-Vérania, -herra tutkintotuomari, sillä kosto tulee kauhea". - - * * * * * - -Herra Filleulin suostuttamisyrityksistä huolimatta -- sillä hän olisi -mielellään pitänyt noin ihmeellisen taitavan apulaisen -- läksi -Isidore Beautrelet muutamia minuutteja sen jälkeen paluumatkalle -Dieppeen. Hän saapui Pariisiin kello viideksi, ja kello kahdeksalta -oli hän Janson-lyseossa yhtaikaa kuin toverinsakin. - -Yhtä tarkoin kuin hyödyttömästi tutkittuaan Ambrumésyn rauniot läksi -Ganimard kotiin iltapikajunalla. Hänen saapuessaan asuntoonsa Rue -Pergolèselle oli siellä hänelle seuraava paikalliskirje: - - "Herra apulaispäällikkö. - - Kun minulla on ollut hiukan vapaata illalla, olen kerännyt - muutamia täydentäviä tietoja, jotka varmaankin kiinnittävät - mieltänne. - - Jo vuoden on Arsène Lupin asunut Pariisissa Étienne de Vaudreixin - nimellä. Tämän nimen olette useasti voinut lukea selostuksissa - seuraelämästä tai urheilumaailmasta. Suuresti harrastaen matkoja - on hän poissa pitkiä aikoja, jolloin hän väittää metsästävänsä - tiikereitä Bengalissa tai sinikettuja Siperiassa. Hänen arvellaan - työskentelevän liikeasioissa, joiden laatua ei oikein osata sanoa. - - Hänen nykyinen asuntonsa on Rue Marbeuf 36. (Minä pyydän teitä - panemaan merkille, että Rue Marbeuf on postikonttorin n:o 45 - läheisyydessä.) Aina torstaista huhtikuun 23 p:stä asti, päivää - ennen Ambrumésyn murtovarkautta, ei ole mitään tietoja Étienne de - Vaudreixista. - - Kunnioittavasti kiittäen siitä suopeudesta, herra - apulaispäällikkö, jota olette minulle osoittanut, piirrän - - palvelukseksenne - _Isidore Beautrelet_. - - J.K. -- Älkää millään muotoa luulko, että minulla on ollut suurta - vaivaa näiden tietojen saamisessa. Samana aamuna kun rikos - tehtiin, ja herra Filleulin toimittaessa ensimmäistä tutkintoansa - muutamien etuoikeutettujen henkilöiden läsnäollessa, sattui - onneksi juolahtamaan mieleeni tarkastaa pakolaisen lakkia; - valeajuri ei ollut vielä silloin käynyt sitä vaihtamassa. - Ymmärrätte hyvin, että minun tarvitsi ainoastaan tietää - hattutehtailijan nimi, saadakseni käsiini kassakuitin, joka - ilmaisi ostajan nimen ja hänen osoitteensa." - -Seuraavana aamuna läksi Ganimard Rue Marbeufin n:oon 36. Hankittuaan -tietoja portinvartijalta hän avautti oven oikeaan pohjakerrokseen, -mukavaan ja komeaan asuntoon, mistä hän ei kuitenkaan löytänyt muuta -kuin kasan tuhkaa kamiinista. Neljä päivää aikaisemmin oli kaksi -ystävää käynyt siellä polttamassa kaikki vaaralliset paperit. - -Mutta juuri poistuessaan kohtasi Ganimard kirjeenkantajan, jolla oli -herra de Vaudreixille osoitettu kirje. - -Ehtoopäivällä vaati kirjeen tuomioistuin, jolle asia oli ilmoitettu. -Se oli Amerikassa leimattu ja sisälsi seuraavat englanniksi -kirjoitetut rivit: - - "Hyvä herra. - - Toistan asiamiehellenne antamani vastauksen. Niin pian kun - saatte kreivi de Gesvresin neljä taulua haltuunne, lähettäkää ne - sovitulla tavalla. - - Lähettäkää samalla kertaa muukin, jos onnistutte, mitä suuresti - epäilen. - - Koska aavistamaton asia pakottaa minut matkustamaan, niin saavun - yhtaikaa tämän kirjeen kanssa. Te tapaatte minut Grand Hotelissa. - - _Harlington_." - -Annetun vangitsemiskäskyn nojalla pidätti Ganimard samana päivänä -herra Harlingtonin, Yhdysvaltain alamaisen, syytettynä varastetun -tavaran ostamisesta ja osallisuudesta varkauteen. - -Niiden tosiaankin odottamattomien tietojen kautta, jotka -seitsentoistavuotias nuorukainen oli antanut, oli siis kaikki juonen -pulmat ratkaistu neljässäkolmatta tunnissa. - -Neljässäkolmatta tunnissa oli selittämätön käynyt yksinkertaiseksi -ja selväksi. Neljässäkolmatta tunnissa oli rikostoverien suunnitelma -johtajansa pelastamiseksi tehty tyhjäksi, haavoittuneen ja kuolevan -Arsène Lupinin vangitseminen oli varma asia, hänen joukkonsa -oli hajoitettu, tiedettiin hänen pariisilainen asuntonsa, se -naamari, jonka taakse hän oli kätkeytynyt, ja ensimmäisen kerran -paljastettiin eräs hänen nerokkaimpia ja pisimmän aikaa valmisteltuja -suunnitelmiansa ennen kuin hän oli voinut suorittaa sen loppuun. - -Yleisössä nousi kauttaaltaan hämmästyksen, ihailun ja uteliaisuuden -humu. Rouenilainen sanomalehtimies oli jo taitavassa kirjoituksessa -selostanut nuoren lukiolaisen ensimmäisen kuulustelun ja -maininnut hänen herttaisuutensa, viehättävän suoruutensa ja -tyynen varmuutensa. Ganimardin ja herra Filleulin tiedonannot -- -sellaisia varomattomuuksia he tekivät vastoin tahtoansa innostuksen -vaikutuksesta, joka oli voimakkaampi kuin heidän ammatillinen -velvollisuutensa vaiteliaisuuteen -- saattoivat aivan äkkiä yleisön -tiedoksi, mikä osa Isidore Beautreletilla oli viime tapauksissa -ollut. Hän yksinään oli tehnyt kaikki. Hänelle yksinään kuului voiton -koko kunnia. - -Ihastus oli yleinen. Silmänräpäyksessä oli Isidore Beautrelet -muuttunut sankariksi, ja nopeasti syntyneessä innossaan vaati -kansa mitä seikkaperäisimpiä tietoja suosikistaan. Sanomalehtien -haastattelijat olivat heti käsillä. He ryntäilivät Janson-lyseoon, -seisoivat odottelemassa oppilaita näiden palatessa luokkahuoneista -ja merkitsivät muistiin kaikki, mikä läheisemmästi tahi etäisemmästi -koski arvoisaa Beautreletia, ja siten saatiin tietää millaisessa -maineessa tämä n.s. Sherlock Holmesin kilpailija toveriensa kesken -oli. Omien järkeilyjensä ja oman logiikkansa perusteella, sekä ilman -muita tietoja kuin mitä silloin tällöin sanomalehdistä sai, oli hän -monet kerrat ennustanut ratkaisuja mitä sekavimpiin juttuihin, jotka -poliisi vasta pitkät ajat jälkeenpäin sai seulotuksi selville. - -Janson-lyseossa oli muodostunut huvitukseksi alistaa Beautreletille -mutkallisia kysymyksiä, käsittämättömiä ongelmia, ja ihmetellen -nähtiin, millaisella varmalla todistelulla, millä nerokkailla -johtopäätöksillä hän etsi tiensä mitä sankimmassa pimeydessä. -Kymmenen päivää ennen ryytikauppias Jorissen vangitsemista osoitti -hän, mitä vihiä voitiin saada paljon puhutusta sateenvarjosta. -Samaten vakuutti hän Saint-Cloudin murhenäytelmään nähden, ettei -kukaan muu kuin portinvartija voinut olla murhaaja. - -Mutta merkillisin oli kymmenenä kappaleena kirjoituskoneella -monistettu hänen laatimansa lentokirjanen, joka kiersi lyseon -oppilaiden keskuudessa. Sen nimenä oli: _Arsène Lupin, hänen -menettelytapansa, missä suhteessa se on perittyä tai alkuperäistä, -sekä vertauskohtia englantilaisen leikkisyyden ja ranskalaisen ivan -välillä_. - -Se oli perusteellinen tutkimus jok'ainoasta Lupinin seikkailusta. -Siinä esitettiin kuuluisan murtovarkaan toiminta erinomaisen -selvästi, osoitettiin hänen menettelytapojensa sisäinen koneisto, -hänen aivan erikoinen järjestelmänsä, hänen kirjeensä sanomalehdille, -hänen uhkauksensa, hänen varkauksiensa valmisteleva ilmoittaminen, -sanalla sanoen kaikki hänen käyttämänsä keinot valittujen uhrien -"muokkaamiseksi" ja niiden asettamiseksi sellaiseen sieluntilaan, -että se miltei helpotti tehdyn suunnitelman toteuttamista, jotta -kaikki niin sanoen tapahtui uhrin suostumuksella. - -Ja se ilmaisi niin eloisaa, terävää arvostelukykyä sekä samalla -kertaa niin nerokasta ja armotonta ivaa, että hän heti sai naurajat -puolelleen ja joukkojen myötätunto paikalla siirtyi Lupinista -Isidore Beautreletiin. Näiden kahden kesken nyt alkaneessa ottelussa -pidettiin nuorta lukiolaista ennakolta voittajana. - -Sekä herra Filleul että Pariisin tuomarikunta eivät kuitenkaan -näyttäneet halukkailta suomaan hänelle mahdollisuuksia tämän voiton -saavuttamiseen. - -Toiselta puolen ei viranomaisten onnistunut todeta herra Harlingtonin -henkilöllisyyttä tai löytää ratkaisevia todistuksia siitä, että -hän tosiaan kuului Lupinin joukkueeseen. Hän oli itsepintaisesti -vaiti. Niin, sitten kun oli tutkittu hänen käsialaansa, ei edes -uskallettu enää väittää häntä siepatun kirjeen laatijaksi. Joku herra -Harlington, jolla oli matkassaan pieni reppu ja seteleitä täyteen -sullottu lompakko, oli ottanut asuntonsa Grand Hotelista, siinä -kaikki, mitä tiedettiin varmasti sanoa. - -Toiselta puolen Dieppessä herra Filleul poljeskeli samalla paikalla, -jonka Beautrelet oli hänelle hankkinut. Hän ei päässyt askeltakaan -eteenpäin. Sama pimeys kätki sen henkilön, jota neiti de Saint-Véran -murhan edellisenä päivänä oli luullut Beautreletiksi. Yhtä vähän -tiedettiin noiden neljän Rubens-taulun ryöstämisestä ja kaikesta, -mikä sitä koski. Minne olivat nuo taulut joutuneet? Ja mitä tietä oli -kulkenut auto, johon ne oli yöllä sijoitettu? - -Lunerayssa, Yervillessä ja Yvetotissa oli sen nähty kulkevan ohitse, -samaten Caudebec-en-Cauxissa, missä se oli aamun sarastaessa viety -Seinen yli. Mutta lähemmin kuulusteltaessa huomattiin, että tämä -auto oli avoin ja että olisi ollut mahdoton kuormittaa sitä neljällä -isolla taululla lautturien niitä havaitsematta. - -Auto oli luultavasti sama, mutta silloin oli edessä kysymys: mihin -olivat nuo neljä Rubens-taulua joutuneet? - -Kaikki nämä ongelmat jätti herra Filleul vastausta vaille. Joka -päivä tutki hänen väkensä raunioaluetta. Melkein joka päivä saapui -hän johtamaan etsintää. Mutta näiden hänen toimenpiteittensä ja -sen turvapaikan välillä, missä Lupin kamppaili hengestään -- jos -Beautreletin mielipide oli oikea -- ammotti kuilu, jonka yli kelpo -tutkintotuomarillamme ei näyttänyt olevan halua harpata. - -Oli sen vuoksi aivan luonnollista, että toiveet suunnattiin -Isidore Beautreletiin, koskapa hänelle yksinään oli onnistunut -hälventää se pimeys, joka ilman häntä olisi vielä tiheämpänä ja -läpitunkemattomampana peittänyt tapauksia. Miksei hän kaikesta -sielustaan antautunut tähän tehtävään? Tarvitsihan hänen noin -pitkälle päästyänsä tehdä vain pikku ponnistus ollakseen perillä. - -Tämän kysymyksen teki hänelle eräänä päivänä _Grand Journalin_ -selostaja, päästyänsä pujahtamaan Janson-lyseoon Bernodiksi, -Beautreletin holhoojaksi tekeytyneenä. - -Isidore vastasi hänelle aivan tyynesti: - -"Monsieur, minulla on muutakin ajateltavaa kuin Lupin ja -kaikki varas- ja salapoliisijutut. Minullahan on myöskin -ylioppilastutkintoni heinäkuussa. Nyt on toukokuu menossa. Eikä tee -mieleni saada reppuja. Mitä sanoisi kelpo isäukkoni?" - -"Mutta mitä sanoisikaan hän, jos te luovuttaisitte oikeuden haltuun -Arsène Lupinin?" - -"Oh, kaikella on aikansa. Ensi lomallani..." - -"Helluntaina?" - -"Niin. Minä matkustan ensimmäisellä junalla lauantaina kesäkuun 6 -p:nä." - -"Ja sen lauantain iltana on Arsène Lupin kiinni." - -"Ettekö myönnä minulle lykkäystä sunnuntaihin?" kysyi Beautrelet -nauraen. - -"Miksi moinen viivytys?" vastasi sanomalehtimies mitä totisimmalla -äänellä. - -Tämä selittämätön luottamus, joka oli virinnyt aivan äskettäin ja -jo päässyt noin voimakkaaksi, oli kaikilla ihmisillä nuorta miestä -kohtaan, vaikka tapaukset itse asiassa olivat ainoastaan jossakin -määrin todistaneet sen oikeutetuksi. Häneen uskottiin kaiken uhalla. -Mikään ei näyttänyt olevan hänelle vaikeata. Häneltä odotettiin mitä -olisi parhaimmassa tapauksessa voitu odottaa ihmeelliseltä ilmiöltä, -mitä selvänäköisyyteen, kokemukseen ja taitavuuteen tuli. Kesäkuun -6 p:nä! Kaikki sanomalehdet puhuivat lavealti tästä päivämäärästä. -Kesäkuun 6 p:nä lähtisi Isidore Beautrelet pikajunalla Dieppeen, ja -illalla olisi Arsène Lupin vangittu. - -"Ellei hän sitä ennen pakene", huomauttivat ne harvat, jotka vielä -olivat seikkailijan puolella. - -"Mahdotonta! Kaikki käytävät ovat vartioidut." - -"Hän kenties muuten onkin jo menehtynyt haavoihinsa", jatkoivat -hänen puoluelaisensa, jotka mieluummin olisivat nähneet sankarinsa -kuolleena kuin kahleissa. - -Ja vastaus oli valmis: - -"No, eipä suinkaan! Jos Lupin olisi kuollut, niin hänen -rikostoverinsa jo tietäisivät sen ja olisivat kostaneet. Senhän on -myöskin Beautrelet sanonut." - -Ja kesäkuun 6 päivä tuli. Puoli tusinaa sanomalehtimiehiä seisoi -Isidorea odottelemassa Saint-Lazare-asemalla. Kaksi niistä tahtoi -seurata häntä matkalle, mutta hän pyysi heitä jättämään aikeensa -sikseen. - -Hän matkusti siis yksinään. Hänen vaunussaan ei ollut muita. Hän -oli kovin uupunut monista lukutyössä peräkkäin valvomistansa öistä -ja vaipui pian sikeään uneen. Unessa oli hänellä se aistimus, että -juna pysähtyi useille asemille ja että matkustajia nousi junaan -ja junasta. Herätessään Rouenin lähellä hän oli yhä yksin. Mutta -vastapäisen sohvan selässä hän havaitsi ison paperilevyn, joka oli -nuppineulalla kiinnitetty harmaaseen kankaaseen. Se sisälsi sanat: - - "_Hoitakoon kukin omansa. Te omanne. Muutoin varokaa_." - -"Mainiota", tuumi hän käsiään hykerrellen. "Vastustajat menestyvät -huonosti. Tämä uhkaus on yhtä typerä ja kömpelö kuin tuon valeajurin. -Tyyli sekin! Kylläpä näkee, ettei Lupin ole ollut kynää pitelemässä." - -Juna vieri tuon vanhan normandialaisen kaupungin reunassa alkavaan -tunneliin. Ratasuojamassa Isidore käveli asemasillalla pari kolme -askelta edes takaisin oikaistakseen sääriänsä. Aikoessaan palata -vaunuunsa hän väkisinkin huudahti. Kävellessään sanomalehtimyymälän -ohitse oli hän nimittäin nähnyt _Journal de Rouenin_ ylimääräisen -numeron etusivulla muutamia rivejä, joiden kamalan merkityksen hän -heti tajusi: - -"Viimeiset tiedot. -- _Dieppestä tiedoitetaan puhelimitse, että -rosvoja murtausi yöllä Ambrumésyn linnaan, sitoi neiti de Gesvresin, -asettaen hänelle kapulan suuhun, sekä riisti mukaansa neiti de -Saint-Véranin. Veritahroja on havaittu viidensadan metrin päässä -linnasta, ja ihan vierestä on löydetty veripilkkuinen shaali. On -syytä olettaa, että nuori tyttöpoloinen on murhattu_." - -Aina Dieppeen asti istui Isidore Beautrelet liikkumattomana. Hän -istui kyynärpää polviin tuettuna, kädet kasvoilla, ja pohti. - -Dieppessä hän otti ajurin. Ambrumésyn edustalla hän tapasi -tutkintotuomarin, ja tämä vahvisti kolkon sanoman. - -"Ettekö tiedä mitään enempää?" kysyi Beautrelet. - -"En. Minä tulin äsken." - -Samassa astui santarmikorpraali Filleulin luo ja jätti hänelle -rutistuneen, repaleisen ja kellastuneen paperilapun, jonka oli -vastikään löytänyt läheltä sitä paikkaa, mistä shaali oli tavattu. -Herra Filleul tarkasteli sitä, ja ojensi sen sitten Beautreletille -sanoen: - -"Tämäpä totisesti ei ole suureksikaan avuksi tutkimuksillemme." - -Isidore käänsi ja kiersi paperia käsissään. Siihen oli piirretty -numeroita, pisteitä ja merkkejä tähän tapaan: - - 2 . 1 . 1 ... 2.. 2 . 1 .. 1 .. - - 1 ... 2 . 2 . . 2 . 4 3 . 2 .. 2 . - - . 4 5 .. 2 . 4 ... 2 .. 2 . 4 .. 2 . - - D DF [ ] 19 F + 44 |> 357 <| - - 13 . 53 .. 2 .. 25 . 2 - - - - -KOLMAS LUKU - - -Kello kuudelta lopetettuaan työnsä odotteli herra Filleul sihteerinsä -Brédouxin kanssa vaunuja, jotka veisivät hänet takaisin Dieppeen. Hän -näytti levottomalta ja hermostuneelta. Kahteen kertaan kysyi hän: - -"Ettekö ole nähnyt nuorta Beautreletia?" - -"En, herra tutkintotuomari." - -"Missä hitossa voi hän olla? Häntä ei ole näkynyt koko päivänä." - -Hänen mieleensä juolahti äkillinen ajatus; jättäen salkkunsa -Brédouxille hän nopeasti kiersi linnan ja asteli raunioita kohti. - -Ison pilarikäytävän luona makasi Isidore pitkällään männynneulasien -kattamalla maalla, pää toisella käsivarrella, ja näytti nukkuvan. - -"Hei, missä te oleksitte, nuori ystäväni? Nukutteko?" - -"Enkä nuku. Minä mietin." - -"Aamusta saakka?" - -"Niin." - -"Miettiminenkö tässä tulee kysymykseen! Ensin kai täytyy meidän -_nähdä_. Meidän täytyy tutkia tosiseikkoja, etsiä, määrätä kanta. -Vasta sitten järjestetään kaikki tämä harkinnan mukaan ja havaitaan -totuus." - -"Niin, kyllä tiedän. Se on tavallinen menettely... epäilemättä oikea. -Mutta minulla on toinen... Ensiksi ajattelen, yritän ennen kaikkea -päästä käsiksi jutun perusajatukseen, jos niin saan sanoa. Sitten -muodostan järjellisen ja loogillisen otaksuman, joka on sopusoinnussa -tuon perusajatuksen kanssa. Ja vasta sitten tutkin, sopeutuvatko -tosiseikat suopeasti minun otaksumaani." - -"Lystikäs menetelmä! Ja sangen mutkallinen." - -"Varma menetelmä, herra Filleul, mutta sitä ei ole teidän." - -"Eikö? Tosiseikat ovat tosiseikkoja." - -"Kyllä, jos vastustajat ovat tavallisia. Mutta jos vihollinen on -vähänkin viekas, niin tosiasioiksi muodostuvat juuri hänen itsensä -määräämät. Nuo paljon puhuvat jäljet, joihin te tutkimuksenne -perustatte, on hänellä ollut vapaus järjestää mielensä mukaan. Ja kun -on kysymyksessä sellainen mies kuin Lupin, niin näette mihin tämä -voi teidät johtaa, millaisiin hairahduksiin ja tyhmyyksiin! Sherlock -Holmeskin on joutunut ansaan." - -"Arsène Lupin on kuollut." - -"Olkoon. Mutta hänen joukkueensa on jäljellä, ja moisen mestarin -oppilaat ovat yhtä vaarallisia kuin mestari itsekin." - -Herra Filleul tarttui Isidoren käsivarteen ja veti hänet mukaansa. - -"Sanoja, sanoja, ystäväiseni. Mutta minäpä sanon teille nyt tärkeän -asian. Kuulkaahan. Ganimard on nykyään kiintynyt muihin hommiin -Pariisissa ja saapuu vasta moniaitten päivien kuluttua. Toiselta -puolen on kreivi de Gesvres sähköttänyt Sherlock Holmesille, ja -tämä on luvannut auttaa häntä ensi viikolla. Eikö olisi mielestänne -kunniakasta voida sanoa näille molemmille kuuluisuuksille samana -päivänä kun he saapuvat: 'Suokaa anteeksi, hyvät herrat, mutta me -emme voineet odottaa kauempaa. Juttu on selvillä.'" - -Ei voinut voimattomuuttansa tunnustaa nerokkaammalla tavalla kuin -rehti herra Filleul sen nyt teki. - -Beautrelet pakottausi myhäilemään, oli antautuvinaan toisen -ajatusjuoksuun ja vastasi: - -"Myönnän, herra tutkintotuomari, että jos en äsken ollut -mukana tutkimuksessanne, tapahtui se siinä toivossa, että te -hyväntahtoisesti ilmoittaisitte minulle tuloksen. Mitä olette saanut -tietää?" - -"No, saattepa kuulla. Eilen illalla kello 11 saivat ne kolme -santarmia, jotka korpraali Quevillon oli jättänyt tänne linnaa -vartioimaan, häneltä kirjallisen määräyksen heti saapua Quevilleen, -minne heidän osastonsa on majoitettu. He nousivat viipymättä -ratsuilleen, ja Quevilleen saapuessansa..." - -"Huomasivat he tulleensa petetyiksi, käskyn väärennetyksi, ja -ainoaksi tehtäväksi palata Ambrumésyyn." - -"Sen he tekivätkin, ja korpraali Quevillon seurasi mukana. Mutta -he olivat olleet poissa puolitoista tuntia, ja sillaikaa oli rikos -tehty." - -"Millä tavalla?" - -"Mitä yksinkertaisimmasti. Oli noudettu piharakennusten seinustalta -tikapuut ja kohotettu ne erästä toisen huonekerran ikkunaa vasten, -painettu rikki ruutu ja avattu ikkuna. Kaksi salalyhdyllä varustettua -miestä tunkeusi neiti de Gesvresin makuuhuoneeseen ja kapuloitsi -hänet ennen kuin hän ennätti huutaa. Sidottuansa hänet nuoralla he -avasivat hiljaa sen huoneen oven, missä neiti de Saint-Véran nukkui. -Neiti de Gesvres kuuli tukahdutettua voihkinaa ja sitten rynnistelyn -melua. Minuuttia myöhemmin näki hän miesten tulevan kantaen hänen -serkkuansa, joka samaten oli sidottu ja kapuloitu. He astelivat -hänen ohitsensa ikkunalle. Neiti de Gesvres pyörtyi menehtyneenä ja -säikähdyksissään..." - -"Mutta koirat? Olihan herra de Gesvres ostanut kaksi miltei villiä -paimenkoiraa, jotka laskettiin yöksi irralleen?" - -"Ne on löydetty kuolleina, myrkytettyinä." - -"Kuka sen kolttosen teki? Eihän kukaan voinut päästä niin lähelle." - -"Salattua! Nuo molemmat miehet ovat esteettömästi menneet raunioiden -läpi ja pikku veräjästä ulos. He ovat marssineet halki metsikön, -sivuuttaen vanhat kivilouhokset. Vasta viidensadan metrin päässä -linnasta, Jättiläistammeksi nimitetyn puun juurella, ovat he -pysähtyneet... ja tehneet konnantyönsä." - -"Mutta jos he saapuivat surmaamaan neiti de Saint-Véranin, niin miksi -eivät he suorittaneet tehtäväänsä hänen kamarissaan?" - -"Sitä en tiedä. Kenties ei tuohon päätökseen johtavaa seikkaa -sattunut ennen kuin he olivat tulleet ulos linnasta. Nuoren tytön -oli kenties onnistunut riistäytyä irti. Minä puolestani luulen, -että löydettyä shaalia oli käytetty hänen käsiensä sitomiseen. -Jättiläistammen juurella he hänet kaikessa tapauksessa kuoliaaksi -iskivät. Siitä kokoomani todistukset ovat vääjäämättömät." - -"Entä ruumis?" - -"Ruumista ei ole löydetty, eikähän siinä mitään ihmeteltävää ole. -Seuraamamme jäljet johtivat minut Varengevillen kirkolle ja sen -vanhalle hautausmaalle, joka on korkealla rantakallion penkereellä. -Sen reunalta on äkkijyrkkä runsaan sadan metrin putous. Ja kaikkialla -ympärillä kalliot ja meri. Parin päivän kuluttua joku runsaampi -nousuvesi huuhtelee rannalle ruumiin." - -"Otaksuttavasti. Tämä kaikki on hyvin yksinkertaista." - -"Niin, varsin yksinkertaista, eikä se tuota minulle mitään -päänvaivaa. Lupin on kuollut, hänen rikoskumppaninsa ovat saaneet -sen tietää, ja kostaaksensa ovat he kirjallisen uhkauksensa mukaan -murhanneet neiti de Saint-Véranin. Ne ovat tosiseikkoja, jotka eivät -mitään vahvistusta kaipaa. Mutta Lupin?" - -"Lupin?" - -"Niin, minne on hän joutunut? Hänen rikostoverinsa ovat luultavasti -vieneet pois hänen ruumiinsa samalla kertaa kun ryöstivät nuoren -tytönkin, mutta mitä todistuksia on meillä siitä? Ei mitään. Yhtä -vähän kuin siitä, että hän on konsanaan oleksinut raunioissa, tai -että hän on elossa taikka kuollut. Siinä se salaisuus on, herra -Beautrelet. Neiti Raymonden murha ei ole mikään ratkaisu, päin -vastoin se on mutka juttuun. Mitä on tapahtunut Ambrumésyn linnassa -kahtena viime kuukautena? Jos emme tätä arvoitusta ratkaise, nuori -mies, niin tulee toisia, jotka lyövät meidät laudalta." - -"Minä päivänä nuo toiset tulevat?" - -"Keskiviikkona... kenties jo tiistaina..." - -Beautrelet näytti hiljakseen laskeskelevan ja virkkoi sitten: - -"Herra tutkintotuomari, tänään on meillä lauantai. Maanantai-illaksi -minun täytyy ehtiä takaisin lyseoon. Jos ystävällisesti pistäydytte -tänne maanantai-aamuna täsmälleen kello 10, niin yritän antaa teille -arvoituksen ratkaisun." - -"Todellakin, herra Beautrelet... luuletteko niin? Oletteko varma -siitä?" - -"Ainakin toivon." - -"Ja minne nyt menette?" - -"Menenpä katsomaan, sopeutuvatko tosiseikat suopeasti siihen -perusajatukseen, joka minulle alkaa häämöittää." - -"Ja jolleivät sopeudu?" - -"Silloin ne menettelevät riivatun tyhmästi, herra tutkintotuomari", -ilvehti Beautrelet, "ja koetan hankkia itselleni toisia, -taipuisampia. Maanantaina siis?" - -"Niin, maanantaina." - -Muutamia minuutteja myöhemmin oli herra Filleul matkalla Dieppeen, -Isidoren kiitäessä kreivi de Gesvresin lainaamalla polkupyörällä -pitkin maantietä Yervilleen ja Caudebec-en-Cauxiin päin. - - * * * * * - -Varsinkin eräästä kohdasta tahtoi nuori mies ehdottomasti muodostaa -varman mielipiteen, koska juuri tämä kohta tuntui hänestä vihollisen -heikoimmalta. Niin suuria esineitä, kuin nuo neljä Rubens-taulua -olivat, ei taiota pois. Täytyihän niiden jossakin olla. Jos sillä -hetkellä olikin mahdotonta löytää niitä, niin voisiko ehkä saada -selville, mitä kautta niitä oli kuljetettu? - -Beautreletin oletus oli seuraava: Auto oli tosiaankin kuljettanut -linnasta taulut, mutta ennen Gaudebeciin saapumistansa oli se -purkanut ne toiseen autoon, ja tämä oli kuljetettu Seinen yli joko -ylä- tai alapuolella Caudebecia. - -Ensimmäinen lossi sen alapuolella oli Quillebeuf, vilkasliikkeinen -ja siis vaarallinen kohta. Yläpuolella oli lautta La Mailleraiessa, -isossa, yksinäisessä kylässä, kaukana kaikista kulkuteistä. - -La Mailleraieen oli matkaa kahdeksantoista lieuea. Puolenyön -tienoissa sai Isidore sen taivalletuksi ja koputti alhaalla -jokivarressa olevan ravintolan veräjään. Ravintolaan hän yöpyi, ja -alkoi aamulla kuulustella lauttureita. - -Katsottiin matkustajakirjasta. Mitään autoa ei ollut huhtikuun 23 -p:nä kuljetettu lautalla virran yli. - -"Kaluvaunuja sitten", esitti Beautrelet, "kärryjä, vankkureita?" - -"Ei sellaisiakaan." - -Isidore pitkitti utelujansa koko aamupäivän. Hän aikoi juuri -matkustaa Quillebeufiin, kun ravintolan tarjoilija virkahti: - -"Sinä aamuna tulin juuri kotiin lomaltani, ja minä kyllä näin yhdet -kärryt, mutta niitä ei lautattu ylitse." - -"Eikö?" - -"Ei. Kuorma purettiin eräänlaiseen litteäpohjaiseen veneeseen, -pinassiksi sellaista sanotaan, ja se oli laiturissa." - -"Ja mistä nuo kärryt tulivat?" - -"Oh, tunsinhan minä ne. Ne omisti vuokra-ajuri Vatinel." - -"Missä hän asuu?" - -"Louvetotin kylässä." - -Beautrelet tarkasteli yleisesikunnan karttaa. Louvetotin kylä oli -risteyksessä, jossa Yvetotista Caudebeciin johtava tie leikkasi -pientä ja mutkaista tietä, ja jälkimmäinen johti metsän läpi La -Mailleraieen! - -Vasta kello kuusi illalla onnistui Isidoren eräästä kapakasta tavata -Vatinel, eräs noita vanhoja ovelia normandialaisia, jotka vieraita -kohtaan ovat aina varuillaan ja epäluuloisia, mutta jotka eivät voi -vastustaa kultakolikon houkutusta muutaman ryypyn päästyä heihin -vaikuttamaan. - -"Niin, monsieur, nuo autoherrat olivat tilanneet minut kello viideksi -aamulla risteykseen. Ne jättivät minulle neljä aimo kääryä, näin -korkeita. Yksi herroista seurasi mukanani. Ja me kannoimme tavarat -alas pinassiin." - -"Puhutte heistä niinkuin olisitte tuntenut heidät jo ennen." - -"Kuinkas muuten, tunsin maar! Kuudennen kerran jo käyttivät minua." - -Isidore hätkähti. - -"Kuudennen kerran, sanotte? Milloin...?" - -"Jok'ainoa päivä sitä ennen! Mutta silloin ne olivat muita -kapistuksia... isoja kivikojeita... taikka myös pienempiäkin, mutta -hyvin pitkiäkin, käärittyinä sanomalehtipaperiin ja niin hellävaroen -kannettavia kuin itse pyhä öylättirasia. Niihin ei jukoliste ollut -hyvä mennä kajoamaan. -- Mutta mikä teitä vaivaa? Kasvonne ovat ihan -vaaleat!" - -"Eipä mitään... niin lämmintä täällä sisällä..." - -Notkuvin polvin asteli Beautrelet ulos. Odottamattoman keksinnön ilo -pani hänen päänsä pyörälle. - -Hän läksi sieltä kaikessa hiljaisuudessa, nukkui yönsä Varengevillen -kylässä, vietti aamulla kokonaisen tunnin kylänvanhimman virastossa -kansakoulunopettajan keralla ja palasi sitten linnaan. Siellä häntä -odotti kirje, joka sisälsi sanat: - -"_Toinen varoitus. Vaikene! Muutoin_..." - -"No niin", mutisi hän, "minun pitänee ryhtyä joihinkin -toimenpiteisiin omaksi turvakseni. 'Muutoin', kuten sanottu..." - - * * * * * - -Kello oli yhdeksän, hän kuljeskeli raunioiden seassa, oikaisihe -lopulta pitkäkseen pilarikäytävän pieleen ja ummisti silmänsä. - -"No, nuori mies, oletteko tyytyväinen sotaretkeenne?" - -Herra Filleul siinä saapui sovittuna hetkenä. - -"Olen ihastuksissani, herra tutkintotuomari." - -"Toisin sanoen?" - -"Toisin sanoen, olen valmis pitämään lupaukseni... tästä kirjelmästä -huolimatta, joka ei minua siihen suurestikaan kehoita." - -Hän näytti herra Filleulille kirjeen. - -"Pyh, tyhmää pötyä", huudahti tämä, "ja minä toivon, että se ei estä -teitä..." - -"Ilmaisemasta teille, mitä tiedän? Ei, herra tutkintotuomari; minä -olen luvannut, ja sanassani pysyn. Kymmenen minuutin kuluttua saamme -tietää... osan totuutta." - -"Osan?" - -"Niin. Lupinin piilopaikka ei mielestäni ole koko ongelma. Kaukana -siitä. Mutta muun saamme jälkeenpäin ottaa pohdittavaksi." - -"Herra Beautrelet, teiltä voi odottaa mitä tahansa. Mutta miten -olette voinut keksiä...?" - -"Oh, aivan luonnollisella tavalla. Selitys on herra Harlingtonin -kirjeessä Étienne de Vaudreixille eli oikeammin sanoen Lupinille..." - -"Takavarikkoon otetussa kirjeessä?" - -"Niin, siinä on eräs lause, joka on aina tuottanut minulle -päänvaivaa. Nimittäin tämä: 'Lähettäkää samalla kertaa _muukin_, jos -onnistutte, mitä suuresti epäilen.'" - -"Niin, kyllä muistan..." - -"Mitä oli tuo _muu?_ Taideteos, harvinainen kapine? Linnassa ei -esiintynyt mitään muuta kallisarvoista kuin nuo neljä Rubens-taulua -ja seinäkudokset. Koristeita? Sellaisia siellä on ani harvoja ja -vain keskulaisia arvoltaan. Mistä siis oli kysymys? Ja toiselta -puolen, saattoiko ajatella, että niin ihmeellisen taitavan miehen -kuin Lupinin ei olisi onnistunut lähettää tuota _muutakin_, jota -hän selvästi oli itse tarjonnut? Yritys oli todennäköisesti -tukala, tavaton, ennakolta arvaamaton, sen myönnän, mutta kaikessa -tapauksessa mahdollinen, koskapa Lupin oli ottanut siihen -ryhtyäksensä." - -"Hän on kuitenkin epäonnistunut: mitään ei ole kadonnut." - -"Hän ei ole epäonnistunut: jotakin on kadonnut." - -"Niin, Rubens-taulut, mutta..." - -"Rubens-taulut ja muuta... jotakin, minkä sijalle on asetettu -samanlaisia kapineita, kuten maalauksiinkin nähden meneteltiin, -jotakin paljon merkillisempää, harvinaisempaa ja kallisarvoisempaa -kuin Rubens-taulut." - -"Mitä tarkoitattekaan? Ojennatte minut kidutuspenkkiin." - -Miehet viistivät raunioaluetta, kääntyivät pikku veräjää kohti ja -astelivat pitkin kappelin reunustaa. - -Beautrelet seisahtui. - -"Tahdotteko sen tietää, herra tutkintotuomari?" - -"Totta totisesti!" - -Beautreletilla oli kädessään tukeva ryhmysauva. Äkkiä hän löi -sauvallaan erästä kappelin pääoven koristeena olevaa pystykuvaa, niin -että tämä särkyi sirpaleiksi. - -"Oletteko järjiltänne!" huudahti herra Filleul ähmistyneenä ja -heittäysi kokoamaan pystykuvan siruja. "Oletteko järjiltänne! Tuo -vanha pyhimyskuvahan on mestariteos..." - -"Onpa kyllä, on niinkin!" myönsi Isidore ja pyyhkäisi uudella -kepiniskulla alas madonnanpatsaan. - -Herra Filleul kietaisi käsivartensa hänen vyötärölleen. - -"Nuori mies, minä en voi sallia teidän toimeenpanna..." - -Itämaan viisaista miehistä sai yksi tehdä myöskin kuperkeikan -ilmassa, sitten seimi Jeesus-lapsineen. - -"Jos ette lopeta tuota, niin minä ammun!" - -Uhkaaja oli kreivi de Gesvres, juuri saapunut paikalle ja -panostamassa revolveriaan. - -Beautrelet purskahti nauruun. - -"Ampukaa silloin noita ukkoja, herra kreivi... käyttäkää niitä kuin -ampumaradan maalitauluina! Kas noin... tuo ukkeli, joka kantaa -päätänsä käsissään..." - -Johannes Kastaja keikahti maahan. - -"Villittyä raakalaistyötä!" kivahti kreivi revolverinsa kohottaen. -"Verrattomien taideaarteiden hävitystä!" - -"Väärennettyä tavaraa, herra kreivi!" - -"Mitä? Mitä sanotte?" huudahti herra Filleul, riistäen kreivin -kädestä aseen. - -"Väärennettyä tavaraa", kertasi Beautrelet, "paperiseoksesta -valmistettua". - -"Onko se mahdollista?" - -"Pelkkää tyhjyyttä!" - -Kreivi kumartui ottamaan käteensä sirpaleen. - -"Tarkastelkaa sitä visusti, herra kreivi... seoksesta tehtyä! -Tummennutta, kulunutta, mustanvihreää kuin vanha marmori... mutta -kaikessa tapauksessa seosta... siinä kaikki, mitä on mestariteoksista -jäljellä! Sen he ovat saaneet moniaissa päivissä aikaan! Sitäpä herra -Charpenais, joka jäljensi Rubens-taulut, on valmistellut jo vuosi -takaperin!" - -Nyt oli hänen vuoronsa tarttua herra Filleulin käsivarteen. - -"Mitä sanotte tästä, herra tutkintotuomari? Eikö se ole suurenmoista? -Kappeli ryöstetty! Kokonainen goottilainen kappeli kehvelletty -pala palalta pois! Kokonainen liuta pystykuvia korjattu talteen. -Ja sijalle pantu valettuja kaavailuja! Verrattoman taidekauden -oivallisimpia tuotteita siepattu! Sanalla sanoen, koko pyhäkkö -varastettu! Eikö se ole kuulumatonta? Ooh, herra tutkintotuomari, -mikä jättiläisnero se mies onkaan!" - -"Osaattepa vahvasti värittää, herra Beautrelet!" - -"Ei voi milloinkaan kyllin vahvasti värittää, kun on moisesta -miehestä puhe. Kaikki, mikä kohoaa tavallisuuden tason yläpuolelle, -on ihailun arvoista. Ja hän on päätänsä pitempi kaikkia muita. Tämä -varkaus ilmaisee niin elävää mielikuvitusta, sellaista voimaa, taitoa -ja kylmäverisyyttä, että selkäpiitäni karmii." - -"Vahinko, että hän on kuollut", naureli herra Filleul, "muutoin olisi -hän lopuksi varastanut Notre-Damen tornin". - -Isidore kohautti hartioitaan. - -"Älkää naurako, herra tutkintotuomari. Vainajanakin hän mykistyttää -hämmästyksellä." - -"Sitä en kiellä... sitä en kiellä, herra Beautrelet, ja tunnustanpa -jonkunlaisella liikutuksella valmistautuvani näkemään hänet... -elleivät hänen toverinsa ole kuljettaneet pois ruumista." - -"Ja ennen kaikkea", huomautti kreivi de Gesvres, "ellei -veljentytär-parkani haavoittanutkin jotakuta toista". - -"Häntä varmasti, herra kreivi", vakuutti Beautrelet. "Uskokaa -minua, hän se kaatui raunioissa neiti de Saint-Véranin ampumasta -luodista; hänen näki neiti nousevan taas ylös, kaatuvan vielä kerran -ja laahautuvan isolle pilarikäytävälle, siellä noustakseen vielä -viimeisen kerran -- ihmetyön kautta, jonka pian selitän -- nousevan -viimeisen kerran ja etsivän turvapaikkaansa tästä kivisuojasta... -josta oli koitumassa hänen hautansa." - -Ja Beautrelet kolhaisi kappelin kynnystä sauvallaan. - -"Mitä sanotte?" huudahti herra Filleul tyrmistyneenä. "Hänen -hautansa? Te luulette, että tuo saavuttamaton piilopaikka..." - -"Se on täällä... tuolla", vakuutti toinen. - -"Olemmehan tutkineet sen." - -"Huonosti." - -"Täältä ei löydy mitään piilopaikkaa", vastusti kreivi de Gesvres. -"Minä tunnen kappelin." - -"Löytyy kuin löytyykin yksi, herra kreivi. Menkää Varengevillen -kylänvanhimman luo, missä säilytetään kaikkia vanhaan Ambrumésyn -pitäjänkirkkoon kuuluneita papereita, ja noista 1700-luvun -asiakirjoista havaitsette, että kappelin alla sijaitsee luolakammio. -Se luolakammio luultavasti kuului siihen roomalaisen kappeliin, jonka -paikalle tämä on rakennettu." - -"Mutta kuinka saattoi Lupin tietää sen?" kysyi herra Filleul. - -"Aivan yksinkertaisesti niiden töiden kautta, jotka hänen täytyi -suorittaa viedäkseen pois kappelin." - -"No no, herra Beautrelet, te liioittelette. Ei hän ole koko kappelia -vienyt. Ainoaankaan näistä peruskivistä ei ole koskettu." - -"Hän ei tietysti ole jäljentänyt ja anastanut muuta kuin sellaista, -millä on taiteellista arvoa, kuten muovailtuja kiviä, veistoksia, -korkokuvia, näitä pikku kolonneja ja kaiverrettuja suippoholveja, -mutta ne ihan järjestään. Hän ei ole tavoitellut rakennuksen -perustuksia; ne kyllä ovat jäljellä." - -"Siispä ei Lupin ole voinut päästä alas luolakammioon." - -Kreivi oli kutsunut palvelijan ja pannut tämän noutamaan avaimen. Hän -avasi oven. Nuo kolme miestä astuivat sisälle. - -Hetkisen tutkittuaan virkkoi Beautrelet: - -"Lattian he tietysti ovat antaneet olla sinällään. Mutta on helppo -nähdä, että alttari on pelkkä kipsikaavaus. Luolakammioihin johtavat -portaat yleensä avautuvat pääalttarin edustalta ja kulkevat sen -alitse." - -"Ja siitä teette sen johtopäätöksen --?" - -"Siitä teen sen johtopäätöksen, että Lupin on tuon ryöstämiseksi -työskennellessään tavannut luolakammion." - -Kreivin haettamalla rautakangella alkoi Beautrelet muokata alttaria. -Kipsisirpaleet sinkoilivat oikeaan ja vasempaan. Hän työnsi niitä -syrjään sikäli kuin pääsi pitemmälle työssään. - -"Lempo soikoon", jupisi herra Filleul, "hehkunpa halusta saada -tietää..." - -"Minä myös", vastasi Beautrelet kiihtymyksestä vaaleana. - -Hän joudutti työtänsä. Kanki ei ollut tähän asti kohdannut mitään -vastusta, mutta kolahti nyt johonkin kovaan. Kuului jyrisevä -vierähdys, ja alttarin jäännös syöksyi alas sen kivilohkareen mukana, -jota kanki oli kolhaissut. Beautrelet kumartui eteenpäin. Kylmä viima -puhalsi hänen kasvoihinsa. Hän raapaisi tulitikun ja valaisi aukkoa. - -"Portaat alkavat aikaisemmin kuin luulinkaan, melkein kuorikäytävän -lattian alta. Näen alimmatkin astuimet." - -"Onko luola syvä?" - -"Kolme tai neljä metriä. Astuimet ovat hyvin korkeat... ja muutamia -puuttuu." - -"Ei ole todennäköistä", sanoi herra Filleul, "että noiden kolmen -santarmin poissaollessa, jolloin neiti de Saint-Véran ryöstettiin... -ei ole todennäköistä, että rikostovereilla on ollut aikaa nostaa -ruumis tästä luolana. Ja miksi he muuten olisivatkaan niin tehneet? -Luulen hänen olevan tuolla." - -Palvelija toi tikapuut, jotka Beautrelet sovitti aukkoon ja hamuillen -laski alas sortuneiden jäännösten sekaan. Sitten hän tarttui -tukevasti kiinni niihin molemmin käsin. - -"Menettekö te alas, herra Filleul?" - -Tutkintotuomari uskaltausi alas, kynttilä kädessä. Kreivi de Gesvres -seurasi häntä. - -Beautrelet nyt vuorostaan laski jalkansa ensimmäiselle tikkaalle. - -Hän luki niitä koneellisesti neljätoista, silmiensä tähystellessä -luolakammiota, missä kynttilänvalo taisteli synkkää pimeyttä -vastaan. Mutta alhaalla hönkäisi häntä vastaan ilkeä lemu, sellainen -mädännyksen löyhkä, jota ei sittemmin voi unohtaa. Hui, tuo haisu -ellotti häntä... - -Ja äkkiä kouraisi vapiseva käsi hänen olkaansa. - -"No, mikä hätänä?" - -"Beautrelet", sopersi Filleul, "Beautrelet..." - -Hän oli niin kauhun lamauttama, ettei kyennyt puhumaan. - -"Kas niin, herra tutkintotuomari, tyyntykäähän..." - -"Beautrelet... hän on tuolla..." - -"Mitä?" - -"Niin, tuon ison, alttarista irtautuneen kivilohkareen alla makasi -jotakin... minä siirsin kiveä... ja kosketin... huh, sen muistan -ikäni..." - -"Missä hän on?" - -"Täällä... Tunnetteko käryn? Ja tuossa... katsokaa..." - -Hän valaisi kynttilällä maassa viruvaa liikkumatonta esinettä. - -"Ooh --!" huudahti Beautrelet hirmustuneena. - -Nuo kolme miestä kumartuivat nopeasti katsomaan. Siinä makasi -puolialaston ruumis, laihana, kammottavana. Kellertävä, vihreään -vivahtava iho paistoi sieltä täältä vaatteiden rei'istä. Mutta -kamalin, aiheuttaen nuoren miehen äskeisen huudahduksen, oli -kivilohkareen äsken rusentama pää, muodoton, hirveä sohju, missä ei -ollut mitään piirteitä erotettavina. - --- -- -- - -Neljällä pitkällä harppauksella loikkasi Beautrelet ylös portaita ja -pakeni ulos vapaaseen ilmaan. - -Herra Filleul tapasi hänet makaamassa kasvot käsien varassa. Hän -puheli: - -"Minä onnittelen teitä, Beautrelet. Lukuunottamatta piilopaikan -keksimistä olen nyt kahdessa muussakin kohdassa saanut vahvistusta -teidän väitteillenne. Ensinnäkin, neiti de Saint-Véranin ampuma -mies oli todellakin Arsène Lupin, kuten olette alusta asti sanonut. -Ja hän tosiaankin asusti Pariisissa Étienne de Vaudreixin nimellä. -Hänen liinavaatteissaan on alkukirjaimet E. V. Se tuntuu minusta -riittävältä todistukselta..." - -Isidore ei hievahtanutkaan. - -"Kreivi on lähtenyt valjastuttamaan parihevoset. Aiotaan noutaa -tohtori Jouet toimittamaan tavanmukainen ruumiintarkastus. Kuolema on -nähdäkseni tapahtunut vähintään kahdeksan päivää takaperin. Ruumiin -tila... mutta te ette näy kuuntelevan minua?" - -"Kyllä, kyllä." - -"Arveluni perustuu epuuttamattomiin syihin. Niinpä on..." - -Herra Filleul jatkoi esitelmäänsä kykenemättä houkuttelemaan toiselta -mitään tarkkaavaisuuden oireita. Mutta kreivi de Gesvresin saapuminen -keskeytti hänen yksinpuhelunsa. - -Kreivillä oli mukanaan kaksi kirjettä. Toinen ilmoitti Sherlock -Holmesin saapuvan seuraavana päivänä. - -"Oivallista!" huudahti herra Filleul hilpeästi. "Apulaispäällikkö -Ganimard tulee myös. Tästäpä hauskaa tulee." - -"Toinen kirje on teille, herra tutkintotuomari", huomautti kreivi. - -"Yhä parempaa ja parempaa", sanoi herra Filleul luettuansa kirjeen. -"Noille herroille ei totisesti tule suurta puuhaa. Herra Beautrelet, -minulle kirjoitetaan Dieppestä, että äyriäisenpyytäjät ovat aamulla -rannalta löytäneet nuoren naisen ruumiin." - -Beautrelet hätkähti. - -"Mitä sanotte? Nuoren..." - -"Naisen ruumiin... hirveästi kolhiintuneen, joten olisi mahdotonta -todeta vainajaa, ellei oikeassa käsivarressa olisi hyvin kapeata -kultaista rannerengasta, joka on syöpynyt turvonneeseen lihaan. Neiti -de Saint-Véranilla oli sellainen kultaketju oikeassa käsivarressaan. -Teidän onnettoman veljentyttärenne, herra kreivi, on siten meri -ilmeisesti antanut takaisin. Mitä arvelette te, Beautrelet?" - -"En mitään... tai oikeammin sanoen... kaikki sopii yhteen, -kuten näette, ei ole pienintäkään aukkoa todistelussani. Kaikki -asianhaarat, ristiriitaisimmatkin, vahvistavat sen oletuksen, jonka -olen alusta asti harkinnut." - -"Tuota en oikein ymmärrä." - -"Pian kyllä ymmärrätte. Muistakaa, että minä olen luvannut ilmoittaa -teille koko totuuden." - -"Mutta minusta tuntuu..." - -"Hieman kärsivällisyyttä, herra tutkintotuomari. Teillä ei tähän asti -ole ollut mitään syytä tyytymättömyyteen minua kohtaan. On kaunis -ilma. Kävelkää, syökää aamiaista linnassa, polttakaa piipullisenne. -Minä palaan neljän tai viiden aikaan. Mitä kouluuni tulee, niin... -sitä ei voi kukaan auttaa... minun pitänee jättää lähtö kahdentoista -yöjunaan." - -He olivat pysähtyneet piharakennusten ulkopuolelle. Beautrelet nousi -polkupyörälleen. - -Dieppessä hän meni _La Vigiesin_ toimitukseen ja pyysi saada nähdä -viimeisten neljäntoista päivän numerot. Sitten hän porhalsi Envermeun -kylään, joka oli kymmenisen kilometrin päässä sieltä. Envermeussa hän -puhutteli kylänvanhinta, kirkkoherraa, maalaispoliisia. Kello löi -kirkontornissa kolme. Hän oli lopettanut tutkimuksensa. - -Iloisesti laulellen lähti hän kotimatkalle. Hän käytteli polkimia -tahdikkaasti, hänen keuhkonsa nielivät halukkaasti raikasta -meri-ilmaa, ja toisinaan hän unohti itsehillintänsä siinä -määrin, että kajautteli riemukkaita voitonhuutoja, kun ajatteli -tavoittelemaansa päämäärää ja menestyksen suosimia ponnistuksiansa. - -Ambrumésy sukelsi näkyviin. Hän kiiti täyttä vauhtia linnan edessä -olevaa rinnettä alas. Satavuotiset puut, jotka neljänä rivinä -reunustivat tietä, tuntuivat rientävän häntä vastaan ja heti katoavan -hänen taakseen. - -Äkkiä hän kirkaisi. Kuin silmänräpäyksen näkynä oli hän huomannut -tien poikitse puusta toiseen pingoitetun köyden. - -Polkupyörä pysähtyi heti. Hän sinkosi hurjan rajusti kolme metriä -eteenpäin ja sai sen käsityksen, että ainoastaan sattuma, ihmeellinen -sattuma oli pelastanut hänet lyömästä päänsä teräväkiviseen -louhikkoon. - -Hän seisoi muutamia sekunteja kuin huumaantuneena; ruumista kivisteli -kauttaaltaan ja polvista oli nahka kahnautunut. Hän katseli -ympärilleen. Oikealla oli pieni metsikkö, jonne ahdistaja luultavasti -oli pujahtanut. Beautrelet irroitti köyden. Vasemmanpuoliseen -puuhun, jonka ympäri se oli sidottu, oli samalla pieni paperilappu -kiinnitetty. Hän suoristi sen ja luki: - -"_Kolmas ja viimeinen varoitus_." - - * * * * * - -Hän meni linnaan, teki joitakuita kysymyksiä palvelusväelle ja -lähti tutkintotuomaria tapaamaan erääseen alakerran huoneeseen -oikean sivustan päässä, missä herra Filleulin oli tapana asustaa -työskennellessään. Tämä istui kirjoittamassa. Sihteeri, joka istui -pöydän toisella puolen, sai viittauksen poistua, ja tutkintotuomari -huudahti: - -"Mitä on teille tapahtunut, herra Beautrelet? Kätenne ovat veriset." - -"Ei se mitään", vastasi nuori mies. "Olenhan vain syöksynyt -pyörältäni, kun oli pingoitettu tien yli köysi. Tahdon ainoastaan -huomauttaa, että köysi on täältä linnasta. Kaksikymmentä minuuttia -takaperin kuivattiin sillä köydellä liinavaatteita pesutuvan -ulkopuolella." - -"Onko se mahdollista?" - -"Herra tutkintotuomari, _täällä_ minua vaanitaan, liikkeitäni -vartioitsee joku paikalla oleskeleva, joka näkee ja kuulee minut, -minuutti minuutilta tarkkailee toimiani ja ottaa selvää aikeistani." - -"Luuletteko niin?" - -"Siitä olen varma. Teidän asianne on keksiä hänet, eikä se käy -teille vaikeaksi. Mutta minä omasta puolestani tahdon nyt tehdä -lopun ja kertoa teille lupaamani selitykset. Olen tunkeutunut -eteenpäin nopeammin kuin vastustajamme olivat odottaneet, ja olen -siinä käsityksessä, että he puolestaan nyt ryhtyvät tarmokkaaseen -toimintaan. Kehä supistuu ympärilläni. Vaara lähestyy, sen aavistan." - -"No, no, Beautrelet..." - -"Niinpä niin, saapihan tuon nähdä. Nyt on kiirehdittävä. Ensinnäkin -kysymys asiasta, josta tahdon heti suoriutua. Ettehän ole maininnut -kenellekään paperilappua, jonka korpraali Quevillon löysi ja jonka -hän jätti teille minun läsnäollessani?" - -"En, en sanallakaan. Mutta annatteko yhtään mitään merkitystä..." - -"Mitä tärkeimmän merkityksen. Minulla on eräs ajatus... muuten -mihinkään todistukseen perustumaton ajatus, sen tunnustan... sillä -tähän asti ei minun ole onnistunut selvittää salakirjoitusta. Minä -puhunkin siitä vain, jotta minun ei olisi tarvis palata asiaan." - -Beautrelet laski kätensä herra Filleulin käsivarrelle ja kuiskasi: - -"Hiljaa... joku kuuntelee meitä... ulkopuolella..." - -Hiekka narskui. Beautrelet hyppäsi ikkunaan ja kumartui ulos. - -"Siellä ei enää ole ketään... mutta kukkalava on tallattu... voi -helposti ottaa kaavan askelten jäljistä..." - -Hän sulki ikkunan ja istuutui jälleen tuolilleen. - -"Kuten näette, herra tutkintotuomari, ei vihollinen enää välitä -noudattaa mitään varovaisuutta... hänellä ei ole siihen aikaa, -hänkin tuntee, että on kiire. Joutukaamme siis ja puhukaamme juttu -selväksi... koska he eivät soisi minun puhuvan." - -Hän laski paperilapun pöydälle ja suoristi sen. - -"Ensinnäkin eräs huomautus, herra tutkintotuomari. Paitsi pisteitä -näkyy tällä paperilla ainoastaan numeroita. Ja kolmella ensimmäisellä -rivillä sekä viidennellä -- ainoat, joita meidän tarvitsee -pohtia, sillä neljäs näyttää olevan aivan erikoinen lajiaan --, -ei ole _ainoatakaan_ numeroa korkeampaa kuin 5. On siis varsin -todennäköistä, että kukin näistä numeroista merkitsee yhtä kielemme -viidestä ääntiöstä ja aakkosellisessa järjestyksessä. Kirjoittakaamme -eteemme tulos." - -Hän kirjoitti eri paperilehdelle: - - e . a . a . . e . . e . . a . . a . . - - a . . . e . e . . e . oi . e . . e . - - . ou . . e . o . . . e . . e . o . . e . - - ai . ui . . e . . eu . e - -Sitten hän jatkoi: - -"Kuten näette, ei tuosta paljoakaan lähde. Sala-aakkoset ovat samalla -kertaa hyvin helpot -- koskapa on tyydytty vaihtamaan ääntiöt -numeroiksi ja kerakkeet pisteiksi -- ja hyvin vaikeat, elleivät -mahdottomatkin tulkita, koska ei ole nähty enempää vaivaa ongelman -mutkistuttamiseksi." - -"Varmaankin syystä että se on kyllin hämärä sellaisenaan." - -"Koettakaamme saada valoa asiaan. Toinen rivi on jaettu kahteen -osaan, jälkimmäinen osa tuntuu olevan yksi ainoa sana. Jos nyt -yritämme sovittaa kerakkeita pisteiden sijalle, niin johdumme useiden -hapuilevien kokeiden jälkeen siihen tulokseen, että ainoat kerakkeet, -jotka sopivat ääntiöihin, muodostavat sanan _'demoiselles'_ (neidit)." - -"Olisi siis kysymys neiti de Gesvresistä ja neiti de Saint-Véranista?" - -"Ihan varmasti." - -"Ja te ette havaitse mitään enempää?" - -"Kyllä. Näen tyhjän loman myöskin keskellä viimeistä riviä, ja jos -menettelen samalla tavoin tämän rivin edelliseen puolikkaaseen -nähden, niin näen heti, että molempien kaksoisääntiöiden _ai_'n ja -_ui_'n välissä on _g_ ainoa kerake, joka voi olla pisteen sijassa, -ja kun olen saanut tämän sanan alun, _aigui_, niin on luonnollista -ja välttämätöntä, että molemmat seuraavat pisteet ja loppuääntiö e -muodostuvat sanaksi _aiguille_." - -"Niin, _aiguille_ näyttää tosiaan olevan oikea sana." - -"Viimeiseen sanaan on minulla kolme ääntiötä ja kolme keraketta. -Minä hapuilen vielä, minä koettelen kaikkia kirjaimia järjestään, ja -lähtien siitä periaatteesta, että molempien ensimmäisten kirjainten -täytyy olla kerakkeita, teen sen johtopäätöksen, että sanoja voisi -muodostua neljä: _fleuve, preuve, pleure ja creuse_. Minä pyyhin -sanat _fleuve, preuve ja pleure_, joita ei voi kieliopillisesti -yhdistää _aiguilleen_, ja silloin jää jälelle sana _creuse_." - -"Siitä siis koituu _aiguille creuse_ (ontto neula). Hitto vieköön, -minä myönnän ratkaisunne oikeaksi, ja myönnän sen syystä että asia ei -mitenkään _voi_ olla toisin; mutta mitä hyötyä meillä on tuosta?" - -"Ei mitään", vastasi Beautrelet miettivällä äänellä. "Ei mitään -vielä tähän asti... myöhemmin ehkä. Minä aavistelen, että tuo -arvoituksellinen sanayhtymä _aiguille creuse_ sisältää varsin -paljon. Enimmin ajattelen nykyään itse paperia. Valmistetaanko vielä -tällaista pergamentin kaltaista, hieman rosoista paperia? Ja sitten -tämä norsunluun väri... ja laskokset... näiden neljän taitteen -kuluminen... ja katsokaahan näitä nurean puolen punaisen lakkasinetin -jälkiä..." - -Tällä hetkellä Beautrelet tuli keskeytetyksi. Sihteeri Brédoux avasi -oven ja ilmoitti yliprokuraattorin äsken saapuneen. - -Herra Filleul nousi tuoliltaan. - -"Joko taas? Onko yliprokuraattori alakerrassa?" - -"Ei, herra tutkintotuomari. Herra yliprokuraattori ei ole astunut -vaunuistaan. Hän on pysähtynyt vain ohimennen ja pyytää teitä -hyväntahtoisesti saapumaan luokseen veräjän ulkopuolelle. Hänellä on -vain pari sanaa lausuttavana teille." - -"Sepä omituista", mutisi herra Filleul. "No niin, saadaanhan kuulla. -Suokaa anteeksi, Beautrelet, tulen heti takaisin." - -Hän läksi. Askelten kaiku häipyi. Silloin Brédoux lukitsi oven ja -pisti avaimen taskuunsa. - -"Mitä tämä merkitsee?" huudahti Beautrelet ällistyneenä. "Mitä te -teette? Miksi suljette meidät lukon taa?" - -"Sittenpähän voimme pakinoida paremmin rauhassa", vastasi Brédoux. - -Beautrelet loikkasi viereiseen huoneeseen johtavalle ovelle. Hän oli -ymmärtänyt. Rikostoveri oli Brédoux, tutkintotuomarin sihteeri. - -Brédoux nauroi pilkallisesti: - -"Älkää tärvelkö sormianne, nuori ystäväni, minulla on tuon toisenkin -oven avain." - -"Onhan ikkuna..." huudahti Beautrelet. - -"Myöhäistä", vastasi Brédoux ja asettui revolveri kädessä ikkunan -eteen. - -Pakotie oli katkaistu. Ei ollut muuta tehtävissä kuin puolustautua -vihollista vastaan, joka noin raa'an rohkeasti oli viskannut syrjään -naamarinsa. Isidore laski käsivartensa rinnalle ristiin; niin -peloissaan hän ei ollut vielä koskaan ollut. - -"No", tuumi sihteeri, "puhukaamme asiat lyhyeen". - -Hän otti esille kellonsa. - -"Herra Filleul astelee alas veräjälle. Siellä ei tietysti ole -kissaakaan, saati mitään yliprokuraattoria. Hän pyörtää takaisin -ja palaa tänne ylös. Kaikki vie noin neljä minuuttia. Yhden -minuutin tarvitsen hypätäkseni ulos ikkunasta, livistääkseni -pikku raunioveräjästä ja heittäytyäkseni minua odottelevalle -moottoripyörälle. Aikaa on siis kolme minuuttia. Siinä on kylliksi." - -Hän oli kummallinen, rujo olento; sääret olivat hyvin pitkät ja -ohuet, rintakehä tavattoman laaja, pyöreä kuin hämähäkin ruumis, ja -käsivarret harvinaisen alhaalla riippuvat. Luisevat kasvot ja matala -härän otsa ilmaisi tyhmää itsepintaisuutta. - -Beautrelet tunsi polviensa huojuvan ja tunsi pakolliseksi istuutua. - -"No, puhu pois. Mitä tahdot?" - -"Tahdon saada paperin. Olen etsinyt sitä kolme päivää." - -"Minulla ei sellaista ole." - -"Valehtelet. Sisään tullessani näin sinun pistävän sen lompakkoosi." - -"Entä sitten?" - -"Entä sitten? Sinun täytyy luvata pysyä alallasi. Sinä suututat -meitä. Anna meidän olla rauhassa ja hoida omia asioitasi. -Kärsivällisyytemme on lopussa." - -Hän astui muutamia askeleita eteenpäin, pistooli yhä suunnattuna -nuoreen mieheen, ja hän puhui kumeasti antaen voimakkaan painon -jok'ainoalle tavulle. Katse oli kova, hymy julma. - -Beautreletin pintaa karmi. Ensi kertaa hän tunsi olevansa vaarassa. -Ja millaisessa vaarassa! Hän tajusi seisovansa järkähtämättömän -vihollisen edessä, sokean ja vastustamattoman voiman ahdistamana. - -"Edelleen?" hän virkahti puolitukahtuneella äänellä. - -"Ei muuta mitään. Sinä jäät vapaaksi... me tahdomme unohtaa..." - -Vaitiolo. Brédoux jatkoi: - -"Minuutti enää. Sinun on päätettävä. Kas niin, veikkoseni, heitäpä -tyhmyydet. Me olemme voimakkaita, aina ja kaikkialla. Paperi tänne -heti..." - -Isidore ei hievahtanut paikaltaan, valjuna ja säikähtäneenä, mutta -kuitenkin kyeten hillitsemään itsensä ja ajattelemaan selvästi, -vaikka hermosto olikin kuohuksissa. Revolverin pieni, musta suu -oli kahdenkymmenen sentimetrin päässä hänen silmistään. Sormi -oli taipunut liipaisimeen. Hänen tarvitsi painaltaa vain hiukan -lujemmin... - -"Paperi", toisti Brédoux, "muutoin..." - -"Tässä on", sanoi Beautrelet. - -Hän veti lompakon taskustaan ja ojensi sen Brédouxille, joka heti -sieppasi sen. - -"Hyvä, järkeviä ollaan. Sinusta voi kyllä koitua jotakin... hiukan -pelokas olet, mutta ymmärrys on sinulla hyvä. Puhun sinusta -tovereilleni. Ja nyt luikin tieheni. Hyvästi." - -Hän pisti revolverin taskuunsa ja avasi ikkunan. - -Askeleita kuului käytävästä. - -Mutta sitten hänen mieleensä juolahti eräs ajatus. Hän kurkisti -nopeasti lompakkoon. - -"Tuli ja leimaus", sadatti hän hammasta purren, "paperi ei ole tässä. -Olet puijannut minua!" - -Hän loikkasi keskelle huonetta. - -Kaksi laukausta pamahti. Isidore oli vetäissyt esille pistoolinsa ja -ampunut. - -"Ohitse, poikaseni", huusi Brédoux. "Kätesi vapisee, sinä pelkäät..." - -He syöksähtivät painimaan ja kierivät lattialla. - -Ovelle koputettiin kiivaasti. - -Isidoren voimat uupuivat, hänen vastustajansa oli heti päässyt päälle -päin. Rinnustus oli hyödytön. Veitsellä aseistettu käsi kohosi ilmaan -ja iski alas nopeana kuin salama. Hän tunsi tuimaa kipua olkapäässään -ja hellitti irti. - -Hän tunsi käden kourivan takkinsa povitaskua ja ottavan paperin. -Sitten hän puoli-ummistunein silmin näki miehen kiipeävän -ikkunalaudan yli. -- - -Samat lehdet, jotka seuraavana aamuna kertoivat Ambrumésyn -linnassa viimeksi sattuneista tapauksista, kappelin väärennetyistä -taide-esineistä, Arsène Lupinin ja Raymonden ruumiiden löydöstä -ja lopuksi tutkintotuomarin sihteerin Brédouxin tekemästä -murhayrityksestä Beautreletia vastaan, -- samat lehdet kertoivat myös -Ganimardin kadonneen ja Sherlock Holmesin tulleen siepatuksi rosvojen -haltuun sydänpäivällä keskellä Lontoota, hänen juuri ollessaan -lähdössä Doveriin. - -Lupinin joukko, jonka oli seitsentoistavuotiaan pojan erinomaisen -terävä äly hetkeksi saattanut häiriöön, ryhtyi siis taas hyökkäämään -ja voitti heti pitkin koko rintamaa. Lupinin molemmat suuret -vastustajat Holmes ja Ganimard olivat poissa tieltä, eikä Beautrelet -ollut taistelukunnossa. Poliisi oli voimaton. Ei ollut enää -kenessäkään miestä taistelemaan moisia vihollisia vastaan. - - - - -NELJÄS LUKU - - -Eräänä iltana kuusi viikkoa jälkeenpäin olin antanut palvelijalleni -lupaa. Oli heinäkuun 14 p:n aatto. [Heinäk. 14. on Bastiljin -valloituksen muistopäivä. _Suom_.] Ilmassa oli ukkosen oireita, eikä -minua haluttanut lähteä ulos. Avasin kuistilleni johtavat ikkunat, -sytytin työlamppuni ja aloin silmäillä sanomalehtiä, kun en ollut -niitä vielä lukenut. - -Ne tietysti puhuivat Arsène Lupinista. Aina murhayrityksestä -asti, joka oli kohdannut Isidore Beautrelet parkaa, ei ollut -kulunut ainoatakaan päivää ilman puheita Ambrumésy-jutusta. Joka -päivä omistettiin sille joitakuita sanoja pysyväisen otsakkeen -alla. Yleisö ei ollut milloinkaan joutunut äkillisten tapausten -ja odottamattomien käänteiden kautta moiseen jännitykseen. Herra -Filleul, joka kiitettävän leppeästi alistui syrjäiseen osaansa, oli -haastattelijoille kertonut nuoren neuvonantajansa suurteot noiden -kolmen muistettavan päivän ajalta, joten ihmiset saattoivat viehättyä -mitä haaveellisimpiin arvailuihin. - -Sitä ei jätettykään tekemättä. Rikosasiain erikoistuntijat, -romaanikirjailijat ja näytelmien sepittäjät, tuomarit ja entiset -etsivän osaston päälliköt, ent. Lecocqit [Lecocq oli Ranskan -salapoliisilaitoksen järjestäjä, rikoskirjailija. _Suom_.] ja -vastaiset Sherlock Holmesit, kaikki laativat omat väitelmänsä ja -kehittivät niitä pitkissä sanomalehtikirjoituksissa. Jokainen aloitti -tutkimuksen alusta asti uudestaan ja johti sen eri suuntiin. - -Ja kaikki tämä tapahtui koulupoika Isidore Beautreletin lausuntojen -perusteella. - -Mutta täytyihän tunnustaa, että kaikki totuuden piirteet olivat -käsillä. Mikä oli salaisuutta? Tiedettiin piilopaikka, missä Arsène -Lupin oli taistellut kuoleman kanssa, eikä siitä ollut mitään -epäilystä: tohtori Delattre, joka oli edelleenkin turvautunut -lääkärin vaikenemisvelvollisuuteen ja kieltäytynyt todistamasta, -oli myöntänyt läheisimmille ystävillensä -- jotka oitis riensivät -tietoa levittämään --, että hänet oli tosiaankin viety luolakammioon, -haavoittuneen luo, jonka hänen rikostoverinsa olivat esitelleet -Arsène Lupinin nimellä. Ja kun tästä luolakammiosta oli löydetty -Étienne de Vaudreixin ruumis, mikä Étienne de Vaudreix oli -Arsène Lupin eikä kukaan muu, niin tuli Lupinin kohtalo yhä -vääjäämättömämmin todistetuksi. - -Lupin oli kuollut, neiti de Saint-Véranin ruumis oli tunnettu -rannerenkaan avulla... murhenäytelmä oli siis loppunut. - -Mutta sitä se ei ollut. Kukaan ei arvellut sitä loppuneeksi, koska -Beautrelet oli väittänyt päin vastoin. Ei tiedetty, miksi se ei ollut -loppunut, mutta nuoren miehen sanojen perusteella oli salaisuus -vielä aivan selvittämätön. Tosiseikkojen todistus ei merkinnyt -mitään Beautreletin väitteitä vastaan. Oli jotakin tietämätöntä, ja -pidettiin varmana, että juuri se valaisisi koko asian. - -Kuinka levottomasti odotettiinkaan alussa tiedonantoja niiltä -molemmilta Dieppen lääkäreiltä, joille kreivi de Gesvres oli uskonut -potilaan hoidon! Mikä murhe vallitsikaan ensimmäisinä päivinä, kun -luultiin hänen henkensä olevan vaarassa! Ja mikä ihastus sinä aamuna, -jona sanomalehdet ilmoittivat, ettei enää ollut mitään aihetta -levottomuuteen! - -Suuri yleisö havaitsi vähäpätöisimmätkin yksityisseikat -mielenkiintoisiksi. Kuultiin liikutettuina, että häntä hoiti vanha -isänsä, joka oli kutsuttu sähkösanomalla, ja ihailtiin myös neiti -Susanne de Gesvresiä, joka öisin valvoi haavoittuneen luona. - -Sitten edistyi paraneminen nopeasti. Vihdoinkin siis saataisiin -tietää --! Saataisiin tietää, mitä Beautrelet oli luvannut herra -Filleulille, ja ne ratkaisevat sanat, jotka pahantekijän veitsi oli -ehkäissyt hänet lausumasta! - -Ja saataisiin myöskin tietää kaikki, mikä -- varsinaisen -murhenäytelmän sivussa -- oli vielä jäänyt viranomaisille -käsittämättömäksi tai tavoittamattomaksi. - -Beautreletin vapautuessa ja päästessä voimiinsa saataisiin -jonkunlaisia varmoja tietoja herra Harlingtonista, Arsène Lupinin -arvoituksellisesta rikoskumppanista, joka yhäti istui vankilassa. -Saataisiin tietää, mihin oli rikoksen tehtyänsä joutunut Brédoux, -toinen rikoskumppani, jonka rohkeus oli ollut kerrassaan -hämmästyttävä. - -Beautreletin vapautuessa voitaisiin saada varmoja selityksiä -Ganimardin katoamisesta ja Holmesin ryöstämisestä. Kuinka oli voitu -toimeenpanna kaksi sellaista väkivallan työtä? Yhtä vähän tiesivät -niistä mitään valaisevaa englantilaiset salapoliisit kuin heidän -ranskalaisetkaan virkaveljensä. - -Helluntaipäivänä ei Ganimard ollut tullut kotiinsa, eikä -seuraavanakaan päivänä; hän oli nyt ollut kuusi viikkoa kadoksissa. - -Toisena helluntaipäivänä, kello neljä ehtoopäivällä, oli Sherlock -Holmes Lontoossa astunut ajuriin, lähteäksensä rautatieasemalle. -Tuskin oli hän päässyt istumaan, kun jo pyrki alas, nähtävästi -aavistaen vaaraa. Mutta kaksi henkilöä kiipesi ajoneuvoihin oikealta -ja vasemmalta ja piteli häntä kiinni välissään eli oikeammin allaan, -niin ahdas oli tila. Ja tämä tapahtui kymmenen henkilön nähden, jotka -eivät ehtineet apuun. - -Ajuri kiiti täyttä vauhtia tiehensä. Ja sitten? Sitten ei mitään. Ei -tiedetty mitään. - -Ja kenties saataisiin Beautreletin kautta myöskin täydellinen -selitys siitä salaperäisestä paperista, jota Brédoux oli pitänyt -niin tärkeänä, että oli tikarin iskulla anastanut sen haltijaltansa. -_Aiguille creusen_ ongelmaksi sitä nimittivät ne epälukuisat -arvailijat, jotka istuivat numeroiden ja pisteiden ääressä, koettaen -urkkia niiden merkitystä. Ontto neula! Olipa se merkillinen -sanayhtymä! Tämä paperilappu, jonka alkuperää ei kukaan tuntenut, -loi esille käsittämättömän kysymyksen: _Aiguille creuse!_ oliko se -sisällötön sananparsi, koulupojan töhertämä satunnainen yhdistelmä? -Vai antaisivatko nuo kaksi loitsusanaa seikkailija Lupinin -historialle oikean ratkaisun? Ei tiedetty mitään. - -Se saataisiin tietää. Jo useita päiviä takaperin olivat sanomalehdet -julistaneet, että Beautrelet saapuisi pian. Taistelu alkaisi jälleen, -ja tällä kertaa elämästä ja kuolemasta, sillä nuorta miestä kannusti -kiihkeä koston halu. -- - -Hänen nimensä kiinnitti juuri huomiotani suurin kirjakkein -painettuna. _Grand Journal_ sisälsi ensimmäisellä palstallaan näin -kuuluvan tiedoituksen: - - ... "_Herra Isidore Beautrelet on luvannut meille ennen kaikkia - muita paljastuksensa. Huomenna keskiviikkona, vieläpä ennen - kuin poliisille asioista ilmoitetaan, julkaisee 'Grand Journal' - Ambrumésyn murhenäytelmän koko selityksen_." - -"Tuo kuulostaa lupaavalta, vai mitä? Mitä sanotte siitä, ystäväiseni?" - -Minä hätkähdin lepotuolissani. Tuolilla istui vieressäni henkilö, -jota en tuntenut. - -Nousin seisaalleni ja katselin asetta käsiini. Mutta kun hän näytti -vaarattomalta, niin hillitsin itseni ja lähestyin häntä. - -Hän oli nuori mies, kasvot tarmokkaat, tukka pitkä ja vaalea, hiukan -punertava ja lyhyeksi leikattu parta halkaistu kahdeksi tupsuksi. -Hänen tumma pukunsa muistutti englantilaista pappia, ja hänen koko -olemuksessaan oli muuten jotakin totista ja arvokasta, mikä herätti -kunnioitusta. - -"Kuka te olette?" kysyin minä. - -Kun hän ei vastannut, toistin: - -"Kuka te olette? Kuinka olette päässyt tänne? Mitä täältä tahdotte?" - -Hän tarkasteli minua ja sanoi: - -"Ettekö tunne minua?" - -"En." - -"Sepä kovin kummallista! Ajatelkaa tarkemmin... eräs ystävänne... -ihan erikoista lajia ystävää, mutta kuitenkin..." - -Minä tartuin häntä kiivaasti käsivarteen. - -"Te valehtelette!... Te valehtelette! Ei, te ette ole mikä sanotte... -se ei ole totta..." - -"Miksi siis ajattelette häntä ennen kaikkia muita?" sanoi hän nauraen. - -Oi, tämä nauru, tämä nuorekas, heleä nauru, jonka leikkisä iva oli -minua niin useasti huvittanut! Pintaani karmi. Oliko mahdollista? - -"Ei, ei", intin minä jonkunlaisen kauhun valtaamana. "Ei ole -mahdollista..." - -"Ei ole mahdollista, että minä olen tässä, koska olen kuollut, eikö -niin?" jatkoi hän. "Ja te ette usko aaveita?" - -Hän nauroi taas. - -"Olenko minä niitä, jotka kuolevat, mitä? Surmaisiko minut tuolla -tavoin selkään saatu luoti, nuoren tytön ampuma! Väärinpä minua -silloin arvostellaan. Niinkuin minä alistuisin mokomaan loppuun!" - -"Te siis siinä olette?" sopersin minä vielä epäilevänä ja kuitenkin -ihan kiihdyksissäni. "Te siinä? En voi mitenkään tuntea asuanne..." - -"Sitten olen levollinen", sanoi hän hilpeästi. "Jos ainoa mies, jolle -olen näyttäytynyt todellisessa hahmossani, ei tunne minua tänään, -niin ei kukaan, joka tästälähtein näkee minut sellaisena kuin tänään -olen, enää tunne minua nähdessään minut todellisessa hahmossani... -jos minulla _onkaan_ todellista hahmoa..." - -Tunsin nyt hänen äänensä, kun hän ei sille enää antanut vierasta -sointua, ja tunsin jo myös hänen silmänsä, kasvojensa ilmeen sekä -koko sävynsä ja olemuksensa sen valeasun alta, johon hän oli -kätkeytynyt. - -"Arsène Lupin", lausuin hillityllä äänellä. - -"Niin, Arsène Lupin", huudahti hän ja nousi seisaalleen. "Ainoa ja -oikea Arsène Lupin, palanneena varjojen valtakunnasta, sitten kun -lienen maannut kuoleman kielissä ja todella kuollut luolakammiossa. -Arsène Lupin ilmi elävänä, tahdonvoimaa ja toimintahalua uhkuvana, -onnellisena ja vapaana, ja lujemmin kuin koskaan päättäneenä nauttia -tätä ihanaa vapautta maailmassa, joka tähän asti on vain pidellyt -häntä kuin hemmoiteltua lemmikkiään..." - -Nyt oli minun vuoroni nauraa. - -"Niin, tepä se tosiaankin olette, ja tällä kertaa paljon iloisempana -kuin viimeksi tavatessani teidät, viime vuonna. Minä onnittelen!" - -Viittasin hänen käyntiinsä luonani heti jälkeen paljon puhutun -otsakoristejutun, hänen purkautuneeseen kihlaukseensa, hänen Sonja -Krishnovin seurassa tapahtuneeseen pakoonsa ja nuoren venakon -hirveään kuolemaan. Sinä päivänä olin nähnyt sellaisen Arsène -Lupinin, jota en ennestään tuntenut, uupuneen, masentuneen, -punaisiksi itkettynein silmin, hiukan osanottoa ja hellyyttä -tavoittelevana... - -"Hiljaa", kielsi hän, "mennyt on kaukana." - -"Siitä on vuosi", huomautin minä. - -"Siitä on kymmenen vuotta", vakuutti hän. "Jokaiseen Arsène Lupinin -vuoteen menee kymmenen vuotta." - -Minä luovuin siitä puheenaineesta ja kysyin: - -"Kuinka olette päässyt sisälle?" - -"Kuten kaikki muutkin ihmiset tietysti, ovesta. Kun en nähnyt ketään, -astuin salin poikki, ulos kuistille ja sitten tänne." - -"Ehkä niin, mutta ovessahan ei ollut avainta?" - -"Mitkään ovet eivät minua pidättele, senhän tiedätte. Tarvitsin -teidän asuntoanne ja sen vuoksi menin sisälle." - -"Kuten käskette. Jätänkö teidät yksiksenne?" - -"Ei, älkää millään muotoa, te ette ole ollenkaan tiellä. Vieläpä voin -taata teille, että siitä sukeutuu mielenkiintoinen ilta." - -"Odotatteko jotakuta?" - -"Kyllä, olen sopinut tapaavani täällä erään kello kymmeneltä." - -Hän katsahti kelloonsa. - -"Kymmenen. Jos sähkösanoma on tullut perille, niin on hän pian -täällä." - -Eteisessä kilahti ovikello. - -"Sanoinhan sen! Ei, älkää nähkö vaivaa... menen itse avaamaan." - -Ketä hittoa oli hän saattanut pyytää tänne? Ja minkä draamallisen tai -hullunkurisen kohtauksen katselijana saisinkaan olla? Aseman täytyi -olla varsin tavaton, koskapa Lupin itse piti sitä mielenkiintoisena. - -Hetkisen kuluttua hän palasi, mukanaan nuori mies, pitkä, hintelä ja -hyvin kalpea. - -Sanaakaan hiiskumatta, liikkeissään jonkunlaista juhlallisuutta, joka -tehosi mieleeni. Lupin kiersi palamaan kaikki sähkölamput. Huoneessa -paistoi häikäisevä valo. Miehet silmäilivät toinen toistansa -herkeämättä, kuin olisivat tahtoneet tunkeutua toisiinsa kaikella -sillä tarmolla, minkä saivat katseeseensa kootuksi. - -Oli omituista katsella heitä noin vaiteliaina ja totisina. Mutta kuka -olikaan tuo vastatullut? - -Juuri kun olin sen arvaamaisillani erään äskettäin sanomalehdissä -julkaistun muotokuvan perusteella, kääntyi Lupin minuun ja virkkoi: - -"Hyvä ystävä, sallikaa minun esitellä herra Isidore Beautrelet." - -Sitten hän lausui nuorelle miehelle: - -"Pyydän saada kiittää teitä, herra Beautrelet, ensinnäkin siitä, että -kirjeeni johdosta hyväntahtoisesti olette lykännyt paljastuksenne, -kunnes puhelisimme keskenämme, ja edelleen siitä, että olette -ystävällisesti myöntänyt minulle tämän puhelun." - -Beautrelet myhäili. - -"Kuten näette on hyväntahtoisuuteni pääasiassa ollut teidän -käskyjenne noudattamista. Tarkoittamassanne kirjeessä lausuttu uhkaus -oli sitä vastustamattomampi, kun se ei koskenut minua, vaan isääni." - -"No niin", vastasi Lupin nauraen, "ei voi aina menetellä kuten -mieluisinta olisi, ja täytyyhän käyttää keinoja, mitä käsillä on. -Tiesin kokemuksesta, ettei oma turvallisuutenne teille suuria -merkinnyt, koska asetuitte herra Brédouxin pyytelyitä vastaan. -Silloin jäi vedottavaksi vain isäänne... isäänne, johon olette -suuresti kiintynyt. Minä olen kosketellut sitä kieltä." - -"Ja tässä nyt olen", sanoi Beautrelet. - -Käden liikkeellä pyysin heitä istuutumaan. Sen he tekivät, ja Lupin -jatkoi omituisella huomaamattoman ivallisella sävyllään: - -"Kaikessa tapauksessa, herra Beautrelet, ellette omaksu kiitostani, -ette kai hylkää anteeksipyyntöäni." - -"Anteeksipyyntöä? Minkä johdosta?" - -"Siitä raakuudesta, jolla Brédoux kohteli teitä." - -"Tunnustan, että hänen käytöksensä ihmetytti minua. Se ei ollut -tavallista Lupinin tyyliä. Tikarinisku..." - -"Eikä minulla ollutkaan mitään osaa siihen tekoon. Brédoux on vasta -hankittu kokelas. Ystäväni ajattelivat -- hoitaessaan asiaa -- että -meille voisi olla hyötyä tutkintotuomarin kirjurin voittamisesta -puolellemme." - -"Siinä olivat ystävänne aivan oikeassa." - -"Brédoux, jonka erikoisena tehtävänä oli pitää teitä silmällä, on -todellakin tehnyt meille suuria palveluksia. Mutta kaikki alokkaat -ovat hehkuvan innokkaita: niinpä hänkin tahtoi kunnostautua, -meni innoissaan liian pitkälle ja haittasi suunnitelmiani omalla -vastuullaan, haavoittaessaan teitä." - -"Vai niin, sehän oli siis vain pikku tapaturma..." - -"Ei suinkaan, ei suinkaan, ja minä olen antanut tuikean ojennuksen. -Minun täytyy kuitenkin hänen puolustuksekseen sanoa, että häntä -hämmennytti teidän todella odottamattoman nopea tutkimuksenne. -Jos olisitte antanut meille muutaman tunnin aikaa, niin olisitte -säästynyt tuosta anteeksiantamattomasta väkivallanteosta." - -"Ja silloin olisi minulla kaiketi ollut onni saada Ganimardin ja -Sherlock Holmesin kohtalo?" - -"Aivan oikein", myönsi Lupin ja nauroi kuten ennenkin. "Eikä minun -olisi tarvinnut kestää sitä kauheaa tuskaa, mitä haavanne mielessäni -herätti. Minulla on, sen vakuutan, ollut hirveitä hetkiä, ja vielä -tänä päivänäkin tuottaa kalpeutenne minulle tunnonvaivoja. Ettehän -ole minulle vihainen?" - -"Se luottamus, jota osoitatte minulle jättäytymällä täten valtaani -ilman ehtoja -- minun olisi ollut helppo ottaa mukaani muutamia -Ganimardin ystäviä! -- tämä luottamuksen osoitus hyvittää kaikki." - -Tarkoittiko hän täyttä totta? Myönnän, että olin hyvin ihmeissäni. -Taistelu näiden kahden miehen kesken alkoi tavalla, jota en -käsittänyt. Minä, joka olin ollut läsnä Lupinin ja Holmesin -ensimmäisessä kohtauksessa Montparnasse-rautatieaseman kahvilassa, -en voinut olla muistamatta noiden kahden vastustajan kopeata tapaa, -heidän loukattua ylpeyttään -- kohteliaan sävyn verhoamaa --, -voimakkaita iskuja, joita he tähtäsivät toisiansa vastaan, heidän -teeskentelyään, heidän ärsyttävää ääntänsä. - -Mutta tässä ei ollut mitään sellaista. Lupin puolestaan ei ollut -muuttunut. Sama menettelytapa, sama pisteliäs herttaisuus. Mutta -kuinka kummallinen vastustaja hänellä nyt olikaan! Oliko hän -todellakin vastustaja? Siltä hän ei näyttänyt eikä myöskään -kuulostanut. Hyvin tyynenä -- todellista tyyneyttä, joka ei -naamioinut itsensä hillitsevän miehen kiehuvaa vihaa --, hyvin -kohteliaana, mutta kohteliaisuutta liioittelematta, hymyilevänä, -mutta ilman ivaa, oli hän täydellinen vastakohta Arsène Lupinille, -jopa niin täydellinen, että Lupin näytti minusta yhtä hämmästyneeltä -kuin minäkin. - -Ei, Lupinilla ei ollut tavallista varmuuttaan tämän hennon -nuorukaisen edessä, punaposkisen kuin nuori tyttö kirkkaine, -vilpittömine silmineen. Useaan kertaan näin hänen joutuvan ymmälle. -Hän epäröitsi, ei hyökännyt suoraan, haaskasi aikaa puheenparsiensa -sievistelemiseen. - -Näytti siltä kuin olisi häneltä jotakin puuttunut. Hän näytti -hapuilevan, odottavan. Mitä? Odottiko hän apua? - -Ovikello soi taas. Hän meni nopeasti avaamaan. - -Hän palasi kirje kädessä. - -"Sallittehan, hyvät herrat?" kysyi hän. - -Hän avasi kirjeen; siinä oli sähkösanoma. Hän luki sen. - -Hänestä tuli kuin toinen mies. Hänen kasvonsa kirkastuivat, hän -ojentausi suoraksi, ja minä huomasin suonien hänen otsallaan -paisuvan. Nyt oli edessäni taas atleetti, valtias, joka oli varma -itsestään, tapausten ja henkilöiden herra. - -Hän levitti sähkösanoman pöydälle, löi nyrkillään päälle ja huudahti: - -"Ja nyt, herra Beautrelet, käymme otteluun!" - -Beautrelet valmistausi kuuntelemaan, ja Lupin aloitti jämeällä -äänellä, mutta terävästi ja tarmokkaasti: - -"Heittäkäämme naamari, eikö niin? Ja lopettakaamme kaikki tyhmä -teeskentely. Me kaksi olemme vihollisia, ja tiedämme varsin hyvin, -mitä toisella on mielessä; vihollisina me toimimme toisiamme vastaan, -ja vihollisina meidän siis tulee keskustella rauhasta." - -"Rauhasta?" tokaisi Beautrelet kummastuneena. - -"Niin, rauhasta. En käyttänyt sitä sanaa umpimähkään, ja toistan -sen, niin vaikeata kuin se minulle onkin. Työläästi olen näin -pitkälle joutunut. Ensi kertaa hieron vastustajani kanssa rauhaa. -Mutta sanonpa teille myös heti, että kerta on samalla viimeinenkin. -Käyttäkää sitä siis eduksenne. En lähde täältä saamatta teiltä -lupausta. Muutoin jatkuu välillämme sota." - -Beautrelet näytti hämmästyvän yhä enemmän ja enemmän. Hän vastasi -hiljaisesti: - -"Tätä en osannut odottaa. Te puhutte peräti eriskummaisesti! Aivan -toista minä odotin. Niin, minä kuvittelin teitä aivan toisenlaiseksi. -Miksi olette suutuksissanne? Miksi uhkaatte? Olemmeko silti -vihamiehiä, jos olosuhteet ovatkin asettaneet meidät vastakkain? -Vihamiehiä... miksi?" - -Lupin näytti olevan hiukan hämillään, mutta hän nauroi pilkallisesti, -kumartuessaan nuoreen mieheen päin: - -"Kuulkaahan, pikku ystäväni, tässä ei kannata käydä puheentapojansa -valikoimaan. Asia koskee tosiseikkaa, varmasti vääjäämätöntä -tosiseikkaa, ja se on tämä: Kahteen vuoteen en ole tavannut niin -voimallista vastustajaa kuin te olette; Ganimardin ja Sherlock -Holmesin kanssa olen leikitellyt kuin ne olisivat olleet lapsia. -Teidän edessänne minun on pakko puolustautua, niin, vieläpä -peräytyäkin. Tällä hetkellä me molemmat varsin hyvin tiedämme, -että minun täytyy pitää itseäni voitettuna. Isidore Beautrelet on -lyönyt laudalta Arsène Lupinin. Suunnitelmani ovat kumotut. Mitä -olen yrittänyt pitää kätkössä, sen te olette kiskonut päivänvaloon. -Te olette kiusanani, te suljette minulta tien. Mutta minä olen -kyllästynyt tähän. Sen on teille Brédoux turhaan sanonut. Nyt sanon -sen itse, ja sanon sen vielä kerran, jotta sen muistatte. Minä olen -kyllästynyt tähän." - -Beautrelet pudisti päätään. - -"Mutta mitä siis tahdotte?" - -"Tahdon rauhaa! Pysyköön kukin asemillaan ja hoitakoon omat asiansa." - -"Toisin sanoen, te saatte tehdä murtovarkauksia kuinka tiheään -tahansa, ja minun pitää palata opintoihini." - -"Opintoihinne tahi miten tahdotte, se ei kuulu minuun. Mutta teidän -pitää antaa minun olla rauhassa... minä tahdon olla rauhassa." - -"Millä tavalla minä teidän rauhaanne nykyään häiritsen?" - -Lupin tarttui kiivaasti hänen käsiinsä. - -"Sen tiedätte itse parhaiten! Älkää tekeytykö tietämättömäksi! Teillä -on nykyään tiedossanne salaisuus, joka on minulle mitä tärkein. -Teillä oli oikeus arvata se salaisuus, mutta teillä ei ole mitään -oikeutta julkaista sitä." - -"Oletteko varma siitä, että tiedän sen?" - -"Te tiedätte sen, siitä olen varma; päivä päivältä, tunti tunnilta -olen seurannut ajatustenne ja tutkimustenne kulkua. Juuri silloin kun -Brédoux teitä haavoitti, olitte aikeissa ilmaista kaikki. Huolissanne -isästänne olette sitten lykännyt paljastustenne tekemistä. Mutta -tänään tämä lehti lupaa julkaista ne palstoillaan. Kirjoitus on -valmiiksi laadittu. Tunnin kuluttua se on ladottu. Huomenna se -painetaan." - -"Aivan oikein." - -Lupin nousi seisaalleen, huitaisi ilmaa kädellään ja huudahti: - -"Sitä ei paineta." - -"Se painetaan", väitti Beautrelet ja nousi nopeasti. - -Vihdoinkin seisoivat nyt nuo kaksi miestä vastatusten. Minusta tuntui -kuin olisi puuhattu painia, kuin haparoitaisiin toistensa vyötäreitä. -Äkillinen tarmon leimahdus sai Beautreletin tuleen ja liekkiin. -Näytti siltä kuin olisi kipinä sytyttänyt häneen uusia tunteita, -rohkeutta, turhamaisuutta, taistelun huumausta, vaaran hurmiota. - -Lupinin säihkyvät silmät ilmaisivat kaksintaistelijan iloa, kun -vihdoinkin saa mitellä miekkoja vihatun vastustajansa kanssa. - -"Oletteko jättänyt kirjoituksen ladottavaksi?" - -"En vielä." - -"Onko se teillä mukananne?" - -"Niin typerä minä en ole. Siinä tapauksessa ei sitä minulla enää -olisi." - -"Miten siis?" - -"Se on eräällä toimittajista, suljettuna kaksinkertaiseen -kirjekuoreen. Jos en ole lehden toimituksessa ennen puoltayötä, antaa -hän sen latoa." - -"Ah, tuota veitikkaa", mutisi Lupin, "hän on aavistanut kaikki". - -Hän ei voinut enää hillitä kiehuvaa suuttumustansa. - -Beautrelet nauroi -- nyt oli hänen vuoronsa pilkata -- voitostaan -päihtyneenä. - -"Vaikene toki, poika!" karjaisi Lupin. "Etkö siis tiedä, mikä minä -olen miehiäni. Ja että minä, jos tahtoisin... hän uskaltaa todella -nauraa!" - -Syntyi syvä äänettömyys. Sitten Lupin astui hänen luokseen ja lausui -hillityllä äänellä ja katsoen Beautreletia silmiin: - -"Sinä menet heti _Grand Journaliin_." - -"En." - -"Sinä revit palasiksi sanomalehtikirjoituksesi." - -"En." - -"Sinä pyydät saada puhutella päätoimittajaa!" - -"En." - -"Sinä sanot hänelle, että olet erehtynyt." - -"En." - -"Ja sinä sepität toisen kirjoituksen, -- annat Ambrumésy-jutulle sen -virallisen sisällön, jonka kaikki ihmiset ovat omaksuneet." - -"En." - -Lupin sieppasi rautaviivoittimen, joka oli lipastoni päällä, ja -katkaisi sen vaivattomasti poikki. Hän oli hirveän kalpea. Hän pyyhki -hikipisaroita, jotka helmeilivät hänen otsallaan. Hän ei ollut -milloinkaan tavannut vastusta, tahtoessaan jotakin, ja tuon pojan -itsepintaisuus sai hänet suunniltaan. - -Hän laski molemmat kätensä tuimasti Beautreletin olkapäille ja -virkkoi sanojansa painostaen: - -"Sinun pitää tehdä kaikki tämä, Beautrelet, sinun pitää sanoa, että -viimeiset havaintosi ovat saaneet sinut vakuutetuksi kuolemastani, -että siitä ei voi olla vähintäkään epäilystä. Sinun pitää ennen -kaikkea sanoa se, sillä jos et sitä sano..." - -"Jos en sitä sano?" - -"Siepataan isäsi tänä yönä, kuten Ganimard ja Sherlock Holmes on -siepattu." - -Beautrelet hymyili: - -"Älä naura! Vastaa!" - -"Vastaan, että minulle on kovin vastenmielistä toimia tahtoanne -vastaan, mutta minä olen luvannut puhua, ja minä puhun." - -"Puhu sitten siihen laatuun kuin olen nyt viittaillut." - -"Minä puhun totuuden!" huudahti Beautrelet innostuneesti. "Siinä on -jotakin _teille_ käsittämätöntä: ilo tai oikeammin sanoen tarvis -lausua täsmälleen, miten asia on, ja lausua se korkealla äänellä. -Totuus on aivoissani, jotka ovat arvanneet ja keksineet sen, ja sen -täytyy astua esiin alastomana ja värisevänä. Kirjoitus tulee siis -painetuksi juuri sellaisena kuin se on käsistäni lähtenyt. Saadaan -tietää, että Lupin elää, saadaan tietää syy, miksi hän tahtoi joutua -kuolleiden lukuun. Kaikki saadaan tietää." - -Ja hän lisäsi tyynesti: - -"Eikä isääni siepata." - -He vaikenivat taas molemmin ja katselivat lakkaamatta toisiaan. -Säilät olivat täydellä todella iskeneet ristikkäin. - -Seurasi kolea hiljaisuus, kuten kuoloniskun edellä. Kuka sen löisi? - -Lupin virkahti: - -"Ellen peruuta käskyäni, on kahdella ystävälläni määräys kello -kolmelta aamulla tunkeutua isäsi huoneeseen, anastaa hänet -väkivallalla ja viedä hänet Ganimardin ja Sherlock Holmesin -vankeustoveriksi." - -Kimakka nauru oli vastauksena. - -"Etkö siis ymmärrä, rosvo", huudahti Beautrelet, "että minä olen -ryhtynyt omiin varokeinoihini? Kuvittelet kaiketi minua niin -yksinkertaiseksi ja typeräksi, että annan isäni yhä asua pienessä -yksinäisessä talossaan aukealla maaseudulla?" - -Hei, minkä eloisuuden leimautti nuoren miehen kasvoille tuo reipas, -ivallinen nauru! Tämä nauru helähti aivan uudella tavalla, aivan kuin -Lupinin vaikutusvallan alaisena. Ja julkea sinuttelu asetti hänet -heti vastustajansa tasalle. - -Hän jatkoi: - -"Katsos, Lupin, sinun suurin virheesi on laskelmiesi luulottelu -erehtymättömiksi. Sinä tunnustat itsesi voitetuksi? Onpa se ilveilyä! -Olet päinvastoin vakuutettu siitä, että sinä voitat kaikesta -huolimatta, nyt ja aina. Ja sinä unohdat, että muillakin voi olla -laskelmansa. Minun ovat perin yksinkertaiset, hyvä ystävä..." - -Oli määrättömän hauskaa kuunnella hänen puhettaan. Hän käveli edes -takaisin kädet taskuissa, yllyttävän äkeänä kuin pojannulikka, -joka ärsyttää häkissä teutaroivaa tiikeriä. Tuolla hetkellä hän -mitä hirmuisimmasti kosti kaikkien tuon suuren seikkailijan uhrien -puolesta. - -Ja hän jatkoi: - -"Isäni ei ole Savoijissa. Hän on vallan toisessa osassa Ranskaa, -keskellä suurta kaupunkia, vartionansa kaksikymmentä ystävääni, -joilla on käsky pitää hänet näkyvissään, kunnes taistelumme -on loppunut. Haluatko tietää lähempiä yksityiskohtia? Hän on -Cherbourgissa erään asevarikon virkamiehen luona -- asevarikon, -muista se, joka on suljettu öisin ja jonne ei päivinkään pääse -muutoin kuin erityisellä luvalla ja vahdin seurassa." - -Hän oli seisahtunut Lupinin eteen kuin koulupoika, joka irvistelee -toverilleen. - -"Mitä sanot siitä, suuri mestari?" - -Lupin oli seisonut liikkumattomana muutaman minuutin. Ei ainoakaan -lihas hänen kasvoissaan liikahtanut. Mitä ajatteli hän? Mitä -aikoi hän päättää? Sille, joka tunsi hänen tunnottoman ja karskin -ylpeytensä, oli yksi ainoa vastaus ajateltavissa: että hän -silmänräpäyksessä musertaisi ja tuhoaisi vastustajansa. Hänen -kätensä puristuivat nyrkkiin. Minusta tuntui, että hän heittäytyisi -vastustajansa kimppuun ja kuristaisi hänet. - -"Mitä sanot siitä, suuri mestari?" kertasi Beautrelet. - -Lupin otti sähkösanoman pöydältä, ojensi sen hänelle ja vastasi -täysin hillityllä äänellä: - -"Kas tässä, poikani, lue tämä." - -Beautrelet kävi äkkiä vakavaksi; toisen tyyneys vaikutti häneen. Hän -avasi paperin laskoksista, katseli vastustajaansa ja kysyi: - -"Mitä tämä merkitsee? Minä en käsitä..." - -"Käsität kai sähkösanoman ensimmäisen sanan ainakin", sanoi Lupin, -"nimittäin sen kaupungin nimen, josta se on lähetetty... katsos -tuossa... _Cherbourg_." - -"Kyllä, kyllä", änkytti Beautrelet, "kyllä, minä käsitän... -Cherbourg... entä sitten?" - -"Sitten? Mielestäni ei jatko ole vähemmän selvä: '_Tavaralähetys -toimitettu... toverit korjanneet sen talteen ja odottavat ohjeita -kello kahdeksaan aamulla. Kaikki hyvin_.' Mikä sinusta tässä tuntuu -epäselvältä? Sana tavaralähetys? Eihän voinut kirjoittaa herra -Beautrelet vanhempi. Tapa, millä talteen korjaaminen tapahtui? Se -ihmetyö, jolla isäsi salaa anastettiin Cherbourgin asevarikosta -kahdenkymmenen vartijan nenän edestä? Pyh, sellainen kuuluu taiteen -aakkosiin. Tosiasiana pysyy, että tavaralähetys on toimitettu. Mitä -sanot siitä, poikaseni?" - -Isidore ponnisteli yli-inhimillisesti hillitäkseen -mielenliikutustaan. Huomasi kuitenkin hänen huultensa vapisevan, -hänen leukansa tärisevän kouristuneesti ja hänen silmiensä koettavan -turhaan katsella samaan pisteeseen. Hän sopersi muutaman sanan, -vaikeni ja äkkiä lyyhistyi tuolille kädet silmillä ja puhkesi itkuun. - -"Oi, isä... isä..." - -Odottamaton ratkaisu, voimatemppu, jollaisen Lupinin turhamaisuus -vaati, ja samalla muutakin, äärettömän liikuttavaa ja äärettömän -yksinkertaista. - -Lupin teki kärsimättömän liikkeen ja otti hattunsa, ikäänkuin -kiusaantuneena tuollaisesta hänelle vieraasta tunteen purkauksesta. -Mutta hän seisahtui kynnykselle, epäröitsi ja palasi sitten -verkalleen, askel askelelta. - -Beautrelet itki hiljaa kuin pieni lapsi, jota on kohdannut suuri -suru. Olkapäät hytkyivät nyyhkytyksen tahdissa. Kyyneleet tihkuivat -sormien välistä. Lupin kumartui eteenpäin ja koskematta Beautreletia -lausui äänellä, jonka soinnussa ei ollut rahtuakaan ivaa eikä -myöskään voittajan loukkaavaa osanottoa: - -"Älä itke, poikani. Sellaisille iskuille pitää olla valmistautunut, -kun heittäytyy taisteluun päistikkaa, kuten sinä olet tehnyt. Silloin -vaanivat mitä hirveimmät onnettomuudet. Sellainen on taiteilijan -kohtalo. Sinun täytyy miehuullisesti alistua siihen." - -Sitten jatkoi hän melkein hellästi: - -"Olit oikeassa, me emme ole vihollisia. Sen olen kauan tiennyt. -Ensi hetkestä asti tunsin sinua ja sinun älykkyyttäsi kohtaan -myötätuntoa... ihailin sinua... ja sen tähden sanon sinulle erään -asian. Älä pahastu... minua suuresti surettaa, jos pahastut... mutta -minun täytyy se sinulle sanoa. Herkeä taistelemasta minua vastaan! -Minä en sano sitä itserakkaudesta, enkä myöskään halveksien sinua... -mutta, näetkös, taistelu on liian epäsuhtainen. Sinä et tiedä... -ei kukaan tiedä, mitä apukeinoja minä hallitsen... eikä myöskään -keinoja mitä minulla on mielessäni... mitä kaikkea saan aikaan -tahdonlujuudellani ja mielikuvitukseni voimalla. Ajattelehan toki, -että koko elämäni -- syntymästäni asti, voisin sanoa -- on ollut -kohdistettuna samaan päämäärään; että olen saanut uurastaa kuin -orja, ennen kuin olen tullut siksi mikä olen ja onnistunut kaikessa -täydellisyydessään toteuttamaan sen perikuvan, jonka olen tahtonut -esittää... ja jonka olen kyennyt luomaan. Mitä voit sinä siinä -tehdä? Samassa silmänräpäyksessä kun luulet saavasi voiton, luisuu -se sinulta käsistä... osuu aina olemaan jotakin, mitä sinä et ole -tullut ajatelleeksi... joku pikku seikka... hiekkajyvänen, jonka olen -tietämättäsi asettanut soveliaaseen kohtaan. Herkeä, pyydän sinua... -muutoin minun täytyy vahingoittaa sinua, ja se tuottaa minulle -kärsimystä..." - -Hän laski kätensä toisen otsalle ja pitkitti: - -"Sanon sinulle vielä kerran, poika: herkeä. Minä tekisin sinulle -pahaa. Kuka tietää, vaikka se ansa, johon sinun ehdottomasti täytyy -takertua, jo olisi viritetty?" - -Beautrelet nosti päänsä. Hän ei itkenyt enää. Oliko hän kuullut -Lupinin sanat? Sitä voi epäillä, sillä hän näytti hajamieliseltä. - -Hän oli vaiti pari kolme minuuttia. Hän tuntui punnitsevan sitä -päätöstä, jonka aikoi tehdä, tutkivan syitä päin ja toisin, -ajattelevan myötäisiä ja vastakkaisia mahdollisuuksia. - -Viimein hän sanoi Lupinille: - -"Jos muutan kirjoitukseni, jos suostun oletettuun kuolemaanne, ja -jos sitoudun siihen, etten milloinkaan julista vääräksi tuota nyt -vahvistamaani valheellista juttua, lupaatteko, että isäni pääsee -vapaaksi?" - -"Sen lupaan. Ystäväni ovat vieneet isäsi autolla erääseen toiseen -maaseutukaupunkiin. Huomenna aamulla kello seitsemän, jos kirjoitus -_Grand Journalissa_ on sellainen kuin toivon, soitan puhelimella -heille, ja silloin on isänne vapaa." - -"Olkoon menneeksi", myöntyi Beautrelet, "minä alistun ehtoihinne". - -Ikäänkuin olisi katsonut tarpeettomaksi jatkaa keskustelua, sitten -kun oli tyytynyt tappioonsa, nousi hän nopeasti tuoliltaan, otti -hattunsa, kumarsi minulle ja Lupinille ja meni. - -Lupin katsoi hänen jälkeensä, kuuli oven sulkeutuvan ja mutisi: - -"Lapsi parka..." - -Kello kahdeksan seuraavana aamuna lähetin palvelijani noutamaan -_Grand Journalia_. Vasta kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän sen -toi, sillä se oli jo myyty useimmissa kioskeissa loppuun. - -Avasin kuumeisen innokkaasti sanomalehden. Beautreletin kirjoitus oli -ensimmäisellä sivulla. Se kuului näin, sanasta sanaan, semmoisena -kuin se sittemmin koko maailman sanomalehdissä julkaistiin: - -_Ambrumésyn murhenäytelmä_. - -Näiden rivien tarkoituksena ei ole yksityiskohtaisesti tehdä selkoa -siitä ajatustyöstä ja etsiskelystä, jonka avulla minun on onnistunut -sommitella kokoon Ambrumésyn murhenäytelmä tai oikeammin sanoen -kaksoismurhenäytelmä. Sellainen työ, ja kaikki mitä siihen kuuluu, -johtopäätökset ja määritelmät, kaikkityyni tuottaa nähdäkseni -ainoastaan verrattain pientä ja kaikessa tapauksessa hyvin -jokapäiväistä mielenkiintoisuutta. Ei, minä rajoitun esittämään ne -molemmat aatteet, jotka olivat tutkimusteni johtavina periaatteina, -ja siitä on tuloksena, että minä niiden aiheuttamat molemmat ongelmat -kiehittäessäni ja ratkaistessani kerron jutun aivan yksinkertaisesti -sikäli kuin se on tapahtunut, sen yksityiskohtien menoa seuraten. - -Muistutetaan kenties, että muutamat näistä yksityiskohdista ovat -todistamattomia ja että minä myönnän kovin suuren tilan oletuksille. -Se on totta. Mutta oletukseni nojautuvat mielestäni riittävän -moniin varmoihin yksityisseikkoihin, jotta esitystäni voidaan ilman -täydellisiä todistuksiakin yleisin piirtein pitää epäämättömänä. -Lähteen suoni useasti häipyy someropohjan alle, mutta samapa silti on -lähde, joka siellä täällä kumpuaa esille maan uumenista heijastamaan -sinitaivaan pilkahduksia... Tässä siis ensimmäinen ihmetystäni -herättänyt arvoitus: miten käy laatuun, että kuolettavasti -haavoittunut Lupin on voinut elää vähintäin neljäkymmentä päivää -vailla hoitoa, vailla lääkkeitä, vailla ravintoa, pimeän luolan -pohjalla? - -Aloittakaamme alusta. Torstaina huhtikuun 16 p:nä kello neljä aamulla -yllätetään Arsène Lupin eräässä mitä rohkeimmassa murtovarkaudessaan; -hän lähtee pakenemaan raunioiden kautta ja kaatuu luodin lävistämänä. -Hän laahautuu työläästi kappaleen matkaa eteenpäin, kaatuu uudestaan -ja nousee ylös toivoen kykenevänsä ryömimään kappeliin asti. Siellä -on luolakammio, jonka hän on sattumalta saanut tietoonsa. Jos hän -pääsee piiloutumaan sinne, on hän kenties pelastunut. Viimeiset -voimansa ponnistaen hän ryömii sinne; hän on vain muutaman metrin -päässä sieltä, kun kuulee askeleita. Nääntyneenä ja menehtyneenä hän -luopuu rynnistelystään. Vihollinen tulee. Se on neiti Raymonde de -Saint-Véran. - -Tämä on murhenäytelmän johdanto eli oikeammin sanoen ensimmäinen -kohtaus. - -Mitä tapahtui heidän välillään? Se on sitä helpompi arvata, kun -jutun jatko antaa meille siitä kaikki tiedot. Nuoren tytön jalkojen -juuressa makaa haavoittunut mies, tuimista tuskista voimattomana -ja parissa minuutissa vangiksi joutumassa. _Hän se on miestä -haavoittanut_. Jättääkö hän tämän myös viranomaisten käsiin? - -Kyllä, jos hän on Jean Davalin murhaaja, silloin antaa tyttö hänen -käydä kohtaloansa kohti. Mutta nopein sanoin kertoo tämä hänelle, -miten oli sen ihan puolustettavan miestapon laita, jonka oli tehnyt -hänen enonsa, kreivi de Gesvres. - -Tyttö uskoo häntä. Mitä on hänen tehtävä? - -Kukaan ei voi heitä nähdä. Palvelija Victor vartioitsee pikku -veräjää. Toinen, Albert, joka on asettunut salin ikkunan ääreen, -on kadottanut heidät molemmat näkyvistään. _Pitääkö hänen jättää -viranomaisten käsiin mies, jota hän on haavoittanut?_ - -Nuoren tytön valtaa vastustamaton sääli, jonka kaikki naiset kyllä -ymmärtävät. Lupinin ohjeen mukaan sitaisee hän nenäliinallaan haavan, -jotta ei syntyisi verijälkiä. Sitten tämä antaa hänelle avaimen, -ja hän aukaisee kappelin oven. Pelastajaansa nojautuen astuu Lupin -sisälle. Toinen sulkee ja poistuu. Albert saapuu. - -Jos olisi tällä hetkellä tai ainakin muutamien minuuttien kuluttua -tutkittu kappelia, ei Lupin olisi ehtinyt tointua siinä määrin, että -olisi pystynyt nostamaan kivipaaden ja laskeutumaan alas luolakammion -portaita; hän olisi joutunut kiinni. Mutta tämä tarkastus -toimitettiin vasta kuusi tuntia jälkeenpäin ja mitä ylimalkaisimmin. -Lupin on pelastunut, ja kenen toimesta? Sen, joka oli ollut vähällä -surmata hänet. - -Neiti de Saint-Véran on tästälähtein tahtomattansakin hänen -rikostoverinsa. Hän ei voi luovuttaa potilasta oikeuden haltuun, -vieläpä hänen täytyy myöskin jatkaa työtänsä, muutoin haavoittunut -menehtyy siinä turvapaikassa, jonne hän on ollut häntä kätkemässä. Ja -hän jatkaa. - -Jos hänen naisellinen vaistonsa muuten tekee tämän hänelle -velvollisuudeksi, niin se samalla tekee velvollisuuden keveäksi. Hän -on erinomaisen kekseliäs, hän osaa valmistautua kaiken varalle. Hän -se tutkintotuomarille ilmoittaa väärät tuntomerkit Arsène Lupinista -(muistetaan kaiketi vielä serkuksien erilaiset väitteet!). Hän se -ilmeisesti joistakuista minulle tuntemattomista merkeistä arvaa, -että valepukuinen ajuri on Lupinin rikostoveri. Hän se antaa tälle -tietoja. Hän se tälle ilmoittaa, että leikkaus on välttämätön. -Hän se luultavasti vaihtaa nuo keltaiset nahkalakit. Hän se -kirjoituttaa ajurilla tuon paljon puhutun paperilapun, missä häntä -henkilökohtaisesti uhataan -- kuinka voitaisiinkaan häntä sittemmin -epäillä? - -Hän se sinä hetkenä, jolloin aioin ilmoittaa tutkintotuomarille -ensimmäiset vaikutelmani, väittää edellisenä päivänä nähneensä -minut metsässä, herättää herra Filleulin epäluulot minua vastaan ja -saa minut vaikenemaan. Se on tietysti vaarallinen temppu, sillä se -kääntää huomioni häneen, joka syyttää minua sellaisesta, minkä tiedän -valheeksi, mutta temppu on samalla suureksi hyödyksi, sillä nyt on -ennen kaikkea voitettava aikaa ja suljettava minulta suu. - -Ja hän se neljänkymmenen päivän ajan antaa Lupinille ravintoa ja -lääkkeitä (jos kuulustellaan Ouvillen apteekkaria, niin hän antaa -tietoja neiti de Saint-Véranin tilauksista), hän se vaalii sairasta, -vaihtaa hänen siteitään, valvoo hänen vuoteensa ääressä, _parantaa -hänet_. - -Nyt on siis toinen ongelmistamme ratkaistu, samalla kun Ambrumésyn -murhenäytelmä on kerrottu. Arsène Lupin on itse linnasta saanut sen -avun, mitä hän välttämättömästi tarvitsi, ensiksikin pysyäkseen -piilossa ja sitten säilyäkseen hengissä. - -Nyt elää hän. Ja nyt toiseen ongelmaan, jonka ratkaisu vastaa -Ambrumésyn toista murhenäytelmää. Lupin on hengissä, hän on vapaa, -hän on jälleen joukkonsa etunenässä, kaikkivaltiaana kuten ennenkin; -miksi hän siis tekee hurjia ponnistuksia -- ponnistuksia, jotka -alituiseen ovat vastassani -- pakottaakseen poliisin ja yleisön -siihen uskoon, että hän on kuollut? - -Pitää muistaa, että neiti de Saint-Véran on hyvin kaunis. Ne -valokuvat, joita on näkynyt lehdissä hänen kadottuansa, antavat -vaillinaisen käsityksen hänen kauneudestaan. Kävi niinkuin täytyi -käydä. Lupin, joka neljänkymmenen päivän ajan yhtämittaa näkee tuon -kauniin nuoren tytön läheisyydessään, ikävöitsee häntä hänen poissa -ollessaan, viehättyy hänen herttaisuudestaan ja suloudestaan hänen -saapuville tullessaan ja huokuu hänen raikasta hengitystään hänen -kumartuessaan potilaansa yli, -- hän rakastuu hoitajattareensa, hänen -kiitollisuutensa muuttuu rakkaudeksi, hänen ihailunsa intohimoksi. -Tyttö on hänen pelastuksensa, mutta myöskin hänen silmiensä ilo, -hänen yksinäisten hetkiensä unelma, hänen valonsa, toivonsa, elämänsä. - -Hän pitää tyttöä liian suuressa arvossa, käyttääkseen hänen -uhraavaisuuttaan väärin ja toimiakseen hänen välityksellään -rikostoveriensa johtajana. Joukkueen liikkeet käyvätkin kovin -epävarmoiksi. Mutta hän rakastaa tyttöä, hänen arvelunsa taipuvat, -ja koska neiti de Saint-Véran ei anna itseänsä hellyttää rakkauden, -joka häntä loukkaa, ja koska hän vähentää käyntiensä lukuisuutta -aina sikäli kuin ne käyvät vähemmän välttämättömiksi sekä kerrassaan -lopettaa ne hänen parantuessaan... tekee hän epätoivonsa rajussa -tuskassa kamalan päätöksen. Hän lähtee liikkeelle piilopaikastaan, -suorittaa valmistelunsa ja vie lauantaina kesäkuun 6 p:nä -kumppaniensa avulla nuoren tytön mukaansa. - -Ei siinä kaikki. Ei käy päinsä, että tämä naisenryöstö tulee -tunnetuksi. Täytyy katkaista etsiskelyt, arvailut ja toiveetkin: -neiti de Saint-Véran on katsottava kuolleeksi. Toimitetaan tekomurha, -sovitetaan todistuksia tutkimusten tielle. Rikos näyttää selvältä -asialta. Olihan se odotettavissakin, senhän olivat hänen apurinsa -ennustaneet ja toimeenpanneet johtajansa kuoleman kostaakseen, -ja juuri siten -- yhdistelmä on peräti nerokas -- juuri siten -houkutellaan yleisö sitä helpommin uskomaan johtaja kuolleeksi. - -Mutta ei riitä otaksumien aikaansaaminen, ne täytyy myös todistaa. -Lupin älyää ennakolta, että minä sekaannun asiaan. Minä tulen -arvanneeksi, mikä oli juonena kappelin patsaissa. Minä joudun -löytämään luolakammion. Luolakammio on silloin tyhjillään, ja hänen -koko rakennelmansa luhistuu. - -_Luolakammio ei saa olla tyhjillään_. - -Samaten ei voida varmistua neiti de Saint-Véranin kuolemasta ennen -kuin meri on heittänyt rannalle hänen ruumiinsa. - -_Meren pitää heittää rannalle neiti de Saint-Veronin ruumis_. - -Vaikeus on suunnaton. Kaksoiseste on voittamaton. - -Niin, kaikille muille paitsi Lupinille... - -Minä arvaan, mikä oli juonena kappelin patsaissa, minä löydän -luolakammion. Laskeudun tuohon luolaan, missä Lupin on piileskellyt. -Hänen ruumiinsa viruu siellä! - -Jokainen, joka oli ajatellut Lupinin kuoleman mahdolliseksi, olisi -nyt joutunut harhaan. Mutta minä en ollut sekunniksikaan pitänyt -tätä mahdollisena (ensin vaistosta, sitten järkisyistä). Juoni oli -siis hyödytön ja kaikki yhdistelmät turhia. Oivalsin heti, että -rautakangen irroittama kivilohkare oli viekkaasti sovitettu putoamaan -pienimmästäkin kolauksesta ja ehdottomasti musertamaan väärän Arsène -Lupinin pään, jotta häntä ei mitenkään voitaisi todeta. - -Uusi löytö. Puoli tuntia jälkeenpäin saan tietää, että neiti de -Saint-Véranin ruumis on löydetty Dieppen rannasta... eli oikeastaan -ruumis, joka katsotaan neiti de Saint-Véraniksi, koska sen -käsivarressa on samanlainen rannerengas kuin hänenkin. Se on muuten -ainoa todistus; ruumis on tuntemattomaksi rusentunut. - -Muistuttelen mieleeni eräitä asioita... ja ymmärrän. Muutamia -päiviä aikaisemmin olen _Vigie de Dieppe_-lehdestä lukenut, että -nuori Envermeussa asunut amerikkalainen pari on myrkyttänyt itsensä -ja että heidän ruumiinsa ovat heti jälkeenpäin kadonneet. Minä -riennän Envermeuhun. Juttu on tosi, vakuutetaan minulle, paitsi -mitä ruumiiden katoamiseen tulee, sillä uhrien veljet ne olivat -tulleet vaatimaan ne haltuunsa ja vieneet ne muassaan, tavanmukaisten -laillisten muodollisuuksien tultua noudatetuiksi. - -Ei ole epäilystäkään siitä, että näiden veljeksien nimi oli Arsène -Lupin ja Kumpp. - -Todistusketju on täydellinen. Me tiedämme syyn, minkä vuoksi Lupin -on toimeenpannut nuoren tytön näennäisen murhan ja vahvistanut huhun -omasta kuolemastaan. Hän on rakastunut eikä soisi kenenkään sitä -tietävän. Tarkoituksensa saavuttamiseksi hän ei haikaile keinoja -kehnoimpiakaan, menee niinkin pitkälle, että varastuttaa ruumiit -näyttelemään hänen ja neiti de Saint-Véranin osaa. Siten voi hän -pysytellä levollisena. Kukaan ei voi häntä häiritä. Kukaan ei -konsanaan voi aavistella oikeata asianlaitaa, jonka hän tahtoo saada -unholaan painetuksi. - -Kukaan? Kyllä sentään... kolme vastustajaa mahdollisesti vainuaisi -jotakin. Ganimard, jonka tuloa odotetaan, Sherlock Holmes, joka on -lähtemäisillään Kanaalin yli, ja minä, joka olen jo paikalla. Siinä -on kolminainen vaara. - -Hän häivyttää sen. Hän toimittaa Ganimardin korjuuseen. Hän tekee -Sherlock Holmesille saman tempun. Hän antaa minun maistaa Brédouxin -tikaria. - -Yksi ainoa seikka jää vielä hämärään. Miksi oli Brédoux Lupinin -puolesta niin kiihkeä ottamaan minulta paperilapun, joka päättyi -sanoihin _Aiguille creuse_? Eihän hän toki olettanut sen -riistämisellä haihduttavansa muististani sen sisältämiä viittä riviä? -Miksi siis? Pelkäsivätkö, että itse paperilaji tai joku muu vihje -saattaisi minut jäljille? - -Olipa se asia miten tahansa -- tällainen kuitenkin on Ambrumésyn -murhenäytelmän meno. Myönnän vielä kerran, että olettamuksella on -sijaa selityksessäni kuten tutkimuksessanikin. Mutta jos Lupinin -nujertamiseksi odotettaisiin todistuksia ja tosiseikkoja, niin olisi -vaarana joko joutua odottamaan niitä iankaikkisesti tai löytää -sellaisia, joita Lupin itse on sommitellut ja jotka johtaisivat ihan -päinvastaiseen suuntaan. - -Olen vakaasti ja varmasti siinä uskossa, että tosiseikat -täydellisesti selvitessään kaikin puolin vahvistavat olettamukseni. - --- -- -- - -Isidore Beautrelet oli hetkeksi taipunut Arsène Lupinin -vaikutusvaltaan ja isänsä sieppaamisen johdosta alistunut tappioonsa; -mutta hän ei ollut siis lopultakaan kyennyt vaikenemaan. Totuus -oli liian viehättävä ja omituinen, todistukset, joita hän voi -antaa, olivat liian loogillisia ja sitovia, hänen taipuakseen niitä -vääristämään. Koko maailma odotti hänen paljastuksiaan. Hän puhui. - -Saman päivän iltana, jona hänen kirjoituksensa oli ollut painettuna, -kertoivat sanomalehdet uutisen herra Beautrelet vanhemman -ryöstämisestä. Isidore oli saanut siitä tiedon Cherbourgista kello -kolmen aikana saapuneella sähkösanomalla. - - - - -VIIDES LUKU - - -Tuo kova isku huumasi nuoren Beautreletin. Painattaessaan -kirjoituksensa hän oli totellut tuollaista vastustamatonta -vaikutinta, jollaiset saavat ihmisen syrjäyttämään kaikki -järkisyyt, mutta itsekseen hän ei ollut voinut uskoa, että tuo -sieppaaminen oli mahdollista. Hän oli ryhtynyt peräti taattuihin -varovaisuustoimenpiteisiin. Hänen ystävillään Cherbourgissa ei -ainoastaan ollut käskynä ottaa Beautrelet vanhempi turviinsa, heidän -piti myöskin vartioida hänen joka askeltaan, milloinkaan antamatta -hänen mennä yksinään ulos tai edes luovuttamatta hänelle mitään -kirjettä ennenkuin se oli otettu ulos kuorestaan. Ei, ei voinut olla -mitään vaaraa tarjolla. Lupin pelotteli tyhjällä, hän tahtoi voittaa -aikaa ja koetti säikähdyttää vastustajaansa. - -Isku tuli siten melkein odottamatta, ja koko ehtoopäivän hautoi hän -tuskaansa, kykenemättä mihinkään toimintaan. Yksi ainoa ajatus piti -häntä yllä... matkustaa, rientää tuonne omin silmin varmistumaan -tapahtuneesta, ja jälleen ryhtyä hyökkäämään. - -Hän sähkötti Cherbourgiin. Kello kahdeksan hän saapui -Saint-Lazare-asemalle. Muutamia minuutteja myöhemmin hän istui -pikajunan kiidättämänä. - -Vasta tunnin kuluttua hän koneellisesti avasi asemasillalla -ostamansa iltalehden ja sai lukeneeksi sen merkillisen kirjeen, joka -tavallaan oli Lupinin vastauksena hänen aamunumerossa ilmestyneeseen -kirjoitukseensa: - - "Herra toimittaja. - - En vaadi, ettei vähäpätöinen persoonani saisi herättää huomiota - meidän veltolla ja keskinkertaisella ajallamme, vaikka se - uljaampina aikakausina olisikin huvennut ihmispaljouteen. - Mutta määrätyn rajan yli ei laumojen epäterve uteliaisuus voi - ulottautua saamatta sopimattoman tungettelevaisuuden leimaa. - Ellei yksityiselämän muuria pidetä kunniassa, niin mitä suojaa on - silloin enää kansalaisilla? - - Vedotaan ehkä totuuden kaikkivallitsevaan tärkeyteen? Tyhjä - veruke minuun nähden, koska totuus on tunnettu ja minä - kieräilemättä tunnustan sen julkisesti. Niin, neiti de - Saint-Véran elää. Niin, minä rakastan häntä. Niin, surukseni hän - ei rakasta minua. Niin, nuoren Beautreletin tutkimusten tarkkuus - ja terävyys ovat ihailtavia. Näin olemme kaikista kohdista samaa - mieltä. Ei ole enää mitään arvoitusta, mitään salaperäisyyttä. - Hyvä, siispä --? - - Sieluni sisintä myöten loukkaantuneena, vielä tuntien mitä - julmimpien sydänhaavojen kirpelöimistä, vaadin ettei enää - työnnetä sisimpiä tunteitani ja salaisimpia toiveitani - yleisön pahansuopaisuuden saaliiksi. Minä pyydän rauhaa, sitä - rauhaa, jota välttämättömästi tarvitsen voittaakseni neiti de - Saint-Véranin ystävyyden ja hänen muististansa häivyttääkseni ne - tuhannet pikku nöyryytykset, joita hän köyhänä sukulaisena -- - siitä ei ole vielä kukaan huomauttanut -- on saanut kokea enonsa - ja orpanansa taholta. Neiti de Saint-Véranin on unohdettava tuo - ikävä menneisyys. Kaikki, mitä hän voi haluta, olipa se vaikka - maailman kaunein koriste tai saavuttamattomin aarre, tahdon minä - laskea hänen jalkoihinsa. Hän tulee vielä onnelliseksi. Hän - johtuu rakastamaan minua. - - Mutta onnistuakseni täytyy minulla olla rauhaa, sen sanon vielä - kerran. Sen vuoksi lasken alas aseeni ja ilmestyn vihollisteni - eteen öljypuunoksa kädessä -- samalla kertaa kun muuten - jalomielisesti varoitan heitä, että kieltäytyminen heidän - taholtaan voisi tuottaa mitä arveluttavimpia seurauksia. - - Vielä sananen herra Harlingtonista. Sen nimen taakse kätkeytyy - eräs siivo nuori mies, amerikkalaisen miljaardimiehen Cooleyn - kirjuri, joka sai tältä toimekseen haalia hänelle kaikki antiikit - taide-esineet, mitä Euroopassa suinkin saatavissa oli. Pahaksi - onnekseen hän tapasi ystäväni Étienne de Vaudreixin, eli Arsène - Lupinin, minut. Hän sai tietää, että muuan kreivi de Gesvres - muka tahtoi muuttaa rahaksi neljä Rubens-taulua sillä ehdolla, - että niiden sijalle toimitettaisiin jäljennökset ja että kauppa - pysyisi salassa. Ystäväni Vaudreix lupasi myös suostutella - kreivin myymään kappelin veistoteokset. Ystäväni hieroi kauppoja - aivan rehellisesti ja herra Harlington viehättävän luottavaisesti - aina siihen päivään asti, jolloin Rubens-taulut ja kappelin - patsaat olivat tallessa... ja herra Harlington tyrmässä. On siis - vain enää vapautettava tuo kovaonninen amerikkalainen, koska hän - tyytyi petkutetun vaatimattomaan osaan, leimattava miljaardimies - Cooley raukaksi, koska hän ikävyyksiä peläten ei ole ryhtynyt - pelastamaan kirjuriansa, ja onniteltava ystävääni Étienne - de Vaudreixia, eli minua, koska hän kostaa yleisen moraalin - puolesta, pitämällä ne satatuhatta frangia, jotka oli etumaksuna - saanut kehnolta Cooleylta. - - Suokaa anteeksi kirjeeni pituus, herra toimittaja, ja saakaa - vakuutukseni syvästä kunnioituksestani. _Arsène Lupin_." - -Isidore punnitsi tämän kirjeen sanoja kenties yhtä tarkoin kuin oli -tutkistellut _Aiguille creusen_ lappua. Hänellä oli lähtökohtanaan -se periaate, joka oli helppo todistaa oikeaksi, että Lupin ei ollut -milloinkaan viitsinyt lähettää sanomalehtiin ainoatakaan tuollaista -herttaista kirjoitusta ilman pakkoa, ilman jotakin vaikutinta, joka -aina kävi tapauksista selville ennemmin tai myöhemmin. - -Mikä oli tämän vaikutin? Mistä salaisesta syystä tunnusti hän -rakkautensa ja myönsi olevansa hyljitty? Siitäkö oli selitystä -etsittävä vai herra Harlingtonia koskevista tiedoista taikka -ylipäänsä rivien välistä, kaikkien noiden sanojen takaa, joiden -näennäisellä sisällöllä ei ollut muuta tarkoitusta kuin houkutella -vääriin ja harhaannuttaviin johtopäätöksiin? - -Tuntikausia istui nuori mies miettiväisenä ja rauhattomana -vaununosastossaan. Tämä kirje herätti hänessä epäluuloisuutta, -kuin se olisi ollut kyhätty häntä varten ja aiottu häntä -henkilökohtaisesti eksyttämään. Hän tunsi epämääräistä pelkoa ensi -kertaa ja syystä että hänellä ei ollut torjuttavanansa suoranainen -hyökkäys, vaan epärehellinen ja arvaamaton miekkailuheristys. Ja -ajatellessaan vanhaa kelpo isäänsä, joka oli hänen vuokseen siepattu -vangiksi, kyseli hän levottomasti, eikö noin epäsuhtaisen taistelun -pitkittäminen ollut hulluutta. Eikö tulos ollut selvä? Eikö Lupin jo -alun pitäin ollut voiton puolella? - -Tätä heikkouden kohtausta ei kestänyt kauan. Kun hän astui ulos -vaununosastostaan kello kuusi aamulla, moniaan tunnin unen -virkistämänä, oli hän saanut takaisin kaiken itseluottamuksensa. - -Froberval, se sotasataman virkamies, jonka vieraana Beautrelet -vanhempi oli ollut, odotti häntä asemasillalla kaksi-, -kolmitoistavuotiaan tyttärensä Charlotten kanssa. - -"No?" huudahti Beautrelet. - -Tuo kunnon mies alkoi huokailla, mutta toinen keskeytti hänet, vei -hänet mukanaan erääseen lähellä olevaan kahvilaan, tilasi kahvia -ja aloitti tarmokkaalla äänellä kuulustelun, sallimatta puhujan -vähääkään poiketa aineesta. - -"Isääni ei ole viety, eikö totta? Sehän oli mahdotonta!" - -"Kyllä, mutta silti on hän hävinnyt." - -"Milloin?" - -"Sitä emme tiedä." - -"Kuinka?" - -"Emme vain. Kello kuuden aikaan eilen aamulla, kun hän ei tullut alas -kuten tavallisesti, minä avasin hänen ovensa. Hän ei ollut siellä -enää." - -"Mutta päivää ennen, toispäivänä, hän oli kai --?" - -"Kyllä. Toispäivänä hän oli koko päivän huoneessaan. Hän oli vähän -väsynyt, ja Charlotte vei hänelle aamiaisen kello kahdentoista aikana -ja päivällisen kello seitsemältä illalla." - -"Hän on siis kadonnut tois-illan kello seitsemän ja eilisaamun kello -kuuden välillä?" - -"Niin, toissa yönä. Mutta..." - -"Mutta?" - -"Niin... yöllä ei kukaan pääse ulos asevarikon alueelta." - -"Hän ei ole siis jättänytkään aluetta?" - -"Mahdotonta! Minä ja toverini olemme etsineet koko sotasataman." - -"Siispä on hän poistunut alueelta." - -"Mahdotonta. Kaikkialla on vartijoita." - -Beautrelet mietti hetken, ja lausui sitten: - -"No... sitten?" - -"Sitten riensin päällystöön ja ilmoitin poliisille." - -"Ja sieltä käytiin luonanne?" - -"Niin, ja eräs raastuvanoikeuden herra saapui myös. Koko aamupäivän -he hakivat, ja sitten vasta, kun huomasin, ettei se johtanut -mihinkään ja että kaikki toivo oli turhaa, sähkötin teille." - -"Näyttikö siltä, että hän oli maannut yönsä vuoteellaan?" - -"Ei." - -"Ja kamari oli järjestyksessä?" - -"Kyllä. Minä löysin hänen piippunsa tavalliselta paikalta, hänen -tupakkansa, kirjansa, jota hän luki. Sen keskellä juuri olikin tämä -pikku valokuvanne kirjanmerkkinä." - -"Näyttäkäähän." - -Froberval ojensi hänelle valokuvan. Beautrelet hätkähti -hämmästyksestä. Hän tunsi heti itsensä kuvasta, seisovana molemmat -kädet taskuissa, nurmikolla, ympärillään puita ja raunioita. - -Froberval jatkoi: - -"Tämä on varmaan viimeinen kuva teistä, jonka olette lähettänyt -hänelle. Katsokaahan, takana on päivämäärä... huhtikuun 3:s, -valokuvaajan nimi, R. de Val, sekä kaupungin nimi, Lion... ehkä -Lion-sur-Mer..." - -Isidore käänsi valokuvan ja luki omalla käsialallaan kirjoitetut -sanat: - -R. de Val. -- 3.4. -- Lion. - -Hän oli vaiti muutaman minuutin ja vastasi sitten: - -"Onko isäni näyttänyt teille tätä valokuvaa?" - -"Ei... ja minä kummastuin nähdessäni sen eilen... sillä isänne puhui -hyvin usein teistä." - -Uusi ja pitkä äänettömyys. Froberval jupisi: - -"Minulla on yhtä ja toista tekemistä työpajassa... ehkä on parasta, -että menemme kotiin..." - -Hän vaikeni. Isidore ei ollut kääntänyt katsettaan valokuvasta; hän -tutki sitä yhä tarkoin. Viimein kysyi nuori mies: - -"Eikö kappaleen matkaa kaupungin ulkopuolella ole eräs ravintola -nimeltä Lion-d'Or (Kultainen Leijona)?" - -"Kyllä, lieuen päässä täältä." - -"Valognesin tien varrella, eikö totta?" - -"Aivan niin." - -"Minullapa on täysi syy otaksua, että tuo majatalo on ollut Lupinin -ystävien pääkortteerina. Sieltä käsin he ovat asettuneet yhteyteen -isäni kanssa." - -"Mitä ajattelettekaan! Isänne ei puhutellut ketään. Hän ei tavannut -ketään." - -"Hän ei tavannut ketään, mutta tässä on käytetty välittäjää." - -"Mitä todistuksia teillä on siitä?" - -"Tämä valokuva." - -"Sehän on teidän?" - -"Minun kuvani kyllä, mutta minä en ole sitä lähettänyt. En ole edes -nähnyt sitä. Se on tietämättäni otettu minusta Ambrumésyn raunioissa; -luultavasti oli valokuuvajana tutkintotuomarin sihteeri, joka oli -Arsène Lupinin rikostoveri." - -"No --?" - -"Tämä valokuva on ollut se passi, se loihtu, jolla on houkuteltu -isäni luottamus." - -"Mutta kuka houkutellut? Kuka on voinut tunkeutua huoneistooni?" - -"Sitä en tiedä, mutta isäni on mennyt ansaan. Hänelle on sanottu, ja -hän on uskonut, että minä olin läheisyydessä ja pyysin saada tavata -häntä Lion-d'Orin majatalossa." - -"Tuohan on hulluttelua! Kuinka voitte sellaista väittää?" - -"Asia on aivan yksinkertainen. On matkittu minun käsialaani kortin -taakse ja määrätty kohtauspaikka: Valognesin tietä, 3 km 400, Lionin -ravintola. Isäni saapui ja hänet siepattiin kiinni, siinä kaikki." - -"Voi niin olla", vastasi Froberval hämmentyneenä; "myönnän näin -voineen käydä... mutta tämäkään ei selitä, kuinka hän on öiseen -aikaan päässyt ulos". - -"Hän on lähtenyt keskellä päivää ja odottanut iltaan ennen kuin meni -yhtymäpaikalle." - -"Mutta, koira vieköön, eihän hän poistunut kamaristaan koko -toispäivänä!" - -"Siitä voidaan varmistua eräällä tavalla; menkää heti satamaan, -Froberval, ja etsikää käsiinne joku niistä, jotka olivat vartioimassa -sinä päivänä. Mutta kiiruhtakaa, jos tahdotte tavata minut täällä." - -"Lähdettekö siis matkalle?" - -"Lähden, junalla." - -"Mitä sanotte? Ettehän tiedä... tutkimuksenne..." - -"Tutkimukseni ovat päättyneet. Tiedän jokseenkin, mitä tahdon -tietääkin. Tunnin kuluttua olen lähtenyt Cherbourgista." - -Froberval oli noussut ylös. Hän katseli Beautreletia ihan -typertyneenä, epäröiden hetken, ja otti sitten lakkinsa. - -"Tule, Charlotte." - -"Ei", sanoi Beautrelet, "tarvitsen vielä joitakin lisätietoja. Antaa -hänen jäädä tänne minun luokseni, niin juttelemme. Minähän olen -tuntenut hänet pienestä pitäin." - -Froberval meni. Beautrelet ja pikku tyttö jäivät yksikseen -kahvilahuoneeseen. Kului muutama minuutti, tarjoilija toi kahvikupit -ja meni. Nuoren miehen ja tytön katseet kohtasivat toisensa, ja -Beautrelet laski ystävällisesti kätensä tytön kädelle. Tyttö -katseli häntä pelokkaasti pari sekuntia, ikäänkuin taistellen kovaa -mielenliikutusta vastaan. Sitten hän kätki nopeasti kasvot käsiinsä -ja purskahti itkuun. - -Hän antoi tytön itkeä ja sanoi hetken kuluttua: - -"Sinä se olet tehnyt tämän kaiken, etkö olekin; sinä se olet ollut -välittäjänä? Sinä se olet antanut valokuvan? Sinä tunnustat sen? Ja -kun sinä sanoit, että isäni oli huoneessaan toispäivänä, sinä tiesit, -ettei se ollut totta, sillä sinä olit auttanut hänet ulos..." - -Tyttö ei vastannut. Beautrelet sanoi: - -"Miksi teit sen? Sinulle on luultavasti luvattu rahaa... ostaaksesi -helyjä... puvun..." - -Hän siirsi tytön kädet, ja tämä nosti päänsä. Hän havaitsi surkeat -kyynelten kostuttamat kasvot, tuollaisen pikku tytön sievät, -epäluotettavat, nopeasti vaihtelevat kasvot, joiden kohtalo on joutua -kaikkiin viettelyksiin ja sortua niihin kaikkiin. - -"Kas niin", puheli Beautrelet, "ei siitä asiasta sen enempää... Minä -en kysy sinulta edes, kuinka se tapahtui. Mutta sinun pitää sanoa -minulle kaikki, mikä voi olla minulle hyödyksi!... Kuulitko sinä -mitään... mitään, mitä nuo ihmiset puhuivat? Kuinka kuljettivat he -hänet pois?" - -Tyttö vastasi heti: - -"Autolla... niin kuulin heidän puhuvan." - -"Ja mitä tietä menivät?" - -"Voi, sitä en tiedä." - -"Eivätkö he virkkaneet sinun kuultesi mitään, mikä voisi olla meille -avuksi?" - -"Ei... Kyllä, eräs heistä sanoi: 'Meillä ei ole yhtään aikaa -hukata... huomenna aamulla kello kahdeksan päällikkömme telefonoi -meille sieltä'..." - -"Mistä?" - -"Sitä en voi... muistaa..." - -"Koeta... muistuttele... joku kaupunginhan nimi se oli?" - -"Niin, nimi... alkutavuina 'Château'..." - -"Châteaubriant?... Château-Thierry?" - -"Ei, ei..." - -"Châteauroux?" - -"Se juuri... Châteauroux..." - -Beautrelet ei odottanut viimeistä tavua. Hän oli jo noussut ja -Frobervalista tai nuoresta tytöstä piittaamatta -- tämän ällistyneenä -tuijotellessa häneen -- hän avasi oven ja riensi asemalle. - -"Châteauroux... rouva hyvä... piletti Châteaurouxiin..." - -"Le Mansin ja Toursin kautta?" kysyi myyjätär. - -"Tietenkin... lyhintä tietä... Saavunhan sinne aamiaiseksi?" - -"Ette mitenkään..." - -"Päivälliseksikö? Iltaan?..." - -"Ei, sittenpä teidän olisi ollut mentävä Pariisin kautta... Pariisin -pikajuna lähtee kello kahdeksan... On liian myöhäistä..." - -Ei ollut liian myöhäistä. Beautrelet saavutti sen vielä. - -"Kas niin", myhäili Beautrelet käsiänsä hykerrellen, "viivyinpä -Cherbourgissa vain tunnin, mutta se tuli hyvin käytetyksi". - -Hän ei hetkeäkään ajatellut Charlotten voineen valehdella. Vaikka -ovatkin heikkoja, haihattelevia, mustimpiinkin petoksiin kykeneviä, -voi hänenlaisillaan luonteilla kuitenkin olla vilpittömiä hetkiä, -ja Beautrelet oli hänen säikähtäneistä silmistään nähnyt, kuinka -hän häpesi tekemäänsä pahaa ja iloitsi siitä, että saattoi sitä -osapuilleenkaan korjata. Hän ei sen vuoksi ollenkaan epäillyt, -että Châteauroux oli Lupinin vihjaama toinen kaupunki, mistä hänen -liittolaisensa telefonoisivat hänelle. - -Heti Pariisiin tultuaan Beautrelet ryhtyi kaikkiin varokeinoihin, -ettei kukaan seuraisi hänen jälkiään. Hän tiesi, että hetki oli -merkitsevä. Hän oli hyvällä tiellä löytääkseen isänsä; yksi -varomattomuus voisi tärvellä kaikki. - -Hän meni erään lyseotoverin luo ja tunnin kuluttua tuli ulos -sieltä tuntemattomana. Hän oli muuttunut kolmikymmenvuotiaaksi -englantilaiseksi, pukeutunut isoruutuiseen ruskeaan kokopukuun, -polvihousuihin, villasukkiin, matkalakkiin, leuassa punertava parran -kiehkura. Hän nousi polkupyörälle, sälytettyään siihen kaikki -maalarin kapistukset, ja hurautti Austerlitzin rautatieasemalle. - -Hän oli yötä Issoudunissa. Aamun sarastaessa hän jatkoi matkaa -pyörällään. Kello seitsemän hän saapui Châteaurouxin postikonttoriin -ja pyysi puhelun Pariisiin. Silloin hänen täytyi odottaa, antautuen -puheluun konttorin hoitajan kanssa, ja hän sai kuulla, että eräs -autopuvussa oleva henkilö edellisenä aamuna samaan aikaan oli myös -pyytänyt puhelun Pariisiin. - -Siinä oli hänellä todistus. Hän ei odottanut kauemmin. - -Ehtoopäivällä sai hän varmoista lähteistä tietää, että eräs -umpinainen auto oli Toursin tietä suhahtanut läpi Buzançaisin -kauppalan ja sitten Châteaurouxin kaupungin, ja seisahtunut vähän -matkan päähän ulkopuolelle, metsän reunaan. Kymmenen aikaan olivat -pienet kuomuvaunut, joita oli ajanut tuntematon henkilö, pysähtyneet -auton viereen ja senjälkeen kiitäneet etelään Bouzanne-laaksoa -pitkin. Silloin istui toinen henkilö ajajan vieressä. Auto oli -lähtenyt vastakkaiseen suuntaan, pohjoiseen, Issouduniin päin. - -Beautrelet sai pian selville kuomuvaunujen omistajan. Mutta tämä ei -tiennyt mitään sanoa. Hän oli vuokrannut vaunut ja yhden hevosen -eräälle henkilölle, joka oli itse ne seuraavana päivänä tuonut -takaisin. - -Samana iltana sai Beautrelet varmuuden siitä, että auto oli -ainoastaan mennyt läpi Issoudunin ja jatkanut matkaansa Orléansia, -toisin sanoen Pariisia kohti. - -Kaikesta tästä oli ehdottomana johtopäätöksenä, että Beautrelet -vanhempi oli läheisyydessä. Kuinka olisi muutoin voinut ajatella, -että nuo ihmiset olisivat matkustaneet lähes viisisataa kilometriä -halki Ranskan telefonoimaan Châteaurouxista, sen mutkan tehtyään -palatakseen Pariisiin? - -Tällä pitkällä matkalla täytyi olla tärkeä päämäärä: viedä Beautrelet -vanhempi siihen paikkaan, jossa häntä aiottiin pitää säilyssä. - -"Ja se paikka on minun saavutettavissani", ajatteli Isidore toivosta -vapisten. "Kymmenen, viidentoista lieuen päässä täältä odottaa isäni -minua auttajakseen. Hän on täällä. Hän hengittää samaa ilmaa kuin -minäkin." - -Hän aloitti heti sotaretkensä. Hän otti yleisesikunnan kartan, -jakoi sen pieniin neliöihin, jotka tutki järjestään. Hän meni -maalaistupiin, houkutteli talonpoikia pakinoimaan, teki käyntejä -koulunopettajien, kylänvanhimpien, kirkkoherrain luo, lörpötteli -naisten kanssa. Hän kuvitteli lyhyessä ajassa saavuttavansa -päämääränsä; hänen unelmansa laajeni, hän ei enää toivonut -vapauttavansa ainoastaan isäänsä, vaan kaikki muutkin Lupinin vangit, -Raymonde de Saint-Véranin, Ganimardin, Sherlock Holmesinkin ehkä ja -muut, monet muut. Ja heidän luokseen päästyään hän olisi samalla -Lupinin linnan sydämessä, hänen luolassaan, siinä pääsemättömässä -kätköpaikassa, jossa hän säilytti koko maailmalta varastamiansa -aarteita. - -Mutta neljäntoista päivän hyödyttömien etsiskelyjen jälkeen lamautui -hänen innostuksensa, ja hän menetti hyvin nopeasti luottamuksensa. -Kun hänen voittonsa viipyi, alkoi se hänestä äkkiä tuntua aivan -mahdottomalta, ja vaikka hän jatkoikin tutkimuksiaan, olisi hän -kuitenkin todella hämmästynyt, jos hänen ponnistelunsa olisivat -saaneet mitään ilmi. - -Vieläkin useita yksitoikkoisia ja alakuloisia päiviä kului. Hän sai -sanomalehdistä tietää, että kreivi de Gesvres ja hänen tyttärensä -olivat muuttaneet Ambrumésystä Nizzan läheisyyteen. Hän näki myös, -että herra Harlington oli laskettu vapauteen ja hänen viattomuutensa -todistettu Arsène Lupinin ilmoituksien mukaisesti. - -Hän muutti pääkortteeria, asettui kahdeksi päiväksi La Châtreen, -kahdeksi päiväksi Argentiniin. Sama tulos. - -Nyt oli hän vähällä luopua toivomasta. Kuomuvaunut, joissa hänen -isänsä oli sinne tuotu, olivat nähtävästi vain kuljettaneet häntä -jonkun matkaa ja luovuttaneet hänet toisiin vaunuihin. Ja nyt oli -hänen isänsä kaukana. - -Hän aikoi matkustaa pois. - -Mutta eräänä maanantai-aamuna näki hän Pariisista hänelle käännetyn -maksamattoman kirjeen kuoressa käsialan, joka sai hänet kuohuksiin. -Hän oli muutaman minuutin ajan niin kiihdyksissään, ettei pettymystä -peläten uskaltanut avata kirjettä. Hänen kätensä vapisi. Oliko -se mahdollista? Eikö tässä ollut hänen hornamaisen vihollisensa -virittämä ansa? - -Hän repäisi auki kirjeenkuoren. Se oli tosiaankin hänen isänsä -omakätinen kirje. Käsiala osoitti kaikki hänelle hyvin tutut -omituiset pyörähdykset ja piirrot. - -Hän luki: - - "Joutuvatko nämä rivit sinun näkyviisi, rakas poikani? Sitä en - uskalla toivoa. - - Koko yön, jolloin minut siepattiin vangiksi, kuljimme autossa, - aamulla vaunuissa. En voinut nähdä mitään. Minulla oli - side silmillä. Linna, jossa minua nyt vartioidaan, tuntuu - rakenteestaan ja puiston kasvullisuudesta päättäen sijaitsevan - Ranskan keskiosassa. Huoneeni on toisessa kerroksessa; on kaksi - ikkunaa, joista toinen on melkein kokonaan wistariain verhoama. - Ehtoopäivisin saan määrätyillä tunneilla käyskennellä puistossa, - mutta alituiseen vartioituna. - - Kyhään tämän kirjeen aivan umpimähkään ja kiinnitän siihen kiven. - Kenties minun jonakuna päivänä onnistuu heittää se muurin yli, ja - voihan silloin joku maalainen sen löytää ja panna postiin. - - Mutta älä ole levoton. Minua kohdellaan hyvin hienotuntoisesti. - - Olen kovin pahoillani ajatellessani, mitä huolia sinulle on - tuottanut rakastava isäsi." - -Isidore vilkaisi postileimaan. Kirje oli lähetetty Cuzionista Indren -departementista. - -Indre! Sama departementti, jota hän oli kaksi viikkoa niin uutterasti -tutkistellut! - -Hän silmäili aina mukanansa olevaa pientä taskuopasta. - -Guzion, Eguzonin kantonissa... Sielläkin hän oli ollut. - -Varovaisuuden vuoksi hän hylkäsi englantilaispukunsa, joka alkoi -tulla seudulla tunnetuksi, pukeutui työmieheksi ja suuntasi matkansa -Guzioniin. Se oli vähäpätöinen kylä. Kävisi helpoksi saada selville -kirjeen lähettäjä. - -Sattuma auttoi häntä. - -"Kirje, joka pantiin postiin viime keskiviikkona?" huudahti -kylänvanhin, kelpo porvari, jolle hän uskoi asiansa ja joka lupautui -hänen auttajakseen. "Malttakaas, luulen voivani antaa teille tarkan -tiedon. Ukko Charel, vanha veitsenteroittaja, joka kiertelee -kaikilla departementin markkinoilla, tapasi minut lauantai-aamuna -kylänlaidassa ja kysyi: 'Herra pormestari, kuljettaako posti -kirjettä, ilman postimerkkiä?' -- 'Kyllä.' -- 'Ja se menee perille?' -'Tietysti, vastaanottajan on vain maksettava pieni lisämaksu.'" - -"Ja missä tuo ukko Charel asuu?" - -"Hän asuu aivan yksinään... tuolla kummulla... tuvassa heti -kirkkomaan takana... Tahdotteko että tulen mukaanne?" - -Tupa oli yksinäinen, keskellä korkeiden puiden ympäröimää -kasvismaata. Heidän tullessaan pihaan lehahti kolme harakkaa suoraan -kopista, missä vahtikoira oli kiinni sidottuna. Eikä koira heidän -lähestyessään haukkunut taikka hievahtanut. - -Beautrelet astui suuresti kummissaan kopille. Elukka lojui -kyljellään, koivet kankeina, kuolleena. - -He riensivät hökkeliin. Ovi oli auki. - -Matalassa, kosteassa tuvassa makasi paljaalle permannolle levitetyllä -kurjalla patjalla täysissä vaatteissaan mies. - -"Ukko Charell" huudahti kylänvanhin. "Onko hänkin kuollut?" - -Vanhuksen kädet olivat kylmät, kasvot hirveän kalpeat, mutta -sydän tykki vielä heikosti ja hitaasti, eikä hän näyttänyt olevan -haavoittunut. - -He koettivat virvoittaa häntä, ja kun se ei onnistunut, läksi -Beautrelet noutamaan lääkärin. Tämä ei menestynyt sen paremmin. -Ukolla ei näyttänyt olevan mitään tuskia. Näytti kuin olisi hän -nukkunut, mutta hypnotisoimisen tai jonkun huumaavan aineen tuottamaa -keinotekoista unta. - -Seuraavana yönä huomasi Isidore kuitenkin vanhuksen luona -valvoessaan, että hänen hengityksensä alkoi käydä voimakkaammaksi -ja että hänen koko olemuksensa alkoi irtautua niistä näkymättömistä -siteistä, jotka häntä kahlehtivat. - -Aamun sarastaessa hän heräsi ja oli entisellään: hän söi, joi ja -liikkui. Mutta hän ei voinut koko päivänä vastata nuoren miehen -kysymyksiin, hänen aivonsa olivat yhä vielä kuin selittämättömän -horroksen herpaamat. - -Seuraavana päivänä hän kysyi Beautreletilta: - -"Mitä on teillä täällä tekemistä?" - -Ensi kertaa hän vasta ihmetteli nähdessään vieraan tuvassaan. - -Vähitellen hän tuli tajulleen. Hän puhui. Hän teki suunnitelmia. -Mutta kun Beautrelet kyseli, mitä oli tapahtunut ennen kuin hän -nukkui, ei hän näyttänyt ymmärtävän. - -Beautrelet huomasi selvästi, että mies ei todellakaan ymmärtänyt. -Hän oli kadottanut muististaan kaikki, mikä oli tapahtunut edellisen -perjantain jälkeen. Se oli kuin äkillinen aukko hänen tavallisessa -elämänkulussaan. Hän kertoi perjantain aamu- ja ehtoopäivästä, siitä -kuinka paljon hän ansaitsi markkinoilla, päivällisestä, jonka hän oli -syönyt majatalossa. Sen jälkeen... sen jälkeen ei ollut mitään muuta; -hän luuli heränneensä sitä seuraavan päivän aamuna. - -Se oli kauheata Beautreletille. Totuus oli noissa silmissä, ne olivat -nähneet sen puiston muurit, joiden takana hänen isänsä odotti häntä; -noissa käsissä, jotka olivat ottaneet kirjeen; noissa sekaantuneissa -aivoissa, jotka olivat aistinneet näkymön, sen pikku sopen, joka -oli tapahtumapaikkana. Ja noista käsistä, noista silmistä, noista -aivoista hän ei voinut saada pienintäkään kaikua totuudesta, joka oli -niin lähellä häntä! - -Voi tuota luo pääsemätöntä, pelottavaa estettä, johon hänen -ponnistuksensa poukkosivat, tuota vaiteliaisuuden ja unohduksen -vastusta, kuinka ilmeisesti olikaan sillä Lupinin leima! Hän yksin -saattoi -- luultavasti kuultuaan, että Beautrelet vanhempi oli -yrittänyt antaa itsestään elonmerkkejä -- lamauttaa osittaisella -kuolemalla sen miehen, jonka todistus voisi häntä haitata. Beautrelet -ei arvellut tulleensa ilmi; hän ei uskonut Lupinin tietävän, että -hänen käsiinsä oli tullut kirje, ja puolustautuvan henkilökohtaisesti -häntä vastaan. Mutta mikä todistus kaukonäköisyydestä ja -terävä-älyisyydestä olikaan mahdollisen syytöksen ehkäiseminen tuon -kuljeksivan veitsenteroittajan taholta! Nyt ei kukaan tiennyt, että -erään puiston muurien takana majaili apua anova vanki. - -Kukaan? Kyllä, -- Beautrelet. Ukko Charel ei kyennyt puhumaan. Mitä -siitä? Voisihan ainakin ottaa selville, millä markkinoilla hän oli -käynyt ja mitä tietä hän luultavasti oli samonnut kotiin. Ja tuon -tien varressa olisi ehkä mahdollista löytää... - -Isidore oli muuten käynyt ukko Charelin mökissä ainoastaan mitä -suurinta varovaisuutta noudattaen ja kenenkään huomiota herättämättä. -Hän päätti nyt olla sinne enää palaamatta. Kuulustelemalla sai hän -tietää, että perjantaina oli markkinat Fresselinesissä, muutaman -lieuen päässä sijaitsevassa isossa kylässä, ja että sinne pääsi joko -isoa mutkittelevaa maantietä tai oikoteitä myöten. - -Hän valitsi sinne perjantaina mennessään valtamaantien, mutta ei -nähnyt mitään huomattavaa, mitään korkeita muureja, vanhaa linnaa. - -Hän söi murkinan eräässä Fresselinesin ravintolassa ja teki juuri -lähtöä, kun näki ukko Charelin astelevan torin yli pikku kärryjänsä -lykäten. Hän alkoi heti seurata vanhusta hyvin pitkän matkan päässä. - -Ukko pysähtyi kahdessa paikassa sietämättömän pitkäksi toviksi, hioen -tusinoittain veitsiä. Sitten hän poikkesi aivan toiselle tielle, joka -johti Grozantiin ja Eguzonin kauppalaan. - -Beautrelet pysyi perässä. Mutta hän ei ollut viittä minuuttia -vaaninut, ennen kuin johtui siihen käsitykseen, ettei hän yksinään -äijän jäljillä väijynyt. Heidän välissään kulki mies, joka seisahtui -aina silloin kun ukkokin ja jatkoi vaellustaan samalla kertaa kuin -tämä, muutoin suurestikaan karttelematta nähdyksi joutumista. - -"Vanhusta vartioidaan", ajatteli Beautrelet; "kenties tahdotaan -tietää, pysähtyykö hän muurin luo..." - -Hänen sydämensä pamppaili. Ratkaisu läheni. - -Kaikki kolme samosivat peräkkäin ylös ja alas jyrkkiä mäkiä, saapuen -Crozantiin, joka on suunnattomista linnanraunioistansa kuuluisa. -Siellä ukko Charel levähti tunnin. Sitten hän läksi alas virralle ja -astui sillan yli. - -Mutta nyt tapahtui seikka, joka hämmästytti Beautreletia. Vakooja -ei mennytkään yli. Hän katseli ukon poistumista ja tämän hävittyä -näkyvistä poikkesi tielle, joka johti kenttien poikki. - -Mitä oli tehtävä? Beautrelet epäröitsi jonkun sekunnin ja teki sitten -rivakan päätöksen. Hän läksi seuraamaan miestä. - -"Tuo on kai nähnyt", ajatteli hän, "että ukko Charel meni suoraan -tietänsä. Hän on huoleton, ja nyt hän lähtee pois. Minne? Linnaan?" - -Hän oli lähellä päämääräänsä. Sen tunsi hän siitä kaihomielisestä -ilosta, joka sai hänen sydämensä kiivaammin sykkimään. - -Mies pujahti pimeään, virran äyräällä kohoavaan metsikköön ja -näyttäysi taas sitten päiväpaisteessa, missä polku päättyi näköpiirin -rajaan. - -Kun Beautrelet vuorostaan pääsi ulos metsiköstä, kummastui hän hyvin -suuresti nähdessään miehen kadonneeksi. Hän etsi katseillaan, mutta -tukahdutti äkkiä huudahduksen ja loikkasi taaksepäin puiden väliin, -jotka oli äsken jättänyt. Oikeallaan hän näki korkean muurin, josta -säännöllisten välimatkojen päässä läksi valtavia, vahvikkeiksi -rakennettuja ulkonemia. - -Löydetty! Löydetty! Noiden muurien takana värjötteli vankina hänen -isänsä! Hän oli keksinyt sen salaisen paikan, missä Lupin säilytti -uhrejaan! - -Hän ei rohjennut astua esille metsän lehtevästä kätköstä. Hitaasti, -melkein nelinkontan ryömien vetäysi hän oikealle ja joutui siten -kunnaalle, jonka laki oli lähimpien puiden latvojen tasalla. Muurit -olivat vielä korkeammat. Mutta hän näki niiden saartaman linnan -katon, Ludvig XIII:n tyyliin rakennetun hentoine pikku torneineen, -joiden keskessä kohosi terävämpi ja korkeampi huippu. - -Beautrelet ei sinä päivänä tehnyt enempää. Hänen oli tarvis punnita -asioita ja laatia hyökkäyssuunnitelmansa, jottei mitään jäisi -sattuman varaan. Hän oli nyt voiton puolella Lupinista ja pystyi -valitsemaan aikansa ja taistelutapansa. - -Hän pyörsi takaisin. - -Sillan korvassa hän kohtasi kaksi talonpoikaisnaista, jotka kantoivat -maitoraintoja. Hän kysyi heiltä: - -"Miksi nimitetään linnaa, joka on tuolla puiden takana?" - -"Linnaa... sen nimi on Aiguille." - -Hän oli tehnyt kysymyksensä pitämättä sitä millään tavoin tärkeänä. -Mutta vastaus sai hänet ihan ällistymään. - -"Aiguillen linna... vai niin!... Mutta missä siis olemme? Indren -departementissa?" - -"Emmehän toki. Indre on joen toisella puolen... Tämä ranta on -Creusea." - -Isidore oli ihan ymmällä. Aiguillen linna! Creusen departementti! -Aiguille Creuse! Salakirjoituksen avain! Voitto oli taattu, -ratkaiseva, täydellinen. - -Sanaakaan enää virkkamatta hän käänsi selkänsä naisille ja läksi -tiehensä hoippuen kuin päihtynyt. - - - - -KUUDES LUKU - - -Beautrelet teki oitis päätöksensä: hän toimisi omin päin. Poliisille -ilmoittaminen olisi liian vaarallista. Sitäpaitsi, kun hän voisi -esittää ainoastaan otaksumia, pelkäsi hän oikeuden vitkallisuutta, -ehdottomasti sattuvia varomattomuuksia, kokonaista alustavaa -tutkimusta, jonka kestäessä Lupin varmasti saisi vihiä hankkeesta ja -ehtisi peräytyä hyvässä järjestyksessä. - -Kello kahdeksan seuraavana aamuna hän lähti käärö kainalossa -majatalosta, jossa oli asunut Cuzionin lähistöllä ollessaan, meni -ensimmäiseen eteen osuvaan metsikköön, riisui työmiespukunsa ja oli -taas sama englantilainen maalari kuin ennenkin. Sitten hän etsi -käsiinsä Eguzonin kauppalan notaarin. - -Hän kertoi pitävänsä paljon seudusta ja sopivan asunnon löytäessään -mielellään asettuvansa sinne vanhempainsa kanssa. - -Notaari luetteli useitakin kartanoita. Beautrelet huomautti, että oli -puhuttu Aiguillen linnasta Creuse-joen varrella. - -"Kyllä, mutta Aiguillen linnan on jo viisi vuotta omistanut eräs -liiketuttavani, eikä se ole myytävänä." - -"Hän siis asuu siellä?" - -"Hän on asunut siellä, tai oikeammin sanoen hänen äitinsä. Mutta -hänen mielestään oli linna hiukan synkkä, joten hän ei viihtynyt -siellä. He muuttivat sieltä viime vuonna." - -"Ja nyt siellä ei asu ketään?" - -"Kyllä, eräs italialainen, jolle liiketuttavani on vuokrannut sen -kesäksi, parooni Anfredi." - -"Vai niin, parooni Anfredi, aivan nuori mies, näyttää hyvin -ylpeältä..." - -"Sitä en todellakaan tiedä... Liiketuttavani teki kaupan hänen -kanssaan suoraan. Ei tehty mitään sitoumusta... asia sovittiin -kirjeellä..." - -"Mutta te tunnette paroonin?" - -"En, hän ei milloinkaan poistu linnasta... Toisinaan autolla ja -yöllä, niin väitetään. Kaikki ostokset tekee vanha keittäjätär, joka -ei puhele kenenkään kanssa. Omituisia ihmisiä..." - -"Luuletteko, että liiketuttavanne möisi linnan?" - -"Sitä en usko, se kun on historiallinen linna, puhtainta Ludvig -XIII:n tyyliä. Liiketuttavani oli hyvin kiintynyt siihen, ja ellei -hän ole muuttanut mielipidettään..." - -"Voitteko mainita minulle hänen nimensä ja osoitteensa?" - -"Louis Valméras, Rue du Mont-Thabor 34." - -Beautrelet lähti lähimmältä asemalta junalla Pariisiin. Kaksi -päivää myöhemmin, kolmasti turhaan käytyään, hän viimeinkin tapasi -Louis Valmérasin. Hän oli noin kolmikymmenvuotias mies, jolla oli -avoimet, miellyttävät kasvot. Beautrelet ei katsonut teeskentelemistä -tarpeelliseksi, sanoi nimensä ja kertoi etsiskelynsä ja vierailunsa -tarkoituksen. - -"Minulla on syytä uskoa", hän lopetti, "että isääni pidetään -vangittuna Aiguillen linnassa, luultavasti toisten uhrien kanssa. -Ja minä tulen nyt kysymään teiltä, mitä tiedätte vuokralaisestanne -parooni Anfredista?" - -"En paljoa. Tapasin parooni Anfredin Monte Carlossa viime talvena. -Hän halusi viettää kesää Ranskassa, ja sattumalta kuultuaan, että -minä olin Aiguillen linnan omistaja, hän tarjoutui vuokraamaan sen." - -"Hän on hyvin nuori mies..." - -"Niin on; hänellä on hyvin tarmokkaat silmät ja vaalea tukka." - -"Ja punertava parta, eikö niin?" - -"Päättyvä kahteen suippuun... ja hänen irtokauluksensa on napitettu -takaa, kuten papeilla. Hän muistuttaa englantilaista pappia." - -"Hän se on", mutisi Beautrelet, "hän se on, sellaisena kuin minä -hänet olen nähnyt; ihan hänen tuntomerkkinsä". - -"Kuinka? Te uskotte siis --?" - -"Minä uskon, minä olen varma siitä, että vuokralaisenne ei ole kukaan -muu kuin Arsène Lupin." - -Kertomus huvitti Louis Valmérasia. Hän tunsi kaikki Lupinin -seikkailut ja yksityiskohdat hänen taistelustaan Beautreletin kanssa. -Hän hykerteli käsiään. - -"Nyt tulee Aiguillen linna kuuluisaksi... eikä minulla ole mitään -sitä vastaan, sillä sen jälkeen kun äitini muutti sieltä pois, olen -ajatellut ensi tilassa myydä sen. Nyt varmaan löydän sille ostajan. -Mutta..." - -"Mutta?" - -"Pyydän teitä toimimaan mitä varovaisimmin ja olemaan ilmoittamatta -mitään poliisille ennen kuin olette aivan varma asiasta. Voitteko -ajatella sitä mahdollisuutta, että vuokralaiseni _ei_ ole Arsène -Lupin?" - -Beautrelet kuvasi suunnitelmansa. Hän menisi sinne yksinään yön -aikaan, kiipeisi muurin yli, piiloutuisi puistoon... - -Louis Valméras keskeytti hänet heti. - -"Te ette kovinkaan helposti kiipeä yli noin korkean muurin. Jos -se teille onnistuisikin, ottaisi teidät vastaan kaksi suunnatonta -kahlekoiraa, jotka omistaa äitini ja jotka minä jätin linnaan." - -"Pyh! Myrkytetty leipäpala..." - -"Kiitoksia paljon. Mutta otaksukaamme, että pääsisitte niistä. Entäs -sitten? Kuinka tunkeutuisitte linnaan? Ovet ovat tukevat, ikkunat -ristikolla varustetut. Ja sitä paitsi, jos pääsisitte sisäänkin... -kuka näyttäisi teille tien? Siellä on kahdeksankymmentä huonetta." - -"Niin, mutta huone toisessa kerroksessa, kaksi ikkunaa..." - -"Tiedän sen, me nimitimme sitä wistariakamariksi. Mutta kuinka -löydätte sen? Siellä on kolmet portaat ja mutkikas käytävien sokkelo. -Vaikka minä neuvoisin teille tien ja kuvailisin kuinka mennä, -joutuisitte silti harhaan." - -"Tulkaa mukaan", esitti Beautrelet nauraen. - -"Mahdotonta. Olen luvannut äidilleni tulla hänen luokseen maalle." - --- -- -- - -Beautrelet palasi sen ystävän luo, jonka huoneessa hän asui, ja -alkoi valmistautua. Mutta hänen iltapuolella lähtöhommissa ollessaan -poikkesi Valméras hänen luokseen. - -"Tahtoisitteko edelleenkin minut mukaanne?" - -"Tahdonko muka!" - -"No niin, minä tulen. Tuo retki houkuttelee minua. Uskon, ettei siitä -koidu ikävystyttävä, ja minua huvittaa sekaantua tuohon kaikkeen... -Eikä minun asiaanpuuttumiseni muuten voi jäädä hyödyttömäksi -teillekään. Tässä on jo pikku alku yhteistoimintaan." - -Hän näytti isoa, ruostunutta, arvokkaan näköistä avainta. - -"Ja tuo avain sopii --?" kysyi Beautrelet. - -"Pieneen hyökkäysporttiin, joka on kätketty kahden muurinulkoneman -rakoon ja jota ei ole käytetty vuosisatoihin, joten en ole katsonut -tarpeelliseksi näyttää sitä vuokralaisellenikaan. Se on maaseudulle -päin, ihan metsänlaitaa vastassa..." - -Beautrelet keskeytti hänet kerkeästi: - -"Sen pääsyn ne tuntevat. Ilmeisesti livahti siitä puistoon se mies, -jota seurasin. Niin, ote on jännittävä, ja tämän pelin me voitamme. -Mutta onpa meidän siinä pidettäväkin silmät auki!" - -... Kaksi päivää senjälkeen saapui Crozantiin viheliäisen -konin laahaamina mustalaisvankkurit. Ajaja sai luvan seisahtua -kylän laiteille ja panna hevosen vanhaan hyljättyyn katokseen. -Paitsi ajajaa, joka ei ollut kukaan muu kuin Valméras, kuului -seurueeseen kolme nuorta miestä, joiden ammattina oli punoa pohjia -juurituoleihin: Beautrelet ja kaksi hänen koulutoveriaan. - -He pysyttelivät asemillaan kolme päivää, odottelivat soveliasta -kuutamotonta yötä ja kaartelivat kukin erikseen puiston seutuvilla. -Kerran näki Beautrelet muuriin sovitetun pikku portin. Se oli kahden -hyvin likekkäisen muurinulkoneman kulmauksessa ja melkein peittynyt -orjantappurapensaston taa. - -Neljäntenä iltana pysyi taivas vihdoinkin isojen mustien pilvien -kattamana, ja Valméras päätti, että lähdettäisiin vaaniskelemaan, -joskin olisi epäsuotuisain seikkojen esiintyessä pakko kääntyä -takaisin. - -He astelivat nelisin pikku metsikön kautta. Sitten ryömi Beautrelet -tiheikköön, repi kätensä orjantappurapensaisiin ja varovasti -kohottautuen pisti lukkoon avaimen. Hän kiersi hiljaa. Onnistuisiko -hänen avata ovi? Eikö se ollut sisäpuolelta teljetty? Hän työnsi... -ovi avautui narahtamatta. Hän oli puistossa. - -"Pääsittekö, Beautrelet?" kysyi Valméras. "Odottakaa minua. -Vartioitkaa te kaksin ovea, jottei paluumme tule ehkäistyksi. -Viheltäkää, jos näette vähänkin epäiltävää." - -Hän tarttui Beautreletin käteen, ja he tunkeusivat pensaikkojen -pimentoon. Heidän päästyään ruohikolle puiston keskelle tuli -valoisampaa, kuu pilkisti pilvien lomasta, ja he näkivät edessään -linnan huipukkaat tornit, -- ne oli rakennettu sen korkean, terävän -kärjen ympärille, josta linnalla oli nimenään Aiguille -- neula. Ei -ainoassakaan ikkunassa valoa. Ei hisahdustakaan missään. - -Valméras tarttui kumppaniansa käsivarteen. - -"Hiljaa!" - -"Miksi?" - -"Näettehän... koirat tuolla..." - -Kuului murinaa. Valméras vihelsi hyvin hiljaa. Kaksi valkeata haamua -hyökkäsi esiin ja heittäysi isäntänsä jalkoihin. - -"Kas niin, pienokaiset... alallanne... noin... älkää hievahtako..." - -Ja hän virkkoi Beautreletille: - -"Ja nyt matkaan. Olen levollinen." - -"Oletteko varma tiestä?" - -"Olen. Lähestymme juuri pengermää." - -"Ja sitten?" - -"Muistelen, että eräässä kohden vasemmalla, missä pengermä virran -puolella nousee pohjakerroksen ikkunain tasalle, on ikkunaluukku, -joka ei sulkeudu kunnolleen, joten sen voi ulkoapäin avata." - -Sinne saapuessaan he tosiaankin saivat luukun auki. Valméras leikkasi -ikkunasta ruudun irti timantilla. Hän käänsi hakaa. Tuossa tuokiossa -he olivat kuistilla. - -"Olemme käytävän päässä", selitteli Valméras. "Siihen yhtyy avara, -kuvaveistoksilla koristeltu pylväikkö, jonka toisesta päästä portaat -johtavat isänne kamarin lähelle." - -Hän astui askeleen eteenpäin. - -"Tuletteko, Beautrelet?" - -"Kyllä, kyllä." - -"Mutta ettehän te tulekaan... Mikä teitä vaivaa?" - -Hän tarttui toista käteen. Se oli jääkylmä, ja hän näki nuoren miehen -lyyhistyneen permannolle. - -"Mikä teitä vaivaa?" kertasi hän. - -"Ei mikään... se menee ohitse..." - -"Mutta..." - -"Minä pelkään..." - -"Tekö pelkäätte!" - -"Niin", tunnusti Beautrelet avomielisesti, "hermoni tekevät tenän... -tavallisesti saan ne talttumaan... mutta tänään, hiljaisuus... -jännitys... Ja tuon sihteerin tikarinpistosta asti... Mutta se menee -ohi... jo tulen kuntoon..." - -Hän sai noustuksi jaloilleen, ja Valméras veti hänet pois kuistilta. -He hapuilivat eteenpäin käytävässä niin hiljaisesti, ettei -kumpainenkaan tiennyt mitään toisestaan. - -Mutta heikkoa valoa heijastui pylväiköstä, jota kohti he etenivät. -Valméras pisti päänsä sisälle. Portaiden juurelle oli asetettu -yölamppu pikku pöydälle, joka pisti näkyviin erään palmun notkeiden -oksien lomasta. - -"Seis!" kuiskasi Valméras. - -Lampun vierellä seisoi vartioimassa pyssy kädessä mies. - -Oliko hän nähnyt heidät? Kenties. Ainakin häntä jokin häiritsi, sillä -hän laski pyssynsä olalleen. - -Beautrelet lyyhähti polvilleen puulaatikon taakse, johon oli -istutettu lehtevä ruukkukasvi; hän ei hievahtanut paikaltaan, ja -sydän hypähteli hänen rinnassaan. - -Mies tyyntyi kuitenkin, kun kaikki pysyi hiljaisena. Hän laski -aseensa alas. Mutta hänen kasvonsa pysyivät kääntyneinä puulaatikkoon -päin. - -Hirveitä minuutteja kului, kymmenen, viisitoista. Kuun säde oli -hiipinyt sisälle eräästä porras-ikkunasta. Ja äkkiä huomasi -Beautrelet, että se siirtyi vähitellen ja olisi viidentoista, ehkä -kymmenenkin minuutin kuluttua hänen kohdallaan, paistaen suoraan -hänen kasvoihinsa. - -Hikipisarat kierähtelivät hänen kasvoiltaan hänen vapiseville -käsilleen. Hänen tuskansa oli niin tukala, että hän oli vähällä -nousta ja rynnätä pakoon... Mutta muistaessaan, että Valméras -oli mukana, hän etsi tätä katseillaan ja ällistyi nähdessään eli -oikeastaan uumoillessaan, että toinen ryömi pimeässä eteenpäin -ruukkukasvien ja kuvapatsaiden suojassa. Hän ehti jo portaiden -alapäähän, muutaman askeleen päähän miehestä. - -Mitä aikoo hän tehdä? Pujahtaako miehen ohitse? Yksinäänkö yrittää -vangin vapauttamista? Mutta voiko hän sivuuttaa vartijaa? - -Beautrelet ei enää nähnyt häntä, ja hän tunsi, että jotakin -tapahtuisi, jotakin mitä itse hiljaisuuskin tuntui aavistelevan, -sillä se oli käynyt vielä syvemmäksi ja kaameammaksi. - -Äkkiä ponnahti varjo miehen kimppuun, lamppu sammui, kuului -kamppailun jytyä... Beautrelet hyökkäsi paikalle. Miehet -kieriskelivät permannolla. Hän yritti tunkeutua esille. Mutta silloin -hän kuuli voihkivan huoahduksen, ja toinen taistelijoista nousi ylös, -tarttuen hänen käsivarteensa. - -"Pian... eteenpäin!" - -Puhuja oli Valméras. - -He astuivat kahdet portaat ja saapuivat mattojen verhoamaan käytävään. - -"Oikealle", kuiskasi Valméras... "neljäs huone vasemmalla". - -He löysivät pian tämän huoneen oven. Vanki oli teljetty, kuten he -olivat odottaneetkin. Heidän täytyi hiljalleen ahertaa puolisen -tuntia ennen kuin saivat suoriutuneiksi lukosta. Vihdoin he pääsivät -sisälle. - -Beautrelet hiipi vuoteen ääreen. Hänen isänsä nukkui. - -Hän herätti vanhuksen varovasti. - -"Minä se olen, Isidore... ja eräs ystävä... älä pelkää... nousehan... -ei sanaakaan..." - -Isä pukeutui, mutta juuri heidän lähtiessään hän huomautti matalalla -äänellä: - -"Minä en ole yksinäni linnassa..." - -"Ahaa! Keitä muita? Ganimard? Holmes?" - -"Ei... ainakaan en minä ole heitä nähnyt." - -"Ken siis?" - -"Eräs nuori tyttö." - -"Epäilemättä neiti de Saint-Véran." - -"En tiedä... olen monena kertana kaukaa nähnyt hänet puistossa... -ja kumartuessani ulos ikkunasta näen hänen ikkunansa. Hän on tehnyt -minulle merkkejä." - -"Tiedätkö, missä hänen kamarinsa on?" - -"Kyllä, käytävässä, kolmas vasemmalla." - -"Sininen kamari", jupisi Valméras. "Siinä on kaksipuolinen ovi, se on -helpompi saada auki." - -Toinen ovipuolisko myötäsi todellakin heti. Vanha Beautrelet otti -toimekseen ilmoittaa nuorelle tytölle. - -Kymmenen minuuttia myöhemmin hän tuli ulos tytön kanssa ja sanoi -pojalleen: - -"Olit oikeassa... Se on neiti de Saint-Véran." - -Kaikki neljä astuivat alas. Porraskäytävän alipäässä Valméras -pysähtyi, kumartuen miehen yli. Sitten heidän ehtiessään kuistille -hän selitti: - -"Hän ei ole kuollut ja jää henkiin." - -"Hyvä!" virkahti Beautrelet huojentuneesti. - -"Veitseni terä sujahti onneksi sivutse... isku ei ole kuolettava. -Eivätpä muuten nuo roistot ole säälin arvoisia." - -Ulkona olivat vastassa molemmat koirat, seuraten heitä pienelle -portille asti. Siellä Beautrelet tapasi molemmat ystävänsä. Pikku -seurue lähti puistosta. Kello oli kolme aamulla. - -Beautrelet ei tyytynyt ensimmäiseen voittoonsa. Niin pian kun oli -saanut majoitetuksi isän ja nuoren tytön, alkoi hän kysellä heiltä -ihmisistä, jotka asuivat linnassa, ja erityisesti Arsène Lupinin -tavoista. Hän sai siten tietää, että Lupin kävi siellä ainoastaan -joka kolmas tai neljäs päivä; hän saapui sinne illalla autolla ja -lähti pois aamulla. Jokaisella sellaisella käynnillään hän tuli -vankien luokse, jotka olivat aivan yksimieliset kiitellessään hänen -hienotunteisuuttaan ja sujuvaa kohteliaisuuttaan. Nykyään hän -luultavasti ei ollut linnassa. - -Paitsi häntä he olivat nähneet ainoastaan vanhan eukon, joka -hoiti keittiötä ja taloutta, ja kaksi miestä, jotka vuorotellen -vartioitsivat heitä, mutta eivät milloinkaan puhuneet sanaakaan, -nähtävästi kaksi palvelijaa, heidän tavoistaan ja ulkonäöstään -päättäen. - -"Kaksi rikostoveria kaikessa tapauksessa", sanoi Beautrelet, "tai -oikeammin eukon kanssa kolme. Se on saalis, jota ei voi halveksia. Ja -jos emme menetä aikaa..." - -Hän nousi pyörälleen ja läksi Eguzonin kauppalaan, herätti -santarmikunnan, pani kaikki ihmiset liikkeelle ja tuli takaisin -Crozantiin kello kahdeksan, mukanaan korpraali ja kahdeksan -santarmia. Kaksi heistä vartioitsi mustalaisvankkurien luona. -Kaksi muuta asettui pikku muuriportille. Loput neljä korpraalinsa -komentamina ja Beautreletin ja Valmérasin seuraamina menivät linnan -pääkäytävälle. - -Liian myöhään. Portti oli sepo selällään. Eräs talonpoika sanoi -heille tunti takaperin nähneensä auton vierivän ulos linnasta. - -Tutkimus ei todellakaan tuottanut mitään tuloksia. Joukkue -luultavasti oli asustellut siellä vain liikkuvalla jalalla pysyen. -Löydettiin joitakuita vaatekappaleita, talouskapineita eikä mitään -muuta. - -Vielä enemmän ihmetytti Beautreletia ja Valmérasia haavoittuneen -katoaminen. He eivät voineet havaita pienintäkään jälkeä taistelusta, -eivät edes ainoatakaan veripisaraa pylväikön kivipermannolla. - -Ei ylipäätään ollut mitään näkyvää todistusta siitä, että Lupin oli -oleillut Aiguillen linnassa, ja olisi voitu vastustaa Beautreletin -ja hänen isänsä, Valmérasin ja neiti de Saint-Véranin väitteitä, -ellei olisi nuoren tytön kamarin viereisestä huoneesta lopulta -löydetty puolikymmentä komeata kukkavihkoa, joissa riippui Arsène -Lupinin nimikortti. Hänen hylkimiänsä kukkavihkoja, kuihtuneita ja -unohtuneita... Yksi niistä sisälsi nimikortin ohella kirjeen, jota -Raymonde ei ollut nähnyt. Kun tutkintotuomari sen ehtoopäivällä -avasi, havaittiin sen sisältävän kymmenen sivua rukouksia, lupauksia, -uhkauksia, epätoivon purkauksia -- halveksimista ja kylmyyttä -osakseen saaneen kiihkeän rakkauden ilmauksia. - -Kirje päättyi seuraavasti: "Minä tulen tiistai-iltana, Raymonde. -Ajatelkaa tarkoin siihen asti. Minä puolestani en suostu odottamaan -kauempaa. Olen valmis kaikkeen." - -Tiistai-iltana... saman päivän ilta, jona Beautrelet oli vapauttanut -neiti de Saint-Véranin. - -Vereksessä muistissa on vielä, millainen suunnaton hämmästyksen ja -ihastuksen kohu pauhasi koko maailmassa, kun tuli tietoon odottamaton -ratkaisu: että neiti de Saint-Véran oli vapaa! Neitonen, jota Lupin -rakasti, jonka takia hän oli punonut mitä viekkaimpia juonia, oli -riistetty hänen vallastaan! Vapaa oli myöskin Beautreletin isä, -jonka Lupin oli valinnut lunnaaksi vimmatussa kiihkossaan aselepoa -aikaansaamaan, mitä hänen tunteittensa tulisuus välttämättömästi -kaipasi. Molemmat vangit olivat vapaat ja Neulan salaisuus tiedossa, -julkinen, yli koko maailman levinnyt! - -Suurella yleisöllä oli todellakin hauskaa. Voitetusta seikkailijasta -sepitettiin lauluja. - -"Lupinin lemmenseikkailu!" "Arsènen huokailut!" "Rakastunut voro!" -"Taskuvarkaan valitus!" huudeltiin bulevardeilla ja hyräiltiin -työpajoissa. - -Kysymyksien sadellessa sanomalehtimiesten liudassa, Raymonde vastaili -mitä varovaisimmin. Mutta löytyihän kirje ja kukkavihot ja koko -surkea pöty! Naurettuna ja pilkattuna kuukertui Lupin jalustaltaan -alas. - -Ja Beautreletista tuli epäjumala. Hän oli nähnyt kaikki, ennustanut -kaikki, valaissut kaikki. Neiti de Saint-Véranin tutkintotuomarille -antama todistus vahvisti pienimpiäkin piirteitä myöten nuoren miehen -harkitseman oletuksen. Todellisuus tuntui joka kohdassa mukautuvan -hänen ennakolta miettimäänsä järjestelmään. Lupin oli löytänyt -herransa. - -Beautrelet tahtoi, että hänen isänsä ennen Savoijin vuoristoon -palaamistansa levähtäisi moniaita kuukausia päiväpaisteisilla -seuduilla, ja vei itse sekä hänet että neiti de Saint-Véranin Nizzan -tienoolle, minne kreivi de Gesvres niinikään oli tyttärinensä -talveksi asettunut. Kaksi päivää sen jälkeen saapui Valméras äitinsä -seurassa uusien ystäviensä luokse, ja he muodostivat siten pikku -siirtokunnan Gesvresin huvilan ympäristölle, yötä päivää vartionansa -puoli tusinaa kreivin palkkaamaa miestä. - - * * * * * - -Lokakuun alussa piti Beautreletin jälleen ryhtyä keskeytyneihin -lukuihinsa Pariisissa, valmistuakseen tutkintoihinsa. Ja päivät -kuluivat nyt rauhallisesti ilman mainittavia tapahtumia. Mitä muuten -saattoikaan tapahtua? Eikö sota ollut päättynyt? - -Lupinillakin luultavasti oli sama tunne ja hänen oli kai täytynyt -alistua kohtaloonsa, sillä eräänä päivänä putkahtivat jälleen -ihmis-ilmoille hänen molemmat muut uhrinsa, Ganimard ja Sherlock -Holmes. Heidän paluunsa elämään ei muuten ollut millään tavoin komea. -Muuan ryysyjen kerääjä heidät löysi Orfèvres-laiturilta poliisiasemaa -vastapäätä nukkumasta, köytettyinä. - -Oltuaan viikon verran ihan puusta pudonneina saivat he kootuksi -ajatuksiaan ja kertoivat -- tai oikeastaan Ganimard kertoi, sillä -Holmes jurotteli yrmeänä -- että olivat huvijahti "Pääskysellä" -tehneet matkan ympäri Afrikan, hauskan ja opettavaisen matkan, jolla -he olivat saaneet esiintyä aivan vapaina, paitsi muutamina tunteina, -jotka olivat viettäneet lastiruuman pohjalla, miehistön poikkeillessa -ulkomaisiin satamiin. - -He eivät ollenkaan muistaneet, millä tavoin olivat joutuneet -Orfèvres-laiturille; he olivat luultavasti nukkuneet useita päiviä. - -Heidän vapauttamisensa oli tappionsa tunnustamista. Lupin myönsi sen -nyt kieräilemättä, tauottuaan taistelemasta. - -Eräs tapaus muuten saattoi tappion vielä selkeämmäksi: Louis -Valmérasin ja neiti de Saint-Véranin kihlautuminen. Olosuhteiden -luoman tuttavallisen seurustelun tuloksena oli ollut molempien -nuorten rakastuminen toisiinsa. Valmérasia viehätti Raymonden -kaihomielinen sulous, ja tyttöön, joka oli saanut katkeria kokemuksia -ja kaipasi suojelusta, tehosi suuresti se tarmokkuus, jolla toinen -oli niin pontevasti auttanut hänen pelastumistaan. - -Hääpäivää odoteltiin jonkun verran levottomasti. Eikö Lupin yrittäisi -jälleen käydä hyökkäämään? Taipuisiko hän aivan säveästi menettämään -rakastamansa naisen? Pari kolme kertaa nähtiin epäiltäviä olentoja -hiipimässä huvilan lähettyvillä, jopa joutui Valméras eräänä iltana -puolustautumaan joltakulta juopuneeksi tekeytyneeltä, joka laukaisi -häntä kohti pistoolinsa, niin että luoti lävisti hänen hattunsa. -Mutta vihkiminen tapahtui kuitenkin määrättynä päivänä ja hetkenä, ja -Raymonde de Saint-Véranista tuli rouva Valméras. - -Oli kuin itse kohtalo olisi käynyt Beautreletin puolelle ja -varmentanut voitonsanoman. Koko suuri yleisö tajusi sen selvästi, -ja hänen ihailijainsa keskuudessa heräsi nyt ajatus panna toimeen -loistavat kemut, joilla vietettäisiin hänen voittoansa ja Lupinin -tuhoa. Mainio ajatus, ja se otettiinkin vastaan yleisellä -innostuksella. Kahdessa viikossa ilmoittausi kolmesataa osanottajaa. -Erikseen kutsuttiin juhlaan kaksi oppilasta kaikkien Pariisin -lyseoiden seitsemänneltä luokalta. Sanomalehdistö viritteli -kiitosvirsiä. Ja kemuista koitui mitä pitikin: kirkastusjuhla. - -Mutta yksinkertainen ja miellyttävä kirkastus, koska Beautrelet -oli sen sankari. Hänen pelkkä läsnäolonsa antoi juhlalle oikean -leiman. Hän osoittausi vaatimattomaksi kuten tavallista, hiukan -hämmästellen ylenpalttisia hyvä-huutoja, hiukan häpeillen ylellisiä -ylistyspuheita, joissa hänet väitettiin maailmankuuluja poliiseja -etevämmäksi... hiukan häpeillen, mutta myöskin suurta liikutusta -tuntien. - -Sen lausui hän julki pienessä puheessa, joka viehätti kaikkia ja -jossa esiintyi pelkkää katsomistakin punastelevan pojan ujous. Hän -puhui ilostaan ja ylpeydestään. Ja niin järkevä ja maltillinen kuin -olikin, koki hän nyt kuitenkin ikuisesti unohtumatonta hurmaannusta. -Hän hymyili ystävilleen, lyseotovereilleen, Valmérasille, joka -oli vasiten saapunut ilmaisemaan hänelle ihailuansa, kreivi de -Gesvresille ja isälleen. - -Hänen puheensa lähetessä loppuaan ja hänen vielä seisoessaan lasi -kädessä kuului salin alapäästä sorinaa ja siellä näkyi joku seuhtovan -sanomalehti hyppysissään. Tuli taas hiljaista, rauhanhäiritsijä -istuutui jälleen, mutta uteliaisuus levisi pitkin pöytää, sanomalehti -kulki kädestä käteen, ja aina kuului huudahdus, kun joku vieraista -vilkaisi osoitetulle sivulle. - -"Lukekaa se ääneen!" huudettiin vastapäiseltä puolelta. - -Kunniavieraan pöydässä nousi joku seisomaan. Beautrelet vanhempi -läksi noutamaan lehden ja ojensi sen pojalleen. - -"Lukekaa! lukekaa!" huudeltiin vielä kovemmin. - -Ja toiset hokivat: - -"Kuulkaa! Hän aikoo lukea... kuulkaa!" - -Beautrelet seisoi kasvot yleisöön päin ja haki isänsä antamasta -sanomalehdestä kirjoitusta, joka oli herättänyt moista hälinää. -Nähtyään sinisellä kynällä alleviivatun otsakkeen kohotti hän kätensä -pyytääkseen hiljaisuutta, ja luki äänellä, jota mielenliikutus -muutteli yhä enemmän ja enemmän, sikäli kuin hämmästyttävät -paljastukset tekivät tyhjiksi kaikki hänen ponnistuksensa, kumosivat -hänen käsityksensä _Aiguille creusesta_ ja osoittivat, kuinka -hyödytön oli ollut hänen taistelunsa Arsène Lupinia vastaan: - - "_Akatemian jäsenen t:ri Massibanin avoin kirje_. - - Herra toimittaja! - - Maaliskuun 17 p:nä 1679 ilmestyi aivan pienoinen kirjanen nimeltä: - - 'ONTON NEULAN SALAISUUS. - - _Koko totuus paljastettu ensi kerran. Minun itseni painattama - satana kappaleena hovin tiedoksi_.' - - Saman päivän aamuna kello yhdeksän alkoi tekijä, aivan nuori, - hyvin puettu mies, jonka nimeä kukaan ei tiedä, jakaa lehtistään - hovin etevimmille henkilöille. Kello kymmenen, hänen käytyään - neljän henkilön luona, hänet vangitsi eräs kaartin kapteeni ja - vei kuninkaan yksityishuoneeseen, sitten heti lähtien etsimään - noita neljää jaettua kappaletta. Kun kaikki sata kappaletta oli - jälleen saatu kokoon, laskettiin ne huolellisesti, niputettiin ja - todettiin, jonka jälkeen kuningas itse viskasi ne tuleen, jättäen - niistä vain yhden itselleen. - - Sitten hän antoi kaartin kapteenille käskyn luovuttaa kirjasen - tekijä herra de Saint-Marsille; tämä taasen sulki vankinsa ensin - Pigneroliin, sitten Sainte-Marguerite-saaren linnoitukseen. Tuo - mies ei nähtävästi ole ollut kukaan muu kuin kuuluisa Rautanaamio. - - Ja totuus -- tai ainakin osa totuutta -- ei olisi konsanaan - tullut tietoon, ellei saapuvilla ollut kaartin kapteeni olisi, - kuninkaan kääntäessä hänelle selkänsä, voittamatonta kiusausta - tuntien vikkelästi siepannut liekeistä toista kappaletta, - ennenkuin tuli oli sitä saavuttanut. - - Kuusi kuukautta senjälkeen löydettiin kapteenin ruumis Gaillonin - ja Nantesin väliseltä valtamaantieltä. Murhaajat olivat - riistäneet häneltä kaikki vaatteet, mutta unohtaneet hänen - oikeaan saappaaseensa jalokiven, kuten sitten havaittiin, mitä - puhtaimman ja hyvinkin kallisarvoisen timantin. - - Hänen papereistaan löytyi eräs käsinkirjoitettu muistiinpano. - Siinä ei puhuta liekeistä pelastuneesta kirjasesta, vaan - selostetaan sen ensimmäiset luvut. Kysymyksessä on salaisuus, - joka oli Englannin kuninkaitten tiedossa, mutta hävisi heiltä - hupelon Henrik IV:n kruunun joutuessa Yorkin herttualle. Sen - ilmaisi Ranskan kuninkaalle Kaarlo VII:lle Jeanne d'Arc; - nyt se joutui valtiosalaisuudeksi, se siirtyi hallitsijalta - hallitsijalle, kirjeen kautta, joka aina sinetittiin uudelleen - ja löydettiin kunkin kuninkaan kuolinvuoteelta, osoitteenansa: - 'Ranskan kuninkaalle.' - - Salaisuus koski, kertoen sen säilytyspaikan, suunnatonta - kuningasten omistamaa, vuosisatojen kuluessa yhä karttunutta - aarretta. - - Sataneljätoista vuotta myöhemmin vei Ludvig XVI Templessä vankina - ollessaan erään kuninkaallisen perheen upseerivartioon kuuluvan - upseerin hiukan syrjään ja virkkoi hänelle: - - 'Monsieur, eikö teillä ollut esi-isäni, suuren kuninkaan väessä - joku sukulainen kapteenina?' - - 'Kyllä, sire.' - - 'Vai niin. Olisiko teissä miestä... olisiko teissä miestä'... - - Hän epäröitsi. Upseeri täydensi lauseen: - - 'Olla kavaltamatta teitä? Oh, sire'... - - 'No, kuulkaahan.' - - Hän otti taskustaan pienen kirjasen ja repäisi sen loppulehdistä - erään irti. Mutta hän katui: - - 'Ei, parasta on, että annan siitä jäljennöksen'... - - Hän otti ison paperiarkin ja repi siitä itselleen pienen - suunnikkaan muotoisen kaistaleen, jolle jäljensi viisi riviä - pisteitä, kirjaimia ja merkkejä painetulta lehdeltä. Poltettuaan - jälkimmäisen hän taittoi kirjoittamansa paperin neljään osaan, - sinetitsi sen punaisella lakalla ja antoi upseerille. - - 'Monsieur, antakaa tämä kuolemani jälkeen kuningattarelle ja - sanokaa hänelle: Kuninkaalta, Madame... Teidän Majesteetillenne - ja hänen pojalleen... Jollei hän ymmärrä'... - - 'Jollei hän ymmärrä'... - - 'Niin huomauttakaa: Se koskee salaisuutta... Neulan - salaisuutta... Silloin kuningatar ymmärtää.' - - Sen sanottuaan hän heitti kirjasensa liedessä roihuavaan tuleen. - - Tammikuun 21 p:nä hän astui mestauslavalle. - - Upseeri sai vasta kahden kuukauden kuluttua, kuningattaren tultua - sillävälin siirretyksi la Conciergerie-vankilaan, hänelle uskotun - tehtävän toimitetuksi. Vihdoinkin onnistui hänen monien juonien - kautta eräänä päivänä päästä Marie Antoinetten puheille. - - Hän virkkoi tälle niin hiljaisesti, että toinen tuskin kuuli: - - 'Kuningas-vainajalta, madame, teidän majesteetillenne ja hänen - pojalleen.' - - Ja hän ojensi sinetöidyn kirjeen kuningattarelle. - - Kuningatar vilkaisi, saattoivatko vartijat häntä nähdä, särki - sinetin, näytti kummastuvan havaitessaan käsittämättömät rivit, - mutta sitten äkkiä käsittävän. - - Hän hymyili katkerasti, ja upseeri kuuli sanat: - - 'Miksi niin myöhään?' - - Hän epäröitsi. Minne kätkeä tuo vaarallinen paperi? Lopulta hän - avasi rukouskirjansa ja sujautti paperin jonkunlaiseen kannen ja - sitä peittävän pergamentin välissä olevaan salalokeroon. - - 'Miksi niin myöhään?' oli hän sanonut. - - On todellakin luultavaa, että tuo paperi, jos se olisi voinut - hänet pelastaa, saapui liian myöhään, sillä seuraavassa - lokakuussa nousi kuningatar Marie Antoinette vuorostaan - mestauslavalle. - - Sukunsa papereita selaillessaan löysi yllämainittu upseeri - sittemmin isoisänsä isän muistiinpanon. Siitä hetkestä alkaen - hänellä oli yksi ainoa ajatus, uhrata kaikki joutohetkensä tuon - oudon ongelman selvittämiseen. Hän luki kaikki latinankieliset - teokset, selaili kaikki Ranskan ja naapurimaiden kronikat, hankki - pääsyn luostareihin, otti selon tilikirjoista, kirkonkirjoista, - valtiollisista sopimuksista, ja löysikin useita eri aikakausille - hajautuneita mainitsemisia asiasta. - - Caesarin 'Gallialaissodan muistelmien' III kirjassa kerrotaan, - että sitten kun G. Titullus Sabinus oli voittanut Viridovixin, - vietiin kaleettien päällikkö Caesarin eteen ja lunasti vapautensa - ilmaisemalla Neulan salaisuuden... - - Saint-Clair-sur-Eptessä Kaarlo Tyhmän ja Pohjan raakalaisten - päällikön Rolfin välillä solmitusta rauhasta laadittu - sopimuskirja luettelee Rolfin kaikki arvonimet, niissä: 'Neulan - salaisuuden haltija'. - - 'Saksilaiskronikka' (Gibsonin laitos, siv. 134) kertoo Wilhelm - Valloittajasta, että hänen lipputankonsa päättyi terävään, - lävistettyyn, neulan muotoiseen kärkeen... - - Eräässä kovin hämärässä lausunnossaan tunnustaa kuulusteltaessa - Jeanne d'Arc, että hänellä on suuri salaisuus ilmaistavana - Ranskan kuninkaalle. Siihen hänen tuomarinsa vastaavat: 'Niin, - kyllä tiedämme, mistä on kysymys, ja siksi kuoletkin, Jeanne.' - - '_Par la vertu de l'Aiguille_', kirosi joskus kepuli kuningas - Henrik IV. - - Kun Frans I piti puheen Hâvrea arvohenkilöille vuonna 1520, - lausui hän seuraavat sanat, jotka porvari Honfleur merkitsi - muistikirjaansa: 'Ranskan kuninkailla on salaisuuksia, jotka - useasti määräävät tapausten kulun ja kaupunkien kohtalot.' - - -- -- -- - - Kaikki nuo seikat, herra toimittaja, sekä kertomuksen - Rautanaamiosta, kaartin kapteenista ja hänen pojanpoikansa - pojasta olen tänään löytänyt eräästä juuri tuon samaisen - pojanpojan pojan kyhäämästä kirjasesta, joka on julkaistu - kesäkuussa 1815, ihan Waterloon taistelun edellä tai jälkeen - eli toisin sanoen sellaisena kumousaikana, että julkaisu - luonnollisesti jäi huomaamatta. - - Mitä merkitsee tämä kirjanen? Ei mitään, sanottiin, eihän - mokomaan ole vähääkään uskomista. Sen käsityksen minäkin - ensiksi sain; mutta kuinka ällistyinkään, kun avatessani - Caesarin gallialaissodan muistelmat mainitun luvun kohdalta - löysin kirjasessa mainitun lauseen! Saman vahvistuksen - sain Saint-Clair-sur-Epten rauhan sopimuskirjasta, - saksilaiskronikasta, Jeanne d'Arcin jutusta, sanalla sanoen - kaikesta, mitä olen tähän mennessä ehtinyt tarkistaa. - - Lopuksi kertoo v:n 1815 lentokirjasen tekijä vielä varsin tärkeän - tiedon. Ollessaan Espanjan sodan aikana Napoleonin armeijassa - upseerina hän eräänä iltana ratsunsa suistuttua maahan pyrki - erääseen linnaan, missä hänet otti vastaan muuan iäkäs Ludvig - XV:n ratsuväen kenraali. - - Ja vähin erin hän vanhuksen keralla pakinoidessaan sai tietää, - että tämä Creuse-joen varrella sijaitseva linna oli nimeltään - L'Aiguille, että sen oli rakennuttanut ja ristinnyt Ludvig - XIV ja että se suuren kuninkaan käskystä oli koristettu pikku - torneilla, joiden keskessä kohosi neulaa esittävä huippu. Linna - on rakennettu vuonna 1680. - - 1680! Vuosi jälkeen kirjasen painatuksen ja Rautanaamion - vangitsemisen! Kaikki on selvää: Ludvig XIV rakennutti ja nimitti - salaisuuden ilmitulon varalle linnan antaakseen uteliaille - tuon vanhan salaisuuden uuden selityksen. _L'Aiguille creuse?_ - Suippotorninen Creusen varrella sijaitseva kuninkaanlinna. - Silloin kuviteltiin heti tietyksi arvoituksen ratkaisu, ja - tutkimukset taukosivat. - - Laskelma oli oikea, koskapa enemmän kuin kaksi sataa vuotta - myöhemmin herra Beautrelet on siihen paulaan tarttunut. Ja - tämänpä vuoksi, herra toimittaja, ryhdyin tämän kirjeen - laatimiseen. Jos Arsène Lupin on Anfredin nimellä vuokrannut - hra Valmérasilta Aiguillen linnan Creusen varrelta, jos hän on - sinne sijoittanut kaksi vankiansa siinä mielessä, että herra - Beautreletin välttämättömät etsiskelyt lopulta onnistuisivat, - niin on hän tarvitsemansa rauhan vuoksi virittänyt herra - Beautreletille ihan täsmälleen tuon niin sanoaksemme Ludvig XIV:n - historiallisen ansan. - - Ja tämän tajutessamme on epäämättömänä johtopäätöksenä, - että hän, Lupin, pelkällä älynsä terävyydellä, tuntematta - muita tosiseikkoja kuin ne, jotka mekin tunnemme, on todella - erinomaisen neronsa taikavoimalla saanut selvitetyksi tuon - käsittämättömän salakirjoituksen ja tuntee nyt Ranskan - hallitsijain viimeisenä perillisenä _Aiguille creusen_ - kuninkaallisen salaisuuden." - -Siihen päättyi sanomalehtikirjoitus. Mutta jo moniaan minuutin ajan, -siitä asti kun Aiguillen linna tuli puheeksi, ei Beautrelet enää -ollut lukijana. Tappionsa tajuten, nöyryytyksensä nujertamana hän oli -pudottanut sanomalehden ja vaipunut tuolilleen kasvot käsien peitossa. - -Jännityksestä huohottaen tuota uskomatonta juttua kuunnellessaan -olivat juhlavieraat vähitellen lähestyneet ja tunkeilivat nyt hänen -ympärillään. - -Odotettiin kuumeisella kiihkolla, mitä hän lausuisi, mitä -vastaväitteitä hän tekisi. - -Hän ei hievahtanutkaan. - -Lempeällä väkivallalla erotti Valméras hänen kätensä ja nosti ylös -hänen päänsä. - -Isidore Beautrelet itki. - - - - -SEITSEMÄS LUKU - - -Kello on neljä aamulla. Isidore ei ole palannut lyseoon. Hän ei -aiokaan palata sinne ennen kuin hänen Lupinille julistamansa -säälimätön sota päättyy. Sen on hän itsekseen vannonut, ystävien -viedessä hänet mukanaan masentuneena ja murheellisena. - -Mieletön vala! Järjetön sota! Mitä voi hän saada aikaan, tämä -yksinäinen ja aseeton poika, tuota tarmon ja voiman ilmiötä vastaan? - -Miten päästä hänen kimppuunsa? Hän on luoksepääsemätön. Mihin -haavoittaa häntä? Hän on koskematon. - -Kello neljä aamulla... Isidore on jälleen käyttänyt luokkatoverinsa -vieraanvaraisuutta. Hän seisoo huoneessaan uunin edessä, kyynärpäät -sen marmorisella reunustalla, tukien leukaansa käsillään ja katsellen -itseään kuvastimesta. - -Hän ei enää itke, hän ei tahdo itkeä tai vääntelehtiä vuoteellaan tai -raivota epätoivon vimmassa, kuten on tehnyt kahden tunnin ajan. Hän -tahtoo pohtia, pohtia ja ymmärtää. - -Eikä hän siirrä katsettansa kuvastimessa heijastuvista silmistään, -ikäänkuin toivoen saavansa ajatusvoimansa kaksinkertaiseksi -silmäilemällä mietiskelevää kuvaistansa -- ikäänkuin toivoen tuosta -olennosta löytävänsä sen arvaamattoman ratkaisun, jota ei omasta -itsestään löydä. - -Kello kuuteen asti seisoo hän noin, ja kaikista yksityispiirteistä -irroitettuna, jotka tuottavat sekavuutta ja hämäryyttä, esiintyy -kysymys vähitellen hänen tajunnalleen aivan selkeänä ja mutkattomana, -kuin laskutieteellinen esimerkki. - -Niin, hän on erehtynyt. Hän on väärin tulkinnut salakirjoituksen. -Sana _aiguille_ ei tarkoita Creusen varrella olevaa linnaa. Eikä -_demoiselles_-sanaa voida sovelluttaa neiti de Saint-Véraniin ja -hänen orpanaansa, koskapa kirjelmän teksti on vuosisatoja vanha. - -Kaikki tuo on tehtävä uudestaan. - -Miten? - -Yksi ainoa todistelun pohja olisi epäämätön: Ludvig XIV:n aikana -julkaistu kirjanen. Mutta oletetun Rautanaamion painattamista -sadasta kappaleesta säästyi liekeistä ainoastaan kaksi. Toisen -sieppasi kaartin kapteeni, ja se oli hukassa. Toinen oli Ludvig -XIV:n tallessa, siirtyi Ludvig XV:lle, ja Ludvig XVI sen poltti. -Mutta jäihän jäljennös sen tärkeimmästä sivusta, siitä joka sisälsi -ongelman ratkaisun tai ainakin salakirjoituksen avaimen; sen sai -Marie Antoinette ja kätki rukouskirjansa kansiin. - -Minne oli se paperi joutunut? Sitäkö oli Beautrelet pidellyt -käsissään ja Lupin toimittanut sihteeri Brédouxin häneltä riistämään? -Vai oliko se vielä Marie Antoinetten rukouskirjassa? - -Kysymys sai nyt muodon: "Minne on kuningattaren rukouskirja joutunut?" - -Levättyään hetken Beautrelet neuvotteli ystävänsä isän, erään etevän -keräilijän kanssa, jota useasti käytettiin virallisena asiantuntijana -ja jota äskettäin valtion museoiden intendenttikin oli tarvinnut -apunaan luetteloimistyössä. - -"Marie Antoinetten rukouskirja?" huudahti hän. "Senhän kuningatar -testamenttasi kamarineidilleen salaisella määräyksellä toimittaa -se edelleen kreivi Fersenille. Kreivin suvussa sitä on säilytetty -hellävaroen, ja nyt se on viisi vuotta ollut lasikuvun alla..." - -"Missä?" - -"Musée Carnevaletissa aivan yksinkertaisesti." - -"Ja tämä museo avataan --?" - -"Kahdenkymmenen minuutin kuluttua... kuten kaikkina aamuina." - --- -- -- - -Täsmälleen samalla minuutilla kun madame de Sévignén aikoinaan -omistaman talon ovi avattiin, astui Isidore vaunuista ystävänsä -keralla. - -"Hei, herra Beautrelet!" - -Kymmenen ääntä tervehti hänen tuloaan. Suureksi hämmästyksekseen hän -tunsi koko joukon sanomalehtiselostajiksi, jotka seurasivat _Aiguille -creusen_ juttua. Ja eräs heistä huudahti: - -"Tämäpä naurettavaa! Meillä on kaikilla ollut sama ajatus. Olkaa -varuillanne, Arsène Lupin saattaa olla joukossamme." - -He menivät kaikki sisään. Intendentti, joka myös oli saapuvilla, -asettui kokonaan heidän käytettäväkseen, vei heidät lasikuvun luo -ja näytti heille mitätöntä, korutonta pikku kirjaa, jossa ei ollut -mitään kuninkaallista. - -Heidät valtasi kuitenkin jonkunlainen liikutus, kun silmäilivät -esinettä, jota kuningatar oli pidellyt niin synkkinä päivinä ja jota -hänen itkettyneet silmänsä olivat katselleet... Eivätkä he rohjenneet -ottaa sitä selatakseen; tuntui kuin pyhyyden häväisemiseltä... - -"Kas niin, herra Beautrelet, se tehtävä kuuluu teille..." - -Hän otti kirjan jännittyneenä. Sen ulkomuoto vastasi täydellisesti -kirjasen kuvausta. Ensin pergamenttipäällys -- tahrautunut, mustunut, -siellä täällä kulunut -- ja sen alla varsinaiset kankeasta nahasta -valmistetut kannet. - -Kuinka levottomasti etsikään Beautrelet salalokeroa! Oliko juttu -satua? Vai löytäisikö hän Ludvig XVI:n kirjoittaman lapun, jonka -kuningatar oli testamentannut tuliselle ihailijalleen? - -Etukannessa ei ollut mitään kätköä. - -"Ei mitään", jupisi hän. - -"Ei mitään", kertasivat toiset suunnattomassa jännityksessä. - -Mutta ottaessaan käsitelläkseen takakannen ja taivuttaessaan sitä -hiukan havaitsi hän heti, että pergamentti hieman irtausi kannesta. -Hän pisti sormensa rakoon... tunnusteli jotakin... paperia... - -"Hei!" huudahti hän riemukkaasti. "Tässä se on... onko mahdollista..." - -"Pian, pian!" huusivat toiset. "Mitä siekailette?" - -Hän veti esille kokoontaitetun paperilapun. - -"No, lukekaa toki! Se on kirjoitettu punaisella musteella... se -näyttää vereltä... vaaleanpunaiselta vereltä... lukekaahan!" - -Hän luki: - -"_Teille, Fersen. Poikaani varten. Lokakuun 16 p:nä 1793... Marie -Antoinette_." - -Äkkiä pääsi Beautreletilta hämmästyksen huudahdus. Kuningattaren -nimikirjoituksen alta hän luki... luki kaksi mustalla musteella -kirjoitettua sanaa, joiden alla oli koukero... sanat: "Arsène Lupin". - -"Marie Antoinette... Arsène Lupin." - -Tuli hiljaisuus. Tuo kaksois-allekirjoitus, nämä molemmat yhteen -liitetyt nimet, jotka oli löydetty rukouskirjasta, tuosta -pyhäinjäännöksestä, jossa kuningatar poloisen avunhuuto oli -vuosisadan tyhjiin kaikunut, tuo kauhistuttava päivämäärä 16 -lokakuuta 1793, sama päivä, jona kuninkaallinen pää putosi, tämä -kaikki oli niin kummastusta herättävää ja draamallista... - -"Arsène Lupin!" kuiskasi joku ja ilmaisi siten sitä hämmästystä, joka -oli pökerryttänyt heidät kaikki tuon hornamaisen nimen esiintyessä -pyhällä lehdellä. - -"Niin, Arsène Lupin", kertasi Beautrelet. "Kuningattaren ystävä -ei ole tajunnut kuolevan epätoivoista vetoamista. Hän on hellinyt -rakastettunsa lähettämää muistoa, mutta ei ole arvannut sen -tarkoitusta. Lupin sitävastoin on keksinyt kaikki... ja ottanut..." - -"Mitä?" - -"Asiapaperin, hiisi vieköön, Ludvig XVI:n kirjoittaman lapun! Ja -se on se sama, jota minä olen pidellyt käsissäni. Sama näkö, samat -kuviot, sama punainen sinetti. Nyt ymmärrän, minkätähden Lupin ei -tahtonut jättää minulle asiapaperia, jotta minä en pääsisi jutun -perille pelkästä paperin, sinetin ja muun tutkimisesta." - -"Entä sitten?" - -"Siispä, koska asiapaperi, jonka sisällön tunnen, on alkuperäinen, -koska minä omin silmin olen nähnyt punaisen sinetin jäljet ja koska -Marie Antoinette omalla käsialallaan vahvistaa oikeaksi herra -Massibanin selostaman kirjasen koko kertomuksen, on todellakin -olemassa historiallinen Onton neulan ongelma... ja minä olen varma -siitä, että saan sen selvitetyksi." - -"Mutta millä tavalla? Olipa asiapaperi oikea tai ei, se ei teitä -hyödytä, ellette saa salakirjoitusta tulkituksi, koskapa Ludvig XVI -hävitti kirjan, jossa selitys oli." - -"Mutta eihän se toinen kappale, jonka Ludvig XVI:n kaartin kapteeni -tempasi liekeistä, ole tuhoutunut." - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Todistakaa toisin olevan." - -Beautrelet vaikeni, sitten puheli hän hitaasti ja silmät ummessa, -kuin yrittäen määritellä ja koota ajatuksiaan: - -"Salaisuuden haltijana alkaa kaartin kapteeni ilmoittaa siitä pikku -eriä pojanpoikansa pojan löytämässä päiväkirjassa. Tuo keskeytyy. -Hän ei ilmaise arvoituksen ratkaisua. Miksi? Syystä, että kiusaus -salaisuuden käyttämiseen hyväksensä vähitellen valtaa hänet ja -hän sortuu siihen. Todistus? Hänen murhaamisensa. Todistus? Hänen -saappaastaan löydetty kallis timantti, jonka hän epäilemättä oli -saanut kuninkaallisesta aarteistosta. Tämän kaikille tietymätön -kätköpaikka juuri on Onton neulan salaisuus. Lupin on antanut minun -sitä odottaa; Lupin ei ole valehdellut." - -"Mitä siis päätätte, Beautrelet?" - -"Päätän, hyvät ystävät, että tämä juttu on tehtävä mahdollisimman -julkiseksi ja että kaikki lehdet mainitkoot meidän haeskelevan kirjaa -nimeltä _Onton neulan salaisuus_. Kenties se voidaan nuuskia esille -jostakin maalaiskirjastosta." - -Uutinen kyhättiin heti, ja ryhtymättä edes odottamaan mahdollisia -tuloksia siitä kävi Beautrelet työhön käsiksi. - -Hänellä oli pikku vihjaus jäljille: murha, oli tapahtunut Gaillonin -seudulla. Samana päivänä hän läksi siihen kaupunkiin. Hänellä -tietysti ei ollut mitään toiveita saada yksityiskohtaisemmin selville -kaksisataa vuotta takaperin tehtyä rikosta. Mutta onhan rikoksia, -jotka jättävät jälkiä kokonaisen seudun muistoihin ja tarinoihin. -Paikalliskronikat ottavat ne omikseen. Jonakuna päivänä saapuu -maalaisoppinut, vanhojen satujen kerääjä, menneen ajan elämän pikku -piirteiden kuvailija, ja saa niistä aiheen sanomalehtikirjoitukseen -tai maakunnan pääkaupungin akatemialle lähetettävään tiedonantoon. - -Hän etsi käsiinsä kolme, neljä tuollaista tutkijaa. Mukanaan -eräs heistä, vanha notaari, hän selaili vankilaluettelot, vanhat -käräjäpöytäkirjat ja kirkonkirjat. Ainoakaan muistiinpano ei -ilmaissut, että 1600-luvulla oli murhattu kaartin kapteeni. - -Hän ei menettänyt miehuuttaan, vaan jatkoi tutkimuksiaan Pariisissa, -missä oikeudenkäynti kenties oli tapahtunut. Hänen vaivannäkönsä oli -turha. - -Mutta hänen ajatuksensa johtuivat uudelle tolalle ja ohjasivat -hänen tutkimuksensa toiseen suuntaan. Oliko mahdotonta saada tietää -sen kapteenin nimi, jonka pojanpojan poika palveli tasavallan -armeijassa ja joka oli komennettu vartiopalvelukseen Temple-torniin -kuningasperheen ollessa siellä vankina? - -Loppumattomalla kärsivällisyydellä onnistui hänen lopulta saada -kokoon luettelot, joissa ainakin kaksi nimeä oli melkein samoja: -herra de Larbeyrie Ludvig XIV:n aikana ja kansalainen Larbrie -hirmuhallituksen kautena. - -Se oli jo tärkeä kohta. Hän toimitti sanomalehtiin lähetetyn -kirjoituksen, jossa vetosi yleisöön ja kysyi, voisiko kukaan antaa -hänelle tietoja tuosta Larbeyriestä tai hänen jälkeläisistänsä. - -Herra Massiban, lentokirjasen Massiban, akatemian jäsen, se hänelle -vastasi: - - "Hyvä herra: - - Ikäväkseni en tunne teitä, mutta luen tutkimuksistanne - suorastaan ihaillen. Minua ilahduttaa, kun nyt voin auttaa niitä - huomauttamalla teille seuraavaa kohtaa Voltairesta, jonka olen - löytänyt hänen käsikirjoituksestansa _Ludvig XIV:n vuosisata_ - (XXV luku, kaskuja hovista). Se on karsittu kaikista painoksista: - - 'Olen kuullut rahaministeriön intendentin ja ministeri - Chamillardin ystävän, edesmenneen herra de Caumartinin - kertovan, että kuningas eräänä päivänä äkkiä matkusti pois - kuomuvaunuissaan, kuultuaan herra de Larbeyrien tulleen - murhatuksi ja rosvojen ryöstäneen hänen kalliit jalokivensä. - Hänen mielensä näytti olevan kovin järkkynyt, ja hän hoki - lakkaamatta: Kaikki on hukassa... kaikki on hukassa... Seuraavana - vuonna tuon Larbeyrien poika ja hänen de Vélinesin markiisin - kanssa naimisissa oleva tyttärensä karkoitettiin tiluksillensa - Provençeen ja Bretagneen. Epäilemättä oli tässä jotakin salaista.' - - Se on vielä vähemmän epäilemätöntä, lisään minä, kun herra de - Chamillard Voltairen mukaan _oli viimeinen ministeri, joka tunsi - Rautanaamion merkillisen salaisuuden_. - - Näette mitä etua voi olla tuosta lausunnosta ja siitä yhteydestä, - mikä ilmeisesti on noiden molempien tapausten välillä. Minä - puolestani en rohkene harkita aivan määrättyjä oletuksia - Ludvig XIV:n käytöksestä, epäluuloista ja arkailuista tuossa - tilaisuudessa, mutta toiselta puolen, koskapa herra de Larbeyrie - jätti jälkeensä pojan, joka luultavasti oli kansalaisen Larbrien - isoisä, sekä tyttären, voihan olla sallittua otaksua, että osa - Larbeyrien jättämiä papereita on joutunut hänen tyttärelleen - ja että niiden joukossa oli se paljon puhuttu kirjanen, jonka - kaartin kapteeni pelasti liekeistä. - - Olen katsonut aateliskalenterista. Rennesin tienoilla asuu joku - parooni de Vélines. Sattuisiko hän olemaan markiisin jälkeläinen? - - Kirjoitin eilen umpimähkään paroonille ja kysyin häneltä, eikö - hänellä ole hallussaan pieni kirjanen, jonka nimessä esiintyy - sana _Aiguille_. Odotan hänen vastaustaan. - - Olisi äärettömän hauskaa puhella tästä kaikesta kanssanne. - Käykäähän luonani, ellei siitä ole teille liian suurta vaivaa. - - Kunnioittavasti j.n.e. - - J.K. Minä en tietysti anna näitä pikku tietoja sanomalehdille. - Nyt päämäärää lähetessämme on vaiteliaisuus pääehtojamme." - -Se oli Beautreletinkin mielipide. Menipä hän vielä pitemmällekin: -kun kaksi sanomalehtimiestä aamulla ahdisteli häntä, antoi hän mitä -haaveellisimpia vastauksia mielialastaan ja suunnitelmistaan. - -Ehtoopäivällä hän kiirehti Massibanin luo, jonka asunto oli n:o 17 -Voltaire-laiturin varrella. Suureksi hämmästyksekseen hän kuuli -Massibanin vastikään matkustaneen, jättäen hänen varalleen kirjelmän. - -Isidore avasi sen ja luki: - - "Olen saanut sähkösanoman, joka herättää minussa toiveita. - Matkustan siis ja lepään yöni Rennesissä. Te voitte lähteä - iltajunalla ja Rennesiin pysähtymättä jatkaa matkaanne Vélinesin - pikku asemalle. Tapaamme toisemme linnassa, joka on neljän - kilometrin päässä asemalta." - -Ehdotus miellytti Beautreletia, varsinkin ajatus, että hän saapuisi -linnaan melkein samaan aikaan kuin Massiban, sillä hän pelkäsi, että -tämä kokemattomuudessaan tekisi jonkun virheen. - -Hän palasi ystävänsä luokse ja vietti lopun päivää tämän seurassa. -Illalla hän läksi pikajunalla Bretagneen, saapuen Vélinesiin kello -kuusi aamulla. - -Hän asteli nuo neljä kilometriä tuuhean metsikön halki. Kaukana -kohosi kunnaallansa linna, sekatyylinen rakennus, puolittain -renesanssi- ja puolittain Ludvig Filip-tekoa, mutta kuitenkin komea -neljine pyörötorneineen ja köynnöksien verhoamme nostosiltoineen. - -Lähestyessään tunsi Isidore sydämensä pamppailevan. Oliko hän -vihdoinkin perillä? Löytyisikö linnasta salaisuuden avain? - -Hänellä oli huoliakin. Kaikki tämä tuntui hänestä liian suotuisalta, -ja hän joutui arvelemaan, eikö hän nytkin antautunut johonkin Lupinin -laatimaan hornamaiseen suunnitelmaan; eikö esimerkiksi Massiban ollut -hänen vihollisensa kätyri. - -Hän purskahti nauruun. - -"Jopa olenkin naurettava. Eihän totisesti kannata ajatella, että -Lupin olisi erehtymätön ihminen, joka ennakolta älyää kaikki, -jonkunlainen kaikkivaltias jumala, jota vastaan ihminen ei -mitään mahda. Lempo soikoon, saattaahan myöskin Lupin erehtyä, -hänkin on olosuhteiden alainen. Lupin tekee virheitä, ja minähän -alan päästä voitolle hänestä juuri sen virheen takia, jonka hän -teki kadottaessaan paperilapun. Siitä johtuu kaikki. Ja hänen -ponnistelunsa tähtää vain tuon huolimattomuuden parsimiseen." - -Ja Beautrelet soitti ovikelloa, iloisena ja täydellä luottamuksella. - -"Ketä etsitään?" kysyi kynnykselle ilmestynyt palvelija. - -"Ottaako parooni de Vélines vastaan?" - -Hän ojensi nimikorttinsa. - -"Herra parooni ei ole vielä jalkeilla, mutta jos odotatte..." - -"Eikö täällä ole jo käynyt häntä tavoittelemassa joku, -valkopartainen, hiukan köyryselkäinen herrasmies?" tiedusti -Beautrelet, joka oli nähnyt Massibanin valokuvan sanomalehdistä. - -"Kyllä; hän saapui kymmenen minuuttia sitten, ja minä vein hänet -vierashuoneeseen. Herra seuratkoon minua..." - --- -- -- - -Massibanin ja Beautreletin kohtaaminen oli hyvin sydämellinen. -Isidore kiitti vanhaa herraa häneltä saamistansa perin tärkeistä -tiedoista, ja Massiban ilmaisi ihailunsa mitä lämpimimmin. Sitten he -lausuilivat mielipiteitänsä paperilapusta, mitä toiveita saattoi olla -kirjasen löytämisestä, ja Massiban kertoi mitä oli Rennesissä kuullut -de Vélinesistä. Parooni oli kuudenkymmenen vuoden ikäinen mies, jo -useita vuosia ollut leskenä, ja hän eleli hyvin yksikseen tyttärensä -Gabrielle de Villemonin kanssa, jota äskettäin oli kohdannut hirveä -suru, kun hänen miehensä ja vanhempi poikansa olivat saaneet surmansa -auto-onnettomuudessa. - -"Herra parooni pyytää herroja hyväntahtoisesti saapumaan ylös." - -Palvelija opasti heidät ylös portaita isoon autioon huoneeseen, -jonka ainoina huonekaluina oli kirjoituspulpetti, hyllyjä sekä -paperikääröjen ja konttorikirjojen peittämiä pöytiä. - -Parooni vastaanotti heidät ylen kohteliaasti ja sellaisella -suulaudella, joka on useasti havaittavana liian yksikseen -olostelevissa henkilöissä. Heidän oli kovin työläs saada asiaansa -selitetyksi hänelle. - -"Niin, kyllä tiedän, kirjoitittehan siitä, herra Massiban. Kysymys -on kirjasesta, jossa puhutaan neulasta, eikö niin? Kirjasesta, joka -minun on ilmoitettu perineen esi-isiltäni?" - -"Aivan." - -"Voin mainita teille, että minä ja esi-isäni emme ole hyviä ystäviä. -Siihen aikaan oli kovin kummallisia mielipiteitä. Minä olen seurannut -omaa aikaani. Olen katkaissut välini menneisyyteen." - -"Niin", tokaisi Beautrelet kärsimättömästi, "mutta ettekö ollenkaan -muista nähneenne sellaista kirjaa?" - -"Kyllä, sähkötinhän siitä teille", huudahti hän kääntyen Massibaniin, -joka hermostuneesti käveli edestakaisin lattialla ja kurkisteli ulos -korkeista ikkunoista. "Ainakin luuli tyttäreni nähneensä sellaisen -kirjan nimen niiden tuhansien kirjojen seassa, joita yläkerran -kirjastohuone on ahdettu puolilleen... Sillä minä puolestani tuskin -milloinkaan lueskelen... en lue edes sanomalehtiä... Tyttäreni -lukee joskus hiukan, silloinkin ainoastaan kun hänen pikku -Georgesinsa, ainoa hänelle jäänyt poika, on ihan virkku, jotta -hän saa pienokaiselta rauhaa... Minun harrastuksiani on etupäässä -vuokrieni periminen ja sopimusten noudattamisen valvominen... Täällä -näette tilikirjani, hyvät herrat; täällä minä vietän elämäni, ja -tunnustanpa, ettei minulla ole aavistustakaan koko siitä jutusta, -josta kirjeessänne puhuitte, herra Massiban..." - -Tämän lörpöttelyn väsyttämänä keskeytti Isidore Beautrelet hänet: - -"Suokaa anteeksi, herra parooni, mutta... se kirjanen..." - -"Tyttäreni sitä haeskeli. Hän teki työtä eilispäivästä asti." - -"No?" - -"Niin, hän on löytänyt sen, hän löysi sen tunti tai pari takaperin. -Teidän tullessanne..." - -"Ja missä se on?" - -"Missäkö se on? Hän laski sen tuolle pöydälle... tuonne..." - -Isidore hätkähti. Pöydällä, suunnattoman paperiläjän päällä, oli -pieni sahviaanikansiin sidottu kirjanen. Hän laski äkkiä nyrkkiin -puristuneen kätensä sen päälle, kuin olisi tahtonut estää ketään -muuta maailmassa koskemasta siihen... ja jossakin määrin myöskin kuin -ei hän itsekään olisi uskaltanut sitä ottaa. - -"No --?" huudahti Massiban innokkaasti. - -"Minulla on se... tässä on... nyt on asia selvä." - -"Mutta nimi... oletteko varma?..." - -"Olenpa kyllä... katsokaa." - -Hän viittasi sahviaanin painettuihin kultakirjaimiin: 'Onton neulan -salaisuus.' - -"Oletteko varma? Onko salaisuus vihdoinkin meidän hallussamme?" - -"Ensimmäinen sivu... Mitä mainitaan nimilehdellä?" - -"Lukekaa: '_Koko totuus paljastettu ensimmäisen kerran. -- Minun -itseni painattama satana kappaleena hovin tiedoksi_.'" - -"Aivan niin, aivan", jupisi Massiban, ja hänen äänensä vavahteli; "se -on liekeistä siepattu kappale! Se on sama kirja, jonka Ludvig XIV -otti takavarikkoon." - -He selailivat sitä. Ensimmäinen luku sisälsi samaa, mitä kapteeni de -Larbeyrie oli muistikirjassaan maininnut. - -"Käykäämme edelleen!" hoputti Beautrelet, jolla oli kiire päästä -ratkaisuun. - -"Edelleen? Eihän toki. Tiedämme jo, että Rautanaamio vangittiin, -koska hän tiesi ja tahtoi julkaista Ranskan kuningassuvun -salaisuuden. Mutta kuinka hän sen tiesi? Ja miksi tahtoi hän -sen julkaista? Kuka oli tuo eriskummainen olento? Ludvig XIV:n -velipuoliko, kuten Voltaire väitti, vai italialainen ministeri -Mattioli, kuten nykyajan tiede arvelee? Hitto vieköön, tämä kysymys -on tuiki tärkeä." - -"Myöhemmällä, myöhemmällä", vastusti Beautrelet, kuumeellisen -kiihkeästi käännellen lehtiä, kuin peläten kirjan lentävän hänen -käsistään ennen kuin hän saisi arvoitukseen ratkaisun. - -"Mutta..." yritti Massiban inttää, intohimoisesti kiintyneenä moisiin -historiallisiin seikkoihin. - -"Ehdimmehän tuon... sittemmin... ottakaamme ensin selityksestä selko." - -Beautrelet pysähtyi äkkiä. Asiakirja! Keskellä erästä -vasemmanpuolista sivua näki hän nuo viisi salaperäistä piste- ja -numeroriviä! Yhdellä silmäyksellä havaitsi hän ne aivan samoiksi, -joita oli niin tarkoin tutkinut. Sama kokoonpano... samat lomat, -jotta saattoi erottaa sanat _demoiselles_ ja loppurivillä _aiguille -creuse_. - -Niiden edellä oli pikku huomautus: "_Kaikki tarpeelliset tiedot on -kuningas Ludvig XIII sommitellut pikku tauluksi, jonka jäljennän -tähän_." - -Ja sitä seurasi taulu. - -Sen selitys oli alempana. - -Beautrelet luki katkonaisella äänellä: - - "Kuten näkyy, ei tämä taulu anna mitään selitystä, vaikkakin - muuttaa numerot ääntiöiksi. Voidaan sanoa, että tämän arvoituksen - tulkitsemiseksi on se ensin tunnettava. Se on korkeintaan - johtolanka niitä varten, jotka tuntevat sokkelon käytävät. - - Tarttukaamme tähän johtolankaan ja lähtekäämme liikkeelle, minä - opastan teitä. - - Ensin neljäs rivi. Neljäs rivi sisältää mittoja ja ohjeita. Jos - noudattaa ohjeita ja ottaa mainituista mitoista vaarin, joutuu - ehdottomasti perille, tietysti silti vain siinä tapauksessa, - että tietää missä on ja minne menee, sanalla sanoen, että tietää - L'Aiguille creusen todellisen merkityksen. Tämä selitetään - kolmella ensimmäisellä rivillä. Ensimmäinen on siten laadittu - kostaakseni kuninkaalle, ja olinkin ilmoittanut hänelle..." - -Beautrelet vaikeni ymmällä. - -"No? Mikä nyt?" kysyi Massiban. - -"Siinä ei ole mitään ajatusta." - -"Eipä tosiaankaan", myönsi Massiban. _"Ensimmäinen on siten laadittu -kostaakseni kuninkaalle_... Mitä tämä merkitsee?" - -"Tuhat tulimmaista!" sadatti Beautrelet. - -"Mitä nyt?" - -"Revitty! Kaksi lehteä! Seuraavat lehdet!... Katsokaa jälkiä!" - -Hän vapisi pettymyksensä raivosta. Massiban kumartui katsomaan: - -"Totta tosiaan... näkee kahden lehden jätteitä, pieniä paperitukkoja. -Ne on nähtävästi reväisty ihan äskettäin. Niitä ei ole leikattu, vaan -selvästi revitty... katsokaa, kaikki loppulehdet ovat rypistyneet." - -"Mutta kuka, kuka on sen tehnyt?" valitteli Isidore käsiänsä -väännellen. "Palvelija? Rikostoveri?" - -"Tuo on sentään voinut tapahtua joitakuita kuukausia takaperin", -huomautti Massiban. - -"Olipa miten oli... jonkun on täytynyt vainuta tämä kirja ja siepata -se... Kuulkaahan, herra parooni", huudahti Beautrelet isäntään -kääntyen, "ettekö te tiedä mitään?... Epäilettekö ketään?" - -"Voimmehan kysyä tyttäreltäni." - -"Niin... niin... aivan... kenties hän tietää..." - -Parooni de Vélines soitti kamaripalvelijaansa. Muutaman minuutin -kuluttua astui sisälle rouva de Villemon. Hän oli vielä nuori, ja -hänen kasvoillaan oli surumielinen ja alakuloinen ilme. Beautrelet -kysyi häneltä heti: - -"Tekö löysitte tämän kirjasen kirjastosta?" - -"Niin, eräästä langalla sidotusta kimpusta." - -"Ja te olette lukenut sen?" - -"Kyllä, eilen illalla." - -"Puuttuiko siitä lukiessanne nämä kaksi lehteä? Koettakaa -muistella... kaksi lehteä tämän salakirjoituksen perästä?" - -"Ei suinkaan", vastasi rouva hyvin hämmästyneenä; "siitä ei ollut -ainoatakaan lehteä poissa". - -"Kuitenkin on siitä revitty..." - -"Mutta kirja oli minun kamarissani koko yön." - -"Entä aamulla?" - -"Aamulla toin itse sen alas, kun herra Massibanin ilmoitettiin -saapuneen." - -"Siispä --?" - -"En voi käsittää... paitsi jos... mutta ei..." - -"Kuinka?" - -"Georges... poikani... tänä aamuna... leikki kirjalla." - -Hän kiirehti ulos, kintereillään Beautrelet, Massiban ja parooni. -Poika ei ollut huoneessaan. Häntä haeskeltiin kaikkialta. Vihdoin -tavattiin hänet linnan takalistolla kisailemassa. Mutta nuo kolme -näyttivät niin kiihtyneiltä ja tekivät hänelle kysymyksiä niin -käskevällä äänellä, että hän pillahti itkuun. - -Juostiin oikeaan ja vasempaan. Kuulusteltiin palvelijoita. Sekamelska -oli kuvaamaton. - -Ja Beautreletilla oli se kauhea aistimus, että totuus lipui pois -niinkuin vesi häviää sormien välitse. - -Hän ponnisti malttaakseen mielensä, tarttui rouva de Villemonin -käsivarteen, vei hänet paroonin ja Massibanin seuraamana -vierashuoneeseen ja virkkoi hänelle: - -"Kirja on kylläkin vajanainen, kaksi lehteä on reväisty pois... mutta -olettehan lukenut ne, hyvä rouva?" - -"Kyllä." - -"Te tiedätte mitä ne sisältävät?" - -"Kyllä." - -"Voitteko kertoa sen?" - -"Varsin hyvin. Luin koko kirjan mitä uteliaimmin, mutta etenkin nuo -kaksi lehteä kiinnittivät mieltäni, niissä kun oli kovin merkillisiä -ja tärkeitä tietoja." - -"Puhukaapa siis, hyvä rouva, puhukaa, minä pyydän. Ne tiedot ovat -aivan verrattomia. Puhukaa nyt, minä rukoilen, hukattuja hetkiä ei -koskaan saa takaisin. _L'Aiguille creuse_..." - -"Oh, se on aivan yksinkertaista. _L'Aiguille creuse_ merkitsee..." - -Huoneeseen astui palvelija. - -"Kirje armolliselle rouvalle..." - -"Mitä? Postihan on jo käynyt." - -"Eräs poika antoi tämän minulle." - -Rouva de Villemon avasi kirjeen, luki ja painoi kätensä sydämelleen, -pyörtymäisillään, kauhistuksesta valjuksi valahtaneena. - -Paperi oli pudonnut lattialle. Beautrelet otti sen ja edes lupaa -kysymättä luki vuorostaan: - -"_Vaietkaa... muutoin ei poikanne enää herää_." - -"Poikani... poikani..." sopersi onneton äiti niin voipuneena, ettei -edes voinut mennä lemmikkiänsä suojelemaan vaaralta. - -Beautrelet tyynnytti häntä. - -"Tämä ei voi olla todeksi tarkoitettua... tämä on pilaa... kenellä -voisi olla etua...?" - -"Mahdollisesti Arsène Lupinilla", huomautti Massiban. - -Beautrelet antoi hänelle merkin vaieta. Hän luonnollisesti tiesi -vihollisen taas olevan kärkkymässä, ketteränä ja kaikkeen valmiina, -ja juuri sen vuoksi hän tahtoi houkutella rouva de Villemonilta nuo -tärkeät, kauan odotetut sanat ja heti paikalla, silmänräpäystäkään -menettämättä. - -"Minä rukoilen teitä, hyvä rouva, rauhoittukaa... olemmehan kaikki -saapuvilla... ei ole minkäänlaista vaaraa..." - -Puhuisiko tuo? Hän uskoi niin, toivoi niin. Toinen sopersi joitakuita -sanoja. Mutta taas avautui ovi. Tällä kertaa saapui lapsenhoitajatar. -Hän näytti joutuneen suunniltaan. - -"Nuori herra Georges... armollinen rouva... Georges..." - -Äiti saavutti heti kaikki kykynsä. Erehtymättömän vaiston ajamana -hän kiiti kaikkien edellä alas portaita, pylväikön läpi pengermälle. -Siellä makasi puutarhasohvalla pikku Georges liikkumattomana. - -"Mutta hänhän nukkuu!..." - -"Hän vaipui uneen ihan äkkiä, armollinen rouva", selitti -lapsenhoitajatar. "Koetin estää häntä nukkumasta, kantaa hänet -kamariinsa. Mutta hän oli jo unessa, ja hänen kätensä... hänen -kätensä olivat kylmät..." - -"Kylmät!" sopersi hänen äitinsä. "Niin, se on totta... oih, hyvä -Jumala! _Herätköön hän_!" - -Beautrelet sujautti kätensä housuntaskuun, tarttui revolveriinsa, -viritti hanan etusormellaan, veti aseen nopeasti esille ja ampui -Massibania. - -Massiban oli ennakolta, ikäänkuin olisi pitänyt nuoren miehen -liikkeitä silmällä, heittäytynyt syrjään, joten laukaus ei osunut. -Mutta Beautrelet hyökkäsi hänen kimppuunsa ja huusi palvelijoille: - -"Tänne! Hän on Lupin..." - -Töytäyksen voimasta oli Massiban kuukertunut taaksepäin juurituolille. - -Seitsemän, kahdeksan sekunnin kuluttua hän nousi, jättäen -Beautreletin pökerryksiin, puolittain tukehtuneeksi, ja pidellen -nuoren miehen revolveria kädessään. - -"Kas niin... hyvä... älähän liikahda... nyt olet vahingoton pari -kolme minuuttia... et enempää... Mutta hitaastipa tunsit minut... -Olenko niin oivallisesti naamioinut itseni Massibaniksi?" - -Hän ojentausi suoraksi, ja seistessään siinä rintakehä laajenneena -ja ryhti pelottavana nauroi hän pilkallisesti, silmäillessään kolmea -tyrmistynyttä palvelijaa ja ymmälle joutunutta paroonia. - -"Isidore, teitpä yhden virheen. Ellet olisi heille sanonut, että minä -olin Lupin, niin he olisivat heittäytyneet niskaani. Ne ovat isoja, -vantteria miehiä, ja miten olisi minun käynyt? Neljä yhtä vastaan!" - -Hän lähestyi heitä: - -"No, pojat, älkää pelästykö... en minä teille pahaa tee... otatteko -ehkä pastillin? se virkistää. Ahaa! sinä siinä, annappas minulle pois -satamarkkaseni. Kyllä minä sinut vintiön tunnen. Sinulle minä äsken -maksoin kirjeen antamisesta rouvallesi... Pian nyt, lurjus..." - -Hän otti palvelijan ojentaman setelin ja repi sen silpuksi. - -"Kavaltajan raha... se polttaa sormiani." - -Hän kohotti hattuaan ja kumarsi hyvin syvään rouva de Villemonille: - -"Annattehan minulle anteeksi, hyvä rouva? Elämän sattumukset -- -eritoten minun elämäni -- pakottavat useasti julmuuksiin, joita -itse enimmin häpeilen. Mutta älkää olko levoton pojastanne, annoin -hänelle vain pikku piston käsivarteen häntä kuulustellessamme. Tunnin -kuluttua on kaikki ennallaan... Pyydän vielä kerran anteeksi. Mutta -minun täytyi saada teidät vaikenemaan asiasta." - -Hän kumarsi jälleen, kiitti parooni de Vélinesiä hänen herttaisesta -vieraanvaraisuudestaan, otti keppinsä, sytytti savukkeen, tarjosi -paroonillekin, kohotti hattuaan joka taholle ja huusi suojelevalla -äänellä Beautreletille: - -"Hyvästi, pojuseni!" - -Sitten hän asteli tyynesti tiehensä, tuprautellen savua palvelijain -kasvoihin... - -Beautrelet odotti muutamia minuutteja. Rouva de Villemon oli -tyyntynyt ja seisoi poikaansa katsellen. Beautrelet astui hänen -luokseen aikoen vielä kerran pyytää häntä ilmaisemaan, mitä hän -tiesi. Mutta hän tajusi, ettei rouva de Villemon nyt ikinä puhuisi, -tapahtui mitä tahansa. Tämän äidin aivoihin oli Onton neulan -salaisuus hautautunut yhtä syvälle kuin menneisyyden pimentoon -peittyneenä. Silloin hän luopui ja lähti pois. - --- -- -- - -Kello oli puoli yksitoista. Juna lähtisi kymmenen minuuttia ennen -kahtatoista. Hän asteli hitaasti pitkin puistokujaa ja poikkesi -kulkemaan asemalle johtavaa tietä. - -"No, mitä tuosta kaikesta sanot?" - -Massiban, eli oikeastaan Lupin, se puikahti metsästä tien varrelta. - -"Eikö luistanut hyvin? Eikö vanha toverisi ole nokkela -nuorallatanssija? Olen varma siitä, että sinä olet aivan ymmällä ja -kummastelet, onko olemassakaan ketään miekkosta nimeltä Massiban, -akatemian jäsentä? Onpa hyvinkin. Saatpa hänet nähdäkin, jos olet -kiltti. Mutta ensiksikin on minun annettava sinulle revolverisi -takaisin... Katsot, vieläkö se on panostettu? On kuin onkin, -poikaseni. Viisi luotia jälellä, ja yksi ainoa riittää lähettämään -minut isäini luo... Vai niin, sinä pistätkin sen taskuusi?... No -niin... enemmän pidän siitä kuin käytöksestäsi linnassa... karmiva -oli äkillinen temppusi!... Mutta kun on nuori ja äkkiä huomaa -- kuin -salamana -- joutuneensa taaskin tuon riivatun Lupinin jutkauttamaksi, -tämän seistessä ihan vastapäätä, kolmen askeleen päässä... niin -sitä ampuu, präiskis!... En minä siitä sen enempää... Sen todistan -tarjoamalla sinulle nyt sijan autossani. Sopiiko?" - -Hän pisti sormet suuhunsa ja vihelsi. - -Vanhan Massibanin arvokkaan ulkonäön ja Lupinin veijarimaisen -olemuksen vastakohta oli kovin hupainen. Beautrelet ei voinut olla -nauramatta. - -"Hän nauraa! Hän on nauranut!" huudahti Lupin ilosta hypähdellen. -"Katsos, pojuseni, nauramisen lahja se sinulta puuttuu... Sinä -olet hieman liian vakava ikäiseksesi... Sinä olet hyvin kiltti ja -hupainen, sinun viaton ja teeskentelemätön luonnollisuutesi on -ihastuttava, mutta sinä et ymmärrä nauramisen taitoa." - -Hän asettui hänen eteensä. - -"Lyön vetoa siitä, että saan sinut vielä itkemäänkin. Tiedätkös, -kuinka olen tullut seuranneeksi sinun tutkimuksiasi? Kuinka sain -tietää Massibanin sinulle lähettämän kirjeen sisällön, ja että hän -oli sopinut tapaavansa sinut Vélinesin linnassa tänä aamuna? Sen -ystäväsi lörpöttelyn kautta, jonka luona asuit... Sinä luotat tuohon -epattoon, joka lörpöttelee heti kaikki pikku ystävättärelleen... Ja -hänen pikku ystävättärellään ei ole mitään salaisuuksia Lupinille. -Mitä sanoinkaan sinulle? Näytät kovin omituiselta... saat kyyneleitä -silmiisi... suret uskotonta ystävääsi, eikö niin?... Olet todellakin -ihastuttava, pienokaiseni... melkeinpä syleilisin sinua. Sinulla -on verraton tapa hämmästellä. Muistuu aina mieleeni tuo ilta -Gaillonissa, jolloin kysyit neuvoa minulta... Niin juuri, vanha -notaari olin minä... Mutta naurahan toki, lapsoseni!... Sanon vielä -kerran, sinä et ymmärrä nauramisen taitoa. Sinulta puuttuu... kuinka -lausuisinkaan ajatukseni?... sinulta puuttuu 'välitöntä'. Minä olen -'välitöntä'." - -Auton huohotusta kuului läheltä. - -Lupin tarttui ripeästi Beautreletin käsivarteen ja sanoi kylmästi, -katsoen häntä silmiin: - -"Sinä pysyt rauhallisena nyt, niinhän? Huomaathan, ettei tässä mikään -auta. Miksi siis kuluttaisit voimiasi ja haaskaisit aikaa? Rosvoja -on maailmassa yllinkyllin... Juokse niiden perässä, mutta anna minun -olla... muutoin... Onhan se sovittua, vai mitä?" - -Hän pudisteli toista hiukan, kuin antaakseen tahdollensa painoa. -Sitten hän purskahti nauruun. - -"Olenpa hupakko! Sinäkö jättäisit minut rauhaan? Ei, sinä et ole -niitä, jotka taipuvat... En todellakaan tiedä, mikä estää minua... -kädenkäänteellä olisit sinä sidottu ja kapuloitu... ja parin tunnin -kuluttua istuisit korjuussa useaksi kuukaudeksi... Ja silloin minä -voisin liikkua täydessä turvassa, vetäytyä siihen rauhalliseen -tyyssijaan, jonka minulle ovat valmistaneet esi-isäni, Ranskan -kuninkaat, nauttien niistä aarteista, joita he ystävällisesti ovat -minulle kasailleet... Mutta on tietenkin tähtiin kirjoitettu, että -minun pitää käyttäytyä kuin epäkäytännöllinen hupelo... Jokaisella -on omat heikkoutensa... ja minulla se on leppeys sinua kohtaan... -Ja sitäpaitsi, sinä et ole vielä voittanut. Monet tuulet ovat -puhaltaneet, ennen kuin sinä saavutat tuon neulan. Pahus vieköön, -minäkin, Lupin, tarvitsin kymmenen päivää... sinulta se silloin -hyvinkin vie kymmenen vuotta. Onhan sinun ja minun välillä sentään -suuri ero." - -Auto ajoi nyt kohdalle, suunnattoman suuri umpinainen vaunu. Ovea -avattaessa Beautreletilta pääsi huudahdus. Vaunuissa oli jo yksi -mies, ja se oli Lupin tai oikeastaan Massiban. - -Hän purskahti nauruun, sillä nyt ymmärsi hän äkkiä. Lupin virkkoi -hänelle: - -"Ei sinun tarvitse iloasi hillitä, hän nukkuu sikeästi. Lupasinhan -sinulle, että saisit nähdä hänet. Nyt kai ymmärrät tapausten menon? -Puolenyön aikaan kuulin teidän sopineen tapaamisestanne linnassa. -Kello seitsemän aamulla olin minä paikalla. Massibanin saapuessa -tarvitsi vain siepata hänet ja antaa hänelle pieni pisto... siinä -koko homma! Nuku, ukkoseni, nuku... asetamme sinut tiepuoleen... -noin... mainiota... auringon paisteeseen, jotta et vilustu. -Oivallista... ja hattu vielä käteen... 'antakaa ukolle pikku ropo!' -Vai niin, sinä vanha kelpo Massiban, vai sekaannut sinä Arsène -Lupinin asioihin!..." - -Oli tosiaankin sanomattoman lystikästä nähdä molemmat Massibanit -vastakkain, toinen unessa ja päätänsä huojutellen, toinen totisena ja -kunnioittavaa kohteliaisuutta tulvillaan. - -"Armahtakaa köyhää sokeata... Kas tässä, Massiban, saat kaksi souta -ja käyntikorttini... Ja nyt eteenpäin, pojat, ja nelinkertaista -vauhtia! Ymmärräthän, ajaja, 120 kilometriä tunnissa. Astu sisään, -Isidore. Tänään on akatemiassa täysistunto, ja Massibanilla on -määränä pitää esitelmä kello puoli neljältä... en tiedä mistä -aineesta. No niin, hän pitää pikku esitelmänsä. Minä esitän heille -oikein todellisen Massibanin, todellisemman kuin oikea Massiban, sekä -omat mielipiteeni paalurakennuskauden kirjoituksista. Kun kerran olen -akatemian jäsen, niin --! Nopeammin, ajaja, tämä on vasta 115... -Pelkäätkö? Unohdat siis, että olet Lupinin matkassa? Ah, Isidore, -ja on ihmisiä, jotka väittävät elämää yksitoikkoiseksi! Elämähän -on jumalallista, pienokaiseni, jos vain tietää sen... ja _minä_ -sen tiedän... Etkö usko, että olisin voinut pakahtua ihastukseen -äsken linnassa, kun sinä ja ukko Vélines loruilitte ja minä ikkunan -vieressä repäisin lehdet tuosta historiallisesta kirjasta! Ja -sitten, kun sinä kuulustelit rouva de Villemonia Ontosta neulasta! -Puhuisiko hän? Kyllä, hän puhuu... ei, hän ei puhuisi... kyllä... -ei... kylmät väreet karmivat pintaani... Jos hän puhuisi, niin saisin -aloittaa koko elämäni uudelleen, koko rakennus luhistuisi... Ehtisikö -palvelija ajoissa? Kyllä... ei... kas tuossa... Mutta Beautrelet -paljastaa naamarini! Ei mitenkään! Hän ei ole kyllin tarkkanäköinen. -Kyllä... ei... kas niin, nyt on kaikki hyvin... ei, eipä olekaan... -hän tarkastelee minua... totisesti... nyt ottaa hän revolverinsa... -Ah, mikä ihana hetki!... Sinä puhut liiaksi, Isidore... Emmekö jo -nuku? Olen läpeensä väsynyt... hyvää yötä..." - -Beautrelet katseli häntä. Hän näytti jo melkein nukkuvan. Nyt nukkui -hän todellakin. - -Auto suhisi eteenpäin kohti taivaanrantaa, joka yhä pakeni tieltä. -Kaupunkeja, kyliä, peltoja, metsiä ei enää ollut olemassa, ainoastaan -ääretön avaruus, joka aukeni ja sulkeutui takana... - -Kauan katseli Beautrelet matkatoveriaan kiihkeän uteliaana ja -kovin haluten nähdä tuon kaihtavan naamarin läpi hänen todellisiin -kasvoihinsa. Ja hän harkitsi niitä asianhaaroja, jotka sulkivat -heidät molemmat vierekkäin tuohon autoon. - -Mutta hänkin oli väsynyt aamullisten mielenliikutusten ja pettymysten -jälkeen ja vaipui uneen. - -Kun hän heräsi, Lupin istui ja luki. Beautrelet kumartui katsomaan -kirjan nimeä. Se oli filosofi Senecan _Kirjeet Luciliukselle_. - - - - -KAHDEKSAS LUKU - - -"Pahus vieköön, minäkin, Lupin, tarvitsin kymmenen päivää... sinulta -se silloin hyvinkin vie kymmenen vuotta!" - -Tämä Lupinin lause vaikutti suuresti Beautreletin menettelyyn. - -Lupin oli pohjaltaan hyvin tyyni ja aina itsensä hillitsevä, mutta -hänelläkin oli toisinaan ylvästelyn hetkiä, pikku innostumisen -purkauksia, jotka olivat sekä teatterimaisia että luontevia; silloin -hän tuli lasketelleeksi tunnustuksia ja varomattomia sanoja, joita -Beautreletin tapainen nuorukainen voi käyttää hyväkseen. - -Väärin tai oikein luuli Beautrelet tuossa lauseessa huomaavansa -tahdottoman tunnustuksen. Hän teki järkevästi sen johtopäätöksen, -että jos Lupin vertasi omia ja hänen ponnistelujaan Onton neulan -salaisuuden paljastamiseksi, johtui se siitä, että heillä molemmilla -oli samat mahdollisuudet päämäärän saavuttamiseen. Lupinillakaan -ei siis ollut muita keinoja menestyäkseen, kuin mitä hänen -vastustajallaankin oli. Mahdollisuudet olivat samat. Mutta vaikka -heillä olikin samat mahdollisuudet, samat menestyksen toiveet, samat -keinot, oli Lupin kuitenkin tarvinnut ainoastaan kymmenen päivää. - -Mitkä olivat ne keinot, ne toiveet, ne mahdollisuudet? Ne -rajoittuivat ehdottomasti sen 1815 ilmestyneen kirjasen tuntemiseen, -jonka Lupin epäilemättä, kuten Massiban, oli sattumalta löytänyt -ja jonka avulla hän oli saanut Marie Antoinetten rukouskirjasta -löydetyksi tuon välttämättömän salakirjoituksen. - -Kirjanen ja salakirjoitus olivat siis ainoat perusteet, joihin Lupin -oli voinut turvautua. Niillä keinoin hän oli siis sommitellut koko -rakennuksen. Ei mitään vierasta apua. Hän oli tutkinut nidettä ja -salakirjoitusta... siinä kaikki. - -No niin, eikö Beautrelet voisi käydä taisteluun samasta -lähtökohdasta? Mitä hyödyttäisi mahdoton taistelu? Mitä -hyödyttäisivät hänen muut tutkimuksensa, jotka -- jos hänen -onnistuisi välttää ne moninaiset ansat, jotka hänen tielleen -viritettäisiin -- parhaassa tapauksessa johtaisivat kehnoon tulokseen? - -Hän teki varman päätöksen, ja sen mukaan toimiessa oli hänellä -kohottava tunne siitä, että hän oli oikealla tiellä. Ensi työkseen -erosi hän ilman tarpeettomia nuhteluja lyseotoveristaan, otti -matkalaukkunsa ja muutti -- monen mutkan ja kiertotien kautta -- -pieneen, keskellä Pariisia sijaitsevaan hotelliin. Toisinaan hän oli -koko päivät hotellissa. Hän aterioitsi ruokasalissa. Muulloin hän -istui huoneeseensa sulkeutuneena, ikkunaverhot alas laskettuina, -miettien. - -"Kymmenen päivää", oli Lupin sanonut. Beautrelet koetti unohtaa -kaikki mitä hän oli tehnyt ja ainoastaan muistaa kirjasen ja -salakirjoituksen. Hänen korkeimpana kunnianhimonaan oli ehtiä -suoriutuneeksi tästä tehtävästään kymmenessä päivässä. Mutta kymmenes -päivä meni, yhdestoista ja kahdestoista samaten. Kolmantenatoista -päivänä hänen aivoissaan välähti, ja sillä hämmästyttävällä -vauhdilla, jolla aatokset toisinaan kehittyvät meissä kuin -ihmeelliset kasvit, pistäysi totuus esille, varttui, vahvistui. -Kolmannentoista päivän iltana hän ei tiennyt arvoituksen ratkaisua, -mutta hän tunsi ihan varmaan yhden niitä menetelmiä, jotka saattoivat -johtaa menestykseen, epäilemättä sen samaisen menetelmän, jota Lupin -oli käyttänyt. - -Sangen yksinkertainen menetelmä, joka johtui tästä ainoasta -kysymyksestä: onko mitään yhteyttä kaikkien niiden enemmän tai -vähemmän tärkeiden historiallisten tapausten välillä, joihin kirjanen -liittää Onton neulan salaisuuden? - -Tapausten moninainen laatu ei tehnyt vastausta helpoksi. Mutta -perinjuurisella tarkastelullaan sai Beautrelet näistä kaikista -tapauksista löytäneeksi oleellisesti yhtenäisen luonteen. Kaikki -olivat poikkeuksetta sattuneet muinaisessa Neustriassa, joka -suunnilleen vastasi nykyistä Normandiaa. Kaikki tuon satumaisen -tarinan henkilöt ovat normandialaisia tai tulevat siksi tai toimivat -normandialaisella maaperällä. - -Jännittävä kulkue läpi vuosisatojen! Outoa nähdä kaikkien noiden -paroonien, herttuain ja kuningasten eri tahoilta liikkeelle -lähteneinä tapaavan toisensa tässä maailman kolkassa! - -Beautrelet selaili historiaa umpimähkään. Rol eli Rollo, ensimmäinen -_normandialainen_ herttua, se piti salaisuutta hallussaan -Saint-Clair-sur-Epten rauhansopimuksen jälkeen! - -Wilhelm Valloittaja, _Normandian_ herttua, Englannin kuningas, se -käytti silmäneulan kaltaiseen kärkeen päättyvää lipputankoa! - -_Rouenissa_ englantilaiset polttavat Jeanne d'Arcin, joka tietää -salaisuuden! - -Ja ihan sarjan alussa: kuka on tuo kaleettien päällikkö, joka -Caesarilta lunastaa vapautensa Neulan salaisuudella, muu kuin Cauxin -seudun miesten päällikkö -- Cauxin, joka on Normandian sydämessä? - -Oletus varmistuu. Alue supistuu. Rouen, Seinen rannat, Cauxin -tienoo... näyttää tosiaankin siltä kuin kaikki tiet johtaisivat tälle -taholle. Kun erityisesti mainitaan kaksi Ranskan kuningasta, sitten -kun salaisuus on joutunut hukkaan Normandian herttuoilta ja Englannin -kuningasten perillisiltä sekä joutunut Ranskan kuningashuoneen -haltuun, niin ne ovat Henrik IV -- joka piirittää Rouenia ja voittaa -Arquesin taistelun juuri Dieppen ulkopuolella -- ja Frans I, joka -perustaa Havren ja lausuu merkitsevät sanat: "Ranskan kuninkailla on -salaisuuksia, jotka useasti määräävät tapausten kulun ja kaupunkien -kohtalot!" - -Rouen, Dieppe, Havre... kolmion kolme kulmaa, ne kolme isoa -kaupunkia, jotka ovat sen kärkinä. Keskessä on Cauxin tienoo. - -Seitsemästoista vuosisata saapuu, Ludvig XIV polttaa kirjasen, jossa -tuntematon ilmaisee totuuden. Kapteeni de Larbeyrie anastaa yhden -kappaleen, käyttää väkisin sieppaamaansa salaisuutta, varastaa joukon -jalokiviä, joutuu maantierosvojen uhriksi ja kuolee murhattuna. -Mikä onkaan tapahtumapaikan nimi? Gaillon! Pieni kaupunki sen tien -varressa, joka kulkee Havresta, Rouenista tai Dieppestä Pariisiin. - -Vuotta myöhemmin Ludvig XIV ostaa tilan ja rakennuttaa Aiguillen -linnan. Minkä seudun valitsee hän? Ranskan keskuksen. Jotta uteliaat -joutuisivat harhatielle. Ei etsitä Normandiasta. - -Rouen... Dieppe... Havre... cauxilainen kolmio... Kaikki on siellä... -Yhtenä sivuna meri. Toisena Seine. Kolmantena ne kaksi laaksoa, jotka -johtavat Rouenista Dieppeen. - -Salama välähti Beautreletin aivoissa. Tuo alue, Seinen ja Kanaalin -kalliorantain välinen ylätasanko, oli melkein aina Arsène Lupinin -puuhien näyttämönä. - -Kymmenen vuoden ajan oli hän säännöllisesti korjannut satonsa tuolta -alueelta, kuin hänellä olisi ollut tyyssijansa juuri sen seudun -keskuksessa, johon Onton neulan tarina läheisimmin liittyi. - -Parooni de Cahornin juttu? Seinen rannoilla, Rouenin ja Havren -välillä. - -Thiberménil-juttu? Ylätasangon toisessa päässä, Rouenin ja Dieppen -välillä. - -Gruchetin, Montignyn, Crasvillen murtovarkaudet? Keskellä Cauxin -tienoota. - -Minne lähti Lupin, kun hänet nujersi ja sitoi Pierre Onfrey, joka oli -tehnyt murhan Rue Lafontainen varrella? Roueniin. - -Missä vietiin laivaan Sherlock Holmes Lupinin vankina? Havren lähellä. - -Ja mikä oli koko nykyisen draaman näyttämönä? Ambrumésy, Havren ja -Dieppen välisellä tiellä. - -Rouen, Dieppe, Havre, aina tuo cauxilainen kolmio. - -Arsène Lupin, joka omisti kirjasen ja tiesi sen kätköpaikan, missä -Marie Antoinette oli tallettanut salakirjoitusta, oli siis joitakuita -vuosia takaperin saanut käsiinsä tuon paljon puhutun rukouskirjan. -Salakirjoitus johtonaan hän läksi etsiskelemään, _löysi_, ja asettui -sinne olostelemaan kuin voitettuun maahan. - -Beautrelet läksi sotaretkelleen. - --- -- -- - -Todellista liikutusta tuntien läksi hän matkaan, ajatellen että Lupin -oli tehnyt saman retkeilyn ja ollut samoissa toiveissa, lähtiessään -hakemaan sitä suurta salaisuutta, joka hänelle tuottaisi moisen -mahdin. Menestyisivätkö hänen, Beautreletin, ponnistukset yhtä -loistavasti? - -Hän asteli Rouenista eräänä aamuna varhain, jalkaisin, kasvot -ruskettuneiksi maalattuina ja reppu selässä ryhmysauvan kahvassa kuin -Ranskan maata kiertävällä ammattilaisella. - -Hän kulki suoraa päätä Duclairiin ja söi siellä aamiaista. Tästä -kauppalasta lähdettyään hän seurasi Seineä ja pysytteli melkein -herkeämättä jokivarressa. Hänen vaistonsa, jota muuten monet -todenmukaiset oletukset vahvistivat, johtivat hänet yhä takaisin -tuon kauniin virran polveileville partaille. Cahorniin tehdyn -murtovarkauden jälkeen vietiin sen kokoelmat Seineä myöten pois. -Kappelista ryöstetyt vanhat kiviveistokset oli kuljetettu Seinelle. -Hän oli näkevinään kokonaisen laivaston lotjia säännöllisessä -liikenteessä Rouenin ja Havren välillä, ottamassa lastikseen -koko seudun taideaarteita ja rikkauksia, toimittaakseen ne -miljaardimiesten maahan. - -"Tunnen käryä!... Tunnen käryä!" mutisi nuori mies läähättäen, siten -kerran toisensa perästä hipaistessaan totuutta. - -Ensimmäisten päivien pettymykset eivät lannistaneet hänen -miehuuttaan. Hänellä oli luja ja horjumaton luottamus johtonansa -olevan otaksuman oikeuteen. Riuska, huima se oli -- mitäpä siitä! -Se oli hänen ahdistamansa vihollisen arvoinen. Otaksuma sopeutui -siihen ihmeelliseen todellisuuteen, jolla oli nimenä Lupin. Kun oli -tekemisissä tuon miehen kanssa, täytyi pysytellä kuulumattoman, -liioitellun, yli-inhimillisen rajoissa. - -Jumièges, La Mailleraie, Saint-Vandrille, Caudebec, Tancarville, -Quilleboeuf, kaikki seutuja hänen muistojansa täynnä. Kuinka monta -kertaa olikaan hän katsellut niiden upeita goottilaisia torneja tai -niiden avaroiden raunioiden suuruutta! - -Mutta Havre ja sen ympäristöt houkuttelivat Isidorea kuin majakan -tuike. "_Ranskan kuninkailla on salaisuuksia, jotka useasti määräävät -tapausten kulun ja kaupunkien kohtalot_." - -Nuo hämäräperäiset sanat loistivat äkkiä Beautreletille säihkyvän -kirkkaina. Eikö tuossa ollut selvä selitys niistä vaikuttimista, -jotka olivat saaneet Frans I:n perustamaan kaupungin tähän paikkaan, -ja eikö Havre-de-Grâcen kohtalo ollut liittynyt Neulan salaisuuteen? - -"Niin se on... niin se on..." jupisi Beautrelet kiihkeänä. Vanha -normandialainen jokisuisto, noita tärkeitä kohtia, noita alkuperäisiä -ytimiä, joiden ympärillä ranskalainen kansallisuus on muodostunut, -vanha jokisuisto linnoitettiin noilla kahdella voimalla, toinen -julkinen, elävä, kaikkien tuntema, -- uusi satama, joka hallitsee -merta ja avautuu maailmalle --, toinen hämärä, tuntematon, ja -näkymättömyytensä, luoksepääsemättömyytensä takia sitä pelottavampi. -Neulan kautta selkiää kokonainen sivu Ranskan ja kuningashuoneen -historiaa, niinkuin Lupininkin koko historia. Samat voiman ja -vaikutusvallan lähteet ylläpitävät ja vartuttavat kuningasten ja -seikkailijan menestystä. - -Kauppalasta toiseen, joesta mereen Beautrelet nuuski, kaikki aistit -teritettyinä, ja koetti hengettömiltäkin olioilta saada tietoonsa -niiden salaista merkitystä. Tämäkö kumpu hänen pitäisi tutkia? Tämä -metsä? Tämän kylän talot? Tämän talonpojanko jokapäiväisistä sanoista -hän löytäisi sen pikku sanan, joka ilmaisisi kaikki? - -Eräänä aamuna hän söi aamiaista muutamassa vanhan rannikkokaupungin -Honfleurin ravintolassa. Saman pöydän ääressä aterioitsi muuan noita -punakoita ja kömpelöitä normandialaisia hevoskauppiaita, jotka -kiertelevät seudun markkinoilla pitkä mekko yllä ja piiska kourassa. -Hetkisen kuluttua oli Beautrelet huomaavinaan miehen silmäilevän -häntä jonkun verran tarkkaavasti, kuin tuntisi hänet tai ainakin -koettaisi muistutella häntä mieleensä. - -"Ei", ajatteli hän, "minä erehdyn; en ole milloinkaan nähnyt tuota -hevoskauppiasta eikä hänkään minua". - -Mies ei todellakaan enää näyttänyt omistavan hänelle mitään huomiota. -Hän sytytti piippunsa, tilasi kahvia ja konjakkia, poltteli ja -siemaili. - -Lopetettuaan murkinansa Beautrelet maksoi ja nousi tuoliltaan. -Joukko väkeä astui sisälle juuri hänen aikoessaan lähteä, hänen -täytyi seisahtua muutamaksi sekunniksi pöydän viereen, ja hän kuuli -hevoskauppiaan sanovan matalalla äänellä: - -"Hyvää päivää, herra Beautrelet." - -Isidore ei epäröinyt. Hän istuutui miehen viereen ja vastasi: - -"Niin, minä se olen... mutta te, kuka te olette? Kuinka saatoitte -tuntea minut?" - -"Se ei ollut vaikeata... ja kuitenkin olen ainoastaan nähnyt kuvanne -sanomalehdistä. Mutta te olette niin kehnosti... miten sanoisinkaan -kielellänne... niin kehnosti naamioitu." - -Hän puhui aivan ilmeisesti ulkomaalaisena murtaen, ja Beautrelet -luuli häntä tarkastellessaan huomaavansa, että hänkin oli naamioitu -pysyäkseen tuntemattomana. - -"Kuka te olette?" toisti hän. - -Vieras hymyili. - -"Ettekö tunne minua?" - -"En. En ole teitä milloinkaan nähnyt." - -"Enhän minäkään teitä. Mutta muistelkaa... Minunkin kuvani on ollut -varsin useastikin lehdissä... No, tiedättekö nyt?" - -"En." - -"Sherlock Holmes." - -Se oli omituinen kohtaus. Ja se merkitsi myös paljon. Nuori -mies oivalsi heti sen tärkeyden. Heidän vaihdettuaan joitakuita -kohteliaisuuksia hän virkkoi Holmesille: - -"Olette kai täällä... hänen vuokseen?" - -"Niin." - -"Siispä... siispä luulette, että meillä on mahdollisuuksia tällä -seudulla?" - -"Olen varma siitä." - -Beautreletin ilo siitä, että Holmes oli samaa mieltä kuin hän, ei -ollut ihan häiriintymätön. Jos englantilainen pääsisi perille, olisi -voitto jaettava, ja kuka tietää, vaikkapa tuo ehtisi hänen edelleen? - -"Onko teillä todistuksia? Vihjauksia?" - -"Älkää pelätkö", nauroi englantilainen hänen rauhattomuutensa -tajuten, "minä en joudu teidän tiellenne. Te nojaudutte -salakirjoitukseen, kirjaseen... niihin en suurestikaan luota." - -"Ja te?" - -"Minulla on muuta." - -"Onko arkaluontoista kysyä..." - -"Ei suinkaan. Muistattehan jutun otsakoristeesta... ja Charmeracen -herttuasta?" - -"Kyllä." - -"Siinä tapauksessa ette ole unohtanut Victoirea, Lupinin vanhaa -imettäjätärtä, jonka hyvä ystäväni Ganimard päästi pakenemaan -väärissä vanginvaunuissa." - -"Enpä kyllä." - -"Olen hakenut esille Victoiren. Hän asuu eräässä maatalossa lähellä -kansallistietä n:o 25. Kansallistie n:o 25 johtaa Havresta Lilleen. -Victoiresta johdun helposti Lupiniin asti." - -"Se käy pitkälliseksi." - -"Siitä viisi! Olen jättänyt kaikki hommani. Tämä on nyt ainoana -tehtävänäni. Lupinin ja minun välillä on taistelu... taistelu -elämästä ja kuolemasta." - -Hän lausui nämä sanat raivolla, jossa ilmeni hänen kaikki -mielenkarvautensa kärsimistänsä nöyryytyksistä, hurja viha suurta -vihollista kohtaan, joka oli niin julmasti leikitellyt hänen kanssaan. - -"Menkäähän", mutisi hän sitten. "Meitä katsellaan... se on -vaarallista... Mutta muistakaa sanani: sinä päivänä, jona Lupin ja -minä seisomme vastatusten... sinä päivänä tapahtuu murhenäytelmä." - -Beautrelet erosi Holmesista aivan tyyntyneenä: ei ollut uskottavaa, -että englantilainen ehättäisi hänen edelleen. - -Ja olihan hän tästä satunnaisesta kohtauksesta saanut tärkeän -lisätodisteen! Tie Havresta Lilleen menee Dieppen kautta. Se on -Cauxin seudun iso rantatie, kulkien pitkin Kanaalin kalliorantoja! -Ja maatalossa tämän tien lähellä siis asui Victoire, s.o. Lupin, -koskapa he olivat eroamattomia, isäntä ja sokeasti häneen kiintynyt -palvelijatar! - -"Tunnen käryä... tunnen käryä..." toisti nuori mies. "Tämä -satunnainen uusi tieto vahvistaa oletustani. Toiselta puolen on -Seinen ranta varma, toiselta puolen kansallistie yhtä epäilemätön. -Molemmat kulkutiet yhtyvät Havressa, Frans I:n kaupungissa, -salaisuuden kaupungissa. Rajat vetäytyvät yhteen. Cauxin alue ei ole -laaja, ja päälle päätteeksi kuuluu vain sen läntinen osa tutkimusteni -alaan." - -Hän ryhtyi jälleen sitkeästi työhön. "Ei ole mitään syytä estämässä -minua löytämästä, minkä Lupin on löytänyt", vakuutti hän lakkaamatta -itselleen. Lupinilla kaiketikin oli häneen verraten ollut puolellaan -joku suuri etu, kenties parempi seudun tuntemus, perehtyminen -kansantarinoihin tai vain joku muistokin -- ja se merkitsi paljon, -sillä Beautrelet ei tiennyt mitään, hän ei ollenkaan tuntenut seutua, -käytyään sen kautta vain pikaisesti yhden ainoan kerran, Ambrumésyn -murtovarkauden jälkeen. - -Mutta mitä sillä väliä? Vaikka hän omistaisi elämästänsä kymmenenkin -vuotta tähän etsintään, niin loppuun hän sen saattaisi. Lupin oleili -läheisyydessä. Hän näki etsimänsä, sielunsa silmillä. Hän odotti -Lupinia tuossa tienmutkassa, tuossa metsänlaidassa, tuon kyläkujan -päässä. Hän pettyi aina, mutta jokainen pettymys oli hänelle uuden -itsepintaisuuden aiheena. - -Useasti heittäysi hän nurmikolle tiepuoleen ja syventyi pohtimaan -salakirjoitusta, josta hänellä oli aina taskussaan jäljennös, numerot -ääntiöiksi muutettuina. - - e . a . a . . e . . e . a . . a . . - - a . . . e . e . . e . oi . e . . e . - - . ou . . e . o . . . e . . e . o . . e . - - D DF [ ] 19 F + 44 |> 357 <| - - ai . ui . . e . . eu . e - -Useasti hän myös tapansa mukaan laskeusi lojumaan heinikkoon ja -mietiskeli tuntimäärin. Hänellä oli yllinkyllin aikaa. Hänellä oli -koko tulevaisuus käytettävänään. - -Ihmeteltävän kärsivällisesti kuljeskeli hän siten Seineltä -merenrantaan, merenrannasta Seinelle, etääntyen taipaleen kerrallaan, -kääntyen takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin, jättämättä -ainoatakaan tienoota ennen kuin oli varmistunut siitä, ettei sieltä -ollut mitään tietoja saatavissa. - -Hän tutki, tarkasteli Montivilliersin, Saint-Romainin, Octevillen, -Epouvillen, Gournevillen ja Criquetotin. - -Hän koputti talonpoikien oville iltaisin ja pyysi yösijaa. Illallisen -jälkeen istuttiin tupakoiden rupattelemassa. Hän kerrotutti heillä -juttuja, joita he pitkinä talvi-iltoina keskenänsä tarinoitsivat. Ja -yhäti sama salakavala kysymys: - -"Entäs Neula? Tarina Ontosta neulasta... Ettekö sitä osaa?" - -"En tosiaan... sitäpä minä en..." - -"Ajatelkaa tarkoin... joku vanha lastensatu... missä vain jotakin -mainitaan neulasta... Kenties lumottu neula... mitä hyvänsä." - -Ei. Ei mitään tarua, ei mitään muistoa sellaisesta. Ja seuraavana -päivänä hän taas kiireisesti muutti majaa. - --- -- -- - -Eräänä päivänä hän sivuutti Saint-Jouenin sievän kylän, joka on -ylävällä paikalla meren rantamalla. Hän laskeusi alas valtavien, -kalliorannasta lohjenneiden kivenjärkäleitten sekaan, kiipesi taas -ylänteelle ja suuntasi kulkunsa Brunevalin notkoon, Antifer-niemelle, -Belle-Plagen pikku lahdenpoukamaan. Hän asteli kepeästi ja -reippaasti, hiukan väsyneenä, mutta mieli mitä pirteimmillään! Niin -pirteänä, että hän unohti Lupinin ja Onton neulan salaisuuden ja -Victoiren ja Holmesin, ja iloitsi kaikesta näkemästänsä, taivaan -sinilaesta ja mahtavasta smaragdin vihreästä meren ulapasta, joka -säihkyi auringon hehkussa. - -Hänen huomiotansa kiinnittivät suoraviivaiset vallit, tiiliseinien -jäännökset, jotka hän päätteli roomalaisen leirin raunioiksi. Sitten -hän näki vanhanaikaiseen linnoitustyyliin rakennetun pikku linnasen, -jonka suippotornit olivat rakoilleet ja korkeat ikkunat goottilaiseen -tapaan muovaellut; se sijaitsi pirstoutuneella, melkein erilleen -rannikosta kaivautuneella kallionniemekkeellä. Ahtaan käytävän sulki -molemmin puolin piikkilanka-aidalla jatkuva säleveräjä. - -Melkoisella vaivalla Beautrelet pääsi siitä ylitse. Suippokaariholvi -oli teljetty vanhalla, ruostuneella salvalla; holvin päädyssä -näkyivät sanat: _Fort de Fréfossé_. Hän ei edes yrittänyt linnaan -sisälle, vaan kääntyi oikeaan loivalle rinteelle ja asteli edelleen -pikku polkua, joka kulki pitkin puukaiteella varattua multavallia. -Sen päässä oli pieni luola ikäänkuin vahtikojuksi kovertuneena -äkkijyrkästi merenrannassa kohoavaan kallionkärkeen. - -Luolassa mahtui juuri seisomaan suorana. Seiniin oli ristiin -rastiin hakattu kirjoituksia. Kiviseinään avattu, melkein -nelikulmainen luukku oli kuin ikkunana maan puolelle, ihan vastapäätä -Fréfossé-linnoitusta, jonka harja kohosi kolmen- tai neljänkymmenen -metrin päässä. - -Beautrelet heitti reppunsa hartioiltaan ja istuutui. Päivä oli ollut -paahteinen ja uuvuttava. Hän nukahti hetkiseksi. - -Luolaan huokuva viileä tuuli herätti hänet. - -Hän istui tovin liikkumattomana ja hajamielisenä, silmät uneksivina. -Hän yritti miettiä, koota vielä uinuvia ajatuksiaan. Hän olikin jo -saanut tajuntansa takaisin ja aikoi nousta jaloilleen, mutta tunsi -vaistomaisesti, että hänen silmänsä äkkiä kohdistuivat määrätylle -taholle, suurenivat, tuijottivat johonkin... - -Hän vavahti. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, hän tunsi -hikipisaroita kihoilevan hiusmartoonsa. - -"Ei... ei", sopersi hän, "tämä on unta... näköhäiriötä... Olisiko -mahdollista?" - -Hän painui polvilleen ja kumartui katsomaan. - -Hän oli havainnut kaksi graniittipermantoon korkopiirroksiksi -kaiverrettua jättimäistä kirjainta, kumpikin ehkä jalan pituisia. - -Nämä kömpelöpiirteiset, mutta selvät kirjaimet, jotka vuosisatain -hammas oli jyrsinyt tylppäreunaisiksi ja lovipintaisiksi, olivat D ja -F. - -D ja F! Hämmästyttävä ihme! Kaksi salakirjoituksen tunnuskirjainta! -Beautreletin ei tarvinnut edes vilkaista siihen muistaakseen -neljännen rivin kirjainryhmän -- sen rivin, joka sisälsi -mittatietoja! Hän osasi ne ulkoa. Ne olivat ikuisesti syöpyneet hänen -sieluunsa. - -Hän nousi, astui pitkin loivaa vallipolkua, sitten vanhan -linnoituksen vieritse, hyppäsi taas ympärysaidan veräjän yli ja -kiirehti puhuttelemaan erästä paimenta, jonka karja kalusi ruohoa -läheisessä ylänteen notkelmassa. - -"Tuo luola... luola tuolla..." - -Hänen huulensa vapisivat, hän tapaili sanoja. - -Paimen tähysteli häntä ällistyneenä. Vihdoin Beautrelet toisti: - -"Luola... tuolla... linnoituksesta oikealle... onko sillä mitään -nimeä?..." - -"Onpa hyvinkin, kyllä... Täällä Etretatissa sanotaan sen nimeksi les -Demoiselles." - -"Mitä? Mitä sanottekaan?" - -"Niin... se on _La Chambre des Demoiselles_ (neitien kamari)..." - -Isidore oli syöksähtämäisillään hänen niskaansa, kuin olisi koko -totuus ollut kätkettynä tuohon mieheen ja puristettava hänen -kurkustaan esille... - -Les Demoiselles! Toinen salakirjoituksen ainoista kahdesta tunnetusta -lauselmasta! - -Mielenliikutukseltaan Beautrelet hädin sai pysytyksi jaloillaan. -Tuntui kuin olisi pyörremyrsky häntä riepoitellut, mereltä, maalta, -kaikilta suunnilta puhallellen häikäiseviä totuuksia... - -Hän ymmärsi! Salakirjoitus oli saanut oikean merkityksensä! La -Chambre des Demoiselles... Etretat... - -"Niin se on..." mietiskeli hän, totuuden säihkyessä hänen aivoissaan; -"sen täytyy olla niin... Mutta miten en sitä tiennyt aikaisemmin?" - -Hän virkahti paimenelle matalalla äänellä: - -"Hyvä... saat mennä... kiitos..." - -Mies vihelsi nolostuneena koiraansa ja poistui. - -Heti yksin jäätyään Beautrelet kääntyi takaisin linnoitusta kohti. -Hän oli jo melkein päässyt sen ohitse, kun äkkiä heittäysi maahan ja -jäi makaamaan muuria vasten painautuneena. Ja hän ajatteli käsiänsä -väännellen: - -"Olenko järjiltäni? Entä jos _hän_ näkee minut? Jos _hänen_ apurinsa -näkevät minut? Tunnin ajan olen tässä harpponut edes takaisin..." - -Hän ei enää hievahtanut paikaltaan. - -Aurinko oli laskenut. Päivänvalo hämärtyi, kaikki ääriviivat sulivat -hämyyn. - -Melkein huomaamattomin liikkein ryömi hän eräälle kallion -ulkonemalle, jyrkänteen uloimmalle reunalle asti. - -Hän taivutti tieltään ruohotukot ja pisti päänsä ulos reunalta. - -Vastapäätä häntä, melkein rantaäyrään tasalla, kohosi merestä tavaton -kallio, runsaasti kahdeksankymmentä metriä korkea -- jättimäinen -obeliski, törröttäen pystysuorana leveällä graniittialustallaan, joka -pistäysi vesirajaan, ja latvaan päin suipentuen kuin merihirviön -jättiläishammas. -- Tuo majesteettinen monoliitti oli valkea kuin -rantakalliotkin, likaisen valkeanharmaa, ja poikittain viiruinen -niistä eri kerrostumista, jotka vuosisatojen vitkallisella työllä -olivat kasautuneet päällekkäin tuollaiseksi suunnattomaksi huipuksi. - -Siellä täällä oli joku railo tai syvennys, jonka heti olivat multa ja -ruohotukot täyttäneet. - -Jättiläinen oli jylhä, pelottava, hävittämätön, aaltojen ja myrskyjen -hyökkäyksistä piittaamaton. Se näytti huikean suurenmoiselta, -vaikka sitä hallitsikin rantakallioiden suunnaton muuri. Se näytti -mittaamattomalta, vaikka sitä ympäröi ilman ja meren mittaamaton -tilavuus. - -Beautreletin kynnet kaivautuivat maahan kuin saaliinsa kimppuun -hyökkäystä valmistavan villipedon. Hänen katseensa tunkeutui -kivipyramidin rosoiseen kuoreen, sen nahkaan, sen lihaan, tuntui -hänestä. Hän kosketti sitä silmillään, hypisteli sitä, otti sen -haltuunsa, omaksui sen... - -Taivaanrantaa purppuroitsivat häipyneen auringon hohteiset liekit, -ja taivaalla liikkumattomina leijuvat pitkät rusopilvet muodostivat -uhkeita maisemia, haaveellisia laguuneja, palavia aavikkoja, -kultametsiä, verijärviä, hehkuvan ja rauhallisen haavemaailman. - -Taivaan sini tummui. Iltatähti heloitti ihmeellisen loistavana, -sitten syttyi useampia tähtiä, vielä arasti. - -Ja Beautrelet sulki äkkiä silmänsä ja painoi käsin otsaansa kuin -kouristuksen tempomana. Tuolla -- oih, hän pelkäsi kuolevansa ilosta, -niin rajusti paisutti mielenliikutus hänen sydäntänsä -- tuolla, -Etretatin Neulan latvapuolessa, jonka yllä kalalokit kaartelivat, -tunkeusi hiukan savua jostakin raosta, ikäänkuin näkymättömästä -savutorvesta, leijaillen hitaina kiehkuroina hämyn hiljaiseen ilmaan. - - - - -YHDEKSÄS LUKU - - -Etretatin Neula oli ontto! - -Luonnonilmiökö? Sisäisten sortumienko aiheuttama koverrus vaiko -kiehuvan meren tai syövyttävien sateiden huomaamatonta työtä? Vai -ihmistenkö yli-inhimillistä toimintaa -- gallialaisten, kelttien, -ehkäpä esihistoriallisten olentojen? - -Kysymystä on epäilemättä mahdoton ratkaista. Ja mitä sillä olikaan -väliä? Tärkeintä oli se, että Neula oli ontto. - -Neljän- tai viidenkymmenen metrin päässä siitä mahtavasta luonnon -rakentamasta kivikaaresta, jolla on nimenä _La Porte d'Aval_, -Läntinen portti, ja joka pistäytyy kalliorannan ylänteestä kuin -jättimäinen puun oksa, juurehtien vedenalaisissa kallioissa, kohoaa -suunnaton kalkkikiven kartio, ja tämä kartio on vain sisäisen ontelon -kuorena! - -Tyrmistyttävä havainto! Kuten Lupin, oli nyt myöskin Beautrelet -löytänyt ratkaisun siihen suureen arvoitukseen, joka oli periytynyt -enemmän kuin kahdenkymmenen vuosisadan halki! Ratkaisun mitä -tärkeimmän sille, joka oli sen tiennyt muinoin, etäisimpinä -aikakausina, jolloin raakalaisparvet samoilivat kautta vanhan -maailman! Loihtulauselman, joka avaa kyklooppiluolan kokonaisille -vihollista pakeneville heimoille! Salaperäisen sanan, joka -vartioitsee mitä turvallisimman suojapaikan ovea! Ihmesanan, joka -antaa vallan ja voiton! - -Caesar kykenee anastamaan Gallian, koska tietää tämän sanan. -Normandialaiset pääsevät maan herroiksi, koska tuntevat sanan, ja -tätä lähtökohtaa käyttäen he sitten valloittavat naapurisaaret, -Sisilian, Idän, Uuden maailman! - -Salaisuuden valtiaina Englannin kuninkaat hallitsevat Ranskaa, -nöyryyttävät sitä, paloittelevat sen, kruunauttavat itsensä -Pariisissa. He menettävät salaisuuden, ja tappio on seurauksena. - -Salaisuuden valtiaina Ranskan kuninkaat tulevat yhä mahtavammiksi, -he tunkeutuvat maansa ahtaitten rajojen ulkopuolelle, perustavat -vähitellen ison kansallisuuden ja säihkyvät kunnian ja vallan -hohteessa. He unohtavat sen tai eivät ymmärrä sitä käyttää, ja -seurauksena on kuolema, maanpako, kukistuminen! - -Näkymätön valtakunta, meren helmassa ja kymmenen syltä rannasta!... -Tuntematon linnoitus, Notre Damen torneja korkeampi ja rakennettu -graniittiperustalle tilavammalle kuin tori... Mikä voima ja turva! -Pariisista merelle, pitkin Seineä. Siellä perustetaan Havre, uusi -kaupunki, välttämätön kaupunki. Ja seitsemän lieuen päästä sieltä -Ontto neula, eikö se ole valloittamaton turvapaikka? - -Se on turvapaikka ja samalla pelottava talletuskammio. Kaikki -kuningasten aarteet, joita vuosisadat ovat kartutelleet, kaikki -Ranskan kulta, kaikki mitä kansalta kiskotaan, kaikki mitä papeilta -riistetään, kaikki Euroopan sotatanterilta haalittu saalis kasataan -tähän kuninkaalliseen kätköön. Vanhoja kultasouita, kiiltäviä écuita, -dubloneja, tukaatteja, floriineja, guineoita, jalokiviä, timantteja, -koristeita ja kalleuksia kaikenlaatuisia, kaikkea löytyy sieltä. -Kuka voisi keksiä sen? Kuka voi konsanaan saada tietoonsa Neulan -saavuttamattoman salaisuuden. Ei kukaan. - -Kyllä, Lupin. - -Ja Lupinista koituu tuo miltei yliluonnollinen olento, tuo ihme, joka -on mahdoton selittää niin kauan kuin totuus pysyy pimitettynä. Niin -määräämättömät kuin hänen neronsa apuneuvot ovatkin, ne eivät voi -riittää siihen mielettömään taisteluun, jota hän käy yhteiskuntaa -vastaan. Tarvitaan muita, enemmän aineellisia. Tarvitaan varmaa -tyyssijaa, turvaa rankaisulta, sitä rauhaa, joka tekee suunnitelmien -suorittamisen mahdolliseksi. - -Ilman Onttoa neulaa on Lupin käsittämätön. Hän on taru, -romaaniolento, vailla todellisuutta. - -Salaisuuden valtiaana -- ja millaisen salaisuuden! -- hän on aivan -yksinkertaisesti ihminen kuten kaikki muutkin, joskin hän osaa -verrattomalla tavalla käytellä kohtalon hänelle lahjoittamaa asetta. - --- -- -- - -Neula oli siis ontto, se oli epäämätön seikka. Nyt oli vain saatava -tietoon, miten sinne päästä. - -Ilmeisesti meren puolelta. Oli nähtävästi merelle päin joku aukko, -johon joinakuina vuorokauden aikoina pääsi veneellä. - -Mutta maan puolelta? - -Aina kello kymmeneen asti illalla lojui Beautrelet tuolla jyrkänteen -kaltaalla silmät suunnattuina pyramidin mustaan möhkäleeseen, -aprikoiden, koko ajatuskyky terittyneenä. - -Sitten hän läksi alas Etretatiin, valitsi yksinkertaisimman -majatalon, söi illallista, meni huoneeseensa ja otti salakirjoituksen -esille. - -Nyt oli hänelle vain lapsenleikkiä tarkoin määrätä sen sanamuoto. -Hän havaitsi oitis, että Etretat sanan kolme ääntiötä olivat -ensimmäisellä rivillä, oikeassa järjestyksessä ja tarvittavien -välimatkojen päässä. Tämä ensimmäinen rivi tuli siten kuulumaan: - -e . a . a . . etretat . a . . - -Mitä sanoja saattoi olla _Etretatin_ edellä? Todenmukaisesti -sanoja, jotka osoittivat Neulan aseman kylään nähden. Mutta Neula -kohosi vasemmalla, lännessä... Hän mietiskeli, ja muistaessaan, -että rannikkolaiset nimittivät länsituulta aval-tuuleksi ja että -läheisellä kiviholvilla juuri oli nimenä _Porte d'Aval_, hän -kirjoitti: - -_En aval d'Etretat . a _.. - -Toinen rivi oli se, jolla sana _Demoiselles_ esiintyi, ja nähdessään, -että sen sanan edellä olivat kaikki ne ääntiöt, jotka ovat sanoissa -_la chambre des_, hän merkitsi muistiin kaksi lausetta: - -_En aval d'Etretat -- La chambre des Demoiselles_. - -Kolmas rivi oli vaikeampi, mutta kauan hapuiltuaan hän muisti -Fréfossén linnoituksen perustalle rakennetun linnasen lähellä La -Chambre des Demoisellesia, ja nyt oli hänellä salakirjoitus melkein -valmis: - -_En aval d'Etretat -- La Chambre des Demoiselles -- Sous le fort de -Fréfossé -- L'Aiguille creuse_. - -"Etretatin länsipuolella -- Neitien kamari -- Fréfossén linnoituksen -alitse -- Ontto neula." - -Siinä olivat nuo neljä tunnuslausetta, ne tärkeät, yleiset -tunnuslauseet, jotka oli tunnettava. Niiden opastuksella lähdettiin -Etretatin länsipuolitse Neitien kamariin, kuljettiin kaiken -todennäköisyyden mukaan Fréfossén linnoituksen alta ja tultiin -Onttoon neulaan. - -Millä tavoin? Niiden mittojen ja ohjeiden nojalla jotka esiintyvät -neljännessä rivissä: - - D DF [ ] 19 F + 44 |> 357 <| - -Siinä olivat ilmeisesti yksityiskohtaisemmat kaavat, tarkoitetut -vihjaamaan lähtökohdan ja tien Neulaan. - -Beautrelet otaksui heti -- ja hänen oletuksensa oli loogillinen -johdelma salakirjoituksesta --, että jos todellakin oli olemassa -suoranainen yhteys mantereen ja neulaobeliskin välillä, niin tämän -maanalaisen käytävän täytyi lähteä Neitien kamarista, kulkea -Fréfossé-linnoituksen alitse, painua kohtisuorasti sata metriä -korkeita rantakallioita alas ja meren pohjan alla kulkevaa tunnelia -myöten johtaa Onttoon neulaan. - -Maanalaisen käytävän aukko? Eikö se ollut noiden kahden niin selvästi -hakattujen kirjainten D:n ja F:n luona, jotka ilmaisivat sen, vieläpä -kenties jonkun nerokkaan koneiston avulla päästivätkin siihen? - -Koko seuraavan aamupäivän Isidore kuljeskeli Etretatissa ja -pakinoitsi kaikkien ihmisten kanssa, yrittäen kerätä joitakuita -hyödyllisiä tietoja. Ehtoopäivällä hän kapusi ylös rantakallioille, -Merimiespuvussaan hän oli tekeytynyt vielä nuoremmaksi ja näytti -kaksitoistavuotiaalta pojalta liian lyhyine nousuineen ja -sinimekkoineen. - -Heti luolaan tultuaan hän laskeusi polvilleen kirjaimien eteen. -Pettymys kohtasi häntä. Turhaan takoi ja nakutteli hän niitä ja -koetti niitä vääntää kaikkiin suuntiin; ne eivät hievahtaneetkaan. -Hän pääsi varsin pian siihen käsitykseen, että ne eivät todellakaan -voineet liikkua eivätkä siis kuuluneet mihinkään koneistoon. - -Mutta kuitenkin... kuitenkin merkitsivät ne jotakin! Kylältä -saaduista tiedoista kävi selville, ettei kukaan ollut koskaan -kyennyt selittämään niiden alkuperää ja että myöskin apotti Cochet -arvokkaassa Etretatia käsittelevässä teoksessaan [_Etretatin -alkuvaiheet_. -- Apotti Cochet tuntuu otaksuvan, että nuo kaksi -kirjainta ovat jonkun matkailijan nimen alkukirjaimet. Meidän -kertomamme havainnot todistavat tuon otaksuman vääräksi.] on -turhaan vaivannut aivojaan tällä pikku kuva-arvoituksella. Mutta -Isidore tiesi seikan, joka oli oppineelle normandialaiselle -muinaistieteilijälle tuntematon, nimittäin että samat kirjaimet -esiintyivät salakirjoituksessa, siinä rivissä, joka ilmaisi -paikalliset tiedot. Oliko se sattuma? Mahdotonta. Siispä?... - -Hänen mieleensä juolahti äkkiä aatos niin yksinkertainen ja järkeen -menevä, ettei hän hetkeäkään epäillyt sen totuutta. Eivätkö nuo -D ja F olleet salakirjoituksen molempien tärkeimpien sanojen -alkukirjaimet, niiden sanojen, jotka -- Neulan ohella -- ilmaisivat -pääasemat sillä tolalla, jota oli seurattava: la Chambre des -_Demoiselles_ ja _Fréfossé?_ Toisen D ja toisen F... noin omituinen -sattuma ei voinut olla merkityksetön. - -Siinä tapauksessa muodostui ongelma seuraavaksi: - -Jos yhtymä D F salakirjoituksessa ilmaisee la Chambre des -Demoisellesin ja Fréfossé-linnoituksen keskinäistä suhdetta, niin -yksinäinen kirjain D rivin alussa edustaa luolaa, johon on ensiksi -asetuttava, ja yksinäinen kirjain F rivin keskellä kaiketikin -maanalaista käytävää, joka johtaa linnoituksen alitse. - -Näiden kirjaimien välissä on kaksi merkkiä: ensin jonkunlainen -vinosuunnikas, jonka alaosaan vasemmalle on vetäisty käyrä viiva, ja -sitten numero 19. Nämä merkit nähtävästi ilmaisevat, millä tavoin on -luolasta katsoen tunkeuduttava linnoituksen alle. - -Tuon vinosuunnikkaan muoto tuotti Isidorelle päänvaivaa. Oliko -hänen ympärillään, luolan seinissä tai ainakin näköpiirissä mitään -vinosuunnikkaasta muistuttavaa? - -Hän etsi kauan ja aikoi juuri heittää yrityksensä sikseen, mutta -samassa hänen katseensa tapasi pienen, kallioon hakatun aukon, joka -oli kuin ikkunana. - -Tuon aukon reunapiirteet muodostivatkin järeän, säännöttömän ja -tökerön suunnikkaan, jota silti saattoi suunnikkaaksi sanoa, -ja Beautrelet pani merkille, että jos asetuttiin seisomaan -kalliopohjaan hakatuille kirjaimille D ja F -- sitä merkitsivät siis -salakirjoituksessa noiden kirjainten yläosaan vedetyt kaksi viivaa ---, niin oltiin ihan ikkunan tasalla. - -Hän asettui tuolle kohdalle ja tirkisti ulos. Ikkuna antoi, kuten -sanottu, maan puolelle, ja hän näki ensiksikin luolasta mantereelle -vievän polun, joka polveili kahden kuilun välissä, ja sitten sen -kukkulan juuren, jolle linnoitus oli rakennettu. - -Yrittääkseen nähdä linnoituksen kurottausi Beautrelet vasempaan, -ja silloin hän käsitti koukeron, joka näkyi salamerkin vasemmassa -alanurkassa; alhaalla, vasempaan ikkunasta, oli kalliossa pikku -ulkonema, jonka kärki koukistui pedonkynnen tavoin. Se näytti melkein -pyssyn tähtäimeltä. - -Ja jos laski silmänsä tuohon tähtäimeen, niin katse kohtasi -vastapäisen kunnaan rinteessä hyvin rajoitetun pinnan, jonka miltei -kokonaan peitti vanha tiilimuuri, vanhan Fréfossé-linnoituksen tai -sen paikalla olleen vanhan roomalaisen linnoituksen jäännös. - -Beautrelet riensi tuon muuripinnan luo, joka oli kymmenisen metriä -pitkä ja ruohoston peittämä. Hän ei pystynyt löytämään mitään johtoa. - -Mutta luku 19? - -Hän palasi luolaan, otti taskustaan lankakerän ja mittanauhan, sitoi -langan kivikoukkuun, kiinnitti lankaan pienen kiven yhdeksännentoista -metrin kohdalle ja linkosi sen maan puolelle. Kivensiru ei ulottunut -polun päähän. - -"Minua kolminkertaista pöhköä", ajatteli Beautrelet. "Laskettiinko -siihen aikaan metreissä? 19 merkitsee tietysti 19 syltä." - -Laskettuaan päässään hän teki solmun seitsemännenneljättä metrin -kohdalle ja hapuili muurista sitä pistettä, missä solmu 19 sylen -päässä luolan ikkunasta koskettaisi Fréfossén muuria. - -Tovin kuluttua oli tämä yhtymys tapahtunut. Vapaalla kädellään hän -siirsi syrjään raoissa rehottavat rikkaruohot. - -Häneltä pääsi huudahdus. Solmu, jota hän piteli peukalon ja -etusormen välissä, koski pienen ristin keskikohtaa; tämä oli hakattu -korkokuvioksi erääseen tiiliskiveen. - -19-numeroahan seurasi salakirjoituksessa ristin merkki! - -Hänen täytyi käyttää koko tahdonvoimansa hallitakseen hetken -määrätöntä riemua. Jännittynein sormin tarttui hän nopeasti ristiin -ja väänsi sitä kuin olisi pyörän puolapuita kierittänyt. Tiiliskivi -liikkui. Hän ponnisti kahta tuimemmin, mutta se ei liikkunut enempää. -Vääntämättä hän painoi kovemmin. Heti tunsi hän sen myötäävän. Ja -äkkiä kuului kitkuvaa ääntä kuin lukkoa avattaessa, ja oikeaan -tiiliskivestä kääntyi auki metrin levyinen kappale muuria, paljastaen -maanalaisen käytävän suun. - -Beautrelet kävi kiihkeästi käsiksi rautaoveen, jonka muurin kivet -olivat kätkeneet, työnsi sen takaisin paikoilleen ja sulki sen. -Hämmästys, ilo, ilmitulemisen pelko vääristivät hänen kasvonsa -tuntemattomiksi. Hän näki sielussaan mitä kaikkea oli tapahtunut tuon -oven edessä kahdenkymmenen vuosisadan kuluessa, kaikki ne salaisuuden -tietäneet ihmiset, jotka olivat käyneet sisälle tästä ovesta... -keltit, gallialaiset, roomalaiset, normandialaiset, englantilaiset, -ranskalaiset, paroonit, herttuat, kuninkaat ja noiden kaikkien -jälkeen Arsène Lupinin... Lupinin jälkeen oman itsensä... Hän tunsi -aivojensa pimittyvän. Hänen silmäluomensa laskeusivat. Hän lyyhistyi -pyörtyneenä ja kieri alas rinnettä aina kuilun reunalle asti... - -Hänen tehtävänsä oli lopussa, ainakin sikäli kuin saattoi sitä omin -päin suorittaa käytettävissään olevilla apuneuvoilla. - -Illalla hän lähetti etsivän osaston päällikölle pitkän kirjeen, missä -teki tarkoin selvää etsintänsä tuloksista ja ilmaisi Onton neulan -salaisuuden. Hän pyysi apua voidakseen täydentää työnsä ja antoi -osoitteensa. - -Vastausta odottaessaan hän vietti kaksi yötä peräkkäin Neitien -kamarissa, kauhun hyytämänä, hermot pilalla, osaksi myöskin yön -äänien johdosta... Hän oli joka hetki näkevinään varjojen lähenevän. -Tiedettiin hänen olevan luolassa... ne lähenivät... kuristivat. - -Mutta ponnistaen kaiken miehuutensa piti hän katseensa jyrkästi -suunnattuna muurinpintaan. - -Ensimmäisenä yönä oli kaikki hiljaista, mutta toisena hän näki -tähtien ja uudenkuun hohteessa oven avautuvan ja tummien varjojen -luisuvan pimennosta. Hän laski kaksi, kolme, neljä, viisi... - -Hän oli näkevinään noiden viiden miehen kantavan hyvin isoja -taakkoja. He astelivat suoraan poikki kenttien Havren tielle, ja hän -erotti pois vierivän auton kohun. - -Heidän jälkiänsä seuranneena hän kääntyi nyt takaisin ja kulki ison -maatalon ohitse. Mutta tien polvekkeessa hän ehti hädin kavuta -ruohovallille ja piiloutua puiden taakse. Taas kulki miehiä sivuitse, -neljä... viisi... kaikilla kimppu selässä. Ja kahta minuuttia -myöhemmin puhkui toinen auto. Tällä kertaa hänellä ei ollut voimaa -palata vartiopaikalleen; hän meni asuntoonsa lepäämään. - -Hänen herätessään toi hotellin palvelija kirjeen. Hän avasi sen. -Siinä oli Ganimardin käyntikortti. - -"Vihdoinkin!" huudahti Beautrelet, joka tunsi noin kovan taistelun -jälkeen tosiaankin tarvitsevansa apulaista. - -Hän hypähti ylös kädet ojossa. Ganimard tarttui niihin, tähysteli -häntä hetken ja sanoi: - -"Te olette mies kerrassaan!" - -"Pyh", vähitteli toinen, "sattuma on minua auttanut". - -"_Häneen_ nähden ei ole olemassa mitään sattumaa", vakuutti -apulaispäällikkö, joka Lupinista aina puhui juhlallisella äänellä ja -hänen nimeänsä mainitsematta. - -Hän istuutui. - -"Olemme siis saaneet hänet kiinni?" - -"Kuten hänet on jo kaksikymmentä kertaa kiinni saatu", nauroi -Beautrelet. - -"Niin, mutta nyt..." - -"Nyt on asian laita tosiaankin hiukan toinen. Me tunnemme hänen -turvapaikkansa, hänen linnoituksensa, sanalla sanoen sen, mikä -Lupinista tekee Lupinin. Hän voi päästä karkuun. Mutta Etretatin -Neula ei voi." - -"Miksi luulette, että hän voi paeta?" kysyi Ganimard rauhattomana. - -"Miksi luulette, että hänen tarvitsee paeta?" vastasi Beautrelet. -"Mikään ei todista, että hän nykyään on Neulassa. Viime yönä on -sieltä lähtenyt yksitoista hänen rikostoveriansa. Hän saattoi olla -niistä yksi." - -Ganimard mietti. - -"Oikeassa olette. Pääasiana on Ontto neula. Mitä muuhun tulee, -toivokaamme, että sattuma meitä auttaa. Ja nyt pakiskaamme." - -Hän sai jälleen totisen sävynsä ja merkitsevän katsantonsa, lausuen: - -"Hyvä herra Beautrelet, minulla on määräys kehoittaa teitä tässä -asiassa mitä ehdottomampaan vaitioloon." - -"Määräys keneltä?" tiedusti Beautrelet leikkisästi. -"Poliisiprefektiltä?" - -"Korkeammalta." - -"Konseljin presidentiltä?" - -"Korkeammalta." - -"Lempo." - -Ganimard alensi äänensä. - -"Beautrelet, minä tulen Élysée-palatsista. Tätä asiaa pidetään -valtiosalaisuutena, ja perin tärkeänä. On vakavia syitä tämän -varustuksen pitämiseen tietymättömissä... ennen kaikkea -sotilaallisia syitä... Siitä voi sukeutua muonituskeskus, -uudenlaisten räjähdysaineitten tai vasta keksittyjen ampuma-aseitten -talletuspaikka... mitäpä minä tiedän? Ranskan salainen asevarikko." - -"Mutta kuinka toivotaan voitavan säilyttää moinen salaisuus? Muinoin -se oli vain yhden miehen, kuninkaan, hallussa. Nyt on meitä jo -moniaita asiasta perillä, Lupinin joukkueesta puhumattakaan." - -"No, kunhan saataisiin vain viiden tai kymmenenkin vuoden vaitiolo... -Ne viisi vuotta voivat olla... pelastus." - -"Mutta tämän linnoituksen, tämän vastaisen asevarikon valtaamiseksi -on siihen hyökkäys tehtävä, Lupin sieltä häädettävä. Eikä tuo käy -päinsä ilman hälinää." - -"Tietenkin arvataan yhtä ja toista, mutta ei saada varmaa tietoa. Ja -yrittäähän pitää." - -"Olkoon menneeksi. Mikä on suunnitelmanne?" - -"Sen kerron lyhyeen. Ensinnäkään ette te ole Isidore Beautrelet, -eikä myöskään enää ole kysymys Lupinista. Te pysytte etretatilaisena -poikana, joka kuljeskellessaan on nähnyt miehiä kapuavan ylös -maanalaisesta käytävästä. Tehän luulette, että kallioon on hakattu -portaat ylhäältä alas?" - -"Niin, tuollaisia portaita on pitkin rannikkoa useampia. Onpa -Etretatin oikealla puolella Bénouvillen edustalla näytetty minulle -Pirunportaita, jotka ovat kaikille kylpijöille tutut. Enkä edes -puhukaan niistä kolmesta tai neljästä tunnelista, jotka ovat -kalastajille aiotut." - -"No niin, minä otan puolet joukkoani mukaani, ja te näytätte meille -tietä. Minä menen sisälle joko yksinäni tai useampien kanssa, -senhän saamme nähdä. Sieltä käsin on hyökkäys kaikessa tapauksessa -suunnattava. Jollei Lupin ole Neulassa, niin laitamme ansan, johon -hän jonakuna päivänä takertuu. Jos hän on siellä..." - -"Jos hän on siellä, herra Ganimard, niin hän pakenee Neulan -merenpuoliselta sivulta." - -"Siinä tapauksessa väkeni toinen puoli heti sieppaa hänet kiinni." - -"Niin, mutta jos te, kuten luulen, valitsette laskuveden ajan, -jolloin meri on peräytynyt paljastaen Neulan jalustan, niin metsästys -käy julkiseksi, tapahtuessaan kaikkien niiden kalastajien näkyvissä, -jotka pyytävät äyriäisiä ja simpukoita läheisiltä kallioilta." - -"Sen vuoksi aionkin valita juuri korkean veden ajan." - -"Siinä tapauksessa hän pelastautuu veneellä." - -"Mutta kun minulla on tusina veneitä, joita kutakin yksi miehistäni -on ohjaamassa, niin hän joutuu pihtiin." - -"Ellei puikahda venetusinanne lomasta kuin kala verkonsilmästä." - -"Senkin tehköön. Mutta silloin ammutan hänet upoksiin." - -"Kas hittoa! Onko teillä siis kanuunia?" - -"On, Herra nähköön. Parhaillaan on Havressa torpeedovene. Sähköteitse -annettuani sille määräyksen saapuu se ilmoitettuna aikana Neulan -läheisyyteen." - -"Kylläpä Lupin siitä ylpistyy! Torpeedovene... Niin, herra Ganimard, -huomaanpa teidän nähneen ennakolta kaikki. Tarvitsee vain ryhtyä -yritykseen. Milloin teemme ryntäyksen?" - -"Huomenna." - -"Yöllä?" - -"Keskellä kirkasta päivää, meri kun nousee kymmenen aikaan." - -"Mainiota." - -Beautreletin näennäisen iloisuuden alla piili todellista tuskaa. -Aamuun asti hän ei päässyt uneen, hautoen vain mielessään mitä -mahdottomimpia suunnitelmia. - -Hänestä erottuaan läksi Ganimard kymmenen kilometrin päässä -Etretatista sijaitsevaan Yportiin, missä varovaisesti oli sopinut -tapaavansa väkensä. Siellä hän vuokrasi kaksitoista kalastajavenettä -muka toimittaakseen luotauksia pitkin rannikkoa. - -Neljännestä vailla kymmenen hän kahdentoista vankan miehen seurassa -tapasi Isidoren tiellä, joka nousi kalliorannalle. - -Täsmälleen kello kaksitoista he saapuivat muurin edustalle. Se oli -ratkaiseva hetki. - -"Mikä sinua vaivaakaan, Beautrelet? Olethan vihreä naamaltasi?" -hihitti Ganimard, leikillään sinutellen nuorta miestä. - -"Entä sinä sitten, Ganimard, ethän näe itseäsi", vastasi Beautrelet; -"luulisipa viimeisen hetkesi tulleen". - -Heidän täytyi istuutua, ja Ganimard siemasi pari rommikulausta. - -"Jänistä minua ei", virkkoi hän, "mutta onpa mieleni hitosti -järkkynyt! Joka kerta, kun olen menossa häntä sieppaamaan, närästää -sisuksiani kuin karhilla vetäen. Pisara rommia?" - -"Ei." - -"Mutta jos heitätte kesken?" - -"Silloin olen ruumiina." - -"Pahus vieköön! No, saammepa nähdä. Avatkaa nyt. Eihän meillä liene -vaaraa tulla nähdyiksi?" - -"Ei. Neula on matalampi rantaylänköä, ja mehän olemme notkossa." - -Beautrelet astahti muurin luo ja painalsi tiiliskiveä. Kuului -ratinaa, ja maanalainen käytävä avautui. - -Sytyttämiensä lyhtyjen valossa he näkivät sen olevan holvattu; holvi, -kuten lattiakin, oli kauttaaltaan katettu tiilillä. - -He marssivat muutaman sekunnin, kunnes äkkiä tapasivat portaat. - -Beautrelet laski viisiviidettä tiiliastuinta, joita pitkällinen -poljenta oli keskeltä hiukan hivutellut. - -"Tuhat tulimaista!" noitui Ganimard, joka kulki etunenässä ja äkkiä -pysähtyi kuin johonkin esteeseen törmänneenä. - -"Mikä hätänä?" - -"Ovi." - -"Hitto", jupisi Beautrelet sitä katsellen, "eikä helppo murtaa. -Rautamöhkäle kerrassaan." - -"Olemmepa kiikissä", virkkoi Ganimard; "eihän siinä ole edes lukkoa". - -"Ei tosiaankaan. Se herättää minussa toivoa." - -"Miten niin?" - -"Ovi tehdään avattavaksi, ja koska tässä ei ole lukkoa, niin on -olemassa joku salainen tapa sen avaamiseksi." - -"Ja koska me emme tunne tuota salaisuutta..." - -"Minä otan siitä selon." - -"Millä tavoin?" - -"Salakirjoituksen avulla. Neljännellä rivillä ei ole muuta tehtävää -kuin selittää esiintyviä vaikeuksia. Ja ratkaisu on verrattain -helppo, koska sitä ei ole kirjoitettu harhaannuttamaan, vaan -auttamaan niitä, jotka etsivät." - -"Verrattain helppo! Minäpä en ole samaa mieltä", huudahti Ganimard, -joka oli ottanut esille salakirjoituksen. "Luku 44 ja vasemmassa -alakulmassa pisteellä merkitty kolmio, se on jokseenkin hämärää." - -"Ei suinkaan. Tarkastakaahan ovea. Näette että se on kaikissa -neljässä kulmassaan lujitettu kolmiomaisilla rautaheloilla, jotka -ovat kiinnitetyt isoilla nauloilla. Tarttukaa vasemman alakulman -kolmioon ja painakaa tämän vasemman alakärjen naulankantaa... On -yhdeksän mahdollisuutta kymmenestä, että osaamme oikeaan." - -"Kymmenes mahdollisuus voitti", vastasi Ganimard yritettyänsä. - -"Siispä on syynä luku 44..." Miettivästi jatkoi Beautrelet hillityllä -äänellä: "Katsotaanpa... Te ja minä seisomme kumpainenkin alimmalla -porrasaskeleella... niitä on 45... Miksi 45, kun salakirjoituksen -numero on 44?... Sattumusko? Ei... Koko tässä jutussa ei ole -kertaakaan ollut mitään sattumusta, ainakaan tarkoittamatonta. -Ganimard, olkaapa hyvä ja nouskaa askelta ylemmä... Kas niin, pysykää -nyt siinä 44. astuimella. Ja nyt minä painan naulankantaa... Ja jos -koneisto ei nyt lähde käyntiin, niin minä olen matti." - -Jyhkeä portti kääntyi tosiaankin saranoillaan. Hyvin tilava ontelo -avautui heidän katseilleen. - -"Lienemme täsmälleen Fréfossé-linnoituksen alla", selitti Beautrelet. -"Nyt olemme kulkeneet maakerrosten läpi. Tiiliholvaus on loppunut. -Kaikkialla ympärillämme on kalkkikiveä." - -Suojamaan tunkeusi himmeä valojuova sen toisesta päästä. -Lähestyessään he näkivät kalliossa railon, jonkunlaisena -tähystysreikänä. Vastapäätä heitä kohosi aalloista viidenkymmenen -metrin päässä Neulan majesteetillinen möhkäle. Oikealla oli ihan -lähellä Länsiportin holvikaari, ja vasemmalla muodosti hyvin kaukana -kallioranta vielä valtavamman holvin, joka päätti leveän lahden -siron kaareutuman: _la Manneporte_ (_magna porta_ = iso veräjä), -niin korkea, että purjelaiva olisi mastot pystyssä ja täysin purjein -voinut lipua sen alitse. Taustalla meri kaikkialla. - -"En näe laivastoamme", huomautti Beautrelet. - -"Mahdotonta", selitti Ganimard, "Länsiportti peittää meiltä koko -Etretatin ja Yportin rannan. Mutta tuolla, ulapalla, musta viiru -vesirajassa..." - -"No?..." - -"Se on sotalaivastomme torpeedovene n:o 25. Sen voi karttaa Lupin... -jos tahtoo tutustua merenpohjan maisemaan." - -Porrasaukossa railon lähellä alkoi kaide, ja he seurasivat sitä. -Siellä täällä oli seinässä pikku ikkuna, ja joka kerta he näkivät -Neulan yhä jättimäisempänä. - -Juuri heidän ollessaan saapumaisillaan merenpinnan tasalle loppuivat -ikkunat ja käytävä pimeni. - -Isidore laski askeleet ääneensä. -Kolmeensataanviiteenkymmeneenkahdeksaan päästyään he joutuivat -leveämpään käytävään, jota sitäkin taas sulki naulatuilla -rautaheloilla lujitettu ovi. - -"Tuon me tunnemme", sanoi Beautrelet. "Salakirjoituksesta haemme -numeron 357 ja oikeassa alakulmassaan pisteellä merkityn kolmion. -Meidän on vain meneteltävä kuten äskenkin." - -Toinen ovi totteli kuten edellinenkin. Heidän edessään oli nyt -pitkä tunneli, jota siellä täällä valaisi holviin ripustettu -lyhty. Seinistä valui vettä, ja pisaroita ropsahteli maahan; kulun -helpottamiseksi olikin sen vuoksi holvi päästä päähän varustettu -oikealla puisella jalkakäytävällä. - -"Nyt käymme meren alle", huomautti Beautrelet. "Tuletteko mukaan, -Ganimard?" - -Vastaamatta eteni apulaispäällikkö puukäytävää pitkin tunneliin ja -seisahtui erään lyhdyn kohdalle, ottaen sen alas. - -"Lyhdyt kenties ovat Keskiajalta, mutta valaistuskeino on nykyinen. -Nuo herrat käyttävät auerlamppuja." - -Hän jatkoi matkaansa. Tunneli vei toiseen avaraan luolaan, jossa näki -edessään ylöspäin johtavien portaitten alimmat astuimet. - -"Nyt alkaa neulaan nouseminen", virkkoi Ganimard; "tämä käy -vakavammaksi hommaksi". - -Mutta eräs hänen miehistään huusi hänelle: - -"Herra apulaispäällikkö, tuolla vasemmalla on toiset portaat." - -Ja heti jälkeenpäin he havaitsivat oikealla kolmannet. - -"Hitto", mutisi apulaispäällikkö, "asema mutkistuu. Jos lähdemme tätä -kautta, niin nuo pakenevat toisaalta." - -"Jakautukaamme", esitti Beautrelet. - -"Ei, ei... heikontaisimme voimiamme... On parempi toisen meistä -lähteä vakoilemaan." - -"Minä lähden, jos tahdotte..." - -"Se sopii, Beautrelet. Minä jään miesteni luo... teillä ei ole mitään -pelkäämistä. Rantakallioissa voi olla muitakin teitä kuin se, jota -me olemme käyttäneet, ja useampia teitä Neulassakin. Mutta varmasti -on tunneli ainoana yhdyssiteenä koko rantaylängön ja Neulan välillä. -Tämän luolan kautta siis on kuljettava. Jään sen vuoksi tänne -odottamaan paluutanne. Menkäähän, Beautrelet, ja olkaa varovainen... -kääntykää pienimmästäkin levottomuutta herättävästä seikasta -takaisin." - -Isidore katosi nopeasti keskimmäisille portaille. -Kolmannellakymmenennellä astuimella pidätti hänet ovi, oikea puuovi. -Hän käänsi ovenripaa. Ovi ei ollut lukossa. - -Hän saapui huoneeseen, joka suunnattoman laajuutensa takia näytti -hänestä kovin matalalta. - -Voimakkaita lamppuja kannattivat jyhkeät pilarit, joiden lomissa -avartui kauas kantavia aukeamia; valaistuksessaan se tuntui melkein -samankokoiselta kuin Neula. - -Sinne oli ahdettu laatikoita ja paljous kaikenmoisia kapineita, -kuten tuoleja, kaappeja, lipastoja, kirstuja, sekamelska suunnilleen -sellainen kuin vanhojen esineiden kauppiaan kellarissa. - -Oikealla ja vasemmalla huomasi Beautrelet kahdet portaat, epäilemättä -samat, jotka lähtivät alemmasta luolasta. Hän olisi siis voinut -palata ilmoittamaan Ganimardille. Mutta hänen edessään johti uusi -porrasjakso ylöspäin, ja uteliaisuus houkutteli hänet jatkamaan -etsintäänsä omin päin. - -Taas kolmekymmentä astuinta. Ovi, sitten huone, hiukan pienempi, -tuntui Beautreletista. Ja yhä edessä portaat, jotka johtivat ylöspäin. - -Taaskin kolmekymmentä astuinta. Ovi. Jälleen pienempi huone... - -Beautrelet ymmärsi nyt Neulan sisustan rakenteen. Se oli päälletysten -ladottu huonesarja, joten siis huoneet pienenemistään pienenivät. -Kaikkia käytettiin varastohuoneina. - -Neljännessä ei enää ollut mitään lamppua. Päivänvaloa tunkeusi hiukan -seinänraoista, ja Beautrelet näki meren kymmenen metrin päässä -allansa. - -Tänä hetkenä hän tunsi olevansa niin kaukana Ganimardista, että hänet -alkoi vallata tuskainen mieliala, ja hänen täytyi tuimasti hillitä -hermojansa ollakseen pinttämättä pakoon. Mutta mitään vaaraa ei ollut -uhkaamassa, ja yltympärillä vallitsi sellainen hiljaisuus, että hän -alkoi arvella Lupinin tovereinensa hylänneen koko Neulan. - -"Seuraavaan kerrokseen pysähdyn", ajatteli hän. - -Vieläkin kolmekymmentä astuinta, sitten ovi, mutta vähemmän jyhkeä, -nykyaikaisen näköinen. Hän työnsi sen varovasti auki, valmiina -syöksymään tiehensä. Ei ketään. Mutta huoneella oli toinen tarkoitus -kuin edellisillä. Seiniä peittivät verhot, lattiata matot. Kaksi -komeaa kaappia oli asetettu vastakkain, täynnä hopeakalustoa. Pienet, -kapeihin ja syviin rakoihin sovitetut ikkunat olivat varustetut -lasiruuduilla. - -Keskellä huonetta oli ylellisesti katettu pöytä, jolla näkyi hedelmiä -ja leivoksia hopeamaljakoissa, samppanjaa karahveissa, ja kukkia, -paljous kukkia. - -Se oli katettu kolmelle hengelle. - -Beautrelet lähestyi. Ruokaliinojen päällä oli nimikorteissa -vieraitten nimet. - -Ensin hän luki: Arsène Lupin. - -Vastapäätä: Rouva Arsène Lupin. - -Hän otti kolmannen kortin ja hätkähti hämmästyksestä. Siinä oli hänen -nimensä: Isidore Beautrelet! - - - - -KYMMENES LUKU - - -Vastapäätä olevan oven verho vedettiin syrjään. - -"Hyvää päivää, hyvä herra Beautrelet, te tulette hiukan myöhään. -Aamiainen oli päätetty kello kahdeksitoista. Mutta muutama hetki -sinne tai tänne... Mitä nyt? Ettekö tunne minua? Olenko niin -muuttunut!" - -Lupinia vastaan taistellessa oli Beautreletia kohdannut moni yllätys, -ja hän oli valmistautunut kokemaan yhä uusia mielenliikutuksia -ratkaisevalla hetkellä, mutta tämä oli kuitenkin ihan kerrassaan -odottamatonta! Hän ei tuntenut hämmästystä, vaan pelästystä, -tyrmistystä. - -Mies, joka hänen edessään seisoi, mies, jota tapausten raaka mahti -pakotti pitämään Arsène Lupinina, tuo mies oli Valméras. Valméras, -Aiguillen linnan omistaja! Valméras, jolta hän oli pyytänyt apua -Arsène Lupinia vastaan! Hänen seuralaisensa Crozantin retkellä! -Tuo urhoollinen ystävä, joka oli tehnyt mahdolliseksi Raymonden -pelastamisen, tappamalla tai olemalla tappavinaan yhden Lupinin -rikostovereita hämärässä pylväikössä! - -"Te... te... Tekö siis?" änkytti hän. - -"Miksi ei?" huudahti Lupin. "Luulitteko tuntevanne minut perinpohjin, -kun olitte nähnyt minut pappina tai herra Massibanina? Heipä hei, kun -on valinnut sen yhteiskunnallisen aseman, joka minulla nyt on, niin -täytyyhän käyttää pikku seurustelulahjojaan. Jos ei Lupin mielensä -mukaan voisi olla reformilaispappi ja Académie des inscriptions et -Belles-Lettresin jäsen, niin olisikin toivotonta olla Lupin. Tässä on -Lupin, todellinen Lupin! Aukaise nyt silmäsi suuriksi, Beautrelet, ja -katsele minua tarkoin!" - -"Mutta, jos se olette te... niin... sittenhän on... neiti..." - -"Aivan oikein, Beautrelet, sinäpä sen sanoit..." - -Hän työnsi taas syrjään oviverhon, viittasi kädellään ja ilmoitti: - -"Rouva Arsène Lupin." - -"Oh --!" mutisi nuori mies tahtomattaan typertyneenä. "Neiti de -Saint-Véran!" - -"Ei, ei", vastusti Lupin, "rouva Arsène Lupin tai oikeammin sanoen -rouva Louis Valméras, laillinen vaimoni... kiitos siitä teille, kelpo -Beautrelet." - -Hän ojensi tälle kätensä. - -"Kiitän teitä kaikesta sydämestäni... ja toivoakseni te puolestanne -ette kanna siitä kaunaa." - -Omituista kyllä, Beautrelet ei tuntenut mitään kaunaa. Ei mitään -nöyryytyksen tunnetta. Ei mitään katkeruutta. Hänet valtasi niin -tyyten vastustajansa suunnaton etevämmyys, että hän ei hävennyt -tappiolle joutumistaan hänen nujertamanansa. - -Hän puristi tarjottua kättä. - -"Pöytä on katettu." - -Palvelija oli asettanut pöydälle kulhoilla ja vadeilla sälytetyn -tarjottimen. - -"Suokaahan anteeksi, Beautrelet, keittäjäni on saanut lomaa, ja -meidän täytyy tyytyä kylmään ruokaan." - -Beautreletilla oli tuskin ruokahalua. Hän istuutui kuitenkin, -suuresti ihmetellen Lupinin käytöstä. Mitä hän tiesi oikeastaan? -Tiesikö hän, mihin vaaraan oli joutunut? Oliko hänellä aavistustakaan -Ganimardista ja tämän apulaisista? - -Lupin jatkoi: - -"Niin, kiitos siitä teille, hyvä ystävä. Raymonde ja minä olemme -todellakin rakastaneet toisiamme ensimmäisestä päivästä asti. Juuri -niin, pienokaiseni... Raymonden ryöstö, hänen vankeutensa, kaikki -hölynpölyä: me rakastimme toisiamme... Mutta ollessamme vapaat -rakastamaan toisiamme ei kumpainenkaan meistä voinut sallia sellaista -vapaata suhdetta, joka jää sattuman heiteltäväksi. Asema oli siis -mahdoton Lupinille. Onneksi se ei ollut sitä, jos tulisin takaisin -siksi Louis Valmérasiksi, joka olen ollut aina lapsuudestani asti. -Kun ette heittänyt kesken ja olitte löytänyt Aiguillen linnan, pisti -päähän aatos käyttää hyväkseni teidän itsepintaisuuttanne." - -"Ja yksinkertaisuuttani." - -"Pyh, kuka hyvänsä olisi antanut johtaa itsensä harhaan." - -"Minua siis kilpenänne käyttäen te olette onnistunut?" - -"Niin, kuinka olisi voitu epäillä Valmérasia Lupiniksi, kun Valméras -oli Beautreletin ystävä ja hän oli riistänyt Lupinilta sen naisen, -jota Lupin rakasti? Olipa se ihanaa! Viehättäviä muistoja! Retki -Crozantiin, löydetyt kukkavihot, rakkauskirjeeni Raymondelle, ja -myöhemmällä varokeinot, joihin minun Valmérasina täytyi häitteni -edellä ryhtyä omaa itseäni, Lupinia vastaan! Ja kuuluisa kemuiltanne, -Beautrelet, jolloin masennuitte syliini. Viehättäviä muistoja!..." - -Syntyi äänettömyys. Beautrelet katseli Raymondea. Tämä kuunteli -Lupinia sanaakaan virkkamatta ja tarkkasi häntä katseella, joka -ilmaisi rakkautta, kiihkeyttä ja jotakin muutakin, mitä nuori mies -ei oikein voinut käsittää, jonkunlaista neuvotonta levottomuutta ja -kaihomielisyyden kajastusta. - -Mutta Lupin käänsi katseensa vaimoonsa, ja tämä hymyili hellästi. He -ojensivat kätensä toisilleen yli pöydän. - -"Mitä arvelette pikku asunnostani täällä, Beautrelet?" huudahti -Lupin. "Aistikas, vai mitä? En väitä, että se olisi ihanteellisen -mukava... On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat olleet Neulan omistajina -ja pitäneet kunnianansa jättää näkyvän todistuksen siitä." - -Seinään oli päällekkäin kaiverrettu seuraavat nimet: _Caesar. Kaarle -Suuri. Rolf. Wilhelm Valloittaja. Richard, Englannin kuningas. Ludvig -Yhdestoista. Frans. Henrik IV. Ludvig XIV. Arsène Lupin_. - -"Kuka kirjoittaa nimensä tähän tämän jälkeen? Hohoi! luettelo on -valmis. Caesarista Lupiniin... siinä kaikki. Pian alkaa nimetön -joukko käydä ihmeellisessä linnoituksessa. Ja ajatteles, ilman -Lupinia olisi tämä kaikki ollut tuntematonta ihmisille! Ah, -Beautrelet, mitä ylpeyttä tunsinkaan ensimmäisen kerran astuessani -jalkani tähän erämaahan! Jälleen löytää kadotettu salaisuus, -tulla sen ainoaksi hallitsijaksi ja herraksi! Tällaisen perinnön -omistajaksi! Asua Neulassa, noin monen kuninkaan seuraajana!" - -Hänen vaimonsa ele keskeytti hänet. Tämä näytti kovin levottomalta. - -"Jyskettä", sanoi hän, "jyskettä allamme... kuuletteko..." - -"Se on laineiden loiskinaa", vastasi Lupin. - -"Ei, ei mitenkään... aaltojen pauhun tunnen... se on jotakin muuta..." - -"Mitä luulet sen voivan olla, rakas Raymonde?" virkkoi Lupin nauraen. -"En ole kutsunut tänne aamiaiselle muita kuin Beautreletin." - -Hän kääntyi palvelijaan: - -"Charolais, oletko sulkenut porraskäytäväin ovet herra Beautreletin -jälkeen?" - -"Kyllä, ja olen työntänyt varmuussalvat eteen." - -Lupin nousi ylös. - -"Kas niin, Raymonde, älä ole huolissasi... sinähän olet aivan kalpea!" - -Hän lausui vaimolleen muutamia sanoja matalalla äänellä, palvelija -nosti oviverhoa, ja he molemmat poistuivat. - -Alhaalla kävi jyske selvemmäksi. Kuului kumeita iskuja, jotka -uudistuivat säännöllisin väliajoin. Beautrelet ajatteli: - -"Ganimard on menettänyt kärsivällisyytensä ja murtaa ovia." - -Lupin jatkoi hyvin tyynesti ja kuin ei tosiaankaan olisi mitään -kuullut: - -"Neula oli tietysti hyvin huonossa kunnossa silloin kun onnistuin -löytämään sen. Näytti siltä, että kukaan ei ollut tuntenut -salaisuutta sataan vuoteen, jälkeen Ludvig XVI:n ja vallankumouksen. -Tunneli uhkasi luhistua. Portaat olivat rappiolla. Vesi tunkeutui -sisään. Minun täytyi pönkittää, lujittaa, rakentaa uudelleen." - -Beautrelet ei voinut olla kysymättä: - -"Oliko täällä tyhjää teidän tullessanne?" - -"Melkein. Kuninkaat eivät suinkaan ole, kuten minä, käyttäneet Neulaa -varastohuoneenaan..." - -"Pakopaikkana siis?" - -"Niin epäilemättä, maahankarkausten ja samaten sisällisten sotien -aikana. Mutta sen varsinaisena tehtävänä on ollut... kuinka -sanoisin... olla Ranskan kuninkaiden valtiopankkina." - -Jyske kävi kaksin verroin kaikuvammaksi ja kuului nyt selvästi. -Ganimard oli nähtävästi murtanut ensimmäisen oven ja käynyt käsiksi -toiseen. Syntyi hiljaisuus, sitten kuuluivat iskut vielä lähempää. Se -oli kolmas ovi. Jälellä oli kaksi. - -Eräästä ikkunasta huomasi Beautrelet veneet, jotka kiertelivät Neulan -ympärillä, ja jokseenkin lähellä kellui torpeedovene, mustan kalan -näköisenä. - -"Mikä melu!" huudahti Lupin. "Ei kuule omia sanojaan. Menemmekö -tuonne ylös? Sinua ehkä huvittaa katsastella Neulan sisäpuolta." - -He nousivat seuraavaan kerrokseen, johon kuten alempiinkin johti ovi; -sen Lupin lukitsi perässään. - -"Taulukokoelmani", selitti hän. - -Seinät olivat verhotut tauluilla, joista Beautrelet luki mitä -kuuluisimpia nimiä. Siellä oli Rafaelin _Katso Jumalan karitsa_, -Andrea del Sarton _Lucrezia Feden_ muotokuva, Tizianin _Salome_, -Botticellin _Madonna enkeleineen_, Tintoretton, Carpaccion, -Rembrandtin, Velasquezin maalauksia... - -"Oivallisia jäljennöksiä", lausui Beautrelet hyväksyvällä äänellä. - -Lupin katseli häntä hämmästellen. - -"Mitä! Jäljennöksiä! Oletko hullu! Jäljennökset ovat Madridissa, hyvä -ystävä, Venetsiassa, Münchenissä, Amsterdamissa." - -"Ja nämä täällä?" - -"Alkuperäisiä, poikaseni, kärsivällisesti kerättyjä kaikista Euroopan -museoista, minne rehellisesti olen jättänyt erinomaisia jäljennöksiä -sijalle." - -"Mutta ennemmin tai myöhemmin..." - -"Ennemmin tai myöhemmin tulee petos huomatuksi? No, niin, silloin -löydetään nimikirjoitukseni joka maalauksesta -- takaa -- ja saadaan -tietää, että minä se olen lahjoittanut maalleni alkuperäiset -mestariteokset. Oikeastaanhan en ole muuta tehnyt kuin mitä Napoleon -teki Italialle... Ah, katsokaahan, Beautrelet, tuossa ovat kreivi de -Gesvresin neljä Rubensia..." - -Iskut jatkuivat Neulassa. - -"Tämä on sietämätöntä", sanoi Lupin. "Käykäämme ylemmäs." - -Uudet portaat. Uusi ovi. - -"Seinämattojen osasto", ilmoitti Lupin. - -Ne eivät olleet ripustettuja seinille, vaan kokoon käärittyjä, -sidottuja, nimikirjoituksilla varustettuja ja seassa antiikkisia -kangaskääryjä, joita Lupin availi: loistavia korukudoksia, -ihmeteltäviä sametteja ja hienoja pehmeävärisiä silkkejä, -messukaapuja, kulta- ja hopeakudelmia... - -He astelivat yhä ylemmäksi, ja Beautrelet näki tasku- ja -pöytäkellohuoneen, kirjastohuoneen (kuinka loistokantisia ja -kallisarvoisia, verrattomia kirjoja, kirjoja, joita löytyy yksi -ainoa kappale, varastettuja suurista kirjastoista!), pitsihuoneen, -muinaismuistojen salin. - -Ja joka kerralla pieneni huoneen koko. - -Ja joka kerralla kävi jyske etäisemmäksi. Ganimard menetti alaa. - -"Tässä on viimeinen sali", selitti Lupin, "aarrekamari". - -Se oli aivan erilainen kuin muut. Pyöreä kuten toisetkin, mutta hyvin -korkea, keilamainen, ollen rakennuksen huipussa, ja sen lattia oli -kai viisitoista tai kaksikymmentä metriä Neulan ylimmästä kärjestä. - -Maan puolella ei ollut mitään aukkoa. Mutta meren puolella, missä ei -tarvinnut uteliaiden katseita pelätä, oli kaksi leveätä lasi-ikkunaa, -joiden läpi valo virtanaan tulvi sisään. - -Lattia oli kallisarvoista puuta, ja siihen oli sommiteltu -yhteiskehäisiä kuvioita. - -Seinillä oli lasikaappeja ja muutamia tauluja. - -"Kokoelmieni parhaat", kertoi Lupin. "Kaikki, mitä tähän asti olet -nähnyt, on myytävää. Esineitä kuljetetaan pois, toisia tuodaan -tilalle. Se kuuluu ammattiin. Täällä, tässä pyhätössä, on kaikki -pyhitettyä. Ainoastaan valituita tavaroita, parhaita parhaista, -korvaamattomia mestariteoksia. Katsoppa näitä koristeita, Beautrelet, -kaldealaisia taikakaluja, egyptiläisiä kaulanauhoja, kelttiläisiä -rannerenkaita, arabialaisia ketjuja... Katsoppa näitä pystykuvia, -Beautrelet, tätä kreikkalaista Venusta, tätä Korinton Apolloa... -Katsoppa näitä tanagra-kuvioita, Beautrelet. Kaikki oikeat tanagrat -ovat täällä. Tämän lasikaapin ulkopuolella ei ole maailmassa yhtään -ainoata oikeata. Mikä nautinto onkaan tietää tämä! Beautrelet, -muistathan kirkkovarkaudet Etelä-Ranskassa, Thomasin ja hänen -liittolaisensa -- minun kätyreitäni sivumennen sanoen -- no niin, -tässä on Ambazacin pyhäinjäännöslipas, se oikea, Beautrelet! -Muistathan Louvren häväistysjutun, väärennetyksi havaitun hiipan, -nykyaikaisen taiteilijan muovaileman? Tässä, Beautrelet, on -Saitaferneen oikea hiippa!... Ja katsohan, katsohan, Beautrelet, -tuossa on kaikkien ihmeteosten ihme, suurin taideteos, jumalallinen -ajatus, oikea Leonardo da Vincin _Gioconda_. Polvillesi, Beautrelet, -ylväin _Nainen_ siinä on edessäsi!" - -Pitkä äänettömyys. Alhaalla lähenivät paukutukset. Kaksi tai kolme -ovea erotti heidät Ganimardista. Merellä näkyivät torpeedoveneen -musta selkä ja risteilevät soutuveneet. - -Nuori mies kysyi: - -"Ja aarteet?" - -"Vai niin, poikaseni, sekö se mieltäsi enimmin kiinnittää? Kaikki -nämä taiteen mestariteokset eivät voi sinua niin tyydyttää kuin -aarre?... Koko suuri yleisö puhuisi sinun tavallasi...! No niin, -tahtosi täyttyköön." - -Hän polki jalkaansa kovasti lattiaan, yksi permantoliuskoista -liikahti, hän nosti sen ylös kuin lippaan kannen ja paljasti -nelikulmaisen, kallioon hakatun loven. Se oli tyhjä. - -Vähän kauempana hän uudisti saman tempun. Uusi kolo aukeni. Sekin -tyhjä. - -Kolmasti vielä hän teki samaten. Kaikki kolme syvennystä olivat -tyhjät. - -"Mikä pettymys!" nauroi Lupin. "Ludvig XI:n, Henrik IV:n ja -Richelieun aikana olivat nämä viisi lovea kaiketikin täynnä. Mutta -ajattelehan Ludvig XIV:ttä, kaikkea mitä Versaillesin hullutus -maksoi, sotia ja hänen hallituskautensa onnettomuuksia! Ja -ajattelehan Ludvig XV:ttä, tuhlarikuningasta, Pompadouria, Dubarrya! -Onpa silloin täytynyt ammentaa! Kuinka raapittiinkaan silloin -kivipohjaa ahnain kynsin! Kuten näet, täällä ei ole mitään jälellä..." - -Hän keskeytti puheensa. - -"Kyllä, jotakin täällä vielä on... seitsemäs kätköpaikka! Se on -koskematon... Ei kukaan niistä ole uskaltanut koskea siihen. Se oli -viimeinen turva... suoraan sanoen, apu äärimmäiseen hätään. Katso -tänne, Beautrelet." - -Hän kumartui ja nosti kannen, lovessa oli sen täyttävä rauta-arkku. -Lupin otti taskustaan hyvin monimutkaisen avaimen ja avasi arkun. - -Näky oli huikaiseva. Kaikki kallisarvoiset jalokivet kimmelsivät, -kaikki värit leimusivat, safiirien taivaansini, rubiinien tuli, -smaragdien vihreys, topaasien auringonloisto. - -"Katso, katso, pikku Beautrelet. He ovat nielleet kaikki kulta- ja -hopearahat, kaikki écut ja tukaatit sekä dublonit, mutta -jalokivilipas on koskematon. Katso koristeita. Niitä on kaikilta -aikakausilta, kaikilta vuosisadoilta, kaikista maista. Tässä ovat -kuningattarien myötäjäiset. Kukin kartutti aarretta osuudellaan, -Skotlannin Margareta, Savoijin Charlotte, Englannin Maria ja Katarina -de Medici, ja kaikki itävaltalaiset arkkiherttuat, Eleonora, -Elisabet, Maria Teresia, Marie Antoinette... Katsohan näitä helmiä, -Beautrelet, ja näitä suunnattomia timantteja! Jokainen niistä on -keisarinnan arvoinen, 'Le Régent de France' ei ole kauniimpi!" - -Hän ojentausi suoraksi ja nosti kätensä kuin valan tehden: - -"Beautrelet, sinun pitää sanoa koko maailmalle, että Lupin ei -ole ottanut ainoatakaan jalokiveä kuninkaallisesta arkusta, ei -ainoatakaan, sen vakuutan kunniasanallani! Siihen minulla ei ollut -oikeutta. Ne olivat Ranskan omaisuutta..." - -Alhaalla Ganimard joudutti työtään. Iskujen jyminästä saattoi -päättää, että he olivat ryhtyneet viimeisen edelliseen oveen, joka -johti muinaisjäännösten saliin. - -"Jättäkäämme kirstu auki", sanoi Lupin, "ja kaikki lokerot myöskin... -kaikki nämä pienet tyhjät haudat..." - -Hän asteli kertaalleen ympäri huoneen, katseli eräitä lasikaappeja ja -tauluja, ja puheli miettivästi kävellen: - -"Kuinka ikävää sentään on jättää nämä kaikki! Niin sydäntä -särkevää! Ihanimmat hetkeni olen viettänyt täällä, yksinäni, -yhdessä näiden esineiden kanssa, joita rakastin... Ja silmäni eivät -milloinkaan pääse niitä enää näkemään, eikä käteni milloinkaan niitä -koskettamaan." - -Hänen vääntyneillä kasvoillaan oli sellainen väsymyksen ilme, että -Beautrelet tunsi vaistomaista myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Tuskan -täytyi tuossa miehessä nousta valtavampaan vauhtiin kuin toisessa, -kuten ilokin, ylpeys tai nöyryytys. - -Nyt seisoi hän ikkunan ääressä ja sanoi, ulospäin viitatessaan: - -"Vieläkin synkempää on se, että minun täytyy jättää tämä, kaikki -tämä. Eikö olekin kaunista, tuo mittaamaton meri... taivas... -oikealla ja vasemmalla Etretatin rantaylänkö ja sen kolme porttia, -Länsiportti, Itäportti ja la Manneporte... riemuportteja tämän -hallitsijalle... ja se olen minä! Satukuningas! Onton neulan -kuningas! Harvinainen, yliluonnollinen kuningaskunta! Mikä taival -Caesarista Lupiniin!" - -Hän purskahti nauruun. - -"Satukuningas, niinkö? Sanokaamme yhtä hyvin Yvetotin kuningas! -Naurettavan vähän! Maailman kuningas, kas niin juuri! Pidin sitä kuin -saalista kynsissäni! Nosta ylös Saitaferneen hiippa, Beautrelet... -Siellä näet kaksi puhelinkonetta... Oikealta lähtee johto Pariisiin --- oma johto --, vasemmalta Lontooseen, oma johto. -- Lontoon kautta -hallitsin Amerikkaa, Aasiaa, Australiaa! Kaikissa noissa maissa -minulla oli haaraosastoja, myyjiä, vainukoiria, tietojen kerääjiä. -Liike on kansainvälinen. Se on taiteen ja muinaisteosten suuret -maailmanmarkkinat. Voi, Beautrelet, on hetkiä, jolloin mahtini panee -pääni pyörälle ja minä olen päihdyksissä voimani ja vallintani -tunnosta..." - -Alhaalla ovi myötäsi. Kuultiin Ganimardin ja hänen joukkonsa -seuhtomista yltympäri etsiskellen... Hetken perästä Lupin jatkoi -tukahtuneella äänellä: - -"Ja nyt se on mennyttä... Tuli vaaleatukkainen tyttönen kauniine -surullisine silmineen ja rehellisine sydämineen... niin, -rehellisine... ja kaikki on mennyttä... minä itse revin tämän -suunnattoman rakennuksen... kaikki muu tuntuu minusta luonnottomalta -ja lapselliselta... hänen kiharansa ne vain ovat minkään arvoiset... -hänen surulliset silmänsä... ja hänen pieni rehellinen sydämensä." - -Miehet nousivat portaita ylös. Isku jymähti ovea vasten, viimeistä... - -Äkkiä Lupin tarttui nuoren miehen käsivarteen. - -"Ymmärrätkö, Beautrelet, miksi olen sinulle jättänyt vapaasta -tahdostani taistotantereen, vaikka jo monta viikkoa sitten olisin -voinut musertaa sinut milloin olisin tahtonut? Ymmärrätkö sinä, -minkätähden olet voinut tulla tänne asti? Ymmärrätkö, että olen -antanut jok'ainoalle miehelleni oman osuutensa saaliista, niille, -jotka tapasit tois-yönä rantakallioilla? Käsitäthän syyn kaikkeen? -Ontto neula, se on vain seikkailu. Niin kauan kuin olen sen omistaja, -pysyn seikkailijana. Neulan menettäessäni irtaudun entisyydestäni, -tulevaisuus alkaa minulle, rauhallinen ja onnellinen, tulevaisuus, -jolloin minun ei enää tarvitse häpeillä Raymonden katsetta, -tulevaisuus..." - -Hän kääntyi raivoissaan ovea kohden: - -"Mutta hellitä toki, Ganimard, minä en ole vielä lopettanut!" - -Jyskytys kävi yhä vimmatummaksi. Tuntui siltä kuin he olisivat -muurinmurtajalla ruhjoneet ovea rikki. - -Beautrelet seisoi Lupinin edessä, henkeään pidätellen odottaessaan -ratkaisua, kykenemättä käsittämään Lupinin menettelyä. Hän oli -luovuttanut Neulan, olkoonpa niin, mutta miksi tahtoi hän itse -antautua? Mikä oli hänen suunnitelmansa? Toivoiko hän välttävänsä -Ganimardin? Ja toisekseen, missä olikaan Raymonde? - -Mutta Lupin mutisi ajatuksissaan: - -"Kunniallinen... Arsène Lupin kunniallinen... ei varkauksia enää... -elää kuten muutkin... Miksi ei? Ei ole mitään syytä, miksi en samaten -menestyisi silläkin uralla... Älähän melua toki niin hirveästi, -Ganimard! Etkö sinä sen tomppeli tiedä, että parastaikaa puhun -historiallisia sanoja, jotka Beautreletin tulee painaa mieleensä -jälkimaailmaa varten!" - -Hän remahti nauruun: - -"Tuhlaan aikaani. Ganimard ei milloinkaan tajua historiallisten -sanojeni hyötyä." - -Hän otti palan punaliitua käteensä, siirsi seinän viereen jakkaran ja -kirjoitti suurin kirjaimin: - -"_Arsène Lupin säätää Ranskalle kaikki Onton neulan aarteet sillä -ainoalla ehdolla, että aarteet säilytetään Louvren museossa, -saleissa, joilla tulee olla nimenä 'Arsène Lupinin salit_'." - -"Ja nyt on omatuntoni rauhassa", hän sanoi. "Ranska ja minä olemme -kuitit." - -Hyökkääjät kävivät yhä kiivaammin ovea vastaan. Yksi ovilaudoista -irtautui; käsi kuroittausi sisään ja hapuili lukkoa. - -"Hitto vieköön", huudahti Lupin, "tuo Ganimard ääliö on kerrankin -saavuttamaisillaan päämaalinsa". - -Hän hyppäsi ovelle ja otti pois lukosta avaimen. - -"Reudo, ukkoseni, se ovi on tukeva. Minulla on yllin kyllin aikaa... -Nyt sanon sinulle hyvästi, Beautrelet... Ja kiitokset!... sillä sinä -olisit todellakin voinut tehdä hyökkäyksen mutkallisemmaksi... mutta -sinä olet säädyllinen ihminen!" - -Hän astui erään suuren Roger van der Weydenin kolmiosaisen maalauksen -eli triptykin luo, joka esitti tietäjiä itäiseltä maalta. Hän -taivutti ylös oikeanpuolisen osan ja paljasti siten pienen oven, -jonka ripaan hän laski kätensä. - -"Hyvää metsästysonnea, Ganimard, ja terveisiä perheellesi!" - -Laukaus pamahti. Hän hypähti taaksepäin. - -"Voi tuota lurjusta, keskelle sydäntä! Olet varmaan ottanut opetusta -ampumataidossa? Niinpä nitistettiin itämaalainen viisas! Keskelle -sydäntä! Pirstautunut siruiksi kuin piipunnysä ampumaradalla!" - -"Antaudu, Lupin!" huusi Ganimard, jonka revolverin piippu pistäytyi -pirstautuneen ovilaudan aukosta, mistä hänen silmänsäkin kiiluivat. -"Antaudu, Lupin!" - -"Kaarti kaatuu, mutta ei antaudu!" - -"Jos liikahdat paikaltasi, niin ammun sinut!" - -"Tyhjää! Sinä et voi satuttaa minuun tänne." - -Lupin oli vetäytynyt syrjään, ja vaikka Ganimard olisi voinut ampua -oven aukosta suoraan, niin hän ei todellakaan voinut ampua, saati -tähdätä, siihen suuntaan, missä Lupin seisoi. - -Tämän asema ei silti ollut vähemmän hirvittävä, sillä maalauksen -takana oleva ovi, josta hän oli toivonut pelastuvansa, oli aivan -vastapäätä Ganimardia. Yritys paeta sitä tietä vaati asettumaan -poliisin ampuma-aseen eteen, ja siinä oli viisi luotia jälellä... - -"Lempo", sanoi hän nauraen, "osakkeeni näyttävät laskevan. Se on -sinulle oikein, sinä vanha Lupin, kun tahdoit kokea viimeisen -jännittävän hetken ja jännitit jousen liian kireälle. Sinä olet -lörpötellyt liiemmälti." - -Hän pysyttäytyi lähellä seinää. Poliisien ponnistuksista oli taaskin -lauta lohjennut ovesta ja Ganimard saattoi toimia vaivattomammin. - -Kolmen metrin matka, ei enempää, erotti nuo kaksi vastustajaa -toisistaan. Mutta eräs kullattu kaappi suojeli Lupinia. - -"Autahan toki, Beautrelet!" huusi vanha poliisi raivoissaan hammasta -purren... "ammu, äläkä siinä töllistele..." - -Isidore ei todellakaan ollut liikahtanut paikaltaan; hän oli tähän -asti ollut tosin kiihkeän jännittynyt, mutta päättämätön katselija. -Hän olisi tahtonut sekaantua taisteluun koko voimallaan ja nujertaa -uhrin, joka oli hänen vallassaan. Mutta kummallinen, hämärä tunne oli -hänet estänyt siitä. - -Hän heräsi Ganimardin huutoon, tarttui kouristuneesti revolverinsa -liipasimeen. - -"Jos minä ryhdyn asiaan", ajatteli hän, "on Lupin hukassa... ja -minulla on siihen oikeus... se on velvollisuuteni..." - -Heidän katseensa sattuivat yhteen. Lupinin silmät olivat tyynet, -tarkkaavaiset, melkein uteliaat, kuin hän olisi pelottavan vaaransa -keskellä vain kiintynyt tarkkaamaan sitä siveellistä ristiriitaa, -jossa nuori mies tuskitteli. Päättäisikö Isidore antaa voitetulle -viholliselle kuoloniskun? - -Ovi murtui keskeltä halki. - -"Avustakaa, Beautrelet! Nyt saamme hänet kiinni", huusi Ganimard. - -Isidore kohotti revolverinsa. - -Mitä sitten tapahtui, se kävi niin nopeasti, että hän tajusi sen -vasta jälkeenpäin. Hän näki Lupinin kumartuvan alas, juoksevan -seinäviertä pitkin, ohi oven, revolverin alitse, jota Ganimard -turhaan heristeli, ja äkkiä tunsi hän paiskautuvansa maahan, -tempautuvansa ylös ja vastustamattomalla voimalla joutuvansa -kiskaistuksi pois. - -Lupin piteli häntä ilmassa kuin elävää kilpeä, jonka taakse hän kävi -suojaan. - -"Kymmenen yhtä vastaan, että pääsen pakenemaan, Ganimard! Katsos, -Lupinilla on aina keinoja..." - -Hän oli nopeasti vetäytynyt triptykin luo. Toisella kädellään hän -painoi Beautreletia rintaansa vasten, toisella työnsi alttaritaulun -sivustaa ja sulki pikku oven perässään. Hän oli pelastunut. - -Aivan heidän edessään oli jyrkät portaat. "Kas niin", puheli Lupin -työntäen Beautreletia edellään, "maajoukot on lyöty... ajatelkaamme -nyt Ranskan laivastoa... Ensin Waterloo, sitten Trafalgar... -Näkemistä sinä joudut kylliksesi saamaan, poikaseni!... Voi, kuinka -tämä on hullunkurista! Nyt ne rehkivät triptykin kimpussa... Liian -myöhäistä, lapsukaiset... Mutta nyt käpälät olalle, Beautrelet." - -Portaat, jotka olivat hakatut Neulan seinään, sen ulkokamaraan, -kiersivät pyramidia kierukan tavoin. - -Toinen toisensa kintereillä he riensivät portaita alas, kaksi, kolme -astuinta kerrallaan. Sieltä täältä pilkotti valoviiru halkeamista, -ja Beautrelet näki vilahduksen kalastusveneistä, jotka kiertelivät -jonkun matkan päässä, ja mustasta torpeedoveneestä... - -He juoksivat alaspäin, yhä vain alaspäin, Isidore ääneti ja Lupin -yhtä puheliaana kuin ennenkin. - -"Haluaisin tietää, mitä Ganimard nyt puuhailee! Rynnänneekö hän -toisia portaita alas katkaistakseen minulta tien tunneliin? Ei, -niin typerä hän ei kai ole... Hän on varmaan jättänyt neljä miestä -sinne... ja enempää ei tarvita." - -Hän keskeytti puheensa. - -"Kuulehan... he huutavat tuolla ylhäällä... selväpä se, ovat -avanneet ikkunan ja huutavat laivastolleen... Katsos vain, jo tulee -liikuntaa ja elämää veneisiin... merkkejä vaihdetaan... torpeedovene -lähtee liikkeelle... kelpo torpeedovene, tunnen sinut, sinä tulet -Havresta... Paikoillenne, kanuunamiehet!... Lempo soikoon, tuollapa -on komentaja... Hyvää päivää, Duguay-Trouin." - -Hän pisti kätensä ulos eräästä halkeamasta ja huiskutti -nenäliinaansa. Sitten hän jatkoi matkaansa. - -"Vihollislaivasto lähenee täydellä höyryllä", sanoi hän. "Pian ne -iskevät kiinni. Hyvä Jumala, tämäpä vasta huvittavaa!" - -He kuulivat ääniä altansa. Samassa he lähenivät merenpintaa ja -joutuivat melkein heti avaraan luolaan, jossa kaksi lyhtyä häilyi -edestakaisin pimeydessä. - -Naisen haamu sukelsi esille ja heittäytyi Lupinin syliin. - -"Pian, pian! Minä olen ollut kovin levoton... Mitä oletkaan -hommannut?... Mutta sinähän et ole yksinäsi?..." - -Lupin rauhoitti häntä. - -"Mukana on vain ystävämme Beautrelet... Ajatteles, ystävämme -Beautrelet on ollut niin herttainen, että... mutta tuon kerron -sittemmin... nyt meillä ei ole siihen aikaa... Oletko siellä, -Charolais? Hyvä... Entäs vene?" - -Charolais vastasi: - -"Vene on valmis." - -"Tulta alle", määräsi Lupin. - -Tuossa paikassa kuului moottorin suriseva ääni, ja Beautrelet, jonka -silmät vähitellen tottuivat puolipimeään, tuli vihdoin tajunneeksi, -että he olivat jonkunlaisella rantalaiturilla, vesirajassa, ja että -heidän edessään oli moottorivene. - -"Autovene", selitti Lupin täydentäen Beautreletin havaintoja. -"Niin, ällistyttäähän tämä kaikki sinua, hyvä Isidoreni... Sinä -et ymmärrä?... No, vesi, jonka näet edessäsi, ei ole muuta kuin -merivettä, joka tunkeutuu tänne luolaan aina nousuveden aikana; -minulla on siten täällä pieni näkymätön, varma satama..." - -"Mutta suljettu", muistutti Beautrelet. "Kukaan ei pääse täältä ulos -eikä sisään." - -"Kyllä minä", vastasi Lupin, "ja sen näytän sinulle". - -Ensin hän vei pois Raymonden, ja palasi sitten noutamaan -Beautreletia. Tämä empi. - -"Pelkäätkö?" kysyi Lupin. - -"Mitä sitten?" - -"Torpeedoveneen ampuvan meidät upoksiin." - -"En." - -"Sitten tuumiskelet kai, eikö sinun velvollisuutesi ole käydä -Ganimardin puolelle, oikeuden, yhteiskunnan, siveellisyyden puolelle -sen sijaan että pidät yhtä Lupinin, häpeän, kunniattomuuden kanssa." - -"Aivan niin." - -"Pahaksi onneksi sinulla ei ole valinnan varaa, poikani... Nykyisin -täytyy meidät molemmat uskoa kuolleiksi, jotta saan jäädä rauhaan... -kuten tulevaisen kunniallisen ihmisen sopii vaatia. Myöhemmin, kun -annan sinulle vapautesi, saat puhua mielesi mukaan... silloin ei -minulla ole enää mitään varomista." - -Tavasta, jolla Lupin piteli häntä käsivarresta, ymmärsi Beautrelet, -että vastarinta oli hyödytön. Ja miksi tekisikään hän vastarintaa? -Olihan hän keksinyt ja paljastanut Neulan. Eikö hänellä jo ollut -oikeutta antautua vastustamattoman myötätuntoisuuden valtaan, jota -tuo mies kaikesta huolimatta hänessä herätti? - -Se tunne oli hänessä niin voimakas, että hänen teki mieli sanoa -Lupinille: - -"Kuulkaahan, te olette vielä suuremmassa vaarassa: Sherlock Holmes on -jäljillänne..." - -"Kas niin, tulkaa", sanoi Lupin, ennen kuin Isidore ehti päättää -puhua. - -Hän totteli ja antoi opastaa itsensä veneeseen, jonka muoto näytti -hänestä omituiselta. - -Kannelle saavuttuaan he laskeutuivat alas pieniä, jyrkkiä portaita -tai oikeammin tikapuita; ne liittyivät luukkuun, joka sulkeutui -heidän perässään. - -Alhaalla oli hyvin pieni, lampulla valaistu kajuutta, jossa Raymonde -jo istui ja johon he kaikki kolme hädin mahtuivat. - -Lupin otti ha'asta puhelutorven ja komensi: - -"Eteenpäin, Charolais." - -Isidore tunsi epämiellyttävää huimausta, jota kokee nostolaitoksessa -laskeutuessaan, kun maa luisuu jalkain alta ja leijutaan tyhjässä -ilmassa. Tällä kertaa luisui alta vesi... - -"Nyt uppoamme", nauroi Lupin. "Emme sentään, rauhoitu... Me -laskeudumme vain ylemmästä luolasta, jossa nyt olemme, aivan allamme -olevaan pikku luolaan, joka on puoliavoin merelle ja jonne pääsee -ulkoapäin laskuveden aikana... kaikki simpukankalastajat tuntevat -sen... Nyt on kymmenen sekunnin seisahdus... ja nyt kiidämme läpi. -Käytävä on kapea, vedenalainen veneemme tuskin mahtuu kulkemaan -siitä." - -"Mutta", kysyi Beautrelet, "mistä johtuu, että alempaan luolaan -tulevat kalastajat eivät tiedä, että sen katossa on aukko, joka -johtaa toiseen luolaan ja sen kautta portaita myöten Neulaan? Kuka -hyvänsä siitä saa selon." - -"Erehdys, Beautrelet! Alaluolan kattoaukon sulkee laskuveden aikana -liikkuva graniitinvärinen katos, jonka meri noustessaan nostaa pois -tieltään. Meren laskeutuessa se sulkeutuu hengenpitävästi pikku -luolan kanneksi. Siksipä pääsen kulkemaan nousuveden aikana... -Sukkela temppu se, hyvä aatos... Totta kyllä ei Caesar eikä Ludvig -XIV tai kukaan muu edeltäjäni ole kyennyt keksimään sitä, sillä -silloinhan ei ollut vedenalaisia veneitä käytettävissä... He -tyytyivät portaisiin, jotka ulottuivat alaluolaan asti... Minä olen -ottanut viimeiset astuimet portaista ja keksinyt liikkuvan katon -juonen... Se on lahja Ranskalle... Raymonde, rakkaani, sammuta lamppu -vierestäsi... me emme tarvitse sitä enää... päin vastoin..." - -Heikko valon heijastus, joka näytti veden väriseltä, häämötti tosiaan -heitä vastaan luolasta ulos tultaessa, tunkeutuen kajuuttaan läpi -molempain sivujen pyöröikkunain ja lasikuvun, joka pistäysi ylös -kannelle ja josta saattoi nähdä ylemmät vesikerrokset. - -Varjo liukui niiden yli. - -"Hyökkäys alkaa. Vihollisen laivasto piirittää Neulaa... Mutta olipa -se miten ontto hyvänsä, ihmettelen kuitenkin, kuinka he voivat -tunkeutua sen sisään..." - -Hän otti puhelutorven. - -"Pysyttelemme vielä pohjassa, Charolais. Mihinkä menemme? Senhän olen -sinulle sanonut. Lupin-satamaan... ja pistelekin pikajunan vauhtia, -ymmärrätkö. Meidän täytyy laskeutua maihin mukavalla paikalla, -meillähän on nainen matkassamme." - -He lipuivat yli kalliopohjan. Levät kohosivat kuin tiheä, pimeä -metsä, ja veneen kuohuaallot saivat ne kauniisti kaareutumaan ja -sitten ojentumaan suoriksi... ne muistuttivat hiussuortuvia. - -Vielä yksi varjo, mutta pitempi... - -"Tuo on torpeedovene", sanoi Lupin. "Nyt saamme kuulla kanuunain -jymyä. Mitä aikonee Duguay-Trouin tehdä? Pommittaa Neulaa? Ah, mikä -vahinko meille, Beautrelet, ettemme saa olla mukana Duguay-Trouinin -ja Ganimardin yhteentörmäyksessä! Maa- ja meriväen yhtymys! -- -Halloo, Charolais, nukutko, poikaseni?" - -Heillä oli kuitenkin kova vauhti. Kalliopohja oli muuttunut -hiekkakentäksi, mutta nyt näkyi toinen kallioseinä, joka kuului -Etretatin oikeanpuoliseen niemeen, Itäporttiin. - -Kalat pakenivat heidän lähestyessään. Yksi niistä, muita rohkeampi, -tarttui pyöröikkunaan ja katseli heitä suurilla, liikkumattomilla -silmillään. - -"No niin, nyt ei ole vauhtimme huono", huudahti Lupin. "Mitä sanot -pähkinänkuorestani, Beautrelet? Ei hullumpi? Muistatko juttua -herttaseitsemäisestä, insinööri Lacomben surkeasta lopusta ja -kuinka minä hänen murhaajaansa rangaistuani tarjosin valtiolle -hänen paperinsa ja uuden vedenalaisen aluksen piirustukset -- lahja -Ranskalle sekin? No niin, hänen piirustuksistansa olin pidättänyt -itselleni veden alla kulkevan autoveneen luonnoksen, ja sentähdenpä -on sinulla nyt kunnia tehdä merimatka minun seurassani." - -Hän huusi Charolaisille: - -"Nyt nousemme pinnalle, Charolais. Ei ole enää vaaraa." - -He ammahtivat veden pintaan, lasikupu sukelsi ylös ilmaan. - -He olivat niin kaukana rannikosta, että pysyivät näköpiirin -ulkopuolella, ja Beautrelet tajusi nyt paremmin, kuinka huimaavaa -vauhtia he kiitivät eteenpäin. - -Fécamp lensi heidän ohitsensa, sitten kaikki normandialaiset -kylpypaikat, Saint-Pierre, Les Petites-Dalles, Veulettes, -Saint-Valéry, Veules, Quiberville. - -Lupin yhä lasketteli leikkiä, eikä Isidore väsynyt häntä -katselemasta ja kuuntelemasta, kummastellen miehen vilkkautta, -hänen herttaisuuttaan ja veitikkamaisuuttaan, hänen ivallista -suruttomuuttaan, hänen elämäniloaan. - -Hän piti myös Raymondea silmällä. Nuori nainen painui hiljaisesti -kiinni rakastamaansa mieheen. Hän oli ottanut tämän kädet omiinsa -ja katsahti useasti häneen, ja Beautrelet huomasi monesti, että -hänen kätensä puristivat hänen käsiään ja että hänen silmiensä -ilme kävi vieläkin kaihomielisemmäksi kuin ennen. Ja joka kerta -oli se ikäänkuin äänettömänä ja surullisena vastauksena Lupinin -huomautteluihin. Oli kuin tuo kevyt sanatulva, tuo ivaava -elämänkatsomus olisi tuottanut hänelle kärsimystä. - -"Vaikene", jupisi hän, "pilanteko on kohtalon uhmaamista. Paljon -onnettomuuksia voi vielä osua tiellemme." - -Dieppen kohdalla täytyi heidän sukeltaa alas, jottei heitä voitaisi -kalastajaveneistä nähdä. Ja kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen -he kaarsivat rantaa kohden, ja vene livahti pieneen vedenalaiseen -satamaan, jona oli kallioon säännöllisesti muodostunut komero, -laskeutui aallonmurtajan viereen ja nousi hitaasti pinnalle. - -"Lupin-satama", selitti Lupin. - -Paikka oli noin viisi lieuea Dieppestä ja kolme Tréportista; sitä -suojeli sekä oikealta että vasemmalta kaksi kallioröykkiötä, ja se -oli apo autio. Hieno hiekka peitti tuon kaltevan pyöreän rannan. - -"Astu maihin, Beautrelet... ojenna kätesi minulle, Raymonde. Ja sinä, -Charolais, lähde takaisin Neulaan ja ota selville, mitä tapahtuu -Ganimardin ja Duguay-Trouinin välillä, ja tule sitten illalla -kertomaan minulle. Tuo juttu kiinnittää mieltäni tavattomasti." - -Beautrelet ihmetteli jonkun verran uteliaasti, miten he pääsisivät -ylös tuosta suljetusta lovesta; sitten hän huomasi rautaiset tikkaat -rantaylängön juurella. - -"Isidore", puheli Lupin, "jos tuntisit maantieteesi ja historiasi, -niin tietäisit, että me olemme alapuolella Parfonvalin solatien, -joka vie Bivillen seudulle. Enemmän kuin sata vuotta sitten, yöllä -elokuun 23 päivää vasten 1803, nousivat Georges Cadoudal ja kuusi -hänen rikostoveriansa maihin Ranskassa, viedäkseen vankeuteen -Bonaparten, ensimmäisen konsulin, ja he kapusivat ylös sitä tietä, -jonka sinulle nyt osoitan. Sittemmin ovat kallion vieremät tärvelleet -tien. Mutta Louis Valméras -- laajemmin tunnettu nimellä Arsène Lupin --- on laitattanut sen kuntoon omalla kustannuksellaan, ja hän on -ostanut talonpoikaistalon nimeltä Neuvillette, jossa salaliittolaiset -viettivät ensimmäisen yönsä ja jossa hän nyt liikehommistaan luopuen -ja maailmasta eronneena aikoo asua äitinsä ja vaimonsa kanssa, -viettäen rehellisen maalaisherran elämää. Herrasmies-murtovaras on -kuollut, eläköön herrasmies-talonpoika!" - -Tikkaat kavuttuansa he tulivat ahtaalle rotkolle, nähtävästi -sadeveden kaivamalle jyrkälle vesiuurrokselle, jonka toiseen päähän -oli hakattu portaiden tapainen, kaidepuulla varustettu käytävä. -Tämä kaide oli Lupinin selityksen mukaan asetettu pitkän, paaluihin -kiinnitetyn köyden sijalle, jota seudun asukkaat ennen olivat -käyttäneet päästäkseen alas pikku lahdelmalle. - -Puolen tunnin vaivaloinen kiipeäminen toi heidät ylängölle, vähän -matkan päähän sellaisesta pienestä maaluolasta, joista rannikon -tullisotamiehet etsivät kattoa päänsä päälle. Kahta minuuttia -myöhemmin he tapasivatkin tullisotamiehen tienmutkassa. - -Tämä siirtyi syrjään ja teki kunniaa. - -Lupin kysyi: - -"Onko mitään uutta, Gomel?" - -"Ei, armollinen herra." - -"Et ole kohdannut ketään epäilyttävää henkilöä?" - -"En... mutta..." - -"Mitä aiot sanoa?" - -"Vaimoni... joka on ompelijattarena Neuvillettessä..." - -"Tiedän... Gésarine... Äitini on puhunut hänestä minulle. No?" - -"Joku matruusi kuuluu kuljeskelleen kylässä tänä aamuna." - -"Minkä näköinen hän oli?" - -"Ei tavallisen... hän näytti englantilaiselta." - -"Ahaa!" sanoi Lupin ajatuksissaan. "Ja sinä sanoit Césarinelle..." - -... "että hänen on pidettävä silmät auki; niin, armollinen herra". - -"Hyvä on. Pidä varalla Charolaisia hänen palatessaan parin, kolmen -tunnin kuluttua. Jos jotakin tapahtuu, niin olen maatalossa." - -Hän pitkitti matkaansa ja huomautti Beautreletille: - -"Tämä huolestuttaa minua. Onko se Holmes? Jos se on hän, niin -me voimme pelätä mitä hyvänsä, sillä nyt on hän ärsyttynyt -äärimmäisyyteen asti." - -Hän epäröi silmänräpäyksen. - -"Olisikohan kuitenkin parasta pyörtää takaisin? Niin, minulla on niin -pahoja aavistuksia." - -Kumpuilevia tasankoja avautui eteen niin laajalti kuin silmä kantoi. -Hiukan vasemmalla oli kauniita tuuheapuisia notkelmia ja niiden -takana Neuvillette, jonka rakennukset näkyivät. Sen suojapaikan -hän oli valinnut itselleen, Raymondelle lupaamakseen rauhalliseksi -turvaksi. Luopuisiko hän noiden järjettömien arkailujen tähden -onnestansa juuri silloin kun hän oli sen saavuttamassa? - -Hän tarttui Isidoren käsivarteen ja osoitti Raymondea, joka käveli -heidän edellään. - -"Katso häntä. Hänen kävellessään huojuu hänen vyötärönsä tavalla, -jota en voi katsella tuntematta väristystä läpi ruumiini. Mutta -koko hänen olentonsa herättää minussa tämän mielenliikutuksen ja -rakkauden vavistuksen -- hänen liikkeensä kuten liikkumattomuutensa, -hänen äänettömyytensä kuten hänen äänensä sointukin. Vain täten -käveleminenkin hänen jälessään tuottaa minulle todellista nautintoa. -Oi, Beautrelet, voineeko hän milloinkaan unohtaa, että minä olen -ollut Lupin? Koko tuo menneisyys, jota hän inhoaa, onnistuuko minun -häivyttää se hänen mielestään?" - -Hän hillitsi itsensä ja väitti kovapintaisen varmaan sävyyn: - -"Hänen _pitää_ unohtaa! Hänen pitää unohtaa, koska minä olen kaikki -uhrannut hänen tähtensä. Olen uhrannut Onton neulan saavuttamattoman -turvapaikan. Olen uhrannut aarteeni, valtani, ylpeyteni... uhraan -kaikki... en tahdo enää olla mikään... ainoastaan rakastava mies... -kunniallinen mies, koskapa Raymonde ei voi muuta rakastaa. No mitäpä -sillä väliä, jos olenkin kunniallinen? Eihän se ole häpeällisempää -kuin muukaan." - -Tämä iva pääsi niin sanoen tajuttomasti hänen huuliltaan. Hänen -äänensä oli totinen kuin ennenkin ja ilman pilkan sävyä. Ja hän sanoi -hillityn intohimoisesti: - -"Katsos, Beautrelet, kaikista rajattomista riemuista, mitä olen -nauttinut seikkailuelämäni aikana, ei yksikään vastaa sitä -riemastusta, jota minulle tuottaa hänen katseensa silloin kun hän on -tyytyväinen minuun. Silloin tunnen itseni aivan heikoksi, ja mieleni -tekee itkeä..." - -Itkikö hän? Beautrelet luuli näkevänsä, että hänen silmänsä olivat -kosteat. Kyyneliä Lupinin silmissä! Rakkauden kyyneliä! - --- -- -- - -He lähestyivät vanhaa veräjää, joka johti maatalon pihaan. - -Lupin pysähtyi hetkiseksi ja mutisi: - -"Miksi pelkään? On kuin rintaani ahdistaisi. Eikö Neulan juttu ole -loppunut? Eikö kohtalo hyväksy minun valitsemaani ratkaisua?" - -Raymonde kääntyi takaisin hyvin levottomana. - -"Tuolta tulee Césarine. Hän juoksee..." - -Tullisotamiehen vaimo tuli todellakin juosten heitä vastaan -maatalosta. - -Lupin riensi häntä kohti. - -"Mikä on hätänä? Puhu!" - -Césarine änkytti läähättäen ja hengästyneenä: - -"Eräs mies... olen nähnyt erään miehen vierashuoneessa..." - -"Aamullisen englantilaisen?" - -"Niin, mutta toisessa valepuvussa." - -"Näkikö hän teidät?" - -"Ei, hän tapasi äitinne. Rouva Valméras yllätti hänet juuri kun hänen -piti poistua." - -"No?" - -"Hän sanoi etsivänsä Louis Valmérasia ja olevansa teidän hyvä -ystävänne." - -"Ja sitten?" - -"Sitten rouva vastasi, että hänen poikansa oli matkoilla... eikä -palaisi useaan vuoteen." - -"Ja silloin hän meni?" - -"Ei. Hän viittaili ulos ikkunasta, joka antaa tasangolle päin... kuin -olisi tahtonut huutaa jotakuta." - -Lupin näytti epäröivän. Kimeä huuto vihlaisi ilmaa. Raymonde huudahti -epätoivoissaan: - -"Se on äitisi... minä tunnen äänen..." - -Lupin heittäysi häneen käsiksi ja laahasi häntä mukanaan. - -"Tule... paetkaamme... sinä ennen kaikkea..." - -Mutta hän hillitsi itsensä heti, järkkyneenä suunniltaan. - -"Ei, minä en voi... se on inhottavaa... anna minulle anteeksi, -Raymonde... naisparka tuolla... jää sinä tänne... älä jätä häntä, -Beautrelet." - -Hän juoksi pitkin nurmettunutta multavallia, joka ympäröi maataloa, -kääntyi kulmauksessa ja seurasi sitä aina sille veräjälle asti, joka -johti tasangolle. - -Raymonde, jota Beautrelet ei voinut estää, saapui sinne melkein -samalla kertaa kuin hänkin, ja puiden taakse kätkeytyneenä näki -Beautrelet tiellä, joka vei maatalosta veräjälle, kolme miestä. Pisin -heistä käveli edellä, toiset kaksi kuljettivat välissään naista, joka -koetti tehdä vastarintaa ja vaikersi. - -Alkoi hämärtää. Beautrelet tunsi kuitenkin Holmesin. Nainen oli jo -vanha; hänen kalpeat kasvonsa olivat hopeisten hapsien ympäröimät. He -lähestyivät kaikki neljä. - -He olivat nyt veräjän luona. Holmes avasi sen toisen puolikkaan. - -Silloin Lupin astui esille ja asettui heidän tielleen. - -Asema näytti sitä kamalammalta, kun kaikki kävi äänettömästi, melkein -juhlallisesti. - -Kauan mittelivät nuo kaksi vastustajaa katseillansa toisiaan. Heidän -kasvonsa vääntyivät samasta vihasta. He eivät liikahtaneet paikaltaan. - -Lupin sanoi vaikuttavan tyynesti: - -"Käske häntyriesi laskea irti tuo nainen." - -"En." - -Näytti siltä kuin molemmat olisivat pelänneet aloittaa viimeistä -ottelua ja sentähden kokoisivat kumpikin voimiaan. Ei mitään -tarpeettomia sanoja tällä kertaa, ei haukkumisia, eikä pilkallisia -haasteita. Kuolemanhiljaisuus. - -Tuskaansa menehtymäisillään odotti Raymonde kaksintaistelun loppua, -Beautrelet oli kietaissut käsivartensa hänen vyötäisilleen ja pidätti -häntä liikkumattomana. - -Hetken perästä kertasi Lupin: - -"Käske miestesi päästää tuo nainen." - -"En." - -Lupin sanoi: - -"Kuulehan, Holmes..." - -Mutta hän keskeytti, käsittäen että sanat eivät tässä hyödyttäisi -mitään. Mitä merkitsivät uhkaukset tuota tahdonvoiman ja ylpeyden -jättiläistä vastaan, jolla oli Holmesin nimi. - -Valmiina mihin hyvänsä hän pisti kätensä viittansa taskuun. -Englantilainen ennätti ennen, ryntäsi vangitun naisen luo ja piti -revolverinsa piippua parin tuuman päässä tämän ohimosta. - -"Älä liikahda, Lupin, muutoin ammun." - -Hänen molemmat apulaisensa vetivät esille pistoolinsa ja tähtäsivät -Lupiniin. - -Tämä ojentautui suoraksi ja hillitsi sielussaan kiehuvan raivon. -Molemmat kädet taskuissa ja rinta käännettynä viholliseen kuin -ampumatauluksi hän sanoi kylmästi: - -"Kolmannen kerran, Holmes: jätä se nainen rauhaani" - -Englantilainen nauroi pilkallisesti: - -"Eikö muka ole oikeutta koskea häneen? -- Kas niin, tarpeeksi on -jo valehtelua! Sinun nimesi on yhtä vähän Valméras kuin Lupinkaan, -sen nimen olet varastanut, kuten olet varastanut Charmeracen nimen. -Ja tuo, jota sanot äidiksesi, on Victoire, vanha rikostoverisi ja -hoitajattaresi..." - -Holmes menetteli varomattomasti: kostonhalunsa houkuttelemana hän -katseli Raymondea, jota nämä paljastukset kauhistuttivat. Lupin -käytti hyväkseen hänen virhettään. Hän laukaisi revolverinsa -salamannopeasti. - -"Kirottua!" ulvahti Holmes, jonka läpiammuttu käsivarsi putosi -hervottomana sivulle. - -Hän huusi apulaisilleen: - -"Ampukaa toki, te! Ampukaa toki!" - -Mutta Lupin oli jo heittäytynyt heidän kimppuunsa, eikä kulunut -kahtakaan sekuntia, kun jo oikeanpuolinen mies kaatui maahan haava -rinnassaan, toisen murskatuin leuoin lyyhistyessä veräjää vasten. - -"Irroita nyt itsesi nuorista, Victoire... sido heidät... ja nyt on -asia sinun ja minun, englantilainen..." - -Hän kumartui alas ja kähisi: - -"Hoo, sinä lurjus..." - -Holmes oli kohottanut aseensa vasemmalla kädellään ja tähtäsi häntä. - -Laukaus... kirahdus... Raymonde oli heittäytynyt noiden kahden -miehen väliin, kasvot englantilaiseen päin. Hän horjui, nosti käden -kaulaansa, oikaisihe, hoippui ympäri ja kaatui Lupinin jalkoihin. - -"Raymonde!... Raymonde!" - -Lupin painautui hänen ylitseen, kietaisi käsivartensa hänen -vartalonsa ympäri ja puristi häntä rintaansa vasten. - -"Kuollut", ähkäisi hän. - -Tuli hetkeksi kuolonhiljaisuus. Holmes näytti tyrmistyvän teostaan. -Victoire änkytti: - -"Poikani... pikku poikani..." - -Beautrelet astui nuoren naisen luokse ja kumartui häntä lähemmin -tarkastamaan. Lupin toisti: "Kuollut, kuollut..." rauhallisella -äänellä, niinkuin ei hän olisi vielä oikein käsittänyt. Mutta äkkiä -muuttuivat hänen kasvonsa, vääristyen ja pingoittuen sanomattomasta -tuskasta. Hänet valtasi jonkunlainen mielettömyys, hän teki hurjia -liikkeitä, väänteli käsiään ja polki maata kuin epätoivoinen lapsi. - -"Konna!" huusi hän äkillisen vimman valtaamana. - -Hän hypähti käsiksi Holmesiin rajulla voimalla, löi hänet maahan, -tarttui hänen kurkkuunsa ja iski kouristuneet sormensa hänen ihoonsa. - -Englantilainen korisi, mutta ei liikahtanut. - -"Poikani, poikani...", hoki Victoire rukoilevalla äänellä. - -Beautrelet ryntäsi esille. Mutta Lupin oli jo hellittänyt otteensa ja -seisoi nyyhkyttäen maassa makaavan vihollisensa vieressä. - -Säälittävä näky! Beautrelet ei voinut milloinkaan unohtaa tuota -järisyttävää hetkeä, hän, joka tiesi, kuinka suuresti Lupin oli -rakastanut Raymondea ja kuinka loppumattomasti tuo suuri seikkailija -oli uhrannut omaa olemustansa elvyttääkseen hymyn rakastettunsa -kasvoille. - -Pimeys alkoi levittää harsoaan taistelutantereen yli. Nuo kolme -englantilaista makasivat sidottuina ja kapinoituina ruohikolla. Aron -syvä hiljaisuus värähteli lauluista. Neuvilletten väki siellä palasi -kotiin työstään. - -Lupin nousi ylös. Hän kuunteli yksitoikkoisia ääniä. Sitten hän -silmäili rauhallista maataloa, jossa oli toivonut saavansa elää -rauhassa Raymonden kanssa. Lopuksi hän katseli rakastavaista -naispoloista, joka oli saanut surmansa rakkautensa vuoksi ja nyt -makasi lumivalkeana uinumassa iäistä unta. - -Työväki läheni. - -Silloin Lupin kumartui, nosti kuolleen voimakkaille käsivarsilleen ja -asetti hänet selkäänsä. - -"Lähtekäämme, Victoire." - -"Niin, lähtekäämme, poikani." - -"Hyvästi, Beautrelet", toivotti hän. - -Ja kallista ja hirveätä taakkaansa kantaen, vanhan palvelijattarensa -seuraamana, hän hiljaisena ja yrmeänä aloitti matkansa merta kohden -ja hävisi pimeyteen. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONTTO NEULA*** - - -******* This file should be named 55083-8.txt or 55083-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/0/8/55083 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/55083-8.zip b/old/55083-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 6876514..0000000 --- a/old/55083-8.zip +++ /dev/null diff --git a/old/55083-h.zip b/old/55083-h.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e1f99e9..0000000 --- a/old/55083-h.zip +++ /dev/null diff --git a/old/55083-h/55083-h.htm b/old/55083-h/55083-h.htm deleted file mode 100644 index 5bb917c..0000000 --- a/old/55083-h/55083-h.htm +++ /dev/null @@ -1,9494 +0,0 @@ -<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN" - "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd"> -<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml"> -<head> -<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=ISO-8859-1" /> -<title>The Project Gutenberg eBook of Ontto neula, by Maurice Leblanc</title> - <link rel="coverpage" href="images/cover.jpg" /> - <style type="text/css"> - -.subtitle { - text-align: center; - font-size: 135%; -} - -.by { - text-align: center; - font-size: 120%; - padding-top: 2em; -} - -.author { - text-align: center; - font-size: 135%; -} - -.transl { - text-align: center; - font-size: 120%; - padding-top: 2em; -} - -.co { - text-align: center; - font-size: 120%; - padding-top: 5em; -} - -.year { - text-align: center; - font-size: 130%; - padding-bottom: 3em; -} - -body { - margin-left: 10%; - margin-right: 10%; -} - - h1,h2,h3 { - text-align: center; - clear: both; -} - -p { - margin-top: .51em; - text-align: left; - margin-bottom: .49em; -} - -.p6 {margin-top: 6em;} - -.chapter {page-break-inside: avoid; margin-top: 2em;} - -hr { - width: 33%; - margin-top: 2em; - margin-bottom: 2em; - margin-left: auto; - margin-right: auto; - clear: both; -} - -hr.tb {width: 45%;} -hr.chap {width: 65%} - -.sig { - text-align: right; - margin-right: 15%; -} - -/* Images */ -.figcenter { - margin: auto; - text-align: center; -} - - hr.full { width: 100%; - margin-top: 3em; - margin-bottom: 0em; - margin-left: auto; - margin-right: auto; - height: 4px; - border-width: 4px 0 0 0; /* remove all borders except the top one */ - border-style: solid; - border-color: #000000; - clear: both; } - </style> -</head> -<body> -<h1>The Project Gutenberg eBook, Ontto neula, by Maurice Leblanc, Translated -by V. Hämeen-Anttila</h1> -<p>This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States -and most other parts of the world at no cost and with almost no -restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it -under the terms of the Project Gutenberg License included with this -eBook or online at <a -href="http://www.gutenberg.org">www.gutenberg.org</a>. If you are not -located in the United States, you'll have to check the laws of the -country where you are located before using this ebook.</p> -<p>Title: Ontto neula</p> -<p> Arsène Lupinin merkilliset seikkailut</p> -<p>Author: Maurice Leblanc</p> -<p>Release Date: July 10, 2017 [eBook #55083]</p> -<p>Language: Finnish</p> -<p>Character set encoding: ISO-8859-1</p> -<p>***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONTTO NEULA***</p> -<p> </p> -<h3>E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen</h3> -<p> </p> -<hr class="full" /> -<p> </p> -<p> </p> -<p> </p> - -<h1>ONTTO NEULA</h1> - -<p class="subtitle"><b>Arsène Lupinin seikkailuja</b></p> - -<p class="by">Kirj.</p> - -<p class="author"><b>Maurice Leblanc</b></p> - -<p class="transl">Suomentanut V. Hämeen-Anttila<br /> -Ranskankielinen alkuteos "Aiguille creuse"</p> - -<p class="co">Arvi A. Karisto, Hämeenlinna,</p> - -<p class="year"><b>1909.</b></p> - - -<p class="p6" /> - - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="ENSIMMAINEN_LUKU" id="ENSIMMAINEN_LUKU">ENSIMMÄINEN LUKU</a></h2> - - -<p>Raymonde kuunteli. Jälleen ja kahdesti kuului melu, kyllin selvästi, -erotakseen kaikista yön syvän hiljaisuuden muodostavista sekavista -äänistä, mutta kuitenkin siksi heikosti, ettei tyttö olisi osannut -sanoa, tuliko se läheltä vai kaukaa, suuren linnan seinien sisältä -vai ulkoa puiston pimennoista.</p> - -<p>Hän nousi hiljaa vuoteeltaan. Hänen ikkunansa oli raollaan, hän -työnsi auki molemmat puoliskot. Kuutamo hopeoitsi hiljaista -maisemaa — ruohoisia nurmia ja pensastoja, missä vanhan luostarin -hajonneet rauniot kuvastuivat synkkinä ääriviivoina, katkenneine -pilareineen, vajanaisine suippokaarineen, pylväskäytävä-jätteineen ja -tukikaarisirpaleineen. Hento henkäys hiveli kiinteitä pintoja, sai -tuskin puiden paljaita oksia heilahtelemaan ja kahisi pensasaitojen -hiirenkorvalle puhjenneissa lehvistöissä.</p> - -<p>Äkkiä sama ääni... Se tunkeusi vasemmalta ja tytön kamarin -alapuolella olevasta huonekerrasta, niistä saleista siis, jotka -täyttivät linnan läntisen sivustan.</p> - -<p>Vaikka olikin reipas ja voimakas, nuori tyttö tunsi kuitenkin -hiipivää pelkoa. Hän heitti ylleen yöpuvun ja sieppasi tulitikut.</p> - -<p>"Raymonde... Raymonde..."</p> - -<p>Heikosti kuin hengähdys kutsui häntä ääni viereisestä huoneesta, -jonka ovi ei ollut suljettu. Hän hapuili sinne, mutta hänen serkkunsa -Suzanne tulikin jo vastaan ja horjahti hänen syliinsä.</p> - -<p>"Raymonde... sinäkö siinä? Kuulitko?"</p> - -<p>"Kyllä... vai niin, sinä et nuku?"</p> - -<p>"Koira kai minut herätti... jo pitkän tovin olen ollut valveilla. -Mutta se ei enää hauku. Mitähän kello lieneekään?"</p> - -<p>"Neljän vaiheilla."</p> - -<p>"Kuule... salissa ihan varmasti kävelee joku."</p> - -<p>"Ei ole vaaraa, onhan isäsi kotona, Suzanne."</p> - -<p>"Mutta häntä voi vaara uhata. Hän makaa pikku salin vieressä."</p> - -<p>"Herra Daval on täällä myös..."</p> - -<p>"Linnan toisessa päässä. Miten saattaisi hän kuulla?"</p> - -<p>He epäröitsivät, eivät tienneet mihin ryhtyä. Kirkuisivatko? -Huutaisivat apua? Sitä he eivät uskaltaneet, heidän omankin äänensä -sointu hirvitti heitä. Mutta Suzanne, joka oli lähestynyt ikkunaa, -kirahti tukahtuneesti.</p> - -<p>"Katso tuonne... mies... suihkulähteen luona..."</p> - -<p>Siellä todellakin teki mies lähtöä nopein askelin. Hän kantoi -kainalossaan hyvin suurta esinettä — he eivät kyenneet erottamaan, -mikä se hänen sääriinsä mätkähteli käyntiä haitaten. He näkivät hänen -astelevan vanhan kappelin ohi muurissa olevaa pikku veräjää kohti. -Veräjä tuntui olevan auki, sillä yökulkija katosi äkkiä tyttöjen -kuulematta saranain tavanmukaista kitinää.</p> - -<p>"Hän tuli salista", kuiskasi Suzanne.</p> - -<p>"Ei, portailta ja eteisestä hän olisi suunnannut kulkunsa enemmän -vasempaan. Ellei..."</p> - -<p>Sama ajatus hätkähdytti molempia. He kurottausivat ulos. Heidän -allaan oli seinää vasten nostettu tikapuut ensimmäiseen huonekertaan. -Kivikuistille heijastui valoa. Ja toinen mies, myös jotakin kantaen, -kapusi kuistin kaiteen yli, riensi alas tikkaita ja pakeni samaa -tietä kuin edeltäjänsäkin.</p> - -<p>Kauhistuneenapa hervotonna valahti Suzanne polvilleen, kuiskaten:</p> - -<p>"Meidän täytyy huutaa... huutaa apua..."</p> - -<p>"Kuka tulisi apuun? Isäsi... mutta entä jos siellä vielä on montakin -miestä... ja he syöksyvät hänen kimppuunsa?"</p> - -<p>"Me... me voisimme ilmoittaa palvelusväelle... sinun soittojohtosi -vie niiden huonekertaan..."</p> - -<p>"Niin, voimmehan... hyvä että muistit... kun vain ehättäisivät -ajoissa!"</p> - -<p>Raymonde etsi käsiinsä vuoteensa vierestä soittojohdon nastan -ja painoi sitä. Ylhäältä kuului kilinää, ja heistä tuntui, että -yöllisten vieraitten täytyi kuulla soitto hyvin selvästi tuonne alas.</p> - -<p>He odottivat. Hiljaisuus kävi kammottavaksi, eikä pienintäkään -henkäystä kahahdellut pensaitten lehdissä.</p> - -<p>"Minua pelottaa... minua pelottaa..." hoki Suzanne.</p> - -<p>Ja äkkiä kuului pimeästä heidän altaan taistelun temmellystä, -huonekaluja paiskautui lattiaan, kajahti sanoja, huudahduksia, -päättyen kamalaan, hirvittävään, käheään korinaan, kuin olisi joku -murhattu...</p> - -<p>Raymonde ryntäsi ovelle. Suzanne riippui epätoivoisesti kiinni hänen -käsivarressaan.</p> - -<p>"Ei, ei, älä jätä minua yksin... minua pelottaa..."</p> - -<p>Raymonde työnsi hänet syrjään ja syöksähti ulos käytävään. Häntä -pian seurasi kirkuva Suzanne, hoippuen seinästä toiseen. Edellinen -ehti portaille, kiiti siitä alas, säntäsi salin ovelle ja pysähtyi -kynnykselle kuin naulittu, Suzannen lyyhistyessä lattialle hänen -viereensä. Heitä vastassa seisoi kolmen askeleen päässä lyhty kädessä -mies. Hän suuntasi valon nuoriin tyttöihin niin, että se häikäisi -heidät, tähysteli tarkoin heidän kalpeita kasvojaan, otti sitten -häikäilemättä lakkinsa, aivan tyynenä liikkeissään, poimi käteensä -pienen paperipalasen ja pari oljenkortta sekä poisti muitakin jälkiä -matolta, astuskeli kuistille, kääntyi nuoriin tyttöihin päin, kumarsi -heille syvään ja katosi.</p> - -<p>Suzanne kiiruhti pikku kammioon, joka oli ison salin ja hänen isänsä -makuuhuoneen välillä. Mutta jo ovessa hirmustutti häntä kauhea näky. -Viistossa kuutamon juovassa hän näki kaksi liikkumatonta ruumista -vierekkäin lattialla. Hän kumartui toisen yli.</p> - -<p>"Isä!... Isä rakas!... Sinäkö siinä? Mikä sinun on?" huusi hän -suunniltaan säikähtäneenä.</p> - -<p>Tuokion kuluttua liikahti kreivi de Gesvres. Hän virkkoi voipuneella -äänellä:</p> - -<p>"Älä ole peloissasi... minä en ole haavoittunut. Mutta Daval... -Elääkö hän? Veitsi... Veitsi?"</p> - -<p>Nyt saapui kaksi palvelijaa tuoden valoa. Raymonde kumartui toisen -ruumiin yli ja tunsi sen Jean Davaliksi, kreivin sihteeriksi ja -uskotuksi. Verta tihkui hänen kaulastaan. Hänen kasvojansa leimasi jo -kelmeydellään kuolema.</p> - -<p>Tyttö nousi, astui ulos salista, otti asetelineeltä kiväärin, jonka -tiesi panostetuksi, ja kiirehti kuistille. Oli varmasti kulunut -ainoastaan viisi- tai kuusikymmentä sekuntia siitä kun mies laski -jalkansa ylimmälle tikkaalle. Hän ei siis voinut olla kaukana, -varsinkaan kun oli älynnyt olla siksi varovainen, että oli nostanut -tikapuut hiukan sivulle, pois muiden käytettävistä. Raymonde näkikin -hänet todella pian hiipimässä pitkin vanhan luostarikäytävän -raunioita. Tyynesti tähdäten hän laukaisi. Mies kaatui.</p> - -<p>"Kas sillä tavalla, sen nyt saamme siepatuksi!" huudahti toinen -palvelijoista. "Minä menen alas hänen luokseen..."</p> - -<p>"Ei, Victor, hän nousee... mene mieluummin pikku veräjälle. Hän voi -päästä ulos ainoastaan sitä kautta."</p> - -<p>Victor juoksi alas, mutta ennen kuin hän oli edes ehtinyt puistoon -asti oli mies taas kaatunut kumoon. Raymonde huusi toista palvelijaa.</p> - -<p>"Albert, näetkö hänet tuolla? Lähellä isoa kaarikäytävää?"</p> - -<p>"Näenpä kyllä, hän ryömii ruohossa... mies on saanut mitä sietääkin."</p> - -<p>"Pitäkää häntä silmällä täältä."</p> - -<p>"Hän ei voi mitenkään pujahtaa pois. Raunioiden oikealla puolellahan -on avoin ruohokenttä..."</p> - -<p>"Ja te, Victor, vartioitsette veräjää siellä vasemmalla", käski tyttö -ikkunasta ja tarttui jälleen kivääriin.</p> - -<p>"Ettehän toki mene tuonne, neiti?"</p> - -<p>"Menen kyllä", vastasi hän päättävällä äänellä ja jyrkästi liikuttaen -kättään, "antakaa minun menetellä mieleni mukaan... minulla on yksi -panos jäljellä. Jos hän liikahtaakaan paikaltaan..."</p> - -<p>Hän oli jo menossa. Hetkistä myöhemmin näki Albert hänen suuntaavan -kulkunsa raunioita kohti. Hän huusi menijälle ikkunasta:</p> - -<p>"Mies on ryöminyt kaarikäytävän taakse. En näe häntä enää. Varokaa, -neiti..."</p> - -<p>Raymonde kiersi vanhan luostaripihan katkaistakseen mieheltä -peräytymistien, ja Albert kadotti hänet pian näkyvistään. Muutaman -minuutin kuluttua, kun tyttöä yhä ei näkynyt, hän kävi levottomaksi -ja koetti kiinteästi pitäessään raunioita silmällä saavuttaa tikapuut -sen sijaan että hänen olisi muutoin ollut pakko lähteä liikkeelle -portaita myöten. Tämän onnistuessa hän nopeasti juoksi alas tikkaita -ja riensi suoraa päätä kaarikäytävälle, missä oli viimeistä kertaa -nähnyt miehen. Kolmekymmentä askelta loitompana hän kohtasi -Raymonden, joka etsiskeli Victorin keralla kävellen.</p> - -<p>"No?" tiedusti hän.</p> - -<p>"Mahdoton löytää miestä", vastasi Victor.</p> - -<p>"Pikku veräjä?"</p> - -<p>"Minä tulen sieltä. Tässä on avain."</p> - -<p>"Mutta täytyyhän hänen..."</p> - -<p>"Oh, kyllä hän kiinni joutuu; kymmenen minuutin kuluttua on meillä -rosvo käsissämme."</p> - -<p>Vuokraaja ja hänen poikansa, laukaukseen heränneinä, saapuivat nyt -piharakennuksista, jotka sijaitsivat kaukana oikealla, mutta muurin -sisäpuolella. He eivät olleet kohdanneet ketään.</p> - -<p>"Niin, tietysti", sanoi Albert, "se roisto ei ole voinut poistua -raunioista. Jostakin kolosta sen saamme."</p> - -<p>He järjestivät oikean ajojahdin, nuuskivat läpikotaisin jok'ainoan -pensaan, työnsivät syrjään tuuheat murattiköynnökset, jotka olivat -kietoutuneet pilarinkappaleiden verhoksi. Katsottiin, että kappeli -oli lukittu ja ettei sen ikkunoista ollut ainoatakaan särjetty. -Käytiin ympäri luostarikäytävän, tutkittiin kaikki sopet ja komerot. -Etsintä oli turha.</p> - -<p>Yksi ainoa löytö: juuri siitä paikasta, mihin mies oli Raymonden -haavoittamana kaatunut, löydettiin pehmeä, kellanruskea -autonkuljettajan nahkalakki. Siinä kaikki.</p> - -<hr class="tb" /> - -<p>Kello kuudelta aamulla saivat Guville-la-Rivién poliisiviranomaiset -ilmoituksen asiasta ja lähtivät tapahtumapaikalle, pikaviestinä -lähetettyänsä Dieppen tuomioistuimelle pikku kirjelmän, joka -sisälsi yksityiskohtaisemman selonteon rikoksesta; sen pääosallinen -toivottiin pian saatavan vangituksi, koska jo oli löydetty hänen -päähineensä ja tikari, jolla hän oli konnantyönsä tehnyt.</p> - -<p>Kello kymmenen vierivät kahdet vuokravaunut pitkin loivaa linnan -mäkeä. Toisissa ajopeleissä, vanhoissa rehellisissä avovaunuissa, -kyydittiin nimismiestä sekä tutkintotuomaria ja tämän kirjuria. -Toisissa taasen, vaatimattomissa kärryissä, istui kaksi nuorta -sanomalehtimiestä, Rouenin lehden ja erään ison pariisinlehden -edustajia.</p> - -<p>Vanha linna pistäytyi esille. Muinaisena luostarina se oli -joutunut vallankumouksen jalkoihin, mutta kreivi de Gesvres oli -kaksikymmenvuotisena omistuskautenaan korjaillut sitä kuntoon. Nyt -siinä oli kellotornilla varustettu päärakennus ja kaksi sivustaa, -kumpaisellakin omat kivikuistiset ulkoportaansa. Puiston muurien -yli näkyi korkeitten normandialaisten rantakallioiden kannatteleman -ylämaan tuolla puolen meren sininen viiru Sainte-Margueriten ja -Varangevillen kylien lomasta.</p> - -<p>Siellä asui kreivi de Gesvres, seuranaan kaunis, keijumainen, -vaaleatukkainen tyttärensä Suzanne ja sisarentyttärensä Raymonde de -Saint-Véran, jonka hän oli ottanut hoitoonsa kaksi vuotta takaperin -Raymonden jäätyä yksikseen maailmaan sekä isänsä että äitinsä -menettämällä. Silloin tällöin kävi linnassa joitakuita naapureita -vieraina. Kesäisin kreivi melkein joka päivä kävi Dieppessä molempien -nuorten neitosien keralla. Hän oli kookas mies, kasvot kauniit ja -vakavat, tukka jo harmahtava. Suurta omaisuuttaan hän hoiti itse, -apunaan tiluksiensa hoidossa sihteerinsä Jean Daval.</p> - -<p>Tutkintotuomari sai ensimmäisen ilmoituksen heti santarmikorpraali -Quevillonilta. Rikollista ei ollut vielä vangittu, mutta sen täytyi -tapahtua jo pian; puiston kaikkia teitä vartioitiin. Hänen oli -mahdoton päästä pakoon.</p> - -<p>Pikku joukko marssi sitten pohjakerran kokous- ja ruokasalien kautta -ensimmäiseen huonekertaan. Heti pisti silmään, että salissa vallitsi -täydellinen järjestys. Ei ainoatakaan huonekalua, ei pienintä -kapinettakaan näyttänyt siirretyn tavalliselta paikaltaan, ja näiden -huonekalujen ja pikku kapineiden välissä ei ollut tyhjää tilaa. -Oikealla ja vasemmalla riippui useita flaamilaisia korukudoksisia -seinäverhoja, joiden kuviot esittivät maalausaiheita. Taustalla -riippui telineillänsä neljä kaunista antiikkisiin puitteisiin -sovitettua öljymaalausta, aiheinaan kohtauksia jumalatarustosta. Ne -olivat kuuluisat Rubens-taulut, jotka seinäverhojen ohella oli kreivi -de Gesvresille testamentannut hänen enonsa, Espanjan ylimys markiisi -de Bobadilla.</p> - -<p>Herra Filleul, tutkintotuomari, huomautti:</p> - -<p>"Jos varkaus on ollut rikoksen vaikuttimena, niin yritys ei ainakaan -ole tähän saliin kohdistunut."</p> - -<p>"Kuka tietää?" vastasi yleinen syyttäjä, joka puhui vähän, mutta -jyrkästi tuomarin mielipiteitä vastaan.</p> - -<p>"Mutta, monsieur, murtovarkaan ensimmäisenä ajatuksena olisi anastaa -nuo maailmankuulut korukudokset ja taulut."</p> - -<p>"Kenties hän ei ehtinyt..."</p> - -<p>"Sen saamme nähdä."</p> - -<p>Samassa astui saliin kreivi de Gesvres lääkärin saattamana. Kreivi -ei enää tuntunut kärsivän mitään haittaa häntä kohdanneesta -hyökkäyksestä ja toivotti molemmat virkamiehet tervetulleiksi. Sitten -hän avasi kammion oven.</p> - -<p>Siinä huoneessa ei rikoksen tapahduttua ollut käynyt kukaan muu kuin -lääkäri. Hurja epäjärjestys oli öisen temmellyksen todistuksena. -Kaksi tuolia oli kumollaan, yksi pöytä kappaleina, ja lattialla -oli siroiteltuina sellaisia esineitä kuin matka-pöytäkello, -kirjoitusteline ja kirjepaperilaatikko. Useille hajalleen lentäneille -paperilehdille oli räiskynyt verta.</p> - -<p>Lääkäri siirsi syrjään palttinaverhon, joka oli heitetty ruumiin -yli. Jean Daval makasi selällään ja toinen käsivarsi allaan; hän oli -pukeutunut tavallisiin manchestervaatteisiinsa, jalassa rautahelaiset -saappaat. Häneltä oli riisuttu kaulahuivi ja irtokaulus, ja kaulan -juuressa näkyi pieni haava.</p> - -<p>"Hänen on täytynyt kuolla silmänräpäyksessä", selitti lääkäri. "Yksi -pisto riitti."</p> - -<p>"Teko varmaankin tehtiin sillä veitsellä, jonka näin salin -uuninreunuksella nahkalakin vieressä", virkkoi tutkintotuomari.</p> - -<p>"Niin", vahvisti kreivi de Gesvres, "veitsi löydettiin täältä. -Se kuuluu salin asekokoelmaan, josta sisarentyttäreni, neiti de -Saint-Véran, tempasi itselleen kiväärin. Mitä autonkuljettajan -lakkiin tulee, niin sen ilmeisesti omisti murhaaja."</p> - -<p>Herra Filleul tarkasteli vielä jonkun aikaa huonetta, teki lääkärille -muutamia kysymyksiä ja pyysi sitten kreivi de Gesvresiä kertomaan, -mitä hän oli nähnyt ja tiesi. Kreivin selonteko kuului seuraavasti:</p> - -<p>"Jean Daval se minut herätti. Nukuinkin muuten huonosti ja olin -valveilla hetkisen, ollen kuulevinani ääniä. Äkkiä avasin silmäni ja -näin hänen seisovan vuoteeni vieressä kynttilä kädessä ja täydessä -puvussa... kuten nyt... sillä hän istui useasti myöhään yöllä työssä. -Hän näytti hyvin kiihtyneeltä ja sanoi minulle matalalla äänellä: -'Salissa on ihmisiä.' Kuulinkin sieltä kolinaa. Nousin makuulta ja -raotin tämän kamarin ovea. Samassa avautui toinen, isoon saliin -vievä ovi, ilmestyi mies... heittäysi kimppuuni ja huumasi minut -nyrkiniskulla ohimoon. Kerron teille tämän ilman yksityisseikkoja, -herra tutkintotuomari, siitä syystä, että muistan vain tärkeimmät -seikat ja että nämä tapahtuivat tavattoman nopeasti."</p> - -<p>"Ja sitten?"</p> - -<p>"Sitten... en tiedä enempää... makasin pyörryksissä. Tointuessani -Daval virui kuoliaaksi lävistettynä vieressäni."</p> - -<p>"Ette epäile ketään?"</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Eikä teillä ole vihamiehiä?"</p> - -<p>"Ei minun tietääkseni."</p> - -<p>"Eikö herra Davalillakaan ollut vihamiehiä?"</p> - -<p>"Davalilla? Vihamiehiä? Hän oli parhaita ihmisiä maailmassa. -Kaksikymmentä vuotta on Jean Daval ollut sihteerinäni ja — sen sanon -kernaasti — uskottunani, enkä ole koskaan havainnut hänen saaneen -osakseen muuta kuin myötätuntoa ja ystävyyttä."</p> - -<p>"Tässä on kuitenkin tapahtunut sisäänmurto ja murha. Siihen täytyi -toki olla aihe."</p> - -<p>"Aihe? Varkaus ihan yksinkertaisesti!"</p> - -<p>"Varkaus? Teiltä on siis varastettu jotakin?"</p> - -<p>"Ei."</p> - -<p>"No?"</p> - -<p>"Niin, jos ei minulta olekaan mitään varastettu, jos en vielä -kaipaakaan mitään, ovat ne kaikessa tapauksessa vieneet jotakin -mukanaan."</p> - -<p>"Mitä siis?"</p> - -<p>"Sitä en tiedä. Mutta tyttäreni ja sisarentyttäreni voivat -kivenkovaan vakuuttaa teille nähneensä kahden miehen erikseen -kulkevan halki puiston, kumpaisellakin varsin raskas taakka -kannettavanaan."</p> - -<p>"Neitoset..."</p> - -<p>"Neitoset nähneetkö unta? Tekisi mieleni uskoa niin, sillä aamusta -asti olen turhaan etsinyt ja pohtinut. On muuten helppo kuulustella -heitä."</p> - -<p>Serkukset käytiin kutsumassa paikalle. Suzanne oli vielä ihan valju -ja vapiseva, kyeten tuskin puhumaan. Raymonde oli tarmokkaampi ja -miehekkäämpi — ja ruskeiden silmiensä heleässä hohteessa myöskin -kauniimpi — kertoen selkeästi yön tapahtumat ja oman osuutensa -niissä.</p> - -<p>"Olette siis aivan varma tiedoissanne, neiti?"</p> - -<p>"Ehdottomasti. Puiston halki kulkevat miehet kantoivat kapineita."</p> - -<p>"Entä kolmas?"</p> - -<p>"Hän lähti täältä tyhjin käsin."</p> - -<p>"Voitteko mainita meille hänen tuntomerkkinsä?"</p> - -<p>"Hän häikäisi silmiämme kaiken aikaa lyhdyllään. Voin korkeintaan -sanoa, että hän tuntui pitkältä ja vantteralta."</p> - -<p>"Saitteko tekin hänestä saman vaikutelman, neiti?" kysyi tuomari -Suzanne de Gesvresiltä.</p> - -<p>"Kyllä... en...", vastasi Suzanne kooten ajatuksiansa, "minusta hän -näytti keskikokoiselta ja solakalta".</p> - -<p>Herra Filleul hymyili, sillä hän oli tottunut siihen, että henkilöt -saavat samasta asiasta aivan erilaisia käsityksiä.</p> - -<p>"Tutkimustemme esineenä on siis eräs henkilö — salissa tavattu -— joka on pitkä ja lyhyt, vanttera ja solakka, sekä kaksi muuta -henkilöä, puistossa nähdyt miehet, joiden syytetään tästä salista -vieneen tavaroita... joskin ne vielä ovat täällä jäljellä."</p> - -<p>Herra Filleul oli iroonisen suunnan tuomareita, kuten hän itse -sanoi. Hän myös halusta tehosi yleisöön ja näytteli terävyyttään; -sitä todisti saliin yhä lukuisampana tungeksiva ihmisparvi. Paitsi -sanomalehtimiehiä nähtiin siellä vuokraaja ja hänen poikansa, -puutarhuri vaimoineen, linnan koko palvelusväki ja molempien -Dieppestä saapuneiden ajopelien ajurit.</p> - -<p>Hän jatkoi:</p> - -<p>"On myös todennettava, millä tavoin tuo kolmas henkilö katosi. Tehän -ammuitte tällä pyssyllä, neiti, ja tästä ikkunasta?"</p> - -<p>"Niin, hän kaatui rikkaruohon melkein peittämälle hautakivelle, -vasempaan luostarikäytävästä."</p> - -<p>"Mutta nousi taas jaloilleen?"</p> - -<p>"Vain puolittain. Victor kiiruhti heti alas vartioitsemaan pikku -veräjää, ja minä seurasin perässä, jättäen palvelijamme Albertin -tänne pitämään haavoittunutta silmällä."</p> - -<p>Albert sai nyt todistaa vuorostaan, ja tuomari laati seuraavan -tuloksen:</p> - -<p>"Teidän tiedonantojenne mukaan ei haavoittunut siis ole voinut -paeta vasemmalle, koska veräjä oli vartioitu, eikä oikealle, koska -siinä tapauksessa olisitte nähnyt hänen menevän ruohokentän yli. -Siis oleskelee hän logiikan kaikkien sääntöjen mukaan nykyään sillä -verrattain rajoitetulla alueella, joka meillä on silmiemme edessä."</p> - -<p>"Se on minun vakaumukseni."</p> - -<p>"Ja myöskin teidän, neiti?"</p> - -<p>"Niin."</p> - -<p>"Ja samaten minun", lausui Victor.</p> - -<p>Nimismies huudahti ilvehtivällä äänellä:</p> - -<p>"Etsinnän ala on pieni, tarvitsee vain jatkaa neljä tuntia sitten -aloitettuja tutkimuksia."</p> - -<p>"Kenties meitä lykästää paremmin."</p> - -<p>"Lähettäkää heti joku väestänne Dieppeen hattutehtailija Maigretille -Rue de la Barren varrelle pyytäen herra Maigretia jos mahdollista -ilmoittamaan, kenelle hän on myynyt tämän lakin."</p> - -<p>"Etsinnän ala", kuten nimismies sitä nimitti, oli linnan, oikealla -olevan ruohokentän sekä vasemmalla ja vastapäätä linnaa olevan -muurin kulmauksen välinen alue, sivuiltaan noin sadan metrin -mittainen neliö, jossa oli siellä täällä hajallaan Keskiaikana kuulun -Ambrumésyn luostarin raunioita.</p> - -<p>Tallatussa ruohikossa löydettiin heti jälkiä pakolaisesta. -Kahdessa kohden havaittiin mustunutta, melkein kuivanutta verta. -Luostarikäytävän rajana olevan kaarikulmakkeen takana ei enää ollut -merkille pantavaa; siellä kun maa oli männynneulasien peitossa eikä -voinut säilyttää jälkiä ihmisruumiin kosketuksesta. Mutta miten -oli haavoittunut sitten kyennyt välttämään nuoren tytön, Victorin -ja Albertin silmän? Ensin olivat palvelijat ja sitten santarmit -penkoneet muutamia pehkoja moneen kertaan, etsineet joidenkuiden -hautakivien alta, ja siinä kaikki.</p> - -<p>Tutkintotuomari antoi puutarhurin, jolla oli avain, avata -kappelin, kerrassaan ihailtavan veistotaiteen tuotteen, jonka aika -ja vallankumoukset olivat säästäneet. Hienosti kaiverrettuine -koristeovineen ja runsaine veistokuvineen oli se aina saavuttanut -ylistelyjä yhtenä normandialaisen gotiikan ihmetyönä. Kappeli oli -sisältä hyvin yksinkertainen, ainoana kaunistuksenaan marmorialttari; -mitään suojapaikkaa se ei tarjonnut. Ja millä tavoin olisi hän -sisällekään päässyt?</p> - -<p>Tutkimus päättyi pikku veräjän luona, josta yleisöä laskettiin -sisälle raunioita katselemaan. Se avautui luostarialueen ja -hyljättyjä soranottopaikkoja sisältävän metsän väliselle ahtaalle -solatielle. Herra Filleul kumartui alas: maantien hiekassa näkyi -goodwich-kumirenkaiden uurtoja. Raymonde ja Victor olivat tosiaankin -kiväärinlaukauksen jälkeen olleet kuulevinaan auton kohua. -Tutkintotuomari arveli:</p> - -<p>"Haavoittunut on kai lähtenyt rikostoveriensa seuraan."</p> - -<p>"Mahdotonta!" huudahti Victor. "Olin jo veräjällä silloin kun neiti -ja Albert vielä näkivät hänet."</p> - -<p>"Mutta jossakinhan hänen täytyy oleksia! Ulko- tai sisäpuolella, -kolmatta mahdollisuutta ei ole."</p> - -<p>"Hän on täällä", inttivät palvelijat itsepäisesti. Tuomari kohautti -hartioitaan ja palasi hyvin suutuksissaan linnaan. Asia oli ilmeisen -huonolla tolalla. Varkaus, jossa ei mitään varastettu, näkymätön -vanki, eipä se kovin ilahduttavaa ollut.</p> - -<p>Kello oli paljon. Kreivi de Gesvres kutsui virkamiehet ja molemmat -sanomalehtiselostajat aamiaiselle. Ateria nautittiin ääneti, sitten -herra Filleul meni jälleen saliin, missä kuulusteli palvelijoita. -Mutta jonkun ajan kuluttua kuului pihan puolelta kavioiden töminää, -Ja Dieppeen lähetetty santarmi astui hetkistä myöhemmin sisälle.</p> - -<p>"No, tapasitteko hattutehtailijan?" huudahti tuomari, innokkaana -vihdoinkin saamaan ensimmäisen todellisen tiedon.</p> - -<p>"Tapasin herra Maigretin. Tämä lakki on myyty eräälle ajurille."</p> - -<p>"Ajurille!"</p> - -<p>"Niin, ajurille, joka pysähdytti vaununsa myymälän eteen ja kysyi, -oliko eräälle hänen liiketuttavallensa saatavissa keltaisesta nahasta -valmistettua autonkuljettajan lakkia. Tämä oli jäljellä. Hän maksoi -edes kokoa katsomatta ja lähti tiehensä. Hänellä oli hyvin kiire."</p> - -<p>"Millaiset ajopelit?"</p> - -<p>"Avoimet vuokra-ajurin vaunut."</p> - -<p>"Ja minä päivänä?"</p> - -<p>"Minä päivänä? Tänään tietysti, aamulla kello kahdeksan."</p> - -<p>"Tänään aamulla? Mitä höpisette?"</p> - -<p>"Lakki ostettiin tänä aamuna."</p> - -<p>"Sehän on mahdotonta, se kun yöllä löydettiin puistosta. Löytyäkseen -täytyi sen tietysti olla siellä, joten sen myös täytyy olla sitä -ennen ostettu."</p> - -<p>"Tänä aamuna. Niin vakuutti hattutehtailija."</p> - -<p>Syntyi tuokion kestävä ällistyksen äänettömyys. Tutkintotuomari -vaivasi aivojaan. Äkkiä hän hätkähti; asia alkoi valjeta.</p> - -<p>"Kutsukaa tänne ajuri, joka kyyditsi meitä tänne aamulla! Hänet, -jolla oli avoimet vaunut! Kutsukaa tänne!"</p> - -<p>Santarmikorpraali ja hänen käskyläisensä kiiruhtivat alas kartanolle. -Muutaman minuutin kuluttua palasi korpraali yksinään.</p> - -<p>"Ajuri —?"</p> - -<p>"On syönyt aamiaista keittiössä ja sitten..."</p> - -<p>"Sitten?"</p> - -<p>"Poistunut."</p> - -<p>"Vaunuineen?"</p> - -<p>"Ei. Sanoen muka pistäytyvänsä Ouvilleen jotakuta sukulaistaan -tervehtimään on hän lainannut tallirengin polkupyörän. Tässä on hänen -hattunsa ja kauhtanansa."</p> - -<p>"Mutta eihän hän toki ole livistänyt avopäin?"</p> - -<p>"Hän otti taskustaan lakin ja pisti sen päähänsä."</p> - -<p>"Lakin?"</p> - -<p>"Niin... keltaisen nahkalakin."</p> - -<p>"Keltaisen nahkalakin? Ei, ei suinkaan, tässähän se on."</p> - -<p>"Niin, herra tuomari, mutta hänellä on samanlainen."</p> - -<p>Nimismies nauraa tirskui.</p> - -<p>"Hupainen juttu! Mainio! On kaksi lakkia. Toinen, joka oli oikea ja -koitui ainoaksi todistuskappaleeksemme, on nyt valeajurin päässä. -Toinen, joka on väärä, on teillä kädessänne. Se kelpo mies on -puijannut meitä perusteellisesti."</p> - -<p>"Ajakaa häntä takaa! Noutakaa hänet takaisin!" huusi herra Filleul. -"Korpraali Quevillon, kaksi miehistänne ratsain liikkeelle täyttä -karkua!"</p> - -<p>"Hän on jo kaukana", arveli nimismies.</p> - -<p>"Ehtipä hän kuinka kauas tahansa, kiinni meidän täytyy hänet saada."</p> - -<p>"Toivon niin, mutta luulen, että ponnistuksemme ovat ensi kädessä -keskitettävät tänne. Lukekaahan tämä paperilappu, jonka juuri löysin -kauhtanan taskusta."</p> - -<p>"Minkä kauhtanan?"</p> - -<p>"Ajurin."</p> - -<p>Ja nimismies ojensi herra Filleulille kokoontaitetun paperin, jolle -oli lyijykynällä kirjoitettu jokseenkin kehittymättömällä käsialalla:</p> - -<p>"<i>Voi neitiä, jos on surmannut isännän</i>."</p> - -<p>Tämä herätti melkoista hämmästystä.</p> - -<p>"Varoitettuja siis nyt olemme", jupisi nimismies.</p> - -<p>"Herra kreivi", lausui tuomari, "älkää millään muotoa olko levoton. -Älkääkä tekään, hyvät neidit. Tämä uhkaus on aivan merkityksetön, -koska poliisit ovat täällä. Kaikkiin varokeinoihin ryhdytään. Minä -vastaan teidän turvallisuudestanne. Mitä teihin tulee, hyvät herrat", -lisäsi hän molempiin sanomalehtimiehiin kääntyen, "niin luotan -vaitioloonne. Minun liiallisen auliuteni kauttahan olette saaneet -olla saapuvilla tutkinnossa, ja te palkitsisitte minua pahoin, jos..."</p> - -<p>Hän vaikeni, kuin äkillisen mielijohteen saaneena, tarkasteli -kumpaistakin nuorta miestä vuorotellen ja astui sitten toisen luo.</p> - -<p>"Missä lehdessä työskentelette, monsieur?"</p> - -<p>"Rouenin lehdessä."</p> - -<p>"Onko teillä valtuuskorttia?"</p> - -<p>"On tässä."</p> - -<p>Kaikki oli kunnossa. Ei ollut mitään muistutettavaa. Herra Filleul -kääntyi toiseen sanomalehtikertojaan.</p> - -<p>"Entäs te?"</p> - -<p>"Minä?"</p> - -<p>"Niin, te. Kysyn teiltä, mihin lehteen kuulutte."</p> - -<p>"Kirjoittelen useampiin lehtiin, herra tuomari... miten sattuu..."</p> - -<p>"Teidän valtuuskorttinne?"</p> - -<p>"Sellaista minulla ei ole."</p> - -<p>"Vai ni-in. Mistä se johtuu?"</p> - -<p>"Sanomalehdet antavat valtuuskortteja ainoastaan toimituksensa -vakinaisille jäsenille."</p> - -<p>"Ja te?"</p> - -<p>"Minä, minä olen pelkkä tilapäinen avustaja. Lähettelen -kirjoituksiani oikeaan ja vasempaan; ne otetaan vastaan tai -hyljätään, miten milloinkin."</p> - -<p>"Mikä on nimennekään? Näyttäkääpä papereitanne..."</p> - -<p>"Nimeni ei ilmaise teille mitään. Ja papereita minulla ei ole -minkäänlaisia."</p> - -<p>"Eikö teillä ole mitään paperia, mikä osoittaa ammattinne?"</p> - -<p>"Minulla ei ole mitään ammattia."</p> - -<p>"Mutta hitto vieköön", huudahti tuomari kiivaasti, "ettehän vaatine -saada säilyttää tuntemattomuutenne, pujahdettuanne tänne viekkaudella -ja nuuskittuanne tietoonne poliisisalaisuuksia?"</p> - -<p>"Pyydän teitä ottamaan huomioon, herra tuomari, että te tullessani -ette tehnyt minulle mitään kysymyksiä ja että minulla siis ei ollut -mitään sanottavaa. Tutkimuksenne ei muuten ole tuntunut minusta -salaiselta, koska oli saapuvilla niin paljon väkeä... vieläpä yksi -rikollisistakin."</p> - -<p>Hän puhui säveästi ja tavattoman kohteliaalla äänellä. Tuntematon -oli aivan nuori mies, hyvin pitkä ja hintelä, ilman vähintäkään -keikarimaisuutta pukeutunut liian lyhyihin housuihin ja liian -ahtaaseen pikku takkiin. Hänellä oli rusottavat tytön kasvot, leveä -otsa, suora pystytukka ja vaalea, epätasainen ja huonosti leikattu -parta. Hänen vilkkaat silmänsä loistivat älyä. Hän ei tuntunut -olevan vähääkään hämillään ja hymyili herttaisesti, ilman ivan -vivahdustakaan.</p> - -<p>Herra Filleul tähysteli häntä yrmeän epäluuloisesti. Molemmat -santarmit vetäysivät lähemmä. Nuori mies huudahti hilpeästi:</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, te ilmeisesti epäilette minua yhdeksi -rikollisista. Mutta jos niin olisi asianlaita, niin enkö silloin -olisi ajoissa puikkinut pakoon kuten toverini?"</p> - -<p>"Saatoittehan toivoa, että..."</p> - -<p>"Kaikki toiveet olisivat olleet järjettömät. Ajatelkaahan tarkemmin, -herra tuomari, niin myönnätte, että kaikkien logiikan..."</p> - -<p>Herra Filleul katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi karskisti:</p> - -<p>"Riittää jo pila. Nimenne?"</p> - -<p>"Isidore Beautrelet."</p> - -<p>"Asemanne?"</p> - -<p>"Seitsemäsluokkalainen Janson de Saillyn lyseossa."</p> - -<p>Herra Filleul tuijotti silmät seljällään hämmästyksestä.</p> - -<p>"Mitä lörpötätte? Seitsemäsluokkalainen..."</p> - -<p>"Janson-lyseossa Rue de la Pompen varrella numero..."</p> - -<p>"Äh, kuulkaas, laskette leikkiä minusta!" huudahti herra Filleul. -"Ette saa jatkaa moista naljailua liian pitkälle."</p> - -<p>"Tunnustan, herra tutkintotuomari, että hämmästyksenne ihmetyttää -minua. Mikä minua estää olemasta oppilas Janson-lyseossa? Partani -ehkä? Tyyntykää, se on tekoparta."</p> - -<p>Isidore Beautrelet nykäisi pois leukaansa kaunistavat karvatukot, -ja hänen parrattomat kasvonsa näyttäysivät vielä nuorekkaammiksi ja -rusottavammiksi kuin koulupojan. Ja lapsekkaan hymyn paljastaessa -hänen valkeat hampaansa pitkitti hän:</p> - -<p>"Oletteko nyt vakuutettu? Pitääkö teidän saada vielä lisää -todistuksia? Lukekaa siis osoite näistä isäni lähettämistä kirjeistä: -'Herra Isidore Beautrelet, Janson de Saillyn lyseon oppilas.'"</p> - -<p>Tunsipa olevansa vakuutettu taikka ei, herra Filleulia ei juttu -näyttänyt miellyttävän. Hän kysyi vihaisella äänellä:</p> - -<p>"Mitä te täällä teette?"</p> - -<p>"Minä... kartutan tietojani."</p> - -<p>"Siihen tarjoutuu lyseoita... omanne."</p> - -<p>"Te unohdatte, herra tutkintotuomari, että olemme tänään, huhtikuun -23 päivänä, keskellä pääsiäislomaa."</p> - -<p>"Entä sitten?"</p> - -<p>"Onhan minulla vapaus käyttää tätä lomaani mieleni mukaan."</p> - -<p>"Isänne?"</p> - -<p>"Isäni asuu kaukana, Savoijin sydämessä, ja vieläpä juuri hän onkin -neuvonut minua tekemään pikku matkan pitkin La Manchen rannikkoa."</p> - -<p>"Tekoparralla varustettuna?"</p> - -<p>"Ei, se oli minun keksintöäni! Koulussa puhumme paljon salaperäisistä -seikkailuista, luemme poliisiromaaneja, joissa ihmiset kätkeytyvät -valepukuun. Haaveilemme monenmoisia pulmallisia ja hirveitä juttuja. -Hauskuudekseni käytin tekopartaa. Minulla oli siitä se etu, -että minua kohdeltiin vakavuudella, ja tekeysin pariisilaiseksi -sanomalehtikertojaksi. Sillä tavoin pääsin eilen illalla, vietettyäni -kokonaisen viikon ilman mainittavia tapahtumia, rouenilaisen -virkaveljeni tuttavuuteen, ja kun hän aamulla kuuli puhuttavan -Ambrumésy-seikkailusta, tarjoutui hän ystävällisesti ottamaan minut -mukaansa ja osalliseksi vuokravaunujen hinnasta."</p> - -<p>Isidore Beautrelet kertoi kaiken tämän vilpittömällä ja hiukan -lapsellisella avomielisyydellä, joka ehdottomasti herätti -mieltymystä. Herra Filleuliakin, joka kuitenkin epäluuloisesti pysyi -varuillaan, huvitti kuunnella häntä. Hän kysyi lauhtuneemmalla -äänellä:</p> - -<p>"Ja te olette tyytyväinen retkeenne?"</p> - -<p>"Ihastunut! Sitäkin enemmän, kun en ole milloinkaan ollut mukana -tällaisessa jutussa... ja siitähän ei puutu mielenkiintoa herättäviä -piirteitä..."</p> - -<p>"... tai niitä salaperäisiä sekaannuksia, joille tietenkin annatte -suuren arvon."</p> - -<p>"Ja jotka ovat kovin jännittäviä, herra tutkintotuomari! En tiedä -mitään niin kannustavaa kuin nähdä kaikkien tosiseikkojen pistäytyvän -niin sanoakseni pimeydestä esille, liittyvän yhteen ja vähitellen -muodostuvan luultavaksi todelliseksi asiaintilaksi."</p> - -<p>"Luultavaksi todelliseksi asiaintilaksi... vähempi vauhti riittäisi, -nuori mies! Tarkoitatteko sanoa, että teillä jo on valmiina pikku -ratkaisunne arvoitukseen?"</p> - -<p>"En suinkaan", vastasi Beautrelet nauraen. "Mutta minusta tuntuu -ilmenevän muutamia kohtia... missä ei ole mahdoton muodostaa -itselleen mielipidettä... ja toisia niinkin selviä, että tarvitsee -vain tehdä johtopäätöksiä."</p> - -<p>"No, tämähän on ylen hauskaa, ja nyt saan vihdoin ja viimeinkin -tietää jotakin. Sillä suureksi häpeäkseni tunnustan, että minä en -tiedä mitään."</p> - -<p>"Se johtuu siitä, että teillä ei ole ollut aikaa mietiskellä, herra -tutkintotuomari. Mietiskely on pääasia. On tuiki harvinaista, että -tosiseikat eivät sisällä omaa selitystänsä."</p> - -<p>"Ja ne tosiseikat, jotka nyt olemme panneet merkille, sisältävät -teidän mielestänne oman selityksensä?"</p> - -<p>"Eikö se ole teidänkin mielipiteenne? En kuitenkaan ole pannut -merkille muita tosiseikkoja kuin ne, jotka on otettu pöytäkirjaan."</p> - -<p>"Oivallista! Jos siis kysyisin teiltä, mitkä kapineet on varastettu -tästä salista —?"</p> - -<p>"Niin vastaisin teille, että tiedän sen."</p> - -<p>"Erinomaista! Tiedätte asiasta enemmän kuin omistaja itse! Herra de -Gesvres ei kaipaa mitään, mutta te kaipaatte. Teiltä puuttuu joku -kirjakaappi ja luonnolliseen kokoon veistetty muistopatsas, joita -kukaan ei ole koskaan ottanut huomatakseen. Ja jos kysyisin teiltä -murhaajan nimeä?"</p> - -<p>"Niin vastaisin tietäväni senkin."</p> - -<p>Kaikki läsnäolijat hätkähtivät. Nimismies ja sanomalehdentoimittaja -lähenivät toisiansa. Herra de Gesvres ja molemmat nuoret tytöt -kuuntelivat tarkkaavasti. Beautreletin rauhallinen varmuus tehosi -heihin.</p> - -<p>"Tiedättekö murhaajan nimen?"</p> - -<p>"Tiedän."</p> - -<p>"Ja ehkä paikankin, missä hän nyt oleksii?"</p> - -<p>"Kyllä."</p> - -<p>Herra Filleul hykerteli käsiään.</p> - -<p>"Onpa se onni kerrassaan! Tästä apajasta koituu urani loistokohta. Ja -te voitte jo nyt antaa minulle päivänselviä selityksiä?"</p> - -<p>"Kyllä, jo nyt... taikka, jos teillä ei ole sitä vastaan, tunnin tai -parin kuluttua, oltuani mukana tutkintonne päättämisessä."</p> - -<p>"Ei, ei suinkaan, heti, nuori mies..."</p> - -<p>Raymonde de Saint-Véran, joka tämän kohtauksen alusta asti oli -hellittämättä silmäillyt Isidore Beautreletia, astahti nyt herra -Filleulin luo.</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari..."</p> - -<p>"Mitä haluatte, neiti?"</p> - -<p>Pari kolme sekuntia empi hän, katse Beautreletiin kiintyneenä, mutta -kääntyi sitten jälleen herra Filleuliin:</p> - -<p>"Tahtoisin, että kysyisitte tuolta herralta, minkätähden hän eilen -käveli solatiellä, joka johtaa pikku veräjälle."</p> - -<p>Se oli teatteriyllätys. Isidore Beautrelet tuntui joutuvan ymmälle.</p> - -<p>"Minä, neiti! Minä! Näittekö minut eilen?"</p> - -<p>Raymonde seisoi mietiskelevänä tarkastellen Beautreletia, ikäänkuin -etsien täyttä vahvistusta oletukselleen, ja vastasi tyynesti:</p> - -<p>"Kello neljä ehtoopäivällä, käydessäni metsän läpi, kohtasin -solatiellä teidän kokoisenne nuoren miehen. Hän oli pukeutunut kuten -te, parta oli leikattu kuten teidän... ja sain ehdottomasti sen -käsityksen, että hän ei halunnut tulla nähdyksi."</p> - -<p>"Ja se olin minä?"</p> - -<p>"On mahdotonta aivan ehdottoman jyrkästi vakuuttaa sitä, sillä -muistini on hiukan hämärä. Mutta... mutta minusta tuntuu... -yhdennäköisyys olisi muutoin kovin merkillinen..."</p> - -<p>Herra Filleul oli kuin puusta pudonnut. Yksi rikollisista oli -jo petkuttanut häntä; antaisiko hän nyt tämän koulupojaksi -tekeytyneenkin vetää häntä nenästä? Nuoren miehen sävy tosin puhui -hänen puolestaan, mutta eihän voi koskaan tietää...</p> - -<p>"Mitä on teillä vastattavana, hyvä herraseni?"</p> - -<p>"Että neiti erehtyy ja että voin sen helposti todistaa yhdellä -ainoalla sanalla. Eilen siihen aikaan olin Veulesissa."</p> - -<p>"Se teidän on todistettava. Missään tapauksessa ei asema enää ole -sama. Korpraali, joku väestänne olkoon tämän herran seurana."</p> - -<p>Isidore Beautreletin kasvot ilmaisivat syvää mielipahaa.</p> - -<p>"Onko toimenpide pitkäaikainen?"</p> - -<p>"Meidän täytyy ehtiä hankkia tarvittavat tiedot."</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, pyydän teitä keräämään ne niin joutuisasti ja -varoen kuin ikinä mahdollista..."</p> - -<p>"Miksi niin?"</p> - -<p>"Isäni on vanha. Me pidämme toisistamme kovin paljon, enkä mitenkään -soisi hänen saavan huolia minun tähteni."</p> - -<p>Äänen itkunsekainen sävy ei herra Filleulia miellyttänyt. Tämä -kuulosti teatterimaiselta. Hän lupasi kuitenkin:</p> - -<p>"Tänä iltana, viimeistään huomenna, osaan tehdä päätökseni."</p> - -<p>Ehtoopäivä kului edelleen. Tutkintotuomari lähti jälleen -luostarikäytävän raunioille ja ankarasti karkoitettuansa kaikki -uteliaat otti itse johtaakseen etsintää ja käski järjestelmällisesti -jakaa alueen pikku neliöiksi, jotka tutkittiin perusteellisesti -yksi kerrallaan. Mutta päivän mennessä mailleen hän ei ollut juuri -sen pitemmällä kuin ennenkään, ja hän selitti sillävälin linnan -täyttäneelle sanomalehtimiesten liudalle:</p> - -<p>"Hyvät herrat, kaikki aiheuttaa meidät otaksumaan, että haavoittunut -on täällä, aivan lähellämme, mutta todellinen asiaintila on sitä -vastaan. Minun nähdäkseni on hänen siis onnistunut paeta, joten hän -on linnan alueen ulkopuolella."</p> - -<p>Yksissä tuumin santarmikorpraalin kanssa järjesti hän sentään -varmuuden vuoksi puistoon vartion, ja vielä kerran perinjuurin -tutkittuansa molemmat salit ja koko linnan sekä koottuaan kaikki -tarpeelliset tiedot hän lähti nimismiehen seurassa takaisin Dieppeen.</p> - -<hr class="tb" /> - -<p>Tuli yö. Koska oli määrä sulkea kammio, niin Jean Davalin ruumis -vietiin toiseen huoneeseen. Kaksi lähiseudun vaimoa valvoi sen luona -Suzannen ja Raymonden avulla. Alhaalla vanhassa rukouskappelissa -torkkui nuori Isidore Beautrelet penkillä, ja häntä vartioitsi -tarkoin maalaispoliisi, joka oli saanut hänet vastuulleen. Ulkona -olivat santarmit, vuokraaja ja tusina talonpoikia asettuneet -vartiopaikoilleen raunioihin pitkin muureja.</p> - -<p>Kello yhteentoista oli kaikki rauhallista, mutta kymmenen minuuttia -yli yhdentoista kuului laukaus linnan toiselta puolelta.</p> - -<p>"Pitäkää varanne!" huusi korpraali. "Kaksi miestä jää tänne... te, -Fossier, ja te, Lecanu... muut kaikki mars juoksuun!"</p> - -<p>Kaikki hyökkäsivät alas ja kääntyivät linnan läntisen kulman taa. -Epäselvä varjo vilahti pois pimeään. Uusi laukaus houkutteli heidät -heti loitomma, melkein piharakennukselle asti. Ja kun he joukolla -saapuivat hedelmäpuutarhan pensasaidalle asti, leimahti äkkiä -tulipatsas ilmaan vuokraajan talon oikealta puolen, ja sitä seurasi -sankka savupilvi. Heinillä katonrajaa myöten täytetty lato paloi.</p> - -<p>"Ne roistot", huusi korpraali Quevillon, "ne ovat sytyttäneet ladon. -Rynnätäänpä ohi, pojat. Ne eivät voi olla etäällä."</p> - -<p>Mutta tuuli ajoi liekkejä asuinrakennukseen päin, ja täytyi ensin -torjua vaara. He antausivat tähän työhön sitäkin innokkaammin, kun -palopaikalle saapunut kreivi de Gesvres kiihotti heitä palkinnon -lupauksella. Kello oli kaksi aamulla, ennenkuin oltiin tulen -herroina. Takaa-ajo olisi ollut hyödytön.</p> - -<p>"Meidän täytyy käydä tätä juttua selvittämään päivän koittaessa", -sanoi korpraali. "Ne ovat varmasti jättäneet jälkiä... kyllä ne -löydämme."</p> - -<p>"Minäpä mielelläni haluaisin tietää tämän hyökkäyksen syyn", -kummasteli kreivi. "Perin joutavalta tuntuu minusta heinien -polttaminen."</p> - -<p>"Tulkaa mukaan, herra kreivi... minä kenties voin sanoa teille syyn."</p> - -<p>He lähtivät yhdessä luostarikäytävän raunioille. Korpraali huusi:</p> - -<p>"Lecanu!... Fossier!"</p> - -<p>Toiset santarmit olivat jo etsimässä niitä tovereitaan, jotka oli -sinne jätetty vartioimaan. Heidät löydettiin vihdoin muutaman -askeleen päässä pikku veräjästä. He makasivat maassa, köytettyinä, -kapula suussa ja side silmillä.</p> - -<p>"Herra kreivi", kuiskasi korpraali heitä päästeltäessä irti, "herra -kreivi, meitä on petetty kuin pieniä lapsia".</p> - -<p>"Kuinka niin?"</p> - -<p>"Laukaukset, hyökkäys, tulipalo, kaikki oli juonta, jolla meidät -viekoteltiin pois tuonne. Sillaikaa sidottiin molemmat miehemme, ja -asia suoritettiin."</p> - -<p>"Mikä asia?"</p> - -<p>"Haavoittuneen poisvieminen tietysti!"</p> - -<p>"Hoo, luuletteko niin?"</p> - -<p>"<i>Luulenko</i> niin? Se on ihan varmaa. Se ajatus juolahti mieleeni -kymmenen minuuttia takaperin. Mutta suunnattomassa typeryydessäni en -tullut sitä jo aikaisemmin älynneeksi. Silloin olisimme siepanneet -kiinni heidät jok'ainoan."</p> - -<p>Quevillon polki maata äkillisen raivon valtaamana.</p> - -<p>"Mutta minne hornaan ne ovat joutuneet? Kuinka ovat ne saaneet hänet -pois? Ja hän, tuo roisto, missä hän piileskeli? Sillä tarkastimmehan -aluetta koko päivän, eikähän mies voi kätkeytyä ruohotukkoon, -semminkään haavoittuneena. Tämä on suorastaan noituutta!"</p> - -<p>Mutta korpraali Quevillonia odotti vielä yksi hämmästys. Kun aamun -sarastaessa mentiin rukoushuoneeseen, nuoren Isidore Beautreletin -vankilaan, huomattiin nuorukaisen olevan tipo tiessään.</p> - -<p>Tuolilla istui kyyryssä maalaispoliisi ja nukkui.</p> - -<p>Hänen vieressään oli karahvi ja kaksi lasia. Toisen lasin pohjassa -havaittiin hiukkanen valkeata pulveria.</p> - -<p>Tutkimukset osoittivat ensinnäkin, että nuori Isidore Beautrelet -oli antanut maalaispoliisille unipulveria, edelleen että hän oli -saattanut päästä ulos ainoastaan ikkunasta, joka oli puolen kolmatta -metriä korkealla lattiasta, ja lopuksi — hauska piirre — ettei hän -voinut ylettää tuota ikkunaa muutoin kuin käyttämällä vartijansa -selkää astinlautanaan.</p> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="TOINEN_LUKU" id="TOINEN_LUKU">TOINEN LUKU</a></h2> - - -<p>— — —</p> - -<p><i>Yön uutisia. Tohtori Delattre ryöstetty</i>.</p> - -<p>Juuri lehtemme joutuessa painoon tuodaan meille uutinen, jonka -todenperäisyyttä emme uskalla mennä takaamaan, niin uskomattomalta se -meistä tuntuu. Julkaisemme sen kaikin varauksin.</p> - -<p>Tohtori Delattre, kuulu kirurgi, oli eilen illalla puolisonsa -ja tyttären keralla katsomassa 'Hernanin' esittämistä Comédie -Françaisessa. Kolmannen näytöksen alussa, s.o. noin kymmeneltä, -avautui hänen aitionsa ovi, ja muuan herrasmies, jolla oli kaksi -kumppania takanaan, kumartui kuiskaamaan tohtorille, kuitenkin siksi -kovaa, että rouva Delattre kuuli:</p> - -<p>'Herra tohtori, minulla on peräti ikävä tehtävä toimitettavana ja -olisin teille suuresti kiitollinen, jos helpottaisitte sitä minulle!'</p> - -<p>'Kuka olette, monsieur?'</p> - -<p>'Thésard, ensimmäisen arrondissementin poliisikomisario, ja -minulla on määräys viedä teidät prefektuuriin herra Dudouisin -kuulusteltavaksi.'</p> - -<p>'Mutta...'</p> - -<p>'Ei sanaakaan, herra tohtori, minä pyydän, ei liikahdustakaan. Tämä -on surkuteltava erehdys, ja sen vuoksi täytyy meidän olla hiljaa ja -karttaa huomion herättämistä. Ennen näytännön loppua olette jo taas -täällä, siitä olen varma.'</p> - -<p>Tohtori nousi istuimeltaan ja seurasi komisariota.</p> - -<p>Näytännön loppuun hän ei palannut.</p> - -<p>Hyvin levottomana lähti rouva Delattre poliisikomisariaattiin. Siellä -hän tapasi todellisen herra Thésardin ja huomasi suureksi kauhukseen, -että joku petturi oli vienyt hänen miehensä mukanaan.</p> - -<p>Ensimmäiset tutkimukset ovat ilmaisseet, että tohtori on noussut -autoon, ja että tämä auto on kadonnut Place de la Concordelle päin.</p> - -<p>Keskipäiväpainoksessa julkaisemme lukijoille tämän käsittämättömän -seikkailun jatkon.</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Niin uskomaton kuin seikkailu olikin, oli se kumminkin tosi. -Ratkaisua ei tarvinnut kauan odottaa, ja <i>Grand Journalin</i> -keskipäiväpainos vahvisti sen, samalla kun muutamin sanoin ilmoitti -sen omituisen lopun.</p> - -<p> -<span style="margin-left: 3.5em;"><i>Jutun loppu</i></span><br /> -<span style="margin-left: 5em;"><i>ja</i></span><br /> -<span style="margin-left: 2em;"><i>ensimmäiset arvailut</i>.</span><br /> -</p> - -<p>Tänä aamuna klo 9 toi tohtori Delattren talon n:o 78 portille Rue -Duretin varrelle auto, joka heti poistui nopeasti.</p> - -<p>N:o 78 Rue Duretilla on tohtori Delattren klinikka, jonne hän tuolla -kellonlyönnillä saapuu joka aamu. Ilmoittautuessamme otti tohtori -herttaisena meidät vastaan, vaikka olikin parhaillaan neuvottelussa -etsivän osaston päällikön kanssa.</p> - -<p>'Muuta en voi teille sanoa', hän vastasi, 'kuin että minua on -kohdeltu erittäin hienotuntoisesti. Kolme kumppaniani olivat -miellyttävimpiä ihmisiä, mitä konsaan olen tavannut, erinomaisen -kohteliaita, sukkelia ja älykkäitä keskustelussaan, mikä oli suuri -etu niin pitkällä matkalla.'</p> - -<p>'Kuinka kauan sitä kesti?'</p> - -<p>'Noin neljä tuntia, ja paluu saman verran.'</p> - -<p>'Ja matkan määrä?'</p> - -<p>'Minut vietiin sairaan luo, jonka tila vaati viipymätöntä kirurgista -toimenpidettä.'</p> - -<p>'Onnistuiko leikkaus?'</p> - -<p>'Kyllä, mutta seuraukset voivat käydä vaarallisiksi. Täällä voisin -vastata potilaan paranemisesta. Mutta tuolla, niissä olosuhteissa, -mihin hän on joutunut...'</p> - -<p>'Epäsuotuisissa olosuhteissa?'</p> - -<p>'Mitä viheliäisimmissä... hotellihuoneessa ja ilman minkäänmoista -hoidon mahdollisuutta...'</p> - -<p>'Kuka siis voi pelastaa hänet?'</p> - -<p>'Ihmetyö... ja hänen tavattoman terve ruumiinrakenteensa.'</p> - -<p>'Ettekö voi kertoa enempää tästä merkillisestä hoidokistanne?'</p> - -<p>'En, sitä en voi. Ensinnäkin olen vannonut, ja toisekseen olen -vastaanottanut kymmenentuhatta frangia köyhäinklinikkaani varten. -Ellen vaikene, ottavat he rahansa takaisin.'</p> - -<p>'Tokko — uskotteko niin?'</p> - -<p>'Kyllä, uskon varmastikin. Kaikki nuo ihmiset tuntuvat tietävän, mitä -tahtovat.'</p> - -<p>Tämän verran ilmoitti meille tohtori Delattre. Toiselta puolen -tiedämme, että etsivän osaston päällikön ei ole hartaasta -yrittelystään huolimatta vielä onnistunut houkutella häneltä lähempiä -tietoja hänen tekemästänsä leikkauksesta, hoitamastansa sairaasta, -tai automatkan suunnasta. Näyttää siis olevan työlästä saada tietää -totuus.</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Tämän totuuden, jota puhelun laatija oli tunnustanut olevansa -kykenemätön keksimään, arvasivat selvänäköisemmät asettamalla -tohtorin matkan yhteyteen Ambrumésyssä sattuneet tapahtumat, -jotka kaikissa saman päivän lehdissä kerrottiin pienimpiäkin -yksityisseikkoja myöten. Ilmeisesti olivat keskenänsä yhteydessä -haavoittuneen murtovarkaan katoaminen ja kuuluisan kirurgin ryöstö.</p> - -<p>Tutkimukset sitäpaitsi todistivat oletuksen oikeaksi. Kun seurattiin -polkupyörällä paenneen valeajurin jälkiä, havaittiin hänen tulleen -Arques-metsään viidentoista kilometrin päähän linnasta, heittäneen -polkupyöränsä ojaan, lähteneen Saint-Nicolasin kylään ja sieltä -lähettäneen seuraavan sähkösanoman:</p> - -<blockquote> - -<p>"<i>A.L.N., Postikonttori 45, Pariisi</i>.</p> - -<p><i>Epätoivoinen, asema. Leikkaus heti. Lähettäkää kuuluisuus -kansallistietä neljätoista</i>."</p></blockquote> - -<p>Tämä oli kumoamaton todistus. Pariisissa oleksivat rikostoverit -ryhtyivät nyt kiireesti toimenpiteisiin. Kello kymmeneltä -lähettivät he kuuluisuuden kansallistietä n:o 14, joka kulkee -pitkin Arques-metsää ja päättyy Dieppeen. Sytyttämänsä tulipalon -avulla saivat rosvot viedyksi pois johtajansa ja siirretyksi hänet -ravintolaan, missä leikkaus tapahtui heti tohtorin saavuttua kello -kaksi yöllä.</p> - -<p>Asianlaita oli aivan epäilemätön. Pontoisessa, Cournayssa, Forgesissa -oli ensimmäinen poliisipäällikön apulainen Ganimard, vasiten -lähetettynä Pariisista apulaisensa Folenfantin keralla, todentanut -auton kulkeneen yöllä ohitse. Samaten Dieppen ja Ambrumésyn välisellä -taipaleella; ja joskin sen jäljet olivat äkkiä häipyneet puolen -lieuen päässä linnasta, niin havaittiin kuitenkin joukko askelten -jälkiä pienen puistoveräjän ja luostarikäytävän raunioiden välillä. -Ganimard osoitti sitäpaitsi, että pikku veräjän lukko oli murrettu.</p> - -<p>Kaikki oli siis selvillä. Oli enää vain löydettävä tohtorin -mainitsema ravintola. Se oli helppo tehtävä Ganimardille, vanhalle -kärsivälliselle vainukoiralle. Ravintolain lukumäärä on rajoitettu, -ja potilaan tilan perusteella saattoi tarkoitettu ravintola olla -ainoastaan Ambrumésyn läheisyydessä. Ganimard ja korpraali Quevillon -lähtivät liikkeelle. Viidensadan, tuhannen, viidentuhannen metrin -kehästä nuuskivat he kaikki mitä voitiin ravintoloiksi sanoa. Mutta -vastoin kaikkia odotuksia pysyi kuoleva yhä näkymättömänä.</p> - -<p>Ganimard oli itsepintainen. Hän laskeusi lauantai-iltana levolle -päättäen itse jatkaa tiedustuksia sunnuntaina. Mutta sunnuntai-aamuna -hän sai tietää, että santarmipatrulli oli edellisenä yönä nähnyt -tuntemattoman olennon hiiviskelevän solatiellä muurien ulkopuolella. -Oliko se asemaa tutkimaan pistäytynyt rikollinen? Saattoiko olettaa, -että rosvoliiton päällikkö ei ollutkaan poistunut luostarikäytävästä -tai sen läheisyydestä?</p> - -<p>Illalla lähetti Ganimard santarmipatrullin vuokratalolle päin ja -asettui itse Folenfantin kanssa vartioimaan muurien ulkopuolelle -lähelle pikku veräjää.</p> - -<p>Hiukan ennen puoltayötä saapui metsästä haamu, hiipi heidän -välitsensä veräjälle ja astui puistoon. Kolme tuntia he näkivät hänen -harhailevan oikealle ja vasemmalle, raunioiden keskellä, kumartuvan -alas, kapuavan ylös vanhoja pilareita ja seisoskelevan pitkät ajat -liikkumattomana. Sitten hän läheni veräjää ja astui taas ulos -molempien virkamiesten välitse.</p> - -<p>Ganimard tarttui häntä kaulukseen, Folenfantin kietaistessa -käsivartensa hänen uumilleen. Hän ei ollenkaan asettunut -vastarintaan, vaan antoi aivan säveästi heidän sitoa ranteensa ja -viedä hänet linnaan. Mutta heidän tahtoessaan häntä kuulustella -vastasi hän ainoastaan, ettei hän ollut velvollinen heille tekemään -selvää puuhistaan ja että hän odottaisi tutkintotuomarin saapumista.</p> - -<p>He köyttivät miehen sitten tukevasti sängynjalkaan toisessa niistä -vierekkäisistä huoneista, jotka olivat heidän asuntonaan.</p> - -<p>Herra Filleulin saapuessa maanantai-aamuna kello yhdeksältä kertoi -hänelle Ganimard saaliistaan. Vanki noudettiin alas saliin. Hän oli -Isidore Beautrelet.</p> - -<p>"Herra Isidore Beautrelet!" huudahti herra Filleul ihastuneen -näköisenä ja ojensi tulijalle molemmat kätensä. "Mikä mieluisa -yllätys! Erinomainen salapoliisiharrastajamme täällä ja meidän -vallassamme! Olipa onni! Herra apulaispäällikkö, sallikaa minun -esitellä teille herra Isidore Beautrelet, Janson de Saillyn lyseon -oppilas."</p> - -<p>Ganimard näytti hieman ällistyvän. Isidore kumarsi hänelle hyvin -syvään kuten suuressa arvossa pidetylle virkaveljelle ja lausui herra -Filleuliin kääntyen:</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, te näytte saaneen hyviä tietoja minusta?"</p> - -<p>"Erinomaisia! Ensinnäkin olitte todellakin Veules-les-Rosesissa -silloin kun neiti de Saint-Veran luuli nähneensä teidät solatiellä. -Otamme kyllä vielä selvän siitä, kuka niin suuresti on teidän -näköisenne. Edelleen olette te aivan oikein Isidore Beautrelet, -seitsemännen luokan oppilas — vieläpä oivallinen oppilas, työteliäs -ja mallikelpoinen käytökseltänne. Koska isänne asuu maaseudulla, -käytte te kerran kuussa tervehtimässä hänen asiamiestänsä herra -Bernodia, joka ylistelee teitä ylenpalttisesti."</p> - -<p>"Joten..."</p> - -<p>"Joten te olette vapaa, herra Isidore Beautrelet."</p> - -<p>"Täydellisesti vapaa?"</p> - -<p>"Niin. Mutta minä asetan pikku, pikku ehdon. Ymmärrättehän, etten -voi päästää käsistäni herrasmiestä, joka antaa toisille unilääkettä, -hyppää ulos ikkunasta ja sitten tavataan kiertelemässä yksityisellä -alueella... etten voi päästää häntä ilman jonkunlaista hyvitystä."</p> - -<p>"No?"</p> - -<p>"Me palaamme keskeytyneeseen keskusteluumme, ja te kerrotte minulle, -kuinka pitkälle olette edistynyt tutkimuksissanne. Kahden päivän -vapaus on kai johtanut teidät varsin pitkälle?"</p> - -<p>Kun Ganimard aikoi poistua selvästi ilmaistakseen halveksimisensa -mokomaa leikkiä kohtaan, huudahti tuomari:</p> - -<p>"Ei mitenkään, herra apulaispäällikkö, teidän paikkanne on täällä. -Minä vakuutan teille, että herra Isidore Beautrelet tosiaan ansaitsee -huomiota. Herra Isidore Beautrelet on minun saamieni tietojen -mukaan saavuttanut Janson de Saillyn lyseossa suurta kunnioitusta -havaintojen tekijänä, jonka silmää ei mikään vältä, ja hänen -toverinsa kuuluvat pitävän häntä teidän kilpailijananne ja Sherlock -Holmesin veroisena."</p> - -<p>"Todellakin?" virkahti Ganimard ivallisesti.</p> - -<p>"Aivan. Eräs heistä kirjoittaa minulle: 'Jos Beautrelet selittää -tietävänsä jotakin, niin teidän pitää häntä uskoa, ja olkaa -vakuutettu siitä, että hänen sanomansa on oikean asianlaidan tarkka -määritelmä.' Herra Isidore Beautrelet, nyt jos koskaan on oikea hetki -osoittaa toverienne luottamus oikeutetuksi. Pyydän mitä hartaimmin, -että nyt annatte tarkan määritelmän oikeasta asianlaidasta."</p> - -<p>Isidore kuunteli hymyillen ja vastasi:</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, te olette armoton. Teette pilaa meistä -poloisista koulupojista, jotka huvittelemme niin hyvin kuin taidamme. -Siinä muuten menettelettekin oikein, enkä enää aio antaa teille uusia -aiheita leikinlaskuun."</p> - -<p>"Koska ette tiedä mitään, herra Isidore Beautrelet?"</p> - -<p>"Tunnustan todellakin kaikella nöyryydellä, etten mitään tiedä. Sillä -sitä en tietämiseksi sano, että olen havainnut pari kolme seikkaa, -jotka muuten eivät ole voineet välttää teidän huomiotanne, siitä olen -varma."</p> - -<p>"Esimerkiksi?"</p> - -<p>"Esimerkiksi <i>mitä</i> on varastettu."</p> - -<p>"Vai niin, te tiedätte sen?"</p> - -<p>"Te tiedätte sen varmasti myöskin. Siihen seikkaan kaikkein -ensimmäiseksi kohdistin tutkimukseni, sillä se tuntui minusta hyvin -helpolta."</p> - -<p>"Vai — niin... hyvin helpolta?"</p> - -<p>"Tietenkin. Tarvitseehan vain tehdä johtopäätöksiä."</p> - -<p>"Ei muuta?"</p> - -<p>"Ei."</p> - -<p>"Ja nämä johtopäätökset?"</p> - -<p>"Kuuluvat näin, ilman pitkiä puheita. Toiselta puolen <i>on tapahtunut -varkaus</i>, koskapa molemmat neitoset ovat yhtä mieltä siitä, että he -todella ovat nähneet kahden miehen pakenevan kantamuksineen."</p> - -<p>"On tapahtunut varkaus."</p> - -<p>"Toiselta puolen <i>ei ole kadonnut mitään</i>, sillä kreivi de Gesvres -vakuuttaa niin ja hänen täytyy se tietää paremmin kuin kukaan muu."</p> - -<p>"Ei ole kadonnut mitään."</p> - -<p>"Näistä molemmista peruslauselmista joudutaan ehdottomaan -johtopäätökseen: koska on tapahtunut varkaus eikä mitään ole -kadonnut, niin on varastetun esineen sijalle tietenkin pantu toinen -samanlainen. Sanon heti, että tosiseikat eivät kenties vahvista -tätä todistelua. Mutta väitän, että se on ensimmäinen oletus, minkä -voimme tehdä, ja että meillä ei ole oikeutta hyljätä sitä ennen kuin -huolellisen tutkimuksen perästä."</p> - -<p>"Niin... siinä olette oikeassa", myönsi tutkintotuomari ilmeisen -kiinnostuneena.</p> - -<p>"No", pitkitti Isidore, "mikä tässä salissa saattoi herättää -murtovarkaitten himoa? Kaksi kapinetta. Ensinnäkin seinäkudokset. -Mutta ne eivät tule kysymykseen. Antiikkisia korukudoksia ei voida -jäljitellä, petos olisi heti pistänyt silmään. Kysymykseen tulee vain -Rubens-taulujen kokoelma."</p> - -<p>"Mitä sanotte?"</p> - -<p>"Sanon, että tuossa seinällä riippuvat neljä Rubens-taulua ovat -väärennettyjä."</p> - -<p>"Mahdotonta!"</p> - -<p>"Ne ovat väärennettyjä, ilman inttämistä, loogillisen -välttämättömästi ja kumoamattomasti."</p> - -<p>"Sanon teille vieläkin, että se on mahdotonta."</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, pian vuosi takaperin tuli Charpenaisiksi -itseään nimittävä nuori mies Ambrumésyn linnaan Ja pyysi lupaa saada -maalata jäljennökset Rubensin tauluista. Kreivi de Gesvres suostui. -Viiden kuukauden ajan työskenteli Charpenais tässä salissa joka päivä -aamusta iltaan. Hänen valmistamansa jäljennökset — puitteineen -päivineen — ne nyt on vaihdettu niihin neljään alkuperäiseen -maalaukseen, jotka kreivi testamentilla sai enoltaan Bobadillan -markiisilta."</p> - -<p>"Todistus?"</p> - -<p>"Mitään todistusta en voi antaa. Taulu on väärennetty sentähden, -että se on väärennetty, eikä minun mielestäni kannata noita edes -tarkastella."</p> - -<p>Herra Filleul ja Ganimard silmäilivät toisiaan hämmästystänsä -salaamatta. Apulaispäällikkö ei enää ajatellutkaan poistumista.</p> - -<p>Lopulta lausui tutkintotuomari:</p> - -<p>"Meidän täytyy kysyä kreivi de Gesvresin mielipidettä."</p> - -<p>Ja Ganimard yhtyi:</p> - -<p>"Niin, ehdottomasti."</p> - -<p>Ja he lähettivät kutsumaan kreiviä ystävällisesti pistäytymään saliin.</p> - -<p>Se oli todellinen voitto nuorelle lyseolaiselle. Kahden sellaisen -ammattimiehen kuin Filleulin ja Ganimardin pakottaminen kiinnittämään -huomiota hänen oletuksiinsa olisi hivellyt toisen itserakkautta. -Mutta Beautrelet näytti olevan tunteeton sellaiselle, ja hän odotti -yhä hymyilevänä ja levollisena, ilman ivan vivahdustakaan.</p> - -<p>Kreivi de Gesvres astui huoneeseen.</p> - -<p>"Herra kreivi", aloitti tutkintotuomari, "tutkimustemme kehitys on -johtanut aivan aavistamattomaan mahdollisuuteen, jonka kaikessa -varovaisuudessa mainitsemme teille. On mahdollista — sanon: -on mahdollista — että murtovarkailla oli tänne tunkeutuessaan -aikomuksena varastaa neljä Rubens-tauluanne... tai ainakin vaihtaa ne -neljään jäljennökseen... jäljennöksiin, jotka eräs Charpenais-niminen -maalari kuuluu vuosi takaperin laatineen. Viitsittekö -hyväntahtoisesti tutkia noita tauluja ja sanoa meille, tunnustatteko -ne oikeiksi?"</p> - -<p>Kreivi näytti pidättelevän tyytymättömyyden elettä, tähysteli ensin -Isidore Beautreletia, sitten herra Filleulia, ja vastasi edes -vilkaisematta tauluihin:</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, toivoin, että totuus ei tulisi ilmi. Mutta -koska se toive on ollut turha, en epäröitse selittää, että nuo neljä -taulua ovat väärennetyt."</p> - -<p>"Tiesitte sen siis?"</p> - -<p>"Heti alusta."</p> - -<p>"Miksi ette sanonut sitä?"</p> - -<p>"Se, joka omistaa kalleuden, ei milloinkaan ole halukas kertomaan, -ettei tätä kalleutta ole olemassa... että se ainakin on väärennetty."</p> - -<p>"Se oli ainoa keino saada ne takaisin."</p> - -<p>"Minun mielestäni esiintyi toinen ja parempi keino."</p> - -<p>"Mikä niin?"</p> - -<p>"Olla levittämättä salaisuutta, olla säikyttämättä varkaita, vaan sen -sijaan tarjoutua ostamaan takaisin taulut, joiden rahaksimuuttaminen -epäilemättä on heille vaikeata."</p> - -<p>"Miten voisitte päästä väleihin heidän kanssaan?"</p> - -<p>Kun kreivi ei vastannut, niin Isidore virkkoi:</p> - -<p>"Sanomalehtiin asetetun ilmoituksen kautta. Se pikku ilmoitus, joka -on ollut julkaistuna <i>Le Journalissa, L'Écho de Parisissa ja Le -Matinissa</i>, kuuluu seuraavasti:</p> - -<p>"'<i>Olen halukas ostamaan takaisin taulut</i>.'"</p> - -<p>Kreivi nyökäytti päätään. Vielä kerran oli nuori mies osoittautunut -vanhempia ammattiveljiänsä verremmäksi.</p> - -<p>Herra Filleul koetti säilyttää hyväntuulista sävyään.</p> - -<p>"Monsieur", huudahti hän, "alanpa totisesti uskoa, etteivät toverinne -ole aivan väärässä. Millainen silmä! Millainen vaisto! Jos näin -jatkuu, ei herra Ganimardilla ja minulla enää ole mitään tehtävää."</p> - -<p>"Oh, tämähän ei ole ollut pulmallista..."</p> - -<p>"Mutta muu sitä enemmän, tarkoitatte? Muistanpa todellakin, että -te ensimmäisessä kohtauksessamme tunnuitte tietävän vielä lisää. -Väitittehän muistaakseni tietävänne murhaajan nimen."</p> - -<p>"Niin tein."</p> - -<p>"No, kuka siis on surmannut Jean Davalin? Elääkö se mies? Missä hän -piileskelee?"</p> - -<p>"Meidän välillämme on eräs väärinymmärrys, herra tutkintotuomari, eli -oikeammin sanoen teidän ja todellisen asiantilan välillä, jo alusta -asti. Murhaaja ja pakolainen ovat kaksi eri henkilöä."</p> - -<p>"Mitä sanottekaan?" huudahti herra Filleul. "Mies, jonka kreivi de -Gesvres näki kammiossa ja joka hänet löi tainnuksiin, mies, jonka -neidit näkivät salissa ja jota neiti de Saint-Véran ampui, mies, joka -kaatui puistossa ja jota me haemme, eikö hän surmannut Jean Davalia?"</p> - -<p>"Ei."</p> - -<p>"Oletteko havainnut jälkiä kolmannesta rikollisesta, joka on kadonnut -ennen neitien saapumista?"</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Sittenpä en ymmärrä... Kuka siis on Jean Davalin murhaaja?"</p> - -<p>"Jean Davalin surmasi..."</p> - -<p>Beautrelet vaikeni, seisoi hetken miettivänä ja jatkoi sitten:</p> - -<p>"Mutta ensin minun täytyy osoittaa teille, mitä tietä olen päässyt -tähän vakaumukseen ja mitkä olivat murhan syyt... muutoin tuntuisi -syytökseni teistä järjettömältä. Ja sitä se ei ole, ei, sitä se -ei ole. Ei ole pantu huomiota erääseen seikkaan, joka kuitenkin -on ylen tärkeä, nimittäin että Jean Daval haavoittuessaan oli -täysin pukeutunut, pitkävartiset saappaat jalassa, kaikin puolin -päiväasussa, liivit, irtokaulus, kaulahuivi ja housunkannattimet -yllä. Mutta rikos tehtiin kello neljä aamulla."</p> - -<p>"Minä huomautin tästä omituisuudesta", virkkoi tutkintotuomari, -"mutta kreivi de Gesvres vastasi minulle, että Jean Davalilla oli -tapana öisin valvoa työnsä ääressä".</p> - -<p>"Palvelijat päin vastoin sanovat hänen aina menneen aikaisin levolle. -Mutta otaksukaamme hänen olleen valveilla: miksi on hän silloin -rutistellut peitteensä ja hurstinsa, niin että näyttää kuin hän olisi -maannut? Jos hän on maannut, miksi hän silloin melua kuullessaan -otti vaivakseen pukeutua kiireestä kantapäähän, sen sijaan että -olisi hätäisesti heittänyt ylleen joitakuita vaatekappaleita? Olin -sisällä hänen huoneessaan ensimmäisenä päivänä, teidän ollessanne -aamiaisella; hänen tohvelinsa olivat sängyn vieressä. Kuka esti -häntä sieppaamasta niitä jalkaansa noiden raskaitten, rautahelaisten -saappaiden asemesta?"</p> - -<p>"Minä en vielä näe..."</p> - -<p>"Ei, te ette vielä voi nähdä muuta kuin omituisia sattumuksia. Ne -tuntuivat minusta kuitenkin hyvin epäiltäviltä, kun sain tietää, että -Jean Daval itse oli esitellyt ja suosittanut kreivi de Gesvresille -maalari Charpenaisin, joka jäljensi Rubens-taulut."</p> - -<p>"No?"</p> - -<p>"Nyt ei ollut aiheetonta otaksua, että Jean Daval ja Charpenais -olivat rikostoveruksia. Sen johtopäätöksen tein jo ennen viime -puheluamme."</p> - -<p>"Hiukan hätäisesti, tuntuu minusta."</p> - -<p>"Niin, tarvittiin todellakin oleellista todistusta. Olin -Davalin huoneessa havainnut hänen kirjoituspöydällänsä eräässä -imupaperiarkissa seuraavan osoitteen, jonka siinä voi vieläkin nurin -päin nähdä: '<i>Herra A.L.N., postikonttori 45, Pariisi</i>.' Seuraavana -päivänä huomattiin, että sähkösanomalla, jonka valeajuri oli -lähettänyt Saint-Nicolasista, oli sama osoite: 'A.L.N., postikonttori -45.' Oleellinen todistus löytyi, Jean Daval oli kirjeenvaihdossa -joukkueen kanssa, joka vei taulut."</p> - -<p>Herra Filleul ei inttänyt vastaan.</p> - -<p>"Olkoon. Osallisuus rikokseen on todistettu. Ja siitä te päätätte?"</p> - -<p>"Ensinnäkin, ettei pakolainen surmannut Jean Davalia, koska tämä oli -hänen rikostoverinsa."</p> - -<p>"No?"</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, pyydän teitä muistelemaan ensimmäisiä sanoja, -jotka herra kreivi tainnuksista herätessään lausui. Sanat mainitsi -neiti de Gesvres todistuksessaan, ja ne on otettu pöytäkirjaan: -'Minä en ole haavoittunut. Ja Daval... elääkö hän? Veitsi?' Ja minä -pyydän vertaamaan niitä siihen osaan kreivi de Gesvresin todistusta -— samaten pöytäkirjassa —, missä hän kertoo hyökkäyksestä: 'Mies -heittäysi kimppuuni ja huumasi minut nyrkin iskulla ohimoon.' Kuinka -saattoi herra de Gesvres tointuessaan tietää, että Davalia oli -pistetty veitsellä?"</p> - -<p>Isidore Beautrelet ei odottanut vastausta kysymykseensä. Näytti -siltä, että hän tahtoi vastata itse ja siten ehkäistä kaikki -huomauttelut. Hän pitkitti heti:</p> - -<p>"Jean Daval siis johtaa nuo kolme murtovarasta saliin. Hänen -ollessaan siellä sen miehen seurassa, jota he sanovat johtajakseen, -kuuluu askeleita kammiosta. Daval avaa oven. Tuntiessaan kreivin hän -syöksyy vastaan veitsellä aseistettuna. Kreivin onnistuu temmata -häneltä veitsi, hän iskee ahdistajaansa sillä ja kaatuu itse sen -henkilön lyönnistä, jonka nuoret neidit näkivät hetkistä myöhemmin."</p> - -<p>Taaskin katsahtivat herra Filleul ja apulaispäällikkö toisiinsa. -Ganimard pudisti ymmällään päätänsä. Tuomari tokaisi:</p> - -<p>"Herra kreivi, pitääkö minun uskoa tämä kuvaus oikeaksi?"</p> - -<p>Kreivi de Gesvres ei vastannut.</p> - -<p>"No, herra kreivi, vaitiolonne voisi saada meidät... pyydän teiltä -vastausta kysymykseeni."</p> - -<p>Kreivi de Gesvres lausui lujasti ja selvästi:</p> - -<p>"Tämä kuvaus on oikea alusta loppuun."</p> - -<p>Tuomari säpsähti.</p> - -<p>"Enpä silloin voi käsittää, miksi olette johtanut oikeutta -harhaan. Mitä syytä on teillä ollut salata tekoa, johon olitte -itsepuolustukseksenne oikeutettu?"</p> - -<p>"Kaksikymmentä vuotta", selitti kreivi, "oli Daval työskennellyt -minun kanssani. Minä luotin häneen. Jos hän — en tiedä minkä -kiusauksen johdosta — kavalsi minut, niin en ainakaan tahtonut -entisyyttä ajatellen saattaa hänen petollisuuttansa tietyksi."</p> - -<p>"Te ette tahtonut, olkoon niin, mutta se ei ollut oikein."</p> - -<p>"Minä en yhdy teidän mielipiteeseenne, herra tutkintotuomari. Koska -ketään viatonta ei syytetty tästä rikoksesta, niin oli minulla -ehdoton oikeus olla syyttämättä sitä, joka samalla kertaa oli -rikollinen ja uhri. Hän oli ruumiina. Kuolema on nähdäkseni riittävä -rangaistus."</p> - -<p>"Mutta nyt, herra kreivi, nyt, kun totuus tiedetään, voitte puhua."</p> - -<p>"Kyllä. Tässä on kaksi hänen rikostovereilleen lähettämiensä -kirjeiden luonnosta. Otin ne hänen salkustaan muutamia minuutteja -jälkeen hänen kuolemansa."</p> - -<p>"Ja hänen rikoksensa vaikutin?"</p> - -<p>"Menkää Dieppeen Rue de la Barrelle 18. Siellä asuu eräs rouva -Verdier. Tuon kaksi vuotta takaperin ensin kohtaamansa naisen tähden, -hänen rahatarpeitansa tyydytelläkseen, on Daval varastanut."</p> - -<p>Kaikki oli siten selitettyä. Murhenäytelmän hämy häipyi, ja se -näyttäysi vähitellen oikeassa valaistuksessaan.</p> - -<p>"Jatkakaamme", virkkoi herra Filleul kreivin vetäydyttyä takaisin.</p> - -<p>"Niin", vastasi Beautrelet hilpeästi, "minä olen melkein päässyt -puheitteni päähän".</p> - -<p>"Mutta karkulainen, haavoittunut?"</p> - -<p>"Hänestä tiedätte te yhtä paljon kuin minäkin, herra tutkintatuomari. -Te olette seurannut hänen jälkiänsä luostaritarhan ruohikossa... te -olette..."</p> - -<p>"Niin, niin, kyllä tiedän, mutta sittemmin on hänet viety pois, ja -minäpä haluaisin joitakuita tietoja tuosta ravintolasta."</p> - -<p>Isidore Beautrelet purskahti nauruun.</p> - -<p>"Ravintolasta! Ravintolaa ei ole olemassa. Se on satua, juoni -oikeuden hämmennyttämiseksi, ja nerokas juoni, koskapa on onnistunut."</p> - -<p>"Mutta tohtori Delattre vakuuttaa..."</p> - -<p>"Niin kyllä", huudahti Beautrelet ehdottoman varmalla äänellä, -"juuri syystä että tohtori Delattre vakuuttaa, ei häntä pidä uskoa. -Eihän tohtori Delattre ole tahtonut antaa muuta kuin kaikkein -epämääräisimpiä tietoja seikkailustaan; hän ei ole tahtonut -ilmaista mitään, mikä voisi olla vaarallista hänen hoidokkinsa -turvallisuudelle... ja äkkiä puhuu hän ravintolasta! Saatte pitää -varmana, että jos hän on maininnut ravintolaa, on se tapahtunut -pakosta. Olkaa varma siitä, että koko hänen meille latelemansa -juttu on hänelle saneltu hirveätä kostoa uhaten. Tohtori on nainut, -hänellä on tytär. Ja hän rakastaa omaisiaan liian suuresti, ollakseen -tottelematon henkilölle, joiden pelottavasta voimasta hän on nähnyt -todistuksia. Sen vuoksi hän on antanut teille niin tarkkoja tietoja."</p> - -<p>"Niin tarkkoja, ettei voi löytää ravintolaa."</p> - -<p>"Niin tarkkoja, että yhä etsitte sitä vastoin kaikkea -todenmukaisuutta ja että katseenne ovat kääntyneet siitä ainoasta -paikasta, mistä mies voi löytyä, siitä salaperäisestä paikasta, -josta hän ei ole kertaakaan poistunut eikä ole voinut poistua, siitä -hetkestä asti kun hänen neiti de Saint-Véranin haavoittamana onnistui -puikahtaa sinne kuin petoeläin luolaansa."</p> - -<p>"Mutta minne hiivattiin? Mihin hornan koloon?"</p> - -<p>"Vanhan luostarin raunioihin."</p> - -<p>"Eihän <i>ole</i> mitään raunioita! Muutamia muurinkylkiä! Muutamia -pilarinkappaleita..."</p> - -<p>"Sinne hän on kaivautunut, herra tutkintotuomari", huudahti -Beautrelet pontevasti, "raunioihin teidän täytyy keskittää -etsintänne! Sieltä, ettekä mistään muualta, te tapaatte Arsène -Lupinin."</p> - -<p>"Arsène Lupinin!" huudahti herra Filleul hypähtäen seisaalleen.</p> - -<p>Syntyi tuokion juhlallinen vaitiolo, jonka aikana kuuluisa nimi -sointui sieluissa. Arsène Lupin, oliko mahdollista, että hän oli tuo -voitettu, mutta kuitenkin näkymätön vastustaja, jota oli turhaan -etsitty monta päivää? Mutta... jos saisi pyydystetyksi Arsène -Lupinin omaan ansaansa ja vangituksi hänet... sehän merkitsisi -tutkintotuomarille viipymätöntä virkaylennystä, kultaa ja kunniaa.</p> - -<p>Ganimard ei ollut hievahtanut. Isidore virkkoi hänelle:</p> - -<p>"Tehän uskotte samaa kuin minäkin, vai mitä, herra apulaispäällikkö?"</p> - -<p>"Tietysti!"</p> - -<p>"Ettehän tekään ole hetkeäkään epäillyt, että hän se on koko tämän -jutun juurena?"</p> - -<p>"En sekuntiakaan! Onhan leima hänen. Lupin-kepponen eroaa jokaisesta -muusta kepposesta kuin yhdet kasvot toisista."</p> - -<p>"Sen voi sokeakin nähdä."</p> - -<p>"Luuletteko... luuletteko..." sopersi herra Filleul.</p> - -<p>"Luulenko!" huudahti nuori mies. "Huomatkaahan eräs pikku seikka: -mitä alkukirjaimia nuo herrat käyttävät kirjeenvaihdossaan? A.L.N., -— ensimmäistä kirjainta Arsènesta, ensimmäistä ja viimeistä -Lupinista."</p> - -<p>"Kas vain", kiitteli Ganimard, "teiltäpä ei mikään välty. Olette -toden totta terävä poika, ja vanha Ganimard myöntää olevansa -vallattu."</p> - -<p>Beautrelet punastui ihastuksesta ja puristi apulaispäällikön hänelle -ojentamaa kättä.</p> - -<p>Nuo kolme miestä olivat lähestyneet kuistia, ja heidän katseensa -harhailivat pitkin raunioaluetta. Herra Filleul mutisi:</p> - -<p>"Hän siis muka on tuolla!"</p> - -<p>"<i>Hän on tuolla</i>", vakuutti Beautrelet hillityllä äänellä. "Hän on -ollut tuolla kaatumisestansa asti. Loogillisesti ja käytännöllisesti -päättäen hän ei ole voinut poistua neiti de Saint-Véranin ja -molempien palvelijain häntä näkemättä."</p> - -<p>"Mitä todistuksia teillä siitä on?"</p> - -<p>"Todistuksen ovat meille antaneet hänen rikostoverinsa. Samana aamuna -pukeutui toinen heistä ajuriksi ja kyyditsi teidät tänne..."</p> - -<p>"Ottaakseen heidän jäljilleen johtavan lakin..."</p> - -<p>"Kyllähän, mutta myöskin ja eritoten tarkastellakseen paikkaa, -tehdäkseen tiedustuksia ja saadakseen selville, mihin hänen isäntänsä -oli joutunut."</p> - -<p>"Ja sen hän on saanut?"</p> - -<p>"Niin luulen, koska hän tunsi piilopaikan. Ja otaksun hänen saaneen -tietoonsa johtajansa epätoivoisen tilan, koska hän levottomuutensa -vallassa oli kyllin varomaton kirjoittamaan: '<i>Voi neitiä, jos hän on -surmannut isännän</i>'."</p> - -<p>"Mutta hänen ystävänsähän ovat sittemmin voineet kuljettaa hänet -pois."</p> - -<p>"Milloin? Väkenne ei ole poistunut raunioilta. Ja minne olisi hänet -viety? Korkeintaan muutamia satoja metrejä edemmäs, sillä kuolevan -keralla ei voi tehdä matkoja... ja silloin olisimme hänet löytäneet. -Ei, sanon, hän on tuolla. Hänen ystävänsä eivät ikinä olisi vieneet -häntä pois niin varmasta turvapaikasta. Sinne he ovat noutaneet -tohtorin, poliisien juoksennellessa syötin perässä."</p> - -<p>"Mutta miten voi hän elää? Elääkseen tarvitsee hän ruokaa, vettä!"</p> - -<p>"Sitä en voi sanoa, siitä en tiedä mitään, mutta hän on tuolla, sen -voin vannoa. Hän on tuolla, syystä että hän ei voi olla missään -muussa paikassa. Olen siitä yhtä varma kuin jos näkisin hänet ja -koskettaisin häntä. Hän <i>on</i> tuolla."</p> - -<p>Sormi raunioihin suunnattuna piirsi hän ilmassa pienen kehän, joka -vähitellen kutistui, kunnes se oli pelkkä piste. Ja tätä pistettä -etsivät hänen molemmat seuralaisensa innokkaasti, kurottautuen ulos -ilmaan, kumpainenkin saman uskon valtaamana kuin Beautrelet ja -hänen hehkuvan vakaumuksensa kannustamana. Niin, Arsène Lupin oli -siellä. Hän oli siellä sekä teoreettisesti että todellisuudessa; -kumpaisellakaan ei enää voinut olla epäilystä siitä.</p> - -<p>Ja oli jotakin järkyttävää ja kamalaa siinä tietoisuudessa, että -kuuluisa seikkailija virui tuolla jossakin pimeässä sopessa, -paljaalla maalla, avuttomana, voipuneena, kuumeisena.</p> - -<p>"Ja jos hän kuolee?" virkkoi herra Filleul matalalla äänellä.</p> - -<p>"Jos hän kuolee", sanoi Beautrelet, "ja hänen toverinsa saavat sen -tietää, niin vartioikaa silloin huolellisesti neiti de Saint-Vérania, -herra tutkintotuomari, sillä kosto tulee kauhea".</p> - -<hr class="tb" /> - -<p>Herra Filleulin suostuttamisyrityksistä huolimatta — sillä hän olisi -mielellään pitänyt noin ihmeellisen taitavan apulaisen — läksi -Isidore Beautrelet muutamia minuutteja sen jälkeen paluumatkalle -Dieppeen. Hän saapui Pariisiin kello viideksi, ja kello kahdeksalta -oli hän Janson-lyseossa yhtaikaa kuin toverinsakin.</p> - -<p>Yhtä tarkoin kuin hyödyttömästi tutkittuaan Ambrumésyn rauniot läksi -Ganimard kotiin iltapikajunalla. Hänen saapuessaan asuntoonsa Rue -Pergolèselle oli siellä hänelle seuraava paikalliskirje:</p> - -<blockquote> - -<p>"Herra apulaispäällikkö.</p> - -<p>Kun minulla on ollut hiukan vapaata illalla, olen kerännyt -muutamia täydentäviä tietoja, jotka varmaankin kiinnittävät -mieltänne.</p> - -<p>Jo vuoden on Arsène Lupin asunut Pariisissa Étienne de Vaudreixin -nimellä. Tämän nimen olette useasti voinut lukea selostuksissa -seuraelämästä tai urheilumaailmasta. Suuresti harrastaen matkoja -on hän poissa pitkiä aikoja, jolloin hän väittää metsästävänsä -tiikereitä Bengalissa tai sinikettuja Siperiassa. Hänen arvellaan -työskentelevän liikeasioissa, joiden laatua ei oikein osata sanoa.</p> - -<p>Hänen nykyinen asuntonsa on Rue Marbeuf 36. (Minä pyydän teitä -panemaan merkille, että Rue Marbeuf on postikonttorin n:o 45 -läheisyydessä.) Aina torstaista huhtikuun 23 p:stä asti, päivää -ennen Ambrumésyn murtovarkautta, ei ole mitään tietoja Étienne de -Vaudreixista.</p> - -<p>Kunnioittavasti kiittäen siitä suopeudesta, herra -apulaispäällikkö, jota olette minulle osoittanut, piirrän</p> - -<p>palvelukseksenne -<i>Isidore Beautrelet</i>.</p> - -<p>J.K. — Älkää millään muotoa luulko, että minulla on ollut suurta -vaivaa näiden tietojen saamisessa. Samana aamuna kun rikos -tehtiin, ja herra Filleulin toimittaessa ensimmäistä tutkintoansa -muutamien etuoikeutettujen henkilöiden läsnäollessa, sattui -onneksi juolahtamaan mieleeni tarkastaa pakolaisen lakkia; -valeajuri ei ollut vielä silloin käynyt sitä vaihtamassa. -Ymmärrätte hyvin, että minun tarvitsi ainoastaan tietää -hattutehtailijan nimi, saadakseni käsiini kassakuitin, joka -ilmaisi ostajan nimen ja hänen osoitteensa."</p></blockquote> - -<p>Seuraavana aamuna läksi Ganimard Rue Marbeufin n:oon 36. Hankittuaan -tietoja portinvartijalta hän avautti oven oikeaan pohjakerrokseen, -mukavaan ja komeaan asuntoon, mistä hän ei kuitenkaan löytänyt muuta -kuin kasan tuhkaa kamiinista. Neljä päivää aikaisemmin oli kaksi -ystävää käynyt siellä polttamassa kaikki vaaralliset paperit.</p> - -<p>Mutta juuri poistuessaan kohtasi Ganimard kirjeenkantajan, jolla oli -herra de Vaudreixille osoitettu kirje.</p> - -<p>Ehtoopäivällä vaati kirjeen tuomioistuin, jolle asia oli ilmoitettu. -Se oli Amerikassa leimattu ja sisälsi seuraavat englanniksi -kirjoitetut rivit:</p> - -<blockquote> - -<p>"Hyvä herra.</p> - -<p>Toistan asiamiehellenne antamani vastauksen. Niin pian kun -saatte kreivi de Gesvresin neljä taulua haltuunne, lähettäkää ne -sovitulla tavalla.</p> - -<p>Lähettäkää samalla kertaa muukin, jos onnistutte, mitä suuresti -epäilen.</p> - -<p>Koska aavistamaton asia pakottaa minut matkustamaan, niin saavun -yhtaikaa tämän kirjeen kanssa. Te tapaatte minut Grand Hotelissa.</p> -</blockquote> - -<p class="sig"><i>Harlington</i>."</p> - -<p>Annetun vangitsemiskäskyn nojalla pidätti Ganimard samana päivänä -herra Harlingtonin, Yhdysvaltain alamaisen, syytettynä varastetun -tavaran ostamisesta ja osallisuudesta varkauteen.</p> - -<p>Niiden tosiaankin odottamattomien tietojen kautta, jotka -seitsentoistavuotias nuorukainen oli antanut, oli siis kaikki juonen -pulmat ratkaistu neljässäkolmatta tunnissa.</p> - -<p>Neljässäkolmatta tunnissa oli selittämätön käynyt yksinkertaiseksi -ja selväksi. Neljässäkolmatta tunnissa oli rikostoverien suunnitelma -johtajansa pelastamiseksi tehty tyhjäksi, haavoittuneen ja kuolevan -Arsène Lupinin vangitseminen oli varma asia, hänen joukkonsa -oli hajoitettu, tiedettiin hänen pariisilainen asuntonsa, se -naamari, jonka taakse hän oli kätkeytynyt, ja ensimmäisen kerran -paljastettiin eräs hänen nerokkaimpia ja pisimmän aikaa valmisteltuja -suunnitelmiansa ennen kuin hän oli voinut suorittaa sen loppuun.</p> - -<p>Yleisössä nousi kauttaaltaan hämmästyksen, ihailun ja uteliaisuuden -humu. Rouenilainen sanomalehtimies oli jo taitavassa kirjoituksessa -selostanut nuoren lukiolaisen ensimmäisen kuulustelun ja -maininnut hänen herttaisuutensa, viehättävän suoruutensa ja -tyynen varmuutensa. Ganimardin ja herra Filleulin tiedonannot — -sellaisia varomattomuuksia he tekivät vastoin tahtoansa innostuksen -vaikutuksesta, joka oli voimakkaampi kuin heidän ammatillinen -velvollisuutensa vaiteliaisuuteen — saattoivat aivan äkkiä yleisön -tiedoksi, mikä osa Isidore Beautreletilla oli viime tapauksissa -ollut. Hän yksinään oli tehnyt kaikki. Hänelle yksinään kuului voiton -koko kunnia.</p> - -<p>Ihastus oli yleinen. Silmänräpäyksessä oli Isidore Beautrelet -muuttunut sankariksi, ja nopeasti syntyneessä innossaan vaati -kansa mitä seikkaperäisimpiä tietoja suosikistaan. Sanomalehtien -haastattelijat olivat heti käsillä. He ryntäilivät Janson-lyseoon, -seisoivat odottelemassa oppilaita näiden palatessa luokkahuoneista -ja merkitsivät muistiin kaikki, mikä läheisemmästi tahi etäisemmästi -koski arvoisaa Beautreletia, ja siten saatiin tietää millaisessa -maineessa tämä n.s. Sherlock Holmesin kilpailija toveriensa kesken -oli. Omien järkeilyjensä ja oman logiikkansa perusteella, sekä ilman -muita tietoja kuin mitä silloin tällöin sanomalehdistä sai, oli hän -monet kerrat ennustanut ratkaisuja mitä sekavimpiin juttuihin, jotka -poliisi vasta pitkät ajat jälkeenpäin sai seulotuksi selville.</p> - -<p>Janson-lyseossa oli muodostunut huvitukseksi alistaa Beautreletille -mutkallisia kysymyksiä, käsittämättömiä ongelmia, ja ihmetellen -nähtiin, millaisella varmalla todistelulla, millä nerokkailla -johtopäätöksillä hän etsi tiensä mitä sankimmassa pimeydessä. -Kymmenen päivää ennen ryytikauppias Jorissen vangitsemista osoitti -hän, mitä vihiä voitiin saada paljon puhutusta sateenvarjosta. -Samaten vakuutti hän Saint-Cloudin murhenäytelmään nähden, ettei -kukaan muu kuin portinvartija voinut olla murhaaja.</p> - -<p>Mutta merkillisin oli kymmenenä kappaleena kirjoituskoneella -monistettu hänen laatimansa lentokirjanen, joka kiersi lyseon -oppilaiden keskuudessa. Sen nimenä oli: <i>Arsène Lupin, hänen -menettelytapansa, missä suhteessa se on perittyä tai alkuperäistä, -sekä vertauskohtia englantilaisen leikkisyyden ja ranskalaisen ivan -välillä</i>.</p> - -<p>Se oli perusteellinen tutkimus jok'ainoasta Lupinin seikkailusta. -Siinä esitettiin kuuluisan murtovarkaan toiminta erinomaisen -selvästi, osoitettiin hänen menettelytapojensa sisäinen koneisto, -hänen aivan erikoinen järjestelmänsä, hänen kirjeensä sanomalehdille, -hänen uhkauksensa, hänen varkauksiensa valmisteleva ilmoittaminen, -sanalla sanoen kaikki hänen käyttämänsä keinot valittujen uhrien -"muokkaamiseksi" ja niiden asettamiseksi sellaiseen sieluntilaan, -että se miltei helpotti tehdyn suunnitelman toteuttamista, jotta -kaikki niin sanoen tapahtui uhrin suostumuksella.</p> - -<p>Ja se ilmaisi niin eloisaa, terävää arvostelukykyä sekä samalla -kertaa niin nerokasta ja armotonta ivaa, että hän heti sai naurajat -puolelleen ja joukkojen myötätunto paikalla siirtyi Lupinista -Isidore Beautreletiin. Näiden kahden kesken nyt alkaneessa ottelussa -pidettiin nuorta lukiolaista ennakolta voittajana.</p> - -<p>Sekä herra Filleul että Pariisin tuomarikunta eivät kuitenkaan -näyttäneet halukkailta suomaan hänelle mahdollisuuksia tämän voiton -saavuttamiseen.</p> - -<p>Toiselta puolen ei viranomaisten onnistunut todeta herra Harlingtonin -henkilöllisyyttä tai löytää ratkaisevia todistuksia siitä, että -hän tosiaan kuului Lupinin joukkueeseen. Hän oli itsepintaisesti -vaiti. Niin, sitten kun oli tutkittu hänen käsialaansa, ei edes -uskallettu enää väittää häntä siepatun kirjeen laatijaksi. Joku herra -Harlington, jolla oli matkassaan pieni reppu ja seteleitä täyteen -sullottu lompakko, oli ottanut asuntonsa Grand Hotelista, siinä -kaikki, mitä tiedettiin varmasti sanoa.</p> - -<p>Toiselta puolen Dieppessä herra Filleul poljeskeli samalla paikalla, -jonka Beautrelet oli hänelle hankkinut. Hän ei päässyt askeltakaan -eteenpäin. Sama pimeys kätki sen henkilön, jota neiti de Saint-Véran -murhan edellisenä päivänä oli luullut Beautreletiksi. Yhtä vähän -tiedettiin noiden neljän Rubens-taulun ryöstämisestä ja kaikesta, -mikä sitä koski. Minne olivat nuo taulut joutuneet? Ja mitä tietä oli -kulkenut auto, johon ne oli yöllä sijoitettu?</p> - -<p>Lunerayssa, Yervillessä ja Yvetotissa oli sen nähty kulkevan ohitse, -samaten Caudebec-en-Cauxissa, missä se oli aamun sarastaessa viety -Seinen yli. Mutta lähemmin kuulusteltaessa huomattiin, että tämä -auto oli avoin ja että olisi ollut mahdoton kuormittaa sitä neljällä -isolla taululla lautturien niitä havaitsematta.</p> - -<p>Auto oli luultavasti sama, mutta silloin oli edessä kysymys: mihin -olivat nuo neljä Rubens-taulua joutuneet?</p> - -<p>Kaikki nämä ongelmat jätti herra Filleul vastausta vaille. Joka -päivä tutki hänen väkensä raunioaluetta. Melkein joka päivä saapui -hän johtamaan etsintää. Mutta näiden hänen toimenpiteittensä ja -sen turvapaikan välillä, missä Lupin kamppaili hengestään — jos -Beautreletin mielipide oli oikea — ammotti kuilu, jonka yli kelpo -tutkintotuomarillamme ei näyttänyt olevan halua harpata.</p> - -<p>Oli sen vuoksi aivan luonnollista, että toiveet suunnattiin -Isidore Beautreletiin, koskapa hänelle yksinään oli onnistunut -hälventää se pimeys, joka ilman häntä olisi vielä tiheämpänä ja -läpitunkemattomampana peittänyt tapauksia. Miksei hän kaikesta -sielustaan antautunut tähän tehtävään? Tarvitsihan hänen noin -pitkälle päästyänsä tehdä vain pikku ponnistus ollakseen perillä.</p> - -<p>Tämän kysymyksen teki hänelle eräänä päivänä <i>Grand Journalin</i> -selostaja, päästyänsä pujahtamaan Janson-lyseoon Bernodiksi, -Beautreletin holhoojaksi tekeytyneenä.</p> - -<p>Isidore vastasi hänelle aivan tyynesti:</p> - -<p>"Monsieur, minulla on muutakin ajateltavaa kuin Lupin ja -kaikki varas- ja salapoliisijutut. Minullahan on myöskin -ylioppilastutkintoni heinäkuussa. Nyt on toukokuu menossa. Eikä tee -mieleni saada reppuja. Mitä sanoisi kelpo isäukkoni?"</p> - -<p>"Mutta mitä sanoisikaan hän, jos te luovuttaisitte oikeuden haltuun -Arsène Lupinin?"</p> - -<p>"Oh, kaikella on aikansa. Ensi lomallani..."</p> - -<p>"Helluntaina?"</p> - -<p>"Niin. Minä matkustan ensimmäisellä junalla lauantaina kesäkuun 6 -p:nä."</p> - -<p>"Ja sen lauantain iltana on Arsène Lupin kiinni."</p> - -<p>"Ettekö myönnä minulle lykkäystä sunnuntaihin?" kysyi Beautrelet -nauraen.</p> - -<p>"Miksi moinen viivytys?" vastasi sanomalehtimies mitä totisimmalla -äänellä.</p> - -<p>Tämä selittämätön luottamus, joka oli virinnyt aivan äskettäin ja -jo päässyt noin voimakkaaksi, oli kaikilla ihmisillä nuorta miestä -kohtaan, vaikka tapaukset itse asiassa olivat ainoastaan jossakin -määrin todistaneet sen oikeutetuksi. Häneen uskottiin kaiken uhalla. -Mikään ei näyttänyt olevan hänelle vaikeata. Häneltä odotettiin mitä -olisi parhaimmassa tapauksessa voitu odottaa ihmeelliseltä ilmiöltä, -mitä selvänäköisyyteen, kokemukseen ja taitavuuteen tuli. Kesäkuun -6 p:nä! Kaikki sanomalehdet puhuivat lavealti tästä päivämäärästä. -Kesäkuun 6 p:nä lähtisi Isidore Beautrelet pikajunalla Dieppeen, ja -illalla olisi Arsène Lupin vangittu.</p> - -<p>"Ellei hän sitä ennen pakene", huomauttivat ne harvat, jotka vielä -olivat seikkailijan puolella.</p> - -<p>"Mahdotonta! Kaikki käytävät ovat vartioidut."</p> - -<p>"Hän kenties muuten onkin jo menehtynyt haavoihinsa", jatkoivat -hänen puoluelaisensa, jotka mieluummin olisivat nähneet sankarinsa -kuolleena kuin kahleissa.</p> - -<p>Ja vastaus oli valmis:</p> - -<p>"No, eipä suinkaan! Jos Lupin olisi kuollut, niin hänen -rikostoverinsa jo tietäisivät sen ja olisivat kostaneet. Senhän on -myöskin Beautrelet sanonut."</p> - -<p>Ja kesäkuun 6 päivä tuli. Puoli tusinaa sanomalehtimiehiä seisoi -Isidorea odottelemassa Saint-Lazare-asemalla. Kaksi niistä tahtoi -seurata häntä matkalle, mutta hän pyysi heitä jättämään aikeensa -sikseen.</p> - -<p>Hän matkusti siis yksinään. Hänen vaunussaan ei ollut muita. Hän -oli kovin uupunut monista lukutyössä peräkkäin valvomistansa öistä -ja vaipui pian sikeään uneen. Unessa oli hänellä se aistimus, että -juna pysähtyi useille asemille ja että matkustajia nousi junaan -ja junasta. Herätessään Rouenin lähellä hän oli yhä yksin. Mutta -vastapäisen sohvan selässä hän havaitsi ison paperilevyn, joka oli -nuppineulalla kiinnitetty harmaaseen kankaaseen. Se sisälsi sanat:</p> - -<blockquote> - -<p>"<i>Hoitakoon kukin omansa. Te omanne. Muutoin varokaa</i>."</p></blockquote> - -<p>"Mainiota", tuumi hän käsiään hykerrellen. "Vastustajat menestyvät -huonosti. Tämä uhkaus on yhtä typerä ja kömpelö kuin tuon valeajurin. -Tyyli sekin! Kylläpä näkee, ettei Lupin ole ollut kynää pitelemässä."</p> - -<p>Juna vieri tuon vanhan normandialaisen kaupungin reunassa alkavaan -tunneliin. Ratasuojamassa Isidore käveli asemasillalla pari kolme -askelta edes takaisin oikaistakseen sääriänsä. Aikoessaan palata -vaunuunsa hän väkisinkin huudahti. Kävellessään sanomalehtimyymälän -ohitse oli hän nimittäin nähnyt <i>Journal de Rouenin</i> ylimääräisen -numeron etusivulla muutamia rivejä, joiden kamalan merkityksen hän -heti tajusi:</p> - -<p>"Viimeiset tiedot. — <i>Dieppestä tiedoitetaan puhelimitse, että -rosvoja murtausi yöllä Ambrumésyn linnaan, sitoi neiti de Gesvresin, -asettaen hänelle kapulan suuhun, sekä riisti mukaansa neiti de -Saint-Véranin. Veritahroja on havaittu viidensadan metrin päässä -linnasta, ja ihan vierestä on löydetty veripilkkuinen shaali. On -syytä olettaa, että nuori tyttöpoloinen on murhattu</i>."</p> - -<p>Aina Dieppeen asti istui Isidore Beautrelet liikkumattomana. Hän -istui kyynärpää polviin tuettuna, kädet kasvoilla, ja pohti.</p> - -<p>Dieppessä hän otti ajurin. Ambrumésyn edustalla hän tapasi -tutkintotuomarin, ja tämä vahvisti kolkon sanoman.</p> - -<p>"Ettekö tiedä mitään enempää?" kysyi Beautrelet.</p> - -<p>"En. Minä tulin äsken."</p> - -<p>Samassa astui santarmikorpraali Filleulin luo ja jätti hänelle -rutistuneen, repaleisen ja kellastuneen paperilapun, jonka oli -vastikään löytänyt läheltä sitä paikkaa, mistä shaali oli tavattu. -Herra Filleul tarkasteli sitä, ja ojensi sen sitten Beautreletille -sanoen:</p> - -<p>"Tämäpä totisesti ei ole suureksikaan avuksi tutkimuksillemme."</p> - -<p>Isidore käänsi ja kiersi paperia käsissään. Siihen oli piirretty -numeroita, pisteitä ja merkkejä tähän tapaan:</p> - -<div class="figcenter" style="width: 400px;"> -<img src="images/01.png" width="400" height="189" alt="" /> -</div> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="KOLMAS_LUKU" id="KOLMAS_LUKU">KOLMAS LUKU</a></h2> - - -<p>Kello kuudelta lopetettuaan työnsä odotteli herra Filleul sihteerinsä -Brédouxin kanssa vaunuja, jotka veisivät hänet takaisin Dieppeen. Hän -näytti levottomalta ja hermostuneelta. Kahteen kertaan kysyi hän:</p> - -<p>"Ettekö ole nähnyt nuorta Beautreletia?"</p> - -<p>"En, herra tutkintotuomari."</p> - -<p>"Missä hitossa voi hän olla? Häntä ei ole näkynyt koko päivänä."</p> - -<p>Hänen mieleensä juolahti äkillinen ajatus; jättäen salkkunsa -Brédouxille hän nopeasti kiersi linnan ja asteli raunioita kohti.</p> - -<p>Ison pilarikäytävän luona makasi Isidore pitkällään männynneulasien -kattamalla maalla, pää toisella käsivarrella, ja näytti nukkuvan.</p> - -<p>"Hei, missä te oleksitte, nuori ystäväni? Nukutteko?"</p> - -<p>"Enkä nuku. Minä mietin."</p> - -<p>"Aamusta saakka?"</p> - -<p>"Niin."</p> - -<p>"Miettiminenkö tässä tulee kysymykseen! Ensin kai täytyy meidän -<i>nähdä</i>. Meidän täytyy tutkia tosiseikkoja, etsiä, määrätä kanta. -Vasta sitten järjestetään kaikki tämä harkinnan mukaan ja havaitaan -totuus."</p> - -<p>"Niin, kyllä tiedän. Se on tavallinen menettely... epäilemättä oikea. -Mutta minulla on toinen... Ensiksi ajattelen, yritän ennen kaikkea -päästä käsiksi jutun perusajatukseen, jos niin saan sanoa. Sitten -muodostan järjellisen ja loogillisen otaksuman, joka on sopusoinnussa -tuon perusajatuksen kanssa. Ja vasta sitten tutkin, sopeutuvatko -tosiseikat suopeasti minun otaksumaani."</p> - -<p>"Lystikäs menetelmä! Ja sangen mutkallinen."</p> - -<p>"Varma menetelmä, herra Filleul, mutta sitä ei ole teidän."</p> - -<p>"Eikö? Tosiseikat ovat tosiseikkoja."</p> - -<p>"Kyllä, jos vastustajat ovat tavallisia. Mutta jos vihollinen on -vähänkin viekas, niin tosiasioiksi muodostuvat juuri hänen itsensä -määräämät. Nuo paljon puhuvat jäljet, joihin te tutkimuksenne -perustatte, on hänellä ollut vapaus järjestää mielensä mukaan. Ja kun -on kysymyksessä sellainen mies kuin Lupin, niin näette mihin tämä -voi teidät johtaa, millaisiin hairahduksiin ja tyhmyyksiin! Sherlock -Holmeskin on joutunut ansaan."</p> - -<p>"Arsène Lupin on kuollut."</p> - -<p>"Olkoon. Mutta hänen joukkueensa on jäljellä, ja moisen mestarin -oppilaat ovat yhtä vaarallisia kuin mestari itsekin."</p> - -<p>Herra Filleul tarttui Isidoren käsivarteen ja veti hänet mukaansa.</p> - -<p>"Sanoja, sanoja, ystäväiseni. Mutta minäpä sanon teille nyt tärkeän -asian. Kuulkaahan. Ganimard on nykyään kiintynyt muihin hommiin -Pariisissa ja saapuu vasta moniaitten päivien kuluttua. Toiselta -puolen on kreivi de Gesvres sähköttänyt Sherlock Holmesille, ja -tämä on luvannut auttaa häntä ensi viikolla. Eikö olisi mielestänne -kunniakasta voida sanoa näille molemmille kuuluisuuksille samana -päivänä kun he saapuvat: 'Suokaa anteeksi, hyvät herrat, mutta me -emme voineet odottaa kauempaa. Juttu on selvillä.'"</p> - -<p>Ei voinut voimattomuuttansa tunnustaa nerokkaammalla tavalla kuin -rehti herra Filleul sen nyt teki.</p> - -<p>Beautrelet pakottausi myhäilemään, oli antautuvinaan toisen -ajatusjuoksuun ja vastasi:</p> - -<p>"Myönnän, herra tutkintotuomari, että jos en äsken ollut -mukana tutkimuksessanne, tapahtui se siinä toivossa, että te -hyväntahtoisesti ilmoittaisitte minulle tuloksen. Mitä olette saanut -tietää?"</p> - -<p>"No, saattepa kuulla. Eilen illalla kello 11 saivat ne kolme -santarmia, jotka korpraali Quevillon oli jättänyt tänne linnaa -vartioimaan, häneltä kirjallisen määräyksen heti saapua Quevilleen, -minne heidän osastonsa on majoitettu. He nousivat viipymättä -ratsuilleen, ja Quevilleen saapuessansa..."</p> - -<p>"Huomasivat he tulleensa petetyiksi, käskyn väärennetyksi, ja -ainoaksi tehtäväksi palata Ambrumésyyn."</p> - -<p>"Sen he tekivätkin, ja korpraali Quevillon seurasi mukana. Mutta -he olivat olleet poissa puolitoista tuntia, ja sillaikaa oli rikos -tehty."</p> - -<p>"Millä tavalla?"</p> - -<p>"Mitä yksinkertaisimmasti. Oli noudettu piharakennusten seinustalta -tikapuut ja kohotettu ne erästä toisen huonekerran ikkunaa vasten, -painettu rikki ruutu ja avattu ikkuna. Kaksi salalyhdyllä varustettua -miestä tunkeusi neiti de Gesvresin makuuhuoneeseen ja kapuloitsi -hänet ennen kuin hän ennätti huutaa. Sidottuansa hänet nuoralla he -avasivat hiljaa sen huoneen oven, missä neiti de Saint-Véran nukkui. -Neiti de Gesvres kuuli tukahdutettua voihkinaa ja sitten rynnistelyn -melua. Minuuttia myöhemmin näki hän miesten tulevan kantaen hänen -serkkuansa, joka samaten oli sidottu ja kapuloitu. He astelivat -hänen ohitsensa ikkunalle. Neiti de Gesvres pyörtyi menehtyneenä ja -säikähdyksissään..."</p> - -<p>"Mutta koirat? Olihan herra de Gesvres ostanut kaksi miltei villiä -paimenkoiraa, jotka laskettiin yöksi irralleen?"</p> - -<p>"Ne on löydetty kuolleina, myrkytettyinä."</p> - -<p>"Kuka sen kolttosen teki? Eihän kukaan voinut päästä niin lähelle."</p> - -<p>"Salattua! Nuo molemmat miehet ovat esteettömästi menneet raunioiden -läpi ja pikku veräjästä ulos. He ovat marssineet halki metsikön, -sivuuttaen vanhat kivilouhokset. Vasta viidensadan metrin päässä -linnasta, Jättiläistammeksi nimitetyn puun juurella, ovat he -pysähtyneet... ja tehneet konnantyönsä."</p> - -<p>"Mutta jos he saapuivat surmaamaan neiti de Saint-Véranin, niin miksi -eivät he suorittaneet tehtäväänsä hänen kamarissaan?"</p> - -<p>"Sitä en tiedä. Kenties ei tuohon päätökseen johtavaa seikkaa -sattunut ennen kuin he olivat tulleet ulos linnasta. Nuoren tytön -oli kenties onnistunut riistäytyä irti. Minä puolestani luulen, -että löydettyä shaalia oli käytetty hänen käsiensä sitomiseen. -Jättiläistammen juurella he hänet kaikessa tapauksessa kuoliaaksi -iskivät. Siitä kokoomani todistukset ovat vääjäämättömät."</p> - -<p>"Entä ruumis?"</p> - -<p>"Ruumista ei ole löydetty, eikähän siinä mitään ihmeteltävää ole. -Seuraamamme jäljet johtivat minut Varengevillen kirkolle ja sen -vanhalle hautausmaalle, joka on korkealla rantakallion penkereellä. -Sen reunalta on äkkijyrkkä runsaan sadan metrin putous. Ja kaikkialla -ympärillä kalliot ja meri. Parin päivän kuluttua joku runsaampi -nousuvesi huuhtelee rannalle ruumiin."</p> - -<p>"Otaksuttavasti. Tämä kaikki on hyvin yksinkertaista."</p> - -<p>"Niin, varsin yksinkertaista, eikä se tuota minulle mitään -päänvaivaa. Lupin on kuollut, hänen rikoskumppaninsa ovat saaneet -sen tietää, ja kostaaksensa ovat he kirjallisen uhkauksensa mukaan -murhanneet neiti de Saint-Véranin. Ne ovat tosiseikkoja, jotka eivät -mitään vahvistusta kaipaa. Mutta Lupin?"</p> - -<p>"Lupin?"</p> - -<p>"Niin, minne on hän joutunut? Hänen rikostoverinsa ovat luultavasti -vieneet pois hänen ruumiinsa samalla kertaa kun ryöstivät nuoren -tytönkin, mutta mitä todistuksia on meillä siitä? Ei mitään. Yhtä -vähän kuin siitä, että hän on konsanaan oleksinut raunioissa, tai -että hän on elossa taikka kuollut. Siinä se salaisuus on, herra -Beautrelet. Neiti Raymonden murha ei ole mikään ratkaisu, päin -vastoin se on mutka juttuun. Mitä on tapahtunut Ambrumésyn linnassa -kahtena viime kuukautena? Jos emme tätä arvoitusta ratkaise, nuori -mies, niin tulee toisia, jotka lyövät meidät laudalta."</p> - -<p>"Minä päivänä nuo toiset tulevat?"</p> - -<p>"Keskiviikkona... kenties jo tiistaina..."</p> - -<p>Beautrelet näytti hiljakseen laskeskelevan ja virkkoi sitten:</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, tänään on meillä lauantai. Maanantai-illaksi -minun täytyy ehtiä takaisin lyseoon. Jos ystävällisesti pistäydytte -tänne maanantai-aamuna täsmälleen kello 10, niin yritän antaa teille -arvoituksen ratkaisun."</p> - -<p>"Todellakin, herra Beautrelet... luuletteko niin? Oletteko varma -siitä?"</p> - -<p>"Ainakin toivon."</p> - -<p>"Ja minne nyt menette?"</p> - -<p>"Menenpä katsomaan, sopeutuvatko tosiseikat suopeasti siihen -perusajatukseen, joka minulle alkaa häämöittää."</p> - -<p>"Ja jolleivät sopeudu?"</p> - -<p>"Silloin ne menettelevät riivatun tyhmästi, herra tutkintotuomari", -ilvehti Beautrelet, "ja koetan hankkia itselleni toisia, -taipuisampia. Maanantaina siis?"</p> - -<p>"Niin, maanantaina."</p> - -<p>Muutamia minuutteja myöhemmin oli herra Filleul matkalla Dieppeen, -Isidoren kiitäessä kreivi de Gesvresin lainaamalla polkupyörällä -pitkin maantietä Yervilleen ja Caudebec-en-Cauxiin päin.</p> - -<hr class="tb" /> - -<p>Varsinkin eräästä kohdasta tahtoi nuori mies ehdottomasti muodostaa -varman mielipiteen, koska juuri tämä kohta tuntui hänestä vihollisen -heikoimmalta. Niin suuria esineitä, kuin nuo neljä Rubens-taulua -olivat, ei taiota pois. Täytyihän niiden jossakin olla. Jos sillä -hetkellä olikin mahdotonta löytää niitä, niin voisiko ehkä saada -selville, mitä kautta niitä oli kuljetettu?</p> - -<p>Beautreletin oletus oli seuraava: Auto oli tosiaankin kuljettanut -linnasta taulut, mutta ennen Gaudebeciin saapumistansa oli se -purkanut ne toiseen autoon, ja tämä oli kuljetettu Seinen yli joko -ylä- tai alapuolella Caudebecia.</p> - -<p>Ensimmäinen lossi sen alapuolella oli Quillebeuf, vilkasliikkeinen -ja siis vaarallinen kohta. Yläpuolella oli lautta La Mailleraiessa, -isossa, yksinäisessä kylässä, kaukana kaikista kulkuteistä.</p> - -<p>La Mailleraieen oli matkaa kahdeksantoista lieuea. Puolenyön -tienoissa sai Isidore sen taivalletuksi ja koputti alhaalla -jokivarressa olevan ravintolan veräjään. Ravintolaan hän yöpyi, ja -alkoi aamulla kuulustella lauttureita.</p> - -<p>Katsottiin matkustajakirjasta. Mitään autoa ei ollut huhtikuun 23 -p:nä kuljetettu lautalla virran yli.</p> - -<p>"Kaluvaunuja sitten", esitti Beautrelet, "kärryjä, vankkureita?"</p> - -<p>"Ei sellaisiakaan."</p> - -<p>Isidore pitkitti utelujansa koko aamupäivän. Hän aikoi juuri -matkustaa Quillebeufiin, kun ravintolan tarjoilija virkahti:</p> - -<p>"Sinä aamuna tulin juuri kotiin lomaltani, ja minä kyllä näin yhdet -kärryt, mutta niitä ei lautattu ylitse."</p> - -<p>"Eikö?"</p> - -<p>"Ei. Kuorma purettiin eräänlaiseen litteäpohjaiseen veneeseen, -pinassiksi sellaista sanotaan, ja se oli laiturissa."</p> - -<p>"Ja mistä nuo kärryt tulivat?"</p> - -<p>"Oh, tunsinhan minä ne. Ne omisti vuokra-ajuri Vatinel."</p> - -<p>"Missä hän asuu?"</p> - -<p>"Louvetotin kylässä."</p> - -<p>Beautrelet tarkasteli yleisesikunnan karttaa. Louvetotin kylä oli -risteyksessä, jossa Yvetotista Caudebeciin johtava tie leikkasi -pientä ja mutkaista tietä, ja jälkimmäinen johti metsän läpi La -Mailleraieen!</p> - -<p>Vasta kello kuusi illalla onnistui Isidoren eräästä kapakasta tavata -Vatinel, eräs noita vanhoja ovelia normandialaisia, jotka vieraita -kohtaan ovat aina varuillaan ja epäluuloisia, mutta jotka eivät voi -vastustaa kultakolikon houkutusta muutaman ryypyn päästyä heihin -vaikuttamaan.</p> - -<p>"Niin, monsieur, nuo autoherrat olivat tilanneet minut kello viideksi -aamulla risteykseen. Ne jättivät minulle neljä aimo kääryä, näin -korkeita. Yksi herroista seurasi mukanani. Ja me kannoimme tavarat -alas pinassiin."</p> - -<p>"Puhutte heistä niinkuin olisitte tuntenut heidät jo ennen."</p> - -<p>"Kuinkas muuten, tunsin maar! Kuudennen kerran jo käyttivät minua."</p> - -<p>Isidore hätkähti.</p> - -<p>"Kuudennen kerran, sanotte? Milloin...?"</p> - -<p>"Jok'ainoa päivä sitä ennen! Mutta silloin ne olivat muita -kapistuksia... isoja kivikojeita... taikka myös pienempiäkin, mutta -hyvin pitkiäkin, käärittyinä sanomalehtipaperiin ja niin hellävaroen -kannettavia kuin itse pyhä öylättirasia. Niihin ei jukoliste ollut -hyvä mennä kajoamaan. — Mutta mikä teitä vaivaa? Kasvonne ovat ihan -vaaleat!"</p> - -<p>"Eipä mitään... niin lämmintä täällä sisällä..."</p> - -<p>Notkuvin polvin asteli Beautrelet ulos. Odottamattoman keksinnön ilo -pani hänen päänsä pyörälle.</p> - -<p>Hän läksi sieltä kaikessa hiljaisuudessa, nukkui yönsä Varengevillen -kylässä, vietti aamulla kokonaisen tunnin kylänvanhimman virastossa -kansakoulunopettajan keralla ja palasi sitten linnaan. Siellä häntä -odotti kirje, joka sisälsi sanat:</p> - -<p>"<i>Toinen varoitus. Vaikene! Muutoin</i>..."</p> - -<p>"No niin", mutisi hän, "minun pitänee ryhtyä joihinkin -toimenpiteisiin omaksi turvakseni. 'Muutoin', kuten sanottu..."</p> - -<hr class="tb" /> - -<p>Kello oli yhdeksän, hän kuljeskeli raunioiden seassa, oikaisihe -lopulta pitkäkseen pilarikäytävän pieleen ja ummisti silmänsä.</p> - -<p>"No, nuori mies, oletteko tyytyväinen sotaretkeenne?"</p> - -<p>Herra Filleul siinä saapui sovittuna hetkenä.</p> - -<p>"Olen ihastuksissani, herra tutkintotuomari."</p> - -<p>"Toisin sanoen?"</p> - -<p>"Toisin sanoen, olen valmis pitämään lupaukseni... tästä kirjelmästä -huolimatta, joka ei minua siihen suurestikaan kehoita."</p> - -<p>Hän näytti herra Filleulille kirjeen.</p> - -<p>"Pyh, tyhmää pötyä", huudahti tämä, "ja minä toivon, että se ei estä -teitä..."</p> - -<p>"Ilmaisemasta teille, mitä tiedän? Ei, herra tutkintotuomari; minä -olen luvannut, ja sanassani pysyn. Kymmenen minuutin kuluttua saamme -tietää... osan totuutta."</p> - -<p>"Osan?"</p> - -<p>"Niin. Lupinin piilopaikka ei mielestäni ole koko ongelma. Kaukana -siitä. Mutta muun saamme jälkeenpäin ottaa pohdittavaksi."</p> - -<p>"Herra Beautrelet, teiltä voi odottaa mitä tahansa. Mutta miten -olette voinut keksiä...?"</p> - -<p>"Oh, aivan luonnollisella tavalla. Selitys on herra Harlingtonin -kirjeessä Étienne de Vaudreixille eli oikeammin sanoen Lupinille..."</p> - -<p>"Takavarikkoon otetussa kirjeessä?"</p> - -<p>"Niin, siinä on eräs lause, joka on aina tuottanut minulle -päänvaivaa. Nimittäin tämä: 'Lähettäkää samalla kertaa <i>muukin</i>, jos -onnistutte, mitä suuresti epäilen.'"</p> - -<p>"Niin, kyllä muistan..."</p> - -<p>"Mitä oli tuo <i>muu</i>? Taideteos, harvinainen kapine? Linnassa ei -esiintynyt mitään muuta kallisarvoista kuin nuo neljä Rubens-taulua -ja seinäkudokset. Koristeita? Sellaisia siellä on ani harvoja ja -vain keskulaisia arvoltaan. Mistä siis oli kysymys? Ja toiselta -puolen, saattoiko ajatella, että niin ihmeellisen taitavan miehen -kuin Lupinin ei olisi onnistunut lähettää tuota <i>muutakin</i>, jota -hän selvästi oli itse tarjonnut? Yritys oli todennäköisesti -tukala, tavaton, ennakolta arvaamaton, sen myönnän, mutta kaikessa -tapauksessa mahdollinen, koskapa Lupin oli ottanut siihen -ryhtyäksensä."</p> - -<p>"Hän on kuitenkin epäonnistunut: mitään ei ole kadonnut."</p> - -<p>"Hän ei ole epäonnistunut: jotakin on kadonnut."</p> - -<p>"Niin, Rubens-taulut, mutta..."</p> - -<p>"Rubens-taulut ja muuta... jotakin, minkä sijalle on asetettu -samanlaisia kapineita, kuten maalauksiinkin nähden meneteltiin, -jotakin paljon merkillisempää, harvinaisempaa ja kallisarvoisempaa -kuin Rubens-taulut."</p> - -<p>"Mitä tarkoitattekaan? Ojennatte minut kidutuspenkkiin."</p> - -<p>Miehet viistivät raunioaluetta, kääntyivät pikku veräjää kohti ja -astelivat pitkin kappelin reunustaa.</p> - -<p>Beautrelet seisahtui.</p> - -<p>"Tahdotteko sen tietää, herra tutkintotuomari?"</p> - -<p>"Totta totisesti!"</p> - -<p>Beautreletilla oli kädessään tukeva ryhmysauva. Äkkiä hän löi -sauvallaan erästä kappelin pääoven koristeena olevaa pystykuvaa, niin -että tämä särkyi sirpaleiksi.</p> - -<p>"Oletteko järjiltänne!" huudahti herra Filleul ähmistyneenä ja -heittäysi kokoamaan pystykuvan siruja. "Oletteko järjiltänne! Tuo -vanha pyhimyskuvahan on mestariteos..."</p> - -<p>"Onpa kyllä, on niinkin!" myönsi Isidore ja pyyhkäisi uudella -kepiniskulla alas madonnanpatsaan.</p> - -<p>Herra Filleul kietaisi käsivartensa hänen vyötärölleen.</p> - -<p>"Nuori mies, minä en voi sallia teidän toimeenpanna..."</p> - -<p>Itämaan viisaista miehistä sai yksi tehdä myöskin kuperkeikan -ilmassa, sitten seimi Jeesus-lapsineen.</p> - -<p>"Jos ette lopeta tuota, niin minä ammun!"</p> - -<p>Uhkaaja oli kreivi de Gesvres, juuri saapunut paikalle ja -panostamassa revolveriaan.</p> - -<p>Beautrelet purskahti nauruun.</p> - -<p>"Ampukaa silloin noita ukkoja, herra kreivi... käyttäkää niitä kuin -ampumaradan maalitauluina! Kas noin... tuo ukkeli, joka kantaa -päätänsä käsissään..."</p> - -<p>Johannes Kastaja keikahti maahan.</p> - -<p>"Villittyä raakalaistyötä!" kivahti kreivi revolverinsa kohottaen. -"Verrattomien taideaarteiden hävitystä!"</p> - -<p>"Väärennettyä tavaraa, herra kreivi!"</p> - -<p>"Mitä? Mitä sanotte?" huudahti herra Filleul, riistäen kreivin -kädestä aseen.</p> - -<p>"Väärennettyä tavaraa", kertasi Beautrelet, "paperiseoksesta -valmistettua".</p> - -<p>"Onko se mahdollista?"</p> - -<p>"Pelkkää tyhjyyttä!"</p> - -<p>Kreivi kumartui ottamaan käteensä sirpaleen.</p> - -<p>"Tarkastelkaa sitä visusti, herra kreivi... seoksesta tehtyä! -Tummennutta, kulunutta, mustanvihreää kuin vanha marmori... mutta -kaikessa tapauksessa seosta... siinä kaikki, mitä on mestariteoksista -jäljellä! Sen he ovat saaneet moniaissa päivissä aikaan! Sitäpä herra -Charpenais, joka jäljensi Rubens-taulut, on valmistellut jo vuosi -takaperin!"</p> - -<p>Nyt oli hänen vuoronsa tarttua herra Filleulin käsivarteen.</p> - -<p>"Mitä sanotte tästä, herra tutkintotuomari? Eikö se ole suurenmoista? -Kappeli ryöstetty! Kokonainen goottilainen kappeli kehvelletty -pala palalta pois! Kokonainen liuta pystykuvia korjattu talteen. -Ja sijalle pantu valettuja kaavailuja! Verrattoman taidekauden -oivallisimpia tuotteita siepattu! Sanalla sanoen, koko pyhäkkö -varastettu! Eikö se ole kuulumatonta? Ooh, herra tutkintotuomari, -mikä jättiläisnero se mies onkaan!"</p> - -<p>"Osaattepa vahvasti värittää, herra Beautrelet!"</p> - -<p>"Ei voi milloinkaan kyllin vahvasti värittää, kun on moisesta -miehestä puhe. Kaikki, mikä kohoaa tavallisuuden tason yläpuolelle, -on ihailun arvoista. Ja hän on päätänsä pitempi kaikkia muita. Tämä -varkaus ilmaisee niin elävää mielikuvitusta, sellaista voimaa, taitoa -ja kylmäverisyyttä, että selkäpiitäni karmii."</p> - -<p>"Vahinko, että hän on kuollut", naureli herra Filleul, "muutoin olisi -hän lopuksi varastanut Notre-Damen tornin".</p> - -<p>Isidore kohautti hartioitaan.</p> - -<p>"Älkää naurako, herra tutkintotuomari. Vainajanakin hän mykistyttää -hämmästyksellä."</p> - -<p>"Sitä en kiellä... sitä en kiellä, herra Beautrelet, ja tunnustanpa -jonkunlaisella liikutuksella valmistautuvani näkemään hänet... -elleivät hänen toverinsa ole kuljettaneet pois ruumista."</p> - -<p>"Ja ennen kaikkea", huomautti kreivi de Gesvres, "ellei -veljentytär-parkani haavoittanutkin jotakuta toista".</p> - -<p>"Häntä varmasti, herra kreivi", vakuutti Beautrelet. "Uskokaa -minua, hän se kaatui raunioissa neiti de Saint-Véranin ampumasta -luodista; hänen näki neiti nousevan taas ylös, kaatuvan vielä kerran -ja laahautuvan isolle pilarikäytävälle, siellä noustakseen vielä -viimeisen kerran — ihmetyön kautta, jonka pian selitän — nousevan -viimeisen kerran ja etsivän turvapaikkaansa tästä kivisuojasta... -josta oli koitumassa hänen hautansa."</p> - -<p>Ja Beautrelet kolhaisi kappelin kynnystä sauvallaan.</p> - -<p>"Mitä sanotte?" huudahti herra Filleul tyrmistyneenä. "Hänen -hautansa? Te luulette, että tuo saavuttamaton piilopaikka..."</p> - -<p>"Se on täällä... tuolla", vakuutti toinen.</p> - -<p>"Olemmehan tutkineet sen."</p> - -<p>"Huonosti."</p> - -<p>"Täältä ei löydy mitään piilopaikkaa", vastusti kreivi de Gesvres. -"Minä tunnen kappelin."</p> - -<p>"Löytyy kuin löytyykin yksi, herra kreivi. Menkää Varengevillen -kylänvanhimman luo, missä säilytetään kaikkia vanhaan Ambrumésyn -pitäjänkirkkoon kuuluneita papereita, ja noista 1700-luvun -asiakirjoista havaitsette, että kappelin alla sijaitsee luolakammio. -Se luolakammio luultavasti kuului siihen roomalaisen kappeliin, jonka -paikalle tämä on rakennettu."</p> - -<p>"Mutta kuinka saattoi Lupin tietää sen?" kysyi herra Filleul.</p> - -<p>"Aivan yksinkertaisesti niiden töiden kautta, jotka hänen täytyi -suorittaa viedäkseen pois kappelin."</p> - -<p>"No no, herra Beautrelet, te liioittelette. Ei hän ole koko kappelia -vienyt. Ainoaankaan näistä peruskivistä ei ole koskettu."</p> - -<p>"Hän ei tietysti ole jäljentänyt ja anastanut muuta kuin sellaista, -millä on taiteellista arvoa, kuten muovailtuja kiviä, veistoksia, -korkokuvia, näitä pikku kolonneja ja kaiverrettuja suippoholveja, -mutta ne ihan järjestään. Hän ei ole tavoitellut rakennuksen -perustuksia; ne kyllä ovat jäljellä."</p> - -<p>"Siispä ei Lupin ole voinut päästä alas luolakammioon."</p> - -<p>Kreivi oli kutsunut palvelijan ja pannut tämän noutamaan avaimen. Hän -avasi oven. Nuo kolme miestä astuivat sisälle.</p> - -<p>Hetkisen tutkittuaan virkkoi Beautrelet:</p> - -<p>"Lattian he tietysti ovat antaneet olla sinällään. Mutta on helppo -nähdä, että alttari on pelkkä kipsikaavaus. Luolakammioihin johtavat -portaat yleensä avautuvat pääalttarin edustalta ja kulkevat sen -alitse."</p> - -<p>"Ja siitä teette sen johtopäätöksen —?"</p> - -<p>"Siitä teen sen johtopäätöksen, että Lupin on tuon ryöstämiseksi -työskennellessään tavannut luolakammion."</p> - -<p>Kreivin haettamalla rautakangella alkoi Beautrelet muokata alttaria. -Kipsisirpaleet sinkoilivat oikeaan ja vasempaan. Hän työnsi niitä -syrjään sikäli kuin pääsi pitemmälle työssään.</p> - -<p>"Lempo soikoon", jupisi herra Filleul, "hehkunpa halusta saada -tietää..."</p> - -<p>"Minä myös", vastasi Beautrelet kiihtymyksestä vaaleana.</p> - -<p>Hän joudutti työtänsä. Kanki ei ollut tähän asti kohdannut mitään -vastusta, mutta kolahti nyt johonkin kovaan. Kuului jyrisevä -vierähdys, ja alttarin jäännös syöksyi alas sen kivilohkareen mukana, -jota kanki oli kolhaissut. Beautrelet kumartui eteenpäin. Kylmä viima -puhalsi hänen kasvoihinsa. Hän raapaisi tulitikun ja valaisi aukkoa.</p> - -<p>"Portaat alkavat aikaisemmin kuin luulinkaan, melkein kuorikäytävän -lattian alta. Näen alimmatkin astuimet."</p> - -<p>"Onko luola syvä?"</p> - -<p>"Kolme tai neljä metriä. Astuimet ovat hyvin korkeat... ja muutamia -puuttuu."</p> - -<p>"Ei ole todennäköistä", sanoi herra Filleul, "että noiden kolmen -santarmin poissaollessa, jolloin neiti de Saint-Véran ryöstettiin... -ei ole todennäköistä, että rikostovereilla on ollut aikaa nostaa -ruumis tästä luolana. Ja miksi he muuten olisivatkaan niin tehneet? -Luulen hänen olevan tuolla."</p> - -<p>Palvelija toi tikapuut, jotka Beautrelet sovitti aukkoon ja hamuillen -laski alas sortuneiden jäännösten sekaan. Sitten hän tarttui -tukevasti kiinni niihin molemmin käsin.</p> - -<p>"Menettekö te alas, herra Filleul?"</p> - -<p>Tutkintotuomari uskaltausi alas, kynttilä kädessä. Kreivi de Gesvres -seurasi häntä.</p> - -<p>Beautrelet nyt vuorostaan laski jalkansa ensimmäiselle tikkaalle.</p> - -<p>Hän luki niitä koneellisesti neljätoista, silmiensä tähystellessä -luolakammiota, missä kynttilänvalo taisteli synkkää pimeyttä -vastaan. Mutta alhaalla hönkäisi häntä vastaan ilkeä lemu, sellainen -mädännyksen löyhkä, jota ei sittemmin voi unohtaa. Hui, tuo haisu -ellotti häntä...</p> - -<p>Ja äkkiä kouraisi vapiseva käsi hänen olkaansa.</p> - -<p>"No, mikä hätänä?"</p> - -<p>"Beautrelet", sopersi Filleul, "Beautrelet..."</p> - -<p>Hän oli niin kauhun lamauttama, ettei kyennyt puhumaan.</p> - -<p>"Kas niin, herra tutkintotuomari, tyyntykäähän..."</p> - -<p>"Beautrelet... hän on tuolla..."</p> - -<p>"Mitä?"</p> - -<p>"Niin, tuon ison, alttarista irtautuneen kivilohkareen alla makasi -jotakin... minä siirsin kiveä... ja kosketin... huh, sen muistan -ikäni..."</p> - -<p>"Missä hän on?"</p> - -<p>"Täällä... Tunnetteko käryn? Ja tuossa... katsokaa..."</p> - -<p>Hän valaisi kynttilällä maassa viruvaa liikkumatonta esinettä.</p> - -<p>"Ooh —!" huudahti Beautrelet hirmustuneena.</p> - -<p>Nuo kolme miestä kumartuivat nopeasti katsomaan. Siinä makasi -puolialaston ruumis, laihana, kammottavana. Kellertävä, vihreään -vivahtava iho paistoi sieltä täältä vaatteiden rei'istä. Mutta -kamalin, aiheuttaen nuoren miehen äskeisen huudahduksen, oli -kivilohkareen äsken rusentama pää, muodoton, hirveä sohju, missä ei -ollut mitään piirteitä erotettavina.</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Neljällä pitkällä harppauksella loikkasi Beautrelet ylös portaita ja -pakeni ulos vapaaseen ilmaan.</p> - -<p>Herra Filleul tapasi hänet makaamassa kasvot käsien varassa. Hän -puheli:</p> - -<p>"Minä onnittelen teitä, Beautrelet. Lukuunottamatta piilopaikan -keksimistä olen nyt kahdessa muussakin kohdassa saanut vahvistusta -teidän väitteillenne. Ensinnäkin, neiti de Saint-Véranin ampuma -mies oli todellakin Arsène Lupin, kuten olette alusta asti sanonut. -Ja hän tosiaankin asusti Pariisissa Étienne de Vaudreixin nimellä. -Hänen liinavaatteissaan on alkukirjaimet E. V. Se tuntuu minusta -riittävältä todistukselta..."</p> - -<p>Isidore ei hievahtanutkaan.</p> - -<p>"Kreivi on lähtenyt valjastuttamaan parihevoset. Aiotaan noutaa -tohtori Jouet toimittamaan tavanmukainen ruumiintarkastus. Kuolema on -nähdäkseni tapahtunut vähintään kahdeksan päivää takaperin. Ruumiin -tila... mutta te ette näy kuuntelevan minua?"</p> - -<p>"Kyllä, kyllä."</p> - -<p>"Arveluni perustuu epuuttamattomiin syihin. Niinpä on..."</p> - -<p>Herra Filleul jatkoi esitelmäänsä kykenemättä houkuttelemaan toiselta -mitään tarkkaavaisuuden oireita. Mutta kreivi de Gesvresin saapuminen -keskeytti hänen yksinpuhelunsa.</p> - -<p>Kreivillä oli mukanaan kaksi kirjettä. Toinen ilmoitti Sherlock -Holmesin saapuvan seuraavana päivänä.</p> - -<p>"Oivallista!" huudahti herra Filleul hilpeästi. "Apulaispäällikkö -Ganimard tulee myös. Tästäpä hauskaa tulee."</p> - -<p>"Toinen kirje on teille, herra tutkintotuomari", huomautti kreivi.</p> - -<p>"Yhä parempaa ja parempaa", sanoi herra Filleul luettuansa kirjeen. -"Noille herroille ei totisesti tule suurta puuhaa. Herra Beautrelet, -minulle kirjoitetaan Dieppestä, että äyriäisenpyytäjät ovat aamulla -rannalta löytäneet nuoren naisen ruumiin."</p> - -<p>Beautrelet hätkähti.</p> - -<p>"Mitä sanotte? Nuoren..."</p> - -<p>"Naisen ruumiin... hirveästi kolhiintuneen, joten olisi mahdotonta -todeta vainajaa, ellei oikeassa käsivarressa olisi hyvin kapeata -kultaista rannerengasta, joka on syöpynyt turvonneeseen lihaan. Neiti -de Saint-Véranilla oli sellainen kultaketju oikeassa käsivarressaan. -Teidän onnettoman veljentyttärenne, herra kreivi, on siten meri -ilmeisesti antanut takaisin. Mitä arvelette te, Beautrelet?"</p> - -<p>"En mitään... tai oikeammin sanoen... kaikki sopii yhteen, -kuten näette, ei ole pienintäkään aukkoa todistelussani. Kaikki -asianhaarat, ristiriitaisimmatkin, vahvistavat sen oletuksen, jonka -olen alusta asti harkinnut."</p> - -<p>"Tuota en oikein ymmärrä."</p> - -<p>"Pian kyllä ymmärrätte. Muistakaa, että minä olen luvannut ilmoittaa -teille koko totuuden."</p> - -<p>"Mutta minusta tuntuu..."</p> - -<p>"Hieman kärsivällisyyttä, herra tutkintotuomari. Teillä ei tähän asti -ole ollut mitään syytä tyytymättömyyteen minua kohtaan. On kaunis -ilma. Kävelkää, syökää aamiaista linnassa, polttakaa piipullisenne. -Minä palaan neljän tai viiden aikaan. Mitä kouluuni tulee, niin... -sitä ei voi kukaan auttaa... minun pitänee jättää lähtö kahdentoista -yöjunaan."</p> - -<p>He olivat pysähtyneet piharakennusten ulkopuolelle. Beautrelet nousi -polkupyörälleen.</p> - -<p>Dieppessä hän meni <i>La Vigiesin</i> toimitukseen ja pyysi saada nähdä -viimeisten neljäntoista päivän numerot. Sitten hän porhalsi Envermeun -kylään, joka oli kymmenisen kilometrin päässä sieltä. Envermeussa hän -puhutteli kylänvanhinta, kirkkoherraa, maalaispoliisia. Kello löi -kirkontornissa kolme. Hän oli lopettanut tutkimuksensa.</p> - -<p>Iloisesti laulellen lähti hän kotimatkalle. Hän käytteli polkimia -tahdikkaasti, hänen keuhkonsa nielivät halukkaasti raikasta -meri-ilmaa, ja toisinaan hän unohti itsehillintänsä siinä -määrin, että kajautteli riemukkaita voitonhuutoja, kun ajatteli -tavoittelemaansa päämäärää ja menestyksen suosimia ponnistuksiansa.</p> - -<p>Ambrumésy sukelsi näkyviin. Hän kiiti täyttä vauhtia linnan edessä -olevaa rinnettä alas. Satavuotiset puut, jotka neljänä rivinä -reunustivat tietä, tuntuivat rientävän häntä vastaan ja heti katoavan -hänen taakseen.</p> - -<p>Äkkiä hän kirkaisi. Kuin silmänräpäyksen näkynä oli hän huomannut -tien poikitse puusta toiseen pingoitetun köyden.</p> - -<p>Polkupyörä pysähtyi heti. Hän sinkosi hurjan rajusti kolme metriä -eteenpäin ja sai sen käsityksen, että ainoastaan sattuma, ihmeellinen -sattuma oli pelastanut hänet lyömästä päänsä teräväkiviseen -louhikkoon.</p> - -<p>Hän seisoi muutamia sekunteja kuin huumaantuneena; ruumista kivisteli -kauttaaltaan ja polvista oli nahka kahnautunut. Hän katseli -ympärilleen. Oikealla oli pieni metsikkö, jonne ahdistaja luultavasti -oli pujahtanut. Beautrelet irroitti köyden. Vasemmanpuoliseen -puuhun, jonka ympäri se oli sidottu, oli samalla pieni paperilappu -kiinnitetty. Hän suoristi sen ja luki:</p> - -<p>"<i>Kolmas ja viimeinen varoitus</i>."</p> - -<hr class="tb" /> - -<p>Hän meni linnaan, teki joitakuita kysymyksiä palvelusväelle ja -lähti tutkintotuomaria tapaamaan erääseen alakerran huoneeseen -oikean sivustan päässä, missä herra Filleulin oli tapana asustaa -työskennellessään. Tämä istui kirjoittamassa. Sihteeri, joka istui -pöydän toisella puolen, sai viittauksen poistua, ja tutkintotuomari -huudahti:</p> - -<p>"Mitä on teille tapahtunut, herra Beautrelet? Kätenne ovat veriset."</p> - -<p>"Ei se mitään", vastasi nuori mies. "Olenhan vain syöksynyt -pyörältäni, kun oli pingoitettu tien yli köysi. Tahdon ainoastaan -huomauttaa, että köysi on täältä linnasta. Kaksikymmentä minuuttia -takaperin kuivattiin sillä köydellä liinavaatteita pesutuvan -ulkopuolella."</p> - -<p>"Onko se mahdollista?"</p> - -<p>"Herra tutkintotuomari, <i>täällä</i> minua vaanitaan, liikkeitäni -vartioitsee joku paikalla oleskeleva, joka näkee ja kuulee minut, -minuutti minuutilta tarkkailee toimiani ja ottaa selvää aikeistani."</p> - -<p>"Luuletteko niin?"</p> - -<p>"Siitä olen varma. Teidän asianne on keksiä hänet, eikä se käy -teille vaikeaksi. Mutta minä omasta puolestani tahdon nyt tehdä -lopun ja kertoa teille lupaamani selitykset. Olen tunkeutunut -eteenpäin nopeammin kuin vastustajamme olivat odottaneet, ja olen -siinä käsityksessä, että he puolestaan nyt ryhtyvät tarmokkaaseen -toimintaan. Kehä supistuu ympärilläni. Vaara lähestyy, sen aavistan."</p> - -<p>"No, no, Beautrelet..."</p> - -<p>"Niinpä niin, saapihan tuon nähdä. Nyt on kiirehdittävä. Ensinnäkin -kysymys asiasta, josta tahdon heti suoriutua. Ettehän ole maininnut -kenellekään paperilappua, jonka korpraali Quevillon löysi ja jonka -hän jätti teille minun läsnäollessani?"</p> - -<p>"En, en sanallakaan. Mutta annatteko yhtään mitään merkitystä..."</p> - -<p>"Mitä tärkeimmän merkityksen. Minulla on eräs ajatus... muuten -mihinkään todistukseen perustumaton ajatus, sen tunnustan... sillä -tähän asti ei minun ole onnistunut selvittää salakirjoitusta. Minä -puhunkin siitä vain, jotta minun ei olisi tarvis palata asiaan."</p> - -<p>Beautrelet laski kätensä herra Filleulin käsivarrelle ja kuiskasi:</p> - -<p>"Hiljaa... joku kuuntelee meitä... ulkopuolella..."</p> - -<p>Hiekka narskui. Beautrelet hyppäsi ikkunaan ja kumartui ulos.</p> - -<p>"Siellä ei enää ole ketään... mutta kukkalava on tallattu... voi -helposti ottaa kaavan askelten jäljistä..."</p> - -<p>Hän sulki ikkunan ja istuutui jälleen tuolilleen.</p> - -<p>"Kuten näette, herra tutkintotuomari, ei vihollinen enää välitä -noudattaa mitään varovaisuutta... hänellä ei ole siihen aikaa, -hänkin tuntee, että on kiire. Joutukaamme siis ja puhukaamme juttu -selväksi... koska he eivät soisi minun puhuvan."</p> - -<p>Hän laski paperilapun pöydälle ja suoristi sen.</p> - -<p>"Ensinnäkin eräs huomautus, herra tutkintotuomari. Paitsi pisteitä -näkyy tällä paperilla ainoastaan numeroita. Ja kolmella ensimmäisellä -rivillä sekä viidennellä — ainoat, joita meidän tarvitsee -pohtia, sillä neljäs näyttää olevan aivan erikoinen lajiaan —, -ei ole <i>ainoatakaan</i> numeroa korkeampaa kuin 5. On siis varsin -todennäköistä, että kukin näistä numeroista merkitsee yhtä kielemme -viidestä ääntiöstä ja aakkosellisessa järjestyksessä. Kirjoittakaamme -eteemme tulos."</p> - -<p>Hän kirjoitti eri paperilehdelle:</p> - -<div class="figcenter" style="width: 400px;"> -<img src="images/02.png" width="400" height="115" alt="" /> -</div> - -<p>Sitten hän jatkoi:</p> - -<p>"Kuten näette, ei tuosta paljoakaan lähde. Sala-aakkoset ovat samalla -kertaa hyvin helpot — koskapa on tyydytty vaihtamaan ääntiöt -numeroiksi ja kerakkeet pisteiksi — ja hyvin vaikeat, elleivät -mahdottomatkin tulkita, koska ei ole nähty enempää vaivaa ongelman -mutkistuttamiseksi."</p> - -<p>"Varmaankin syystä että se on kyllin hämärä sellaisenaan."</p> - -<p>"Koettakaamme saada valoa asiaan. Toinen rivi on jaettu kahteen -osaan, jälkimmäinen osa tuntuu olevan yksi ainoa sana. Jos nyt -yritämme sovittaa kerakkeita pisteiden sijalle, niin johdumme useiden -hapuilevien kokeiden jälkeen siihen tulokseen, että ainoat kerakkeet, -jotka sopivat ääntiöihin, muodostavat sanan '<i>demoiselles</i>' (neidit)."</p> - -<p>"Olisi siis kysymys neiti de Gesvresistä ja neiti de Saint-Véranista?"</p> - -<p>"Ihan varmasti."</p> - -<p>"Ja te ette havaitse mitään enempää?"</p> - -<p>"Kyllä. Näen tyhjän loman myöskin keskellä viimeistä riviä, ja jos -menettelen samalla tavoin tämän rivin edelliseen puolikkaaseen -nähden, niin näen heti, että molempien kaksoisääntiöiden <i>ai</i>'n ja -<i>ui</i>'n välissä on <i>g</i> ainoa kerake, joka voi olla pisteen sijassa, -ja kun olen saanut tämän sanan alun, <i>aigui</i>, niin on luonnollista -ja välttämätöntä, että molemmat seuraavat pisteet ja loppuääntiö e -muodostuvat sanaksi <i>aiguille</i>."</p> - -<p>"Niin, <i>aiguille</i> näyttää tosiaan olevan oikea sana."</p> - -<p>"Viimeiseen sanaan on minulla kolme ääntiötä ja kolme keraketta. -Minä hapuilen vielä, minä koettelen kaikkia kirjaimia järjestään, ja -lähtien siitä periaatteesta, että molempien ensimmäisten kirjainten -täytyy olla kerakkeita, teen sen johtopäätöksen, että sanoja voisi -muodostua neljä: <i>fleuve, preuve, pleure ja creuse</i>. Minä pyyhin -sanat <i>fleuve, preuve ja pleure</i>, joita ei voi kieliopillisesti -yhdistää <i>aiguilleen</i>, ja silloin jää jälelle sana <i>creuse</i>."</p> - -<p>"Siitä siis koituu <i>aiguille creuse</i> (ontto neula). Hitto vieköön, -minä myönnän ratkaisunne oikeaksi, ja myönnän sen syystä että asia ei -mitenkään <i>voi</i> olla toisin; mutta mitä hyötyä meillä on tuosta?"</p> - -<p>"Ei mitään", vastasi Beautrelet miettivällä äänellä. "Ei mitään -vielä tähän asti... myöhemmin ehkä. Minä aavistelen, että tuo -arvoituksellinen sanayhtymä <i>aiguille creuse</i> sisältää varsin -paljon. Enimmin ajattelen nykyään itse paperia. Valmistetaanko vielä -tällaista pergamentin kaltaista, hieman rosoista paperia? Ja sitten -tämä norsunluun väri... ja laskokset... näiden neljän taitteen -kuluminen... ja katsokaahan näitä nurean puolen punaisen lakkasinetin -jälkiä..."</p> - -<p>Tällä hetkellä Beautrelet tuli keskeytetyksi. Sihteeri Brédoux avasi -oven ja ilmoitti yliprokuraattorin äsken saapuneen.</p> - -<p>Herra Filleul nousi tuoliltaan.</p> - -<p>"Joko taas? Onko yliprokuraattori alakerrassa?"</p> - -<p>"Ei, herra tutkintotuomari. Herra yliprokuraattori ei ole astunut -vaunuistaan. Hän on pysähtynyt vain ohimennen ja pyytää teitä -hyväntahtoisesti saapumaan luokseen veräjän ulkopuolelle. Hänellä on -vain pari sanaa lausuttavana teille."</p> - -<p>"Sepä omituista", mutisi herra Filleul. "No niin, saadaanhan kuulla. -Suokaa anteeksi, Beautrelet, tulen heti takaisin."</p> - -<p>Hän läksi. Askelten kaiku häipyi. Silloin Brédoux lukitsi oven ja -pisti avaimen taskuunsa.</p> - -<p>"Mitä tämä merkitsee?" huudahti Beautrelet ällistyneenä. "Mitä te -teette? Miksi suljette meidät lukon taa?"</p> - -<p>"Sittenpähän voimme pakinoida paremmin rauhassa", vastasi Brédoux.</p> - -<p>Beautrelet loikkasi viereiseen huoneeseen johtavalle ovelle. Hän oli -ymmärtänyt. Rikostoveri oli Brédoux, tutkintotuomarin sihteeri.</p> - -<p>Brédoux nauroi pilkallisesti:</p> - -<p>"Älkää tärvelkö sormianne, nuori ystäväni, minulla on tuon toisenkin -oven avain."</p> - -<p>"Onhan ikkuna..." huudahti Beautrelet.</p> - -<p>"Myöhäistä", vastasi Brédoux ja asettui revolveri kädessä ikkunan -eteen.</p> - -<p>Pakotie oli katkaistu. Ei ollut muuta tehtävissä kuin puolustautua -vihollista vastaan, joka noin raa'an rohkeasti oli viskannut syrjään -naamarinsa. Isidore laski käsivartensa rinnalle ristiin; niin -peloissaan hän ei ollut vielä koskaan ollut.</p> - -<p>"No", tuumi sihteeri, "puhukaamme asiat lyhyeen".</p> - -<p>Hän otti esille kellonsa.</p> - -<p>"Herra Filleul astelee alas veräjälle. Siellä ei tietysti ole -kissaakaan, saati mitään yliprokuraattoria. Hän pyörtää takaisin -ja palaa tänne ylös. Kaikki vie noin neljä minuuttia. Yhden -minuutin tarvitsen hypätäkseni ulos ikkunasta, livistääkseni -pikku raunioveräjästä ja heittäytyäkseni minua odottelevalle -moottoripyörälle. Aikaa on siis kolme minuuttia. Siinä on kylliksi."</p> - -<p>Hän oli kummallinen, rujo olento; sääret olivat hyvin pitkät ja -ohuet, rintakehä tavattoman laaja, pyöreä kuin hämähäkin ruumis, ja -käsivarret harvinaisen alhaalla riippuvat. Luisevat kasvot ja matala -härän otsa ilmaisi tyhmää itsepintaisuutta.</p> - -<p>Beautrelet tunsi polviensa huojuvan ja tunsi pakolliseksi istuutua.</p> - -<p>"No, puhu pois. Mitä tahdot?"</p> - -<p>"Tahdon saada paperin. Olen etsinyt sitä kolme päivää."</p> - -<p>"Minulla ei sellaista ole."</p> - -<p>"Valehtelet. Sisään tullessani näin sinun pistävän sen lompakkoosi."</p> - -<p>"Entä sitten?"</p> - -<p>"Entä sitten? Sinun täytyy luvata pysyä alallasi. Sinä suututat -meitä. Anna meidän olla rauhassa ja hoida omia asioitasi. -Kärsivällisyytemme on lopussa."</p> - -<p>Hän astui muutamia askeleita eteenpäin, pistooli yhä suunnattuna -nuoreen mieheen, ja hän puhui kumeasti antaen voimakkaan painon -jok'ainoalle tavulle. Katse oli kova, hymy julma.</p> - -<p>Beautreletin pintaa karmi. Ensi kertaa hän tunsi olevansa vaarassa. -Ja millaisessa vaarassa! Hän tajusi seisovansa järkähtämättömän -vihollisen edessä, sokean ja vastustamattoman voiman ahdistamana.</p> - -<p>"Edelleen?" hän virkahti puolitukahtuneella äänellä.</p> - -<p>"Ei muuta mitään. Sinä jäät vapaaksi... me tahdomme unohtaa..."</p> - -<p>Vaitiolo. Brédoux jatkoi:</p> - -<p>"Minuutti enää. Sinun on päätettävä. Kas niin, veikkoseni, heitäpä -tyhmyydet. Me olemme voimakkaita, aina ja kaikkialla. Paperi tänne -heti..."</p> - -<p>Isidore ei hievahtanut paikaltaan, valjuna ja säikähtäneenä, mutta -kuitenkin kyeten hillitsemään itsensä ja ajattelemaan selvästi, -vaikka hermosto olikin kuohuksissa. Revolverin pieni, musta suu -oli kahdenkymmenen sentimetrin päässä hänen silmistään. Sormi -oli taipunut liipaisimeen. Hänen tarvitsi painaltaa vain hiukan -lujemmin...</p> - -<p>"Paperi", toisti Brédoux, "muutoin..."</p> - -<p>"Tässä on", sanoi Beautrelet.</p> - -<p>Hän veti lompakon taskustaan ja ojensi sen Brédouxille, joka heti -sieppasi sen.</p> - -<p>"Hyvä, järkeviä ollaan. Sinusta voi kyllä koitua jotakin... hiukan -pelokas olet, mutta ymmärrys on sinulla hyvä. Puhun sinusta -tovereilleni. Ja nyt luikin tieheni. Hyvästi."</p> - -<p>Hän pisti revolverin taskuunsa ja avasi ikkunan.</p> - -<p>Askeleita kuului käytävästä.</p> - -<p>Mutta sitten hänen mieleensä juolahti eräs ajatus. Hän kurkisti -nopeasti lompakkoon.</p> - -<p>"Tuli ja leimaus", sadatti hän hammasta purren, "paperi ei ole tässä. -Olet puijannut minua!"</p> - -<p>Hän loikkasi keskelle huonetta.</p> - -<p>Kaksi laukausta pamahti. Isidore oli vetäissyt esille pistoolinsa ja -ampunut.</p> - -<p>"Ohitse, poikaseni", huusi Brédoux. "Kätesi vapisee, sinä pelkäät..."</p> - -<p>He syöksähtivät painimaan ja kierivät lattialla.</p> - -<p>Ovelle koputettiin kiivaasti.</p> - -<p>Isidoren voimat uupuivat, hänen vastustajansa oli heti päässyt päälle -päin. Rinnustus oli hyödytön. Veitsellä aseistettu käsi kohosi ilmaan -ja iski alas nopeana kuin salama. Hän tunsi tuimaa kipua olkapäässään -ja hellitti irti.</p> - -<p>Hän tunsi käden kourivan takkinsa povitaskua ja ottavan paperin. -Sitten hän puoli-ummistunein silmin näki miehen kiipeävän -ikkunalaudan yli. —</p> - -<p>Samat lehdet, jotka seuraavana aamuna kertoivat Ambrumésyn -linnassa viimeksi sattuneista tapauksista, kappelin väärennetyistä -taide-esineistä, Arsène Lupinin ja Raymonden ruumiiden löydöstä -ja lopuksi tutkintotuomarin sihteerin Brédouxin tekemästä -murhayrityksestä Beautreletia vastaan, — samat lehdet kertoivat myös -Ganimardin kadonneen ja Sherlock Holmesin tulleen siepatuksi rosvojen -haltuun sydänpäivällä keskellä Lontoota, hänen juuri ollessaan -lähdössä Doveriin.</p> - -<p>Lupinin joukko, jonka oli seitsentoistavuotiaan pojan erinomaisen -terävä äly hetkeksi saattanut häiriöön, ryhtyi siis taas hyökkäämään -ja voitti heti pitkin koko rintamaa. Lupinin molemmat suuret -vastustajat Holmes ja Ganimard olivat poissa tieltä, eikä Beautrelet -ollut taistelukunnossa. Poliisi oli voimaton. Ei ollut enää -kenessäkään miestä taistelemaan moisia vihollisia vastaan.</p> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="NELJAS_LUKU" id="NELJAS_LUKU">NELJÄS LUKU</a></h2> - - -<p>Eräänä iltana kuusi viikkoa jälkeenpäin olin antanut palvelijalleni -lupaa. Oli heinäkuun 14 p:n aatto. [Heinäk. 14. on Bastiljin -valloituksen muistopäivä. <i>Suom</i>.] Ilmassa oli ukkosen oireita, eikä -minua haluttanut lähteä ulos. Avasin kuistilleni johtavat ikkunat, -sytytin työlamppuni ja aloin silmäillä sanomalehtiä, kun en ollut -niitä vielä lukenut.</p> - -<p>Ne tietysti puhuivat Arsène Lupinista. Aina murhayrityksestä -asti, joka oli kohdannut Isidore Beautrelet parkaa, ei ollut -kulunut ainoatakaan päivää ilman puheita Ambrumésy-jutusta. Joka -päivä omistettiin sille joitakuita sanoja pysyväisen otsakkeen -alla. Yleisö ei ollut milloinkaan joutunut äkillisten tapausten -ja odottamattomien käänteiden kautta moiseen jännitykseen. Herra -Filleul, joka kiitettävän leppeästi alistui syrjäiseen osaansa, oli -haastattelijoille kertonut nuoren neuvonantajansa suurteot noiden -kolmen muistettavan päivän ajalta, joten ihmiset saattoivat viehättyä -mitä haaveellisimpiin arvailuihin.</p> - -<p>Sitä ei jätettykään tekemättä. Rikosasiain erikoistuntijat, -romaanikirjailijat ja näytelmien sepittäjät, tuomarit ja entiset -etsivän osaston päälliköt, ent. Lecocqit [Lecocq oli Ranskan -salapoliisilaitoksen järjestäjä, rikoskirjailija. <i>Suom</i>.] ja -vastaiset Sherlock Holmesit, kaikki laativat omat väitelmänsä ja -kehittivät niitä pitkissä sanomalehtikirjoituksissa. Jokainen aloitti -tutkimuksen alusta asti uudestaan ja johti sen eri suuntiin.</p> - -<p>Ja kaikki tämä tapahtui koulupoika Isidore Beautreletin lausuntojen -perusteella.</p> - -<p>Mutta täytyihän tunnustaa, että kaikki totuuden piirteet olivat -käsillä. Mikä oli salaisuutta? Tiedettiin piilopaikka, missä Arsène -Lupin oli taistellut kuoleman kanssa, eikä siitä ollut mitään -epäilystä: tohtori Delattre, joka oli edelleenkin turvautunut -lääkärin vaikenemisvelvollisuuteen ja kieltäytynyt todistamasta, -oli myöntänyt läheisimmille ystävillensä — jotka oitis riensivät -tietoa levittämään —, että hänet oli tosiaankin viety luolakammioon, -haavoittuneen luo, jonka hänen rikostoverinsa olivat esitelleet -Arsène Lupinin nimellä. Ja kun tästä luolakammiosta oli löydetty -Étienne de Vaudreixin ruumis, mikä Étienne de Vaudreix oli -Arsène Lupin eikä kukaan muu, niin tuli Lupinin kohtalo yhä -vääjäämättömämmin todistetuksi.</p> - -<p>Lupin oli kuollut, neiti de Saint-Véranin ruumis oli tunnettu -rannerenkaan avulla... murhenäytelmä oli siis loppunut.</p> - -<p>Mutta sitä se ei ollut. Kukaan ei arvellut sitä loppuneeksi, koska -Beautrelet oli väittänyt päin vastoin. Ei tiedetty, miksi se ei ollut -loppunut, mutta nuoren miehen sanojen perusteella oli salaisuus -vielä aivan selvittämätön. Tosiseikkojen todistus ei merkinnyt -mitään Beautreletin väitteitä vastaan. Oli jotakin tietämätöntä, ja -pidettiin varmana, että juuri se valaisisi koko asian.</p> - -<p>Kuinka levottomasti odotettiinkaan alussa tiedonantoja niiltä -molemmilta Dieppen lääkäreiltä, joille kreivi de Gesvres oli uskonut -potilaan hoidon! Mikä murhe vallitsikaan ensimmäisinä päivinä, kun -luultiin hänen henkensä olevan vaarassa! Ja mikä ihastus sinä aamuna, -jona sanomalehdet ilmoittivat, ettei enää ollut mitään aihetta -levottomuuteen!</p> - -<p>Suuri yleisö havaitsi vähäpätöisimmätkin yksityisseikat -mielenkiintoisiksi. Kuultiin liikutettuina, että häntä hoiti vanha -isänsä, joka oli kutsuttu sähkösanomalla, ja ihailtiin myös neiti -Susanne de Gesvresiä, joka öisin valvoi haavoittuneen luona.</p> - -<p>Sitten edistyi paraneminen nopeasti. Vihdoinkin siis saataisiin -tietää —! Saataisiin tietää, mitä Beautrelet oli luvannut herra -Filleulille, ja ne ratkaisevat sanat, jotka pahantekijän veitsi oli -ehkäissyt hänet lausumasta!</p> - -<p>Ja saataisiin myöskin tietää kaikki, mikä — varsinaisen -murhenäytelmän sivussa — oli vielä jäänyt viranomaisille -käsittämättömäksi tai tavoittamattomaksi.</p> - -<p>Beautreletin vapautuessa ja päästessä voimiinsa saataisiin -jonkunlaisia varmoja tietoja herra Harlingtonista, Arsène Lupinin -arvoituksellisesta rikoskumppanista, joka yhäti istui vankilassa. -Saataisiin tietää, mihin oli rikoksen tehtyänsä joutunut Brédoux, -toinen rikoskumppani, jonka rohkeus oli ollut kerrassaan -hämmästyttävä.</p> - -<p>Beautreletin vapautuessa voitaisiin saada varmoja selityksiä -Ganimardin katoamisesta ja Holmesin ryöstämisestä. Kuinka oli voitu -toimeenpanna kaksi sellaista väkivallan työtä? Yhtä vähän tiesivät -niistä mitään valaisevaa englantilaiset salapoliisit kuin heidän -ranskalaisetkaan virkaveljensä.</p> - -<p>Helluntaipäivänä ei Ganimard ollut tullut kotiinsa, eikä -seuraavanakaan päivänä; hän oli nyt ollut kuusi viikkoa kadoksissa.</p> - -<p>Toisena helluntaipäivänä, kello neljä ehtoopäivällä, oli Sherlock -Holmes Lontoossa astunut ajuriin, lähteäksensä rautatieasemalle. -Tuskin oli hän päässyt istumaan, kun jo pyrki alas, nähtävästi -aavistaen vaaraa. Mutta kaksi henkilöä kiipesi ajoneuvoihin oikealta -ja vasemmalta ja piteli häntä kiinni välissään eli oikeammin allaan, -niin ahdas oli tila. Ja tämä tapahtui kymmenen henkilön nähden, jotka -eivät ehtineet apuun.</p> - -<p>Ajuri kiiti täyttä vauhtia tiehensä. Ja sitten? Sitten ei mitään. Ei -tiedetty mitään.</p> - -<p>Ja kenties saataisiin Beautreletin kautta myöskin täydellinen -selitys siitä salaperäisestä paperista, jota Brédoux oli pitänyt -niin tärkeänä, että oli tikarin iskulla anastanut sen haltijaltansa. -<i>Aiguille creusen</i> ongelmaksi sitä nimittivät ne epälukuisat -arvailijat, jotka istuivat numeroiden ja pisteiden ääressä, koettaen -urkkia niiden merkitystä. Ontto neula! Olipa se merkillinen -sanayhtymä! Tämä paperilappu, jonka alkuperää ei kukaan tuntenut, -loi esille käsittämättömän kysymyksen: <i>Aiguille creuse!</i> oliko se -sisällötön sananparsi, koulupojan töhertämä satunnainen yhdistelmä? -Vai antaisivatko nuo kaksi loitsusanaa seikkailija Lupinin -historialle oikean ratkaisun? Ei tiedetty mitään.</p> - -<p>Se saataisiin tietää. Jo useita päiviä takaperin olivat sanomalehdet -julistaneet, että Beautrelet saapuisi pian. Taistelu alkaisi jälleen, -ja tällä kertaa elämästä ja kuolemasta, sillä nuorta miestä kannusti -kiihkeä koston halu. —</p> - -<p>Hänen nimensä kiinnitti juuri huomiotani suurin kirjakkein -painettuna. <i>Grand Journal</i> sisälsi ensimmäisellä palstallaan näin -kuuluvan tiedoituksen:</p> - -<blockquote> - -<p>... "<i>Herra Isidore Beautrelet on luvannut meille ennen kaikkia -muita paljastuksensa. Huomenna keskiviikkona, vieläpä ennen -kuin poliisille asioista ilmoitetaan, julkaisee 'Grand Journal' -Ambrumésyn murhenäytelmän koko selityksen</i>."</p></blockquote> - -<p>"Tuo kuulostaa lupaavalta, vai mitä? Mitä sanotte siitä, ystäväiseni?"</p> - -<p>Minä hätkähdin lepotuolissani. Tuolilla istui vieressäni henkilö, -jota en tuntenut.</p> - -<p>Nousin seisaalleni ja katselin asetta käsiini. Mutta kun hän näytti -vaarattomalta, niin hillitsin itseni ja lähestyin häntä.</p> - -<p>Hän oli nuori mies, kasvot tarmokkaat, tukka pitkä ja vaalea, hiukan -punertava ja lyhyeksi leikattu parta halkaistu kahdeksi tupsuksi. -Hänen tumma pukunsa muistutti englantilaista pappia, ja hänen koko -olemuksessaan oli muuten jotakin totista ja arvokasta, mikä herätti -kunnioitusta.</p> - -<p>"Kuka te olette?" kysyin minä.</p> - -<p>Kun hän ei vastannut, toistin:</p> - -<p>"Kuka te olette? Kuinka olette päässyt tänne? Mitä täältä tahdotte?"</p> - -<p>Hän tarkasteli minua ja sanoi:</p> - -<p>"Ettekö tunne minua?"</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Sepä kovin kummallista! Ajatelkaa tarkemmin... eräs ystävänne... -ihan erikoista lajia ystävää, mutta kuitenkin..."</p> - -<p>Minä tartuin häntä kiivaasti käsivarteen.</p> - -<p>"Te valehtelette!... Te valehtelette! Ei, te ette ole mikä sanotte... -se ei ole totta..."</p> - -<p>"Miksi siis ajattelette häntä ennen kaikkia muita?" sanoi hän nauraen.</p> - -<p>Oi, tämä nauru, tämä nuorekas, heleä nauru, jonka leikkisä iva oli -minua niin useasti huvittanut! Pintaani karmi. Oliko mahdollista?</p> - -<p>"Ei, ei", intin minä jonkunlaisen kauhun valtaamana. "Ei ole -mahdollista..."</p> - -<p>"Ei ole mahdollista, että minä olen tässä, koska olen kuollut, eikö -niin?" jatkoi hän. "Ja te ette usko aaveita?"</p> - -<p>Hän nauroi taas.</p> - -<p>"Olenko minä niitä, jotka kuolevat, mitä? Surmaisiko minut tuolla -tavoin selkään saatu luoti, nuoren tytön ampuma! Väärinpä minua -silloin arvostellaan. Niinkuin minä alistuisin mokomaan loppuun!"</p> - -<p>"Te siis siinä olette?" sopersin minä vielä epäilevänä ja kuitenkin -ihan kiihdyksissäni. "Te siinä? En voi mitenkään tuntea asuanne..."</p> - -<p>"Sitten olen levollinen", sanoi hän hilpeästi. "Jos ainoa mies, jolle -olen näyttäytynyt todellisessa hahmossani, ei tunne minua tänään, -niin ei kukaan, joka tästälähtein näkee minut sellaisena kuin tänään -olen, enää tunne minua nähdessään minut todellisessa hahmossani... -jos minulla <i>onkaan</i> todellista hahmoa..."</p> - -<p>Tunsin nyt hänen äänensä, kun hän ei sille enää antanut vierasta -sointua, ja tunsin jo myös hänen silmänsä, kasvojensa ilmeen sekä -koko sävynsä ja olemuksensa sen valeasun alta, johon hän oli -kätkeytynyt.</p> - -<p>"Arsène Lupin", lausuin hillityllä äänellä.</p> - -<p>"Niin, Arsène Lupin", huudahti hän ja nousi seisaalleen. "Ainoa ja -oikea Arsène Lupin, palanneena varjojen valtakunnasta, sitten kun -lienen maannut kuoleman kielissä ja todella kuollut luolakammiossa. -Arsène Lupin ilmi elävänä, tahdonvoimaa ja toimintahalua uhkuvana, -onnellisena ja vapaana, ja lujemmin kuin koskaan päättäneenä nauttia -tätä ihanaa vapautta maailmassa, joka tähän asti on vain pidellyt -häntä kuin hemmoiteltua lemmikkiään..."</p> - -<p>Nyt oli minun vuoroni nauraa.</p> - -<p>"Niin, tepä se tosiaankin olette, ja tällä kertaa paljon iloisempana -kuin viimeksi tavatessani teidät, viime vuonna. Minä onnittelen!"</p> - -<p>Viittasin hänen käyntiinsä luonani heti jälkeen paljon puhutun -otsakoristejutun, hänen purkautuneeseen kihlaukseensa, hänen Sonja -Krishnovin seurassa tapahtuneeseen pakoonsa ja nuoren venakon -hirveään kuolemaan. Sinä päivänä olin nähnyt sellaisen Arsène -Lupinin, jota en ennestään tuntenut, uupuneen, masentuneen, -punaisiksi itkettynein silmin, hiukan osanottoa ja hellyyttä -tavoittelevana...</p> - -<p>"Hiljaa", kielsi hän, "mennyt on kaukana."</p> - -<p>"Siitä on vuosi", huomautin minä.</p> - -<p>"Siitä on kymmenen vuotta", vakuutti hän. "Jokaiseen Arsène Lupinin -vuoteen menee kymmenen vuotta."</p> - -<p>Minä luovuin siitä puheenaineesta ja kysyin:</p> - -<p>"Kuinka olette päässyt sisälle?"</p> - -<p>"Kuten kaikki muutkin ihmiset tietysti, ovesta. Kun en nähnyt ketään, -astuin salin poikki, ulos kuistille ja sitten tänne."</p> - -<p>"Ehkä niin, mutta ovessahan ei ollut avainta?"</p> - -<p>"Mitkään ovet eivät minua pidättele, senhän tiedätte. Tarvitsin -teidän asuntoanne ja sen vuoksi menin sisälle."</p> - -<p>"Kuten käskette. Jätänkö teidät yksiksenne?"</p> - -<p>"Ei, älkää millään muotoa, te ette ole ollenkaan tiellä. Vieläpä voin -taata teille, että siitä sukeutuu mielenkiintoinen ilta."</p> - -<p>"Odotatteko jotakuta?"</p> - -<p>"Kyllä, olen sopinut tapaavani täällä erään kello kymmeneltä."</p> - -<p>Hän katsahti kelloonsa.</p> - -<p>"Kymmenen. Jos sähkösanoma on tullut perille, niin on hän pian -täällä."</p> - -<p>Eteisessä kilahti ovikello.</p> - -<p>"Sanoinhan sen! Ei, älkää nähkö vaivaa... menen itse avaamaan."</p> - -<p>Ketä hittoa oli hän saattanut pyytää tänne? Ja minkä draamallisen tai -hullunkurisen kohtauksen katselijana saisinkaan olla? Aseman täytyi -olla varsin tavaton, koskapa Lupin itse piti sitä mielenkiintoisena.</p> - -<p>Hetkisen kuluttua hän palasi, mukanaan nuori mies, pitkä, hintelä ja -hyvin kalpea.</p> - -<p>Sanaakaan hiiskumatta, liikkeissään jonkunlaista juhlallisuutta, joka -tehosi mieleeni. Lupin kiersi palamaan kaikki sähkölamput. Huoneessa -paistoi häikäisevä valo. Miehet silmäilivät toinen toistansa -herkeämättä, kuin olisivat tahtoneet tunkeutua toisiinsa kaikella -sillä tarmolla, minkä saivat katseeseensa kootuksi.</p> - -<p>Oli omituista katsella heitä noin vaiteliaina ja totisina. Mutta kuka -olikaan tuo vastatullut?</p> - -<p>Juuri kun olin sen arvaamaisillani erään äskettäin sanomalehdissä -julkaistun muotokuvan perusteella, kääntyi Lupin minuun ja virkkoi:</p> - -<p>"Hyvä ystävä, sallikaa minun esitellä herra Isidore Beautrelet."</p> - -<p>Sitten hän lausui nuorelle miehelle:</p> - -<p>"Pyydän saada kiittää teitä, herra Beautrelet, ensinnäkin siitä, että -kirjeeni johdosta hyväntahtoisesti olette lykännyt paljastuksenne, -kunnes puhelisimme keskenämme, ja edelleen siitä, että olette -ystävällisesti myöntänyt minulle tämän puhelun."</p> - -<p>Beautrelet myhäili.</p> - -<p>"Kuten näette on hyväntahtoisuuteni pääasiassa ollut teidän -käskyjenne noudattamista. Tarkoittamassanne kirjeessä lausuttu uhkaus -oli sitä vastustamattomampi, kun se ei koskenut minua, vaan isääni."</p> - -<p>"No niin", vastasi Lupin nauraen, "ei voi aina menetellä kuten -mieluisinta olisi, ja täytyyhän käyttää keinoja, mitä käsillä on. -Tiesin kokemuksesta, ettei oma turvallisuutenne teille suuria -merkinnyt, koska asetuitte herra Brédouxin pyytelyitä vastaan. -Silloin jäi vedottavaksi vain isäänne... isäänne, johon olette -suuresti kiintynyt. Minä olen kosketellut sitä kieltä."</p> - -<p>"Ja tässä nyt olen", sanoi Beautrelet.</p> - -<p>Käden liikkeellä pyysin heitä istuutumaan. Sen he tekivät, ja Lupin -jatkoi omituisella huomaamattoman ivallisella sävyllään:</p> - -<p>"Kaikessa tapauksessa, herra Beautrelet, ellette omaksu kiitostani, -ette kai hylkää anteeksipyyntöäni."</p> - -<p>"Anteeksipyyntöä? Minkä johdosta?"</p> - -<p>"Siitä raakuudesta, jolla Brédoux kohteli teitä."</p> - -<p>"Tunnustan, että hänen käytöksensä ihmetytti minua. Se ei ollut -tavallista Lupinin tyyliä. Tikarinisku..."</p> - -<p>"Eikä minulla ollutkaan mitään osaa siihen tekoon. Brédoux on vasta -hankittu kokelas. Ystäväni ajattelivat — hoitaessaan asiaa — että -meille voisi olla hyötyä tutkintotuomarin kirjurin voittamisesta -puolellemme."</p> - -<p>"Siinä olivat ystävänne aivan oikeassa."</p> - -<p>"Brédoux, jonka erikoisena tehtävänä oli pitää teitä silmällä, on -todellakin tehnyt meille suuria palveluksia. Mutta kaikki alokkaat -ovat hehkuvan innokkaita: niinpä hänkin tahtoi kunnostautua, -meni innoissaan liian pitkälle ja haittasi suunnitelmiani omalla -vastuullaan, haavoittaessaan teitä."</p> - -<p>"Vai niin, sehän oli siis vain pikku tapaturma..."</p> - -<p>"Ei suinkaan, ei suinkaan, ja minä olen antanut tuikean ojennuksen. -Minun täytyy kuitenkin hänen puolustuksekseen sanoa, että häntä -hämmennytti teidän todella odottamattoman nopea tutkimuksenne. -Jos olisitte antanut meille muutaman tunnin aikaa, niin olisitte -säästynyt tuosta anteeksiantamattomasta väkivallanteosta."</p> - -<p>"Ja silloin olisi minulla kaiketi ollut onni saada Ganimardin ja -Sherlock Holmesin kohtalo?"</p> - -<p>"Aivan oikein", myönsi Lupin ja nauroi kuten ennenkin. "Eikä minun -olisi tarvinnut kestää sitä kauheaa tuskaa, mitä haavanne mielessäni -herätti. Minulla on, sen vakuutan, ollut hirveitä hetkiä, ja vielä -tänä päivänäkin tuottaa kalpeutenne minulle tunnonvaivoja. Ettehän -ole minulle vihainen?"</p> - -<p>"Se luottamus, jota osoitatte minulle jättäytymällä täten valtaani -ilman ehtoja — minun olisi ollut helppo ottaa mukaani muutamia -Ganimardin ystäviä! — tämä luottamuksen osoitus hyvittää kaikki."</p> - -<p>Tarkoittiko hän täyttä totta? Myönnän, että olin hyvin ihmeissäni. -Taistelu näiden kahden miehen kesken alkoi tavalla, jota en -käsittänyt. Minä, joka olin ollut läsnä Lupinin ja Holmesin -ensimmäisessä kohtauksessa Montparnasse-rautatieaseman kahvilassa, -en voinut olla muistamatta noiden kahden vastustajan kopeata tapaa, -heidän loukattua ylpeyttään — kohteliaan sävyn verhoamaa —, -voimakkaita iskuja, joita he tähtäsivät toisiansa vastaan, heidän -teeskentelyään, heidän ärsyttävää ääntänsä.</p> - -<p>Mutta tässä ei ollut mitään sellaista. Lupin puolestaan ei ollut -muuttunut. Sama menettelytapa, sama pisteliäs herttaisuus. Mutta -kuinka kummallinen vastustaja hänellä nyt olikaan! Oliko hän -todellakin vastustaja? Siltä hän ei näyttänyt eikä myöskään -kuulostanut. Hyvin tyynenä — todellista tyyneyttä, joka ei -naamioinut itsensä hillitsevän miehen kiehuvaa vihaa —, hyvin -kohteliaana, mutta kohteliaisuutta liioittelematta, hymyilevänä, -mutta ilman ivaa, oli hän täydellinen vastakohta Arsène Lupinille, -jopa niin täydellinen, että Lupin näytti minusta yhtä hämmästyneeltä -kuin minäkin.</p> - -<p>Ei, Lupinilla ei ollut tavallista varmuuttaan tämän hennon -nuorukaisen edessä, punaposkisen kuin nuori tyttö kirkkaine, -vilpittömine silmineen. Useaan kertaan näin hänen joutuvan ymmälle. -Hän epäröitsi, ei hyökännyt suoraan, haaskasi aikaa puheenparsiensa -sievistelemiseen.</p> - -<p>Näytti siltä kuin olisi häneltä jotakin puuttunut. Hän näytti -hapuilevan, odottavan. Mitä? Odottiko hän apua?</p> - -<p>Ovikello soi taas. Hän meni nopeasti avaamaan.</p> - -<p>Hän palasi kirje kädessä.</p> - -<p>"Sallittehan, hyvät herrat?" kysyi hän.</p> - -<p>Hän avasi kirjeen; siinä oli sähkösanoma. Hän luki sen.</p> - -<p>Hänestä tuli kuin toinen mies. Hänen kasvonsa kirkastuivat, hän -ojentausi suoraksi, ja minä huomasin suonien hänen otsallaan -paisuvan. Nyt oli edessäni taas atleetti, valtias, joka oli varma -itsestään, tapausten ja henkilöiden herra.</p> - -<p>Hän levitti sähkösanoman pöydälle, löi nyrkillään päälle ja huudahti:</p> - -<p>"Ja nyt, herra Beautrelet, käymme otteluun!"</p> - -<p>Beautrelet valmistausi kuuntelemaan, ja Lupin aloitti jämeällä -äänellä, mutta terävästi ja tarmokkaasti:</p> - -<p>"Heittäkäämme naamari, eikö niin? Ja lopettakaamme kaikki tyhmä -teeskentely. Me kaksi olemme vihollisia, ja tiedämme varsin hyvin, -mitä toisella on mielessä; vihollisina me toimimme toisiamme vastaan, -ja vihollisina meidän siis tulee keskustella rauhasta."</p> - -<p>"Rauhasta?" tokaisi Beautrelet kummastuneena.</p> - -<p>"Niin, rauhasta. En käyttänyt sitä sanaa umpimähkään, ja toistan -sen, niin vaikeata kuin se minulle onkin. Työläästi olen näin -pitkälle joutunut. Ensi kertaa hieron vastustajani kanssa rauhaa. -Mutta sanonpa teille myös heti, että kerta on samalla viimeinenkin. -Käyttäkää sitä siis eduksenne. En lähde täältä saamatta teiltä -lupausta. Muutoin jatkuu välillämme sota."</p> - -<p>Beautrelet näytti hämmästyvän yhä enemmän ja enemmän. Hän vastasi -hiljaisesti:</p> - -<p>"Tätä en osannut odottaa. Te puhutte peräti eriskummaisesti! Aivan -toista minä odotin. Niin, minä kuvittelin teitä aivan toisenlaiseksi. -Miksi olette suutuksissanne? Miksi uhkaatte? Olemmeko silti -vihamiehiä, jos olosuhteet ovatkin asettaneet meidät vastakkain? -Vihamiehiä... miksi?"</p> - -<p>Lupin näytti olevan hiukan hämillään, mutta hän nauroi pilkallisesti, -kumartuessaan nuoreen mieheen päin:</p> - -<p>"Kuulkaahan, pikku ystäväni, tässä ei kannata käydä puheentapojansa -valikoimaan. Asia koskee tosiseikkaa, varmasti vääjäämätöntä -tosiseikkaa, ja se on tämä: Kahteen vuoteen en ole tavannut niin -voimallista vastustajaa kuin te olette; Ganimardin ja Sherlock -Holmesin kanssa olen leikitellyt kuin ne olisivat olleet lapsia. -Teidän edessänne minun on pakko puolustautua, niin, vieläpä -peräytyäkin. Tällä hetkellä me molemmat varsin hyvin tiedämme, -että minun täytyy pitää itseäni voitettuna. Isidore Beautrelet on -lyönyt laudalta Arsène Lupinin. Suunnitelmani ovat kumotut. Mitä -olen yrittänyt pitää kätkössä, sen te olette kiskonut päivänvaloon. -Te olette kiusanani, te suljette minulta tien. Mutta minä olen -kyllästynyt tähän. Sen on teille Brédoux turhaan sanonut. Nyt sanon -sen itse, ja sanon sen vielä kerran, jotta sen muistatte. Minä olen -kyllästynyt tähän."</p> - -<p>Beautrelet pudisti päätään.</p> - -<p>"Mutta mitä siis tahdotte?"</p> - -<p>"Tahdon rauhaa! Pysyköön kukin asemillaan ja hoitakoon omat asiansa."</p> - -<p>"Toisin sanoen, te saatte tehdä murtovarkauksia kuinka tiheään -tahansa, ja minun pitää palata opintoihini."</p> - -<p>"Opintoihinne tahi miten tahdotte, se ei kuulu minuun. Mutta teidän -pitää antaa minun olla rauhassa... minä tahdon olla rauhassa."</p> - -<p>"Millä tavalla minä teidän rauhaanne nykyään häiritsen?"</p> - -<p>Lupin tarttui kiivaasti hänen käsiinsä.</p> - -<p>"Sen tiedätte itse parhaiten! Älkää tekeytykö tietämättömäksi! Teillä -on nykyään tiedossanne salaisuus, joka on minulle mitä tärkein. -Teillä oli oikeus arvata se salaisuus, mutta teillä ei ole mitään -oikeutta julkaista sitä."</p> - -<p>"Oletteko varma siitä, että tiedän sen?"</p> - -<p>"Te tiedätte sen, siitä olen varma; päivä päivältä, tunti tunnilta -olen seurannut ajatustenne ja tutkimustenne kulkua. Juuri silloin kun -Brédoux teitä haavoitti, olitte aikeissa ilmaista kaikki. Huolissanne -isästänne olette sitten lykännyt paljastustenne tekemistä. Mutta -tänään tämä lehti lupaa julkaista ne palstoillaan. Kirjoitus on -valmiiksi laadittu. Tunnin kuluttua se on ladottu. Huomenna se -painetaan."</p> - -<p>"Aivan oikein."</p> - -<p>Lupin nousi seisaalleen, huitaisi ilmaa kädellään ja huudahti:</p> - -<p>"Sitä ei paineta."</p> - -<p>"Se painetaan", väitti Beautrelet ja nousi nopeasti.</p> - -<p>Vihdoinkin seisoivat nyt nuo kaksi miestä vastatusten. Minusta tuntui -kuin olisi puuhattu painia, kuin haparoitaisiin toistensa vyötäreitä. -Äkillinen tarmon leimahdus sai Beautreletin tuleen ja liekkiin. -Näytti siltä kuin olisi kipinä sytyttänyt häneen uusia tunteita, -rohkeutta, turhamaisuutta, taistelun huumausta, vaaran hurmiota.</p> - -<p>Lupinin säihkyvät silmät ilmaisivat kaksintaistelijan iloa, kun -vihdoinkin saa mitellä miekkoja vihatun vastustajansa kanssa.</p> - -<p>"Oletteko jättänyt kirjoituksen ladottavaksi?"</p> - -<p>"En vielä."</p> - -<p>"Onko se teillä mukananne?"</p> - -<p>"Niin typerä minä en ole. Siinä tapauksessa ei sitä minulla enää -olisi."</p> - -<p>"Miten siis?"</p> - -<p>"Se on eräällä toimittajista, suljettuna kaksinkertaiseen -kirjekuoreen. Jos en ole lehden toimituksessa ennen puoltayötä, antaa -hän sen latoa."</p> - -<p>"Ah, tuota veitikkaa", mutisi Lupin, "hän on aavistanut kaikki".</p> - -<p>Hän ei voinut enää hillitä kiehuvaa suuttumustansa.</p> - -<p>Beautrelet nauroi — nyt oli hänen vuoronsa pilkata — voitostaan -päihtyneenä.</p> - -<p>"Vaikene toki, poika!" karjaisi Lupin. "Etkö siis tiedä, mikä minä -olen miehiäni. Ja että minä, jos tahtoisin... hän uskaltaa todella -nauraa!"</p> - -<p>Syntyi syvä äänettömyys. Sitten Lupin astui hänen luokseen ja lausui -hillityllä äänellä ja katsoen Beautreletia silmiin:</p> - -<p>"Sinä menet heti <i>Grand Journaliin</i>."</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Sinä revit palasiksi sanomalehtikirjoituksesi."</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Sinä pyydät saada puhutella päätoimittajaa!"</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Sinä sanot hänelle, että olet erehtynyt."</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Ja sinä sepität toisen kirjoituksen, — annat Ambrumésy-jutulle sen -virallisen sisällön, jonka kaikki ihmiset ovat omaksuneet."</p> - -<p>"En."</p> - -<p>Lupin sieppasi rautaviivoittimen, joka oli lipastoni päällä, ja -katkaisi sen vaivattomasti poikki. Hän oli hirveän kalpea. Hän pyyhki -hikipisaroita, jotka helmeilivät hänen otsallaan. Hän ei ollut -milloinkaan tavannut vastusta, tahtoessaan jotakin, ja tuon pojan -itsepintaisuus sai hänet suunniltaan.</p> - -<p>Hän laski molemmat kätensä tuimasti Beautreletin olkapäille ja -virkkoi sanojansa painostaen:</p> - -<p>"Sinun pitää tehdä kaikki tämä, Beautrelet, sinun pitää sanoa, että -viimeiset havaintosi ovat saaneet sinut vakuutetuksi kuolemastani, -että siitä ei voi olla vähintäkään epäilystä. Sinun pitää ennen -kaikkea sanoa se, sillä jos et sitä sano..."</p> - -<p>"Jos en sitä sano?"</p> - -<p>"Siepataan isäsi tänä yönä, kuten Ganimard ja Sherlock Holmes on -siepattu."</p> - -<p>Beautrelet hymyili:</p> - -<p>"Älä naura! Vastaa!"</p> - -<p>"Vastaan, että minulle on kovin vastenmielistä toimia tahtoanne -vastaan, mutta minä olen luvannut puhua, ja minä puhun."</p> - -<p>"Puhu sitten siihen laatuun kuin olen nyt viittaillut."</p> - -<p>"Minä puhun totuuden!" huudahti Beautrelet innostuneesti. "Siinä on -jotakin <i>teille</i> käsittämätöntä: ilo tai oikeammin sanoen tarvis -lausua täsmälleen, miten asia on, ja lausua se korkealla äänellä. -Totuus on aivoissani, jotka ovat arvanneet ja keksineet sen, ja sen -täytyy astua esiin alastomana ja värisevänä. Kirjoitus tulee siis -painetuksi juuri sellaisena kuin se on käsistäni lähtenyt. Saadaan -tietää, että Lupin elää, saadaan tietää syy, miksi hän tahtoi joutua -kuolleiden lukuun. Kaikki saadaan tietää."</p> - -<p>Ja hän lisäsi tyynesti:</p> - -<p>"Eikä isääni siepata."</p> - -<p>He vaikenivat taas molemmin ja katselivat lakkaamatta toisiaan. -Säilät olivat täydellä todella iskeneet ristikkäin.</p> - -<p>Seurasi kolea hiljaisuus, kuten kuoloniskun edellä. Kuka sen löisi?</p> - -<p>Lupin virkahti:</p> - -<p>"Ellen peruuta käskyäni, on kahdella ystävälläni määräys kello -kolmelta aamulla tunkeutua isäsi huoneeseen, anastaa hänet -väkivallalla ja viedä hänet Ganimardin ja Sherlock Holmesin -vankeustoveriksi."</p> - -<p>Kimakka nauru oli vastauksena.</p> - -<p>"Etkö siis ymmärrä, rosvo", huudahti Beautrelet, "että minä olen -ryhtynyt omiin varokeinoihini? Kuvittelet kaiketi minua niin -yksinkertaiseksi ja typeräksi, että annan isäni yhä asua pienessä -yksinäisessä talossaan aukealla maaseudulla?"</p> - -<p>Hei, minkä eloisuuden leimautti nuoren miehen kasvoille tuo reipas, -ivallinen nauru! Tämä nauru helähti aivan uudella tavalla, aivan kuin -Lupinin vaikutusvallan alaisena. Ja julkea sinuttelu asetti hänet -heti vastustajansa tasalle.</p> - -<p>Hän jatkoi:</p> - -<p>"Katsos, Lupin, sinun suurin virheesi on laskelmiesi luulottelu -erehtymättömiksi. Sinä tunnustat itsesi voitetuksi? Onpa se ilveilyä! -Olet päinvastoin vakuutettu siitä, että sinä voitat kaikesta -huolimatta, nyt ja aina. Ja sinä unohdat, että muillakin voi olla -laskelmansa. Minun ovat perin yksinkertaiset, hyvä ystävä..."</p> - -<p>Oli määrättömän hauskaa kuunnella hänen puhettaan. Hän käveli edes -takaisin kädet taskuissa, yllyttävän äkeänä kuin pojannulikka, -joka ärsyttää häkissä teutaroivaa tiikeriä. Tuolla hetkellä hän -mitä hirmuisimmasti kosti kaikkien tuon suuren seikkailijan uhrien -puolesta.</p> - -<p>Ja hän jatkoi:</p> - -<p>"Isäni ei ole Savoijissa. Hän on vallan toisessa osassa Ranskaa, -keskellä suurta kaupunkia, vartionansa kaksikymmentä ystävääni, -joilla on käsky pitää hänet näkyvissään, kunnes taistelumme -on loppunut. Haluatko tietää lähempiä yksityiskohtia? Hän on -Cherbourgissa erään asevarikon virkamiehen luona — asevarikon, -muista se, joka on suljettu öisin ja jonne ei päivinkään pääse -muutoin kuin erityisellä luvalla ja vahdin seurassa."</p> - -<p>Hän oli seisahtunut Lupinin eteen kuin koulupoika, joka irvistelee -toverilleen.</p> - -<p>"Mitä sanot siitä, suuri mestari?"</p> - -<p>Lupin oli seisonut liikkumattomana muutaman minuutin. Ei ainoakaan -lihas hänen kasvoissaan liikahtanut. Mitä ajatteli hän? Mitä -aikoi hän päättää? Sille, joka tunsi hänen tunnottoman ja karskin -ylpeytensä, oli yksi ainoa vastaus ajateltavissa: että hän -silmänräpäyksessä musertaisi ja tuhoaisi vastustajansa. Hänen -kätensä puristuivat nyrkkiin. Minusta tuntui, että hän heittäytyisi -vastustajansa kimppuun ja kuristaisi hänet.</p> - -<p>"Mitä sanot siitä, suuri mestari?" kertasi Beautrelet.</p> - -<p>Lupin otti sähkösanoman pöydältä, ojensi sen hänelle ja vastasi -täysin hillityllä äänellä:</p> - -<p>"Kas tässä, poikani, lue tämä."</p> - -<p>Beautrelet kävi äkkiä vakavaksi; toisen tyyneys vaikutti häneen. Hän -avasi paperin laskoksista, katseli vastustajaansa ja kysyi:</p> - -<p>"Mitä tämä merkitsee? Minä en käsitä..."</p> - -<p>"Käsität kai sähkösanoman ensimmäisen sanan ainakin", sanoi Lupin, -"nimittäin sen kaupungin nimen, josta se on lähetetty... katsos -tuossa... <i>Cherbourg</i>."</p> - -<p>"Kyllä, kyllä", änkytti Beautrelet, "kyllä, minä käsitän... -Cherbourg... entä sitten?"</p> - -<p>"Sitten? Mielestäni ei jatko ole vähemmän selvä: '<i>Tavaralähetys -toimitettu... toverit korjanneet sen talteen ja odottavat ohjeita -kello kahdeksaan aamulla. Kaikki hyvin</i>.' Mikä sinusta tässä tuntuu -epäselvältä? Sana tavaralähetys? Eihän voinut kirjoittaa herra -Beautrelet vanhempi. Tapa, millä talteen korjaaminen tapahtui? Se -ihmetyö, jolla isäsi salaa anastettiin Cherbourgin asevarikosta -kahdenkymmenen vartijan nenän edestä? Pyh, sellainen kuuluu taiteen -aakkosiin. Tosiasiana pysyy, että tavaralähetys on toimitettu. Mitä -sanot siitä, poikaseni?"</p> - -<p>Isidore ponnisteli yli-inhimillisesti hillitäkseen -mielenliikutustaan. Huomasi kuitenkin hänen huultensa vapisevan, -hänen leukansa tärisevän kouristuneesti ja hänen silmiensä koettavan -turhaan katsella samaan pisteeseen. Hän sopersi muutaman sanan, -vaikeni ja äkkiä lyyhistyi tuolille kädet silmillä ja puhkesi itkuun.</p> - -<p>"Oi, isä... isä..."</p> - -<p>Odottamaton ratkaisu, voimatemppu, jollaisen Lupinin turhamaisuus -vaati, ja samalla muutakin, äärettömän liikuttavaa ja äärettömän -yksinkertaista.</p> - -<p>Lupin teki kärsimättömän liikkeen ja otti hattunsa, ikäänkuin -kiusaantuneena tuollaisesta hänelle vieraasta tunteen purkauksesta. -Mutta hän seisahtui kynnykselle, epäröitsi ja palasi sitten -verkalleen, askel askelelta.</p> - -<p>Beautrelet itki hiljaa kuin pieni lapsi, jota on kohdannut suuri -suru. Olkapäät hytkyivät nyyhkytyksen tahdissa. Kyyneleet tihkuivat -sormien välistä. Lupin kumartui eteenpäin ja koskematta Beautreletia -lausui äänellä, jonka soinnussa ei ollut rahtuakaan ivaa eikä -myöskään voittajan loukkaavaa osanottoa:</p> - -<p>"Älä itke, poikani. Sellaisille iskuille pitää olla valmistautunut, -kun heittäytyy taisteluun päistikkaa, kuten sinä olet tehnyt. Silloin -vaanivat mitä hirveimmät onnettomuudet. Sellainen on taiteilijan -kohtalo. Sinun täytyy miehuullisesti alistua siihen."</p> - -<p>Sitten jatkoi hän melkein hellästi:</p> - -<p>"Olit oikeassa, me emme ole vihollisia. Sen olen kauan tiennyt. -Ensi hetkestä asti tunsin sinua ja sinun älykkyyttäsi kohtaan -myötätuntoa... ihailin sinua... ja sen tähden sanon sinulle erään -asian. Älä pahastu... minua suuresti surettaa, jos pahastut... mutta -minun täytyy se sinulle sanoa. Herkeä taistelemasta minua vastaan! -Minä en sano sitä itserakkaudesta, enkä myöskään halveksien sinua... -mutta, näetkös, taistelu on liian epäsuhtainen. Sinä et tiedä... -ei kukaan tiedä, mitä apukeinoja minä hallitsen... eikä myöskään -keinoja mitä minulla on mielessäni... mitä kaikkea saan aikaan -tahdonlujuudellani ja mielikuvitukseni voimalla. Ajattelehan toki, -että koko elämäni — syntymästäni asti, voisin sanoa — on ollut -kohdistettuna samaan päämäärään; että olen saanut uurastaa kuin -orja, ennen kuin olen tullut siksi mikä olen ja onnistunut kaikessa -täydellisyydessään toteuttamaan sen perikuvan, jonka olen tahtonut -esittää... ja jonka olen kyennyt luomaan. Mitä voit sinä siinä -tehdä? Samassa silmänräpäyksessä kun luulet saavasi voiton, luisuu -se sinulta käsistä... osuu aina olemaan jotakin, mitä sinä et ole -tullut ajatelleeksi... joku pikku seikka... hiekkajyvänen, jonka olen -tietämättäsi asettanut soveliaaseen kohtaan. Herkeä, pyydän sinua... -muutoin minun täytyy vahingoittaa sinua, ja se tuottaa minulle -kärsimystä..."</p> - -<p>Hän laski kätensä toisen otsalle ja pitkitti:</p> - -<p>"Sanon sinulle vielä kerran, poika: herkeä. Minä tekisin sinulle -pahaa. Kuka tietää, vaikka se ansa, johon sinun ehdottomasti täytyy -takertua, jo olisi viritetty?"</p> - -<p>Beautrelet nosti päänsä. Hän ei itkenyt enää. Oliko hän kuullut -Lupinin sanat? Sitä voi epäillä, sillä hän näytti hajamieliseltä.</p> - -<p>Hän oli vaiti pari kolme minuuttia. Hän tuntui punnitsevan sitä -päätöstä, jonka aikoi tehdä, tutkivan syitä päin ja toisin, -ajattelevan myötäisiä ja vastakkaisia mahdollisuuksia.</p> - -<p>Viimein hän sanoi Lupinille:</p> - -<p>"Jos muutan kirjoitukseni, jos suostun oletettuun kuolemaanne, ja -jos sitoudun siihen, etten milloinkaan julista vääräksi tuota nyt -vahvistamaani valheellista juttua, lupaatteko, että isäni pääsee -vapaaksi?"</p> - -<p>"Sen lupaan. Ystäväni ovat vieneet isäsi autolla erääseen toiseen -maaseutukaupunkiin. Huomenna aamulla kello seitsemän, jos kirjoitus -<i>Grand Journalissa</i> on sellainen kuin toivon, soitan puhelimella -heille, ja silloin on isänne vapaa."</p> - -<p>"Olkoon menneeksi", myöntyi Beautrelet, "minä alistun ehtoihinne".</p> - -<p>Ikäänkuin olisi katsonut tarpeettomaksi jatkaa keskustelua, sitten -kun oli tyytynyt tappioonsa, nousi hän nopeasti tuoliltaan, otti -hattunsa, kumarsi minulle ja Lupinille ja meni.</p> - -<p>Lupin katsoi hänen jälkeensä, kuuli oven sulkeutuvan ja mutisi:</p> - -<p>"Lapsi parka..."</p> - -<p>Kello kahdeksan seuraavana aamuna lähetin palvelijani noutamaan -<i>Grand Journalia</i>. Vasta kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän sen -toi, sillä se oli jo myyty useimmissa kioskeissa loppuun.</p> - -<p>Avasin kuumeisen innokkaasti sanomalehden. Beautreletin kirjoitus oli -ensimmäisellä sivulla. Se kuului näin, sanasta sanaan, semmoisena -kuin se sittemmin koko maailman sanomalehdissä julkaistiin:</p> - -<p><i>Ambrumésyn murhenäytelmä</i>.</p> - -<p>Näiden rivien tarkoituksena ei ole yksityiskohtaisesti tehdä selkoa -siitä ajatustyöstä ja etsiskelystä, jonka avulla minun on onnistunut -sommitella kokoon Ambrumésyn murhenäytelmä tai oikeammin sanoen -kaksoismurhenäytelmä. Sellainen työ, ja kaikki mitä siihen kuuluu, -johtopäätökset ja määritelmät, kaikkityyni tuottaa nähdäkseni -ainoastaan verrattain pientä ja kaikessa tapauksessa hyvin -jokapäiväistä mielenkiintoisuutta. Ei, minä rajoitun esittämään ne -molemmat aatteet, jotka olivat tutkimusteni johtavina periaatteina, -ja siitä on tuloksena, että minä niiden aiheuttamat molemmat ongelmat -kiehittäessäni ja ratkaistessani kerron jutun aivan yksinkertaisesti -sikäli kuin se on tapahtunut, sen yksityiskohtien menoa seuraten.</p> - -<p>Muistutetaan kenties, että muutamat näistä yksityiskohdista ovat -todistamattomia ja että minä myönnän kovin suuren tilan oletuksille. -Se on totta. Mutta oletukseni nojautuvat mielestäni riittävän -moniin varmoihin yksityisseikkoihin, jotta esitystäni voidaan ilman -täydellisiä todistuksiakin yleisin piirtein pitää epäämättömänä. -Lähteen suoni useasti häipyy someropohjan alle, mutta samapa silti on -lähde, joka siellä täällä kumpuaa esille maan uumenista heijastamaan -sinitaivaan pilkahduksia... Tässä siis ensimmäinen ihmetystäni -herättänyt arvoitus: miten käy laatuun, että kuolettavasti -haavoittunut Lupin on voinut elää vähintäin neljäkymmentä päivää -vailla hoitoa, vailla lääkkeitä, vailla ravintoa, pimeän luolan -pohjalla?</p> - -<p>Aloittakaamme alusta. Torstaina huhtikuun 16 p:nä kello neljä aamulla -yllätetään Arsène Lupin eräässä mitä rohkeimmassa murtovarkaudessaan; -hän lähtee pakenemaan raunioiden kautta ja kaatuu luodin lävistämänä. -Hän laahautuu työläästi kappaleen matkaa eteenpäin, kaatuu uudestaan -ja nousee ylös toivoen kykenevänsä ryömimään kappeliin asti. Siellä -on luolakammio, jonka hän on sattumalta saanut tietoonsa. Jos hän -pääsee piiloutumaan sinne, on hän kenties pelastunut. Viimeiset -voimansa ponnistaen hän ryömii sinne; hän on vain muutaman metrin -päässä sieltä, kun kuulee askeleita. Nääntyneenä ja menehtyneenä hän -luopuu rynnistelystään. Vihollinen tulee. Se on neiti Raymonde de -Saint-Véran.</p> - -<p>Tämä on murhenäytelmän johdanto eli oikeammin sanoen ensimmäinen -kohtaus.</p> - -<p>Mitä tapahtui heidän välillään? Se on sitä helpompi arvata, kun -jutun jatko antaa meille siitä kaikki tiedot. Nuoren tytön jalkojen -juuressa makaa haavoittunut mies, tuimista tuskista voimattomana -ja parissa minuutissa vangiksi joutumassa. <i>Hän se on miestä -haavoittanut</i>. Jättääkö hän tämän myös viranomaisten käsiin?</p> - -<p>Kyllä, jos hän on Jean Davalin murhaaja, silloin antaa tyttö hänen -käydä kohtaloansa kohti. Mutta nopein sanoin kertoo tämä hänelle, -miten oli sen ihan puolustettavan miestapon laita, jonka oli tehnyt -hänen enonsa, kreivi de Gesvres.</p> - -<p>Tyttö uskoo häntä. Mitä on hänen tehtävä?</p> - -<p>Kukaan ei voi heitä nähdä. Palvelija Victor vartioitsee pikku -veräjää. Toinen, Albert, joka on asettunut salin ikkunan ääreen, -on kadottanut heidät molemmat näkyvistään. <i>Pitääkö hänen jättää -viranomaisten käsiin mies, jota hän on haavoittanut?</i></p> - -<p>Nuoren tytön valtaa vastustamaton sääli, jonka kaikki naiset kyllä -ymmärtävät. Lupinin ohjeen mukaan sitaisee hän nenäliinallaan haavan, -jotta ei syntyisi verijälkiä. Sitten tämä antaa hänelle avaimen, -ja hän aukaisee kappelin oven. Pelastajaansa nojautuen astuu Lupin -sisälle. Toinen sulkee ja poistuu. Albert saapuu.</p> - -<p>Jos olisi tällä hetkellä tai ainakin muutamien minuuttien kuluttua -tutkittu kappelia, ei Lupin olisi ehtinyt tointua siinä määrin, että -olisi pystynyt nostamaan kivipaaden ja laskeutumaan alas luolakammion -portaita; hän olisi joutunut kiinni. Mutta tämä tarkastus -toimitettiin vasta kuusi tuntia jälkeenpäin ja mitä ylimalkaisimmin. -Lupin on pelastunut, ja kenen toimesta? Sen, joka oli ollut vähällä -surmata hänet.</p> - -<p>Neiti de Saint-Véran on tästälähtein tahtomattansakin hänen -rikostoverinsa. Hän ei voi luovuttaa potilasta oikeuden haltuun, -vieläpä hänen täytyy myöskin jatkaa työtänsä, muutoin haavoittunut -menehtyy siinä turvapaikassa, jonne hän on ollut häntä kätkemässä. Ja -hän jatkaa.</p> - -<p>Jos hänen naisellinen vaistonsa muuten tekee tämän hänelle -velvollisuudeksi, niin se samalla tekee velvollisuuden keveäksi. Hän -on erinomaisen kekseliäs, hän osaa valmistautua kaiken varalle. Hän -se tutkintotuomarille ilmoittaa väärät tuntomerkit Arsène Lupinista -(muistetaan kaiketi vielä serkuksien erilaiset väitteet!). Hän se -ilmeisesti joistakuista minulle tuntemattomista merkeistä arvaa, -että valepukuinen ajuri on Lupinin rikostoveri. Hän se antaa tälle -tietoja. Hän se tälle ilmoittaa, että leikkaus on välttämätön. -Hän se luultavasti vaihtaa nuo keltaiset nahkalakit. Hän se -kirjoituttaa ajurilla tuon paljon puhutun paperilapun, missä häntä -henkilökohtaisesti uhataan — kuinka voitaisiinkaan häntä sittemmin -epäillä?</p> - -<p>Hän se sinä hetkenä, jolloin aioin ilmoittaa tutkintotuomarille -ensimmäiset vaikutelmani, väittää edellisenä päivänä nähneensä -minut metsässä, herättää herra Filleulin epäluulot minua vastaan ja -saa minut vaikenemaan. Se on tietysti vaarallinen temppu, sillä se -kääntää huomioni häneen, joka syyttää minua sellaisesta, minkä tiedän -valheeksi, mutta temppu on samalla suureksi hyödyksi, sillä nyt on -ennen kaikkea voitettava aikaa ja suljettava minulta suu.</p> - -<p>Ja hän se neljänkymmenen päivän ajan antaa Lupinille ravintoa ja -lääkkeitä (jos kuulustellaan Ouvillen apteekkaria, niin hän antaa -tietoja neiti de Saint-Véranin tilauksista), hän se vaalii sairasta, -vaihtaa hänen siteitään, valvoo hänen vuoteensa ääressä, <i>parantaa -hänet</i>.</p> - -<p>Nyt on siis toinen ongelmistamme ratkaistu, samalla kun Ambrumésyn -murhenäytelmä on kerrottu. Arsène Lupin on itse linnasta saanut sen -avun, mitä hän välttämättömästi tarvitsi, ensiksikin pysyäkseen -piilossa ja sitten säilyäkseen hengissä.</p> - -<p>Nyt elää hän. Ja nyt toiseen ongelmaan, jonka ratkaisu vastaa -Ambrumésyn toista murhenäytelmää. Lupin on hengissä, hän on vapaa, -hän on jälleen joukkonsa etunenässä, kaikkivaltiaana kuten ennenkin; -miksi hän siis tekee hurjia ponnistuksia — ponnistuksia, jotka -alituiseen ovat vastassani — pakottaakseen poliisin ja yleisön -siihen uskoon, että hän on kuollut?</p> - -<p>Pitää muistaa, että neiti de Saint-Véran on hyvin kaunis. Ne -valokuvat, joita on näkynyt lehdissä hänen kadottuansa, antavat -vaillinaisen käsityksen hänen kauneudestaan. Kävi niinkuin täytyi -käydä. Lupin, joka neljänkymmenen päivän ajan yhtämittaa näkee tuon -kauniin nuoren tytön läheisyydessään, ikävöitsee häntä hänen poissa -ollessaan, viehättyy hänen herttaisuudestaan ja suloudestaan hänen -saapuville tullessaan ja huokuu hänen raikasta hengitystään hänen -kumartuessaan potilaansa yli, — hän rakastuu hoitajattareensa, hänen -kiitollisuutensa muuttuu rakkaudeksi, hänen ihailunsa intohimoksi. -Tyttö on hänen pelastuksensa, mutta myöskin hänen silmiensä ilo, -hänen yksinäisten hetkiensä unelma, hänen valonsa, toivonsa, elämänsä.</p> - -<p>Hän pitää tyttöä liian suuressa arvossa, käyttääkseen hänen -uhraavaisuuttaan väärin ja toimiakseen hänen välityksellään -rikostoveriensa johtajana. Joukkueen liikkeet käyvätkin kovin -epävarmoiksi. Mutta hän rakastaa tyttöä, hänen arvelunsa taipuvat, -ja koska neiti de Saint-Véran ei anna itseänsä hellyttää rakkauden, -joka häntä loukkaa, ja koska hän vähentää käyntiensä lukuisuutta -aina sikäli kuin ne käyvät vähemmän välttämättömiksi sekä kerrassaan -lopettaa ne hänen parantuessaan... tekee hän epätoivonsa rajussa -tuskassa kamalan päätöksen. Hän lähtee liikkeelle piilopaikastaan, -suorittaa valmistelunsa ja vie lauantaina kesäkuun 6 p:nä -kumppaniensa avulla nuoren tytön mukaansa.</p> - -<p>Ei siinä kaikki. Ei käy päinsä, että tämä naisenryöstö tulee -tunnetuksi. Täytyy katkaista etsiskelyt, arvailut ja toiveetkin: -neiti de Saint-Véran on katsottava kuolleeksi. Toimitetaan tekomurha, -sovitetaan todistuksia tutkimusten tielle. Rikos näyttää selvältä -asialta. Olihan se odotettavissakin, senhän olivat hänen apurinsa -ennustaneet ja toimeenpanneet johtajansa kuoleman kostaakseen, -ja juuri siten — yhdistelmä on peräti nerokas — juuri siten -houkutellaan yleisö sitä helpommin uskomaan johtaja kuolleeksi.</p> - -<p>Mutta ei riitä otaksumien aikaansaaminen, ne täytyy myös todistaa. -Lupin älyää ennakolta, että minä sekaannun asiaan. Minä tulen -arvanneeksi, mikä oli juonena kappelin patsaissa. Minä joudun -löytämään luolakammion. Luolakammio on silloin tyhjillään, ja hänen -koko rakennelmansa luhistuu.</p> - -<p><i>Luolakammio ei saa olla tyhjillään</i>.</p> - -<p>Samaten ei voida varmistua neiti de Saint-Véranin kuolemasta ennen -kuin meri on heittänyt rannalle hänen ruumiinsa.</p> - -<p><i>Meren pitää heittää rannalle neiti de Saint-Veronin ruumis</i>.</p> - -<p>Vaikeus on suunnaton. Kaksoiseste on voittamaton.</p> - -<p>Niin, kaikille muille paitsi Lupinille...</p> - -<p>Minä arvaan, mikä oli juonena kappelin patsaissa, minä löydän -luolakammion. Laskeudun tuohon luolaan, missä Lupin on piileskellyt. -Hänen ruumiinsa viruu siellä!</p> - -<p>Jokainen, joka oli ajatellut Lupinin kuoleman mahdolliseksi, olisi -nyt joutunut harhaan. Mutta minä en ollut sekunniksikaan pitänyt -tätä mahdollisena (ensin vaistosta, sitten järkisyistä). Juoni oli -siis hyödytön ja kaikki yhdistelmät turhia. Oivalsin heti, että -rautakangen irroittama kivilohkare oli viekkaasti sovitettu putoamaan -pienimmästäkin kolauksesta ja ehdottomasti musertamaan väärän Arsène -Lupinin pään, jotta häntä ei mitenkään voitaisi todeta.</p> - -<p>Uusi löytö. Puoli tuntia jälkeenpäin saan tietää, että neiti de -Saint-Véranin ruumis on löydetty Dieppen rannasta... eli oikeastaan -ruumis, joka katsotaan neiti de Saint-Véraniksi, koska sen -käsivarressa on samanlainen rannerengas kuin hänenkin. Se on muuten -ainoa todistus; ruumis on tuntemattomaksi rusentunut.</p> - -<p>Muistuttelen mieleeni eräitä asioita... ja ymmärrän. Muutamia -päiviä aikaisemmin olen <i>Vigie de Dieppe</i>-lehdestä lukenut, että -nuori Envermeussa asunut amerikkalainen pari on myrkyttänyt itsensä -ja että heidän ruumiinsa ovat heti jälkeenpäin kadonneet. Minä -riennän Envermeuhun. Juttu on tosi, vakuutetaan minulle, paitsi -mitä ruumiiden katoamiseen tulee, sillä uhrien veljet ne olivat -tulleet vaatimaan ne haltuunsa ja vieneet ne muassaan, tavanmukaisten -laillisten muodollisuuksien tultua noudatetuiksi.</p> - -<p>Ei ole epäilystäkään siitä, että näiden veljeksien nimi oli Arsène -Lupin ja Kumpp.</p> - -<p>Todistusketju on täydellinen. Me tiedämme syyn, minkä vuoksi Lupin -on toimeenpannut nuoren tytön näennäisen murhan ja vahvistanut huhun -omasta kuolemastaan. Hän on rakastunut eikä soisi kenenkään sitä -tietävän. Tarkoituksensa saavuttamiseksi hän ei haikaile keinoja -kehnoimpiakaan, menee niinkin pitkälle, että varastuttaa ruumiit -näyttelemään hänen ja neiti de Saint-Véranin osaa. Siten voi hän -pysytellä levollisena. Kukaan ei voi häntä häiritä. Kukaan ei -konsanaan voi aavistella oikeata asianlaitaa, jonka hän tahtoo saada -unholaan painetuksi.</p> - -<p>Kukaan? Kyllä sentään... kolme vastustajaa mahdollisesti vainuaisi -jotakin. Ganimard, jonka tuloa odotetaan, Sherlock Holmes, joka on -lähtemäisillään Kanaalin yli, ja minä, joka olen jo paikalla. Siinä -on kolminainen vaara.</p> - -<p>Hän häivyttää sen. Hän toimittaa Ganimardin korjuuseen. Hän tekee -Sherlock Holmesille saman tempun. Hän antaa minun maistaa Brédouxin -tikaria.</p> - -<p>Yksi ainoa seikka jää vielä hämärään. Miksi oli Brédoux Lupinin -puolesta niin kiihkeä ottamaan minulta paperilapun, joka päättyi -sanoihin <i>Aiguille creuse</i>? Eihän hän toki olettanut sen -riistämisellä haihduttavansa muististani sen sisältämiä viittä riviä? -Miksi siis? Pelkäsivätkö, että itse paperilaji tai joku muu vihje -saattaisi minut jäljille?</p> - -<p>Olipa se asia miten tahansa — tällainen kuitenkin on Ambrumésyn -murhenäytelmän meno. Myönnän vielä kerran, että olettamuksella on -sijaa selityksessäni kuten tutkimuksessanikin. Mutta jos Lupinin -nujertamiseksi odotettaisiin todistuksia ja tosiseikkoja, niin olisi -vaarana joko joutua odottamaan niitä iankaikkisesti tai löytää -sellaisia, joita Lupin itse on sommitellut ja jotka johtaisivat ihan -päinvastaiseen suuntaan.</p> - -<p>Olen vakaasti ja varmasti siinä uskossa, että tosiseikat -täydellisesti selvitessään kaikin puolin vahvistavat olettamukseni.</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Isidore Beautrelet oli hetkeksi taipunut Arsène Lupinin -vaikutusvaltaan ja isänsä sieppaamisen johdosta alistunut tappioonsa; -mutta hän ei ollut siis lopultakaan kyennyt vaikenemaan. Totuus -oli liian viehättävä ja omituinen, todistukset, joita hän voi -antaa, olivat liian loogillisia ja sitovia, hänen taipuakseen niitä -vääristämään. Koko maailma odotti hänen paljastuksiaan. Hän puhui.</p> - -<p>Saman päivän iltana, jona hänen kirjoituksensa oli ollut painettuna, -kertoivat sanomalehdet uutisen herra Beautrelet vanhemman -ryöstämisestä. Isidore oli saanut siitä tiedon Cherbourgista kello -kolmen aikana saapuneella sähkösanomalla.</p> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="VIIDES_LUKU" id="VIIDES_LUKU">VIIDES LUKU</a></h2> - - -<p>Tuo kova isku huumasi nuoren Beautreletin. Painattaessaan -kirjoituksensa hän oli totellut tuollaista vastustamatonta -vaikutinta, jollaiset saavat ihmisen syrjäyttämään kaikki -järkisyyt, mutta itsekseen hän ei ollut voinut uskoa, että tuo -sieppaaminen oli mahdollista. Hän oli ryhtynyt peräti taattuihin -varovaisuustoimenpiteisiin. Hänen ystävillään Cherbourgissa ei -ainoastaan ollut käskynä ottaa Beautrelet vanhempi turviinsa, heidän -piti myöskin vartioida hänen joka askeltaan, milloinkaan antamatta -hänen mennä yksinään ulos tai edes luovuttamatta hänelle mitään -kirjettä ennenkuin se oli otettu ulos kuorestaan. Ei, ei voinut olla -mitään vaaraa tarjolla. Lupin pelotteli tyhjällä, hän tahtoi voittaa -aikaa ja koetti säikähdyttää vastustajaansa.</p> - -<p>Isku tuli siten melkein odottamatta, ja koko ehtoopäivän hautoi hän -tuskaansa, kykenemättä mihinkään toimintaan. Yksi ainoa ajatus piti -häntä yllä... matkustaa, rientää tuonne omin silmin varmistumaan -tapahtuneesta, ja jälleen ryhtyä hyökkäämään.</p> - -<p>Hän sähkötti Cherbourgiin. Kello kahdeksan hän saapui -Saint-Lazare-asemalle. Muutamia minuutteja myöhemmin hän istui -pikajunan kiidättämänä.</p> - -<p>Vasta tunnin kuluttua hän koneellisesti avasi asemasillalla -ostamansa iltalehden ja sai lukeneeksi sen merkillisen kirjeen, joka -tavallaan oli Lupinin vastauksena hänen aamunumerossa ilmestyneeseen -kirjoitukseensa:</p> - -<blockquote> - -<p>"Herra toimittaja.</p> - -<p>En vaadi, ettei vähäpätöinen persoonani saisi herättää huomiota -meidän veltolla ja keskinkertaisella ajallamme, vaikka se -uljaampina aikakausina olisikin huvennut ihmispaljouteen. -Mutta määrätyn rajan yli ei laumojen epäterve uteliaisuus voi -ulottautua saamatta sopimattoman tungettelevaisuuden leimaa. -Ellei yksityiselämän muuria pidetä kunniassa, niin mitä suojaa on -silloin enää kansalaisilla?</p> - -<p>Vedotaan ehkä totuuden kaikkivallitsevaan tärkeyteen? Tyhjä -veruke minuun nähden, koska totuus on tunnettu ja minä -kieräilemättä tunnustan sen julkisesti. Niin, neiti de -Saint-Véran elää. Niin, minä rakastan häntä. Niin, surukseni hän -ei rakasta minua. Niin, nuoren Beautreletin tutkimusten tarkkuus -ja terävyys ovat ihailtavia. Näin olemme kaikista kohdista samaa -mieltä. Ei ole enää mitään arvoitusta, mitään salaperäisyyttä. -Hyvä, siispä —?</p> - -<p>Sieluni sisintä myöten loukkaantuneena, vielä tuntien mitä -julmimpien sydänhaavojen kirpelöimistä, vaadin ettei enää -työnnetä sisimpiä tunteitani ja salaisimpia toiveitani -yleisön pahansuopaisuuden saaliiksi. Minä pyydän rauhaa, sitä -rauhaa, jota välttämättömästi tarvitsen voittaakseni neiti de -Saint-Véranin ystävyyden ja hänen muististansa häivyttääkseni ne -tuhannet pikku nöyryytykset, joita hän köyhänä sukulaisena — -siitä ei ole vielä kukaan huomauttanut — on saanut kokea enonsa -ja orpanansa taholta. Neiti de Saint-Véranin on unohdettava tuo -ikävä menneisyys. Kaikki, mitä hän voi haluta, olipa se vaikka -maailman kaunein koriste tai saavuttamattomin aarre, tahdon minä -laskea hänen jalkoihinsa. Hän tulee vielä onnelliseksi. Hän -johtuu rakastamaan minua.</p> - -<p>Mutta onnistuakseni täytyy minulla olla rauhaa, sen sanon vielä -kerran. Sen vuoksi lasken alas aseeni ja ilmestyn vihollisteni -eteen öljypuunoksa kädessä — samalla kertaa kun muuten -jalomielisesti varoitan heitä, että kieltäytyminen heidän -taholtaan voisi tuottaa mitä arveluttavimpia seurauksia.</p> - -<p>Vielä sananen herra Harlingtonista. Sen nimen taakse kätkeytyy -eräs siivo nuori mies, amerikkalaisen miljaardimiehen Cooleyn -kirjuri, joka sai tältä toimekseen haalia hänelle kaikki antiikit -taide-esineet, mitä Euroopassa suinkin saatavissa oli. Pahaksi -onnekseen hän tapasi ystäväni Étienne de Vaudreixin, eli Arsène -Lupinin, minut. Hän sai tietää, että muuan kreivi de Gesvres -muka tahtoi muuttaa rahaksi neljä Rubens-taulua sillä ehdolla, -että niiden sijalle toimitettaisiin jäljennökset ja että kauppa -pysyisi salassa. Ystäväni Vaudreix lupasi myös suostutella -kreivin myymään kappelin veistoteokset. Ystäväni hieroi kauppoja -aivan rehellisesti ja herra Harlington viehättävän luottavaisesti -aina siihen päivään asti, jolloin Rubens-taulut ja kappelin -patsaat olivat tallessa... ja herra Harlington tyrmässä. On siis -vain enää vapautettava tuo kovaonninen amerikkalainen, koska hän -tyytyi petkutetun vaatimattomaan osaan, leimattava miljaardimies -Cooley raukaksi, koska hän ikävyyksiä peläten ei ole ryhtynyt -pelastamaan kirjuriansa, ja onniteltava ystävääni Étienne -de Vaudreixia, eli minua, koska hän kostaa yleisen moraalin -puolesta, pitämällä ne satatuhatta frangia, jotka oli etumaksuna -saanut kehnolta Cooleylta.</p> - -<p>Suokaa anteeksi kirjeeni pituus, herra toimittaja, ja saakaa -vakuutukseni syvästä kunnioituksestani. <i>Arsène Lupin</i>."</p></blockquote> - -<p>Isidore punnitsi tämän kirjeen sanoja kenties yhtä tarkoin kuin oli -tutkistellut <i>Aiguille creusen</i> lappua. Hänellä oli lähtökohtanaan -se periaate, joka oli helppo todistaa oikeaksi, että Lupin ei ollut -milloinkaan viitsinyt lähettää sanomalehtiin ainoatakaan tuollaista -herttaista kirjoitusta ilman pakkoa, ilman jotakin vaikutinta, joka -aina kävi tapauksista selville ennemmin tai myöhemmin.</p> - -<p>Mikä oli tämän vaikutin? Mistä salaisesta syystä tunnusti hän -rakkautensa ja myönsi olevansa hyljitty? Siitäkö oli selitystä -etsittävä vai herra Harlingtonia koskevista tiedoista taikka -ylipäänsä rivien välistä, kaikkien noiden sanojen takaa, joiden -näennäisellä sisällöllä ei ollut muuta tarkoitusta kuin houkutella -vääriin ja harhaannuttaviin johtopäätöksiin?</p> - -<p>Tuntikausia istui nuori mies miettiväisenä ja rauhattomana -vaununosastossaan. Tämä kirje herätti hänessä epäluuloisuutta, -kuin se olisi ollut kyhätty häntä varten ja aiottu häntä -henkilökohtaisesti eksyttämään. Hän tunsi epämääräistä pelkoa ensi -kertaa ja syystä että hänellä ei ollut torjuttavanansa suoranainen -hyökkäys, vaan epärehellinen ja arvaamaton miekkailuheristys. Ja -ajatellessaan vanhaa kelpo isäänsä, joka oli hänen vuokseen siepattu -vangiksi, kyseli hän levottomasti, eikö noin epäsuhtaisen taistelun -pitkittäminen ollut hulluutta. Eikö tulos ollut selvä? Eikö Lupin jo -alun pitäin ollut voiton puolella?</p> - -<p>Tätä heikkouden kohtausta ei kestänyt kauan. Kun hän astui ulos -vaununosastostaan kello kuusi aamulla, moniaan tunnin unen -virkistämänä, oli hän saanut takaisin kaiken itseluottamuksensa.</p> - -<p>Froberval, se sotasataman virkamies, jonka vieraana Beautrelet -vanhempi oli ollut, odotti häntä asemasillalla kaksi-, -kolmitoistavuotiaan tyttärensä Charlotten kanssa.</p> - -<p>"No?" huudahti Beautrelet.</p> - -<p>Tuo kunnon mies alkoi huokailla, mutta toinen keskeytti hänet, vei -hänet mukanaan erääseen lähellä olevaan kahvilaan, tilasi kahvia -ja aloitti tarmokkaalla äänellä kuulustelun, sallimatta puhujan -vähääkään poiketa aineesta.</p> - -<p>"Isääni ei ole viety, eikö totta? Sehän oli mahdotonta!"</p> - -<p>"Kyllä, mutta silti on hän hävinnyt."</p> - -<p>"Milloin?"</p> - -<p>"Sitä emme tiedä."</p> - -<p>"Kuinka?"</p> - -<p>"Emme vain. Kello kuuden aikaan eilen aamulla, kun hän ei tullut alas -kuten tavallisesti, minä avasin hänen ovensa. Hän ei ollut siellä -enää."</p> - -<p>"Mutta päivää ennen, toispäivänä, hän oli kai —?"</p> - -<p>"Kyllä. Toispäivänä hän oli koko päivän huoneessaan. Hän oli vähän -väsynyt, ja Charlotte vei hänelle aamiaisen kello kahdentoista aikana -ja päivällisen kello seitsemältä illalla."</p> - -<p>"Hän on siis kadonnut tois-illan kello seitsemän ja eilisaamun kello -kuuden välillä?"</p> - -<p>"Niin, toissa yönä. Mutta..."</p> - -<p>"Mutta?"</p> - -<p>"Niin... yöllä ei kukaan pääse ulos asevarikon alueelta."</p> - -<p>"Hän ei ole siis jättänytkään aluetta?"</p> - -<p>"Mahdotonta! Minä ja toverini olemme etsineet koko sotasataman."</p> - -<p>"Siispä on hän poistunut alueelta."</p> - -<p>"Mahdotonta. Kaikkialla on vartijoita."</p> - -<p>Beautrelet mietti hetken, ja lausui sitten:</p> - -<p>"No... sitten?"</p> - -<p>"Sitten riensin päällystöön ja ilmoitin poliisille."</p> - -<p>"Ja sieltä käytiin luonanne?"</p> - -<p>"Niin, ja eräs raastuvanoikeuden herra saapui myös. Koko aamupäivän -he hakivat, ja sitten vasta, kun huomasin, ettei se johtanut -mihinkään ja että kaikki toivo oli turhaa, sähkötin teille."</p> - -<p>"Näyttikö siltä, että hän oli maannut yönsä vuoteellaan?"</p> - -<p>"Ei."</p> - -<p>"Ja kamari oli järjestyksessä?"</p> - -<p>"Kyllä. Minä löysin hänen piippunsa tavalliselta paikalta, hänen -tupakkansa, kirjansa, jota hän luki. Sen keskellä juuri olikin tämä -pikku valokuvanne kirjanmerkkinä."</p> - -<p>"Näyttäkäähän."</p> - -<p>Froberval ojensi hänelle valokuvan. Beautrelet hätkähti -hämmästyksestä. Hän tunsi heti itsensä kuvasta, seisovana molemmat -kädet taskuissa, nurmikolla, ympärillään puita ja raunioita.</p> - -<p>Froberval jatkoi:</p> - -<p>"Tämä on varmaan viimeinen kuva teistä, jonka olette lähettänyt -hänelle. Katsokaahan, takana on päivämäärä... huhtikuun 3:s, -valokuvaajan nimi, R. de Val, sekä kaupungin nimi, Lion... ehkä -Lion-sur-Mer..."</p> - -<p>Isidore käänsi valokuvan ja luki omalla käsialallaan kirjoitetut -sanat:</p> - -<p>R. de Val. — 3.4. — Lion.</p> - -<p>Hän oli vaiti muutaman minuutin ja vastasi sitten:</p> - -<p>"Onko isäni näyttänyt teille tätä valokuvaa?"</p> - -<p>"Ei... ja minä kummastuin nähdessäni sen eilen... sillä isänne puhui -hyvin usein teistä."</p> - -<p>Uusi ja pitkä äänettömyys. Froberval jupisi:</p> - -<p>"Minulla on yhtä ja toista tekemistä työpajassa... ehkä on parasta, -että menemme kotiin..."</p> - -<p>Hän vaikeni. Isidore ei ollut kääntänyt katsettaan valokuvasta; hän -tutki sitä yhä tarkoin. Viimein kysyi nuori mies:</p> - -<p>"Eikö kappaleen matkaa kaupungin ulkopuolella ole eräs ravintola -nimeltä Lion-d'Or (Kultainen Leijona)?"</p> - -<p>"Kyllä, lieuen päässä täältä."</p> - -<p>"Valognesin tien varrella, eikö totta?"</p> - -<p>"Aivan niin."</p> - -<p>"Minullapa on täysi syy otaksua, että tuo majatalo on ollut Lupinin -ystävien pääkortteerina. Sieltä käsin he ovat asettuneet yhteyteen -isäni kanssa."</p> - -<p>"Mitä ajattelettekaan! Isänne ei puhutellut ketään. Hän ei tavannut -ketään."</p> - -<p>"Hän ei tavannut ketään, mutta tässä on käytetty välittäjää."</p> - -<p>"Mitä todistuksia teillä on siitä?"</p> - -<p>"Tämä valokuva."</p> - -<p>"Sehän on teidän?"</p> - -<p>"Minun kuvani kyllä, mutta minä en ole sitä lähettänyt. En ole edes -nähnyt sitä. Se on tietämättäni otettu minusta Ambrumésyn raunioissa; -luultavasti oli valokuuvajana tutkintotuomarin sihteeri, joka oli -Arsène Lupinin rikostoveri."</p> - -<p>"No —?"</p> - -<p>"Tämä valokuva on ollut se passi, se loihtu, jolla on houkuteltu -isäni luottamus."</p> - -<p>"Mutta kuka houkutellut? Kuka on voinut tunkeutua huoneistooni?"</p> - -<p>"Sitä en tiedä, mutta isäni on mennyt ansaan. Hänelle on sanottu, ja -hän on uskonut, että minä olin läheisyydessä ja pyysin saada tavata -häntä Lion-d'Orin majatalossa."</p> - -<p>"Tuohan on hulluttelua! Kuinka voitte sellaista väittää?"</p> - -<p>"Asia on aivan yksinkertainen. On matkittu minun käsialaani kortin -taakse ja määrätty kohtauspaikka: Valognesin tietä, 3 km 400, Lionin -ravintola. Isäni saapui ja hänet siepattiin kiinni, siinä kaikki."</p> - -<p>"Voi niin olla", vastasi Froberval hämmentyneenä; "myönnän näin -voineen käydä... mutta tämäkään ei selitä, kuinka hän on öiseen -aikaan päässyt ulos".</p> - -<p>"Hän on lähtenyt keskellä päivää ja odottanut iltaan ennen kuin meni -yhtymäpaikalle."</p> - -<p>"Mutta, koira vieköön, eihän hän poistunut kamaristaan koko -toispäivänä!"</p> - -<p>"Siitä voidaan varmistua eräällä tavalla; menkää heti satamaan, -Froberval, ja etsikää käsiinne joku niistä, jotka olivat vartioimassa -sinä päivänä. Mutta kiiruhtakaa, jos tahdotte tavata minut täällä."</p> - -<p>"Lähdettekö siis matkalle?"</p> - -<p>"Lähden, junalla."</p> - -<p>"Mitä sanotte? Ettehän tiedä... tutkimuksenne..."</p> - -<p>"Tutkimukseni ovat päättyneet. Tiedän jokseenkin, mitä tahdon -tietääkin. Tunnin kuluttua olen lähtenyt Cherbourgista."</p> - -<p>Froberval oli noussut ylös. Hän katseli Beautreletia ihan -typertyneenä, epäröiden hetken, ja otti sitten lakkinsa.</p> - -<p>"Tule, Charlotte."</p> - -<p>"Ei", sanoi Beautrelet, "tarvitsen vielä joitakin lisätietoja. Antaa -hänen jäädä tänne minun luokseni, niin juttelemme. Minähän olen -tuntenut hänet pienestä pitäin."</p> - -<p>Froberval meni. Beautrelet ja pikku tyttö jäivät yksikseen -kahvilahuoneeseen. Kului muutama minuutti, tarjoilija toi kahvikupit -ja meni. Nuoren miehen ja tytön katseet kohtasivat toisensa, ja -Beautrelet laski ystävällisesti kätensä tytön kädelle. Tyttö -katseli häntä pelokkaasti pari sekuntia, ikäänkuin taistellen kovaa -mielenliikutusta vastaan. Sitten hän kätki nopeasti kasvot käsiinsä -ja purskahti itkuun.</p> - -<p>Hän antoi tytön itkeä ja sanoi hetken kuluttua:</p> - -<p>"Sinä se olet tehnyt tämän kaiken, etkö olekin; sinä se olet ollut -välittäjänä? Sinä se olet antanut valokuvan? Sinä tunnustat sen? Ja -kun sinä sanoit, että isäni oli huoneessaan toispäivänä, sinä tiesit, -ettei se ollut totta, sillä sinä olit auttanut hänet ulos..."</p> - -<p>Tyttö ei vastannut. Beautrelet sanoi:</p> - -<p>"Miksi teit sen? Sinulle on luultavasti luvattu rahaa... ostaaksesi -helyjä... puvun..."</p> - -<p>Hän siirsi tytön kädet, ja tämä nosti päänsä. Hän havaitsi surkeat -kyynelten kostuttamat kasvot, tuollaisen pikku tytön sievät, -epäluotettavat, nopeasti vaihtelevat kasvot, joiden kohtalo on joutua -kaikkiin viettelyksiin ja sortua niihin kaikkiin.</p> - -<p>"Kas niin", puheli Beautrelet, "ei siitä asiasta sen enempää... Minä -en kysy sinulta edes, kuinka se tapahtui. Mutta sinun pitää sanoa -minulle kaikki, mikä voi olla minulle hyödyksi!... Kuulitko sinä -mitään... mitään, mitä nuo ihmiset puhuivat? Kuinka kuljettivat he -hänet pois?"</p> - -<p>Tyttö vastasi heti:</p> - -<p>"Autolla... niin kuulin heidän puhuvan."</p> - -<p>"Ja mitä tietä menivät?"</p> - -<p>"Voi, sitä en tiedä."</p> - -<p>"Eivätkö he virkkaneet sinun kuultesi mitään, mikä voisi olla meille -avuksi?"</p> - -<p>"Ei... Kyllä, eräs heistä sanoi: 'Meillä ei ole yhtään aikaa -hukata... huomenna aamulla kello kahdeksan päällikkömme telefonoi -meille sieltä'..."</p> - -<p>"Mistä?"</p> - -<p>"Sitä en voi... muistaa..."</p> - -<p>"Koeta... muistuttele... joku kaupunginhan nimi se oli?"</p> - -<p>"Niin, nimi... alkutavuina 'Château'..."</p> - -<p>"Châteaubriant?... Château-Thierry?"</p> - -<p>"Ei, ei..."</p> - -<p>"Châteauroux?"</p> - -<p>"Se juuri... Châteauroux..."</p> - -<p>Beautrelet ei odottanut viimeistä tavua. Hän oli jo noussut ja -Frobervalista tai nuoresta tytöstä piittaamatta — tämän ällistyneenä -tuijotellessa häneen — hän avasi oven ja riensi asemalle.</p> - -<p>"Châteauroux... rouva hyvä... piletti Châteaurouxiin..."</p> - -<p>"Le Mansin ja Toursin kautta?" kysyi myyjätär.</p> - -<p>"Tietenkin... lyhintä tietä... Saavunhan sinne aamiaiseksi?"</p> - -<p>"Ette mitenkään..."</p> - -<p>"Päivälliseksikö? Iltaan?..."</p> - -<p>"Ei, sittenpä teidän olisi ollut mentävä Pariisin kautta... Pariisin -pikajuna lähtee kello kahdeksan... On liian myöhäistä..."</p> - -<p>Ei ollut liian myöhäistä. Beautrelet saavutti sen vielä.</p> - -<p>"Kas niin", myhäili Beautrelet käsiänsä hykerrellen, "viivyinpä -Cherbourgissa vain tunnin, mutta se tuli hyvin käytetyksi".</p> - -<p>Hän ei hetkeäkään ajatellut Charlotten voineen valehdella. Vaikka -ovatkin heikkoja, haihattelevia, mustimpiinkin petoksiin kykeneviä, -voi hänenlaisillaan luonteilla kuitenkin olla vilpittömiä hetkiä, -ja Beautrelet oli hänen säikähtäneistä silmistään nähnyt, kuinka -hän häpesi tekemäänsä pahaa ja iloitsi siitä, että saattoi sitä -osapuilleenkaan korjata. Hän ei sen vuoksi ollenkaan epäillyt, -että Châteauroux oli Lupinin vihjaama toinen kaupunki, mistä hänen -liittolaisensa telefonoisivat hänelle.</p> - -<p>Heti Pariisiin tultuaan Beautrelet ryhtyi kaikkiin varokeinoihin, -ettei kukaan seuraisi hänen jälkiään. Hän tiesi, että hetki oli -merkitsevä. Hän oli hyvällä tiellä löytääkseen isänsä; yksi -varomattomuus voisi tärvellä kaikki.</p> - -<p>Hän meni erään lyseotoverin luo ja tunnin kuluttua tuli ulos -sieltä tuntemattomana. Hän oli muuttunut kolmikymmenvuotiaaksi -englantilaiseksi, pukeutunut isoruutuiseen ruskeaan kokopukuun, -polvihousuihin, villasukkiin, matkalakkiin, leuassa punertava parran -kiehkura. Hän nousi polkupyörälle, sälytettyään siihen kaikki -maalarin kapistukset, ja hurautti Austerlitzin rautatieasemalle.</p> - -<p>Hän oli yötä Issoudunissa. Aamun sarastaessa hän jatkoi matkaa -pyörällään. Kello seitsemän hän saapui Châteaurouxin postikonttoriin -ja pyysi puhelun Pariisiin. Silloin hänen täytyi odottaa, antautuen -puheluun konttorin hoitajan kanssa, ja hän sai kuulla, että eräs -autopuvussa oleva henkilö edellisenä aamuna samaan aikaan oli myös -pyytänyt puhelun Pariisiin.</p> - -<p>Siinä oli hänellä todistus. Hän ei odottanut kauemmin.</p> - -<p>Ehtoopäivällä sai hän varmoista lähteistä tietää, että eräs -umpinainen auto oli Toursin tietä suhahtanut läpi Buzançaisin -kauppalan ja sitten Châteaurouxin kaupungin, ja seisahtunut vähän -matkan päähän ulkopuolelle, metsän reunaan. Kymmenen aikaan olivat -pienet kuomuvaunut, joita oli ajanut tuntematon henkilö, pysähtyneet -auton viereen ja senjälkeen kiitäneet etelään Bouzanne-laaksoa -pitkin. Silloin istui toinen henkilö ajajan vieressä. Auto oli -lähtenyt vastakkaiseen suuntaan, pohjoiseen, Issouduniin päin.</p> - -<p>Beautrelet sai pian selville kuomuvaunujen omistajan. Mutta tämä ei -tiennyt mitään sanoa. Hän oli vuokrannut vaunut ja yhden hevosen -eräälle henkilölle, joka oli itse ne seuraavana päivänä tuonut -takaisin.</p> - -<p>Samana iltana sai Beautrelet varmuuden siitä, että auto oli -ainoastaan mennyt läpi Issoudunin ja jatkanut matkaansa Orléansia, -toisin sanoen Pariisia kohti.</p> - -<p>Kaikesta tästä oli ehdottomana johtopäätöksenä, että Beautrelet -vanhempi oli läheisyydessä. Kuinka olisi muutoin voinut ajatella, -että nuo ihmiset olisivat matkustaneet lähes viisisataa kilometriä -halki Ranskan telefonoimaan Châteaurouxista, sen mutkan tehtyään -palatakseen Pariisiin?</p> - -<p>Tällä pitkällä matkalla täytyi olla tärkeä päämäärä: viedä Beautrelet -vanhempi siihen paikkaan, jossa häntä aiottiin pitää säilyssä.</p> - -<p>"Ja se paikka on minun saavutettavissani", ajatteli Isidore toivosta -vapisten. "Kymmenen, viidentoista lieuen päässä täältä odottaa isäni -minua auttajakseen. Hän on täällä. Hän hengittää samaa ilmaa kuin -minäkin."</p> - -<p>Hän aloitti heti sotaretkensä. Hän otti yleisesikunnan kartan, -jakoi sen pieniin neliöihin, jotka tutki järjestään. Hän meni -maalaistupiin, houkutteli talonpoikia pakinoimaan, teki käyntejä -koulunopettajien, kylänvanhimpien, kirkkoherrain luo, lörpötteli -naisten kanssa. Hän kuvitteli lyhyessä ajassa saavuttavansa -päämääränsä; hänen unelmansa laajeni, hän ei enää toivonut -vapauttavansa ainoastaan isäänsä, vaan kaikki muutkin Lupinin vangit, -Raymonde de Saint-Véranin, Ganimardin, Sherlock Holmesinkin ehkä ja -muut, monet muut. Ja heidän luokseen päästyään hän olisi samalla -Lupinin linnan sydämessä, hänen luolassaan, siinä pääsemättömässä -kätköpaikassa, jossa hän säilytti koko maailmalta varastamiansa -aarteita.</p> - -<p>Mutta neljäntoista päivän hyödyttömien etsiskelyjen jälkeen lamautui -hänen innostuksensa, ja hän menetti hyvin nopeasti luottamuksensa. -Kun hänen voittonsa viipyi, alkoi se hänestä äkkiä tuntua aivan -mahdottomalta, ja vaikka hän jatkoikin tutkimuksiaan, olisi hän -kuitenkin todella hämmästynyt, jos hänen ponnistelunsa olisivat -saaneet mitään ilmi.</p> - -<p>Vieläkin useita yksitoikkoisia ja alakuloisia päiviä kului. Hän sai -sanomalehdistä tietää, että kreivi de Gesvres ja hänen tyttärensä -olivat muuttaneet Ambrumésystä Nizzan läheisyyteen. Hän näki myös, -että herra Harlington oli laskettu vapauteen ja hänen viattomuutensa -todistettu Arsène Lupinin ilmoituksien mukaisesti.</p> - -<p>Hän muutti pääkortteeria, asettui kahdeksi päiväksi La Châtreen, -kahdeksi päiväksi Argentiniin. Sama tulos.</p> - -<p>Nyt oli hän vähällä luopua toivomasta. Kuomuvaunut, joissa hänen -isänsä oli sinne tuotu, olivat nähtävästi vain kuljettaneet häntä -jonkun matkaa ja luovuttaneet hänet toisiin vaunuihin. Ja nyt oli -hänen isänsä kaukana.</p> - -<p>Hän aikoi matkustaa pois.</p> - -<p>Mutta eräänä maanantai-aamuna näki hän Pariisista hänelle käännetyn -maksamattoman kirjeen kuoressa käsialan, joka sai hänet kuohuksiin. -Hän oli muutaman minuutin ajan niin kiihdyksissään, ettei pettymystä -peläten uskaltanut avata kirjettä. Hänen kätensä vapisi. Oliko -se mahdollista? Eikö tässä ollut hänen hornamaisen vihollisensa -virittämä ansa?</p> - -<p>Hän repäisi auki kirjeenkuoren. Se oli tosiaankin hänen isänsä -omakätinen kirje. Käsiala osoitti kaikki hänelle hyvin tutut -omituiset pyörähdykset ja piirrot.</p> - -<p>Hän luki:</p> - -<blockquote> - -<p>"Joutuvatko nämä rivit sinun näkyviisi, rakas poikani? Sitä en -uskalla toivoa.</p> - -<p>Koko yön, jolloin minut siepattiin vangiksi, kuljimme autossa, -aamulla vaunuissa. En voinut nähdä mitään. Minulla oli -side silmillä. Linna, jossa minua nyt vartioidaan, tuntuu -rakenteestaan ja puiston kasvullisuudesta päättäen sijaitsevan -Ranskan keskiosassa. Huoneeni on toisessa kerroksessa; on kaksi -ikkunaa, joista toinen on melkein kokonaan wistariain verhoama. -Ehtoopäivisin saan määrätyillä tunneilla käyskennellä puistossa, -mutta alituiseen vartioituna.</p> - -<p>Kyhään tämän kirjeen aivan umpimähkään ja kiinnitän siihen kiven. -Kenties minun jonakuna päivänä onnistuu heittää se muurin yli, ja -voihan silloin joku maalainen sen löytää ja panna postiin.</p> - -<p>Mutta älä ole levoton. Minua kohdellaan hyvin hienotuntoisesti.</p> - -<p>Olen kovin pahoillani ajatellessani, mitä huolia sinulle on -tuottanut rakastava isäsi."</p></blockquote> - -<p>Isidore vilkaisi postileimaan. Kirje oli lähetetty Cuzionista Indren -departementista.</p> - -<p>Indre! Sama departementti, jota hän oli kaksi viikkoa niin uutterasti -tutkistellut!</p> - -<p>Hän silmäili aina mukanansa olevaa pientä taskuopasta.</p> - -<p>Guzion, Eguzonin kantonissa... Sielläkin hän oli ollut.</p> - -<p>Varovaisuuden vuoksi hän hylkäsi englantilaispukunsa, joka alkoi -tulla seudulla tunnetuksi, pukeutui työmieheksi ja suuntasi matkansa -Guzioniin. Se oli vähäpätöinen kylä. Kävisi helpoksi saada selville -kirjeen lähettäjä.</p> - -<p>Sattuma auttoi häntä.</p> - -<p>"Kirje, joka pantiin postiin viime keskiviikkona?" huudahti -kylänvanhin, kelpo porvari, jolle hän uskoi asiansa ja joka lupautui -hänen auttajakseen. "Malttakaas, luulen voivani antaa teille tarkan -tiedon. Ukko Charel, vanha veitsenteroittaja, joka kiertelee -kaikilla departementin markkinoilla, tapasi minut lauantai-aamuna -kylänlaidassa ja kysyi: 'Herra pormestari, kuljettaako posti -kirjettä, ilman postimerkkiä?' — 'Kyllä.' — 'Ja se menee perille?' -'Tietysti, vastaanottajan on vain maksettava pieni lisämaksu.'"</p> - -<p>"Ja missä tuo ukko Charel asuu?"</p> - -<p>"Hän asuu aivan yksinään... tuolla kummulla... tuvassa heti -kirkkomaan takana... Tahdotteko että tulen mukaanne?"</p> - -<p>Tupa oli yksinäinen, keskellä korkeiden puiden ympäröimää -kasvismaata. Heidän tullessaan pihaan lehahti kolme harakkaa suoraan -kopista, missä vahtikoira oli kiinni sidottuna. Eikä koira heidän -lähestyessään haukkunut taikka hievahtanut.</p> - -<p>Beautrelet astui suuresti kummissaan kopille. Elukka lojui -kyljellään, koivet kankeina, kuolleena.</p> - -<p>He riensivät hökkeliin. Ovi oli auki.</p> - -<p>Matalassa, kosteassa tuvassa makasi paljaalle permannolle levitetyllä -kurjalla patjalla täysissä vaatteissaan mies.</p> - -<p>"Ukko Charell" huudahti kylänvanhin. "Onko hänkin kuollut?"</p> - -<p>Vanhuksen kädet olivat kylmät, kasvot hirveän kalpeat, mutta -sydän tykki vielä heikosti ja hitaasti, eikä hän näyttänyt olevan -haavoittunut.</p> - -<p>He koettivat virvoittaa häntä, ja kun se ei onnistunut, läksi -Beautrelet noutamaan lääkärin. Tämä ei menestynyt sen paremmin. -Ukolla ei näyttänyt olevan mitään tuskia. Näytti kuin olisi hän -nukkunut, mutta hypnotisoimisen tai jonkun huumaavan aineen tuottamaa -keinotekoista unta.</p> - -<p>Seuraavana yönä huomasi Isidore kuitenkin vanhuksen luona -valvoessaan, että hänen hengityksensä alkoi käydä voimakkaammaksi -ja että hänen koko olemuksensa alkoi irtautua niistä näkymättömistä -siteistä, jotka häntä kahlehtivat.</p> - -<p>Aamun sarastaessa hän heräsi ja oli entisellään: hän söi, joi ja -liikkui. Mutta hän ei voinut koko päivänä vastata nuoren miehen -kysymyksiin, hänen aivonsa olivat yhä vielä kuin selittämättömän -horroksen herpaamat.</p> - -<p>Seuraavana päivänä hän kysyi Beautreletilta:</p> - -<p>"Mitä on teillä täällä tekemistä?"</p> - -<p>Ensi kertaa hän vasta ihmetteli nähdessään vieraan tuvassaan.</p> - -<p>Vähitellen hän tuli tajulleen. Hän puhui. Hän teki suunnitelmia. -Mutta kun Beautrelet kyseli, mitä oli tapahtunut ennen kuin hän -nukkui, ei hän näyttänyt ymmärtävän.</p> - -<p>Beautrelet huomasi selvästi, että mies ei todellakaan ymmärtänyt. -Hän oli kadottanut muististaan kaikki, mikä oli tapahtunut edellisen -perjantain jälkeen. Se oli kuin äkillinen aukko hänen tavallisessa -elämänkulussaan. Hän kertoi perjantain aamu- ja ehtoopäivästä, siitä -kuinka paljon hän ansaitsi markkinoilla, päivällisestä, jonka hän oli -syönyt majatalossa. Sen jälkeen... sen jälkeen ei ollut mitään muuta; -hän luuli heränneensä sitä seuraavan päivän aamuna.</p> - -<p>Se oli kauheata Beautreletille. Totuus oli noissa silmissä, ne olivat -nähneet sen puiston muurit, joiden takana hänen isänsä odotti häntä; -noissa käsissä, jotka olivat ottaneet kirjeen; noissa sekaantuneissa -aivoissa, jotka olivat aistinneet näkymön, sen pikku sopen, joka -oli tapahtumapaikkana. Ja noista käsistä, noista silmistä, noista -aivoista hän ei voinut saada pienintäkään kaikua totuudesta, joka oli -niin lähellä häntä!</p> - -<p>Voi tuota luo pääsemätöntä, pelottavaa estettä, johon hänen -ponnistuksensa poukkosivat, tuota vaiteliaisuuden ja unohduksen -vastusta, kuinka ilmeisesti olikaan sillä Lupinin leima! Hän yksin -saattoi — luultavasti kuultuaan, että Beautrelet vanhempi oli -yrittänyt antaa itsestään elonmerkkejä — lamauttaa osittaisella -kuolemalla sen miehen, jonka todistus voisi häntä haitata. Beautrelet -ei arvellut tulleensa ilmi; hän ei uskonut Lupinin tietävän, että -hänen käsiinsä oli tullut kirje, ja puolustautuvan henkilökohtaisesti -häntä vastaan. Mutta mikä todistus kaukonäköisyydestä ja -terävä-älyisyydestä olikaan mahdollisen syytöksen ehkäiseminen tuon -kuljeksivan veitsenteroittajan taholta! Nyt ei kukaan tiennyt, että -erään puiston muurien takana majaili apua anova vanki.</p> - -<p>Kukaan? Kyllä, — Beautrelet. Ukko Charel ei kyennyt puhumaan. Mitä -siitä? Voisihan ainakin ottaa selville, millä markkinoilla hän oli -käynyt ja mitä tietä hän luultavasti oli samonnut kotiin. Ja tuon -tien varressa olisi ehkä mahdollista löytää...</p> - -<p>Isidore oli muuten käynyt ukko Charelin mökissä ainoastaan mitä -suurinta varovaisuutta noudattaen ja kenenkään huomiota herättämättä. -Hän päätti nyt olla sinne enää palaamatta. Kuulustelemalla sai hän -tietää, että perjantaina oli markkinat Fresselinesissä, muutaman -lieuen päässä sijaitsevassa isossa kylässä, ja että sinne pääsi joko -isoa mutkittelevaa maantietä tai oikoteitä myöten.</p> - -<p>Hän valitsi sinne perjantaina mennessään valtamaantien, mutta ei -nähnyt mitään huomattavaa, mitään korkeita muureja, vanhaa linnaa.</p> - -<p>Hän söi murkinan eräässä Fresselinesin ravintolassa ja teki juuri -lähtöä, kun näki ukko Charelin astelevan torin yli pikku kärryjänsä -lykäten. Hän alkoi heti seurata vanhusta hyvin pitkän matkan päässä.</p> - -<p>Ukko pysähtyi kahdessa paikassa sietämättömän pitkäksi toviksi, hioen -tusinoittain veitsiä. Sitten hän poikkesi aivan toiselle tielle, joka -johti Grozantiin ja Eguzonin kauppalaan.</p> - -<p>Beautrelet pysyi perässä. Mutta hän ei ollut viittä minuuttia -vaaninut, ennen kuin johtui siihen käsitykseen, ettei hän yksinään -äijän jäljillä väijynyt. Heidän välissään kulki mies, joka seisahtui -aina silloin kun ukkokin ja jatkoi vaellustaan samalla kertaa kuin -tämä, muutoin suurestikaan karttelematta nähdyksi joutumista.</p> - -<p>"Vanhusta vartioidaan", ajatteli Beautrelet; "kenties tahdotaan -tietää, pysähtyykö hän muurin luo..."</p> - -<p>Hänen sydämensä pamppaili. Ratkaisu läheni.</p> - -<p>Kaikki kolme samosivat peräkkäin ylös ja alas jyrkkiä mäkiä, saapuen -Crozantiin, joka on suunnattomista linnanraunioistansa kuuluisa. -Siellä ukko Charel levähti tunnin. Sitten hän läksi alas virralle ja -astui sillan yli.</p> - -<p>Mutta nyt tapahtui seikka, joka hämmästytti Beautreletia. Vakooja -ei mennytkään yli. Hän katseli ukon poistumista ja tämän hävittyä -näkyvistä poikkesi tielle, joka johti kenttien poikki.</p> - -<p>Mitä oli tehtävä? Beautrelet epäröitsi jonkun sekunnin ja teki sitten -rivakan päätöksen. Hän läksi seuraamaan miestä.</p> - -<p>"Tuo on kai nähnyt", ajatteli hän, "että ukko Charel meni suoraan -tietänsä. Hän on huoleton, ja nyt hän lähtee pois. Minne? Linnaan?"</p> - -<p>Hän oli lähellä päämääräänsä. Sen tunsi hän siitä kaihomielisestä -ilosta, joka sai hänen sydämensä kiivaammin sykkimään.</p> - -<p>Mies pujahti pimeään, virran äyräällä kohoavaan metsikköön ja -näyttäysi taas sitten päiväpaisteessa, missä polku päättyi näköpiirin -rajaan.</p> - -<p>Kun Beautrelet vuorostaan pääsi ulos metsiköstä, kummastui hän hyvin -suuresti nähdessään miehen kadonneeksi. Hän etsi katseillaan, mutta -tukahdutti äkkiä huudahduksen ja loikkasi taaksepäin puiden väliin, -jotka oli äsken jättänyt. Oikeallaan hän näki korkean muurin, josta -säännöllisten välimatkojen päässä läksi valtavia, vahvikkeiksi -rakennettuja ulkonemia.</p> - -<p>Löydetty! Löydetty! Noiden muurien takana värjötteli vankina hänen -isänsä! Hän oli keksinyt sen salaisen paikan, missä Lupin säilytti -uhrejaan!</p> - -<p>Hän ei rohjennut astua esille metsän lehtevästä kätköstä. Hitaasti, -melkein nelinkontan ryömien vetäysi hän oikealle ja joutui siten -kunnaalle, jonka laki oli lähimpien puiden latvojen tasalla. Muurit -olivat vielä korkeammat. Mutta hän näki niiden saartaman linnan -katon, Ludvig XIII:n tyyliin rakennetun hentoine pikku torneineen, -joiden keskessä kohosi terävämpi ja korkeampi huippu.</p> - -<p>Beautrelet ei sinä päivänä tehnyt enempää. Hänen oli tarvis punnita -asioita ja laatia hyökkäyssuunnitelmansa, jottei mitään jäisi -sattuman varaan. Hän oli nyt voiton puolella Lupinista ja pystyi -valitsemaan aikansa ja taistelutapansa.</p> - -<p>Hän pyörsi takaisin.</p> - -<p>Sillan korvassa hän kohtasi kaksi talonpoikaisnaista, jotka kantoivat -maitoraintoja. Hän kysyi heiltä:</p> - -<p>"Miksi nimitetään linnaa, joka on tuolla puiden takana?"</p> - -<p>"Linnaa... sen nimi on Aiguille."</p> - -<p>Hän oli tehnyt kysymyksensä pitämättä sitä millään tavoin tärkeänä. -Mutta vastaus sai hänet ihan ällistymään.</p> - -<p>"Aiguillen linna... vai niin!... Mutta missä siis olemme? Indren -departementissa?"</p> - -<p>"Emmehän toki. Indre on joen toisella puolen... Tämä ranta on -Creusea."</p> - -<p>Isidore oli ihan ymmällä. Aiguillen linna! Creusen departementti! -Aiguille Creuse! Salakirjoituksen avain! Voitto oli taattu, -ratkaiseva, täydellinen.</p> - -<p>Sanaakaan enää virkkamatta hän käänsi selkänsä naisille ja läksi -tiehensä hoippuen kuin päihtynyt.</p> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="KUUDES_LUKU" id="KUUDES_LUKU">KUUDES LUKU</a></h2> - - -<p>Beautrelet teki oitis päätöksensä: hän toimisi omin päin. Poliisille -ilmoittaminen olisi liian vaarallista. Sitäpaitsi, kun hän voisi -esittää ainoastaan otaksumia, pelkäsi hän oikeuden vitkallisuutta, -ehdottomasti sattuvia varomattomuuksia, kokonaista alustavaa -tutkimusta, jonka kestäessä Lupin varmasti saisi vihiä hankkeesta ja -ehtisi peräytyä hyvässä järjestyksessä.</p> - -<p>Kello kahdeksan seuraavana aamuna hän lähti käärö kainalossa -majatalosta, jossa oli asunut Cuzionin lähistöllä ollessaan, meni -ensimmäiseen eteen osuvaan metsikköön, riisui työmiespukunsa ja oli -taas sama englantilainen maalari kuin ennenkin. Sitten hän etsi -käsiinsä Eguzonin kauppalan notaarin.</p> - -<p>Hän kertoi pitävänsä paljon seudusta ja sopivan asunnon löytäessään -mielellään asettuvansa sinne vanhempainsa kanssa.</p> - -<p>Notaari luetteli useitakin kartanoita. Beautrelet huomautti, että oli -puhuttu Aiguillen linnasta Creuse-joen varrella.</p> - -<p>"Kyllä, mutta Aiguillen linnan on jo viisi vuotta omistanut eräs -liiketuttavani, eikä se ole myytävänä."</p> - -<p>"Hän siis asuu siellä?"</p> - -<p>"Hän on asunut siellä, tai oikeammin sanoen hänen äitinsä. Mutta -hänen mielestään oli linna hiukan synkkä, joten hän ei viihtynyt -siellä. He muuttivat sieltä viime vuonna."</p> - -<p>"Ja nyt siellä ei asu ketään?"</p> - -<p>"Kyllä, eräs italialainen, jolle liiketuttavani on vuokrannut sen -kesäksi, parooni Anfredi."</p> - -<p>"Vai niin, parooni Anfredi, aivan nuori mies, näyttää hyvin -ylpeältä..."</p> - -<p>"Sitä en todellakaan tiedä... Liiketuttavani teki kaupan hänen -kanssaan suoraan. Ei tehty mitään sitoumusta... asia sovittiin -kirjeellä..."</p> - -<p>"Mutta te tunnette paroonin?"</p> - -<p>"En, hän ei milloinkaan poistu linnasta... Toisinaan autolla ja -yöllä, niin väitetään. Kaikki ostokset tekee vanha keittäjätär, joka -ei puhele kenenkään kanssa. Omituisia ihmisiä..."</p> - -<p>"Luuletteko, että liiketuttavanne möisi linnan?"</p> - -<p>"Sitä en usko, se kun on historiallinen linna, puhtainta Ludvig -XIII:n tyyliä. Liiketuttavani oli hyvin kiintynyt siihen, ja ellei -hän ole muuttanut mielipidettään..."</p> - -<p>"Voitteko mainita minulle hänen nimensä ja osoitteensa?"</p> - -<p>"Louis Valméras, Rue du Mont-Thabor 34."</p> - -<p>Beautrelet lähti lähimmältä asemalta junalla Pariisiin. Kaksi -päivää myöhemmin, kolmasti turhaan käytyään, hän viimeinkin tapasi -Louis Valmérasin. Hän oli noin kolmikymmenvuotias mies, jolla oli -avoimet, miellyttävät kasvot. Beautrelet ei katsonut teeskentelemistä -tarpeelliseksi, sanoi nimensä ja kertoi etsiskelynsä ja vierailunsa -tarkoituksen.</p> - -<p>"Minulla on syytä uskoa", hän lopetti, "että isääni pidetään -vangittuna Aiguillen linnassa, luultavasti toisten uhrien kanssa. -Ja minä tulen nyt kysymään teiltä, mitä tiedätte vuokralaisestanne -parooni Anfredista?"</p> - -<p>"En paljoa. Tapasin parooni Anfredin Monte Carlossa viime talvena. -Hän halusi viettää kesää Ranskassa, ja sattumalta kuultuaan, että -minä olin Aiguillen linnan omistaja, hän tarjoutui vuokraamaan sen."</p> - -<p>"Hän on hyvin nuori mies..."</p> - -<p>"Niin on; hänellä on hyvin tarmokkaat silmät ja vaalea tukka."</p> - -<p>"Ja punertava parta, eikö niin?"</p> - -<p>"Päättyvä kahteen suippuun... ja hänen irtokauluksensa on napitettu -takaa, kuten papeilla. Hän muistuttaa englantilaista pappia."</p> - -<p>"Hän se on", mutisi Beautrelet, "hän se on, sellaisena kuin minä -hänet olen nähnyt; ihan hänen tuntomerkkinsä".</p> - -<p>"Kuinka? Te uskotte siis —?"</p> - -<p>"Minä uskon, minä olen varma siitä, että vuokralaisenne ei ole kukaan -muu kuin Arsène Lupin."</p> - -<p>Kertomus huvitti Louis Valmérasia. Hän tunsi kaikki Lupinin -seikkailut ja yksityiskohdat hänen taistelustaan Beautreletin kanssa. -Hän hykerteli käsiään.</p> - -<p>"Nyt tulee Aiguillen linna kuuluisaksi... eikä minulla ole mitään -sitä vastaan, sillä sen jälkeen kun äitini muutti sieltä pois, olen -ajatellut ensi tilassa myydä sen. Nyt varmaan löydän sille ostajan. -Mutta..."</p> - -<p>"Mutta?"</p> - -<p>"Pyydän teitä toimimaan mitä varovaisimmin ja olemaan ilmoittamatta -mitään poliisille ennen kuin olette aivan varma asiasta. Voitteko -ajatella sitä mahdollisuutta, että vuokralaiseni <i>ei</i> ole Arsène -Lupin?"</p> - -<p>Beautrelet kuvasi suunnitelmansa. Hän menisi sinne yksinään yön -aikaan, kiipeisi muurin yli, piiloutuisi puistoon...</p> - -<p>Louis Valméras keskeytti hänet heti.</p> - -<p>"Te ette kovinkaan helposti kiipeä yli noin korkean muurin. Jos -se teille onnistuisikin, ottaisi teidät vastaan kaksi suunnatonta -kahlekoiraa, jotka omistaa äitini ja jotka minä jätin linnaan."</p> - -<p>"Pyh! Myrkytetty leipäpala..."</p> - -<p>"Kiitoksia paljon. Mutta otaksukaamme, että pääsisitte niistä. Entäs -sitten? Kuinka tunkeutuisitte linnaan? Ovet ovat tukevat, ikkunat -ristikolla varustetut. Ja sitä paitsi, jos pääsisitte sisäänkin... -kuka näyttäisi teille tien? Siellä on kahdeksankymmentä huonetta."</p> - -<p>"Niin, mutta huone toisessa kerroksessa, kaksi ikkunaa..."</p> - -<p>"Tiedän sen, me nimitimme sitä wistariakamariksi. Mutta kuinka -löydätte sen? Siellä on kolmet portaat ja mutkikas käytävien sokkelo. -Vaikka minä neuvoisin teille tien ja kuvailisin kuinka mennä, -joutuisitte silti harhaan."</p> - -<p>"Tulkaa mukaan", esitti Beautrelet nauraen.</p> - -<p>"Mahdotonta. Olen luvannut äidilleni tulla hänen luokseen maalle."</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Beautrelet palasi sen ystävän luo, jonka huoneessa hän asui, ja -alkoi valmistautua. Mutta hänen iltapuolella lähtöhommissa ollessaan -poikkesi Valméras hänen luokseen.</p> - -<p>"Tahtoisitteko edelleenkin minut mukaanne?"</p> - -<p>"Tahdonko muka!"</p> - -<p>"No niin, minä tulen. Tuo retki houkuttelee minua. Uskon, ettei siitä -koidu ikävystyttävä, ja minua huvittaa sekaantua tuohon kaikkeen... -Eikä minun asiaanpuuttumiseni muuten voi jäädä hyödyttömäksi -teillekään. Tässä on jo pikku alku yhteistoimintaan."</p> - -<p>Hän näytti isoa, ruostunutta, arvokkaan näköistä avainta.</p> - -<p>"Ja tuo avain sopii —?" kysyi Beautrelet.</p> - -<p>"Pieneen hyökkäysporttiin, joka on kätketty kahden muurinulkoneman -rakoon ja jota ei ole käytetty vuosisatoihin, joten en ole katsonut -tarpeelliseksi näyttää sitä vuokralaisellenikaan. Se on maaseudulle -päin, ihan metsänlaitaa vastassa..."</p> - -<p>Beautrelet keskeytti hänet kerkeästi:</p> - -<p>"Sen pääsyn ne tuntevat. Ilmeisesti livahti siitä puistoon se mies, -jota seurasin. Niin, ote on jännittävä, ja tämän pelin me voitamme. -Mutta onpa meidän siinä pidettäväkin silmät auki!"</p> - -<p>... Kaksi päivää senjälkeen saapui Crozantiin viheliäisen -konin laahaamina mustalaisvankkurit. Ajaja sai luvan seisahtua -kylän laiteille ja panna hevosen vanhaan hyljättyyn katokseen. -Paitsi ajajaa, joka ei ollut kukaan muu kuin Valméras, kuului -seurueeseen kolme nuorta miestä, joiden ammattina oli punoa pohjia -juurituoleihin: Beautrelet ja kaksi hänen koulutoveriaan.</p> - -<p>He pysyttelivät asemillaan kolme päivää, odottelivat soveliasta -kuutamotonta yötä ja kaartelivat kukin erikseen puiston seutuvilla. -Kerran näki Beautrelet muuriin sovitetun pikku portin. Se oli kahden -hyvin likekkäisen muurinulkoneman kulmauksessa ja melkein peittynyt -orjantappurapensaston taa.</p> - -<p>Neljäntenä iltana pysyi taivas vihdoinkin isojen mustien pilvien -kattamana, ja Valméras päätti, että lähdettäisiin vaaniskelemaan, -joskin olisi epäsuotuisain seikkojen esiintyessä pakko kääntyä -takaisin.</p> - -<p>He astelivat nelisin pikku metsikön kautta. Sitten ryömi Beautrelet -tiheikköön, repi kätensä orjantappurapensaisiin ja varovasti -kohottautuen pisti lukkoon avaimen. Hän kiersi hiljaa. Onnistuisiko -hänen avata ovi? Eikö se ollut sisäpuolelta teljetty? Hän työnsi... -ovi avautui narahtamatta. Hän oli puistossa.</p> - -<p>"Pääsittekö, Beautrelet?" kysyi Valméras. "Odottakaa minua. -Vartioitkaa te kaksin ovea, jottei paluumme tule ehkäistyksi. -Viheltäkää, jos näette vähänkin epäiltävää."</p> - -<p>Hän tarttui Beautreletin käteen, ja he tunkeusivat pensaikkojen -pimentoon. Heidän päästyään ruohikolle puiston keskelle tuli -valoisampaa, kuu pilkisti pilvien lomasta, ja he näkivät edessään -linnan huipukkaat tornit, — ne oli rakennettu sen korkean, terävän -kärjen ympärille, josta linnalla oli nimenään Aiguille — neula. Ei -ainoassakaan ikkunassa valoa. Ei hisahdustakaan missään.</p> - -<p>Valméras tarttui kumppaniansa käsivarteen.</p> - -<p>"Hiljaa!"</p> - -<p>"Miksi?"</p> - -<p>"Näettehän... koirat tuolla..."</p> - -<p>Kuului murinaa. Valméras vihelsi hyvin hiljaa. Kaksi valkeata haamua -hyökkäsi esiin ja heittäysi isäntänsä jalkoihin.</p> - -<p>"Kas niin, pienokaiset... alallanne... noin... älkää hievahtako..."</p> - -<p>Ja hän virkkoi Beautreletille:</p> - -<p>"Ja nyt matkaan. Olen levollinen."</p> - -<p>"Oletteko varma tiestä?"</p> - -<p>"Olen. Lähestymme juuri pengermää."</p> - -<p>"Ja sitten?"</p> - -<p>"Muistelen, että eräässä kohden vasemmalla, missä pengermä virran -puolella nousee pohjakerroksen ikkunain tasalle, on ikkunaluukku, -joka ei sulkeudu kunnolleen, joten sen voi ulkoapäin avata."</p> - -<p>Sinne saapuessaan he tosiaankin saivat luukun auki. Valméras leikkasi -ikkunasta ruudun irti timantilla. Hän käänsi hakaa. Tuossa tuokiossa -he olivat kuistilla.</p> - -<p>"Olemme käytävän päässä", selitteli Valméras. "Siihen yhtyy avara, -kuvaveistoksilla koristeltu pylväikkö, jonka toisesta päästä portaat -johtavat isänne kamarin lähelle."</p> - -<p>Hän astui askeleen eteenpäin.</p> - -<p>"Tuletteko, Beautrelet?"</p> - -<p>"Kyllä, kyllä."</p> - -<p>"Mutta ettehän te tulekaan... Mikä teitä vaivaa?"</p> - -<p>Hän tarttui toista käteen. Se oli jääkylmä, ja hän näki nuoren miehen -lyyhistyneen permannolle.</p> - -<p>"Mikä teitä vaivaa?" kertasi hän.</p> - -<p>"Ei mikään... se menee ohitse..."</p> - -<p>"Mutta..."</p> - -<p>"Minä pelkään..."</p> - -<p>"Tekö pelkäätte!"</p> - -<p>"Niin", tunnusti Beautrelet avomielisesti, "hermoni tekevät tenän... -tavallisesti saan ne talttumaan... mutta tänään, hiljaisuus... -jännitys... Ja tuon sihteerin tikarinpistosta asti... Mutta se menee -ohi... jo tulen kuntoon..."</p> - -<p>Hän sai noustuksi jaloilleen, ja Valméras veti hänet pois kuistilta. -He hapuilivat eteenpäin käytävässä niin hiljaisesti, ettei -kumpainenkaan tiennyt mitään toisestaan.</p> - -<p>Mutta heikkoa valoa heijastui pylväiköstä, jota kohti he etenivät. -Valméras pisti päänsä sisälle. Portaiden juurelle oli asetettu -yölamppu pikku pöydälle, joka pisti näkyviin erään palmun notkeiden -oksien lomasta.</p> - -<p>"Seis!" kuiskasi Valméras.</p> - -<p>Lampun vierellä seisoi vartioimassa pyssy kädessä mies.</p> - -<p>Oliko hän nähnyt heidät? Kenties. Ainakin häntä jokin häiritsi, sillä -hän laski pyssynsä olalleen.</p> - -<p>Beautrelet lyyhähti polvilleen puulaatikon taakse, johon oli -istutettu lehtevä ruukkukasvi; hän ei hievahtanut paikaltaan, ja -sydän hypähteli hänen rinnassaan.</p> - -<p>Mies tyyntyi kuitenkin, kun kaikki pysyi hiljaisena. Hän laski -aseensa alas. Mutta hänen kasvonsa pysyivät kääntyneinä puulaatikkoon -päin.</p> - -<p>Hirveitä minuutteja kului, kymmenen, viisitoista. Kuun säde oli -hiipinyt sisälle eräästä porras-ikkunasta. Ja äkkiä huomasi -Beautrelet, että se siirtyi vähitellen ja olisi viidentoista, ehkä -kymmenenkin minuutin kuluttua hänen kohdallaan, paistaen suoraan -hänen kasvoihinsa.</p> - -<p>Hikipisarat kierähtelivät hänen kasvoiltaan hänen vapiseville -käsilleen. Hänen tuskansa oli niin tukala, että hän oli vähällä -nousta ja rynnätä pakoon... Mutta muistaessaan, että Valméras -oli mukana, hän etsi tätä katseillaan ja ällistyi nähdessään eli -oikeastaan uumoillessaan, että toinen ryömi pimeässä eteenpäin -ruukkukasvien ja kuvapatsaiden suojassa. Hän ehti jo portaiden -alapäähän, muutaman askeleen päähän miehestä.</p> - -<p>Mitä aikoo hän tehdä? Pujahtaako miehen ohitse? Yksinäänkö yrittää -vangin vapauttamista? Mutta voiko hän sivuuttaa vartijaa?</p> - -<p>Beautrelet ei enää nähnyt häntä, ja hän tunsi, että jotakin -tapahtuisi, jotakin mitä itse hiljaisuuskin tuntui aavistelevan, -sillä se oli käynyt vielä syvemmäksi ja kaameammaksi.</p> - -<p>Äkkiä ponnahti varjo miehen kimppuun, lamppu sammui, kuului -kamppailun jytyä... Beautrelet hyökkäsi paikalle. Miehet -kieriskelivät permannolla. Hän yritti tunkeutua esille. Mutta silloin -hän kuuli voihkivan huoahduksen, ja toinen taistelijoista nousi ylös, -tarttuen hänen käsivarteensa.</p> - -<p>"Pian... eteenpäin!"</p> - -<p>Puhuja oli Valméras.</p> - -<p>He astuivat kahdet portaat ja saapuivat mattojen verhoamaan käytävään.</p> - -<p>"Oikealle", kuiskasi Valméras... "neljäs huone vasemmalla".</p> - -<p>He löysivät pian tämän huoneen oven. Vanki oli teljetty, kuten he -olivat odottaneetkin. Heidän täytyi hiljalleen ahertaa puolisen -tuntia ennen kuin saivat suoriutuneiksi lukosta. Vihdoin he pääsivät -sisälle.</p> - -<p>Beautrelet hiipi vuoteen ääreen. Hänen isänsä nukkui.</p> - -<p>Hän herätti vanhuksen varovasti.</p> - -<p>"Minä se olen, Isidore... ja eräs ystävä... älä pelkää... nousehan... -ei sanaakaan..."</p> - -<p>Isä pukeutui, mutta juuri heidän lähtiessään hän huomautti matalalla -äänellä:</p> - -<p>"Minä en ole yksinäni linnassa..."</p> - -<p>"Ahaa! Keitä muita? Ganimard? Holmes?"</p> - -<p>"Ei... ainakaan en minä ole heitä nähnyt."</p> - -<p>"Ken siis?"</p> - -<p>"Eräs nuori tyttö."</p> - -<p>"Epäilemättä neiti de Saint-Véran."</p> - -<p>"En tiedä... olen monena kertana kaukaa nähnyt hänet puistossa... -ja kumartuessani ulos ikkunasta näen hänen ikkunansa. Hän on tehnyt -minulle merkkejä."</p> - -<p>"Tiedätkö, missä hänen kamarinsa on?"</p> - -<p>"Kyllä, käytävässä, kolmas vasemmalla."</p> - -<p>"Sininen kamari", jupisi Valméras. "Siinä on kaksipuolinen ovi, se on -helpompi saada auki."</p> - -<p>Toinen ovipuolisko myötäsi todellakin heti. Vanha Beautrelet otti -toimekseen ilmoittaa nuorelle tytölle.</p> - -<p>Kymmenen minuuttia myöhemmin hän tuli ulos tytön kanssa ja sanoi -pojalleen:</p> - -<p>"Olit oikeassa... Se on neiti de Saint-Véran."</p> - -<p>Kaikki neljä astuivat alas. Porraskäytävän alipäässä Valméras -pysähtyi, kumartuen miehen yli. Sitten heidän ehtiessään kuistille -hän selitti:</p> - -<p>"Hän ei ole kuollut ja jää henkiin."</p> - -<p>"Hyvä!" virkahti Beautrelet huojentuneesti.</p> - -<p>"Veitseni terä sujahti onneksi sivutse... isku ei ole kuolettava. -Eivätpä muuten nuo roistot ole säälin arvoisia."</p> - -<p>Ulkona olivat vastassa molemmat koirat, seuraten heitä pienelle -portille asti. Siellä Beautrelet tapasi molemmat ystävänsä. Pikku -seurue lähti puistosta. Kello oli kolme aamulla.</p> - -<p>Beautrelet ei tyytynyt ensimmäiseen voittoonsa. Niin pian kun oli -saanut majoitetuksi isän ja nuoren tytön, alkoi hän kysellä heiltä -ihmisistä, jotka asuivat linnassa, ja erityisesti Arsène Lupinin -tavoista. Hän sai siten tietää, että Lupin kävi siellä ainoastaan -joka kolmas tai neljäs päivä; hän saapui sinne illalla autolla ja -lähti pois aamulla. Jokaisella sellaisella käynnillään hän tuli -vankien luokse, jotka olivat aivan yksimieliset kiitellessään hänen -hienotunteisuuttaan ja sujuvaa kohteliaisuuttaan. Nykyään hän -luultavasti ei ollut linnassa.</p> - -<p>Paitsi häntä he olivat nähneet ainoastaan vanhan eukon, joka -hoiti keittiötä ja taloutta, ja kaksi miestä, jotka vuorotellen -vartioitsivat heitä, mutta eivät milloinkaan puhuneet sanaakaan, -nähtävästi kaksi palvelijaa, heidän tavoistaan ja ulkonäöstään -päättäen.</p> - -<p>"Kaksi rikostoveria kaikessa tapauksessa", sanoi Beautrelet, "tai -oikeammin eukon kanssa kolme. Se on saalis, jota ei voi halveksia. Ja -jos emme menetä aikaa..."</p> - -<p>Hän nousi pyörälleen ja läksi Eguzonin kauppalaan, herätti -santarmikunnan, pani kaikki ihmiset liikkeelle ja tuli takaisin -Crozantiin kello kahdeksan, mukanaan korpraali ja kahdeksan -santarmia. Kaksi heistä vartioitsi mustalaisvankkurien luona. -Kaksi muuta asettui pikku muuriportille. Loput neljä korpraalinsa -komentamina ja Beautreletin ja Valmérasin seuraamina menivät linnan -pääkäytävälle.</p> - -<p>Liian myöhään. Portti oli sepo selällään. Eräs talonpoika sanoi -heille tunti takaperin nähneensä auton vierivän ulos linnasta.</p> - -<p>Tutkimus ei todellakaan tuottanut mitään tuloksia. Joukkue -luultavasti oli asustellut siellä vain liikkuvalla jalalla pysyen. -Löydettiin joitakuita vaatekappaleita, talouskapineita eikä mitään -muuta.</p> - -<p>Vielä enemmän ihmetytti Beautreletia ja Valmérasia haavoittuneen -katoaminen. He eivät voineet havaita pienintäkään jälkeä taistelusta, -eivät edes ainoatakaan veripisaraa pylväikön kivipermannolla.</p> - -<p>Ei ylipäätään ollut mitään näkyvää todistusta siitä, että Lupin oli -oleillut Aiguillen linnassa, ja olisi voitu vastustaa Beautreletin -ja hänen isänsä, Valmérasin ja neiti de Saint-Véranin väitteitä, -ellei olisi nuoren tytön kamarin viereisestä huoneesta lopulta -löydetty puolikymmentä komeata kukkavihkoa, joissa riippui Arsène -Lupinin nimikortti. Hänen hylkimiänsä kukkavihkoja, kuihtuneita ja -unohtuneita... Yksi niistä sisälsi nimikortin ohella kirjeen, jota -Raymonde ei ollut nähnyt. Kun tutkintotuomari sen ehtoopäivällä -avasi, havaittiin sen sisältävän kymmenen sivua rukouksia, lupauksia, -uhkauksia, epätoivon purkauksia — halveksimista ja kylmyyttä -osakseen saaneen kiihkeän rakkauden ilmauksia.</p> - -<p>Kirje päättyi seuraavasti: "Minä tulen tiistai-iltana, Raymonde. -Ajatelkaa tarkoin siihen asti. Minä puolestani en suostu odottamaan -kauempaa. Olen valmis kaikkeen."</p> - -<p>Tiistai-iltana... saman päivän ilta, jona Beautrelet oli vapauttanut -neiti de Saint-Véranin.</p> - -<p>Vereksessä muistissa on vielä, millainen suunnaton hämmästyksen ja -ihastuksen kohu pauhasi koko maailmassa, kun tuli tietoon odottamaton -ratkaisu: että neiti de Saint-Véran oli vapaa! Neitonen, jota Lupin -rakasti, jonka takia hän oli punonut mitä viekkaimpia juonia, oli -riistetty hänen vallastaan! Vapaa oli myöskin Beautreletin isä, -jonka Lupin oli valinnut lunnaaksi vimmatussa kiihkossaan aselepoa -aikaansaamaan, mitä hänen tunteittensa tulisuus välttämättömästi -kaipasi. Molemmat vangit olivat vapaat ja Neulan salaisuus tiedossa, -julkinen, yli koko maailman levinnyt!</p> - -<p>Suurella yleisöllä oli todellakin hauskaa. Voitetusta seikkailijasta -sepitettiin lauluja.</p> - -<p>"Lupinin lemmenseikkailu!" "Arsènen huokailut!" "Rakastunut voro!" -"Taskuvarkaan valitus!" huudeltiin bulevardeilla ja hyräiltiin -työpajoissa.</p> - -<p>Kysymyksien sadellessa sanomalehtimiesten liudassa, Raymonde vastaili -mitä varovaisimmin. Mutta löytyihän kirje ja kukkavihot ja koko -surkea pöty! Naurettuna ja pilkattuna kuukertui Lupin jalustaltaan -alas.</p> - -<p>Ja Beautreletista tuli epäjumala. Hän oli nähnyt kaikki, ennustanut -kaikki, valaissut kaikki. Neiti de Saint-Véranin tutkintotuomarille -antama todistus vahvisti pienimpiäkin piirteitä myöten nuoren miehen -harkitseman oletuksen. Todellisuus tuntui joka kohdassa mukautuvan -hänen ennakolta miettimäänsä järjestelmään. Lupin oli löytänyt -herransa.</p> - -<p>Beautrelet tahtoi, että hänen isänsä ennen Savoijin vuoristoon -palaamistansa levähtäisi moniaita kuukausia päiväpaisteisilla -seuduilla, ja vei itse sekä hänet että neiti de Saint-Véranin Nizzan -tienoolle, minne kreivi de Gesvres niinikään oli tyttärinensä -talveksi asettunut. Kaksi päivää sen jälkeen saapui Valméras äitinsä -seurassa uusien ystäviensä luokse, ja he muodostivat siten pikku -siirtokunnan Gesvresin huvilan ympäristölle, yötä päivää vartionansa -puoli tusinaa kreivin palkkaamaa miestä.</p> - -<hr class="tb" /> - -<p>Lokakuun alussa piti Beautreletin jälleen ryhtyä keskeytyneihin -lukuihinsa Pariisissa, valmistuakseen tutkintoihinsa. Ja päivät -kuluivat nyt rauhallisesti ilman mainittavia tapahtumia. Mitä muuten -saattoikaan tapahtua? Eikö sota ollut päättynyt?</p> - -<p>Lupinillakin luultavasti oli sama tunne ja hänen oli kai täytynyt -alistua kohtaloonsa, sillä eräänä päivänä putkahtivat jälleen -ihmis-ilmoille hänen molemmat muut uhrinsa, Ganimard ja Sherlock -Holmes. Heidän paluunsa elämään ei muuten ollut millään tavoin komea. -Muuan ryysyjen kerääjä heidät löysi Orfèvres-laiturilta poliisiasemaa -vastapäätä nukkumasta, köytettyinä.</p> - -<p>Oltuaan viikon verran ihan puusta pudonneina saivat he kootuksi -ajatuksiaan ja kertoivat — tai oikeastaan Ganimard kertoi, sillä -Holmes jurotteli yrmeänä — että olivat huvijahti "Pääskysellä" -tehneet matkan ympäri Afrikan, hauskan ja opettavaisen matkan, jolla -he olivat saaneet esiintyä aivan vapaina, paitsi muutamina tunteina, -jotka olivat viettäneet lastiruuman pohjalla, miehistön poikkeillessa -ulkomaisiin satamiin.</p> - -<p>He eivät ollenkaan muistaneet, millä tavoin olivat joutuneet -Orfèvres-laiturille; he olivat luultavasti nukkuneet useita päiviä.</p> - -<p>Heidän vapauttamisensa oli tappionsa tunnustamista. Lupin myönsi sen -nyt kieräilemättä, tauottuaan taistelemasta.</p> - -<p>Eräs tapaus muuten saattoi tappion vielä selkeämmäksi: Louis -Valmérasin ja neiti de Saint-Véranin kihlautuminen. Olosuhteiden -luoman tuttavallisen seurustelun tuloksena oli ollut molempien -nuorten rakastuminen toisiinsa. Valmérasia viehätti Raymonden -kaihomielinen sulous, ja tyttöön, joka oli saanut katkeria kokemuksia -ja kaipasi suojelusta, tehosi suuresti se tarmokkuus, jolla toinen -oli niin pontevasti auttanut hänen pelastumistaan.</p> - -<p>Hääpäivää odoteltiin jonkun verran levottomasti. Eikö Lupin yrittäisi -jälleen käydä hyökkäämään? Taipuisiko hän aivan säveästi menettämään -rakastamansa naisen? Pari kolme kertaa nähtiin epäiltäviä olentoja -hiipimässä huvilan lähettyvillä, jopa joutui Valméras eräänä iltana -puolustautumaan joltakulta juopuneeksi tekeytyneeltä, joka laukaisi -häntä kohti pistoolinsa, niin että luoti lävisti hänen hattunsa. -Mutta vihkiminen tapahtui kuitenkin määrättynä päivänä ja hetkenä, ja -Raymonde de Saint-Véranista tuli rouva Valméras.</p> - -<p>Oli kuin itse kohtalo olisi käynyt Beautreletin puolelle ja -varmentanut voitonsanoman. Koko suuri yleisö tajusi sen selvästi, -ja hänen ihailijainsa keskuudessa heräsi nyt ajatus panna toimeen -loistavat kemut, joilla vietettäisiin hänen voittoansa ja Lupinin -tuhoa. Mainio ajatus, ja se otettiinkin vastaan yleisellä -innostuksella. Kahdessa viikossa ilmoittausi kolmesataa osanottajaa. -Erikseen kutsuttiin juhlaan kaksi oppilasta kaikkien Pariisin -lyseoiden seitsemänneltä luokalta. Sanomalehdistö viritteli -kiitosvirsiä. Ja kemuista koitui mitä pitikin: kirkastusjuhla.</p> - -<p>Mutta yksinkertainen ja miellyttävä kirkastus, koska Beautrelet -oli sen sankari. Hänen pelkkä läsnäolonsa antoi juhlalle oikean -leiman. Hän osoittausi vaatimattomaksi kuten tavallista, hiukan -hämmästellen ylenpalttisia hyvä-huutoja, hiukan häpeillen ylellisiä -ylistyspuheita, joissa hänet väitettiin maailmankuuluja poliiseja -etevämmäksi... hiukan häpeillen, mutta myöskin suurta liikutusta -tuntien.</p> - -<p>Sen lausui hän julki pienessä puheessa, joka viehätti kaikkia ja -jossa esiintyi pelkkää katsomistakin punastelevan pojan ujous. Hän -puhui ilostaan ja ylpeydestään. Ja niin järkevä ja maltillinen kuin -olikin, koki hän nyt kuitenkin ikuisesti unohtumatonta hurmaannusta. -Hän hymyili ystävilleen, lyseotovereilleen, Valmérasille, joka -oli vasiten saapunut ilmaisemaan hänelle ihailuansa, kreivi de -Gesvresille ja isälleen.</p> - -<p>Hänen puheensa lähetessä loppuaan ja hänen vielä seisoessaan lasi -kädessä kuului salin alapäästä sorinaa ja siellä näkyi joku seuhtovan -sanomalehti hyppysissään. Tuli taas hiljaista, rauhanhäiritsijä -istuutui jälleen, mutta uteliaisuus levisi pitkin pöytää, sanomalehti -kulki kädestä käteen, ja aina kuului huudahdus, kun joku vieraista -vilkaisi osoitetulle sivulle.</p> - -<p>"Lukekaa se ääneen!" huudettiin vastapäiseltä puolelta.</p> - -<p>Kunniavieraan pöydässä nousi joku seisomaan. Beautrelet vanhempi -läksi noutamaan lehden ja ojensi sen pojalleen.</p> - -<p>"Lukekaa! lukekaa!" huudeltiin vielä kovemmin.</p> - -<p>Ja toiset hokivat:</p> - -<p>"Kuulkaa! Hän aikoo lukea... kuulkaa!"</p> - -<p>Beautrelet seisoi kasvot yleisöön päin ja haki isänsä antamasta -sanomalehdestä kirjoitusta, joka oli herättänyt moista hälinää. -Nähtyään sinisellä kynällä alleviivatun otsakkeen kohotti hän kätensä -pyytääkseen hiljaisuutta, ja luki äänellä, jota mielenliikutus -muutteli yhä enemmän ja enemmän, sikäli kuin hämmästyttävät -paljastukset tekivät tyhjiksi kaikki hänen ponnistuksensa, kumosivat -hänen käsityksensä <i>Aiguille creusesta</i> ja osoittivat, kuinka -hyödytön oli ollut hänen taistelunsa Arsène Lupinia vastaan:</p> - -<blockquote> - -<p>"<i>Akatemian jäsenen t:ri Massibanin avoin kirje</i>.</p> - -<p>Herra toimittaja!</p> - -<p>Maaliskuun 17 p:nä 1679 ilmestyi aivan pienoinen kirjanen nimeltä:</p> - -<p>'ONTON NEULAN SALAISUUS.</p> - -<p><i>Koko totuus paljastettu ensi kerran. Minun itseni painattama -satana kappaleena hovin tiedoksi</i>.'</p> - -<p>Saman päivän aamuna kello yhdeksän alkoi tekijä, aivan nuori, -hyvin puettu mies, jonka nimeä kukaan ei tiedä, jakaa lehtistään -hovin etevimmille henkilöille. Kello kymmenen, hänen käytyään -neljän henkilön luona, hänet vangitsi eräs kaartin kapteeni ja -vei kuninkaan yksityishuoneeseen, sitten heti lähtien etsimään -noita neljää jaettua kappaletta. Kun kaikki sata kappaletta oli -jälleen saatu kokoon, laskettiin ne huolellisesti, niputettiin ja -todettiin, jonka jälkeen kuningas itse viskasi ne tuleen, jättäen -niistä vain yhden itselleen.</p> - -<p>Sitten hän antoi kaartin kapteenille käskyn luovuttaa kirjasen -tekijä herra de Saint-Marsille; tämä taasen sulki vankinsa ensin -Pigneroliin, sitten Sainte-Marguerite-saaren linnoitukseen. Tuo -mies ei nähtävästi ole ollut kukaan muu kuin kuuluisa Rautanaamio.</p> - -<p>Ja totuus — tai ainakin osa totuutta — ei olisi konsanaan -tullut tietoon, ellei saapuvilla ollut kaartin kapteeni olisi, -kuninkaan kääntäessä hänelle selkänsä, voittamatonta kiusausta -tuntien vikkelästi siepannut liekeistä toista kappaletta, -ennenkuin tuli oli sitä saavuttanut.</p> - -<p>Kuusi kuukautta senjälkeen löydettiin kapteenin ruumis Gaillonin -ja Nantesin väliseltä valtamaantieltä. Murhaajat olivat -riistäneet häneltä kaikki vaatteet, mutta unohtaneet hänen -oikeaan saappaaseensa jalokiven, kuten sitten havaittiin, mitä -puhtaimman ja hyvinkin kallisarvoisen timantin.</p> - -<p>Hänen papereistaan löytyi eräs käsinkirjoitettu muistiinpano. -Siinä ei puhuta liekeistä pelastuneesta kirjasesta, vaan -selostetaan sen ensimmäiset luvut. Kysymyksessä on salaisuus, -joka oli Englannin kuninkaitten tiedossa, mutta hävisi heiltä -hupelon Henrik IV:n kruunun joutuessa Yorkin herttualle. Sen -ilmaisi Ranskan kuninkaalle Kaarlo VII:lle Jeanne d'Arc; -nyt se joutui valtiosalaisuudeksi, se siirtyi hallitsijalta -hallitsijalle, kirjeen kautta, joka aina sinetittiin uudelleen -ja löydettiin kunkin kuninkaan kuolinvuoteelta, osoitteenansa: -'Ranskan kuninkaalle.'</p> - -<p>Salaisuus koski, kertoen sen säilytyspaikan, suunnatonta -kuningasten omistamaa, vuosisatojen kuluessa yhä karttunutta -aarretta.</p> - -<p>Sataneljätoista vuotta myöhemmin vei Ludvig XVI Templessä vankina -ollessaan erään kuninkaallisen perheen upseerivartioon kuuluvan -upseerin hiukan syrjään ja virkkoi hänelle:</p> - -<p>'Monsieur, eikö teillä ollut esi-isäni, suuren kuninkaan väessä -joku sukulainen kapteenina?'</p> - -<p>'Kyllä, sire.'</p> - -<p>'Vai niin. Olisiko teissä miestä... olisiko teissä miestä'...</p> - -<p>Hän epäröitsi. Upseeri täydensi lauseen:</p> - -<p>'Olla kavaltamatta teitä? Oh, sire'...</p> - -<p>'No, kuulkaahan.'</p> - -<p>Hän otti taskustaan pienen kirjasen ja repäisi sen loppulehdistä -erään irti. Mutta hän katui:</p> - -<p>'Ei, parasta on, että annan siitä jäljennöksen'...</p> - -<p>Hän otti ison paperiarkin ja repi siitä itselleen pienen -suunnikkaan muotoisen kaistaleen, jolle jäljensi viisi riviä -pisteitä, kirjaimia ja merkkejä painetulta lehdeltä. Poltettuaan -jälkimmäisen hän taittoi kirjoittamansa paperin neljään osaan, -sinetitsi sen punaisella lakalla ja antoi upseerille.</p> - -<p>'Monsieur, antakaa tämä kuolemani jälkeen kuningattarelle ja -sanokaa hänelle: Kuninkaalta, Madame... Teidän Majesteetillenne -ja hänen pojalleen... Jollei hän ymmärrä'...</p> - -<p>'Jollei hän ymmärrä'...</p> - -<p>'Niin huomauttakaa: Se koskee salaisuutta... Neulan -salaisuutta... Silloin kuningatar ymmärtää.'</p> - -<p>Sen sanottuaan hän heitti kirjasensa liedessä roihuavaan tuleen.</p> - -<p>Tammikuun 21 p:nä hän astui mestauslavalle.</p> - -<p>Upseeri sai vasta kahden kuukauden kuluttua, kuningattaren tultua -sillävälin siirretyksi la Conciergerie-vankilaan, hänelle uskotun -tehtävän toimitetuksi. Vihdoinkin onnistui hänen monien juonien -kautta eräänä päivänä päästä Marie Antoinetten puheille.</p> - -<p>Hän virkkoi tälle niin hiljaisesti, että toinen tuskin kuuli:</p> - -<p>'Kuningas-vainajalta, madame, teidän majesteetillenne ja hänen -pojalleen.'</p> - -<p>Ja hän ojensi sinetöidyn kirjeen kuningattarelle.</p> - -<p>Kuningatar vilkaisi, saattoivatko vartijat häntä nähdä, särki -sinetin, näytti kummastuvan havaitessaan käsittämättömät rivit, -mutta sitten äkkiä käsittävän.</p> - -<p>Hän hymyili katkerasti, ja upseeri kuuli sanat:</p> - -<p>'Miksi niin myöhään?'</p> - -<p>Hän epäröitsi. Minne kätkeä tuo vaarallinen paperi? Lopulta hän -avasi rukouskirjansa ja sujautti paperin jonkunlaiseen kannen ja -sitä peittävän pergamentin välissä olevaan salalokeroon.</p> - -<p>'Miksi niin myöhään?' oli hän sanonut.</p> - -<p>On todellakin luultavaa, että tuo paperi, jos se olisi voinut -hänet pelastaa, saapui liian myöhään, sillä seuraavassa -lokakuussa nousi kuningatar Marie Antoinette vuorostaan -mestauslavalle.</p> - -<p>Sukunsa papereita selaillessaan löysi yllämainittu upseeri -sittemmin isoisänsä isän muistiinpanon. Siitä hetkestä alkaen -hänellä oli yksi ainoa ajatus, uhrata kaikki joutohetkensä tuon -oudon ongelman selvittämiseen. Hän luki kaikki latinankieliset -teokset, selaili kaikki Ranskan ja naapurimaiden kronikat, hankki -pääsyn luostareihin, otti selon tilikirjoista, kirkonkirjoista, -valtiollisista sopimuksista, ja löysikin useita eri aikakausille -hajautuneita mainitsemisia asiasta.</p> - -<p>Caesarin 'Gallialaissodan muistelmien' III kirjassa kerrotaan, -että sitten kun G. Titullus Sabinus oli voittanut Viridovixin, -vietiin kaleettien päällikkö Caesarin eteen ja lunasti vapautensa -ilmaisemalla Neulan salaisuuden...</p> - -<p>Saint-Clair-sur-Eptessä Kaarlo Tyhmän ja Pohjan raakalaisten -päällikön Rolfin välillä solmitusta rauhasta laadittu -sopimuskirja luettelee Rolfin kaikki arvonimet, niissä: 'Neulan -salaisuuden haltija'.</p> - -<p>'Saksilaiskronikka' (Gibsonin laitos, siv. 134) kertoo Wilhelm -Valloittajasta, että hänen lipputankonsa päättyi terävään, -lävistettyyn, neulan muotoiseen kärkeen...</p> - -<p>Eräässä kovin hämärässä lausunnossaan tunnustaa kuulusteltaessa -Jeanne d'Arc, että hänellä on suuri salaisuus ilmaistavana -Ranskan kuninkaalle. Siihen hänen tuomarinsa vastaavat: 'Niin, -kyllä tiedämme, mistä on kysymys, ja siksi kuoletkin, Jeanne.'</p> - -<p>'<i>Par la vertu de l'Aiguille</i>', kirosi joskus kepuli kuningas -Henrik IV.</p> - -<p>Kun Frans I piti puheen Hâvrea arvohenkilöille vuonna 1520, -lausui hän seuraavat sanat, jotka porvari Honfleur merkitsi -muistikirjaansa: 'Ranskan kuninkailla on salaisuuksia, jotka -useasti määräävät tapausten kulun ja kaupunkien kohtalot.'</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Kaikki nuo seikat, herra toimittaja, sekä kertomuksen -Rautanaamiosta, kaartin kapteenista ja hänen pojanpoikansa -pojasta olen tänään löytänyt eräästä juuri tuon samaisen -pojanpojan pojan kyhäämästä kirjasesta, joka on julkaistu -kesäkuussa 1815, ihan Waterloon taistelun edellä tai jälkeen -eli toisin sanoen sellaisena kumousaikana, että julkaisu -luonnollisesti jäi huomaamatta.</p> - -<p>Mitä merkitsee tämä kirjanen? Ei mitään, sanottiin, eihän -mokomaan ole vähääkään uskomista. Sen käsityksen minäkin -ensiksi sain; mutta kuinka ällistyinkään, kun avatessani -Caesarin gallialaissodan muistelmat mainitun luvun kohdalta -löysin kirjasessa mainitun lauseen! Saman vahvistuksen -sain Saint-Clair-sur-Epten rauhan sopimuskirjasta, -saksilaiskronikasta, Jeanne d'Arcin jutusta, sanalla sanoen -kaikesta, mitä olen tähän mennessä ehtinyt tarkistaa.</p> - -<p>Lopuksi kertoo v:n 1815 lentokirjasen tekijä vielä varsin tärkeän -tiedon. Ollessaan Espanjan sodan aikana Napoleonin armeijassa -upseerina hän eräänä iltana ratsunsa suistuttua maahan pyrki -erääseen linnaan, missä hänet otti vastaan muuan iäkäs Ludvig -XV:n ratsuväen kenraali.</p> - -<p>Ja vähin erin hän vanhuksen keralla pakinoidessaan sai tietää, -että tämä Creuse-joen varrella sijaitseva linna oli nimeltään -L'Aiguille, että sen oli rakennuttanut ja ristinnyt Ludvig -XIV ja että se suuren kuninkaan käskystä oli koristettu pikku -torneilla, joiden keskessä kohosi neulaa esittävä huippu. Linna -on rakennettu vuonna 1680.</p> - -<p>1680! Vuosi jälkeen kirjasen painatuksen ja Rautanaamion -vangitsemisen! Kaikki on selvää: Ludvig XIV rakennutti ja nimitti -salaisuuden ilmitulon varalle linnan antaakseen uteliaille -tuon vanhan salaisuuden uuden selityksen. <i>L'Aiguille creuse</i>? -Suippotorninen Creusen varrella sijaitseva kuninkaanlinna. -Silloin kuviteltiin heti tietyksi arvoituksen ratkaisu, ja -tutkimukset taukosivat.</p> - -<p>Laskelma oli oikea, koskapa enemmän kuin kaksi sataa vuotta -myöhemmin herra Beautrelet on siihen paulaan tarttunut. Ja -tämänpä vuoksi, herra toimittaja, ryhdyin tämän kirjeen -laatimiseen. Jos Arsène Lupin on Anfredin nimellä vuokrannut -hra Valmérasilta Aiguillen linnan Creusen varrelta, jos hän on -sinne sijoittanut kaksi vankiansa siinä mielessä, että herra -Beautreletin välttämättömät etsiskelyt lopulta onnistuisivat, -niin on hän tarvitsemansa rauhan vuoksi virittänyt herra -Beautreletille ihan täsmälleen tuon niin sanoaksemme Ludvig XIV:n -historiallisen ansan.</p> - -<p>Ja tämän tajutessamme on epäämättömänä johtopäätöksenä, -että hän, Lupin, pelkällä älynsä terävyydellä, tuntematta -muita tosiseikkoja kuin ne, jotka mekin tunnemme, on todella -erinomaisen neronsa taikavoimalla saanut selvitetyksi tuon -käsittämättömän salakirjoituksen ja tuntee nyt Ranskan -hallitsijain viimeisenä perillisenä <i>Aiguille creusen</i> -kuninkaallisen salaisuuden."</p></blockquote> - -<p>Siihen päättyi sanomalehtikirjoitus. Mutta jo moniaan minuutin ajan, -siitä asti kun Aiguillen linna tuli puheeksi, ei Beautrelet enää -ollut lukijana. Tappionsa tajuten, nöyryytyksensä nujertamana hän oli -pudottanut sanomalehden ja vaipunut tuolilleen kasvot käsien peitossa.</p> - -<p>Jännityksestä huohottaen tuota uskomatonta juttua kuunnellessaan -olivat juhlavieraat vähitellen lähestyneet ja tunkeilivat nyt hänen -ympärillään.</p> - -<p>Odotettiin kuumeisella kiihkolla, mitä hän lausuisi, mitä -vastaväitteitä hän tekisi.</p> - -<p>Hän ei hievahtanutkaan.</p> - -<p>Lempeällä väkivallalla erotti Valméras hänen kätensä ja nosti ylös -hänen päänsä.</p> - -<p>Isidore Beautrelet itki.</p> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="SEITSEMAS_LUKU" id="SEITSEMAS_LUKU">SEITSEMÄS LUKU</a></h2> - - -<p>Kello on neljä aamulla. Isidore ei ole palannut lyseoon. Hän ei -aiokaan palata sinne ennen kuin hänen Lupinille julistamansa -säälimätön sota päättyy. Sen on hän itsekseen vannonut, ystävien -viedessä hänet mukanaan masentuneena ja murheellisena.</p> - -<p>Mieletön vala! Järjetön sota! Mitä voi hän saada aikaan, tämä -yksinäinen ja aseeton poika, tuota tarmon ja voiman ilmiötä vastaan?</p> - -<p>Miten päästä hänen kimppuunsa? Hän on luoksepääsemätön. Mihin -haavoittaa häntä? Hän on koskematon.</p> - -<p>Kello neljä aamulla... Isidore on jälleen käyttänyt luokkatoverinsa -vieraanvaraisuutta. Hän seisoo huoneessaan uunin edessä, kyynärpäät -sen marmorisella reunustalla, tukien leukaansa käsillään ja katsellen -itseään kuvastimesta.</p> - -<p>Hän ei enää itke, hän ei tahdo itkeä tai vääntelehtiä vuoteellaan tai -raivota epätoivon vimmassa, kuten on tehnyt kahden tunnin ajan. Hän -tahtoo pohtia, pohtia ja ymmärtää.</p> - -<p>Eikä hän siirrä katsettansa kuvastimessa heijastuvista silmistään, -ikäänkuin toivoen saavansa ajatusvoimansa kaksinkertaiseksi -silmäilemällä mietiskelevää kuvaistansa — ikäänkuin toivoen tuosta -olennosta löytävänsä sen arvaamattoman ratkaisun, jota ei omasta -itsestään löydä.</p> - -<p>Kello kuuteen asti seisoo hän noin, ja kaikista yksityispiirteistä -irroitettuna, jotka tuottavat sekavuutta ja hämäryyttä, esiintyy -kysymys vähitellen hänen tajunnalleen aivan selkeänä ja mutkattomana, -kuin laskutieteellinen esimerkki.</p> - -<p>Niin, hän on erehtynyt. Hän on väärin tulkinnut salakirjoituksen. -Sana <i>aiguille</i> ei tarkoita Creusen varrella olevaa linnaa. Eikä -<i>demoiselles</i>-sanaa voida sovelluttaa neiti de Saint-Véraniin ja -hänen orpanaansa, koskapa kirjelmän teksti on vuosisatoja vanha.</p> - -<p>Kaikki tuo on tehtävä uudestaan.</p> - -<p>Miten?</p> - -<p>Yksi ainoa todistelun pohja olisi epäämätön: Ludvig XIV:n aikana -julkaistu kirjanen. Mutta oletetun Rautanaamion painattamista -sadasta kappaleesta säästyi liekeistä ainoastaan kaksi. Toisen -sieppasi kaartin kapteeni, ja se oli hukassa. Toinen oli Ludvig -XIV:n tallessa, siirtyi Ludvig XV:lle, ja Ludvig XVI sen poltti. -Mutta jäihän jäljennös sen tärkeimmästä sivusta, siitä joka sisälsi -ongelman ratkaisun tai ainakin salakirjoituksen avaimen; sen sai -Marie Antoinette ja kätki rukouskirjansa kansiin.</p> - -<p>Minne oli se paperi joutunut? Sitäkö oli Beautrelet pidellyt -käsissään ja Lupin toimittanut sihteeri Brédouxin häneltä riistämään? -Vai oliko se vielä Marie Antoinetten rukouskirjassa?</p> - -<p>Kysymys sai nyt muodon: "Minne on kuningattaren rukouskirja joutunut?"</p> - -<p>Levättyään hetken Beautrelet neuvotteli ystävänsä isän, erään etevän -keräilijän kanssa, jota useasti käytettiin virallisena asiantuntijana -ja jota äskettäin valtion museoiden intendenttikin oli tarvinnut -apunaan luetteloimistyössä.</p> - -<p>"Marie Antoinetten rukouskirja?" huudahti hän. "Senhän kuningatar -testamenttasi kamarineidilleen salaisella määräyksellä toimittaa -se edelleen kreivi Fersenille. Kreivin suvussa sitä on säilytetty -hellävaroen, ja nyt se on viisi vuotta ollut lasikuvun alla..."</p> - -<p>"Missä?"</p> - -<p>"Musée Carnevaletissa aivan yksinkertaisesti."</p> - -<p>"Ja tämä museo avataan —?"</p> - -<p>"Kahdenkymmenen minuutin kuluttua... kuten kaikkina aamuina."</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Täsmälleen samalla minuutilla kun madame de Sévignén aikoinaan -omistaman talon ovi avattiin, astui Isidore vaunuista ystävänsä -keralla.</p> - -<p>"Hei, herra Beautrelet!"</p> - -<p>Kymmenen ääntä tervehti hänen tuloaan. Suureksi hämmästyksekseen hän -tunsi koko joukon sanomalehtiselostajiksi, jotka seurasivat <i>Aiguille -creusen</i> juttua. Ja eräs heistä huudahti:</p> - -<p>"Tämäpä naurettavaa! Meillä on kaikilla ollut sama ajatus. Olkaa -varuillanne, Arsène Lupin saattaa olla joukossamme."</p> - -<p>He menivät kaikki sisään. Intendentti, joka myös oli saapuvilla, -asettui kokonaan heidän käytettäväkseen, vei heidät lasikuvun luo -ja näytti heille mitätöntä, korutonta pikku kirjaa, jossa ei ollut -mitään kuninkaallista.</p> - -<p>Heidät valtasi kuitenkin jonkunlainen liikutus, kun silmäilivät -esinettä, jota kuningatar oli pidellyt niin synkkinä päivinä ja jota -hänen itkettyneet silmänsä olivat katselleet... Eivätkä he rohjenneet -ottaa sitä selatakseen; tuntui kuin pyhyyden häväisemiseltä...</p> - -<p>"Kas niin, herra Beautrelet, se tehtävä kuuluu teille..."</p> - -<p>Hän otti kirjan jännittyneenä. Sen ulkomuoto vastasi täydellisesti -kirjasen kuvausta. Ensin pergamenttipäällys — tahrautunut, mustunut, -siellä täällä kulunut — ja sen alla varsinaiset kankeasta nahasta -valmistetut kannet.</p> - -<p>Kuinka levottomasti etsikään Beautrelet salalokeroa! Oliko juttu -satua? Vai löytäisikö hän Ludvig XVI:n kirjoittaman lapun, jonka -kuningatar oli testamentannut tuliselle ihailijalleen?</p> - -<p>Etukannessa ei ollut mitään kätköä.</p> - -<p>"Ei mitään", jupisi hän.</p> - -<p>"Ei mitään", kertasivat toiset suunnattomassa jännityksessä.</p> - -<p>Mutta ottaessaan käsitelläkseen takakannen ja taivuttaessaan sitä -hiukan havaitsi hän heti, että pergamentti hieman irtausi kannesta. -Hän pisti sormensa rakoon... tunnusteli jotakin... paperia...</p> - -<p>"Hei!" huudahti hän riemukkaasti. "Tässä se on... onko mahdollista..."</p> - -<p>"Pian, pian!" huusivat toiset. "Mitä siekailette?"</p> - -<p>Hän veti esille kokoontaitetun paperilapun.</p> - -<p>"No, lukekaa toki! Se on kirjoitettu punaisella musteella... se -näyttää vereltä... vaaleanpunaiselta vereltä... lukekaahan!"</p> - -<p>Hän luki:</p> - -<p>"<i>Teille, Fersen. Poikaani varten. Lokakuun 16 p:nä 1793... Marie -Antoinette</i>."</p> - -<p>Äkkiä pääsi Beautreletilta hämmästyksen huudahdus. Kuningattaren -nimikirjoituksen alta hän luki... luki kaksi mustalla musteella -kirjoitettua sanaa, joiden alla oli koukero... sanat: "Arsène Lupin".</p> - -<p>"Marie Antoinette... Arsène Lupin."</p> - -<p>Tuli hiljaisuus. Tuo kaksois-allekirjoitus, nämä molemmat yhteen -liitetyt nimet, jotka oli löydetty rukouskirjasta, tuosta -pyhäinjäännöksestä, jossa kuningatar poloisen avunhuuto oli -vuosisadan tyhjiin kaikunut, tuo kauhistuttava päivämäärä 16 -lokakuuta 1793, sama päivä, jona kuninkaallinen pää putosi, tämä -kaikki oli niin kummastusta herättävää ja draamallista...</p> - -<p>"Arsène Lupin!" kuiskasi joku ja ilmaisi siten sitä hämmästystä, joka -oli pökerryttänyt heidät kaikki tuon hornamaisen nimen esiintyessä -pyhällä lehdellä.</p> - -<p>"Niin, Arsène Lupin", kertasi Beautrelet. "Kuningattaren ystävä -ei ole tajunnut kuolevan epätoivoista vetoamista. Hän on hellinyt -rakastettunsa lähettämää muistoa, mutta ei ole arvannut sen -tarkoitusta. Lupin sitävastoin on keksinyt kaikki... ja ottanut..."</p> - -<p>"Mitä?"</p> - -<p>"Asiapaperin, hiisi vieköön, Ludvig XVI:n kirjoittaman lapun! Ja -se on se sama, jota minä olen pidellyt käsissäni. Sama näkö, samat -kuviot, sama punainen sinetti. Nyt ymmärrän, minkätähden Lupin ei -tahtonut jättää minulle asiapaperia, jotta minä en pääsisi jutun -perille pelkästä paperin, sinetin ja muun tutkimisesta."</p> - -<p>"Entä sitten?"</p> - -<p>"Siispä, koska asiapaperi, jonka sisällön tunnen, on alkuperäinen, -koska minä omin silmin olen nähnyt punaisen sinetin jäljet ja koska -Marie Antoinette omalla käsialallaan vahvistaa oikeaksi herra -Massibanin selostaman kirjasen koko kertomuksen, on todellakin -olemassa historiallinen Onton neulan ongelma... ja minä olen varma -siitä, että saan sen selvitetyksi."</p> - -<p>"Mutta millä tavalla? Olipa asiapaperi oikea tai ei, se ei teitä -hyödytä, ellette saa salakirjoitusta tulkituksi, koskapa Ludvig XVI -hävitti kirjan, jossa selitys oli."</p> - -<p>"Mutta eihän se toinen kappale, jonka Ludvig XVI:n kaartin kapteeni -tempasi liekeistä, ole tuhoutunut."</p> - -<p>"Mistä sen tiedätte?"</p> - -<p>"Todistakaa toisin olevan."</p> - -<p>Beautrelet vaikeni, sitten puheli hän hitaasti ja silmät ummessa, -kuin yrittäen määritellä ja koota ajatuksiaan:</p> - -<p>"Salaisuuden haltijana alkaa kaartin kapteeni ilmoittaa siitä pikku -eriä pojanpoikansa pojan löytämässä päiväkirjassa. Tuo keskeytyy. -Hän ei ilmaise arvoituksen ratkaisua. Miksi? Syystä, että kiusaus -salaisuuden käyttämiseen hyväksensä vähitellen valtaa hänet ja -hän sortuu siihen. Todistus? Hänen murhaamisensa. Todistus? Hänen -saappaastaan löydetty kallis timantti, jonka hän epäilemättä oli -saanut kuninkaallisesta aarteistosta. Tämän kaikille tietymätön -kätköpaikka juuri on Onton neulan salaisuus. Lupin on antanut minun -sitä odottaa; Lupin ei ole valehdellut."</p> - -<p>"Mitä siis päätätte, Beautrelet?"</p> - -<p>"Päätän, hyvät ystävät, että tämä juttu on tehtävä mahdollisimman -julkiseksi ja että kaikki lehdet mainitkoot meidän haeskelevan kirjaa -nimeltä <i>Onton neulan salaisuus</i>. Kenties se voidaan nuuskia esille -jostakin maalaiskirjastosta."</p> - -<p>Uutinen kyhättiin heti, ja ryhtymättä edes odottamaan mahdollisia -tuloksia siitä kävi Beautrelet työhön käsiksi.</p> - -<p>Hänellä oli pikku vihjaus jäljille: murha, oli tapahtunut Gaillonin -seudulla. Samana päivänä hän läksi siihen kaupunkiin. Hänellä -tietysti ei ollut mitään toiveita saada yksityiskohtaisemmin selville -kaksisataa vuotta takaperin tehtyä rikosta. Mutta onhan rikoksia, -jotka jättävät jälkiä kokonaisen seudun muistoihin ja tarinoihin. -Paikalliskronikat ottavat ne omikseen. Jonakuna päivänä saapuu -maalaisoppinut, vanhojen satujen kerääjä, menneen ajan elämän pikku -piirteiden kuvailija, ja saa niistä aiheen sanomalehtikirjoitukseen -tai maakunnan pääkaupungin akatemialle lähetettävään tiedonantoon.</p> - -<p>Hän etsi käsiinsä kolme, neljä tuollaista tutkijaa. Mukanaan -eräs heistä, vanha notaari, hän selaili vankilaluettelot, vanhat -käräjäpöytäkirjat ja kirkonkirjat. Ainoakaan muistiinpano ei -ilmaissut, että 1600-luvulla oli murhattu kaartin kapteeni.</p> - -<p>Hän ei menettänyt miehuuttaan, vaan jatkoi tutkimuksiaan Pariisissa, -missä oikeudenkäynti kenties oli tapahtunut. Hänen vaivannäkönsä oli -turha.</p> - -<p>Mutta hänen ajatuksensa johtuivat uudelle tolalle ja ohjasivat -hänen tutkimuksensa toiseen suuntaan. Oliko mahdotonta saada tietää -sen kapteenin nimi, jonka pojanpojan poika palveli tasavallan -armeijassa ja joka oli komennettu vartiopalvelukseen Temple-torniin -kuningasperheen ollessa siellä vankina?</p> - -<p>Loppumattomalla kärsivällisyydellä onnistui hänen lopulta saada -kokoon luettelot, joissa ainakin kaksi nimeä oli melkein samoja: -herra de Larbeyrie Ludvig XIV:n aikana ja kansalainen Larbrie -hirmuhallituksen kautena.</p> - -<p>Se oli jo tärkeä kohta. Hän toimitti sanomalehtiin lähetetyn -kirjoituksen, jossa vetosi yleisöön ja kysyi, voisiko kukaan antaa -hänelle tietoja tuosta Larbeyriestä tai hänen jälkeläisistänsä.</p> - -<p>Herra Massiban, lentokirjasen Massiban, akatemian jäsen, se hänelle -vastasi:</p> - -<blockquote> - -<p>"Hyvä herra:</p> - -<p>Ikäväkseni en tunne teitä, mutta luen tutkimuksistanne -suorastaan ihaillen. Minua ilahduttaa, kun nyt voin auttaa niitä -huomauttamalla teille seuraavaa kohtaa Voltairesta, jonka olen -löytänyt hänen käsikirjoituksestansa <i>Ludvig XIV:n vuosisata</i> -(XXV luku, kaskuja hovista). Se on karsittu kaikista painoksista:</p> - -<p>'Olen kuullut rahaministeriön intendentin ja ministeri -Chamillardin ystävän, edesmenneen herra de Caumartinin -kertovan, että kuningas eräänä päivänä äkkiä matkusti pois -kuomuvaunuissaan, kuultuaan herra de Larbeyrien tulleen -murhatuksi ja rosvojen ryöstäneen hänen kalliit jalokivensä. -Hänen mielensä näytti olevan kovin järkkynyt, ja hän hoki -lakkaamatta: Kaikki on hukassa... kaikki on hukassa... Seuraavana -vuonna tuon Larbeyrien poika ja hänen de Vélinesin markiisin -kanssa naimisissa oleva tyttärensä karkoitettiin tiluksillensa -Provençeen ja Bretagneen. Epäilemättä oli tässä jotakin salaista.'</p> - -<p>Se on vielä vähemmän epäilemätöntä, lisään minä, kun herra de -Chamillard Voltairen mukaan <i>oli viimeinen ministeri, joka tunsi -Rautanaamion merkillisen salaisuuden</i>.</p> - -<p>Näette mitä etua voi olla tuosta lausunnosta ja siitä yhteydestä, -mikä ilmeisesti on noiden molempien tapausten välillä. Minä -puolestani en rohkene harkita aivan määrättyjä oletuksia -Ludvig XIV:n käytöksestä, epäluuloista ja arkailuista tuossa -tilaisuudessa, mutta toiselta puolen, koskapa herra de Larbeyrie -jätti jälkeensä pojan, joka luultavasti oli kansalaisen Larbrien -isoisä, sekä tyttären, voihan olla sallittua otaksua, että osa -Larbeyrien jättämiä papereita on joutunut hänen tyttärelleen -ja että niiden joukossa oli se paljon puhuttu kirjanen, jonka -kaartin kapteeni pelasti liekeistä.</p> - -<p>Olen katsonut aateliskalenterista. Rennesin tienoilla asuu joku -parooni de Vélines. Sattuisiko hän olemaan markiisin jälkeläinen?</p> - -<p>Kirjoitin eilen umpimähkään paroonille ja kysyin häneltä, eikö -hänellä ole hallussaan pieni kirjanen, jonka nimessä esiintyy -sana <i>Aiguille</i>. Odotan hänen vastaustaan.</p> - -<p>Olisi äärettömän hauskaa puhella tästä kaikesta kanssanne. -Käykäähän luonani, ellei siitä ole teille liian suurta vaivaa.</p> - -<p class="sig">Kunnioittavasti j.n.e.</p> - -<p>J.K. Minä en tietysti anna näitä pikku tietoja sanomalehdille. -Nyt päämäärää lähetessämme on vaiteliaisuus pääehtojamme."</p></blockquote> - -<p>Se oli Beautreletinkin mielipide. Menipä hän vielä pitemmällekin: -kun kaksi sanomalehtimiestä aamulla ahdisteli häntä, antoi hän mitä -haaveellisimpia vastauksia mielialastaan ja suunnitelmistaan.</p> - -<p>Ehtoopäivällä hän kiirehti Massibanin luo, jonka asunto oli n:o 17 -Voltaire-laiturin varrella. Suureksi hämmästyksekseen hän kuuli -Massibanin vastikään matkustaneen, jättäen hänen varalleen kirjelmän.</p> - -<p>Isidore avasi sen ja luki:</p> - -<blockquote> - -<p>"Olen saanut sähkösanoman, joka herättää minussa toiveita. -Matkustan siis ja lepään yöni Rennesissä. Te voitte lähteä -iltajunalla ja Rennesiin pysähtymättä jatkaa matkaanne Vélinesin -pikku asemalle. Tapaamme toisemme linnassa, joka on neljän -kilometrin päässä asemalta."</p></blockquote> - -<p>Ehdotus miellytti Beautreletia, varsinkin ajatus, että hän saapuisi -linnaan melkein samaan aikaan kuin Massiban, sillä hän pelkäsi, että -tämä kokemattomuudessaan tekisi jonkun virheen.</p> - -<p>Hän palasi ystävänsä luokse ja vietti lopun päivää tämän seurassa. -Illalla hän läksi pikajunalla Bretagneen, saapuen Vélinesiin kello -kuusi aamulla.</p> - -<p>Hän asteli nuo neljä kilometriä tuuhean metsikön halki. Kaukana -kohosi kunnaallansa linna, sekatyylinen rakennus, puolittain -renesanssi- ja puolittain Ludvig Filip-tekoa, mutta kuitenkin komea -neljine pyörötorneineen ja köynnöksien verhoamme nostosiltoineen.</p> - -<p>Lähestyessään tunsi Isidore sydämensä pamppailevan. Oliko hän -vihdoinkin perillä? Löytyisikö linnasta salaisuuden avain?</p> - -<p>Hänellä oli huoliakin. Kaikki tämä tuntui hänestä liian suotuisalta, -ja hän joutui arvelemaan, eikö hän nytkin antautunut johonkin Lupinin -laatimaan hornamaiseen suunnitelmaan; eikö esimerkiksi Massiban ollut -hänen vihollisensa kätyri.</p> - -<p>Hän purskahti nauruun.</p> - -<p>"Jopa olenkin naurettava. Eihän totisesti kannata ajatella, että -Lupin olisi erehtymätön ihminen, joka ennakolta älyää kaikki, -jonkunlainen kaikkivaltias jumala, jota vastaan ihminen ei -mitään mahda. Lempo soikoon, saattaahan myöskin Lupin erehtyä, -hänkin on olosuhteiden alainen. Lupin tekee virheitä, ja minähän -alan päästä voitolle hänestä juuri sen virheen takia, jonka hän -teki kadottaessaan paperilapun. Siitä johtuu kaikki. Ja hänen -ponnistelunsa tähtää vain tuon huolimattomuuden parsimiseen."</p> - -<p>Ja Beautrelet soitti ovikelloa, iloisena ja täydellä luottamuksella.</p> - -<p>"Ketä etsitään?" kysyi kynnykselle ilmestynyt palvelija.</p> - -<p>"Ottaako parooni de Vélines vastaan?"</p> - -<p>Hän ojensi nimikorttinsa.</p> - -<p>"Herra parooni ei ole vielä jalkeilla, mutta jos odotatte..."</p> - -<p>"Eikö täällä ole jo käynyt häntä tavoittelemassa joku, -valkopartainen, hiukan köyryselkäinen herrasmies?" tiedusti -Beautrelet, joka oli nähnyt Massibanin valokuvan sanomalehdistä.</p> - -<p>"Kyllä; hän saapui kymmenen minuuttia sitten, ja minä vein hänet -vierashuoneeseen. Herra seuratkoon minua..."</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Massibanin ja Beautreletin kohtaaminen oli hyvin sydämellinen. -Isidore kiitti vanhaa herraa häneltä saamistansa perin tärkeistä -tiedoista, ja Massiban ilmaisi ihailunsa mitä lämpimimmin. Sitten he -lausuilivat mielipiteitänsä paperilapusta, mitä toiveita saattoi olla -kirjasen löytämisestä, ja Massiban kertoi mitä oli Rennesissä kuullut -de Vélinesistä. Parooni oli kuudenkymmenen vuoden ikäinen mies, jo -useita vuosia ollut leskenä, ja hän eleli hyvin yksikseen tyttärensä -Gabrielle de Villemonin kanssa, jota äskettäin oli kohdannut hirveä -suru, kun hänen miehensä ja vanhempi poikansa olivat saaneet surmansa -auto-onnettomuudessa.</p> - -<p>"Herra parooni pyytää herroja hyväntahtoisesti saapumaan ylös."</p> - -<p>Palvelija opasti heidät ylös portaita isoon autioon huoneeseen, -jonka ainoina huonekaluina oli kirjoituspulpetti, hyllyjä sekä -paperikääröjen ja konttorikirjojen peittämiä pöytiä.</p> - -<p>Parooni vastaanotti heidät ylen kohteliaasti ja sellaisella -suulaudella, joka on useasti havaittavana liian yksikseen -olostelevissa henkilöissä. Heidän oli kovin työläs saada asiaansa -selitetyksi hänelle.</p> - -<p>"Niin, kyllä tiedän, kirjoitittehan siitä, herra Massiban. Kysymys -on kirjasesta, jossa puhutaan neulasta, eikö niin? Kirjasesta, joka -minun on ilmoitettu perineen esi-isiltäni?"</p> - -<p>"Aivan."</p> - -<p>"Voin mainita teille, että minä ja esi-isäni emme ole hyviä ystäviä. -Siihen aikaan oli kovin kummallisia mielipiteitä. Minä olen seurannut -omaa aikaani. Olen katkaissut välini menneisyyteen."</p> - -<p>"Niin", tokaisi Beautrelet kärsimättömästi, "mutta ettekö ollenkaan -muista nähneenne sellaista kirjaa?"</p> - -<p>"Kyllä, sähkötinhän siitä teille", huudahti hän kääntyen Massibaniin, -joka hermostuneesti käveli edestakaisin lattialla ja kurkisteli ulos -korkeista ikkunoista. "Ainakin luuli tyttäreni nähneensä sellaisen -kirjan nimen niiden tuhansien kirjojen seassa, joita yläkerran -kirjastohuone on ahdettu puolilleen... Sillä minä puolestani tuskin -milloinkaan lueskelen... en lue edes sanomalehtiä... Tyttäreni -lukee joskus hiukan, silloinkin ainoastaan kun hänen pikku -Georgesinsa, ainoa hänelle jäänyt poika, on ihan virkku, jotta -hän saa pienokaiselta rauhaa... Minun harrastuksiani on etupäässä -vuokrieni periminen ja sopimusten noudattamisen valvominen... Täällä -näette tilikirjani, hyvät herrat; täällä minä vietän elämäni, ja -tunnustanpa, ettei minulla ole aavistustakaan koko siitä jutusta, -josta kirjeessänne puhuitte, herra Massiban..."</p> - -<p>Tämän lörpöttelyn väsyttämänä keskeytti Isidore Beautrelet hänet:</p> - -<p>"Suokaa anteeksi, herra parooni, mutta... se kirjanen..."</p> - -<p>"Tyttäreni sitä haeskeli. Hän teki työtä eilispäivästä asti."</p> - -<p>"No?"</p> - -<p>"Niin, hän on löytänyt sen, hän löysi sen tunti tai pari takaperin. -Teidän tullessanne..."</p> - -<p>"Ja missä se on?"</p> - -<p>"Missäkö se on? Hän laski sen tuolle pöydälle... tuonne..."</p> - -<p>Isidore hätkähti. Pöydällä, suunnattoman paperiläjän päällä, oli -pieni sahviaanikansiin sidottu kirjanen. Hän laski äkkiä nyrkkiin -puristuneen kätensä sen päälle, kuin olisi tahtonut estää ketään -muuta maailmassa koskemasta siihen... ja jossakin määrin myöskin kuin -ei hän itsekään olisi uskaltanut sitä ottaa.</p> - -<p>"No —?" huudahti Massiban innokkaasti.</p> - -<p>"Minulla on se... tässä on... nyt on asia selvä."</p> - -<p>"Mutta nimi... oletteko varma?..."</p> - -<p>"Olenpa kyllä... katsokaa."</p> - -<p>Hän viittasi sahviaanin painettuihin kultakirjaimiin: 'Onton neulan -salaisuus.'</p> - -<p>"Oletteko varma? Onko salaisuus vihdoinkin meidän hallussamme?"</p> - -<p>"Ensimmäinen sivu... Mitä mainitaan nimilehdellä?"</p> - -<p>"Lukekaa: '<i>Koko totuus paljastettu ensimmäisen kerran. — Minun -itseni painattama satana kappaleena hovin tiedoksi</i>.'"</p> - -<p>"Aivan niin, aivan", jupisi Massiban, ja hänen äänensä vavahteli; "se -on liekeistä siepattu kappale! Se on sama kirja, jonka Ludvig XIV -otti takavarikkoon."</p> - -<p>He selailivat sitä. Ensimmäinen luku sisälsi samaa, mitä kapteeni de -Larbeyrie oli muistikirjassaan maininnut.</p> - -<p>"Käykäämme edelleen!" hoputti Beautrelet, jolla oli kiire päästä -ratkaisuun.</p> - -<p>"Edelleen? Eihän toki. Tiedämme jo, että Rautanaamio vangittiin, -koska hän tiesi ja tahtoi julkaista Ranskan kuningassuvun -salaisuuden. Mutta kuinka hän sen tiesi? Ja miksi tahtoi hän -sen julkaista? Kuka oli tuo eriskummainen olento? Ludvig XIV:n -velipuoliko, kuten Voltaire väitti, vai italialainen ministeri -Mattioli, kuten nykyajan tiede arvelee? Hitto vieköön, tämä kysymys -on tuiki tärkeä."</p> - -<p>"Myöhemmällä, myöhemmällä", vastusti Beautrelet, kuumeellisen -kiihkeästi käännellen lehtiä, kuin peläten kirjan lentävän hänen -käsistään ennen kuin hän saisi arvoitukseen ratkaisun.</p> - -<p>"Mutta..." yritti Massiban inttää, intohimoisesti kiintyneenä moisiin -historiallisiin seikkoihin.</p> - -<p>"Ehdimmehän tuon... sittemmin... ottakaamme ensin selityksestä selko."</p> - -<p>Beautrelet pysähtyi äkkiä. Asiakirja! Keskellä erästä -vasemmanpuolista sivua näki hän nuo viisi salaperäistä piste- ja -numeroriviä! Yhdellä silmäyksellä havaitsi hän ne aivan samoiksi, -joita oli niin tarkoin tutkinut. Sama kokoonpano... samat lomat, -jotta saattoi erottaa sanat <i>demoiselles</i> ja loppurivillä <i>aiguille -creuse</i>.</p> - -<p>Niiden edellä oli pikku huomautus: "<i>Kaikki tarpeelliset tiedot on -kuningas Ludvig XIII sommitellut pikku tauluksi, jonka jäljennän -tähän</i>."</p> - -<p>Ja sitä seurasi taulu.</p> - -<p>Sen selitys oli alempana.</p> - -<p>Beautrelet luki katkonaisella äänellä:</p> - -<blockquote> - -<p>"Kuten näkyy, ei tämä taulu anna mitään selitystä, vaikkakin -muuttaa numerot ääntiöiksi. Voidaan sanoa, että tämän arvoituksen -tulkitsemiseksi on se ensin tunnettava. Se on korkeintaan -johtolanka niitä varten, jotka tuntevat sokkelon käytävät.</p> - -<p>Tarttukaamme tähän johtolankaan ja lähtekäämme liikkeelle, minä -opastan teitä.</p> - -<p>Ensin neljäs rivi. Neljäs rivi sisältää mittoja ja ohjeita. Jos -noudattaa ohjeita ja ottaa mainituista mitoista vaarin, joutuu -ehdottomasti perille, tietysti silti vain siinä tapauksessa, -että tietää missä on ja minne menee, sanalla sanoen, että tietää -L'Aiguille creusen todellisen merkityksen. Tämä selitetään -kolmella ensimmäisellä rivillä. Ensimmäinen on siten laadittu -kostaakseni kuninkaalle, ja olinkin ilmoittanut hänelle..."</p></blockquote> - -<p>Beautrelet vaikeni ymmällä.</p> - -<p>"No? Mikä nyt?" kysyi Massiban.</p> - -<p>"Siinä ei ole mitään ajatusta."</p> - -<p>"Eipä tosiaankaan", myönsi Massiban. "<i>Ensimmäinen on siten laadittu -kostaakseni kuninkaalle</i>... Mitä tämä merkitsee?"</p> - -<p>"Tuhat tulimmaista!" sadatti Beautrelet.</p> - -<p>"Mitä nyt?"</p> - -<p>"Revitty! Kaksi lehteä! Seuraavat lehdet!... Katsokaa jälkiä!"</p> - -<p>Hän vapisi pettymyksensä raivosta. Massiban kumartui katsomaan:</p> - -<p>"Totta tosiaan... näkee kahden lehden jätteitä, pieniä paperitukkoja. -Ne on nähtävästi reväisty ihan äskettäin. Niitä ei ole leikattu, vaan -selvästi revitty... katsokaa, kaikki loppulehdet ovat rypistyneet."</p> - -<p>"Mutta kuka, kuka on sen tehnyt?" valitteli Isidore käsiänsä -väännellen. "Palvelija? Rikostoveri?"</p> - -<p>"Tuo on sentään voinut tapahtua joitakuita kuukausia takaperin", -huomautti Massiban.</p> - -<p>"Olipa miten oli... jonkun on täytynyt vainuta tämä kirja ja siepata -se... Kuulkaahan, herra parooni", huudahti Beautrelet isäntään -kääntyen, "ettekö te tiedä mitään?... Epäilettekö ketään?"</p> - -<p>"Voimmehan kysyä tyttäreltäni."</p> - -<p>"Niin... niin... aivan... kenties hän tietää..."</p> - -<p>Parooni de Vélines soitti kamaripalvelijaansa. Muutaman minuutin -kuluttua astui sisälle rouva de Villemon. Hän oli vielä nuori, ja -hänen kasvoillaan oli surumielinen ja alakuloinen ilme. Beautrelet -kysyi häneltä heti:</p> - -<p>"Tekö löysitte tämän kirjasen kirjastosta?"</p> - -<p>"Niin, eräästä langalla sidotusta kimpusta."</p> - -<p>"Ja te olette lukenut sen?"</p> - -<p>"Kyllä, eilen illalla."</p> - -<p>"Puuttuiko siitä lukiessanne nämä kaksi lehteä? Koettakaa -muistella... kaksi lehteä tämän salakirjoituksen perästä?"</p> - -<p>"Ei suinkaan", vastasi rouva hyvin hämmästyneenä; "siitä ei ollut -ainoatakaan lehteä poissa".</p> - -<p>"Kuitenkin on siitä revitty..."</p> - -<p>"Mutta kirja oli minun kamarissani koko yön."</p> - -<p>"Entä aamulla?"</p> - -<p>"Aamulla toin itse sen alas, kun herra Massibanin ilmoitettiin -saapuneen."</p> - -<p>"Siispä —?"</p> - -<p>"En voi käsittää... paitsi jos... mutta ei..."</p> - -<p>"Kuinka?"</p> - -<p>"Georges... poikani... tänä aamuna... leikki kirjalla."</p> - -<p>Hän kiirehti ulos, kintereillään Beautrelet, Massiban ja parooni. -Poika ei ollut huoneessaan. Häntä haeskeltiin kaikkialta. Vihdoin -tavattiin hänet linnan takalistolla kisailemassa. Mutta nuo kolme -näyttivät niin kiihtyneiltä ja tekivät hänelle kysymyksiä niin -käskevällä äänellä, että hän pillahti itkuun.</p> - -<p>Juostiin oikeaan ja vasempaan. Kuulusteltiin palvelijoita. Sekamelska -oli kuvaamaton.</p> - -<p>Ja Beautreletilla oli se kauhea aistimus, että totuus lipui pois -niinkuin vesi häviää sormien välitse.</p> - -<p>Hän ponnisti malttaakseen mielensä, tarttui rouva de Villemonin -käsivarteen, vei hänet paroonin ja Massibanin seuraamana -vierashuoneeseen ja virkkoi hänelle:</p> - -<p>"Kirja on kylläkin vajanainen, kaksi lehteä on reväisty pois... mutta -olettehan lukenut ne, hyvä rouva?"</p> - -<p>"Kyllä."</p> - -<p>"Te tiedätte mitä ne sisältävät?"</p> - -<p>"Kyllä."</p> - -<p>"Voitteko kertoa sen?"</p> - -<p>"Varsin hyvin. Luin koko kirjan mitä uteliaimmin, mutta etenkin nuo -kaksi lehteä kiinnittivät mieltäni, niissä kun oli kovin merkillisiä -ja tärkeitä tietoja."</p> - -<p>"Puhukaapa siis, hyvä rouva, puhukaa, minä pyydän. Ne tiedot ovat -aivan verrattomia. Puhukaa nyt, minä rukoilen, hukattuja hetkiä ei -koskaan saa takaisin. <i>L'Aiguille creuse</i>..."</p> - -<p>"Oh, se on aivan yksinkertaista. <i>L'Aiguille creuse</i> merkitsee..."</p> - -<p>Huoneeseen astui palvelija.</p> - -<p>"Kirje armolliselle rouvalle..."</p> - -<p>"Mitä? Postihan on jo käynyt."</p> - -<p>"Eräs poika antoi tämän minulle."</p> - -<p>Rouva de Villemon avasi kirjeen, luki ja painoi kätensä sydämelleen, -pyörtymäisillään, kauhistuksesta valjuksi valahtaneena.</p> - -<p>Paperi oli pudonnut lattialle. Beautrelet otti sen ja edes lupaa -kysymättä luki vuorostaan:</p> - -<p>"<i>Vaietkaa... muutoin ei poikanne enää herää</i>."</p> - -<p>"Poikani... poikani..." sopersi onneton äiti niin voipuneena, ettei -edes voinut mennä lemmikkiänsä suojelemaan vaaralta.</p> - -<p>Beautrelet tyynnytti häntä.</p> - -<p>"Tämä ei voi olla todeksi tarkoitettua... tämä on pilaa... kenellä -voisi olla etua...?"</p> - -<p>"Mahdollisesti Arsène Lupinilla", huomautti Massiban.</p> - -<p>Beautrelet antoi hänelle merkin vaieta. Hän luonnollisesti tiesi -vihollisen taas olevan kärkkymässä, ketteränä ja kaikkeen valmiina, -ja juuri sen vuoksi hän tahtoi houkutella rouva de Villemonilta nuo -tärkeät, kauan odotetut sanat ja heti paikalla, silmänräpäystäkään -menettämättä.</p> - -<p>"Minä rukoilen teitä, hyvä rouva, rauhoittukaa... olemmehan kaikki -saapuvilla... ei ole minkäänlaista vaaraa..."</p> - -<p>Puhuisiko tuo? Hän uskoi niin, toivoi niin. Toinen sopersi joitakuita -sanoja. Mutta taas avautui ovi. Tällä kertaa saapui lapsenhoitajatar. -Hän näytti joutuneen suunniltaan.</p> - -<p>"Nuori herra Georges... armollinen rouva... Georges..."</p> - -<p>Äiti saavutti heti kaikki kykynsä. Erehtymättömän vaiston ajamana -hän kiiti kaikkien edellä alas portaita, pylväikön läpi pengermälle. -Siellä makasi puutarhasohvalla pikku Georges liikkumattomana.</p> - -<p>"Mutta hänhän nukkuu!..."</p> - -<p>"Hän vaipui uneen ihan äkkiä, armollinen rouva", selitti -lapsenhoitajatar. "Koetin estää häntä nukkumasta, kantaa hänet -kamariinsa. Mutta hän oli jo unessa, ja hänen kätensä... hänen -kätensä olivat kylmät..."</p> - -<p>"Kylmät!" sopersi hänen äitinsä. "Niin, se on totta... oih, hyvä -Jumala! <i>Herätköön hän</i>!"</p> - -<p>Beautrelet sujautti kätensä housuntaskuun, tarttui revolveriinsa, -viritti hanan etusormellaan, veti aseen nopeasti esille ja ampui -Massibania.</p> - -<p>Massiban oli ennakolta, ikäänkuin olisi pitänyt nuoren miehen -liikkeitä silmällä, heittäytynyt syrjään, joten laukaus ei osunut. -Mutta Beautrelet hyökkäsi hänen kimppuunsa ja huusi palvelijoille:</p> - -<p>"Tänne! Hän on Lupin..."</p> - -<p>Töytäyksen voimasta oli Massiban kuukertunut taaksepäin juurituolille.</p> - -<p>Seitsemän, kahdeksan sekunnin kuluttua hän nousi, jättäen -Beautreletin pökerryksiin, puolittain tukehtuneeksi, ja pidellen -nuoren miehen revolveria kädessään.</p> - -<p>"Kas niin... hyvä... älähän liikahda... nyt olet vahingoton pari -kolme minuuttia... et enempää... Mutta hitaastipa tunsit minut... -Olenko niin oivallisesti naamioinut itseni Massibaniksi?"</p> - -<p>Hän ojentausi suoraksi, ja seistessään siinä rintakehä laajenneena -ja ryhti pelottavana nauroi hän pilkallisesti, silmäillessään kolmea -tyrmistynyttä palvelijaa ja ymmälle joutunutta paroonia.</p> - -<p>"Isidore, teitpä yhden virheen. Ellet olisi heille sanonut, että minä -olin Lupin, niin he olisivat heittäytyneet niskaani. Ne ovat isoja, -vantteria miehiä, ja miten olisi minun käynyt? Neljä yhtä vastaan!"</p> - -<p>Hän lähestyi heitä:</p> - -<p>"No, pojat, älkää pelästykö... en minä teille pahaa tee... otatteko -ehkä pastillin? se virkistää. Ahaa! sinä siinä, annappas minulle pois -satamarkkaseni. Kyllä minä sinut vintiön tunnen. Sinulle minä äsken -maksoin kirjeen antamisesta rouvallesi... Pian nyt, lurjus..."</p> - -<p>Hän otti palvelijan ojentaman setelin ja repi sen silpuksi.</p> - -<p>"Kavaltajan raha... se polttaa sormiani."</p> - -<p>Hän kohotti hattuaan ja kumarsi hyvin syvään rouva de Villemonille:</p> - -<p>"Annattehan minulle anteeksi, hyvä rouva? Elämän sattumukset — -eritoten minun elämäni — pakottavat useasti julmuuksiin, joita -itse enimmin häpeilen. Mutta älkää olko levoton pojastanne, annoin -hänelle vain pikku piston käsivarteen häntä kuulustellessamme. Tunnin -kuluttua on kaikki ennallaan... Pyydän vielä kerran anteeksi. Mutta -minun täytyi saada teidät vaikenemaan asiasta."</p> - -<p>Hän kumarsi jälleen, kiitti parooni de Vélinesiä hänen herttaisesta -vieraanvaraisuudestaan, otti keppinsä, sytytti savukkeen, tarjosi -paroonillekin, kohotti hattuaan joka taholle ja huusi suojelevalla -äänellä Beautreletille:</p> - -<p>"Hyvästi, pojuseni!"</p> - -<p>Sitten hän asteli tyynesti tiehensä, tuprautellen savua palvelijain -kasvoihin...</p> - -<p>Beautrelet odotti muutamia minuutteja. Rouva de Villemon oli -tyyntynyt ja seisoi poikaansa katsellen. Beautrelet astui hänen -luokseen aikoen vielä kerran pyytää häntä ilmaisemaan, mitä hän -tiesi. Mutta hän tajusi, ettei rouva de Villemon nyt ikinä puhuisi, -tapahtui mitä tahansa. Tämän äidin aivoihin oli Onton neulan -salaisuus hautautunut yhtä syvälle kuin menneisyyden pimentoon -peittyneenä. Silloin hän luopui ja lähti pois.</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Kello oli puoli yksitoista. Juna lähtisi kymmenen minuuttia ennen -kahtatoista. Hän asteli hitaasti pitkin puistokujaa ja poikkesi -kulkemaan asemalle johtavaa tietä.</p> - -<p>"No, mitä tuosta kaikesta sanot?"</p> - -<p>Massiban, eli oikeastaan Lupin, se puikahti metsästä tien varrelta.</p> - -<p>"Eikö luistanut hyvin? Eikö vanha toverisi ole nokkela -nuorallatanssija? Olen varma siitä, että sinä olet aivan ymmällä ja -kummastelet, onko olemassakaan ketään miekkosta nimeltä Massiban, -akatemian jäsentä? Onpa hyvinkin. Saatpa hänet nähdäkin, jos olet -kiltti. Mutta ensiksikin on minun annettava sinulle revolverisi -takaisin... Katsot, vieläkö se on panostettu? On kuin onkin, -poikaseni. Viisi luotia jälellä, ja yksi ainoa riittää lähettämään -minut isäini luo... Vai niin, sinä pistätkin sen taskuusi?... No -niin... enemmän pidän siitä kuin käytöksestäsi linnassa... karmiva -oli äkillinen temppusi!... Mutta kun on nuori ja äkkiä huomaa — kuin -salamana — joutuneensa taaskin tuon riivatun Lupinin jutkauttamaksi, -tämän seistessä ihan vastapäätä, kolmen askeleen päässä... niin -sitä ampuu, präiskis!... En minä siitä sen enempää... Sen todistan -tarjoamalla sinulle nyt sijan autossani. Sopiiko?"</p> - -<p>Hän pisti sormet suuhunsa ja vihelsi.</p> - -<p>Vanhan Massibanin arvokkaan ulkonäön ja Lupinin veijarimaisen -olemuksen vastakohta oli kovin hupainen. Beautrelet ei voinut olla -nauramatta.</p> - -<p>"Hän nauraa! Hän on nauranut!" huudahti Lupin ilosta hypähdellen. -"Katsos, pojuseni, nauramisen lahja se sinulta puuttuu... Sinä -olet hieman liian vakava ikäiseksesi... Sinä olet hyvin kiltti ja -hupainen, sinun viaton ja teeskentelemätön luonnollisuutesi on -ihastuttava, mutta sinä et ymmärrä nauramisen taitoa."</p> - -<p>Hän asettui hänen eteensä.</p> - -<p>"Lyön vetoa siitä, että saan sinut vielä itkemäänkin. Tiedätkös, -kuinka olen tullut seuranneeksi sinun tutkimuksiasi? Kuinka sain -tietää Massibanin sinulle lähettämän kirjeen sisällön, ja että hän -oli sopinut tapaavansa sinut Vélinesin linnassa tänä aamuna? Sen -ystäväsi lörpöttelyn kautta, jonka luona asuit... Sinä luotat tuohon -epattoon, joka lörpöttelee heti kaikki pikku ystävättärelleen... Ja -hänen pikku ystävättärellään ei ole mitään salaisuuksia Lupinille. -Mitä sanoinkaan sinulle? Näytät kovin omituiselta... saat kyyneleitä -silmiisi... suret uskotonta ystävääsi, eikö niin?... Olet todellakin -ihastuttava, pienokaiseni... melkeinpä syleilisin sinua. Sinulla -on verraton tapa hämmästellä. Muistuu aina mieleeni tuo ilta -Gaillonissa, jolloin kysyit neuvoa minulta... Niin juuri, vanha -notaari olin minä... Mutta naurahan toki, lapsoseni!... Sanon vielä -kerran, sinä et ymmärrä nauramisen taitoa. Sinulta puuttuu... kuinka -lausuisinkaan ajatukseni?... sinulta puuttuu 'välitöntä'. Minä olen -'välitöntä'."</p> - -<p>Auton huohotusta kuului läheltä.</p> - -<p>Lupin tarttui ripeästi Beautreletin käsivarteen ja sanoi kylmästi, -katsoen häntä silmiin:</p> - -<p>"Sinä pysyt rauhallisena nyt, niinhän? Huomaathan, ettei tässä mikään -auta. Miksi siis kuluttaisit voimiasi ja haaskaisit aikaa? Rosvoja -on maailmassa yllinkyllin... Juokse niiden perässä, mutta anna minun -olla... muutoin... Onhan se sovittua, vai mitä?"</p> - -<p>Hän pudisteli toista hiukan, kuin antaakseen tahdollensa painoa. -Sitten hän purskahti nauruun.</p> - -<p>"Olenpa hupakko! Sinäkö jättäisit minut rauhaan? Ei, sinä et ole -niitä, jotka taipuvat... En todellakaan tiedä, mikä estää minua... -kädenkäänteellä olisit sinä sidottu ja kapuloitu... ja parin tunnin -kuluttua istuisit korjuussa useaksi kuukaudeksi... Ja silloin minä -voisin liikkua täydessä turvassa, vetäytyä siihen rauhalliseen -tyyssijaan, jonka minulle ovat valmistaneet esi-isäni, Ranskan -kuninkaat, nauttien niistä aarteista, joita he ystävällisesti ovat -minulle kasailleet... Mutta on tietenkin tähtiin kirjoitettu, että -minun pitää käyttäytyä kuin epäkäytännöllinen hupelo... Jokaisella -on omat heikkoutensa... ja minulla se on leppeys sinua kohtaan... -Ja sitäpaitsi, sinä et ole vielä voittanut. Monet tuulet ovat -puhaltaneet, ennen kuin sinä saavutat tuon neulan. Pahus vieköön, -minäkin, Lupin, tarvitsin kymmenen päivää... sinulta se silloin -hyvinkin vie kymmenen vuotta. Onhan sinun ja minun välillä sentään -suuri ero."</p> - -<p>Auto ajoi nyt kohdalle, suunnattoman suuri umpinainen vaunu. Ovea -avattaessa Beautreletilta pääsi huudahdus. Vaunuissa oli jo yksi -mies, ja se oli Lupin tai oikeastaan Massiban.</p> - -<p>Hän purskahti nauruun, sillä nyt ymmärsi hän äkkiä. Lupin virkkoi -hänelle:</p> - -<p>"Ei sinun tarvitse iloasi hillitä, hän nukkuu sikeästi. Lupasinhan -sinulle, että saisit nähdä hänet. Nyt kai ymmärrät tapausten menon? -Puolenyön aikaan kuulin teidän sopineen tapaamisestanne linnassa. -Kello seitsemän aamulla olin minä paikalla. Massibanin saapuessa -tarvitsi vain siepata hänet ja antaa hänelle pieni pisto... siinä -koko homma! Nuku, ukkoseni, nuku... asetamme sinut tiepuoleen... -noin... mainiota... auringon paisteeseen, jotta et vilustu. -Oivallista... ja hattu vielä käteen... 'antakaa ukolle pikku ropo!' -Vai niin, sinä vanha kelpo Massiban, vai sekaannut sinä Arsène -Lupinin asioihin!..."</p> - -<p>Oli tosiaankin sanomattoman lystikästä nähdä molemmat Massibanit -vastakkain, toinen unessa ja päätänsä huojutellen, toinen totisena ja -kunnioittavaa kohteliaisuutta tulvillaan.</p> - -<p>"Armahtakaa köyhää sokeata... Kas tässä, Massiban, saat kaksi souta -ja käyntikorttini... Ja nyt eteenpäin, pojat, ja nelinkertaista -vauhtia! Ymmärräthän, ajaja, 120 kilometriä tunnissa. Astu sisään, -Isidore. Tänään on akatemiassa täysistunto, ja Massibanilla on -määränä pitää esitelmä kello puoli neljältä... en tiedä mistä -aineesta. No niin, hän pitää pikku esitelmänsä. Minä esitän heille -oikein todellisen Massibanin, todellisemman kuin oikea Massiban, sekä -omat mielipiteeni paalurakennuskauden kirjoituksista. Kun kerran olen -akatemian jäsen, niin —! Nopeammin, ajaja, tämä on vasta 115... -Pelkäätkö? Unohdat siis, että olet Lupinin matkassa? Ah, Isidore, -ja on ihmisiä, jotka väittävät elämää yksitoikkoiseksi! Elämähän -on jumalallista, pienokaiseni, jos vain tietää sen... ja <i>minä</i> -sen tiedän... Etkö usko, että olisin voinut pakahtua ihastukseen -äsken linnassa, kun sinä ja ukko Vélines loruilitte ja minä ikkunan -vieressä repäisin lehdet tuosta historiallisesta kirjasta! Ja -sitten, kun sinä kuulustelit rouva de Villemonia Ontosta neulasta! -Puhuisiko hän? Kyllä, hän puhuu... ei, hän ei puhuisi... kyllä... -ei... kylmät väreet karmivat pintaani... Jos hän puhuisi, niin saisin -aloittaa koko elämäni uudelleen, koko rakennus luhistuisi... Ehtisikö -palvelija ajoissa? Kyllä... ei... kas tuossa... Mutta Beautrelet -paljastaa naamarini! Ei mitenkään! Hän ei ole kyllin tarkkanäköinen. -Kyllä... ei... kas niin, nyt on kaikki hyvin... ei, eipä olekaan... -hän tarkastelee minua... totisesti... nyt ottaa hän revolverinsa... -Ah, mikä ihana hetki!... Sinä puhut liiaksi, Isidore... Emmekö jo -nuku? Olen läpeensä väsynyt... hyvää yötä..."</p> - -<p>Beautrelet katseli häntä. Hän näytti jo melkein nukkuvan. Nyt nukkui -hän todellakin.</p> - -<p>Auto suhisi eteenpäin kohti taivaanrantaa, joka yhä pakeni tieltä. -Kaupunkeja, kyliä, peltoja, metsiä ei enää ollut olemassa, ainoastaan -ääretön avaruus, joka aukeni ja sulkeutui takana...</p> - -<p>Kauan katseli Beautrelet matkatoveriaan kiihkeän uteliaana ja -kovin haluten nähdä tuon kaihtavan naamarin läpi hänen todellisiin -kasvoihinsa. Ja hän harkitsi niitä asianhaaroja, jotka sulkivat -heidät molemmat vierekkäin tuohon autoon.</p> - -<p>Mutta hänkin oli väsynyt aamullisten mielenliikutusten ja pettymysten -jälkeen ja vaipui uneen.</p> - -<p>Kun hän heräsi, Lupin istui ja luki. Beautrelet kumartui katsomaan -kirjan nimeä. Se oli filosofi Senecan <i>Kirjeet Luciliukselle</i>.</p> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="KAHDEKSAS_LUKU" id="KAHDEKSAS_LUKU">KAHDEKSAS LUKU</a></h2> - - -<p>"Pahus vieköön, minäkin, Lupin, tarvitsin kymmenen päivää... sinulta -se silloin hyvinkin vie kymmenen vuotta!"</p> - -<p>Tämä Lupinin lause vaikutti suuresti Beautreletin menettelyyn.</p> - -<p>Lupin oli pohjaltaan hyvin tyyni ja aina itsensä hillitsevä, mutta -hänelläkin oli toisinaan ylvästelyn hetkiä, pikku innostumisen -purkauksia, jotka olivat sekä teatterimaisia että luontevia; silloin -hän tuli lasketelleeksi tunnustuksia ja varomattomia sanoja, joita -Beautreletin tapainen nuorukainen voi käyttää hyväkseen.</p> - -<p>Väärin tai oikein luuli Beautrelet tuossa lauseessa huomaavansa -tahdottoman tunnustuksen. Hän teki järkevästi sen johtopäätöksen, -että jos Lupin vertasi omia ja hänen ponnistelujaan Onton neulan -salaisuuden paljastamiseksi, johtui se siitä, että heillä molemmilla -oli samat mahdollisuudet päämäärän saavuttamiseen. Lupinillakaan -ei siis ollut muita keinoja menestyäkseen, kuin mitä hänen -vastustajallaankin oli. Mahdollisuudet olivat samat. Mutta vaikka -heillä olikin samat mahdollisuudet, samat menestyksen toiveet, samat -keinot, oli Lupin kuitenkin tarvinnut ainoastaan kymmenen päivää.</p> - -<p>Mitkä olivat ne keinot, ne toiveet, ne mahdollisuudet? Ne -rajoittuivat ehdottomasti sen 1815 ilmestyneen kirjasen tuntemiseen, -jonka Lupin epäilemättä, kuten Massiban, oli sattumalta löytänyt -ja jonka avulla hän oli saanut Marie Antoinetten rukouskirjasta -löydetyksi tuon välttämättömän salakirjoituksen.</p> - -<p>Kirjanen ja salakirjoitus olivat siis ainoat perusteet, joihin Lupin -oli voinut turvautua. Niillä keinoin hän oli siis sommitellut koko -rakennuksen. Ei mitään vierasta apua. Hän oli tutkinut nidettä ja -salakirjoitusta... siinä kaikki.</p> - -<p>No niin, eikö Beautrelet voisi käydä taisteluun samasta -lähtökohdasta? Mitä hyödyttäisi mahdoton taistelu? Mitä -hyödyttäisivät hänen muut tutkimuksensa, jotka — jos hänen -onnistuisi välttää ne moninaiset ansat, jotka hänen tielleen -viritettäisiin — parhaassa tapauksessa johtaisivat kehnoon tulokseen?</p> - -<p>Hän teki varman päätöksen, ja sen mukaan toimiessa oli hänellä -kohottava tunne siitä, että hän oli oikealla tiellä. Ensi työkseen -erosi hän ilman tarpeettomia nuhteluja lyseotoveristaan, otti -matkalaukkunsa ja muutti — monen mutkan ja kiertotien kautta — -pieneen, keskellä Pariisia sijaitsevaan hotelliin. Toisinaan hän oli -koko päivät hotellissa. Hän aterioitsi ruokasalissa. Muulloin hän -istui huoneeseensa sulkeutuneena, ikkunaverhot alas laskettuina, -miettien.</p> - -<p>"Kymmenen päivää", oli Lupin sanonut. Beautrelet koetti unohtaa -kaikki mitä hän oli tehnyt ja ainoastaan muistaa kirjasen ja -salakirjoituksen. Hänen korkeimpana kunnianhimonaan oli ehtiä -suoriutuneeksi tästä tehtävästään kymmenessä päivässä. Mutta kymmenes -päivä meni, yhdestoista ja kahdestoista samaten. Kolmantenatoista -päivänä hänen aivoissaan välähti, ja sillä hämmästyttävällä -vauhdilla, jolla aatokset toisinaan kehittyvät meissä kuin -ihmeelliset kasvit, pistäysi totuus esille, varttui, vahvistui. -Kolmannentoista päivän iltana hän ei tiennyt arvoituksen ratkaisua, -mutta hän tunsi ihan varmaan yhden niitä menetelmiä, jotka saattoivat -johtaa menestykseen, epäilemättä sen samaisen menetelmän, jota Lupin -oli käyttänyt.</p> - -<p>Sangen yksinkertainen menetelmä, joka johtui tästä ainoasta -kysymyksestä: onko mitään yhteyttä kaikkien niiden enemmän tai -vähemmän tärkeiden historiallisten tapausten välillä, joihin kirjanen -liittää Onton neulan salaisuuden?</p> - -<p>Tapausten moninainen laatu ei tehnyt vastausta helpoksi. Mutta -perinjuurisella tarkastelullaan sai Beautrelet näistä kaikista -tapauksista löytäneeksi oleellisesti yhtenäisen luonteen. Kaikki -olivat poikkeuksetta sattuneet muinaisessa Neustriassa, joka -suunnilleen vastasi nykyistä Normandiaa. Kaikki tuon satumaisen -tarinan henkilöt ovat normandialaisia tai tulevat siksi tai toimivat -normandialaisella maaperällä.</p> - -<p>Jännittävä kulkue läpi vuosisatojen! Outoa nähdä kaikkien noiden -paroonien, herttuain ja kuningasten eri tahoilta liikkeelle -lähteneinä tapaavan toisensa tässä maailman kolkassa!</p> - -<p>Beautrelet selaili historiaa umpimähkään. Rol eli Rollo, ensimmäinen -<i>normandialainen</i> herttua, se piti salaisuutta hallussaan -Saint-Clair-sur-Epten rauhansopimuksen jälkeen!</p> - -<p>Wilhelm Valloittaja, <i>Normandian</i> herttua, Englannin kuningas, se -käytti silmäneulan kaltaiseen kärkeen päättyvää lipputankoa!</p> - -<p><i>Rouenissa</i> englantilaiset polttavat Jeanne d'Arcin, joka tietää -salaisuuden!</p> - -<p>Ja ihan sarjan alussa: kuka on tuo kaleettien päällikkö, joka -Caesarilta lunastaa vapautensa Neulan salaisuudella, muu kuin Cauxin -seudun miesten päällikkö — Cauxin, joka on Normandian sydämessä?</p> - -<p>Oletus varmistuu. Alue supistuu. Rouen, Seinen rannat, Cauxin -tienoo... näyttää tosiaankin siltä kuin kaikki tiet johtaisivat tälle -taholle. Kun erityisesti mainitaan kaksi Ranskan kuningasta, sitten -kun salaisuus on joutunut hukkaan Normandian herttuoilta ja Englannin -kuningasten perillisiltä sekä joutunut Ranskan kuningashuoneen -haltuun, niin ne ovat Henrik IV — joka piirittää Rouenia ja voittaa -Arquesin taistelun juuri Dieppen ulkopuolella — ja Frans I, joka -perustaa Havren ja lausuu merkitsevät sanat: "Ranskan kuninkailla on -salaisuuksia, jotka useasti määräävät tapausten kulun ja kaupunkien -kohtalot!"</p> - -<p>Rouen, Dieppe, Havre... kolmion kolme kulmaa, ne kolme isoa -kaupunkia, jotka ovat sen kärkinä. Keskessä on Cauxin tienoo.</p> - -<p>Seitsemästoista vuosisata saapuu, Ludvig XIV polttaa kirjasen, jossa -tuntematon ilmaisee totuuden. Kapteeni de Larbeyrie anastaa yhden -kappaleen, käyttää väkisin sieppaamaansa salaisuutta, varastaa joukon -jalokiviä, joutuu maantierosvojen uhriksi ja kuolee murhattuna. -Mikä onkaan tapahtumapaikan nimi? Gaillon! Pieni kaupunki sen tien -varressa, joka kulkee Havresta, Rouenista tai Dieppestä Pariisiin.</p> - -<p>Vuotta myöhemmin Ludvig XIV ostaa tilan ja rakennuttaa Aiguillen -linnan. Minkä seudun valitsee hän? Ranskan keskuksen. Jotta uteliaat -joutuisivat harhatielle. Ei etsitä Normandiasta.</p> - -<p>Rouen... Dieppe... Havre... cauxilainen kolmio... Kaikki on siellä... -Yhtenä sivuna meri. Toisena Seine. Kolmantena ne kaksi laaksoa, jotka -johtavat Rouenista Dieppeen.</p> - -<p>Salama välähti Beautreletin aivoissa. Tuo alue, Seinen ja Kanaalin -kalliorantain välinen ylätasanko, oli melkein aina Arsène Lupinin -puuhien näyttämönä.</p> - -<p>Kymmenen vuoden ajan oli hän säännöllisesti korjannut satonsa tuolta -alueelta, kuin hänellä olisi ollut tyyssijansa juuri sen seudun -keskuksessa, johon Onton neulan tarina läheisimmin liittyi.</p> - -<p>Parooni de Cahornin juttu? Seinen rannoilla, Rouenin ja Havren -välillä.</p> - -<p>Thiberménil-juttu? Ylätasangon toisessa päässä, Rouenin ja Dieppen -välillä.</p> - -<p>Gruchetin, Montignyn, Crasvillen murtovarkaudet? Keskellä Cauxin -tienoota.</p> - -<p>Minne lähti Lupin, kun hänet nujersi ja sitoi Pierre Onfrey, joka oli -tehnyt murhan Rue Lafontainen varrella? Roueniin.</p> - -<p>Missä vietiin laivaan Sherlock Holmes Lupinin vankina? Havren lähellä.</p> - -<p>Ja mikä oli koko nykyisen draaman näyttämönä? Ambrumésy, Havren ja -Dieppen välisellä tiellä.</p> - -<p>Rouen, Dieppe, Havre, aina tuo cauxilainen kolmio.</p> - -<p>Arsène Lupin, joka omisti kirjasen ja tiesi sen kätköpaikan, missä -Marie Antoinette oli tallettanut salakirjoitusta, oli siis joitakuita -vuosia takaperin saanut käsiinsä tuon paljon puhutun rukouskirjan. -Salakirjoitus johtonaan hän läksi etsiskelemään, <i>löysi</i>, ja asettui -sinne olostelemaan kuin voitettuun maahan.</p> - -<p>Beautrelet läksi sotaretkelleen.</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Todellista liikutusta tuntien läksi hän matkaan, ajatellen että Lupin -oli tehnyt saman retkeilyn ja ollut samoissa toiveissa, lähtiessään -hakemaan sitä suurta salaisuutta, joka hänelle tuottaisi moisen -mahdin. Menestyisivätkö hänen, Beautreletin, ponnistukset yhtä -loistavasti?</p> - -<p>Hän asteli Rouenista eräänä aamuna varhain, jalkaisin, kasvot -ruskettuneiksi maalattuina ja reppu selässä ryhmysauvan kahvassa kuin -Ranskan maata kiertävällä ammattilaisella.</p> - -<p>Hän kulki suoraa päätä Duclairiin ja söi siellä aamiaista. Tästä -kauppalasta lähdettyään hän seurasi Seineä ja pysytteli melkein -herkeämättä jokivarressa. Hänen vaistonsa, jota muuten monet -todenmukaiset oletukset vahvistivat, johtivat hänet yhä takaisin -tuon kauniin virran polveileville partaille. Cahorniin tehdyn -murtovarkauden jälkeen vietiin sen kokoelmat Seineä myöten pois. -Kappelista ryöstetyt vanhat kiviveistokset oli kuljetettu Seinelle. -Hän oli näkevinään kokonaisen laivaston lotjia säännöllisessä -liikenteessä Rouenin ja Havren välillä, ottamassa lastikseen -koko seudun taideaarteita ja rikkauksia, toimittaakseen ne -miljaardimiesten maahan.</p> - -<p>"Tunnen käryä!... Tunnen käryä!" mutisi nuori mies läähättäen, siten -kerran toisensa perästä hipaistessaan totuutta.</p> - -<p>Ensimmäisten päivien pettymykset eivät lannistaneet hänen -miehuuttaan. Hänellä oli luja ja horjumaton luottamus johtonansa -olevan otaksuman oikeuteen. Riuska, huima se oli — mitäpä siitä! -Se oli hänen ahdistamansa vihollisen arvoinen. Otaksuma sopeutui -siihen ihmeelliseen todellisuuteen, jolla oli nimenä Lupin. Kun oli -tekemisissä tuon miehen kanssa, täytyi pysytellä kuulumattoman, -liioitellun, yli-inhimillisen rajoissa.</p> - -<p>Jumièges, La Mailleraie, Saint-Vandrille, Caudebec, Tancarville, -Quilleboeuf, kaikki seutuja hänen muistojansa täynnä. Kuinka monta -kertaa olikaan hän katsellut niiden upeita goottilaisia torneja tai -niiden avaroiden raunioiden suuruutta!</p> - -<p>Mutta Havre ja sen ympäristöt houkuttelivat Isidorea kuin majakan -tuike. "<i>Ranskan kuninkailla on salaisuuksia, jotka useasti määräävät -tapausten kulun ja kaupunkien kohtalot</i>."</p> - -<p>Nuo hämäräperäiset sanat loistivat äkkiä Beautreletille säihkyvän -kirkkaina. Eikö tuossa ollut selvä selitys niistä vaikuttimista, -jotka olivat saaneet Frans I:n perustamaan kaupungin tähän paikkaan, -ja eikö Havre-de-Grâcen kohtalo ollut liittynyt Neulan salaisuuteen?</p> - -<p>"Niin se on... niin se on..." jupisi Beautrelet kiihkeänä. Vanha -normandialainen jokisuisto, noita tärkeitä kohtia, noita alkuperäisiä -ytimiä, joiden ympärillä ranskalainen kansallisuus on muodostunut, -vanha jokisuisto linnoitettiin noilla kahdella voimalla, toinen -julkinen, elävä, kaikkien tuntema, — uusi satama, joka hallitsee -merta ja avautuu maailmalle —, toinen hämärä, tuntematon, ja -näkymättömyytensä, luoksepääsemättömyytensä takia sitä pelottavampi. -Neulan kautta selkiää kokonainen sivu Ranskan ja kuningashuoneen -historiaa, niinkuin Lupininkin koko historia. Samat voiman ja -vaikutusvallan lähteet ylläpitävät ja vartuttavat kuningasten ja -seikkailijan menestystä.</p> - -<p>Kauppalasta toiseen, joesta mereen Beautrelet nuuski, kaikki aistit -teritettyinä, ja koetti hengettömiltäkin olioilta saada tietoonsa -niiden salaista merkitystä. Tämäkö kumpu hänen pitäisi tutkia? Tämä -metsä? Tämän kylän talot? Tämän talonpojanko jokapäiväisistä sanoista -hän löytäisi sen pikku sanan, joka ilmaisisi kaikki?</p> - -<p>Eräänä aamuna hän söi aamiaista muutamassa vanhan rannikkokaupungin -Honfleurin ravintolassa. Saman pöydän ääressä aterioitsi muuan noita -punakoita ja kömpelöitä normandialaisia hevoskauppiaita, jotka -kiertelevät seudun markkinoilla pitkä mekko yllä ja piiska kourassa. -Hetkisen kuluttua oli Beautrelet huomaavinaan miehen silmäilevän -häntä jonkun verran tarkkaavasti, kuin tuntisi hänet tai ainakin -koettaisi muistutella häntä mieleensä.</p> - -<p>"Ei", ajatteli hän, "minä erehdyn; en ole milloinkaan nähnyt tuota -hevoskauppiasta eikä hänkään minua".</p> - -<p>Mies ei todellakaan enää näyttänyt omistavan hänelle mitään huomiota. -Hän sytytti piippunsa, tilasi kahvia ja konjakkia, poltteli ja -siemaili.</p> - -<p>Lopetettuaan murkinansa Beautrelet maksoi ja nousi tuoliltaan. -Joukko väkeä astui sisälle juuri hänen aikoessaan lähteä, hänen -täytyi seisahtua muutamaksi sekunniksi pöydän viereen, ja hän kuuli -hevoskauppiaan sanovan matalalla äänellä:</p> - -<p>"Hyvää päivää, herra Beautrelet."</p> - -<p>Isidore ei epäröinyt. Hän istuutui miehen viereen ja vastasi:</p> - -<p>"Niin, minä se olen... mutta te, kuka te olette? Kuinka saatoitte -tuntea minut?"</p> - -<p>"Se ei ollut vaikeata... ja kuitenkin olen ainoastaan nähnyt kuvanne -sanomalehdistä. Mutta te olette niin kehnosti... miten sanoisinkaan -kielellänne... niin kehnosti naamioitu."</p> - -<p>Hän puhui aivan ilmeisesti ulkomaalaisena murtaen, ja Beautrelet -luuli häntä tarkastellessaan huomaavansa, että hänkin oli naamioitu -pysyäkseen tuntemattomana.</p> - -<p>"Kuka te olette?" toisti hän.</p> - -<p>Vieras hymyili.</p> - -<p>"Ettekö tunne minua?"</p> - -<p>"En. En ole teitä milloinkaan nähnyt."</p> - -<p>"Enhän minäkään teitä. Mutta muistelkaa... Minunkin kuvani on ollut -varsin useastikin lehdissä... No, tiedättekö nyt?"</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Sherlock Holmes."</p> - -<p>Se oli omituinen kohtaus. Ja se merkitsi myös paljon. Nuori -mies oivalsi heti sen tärkeyden. Heidän vaihdettuaan joitakuita -kohteliaisuuksia hän virkkoi Holmesille:</p> - -<p>"Olette kai täällä... hänen vuokseen?"</p> - -<p>"Niin."</p> - -<p>"Siispä... siispä luulette, että meillä on mahdollisuuksia tällä -seudulla?"</p> - -<p>"Olen varma siitä."</p> - -<p>Beautreletin ilo siitä, että Holmes oli samaa mieltä kuin hän, ei -ollut ihan häiriintymätön. Jos englantilainen pääsisi perille, olisi -voitto jaettava, ja kuka tietää, vaikkapa tuo ehtisi hänen edelleen?</p> - -<p>"Onko teillä todistuksia? Vihjauksia?"</p> - -<p>"Älkää pelätkö", nauroi englantilainen hänen rauhattomuutensa -tajuten, "minä en joudu teidän tiellenne. Te nojaudutte -salakirjoitukseen, kirjaseen... niihin en suurestikaan luota."</p> - -<p>"Ja te?"</p> - -<p>"Minulla on muuta."</p> - -<p>"Onko arkaluontoista kysyä..."</p> - -<p>"Ei suinkaan. Muistattehan jutun otsakoristeesta... ja Charmeracen -herttuasta?"</p> - -<p>"Kyllä."</p> - -<p>"Siinä tapauksessa ette ole unohtanut Victoirea, Lupinin vanhaa -imettäjätärtä, jonka hyvä ystäväni Ganimard päästi pakenemaan -väärissä vanginvaunuissa."</p> - -<p>"Enpä kyllä."</p> - -<p>"Olen hakenut esille Victoiren. Hän asuu eräässä maatalossa lähellä -kansallistietä n:o 25. Kansallistie n:o 25 johtaa Havresta Lilleen. -Victoiresta johdun helposti Lupiniin asti."</p> - -<p>"Se käy pitkälliseksi."</p> - -<p>"Siitä viisi! Olen jättänyt kaikki hommani. Tämä on nyt ainoana -tehtävänäni. Lupinin ja minun välillä on taistelu... taistelu -elämästä ja kuolemasta."</p> - -<p>Hän lausui nämä sanat raivolla, jossa ilmeni hänen kaikki -mielenkarvautensa kärsimistänsä nöyryytyksistä, hurja viha suurta -vihollista kohtaan, joka oli niin julmasti leikitellyt hänen kanssaan.</p> - -<p>"Menkäähän", mutisi hän sitten. "Meitä katsellaan... se on -vaarallista... Mutta muistakaa sanani: sinä päivänä, jona Lupin ja -minä seisomme vastatusten... sinä päivänä tapahtuu murhenäytelmä."</p> - -<p>Beautrelet erosi Holmesista aivan tyyntyneenä: ei ollut uskottavaa, -että englantilainen ehättäisi hänen edelleen.</p> - -<p>Ja olihan hän tästä satunnaisesta kohtauksesta saanut tärkeän -lisätodisteen! Tie Havresta Lilleen menee Dieppen kautta. Se on -Cauxin seudun iso rantatie, kulkien pitkin Kanaalin kalliorantoja! -Ja maatalossa tämän tien lähellä siis asui Victoire, s.o. Lupin, -koskapa he olivat eroamattomia, isäntä ja sokeasti häneen kiintynyt -palvelijatar!</p> - -<p>"Tunnen käryä... tunnen käryä..." toisti nuori mies. "Tämä -satunnainen uusi tieto vahvistaa oletustani. Toiselta puolen on -Seinen ranta varma, toiselta puolen kansallistie yhtä epäilemätön. -Molemmat kulkutiet yhtyvät Havressa, Frans I:n kaupungissa, -salaisuuden kaupungissa. Rajat vetäytyvät yhteen. Cauxin alue ei ole -laaja, ja päälle päätteeksi kuuluu vain sen läntinen osa tutkimusteni -alaan."</p> - -<p>Hän ryhtyi jälleen sitkeästi työhön. "Ei ole mitään syytä estämässä -minua löytämästä, minkä Lupin on löytänyt", vakuutti hän lakkaamatta -itselleen. Lupinilla kaiketikin oli häneen verraten ollut puolellaan -joku suuri etu, kenties parempi seudun tuntemus, perehtyminen -kansantarinoihin tai vain joku muistokin — ja se merkitsi paljon, -sillä Beautrelet ei tiennyt mitään, hän ei ollenkaan tuntenut seutua, -käytyään sen kautta vain pikaisesti yhden ainoan kerran, Ambrumésyn -murtovarkauden jälkeen.</p> - -<p>Mutta mitä sillä väliä? Vaikka hän omistaisi elämästänsä kymmenenkin -vuotta tähän etsintään, niin loppuun hän sen saattaisi. Lupin oleili -läheisyydessä. Hän näki etsimänsä, sielunsa silmillä. Hän odotti -Lupinia tuossa tienmutkassa, tuossa metsänlaidassa, tuon kyläkujan -päässä. Hän pettyi aina, mutta jokainen pettymys oli hänelle uuden -itsepintaisuuden aiheena.</p> - -<p>Useasti heittäysi hän nurmikolle tiepuoleen ja syventyi pohtimaan -salakirjoitusta, josta hänellä oli aina taskussaan jäljennös, numerot -ääntiöiksi muutettuina.</p> - -<div class="figcenter" style="width: 440px;"> -<img src="images/03.png" width="440" height="199" alt="" /> -</div> - -<p>Useasti hän myös tapansa mukaan laskeusi lojumaan heinikkoon ja -mietiskeli tuntimäärin. Hänellä oli yllinkyllin aikaa. Hänellä oli -koko tulevaisuus käytettävänään.</p> - -<p>Ihmeteltävän kärsivällisesti kuljeskeli hän siten Seineltä -merenrantaan, merenrannasta Seinelle, etääntyen taipaleen kerrallaan, -kääntyen takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin, jättämättä -ainoatakaan tienoota ennen kuin oli varmistunut siitä, ettei sieltä -ollut mitään tietoja saatavissa.</p> - -<p>Hän tutki, tarkasteli Montivilliersin, Saint-Romainin, Octevillen, -Epouvillen, Gournevillen ja Criquetotin.</p> - -<p>Hän koputti talonpoikien oville iltaisin ja pyysi yösijaa. Illallisen -jälkeen istuttiin tupakoiden rupattelemassa. Hän kerrotutti heillä -juttuja, joita he pitkinä talvi-iltoina keskenänsä tarinoitsivat. Ja -yhäti sama salakavala kysymys:</p> - -<p>"Entäs Neula? Tarina Ontosta neulasta... Ettekö sitä osaa?"</p> - -<p>"En tosiaan... sitäpä minä en..."</p> - -<p>"Ajatelkaa tarkoin... joku vanha lastensatu... missä vain jotakin -mainitaan neulasta... Kenties lumottu neula... mitä hyvänsä."</p> - -<p>Ei. Ei mitään tarua, ei mitään muistoa sellaisesta. Ja seuraavana -päivänä hän taas kiireisesti muutti majaa.</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Eräänä päivänä hän sivuutti Saint-Jouenin sievän kylän, joka on -ylävällä paikalla meren rantamalla. Hän laskeusi alas valtavien, -kalliorannasta lohjenneiden kivenjärkäleitten sekaan, kiipesi taas -ylänteelle ja suuntasi kulkunsa Brunevalin notkoon, Antifer-niemelle, -Belle-Plagen pikku lahdenpoukamaan. Hän asteli kepeästi ja -reippaasti, hiukan väsyneenä, mutta mieli mitä pirteimmillään! Niin -pirteänä, että hän unohti Lupinin ja Onton neulan salaisuuden ja -Victoiren ja Holmesin, ja iloitsi kaikesta näkemästänsä, taivaan -sinilaesta ja mahtavasta smaragdin vihreästä meren ulapasta, joka -säihkyi auringon hehkussa.</p> - -<p>Hänen huomiotansa kiinnittivät suoraviivaiset vallit, tiiliseinien -jäännökset, jotka hän päätteli roomalaisen leirin raunioiksi. Sitten -hän näki vanhanaikaiseen linnoitustyyliin rakennetun pikku linnasen, -jonka suippotornit olivat rakoilleet ja korkeat ikkunat goottilaiseen -tapaan muovaellut; se sijaitsi pirstoutuneella, melkein erilleen -rannikosta kaivautuneella kallionniemekkeellä. Ahtaan käytävän sulki -molemmin puolin piikkilanka-aidalla jatkuva säleveräjä.</p> - -<p>Melkoisella vaivalla Beautrelet pääsi siitä ylitse. Suippokaariholvi -oli teljetty vanhalla, ruostuneella salvalla; holvin päädyssä -näkyivät sanat: <i>Fort de Fréfossé</i>. Hän ei edes yrittänyt linnaan -sisälle, vaan kääntyi oikeaan loivalle rinteelle ja asteli edelleen -pikku polkua, joka kulki pitkin puukaiteella varattua multavallia. -Sen päässä oli pieni luola ikäänkuin vahtikojuksi kovertuneena -äkkijyrkästi merenrannassa kohoavaan kallionkärkeen.</p> - -<p>Luolassa mahtui juuri seisomaan suorana. Seiniin oli ristiin -rastiin hakattu kirjoituksia. Kiviseinään avattu, melkein -nelikulmainen luukku oli kuin ikkunana maan puolelle, ihan vastapäätä -Fréfossé-linnoitusta, jonka harja kohosi kolmen- tai neljänkymmenen -metrin päässä.</p> - -<p>Beautrelet heitti reppunsa hartioiltaan ja istuutui. Päivä oli ollut -paahteinen ja uuvuttava. Hän nukahti hetkiseksi.</p> - -<p>Luolaan huokuva viileä tuuli herätti hänet.</p> - -<p>Hän istui tovin liikkumattomana ja hajamielisenä, silmät uneksivina. -Hän yritti miettiä, koota vielä uinuvia ajatuksiaan. Hän olikin jo -saanut tajuntansa takaisin ja aikoi nousta jaloilleen, mutta tunsi -vaistomaisesti, että hänen silmänsä äkkiä kohdistuivat määrätylle -taholle, suurenivat, tuijottivat johonkin...</p> - -<p>Hän vavahti. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, hän tunsi -hikipisaroita kihoilevan hiusmartoonsa.</p> - -<p>"Ei... ei", sopersi hän, "tämä on unta... näköhäiriötä... Olisiko -mahdollista?"</p> - -<p>Hän painui polvilleen ja kumartui katsomaan.</p> - -<p>Hän oli havainnut kaksi graniittipermantoon korkopiirroksiksi -kaiverrettua jättimäistä kirjainta, kumpikin ehkä jalan pituisia.</p> - -<p>Nämä kömpelöpiirteiset, mutta selvät kirjaimet, jotka vuosisatain -hammas oli jyrsinyt tylppäreunaisiksi ja lovipintaisiksi, olivat D ja -F.</p> - -<p>D ja F! Hämmästyttävä ihme! Kaksi salakirjoituksen tunnuskirjainta! -Beautreletin ei tarvinnut edes vilkaista siihen muistaakseen -neljännen rivin kirjainryhmän — sen rivin, joka sisälsi -mittatietoja! Hän osasi ne ulkoa. Ne olivat ikuisesti syöpyneet hänen -sieluunsa.</p> - -<p>Hän nousi, astui pitkin loivaa vallipolkua, sitten vanhan -linnoituksen vieritse, hyppäsi taas ympärysaidan veräjän yli ja -kiirehti puhuttelemaan erästä paimenta, jonka karja kalusi ruohoa -läheisessä ylänteen notkelmassa.</p> - -<p>"Tuo luola... luola tuolla..."</p> - -<p>Hänen huulensa vapisivat, hän tapaili sanoja.</p> - -<p>Paimen tähysteli häntä ällistyneenä. Vihdoin Beautrelet toisti:</p> - -<p>"Luola... tuolla... linnoituksesta oikealle... onko sillä mitään -nimeä?..."</p> - -<p>"Onpa hyvinkin, kyllä... Täällä Etretatissa sanotaan sen nimeksi les -Demoiselles."</p> - -<p>"Mitä? Mitä sanottekaan?"</p> - -<p>"Niin... se on <i>La Chambre des Demoiselles</i> (neitien kamari)..."</p> - -<p>Isidore oli syöksähtämäisillään hänen niskaansa, kuin olisi koko -totuus ollut kätkettynä tuohon mieheen ja puristettava hänen -kurkustaan esille...</p> - -<p>Les Demoiselles! Toinen salakirjoituksen ainoista kahdesta tunnetusta -lauselmasta!</p> - -<p>Mielenliikutukseltaan Beautrelet hädin sai pysytyksi jaloillaan. -Tuntui kuin olisi pyörremyrsky häntä riepoitellut, mereltä, maalta, -kaikilta suunnilta puhallellen häikäiseviä totuuksia...</p> - -<p>Hän ymmärsi! Salakirjoitus oli saanut oikean merkityksensä! La -Chambre des Demoiselles... Etretat...</p> - -<p>"Niin se on..." mietiskeli hän, totuuden säihkyessä hänen aivoissaan; -"sen täytyy olla niin... Mutta miten en sitä tiennyt aikaisemmin?"</p> - -<p>Hän virkahti paimenelle matalalla äänellä:</p> - -<p>"Hyvä... saat mennä... kiitos..."</p> - -<p>Mies vihelsi nolostuneena koiraansa ja poistui.</p> - -<p>Heti yksin jäätyään Beautrelet kääntyi takaisin linnoitusta kohti. -Hän oli jo melkein päässyt sen ohitse, kun äkkiä heittäysi maahan ja -jäi makaamaan muuria vasten painautuneena. Ja hän ajatteli käsiänsä -väännellen:</p> - -<p>"Olenko järjiltäni? Entä jos <i>hän</i> näkee minut? Jos <i>hänen</i> apurinsa -näkevät minut? Tunnin ajan olen tässä harpponut edes takaisin..."</p> - -<p>Hän ei enää hievahtanut paikaltaan.</p> - -<p>Aurinko oli laskenut. Päivänvalo hämärtyi, kaikki ääriviivat sulivat -hämyyn.</p> - -<p>Melkein huomaamattomin liikkein ryömi hän eräälle kallion -ulkonemalle, jyrkänteen uloimmalle reunalle asti.</p> - -<p>Hän taivutti tieltään ruohotukot ja pisti päänsä ulos reunalta.</p> - -<p>Vastapäätä häntä, melkein rantaäyrään tasalla, kohosi merestä tavaton -kallio, runsaasti kahdeksankymmentä metriä korkea — jättimäinen -obeliski, törröttäen pystysuorana leveällä graniittialustallaan, joka -pistäysi vesirajaan, ja latvaan päin suipentuen kuin merihirviön -jättiläishammas. — Tuo majesteettinen monoliitti oli valkea kuin -rantakalliotkin, likaisen valkeanharmaa, ja poikittain viiruinen -niistä eri kerrostumista, jotka vuosisatojen vitkallisella työllä -olivat kasautuneet päällekkäin tuollaiseksi suunnattomaksi huipuksi.</p> - -<p>Siellä täällä oli joku railo tai syvennys, jonka heti olivat multa ja -ruohotukot täyttäneet.</p> - -<p>Jättiläinen oli jylhä, pelottava, hävittämätön, aaltojen ja myrskyjen -hyökkäyksistä piittaamaton. Se näytti huikean suurenmoiselta, -vaikka sitä hallitsikin rantakallioiden suunnaton muuri. Se näytti -mittaamattomalta, vaikka sitä ympäröi ilman ja meren mittaamaton -tilavuus.</p> - -<p>Beautreletin kynnet kaivautuivat maahan kuin saaliinsa kimppuun -hyökkäystä valmistavan villipedon. Hänen katseensa tunkeutui -kivipyramidin rosoiseen kuoreen, sen nahkaan, sen lihaan, tuntui -hänestä. Hän kosketti sitä silmillään, hypisteli sitä, otti sen -haltuunsa, omaksui sen...</p> - -<p>Taivaanrantaa purppuroitsivat häipyneen auringon hohteiset liekit, -ja taivaalla liikkumattomina leijuvat pitkät rusopilvet muodostivat -uhkeita maisemia, haaveellisia laguuneja, palavia aavikkoja, -kultametsiä, verijärviä, hehkuvan ja rauhallisen haavemaailman.</p> - -<p>Taivaan sini tummui. Iltatähti heloitti ihmeellisen loistavana, -sitten syttyi useampia tähtiä, vielä arasti.</p> - -<p>Ja Beautrelet sulki äkkiä silmänsä ja painoi käsin otsaansa kuin -kouristuksen tempomana. Tuolla — oih, hän pelkäsi kuolevansa ilosta, -niin rajusti paisutti mielenliikutus hänen sydäntänsä — tuolla, -Etretatin Neulan latvapuolessa, jonka yllä kalalokit kaartelivat, -tunkeusi hiukan savua jostakin raosta, ikäänkuin näkymättömästä -savutorvesta, leijaillen hitaina kiehkuroina hämyn hiljaiseen ilmaan.</p> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="YHDEKSAS_LUKU" id="YHDEKSAS_LUKU">YHDEKSÄS LUKU</a></h2> - - -<p>Etretatin Neula oli ontto!</p> - -<p>Luonnonilmiökö? Sisäisten sortumienko aiheuttama koverrus vaiko -kiehuvan meren tai syövyttävien sateiden huomaamatonta työtä? Vai -ihmistenkö yli-inhimillistä toimintaa — gallialaisten, kelttien, -ehkäpä esihistoriallisten olentojen?</p> - -<p>Kysymystä on epäilemättä mahdoton ratkaista. Ja mitä sillä olikaan -väliä? Tärkeintä oli se, että Neula oli ontto.</p> - -<p>Neljän- tai viidenkymmenen metrin päässä siitä mahtavasta luonnon -rakentamasta kivikaaresta, jolla on nimenä <i>La Porte d'Aval</i>, -Läntinen portti, ja joka pistäytyy kalliorannan ylänteestä kuin -jättimäinen puun oksa, juurehtien vedenalaisissa kallioissa, kohoaa -suunnaton kalkkikiven kartio, ja tämä kartio on vain sisäisen ontelon -kuorena!</p> - -<p>Tyrmistyttävä havainto! Kuten Lupin, oli nyt myöskin Beautrelet -löytänyt ratkaisun siihen suureen arvoitukseen, joka oli periytynyt -enemmän kuin kahdenkymmenen vuosisadan halki! Ratkaisun mitä -tärkeimmän sille, joka oli sen tiennyt muinoin, etäisimpinä -aikakausina, jolloin raakalaisparvet samoilivat kautta vanhan -maailman! Loihtulauselman, joka avaa kyklooppiluolan kokonaisille -vihollista pakeneville heimoille! Salaperäisen sanan, joka -vartioitsee mitä turvallisimman suojapaikan ovea! Ihmesanan, joka -antaa vallan ja voiton!</p> - -<p>Caesar kykenee anastamaan Gallian, koska tietää tämän sanan. -Normandialaiset pääsevät maan herroiksi, koska tuntevat sanan, ja -tätä lähtökohtaa käyttäen he sitten valloittavat naapurisaaret, -Sisilian, Idän, Uuden maailman!</p> - -<p>Salaisuuden valtiaina Englannin kuninkaat hallitsevat Ranskaa, -nöyryyttävät sitä, paloittelevat sen, kruunauttavat itsensä -Pariisissa. He menettävät salaisuuden, ja tappio on seurauksena.</p> - -<p>Salaisuuden valtiaina Ranskan kuninkaat tulevat yhä mahtavammiksi, -he tunkeutuvat maansa ahtaitten rajojen ulkopuolelle, perustavat -vähitellen ison kansallisuuden ja säihkyvät kunnian ja vallan -hohteessa. He unohtavat sen tai eivät ymmärrä sitä käyttää, ja -seurauksena on kuolema, maanpako, kukistuminen!</p> - -<p>Näkymätön valtakunta, meren helmassa ja kymmenen syltä rannasta!... -Tuntematon linnoitus, Notre Damen torneja korkeampi ja rakennettu -graniittiperustalle tilavammalle kuin tori... Mikä voima ja turva! -Pariisista merelle, pitkin Seineä. Siellä perustetaan Havre, uusi -kaupunki, välttämätön kaupunki. Ja seitsemän lieuen päästä sieltä -Ontto neula, eikö se ole valloittamaton turvapaikka?</p> - -<p>Se on turvapaikka ja samalla pelottava talletuskammio. Kaikki -kuningasten aarteet, joita vuosisadat ovat kartutelleet, kaikki -Ranskan kulta, kaikki mitä kansalta kiskotaan, kaikki mitä papeilta -riistetään, kaikki Euroopan sotatanterilta haalittu saalis kasataan -tähän kuninkaalliseen kätköön. Vanhoja kultasouita, kiiltäviä écuita, -dubloneja, tukaatteja, floriineja, guineoita, jalokiviä, timantteja, -koristeita ja kalleuksia kaikenlaatuisia, kaikkea löytyy sieltä. -Kuka voisi keksiä sen? Kuka voi konsanaan saada tietoonsa Neulan -saavuttamattoman salaisuuden. Ei kukaan.</p> - -<p>Kyllä, Lupin.</p> - -<p>Ja Lupinista koituu tuo miltei yliluonnollinen olento, tuo ihme, joka -on mahdoton selittää niin kauan kuin totuus pysyy pimitettynä. Niin -määräämättömät kuin hänen neronsa apuneuvot ovatkin, ne eivät voi -riittää siihen mielettömään taisteluun, jota hän käy yhteiskuntaa -vastaan. Tarvitaan muita, enemmän aineellisia. Tarvitaan varmaa -tyyssijaa, turvaa rankaisulta, sitä rauhaa, joka tekee suunnitelmien -suorittamisen mahdolliseksi.</p> - -<p>Ilman Onttoa neulaa on Lupin käsittämätön. Hän on taru, -romaaniolento, vailla todellisuutta.</p> - -<p>Salaisuuden valtiaana — ja millaisen salaisuuden! — hän on aivan -yksinkertaisesti ihminen kuten kaikki muutkin, joskin hän osaa -verrattomalla tavalla käytellä kohtalon hänelle lahjoittamaa asetta.</p> - -<p>— — —</p> - -<p>Neula oli siis ontto, se oli epäämätön seikka. Nyt oli vain saatava -tietoon, miten sinne päästä.</p> - -<p>Ilmeisesti meren puolelta. Oli nähtävästi merelle päin joku aukko, -johon joinakuina vuorokauden aikoina pääsi veneellä.</p> - -<p>Mutta maan puolelta?</p> - -<p>Aina kello kymmeneen asti illalla lojui Beautrelet tuolla jyrkänteen -kaltaalla silmät suunnattuina pyramidin mustaan möhkäleeseen, -aprikoiden, koko ajatuskyky terittyneenä.</p> - -<p>Sitten hän läksi alas Etretatiin, valitsi yksinkertaisimman -majatalon, söi illallista, meni huoneeseensa ja otti salakirjoituksen -esille.</p> - -<p>Nyt oli hänelle vain lapsenleikkiä tarkoin määrätä sen sanamuoto. -Hän havaitsi oitis, että Etretat sanan kolme ääntiötä olivat -ensimmäisellä rivillä, oikeassa järjestyksessä ja tarvittavien -välimatkojen päässä. Tämä ensimmäinen rivi tuli siten kuulumaan:</p> - -<p>e . a . a . . etretat . a . .</p> - -<p>Mitä sanoja saattoi olla <i>Etretatin</i> edellä? Todenmukaisesti -sanoja, jotka osoittivat Neulan aseman kylään nähden. Mutta Neula -kohosi vasemmalla, lännessä... Hän mietiskeli, ja muistaessaan, -että rannikkolaiset nimittivät länsituulta aval-tuuleksi ja että -läheisellä kiviholvilla juuri oli nimenä <i>Porte d'Aval</i>, hän -kirjoitti:</p> - -<p><i>En aval d'Etretat . a ..</i></p> - -<p>Toinen rivi oli se, jolla sana <i>Demoiselles</i> esiintyi, ja nähdessään, -että sen sanan edellä olivat kaikki ne ääntiöt, jotka ovat sanoissa -<i>la chambre des</i>, hän merkitsi muistiin kaksi lausetta:</p> - -<p><i>En aval d'Etretat — La chambre des Demoiselles</i>.</p> - -<p>Kolmas rivi oli vaikeampi, mutta kauan hapuiltuaan hän muisti -Fréfossén linnoituksen perustalle rakennetun linnasen lähellä La -Chambre des Demoisellesia, ja nyt oli hänellä salakirjoitus melkein -valmis:</p> - -<p><i>En aval d'Etretat — La Chambre des Demoiselles — Sous le fort de -Fréfossé — L'Aiguille creuse</i>.</p> - -<p>"Etretatin länsipuolella — Neitien kamari — Fréfossén linnoituksen -alitse — Ontto neula."</p> - -<p>Siinä olivat nuo neljä tunnuslausetta, ne tärkeät, yleiset -tunnuslauseet, jotka oli tunnettava. Niiden opastuksella lähdettiin -Etretatin länsipuolitse Neitien kamariin, kuljettiin kaiken -todennäköisyyden mukaan Fréfossén linnoituksen alta ja tultiin -Onttoon neulaan.</p> - -<p>Millä tavoin? Niiden mittojen ja ohjeiden nojalla jotka esiintyvät -neljännessä rivissä:</p> - -<div class="figcenter" style="width: 440px;"> -<img src="images/04.png" width="440" height="76" alt="" /> -</div> - -<p>Siinä olivat ilmeisesti yksityiskohtaisemmat kaavat, tarkoitetut -vihjaamaan lähtökohdan ja tien Neulaan.</p> - -<p>Beautrelet otaksui heti — ja hänen oletuksensa oli loogillinen -johdelma salakirjoituksesta —, että jos todellakin oli olemassa -suoranainen yhteys mantereen ja neulaobeliskin välillä, niin tämän -maanalaisen käytävän täytyi lähteä Neitien kamarista, kulkea -Fréfossé-linnoituksen alitse, painua kohtisuorasti sata metriä -korkeita rantakallioita alas ja meren pohjan alla kulkevaa tunnelia -myöten johtaa Onttoon neulaan.</p> - -<p>Maanalaisen käytävän aukko? Eikö se ollut noiden kahden niin selvästi -hakattujen kirjainten D:n ja F:n luona, jotka ilmaisivat sen, vieläpä -kenties jonkun nerokkaan koneiston avulla päästivätkin siihen?</p> - -<p>Koko seuraavan aamupäivän Isidore kuljeskeli Etretatissa ja -pakinoitsi kaikkien ihmisten kanssa, yrittäen kerätä joitakuita -hyödyllisiä tietoja. Ehtoopäivällä hän kapusi ylös rantakallioille, -Merimiespuvussaan hän oli tekeytynyt vielä nuoremmaksi ja näytti -kaksitoistavuotiaalta pojalta liian lyhyine nousuineen ja -sinimekkoineen.</p> - -<p>Heti luolaan tultuaan hän laskeusi polvilleen kirjaimien eteen. -Pettymys kohtasi häntä. Turhaan takoi ja nakutteli hän niitä ja -koetti niitä vääntää kaikkiin suuntiin; ne eivät hievahtaneetkaan. -Hän pääsi varsin pian siihen käsitykseen, että ne eivät todellakaan -voineet liikkua eivätkä siis kuuluneet mihinkään koneistoon.</p> - -<p>Mutta kuitenkin... kuitenkin merkitsivät ne jotakin! Kylältä -saaduista tiedoista kävi selville, ettei kukaan ollut koskaan -kyennyt selittämään niiden alkuperää ja että myöskin apotti Cochet -arvokkaassa Etretatia käsittelevässä teoksessaan [<i>Etretatin -alkuvaiheet</i>. — Apotti Cochet tuntuu otaksuvan, että nuo kaksi -kirjainta ovat jonkun matkailijan nimen alkukirjaimet. Meidän -kertomamme havainnot todistavat tuon otaksuman vääräksi.] on -turhaan vaivannut aivojaan tällä pikku kuva-arvoituksella. Mutta -Isidore tiesi seikan, joka oli oppineelle normandialaiselle -muinaistieteilijälle tuntematon, nimittäin että samat kirjaimet -esiintyivät salakirjoituksessa, siinä rivissä, joka ilmaisi -paikalliset tiedot. Oliko se sattuma? Mahdotonta. Siispä?...</p> - -<p>Hänen mieleensä juolahti äkkiä aatos niin yksinkertainen ja järkeen -menevä, ettei hän hetkeäkään epäillyt sen totuutta. Eivätkö nuo -D ja F olleet salakirjoituksen molempien tärkeimpien sanojen -alkukirjaimet, niiden sanojen, jotka — Neulan ohella — ilmaisivat -pääasemat sillä tolalla, jota oli seurattava: la Chambre des -<i>Demoiselles</i> ja <i>Fréfossé</i>? Toisen D ja toisen F... noin omituinen -sattuma ei voinut olla merkityksetön.</p> - -<p>Siinä tapauksessa muodostui ongelma seuraavaksi:</p> - -<p>Jos yhtymä D F salakirjoituksessa ilmaisee la Chambre des -Demoisellesin ja Fréfossé-linnoituksen keskinäistä suhdetta, niin -yksinäinen kirjain D rivin alussa edustaa luolaa, johon on ensiksi -asetuttava, ja yksinäinen kirjain F rivin keskellä kaiketikin -maanalaista käytävää, joka johtaa linnoituksen alitse.</p> - -<p>Näiden kirjaimien välissä on kaksi merkkiä: ensin jonkunlainen -vinosuunnikas, jonka alaosaan vasemmalle on vetäisty käyrä viiva, ja -sitten numero 19. Nämä merkit nähtävästi ilmaisevat, millä tavoin on -luolasta katsoen tunkeuduttava linnoituksen alle.</p> - -<p>Tuon vinosuunnikkaan muoto tuotti Isidorelle päänvaivaa. Oliko -hänen ympärillään, luolan seinissä tai ainakin näköpiirissä mitään -vinosuunnikkaasta muistuttavaa?</p> - -<p>Hän etsi kauan ja aikoi juuri heittää yrityksensä sikseen, mutta -samassa hänen katseensa tapasi pienen, kallioon hakatun aukon, joka -oli kuin ikkunana.</p> - -<p>Tuon aukon reunapiirteet muodostivatkin järeän, säännöttömän ja -tökerön suunnikkaan, jota silti saattoi suunnikkaaksi sanoa, -ja Beautrelet pani merkille, että jos asetuttiin seisomaan -kalliopohjaan hakatuille kirjaimille D ja F — sitä merkitsivät siis -salakirjoituksessa noiden kirjainten yläosaan vedetyt kaksi viivaa -—, niin oltiin ihan ikkunan tasalla.</p> - -<p>Hän asettui tuolle kohdalle ja tirkisti ulos. Ikkuna antoi, kuten -sanottu, maan puolelle, ja hän näki ensiksikin luolasta mantereelle -vievän polun, joka polveili kahden kuilun välissä, ja sitten sen -kukkulan juuren, jolle linnoitus oli rakennettu.</p> - -<p>Yrittääkseen nähdä linnoituksen kurottausi Beautrelet vasempaan, -ja silloin hän käsitti koukeron, joka näkyi salamerkin vasemmassa -alanurkassa; alhaalla, vasempaan ikkunasta, oli kalliossa pikku -ulkonema, jonka kärki koukistui pedonkynnen tavoin. Se näytti melkein -pyssyn tähtäimeltä.</p> - -<p>Ja jos laski silmänsä tuohon tähtäimeen, niin katse kohtasi -vastapäisen kunnaan rinteessä hyvin rajoitetun pinnan, jonka miltei -kokonaan peitti vanha tiilimuuri, vanhan Fréfossé-linnoituksen tai -sen paikalla olleen vanhan roomalaisen linnoituksen jäännös.</p> - -<p>Beautrelet riensi tuon muuripinnan luo, joka oli kymmenisen metriä -pitkä ja ruohoston peittämä. Hän ei pystynyt löytämään mitään johtoa.</p> - -<p>Mutta luku 19?</p> - -<p>Hän palasi luolaan, otti taskustaan lankakerän ja mittanauhan, sitoi -langan kivikoukkuun, kiinnitti lankaan pienen kiven yhdeksännentoista -metrin kohdalle ja linkosi sen maan puolelle. Kivensiru ei ulottunut -polun päähän.</p> - -<p>"Minua kolminkertaista pöhköä", ajatteli Beautrelet. "Laskettiinko -siihen aikaan metreissä? 19 merkitsee tietysti 19 syltä."</p> - -<p>Laskettuaan päässään hän teki solmun seitsemännenneljättä metrin -kohdalle ja hapuili muurista sitä pistettä, missä solmu 19 sylen -päässä luolan ikkunasta koskettaisi Fréfossén muuria.</p> - -<p>Tovin kuluttua oli tämä yhtymys tapahtunut. Vapaalla kädellään hän -siirsi syrjään raoissa rehottavat rikkaruohot.</p> - -<p>Häneltä pääsi huudahdus. Solmu, jota hän piteli peukalon ja -etusormen välissä, koski pienen ristin keskikohtaa; tämä oli hakattu -korkokuvioksi erääseen tiiliskiveen.</p> - -<p>19-numeroahan seurasi salakirjoituksessa ristin merkki!</p> - -<p>Hänen täytyi käyttää koko tahdonvoimansa hallitakseen hetken -määrätöntä riemua. Jännittynein sormin tarttui hän nopeasti ristiin -ja väänsi sitä kuin olisi pyörän puolapuita kierittänyt. Tiiliskivi -liikkui. Hän ponnisti kahta tuimemmin, mutta se ei liikkunut enempää. -Vääntämättä hän painoi kovemmin. Heti tunsi hän sen myötäävän. Ja -äkkiä kuului kitkuvaa ääntä kuin lukkoa avattaessa, ja oikeaan -tiiliskivestä kääntyi auki metrin levyinen kappale muuria, paljastaen -maanalaisen käytävän suun.</p> - -<p>Beautrelet kävi kiihkeästi käsiksi rautaoveen, jonka muurin kivet -olivat kätkeneet, työnsi sen takaisin paikoilleen ja sulki sen. -Hämmästys, ilo, ilmitulemisen pelko vääristivät hänen kasvonsa -tuntemattomiksi. Hän näki sielussaan mitä kaikkea oli tapahtunut tuon -oven edessä kahdenkymmenen vuosisadan kuluessa, kaikki ne salaisuuden -tietäneet ihmiset, jotka olivat käyneet sisälle tästä ovesta... -keltit, gallialaiset, roomalaiset, normandialaiset, englantilaiset, -ranskalaiset, paroonit, herttuat, kuninkaat ja noiden kaikkien -jälkeen Arsène Lupinin... Lupinin jälkeen oman itsensä... Hän tunsi -aivojensa pimittyvän. Hänen silmäluomensa laskeusivat. Hän lyyhistyi -pyörtyneenä ja kieri alas rinnettä aina kuilun reunalle asti...</p> - -<p>Hänen tehtävänsä oli lopussa, ainakin sikäli kuin saattoi sitä omin -päin suorittaa käytettävissään olevilla apuneuvoilla.</p> - -<p>Illalla hän lähetti etsivän osaston päällikölle pitkän kirjeen, missä -teki tarkoin selvää etsintänsä tuloksista ja ilmaisi Onton neulan -salaisuuden. Hän pyysi apua voidakseen täydentää työnsä ja antoi -osoitteensa.</p> - -<p>Vastausta odottaessaan hän vietti kaksi yötä peräkkäin Neitien -kamarissa, kauhun hyytämänä, hermot pilalla, osaksi myöskin yön -äänien johdosta... Hän oli joka hetki näkevinään varjojen lähenevän. -Tiedettiin hänen olevan luolassa... ne lähenivät... kuristivat.</p> - -<p>Mutta ponnistaen kaiken miehuutensa piti hän katseensa jyrkästi -suunnattuna muurinpintaan.</p> - -<p>Ensimmäisenä yönä oli kaikki hiljaista, mutta toisena hän näki -tähtien ja uudenkuun hohteessa oven avautuvan ja tummien varjojen -luisuvan pimennosta. Hän laski kaksi, kolme, neljä, viisi...</p> - -<p>Hän oli näkevinään noiden viiden miehen kantavan hyvin isoja -taakkoja. He astelivat suoraan poikki kenttien Havren tielle, ja hän -erotti pois vierivän auton kohun.</p> - -<p>Heidän jälkiänsä seuranneena hän kääntyi nyt takaisin ja kulki ison -maatalon ohitse. Mutta tien polvekkeessa hän ehti hädin kavuta -ruohovallille ja piiloutua puiden taakse. Taas kulki miehiä sivuitse, -neljä... viisi... kaikilla kimppu selässä. Ja kahta minuuttia -myöhemmin puhkui toinen auto. Tällä kertaa hänellä ei ollut voimaa -palata vartiopaikalleen; hän meni asuntoonsa lepäämään.</p> - -<p>Hänen herätessään toi hotellin palvelija kirjeen. Hän avasi sen. -Siinä oli Ganimardin käyntikortti.</p> - -<p>"Vihdoinkin!" huudahti Beautrelet, joka tunsi noin kovan taistelun -jälkeen tosiaankin tarvitsevansa apulaista.</p> - -<p>Hän hypähti ylös kädet ojossa. Ganimard tarttui niihin, tähysteli -häntä hetken ja sanoi:</p> - -<p>"Te olette mies kerrassaan!"</p> - -<p>"Pyh", vähitteli toinen, "sattuma on minua auttanut".</p> - -<p>"<i>Häneen</i> nähden ei ole olemassa mitään sattumaa", vakuutti -apulaispäällikkö, joka Lupinista aina puhui juhlallisella äänellä ja -hänen nimeänsä mainitsematta.</p> - -<p>Hän istuutui.</p> - -<p>"Olemme siis saaneet hänet kiinni?"</p> - -<p>"Kuten hänet on jo kaksikymmentä kertaa kiinni saatu", nauroi -Beautrelet.</p> - -<p>"Niin, mutta nyt..."</p> - -<p>"Nyt on asian laita tosiaankin hiukan toinen. Me tunnemme hänen -turvapaikkansa, hänen linnoituksensa, sanalla sanoen sen, mikä -Lupinista tekee Lupinin. Hän voi päästä karkuun. Mutta Etretatin -Neula ei voi."</p> - -<p>"Miksi luulette, että hän voi paeta?" kysyi Ganimard rauhattomana.</p> - -<p>"Miksi luulette, että hänen tarvitsee paeta?" vastasi Beautrelet. -"Mikään ei todista, että hän nykyään on Neulassa. Viime yönä on -sieltä lähtenyt yksitoista hänen rikostoveriansa. Hän saattoi olla -niistä yksi."</p> - -<p>Ganimard mietti.</p> - -<p>"Oikeassa olette. Pääasiana on Ontto neula. Mitä muuhun tulee, -toivokaamme, että sattuma meitä auttaa. Ja nyt pakiskaamme."</p> - -<p>Hän sai jälleen totisen sävynsä ja merkitsevän katsantonsa, lausuen:</p> - -<p>"Hyvä herra Beautrelet, minulla on määräys kehoittaa teitä tässä -asiassa mitä ehdottomampaan vaitioloon."</p> - -<p>"Määräys keneltä?" tiedusti Beautrelet leikkisästi. -"Poliisiprefektiltä?"</p> - -<p>"Korkeammalta."</p> - -<p>"Konseljin presidentiltä?"</p> - -<p>"Korkeammalta."</p> - -<p>"Lempo."</p> - -<p>Ganimard alensi äänensä.</p> - -<p>"Beautrelet, minä tulen Élysée-palatsista. Tätä asiaa pidetään -valtiosalaisuutena, ja perin tärkeänä. On vakavia syitä tämän -varustuksen pitämiseen tietymättömissä... ennen kaikkea -sotilaallisia syitä... Siitä voi sukeutua muonituskeskus, -uudenlaisten räjähdysaineitten tai vasta keksittyjen ampuma-aseitten -talletuspaikka... mitäpä minä tiedän? Ranskan salainen asevarikko."</p> - -<p>"Mutta kuinka toivotaan voitavan säilyttää moinen salaisuus? Muinoin -se oli vain yhden miehen, kuninkaan, hallussa. Nyt on meitä jo -moniaita asiasta perillä, Lupinin joukkueesta puhumattakaan."</p> - -<p>"No, kunhan saataisiin vain viiden tai kymmenenkin vuoden vaitiolo... -Ne viisi vuotta voivat olla... pelastus."</p> - -<p>"Mutta tämän linnoituksen, tämän vastaisen asevarikon valtaamiseksi -on siihen hyökkäys tehtävä, Lupin sieltä häädettävä. Eikä tuo käy -päinsä ilman hälinää."</p> - -<p>"Tietenkin arvataan yhtä ja toista, mutta ei saada varmaa tietoa. Ja -yrittäähän pitää."</p> - -<p>"Olkoon menneeksi. Mikä on suunnitelmanne?"</p> - -<p>"Sen kerron lyhyeen. Ensinnäkään ette te ole Isidore Beautrelet, -eikä myöskään enää ole kysymys Lupinista. Te pysytte etretatilaisena -poikana, joka kuljeskellessaan on nähnyt miehiä kapuavan ylös -maanalaisesta käytävästä. Tehän luulette, että kallioon on hakattu -portaat ylhäältä alas?"</p> - -<p>"Niin, tuollaisia portaita on pitkin rannikkoa useampia. Onpa -Etretatin oikealla puolella Bénouvillen edustalla näytetty minulle -Pirunportaita, jotka ovat kaikille kylpijöille tutut. Enkä edes -puhukaan niistä kolmesta tai neljästä tunnelista, jotka ovat -kalastajille aiotut."</p> - -<p>"No niin, minä otan puolet joukkoani mukaani, ja te näytätte meille -tietä. Minä menen sisälle joko yksinäni tai useampien kanssa, -senhän saamme nähdä. Sieltä käsin on hyökkäys kaikessa tapauksessa -suunnattava. Jollei Lupin ole Neulassa, niin laitamme ansan, johon -hän jonakuna päivänä takertuu. Jos hän on siellä..."</p> - -<p>"Jos hän on siellä, herra Ganimard, niin hän pakenee Neulan -merenpuoliselta sivulta."</p> - -<p>"Siinä tapauksessa väkeni toinen puoli heti sieppaa hänet kiinni."</p> - -<p>"Niin, mutta jos te, kuten luulen, valitsette laskuveden ajan, -jolloin meri on peräytynyt paljastaen Neulan jalustan, niin metsästys -käy julkiseksi, tapahtuessaan kaikkien niiden kalastajien näkyvissä, -jotka pyytävät äyriäisiä ja simpukoita läheisiltä kallioilta."</p> - -<p>"Sen vuoksi aionkin valita juuri korkean veden ajan."</p> - -<p>"Siinä tapauksessa hän pelastautuu veneellä."</p> - -<p>"Mutta kun minulla on tusina veneitä, joita kutakin yksi miehistäni -on ohjaamassa, niin hän joutuu pihtiin."</p> - -<p>"Ellei puikahda venetusinanne lomasta kuin kala verkonsilmästä."</p> - -<p>"Senkin tehköön. Mutta silloin ammutan hänet upoksiin."</p> - -<p>"Kas hittoa! Onko teillä siis kanuunia?"</p> - -<p>"On, Herra nähköön. Parhaillaan on Havressa torpeedovene. Sähköteitse -annettuani sille määräyksen saapuu se ilmoitettuna aikana Neulan -läheisyyteen."</p> - -<p>"Kylläpä Lupin siitä ylpistyy! Torpeedovene... Niin, herra Ganimard, -huomaanpa teidän nähneen ennakolta kaikki. Tarvitsee vain ryhtyä -yritykseen. Milloin teemme ryntäyksen?"</p> - -<p>"Huomenna."</p> - -<p>"Yöllä?"</p> - -<p>"Keskellä kirkasta päivää, meri kun nousee kymmenen aikaan."</p> - -<p>"Mainiota."</p> - -<p>Beautreletin näennäisen iloisuuden alla piili todellista tuskaa. -Aamuun asti hän ei päässyt uneen, hautoen vain mielessään mitä -mahdottomimpia suunnitelmia.</p> - -<p>Hänestä erottuaan läksi Ganimard kymmenen kilometrin päässä -Etretatista sijaitsevaan Yportiin, missä varovaisesti oli sopinut -tapaavansa väkensä. Siellä hän vuokrasi kaksitoista kalastajavenettä -muka toimittaakseen luotauksia pitkin rannikkoa.</p> - -<p>Neljännestä vailla kymmenen hän kahdentoista vankan miehen seurassa -tapasi Isidoren tiellä, joka nousi kalliorannalle.</p> - -<p>Täsmälleen kello kaksitoista he saapuivat muurin edustalle. Se oli -ratkaiseva hetki.</p> - -<p>"Mikä sinua vaivaakaan, Beautrelet? Olethan vihreä naamaltasi?" -hihitti Ganimard, leikillään sinutellen nuorta miestä.</p> - -<p>"Entä sinä sitten, Ganimard, ethän näe itseäsi", vastasi Beautrelet; -"luulisipa viimeisen hetkesi tulleen".</p> - -<p>Heidän täytyi istuutua, ja Ganimard siemasi pari rommikulausta.</p> - -<p>"Jänistä minua ei", virkkoi hän, "mutta onpa mieleni hitosti -järkkynyt! Joka kerta, kun olen menossa häntä sieppaamaan, närästää -sisuksiani kuin karhilla vetäen. Pisara rommia?"</p> - -<p>"Ei."</p> - -<p>"Mutta jos heitätte kesken?"</p> - -<p>"Silloin olen ruumiina."</p> - -<p>"Pahus vieköön! No, saammepa nähdä. Avatkaa nyt. Eihän meillä liene -vaaraa tulla nähdyiksi?"</p> - -<p>"Ei. Neula on matalampi rantaylänköä, ja mehän olemme notkossa."</p> - -<p>Beautrelet astahti muurin luo ja painalsi tiiliskiveä. Kuului -ratinaa, ja maanalainen käytävä avautui.</p> - -<p>Sytyttämiensä lyhtyjen valossa he näkivät sen olevan holvattu; holvi, -kuten lattiakin, oli kauttaaltaan katettu tiilillä.</p> - -<p>He marssivat muutaman sekunnin, kunnes äkkiä tapasivat portaat.</p> - -<p>Beautrelet laski viisiviidettä tiiliastuinta, joita pitkällinen -poljenta oli keskeltä hiukan hivutellut.</p> - -<p>"Tuhat tulimaista!" noitui Ganimard, joka kulki etunenässä ja äkkiä -pysähtyi kuin johonkin esteeseen törmänneenä.</p> - -<p>"Mikä hätänä?"</p> - -<p>"Ovi."</p> - -<p>"Hitto", jupisi Beautrelet sitä katsellen, "eikä helppo murtaa. -Rautamöhkäle kerrassaan."</p> - -<p>"Olemmepa kiikissä", virkkoi Ganimard; "eihän siinä ole edes lukkoa".</p> - -<p>"Ei tosiaankaan. Se herättää minussa toivoa."</p> - -<p>"Miten niin?"</p> - -<p>"Ovi tehdään avattavaksi, ja koska tässä ei ole lukkoa, niin on -olemassa joku salainen tapa sen avaamiseksi."</p> - -<p>"Ja koska me emme tunne tuota salaisuutta..."</p> - -<p>"Minä otan siitä selon."</p> - -<p>"Millä tavoin?"</p> - -<p>"Salakirjoituksen avulla. Neljännellä rivillä ei ole muuta tehtävää -kuin selittää esiintyviä vaikeuksia. Ja ratkaisu on verrattain -helppo, koska sitä ei ole kirjoitettu harhaannuttamaan, vaan -auttamaan niitä, jotka etsivät."</p> - -<p>"Verrattain helppo! Minäpä en ole samaa mieltä", huudahti Ganimard, -joka oli ottanut esille salakirjoituksen. "Luku 44 ja vasemmassa -alakulmassa pisteellä merkitty kolmio, se on jokseenkin hämärää."</p> - -<p>"Ei suinkaan. Tarkastakaahan ovea. Näette että se on kaikissa -neljässä kulmassaan lujitettu kolmiomaisilla rautaheloilla, jotka -ovat kiinnitetyt isoilla nauloilla. Tarttukaa vasemman alakulman -kolmioon ja painakaa tämän vasemman alakärjen naulankantaa... On -yhdeksän mahdollisuutta kymmenestä, että osaamme oikeaan."</p> - -<p>"Kymmenes mahdollisuus voitti", vastasi Ganimard yritettyänsä.</p> - -<p>"Siispä on syynä luku 44..." Miettivästi jatkoi Beautrelet hillityllä -äänellä: "Katsotaanpa... Te ja minä seisomme kumpainenkin alimmalla -porrasaskeleella... niitä on 45... Miksi 45, kun salakirjoituksen -numero on 44?... Sattumusko? Ei... Koko tässä jutussa ei ole -kertaakaan ollut mitään sattumusta, ainakaan tarkoittamatonta. -Ganimard, olkaapa hyvä ja nouskaa askelta ylemmä... Kas niin, pysykää -nyt siinä 44. astuimella. Ja nyt minä painan naulankantaa... Ja jos -koneisto ei nyt lähde käyntiin, niin minä olen matti."</p> - -<p>Jyhkeä portti kääntyi tosiaankin saranoillaan. Hyvin tilava ontelo -avautui heidän katseilleen.</p> - -<p>"Lienemme täsmälleen Fréfossé-linnoituksen alla", selitti Beautrelet. -"Nyt olemme kulkeneet maakerrosten läpi. Tiiliholvaus on loppunut. -Kaikkialla ympärillämme on kalkkikiveä."</p> - -<p>Suojamaan tunkeusi himmeä valojuova sen toisesta päästä. -Lähestyessään he näkivät kalliossa railon, jonkunlaisena -tähystysreikänä. Vastapäätä heitä kohosi aalloista viidenkymmenen -metrin päässä Neulan majesteetillinen möhkäle. Oikealla oli ihan -lähellä Länsiportin holvikaari, ja vasemmalla muodosti hyvin kaukana -kallioranta vielä valtavamman holvin, joka päätti leveän lahden -siron kaareutuman: <i>la Manneporte</i> (<i>magna porta</i> = iso veräjä), -niin korkea, että purjelaiva olisi mastot pystyssä ja täysin purjein -voinut lipua sen alitse. Taustalla meri kaikkialla.</p> - -<p>"En näe laivastoamme", huomautti Beautrelet.</p> - -<p>"Mahdotonta", selitti Ganimard, "Länsiportti peittää meiltä koko -Etretatin ja Yportin rannan. Mutta tuolla, ulapalla, musta viiru -vesirajassa..."</p> - -<p>"No?..."</p> - -<p>"Se on sotalaivastomme torpeedovene n:o 25. Sen voi karttaa Lupin... -jos tahtoo tutustua merenpohjan maisemaan."</p> - -<p>Porrasaukossa railon lähellä alkoi kaide, ja he seurasivat sitä. -Siellä täällä oli seinässä pikku ikkuna, ja joka kerta he näkivät -Neulan yhä jättimäisempänä.</p> - -<p>Juuri heidän ollessaan saapumaisillaan merenpinnan tasalle loppuivat -ikkunat ja käytävä pimeni.</p> - -<p>Isidore laski askeleet ääneensä. -Kolmeensataanviiteenkymmeneenkahdeksaan päästyään he joutuivat -leveämpään käytävään, jota sitäkin taas sulki naulatuilla -rautaheloilla lujitettu ovi.</p> - -<p>"Tuon me tunnemme", sanoi Beautrelet. "Salakirjoituksesta haemme -numeron 357 ja oikeassa alakulmassaan pisteellä merkityn kolmion. -Meidän on vain meneteltävä kuten äskenkin."</p> - -<p>Toinen ovi totteli kuten edellinenkin. Heidän edessään oli nyt -pitkä tunneli, jota siellä täällä valaisi holviin ripustettu -lyhty. Seinistä valui vettä, ja pisaroita ropsahteli maahan; kulun -helpottamiseksi olikin sen vuoksi holvi päästä päähän varustettu -oikealla puisella jalkakäytävällä.</p> - -<p>"Nyt käymme meren alle", huomautti Beautrelet. "Tuletteko mukaan, -Ganimard?"</p> - -<p>Vastaamatta eteni apulaispäällikkö puukäytävää pitkin tunneliin ja -seisahtui erään lyhdyn kohdalle, ottaen sen alas.</p> - -<p>"Lyhdyt kenties ovat Keskiajalta, mutta valaistuskeino on nykyinen. -Nuo herrat käyttävät auerlamppuja."</p> - -<p>Hän jatkoi matkaansa. Tunneli vei toiseen avaraan luolaan, jossa näki -edessään ylöspäin johtavien portaitten alimmat astuimet.</p> - -<p>"Nyt alkaa neulaan nouseminen", virkkoi Ganimard; "tämä käy -vakavammaksi hommaksi".</p> - -<p>Mutta eräs hänen miehistään huusi hänelle:</p> - -<p>"Herra apulaispäällikkö, tuolla vasemmalla on toiset portaat."</p> - -<p>Ja heti jälkeenpäin he havaitsivat oikealla kolmannet.</p> - -<p>"Hitto", mutisi apulaispäällikkö, "asema mutkistuu. Jos lähdemme tätä -kautta, niin nuo pakenevat toisaalta."</p> - -<p>"Jakautukaamme", esitti Beautrelet.</p> - -<p>"Ei, ei... heikontaisimme voimiamme... On parempi toisen meistä -lähteä vakoilemaan."</p> - -<p>"Minä lähden, jos tahdotte..."</p> - -<p>"Se sopii, Beautrelet. Minä jään miesteni luo... teillä ei ole mitään -pelkäämistä. Rantakallioissa voi olla muitakin teitä kuin se, jota -me olemme käyttäneet, ja useampia teitä Neulassakin. Mutta varmasti -on tunneli ainoana yhdyssiteenä koko rantaylängön ja Neulan välillä. -Tämän luolan kautta siis on kuljettava. Jään sen vuoksi tänne -odottamaan paluutanne. Menkäähän, Beautrelet, ja olkaa varovainen... -kääntykää pienimmästäkin levottomuutta herättävästä seikasta -takaisin."</p> - -<p>Isidore katosi nopeasti keskimmäisille portaille. -Kolmannellakymmenennellä astuimella pidätti hänet ovi, oikea puuovi. -Hän käänsi ovenripaa. Ovi ei ollut lukossa.</p> - -<p>Hän saapui huoneeseen, joka suunnattoman laajuutensa takia näytti -hänestä kovin matalalta.</p> - -<p>Voimakkaita lamppuja kannattivat jyhkeät pilarit, joiden lomissa -avartui kauas kantavia aukeamia; valaistuksessaan se tuntui melkein -samankokoiselta kuin Neula.</p> - -<p>Sinne oli ahdettu laatikoita ja paljous kaikenmoisia kapineita, -kuten tuoleja, kaappeja, lipastoja, kirstuja, sekamelska suunnilleen -sellainen kuin vanhojen esineiden kauppiaan kellarissa.</p> - -<p>Oikealla ja vasemmalla huomasi Beautrelet kahdet portaat, epäilemättä -samat, jotka lähtivät alemmasta luolasta. Hän olisi siis voinut -palata ilmoittamaan Ganimardille. Mutta hänen edessään johti uusi -porrasjakso ylöspäin, ja uteliaisuus houkutteli hänet jatkamaan -etsintäänsä omin päin.</p> - -<p>Taas kolmekymmentä astuinta. Ovi, sitten huone, hiukan pienempi, -tuntui Beautreletista. Ja yhä edessä portaat, jotka johtivat ylöspäin.</p> - -<p>Taaskin kolmekymmentä astuinta. Ovi. Jälleen pienempi huone...</p> - -<p>Beautrelet ymmärsi nyt Neulan sisustan rakenteen. Se oli päälletysten -ladottu huonesarja, joten siis huoneet pienenemistään pienenivät. -Kaikkia käytettiin varastohuoneina.</p> - -<p>Neljännessä ei enää ollut mitään lamppua. Päivänvaloa tunkeusi hiukan -seinänraoista, ja Beautrelet näki meren kymmenen metrin päässä -allansa.</p> - -<p>Tänä hetkenä hän tunsi olevansa niin kaukana Ganimardista, että hänet -alkoi vallata tuskainen mieliala, ja hänen täytyi tuimasti hillitä -hermojansa ollakseen pinttämättä pakoon. Mutta mitään vaaraa ei ollut -uhkaamassa, ja yltympärillä vallitsi sellainen hiljaisuus, että hän -alkoi arvella Lupinin tovereinensa hylänneen koko Neulan.</p> - -<p>"Seuraavaan kerrokseen pysähdyn", ajatteli hän.</p> - -<p>Vieläkin kolmekymmentä astuinta, sitten ovi, mutta vähemmän jyhkeä, -nykyaikaisen näköinen. Hän työnsi sen varovasti auki, valmiina -syöksymään tiehensä. Ei ketään. Mutta huoneella oli toinen tarkoitus -kuin edellisillä. Seiniä peittivät verhot, lattiata matot. Kaksi -komeaa kaappia oli asetettu vastakkain, täynnä hopeakalustoa. Pienet, -kapeihin ja syviin rakoihin sovitetut ikkunat olivat varustetut -lasiruuduilla.</p> - -<p>Keskellä huonetta oli ylellisesti katettu pöytä, jolla näkyi hedelmiä -ja leivoksia hopeamaljakoissa, samppanjaa karahveissa, ja kukkia, -paljous kukkia.</p> - -<p>Se oli katettu kolmelle hengelle.</p> - -<p>Beautrelet lähestyi. Ruokaliinojen päällä oli nimikorteissa -vieraitten nimet.</p> - -<p>Ensin hän luki: Arsène Lupin.</p> - -<p>Vastapäätä: Rouva Arsène Lupin.</p> - -<p>Hän otti kolmannen kortin ja hätkähti hämmästyksestä. Siinä oli hänen -nimensä: Isidore Beautrelet!</p> - - - -<hr class="chap" /> -<h2><a name="KYMMENES_LUKU" id="KYMMENES_LUKU">KYMMENES LUKU</a></h2> - - -<p>Vastapäätä olevan oven verho vedettiin syrjään.</p> - -<p>"Hyvää päivää, hyvä herra Beautrelet, te tulette hiukan myöhään. -Aamiainen oli päätetty kello kahdeksitoista. Mutta muutama hetki -sinne tai tänne... Mitä nyt? Ettekö tunne minua? Olenko niin -muuttunut!"</p> - -<p>Lupinia vastaan taistellessa oli Beautreletia kohdannut moni yllätys, -ja hän oli valmistautunut kokemaan yhä uusia mielenliikutuksia -ratkaisevalla hetkellä, mutta tämä oli kuitenkin ihan kerrassaan -odottamatonta! Hän ei tuntenut hämmästystä, vaan pelästystä, -tyrmistystä.</p> - -<p>Mies, joka hänen edessään seisoi, mies, jota tapausten raaka mahti -pakotti pitämään Arsène Lupinina, tuo mies oli Valméras. Valméras, -Aiguillen linnan omistaja! Valméras, jolta hän oli pyytänyt apua -Arsène Lupinia vastaan! Hänen seuralaisensa Crozantin retkellä! -Tuo urhoollinen ystävä, joka oli tehnyt mahdolliseksi Raymonden -pelastamisen, tappamalla tai olemalla tappavinaan yhden Lupinin -rikostovereita hämärässä pylväikössä!</p> - -<p>"Te... te... Tekö siis?" änkytti hän.</p> - -<p>"Miksi ei?" huudahti Lupin. "Luulitteko tuntevanne minut perinpohjin, -kun olitte nähnyt minut pappina tai herra Massibanina? Heipä hei, kun -on valinnut sen yhteiskunnallisen aseman, joka minulla nyt on, niin -täytyyhän käyttää pikku seurustelulahjojaan. Jos ei Lupin mielensä -mukaan voisi olla reformilaispappi ja Académie des inscriptions et -Belles-Lettresin jäsen, niin olisikin toivotonta olla Lupin. Tässä on -Lupin, todellinen Lupin! Aukaise nyt silmäsi suuriksi, Beautrelet, ja -katsele minua tarkoin!"</p> - -<p>"Mutta, jos se olette te... niin... sittenhän on... neiti..."</p> - -<p>"Aivan oikein, Beautrelet, sinäpä sen sanoit..."</p> - -<p>Hän työnsi taas syrjään oviverhon, viittasi kädellään ja ilmoitti:</p> - -<p>"Rouva Arsène Lupin."</p> - -<p>"Oh —!" mutisi nuori mies tahtomattaan typertyneenä. "Neiti de -Saint-Véran!"</p> - -<p>"Ei, ei", vastusti Lupin, "rouva Arsène Lupin tai oikeammin sanoen -rouva Louis Valméras, laillinen vaimoni... kiitos siitä teille, kelpo -Beautrelet."</p> - -<p>Hän ojensi tälle kätensä.</p> - -<p>"Kiitän teitä kaikesta sydämestäni... ja toivoakseni te puolestanne -ette kanna siitä kaunaa."</p> - -<p>Omituista kyllä, Beautrelet ei tuntenut mitään kaunaa. Ei mitään -nöyryytyksen tunnetta. Ei mitään katkeruutta. Hänet valtasi niin -tyyten vastustajansa suunnaton etevämmyys, että hän ei hävennyt -tappiolle joutumistaan hänen nujertamanansa.</p> - -<p>Hän puristi tarjottua kättä.</p> - -<p>"Pöytä on katettu."</p> - -<p>Palvelija oli asettanut pöydälle kulhoilla ja vadeilla sälytetyn -tarjottimen.</p> - -<p>"Suokaahan anteeksi, Beautrelet, keittäjäni on saanut lomaa, ja -meidän täytyy tyytyä kylmään ruokaan."</p> - -<p>Beautreletilla oli tuskin ruokahalua. Hän istuutui kuitenkin, -suuresti ihmetellen Lupinin käytöstä. Mitä hän tiesi oikeastaan? -Tiesikö hän, mihin vaaraan oli joutunut? Oliko hänellä aavistustakaan -Ganimardista ja tämän apulaisista?</p> - -<p>Lupin jatkoi:</p> - -<p>"Niin, kiitos siitä teille, hyvä ystävä. Raymonde ja minä olemme -todellakin rakastaneet toisiamme ensimmäisestä päivästä asti. Juuri -niin, pienokaiseni... Raymonden ryöstö, hänen vankeutensa, kaikki -hölynpölyä: me rakastimme toisiamme... Mutta ollessamme vapaat -rakastamaan toisiamme ei kumpainenkaan meistä voinut sallia sellaista -vapaata suhdetta, joka jää sattuman heiteltäväksi. Asema oli siis -mahdoton Lupinille. Onneksi se ei ollut sitä, jos tulisin takaisin -siksi Louis Valmérasiksi, joka olen ollut aina lapsuudestani asti. -Kun ette heittänyt kesken ja olitte löytänyt Aiguillen linnan, pisti -päähän aatos käyttää hyväkseni teidän itsepintaisuuttanne."</p> - -<p>"Ja yksinkertaisuuttani."</p> - -<p>"Pyh, kuka hyvänsä olisi antanut johtaa itsensä harhaan."</p> - -<p>"Minua siis kilpenänne käyttäen te olette onnistunut?"</p> - -<p>"Niin, kuinka olisi voitu epäillä Valmérasia Lupiniksi, kun Valméras -oli Beautreletin ystävä ja hän oli riistänyt Lupinilta sen naisen, -jota Lupin rakasti? Olipa se ihanaa! Viehättäviä muistoja! Retki -Crozantiin, löydetyt kukkavihot, rakkauskirjeeni Raymondelle, ja -myöhemmällä varokeinot, joihin minun Valmérasina täytyi häitteni -edellä ryhtyä omaa itseäni, Lupinia vastaan! Ja kuuluisa kemuiltanne, -Beautrelet, jolloin masennuitte syliini. Viehättäviä muistoja!..."</p> - -<p>Syntyi äänettömyys. Beautrelet katseli Raymondea. Tämä kuunteli -Lupinia sanaakaan virkkamatta ja tarkkasi häntä katseella, joka -ilmaisi rakkautta, kiihkeyttä ja jotakin muutakin, mitä nuori mies -ei oikein voinut käsittää, jonkunlaista neuvotonta levottomuutta ja -kaihomielisyyden kajastusta.</p> - -<p>Mutta Lupin käänsi katseensa vaimoonsa, ja tämä hymyili hellästi. He -ojensivat kätensä toisilleen yli pöydän.</p> - -<p>"Mitä arvelette pikku asunnostani täällä, Beautrelet?" huudahti -Lupin. "Aistikas, vai mitä? En väitä, että se olisi ihanteellisen -mukava... On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat olleet Neulan omistajina -ja pitäneet kunnianansa jättää näkyvän todistuksen siitä."</p> - -<p>Seinään oli päällekkäin kaiverrettu seuraavat nimet: <i>Caesar. Kaarle -Suuri. Rolf. Wilhelm Valloittaja. Richard, Englannin kuningas. Ludvig -Yhdestoista. Frans. Henrik IV. Ludvig XIV. Arsène Lupin</i>.</p> - -<p>"Kuka kirjoittaa nimensä tähän tämän jälkeen? Hohoi! luettelo on -valmis. Caesarista Lupiniin... siinä kaikki. Pian alkaa nimetön -joukko käydä ihmeellisessä linnoituksessa. Ja ajatteles, ilman -Lupinia olisi tämä kaikki ollut tuntematonta ihmisille! Ah, -Beautrelet, mitä ylpeyttä tunsinkaan ensimmäisen kerran astuessani -jalkani tähän erämaahan! Jälleen löytää kadotettu salaisuus, -tulla sen ainoaksi hallitsijaksi ja herraksi! Tällaisen perinnön -omistajaksi! Asua Neulassa, noin monen kuninkaan seuraajana!"</p> - -<p>Hänen vaimonsa ele keskeytti hänet. Tämä näytti kovin levottomalta.</p> - -<p>"Jyskettä", sanoi hän, "jyskettä allamme... kuuletteko..."</p> - -<p>"Se on laineiden loiskinaa", vastasi Lupin.</p> - -<p>"Ei, ei mitenkään... aaltojen pauhun tunnen... se on jotakin muuta..."</p> - -<p>"Mitä luulet sen voivan olla, rakas Raymonde?" virkkoi Lupin nauraen. -"En ole kutsunut tänne aamiaiselle muita kuin Beautreletin."</p> - -<p>Hän kääntyi palvelijaan:</p> - -<p>"Charolais, oletko sulkenut porraskäytäväin ovet herra Beautreletin -jälkeen?"</p> - -<p>"Kyllä, ja olen työntänyt varmuussalvat eteen."</p> - -<p>Lupin nousi ylös.</p> - -<p>"Kas niin, Raymonde, älä ole huolissasi... sinähän olet aivan kalpea!"</p> - -<p>Hän lausui vaimolleen muutamia sanoja matalalla äänellä, palvelija -nosti oviverhoa, ja he molemmat poistuivat.</p> - -<p>Alhaalla kävi jyske selvemmäksi. Kuului kumeita iskuja, jotka -uudistuivat säännöllisin väliajoin. Beautrelet ajatteli:</p> - -<p>"Ganimard on menettänyt kärsivällisyytensä ja murtaa ovia."</p> - -<p>Lupin jatkoi hyvin tyynesti ja kuin ei tosiaankaan olisi mitään -kuullut:</p> - -<p>"Neula oli tietysti hyvin huonossa kunnossa silloin kun onnistuin -löytämään sen. Näytti siltä, että kukaan ei ollut tuntenut -salaisuutta sataan vuoteen, jälkeen Ludvig XVI:n ja vallankumouksen. -Tunneli uhkasi luhistua. Portaat olivat rappiolla. Vesi tunkeutui -sisään. Minun täytyi pönkittää, lujittaa, rakentaa uudelleen."</p> - -<p>Beautrelet ei voinut olla kysymättä:</p> - -<p>"Oliko täällä tyhjää teidän tullessanne?"</p> - -<p>"Melkein. Kuninkaat eivät suinkaan ole, kuten minä, käyttäneet Neulaa -varastohuoneenaan..."</p> - -<p>"Pakopaikkana siis?"</p> - -<p>"Niin epäilemättä, maahankarkausten ja samaten sisällisten sotien -aikana. Mutta sen varsinaisena tehtävänä on ollut... kuinka -sanoisin... olla Ranskan kuninkaiden valtiopankkina."</p> - -<p>Jyske kävi kaksin verroin kaikuvammaksi ja kuului nyt selvästi. -Ganimard oli nähtävästi murtanut ensimmäisen oven ja käynyt käsiksi -toiseen. Syntyi hiljaisuus, sitten kuuluivat iskut vielä lähempää. Se -oli kolmas ovi. Jälellä oli kaksi.</p> - -<p>Eräästä ikkunasta huomasi Beautrelet veneet, jotka kiertelivät Neulan -ympärillä, ja jokseenkin lähellä kellui torpeedovene, mustan kalan -näköisenä.</p> - -<p>"Mikä melu!" huudahti Lupin. "Ei kuule omia sanojaan. Menemmekö -tuonne ylös? Sinua ehkä huvittaa katsastella Neulan sisäpuolta."</p> - -<p>He nousivat seuraavaan kerrokseen, johon kuten alempiinkin johti ovi; -sen Lupin lukitsi perässään.</p> - -<p>"Taulukokoelmani", selitti hän.</p> - -<p>Seinät olivat verhotut tauluilla, joista Beautrelet luki mitä -kuuluisimpia nimiä. Siellä oli Rafaelin <i>Katso Jumalan karitsa</i>, -Andrea del Sarton <i>Lucrezia Feden</i> muotokuva, Tizianin <i>Salome</i>, -Botticellin <i>Madonna enkeleineen</i>, Tintoretton, Carpaccion, -Rembrandtin, Velasquezin maalauksia...</p> - -<p>"Oivallisia jäljennöksiä", lausui Beautrelet hyväksyvällä äänellä.</p> - -<p>Lupin katseli häntä hämmästellen.</p> - -<p>"Mitä! Jäljennöksiä! Oletko hullu! Jäljennökset ovat Madridissa, hyvä -ystävä, Venetsiassa, Münchenissä, Amsterdamissa."</p> - -<p>"Ja nämä täällä?"</p> - -<p>"Alkuperäisiä, poikaseni, kärsivällisesti kerättyjä kaikista Euroopan -museoista, minne rehellisesti olen jättänyt erinomaisia jäljennöksiä -sijalle."</p> - -<p>"Mutta ennemmin tai myöhemmin..."</p> - -<p>"Ennemmin tai myöhemmin tulee petos huomatuksi? No, niin, silloin -löydetään nimikirjoitukseni joka maalauksesta — takaa — ja saadaan -tietää, että minä se olen lahjoittanut maalleni alkuperäiset -mestariteokset. Oikeastaanhan en ole muuta tehnyt kuin mitä Napoleon -teki Italialle... Ah, katsokaahan, Beautrelet, tuossa ovat kreivi de -Gesvresin neljä Rubensia..."</p> - -<p>Iskut jatkuivat Neulassa.</p> - -<p>"Tämä on sietämätöntä", sanoi Lupin. "Käykäämme ylemmäs."</p> - -<p>Uudet portaat. Uusi ovi.</p> - -<p>"Seinämattojen osasto", ilmoitti Lupin.</p> - -<p>Ne eivät olleet ripustettuja seinille, vaan kokoon käärittyjä, -sidottuja, nimikirjoituksilla varustettuja ja seassa antiikkisia -kangaskääryjä, joita Lupin availi: loistavia korukudoksia, -ihmeteltäviä sametteja ja hienoja pehmeävärisiä silkkejä, -messukaapuja, kulta- ja hopeakudelmia...</p> - -<p>He astelivat yhä ylemmäksi, ja Beautrelet näki tasku- ja -pöytäkellohuoneen, kirjastohuoneen (kuinka loistokantisia ja -kallisarvoisia, verrattomia kirjoja, kirjoja, joita löytyy yksi -ainoa kappale, varastettuja suurista kirjastoista!), pitsihuoneen, -muinaismuistojen salin.</p> - -<p>Ja joka kerralla pieneni huoneen koko.</p> - -<p>Ja joka kerralla kävi jyske etäisemmäksi. Ganimard menetti alaa.</p> - -<p>"Tässä on viimeinen sali", selitti Lupin, "aarrekamari".</p> - -<p>Se oli aivan erilainen kuin muut. Pyöreä kuten toisetkin, mutta hyvin -korkea, keilamainen, ollen rakennuksen huipussa, ja sen lattia oli -kai viisitoista tai kaksikymmentä metriä Neulan ylimmästä kärjestä.</p> - -<p>Maan puolella ei ollut mitään aukkoa. Mutta meren puolella, missä ei -tarvinnut uteliaiden katseita pelätä, oli kaksi leveätä lasi-ikkunaa, -joiden läpi valo virtanaan tulvi sisään.</p> - -<p>Lattia oli kallisarvoista puuta, ja siihen oli sommiteltu -yhteiskehäisiä kuvioita.</p> - -<p>Seinillä oli lasikaappeja ja muutamia tauluja.</p> - -<p>"Kokoelmieni parhaat", kertoi Lupin. "Kaikki, mitä tähän asti olet -nähnyt, on myytävää. Esineitä kuljetetaan pois, toisia tuodaan -tilalle. Se kuuluu ammattiin. Täällä, tässä pyhätössä, on kaikki -pyhitettyä. Ainoastaan valituita tavaroita, parhaita parhaista, -korvaamattomia mestariteoksia. Katsoppa näitä koristeita, Beautrelet, -kaldealaisia taikakaluja, egyptiläisiä kaulanauhoja, kelttiläisiä -rannerenkaita, arabialaisia ketjuja... Katsoppa näitä pystykuvia, -Beautrelet, tätä kreikkalaista Venusta, tätä Korinton Apolloa... -Katsoppa näitä tanagra-kuvioita, Beautrelet. Kaikki oikeat tanagrat -ovat täällä. Tämän lasikaapin ulkopuolella ei ole maailmassa yhtään -ainoata oikeata. Mikä nautinto onkaan tietää tämä! Beautrelet, -muistathan kirkkovarkaudet Etelä-Ranskassa, Thomasin ja hänen -liittolaisensa — minun kätyreitäni sivumennen sanoen — no niin, -tässä on Ambazacin pyhäinjäännöslipas, se oikea, Beautrelet! -Muistathan Louvren häväistysjutun, väärennetyksi havaitun hiipan, -nykyaikaisen taiteilijan muovaileman? Tässä, Beautrelet, on -Saitaferneen oikea hiippa!... Ja katsohan, katsohan, Beautrelet, -tuossa on kaikkien ihmeteosten ihme, suurin taideteos, jumalallinen -ajatus, oikea Leonardo da Vincin <i>Gioconda</i>. Polvillesi, Beautrelet, -ylväin <i>Nainen</i> siinä on edessäsi!"</p> - -<p>Pitkä äänettömyys. Alhaalla lähenivät paukutukset. Kaksi tai kolme -ovea erotti heidät Ganimardista. Merellä näkyivät torpeedoveneen -musta selkä ja risteilevät soutuveneet.</p> - -<p>Nuori mies kysyi:</p> - -<p>"Ja aarteet?"</p> - -<p>"Vai niin, poikaseni, sekö se mieltäsi enimmin kiinnittää? Kaikki -nämä taiteen mestariteokset eivät voi sinua niin tyydyttää kuin -aarre?... Koko suuri yleisö puhuisi sinun tavallasi...! No niin, -tahtosi täyttyköön."</p> - -<p>Hän polki jalkaansa kovasti lattiaan, yksi permantoliuskoista -liikahti, hän nosti sen ylös kuin lippaan kannen ja paljasti -nelikulmaisen, kallioon hakatun loven. Se oli tyhjä.</p> - -<p>Vähän kauempana hän uudisti saman tempun. Uusi kolo aukeni. Sekin -tyhjä.</p> - -<p>Kolmasti vielä hän teki samaten. Kaikki kolme syvennystä olivat -tyhjät.</p> - -<p>"Mikä pettymys!" nauroi Lupin. "Ludvig XI:n, Henrik IV:n ja -Richelieun aikana olivat nämä viisi lovea kaiketikin täynnä. Mutta -ajattelehan Ludvig XIV:ttä, kaikkea mitä Versaillesin hullutus -maksoi, sotia ja hänen hallituskautensa onnettomuuksia! Ja -ajattelehan Ludvig XV:ttä, tuhlarikuningasta, Pompadouria, Dubarrya! -Onpa silloin täytynyt ammentaa! Kuinka raapittiinkaan silloin -kivipohjaa ahnain kynsin! Kuten näet, täällä ei ole mitään jälellä..."</p> - -<p>Hän keskeytti puheensa.</p> - -<p>"Kyllä, jotakin täällä vielä on... seitsemäs kätköpaikka! Se on -koskematon... Ei kukaan niistä ole uskaltanut koskea siihen. Se oli -viimeinen turva... suoraan sanoen, apu äärimmäiseen hätään. Katso -tänne, Beautrelet."</p> - -<p>Hän kumartui ja nosti kannen, lovessa oli sen täyttävä rauta-arkku. -Lupin otti taskustaan hyvin monimutkaisen avaimen ja avasi arkun.</p> - -<p>Näky oli huikaiseva. Kaikki kallisarvoiset jalokivet kimmelsivät, -kaikki värit leimusivat, safiirien taivaansini, rubiinien tuli, -smaragdien vihreys, topaasien auringonloisto.</p> - -<p>"Katso, katso, pikku Beautrelet. He ovat nielleet kaikki kulta- ja -hopearahat, kaikki écut ja tukaatit sekä dublonit, mutta -jalokivilipas on koskematon. Katso koristeita. Niitä on kaikilta -aikakausilta, kaikilta vuosisadoilta, kaikista maista. Tässä ovat -kuningattarien myötäjäiset. Kukin kartutti aarretta osuudellaan, -Skotlannin Margareta, Savoijin Charlotte, Englannin Maria ja Katarina -de Medici, ja kaikki itävaltalaiset arkkiherttuat, Eleonora, -Elisabet, Maria Teresia, Marie Antoinette... Katsohan näitä helmiä, -Beautrelet, ja näitä suunnattomia timantteja! Jokainen niistä on -keisarinnan arvoinen, 'Le Régent de France' ei ole kauniimpi!"</p> - -<p>Hän ojentausi suoraksi ja nosti kätensä kuin valan tehden:</p> - -<p>"Beautrelet, sinun pitää sanoa koko maailmalle, että Lupin ei -ole ottanut ainoatakaan jalokiveä kuninkaallisesta arkusta, ei -ainoatakaan, sen vakuutan kunniasanallani! Siihen minulla ei ollut -oikeutta. Ne olivat Ranskan omaisuutta..."</p> - -<p>Alhaalla Ganimard joudutti työtään. Iskujen jyminästä saattoi -päättää, että he olivat ryhtyneet viimeisen edelliseen oveen, joka -johti muinaisjäännösten saliin.</p> - -<p>"Jättäkäämme kirstu auki", sanoi Lupin, "ja kaikki lokerot myöskin... -kaikki nämä pienet tyhjät haudat..."</p> - -<p>Hän asteli kertaalleen ympäri huoneen, katseli eräitä lasikaappeja ja -tauluja, ja puheli miettivästi kävellen:</p> - -<p>"Kuinka ikävää sentään on jättää nämä kaikki! Niin sydäntä -särkevää! Ihanimmat hetkeni olen viettänyt täällä, yksinäni, -yhdessä näiden esineiden kanssa, joita rakastin... Ja silmäni eivät -milloinkaan pääse niitä enää näkemään, eikä käteni milloinkaan niitä -koskettamaan."</p> - -<p>Hänen vääntyneillä kasvoillaan oli sellainen väsymyksen ilme, että -Beautrelet tunsi vaistomaista myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Tuskan -täytyi tuossa miehessä nousta valtavampaan vauhtiin kuin toisessa, -kuten ilokin, ylpeys tai nöyryytys.</p> - -<p>Nyt seisoi hän ikkunan ääressä ja sanoi, ulospäin viitatessaan:</p> - -<p>"Vieläkin synkempää on se, että minun täytyy jättää tämä, kaikki -tämä. Eikö olekin kaunista, tuo mittaamaton meri... taivas... -oikealla ja vasemmalla Etretatin rantaylänkö ja sen kolme porttia, -Länsiportti, Itäportti ja la Manneporte... riemuportteja tämän -hallitsijalle... ja se olen minä! Satukuningas! Onton neulan -kuningas! Harvinainen, yliluonnollinen kuningaskunta! Mikä taival -Caesarista Lupiniin!"</p> - -<p>Hän purskahti nauruun.</p> - -<p>"Satukuningas, niinkö? Sanokaamme yhtä hyvin Yvetotin kuningas! -Naurettavan vähän! Maailman kuningas, kas niin juuri! Pidin sitä kuin -saalista kynsissäni! Nosta ylös Saitaferneen hiippa, Beautrelet... -Siellä näet kaksi puhelinkonetta... Oikealta lähtee johto Pariisiin -— oma johto —, vasemmalta Lontooseen, oma johto. — Lontoon kautta -hallitsin Amerikkaa, Aasiaa, Australiaa! Kaikissa noissa maissa -minulla oli haaraosastoja, myyjiä, vainukoiria, tietojen kerääjiä. -Liike on kansainvälinen. Se on taiteen ja muinaisteosten suuret -maailmanmarkkinat. Voi, Beautrelet, on hetkiä, jolloin mahtini panee -pääni pyörälle ja minä olen päihdyksissä voimani ja vallintani -tunnosta..."</p> - -<p>Alhaalla ovi myötäsi. Kuultiin Ganimardin ja hänen joukkonsa -seuhtomista yltympäri etsiskellen... Hetken perästä Lupin jatkoi -tukahtuneella äänellä:</p> - -<p>"Ja nyt se on mennyttä... Tuli vaaleatukkainen tyttönen kauniine -surullisine silmineen ja rehellisine sydämineen... niin, -rehellisine... ja kaikki on mennyttä... minä itse revin tämän -suunnattoman rakennuksen... kaikki muu tuntuu minusta luonnottomalta -ja lapselliselta... hänen kiharansa ne vain ovat minkään arvoiset... -hänen surulliset silmänsä... ja hänen pieni rehellinen sydämensä."</p> - -<p>Miehet nousivat portaita ylös. Isku jymähti ovea vasten, viimeistä...</p> - -<p>Äkkiä Lupin tarttui nuoren miehen käsivarteen.</p> - -<p>"Ymmärrätkö, Beautrelet, miksi olen sinulle jättänyt vapaasta -tahdostani taistotantereen, vaikka jo monta viikkoa sitten olisin -voinut musertaa sinut milloin olisin tahtonut? Ymmärrätkö sinä, -minkätähden olet voinut tulla tänne asti? Ymmärrätkö, että olen -antanut jok'ainoalle miehelleni oman osuutensa saaliista, niille, -jotka tapasit tois-yönä rantakallioilla? Käsitäthän syyn kaikkeen? -Ontto neula, se on vain seikkailu. Niin kauan kuin olen sen omistaja, -pysyn seikkailijana. Neulan menettäessäni irtaudun entisyydestäni, -tulevaisuus alkaa minulle, rauhallinen ja onnellinen, tulevaisuus, -jolloin minun ei enää tarvitse häpeillä Raymonden katsetta, -tulevaisuus..."</p> - -<p>Hän kääntyi raivoissaan ovea kohden:</p> - -<p>"Mutta hellitä toki, Ganimard, minä en ole vielä lopettanut!"</p> - -<p>Jyskytys kävi yhä vimmatummaksi. Tuntui siltä kuin he olisivat -muurinmurtajalla ruhjoneet ovea rikki.</p> - -<p>Beautrelet seisoi Lupinin edessä, henkeään pidätellen odottaessaan -ratkaisua, kykenemättä käsittämään Lupinin menettelyä. Hän oli -luovuttanut Neulan, olkoonpa niin, mutta miksi tahtoi hän itse -antautua? Mikä oli hänen suunnitelmansa? Toivoiko hän välttävänsä -Ganimardin? Ja toisekseen, missä olikaan Raymonde?</p> - -<p>Mutta Lupin mutisi ajatuksissaan:</p> - -<p>"Kunniallinen... Arsène Lupin kunniallinen... ei varkauksia enää... -elää kuten muutkin... Miksi ei? Ei ole mitään syytä, miksi en samaten -menestyisi silläkin uralla... Älähän melua toki niin hirveästi, -Ganimard! Etkö sinä sen tomppeli tiedä, että parastaikaa puhun -historiallisia sanoja, jotka Beautreletin tulee painaa mieleensä -jälkimaailmaa varten!"</p> - -<p>Hän remahti nauruun:</p> - -<p>"Tuhlaan aikaani. Ganimard ei milloinkaan tajua historiallisten -sanojeni hyötyä."</p> - -<p>Hän otti palan punaliitua käteensä, siirsi seinän viereen jakkaran ja -kirjoitti suurin kirjaimin:</p> - -<p>"<i>Arsène Lupin säätää Ranskalle kaikki Onton neulan aarteet sillä -ainoalla ehdolla, että aarteet säilytetään Louvren museossa, -saleissa, joilla tulee olla nimenä 'Arsène Lupinin salit</i>'."</p> - -<p>"Ja nyt on omatuntoni rauhassa", hän sanoi. "Ranska ja minä olemme -kuitit."</p> - -<p>Hyökkääjät kävivät yhä kiivaammin ovea vastaan. Yksi ovilaudoista -irtautui; käsi kuroittausi sisään ja hapuili lukkoa.</p> - -<p>"Hitto vieköön", huudahti Lupin, "tuo Ganimard ääliö on kerrankin -saavuttamaisillaan päämaalinsa".</p> - -<p>Hän hyppäsi ovelle ja otti pois lukosta avaimen.</p> - -<p>"Reudo, ukkoseni, se ovi on tukeva. Minulla on yllin kyllin aikaa... -Nyt sanon sinulle hyvästi, Beautrelet... Ja kiitokset!... sillä sinä -olisit todellakin voinut tehdä hyökkäyksen mutkallisemmaksi... mutta -sinä olet säädyllinen ihminen!"</p> - -<p>Hän astui erään suuren Roger van der Weydenin kolmiosaisen maalauksen -eli triptykin luo, joka esitti tietäjiä itäiseltä maalta. Hän -taivutti ylös oikeanpuolisen osan ja paljasti siten pienen oven, -jonka ripaan hän laski kätensä.</p> - -<p>"Hyvää metsästysonnea, Ganimard, ja terveisiä perheellesi!"</p> - -<p>Laukaus pamahti. Hän hypähti taaksepäin.</p> - -<p>"Voi tuota lurjusta, keskelle sydäntä! Olet varmaan ottanut opetusta -ampumataidossa? Niinpä nitistettiin itämaalainen viisas! Keskelle -sydäntä! Pirstautunut siruiksi kuin piipunnysä ampumaradalla!"</p> - -<p>"Antaudu, Lupin!" huusi Ganimard, jonka revolverin piippu pistäytyi -pirstautuneen ovilaudan aukosta, mistä hänen silmänsäkin kiiluivat. -"Antaudu, Lupin!"</p> - -<p>"Kaarti kaatuu, mutta ei antaudu!"</p> - -<p>"Jos liikahdat paikaltasi, niin ammun sinut!"</p> - -<p>"Tyhjää! Sinä et voi satuttaa minuun tänne."</p> - -<p>Lupin oli vetäytynyt syrjään, ja vaikka Ganimard olisi voinut ampua -oven aukosta suoraan, niin hän ei todellakaan voinut ampua, saati -tähdätä, siihen suuntaan, missä Lupin seisoi.</p> - -<p>Tämän asema ei silti ollut vähemmän hirvittävä, sillä maalauksen -takana oleva ovi, josta hän oli toivonut pelastuvansa, oli aivan -vastapäätä Ganimardia. Yritys paeta sitä tietä vaati asettumaan -poliisin ampuma-aseen eteen, ja siinä oli viisi luotia jälellä...</p> - -<p>"Lempo", sanoi hän nauraen, "osakkeeni näyttävät laskevan. Se on -sinulle oikein, sinä vanha Lupin, kun tahdoit kokea viimeisen -jännittävän hetken ja jännitit jousen liian kireälle. Sinä olet -lörpötellyt liiemmälti."</p> - -<p>Hän pysyttäytyi lähellä seinää. Poliisien ponnistuksista oli taaskin -lauta lohjennut ovesta ja Ganimard saattoi toimia vaivattomammin.</p> - -<p>Kolmen metrin matka, ei enempää, erotti nuo kaksi vastustajaa -toisistaan. Mutta eräs kullattu kaappi suojeli Lupinia.</p> - -<p>"Autahan toki, Beautrelet!" huusi vanha poliisi raivoissaan hammasta -purren... "ammu, äläkä siinä töllistele..."</p> - -<p>Isidore ei todellakaan ollut liikahtanut paikaltaan; hän oli tähän -asti ollut tosin kiihkeän jännittynyt, mutta päättämätön katselija. -Hän olisi tahtonut sekaantua taisteluun koko voimallaan ja nujertaa -uhrin, joka oli hänen vallassaan. Mutta kummallinen, hämärä tunne oli -hänet estänyt siitä.</p> - -<p>Hän heräsi Ganimardin huutoon, tarttui kouristuneesti revolverinsa -liipasimeen.</p> - -<p>"Jos minä ryhdyn asiaan", ajatteli hän, "on Lupin hukassa... ja -minulla on siihen oikeus... se on velvollisuuteni..."</p> - -<p>Heidän katseensa sattuivat yhteen. Lupinin silmät olivat tyynet, -tarkkaavaiset, melkein uteliaat, kuin hän olisi pelottavan vaaransa -keskellä vain kiintynyt tarkkaamaan sitä siveellistä ristiriitaa, -jossa nuori mies tuskitteli. Päättäisikö Isidore antaa voitetulle -viholliselle kuoloniskun?</p> - -<p>Ovi murtui keskeltä halki.</p> - -<p>"Avustakaa, Beautrelet! Nyt saamme hänet kiinni", huusi Ganimard.</p> - -<p>Isidore kohotti revolverinsa.</p> - -<p>Mitä sitten tapahtui, se kävi niin nopeasti, että hän tajusi sen -vasta jälkeenpäin. Hän näki Lupinin kumartuvan alas, juoksevan -seinäviertä pitkin, ohi oven, revolverin alitse, jota Ganimard -turhaan heristeli, ja äkkiä tunsi hän paiskautuvansa maahan, -tempautuvansa ylös ja vastustamattomalla voimalla joutuvansa -kiskaistuksi pois.</p> - -<p>Lupin piteli häntä ilmassa kuin elävää kilpeä, jonka taakse hän kävi -suojaan.</p> - -<p>"Kymmenen yhtä vastaan, että pääsen pakenemaan, Ganimard! Katsos, -Lupinilla on aina keinoja..."</p> - -<p>Hän oli nopeasti vetäytynyt triptykin luo. Toisella kädellään hän -painoi Beautreletia rintaansa vasten, toisella työnsi alttaritaulun -sivustaa ja sulki pikku oven perässään. Hän oli pelastunut.</p> - -<p>Aivan heidän edessään oli jyrkät portaat. "Kas niin", puheli Lupin -työntäen Beautreletia edellään, "maajoukot on lyöty... ajatelkaamme -nyt Ranskan laivastoa... Ensin Waterloo, sitten Trafalgar... -Näkemistä sinä joudut kylliksesi saamaan, poikaseni!... Voi, kuinka -tämä on hullunkurista! Nyt ne rehkivät triptykin kimpussa... Liian -myöhäistä, lapsukaiset... Mutta nyt käpälät olalle, Beautrelet."</p> - -<p>Portaat, jotka olivat hakatut Neulan seinään, sen ulkokamaraan, -kiersivät pyramidia kierukan tavoin.</p> - -<p>Toinen toisensa kintereillä he riensivät portaita alas, kaksi, kolme -astuinta kerrallaan. Sieltä täältä pilkotti valoviiru halkeamista, -ja Beautrelet näki vilahduksen kalastusveneistä, jotka kiertelivät -jonkun matkan päässä, ja mustasta torpeedoveneestä...</p> - -<p>He juoksivat alaspäin, yhä vain alaspäin, Isidore ääneti ja Lupin -yhtä puheliaana kuin ennenkin.</p> - -<p>"Haluaisin tietää, mitä Ganimard nyt puuhailee! Rynnänneekö hän -toisia portaita alas katkaistakseen minulta tien tunneliin? Ei, -niin typerä hän ei kai ole... Hän on varmaan jättänyt neljä miestä -sinne... ja enempää ei tarvita."</p> - -<p>Hän keskeytti puheensa.</p> - -<p>"Kuulehan... he huutavat tuolla ylhäällä... selväpä se, ovat -avanneet ikkunan ja huutavat laivastolleen... Katsos vain, jo tulee -liikuntaa ja elämää veneisiin... merkkejä vaihdetaan... torpeedovene -lähtee liikkeelle... kelpo torpeedovene, tunnen sinut, sinä tulet -Havresta... Paikoillenne, kanuunamiehet!... Lempo soikoon, tuollapa -on komentaja... Hyvää päivää, Duguay-Trouin."</p> - -<p>Hän pisti kätensä ulos eräästä halkeamasta ja huiskutti -nenäliinaansa. Sitten hän jatkoi matkaansa.</p> - -<p>"Vihollislaivasto lähenee täydellä höyryllä", sanoi hän. "Pian ne -iskevät kiinni. Hyvä Jumala, tämäpä vasta huvittavaa!"</p> - -<p>He kuulivat ääniä altansa. Samassa he lähenivät merenpintaa ja -joutuivat melkein heti avaraan luolaan, jossa kaksi lyhtyä häilyi -edestakaisin pimeydessä.</p> - -<p>Naisen haamu sukelsi esille ja heittäytyi Lupinin syliin.</p> - -<p>"Pian, pian! Minä olen ollut kovin levoton... Mitä oletkaan -hommannut?... Mutta sinähän et ole yksinäsi?..."</p> - -<p>Lupin rauhoitti häntä.</p> - -<p>"Mukana on vain ystävämme Beautrelet... Ajatteles, ystävämme -Beautrelet on ollut niin herttainen, että... mutta tuon kerron -sittemmin... nyt meillä ei ole siihen aikaa... Oletko siellä, -Charolais? Hyvä... Entäs vene?"</p> - -<p>Charolais vastasi:</p> - -<p>"Vene on valmis."</p> - -<p>"Tulta alle", määräsi Lupin.</p> - -<p>Tuossa paikassa kuului moottorin suriseva ääni, ja Beautrelet, jonka -silmät vähitellen tottuivat puolipimeään, tuli vihdoin tajunneeksi, -että he olivat jonkunlaisella rantalaiturilla, vesirajassa, ja että -heidän edessään oli moottorivene.</p> - -<p>"Autovene", selitti Lupin täydentäen Beautreletin havaintoja. -"Niin, ällistyttäähän tämä kaikki sinua, hyvä Isidoreni... Sinä -et ymmärrä?... No, vesi, jonka näet edessäsi, ei ole muuta kuin -merivettä, joka tunkeutuu tänne luolaan aina nousuveden aikana; -minulla on siten täällä pieni näkymätön, varma satama..."</p> - -<p>"Mutta suljettu", muistutti Beautrelet. "Kukaan ei pääse täältä ulos -eikä sisään."</p> - -<p>"Kyllä minä", vastasi Lupin, "ja sen näytän sinulle".</p> - -<p>Ensin hän vei pois Raymonden, ja palasi sitten noutamaan -Beautreletia. Tämä empi.</p> - -<p>"Pelkäätkö?" kysyi Lupin.</p> - -<p>"Mitä sitten?"</p> - -<p>"Torpeedoveneen ampuvan meidät upoksiin."</p> - -<p>"En."</p> - -<p>"Sitten tuumiskelet kai, eikö sinun velvollisuutesi ole käydä -Ganimardin puolelle, oikeuden, yhteiskunnan, siveellisyyden puolelle -sen sijaan että pidät yhtä Lupinin, häpeän, kunniattomuuden kanssa."</p> - -<p>"Aivan niin."</p> - -<p>"Pahaksi onneksi sinulla ei ole valinnan varaa, poikani... Nykyisin -täytyy meidät molemmat uskoa kuolleiksi, jotta saan jäädä rauhaan... -kuten tulevaisen kunniallisen ihmisen sopii vaatia. Myöhemmin, kun -annan sinulle vapautesi, saat puhua mielesi mukaan... silloin ei -minulla ole enää mitään varomista."</p> - -<p>Tavasta, jolla Lupin piteli häntä käsivarresta, ymmärsi Beautrelet, -että vastarinta oli hyödytön. Ja miksi tekisikään hän vastarintaa? -Olihan hän keksinyt ja paljastanut Neulan. Eikö hänellä jo ollut -oikeutta antautua vastustamattoman myötätuntoisuuden valtaan, jota -tuo mies kaikesta huolimatta hänessä herätti?</p> - -<p>Se tunne oli hänessä niin voimakas, että hänen teki mieli sanoa -Lupinille:</p> - -<p>"Kuulkaahan, te olette vielä suuremmassa vaarassa: Sherlock Holmes on -jäljillänne..."</p> - -<p>"Kas niin, tulkaa", sanoi Lupin, ennen kuin Isidore ehti päättää -puhua.</p> - -<p>Hän totteli ja antoi opastaa itsensä veneeseen, jonka muoto näytti -hänestä omituiselta.</p> - -<p>Kannelle saavuttuaan he laskeutuivat alas pieniä, jyrkkiä portaita -tai oikeammin tikapuita; ne liittyivät luukkuun, joka sulkeutui -heidän perässään.</p> - -<p>Alhaalla oli hyvin pieni, lampulla valaistu kajuutta, jossa Raymonde -jo istui ja johon he kaikki kolme hädin mahtuivat.</p> - -<p>Lupin otti ha'asta puhelutorven ja komensi:</p> - -<p>"Eteenpäin, Charolais."</p> - -<p>Isidore tunsi epämiellyttävää huimausta, jota kokee nostolaitoksessa -laskeutuessaan, kun maa luisuu jalkain alta ja leijutaan tyhjässä -ilmassa. Tällä kertaa luisui alta vesi...</p> - -<p>"Nyt uppoamme", nauroi Lupin. "Emme sentään, rauhoitu... Me -laskeudumme vain ylemmästä luolasta, jossa nyt olemme, aivan allamme -olevaan pikku luolaan, joka on puoliavoin merelle ja jonne pääsee -ulkoapäin laskuveden aikana... kaikki simpukankalastajat tuntevat -sen... Nyt on kymmenen sekunnin seisahdus... ja nyt kiidämme läpi. -Käytävä on kapea, vedenalainen veneemme tuskin mahtuu kulkemaan -siitä."</p> - -<p>"Mutta", kysyi Beautrelet, "mistä johtuu, että alempaan luolaan -tulevat kalastajat eivät tiedä, että sen katossa on aukko, joka -johtaa toiseen luolaan ja sen kautta portaita myöten Neulaan? Kuka -hyvänsä siitä saa selon."</p> - -<p>"Erehdys, Beautrelet! Alaluolan kattoaukon sulkee laskuveden aikana -liikkuva graniitinvärinen katos, jonka meri noustessaan nostaa pois -tieltään. Meren laskeutuessa se sulkeutuu hengenpitävästi pikku -luolan kanneksi. Siksipä pääsen kulkemaan nousuveden aikana... -Sukkela temppu se, hyvä aatos... Totta kyllä ei Caesar eikä Ludvig -XIV tai kukaan muu edeltäjäni ole kyennyt keksimään sitä, sillä -silloinhan ei ollut vedenalaisia veneitä käytettävissä... He -tyytyivät portaisiin, jotka ulottuivat alaluolaan asti... Minä olen -ottanut viimeiset astuimet portaista ja keksinyt liikkuvan katon -juonen... Se on lahja Ranskalle... Raymonde, rakkaani, sammuta lamppu -vierestäsi... me emme tarvitse sitä enää... päin vastoin..."</p> - -<p>Heikko valon heijastus, joka näytti veden väriseltä, häämötti tosiaan -heitä vastaan luolasta ulos tultaessa, tunkeutuen kajuuttaan läpi -molempain sivujen pyöröikkunain ja lasikuvun, joka pistäysi ylös -kannelle ja josta saattoi nähdä ylemmät vesikerrokset.</p> - -<p>Varjo liukui niiden yli.</p> - -<p>"Hyökkäys alkaa. Vihollisen laivasto piirittää Neulaa... Mutta olipa -se miten ontto hyvänsä, ihmettelen kuitenkin, kuinka he voivat -tunkeutua sen sisään..."</p> - -<p>Hän otti puhelutorven.</p> - -<p>"Pysyttelemme vielä pohjassa, Charolais. Mihinkä menemme? Senhän olen -sinulle sanonut. Lupin-satamaan... ja pistelekin pikajunan vauhtia, -ymmärrätkö. Meidän täytyy laskeutua maihin mukavalla paikalla, -meillähän on nainen matkassamme."</p> - -<p>He lipuivat yli kalliopohjan. Levät kohosivat kuin tiheä, pimeä -metsä, ja veneen kuohuaallot saivat ne kauniisti kaareutumaan ja -sitten ojentumaan suoriksi... ne muistuttivat hiussuortuvia.</p> - -<p>Vielä yksi varjo, mutta pitempi...</p> - -<p>"Tuo on torpeedovene", sanoi Lupin. "Nyt saamme kuulla kanuunain -jymyä. Mitä aikonee Duguay-Trouin tehdä? Pommittaa Neulaa? Ah, mikä -vahinko meille, Beautrelet, ettemme saa olla mukana Duguay-Trouinin -ja Ganimardin yhteentörmäyksessä! Maa- ja meriväen yhtymys! — -Halloo, Charolais, nukutko, poikaseni?"</p> - -<p>Heillä oli kuitenkin kova vauhti. Kalliopohja oli muuttunut -hiekkakentäksi, mutta nyt näkyi toinen kallioseinä, joka kuului -Etretatin oikeanpuoliseen niemeen, Itäporttiin.</p> - -<p>Kalat pakenivat heidän lähestyessään. Yksi niistä, muita rohkeampi, -tarttui pyöröikkunaan ja katseli heitä suurilla, liikkumattomilla -silmillään.</p> - -<p>"No niin, nyt ei ole vauhtimme huono", huudahti Lupin. "Mitä sanot -pähkinänkuorestani, Beautrelet? Ei hullumpi? Muistatko juttua -herttaseitsemäisestä, insinööri Lacomben surkeasta lopusta ja -kuinka minä hänen murhaajaansa rangaistuani tarjosin valtiolle -hänen paperinsa ja uuden vedenalaisen aluksen piirustukset — lahja -Ranskalle sekin? No niin, hänen piirustuksistansa olin pidättänyt -itselleni veden alla kulkevan autoveneen luonnoksen, ja sentähdenpä -on sinulla nyt kunnia tehdä merimatka minun seurassani."</p> - -<p>Hän huusi Charolaisille:</p> - -<p>"Nyt nousemme pinnalle, Charolais. Ei ole enää vaaraa."</p> - -<p>He ammahtivat veden pintaan, lasikupu sukelsi ylös ilmaan.</p> - -<p>He olivat niin kaukana rannikosta, että pysyivät näköpiirin -ulkopuolella, ja Beautrelet tajusi nyt paremmin, kuinka huimaavaa -vauhtia he kiitivät eteenpäin.</p> - -<p>Fécamp lensi heidän ohitsensa, sitten kaikki normandialaiset -kylpypaikat, Saint-Pierre, Les Petites-Dalles, Veulettes, -Saint-Valéry, Veules, Quiberville.</p> - -<p>Lupin yhä lasketteli leikkiä, eikä Isidore väsynyt häntä -katselemasta ja kuuntelemasta, kummastellen miehen vilkkautta, -hänen herttaisuuttaan ja veitikkamaisuuttaan, hänen ivallista -suruttomuuttaan, hänen elämäniloaan.</p> - -<p>Hän piti myös Raymondea silmällä. Nuori nainen painui hiljaisesti -kiinni rakastamaansa mieheen. Hän oli ottanut tämän kädet omiinsa -ja katsahti useasti häneen, ja Beautrelet huomasi monesti, että -hänen kätensä puristivat hänen käsiään ja että hänen silmiensä -ilme kävi vieläkin kaihomielisemmäksi kuin ennen. Ja joka kerta -oli se ikäänkuin äänettömänä ja surullisena vastauksena Lupinin -huomautteluihin. Oli kuin tuo kevyt sanatulva, tuo ivaava -elämänkatsomus olisi tuottanut hänelle kärsimystä.</p> - -<p>"Vaikene", jupisi hän, "pilanteko on kohtalon uhmaamista. Paljon -onnettomuuksia voi vielä osua tiellemme."</p> - -<p>Dieppen kohdalla täytyi heidän sukeltaa alas, jottei heitä voitaisi -kalastajaveneistä nähdä. Ja kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen -he kaarsivat rantaa kohden, ja vene livahti pieneen vedenalaiseen -satamaan, jona oli kallioon säännöllisesti muodostunut komero, -laskeutui aallonmurtajan viereen ja nousi hitaasti pinnalle.</p> - -<p>"Lupin-satama", selitti Lupin.</p> - -<p>Paikka oli noin viisi lieuea Dieppestä ja kolme Tréportista; sitä -suojeli sekä oikealta että vasemmalta kaksi kallioröykkiötä, ja se -oli apo autio. Hieno hiekka peitti tuon kaltevan pyöreän rannan.</p> - -<p>"Astu maihin, Beautrelet... ojenna kätesi minulle, Raymonde. Ja sinä, -Charolais, lähde takaisin Neulaan ja ota selville, mitä tapahtuu -Ganimardin ja Duguay-Trouinin välillä, ja tule sitten illalla -kertomaan minulle. Tuo juttu kiinnittää mieltäni tavattomasti."</p> - -<p>Beautrelet ihmetteli jonkun verran uteliaasti, miten he pääsisivät -ylös tuosta suljetusta lovesta; sitten hän huomasi rautaiset tikkaat -rantaylängön juurella.</p> - -<p>"Isidore", puheli Lupin, "jos tuntisit maantieteesi ja historiasi, -niin tietäisit, että me olemme alapuolella Parfonvalin solatien, -joka vie Bivillen seudulle. Enemmän kuin sata vuotta sitten, yöllä -elokuun 23 päivää vasten 1803, nousivat Georges Cadoudal ja kuusi -hänen rikostoveriansa maihin Ranskassa, viedäkseen vankeuteen -Bonaparten, ensimmäisen konsulin, ja he kapusivat ylös sitä tietä, -jonka sinulle nyt osoitan. Sittemmin ovat kallion vieremät tärvelleet -tien. Mutta Louis Valméras — laajemmin tunnettu nimellä Arsène Lupin -— on laitattanut sen kuntoon omalla kustannuksellaan, ja hän on -ostanut talonpoikaistalon nimeltä Neuvillette, jossa salaliittolaiset -viettivät ensimmäisen yönsä ja jossa hän nyt liikehommistaan luopuen -ja maailmasta eronneena aikoo asua äitinsä ja vaimonsa kanssa, -viettäen rehellisen maalaisherran elämää. Herrasmies-murtovaras on -kuollut, eläköön herrasmies-talonpoika!"</p> - -<p>Tikkaat kavuttuansa he tulivat ahtaalle rotkolle, nähtävästi -sadeveden kaivamalle jyrkälle vesiuurrokselle, jonka toiseen päähän -oli hakattu portaiden tapainen, kaidepuulla varustettu käytävä. -Tämä kaide oli Lupinin selityksen mukaan asetettu pitkän, paaluihin -kiinnitetyn köyden sijalle, jota seudun asukkaat ennen olivat -käyttäneet päästäkseen alas pikku lahdelmalle.</p> - -<p>Puolen tunnin vaivaloinen kiipeäminen toi heidät ylängölle, vähän -matkan päähän sellaisesta pienestä maaluolasta, joista rannikon -tullisotamiehet etsivät kattoa päänsä päälle. Kahta minuuttia -myöhemmin he tapasivatkin tullisotamiehen tienmutkassa.</p> - -<p>Tämä siirtyi syrjään ja teki kunniaa.</p> - -<p>Lupin kysyi:</p> - -<p>"Onko mitään uutta, Gomel?"</p> - -<p>"Ei, armollinen herra."</p> - -<p>"Et ole kohdannut ketään epäilyttävää henkilöä?"</p> - -<p>"En... mutta..."</p> - -<p>"Mitä aiot sanoa?"</p> - -<p>"Vaimoni... joka on ompelijattarena Neuvillettessä..."</p> - -<p>"Tiedän... Gésarine... Äitini on puhunut hänestä minulle. No?"</p> - -<p>"Joku matruusi kuuluu kuljeskelleen kylässä tänä aamuna."</p> - -<p>"Minkä näköinen hän oli?"</p> - -<p>"Ei tavallisen... hän näytti englantilaiselta."</p> - -<p>"Ahaa!" sanoi Lupin ajatuksissaan. "Ja sinä sanoit Césarinelle..."</p> - -<p>... "että hänen on pidettävä silmät auki; niin, armollinen herra".</p> - -<p>"Hyvä on. Pidä varalla Charolaisia hänen palatessaan parin, kolmen -tunnin kuluttua. Jos jotakin tapahtuu, niin olen maatalossa."</p> - -<p>Hän pitkitti matkaansa ja huomautti Beautreletille:</p> - -<p>"Tämä huolestuttaa minua. Onko se Holmes? Jos se on hän, niin -me voimme pelätä mitä hyvänsä, sillä nyt on hän ärsyttynyt -äärimmäisyyteen asti."</p> - -<p>Hän epäröi silmänräpäyksen.</p> - -<p>"Olisikohan kuitenkin parasta pyörtää takaisin? Niin, minulla on niin -pahoja aavistuksia."</p> - -<p>Kumpuilevia tasankoja avautui eteen niin laajalti kuin silmä kantoi. -Hiukan vasemmalla oli kauniita tuuheapuisia notkelmia ja niiden -takana Neuvillette, jonka rakennukset näkyivät. Sen suojapaikan -hän oli valinnut itselleen, Raymondelle lupaamakseen rauhalliseksi -turvaksi. Luopuisiko hän noiden järjettömien arkailujen tähden -onnestansa juuri silloin kun hän oli sen saavuttamassa?</p> - -<p>Hän tarttui Isidoren käsivarteen ja osoitti Raymondea, joka käveli -heidän edellään.</p> - -<p>"Katso häntä. Hänen kävellessään huojuu hänen vyötärönsä tavalla, -jota en voi katsella tuntematta väristystä läpi ruumiini. Mutta -koko hänen olentonsa herättää minussa tämän mielenliikutuksen ja -rakkauden vavistuksen — hänen liikkeensä kuten liikkumattomuutensa, -hänen äänettömyytensä kuten hänen äänensä sointukin. Vain täten -käveleminenkin hänen jälessään tuottaa minulle todellista nautintoa. -Oi, Beautrelet, voineeko hän milloinkaan unohtaa, että minä olen -ollut Lupin? Koko tuo menneisyys, jota hän inhoaa, onnistuuko minun -häivyttää se hänen mielestään?"</p> - -<p>Hän hillitsi itsensä ja väitti kovapintaisen varmaan sävyyn:</p> - -<p>"Hänen <i>pitää</i> unohtaa! Hänen pitää unohtaa, koska minä olen kaikki -uhrannut hänen tähtensä. Olen uhrannut Onton neulan saavuttamattoman -turvapaikan. Olen uhrannut aarteeni, valtani, ylpeyteni... uhraan -kaikki... en tahdo enää olla mikään... ainoastaan rakastava mies... -kunniallinen mies, koskapa Raymonde ei voi muuta rakastaa. No mitäpä -sillä väliä, jos olenkin kunniallinen? Eihän se ole häpeällisempää -kuin muukaan."</p> - -<p>Tämä iva pääsi niin sanoen tajuttomasti hänen huuliltaan. Hänen -äänensä oli totinen kuin ennenkin ja ilman pilkan sävyä. Ja hän sanoi -hillityn intohimoisesti:</p> - -<p>"Katsos, Beautrelet, kaikista rajattomista riemuista, mitä olen -nauttinut seikkailuelämäni aikana, ei yksikään vastaa sitä -riemastusta, jota minulle tuottaa hänen katseensa silloin kun hän on -tyytyväinen minuun. Silloin tunnen itseni aivan heikoksi, ja mieleni -tekee itkeä..."</p> - -<p>Itkikö hän? Beautrelet luuli näkevänsä, että hänen silmänsä olivat -kosteat. Kyyneliä Lupinin silmissä! Rakkauden kyyneliä!</p> - -<p>— — —</p> - -<p>He lähestyivät vanhaa veräjää, joka johti maatalon pihaan.</p> - -<p>Lupin pysähtyi hetkiseksi ja mutisi:</p> - -<p>"Miksi pelkään? On kuin rintaani ahdistaisi. Eikö Neulan juttu ole -loppunut? Eikö kohtalo hyväksy minun valitsemaani ratkaisua?"</p> - -<p>Raymonde kääntyi takaisin hyvin levottomana.</p> - -<p>"Tuolta tulee Césarine. Hän juoksee..."</p> - -<p>Tullisotamiehen vaimo tuli todellakin juosten heitä vastaan -maatalosta.</p> - -<p>Lupin riensi häntä kohti.</p> - -<p>"Mikä on hätänä? Puhu!"</p> - -<p>Césarine änkytti läähättäen ja hengästyneenä:</p> - -<p>"Eräs mies... olen nähnyt erään miehen vierashuoneessa..."</p> - -<p>"Aamullisen englantilaisen?"</p> - -<p>"Niin, mutta toisessa valepuvussa."</p> - -<p>"Näkikö hän teidät?"</p> - -<p>"Ei, hän tapasi äitinne. Rouva Valméras yllätti hänet juuri kun hänen -piti poistua."</p> - -<p>"No?"</p> - -<p>"Hän sanoi etsivänsä Louis Valmérasia ja olevansa teidän hyvä -ystävänne."</p> - -<p>"Ja sitten?"</p> - -<p>"Sitten rouva vastasi, että hänen poikansa oli matkoilla... eikä -palaisi useaan vuoteen."</p> - -<p>"Ja silloin hän meni?"</p> - -<p>"Ei. Hän viittaili ulos ikkunasta, joka antaa tasangolle päin... kuin -olisi tahtonut huutaa jotakuta."</p> - -<p>Lupin näytti epäröivän. Kimeä huuto vihlaisi ilmaa. Raymonde huudahti -epätoivoissaan:</p> - -<p>"Se on äitisi... minä tunnen äänen..."</p> - -<p>Lupin heittäysi häneen käsiksi ja laahasi häntä mukanaan.</p> - -<p>"Tule... paetkaamme... sinä ennen kaikkea..."</p> - -<p>Mutta hän hillitsi itsensä heti, järkkyneenä suunniltaan.</p> - -<p>"Ei, minä en voi... se on inhottavaa... anna minulle anteeksi, -Raymonde... naisparka tuolla... jää sinä tänne... älä jätä häntä, -Beautrelet."</p> - -<p>Hän juoksi pitkin nurmettunutta multavallia, joka ympäröi maataloa, -kääntyi kulmauksessa ja seurasi sitä aina sille veräjälle asti, joka -johti tasangolle.</p> - -<p>Raymonde, jota Beautrelet ei voinut estää, saapui sinne melkein -samalla kertaa kuin hänkin, ja puiden taakse kätkeytyneenä näki -Beautrelet tiellä, joka vei maatalosta veräjälle, kolme miestä. Pisin -heistä käveli edellä, toiset kaksi kuljettivat välissään naista, joka -koetti tehdä vastarintaa ja vaikersi.</p> - -<p>Alkoi hämärtää. Beautrelet tunsi kuitenkin Holmesin. Nainen oli jo -vanha; hänen kalpeat kasvonsa olivat hopeisten hapsien ympäröimät. He -lähestyivät kaikki neljä.</p> - -<p>He olivat nyt veräjän luona. Holmes avasi sen toisen puolikkaan.</p> - -<p>Silloin Lupin astui esille ja asettui heidän tielleen.</p> - -<p>Asema näytti sitä kamalammalta, kun kaikki kävi äänettömästi, melkein -juhlallisesti.</p> - -<p>Kauan mittelivät nuo kaksi vastustajaa katseillansa toisiaan. Heidän -kasvonsa vääntyivät samasta vihasta. He eivät liikahtaneet paikaltaan.</p> - -<p>Lupin sanoi vaikuttavan tyynesti:</p> - -<p>"Käske häntyriesi laskea irti tuo nainen."</p> - -<p>"En."</p> - -<p>Näytti siltä kuin molemmat olisivat pelänneet aloittaa viimeistä -ottelua ja sentähden kokoisivat kumpikin voimiaan. Ei mitään -tarpeettomia sanoja tällä kertaa, ei haukkumisia, eikä pilkallisia -haasteita. Kuolemanhiljaisuus.</p> - -<p>Tuskaansa menehtymäisillään odotti Raymonde kaksintaistelun loppua, -Beautrelet oli kietaissut käsivartensa hänen vyötäisilleen ja pidätti -häntä liikkumattomana.</p> - -<p>Hetken perästä kertasi Lupin:</p> - -<p>"Käske miestesi päästää tuo nainen."</p> - -<p>"En."</p> - -<p>Lupin sanoi:</p> - -<p>"Kuulehan, Holmes..."</p> - -<p>Mutta hän keskeytti, käsittäen että sanat eivät tässä hyödyttäisi -mitään. Mitä merkitsivät uhkaukset tuota tahdonvoiman ja ylpeyden -jättiläistä vastaan, jolla oli Holmesin nimi.</p> - -<p>Valmiina mihin hyvänsä hän pisti kätensä viittansa taskuun. -Englantilainen ennätti ennen, ryntäsi vangitun naisen luo ja piti -revolverinsa piippua parin tuuman päässä tämän ohimosta.</p> - -<p>"Älä liikahda, Lupin, muutoin ammun."</p> - -<p>Hänen molemmat apulaisensa vetivät esille pistoolinsa ja tähtäsivät -Lupiniin.</p> - -<p>Tämä ojentautui suoraksi ja hillitsi sielussaan kiehuvan raivon. -Molemmat kädet taskuissa ja rinta käännettynä viholliseen kuin -ampumatauluksi hän sanoi kylmästi:</p> - -<p>"Kolmannen kerran, Holmes: jätä se nainen rauhaani"</p> - -<p>Englantilainen nauroi pilkallisesti:</p> - -<p>"Eikö muka ole oikeutta koskea häneen? — Kas niin, tarpeeksi on -jo valehtelua! Sinun nimesi on yhtä vähän Valméras kuin Lupinkaan, -sen nimen olet varastanut, kuten olet varastanut Charmeracen nimen. -Ja tuo, jota sanot äidiksesi, on Victoire, vanha rikostoverisi ja -hoitajattaresi..."</p> - -<p>Holmes menetteli varomattomasti: kostonhalunsa houkuttelemana hän -katseli Raymondea, jota nämä paljastukset kauhistuttivat. Lupin -käytti hyväkseen hänen virhettään. Hän laukaisi revolverinsa -salamannopeasti.</p> - -<p>"Kirottua!" ulvahti Holmes, jonka läpiammuttu käsivarsi putosi -hervottomana sivulle.</p> - -<p>Hän huusi apulaisilleen:</p> - -<p>"Ampukaa toki, te! Ampukaa toki!"</p> - -<p>Mutta Lupin oli jo heittäytynyt heidän kimppuunsa, eikä kulunut -kahtakaan sekuntia, kun jo oikeanpuolinen mies kaatui maahan haava -rinnassaan, toisen murskatuin leuoin lyyhistyessä veräjää vasten.</p> - -<p>"Irroita nyt itsesi nuorista, Victoire... sido heidät... ja nyt on -asia sinun ja minun, englantilainen..."</p> - -<p>Hän kumartui alas ja kähisi:</p> - -<p>"Hoo, sinä lurjus..."</p> - -<p>Holmes oli kohottanut aseensa vasemmalla kädellään ja tähtäsi häntä.</p> - -<p>Laukaus... kirahdus... Raymonde oli heittäytynyt noiden kahden -miehen väliin, kasvot englantilaiseen päin. Hän horjui, nosti käden -kaulaansa, oikaisihe, hoippui ympäri ja kaatui Lupinin jalkoihin.</p> - -<p>"Raymonde!... Raymonde!"</p> - -<p>Lupin painautui hänen ylitseen, kietaisi käsivartensa hänen -vartalonsa ympäri ja puristi häntä rintaansa vasten.</p> - -<p>"Kuollut", ähkäisi hän.</p> - -<p>Tuli hetkeksi kuolonhiljaisuus. Holmes näytti tyrmistyvän teostaan. -Victoire änkytti:</p> - -<p>"Poikani... pikku poikani..."</p> - -<p>Beautrelet astui nuoren naisen luokse ja kumartui häntä lähemmin -tarkastamaan. Lupin toisti: "Kuollut, kuollut..." rauhallisella -äänellä, niinkuin ei hän olisi vielä oikein käsittänyt. Mutta äkkiä -muuttuivat hänen kasvonsa, vääristyen ja pingoittuen sanomattomasta -tuskasta. Hänet valtasi jonkunlainen mielettömyys, hän teki hurjia -liikkeitä, väänteli käsiään ja polki maata kuin epätoivoinen lapsi.</p> - -<p>"Konna!" huusi hän äkillisen vimman valtaamana.</p> - -<p>Hän hypähti käsiksi Holmesiin rajulla voimalla, löi hänet maahan, -tarttui hänen kurkkuunsa ja iski kouristuneet sormensa hänen ihoonsa.</p> - -<p>Englantilainen korisi, mutta ei liikahtanut.</p> - -<p>"Poikani, poikani...", hoki Victoire rukoilevalla äänellä.</p> - -<p>Beautrelet ryntäsi esille. Mutta Lupin oli jo hellittänyt otteensa ja -seisoi nyyhkyttäen maassa makaavan vihollisensa vieressä.</p> - -<p>Säälittävä näky! Beautrelet ei voinut milloinkaan unohtaa tuota -järisyttävää hetkeä, hän, joka tiesi, kuinka suuresti Lupin oli -rakastanut Raymondea ja kuinka loppumattomasti tuo suuri seikkailija -oli uhrannut omaa olemustansa elvyttääkseen hymyn rakastettunsa -kasvoille.</p> - -<p>Pimeys alkoi levittää harsoaan taistelutantereen yli. Nuo kolme -englantilaista makasivat sidottuina ja kapinoituina ruohikolla. Aron -syvä hiljaisuus värähteli lauluista. Neuvilletten väki siellä palasi -kotiin työstään.</p> - -<p>Lupin nousi ylös. Hän kuunteli yksitoikkoisia ääniä. Sitten hän -silmäili rauhallista maataloa, jossa oli toivonut saavansa elää -rauhassa Raymonden kanssa. Lopuksi hän katseli rakastavaista -naispoloista, joka oli saanut surmansa rakkautensa vuoksi ja nyt -makasi lumivalkeana uinumassa iäistä unta.</p> - -<p>Työväki läheni.</p> - -<p>Silloin Lupin kumartui, nosti kuolleen voimakkaille käsivarsilleen ja -asetti hänet selkäänsä.</p> - -<p>"Lähtekäämme, Victoire."</p> - -<p>"Niin, lähtekäämme, poikani."</p> - -<p>"Hyvästi, Beautrelet", toivotti hän.</p> - -<p>Ja kallista ja hirveätä taakkaansa kantaen, vanhan palvelijattarensa -seuraamana, hän hiljaisena ja yrmeänä aloitti matkansa merta kohden -ja hävisi pimeyteen.</p> - - -<p> </p> -<p> </p> -<hr class="full" /> -<p>***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONTTO NEULA***</p> -<p>******* This file should be named 55083-h.htm or 55083-h.zip *******</p> -<p>This and all associated files of various formats will be found in:<br /> -<a href="http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/0/8/55083">http://www.gutenberg.org/5/5/0/8/55083</a></p> -<p> -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed.</p> - -<p>Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. -</p> - -<h2>START: FULL LICENSE<br /> -<br /> -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE<br /> -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK</h2> - -<p>To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license.</p> - -<h3>Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works</h3> - -<p>1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8.</p> - -<p>1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below.</p> - -<p>1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others.</p> - -<p>1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States.</p> - -<p>1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:</p> - -<p>1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed:</p> - -<blockquote><p>This eBook is for the use of anyone anywhere in the United - States and most other parts of the world at no cost and with almost - no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use - it under the terms of the Project Gutenberg License included with - this eBook or online - at <a href="http://www.gutenberg.org">www.gutenberg.org</a>. If you - are not located in the United States, you'll have to check the laws - of the country where you are located before using this - ebook.</p></blockquote> - -<p>1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.</p> - -<p>1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work.</p> - -<p>1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.</p> - -<p>1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License.</p> - -<p>1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.</p> - -<p>1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.</p> - -<p>1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that</p> - -<ul> -<li>You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation."</li> - -<li>You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works.</li> - -<li>You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work.</li> - -<li>You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works.</li> -</ul> - -<p>1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.</p> - -<p>1.F.</p> - -<p>1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment.</p> - -<p>1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE.</p> - -<p>1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem.</p> - -<p>1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.</p> - -<p>1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions.</p> - -<p>1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. </p> - -<h3>Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm</h3> - -<p>Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life.</p> - -<p>Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org.</p> - -<h3>Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation</h3> - -<p>The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws.</p> - -<p>The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact</p> - -<p>For additional contact information:</p> - -<p> Dr. Gregory B. Newby<br /> - Chief Executive and Director<br /> - gbnewby@pglaf.org</p> - -<h3>Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation</h3> - -<p>Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS.</p> - -<p>The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit <a href="http://www.gutenberg.org/donate">www.gutenberg.org/donate</a>.</p> - -<p>While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate.</p> - -<p>International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.</p> - -<p>Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate</p> - -<h3>Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.</h3> - -<p>Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support.</p> - -<p>Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition.</p> - -<p>Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org</p> - -<p>This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.</p> - -</body> -</html> - diff --git a/old/55083-h/images/01.png b/old/55083-h/images/01.png Binary files differdeleted file mode 100644 index 1efd15b..0000000 --- a/old/55083-h/images/01.png +++ /dev/null diff --git a/old/55083-h/images/02.png b/old/55083-h/images/02.png Binary files differdeleted file mode 100644 index 513e052..0000000 --- a/old/55083-h/images/02.png +++ /dev/null diff --git a/old/55083-h/images/03.png b/old/55083-h/images/03.png Binary files differdeleted file mode 100644 index 739b67a..0000000 --- a/old/55083-h/images/03.png +++ /dev/null diff --git a/old/55083-h/images/04.png b/old/55083-h/images/04.png Binary files differdeleted file mode 100644 index 471f34d..0000000 --- a/old/55083-h/images/04.png +++ /dev/null diff --git a/old/55083-h/images/cover.jpg b/old/55083-h/images/cover.jpg Binary files differdeleted file mode 100644 index 8f38d21..0000000 --- a/old/55083-h/images/cover.jpg +++ /dev/null |
