diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54395-8.txt | 6609 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54395-8.zip | bin | 125231 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6609 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..aab6852 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54395 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54395) diff --git a/old/54395-8.txt b/old/54395-8.txt deleted file mode 100644 index a27a7d3..0000000 --- a/old/54395-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6609 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Nirvana, by Ilmari Kianto - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Nirvana - Lemmentarina - -Author: Ilmari Kianto - -Release Date: March 20, 2017 [EBook #54395] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NIRVANA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -NIRVANA - -Lemmentarima - - -Kirj. - -ILMARI CALAMNIUS-KIANTO - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1907. - - - - -1. - - -Ihana kevät, ihmeitätekevä... - -Kuinka kummalliselta kaikki tuntuukaan -- ensimmäistä päivää -ulkomailla? Ensimmäistä päiväänsä ulkomailla, pienessä ikivanhassa -sisämaan kaupungissa, ventovieraan virran rannalla, viettää nyt -nuori suomalainen ylioppilas. Ypöyksin hirmuisessa Venäjänmaassa, -jonka hämäriä oloja kohtaan hänet jo lapsuudesta saakka on opetettu -tuntemaan kammoa ja jonne häntä on neuvottu hyvin varovaisesti -matkustamaan, jos kerran matkustaa täytyy. Ja kuitenkin on hän nyt -täällä, valtavenäläisten keskellä, venäjänkieli solisee joka-puolelta -hänen korviinsa -- eikä hänellä kuitenkaan näytä olevan mitään hätää. -Ei mitään hätää? -- Kuinka kummalliselta kaikki siis tuntuukaan!... - -Aurinko paistaa. Sama aurinko kuin isänmaassa Suomessa, joka jäi -tuonne jonnekkin, kylmää-uhoavan meren syliin... Vasta toukokuu -menossa, mutta täällä jo on täysi kesä, nurmet rehoittavat -vienonvihantina, koivujen urvut ovat auki puhjenneet, lämpimästä -värisevät hennot lehtiset lipajavat kimmeltäen lenseässä tuulessa. -Mistä tuleekaan sellainen tuuli, joka osaa olla noin lenseä? -Taivaskin täällä on niin korkea, taivas täällä on niin sininen! -Voipiko venäläinenkin taivas olla korkea ja sininen? Voipi, -näkyy voivan. Tuomet tuoksahtelevat, syreenit kukkivat kilpaa -aitovierillä... sinipunervat, lumivalkoiset... On parhaillaan -lauvantai-ilta. Päivän kultainen kiekko katoaa kattoharjojen taa. -Vieno hämyhuntu laskeutuu maille... Kas tuossa hän astuu, Suomesta -äsken saapunut ylioppilas, saksalaisine asuintoverineen ulos -matalasta majasta, jonka kaikki ikkunat ovat aukiheitetyt keväälle. -Luostarin kellot soivat hiljaa huomiseen juhlaan. Luostarin? -Onko siis mahdollista että niin romantillisia laitoksia vielä -on olemassa? Ensi kertaa nuoressa elämässään kuulee suomalainen -nuorukainen, kuinka "luostarin kellot soivat" -- hänestä se on -kerrassaan tarumainen ilmiö. Tuntuu somalta. Niin ihmeelliseltä ja -leudolta tuntuu kävellä keikutella vierasta katua, puhdas valkolakki -päässänsä... ainoa sellainen seutuvilla! Pehmoinen, kummallisen -pehmoinen yö verhoaa puutarhoja, joiden parvekkeilta helähtelee -korvaan illanihailijoiden kuiskeita... Katulavitsalla istuu nuori -juutalainen, rinnallaan mustakulmainen tyttö; eivät ne ohikulkijoista -välitä -- Lorenzo ja Jessika. - -Emäntä, vapaaherratar Armendorf, ilmaantuu kadulla käveleväin herrain -rinnalle avopäin juttelemaan. Todentotta hän on vapaaherratar, vaikka -asuukin noin matalassa talossa! Ja he kulkevat sivu naapuritalon, -joka on yhtä matala ja jonka ikkunat myös ovat auki ja josta lampun -valo kaihtimien takaa hauskasti hohtaa. - -Suomalainen katselee, kuuntelee kaikkea ympärillään, uneksivin -katsein. Kuni aavistamattomien elämänsatujen kangastuksia heijastelee -hänen suurissa, ruskeissa silmissään. - -Äkkiä avautuu kulmatalon pieni jalkaportti ja siitä pujahtaa -katukäytävälle naisolento. Vapaaherratar kiiruhtaa esittelemään -suomalaiselle nuorimman sisarensa. Nuori, venäläisen näköinen neiti -alkaa liukkaasti puhutella suomalaista. Tämä pyytää anteeksi ettei -vielä osaa outoa kieltä. - --- Olkaa huoleti! Pian minä teille opetan venäjänkielen salaisuudet! -huudahtaa neito palmikkoaan vallattomasti huiskauttaen ja alkaa tehdä -tavanmukaisia kysymyksiä, milloin herra suomalainen on paikkakunnalle -saapunut... sekä lausuen hänet tervetulleeksi. - --- Me baronessan kanssa odotimme teitä sydänyöhön saakka eilisiltana, --- selittää se nuori neiti. -- Mutta te ette tullut? - --- Ajoin kievariin yöksi... sopertaa ylioppilas, ja hänen tummat, -runsaat kiharansa, jotka pursuavat hänen lumivalkoisen lakkinsa alta, -somasti häilähtävät... - --- Sitten näin teistä untakin yöllä! ilmoittaa nuori venakko -salaisesti ihaillen muukalaisen herran kaunista, solakkaa ja kookasta -vartaloa ja tavotellen tämän katsetta, mutta suomalainen pitää -silmänsä ikäänkuin verhottuina antamatta polttaa outoa naista. - --- Vai niin! vastaa hän ainoastaan. - --- Saattepa nähdä että meistä tulee pian hyvät tuttavat! - -Naapurin utelias neiti lausui kohteliaasti hyvää-yötä, sopotti vielä -jotain vapaaherrattaren korvaan ja riensi sitten sukkelasti kotiinsa. - -Toiset yhä jatkoivat edestakaisin-kävelyänsä illan kuutamossa. - --- Tämä Eljan katu on kaupunkimme paras katu, -- selitti -vapaaherratar. -- Tänne vain kuukin paistaa ja tähdet vilkkuvat. Ah -kuinka ihana on ilta! - -Hän taittoi aidan ylitse kasvavasta syreenistä rykelmän valkoisia -syreeninterttuja. - --- Olen kuullut -- sanoi vapaaherratar huiskuttaen syreeninterttuja -ja niiden suloista tuoksua tunnustellen -- että teillä siellä -Helsingissä pidetään sopimattomana kunniallisille naisille olla -kadulla liikkeessä illoin jälkeen kello 10. Täällä meillä sitä ei -pidetä sopimattomana. - --- Saapi siis naisten kanssa kävellä läpiyön... huomauttaa ylioppilas -ujosti, tapaillen kankeasti venäläisiä sanoja. - --- Niin, miksei, jos on mieluinen... naurahtaa vapaaherratar, joka on -leski. - -Kello kävi todella kahtatoista, kun he palasivat majaansa. - -Hyvänsuopa emäntä ehdotti että herrat hyyryläiset -- joista -saksalainen, asuttuaan hänen luonaan koko talven, aikoi parin päivän -perästä matkustaa pois -- istahtaisivat pöydän ääreen kilvan etsimään -myötätuoduista syreenintertuista viisilehtisiä kukkasia. - -Alkoi hiljainen silmätyö lampun ääressä, ruokahuoneessa. - --- Halloo, täss'on! - -Suomesta saapunut nuorimies se oli, joka ensimmäisenä viisilehtisen -löysi. - --- Te saatte onnellisen kesän! hymyili vapaaherratar kurkottaen -päänsä niin liki suomalaista että hiukset koskivat tämän käteen. - --- Dai Boh! sopersi ylioppilas naurahtaen ja onnenkukkaansa -tarkastaen niin kiihkeästi että viides terälehti samalla irtausi ja -putosi pois. - --- Jollen uutta löydä, niin ei ennustuksestanne ole taikaa. - -Eikä hän todella löytänytkään "onnellisen kesän" toista -syreeninkukkaista, vaikka sitä kuinka tarkoin etsi hyväntuoksuvista -tertuista. Toiset löysivät... - -He menivät levolle kukin huoneeseensa, mutta heräsivät jonkun tunnin -kuluttua ukkosilmaan ja ankaraan vesisateeseen. Suuret raesekaiset -pisarat pieksivät rajusti ikkunaruutuja. "Donner-Wetter!" kuului -murahdus saksalaisen huoneesta, lautaseinän takaa. "Hospodi pamilui!" -huoahti uninen ääni vapaaherrattaren lukitusta kammiosta. Suomesta -saapunut nuorimies yksin ei tuntunut mitään sanovan. Hän näki -salamain kauniisti leimahtelevan, mutta nukahti pian uudestaan -surunsuloisiin kevättunnelmiinsa. Kun hän vihdoin nousi ylös ja -läksi kadulle, paistoi taas aurinko lämpimästi ja hänen ympärillään -levisi raikas, puhtoinen sunnuntai-aamu, ja kaikki kansa vaelteli -pukeutuneena heleävärisiin juhlavaatteisiin. - - * * * * * - -Solmu Sortimo Karm, suomalainen ylioppilas, ei ollut koskaan -uneksinut että ihminen Venäjänmaassakin saattoi tuntea vapaita, -suloisia tunteita sydämmessään. Vaikka hän jo toisena tulopäivänään -sai nähdä Neitsyt Maarian kuvaa kannettavan riuvun nenässä ja -tuhansien ihmisten hurmaantuneina juoksevan sen perässä, milloin -tehden ristinmerkkejä ilmassa, milloin kumartuen suutelemaan -likaista maata, niin ei tämä kumma meno häneen tehnyt vastenmielistä -vaikutusta. Ja vaikka hän heti ensipäivänä sai kuulla huhuja -valtiollisesta joukkovangitsemisesta naapurikaupungissa, niin -kuunteli hän sitä ikäänkuin sanomalehtiuutista, mikä muka ei -mitenkään häneen koskenut. Olojen syvempään arvostelemiseen -ja ymmärtämiseen oli hän vielä liian nuori, ja perineenä -germaanilaisperäisen äitinsä puolelta haaveellisen luonteen, katseli -kaikkea ympärillään sangen romantillisin silmin. Ja siellä, missä on -romantillinen sydän, siellä on myös pehmoinen verho kuivakiskoisen, -kaikkipurevan järjen edessä. Pääasia hänelle, luonnoltaan herkälle -nuorelle miehelle, oli se että ihmiset täällä Venäjällä olivat niin -ystävälliset häntä, tuiki tuntematonta muukalaista kohtaan. Vasta -vuorokauden oli hän paikkakunnalla ollut, kun hänet jo kutsuttiin -naapuritaloon kaunista sunnuntai-iltaa viettämään. Vapaaherratar -Armendorfin äiti, kenraalinleski von Eidmann se hänelle kutsumalipun -lähetti. Ja hän meni sinne ja esitettiin perheelle, ja huomasi -ihmeeksensä että vaikka perheenjäsenet olivatkin hyvin toisistaan -eroavaisia, ne kaikki, ainakin ensi-tutustumalta häntä miellyttivät, -toisin sanoen: tuntuivat siedettäviltä. Myös se hänestä tuntui -ikäänkuin lupaavalta että perhe tunnusti Lutherin uskontoa, joskohta -venäläinen pyhäinkuva kiilsikin salin nurkassa. Olipa siinä talossa -tyttäriä, vanhanpiian alkuja! Kuinka monta niitä oikeastaan oli -olemassa, siitä ei suomalainen vielä oikein selkoa saanut. Sen -hän vain merkille pani että yhden nimi oli Olga, toisen Tatjana, -kolmannen Ifigenia, neljännen nimi Nirvana -- niin kummalliselta -kuin se hänestä kuulestikin. Paitsi vapaaherratar Aleksandraa -sanottiin lisäksi Masha nimisen tyttären olevan naimisissa jonkun -luutnantin kanssa. Ja kaikkien tyttärien nimiin puhuteltaessa piti -liittää isävainajankin Napoleonin nimi. Olga Napoleonovna, joka -ylioppilas Karmille jo ensi iltana oli katukäytävällä esitetty, johti -heti puheen suomalaisiin kansanlauluihin sekä hämmästytti nuorta -suomalaista soittamalla pianolla "Tuoll' on mun kultani..." - --- Monsieur Karm! huudahti neito sitten vilkkaasti: -- olkaa hyvä ja -kääntäkää minulle tämä laulu venäjäksi. - -Tatjana Napoleonovna näytti olevan itse iloisuus. Solmu Sortimo -Karm ei ennen ollut nähnyt niin reipasta, niin tulista ja niin -pontevapuheista naista. Yhtenä heleänä raikuna kävi tämän -mustapäisen neidin puhe ja kasku kaskun perästä soljahti hänen -suustaan, josta välkähteli terve, lumivalkoinen hammasrivi. Suomen -ylioppilas ihmetteli enemmän tätä neitiä itseään kuin hänen -vilkkaita kuvauksiaan. Eipä hän ollut uskonut että tuo matala, -hiljaisennäköinen maja kätki sisässään niin paljon eloa ja raitista -elämänhalua, kuten hänestä tuntui! - --- Käyttehän vastakin meillä? kysyttiin suomalaiselta sitten kun -hän vieraanvaraisen illallisen jälkeen, emäntänsä ja saksalaisen -asuinkumppaninsa seurassa teki lähtöä yömajaansa. - --- Tietysti! vastasi tämä osaamatta vielä sen parempia -kohteliaisuuksia vieraalla kielellä, mutta itseksensä hän ajatteli: -"Käyn, käyn -- käskemättäkin." - -Seura, joskohta pelkkä naisseura, oli hänestä ollut hupainen. - -Jo parin päivän päästä oli ylioppilas Karm parasna miesnä -huviretkellä noiden kenraalintytärten kanssa eräälle naisluostarille, -jonka kullatut kupoolit ja vihreät katot somasti hohtivat kaukaa -ulkopuolelta kaupunkia. Siellä he päivänpaisteisella jokitörmällä -iloisesti jutellen istuivat samovaarin ympärillä kevättä ihaellen ja -siellä ylioppilas Karm tutustui pariin kolmeen maamieheensä, jotka -palvelivat nuorina vapaehtoisina venäläisessä jalkaväen rykmentissä, -toivossa -- helpommin kuin Suomessa -- kerran keikahtaa upseereiksi. -Suloisesti uupuneena palasi ylioppilas Karm takaisin ensi-retkeltään -ja satumaisesti soivat hänen korvissaan pilveytyneen kevätyön -hämäristä venäläisen satakielen sävelet kukkivien sypressien ja -tuuheain tammien sisästä. - -Hän muisteli nuoruutensa heikkoa ensilemmittyä, jotakin pellavapäistä -koulutyttöä, joka hänen lähtiessään Suomesta oli kirjoittanut -menevänsä naimisiin opettajansa kanssa... - -Jumalankiitos että Solmu Sortimo Karm oli päässyt -kielenopinto-matkalle juuri silloin kun tuo viesti hänelle oli -lennähtänyt! Kihlausilmoitus oli hänen haaveksivaan sydämmeensä -omituisesti koskenut. Mutta täällä, vieraalla maalla, näytti elämä -hänen edessään aukenevan täydellisesti uutena, ja se lapsenkipu, mikä -hänellä isänmaasta lähtiessä oli ollut, haihtui täällä ystävällisten -ihmisten seurassa aivankuin untuva tuuleen. Jumalankiitos että se -haihtui! Muutamat tunnottomat naiset näet tahtovat että viattoman -nuorukaisenkin pitäisi sydänhaavojaan kannellen ikänsä kärsiä ja -pilkkaavat tuollaista untuvanlentoa. - -Mahtoi siis riippua kokonaan muista syistä että hän kuitenkin -toisinaan oli alakuloinen... - -Ensimmäisen huviretken jälkeisenä iltana olivat kenraalinlesken -tyttäret sisarensa, vapaaherrattaren luona vieraissa. Oli myös -pari vaatimatonta venäläistä herraa, jotka pelasivat korttia -vapaaherrattaren kanssa. Silloin-tällöin kajahti pianonsoitto ja -Olga Napoleonovna lauloi. Hilpeätä illanviettoa jatkui puoleenyöhön. -Olga Napoleonovna se oli, joka kiihkeimmin pyrki pitämään seuraa -muukalaiselle Monsieur Karmille, kuten Solmu Sortimoa täällä -juhlallisesti nimitettiin. - --- Mitä te ajattelette? uteli hän. -- Te haaveksitte? - --- Kenties, vastasi kiharatukkainen ylioppilas verhotuin silmin, -- -minä tässä vain mietin omaa elämääni. Olette kai lukenut Turgenjevia? - --- En! mamma on kieltänyt... vastasi Olga neiti stipendiaatin -suureksi kummastukseksi. - --- Turgenjev puhuu joskus liikanaisista ihmisistä, -- lausui -suomalainen, lisäten puoleksi itsekseen: -- Sellainen liikanainen -ihminen olen minäkin. - --- Mitäs te nyt, monsieur Karm? Te? - --- Minä juuri, -- väitti toinen, -- varsinkin tänä iltana olen sen -entistä selvemmin taas tuntenut. - --- Te vain luulottelette! huudahti nuori venakko. -- Teillä ei -sellaiseen ole mitään syytä; teillä on elämä edessänne, te olette -nuori, hyvännäköinen, terve, te opiskelette... - --- Ei! jospa tietäisitte, neiti... Ette voi aavistaa, missä -mielentilassa kotimaani rannoilta läksin, minusta tuntui ja tuntuu -vieläkin että menen kuolemaan... - --- Hyvä Jumala, kuinka te olette kummallinen! huudahti venäläinen -neiti neuvottomana. -- Enhän vain minä tässä ole jollakin tavalla -syypää että tänä iltana olette surullinen? - --- Te ette ole syypää synkkyyteeni, -- vastasi suomalainen ylioppilas -juhlallisesti, -- eikä kukaan muukaan. Jokainen ihminen on oman -onnensa seppä. Itse olen syypää elämääni, jota katselen kuin -iltaruskoa riutuvan päivän valossa... - --- Heretkää! - --- Yksilön huokaus iankaikkisuuden käsittämätöntä kohtaloa kohden -- -sellainen on elämäni. Ei yksilö mailman kaikkeudessa paljon merkitse! - --- Te puhutte kuin mikäkin romaanisankari, kauniisti, mutta -kamalasti! sanoi Olga Napoleonovna. -- Muut suomalaiset herrat, jotka -meillä ovat asuneet, ovat olleet hyvin iloluontoista väkeä, -- lisäsi -hän. - -Mutta Solmu Sortimo Karm puheli koko illan alakuloisia asioita. - --- Hyvää yötä, neiti, -- sanoi hän lopuksi kolkonjuhlallisesti, -- -kiitän teitä soitostanne ja liikuttavasta romanssista, jonka äsken -lauloitte. - --- Kuulkaas, monsieur Karm, -- opetti Olga Napoleonovna, -- kun nyt -panette maata, niin ette saa ajatella noin kuten äsken, te ette -_saa_. Heittäkää kaikki syrjään ja nukkukaa rauhallisesti. Uskokaa -itsenne -- Jeesukselle Kristukselle. - --- Hm! hymähti suomalainen nuorimies ikäänkuin säpsähtäen jotakin -ja tuo verhottu katse terästyi äkisti ja ruskeat silmät aukenivat -suuriksi, polttaviksi ja niissä välähti jotakin ivallista. -Viiksenalkujansa purren hän läksi makuukammioonsa. - - * * * * * - -Voi sinua Solmu Sortimo Karm! kunhan et vielä katuisi että Olga -Napoleonovnalle noin avomielisesti tunnelmiasi purat. Kunhan et -katuisi, sillä oletko vielä kertaakaan tuota nuorta venakkoa silmiin -katsonut? Tai oletko silmiin katsonut hänen muita sisariaan? - -Ei Olga Napoleonovnasta sinun sydänkumppaniksesi ole, siihen on se -tyttö liian kevytkenkäinen, vaikka Jumalasta puhuukin... naimakiihko -hänessä vain hehkuu, siksi hän alati sinua piirittää ottaen lupauksia -kävelyretkille, joihin sinä houkka suostut. Elä vielä päiviä muutamia -seurassaan ja kuuntele tuon tytön imeliä rupatuksia kaikista -naimauutisista, jotka yksin hän tietää, ja katso sitten ympärillesi: -eikö sinulla todella ole jalompia ystäviä venäläisten satakielten -kaupungissa? On, on ihan varmaan! On sinulla täällä ystävä ylevä, -joka sinua ei piirittämällä lähesty, vaan joka hiljaisin silmin -liikkeitäsi seuraa ja syvästi mietiskellen tutkistelee sinun nuorten -kasvojesi ilmeitä joka-kerta kun valkoinen suomalaislakkisi hänen -akkunansa alitse vilahtaa. Ei hän sinun kaunista lakkiasi katsele, ei -sen kultaista lyyryä, ei edes sinun tummia kihariasi eikä kookasta -vartaloasi katsele, vaan sinua itseäsi hän katselee nähdäksensä mitä -kaikkea sydämmesi pohjalla piilee, tuon sinun vielä turmeltumattoman -sydämmesi pohjalla... - -Nirvana on hänen nimensä, etkö sinä jo heti alussa sitä -aavistanut, kun tuon matalan majan kynnyksen yli astuit? Nirvana -Napoleonovna, kookas, komea nainen, siveänylpeä neitsyt, -uhkearintainen, uhkeatukkainen, jalo-otsainen Olympon jumalatar, -syvänvälkähteleväsilmäinen pyhä olento! Etkö sinä, muukalainen -nuorukainen, heti ensi-iltanasi tuntenut tämän ruhtinattaren -hivelevää katsetta kasvoillasi, etkö pannut merkille että hän -sanojesi soinnuista salaa laski sinun siveellistä arvoasi ja -vertaili sinua lukemattomiin kosijoihinsa? Kosijoihinsa? Niin, -sillä Nirvana von Eidmannilla on ollut paljon kosijoita ja uusia -tulee, eikä hän vielä tähän päivään asti ainoallekkaan miehelle -syvän ystävyytensä aarrearkkua ole avannut. _Sinuun_, suomalaiseen -nuorukaiseen, uneksivasilmäiseen, tummakiharaiseen hän ensi kertaa -elämässään silmänsä loi, kuten ihmeelliseen olentoon vastakkaisesta -sukupuolesta, jonka Jumala on luonut. Katso! Ei hän sinua piiritä, ei -hän sinua kiehdo, ei hän sinua pyydystä eikä kerjäten rukoile, kuten -joku muu. Hän vain katsoo sinuun, rauhallisesti ja puhtaasti katsoo, -ja lauhkeasti...ja kuitenkin hän katsoo sinuun kuni äiti lapseensa -osanottavasti sen kaikkiin temmellyksiin. Nirvana on hänen nimensä --- kummallinen nimi, joka sinua oudostuttaa salauskonnollisella -värähdyksellään, mikä sinusta tuntuu mahdottomalta naisen nimeksi, -varsinkin sen naisen nimeksi, josta sinä, Solmu Sortimo, pitää -voisit. Ja kuitenkin on hänen nimensä Nirvana, yksinkertaisesti -ja paljonmerkitsevästi, hullunkurisesti ja samalla kertaa -syvämietteisesti -- Nirvana. - -Niin! Ensi kertaa nuoressa elämässään tapasi ylioppilas Karm naisen, -joka pilkulleen tiesi, mikä ja minkälainen hän, nuori muukalainen -herra, oikeastaan oli. Sepä seikka se kai niin valtavasti hämmästytti -kokematonta miestä. - -Tämä nainen toi tietonsa esiin lempeällä vakavuudella, sellaisella, -joka osoitti hänen erinomaisesti tuntevan mailman hyvät ja pahat -puolet -- hän tunsi ihmiset, hän tunsi myös niinsanotut kummalliset -ihmiset. Hänellä ei ollut tuota pintapuolista, ainoastaan ulkonaista -korusivistystä, vaan hänellä oli jotakin harvinaista, itsenäistä, -ylpeän sydämmen syvää sivistystä. - -Ikänsä kaiken oli Solmu Sortimo muistava hiljaista, pehmeää -kevätyötä, jona hän tuon naisen rinnalla teki ensimmäisen -kävelyretkensä ympäri ikivanhaa kaupunkia, ja Nirvana Napoleonintytär -hänelle jutteli elämän asioita, satakielen laulellessa himmeässä -lehdikossa! Hän tunsi tuota naista kohtaan kiitollisuutta, -kunnioitusta, luottamusta ja tunsi oman sielunsa voivan jalostua -hänen jaloudestaan, jalorotuisuudestaan. Mikä iäisyyden lempeys asui -hänen sinivivahtavissa silmissään, mikä elämän arvokkaisuus koko -hänen korkeassa vartalossaan -- kuningatar hän oli, mutta kuningatar, -joka ei äkkiä hurmannut, vaan joka asteettain herätti syvää hyvyyden -tunnetta rinnassa, riutuneessakin. - -"Jospa hän olisi minun äitini!" ajatteli ylioppilas Karm sinä samana -yönä istuessaan valveilla matalassa majassaan, akkuna avoinna -päin puutarhaa. Ja hänen hienohipiäisillä kasvoillaan leikitsivät -sielun kaikki mielialat ikäänkuin ilman herkät sävyt Suomen pitkinä -kesäpäivinä. - -Solmu Sortimo jäi tuntikausiksi kuuntelemaan satakielen yhtäjaksoista -laulua, jollaista ei koskaan ollut kotimaassaan kuullut. Sen ääni -vivahti parissa kohdin yörastaan säveliin siellä kaukana Pohjolassa, -mutta saturikkaampaa ja hehkuvampaa oli tämä laulu, joka soi -venäläisen kevätyön hämärissä. Mitä ja mistä puheli satakieli, -sitä ei hän tiennyt, sitä kuunnellessaan tuli hän vain omituiseen -tunnelmaan... sellaiseen tunnelmaan että elämä, jossa hän, yksilö -Solmu Sortimo, toimi ja eli, ei ollutkaan sitä, miksi hän sitä luuli, -vaan jotakin aivan toista... Satakielen säveliä kuunnellessa aukeni -hänen sielunsa aavistelemaan jotakin niin puhdasta ja kaunista -kuin sinitaivas, jotakin niin raikasta kuin viileä vesihelmikaste -lämpöisen kesäyön varhaisena aamuna, kun aurinko parhaillaan nousee -ja ihmiset vielä nukkuvat syvää untansa... Ne olivat rakkauden, -sopusoinnun säveliä, ne pyrkivät sulattamaan hänen rintansa, jospa -nuorenkin, jäitä, ne käskivät unhoittamaan nuorukaisvuosien sumut ja -pukemaan päälle häikäisevän iäisyyshetken kirkkaan vaipan... Siinä -satakielen laulussa oli kohta, jossa ikäänkuin joku kirkastettu -olento, sävelet huulillaan, antoi raikkaan suudelman armaalleen -puhtaassa hurmauksessa heti kiiruhtaen jatkamaan laulua onnestaan -olla rakastettu ja saada itse yhä, yhä kiihkeämmin rakastaa. - --- -- Solmu Sortimo Karm? Idylliseksi näytti hänen elämänsä -muodostuvan vieraalla maalla, jokainen ilta oli hänelle -kullanmurunen muistojen maljassa. Kas tuossa hän taas istuu -naapuritalon pienessä puutarhassa suuren kastanjan siimeksessä, -ja suopeat kenraalintyttäret häntä huvittelevat kaikenlaisilla -arvuutusleikeillä: -- kahdesta ratsastajasta, jotka löivät -omituisen vedon, herroista ja orjista, jotka matkustivat yli joen, -kaalista, jota pukki ei saanut syödä j.m.s. Ja sitten Olinkka -neiti laulaa mustalaisromanssin "Älä sure ystäväni", laulaa sen -vallan tunteellisesti. Ja sisar Tatjanan silmät ne salamoivat -veitikkamaisesti, hän on panevinaan toimeen kaksintaistelun -suomalaisen ritarin kanssa ja miekkailee Solmu Sortimon -kävelykepillä, ja tuprunaan viskelevät hänen punaiset huulensa -leikillisyyksiä ja nauru raikuu korkealle ilmaan -- ja niin ihmeen -lämmin on sää ja iltatähdet vienosti vilkuttavat ja heidän yllänsä -tuuhea kastanja levittelee lehviään ja edessään sinipunervat -korukukat hohtavat kuin hiilet ahjossa... Jo joutuu yö ja satakieli -alottaa laulelonsa korkeassa lehdossa... Mutta missä on Nirvana, -ihmeellisin kaikista? Kas tuossa hän tulee kuni kuningatar pitkin -valkeanhiekoitettua käytävää ja sisaret hänet nähdessään korjaavat -jäähtyneen samovaarin pöydältä ja poistuvat kunnioittavasti -puutarhasta. Ujo olet sinä Solmu Sortimo, ujo kuin huonosti -kasvatettu lapsi, et osaa muuta kuin yksinkertaista suomalaista -paimenluikkuasi puhaltaa, kun kuningattaresi sinua lähestyy. - --- Monsieur Solmu Sortimo, sanoo kuningatar, -- onko teillä muita -veljiä, jotka noin soittelevat? - --- On minulla pari veljeä, vaan eivät ne näin soittele. - --- Soittavatko sisarenne? - --- Eivät nekään soita. - --- Ettekös olekkin nuorin kaikista? - --- Nuorin olen. - --- Kas niin, monsieur Solmu Sortimo, tiesinhän minä että te olette -nuorin. - --- Kuinkas te sen tiesitte? huudahtaa Solmu Sortimo hämmästyneenä. - --- Näin sen jo päältäpäin, -- vastaa hymyillen Nirvana Napoleonovna. --- Ja sen minä myös tiesin että äitinne teitä hellii enemmän kuin -muita lapsia... - --- Kuinka te senkin...? Jospa se ei olekkaan totta... - --- Silmät ovat sielun peili! vastaa rauhallisesti Nirvana. - --- Niin, mutta minä en sitä usko. Ei se aina liene totta. - --- Vai ei ole totta... Puhutaan sitten muusta. Miksi ette tänäpäivänä -kertaakaan ole kulkenut talomme ohitse? - -Suloisesti syytetty ei tiedä, miten päästä kysymyksestä. Hän hipaisee -kädellään kiharoita valkean lakkinsa reunalta. - --- Te varmaan kirjoittelette runoja? - --- Minä! Minäkö?... huudahtaa suomalainen punehtivin poskin. -- -Kuinka te...? Onko -- kukaan teille juorunnut että minä ensinkään...? - --- Kuulkaa herra Karm: se joka ihmisten seurassa saavuttaa vähän -huomiota -- niinkuin te -- se tavallisesti kotonaan pukee ajatuksensa -ja tunne-elämänsä joko kirjeiden, runojen tai romaanien muotoon... - --- Tietäjätär te olette -- tiedätte kaikki...! sopertaa nuorimies -ylen onnellisena. - -Nirvana Napoleonintytär hymähtää hyväntahtoisesti, ylevänylpeästi... - --- -- "Kummallinen mailmankolkka tämä Venäjän arokaupunki!" -ajattelee ylioppilas Karm seuraavana päivänä istuessaan teepöydässä -ja kuunnellessaan emäntänsä jutteluita. "Romantillisuus ja rosvous -täällä yhtyvät jännittäväksi elämänilmiöksi." - -Vapaaherratar näet oli hänelle ilmaissut mitä näinä öinä oli -tapahtunut naapuritalossa, hänen äitinsä ja sisartensa asunnossa. -Aamuyöllä, kun kaikki sikeimmin nukkuivat, oli hiipinyt mies, -parrakas paholainen, kenraalinlesken matalaan ikkunaan, vilahuttanut -suurta puukkoaan ja kadonnut silmänräpäyksessä, kun heräävät -naiset päästivät huudon. Aamun valjettua oli saatu tietää että -lähellä asuvalta kellosepältä oli kadonnut kultakello ikkunalta ja -pistetty kuoliaaksi vartijakoira. Selvittiin säikäyksestä, aika -kului rauhallisesti yli toisen vuorokauden. Jälleen on yö hiljainen -ja kaikki nukkuvat. Mutta kas: taas hätkähtää lesken perhe outoon -rapinaan: sama partasuu-ryöväri on vääntänyt ikkunan auki suurella -puukollaan, työntänyt paksut, tummat kaihtimet syrjään ja tirkistää -nyt makaaviin pahanpäiväisesti säikäyttäen vanhan kenraalinlesken, -joka ensimmäisenä herää -- huuto ja parku -- ryöväri luikkii taas -matkoihinsa ehtimättä kalleuksia siepata, mutta kas: kun aamulla -asiat tarkoin tutkitaan, huomataan kaikkien kauhuksi että poissa -on -- kenraalinlesken toinen kenkä. Mikä hirveä häväistys, mikä -skandaali! Ja Venäjän poliisi on kerrassaan kykenemätön hankkimaan -takaisin kenraalittaren toista kenkää. -- Mikä siveetön tapahtuma! - --- Ihanko te tosia kerrotte? pani ylioppilas Karm, jota huvitti -vapaaherrattaren vilkas kuvaustaito. - --- Jei Bohu! vakuutti tämä ja jutteli lisää. -- Koko talossa -vallitsi mitä hirvein jännitys ja pelko. Olga Napoleonovna oli -tänään päivän tullen ollut kadulla näkevinään saman yömurtajan -- -punainen paita päällä, patalakki takaraivolla -- ei ole uskaltanut -poliisille epäluuloaan ilmaista. Olinkka neiti pelkää että ryöväri -vielä kolmannen kerran tulee ja hänet, joka likinnä ikkunaa makaa ja -sikeästi nukkuu, tappaa. Kuvitelkaa mielessänne: tappaa! Olinkka ei -sentähden ensinkään tahdo mennä levolle tulevaksi yöksi, vaan uhkaa -pihavartijan kanssa vahtia yläkerroksessa, johon kesäasukkaat vielä -eivät ole saapuneet. Pihavartija varustautuu pyssyllä... - -Vapaaherratar siunaili ja lausui vielä kerran kirouksensa siitä että -kenraalinlesken vanha kenkä oli joutunut venäläisen rosvon uhriksi, -mikä hänestä oli miltei anarkistin teko. - -Mutta mitä sanoo Nirvana Napoleonintytär rosvoista? - -Solmu Sortimo pistäysi uteliaana naapuritaloon. Siellä istui -Nirvana neiti kookkaana ja komeana työnsä ääressä -- tässä talossa -nimittäin tehtiin ahkerasti työtä -- ja otti hänet vastaan -lempeänrauhallisesti. Nuorimies johti puheen yön tapahtumiin, joista -vapaaherratar oli tehnyt niin suuren numeron, vaan Nirvana neiti -kuittasi ne parilla sanalla ruveten puhumaan itämaisista legendoista -sekä "Tuhannen ja yhden yön tarinoista". Mutta hilpeä Tatjana neiti -tuli kuin tuuliaispää sisään ja valtasi puheenvuoron. - --- Monsieur Karm! huusi hän. -- Varokaa ettei teidän matkarahojanne -ensi yönä ryöstetä! - -Ja hän alkoi vilkkaasti kertoa kaikista murtovarkauksista sekä -murhista, joita tässä vanhassa kaupungissa joka-vuosi oli tapahtunut, -vaan joita viranomaiset aniharvoin penkoivat, koska nähtävästi -toisinaan olivat salaliitossa varkaiden kanssa. - -Ylioppilas Karm poistui von Eidmannin perheestä pää täynnä -rosvojuttuja ja mielikuvitus kiihoitettuna. Vielä kun hän oli -portilla menossa, huusi Olinkka neiti hänen jälkeensä: - --- Muistakaa herra Karm rukoilla Jumalaa että Hän pelastaisi meidät -rosvoilta ja murhaajilta! - --- Kyllä, kyllä, -- vastasi suomalainen, -- mutta uskooko neiti että -rosvojen ja murhaajain sielunelämä hiuskarvan verrankaan voi muuttua -minun, yksilön, tunnelmain johdosta? - --- Älkää pilkatko! - -Ylioppilas Karm nosti lakkiaan ja tahtoi mennä, mutta Olinkka neiti -pidätti häntä yhä ja tullen likemmäksi alkoi katukäytävällä jutella -seisoen avopäin hänen vieressään. - --- Rukous auttaa joka-asiassa, selitteli hän. -- Jos en minä joka -päivä lue aamu- ja iltarukoustani, niin on minun kovin paha olla. Ja -mamma sairastaa joka-kerta, kun jätän rukoilematta. Enkö ole teille -vielä kertonut että se jumalanäidin kuva, jota säilytetään meidän -kaupunkimme luostarissa, kerran pelasti kansan ruttotaudista, kun sen -kuvan ääressä rukoiltiin! - --- Niinkö te neiti ihan uskotte kuin kansakin? Tehän olette -luteerilainen? huomautti suomalainen. - --- Niin, kyllä minut on kastettu evankelisluterilaiseen uskoon, vaan -meillä on niin harvoin kirkonmenoja. Minä olen lapsuudesta-pitäen -käynyt oikeauskoisten kirkossa. Ja uskon minä varmasti että se -jumalanäidin kuva, joka on _meidän_ kaupungissa, voi pelastaa vaikka -mistä. - --- Taikauskoa! tokasi suomalainen murhaavasti, nosti vielä kerran -lakkiaan, niin että kiharat häilähtivät, ja kääntyi asuntoonsa. - -Solmu Sortimo Karm tuli makuuhuoneeseensa ja nykäsi säppiin -ikkunat, jotka hän siihen asti oli öiksi heittänyt auki. Kumartui -myös kurkistamaan sänkynsä alle -- tämä lapsuuden heikkous häntä -itseäänkin toisinaan kiusasi. Satakieli liverteli entiseen -tapaansa puutarhassa... Hän virui vuoteellaan, mutta nukkumisesta -ei mitään tullut. Yhtäkkiä oli hän kuulevinaan jotakin ääntä ja -rupesi pelkäämään. Joku hiipi ja rapisteli seinän takana. Hän -nosti päätään vuoteesta ja jähmettyi kuuntelemaan. Taas kuului -hiipimistä ja rapinaa. Kylmät väristykset ruumiissaan hypähti hän -pystyyn ja kohotti ikkunankaihdinta. Jumalankiitos, se olikin vain -juutalaisnaapurin lihava koira, joka siellä nuuskiskeli ikkunan alla. -Hän sukelsi takaisin vuoteeseensa, mutta ei saanut rauhaa ennenkuin -oli noussut kiskaisemaan puukkonsa ulos tupesta ja piilottanut sen -päänaluksensa alle. Yö oli pimeä, satakielen ääni oli vaijennut, -mutta hän makasi yhä henkeänsä pidätellen. Mikä se rapisi katon -rajassa aivankuin sisäänpyrkien? Kuka kirahti, kuka sähähti niin -kummallisesti? Yö oli noiduttu -- nukkuminen tuiki tukalaa. Aamun -tultua sai hän tietää että hänen huoneensa nurkalla oli naakan pesä. -Eivät muutkaan olleet häävisti nukkuneet. Naapurin Olinkka neiti oli -mennyt levolle vasta kello neljältä, vapaaherratar Aleksandra vasta -kuudelta ja nyt hänen päätänsä armottomasti särki. "Booshe moi -- -tätä elämää!" huokasi emäntä aamuröijysillään istuen teepöydässä. -Rosvoa ei kukaan ollut nähnyt, mutta asiantuntijat väittivät niitä -vielä tulevan. - -Päivä kallistui taas iltaan. Herttaisen, rosvoromantillisen -naapuritalon ikkunalaudalla istuskeli Solmu Sortimo jutellen noiden -ystävällisten kenraalintytärten kanssa. Nirvanaa ei hän saanut -kanssansa hävetylle, mutta iloinen Tatjana neiti pyrähti hänen -toverikseen ja he tekivät kierroksen kierroksen perästä ympäri talon -suurempaa puutarhaa. Satakieli lauleli jossakin etäällä ja vielä -etäämpää huutaa huikautteli yöpöllö. Taivas oli pilvetön, tähtiä -välkähteli kuni hopealankoja sametilla, ilma oli pehmoinen ja lämmin --- tshudnaja, mjahkaja pagooda, kuten Tatjana neiti sanoi. - -Tämä iloinen neiti jutteli kovin häpeävänsä että herra Karm hänen -vaatteukselleen muka nauroi. Oli näet tullut heittäneeksi ylleen vain -jonkunlaisen hunnun. - --- Älkää luulko, monsieur Karm, ettei minulla ole parempaa päälleni -pantavaa! huudahti hän vilkkaasti. -- Arvatkaapas, montako pukua -minulla riippuu komeroissani? - --- No? sanoi suomalainen. - --- Viisikymmentä-seitsemän! ilmoitti toinen ilosta räiskyvin silmin. - --- Tehän olette kapitalisti, Tatjana Napoleonovna! arveli suomalainen. - --- Mitä se on -- kapitalisti? kysyi toinen välkkyvin hampain. - --- Semmoinen ihminen, jolla on liikoja tavaroita. - -Tatjana nauroi. - -"Tuon naisen kanssa voi keskustelu olla hyvinkin vireää, mutta -luullakseni ei koskaan mitään tärkeämpää", arvosteli itseksensä -ylioppilas Karm, mielessänsä vertaillen Tatjana neitiä Nirvanaan. -Ikäänkuin aavistaen toisen häntä arvioivan, alkoi Tatjana selittää -että hänen laitansa oli "aivankuin Simsonin": senjälkeen kun hän -kuumetaudissa maattuaan oli ollut pakoitettu leikkauttamaan runsaat -hiuksensa -- jotka olivat ulottuneet polviin saakka -- olivat hänen -voimansa hävinneet. - --- Sielunko vai ruumiin? kysäsi kavaljeeri. - --- Ei sielun... - --- Luulen teissä sentään vieläkin olevan annoksen Simsonia! sanoi -ylioppilas leikillisesti. - --- Minäpä tiedän yhden suuren salaisuuden: teillä on huomisaamuna -rendez-vous! lipsahutti Tatjana Napoleonovna kostoksi. - --- -- -- - -Niin todella olikin, mutta Solmu Sortimon hämmästykseksi ei -kohtauksen asettajaa löytynyt silloin kun kohtaaja juhlallisena -tunkeusi kaupungin suureen, hämärään puistoon. - -Vasta iltapäivällä hän tapasi Nirvanan. - -Miksi ette tullut? tiedusti Nirvana Napoleonovna tutkivasti. - -Minä olin siellä! vastasi suomalainen yhtä syyttävän-juhlallisesti. - --- Ei! te ette ollut! sanoi komea nainen lempeännuhtelevasti. - --- Minä _olin_! väitti yhä toinen. - -Molemmat katsoivat toisiaan silmiin. - --- Kello 9? - --- Ei -- kello 10. - --- Siinäpä se. - --- Anteeksi! Sanat yhdeksän ja kymmenen ovat venäjänkielessä siksi -samantyyliset että muukalainen helposti hairahtuu. Menin kohtaukseen -kello 10. - --- Ja kello 9 siis vielä laiskottelitte vuoteessa? Sanokaa suoraan -ettette tahtonut. Tämä on ensi kerta elämässä, jolloin _minua_ -loukattiin! - --- Minäkö en olisi tahtonut? kivahti nuorimies kiivaasti. -- Te -luulette minusta ihan päinvastaista. Mutta se minun täytyy tunnustaa -että hieman epäilin että te vain leikillä olitte suvainnut määrätä -kohtauksen kanssani! - --- Miksi niin ajattelitte? - ---... Mutta antakaa nyt toki anteeksi! - --- En anna! sanoi Nirvana Napoleonovna äänellä, josta toinen ei -saanut selvää, oliko se leikkiä vai täyttä totta. -- Jos olisin -teidät, petturin, tavannut kahta tuntia myöhemmin siitä kun ette -tullut, niin olisi meistä tullut viholliset ikiajoiksi. - --- Miten niin? - --- Olen siksi tulinen luonnoltani. - --- Minä ymmärrän teidät, Nirvana Napoleonovna! - -Silloin vasta lauhtui ylpeän naisen mieli ja hän loi hienonhivelevän -ystävänkatseen suomalaiseen nuorukaiseen. Tämän ruskeat, suuret -silmät katsoivat polttavasti ylös uhkearintaiseen naiseen. - --- Opettakaa minua rakastamaan ihmisiä, niin tulen onnelliseksi, -- -sanoo hetken kuluttua Solmu Sortimo. - --- Kolme vuotta aikaisemmin se olisi onnistunut -- ei enää, -- vastaa -Nirvana merkitsevästi. - --- Miksei enää? - --- Siksi että minäkin jo olen elämään väsähtänyt... - --- Sitäpä en uskoisi? - --- Niin se kuitenkin on... - -Ja hän, tuo ylpeä, huoahtaa. - --- Harvinaista kuitenkin on että naiset elämään väsyvät -- miehet -tavallisesti... tietää suomalainen. - --- Miehet väsyvät elämään siitä syystä että ovat sitä liiaksi -nauttineet, -- sanoo Nirvana. - --- Ettekö luule olevan sellaisia, jotka eivät ole nauttineet -elämästään ja kuitenkin ovat kyllästyneet? - --- Saattaahan sellaistakin joskus olla. - -He ovat hetken vaiti, sitten sanoo ylioppilas: - --- Minun luontoni riippuu ympäristöstäni. - --- Niin on useimpien laita, vastaa nainen. -- Mitenkä nykyinen -ympäristönne teihin vaikuttaa? - --- En sano. Miksi kysytte? - --- Kaiketi on minulla oikeus kysyä, koska kerran itse otatte asian -puheeksi? - --- Niin, saatanhan sanoa. Minuun tämä ympäristö vaikuttaa -edullisesti. Toivon täällä hiukan paranevani. - --- Hiukanko vain? - --- Kenties paljonkin, en vielä tiedä. - --- Mutta minä sanon teille, monsieur Solmu Sortimo, että te olette -täällä muuttuva entisestänne paljon, paljon, täydellisestikin -paremmaksi. - --- Kuinka rohkenette niin arvata ja vakuuttaa? - --- Sentähden vain että tiedän. Täällä te paranette, mutta taas -Suomeen palattuanne --?! - -Nirvana Napoleonovna huoahti. - --- Olette ensimmäinen nainen, joka minua kokolailla tuntee, virkkoi -ylioppilas ikäänkuin joku romaanin salaperäinen sankari. -- Te -muistatte kuinka ensi tutustumalta sanoin että näette ihmisen läpi. -En tahdo kieltää: te olette ihmeellisin sieluntuntija, mitä tähän -asti olen kohdannut, mutta älkää panko pahaksenne, jos sittenkin -uskallan epäillä, tunnetteko minua vielä perinpohjin. Mitä te minusta -oikeastaan tiedätte? - --- Olen jo ennen kuvannut teidän luonteenne. Enempää en tahdo sanoa. -Te kyllä itse jo tiedätte, mitä minäkin tiedän... - -Taas oli hetken vaitioloa kummaltakin puolelta. - --- Nirvana Napoleonovna, pidättekö minua normaalina? kysyi ylioppilas. - --- En! Normaali-ihmisenä pidetään sitä, joka seurassa aina on -samallainen, aina iloinen, ei koskaan surullinen. Se, joka sureksii, -on epänormaali. - --- Niin, tiedänhän itsekkin että olen epänormaali, -- saneli toinen -synkistyen. -- Enkä ainoastaan sitä, vaan senkin että olen likellä -mielipuolta. Tuntuu usein kuin tulisin hulluksi ja sitä ikäänkuin -odotankin... - --- On vaarallista ajatella noin, herra Karm. Jos sitä alituisesti -hautoo, voi todella niin käydä. Heittäkää luotanne moiset mietteet! - --- Miten heittää? Joka-hetki tunnen, kuinka olen erilainen kuin -muut ja naurettava. Tunnen vallan hyvin itseni, vaikka ette näy -uskovan. Jokaista sanaani, jokaista tekoani, jokaista liikettäni -minä jälestäpäin ajattelen, ja tiedän aina, mitä mikin oli, miltä se -näytti muista, miltä kuului ja mitä he tunsivat tai mitä ajattelivat -minusta... - --- Aina te vain itseänne ajattelette! Te rakastatte vain itseänne. Te -ette muista välitä. Ette koetakkaan tehdä muiden elämää iloiseksi -- -aina vain oma itseys teillä on etunenässä! - --- 30 -- - --- Shto djeelatj! [Mitä tehdä!] vastasi suomalainen venäläisen -pessimistin tapaan. -- Rakastaa? sehän on samaa kuin uhrautua -toisten hyväksi. Siinä on elämän kultainen sääntö kaikessa -yksinkertaisuudessaan. Mutta minulle se on liian vaikea sääntö -toteltavaksi. - -Eivät siitä sen enempää puhuneet tällä kertaa. - --- Monsieur Karm, tahdotteko näyttää valokuvanne, jotka teillä ihan -varmasti ovat povitaskussanne? sanoi sitten Nirvana Napoleonovna. - --- Kas, kas, senkin te arvaatte. Voinhan näyttää, vaikka ovatkin -epäonnistuneita... en ole niissä enää näköiseni. - --- Milloin viimeksi olette otattanut? tiedusti toinen, hieno veitikka -silmänurkassaan. - --- Suomesta lähtiessä... - --- Ja luulette jo muuttuneenne? Toisin sanoen: kaunistuneenne? - --- No, no... mutisi nuorimies ja työnsi naisen käteen häveliäästi -punastuen ensin yhden sitten toisen ja lopuksi kolmannen valokuvan. -Nirvana katseli niitä jokaista tyynesti tutkien. - --- Haluaisin teiltä valokuvan, vaikka en itse voi sijaan antaa, sanoi -hän. - --- Miksikä ette? - --- Siksi etten koskaan ole valokuvaajalla käynyt. - -Silmät suurina katsahti Solmu Sortimo uhkeaan naiseen, joka ennen -hänen saapumistaan oli sanonut olleensa Pietarissakin. - --- Enpä olisi uskonut ettei teillä ole kuvaa itsestänne! huudahti hän. - --- Mutta lupaattehan vielä valokuvautua minun vuokseni? lisäsi hän. - -Nirvana Napoleonovna ei antanut vastausta. - --- Soittakaa jotakin surumielistä nyt! pyysi hän sitten herra -Karmilta. - -Tämä otti huilunsa, mutta selitti ettei koskaan muista ainoatakaan -surumielistä säveltä, kun joku sellaista sydämmensä pohjasta pyytää. - --- Soittakaa siis iloista! komensi toinen nauraen. - --- Riita kahtia, -- sanoi Solmu Sortimo ja alkoi puhaltaa suomalaisia -kansanlauluja, joista Nirvana piti. - --- Näkemään asti, -- sanoi hän vihdoin nousten ja ojensi kätensä. - --- Näkemään asti -- moneksi päivää! vastasi Nirvana hiljaisella -äänellä ja antoi lämpimän kätensä hiukan viivähtää nuoren miehen -kädessä. - -Solmu Sortimo meni eikä voinut saada sydämmestään ääntä, jolla -ystävä oli kuiskannut: "moneksi päivää". Mitä toinen sillä lienee -tarkoittanut? - -Koko yön hän muisteli vähäpätöisimpiäkin sanavaihtojaan Nirvanan -kanssa. - -Muistan hänen sanoneen että siitä tilasta, missä nyt olen, voin sekä -huonontua että parantua, sekä alentua että ylentyä. Mitä hän minusta -sitten oikeastaan tietää? Hän lukee sieluni liikkeet silmistäni, -monta kertaa hän ne jo on arvannut. "Mitä te vastikään ajattelitte?" -noin oli hän häntä säpsäyttänyt. Ja kun ei toinen ollut suostunut -selittämään, oli hän lisännyt: "Minä _näin_ mitä te ajattelitte eikä -näköni pettänyt"... "Oletteko ennen ollut naisseurassa?" oli Nirvana -myös udellut. "En paljon" oli hänen täytynyt tunnustaa. - -"Eikö teille kukaan syrjäinen ennen ole huomauttanut että te -rakastatte vain itseänne?" oli Nirvana taas kysynyt. "Ehkä monikin -on huomauttanut" oli hän vastannut. "Se ei ole totta" oli Nirvana -väittänyt: "minä olen ensimmäinen". - -Kaikkia näitä sanavaihtoja muisteli Solmu Sortimo yövuoteellaan, -unhoittaen rosvot ja murhaajat ja Olga Napoleonovnalle antamansa -leikillisen lupauksen talon vartioimisesta. Se ääni, jolla -Nirvana Napoleonovna oli puhunut, ja varsinkin silmien ilmeet -olivat niin merkilliset ettei hän ikinä niitä saisi mielestään. -Mitähän taisteluita ja kokemuksia piilikään tuon jalonkaarevan -kreikkalais-otsan takana, mitä kärsimyksiä ja mitä hyvyyden voittoja -noiden muinaisgermaanisesti sinervien silmien sisässä? - -Hän, Nirvana Napoleonovna, oli syntynyt Kaukaasian rantamilla, siellä -jossain, missä Mustanmeren lämpöiset, siniset aallot hopeaharjaisina -syöksyvät pauhaten Kasbekin timanttihohtoisia lumihuippuja kohden, -mutta murtuen raukenevat kaistaleelle, jossa viinirypäle ja ikuinen -ruusupensas kasvavat. Neljävuotias oli hän ollut, kun perhe läpi -kalmukkien arojen läksi muuttamaan Novotsherkaskin kaupunkia kohti, -mutta jo siltä iältä oli hänen muistiinsa painunut hämäriä kuvia. -He -- niin oli Nirvana kertonut -- ajoivat uljaalla kolmivaljakolla -vaeltaen kuni Israelin-lapset Punaisenmeren poikki, se eroitus vain -oli että molemminpuolin kohosi seinänä etelämaan pitkä ruoho, joka -takertui vaunujen pyöriin ja melkein peitti hevoset umpipäihin. -Siellä oli laumoittain villejä vuohia, joiden liikkuvat selät aroilla -muodostivat aivankuin lainehtivan meren. Ja siellä jossain oli -uiskennellut valkoisia joutsenia ja meressä oli kihissyt sellainen -kalanpaljous, että kun rannalta kepin paiskasi sekaan, se kulki -kalojen seljässä "kuin kahveli perunavadissa" ja lapset ja aikaiset -ammensivat kaloja kaksinkäsin rannalle. Kahdeksanvuotiaana tyttösenä -hän niiltä seuduilta oli tuotu Vähä-Venäjälle sekä sieltä vihdoin -Suur-Venäjälle. Ja nyt oli hän antanut itsensä haudata tähän pieneen -Pohjois-Venäjän rosvokaupunkiin, jossa oli puolensataa kirkkoa, mutta -ei ainoatakaan sanomalehteä, henkisen elämän merkkiä. Miksi oli -hän tänne jäänyt? -- sepä oli kysymys. Ja miksikä hän, ikäihminen, -täyskehittynyt ylimysnainen, antautui sisällisiin suhteisiin -muukalaisen, porvarisukuisen ylioppilaan kanssa? Oliko se vain -alentumista, vai tekikö hän sen ainoastaan oppiaksensa tuntemaan -yhden lajin lisää ihmisistä, joita hän jo ennestään niin hyvin tunsi? -Miksikä hän eilen oli kysynyt, ymmärsikö toinen häntä nyt paremmin -kuin ensikerroilla tavatessa? Mitä hän oli tarkoittanut kysyessään, -oliko toiselle yhdentekevää, jos hänellä, Nirvanalla, esimerkiksi -huomenna on kovin ikävä? Miksikä hän tuontuostakin oli laskenut -rinnastaan, tuosta täyteläisestä rinnastaan, lyhyen huokauksen, jota -kuullessa toinen oli vavahtanut ja saanut halun heittäytyä hänen -helmoihinsa...? - -Kaikkiin näihin mielihauteisiinsa ylioppilas Karm vihdoin nukahti. - - - - -2. - - -Piknik! Piknik! kaikui suomalaisen kieli opiskelijan korvissa, kun -hän seuraavana aamuna astui emäntänsä ruokahuoneeseen. - --- Monsieur Karm, tottakai tulette huviretkelle? - --- Tuleeko Nirvana Napoleonovna myös? kysyi puhuteltu haukotellen. - --- Ei, hänellä on kiireellisiä töitä, mutta menkäämme me. Tulettehan, -rakastettava herra? - -Hullu hän oli kun läksi, vastoin sydämmensä halua! Huviretki oli -hänestä sangen ikävä. - -Heillä oli niin toi sellainen luonnonaisti kuin suomalaisilla. -Eivät he ymmärtäneet, mikä oli oikea kirkas vesi, mikä oikea joki, -mikä oikea metsä, mikä puhdas nurmikko, mikä siisti kylä! Ei heillä -ollut aavistustakaan siitä, mitä olivat vuoret ja laaksot, saaret ja -salmet, tai mitä oli oikea venhe, oikea soutu ja oikea purjehtiminen! - --- Teitä ei täällä mikään miellytä! huomautettiinkin hänelle, herra -Karmille. - --- Aina minua kumminkin miellyttää puhdas ja raikas Jumalan luonto, --- vastasi Solmu Sortimo jättäen sanomatta että lika ja loka ja pahat -hajut häntä suorastaan iljettivät. - -Ihania muistoja tosiaan! ajatteli hän itseksensä. Suloisesti -väsynyt herrasseurue istua hekottaa nälkäisin vatsoin lankkuläjän -päällä -- ympäristössä, johon kuuluu pahanpäiväisiä hökkeleitä, -kaakattavia hanhia ja kanoja, kansainvälisesti tyhmiä vasikoita, -muutamia tusinoita laukkaavia porsaita sekä liuta puolialastomia -likakinttuisia lapsi-riepuja! Ja kaikkialla tunkionomainen siivo -ja mädän löyhkä, joka johtuu tiesi mistä. Ja tässä sitten pitäisi -näyttää muka iloista ja ylen tyytyväistä kavaljeeri-naamaa? - -Retki ei tuntunut olevan mieleen myöskään Solmu Sortimon -maamiestovereille, eräille Länsi-Suomesta kotoisin oleville -vapaehtoisille ylioppilassotamiehille, joilla omien sanojensa -mukaan tänään oli määrätty salaiset kohtaukset: toisella -nuoren everstinrouvan kanssa, toisella jonkun rakastettavan -apteekkarinrouvan kanssa, joista he avomielisesti kertoilivat Solmu -Sortimolle, ilmaisten asiat tietenkin kielellä, jota mukana olevat -venäjänkieliset neidit eivät ymmärtäneet. - -Solmu Sortimoa iljetti ja hän häpesi maamiestensä puolesta. Yhtäkkiä -hän, kohottaen ylpeästi kiharaista päätään, kysyä tokasi: - --- Sanokaapa minulle rehellisesti, isänmaanpuolustajat, millaista -oikeastaan on elämänne täällä Venäjällä, noiden -- porttojenne kanssa? - -Vapaehtoiset katsahtivat häneen kummastellen, mutta kohta virkkoi -toinen häikäilemättä: - --- Helvetin hauskaa! - --- Ihanko totta? sanoi Solmu Sortimo ontolla äänellä. - -Toinen vapaehtoisista vastasi samaan nuottiin: - --- Tottakai sinäkin, helsinkiläinen herrasmies, myönnät että naisista --- tässä pirun ikävässä -- on hetkellistä huvia? - -Ja he pitivät Solmu Sortimoa teeskentelijänä, joka tekeytyi -pyhemmäksi kuin olikaan. "He ovat nyt sillä kehitysasteella" -arvosteli ylioppilas Karm suutuksissaan palatessaan hälisevässä -seurassa takaisin kaupunkiin. "_He_ eivät parempaa kaipaa!" - -Jumalankiitos että hän, kaiken pahan vastapainoksi, illan himmetessä -sai tavata Nirvana Napoleonovnan, istua naapurimajan akkunalaudalla -kuuntelemassa lempeänvakavia sanoja, joita pienen kammion sisästä -suloisesti hivellen lenteli hänen korviinsa. Epäonnistuneesta -huviretkestä ei puhuttu halkaistua sanaa, sitävastoin kaikesta -muusta. Solmu Sortimo tunsi hengittävänsä helpommin ja ilma hänen -ympärillään tuoksui puhtaalta. - --- Mitä kukkia teillä on povellanne? kysyi sitten Nirvana. - --- Yöneilikka ja orjanruusun silmikko, -- tiesi Solmu Sortimo, joka -erikoisesti oli ottanut tutkiakseen sanakirjoista kasvien venäläiset -nimitykset. - --- Tiedättekö että siinäkin selvästi ilmenee teidän luonteenne, kun -noin käytätte kukkia rinnassanne? hymyili ystävä. - --- Olen aina pitänyt kukista... sopersi nuorimies. - --- Te rakastatte pitää kukkia rinnassanne, -- sanoi Nirvana, -- ja -teitä ne hyvin kaunistavatkin, mutta rakastatteko myös kukkien hoitoa -ja kasvatusta? - --- Ennen poikasena kastelin ryytimaata poutapäivinä. - --- Ettekö ole istutellut? - --- Olen joskus istuttanut puita, pihlajia... muisti Solmu Sortimo. - --- Ja kaikkiko ovat juurtuneet? - --- Eikös mitä -- yksi kymmenestä. - -He naurahtivat molemmat. - --- Kertokaa nyt minulle jotakin hyvin hauskaa, virkkoi sitten lempeä -ääni huoneesta, joka pimenemistään pimeni. - --- Oletteko kuullut, millainen kummitus minua viime yönä taas -säikäytti? sanoi Solmu Sortimo hyväntuulisesti. -- Istun, istun -pöytäni ääressä, lampun valossa ja kirjoitan, kirjoitan. Yhtäkkiä -hyppää joku möhkäle sisään akkunasta, joka oli auki. Hypätä pomahtaa -suoraan nenäni alle. Todellinen venäläinen pikkupiru! ajattelen niinä -hiukan tyrmistyneenä ja koppaan kiinni ja viskaan vauhdilla takaisin -ulkonaiseen pimeyteen. Mutta tuskin kerkeän istahtaa pöytäni ääreen, -kun se taas kopsahtaa sisään ja hurjin, tulenvälkkyvin silmin minuun -tirkistää. Ruumis pörröinen ja tuhkanharmaa! Minä tarraan siihen -taas kiinni ja lennätän pellolle. Odotan kolmatta hyökkäystä, kuten -sadussa konsanaan. Mutta pikkupirua ei enää kuulukkaan. - --- Kissako se oli? kysyi Nirvana hymyillen ja sanoi sitten: -- -Tiedättekö, herra Karm, että tuo on varsin kummallinen ilmaus teille, -sillä harvinaista on että outo kissa hyppää sisään valaistuun -huoneeseen. Täällä Venäjällä se merkitsee että löydätte jonkun kätkön --- aarteen. Olkaa varma että se käy toteen. - --- En ole taikauskoinen, arveli Solmu Sortimo. - --- Kohta on juhannus, -- jatkoi Nirvana. - --- Juhannusyönä Suomessakin sinisen liekin sanotaan palavan -aarrehautojen päällä. - --- Mutta tiedättekös, kenelle löytäminen onnistuu? Meillä täällä on -semmoinen usko että jos juhannusyönä tapaa kukkivan sananjalan ja sen -taittaa, niin voipi löytää maan kaikki aarteet. Mitäs tekisitte, jos -tulisitte rikkaaksi? - --- Liiat lahjoittaisin köyhille. - --- Minäpä luulen että teistä tulisi saituri ja lisäksi laiskuri, -- -ahdisti Nirvana. - --- Ainakin matkusteleisin, -- puolusti toinen. - --- Ja naisitte neekeritytön ja pitäisitte häntä orjattarena? pilkkasi -yhä Nirvana. - --- Mistä te tuommoista päähänne saatte? En minä ketään orjaksi tahdo, -selitti suomalainen loukkaantumisen rajoilla. - --- Mutta tiedättehän etteivät neekerittäret muuten voi elää, elleivät -ole herrojensa orjia? kehitteli yhä toinen. - --- Miksi luulette että juuri neekeritytön naisin? huudahti Solmu -Sortimo tosissaan. Jumala varjelkoon minua mustista naisista! - -Nirvana Napoleonovna nauroi sydämmensä pohjasta tälle nuoren miehen -vakavalle vastaväitökselle. - -Ja kun tämä palasi asuntoonsa, niin hän taas alkoi aprikoida: -"Mitä hän minusta oikeastaan ajattelee -- tuo, jolle enemmän kuin -kellekkään muulle jo olen sielunelämääni paljastanut? Mahdotonta -on ajatella että hän, minua vanhempi nainen, mitenkään minusta -haaveileisi. Vai onko hän todella niin jalosydämminen että tahtoo -tällaista, hetkien häilyvää lasta, jalostaa? Miksikä hän tahtoi -tietää, mitä eilisiltana hänen luotaan palattua kammiossani mietin? -ja miksikä sanoi että jollei ajatuksiaan muuten muista, on parasta -kirjoittaa ne paperille? Kuka hän oikeastaan on?..." - -Synkällä päällä heräsi hän aamulla, ollen sellaisella tuulella että -tahtoi lyödä pirstaleiksi sekä itsensä että muut, koko mailman, -auringon, kuun ja tähdet... Mutta hän ymmärsi kuitenkin että moinen -sieluntila oli jotakin satunnaista, mikä ehkä aiheutui vieraan -seudun tukehduttavasta ilmanalasta ja suolaisista höyryistä, -jotka paksuina työntyivät hänen keuhkoihinsa. Jasmiinit kukkivat -parhaillaan ja niiden huumaavalla tuoksulla koetti hän unhoittaa -jotakin, joka häntä vaivasi. Mutta häntä kiusasi lisäksi se mitä hän -tänään vapaaherratar-emännältään sattui kuulemaan ruotsalaisesta -luutnantista, joka näinä päivinä oli matkustanut pois paikkakunnalta -ja lähtiessään koettanut suudella -- Nirvana Napoleonovnaa! Tosin -ainoastaan koettanut. Mutta millä oikeudella se lenkkasääri oli -juljennut lähestyä pyhäkköä, johon ei epäjumalia-palvelevilla -pakanoilla saanut olla osaa ei arpaa?... Kuinka salaisesti harmissaan -mahtoikaan olla Nirvana Napoleonovna, joka ei tuosta joutavasta -yllätyksestä ollut iljennyt sanaakaan hänelle, Solmu Sortimolle, -hiiskua?... - -Ylioppilas Karm oli koko päivän ärtyisellä tuulella ja syyteli -epäkohteliaisuuksia eräälle pietarilaiselle laulajattarelle, -neiti Grosnajalle, joka näinä päivinä oli ilmestynyt naapuritalon -autioon yläkerrokseen ja pyrähteli sieltä, tuontuostakin -pulskannäköistä suomalaista ylioppilasta liehakoimaan -- Olinkka -neidin sanomattomaksi kateudeksi. Se oli pikimustatukkainen, -sysisilmäinen, tummaihoinen, roomalaisnenäinen pieni naikkonen, -jonka käytös oli oikullinen ja vapaasti vallaton kuten ainakin -suurkaupungin tusinataiteilijalla ja jonka kirkuva nauru ja -äkillinen itkuunheltyminen ilmaisi vuoroin viatonta lasta, vuoroin -suurkaupungin turmelukseensa surkastuvaa varieté-nukkea. Tämä -Pietarin kesähyttynen kahisi kauttaaltaan silkkiä ja hänen tukkansa -yössä hehkui tulipunainen valheruusu, jonka saattoi nähdä yhtä monen -virstan päähän kuin hänen keltaisen päivänvarjostimensa, jota hän -alati tanssitti käsivarrellaan. Hänen keinotekoisesti pullistetuilla -rinnoillaan roikkui mustanruskea lornjetti, jonka hän joka-toinen -minuutti arvokkaasti komensi kotkannenälleen, tutkien milloin -vastaantulevaa lehmää, milloin sivumarssivaa siistipukuisempaa -upseeria. Koko hänen olemuksensa, hameensa ja rimssunsa höyrysivät -väkevästi monenlaisia hajuvesiä. - --- Minua iljettävät teidän hajuvetenne, -- morkkasi ylioppilas Karm. --- Nevan vettäkin mieluummin haistelen! - --- Yous êtes très ingénu, monsieur! nauroi naikkonen suuttumatta. - --- Tuo teidän ranskanne myös on luonnotonta. Venakkohan te olette? - --- Du bist wie eine Blume, so schön und hold und rein! laulahti -pietarilainen ja kurotti leikillä kättään muka silitelläkseen -kavaljeerinsa hiuksia. - --- Elkää koskeko minuun! kivahti tämä väistäen. - --- Te olette oikea tsuhna! letkautti laulajatar, mutta sitä sanaa -ei hänen olisi pitänyt leikilläkään sanoa, sillä nyt leimahti -Solmu Sortimo täyteensä pyhää patrioottista vihaa ja alkoi sekä -kansatieteellisesti että historiallisesti todistella, _mikä_ Suomen -kansa oli ja _missä_ se asui ja kuinka pietarilaiset tekivät -hävyttömästi siinä että toisinaan todella sekoittivat käsitteet -suomalaisista ja jostakin tuuterilaisesta issikkaheimosta, jonka -barbarisuuteen he itse olivat syypäät. - --- Te olette hyvä ja rehellinen lapsi! korjasi silloin Pietarin -naikkonen ja tarjosi kohteliaasti käsivartensa. - --- Njee hatshuu! En tahdo! sanoi suomalainen aivankuin huutia -koiralle ja jätti daaminsa, jonka nauru vielä kauvan kaikui hänen -korviinsa. - -Hän oli vihoissaan itselleen koomillisesta kinastelustaan ihmisen -kanssa, jota ei tuntenut. - -Nirvanan seuraan ilkesi hän vasta seuraavana päivänä ja läksi häntä -saattamaan jonnekkin menopaikkaan, suuren kaupunginpuiston taakse. -Siellä ilmestyi heidän rinnalleen eräs herrasmies, joka Solmu -Sortimon mielestä kovin tyhmin naamoin tervehti hänen saatettavaansa. -Esitettiin hänellekkin -- tohtori Simberg, nähtävästi venäläistynyt -juutalainen. - --- Tekö se olette, jonka soittokoneen näin von Eidmannilla? - --- Kyllä siellä on minun soittokoneeni, -- sanoi suomalainen vähän -kylmästi. - --- Se on soma laitos! sanoi juutalainen tohtori. -- Kuinka sitä -suomeksi sanotaan? - --- Paimenluikku. - --- Poimen? Sehän on kreikankieltä, -- analyseerasi tohtori. -- Ettekö -opettaisi minutkin sitä soittamaan? - -Solmu Sortimo antoi epämääräisen vastauksen mutisten ettei hän -itsekään ollut mikään ammattisoittaja, vaan puhalteli toisinaan vain -kotitarpeeksi. - -Illalla hän taas istui matalalla akkunalaudalla, mutta Nirvana -jostakin syystä ei hänen kanssaan joutanut seurustelemaan, -toisinaan vain katsoi ovelta ja vakuutti mielellään kuuntelevansa -huilunsoittoa. Sitten pyrähti sinne myös mainittu Pietarin laulajatar -ja helähytti taidokkaan italialaisen kappaleen pianon säestyksellä, -saaden kaikki haltioihinsa. Solmu Sortimo oli tällävälin jäänyt -istumaan etuhuoneen nurkkaan, jonne Nirvana laulun tauottua tuli -häntä etsimään: - --- Miksi ette virka mitään, te -- suomalainen kivi? - --- Eivät kivet kilju ellei niitä kiljuteta! vastasi Solmu Sortimo -loukkaantuneesti. - -"Jos minulle sanotaan että olen kylmä, niin tulen yhä kylmemmäksi" -arvosteli hän itsekseen. "Leikillä _hän_ sen tietenkin sanoo. Mutta -ei niin pientä pilaa ettei totta toinen puoli." - -Hän lausui jäykät hyvästit Nirvana Napoleonovnalle, palasi kammioonsa -ja tuskitteli: "Nytkö yhtäkkiä kylmä kivi putosi väliimme? Nytkö jo -hieno suhteemme on särkymässä?" Mutta heti hän myös ajatteli perään: -"Nirvanalla on täysi syy sanoa minua kivenkovaksi olennoksi -- juro -juuraskanto olen!" - --- Monsieur Karm, älkää vielä menkö nukkumaan! kuuli hän samalla -iloisen äänen ikkunansa alta. Solmu Sortimo hyppäsi alas ikkunasta ja -läksi takaisin naapurin puutarhaan kävelemään. Se oli Tatjana neiti, -joka välttämättä tahtoi hänelle jotakin puhua ja oli lehahtanut -avopäin häntä hakemaan. Asia, josta Tatjana puhui, ei koskenut -Solmu Sortimoa. Monsieur Karmia tarvittiin vain välittäjänä Tatjana -neidin ja suomalaisen vapaehtoisen Tärkkisen välillä, joka juuri oli -matkustanut junkkarikouluun Moskovaan. - --- Ja kirjoittakaa Karl Karlovitshille että olisi hyvin, hyvin hauska -saada kuulla hänen elämästään siellä uudessa paikassa ja lähettäkää -hänelle tämä painettu jasmiinin kukkanen! - --- Kyllä, kyllä kai, -- sanoi Solmu Sortimo. - --- Teettehän sen, rakastettava herra Karm? ja Tatjana neiti puristi -lämpimästi "välittäjän" kättä ja katsoi hilpeästi silmiin. - --- Kyllä, kyllä... mutisi toinen ja läksi -- -- - --- Minä olen unissakävelijä, lunaatikko, -- puheli hän kolme päivää -myöhemmin tavatessaan Nirvana Napoleonovnan. - --- Voidaan parantaa, -- neuvoi ystävä, -- levittäkää kylmään veteen -kastettu lakana vuoteenne viereen lattialle, niin heräätte ettekä -pääse edemmäksi. - --- En ole sellainen unissakävijä. Minä kävelen unissa sekä päivät -että yöt, tälläkin hetkellä olen unikävelyllä teidän luonanne. - --- Hoo, te laskette leikkiä, armollinen herra? - --- Unissakävelijä olen! väitti Solmu Sortimo. -- Unissa nytkin puhun -ja unissa vielä näen uusia unia, unta unen sisään, unta on kaikki -alusta loppuun ja milloin unestani herään, en tiedä -- tokko ikinä... - -Semmoiset olivat tuon Suomesta kotoisin olevan nuorenmiehen puhelut -kevätkuulla vieraassa maassa, naisten seurassa. - --- -- -- - -Kesäkuu oli tullut, sesonki alkoi -- tämä pieni vanha rosvokaupunki, -joka talvella oli kovin tyhjä ja hiljainen, muuttui kesän tullen -melkoiseksi kylpypaikaksi, jonka suolaisille lammikoille ja -mineraalirapakoille saapui ihmisiä kaikilta suunnilta, varsinkin -Pietarin ja Moskovan seuduilta. - -Kylpykausi avattiin isiltäperityn tavan mukaan hartailla malitvoilla -ja paljainpäin kuuntelemalla keisarihymniä. Ja merkiksi että todella -oli saavuttu veden ihmeitätekevää jumalaa palvelemaan, vapautettiin -suihkulähteen sulku, ja iloisesti poristen ja pärskyen läksi suihku -kohoamaan taivasta kohden sekä täytti pian pyöreän altaan reunojaan -myöden vihertävällä vedellä. - -Suureen kylpypuistoon oli äkkiä tullut vilkasta liikettä, soittoa -ja kuhinaa -- vieläpä teatterikin ynnä valokuvaamo. Ravintolalasien -helinä sointui hyvin yhteen punahousuisen kenraalinahjuksen -kannusten kilinän kanssa, ja jonkun keikailevan ylimysylioppilaan -sininen lakinponta ja kiiltävät univormunapit paistoivat hauskasti -kilpaa kirjavahameisten naisten tulipunaisten päivänvarjostimien -kanssa. Ja pietarilaisten hajuvesien väkevä löyhkä -- se sekaantui -imelänihanasti ilmassa tuulahteleviin kedonkukkien tuoksuihin... -Todellisten venäläisten todellinen kesä oli koittanut! --? - -Mitäpä kaikki tämä muurahaiskeon kuhina kuului häneen, suomalaiseen -ylioppilaaseen? Hän oli nähtävästi vielä liian kehittymätön -tutkiaksensa venäläisten sisäistä elämää, jonka hän kuitenkin aavisti -olemassa olevan hyvinkin tunnerikkaana ja sisällökkäänä. Toistaiseksi -näki hän sen vain päältäpäin, mutta kohdisti tunnetutkimuksensa -ainoastaan niihin yksityisiin henkilöihin, jotka heti alussa hänen -eteensä olivat sattuneet. Niistä ei hän luopunut, vaikka tilava -puisto vilisi täynnänsä viehättävän-näköistä väkeä. - -Teatteri? Sinnehän tietenkin heti piti mentämän, sen verran -muotihulluutta tarttui häneenkin sesongin aljettua, sillä von -Eidmannin neidit hänet juoksuttivat pääsylippuja ostamaan. Ja -hän, Solmu Sortimo, meni teatteriin Nirvana Napoleonovnan sekä -tuon pietarilaisen naisen seurassa, mutta sanomattomasti häntä -koko ensi-ilta kiusasi, eikä hän muukalaisena, sitäpaitsi oudosta -näytelmästä imenyt itseensä mitään sisällisesti ravitsevaa. Keskiyön -aikaan pimeässä tulivat he takaisin sieltä, ja yövuoteellaan -heittelehtien ja huokaillen tunsi Solmu Sortimo että ensimmäinen -näkemänsä venäläinen näytelmä oli hänen hermostoonsa vaikuttanut -pahasti. - --- Te olette kadottanut jotakin! sanoi hänelle lempeäntutkivasti -Nirvana, kun hän seuraavana iltana astui hänen eteensä. - --- Mitäpä olisin minä kadottanut? koetti tämä väistää. - --- Olette kadottanut -- kyllä tiedän -- olette kadottanut sielunne -hyvän hengen. Vielä eilen olitte parempi... - -Vuorokaudet kuluivat tuoden mielenvaihteloa. - -Eräänä päivänä huomasi Solmu Sortimo taas olevansa huviretkellä -venäläisten naisten kanssa. Se oli retki niinnimitettyyn -Vapahtajankirkon kylään. Perille tultua hajausi seurue, toiset -riensivät samovaaria lainaamaan, toiset kukkasia poimimaan. -Mennäksensä hänkin jonnekkin, astui ylioppilas Karm sisään -sievännäköiseen puukirkkoon luullen tulevansa typötyhjään temppeliin. -Mutta kuinka hän hämmästyikään, kun hän sisälle tultuaan huomasi -laulajatar-naisen siellä yksikseen -- polvilleen langenneena -pyhäinkuvien eteen. Siinä hän, tuo iloinen veitikka, hiljaa sopotti -rukousta, hievahtamatta, kuni patsas. Solmu Sortimon teki mieli -jotakin sanoa -- jotakin ivaavaa -- mutta ei hän mitään sanonut. -Hän hiipi hiljaa ulos ja meni virran rannalle istumaan, riisui -jalkineensa, laski paljaat jalkansa jokeen ja istui siinä muistellen -Suomea. Oli lauvantaipäivä ja sauna täälläkin näkyi lämpiävän -aivankuin hänen kotimaassaan. Mutta se ei ollut samallainen sauna -eikä siinä osattu kylpeä tuoreilla koivuvastoilla, joiden löylytuoksu -suomalaiselle niin on rakas... "No, nämät nyt ovat pikku-asioita" -ajattelee Solmu Sortimo sitten huudettuna teetä juomaan ystävälliseen -seuraan, joka hänestä piti liikuttavan hellää huolta. - --- Katsokaa, herra Karm, kuinka paljon kukkia olemme keränneet! -Ovatko tuttuja? Luetelkaa! - -Solmu Sortimo luettelee: - --- Lemmenkukkia, päivänkakkaroita, sinikelloja, ruiskukkia, -aurankukkia... siellä on angervakin, mielikukkani... - -Kesäilta jo lempeästi hämärsi, kun he paluumatkalle läksivät. -Nauraen ja hohottaen viskautui pietarilainen nainen retuiseen, -ritisevään talonpoikaisvankkuriin alkaen hoilaella repäiseviä -mustalaislauluja koko seurueen sanomattomaksi huviksi. Hän milloin -ilakoi ja irvisteli, milloin hymyili, jokelsi kuin lapsi tai heitteli -sormisuukkoja Solmu Sortimolle, joka juoksenteli vankkurin jäljessä -ja kohotetuin sauvoin vastaili Irina Grosnajan hoilauksiin vieläpä -yltyi kostoksi vetelemään suomalaista rekilaulua - - "ah voi voi kun en miestä saa...", - -jonka sanoja toinen ei ymmärtänyt. - --- Mossijoo, mossijoo, eihän se vain ole ruma laulu? kiljui Irina -Grosnaja kiekkuen vankkurien päällä. - --- Yhtä kaunis kuin teidän ranskalaiset aarianne! pilaili Solmu -Sortimo retkestä ja paljosta teenjuonnista vilkastuneena. - -Jotakin runollista oli hänestä tässä Venäjän tasangon suviyössä, -kun talonpoikaisvankkuri vierii, ja laulu vapaasti raikuu nummella, -ja sinitummalla taivaalla täysi kuu kumottaa keskellä kesää... -Sää on lämmin ja ruisvainiot karehtivat vienoissa tuulelmissa... -Vieras maa, vieras kansa? -- tosin se ei hänelle ole kotimaan -vertaista, mutta paljon hän siinä sentään löytää sellaistakin, -mikä häntä, Suomen rannan kylmää kiveä, lämmittää ja kultapilvissä -kiikuttaa -- houkutellen unhoittamaan kansallisuudet, kielet, -tavat, ja ainoastaan muistamaan kaiken inhimillisen elämän yhteistä -olemusta, samoja tunteita, samoja tuskia, kaihoja ja nautintoja... -Solmu Sortimon tunnelmat tänä iltana menivät niin pitkälle että -hän äkisti tunsi myötätuntoa sysisilmäistä, mustatukkaista naista -kohtaan, jota tähänsaakka ivaten oli ärsyttänyt. Vähät siitä että -hän minua kohtelee kuin poikarakkia, vähät siitä että hän minun -sanoo "murisevan kuin koiran" ja väittää minulla olevan "pirullisen -luonteen", joskohta muka "enkelimäisen hymyn" -- tai haukkuu -minua kiveksi, kannoksi, katajaksi, tsuhnaksi, ja rääkyy korviini -puolihävyttömiä vähävenäläisiä lauluja tai ranskalaisia katurunoja --- kaikki tuo on sopusoinnussa hänenlaisensa lapsellisenoikullisen -luonteen kanssa ja moinenkin ilmiö on minulle ehkä terveellistä -kokea. On hyödyllistä tuntea kaikki, minun -- nuoren ihmisen. Solmu -Sortimo oli mielessään niin sulanut ja ikäänkuin leppynyt jostakin -entisestä vihastaan että saattoi seuraavan päivän iltana kahdenkesken -lähteä Irina Ivanovnan kanssa kävelylle kaupungin puistoon. He -istuutuivat eräälle sohvalle suurten kastanjain siimekseen lähelle -soittolavaa. Irina Ivanovna alkoi kertoa, kuinka hänkin, Venäjänmaan -lapsi, tiesi jotakin Suomesta, ylioppilas Karmin isänmaasta. Lasna -oli hän näet siellä viettänyt erään kesän Helsingissä. Hän oli -silloin ollut ainoastaan 2-1/2 vuoden ikäinen. Mutta hän muistaa -vielä paljon, paljon! Kaivopuistossa he siellä olivat asuneet hänen -vanhempansa, jotka siellä olivat kylpyjen takia. Heillä oli ollut -Lyydi niminen palvelustyttö, jolle isä, kun suuttui, aina oli -mongertanut "du stygge vakkere flikke!" Ja kun hänelle, lapselle, -joskus puhuttiin ruotsia, niin hän aina itki ja sanoi "nje panimai, -nje panimai -- yhyy". Sitten muistaa hän kaipuulla erästä ruokalajia, -mitä hänelle siellä annettiin -- viskusoppaa se taisi olla, josta -hän erinomaisesti piti. Vielä muistaa hän sieltä, kuinka he kerran -olivat kävelemässä sen kanavan rannalla, jonka toisella puolella on -venäläinen Taivaaseenastumisen kirkko; se oli kaunis, aurinkoinen -kesäpäivä ja paljon kansaa liikkeellä. Ja kanavaa pitkin kulki Hänen -Majesteettinsa Keisari Aleksanteri II aluksella, ja kaikki kansa -hurrasi ja heilutti hattuja ja nenäliinoja. Hänellekkin huusivat -omaiset että "viuhdo, viuhdo Ilina!" -- ja hän viuhtoi voimainsa -takaa pienillä käsillään, ja muistaa aina riemastuksella, kuinka itse -Perintöruhtinas hänelle, pienelle tytönletukalle vastasi... Niin, hän -muistaa niin äärettömän paljon sieltä Suomesta!... - --- Ettekö aikuiseksi tultua ole Suomessa käynyt? kysyi Solmu Sortimo. - --- En. Niin hirveästi olisi mieli tehnyt. Mutta siellähän sanotaan -vihattavan kaikkia venäläisiä. Eikö se ole totta? - -Solmu Sortimo ei tiennyt, mitä oikein vastata ja kysyi: - --- Missä muualla olette oleskellut? - -Ja sai tietää että Irina Ivanovna oli oleskellut Vähä-Venäjällä -sekä Krimissä, Mustanmeren rannoilla. Ja kas siellä on ilma kevyt -hengittää ja luonto kaunis! kehui nainen. -- Ja meri vaihtaa -joka-tunti väriään, milloin on se sininen, milloin vihreä, milloin -valkoinen, milloin punainen tai musta. - --- Tulettekos minua saattamaan, kun huomenna lähden? kysyi -pietarilainen laulajatar sitten äkkiä ja naurahti entiseen tapaansa -omalle vallattomuudelleen. - --- Riippuu kokonaan mielialastani, vastasi Solmu Sortimo entiseen -repäisevään tapaansa. - --- Hyi teitä, millainen huonosti kasvatettu penikka te olette! Sans -éducation! huudahti Irina Ivanovna. - --- Niin, minä en solkkaa ranskaa, -- ivasi toinen. - -Hän ilmestyi kuitenkin asemahuoneelle, kun Irina Ivanovna matkusti. -Tämän kasvot olivat tavallista totisemmat. Solmu Sortimo ei katsonut -velvollisuudekseen mitään erikoista sanoa, vaan pysytteli syrjässä -ikäänkuin olisi sattumalta asemahuoneelle joutunut. Silloin tuli -Irina Ivanovna hänenkin eteensä ja sanoi: - --- Tuleeko minun herralleni hiukan ikävä? Ahaa? ja nauroi makeasti -niinkuin näyttelijä vain voi nauraa. Sitten hän lisäsi: - --- Teidän liikkumattomilla kasvoillanne ei tällä hetkellä huomaa -minkäänlaista tunteenilmausta. - --- Ettekö näe että minulla on naamari päälläni? sanoi Solmu Sortimo. - -Soitto asemasillalla oli jo kajahtanut toistamiseen. Kuului naisten -suuteluita. Irina Ivanovna ojensi kätensä Solmu Sortimolle ja sanoi -vienosti: - --- Älkää muistelko minusta pahoja. Au revoir! - --- Hyvästi! - -Juna vihelsi ja läksi jyristen, mutta Solmu Sortimo kiepsautti -valkoista lakkiansa kylmänä, virallisena, päältäpäin tylynä... - - - - -3. - - -Nirvana Napoleonovnan kanssa oli hyvä olla, oi kuinka hyvä! -- -Niin rauhallista ja syvänhenkevää ja hellää ja puhdasta! Nirvana -Napoleonovnan kanssa ei aika koskaan tuntunut kuluvan hukkaan. Kaikki -muu saattoi hukkaan haihtua, vaan ei lentävä hetki Nirvanan seurassa. -Ihmeellinen oli Nirvanan vaikutus Solmu Sortimon sieluun. - -He istuivat illalla puutarhassa. Raitis tuuli puhalteli, joskus -helähti sisavan sirkutus aivan läheltä. - --- Minusta tuntuu kuin olisin elänyt jo vuosisatoja ennen jossakin... -taivaankappaleessa... en tiedä missä... tähdessä... puhelee Solmu -Sortimo. - -Nirvana miettii hetken ja sanoo sitten lempeästi, opettavaisesti kuni -lapselle: - --- Tiedättehän että on olemassa ihmisiä, jotka niin uskovat. -Uskovat esimerkiksi että kaukaisessa muinaisuudessa on ollut -kaksi sielua, jotka täydellisesti ovat sointuneet yhteen. He ovat -eläneet aikansa, kuolleet ja kadonneet maan päältä -- eipäs! he -eivät ole kuolleetkaan todellisuudessa, ainoastaan heidän ruumiinsa -on kuollut. Jonkun ajan perästä ilmestyvät samat sielut samoine -ominaisuuksineen eri henkilöihin, kentiesi eri kansoihinkin, toinen -sielu saa sijansa esimerkiksi saksalaisessa, toinen venäläisessä -- -täten on selitettävissä, miksi toisesta kansallisuudesta voi löytää -esimerkiksi ikuisen elämänkumppaninsa. - --- Uskotteko sellaista sielunvaellusoppia? kysyy Solmu Sortimo -innostuneesti. - --- Niin, olen taipuvainen uskomaan sentähden että kokemuksessakin -olen siihen vivahtavia asioita nähnyt... - --- Se on viehättävä oppi, -- sanoo Solmu Sortimo, -- mutta kukaan ei -voi todistaa, onko se oikeaa vai järjetöntä. - -Ja hän lisää ajatuksissaan: "Miksikä Nirvana noin puhuu? Miksikä hän -on niin syvällisen ja hienonkärsivän näköinen kuvitellessaan kahta -sielua, jotka voivat löytyä eri kansallisuuksista? Tarkoittaako -hän...?" - -Mutta hän ei rohkea loppuun ajatella. - --- Minun täytyy nyt mennä, -- sanoo Nirvana Napoleonovna äkkiä kuni -havahtuen, -- mutta Tatjana mielellään läksisi teidän kanssanne -iltakävelylle. Suostutteko? - -Solmu Sortimo läksi emäntänsä ja Tatjanan kanssa kävelylle. Ilta -oli jo myöhäinen. He kulkivat pitkin pienen nevan rantaa, jota -nimitettiin "pikku Jokiseksi", mutta jonka saastaisempaa mätäpaikkaa -Solmu Sortimo ei milloinkaan ollut nähnyt. "Kummallista ettei -heidän aatelisnenänsä mitään tunne?" ajattelee suomalainen. Mutta -Tatjana neiti viittoo kädellään jonnekkin ja huutelee haltioissaan: -"katsokaa! katsokaa!" Ei hän suotta näin huutele tämä pienen -kaupungin karsinassa kasvanut neiti, sillä ruusunpunainen kuu sieltä -juhlallisesti kohoaa taivaanrannalle. Hetkenpäästä alkaa kuulua -omituista ääntä alhaalta mätä-uomasta. Moista ei Solmu Sortimo ennen -ollut sattunut kuulemaan. - --- Mitä se on? kysyy hän. - --- Vedenneitojen laulua! ilvehtii aina veitikkamainen Tatjana neiti. - -Ja he seisahtuvat kaikki kuulostelemaan. Sammakkojen kurnu-kuoro se -siellä niin valtavasti ääntelee. Solmu Sortimo alkaa pilkata: - --- Suomalaiset sammakot ovat korkeammalla sivistyksen asteella kuin -nämät venäläiset rapamahat! - --- Älkää sanoko pahaa _meidän_ sammakoistamme! vastustaa -vapaaherratar. -- Ne ovat kaupunkimme hyviä hengettäriä. Niiden ääni -on minulle rakas lapsuudesta saakka ja niiden kuorossa on paljon -omituista ja viehättävää, jota kuullessa mielikuvitus suloisesti -harhailee... - --- Hoo, hoo! panee Solmu Sortimo. - --- Monsieur Karm, -- jatkaa vapaaherratar melkein loukkaantuneesti. --- Tehän olette aina sanonut rakastavanne luontoa ja luonnon ääniä -- -miksette siis suvaitse sammakkojenkin säveliä? - --- Kurnuttakoot Jumalan nimessä! lopettaa suomalainen ajatellen -itseksensä: "kylläpä täällä ahtaalle pannaan". Tietysti oli kovin -varomatonta että hän, tuntematta maan säädyllisyyslakeja, oli -ivallisesti maininnut jostakin, joka seudun asukkaille lapsuudesta -saakka oli pyhää. Olihan hänellä itselläänkin sellaisia luonnon -viehättimiä, jotka venäläisistä tuntuivat vastenmielisiltä... - -Aamulla meni hän tapansa mukaan puiston takalistoon uimahuoneelle -huolimatta lähestyvästä ukkosenilmasta, riisuutui ja paiskautui -suolaveteen. Samalla puhkesi kuuro. Ukkonen jyrisi -- hänen -päällänsä, salamat leimusivat ristinrastin, vihuri vinkui ja pienen -lammin aallot pyrkivät ärjähtelemään, vesisade löi alas kuin -rakeilla ampuen. Mutta hän ui, ui ja kelluili kyljellään elementtien -möyrytessä. - -Kas tällaisesta hän piti!... - -Pukeutuessaan hän ajatteli: mistä elämäänväsymys riippuu? "Jos -ihmiset aina harrastaisivat ruumiinsa hoitoa, ei koskaan olisi -elämäänväsymystä", arveli hän. Ja muisti samalla että Nirvana -Napoleonovnakin oli sanonut olleensa elämäänväsynyt -- nuorena -tyttönä. Siinä määrin elämäänväsynyt että oli tahtonut päästä -luostariin, mutta vanhemmat olivat sen jyrkästi kieltäneet. - -"Hänkö kylmän luostarin muurien sisään, iäksi piiloon mailmalta -- -hän, itse puhtaus ja hyvyys, jalous ja lempeys? Ainoastaan likaiset, -pahat ja säälimättömät sielut joutavat katumuksessa kuivettumaan -kolkkojen muurien keskellä. Sellaisia ei kukaan kaipaa!" - -Solmu Sortimo oli siinäkin näkevinään kohtalon sormen ettei tämä -nainen, jota hän jokapäivä ajatteli, ollut joutunut luostariin. - --- -- -- - -Nirvana Napoleonovnan syntymäpäivänä ei von Eidmannien asunnossa -vanhan perhetraditsioonin mukaan saatu tehdä työtä; kaikki naiset -olivat jo aamusta aikaisin juhlavaatteisiin pukeutuneet ja vanha -hopeahapsinen kenraalinleski antoi tytärtensä ymmärtää että muori -tänä päivänä suvaitsi vieraita. - -Solmu Sortimo oli heti noustuaan juossut kylpylaitoksen tarhuria -puhuttelemaan ja löysännyt kukkarostaan pienen setelin, josta oli -se seuraus että tunnin kuluttua juoksupoika päivän sankarittarelle -toi hyväntuoksuisen kukkaisvihon valkoisia, punervia ja tulipunaisia -ruusuja, samalla aikaa kun suomalainen ylioppilas toisessa -paikassa, kirjansitomossa, jo oli löysäämässä toistakin seteliä -kieliopintorahoistaan. Hänen tarkoituksensa oli hämmästyttää -ystäväänsä tänä päivänä ja sentähden hän jo edeltäpäin oli tilannut -sinivalkoiset korukannet käsinkirjoitettuun käännökseensä omia -runoja; niihin kansiin hän oli liimauttanut omaleikkaamansa -kullanvärisen Suomen vaakunan. Juutalainen kirjansitoja oli hänen -sieluntilansa oivallisesti ymmärtänyt -- sitä todistivat tämän -merkillisen suomalaisvenäläisen kronikan kaikki värit. Tulipunaiselle -kansilehdelle kirjoitti Solmu Sortimo omistussanat "jalolle -ystävälle" liittäen otteen Pushkinin Oneginista (39 luku). Sitten -hän, parransänki leuvalta sileäksi ajeltuna, yllään vaalea kesäpuku, -kiiruhti aarre kainalossaan kenraalinlesken asuntoon. - -Hänet otettiin juhlallisesti vastaan ja hänestä näytti että kaikki -hänelle iloisesti iskivät silmää. Nirvana tuli esiin kookkaana, -lempeänä, majesteetillisena. Muodikas puku, soluen somasti alas -uhkeankorkeita rintoja ja ympäri ryhdikästä vartaloa alas jalkoihin, -ei tämän naisen yllä mitenkään näyttänyt turhamaiselta. Kun hän näki -Solmu Sortimon, niin hän jo etäältä tälle hymyili. - --- Onnea syntymäpäivänänne! onnitteli suomalainen ystävä seisoen -komean naisen edessä yhtä kookkaana ja korkeavartaloisena, -hymyilevänä. - --- Hyvin, hyvin paljon kiitoksia! vastasi Nirvana puristaen lujasti -nuorenmiehen kättä. Sitten hän kiiruhti näyttämään aamulla saamaansa -ruusukimppua, mutta kun Solmu Sortimo lisäksi ojensi käärön ja -Nirvana sisällön näki, niin tämä vielä kerran puristi ystävän -kättä ja vakuutti saaneensa lahjan, joka iäti oli säilyvä. Ruusut -kuihtuvat, mutta todellisen ystävän paperille piirtämät sanat eivät -ikinä kuihdu! - -Monsieur Karm, ainoa kutsuvieras, istutettiin keskimmäiseksi -aamiaispöytään, ja hilpeä Tatjana sisko mätti hänen eteensä -parhaimmat paistinpalat; yksin hopeahapsinen kenraalinleskikin -osotti tytärtensä ritarille harvinaista huomaavaisuutta sanoen -saksaksi: "Syökää, hyvä herra, syökää, tehkää niin hyvin!" Tämä -arvokkaannäköinen vanha-rouva ei muuten paljon äännellyt ja oli -varsinkin vierasten käydessä vähäpuheinen, osaksi ehkä siitäkin -syystä että osasi huonommin venättä kuin saksaa, aivan päinvastoin -kuin tyttärensä, jotka kaikki puhuivat paremmin valtakunnan suurta -kieltä kuin saksakko-äitinsä kieltä. - -Että todella oli perhe-juhla, sitä myös todisti höyryävä pikimusta -kahvi, jota aterialla suurista laseista juotiin Tatjanan leipomien -paksujen vehnäkakkujen kanssa. - --- Syökää, syökää ja juokaa! toimittaa Tatjana neiti väkisten -työntäen leipomuksiaan Solmu Sortimon nenän alle ja kaataen uutta -kahvia lasiin sekä alituisesti laskien leikkiä: -- Jollette syö, niin -kuolette! - --- Ei ihminen elä ainoastaan leivästä... koettaa Solmu Sortimo -estellä. - -Aamiaisen jälkeen riensivät kaikki läheiselle kedolle kukkia -poimimaan ja nurmikolla hauskasti istumaan. Yksin Ifigenia neitikin, -joka tuntemattomista syistä näihinasti oli pysynyt Solmu Sortimolta -näkymättömissä, oli nyt mukana ja pyysi hennosti naurahtaen nojautua -yhteisen kavaljeerin vankkaa selkää vastaan. Niin istuskeli tämä -pikkukaupunkilainen seurue selkä selkää vasten kauniilla nurmikolla -nauttien Jumalan luonnon ihanuudesta. Mikä hiljaisuus ympärillä, -mikä rauha! Taivas niin haalea, laaja ruisvainio lainehti kuni meri -vierellä, aurinko paistoi kuumasti maata syleillen, heleävärisiä -perhosia leijaili surisevassa kukastossa... kesää se oli, se oli -kesäinen päiväkulta! Ja kesää oli sekin, kun äkisti -- ennenkuin -kukaan huomasi -- nousi ukkosen kuuro ja ajoi huvittelijat tuulen -ja sateen pieksäminä takaisin huoneisiin. Koko päivän viipyi -Solmu Sortimo tuossa rakkaaksi käyneessä naapuritalossa jutellen, -soitellen, lukien, väitellen -- syöden mansikoita, maistellen viiniä, -juoden vuoroin suklaata, kahvia tai teetä. Ilta loppui yhteiseen -kävelyyn hiljaisessa puutarhassa... - -Vaan siellä syntymämaassa, Suomessa -- siellä oli nyt juhannusaatto -parhaillaan, siellä nyt loimahtelivat kokot räiskyttäen säkeniään -valoisaa taivasta vastaan, siellä nyt heiluivat kylänkeinut ja -helähtelivät helkavirret tuhansien järvien rannoilla ja virisivät -suomalaisen sadun siniset liekit aarrehaudoilla... - -Nirvanan syntymäpäivä ja suomalainen juhannusaatto! - -Voi sinua Solmu Sortimo, missä sinä oletkaan ja missä mielesi -haihattaa, kun et sinä sinne, kotimaahasi, tänä yönä halaja?... - - * * * * * - -Ja uuden hämyn laskeutuessa tuon venäläisen pikkukaupungin -ylitse tapaamme hänet jälleen siellä istumassa ystäväinsä kera -akkunalaudalla. - --- Eilen tein teistä uuden havainnon, -- äännähtää Nirvana, -- olette -hetken lapsi! - --- Nytkö vasta sen huomaatte? vastaa nuorimies. - --- Mutta se ei ole hyvä että sellainen olette, -- arvostelee Nirvana. - --- Mutta sanokaa, miksi juuri eilen tuon havainnon teitte? - --- Sanon sitten kun te ensin sanotte, miksi muka olette syyllinen -minun edessäni? - --- Kas kuinka te kaiken muistatte. Sanon sen joskus toiste, lupaan. -Halveksin itseäni... puheli nuorimies. - --- Tekö muka itseänne halveksitte?! En usko että teillä on syitä -itseänne halveksia. Te vain suurentelette. - --- En suurentele. - --- En usko! väittää myös Nirvana, lempeäntutkiva nainen. - --- Kuulkaa! kuiskaa Solmu Sortimo: -- jos sen sanoisin, niin -katseenne minua kohtaan muuttuisi... ehkä en silloin tässä näin -istuisikaan... ettekä te kanssani näin leikkien keskusteleisi... - --- Älkää puhuko joutavia... - --- Ei, Nirvana Napoleonovna, -- väittää yhä Solmu Sortimo, -- en minä -pilaa laske, vaikka näin kuivasti viittailen... Hyvää yötä, minä siis -odotan... - --- Minä myös! Hyvää yötä, herra Karm. - -Ikkunat suljettiin. Solmu Sortimo asteli yömajaansa. - - - - -4. - - -Jo kukkivat niinipuut! Niiden kellahtavanvalkoisten kukkien vieno -tuoksu tuulahteli suloisesti hermosairaan sieramiin. Hän oli ottanut -kahdennentoista kylpynsä suolaisessa lammessa ja hiipinyt sitten -kedolle rukiin reunalle istumaan, perhosten hyörintää katselemaan -- -ja omaa elämäänsä miettimään. "Missä tahansa lienenkin, kaikkialla -on osani onnettomuudessa kuihtua!" Sitä venäläisen runoilijan -huudahdusta hän muisti. Kuinka elämä aukeni ahdistavana sille, joka -yhtaikaa tunsi itsensä vapaaksi ja vangituksi! Voisiko mahdollisesti -Nirvana...? - -Seljapuissa punersivat marjat tupsuloissa. Kirsikat hehkuivat. Omenat -hohtivat suurina raakiloina. - -Kauvan hän makasi nurmikolla auringonpaisteessa. Nukahti onneton -keskellä päivää ja näki unen. Oli sukeltavinaan meren pohjassa, vesi -lämpimästi huljuili ruumista vastaan. Sukelteli ja ui kuin vesilintu. -Äkkiä sattui käsi johonkin, hän tunnusteli, se oli muinaisaikuinen -ritarikypäri, mutta vierellä virui ruumiinraato, ja jostakin alta -aukeni aarrehauta. Järjetöntä unta! "Lienevätkö suolaiset kylvyt -minulle liian väkevät?" ajatteli hän painostavin mielin, nousi ja -läksi majaansa. - -Tanja neiti se on hänen ruumiinsa ruokkija. Aina se hänelle jotakin -hyvää lähettää. Tänään se lähettää kupposen tuoretta hunajaa. Solmu -Sortimo syö hunajaa kuin mesikämmen -- ja nauraa. - -Kesä Venäjänmaassa käy laatuun! Lepakot illoin ilmassa liitelevät. -Solmu Sortimon ylioppilaslakkia tavoittelevat. Siivet valkosamettia -hiipovat... -- - -Mutta kuka on Ivan Grosnij, historian Julman kaima? - -Se on Irina laulajattaren isä, 80-vuotias äijä, kuuluisa -hovihermolääkäri, joka nyt on puolisoineen ilmestynyt asumaan -naapuritalon yläkerrokseen. Ja tämä Ivan Grosnij on suuresti -huvitettu ammuskelemaan akkunasta ulos kadulle. Eilen sattui -Eidmannien koira-ressu "Ruska" kovin hermostuttavasti -haukkumaan Eljan kadulla. Tiesipäs vanha hermolääkäri, miten -hovissa menetellään. Sieppasi Montekristo-kiväärinsä ja ampui -häikäilemättä. Ampui onneksi vain yhden jalan puhki, mutta kuula -vingahti jonkun sielulla varustetun olennonkin korvissa. Poliisi, -Venäjän hyvinkasvatettu poliisi, ei mitään virkkanut. Eikä koiran -omistajakaan, kenraalinrouva. Ei hänkään mitään virkkanut -- sillä -hänkin oli hyvinkasvatettu. Mutta arvoisa muori suvaitsi tulla -kipeäksi. Ja se oli sangen tärisyttävä tapaus pikkukaupungin elämässä! - -Tänään kuljetettiin syytteenalainen koira ulkopuolelle ikuista -kaupunkia, jonnekkin tuttujen turviin rauhassa elääkseen. Tatjana, -Olinkka, vapaaherratar Armendorf sekä heidän hyyryläisensä monsieur -Karm sitä saatossa kuljettivat. Mutta hyvät tuttavat, jotka asuivat -kolmen kivenheiton päässä pyhästä kaupungista, eivät sattuneet -olemaan kotona. Ovet tiukasti suljetut. Koiranen Ruska, kolmijalka, -tuotiin siis riemusaatossa takaisin isiensä kaupunkiin. Ampukoonpa -todellinen valtioneuvos vielä toisen kerran! - -Solmu Sortimo poikkesi koirasaattueesta ja kurkisti kaupungin -hautausmaille. Siellä lepäsivät venäläiset, saksalaiset, puolalaiset -ja juutalaiset eri ryhmissä. Makasi siellä tsherkessejäkin -puolikuun-merkkeineen. Hebrealaista aitausta vartioi vanha -juutalaisukko kolmen koiransa kanssa. Miksi? Siksi että todelliset -isänmaanystävät olivat häväisseet täkäläisiä juutalaisia. Oli siellä -itsemurhaajainkin hautoja. Runonkatkelmia haudoilla -- Kristuksen -kuvia -- pääkallon kuvia helvetin lieskojen keskellä. Kaikki synkkää -ja surkeaa. - -Miksi hän sinne kurkistikin?... Keskellä kaunista kesää!... - --- -- Taas joutui ylioppilas Karm huviretkelle. Oli heinäkuun ensi -päivä. Nyt oli mukana Nirvana Napoleonovnakin. He kulkivat pitkin -lainehtivien ruisvainioiden pientareita, yli hyväntuoksuisten -apilasniittyjen, kohti itää. Noin neljä virstaa kuljettuaan -istuutuivat iloiselle kukkanurmelle: toiset jatkoivat pian retkeänsä -Pyhän Pietarin kylää kohti -- mutta Nirvana ja suomalainen ylioppilas -jäivät joukosta. - --- Me tulemme kohta, -- huudahti Nirvana meneville sisarilleen antaen -ymmärtää että tahtoi hetkeksi jäädä rauhaan omaisiltaan. Hänen -silmänsä välkähtelivät ylevästi ja uhkea povi huohotti rientävästä -käynnistä. Vienosti punehtivin poskin oikaisi hän komean vartalonsa -nurmikolle. - -Aurinko paistoi tulikuumasti kukkanurmella lepäilevien päälle. Koko -luonto tuoksui väkevää elinvoimaa... - -Miespuolisessa olennossa syttyi suloinen himo hiipiä ystävän syliin, -suudella häntä ja... oi Jumala! miksei hän saanut likeltä tuntea -Nirvanan lämpöistä verta, koska hän kerran niin likeltä sai tuntea -hänen lämmintä henkeäänkin? - -Solmu Sortimo tyrmistyi tätä himoaan, hänelle oli opetettu, syvälle -sydämmeen isketty, että moinen vapaus oli -- mitä suurinta syntiä, -mitä hirveintä rikoksellisuutta. - -Ei! hän ei tässä tilassa uskaltaisi pikkusormellaankaan kajota tuohon -ylevään naiseen. Suudella -- ei! eihän hän koskaan vielä ollut -suudellut naista, vaikka oli siitä jo vuosia uneksinut. Hän oli -näissä asioissa ujo kuin lapsi, pelkuri kuin karitsa. - --- Monsieur Karm, mitä te taas mielessänne haudotte? äännähti Nirvana -viehkeästi. - --- Oh! minä vain -- eksisteeraan... nauroi Solmu Sortimo niin että -kuopat tulivat poskiin. - --- Olkaa niin rakastettava: pidelkää hiukan päivänvarjostinta -päälläni! pyysi Nirvana yhä viehkeämpänä, salaa ihaillen muukalaisen -naurukuoppia. - -Toinen totteli, mutta ajatteli itsekseen: "Jospa tietäisitte, naiset, -kuinka minua salaisesti kidutatte!" - -Heidän kummankin silmissä kimmelsi kirkasta hehkua, mutta he -ikäänkuin välttelivät kohdistamasta, sitä toinen-toiseensa. - -Eivät he paljoa puhuneet. Luonto heidän ympärillään vain puheli. -Väkevät tuoksut nousivat kukkaisesta maasta. Keskipäivän aurinko -heidän hermojaan herpaisi. - -Nousivat... itsensä voittaneina... uskoen tulevaisuuteen... - -Nirvana ja Solmu Sortimo saapuivat toisten perästä Pyhän Pietarin -kylään. - -Siellä jo retkeläiset istuivat höyryävän samovaarin ääressä -mehiläistarhassa, omenapuiden siimeksessä. Ystävällinen venäläinen -mushikka, hampaissaan savuava tuohus, ammensi parhaillaan -mehiläispesästä tuoretta hunajaa ja tarjosi vieraille. Tuhansittain -mehiläisiä ja kimalaisia pörisi heidän ympärillään. - --- Nähkääs kuinka hyviä ihmisiä me kaikki olemme! huudahti Tatjana -neiti. -- Mehiläiset eivät koskaan pistä hyviä ihmisiä. - --- Minä yksin olen paha! nauroi isäntä. Minun täytyy madella heidän -keskellään säkki päässä, suitsu suussa. -- Mistä tämä vieras herra on -kotoisin? kysyi hän sitten tervehdittyään Solmu Sortimoa. - --- Suomesta! vastasi tämä. Neidit myös kiiruhtivat kilvan huutamaan: --- Hän on Suomesta! - --- Vot, vot, -- sanoi talonpoika. -- Kuulen mie jo murteesta että -herra on saksalainen. - --- Kuinka herttaista ja yksinkertaista kansaa! ylisti Olinkka neiti. - -Ja niin he istuivat, tämä pikkukaupungin herrasväki ja nauttivat -venäläisen talonpoikaiskylän vieraanvaraisuudesta -- ja syöminen ja -juominen näytti heille olevan päivän tärkein asia. Solmu Sortimo -pistäysi olkikattoisessa tuvassa ja tapasi siellä nöyrästi niiailevan -muijan; huoneen seinät paistoivat kirjavanaan keisarin ja pyhimysten -kuvia. "Täällä asuu hyvinkasvatettua orjakansaa" ajatteli suomalainen -ja tuli ulos. Sikoja, porsaita, kukkoja kanoilleen, ankkoja, hanhia, -pässejä, partaisia pukkeja, vieläpä jäniksenpoikiakin parveili -kylänraitilla. Kylän laidalta kantautui korviin viikatteiden hiontaa. - -He läksivät joukossa kylän niitylle päivällisen syötyään ja -lepäilivät heinärahojen helmoissa, yllään vaaleansininen kesäillan -taivas ja korvissaan viikatteiden narskahdukset nuorta nurmea -niitettäessä sekä sieran ja teräksen omituinen yhteissointi. Punaisia -puseroita häilähteli heidän edessään. Kaukaa metsänreunan takaa -harvakseen helkähteli käen kukunta. - -Solmu Sortimo kuunteli luonnon kaikkia valtaääniä, mutta enin -kuitenkin oman sydämmensä sykähdyksiä. Siinä lepäsi taas tuo rehevä -nainen hänen rinnallaan. "Milloinka minun onneni käki kukkuu?" - -Kuni unissakulkija palasi hän naisten seurassa takaisin kaupunkiin -hajamielisenä kuunnellen Olinkka-neidin uskontunnustuksia pirusta -ja selitystä siitä, kuinka jotakin ihmeitätekevää jumalanäidinkuvaa -juuri näinä päivinä kuljetettiin läpi maalaiskylien ja millaiset -öiset juhlamenot olivat tarjona parin peninkulman päässä kaupungista, -joihin muka hänenkin, herra Karmin sietäisi matkustaa. - --- Älkää viitsikö minulle puhua ikuisista ihmekuvistanne! sanoi -suomalainen kärsimättömästi. - -Olga Napoleonovna, Nirvanan sisko, oli Solmu Sortimolle -päivä-päivältä ruvennut käymään yhä vastenmielisemmäksi. Mikäli -hänen kiintymyksensä toiseen sisareen kasvoi, sikäli sietämisensä -toisen suhteen yhä väheni. Hän ei sille mitään voinut. Olinkka -neidin ääni soi hänestä äitelältä, tämän nuoren naisen silmät -ja kasvot häntä iljettivät, hänen pianonsoitostansa ei hän enää -nauttinut, hänen laulunääntänsä hän vihasi. Jokainen sana, jonka -Olga Napoleonovna sanoi, ärsytti häntä; hän olisi halunnut häntä -pistellä ja pilkata ja armottomasti matkia hänen aina samanlaisia -ja liian vähästä aiheutuvia huudahduksiaan. Suomalaisen olisi -tehnyt mieli pitää tuolle nuorelle venakolle saarnoja ulkonaisesta -sivistyksestä, kun esimerkiksi näki tämän sormillaan syövän hunajaa, -ja ennenkaikkea olisi hänen tehnyt mieli kysyä, pesikö baarishnja -milloinkaan hampaitaan, vai oliko hänellä huono vatsa, koskapa -hengityksensä huokui niin pahalle?... Ja vaikka toinen sydämmeltään -lienee ollut erinomainen tyttö, niin hän kuitenkin häntä halveksi. -Kuinka saattoivatkaan pienet ulkonaiset seikat tehdä hänelle jonkun -olennon niin vastenmieliseksi? Sehän oli ihan kauheaa! Mahtoiko -muilla ihmisillä olla samanlaisia tunteita? Hän, Solmu Sortimo, ei -voinut pitää ihmisestä, jonka hengitys lemahti pahalta. Olkoon tehnyt -hänelle mitä hyvää tahansa. Ei voinut, ei voinut! - -Ei Olga Napoleonovna itse aavistanut, kuinka hänen läsnäolonsa -muukalaista kiusasi. Herrajumala, miksi oli tyttö niin ruma? Rumin -kaikista, vaikka nuorin! Muut toki eivät rumia olleetkaan. Tuo ruma -näki lisäksi unia, maireita unia nuorista miehistä ja laukkasi alati -valokuvaajassa? Kuinka nurinpäin olikaan kaikki tässä pikkumailmassa! --- - -Mutta kaksi on, joihin ei Solmu Sortimo koskaan kyllästyisi. -Toinen on hänen ruumiinsa ruokkijatar, toinen -- hänen sielunsa -sulostajatar. Toisella on sydän kuin hopeanhelinä, luonto iloinen -kuin kilisevä kultakulkunen -- toisella sydän viileä ja puhdas kuin -vuorilampi syvällä tunturien kätkössä, tyyni, uljas, ikisäilynyt, -lumoava... ja hänen luontonsa luja ja lempeä kuin voimakkaasti -puskeva länsituuli lämpöisenä kesäpäivänä... - - - - -5. - - -Nirvana von Eidmann ja Solmu Sortimo Karm? Jumalanähköön, ovatko -nämät kaksi siis aivan varmat jo toisistaan? Mitä ihmettä lieneekään -Solmu Sortimo ystävälleen kirjoittanut, koskapa huviretken -jälkeen saapi kuningattareltaan kirjeen... -- kirjeenkö? ah, nyt -ollaan sotkuisilla poluilla. Vain kivenheitto väliä ja kuitenkin -turvaudutaan paperiin ja kynään? Näin kuuluu Nirvana Napoleonovnan -ensimmäinen kirje Solmu Sortimolle: - - 'Herra Karm! - - Miksi minä olisin Teihin tyytymätön? Miksi olisin Teihin - suuttunut? Mistä syystä Teitä halveksisin? mikä sitä muka - todistaa? Sairas mielikuvituksenne se vain panee Teidät minua - loukkaamaan ja heittämään vasten silmiäni sanoja että Te minua - halveksitte. Tiedättekös: tällä hetkellä Te muistutatte minulle - epäjumalanpalvelijaa, joka, jos hänelle kaikki hyvin käy, - kantaa epäjumalalleen kaikenmoisia uhrilahjoja, ja päinvastoin, - jos hänelle joku asia jää onnistumatta, viskaa epäjumalan - kunniapaikaltaan ja antaa sille ruoskaa! Te nuhtelette minua - siitä että olette minua kunnioittanut, mutta olenko minä - sitä koettanutkaan ansaita? Olen aina ollut luonnollinen, - tuntuipa rinnassa hyvälle tai pahalle -- sellainen olen ollut. - Kunnioittaa? -- se on liian heikko auringonsäde talvisena - päivänä, se on liian ikävä -- ei! kerran minä jo olin laskevinani - parempaakin... mutta tämä jumalainen kipuna ei milloinkaan - valaise Teidän sisäistä mailmaanne -- sentähden että Te liiaksi - rakastatte itseänne. - - Ja kuinka Te rohkenette ajatella että kaikki Teille täytyy - anteeksiantaa -- ainoastaan sentähden että Teillä on surullinen - kohtalo, vaikka se henkilö, jota Te verisesti loukkaatte, tällä - kertaa kenties on sata vertaa enemmän kärsinyt kuin Te ja - kantaa nyt raskasta ristiä unhottaen oman itsensä, jonka tähden - ympärillä-olijat usein erehtyväisesti luulevat että hän on - suutuksissaan tai tyytymätön seuraan ja muuta senkaltaista, joten - marttyyri saa kestää ansaitsemattomia iskuja. En huoli enempää - purkaa tätä karvaiden tunnelmaini tulvaa... - - Ja jos me kaksi emme ole saaneet tarpeeksi vaihtaa sanoja, niin - sanokaa, kuka on siihen syypää? Te olette muka aina niin kiinni - töissänne ja jos minä kysyn, niin Te ette vastaa, vaan pakenette - minua -- no, sanokaa siis, sillä tottakai minullakin on oma - itserakkauteni, vaikka ylipäänsä luotankin sananlaskuun: "ei - väkisten lempeäksi tulla". - - N. v. E.' - -Herra Jumala, minkä ankaran rippisaarnan Solmu Sortimo saikaan! -Eipä hän ikinä olisi uskonut että Nirvana von Eidmannin kädestä -moista singahtaa! Eikä hän tiennyt olevansa niin syynalainen kuin -naapurissa arvosteltiin. Oikeastaan ei hän ollut osannut ukkosilmaa -aavistaakkaan. - -Olipa siinä miettimistä koko yöksi, mistä kaikki tämä rankkasade oli -aiheutunut. - -Aamulla hän sitten rupesi sommittelemaan vastausta: - - 'Rakastettava Nirvana Napoleonovna! - - Eilen illalla myöhään luin kirjeenne. Minkä vaikutelman se teki, - on vaikea kuvata. Sanon vain että sydämmessäni kovasti säikähdin: - Mitä olikaan tapahtunut? Nirvana Napoleonovna, tahdotteko kuulla - ja uskoa minua? Sillä minä vakuutan teille että taaskin tämä - kirottu venäjän_kieli_ on ollut syypäänä kaikkeen. Minä näet en - kirjoittanut teille että nyt muka "halveksin teitä" -- Jumala - varjelkoon -- vaan kirjoitin teille että _jos_ te halveksisitte - minua, niin minäkin teitä halveksisin, mutta tiedättekö, miksi - näinkään kirjoitin? En vähintäkään tahtonut teitä loukata, en - vähintäkään "heittää vasten silmiänne syytössanoja", vaan nuot - sanat johtuivat satunnaisesta kuvittelusta ja se oli olevinaan - runollinen lausumatapa, jossa sanaleikki sai ylivallan. Ettekö - usko minua? Uskallan vielä lisätä että päästin nuot sanat ilman - mitään syvällisempää syytä, sillä sinä hetkenä tunsin sielussani - että vaikkakin te minua todella halveksisitte, minä puolestani - en kykeneisi sitä tekemään, vaan ainoastaan surisin että olisin - kadottanut sellaisen sielun ystävyyden ja luottamuksen, jonka - tuttavuus kanssani koko elämääni nähden merkitsee paljon. - Mutta nythän tiedän ettette minua "halveksinut" ja että kaikki - otaksumani olivat ainoastaan "sairaan mielikuvitukseni" - hedelmiä, kuten oikein lausutte kirjeessänne, joka minua - suuresti viehättää, vaikka en vielä sen jokaista lausumaa - ymmärrä. Totta on että te aina olette ollut luonnollinen koskaan - koettamatta "ansaita kunnioitustani", tämän minä täydellisesti - uskon tietäen että olette sielultanne ylimyksellinen -- ette - ainoastaan ulkomuodoltanne. Niin, te ette ole koettanut ansaita - minun kunnioitustani, -- minun, oudon maan ihmisen, mutta - kuitenkin te huomaamattanne olette ansainnut minun täyden - "kunnioitukseni". Tällä minä en tahdo imarrella enkä loukata. - Olenhan jo ennen teille sanonut että olette ensimmäinen nainen, - jossa olen löytänyt epätavallisen, epäjokapäiväisen sielun, ja - sellaisen hyvyyden ja sellaisen hellyyden että se jo nousee - liki täydellisyyttä. Jospa tietäisitte, millaisen vaikutelman - te joka-päivä minuun teitte niinä ensimmäisinä viikkoina, kun - täällä olin! Te, Te alati olitte mielikuvituksessani, kaipuulla - odottelin illan tuloa saadakseni yhä uudestaan nähdä teidän - jalot ja säveät kasvonne ja kuulla teidän minulle sulosointuista - ääntänne! En koskaan unohda noita iltoja, vaikka olenkin - hetkien lapsi. Olen kiitellyt kohtaloa ja vieläkin kiitän - että se kerran minullekkin soi tuttavuuden sellaisen, joka - vaikuttaa parantavasti koko olentooni. Monta kertaa teistä olen - kirjoitellut isänmaahani, kertoen omaisilleni, kuinka te olette - hyvä ja kuinka te ihmeellisesti tunnette ihmisiä... Oi jospa - minulla ajoissa olisi ollut sellainen kasvattajatar kuin Te, - niin olisin tällä hetkellä kokonaan toinen olento! -- näin minä - usein itsekseni olen ajatellut ja vieläkin ajattelen. Ja minä - uskon että Te paljon olette kärsinyt, todella paljon enemmän - kuin minä, vaikka kärsimyksemme lienevät erilaiset. Te sanotte - että minun kunnioitukseni on vain "heikko auringonsäde talvisena - päivänä ja liian ikävä" ja että te kerran jo "parempaakin" - toivoitte, ja jotakin hyvin surullista sekä teille itsellenne - että minulle piilee noissa sanoissanne "jumalaisesta kipinästä", - joka ei osakseni voi tulla sentähden että muka "liiaksi rakastan - itseäni". Mitä tuo vertauksenne merkitsee, en varmasti tiedä. - Minulla on voimakas fantasia. Tällä hetkellä kaikuvat hätäkellot - kaupungilta, jossa riehuu tulipalo, täytyy lopettaa. Jumalan - tähden, Nirvana Napoleonovna, antakaa minulle anteeksi -- en ole - niin paha kuin ajattelitte. Teidän ystävyytenne on minulle täällä - tärkeämpi kaikkien muiden ystävyyttä, miltä sitten lienenkin - teistä näyttänyt ja kuinka toisin teistä edespäinkin tullenee - näyttämään -- sentähden että minussa kiistelee kaksi sielua. - - Kunnioittaen jään - - siksi mikä olen. - - P.S. Jos vastaatte, niin vastatkaa vain lyhyesti: oletteko vielä - vihainen minulle vai ette?' - -Koko päivän odotteli kirjeenlähettäjä vastauslippua uskaltamatta -mieskohtaisesti mennä naapuriinsa. Vihdoin illan pimetessä saapui -vastaus: - - 'Varjelkoon Teitä taivaan Jumala, kallis Solmu Sortimo. - - Entinen Nirvana.' - -Silloin vasta nuorelta mieheltä pääsi helpoituksen huokaus ja hän -tiesi nyt että ukkonen onnellisesti oli jyrissyt ohi ja että ilma -hänen ympärillään tuulahteli ehkä vielä puhtaampana kuin ennen. - - * * * * * - -Ja ikäänkuin haihduttaakseen ilmaan viimeisetkin nystyrät -sykertyneistä sydämmistään, läksivät he, Nirvana von Eidmann ja -ylioppilas Karm heti seuraavana aamuna pienelle rautatiematkalle -erääseen paikkaan, jonne Nirvana usein oli aikonut. Että Tatjana -sisarkin tuli mukaan, sitä vaati, paitsi oma halu, se vanhanaikuinen, -herttainen säädyllisyydentunto, mikä oli painanut leimansa von -Eidmannien koko perheeseen. - -Oli paisteinen, hiostuttava heinäkuun sunnuntaipäivä, kun nämät -kolme ihmistä eräältä pieneltä asemalta astuivat alas junasta ja -kävelivät puolen virstan päässä näkyvään taloon, joka sijaitsi -jyrkällä jokitöyräällä ja jonka pihakummulla suuri tuulimylly seisoi -ojennellen taivasta kohden valtavia siipiään. Tässä nummimajassa asui -saksalainen mylläri Wolkenfeld, Eidmannien tuttava, ja harvinaiset -vieraat otettiin ystävällisesti vastaan. Asunto oli sievä; pienessä -ryytitarhassa akkunain alla kasvoi ruusuja, georgiineja, reseedoja ja -punamarjaisia kirsikkapuita. Paitsi tornimaista tuulimyllyä sijaitsi -alhaalla joen uomassa harmaa vesimylly siipirattaineen ja noine -ikuisine, hiljaisine kohinoineen, mikä niin omituisesti vaikuttaa -ihmisen mielikuvitukseen. - -Yltympäri vihertäviä vieremiä levisivät laveat, majesteetilliset -ruisvainiot, joiden huojuvan tähkämeren ääriviivat haihtuivat -taivaanrannan syvään sineen. Nummimajan kartanolla aivan porrasten -edessä seisoi iso paasikivi, jonka alla, isännän unien mukaan, lepäsi -aarre. Kivenheiton päässä talolta aukeni hiljainen hautaustarha, -jonka eräästä rististä Solmu Sortimo saattoi lukea seuraavanlaisen -kirjoitelman: - -"Sinä, joka katsot tätä ristiä, istahda alas penkille, viivähdä -hetkinen ja taita kukkanen minun muistokseni. Minä olen kotonani --- sinä minun vieraanani." Sitten näytettiin heille kumpua, missä -sanottiin lepäävän kuuluisan Mitka-juoksijan, joka oli juossut kilpaa -kiivaimmankin troikan kanssa; eräs talonpoika oli hänet tappanut -vainajan oman ennustuksen mukaan. Oli siellä joku kolmaskin hauta, -jolle Nirvana vei kukkia. - -Kaupunkivieraat viettivät koko päivän ystävällisen myllärimestarin -luona syöden ja juoden vuoroin ulkona, vuoroin sisällä. Aamulla kello -7, kun Nirvana Napoleonovna, turhaan kolkutettuaan ovelle, astui -herra Karmin makuuhuoneeseen, ei hän tätä tavannutkaan. Suomalainen -ystävä oli kadonnut, ja auki heitetty akkuna osoitti reijän, josta -lintu oli häkistään paennut. Hän hiukan hämmästyi, mutta kohta huusi -mylläri tuulimyllyn tornista että valkoinen lakki vilkkui kaukaa -vainiolta. Puolen tunnin päästä vilahti se jo pihassa ja molemmat -neidit von Eidmannit riensivät sitä vastaan. - --- Missä olette ollut, monsieur Karm? - --- Aamuruskon mailla... satujen saarilla... valkeuden -valtakunnassa... pyhillä teillä, jalosukuiset neidit! vastaili Solmu -Sortimo juhlallisesti ja kertoi hehkuvin poskin, kuinka hän jo -kello 3 oli hypännyt ulos akkunasta ja lähtenyt nousevaa aurinkoa -vastaanottamaan. - -Ja oli tuntunut niin ihmeelliseltä hänen mielessään, ei iloiselta, -vaan avaralta, ei synkältäkään, vaan haalealta ja omituisen hartaalta -ja vapaalta. Ja hän oli tuijottanut äänettömänä aamuruskoa kohti, -mutta sitten kun auringon kuningasvaunut kultaisin rattain ajoivat -esiin lakeudelle, silloin oli hänessä herännyt laulun halu. Ja hän -oli laulanut rintansa täydeltä selittämättömin sanoin ja sävelin -aivankuin olisi hän ollut yksi niitä, jotka mielettömässä huumeessa -hurraavat suuren valtakunnan tsaarille, joka sotilasleirillä ajelee -yli äärettömien vainioiden... - --- Te olette uneksija! arveli myllärin rouva. - -He heittivät väliaikaiset hyvästit Wolkenfeldeille ja läksivät -kolmisin jatkamaan retkeänsä toisen saksalaisen myllärin kartanoa -kohden, jonne sanottiin olevan matkaa kuusi virstaa. He vaelsivat -jalkaisin halki noiden lainehtivien vainioiden ja tuoksuvien -heinikkojen ihanassa helteessä tuontuostakin pysähtyen kukkasia -keräilemään tai heinäsuovissa lepäilemään. Ei ainoatakaan muuta -ihmistä näkynyt äärettömällä niityllä. Ja kun Tatjana kerran riensi -heistä edelle ja Nirvana ja Solmu Sortimo jäivät kahdenkesken -kukkanurmelle istumaan sekä katsahtivat toisiansa silmiin, niin tämä -suvensuloisen lakeuden rajaton vapaus, jossa he huomasivat olevansa -yksin, heitä kumpaakin säpsähdytti, pyhästi vavahdutti ja pani heidän -sydänhermonsa väräjämään. Ja he heittivät pingoitetun katseen läpi -kullanhohtavan, auteressa savuavan ilman... ikäänkuin salaa rukoillen -apua, jotta näkisivät ihmisiä... - --- Kuinka kuuma! äännähti Nirvana kääntäen kasvonsa poispäin -toveristaan ja viuhtoen silkkisellä nenäliinallaan. Sitten hän -sanoi herra Karmille, joka siinä lepäsi ikäänkuin läähätystään -pidätellen vatsallaan nurmikolla: -- Hyvä ystävä Solmu Sortimo, -menkää te tavoittamaan Tanjaa ja antakaa minun jäädä vähän yksikseni! -Tarvitsen... oikoa sukkiani. - -"Enkö saa auttaa?" ajatteli toinen, mutta totteli nöyrästi, tuntien -jo hyvin Eidmannien pyhät säädyllisyyslait ja ollen haluton niitä -omasta alotteestaan rikkomaan. Ja tavotettuaan Tatjanan tunsi -että oli parasta niinkuin oli ja ettei häntä, kokematonta, ujoa -nuorukaista kukaan nainen vielä koskaan ollut mihinkään luvattomaan -houkutellut. Ylevä, ylevä ja puhdas oli hänen ystävänsä Nirvana! -Kuinka hän häntä kunnioittikaan, ihmeolentona ihailikaan! -- -- - -Kultaiset, sakeat auteret vipajoivat nummella... Kas, nyt ne äkkiä -ohenivat ja lakeuden reunasta tanssi vastaan vilpas tuuli, raittiisti -hivellen kulkijain kuumia poskia. - --- Vettä, vettä! huudahtivat kaikki kolme. - --- Se on suuri järvi, Venäjättären silmä! - --- Se on oikea ulappa, jossa aaltoja käymään mahtuu! - --- Kuinka viileätä! Kuinka ihanaa!... En ikinä ennen ole nähnyt -oikeata järveä! huudahteli Tatjana neiti lapsellisessa riemusta. -Ja lisäsi sen, minkä todellinen venakko aina lisää, kun jotakin -mieluista luonnossa keksii: -- Kerrassaan hurmaavaa! _Prosto -prjeelestj!_ - -Suuren järven ulappa siellä todellakin aukeni heidän edessään ja -he lähestyivät aavikon reunaa, jolla kohosi mylläri Gartenranken -kartano, kuni pieni linnoitus, korkeilla, valkoisilla kivimuureilla -ympäröity. - -Mutta hiukan syrjässä, suuren järven partaalla seisoi mustunut -kalastajakylä... - -Sinne alas kohisevaan rantaan riensi Solmu Sortimo ja hyppäsi -ensimmäiseen venheeseen, joka parahiksi oli jostakin saapunut. Ja -Solmu Sortimo tahtoi näyttää, kuinka Suomessa soudetaan!... - -Mutta perätuhdolla keinui aaltojen tahdissa roteva kalastajatyttö, -jonka valkoiset hampaat, raikas nauru, verevät poskipäät ja kirkkaat -silmät suomalaista ylioppilasta hätkäyttivät. Ja hän sanoi itsekseen: -"Täälläkin on kauneutta!" Ja souti hämmästyneenä takaisin lisäten -ajatuksissaan: "Jos minä nyt olisin niinkuin monet muut, niin -tuonne mustuneeseen kylään minä hiipisin -- ja tervettä, verevää -kalastajatyttöä yhä naurattaisin ja hänen valkoisia hampaitaan -ihaeleisin. Ja antaisin palttua noille aatelisneideille!" - -Nämät olivat vain lentävän hetken heikkouksia hänessä, ehkä -samaanvivahtavia kuin jonkun entisajan venäläisen runoilijan, -joka karkasi mustalaisseuraan Venäjän villeille aroille jättäen -kyllästyneenä hienon mailman selkänsä taa. - -Pian hän niistä erkani, kun Tatjana von Eidmann saapui häntä -päivälliselle huutamaan samalla innostuen keräilemään helmaansa -pieniä kiviä, jotka aallotarten salaiset sormet olivat soikuloiksi -sorvailleet. - --- On sääli että täytyy jo huomenna lähteä paluuretkelle, -- sanoi -Solmu Sortimo, -- olisin halunnut hiukan tutustua noiden kalastajain -elämään... - --- Niin, ihan varmasti te löytäisitte täällä paljon runollisuutta! -myönsi Tatjana lämpimästi. -- Mutta miksette voikkin jäädä muutamiksi -päiviksi? - --- Enhän toki seuran pettäjäksi rupea, -- sanoi Solmu Sortimo nousten -ylös törmää Tatjanan jälissä. - -Heidät pantiin komean Nirvanan kanssa istumaan rinnakkain -päivällispöytään, ja talonväki heitteli kiharapäiseen suomalaiseen -herraan tutkivia silmäyksiä. - --- Puhutteko saksaa, nuori mies? kysyttiin saksaksi. - --- Vallan vähän, sopersi Solmu Sortimo ja söi ja käänsi puheen aina -venäjäksi. Hänen oli mahdotonta ajatella kahta vierasta kieltä -yhtaikaa. - -Sitten olivat vieraat suuressa puutarhassa ja saivat luvan syödä -marjoja kirsikkapuista niin paljon kuin halusivat; omenat riippuivat -vielä raakoina puissaan. - -Outojen saksalaissiirtolaisten keskellä, joiden elämästä ei -tuntenut olevansa erittäin viehätetty, loi Solmu Sortimo etsivän -silmäyksen Nirvana Napoleonovnaan, mutta ei voinut olla muistelematta -kalastajatyttöä, jonka kanssa oli soutanut. - --- Minäpä näin kaunottaren! tunnusti hän ystävälleen. - --- Silmistänne toki heti huomasin päivälliselle tullessanne että -olitte näyn nähneet, -- sanoi ystävä rauhallisesti. -- Ette osaa -mitään peittää. - --- En tahdokkaan! - --- Ja vaikka tahtoisittekin... Kaikki teistä läpikuultaa! - --- Hoo, hoo... naurahti toinen, arvellen hiljaa mielessään: siellä -vainiolla näin vilahduksen hänen itsensäkin sisintä! - -He kävelivät alas järven rantaan lähteäksensä Nirvanan kanssa -kahdenkesken soutelemaan, mutta äkkiä nouseva ukkosenkuuro ajoi -heidät takaisin taloon ja vieraiden täytyi koko illan istua -saksalaisen myllärin tuvassa sadetta pitäen. Vasta yön tultua lakkasi -sade. Solmu Sortimo pantiin nukkumaan toiselle puolelle pihaa samaan -kammioon mylläri Gartenranken kanssa, joka hänelle sotkuisella -venäjänkielellä kertoili "geschäfteistään" sekä siitä, miksi oli -luopunut saksalaisesta isänmaastaan. Hajamielisesti kuunteli häntä -suomalainen ylioppilas väsyneenä loikoen keskellä lattiaa, johon -hänelle oli tila laitettu. - -"Elämä on häälymistä, aaltoilemista", ajatteli hän. - -Aamulla läksivät vieraat talonväen kanssa yli samojen siintävien -vainioiden ja palasivat vihdoin iltajunassa kaupunkiin. - -Solmu Sortimon saattaessa von Eidmannin neitejä näiden kotiin, -kohtasi häntä se odottamaton ilmiö että laulajatar Irina Ivanovna -sillä aikaa oli aavistamattoman pian saapunut takaisin Pietarista ja -seisoi parhaikaa kenraalinlesken talon portilla, jo kaukaa iloisesti -irvistellen retkeltä palaaville, varsinkin suomalaiselle. Solmu -Sortimo ei hämmästynyt, ei ainakaan hämmästystään näyttänyt. Mutta -sitä hän ei voinut välttää että kohtaus hänen ja Irina laulajattaren -kanssa jälleen muodostui koomilliseksi. Kuin kissa ja koira nämät -ihmiset toisilleen taas sähähtivät. Kissa naukui ja keimaili -ranskaksi, koira murisi ja alkoi haukahdella suomeksi. - --- -- -- - -Nirvana vain hymyili heitä kuunnellessaan. - -Käsittämätöntä oli, miksei ylioppilas Karm mylläriretkeltä tultuaan -sitten moneen vuorokauteen rohjennut mennä von Eidmannien luokse. - -Suloisten naapurien ikkunat tosin hänen sivu kulkiessaan sattuivat -olemaan suljettuina eikä kenenkään tuttua päätä vilahtanut ruutujen -takaa. Solmu Sortimo oli aina ollut herkkä ja päätteleväinen -ulkonaisista satunnaisuuksista... - -Hän tunsi olevansa hyljätty ja vaelsi raskaissa mietteissä. - -"Tässä minä kuljeksin, yksinäinen muukalainen vieraalla maalla. Ei -ketään se liikuta että minulla on ikävä. Jos itseni lopettaisin ja -jättäisin rintani päälle lipun, ehkä minua sitten vasta uskottaisiin?" - -Jonakin iltana tultuaan suuresta puistosta, missä oli syrjästä -seurannut outojen kylpy vierasten iloisia leikkejä, kirjoitti hän -päiväkirjaansa runonkin: - - Ah kuinka mun ompi nyt ikävä, - Ah kuinka on mieleni musta, - Kun yksin rientävi elämä - Ja ei ole lohdutusta... - - On kullat toisilla kullakin, - Ne illoilla kaksin kulkee, - Ja varjossa vaahteran useakin - Oman armaan syliinsä sulkee. - - Vaan mulla ei kullasta muruakaan - Sulolehtojen liepeillä laulaa, - Mun haaveeni vaan unihoureissaan - Vale-impyjä kärsien kaulaa... - -Solmu Sortimon mielihautelut hiukan virkistyivät, kun jonkun päivän -kuluttua kaupunkiin ilmestyi suomalainen maisteri Långström, joka -joutui hänen asuinkumppanikseen vapaaherratar Armendorfin hoitoon. - - - - -6. - - -Taas on tullut kesäilta, taivas seijastuneena kaareilee, tuuli -on vaijennut. Punakeltainen täyskuu verkalleen nouseskelee -apilastuoksuisen tasangon näköpiirin takaa, ja suurena, rauhallisena -kurkistaa suoraan sitä viheriäksi maalattua taloa kohden, joka seisoo -Eljankadun ja Pimeän poikkikadun kulmauksessa. - -Pari ikkunaa on kadulle päin avattu, kaihtimet tiiviisti eteen -lasketut, mutta niiden läpi kuultaa lampun keltainen valo ja -vilvehtii liikkuvia ihmisvarjoja, samalla kun innokas laulu ja -flyygelin sävelet selvästi kuuluvat kadulla kulkijain korviin. Irina -laulajatar se siellä iltansa kuluksi säveliä kaijuttelee. - -Sattuupa viheriäksi maalatun talon ohi kävelemään nuorimies, -päässänsä valkoinen lakki. Menee ohi, kääntyy takaisin, pysähtyy -ikkunan eteen ja jää kuuntelemaan kummallisia säveliä nojautuneena -hienoon kävelykeppiinsä ja kasvot käännettyinä päin kuuta. Laulu -siellä sisällä loppuu, nuorimies kallistaikse liki ikkunaa ja -mieltymyksensä merkiksi paukauttaa kätensä yhteen. Heti leiskahtaa -kaihtimien lieve syrjään ja laulusalista pistäiksen ulos -sysitukkaisen naisen pää uteliaana kurkistaen ruudun läpi. Nuorimies -kohauttaa lakkiaan, kaihdin putoaa äkkiä eteen, mutta kohta kajahtaa -voimakas ranskalainen aaria sieltä sisältä -- häntäkö varten, kukas -tiesi? Sitten ilmestyy katukäytävälle toinenkin nuorimies, päässänsä -samallainen lakki kuin edellisellä, vaikka korkeampi. Molemmat he -hetken kuuntelevat sisältä kaikuvaa sävelsarjaa, mutta jatkavat kohta -kävelyänsä suoraan kuuta kohden aivankuin ei viheriäksimaalattu talo -heitä vähääkään viehättäisi. Heillä on muka omat intressinsä ja he -puhaltelevat paperosseistansa savuja kohti venäläistä kuuta... - -Kun he taas palaavat kulmatalon ohi, eivät he enää sieltä kuule ääniä -ja pyrkivät sivu aikoen yömajaansa, mutta silloin huomaa se nuorempi -nuorimies viereisen talon avatussa ikkunassa, paitsi laulajatarta, -joka siinä talossa asuu, myös toisen naisolennon, jonka otsa -kirkkaana kaartuu ja silmät ylevinä sädehtivät, ja jonka huulilla -asuu viileä lempeys ja sydämmen herttainen hyvyys. Nämät kaksi naista -siinä katselevat ulos tyyneen heinäkuun kuutamoyöhön. He tahtovat -vain "vähäsen katsoa" ennen maata-menoa. Silmäniskuja -- äänettömiä -kaihon käskyjä. - -"Monsieur Karm, tulkaa tänne!" Suuret, avoimet, ruskeanpolttavat -silmät iskevät vallattomia säteitä, tummat mieskiharat häilähtävät -lumivalkoisen lakin alta, kookas, solakka vartalo notkahtaa. -Yks harppaus vaan -- hän seisoo ikkunan alla ja alottaa iloisen -pakinan naisten kanssa. Hän on tänään tavallista pirteämmällä -mielellä ja keskustelukin vieraalla kielellä sujuu paremmin. Toinen -naisista ojentaa hänelle kätensä ja kiittää häntä jostakin, jonka -hän päivällä väittää häneltä saaneensa. Olen teistä tehnyt uuden -havainnon, sanoo kirkasotsainen nainen, te olette suomalaista -kiveä ainoastaan ulkopuolisesti -- sisäpuolelta ette ensinkään ole -kiveä! Sysisilmäinen nainen lisää: olette kuutamokivi! Minussa on -todella kiveä ja kuutamoa, vastaa puhuteltu. Mutta miksi olette -tänään niin toisellainen kuin ennen? utelee sysisilmäinen nainen. -Millainen sitten? Niin puhelias, niin hyvä ja haaveksivainen? Olen -vaihtelevainen luonnoltani, selittää nuorimies sävyisästi: tyyni -jumalainen yö ja tämä kuutamo nähkääs... Huomenna kenties olen toinen -kuin tänään! Koska olette noin vaihtelevainen, sanoo sysisilmäinen -nainen, niin hän, jota kerran rakastamaan tulette, on pian teidän -suhteenne pettyvä? Toivon etten koskaan niin syvästi syty etteikä -toinen niin rajusti rakastu! ilakoiden vastaa nuorimies keppiänsä -heilutellen. Kirkasotsainen nainen vetäytyy pois ikkunasta eikä -näyttäydy enempää. Nuorimies lavertelee vielä kotvan aikaa, katsahtaa -sitten ympärilleen, huomaa että toveri on hänet jättänyt siihen, -ja itse pyytää Irina Ivanovnaa ajamaan hänet pois ikkunansa alta. -Tämä ojentaakin kätensä hyvästiksi, vetäytyy piiloon, mutta hypähtää -samalla takaisin kuin kissa, heittää sukkelan lentosuukkosen, ja -paiskaa ikkunan kiinni. Mutta ennenkuin aukko kokonaan umpeutuu, -ehtii Irina naikkonen kuulla alhaalta huudahduksen: "hyi teitä!" -Ja samalla silmänräpäyksellä kun ikkuna paukahtaa umpeen, helähtää -myös sieltä ruutujen takaa raikas nauru, joka kummallisesti hivelee -nuorenmiehen korvia. Yö on tullut -- satakieli yksin jää lehdikkoon -laulamaan... - --- -- -- - -Nirvana Napoleonovna ja Solmu Sortimo palasivat kaupungin suuresta -puutarhasta -- kylpypuisto ja kaupungin puutarha olivat eri paikkoja --- kuuntelemasta sotilasseitsikon juhlallista torvisoittoa ja -mustalaistyttöjen riipaisevia rakkaudenlauluja. Oli kohta sydänyö, -mutta pimeän hääti mitä kirkkain kuu, jonka hohde ihanana lankesi -tuulettoman virran sileälle pinnalle hopeoiden sen kimmeltävillä -juovilla siinä missä eivät rannan raitojen ja korkeain poppelipuiden -tummat varjot sen tietä estäneet. Mutta nämät kaksi palaavan -seurueen henkilöä, jotka kävelivät hiukan jälempänä muista ja -jatkoivat keskustelua, minkä jo puutarhassa olivat alottaneet, eivät -juhlallista yövalaistusta paljoakaan huomanneet. Keskustelu kaupungin -puutarhassa oli alkanut siitä että Nirvana Napoleonovna oli Solmu -Sortimolle huomauttanut, kuinka tämä taas tänään oli saattanut olla -"niin huonolla ja pisteliäällä tuulella". Tahtoi nyt tietää siihen -syytä. - --- Syytä? Miksi sitä välttämättä tahdotte tietää? Eikö ole kylliksi, -kun sanon että syytä _on_... - --- Mutta mikä? ahdisti Nirvana. - --- En saata suullisesti sitä teille sanoa, -- vastasi toinen. - --- Oletteko muille joskus sanonut? - --- En. - --- Ettekö voisi kirjoittaa? - --- Ei kannata! sanoi Solmu Sortimo. - --- Sanotte kaikesta ettei "kannata"! Miksei esimerkiksi tämä kannata? - --- Siksi että olen tehnyt sen havainnon että salaisuuksien -uskomisesta seuraa vain ikävyyksiä. - --- Surkuttelen että niin on käynyt... sanoi Nirvana ja vaikeni -hetkeksi miettimään, ja he kävelivät hiljaa bulevaardin puiden -välissä. - --- Te, herra Karm, vaaditte mailmalta liian paljon, -- virkkoi -vihdoin nainen. -- Te haette kunniaa ja rakkautta kaikilta ettekä -tyydy yhden henkilön kunnioitukseen ja rakkauteen. Olette kovin -itserakas ja sangen ylpeä olento. - --- Sitä olette ennenkin sanonut! väisti toinen. -- Mutta minua ei -tosiaankaan tyydytä yhden ainoan olennon niin-nimitetty rakkaus -minuun. Jos nimittäin rakkautta on olemassakaan? Olen aina epäillyt, -voiko ihmissielu olla niin itsekkäisyydestä vapaa että todella -tahtoo auttaa toista ihmistä ja elää, se on: uhrautua toisen -hyväksi. Ei ole sellaista jaloutta maan päällä, eivät yksilön -kärsimykset toisia liikuta. Jos esimerkiksi minä nyt kuolisin, niin -ei haudallani monikaan lausuisi todellisen kaipauksen tunteita. Ja -olkoonpa että kuoltuani minusta hyvääkin sanottaisiin tai minut muka -ymmärrettäisiin -- mitäs sekään merkitsee? Tämä kaikki huomio tulisi -liian myöhään. Miksen eläessäni saanut olla sellaisessa arvossa? -Miksen eläessäni itse omin silmin saanut nähdä, omin korvin saanut -kuulla, omin sydämmin saanut tuntea lähimmäisteni rakkautta ja -osanottoa? Ei, tämän mailman meno on liian surullista... - --- Te sekoitatte kaikki yhteen, te olette hirveä pessimisti ja -- -egoisti! keskeytti Nirvana. - --- Jahka puhun loppuun. Te mainitsitte rakkaudesta ja otaksuitte -että rakkaus kaikki parantaa. Mutta eihän kukaan tiedä mitä rakkaus -onkaan. Toinen sanoo niin, toinen näin. Muistuu tässä mieleeni eräs -Turgenjevin kertomus. Kirjevaihto naisen ja miehen välillä. Mies -kirjoittaa m.m. näin: "Rakkaus ei ole mitään tunnetta, se on tauti, -erityinen sielun ja ruumiin tila... se valtaa ihmisen kysymättä, -äkkiä, vasten tahtoa... se on kuin kolera tai kuumetauti... -Rakkaudessa on toinen toimiva henkilö -- orja, toinen -- valtias, -eivätkä runoilijat suotta ruikuta kahleista, jotka rakkaus päälle -laskee. Rakkaus on kahle vieläpä raskain kahle..." - --- Kaikkea roskaa te luettekin muistiinne! huudahti Nirvana. -- -Turgenjev kirjoitti aina surullisesti ja synkästi rakkaudesta. Mutta -tiedättekö miksi? - --- Minun ei tarvitse tietää, miksi -- tai millainen hänen oma -elämänsä oli, -- vastusti nuorimies. - --- Tottakai teidän tarvitsee tietää, mistä hän sai aihetta näin -kirjoittamaan! kumosi Nirvana tyyneesti. -- Kuulkaa: Turgenjev -eli sangen onnettomassa avioliitossa. Hän rakastui erääseen aivan -nuoreen, 12-vuotiaaseen tyttöön... Ja... - --- Mistä te sen tiedätte? väitti yhä toinen. - --- Yksityisistä lähteistä... Mutta nyt tulemme kotiin. Lupaatteko, -herra Karm, joskus toiste _minulle_ sanoa tai kirjoittaa tuon syyn, -jota nyt ette ilmaissut? - --- Tahdon miettiä asiaa, -- sanoi Solmu Sortimo lauhtuneena että oli -saanut jonkun verran purkaa kipeitä tunnelmiaan. - -Nirvana Napoleonovna puristi lämpimästi hänen kättään, katsoi silmiin -ja sanoi kuiskaamalla: "Nukkukaa hyvin!" - -"Nukkukaa hyvin?" Niinkö hän sanoi? Jospa hän, tuo nainen, olisi -tietänyt, kuinka toinen nukkui!!... - --- -- -- - -Päivät tulivat ja yöt menivät. Tehtiin huviretki johonkin pyhään -kylään, tällä kertaa neljän hevosen vetämissä vanhanaikuisissa -ajoneuvoissa, joiden korkealla n.s. mestauslavalla istui 13 -henkinen seurue, jota lukumäärää venäläinen sanoo "pirun -tusinaksi". Valtioneuvos, hovilääkäri-vanhus Ivan Grosnij se oli, -joka moisen juhlaretken kustansi ikäänkuin lepytykseksi siitä -että tuonoin Monte-Kristo-pyssyllänsä oli ampunut alakerrassa -asuvan kenraalinlesken pientä koiraa. Mitä kaikkea hupaista tällä -retkellä tapahtui, mitä hyvää nuot kolmetoista osanottajaa saivat -nauttia sielun ja ruumiin puolesta venäläisen samovaarin, hunajan, -hillopiirakan vieläpä viinin ääressä lepäillessään pähkinäpuiden -katveessa nurmisella nummen töyräällä tai mitä lauluja vuoroin -Irina Ivanovna ja maisteri Långström virittivät luonnon helmassa, -tai kuinka tämä konkkaroikka sitten tyytyväisesti huudahdellen ja -hoilaten, veripunaisen auringon laskiessa lakeuden taa, hirveällä -ryminällä saapui takaisin pölyiseen kaupunkiin, -- siitä kaikesta -kävisi pitkäksi seikkaperäisesti kertoa. Pääasiaksi on vain -merkittävä että se oli aito-venäläinen, kansanvaltais-ylimyksellinen -retki, johon suomalaiset valkolakkiset herrat tehokkaasti ottivat -osaa, nähtävästi tunnustaen että kaikki ihmiset ovat suuria lapsia, -jotka tuontuostakin tarvitsevat tyhjäntoimittajan huvituksia -elääkseen tai ainakin elämää miettiäkseen. - -Solmu Sortimo Karm oli loppuretkellä käynyt äänettömäksi, ja heti -kun ryskyvät ajopelit pysähtyivät von Eidmannin portille, hyppäsi -hän alas korkealta lavalta ja kiiruhti ensimmäisenä puristamaan -valtioneuvoksen kättä, jota nähtävästi miellytti että kaikkien oli -pakko häntä kiittää retkestä. - -Kun toiset vielä olivat haltioissaan onnistuneesta retkestä ja jäivät -siitä joukossa puhelemaan, hiipi Solmu Sortimo yksin asuntoonsa, -sulkeutui huoneeseensa ja alkoi itseksensä hautoa ajatuksiaan, kuten -hänen tapansa oli: - -"Eikö mikään pysy? eikö mikään säily? Kuinka pienet ulkonaiset seikat -riistävät naiselta viehätysvoiman! Joku ilme, joku liike, joku -äänensorahdus puheessa, joku henkäys, jossa tunto vainuaa jotain -vastenmielistä -- ja särkynyt on entinen eheä kuva, särkynyt kuni -särkyy lammen laaka pinta, kun siihen pikkuinenkaan kivi viskataan. -Lammesta toki tulee jälleen tyyni ja sorea ja kirkas, vaan tämä -rikkunut pinta ei enää entiselleen silene." - -Solmu Sortimo Karm ei pariin viikkoon käynyt naapuritalossa, vaan -kidutti itseänsä kaikenlaisilla epäilyksillä. Saattoi mennä -kolmekkin päivää ettei hän edes vilahdukselta ollut nähnyt ystävänsä -kasvoja. Lempiväisille, kuten tiedämme, on kolmekkin vuorokautta -yksinäisyydessä kuni kolme iankaikkisuutta kadotuksessa. - -Huhun kertoma hämärä tapaus naapuritalon yläkerrasta häntä hiukan -jännitti ja saattoi ajattelemaan muidenkin ihmisten elämänjuoksua. -Ukko Grosnij oli eräänä yönä saanut omituisen sairauden kohtauksen, -tempaissut montekristonsa ja tähdännyt: ei koiraa -- vaan omaa -vaimoansa, joka oli noita-akan näköinen vanha Israelintytär, vaikka -nuoruudessaan ollut ehkä kauniskin. Vanha valtioneuvoksetar oli -pyssyn edestä juossut alas rappusia ja herättänyt von Eidmannin -neidit, jonka jälkeen kaikki riensivät hätään. Kun tultiin ylös, -tavattiin vanhus katkerasti itkemässä. Edellisenä yönä oli hän ollut -tukehtumaisillaan, mutta paikalle kutsuttu lääkäri oli akkunat auki -repäisemällä saanut ukon tointumaan. Sanottiin valtioneuvoksen -näinä päivinä miettineen matkaa lähimpään lääninkaupunkiin -kuolintestamenttiansa tehdäkseen ja huhuttiin myös että ukko uhkasi -tehdä puolisonsa perinnöttömäksi. Puheiden mukaan oli valtioneuvos -Grosnij rikas mies, joka paitsi Pietari-asuntoaan, omisti tässä -pienessä kylpykaupungissa seitsemän kartanoa. Kaikesta päättäen oli -Grosnijn perhe, josta avioliitosta Irina Ivanovna oli lähtösin, -onnetonta joukkoa. - -Suomalaisia kohtaan olivat mainitut vanhukset varsin ystävällisiä -ja saattoipa tapahtua että itse vanha tohtori Ivan Grosnij joskus, -riideltyään kylliksi pitkänenäisen puolisonsa kanssa, hiipi Solmu -Sortimon kamariin ja pyysi tätä soittamaan huilullaan jotakin -suomalaista kansanlaulun sävelmää. Ja tuli silloin kuin kuningas -Saul nuorukaisen Daavidin harpunsoitosta liikutetuksi ja pahojen -henkien kahleista kirvoitetuksi. Ei hänen koskaan -- kaikkien -ihmetykseksi -- kuultu sanovan pahaa sanaa Solmu Sortimolle, -vaikka kaikkien piikitteleminen kuuluikin hänen jokapäiväiseen -ohjelmaansa. Hänen korkea puolisonsa Sarah Samuelintytär taas -voiteli nuorta suomalaista saksankielellään vieläpä hunajallaan, -kutsuen joskus ohimenevät naapurin herrat luoksensa teenjuontiin. -Maisteri Långströmin kanssa oli rouva Grosnaja aivan sydänystävä, -joka kai johtui siitä että mies hänestä näytti aineellisesti -lupaavammalta kuin nuorukaisvartaloinen herra Karm -- Irinankin -suhteen -- ja että tämä saksaksi kokolailla osasi solkata niistä -suurmailman juonista, joita pidetään kansainväliseen sivistykseen -kuuluvina. Näinpä siis kummallakin riitelevällä aviovanhuksella -oli oma suosikkinsa niinä kesäisinä viikkoina, jotka he näkivät -hyväksi viettää tuossa pienessä kylpykaupungissa. Mitä maisteri -Långströmiin muuten tulee, niin sukelsi hän suhteisiinsa noin vain -pilan kannalta, nähdäksensä, oliko ilmakehästä ehkä jotakin kiinni -pyydystettävää. Hänen huomaavaisuutensa pienen, mailmanvilkkaan Irina -neidin suhteen sekä kohteliaat kävelyretkensä tämän naikkosen kanssa -tähtäsivät ehkä myös samaan suureen päämäärään. Rakkaat matkustelevat -maamiehemme Venäjällä osaavat kylläkin valikoida mustan multansa ja -hakea omenansa, kukin makunsa mukaan, eikä siitä liene mitään pahaa -sanottavaa. - -Ylioppilas Karmin kieliopiskeluun kuului luonnollisesti myös -seurustelu ystävällisen emäntänsä kanssa. Joka-päivä tuli hän -kuulleeksi vapaaherrattaren joustavia jutteluita, joita saattoi -kestää tuntikausia samovaarin ääressä. Leskirouvan harvinainen -avomielisyys, millä hän oman elämänsä tähänastista tarinaa kertoi, ei -suomalaista kuitenkaan paljon viehättänyt. - -Kahdeksantoista vuotiaana tyttönä oli Aleksandra von Eidmann, -vanhin kenraalinleski Eidmannin tyttäriä, joutunut naimisiin -unkarilaissukuisen parooni-upseerin, eversti Armendorfin kanssa. -He olivat asuneet komeassa talossa, jossa nuorella parilla oli -käytettävänään seitsemän huonetta ja joukko palvelijoita. Aineellinen -asema näytti tavallisen hyvältä ja elämä kävi säädyn ja arvon -mukaan. He olivat olleet naimisissa vähää vaille kaksi vuotta, kun -eversti Armendorf sai määräyksen siirtyä johonkin Kaukaasialaiseen -rykmenttiin villejä vuoriheimoja vartioimaan ja kurissa pitämään. -Sille kaukaiselle matkalle hän jäi, ja nuori vapaaherratar, joka -miehensä lähtiessä oli raskaana, jäi yksin. Sinne katosi mies kuin -tina tuhkaan eivätkä mitkään tiedustelut nuoren rouvan puolelta -tuoneet päivän valoon, miten hänen oikeastaan oli käynyt. Hänen -otaksuttiin tulleen salaa murhatuksi, ja nuori leski sai ottaa -elämän surun jo varhain päällensä, mikäli isku häneen sattui. Lapsi, -joka hänelle syntyi, kuoli parin kuukauden ikäisenä, kuten näytti, -ymmärtämättömän hoidon takia. Lapsen kuolema koski rouvaan kovemmin -ja voitiin korvata ainoastaan pienellä otto-tytöllä, joka oli jäänyt -orvoksi jonkun pietarilaisen sukulaisen kuoltua. Mutta ottotyttökin -kuoli kouristustautiin jonkun vuoden kuluttua. - -Miehen kadottua jäljettömiin, ilmikävi pian ettei nuorella -vapaaherrattarella ollut juuri muuta omaisuutta kuin joukko -keskinkertaisia huonekaluja sekä muutamia tusinoita hopealusikoita. -Taloudenhoito rappeutui huimaavaa vauhtia ja ennenkuin viisi -vuotta oli kulunut, älysi nuori leskirouva olevansa yksi noita -Venäjän valtakunnan kerjäläisköyhiä henkilöitä, joilla ei ole muuta -kadehdittavaa kuin loistava aatelisnimensä. Hänen täytyi nöyrästi -luopua seitsemästä huoneestaan, hansikaskätisestä lakeijastaan -- -ja vuokrata halpa kolmen huoneen asunto, jotka hän sai maksetuksi -vähitellen myömällä hopeakalujansa. Kun nekin loppuivat, täytyi -hänen ruveta pitämään vuokralaisia, joiksi hän mieluummin halusi -muukalaisia kuin venäläisiä. Kymmenen vuotta oli näin kulunut, kun -hän äkkiä varmalta taholta sai tietää että hänen miehensä, jota -koko pikkukaupunki piti ammoin kuolleena, oli nähty Varsovassa, -Puolassa. Hänen yksinkertaisessa sydämessään syttyi riemukas -haave jälleenyhtymisestä ja sitä varten ryhtyi hän -- virallisiin -toimenpiteisiin aviomiehensä takaisinsaamiseksi. Mutta köyhtyneen -lesken juoksut kuvernöörin virastossa eivät vieneet mihinkään -tuloksiin. Hän ei miehestään nytkään saanut mitään tietoja, -mutta itsepäinen huhu, kerran syntyneenä, jäi vuodestavuoteen -kertomaan että parooni Armendorf kyllä on elossa, vaikka ei miestä -vaimonsa majamailla näy. Jokainen sai tehdä johtopäätöksensä -tästä avioliitosta mielensä mukaan. Vapaaherrattaressa itsessään -sikisi vaimonsa hyljännyttä miestä kohtaan katkeruus, jota hän ei -koettanutkaan salata. Jokapäiväisimpänä teepöytäjutteluna saattoi hän -ilmilausua että jos hänen "miesvainajansa" vielä -- kaiken surkeuden -jälkeen -- julkeaisi astua hänen eteensä, hän hänelle kääntäisi -selkänsä, sillä hän ei ikinä voi hänelle anteeksiantaa katalaa -hylkäystä, jossa nähtävästi viranomaiset olivat salaliitossa häntä -vastaan. - -Yksinkertaista ja vaatimatonta oli nyt leskirouva Armendorfin -elämä. Se oli siinä määrin yksinkertaista että hän itsekkin sitä -häpesi salaamalla viikkokausia herra Karmilta, jonka joku entinen -vuokralainen oli hänen luokseen suosittanut, ettei hänen kannattanut -pitää edes omaa palvelijatarta. Itse valmisteli hän vuokralaisten -päivällisaterian, joka useinkin epäonnistui, vieläpä korjasi -näiden makuuhuoneet, ainoastaan sillointällöin käyttäen kodissaan -äitinsä palvelijoita. Ei ollut kummasteltavaa että köyhtynyt rouva -iloitsi joka-kerta kun hänen vuokralaisensa ilmoittivat menevänsä -päivällisille muualle, tai yöllä palaten vieraista, tyytyivät -illallisekseen lasilliseen puolijäähtynyttä teetä. Ainoastaan -seuran vuoksi hän herrojansa ikävöitsi ja osasi todella hauskalla -puhelulla useimmiten korvata ruokapöydän puutteellisuudet vieläpä -epäsiisteydenkin, jonka ilmiön kanssa Venäjänmaan herrasväki -suomalaisen käsityksen mukaan joskus on hyvänlainen tuttu, huolimatta -varallisuussuhteistakaan. - -Elämänsä kovasta kohtalosta välittämättä oli leskirouva Armendorf -hyväntuulinen, melkeinpä iloluontoinen nainen, jota pikkukaupungin -kaikki ilmiöt, tapahtumat ja juorut huvittivat. Ulkomuodoltaan -oli hän hyvännäköinen, tervevärinen, valoisa-otsainen; ainoastaan -siniharmaat silmänsä sillointällöin sairaloisesti kipristelivät, -mutta se saattoi johtua romaanienkin luvusta, jota hän uutterasti -harrasti, välittämättä siitä mikä kirja milloinkin hänen eteensä -sattui. Hän oli miltei aina aamuröijysillään ja istui usein -ruokapöydässä paljain käsivarsin, jotka hänellä olivat täyteläiset, -vaikka eivät vuokralaisia miellyttäneetkään. Tukkansa piti hän -korkeana kekona päälaella. Hänen kummassakin korvalehdessään -kiilsi kultainen korvarengas, joita hän nähtävästi aikoi säilyttää -kuolemaansa asti niistä rahapulassakaan luopumatta paremmin kuin -vapaaherrattaren arvonimestään, jota hän ehdottomasti vaati itsestään -käytettävän silloin kun hänestä muille puhuttiin tai hänelle kirje -oli kirjoitettava. Arkielämässä salli hän itseään nimitettävän -venäläiseen tapaan -- Aleksandra Napoleonovnaksi. - - - - -7. - -Elokuu oli menossa. - - -Pari viikkoa oli kaukaista ukkosenilmaa kestänyt Solmu Sortimon -puolelta, mutta se oli loppunut onnellisesti pääsemättä lähestymään -Nirvanaa siinä määrin että tämä sitä olisi eritoten huomannut. -"Osaanpas minäkin jotakin salata", oli nuorimies ilotellen ajatellut. -Taas palasivat he joltakin hälisevältä yhteiseltä huviretkeltä. Sää -oli pehmoinen ja viehkeä. Puolikuu kumotti synkänsinisen pilvenlongan -päällitse, sillointällöin ikäänkuin pudoten sen pimentoon. He olivat -jo kaupungissa ja olivat kahden astuneet alas talonpojan kitisevästä -vankkurista, jota laiska hevosluuska veti ja puolitollo tyttö -ajoi. Toiset jatkoivat paluuta läpi kaupungin kurillaan pysytellen -vankkurissa, -- maisteri Långström valkolakki päässään istuen sevillä -ja koettaen ruoskalla saada henkeä hevosparkaan. Tatjana ja Irina -neiti kyyhöttivät hänen takanaan nauraen katketakseen tälle heidän -mielestään verrattoman hauskalle kululle. Kummastuneina pysähtyivät -vastaantulijat katselemaan herrasväen hilpeätä huvia. Kadulla -vetelehtivä puolhumalainen talonpoika lisäsi vankkurissa istuvain -mielialaa lausumalla sutkauksen "desjatij djenj devjatuju verstú", -jonka maisteri Långström neitien vielä suuremmaksi ratoksi tulkitsi -toistamiseen venäjäksi suomalaisella sutkauksella "niinkuin täi -tervassa". - -Nirvana ja Solmu Sortimo erkanivat tästä hälinästä lähtien kävelemään -eri katua. - ---. No, monsieur, oletteko tyytyväinen retkeen? kysyi Nirvana -reippaasti. - --- Retkeen olen tyytyväinen, vaan itseeni en, -- vastasi Solmu -Sortimo. - --- Miksi niin? - --- Siksi etten näy voivan tyydyttää muita... Olen kuhnailija, joka -alati aijon... rakentelen tuulentupia -- kaikki jääpi toteuttamatta. -Palaan tältäkin retkeltämme yhtä kylmänä ja yhtä umpimielisenä kuin -olin sille lähtiessänikin. - --- Tiedättekös että minäkin edelliseltä huviretkeltä tultuamme olin -aivan tyytymätön itseeni -- ilmoitti Nirvana Napoleonovna. -- Ensi -kerta elämässäni niin tapahtui. - --- Miksi olitte tyytymätön? -- uteli Solmu Sortimo. - --- Siksi että olin ottanut ensi askeleen... - --- Millaisen ensi askeleen? - -Nirvana ei heti vastannut. - --- Muistatteko te, monsieur Karm, mistä te silloin kieltäysitte? -sanoi hän sitten hiljaa. - --- Muistan: te tarjositte minulle käsivartenne ja pyysitte että -kävelisin kanssanne kainalokulussa? -- - --- Niin! ja te -- kieltäysitte? En sitä olisi uskonut! Moisella -kieltäymisellänne minua syvästi loukkasitte. - -Ja tuo komea, kookas nainen näytti vieläkin sitä muistoansa -närkästyvän. - --- Mutta jos te, -- vastasi Solmu Sortimo painokkaasti, -- -olisitte tiennyt, mistä syystä minä kieltäysin, niin te ette olisi -hämmästynyt, vielä vähemmin loukkaantunut. - --- Aina te vetoatte "syihinne". Jos teillä todellisia syitä olisi, -miksi ette niitä sanoisi? Kaikki teillä vain on kuvittelua! - --- Ei, hyvä ystävä, -- puhui Solmu Sortimo hillitysti. Ette näytä -minua ymmärtävän. Pieni asiahan seuraelämässä on tuo käsikynkässä -kulkeminen, vaikka sitä sivistyneessä mailmassa niin tärkeänä -pidetään. Mutta minulle se ehkä ei ole pieni asia. Silloin kun te -pyysitte, en totisesti voinut... en tohtinut... itseni vuoksi... en -sitä tässä saata tarkemmin sanoa... sopersi Solmu Sortimo. - -Tuo terveyttä-uhkuva nainen loi häneen kirkkaat silmänsä. - --- Miksi ette koskaan tahdo tuota ainaista syytänne minulle uskoa? - --- Saatan sen uskoa, mutta syyttäkää silloin itseänne, jos jotakin -ikävää välillemme tulee... - -Mutta kuulematta häntä, sanoi toinen kiihkeästi: - --- Milloin sanotte, milloin? Sittenkö vasta, kun täältä lähdette? - --- Ennen jo sanon, jos tahdotte, mutta... - -Puhe katkesi siihen, sillä he olivat jo tulleet kotiportille. - -Solmu Sortimo sulkeutui kammioonsa, sytytti kynttilän ja alkoi -kirjoittaa venäjäksi: - - 'Huviretkeltä tultua, kuutamoyönä... - - 'Narri se taas Teille kirjoittaa. Hän ei itse tiedä mitä - kirjoittaa. Hän pelkää kirjoittavansa liikaa, pelkää myös - liian vähän kirjoittavansa. Te muistutitte minulle kävelystä - käsikainalossa. Tietäkää siis että minä monta kertaa - tänpäiväisellä kävelyretkellä tahdoin korjata sen, mitä - edellisellä kerralla en kyennyt tekemään syystä, jota te - otaksuitte vain mielikuvitukseksi. Mutta minussa ei kuitenkaan - ollut rohkeutta tälläkään kertaa. Miksikä ei? Ainoastaan siitä - syystä että jos olisin kävellyt Teidän kanssanne noin likitysten, - niin olisin ollut auttamattomasti Teihin rakastunut sentähden - että minä tänä iltana olin niin kauheasti Teihin kiinnyksissä - enkä ehkä olisi voinut olla Teille sitä tunnustamatta, vaan - sitten kenties jo seuraavana päivänä olisin katunut. En sanoilla - voi Teille selittää, millaiset tunteet milloinkin minussa - liikkuvat istuessani Teidän vieressänne ja kuinka minun täytyy - itseäni hillitä, jotta en (katsokaa peilistä seuraavia sanoja) - - .näämelielys ätiet isiytyättieH - - Mutta miksi niin tekisin, kun kuitenkin itsekseni olen - päättänyt etten koskaan -- ainoastaan venäjänkielen tähden, - jota isänmaassani halveksitaan -- mene venäjänkielisen naisen - kanssa naimisiin! Vai olisiko minulla oikeutta nauttia rakkauden - pyhiä hetkiä ja kuitenkin lopussa kaikki heittää? Sehän olisi - iljettävää pettämistä... - - Kello on kohta 1 yöllä. (Sitten seurasi tällainen huudahdus.) Oi - ihmeellinen olento jumalattaren ulkomuotoinesi ja katseinesi, - joka todistaa kuolematonta sielua! Minä tätä sielua himokkaasti - rakastan silloin kun ei mikään inhimillinen vastus minua häiritse - ja saan hetkeksi unhoittaa surulliset nuorukaisvuoteni ja - ristiriitaisen nykyisyyteni. Mutta minä hillitsen itseni täysin - nauttimasta onneani ja siksipä tämäkin ilta on aina pysyvä - muistossani armaasti-synkkänä. Minä kärsin, sillä minä en uskalla - enempää...' - -Tämän kirjelipun saatuaan, sanoi Nirvana Napoleonovna Solmu -Sortimolle: - --- Minä uskon että se on totuudessa kirjoitettu. Ja vaikka -ruusutarhan keskellä onkin kylmä hautakivi, niin kuitenkin: minä olen -kiitollinen että yksi ihminen on minuakin edes paperilla rakastanut! - -Hän lausui suruvoittoisesti sanat "paperilla rakastanut". - -Mutta Solmu Sortimon selitykset eivät tähän loppuneet. Hän ei saanut -sielunrauhaa ennenkuin oli laatinut kymmenkunnan arkkia käsittävän -sielullisen selonteon siitä kummallisesta "syystä", jota toinen oli -tahtonut välttämättä tietää ja jonka hän näihin asti oli naisilta -huolellisesti salannut. Sen kirjoittaminen vieraalla kielellä vei -häneltä viikonpäivän ajan. - - * * * * * - -Tämä tunnustus oli hyvin pitkä ja asiallinen, avomielinen ja -sydämmestä lähtenyt. Kirjoittaja tunsi siihen vuodattavansa -olemuksensa kaikkein vakavimman ja ehkä tärkeimmän osan. - -Solmu Sortimo lähetti itse tutkistelmansa ystävälleen myöhään eräänä -lauvantai-iltana, synkkien, lämpimien, pilvien peittäessä varjoon -ihanan elokuun kuutamon. Seuraavana päivänä, sunnuntaina, meni hän -sitten Eidmannien luo, kutsuttuna sinne aamiaiselle. - -Ensimmäisenä kohtasi hän Nirvanan. Hän koetti tutkia ystävättären -kasvoista, mitä tämä oli tuntenut ja mitä ajatellut hänestä luettuaan -hänen tunnustuksensa? Ei mitään hän huomannut! Ainoastaan sen hän -oli keksivinään että kaikki, mitä ystävätär nyt puhui, irtausi -ikäänkuin väkinäisesti hänen sielustaan. Hänen oma puheensa oli -myös hätäistä ja usein hän vaikeni tai vastasi kuivakiskoisesti -ja tylysti. Aamiaisesta ei hän paljoa maistellut -- ei ollut -nälkä. Mentiin sitten puutarhaan syömään omenia puista, jotka jo -houkuttelevina punoittivat. Siellä tuli keskustelun alaiseksi -yhteinen valokuvaajalle meno, josta joskus ennenkin oli puhetta -ollut. Herra Karm teki nimikortilleen luettelon henkilöistä, jotka -hänen mielestään saisivat tulla yhteiskuvaan, jolla oli oleva joku -erikoinen merkitys. Siinä olivat kaikki muut paitsi Olinkka neiti. -Molemmat sisaret huudahtivat yhtaikaa: - --- Monsieur Karm, mitä tämä merkitsee? Tahallanneko olette jättänyt -hänet mainitsematta? - -Solmu Sortimo tunnusti sen tehneensä tahallaan. -- Se on minun -ehdotukseni, -- sanoi hän. -- Te tehkää kuten haluatte. - --- Monsieur Karm, sanoi Nirvana nuhtelevalla äänellä. Miksi ette -häntä tahdo mukaan? mitä hän teille on tehnyt? - --- En sano mitään, -- vastasi Solmu Sortimo jäykästi. -- Sen -ainoastaan ilmoitan ettei tämä minussa ole mikään hetken oikku. - -Ja hän seisoi noiden aatelisneitien edessä uhkaavan ylpeänä, komeana -ja kookkaana. - --- Meillä, Olinkan sisarina, on oikeus tietää, niiksi te näin -vainootte siskoamme! sanoi Nirvana vaativasti, lempeästi. - -Solmu Sortimo lupasi antaa "selityksen" tästäkin asiasta, mutta -paperilla. Ja meni asuntoonsa ja kirjoitti kummallekkin sisarelle eri -lipun kätkien ne paperossikoteloonsa. - -Sopimuksen mukaan menivät he sitten ulos kedolle. Herra Karm oli -ainoa kavaljeeri kolmen naisen seurassa (kolmas oli joku vaatimaton -vieras neiti). Perille tultua asettuivat he istumaan kahteen ryhmään -niin että välillä olevat pensaat peittivät näkemästä ja kuulemasta -toisiansa. Ensin oli Solmu Sortimon suoriutuminen Tatjanan kanssa. -Hän ojensi paperossikotelonsa. - --- Lukekaa ja antakaa minun hoitaa päivänvarjostintanne. Tahdon -nähdä, miten hahmonne muuttuu lukiessanne. - -Iloinen Tatjana neiti alkoi lukea, tietämättä oliko kysymyksessä pila -vai tosi. Juuri oli hän päässyt nauramasta, mutta kohta herahtivat -hänen silmänsä vesikiehteeseen. Hänen kasvonsa muuttuivat totisiksi. -Kesken lukemistansa hän kuitenkin ehätti hilpeästi kysymään: - --- Kenelle se toinen lippu siellä kotelossa on -- näyttäkääs? - -Hän tyyntyi kun sai tietää että toinen lippu oli sisarelle ja sisälsi -samaa. Tatjana luki kyhäyksen loppuun. - --- No? tiedusti toinen. - --- Mutta eihän tässä ole sanottu syytä, miksi ette Olinkasta pidä! -huudahti nyt Tatjana neiti. - --- Varmaan on hän teille jotakin tehnyt tai sanonut. Näyttäkääs sitä -toista lippua, jossa lienette tarkemmin selittänyt!? - -Hän tahtoi väkisin ryöstää Solmu Karmin paperossikotelon. Hän rukoili -ja teutaroi, mutta mikään ei auttanut. Samalla hän jo kerkesi -livertämään Solmu Sortimolle elämänsä pääonnettomuudet: kolmesti oli -hänkin jo ollut kihloissa! - --- Mitä minä kuulen! sanoi Solmu Sortimo leveän-juhlallisesti. -- Te? - --- Ettekö sitä ole tietänyt!! kimahti Tatjana neiti mitä iloisimmalla -äänellä aivankuin joku pieni tyttö kerskailee toiselle että hänelläpä -on kerran ollut nukke, joka osasi puhua, tai että hänelläpä on ollut -punainen hame, vaan että se on repeytynyt. - --- Hoo? jatkoi Solmu Sortimo läpeensä hyvällä tuulella. -- Kertokaas -hiukkasen! - --- Da-da-da-da-daa! liversi Tatjana silmät säihkyen päässä. -- -Ensin oli opettaja -- sitten oli tehtailija -- ja sitten oli -tykkiväen-luutnantti. - --- Mainiota! äänsi Solmu Sortimo. -- Ja syyt, miksi kihlaukset -purkautuivat, miilosti proosim! Ensinnäkin: herra opettaja? - --- Oli kovin prostoi-ihminen, -- selitteli Tatjana. -- Lakkasi -miellyttämästä. - --- Kuinka surullista! säälitteli Solmu Sortimo. -- Olitte siis itse -vikapää että niin kävi. No, entäs herra tehtailija? - --- Hänestä minä tykkäsin! tunnusti Tatjana. -- Kaikki oli jo valmista -häiksi. Vieraat oli kutsuttu, puvut ommeltu -- äiti pani esteen, ei -sallinutkaan! - --- No kylläpäs oli! Vot kak! juhlaili Solmu Sortimo ja kirosi -suomeksi. - --- Niin! säesti Tatjana hiukan alentaen iloista ääntänsä. -- Mamma -oli silläkertaa kovin paha! - --- Ja te, höpsänkenkä, tottelitte mammaanne? arvosteli suomalainen. --- Mutta sanokaa minulle, rakastitteko te todella tuota tehtailijaa? - -Tatjana ei tiennyt mitä sanoa, virkkoihan kumminkin: - --- En tiedä. Hän oli hyvä! - --- Ken rakastaa, se menee rakkaansa kanssa yhteen vaikka läpi seinän! -opetti suomalainen. -- Niin on nykymailman laki. Ei siinä kysytä -mammojen valtakirjoja. Karataan yön pimeässä... - -Tatjana hymähti. Se semmoinen peli oli hänestä mahdotonta -sulatettavaa. Hän oli tottunut kiltisti alistumaan mammansa neuvojen -alle, vaikka muuten oli luonnoltaan hurjakko. - --- Ja sitten kolmas rakkauden apostolinne: herra upseeri? kysyi Solmu -Sortimo. - --- Ah kuinka kaunis univormu hänellä oli! innostui Tatjana -muistelemaan. -- Niitä nappeja, niitä olkalappuja, sitä ryhtiä! Mutta -hänen sapeliansa minä hiukan pelkäsin... - --- Noinko te vain häntä muistelette? nuhteli Solmu Sortimo. -- -Siinäkö kaikki? - --- Niin, niin, kyllä hänkin oli hyvä mies. Kuinka minä hänestä pidin! -Häät oli jo valmiina, hääpäivä määrätty... - --- No? tiukensi toinen uteliaana, silmät suurina. - --- Kuoli! ilmoitti Tatjana. - -Hetken vaitiolo. - --- Te suritte kai? kysyi Solmu Sortimo jotakin sanoakseen. - --- Surin, surinpa hyvinkin, kuinkas muuten, oikein kovasti surinkin, -öitä valvoin... sain keuhkokuumeen ja -- kauheasti laihduin! - -Solmu Sortimon ei tehnyt enää mieli laskea leikkiä. - --- Minä, -- lisäsi Tatjana äänellä, joka oli täynnä yksinkertaista -hilpeyttä, olin sitä ennen kaksi kertaa lihavampi kuin nyt! - -Hän nauraa hohotti täyttä kurkkua. - --- Vai niin, -- sanoi Solmu Sortimo. - --- Niin, niin, _niin_ onneton olen minä ollut rakkaudenhommissa, -lopetti Tatjana. -- Enkä enää koskaan, kuuletteko, en koskaan pyri -naimisiin! vakuutti hän. - -Toisen mielestä hän kuitenkin näytti paljonkin sitä vielä ajattelevan. - -Parit vaihtuivat. Solmu Sortimo istuutui alas mättäälle ja katsoi -ylös Nirvanaan, joka korkeana seisoi hänen edessään paperilippua -lukien. Kuinka jalopiirteiset olivatkaan Nirvanan kasvot! Hän seisoi -siinä liikkumattomana, pyhästi äänetönnä ja silmät vain seurasivat -paperille kirjoitettuja rivejä. Sininen taivas mahtavana kaartui -hänen yllänsä. Nirvana Napoleonovna luki lipusta seuraavaa: - - 'Kunnioitettava, rakastettava! Te tahdoitte taas tietää - "syyn", tällä kertaa siihen, miksi en siskoanne Olinkkaa halua - yhteiskuvaan. Kuulkaa siis rehellinen tunnustus: "Jumala" on - rakkaalle siskollenne antanut sellaisen ulkomuodon ja sielun - että se ainakin minulle on perin vastenmielinen. Koko hänen - olemuksensa on iljettävintä mitä nuorelle miehelle olla voi: - hänellä on hirveän rumat ja iljettävät silmät, ruma suu ja - lerpattava leuka ja kasvojen hipiä kuin natautunut nauris; mutta - enin vastenmielinen on hänen äänensä; se on sellainen yhtaikaa - imelä ja hapan, muikea ja huikea, alati kuin itserakkaasti - loukkaantunut tai omasta ylpeydestä närkästynyt niin että sitä - kuullessa kauheasti hermostuu ja joutuu sellaiseen mielenkiukkuun - että haluaisi lyödä sen äänen käyttäjää vasten -- --. - Äärimmilleen kohoaa tämä antipatia silloin, jos Hänen Rumuutensa - suvaitsee laulaa rakkauden korkeita veisuja, sillä silloin - vaaditaan vahvoja hermoja jottei tulisi sanotuksi: "pidätkö - suusi kiinni sen tuhannen -- --!" t.j.s. Ilmeisesti on tämä - teidän siskonne itserakas, kun keneltäkään kysymättä ja kenenkään - pyytämättä itsestään rupeaa laulaa vonguttamaan kaikkien kuullen - ikäänkuin olisi varma suloisesta vaikutelmasta ympäristöönsä. - Vielä on minulle hänessä tympäisevää se että hän suvaitsee suosia - kaikenmoisia juoruja ja uutisia etenkin lemmenasioista sekä - juoksee niitä emännälleni ruikuttamassa puolenyön aikaan läpi - ikkunan, aivankuin tahallaan aina asettaen reittinsä juuri minun - makuuhuoneeni ikkunan alitse, vaikka muitakin polkuja löytyy. Ja - sitten: taivahan talikynttilät noita hänen kaikkia huudahduksiaan - ja turhaanlausumisiaan sekä noita pään ja niskan vääntelyitä, - jos hän sattuu näkemään jotakin, joka häntä "miellyttää": - "kuinka hirveästi hän muka rakastaa, kuinka intohimoisesti hän - muka rakastaa!" -- esimerkiksi likalammikon pintaa, joka muka - on "hurmaavan kaunista" tai ruohikkoa, missä lehmät ja porsaat - juuri ovat sorkkailleet! Ja sitten nuot hänen jokapäiväiset - tunnepurkauksensa: ei muka voi koko yönä ummistaa silmiänsä, - koska on kuutamo, vaan tahtoo "ainoastaan ulos katsoa" ja - "haaveksia" tai "hirveästi itkeä", "itkeä sydämmensä pohjasta"... - Niin juuri: itkeä! Jokainen hänen juttunsa loppuu näet sanoilla: - "ja minun teki mieleni itkeä!" tai: "ja minä itkin niin-niin - kauheasti!" ja toisista kertoessa: "herra Ivan Ivanovitsh oli - niin liikutettu lähtiessänsä että purskahti itkuun asemalla ja - itki hirrrmuisesti... ja kaikki muutkin hirrrveästi itkivät!" - - No niin, semmoisen vaikutuksen on minuun teidän Olinkka-siskonne - aikaa-sitten tehnyt. Itsekkin sitä ihmettelen. Toisinaan aivankuin - vihaan häntä enkä millään mokomin halua kanssaan sanaakaan vaihtaa, - pysyköön niin kaukana kuin pippuri kasvaa! Ja olkoon kuinka "hyvä - tyttö" tahansa -- minulle hän on sietämätön. En voi, en voi! - Antakoon Jumala anteeksi, mutta en voi häntä kunnioittaa enkä - olla hänelle mieltäni osoittamatta. - - Kummallista tosiaan että Te, Nirvana, nainen jalo-otsainen, - korkeavartaloinen, sielultanne lempeänsointuva kuin Aeolin harppu, - ryhdiltänne kuni itse Olympon jumalatar, että Te olette hänen - sisarensa? Siinä on luonto rakentanut äärettömän ristiriidan, - vetänyt selvittämättömän solmun...' - -Alla oli nimimerkki "Durak" sekä lisäys "kiireesti kirjoitettu". - -Näin kuului tuo ilkeä kirjelippu. - --- Mitäs nyt minusta ajattelette? kysyi hän, kavaljeeri, hiukan -värähtävin huulin, sillä hänen sydämmensä oli viimeiseltä ruvennut -levottomasti sykkimään ja henkeä salpasi. - --- Jumalankiitos että _hän_ ei ollut vikapää! -- huoahti Nirvana -Napoleonovna nostaen suuret silmänsä paperista ja tähdäten ne -rauhallisesti ystäväänsä. -- Minä luulin että Olinkka jotenkin oli -teitä kohtaan käyttäytynyt niin että olitte häneen loukkaantunut. -Ettei hän teitä miellytä ja että hänellä on sellainen ulkomuoto, se -on eri asia -- luonto on hänelle sellaisen antanut. Kuitenkin on se -merkillistä ettei hän _teitä_ viehätä! Te, monsieur Karm, olette -ensimmäinen, joka ette tähän tyttöön ole mieltynyt, -- kaikki täällä -olleet suomalaiset ovat paljon hänestä pitäneet. Vuosikausia on hän -ollut muiden herrain lemmikki. - --- Ehkäpä on hän tänä kesänä muuttunut, -- arveli Solmu Sortimo -salaisesti hyvillään ettei sisaren tuomio ollut ankarampi. - --- Sitä en luule, -- sanoi Nirvana ja lisäsi sitten vaivihkaa -kuiskaamalla: -- Ja tiedättekö: te olette ensimmäinen kansastanne, -joka on _minuun_ ihastunut! - -Solmu Sortimoa tämä tosiaan hämmästytti ja hän sanoi: - --- Varmaan olette sitten tekin muuttunut? - -Johon toinen vastasi: - --- Kenties... Te, herra Karm, olette ensimmäinen, jonka kanssa olen -_antautunut_ avomielisempään puheluun... - -Mutta ei sanaakaan Nirvana Napoleonovna maininnut siitä paksusta -paperipinkasta, jonka Solmu Sortimo edellisenä iltana oli hänelle -lähettänyt? Ei toinenkaan siitä mitään hiiskunut. "Eikö Nirvana ehkä -vielä ollut sitä lukenut?" - - - - -8. - - -Kolme päivää tämän jälkeen olivat he taas liikkeellä, kävellen -hiljakseen pitkin vihantia nurmikoita, halki kuhilailla kumpuavien -ruisvainioiden, palaten pienestä kylästä, jonka omenatarhassa -olivat viettäneet muutamia tunteja toisten seurassa. He olivat koko -päivän pysytelleet yksissä yhtymättä muihin retkeilijöihin, jotka -puolestansa myös jättivät heidät rauhaan. Ilta oli jo tullut, ilma -viilennyt, aurinko teki laskuaan savunharmaisiin untuvapilviin -punertavana heijastaen jo laimenneita säteitään kaukaa metsän -reunasta nouseviin höyryihin -- siellä virtasi verkalleen seudun -ainoa, kosteutta uhoava joki. - -Nirvana ja Solmu Sortimo olivat tänään paljon puhelleet keskenään, -ja jälkimmäinen oli edelliseltä saanut tietää, kuinka hän, vanhin -kotonaolevista naimattomista sisarista, yksikseen ylläpiti koko -perhettä, sisaria ja äitiä -- työllään, jonka koko onnistuminen -ja järjestys riippui vain hänestä: sitä varten oli hän, Nirvana, -kevättalven oleskellut Pietarissa kehittämässä taitoaan voidakseen -opettaa sisarensakin avustamaan hänen töitään. Hän se oli perheen -pää ja elinehto. Jos häntä ei olisi, ei perhekkään voisi päivästä -päivään toimeentulla. Siitä syystä ei hän myöskään koskaan -mene naimisiinkaan, että hänen velvollisuutensa on huoltapitää -sisaristaan. Ainoastaan siinä tapauksessa että kaikki sisaret -joutuisivat naimisiin, voisi hänkin naimisiinmenoa ajatella, -muussa tapauksessa ei. Tämän kaiken oli hän kertonut suomalaiselle -ystävälleen suoralla, vilpittömällä kielellään, ja Solmu Sortimo -oli sitä sekä kummastuksella että kunnioituksella -- mutta myöskin -surulla, miltei vihalla -- kuunnellut, koskapa hän vasta nyt -oikein havaitsi, mikä todella jalo ja itsensä-uhraava nainen hänen -rinnallaan vaelsi. Mutta koska hänessä itsessään ei ollut tuollaista -itsensäuhraamisen halua eikä velvollisuudentuntoa pyhittääkseen -elämänsä toisten aineelliselle toimeentulolle, niin hän ei ollut -voinut olla lausumatta tuolle naiselle mielikarvauden hetkellistä -tunnetta, vaikka niin häntä rakastikin. Nirvana, tämän kuultuaan, -oli yrittänyt pahastumaan ja muuttumaan murheelliseksi, mutta Solmu -Sortimo oli ehtinyt asian sovittaa taas selittämällä, mikä hetken -heittelemä hän oli sekä lisäämällä jotakin palavasta rakkaudestaan -häneen. Niin olivat nuot puheet onnellisesti vaihdelleet, minkä -ohessa Solmu Sortimo oli ystävälleen kertonut omista onnettomista -suhteistaan omaisiinsa Suomessa. "Ja vaikka he minua rakastavatkin, -niin ei minulla kuitenkaan heidän piirissään ole tosiystävää!" oli -hän ilmaissut. Sitä henkeä ja sitä sielua, mitä hän läpi elämänsä -etsi ja kaihosi, ei hän sieltä päin ollut löytänyt. Nirvana oli -hänen avomielisiä puheitaan kuunnellut osanottavasti, sillointällöin -tehden jonkun vakavan vastaväitteen. Sanallakaan ei kummaltakaan -puolelta yhä oltu kajottu niihin asioihin, joista Solmu Sortimo -tuonoin oli ystävälleen lähettänyt tukullisen itsetunnustuksia. He -olivat kävelleet ääneti toistensa rinnalla, kun Nirvana Napoleonovna -vihdoinkin virkkoi: - --- Monsieur Karm, sanokaa minulle, mitä te minusta tuonoin halusitte -tietää kirjoittaessanne että "uhri vaatii vasta-uhrin"? Mitä -salaisuuksia luulette _minulla_ olevan? - -Solmu Sortimo ensin hämmästyi ystävänsä suusanallista puhetta -asioista, jotka hänen mielestään olivat arkoja. Hänet tapasi -jonkunlainen häpeän puuska että oli naiselle tehnyt kenties kokonaan -sopimattoman ja aiheettoman ehdotuksen tunnustuskirjansa lopussa. - --- En tiedä... sopersi hän. -- Minä luulin että jokaisella -naisellakin...? - -Nirvana Napoleonovna ei näyttänyt kuulevan hänen vastaustaan, vaan -virkkoi vakaisena: - --- Olkaa hyvä: auttakaa minua sanomaan itsellenne jotakin. On niin -vaikeata itse alkaa ja keksiä. Kentiesi voin vastata, jos teette -kysymyksiä. - --- Enhän minä... millaisia kysymyksiä?... sokelsi nuorimies kuni -pettyneenä toiveissaan ja alakuloisena jatkaen: Te ette ole koskaan -minulle itsestänne mitään kertonut eivätkä muutkaan Teistä ole -minulle mitään puhuneet... - -Hän huomasi liukuvansa kokonaan toiselle ladulle, mutta lisäsi -yhtäkkiä: - --- Oletteko Te, Nirvana, koskaan ollut kihloissa? - -Ja odotti kysymykseensä myöntävää vastausta, sillä hänestä tuntui -luonnolliselta että Nirvana Napoleonovna, jos kukaan, oli ollut -kihloissa omanmaalaistensa kanssa: tuollainen jalomuotoinen, lempeä, -kookas ja ryhdikäs jalosukuinen neiti. Sentähden hän säpsähti, kun -sai vastauksen: - --- En, en koskaan. - -Nirvana lausui sen lujalla, varmalla, hieman surunsekaisella äänellä: --- En, en koskaan! - --- Ja minä kun luulin...! - --- Neljätoista naimistarjousta on minulle tehty... ilmoitti Nirvana. - -Epämääräiset aavistukset valtasivat hämmästyneen nuorenmiehen. - --- Neljätoista -- ettekä kertaakaan kihloissa! huudahti hän. -- Miten -se on ymmärrettävä? - --- Se on ymmärrettävä yksinkertaisesti siten ettei kukaan noista -neljästätoista ole minua miellyttänyt, -- sanoi Nirvana arvokkaasti -ja ikäänkuin hieman kohauttaen olkapäitään. - -Solmu Sortimo ei tiennyt mitä sanoa. Hänen päässään kierteli -kummallisia kysymyksiä. - --- Onko siitä kauvankin? sokelsi hän vihdoin. - --- Mistä niin? Ah, arvaan mitä tarkoitatte. Kahdestoista, -kolmastoista ja neljästoista kosinta tehtiin viime kesänä... Kaikki -kolme olivat hyviä tarjouksia, kuten sanotaan, -- lisäsi hän. - --- Ettekö itse koskaan ole...? - --- En! keskeytti Nirvana arvaten toisen ajatukset. -- En ketään ole -rakastanut edes salaa. Ei kukaan tähän asti ole minua kiinnittänyt... - --- Jollen teitä tuntisi, puhkesi Solmu Sortimo puhumaan, -- sanoisin -teitä kauheaksi ihmiseksi, luonnottomaksi naiseksi, mutta nyt -sanon: olette kadehdittavan onnellinen! Te ette itse arvaa, kuinka -paljon olette säästänyt sillä ettette ole syttynyt! Kaikki nuo -tunteenkuohut, kaikki nuo tuliset kärsimykset olette välttänyt... - --- Ei, elkää sanoko niin, -- keskeytti Nirvana, -- päinvastoin on -tämä ollut minun onnettomuuteni. Useimmilla naisilla on muistoja, -suloisenkatkeria, niiltä päiviltä, jolloin ovat lempineet ja -rakkautta haaveilleet... joskohta pettyneet -- minulla niitä ei -ole sellaisia muisteloita, minulla on niiden sijalla tyhjä paikka -rinnassa... Tuntuisi toisinaan niin hyvältä, jos olisi sellaisia -muistoja takana! - -"Nyt hän niitä saa!" ajatteli Solmu Sortimo sielussaan ja katsoi -Nirvanan silmiin syvällä kunnioituksella, katsoi niihin leimahtavalla -lemmellä, hellän himon koko hehkulla... hän tahtoi suudella noita -silmiä, raueta hillitsemättömään itkuun: osanotosta, säälistä, -rakkaudesta omasta turvattomuudesta... - -Mutta hän hillitsi itsensä täydellisesti ja kysyi: - --- Onkohan kukaan noista teidän kosijoistanne tullut onnettomaksi -teidän tähtenne? Uskotteko kenenkään heistä teihin syvemmin -kiintyneen? - --- Uskon ja tiedän... vastasi Nirvana. -- Eräs, joka oli minulta -saanut rukkaset, ei koskaan enää tehnyt muille tarjouksia eikä mennyt -naimisiin. - --- Ja teitä ei vähääkään liikuta heidän kohtalonsa? ahdisti Solmu -Sortimo. - --- Liikuttaa kyllä, mutta minun on ollut mahdoton heitä auttaa. Hän, -josta mainitsin, teki tarjouksensa kolme eri kertaa, monen vuoden -kuluessa... - --- Kuka se oli? kysyi Solmu Sortimo. - --- Hän kuoli vuosi sitten, keväällä... - --- Oliko se sama, jonka haudalle te, retkellämme saksalaisten -siirtolaisten luo, veitte ruusuja? Vaistoni sanoo... - --- Sama se oli, -- sanoi Nirvana. -- Hänen elämänsä oli hyvin -onnetonta. Muistan hänet tunteneeni lapsuudessani sekä tavanneeni -joskus myöhemminkin. Hän teki tarjouksensa minulle muiden -välityksellä, itse ei rohjennut, oli kovin kaino mies... Minun kävi -häntä suuresti sääliksi, sillä hän oli hyvin hyvä ja sivistynyt nuori -mies. - --- Saksalainen? - --- Saksalainen hän oli, valmistautui meriupseeriksi ja oli sangen -etevä. Sairastui nuorella iällään ja kuoli. - --- Ja te ette voinut...? - --- Minä en voinut...! - -He vaikenivat molemmat ja antoivat katseidensa harhailla -taivaanrannalla, jolta aurinko jo oli kokonaan kadonnut. Helakka -ruskon häivä vain kohtasi silmää. Tummenevassa elokuun illassa -oli jotain niin kovin murheellista ja avutonta. Solmu Sortimo ei -voinut olla ajattelematta sen nuoren miehen hautaa, jolla ei ollut -onnea koskaan saada vastarakkautta ja joka varmaan siitä syystä oli -riutunut ja kesken kuollut. - --- Kuinka elämän kohtalot sentään ovat surullisia ja kuinka meidän -nuortenkin suhteissa paljon on ristiriitaisuuksia, joita ei voi -selvittää! saneli hän. - --- Niin, niin, -- myönsi Nirvana syvään huoahtaen. - -Kotvan aikaa kävelivät he toistensa rinnalla vaitiollen. -Solmu Sortimo tunsi Nirvanaa kohtaan tänä iltana voimakasta -myötätuntoisuutta, tahtoi ottaa häntä kädestä, kainalosta... ja tiesi -että toinen siitä suuresti ilostuisi, semminkin koska sanoi olevansa -väsynyt kävelystä. Tuo käsikädessä-kulkeminen kuohui hänessä nyt ihan -himona... mutta hän ei tyydyttänyt sitä himoa, antoi sen vain kalvaa, -sillä hän pelkäsi kuten aina itseänsä. "Mikä naurettava raukka minä -olen!" sanoi hänen omatuntonsa. "Mikä nahjus, joka laiminlyö kaikki -autuaat hetket!" "Sekä itselleni että hänelle voisin luoda iki-ihanan -iltahetken -- enkä kuitenkaan luo." "Jos olisin terveempi... vaan -_hän_ ei sitä ymmärrä..." - -Solmu Sortimo muisti yhtäkkiä jotakin, ja nyt se häneltä irtausi tuo -kysymys: - --- Halveksitteko minua luettuanne "Syyn"? - --- En, ystävä hyvä, teitä halveksi, -- virkkoi nainen matalalla -äänellä. -- Mutta sellaisesta asiasta, josta te kirjoititte, en -milloinkaan ennen ole kuullut. Luulen että te olette erehtynyt, -monsieur Karm! - --- Minäkö erehtynyt? huudahti Solmu Sortimo äkillisen epätoivon -valtaamana. -- Minäkö erehtynyt, epäilette te? Jokainen sana siinä -oli totta, surullista, onnetonta totta... - --- Mutta ettekö kuitenkin liioittele? -- Te viskaatte koko nykyisen -sielunelämänne, kaikki sydäntunteenne, kaikki ajatuksenne, kaikki -puheenne, koko käytöksenne yksistään tuon yhden ainoan asian -syyksi... Tuon salaperäisen ominaisuutenne tähden te ette muka voinut -tarjota minulle käsivarttanne silloin kun pyysin!... - --- Ihminen on henkiruumiillinen olento, -- sanoi Solmu Sortimo. -- -Mutta te, Nirvana Napoleonovna, ette näy ymmärtäneen selitystäni -vähän-vähääkään. Ette edes pääasiaa. Siin' oli! - -Hän vaikeni. Toinenkaan ei mitään sanonut. Miksei hän mitään sanonut? -Oi Jumala! Miksei tuo nainen tahtonutkaan olla vilpitön? Jos ei hän -ymmärtänyt, niin miksei hän kysynyt? Olisihan hän, miehenpuoli, -vastannut --. Oh, kirjeessä hän sen jo oli tehnyt kyllin selvästi. -Eikä Nirvana ollut ymmärtänyt rahtuakaan! Ei rahtuakaan! Nirvana, -joka kaiken muun ymmärsi kirkkaalla järjellään, ei tällaista -ymmärtänyt?... Solmu Sortimoa jo kadutti ja harmitti että oli -uskonut salaisuutensa _hänelle_. Oikeassa oli hän ollut ettei se -kannattanut... - -He saapuivat kaupunkiin, erkanivat kumpikin asuntoonsa, mutta -tapasivat vielä pimeässä toisensa kävellen yhdessä ympäri puutarhaa -ja lausuen toinentoiselleen kiitokset kävelyretkestä, jota kumpikin -sanoi pitävänsä "onnistuneena". Ja hyvää-yötä lausuessaan toivottivat -toisilleen pikaista jälleennäkemistä. - -Sitten vasta hiipi Solmu Sortimo makuukammioonsa ja oli yksin. -Hän tunsi sydämmensä lainehtivan kukkuroillaan tunteita, hän oli -liikutuksissa, kuumeessa ja rakkauden huumeessa. Nirvana, Nirvana -oli koko hänen mielikuvituksensa valloittanut! Hän aikoi kirjoittaa -jotakin, mutta ei voinut, riisuutui äkkiä ja peittäytyi vuoteeseen. -Käänteli itseään levottomasti vuoteessaan tuontuostakin puoliääneen -huoaten. Kun vihdoin nukahti, niin näki unta jostakin murhasta... -aivan aiheettomasti jostakin murhasta. - -Seuraavana aamuna alkoi hän kirjoittaa venäjänkielellä -seuraavanlaista tunteenpurkausta: - - 'Nirvana! - - Viimeinen ajatukseni illalla ennenkuin nukahdin, olitte - Te, ensimmäinen, kun aamulla kavahdin, olitte Te. Teidän - avomieliset kertomuksenne elämästänne, vaikka lyhyet, tekivät - minuun vaikutelman syvän, syvän ja kummallisen: ikäänkuin - olisin Teitä säälinyt, ikäänkuin surrut Teidän epätavallista - kohtaloanne, Teidän päätöstänne elämänne velvollisuuksista. Siinä - kohtalossanne oli jotakin hyvin jaloa, hyvin kunnioitettavaa, - mutta surullista. Tämä siinä oli surullista: koko teidän - olemuksenne -- Teidän sielunne, Teidän ruumiinne on ristiriidassa - Teidän jalon päätöksenne suhteen, Teidän pyhän velvollisuutenne - suhteen. Tätä minä mietiskelin sekä illalla että herättyäni, ja - minulla ovat sellaiset tuskat siitä että luulottelen sairastavani - pelkästä rakkaudesta, mitä kummallisimmasta rakkaudesta! ja - tuntuu kuin kuolisin, jos en... oi ettekö sitä ymmärrä!... Minä - elän nyt sellaisia sieluntiloja, jolloin rakastettuni kanssa - voisin heittäytyä huimaavilta vuorilta kuilujen syvyyksiin - tuntematta kuolemanpelkoa... hourivassa lemmessäni! Sellainen - sieluntila oli minulla tuonoin, ja Te, Te olitte se, jonka kanssa - voimakas mielikuvitus leikkien lenteli... - - Se sieluntila lie nyt hiukan laimennut arkisen päivän noustessa, - totutun valon viiltäessä yli tämän jokapäiväisen mailman, mutta - sisällinen ääni yhä soittaa sielussani: Nirvana, Nirvana, - kuningattareni, miksemme mekin voisi -- Miksemme mekin voisi --?' - - * * * * * - -Solmu Sortimon lemmentunteet, jotka näihin asti olivat lirisseet -pieninä puroina sillointällöin peittyen synkän metsän hämärään tai -salaa luikerrellen tiheiden pensasten alitse, olivat nyt paisuneet -joeksi, jossa on sekä koskia että putouksia, sekä kylmänsyviä -suvantoja, joissa virran juoksua tuskin huomaa, että pyörteitä, jotka -ouruavat pohjamudasta saakka, taikka pitkiä kostekohtia, joissa vesi -pyörtää takaisin pinnallaan vaahdon kuolaa ja kimmeltäviä kuplia -kuljetellen. Se oli kaikissa tapauksissa kymi, joka vaelsi vissiä -päämäärää kohden, elämän merkillistä, suurta, käsittämätöntä merta -kohden. - - * * * * * - -"Oi mikä ikävä, oi mikä kipu lausua nuo säädylliset jäähyväiset ja -yksin palata yömajaansa! Tahtoisi toki kääntyä takaisin, tahtoisi -toki saavuttaa hänet vielä kerran, tarttua häntä armahinta kädestä, -kietoa käsivartensa lujasti hänen uumilleen ja kuiskaten sopottaa -hänen korvaansa, mikä lohdutus hän miespololle on tai olla voisi! -Mutta tuo julma portti on jo lupsahtanut kiinni, nuot tuhmat seinät, -nuo tunnottomat ikkunat eivät aukene -- häntä, armahinta ei enää -kohdata sovi..." - - * * * * * - -"Kuinka kummallista se sentään on, miten paljon vaatteus naisella -vaikuttaa! Jos hän tänään olisi ollut toisessa pukimessa, niin en -tällä hetkellä hänestä niin tuntea voisi kuin nyt tunnen! Mutta -miksi minä, mielipuoli, en taaskaan totellut kultaista sydäntäni, -joka käski minun painamaan pääni hänen pyhiä rintakumpujaan vastaan? -Minä olisin siinä maannut kuin lapsi, piilossa pahalta mailmalta ja -synniltä!..." - - * * * * * - -"Minä unta näin että Sinä, minun Nirvanani, olit nunna ja minä, -ikuinen rakkauden narri, kuljeskelin ympäri luostarin muureja Sinua -kohdatakseni. Ja ikäänkuin Sinäkin tuntenut olisit että minä Sinua -kohdata halajan. Aivan oli pimeä, kun Sinä vihdoin näyttäydyit -hunnussasi ja me puhelimme kuiskaamalla. Mutta Sinä pusersit itkua... -Miksi oi kuningattareni suruharsoinen, sinä itkua pusersit? Miksi?" - - * * * * * - -"Luulen lempiväni, uskon rakastavani -- mistä tämä usva ympärilläni? -Missä ja milloin löytänen sen pyhän, joka hautaan asti säilyy? -Milloin tuntenen täydellisesti itseni?" - - * * * * * - -Mitä Sinulle olen tehnyt, oi Nirvana, että näin minulle haastelet? -Peiliä vasten asetan Sinun salaperäisen kirjelippusi ja luen siitä -seuraavat sanat: "Te saatatte minut levottomaksi, tästälähtien ei -minulla ole oleva hetkeäkään rauhaa! Olen haudannut onneni!"... Oi -Jumala, minäkö taas syypää olen? Sekö onnen haudata voi etten Sinulle -käsivarttani ojentanut, minä kelvoton ritari, kun tuonne näkötorniin -eilen kiipesimme? Syy syntiini oli tälläkertaa se että Sinä, -rakkahin, satuit olemaan puettuna siihen harmajaan mantteliin, jota -en mitenkään sietää voi. Anna anteeksi kallis, olen liian heikko, -enkä ole hovissa kasvatettu. Älä unhoita, millainen epänormaali -olento minä olen! - - * * * * * - -Sinä et ole vielä koskaan selvästi sanonut, missä määrin Sinä minua -rakastat? Kuinka voin minä siis sen tietää, oi Nirvana? - - * * * * * - -Sinä kävit minun kammiossani, ah Nirvana, ja olet pyhittänyt minun -nuorenmiehen-huoneeni! Sinä katselit kaikki minun kuvani ja kyselit, -keitä ne olivat. Mutta en Sinulle näyttänyt sitä kuvaa, joka -sydämmessäni piilee. Sinä ihmeellinen, olet käynnilläsi tuulahuttanut -minun matalan majani korkealakiseksi temppeliksi! - - * * * * * - -Ah, unta, unta olen taas Sinusta nähnyt, rakkahin, sellaista unta -että Sinä olit minun isänmaassani. Me olimme seisovinamme Imatran -rannalla ja hopeaiset aallot loiskivat hurjanhilpeästi allamme ja -linnut lauloivat ja oli kevät kirkas ja me olimme kahden. Silloin -näin minä sinut, oi Nirvana, kuni väkevässä virrassa kylpijän, -sellaisena kuin Jumala sinut oli luonut! Minä näin Sinut ja vapisin! -Sinä olit puhdas ja pyhä ja valkoinen kuin joutsen ja Sinun rintasi -kummut olivat suloisemmat nähdä kuin taivaallinen autuus, ja -pelastuksen uho niistä huokui... Oi Nirvana, Sinä olit unessakin -puhdas, mutta minä, minä en sitä untani kestänyt, vaan heräsin -huikaisevaan huumeeseen ja luulin hulluksi tulevani... sillä minä en -ole koskaan -- kuuletko: en koskaan -- Pyhä, pyhä on minulle naisen -lempi ja naisen ruumis minulle pyhä, pyhä on minulle se suudelma, -jonka Jumala on ihmiselle opettanut, vaan jota minä, kokematon, en -tunne. - - * * * * * - -Näin kirjoittaa Nirvana, minun kuningattareni: "Miksi Sinä, Solmu -Sortimo, olet niin kummallinen? Kun minä Sinun kanssasi kävelen, -niin Sinä olet minulle kylmä ja epäkohtelias ja usein minä palaan -retkiltämme pettyneenä ja haavoitettuna, enkä voi muistaa yhtään -sanaa, mikä minua hyväileisi. Ja silloin ei minulla ole muuta -neuvoa kuin turvautua Sinun kirjeisiisi, Sinun kultaisiin sanoihisi -paperilla ja niistä ammentaa lohdutusta! Kaksi kesäistä päivää minä -Sinun kanssasi onnellinen olin ja tunsin että Sinä kuuluit yksinomaa -minulle, ja minä olin ylen onnellinen koko olemuksessani että Sinä -olit niin hyvä ja suloinen! Mutta sitten Sinä muutuit käytöksessäsi -ja minä tulin onnettomaksi ja aloin ajatella kaikkea uudestaan. Sinä -Solmu Sortimo, haluat omistaa elävän patsaan, joka Sinua tottelee ja -joskus Sinulle antaa hyvän neuvon ja murheen hetkenä Sinua auttaa, -mutta oman sydämen halajoimisesta -- ei hiiskaustakaan! Ja vielä Sinä -Solmu Sortimo viskaat minulle lapsellisenyksinkertaisen kysymyksen: -missä määrin minä Sinua muka rakastan? Niin tiedä siis että kaikki -nyt on epätoivoa ja että minä en Sinua ollenkaan ymmärrä!" - - * * * * * - -"Ja näin vastaa hän, jalon Nirvanan huono ritari: Olen syvästi -syyllinen edessäsi, armas! Minä unhoitan usein että olen naisen -seurassa, kun olen Sinun seurassasi. Minä vihaan kohteliaisuutta -siksi että se minusta näyttää tappavan todellisen ihmisen ja nostavan -kunniaan apinan. Mutta en minä vihaa helliä sanoja, vaikka ne minussa -niin lujasti istuvat. Tuhansittain lempeitä lausumia on leikkinyt -huulillani, mutta raaka ujous on ne alati vanginnut ja vain paperin -päällä olen kehdannut itseni paljastaa. Miksi minä tällainen olen: -likeltä paha, mutta kaukaa hyvä -- likeltä katkera, kaukaa suloinen, -sitä on minun turha selittää? Tuhansista vaikuttimista se riippuu. -Voisi ehkä olla päinvastoinkin... Mutta sano minulle, Nirvana, olitko -sinä kokonaan onnellinen noina kahtenakaan päivänä, joista puhut? -Etkö sinä kaivannut mitään enempää, mitään lämpöisempää, mitään -autuaallisempaa, mitään tyydyttävämpää? Etkö sinä Nirvana olekkaan -koskaan haaveillut jumalien kultaista juomamaljaa ja nektaria, josta -runoilijat laulavat! Sano: etkö?..." - - * * * * * - - "Lemmi mua, oi lemmi mua! - Sua vailla mailm' on armoton, - Sua vailla päivyt valoton, - Sua vailla sielu sortuvi - Ja sydän kuoloon murtuvi, - Sun kanssas sydän autuas -- - Lemmi siis, ah lemmi mua!" - -Sellaisena sinua lemmin, Nirvana, jollaisena istut kotonasi -vaaleansinisessä kesäpuvussasi -- jossa Sinut ensi kerran näin, -silloin kun lemmenkipinä sielussani virisi -- sellaisena Sinua -lemmin, kun Sinä istut työhösi kiintyneenä, uhkeasta ulkomuodostasi -itse vähintäkään tietämättä. Taikka sellaisena Sinua lemmin, -kun istut siinä tummassa puvussasi, joka ei Sinun jumalaisen -kaunista vartaloasi salaa... sellaisena Sinua rakastan, kun istut -vapaana ja miettiväisenä ja kirkasotsaisena ja tervejärkisenä ja -lempeästi katselet ympärillesi ja olet kaikkien ystävä ja kaikkien -yläpuolella... - - * * * * * - -"En minä Sinua nuhtele, Nirvana, että Sinä paljon vähemmin kuin minä -olet avannut sydäntäsi ja purkanut tunteidesi kerää, en minä Sinua -siitä nuhtele. Sillä Sinä olet puheissasi ollut minua kohtaan paljon -hellempi kuin minä Sinua, Sinä olet aina ollut hyvä sanoissasi, -joita et paperille kirjoita. Sinä olet likeltä armas, mutta kaukaa -arvostelevainen -- emmekö me kaksi siis yhteen sovi -- emmekö?" - - * * * * * - -"Älä kysy minun ensi lempeäni, sillä se on aikoja sitten sammunut ja -Sinä olet korkeampi muita ja Sinun läheisyydessäsi himmenevät kaikki -entiset liekit kuni pienet kynttilät sähkön valossa. Sinä Nirvana -olet kuni palava pilvenpatsas minun matkatemppelini, minun pyhän -tabernaakkelini yläpuolella -- yöllä kun lakeus huokaa ja huuhkajat -huutelevat korvessa. Itse Jumala on Sinut minun johdattajakseni -asettanut..." - - * * * * * - -"Minä olen ajatuksissani mennyt naimisiin Sinun kanssasi ja me olemme -matkustaneet pois, jonnekkin uuteen isänmaahan, joka on meille -molemmille uusi, ja me olemme alkaneet elää yhdessä ja tulleet -onnellisiksi..." - - - - -9. - - -Syyskuu jo alkoi, oli kylmä kuutamoilta. Nirvana ja Solmu Sortimo -olivat kävelyllä. Nirvanaa vilusti. Mutta hän ei voinut kävellä niin -nopeasti kuin toinen tahtoi. Solmu Sortimo kosketti Nirvanan kättä, -jonka tämä ojensi tunnusteltavaksi. Käsi oli jääkylmä... - -Käsi oli jääkylmä! - -Hänen vartalonsakin näytti nyt niin kankealta, mustaan syysnuttuun -puettuna. "Voi!" ajatteli Solmu Sortimo: "mitä olen tehnyt? -- -uskotellut häntä että niin pyhästi, niin syvästi häntä rakastan ja -tällaisia hetkiä? Tällaisia hetkiä! Kylmä käsi, väsyvä käynti -- voi -minua! voi häntä: hän on elänyt nuoruutensa kukoistuksen ohi, hän on -minulle liian vanha? En voikkaan häntä rakastaa..." - --- Meillä on ollut paljon yhteisiä haaveita, -- sanoi Nirvana hiljaa, -heidän keskustellessaan jostakin. - -Solmu Sortimo ei sillä hetkellä tuntenut ystäväänsä kohtaan -myötätunnetta ja jäi vaiti. Vihdoin kysyi hän melkeinpä ivallisella -äänellä: - --- Millaisia sitten?... - -Nirvana ei mitään vastannut, ei selittänyt sen enempää eikä -toinenkaan kysymystään uudistanut. - -Kuutamoyö oli niin kylmä, niin kylmä... Ja Solmu Sortimon sydämmessä -asui myös pirullinen kylmyys. Hän tunsi tällä silmänräpäyksellä -Nirvanaa kohtaan ikäänkuin sääliä, mutta rakkaus oli poissa. Hän -rakasti enemmän itseänsä, kelvoton, tunsi sen itsekkin ja kysyi -kauhistuneena mielessänsä: "näinkö on elämä onnetonta?" - -Tällaisia kylmiä, mustia, liikkumattomia suvannoita oli Solmu -Sortimon rakkauden joessa. - -Sitten virta jo taas liikahti, uoma tuntui. - --- Lapsuudessani minä usein näin unta että voin lentää, -- sanoo -Nirvana jonakin toisena iltana. -- Hiljaa, hiljaa kohosin ylös -ilmoihin ja läksin liitelemään vapaasti avaruudessa. Ja sieluni oli -täynnä ihanaa, valoisaa tunnetta. - -Solmu Sortimo ei vastaa äreästi. Hän vastaa: - --- Lapsuudessani minäkin uneksin osaavani lentää. Monen vuoden -kuluessa uudistui sielussani sama uni: kuinka ilman siipiä, yksinomaa -tahdon ja uskon ihmevoimalla kohosin ilmoihin ja siellä liitelin. Ja -suloinen tunne täytti minunkin rintani. Usein minä valveillanikin, -kun ei ketään ollut näkemässä, koettelin, enkö todellisuudessakin -noin voisi lentää. Minä asetuin keskelle pihaa, loin silmäni -kiinteästi päin taivasta ja pinnistin tahtoani ja uskoin seuraavalla -silmänräpäyksellä kohoavani ylös maasta... Tietenkään se ei -onnistunut ja ainoa tulos oli että tavallisesti suistuin kuperkeikkaa -pihamaalle. Joskus kiipesin halkovajan katolle ja heittäysin käsiäni -huitoen ilmaan. Sillä tavoin pääsinkin kappaleen matkaa, varsinkin -jos sattui olemaan kova tuuli, mutta maahan moksahtaminen ei tuntunut -hauskalta. - -Nirvana nauraa. Mieliala on herttainen ja tyyni. - -Kolmannella kertaa on keskustelu tällainen: - --- Sanokaa minulle neiti von Eidmann, ylpeilettekö te -aatelisnimellänne? - -Nirvana vastaa: - --- En ole koskaan sillä ylpeillyt. Olen aina etsinyt _ihmistä_. Jos -köyhä talonpoika on osoittanut ystävyyttään ja tarjonnut auttavan, -joskohta likaisen kätensä, en ole sitä halveksinut. Sydämmen -aateliudelle olen aina tottunut arvon antamaan. Mikäli ihminen on -sivistynyt, sikäli on hän ylhäinen ja jalo. - --- Suloista kuulla tätä teidän suustanne! huudahtaa suomalainen -ylioppilas. -- Te kelpaisitte vaikka romaanin aiheeksi... - --- Se kunnia on minulle jo tapahtunut, -- ilmaisee Nirvana -naurahtaen. -- Kreivi Sonnenschein on minusta kirjoittanut. - --- Mitä hän on kirjoittanut? - --- Sitä en tiedä, sillä niin vähän utelias olen ollut, etten ole -hankkinut koko tekelettä. - --- Miltä ajalta se on? kysyy Solmu Sortimo uteliaana. - --- Kenties 7 vuotta takaisinpäin, minä en tuntenut kreivi -Sonnenscheiniä; hän oli kuullut minusta muilta. - --- Mitä hän oli kuullut? - --- Hyviä asioita vain. Kerran kun puistossa kävelin, tunsin että joku -minua tutki istuen penkillä ja kirjoitellen. Kreivi Sonnenscheiuilla -oli näet tapana aina kirjoitella tässä puistossa. - --- Semmoistako se vain olikin! sanoo Solmu Sortimo. -- Mikä on kirjan -nimi? - --- En ole nähnyt enkä muista, olen vain muilta kuullut, -- vastaa -toinen välinpitämättömästi. - -"Millainenhan hän mahtoi olla silloin" ajattelee Solmu Sortimo: -"Nirvana kukkaisiällään?" - - * * * * * - -Näiden kahden ihmisen lemmen virrassa uiskenteli runsaasti papereita. -Kevättulva kuljettaa aina mukanaan paljon kaikenlaista liikatavaraa. -Solmu Sortimo se noita papereita tuohon virtaan viskeli tuntien -jonkunlaista nautintoa nähdessään, kuinka virta niitä vei -- vei, -aina lopuksi huutaen ystävää toiselta rannalta niitä kiinni ottamaan. -Nirvana ongiskeli kirjeet tarkoin lemmen vedestä ja tutki tyystin -niiden singahtelevan sisällön, mikäli sanoista veden jäljiltä selvän -sai. Ja sitten tietenkin täytyi hänenkin kirjoittaa ja heittää lippu -toisensa perään lemmen virtaan, josta Solmu Sortimo ne toisinaan -vyötäryksiään myöten kaahlaamalla sai taiteensa pelastetuksi. - -Alinomaista touhua ja juoksua ja pulikoimista lemmen virran vaiheilla -se oli! Kuinka monta kaihonkääröä tai lemmenlippua salaiset pyörteet -ja häränsilmät nielivät tai virran väylä ahmasi, ilman että kumpikaan -rakastavaisista niitä kiinni sai, sitä ei koskaan liene laskettu -muualla kuin Rakkauden Jumalan kansliassa. - -Seuratkaamme hiukan tätä Nirvanan ja Solmu Sortimon lippuleikkiä -kevättulvan aikana. - -Kas, tuossa uiskentelee taas sininen lippu virran pinnalla, ja Solmu -Sortimo huutaa toiselta rannalta: - --- Nirvana -- hoi! Ne kolme lippua, jotka äsken käsistäsi pääsivät, -eivät olleetkaan kovin tärkeitä, mutta kas tämä on tärkeä, hyvin -tärkeä. Pyydystä se kaikinmokomin kiinni! - -Nirvana pyydystämään. Hän hypähtää rantakivelle niin että pitkä -palmikko leiskahtaa, ja kurottaa valkoisen kätensä, mutta sininen -lippu liukuu ohitse ja hän on luiskahtamaisillaan sekaan. Vihdoin -saa hän sen kiinni viheriäisestä niemekkeestä, mutta kastelemalla -jalkansa ja hameensa liepeet. - -Kun Solmu Sortimo toiselta rannalta näkee että Nirvana pitelee -kädessään sinistä lippua, niin hän kainostuen juoksee pensaikkoon, -aivankuin jänis piilottaen päänsä. Nirvana lukee: - -"Armas Nirvana, sano minulle rehellisesti, onko Sinulla joskus minun -seurassani ollut sellaisia hetkiä, jolloin olisit sallinut minun -itseäsi suudella ja silmänräpäyksen ajan tuntea onnea, unhoittaen -ympärillä-olevan ja kaiken surullisen tässä murheen laaksossa? Sano: -Onko ollut?" - -Nirvana hehkuu kuin tulessa ja silmänsä loistavat: "Mikä viaton -lapsi hän on, kun tuollaista kyseleekin!" ajattelee hän. Ja tempaa -povestaan tulipunaisen lipun ja kirjoittaa siihen nopeasti jotakin, -valkoista koivun runkoa vasten. Ja viskaa lipun voimakkaasti virtaan -ja huutaa samalla: - --- Au! au! monsieur! ottakaa kiinni! - -Solmu Sortimo syöksyy esiin piilostaan ja tavottelee tulipunaista -lippua, joka juhlallisesti liukuu melkein keskellä jokea. Hän juoksee -pitkin rantaa, katkaisee tavattomalla voimalla nuoren solakan koivun -ja haroo liukuvaa lippua. Ei sittenkään ulotu! -- Rakas Nirvana! -huutaa hän silloin: -- Juokse hiukan syrjään, minun täytyy riisua -liiat vaatteet... - -Niin onkii hän lipun, tulipunaisen lipun, ja läähättäen ja ihanasti -väristen kevätvirran kylvystä lukee paperista kaksi sanaa: - -"On ollut!" - -Kaksi lyhyttä sanaa vain, mutta ne merkitsevät paljon -- oi! ne -merkitsevät melkein kaikkea tärkeintä... - -Nirvana tulee esiin koivikon takaa ja ystävykset katsovat toisiaan -silmästä silmään. Mutta joki on heidän välillään -- ja tulva yhä -paisuu. Lemmen valtava, pyhä ja peloittava kymi on heidän välillään! - -Ja taas lennähtää lippu virtaan ja se on tälläkertaa tulenkeltainen -lippu. Nirvana lukee kummalliset sanat: - -"Onko Sinulla, rakkakin, milloinkaan polttavia himoja, onko Sinulla -milloinkaan taisteluita himojen kanssa?" - -Nainen miettii hetkisen -- ja sanoo: "En ymmärrä häntä oikein". Mutta -sitten viskaa hän valkoisen lipun virtaan, josta Solmu Sortimo sen -onkii ja lukee vastauksen: - -"Minun haaveeni ovat aina puhtaat ja ylevät ja ihanat"... - -Ja niin lennähtää lippu lipun perästä lemmen väkevään virtaan, joka -milloin antaa, milloin nielee kuljetettavansa. Kaikki mitä auringon -ja maan välillä väikkyy inhimillistä haavetta, kaikki niissä lipuissa -pohditaan ja tulisessa kiireessä tunnustellaan. - -Tuossa lennähtää jo yhdestoista lippu Solmu Sortimon kädestä: - -"Luuletko että meistä voisi tulla onnellinen aviopari? Vaan jos -onnettomuus koituisi, kummankohan puolelta se alkaisi? Tai mikä -erityisesti voisi olla siihen syynä?" - -Jalo Nirvana vastaa: - -"Minun puoleltani ei koskaan voisi tapahtua ensimmäistä askelta -onnettomuuteen. Minä voisin olla ystävä ja sisar -- sanalla sanoen: -rakentaisin maallisen paradiisin, mutta jumalavarjelkoon, jos -toinen minut pettäisi! Silloin ei armahdusta olisi enkä hetkeäkään -viipyisi saman katon alla... Mutta -- myös anteeksiantaa minä voin ja -rukoilemaan kykenen hänen onnensa puolesta, joka minut onnettomaksi -olisi tehnyt..." - -Taas lentää lippu, kolmastoista lippu, niitä tulee kuin kimalaisia -keosta. - -"Oi Nirvana, Nirvana! Kun kohtalo kohta meidät eroittaa emmekä enää -voi toisiamme kohdata -- kuinka Sinä sitten minua muistelet? Sinä -saat uusia tuttavuuksia ja jonkun ajan kuluttua ainoastaan sattuma -muistoani koskettaa. Sinä silloin muistat että oli täällä kerran -muukalainen, eriskummallinen nuorukainen, josta Sinä ajattelit -parempaa kuin mielestäsi ansaitsikaan. Viiden vuoden mentyä Sinä ehkä -kokonaan unhoitat sisällisen tuttavuutesi hänen kanssaan? Kymmenen -vuoden kuluttua on hän Sinun sielustasi jäljettömiin haihtunut, -henkisesti ja ruumiillisesti kuollut. Niinkö kurja on sallima? -Niinkö?" - -Mutta Nirvana vastaa, näin hän vastaa ja lohduttaa: - -"Minun ajatukseni ovat aina Sinun kanssasi! Sinä olet ollut minulle -ainokainen ystävä, jota minä ymmärrän (vaikka et sellainen, jollaista -haaveilin), Sinä yksin olet katsahtanut minun sisälliseen mailmaani! -Jos uusia tuttavia tulee, niin tokko minä heidän kasvojaankaan -erotan? Luulen että tästä lähtien minulle alkaa hirveä elämänjakso -sen valoisan hetkisarjan jälkeen, mikä minullakin ollut on. -Tosiaankin olen näihinasti tuntenut maan jalkaini alla, josta kiitän -Sinua, suuresti kiitän Sinua näistä valoisista hetkistä, näistä -onnellisista päivistä! Mutta pitemmälle en ajatella uskalla..." - -Tämän jälkeen lensi Solmu Sortimon kädestä Lemmenvirran ylitse vielä -yksi tulipunainen lippu, sisällöltään niin raikas ja avaratunteinen, -niin puhdas ja jumalkipinäinen, niin lämmin ja paljon lupaava että -taivas ja maa sen vastaanottajalta unhottui ja hetken hurmauksissa -hän, Nirvana, -- joka ei koskaan ennen ollut antanut lentävän -sekunnin itseänsä lumota -- kirjoittamatta edes vastausta, huudahti -vastakkaiselta rannalta nämät huomattavat sanat: - -"Eläköön rakkaus! Eläköön se ikuinen pyhä ilmiö, joka ei tunne -eroitusta ei kielten, ei kansallisuuksien, ei uskontojen eikä tapojen -välillä! Niin, kallis Solmu Sortimo, kuinka minä haluaisinkaan -heittäytyä Sinun syleilyysi näiden viimeisten riviesi jälkeen, joista -huokuu todellinen lempi. Oi miksi et siis olekkin tässä vierelläni, -oma armas, kallis kultani?... Enempää en puhua voi, sillä sydämmeni -on niin täynnä riemua ja työ minut kutsuu jo pois kohtauksesta. -Sinun, Sinun, Sinun minä olen! Sinun Nirvanasi." - -Mutta valtava kevätvirta oli yhä heidän välillään, tuo ihmeellinen -joki, jota sanotaan Lemmenjoeksi ja Rakkauden kymiksi, vaan joka on -niin peloittavan mahtava, niin jumalaisen väkevä, että aniharvat sen -ihailijoista siitä ylitse uskaltatavat. Sillä henkensä kaupalla siitä -Ihminen ylitse uipi, mutta roistot ja ryövärit sen poikki venheellä -keveästi soutavat, mikä näyttää olevan vastoin Lemmenjumalien tahtoa. - - - - -10. - - -Aleksanteri Nevskin päivän iltana, jolloin pikkukaupungin -koko rykmentti oli humalassa ja kaupungin naiset ikivanhojen -säädyllisyyssääntöjen mukaan, puettuina hienoimpiin hetaleihinsa, -kilvan riensivät herrojen upseerien toimeenpanemiin tanssiaisiin, -nähtiin kaikkien kummastukseksi neiti Nirvana von Eidmannin ylpeänä -ja ryhdikkäänä suomalaisen ystävänsä seurassa rientävän poispäin -siitä paikasta, mihin koko kaupungin kerma ja sokuri täksi illaksi -oli koottu. - --- Mihin nuo purjehtivat? kysyivät ihmiset. - --- He halveksivat meitä, -- tiesivät toiset. - --- Kuka on tuo kavaljeeri? utelivat muutamat. - --- Virolainen koulupoika, -- vastasivat toiset. - --- Onko neiti Nirvana tullut aivan hulluksi? - --- Hän on aina ollut vähän hullu! - --- Tuommoiseen kuihkaleeseenko hän nyt vihdoin on rakastunut? - --- Kesäkauden se sen kanssa on remunnut! - --- Ovatkohan salakihloissa? - --- Kunpa ei olisi pahempaa! - --- Mutta entä on se joku rikas? - --- Köyhä kuin kirkon rotta! - --- Mutta hävytöntä se sentään on että tuntematon nulkki on lyönyt -laudalta koko kaupungin virkamiehistön. - --- Ja koko rykmentin! - --- Pulska kenraalin tytär? Mikä mainio maatushka siitä meille olisi -tullut. Porvarisrodun jalostaja... - --- Sanokaas muuta! Ja luutnantin rouva? - --- On hänellä toki ollut pohatoita tehtailijoitakin tarjona! - --- Ja rikkaita ruhtinaita... - --- Eikä ole kelvannut? - --- Ei ole kelvannut! - --- Mihinkä ne nyt katosivat? - --- Rakkauden kaivoon!... - -Näin puhelivat ihmiset. - -Jo helähtivät torvet vienoihin valssin säveleihin ja lattiat -alkoivat sihistä, palkit kumista, kannukset helistä, silkkiset -hameet suloisesti hulmuta ja väkevä hajuvesien leyhkä tuulahteli -hivelevästi ovissa tungeksivain sieraimiin. Välähteli lamppujen -loisteessa kirkkaita nappeja, kultalankaisia paraati-epoletteja, -välähteli kiiltonahkaisia upseerisaappaita, välähteli sapeleitakin -ja rintaristejä. Vilahteli valkoisia avokauloja ja täyteläisiä -kalvosimia, kultaisia ja luisia rannerenkaita ja tulipunaisten -alushameiden liepeitä... Ja kuului kuiskauksia "kuinka erinomaista! -kuinka hauskaa! ihan paratiisi maan päällä!" - -Mutta kaukana tästä humusta vaelsi kaksi ihmistä, kaksi lempeä -janoavaa ihmistä, jotka yhtenä hetkenä luulivat olevansa onnelliset, -toisena hetkenä taas neuvottomina katselivat onnensa jumalatarta -silmiin. Eivätkä kumpikaan tietäneet, mistä ihmisonni riippui. -Eivätkä kumpikaan olleet kypsyneet siihen, johon elämän tuomari heitä -vaati. - -He luulivat olevansa yläpuolella tuota turhamaista joukkoa, joka -hilpeänä kerääntyi tanssimaan puolihumalaisten upseerien kanssa, -mutta rientäkäämme tutkimaan, millä korkeilla asioilla he itseänsä -tänä syyskuun iltana huvittelivat. Korkeita asioita tosin lienee -ollut, mutta korkeuksista he yhtäkkiä suistuivat mailman mataluuksiin -ja tapahtui se seuraavalla tavalla. - -Heidän oli sanominen hyvästit toisilleen. Herra Karmilla sattui -olemaan käsissään hansikkaat, joita hienouksia hän tavallisesti -ei käyttänyt, ja joku tuntematon voima pani hänet nyt tarjoamaan -hansikkapäällistä kättä ystävälleen hyvästiksi. Nirvana von Eidmann -ei sitä huolinut, vaan tehden hylkäävän liikkeen nykäsi jyrkästi -takaisin jo ojennetun kätensä, jossa myös oli hansikas. Herra Karm -katsahti ystäväänsä suoraan silmiin, jotka kirkkaan-ylpeinä kiilsivät -tähtien valossa, ja sanaa sanomatta tarjosi toistamiseen hansikoidun -kätensä, sillä hän ei tahtonut olla "etiketin orja", kuten hän -itseksensä ajatteli. Nirvana yhä kieltäytyi jyrkästi. Silloin lausui -Solmu Sortimo: - --- Mademoiselle von Eidmann, miksi se halveksitte minussa sitä, mitä -ette itsessänne halveksi? Miksi naiselle päinvastoin muka luetaan -säädyllisyydeksi, kun hän hansikas-kädessä miestä kättelee? - --- Naiselle on kerrassaan säädytöntä ottaa vastaan hansikoitua -kättä miehenpuolelta, -- vastasi Nirvana loukkaantuneesti. -- Minä -olen sivistynyt nainen, enkä suostu raakoihin tapoihin! lisäsi hän -suuttuneena. - --- Vanha laulu! väitti Solmu Sortimo. -- Jos suoraan menemme tämän -pikkuasian ytimeen, niin täytyy teidän tunnustaa että sydämmenne ei -vähintäkään loukkaudu siitä että puristatte hansikoitua kättä. Eikös -niin? Ainoastaan sentähden että muut ja muoti teille tämän ovat -opettaneet, te tällä hetkellä kieltäydytte kättelemästä minua! Toisin -sanoen: ainoastaan sentähden että olette elänyt ikäänkuin apinain -parissa, tämä nyt teistä näyttää säädyttömältä! - -Ja herra Karm polkasi vihastuneena jalkaansa kaikkea mailman -muotihulluutta muistaessa. - -Mutta "apina" sanan kuultuaan hänen Nirvanansa nähtävästi yhä enemmän -loukkaantui, niin että vetäytyi portin sisäpuolelle. Solmu Sortimo -oli kuitenkin jo ehtinyt nykäistä ohuen hansikkaan onnettomasta -kädestään ja tarjosi sitä nyt paljaaltaan ystävälleen. Mutta Nirvana -ei enää huolinut, vaan sanoi että kynnyksen ylitse kätteleminen oli -kaikissa tapauksissa mahdotonta. Silloin Solmu Sortimo syöksähti -portista sisään ja tarjosi taas kättään. Toinen yhä empi, mutta -suostui vihdoin... - --- Elkäämme toki riitautuko turhista, -- sanoi Solmu Sortimo. Ja -lyhyesti lisäsi: -- Hyvää yötä! - -Portti lupsahti kiinni. - -Mutta kamariinsa tultuaan tunsi Solmu Sortimo selvästi että -hänen ystäväänsä tämä vähäpätöinen sattuma taas oli vaikuttanut -kovin koettelevasti ja tunsipa myös aavistuksen että moisista -pikku-asioista vähitellen saattoi latoutua kylmä vuori, joka uhkasi -auttamattomasti heidät toinen-toisestaan eroittaa. Pikku-asiat ne -usein määräävät suunnan poluillemme elämän erämaan läpi! - -"Mikseivät ihmiset mitään uskalla?" kysyi hän itseensä kaivautuen. -"Minua huvittaa joskus uskaltaa, uskaltaa omaa itseäni varten! Vain -koetellakseni, vain kehittääkseni itseäni..." - -Yövuoteellaan viruen kynttilän ääressä sattuivat hänen silmänsä -venäläisen laulukirjan erääseen runoon, jonka tunnelmaan hän tänä -iltana luuli voivansa yhtyä: - - "On sama mullen: kärsinkö vai nautin, - Ma kärsimyksiin totuinhan jo ammoin, - Oon valmis itkuhun ja nauruun, - Siis sama mullen, aivan sama mullen! - - On sama mullen: ystävyys tai viha, - Ma kylän juoruihinkin totuin ammoin, - He haukkukoot ja hymyin hammastelkoot, - On sama mullen, mullen ihka sama! - - On sama mullen! Sydämmeni lääke: - Tuo lempi -- unhoon sai jo ammoin, - Mua rakasteta ei -- ei tarvitsekkaan -- - On sama mullen kaikki, aivan sama! - - Yks kaikki tuo! Ei hirvitä mua hauta! - Ma kuolemaa jo ajattelin ammoin, - Ei elo armaas oo, ei myöskään karmas -- - Tuo kaikki kerrassaan on sama mullen!" - --- Sanokaa minulle, millaisessa mielentilassa te eilisiltana panitte -maata? kysyi Solmu Sortimo seuraavana kauniina päivänä kun he olivat -ulkona kedolla kävelemässä. - --- Minä ajattelin teidän tuhmaa itsepäisyyttänne siinä -hansikas-asiassa, -- vastasi Nirvana hetken mietittyään. - --- Ajattelitteko siis että olin tuhma? - --- En, vaan että eilisiltainen käytöksenne oli tuhma. - -Se oli suoraa puhetta. - -He rupesivat keskustelemaan niinsanotusta etiketistä ja sen -vaatimuksista. Ja kävi selville ettei Nirvana von Eidmann suinkaan -ollut mikään sovinnaisuuksien orja muihin verraten; pikemmin -päinvastoin: kuinka paljon olikaan hän aina antanut anteeksi ja -kuinka paljon laiminlyönyt käytössääntöjen vaatimuksia -- senhän -kaikki tiesivät ja siitä syystä pitivät häntä naurettavana ja -hymyilivät halveksien, varsinkin takaapäin. Mutta hän ei sentään -suvainnut että laiminlyönti säädyllisyyttä vastaan menisi niin -pitkälle että häntä jokainen sivistynyt ihminen saisi osotella -sormellaan kadulla kulkiessa. - --- Miksi te, monsieur Karm, tahdotte aina käydä sotaa yleistä tapaa -vastaan, miksi tahdotte alinomaa rakentaa sulkuja hyvien tapojen -virralle?! saneli hän lempeänvakavasti. - --- Niin, minua se huvittaa, -- väitteli yhä toinen; -- minua -viehättää olla poikkeuksena lammaslaumasta ja minun mieltäni -kiinnittää -- niinkuin mitäkin Dostojevskin sankaria -- uskaltaminen -rikkoa yleistavan lakeja ja moraalisäännöksiä. - --- Mitä te sillä luulette voittavanne? - --- Elkää sanoko! -- sisälliselle minälleni on se kenties lopulliseksi -voitoksi, vaikka siitä sodasta onkin itselleni paljon mieliharmia ja -mielenkarvautta, samoin kuin niille, joita loukkaan... - -Iltahämärissä kun Solmu Sortimo tuli naapuritaloon, ei Nirvana ensin -ollut kotona. Sanottiin menneen puutarhaan kävelemään. Se olikin -hyvin viisaasti keksitty tekosyy hänen omaisilleen: puutarhassa näet -istui Nirvana Napoleonovna pöydän ääressä ja kirjoitteli vastauksia -ystävänsä "kysymyksiin"; -- sisällä olisi se ollut mahdotonta. - -Vihdoin tuli hän sisään. Ja illanvietto alkoi. Heidän sieluissaan -vallitsi taas täysi sovinto ja Solmu Sortimo tunsi jälleen -lempensä tulen Nirvanan ääressä voimakkaasti palavan. Ja he -vaihtoivat taas salaisesti keskenään uusia kysymyksiä ja uusia -vastauksia kirjoitellen niitä pienenpienille lipuille, vieläpä -konvehtipapereille. Monsieur Karm sai siinä nyt vihdoinkin tietää -jalon ystävänsä iänkin, jota tämä ei koskaan sitä ennen ollut -varmasti hänelle sanonut ja jota hän itse nimitti "akan iäksi". - -Myöhään illalla menivät he taas kävelemään. Syvässä, varjoisassa -alleassa rapisteli joku olento puiden lomitse ja istuutui korkealla -siintävälle sähkölangalle. Se oli iso yöpöllö, joka kirkkaassa -kuutamossa suurin silmin pysähtyi hetkeksi katselemaan kävelijöitä -ja jatkoi sitten matkaansa oudosti suhisten ja sähisten puistikossa. -Nirvana oli säikähtänyt tätä luonnollista ilmiötä niin että -vaistomaisesti tapaili toverinsa käsivartta. - --- Elkää peljätkö, -- sanoi kavaljeeri rauhallisesti. - --- Minua niin peloittaa... se iskee vielä meihin!... sanoi Nirvana. - --- Ei iske... onhan minulla sauva... - -Solmu Sortimo ei voinut olla huomaamatta että Nirvanan ääni oli -omituisen väräjävä. - -He menivät edelleen. - --- On kumma että tekin osaatte pelätä, -- alkoi kavaljeeri. -- Kun -teidät päivällä näkee, luulisi ettette ensinkään kuulu siihen lajiin -naisia, jotka heikkohermoisina kaikkea säikkyvät ja jotka pitävät sen -naista kaunistavanakin että erityisissä tilaisuuksissa hermojansa -näytetään. - --- Niin... hymähti Nirvana lempeästi, ivaa huomaamatta. -- Minullakin -kuitenkin on sellaisia hetkiä, jolloin tunnen olevani hyvin, hyvin -arka ja pelkääväni kuin pieni lapsi. - --- Pelkään minäkin, kun olen yksin ja sattuu olemaan hyvin -pimeä ja paha omatunto, -- sanoi kavaljeeri. -- Silloin pelkään -aidanseipäitäkin. Ja paha omatunto on minulla melkein aina... lisäsi -hän puolittain leikillä. - --- Tehän kuljette kuin salamurhaaja? sanoi Nirvana. - --- Niin juuri. Mutta niinkuin sellainen salamurhaaja, joka on -tappanut ainoastaan itsensä. - --- Voi elkää puhuko niin synkästi! rukoili toinen, mutta Solmu -Sortimo ei malttanut olla vielä lisäämättä: - --- Itseni olen minä salaisesti surmannut ja surmaan joka-päivä ja -siksi onkin minulla aina omantunnon tuskat. - -Nirvana ei mitään vastannut, huoahti vain ja hyvää-yötä lausuessa -äänensä lempeästi värisi... Ja koko seuraavaksi illaksi tuli hän -Solmu Sortimon huoneeseen -- tosin sisar Tatjanakin näön vuoksi oli -mukana -- ja alkoi pallistaa ystävänsä silkkisiä nenäliinoja, joita -tämä stipendirahoillaan oli ostanut viedäkseen ne tuliaisiksi "siihen -maahan, jossa ei silkkimato kudo". - -Ja sellainen tunnelma että Solmu Sortimon pian oli palaaminen -takaisin isänmaahansa, leijaili jo syksyntyvässä ilmassa, ja kaikki -asiat häämöttivät näille kahdelle lempiväiselle jo sen tunnelman -valossa. - --- Monsieur Karm?... - --- Mitä, Nirvana --? - --- Ettekö tahdo olla niin hyvä ja soittaa huiluanne? - --- Mitä minä nyt soittaisin? - --- Soittakaa sitä suomalaista kansanlauluanne, jossa puhuttiin erosta -ja jonka olette minulle venäjäntänyt, -- pyysi Nirvana lempeästi. -- -Ja laulakaa se sitten myös -- te niin harvoin laulatte, vaikka Jumala -on teille antanut miellyttävän äänen... - -Solmu Sortimo otti huilunsa, istuutui hämärimpään soppeen, heitti -toisen jalkansa yli polven ja alkoi värssy värssyltä soittaa sekä -vuoroin hyräillä: - - Ah voi kuinka kauheasti suru vaivaa mieltäni, - Kun mun täytyy lähteä ja tänne jättää kultani. - - Sinun luontosi lempeä on sydämmeni sitonut, - Sinun kaunis katsantosi kokonaan mun vanginnut. - - Nimesi ma kirjoittelen hopeahan, kultahan, - Kuvasi ma kätkielen sydämmeni pohjahan. - - Taivaan Herra meidät vielä kerran yhteen saattavi - -- -- -- -- -- -- -- - -Loppua ei hän saanut rinnastaan, sillä yksinkertaiset kansanlaulun -sanat, joita hän ei ollut laulanut sitten kuin jolloinkin Suomessa, -värähdyttivät häntä nyt sydämmeen saakka ja loitsivat hänen eteensä -kaikki ne surunkauniit kuvat, jotka sielussansa voi nähdä ja tuta -ainoastaan se, joka lapsuudesta saakka on rakastanut vanhoja -suomalaisia lauluja. - --- Ääneni on sorruksissa, syytti hän. - -Nirvana ei muuta sanonut kuin "kiitos", mutta hänen syvälle -käsityönsä ylitse painunut päänsä antoi aavistaa että hänenkin -korkeassa povessaan värähteli jotakin, jota hänen valonhohtavat -silmänsä tahtoivat salata... - - - - -11. - - -Mutta Lemmenjoen kohisevissa koskissa on kiljuvia kiviä ja -parkuvia paasia, ja ikivanhat tarinat tietävät kertoa piruista, -jotka yön pimeydessä noilla paasilla hornan lauluja laulavat ja -pahanpäiväisesti peloittavat illan hempeitä haltijattaria. Ja silloin -tuo pahojen henkien kuoro salaperäisesti sointuu yhteen noiden hyvien -hengettärien iltasoitteloiden kanssa. Jota kaikkea sekamelskaa -syrjäinen rantojen taivaltaja neuvotoinna kuuntelee tietämättä mikä -totta on ja mikä valhetta. - -Parhaimmin tekee, ken korvansa sen kosken yökohinalta sulkee... - -Oli kulunut vain muutamia päiviä edellisestä, kun Nirvana von -Eidmann eräänä hämäränä syyskuun päivänä sai kaupungin postissa -seuraavanlaisen kirjeen: - - Syyskuun 19 yöllä... - - Tunnen että Sinua jo kyllästyttää alinomaisten "selitysten" - saaminen minulta. Sentähden koetankin nyt kirjoittaa niin - lyhyesti kuin voin. Mikä minua oikeastaan vaivaa, sen Jumala ja - Perkele tietköön? Eilen paratiisi ja autuus, tänään saatanallinen - ikävä ja punainen helvetti! Eilen olisin ollut valmis kanssasi - ikuisen liiton solmiamaan, tänään ainoastaan kuolemaan yhdessä - pois tästä kirotusta mailmasta... - - "Ma Teitä lemmin, vaikka raivoon!" Tietysti rakastan Sinua - silloinkin kun soimaan ja silloinkin kun Sinulle kaikenmoisia - raakuuksia latelen, jumaliste, rakastan. Usko jos tahdot! - Minä vain pyydän ilmoittaa että tulen hulluksi näistä meidän - suhteistamme enkä voi kestää, vaan tapan itseni, ammun itseni, - hirtän itseni vielä tänä yönä ennenkuin kukko kolmasti laulaa... - - Et sinä minua sääli! Myöhäistä onkin sääliä, myöhäistä olla - hempeä ja lempeä, myöhäistä, sanon minä... Jää hyvästi -- aamulla - minua siis ei enää ole, Sinut yllättää huhu että Sinun tuttavasi, - tuo suomalainen koira, on hirttänyt itsensä, ovat löytäneet hänet - hengettömänä huoneestaan... Hymyile kylmästi, kun tämän kuulet ja - lausu muidenkin kuullen, lausu näin: "niin, ei ole vähintäkään - kumma... hän oli sellainen... sellainen juuri... en minäkään - hänestä pitänyt!" Lausu niin ja riemuitse! Ja minä, ollen silloin - jo helvetissä, kuulen Sinun ihanan tuomiosi ja remahdan nauruun - pirujen kanssa ja aloitan villin tanssihypyn... à la bacchanale! - On sama mullen, kärsinkö vai nautin, mua rakasteta ei -- ei - tarvitsekkaan! Piru minut vieköön lempineni, hän paistakoon - minut palavassa tervassa! Minkätähden pöllö rakastuinkin Sinuun, - sekarotuiseen venakkoon, ja nyt saan kärsiä joka-päivä ja - yö? Sinä, Sinä et minua kuitenkaan _niin_ rakasta kuin minun - jumalattomat himoni vaatisivat, Sinä olet tässä suhteessa kova ja - kylmä kuin syvän kaivon kivi!... - - Et rakasta, vakuutan Sinulle, Sinä vain kadut sitä että antausit - kanssani tuttavuuteen ja sentähden että minun _täytyy Sinun - luotasi pois matkustaa_. Ah! Mitä tiedän minä tehdä, mitä Sinä - minulta halajat, Sinä olet vaiti kuin marmoripatsas, et hiisku - salaisimpia mielitekojasi -- et Jumalallesikaan! - - Kuule! Eilen olin hengessä ja avioliitossa Sinun kanssasi, Sinä - olit niin armas, niin suvensuloinen, oi Jumala, kuinka olit, - miksi Sinä olitkin niin suloinen etten edes uskaltanut Sinuun - oikein katsoakkaan, sydän niin paloi ja kaikki tunteet ja - intohimot hehkuivat. Sairasko? Haa! - - Mistä nyt ikävä, mistä tämä harmaja harmi ja helvetillinen ikävä? - Mistä?? - - Jos edes yhden kerran olisin Sinua suudellut, kun oli kesä ja - hymyilevä luonto ja linnut vapautta lauloivat ja Sinä häälyit - niin suloisena ja tilaisuuksia oli! -- _tämä_ jo lohduttaisi - minua: _minä_ tietäisin mitä on lemmensuudelma, jota kaiken - nuoruuteni ajan olen janonnut, mutta sitä ei ole, ei ole, - kuuletko -- ja nyt on jo myöhäistä... Et Sinä itse tätä enää - sallisikkaan enkä minä puolestani koskaan rohkene, sillä minä - odotan että Sinä itse...? - - Niin! miksi Sinä, kuningatar, et ole suudellut minua, jos Sinä - kerran olet rakastanut minua ja tuntenut että minä, nuorukainen, - kokonaan olen Sinulle kuulunut? Tottakai Sinulla on oikeus? - Jokaisella naisella on oikeus osoittaa tunteitaan ja siltä - puolelta alettuna onkin se paljon parempi -- ainakin mitä minuun - koskee, joka alati salaan, mitä sisällinen ääni käskee. - - Niin! Miksi Sinä sitä et ole tehnyt, jos todella...? Olisimme - edes silmänräpäyksen onnelliset olleet -- minä, minä erittäinkin! - - Ah! Minunhan täytyy tänä yönä itseni tappaa. Siispä hyvästi, - älä muistele vihalla. Jumala Sinulle suokoon kaikkea hyvää. - Juon myrkkyä! Juon myrkyssä maljasi: terveydeksesi, Sinä uneni, - unelmani vieraalla maalla! - - Kaikki myöhäistä... - - * * * * * - - Syyskuun 20... - - Anteeksi neitiseni että vielä olen elävien kirjoissa! En - jumaliste kuolla voinut, sillä kun yöllä näin istuin ja - kirjoittelin alusvaatteisillani, niin tuli vilu, yksinkertaisesti - vilu, ja minä olin myös hyvin uninen -- ja kukapa, kukapa olisi - huolinut itseään surmata sen hurmaavan ruusupeitteen alla, jonka - Sinä itse olit neulonut -- kuinka suloista siihen kietoutua... - - Mitäs Sinä oikeastaan minusta nyt ajattelet, oi Nirvana? - Kirjoittaa osaan minä kuin järkivaivainen. Eikö totta? Kuule: - tänä aamuna heräsin kolkkoon veisuun -- ne veivät siellä hautaan - jotakin kuollutta. Niin, hautaan, hautaan minunkin mennä pitäisi. - Ikävä näin on elää, sillä täytyisi tapahtua liian suuri muutos - minun elämässäni, jos niin että elää ansaitseisi... Sinä sen - tiedät, neuvo minua! Älä hylkää minua, sääli! Kipeä olen, kaikki - johtuu kai tästä, kaikki oikkuni ja outo käytökseni. - - Ja jos ei jotakin kirousta olemassa olisi, olisin ehkä sellainen - kuin Sinä olit sulhostasi haaveillut ja voisin Sinua rakastaa - joka-ikinen hetki. Enkelini, älä minua halveksi, Sinä, Sinä - ainoastaan voisit elämän minulle antaa, jos tahtoisit, voisit, - jos rohkeampi olisit etkä kääntäisi huomiota pahoihin tuuliin. - - Miksi Sinä, Nirvana, viime lauvantaina olit niin suloinen, - hyvä jumala sentään? Heti kun sinut silloin näin, tahdoin - heittäytyä suinpäin Sinua syleilemään, tahdoin, mutta hillitsin. - Jumalani, jospa "Sinä aina olisit sellainen kuin silloin. Elämä - olisi silloin silkkiä. Vakuutan Sinulle että Sinulla on yksi - onnettomuus: ei mikään hattu eikä mikään päällystakki Sinua pue, - nyt olen siihen huomioon tullut. Toistan vieläkin: suokoon Jumala - Sinun aina olla sellainen kuin olit viime lauvantaina ja -- minä - rakastan Sinua aina hulluuteen asti. Minä eriskummallinen olento, - rakastan Sinua, kuuletko ja uskotko: ra-kas-tan!" - - S.S.K. - -Tämän kurjan, imelän, osaksi ihanan ja kaikkia-koettelevan kirjeensä -jälkeen sai Solmu Sortimo näin kuuluvan vastauksen: - - Oi kauhistus, mitkä mietteet myllertävät Teidän päässänne (en - saata sanoa "Sinuksi" -- meillä Venäjällä se on sopimatonta), - herra Karm, mutta jumalankiitos että kuohu nyt on asettunut - -- luuletteko että _minä_ voisin kestää Teidän kuolemanne? Te - heikkoluontoinen! Te olette saanut tietää minun tunteeni, minun - ajatukseni, minun katseeni, Te olette kääntänyt minun sieluni - nurin -- eikä se kuitenkaan riitä, ja sanotte olevanne onnellinen - vain sen kautta, jos saatte minua syleillä. Minä ajattelen näin: - nainen, joka siihen on harjaantunut, ottakoon ensi askelen, - mutta minä olen tehnyt kaksikin koetta Teidän suhteenne ja - niin karkeasti tullut luotatyönnetyksi; vaan jos sellainen - kolmannen kerran tapahtuisi, niin en Teitä enää saattaisi - nähdä ja sentähden vain jäisin kärsimään. Oi kuinka Te panette - minut kärsimään! kun valkoisella, kylmällä paperilla riennätte - selittämään että kaikki on mennyttä ja että Te jo haaveksitte - toista rakkautta. Ja millaista? -- villien rakkautta, orjien - rakkautta -- ei! vielä viheliäisempää Te tahdotte: eläinten - rakkautta, sillä koirahan vain nuolee kättä, joka sitä lyö. Mutta - minä houkkio, jolla koko aikana ei ole ollut muuta rukousta - huulillani kuin tämä: että Te minua _rakastaisitte_...! - - Jo alussa kesää minä kerran tuskaannuin ja olin likellä kuolemaa - ja arvatkaa kuka minut pelasti: tohtori Simberg, tietämättään. - Niin, myöhäistä, kaikki on myöhäistä, nyt Te jo itse kadutte, - loppuneet ovat ihanat päivät, loppuneet kuutamokävelyt... ja - nyt kaikki kiusaa, ja me olemme vain kaksi sellaista pelkuria - olentoa, jotka voivat yhdessä nauttia vain jollakin asumattomalla - saarella, mutta kuka tietää, eivätkö sielläkin meitä häiritseisi - petoeläimet, taivaanlinnut tai itse taivahan kuu...? - - Ja kuitenkin minä Teitä rakastan, kaikkine puutteillenne ja - kaikkine oikkuinenne! ja kuinka iloinen olisinkaan, jos Teistä - tulisi onnellinen -- miten tahansa se tapahtuisikaan! - - Kuinka kummallisia luonteenpiirteitä Teissä onkaan: kun ei onni - Teille ota kiinni antautuakseen, niin Te sen perään karkaatte - sitä tavottaaksenne, ja kun se kääntyy Teitä vastaan, silloin - Te aivankuin säikähtyneenä pakenette pois ettekä usko!... minä - luulen ettette koskaan ole ollut rakastettu, ette perheessä - ettekä ulkopuolella ja sentähden Teissä tuollainen epäluottamus - -- -- -- -- -- -- -- -- -- - -Kirje katkesi tähän kohtaan ilman pistettä, nähtävästi jonkun häiriön -kautta keskeytettynä, ja arkin neljäs sivu oli jäänyt kokonaan -puhtaaksi. Se oli kuitenkin pantu kuoreen ja palvelijan mukana -lähetetty vapaaherrattaren kotiin, missä herra Karm asui, juuri -muuttaneena kadunpuoleiseen huoneeseen, josta tuttavamme, maisteri -Långström, aikaa sitten oli vihellellen matkustanut tiehensä heti -Grosnij-perheen jälkeen. - - * * * * * - -Kuinka nämät kaksi ihmistä taas selviytyivät pyykistä, jonka olivat -pestäväkseen ottaneet, on kummasteltavaa. Mutta lemmenasioissa näkyy -kaikki olevan mahdollista. - -Pimeän yön valkeneminen aamun kirkkaaksi kajastukseksi on oikeastaan -suuri luonnon ihme ja kuitenkin on tämä vaihtuminen aina mahdollinen -ilmiö, jota tavallinen ihminen ei pidä edes kummasteltavana. Yön -hornanhenkien ja lemmenkosken pirunpauhujen kuunteleminen rakkauden -mailmassa on ehkä sekin luonnon välttämätön vuoro-ilmiö. - -Solmu Sortimo oli kuni päivänperho, joka auringonpaisteessa -mehevimmän kukkasen ympärillä liehuu, mutta samalla hän myös oli -kuin mikäkin yöeläin, joka valonlasten nukkuessa vasta alkaa -ruokaansa etsiä pitäen toisinaan kovaakin jyrinää ja säikytellen -herkkäunisia. Nirvana taas -- hänen luonteensa oli kuin Etelä-Venäjän -siintävä aro, rauhallinen ja avara, ääretön ja yksitotinen, jonka -lauhkean ilmakerroksen ainoastaan nouseva ukkosilma panee mahtavasti -väräjämään ja loitsii viehättävän vaihdenäyn luonnontutkijalle tai -taiteilijalle, joka värivivahduksia kaipaa. - - - - -12. - - -Tullut on armaasta-eron aattoilta ja eronhetki jo päätetty. Huomenna, -huomenna on täytymys lähteä hänen, joka enemmän kuin neljän kuukauden -ajan on polkenut venäläistä mannerta jalkainsa alla sen kedon -kukkasia vuoroin kiroten, vuoroin siunaten, siunaten enemmän kuin -kiroten. "Suomi armas synnyinmaamme, tuhatjärvinen, Sulta kehdon, -kodon saamme, haudan rauhaisen!" Se on entisen koulupojan laulua -tuo eikä se enää paljoa paina; vaeltavan ylioppilaan rinnassa -täytyy toki soida yleisinhimillisempiäkin säveleitä kuin ahtaimman -nurkkaisänmaallisuuden kuiskeet. "Kehdon?" Niin, _sen_ hän on saanut -Suomelta, mutta "koti" ja "rauhainen hauta" -- ovatko myös ne -löytyvät ehdottomasti siitä samasta maasta, jossa hän on syntynyt? -Oi, sieltä niiden löytyä pitäisi, mutta entäpä jos ihmeellinen -kaitselmus toisin tahtoo, miksei niitä voisi etsiä muualtakin? -Kuinka moni isänmaan jalokin poika on löytänyt kodon ja rauhaisen -haudan ventovierailta veräjiltä! Ihminenhän on vapaa! Mutta miksi -sen haudan pitäisi olla juuri "rauhaisen", miksei se saisi olla myös -suloisen-myrskyinen, jos "koto" sen kummulla vain olisi kultainen? -- -"Kankahias kultamaina, kultamaina lemmimme?" Niin, _siitä_ tosin irti -päästä ei ikinä voisi, sillä synnyinmaan luonto oli painanut ikuisen -leimansa nuorukaisen sieluun, mutta -- -- -- onhan korkeampiakin, -ylevämpiäkin lempimisen esineitä kuin kultaiset nummet ja kankaiden -kivet, ja se on _ihminen_, ihminen semmoisenaan missä tahansa, jossa -kultainen sydän vain löytyy, joka toista sydäntä lupaa vahvistaa ja -elämäntaistelussa auttaa. Sydämmen ympärillä on sydämmen kotimaa! -Mitä, mitä, mitä Jumalan nimessä hänen, ylioppilas Karmin, siis piti -tehdä? - -Näinkö vain ilman muuta hänen erota tulee Nirvanastaan? Ja näinkö -vain rientää syksyiseen, sateiseen Suomeen tuntematonta, tummaa -tulevaisuutta vastaan ja keveästi karistaa päältään koko kesäinen -kummitusjuttu? Ja tovereita tavatessa sitten nauraen kertoa -"säkästyksestään" johonkin "sekarotuiseen venakkoon"? Ei, ei, -tuhat kertaa ei! Nirvananlaisen naisen merkitys ei saanut hukkua -Suomen kylmiin unhojärviin! Nirvana oli toki jotain ihmeellisempää, -täyteläisempää kuin yksikään Suomen salojen sinipiioista, noista -pikkusievistä, nipsanenäisistä, pien-ihanteellisista, mutta tarkemmin -tutustuttua pikkumaisista, koulutyttömäisistä, arkipäiväisistä, -ahdasmielisistä leivänsyöjäin tyttäristä? Nirvana oli toki kaikkia -muita uljaampi, ylhäisempi sekä sielultaan että ruumiiltaan!... - -Kaikkia tämänkaltaisia arvosteluita, epäilyksiä, kysymyksiä ja -ristiriitoja hautoi sankarimme päässään sinä iltana, kun hän -viimeistä kertaa läksi illanviettoonsa tuohon rakkaaksi käyneeseen, -matalakattoiseen naapuritaloon, missä Nirvana häntä jo odotti ja oli -järjestänyt kaikki tuossa pienessä kodissa sen mukaan kuin ainoastaan -järkevä ja hellä naisolento osaa järjestää pyhittääksensä iltatunnit -kokonaan sala-rakastettua olentoa varten, jonka tietää piirtelevän -viimeisiä päiväkirjan lehtiään erikoiselta elämän ajalta... - -Ja Solmu Sortimo tuli ja otettiin vastaan kuni sadunprinssi -satulinnan neitsytkammariin -- ja kas! hänenkin silmänsä loistivat -tänäiltana ihmeellisemmin kuin koskaan ennen, sillä surunsuloiset -sielunraatelut ne olivat hänen silmiinsä kiillon luoneet niin -että kaikki sen näkivät. Ja varsinkin Nirvana sen huomasi ja -ajatteli itseksensä: "Solmu Sortimon silmät olivat kylmiä silloin -kun hän keväällä tänne saapui -- minä, minä olen ne ilmehikkäiksi -kirkastanut, minä ja se, mikä välillämme on!" Ja Solmu Sortimo tunsi -itsekkin olevansa sadun prinssi, joka oli istutettu satulinnan -pyhimmän neitsyen ihanaverisille vierille. - -Kuni siniseen savuun häipyivät muut naiset -- ne olivat nyt hyvät ja -herttaiset nekin -- mutta tämä yksi häälyi likinnä hänen sieluaan -sitä sivellen hienonhienoilla sadun untuvilla ja ihananihmeellisesti -hänen kaihojaan kutkutellen ja lohdutellen. - -Oi kuinka hän, Nirvana, oli armas ja tenhoraikas taivaansinervässä -kotipuvussaan! Hänen silmänsä säteilivät kuin tähdet ja hänen äänensä -soinnahteli kuin etelätuulen suhina lämpöisenä iltana laaksojen -laakerimetsässä... - -Suomalainen ystävä tunsi olevansa häneen silmittömästi rakastunut. -Hän unhoitti että soraääniä kesän kuluessa koskaan oli ollutkaan! Hän -tahtoi häntä suudella... ensimmäisen ja viimeisen kerran, tahtoi -- -eikä kuitenkaan suudellut. Nirvana oli niin puhdas, niin pyhä, niin -majesteetillinen. Sepä se kai olikin joka hyväilyn esti?... - -Tämä oli Solmu Sortimon viimeinen ilta ystävänsä kodissa. - --- Elkää menkö pois koko yönä! kuiskasi Nirvana lempeänleikillisesti. - -Kuinka lohduttavaisesti tällaiset sanat poislähtevään sattuivatkaan! - -"Ei kieli eikä mikään enää estä Teitä rakastamasta! Kohtalo näyttää -määränneen meidän sielumme ja olemisemme yhdeksi!" - -Se oli pieni lippu, jolla nämät merkilliset sanat hohtivat. He -leikkivät viimeisen kerran lipuilla. - -Riemuiten piirsi Nirvana vastauksensa: "Siis terve rakkaus, joka et -erotusta eri kansallisuuksien välillä tunne!" - -Tällaisia yhteensoinnun ajatuksia he vaihtoivat. Mutta suudelmaa -sen merkiksi -- eivät he vaihtaneet. Silmänsä vain paloivat! Oli jo -keskiyön aika. - -Huumautuneena, kuni jotakin pyhää vailla, palasi Solmu Sortimo -asuntoonsa. Kun hän tutki, mitä pyhää vailla hän sieltä tuli, niin -ymmärsi hän että oli tehnyt jotakin luonnotonta sillä ettei vihdoin -viimeinkään ollut Nirvanaa suudellut. Nirvanaa, joka sitä oli -odottanut, sen hän nyt selvästi tunsi!... - -Hän ihan paloi harmista ja kivusta että oli ollut pelkuri. -Pelkuri -- niin pienessä asiassa? -- Solmu Sortimo alkoi samana -yönä ruusunpunaiselle paperille kirjoittaa armaalleen kirjettä, -joka alkoi: rakastan, rakastan, rakastan... ja jossa hän taas -sielutieteellisesti koetti selittää sitä, miksi ei ollut suudellut... - -Hullu mies! Kolminkertaisella "rakastan" sanalla hän koetti korvata -olemattomia suudelmiaan? Aamulla kun hän heräsi ja hänen silmänsä -sattuivat oman maan karttaan, joka koko kesän siinä oli riippunut -hänen vuoteensa vieressä, rukoili hän: - -"Hyvä Jumala, anna minun aina rakastaa Nirvanaa... elämäni loppuun -saakka... ja anna minun ikäni lempiä myös isänmaatani Suomea!" - -Hän todella rukoili, rukoili hartaasti; pitkiin aikoihin ei hän ollut -voinut näin todellisesti rukoilla. - -Sitten hän nousi ja ryhtyi tukkimaan tavaroitaan matka-arkkuihin... - -"Menkäämme kihloihin!" kuiskasi hän sitten armaalleen tavaten -tämän pienessä puutarhassa viimeisessä _rendez-vous'ssa_, mutta -toinen vastasi hänelle lempeästi "ei", vaikka häntä rakastikin. -Vielä rautatieasemalla saivat he tilaisuuden puoli minuuttia -ennen junan lähtöä puristaa toistensa käsiä sekä katsoa toisiansa -syvästi silmiin, ja juuri kun juna läksi liikkeelle, hapuili -poislähtevä nuorimies saattajansa kättä painaakseen siihen hätäisen -suudelman, mutta sieluntuska oli hänet jäykistänyt eikä hän tuntenut -lähestyneensä toista siten kuin rakastavaisten kesken lähestytään -täydellä sielulla. Heidän tunnelmissaan värisi kesällä usein laulettu -mustalaisromanssi: - - Miksi, oi ystävä, noin olet vaiti, - Miksikä kasvosi kalpeat on? - Vai erohetkenkö jäähyväistunne - Sielusi nuoren raadellut on? - - Äl' huoli: pian taasenhan luoksesi palaan, - Ei kohtalo meit' iäks eroittaa voi! - Ma varmasti saavun ja onnemme paistaa, - Ah saavun, ja sulle vain lempeni soi! - - "En usko! En usko! Petos mielessäs väikkyy! - Jo riemuni hetken viimeisen nään... - Miks lähdetkin, armaani, täältä sä poikkeen? - Näin, näin ikipäiviks ma orvoksi jään!" - -Sakea savupilvi tuli matkustajan ja asemasillalla liinaansa -heiluttavan naisen väliin, ja kun ilma taas selvisi vapaaksi, ei -Solmu Sortimo enää rakastettuansa nähnyt. - -Painoi silloin käden sydäntänsä vasten ja oli yksin -- -- -- - -Ja niin erkani ylioppilas Karm satakielten ja rosvojen -satukaupungista sekä Venäjänmaan Nirvanasta, joka hänen nuoren -sydämmensä oli ihmeelliseen tuleen sytyttänyt; ja kiljuen ja -armottomasti vihellellen kuljettivat jyrisevät junat hänet takaisin -isänmaahansa Suomeen --, pieneen, kummalliseen, pikkumaiseen, -itsetyytyväiseen, mutta kuitenkin niin rakkaaseen, niin rauhaiseen, -puhdasilmaiseen, runsasruokaiseen Suomalaisten maahan, missä häntä -ensimmäisinä iloisesti hämmästyttivät Helsingin hyvinpuetut naiset, -jotka näyttivät kesänaikana ikäänkuin kaunistuneilta, vaikka yhä niin -ylpeiltä ja kylmiltä ja niin vierailta... ja miltei vihaisilta... - -Syksy oli tullut. - - - - -KIRJEITÄ YLI RAJAN. - - - Lennätän heti jälkeenne ensi tervehdykseni syntymämaahanne, rakas - Solmu Sortimo, ja toivon että se Teille olisi tervetullut. Mitä - Te silloin mietitte kun juna Teidät kiidätti pois "satakielten - kaupungista"? Oi, minulle se oli kauhea hetki, kun vaunun ovi - sulkeutui ja juna läksi liikkeelle: -- silmissäni pimeni kaikki - ja minun oli pakko tarttua kiinni lyhtypylväästä, jotta en - maahan kaatuisi; sitten näin läpi sumun viime vilahduksen Teistä - vaununikkunassa, me viuhdoimme nenäliinojamme, mutta sitten - täytyi lähteä pois pitkin samaa tietä... ja silloin annoin vapaan - vallan kyynelilleni ja sydän tuntui niin tyhjältä. _Te_ sen - olitte mukananne vienyt! Ah kuinka raskasta on eroaminen, totta - Te sanoitte että jos olisimme hyvästelleet toisemme kuten pitää, - niin olisi ollut helpompi -- antakaa minulle anteeksi, sillä - minun syyni se oli, en tiedä mikä minua vaivasi... Saattamaan - lähtiessä olin päättänyt niin ja niin menetellä, mutta kun Te - siinä seisoitte ikäänkuin kivettynyt sanaakaan sanomatta, niin en - minäkään... Ja viime kohtauksessa ryytimaassa, kun oli vastattava - kysymykseenne, emmekö mene kihloihin, tulin vastanneeksi vain - "en tiedä". Oi miksi minä tätä kirjoitankin? Sanokaa minulle - vilpittömästi, onko tämä kirjevaihto Teitä häiritsevä -- - kirjoittakaa heti suoraan ja silloin sen katkaisemme. Puristan - lujasti kättänne, rakas Solmu Sortimo, ja toivotan sydämmestäni - onnea. - - Nirvana. - - * * * * * - - On jo kymmenen päivää siitä kun läksitte, ainoastaan kymmenen - päivää ja kuitenkin tuntuu kuin siitä olisi hirveän kauvan, niin - vitkaan ovat vuorokaudet kuluneet; päivät työn ääressä ovat - vielä soluneet siedettävästi, mutta taas eilen, sunnuntaina, - jolloin olin niin tottunut Teidät näkemään ja menemään kävelyyn - yhdessä... oo noita iltoja, luulin että tulen mielenvikaan. En - jaksanut itseäni hillitä, vaan kirjoitin Teille muutamia sanoja, - sanokaa milloin saitte sen kirjeen? Myös palautin takaisin erään - nimellenne saapuneen postilähetyksen, mutta tiistaina itse sain - Teiltä kirjeen Pietarista. Armas, kallis Solmu Sortimo, kuinka - Te kärsitte ja kuinka Te olette hyvä sääliessänne minua, että - minäkin kärsin, mutta minusta näyttää kuin sen päinvastoin - pitäisi Teitä lohduttaa. - - Miksi meidän täytyi erota? oi kuinka olisin halunnut olla - kanssanne Pietarissa, oi kuinka olisin tahtonut huudahtaa: - ottakaa minut, elkää jättäkö -- en jaksa enää salata - tunteitani... olkaamme edes yksi päivä yhdessä! Kuinka tuhmia - lapsia me olimmekaan, mitä varten ja ketä varten me kannoimme - naamareita -- säälien toinen-toistamme? mutta kuinka se minulle - toisinaan maksoikaan epäinhimillisiä ponnistuksia ja mikä - minut kulloinkin lieneekään pysähdyttänyt -- pelkäsin kai että - ero tuntuisi vielä raskaammalta. En minä Teitä mistään syytä, - minulle Te olette kaikista kunnioitettavin, suloisin, kallein - ihmisolento, ja yksi vain minua lohduttaa, se että me vielä - näemme toisemme ja siihen minä lujasti uskon -- yhdistäähän - Jumala aina rakastavat sydämmet! ja vaikka nyt onkin vaikeata - edeltäpäin tietää, niin minä kuitenkin uskon ja lohduttakoon - Teitä se että minä koetan toimia siihen suuntaan. - - Teidän poislähtönne jälkeen on meillä ollut paljon työtä ja - kentiesi se on auttanut kestämään ensi eron kaiken katkeruuden. - Mutta viime perjantaina saavutti minut sellainen sieluntuska - ja niin oli raskasta etten voinut ymmärtää, mitä ympärilläni - kysyttiin, en kenenkään kanssa puhellut ja hapuilin nurkasta - nurkkaan kuin veteen viskattu -- siten sain eletyksi sunnuntaihin - asti, ja aioin Teille kirjoittaa -- silloin sain Teiltä avonaisen - kortin, jossa Te lupaatte kunnollisemmin kirjoittaa heti kun - olette saanut asunnon ja järjestänyt olonne. Odotin maanantain, - tiistain -- ei vieläkään kuulunut, jolloin huomasin että Te ensin - odotatte minulta. "Hän on kipeä, hänelle on sattunut ikävyyksiä - jonkun ilkeän naisen tautta." Enhän tiedä mitään, millä mielellä - Te palasitte isänmaahanne, ja postikortistanne on mahdoton sitä - päättää; kaikki tämä tekee mieleni rauhattomaksi ja sentähden en - vielä vastaa mitään kosimiseenne... - - Rakas Solmu Sortimo, en ole muistanut pyytää Teitä - tekemään minulle sitä mielihyvää että unohtaisitte kaiken - vastenmielisyytenne jotakin meidän perheen jäsentä kohtaan; - tietäkää että jokainen ihminen miellyttää yhtä -- toista ei; jos - sitä siis ei voi korjata, niin ainakin voipi unhottaa, mutta - tuomitakseen toisen puutteita, täytyy ensin olla varma perustus, - vaan missäpä on täydellisyyttä? Jokainen ihminenhän on luotu - Jumalan kuvaksi, ja pelkän pahan etsiminen ihmisessä merkitsee - veron vaatimista Jumalalta, niin ainakin minä sen ymmärrän. - - Hyvästi nyt, en voi enempää kirjoittaa... tietäkää että kaikki - sunnuntait tulevat pyhitetyiksi Teille, niinä päivinä minä - olen Teille kirjoitteleva, niinä päivinä olen lukeva teidän - entisiä kirjeitänne ja haaveksiva tulevaisuudesta, kauniista - ja onnellisesta tulevaisuudesta. Jos minun rukoukseni kantavat - Jumalaan asti, niin Te, minun oma Solmu Sortimoni, tulette - onnelliseksi ja kaikki teidän toiveenne täyttyvät -- ja sitä - samaa minäkin sielustani toivon. - - Teidän Nirvananne. - - P.S. Kaikki omaiseni lähettävät Teille terveisensä eikä heillä - ole mitään vastaan: ottaa Teidät pojaksi ja veljeksi meidän - perheeseemme. - - * * * * * - - Satakielten kaupungista 18 p. lokak. 18.. - - Suuresti-kunnioitettava, rakas ystävä Solmu Sortimo! Kuinka - iloinen olenkaan että olette ruvennut saamaan hermolääkärin - hoitoa, Jumala suokoon menestystä -- kuinka minä kunnioitan tuota - ihmistä! Kuvauksestanne päättäen ei hän ainoastaan tee Teitä - ruumiillisesti terveeksi, vaan myös henkisesti Teitä parantaa, ja - se on pääasia. Oi, minä uskon täydellisesti sellaisen parannuksen - apuun, suokoon Jumala, sanon vieläkin. - - Olin hyvin, hyvin iloinen kirjeestänne, juhlapäivä on minulle - se päivä, jolloin saan Teiltä kirjeen, tuollaisen pienellä - käsialalla kirjoitetun. Niin tosiaan, minulla oli aije matkustaa - peräänne Pietariin heti kun korttinne olin saanut... Mutta - rakastittehan Tekin minua ja tahdoitte jäädä "satakielten - kaupunkiin", vaan tokko jäitte? sillä Te tiesitte että Teidän oli - pakko lähteä Helsinkiin ja Te matkustitte, vaikka sydän repeili - kivusta. Samoin minäkin saatoin kuolla paikalleni ja kuitenkin - jäin -- velvollisuuteni orjattarena. Mutta rakas ystävä, elkää - hyökätkö sisarteni kimppuun, turhaan Te luulette ettei heitä - rasita tämä riippuvaisuus, jokainen meistä olisi aikaa sitten - halunnut ottaa jonkun toimen ja siten auttaa perhettä, mutta - siinäpä se juttu justiin on ettei mamma meitä päästä hajaantumaan - vierasten ihmisten sekaan, vielä vähemmin Sodomaan ja Gomorraan - s.o. Pietariin. Mutta miksi ei mamma meitä päästä? -- siksi että - paljon rakastaa ja säälii meitä, hän tietää, kuinka turmeltunut - on mailma, hän on uhrannut koko elämänsä meidän hyväksi ja - joka-hetki meistä huolehtinut, vaikka meitä on ollut 12 henkeä, - me olemme kasvatetutkin kokonaan toisella tavalla kuin nykyinen - sukupolvi ja sentähden onkin vaikeata tehdä ystävyyden liittoja - nykypolven kanssa (varmaan Tekin huomasitte ettei meillä ole - tuttavia, sentähden että olisi mahdotonta toisiaan ymmärtää). Ei, - meidän Mamasha on pyhä nainen! - - Niin, minä tahdoin ensin odottaa Teidän kirjettänne ja - nimenomaan kirjettä kotimaastanne, jossa omat kansalaisenne - Teidät ympäröisivät; en minä peljännyt Teidän tuttavuuksianne - naisten kanssa, vaan kotoisten olojen vaikutusta sieluunne. Eikä - aavistukseni minua pettänytkään, Teidän vakaumuksenne ikäänkuin - alkoi horjua -- Te pelkäätte tapaavanne minut muuttuneena, - turha pelko: minä jään entiseksi, mutta tietenkin ulkomuoto - voipi muuttua ajan mukana ja myöskin surun tautta, tottapuhuen - olen nytkin laihtunut ja silmäni ovat rauenneet -- niin sanovat - kaikki, vaan Te luulette että lakkaatte rakastamasta minua - sellaisena? kuinka itsekästä! Vaatia rakkaudelleen täydellisyyttä - kaikissa suhteissa ja jos sattuu pienikään muutos ulkomuodossa, - niin jo on valmis lakkaamaan rakastamasta? Mutta mitäs varten - on silloin sielun kauneus olemassa? -- Ei, minun rakkauteni - seisoo korkeammalla. -- Minä olen läpielänyt Teidän kauhunne - rakastua vieraisiin kansallisuuksiin, olen läpielänyt myös - jo rakkauteni, mutta ainoastaan _kotimaahani_ nähden, kunnes - ilmausi tämä täyden, pyhän rakkauden tunnustus, mutta mitäs nyt, - taasko se horjuu? -- ei, sen Te, rakas oma Solmu Sortimoni, - tahallanne kirjoititte kauhusta, jotta minä itseäni säälisin - enkä rasittaisi itseäni liialla työllä, mutta se on minun iloni, - työ yksin vahvistaa ja jalostaa ihmistä, niin, enkö arvannutkin - oikein Teidän ajatuksenne? Mutta mitä varten tuo Teidän - rakkautenne isänmaahanne? minäkö tässä olen estämässä Teitä sitä - rakastamasta? Ja minkä leiman on minuun muka painanut Venäjänmaa? - Kirjoittakaa minulle niin usein kuin voitte, Teidän kirjeenne - minua vain ylläpitävät. Paperi oli kylmää silloin kun me - joka-päivä saimme toisemme nähdä ja mitään puhumatta turvauduimme - paperiin, mutta nyt täytyy vain kiittää että on olemassa paperia, - millä voi välittää ajatuksiaan. Kirjoittaisin Teille joka-päivä, - jos vain saisin yhtä usein vastauksia... - - Ja minä rakastan Teitä ja olen valmis sen sanomaan koko - mailmalle, mutta mistä nuot epäilykset ja epäluulot Teidän - puoleltanne? - - Nyt vastaan toiseenkin kirjeeseenne yhteenmenoon. Kuinka Te - olette hyvä, kuinka Te olette sydämmellinen ja kuitenkin, - niin vaikeaa kuin se minulle onkin, täytyy minun kuitenkin - vastata Teille kieltävästi. Mitä varten minä matkustaisin - Teidän omaistenne luo, eihän meidän häitämme koskaan tule - olemaan, joskohta minun omaiseni eivät minua kiellä ja toivovat - minulle vain onnea, mutta minä en heitä jätä. Tokkohan tulisin - onnelliseksi, jos minun täytyisi ostaa onneni kymmenen minulle - läheisen ja rakastetun ihmisen onnettomuudella -- kuka niin - itsekästä tekoa uskaltaa? Ja sentähden, rakas Solmu Sortimo, - kuinkas me voisimme mennä kihloihin -- miksi minä Teitä tahtoisin - sitoa tulevaisuuteen, joka ei mitään lupaa? Te olette nuori, - Teidän täytyy olla vilkkaassa seurassa, Teillä täytyy olla - tuttavia ja kenties heidän joukostaan löydätte itsellenne sopivan - vaimon, ja se täytyy muistaa ettei sielu ole ripustettu ihmisen - ulkopuolelle, vaan se täytyy etsiä... Ah, Solmu Sortimo, kuinka - helppo minulle näihinasti on ollut antaa kieltävä vastaus niille, - jotka ovat pyytäneet kättäni, ja kuinka vaikeata minulle on - tänään näiden rivien kirjoittaminen, mutta, rakas ystävä, enhän - kertaakaan ole luvannutkaan Teidän vaimoksenne tulla. Vaan minä - olen Teidän ystävänne, Teidän hyvä haltijanne ja siksi olen jäävä - siihen asti kunnes Teidän lempenne liekki minuun sammuu. Asua - samassa kaupungissa, nähdä usein toinentoisensa, kävellä yhdessä, - vaihtaa ajatuksia ja tunnelmia -- kas siinä minun haaveeni. - - Ja nyt jääkää hyvästi toiseen kertaan, rakas Solmu Sortimo, elkää - rangaisko minua pitkällä äänettömyydellä, vaan kirjoittakaa pian. - Jääkää terveeksi ja onnelliseksi, sitä toivoo sielustansa Teitä - rakastava - - oma Nirvananne. - - * * * * * - - Venäjältä 2 p. marrask. 18.. - - Armas, kallis, Solmu Sortimo! - - Antakaa anteeksi minun viime kirjeeni, minä olen sitä suuresti - katunut, se on minua kovasti vaivannut ja mitä minä olen kärsinyt - tällä viikolla, on mahdotonta sanoin selittää. Luonnollisesti - minä Teitä säälin ja itseäni myös ja kauhusta Teidän tähtenne - jumalaties mitä mielessäni haudoin. Ja millä tuskalla minä - joka-päivä odotin postinkantajaa eikä kirjettä Teiltä kuulunut, - kahtena viime päivänä päätin että Te olitte kuollut -- kauhea - kidutus! olin jo aikeessa kirjoittaa tuttavillenne tiedustaakseni - Teistä, mutta onneksi lauvantaina sain Teidän kirjeenne, jota - en ensin käsialasta tuntenut Teidän kirjoittamaksenne, silmät - näkivät, vaan eivät uskoneet. Ja kuitenkaan tätä kirjettä ei - ollut kirjoittanut minun rakas Solmu Sortimoni, vaan _monsieur - Karm_! Nuo hirmuiset sanat, joista Te huomautitte, olivat minulta - ryöstäytyneet synkässä mielentilassa: sisaren epätoivoinen - sairaus, avuton vanha äiti ja muu ympäristö, se kaikki löi kuni - Jumalan rangaistus leimansa minun kirjeeni sanoihin. Ikäänkuin - Jeanne D'Arc -- jonka täytyi elää ainoastaan toisten tähden ja - kun oli pelastanut isänmaansa, kuninkaansa ja kansansa, rakastui - ja täytyi astua kuolemaan. - - Mutta ei minua kuitenkaan jätä toivo jälleen nähdä toisemme ja - olla yhdessä, uskon myös kohtaloon ja jos en kirjoita Teille - kirjettäni, niin se ei vielä merkitse sitä etten ole koettanut - parastani, ja jos kohtalo on edeltäpäin määrännyt meidät - toinen-toisillemme, niin minun aikomukseni onnistuu -- järjestän - perheasiat ja olen vapaa, ja voin silloin kokonansa kuulua - rakastavalle miehelle. Mutta tämän aikomuksen toteuttamiseen en - ryhdy ennenkuin olen saanut Teiltä vielä yhden kirjeen ja sen - sisällöstä sitten päätän -- suostunko vai en... - - Mutta miksi Te niin vähän kirjoitatte itsestänne, kuinka olette - järjestänyt raha-asianne? Oi rahat! ne ovat yhteiskuntaelämän - vipu ja ilman niitä ei ihminen kykene sormeaankaan liikauttamaan. - Jos jommalla-kummalla meistä olisi vähänkin rahoja, niin tokko - olisimme niin kaukana toinen-toisestamme, tokko näin kiusaisimme - itsiämme? - - Iloitsen Teidän terveydenhoidostanne ja jos minun rukoukseni - tulevat kuulluiksi, niin Te tulette terveeksi, suoritatte - onnellisesti tutkintonne ja me saamme kohta nähdä - toinen-toisemme. Au revoir, armas Solmu Sortimo, joka-päivä, - jokahetki minä Teitä ajattelen. Olkaa onnellinen, elkää tuomitko - elkääkä toruko omaa - - Nirvana raukkaanne. - - * * * * * - - 23 p. marrask. 18.. - - Suurestikunnioitettava herra Karm! - - Tänään on tasan viikko siitä kun sain Teidän kirjeenne. Tiedän - hyvin että Te minun vastaustani odottaessanne ensin olette - tuskaillut, sitten suuttunut, viime päivinä heittäytynyt - välinpitämättömäksi ja nyt haluatte ainoastaan tietää syyn - minun pitkään vaikenemiseeni. Kuinka sen Teille selitän? - Tiedättekö että Katariina Suuri oli oikeuttarakastavainen - Hallitsijatar, joka ei koskaan allekirjoittanut papereita - ollessaan hermostunut -- samallaisessa sieluntilassa olen minäkin - ollut ja sentähden pelkäsin kirjoittavani paljon liikaa. Niin, - suurestikunnioitettava herra Karm, Teidän kirjeenne kummastutti - minua monessa suhteessa, vaikka olinkin varustautunut johonkin - tuollaiseen -- sanokaa eikö se ollut totta että aavistin oikein - Teidän kestämättömän viehätyksenne, jo ensi kirjeessä minä - kyselin kaiken kotimaisen vaikutusta sieluunne ja Te vielä - vertasitte itseänne johonkin Turgenjevin sankariin? mitä kummaa - Te hänestä luulette saavanne? Ei myöskään vertaus Jevgenij - Oneginista kuulu peliin. Tuulenpa että Pushkin paran luuranko - kääntyisi haudassa, jos tietäisi että on ihmisiä, jotka ottavat - malleja Jevgenij Oneginista. Pushkin kirjoitti opettaaksensa - nuorta polvea, jotta eivät erehtyisi kuten sen kirjan sankari. - Mitä varten Te minulle syötätte noita runonsanoja: "En luotu - oo ma onnen teille"... j.n.e.? Vai olenko minä muka menetellyt - kuin Pushkinin Tatjana? Olen täysin vakuutettu Teidän terveestä - sydämmestänne ja päästänne -- sentähden Te myös voitte terveesti - arvostella -- on suuri eroitus ottaa vaimo ylellisyyskapineeksi - tai naida sellainen, joka voipi olla ystävä ja toveri, jakaa - ilot ja surut ja hankkia keinoja aineelliseen elämään -- kas - siinä aarre, jota täytyy hakea päivällä lyhty kädessä, mutta Te - näytte ihailevan vain vieraita aarteita -- oletteko tullut siitä - rikkaammaksi? -- mutta kun vanhuus tulee, niin eihän kukaan - päästä lämmittelemään kotilietensä ääreen... Ja mitä varten Te, - hyvä ihminen, kirjoittelette kaikkia noita sanoja: taloudellinen - asema, toivoton tulevaisuus, lapset, suomenkieli -- itsehän Te - kirjoitatte että minä olen kieltäytynyt olemasta Teidän vaimonne, - miksi siis kirjoittaa kaikkea tuollaista, koska kaiken loppuna - on Teidän sammunut rakkautenne? -- ne ovat kaikki karvaita - pillereitä, jotka kirjeen lopussa olette hiukan sokeroineet. - Suokaa anteeksi, mutta minä en ymmärrä tuollaista tunnetta: - "tänään rakastan, mutta huomenna en", sellainen tunne on kuin - maa, jossa ilmanala alati vaihtuu ja jossa siis ei voi kasvaa - yksikään kasvi. Ja kärsimystä rakastetun olennon vuoksi pidätte - Te vain sairaana mielikuvituksena? Surullista, sangen surullista! - kuten näen, olette Te kokonaan muuttunut ja jos tämä merkitsee - Teidän terveeksitulemistanne, niin parantukaa herrannimessä, ensi - kertaa minä vain kuulen että terveeksi-tuleva ihminen muuttuu - kiveksi?... - - Vielä lisään että moisen kirjeen kirjoittamiseen on Teidät - kiihoittanut kauhistus siitä ettette tietänyt minun aikomustani - sekä se lähetystoimi, jonka olette ottanut velvollisuudeksenne - maatanne ja kieltänne palvellaksenne -- Te muka olette se kipuna, - jonka täytyy sytyttää tuli isänmaatovereinne sydämmiin, vieläpä - näyttää hyvää esimerkkiä -- ja se on muka huono esimerkki, jos - naipi ulkomaalaisen, täytyy kehua omaa maata ja omia naisia, - mutta tahtoisinpa tietää, mitä Teidän naisenne ovat tähän asti - tehneet _Teidän_ hyväksenne? - - Suokaa anteeksi että tämä kirje käy samaan nuottiin, mutta - minun oli mahdotonta jättää rauhaan Teidän virheellisiä - vertauksianne... Meidän haaveilumme lienevät siis loppuneet, - mutta haluaisin tehdä Teille vielä yhden kysymyksen: missä aiotte - viettää kesänne? - - (Sitten seurasi seikkaperäinen kuvaus suuresta tulipalosta, joka - oli sattunut tuossa "rosvokaupungissa".) - - Kuutamokävelyt -- ne ovat totisesti olleet ja menneet. - - Jääkää hyvästi, olkaa terve ja onnellinen, sitä toivoo - sielustansa Teitä _kunnioittava_ - - Nirvana Eidmann. - - * * * * * - - Suomesta, "Kivien ja kantojen maasta" marraskuun 24 p. 18.. */ - - Nirvana, ystävä armahin mailmassa! - - Juurikaan luin kirjeenne. En uskonut että _Te_ niin ivallisesti - osaisitte kirjoittaa! Näyttää siltä kuin emme enää toisiamme - vähääkään ymmärtäisi. Ja jollen olisi niin terve kuin tällä - hetkellä olen, niin minä Teidän pilkallisista sanoistanne olisin - joutunut epätoivoon ja kironnut Teidätkin iäksi. - - Nytkin kiroon itseäni tällä huonolla hetkellä. Te vihaatte minua - -- ainakaan ette rakasta. Eikä kummakaan -- olen eriskummallinen - houkkio vailla omaatuntoa, vailla tervettä järkeä. Jääkää - hyvästi! Mutta sentään, kun mietin: olisittehan voinut lähettää - tuon "ilkeän kirjeeni" takaisin. Pyydän Teitä: tehkää se - vieläkin. Ja olkaa hyvä: viskatkaa muut kirjeeni tuleen, - jotteivät Teitä kiusaisi. En tahdo olla viattomien kiusaaja, en - tahdo turmella enkä tappaa Teitä sanoillani. - - Jääkää hyvästi! Me olemme toinen-toisellemme ventovieraat. Emme - käsitä toinen-toisemme leikinlaskuakaan. - - Te olette eheä luonne -- minä rikkonainen. Te näytte tietävän - miksi elätte -- minä sitä en tiedä. Te olette taivaan lapsi -- - minä lienen joku ruhjokas helvetin sumusta. Eroitus on todellakin - suuri. Minä rakastin Teitä katkerasti -- minä Teidän sydämmenne - särjin. - - Anteeksi en pyydä. Minä olen "kivi", kuten itse olette - minua nimittänyt: Kivi ei pyydä anteeksi koskaan, vaikka - siihen kuinka kipeästi joku loukkaantuisi. Ja kukapa kivelle - anteeksiantaisikaan? Ei kukaan -- ei ainakaan nainen, jonka - suonissa virtailee ylpeä veri. - - Minä voisin nyt itkeä, mutta en tahdo itkeäkkään. Särkyköön - kaikki tässä kirotussa mailmassa. Kivettyköön naisenkin sydän, - joka voisi lievittää -- niin, se on ainoa, mikä voisi pehmittää - meitä huonoja miehiä. Mutta elkööt he itse tästä tietkö. - Elkööt tietkö, mikä voima ja vaikutusvalta heillä olisi meidän - ylitsemme, jos he tätä oikein käyttäisivät. - - Naurakaamme kaikelle! Samantekevää, -- mitä Teille kirjoitan. - Jokaisessa sanassa Te jotakin vainuatte (mutta minä en osaa - Teidän kieltänne hyvin, huomatkaa toki sekin). - - Olen suutuksissani nyt; runollisestiko suutuksissa? -- en - tiedä. Itseeni minä enimmin olen vihastunut. Eikä minua lohduta - saada näin kirjoittaa, vaan kirjoitan kuitenkin, vastailen muka - kirjeeseenne. Kiitos siis kirjeestänne! Mainio kirje se minulle - oli! En minä ole juovuksissa. En minä ole suutuksissa. Olenko - hullu? En, jumalavarjelkoon. Te olette tietysti oikeassa. Missäkö - minä vietän tulevan kesäni? kysytte Te. Haudassa, haudassa, - armas Nirvanani! Siellä on niin pehmoista ja lämmintä. Saattakaa - minut sinne, armas! Ja itkekää, nyyhkyttäkää hyvin hiljaa, jotta - en heräisi. Oletteko valmis? Kiitän Teitä suuresti, olette - aina ollut minulle niin hyvä. Ette koskaan ole kostanut pahaa - pahalla... - - Mutta miksi kuollakkaan? En tahdo kuolla. Kuolema on kamala. - Mutta elämä -- Teidän kanssanne -- ihana. Vaan Te olette siellä - -- ja minä täällä eikä siltaa välillä ole. - - "Sammunut rakkaus?" muistan Teidän kirjeestänne. - - Ei! Te olette erehtynyt. Minä en ikinä Teitä unohda. Kuuletteko? - Jääkää hyvästi. Teitä rakastava - - Solmu Sortimo eli kuten tahdotte _monsieur Karm_. - - * * * * * - - Suomesta joululoman aikoina. - - Arvoisa Ystävä. - - Aikomukseni on nyt lakata kirjoittamasta Teille ruikuttavia - kirjeitäni. Minua itseänikin jo hävettävät. Siispä tästälähtien, - kun surumieli minut valtaa ja sieluani repii epäilys ja - elämäänkyllästys, lupaan olla tarttumatta kynään Teille - murheitani muka purkaakseni. Se näet ei ensinkään kannata. Aijon - purra hammastani ja itkeä niin ettei yksikään nainen sitä kuule. - Sillä tietenkin minäkin tahdon olla mies ja menetellä miehevästi. - Oo, kuinka me miehet osaamme olla "mieheviä", jos vain tahdomme. - - Mitä lemmentunteisiin ja suhteisiimme tulee, alan tulla siihen - huomioon ja kokemukseen että kaikki rakkaus onkin vain kauheata - _heikkoutta_ ihmisessä. Kuta lujempi ja voimakkaampi ihminen on, - sitä vähemmän kaipaa hän hempeyttä s.o. rakkautta. Uskokaa pois - että n.s. rakkaus on ainoastaan sielun ja ruumiin heikkoutta eikä - mitään muuta. Hyvästi siis. Kunnioituksella: - - Sortimo Karm. - - P.S. Huomenna matkustan takaisin pääkaupunkiin. - - * * * * * - - Suomen "Sodomasta ja Gomorrasta" maalisk. 8 p. 18.. - - Oi Nirvana, totinen ystävä! - - Mitä olette Te minusta ajatellut itsepäisen vaikenemiseni - aikana? Suruko, suuttumusko vai kylmä välinpitämättömyyskö on - asunut Teidän jalossa sydämmessänne muistellessanne suomalaista - tuttavaanne, jonka kanssa sallimus Teidät vei salaisiin - sielullisiin suhteisiin, mitkä eivät koskaan unhoitu? Tunnen että - itseksenne olette ajatellut tähän tapaan: "hän, minun suomalainen - kiveni, olikin halvempi kuin koskaan olisin uskonut!" Eikö totta - että olette näin tuntenut? - - En mitään uutta luule voivani Teille itsestäni kertoa, vaikka - Te sanotte olevanne huvitettu kaikesta. Saavuttuani tänne - pääkaupunkiin maaseudulta (matkalla oli kauhea yö, ukkonen ja - salamat keskellä talvea), oleskelin viikkokauden vailla omaa - asuntoa erään toverini luona, joka asuu yksinäisessä talossa - jyrkällä merenrantakalliolla, hiukan syrjässä kaupungista. Sieltä - on mahtava näköala merelle, joka juuri niinä päivinä peittyi - jäähän majesteetillisesti välkkyen auringonpaisteessa. Silloin - olivat illat kuutamoisia, mutta kylmähköjä, ja palatessani - iltaisin yksikseni kaupungilta yöksi tuohon satunnaiseen - turvapaikkaani, olin tavallisesti synkällä tuulella: olinhan - niin yksinäinen ja orpo kylmässä mailmassa, minulla ei ollut - menestystä opinnoissani, kenenkään ymmärtämättä ja kohtalon - vainoomana maleksin elämäni tietä -- ikuinen ikävä rinnassa... - en mihinkään kelvannut, minulla oli vain mielikuvitus, jota - kaikki halveksien nauroivat ja nauraisivat vielä enemmän, jos - tietäisivät kaikki... Ja minua pidettiin pelkurina sentähden - etten uskaltanut elää kuten muut... Huokaillen menin joka-ilta - levolle tuossa merenrantatalossa ja kauvan kuuntelin rajun - pohjatuulen suhinaa aution huvilan nurkissa. "Mitä olinkaan - taas tullut tänne pääkaupunkiin, päiväni kuluivat hukkaan enkä - työhön pystynyt, vaikka kuinka koetin?" Alakuloisesti liekehtivän - kynttilän ääressä lueskelin jotakin norjalaista runokirjaa, - jonka olin sattunut käsiini saamaan toverini huoneesta; tämä - herra ei koskaan iltaisin ollut kotona, vaan palasi tavallisesti - myöhään yöllä ahkerasti kirjoittaen jatkoa aamupuoleen saakka - kansalliseen teokseensa -- hänellä on ihmeteltävät sielun ja - ruumiin voimat. Mutta minä, minä en ollut mitään, minä en mitään - ehtinyt, minussa ei ollut mitään ehyttä, ei edes ehyttä ilkeyttä. - - Mutta kylliksi jo siitä, 1 p. helmikuuta muutin nykyiseen - asuntooni kaikkine kamssuineni, kirjoineni ja huiluilleni. - Tämä paikka on myös syrjässä kaupungista, erään sillan takana - saaressa. Minulla on hyvä huone ja eräinen sisäänkäytävä. Täällä - on sangen puhdasta ja hoito hyvä. Isäntäni on puolalainen - tehtailija, naimisissa ruotsiapuhuvan suomettaren kanssa. Heillä - on vain yksi tytär, joka on 18 vuotias ja kulkee yhteiskoulua; - tulevana vuonna hänestä luultavasti tulee ylioppilas. Tahdotte - tietenkin tietää, millainen tämä tyttö on. Sanonpa. Hän on sangen - musikaalinen niin että soittelee kolmea eri soittokonetta ja - oli tuonoin aivan hulluuteen saakka hurmaantunut italialaiseen - oopperaseurueeseen, joka täältä läksi sinne Venäjälle. Tietenkin - hän myös laulaa esim. Verdin Trubaduuria, Mendelssohnin Ave - Mariaa, Santa Luciaa j.n.e. ja luulisi häntä tästä päättäen - hyvin miellyttäväksi nuoreksi naiseksi. Mutta hänessä ei - mielestäni ole ollenkaan sitä oikeata naisellisuutta, sitä, - jotakin semmoista, mitä naisessa välttämättä täytyy olla ja - vaikka hän laulaa tunteellisia lauluja, ei hänellä itsellään - kuitenkaan ole mitään erikoista tunne-elämää, ei ole esimerkiksi - mitään himoa romaaninlukuun, vieläpä hän rohkenee kaikkea - sellaista itseviisaasti tuomitakkin -- kaikki kaunokirjallisuus - on muka valhetta, sancta simplicitas! -- ja sentähden en juuri - nimeksikään hänen kanssaan soinnu. No, ei hänkään minusta - juuri välitä eikä minua kunnioita. Perheen kanssa olen yksissä - ainoastaan ateriain aikana. Minusta tuntuu etten koskaan - tällaisen helsinkiläisen perheen kanssa oikein tutustu enkä - kotiinnu -- toista oli siellä Venäjällä teidän luonanne. Täällä - olen hirmuisen kylmä -- eivätkä he koetakkaan minuun lietsoa - mitään lämpöä. Niinpä istun siis enimmäkseen omassa huoneessani - ja työskentelen, niin, nyt taas sentään saatan työskennelläkkin, - taivasties kuinka monta päivää tätä kestää. Aamuisin usein käyn - läheisissä metsissä hiihtelemässä. Helmikuun iltoina tulin - tehneeksi muutamia laulujakin, vaikka olin pyhästi päättänyt - etten moisiin nyt puutu niinkauvan kun lukuseikkani ovat - retuperällä. Luen nyt kurssia epätoivon vimmalla ja hätääntyneenä - -- jospa käsittäisitte, kuinka hullunkurisessa ja surkeassa - asemassa tämän tautta olen... Antaudun tuntemattoman vallan - alle... en ensi kertaa elämässäni ole turhaan työskennellyt, jos - minun huonosti käy; en ensi kertaa ole jäänyt vaivojen palkintoa - vaille, jos kaikki hukkaan menee. Kenties on niin jotenkuten - määrätty että epäonnistumiseni tautta on pakko lopultakin - nöyrtyä, sillä minussa on paljon ylpeyttä ja kunnianhimoa. Ja - minä halveksin ihmisiä... - - Ah, Nirvana, entinen ystäväni, suopea sieluni, jolle niin paljon - olen murhetta tuottanut, rukoilkaa puolestani, rukoilkaa 2 p:nä - huhtikuuta klo 8 illalla (silloin on tutkintoni), pyydän Teitä. - Ehkäpä _Teidän_ rukouksenne auttaa. Minä tiedän että tämä on - naurettavaa, mutta rukoilkaa kuitenkin. - - Ja nyt hyvästi, hyvä ystävä, paras ystävä, ihana suuri sielu. - - Teitä rakastava (jos enää niin uskallan sanoa) - - Solmu Sortimo. - - * * * * * - - Pari vuotta myöhemmin. - - Ainokainen ystävä, Solmu Sortimo! - - Tunsin hengessäni että saan Teiltä kirjeen ja erehdyin - laskuissani ainoastaan kaksi päivää. Minua suuresti huvittavat - Teidän matkustuksenne isänmaassanne, olkaa armas; kirjoittakaa - niin paljon kuin mahdollista kaikista vaikutelmistanne -- tietäen - että jokainen lause, jokainen sana tuo minulle valonsäteitä - minun yksitoikkoiseen elämääni. Minua eivät kirjeenne enää - voi loukata, minä voisin kirjoittaa Teille joka-päivä. Mutta - miksi Te minua yhä nuhtelette tuosta vanhasta asiasta? - Tottatosiaan en minä voinut uhrata kymmenen minulle läheisen - ihmisen rauhaa ostaakseni omaa onneani, ja tokko Tekään - olitte oikein vakuutettu rakkaudestanne, joka minusta näytti - kestävän ainoastaan kotimaanne rajalle asti? Hetihän Teissä - siellä syntyi epämääräinen ajatus etten minä, osaamatta Teidän - kansalliskieltänne, voisi tehdä Teitä onnelliseksi? Eikö siinä - ollut kyllin oireita purkaukseen? Minä puolestani sanon Teille - vakavasti että olen yksinomaa Teitä rakastanut ja rakastan - vieläkin Teitä kaikkine puutteinenne sellaisena kuin olette, oi, - yksin Jumala tietää, kuinka minä kestin tuon eron... - - -- -- Nirvana. - - - - -VIELÄ KERRAN. - -13. - - -Viides vuosi on vierimässä siitä kun ylioppilas Solmu Sortimo Karmin -ensimmäinen vakava lemmenleikki sattui tapahtumaan siinä pienessä -venäläisessä kaupungissa, missä satakielet olivat laulelleet ikkunain -alla ja missä rosvot öisin olivat kiipeilleet itse ikkunoissa. -Ei ollut hän luullut sinne enää koskaan takaisin palaavansa, ei -koskaan enää näkevänsä Nirvana nimisen naisen kasvoja, mutta -ihmeellinen kohtalo, joka ihmislasta viskelee vastakkaisten rantojen -välissä, oli toistamiseen hänet ajanut laajaan Venäjänmaahan, -vieläpä sijoittanut vuosikaudeksi asumaan erääseen mustanmullan -seudun suureen yliopistokaupunkiin. Ja kun Suomen joulu taas alkoi -lähestyä ja slaavilaisen troikan kulkusten kilinä kaikua läpi -viilenevän ilman, silloin heräsi hänen yksinäisessä sydämmessään -- -hän näet oli yhä naimaton nuorimies -- omituinen halu vielä kerran -poiketa tervehtimään vanhoja ystäviä, ja hän päätti -- ensin siitä -ilmoitettuaan iloisesti hämmästyville Eidmann-sisaruksille -- viettää -joululomansa tuossa nuoruutensa muiston hiljaisessa sopukassa. Oli -joulukuun 15 päivä, kun juna häntä läksi kiidättämään pitkin sitä -vähäliikkeistä haararataa, jonka päässä sijaitsevaan pikkukaupunkiin -hän oli rautatiepilettinsä lunastanut. - -Solmu Sortimo Karm ei ollut syvemmin tehnyt itsellensä selkoa, miksi -vielä tahtoi tavata entistä ystävätärtään. Hänen mielessään leikitsi -ehkä kuvia sellaisia, jollaisia voi liikkua ainoastaan sellaisen -nuoren miehen sielussa, joka alati haaveksii huimaavia odottamattoman -onnen unelmia, samalla kun pelkää todellisuuden kouristavia -katkeruuksia, joita nautinnonhalussaan jo on saanut maistaa. - --- Milloinka olemme perillä? kysyi hän konduktööriltä, joka jo kulki -matkalippuja takaisin keräillen. - --- Täsmälleen kymmenen minuutin kuluttua, baarin, -- vastasi parrakas -konduktööri, -- lisäten ystävällisesti: -- Herra taitaa olla ensi -kertaa matkalla meidän kaupunkiimme?... - -Mutta suomalainen ei kysymystä näyttänyt kuulevan. Tieto pian -toteutuvasta mielihaaveesta oli hänet äkisti säpsähyttänyt ja -pannut vaipumaan omituiseen tunnelmaan, jota voisi nimittää ihmisen -hiljaiseksi rukoukseksi tuntemattoman elämänkohtalon ratkaisijan -edessä. Hän rukoili siinä voimaa kiusausta vastaan, jonka pitkällinen -kärsimys hänessä oli synnyttänyt, päättäen olla "niin hyvä kuin -mahdollista", jotta taas puhtaalla omallatunnolla voisi palata -takaisin. Hän tiesi olevansa arveluttavalla retkellä... Häntä -odotti hyvännäköinen, jalo nainen, joka häntä salaa rakasti, mutta -jota kohtaan hänen lemmentunteensa, uuden liekin polttamana, -välttämättömyyden pakosta vähitellen olivat sammuneet... ja takana --- tai oikeastaan mukana -- oli sellaisia kärsimyksiä, joita ei tämä -nainen voinut ymmärtää... - -Juna vihelsi kimeästi ja pysähtyi jyristen. Matkustaja hiukan -kummasteli sitä ettei tavannut ketään vastaanottajaa asemahuoneella, -mutta päätti tämän tyhjyyden sopimattoman sään syyksi. Hirveässä -lumimyrskyssä ajoi herra Karm asemalta läpi kaupungin. Oli -sunnuntai-ilta. Ajuri seisautti hevosensa kinokseen kaksikerroksisen -kulmarakennuksen eteen, jonka alaikkunat olivat kadun tasalla. -Valkoisten uutimien läpi hohti lampunvalo. Solmu Sortimo näki kaiken -ikäänkuin unessa... Suuri hiljaisuus vallitsi. Kaikki oli niin outoa -ja kuitenkin tuttua -- tässä _hän_ asui, tuossa oli sama ikkuna, -jonka laudalla hän oli istunut ylioppilaslakki päässä ja soitellut -huilua kesäiltoina... - -Solmu Sortimo painoi ovikelloa. Hän sai kahdesti soittaa ennenkuin -tultiin avaamaan. Lumisena työntyi matkustaja sisään. Avaaja oli -Nirvana... - -Eivät he syleilleet toisiaan, vaikka jotain sellaista olivat -kumpikin mielessään kuvitelleet. Solmu Sortimo vain katsahti -Nirvanan kasvoihin ja tajusi että tämä oli sama kuin ennenkin -- -muhkea ja vakava, jalonlempeä ja ylevä, puhdas ja hellä... Hellä -loiste silmissä. _Hän_ ei ollut muuttunut. Solmu Sortimon äkillinen -saapuminen oli Nirvanan naissydämmelle tärisyttävä ilmiö. Olihan -saapunut hän, hän, mies, jolle vuosikausien sydämmen haaveet olivat -uskotut, salaisimmat sielun kaihot tunnustetut... Mutta Nirvana osasi -salata tunteensa. Kun tulija astui saliin tervehtiäkseen vanhaa -leskikenraalitarta, oli hän ystävättärensä katseesta huomaavinaan -tuskallista jännitystä ja epätietoisuutta, miten käyttäytyi äidin -edessä. Mutta tuo ilme katosi seuraavassa silmänräpäyksessä ja heidän -kaikkien kesken alkoi tavallinen, tuttavallinen puhelu, jota ei enää -vieras kielikään vaikeuttanut. - -Solmu Sortimo kummasteli itseänsä: kuinka ihminen voikin niin -kuivasti käyttäytyä aivankuin ei hänen ja Nirvanan välillä olisi -ollut mitään erinomaisempaa? Hän kummasteli sitä ettei hänen -sydämmensä tykyttänyt sen kiihkeämmin etteikä entinen lemmenliekki -äkisti leimahtanut ilmituleen riutuneesta hiiloksestaan. Mutta -samalla tunsi hän jonkunlaista ylpeyttäkin että nyt oli tullut tämän -naisen eteen elämää kokeneempana miehenä, joka kantoi povessansa -toivotonta rakkautta -- toistakin naista kohtaan... eikä enää -luullut voivansa syttyä... Ja kuitenkin hänen sydämmessään piili -jotain lämpimämpääkin -- entisenlaatuista kunnioitusta sitä naista -kohtaan, joka niin valtavasti kerran oli vaikuttanut nuorukaiseen, -jota hän platoonisesti rakasti ja joka oli ainoa miesten joukossa, -joka tuon ylpeänsiveän sydämmen oli lämpimästi pannut väräjämään, --- nuorukainen, jolle tämä komea nainen oli uskonut pyhimmät, -salaisemmat tunteensa ja hänen seurassaan tahtonut elää koko -elämänsä, joskohta -- ainoastaan henkisen rakkauden puitteissa. Tämä -nuorukainen oli ollut Solmu Sortimo Karm! Sadat miehet olisivat -pitäneet itseänsä onnellisina, jos heitä olisi kohdannut sellainen -lämpö ja huomio tuon ruhtinatarryhtisen naisen puolelta... - -Mutta nyt? Elämä oli parina viime vuotena kovasti kouristellut -entistä kiharatukkaista nuorukaista, antanut korvapuustin -korvapuustin perästä ja tehnyt hänestä ei ainoastaan naisen tähden -kärsivän, vaan myös naista ankarasti arvostelevan olennon. Ja hän -arvosteli ankarasti myös häntä, Nirvanaa... - -Solmu Sortimo Karm istui tuossa pienessä matalassa salissa entisen -ystäväpiirin keskessä ja yhä ihmetteli salaa itseänsä. Hänelle -näytettiin albumeja ja kerrottiin vilkkaasti kaikista Eidmannien -perheessä sillä-aikaa asuneista suomalaisista. Kaikki tämä viehätti -häntä oikeastaan kovin vähän. Jumalankiitos että nuorin sisar Olinkka -vapaaherratar Armendorfin kanssa oli matkustanut Pietariin -- sitä -neitoa kohtaan oli Solmu Sortimo viisi vuotta sitten tuntenut -hillitsemätöntä vastenmielisyyttä. Kaikki oli hänen tuloaan varten -nähtävästi vartavasten näin sovitettu ja järjestetty jotta hän saisi -rauhassa kohdata entisen rakastettunsa. Ja Nirvanan itsensäkin -vuoksi... Mutta _monsieur Karm_ ei ollut tätä huomaavinaankaan. - -Ei hän oikein uskonut vielä että todella oli täällä? Ilmiö ei ollut -hänelle vielä selvinnyt. Tuntui kovin omituiselta, eli kuin unessa, -katseli ympäristöä kuni savun läpi... tuoko tuossa todella oli _hän_, -Nirvana Napoleonintytär? Hänenkö sointuva äänensä Solmu Sortimoa -vastaan kuului, hänenkö syvät muinaisgermaanisesti sinervät silmänsä -ne olivat, jotka tyynesti ja lujasti häneen tähtäsivät? - -Ja hekö tässä istuivat, he kaksi, jotka niin monta vuotta olivat -olleet salaisessa kirjevaihdossa? Ihmeellinen oli elämä, kun sitä -menneisyyden varjossa mietiskeli... - --- -- -- - -Nirvana sulki oven ja Solmu Sortimo jäi yksikseen pieneen -huoneeseensa. Oli maatamenon aika. Nuorimies katsahti vuoteeseen ja -tunsi siinä saman kauniin peitteen, jonka Nirvana oli lähettänyt -hänelle silloin kun hän oli asunut vapaaherrattaren luona ja kerran -tullut valittaneeksi vilua öisin. Vuode oli siisti, mutta... -oi kauhistus -- äkkiä sattuivat hänen silmänsä pitkin vuodetta -juoksevaan russakkaan. Silmänräpäyksessä muuttui hänen runollinen -mielialansa. Russakoita täällä? -- _hänen_ kodissaan? Ehkä ei olisi -pitänyt tämmöiseen kääntää huomiotansa, mutta hän käänsi kuitenkin, -ikäänkuin todistaakseen itselleen kuinka jonnijoutavat arkipäiväiset -pikkuseikat mailmassa sotkivat ja häiritsivät elämän vakavaa puolta. -Heti kun Solmu Sortimo oli tämän kuusijalkaisen elukan huomannut, -huomasi hän myös että huone, jossa hänen oli määrä koko joululomansa -asua, kaikissa suhteissa oli hänelle sopimaton -- äärettömän -pieni ja ahdas se oli, niin ettei tiennyt, mihin tyhjentää täydet -matka-arkkunsa. Tässä oli epäterveellistä maata ja mahdoton tehdä -työtä. Joskohta jotakin kodikasta, jotakin "ujutnoa" oli moisissa -nukkekammareissa. Mutta tässä ei miehinen mies saattanut nukkua. Ja -nukkuminen -- se oli puolet elämää. Sitten häiritsi herra Karmia -myös se että ohuen lautaseinän läpi kaikki äänet talonväen puolelta -kantautuivat hänen herkkiin korviinsa. Samoin täältä sinne. Eipä hän -olisi uskonut että näin epämukava saattoi olla entisen oman armaan -koti? Ilmaa vähän, valoa niukasti. Ja kuitenkin oli tämä sama huone, -jota hän ennen oli pitänyt paradiisin esikartanona, pyhäkkönä, missä -niin monta kertaa oli istunut autuaallisen onnellisena? Silloin -syreenit, jasmiinit, niinipuut kukkivat ja satakielet lauloivat läpi -yön! Silloin oli ollut kesä -- nyt oli talvi. - -Lumimyrsky raivosi ulkona pimeydessä. Levottomia unia näki Solmu -Sortimo eikä hän loppuyöstä ollenkaan saanut unta, vaikka oli -matkasta väsynyt. Aamulla tunsi hän jonkun elukan taas juoksevan -- -pitkin käsivarttaan... - -Tatjana neiti oli hänelle illalla selittänyt, kuinka heillä, von -Eidmanneilla, kaikki muka oli siistiä ja puhdasta. Mitä, jos puhuisi -heille russakoista ja kirpuista? Loukkaantuisivatkohan -- entiset -ystävät? Tämä oli kiusallinen asema... - -Mitä oli hänen tekeminen? Voiko hän jäädä moiseen hiirenpesään koko -loma-ajakseen, vai pitikö lähteä pian pois ja kiiruhtaa jouluksi -kotimaahan? Hän tahtoi odottaa erästä kirjettä, pannen asian siitä -riippuvaksi. - -Solmu Sortimo, tuo entinen "rakastettava monsieur Karm" antoi -- -huonosti nukuttuaan ensi yönsä -- noille ystävällisille ihmisille -peräti epäkohteliaita vastauksia niin että hänestä itsestäänkin -tuntui että kaikkien täytyi kohta pitää häntä vallan karkeana ja -hävyttömänä ihmisenä. Muun muassa arvosteli hän ruokia, joita Tatjana -neiti hänelle entiseen tapaansa iloisesti tarjoili. Tuo suomalainen -ystävä uskalsi suoraan lausua, mikä hänelle muka oli epäterveellistä -syötävää ja mikä ei. Tuossa talossa ei vähääkään ymmärretty, mitä -merkitsi ravintokysymys hermosairaalle ihmiselle! Ennen kaikkea: -nuot hyvät ihmiset eivät käsittäneet että hän, jota heillä oli -kunnia nähdä luonaan, todella oli hermosairaan tittelillä varustettu -herrasmies. Sangen kiusallinen asia --. - -Nirvana Napoleonovna pyysi Solmu Sortimoa mukaansa kävelemään -"asioilleen", kuten hän sanoi. Lumimyrsky oli lakannut, kadut olivat -valkoisenhohtavat ja pikkukaupungin ilma suurkaupungin lian jälkeen -tuntui suomalaisesta raikkaan-puhtaalta. Mutta mitä heillä kahdella -oikeastaan oli puhumista toinen-toiselleen? Solmu Sortimo puolestaan -oli päättänyt olla koskematta entiseen suhteeseensa. Vaan toinen -ikäänkuin näytti odottavan jotakin... avausta... - -Oliko Nirvana uskonut hänen tulevan? alotti Solmu Sortimo jotakin -sanoakseen. "Vasta sitten, kun tämä oli kirjoittanut hänen -sisarelleen." Miksei Nirvana ollut vastannut sähkösanomaan, jonka -Solmu Sortimo jo kesällä oli lähettänyt Etelä-Venäjältä Suomeen -lähtiessään? Olihan hän pyytänyt vastausta? - --- Siinä oli yksi ruma sana -- ei kannattanut vastata. - --- Mikä se sana oli? kysyi suomalainen kummastuksissaan. - -Nirvana ei sanonut muistavansa. - --- Minun muistini mukaan kuului sähkösanoma näin: "Jos on -välttämätöntä, poikkean luoksenne yhdeksi päiväksi. Talvella tulee -enemmän aikaa." - --- Niin se taisi kuulua, myönsi Nirvana. - --- Mikä siinä oli pahaa? kysyi toinen. - --- Sana _välttämätöntä_... - -Solmu Sortimo ei mitään tähän sanonut. Nirvana alkoi kertoa -vaiheitaan. Hän oli kesällä kolme eri kertaa käynyt rautatieasemalla -salaisesti odottaen herra Karmin saapumista, jonka suhteen oli -joutunut väärään käsitykseen. - -Solmu Sortimoa säälitti kuulla tätä kertomusta -- hän tiesi omasta -kokemuksesta mitä tuo oli: turhaan odottaa rakastettunsa saapumista. -Mutta hän ei sanonut enempää kuin pienen venäläisen sanan "sääli"! - --- Miksi ette vastannut viimeisiin kirjeisiini, jotka syksyllä -lähetin uudelta matkaltani Suomesta Etelä-Venäjälle? muisti hän -samassa. - -Kävi selville että se kirjeistä, jossa Solmu Sortimon osoite oli -ollut, oli Venäjän postissa joutunut hukkaan. - --- Rosvojen kaupunki! hymähti Suomalainen. - -Mutta miksei Nirvana ollut vastannut siihenkään hänen kirjeeseensä, -jonka Solmu Sortimo oli kirjoittanut taas Harkovista? Sitä ei hän -kysynyt, sillä hän ymmärsi että Nirvana oli kärsinyt ja, ollen -voimakas luonteeltaan, tehnyt heidän suhteestaan jonkun lujan, -määrätyn päätöksen. - -He kulkivat sivu venäläisen kirkon, josta kuului huikea "hospodi -pamilui" ja vilahti ovesta joukko pokkuroivia ja hartaasti silmiään -ristiviä talonpoikia. Solmu Sortimo käänsi puheen uskontoihin -sekä antoi Nirvanan tietää ettei hän hyväksy mitään kirkkoja, -ettei hän itse käy kirkossa muuten kuin uteliaisuudesta ja että -hän pitää luteerilaistakin kirkkoa surkeana petoksena todellisen -jumalanpalveluksen suhteen, jota voi harjoittaa vain käytännöllisessä -elämässä. Se että suomalainen vapaa-ajattelija uskalsi lausua -ylenkatseensa luteerilaistakin kirkkoa kohtaan, johon Nirvanakin oli -kastettu, loukkasi venäläis-saksalaista naista kovasti ja hän huusi -ääneen ystävälleen: "olkaa vaiti! olkaa vaiti!" niin että toinen -vähän hämmästyi. Kiista kehittyi jotenkin kiivaaksi, sillä herra Karm -näytti todella pitävän kunnia-asianaan antaa toisen tietää että hän -nyt katsoi uskonnollisia asioita kerrassaan toisin silmin kuin viisi -vuotta takaperin. Silloin oli hän ollut pelkkä lapsi. Hänen silmiään -oli viimevuosina paljon aukaistu, selitti hän. - --- Mutta parempi on elää umpisilmin! sanoi Nirvana. - --- Totta on että se on helpompaa, mutta minä en tahdo! väitti Solmu -Sortimo. - -Kiista keskeytyi, kun Nirvana samalla poikkesi myymälään sekä jäi -sinne niin pitkäksi aikaa että herra Karmilta loppui maltti häntä -vartoa kadulla. Jo eilisiltana olivat ystävykset kiistelleet Leo -Tolstoista, josta Nirvana oli sanonut ettei kuuluisa kreivi muka -tunnustanut mitään Jumalaa, mutta josta Solmu Sortimo päinvastoin -oli tietänyt väittää, että se mies paremmin kuin yksikään pappi -tunsi, mikä oli Jumala ja mikä ei ollut Jumala. Näin olivat nuot -suuret ystävykset jo pahasti törmänneet vastakkain, ja Solmu Sortimo, -palatessaan yksikseen asuntoon, kysyi itseltään: "voisiko tuo nainen -minua rakastaa?" Mutta hän kuvitteli että jos Nirvana Napoleonovna -olisi saanut tilaisuuden elää samankaltaisessa vapaamielisessä -piirissä, missä hän itse viimeaikoina, tämä olisi häntä vielä -vapaamielisempi ja ehkä vielä jyrkempi arvostelussa kaikkia -valtiouskontoja vastaan... - -Illan tullen olivat he taas kahden kävelyssä kulkien erään luostarin -sivu, jolloin Nirvana sai aiheen kertoa lemmentarinan munkista, joka -rakkautensa tähden oli luopunut ammatistaan. "Ehkäpä pappi luopui -ammatistaan ainoastaan totuuden tähden!" arveli toinen, vaan ei -mitään sanonut. Illan ilma oli nyt sellainen pehmeä ja säyseä; Solmu -Sortimo tunsi tuon hiljaisuuden suurkaupungin räikeän humun jälkeen -ja hänestä siinä oli jotakin käsittämätöntä pyhää... - -Sitten palasivat he takaisin Nirvanan kotiin ja herra Karmia -pyydettiin soittamaan "niinkuin ennenkin". Nirvanan kanssa istuivat -he myöhäiseen yöhön asti kahdenkesken ja puhelivat paljon. -Jumalatiesi mistä heillä puhetta riittikin. Solmu Sortimo kertoili -ystävälleen uusista tuttavuuksistaan, joita oli tehnyt senjälkeen -kun ensi kertaa oli täällä. Nirvana kyseli Solmu Sortimon omaisista. -Puheltiin myös itsekasvatuksesta ja äitien suhteista lapsiinsa. -Arvosteltiin nykyajan naisylioppilaita. Näissä asioissa oli heillä -paljon samankaltaisia mielipiteitä. - -Nirvana jutteli edellisen yön unennäkönsä. Hän oli ollut -kihlautuvinaan itse Kristuksen kanssa ja neitsyt Maaria oli siunannut -heidän liittonsa. Nirvana Napoleonovna kertoi tämän vakavasti, mutta -hymyillen, lausuen itse kummastuksensa, kuinka ihminen saattoikin -nähdä moisia unia. Solmu Sortimo oli myös nähnyt kummallisen unen, -mutta ei sanonut voivansa sitä parhaalla tahdollaankaan muistaa. - -Tämän illan sävyssä oli jotain suloa. Solmu Sortimo alkoi tuntea -kodikkaampaa tunnetta rinnassaan... Mutta kuusijalkaiset ne yhä -juoksentelivat hänen huoneessaan, kun hän taas maata meni... - -Seuraavan päivän iltana olivat he pitkällä kävelyllä. Solmu Sortimon -hermostus ja osittain siitä aiheutuva sisäinen tuska oli noussut -sille asteelle että oli pakko iskeä kiinni arimpiin asioihin. Hänelle -selveni yhä räikeämmin, kuinka äärettömän vähän tai ei ollenkaan -toinen häntä oli ymmärtänyt eikä vieläkään ymmärtänyt, miten -nuorimies saattoi olla kipeä ja mitä ylipäänsä merkitsi miehelle -kärsimys naisen tähden. Solmu Sortimosta oli mieltälamauttavaa -kuulla, kuinka Nirvana ei myöntänyt millään tavalla menetelleensä -julmasti silloin kun oli toiselta kieltänyt rakkauden luonnollisen -oikeuden, silloin kun tämä toinen häntä rakasti -- tai luuli -rakastavansa, sama se -- ja oli tahtonut mennä hänen kanssaan -naimisiin: -- silloin, kun Nirvana itsekkin häntä syvästi ja -himokkaasti rakasti, joskohta tyystin oli salannut aistillisen puolen -asiassa. Tuo Nirvana ei käsittänyt, kuinka polttavaan kärsimyksen -liekkiin saattoi joutua viaton nuorukainen, joka lempi ja sai -vastalempeä, vaan jolta kuitenkin säälimättömästi kiellettiin lemmen -pyhin oikeus -- avioliitto. Ei hän aavistanut, mitä seurauksia -moisesta menettelystä voi miehelle olla!... - -Solmu Sortimo koetti hänelle selittää. Hän kertoi avomielisesti, mitä -kurjuuksia oli hänen osakseen tullut ensin Nirvanan tähden ja sitten -muiden naisten... Jos Nirvana _silloin_ olisi myöntynyt siihen, -mitä hän nuorukaisen puhtaalla, joskin kokemattomalla sydämmellä -oli pyytänyt, niin ehkä kaikki nyt olisi ollut toisin eikä Solmu -Sortimon olisi tarvinnut tulla uusien kärsimysten revittäväksi... -eikä hän nyt olisi se kurja ja onneton, mikä oli, ja josta toisella -ei näkynyt olevan aavistustakaan, vaikka se hänelle kuinka hyvänsä -selitettäisiin. Hänhän ei ymmärtänyt fyysillistä puolta erotiikassa? -Se oli tuolle naiselle täydellisesti terra incognita. Hän on itse -sillä tavalla luotu -- hän on itse kaikesta vietistä vapaa eikä siis -ymmärrä toisten taisteluita, kun on aina itse ollut liian terve. - -Mutta sellainen terveys ihmisessä -- eikö se ole luonnotonta? - -Nirvana Napoleonovna kuunteli kauhistunein mielin, mitä Solmu Sortimo -suvaitsi sydämmestänsä purkaa, hän aavisti vasta nyt että ystävän -tilassa oli _jotakin_ surkeaa, mutta hän ei vieläkään ymmärtänyt, -mikä nimenomaa ystävää vaivasi. Pyhä yksinkertaisuus! Ja hän oli jo -30 vuotias nainen! - --- Jospa Teitä voisi auttaa, vaan kun ei voi... sopersi hän, mutta -ilman mitään mielenliikutusta. - -Solmu Sortimo puheli hänelle kuten puhutaan sille, josta varmasti -tietää ettei selvinkään selitys tepsi. - --- Sanokaa minulle, mikä oikeastaan on teidän suhteenne _nyt_ minuun? -kysyi hän sitten. - --- Ystävyys... äännähti Nirvana. - --- Ja miten tämä ystävyys ilmenee? Mitä se on? Tässäkö se on: -kävelyssä iltaisin kahdenkesken, puhelussa jostakin asiasta, -istumisessa salissa albumin ääressä ja olemisessa "miellyttävä" -- -siinäkö kaikki? - -Toinen ei vastannut. - -Siinä se kaikki nähtävästi oli! Nirvana ei vaatinut puolestansa -enempää. Hän ei ylipäänsä välittänyt kenestäkään miehestä, ei ikinä -ollut keneenkään erityisemmin mielistynyt -- herra Karm oli ainoa, -joka avomielisyydellään oli häneen tehnyt syvän vaikutuksen, mutta ei -kuitenkaan niin syvää että se olisi tunkenut läpi sielun ja ruumiin. -Nirvana ei ollut _tahtonut_ mennä avioliittoon, koska hänellä oli -velvollisuutensa -- omaiset, äiti... - -Vapautta tavotteleva nuorimies oli rakastetulleen koettanut -tarmonsatakaa selittää että oli siveellisesti kauniimpaa jättää -kaikki nuot hellät omaisensa, jos sillä voi pelastaa ystävänsä elämän -vajoamasta turmion kuiluun... - -Eihän hän, Solmu Sortimo, Nirvanalta enää mitään uhrausta vaatinut, -ei mitään muuta kuin että tämä ymmärtäisi, millainen Solmu Sortimon -tila nyt oli ja että tämä käsittäisi että hän itse tietämättään on -ollut alkuna ja aiheena kaikkeen. Eihän hän häntä tuominnut, tahtoi -vain avata hänen silmänsä ja kohdistaa ne omaan itseensä. - -Mutta turhaan! Nuot loistavat silmät pysyivät lujasti ummessa ja -Nirvana Napoleonovna pysyi varmana siitä ettei ollut tehnyt mitään -pahaa eikä väärää. Ja siinä oli hän tavallaan oikeassa; ei yksilön -vaan yhteiskunnan on alkusyy siihen että lempeät, puhtaat naiset -toisinaan voivat pilata sekä oman että ystäväinsä elämän. - --- Näen nyt että siveellinen velvollisuuteni on niin pian kuin -mahdollista lähteä luotanne -- emme ymmärrä toinen-toistamme! virkkoi -Solmu Sortimo. - -Niin tulivat he kotiin. - -Istuivat jonkunaikaa salissa, puhelivat, eivätkä kuitenkaan -puhelleet. Solmu Sortimo sai kummaksensa kuulla ettei Nirvana ikinä -itse ollut lukenut ainoatakaan teosta Leo Tolstoilta, mutta tuomitsi -kirjailijaa vain suullisten kertomusten perusteella. - --- Kreutzer-sonaatti on tehnyt tuhansia naisia hulluksi! tiesi hän -muunmuassa sanoa. - -Tämä kaikki oli suomalaisesta ystävästä kovin masentavaa kuultavaa. -Hänkö se todella oli -- hän, Solmu Sortimon ylevä, viisas ystävätär, -joka noin puhui? - -No niin, lyö rintoihisi riutuva mies, päästä syvä huokaus, purista -lämpimästi jalon ystävättäresi kättä ja kiiruhda sitten pois tämän -matalan katon alta, iäksi pois... - - - - -14. - - -Yö vierähti taas ja tuli aamu. Aamupäivällä, kun aurinko kirkkaasti -paistoi yli hankien, sai herra Karm Nirvanan iloisen sisaren -Tatjanan lähtemään kanssansa ulos kävelylle. Tatjana neiti pani -parhaat tamineet päällensä ja loisti höpenissään kuin heleä kukkanen -valkoisessa vesivadissa. Posket vienon pakkasen puremina hohtivat -kuin ruusut, sanokaamme tupakkaruusut, sillä Tatjana oli hyvin -tummaverinen nainen. Kuinka hän lapsellisesti iloitsi tämä Tatjana -neiti, että Solmu Sortimo häntä _pyysi_ kanssansa kävelyyn! - -He siis kävelivät eikä puhetta suinkaan puuttunut. Suureksi -kummastuksekseen sai herra Karm muunmuassa kuulla ettei tämä Tatjana -Napoleonovna maaliskuun seitsemännestätoista päivästä saakka -- nyt -oli 18 joulukuuta -- kertaakaan ollut käynyt ulkona kaupungilla -eikä liikkunut minnekkään pihasta, joka lisäksi oli ahdas ja ikävä. -Täsmälleen yhdeksän kuukautta oli hän pysynyt aitojen sisässä! Ja -kuitenkin -- hän oli terve kuin pukki ja alati hilpeällä tuulella. - --- Te ette ole ihminen, te olette -- ihme! huudahti herra Karm. - -Tatjana oli mielissään kohteliaisuudesta ja nauroi niin että koko -valkoinen hammasrivi selvästi näkyi punaisten, paksuhkojen huulien -lomitse -- hänellä oli yhä kadehdittavan terveet ja eheät hampaat, -joiden välkkyvästä valkoisuudesta hän nähtävästi piti hellää huolta. - --- Monsieur Karm, kuinka minä olen iloinen että te otitte minut -kävelemään! Ajatelkaas -- yhdeksän kuukautta sisällä? - --- Se on hirveä synti luontoa vastaan! sanoi nyt kavaljeeri muuttaen -nuottia. -- Se on Jumalan pilkkaamista, ellei vielä pahempaa! - -Tatjana vain nauroi ja hänen hampaansa välkkyivät. Eikä Solmu Sortimo -voinut hänelle vakavasti suuttua. - --- Mutta ajatelkaas: sisar Ifigenia on istunut yhteenperään kolme -vuotta kotona kertaakaan poistumatta kotiporttia ulommaksi, -- kertoi -Tatjana neiti vilkkaasti. - --- Senkötähden hän onkin melkein epänormaali? - --- Ei sentähden... - --- Minkästähden? - --- Sydänsurusta... - -Niin, olihan Solmu Sortimo siitä jotakin kuullut. Kaikissa -tapauksissa oli se kauheata elämää. He olivat itse tehneet kotinsa -vankikopperoksi. Kummallinen perhe ja kummallinen talo! Ifigenia ja -Tatjana elivät kuin muhamettilaiset naiset liikkumatta minnekkään ja -tahallaan antaen itsensä kuihtua. - --- Minkäs ikäinen te olette, Tatjana Napoleonovna? kysäsi Solmu -Sortimo. - --- Oh teitä, monsieur Karm! huudahti venakko. -- Eihän semmoisia -kysymyksiä sovi tehdä naisille? - -Solmu Sortimo suutahti. - --- Sepä nyt merkillistä, -- tokasi hän, -- minä tahdon -yksinkertaisesti tietää, kuinka vanha te olette? - --- Olinkka on 19 vuotias, -- sopersi Tatjana neiti hämmästyksissään. - --- Miksi puhutte muista, kun minä kysyn teistä? sanoi kavaljeeri -hermostuneesti. -- Sitä paitsi on sekin valhetta että Olinkka -siskonne on 19 vuotias, sillä viisi vuotta sitten sanoi hän itse -olevansa 22 vuotias, siis on hän nyt 27 vuotias. - --- Monsieur Karm, te olette hirveä! äänsi Tatjana puoleksi nauraen, -puoleksi itkien ja hänen iloiset silmänsä säteilivät kuin auringon -säteet sadepisarain läpi. - --- En minä ole hirveä, vaan te olette epärehellinen, koska salaatte -ikänne! - -Solmu Sortimon ponnistukset saada tietää totuus, oli turha. -Tatjana neiti oli sillä tavalla kasvatettu. Hän ei ollut ikinä -matkustanut ulkopuolella "satakielten ja rosvojen kaupunkia" ja -yksipuolinen karsinakasvatus oli painanut hänen järkeensä sellaisen -yksinkertaisuuden leiman, jota syrjäisen oli vaikea ymmärtää. - -Mutta nämät olivat hyviä ihmisiä, nämät von Eidmannit. He esimerkiksi -auttoivat paljon köyhiä. Jo toista vuotta kulki heillä aamiaista -syömässä eräs puolimykkä resuinen miesolento, jota luultiin -rappiollejoutuneeksi ylioppilaaksi. Jokaikinen päivä kello 11 -tienoissa ilmestyi hän von Eidmannien ruokahuoneen matalan ikkunan -eteen, ja hilpeä Tatjana neiti riensi silloin avaamaan luukkuikkunan -sekä pisti oitis kurjalle käteen täysinäisen lautasen. Tuo risainen -ihmisparka lopsi ahneesti poskeensa ruuan, seisten katukäytävällä. -Sitäpaitsi ruokki armelias perhe, lukuunottamatta omaa koiraansa -ja neljää kissaa, lisäksi kolme vierasta koiraa. Ne tulivat -säännöllisesti joka-aamu sen kamarin ikkunan eteen, missä Solmu -Sortimo nyt majaili, painoivat turpansa ruutuun kiinni, katsoivat -vaativasti sisään ja ilmaisivat kovalla haukunnalla tulonsa. Ne -olivat sangen viisaita nelijalkaisia kerjäläisiä, joista Tatjana -paljon piti. Yksi niistä, suuri, pitkäkuonoinen lotkakorva kuului -olevan rappiollejoutunut aateliskoira... - -Tatjana ja herra Karm palasivat hyvässä sovussa kävelyretkeltään. -Tatjanan laisten kanssa oli kärsimystään hautovan nuorenmiehen -toisinaan terveellistä olla yhdessä; saattoi rupatella mitä tahansa, -ja kepeä leikki ikäänkuin viihdytti synkkäilevää sielua, eksymättä -silti koskaan kevytmielisyyksiin. - - * * * * * - -Seuraava päivä. "Mitä tämä oikeastaan lienee?" kysyi Solmu Sortimo -itseltään. Hän kävi joka-päivä Nirvanan kanssa kävelyssä läpi -kaupungin. Ei kumpikaan enää oikein tohtinut kajota entiseen -suhteeseensa. Nirvana oli tyyni ja lempeä, ja Solmu Sortimo tunsi -sielussansa että tämä nainen yhä piti häntä parhaimpana ystävänään -mailmassa sekä oli viehätetty yksistään hänestä ja kaikesta mikä -häntä koski, pienimmästäkin pikku-asiasta. Kaikki mikä Solmu Sortimoa -koski, koski myös Nirvanaa. "Tämä, kun sitä oikein ajattelee, on -sydäntäliikuttavaa!" päätteli herra Karm kulkiessaan korkeapovisen, -ryhdikkään naisen rinnalla. Nirvana Napoleonovna ei millään tavalla -tyrkyttänyt itseään, ei tarjoillut itseään, ei viattomintakaan -keimailua toinen hänessä keksinyt, ja kuitenkin -- ja ehkä juuri -sentähden -- tunsi Solmu Sortimo ikäänkuin suojelusenkelin valkoisten -siipien hiljaa sivelevän itseään... Nirvanassa oli sittenkin jotakin -äidillisyyttä... Kulkiko hän unessa tämä komea, antiikiveistoinen -nainen ja kuvailiko mielessään että lempensä oli sama kuin -viisi vuotta sitten, kun syreenit kukkivat ja sisava puistossa -sirkutteli tai käki kukahteli heilimöivien ruisvainioiden sinervässä -takalistossa? Niin, hänessä oli jotakin hiljaista haaveilua. -Ikäänkuin hän sydämmensä syvimmässä sopukassa salaa olisi hautonut -järkähtämätöntä uskoa heidän kahden lopullisesta kuuluvaisuudesta -yhteen... himmeässä tulevaisuudessa... tähtitarhojen takana... -jossakin jossa sielut saavat yhteissoinnun... jossa kaipaava löytää -kaivattunsa... jossa kaikki rikkinäinen tulee eheäksi? -- vaikka -kaikki, järjellä nähden, nyt oli kuten oli... - -Paljon oli hänessä kaunista, hienoa, ylevää, puhdasta, mutta Solmu -Sortimo joutui ihan raivoon joka-kerta kun hän muisti, kuinka vähän -tämä ystävä ymmärsi lemmen ruumiillisia ilmiöitä -- tämä oli tässä -täyskypsässä naisessa epänormaalia, tämä puhtaudessa-kitumattomuus -oli hänessä kylmää, epänaisellista... Ah! nyt selveni Solmu -Sortimolle Nirvanan unennäön merkitys: hän oli Kristuksen morsian! -mutta se, joka oli Kristuksen morsian, ei voinut, ei tahtonut elää -muuta kuin henkistä yhdyselämää, ei se koskaan tahtonut tulla -äidiksi, ei se koskaan tahtonut synnyttää miehelle lasta, elämän -iloa, ei sillä ollut inhimillistä himoa -- oli -- eikä kuitenkaan -ollut... - -Hän on tulevaisuuden nainen tuhansien vuosien takana, siksi ei hän -kelpaa nykyajan lihaankytketylle miehelle... ja antakoon Jumala -anteeksi että häntä soimaan julmuudesta, hän ei itse siitä tiedä, -se on hänelle käsittämätön totuus -- hän on tulevaisuuden nainen, -hän on itse se ihanne, jonka ylevimmät nykyajan ihmisistä itselleen -naisen kehityksestä luovat, viaton hän on, hän on tullut mailmaan -ennenaikaansa... hän etsii itselleen ylkäänsä, haaveilee sitä -minussa, mutta näkeekin yhtäkkiä unta että voikin olla ainoastaan -Kristuksen morsian, miehen, jolla ei enää ole aistillisia pyyteitä, -miehen, joka on karistanut päältänsä maallisen nautinnon, miehen, -joka on vapaa, täydellisesti vapaa -- kaikesta muusta paitsi -itsekieltäymyksen kärsimyksestä!... - -_Näin_ hänen täytyi ajatella, Solmu Sortimon, ja jospa hän joka-hetki -näin olisi malttanut ajatella, niin ei hän olisi ystäväänsä -loukannut, ei särkenyt tuota kaunista suhdetta, vaikka hänen oma -kohtalonsa olikin kärsiä juuri tuollaisten naisten tähden. "Oi suuri -Jumala, jos olisin terve ja jos minäkin olisin tulevaisuuden ihminen, -jonka suonissa juoksisi kiihkoton veri: -- hänhän, hänhän silloin -varmaan olisi todella minun henkinen morsiammeni, tarvitsematta -unissaan turvautua Kristukseen kuni hukkuva oljenkorteen!"... - -Taas valkeni uusi päivä, mutta ei valjennut pelastuksen varmuus. -Nirvana pyysi ystäväänsä kääntämään itselleen venäjäksi jonkun -sanomalehtikertomuksen, jonka Solmu Sortimo oli painattanut ja johon -näytti sisältyvän hänen viime vuosiensa raskas lemmentarina sen -toisen naisen suhteen, joka viime vuosina oli vallannut Nirvanalta -sijan. Solmu Sortimo ei tiennyt, tekikö oikein, kun antoi Nirvanan -tietää tästä toisestakin sydänseikkailusta. Mutta hänen oli vaikeata -kieltää, kun ystävä niin vaatimattomasti ja säveästi pyysi. - -Miksi aina paljastaa omaa kurjaa itseänsä? Miksi ei syventyä -toisenkin kohtaloa tutkimaan? - -Solmu Sortimo tunsi hyvin ettei suinkaan tehnyt kauniisti siinä että -niin vähän osaaotti Nirvanan elämään. Kun tämä esimerkiksi kertoi -viimeaikoina ruvenneensa tuntemaan hermostusta ja väsymystä niin -ettei nukkunut hyvin öisin ja niin että täytyi väliin olla työtä -tekemättä -- niin kuunteli Solmu Sortimo tätä puhetta aivan liian -välinpitämättömästi ja kylmästi. Ja kuitenkin piili hänen sydämmensä -pohjalla tämän naisen elämän kohtalon suhteen suuri, polttava sääli. -Tuollainen nainen! ja uhraa elämänsä naimattomuuteen... Eikö se ole -suorastaan vahinko koko ihmiskunnalle? Ja hän tiesi että joskus, kun -hän taas joutuisi täältä pois, jonakin yksinäisyyden iltahetkenä -oli tunteva kipeän katumuksen pistoksen rinnassaan ja liikutuksella -muisteleva tämän naisen hyvyyttä!... - -Taas maatapannessaan oli Solmu Sortimo sangen levoton. Ja päätti -sielussaan: "Jos huomenna saan kirjeen Suomesta, matkustan jo -huomisiltana pois ja kerkeän viime hetkessä jouluksi kotimaahani"... - -Pieni, kuuma makuuhuone, johon oli mahdotonta saada raitista ilmaa -mistään päin, lisäsi hänen pahoinvointiaan. Hän vietti kipeän, -kauhean, unettoman yön... Näin likellä neitsytystävää täytyi hänen -unenhoureissa sortua semmoiseen kuiluun, josta ystävä hänet olisi -voinut pelastaa? Yön hirmuissa nousi hänen mielessään äkkiä epätoivon -hurjia aikomuksia -- Nirvana nukkui tuolla seinän takana...? Mutta -tottumus ei kuohuttanut hänen tunteitaan yli rajojen. - - - - -15. - - -Henkisesti ja ruumiillisesti lamautuneena, häveten itseään, nousi -hän aamun tullen uupuneena vuoteeltaan. Hänen täytyi käyttää -keinotekoisia aineita jaksaakseen läpi päivän moisen yön jälkeen. Hän -ei tahtonut ollenkaan näyttäytyä, tahtoi paeta pois koko päiväksi... -teki pitkän kävelyretken ypöyksikseen luostarin taakse, huohotti -syvästi henkeä keuhkoihinsa ja ikäänkuin salaa kokosi voimia... -Nirvanalla ei ollut aavistustakaan siitä, millaisen sieluatappavan -yön hänen suomalainen toverinsa oli viettänyt saman katon alla. -Eikä hän sitä olisi ymmärtänyt, vaikka kuka sitä hänelle olisi -selittänyt... - -"Tämä ahtaus minut läkähdyttää!" tuskaili Solmu Sortimo itsekseen. -"Heidän sopimaton ruokansa turmelee minua. Järki sanoo että minun -täytyy pois, maksoi mitä maksoi. Mutta kirjettä ei kuulu ja kolmen -vuorokauden perästä on jo jouluaatto... Kidutus ja kuolema!" -sadatteli hän kokonaan ärtyneenä itseensä ja muihin. "Täytyykö minun -viettää jouluyöni russakkain ja rottien rapinassa, kissojen ja -koirien ulvontaa kuunnellen?" - --- -- -- - -He kävelivät kauvan pitkin lumisia, hiljaisia katuja ja puhelivat -paljon, paljon... Päivinä semmoisina kuin tämä oli Solmu Sortimon -sisällinen tila siksi katkera että jokaisen ympäristössä täytyi -siitä kärsiä. Nirvana Napoleonovna sai vastaanottaa kipeimmät iskut. -Aivankuin kaikki nuorenmiehen kärsimys tosiaan olisi ollut hänen -syynsä. - -Turhaan antoi Solmu Sortimo hänelle viittauksia asemastaan. Toinen -tosin näytti tulevan surulliseksi hämärästä aavistuksestaan, mutta -syvemmälle ei nytkään päässyt. - --- Jos tietäisitte, millainen olen, niin halveksisitte minua! - -Nirvana pudisti vaan päätään ja vastasi tyynesti kieltävästi. - -Nyt kajottiin taas repivästi entisiin väleihin. Solmu Sortimo sai -hämmästyksekseen tietää että Nirvanan rakkaus edellisenä kesänä oli --- sammunut, elokuussa se oli sammunut. Mikä mahtoi olla syynä siihen -että se nimenomaa elokuussa sammui? kysyi Nirvana sekä itseltään -että Solmu Sortimolta. Siihen asti oli se katkeamatta kestänyt neljä -vuotta -- ja Nirvana oli rakastanut, rakastanut Solmu Sortimoa yksin -koko olemuksensa hehkulla. - -Solmu Sortimo vastasi hänelle että se tunne, mikä ystävässä noina -neljänä vuotena oli häntä kohtaan palanut, ei ollut ollutkaan -todellista naisen rakkautta, ettei Nirvana häntä ikinä ollut -rakastanutkaan niinkuin rakastaa oikea nainen, sillä ei se ollut -rakkautta, joka ei halunnut uhrata itseään avioliittoon. Jos se -olisi ollut todellista rakkautta -- sanoi mies --, niin ei se noin -vain olisi sammunut... se eläisi vielä, vaikka hän, Solmu Sortimo, -rakastaisikin toista! - --- Mutta jumalankiitos että se sammui? päätti nuorimies katkerasti. - --- Jumalankiitos! toisti myös Nirvana hiljaa. - --- Ja mitä on jäljellä teidän puoleltanne siitä kaikesta? kysyi -toinen. - --- Ystävyys... - -Solmu Sortimoa tämä sana raivostutti, sillä se häntä kiihoitti; se -oli niinkuin kaiken tarjoamista eikä kuitenkaan minkään antamista. - --- Ja te kaipaatte yhä minun ystävyyttäni? - --- Kaipaan! Se on minulle kallis... - --- En ymmärrä, kuinka... kun kaikki välillämme on rikki, voi välittää -toisen ystävyydestä. Mitä sellainen ystävyys on, sitä en totisesti -ymmärrä! Jos olisin niinkuin te... luotu erikoisella tavalla -- ehkä -panisin sille arvoa, ehkä pitäisin sitä kalliina, minäkin, mutta nyt --- ei! tässä on jotakin kylmää... minä vihaan teitä! huudahti Solmu -Sortimo äkkiä, kun kaikki, mitä hän luuli naisen tautta kärsineensä, -tulvahti muistoina hänen päällensä. - --- Kiitoksia kauniista sanoistanne! vastasi Nirvana tyynesti. -- -Puoli tuntia sitten te sanoitte kunnioittavanne minua syvästi -- nyt -te jo vihaatte? Te olette hetken ihminen, teidän sanoihinne ei saa -koskaan vakavasti luottaa! - --- Niin, hetken ihminen... äänsi Solmu Sortimo murtuneena ja -olisi ollut seuraavassa silmänräpäyksessä valmis sanomaan melkein -päinvastaista kuin mitä oli sanonut. - -He olivat jo kotiportilla, kun Nirvana lausui: - --- Monsieur Karm! Teidän rakkautenne sammui ennen -- minun myöhemmin. -Mutta sanokaa minulle, onko teidän puoleltanne myös jäljellä ystävyys? - -Solmu Sortimo sopersi vastausta. Mitä hän tiesi? Kuinka voi semmoista -tietää? Sopersi että yksinäisyyden kipeinä hetkinä varmaan tahtoi -antaa toiselle ystävyytensä, mutta että oli tuleva kylmiäkin hetkiä, -jolloin hän ei voisi antaa anteeksi että Nirvana oli hänet itseensä -rakastuttanut aikomatta koskaan antaa todellista itseänsä, vaikka -itse vielä syvemmin oli rakastanut... Jos ei tuota muistoa olisi -- -olisi tässä puhdas väli, saneli hän. - -Hän selitti myös Nirvanalle, kuinka muka kansallisuuksien ero hänen -puoleltaan paljon häiritsi ja kylmenti ystävyyden suhdetta. Hänen -suustansa pääsivät sanat (ja niin hän todella tässä hädässä ajatteli): - --- Jos te olisitte Suomessa asuva nainen ja puhuisitte meidän -kieltämme, niin luulenpa että vielä toistamiseen voisin teihin -rakastua. Mutta nyt se ei käy -- isänmaallisuus särkee väkisten -sydämmen tunteet ja estää niitä valloille riehahtamasta... - -Nirvana Napoleonovna ei mitään vastannut. -- Mennään vielä vähän -kävelemään, ehdotti hän vain. Ja he menivät ja kävelivät, ja -puhelivat uudestaan kaikesta. Hiljainen talviyö levisi heidän -ympärillään... Luostarin portilla tuikki himmeä lyhty. - --- Tiedättekö, -- ilmaisi Nirvana, -- että tuon Kristusuneni, -josta olen kertonut, näin sinä yönä kun te jo olitte täällä, mutta -semmoisen päivän perästä, jolloin minua taas kolme eri kosijaa oli -pyytänyt omakseen. - --- Siis samana päivänä, jona minä saavuin? - --- Niin. - --- Ja te taas kieltäysitte? - --- Tietenkin. Mutta... - --- Mitä mutta? - ---... On mahdollista että menen naimisiin pelkästä ystävyydestä erään -miehen kanssa, joka minua rakastaa niin paljon että varmaan saapi -minussakin rakkauden heräämään. - -Solmu Sortimo kuunteli ihmetyksissään. - --- Se mies rakastaa yksikseen kahden edestä! lisäsi Nirvana. - --- Kuka se on? - -Mutta Nirvana ei tarkemmin selittänyt. Asiat jäivät Solmu Sortimolle -arvoitukseksi. Vai oliko Nirvanan sanoissa leikkiä ja hän tahtoi -ainoastaan kääntää katkeran ystävänsä huomion muuanne? - -Näin puhellen ja keskustellen palasivat he vihdoin taloon, jossa jo -toiset perheenjäsenet näyttivät menneen levolle, sillä oli jo myöhä. - -Solmu Sortimo yksin jäätyään makuukammioonsa tunsi omantunnon -vaivoja kaikellaisista poistyöntävistä sanoista, joita muisti -päivän kuluessa Nirvanalle syytäneensä. Hän ripitti itseään: "Onkos -minulla, sisällisesti repaleisella orvolla, varaa kadottaa tällaisia -ystävyyksiä, joista kuninkaatkin ylpeileisivät? Ei! minä hellyn, minä -sulan jo, minä kadun, olisin valmis heittäytymään hänen jalkoihinsa -ja pyytämään anteeksi... Hyvyys herää minussa. Ja hänen, Nirvanan, -täytyy tuntea minun hyvyyteni!..." - -Näihin mielihauteisiinsa hän nukahti ja nukkui hiukan paremmin kuin -edellisenä yönä. - - - - -16. - - -Kun Solmu Sortimo seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, heräsi, -ei hän tiennyt mitä illalla tapahtuisi. Turhaan oli hän odottanut -kutsumuskirjettä Suomesta. Kaikki siellä olevat ystävät näyttivät -hänet unhoittaneen, ei kukaan tuntunut piittaavan siitä, missä hän, -maanmaleksija, jouluaattonsa viettäisi -- hänen entinen oma kotinsa -kaukana sisämaassa oli äskettäin hajonnut -- eikä hän ollut saanut -vihiäkään siitä, minne ne ihmiset, joiden luona hän viimeksi ennen -Venäjälle lähtöään oli löytänyt turvaa, olivat joutuneet. Jos hän nyt -lähtisi liikkeelle, niin ei hän tietäisi, minne pilettinsä lunastaisi -Suomen rajalle päästyään. Ja kuitenkin Venäjän luminen aro hänen -jalkainsa alla ikäänkuin poltti, ja hän, joulun ollessa ovella, -kaihoten himoitsi kohti kotoisempaa pohjolaa. - -Koko päivän oli hän kauhean tuskallisessa sieluntilassa ja hänen -sydäntään kirveli salainen ajatus jättää Nirvana, jonka suhteen -hänellä oli niin paljon omituisia omantunnon vaivoja -- mistä ne -kaikki tulivatkin, ei hän itsekään ymmärtänyt. - -Ilta jo pimeni eikä hän vieläkään tietänyt mitä oli tehtävä -- --. - -Silloin Nirvana, nähden ystävänsä kummallisen kärsimyksen ja -sisällisen levottomuuden sekä aavistaen että tämä sieluntila -tunti-tunnilta yhä oli paheneva, jollei muutosta tule, äkkiä itse -kehoitti Solmu Sortimoa matkustamaan pois ja "jättämään kaikki". - -Oli ainoastaan kaksi tuntia yöjunan lähtöön ja huomenna oli -joulunaaton aatto. - -"Nyt tai ei koskaan!" Jääminen satakielten ja rosvojen kaupunkiin -merkitsi Solmu Sortimolle tällä hetkellä: Nirvanaa ja yhä jatkuvia -kärsimyksiä -- poismatkustaminen Suomeen merkitsi: itsensä -irtirepäisemistä johonkin tuntemattomaan itsetoimintaan ja elämään, -johon tie käy yli kärsimyksen ruumiin, ruumiin, joka ikäänkuin makaa -tapettuna synkässä metsässä ja josta ei tiedä, kenenkä tappama se on -tai mikä salainen seikkailu tähän ilmiöön liittyy. - -Hän päätti lähteä. Kuin salamanisku tämä päätös imeytyi hänen -sieluunsa ja seuraavassa silmänräpäyksessä rupesi hän syytämään -purettuja tavaroitaan takaisin matka-arkkuihin. - --- Minä lähden! sanoi hän ja Nirvana nyökkäsi hänelle lempeästi -päätänsä. - -Hänessä riehui yhtaikaa sekä innostusta että kamalaa ahdistusta. -Viimeisellä tunnilla, mikä vielä oli jälellä junan lähtöön, tahtoi -hän korjata kaiken edellisten päivien käytöksensä Nirvanaa kohtaan. -Mitä hirveätä pahaa hän oikeastaan oli tehnyt, sitä ei hän nyt -joutanut punnitsemaan. Kaikki vain hehkui hänen sydämmessään, hän -oli pelkkää tunnetta ja sielua nyt, koko mies. Hän pyysi ystävältään -liikuttavasti anteeksi ja heltyi niin helläksi ja hienokäytöksiseksi -että kaikki hämmästyneinä katsoivat häneen ikäänkuin uuteen ihmiseen. -Ja joku kuului hiljaa nyyhkivän seinän takana -- että koko perheen -niin mieluinen ystävä kovin pian lähtee pois. Viikon päivät vain -viivyttyään! - -Solmu Sortimo ei todella ollut milloinkaan ennen saanut mitään -matkustustaan niin äkkipäätä päätetyksi kuin nyt... - -Nirvana hänet saattoi rautatieasemalle. He ajoivat samassa reessä -pitkin pimeitä solakatuja istuen rinnakkain. Arkaillen katsahtelivat -toinentoistaan silmiin ja ymmärsivät yhtaikaa: "nyt tai ei koskaan" -Nyt --! mutta mikä pidätti? taivaan voimatko heidän välillään -tukkelehtivat?... Solmu Sortimo -- iso, parrakas mies -- oli -jokahetki tyrskähtämäisillään itkuun. Hän tunsi selvästi että -viimeinen sielujen yhdyssäije oli liukumassa hänen käsistään kuni -iäksi katoava pyhyys... Mutta ei kumpikaan hievahtanut, kumpikin -kuunteli ääneti oman sydämmensä sykintää. Jotakin vain solahti hiljaa -herra Karmin käteen ja ääni kuiskasi hänen viereltään: - --- Lukekaa vasta sitten kun juna on liikkeessä! Solmu Sortimo hyppäsi -ylös reestä, riensi ostamaan piletin, toimitti tavarat ripeästi -makuuvaunuun ja hyvästeli kohteliaasti von Eidmanneja, joita oli -asemalle saapunut muitakin paitsi Nirvanaa. - -Asemakellon kalahdus... Hätäinen kädenpuristus... kuni unessa... - -Niin erosivat iäksi nämät kaksi ihmistä, jotka aikoinaan paljon -olivat toisiaan tavotelleet ja lempineet, mutta jotka eivät -milloinkaan olleet lempensä muistoja itselleen osanneet koota muulla -kuin haaveiluilla, kirjeillä, sanoilla, sekä salaisilla ja joskus -salatuilla kärsimyksillä. - - 'Kallis Solmu Sortimo!' luki onneton matkustaja yöjunan kovasti - täristessä ja vaunulampun heikossa hohteessa. 'Tietäkää että - kaikki minun kauniit toivomukseni ja rukoukseni seuraavat Teitä - aina ja kaikkialle. Jos tulette kipeäksi tai on Teillä tuska, - niin muistakaa että Teillä on olemassa ystävä, joka on valmis - tekemään kaiken mikä suinkin hänen voimissaan on, lohduttaaksensa - Teitä tai voivuttaaksensa Teidän tuskanne. Mitä eilen puhuin - itsestäni muka miehelään menoni suhteen -- se kaikki oli - valhetta... Te olitte eilen hirveässä mielentilassa, minä en - tosiaankaan tietänyt mitä puhua tai mitä tehdä ja kas sentähden - juolahti päähäni ilakoiva ajatus ja aloin puhua itsestäni, ja - nähtävästi minun onnistuikin antaa Teidän ajatuksillenne toinen - suunta. Jääkää hyvästi, jokainen hetki kiidättää Teitä nyt yhä - kauvemmas minusta, mutta Jumala on Teidän puolustajanne, ystävät - Teidän huojentajanne. Lopuksi pieni salaisuus: äidin kuoltua olen - varmasti päättänyt pyrkiä luostariin. Niin on Jumalan tahto. - Älkää siitä enempää kyselkö. - - Teidän hyvä haltijattarenne Nirvana.' - -Matkustaja luki nämät kiireesti kyhätyt rivit silmät-vesissä; hän -tiesi eronneensa tuosta naisesta mitä ylevimmässä mielentilassa, -muisti hänen vielä reessä kuiskanneen että Solmu Sortimo oli jäävä -hänen ainoaksi ystäväkseen koko kylmässä mailmassa, ystäväksi, jonka -puolesta hän alati sanoi rukoilevansa... ja kuitenkin? Mikä laiha -lohdutus se hänelle oli tämä paperilappu, mitä olivat hänelle enää -mitkään kirjeet, mitkään kauniit sanat, mitä oli hänelle enää nainen, -jonka ystävyys ikänsä oli häälyvä saman kiintopisteen ympärillä, -mitä oli hänelle hellä olento, jonka elämän toimintapiirin kuolemaan -saakka oli hänestä erottava eri maiden rajapylväs ja loitolla -pitävä eri kansallisuuksien kuitenkin-kaikitenkin paljon merkitsevä -rajaviiva?... Ja mitä oli hänelle nykyajan nainen, joka tahtoi etsiä -elämänsä viihdytyksen luostarin muurien sisältä?... Ei sellaisesta -ystävyydestä hänenlaiselleen, tosiapua kaipaavalle orvolle voinut -olla ei henkistä eikä käytännöllistä hyötyä?... "Semmoisesta -ystävästä, joka ei tiedä, miten on miestä autettava, ei ole minulle -mitään hyötyä!" päätteli hän. "Se on ylellisyyskapine, jota en -tarvitse vain koruna pitääkseni." - -Ja kuta kauvemmaksi juna häntä kiidätti tuosta polttavasta paikasta, -joka yöhön häipyi jääden kiilumaan pienenpieneksi tulipisteeksi -avaruuden laitaan, sitä tuskallisemmin kiristi hänen rintaansa -ainaisen eroamisen välttämättömyys. Ja hänen sydämmensä tulvehti -täynnä surua... hänen sisässään oli ikäänkuin läjä särkynyttä lasia, -jonka päälle on vaarallista paljain jaloin astua... - -"Jää ikuisesti hyvästi... Kristuksen morsian!" tuntuivat junan kaikki -rattaat hyrisevän hänen allaan. -- - -Solmu Sortimo ajoi läpi mahtavan Pietarin keltaisessa aamusumussa, -kun tuon slaavilaisen Sodoman ja Gomorran kaikki yöllinen -katuriettaus vielä nukkui syvää untaan ja ainoastaan katulakaisijat -jo olivat ahkerassa toimessa pitkin Nevskin leveätä prospektia. -Suomen asemalle saavuttuaan sähkötti matkustaja ystävilleen -Helsinkiin, mutta ei saanut mitään vastausta asioista, joita -tiedusteli, ja osti sentähden epätoivossaan umpimähkää piletin sinne, -missä idän, etelän ja pohjan radat yhtyvät sekä astui vihdoin alas -junasta jonnekkin lumihuurteiseen syvään metsään tietämättä vähääkään -minnepäin lähteä. Ääretön hiljaisuus vallitsi hänen ympärillään, se -ikäänkuin äkisti humahti hänen sieluunsa ja jäi sitten hyvin hiljaa -soimaan ja tässä hiljaisuudessa tuontuostakin paukahti vain kuni -tykinlaukaus -- pakkanen, joka kiihtymistään kiihtyi... - -Ja Solmu Sortimo seisoi siinä kapsäkkeineen ja värisi kylmässä -puhtaudessa... ja tiesi ja tunsi että nyt oli jouluaatto, mutta että -hän oli myöhästynyt joululta eikä ollut hänellä lämmintä, suloista -suojaa, kunne päänsä kallistaa. "Hirvein tila on kodittomuuden tila" -huusi joku ääni hänen sisässään. - -Kirkkaasti syttyivät illan tähdet korkeana kaartuvalle taivaalle, -ja kuu nousi rinteen takaa ja katseli kuin pääkallo hopeahuurteisen -koivikon lävitse, ja pakkanen ampui laukauksiansa aivankuin hätään -joutunut laiva merisumussa, mutta yksinäinen matkamies yhä istui -matka-arkkunsa päällä ja värisi Suomen talvipuhtaudessa... Kunnes hän -vihdoin äkisti nousi ja, lyöden nyrkillä rintaansa, sanoi itseksensä: -"nyt on sen kärsimyksen loppu, nyt on Nirvana vihdoinkin minulta -kuollut ja kaikki kaltaisensa naiset. Nyt minä hammasta purren otan -vastaan elämän kouristukset ja tyydyn siihen, mikä tuleva on!" - -"Naisvihaaja -- sellaiseksi on minut kohtalo tehnyt." - -Ja ikäänkuin hänen vapautuneen mielensä vastakaiuksi pamahti jälleen -pakkanen korkeassa kuusikossa kumahtaen läpi purevan ilman -- vaikka -se tosin yhä kajahti kuni hätälaukaus, minkä haaksirikkoinen laiva -ampuu kaukana merisumussa... - - - - -JÄLKILAUSELMA. - - -Lehtori Karm, ylioppilastoverini, joka noin kolme vuotta takaisinpäin -naimattomana miehenä kuoli sydäntautiin, uskoi minulle kerran -päiväkirjansa ja osan kirjevaihtoansa jonkun Venäjällä elävän naisen -kanssa. Ymmärsin että hän luovutti nuo paperinsa siinä mielessä että -käyttäisin niitä aiheena johonkin novellintapaiseen. Minun täytyy -tunnustaa että luettuani läpi hänen mieskohtaiset muistiinpanonsa, -en tuntenut olevani erittäin halukas niitä julkisuuteen tuomaan -- -syystä että se kuva, jonka hän, lehtori Karm, ympäristöönsä teki, oli -mielestäni kokonaan päinvastainen kuin se, minkä hänen papereistaan -sain. Ymmärsin että nuot kirjoitelmat olivat hänen nuoruutensa -heikkouksien sentimentaalisia luomia, sellaisia, joita meillä -muillakin monella lienee, mutta jotka tavallisesti vuosien karttuessa -kauniisti poltetaan. Mutta en myöskään hennonut kokonaan hyljätä -tuumaa, jonka toveri minulle oli esittänyt. - -Muistan meillä silloin olleen jonkunlaisen keskustelun asiasta. - --- Jos kirjoitat -- virkkoi lehtori leikillisesti -- niin et tarvitse -mitään salata, sinun pitää minut esittää sellaisena "raukkamaisena -olentona" kuin olin -- silloin! - --- Mutta enkö saa mainita sinun nykyisyydestäsi -- sanoin minä --- että sinusta vuosien kuluessa on tullut sangen ryhdikäs ja -yhteiskunnallisesti miehuullinen olento, joka on ottanut osaa -- -yksinpä Venäjän vallankumousliikkeeseenkin? lisäsin. - --- Jos niin tahdot, -- vastasi hän jäykästi hymyillen, -- niin -voithan siitä mainita lopussa, ainoastaan mainita -- huomautti hän -painokkaasti -- mutta se ei kuulu romaaniin. - --- Mutta miksi tahdot että sinut esittäisin sellaisena raukkana, jona -esiinnyt omassa päiväkirjassasi? väitin minä. - --- Siksi, -- vastasi hän lujasti -- että silloin olin sairas, ja -sairaus vaikuttaa sen että kaikenlainen sielunelämä, yksin lempikin, -muodostuu surkeaksi. - --- Vaan jos tekisin sinut romaanissa terveemmäksi kuin olit, hyvä -veli? ehdotin minä yhä vastustaen. - --- Se olisi valhetta! huudahti hän kiihkeästi. - --- Kirjailijan tulee ennen kaikkea pysyä totuudessa ja esittää -ainoastaan tosiperäisiä ilmiöitä. - --- Mutta, rakas ystävä, kuka tässä mailmassa totuudesta ja -todellisuudesta välittää, jos se on surkeata? - --- Aina on niitä, jotka sille osaavat arvonsa antaa hiljaisuudessa! -Ainakin ne, jotka itse ovat kokeneet jotain samansuuntaista -- -vastasi lehtori. - --- Mutta esteettinen vaikutus, hyvä veli...! koetin yhä väittää. - -Toverini huitasi vain kämmenellään ja sanoi jonkun murhaavan sanan -taiteesta ja esteetikoista, vieläpä herroista arvostelijoistakin. - -Tämänkaltainen oli meillä keskustelu lehtori Karmin kanssa. - -Nyt, kun hän on poistunut elävien joukosta, olen uudelleen -lukenut hänen päiväkirjansa ja kirjeensä sekä muistellut tuota -keskusteluamme. Ja vaikka yhä olen epäillyt noiden paperien -kelpaavaisuutta miksikään kaunokirjalliseksi aiheeksi, olen niiden -nojalla kuitenkin -- siten kunnioittaen vainajan nähtävästi pyhiä -muistoja -- kyhännyt kertomuksen, minkä juuri edellä olen lukijoille -näyttänyt. - - (V. 1907.) - - _Tämän kirjan tekijä_. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Nirvana, by Ilmari Kianto - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NIRVANA *** - -***** This file should be named 54395-8.txt or 54395-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/3/9/54395/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54395-8.zip b/old/54395-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 6e16acf..0000000 --- a/old/54395-8.zip +++ /dev/null |