NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4179 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..7b631be
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #54390 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54390)
diff --git a/old/54390-8.txt b/old/54390-8.txt
deleted file mode 100644
index a0eed3d..0000000
--- a/old/54390-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4179 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Köyhäin aarteet, by Maurice Maeterlinck
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Köyhäin aarteet
-
-Author: Maurice Maeterlinck
-
-Translator: F. E. Sillanpää
-
-Release Date: March 19, 2017 [EBook #54390]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KÖYHÄIN AARTEET ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KÖYHÄIN AARTEET
-
-Kirj.
-
-Maurice Maeterlinck
-
-
-Tekijän luvalla alkuperäisen 88. painoksesta suomentanut
-
-F. E. SILLANPÄÄ
-
-
-Alkuteoksen nimi: Le Trésor des Humbles
-
-
-
-
-
-WSOY, Porvoo, 1921.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-    I. Hiljaisuus, vaitiolo.
-   II. Sielun herääminen.
-  III. Tietäjät.
-   IV. Salainen siveyssääntö.
-    V. Naisista.
-   VI. Mainio Ruysbroek.
-  VII. Emerson.
- VIII. Novalis.
-   IX. Jokapäiväisyyden tragiikka.
-    X. Tähti.
-   XI. Näkymätön hyvyys.
-  XII. Syvä elämä.
- XIII. Sisäinen kauneus.
-
-
-
-
-I.
-
-HILJAISUUS, VAITIOLO.
-
-
-"Silence and Secrecy!" -- hiljaisuus ja salaisuus -- huudahtaa Carlyle.
--- Niille pitäisi pystyttää alttari, jonka ääressä kaikki voisivat
-kumartaen rukoilla -- jos meidän päivinämme vielä alttareita
-pystytettäisiin. Hiljaisuus on se alkutila, jossa kaikki suuret
-seikat ensin kehkeytyvät, tullakseen sitten täysivalmiissa
-majesteetillisuudessaan esiin maailman valkeuteen, sitä hallitsemaan ja
-vallitsemaan. Ei yksin Vilhelm vaitelias, vaan kaikki merkkimiehet,
-joihin olen tutustunut, muutkin kuin valtiomiehet ja joukkojen
-johtajat; kaikki he ovat pidättyneet ennakolta juttelemasta aikeistaan
-ja teoksistaan. Ja sinä, jolla on vain jokapäiväisiä pikkuharrastuksia,
-koetappas _pitää kielesi kurissa yhden päivän ajan_; saat nähdä, kuinka
-paljon sinun aikeesi ja tehtäväsi jo sinä aikana selvenevät ja
-kirkastuvat. Sinusta ihan tuntuu, kuin olisivat jotkut hiljaiset henget
-siivonneet pois sielustasi suuret määrät katkonaista ja turhanaikaista
-tuon yhden päivän kuluessa, jolloin suljit sielusi ulkonaisen maailman
-melulta. Ranskalainen sanoo, että puhuminen on yksi tapa peitellä
-ajatuksia. Mutta ei siinä kyllin: paljoa useammin puhumisella
-suorastaan tukahutetaan ja kytketään ajatukset, niin ettei niissä enää
-olekaan mitään peittelemistä. Puhuminen voi sekin kyllä olla suurta,
-mutta se ei ole suurinta. Sananlasku sanoo: _Puhuminen on hopeaa, mutta
-vaiti-olo kultaa_; eli selvemmin sanoen: puhuminen on ajallisuutta,
-vaikeneminen ikuisuutta.
-
-"Mehiläiset toimivat ainoastaan pimeässä, ajatus toimii ainoastaan
-hiljaisuudessa ja hyve ainoastaan salaisuudessa..."
-
-Ei pidä luullakaan, että puhumisen välityksellä milloinkaan syntyisi
-todellista yhteyttä kahden olennon välille. Huulet ja kieli voivat
-esitellä sielun asioita vain samaan tapaan, kuin esimerkiksi jokin
-järjestysnumero voi esitellä jotain suuren taiteilijan maalausta. Mutta
-niinpian kun meillä tosiaan on _jotain sanomista toisillemme_, on
-meidän _pakko_ turvautua vaitioloon. Ja jollemme tällöin taivu
-hiljaisuuden, vaitiolon näkymättömiin ja pakottaviin käskyihin, niin
-teemme ikuisen vahingon, jota eivät ihmisviisauden suurimmat aarteet
-voi korvata: olemme päästäneet ohitse sellaisen tilaisuuden, jona
-olisimme saaneet tajuta toista sielua ja jona oma sielumme olisi
-hetkisen saanut tuta omaa olemassaoloaan. Ja voi hyvin sattua, ettei
-tuollaista tilaisuutta enää tule toista kertaa sille, joka sen kerran
-päästi menemään.
-
-Ihminen puhelee vain niinä hetkinä, joina hän ei elä; kun hän ei tahdo
-olla missään yhteydessä lähimäisensä kanssa; kun hän tuntee olevansa
-etäällä todellisuudesta. Heti kun ryhdymme puhumaan, me samassa
-hämärästi aavistamme, kuinka jossain joitakin jumaluuden ovia meiltä
-sulkeutui. Me olemmekin tavallisesti hyvin tarkkoja vaitiolostamme,
-eikä varomattominkaan meistä vaikene kenen seurassa tahansa. Meillä
-kaikilla on vaisto joistakin totuuksista, jotka ovat ylempänä meitä
-itseämme, ja se vaisto sanoo meille, että on vaarallista olla vaiti
-sellaisen ihmisen seurassa, jota ei halua tulla tuntemaan tai josta ei
-pidä. Sillä puhuminen on katoovaista, mutta jos vaitiolo on saanut
-hetkenkin vaikuttaa, niin se ei enää voi kadota olemattomiin, ja
-todellinen elämä, ainoa joka jättää jotain jälkeensä, se muodostuu
-yksinomaan hiljaisuuden, vaitiolon hetkistä. Koetahan nyt muistella,
-tuossa hiljaisuudessa -- johon alati vetoomme, jotta se itse itsestään
-meille selviäisi -- ja jos olet saanut sen lahjan, että voit omassa
-sielussasi syventyä aina sinne asti, missä enkelit asuvat, niin
-muistele sieltä käsin sellaista olentoa, jota olet syvästi rakastanut.
-Tällöin huomaat, ettet sen olennon yhteydessä ensi sijassa muista niitä
-sanoja, joita hän on lausunut, etkä niitä eleitä, joita hän on tehnyt,
-vaan muistat niitä vaitiolon hetkiä, joita yhdessä olette eläneet.
-Sillä noiden vaitiolon hetkien _laatu ja pitoisuus_, se yksin ja
-ainoastaan ilmaisee teidän rakkautenne ja teidän sielujenne _laadun ja
-pitoisuuden_.
-
-Tässä on koko ajan ollut puhe _toimivasta_, aktiivisesta vaitiolosta;
-on myös _toimetonta_, passivista vaitioloa, hiljaisuutta, joka on vain
-unen, kuoleman tai olemattomuuden heijastelua. Se on nukkuvaa
-vaitioloa; ja nukkuessaan se ei ole niinkään pelättävää kuin puhuminen.
-Mutta odottamaton sattuma voi sen äkkiä herättää, ja siinä samassa
-vallitseekin jo suuri, toimiva vaitiolo. Olkaa varuillanne! Kaksi
-sielua tapaa toisensa, niiden väliltä häviävät kaikki eristävät seinät,
-padot murtuvat, ja tavallinen arkielämä saa jättää tilansa toiselle
-elämälle, jossa kaikki on hyvin tärkeätä, jossa kaikki on jätetty oman
-onnensa nojaan, jossa ei enää naureta, ei totella, ei unohdeta...
-
-Ja juuri sentähden me niin pelkäämme vaitioloa, kun jokainen itse
-tykönämme tunnemme tuon hämärän voiman ja sen vaaralliset äkkipäät.
-Jotenkuten voimme vielä kestää oman eristetyn vaitiolomme. Mutta
-useamman ihmisen, sanokaamme kokonaisen kansanjoukon yhteinen vaitiolo
-on sellainen sielullinen taakka, että sen käsittämätöntä painoa
-säikkyvät voimallisimmatkin. Me käytämme suuren osan elämästämme
-sellaisten paikkojen etsimiseen, missä ei olla vaiti. Kun kaksi tai
-kolme ihmistä tulee yhteen, niin he harkitsevat vain sitä, millä
-häätäisivät tuon näkymättömän vihollisen, sillä monen tavallisen
-ystävyyden perustana on yksinomaan vaitiolonviha. Ja jos se kaikista
-ponnistuksista huolimatta on päässyt liukumaan koossaolevien olentojen
-keskuuteen, niin alkavat nuo olennot kärsimättöminä väännellä päitään,
-pois tuosta asioitten juhlallisesta puolesta, jota he eivät selvästi
-havaitse. Ja tuota pikaa he jo menevät matkoihinsa, jättäen paikan
-tuolle tuntemattomalle viholliselle, ja karttavat siitä puolin visusti
-toisiaan, sillä he pelkäävät, että sama ikuinen taistelu vaitioloa
-vastaan jälleen päättyisi huonosti, ja että siinä seurassa ehkä on
-joku, joka salaa avaa portit viholliselle...
-
-Useimmat meistä ihmisistä tajuavat vaitiolon ja antautuvat sille vain
-pari kolme kertaa koko elämänsä aikana. Ainoastaan juhlallisina hetkinä
-he uskaltavat ottaa vastaan tuon suuren ja tutkimattoman, mutta melkein
-kaikki tekevät sen silloin kyllä arvokkaasti. Sillä kurjimmillakin
-olennoilla on hetkiä, joina he osaavat toimia sillä tavoin, kuin he jo
-tietäisivät kaiken minkä jumalatkin. Muistatko sen päivän, jolloin ensi
-kerran olit vaiti tuntematta kauhua? Hetki oli esillä, se lähestyi
-sieluasi. Sinä näit sen saapuvan sellaisista elämän aarnioista, joista
-ei koskaan puhuta, peloittavan kauneuden syvyyksistä, etkä sinä
-paennut... Se sattui kerran kun palasit jostain, kerran kun juuri olit
-lähdössä jonnekin, kun sinut kohtasi suuri ilo, kun näit kuoleman hyvin
-läheltä, kun jouduit onnettomuuteen. Muistatko niitä minuutteja, joina
-elämän kaikki salaiset, näkymättömät aarteet kimaltelivat, ja kaikki
-siihen asti syvällä tiedottomuudessa uinuneet totuudet äkkiä heräsivät
-sinun tajuttaviksesi. Sano minulle, eikö hiljaisuus, vaitiolo silloin
-ollut kaunis ja sinulle ihan välttämätön, ja vaikka aina olit sitä
-karttanut ja pitänyt vihollisenasi, niin sano, eikö sen hyväily tuona
-päivänä, tuona hetkenä tuntunut jumalalliselta. Surunvoittoisen
-hiljaisuuden syleilyt -- sillä etenkin surussa Hiljaisuus meitä
-syleilee -- ne eivät unohdu, ja sen vuoksi ne, jotka ovat kokeneet
-niitä useammin kuin muut, myös ovat parempia kuin muut. He yksin ehkä
-tietävät, millaisten mykkien syvyyksien päällä keinuu arkielämän hatara
-alus. He ovat tulleet lähemmäksi Jumalaa, ja ne askeleet, joita he ovat
-astuneet valon vaiheilla, ne eivät enää häviä olemattomiin. Sillä sielu
-on sellainen seikka, joka kyllä voi olla nousematta ylemmäksi, mutta
-joka ei milloinkaan voi laskeutua alemmaksi.
-
-"Vaitiolo, hiljaisuuden suuri keisarikunta", huudahtaa edelleen Carlyle
--- mies, joka niin hyvin tunsi tuon elämän keisarikunnan, jonka
-helmassa me kaikki elämme -- "se ulottuu korkeammalle tähtiä ja
-syvemmälle kuoleman valtakuntaa!... Hiljaisuus ja jalot vaitiolon
-ihmiset!... Niitä on siellä täällä, kukin maakunnassaan, he ajattelevat
-ääneti, työskentelevät ääneti, eivätkä päivän sanomalehdet heistä tiedä
-mitään. He ovat maan suola, ja missä heitä ei ole tai on liian
-harvassa, siellä eivät asiat ole hyvin. Siellä on vain metsä, jolla ei
-ole ollenkaan _juuria_, jossa on vain lehtiä ja oksia, ja joka pian
-kuihtuu, eikä enää ole mikään metsä..."
-
-Mutta todellinen hiljaisuus, joka on vielä suurempi ja jota on vielä
-vaikeampi lähestyä kuin aineellista hiljaisuutta, josta Carlyle puhuu,
-se ei kuulu niihin jumaliin, jotka joskus voivat luopua ihmisestä. Se
-ympäröi meitä joka taholta, se on pohjana siinä meidän elämässämme,
-joka liikkuu meidän ymmärryksemme alapuolella, ja niin pian kun joku
-meistä vavisten kolkuttaa jollekin syvyyden ovelle, niin on siellä aina
-avaamassa tuo samainen valvova perushiljaisuus.
-
-Siinä sen äärettömyyden edessä me jälleen kaikki olemme tasa-arvoisia.
-Niinpä on tuolla hiljaisuudella samat kasvot katsoessaan kuningasta ja
-katsoessaan orjaa kuoleman, surun tai rakkauden hetkellä, ja sen
-tutkimattoman viitan suojassa piilevät aina samat aarteet. Se on oikea
-varsinainen hiljaisuus, jonka salaperäisyys ei koskaan katoa ja joka
-aina pysyy ihmissielun loukkaamattomana pakopaikkana. Ja jos maailman
-kaikkein ensimäinen ihminen tapaisi maailman viimeisen asukkaan
-suudelmien, kauhujen tai kyynelten elämyksissä, niin tuntisivat he
-molemmat ympärillään yhtäläisen hiljaisuuden, yhtäläisesti he
-vaikenisivat sellaisten seikkain edessä, jotka täytyy ymmärtää ilman
-valheellisia selityksiä; ja vaikka välillä on niin monta vuosisataa,
-ymmärtäisivät he kumminkin yht'aikaa, ihan kuin olisivat maanneet
-samassa kehdossa, kaiken sen, mitä huulet saisivat maailmanloppuun asti
-turhaan opetella tulkitsemaan...
-
-Kun huulet vaikenevat, silloin heräävät sielut toimimaan. Sillä
-hiljaisuus, vaitiolo, on täynnä yllätysten, vaarojen ja onnen
-mahdollisuutta, ja siinä olotilassa sielut liikkuvat vapaasti. Jos
-tahdot oikein antautua jollekulle, niin vaikene; jos sinua pelottaa
-olla vaiti hänen kanssaan -- sikäli kuin ei pelkosi ole ihmeitä
-odottavan rakkauden pelkoa tai ylevää saituutta -- niin pakene häntä,
-sillä sielusi tietää jo, minkä kanssa se on tekemisissä. On olentoja,
-joiden kanssa ei suurinkaan sankari uskaltaisi pitää vaitioloa, ja
-sieluja, joilla ei ole mitään peitettävää, mutta jotka kumminkin
-pelkäävät toisia sieluja senvuoksi, että nämä muka voisivat paljastaa
-heidän sielunsa. On sellaisiakin, jotka eivät tiedä mitään
-hiljaisuudesta ja aina hävittävät sen läheisyydestään; ne ovat ainoat
-olennot, jotka menevät menoaan todella huomaamattomina. He eivät
-matkallaan koskaan pääse kirkastuksen vyöhykkeeseen, kiinteän ja varman
-valon suureen piiriin. Emme voi luoda itsellemme oikein täsmällistä
-kuvaa sellaisesta olennosta, joka ei milloinkaan ole ollut vaiti. Voisi
-sanoa, ettei hänen sielullaan ole kasvonpiirteitä. Minulle kirjoitti
-eräs, jota syvästi rakastin: "Emme tunne vielä toisiamme, emme ole
-vielä uskaltaneet pitää yhdessä vaitioloa." Ja se oli totta; me
-rakastimme toisiamme jo niin syvästi, ettemme olleet uskaltaneet
-yrittää tuota yli-inhimillistä koetta. Ja joka kerta kun sittemmin
-vaitiolo, korkeimpien totuuksien enkeli ja kuhunkin eri rakkauteen
-kuuluvien erikoissalaisuuksien viestintuoja, kun se sittemmin laskeutui
-meidän keskellemme, tuntui kuin olisivat meidän sielumme polvillaan
-rukoilleet armoa ja pyytäneet saada vielä muutamia hetkiä elää
-viattomassa teeskentelyssä, teennäisessä tietämättömyydessä,
-lapsellisuudessa... Mutta rukouksista huolimatta se pelätty hetki vaan
-saapuu. Se on rakkauden aurinko ja se kypsyttää sielun hedelmät,
-niinkuin toinen aurinko kypsyttää maaemon hedelmät. Suotta eivät
-ihmiset sitä pelkää; sillä he eivät voi ennakolta arvata sen vaitiolon
-_laatua ja pitoisuutta_, johon he tuntevat joutuvansa. Puhuminen on
-näet aina yhtäläistä, mutta vaitiolo on aina erilaista, ja sangen usein
-riippuu kokonainen ihmiskohtalo sellaisen ensimäisen kahdenkeskisen
-vaitiolon _laadusta ja pitoisuudesta_. Jossain sekoitetaan juoma, ei
-tiedä missä, sillä vaitiolon ainevarastot sijaitsevat korkealla
-ajatuksen ainevarastojen yläpuolella; ja sekoituksesta tulee joko
-pahaaennustavan katkera tai sanomattoman suloinen. Kaksi oivallista ja
-tasaväkistä sielua voi yhdessä luoda vihantäyteisen vaitiolon ja sen
-pimeydessä käydä armotonta sotaa keskenään, kun taas kuritushuonevangin
-sielu voi yhdessä viattoman immen sielun kanssa luoda jumalallisen
-vaitiolon. Ennakolta ei voi mitään tietää, kaikki tapahtuu sellaisessa
-taivaassa, joka ei lähetä mitään enteitä. Sen vuoksi herkkätuntoiset
-rakastajat usein aivan viimeisiin hetkiin asti viivyttävät tuon
-olemuksen syvyyksistä saapuvan suuren kirkastajan juhlallista tuloa.
-
-He tietävät myös -- sillä todellinen rakkaus siirtää kaiken
-pinnallisenkin elämän keskukseen -- he tietävät myös, että kaikki muu
-oli vain lasten leikkiä ympärysmuurin ulkopuolella, ja että nyt vasta
-muurit kukistuvat ja olemassaolo aukenee sielun silmien nähtäväksi.
-Heidän vaitiolonsa arvo on sama kuin niiden jumalien arvo, jotka heitä
-vallitsevat, ja jolleivät he tavoita toisiaan tuossa ensimäisessä
-vaitiolossa, on se merkki siitä, etteivät heidän sielunsa milloinkaan
-voi rakastaa toisiaan, sillä heidän yhteinen vaitiolonsa ei koskaan
-muodostu toisellaiseksi, kuin se oli ensi kerralla. Se voi nousta ja
-laskea heidän sielujensa välillä, mutta sen _luonne_ ei vaihdu. Hamaan
-noiden rakastavaisten kuolemaan asti on heidän yhteisellä vaitiolollaan
-sama sävy, sama muoto ja voima, mikä sillä oli silloin kun se ensi
-kerran astui heidän huoneeseensa.
-
-Sitä mukaa kuin ihminen elää elämäänsä, tulee hän huomaamaan, kuinka
-kaikki tapahtuu ikäänkuin jonkin ennakkosopimuksen mukaan, josta ei
-koskaan puhuta sanaakaan, jota ei edes ajatella, mutta jonka kumminkin
-tiedetään olevan olemassa, jossakin meidän yläpuolellamme. Kaikkein
-välinpitämättömin ihminen hymyilee jo ensi näkemällä, ikäänkuin hän
-olisi vanhastaan osallinen lähimmäistensä kohtaloon. Ja tällä alalla,
-jolla nyt liikumme, juuri ne, jotka osaavat syvällisimmin puhua,
-tuntevat paraiten sen totuuden, etteivät sanat milloinkaan tulkitse
-kahden olennon välillä todellisesti vallitsevia erikoissuhteita. Jos
-minä nyt puhun sinulle kaikkein tärkeimmistä asioista, rakkaudesta,
-kuolemasta tai kohtalosta, niin en sanoillani pääse lähellekään
-kuolemaa, rakkautta, kohtaloa. Aina jää sanomatta jokin totuus, jota ei
-ole edes aijottu sanoa, ja kuitenkin tuo sanomatta jäänyt totuus on
-hetkisen yksinään elänyt meidän kahden kesken, emmekä me sinä hetkenä
-olisi voineet mitään muuta ajatuksellamme pohtia. Tuo totuus, se on
-_meidän totuutemme_ kuolemasta, kohtalosta, rakkaudesta; ja ainoastaan
-vaitiolon hetkellä me saamme sen nähdä vilaukselta. Lähemmin katsoen
-oli vaitiolo siinä kaikkein tärkein kohta. "Rakkaat sisaret", sanoo
-joku lapsi jossain haltiasadussa, "teillä jokaisella on oma salainen
-ajatuksenne, jonka perille minä tahdon päästä." Meilläkin on jokaisella
-jotakin, jonka toiset tahtoisivat tietää, mutta se piilee paljon
-korkeammalla kuin mikään salainen ajatus. Se on meidän vaitiolomme
-salaisuus. Mutta kysymykset ovat turhia. Varoillaan olevan hengen
-liikkeelle saattaminen muodostuu suorastaan esteeksi tuolle toiselle
-elämälle, joka elää tuossa salaisuudessa; ja päästäkseen selville siitä
-mitä todella on olemassa, pitää jalostaa vaitioloaan, sillä ainoastaan
-siinä näyttäytyvät hetkittäin ne odottamattomat, ikuiset kukkaset,
-jotka vaihtavat muotoa ja väriä sen sielun mukaan, jonka vaiheilla ne
-kulloinkin kukkivat. Sielut punnitaan hiljaisuudessa, niinkuin kulta ja
-hopea punnitaan puhtaassa vedessä, ja meidän lausumamme puheet saavat
-merkityksensä vain siitä vaitiolosta, joka niitä ympäröi. Jos sanon
-jollekulle, että häntä rakastan, niin ei hän ymmärrä tuota, jonka ehkä
-olen sanonut tuhannelle muulle. Mutta jos häntä tosiaan rakastan, niin
-osottaa sanojani seuraava vaitiolo, kuinka syvälle noiden sanojen
-juuret sinä päivänä tunkeutuvat, ja siitä vaitiolosta syntyy edelleen
-hiljainen varmuus; ja se hiljaisuus ja se varmuus eivät enää uusiinnu
-samanlaisina saman elämän kuluessa...
-
-Eikö juuri hiljaisuus, vaitiolo ole se tekijä, joka kerta kaikkiaan
-määrää rakkauden sävyn? Jos rakkaudelta riistettäisiin sen hiljaisuus,
-niin se samalla menettäisi ikuisen makunsa ja tuoksunsa. Kuka meistä ei
-olisi kokenut noita hiljaisia minutteja, kun huulet ovat eronneet
-toisista huulista, jotta sielu voisi yhtyä toiseen sieluun? Niitä
-hetkiä pitää yhä uudestaan tavoittaa. Mikään hiljaisuus ei ole niin
-taipuisa kuin rakkauden hiljaisuus: ainoa seikka, joka on olemassa vain
-meitä varten. Muut suuret hiljaisuudet, kuten kuoleman tuskan, kohtalon
-hiljaisuus, ne eivät ole meidän hallussamme. Ne liikkuvat meitä kohden
-tapausten pohjalta itse valitsemallaan hetkellä, ja jos ne eivät
-jotakuta kohtaa, niin älköön hän siitä itseään moittiko. Mutta
-rakkauden hiljaisuutta voimme itse käydä tapaamaan. Se odottaa yötä
-päivää meidän ovemme takana ja se on yhtä kaunis kuin nuo toisetkin
-hiljaisuudet. Niillekin, jotka tuskin koskaan ovat itkeneet, tekee
-rakkauden hiljaisuus mahdolliseksi päästä yhtä lähelle toisia sieluja
-kuin ne, jotka ovat olleet syvästi onnettomia. Senpä vuoksi ne, jotka
-ovat paljon rakastaneet, myös tietävät sellaisia salaisuuksia, joita
-toiset eivät tiedä. Sillä siinä kaikessa, mistä syvän ja todellisen
-rakkauden ja ystävyyden huulilla ei ikänä puhuta, siinä löytyy tuhansia
-asioita, joista muilla huulilla ei ikänä oltaisi puhumatta...
-
-
-
-
-II.
-
-SIELUN HERÄÄMINEN.
-
-
-On ehkä tulossa aika, ja monet seikat ilmaisevat sen olevan lähellä, --
-aika, jolloin meidän sielumme ymmärtävät toisiaan ilman aistien
-välitystä. Varmaa on, että sielun alue päivä päivältä laajenee. Se on
-jo paljon lähempänä meidän näkyväistä minäämme ja vaikuttaa meidän
-kaikkiin toimiimme paljoa tehokkaammin kuin pari kolmesataa vuotta
-takaperin. Voisi sanoa, että olemme lähestymässä henkisyyden
-aikakautta. Historiasta löytyy useita samanlaisia aikakausia, joina
-sielu joittenkin tuntemattomien lakien pakosta niin sanoaksemme kohoo
-ihmisyyden pinnalle ja ilmaisee entistä välittömämmin olemassaolonsa ja
-voimansa. Tämä olemassaolo ja tämä voima tulevat näkyviin tuhansilla
-odottamattomilla eri tavoilla. Tuntuu siltä kuin ihmisyys noina aikoina
-hankkiutuisi kohottamaan aineen, materian, raskasta taakkaa.
-Jonkinlainen henkinen kevennys vallitsee, ja kaikkein kovimmat ja
-horjumattomimmat luonnonlaitkin ikäänkuin antavat hiukan perää siellä
-täällä. Ihmiset tulevat lähemmäksi itseään ja lähemmäksi toisiaan, he
-katsovat toisiinsa ja rakastavat toisiaan vakavammin ja läheisemmin. He
-suhtautuvat hellemmin ja syvemmin lapsiin, naisiin, eläimiin, kasveihin
-ja kaikkiin seikkoihin. Heidän jälkeensä jättämät veistokset,
-maalaukset ja kirjoitukset eivät ehkä ole täysivalmiita, mutta niihin
-on kuitenkin ikuisiksi ajoiksi jäänyt jokin, tiesi mikä, voima ja
-salaperäinen sulo. Niiden silloisten olentojen katseisiin on täytynyt
-sisältyä jotain veljellistä yhteenkuuluvaisuutta ja joitakin hämäriä
-toiveita, ja kaikkialla siellä havaitseekin tavallisen elämän rinnalla
-väikettä jostain toisesta, selittämättömästä elämästä.
-
-Tietomme muinaisesta Egyptistä saattavat meidät olettamaan, että siellä
-silloin vallitsi yksi tuollainen henkisyyden aikakausi. Intian
-historiasta löytyy muuan hyvin etäinen jakso, jonka kuluessa sielu
-pääsi lähemmäksi elämän näkyväistä pintaa, kuin milloinkaan sen
-jälkeen. Se oli silloin melkein välittömästi läsnä elämän menossa, ja
-tuon läsnäolon jäljet ja muistot tuntuvat siellä monissa oudoissa
-ilmiöissä vielä meidän päivinämme. Löytyy muitakin samallaisia
-ajankohtia, joina henkisyyden aines näyttää ponnistelevan ihmisyyden
-pohjalla, kuten hukkuva virran pyörteessä. Ajatelkaamme esimerkiksi
-Persiaa, Aleksandriaa ja keskiajan kahta salamyhkäistä vuosisataa.
-
-Toisaalta tavataan puhtaan älyn ja kauneuden ehjiä ajanjaksoja, jolloin
-sielu ei nouse näkyviin. Niinpä se on hyvin etäällä siitä elämästä,
-jota elettiin Kreikassa ja Roomassa ja kuudennen- ja seitsemännentoista
-vuosisadan Ranskassa. (Ainakin on se etäällä viimemainitun vuosisadan
-elämänpinnasta, sillä sen syvyydet -- jonne kuuluvat Claude de
-Saint-Martin, liian kevyesti arvioitu Cagliostro, Pasealis ja muutamia
-muita; --- ne syvyydet kätkevät meiltä vielä monta salaperäistä
-seikkaa.) Ei voi sanoa mitä puuttuu, mutta jotakin puuttuu; jokin
-salainen yhdysside on katkennut, ja kauneus esiintyy suljetuin silmin.
-Sitä on hyvin vaikea sanoilla tulkita. Ei voi selittää, miksei
-kreikkalaisten näytelmien ympärillä leijuva jumaluuden ja
-kohtalokkuuden ilmakehä tunnu oikealta sielun ilmakehältä. Noiden
-oivallisten murhenäytelmien näköpiirissä liikkuu alati jokin salattu
-seikka, jota kohtaan tunnemme jonkinlaista kunnioitustakin. Mutta se ei
-ole se sama salattu seikka, joka monessa pienemmässä ja vähemmän
-kauniissa teoksessa ilmenee niin lempeänä ja läheisenä ja vaikuttaa
-niin läpitunkevasti. Ja Racine, ottaaksemme likeisemmän esimerkin,
-vaikka hän onkin naissydämen hairahtumaton runoilija, niin kuka
-uskaltaisi väittää hänen milloinkaan askeltakaan lähestyneen naisen
-sielua. Mitä vastaatte, jos tiedustan teiltä jotakin Andromaque'n tai
-Britannicuksen sielusta? Racinen henkilöistä ymmärrämme vain sen, mitä
-he sanovat, ei yksikään sana murra meren sulkuja. He ovat kauhistavan
-yksin, ikäänkuin jonkin tähden pinnalla, joka ei enää kierrä taivasta.
-He eivät voi vaijeta, sillä silloin he lakkaisivat olemasta. Heillä ei
-ole mitään _näkymätöntä perusaatetta_, ja tekisi mieli luulla, että on
-kiinnitetty jokin eristävä aine heidän ja heidän henkensä väliin,
-kaikkea olemassaolevaa koskevan elämän ja sen elämän väliin, joka
-koskettaa vain kärsimyksen, tuskan, intohimon kiitävää hetkeä. On
-todella sellaisia aikakausia, joina sielu painuu nukuksiin, eikä kukaan
-enää siitä välitä.
-
-Meidän päivinämme se ilmeisesti tekee suuria ponnistuksia päästäkseen
-jälleen pinnalle. Se ilmaisee kaikkialla itsensä luonnottomalla,
-tunkeilevalla tavalla, ikäänkuin se olisi saanut käskyn eikä sillä enää
-olisi varaa menettää aikaa. Se luultavasti valmistautuu ratkaisevaan
-taisteluun, eikä kukaan aavista, mitä kaikkia seurauksia tulee olemaan
-voitosta tai tappiosta. Se ei ehkä koskaan ennen ole käyttänyt niin
-moninaisia ja niin vastustamattomia voimakeinoja. Voisi sanoa, että se
-nyt on työnnettynä näkymätöntä muuria vasten, emmekä tiedä, kuoleman
-kauhuko sitä kiihdyttää, vaiko uuden elämän alku. En puhu niistä
-kätketyistä voimista, joita meidän ympärillämme heräilee, kuten
-magnetismi, telepatia, lavitatsioni, säteilevien aineitten ennen
-aavistamattomat ominaisuudet, ja tuhannet muut ilmiöt, jotka
-järkyttävät vallitsevia tieteitä. Ne ovat kaikille tuttuja ja helposti
-todettavia asioita. Sitäpaitsi ne todennäköisesti ovat mitättömiä
-seikkoja kaiken sen rinnalla, mitä oikeastaan on tapahtumassa, sillä
-sielu on kuin nukkuva olento, joka unissaan tekee suunnattomia
-ponnistuksia liikuttaakseen käsivarttaan tai avatakseen silmäluomiaan.
-
-Muilla aloilla, missä joukon huomio on vähäisempi, toimii sielu vielä
-tehokkaammin, vaikkei tottumaton silmä voikaan niin selvästi sen
-toimintaa havaita. Eikö tunnukin ihan siltä, kuin olisi sielu
-huutamaisillaan esiin oman äänensä niiden viimeisten erehdyttävien
-äänien seasta, jotka sitä musiikissa vielä ympäröivät? Ja eikö samoin
-eräitten maalarien tuotteissa tunnu jonkin näkymättömän läsnäolon pyhä
-paino mitä raskaimpana? Ja vihdoin: eikö kirjallisuudessakin siellä
-täällä voi havaita, kuinka muutamat huippukohdat saavat kirkkautensa
-aivan toisenlaisista valoista, kuin ne olivat, jotka kirkastivat
-vanhemman kirjallisuuden ihmeellisimpiä kohtia. Me lähestymme jotakin
-selittämätöntä hiljaisuuden muotoa, ja se _tietoinen ylevyys_ [le
-sublime positif], joka näihin asti on vallinnut, näyttää painuvan
-loppuansa kohti. En viivy kauempaa näissä asioissa, sillä on liian
-aikaista puhua niistä selvää kieltä, mutta kumminkin luulen, että
-meille ihmiskunnalle harvoin tarjoutuu soveliaampaa henkisen
-vapautumisen tilaisuutta. Tämä tilaisuuden tarjoutuminen on suorastaan
-_uhkavaatimuksen_ luontoinen, ja sen vuoksi on tärkeätä, että tuo uhka
-otetaan huomioon, sillä tarjoutuva tilaisuus on unennäön kaltainen,
-joka auttamattomasti häipyy, jollei sitä heti samassa paineta mieleen.
-On paras olla varuillaan; meidän sielumme ei liikehdi suotta aikojaan.
-
-Mutta tämä liikehtiminen, joka selvästi on havaittavissa vain olevaisen
-korkeimmissa piireissä, ilmenee ehkä, kenenkään aavistamatta, myös
-elämän arkipoluilla. Sillä jokainen ylängön kukka leviää lopulta
-laaksoonkin. Onko se jo levinnyt? Sitä en tiedä. Ainakin saatamme
-nykypäiväin arkielämässä vähäpätöisimpien olentojen keskuudessa todeta
-jotain salaperäistä ja suoranaista yhteyttä, sellaisia henkisiä
-ilmiöitä ja sielujen lähestymisiä, jonnnoisista tuskin tiedettiin
-entisinä aikoina. Eivätkö ne yhtä selvinä olleet olemassa ennen meitä?
-Tuskin vaan, sillä kaikkina aikoina on kyllä ollut ihmisiä, jotka ovat
-tunkeutuneet elämän salatuimpiin seikkoihin ja jättäneet meille
-saamansa tiedot oman aikansa sydämistä, mielistä ja sieluista.
-Ilmeisesti noita samoja suhteita silloinkin on ollut olemassa. Mutta
-niillä ei ole voinut olla sitä verevää ja kaikkivaltiasta voimaa, mikä
-niillä on meidän päivinämme, ne eivät olleet painuneet ihmisyyden
-perustuksiin, sillä silloin olisivat nuo viisaat hiljaisilla
-vaelluksillaan kyllä kiinnittäneet niihin huomionsa. En puhu tässä enää
-"tieteellisestä spiritismistä" enkä sen telepatisista ilmiöistä, enkä
-"aineellistuttamisesta" enkä noista muistakaan ilmiöistä, joita äsken
-luettelin. Tässä on kysymys sellaisista sielunelämän tapauksista ja
-toiminnoista, jotka keskeytymättä jatkuvat hämärimmässäkin
-ihmiselämässä, vaikkei tuo eläjä välittäisi rahtuakaan ikuisista
-oikeuksistaan. Kysymys on myös aivan toisesta sielutieteestä, kuin on
-virallinen sielutiede, joka on anastanut itselleen Psychen kauniin
-nimen, vaikkei se itse asiassa koskettele muuta kuin sellaisia henkisiä
-ilmiöitä, jotka ovat mitä kiinteimmässä yhteydessä aineen kanssa.
-Kysymys on sanalla sanoen kaikesta siitä, mitä voisimme oppia
-sellaisesta ylemmästä sielutieteestä, joka käsittelisi ihmissielusta
-toiseen välittömästi suuntautuvia suhteita ja meidän sielumme
-_tuntoisuutta_ sekä sen yliluonnollista, niin sanoakseni _epätavallista
-ilmenemistä_. Tämä tiede, joka tulee kohottamaan ihmistä askeleen
-ylemmäksi, on tuskin vielä alussaan, mutta aikanaan se kyllä vielä
-kumoaa näihin asti vallinneen alkeellisen sielutieteen.
-
-Tämä välitön sieluoppi on jo laskeutumassa ylhäältä alaspäin
-täyttäen pienimmätkin laaksot, ja sen läsnäolo tuntuu kaikkein
-mitättömimmissäkin kirjallisissa tuotteissa. Sepä juuri kaikkein
-selvimmin ilmaisee, kuinka sielullinen paine ihmiskunnan keskuudessa on
-lisääntynyt ja sielun salaperäinen toiminta yleistynyt. Tässä joudumme
-jo hipaisemaan sellaisia asioita, joita on miltei mahdoton sanoilla
-sanoa, korkeintaan voi mainita joitakin epätäydellisiä ja kömpelöitä
-esimerkkejä. Esitämme tässä niistä muutamia alkeellisimpia ja
-tunnetuimpia.
-
-Jos ennenaikaan joskus tuli kysymys jostain ennakkotunteesta; jonkun
-kohtauksen tai katseen oudosta vaikutelmasta; jostain ihmisjärjen
-ulkopuolella tapahtuneesta ratkaisusta; jostain selittämättömästä mutta
-silti ymmärrettävästä voimasta tai väliintulosta; myötätunnon tai
-vastenmielisyyden salaperäisistä laeista; vaistomaisesta tai
-valinnaisesta vetovoimasta; sanomatta jääneiden asiain ylivoimaisesta
-vaikutuksesta; -- jos sellaisista tuli kysymys -- mikä muuten oli
-jotenkin harvinaista -- niin ei ajattelija sellaisten kysymysten ääreen
-pysähtynyt. Ne tuntuivat satunnaisilta. Ei aavistettukaan, että elämä
-alati on niiden jumalaisen paineen alaisena, jatkuvasti kiiruhdettiin
-vain takaisin intohimojen ja ulkonaisten tapausten tuttuun leikkiin.
-
-Noita henkisiä ilmiöitä, joihin entisaikaan tuskin suurimmat ja
-syvämietteisimmätkään lähimäisemme puuttuivat, niitä nyt harrastavat
-vähäpätöisimmätkin; ja tämä seikka osottaa kohdaltaan, kuinka
-ihmissielu on verrattavissa täysin yhtenäiseen kasviin, jonka kaikki
-oksat, kun aika on täytetty, puhkeevat kukkaan samalla haavaa. Jos
-tavallinen rahvaanmies nyt yhtäkkiä saisi kyvyn ilmaista sielunsa
-kaiken sisällön, niin saisi hän ilmaista asioita, joita ei Racinen
-sielu vielä sisältänyt. Ja sillä tavoin ovat monet pienemmät kyvyt kuin
-Shakespeare tai Racine, päässeet näkemään sellaista salaisen kirkkauden
-elämää, jonka rinnalla noiden mestarien yksinäiset näkemykset olivat
-varsin pinnallisia. Ei näet riitä, että joku suuri sielu yksinään
-liikkuu siellä täällä paikan ja ajan piirissä. Hän saa vähän aikaan,
-jolleivät toiset ole häntä auttamassa. Hän on joukkojen kukka. Hänen on
-saavuttava silloin, kun sielujen valtameri on kauttaaltaan käynnissä;
-jos hän saapuu unen aikana, voi hän puhua vain unen ailahteluista.
-Hamlet -- ottaaksemme kuvaavimman esimerkin -- Hamlet Helsingörissä on
-hetki hetkeltä heräämäisillään, mutta vaikka kylmä hiki peittää hänen
-kalpeaa otsaansa, jää häneltä kuitenkin sanomatta monta sanaa, jotka
-hän kyllä osaisi sanoa nykyhetkellä, kun häntä olisi siinä auttamassa
-vaikkapa jonkun kulkurin tai pahantekijän sielu. Katsellessaan
-Claudiusta tai äitiään saisi Hamlet meidän päivinämme selville
-sellaista, mistä hän ei silloin omana aikanaan tiennyt, sillä nykyään
-eivät sielut enää piile yhtä monen verhon takana kuin silloin. Tiedätkö
--- nyt minä sanon erään järkyttävän ja vähän tunnetun totuuden; --
-tiedätkö, että jos sinä nyt olet paha, niin saat olla jotenkin varma,
-että sinun olentosi nykyään ilmaisee sen sata vertaa selvemmin kuin
-mitä se olisi ilmaissut pari- kolmesataa vuotta sitten. Tiedätkö, että
-jos sinä tänä aamuna olet tuottanut surua jollekin yksinäiselle
-sielulle, ja sinun luoksesi senjälkeen saapuu joku rahvaan mies
-puhelemaan ilmoista ja tuulista, niin tällä on tietoa sinun
-aamullisesta menettelystäsi ennenkuin hän on oveasikaan avannut. Jos
-sinä haudot pahoja ajatuksia tai vääriä tekoja tai olet syypää veljesi
-kyyneliin, niin vastaasitulevan lapsen katse ilmaisee sen heti, vaikka
-ottaisit päällesi millaisen pyhimyksen, marttyyrin tai sankarin hahmon.
-Sata vuotta sitten olisi sen lapsen sielu samallaisessa tilaisuudessa
-ehkä sivuuttanut sinun sielusi huomaamatta mitään...
-
-On tosiaan vaikeata toisten katseilta kätkeä sydämessään säilyvää
-vihaa, kateutta tai petollisuutta, sillä välinpitämättömimmätkin sielut
-ovat aina varuillaan meidän ympärillämme. Meidän esi-isämme eivät ole
-meille näistä asioista mitään puhuneet, ja me saamme todeta, että tämä
-elämä, jossa me liikumme, on peräti toisellaista kuin heidän kuvaamansa
-elämä. Ovatko he puhuneet vasten tietoaan, vai eivätkö he ole
-tietäneetkään? Merkit ja sanat eivät enää mitään auta, melkein kaikki
-ratkaistaan jonkin yksinkertaisen tilanteen salaperäisissä piireissä.
-
-Vieläpä tahtokin, tuo vanha hyvin tunnettu ja johdonmukainen tahto,
-sekin vuorostaan muuttaa muotoaan ja joutuu kosketuksiin suurten,
-selittämättömien ja syvien lakien kanssa. Tuskin on enää mitään
-pakopaikkaa, ja niin ihmiset lähestyvät toisiaan. Arvostellessaan
-toisiaan he eivät perusta puheisiin ja tekoihin, vaan katsovat niiden
-yli vieläpä ajatustenkin yli, sillä se käsittämätön mitä he saavat
-nähdä, on peräisin kaukaa ajatuksen alojen ulkopuolelta. Ja tämä juuri
-on yksi noiden henkisyyden aikakausien suuria tunnusmerkkejä, joista
-äsken oli puhe. Joka taholla tuntuu, kuinka kaikki säännöllisen elämän
-suhteet ovat vaihtumassa, ja nuorimmat meistä puhuvat ja toimivat jo
-aivan toisella lailla kuin edellinen sukupolvi. Monen monet
-sovinnaisuudet, hyödyttömät verhot ja välitykset jäävät ja painuvat
-pois, ja tietämättämme me melkein kaikki arvostelemme toisiamme
-sellaisten seikkojen perusteella, joita ei silmä näe. Jos minä ensi
-kerran astun sinun huoneeseesi, niin sinä, käytännössä olevan
-sielutieteen syvimpien lakien mukaan, et suinkaan ryhdy lausumaan sitä
-salaista arvosteluasi minusta, jommoisen ihmiset aina toisensa
-tavatessaan toisistaan muodostavat. Sinun ei onnistuisi minulle
-selittää, mistä olet saanut tietoosi mikä minä olen, mutta kumminkin
-sinä tuot mukanasi sanomattoman varmuuden. Sinun isäsi ehkä olisi
-arvostellut minua toisin ja siinä erehtynyt. On luultavaa, että
-ihmisten lähentyminen pian menee niin pitkälle, että he suorastaan
-joutuvat koskettamaan toisiaan, ja että ympäröivä ilmapiiri vaihtuu
-toiseksi. Olemmeko -- kuten sanoo Claude de Saint-Martin, suuri
-"tuntematon filosofi" -- olemmeko "jälleen ottaneet yhden askeleen
-sillä opettavaisella ja valoisalla tiellä, joka johtaa olentojen
-yksinkertaisuuteen?" Odottakaamme hiljaisuudessa; ehkäpä piankin jo
-voimme erottaa "jumalten kuiskauksen".
-
-
-
-
-III.
-
-TIETÄJÄT.
-
-
-He ovat tuttuja useimmille ihmisille ja melkein kaikki äidit ovat heitä
-nähneet. He ovat ehkä yhtä välttämättömiä kuin kärsimykset, ja ne
-ihmiset, jotka eivät koskaan ole olleet heitä lähellä, eivät myös
-koskaan ole oikein lempeitä, oikein surullisia, eivätkä oikein hyviä.
-
-He ovat outoja ja ihmeellisiä. He näyttävät olevan lähempänä elämää
-kuin toiset lapset eikä mitään aavistavan, ja kumminkin asuu heidän
-silmissään niin syvä varmuus, ettei voi muuta kuin uskoa heidän olevan
-kaikesta selvillä ja useampana kuin viitenä iltana katselleen omaa
-salaisuuttaan silmästä silmään. Kun heidän veljensä vielä hapuilevat
-sinne tänne syntymän ja elämän välillä, ovat he jo vakiintuneet,
-seisovat jo kohona kädet ja sielu valmiina. Kiireesti, viisaasti ja
-tarkasti he valmistuvat elämään, ja juuri tuo kiireellisyys on se
-merkki, jota äidit, tarkan uskollisina vaistolleen, tuskin uskaltavat
-havaita.
-
-Useimmiten emme ehdi heitä ollenkaan havaitakaan; he menevät pois
-mitään puhumatta ja tällöin jäävät he meille ijäti tuntemattomiksi.
-Mutta toiset viipyvät vähän aikaa meidän luonamme, katsovat meihin
-hymyillen ja tarkkaavasti, näyttävät olevan myöntämäisillään, että ovat
-kaiken ymmärtäneet, ja kahdenkymmenen vaiheilla sitten kiireesti
-poistuvat vaimennetuin askelin, ikäänkuin vasta olisivat huomanneet
-joutuneensa väärään asuntoon, viettämään elämäänsä uppo-outojen
-ihmisten parissa.
-
-Itse he tuskin puhuvat mitään ja vetäytyvät heti kuoreensa, kun
-tuntevat haavoittuneensa tai kun joku on pääsemäisillään heistä
-selville. Tänään he ovat aivan meidän keskellämme, mutta muutaman
-päivän päästä, eräänä iltana, he yhtäkkiä ovat meistä niin kaukana,
-ettemme enää uskalla olla tuntevinamme heitä emmekä heiltä mitään
-kysyä. Siellä he ovat, melkein elämän toisella äärellä, ja sinusta
-tuntuu, että vihdoinkin on hetki tullut lausua julki jotain tärkeämpää,
-inhimillisempää, todempaa ja syvempää kuin on ystävyys, myötätunto tai
-rakkaus, jotakin joka ponnistelee rintasi syvyydessä, josta et tiedä
-mitä se on, josta ei milloinkaan puhuta, ja josta ei enää voikaan
-puhua, sillä niin monta elämää kuluu vaitiollen... Ja aika rientää; ja
-kuka meistä ei olisi sillä tavoin odottanut siihen asti, kunnes ei enää
-voinut mitään kysyä?
-
-Mitä varten he ovat tulleet ja mitä varten he menevät pois? Syntyvätkö
-he vain vakuuttaaksensa meille, ettei elämällä ole mitään päämäärää?
-Mitä maksaa kysyä, kun ei kumminkaan koskaan saa vastausta? Minä olen
-useita kertoja joutunut näkemään näitä asioita ja kerran näin niin
-läheltä, etten enää tiennyt, koskiko asia jotakuta toista vaiko minua
-itseäni...
-
-Yksi veljistäni on kuollut sillä tavoin. Oli kuin hänellä yksinään
-olisi ollut asiasta ennakkoaavistus hänen itsensä sitä tietämättä, kun
-sen sijaan me toiset ehkä kylläkin tiesimme jotain, vaikkemme olleet
-saaneet sellaista elimellistä ilmoitusta, jollaista hän säilytti
-olentonsa kätkössä elämänsä ensi hetkistä asti. Mitä merkillistä piilee
-niissä, jotka kulkevat kohti jotakin sangen vakavaa tapahtumaa? Se ei
-ole mitään näkyväistä, mutta kumminkin me sen näemme. He pelkäävät
-meitä, sillä me ilmaisemme heille tuon asian, joka hetki tahtomattamme.
-Tuskin olemme heitä lähestyneet, kun he jo tuntevat, että tuo heidän
-tuleva vielä tuntematon kohtalonsa saa meissä aikaan jonkun
-vaikutuksen. Useimmilta ihmisiltä me salaamme jotakin, emmekä päästä
-omaankaan tietoomme, mitä me heiltä salaamme. Kahden olennon välitse,
-jotka ensi kerran tapaavat toisensa, kulkee tuntemattomia elämän ja
-kuoleman salaisuuksia; ja muitakin salaisuuksia, joilla ei ole vielä
-nimeäkään, mutta jotka tuollaisessa kohtauksessa välittömästi
-vallitsevat meidän asentojamme, katseitamme ja kasvojemme ilmeitä; ja
-kun tartumme jonkun ystävän käteen, tekee meidän sielumme
-varomattomuuksia, jotka ehkä ulottuvat yli tämän elämän kynnyksen. On
-kyllä mahdollista, ettei kahden ihmisen välillä ole mitään
-taka-ajatuksia, mutta on olemassa valtavampia ja syvempiäkin seikkoja
-kuin ajatus. Nuo tuntemattomat lahjat eivät ole meidän vallassamme ja
-me petämme alati tuota puhumatonta profeettaa. Emme milloinkaan ole
-toisia kohtaan samanlaisia kuin itseämme kohtaan, vieläpä olemme
-samojakin kohtaan erilaisia valossa ja pimeässä. Meidän katseemme
-muuttuvat alati sen mukaan millainen menneisyys tai tulevaisuus niiden
-eteen sattuu, ja siksi juuri me tahtomattamme olemme varuillamme.
-Kohdatessamme noita, jotka eivät elä kauan, me emme näe heitä itseään,
-vaan heidän tulevan kohtalonsa. He tahtoisivat eksyttää meitä
-eksyttääkseen itseään. He tekevät kaikkensa johtaakseen meitä harhaan,
-ja kumminkin heidän hymynsä ja elämänhalunsa läpi jo kuultaa tuo tuleva
-tapahtuma, aivan kuin se olisi koko heidän olemassaolonsa tuki ja
-tarkoitus. Taaskin on kuolema heidät pettänyt, ja murhemielin he
-huomaavat, että me olemme kaikki nähneet, ja että on ääniä, jotka eivät
-voi vaieta.
-
-Kuka voi sanoa, kuinka suuri on tapahtumain voima ja ovatko tapahtumat
-meitä, vai mekö vain olemme niitä, tapahtumia? Syntyvätkö ne meistä,
-vai synnymmekö me ehkä niistä? Vedämmekö me puoleemme niitä, vai nekö
-meitä? Muutammeko me niiden muotoa, vai muuttavatko ne meidän
-muotoamme? Eivätkö ne koskaan osu harhaan? Miksi saapuvat ne meille,
-kuten mehiläiset pesään ja kyyhkyset lakkaan? ja mihin joutuvat ne
-silloin, kun me emme olekaan sovitulla paikalla? Mikä on se mistä ne
-meille saapuvat, ja miksi muistuttavat ne meitä kuin omat veljemme?
-Toimivatko ne menneisyydessä vai tulevaisuudessa, ja kummat ovat
-voimakkaampia, nekö jotka eivät enää vallitse, vai nekö jotka eivät
-vielä vallitse? Kumpi muuntaa meidän muotoamme, eilinen vaiko huominen?
-Eivätkö useimmat meistä vietä suurinta osaa elämästään jonkun tulossa
-olevan tapahtuman varjossa? Minä olen nähnyt tuota tunnettua arvokasta
-käytöstapaa, tuota menoa, jolla näyttää olevan aivan liian läheinen
-päämäärä, tuota suuren kylmyyden ennakkotunnetta ja noita silmiä, jotka
-eivät milloinkaan hairahdu; olen nähnyt niitä sellaisilla joiden loppu
-on ollut luonnoton ja jotka kuolema on tavottanut odottamatta
-ulkoapäin. Ja kumminkin heillä oli juuri sama kiire kuin noilla heidän
-veljillään, jotka kantoivat yhtäläistä edessä olevaa kohtaloa koko
-ikänsä oman olentonsa kätkössä. Heillä oli samat piirteet, Heistäkin
-elämä tuntui vakavammalta kuin niistä, jotka saavat elää kauemmin.
-Heidän toimissaan ilmeni sama varma ja hiljainen tarkkaavaisuus. Heillä
-ei ollut aikaa menetettävänä, heidän piti olla valmiit samalla
-hetkellä: siinä määrin tuo tapaus, jota ei yksikään profeetta olisi
-voinut ennustaa, oli heidän tietämättään luonut elämän itse heidän
-elämälleen.
-
-Meidän kuolemamme ohjaa meidän elämäämme, eikä meidän elämällämme ole
-muuta päämäärää kuin meidän kuolemamme. Meidän kuolemamme on se muotti,
-jossa meidän elämämme valetaan; kuolema muovailee meidän kasvojemme
-piirteet. Muotokuvia pitäisi tehdä vain kuolleista, sillä ne yksin ovat
-omaa itseään ja näyttäytyvät hetkisen sellaisina kuin ovat. Ja mikäpä
-elämä ei kirkastuisi siinä puhtaassa, viileässä ja yksinkertaisessa
-valaistuksessa, joka ympäröi ihmislapsen viimeisten hetkien
-leposijaa? Onko se sitä samaa valoa, joka jo väikkyy noiden lasten
-kasvoissa ja heidän kiinteässä hymyssään, ja joka meissä herättää
-hiljaisuudentunteen, mikä muistuttaa sellaisen huoneen hiljaisuutta,
-jossa joku äsken on ijäksi vaiennut? Kun muistelen noita tuttujani,
-joita samanlainen kuolema on kaikkia kädestä johtanut, näen edessäni
-joukon lapsia, neitoja ja nuorukaisia, jotka näyttävät olevan samasta
-kodista. He ovat jo sisaruksia keskenään, he ikäänkuin tuntevat
-toisensa joistakin seikoista, joita me emme näe, ja antavat meidän
-huomaamattamme toisilleen vaitiolon merkin. He ovat ennenaikaisen
-kuoleman tarkkaavaisia lapsia. Jo koulussa he jollain hienolla tavalla
-herättivät meidän huomiotamme. He näyttivät etsivän toisiaan ja samalla
-ikäänkuin karttavan toisiaan, kuten ne, joilla on samanlainen
-ruumiinvika. Näimme heidän seisovan sivulla päin puitten alla. Heidän
-hymynsä oli pysyväisempää ja aineettomampaa kuin meidän toisten ja
-siinä ilmeni aina sama vakavuus, ikäänkuin he olisivat alati pelänneet
-paljastavansa jonkun salaisuuden. Melkein aina he heti vaikenivat, kun
-heitä lähestyivät nuo toiset, joiden ikä oli oleva pitempi. Puhuivatko
-he jo tuosta tulevasta tapahtumasta, vai tiesivätkö he ehkä, että tuo
-tapaus itse puhui suoraan heidän lävitsensä ja vasten heidän tahtoaan,
-ja ympäröivätkö he sillä tavoin vaikenemalla tuon tulevan tapahtuman,
-kaihtaakseen sitä asiaankuulumattomien katseilta. Joskus he näyttivät
-katselevan meihin alaspäin, niinkuin jonkin tornin korkeudesta, ja
-vaikka he olivat meitä heikompia, emme me uskaltaneet heihin koskea.
-Mikään ei tosiaankaan ole kätkettyä; ja kaikki te, jotka minut
-tapaatte, tiedätte myös mitä minä olen tehnyt ja mitä tulen tekemään,
-tiedätte mitä minä ajattelen ja olen ajatellut; te tiedätte tarkalleen
-minun kuolemani päivän, vaikkette vielä ole keksineet keinoa sitä
-ilmaistaksenne, tai edes omalle sydämellenne sitä kuiskataksenne.
-Meillä on tapana sivuuttaa äänettömästi kaikki sellainen mihin ei
-kätemme ylety, ja ehkäpä me tietäisimmekin liian paljon, jos
-tietäisimme kaiken sen minkä tiedämme. Me elämme sivulla meidän
-todellisesta elämästämme ja me tunnemme, ettei meidän kaikkein
-mieskohtaisimmilla ja syvimmilläkään ajatuksillamme ole mitään
-tekemistä meidän kanssamme, sillä me olemme aivan toista kuin meidän
-ajatuksemme ja unelmamme. Ja vain joinakin hetkinä me ikäänkuin
-hairahdumme elämään oman itsemme mukaisesti. Koska koittaa se päivä,
-jona meistä tulee oma itsemme? Niinpä me siis olimme muukalaisia heidän
-edessään. Joskus he kävelivät meidän kanssamme käytävissä ja pihoilla
-ja heidän seuransa vaivasi meitä. Joskus he yhtyivät meidän leikkiimme,
-ja silloin ei leikki enää tuntunut samalta. Jotkut heistä eivät
-löytäneet kohtaloveljiään. He harhailivat yksinäisinä meidän meluavassa
-joukossamme, eikä heillä ollut ystäviä niiden parissa, joiden ei
-tarvinnut kuolla. Ja kumminkin me heitä rakastimme, eikä kellään ollut
-niin ystävällisiä kasvoja kuin heillä. Mitä oli heidän ja meidän
-välillämme ja mitä on meidän kaikkien välillämme? Minkä salaperäisen
-meren syvyyksissä me elämme? Tässä kohden vallitsikin se rakkaus, joka
-ei enää ilmaise itseään, koska sillä ei ole mitään osaa tämän maailman
-elämässä. Se ei ehkä kestäisi minkäänlaista koetta, se tuntuu joka
-hetki pettyvän, ja vaatimattomampikin tavallinen ystävyys näyttää sen
-voittavan. Ja kumminkin on sen elämä syvempää kuin me itse, ja ehkäpä
-me vain senvuoksi olemmekin siitä välinpitämättömiä, että se tietää
-olevansa varattu pitempiä ja varmempia aikoja varten.
-
-Se ei puhu täällä mitään, kun se tietää saavansa puhua myöhemmin;
-eivätkä ne, joita me sylellemme ja suutelemme, milloinkaan ole niitä
-joita me syvimmin rakastamme. On siis olemassa yksi elämän osa -- ja se
-on sen paras, puhtain ja suurin osa -- joka ei liity tavalliseen
-elämään, eivätkä edes rakastavaisten silmät milloinkaan pääse näkemään
-tuon hiljaisuuden ja rakkauden väliseinän läpi.
-
-Vai jätimmekö me heidät yksikseen sen vuoksi, että he nuorempinakin
-olivat meitä vanhempia!... Tiesimmekö, etteivät he olleet meidän
-ikätoverejamme ja pelkäsimmekö me heidän tuomiotansa? Heidän katseensa
-eivät enää olleet yhtä eloisia kuin meidän, ja kun he vain sattumalta
-loivat nuo katseensa meidän elämöivään joukkoomme, niin me heti ilman
-syytä tyynnyimme ja käsittämätön hiljaisuus valtasi meidät samassa
-hetkessä. Me vetäydyimme pois päin: he tarkkasivat meitä ja nauroivat
-vakavasti. Minä muistan kahden sellaisen kasvot, joita odotti
-väkivaltainen kuolema. Mutta melkein kaikki he olivat arkoja ja
-pyrkivät toisten ohi huomaamatta. Heillä oli jonkinlainen kuoleman
-ujous ja he näyttivät alati pyytävän anteeksi jotakin tuntematonta
-tekoa, jonka he pian tulisivat tekemään. He menivät menoaan, me
-vaihdoimme yhden katseen, erosimme toisistamme sanaakaan sanomatta ja
-ymmärsimme kaikki tietämättä mitään.
-
-
-
-
-IV.
-
-SALAINEN SIVEYSSÄÄNTÖ.
-
-
-On liiankin totta, että meidän käypä ajatuksemme mielivaltaisesti
-muuntelee sisäisten valtakuntien näkymättömiä liikkeitä. Niinikään on
-olemassa tuhansia ja taas tuhansia varmuuksia, noita hunnutettuja
-kuningattaria, jotka meitä johtavat kautta olemassaolon ja joista emme
-kykene sanoilla puhumaan. Niinpian kun yritämme sanoa jonkun asian,
-niin se heti ihmeellisesti pienenee. Luulemme liikkuneemme syvyyksien
-syvyyksissä, mutta kun nousemme pinnalle, niin ei alkuperäisestä merestä
-enää ole jälkeäkään siinä vesipisarassa, joka kimmeltää kalpean
-sormemme sivussa. Luulemme keksineemme ihmeellisten aarteitten luolan,
-mutta kun tulemme päivänvaloon, niin huomaammekin tuoneemme vain
-väärennettyjä kiviä ja lasinpalasia. Ja kumminkin ne aarteet siellä
-pimeydessä yhäti loistavat. On jotakin läpäisemätöntä meidän ja meidän
-sielujemme välillä ja muutamina hetkinä, sanoo Emerson, "me ihan
-intohimoisesti haluamme itsellemme tuskaa toivoen edes siitä löytävämme
-jotakin tosiolevaista ja saavamme tuntea totuuden terävät kärjet ja
-kulmat."
-
-Sanoin aikaisemmin, että sielut näyttävät lähestyvän toisiaan. Sillä
-seikalla ei ole sen suurempaa arvoa, kuin on pysyväisellä mutta
-hämärällä vaikutelmalla, jota on sangen vaikea tosiasioilla tukea,
-sillä tosiasiat eivät ole muuta kuin kiertolaisia, tiedustelijoita tai
-suurten näkymättömien voimien jälkeenjääneitä osia. Ja kuitenkin voi
-sanoa, että me ainakin joskus ehkä selvemmin kuin esi-isämme tunnemme,
-ettemme ole olemassa aivan yksin itseksemme. Nekään, jotka eivät usko
-mihinkään jumalaan, eivät kumminkaan, enempi kun toisetkaan, toimi
-siihen suuntaan, kuin olisivat varmoja yksinolostaan. On olemassa
-yleinen silmälläpito, jonka toimintakeskus on toinen kuin sen, mikä on
-jokaisen ihmisen omantunnon suopeissa hämärissä. Onko totta, etteivät
-hengen säiliöt enää ole yhtä tarkasti sinetöidyt kuin ennen muinoin, ja
-että sisäisen meren käynti tulee voimakkaammaksi? Sitä en tiedä.
-Korkeintaan voimme todeta, ettemme enää pidä yhtä tärkeinä useita
-perinnäisiä rikkomuksiamme, ja se seikka merkitsee jo henkistä
-valloitusta.
-
-Tuntuu siltä kuin meidän siveyssääntömme olisi uudistumassa ja
-hiljallensa lähestymässä korkeampia aloja, jotka eivät vielä näy. Senpä
-vuoksi lieneekin nyt jo paikallaan tehdä muutamia uusia kysymyksiä.
-Mitä esimerkiksi tapahtuisi, jos meidän sielumme yhtäkkiä tulisi
-näkyväiseksi ja sen pitäisi astua kokoontuneitten sisariensa joukkoon,
-hunnuistaan riisuttuna, mutta kantaen yllään salaisimpia ajatuksiaan ja
-kulettaen mukanaan elämänsä salatuimpia tekoja, jotka siihen asti eivät
-koskaan ole ilmi tulleet? Mitä sielu silloin ujostelisi? Mitä se
-yrittäisi kätkeä? Kietoisiko se kainon naisen tavoin pitkän
-hiusvaippansa lukemattomien lihallisten syntiensä peitoksi? Se ei ole
-noista synneistään tietoinen, eivätkä ne ole sitä koskaan ahdistaneet.
-Ne on tehty tuhannen peninkulman päässä sielun valtaistuimesta, eikä
-sodomitinkaan sielu osaisi mitään epäillä astuessaan toisten joukkoon,
-vaan loistaisi sen silmissä lapsen avoin hymy. Sielu ei ole ottanut
-osaa häpeällisiin tekoihin, se kulki koko elämänsä ajan valoa kohden,
-ja vain sitä elämää se muistelee.
-
-Onko sielu voinutkaan tehdä mitään syntejä ja tavallisia rikoksia? Onko
-se kavaltanut, onko se pettänyt, onko valehdellut? Onko se tuottanut
-tuskaa, kyyneleitä? Missä se oli silloin, kun tuo ihminen jätti
-veljensä vihollisten käsiin? Ehkä se nyyhkytti etäällä hänestä
-itsestään, ja on ehkä siitä hetkestä ruveten syventynyt ja tullut
-kauniimmaksi. Sielun ei tarvitse hävetä sellaista, mitä se ei ole
-tehnyt, ja se voi pysyä puhtaana törkeän murhatyön ollessakin. Usein se
-muuntaa sisäiseksi kirkkaudeksi kaiken sen pahan, jota se joutuu
-näkemään. Kaikki riippuu näkymättömästä periaatteesta, ja siitä
-epäilemättä on alkuisin myös jumalten käsittämätön lempeys.
-
-Ja meidän omakin lempeytemme. Mehän emme voi pidättäytyä antamasta
-anteeksi. Kun kuolema, "kaiken suuri sovittaja", on käynyt ohi, kuka
-meistä ei silloin lankeisi polvilleen ja antaisi tuolle avuttomaksi
-jääneelle sielulle hiljaista anteeksiannon merkkiä? Kun kumarrun
-veriviholliseni liikkumattoman ruumiin yli, niin luuletteko minun vielä
-miettivän kostoa kun näen nuo kalpeat huulet, jotka kerran minua
-herjasivat, nuo sammuneet silmät, jotka kerran saivat omat silmäni
-itkemään, ja nuo kylmät kädet, jotka ehkä ovat minua rääkänneet? Kaikki
-tuli maksetuksi kuoleman käydessä. Sielun ei minulle enää ole mitään
-vastattavaa, ja vaistomaisesti minä asetan sen törkeimpien vääryyksien
-ja pahimpien rikkomusten yläpuolelle. (Kuinka ihana ja merkitsevä
-onkaan tuo vaisto!) Ja jos minä siinä jotakin murehdin, niin en
-suinkaan sitä etten minä vuorostani enää voi häntä kiusata, vaan ehkä
-sitä, etten kyllin rakastanut enkä aikaisemmin anteeksi antanut.
-
-On kuin me syvimmässämme jo ymmärtäisimme näitä asioita. Emme enää
-tuomitse lähimmäistämme hänen tekojensa emmekä edes hänen salaisimpien
-ajatustensa mukaan, sillä salaiset ajatukset ovat joskus luettavissa;
-ja me liikumme paljon yläpuolella sen mitä ei voi lukea. Joku ihminen
-on voinut tehdä kaikkein törkeimpiä rikoksia, eikä hänen pahinkaan
-rikoksensa kumminkaan hetkeksikään hämmennä sitä raikkauden ja
-aineettoman puhtauden henkäystä, joka aina käy hänen ympärillään, kun
-taaskin jonkun marttyyrin tai viisaanmiehen läsnäolo voi kietoa meidän
-sielumme vahvaan ja tuskalliseen pimeyteen. Joku sankari tai pyhimys
-valitsee ystävänsä sellaisten parista, joiden kasvoilta helposti on
-luettavissa tottumus kaikkiin alhaisiin ajatuksiin, kun hän sensijaan
-ei löydä oikeata "veljellisen tai inhimillisen ilmapiirin" tuntua
-sellaisen ihmisen läheisyydestä, jonka otsaa kirkastavat korkeat ja
-jalot unelmat. Mitä tämä merkitsee? ja mitä uutta me siitä opimme? Onko
-siis olemassa syvempiä lakeja kuin ne, jotka vallitsevat tekoja ja
-ajatuksia? Onko meille selitetty miksi me aina toimimme sellaisten
-sääntöjen mukaan, joista ei puhuta, mutta jotka yksin ovat paikkansa
-pitäviä? Sillä tässä ei voi väittää sankarin tai pyhimyksen vähääkään
-erehtyneen, vaikka siltä ehkä näyttäisi. He näet eivät ole tehneet
-muuta kuin totelleet, ja jos pyhimyksen pettää ja myy joku, jonka hän
-itse on valinnut, niin jokin horjumaton seikka kuitenkin jää hänelle
-vakuuttamaan, ettei hän ole mitenkään erehtynyt ja ettei hänellä ole
-mitään katumista. Sielu ei unohda koskaan, että se toinen sielu oli
-valoisa...
-
-Järkytellessämme sitä miltei tuntematonta kiveä, jonka alla nuo salatut
-seikat piilevät, me samalla hengitämme ylen voimakasta syvyyden
-tuoksua, ja sanat ja ajatukset tanssivat meidän ympärillämme kuin
-myrkytetyt kärpäset. Itse sisäinen elämäkin tuntuu vähäpätöiseltä
-seikalta noiden muuttumattomien syvyyksien rinnalla. Ylpeiletkö sinä
-enkelin edessä siitä, ettet ole koskaan tehnyt vääryyttä, ja eikö ole
-olemassa mitään alempaa viattomuutta? Kun Jeesus Kapernaumissa lukee
-halvatun ympärillä seisovien fariseusten huonot ajatukset, niin oletko
-varma, että hän samalla silmäyksellä ja yht'aikaa arvostelee ja
-tuomitsee myös heidän sielunsa, ja ettei hän noiden ajatusten tuolla
-puolen huomaa kirkkautta, ehkäpä muuttumatonta kirkkautta? Ja olisiko
-hän Jumala, jos hänen tuomionsa olisi peruuttamaton? Mutta miksi hän
-puhuu siten kuin pysähtyisi hän ulkonaiseen? Jättäisikö alhaisin ajatus
-tai jaloin aate mitään merkkiä timantin akseliin? Mikäpä Jumala, jos
-hän todella asuu korkeudessa, voisi olla hymyilemättä meidän
-suurimmille virheillemme, aivan kuin hymyillään matolla leikkivälle
-koiranpennulle? ja mikä olisi sellainen Jumala, joka ei hymyilisi?
-Luuletko että sinä, jos olet todella puhdistunut, enää pitäisit vaivaa
-maksavana varjella koossaolevien enkelien katseilta niitä pikku
-syitäsi, jotka ovat saattaneet sinut suuriin tekoihisi? Ja kumminkin:
-kuinka moni kohta meissä voi murtua jumalien katseiden alla, kun he
-istuvat vuorella? Varmaan niitä murtuvia kohtia on useampi kuin yksi,
-ja meidän sielumme tietää kyllä hyvin, että sitä odottaa tilinteko. Se
-elää vaiteliaana suuren tuomarin käden alla, ja tuomarin tuomiot
-pysyvät meiltä tutkimattomina. Mutta millainen on tuo tilinteko? Mikä
-siveyssääntö voi sen sanoa? Onko olemassa salainen siveyssääntö, joka
-vallitsee etäisemmillä aloilla, kuin meidän ajatuksemme, ja joku
-keskeinen taivaankappale, jonka voimattomia kiertotähtiä vain ovat
-meidän salaisimmat halummekin? Onko meidän olemuksemme keskuksessa
-läpinäkyvä puu, jonka katoovaisia kukkia ja versoja vain ovat kaikki
-meidän tekomme ja kaikki meidän hyveemme? Perimmiltä periltään emme
-tiedä, mitä pahaa meidän sielumme voi tehdä, ja mistä meidän pitäisi
-punastua joutuessamme ylivoimaisen älyn tai toisen sielun eteen. Ja
-kumminkin: kuka meistä tuntisi olevansa puhdas, ja kuka ei pelkäisi
-tuomaria? Ja mikä sielu ei kavahtaisi toista sielua?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tässä kohden emme enää liiku elimellisen emmekä sielullisen elämän
-tutuissa laaksoissa. Saavumme kolmannen piirin, jumalaisen salaelämän,
-oville. Vain horjahdellen astumme niiden kynnysten yli. Ja kun olemme
-yli päässeet, niin missä ovatkaan kaikki varmuudet? Missä piilevätkään
-ne ihanat lait, joita vastaan me alati rikomme, ehkä niinkin, ettei
-omatuntomme sitä aavista, vaikka sielu tietäisikin? Ja mistä johtuikaan
-tuo salaperäisten rikkomusten varjo, joka joskus lankesi yli meidän
-elämämme, ja äkkiä teki sen niin kauhistavaksi elää? Mitkä ovat ne
-suuret hengen synnit, joita me voimme tehdä? Joudummeko häpeään sen
-vuoksi, että olemme taistelleet sieluamme vastaan, tai taisteleeko
-meidän sielumme näkymätöntä taistelua Jumalaa vastaan? Ja onko tuo
-taistelu niin perin äänetöntä, ettei yksikään huokaus tunkeudu
-väliseinäin läpi? Onko hetkiä joina voimme kuulla tuota kuningatarta,
-jonka huulet aina ovat kiinni puristetut? Hän ei milloinkaan riko
-vaitioloaan pinnallisten tapausten yhteydessä, mutta eikö ole
-sellaisiakin tuskin havaittavia tapauksia, jotka koskettavat ikuisia
-syviä voimia? Tuossa yksi kuolee, toinen katselee tänne päin, ja tuo
-tuolla itkee; tuossa muuan lähestyy sinua ensi kerran, tuossa menee
-vihollisesi; ehkäpä kuningatar sillä hetkellä kuiskaa jotakin? Entä jos
-tarkkaisit hänen kuiskaustaan silloin kun et enää rakasta sitä
-ystävääsi, jolle nyt hymyilet? Mutta kaikki tuo ei ole vielä mitään, se
-ei vielä saavuta edes syvyyden ulommaista valokehää. Näistä asioista ei
-voi puhua, ollaan vielä liian yksinään. "Tätä nykyä liikahtelee sielu
-vain siellä täällä", sanoo Novalis. "Milloin pääsneekään se täysin
-liikkumaan ja milloin herää ihmiskunnan joukkotajunta?" Vain sillä
-ehdolla saavat jotkut tietää jotakin. On kärsivällisesti odotettava,
-kunnes tuo korkeampi tietoisuus vähitellen herää. Silloin voi ehkä
-tulla joku, jonka onnistuu tulkita se, mitä me kaikki tunnemme, sillä
-puolella sieluamme, jota voisi verrata kuun taustaan, jota ei kukaan
-mailman alusta asti ole nähnyt.
-
-
-
-
-V.
-
-NAISISTA.
-
-
-Tälläkin alalla ovat lait tuntemattomia. Meidän päämme päällä taivaan
-korkeudessa loistaa sen rakkauden tähti, joka on meille määrätty; ja
-kaikki meidän rakkautemme, ensimäisestä viimeiseen, syttyvät tuon saman
-tähden säteitten piirissä. Turhaan me valitsemme oikealta tai
-vasemmalta, ylhäältä tai alhaalta; turhaan me teemme väkivaltaa
-vaistoillemme päästäksemme pois sen taikapiirin sisältä, jonka tunnemme
-ympäröivän kaikkia elämämme vaiheita, ja yritämme valita toisin kuin
-tähtemme on määrännyt; aina me lopullisesti otamme sen naisen, joka on
-laskeutunut tuosta muuttumattomasta taivaankappaleesta. Ja vaikka me
-Don Juanin tavoin syleilisimme tuhatta ja kolmea, niin me eräänä
-iltana, kun käsivartten ote herpaantuu ja huulet eroovat, yhä vieläkin
-näkisimme edessämme tuon saman naisen, hyvän tai pahan, lempeän tai
-julman, uskollisen tai uskottoman, joka on meille määrätty...
-
-Tosiaankaan me emme koskaan pääse pois siitä hienosta valokehästä,
-jolla meidän kohtalomme ympäröi meidän jokaisen askeleemme, ja
-kaukaisimmatkin ihmiset näyttävät tuntevan tuon pidättävän piirin sävyn
-ja ulottuvaisuuden. He huomaavat alun pitäin noiden henkisten säleiden
-värin, ja sen mukaan he joko hymyillen ojentavat meille kätensä tai
-vetävät sen pelästyneinä pois. Me tunnemme kaikki toisemme jossain
-ylemmässä ilmapiirissä, ja se käsitys, jonka minä olen luonut jostakin
-tuntemattomasta olennosta, kuuluu välittömänä osana johonkin
-salaperäiseen totuuteen, joka on syvempi kuin aineellinen totuus. Kuka
-meistä ei olisi kokenut noita asioita, jotka tapahtuvat tuon miltei
-taivaallisen ihmisyyden tutkimattomilla aloilla? Jos saat kirjeen, joka
-tulee jonkun saaren kätköistä suurten valtamerien etäisyyksistä ja
-jonka kirjoittajasta sinä et tiedä mitään, niin oletko varma, että
-kirjeen kirjoittaja on sinulle niinkään tuntematon, ja etkö juuri sillä
-hetkellä kun luet, saavuta siinä tapaamastasi sielusta -- jumalat yksin
-tietävät missä ilmapiireissä se tapahtuu -- etkö saavuta siitä sielusta
-varmuuksia, lujempia ja tärkeämpiä kuin kaikki tavalliset varmuudet? Ja
-toisaalta: etkö usko että tuo sielu, jonka ajallinen sattuma saattoi
-hetkisen ajattelemaan sinun sieluasi; että sekin sielu puolestaan siinä
-saavutti vastaavia varmuuksia? Joka taholla löytyy tällaisia
-salaperäisiä tuttavuuksia, emmekä me voi salata olemassaoloamme. Nuo
-kahden tuntemattoman väliseen kirjeiden vaihtamiseen liittyvät pienet
-salaperäisyydet näyttävätkin juuri paraiten luovan valaistusta niihin
-hienoihin yhdyssiteihin, joita varmaan on olemassa kaikkien sielujen
-välillä. Siinä on ehkä yksi kapea rako -- perin vaivainen kylläkin,
-mutta niitä on niin vähän, että saamme olla tyytyväisiä valjuimpaankin
-valoon, -- siinä on ehkä pimeyden portissa yksi kapea rako, josta
-hetkessä voimme aavistella, mitä tapahtuu kätkettyjen aarteitten
-luolassa. Tutkihan vaan jonkun ihmisen harrastuksetontakin
-kirjeenvaihtoa, niin huomaat siinä jotakin omituista yhtenäisyyttä. En
-tunne toista enempi kuin toistakaan niistä kahdesta, joilta
-kummaltakin tänä aamuna sain kirjeen, ja kumminkin tiedän, etten voisi
-toiselle vastata samaan tapaan kuin toiselle. Olen nähnyt jotakin
-silminnäkymätöntä. Ja jos minulle kirjoittaa joku, jota en ole koskaan
-nähnyt, niin olen puolestani varma, ettei hänen kirjeensä ole täysin
-samanhenkinen, kuin jos hän olisi kirjoittanut tuolle ystävälleni, joka
-nyt juuri katselee minua. Siinä on aina jokin käsittämätön ero. Se on
-se näkymätön henkinen merkki, jolla sielu tervehtii toista sielua.
-Täytyy uskoa, että me kaikki tunnemme toisemme jollakin alueella, josta
-emme mitään tiedä, ja että meillä on yhteinen kotimaa, jonne menemme,
-jossa tapaamme toisemme ja josta jälleen vaivattomasti palaamme.
-
-Tuossa yhteisessä kotimaassa me myös valitsemme ne naiset, joita
-rakastamme, ja siitä johtuu, ettemme me erehdy, eivätkä rakastamamme
-naiset liioin. Rakkauden kuningaskunta on ennen kaikkea varmuuksien
-suuri kuningaskunta, sieluilla kun siellä on kaikkein eniten vapaata
-aikaa. Siellä niillä tosiaankaan ei ole muuta tehtävää kuin todeta
-tuttavuuttaan, syvästi ihailla toisiaan ja kysellä toisiltaan
-kyynelsilmin, kuten nuoret sisarukset toisensa tavatessaan; ja
-sill'aikaa kiertyvät käsivarret ja huulet yhtyvät niin kaukana heistä
-itsestään... Sieluilla on vihdoinkin aikaa hymyillä toisilleen ja elää
-hetkinen omalle itselleen kovan arkielämän välissä; ja ehkäpä juuri
-tuon hymyn ja noiden katseiden korkeudesta valuu se salaperäinen suola,
-joka ikuisesti, rakkauden äitelimpinäkin hetkinä, säilyttää
-pilaantumattomana muiston kahden huuliparin yhtymisestä...
-
-Mutta tässä on puhe vain ennakoltamäärätystä ja todellisesta
-rakkaudesta. Kun tapaamme jonkun niistä, jotka sallimus on meitä varten
-varannut ja lähettänyt suurten hengen kaupunkien syvyyksistä, jossa
-tietämättämme elämme; lähettänyt siihen tienristeykseen, josta me
-määrätyllä hetkellä tulemme kulkemaan ohitse, niin tiedämme me asian jo
-ensi katseesta. Muutamat kumminkin yrittävät väkivaltaa sallimusta
-vastaan. Voi sattua, että me raivoten viemme kädet silmillemme
-päästäksemme enempää näkemästä sitä mitä meidän on täytynyt nähdä, ja
-että me nostamalla kaikki pienet voimamme ikuisia voimia vastaan
-onnistumme pääsemään yli tien ja jonkun toisen luo, joka kumminkaan ei
-ole meitä varten lähetetty. Mutta se on turhaa ponnistusta, me emme
-kumminkaan saa "tulevaisuuden suurten sammioitten tyyntä vettä
-liikkumaan." Ei tapahdu mitään; korkeuksien puhdas voima ei suostu
-laskeutumaan alas, ja saavutetut suudelmat ja hyödyttömät hetket eivät
-taivu liittymään meidän elämämme todellisiin hetkiin ja suudelmiin...
-
-Sallimus sulkee joskus silmänsä, mutta se tietää hyvin, että me illan
-tullen palaamme sen luokse, ja että se saa sanoa viimeisen sanan. Se
-voi pitää silmänsä kiinni, mutta sillaikaa kulunut aika on menetettyä
-aikaa...
-
-Nainen näyttää olevan sallimusten alainen suuremmassa määrin kuin me
-miehet. Hän alistuu niihin paljon mutkattomammin. Hän ei koskaan
-tosissaan asetu niitä vastaan. Hän on vielä lähempänä Jumalaa ja
-antautuu välittömämmin salaperäisten voimien vietäväksi. Ja epäilemättä
-juuri tuosta syystä me niinä hetkinä, joina nainen sisältyy meidän
-elämäämme, tunnemme lähestyvämme jotakin, joka on peräisin itsensä
-Kohtalon alkulähteiltä. Etenkin naisten läheisyydessä saamme joskus
-sattumalta "selvän aavistuksen" sellaisesta elämästä, joka ei tunnu
-seuraavan näkyväisen elämän juonteita. Nainen saattaa meitä lähemmäksi
-oman olemuksemme ovia. Kuka tietää vaikkapa sankaritkin keksisivät
-voimansa ja oppisivat tuntemaan onnensa tähden jonain syvänä hetkenä
-levätessään naisen rinnoilla; ja tokko ihmisellä, joka ei koskaan ole
-tuollaista hetkeä kokenut, liioin koskaan on tarkkaa tajua
-tulevaisuudesta?
-
-Astumme jälleen korkeamman tietoisuuden hämäriin piireihin. Kuinka
-totta onkaan, että sielläkin "niinsanottu psykologia on yksi niistä
-toukista, jotka pyhätössä ovat anastaneet itselleen sen paikan, joka on
-varattu todellisille jumaltenkuville!" Ei näet aina ole kysymys
-pelkästä pinnasta; eipä edes meidän tärkeimmistä sala-ajatuksistamme.
-Luuletteko tosiaan, ettei rakkauteen kuulu muuta kuin ajatuksia, tekoja
-ja puheita, ja etteivät sielut pääse irti noiden seikkojen kahleista?
-Kun minä syleilen erästä naista, tarvitseeko minun siinä tietää, onko
-se nainen lemmenkade ja uskollinen, synkkä tai valoisa, totinen tai
-petollinen? Luuletteko tosiaan, että pienet viheliäiset sanat voivat
-nousta niille huipuille, joilla meidän sielumme sijaitsevat ja joiden
-hiljaisuudessa meidän kohtalomme muovautuu? Mitä minä huolin siitä,
-vaikka hän, nainen, puhuu minulle ilmoista ja jalokivistä, töyhdöistä
-ja neuloista, ja vaikkei hän näytä minua ymmärtävän? Luuletko minun
-kaipaavan yleviä sanoja silloin, kun tunnen erään sielun katselevan
-minun sieluani, ja etkö luule minun tietävän, ettei hienoimpienkaan
-ajatusten ole sallittu kohota tuon salaisen tapauksen tasoille? Minä
-olen alati valtameren vaiheilla; ja jos olisin Platon, Pascal tai
-Michel-Angelo, ja minun rakastajattareni puhuisi minulle
-korvarenkaistaan, niin kaikki mitä minä sanon hänelle ja hän minulle,
-kaikki se liukuisi saman näköisenä sen sisäisen meren syvyyksien
-päällä, jota toinen toisessamme tarkkaamme. Minun korkein ajatukseni ei
-elämän tai rakkauden vaa'assa paina hiventäkään enempää kuin ne kolme
-pientä sanaa, jotka rakastettuni lausui sormuksistaan, helmi- tai
-lasiketjustaan...
-
-Me itse olemme ymmärtämättömiä, me kun aina liikumme omankin älymme
-takamailla. Pitää vain nousta vuoren ensimäiselle lumialueelle, siellä
-kyllä puhdas ilma silittää kaikki epätasaisuudet. Mitäpä eroa onkaan
-Markus Aureliuksen puheen ja lapsen lepertelyn välillä? Olkaamme nöyriä
-ja oppikaamme eroittamaan tilapäinen oleellisesta. Älkööt mitkään
-silmänlumeet saako meitä unohtamaan syvyyden ihmeitä. Kaikkein
-kauneimmat ajatukset ja kaikkein alhaisimmat kuvittelut vaikuttavat
-yhtä vähän meidän sielumme ikuiseen ulkomuotoon, kuin Himalaya-vuoret
-tai syvimmät rotkot maapallon ulkomuotoon taivaan avaruudessa. Yksi
-katse, yksi suudelma, ja jonkin näkymättömän mahtavan läsnäolon
-varmuus: kaikki on sillä sanottu: ja minä tiedän olevani vertaiseni
-vierellä...
-
-Mutta tuo vertainen on totisesti ihana ja ihmeellinen. Ja vihoviimeinen
-heitukka omistaa rakkaudessaan jotakin sellaista, jota me miehet emme
-milloinkaan omista, sillä hänen ajatuksessaan esiintyy rakkaus aina
-ikuisena. Kaikilla naisilla ehkäpä juuri tällä perustuksella onkin
-alkuperäisten voimien kanssa sellaista yhteyttä, johon me emme voi
-päästä. Parhaat meistä vaeltavat miltei aina sangen kaukana niistä
-aarteista, joita he omistavat tuossa toisessa elämänpiirissä, ja kun
-sitten joku elämän juhlahetki vaatisi jotakin korua tuosta
-aartehistosta, niin eivät he enää muista tietä, joka sinne vie, vaan
-tarjoovat turhaan oman älynsä väärennettyjä jalokiviä tuolle tärkeälle
-hetkelle, joka ei kumminkaan anna itseänsä pettää. Mutta nainen tietää
-aina tien omaan sisimpäänsä, ja tapasitpa hänet ylellisyydessä tai
-kurjuudessa, tietämättömänä tai oppineena, häpeässä tai kunniassa; jos
-sanot hänelle sanan, joka todella lähtee sielusi neitseellisistä
-syvyyksistä, niin hän kyllä osaa löytää nuo salaiset tiet, joita hän ei
-koskaan kadota näkyvistään, ja yksinkertaisesti vähääkään epäröimättä
-hän rakkauden ehtymättömästä varastosta saattaa sinulle sanan, katseen
-tai eleen, joka on yhtä puhdas kuin omasikin.
-
-On kuin hänen sielunsa aina olisi hänen kätensä ulottuvilla; hän on
-valmis, päivällä ja yöllä, täyttämään toisen sielun korkeimmat
-vaatimukset. Ja samat lunnaat riittävät aina, niin kaikkein köyhimmälle
-kuin kuningattarellekin...
-
-Lähestykäämme kunnioittavasti niin pienintä kuin suurintakin heistä,
-niitä jotka ovat mietteissään ja niitä jotka unelmoivat, niitä jotka
-vielä nauravat ja niitä jotka itkevät, sillä he tietävät asioita, joita
-me emme tiedä ja heillä on valo, jonka me olemme kadottaneet. He elävät
-ihan Välttämättömän vaiheilla ja tuntevat sen tiet paremmin kuin me. Ja
-juuri senvuoksi heillä on tuota ihmeellistä varmuutta ja ihailtavaa
-arvokkuutta, ja huomaa helposti, kuinka he pienimmissäkin toimissaan
-tuntevat liikkuvansa suurten jumalien väkevien ja turvallisten kätten
-tukemina. Äsken sanoin, että nainen saattaa meitä lähemmäksi oman
-olemuksemme ovia. Ja tosiaankin tekee mieli uskoa, että kaikki meidän
-naissuhteemme käyvät tuon alku-oven aukeamasta, ja että niiden
-välittäjänä ovat nuo käsittämättömät kuiskaukset, joita varmaan
-kaikkien seikkojen synnyinhetkellä kuiskataan, silloin kun ei vielä
-uskalleta puhua ääneen, kun pelätään kieltoa tai jotakin odottamatonta
-käskyä...
-
-Hän, nainen, ei astu tuon oven kynnyksen yli, mutta hän odottaa meitä
-sen sisäpuolella, siellä missä alkulähteet ovat. Ja kun me ulkopuolelta
-kolkutamme ja hän meille avaa, niin ei hän koskaan päästä kädestään
-avainta eikä ovenpuoliskoa. Hän katsoo hetken sitä, joka siinä saapuu,
-ja tuona lyhyenä hetkenä hän saa tietää kaiken, mitä hän tietää
-tarvitsee, tulevaiset vuosikaudet värähtävät hamaan aikojen loppuun
-asti... Kuka voi sanoa, mitä sisältää rakkauden ensimäinen katse, "tuo
-taikasauva, joka on tehty taittuneesta valonsäteestä"; säteestä, joka
-lähtee meidän olemuksemme ikuisesta tulesta ja joka uusii kaksi sielua
-ja nuorentaa niitä kaksikymmentä vuosisataa. Ovi avautuu edelleen,
-taikka sulkeutuu; älä ponnistele suotta, sillä kaikki on määrätty.
-Kyllä hän tietää. Hän, nainen, ei silleen enää pidä lukua sinun
-teoistasi, puheistasi eikä sinun ajatuksistasi, ja jos hän vieläkin
-niitä seuraa, niin tekee hän sen vain hymyhuulin; ja erehtymättä hän
-antaa mennä sen, mikä ei vahvista tuota ensi katseen tuomaa varmuutta.
-Ja jos luulet voivasi häntä eksyttää, niin tiedä, että hän kyllä osaa
-oikeaan. Sinä itse erehdyt, sillä sinun olemuksesi on paljon lähempänä
-sitä minä hän sinua pitää, kuin sitä minä itse pidät itseäsi; vieläpä
-silloinkin kun hän alati käsittää väärin hymyn, liikkeen, kyyneleen...
-
-Kätketyt, nimettömät aarteet!... Tahtoisin että kaikki ne, jotka ovat
-kokeneet naisten pahuutta, julistaisivat hekin nuo kokemuksensa ja
-samalla perustelunsa, ja jos perustelut ovat päteviä, niin me
-hämmästymme ja pääsemme hyvän matkan eteenpäin salaisuutta kohden.
-Naiset ovat todellakin suurten näkymättömien seikkojen hunnutettuja
-sisaria. He ovat todellakin meitä ympäröivän ikuisuuden lähimpiä
-omaisia, ja he yksin voivat sille vielä hymyillä yhtä välittömästi kuin
-lapsi isälleen. Heissä säilyy täällä maan päällä meidän sielumme puhdas
-suola, niinkuin kallis ja hyödytön jalokivi, ja jos he menisivät pois,
-niin jäisi tänne äly erämaata hallitsemaan. Heissä on vielä jumalaisten
-alku-aikojen tunnelmaa, ja heidän olemuksensa juuret käyvät suoraan
-kohti ikuista rajattomuutta, enemmän kuin meidän miesten. Valitan
-todellakin niiden puolesta, jotka naisten tähden valittavat, sillä he
-eivät tiedä, missä korkeuksissa liikkuvat todellisen rakkauden
-suudelmat. Ja kuinka vähäpätöisiltä naiset kumminkin ohimennen
-näyttävät miesten silmissä! Siellä he häärivät pienten asuntojensa
-perällä. Tuossa yksi hiukan kumartuu, tuolla toinen nyyhkyttää; kolmas
-laulaa ja tuo viimeinen ompelee; eikä kukaan ymmärrä, mitä he oikein
-tekevät!... Miehet käyvät heidän luonaan, niinkuin käydään katsomassa
-hymyileviä olentoja, ja äly aina esillä, niin että sielu vain
-äärimmäisen sattuman toten pääsee mukaan. He, miehet, tekevät
-epäluuloisia kysymyksiä; naiset eivät sano heille mitään, sillä he
-tietävät jo asiat, ja niin miehet poistuvat olkapäitään kohentaen ja
-vakuutettuina, etteivät naiset ymmärrä... "Mutta mikä tarvis on heidän
-sitä ymmärtääkään", sanoo runoilija, joka aina on oikeassa; "mitä
-tarvitsee ymmärtää noiden autuaitten sielujen, jotka ovat paremman osan
-valinneet, jotka ovat rakkauden puhtaita soihtuja tässä maallisessa
-maailmassa ja sellaisina loistavat vain templien harjoilla ja
-harhailevien laivojen huipuissa, merkkinä taivaallisesta tulesta, joka
-kaikkea ympäröi! Sangen usein nuo nuoret sielut rakkautensa pyhinä
-hetkinä keksivät luonnon ihania salaisuuksia ja antavat niille oman
-tiedottoman lapsekkaan tulkintansa. Viisaat seuraavat heidän jälkiään
-poimiakseen kaikki ne jalokivet, joita he viattomuudessaan ja ilossaan
-sirottelevat pitkin teitä. Runoilija, joka tuntee heidän tunteensa,
-ylistää heidän rakkauttaan ja koettaa laulussaan siirtää tuota
-kulta-ajan ituversoa, toisiin aikoihin ja toisiin maihin. Sillä se
-mitä hän on sanonut salattujen asiain harrastajista, soveltuu etenkin
-naisiin, jotka näihin asti ovat maan päällä säilyttäneet aistia noihin
-salattuihin asioihin."
-
-
-
-
-VI.
-
-MAINIO RUYSBROEK.
-
-
-Monessa teoksessa on paljon enemmän säännöllistä kauneutta kuin tässä
-Mainion Ruysbroekin kirjassa. Monen mystikon tuotanto on tehokkaampaa
-ja luontevampaa: mainittakoon esimerkiksi Swedenborg ja Novalis. On
-hyvin luultavaa, että hänen kirjoituksensa vain ani harvoissa kohdin
-vastaavat nykyajan vaatimuksia. En liioin tunne montakaan kirjailijaa
-niin kömpelöä kuin hän. Joskus hän eksyy kummallisiin lapsellisuuksiin.
-Kaksikymmentä ensimäistä lukua hänen kirjastaan "_Hengellisten häitten
-koristus_" ovat ehkä tarpeelliset johdannoksi, mutta ne eivät juuri
-sisällä muuta kuin herttaisen turhanpäiväisiä lauseparsia. Hänen
-sanonnassaan ei ole minkäänlaista järjestystä eikä koulittua
-johdonmukaisuutta. Hän toistaa usein itseään, ja joskus hän puhuu
-vastoin itseään. Hän on yhtaikaa tiedoton kuin lapsi ja tietoinen kuin
-se joka on palannut kuolleista.
-
-Hänen lauserakenteensa on niin kireää, että minä useamman kuin yhden
-kerran olen saanut hikoilla sen parissa. Hän esittää jonkun kuvan ja
-unohtaa sen siinä samassa. Hän käyttää monasti aivan vääriäkin kuvia,
-jotka olisivat mahdottomia jossakin kunnon teoksessa, mutta jotka tässä
-saavat selityksensä tekijän kömpelyydestä ja tavattomasta kiireestä.
-Useimmat kertomataidon temput ovat hänelle tuntemattomia, eikä hän osaa
-puhua muista kuin sanoin selittämättömistä asioista. Hänellä on tuskin
-aavistustakaan filosofisen ajattelun tavoista ja tottumuksista ja
-apukeinoista, ja hänen on pakko ajatella vain sellaista, mikä ei kuulu
-ajatuksen alaan. Kun hän puhuu meille pienestä luostaritarhastaan, niin
-hänen on vaikea kyllin tarkasti sanoa, mitä siellä tapahtuu, ja hän
-kirjoittaa tällöin kuin lapsi. Hän haluaa opettaa meille mitä tapahtuu
-Jumalassa, ja silloin hän kirjoittaa sellaisia sivuja, joita Platon ei
-olisi kyennyt kirjoittamaan. Kaikkialla hänen tuotannossaan vallitsee
-suunnaton epäsuhta tiedon ja tiedottomuuden, voiman ja kaipauksen
-välillä. Ei ole syytä odottaa häneltä mitään kirjallista teosta; me
-saamme nähdä vain humaltuneen kotkan, joka sokeana ja verissään
-tempovin liikkein lentää jäisten huippujen yli. Lisään tähän vielä
-muutaman sanan jonkinlaiseksi veljelliseksi esipuheeksi. Olen joskus
-lukenut teoksia, joita pidetään hyvin vaikeatajuisina, kuten esim.
-Novaliksen _Saïs'in oppilaat_ ja _Katkelmat_; Samuel Taylor Coleridge'n
-_Biographia litteraria_ ja _Ystävä_; Platonin _Timaios_; Plotinoksen
-_Enneadit_; pyhän Dionysius Areopagitan _Jumalaiset nimet_ ja suuren
-saksalaisen mystikon Jakob Böhmen _Aurora_; jonka viime mainitun
-kirjailijan kanssa Ruysbroekilla muuten on monta yhteisyyttä. En mene
-sanomaan, että Ruysbroekin teokset olisivat sen vaikeatajuisempia,
-mutta niiden vaikeus on anteeksiantamattomampaa, ne kun käsittelevät
-sellaista tuntematonta, johon emme vielä oikein tiedä luottaa. Minusta
-on välttämätöntä rehellisesti varottaa niitä, jotka toimettomina
-seisovat tämän säännöttömän temppelin kynnyksellä. Sillä tämä käännös
-on suoritettu yksinomaan muutamien platonilaisten tarpeiksi. Ken ei ole
-lähemmin tutustunut Platoniin ja Aleksandrian uusplatonilaisiin, sen en
-luule tätä kirjaa pitkällekään lukevan. Hän luulee joutuneensa
-tyhjyyteen, hänestä tuntuu kuin olisi hän yhtämittaa putoamassa
-pohjattomaan kuiluun mustien tasaisten kallioitten välitse. Tässä
-kirjassa ei ole tavanmukaista ilmaa eikä valaistusta, se on henkisesti
-sietämätön niille, jotka eivät ole siihen valmistuneet, Ei pidä
-avatakaan sitä pelkän kirjallisen uteliaisuuden tähden; sieltä ei löydy
-mitään pikku koruja eikä kielikukkien etsijä hyödy sieltä enempää kuin
-napaseudun jäätiköiltä. Minä sanon heille, että se on näännyttävää
-erämaata. Sangen vähän he löytävät siitä semmoisia lauseita, joita
-voisi ottaa kiinni ja kirjailijamaisesti ihailla; siinä on vain
-tulenliekkejä ja jäälohkareita. Ei kannata hakea ruusuja Islannista.
-Voi kyllä sielläkin joku kukka odotella kahden jäävuoren välissä, ja
-niin löytyy tästäkin kirjasta erikoisia purkauksia, outoja
-sanontatapoja, ennen kuulemattomia vertauksia, mutta niitä ei maksa
-etsiä niin kaukaa. Ennenkuin tähän kirjaan ryhtyy, pitää olla
-erityisessä filosofisessa mielentilassa, joka eroaa tavallisesta yhtä
-paljon kuin uni valveilla olosta. Porfyrius on _Tieto-opin
-perusteissaan_ kirjoittanut sanat, jotka parhaiten sopisivat tämän
-teoksen johdannoksi: "Älyn avulla puhutaan paljon perusaatteesta, joka
-on kaiken älyn yläpuolella. Mutta se on enemmän ajatuksettomuuden kuin
-ajatuksen ansio. Siinä on sama asia kuin unen käsitteessä, josta
-valveilla ollen voi puhua vain määrättyyn kohtaan asti, mutta jota ei
-pääse tuntemaan eikä ymmärtämään muuten kuin unessa. Ainoastaan
-samanlainen voi käsittää toista samanlaista ja kaiken käsittämisen
-ehtona on että käsittäjä on samanlainen kuin käsitettävä." Toistan
-vielä, että tätä on hyvin vaikea ymmärtää, jollei ole siihen
-valmistunut; ja minä luulen, että näistä esitutkimuksista huolimatta
-suuri osa noista salaperäisistä asioista jää meille puhtaasti
-tietopuoliseksi saavutukseksi ja että me useimpiin noihin
-yli-inhimillisen sieluopin kokemuksiin voimme suhtautua vain
-katselijoina. Filosofinen kuvittelukyky on kasvultaan kovin hidas.
-Olemme äkkiä joutuneet inhimillisen ajatuksen äärimäisille aloille,
-kauas hengen napapiirin yläpuolelle. Siellä on tavattoman kylmää ja
-tavattoman pimeätä, ja kumminkaan et sieltä muuta löydä kuin liekkejä
-ja valoa. Mutta ken sinne saapuu valmistamatta sieluaan noihin uusiin
-tuntemuksiin, hänelle valo ja liekit ovat niin pimeitä ja kylmiä kuin
-olisivat ne maalattuja kuvia. Kysymyksessä on tarkin kaikista
-tieteistä, on samoiltava jumalaisen "Tunne-itsesi" -opin kaikki
-jyrkimmät ja karuimmat louhikot ja keskiyön aurinko vallitsee
-lainehtivaa merta, jossa ihmisen sieluoppi sekaantuu Jumalan
-sieluoppiin. On alati muistettava tämä; kysymyksessä on erittäin
-syvällinen tieto, ei mikään unelma. Unelmat eivät ole yhtenäisiä,
-unelmilla ei ole juurta, mutta jumalallisen metafysikan hehkuvalla
-kukalla, joka tässä on puhjennut, sillä on salaiset juurensa Persiassa
-ja Intiassa, Egyptissä ja Kreikassa. Ja kuitenkin se näyttää
-tiedottomalta kuin kukkanen ikään, eikä tunne juuriansa. Ikävä kyllä on
-meidän miltei mahdoton asettua siihen sieluntilaan, joka varsin
-vaivattomasti on tuon tiedon tuottanut. Emme voi havaita sitä _ab
-intra_, sisältäpäin, emmekä uudelleen luoda sitä omassa itsessämme.
-Meiltä puuttuu sitä, mitä Emerson sanoisi samaksi "keskeiseksi
-spontaneiteetiksi". Emme voi enää muuntaa näitä käsitteitä omaan
-olemukseemme soveltuviksi, korkeintaan on meille mahdollista,
-ulkopuolella ollen, pitää arvossa niitä ihmeellisiä kokemuksia,
-joita suodaan vain aniharvoille sieluille yhden aurinkokunnan
-olemassaoloaikana. "Ei ole asiaankuuluvaa", sanoo Plotinos, "lähteä
-tutkimaan, mistä tuo näkemystieto on lähtöisin, ikäänkuin se millään
-tavoin olisi riippuvainen paikasta ja liikkeestä. Sillä se ei lähesty
-täältä eikä lähde tuolta mennäkseen jonnekin, vaan se näyttäytyy tai on
-näyttäytymättä. Jotenka ei pidä pyrkiäkään sitä seuraamaan ja etsimään
-sen salattuja lähteitä, vaan on hiljaisuudessa odotettava, kunnes se
-äkisti loistaa meidän päällämme valmistaen meille pyhän näyn, aivan
-kuin silmä kärsivällisesti odottaa auringon nousua."
-
-Ja toisessa paikassa hän lisää: "Kun me muodostamme käsityksemme
-älyllisistä asioista (s.o. siitä mikä on ylhäällä) niin ei se tapahdu
-mielikuvituksen avulla, eikä järkeilynkään, joka itsekin on pakotettu
-hakemaan perusteensa muualta; vaan se tapahtuu sen kyvyn avulla, joka
-meillä on niiden tarkastelevaan katselemiseen, kyvyn, joka tekee meille
-mahdolliseksi puhua niistä täällä maan päällä. Me näemme ne siis
-herättämällä itsessämme täällä alhaalla saman kyvyn, joka meidän on
-itsessämme herätettävä, kun olemme älyllisyyden maailmassa. Me
-muistutamme ihmistä, joka vuorenhuipulle kiivetessään näkee esineitä,
-joita eivät näe ne, jotka eivät ole häntä sinne seuranneet." Mutta
-vaikka kaikki olennot kivestä ja kasvista aina ihmiseen asti ovatkin
-näkemyssisältöjä, niin ovat ne itsetiedottomia näkemyssisältöjä ja
-meidän on hyvin vaikea löytää itsessämme mitään muistoja kuolleen kyvyn
-entisestä toiminnasta. Me muistutamme tässä kohden uusplatonilaista
-kuvausta silmästä: "Se etenee valosta nähdäkseen pimeyttä, ja juuri sen
-tähden se ei näe; sillä se ei voi nähdä pimeyttä valon avulla, ja ilman
-valoa se ei näe. Juuri siten, että se ei näe, se näkee pimeyden sikäli
-kuin sillä on luontaista kykyä nähdä sitä."
-
-Minä tiedän kyllä minkä tuomion useimmat ihmiset langettavat tästä
-kirjasta. He näkevät siinä aistinhäiriöitä potevan munkin työtä, villin
-yksinäisen erakon, jota paasto ja kuume runtelivat. He näkevät siinä
-eriskummallisen mustan unelman, jossa loimahtaa suuria salamoita, ei
-muuta. Se on tavallinen ajatus mystikoista; unohdetaan liian usein,
-että kaikki varmin viisaus on yksin heissä. Jos lisäksi on totta, kuten
-sanotaan, että jokainen ihminen unelmissaan on Shakespeare, niin sopii
-kysyä, eikö jokainen ihminen elämässään ole muodostelematon mystikko,
-tuhannesti enemmän transcendentalinen kuin kaikki ne, jotka sanoilla
-ovat rajansa määritelleet. Minkäpä ihmistoimen äärimäinen alkuvoima ei
-olisi mystillinen? Eikö esimerkiksi rakastajan tai äidin katse ole
-tuhat kertaa mystillisempi, vaikeampi tajuta ja selittää kuin tämä
-kirja, joka sittenkin kaikesta huolimatta on niin vähäpätöinen ja
-yksinkertainen kuten kaikki kirjat, jotka eivät koskaan muuta ole kuin
-kuolleita mysterioita, joiden näköpiiri ei siitä enää uudistu. Jollemme
-ymmärrä tätä, niin johtuu se siitä, ettemme enää ymmärrä mitään. Mutta
--- palataksemme Ruysbroekiin -- moni huomaa kyllä helposti, ettei tämä
-munkki ollut minkään nälän, yksinäisyyden ja kuumeen jäytämä, vaan
-päinvastoin yksi viisaimpia, tarkimpia ja hienoimpia filosofisia
-kykyjä, mitä koskaan on ollut. Sanotaan, että hän eli majassaan
-Groenendaelissa keskellä Soignes'in metsiä. Keskiajan synkin vuosisata,
-neljästoista, oli alussa. Hän ei osannut kreikkaa, tuskinpa
-latinaakaan. Hän oli yksinäinen ja köyhä. Ja kumminkin hänen
-oppimattomaan ja yksinkertaiseen sieluunsa sinne brabantilaismetsien
-syvyyteen hänen aavistamattaan saapuu häikäiseviä heijasteluja kaikilta
-inhimillisen ajattelun yksinäisiltä ja salaperäisiltä huipuilta. Hän
-tuntee tietämättään kreikkalaisen platonismin, persialaisen sufismin,
-Intian bramalaisuuden ja tibetiläisen buddalaisuuden. Ja ihmeellisessä
-tietämättömyydessään hän uudestaan keksii menneitten vuosisatain
-viisauden ja näkee edessään tulevien vuosisatain tiedon. Voisin lainata
-tähän kokonaisia sivuja Platonilta, Plotinokselta, Porfyriukselta,
-Zend-kirjoista, gnostikoilta ja Kabbalasta näyttääkseni, kuinka niiden
-melkein jumalalliset perusaatteet väärentämättöminä esiintyvät tämän
-vähäpätöisen flamilaisen papin kirjoituksissa. Hämmästyttäviä
-yhtymäkohtia ja melkein pelottavaa samanhenkisyyttä on havaittavissa.
-Vieläpä enemmänkin. Hän näyttää paikotellen aivan tarkasti nojautuvan
-noihin tuntemattomiin edeltäjiinsä; ja samoin kuin Plotinos alkaa
-raskaan vaelluksensa siitä tienhaarasta, johon Platon kauhistuneena
-polvistuen pysähtyi, samoin voisi sanoa Ruysbroeckin vuosisatojen
-unesta herättäneen -- ei tuota ajatustapaa, sillä se ei koskaan uneen
-uuvu -- vaan tuon sanontatavan, joka oli nukahtanut niille huipuille,
-joille Plotinos sen oli jättänyt, kun hän häikäistynä peitti kasvonsa
-käsillään kuten pohjattoman kuilun partaalla.
-
-Mutta heidän ajatuselimistönsä ovat varsin erilaisia. Platon ja
-Plotinos ovat ensikädessä dialektikan mestareita. He joutuvat
-mystisismiin järkeilyn tietä. He viljelevät sielunsa diskursivista
-puolta ja näyttävät vierovan sen intuitivista ja kontemplativista osaa.
-Järkeilytaito tarkkaa itseään järkeilyn kuvastimessa ja yrittää kaikin
-voimin pysyä erillään muista väliin pyrkivistä heijasteluista. Se
-jatkaa kulkuaan niinkuin suolaton jokivesi suolaisen meriveden seassa,
-aavistaen pian sekaantuvansa. Tässä sen sijaan tapaamme aasialaisia
-ajattelutapoja; intuitivinen sielu yksin vallitsee yli kaikkien
-sellaisten pyrkimysten, jotka tahtoisivat sanoilla diskursivisesti
-täsmentää aatteita. Unelma on päässyt siteistään. Onko sellainen
-vähemmän varmaa? Kukaan ei voi sitä sanoa. Inhimillisen älyn kuvastin
-on vallan tuntematon tässä kirjassa. Mutta on olemassa toinen kuvastin,
-hämärämpi ja syvempi, jota me säilytämme olemuksemme syvimmässä. Mikään
-yksityiskohta ei näy siitä selvästi, eivätkä sanat ota sen pintaan. Se
-murtuisi, jos älyn karkea valo hetkenkin saisi siihen säteillä. Mutta
-jotakin siinä joskus näkyy. Onko se sielu? tai itse Jumala? tai
-molemmat yhdessä? Emme saa sitä koskaan tietää; ja kumminkin nuo
-melkein näkymättömät ilmiöt ne yksin ja ylivoimaisesti hallitsevat
-jumalattomimman ja sokeimmankin elämää. Tässä ette saa nähdä muuta kuin
-tuon kuvastimen hämäriä välkähdyksiä, ja kun hänen aartehistonsa ovat
-ehtymättömät, niin eivät nuo välkähdykset muistuta mitään niistä, joita
-olemme omassa itsessämme havainneet; ja kaikesta huolimatta ne
-vaikuttavat erinomaisen varmoilta. Siksipä en tiedäkään mitään
-kauhistavampaa kuin tämä kunnon teos. Ei ole maailmassa sellaista
-sieluopillista käsitettä, metafysillistä kokemusta, mystillistä
-näkemystä, olkootpa kuinka vaikeita, kuinka syvällisiä ja
-odottamattomia tahansa, joita emme tarpeen tullen kykenisi uusimaan ja
-hetkiseksi eläyttämään omaan itseemme, todetaksemme niiden
-inhimillisyyden. Mutta tässä olemme sokean isän vertaiset, joka ei enää
-muista lastensa näköä. Yksikään näistä ajatuksista ei näöltään ole
-minkään maallisen ajatuksen poika eikä veli; näyttää kuin olisimme
-kadottaneet kokemuksen Jumalasta, ja kumminkin kaikki meille vakuuttaa,
-että emme ole astuneet unelmien tupaan. Pitääkö meidän Novaliksen
-kanssa huudahtaa, että se aika on mennyttä, jolloin Jumalan henki oli
-käsitettävissä ja että maailman tarkoitus oli ikuisesti kadotettu? Että
-muinoin kaikki oli Hengen ilmestymistä, mutta että nykyään havaitsemme
-vain hengettömiä heijastuksia, joita emme ymmärrä, ja että me elämme
-yksinomaan parempien aikojen hedelmistä.
-
-Luullakseni täytyy nöyrästi tunnustaa, ettei tämän kirjan avain ole
-löydettävissä ihmishengen arkiteiltä. Sitä avainta ei ole tehty tämän
-maailman portteja varten, ja sitä ansaitakseen pitää edetä tästä
-maailmasta niin kauaksi kuin mahdollista. Yksi ainoa opas on
-tavattavissa näiden yksinäisten teiden risteyksissä ja hän voi meille
-antaa viimeiset ohjeet pyrkiessämme kohden noita henkisyyden ja
-rakkauden salaperäisiä tulisaaria ja jäämaita; se on Plotinos, joka on
-vaivautunut inhimillisellä älyllä erittelemään sitä jumalallista kykyä,
-joka tässä valtioi. Hän on -- käyttääksemme tyhjänpäiväistä sanaa --
-kokenut nuo samat haltioitumiset, jotka pohjaltaan ovat vain ensimäisiä
-alkuja meidän olentomme täydelliseen paljastamiseen; ja kaiken
-järkytyksen ja hämäryyden keskellä ei hän hetkeksikään ole ummistanut
-tutkivaa psykologinsilmäänsä, joka pyrkii pääsemään selville hänen
-sielunsa oudoimmistakin ilmiöistä. Siten hän on ikäänkuin sataman
-äärimäinen varustus, jolta katsoen hiukan pääsemme ymmärtämään tuon
-hämärän meren käyntiä ja näköpiiriä. Hän ponnistelee jatkaakseen
-tavallisen ymmärryksen polkuja aina noiden erämaiden sydämeen asti, ja
-sen vuoksi täytyy aina palata häneen; sillä hän on ainoa erittelevä
-mystikko. Niitä varten joita nuo ihmeelliset retkeilyt viehättävät,
-otan tähän yhden kohdan, jossa hän on koettanut selittää jumalallisen
-itsetarkastelukyvyn elimistöä.
-
-"Älyllisessä näkemyksessä äly näkee älyttävät esineet sen valon avulla,
-jonka suuri Ensimäinen niihin levittää, ja nähdessään nuo esineet se
-todellakin näkee älyttävyyden valon. Mutta kun se kohdistaa huomionsa
-valaistuihin esineihin, niin ei se oikein selvästi näe valaisun
-perustetta; jos se sitä vastoin unohtaa ne esineet, jotka se näkee, ja
-tarkastelee vain sitä kirkkautta, joka ne tekee näkyviksi, niin se
-näkee valon itsensä ja valon perusteen. Mutta äly ei tarkastele
-älyttävyyden valoa oman itsensä ulkopuolella. Se muistuttaa siis
-silmää, johon -- vaikka se ei ole tarkannut mitään ulkonaista vierasta,
-valoa, eipä vielä havainnutkaan sellaista -- äkkiä osuu loiste, joka on
-sen omaa, tai säde, joka kimpoaa siitä itsestä ja näyttäytyy sille
-keskellä pimeyttä; kuten silloin, kun silmä päästäkseen näkemästä
-toisia esineitä sulkee luomensa ja ottaa valonsa itsestään, tai kun se
-kädellä painettaessa näkee sen valon, joka sillä on itsessään. Silloin
-se näkee näkemättä mitään ulkonaista; vieläpä se näkee enemmän kuin
-koskaan muulloin, sillä se näkee valon. Muut esineet, joita se ennen
-näki, eivät olleet valoa vaikka olivatkin valaistuja. Sama on asia, kun
-äly jollakin tavoin sulkee silmänsä muilta esineiltä, kun se keskittyy
-omaan itseensä, niin se mitään näkemättömänä ei näe vierasta valoa,
-joka loistaa vieraissa muodoissa, vaan näkee oman valonsa, joka
-yhtäkkiä sisäisesti säteilee puhtaalla valolla."
-
-"Sielun, joka tutkii Jumalaa, sanoo hän vielä, täytyy muodostaa
-itselleen hänestä aate pyrkimällä häntä tuntemaan. Hänen täytyy
-edelleen, tietäen minkä suuren seikan yhteyteen hän pyrkii ja
-vakuutettuna löytävänsä autuuden siinä yhteydessä, vaipua jumaluuden
-syvyyksiin, kunnes hän, sensijaan että tarkastelisi itseään tai
-älyttävyyden maailmaa, itse tulee tarkastelman esineeksi ja loistaa
-niiden käsitteiden kirkkaudella, joiden lähde on ylhäällä."
-
-Siinä on melkein kaikki mitä inhimillinen viisaus voi meille näistä
-asioista sanoa; siinä on melkein kaikki, mitä transcendentalisen
-metafysikan suurmies on voinut sanoa; muut selitykset on meidän
-löydettävä oman itsemme syvyyksistä, missä kaikki selitykset häviävät
-omiin lauseisiinsa. Sillä ei yksin taivaassa ja maan päällä, vaan ennen
-kaikkea meissä itsessämme piilee asioita, joita eivät mitkään
-filosofiat voi käsittää, ja siitä ruveten kun ei meidän enää tarvitse
-muovailla noita salaperäisyyksiämme, olemme me syvempiä kuin kaikki
-mitä on kirjoitettu ja suurempia kuin kaikki mitä on olemassa.
-
-Tämän olen nyt kääntänyt yksinomaan siksi, että uskon mystikkojen
-kirjoitusten olevan puhtaimpia timantteja ihmisyyden ihmeellisessä
-aartehistossa; vaikka käännös ehkä onkin tarpeeton, sillä kokemus
-näyttää osottavan, että on jotenkin samantekevää tapahtuuko tuo
-salaperäinen ajatuksen havainnollistuttaminen valossa vai pimeydessä;
-riittää kun se vaan tapahtuu. Mutta kuinka lieneekään, niin mystiikan
-totuuksilla on ihmeellinen erikoisuus muiden totuuksien rinnalla: ne
-eivät voi vanheta eivätkä kuolla. Jokainen totuus on kerran jonain
-aamuna saapunut maailmaan ihanana ja nuorekkaan voimallisena,
-ympärillään se tuores ruusulähde, joka on ominainen niille asioille,
-joita ei ennen ole sanottu; mutta jos ottaa ja käy läpi kaikki
-ihmissielun sairashuoneet, jonne ne kaikki päivä päivältä saapuvat
-kuolemaan, niin ei sieltä tapaa ainoatakaan mystillistä ajatusta. Ne
-ovat kuin Swedenborgin enkelit, jotka alati käyvät nuoruutensa kevättä
-kohden, niin että vanhimmat enkelit näyttävät nuorimmilta; ja tulkootpa
-ne Intiasta, Kreikasta tai Pohjolasta, niin ei niillä ole kotimaata
-eikä syntymäpäivää, ja missä ikänä niitä kohtaamme, tuntuvat ne
-järkkymättömiltä ja nykypäiväisiltä kuin itse Jumala. Jokin teos
-vanhenee vain sikäli kuin se on epämystillinen; sen vuoksi ei tässä
-teoksessa ole mitään aikamäärää. Minä tiedän, että se on luonnottoman
-musta, mutta minä uskon, ettei rehellinen kunnon kirjailija koskaan ole
-hämärä tämän sanan ikuisessa merkityksessä, koska hän itse aina
-ymmärtää itsensä ja tavattoman paljon enemmän kuin mitä hän sanoo. Vain
-keinotekoiset aatteet kohoovat todellisesta pimeydestä ja menestyvät
-vain kirjallisissa aikakausissa ja liian itsetietoisten vuosisatain
-teennäisyydessä, kun kirjailijan ajatus pysähtyy tälle puolelle sitä
-mitä hän sanoo. Yhtäällä metsän hedelmällinen siimes, toisaalla
-luolamainen pimeys, missä vain hämäriä loiseläimiä sikiää. On myös
-otettava huomioon se tuntematon maailma, jota hänen on lauseillaan
-kirkastettava sanojen ja ajatusten kaksinkertaisten ja puutteellisten
-sarveisruutujen lävitse. Kuten on huomautettu, ovat sanat vain
-jokapäiväisen elämän tarpeita varten keksityt, ja kun aika-ajoin joku
-kuninkaallinen sielu johtaa niitä muualle, käy niitten niinkuin
-maankiertäjäin valtaistuimen ääressä: ne tulevat onnettomiksi ja
-levottomiksi, hämmentyvät. Ja toisaalta, antaako ajatus koskaan tarkkaa
-kuvaa siitä jostakin, joka sen on pannut syntymään, ja emmekö sen
-ohessa aina näe jonkin hurjan taistelun varjoa. Se on kuin Jakobin
-taistelua enkelin kanssa ja sen hurjuus on riippuvainen sielun ja
-enkelin suuruussuhteista. Voi meitä, sanoo Carlyle, jos ei meissä muuta
-ole kuin se mitä voimme ilmaista ja tuoda näkyviin. Minä tiedän, että
-näiltä sivuilta väikkyy sellaisten esineitten varjoja, joita emme
-muista nähneemme, joiden tarpeellisuutta ei tämä munkkikaan ryhdy
-selittelemään ja joita emme tunne ennenkuin tapaamme ne elämän toisella
-puolen; mutta sillä välin olemme kumminkin tulleet katsoneeksi kauas
-etäälle ja se on jo paljon. Minä tiedän myös, että moniaat hänen
-lauseensa soluvat kuin läpinäkyvät jääkappaleet hiljaisuuden
-värittömällä merellä; mutta ne ovat olemassa, ne ovat vedestä
-eristyneet ja siinä kyllin. Tiedän vihdoin, että ne ihmeelliset kasvit,
-joita hän siellä hengen huipuilla on viljellyt, ovat erikoisten usvien
-ympäröiminä, mutta nuo usvat haittaavat vain niitä, jotka katselevat
-alhaalta päin. Jos vaan on rohkeutta nousta ylemmäs niin huomaa kyllä,
-että usvat ovat noiden kasvien omaa ilmakehää, ainoata missä ne
-voivat versoa suojassa olemattomuudelta. Sillä se on niin hentoa
-kasvillisuutta, että se tuskin eroaa siitä hiljaisuudesta, josta se on
-mehunsa ammentanut ja johon se tuntuu pyrkivän liukenemaan. Koko tämä
-teos on muuten kuin suurennuslasi, jolla katsotaan pimeyttä ja
-hiljaisuutta, joskus ei heti erotakaan siellä liukuvien aatteitten
-äärimmäisiä puolia. Jotain näkymätöntä kuultaa joskus läpi, ja
-ilmeisesti vaaditaan tällöin joltistakin tarkkuutta sen varallapitoon.
-Tämä kirja ei ole kovin kaukana meistä; se on todennäköisesti ihan
-meidän ihmisyytemme keskuksessa; me vain olemme liian kaukana tästä
-kirjasta; ja jos se meistä tuntuu masentavalta kuin erämaa, jos
-jumalallisen rakkauden tuskallisuus siinä tuntuu hirveältä ja huippujen
-kaipuu sietämättömältä, niin ei se johdu siitä, että teos olisi
-yli-ikäinen, vaan me ehkä olemme liian vanhoja, olemme synkkiä ja
-masentuneita niinkuin vanhukset lapsukaisen ympärillä; ja on eräs
-toinen mystikko, Plotinos, suuri pakana-mystikko, joka ilmeisesti on
-meidän suhteemme oikeassa, kun hän sanoo niille, jotka valittavat
-etteivät itsetarkastelun korkeuksissa mitään näe: On ensin saatava
-näköelin analogiseksi ja samanlaiseksi sen esineen kanssa, jota on
-katseltava. Silmä ei koskaan olisi havainnut aurinkoa, jollei se ensin
-olisi tullut auringon muotoiseksi; samoin sielukaan ei osaa nähdä
-kauneutta, jollei se ensin itse tule kauniiksi, ja jokaisen ihmisen on
-aluksi tehtävä itsensä kauniiksi ja jumalalliseksi päästäkseen näkemään
-kauneutta ja jumaluutta.
-
-
-
-
-VII.
-
-EMERSON.
-
-
-"Yksi ainoa on tärkeätä", sanoo Novalis, "ja se on meidän
-transcendentalisen minämme etsiminen." Tuon minän me joskus havaitsemme
-Jumalan sanoissa, runoilijain ja viisaitten lauseissa, muutamien
-surujen pohjalla, unessa, rakkaudessa ja sairaudessa, ja
-odottamattomissa tilanteissa, jolloin se etäältä antaa meille merkkejä
-ja sormellaan osottaa meidän suhdettamme kaikkeuteen. Muutamat viisaat
-ovat siihen ainoaan etsimiseen kiintyneet ja heidän kirjoittamiaan ovat
-nuo kirjat, joissa epätavallisuus vallitsee. "Mikä muu kirjoissa olisi
-arvollista", sanoo kirjailijamme, "jollei transcendentalinen ja
-epätavallinen." He ovat kuin maalareita, jotka pimeässä tavoittavat
-yhdennäköisyyttä. Muutamat piirtävät abstraktisia kuvia, jotka ovat
-hyvin suuria mutta melkein epäselviä. Toisten on onnistunut kiinnittää
-joku asento tai ominainen liike korkeammasta elämästä. Useat ovat
-kuvanneet outoja olentoja. Näitä kuvia ei ole erittäin paljoa. Eivätkä
-ne koskaan muistuta toisiansa. Muutamat ovat sangen kauniita, ja ne
-jotka eivät ole niitä nähneet, ovat koko elämänsä niiden ihmisten
-veroisia, jotka eivät koskaan ole olleet päiväsydännä ulkosalla.
-Muutamien piirteet ovat puhtaampia kuin taivaan piirteet; ja silloin
-näyttävät nuo kuviot meistä niin kaukaisilta, ettemme tiedä ovatko ne
-eläviä, vai ovatko ne piirretyt meidän itsemme mukaan. Ne ovat
-puhtaiden mystikkojen teoksia, ja ihminen ei niistä vielä tunne
-itseään. Muutamat, joita sanotaan runoilijoiksi, ovat puhuneet meille
-näistä asioista välillisesti. Erään kolmannen ryhmän ajattelijat ovat
-nostaneet vanhan kentauri-tarun askelta ylemmäksi ja antaneet meille
-selvemmän kuvan tuosta salatusta yhteellisyydestä siten, että ovat
-yhdyttäneet meidän näennäisen minämme piirteet meidän korkeamman
-minämme piirteisiin. Meidän jumalallisen sielumme kasvot siellä joskus
-hymyilevät sisarensa, meidän inhimillisen sielumme, olan yli, kun se
-kumartuu ajatuksen pikku toimiskeluja kohden; ja tuo hymy, joka
-sivumennen meille välähdyttää kaikkea sitä mitä on ajatuksen tuolla
-puolen, se on ainoa merkitsevä kohta ihmisen töissä ja teoksissa.
-
-Ei ole monta niitä, jotka ovat meille osottaneet, että ihminen on
-suurempi ja syvempi kuin ihminen, ja joiden siten on onnistunut
-kiinnittää muutamia niistä ikuisista viitteistä, joita me kohtaamme
-elämämme joka askeleella, tässä liikkeessä, tuossa merkissä tai
-katseessa, puheessa, hiljaisuudessa ja tapauksissa, jotka meitä
-ympäröivät. Oppi inhimillisestä suuruudesta on kummallisin kaikista
-opeista. Jokainoa ihminen tuntee sen opin, mutta ani harva tietää sen
-tuntevansa. Lapsi, jonka tuossa tapaan, ei kykene sanomaan äidillensä,
-mitä hän on nähnyt; mutta samalla hetkellä kun hänen silmänsä keksii
-minut, hän kumminkin jo tietää kaikki mitä minä olen, mitä olen ollut
-ja mitä tulen olemaan, yhtä hyvin kuin minun veljeni ja kolme vertaa
-paremmin kuin minä itse. Hän tuntee minut heti menneessä ja tulevassa,
-tässä ja toisissa maailmoissa, ja hänen silmänsä taas paljastavat
-minulle sen osan, jota minä esitän kaikkeudessa ja ikuisuudessa.
-Erehtymättömät sielut ovat langettaneet toistensa tuomion; ja heti kun
-hänen katseensa on omaksunut minun katseeni, kasvoni, asentoni ja
-kaiken sen äärettömän joka niitä ympäröi ja jonka tulkkeja ne ovat,
-niin heti hän tietää, mihin oloihin hän on joutunut; ja vaikkei hän
-vielä erotakaan keisarin kruunua kerjäläisen pussista, niin on hän
-hetken ajan tuntenut minut yhtä tarkasti kuin Jumala.
-
-On totta, että me jo toimimme kuin jumalat, ja että meidän elämämme
-kuluu ikuisten varmuuksien ja erehtymättömyyksien keskellä. Mutta me
-olemme sokeitten vertaisia, jotka leikkivät jalokivillä teitten
-varsilla; ja tuo mies, joka kolkuttaa ovelleni ja tervehtii minua,
-luovuttaa tällöin yhtä ihmeellisiä hengen aarteita kuin prinssi, jonka
-olisin pelastanut kuolemasta. Minä avaan hänelle oveni ja hetkessä hän
-näkee jalkainsa juuressa niinkuin valtaistuimen korkeudesta kaiken mitä
-tapahtuu kahden sielun välillä. Maalaistytön, jolta kysyn tietä,
-arvioin yhtä syvällisesti kuin jos anoisin häneltä äitini elämää, ja
-hänen sielunsa on puhunut minulle yhtä läheisesti kuin morsiameni
-sielu. Hän siirtyi äkisti valtavimpiin salaperäisyyksiin, ennenkuin hän
-vastasi minulle; sitten hän, samassa tietäen kaiken mitä minä olen,
-levollisesti sanoo minulle, että kylän tie poikkeaa vasemmalle. Jos
-olen hetken ajan ollut jossain ihmisjoukossa, niin olen mitään
-sanomatta ja ajattelemattani lausunut tuhat tuomiota elävistä ja
-kuolleista; ja mikä niistä tuomioista ei pitäisi paikkaansa viimeisenä
-päivänä? Tuolla istuu yhdessä huoneessa viisi kuusi olentoa puhellen
-sateesta ja poudasta, mutta tuon mitättömän puhelun yläpuolella
-tapahtuu kuuden sielun keskustelu, jota mikään ihmisviisaus ei voisi
-pelotta lähestyä; ja vaikka sielut puhuvat noiden ihmisten katseissa,
-käsissä, kasvoissa ja koko olennossa, niin eivät he koskaan saa tietää
-mitä sielut sanoivat. Heidän täytyy kumminkin jäädä paikoilleen siksi
-kunnes tuo käsittämätön keskustelu päättyy, ja sen vuoksi heillä
-ikävystymisensä ohella on jokin salattu ilo, vaikka he eivät tunnekaan
-sitä, mikä heissä kuuntelee kaikkia niitä elämän, kuoleman ja rakkauden
-lakeja, jotka kiertävät sitä huonetta kuin ikivuolaat virrat.
-
-Näin on aina ja kaikkialla. Me elämme ainoastaan meidän
-transcendentalisen olentomme mukaan, jonka toimet ja ajatukset joka
-hetki tulevat esiin sen verhon läpi, joka meitä ympäröi. Minä saan
-tänään nähdä erään ystäväni, jota en vielä koskaan ole nähnyt, mutta
-jonka työn tunnen ja tiedän, että hänellä on erikoinen sielu, ja että
-hän on käyttänyt elämänsä sen ilmi tuomiseen korkeamman älyn
-velvollisuuden mukaan. Tunnen levottomuutta, hetki on juhlallinen. Hän
-astuu sisään; ja kaikki ne selvitykset, joita hän monien vuosikausien
-kuluessa on meille antanut, valahtavat tomuksi kun ovi aukenee hänen
-ilmestyessään. Hän ei ole se mikä hän luulee olevansa. Hän on eri
-luontoa kuin hänen ajatuksensa. Jälleen saamme todeta, kuinka hengen
-lähettiläät aina ovat petollisia. Hän on omasta sielustaan sanonut
-sangen syviä seikkoja; mutta sinä pienenä hetkenä, joka on pysähtyvän
-ja poistuvan katseen välillä, olen minä saanut tietooni kaiken sen,
-mitä hän ei ikänä kykene sanomaan eikä ikänä omassa hengessään
-elävöittämään. Tästä puolen hän on jatkuvasti minun vallassani. Ennen
-meitä yhdisti ajatus. Nyt me antaudumme toisillemme tuhannen tuhatta
-kertaa salaisemman seikan toimesta kuin on ajatus. Vuodesta vuoteen me
-odotimme tätä hetkeä; ja tässä me nyt tunnemme, että kaikki on
-hyödytöntä ja päästäksemme vaitiolon pelosta me, jotka olimme
-valmistuneet näyttelemään toisillemme salattuja ja ihmeellisiä
-aarteita, alamme keskustella hetkestä, joka on lyömässä, tai
-auringosta, joka on laskemassa, jättääksemme sieluillemme tilaisuuden
-ihailla toisiaan ja syleillä toisiaan siinä hiljaisuudessa, jota ei
-huulten eikä ajatusten melu koskaan voi hämmentää.
-
-Syvemmältä katsoen me elämme vain sielusta sieluun ja olemme jumalia,
-jotka eivät tiedä toisistaan. Minun on tänä iltana mahdoton sietää
-yksinäisyyttäni, minä menen ihmisten pariin ja he puhuvat minulle, että
-myrsky on hakannut maahan heidän päärynänsä tai että viime kylmät ovat
-jäädyttäneet sataman. Sitäkö kuulemaan minä lähdin? Ja kuitenkin minä
-kohta palaan sieltä sielu niin täynnä tyydytystä ja voimaa ja uusia
-aarteita, kuin jos olisin viettänyt ne hetket Platonin, Sokrateen tai
-Markus Aureliuksen seurassa. Se mitä heidän suunsa puhui ei ollenkaan
-kuulunut sen rinnalla mitä heidän läsnäolonsa ilmaisi, ja ihmisen on
-mahdotonta olla olematta suuri ja ihana. Se mitä ajatus ajattelee ei
-merkitse mitään sen totuuden rinnalla, mitä me olemme ja joka varmenee
-hiljaisuudessa; ja jos minä olisin ollut viisikymmentä vuotta yksinäni
-jollain saarella ja sinne sitten saapuisivat Epiktetos, Goethe ja pyhä
-Paavali, niin eivät he osaisi minulle sanoa sen enempää kuin mitä
-heidän pieni laivapoikansa ehkä sanoisi samalla kertaa ja
-välittömämmin.
-
-Todella on ihmisessä ihmeellisintä hänen peitetty vakavuutensa ja
-viisautensa. Kevytmielisinkään meistä ei koskaan naura todellisesti
-eikä ponnistamallakaan saa menetetyksi minuttiakaan, sillä ihmissielu
-on tarkka eikä tee mitään hyödytöntä. _Ernst ist das Leben_, elämä on
-totista, ja meidän olemuksemme syvimmässä ei meidän sielumme vielä
-kertaakaan ole hymyillyt. Tahdottoman riehuntamme tuolla puolen me
-vietämme ihmeellistä, hiljaista ja hyvin puhdasta ja hyvin turvallista
-oloa, johon alati viittaavat ojentuvat kädet, aukenevat silmät ja
-toisiansa kohtaavat katseet.
-
-Kaikki meidän elimemme ovat korkeamman olennon salaperäisiä
-kumppaneita, emmekä me koskaan tutustu ihmiseen vaan me tutustumme
-sieluun. Minä en ole ennen nähnyt sitä kerjäläistä, joka minun
-portaillani anoi almua, mutta minä havaitsin muuta: meidän silmissämme
-tervehti toisiaan ja rakasti toisiaan kaksi samanlaista kohtaloa, ja
-siinä kun hän ojensi kättään, aukeni huoneen pieni ovi hetkiseksi
-merelle päin. "Suhteissani lapseeni", sanoo Emerson, "ei minua auta
-rahtuakaan kreikka eikä latina, ei mitkään minun tietoni eikä kaikki
-minun kultani; vain se mikä minussa on sielua, se yksin merkitsee
-jotain. Jos minulla on jokin tahto, asettaa lapsi oman tahtonsa minun
-tahtoani vastaan, yhden yhtä vastaan, ja jos niin tahdon, antaa se
-minun hävetä, että olen käyttänyt voimaani väärin ja lyönyt sitä; mutta
-jos luovun tahdostani ja toimin sielun nimessä, panemalla sen
-tuomariksi meidän välillemme, niin lapsen nuorista silmistä katsoo
-vastaan sama sielu; se pelkää ja se rakastaa minun kanssani."
-
-Mutta jos on totta, ettei mitättöminkään meistä voi tehdä pienintäkään
-elettä ottamatta lukuun sielua ja niitä hengen valtakuntia, joissa
-sielu hallitsee, niin totta on myös, etteivät viisaimmatkaan juuri
-koskaan tule harkinneeksi sitä ääretöntä, minkä työntää pois joku
-aukeeva silmäluomi, kumartuva pää, puristuva käsi. Me elämme niin
-kaukana omasta itsestämme, että tuskin tiedämme mitään kaikesta siitä,
-mitä tapahtuu meidän olemuksemme näköpiirissä. Me harhailemme
-umpimähkää laaksossa emmekä aavista, että jokainen meidän
-liikahduksemme toistuu ja saa merkityksensä vuoren huipulla, ja joskus
-on tarpeen, että joku tulee meille sanomaan: Kohottakaa katseenne,
-nähkää mitä te teette; emme me täällä elä; tuolla ylhäällä me olomme.
-Tässä vaihdettiin pimennossa katsetta, tuossa sanottiin sanoja, joilla
-ei ollut mitään merkitystä alhaalla vuoren juurella; nähkää mitä niistä
-tulee ja mitä ne merkitsevät lumihuippujen tuolla puolen; ja kuinka
-meidän kätemme, joita luulemme niin heikoiksi ja pieniksi, kumminkin
-joka hetki tavottavat Jumalaan, itse sitä tietämättä. On tullut
-muutamia, jotka siten lyövät meitä olalle ja sormellaan osottavat mitä
-tapahtuu salaperäisyyden jääkentillä. Heitä ei ole monta. Kolme tai
-neljä on tällä vuosisadalla. Viisi tai kuusi on muilla vuosisadoilla;
-ja kaikki se, mitä he ovat osanneet sanoa, ei ole mitään sen rinnalla,
-mitä tapahtuu ja mitä on meidän sielumme tiedossa. Mutta mitä siitä.
-Emmekö me ole sen ihmisen vertaiset, joka menetti näkönsä lapsuutensa
-ensi vuosina? Hän on nähnyt olevaisen summattoman näytelmän. Hän on
-nähnyt auringon, meren ja metsän. Nyt ne ihmeet ainiaasti ovat hänen
-olemuksessansa; ja mitä voisit sinä hänelle niistä puheellasi sanoa,
-mitä olisivat sinun poloiset sanasi sen metsämaan, sen myrskyn, sen
-aamuruskon rinnalla, jotka yhäti elävät syvällä hänen hengessään ja
-lihassaan? Hän kumminkin kuuntelee sinua innokkaana ja ihmeissään, ja
-vaikka hän tietää kaikki ja vaikka sinun puheesi tulkitsee noita hänen
-tietämiään paljoa puutteellisemmin kuin vesilasi suurta virtaa, niin
-sittenkin ne voimattomat pikku lauseet, jotka ihmisten huulilta
-putoilevat, saavat hetkiseksi kirkastumaan sen valtameren, sen valon ja
-ne hämärät lehdikot, jotka ovat nukahtaneet hänen kuihtuneitten
-luomiensa hämyyn.
-
-Tuossa "transcendentalisessa minässä", josta Novalis puhuu, on
-ilmeisesti lukemattomia eri puolia, eikä kukaan mystikan moralisteista
-ole joutunut tutkimaan samaa kuin toinen. Swedenborg, Pascal, Novalis,
-Hello ja muutamat muut selvittävät meidän suhteitamme abstraktiseen,
-hienoon ja sangen etäiseen äärettömyyteen. He johtavat meidät niille
-vuorille, joiden huiput kaikki tyynni näyttävät meistä luonnottomilta
-ja asumiseen mahdottomilta ja joilla meidän hengityksemme usein
-salpautuu. Goethe saattaa meidän sieluamme pitkin seesteisten vesien
-rannikoita. Markus Aurelius asettaa sen istumaan täydellisen ja
-väsähtäneen ihmishyvyyden mäenrinteeseen, taikka toivottoman
-alistumisen ylen raskaitten lehvistöjen varjoon. Carlyle, Emersonin
-henkinen veli, joka tällä vuosisadalla varottaa meitä laakson toisesta
-laidasta, hän antaa meidän olemuksemme harvojen juhlahetkien salamien
-tavoin välkähdellä alati valtavan tuntemattoman tummaa ja ukkosjylhää
-taustaa vastaan. Hän johdattaa meitä niinkuin myrskyn säikyttämää
-laumaa tuntemattomia tulikivilaitumia kohden. Hän ajaa meidät syvimpään
-pimeyteen, jonka hän iloiten on keksinyt, ja jossa vain sankarien tähti
-ajoittain ja kiihkeästi välkähtää, ja jättää ilkeästi naurahtaen meidät
-sinne, alttiiksi mysterioiden laajoille repressalioille.
-
-Mutta siinäpä on samassa Emerson, vaaleanvihreitten niittujen
-aamunraikas hyväpaimen, uuden, luonnollisen ja tarttuvan optimismin
-mies. Hän ei vie meitä syvyyksien partaalle. Hän ei johda meitä pois
-tutuista pikku piireistämme, sillä kaikki sijaitsee saman taivaan alla:
-jääkentät, meri, ikuiset lumet, palatsi, navetta, köyhän sammunut liesi
-ja sairaan vuode; ja kaikki ne puhdistuvat samojen ikuisten voimien
-alaisina.
-
-Monelle hän on tullut juuri sinä hetkenä, jona hänen on täytynyt tulla,
-kun uusien ilmoitusten tarve on kehittynyt elinkysymykseksi.
-Sankarillisuuden hetket ovat vähemmän näkyväisiä, kieltäymyksen hetket
-eivät vielä ole tulleet takaisin; meillä on jälellä vain arkinen elämä
-ja kumminkaan emme voi elää ilman suuruutta. Hän on löytänyt melkein
-hyväksyttävän tarkoituksen tälle meidän elämällemme, jolla ei enää
-ollut perinnäisiä näköalojaan, ja ehkäpä hän on kyennyt meille
-osottamaan, että se elämä on tarpeeksi ihmeellinen, tarpeeksi syvä ja
-tarpeeksi suuri riittääkseen itse omaksi päämääräkseen. Hän ei niistä
-asioista tiedä enempää kuin muutkaan; mutta hänen tekonsa on rohkeampaa
-ja hänellä on luottamusta salaperäisyyteen. Pitää elää teidän, jotka
-vietätte päiviä ja vuosikausia toimettomina, ajatuksettomina,
-valottomina, sillä teidän elämänne on kaikesta huolimatta
-käsittämätöntä ja jumalallista. Pitää elää, koska kellään ei ole
-oikeutta vetäytyä pois arkiviikkojen henkisistä tapauksista. Pitää
-elää, koska joka-ainoalla hetkellä on oma sisäinen ihmeensä ja oma
-sanomaton merkityksensä. Pitää elää, koska ei yksikään teko, ei sana,
-eikä yksikään liike pääse irti vaatimuksista, joita ei voi selittää
-maailmassa, "missä on paljon tekemistä ja vähän tietämistä".
-
-Ei ole mitään suurta eikä pientä elämää, ja Reguluksen tai Leonidaan
-teoilla ei ole niin mitään merkitystä kun vertaan niitä johonkin
-sieluni salatun olemassaolon kohtaan. Se voisi tehdä mitä hekin tekivät
-tai olla tekemättä, sellaiset asiat eivät ylety sen piiriin; kun
-Regulus palasi Kartagoon, oli hänen sielunsa varmaan yhtä hajallinen ja
-välinpitämätön kuin työhönsä käyvän tehtaalaisen. Sielu on liian
-kaukana kaikista meidän teoistamme; se on liian kaukana kaikista meidän
-ajatuksistamme. Se elää syvällä meidän olemuksessamme yksinäistä
-elämää, josta se ei puhu; eikä niistä korkeuksista, joissa se
-vallitsee, enää erota olentojen eroavaisuuksia. Me vaellamme sielumme
-taakan alla, eikä sen ja meidän välillä ole mitään suhteellisuutta.
-Sielu ei ehkä koskaan aprikoi, mitä me teemme, sen voi lukea jo meidän
-kasvoiltammekin. Jos voisi kysyä jonkun toisen maailman älylliseltä
-olennolta, millainen on ihmisten kasvojen yhteisvaikutelma, niin hän,
-nähtyään heidät ilossa, surussa ja tuskassa, aivan varmaan vastaisi:
-_Ne näyttävät ajattelevan jotain muuta_. Ole suuri, ole viisas ja
-jalopuheinen. Sillan korvassa almua anovan kerjäläisen sielu ei tule
-kateelliseksi, mutta sinun sielusi ehkä kadehtii hänen hiljaisuuttaan.
-Sankari tarvitsee arki-ihmisen hyväksymistä, mutta arki-ihminen ei
-kaipaa sankarin hyväksymistä, ja hän elää elämäänsä levollisesti
-niinkuin se, jonka aarteet ovat hyvässä tallessa. "Kun Sokrates puhuu",
-sanoo Emerson, "niin Lysis ja Menexenes eivät ollenkaan häpeä
-vaitioloaan. Hekin ovat suuria. Ja Sokrates viittaa heihin ja rakastaa
-heitä puhuessaan, koska jokainen ihminen sisältää sen totuuden ja on
-itse se totuus, jota kaunopuhuja julistaa. Mutta juuri siitä syystä,
-että kaunopuhuja osaa sitä julistaa, tuntuu hänessä tuo totuus asuvan
-jo höllemmässä; ja sen vuoksi kaunopuhuja lähestyy noita ihailtavia
-vaitiolon miehiä nöyrästi ja kunnioittavasti."
-
-Ihminen himoo selityksiä. Hänelle pitää näyttää hänen elämänsä. Hän
-iloitsee, kun hän jossakin tapaa sattuvan tulkinnan jostakin
-pikkueleestä, jonka hän teki viisikolmatta vuotta sitten. Tässä ei ole
-mitään pikku elettä, vaan on suurin osa meidän arkipäiväisen sielumme
-asenteista. Tästä ei löydä sitä ikuisuuden piirrettä, joka on ominainen
-Markus Aureliuksen ajattelulle. Markus Aurelius, hän on itse ajattelu
-korkeimmassa asteessaan. Mutta kuka meistä muuten elää Markus
-Aureliuksen elämää? Tässä on vain ihminen, ei muuta. Häntä ei ole
-mielivalloin suurennettu; hän on vain lähempänä meitä kuin
-tavallisesti. On Jussi karsimassa puitaan, on Pekka veistämässä
-pirttiään, sinä puhumassa minulle elon korjuusta, minä antamassa
-sinulle kättä; mutta meidät on asetettu semmoiseen kohtaan, jossa
-olemme jumalten kosketuksissa, ja me hämmästymme omia tekojamme. Emme
-tienneet, että kaikki sielun kyvyt olivat esillä, emme tienneet, että
-kaikkeuden lait odotellen ympäröitsivät meitä; ja niin me käännymme
-katsomaan toisiimme, sanattomina, niinkuin ihmeen yllättäminä.
-
-Emerson on tullut yksinkertaisin tavoin todistamaan tätä meidän
-sielumme yhtäläistä ja salaista suuruutta. Hän on ympäröinyt meidät
-hiljaisuudella ja ihailulla. Hän on vuodattanut valojuovan kotiin
-palaavan käsityöläisen askeliin. Hän on osottanut meille kaikki taivaan
-ja maan voimat, kuinka ne ovat mukana kannattamassa kynnystä, jolla
-pari naapurusta puhelee sateesta tai nousevasta tuulesta, ja kahden
-toistaan lähestyvän kulkijan yläpuolella hän saa meidät näkemään
-Jumalan kasvot, jotka hymyilevät niin ikään Jumalan kasvoille. Hän on
-meidän arkista elämäämme lähempänä kuin yksikään. Hän varoittaa meitä
-ennakolta ja on siinä kohden kaikkein huolellisin, uutterin, taitavin
-ja tarkin, ehkäpä inhimillisin. Hän on arkipäivien viisas, ja
-arkipäivät muodostavat itse asiassa meidän olemuksemme sisällön.
-Vuosikausia kuluu ilman intohimoja, ilman hyveitä, ilman ihmeitä. Opeta
-meitä pitämään arvossa elämän pieniä hetkiä. Jos minä tänä aamuna olen
-osannut toimia Markus Aureliuksen hengessä, niin älä sinä tule minun
-toimiani korostamaan, sillä minä tiedän itsekin, että on jotakin
-tapahtunut. Mutta jos minä luulen menettäneeni päiväni arvottomissa
-teoissa, ja sinä voit todistaa, että minä sittenkin olen elänyt yhtä
-syvästi kuin joku sankari ja että minun sieluni ei ole menettänyt
-oikeuksiaan, niin olet sinä tehnyt enemmän kuin jos olisit taivuttanut
-minut tänään pelastamaan viholliseni hengen, sillä sinä olet lisännyt
-minussa elämän summaa, elämän suuruutta ja elämän halua; ja huomenna
-minä ehkä taas osaan elää arvokkaasti.
-
-
-
-
-VIII.
-
-NOVALIS.
-
-
-[Esipuheen katkelma _Saïs'in oppilaiden_ käännöksestä.]
-
-"Ihmiset vaeltavat eri teitä; ken niitä seuraa ja niitä vertailee, hän
-näkee ihmeellisiä ilmiöitä syntyvän" -- niin sanoo kirjailijamme. Minä
-olen valinnut kolme sellaista ihmistä, joiden tiet johtavat kolmelle
-eri huipulle. Ruysbroeckin teosten piirissä olen nähnyt sielun
-siintävimmät huiput, Emersonilla taas säännöttömästi kaartoilivat
-ihmissydämen vaatimattomammat kukkulat. Tässä teoksessa joudumme
-ymmärryksen teräville häkilänpiikeille, jotka usein ovat pelottaviakin.
-Mutta piikkien välissä on viheriöitseviä painanteita ja niissä suloisen
-varjokkaita kätköjä, joiden ilma alati on kirkasta kuin kristalli.
-
-On ihastuttavaa nähdä, kuinka ihmissielujen radat käyvät erilleen
-pyrkiessään saavuttamattomuutta kohden. Seuratkaamme hetkinen niiden
-kolmen sielun jälkiä, jotka äsken mainitsin. He ovat kukin tahollaan
-päässeet kauas keskimittaisen tietoisuuden tuttujen ja turvallisten
-rajaviivain yläpuolelle ja sieltä löytäneet totuuksia, jotka eivät ole
-toistensa kaltaisia, mutta jotka meidän kumminkin on otettava vastaan
-niinkuin kadonneet ja taas löydetyt sisaremme. Jokin kätketty totuus on
-se mikä meitä pitää elossa. Me olemme sen totuuden tiedottomia ja
-mykkiä orjia ja kannamme kahleita niin kauan kun ei se vielä ole
-näyttäytynyt. Mutta jos joku noista oudoista olennoista, jotka ovat
-moninaisuudessaan yhtenäisen ihmissielun tuntosarvia; -- jos joku
-niistä pimeässä hapuillessaan hetkenkin saa tuota totuutta aavistaa,
-niin heti mitättöminkin meistä tuntee kuin jonkin äkillisen ja
-selittämättömän voiman avulla vapautuvansa jostakin. Paljastetun ja
-iäksi paenneen totuuden tilalle tulee uusi korkeampi, puhtaampi ja
-salaperäisempi totuus, ja vaikkei pinnalle näy mitään, niin viettää
-kaikkeuden sielu seijasta ja syvällistä juhlaa, johon me vain kaukaa ja
-hidastellen otamme osaa. Ja minä luulen, että se juuri sillä tavalla
-kohoaa ja lähestyy päämäärää, joka sille yksin on tuttu.
-
-Kaikki se mitä sanoilla sanotaan ei itsessään ole mitään. Pane toiselle
-vaakalaudalle kaikki suurten viisaitten puheet ja toiselle tuon lapsen
-tiedoton viisaus ja sinä saat nähdä, että kaikki se mitä Platon, Markus
-Aurelius, Schopenhauer ja Pascal ovat meille ilmoittaneet, ei saa
-rahtuakaan hievahtamaan tiedottomuuden aartehistoa, sillä vaiti oleva
-lapsi on tuhatta vertaa viisaampi kuin puhetta pitävä Markus Aurelius.
-Ja kumminkaan eivät kaikki tuon lapsen tuntemattomat sisäiset aarteet
-olisi sitä mitä ne nyt ovat, jollei Markus Aurelius olisi kirjoittanut
-kahtatoista Meditatio-kirjaansa. Ehkei ole mahdollista puhua näistä
-asioista selvää kieltä, mutta ne joilla on kykyä asettaa omalle
-itselleen kyllin syviä kysymyksiä ja jotka osaavat vaikkapa vain
-salamanlyönnin ajan elää täysin olemuksensa mukaisesti, ne tietävät,
-että asia on niin. Jonain päivänä voidaan saada selville ne syyt, jotka
-vaikuttavat sen, että vaikka joku kansanmies ei ikänään ole lukenut
-Platonia, Swedenborgia eikä Plotinosta, niin ei hänen sielunsa nyt
-olisi sitä mitä se niin erehtymättä on, jolleivät nuo mainitut miehet
-koskaan olisi eläneet. Mutta miten lieneekin, niin ainoaltakaan
-sielulta ei koskaan ainoakaan ajatus katoa olemattomiin, ja kuka tietää
-kuinka monet meistä elävät vain sellaisten ajatusten varassa, joita ei
-koskaan ole ilmaistu? Meidän tietoisuudellamme on monta astetta, ja
-suurimmat viisaat huolehtivat vain meidän tietoisuudestamme, joka on
-melkein tiedotonta sen tähden, että se juuri on tulossa jumalalliseksi.
-Tuon transeendentalin tietoisuuden kartuttaminen näyttää aina olleen
-ihmisten korkein vaikka tuntematon halu. Että se on heille tietämätöntä
-ei merkitse mitään, sillä heille on kaikki tietämätöntä, ja kumminkin
-he sieluissaan toimivat niin viisaasti kuin kaikkein viisaimmat. Totta
-on että suurin osa ihmisistä vasta kuoleman vaiheilla saa elää pienen
-hetken. Kuitenkin tuo mainittu tietoisuus karttuu vain sikäli kuin
-karttuu se selittämätön mikä meitä ympäröi. Me pyrimme tietämään
-oppiaksemme olemaan tietämättä. Me suurenemme vain sikäli kuin
-suurennamme niitä salaperäisiä seikkoja, jotka meitä painavat, ja me
-olemme sellaisten orjien kaltaisia, jotka vain sillä ehdolla saavat
-elämänhalunsa säilymään, että aina ja masentumatta lisäävät armottomien
-kahleittensa painoa...
-
-Noiden ihmeellisten kahleitten historia on meidän oman itsemme ainoa
-historia. Sillä me olemme pelkkä mysterio ja se mitä me tiedämme ei ole
-mielenkiintoista. Tuo historia ei vielä ole pitkä; se mahtuu muutamille
-sivuille ja parhaimmatkin näyttävät pelkäävän sitä. Kuinka harvat
-uskaltavatkaan edetä inhimillisen ajatuksen äärimmäisille aloille! ja
-sano minulle niiden nimet, jotka olisivat siellä jonkun hetken
-viipyneet... Monet ovat sitä luvanneet, ja jotkut ovat yrittäneet,
-mutta pian on heiltä loppunut se voima, jota siellä tarvitaan, he ovat
-vierähtäneet takaisin ulkonaisen elämän vaiheille, ihmisymmärryksen
-tutuille maille, "ja heidän silmäinsä edessä solui kaikki taas vanhaan
-tapaan."
-
-On todella vaikeata tehdä kysymyksiä omalle sielulleen ja erottaa sen
-heikko lapsenääni ympäröivän turhan melun keskeltä. Ja kumminkin, kun
-ajattelemme: kuinka mitättömiä ovatkaan kaikki muut hengen
-ponnistukset, ja kuinka kaukana meistä itsestämme käykään meidän
-tavallinen elämämme! Voisi sanoa että siellä alhaalla näkyy vain meidän
-tyhjien, hajanaisten ja hedelmättömien hetkiemme kuvajainen; mutta
-täällä on meidän olemuksemme ainoa kiinnekohta ja itse elämän
-olinpaikka. Sinne meidän on alati ja yhä uudelleen paettava. Kaiken
-muun me tiedämme jo ennen kuin meille on mitään sanottukaan; mutta
-täällä me opimme paljon enemmän kuin mitä puhumalla puhutaan. Ja juuri
-kun lause uupuu ja sanat häviävät, kohtaa meidän levoton katseemme
-yhtäkkiä, vuotten ja vuosisatain halki, toisen katseen, joka
-uskollisesti on sitä odottanut Jumalan tiellä. Silmäluomet värähtävät
-yhtaikaa, silmät kostuvat saman mysterion pelottavan suloisesta
-kasteesta, ja me tiedämme ettemme enää ole yksin tällä loputtomalla
-tiellä...
-
-Mutta mitkä kirjat puhuvat meille tuosta elämän olinpaikasta?
-Metafysikot pääsevät tuskin sen rajamerkeille asti ja kun niiden ohi on
-menty, niin mitä oikeastaan on silloin jälellä? Joitakin mystikoita,
-jotka näyttävät mielettömiltä sen vuoksi, että he ilmeisesti
-edustaisivat itse inhimillisen ajattelun luonnetta, jos ihmisellä olisi
-aikaa ja voimaa olla tosi ihminen. Vaikka me yli kaiken rakastammekin
-tavallisen järjen mestareita, semmoisia kuin Kant, Spinoza,
-Schopenhauer ja muutamat muut, niin ei se anna aihetta vieromaan
-toisellaisen järjen mestareita, joiden järki on veljellistä järkeä
-sekin ja ehkäpä meidän tulevaisuuden järkeämme. Kuitenkin kaikitenkin
-he ovat meillä sanoneet asioita, jotka olivat meille välttämättömiä.
-Ota syvällisin kaikista tavanmukaisista siveysoppineista tai
-sielutieteilijöistä ja katso mitä hän opettaa. Hän puhuu sinulle
-rakkaudesta, vihasta, ylpeydestä ja muista meidän sydämemme
-intohimoista, ja nuo seikat voivat viehättää meitä hetkisen, niinkuin
-poimitut kukat. Mutta meidän todellinen ja muuttumaton elämämme
-kulkee tuhannen peninkulman päässä rakkaudesta ja sadantuhannen
-peninkulman päässä ylpeydestä. Meillä on _minä_, joka on syvempi ja
-tyhjentymättömämpi kuin intohimojen tai puhtaan järjen _minä_. Ei ole
-tärkeätä sanoa meille mitä tunnemme silloin kun rakastajattaremme
-hylkää meidät. Tänä päivänä hän menee pois, ja meidän silmämme itkee,
-mutta meidän sielumme ei itke. Voi sattua, että sielu saa tuosta
-tapauksesta tiedon ja muuntaa sen valoksi, sillä kaikki mikä sieluun
-saapuu, alkaa heti säteillä. Myös on mahdollista, ettei sielu tiedä
-mitään koko asiasta, ja mitäpä siitä silleen on puhumista? Sellaiset
-pienet asiat on jätettävä niille, jotka eivät tiedä että elämä on
-syvää, Jos minä tänä aamuna olen lukenut La Rochefoucauld'ia tai
-Stendhal'ia, niin luuletteko siitä saamieni ajatusten lisänneen minun
-ihmisyyttäni tai tehneen minua kauniimmaksi niiden enkelien edessä,
-joita minun päivin ja öin on lähestyminen? Kaikki mikä ei kohoa
-koeteltua arkiviisautta korkeammalle, se ei kuulu meille eikä ole
-meidän sielullemme arvollista. Kaikki mitä opimme ilman tuskaa, tekee
-meidät pienemmiksi. Minä hymyilisin vaivaloisesti, jos sinun onnistuisi
-minulle osottaa, että olin itsekäs siinäkin kun uhrasin onneni ja
-elämäni; mutta mitä on itsekkyys niin monien muiden kaikkivaltiasten
-seikkain rinnalla, joiden tunnen itsessäni elävän sanoin kuvaamatonta
-elämää? Meidän olemuksemme puhtaat lait eivät löydy intohimojen
-vaiheilta. Tulee hetki, jolloin meitä ei enää hyödytä eikä meidän
-elämäämme enää liikuta tavallisen tietoisuuden ilmiöt -- jota myös
-voisimme sanoa intohimojen tai ensiasteisten suhteiden tietoisuudeksi.
-Minä myönnän, että tuokin tietoisuus jossain kohdin on mielenkiintoinen
-ja että on välttämätöntä tuntea sen tapoja. Mutta se on vain
-pinnallinen kasvi, sen juuret karttavat sitä tulta, joka palaa meidän
-olemuksemme keskuksessa. Minä voin tehdä jonkun rikoksen eikä silti
-pieninkään henkäys kosketa sen tulen liekkejä; ja taas joku vaihdettu
-katse, tulkitsematon ajatus, vaitiolon hetki voi kiihdyttää sen
-hirmuisiin loimuihin ja saada sen piilojensa syvyydestä tulvimaan yli
-minun elämäni. Meidän sielumme ei tuomitse samoin kuin me; se on
-oikullinen ja kätkössä pysyvä. Se voi huomata tuulenhenkäyksen ja
-myrsky voi siltä jäädä huomaamatta. On etsittävä sellaista, jota se
-huomaa. Siinä on kaikki, sillä siinä olemme me itse.
-
-Niinpä -- palatakseni jälleen tuohon tavalliseen tietoisuuteen, joka
-vallitsee niin etäällä meidän sielustamme -- tiedän monta, joita ei
-enää ollenkaan hämmästytä esimerkiksi kuvaus Othellon ihmeellisestä
-lemmenkateudesta. Se on määräävänä ihmisen ensimäisissä piireissä. Se
-on vielä ihailtavaakin, kun varoo avaamasta ovia ja ikkunoita; jos ne
-aukenevat, virtaa ulkoa sisään kaikki se tuntematon mikä siellä on
-odottanut, ja siinä virrassa varahtaa koko kuva tomuksi. Me kuuntelemme
-Maurin ja Desdemonan puhelua ja pidämme sitä täysivalmiina luomana,
-mutta emme kuitenkaan voi olla sen ohessa ajattelematta syvempiä
-asioita. Tuo afrikalainen soturi elää toista elämää, joka ei riipu
-siitä, pettääkö jalo venetsiatar häntä vai eikö petä. Hänen sielussaan
-ja hänen olemuksensa ympärillä voi juuri hänen kurjimman epäluulonsa ja
-raaimman vihansa hetkellä sattua tuhat vertaa ylevämpiä tapauksia,
-joita hänen kiljuntansa ei voi hämmentää, ja lemmenkateuden
-pinnallisten kuohujen läpi kuultaa jokin muuntumaton olemus, johon
-ihmisnero toistaiseksi vain sivumennen on viitannut.
-
-Siitäkö johtuu kaikkien mestariteosten suruvoittoinen sävy? Niitä
-luodessaan on runoilijain täytynyt sulkea silmänsä näkemästä sielunsa
-hirvittäviä näköaloja ja vaimentaa sen lukuisat vakavat äänet.
-Jolleivät he niin olisi tehneet, olisivat he kadottaneet uskalluksensa.
-Ei mikään ole niin masentavaa ja petollista kuin mestariteos, sillä se
-osottaa parhaiten ihmisen kyvyttömyyttä päästä tietoisuuteen omasta
-suuruudestaan ja arvokkuudestaan. Jollei siinä ohessa jokin ääni meille
-ilmoittaisi, että suurimmatkaan kauneudet eivät ole mitään sen rinnalla
-mitä me olemme, niin olisi sellainen mestariteos omansa alentamaan
-meitä enemmän kuin mikään.
-
-"Sielu", sanoo Emerson, "on korkeampi kuin kaikki mitä siitä voidaan
-tietää ja viisaampi kuin mikään sen teoista. Suuri runoilija saa meidät
-tuntemaan oman arvomme ja niin me annamme vähemmän arvoa hänen
-luomalleen. Paras oppi mitä hän meille antaa on se, että opimme
-pitämään halpana kaikkea, mitä hän on tehnyt. Shakespeare vie meidät
-niin yleville älyllisen toiminnan maille, että hänen omat rikkautensa
-vaikuttavat mitättömiltä niiden rikkauksien rinnalla, joihin siellä
-saamme eläytyä, ja niin me tunnemme, ettei se ylevä teos, jonka hän on
-luonut ja jonka me hetkittäin kohotamme itsestään olemassa olevan
-arvoon; ettei se teos koske asiain todellista luontoa sen syvemmälti
-kuin ohikulkijan varjo jotakin kallionkylkeä."
-
-Suurten runoelmien ja suurten murhenäytelmien ylevät huudahdukset eivät
-ole muuta kuin salaperäisiä huudahduksia, jotka eivät koske noiden
-runoelmien ja näytelmien ulkonaista toimintaa. Ne ovat sisällisen
-elämän hetkittäisiä pilkistyksiä ja ne saavat meidät toivomaan jotakin
-odottamatonta -- jota me kumminkin niin kiihkeästi odotamme! -- kunnes
-ylen tutut intohimot taas peittävät ne lumellaan... Juuri semmoisissa
-kohdissa ihmisyys hetkeksi asettuu oman itsensä eteen, niinkuin joku
-ihminen jonkun enkelin eteen. Mutta nyt on tarpeellista, että se niin
-usein kuin mahdollista asettuu oman itsensä eteen saadakseen tietoa
-omasta olemuksestaan. Jos jonkun toisen maailman olento astuisi alas
-meidän keskellemme ja kysyisi meidän sielumme jaloimpia kukkia ja
-ihmiskunnan aateliskirjoja, niin mitä me hänelle antaisimme. Jotkut,
-tietämättä mitä tehdä, viittaisivat filosoofeihin. Joku taas, en muista
-kuka, on luvannut tuoda esiin _Othellon, Kuningas Lear'in ja Hamletin_.
-Ei, ei, emme me ole mitään semmoista. Ja minä luulen, että meidän
-sielumme painuisi syvälle meidän ruumiiseemme ja kuolisi sinne
-häpeästä, sillä se tietää kyllä hyvin, etteivät sen näkyväiset
-aartehistot ole mitään vieraille näytettäviä ja että ne sisältävät vain
-väärennettyjä jalokiviä. Vähäisinkin meistä tuntee yksinäisyyden
-hetkinä -- kun hän tietää sen mitä ihmisen pitäisi tietää -- olevansa
-oikeutettu toisenlaiseen esittelyyn kuin se minkä mestariteokset
-antavat. Me olemme näkymättömiä olentoja. Meillä ei olisi taivaan
-lähettiläälle mitään sanottavaa eikä liioin mitään näytettävää, ja
-meidän parhaat kauneutemme tuntuisivat yhtäkkiä samanlaisilta kuin ne
-poloiset perhemuistot, jotka ovat olevinaan niin kalliita siellä omissa
-laatikoissaan, mutta muuttuvat heti niin surkeiksi jos ne vedetään
-piilostaan välinpitämättömien silmien katseltaviksi. Me olemme
-näkymättömiä olentoja, jotka elämme vain omassa itsessämme, ja tuo
-tarkkaavainen vieras menisi pois aavistamatta mitä kaikkea hän olisi
-voinut nähdä, jollei meidän suopea sielumme juuri silloin tulisi
-väliin. Sielu pakenee niin mielellään pikkuasioita ja sitä on niin
-vaikea tavottaa elämän seasta, ja sen vuoksi pelätään kutsua sitä
-apuun. Ja kumminkin se on aina läsnä eikä pety koskaan, eikä petäkään
-koskaan kun sitä oikein pyytämällä pyydetään. Se näyttäisi tuolle
-odottamattomalle lähettiläälle ihmisen yhteenpuristettuja käsiä, hänen
-silmiään, jotka ovat täynnä nimettömiä unelmia, ja hänen huuliaan,
-jotka eivät mitään osaa sanoa; ja ehkei toinen, jos hän on kyllin
-arvokas ymmärtääkseen, silleen enää uskaltaisi kysyä...
-
-Mutta jos hän muita todistuksia tahtoisi, niin veisi sielu hänet niiden
-pariin, joiden teot liikkuvat melkein hiljaisuuden rajoilla. Se avaisi
-ovet sinne, missä jotkut rakastaisivat sitä sen itsensä vuoksi
-pitämättä lukua ruumiin pikku eleistä. He nousisivat yhdessä niille
-yksinäisille ylängöille, missä tietoisuus kohoo askelta korkeammalle ja
-missä kaikki ne, jotka ovat levottomia itsensä tähden, tarkastellen
-kiertelevät sitä suunnatonta rataa, joka yhdistää näkyväisen maailman
-meidän korkeampiin maailmoihimme. He menisivät ihmisolemuksen äärille;
-sillä missä inhimillinen näyttäisi loppuvan, siinä se todennäköisesti
-vasta alkaa; ja sen varsinaiset ja ehtymättömät ainekset löytyvät vain
-näkymättömistä, missä alati on oltava varuillaan. Vain niiltä
-ylängöiltä löytyy ajatuksia, joita sielu voi hyväksyä, ja aatteita,
-jotka muistuttavat sitä itseään ja ovat yhtä järkkymättömiä kuin se
-itse. Siellä ihmisyys on saanut hetkisen hallita ja nuo heikosti
-valaistut huiput ovat ehkä ainoat merkit, jotka maasta pilkottavat
-hengen avaruuteen. Niiden heijastukset ovat todellakin saman värisiä
-kuin meidän sielumme. Me tunnemme itsessämme, että kaikki älyn ja
-sydämen intohimot vieraan olennon silmissä olisivat joittenkin
-kyläriitojen veroisia; mutta ne miehet, joista minä puhun, ovat
-teoissaan edenneet intohimojen pienistä oloista ja sanoneet asioita,
-jotka jaksavat kiinnittää muittenkin mieltä kuin maallisen seurakunnan
-jäsenten. Meidän ihmisyytemme ei saa myyräyhteiskunnan tavoin liikkua
-yksin omissa syvyyksissään. Sen on tärkeätä elää niinkuin sen joskus
-pitäisi tehdä elämästään tiliä vanhemmille veljille. Omaan itseensä
-kiintynyt henki on vain paikallinen kuuluisuus, joka saa matkustajan
-hymyilemään. On olemassa muutakin kuin henkeä, eikä henki ole se, mikä
-meitä yhdistää maailman kaikkeuteen. On jo aika oppia tekemään ero
-hengen ja sielun välillä. Ei ole kysymys siitä mitä tapahtuu meidän
-keskuudessamme, vaan siitä mitä tapahtuu meissä, intohimojen ja järjen
-yläpuolella. Jollei minulla tuolle toisen maailman olennolle ole muuta
-antamista kuin La Rochefoucauld, Lichtenberg, Meredith tai Stendhal,
-niin hän katselisi minua samaan tapaan kuin minä katselen jotain
-hengettömän kaupungin epätoivoista porvaria, joka minulle haastelee
-kaduistaan, avioelämästään tai teollisuudestaan. Mikäpä enkeli kyselisi
-Titukselta, miksei tämä nainut Bereniceä tai miksi Andromake lupautui
-Pyrrhukselle? Mitä edustaa Berenice, jos vertaan häntä siihen
-näkymättömään mikä piilee tuossa kerjäläisnaisessa, tai ilotyttöön,
-joka tuossa tekee minulle merkkejään? Joku salaperäinen sana voi
-joskus, yksin ja semmoisenaan, edustaa inhimillistä olentoa; mutta
-meidän sielumme ei noilla toisilla alueilla ole ilman varjoja ja
-kuiluja; ja sinä itse -- pysähdytkö siihen vakavina hetkinä, kun elämän
-paino makaa raskaana hartioillasi? Ihminen ei ole noissa seikoissa ja
-kumminkin nuo seikat ovat täysiä ja valmiita. Mutta niistä saa puhua
-vain itsekseen ja pitää heti vaieta, jos joku vieras illalla kolkuttaa
-ovelle. Mutta jos sama vieras yllättää minut juuri kun sieluni etsii
-läheisimpien aartehistojensa avainta Pascalilta, Emersonilta tai
-Hellolta tai niiltä joiden huolen esineenä on hyvin puhdas kauneus,
-niin silloin en sulje kirjaa enkä punastu; ja ehkäpä hän itse siinä
-saisi tuntemuksen jostakin hiljaisuuteen tuomitusta lähimäisestä, tai
-ainakin tulisi tietämään, ettemme kaikki ole pelkkiä tyytyväisiä maan
-asuvaisia.
-
-
-
-
-JOKAPÄIVÄISYYDEN TRAGIIKKA.
-
-
-On olemassa sellaista jokapäiväisyyden tragiikkaa, joka on paljon
-todempaa, paljon syvempää ja paljon läheisemmässä yhteydessä meidän
-todellisen olemuksemme kanssa, kuin on suurten tapausten tragiikka.
-Sitä on helppo tajuta, mutta vaikea tulkita, sillä tämä varsinainen
-tragiikka ei kuulu aineellisuuden eikä sielunilmiöiden yksinkertaisiin
-piireihin. Siinä ei ole kysymys määrättyjen olentojen välisestä
-taistelusta, ei liioin kahden mielihalun välisestä taistelusta eikä
-ikuisesta intohimon ja velvollisuuden ristiriidasta. Pikemminkin on
-kysymys jostakin ihmeellisestä, joka sisältyy itse elämisen ilmiöön.
-Pikemminkin pitäisi näyttää, että sielussa itsessään on sielu, keskellä
-äärettömyyttä, joka aina ja alati on toiminnassa. Yli järjen ja tunteen
-tavallisten keskustelujen pitäisi tehdä kuultavaksi se juhlallisempi ja
-katkeamaton keskustelu, joka on käymässä olennon ja sen kohtalon
-välillä. Pitäisi voida seurata olentoa, joka epäröivin, tuskallisin
-askelin lähestyy totuuttansa, kauneuttansa, Jumalaansa; tai olentoa,
-joka niistä etääntyy. Pitäisi vielä tehdä nähtäviksi ja kuultaviksi
-tuhannen sellaista seikkaa, joita tragiikan runoilijat ovat päästäneet
-sivumennen vivahtamaan. Mutta pääkysymys on tämä: eikö sitä, minkä he
-ovat päästäneet vain sivumennen vivahtamaan, voisi yrittää saada kaiken
-muun edellä vallitsevaksi? Eikö voisi sitä mitä me kuulemme esimerkiksi
-kuningas Learissä, Macbethissa, Hamletissa, äärettömyyden salaperäistä
-soittoa, sielujen ja Jumalien uhkaavaa vaitioloa, näköpiirin äärellä
-jylyävää iankaikkisuutta, kohtaloa tai sallimusta, jotka sisäisesti
-havaitsee, vaikkei voi sanoa mistä merkistä ne tuntee; eikö
-minkäänlaisella osienvaihdolla voisi tuota kaikkea vetää lähemmäksi
-katsojaa samalla kun näyttelijät jäisivät syrjään. Onko liian
-uskaliasta väittää, että elämän todellinen murhenäytelmä, syvä ja
-normaali yleistragiikka, alkaa vasta siitä, mihin niin sanottu toiminta
-tuskineen ja kauhuineen päättyy! Eikö onnen käsivarsi olisi pitempi
-kuin onnettomuuden, ja eivätkö muutamat sen voimat pääsisi vielä
-lähemmäksi inhimillistä sielua? Pitääkö meidän välttämättä kiljua kuin
-Alridit, jotta iankaikkinen Jumala meissä ilmenisi? eikö hän koskaan
-voi ilmestyä meidän hiljaisen lamppumme ääreen? Eikö aivan tyven hetki
-ole kauhea, kun sitä ajattelee, ja kun tähdet vartioivat sitä
-yläpuolelta; ja kummassako kehkeytyy elämän tarkoitus, melussa vaiko
-hiljaisuudessa? Kun kertomuksen lopussa sanotaan: "Ja he tulivat
-onnellisiksi", niin eikö siitä kohdasta vasta pitäisi suuren
-levottomuudentunnelman herätä? Mitä heille tapahtuu kun he ovat
-onnellisia? Eikö onnellisuus tai ihan yksinkertainen lepohetki sisällä
-vakavampia ja vakaampia asioita kuin intohimojen aallokko? Eikö silloin
-ajan meno ja muut vielä salaperäisemmät menot vihdoinkin tule näkyviin
-ja eikö tiimojen vauhti tunnu kiihtyvän? Eikö kaikki tämä tavoita
-paljon syvempiä säikeitä kuin tavallisten näytelmien tikarinpistot? Kun
-ihminen luulee olevansa suojassa ulkonaiselta kuolemalta, niin eikö
-olemisen ja äärettömyyden ihmeellinen ja hiljainen murhenäytelmä juuri
-silloin avaakin teatterinsa ovia? Saavuttaako minun elämäni
-mielenkiintoisimman kohtansa siinä kun pakenen paljastettua miekkaa?
-Sisältyykö sen ylevin hetki suudelmaan? Eikö elämässä ole toisia
-kohtia, joina pysyväisemmät ja puhtaammat äänet tulevat kuuluviin? Vain
-ukkosöinäkö meidän sielumme puhkeaa kukkaan? Niin näyttää näihin asti
-uskotun. Melkein kaikki meidän tragiikanrunoilijamme havaitsevat vain
-toisaikaista elämää, ja voipa väittää, että koko meidän teatterimme on
-ajastaan eksynyt, ja että näyttämötaide on yhtä monta vuotta jälessä
-kuin kuvanveisto.
-
-Samoin ei ole laita esimerkiksi hyvän maalaustaiteen eikä hyvän
-musiikin, ne ovat nykyelämästä osanneet löytää ja tulkita kätketympiä,
-mutta ei silti vähemmän arvokkaita ja hämmästyttäviä piirteitä. Ne ovat
-huomanneet, että tämä elämä on menettänyt koristeellista ulkopuoltaan
-vain voittaakseen sitä enemmän syvyyttä, sisäistä merkitsevyyttä ja
-henkistä arvokkuutta. Hyvä maalari ei enää kuvaa Mariusta voittamassa
-kimpriläisiä eikä Guisen herttuan murhaa, sillä voittoon ja murhaan
-liittyvät sieluntilat ovat alkeellisia ja poikkeuksellisia ja
-sentapaisten väkivaltaisuuksien turha melu vaimentaa olentojen ja
-asianhaarain syvemmän äänen, joka on arkaa ja varovaista. Hän kuvaa
-mieluummin jonkin etäisen maalaistalon, jonkin käytävän päässä olevan
-auki jääneen oven, kasvot, tai lepäävät kädet. Ja nämä yksinkertaiset
-kuvat voivat lisätä jotakin meidän syvimpään tietoisuuteemme, ja
-sellaista lisää ei enää voi kadottaa.
-
-Mutta meidän tragiikanviljelijämme, samoin kuin keskinkertaiset
-maalarit, jotka eivät jaksa luopua historiallisista aiheista, he
-sijoittavat teostensa koko mielenkiinnon esillä olevan tapahtuman
-väkivaltaiseen puoleen. Ja he vaativat, että meitä pitäisi tyydyttää
-samantapaisten tekojen kuin raakalaisia, joiden parissa tuommoiset
-väkivaltaisuudet, murhat ja petokset olivat jokapäiväisiä. Sellaista
-vaaditaan vielä, kun meidän elämämme jo useimmiten kuluu kaukana veren
-vuodatuksesta ja miekkojen melskeestä, ja meidän kyyneleemme ovat
-tulleet hiljaisiksi, näkymättömiksi, melkeinpä aineettomiksi...
-
-Kun käyn teatterissa, tuntuu minusta kuin viettäisin sen ajan
-esi-isieni keskuudessa, joiden elämänkäsitys oli kehittymätön, runoton
-ja raaka, niin etten minä enää voi sitä mieleeni palauttaa enkä
-omaksua. Näen petetyn puolison tappavan vaimonsa, naisen myrkyttävän
-rakastajansa, pojan kostavan isälleen; näen isän uhraavan lapsensa ja
-lasten surmaavan isänsä; näen murhattuja kuninkaita, häväistyjä
-neitoja, vangittuja kansalaisia; näen koko tuon sovinnaisen
-järkytyksen. Mutta voi sittenkin! niin pinnallista ja niin aineellista,
-kaikki tuo veren ja kyynelten ulkonainen vuotaminen, kaikki tuo
-kuoleminen! Mitä voi olla minulle sanottavaa sellaisella olennolla,
-jolla on vain yksi ainoa kiinteä ajatus, ja joka ei ehdi elää sen
-vuoksi, että hänen on toimitettava hengiltä kilpailijansa tai
-rakastajattarensa?
-
-Kun tulin teatteriin, toivoin saavani nähdä niitä siteitä, joita myöten
-minun elämäni juontuu salatuista alkulähteistään, kun en itse joka
-hetki ehdi tai jaksa niitä havaita. Toivoin saavani hetkisen katsella
-vähäpätöisen arkielämäni kauneutta, sen suuruutta ja vakavuutta.
-Toivoin saavani nähdä jonkinlaisen olennon, voiman, jumalan, josta en
-mitään tiedä, mutta joka asuu minun kanssani minun huoneessani. Odotin
-joitakin epämääräisen yleviä hetkiä, jotka huomaamattani eläisin
-pisimpien ja raskaimpien tiimojeni välissä; ja useimmiten minä löysin
-ihmisen, joka pitkästi selitti, minkätähden hän on mustasukkainen,
-miksi hän myrkyttää toisen tai tappaa itsensä.
-
-Minä ihailen Othelloa, mutta minusta hän ei elä samaa ylevää arkielämää
-kun Hamlet, jolla on aika elää, kun hän ei toimi. Othellon
-mustasukkaisuus on ihanaa. Mutta emmekö sittenkin ole vanhoilla
-harhateillä, kun luulemme elävämme todellisinta elämäämme noina
-hetkinä, joina olemme tuollaisen tai jonkun yhtä voimakkaan intohimon
-vallassa? Joskus olen taipuvainen uskomaan, että vanhus, joka
-yksinkertaisesti istuu nojatuolissaan lampun valossa ja odottaa,
-seuraten alitajunnassaan kaikkia niitä ikuisia lakeja, jotka
-vallitsevat hänen talonsa ympärillä; tulkiten, vaikka ymmärtämättään,
-kaikkea sitä mitä sisältyy ovien ja akkunain hiljaisuuteen ja valon
-hienoon ääneen; kannatellen sielunsa ja kohtalonsa läsnäoloa; kääntäen,
-hiukan päätään ja aavistamatta, että samassa huoneessa vaikuttavat ja
-valvovat kaikki tämän maailman voimat niinkuin toimeliaat palvelijat;
-tietämättä, että itse aurinko syvyyden päältä kannattelee sitä pöytää,
-johon hänen kyynärpäänsä nojaa, ja ettei ole yhtäkään taivaan tähteä
-eikä ainoata sielun kykyä, joka olisi täysin riippumaton laskeutuvan
-silmäluomen liikkeestä tai nousevasta ajatuksesta; -- joskus olen
-taipuvainen uskomaan, että tuo liikkumaton vanhus oikeastaan elää
-paljon syvempää, paljon inhimillisempää ja paljon yleispätevämpää
-elämää kuin rakastaja kuristaessaan rakastajattarensa, päällikkö
-voittaessaan tai "puoliso hyvittäessään kunniaansa".
-
-Tähän ehkä vastataan, ettei sellaista liikkumatonta elämää sinänsä voi
-aistimilla todeta, että se on joillakin liikkeillä tehtävä
-havainnolliseksi ja että nuo siihen tarvittavat ja hyväksyttävät
-liikkeet ovat valittavissa vain niiden muutamien intohimojen piiristä,
-joita tähänkin asti tällä alalla on viljelty. En tiedä, onko perää
-siinä, että sellainen paikoillaan seisova näytelmä olisi mahdoton. Minä
-suorastaan luulen, että niitä on olemassakin. Suurin osa Aeschyluksen
-murhenäytelmistä on liikkumattomia. En puhukaan _Prometeuksesta_ enkä
-_Rukoilijoista_, joissa ei mitään tapahdu. Mutta katsokaamme
-_Choephores_-näytelmää, joka kumminkin on vanhan ajan tärisyttävin
-näytelmä. Sehän polkee paikoillaan Agamemnonin haudan edustalla kuin
-paha uni, kunnes hartaiden itsetutkistelujen kylläisyydestä salamana
-sinkoaa esiin murha. Tarkastakaamme tältä kannalta muutamia muita
-vanhan ajan kauneimpia kappaleita, sellaisia kuin _Eumenidit, Antigone,
-Elektra, Oedipus Kolonoksessa_. Esipuheessaan _Bereniceen_ sanoo
-Racine: "He ovat ihailleet Sofokleen _Ajax'ia_, jossa ei tapahdu muuta,
-kuin että Ajax surmaa itsensä raivoissaan, kun häneltä on kielletty
-Achilleen aseet. He ovat ihailleet _Filoktetesta_, jonka ainoana
-aiheena on Ulysses vaanimassa Herkuleen nuolia. Itse _Oedipus_,
-huolimatta kaikista tuntemiskohtauksistaan, on toiminnaltaan köyhempi
-kuin vähäpätöisin nykyajan näytelmä."
-
-Eikö sellainen ole melkein liikkeetöntä elämää? Tavallisesti niissä ei
-ole edes sielullista toimintaa, joka merkitsee tuhannesti enemmän kuin
-aineellinen ja jonka toki luulisi välttämättömäksi. Ne vaan tulevat
-toimeen ilman sitä tai supistavat sen ihmeellisellä tavalla siihen
-mielenkiintoon, joka johtuu ihmisen tilanteesta maailmankaikkeudessa.
-Se on jo toista kuin raakalaisten kesken; ihminen ei toimi enää
-alkeellisten intohimojen piirissä, missä hänen olentonsa
-mielenkiintoisin osa ei suinkaan olekaan tavattavissa. Hänet nähdään
-lepäävänä. Ei ole enää kysymys olemassaolon tavattomista ja
-väkivaltaisista hetkistä, vaan olemassaolosta itsestään, sellaisenaan.
-Löytyy tuhansia ja taas tuhansia lakeja, jotka ovat mahtavampia ja
-arvokkaampia kuin intohimojen lait; mutta ne lait ovat verkkaisia,
-tarkkoja ja hiljaisia, ja kuten kaikki peräänantamattomat voimat,
-tulevat nekin näkyviin ja kuuluviin vain elämän hiljaisina hetkinä,
-puolihämärässä hartaudessa.
-
-Kun Ulysses ja Neoptolemus tulevat pyytämään Filokteteelta Herkuleen
-aseita, niin on se juuri yhtä yksinkertainen ja vähäpätöinen teko kuin
-jos meidän aikana joku ihminen käy katsomassa sairasta, joku kulkija
-kolkuttaa majatalon ovelle tai joku äiti lieden ääressä istuen odottaa
-lapsensa paluuta. Sofokles kuvaa ohimennen nopealla vedolla sankariensa
-luonteet. Mutta eikö olekin myönnettävä, että näytelmän perimmäinen
-vetovoima ei johdu siinä vallitsevista taisteluista oveluuden ja
-kunnollisuuden, koti-ikävän, vihan ja ylpeän päättäväisyyden välillä?
-Siinä on jotakin muuta. Siinä tahdotaan näyttää ihmisen korkeampaa
-olemassaoloa. Runoilija liittää tavalliseen elämään jotakin muilta
-ihmisiltä salattua, ja heti näyttäytyy tuon elämän suunnaton suuruus,
-sen riippuvaisuus tuntemattomista voimista, sen loputon suhteellisuus
-ja sen valtava köyhyys. Kemisti pudottaa muutamia salaperäisiä
-pisaroita lasiin, jossa silmän nähden on vain kirkasta vettä, ja heti
-syntyy sinne reunoja myöten kidemaailmoja, jotka näyttävät meille, mikä
-siellä lasissa odotti, vaikkei meidän vajanainen silmämme havainnut
-mitään. Niin Filoktetes-näytelmässäkin tuntuu siltä, kuin kolmen
-päähenkilön vähäpätöinen sielunkuvaus muodostaisi vain lasin kirkasta
-vettä, eli tavallisen elämän, johon runoilija pudottaa neronsa
-paljastavat pisarat...
-
-Eikä kauniitten ja suurten murhenäytelmien kauneus ja suuruus
-riipukaan niiden toiminnoista, vaan niiden sanoista. Ja riippuuko
-se yksinomaan niistä sanoista, jotka liittyvät toimintoihin ja
-selittävät niitä? Ei, siinä pitää olla jotain muuta kuin ulkonaisesti
-välttämätön vuoropuhelu. Juuri ne vuorosanat, jotka alussa näyttävät
-tarpeettomilta, painavat näytelmässä enimmän. Niissä piilee näytelmän
-sielu. Välttämättömän vuoropuhelun ohessa kulkee melkein aina toinen
-vuoropuhelu, joka tuntuu turhalta. Jos olet tarkka, niin huomaat,
-kuinka syvästi sielusi kuuntelee vain tuota jälkimäistä puhelua, sillä
-se yksin puhuu sielulle. Huomaat myös, että tuon tarpeettoman puhelun
-laatu ja ulottuvaisuus määrää koko kappaleen laadun ja selittämättömän
-kantavuuden. On varmaa, ettei tavallisten näytelmien vuoropuhelu täysin
-vastaa todellisuutta; ja kauneimpien murhenäytelmien salaperäinen
-kauneus piilee juuri niissä sanoissa, jotka sanotaan näennäisen jyrkän
-totuuden sivussa. Niissä sanoissa se vallitsee, ja ne sanat sisältävät
-totuuden, joka on syvempi ja verrattomasti läheisempi sille
-näkymättömälle sielulle, joka kannattaa koko runoelmaa. Voipa sanoa,
-että runoelma on sitä lähempänä kauneutta ja korkeampaa totuutta, mitä
-vähemmän siinä on toimintoihin liittyvää ja "sielun tiloja" selvittävää
-puhetta ja niiden sijaan enemmän sellaista, mikä kirkastaa sielujen
-käsittämätöntä ja jatkuvaa pyrkimystä omaan kauneuteensa ja omaan
-totuuteensa. Sitä lähempänä se myös on todellista elämää. Jokainen
-ihminen joutuu arkielämässä joskus sanoilla selittämään jotakin hyvin
-vakavaa asiaa. Harkitsepas tätä kohtaa hetkinen. Onko sellaisina
-hetkinä, tai yleensäkään, suurin merkitys sillä, mitä sinä sanot tai
-mitä sinulle vastataan? Eikö siinä ole mukana toisia voimia ja toisia
-kuulumattomia sanoja, jotka yksin vaikuttavat määräävästi. Se mitä minä
-sanon, ei useinkaan tule lukuun; mutta minun läsnäoloni, minun sieluni
-asenne, minun tulevaisuuteni ja entisyyteni, se mikä minussa vielä
-syntyy ja se mikä jo on kuollut, joku salainen ajatus, tähdet, jotka
-minua tukevat, minun kohtaloni, tuhannet salaperäiset seikat, jotka
-ympäröivät minua ja ympäröivät sinua; kaikki tämä sinulle puhuu tuona
-kohtalokkaana hetkenä, puhuu sinulle ja vastaa minulle. Se on mukana
-jokaisen minun sanani ja sinun sanasi ohessa, ja juuri sen me ennen
-muuta näemme ja ennen muuta kuulemme, vasten tahtoammekin. Jos sinä
-"loukattuna puolisona", "petettynä rakastajana", "hyljättynä vaimona"
-tulet minua tappamaan, niin en loistavimmallakaan puheella voisi
-pidättää kättäsi aiotusta teosta. Mutta niin voi sattua, että sinä
-silloin kohtaatkin jonkun noista oudoista voimista, ja minun sieluni,
-tietäen olevansa noiden voimien vartioima, sanoo sinulle salaisen
-sanan, ja sinun aseesi vaipuu. Sellaisissa ilmapiireissä tapaukset
-ratkeavat, ja sellaisten vuoropuhelujen pitäisi edes kaikuna tulla
-tajuttaviin. Ja sitä kaikua kuuleekin, vaikka etäisenä ja heikkona,
-niissä suurissa teoksissa, joista äsken puhuin. Mutta eikö voitaisi
-pyrkiä vieläkin lähemmäksi noita ilmapiirejä, joissa kaikki
-"todellisuudessa" tapahtuu?
-
-Tuntuu siltä kuin pyrittäisiin. Joku aika sitten tein tosin vielä
-jotenkin heikon yrityksen tunkeutua noihin salaisuuksiin siinä Ibsenin
-näytelmässä, jossa kaikkein vaikuttavimmin kuuluu tuo "toisen asteen
-vuoropuhelu", nimittäin "_Solness rakentajassa_". Kuitenkin on siinä
-sama muuri, johon saman sokean kädet ovat piirtäneet samoja piirtoja,
-jotka johtavat samoja valoja kohden. Mitä on runoilija _Solnessissa_
-liittänyt tavallisen elämän oheen, että se meistä näyttää niin
-ihmeelliseltä, niin syvältä ja niin tuskastuttavalta, ulkonaisessa
-lapsekkuudessaankin? Sitä ei ole helppo osottaa, sillä vanha mestari on
-kätkenyt siihen useamman kuin yhden salaisuuden. Tuntuu suorastaan
-siltä, että se mitä hän on tahtonut sanoa on vallan vähäpätöistä sen
-rinnalla, mitä hänen on _täytynyt_ sanoa. Hän on vapauttanut eräitä
-sielun voimia, jotka eivät koskaan ennen ole olleet vapaina, ja hän
-itse on ehkä ollut niiden vallassa. "Nähkääs, Hilde!" huudahtaa
-Solness. "Teissäkin asuu hiisi. Kuten minussa. Se hiisi juuri --
-näettekös -- se on _se_, joka saa ulkonaiset voimat liikkeelle. Ja
-siinä on antautumien -- joko sitten tahtoi tai ei."
-
-Heissä on hiittä, kuten meissä kaikissa. Hilde ja Solness ovat
-luullakseni ensimäiset sankarit, jotka hetken ajan tuntevat elävänsä
-sielun ilmapiirissä, ja heitä pelottaa tuo tosioleellinen elämä, jonka
-he ovat havainneet liikkuvan tavallisen elämän tuolla puolen. Hilde ja
-Solness esittävät kahta sielua, jotka ovat päässeet näkemään toistensa
-tilanteita tuossa oikeassa, oleellisessa elämässä. Ihmisen voi tuntea
-sangen monella tavalla. Otan esimerkiksi pari kolme olentoa, jotka näen
-miltei joka päivä. Todennäköisesti en pitkään aikaan eroita heitä
-muusta kuin liikkeistä, heidän ulkoisista ja sisäisistä tavoistaan,
-niistä erikoisuuksista, jotka ilmenevät heidän aistimuksissaan,
-toimissaan ja ajatuksissaan. Mutta jokaisessa pitemmässä ystävyydessä
-tulee kerran sellainen salaperäinen hetki, jona me niin sanoakseni
-saamme tarkalleen havaita, mikä on meidän ystävämme suhde siihen
-tuntemattomaan, joka häntä ympäröi ja mikä on kohtalon suhde häneen.
-Sellaisesta hetkestä alkaen minun ystäväni todellisesti kuuluu minulle.
-Siinä kerta kaikkiaan käy ilmi, kuinka tapaukset hänen kohdallaan
-tulevat muodostumaan. Siinä meille selviää, että vaikka tämä ihminen
-kuinka vetäytyisi suojiensa syvyyteen ja siellä koettaisi olla ihan
-hiljaa, ettei mitenkään järkyttäisi tulevaisuuden suuria sammioita,
-niin ei hänen varovaisuutensa mitään auta: kaikki ne lukemattomat
-tapaukset, jotka ovat hänelle määrätyt, ne löytävät hänen pakopaikkansa
-ja tulevat järjestänsä kolkuttamaan hänen ovelleen. Toisella kertaa
-taas saamme tietää, että vaikka tuo toinen etsimällä etsisi sellaisia
-tapauksia, niin hän ei niitä tavoita. Hän saa aina palata tyhjin käsin.
-Sillä hetkellä kun meidän silmämme siten aukenevat, näyttää meidän
-sielussamme ilman muuta heräävän jokin pettämätön vaisto, ja samassa me
-olemme varmoja siitä, että jokin tapaus, joka saattaa olla ihan tuon
-ihmisen käden ulottuvilla, ei kumminkaan häntä kosketa.
-
-Semmoisesta hetkestä ruveten hallitsee jokin erikoinen sielun osa niin
-kaikkien älykkäimpien kuin kaikkien hämärimpienkin olentojen
-ystävyyttä. Siinä on eräänlaista elämän transpositiota. Ja kun me
-sattumalta tapaamme jonkun, jonka tällä tavoin tunnemme, ja vaikka me
-sitten puhelemmekin lumisateesta tai ohikäyvistä naisista, niin on
-meissä kummassakin jokin pieni seikka, joka tervehtii toisessa olevaa
-samanlaista seikkaa, tutkii ja kyselee siltä salavihkaa olosuhteita ja
-puhuu tapauksista, joita me emme ole mahdolliset ymmärtämään...
-
-Minä luulen, että Hilde ja Solness ovat juuri sellaisessa tilanteessa
-ja huomaavat toisensa sillä tavoin. Heidän keskustelunsa ei vähääkään
-muistuta mitään ennen kuultua, sillä runoilija on yrittänyt samoihin
-lauseparsiin sitoa sekä ulkonaisen että sisäisen vuoropuhelun. Tuossa
-unissakävijänäytelmässä vallitsevat jotkut uudet voimat. Kaikki sen
-lauseet samalla kertaa sekä kätkevät että paljastavat tuntemattoman
-elämän lähteitä. Ja jos me joskus hämmästymme, niin älkäämme unohtako,
-että meidän sielumme meidän heikoissa silmissämme usein näyttää sangen
-hullulta ja että ihmisessä on aloja, jotka ovat hedelmällisempiä,
-syvempiä ja mieltäkiinnittävämpiä kuin järjen ja älyn alueet...
-
-
-
-
-X.
-
-TÄHTI.
-
-
-Voisi sanoa, että vuosisadasta toiseen on aina joku traagillinen
-runoilija "runouden soihtua kantaen käynyt läpi kohtalon sokkeloitten".
-Siten he kukin aikansa voimien mukaan ovat runouteen kiinnittäneet
-ihmiskunnan aikakausien sielun, ja niin ovat he kirjoittaneet
-jumalaista historiaa. Vain heitä myöten voi seurata tuon suuren
-muuttumattoman voiman lukemattomia vaihteluja. Mielenkiintoista onkin
-niitä seurata; sillä kansojen puhtain sielu on ehkä löydettävissä
-niitten aatekuvien pohjalta, joita ne ovat tuosta voimasta itselleen
-luoneet. Itse voima ei ole koskaan täysin kuollut, mutta muutamina
-ajankohtina se ei ole toiminut juuri ollenkaan, ja silloin ei elämäkään
-ole ollut niin voimakasta eikä niin syvää. Vain yhden ainoan kerran se
-on ollut jakamattoman ihailun ja palvonnan esineenä. Silloin sen
-salaperäisyys kauhistutti jo jumaliakin. On sangen omituista todeta,
-että se aika, jolloin tuo hahmoton jumalallisuus näytti kaikkein
-hirveimmältä ja käsittämättömimmältä, kuitenkin oli ihmiskunnan kaunein
-aika; ja että kaikkein onnellisimman kansan käsitys kohtalosta oli
-kaikkein kauhistavin.
-
-Tuntuu siltä kuin piilisi tuossa käsityksessä joku salainen voima, tai
-kuin olisi tuo käsitys jonkun voiman merkkinä. Suureneeko ihminen sitä
-mukaa, kuin hän pääsee sen tuntemattoman suuruuden perille, joka häntä
-vallitsee, vai suureneeko tuo tuntematon ihmisen mukana? Nykyään tuntuu
-kohtalonaate taas olevan heräämässä. Ei liene aivan hyödytöntä lähteä
-sitä etsimään. Mutta mistä se löytyy? Käydä etsimään kohtaloa, eikö se
-ole samaa kuin käydä etsimään ihmiskunnan suruja? Ei ole mitään iloista
-kohtaloa, ei löydy mitään onnen tähteä. Ne tähdet, joita onnen tähdiksi
-kutsutaan, ovat vain pitkämielisiä. On muuten tärkeätäkin, että joskus
-käymme etsimään surujamme oppiaksemme niitä tuntemaan ja ihailemaan,
-vaikkapa kohtalomme ääriviivaton suuri alkumuoto jäisikin meiltä
-käsittämättä.
-
-Se on tehokkain tapa käydä etsimään ja löytämään omaa itseään; voidaan
-näet sanoa, että meidän arvomme on yhtä kuin meidän surumme ja
-murheemme arvo. Sitä myöten kuin me edistymme, tulee meidän surumme
-syvemmäksi, jalommaksi ja kauniimmaksi, ja Markus Aurelius on
-ihailtavin ihminen sen vuoksi, että hän paremmin kuin kukaan on
-ymmärtänyt sen heikon alistuneen hymyn, jota meidän sielumme varmaan
-hymyilee meidän syvimmässämme. Samoin on laita ihmiskunnan surujen.
-Niiden vaiheet muistuttavat meidän yksityisten surujemme vaiheita;
-mutta niiden rata on pitempi ja varmempi ja johtaa kerran sellaisiin
-valtakuntiin, joihin vain viimeksi tulevaiset saavat tutustua. Se rata
-on sekin lähtöisin ruumiillisesta tuskasta, on hiljakkoin sivuuttanut
-jumaltenpelon ja pysähtyy meidän päivinämme erään uuden kuilun
-partaalle, jonka syvyyksiä parhaimmatkaan meistä eivät vielä ole
-mitanneet.
-
-Kullakin vuosisadalla on omat lempisurunsa; sillä jokainen vuosisata
-näkee kohtalon erilaisena. Meidän intohimojemme purkaukset eivät enää
-kiinnitä meidän mieltämme, niinkuin ne ennen kiinnittivät; ja
-entisaikain järkyttävimpäinkin mestariteosten suru on arvoltaan
-alhaisempaa kuin meidän nykyaikaiset surumme. Nuo teokset koskettavat
-meitä vain välillisesti ja yksinomaan sen toten, mitä meidän
-ajattelumme ja elämäntuskan jalostama itsemme omasta kohden lisää
-niiden esittämiin vihan ja rakkauden kohtauksiin.
-
-Välistä tuntuu siltä kuin olisimme lähestymässä uutta pessimismiä,
-salaperäistä ja ehkä sangen puhdasta. Peloittavimmat tietäjät ja
-viisaat, Schopenhauer, Carlyle, venäläiset, pohjoismaalaiset, ja myös
-kunnon optimisti Emerson (sillä mikään ei ole niin masentavaa kuin
-vapaaehtoinen optimismi), he ovat menneet pois selittämättä meidän
-surumieltämme. Me tajuamme, että kaikkien niitten syiden ja perusteiden
-alla, joita he ovat yrittäneet meistä lausua, vielä on paljon muita
-syvempiä syitä, joita he eivät ole pystyneet paljastamaan. Ihmisen
-suru, joka jo alusta alkaen on kaunista, voi vielä jalostua
-loppumattomiin, hamaan siihen asti, kunnes tulee nero, joka sanoo
-tuskan viimeisen sanan, joka ehkä meidät täydellisesti puhdistaa...
-
-Siihen asti me olemme ihmeellisten voimien vallassa ja joka hetki
-pääsemäisillämme perille niiden tarkoituksista. Suurten uudempien
-tragikkojen Shakespearen, Racinen ja heidän seuraajainsa aikana
-uskotaan kaikkien onnettomuuksien johtuvan meidän sydämiemme
-erinäisistä intohimoista. Lähestyvä tuho ei mitenkään leijaile kahden
-maailman välillä: se tulee täältä ja menee tuonne ja sen lähtökohta
-tiedetään. Ihminen on aina valta-asemassa. Kreikkalaisten aikana oli
-ihmisen asema paljon heikompi, ylinnä vallitsi silloin kohtalon voima.
-Mutta se oli luoksepääsemätön, eikä kukaan uskaltanut siltä mitään
-kysyä. Mutta nykypäivinä käännytään juuri sen puoleen, ja siinä ehkä on
-se suuri merkki, joka viittaa näytelmätaiteen uudistumiseen. Ei
-pysähdytä enää pelkkään onnettomuuden vaikutelmaan, vaan pyritään
-onnettomuuteen itseensä, tahdotaan tietää sen olemus ja sen lait. Se
-mikä itsetiedottomasti täytti ensimäisten tragikkojen mielen ja heidän
-tahtomattaankin ympäröi juhlallisella hämyllä ulkonaisen kuoleman kovat
-ja väkivaltaiset eleet; itse onnettomuuden luonne; se on tullut
-uusimpien näytelmien keskiöksi ja niiden oikullisten valojen
-polttopisteeksi, joiden ympärillä miesten ja naisten sielut
-risteilevät. Ja niin on päästy askelta lähemmäksi salaperäisyyttä,
-näkemään elämän kauhuja kasvoista kasvoihin.
-
-Olisi mielenkiintoista ottaa selkoa, miltä kannalta meidän viimeiset
-tragikkomme näyttävät katselevan onnettomuutta, joka on kaiken
-näytelmärunouden pohja. He näkevät sen lähempää kuin kreikkalaiset, ja
-tunkeutuvat syvemmälle sen sisäisen piirin hedelmälliseen hämäryyteen.
-Se on ehkä eräänlaista jumaluutta. Mutta he jättävät sen lähemmin
-huomioon ottamatta. Mistä se tulee, minne se menee ja mitä varten se
-laskeutuu tänne alas! Kreikkalaiset tuskin tekivät noita kysymyksiä.
-Onko se meille määrätty, vai syntyykö se silloin kun me itsekin?
-Saapuuko se itsestään meitä kohden vai kutsuvatko sitä ne äänet, jotka
-nousevat meidän olemuksemme syvyyksistä ja joiden kanssa sillä on
-salaista yhteisymmärrystä? Pitäisi päästä jonkun toisen maailman
-huipuilta tarkkaamaan sen ihmisen oloa, jota suuri tuska lähestyy; ja
-kukapa ihminen ei tietämättään työskentelisi sen tuskan
-valmistamiseksi, josta on tuleva hänen elämänsä keskipiste.
-
-Skotlantilaisilla talonpojilla on muuan sana, jota voisi sovittaa
-kaikkiin olentoihin. Taruissaan he nimittävät _fey'iksi_ sellaista
-ihmistä, jota jokin sisäinen hellittämätön veto, kaikista
-ponnistuksista, neuvoista ja avusta huolimatta, vie välttämätöntä
-turmaa kohden. Siten oli Jaakko I, Catherine Douglas'in Jaakko,
-sellainen _fey_, kun hän kaikista maailman, helvetin ja taivaan
-kaameista ennustuksista huolimatta lähti viettämään joulua Perth'in
-synkkään linnaan, jossa häntä odotti murhaaja, petollinen Robert
-Graeme. Kuka meistä ei elämänsä ratkaisevimman onnettomuuden aikoina
-muistaisi olleensa samanlaisissa lumoissa! On huomattava, että minä
-tässä puhun vain toimivista onnettomuuksista, sellaisista, joita olisi
-voinut välttää; on näet sellaisiakin onnettomuuksia, kuten rakastetun
-olennon kuolema, jotka kohtaavat meitä ilman muuta, ja joihin emme
-teoillamme voi mitään vaikuttaa. Mutta palauta mieleesi se päivä, josta
-elämäsi kohtalo johtuu. Ketä meistä ei olisi varoitettu; ja vaikka
-meistä nyt tuntuu, että koko kohtalo olisi ollut vältettävissä, kun
-emme olisi astuneet sitä yhtä askelta, emme avanneet sitä ovea, emme
-nostaneet kättämme; niin emmekö me kukin silloin kuilun partaalla
-turhaan, toivottomasti ja voimattomasti taistelleet jotakin näkymätöntä
-voimaa vastaan, joka itse näytti olevan toimeton?
-
-Eräänä iltana avasin erään oven, ja siinä tuulahduksessa sammui ijäksi
-minun onneni, aivan samoin kuin siinä olisi sammunut lampun hento
-liekki; ja kun minä sitä nyt muistelen, niin en voi sanoa, etten olisi
-sitä tiennyt... Ja kumminkaan ei minua mikään tärkeä seikka vienyt
-sille kynnykselle. Olisin voinut mennä menojani olkapäitäni kohauttaen,
-mikään inhimillinen järkisyy ei olisi voinut pakoittaa minua sille
-ovelle kolkuttamaan... Ei mikään järkisyy; ei mikään muu kuin
-kohtalo...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämä muistuttaa vielä Oedipuksen kohtaloa, ja kuitenkin siinä jo on
-jotain muuta. Voisi sanoa, että tässä on sitä kohtaloa katsottu _ab
-intra_. Salaperäiset voimat vallitsevat meissä itsessämme, mutta
-näyttävät samalla sointuvan yhteen ulkonaisten tapausten kanssa. Meidän
-kaikkien sieluissamme viihtyy vihollisia. Ne viholliset tietävät mitä
-ne tekevät, ja mitä ne saattavat meidät tekemään. Ja kun ne ovat
-johtaneet meidät sattuvaan tapaukseen asti, niin ne varottavat meitä
-puolella sanalla, joka on liian vähän pysähdyttääkseen meidät
-puolitiehen, mutta ihan kylliksi saadakseen meidät liian myöhään
-vaikeroimaan, ettemme sittenkin tarkemmin kuunnelleet tuota heikkoa ja
-ilkkuvaa ääntä. Mihin ne pyrkivät, nuo voimat, jotka halajavat saattaa
-meitä turmioon, aivan kuin ne itse olisivat riippumattomia eivätkä
-määrätyt meidän kanssamme katoamaan, vaikka ne yksinomaan meissä
-asuvatkin. Mikä panee liikkeelle nuo maailmankaikkeuden rikostoverit,
-jotka elävät meidän verestämme?
-
-Kun ihmisen onnettomuuden hetki lyö, on hän joutunut näkymättömään
-pyörteeseen, ja voimat ovat jo vuosien kuluessa suunnitelleet kaikki ne
-sattumat, jotka määrätyllä hetkellä johtavat hänet juuri siihen
-kohtaan, jossa kyyneleet häntä odottavat. Muistatko ponnistelujasi ja
-aavistelujasi, muistatko turhaa apua! Muistatko vielä niitä myötäisiä
-asianhaaroja, jotka kohtalosi hellyttäminä yrittivät sulkea sinulta
-tietä, mutta jotka sinä työnsit syrjään, niinkuin tunkeilevat
-kerjäläisnaiset! Ne olivat kumminkin niitä vauhkoja sisarparkoja, jotka
-tahtoivat pelastaa sinua; mutta ne olivat liian heikkoja ja liian
-pieniä taistellakseen näkymätöntä määräystä vastaan ja niin ne sanaa
-sanomatta hävisivät, Jumala tiesi mihin...
-
-Tuskin onnettomuus sitten on tapahtunut, kun meillä jo on ihmeellinen
-tunne siitä, että olemme noudattaneet jotain ikuista lakia; ja keskellä
-suurinta tuskaa saamme jo tuosta lainkuuliaisuudestamme jotakin
-salaperäistä lohdutusta.
-
-Emme koskaan ole niin sisäisesti ehjät kuin korjaamattoman
-onnettomuuden jälkeen. Silloin tuntuu, kuin olisimme jälleen löytäneet
-itsemme ja saaneet takaisin jonkun tuntemattoman ja välttämättömän
-olemuksemme osan. Jokin erikoinen rauha ja tyyneys vallitsee.
-Päiväkausia, ja melkein meidän tietämättämme, kun me vielä saatoimme
-hymyillä ihmisille ja kukille, taistelivat meidän sielumme kapinalliset
-voimat syvyyden partaalla, ja nyt kun olemme sen pohjalla, hengittää
-kaikki taas vapaasti.
-
-Niin voimat herkeämättä taistelevat meidän kunkin sielussamme; ja
-joskus me saamme nähdä varjon tuosta taistelusta -- vaikkemme
-kiinnitäkään siihen huomiotamme, sillä meidän silmämme tarkkaavat vain
-toisarvoisia asioita -- tuosta taistelusta, johon meidän tahtomme ei
-voi puuttua. Kun istun ystäväini parissa, voi keskellä puhelun ja
-naurun helinää jonkun läsnäolijan kasvoilla vilahtaa jotain, joka ei
-ole tästä maailmasta. Samassa syntyy aiheeton vaitiolo: ja kaikki
-katselevat hetkisen, tietämättään, sielunsa silmillä. Vähän päästä
-nauru ja puhe taas palautuvat entistä äänekkäämpinä, oltuaan hetken
-kadoksissa, kuin pelästyneet sammakot suuressa järvessä. Mutta tuo
-näkymätön on ottanut omansa, nyt kuten aina. Jokin on ymmärtänyt, että
-eräs taistelu on päättynyt, eräs tähti noussut tai laskenut, eräs
-kohtalo saanut määrätyn suuntansa...
-
-Sillä olikin ehkä jo suuntansa; ja kuka tietää, vaikka taistelu olisi
-näennäistä! Jos minä tänään kolkutan sen huoneen ovelle, jossa tulen
-kohtaamaan erään loppumattoman surun ensi hymyilyt, niin olen sitä
-tekoa valmistellut paljon kauemmin kuin luullaan. Mitä hyödyttää
-sellaisen minän kehittäminen, johon emme voi juuri mitään vaikuttaa?
-Meidän tähteämme meidän on tarkattava. Se on hyvä tai paha, kalpea tai
-voimakas, eivätkä kaikkien merien voimat voisi mitään muuttaa. Muutamat
-luottavat siihen ja leikkivät sillä kuin lasipallolla. Heillä on
-rohkeutta heitellä sitä kuten haluavat: se palaa aina uskollisesti
-heidän käteensä. He tietävät hyvin, ettei se voi särkyä. Mutta on
-toisia, jotka eivät uskalla katsahtaakaan omaan tähteensä: heti se
-järkähtää asemiltaan ja putoo tomuna heidän jalkainsa juureen...
-
-Mutta sitä on vaarallinen tutkistella: sillä tutkistelu on usein sen
-merkki, että tähti tekee sammumista...
-
-Tässä kohden olemme yön syvyydessä ja odotamme, mitä tuleman pitää. Ei
-ole enää kysymys tahdosta, -- me olemme tuhansia peninkulmia sen
-yläpuolella ja sellaisilla aloilla, missä tahtokin on vain kohtalon
-kypsin hedelmä. Älkäämme valittako; me tiedämme jo jotakin ja olemme
-paljastaneet muutamia niistä tavoista, joita sattuma noudattaa. Me
-odotamme niinkuin linnun pyydystäjä, joka tarkkaa muuttolintujen
-tapoja, ja kun joku tapahtuma saapuu näköpiirin äärelle, niin me
-tiedämme, ettei se ole yksin, että sen toverit kohta joukoittain
-rientävät samoille maille. Olemme epämääräisesti tajunneet, kuinka
-eräät ajatukset ja eräät sielut erikoisesti näyttävät vetävän niitä
-puoleensa, ja että jotkut olennot saavat ne säikkymään, kun taas toiset
-saavat ne saapumaan luokseen kaikilta ilman kulmilta.
-
-Tiedämme erityisesti, kuinka muutamat kuvitelmat ovat vaarallisia: jos
-luulee olevansa täysin turvassa, niin jo kohta pitkäinen jylisee, ja
-että onni muodostaa tyhjän tilan, johon kyynelvirrat nopeasti syöksyvät.
-Jonkun ajan päästä opimme myös erottamaan niiden erikoiset mielihalut.
-Huomaamme pian, että jos otamme muutamia askelia elämän tiellä jonkun
-määrätyn lähimäisemme rinnalla, niin sattumalla silloin on eri tavat,
-kun taas toisen lähimäisen seurassa sattuvien tapausten luonne
-johdonmukaisesti pysyy muuttumattomana. Huomaamme vielä, että noilla
-tuntemattomilla aloilla muutamien olentojen vaikutus on suojelevaa,
-toisten taas vaaraan vievää; että on niitä, jotka nukuttavat ja niitä
-jotka herättävät tulossa olevia tapahtumia. Me myös aavistamme, että
-seikat ensin syntyvät heikkoina ja kokoovat sitten meissä voimansa, ja
-että kaikissa äkkivaiheissa on muuan lyhyt hetki, jona meidän vaistomme
-ilmoittaa, että kohtalo vielä on meidän vallassamme. Jotkut vihdoin
-rohkenevat meille vakuuttaa, että ihminen voi oppia olemaan onnellinen,
-että sitä mukaa kuin me tulemme paremmiksi me myös kohtaamme ihmisiä
-jotka ovat tulossa paremmiksi, että hyvät olennot vastustamattomasti
-vetävät puoleensa hyviä tapauksia, ja että kauniissa sielussa
-surullisinkin sattuma muuttuu kauneudeksi...
-
-Kuka ei olisi kokenut, mitenkä hyvyys etsii hyvyyttä, ja mitenkä me
-aina olemme samoille uskollisia ja samoille petollisia? Jos sama suru
-kolkuttaa kahdelle rinnakkaiselle ovelle, niin noudattaako se samaa
-tapaa oikeamielisen kuin väärämielisenkin huoneessa; ja jos sinä olet
-puhdas, niin eivätkö sinun surusikin ole puhtaita? Eikö tulevaisuus ole
-vallittavissa sillä, että osaa sisällyttää menneisyyden muutamiin
-suruvoittoisiin hymyilyihin? Ja eikö tunnu siltä kuin voisimme me
-viivyttää jotakin siitäkin, mikä välttämättömästä on tuleva? Eivätkö
-suuret sattumat nuku siihen asti kunnes joku näköpiirissä sattuva liian
-kiivas liike ne herättää? Ja olisiko tämä tai tuo onnettomuus
-tapahtunut sinulle jo tänään, jos eivät ajatukset tänä aamuna
-juhliessaan olisi pitäneet liian suurta menoa sinun sielussasi? Onko
-tämä kaikki mitä meidän viisautemme on saanut selville noista
-hämäryyksistä? Kukapa uskaltaisi väittää näiltä aloilta löytävänsä
-varmempia totuuksia? Toistaiseksi täytyy osata hymyillä ja täytyy osata
-itkeä nöyrän hyvyyden hiljaisuudessa. Näiden seikkojen ylle kohoovat
-vähin erin meidän nykypäiväisen kohtalomme epätäydelliset piirteet.
-Pieni kulma on ollut poissa siitä pilvestä joka niitä tähän asti on
-peittänyt, ja niin paljastuneessa kohdassa olemme, hiukan levottomina,
-tunteneet yhtäältä _niiden voiman jotka eivät vielä ole syntyneet_, ja
-toisaalta _kuolleitten voiman_. Taustalla näkyy vain uusi
-salaperäisyyden kaukaisuus. Me olemme suurentaneet kohtalon jäistä
-kättä; ja niin yhtyvät sen varjossa meidän syntymättömien lastemme
-kädet meidän esi-isiemme käsiin. Oli muuan teko, jossa luulimme
-voivamme jakamattomasti nauttia kaikista vapauksistamme, ja rakkaus oli
-äärimmäinen pakopaikka niille, joita elämän kahle painoi liian kovasti.
-Me sanoimme itseksemme: tänne tämän salaisen temppelin suojiin ainakaan
-ei meidän kanssamme kukaan astu; täällä voimme hetkisen huoahtaa;
-täällä vihdoin meidän sielumme hallitsee tehtyään vapaan valinnan itse
-vapauden keskuksessa. Mutta nyt tullaan ja sanotaan meille, ettemme me
-saakaan rakastaa omaan tiliimme. Tullaan ja sanotaan, että me itse
-rakkauden temppelissäkin noudatamme näkymättömän joukon muuttumattomia
-määräyksiä. Tullaan ja sanotaan, että me olemme tuhannen vuosisadan
-päässä omasta itsestämme silloin kun valitsemme rakkautemme esinettä ja
-että sulhasen ensimäinen suudelma on vain sinetti, jonka syntymistään
-ikävöivät kädet painavat kaipaamansa äidin huulille. Ja toisaalta
-tiedämme, että kuolleet eivät kuole. Tiedämme nykyään, että ne eivät
-oleskele yksinomaan kirkkojen vaiheilla, vaan meidän asunnoissamme,
-meidän kaikissa tavoissamme. Tiedämme ettei yksikään liike, ei yksikään
-ajatus, synti, kyynel, eikä yksikään saavutetun tietoisuuden hiukkanen
-katoa maan syvyyksiin, ja että meidän mitättömin tekomme saa meidän
-esi-isämme nousemaan -- ei haudoistaan, sillä sieltä ne eivät liikahda
--- vaan meidän oman olentomme pohjalta, jossa ne yhäti elävät.
-
-Näin me olemme menneisyyden ja tulevaisuuden johdateltavina. Ja
-nykyisyys, joka on meidän perusaineemme, suurenee kuin pieni saari
-kahden vihaisen valtameren välillä. Perinnöllisyys, tahto, kohtalo,
-kaikki käy humisten yhteen meidän sielussamme; mutta siitä kaikesta
-huolimatta ja sen kaiken yläpuolella on ja hallitsee hiljainen tähti:
-Ihmiset asettavat tilapäisiä nimilaattoja niiden suunnattomien maljojen
-juurelle, jotka sisältävät näkymätöntä, ja sanat eivät sano juuri
-mitään siitä, mitä sanoa pitäisi. Perinnöllisyys tai itse kohtalo on
-vain yksi säde, joka tuosta tähdestä on harhautunut salaperäisyyden
-yöhön. Ja eihän mikään estä kaikkea olemasta vielä salaperäisempää. "Me
-nimitämme kohtaloksi kaikkea mikä meitä rajoittaa", niin on sanonut
-yksi tämän ajan suurista viisaista; ja siksi meidän on oltava
-kiitollisia niille, jotka vavisten ponnistelevat rajoja kohden. Sama
-viisas sanoo vielä: "Jos me olemme törkeitä ja raakoja, niin esiintyy
-sallimuskin törkeänä ja raakana".
-
-Kun me hienostumme niin hienostuvat meidän onnettomuutemmekin. Jos me
-kohoamme jollekin henkisen viljelyksen asteelle, niin henkevöityy
-vastapuolikin. On ehkä totta, että sikäli kuin meidän sielumme kohoaa
-se samalla puhdistaa kohtaloa; vaikka on totta sekin, että samat surut,
-mitkä uhkaavat villejä myös uhkaavat meitä. Mutta meillä on toisia
-suruja, joita he eivät aavistakaan; ja henki kohoaa vain sitä varten,
-että se keksisi niitä uusia, kaikista näköpiireistä. "Me nimitämme
-kohtaloksi kaikkea mikä meitä rajoittaa." Pyrkikäämme vaikuttamaan
-niin, ettei kohtalo olisi liian jyrkkä. On kaunista lisätä surujensa
-määrää, koska se on yhtä kuin laajentaa tietoisuuttaan, joka taas on
-ainoa ala, missä ihminen tuntee elävänsä. Ja se on myös ainoa keino
-täyttää korkein velvollisuutensa toisia maailmoja kohtaan, koska
-maanpiirin tietoisuuden lisääminen todennäköisesti on yksin meidän
-tehtävämme.
-
-
-
-
-XI.
-
-NÄKYMÄTÖN HYVYYS.
-
-
-Viisas mies, jonka sattumalta olin tavannut suuren valtameren
-kuuluvissa, sanoi minulle eräänä iltana: On muuan asia, jota ei huomata
-ja jota ei kukaan näytä ottavan lukuun; ja kumminkin se luullakseni on
-yksi niitä voimia, jotka pitävät yllä olentoja. Ne jumalat, joista me
-olemme syntyneet, ilmaisevat meissä itsensä tuhansilla eri tavoilla;
-mutta niiden ikuisen elämän ehkä puhtain tunnus on tuo salainen hyvyys,
-johon ei ole kiinnitetty huomiota ja josta kukaan ei ole puhunut kyllin
-suoraan. Ei kenkään tiedä mistä se on lähtöisin. Se vaan tulee ja
-hymyilee meidän sielujemme ovilla; ja ne joille se hymyilee syvimmin ja
-tiheimmin voivat, jos tahtovat, täyttää kärsimyksillä meidän päivämme
-ja yömme, ja sittenkään me emme voi olla heitä rakastamatta...
-
-Syy ei ole tästä maailmasta, ja kumminkin se liittyy useimpiin meidän
-toimiimme. Se ei huoli edes näyttäytyä katseessa tai kyynelessä.
-Päinvastoin se joistakin arvaamattomista syistä aina pysyy kätkössä. On
-kuin se pelkäisi voimansa käyttämistä. Se tietää, että sen
-tahdottominkin liike luo sen ympärille kuolemattomia seikkoja; ja me
-olemme kitsaita, kun on kysymys kuolemattomista seikoista. Minkä tähden
-me niin pelkäämmekin ammentaa siitä taivaasta, joka meissä on? Me emme
-uskalla toimia sen Jumalan mukaisesti, joka meitä pitää elävinä. Me
-säikymme kaikkea, mitä jokin liike tai sana ei kykene selittämään; ja
-me suljemme silmämme kaikelta mitä vasten tahtoamme teemme siinä
-valtakunnassa, jossa kaikki selittelyt ovat tarpeettomia. Mistä
-johtuukin että ihmisten jumalallisuus on niin arkaa? Voisi sanoa, että
-mitä enemmän jokin sielun liike lähestyy jumalallista, sitä tarkemmin
-me yritämme peittää sitä lähimäistemme katseilta. Eikö ihminen olisi
-muuta kuin pelokas jumala? tai eikö meidän ole lupa eksyttää korkeampia
-voimia? Kaikessa mikä ei sisälly tähän ylen näkyväiseen maailmaan on
-samallaista hentoa nöyryyttä kuin taitamattomassa tytössä, jota äiti ei
-päästä sisälle silloin kun taloon tulee vieraita. Ja sen vuoksi ei
-meidän kätketty hyvyytemme vielä koskaan ole käynyt ulos meidän
-sielumme hiljaisista ovista. Se elää meissä niinkuin vanki, jonka on
-kielletty lähestymästä ristikkoa. Sen ei muuten tarvitsekaan sitä
-lähestyä. Riittää kun se vaan on siellä. Pyrkiköön se vaikka
-piiloonkin, niin heti kun se kohottaa päätään tai liikuttaa jotain
-kahleensa rengasta tai avaa kättänsä, valkenee vankihuone, ikkunat
-leviävät sisäisen kirkkauden paineesta, sanojen ja olentojen välille
-aukenee kuilu, joka on täynnä liehuvia enkeleitä, kaikki on hiljaa,
-katseet kääntyvät hetkeksi pois ja siinä kynnyksellä kaksi sielua
-syleilee toistaan kyynelsilmin...
-
-Se ei ole mitään tähän maailmaan kuuluvaa, eivätkä mitkään kuvaukset
-sen suhteen auta mitään. Niillä jotka tahtovat minua ymmärtää, pitää
-itsellään olla _sama tunnonherkkä kohta_. Jollet eläissäsi koskaan ole
-kokenut _omaa näkymätöntä hyvyyttäsi_, niin pysähdy tähän, tämä ei
-hyödytä sinua. Mutta onko todella niitä, jotka eivät olisi tuota voimaa
-kokeneet, ja eivätkö pahimmatkin meistä joskus näkymättömästi ole
-olleet hyviä? En tiedä sanoa; on niin paljon olentoja tässä maailmassa,
-jotka eivät muuta mieti kuin miten masentaisivat sielunsa
-jumalallisuutta. Pienikin peräänantaminen saa kumminkin jumaluuden taas
-elpymään, eivätkä ilkeimmätkään aina jaksa pitää puoliaan. Ja sen
-vuoksi varmaan niin monet ilkiöt ovat hyviä vaikkei sitä päästä
-näkemään, kun taas monet pyhimykset eivät näkymättömissä olekaan
-hyviä...
-
-Minä olen useamman kuin yhden kerran aiheuttanut kärsimystä, jatkoi
-hän, kuten jokainen olento luo kärsimystä ympärilleen. Minä olen
-tuottanut kärsimystä sen tähden, että me olemme maailmassa, missä
-kaikki on sidottu toiseensa näkymättömillä siteillä, maailmassa, missä
-kukaan ei ole yksin; ja kuinka usein särkeekään hyvyyden tai rakkauden
-lempein liike niin paljon viattomuutta meidän läheisyydessämme! -- Olen
-vielä tuottanut kärsimyksiä siitäkin syystä, että parhaimmat ja
-hellimmätkin ihmiset joskus tuntevat tarvetta toisten tuskista
-löytämään jonkin osan omaa olemustaan. Löytyy todella semmoisia
-siemeniä, jotka itävät meidän sielussamme vain niiden kyynelten
-kasteessa, jotka vuodatetaan meidän tähtemme; ja kumminkin niistä
-siemenistä kasvaa hyviä kukkia ja terveellisiä hedelmiä. Minkä sille
-voi? Se on laki, jota me emme ole laatineet, ja minä en tiedä,
-uskaltaisinko minä rakastaakaan semmoista ihmistä, joka ei koskaan
-olisi tuottanut toiselle kyyneliä. Sangen usein ne, jotka ovat enimmän
-rakastaneet, myös ovat aiheuttaneet enimmän kärsimystä, sillä jokin
-lempeä ja arka julmuus on tavallisesti rakkauden levoton sisar ja
-seuralainen. Rakkaus etsii kaikkialta rakkauden todisteita, ja kukapa
-ei olisi taipuvainen näkemään kaikkein ensimäisiä sellaisia todisteita
-rakastetun kyynelissä?
-
-Ei kuolemakaan riittäisi tyynnyttämään rakastajaa, jos hän uskaltaisi
-kuunnella rakkauden vaatimuksia; sillä kuoleman hetki tuntuu aivan
-liian lyhyeltä tuolle rakkauden sisäiselle julmuudelle. Kuoleman tuolle
-puolen mahtuu vielä kokonainen epäilysten meri; ja ne jotka kuolevat
-yhdessä, eivät ehkä kuolekaan ilman levottomuutta. Tässä on kyynelten
-juostava pitkään ja verkallensa. Tuska on rakkauden ensimäinen ravinto,
-ja jokainen rakkaus, jota ei kertaakaan ole ravittu puhtaalla tuskalla,
-kuolee pois niinkuin äskensyntynyt lapsi, jota yritetään ravita
-aikuisten tapaan. Rakastatko sinä samalla lailla sitä joka aina saa
-sinut hymyilemään, kuin sitä joka joskus saa sinut itkemään? Ah,
-rakkauden täytyy saada itkeä, ja sangen usein juuri nyyhkytysten
-hetkinä taotaan ja karaistaan rakkauden siteet koko elämän iäksi...
-
-Niin olen aiheuttanut kärsimystä sentähden, että rakastin -- puhui hän
-edelleen -- ja myös olen aiheuttanut sitä sentähden, että en enää
-rakastanut. Mutta mikä ero onkaan noiden kaksien eri kärsimysten
-välillä! Yhtäällä koetellun rakkauden verkkaiset kyyneleet, jotka
-omissa syvyyksissään näyttivät olevan tietoisia siitä, että ne meidän
-yhtyneissä sieluissamme kostuttivat joitakin sanoin selittämättömiä
-seikkoja; toisaalla taas nuo poloiset kyyneleet, jotka puolestaan
-tiesivät valuvansa yksinäisinä erämaahan. Mutta juuri semmoisina
-hetkinä, kun sielu todella on pelkkänä korvana tai pikemminkin pelkkänä
-sieluna, olen minä saanut tuta sen näkymättömän hyvyyden voiman, joka
-osaa sammuvan rakkauden onnettomiin kyyneliin luoda syttyvän rakkauden
-jumalallista hohdetta. Etkö koskaan ole kokenut semmoista synkkää
-iltaa, kun masentuneet suudelmat eivät enää jaksa hymyillä ja sielu
-vihdoinkin huomaa pettyneensä? Sanat saattoivat vain suurella vaivalla
-tulla kuuluville lopullisen eronhetken viileässä ilmassa; sinä hankit
-juuri ainiaaksi poistumaan ja melkein elottomat kädet ojentuivat
-peruuttamattoman lähdön hyvästelyyn, kun sielu yhtäkkiä värähti
-käsittämättömällä tavalla. Samassa heräsi kumppaninkin sielu olemisen
-huipuilla, jotakin syntyi paljon korkeammalla kuin oli väsyneiden
-rakastajien rakkaus, ja loitotkoot ruumiit toisistaan miten kauas
-tahansa, niin sielut eivät silleen enää unohda, että ne hetkisen saivat
-katsella toisiaan vuorten yli, joita ne eivät ennen olleet nähneet, ja
-että ne silmänräpäyksen ajan olivat hyviä sellaisesta hyvyydestä, jota
-ne eivät vielä tunteneet...
-
-Mitä sitten on tuo salaperäinen liikunto, josta tässä olen puhunut vain
-rakkauden toten, mutta joka voi ilmetä elämän pienimmissäkin
-sattumuksissa. Onko se jotakin pyhää uhrautumista tai sisäistä
-syleilyä, syvää tarvetta esiintyä sieluna sielua kohtaan, liikuttavaa
-tunnetta toisen yhtäläisen elämän näkymättömästä läsnäolosta? Onko se
-samaa kuin kaikki se ihanuus ja suruvoittoisuus mikä sisältyy itse
-elämän ilmiöön, sen yhden ja jakamattoman elämän tuntua, joka
-semmoisina hetkinä huuhtelee koko meidän olemustamme? -- Minä en sitä
-tiedä; mutta niinä hetkinä ihminen todellakin tajuaa, että jossain on
-jokin tuntematon voima; että me kuulumme jonkin semmoisen Jumalan
-aartehistoon, joka rakastaa kaikkea; ettei pieninkään sen Jumalan
-liikahdus huku huomaamattomiin; ja että lopultakin ollaan semmoisten
-seikkain aloilla, jotka eivät petä...
-
-On kyllä totta, ettemme me kapalon ja haudan välillä kertaakaan poistu
-noilta sanotuilta aloilta, mutta me harhailemme Jumalassa niinkuin
-unissakävijät tai niinkuin sokeat, jotka kiihkeästi etsivät samaa
-temppeliä, jossa juuri ovat. Me vaan elämme elämäämme, mies miestä,
-sielu sielua vastaan ja yötä päivää me olemme aseissa. Me emme näe
-toisiamme, emme kosketa toisiamme. Emme näe muuta kuin kilpiä ja
-kypäreitä, emme kosketa muuta kuin pronssia ja rautaa. Mutta kun joku
-taivaallinen sattumus hetkeksi saa aseet vaipumaan, niin eikö näykin
-aina kypärän alta kyyneleitä ja kilven takaa lapsen heikkoa hymyä, ja
-eikö vivahda siinä jokin uusi totuus?
-
-Hän vaipui ajatuksiin; sitten hän jatkoi surullisempaan sävyyn:
-
-Eräs nainen -- luullakseni mainitsin siitä äsken -- eräs nainen, jolle
-vasten tahtoani olin tuottanut kärsimystä -- sillä vaikka ihminen
-kuinka varoisi, niin levittää hän sittenkin tietämättään kärsimystä
-ympärilleen -- eräs nainen, jolle vasten tahtoani olin tuottanut
-kärsimystä, paljasti minulle eräänä iltana tuon näkymättömän hyvyyden
-kaikkivaltiaan voiman. Ihmisen täytyy olla kärsinyt, ennenkuin hänestä
-tulee hyvä, mutta hänen täytyy ehkä tuottaa kärsimystä toiselle, ennen
-kuin hänestä tulee parempi. Sen sain kokea sinä iltana. Minä tajusin,
-että olin yksinäni saapunut siihen suudelmien surulliseen vaiheeseen,
-kun jo tuntee itse liikkuvansa matalissa majoissa vaikka rakastettu
-vielä viivyttelee menneitten alkuaikojen palatseissa. Se rakkaus, josta
-ihmiset puhuvat, hankki jo meiltä kuolemaan niinkuin lapsi, jonka on
-tavannut säälimätön ja selittämätön tauti. Me emme sanoneet toisillemme
-mitään. Enkä minä voisi enää edes muistaa, mitä minä ajattelin tuona
-vakavana hetkenä. Epäilemättä ajattelin jotakin mitätöntä. Ehkä äsken
-tapaamiani kasvoja tai aution rantakadun lepattavaa lyhdynvaloa. Ja
-kuitenkin _kaikki tapahtui_ tuhatta vertaa puhtaammassa ja tuhatta
-vertaa korkeammassa valaistuksessa, kuin jos mukana olisivat toimineet
-kaikki ne säälin ja rakkauden voimat, jotka ajatuksissani ja
-sydämessäni ovat minun käskettävinäni. Me erosimme mitään puhumatta,
-mutta samalla me hyvin ymmärsimme toinen toisemme sanoin
-tulkitsemattoman ajatuksen. Me tiedämme nyt, että on syntynyt uusi
-rakkaus, joka ei enää kaipaa tavallisen rakkauden lauseparsia,
-huomaavaisuuksia eikä hymyilyjä. Me me ole silleen toisiamme tavanneet
-emmekä ehkä tapaakaan vuosisatoihin. "Epäilemättä on meidän paljon
-unohdettava ja paljon uutta opittava niissä maailmoissa, joiden läpi
-meidän on käytävä" ennenkuin jälleen tapaamme toisemme _samassa
-sielunliikunnossa_ kuin tuona iltana; mutta meillä on aikaa odottaa...
-
-Siitä päivästä alkaen olen minä kaikkialla, synkimpinäkin hetkinä,
-kunnioittavasti suhtautunut tuon ihmeellisen voiman hyväätekevään
-läsnäoloon. Kun vaan yhden ainoankin kerran on selvästi tullut sen
-näkemään, niin ei sen kasvoja enää pääse välttämään. Sen hymyä voi
-havaita synkimmän vihan onkaloissa ja katkerimpain kyynelten pohjalla.
-Ja kumminkaan emme näe sitä ruumiillisin silmin. Heti kun se ilmenee
-ulkonaisena tekona, niin sen luonto muuttuu, ja me joudumme samassa
-pois sielunmukaisen totuuden piiristä johonkin ihmismäisen valheen
-piiriin. Sellainen hyvyys ja sellainen rakkaus, jotka eivät ole
-tiedotonta, eivät tee mitään vaikutusta sieluihin, sillä ne ovat
-poistuneet omalta elämisalueeltaan. Mutta niinkauan kun ne pysyvät
-sokeina, voivat ne järkyttää itse Kohtaloa. Minä tiedän monia ihmisiä,
-jotka ovat tehneet kaikkinaisia hyvyyden ja laupeuden töitä, eivätkä
-kumminkaan ole niillä ainoatakaan sielua liikuttaneet; ja taas tiedän
-toisia, joiden koko elämä näytti olevan valhetta ja vääryyttä, ja
-kumminkaan eivät sielut heitä säikkyneet eikä herännyt hetkenkään
-epäilystä siitä, että he olivat hyviä. Eikä siinä kyllin. Kun sinun
-hyvyydestäsi ja rakkaudentöistäsi vaan kerrotaankin semmoisille, jotka
-eivät ollenkaan sinua tunne, niin he heti epäilevät jotain, eikä
-paraskaan vakuuttelu liikuta heidän syvintään, jollei sinun hyvyytesi
-ole ollut tuota näkymätöntä laatua. On kuin jossain olisi semmoinen
-paikka, missä kaikki punnitaan henkien läsnäollessa, tai jossain yön
-tuolla puolen semmoinen varmuuksien keskuslähde, jonne sielujen äänetön
-lauma joka aamu saapuu juomaan.
-
-Ehkei vielä ollenkaan tiedetä, mitä _rakastaminen_ todella merkitsee.
-Monien ihmisten elämä sisältää rakkautta, josta he eivät tiedä mitään.
-Sellainen rakastaminen ei ole vain sitä, että tahdotaan auttaa ja
-onnellistuttaa; vaan se että tunnetaan sääliä, että vilpittömästi
-uhraudutaan, että tahdotaan auttaa ja onnellistuttaa; vaan se on
-tuhannesti syvempää kuin suloisimmat, luontevimmat, voimakkaimmat
-inhimilliset sanat voivat saavuttaa. Joskus tekisi mieli sanoa,
-että se on salainen mutta erittäin tehokas ja selvä muisto suuresta
-alku-yhteydestä. Siinä rakkaudessa piilee voima, jota ei mikään voi
-vastustaa. Kukapa ei -- jos tutkistelee niitä tietämyksiään joihin
-tavallisesti ei huomiota kiinnitetä -- kukapa ei sisimmästään löytäisi
-muistoja tuon voiman joistakin ihmeellisistä vaikutuksista? Kukapa ei
-olisi kokenut, kuinka joskus, ihan mitättömänkin ihmisen läsnäollessa
-yhtäkkiä tulee esille jotakin, jota ei kukaan ole esille kutsunut? Onko
-se sielu tai ehkä elämä, joka silloin käännähtää niinkuin unesta
-heräävä? Sitä en tiedä. Ettekä te itsekään sitä tienneet eikä kukaan
-siitä puhunutkaan. Mutta te ette eronneet niinkuin ei mitään olisi
-tapahtunut.
-
-Sellainen rakastaminen on sielun mukaista rakastamista, eikä ole
-semmoista sielua, joka ei siihen rakkauteen vastaisi. Sillä
-ihmissielulla on vuosisatainen nälkä, sitä ei tarvitse kahdesti käskeä
-hää-aterialle.
-
-Kaikki meidän veljiemme sielut leijuvat lakkaamatta meidän ympärillämme
-etsien suudelman tilaisuutta ja odottaen vain saavansa merkin. Mutta
-kuinka paljon onkaan niitä olentoja, jotka eivät eläissään ole
-uskaltaneet sitä merkkiä antaa! Koko meidän olemisemme onnettomuus on
-siinä, että me elämme niin syrjässä sielustamme ja pelkäämme sen
-pienempiäkin liikuntoja. Jos me sallisimme sen siellä äänettömässä
-valossaan avoimesti hymyillä, niin olisi meidän elämämme jo
-ijäisyyselämää. Riittää kun hetkisen harkitsemme mitä se saa aikaan
-niinä kalleina minutteina, joina me unohdamme vartioida sitä niinkuin
-mielipuolta: esimerkiksi rakkaudessa, jossa me joskus päästämme sen
-ulkonaisen elämän ristikoille asti. Ja eikö alkeellisen totuuden mukaan
-kaikkien olentojen pitäisi meidän kasvojemme edessä olla samalla lailla
-kuin rakastaja on rakastettunsa kasvojen edessä?
-
-Tämä näkymätön ja jumalallinen hyvyys, josta nyt olen puhunut vain
-senvuoksi, että se on varmimpia ja läheisimpiä merkkejä meidän sielumme
-taukoomattomasta toiminnasta, se jalostaa tietämättään pysyväisesti
-kaiken, mitä se joutuu koskettamaan. Kaikki, jotka syyttävät jotakuta
-olentoa pahuudesta, syventykööt omaan itseensä ja kysykööt, ovatko he
-koskaan olleet hyviä tuon olennon läheisyydessä. Minä puolestani en ole
-tavannut ketään, joka ei olisi tullut minua paremmaksi heti samalla
-hetkellä kun hänen läheisyydessään olen tuntenut näkymättömän hyvyyteni
-heräävän. Olkaa vaan syvintänne myöten hyviä ja te saatte nähdä, kuinka
-teidän lähimäisenne tulevat yhtä syvästi hyviksi. Ei mikään ole niin
-tarkka vastaamaan hyvyyden salaiseen huudahdukseen kuin toisen hyvyyden
-salainen huudahdus. Kun sinun näkymätön hyvyytesi toimii, niin kaikki,
-jotka sinua lähestyvät, tekevät tietämättään sellaista, mitä eivät
-tekisi jonkun toisen läheisyydessä. Siinä vaikuttaa jokin voima, jolla
-ei ole nimeä, jokin henkinen kilpa, jota ei voi vastustaa. Voisi sanoa,
-että juuri tässä on meidän sielujemme herkin kohta; sillä niitä on
-sieluja, jotka näyttävät unohtaneen olemassaolonsa ja luopuneen
-kaikesta mikä ylentää; mutta kun ne tapaavat toisensa tässä kohden,
-niin ne taas kiinnostuvat; ja salaisen hyvyyden jumalaisilla kentillä
-ei kaikkein mitättöminkään sielu joudu tappiolle.
-
-Ja kuitenkin on mahdollista, ettei mikään muutu siinä elämässä, jota
-silmin nähdään. Mutta tämä yksinkö on tärkeätä ja onko meidän
-olemassaolomme sidottu vain tekoihin, joita voimme käsin koskettaa
-niinkuin maantien kiviä? Jos teet itsellesi tuon kysymyksen, jonka on
-sanottu kuuluvan ihmisen jokailtaiseksi tehtäväksi: "Mitä kuolematonta
-olet tänään tehnyt?" -- niin onko vastaus silloin ensi kädessä
-etsittävissä sellaisten seikkain parista, joita voidaan tarkalleen
-laskea, punnita ja mitata? Olet ehkä vuodattanut ihmeellisiä
-kyyneleitä, täyttänyt jonkun sydämen aavistamattomilla varmuuksilla tai
-hankkinut ikuisen elämän jollekin sielulle kenenkään sitä
-havaitsematta, itsesikään tietämättä. Mahdollista on että
-koettelemuksen hetkellä kaikki romahtaa ja että tämäkin hyvyys väistyy
-pienintä pelkoa. Mutta se ei mitään merkitse. Jotain jumalallista on
-tapahtunut ja sinun Jumalasi on jossain ehkä hymyillyt. Eikö lienekin
-elämän korkein määrä saada selittämätön sillä tavoin meissä uudesti
-syntymään: ja tiedämmekö mitä me lisäämme itseemme silloin, kun
-herätämme hitusen sitä käsittämätöntä, jota uinuu joka käänteessä?
-Tässä olet herättänyt rakkauden, joka ei silleen enää nuku. Sielu, jota
-sinun sielusi on katsellut ja joka sinun kanssasi kenenkään näkemättä
-on vuodattanut juhlallisen ilon pyhiä kyyneleitä, se sielu ei
-kärsimystensä kuluessa kanna sinulle vihaa. Sillä ei ole edes mitään
-anteeksiannon tarvetta. Se on niin varma jostakin, tietämättömästä
-jostakin, ettei mikään siitä puolin voi hävittää eikä kalventaa sen
-sisäistä hymyä; sillä mikään ei voi erottaa kahta sielua, jotka
-lyhyenkin hetken ajan "ovat yhdessä olleet hyviä".
-
-
-
-
-XII.
-
-SYVÄ ELÄMÄ.
-
-
-On hyvä muistuttaa ihmisille, että mitättöminkin heistä "kykenee
-jumalallisen esikuvan mukaan, jota hän ei valitse, muovailemaan suuren
-henkisen personallisuuden, joka on kokoonpantu puoleksi hänestä
-itsestään ja puoleksi ihanteesta; ja että se, mikä elää täyttä
-todellisuutta, varmasti on juuri tämä."
-
-Itse kunkin on oman pääsemättömän arkielämänsä vähäpätöisyydestä
-löydettävä korkeamman elämisen mahdollisuudet. Siinä on meidän jaloin
-päämäärämme. Me olemme keskenämme erilaisia vain sikäli kuin olemme
-erilaisessa yhteydessä ikuisuuden kanssa. Sankari on suurempi
-mierolaista vain sen tähden, että hän jonain hetkenään on elävämmin
-tajunnut jonkun sellaisen yhteyden. Jos on totta, ettei luomakunta
-pääty ihmiseen, vaan että korkeammat ja näkymättömämmät olennot
-ympäröivät meitä, niin ovat he meitä ylempiä vain sen tähden, että
-heillä on ikuisuuden kanssa sellaisia yhdyssiteitä, joita me emme
-aavistakaan.
-
-Noita yhdyssiteitä meillä on mahdollisuus monistaa. Jokaisen ihmisen
-elämässä on päivä, jona taivas itsestään avautuu, ja melkein aina on
-ihmisen todellinen aineeton personallisuus alkuisin semmoisesta
-hetkestä. Semmoisena hetkenä me varmaan saamme ne näkymättömät ja
-ikuiset kasvonpiirteet, jotka me tietämättämme käännämme enkeleitä ja
-sieluja kohden. Mutta useimmille ihmisille avautuu taivas sillä tavoin
-vain sattumalta. He eivät itse ole valinneet niitä kasvonpiirteitään,
-joista enkelit heidät ikuisuudessa tuntevat, eivätkä he osaa jalostaa
-eivätkä puhdistaa niiden juonteita. Ne ovat syntyneet vain
-satunnaisesta ilosta tai surusta, pelosta, tai ajatuksesta.
-
-Me synnymme todellisesti vasta sinä päivänä, jona me ensi kerran
-syvimmässämme tunnemme, että elämässä on jotain totista ja
-odottamatonta. Joku toteaa äkisti, ettei hän olekaan yksin taivaan
-alla. Joku toinen huomaa suudelmasta tai kyyneleestä, että "kaiken
-parhaan ja pyhän alkulähde, maailmankaikkeudesta aina Jumalaan asti, on
-kätkettynä kaukotähtisen yön tuolla puolen". Kolmas on ilossaan ja
-onnettomuudessaan havainnut jumalallisen käden kosketuksen; joku taas
-on tajunnut, että kuolleet ovat oikeassa. Vielä on joku tuntenut
-myötätuntoa, joku on ihaillut ja joku on pelännyt. Usein ei tarvita
-juuri mitään, riittää sana, liike, jokin mitätön seikka, johon ei
-sisälly edes ajatusta. "Ennen rakastin sinua niinkuin veljeäni", sanoo
-jossain joku Shakespearen sankari, "mutta nyt kunnioitan sinua niinkuin
-omaa sieluani". Varmaankin sinä päivänä juuri joku olento tuli
-maailmaan.
-
-Me voimme siten syntyä useammin kuin yhden kerran ja jokaisessa
-sellaisessa syntymässä me hiukkasen lähestymme Jumalaamme. Mutta
-melkein kaikki me tyydymme odottamaan kunnes jokin tapaus
-vastustamattomalla valovoimallaan väkisin tunkeutuu meidän pimeyteemme
-ja valaisee meidät vasten tahtoamme. Me odotamme jotakin onnellista
-tapausta, jolloin meidän sielumme silmät sattumalta ovat auki, kun
-meille jotakin tavatonta tapahtuu. Mutta valoa on kaikessa mitä
-tapahtuu, ja suurimmat ihmiset ovat suuria vain siksi, että heillä on
-tapana pitää silmänsä avoimina kaikille valoille. Pitääkö sitten
-välttämättä sinun äitisi vetää viimeiset hengenvetonsa sinun sylissäsi,
-pitääkö lastesi liukkua jossain haaksirikossa ja sinun itsesi
-töintuskin pelastua kuolemasta, että sinä lopultakin tulisit tietämään,
-että sinä elät käsittämättömässä maailmassa, jossa alati olet ja jossa
-näkymätön Jumala asuu ikuisesti yksin luomiensa kanssa? Pitääkö sitten
-välttämättä sinun morsiamesi menehtyä tulipalossa tai sinun silmäisi
-edestä painua valtameren viheriään syvyyteen, jotta sinä hetken ajan
-tajuaisit, että rakkauden valtakunnan rajat ehkä ovatkin kaukana Miran,
-Altairin ja Berenicehiusten hienojen valoväikkeiden tuolla puolen? Jos
-olisit pitänyt silmäsi avoinna, niin etkö olisi yhdessä suudelmassa
-voinut nähdä sitä, mitä äsken näit suuressa onnettomuudessa?
-Tarvitaanko siis tuskan peitseniskuja herättämään niitä jumalallisia
-muistoja, jotka uinuvat meidän sieluissamme? Viisas ei kaipaa sellaisia
-järkytyksiä. Hän katselee kyyneltä, nuoren tytön kädenliikettä,
-putoavaa vesipisaraa; hän kuuntelee ajatusta, kun se kiitää ohi,
-puristaa veljen kättä, lähestyy jotain huuliparia avoimin silmin ja
-sieluin. Niissä hän alati näkee sitä, mitä sinä saat nähdä vain hetken
-ajan; ja yhdestä hymyilystä hän oppii sen, mihin sinä tarvitset
-myrskyä, ehkäpä kuoleman käden kosketusta.
-
-Sillä mitä ovatkaan "viisaus", "hyve", "sankarillisuus", "elämän suuret
-juhlahetket" -- mitä ovatkaan ne pohjaltaan muuta kuin semmoisia
-hetkiä, joina ihminen enemmän tai vähemmän on edennyt oman itsensä
-ulkopuolelle ja osannut vaikka vähäksikin aikaa pysähtyä jollekin
-ikuisuuden portille, josta hän näkee, ettei pieninkään huudahdus, ei
-kalpein ajatus, eikä heikoinkaan liike painu tyhjyyteen, tai jos
-painuu, niin itse se painuminen on niin mittaamaton, että se riittää
-antamaan meidän elämällemme juhlallisuuden leiman? Miksi odotat, että
-taivas aukeaisi pitkäisen jylinällä? Sinun pitää tarkata niitä
-onnellisia hetkiä, kun se aukenee hiljaisuudessa; ja niin se aukenee
-alinomaa. Sinä sanot, että etsit turhaan Jumalaa omasta elämästäsi, hän
-ei näyttäydy. Mutta missäpä elämässä ei olisi tuhansia hetkiä, jotka
-joskus muistuttavat sitä näytelmää, missä kaikki seisovat ja odottavat
-jumaluuden ilmaantumista eikä kukaan näe sitä, kunnes erään kuolevan
-tietoisuudesta yht'äkkiä purkautuu siellä versonut ajatus ja muuan
-vanhus huudahtaa, ilosta ja kauhusta nyyhkyttäen: "Jumala! Siinähän on
-Jumala!"
-
-Pitääkö meidän aina saada tieto kaikesta, ja emmekö osaa polvistua,
-jollei joku ole meille sanomassa, että nyt Jumala käy ohi? Jos olet
-syvästi rakastunut, niin ei kenenkään tarvinnut siinä huomauttaa, että
-sinun sielusi on maailmojen suuruinen, että taivaankappaleet, kukkaset,
-yön ja meren aallot eivät ole yksinäisiä, ettei mikään loppunut, vaan
-kaikki alkoi näkyväisyyden kynnykseltä; ja että ne huuletkin, joita
-suutelit, kuuluivat paljon korkeammalle, kauniimmalle ja puhtaammalle
-olennolle kuin se, jota käsivartesi syleilivät. Sinä siis olet nähnyt
-semmoista, mitä ei elämässä voi nähdä joutumatta huumeeseen. Mutta eikö
-ihminen voi elää niinkuin hän aina rakastaisi? Sankarit ja pyhimykset
-eivät ole muuta tehneet. Todellakin, me olemme täällä liian kauan
-odottaneet, niinkuin sadun sokeat, jotka lähtivät pitkälle matkalle,
-saadakseen kuulla Jumalaansa. He olivat istuneet temppelin portaille ja
-kun joku kysyi, mitä he siinä tekivät, niin he vastasivat päätänsä
-huojutellen: "Me odotamme, mutta Jumala ei ole vielä sanonut
-sanaakaan." He eivät nähneet, että pyhätön kupariportit olivat kiinni,
-eivätkä tienneet, että heidän Jumalansa ääni aaltoili holvikossa.
-Meidän Jumalamme ei hetkeksikään keskeytä puhettansa, mutta kukaan ei
-ajattelekkaan raottaa portteja. Ja kumminkin, jos tahdottaisiin pitää
-siitä vaaria, niin ei olisi ollenkaan vaikeata jokaisessa käänteessä
-kuulla se sana, mikä Jumalan on sanottava.
-
-Me kaikki elämme ylevyyden piirissä. Missäpä me muualla eläisimmekään?
-Ei ole muuta elämisen paikkaa. Meiltä ei puutu taivaallisen elämisen
-tilaisuutta, vaan meiltä puuttuu huomiokykyä ja harrasta keskittymistä,
-pientä sielullista huumaa. Jos sinulla onkin vain pieni kammio, niin
-etkö luule Jumalan olevan sielläkin, ja etkö luule siellä voivasi
-viettää ylevyyden elämää? Jos valitat elämäsi yksinäisyyttä ja
-tyhjyyttä, ettei sinua kukaan rakasta eikä sinulla ole ketään
-rakastettavaa, niin luuletko, etteivät sanasi ole erehdyttäviä?
-Luuletko että yksinäisyys ollenkaan on mahdollista, että rakkaus on
-jotain tiettävää tai nähtävää, ja että tapauksia punnitaan niinkuin
-kulta- tai hopealunnaita? Eikö elävä ajatus -- saman tekevä onko se
-korkea vai matala; kun se lähtee sinun sielustasi, on se sinulle suuri
--- eikö korkea pyrkimys taikka yleensä elämän juhlallinen hartaushetki
-voi saapua pieneenkin kammioon? Ja vaikka sinä et rakasta eikä sinua
-rakasteta, mutta sinä kumminkin väkevästi näet tuhanten seikkain
-kauneuden, sielun suuruuden ja elämän sanomattoman totisuuden, niin
-eikö se ole yhtä ihanaa kuin se, että sinä rakastaisit tai sinua
-rakastettaisiin? Ja vaikkapa itse taivas olisi sinulta kätketty, niin
-eikö sittenkin toteudu runoilijan sana, että "laaja tähtikatto kaikesta
-huolimatta leviää sinun sielusi ylitse kuoleman muodossa?"... Kaikki
-mitä meille tapahtuu, on jumalallisen suurta ja me olemme aina suuren
-maailman keskipisteessä. Mutta meidän olisi totuttava elämään niinkuin
-äsken syntynyt enkeli, niinkuin rakastava nainen tai niinkuin kuoleva
-mies. Jos tietäisit kuolevasi tänä iltana, taikka vain iäksi
-poistuvasi, niin katselisitko silloin esineitä ja asioita samalla
-silmällä kuin tähän asti? Etkö rakastaisikin toisin kuin koskaan ennen?
-Näkyväisten ilmiöitten hyvyys ja pahuusko sinun ympärilläsi
-suurentuisi? Sielujen kauneutta ja rumuuttako sinä silloin osaisit
-katsella? Eikö silloin kaikki, yksin pahuus ja kärsimyskin, muodostu
-rakkaudeksi, jota suloisin kyynelkaste siunaa? Eikö jokainen
-anteeksiannon tilaisuus hiukkasen lievennä eronhetken tai kuoleman
-katkeruutta, kuten on sanonut muuan viisas mies. Ja kumminkin,
-sellaisessa murheen tai kuoleman kirkkaudessakin, sopii kysyä: totuutta
-vaiko erehdystä kohden ihminen ottaa ne viimeset askeleet, jotka
-hänelle on suotu?
-
-Kumpaisillako on näkemisen taito, elävillä vaiko kuolevilla, ja
-kumpaiset ovat oikeassa? Niitä onnellisia, jotka ovat niin ajatelleet,
-niin puhuneet ja toimineet, että saavat hyväksymisen kuolevilta ja
-suurten tuskien kirkastamilta! Se on suloisin palkinto viisaalle, jota
-elämässä ei kukaan kuullut. Jos olet elänyt elämäsi hämärässä
-kauneudessa, niin älä ole rauhaton. Korkeimman oikeuden hetki lyö aina
-lopulta jokaisen ihmisen sydämessä, ja onnettomuus avaa semmoisetkin
-silmät, jotka eivät ennen auenneet. Kuka tietää vaikka sinä juuri tällä
-hetkellä kiitäisit yli kuolevan sielun, niinkuin jonkun semmoisen
-varjo, joka jo on tuntenut totuuden. Ehkäpä juuri kuolinvuoteilla
-punotaan todelliset ja kalleimmat voitonseppeleet viisaille,
-sankareille, kaikille, jotka ovat osanneet arvokkaasti elää sielun
-mukana sen korkeissa, puhtaissa ja hienoissa surutunnelmissa.
-
-"Kuolema ei kaunista yksin meidän elotonta muotoamme", sanoo Lavater,
-"vaan pelkkä kuoleman ajatus antaa itse elämällekin kauniimman muodon."
-Samoin kaunistaa meidän elämäämme jokainen ajatus, joka on yhtä ääretön
-kuin kuolema. Mutta tässä kohden ei pidä erehtyä. Jokaisella ihmisellä
-on jaloja ajatuksia, jotka leijuvat kuin suuret valkoiset linnut hänen
-sielunsa yllä. Mutta! ne eivät riitä. Ne ovat outoja lintuja, joita
-ensin hämmästytään ja sitten karkoitetaan ne pois kärsimättömillä
-liikkeillä. Ne eivät ehdi meidän elämämme ulottuville. Jotta meidän
-sielumme tulisi totiseksi ja syväksi niinkuin enkelien sielu, niin
-siihen ei riitä se, että meille silmänräpäyksessä vilahtaa maailman
-kaikkeus kuoleman tai ikuisuuden varjosta, ilon valosta, kauneuden ja
-rakkauden tulenliekeistä. Jokainen olento on elänyt semmoisia hetkiä
-eivätkä ne ole muuta jälkeensä jättäneet kuin pivollisen arvotonta
-tuhkaa. Ei riitä sattuma, sattumien on tultava tavaksi. On opittava
-elämään totunnaisesti kauneudessa ja arvokkuudessa. Alhaisinkin olento
-erottaa elämästä sen jalon ja kauniin, jota olisi noudatettava; mutta
-tuolla kauniilla ja jalolla ei ole hänessä tarpeellista tehovoimaa.
-Juuri tuota näkymätöntä, abstraktista voimaa meidän pitää jo etukäteen
-yrittää lisätä. Ja se voima lisääntyy vain niille, jotka ovat saaneet
-tavakseen muita useammin istahtaa niille huipuille, joilla elämä
-ulottuu sieluun asti ja joilta näkyy, kuinka jokaiseen tekoon ja
-jokaiseen ajatukseen aina liittyy jotain suurta ja kuolematonta.
-Katsele ihmisiä ja asioita sisäisen silmäsi muodon ja halun mukaisesti,
-mutta älä koskaan unohda, että se varjo, jonka ne ohi mennessään luovat
-kallioon tai seinään, on vain kiitävä kuva valtavammasta varjosta, joka
-ylimaallisena joutsensiipenä leviää jokaisen sielun yli, joka niiden
-sielua lähestyy. Älä luule, että sellaiset ajatukset vain ovat tyhjiä
-koruja ja ettei niillä olisi mitään vaikutusta niiden elämään, jotka
-niitä vastaan ottavat. Elämän muodosteleminen ei ole läheskään niin
-tärkeätä kuin sen havaitseminen, sillä elämä muodostuu kyllä itsestään
-siitä pitäin, kun se on tullut nähdyksi. Nämä ajatukset, joista tässä
-puhun, muodostavat sankaruuden salatun aarrekammion, ja sinä päivänä,
-jona elämä pakoittaa meidät avaamaan tuon aarrekammion, me hämmästymme
-kun emme löydäkään sieltä muita voimia kuin niitä, jotka meitä
-työntävät täydellistä kauneutta kohden. Silloin ei tarvita muuta kuin
-että joku suuri kuningas kuolee, kun me jo muistamme, "että maailma ei
-lopu pihaveräjälle"; ja vähäpätöisinkin seikka riittää jalostamaan
-sielua joka ilta.
-
-Mutta vaikka sinulle sanotaan, että Jumala on suuri ja että sinä liikut
-hänen kirkkaudessaan, niin ei se vielä saata sinua siihen kauneuden ja
-hedelmällisen syvyyden elämään, jota sankarit elivät. Ehkä sinä aamuin
-ja illoin muistutat mieleesi, kuinka näkymättömät kädet liehuvat sinun
-pääsi yllä niinkuin tuhatpoimuinen vaippa, etkä kumminkaan koskaan
-huomaa noitten kätten pienintäkään liikettä. On oltava tietoisesti
-valveilla; ja on parempi valvoa turulla kuin nukkua temppelissä.
-Kauneutta ja suuruutta on kaikissa asioissa, koskapa ei tarvita muuta
-kuin joku odottamaton tapaus, että me sitä niissä näkisimme. Useimmat
-tietävät sen, mutta vaikka he tietävätkin, niin vasta kohtalon tai
-kuoleman ruoskaniskut ajavat heitä kiertämään olemassaolon
-ympärysmuuria ja siitä etsimään rakoja, joista voisivat nähdä Jumalan.
-He kyllä tietävät, että matalan mökin halvoissa seinissä voi olla
-rakoja, jotka antavat ikuisuuteen, ja etteivät pienimmätkään ruudut
-vähennä taivaan äärettömyyksiltä yhtään piirreviivaa eikä tähteä. Mutta
-ei riitä, että me omistamme totuuden, vaan totuuden on omistettava
-meidät.
-
-Ja kumminkin: me elämme maailmassa, missä pienimmätkin tapahtumat
-vaivattomasti saavuttavat yhä puhtaamman ja korkeamman kauneuden. Ei
-mikään yhtyminen käy niin helposti kuin taivaan ja maan. Ja jos olet
-katsellut tähtiä ennen kuin suutelet armastasi, niin ei suudelmasi ole
-samanlainen kuin jos olisit katsellut vain huoneesi seiniä. Jos joskus
-olet unohtunut seuraamaan valonsädettä, joka tunkeutuu elämän portin
-rakosista, niin ole varma siitä, että sinä päivänä olet tehnyt yhtä
-suuren teon, kuin jos olisit sitonut vihollisesi haavan, sillä tällöin
-sinulla ei enää ollut vihollista.
-
-Ihmisen täytyy vaaniskella Jumalaansa, sillä Jumala piileksii; mutta
-hänen piilopaikkansa tuntuvat, niiden perille päästyä, niin herttaisen
-yksinkertaisilta. Pienikin seikka sen jälkeen ilmaisee meille hänen
-läsnäolonsa, ja meidän elämämme suuruuteen tarvitaan niin vähän. Niinpä
-jotkut runoilijain säkeet silloin tällöin arkielämän pikkuaherruksissa
-tuntuvat yhtäkkiä avaavan näköaloja äärettömyyksiin. Mitään juhlallista
-sanaa ei ole sanottu, eikä luulisi, että mitään on esille manattu; ja
-kumminkin: miksi viittelöivät meille vanhuksen kyynelten takaa
-käsittämättömät kasvot, minkä vuoksi ympäröi lapsen hymyilyä yö täynnä
-enkelien havinaa, ja minkä tähden me kuultuamme myöntävän tai kieltävän
-kuiskauksen joltain sielulta, joka laulaen työskentelee toisaalla;
-minkätähden me henkeä pitäen siinä sanoimme itseksemme: "Tässä, tässä
-on Jumalan asunto, ja tuossa on taivaan esikartano!"
-
-Se johtuu siitä, että nuo runoilijat ovat tarkanneet "päättymätöntä
-varjoa" paremmin kuin me. Pohjaltaan ei korkein runous muuta olekaan
-kuin tätä, eikä sillä ole muuta päämäärää, kuin pitää avoinna "niitä
-valtateitä, jotka johtavat näkyväisestä näkymättömään". Mutta se on
-myös elämän korkein päämäärä, ja se on elämässä paljoa helpompi
-saavuttaa, kuin jaloimmassakaan runoudessa, sillä runouden on täytynyt
-pudottaa pois hiljaisuuden suuret siivet. Ei ole mitään pieniä päiviä.
-Tämän ajatuksen on laskeuduttava meidän elämäämme ja siinä muututtava
-sen perusolemukseksi. Ei tässä ole kysymys mistään surullisuudesta.
-Pienet ilot, pienet hymyt ja suuret kyyneleet, kaikilla niillä on sama
-ulottuvaisuus paikassa ja ajassa, voit leikkiä elämässäsi yhtä
-viattomana "kuin lapsi kuolinvuoteen ääressä", eikä itkeminen ole
-mitään välttämätöntä. Toisen maailman portit aukenevat yhtä hyvin
-hymyilylle kuin kyyneleelle. Sinä saat tulla ja mennä mielesi mukaan,
-löydät ehkä etsittäväsi hämäristä, mutta älä koskaan unohda, että olet
-porttien vaiheilla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Poikettuani näin pitkille syrjäpoluille, palaan taas lähtökohtaani,
-siihen "että on hyvä muistuttaa ihmisille, että mitättöminkin heistä
-kykenee jumalallisen esikuvan mukaan, jota hän ei itse valitse,
-muovailemaan suuren siveellisen persoonallisuuden, joka on pantu kokoon
-tasan hänestä itsestään ja ihanteesta." Mutta nyt on niin, että tuota
-"suurta siveellistä persoonallisuutta" ei koskaan ole muovailtu
-muualla kuin elämän syvyydessä; ja tarvittava ihannemäärä tulee vain
-jatkuvan "jumaluuden ilmestymisen" toten. Jokainen ihminen voi hengessä
-saavuttaa hyveellisen elämän huiput ja joka hetki saada tietoonsa,
-kuinka on tehtävä, että tekisi niinkuin sankari tai pyhimys. Mutta tämä
-ei ole tärkeintä. Meitä ympäröivän ilmapiirin on niin muututtava, että
-se lopulta muistuttaa sitä ilmapiiriä, joka täyttää Swedenborgin
-kultakauden ihanan maan, jossa ilma ei päästä valhetta ulos suusta.
-Silloin tulee hetki, jolloin pieninkin paha minkä ihminen tahtoisi
-tehdä, putoo hänen jalkoihinsa niinkuin lyijykuula pronssikiekolle, ja
-jolloin meidän tietämättämme melkein kaikki vaihtuu kauneudeksi,
-rakkaudeksi ja totuudeksi. Mutta tämä ilmapiiri ympäröi vain niitä,
-jotka kyllin usein ovat huolehtineet elämänsä tuulettamisesta aukomalla
-portteja toiseen elämään. Niiden porttien läheisyydessä ihminen näkee,
-minkä näkee, niiden läheisyydessä ihminen rakastaa, minkä rakastaa.
-Sillä lähimäisen rakastaminen ei ole vain sitä, että kokonaan antautuu
-hänelle, että palvelee, auttaa ja holhoo muita ihmisiä. On hyvin
-mahdollista, että sinä keskellä suurinta armeliaisuuttasi et ole hyvä,
-et kaunis, etkä jalo, ja laupeudensisar, joka itse kuolee tyfussairasta
-hoitaessaan voi olla sielultaan alhainen, pieni, kurja. Syvä lähimäisen
-rakkaus on siinä, että rakastaa toisissa ihmisissä sitä, mikä heissä on
-ikuista, sillä oikea tosi-lähimäinen on se, joka eniten lähenee
-Jumalaa, s.o. sitä mikä ihmisissä on puhdasta ja hyvää; ja vain alati
-pysyttelemällä niitten porttien lähettyvillä, joista äsken puhuin, voit
-sinä löytää sen, mikä sieluissa on jumalallista. Silloin voit sinä
-suuren Jean-Paulin tavoin sanoa: "Kun tahdon syvästi rakastaa jotakin
-kallista olentoa ja antaa hänelle kaikki anteeksi, niin ei minun
-tarvitse muuta kuin hetkinen katsella häntä hiljaisuudessa." Täytyy
-oppia näkemään oppiakseen rakastamaan. Eräs ystäväni sanoi minulle
-kerran: "Olin elänyt yli kaksikymmentä vuotta sisareni parissa, ja
-_minä näin hänet_ ensi kerran vasta silloin, kun meidän äitimme kuoli."
-Siinäkin sai kuolema riuhtaista auki yhden ikuisuuden portin, ennenkuin
-kaksi sielua näki toisensa alkuperäisen valon pilkahduksessa. Onko
-meissä ainoatakaan, jonka ympärillä ei olisi tuommoisia sisaria, joita
-emme ole nähneet?
-
-Onneksi on niissäkin, jotka vähimmän näkevät, aina jotakin, joka
-hiljaisuudessa toimii niinkuin he olisivat nähneet. Olla hyvä, ei ehkä
-merkitsekään muuta kuin olla vähässä valossa sitä, mitä kaikki ovat
-pimeässä. Epäilemättä juuri sen vuoksi ihmiselle on hyödyllistä pyrkiä
-kohottamaan elämäänsä ja suuntaamaan kaipuunsa niille huipuille joilla
-hän saavuttaa mahdottomuuden tehdä pahaa. Sen vuoksi hänelle on
-hyödyllistä totuttaa silmänsä katselemaan tapauksia ja ihmisiä
-jumalallisen ilmapiirin läpi. Mutta ei sekään ole välttämätöntä; ja
-kuinka pieneltä näyttääkään erotus Jumalan silmään! Me elämme
-semmoisessa maailmassa, missä totuus vallitsee asioitten syvyydessä, ja
-jossa ei tarvitse selitellä totuutta vaan valhetta. Jos veljesi onni
-sinua surettaa, niin älä sillä halveksi itseäsi; sinun ei tarvitse
-pitkältä etsiä, kun jo löydät itsestäsi semmoista, jota tuo onni ei
-sureta. Ja vaikk'et etsisi ollenkaan, niin ei se mitään merkitse;
-jotakin kumminkin on, jota se ei ole surettanut.
-
-Niillä, jotka eivät mitään ajattele, on sama totuus kuin niillä, jotka
-ajattelevat Jumalaa: se vain ei ole juuri niin lähellä kynnystä, siinä
-kaikki. "Kaikkein arkisimmassakin elämässä on Jumalalle tehtyjen
-tekojen osuus suunnaton", sanoo Renan. "Kaikkein alhaisinkin ihminen on
-mieluummin oikea- kuin väärämielinen, kaikki me kumarramme ja
-rukoilemme useamman kerran päivässä kuin luulemmekaan." Ja me
-hämmästymme kun joku sattuma yht'äkkiä kirkastaa meille tuon
-jumalallisen osuuden merkityksen. Meidän ympärillämme on tuhansia ja
-taas tuhansia poloisia olentoja, jotka eivät eläissään ole nähneet
-mitään kaunista; he tulevat ja menevät pimeydessä; luullaan, että
-kaikki on kuollutta, eikä kukaan kiinnitä heihin huomiota. Mutta sitten
-yhtenä päivänä joku sana, odottamaton vaitiolo, pieni kyynel, joka
-saapuu itse kauneuden lähteistä, saa meidät ymmärtämään, että he ovat
-keksineet keinon, millä pystyttää sielunsa hämäryyteen ihanne, tuhatta
-kauniimpi kuin kauneinkaan seikka, minkä heidän korvansa on kuullut
-taikka heidän silmänsä nähnyt. Oo hiljaisuuden ja pimeyden jaloja,
-kalvaita ihanteita! Te ylinnä muita saatte enkelit hymyilemään, te
-nousette suoraan Jumalan luo! Kuinka monen monissa majoissa, kurjuuden
-tyyssijoissa, vankiloissa teitä tälläkin hetkellä ravitaan jonkun
-suruisen sieluraukan kyynelillä ja verellä; niinkuin mehiläiset
-kaikkien kukkien kuoltua vielä tarjoovat tulevalle kuningattarelleen
-hunajaa, joka on tuhatta vertaa kalliimpaa kuin se, jota he antavat
-tavallisille arkisisarilleen... Kuka ei olisi useamman kuin yhden
-kerran elämän poluilla tavannut hyljättyä sielua, jolla kumminkin vielä
-oli rohkeutta siellä hämärissään elätellä jotakin ajatusta,
-jumalallisempaa ja puhtaampaa kuin kaikki ne ajatukset, joita niin moni
-oli saanut valossa valita? Yksinkertaisuus, se on siinäkin Jumalan
-lempipalvelija; ja ehkä riittää, kun jotkut viisaat tietävät mitä on
-tehtävä, että muut tekevät niinkuin hekin tietäisivät...
-
-
-
-
-XIII.
-
-SISÄINEN KAUNEUS.
-
-
-Ei ole maailmassa mitään, joka niin kauneutta kaipaisi, ei mitään joka
-niin helpolla kaunistuisi kuin sielu. Ei ole maailmassa mitään, jonka
-kohoominen olisi niin luonnollista ja jalostuminen niin pikaista. Ei
-ole maailmassa mitään, joka olisi niin herkkä tottelemaan puhtaita ja
-jaloja käskyjä. Ei ole maailmassa mitään, joka niin nöyrästi alistuisi
-korkeampien ajatusten mukaan. Ja ani harva sielu voi vastustaa
-sellaisen sielun ylivoimaa, joka antautuu kauniiksi.
-
-Voisi todella sanoa, että kauneus on meidän sielumme ainoa ravinto.
-Sitä se kaikkialta etsii eikä se elämän alhaisimmissakaan vaiheissa
-kuole nälkään. Sillä ei mikään kauneus jää kokonaan huomaamatta. Se voi
-piillä tietoisuuden ulkopuolella, mutta se vaikuttaa yhtä tehokkaasti
-niin yössä kuin päivän kirkkaudessa. Sen luoma ilo vain on silloin
-luoksepääsemättömämpää, siinä ainoa eroitus. Tarkatkaa kaikkein
-tavallisimpia ihmisiä silloin, kun joku kauneuden pilkahdus osuu heidän
-hämäryyteensä! Heitä on koossa jossakin, missä hyvänsä; ja heti kun he
-huomaavat yhtyneensä, niin näyttää heidän ensimäisenä huolenaan olevan
-saada suljetuksi elämän suuret portit. Jokainen heistä on kumminkin
-yksin ollessaan useammin kuin yhden kerran elänyt sielunsa mukaisesti.
-On ehkä rakastanut, ja aivan varmaan on kärsinyt. Kukin heistä on
-välttämättömyyden pakosta kuullut "säveliä jotka saapuivat Kirkkauden
-ja Kauhistuksen etäisestä maasta", ja on osannut monena hiljaisena
-iltana taipua lakien alle, jotka ovat syvempiä kuin mikään meri! Mutta
-kun he tulevat yhteen, niin he himoitsevat alhaisuuden hekumaa. Heidät
-valtaa jokin ihmeellinen kauneuden pelko. Ja mitä enemmän heitä on
-sitä enemmän he sitä pelkäävät, aivan samoin kuin he pelkäävät
-hiljaisuuttakin tai liian selvää totuutta. Ja tämä on niin perin totta,
-että jos joku heistä päivän kuluessa olisi sattumalta tehnyt jonkun
-sankariteon, niin hän nyt kiirehtisi pyytelemään sitä anteeksi esittäen
-puolustuksekseen joitakin kurjia perusteita siltä alhaiselta tasolta,
-jolla heidän kokoontumisensa tapahtuu. Mutta katso: on sanottu joku
-jalo ja ylväs sana, ja se on jotenkin avannut elämän alkulähteet. Joku
-sielu on hetken ajan uskaltanut näyttäytyä sellaisena kuin se on
-rakkaudessa, tuskassa, kuoleman hetkellä tai yksinänsä yön tähtien
-alla. Syntyy levottomuutta, kasvoilla näkyy hämmästystä tai hymyä.
-Mutta etkö ole tuommoisina hetkinä kokenut, kuinka sielujen ihastus on
-jakamaton ja kuinka kiihkeästi heikoinkin sielu sieltä vankeutensa
-syvyydestä hyväksyy tuon sanan, jonka se on tuntenut kaltaisekseen. Ne
-elpyvät yhtäkkiä alkuperäiseen ja luonnolliseen ilmapiiriinsä; ja jos
-sinulla olisi enkelien korvat, niin sinä kuulisit, siitä olen varma,
-kuinka niiden siivet havisevat suosiota siinä ihanan kirkkauden maassa,
-jossa ne keskenänsä elävät. Etkö usko, että jos sellainen sana
-sanottaisiin joka ilta, niin arimmatkin sielut rohkaistuisivat ja
-ihmisten elämä tulisi todellisemmaksi? Sellaista sanaa ei edes tarvitse
-uudistaa. On jo tapahtunut jotakin syvällistä ja se jättää sangen
-syvällisiä jälkiä. Sielu, joka on sellaisen sanan sanonut, on siitä
-lähtien sisariensa jokailtainen tuttu, ja sen pelkkä läsnäolo luo
-jotain ylevyyttä mitättömimpiinkin lausahduksiin. Ainakin on tapahtunut
-jokin muutos, jota ei voi lähemmin määritellä.
-
-Alhaisilla asioilla ei enää ole samaa ehdotonta voimaa, ja säikytetyt
-sielut tietävät, että niillä on paikka minne paeta...
-
-Varmaa on, että sielujen väliset luonnolliset ja alkuperäiset suhteet
-ovat kauneussuhteita. Kauneus on meidän sielujemme ainoa kieli... Muita
-kieliä ne eivät ymmärrä. Kauneus on niiden ainoa elämä, ainoa mitä ne
-voivat luoda ja ainoa mihin ne voivat kiintyä. Ja juuri sen vuoksi
-jokainen ajatus, jokainen sana, jokainen suuri ja kaunis teko herättää
-niin välitöntä suosiota kaikkein sorretuimmassa, vieläpä kaikkein
-alhaisimmassakin sielussa, sikäli kuin ollenkaan on lupa puhua mistään
-alhaisista sieluista. Sielulla ei ole mitään elintä, millä se voisi
-puuttua johonkin muuhun elementtiin, eikä se osaa mitään arvostella
-muuten kuin kauneuden kannalta. Sinä saat joka hetki pitkin elämääsi
-nähdä, että asia niin on; ja vaikka sinä useammin kuin yhden kerran
-olet kieltänyt kauneuden, niin tiedät sen asian yhtä hyvin kuin ne,
-jotka sydämissään alati kauneutta etsivät. Jos sinä jonain päivänä
-syvästi tunnet kaipaavasi toista olentoa, niin menetkö silloin sen luo,
-joka kauneuden edessä on hymyillyt alhaista hymyä?
-
-Tai menetkö sen luo, joka pään pudistuksella on loukannut jaloa tekoa
-taikka vain puhdasta pyrkimystä. Ehkä kuulut niihin, jotka hänen
-tekonsa hyväksyivätkin; mutta tänä vakavana hetkenä, kun totuus sinun
-ovellesi kolkuttaa, käännyt sinä toisen puoleen, sen joka on osannut
-nöyrtyä ja rakastaa. Sinun sielusi on syvyyksissään langettanut
-tuomionsa; ja se hiljainen ja vääjäämätön tuomio kohoaa ehkä
-kolmenkymmenen vuoden perästä taas pinnalle, opastamaan sinua jonkun
-sisaren luo, joka on enemmän sinua kuin koko sinun oma itsesi, sillä
-hän on ollut lähempänä kauneutta.
-
-Niin vähän tarvitaan edistämään sielun kauneutta. Niin vähällä heräävät
-uinahtaneet enkelit. Ei niitä ehkä tarvitse ollenkaan herättääkään --
-riittää kun ei niitä uneen uuvuteta. Nouseminen ei ehkä vaadikaan
-mitään ponnistuksia, vaan vajoominen. Eikö vaaditakin ponnistusta vain
-ajatellakseenkin jotakin halpamaista meren vaiheilla tai yön kasvojen
-edessä? Ja mikäpä sielu ei tietäisi alati olevansa meren vaiheilla ja
-alati elävänsä ikuisen yön ympäröimänä? Jollemme niin pelkäisi
-kauneutta, niin emme pian enää löytäisi elämästä muuta kuin sitä, sillä
-kaikessa, mitä me näemme, on todellisesti olemassa vain kauneutta.
-Kaikki sielut sen tietävät, kaikki ne ovat valmiina, mutta kaikki ne
-myös salaavat kauneutensa. Jonkun niistä kumminkin täytyy "alkaa".
-Miksi ei uskalleta ruveta siksi joka "alkaa"? Kaikki toiset odottavat
-meidän ympärillämme malttamattomina, niin kuin pienet lapset satulinnan
-edustalla. Ne tunkeilevat kynnykselle, kuiskivat, katselevat raoista,
-mutta eivät uskalla avata ovea. Ne odottavat että joku suuri tulisi
-avaamaan. Mutta sitä suurta tuskin koskaan tulee.
-
-Mitä siis vaaditaan tullakseen siksi suureksi ihmiseksi, jota
-toivotaan? Tuskin mitään. Sielut eivät ole vaateliaita. Kauneutta
-lähentelevä ajatus, jota et sano julki, mutta jota sillä hetkellä
-vaalit, se jo tekee sinut kirkkaaksi kuin läpinäkyvä maljakko. Sielut
-näkevät sen ja ottavat sinut vastaan aivan toisin kuin jos olisit
-ajatellut veljesi pettämistä. Me hämmästymme, kun jotkut sanovat,
-etteivät he ole koskaan tavanneet todellista rumuutta, ja etteivät he
-ole tulleet tietämään mitä on alhainen sielu. Mutta siinä ei ole mitään
-ihmeellistä. He "ovat alkaneet". Kun he itse ovat ensin olleet
-kauniita, ovat he vetäneet puoleensa kaiken ohi kiitäviin kauneuden,
-kuten majakka vetää puoleensa laivat kaikilta näköpiirin ääriltä.
-
-On ihmisiä, jotka esimerkiksi moittivat naisia ajattelematta, että ensi
-kerran kohdatessamme naisen riittää yksi sana, yksi ajatuskin, joka
-kieltää kaiken kauniin ja syvällisen, ainiaaksi myrkyttämään _meidän
-olemuksemme_ hänen sielussaan. Eräs viisas mies sanoi minulle kerran:
-"Omasta puolestani en ole koskaan tavannut naista, joka ei olisi tuonut
-minuun jotain suurta." Hän oli itse ensin suuri, siinä oli hänen
-salaisuutensa. On vain yksi seikka, jota sielu ei koskaan anna anteeksi
-ja se on, kun sitä on pakoitettu näkemään, koskemaan, ottamaan osaa
-rumaan tekoon, sanaan, ajatukseen. Se ei voi antaa semmoista anteeksi,
-sillä se merkitsisi sen oman itsensä kieltämistä. Ja kumminkin: eikö
-olekin useimmista ihmisistä nerokkuus, voima ja taito samaa kuin sielun
-loitontaminen elämästään, kaikkien syvempien pyrkimysten tarkkaa
-syrjäyttämistä. Siten he menettelevät rakkaudessakin ja sen vuoksi
-nainen, joka vielä on lähempänä totuutta, voi tuskin hetkeäkään elää
-todellista elämää heidän kanssansa. Näyttää siltä kuin he pelkäisivät
-olla yhteydessä sielunsa kanssa ja pyrkisivät huolellisesti
-pysyttelemään tuhansien penikulmien päässä sen kauneudesta. Ja
-päinvastoin olisi alituiseen pyrittävä itsestään edelle. Jos tällä
-hetkellä ajattelet tai sanot asioita, jotka ovat liian kauniita
-ollakseen todella omiasi, niin ne ovat sitä jo huomenna, jos tänä
-iltana vaan olet yrittänyt niitä ajatella ja sanoa. Koettakaamme vaan
-olla itseämme kauniimpia; emme me kumminkaan siinä sieluamme voita.
-Hiljaisen ja salatun kauneuden suhteen ei koskaan erehdy. Muuten on
-siitä hetkestä ruveten kun sisäinen lähde täysin kirkkaana pulppuaa
-jotenkin yhdentekevää, erehtyykö joku olento vai ei. Mutta kukapa
-ajattelisikaan tehdä pienintäkään semmoista tekoa, joka ei näy? Ja
-kuitenkin me tässä liikumme alalla, missä kaikki on vaikuttavaa, koska
-kaikki odottaa. Ei ainoakaan portti ole lukossa; tarvitsee vain työntää
-ne auki, ja linna on täynnä vangittuja kuningattaria. Usein riittää
-yksi ainoa sana siivoomaan pois kokonaisia tomuvuoria. Miksi ei rohjeta
-alhaiseen kysymykseen antaa jaloa vastausta? Luuletko, että se jäisi
-täysin huomaamatta tai herättäisi vain hämmästystä? Etkö luule että se
-lähentäisi kahden sielun luonnollista vuoropuhelua? Ei koskaan tiedä
-mitä rohkaisevia tai vapauttavia vaikutuksia sillä on. Vieläpä sekin,
-joka torjuu vastauksen luotaan, vastoin tahtoaankin astuu askeleen omaa
-kauneuttaan kohden. Mikään kauneus ei kuole puhdistamatta jotakin. Ei
-mikään kauneus katoa. Ei tarvitse pelätä sirotella sitä pitkin teitä.
-Se viipyy siinä viikkoja, vuosia, mutta on yhtä liukenematon kuin
-timantti ja vihdoin joku käy siitä ohitse, näkee sen kimmeltävän, ottaa
-sen pois ja poistuu onnellisena. Miksi siis pidättäisit kauniin ja
-ylevän sanan vain siksi, ettet luule toisten sinua ymmärtävän? Miksi
-siis hetkeäkään ehkäisisit korkeamman hyvän syntymistä vain sen vuoksi,
-ettet luule ympäristösi siitä hyötyvän? Miksi tukahuttaisit sielusi
-vaistomaisen pyrkimyksen korkeuksia kohden vain sen tähden, että kuulut
-laakson asukkaihin? Kadottaisiko syvä tunne voimaansa pimeässä? Eikö
-sokealla ole muita välineitä kuin silmät, erottaakseen ne jotka häntä
-rakastavat niistä, jotka häntä eivät rakasta? Onko kauneuden
-olemassaolon ehtona että sitä ymmärretään, ja eikö muuten jokaisessa
-ihmisessä ole jotakin, joka ymmärtää paljon enemmän kuin mitä näyttää
-ymmärtävän, vieläpä enemmän kuin mitä luulee ymmärtävänsä? Korkein
-olento, mitä minun on onnistunut tulla tuntemaan, sanoi minulle eräänä
-päivänä: "En kurjimmallekaan ole koskaan rohjennut antaa rumaa tai
-yhtäkaikkista vastausta." Ja minä huomasin, että tuolla olennolla,
-jonka elämää kauan olen seurannut, oli selittämätön vaikutusvalta
-kaikkein pimeimpiin, suljetuimpiin, sokeimpiin ja kapinallisimpiinkin
-sieluihin. Sillä mikään suu ei voi kertoa sen sielun valtaa, joka
-pyrkii elämään kauneuden ilmapiirissä ja itse on toimivasti,
-aktivisesti, kaunis. Ja eikö muuten tuon toiminnan laadusta riipukin,
-onko elämä kurjaa vai jumalallista?
-
-Jos voisi päästä asioiden ytimeen, voisi hyvinkin tulla huomaamaan,
-että muutamien kauniiden sielujen valta juuri pitääkin toisia hengissä.
-Eikö juuri se käsitys, minkä itse kukin itselleen muodostaa muutamista
-valituista olennoista, olekin ainoa elävä ja vaikuttava siveysoppi?
-Mutta mikä on tuossa käsityksessä valitun ja valitsevan sielun osuus?
-Eikö se kaikki sekoitu hyvin salaperäisellä tavalla, ja eikö tuo
-ihanteellinen siveysoppi tunkeudu syvyyksiin, joita ei kauneimpienkaan
-kirjojen siveysoppi koskaan jaksa saavuttaa? Siinä on vaikutusvalta,
-joka ulottuu niin laajalle, että sen rajoja on vaikea määritellä, ja
-voimanlähde, josta kaikki käymme monta kertaa päivässä janoamme
-sammuttamassa. Eikö pettymys niiden olentojen suhteen, joita olet
-pitänyt täydellisinä ja joita kauneuden valtakunnassa olet rakastanut,
-eikö pettymys heidän suhteensa heti vähennä uskoasi käsitteiden
-suuruuteen yleensä ja ihastustasi niihin?
-
-Ja toisaalta uskon, ettei mikään maan päällä kaunista sielua niin
-luonnollisesti ja niin huomiota herättämättä kuin tieto siitä, että
-jossain lähistöllä on puhdas ja kaunis olento, jota sielu voi rakastaa
-ilman sivuajatuksia. Kun sielu todella on lähestynyt semmoista olentoa,
-lakkaa kauneus olemasta pelkkä kuollut esine, jota vain vieraille
-joskus näytetään; se muuttuu äkkiä valtavaksi elinvoimaksi, jonka
-vaikutus on niin luonnollinen, ettei sitä mikään voi vastustaa. Sen
-tähden sitä on ajateltava; ihminen ei ole yksin; hyvien on oltava
-valveilla.
-
-Puhuttuaan viidennen Enneadinsa VIII kirjassa "älyllisestä -- s.o.
-jumalallisesta -- kauneudesta" lopettaa Plotinos seuraavasti: "Mitä
-meihin tulee, olemme kauniita, kun pysymme itsellemme uskollisina ja
-rumia kun vajoomme omaa luontoamme alemmaksi. Olemme kauniita vielä kun
-tunnemme itsemme ja rumia, kun emme tunne itseämme." Mutta tällöin emme
-saa unohtaa, että olemme joutuneet korkeuksiin, joissa itsemme
-tuntemattomuus ei ole ihan samaa kuin ettemme tiedä mitä meissä
-tapahtuu, milloin olemme rakastuneita tai mustasukkaisia, kainoja tai
-kateita, onnellisia tai onnettomia. Ellei siellä tunne itseään, ei myös
-tunne sitä jumalallista, mitä ihmisissä tapahtuu. Olemme rumia kun
-etenemme niistä jumalista, jotka asuvat meissä, ja me kaunistumme
-sikäli kuin opimme ne tuntemaan. Emme kuitenkaan löydä mitään
-jumalallista toisissa, ennenkuin olemme heille osoittaneet jumalallisen
-itsessämme. Yhden jumalista on annettava toisille merkki ja kaikki
-jumalat vastaavat pienimpäänkin viittaukseen. Ei voi liian usein
-todistaa, että tarvitaan vain aivan pienoinen rako, josta taivaallinen
-kirkkaus tunkeutuu sieluun ja saa sen lähteet pulppuamaan. Kaikki
-maljat ojentuvat tuntematonta lähdettä kohden, ja me olemme joutuneet
-paikkaan, jossa on vain kauniita ajatuksia.
-
-Jos voisi enkeliltä kysyä mitä meidän sielumme tekevät pimeydessä,
-vastaisi se varmaankin, vuosikausia katseltuaan kauas ohi sen, mitä se
-ihmisten silmissä näyttää tekevän: "Ne muuttavat kauneudeksi kaikki
-pikku seikat mitä niille annetaan." Ihmissielu on todellakin
-harvinaisen rohkea! Se tyytyy koko yön työskentelemään siinä
-pimeydessä, johon useimmat meistä sen hylkäävät ja jossa sitä ei kukaan
-puhuttele. Siellä se tekee voitavansa valittamatta, koettaen niistä
-kivistä, joita sinne heitetään, löytää niissä ehkä piilevän ikuisen
-valon siemenen. Ja kesken työtänsä se odottaa hetkeä, jolloin voisi
-näyttää vaivalla kokoamansa aarteet siskolle, jota enin rakastaa tai
-joka sattumalta on lähimpänä. Mutta on miljoonia elämäntapauksia,
-joissa ei mikään sisko saavu luo ja joissa elämä on tehnyt sielun niin
-araksi, että se kulkee tietänsä sanatonna ja saamatta kertaakaan
-koristautua yksinkertaisen kruununsa vaatimattomilla helyillä.
-
-Ja kaikesta huolimatta se näkymättömässä taivaassaan valvoo kaikkea. Se
-varoittaa, rakastaa, ihailee, vetää puoleensa ja työntää luotaan.
-Jokainen uusi tapaus saa sen nousemaan pinnalle odottamaan, että se
-jälleen syöstäisiin alas, koska sitä pidetään vaivaloisena ja hupsuna.
-Se harhailee kuin Kassandra Atridien pylvästöissä. Siellä se
-lakkaamatta lausuu sanoja, joiden totuuskin on vain pimeyttä ja joita
-ei kukaan kuule. Jos kohotamme katseemme, odottaa se päivän sädettä tai
-tähden tuiketta, muodostaakseen siitä ajatuksen tai ainakin
-itsetiedottoman ja puhtaan pyrkimyksen. Ja elleivät silmämme mitään
-kerro, osaa sielu muuttaa poloisen pettymyksensä joksikin sanoin
-kuvaamattomaksi, jonka se kätkee kuolemaan saakka. Jos rakastamme, niin
-se juopuu valosta suljetun oven takana, eikä odotellessaankaan kadota
-yhtään hetkeä; ja valo, joka raoista tunkeutuu, tulee sille hyvyydeksi,
-kauneudeksi tai totuudeksi. Mutta ellei porttia avata, ja (monessako
-elämässä sitä avataan?) palaa sielu vankilaansa ja sen murheesta
-muodostuu ehkä totuus, joka on kaikkia muita ylevämpi, sillä tämä on
-käsittämättömien muutosten valtakunta; eikä sekään, mikä ei ole
-syntynyt oven tällä puolella, joudu silti hukkaan, vaikkei se pääsekään
-yhtymään tähän elämään...
-
-Sanoin äsken, että sielu muuttaa kauneudeksi kaikki saamansa
-pikkuseikat. Kuta enemmän asiaa ajattelee, sitä selvemmältä tuntuu,
-ettei sillä suorastaan ole muuta olemisen oikeutustakaan ja että koko
-sen toiminta on kohdistettu kokoomaan meidän syvimpäämme sanoin
-kuvaamatonta kauneusaarretta. Eiköhän kaikki aivan luonnollisesti
-muuttuisi kauneudeksi, ellemme alinomaan häiritsisi sielumme uutteraa
-askartelua! Eikö itse pahakin ole kallisarvoista, sitten kun sielu
-siitä on löytänyt katumuksen syvän timantin? Eivätkö ne vääryydet,
-joita olet tehnyt ja kyyneleet, jotka olet saanut vuotamaan, lopulta
-muutu sielussasi valoksi ja rakkaudeksi? Oletko koskaan itsessäsi
-huomannut tämän puhdistavien liekkien valtakunnan? Tänään on sinulle
-tehty suurta vääryyttä: eleet olivat pikkumaisia, teko oli alhainen ja
-surullinen ja sinä itkit sen rumuutta. Mutta silmäile vaan jonkun
-vuoden kuluttua sieluusi ja sano sitten, etkö tämän teon muistossa
-huomaa jotain, joka jo on ajatusta puhtaampaa, jotain outoa
-nimittämätöntä voimaa, joka ei kuulu tämän maailman tavallisiin
-voimiin, jotain lähteensilmää "toisesta maailmasta", josta voit sen
-ehtymättä ammentaa viimeiseen hetkeesi saakka. Ja kumminkaan sinä et
-ole auttanut tuota väsymätöntä kuningatarta; ajatellessasi aivan
-toista, on tuo teko sinun tietämättäsi puhdistunut olemuksesi
-hiljaisuudessa ja lisännyt vettä siihen kauneuden ja totuuden
-altaaseen, joka ei aaltoile kuten totisten ja kauniiden ajatusten
-matalampi allas, vaan on ainiaaksi suojattuna elämän tuulilta.
-
-"Ei ole ainoatakaan tekoa eikä tapausta meidän elämässämme", sanoo
-Emerson, "joka ei ennemmin tai myöhemmin menettäisi hidasta, raskasta
-muotoansa ja joka ei yllättäisi meitä lennähtämällä meidän olemuksemme
-syvimmästä taivaan korkeuteen". Tämä on syvempi totuus kuin Emerson
-ehkä aavistikaan, sillä mitä kauemmaksi näillä aloilla pääsee, sitä
-jumalallisempia ilmapiirejä avautuu.
-
-Kukaan ei tarkoin tiedä, mitä tämä meitä ympäröivien sielujen hiljainen
-toiminta oikein on. Olet lausunut ylevän sanan jollekin olennolle, joka
-ei sitä käsittänyt. Luulit sen joutuneen hukkaan, etkä enää sitä
-ajatellut. Mutta eräänä päivänä se sattumalta sukeltaakin esiin
-suunnattomasti muuttuneena, ja tulevat näkyviin ne odottamattomat
-hedelmät, joita se on pimeässä kantanut; sitten taas kaikki palaa
-takaisin äänettömyyteen. Mutta mitäpä siitä? On kumminkin käynyt ilmi,
-ettei sielussa mikään joudu hukkaan ja että pienimmilläkin sieluilla on
-kirkkaat hetkensä. Siinä ei voi erehtyä: onnettomimmilla ja
-köyhimmilläkin on olemuksensa pohjalla kauneusaarre, jota he eivät voi
-hävittää. On vain opittava siitä ammentamaan. Kauneuden pitää tulla
-jokapäiväiseksi juhlaksi eikä jäädä elämän satunnaisuudeksi. Ei ole
-vaikea päästä niiden joukkoon, "joiden silmät näkevät kukkien peittämän
-maan ja tähtikirkkaan taivaan suurin piirtein eikä vain pienin osin",
-ja tarkoitan tässä pysyvämpiä ja puhtaampia kukkia ja taivaita kuin
-näkyväiset ovat. On tuhansia johteita, joita myöten meidän sielumme
-kauneus pääsee kohoamaan ajatukseemme. Ennen muita on meillä rakkauden
-suuri ihmeellinen pääjohde.
-
-Eikö rakkaudessa ole sielulle tarjona kaikkein puhtaimmat kauneuden
-alkuvoimat? On olentoja, jotka siten rakastavat toisiaan kauneudessa.
-Kun siten rakastaa, lakkaa vähitellen tuntemasta mitään rumaa, ei enää
-näe kaikkea pientä, vaan huomaa halvimmissakin sieluissa niiden
-raikkauden ja neitseellisyyden. Kun siten rakastaa, ei tunne edes
-anteeksiannon tarvetta. Kun siten rakastaa, ei enää voi salata mitään,
-sillä ei enää löydy mitään, jota ei aina läsnäoleva sielu muuttaisi
-kauneudeksi. Kun siten rakastaa, näkee pahan vain lisätäkseen
-suvaitsevaisuuttaan ja oppiakseen, että syntistä ei ole sekoitettava
-hänen syntiinsä. Kun siten rakastaa, saattaa kaikki läheisensä
-kohoamaan korkeuksiin, joilta eivät voi pudota ja joilta ruma teko
-putoaisi niin ylhäältä, että siitä alas tullessaan vastoin lähtöäänkin
-eroaisi sen timanttisielu. Kun siten rakastaa, muuttaa tietämättään
-lakkaamattomiksi liikkeiksi kaikki pienimmätkin aikeet, mitkä
-ympärillämme heräävät. Kun siten rakastaa, kutsuu rakkauden juhliin
-kaiken kauniin, mikä liikkuu maan päällä, taivaissa ja sielussa. Kun
-siten rakastaa, on toisen olennon edessä samanlaisena kuin Jumalan
-edessä ja kutsuu pienimmälläkin viittauksella esiin sielunsa kaikkine
-aarteilleen. Silloin ei tarvita kuolemaa, onnettomuuksia eikä kyyneliä
-sielua paljastamaan; hymykin jo riittää. Kun siten rakastaa, huomaa
-onnessakin totuuden yhtä syvästi kuin muutamat sankarit suurien tuskien
-valossa. Kun siten rakastaa, ei eroita toisistaan kauneutta, joka
-muuttuu rakkaudeksi, ja rakkautta, joka muuttuu kauneudeksi, eikä
-tiedä, missä tähden tuike päättyy ja yhteisen ajatuksen suutelo alkaa.
-Kun siten rakastaa, tulee niin lähelle Jumalaa, että enkelit ottavat
-meidät haltuunsa. Kun siten rakastaa, kaunistaa yhdessä toisen kanssa
-samaa sielua, josta siten vähitellen tulee Swedenborgin _angelus
-unicus_, enkeli, jolla on kaksi sielua yhteen sulautuneina. Kun siten
-rakastaa, huomaa joka päivä jotain uutta kaunista tuossa salaperäisessä
-enkelissä, joka kulkee kohti yhä elävämpää ja korkeampaa hyvyyttä. --
-Sillä kuolluttakin hyvyyttä on, ja sen muodostaa vain menneisyys, mutta
-todellinen rakkaus tekee menneisyyden tehottomaksi ja luo tullessaan
-loppumattoman tulevaisuuden täynnä hyvyyttä, ilman tuskia ja
-kyyneleitä. Kun siten rakastaa, vapauttaa sielunsa ja tulee yhtä
-kauniiksi kuin vapautettu sielu. "Ellet sen liikutuksen valtaamana,
-minkä tämän näytelmän täytyy sinussa herättää", sanoo näistä puhuessaan
-Plotinos, joka kaikista tuntemistani ajattelijoista on päässyt
-lähimmäksi jumaluutta, "ellet sen liikutuksen valtaamana ääneen
-julista, että se on kaunista ja ellet sinä, omaan sisimpääsi
-katsoessasi tunne tämän kauneuden suloa, silloin etsit turhaan siinä
-mielentilassa jumalallista kauneutta; sillä sinä etsit sitä silloin
-vain ruman ja tahratun avulla. Siinä syy, miksi tämä keskustelu ei
-kohdistu kaikkiin ihmisiin. Mutta jos olet itsessäsi havainnut
-kauneuden, niin nouse silloin muistuttamaan jumalallisesta
-kauneudesta..."
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Köyhäin aarteet, by Maurice Maeterlinck
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KÖYHÄIN AARTEET ***
-
-***** This file should be named 54390-8.txt or 54390-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/4/3/9/54390/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/54390-8.zip b/old/54390-8.zip
deleted file mode 100644
index a082f61..0000000
--- a/old/54390-8.zip
+++ /dev/null