diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 23:45:59 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 23:45:59 -0800 |
| commit | 31e92b2a87a9e6a9c53acee5932f06e9e4cc3385 (patch) | |
| tree | e726f07d7f1f1316f8fc844527e4a591fa5e1b34 | |
| parent | cfb83d182f857fc3ef272983881a79f717be3c2c (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54385-8.txt | 14761 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54385-8.zip | bin | 280213 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 14761 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6347def --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54385 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54385) diff --git a/old/54385-8.txt b/old/54385-8.txt deleted file mode 100644 index ec43fc9..0000000 --- a/old/54385-8.txt +++ /dev/null @@ -1,14761 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Pyhä viha, by Ilmari Kianto - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Pyhä viha - Romaani - -Author: Ilmari Kianto - -Release Date: March 18, 2017 [EBook #54385] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PYHÄ VIHA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -PYHÄ VIHA - -Romaani - - -Kirj. - -ILMARI KIANTO - - - - - -Helsingissä, -Vihtori Kosonen, kustantaja, -1908. - - - - - - - "Voi teitä, te Phariseukset! jotka rakastatte ylimmäisiä - istuimia synagogissa ja tervehdyksiä turulla. Voi teitä, - te kirjanoppineet ja Phariseukset, te ulkokullatut, - sillä te olette niinkuin peitetyt haudat, joiden päällä - ihmiset tietämättä käyvät!" - - - - -POHJAMUDAT. - - -Kaukana kolkossa korpimaassa, itkettävän-ikävien, soiluvien soiden -ja pikkuvaltavien, mustansinertävien ylänteiden karkeissa helmoissa -nukkuu ammoisista ajoin Kurjalan avara pitäjä, Suomen surunkuuluisa -korvenkukka. - -Ei kuulu sinne suurmailman edistyshumina, ei särje siellä konsanaan -korvia valtion rautaisten syöttiläsorhien kimakka hirnunta, ei -kiljahtele sen syvillä vesillä yhtiöiden höyrylaiva, eikä sen -harvalukuisilla keskitekoisilla maanteillä liioin ritaja edes -kärrynpyörä. Ryteikkö korpi siellä vain ikuista huminaansa veisaa -ja suurten selkosten pienillä lehmänpoluilla viheltelee metsän -nelijalkainen kuningas -- karhu, jota vanha kansa ikäänkuin -ihmeitätekevää jumalaa pelkää ja aivankuin pahaa henkeä palvelee, -rohkenematta petoa oikealla nimellään nimittää. Mustat aallot sen -lukuisilla järvillä murisevat yksitotisia joikujaan, joissa ikäänkuin -kohajaa hämäriä tarinoita kalastajalappalaisten kaukaisilta ajoilta, -mutta joskus tätä vesien yksitoikkoisuutta vilkastuttaa tavattoman -pitkän venheen harvatahtinen aironloiske ja tervajätkän synkeä kirous -vastatuulta kiskoessaan peninkulmaisilla taipaleilla. Karirikkaiden, -orjantappura-rantaisten koskien ikuinen pauhu suopi sekin vain -raskasta mielenvaihtelua sille, joka Kurjalan pitkiä jokia myöten -alas jonnekkin matkustelee. Samankaltaisen melankoolisen vaihdenäyn -tarjoovat metsien vaeltajalle erämaan sadat pienet lammet, jotka kuni -suuret, mustankiiluvat aaveensilmät tuijottavat ruostekeltaisten -rämeiden keskessä ja joiden rautapohjainen syvyys upottaa jokaisen, -sekä onkimiehen että laidunelukan, joka kesänhelteessä niihin -kaahlailemaan uskaltaa. - -Suven ihmevaloisa seutu! talven säkkipimeä maa! - -Mutta harvoin täällä kesän valovuorokausinakaan aurinko armahtaen -paistaa, vaan lyijynraskaat pilvet alati vyöryvät taivaan harmailla -holvikaarilla ja pursuttavat maille lakkaamatonta sadetta, joka -vuodestavuoteen synkistää korvenraatajain mieltä. Jos jolloin -paistaakin kuumasti Jumalan kirkas päivyt, niin ukkosenkuuron edellä -vain noin paistaa -- ja kohta taas kaikki peittyy vesikkotuuleen ja -märkyyteen. - -Talvi siinä seudussa on pitkä ja tuiskuinen, ja pimeät puhteet -pärevalkean ja huonostivalaisevien saunatuijujen himmeässä -hohteessa sydäntävihlaisevasti ikävät, uneliaat ja ikäänkuin -laiskuuteen vajottavat, mutta tälle talvielämälle antavat ehkä -jonkunverran eloisuutta markkinoilta palaavien hevosukkojen -karjahdukset tulipalopakkasessa sekä poromiehet, jotka peuroillansa -ja pulkillansa ajaa karahuttelevat hiljaisten lumivaarojen väliä, -lakkaamatta hihkuen sarvekkaille ajokkailleen, jotka omaksi -hauskuudekseen parhailleen juonittelevat paiskaten ajajansa milloin -pahki petäjänkylkeen, milloin lennättäen hänet terveydeksi talojen -veräjänpielten seipäisiin. - -Kevätkin siellä usein on kalsea, epätoivoinen, lupaamaton, ja -järvenjäät usein sulavat vasta kesäkuun tultua, ja muistavatpa vanhat -ihmiset vielä senkin kevään, jolloin juhannuskirkolle rahvas saapui -pitkin hevosenkantavia järvenjäitä. Nuorille miehille siellä kevät -sentään on ihanakin aika, sillä silloinpa metsot koppelokiimassaan -somimmin soivat korvessa ja kaikki luojan metsäkarja kuhertelee -hurjissa siitinleikeissään, ja joka yö joku metsän kuningaslintu -pudota moksahtaa naavaisen kuusen latvasta, tarkan luodin lävistämänä -soitimessa. Ei siellä herrojen keksimiä metsästyslakeja pyhänä osata -pitää, ja onpa sattunut tapauksia että vallesmannille jossakin -talonpahasessa emäntä kaikessa ystävyydessään on tarjonnut ravinnoksi -"viimeyön viljaa." - -Syksy siellä toisinaan on kirkas ja paisteinen, ja koivikkojen -varisevat lehdet välkkyvät kuin kullanvipaleet mustia rantakiviä -vastaan, ja jos on halla tai muu turmio maaviljat raiskannut, niin -nuottapa kahden venheväen soutamana joskus rikkaat muikkuapajat antaa -ja hyvälle maistuu silloin tuores kalakeitto syysiltaisen nuotion -loisteessa värisevän-autiolla rannalla. Mutta usein on syksykin -sateinen ja pitkällevenyvä, sanoinselittämättömästi ikävät ovat -silloin päivät ja yöt kuni loppumaton harmaa vaate, joka kietoo -märkiin rääsyihinsä kaikki mitä maailmassa on, maat ja vedet, ihmiset -ja talot. - - * * * * * - -Tällainen jylhä ja silittämätön on luonto Kurjalan kaukopitäjässä, -joka vuosisatoja on uinunut yksiksensä raakojen rämeittensä ja -karujen vaarojensa sylissä. - -Mutta vielä jylhempi, jäyhempi kuin luonto, jossa sen rakastaja -sentään aina löytää omituista viehätystä, on Kurjalan pitäjän rahvas, -se Suomen kansan nurkkaryhmä, joka ylänteillä asuu. - -Sen kansaryhmän elämänhistoriata ei kukaan oppinut vielä tähän -päivään saakka ole osannut kirjoittaa eikä ole koskaan osaavakaan -sitä kynällä piirtää, sillä sen muinaiset vaiheet peittyvät -siihen ikuiseen satujen hämärään, johon Suomen suurinten salojen -asutuskertomus ainiaaksi on peittynyt. Kyllä oppineiden painattama -historia ikäänkuin pikkusormellaan viittailee johonkin kreivinaikaan, -jolloin voi laskea Kurjalankin seuduissa ihmiselämän virinneen, mutta -se nyt on ainoastaan otaksuma, eikä kukaan varmasti tiedä, milloin -tai millä rannalla ensimmäinen ihmisten sytyttämä nuotio on savunsa -taivasta kohden työntänyt. Tulivatko Kurjalan kansan esi-isät idästä -vai lännestä vai etelästä ja pakeniko joku ikivanha lappalaisheimo -silloin häiriytyneenä yhä pohjoisempaan tai saiko ehkä raukka -surmansa Kurjalan kalaisilla rannoilla, siitä kaikesta ei historia -mitään hiisku. Lappalaishautojen hahmot järvien asumattomilla -saarilla, merenrantalaisten kesäkalastajain jälkeensä-jättämät -valehaudat, maasta sillointällöin löydetyt Ruotsinvallan aikuiset -rahakolikot ja venäläismiekat, ahtaiden salmien rannoilla törröttävät -vallitusrauniot ja vihojen aikuiset kuulareikäiset aitanovet -vuosilukuineen -- panevat meidät aavistamaan vain satunnaisuuksia, -joiden nojalla voi johonkin oikeaan osua, mutta yhtähyvin myös -harhaan päätellä ja lyödä tutkijakirveensä auttamattomasti kiveen. - -Kurjalan kansan sisäistä elämäntarinaa eivät siis paljoa valaise -rauniokivet eivätkä pyssynkuulien reijät aitanovissa -- sitä eivät -paljoa valaise mitkään ulkonaiset muistomerkit, jos sellaisia joskus -tavattaneekin. Sillä onpa se korpeen ammoisina aikoina paenneen, -ikuisesti korpeen vannoutuneen kansanheimon jäyhä elämäntarina, -mailmalta syvästi kätketty. - -Mikä mahti ja mikä voima sen heimon korpeen tuomitsi, miksi onkaan -sen pakko ollut korpeen salautua ja korvessa elää polvesta polveen -ja ehkä korpeen kerran kuollakkin? Mikä ilmiö se Suomen kansan -sielussa lieneekin, joka vuosisatoja on pakottanut talonpojan -asumaan erillään mailmasta omassa kaukaisessa karsinassaan? Mikä, -niin mikä? Kuka uskaltaisi sitä sanoa? Kukapa uskaltaisi sanoa: -se on ollut viha herroja vastaan, maan valtijaita ja sivistyneitä -vastaan? Viha kaikkea sitä vastaan, mikä käskee ja pakottaa, komentaa -ja kouristaa ja aina vain ottaa, mutta itse ei mitään anna tai jos -antaa -- antaa leivän asemesta kiven. Viha ja epäluulo kuninkaallisia -käskynhaltijoita vastaan, jotka riistivät metsänantimet ja pellon -hedelmät ja hevoset ja kauneimmat tyttäret ja parhaat pojat -sotatanterille, kun kuninkaat ja keisarit milloin sattuivat vallasta -riitaantumaan? Sepä se ehkä Kurjalan kansan esi-isätkin korpeen oli -ajanut -- tämä epäluulo ja pelko ja omistusoikeuden viha. Tosin -siihen lienee yhtynyt omakin luontainen mielihalu: vapauden rakkaus, -ikuisen rauhan himo, koskemattomuuden avara kaipaus. - -"Sinne kohajavaan korpeen paetkaamme niin kauvas ettei kuninkaan -kirjat ilmoisna ikinä kuulu eivätkä käskynhaltijainsa kapulat kuuna -kullan valkeana kolaja. Siellä on hyvä olla, siellä. Sinne eivät -herrat konsana osaja!" - -Näin ne ehkä ajattelivat esi-isät ja samosivat kuin kontiot salojen -halki, kauvas, kauvas. Ja tulivat ja asuivat jylhillä mailla ja -autioilla vesillä ja kotansa pystyttivät, metsäsaunansa rakensivat, -keittelivät kalojaan, ammuskelivat jousella metsänotuksiaan ja -polttelivat hulmahtelevia halmeitaan... Ja tuntui hyvälle olla, -helpolle hengittää -- kaukana herroista. - -Sukupolvi sukupolven jälkeen asui siellä ja nautti korven rauhaa, ja -vanhat kaatuivat levollisesti kuni ikäloppu-hongat saloilla, mutta -nuoria voimia työntyi alati sijaan ja koko korven heimo toivoi näin -saavansa elää iankaikkisesta iankaikkiseen -- metsäihmisinä syrjässä. - -Mutta jopa vihdoin, lastenlasten aikana, osuivat sinnekkin -herrat, ne maan valtiaat. Tuli ruhtinas, tuli piispa, ja nimensä -piirsivät salmiin ja saariin ja outojen järvien rantoihin. Suuresti -ihmettelivät korven villit asukkaat näiden herrojen ilmestystä -erämaahan, ja kauhu ja kunnioitus yhtähaavaa valtasi heidät. Sillä -nämät herrat olivat kuin väkevät karhut, jotka puhuivat ihmisten -kielillä taikka olivat ne niinkuin ylönluonnolliset olennot, jotka -haastoivat kuin uusien jumalien lähettiläät, ystävällisesti, -mahtavasti, ja heidän kielensä viileskelivät korven asukkaiden -sieluja aivankuin kaksiteräiset miekat... - -Korven lapset, joiden silmä ei ennen ollut herroja nähnyt, joiden -korva ei ennen ollut herrojen kieliä kuullut; nämät korven lapset, -joiden isien-isät ammoin olivat kuolleet -- hepä vastaanottivat -herrat pyhästi väristen, hepä kilvan soutelivat heidät venheissänsä -yli järvien selkien, alas ja ylös kuohuvia koskia. Ruhtinas ruplansa -viskasi, piispa taalarinsa tarjosi, ja korven villi irvisteli ja -kumarsi -- eikä tiennyt polo, että se oli _raha_, joka ensikerran -korvessa vilahti _nahan_ asemesta. - -Ja katso! Silloin herra myös keskusteli talonpojan kanssa näin: -"Minä olen Jumalan lähettämä sinua korpeen eksynyttä lammasta -pelastamaan. En minä sinua häädä pois paratiisistasi, jonkas -korvessa löytänyt olet, vaan kiellän minä sinua yksiksesi paratiisin -metsiä viljelemästä, sillä ne ovat meidän ja kristittyjen Jumalan. -Savupirttisi ja kotasi, jotkas rakentanut olet, saat sinä hallita -sekä pellontilkkua niin paljon kuin elääksesi tarvitset. Mutta puolet -kaikista tuloistasi vaatii tästälähtien Ruotsin valtakunnan kuningas -ja kristittyjen Jumala." - -Ja ruhtinas meni matkoihinsa -- piispa meni matkoihinsa -- ja korven -heimo ihmetteli kaikkea suu ammollaan eikä kotvaan aikaan mielessänsä -oivaltanut, mitä tapahtuman piti. Sillä ainoastaan heidän isotisänsä -olivat nähneet herroja kasvoista kasvoihin, vaan lapsenlapset eivät -herroja tunteneet. - -Mutta ruhtinaan ja piispan mentyä, katso: kohta saapui korven -rantamille mies, joka itseään papiksi nimitti. Hän se korven heimon -ympärillensä kokosi ja näin pakisi: "Minä olen sielunpaimenenne, -rakentakaat teillenne kirkko, jossa syntinne anteeksiannetaan. Sillä -teidän sielunne ovat hirveässä kadotuksessa ja te olette kurjia -pakanoita, jotka palvelette vääriä jumalia. Rakentakaat kirkko!" - -Mutta eivät kaikki korven asukkaat tietäneet, mikä _kirkko_ oli, -eivätkä useimmat älynneet, mikä oli _synti_, josta pappi porasi -eikä moni edes ymmärtänyt, mikä mies oli itse _pappi_, joka -ilmestynyt oli. Mutta kaikki sentään tajusivat että heidän keskessään -seisoi _herra_, joka pyrki heidän omaksi herrakseen ja joka tiesi -ihmeellisiä asioita kuninkaista ja keisareista ja uusista jumalista, -jollaisia ei kuuna kullan valkeana oltu erämaassa nähty. Ja korven -metsistyneitä lapsia tämä kaikki uteliaasti huvitti. - -"Oma herra ja uusi Jumala!" Ja he suostuivat rakentamaan temppelin, -jossa heidän sielunsa pelastuisi _helvetistä_, kuten pappi sen oli -luvannut. Seitsemän vuotta ja seitsemän vuorokautta kesti sen kirkon -rakentamista ja tehtiin se kumisevista korven hongista, Hornanniemen -pisimmistä puista. Katso: siitä tuli sangen kammottava komeus, kuten -tarkoitus olikin. Sen altaritaulussa näkyi mies, joka suinpäin -syöksyi alas helvettiin ja verisiä sääriä vilahteli korkealla ilmassa -ja irvistävä pääkallo ristinpuun alla tuntui ikäänkuin levittävän -mädän löyhkää ympärilleen. Mutta itse ristinpuussa kiemurteli se uusi -jumala, josta jo pappi oli ihmeitä kertonut... - -Ja koska tämän uuden Jumalan temppelin malmikello ensikerran kalahti -yli juhannuskirkkaiden vesien ja hornanhonkainen tapuli hirveästi -ryskyi, huojui ja humisi, aivankuin olisi se ollut täynnänsä -toinen-toisiaan vastaan tappelevia henkiä, niin peljästyneenä kuni -Sinain pitkäisenjylinätä lankesi korven kansa polvillensa temppelin -juurelle -- ja antautui sieluinensa papille. Sillä ylen mahtavasti -saarnasi pappi ja ylen väkevästi väriä käyttäen kuvaili hän taivaan -ihmeellisiä iloja ja helvetin kammottavia tulijärviä, eikä yksikään -suu taitanut niin puhua kuin tämä pappi. - -Silloin moni sielu iäkseen luopui Väinämöisen luonnonuskosta ja -rupesi kunnioittaen pelkäämään pappien ja piispain ja ruhtinasten -Jumalaa, joka korven pakanajoukollekkin armojansa taritsi. - -Ja surkea ulvonta kuni villipedon, jonka metsästäjä haavoitettuaan on -kiinnisaamaisillaan, kuului sinä päivänä Kurjalan rannoilta, Kurjalan -uuden kirkon juurelta. - -Sinä päivänä vasta sai korpi _Kurjalan_ seurakunnan virallisen nimen -syystä siitä, että sieluntila siellä papin mielestä oli peräti -kurja... - -Mutta kun tuo kammottavanpyhä mielenliikutus kansassa hiukan oli -asettunut ja herran temppeli virkaansa vihitty, silloin pakisi vielä -pappi: "Rakkaat seurakuntalaiset! Kirkko on nyt valmis ja isä Jumala -on sen huostaansa ottanut, mutta hänen paimenensa majaa ei vielä ole --- pappilata ei vielä ole. Ruotsin, Göthan ja Wenden kuningas tahtoo -myös että pappila rakennetaan." - -Napisematta taipui ristitty kansa. Pappila päätettiin rakennettavaksi -komeimmalle vaaralle, mikä Kurjajärven rannoilla kohoaa. Pappilan -paikaksi valittiin Kontiovaara, jonka huipulla jo entuudestaan -seisoi Tappara nimisen korvenraatajan savupirtti. Sanoivat silloin -papin ystävät Tapparalle: "Anna sinä, Turso, pihasi pyhälle -miehelle, niin me annamme sinulle toisen tanhuan ja muutamme -kapistuksesi." Mutta eipä Kontiovaaran isäntä tahtonutkaan -asuinpaikastansa hevillä luopua. Silloin pappi väkisten valtasi -asuinsijansa ja kristillinen seurakunta rakensi hänelle pappilan. -Mutta Tapparaan ei ollut herranhenki aivan syvälle iskenyt, vaan -mies hautoi mielessänsä kostoa papille. Ja eräänä talviyönä hän -raastoi papin ulos pihastansa, raahasi metsään tahtoen surmata. -Sanotaanpa että kirkonkellot silloin itsestänsä alkoivat soimaan -niin että papin ystävät ehättivät pelastamaan sielunpaimenensa -ihmispedon kynsistä. Mutta Tapparan tuomitsi armollinen esivalta -hopeataalari-sakkoihin sekä lisäksi istumaan linnaa Kristuksen -palvelijan pahoinpitelemisestä. - -Siitä lähtien sai pappi Kurjalan rannoilla rauhan ja alkoi elää -ja siittää poikia ja tyttäriä sekä saarnata oikeauskoista oppia -syntisille -- kerran viikossa. Mutta katso: papin perässä oli korpeen -kiiruhtanut myös kuninkaallinen järjestysmies, ja hänpä nyt yksissä -papin kanssa ryhtyi hallitsemaan kansaa ja sille esivallan laatimia -lakeja opettamaan. Ja aivankuin suuren taikurin voimasta ilmestyi -kruunun-asetuksia mannuista ja metsistä, niityistä ja pelloista -ynnä viinanpoltosta, jota Ruotsin kuningas lämpimästi suositteli, -koskapa viina teki iloisiksi sekä ihmiset että jumalat, kuten -sanassa sanottiin. Ja siihen aikaan joivat herrat ja talonpojat -yhdessä viinaa, vaikka kirkossa istuivatkin eri penkeissä. Pappi -parhain oli herroista! Pappi voiteli syntisten sisälmyksiä -viinalla, mutta sieluja hän pyyhkieli vuoroin helvetin tulikivellä, -vuoroin paratiisin palssamiöljyllä. Vuosi-vuodelta tämä kansa suli -pappeuteen, siihen oikeaan autuuden uskoon, jota kuninkaan käskystä -valtakunnan kaikissa kirkoissa saarnattiin. - - * * * * * - -Mutta kun keisarien aika koitti, ja mannut ja maat ja vehmaimmat -metsät korkeain herrain käskystä ja kristittyjen Jumalan pyhässä -nimessä olivat kansalta poisotetut sekä säilytetyt kruunulle ynnä -virkamiehille, katso: silloin kävi raskas humaus korvenkansan ylitse -ja heidän sieluissansa värähti kummallinen epäluulo ja katkeruus, -joka vuosisatoja oli salassa kytenyt esi-isiltä periytyneenä -veressä. Ja vihan villi hiilos alkoi viskellä kipunoita ilmaan, ja -partasuu-uroot kynsiskelivät korvallisiaan sekä kysyivät toisiltaan: -käyköhän kaikki oikein? -- "Oikein!" vastasi korven kaiku. Mutta -puhdasoppinen pappi oli vainunnut korvenkansan salaisen napinan ja -hänpä nyt kiiruhti herrantemppelin korkealle huhmarelle petkelettänsä -jyskyttämään: Kaikki esivallan määräykset tulevat isästä Jumalasta, -niitä ei arvostella sovi. Nöyrryttäkää sydämmenne, tutkikaa -munaskuunne, tunnustakaa syntinne. Minä vaivainen, viheliäinen -syntinen, joka synnissä siinnyt ja siitetty olen, tunnustan j.n.e. -Helposti saikin seurakunnan hyvä paimen laumansa asettumaan ennenkuin -tämä oli oikein edes ajatella rohjennut... - -Kului vuosia, sikisi lapsia korven kansalle, kuoli vanhoja ja -vaivaisia... - -Mistä huokaus? mistä hiljainen, haikea hyminä taas korvessa? - -Kurjalan seurakunta, jolle opetettu oli että maat ovat herrain, -taivas talonpoikain, rupesi vuosi-vuodelta surkastumaan, köyhtymään, -ikäänkuin kyllästymään omaan elämäänsä; ja vaikka toisia -tyydyttikin Jumalan ihmeellinen järjestys, niin eipä se toisia -tyydyttänytkään, ja ainoastaan pitkällinen tottumus piti kansaa -aisoissa, esivallallisessa järjestyksessä. Mutta hätä yhä kasvoi sitä -myöten kuin uusia lapsia sikisi kuntaan ja pappi niille kaikille -oli kirjoittanut valtakirjat jumalanvaltakuntaan. Se kyllä olikin -erinomainen asia että isä Jumala erityisesti kuului rakastavan -aivan alastomiakin lapsia, mutta aprikoimaan sentään pani, miksi -ei hän, joka kuului olevan kaikkien herrojen herra, toimittanut -lapsirievuille tarpeeksi vaatteita, kylliksi ravintoa? Hätä kuitenkin -keinot keksi, joskohta hätäkeinot. Osa seurakuntalaisia rupesi näet -vuosittain pakenemaan Suureen Länteen -- ja sinne useimmat iäkseen -jäivät -- osa siirtyi muihin maakuntiin leipäänsä ansaitakseen -otsansa hiessä, muutamat samosivat Ruijan rannoille kalastelemaan, -muutamat painuivat rajantakaisen Karjalan piilopirtteihin. Ilmestyipä -joskus sellainenkin urho, joka hankki itselleen vapaan matkapassin -salaperäiseen Siperiaan. - -Mutta nekin, jotka kotipitäjäänsä jäivät korpitilkkujansa kuokkimaan, -tervahautojansa polttamaan, näyttivät asettuvan kovin tyytymättömiksi -elämäänsä, alati hautoen sieluissansa repäiseviä hylkäämistuumia. -Ei ollut kenelläkään hyvä oltava! Jos mihin koski, mitä yritti -- -aina siinä olivat herrat komentamassa, määräämässä, sakottamassa ja -verottamassa. - -"Perkele!" - -Tämä ikivanha, muinen valtava ja kunnioitettu Jumalan nimitys, -joka historiantakaisina aikoina oli siepattu joltakin muulta -kansalta, otettiin taas käytäntöön -- se putkahti kuni vihanta -taimi pohjaanpalaneen nuotion tuhkasta versoen mahtavaksi puuksi, -jonka runko oli äärettömän paksu, juuret syvällä maassa ja latva -tuuheana lakaisi taivaankantta. Kristittyjen perkele, josta pappi -pakisi, oli herrain perkele, joka oli kiertänyt näille perukoille -Saksasta ja Ruotsista, mutta suomalainen perkele oli jo tuhannen -vuotta piileskellyt oman veren sokkeloissa, eikä se suinkaan ollut -sukua tuolle herrojen pahalle pöpölle, sielunviholliselle. Kun -Kurjalan onneton väki milloin tahansa sanoa järäytti tämän oman -perintöjumalansa nimen, niin tapahtuipa se sellaisella voimalla ja -pyhällä paatoksella että tuntui kuin ilma olisi säkeniä iskenyt ja -kirkkoja ympärillä kaatua romahdellut maahan. - -Korven väestön oikeustajunta, kärsimysten ja nälkäkurjuuden -tultua, meni siis vähitellen sekaisin. Kuni Niniven lapset, jotka -eivät tienneet eroittaa oikeata kättä vasemmasta, niin häälyivät -kurjalaisten rehellisyyspyyteet ja totuusharrastukset. Papit tosin -yhä olivat suuressa arvossa varsinkin taikauskoisen akkaväen -keskuudessa, mutta kaiken sielunelämän pohjamudissa poltteli -sammumaton, leppymätön herraviha, joka kuten pakkasviima vinkui -talosta taloon paukkuen synkkinä seläntakaisina kirouksina, heti kun -joku herroista, joita nyt jo oli useampia, oli läpi pihan vaeltanut -kruunun ryöstöjään toimitellen. - -Kurjalan muinoin vapaasta, hyvin toimeentulevasta, luonnonraikkaasta, -joskohta villistä ja metsäjumalaisesta rahvaasta oli kuin olikin -vähitellen muovautunut synkkä ja juro, umpimielinen ja samalla -suulas, epäluotettava, edestäpäin teeskentelevä kansaryhmä, joka -pappien ohjaamana tosin tunnusti esivallan pyhyyden ja Jumalan -kaikkiviisaan sallimuksen rikkauteen ja köyhyyteen nähden, -mutta toiselta puolen salaa vihasi tätä samaa Jumalaa, joka sen -elämänvapauden oli julmasti vanginnut, sen olemassa-olon taistelun -niin verkkoihinsa kietonut ettei niistä voinut päästä irti edes -Amerikan tiketillä. - -Lyhyesti sanoen: - -Kurjalan pitäjän seurakunnasta oli ajanpitkään sorvautunut -valtiokirkossa kiinni kituva orjarahvas, joka oli kadottanut kaiken -todellisen uskontonsa ja joka ei ollut vähääkään senkaltainen kuin -kristityn nimi olisi vaatinut, vaan lähimmäisen rakkaus puuttui niin -hyvin herralta kuin talonpojalta, ja varakas vainosi ja sorti sitä, -joka oli varattomampi, toinen köyhä oli valmis puhkaisemaan silmän -toiselta, joka oli vielä köyhempi. Merkillistä! Kaikki paha, mikä -tapahtui, näytti tapahtuvan ikäänkuin Jeesuksen Kristuksen nimeen, -esivallan suojelevissa turvissa. - - * * * * * - -Kahdeskymmenes vuosisata Kurjalan seurakunnassa oli alkanut. -Seitsemän tuhatta sielua nukkui henkisen pimeyden yössä, jota eivät -jääkylmän joulukirkon kynttiläkruunut parin papinsaarnan höystäminä -voineet paremmin valaista kuin Ameriikan sanomalehdetkään, joita -maastapaenneet nuorukaiset ja piikatyttöset lähettelivät omaisilleen -salojen mökkilöihin. Joulukirkosta jäi mieliin vain kruunukynttiläin -kirkas loiste -- kaiken saavuttamattoman ihanteen vertauskuva ---, Ameriikan sanomalehdet taas liistaroitiin lukemattomina -vieraskamarien seinille, kenellä moinen ylellisyyskomero olemaan -sattui. - -Talonpojat elelivät omaa raskasta elämäänsä -- virkamiehet omaansa. -Yhä kunnioitettiin pappeja julkisesti, mutta poppamiehiä ja -taikureita kunnioitettiin yhtä paljon. Taikausko rehoitti jokaisessa -kylässä, vaikkeivät sielunpaimenet niistä asioista paljoakaan -tietäneet. Vihittyjen hautojen kalmistoja kaivettiin salaa ja -mätänevistä ruumiista leikeltiin milloin varvas, milloin sormi, -milloin sydän, milloin kiskottiin selkäydin tai muu ruumiinjäsen, -joista kaikista sitten kansan salaiset sielunlääkärit keittelivät -taikaruokiansa erikoisia tarkoituksia varten: milloin oli saatava -naapurin mies tai nainen vaarattomaksi perintöasiain takia, jota -varten hänet "syöttämällä" tehtiin hulluksi, milloin oli "metsä" -nostettava vihamiehen lehmikarjaa raatelemaan, milloin taas -sotkeutuneet lemmenvehkeet vaativat kummallisia loitsukeinojansa. -Nämät ehkä olivat pakanuuden pimeitä jätteitä, joista kristinusko -pidettiin erillään, mutta sen ohessa kukoisti pitäjässä vielä -kukkeampana itse kirkon vaikuttama uuspakanuus, joka ilmeni milloin -missäkin surkeassa muodossa. Siunattua maata keräiltiin pusseihin, -kirkon lattiasta ja kynnyksestä vuoleskeltiin pyhiä lastuja talteen, -rippileipiä varasteltiin vanhain tauteihin ja siunattua kirkonviiniä -kerjättiin kaadettavaksi kipeäin lapsiparkain korviin y.m., y.m. - -Kouluja armottomasti vihattiin ja ensimmäinen kansakoulu otettiin -väkisin vastaan sillä ehdolla ainoastaan, ettei seurakunnan tarvinnut -siitä penniäkään maksaa. - -Rahvaan ulkonaiset elintavat eivät olleet erittäin kehuttavat. -Tupakka tupruili yli koko pitäjän miehistön, karvas venäjänlehtimälli -asui joka-toisen ukon ja akan ryppyisessä poskessa kuin mikäkin -märkärakko alati vaikuttaen näljää ja sylkemistä sekä tuottaen -nuorelle väelle sydänalatauteja, muutamissa kylissä lapsetkin -sekä tytöt että poikanaskalit opetettiin varhain viljelemään -tupakkaa, jota vanhan kansan kertomusten mukaan joku entinen pappi -saarnastuolista oli kehoittanut runsaasti käyttämään vaarallisia -kulkutauteja vastaan, johon lääkkeeseen vieläkin uskottiin. Tupakan -imemisestä oli luonnollisena seurauksena liiallinen sylkeminen, -mutta sylkemistaipumus näytti myös muutenkin piilevän korvenkansan -luonteessa ja jo pojannaskalit kilpailivat keskenään siitä, kuka -pisimmälle jaksaisi sylkäistä ruiskahuttaa pirtin lattialle. Se oli -jonkunlainen miehuuden merkki tämä syljen tirskauttaminen hammasten -lomitse, eikä kenenkään päähän pälkähtänyt että siinä olisi ollut -mitään pahaa, vaikka emännät toisinaan moittivatkin lattioidensa -kauheata siivoa ja vaikka postissa käydessä pitäjän postimamsseli -uhkasi sakottaa jokaisen ukonkarilaan, joka likasi hänen lattiansa -vieläpä kasvatukseksi pani pahimmat töhrääjät korjaamaan omat -jälkensä. Sylkemättömyyttä ja sylkilaatikoita pidettiin vain -herrojen keksiminä ylellisyyksinä ja niitä pilkkaamalla pilkattiin -vielä sittenkin kun hiippakunnan käytännöllisteolooginen piispa -tarkastusmatkallaan Kurjalan kansan suu-rustingeita oli vahvasti -jumalansanalla ruoskinut. - -Yhtä sakealla sauhulla kuin piipunnysät, höyrysivät ympäri -seurakuntaa myös kahvipannut, joita samoin väitettiin pappien -keksinnöiksi. Monessa sydänmaan töllissä nautittiin vuoroin karvasta -petäjäleipää, vuoroin pikimustaa kahvia, jota herranvoidetta -tyrkytettiin heikoimmillekkin sairaille -- joiden sisälmyksissä -ei enää muu ruoka pysynyt -- sitä tiputettiin jo kapalolastenkin -yskäisiin kurkkuihin. - -Sieniä ja marjoja, joita korvessa oli runsaammin kuin petäjänkuoria, -halveksimalla halveksittiin eikä sellaista "eläintenruokaa" koskaan -iljetty kerätä talveksi. Kansan siisteyskäsitteet olivat siinämäärin -pilaantuneet, että ihmiset erinomaisesti saattoivat nauttia omilla -ulostuksillaan ruokkimiensa lehmien maitoa. Tietenkin hätä ja -todellinen kurjuus osaltaan oli syynä moiseen menettelyyn, jota ei -arvattu edes hävetä. - -Kansanelämään kuuluivat myös russakat, kirput, lutikat ja täit, -joita kaikkia pidettiin Jumalan säätäminä pikkuhuomautuksina mailman -synnillisyydestä ja ihmislapsen raadollisuudesta. Jotkut katsoivat -kristilliseen järjestykseen kuuluvaksi että näiden kiusaajain -kanssa oli elettävä hyvässä sovussa, kunnes niitä sikisi semmoiset -laumat taloihin, että oli pakko joksikin viikoksi talvipakkasella -jättää pirtti kylmilleen. Mutta ei paukkuvankaan pakkanen eikä -myrkyllisinkään keisarinviheriä tai röönä hävittänyt näitä -kotieläimiä sukupuuttoon, jostapa juuri näki ettei se ollut luojan -tarkoitus. - -Sänkyjä tai vasituisia makuutelineitä ei Kurjalan seitsemällä -tuhannella sielulla ollut tuskin neljännellä osallakaan, vaan -melkein kaikki ristirahvas lojui yönsä saunakuumiksi lämmitettyjen, -löyhkäävien pirttiensä likaisilla lattioilla ynnä pitkillä -seinäpenkeillä kihisevien russakkarakojen alla; aniharvoin kesällä -nukuttiin ulkohuoneissa, jotka olivat ne siisteimmät makuupaikat. -Muutamissa taloissa sentään oli isännällä ja emännällä tai talon -herrastuneilla nuorilla kömpelötekoinen, punaiseksimaalattu puusänky, -jonka pahnoissa kätkihen kokoelma kaikenlaista kansatieteellistä -sekatavaraa: rikkinäisiä pieksusaappaita, sukanriekaleita, -paidanrääsyjä ja muita vaatteita, tyhjiä viinapulloja, kuppasarvia, -satavuotisia virsikirjoja ynnä muuta senkaltaista. Lapsilla myös -oli oma lämmin pesänsä: kiikkeräjalaksinen kätkyt tai lullu, joissa -pieniä poikia ja pieniä tyttäriä heti syntymästä saakka harjoitettiin -sietämään ankaraa heilumista -- ikäänkuin olisi tarkoitus ollut -karaista heidät aikaiseksi tulon varalta Atlantin aalloille Ameriikan -laivoihin. - -Vastapainoksi kaikelle likaiselle oli olemassa supisuomalainen, -sisääntupruava, pikimustaksi karstoittunut sauna, jossa tehtiin -puhdasta. Tehtiin siellä myös muutakin, nimittäin lapsia, kuten -kansa itse luontevasti sanoi. Saunanlöylyä viljeltiin niin runsaasti -että se monelta, iäksi korvensi silmät. Jos ei viina ja sauna -auttanut, tuli kuolema. Erikoisissa sairaustapauksissa oli häränsarvi -suuressa kunniassa ja sen jättämiä kamalia verinaarmuja niskaan ja -poskipäihin pidettiin vähintään yhtä ritarillisina muistomerkkeinä -kuin saksalaiset ylioppilaat kuuluvat pitävän järjettömässä -kaksintaistelussa ansaitsemiaan miekanhaavoja. Hieromista, silloin -kun sattui olemaan "reväsin irti", harrastettiin kiitettävällä -huolella, ja hieroja-akatpa ne varmaan ovatkin ne hyvät enkelimme, -jotka kaikkina aikoina ovat Suomen kansan pelastaneet pulasta. -Paitsi pakanallisia loitsulääkkeitä ja puoskaritemppuja, oli lisäksi -tulikivi, juurikkaterva, pikiöljy sekä eräs seos p-- p--, jota -saatiin atteekista, tehokkaimpia kansan parannusaineita, joita -kaikkia käytettiin sekä sisällisesti että ulkonaisesti aivankuin -Noakin arkin tervaa. - -Paikkakunnan henkinen torkkumus oli suuri, sillä kaikkien sielut oli -vallannut ainainen, aineellinen leipähuoli. - -Tässä suhteessa olivat herrat ja talonpojat yhdenarvoiset. - -Tiedettiin mailmassa löytyvän myös henkisenkin elämän, mutta sitä -ei koskaan syvemmin joudettu ajattelemaan tai esiinkaivamaan siitä -haudasta, johon se oli kuopattu. Sellainen filosofoiminen ei -totisesti kuulunut Kurjalan seurakunnalle. Mikä meni pellollensa, -mikä niityllensä, mikä myllyllensä. Siellä ei aate koskaan päässyt -kotkan lailla kohoamaan ja huipistumaan kysymykseen: mikä on -tärkeintä elämässä tai mihin ihmisen pitäisi pyrkiä tai mikä -suunnilleen on totuus? ja mikä oikeastaan lienee Jumala? - -Kun pappi sen kerran oli sanonut kirkossa, kinkereillä ja -rippikoulussa että Jumala ylipäänsä on "henki" ja että meidän -oikeauskoisten Jumala on eräs kolmiyhteinen olento, joka kuitenkaan -ei ole 3 eikä 1, ei myöskään 2, niin sekä virkamiehet että talonpojat -moiseen selitykseen nöyrästi tyytyivät eikä se kenenkään järkeä -kiusannut. Ei maksanut vaivaa sitä sen enempää päässänsä seuloa! -Kulaus kirkon viinimaljasta ja kurkkuun liukeneva nisujauhopyörylä, -jonka kiiltävässä pinnassa häämötti ristinpuussa kiemuroivan -jumalaparan leima -- sepä se ikäänkuin kuittasi tai seppelöi kaiken -uskonnon. Sen itsepyhityksen jälkeen saattoi taas varsin rauhassa -ryhtyä jokapäiväisiin askareihinsa: nimittäin leipätaisteluun -toinentoisensa kustannuksella ja toinen toistansa panettelemalla -tai parhaimmassa tapauksessa: olemalla täydellisesti välinpitämätön -kaikista muista ihmisistä paitsi omasta itsestään. Oma suu tietenkin -oli likempänä kuin kontin suu. Kirkko -- se oli todella mainio -suurkeksintö: sieltä aina löysi keinotekoisesti valmistettua, -kemiallisesti puhdistettua hätäapuleipää sekä ansaitsi Suomen -oikeauskoisen kansalaisen hyvän, historiallisesti vahvistetun nimen -ja maineen. Niin, herrantemppelin siimeksessä oli hyvä köllöttää -- -millaisen laiskajaakon tahansa... - - * * * * * - -Vaikka Jumala uskonnon asioissa sekä herroille että talonpojille -tuntui puhuvan samanlaista sokaistun järjen kieltä, niin hän -sentään isänmaalliseen kieliasiaan nähden oli suvainnut jakaa -seurakunnan vuohiin ja lampaisiin. Vuohet sorkkelehtivat vasemmalla, -lampaat määkyivät kauniisti oikealla. Pitäjän korkeinta sivistystä -edusti nimittäin ruotsinkieli, joka kajahteli hamasta pappilasta -hamaan lukkariin saakka, ja sitä talonpoikaishenkilöä, joka -tavalla tai toisella oli hankkinut itselleen tämän vieraan kielen -solkkaamistaidon, kuinka puutteellisen tahansa, pidettiin onnellisena -ja ikäänkuin astuneena autuaitten esikartanoihin. Herrat aviomiehet -tosin toisinaan väittivät olevansa hyvin vietävästi fennomaaneja, -mutta heidän väitteensä nukahtivat rouvasväen hilpeään sanatulvaan, -jossa "rysligt vackert" ja "icke ingenting" kuni kevätkiuruset -kimpoilivat korkealle korven ilmaan pakottaen unohtamaan kaikki -suomalaiset yöpöllöt ja huuhkaimet. Sivistyneiden autuudenasiasta -puuttui vain se ettei valtio heille kustantanut ruotsinkielistä -jumalanpalvelusta. Silloin olisivat ehkä savupirttienkin sikiöt -oppineet sopertamaan samaa kaunista rukousta, minkä joku metsäherran -rouva suurella vaivalla oli iskenyt omien herraslastensa päihin: - -"Kyyt som haaver paarnen säär..." - -Huh, kuinka katkera pilleri eräissä suhteissa olikaan germaanisesti -sivistyneelle ihmiselle elämä moukkien kaukomaassa, jossa ei rahalla -eikä nahalla saanut edes ruotsintaitosta palvelustyttöä, vaan -nuo paksupalmikkoiset tolliskot lisäksi pilasivat herraslapsilta -hienonhelähtelevän oikean äidinkielen! "Icke ingenting" -- se -sentään kävi Suomen sivistyneestä ruotsinkielestä korvessa, mutta -"kyyt" ei mennyt sinnepäinkään, vaan toi väkisten mieleen jonkun -supisuomalaisen käärmeen tai laiskan kyytikonin. - -Hör oss Svea, moder för oss alla! -- Auta meitä, Ruotsi, rakas äiti! - -Oi jospa tätä herra alimetsänhoitajan lempilaulua kansa Kurjalankin -kerran ymmärtäisi? Mutta se sitä vain kuunteli suu ammollaan ja -seläntakana lisäksi kirahteli herrain kaikille kommelluksille. - -Kurjalan pitäjän hienointa sivistystä edustava rouvasväki harrasti -tietysti kirjallisuutta: Skandinaaviasta saakka saapuvan kuvalehden -Idun'in följetongeja ja Familje-Journal'in romaaneja tutkittiin -näet erinomaisen tarkkaavaisesti ja niiden liikuttaville kuville -tiputettiin monta hienon keskinäisen ymmärtämyksen kyyneltä kaamean -maalaisyön hiljaisuudessa... Oli rouvia ja rouvashenkilöltä, jotka -olivat tulleet lukeneeksi erästä kotimaistakin teosta, nimittäin -"Papinrouvaa" ruotsalaisessa käännöksessä sekä ylen kauhistuneet -hengessään "fru Elli'n" kevytkenkäistä käytöstä, mutta useimmat -sentään olivat pysyneet puhtaina senlaatuisen realistisen -kirjallisuuden kosketuksilta. - -Pääasiaksi maalaisrouville -- sillä aikaa kun herrat suomentelivat -virkojansa -- jäi ruotsinkielen käytännöllinen viljelys -seuraelämässä, joka ei ollut erittäin vilkas, mutta kyllin -kouraantuntuva, sillä silloin kun toisissaan käytiin, saatettiin -puhua piioistansa yhteen kyytiin viisi-kuusi tuntia innostuneesti ja -ruotsiksi sekä loput yötä -- silloin kun rakkaat aviomiehet joivat -totia -- juoruta jostakin poissaolevasta sivistystekijästä, jonka oli -pakko tyytyä läsnäolevien päätöksiin. - -Näin ne elivät nuot suloiset, pyöreäkasvoiset maatiaisrouvat. Ja -siinä myös herrat mukana heippasivat kynkässä -- nuot mailman -herttaisimmat kavaljeerit, jotka niin lapsellisen puhtaasti osasivat -iloita jokaisesta pienestä konjakkipullosta, mikä erämaihin sattui -eksymään. Kuinkapa säätyläiset toisin olisivat voineetkaan elää? -Mistä heitä olisi voinut moittia? Kyllä he säädyllisesti elivät. -Kyllä he säädyllisesti rakastivat rahvasta -- aivankuin olosuhteet -sen vaativat! Totta tosin että talonpojilla olivat nuot inhoittavat -suomalaisvenäläiset russakkansa ja muut huonemiehensä, mutta olihan -heillä itselläänkin hämähäkkinsä, nuot veriinmenneet ruotsalaisuuden -kutojat, joiden hienoista verkoista he eivät kyenneet salejansa -parhaalla tahdollakaan puhdistamaan. Kyllä sitä oli koetettu... Ne -olivat molemmat ikäänkuin kristillisen yhteiskuntajärjestelmän luomia -välttämättömyyksiä -- niinhyvin russakat kuin nuo hämähäkitkin. - -Kristillinen arvoero korvenraatajain ja korvenherrojen välillä oli -siis ilmeinen, ja tietysti se molemmin puolin tunnustettiin, vaikkei -siitä koskaan kehdattu keskenään haastella eikä sitä sanan valossa -tutkistella. - -Suuri juopa todella oli välille kiinnitetty. Sen saattoi selvästi -huomata pitäjän herraskartanoista. Rengit niissä elelivät -täydellisesti eristettyinä pirteissään, piiat keittiöissään ja -vaatekomeroissaan -- ja kerrassaan sopimattomana olisi herrasväki -pitänyt, jos renki tai piika pitkinä pyhäpuhteinakaan olisi rohjennut -tuppautua herrasväen sisähuoneisiin kymmeneksi minuutiksikaan -elämänasioista juttelemaan tai ikävissään talon mamsselin -pianonlinkutusta kuuntelemaan. Eihän toki! -- he kuuluivat eri -mailmaan, ja se ikäänkuin oli sopimuskirjaan kekrinä niin merkitty -että pysyköön kukin karsinassaan älköönkä asiatta lähennelkö -herrasväen pyhäkköjä. Varsinkin rengit sen katkerasti saivat -tuta noissa hämärissä hevospirteissään, jotka olivat laveasti -erillään päärakennuksesta. Sinne heille ikäänkuin vangeille -jolloinkin lennätettiin -- piikoja myöten -- joku hengenmuru -herrasväen postipöydältä, vanhettunut sanomalehti tai muuta -sellaista sielunravintoa: "lukekoot muka hekin jotain -- hiukkasen -sivistyäkseen"... - -Tällaista oli se elämänhahmo Kurjalan korpikunnassa, jossa karhuja -palveltiin ja hirveitä taikoja harjoitettiin salaa. Tällaiseksi -oli korven henkinen elämä vuosisatojen vieriessä muovautunut, -kuten joku maanopillinen luonnonilmiö: hengellinen jääkausi -Kurjalan pitäjässä. Kansa, joka muinoin pimeässä pakanuudessa oli -vaeltanut, ei ollut nähnyt suurtakaan valkeutta, vaikka sille oli -sielunpaimenet lähetetty, avarat herrantemppelit rakennutettu, -kuninkaalliskeisarilliset järjestysmiehet oppaiksi hankittu. Yhtä -mustina kuin syksyiset syvät vedet, jotka möyrysivät Kurjajärven -suurilla seljillä, yhtä mustaa ja leipämurheessaan murisevaista oli -tämän kansan sielullinen harrastus eikä isonmailman valistuslaulu -sinne konsanaan näyttänyt jaksavan heikkoja ääniänsä kantaa... se -ikäänkuin oli tuomittu nukkumaan, hukkumaan iäkseen. -- - -Iäkseenkö todella? Eikö sinnekkin kerran täytynyt saapua uuden ajan -kevättuulahdus läpi ilman?... - - - - - - -PYHÄ VIHA - - - - -1. - - -Kurjalan isossa pappilassa vietettiin harvinaisen hauskaa -jouluaattoa, kun näet kaikki perheenjäsenet, jotka muuten elivät -hajaantuneina sikinsokin ympäri Suomea, taas olivat koossa -lapsuudesta saakka rakkaaksi käyneen vanhan kodin joulukuusen -ympärillä. - -Siinä istui pehmoisella peräsohvalla Betlehemin tähdestä ääneensä -lukien rovasti Fredrik Gabriel Frommerus, kunnianarvoisa -vanhus, hopeatukkainen sielunpaimen. Hänen rinnallaan istui -hiljaa huojutellen ruumistaan ruustinna Augusta, jonka tukka -myös vivahti valkoiseen, mutta jonka silmistä samoinkuin koko -muustakin olemuksesta vielä uhkui yhtaikaa sellainen taloudellisen -täsmällisyyden ankara tuli ja lempeä äidillisyys, jollaista voi -tavata vain vanhanajan pappiloiden emännissä, joilla on ollut -paljon lapsia ja paljon työtä ja joita ei työtaakka vielä haudan -partaallakaan helpoita. - -Vanhusparin läheisyydessä, mikä missäkin ympäri salia istuivat -pappilan kaikki kahdeksan lasta. Siinä kenotti keinutuolissa vanhin -lapsista, 40-vuotias punatukkainen Aatami, pikkukaupunkilainen -matematiikan lehtori, tyytyväisenä kiverrellen viiksiään ja -kultakehyksisten silmälasiensa takaa ikäänkuin mielessään laskien, -kuinka kauvan joulukuusen pienimmät kynttilät kestäisivät palaa -ennenkuin alkaisivat korventaa kuusen oksia. Hänen vieressään -nojatuolissa istui Vihtori, täydessä univormussaan upeileva -asemapäällikkö, hiukan ylpeästi kohautellen teräviä hartioitaan, -joilla hopealankaiset olkalaput paistoivat yhtä kauniisti kuin -joulukuusen koristukset, toisella kädellään tuontuostakin nykäisten -povestaan kultakellonsa ja seuraten viisarien kulkua sekä samalla -ikäänkuin kuulostaen junanvihellystä erinomaisen herkillä korvillaan. -Mutta mitään junanvihellystä ei tietysti kuulunut, ainoastaan -pakkasen rasahduksia nurkissa. Asemapäällikköä vastapäätä, -samanlaisessa nojatuolissa, istui sisar Anna, lastenkodin johtajatar, -likinäköisesti räpytellen silmiään ja pelonalaisesti vahtien ettei -vain joku vahakynttilöistä polttaisi joulukuusessa riippuvia -kuvaenkeleitä. Veljensä Heikki, terässilmäinen pankinjohtaja, istui -hänen vieressään yksinkertaisella tuolilla, toinen sääri korkealla -yli polven heitettynä sekä piikkiparta terävästi tähdättynä suoraan -kuusen latvaan, jossa kiikkui kullattu omena. Isänsä oikealla -puolella sohvan kulmassa nojasihen Konrad, ainoa rovastin pojista, -josta varmasti oli tullut pappi, kolmisatavuotisen sielunpaimensuvun -kunniakas rintaperillinen, isän ja äidin ilo ja ylpeys. Hän katseli -rauhallisesti, arvokkaasti ja ikäänkuin tuimanoppineesti suoraan -siihen sinivalkoiseen silkkipaperiin, joka valtavana kaarena -kiersi alas kuusen latvasta melkein tyveen asti ja jossa paistoi -hopeapaperinen kirjoitus: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, -maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!" - -Mutta joulukuusen siimeksessä, melkeinpä sen takana, vain puoleksi -näkyvänä, istui Reino, nuorin veljeksistä, filosofian kandidaatti, -josta sukunsa myös oli toivonut pappia, mutta jonka harrastukset -vielä eivät olleet ottaneet vakaantuakseen, vaan jolla koko -heimokunnan mitä suurimmaksi kauhuksi näytti virtaavan suorastaan -jotain antiklerikaalista veressään päättäen siitä että ihaili -kreivi Tolstoita, jonka mieskohtaisilla puheillakin hänen epäiltiin -käyneen jollakin Venäjänmatkallaan. Tämä nuori mies näytti varsin -mietiskeliäästi kuuntelevan vanhan isänsä lukua Betlehemin tähdestä -ja Itäisenmaan kolmesta tietäjästä ynnä seimessä makaavasta -Kristuslapsesta sekä oli nähtävästi ainoa läsnäolevista joka ei -tuijottanut joulukuuseen, mikä ilmiö ehkä johtui siitäkin että istui -liian likellä voidakseen siihen katsoa. Äitinsä vasemmalla puolella -toisessa sohvankulmassa istua nyykötti seitsemäs rovastin lapsista, -tytär Miili, pitkä, laiha ja kivuloisen kalpea olento, joka oli -alituisessa kirjevaihdossa sulhasensa, yhtä laihan ja kivuloisen -kalpean farmaseutin kanssa, josta ei koskaan tuntunut tulevan niin -valmista että olisi uskaltanut naida oman morsiammensa. Nuorin -rovastin lapsista, hintelä ja pieni neitonen Seidi, kiharatukkainen, -sinisilmäinen naisylioppilas, istua lekotti erikseen muista korkeain -kukkapöytien välissä, josta hänen lumivalkoinen leninkinsä paistoi -viheriänkimaltelevien palmunlehvien välitse. Molempien sisaruksien, -sekä Miilin että Seidin silmät tähtäsivät myös joulukuuseen, joka -yltyleensä kimalteli hienonhienoissa kulta- ja hopearihmoissa -aivankuin aamukasteen pisarat auringon noustessa. - -Olipa se todella kaunis kuusi! - -Paitsi rovastin koko perhettä, istui salissa, likempänä ruokahuoneen -ovea, lisäksi pappilan palvelusväki, joka tänä ainoana iltana -vuodessa oli saanut vapaan sisäänpääsyn herrasväen saliin -- -sentähden että nyt oli jouluaatto ja joulukuusi sytytetty ja rovasti -itse luki aaton merkityksestä. He olivat kaikki käyneet saunassa -ennen sisälle tuloaan, rengistä ruotityttöön saakka ja tekivät -herrasväkeen varsin siistin vaikutuksen. Varsinkin näytti renki -Risto ajeltuine partoineen ja puhtaine paitoineen aivan harvinaisen -hauskalta ja hänen sileäksi kammattu tukkansa somasti kiilsi kylvyssä -käynnin jälkeen. Ja ruotityttö Heta hönttänäkin, mistä lienee -siepannut ruumiinsa ylle sinisen leningin juhliksi, niin että silmiä -ihan huikaisi! Sisäpiika Mandalla myös näkyi olevan herrastyylinen -ihomyötäinen puku, mutta keittäjä-Sohvilla ja karjakko-Marilla -oli kummallakin oikeat kurjalaistyyliset väljät hameet ja -suoraselkäiset röijyt. Rengit istuivat oikealla, piiat vasemmalla, -mutta heidän keskikohdallaan etunenässä, likinnä herrasväkeä istui -vanha Leena-Kaija, joka ei kuulunut talon palvelusväkeen eikä -myöskään herrasväkeen, vaan juuri sille välille, ja jota sentähden -kohdeltiinkin puolittain herroiksi, puolittain talonpoikaisiksi. -Joka vuosi, juuri jouluaatoksi ilmestyi tämä Leena-Kaija jostakin -naapuripitäjästä hiihtäen Kurjalan pappilaan, jossa ruustinna häntä -lämpimästi kahvitteli, hänelle perheriemujaan ja perhesurujaan -kuiskutteli sekä hänellä loistorantuisia karvamattoja kudotteli. -Leena-Kaija oli ennen vakinaisesti asuskellut pappilassa ja tunsi -kaikki sen pojat ja tytöt pienestä pitäen, Seidi neidin hän -muisti ihan lullulapsesta saakka, oli itse häntä hoidellutkin -ruustinnamammalle. Joulu-joululta oli Leena-Kaijan selkä ruvennut -köyristymään ja silmät tuhersivat yhä punaisempina ja vetisempinä, -mutta ääni oli pysynyt samana, lyhyt naurun hirnuntakin samana ja -kahvinhimo myös samana, jollei ollut kehittyneempikin kuin ennen. - -Leena-Kaija istui siinä kuten oli istunut kolmekymmentä vuotta, -pirteän ja asianymmärtävän näköisenä, huulet huipparassa, -virsikirja sylissä, tuontuostakin pyyhkäisten punertavan nenänsä -päätä tuhkanharmaan röijynsä hihalla. Tuskinpa aatto olisi oikein -aatolle tuntunutkaan, jollei tätä Leena-Kaijaa olisi ollut tuossa -noin asianymmärtäväisenä istua könöttämässä ja nenänipukkaansa -pyyhiskelemässä Kurjalan vanhan pappilan salissa. - -Mutta keskellä salin lattiaa, pehmeimmällä loistomatolla makasi -leveästi kyljellään pappilan pörrökarvainen koira Panu, joka vain -laiskasti näytti kuuntelevan tekstiä toisella korvallaan, mutta siitä -huolimatta sillointällöin kohotti päätään ja huokasi raskaasti. - -Rovastivanhus luki juhlallisella, hiukan vavahtelevalla ja, kuten -tuntui, hiukan äkäisellä äänellään: "Ja sinä Bethlehem Juudan maassa, -et sinä ole suinkaan vähin Juudan pääruhtinasten seassa: sillä -sinusta on tuleva se ruhtinas, jonka minun kansaani Israelia pitää -hallitseman..." - -Hetken päästä vanhus taas hiukan korotti ääntänsä jatkaessaan -lukemistaan: - -"Ja menivät huoneeseen, löysivät lapsen äitinsä Marian kanssa: -maahan lankesivat ja rukoilivat häntä: ja avasivat tavaransa, ja -lahjoittivat hänelle kultaa ja pyhää savua ja mirhamia..." - -Anna, lastenkodin johtajatar, hypähti yhtäkkiä ylös nojatuolistaan -ja hiipi niistämään yhtä kynttilöistä, joka oli ruvennut liiaksi -leimuamaan uhaten polttaa siiven jouluenkeliltä. Kaikkien silmät -suuntausivat kynttilään, jonka sydäntä pappilan vanhin tytär -asetteli. Yksin rovastin silmät tähtäsivät alas postillaan. Hänen -äänensä kävi yhä juhlallisemmaksi ja vaativaisemmaksi: - -"... kuin Jeremialta propheetalta sanottu oli, joka sanoo: 'Rhamassa -on ääni kuulunut, suuri valitus, itku ja iso parku: Rahel itkee -lapsiansa ja ei tahtonut itseänsä antaa lohdutettaa, etteivät he -ole... Mutta koska Herodes oli kuollut, katso, niin Herran enkeli -ilmestyi Josephille unessa Egyptissä ja sanoi: Nouse ja ota lapsi -äitinensä ja mene Israelin maalle: sillä ne ovat kuolleet, jotka -lapsen henkeä väjyivät'..." - -Hopeahapsisen vanhuksen vakava luku, havutuoksuisen joulukuusen -kirkas palo, pappilan salin juhlasiisteys ja pehmeät karvamatot, -herrasväen muotipukimet ja kiilloitetut suippokengät, palvelusväen -harvinainen ulkoasun muutos, kammatut tukat, valkoisen puhtaat -paidankaulukset ja kylystä punoittavat posket -- kaikki tämä -yhtaikaa teki kaikkiin läsnäoleviin mieluisan vaikutuksen ja hiveli -sieluja suloisesti, ja ihmisistä tuntui ikäänkuin kaikki arkipäivän -karkeudet, huolet ja katkeruudet tämän iltahetken kautta olisivat -olleet poispyyhkäistyjä ja aivankuin mailma olisikin paljon ihanampi -kuin miksi sitä ennen oli arvioinut. Paha oli unhoittunut, vihan -nystyrät silinneet, kaikki ihmiset olivat veljiä ja sisaria, kaikki -tyytyivät kohtaloihinsa. Todentotta oli olemassa joku ihmelapsi, joka -pimeydessä syntyneenä yhtäkkiä oli levittänyt valokehän ympärilleen -ja luonut herttaisen lämmön paleleviin sydämmiin. "Älkää peljätkö!" -niin ikäänkuin kaikui vieläkin enkelin ääni: "minä ilmoitan teille -suuren ilon, joka tuleva on kaikelle kansalle: Teille on tänäpäivänä -syntynyt Vapahtaja, joka on Christus Herra, Davidin kaupungissa!" - -Sinä silmänräpäyksenä kun rovasti luki nuot enkelin sanat -ilosta, ja Vapahtajasta, joka oli tullut kaikelle kansalle, sinä -silmänräpäyksenä tunsivat kaikki salissa istuvaiset olevansa -samanarvoiset -- yhtä onnelliset. Samanarvoiset olivat silloin -renki Risto ja Heikki herra, Leena-Kaija ja Vihtori päällikkö, -karjakko-Mari ja Seidi neiti, kasakka-Pekka ja Reino maisteri -- -niin, eipä ollut suurta juopaa kiinnitetty edes rovastivanhuksen ja -ruotityttö Hetan välille, sillä kaikille, kaikille poikkeuksetta, -säätyyn ja ikään katsomatta oli syntynyt tuo ilon lapsi, tuo ilon -ja rakkauden ihmevapahtaja. Oh, nytkö vasta se hoksattiin, nytkö -tänä jouluaattona, vaikka siitä oli niin kauvan? Kuinka olikin -mahdollista ettei ennen tällaista yhteistä onnen paisumusta oltu -ymmärretty vastaanottaa; vaikka se oli kirjoihin säilytetty ja siellä -ollut tarjona joka päivä? Mutta jumalankiitos että se edes nyt tuli -ilmi kuni aarre, jonka ylitse jokainen oli astunut aavistamatta sen -olemassa-oloakaan niin likellä, niin helpostisaatavana! Jumalankiitos! - -Kaikkien päät olivat tämän uskonnollisen tunnelman tuulahduksessa -painahtaneet alemmaksi ja silmät vain puolella katseella tuijottivat -joulukuuseen, ylpeäryhtisen Vihtori herran katse oli laimistunut -aivankuin nöyremmäksi eivätkä hänen kiiltävät nappinsa ja -olkalappunsa näyttäneet enää niin peloittavilta, vaan ikäänkuin -pehmeä verho oli kääriytynyt koko olennon ympärille. Heikki herrakin -oli laskenut alas toisen säärensä ja hänen piikkipartansa myös näytti -pyöreämmältä kuin äsken ja kasvojensävy lempeämmältä; Konrad pappi ei -enää kulmiaan rypistäen tarkastanut raamatunlausetta joulukuusessa, -vaan istui epämääräisesti silmiään räpytellen, kädet ristissä -sylissä; ruustinna, tuonoin huolestunut, näytti nyt onnelliselta, -hartaalta, kaikki taloudelliset laiminlyönnit palvelusväelle -anteeksiantavalta; palvelijat vuorostaan näyttivät kaikki kovat -unhoittaneilta; Leena-Kaijan kasvot paistoivat kuin balsamoidut ja -silmistä pyrki tipahtelemaan autuaallisia kyyneleitä; ruotitytönkin -silmät kiilsivät kosteina, uteliaasta ilosta sädehtivinä, kaikkea -hyvää uskovina. Kaikki olivat siinämäärin pyhän tunnelman vallassa -ettei kukaan kääntänyt huomiota siihen, että pappilan koira kolme -kertaa peräkkäin laiskasti haukotteli, sitten hienokseen vinkaisi ja -lopuksi nousi ruumistansa venyttelemään aivankuin odottaen ohjelman -vaihdetta. - -Sitä tulikin. Rovasti lopetti lukemisen ja määräsi veisattavaksi -virren. Kaikki alkoivat selailla virsikirjojaan, piikatytöt -kokousivat yhteen, Anna neiti oli rientänyt pianon ääreen, jossa -kaksi kynttilää paloi kullanvälkkeisissä jalustoissa. Kun virsi -alkoi, nousivat palvelijat seisaalleen, mutta herrasväki jäi istumaan. - - "Kaikkivoipa Jumalamme, - Me jalkais juureen kumarramme, - Sinulle lausuin kunniaa, - Voimas kaikki vallat voittaa, - Sua maa ja taivas kunnioittaa - Ja viisauttas julistaa... - Sua kiittää Kerubim, - Sua veisaa Serafim! - Hallelujaa! - Suur voimassa, - Suur armossa - On Herra, meidän Juu-u-mala." - -Kun viimeinen sana Juu-u-mala kaikui, tunsivat kaikki taas palaavansa -samaan kuvaan, minkä luota oli lähdetty. Rovasti muuttui taas -rovastiksi, ruustinna ruustinnaksi, papin lapset muuttuivat jälleen -herroiksi ja virkamiehiksi ja ryökkynöiksi. Lempeyden harso ikäänkuin -repeytyi, yhdenarvoisuus hävisi, koko äskeinen ihanuus oli ollut vain -kuin lämmin tuuliaispää, joka oli kaikkia suloisesti pyörryttänyt. -Enkelin ilmoitus jostakin koko mailman iloisesta vapahtajasta tuntui -olleenkin vain valtavan kaunis joulusatu; ehkei se todellisuudessa -satua ollut, mutta satuna se oli pappilassa luettu, satuna nautittu, -satuna syrjään sysätty. Sillä jos ei tämä legenda Jeesuslapsen -syntymästä olisi satuna luettu, niin miksikäs siitä ei olisi sen -enempää välitetty sitten kun se oli perinpohjin kerrottu ja sen -merkitys selitetty? Jos pappilan herrasväki tämän kertomuksen -olisi sydämmensä pohjaa myöten omistanut, niin tietenkin kaikki -siitä olisivat yhdessä puhelleet ja iloinneet vielä sittenkin kun -rovasti oli tekstit lukenut ja veisuu lopetettu, ja luonnollisesti -olisivat palvelijat pyydetty jäämään mukaan tähän riemuun, koska -se oli kaikille yhteinen asia ja koski yhtähyvin ruotityttöä kuin -rovastia? Mutta niin ei tapahtunut. Ei yksikään herrasväestä veisuun -loputtua pidättänyt pirttiväkeä paikoillaan, vaan päinvastoin kaikki -antoivat itsestään käydä poistyöntävän uhon, ikäänkuin liikkeillään, -selänkäännöksillään ja syrjäsilmillään kuiskaten: "nyt saatte mennä --- nyt ei teitä enää tarvita täällä salissa!" - -Palvelijat siis läksivät pirtin puolelle, piikaväki sentään pysytteli -keittiössä, Leena-Kaija oli pysähtynyt vahtimaan ruokahuoneen ovelle, -joka oli levällään auki salia kohden. Leena-Kaija tiesi vallan hyvin -että nyt vasta, joulusaarnan jälkeen, se alkoi herrasväen salissa se -aaton vietto, johon kaikki oikeastaan oli tähdätty. Sitä varten koko -talo oli ollut touhussa monta vuorokautta, sitä varten oli leivottu -makeita torttuja, valmistettu lipeäkalaa, pesty pyykkejä, juostu -postissa ja kauppiaissa, sitä varten valvoskeltu öitä, kääriskelty -salaperäisiä myttyjä, auvottu ja kiinnilykkäilty laatikoita: -hiihdelty metsiä, haalittu lumisia kuusia pirttiin sulamaan, -rymytty ullakolla, etsitty kylmistä konttooreista joulukoristeita, -puisteltu mattoja, siivoiltu huoneita ynnä muuta. Kaikki toimenpiteet -viikkojen, jopa kuukausienkin kuluessa olivat tähdänneet samaan -pisteeseen: tähän saarnan jälkeiseen jouluaattoon, tähän -armaaseen iltahetkeen, jolloin pirttiväki tarpeekseen katseltuaan -kynttilöissään hehkuvaa kuusta, oli veisuun loputtua siivosti -poistunut ja jättänyt pappilan perheenjäsenet yksityiseen iloon. Nyt -se oli tullut se armain aaton osa, lapsuuden herttainen muisto... - -Rovasti oli noussut peräsohvalta ja käynyt pistämässä vaakunaa -piippuunsa, hän kuljeskeli lauhkeasti hyvänlemuisia savuja -puhallellen pitkin pehmeitä mattoja, tyytyväisenä ympäristöönsä, -tyytyväisenä Jumalaan ja Jeesuslapseen, josta oli sadun juuri -lukenut, tyytyväisenä myös itseensä, että oli velvollisuutensa -täyttänyt. - -Ruustinna oli rientänyt ruokahuoneeseen ja puuhaili siellä -helistellen kuppeja ja laseja ja hopealusikoita sekä lähettäen -sisäkön kantamaan tarjottimella salin pyöreälle pöydälle kaikenlaista -hyvää. - -Aatami, pedagoogi, oli kontallaan lattialla ja leikitteli koiran -kanssa, puhallellen paperossin savua sen sieramiin, josta oli -seurauksena irvistys, mikä kaikkia sanomattomasti huvitti, sillä -niinkuin pappilan Panu sen teki, niin ei osannut mikään muu -koira mailmassa irvistää. Varsinkin jos sille yhtaikaa tarjosi -paperossinpätkää ja sokeripalaa, teki se sellaisia temppuloita -silmillään, hampaillaan, sieramillaan, käpälöillään ja koko -ruumiillaan että vakavankin ihmisen oli mahdotonta olla naurahtamatta -sen merkillisille vinkeille. - -Vihtori, asemapäällikkö, kuljeskeli ryhdikkäästi univormussaan -edestakaisin pitkin lattiaa pulskasti puhallellen savuja hienosta -sikaaristaan, jota poltti hopeahelaisella imukkeella, ja hyräillen -ruotsalaista juomalaulua. - -Anna neiti istui yhä pianon ääressä hakien nuotteja hilpeään -laulukappaleeseen, jota lapsuudessa oli seka-äänisesti raijuteltu -pappilassa. Heikki, pankkiherra, korjaili vihellellen joulukuusen -kynttilä-telineitä, mutta Konrad pappi kurkotti parhaillaan -kuuseen ottaakseen yhden sen punaisista omenista, samalla laskien -virkarajaista leikkiä "kielletyn puun hedelmästä." Veljensä Reino -vuorostaan nylki lihavaa joulupukkia, joka myös kiikkui kuusen -oksasta sorkat hajallaan. Sisarukset Miili ja Seidi käyskentelivät -levottomina ja salamyhkäisinä joulukuusen ja pimeän huoneen väliä, -jossa joululahjoista täpötäysi, mahdottoman iso pärevasu odotteli -purkajiansa. - --- Eikö jo aloteta? kiirehti joku joukosta. - --- Menehän sinä Aatami viskaamaan! - --- Häh? pani vanhin veli yhä kiusotellen koiraa. - --- Että mene viskaamaan! - --- Mikä joulupukki minä tässä olen? mutisee Aatami. -- Eihän minulla -ole nurinkäännettyä turkkiakaan. - --- Mutta sinä olet meistä kaikista karvaisin -- sovit siis mainiosti -joulupukiksi! huomauttaa nuorin veli. - --- Jahah, jahah, vastaa Aatami, partaansa kynsiskellen, -- mutta -minusta tuo Reino on kaikista sopivin toisille viskaamaan, sillä hän -viskelee meille kaikille muutenkin kaikenlaisia makupaloja. - --- Ei teistä kummastakaan näy olevan, -- virkkoi kolmas veli Konrad -ja pujahti pimeään huoneeseen. - -Hetken päästä pamahti sieltä lattiaan iso paketti. - --- De' va' en förskräckli' bomb! sanoi ruustinna tullen juuri sisään -päinvastaisesta ovesta. Heikki herra sieppasi paketin ylös ja -ilmoitti juhlallisesti: - -Neiti Miili Frommerus! Avattava jouluaattona. -- Tämä näkyy tulleen -ihan postissa. Miili! Miili? Ja paketti lennätettiin Miili siskon -käsiin. - --- Katsokaapa Miilin kasvoja! huomauttaa Vihtori veli. -- -Turkinpunaiset! - --- Tietääpäs sen, apteekkarin morsian, lausuu Anna, vanhin sisar, -joka itse puolestaan näyttää jäävän naimattomaksi. -- No, avaa nyt -sukkelaan! - --- Jos vain ette heitä rauhaan, niin en avaa, -- sanoo Miili -onnellisena aavistuksissaan. - -Paketista esiintuli kasa kaikenlaisia kapineita: nikkelinen -salvettirengas, kullankarvaiset pienet sakset, sydämmen muotoinen -rintasolki, hammasharja, hajuvesipullo, hyväntuoksuinen saippua y.m. - --- Luulisi melkein että sinun sulhasesi on sekatavarakauppias: laski -leikkiä veli Heikki. - --- Kas, kas siellä on runonpätkiäkin! huomautti Vihtori. Annas kun -luetaan... - - "Aina kun rintaasi kiinnität soljen - Muistaos, kulta, sen kohtalon oljen, - Johonka tartuit..." - -Miili sisar tempasi lipun veljensä kädestä ja huudahti puolittain -suuttuneena: - --- Antakaa minun olla rauhassa! - -Samalla pomahti lattiaan toinen joululahjamytty. - -Se sattui putoamaan rovastin jalkoihin ja tämä kumartui ottamaan sen -ylös. Hän luki ääneen hitaasti ja juhlallisesti: - -_Pater noster F.G.F_. - - Aamulla kun anivarhain - Ajat kirkkoon kautta tarhain: - Tässä sulle tuki parhain - Jottet joudu tuiki harhaan. - -Vanhus piteli ja punnitsi kotvan aikaa myttyä käsissään ennenkuin -rupesi hiljakseen avaamaan. - --- Mikähän ihme tässä mahtaa olla? uteli hän irroittaen varovasti -paperin toisensa jälkeen. - --- Pappa nyt aukaisis että nähdään! kiirehti Seidi neiti. - --- Aukaisenhan minä minkä kerkiän, sanoi vanhus puistellen esinettä, -jonka ympäri tuntui olevan kääritty runsaasti paperia. - -Tämä helisee! ilmoitti hän samalla ja hieno hiki näytti nousevan -vanhuksen otsalle. - --- De' ä' visst en kolossal bjällra! arveli ruustinna hymyillen. - --- Ei tämä ole mikään kulkunen! väitti ukko. - --- Mutta aukaise nyt, pappa kulta, että päästään nakkaamaan uusia, -- -hätäili Seidi. - --- Mutta mikä kumma se mahtaa olla? saneli vanhus päästyään hienoon -silkkipaperiin asti, hätäilemättä tunnustellen kääryä joka kulmalta. --- Tämä on kuin kaksipäinen patukka. - -Äänettömänä repi hän silkkipaperin ja sai vihdoin käsiinsä kaksi -samankaltaista esinettä, jotka kiilsivät metallia ja lasia. Kotvan -aikaa tuijotti rovasti vanhus vuoroin kumpaankin kiiltävään -kappaleeseen, tajuamatta mitä ne olivat. - --- Rekilyhtyjä! huudahti vihdoin Aatami. - --- Rekilyhtyjä? toisti myös vanhus pidellen esineitä korkealla -kummassakin kourassaan. - --- Mutta juuri niitähän pappa ikuisesti on kaivannutkin! sanoi Miili. - --- Ja näin komeat! sanoi vanhus syvästi liikutuksissaan -odottamattomasta lahjasta. -- Se on varmaan Heikki, joka nämät on -hankkinut? - --- Milloinka pappa on nähnyt _minun_ sepittelevän värssyjä? sanoi -Heikki viattomaksi tekeytyen. - --- No sitten se on Konrad, -- arveli ukko hyvillään ja ikäänkuin -häpeissään. - --- Sinäpä sen sanoit! pilaili poika pappi, joka oli palannut sisään -pimeästä huoneesta. - --- Nämäthän ovat varsin mukavat, -- puheli vanhus ihaillen, kuinka -käytännöllisesti kynttilät kohosivat vieterein päällä sitä myöten -kuin ne paloivat lyhtykaapeissa. - --- Ei nyt papan enää tarvitse kaatua kinokseen pimeässä! arveli Reino. - --- Ja näitä voi käyttää vaikka vaunuissakin kaupunkimatkalla -syksyllä, -- ihasteli yhä vanhus. - --- Minä luulen että pappa ihan noiden lyhtyjen takia lähtee minua -saatolle kaupunkiin, loppiaisen jälkeen! sanoi Seidi. - --- No melkeinpä, -- myönsi vanhus. - -Ja tyytyväisyys kuvastui kaikkien kasvoista. - -Samalla lensi taas mytty pimeästä huoneesta pysähtyen Vihtori veljen -jalkoihin. Tämä otti sen ylös lattialta ja luki: - - Joka enin huutaa - sekä pitää suuta. - Jolla on hätä - katsokoon tätä! - --- Tämä on tietysti Seidille, -- sanoi veli ja ojensi paketin -nuorimmalle siskolle. - -Seidi, posket hehkussa, mieli jännityksissä, luki paketin -nimikilvestä lisäksi seuraavat leikkiriimit: - - Sisko kullalle -- silkki rullalle! - - Sisällys: - Kirjava kuin tikan siipi, - Sininen kuin taivas... - Ei ole verkaa, ei ole sarkaa, - Maksaa jämttiin -- seitsemän markkaa, - Omasta mielestä -- humbuugia, - Mutta syytä -- dumbuumia, - Hän se mun puijasi ostamaan, - Joulupöydälle nostamaan. - -- Minä juoksen loukkoon. - Häpeän tulla joukkoon... - -Mytystä tuli esiin mitä loistavin naispusero-vaate, ja veli Reino -joutui sen lahjoittamisesta suuresti epäluulonalaiseksi. - --- Var så go', alla mina kära barn och min lycklige gubbe! pyysi -ruustinna tarjoten teetä pyöreästä pöydästä. - -Joululahjojen viskaaminen oli vasta alulla. Teen juonnin jälkeen -niitä vasta alkoi oikein satamalla sataa salin lattialle. Kukin kävi -vuoronperään niitä sisään viskelemässä siitä suuresta pärevasusta, -joka seisoi pimeän huoneen nurkassa. Jokainen perheen jäsen sai -osansa. Muutamille tuiskusi kääröjä niin tiheään etteivät kerenneet -yhtä avata ennenkuin toinen ja kolmas lennähytettiin syliin. Siellä -oli joukossa hullunkurisia valhejoululahjojakin kaikenlaisine -juoksutuslippuineen. Iloisia hämmästyksen sanoja kajahteli kaikkialta. - --- Sehän on hirmuista, kuinka paljon tänä vuonna on joululahjoja? -ihmetteli joku. - --- Niin, vaikka kaikki olivat juhlallisesti ilmoittaneet, ettei tänä -jouluna mitään osteta, kun on nälkätalvi, -- sanoi Reino. - --- On se tosiaan vähän synti! myönsi ruustinnaäiti syvästi huoahtaen. - --- Mitäs se, jos me lapset nyt olemmekin ostelleet, kun ehkä -viimeistä kertaa on kokoonnuttu kotikuusen juurelle! vastusti Konrad -pappi. -- Mutta se kyllä on synti että te vanhukset niin paljon -olette puuhanneet meidän takia, -- lisäsi hän hienokseen moittivasti. - -Ruustinnan silmät herahtivat kyyneliin. - --- Eihän meillä teille ole mitään antamista, ei kerrassa mitään, -- -sanoi hän valittavasti. -- Kun on sellainen puute... ja tuo pappa -rukkakin... - --- Mamma vain on olevinaan! sanoi Miili. Ja jokainen alkoi näytellä, -mitä hyvää ja tarpeellista mikin oli saanut vanhuksilta. Sukkia, -paitoja, pieksusaappaita, lakkeja, kintaita... - -Joululahjoja yhä tuli ja koko salin lattia oli peittynyt papereihin. -Lahjoja oli myös nimeksi rengeille ja piioillekkin, joille ne -lähetettiin pirtin puolelle. Tietenkin palvelusväen lahjat olivat -sen mukaiset kuin säätyarvo vaati; jos oli joukossa joku halpa, -kauppiaasta ostettu rintasolki tai tupakkatukku, niin oli seassa myös -semmoista, jota vain herrasväki voi antaa palvelijalle ainoastaan -siksi ettei itse tarvitse tai että joku esine itselle on liian huono -ja käytetty. - -Myös Panu koiraa oli muistettu joululahjalla -- suurella tortulla, -jonka se taitavasti kuori esiin paperikääryn sisästä. - -Lapsuuden joulumuistojen tapaileminen tuntui kaikista hauskalta. -Joulukuusi yhä paloi kirkkaasti. - -Leena-Kaija nauraa hikatteli koko illan salin ovisuussa, -osanottavasti riemuiten kaikista perheen lysteistä. Ruustinna kyllä -piti huolen ettei muorikaan lahjatta jäänyt. - -Suloinen, suloinen kaikille pappilassa oleville oli tämä jouluaatto! - -Ennen aatto-ateriaa, jota ruustinna kilvan piikojen kanssa puuhaili -toisessa päässä rakennusta, kokoontuivat pappilan kaikki veljekset -isävanhuksensa ympärille huoneeseen, joka äsken oli ollut pimeä. -Ikivanha, viaton ja kaunis tapa näet oli että rovasti vuoden -suurimman juhlan kunniaksi tyhjensi lasillisen totia. _Bibemus in -nomine Jesu_ -- tämä keskiajan munkkien keksintö ei vielä ollut -kokonaan vanhettunut. Nyt oli siihen kahta suurempi syy, koska kaikki -rovastin pojat tänä jouluna olivat kotona ja koska kaikki jo olivat -saavuttaneet sen kunnianarvoisen iän, jolloin säädyllisyyslaki salli -isän isänä tarjota omille pojillensa vanhan sivistysmailman juomaa. -He istuivat kaikki mukavasti hopeaisen totikannun ympärillä, rovasti -pienessä leposohvassa, pojat tuoleilla. Kukin vahti hellävaroen -lasiaan, sitä milloin hämmennellen teelusikalla, milloin kaataen -siihen lisää kuumaa tai kylmää vettä ja pirauttaen kallisarvoista -konjakkia suuresta komeasta pullosta. - --- Jaa, mutta tämä taitaakin olla hyvää konjakkia, -- virkkoi -vilkkaasti Aatami poika, joka konjakin oli matkassaan tuonut kaukaa -siitä pienestä kaupungista, jossa hänellä oli virka. Ja hän kaasi -lisää ruskeata nestettä. - --- Sitäpä minä en olisi uskonut että tuo Reinokin osaa juoda totia, --- sanoi leikillisesti Vihtori. -- Ennenhän sinä sitä melkein -inhosit, ellen väärin muista. - --- Papan kunniaksi juon! sanoi nuorin veli. -- Pappahan minut toki on -opettanutkin totia juomaan! lisäsi hän hieman terävästi. - --- Ettäkö minä sinut olen opettanut? sanoi vanhus nostaen kulmiaan. - --- Eikös pappa muista, kuinka minä 17 vuotiaana ylioppilaana palasin -tänne Kurjalaan ensi kerran valkolakki päässä. Vaikka oli kesäkuun -puoliväli, niin oli silloin niin hirveän kylmä että minun matkalla -oli pakko lainata lammasturkki Moukkalan pappilasta ja tarpeeseen -se olikin, sillä taipaleilla ihan tuiskuili lunta, vaikka kärryillä -ajettiin. Kun sitten olin soudattanut itseni järven yli ja juossut -turkki päällä, valkolakki päässä ylös pihaan ja hiipinyt sisään -kanslian puolelta ettei mamma heti näkisi, niin pappa se parhaillaan -oli tässä samassa huoneessa totia juomassa sen Juuso Juntusen -kanssa, joka sattui olemaan vieraana. Ja silloin pappa minulle heti -tarjosi totilasin ja valkolakkini nähtyään sanoi että sen hyvin olin -ansainnut. - --- Totilasinko vai lakin? viisasteli Aatami veli. - --- Kummatkin! jatkoi nuorin veli. -- Niin juuri se oli. - --- Muistatkohan sinä oikein? arveli rovastivanhus hiljakseen -puhaltaen vaakunasavuja piipustaan. - --- Minä luulen että Reino itse heti pyrki ryypylle, kun oli niin -vilustunut, sanoi Heikki. - --- Mutta mitä pahaa siinä sitten oli, joskohta pappa minulle tarjosi -totia? huudahti Reino puoleksi suutahtaneena vanhempain veljiensä -leikinlaskusta. -- Onkos minusta tullut mikään juoppo, häh? - --- Kippis! Skool sen asian päälle! päätti Konrad, ja kaikki -maistoivat nauraen laseistaan. - -Suloista kaikissa tapauksissa oli tämä aikamiehinä kokoontuminen -lapsuuden kodissa. Rovastivanhus tunsi itsensä onnelliseksi -siinä istuessaan poikainsa parissa, jotka jo kaikki olivat -päänsäpärjänneitä miehiä, vieläpä tunsi hän itsensä ylpeäksikin, -että pojista oli tullut hänen mielestään varsin päteviä virkamiehiä -yhteiskunnassa. Niin, nuorin tosin ei vielä ollut oikein valmis, -mutta vanhuksen mielestä oli kuitenkin maisterin pelkkä arvokin -jo jotakin lupaavaa. Pojat puolestaan tunsivat hekin itsensä -verrattain onnellisiksi ja tyytyväisiksi isäukkonsa kodissa, vieläpä -kiitollisiksikin mielessään että heidän isänsä sattui olemaan -arvossapidetty rovasti eikä mikään alempiarvoinen herra. - -Kaikki puhalsivat pienen savupilven ilmaan ja istuivat hetken -vaieten. Salista kuului iloista pianon soittoa ja Panun -haukahtelemisia, kun Seidi neiti koiran kanssa telmi. - --- No, sinä se taidat siis huomenna saarnata minun puolestani, -Konrad! äänsi vihdoin vanhus, hiljaa hämmentäen mietoa totilasiaan -hopealusikalla. - --- Ka niinhän tuo sovittiin kirjeissä, -- vastasi Konrad. -- -Tottakai pappa on ilmoittanut pastori Möhköselle että minä saarnaan -puolipäiväjumalanpalvelussaarnan? - --- Kyllä minä sille ilmoitin. - -Papit vaikenivat. Sitten rovasti taas jatkoi: - --- Se on niin kummallinen mies se Möhkönen. Se näytti ikäänkuin -harmistuvan, kun minä ilmoitin että Konrad tulee kotiin ja saarnaa -joulupäiväsaarnan. - --- Tietääpä sen, -- puuttui puheeseen Vihtori. -- Pastoria pelottaa -se että Konrad sattuu saamaan enemmän "fiidestä" kuin hän. Se on -hiukan kunnianhimoinen mies. - --- Kaksi rivaalia Herran viinamäessä! säesti Reino veli leikilliseen -tapaansa, johon hän itse ei näyttänyt panevan mitään huomiota, mutta -joka toisinaan iski äkkiarvaamattomia haavoja ympärilläoleviin. -Nytkin sanat sattuivat. Veli Konradin haahmo näet muuttui äkkiä -synkäksi ja loukkauksesta värisevällä äänellä hän sanoi: - --- Ei sinun Reino pidä sekaantua asioihin, joita et ymmärrä. Näkyy -että olet käynyt -- Leo Tolstoin koulua. - --- Kunpa olisinkin! sanoi nuorin veli taisteluvalmiina. -- Tolstoi on -suuri kristitty! - --- Tolstoi? huudahti Konrad. -- Tolstoiko kristitty? Minä sanon -sinulle Reino vakavasti että se mies repii raamattua aivankuin sika -kaurasäkkiä... - -Nuorimman veljen huulilla väikkyi joku leimuavan ivallinen vastaus -pappisveljensä vertauksen johdosta, mutta ennenkuin hän sen sai -suustaan, kuului ruustinnan lempeä ääni ovelta: - --- Bordet serveradt -- illallinen on valmis! sekä heti perään -leikillinen kiirehdys: Sisså alla mina rara sötnosar: dricken nu ut -era glas! - -Ja kiista veljesten välillä katkesi kärkeensä. Rovasti vain sipisi -nuorimpaan poikaansa kääntyen: - --- Älä nyt rakas Reino viitsi tänä iltana väitellä semmoisista. -Nythän on jouluaatto. - --- Jätetään sitten toiseen kertaan, vastasi nuorin poika isälleen, -purasi viikseään niin että rasahti, ryyppäsi totilasinsa pohjaan -sekä asteli toisten mukana ruokasaliin, missä lipeäkala jo höyrysi -lumiliinaisella pöydällä ja riisirynipuuro, siankinkku ja lämpöiset -luumutortut odottivat ottajiansa. - -Ja koko pappilan perhe söi aattoateriansa kodikkaasti nauttien -jouluherkuista ja hauskasta yhdessäolosta sekä istui pitkään -pöydässä. Mieliala oli aivan erinomainen. Sitä kohotti lisäksi -satunnainen tapahtuma, joka pani kaikkien nauruhermot vapaaseen -värinään. Aatami, vanhin veli, lipeäkalan intohimoinen syöjä, oli -näet lappaessaan himoruokaansa lisää, innoissaan tullut kaataneeksi -lautaselleen koko sinappitölkin sisällyksen, mutta koetti siitä -huolimatta nauttia annoksesta kaikkien ympärillä olijain lausuessa -ihmetyksensä siitä ettei hän kovinkaan kamalasti irvistellyt eikä -itkenyt. Lehtori Aatami näytti ratkaisevan asian kuin konsanaan -korkeamman matematiikan tuntija kiskoen vuoroin suustaan, -vuoroin sieramistaan aivankuin neliöjuuria nenäliinallaan. Hänen -hienostunutta aivastuserikoistaitoaan oli aina ihailtu ja nytkin -hän aivastaa naksautteli aivankuin pieni kissanpoikanen, joka on -haistanut tärpättiä. Se oli siksi suurta taidetta että Leena-Kaijakin -näki hyväksi raottaa keittiön ovea ja kurkistaa sisään saadaksensa -välittää sisälliset tapahtumat pappilan palvelusväelle, joka ei aina -voinut ymmärtää, mikä riemu milloinkin herrasväen ruokapöydässä -raikui. Vihdoin lakkasivat kaikki aivastelut ja arvostelut ja -yleinen torttujen syönti kävi pyhänhiljaisesti. Ja sitten kaikki -nousivat pöydästä ja panivat kätensä pikaisesti ristiin aivankuin -häpeillen kiittäen Jumalaa siitä maukkaasta ruuasta, jonka ruustinna -palvelijoineen oli valmistanut. Ainoa, joka toisten perheenjäsenten -nähden ei näkynyt panevan käsiänsä ristiin eikä suutansa suppuun, -vaan nosti tuolinsa suoraan pois ja lausui kiitokset vain äidilleen, -oli nuorin poika Reino. Sitä kummallista laiminlyöntiä tuskin kukaan -sentään merkille pani. Vihdoin oli koko kartanon väki, siihen -luettuna kotielukatkin, syötetty, ja pappilassa ei enää kuulunut -muuta hälinää kuin palvelustyttöjen astiainpesu keittiöstä. - -Mutta ulkona paukahteli hilpeä pakkanen naavaisissa korpikuusissa ja -tähdet kiiluivat kirkkaasti taivaalla, joka tänä yönä näytti olevan -äärettömän korkealla maasta. - - - - -2. - - -Reino Frommerus ei ollut lähtenyt joulukirkkoon. - -Kaikki muut sinne olivat luistaneet varhain pimeänä aamuna kaikilla -neljällä pappilan hevosella. Rovasti, ruustinna ja Konrad olivat -ajaneet ensimmäisessä reessä, jossa uudet rekilyhdyt juhlallisesti -olivat palaneet, kirkkaasti valaisten kinoksia molemminpuolin tietä, -ja Heikki herra oli istunut heidän ajurinaan, pulskat punaraitaiset -porolapikkaat verkahousunlahkeiden päälle vedettyinä. Toista hevosta -oli ohjannut asemapäällikkö Vihtori, ja siinä olivat istuneet -Aatami ja Anna sekä Seidi heidän sylissään. Kolmatta hevosta oli -ajanut isäntärenki Risto, ja reessä olivat istuneet Miili neiti -ja Leena-Kaija rinnakkain sekä isäntärengin tyttönen Elsa heidän -sylissään. Neljättä hevosta, kolmikymmenvuotiasta uskollista -ruunaa vuorostaan oli perään hoputtanut kasakka-Pekka. Pitkän -reslan pohjalasteilla siinä olivat köllöttäneet oikein herroiksi -sisäkkö Manda sekä keittopiika Sohvi, ja heidän välissään oli -huppuroinut ruotityttö Heta, josta ei ollut näkynyt muuta kuin hiukan -silmänsippuroita saalien sisästä. Panu koira oli juosta pötkinyt -lyhtyreen jäljessä, kieli roikkana pakkasessa. Niin sitä oli menty -raittiisti, että kavion kapse vain kaikui ja reen kaplaat heläsivät -korven mailla... - -Nuori maisteri virui vielä vuoteessaan pienessä yliskamarissa, -jota paukkuva pesävalkea hauskasti valaisi. Hänetkin oli herätetty -varhaisella, makeavehnäisellä aamukahvilla, mutta hän oli lähettänyt -palvelustytön mukana terveiset alas ettei hän kirkkoon tule. - -Nyt, kun kaikki hälinä siellä alhaalla oli lakannut, kulkusten ja -aisakellojen kilinä ynnä rekien kitinä pihalta tyystin hävinnyt, ja -ihmeellinen hiljaisuus täytti koko kartanon, alkoi hän mietiskellä. -"Tämä on pappila", ajatteli hän. "Tämä on minun lapsuuteni koto, -jonka vaikutukset sieluuni ovat syvälle-viiltävät. Jos missä kaukana -mailmalla vaeltanut olen: tätä rauhan sulosopukkaa olen kaihoten -muistellut, tätä Kurjalan kotipappilaa olen ikävöinyt ja sen elämää -mielessäni ihannellut. Se on ollut minun kultakappaleeni vierailla -veräjillä, se on ollut se salainen aarre, jonka ääreen olen palata -himoinnut, silloin kun joku hätä minua on ahdistanut. Vanhaa isääni -ja vanhaa äitiäni ajatellessa olen monta kiitollisuuden kyyneltä -salaa silmistäni pusertanut heidän kaikkea hyvyyttään muistellessa... -ja minusta on tuntunut että olen onnellisempi monia muita, kun löytyy -minulle sellaiset vanhemmat täällä kaukana korvessa, kätkössä pahalta -mailmalta..." - -"Ja nyt minä jälleen olen täällä!" jatkoi hän ajatuksiaan ja katsoi -silmää räväyttämättä pesävalkeaan, joka iloisesti humisten hehkui -nurkassa uhoten herttaista lämpöä vuoteeseen saakka. - -"Mutta mikähän siinä lienee etten enää tunne sielussani samaa -sopusointuisuutta kuin ennen, vaikka taas olen tänne mailman -pakolaisena palannut? Enhän minä ole niitä, jotka suurmailman tuli -mitenkään olisi pilalle polttanut, enhän minä palaja lapsuuden -kotiin kurjana tuhlaajapoikana, joka siveydeltään tahrautuneena -yhtaikaa sekä häpee että iloitsee kunnon-vanhempainsa silmien eteen -astuessaan. Eihän minulta tuo vaarallinen vapaus ole ryöstänyt sitä, -mitä pidetään pyhimpänä ja kalleimpana ja mikä varmaan arvokkainta -onkin... Miksi siis en tunne täyttä sopusointua tämän kotoisen, -kotikultaisen ympäristöni kanssa?" - -Hän yhä tuijotti humisevaan uuniin, seuraten silmillään, kuinka -koivuiset halot vähitellen sortuivat punahehkuviksi hiiliksi. - -"Vai onko lapsuudenkotini vuosikymmenien vieriessä jotenkin -muuttunut?" kysyi hän mielessään "Eipä suinkaan! Kaikkihan täällä on -entisellään: isävanhus on sama herttainen ja lapsellisen itsepäinen -kuin ennenkin, joskohta hiuksiltaan valkoisempi, äiti myös on sama -hellä halaaja ja sama ankara emäntä-ruustinna kuin ennenkin, ja talon -tavat niinikään ovat aivan yhtäläiset kuin olivat lapsuudessani. -Vieläpä on tuo uunin muurikin juuri samasta paikasta rikki kuin minun -pikkupoika-päivinäni..." - -"Se olen siis kuitenkin minä itse, joka olen muuttunut", selvitteli -hän johtopäätöksiään. "Minun sielussani on mailmata kiertäessäni -tapahtunut joku merkillinen käänne! Tai ehkei sitä suorastaan mailma -ole vaikuttanut, vaan sekin, mikä minussa itsessäni jo pienestäpitäen -on piillyt ja mikä minuun on siinnyt juuri tässä samassa lapsuuteni -kodossa." - -"Tämä on pappila", sanoi hän vielä kerran kehittäen -ajatuksenjuoksuaan. "Tämä on valtiokirkon esikartano. Tämä on -yksi niistä tuhansista kodeista, joissa kristinuskon otaksutaan -kauneimmassa muodossaan kukoistavan ja levittävän esikuvia ja -siunausta ympärilleen. Mutta minun kokemukseni väittää ettei se -levitä. Minusta on tullut valtiokirkon säälimätön arvostelija, niin! -järkeni ja sydämmeni on minut pakottanut vielä pitemmälle: minusta -on tullut kirkon -- vihollinen!" lausui hän ääneensä ja hypähti -istualleen vuoteessaan. "Ja siksi en saata tuntea entistä sopusointua -tässä lapsuuteni kodissa", ajatteli Reino Frommerus edelleen. "Siksi -ei minusta ole viehättävää enää käydä joulukirkossa kuten ennen -poikana ja nuorena ylioppilaana. Siksi pyrin pilkkailemaan veljeäni --- joka traditsiooneille uskollisena antautui papiksi, -- vieläpä -kinailemaan vanhan isänikin kanssa, vaikka hyvin ymmärrän että -vanhoilla on oikeus jäädä rauhaan meidän nuorten ryntäyksiltä. Siksi -näen kaikki asiat nyt uuden valon kaukaisessa heijastuksessa ja siksi -tekee mieleni särkemään säpäleiksi ne vanhat valonheittäjät..." - --- "Rekilyhdyt!" muisti hän samalla. - -"Oi jospa siinä reessä, jossa isäni ja veljeni ajoivat joulukirkkoon, -olisi hohtaneet uudet hengellisetkin rekilyhdyt! Mutta sellaisista ei -täällä korven pimennoissa vielä vilahda sädettäkään." - -Hän nousi ylös ja kohensi tulipesää. Ajatukset yhä kihisivät hänen -aivoissaan. - -"Ei se ole mitään muotihulluutta eikä satunnaista tuulenpuuskailua -minussa tämä että näin rupean kallistumaan vastakirkolliseen -suuntaan. Ei! Se on minussa luontoa, se on minussa sielua, se piilee -jo minun veressäni -- ja vaikka se minussa onkin nousevaa henkistä -kapinaa, nousevaa henkistä anarkismia, niin on se minussa samalla -oikean uskonnon pyhää kaihoa, oikean jumalsuhteen intohimoa ja syvää, -sydäntäpolttavaa tarvetta." - -Nuori maisteri peseytyi ja pukeutui, mutta jäi istumaan uunin eteen, -vartoen milloin saisi sulkea pellit. Hiljaiset aatokset, kerran -virinneinä, eivät häntä heittäneet hevillä rauhaan: - -"Minusta tuntuu kuin minun näistäpuolin elämässäni olisi lähdettävä -vaaralliselle polulle, joka hyvin jyrkästi kohoaa äärettömän -korkealle vuorelle, ja ikäänkuin en saisi katsoa taakseni enkä -eteeni, kiipeääkö mahdollisesti joku muukin sitä samaa polkua. Minä -tiedän että sille vuoren huipulle kulkee viertotie, joka tuhansia -kertoja kiertää ympäri, varsin vähän joka kierroksellaan kohoten, -mutta minä en sitä tietä saa olla näkevinänikään, sillä aniharvat -ihmiset sitä myöten ovat perille ehtineet ennen kuolemaansa, vaikka -olisivat eläneet kuinka vanhoiksi tahansa. Minun täytyy rohkeasti -astua sen tien ylitse joka kerta kun se minun polkuani leikkaa. -Sillä se tie on helpostikuljettava tie, valoisa ja tasainen, ja sen -varrella on runsaasti majataloja, joissa hemmoiteltu matkustaja -aina löytää hyvin valmistettua ruokaa ja pehmeitä lepopatjoja, ja -harras veisu kaikuu sen makuukammioista, mutta toivottoman pitkä ja -iätikiero ja kaarteinen on tuo tie ja mukavuudessaan yksitoikkoinen. -Mutta minun polkuni on vaikeastikuljettava urheilijan tie, vaan -suora ja toivorikas! Ja vaikka minä tiedän että milloin tahansa -voin suistua murskaksi alas kallionrotkoihin, jollen joka hetki ole -varuillani, niin on minun kuitenkin sitä polkua kiipeäminen ja sillä -jaloin ja käsin, kynsin ja hampain kiinnipysyminen niin kauvan kuin -suinkin jaksan. Minun polkuni on rohkean kärsimyksen polku, vapaasti -taistelevan yksilön tiensuunta. Totuuden ääni minut sille polulle -pakottaa!..." - -Hän huomasi hiiloksen hehkuneen pohjaan ja sulki uuninpellit. Sitten -hän kynttilä kädessä läksi alakerrokseen. "Eilinen kohtaus olisi -joutanut olla tapahtumatta!" arvosteli hän vielä laskeutuessaan alas -jyrkkiä ullakon portaita. "Pakkoko oli ärsyttää Konradia?" - -Hän astui saliin. Pari kynttilää näkyi heitetyn palamaan ylös -kattokruunuun. Joulukuusi seisoi tummana pimennossa, ainoastaan -kultarihmaset heikosti kimmelsivät kynttiläin hohteessa. -Siellä-täällä näkyi joku kiireessä viskattu vaatekappale -kirkkoonlähteneiden jäliltä. Ovensuussa tuolilla lepäsi vanha -virsikirja, nähtävästi kaivettu esiin tarpeenvaralta. - -"Ehkä se oli aijottu minun kirkkomatkaani varten?" vilahti -kotiinjääneen mielessä. - -Hän astui ruokahuoneeseen ja istahti katettuun pöytään, jossa vanhaan -tapaan löytyi paitsi sianlihaa ja luumutorttu ja myös keltaista -viiniä, jota ainetta ei käytetty pappilassa juuri milloinkaan -muulloin kuin näin joulujuhlasiltaan. - -Sekä rovasti että ruustinna näet käsittivät viinin käyttämisen -näin jouluaamuna melkein yhtä tärkeäksi toimitukseksi kuin -herranehtoollisen nauttimisen kirkossa. Mielenylennyksekseen Reino -herrakin maistoi lasillisen tätä pappilan kylmää "tampuuriviiniä", -mutta ei voinut olla naurahtamatta muistaessaan, kuinka juhlallisesti -tätä nestettä täällä yleensä käytettiin. "Viinipullo on täällä lähes -samassa arvoasemassa kuin raamattu katoolilaisilla. Se on alati -kahleisiin kytketty ja piilotettu. Se sallitaan avata ainoastaan -piispan resehtien mukaan." - -Keittiössä tuntui joku liikkuvan -- pappila ei ollutkaan aivan -autioksi heitetty. - --- Kuka siellä? kysyi talon nuoriherra raollaan olevan oven läpi. - --- Minä täällä vain... kuului vastaus. - --- Mikä minä? - --- Mari... kuului levollinen selitys. - --- Ahaa, karjakko-Mari. Hyvää huomenta! Miksei Mari ole mennyt -kirkkoon? kysyi Reino maisteri tuttavallisesti. - --- Ruustinna toimitti kotimiehiksi jäämään, -- vastasi karjakko. - --- Olisikko Marilla hyvin haluttanut aamukirkkoon? tiedusteli -pappilan herra. - --- Ka en häntä tiiä, -- vastasi toinen kansan tapaan epäsuorasti. -- -Lupasihan tuo ruustinna lähteä sitten kun Sohvi palaa... - --- Niin, siellähän saarnaakin päiväsaarnan meidän Konrad, -- muisti -velimies. - --- Niinhän nuo puhuvat... - -Seurasi vaitiolo. Pappilan herra ryyppäsi viinimaljan pohjaan. - --- Mitäs karjakko-Mari oikeastaan meinaa siitä Neitsyt Maariasta? -kysäsi hän yhtäkkiä. - -Karjakko tuntui hiukan hykähtävän outoa kysymystä, mutta ei vastannut -mitään. - -Maisteri nousi ylös ja tuli keittiön ovelle. - --- Minä tarkoitan että uskooko Mari ihan kaiken ihmeellisen, mitä -Neitsyt Maariasta kerrotaan? kysyi hän uudelleen nähtävästi haluten -tehdä kokeita. - --- Ka mitäpä ne tämmöiset... semmoisista... sopersi karjakko -hiljakseen nauraa hikertäen. - --- Uskotteko vai ette? tinkasi papinpoika vakavasti. - -Karjakko muuttui myös totiseksi karkeanpunakoilta kasvoiltaan -ja samalla häveliääksi. Hän nykäsi huivinsolmun leukansa alla -tiukemmalle ja katsahti silmiin. - --- Ka täytyy kai hänet uskoa, -- vastasi sitten kolealla äänellä. -- -Sitähän tuo pappanne illalla niistä ränttikirjoista kuului lukevan... - -"Se oli vain satua!" oli livahtamaisillaan nuoren vapaauskoisen -huulilta, mutta hän hillitsi halunsa eikä sen enempää kajonnut -joulukysymykseen, vaan alkoi tiedustella navetta-asioita: - -Montako lehmää Marilla nykyään oli hoidettavanaan? Vieläkö -Kullanruusu, Lehmänlapsi ja Elehvantti olivat hengissä? Minkänimisiä -uusia lehmiä oli tullut sen jälkeen kun viimeksi oli tavattu? Oliko -se iso härkä Paavali jo teurastettu? Vieläkö ilkeä puskupässi eli? -Olikos yhtään sikaa? ynnä muuta sellaista. - -Joihin kaikkiin kysymyksiin karjakko antoi varsin asialliset -selitykset, nähtävästi halliten tätä alaa paljon vapaammin kuin -uskonnollista. Karjakko-Marista ei katekismus oikein kuulunut -navetta-ihmisille. "Tosiaankin kummallista että pappilan maisteri -häneltä, karjakolta, moista oli udellut? Ei ruustinna eikä rovasti -koskaan hänen autuudenkäsitystään olleet tiedustaneet, vaan olivat -puhelleet lehmä-asioista, aina vain lehmäasioista! Piloillaan kait -tuo maisteri olikin kysässyt karjakolta, mitä tämä muka uskoi -Kiesuksen Ristuksen äitistä? Sama kai se sille, maisterille, oli, -mitä yksinkertainen lehmipiika uskoi tai mitä oli uskomatta!" - -Mari oli jotakuinkin oikeassa. Reino Frommerukselle oli todella -jotenkin yhdentekevää, mitä yksinkertainen takapihapalvelijatar uskoi -tai oli uskomatta. - -Mutta hänestä ei ollut yhdentekevää se, _miksi_ joku uskoi -niinkuin uskoi. Hänestä ei ollut yhdentekevää se, miten joku oli -_saatettu_ uskomaan niin tai näin. Hänestä ei ollut yhdentekevää, -millaiset julkiset _opettajat_ olivat saaneet vallan vaikuttaa -kansan pohjakerroksissa jonkun määrätyn uskonlaadun, joka puristi -tunnustuksensa johonkin järjettömään opinkohtaan. - -"Menisinköhän minäkin kuuntelemaan, miten Konrad veli saarnaa -joulusaarnansa?" arveli hän palaten himmeästi valaistuun saliin ja -istuutuen keinutuoliin. "Mutta tiedänhän jo edeltäpäin, mitä hänellä -on sanottavana. Jokainen lause on minulle tuttu kuin nämät kymmenen -sormeani. En siis mene. Ja muutoinkin -- minä menisin sinne kuin -politikoitsija toisen puolueen kokoukseen. Tunnen taistelunhalua -sielussani. Mutta minä en ole vielä läheskään valmis astuakseni -temppelin puhdistajaksi... kuten Bethlehemin poika Jerusalemin -kirkossa..." - -"Sokea kansa, joka ei ymmärrä että vielä tänäpäivänä käydään maallista -kauppaa Jumalan huoneessa!" huudahti hän sielussaan, muistaen -kaikenlaisia ilmiöitä ja vivahduksia kirkosta, jossa ennen ahkerasti -oli kulkenut. - -"Valtiollinen farisealaisuus on vielä tänäpäivänä sama kuin -Kristuksen aikoina. Papit sille ovat ottaneet patentin ja ovat -valmiit vainoamaan jokaista, joka sitä patentti-oikeutta epäilee. -Mutta juuri samankaltaista valtiollista varmauskoisuutta vastaanhan -Jeesus parka elämässään taisteli. Herrajumala nähköön... kuinka -kummallista se on ettei tervejärkinen kansa tätä ymmärrä?" - -"Niin", kehitteli Reino Frommerus itsekseen: -- "Ero on ainoastaan -siinä että valtiollinen oikeauskoisuus, jonka juutalaiset papit -järjestivät Jehovan nimeen, nyt on järjestetty heidän ankarimman -vihollisensa, Jeesuksen Kristuksen, nimeen. Siis tavallaan vielä -kauheampi petos, koska Kristusta täytyy ehdottomasti pitää -nykyaikuisenkin valtiokirkon vihollisena!" - -Hän keinahteli tuolissa, jossa istui, ja katseli joulukuusta. - -"On se tosiaan omituista että minusta, joka vielä ensi -ylioppilasvuosinani olin nöyrä kirkossakävijä, on kehittymässä -tällainen vapaa-ajattelija. Minä kuljin vuodesta-vuoteen verho -silmilläni kuten muutkin, uskoin mitä muutkin sekä etsin -lohdutusta siitä salaperäisestä, mistä muutkin. Ja olin mielestäni -jotenkin hyvissä väleissä Isä-Jumalan kanssa, joka minusta oli -peloittavan-mahtava, kaikkihuomaava ukko, jolta oli mahdoton mitään -salata. Eikä minulle toki pälkähtänyt päähänkään ettei tämän -ankaranpyhän vanhuksen poika, Jeesus, muka ollut ylenluonnollinen -lunastajamestari, joka käveli vetten päällä sekä lopulla lensi -taivaaseen ja sinne jäi -- uhaten saapua mieskohtaisesti takaisin -vasta viimeiselle tuomiolle. Ja minä uskoin rukoilemisen merkitykseen -siinä määrin että luulottelin saavani kaikkihuomaavaiselta Jumalalta -ihan mitä tahansa. Kerran rukoilin häneltä kahta markkaa rahaa, jonka -olin kadottanut, ja kun en sitä sattunut saamaankaan, kummastelin -suuresti. Mahdollista että moiset tapahtumat lapsuudessani kylvivät -sieluuni ensimmäiset epäilyksen siemenet. Mutta sitten -- elämän -kärsimysten tullen -- joku yhtäkkiä iski minun sairastavaan sieluuni -terveen järjen kipinän. Verho repesi silmiltäni! Ja siitä asti -minusta on kehittymistään kehittynyt kirkonkieltäjä, vaan ei suinkaan -Jumalan vihollinen eikä Kristuksen halveksija. Kohtalolle kiitos että -niin on käynyt..." - -Hän otti ajatuksissaan käteensä vanhan virsikirjan, joka oli heitetty -tuolille, ja avasi sen umpimähkää. Hänen silmiinsä sattui ikivanha -latinais-suomalainen hymni Jeesuksen syntymisestä: - - _In dulci jubilo_, - Nyt on iso ilo, - Maailman Messias makaa - _In praesepio_, - Paistaa kuin aurink' armas - _Matris in gremio: - Alpha es et O, - Alpha es et O_. - - _O Jesu parvule!_ - Sinua rukoilemme, - Anna armos aina, - _O puer optime!_ - Ja sanas meille lainaa, - _O princeps gloriae! - Trahe me post te, - Trahe me post te!_ - - _O patris caritas, - O nati lenitas!_ - Pirut rumat meitä kaasit, - _Per nostra crimina_, - Siis sinä meille saatit - _Coelorum gaudia_, - Auta sinne Herra, - Auta sinne Herra! - - _Ubi sunt gaudia_, - Ei surun siellä siaa, - Kussa enkelit laulavat, - _Nova cantica_ - Ja taivaat kaikki kajaavat - _In Regis curia_. - Auta sinne Herra, - Auta sinne Herra! - -Reino Frommerus ei naurahtanut. Jotakin pyhää tunnelmaa tuulahti -hänen sieluunsa tästä sekakielisestä virrestä. "Ja mikä tässä on -pyhää ja runollisen korkeaa?" tutki hän lukien toistamiseen säkeet: - - _O princeps gloriae, - Trahe me post te, - Trahe me post te_... - -"Se on se sielun hätä, jossa me kaikki kiemurtelemme etsien -pelastusta ja lohdutusta kurjuudessa. Se tässä on pyhää! Mutta -siinä sieluntilassa, kuten tunnettu, kelpaa pelastusesineeksi -oljenkorsikin..." - -Nuoren maisterin mielessä vilahteli valtavia kuvia Kristuksen opin -historiallisesta kulusta kautta vuosisatojen. "Sen on täytynyt olla -äärettömän voimakas henki-ilmiö tämän Kristuksen olemuksen ja opin, -koska jo hänen pelkästä syntymästään kauvan jälestäpäin on osattu -tehdä niin suuri ja niin fantasiarikas numero!" - -Hän innostui lukemaan toistakin ikivanhaa virttä, joka runollisella -voimalla häneen vaikutti: - - Piltin synnytti Bethlehem, Bethlehem, - Jost' ihastui Jerusalem, - Halle Halleluja. - - Hän pantiin seimeen makaamaan, Makaamaan, - Kuin hallitsee ilman lakkaamat', - Halle Halleluja. - - Aasi seisoi ja härkäinen, Härkäinen, - Kussa piltti oli Herrainen, - Halle Halleluja. - - Saabast' tulit sitt' kuninkaat, Kuninkaat, - Kultaa, savua uhrasivat, - Halle Halleluja. - - Hän syntyi äitist' neitseestä, Neitseestä, - Kuin vapaa oli miehestä, - Halle Halleluja. - - Ihmisen luonnon päällens' ott', Päällens' ott', - Käärmeen tyköönsä poijes potk', - Halle Halleluja. - - Liha oli hänell' niinkuin meill', Niinkuin meill', - Ei kuitenkaan käynyt synnin teill', - Halle Halleluja. - - Hän verrakseni meit' tahtoi tehd', Tahtoi tehd', - Ja Isäns' kasvoi taivaass' nähd', - Halle Halleluja. - -Nuori maisteri huomasi käännöksen kovin kömpelöksi ja epätarkaksi ja -alkoi sentähden lukea puhdasta alkutekstiä, joka uudella runollisella -voimalla hänet mielikuviinsa tempasi: - - _Puer natus in Bethlehem, Bethlehem! - Unde gaudet Jerusalem_. - -- -- -- -- -- -- -- - -Millä äärettömällä riemulla ja millä tavattomalla selkeydellä tässä -alkutekstissä olikaan laulettu ilmi Jesuslapsen syntyminen muka -ylenluonnollisella tavalla: - - _De matre natus virgine, virgine! - Sine virili semine, - Halle Halleluja!_ - -Ja kuitenkin oli tämän korkeanveisun sepittäjän heti seuraavassa -säkeistössä ristiriitaisesti täytynyt tunnustaa että sama Jeesus oli -siinnyt -- ihmisverestä. Kuten säkeet kertoivat: - - _De nostro venit sanguine_... - -Sekä lisäksi, niinkuin suomalaisessakin käännöksessä sanottu oli: - - Liha oli hänell' niinkuin meill... - _In carne nobis similis_... - -Koko tämä riemuruno päättyi kolminaisuuden helskähtävään -peräkaneettiin: - - _Laudetur sancta Trinitas, Trinitas! - Deo dicamus gratias, - Halle Halleluja!_ - -"Niin", sanoi nuori jumaluusopin tutkija itseksensä, laskien vanhan -virsikirjan käsistään pöydälle, "runollinen tunnelma on sangen -väkevä ja vaarallinen eksyttäjä, sangen hypnoottinen vaikuttaja -uskontotieteen alalla, sitä vastaan on pakko täysin sieluin -taistella. Mutta kenellä lienee päässään hitunenkaan tervettä järkeä -käsittääkseen, minkä pakanallisen hullutuksen nuot sanat '_sine -virili semine_' sisältävät, hän ei eksy siihen tuhatvuotiseen sumuun, -jossa laumat paimentensa perässä harhailevat ja jota hajoittava -aurinko ei vielä ole mailmaan noussut." - -Reino maisteri kohensihen ylös keinutuolista, sammutti kattokruunun -kynttilät ja kuljeksi sitten läpi kaikkien pappilan huoneiden, joka -askeleella tavaten rakkaita lapsuudenmuistoja... - -Jouluaamu vihdoinkin punertaen valkeni. - -Hän pysähtyi pohjoiseen päin avautuvan akkunan eteen ja katsoi -ulos. Mikä valtavan avara näköala sieltä hänen silmiinsä siinsikään -lasiruudun jääkukkaisten lävitse! Katse liukui vapaasti yli -hopeakuuraisen korven, laskeutui hetkeksi alas sileänvalkoiselle -rämeelle, pinkosi siitä yli vaaran ja vaaralla puuntavien talojen -sekä sukelsi järven jäälle, jonka jossakin niemessä häämötti matala, -puinen kirkontorni. Mutta katse ei pysähtynyt vielä tähänkään, vaan -se lensi kuin kiväärinkuula yli kirkontornin, singoten pitkin suuren -järven lumista pintaa, sekä tarttui kiinni vasta kaukana peninkulman -päässä johonkin mahtavaan mäkeen, jonka metsän huippu ylenemistään -yleten vähitellen raukeni avaruuden sinertävään rajaviivaan. - -"Kuinka vapaa ja avara ja puhdas onkaan tämän paikkakunnan luonto!" -saneli nuorimies itseksensä. "Miksi sen henkisen ilmapiirin täytyy -olla niin ahdas, niin painostava ja ummehtunut?"... - -Hän haki ullakolta käsiinsä vanhat suksensa ja läksi hiihtelemään. -Hiihti poikki ahopeltojen kohti aurinkoa, joka parhaallaan -nouseskeli kaakon kulmalta huikaisevan kirkkaasti valaisten paksuja -lumipintoja. Solui sitten alas korven rotkoon, jossa synkeä hämäryys -vielä vallitsi, sauvakoitsi pitkin rommakkoa rämettä, missä sukset -uppoilivat umpipäihin, katseli kaikkea ympärillään urheilijan -ihastuksella, kuulosteli kaikkia luonnon ääniä lapsellisella -jännityksellä sekä tutkisteli uteliaasti lintujen ja metsänelävien -jälkiä lumessa muistutellen mieleensä eri otusten ominaisuuksia. -Juhlallinen hiljaisuus kuni soitteli ihmesäveliä korpikuusten -hopeaisilla parroilla... - -"Miksi me, kulttuurin kasvatit, kaiken tämän puhtauden hylkäämme -tuhlaamalla elämämme kaupunkien haiseville kaduille?" ikäänkuin -moitiskeli hän itseään, että niin kauvan oli ollut poissa -kotiseudultaan. "Mutta minä tahdon ottaa kaiken takaisin!"... - -Hän hiihtää ponnisteli poikamaisen rajusti aivankuin olisi -uhmannut puolessa tunnissa ottavansa "takaisin" viiden vuoden -laiminlyönnit. Sydän sykähteli voimakkaasti, posket hehkuivat, -rinta kohoili, kinnastetut kädet puristivat lujasti sauvan vartta, -polvet potkahtelivat -- ja sukset notkuen suikkelehtivat lumessa -sompasauvojen työntäminä. "Hei jouluna! hei jouluna!" ikäänkuin -sihahtelivat sauvat. - -Kulkusten kimeä helinä kantautui hiihtäjän korviin läpi valjenneen -talvi-ilman. Se tuntui raikuvan talosta päin. - -"Taitavat siellä palailla kirkosta", päätteli hiihtäjä, ja päästyään -umpilumelta talvitielle kääntyi hiihtämään kotiinsa päin. - -"Kirrr-kosta! kirrr-kosta!" ikäänkuin kirisivät myös sompasauvat -joka kerta kun niiden terästetty kärki kosketti pakkaskierää ajotien -kalloa. - -Mäkirinteen mutkassa syöksyi kolmihevosinen kirkkoväkimatkue -hiihtäjää vastaan. Ne tulivat niin hurjaa vauhtia että papinpoika -hädintuskin kerkesi väistää. - --- Perkele! kuuli hän rähiseväin ajajain huutavan. - --- Pois kirkkomiesten kintuista! karjasi joku ohiremuavasta reestä, -joka oli täynnä miehiä ja huppupäisiä naisia. Ja matkue hävisi metsän -peittoon. - -"Semmoista se on se kirkkorakas rahvas" ajatteli Reino Frommerus ja -hiihti kartanoon. - -Hän työntyi pappilan saliin vaatteet lumisina, viikset ja kulmakarvat -huurteessa. - --- Huh, huh, kuinka tuli kuuma! läähätti hän nähdessään että kaikki -jo olivat kotona ja istuivat hälisten kahvipannun ympärillä. - --- Gullevän! huudahti äitiruustinna. -- Oletko ollut hiihtämässä? Ja -me kun luulimme että sinä vielä nukut... - --- Älä tuo lunta sisään! muistutti Heikki veli. - --- Missä _se_ nyt taas on kolunnut? mutisi vanhin veli Aatami -punaisen partansa sisää. - --- Minä luulin että mikä tukkilaisroikale sieltä työntyy sisään, --- virkkoi suopeanivallisesti veli Vihtori puhallellen savuja -hienotuoksuisesta sikaaristaan. - --- Min älskade gosse, -- huolehti ruustinna, -- lienetkö oikein -saanut aamiaistakaan, kun jäit yksiksesi kotiin? Tule nyt kahvia -juomaan. Minä kaadan kuppiin. - -Reino istuutui kahvipöytään, kahden siskonsa väliin, ja kävi ahnaasti -kiinni höyryävään kuppiin. - --- Niin, terveisiä kirkosta! toimitti äitiruustinna ystävälliseen -tapaansa. - --- Minullekko mamma sanoo? kysyi poika. - --- Sinulle, kultaseni! - --- Kuka se laittoi? Jumalako?... kysyi nuorin poika ikäänkuin -kiusaantuneena. - --- Niin... Jumala... ja kaikki ihmiset! sanoi sävyisästi äiti. - --- Minä voin tuoda mammalle vastaterveiset metsästä! laski leikkiä -poika. - --- Kiitoksia. Kuka sieltä lähetti? kysyi ruustinna virkeästi. - --- Jumala... ja koko luonto... vastasi toinen. Seurasi pieni -äänettömyys. - --- Vai on Reino käynyt hiihtelemässä... virkkoi isärovasti kävellä -tepsuttaen paksuissa huopasaappaissaan edestakaisin pitkin pehmeitä -karvamattoja ja hieroen kangistuneita käsiään reippaasti yhteen. -- -Ethän sinä vain minun uusilla suksillani? - --- Omillani minä hiihdin, -- selitti poika. - --- Milloin sillä tuolla Reinolla lienee ollut oikein omia suksia? -epäili Heikki veli. -- Sinullahan on tapa aina käyttää toisten hous... - -Kaikki rupesivat makeasti nauramaan. Kun nauru oli asettunut, virkkoi -pappisveli Konrad, joka heti nuorimman veljensä sisääntultua oli -ikäänkuin hautoutunut äänettömäksi, yhtäkkiä: - --- Minusta joulupyhä on siksi suuri juhla ettei semmoisena päivänä -sopisi mennä huviksensa hiihtelemään. - --- Nytkö se alkaa! vastasi nuorin veli. -- Sinä, Konra, kai tahdot -vain kysyä, miksi en ollut sinun saarnaasi kuuntelemassa? lisäsi hän -terävästi. - --- Älkää rakkaat lapset viitsikö disputeerata! pyysi äitiruustinna -hellästi keskeyttäen taisteluvalmiit veljekset. -- Rakas Reino! -äänsi hän samalla kiihkeästi. -- Enkö saa kaataa sinulle pienen -lisätilkan?... - --- Konradilla oli erinomaisen hyvä saarna, -- lausui rovastivanhus -kuulematta mitä puolisonsa toimitti. -- Oli vahinko ettei Reino sitä -kuullut. - --- Sen kyllä uskon! sanoi nuorin poika. -- Mutta tässä oli kysymys -siitä, sopiiko jouluna hiihtää vai ei. - --- Jaa, kyllä minä olen aivan samaa mieltä kuin Konrad, -- sanoi -lumihapsinen vanhus painokkaasti. - --- Tietysti, pappa hyvä, tietysti! kiihottui poika. -- Mutta minä -tahtoisin kysyä teiltä papeilta, kieltääkö Kristus hiihtämisen -joulupyhänä? - -Vanhin veli Aatami, pedagoogi, naurahti hermostuneesti. - --- Tyhmä kysymys! tokasi hän sekaan ivallisesti. -- Kristuksen aikaan -ei ollut suksia eikä Palestiinassa kukaan hiihtänyt. Sitäpaitsi ei -Kristuksen aikaan kukaan vielä tiennyt joulujuhlaa viettääkkään. -Kristus sitä siis ei saattanut kieltää eikä myöntää. - -Aatami sai sanottavansa tuskin lopetetuksi, kun isärovasti rykäsi ja -sai suunvuoron. - --- Olethan sinä, Reino, lukenut raamatusta että sabbattina saapi -auttaa härkää ylös kaivosta, siis auttaa ja tehdä jotakin hyvää, -mutta että muuten on tarkoitus pyhittää lepopäivä... - --- Mutta mistä pappa tietää ettei hiihtämälläkin voi pyhittää -sabattia? Siellä jumalaisen-puhtaassa metsässä...! - --- Kyllä se on synti, jos saarnan aikana huviksensa hiihtelee! -keskeytti Konrad ankarasti. - --- Te olette ihan hassuja! huudahti Reino säihkyvin poskin. -- En -minä nyt teitä sentään niin ahdasmielisiksi olisi luullut. Juuri -tuollaista likinäköisyyttä vastaanhan Jeesus itse taisteli, kun -soimasi juutalaisia heidän tekopyhyydestään... ne tähkäpäiden syönnit -ja muut... - --- Älä, Reino rakas, viitsi väittää pappaa vastaan! Pappa on niin -vanha... kuului ruustinnan lempeä, välittävä ääni. - --- Mutta Konra on minua vain kaksi vuotta vanhempi, -- vastasi poika. --- Hänen ainakin pitäisi ymmärtää... - --- Kyllä minä sinut ymmärrän! huusi nuori pappi kasvoiltaan -punaisena. -- Sinä tahdot hävittää mailmasta Jumalan! - --- Se on katala valhe! laukasi vastaan veli. -- Minä päinvastoin -tahtoisin Jumalan kunniaa... - --- Sinä? joka et käy kirkossakaan! jatkoi murhaavasti pappisveli. - --- Minä juuri! vakuutti korkealla äänellä toinen. - --- Muista, Reino, että Konra on pappi! - --- Pah... - --- Älkää herrannimessä riidelkö! kuului Anna sisaren naisellinen ääni -väliin. - --- Kuka tässä riitelee...? - -Kaikki perheenjäsenet olivat ruvenneet liikahtelemaan paikoiltaan, -puoliääneen päivittelemään ja murisemaan. Molemmat papit, vanha -ja nuori, kävelivät edestakaisin lattialla, Heikki herra keinui -kiikkutuolissa niin että lattia jyrisi, Aatami penkoi partaansa -aivankuin siellä sisällä olisi ollut ampiainen, Vihtori keikahteli -kantapäillään, Seidi oli hypähtänyt ikäänkuin hammaspistoksen -yllättämänä ylös pöydästä ja juossut ylikertaan, ruustinna nyökytteli -valtavaa ruumistaan kahvipannun takana, maiskutellen suutaan -- Reino -oli ponnahtanut ylös tuolilta ja seisoi kookkaana salin tilavaa uunia -vasten, levottomasti muutellen jalkojaan. - -Hänestä tuntui että kaikki olivat häntä vastaan. Kaikki järjestään! - -Hänen suupielensä värähtelivät, olkapäät kohoilivat terävästi ja -nyrkit puristuivat kokoon... - -"Sanoisikko hän suunsa puhtaaksi? Sanoisikko kaiken mitä tänäkin -aamuna oli itsekseen ajatellut?" - -Ei! Ei se kannattanut. Ei kannattanut ostaa ruutia ja ampua -harakoita. Hiisvieköön, kuinka pienestä asiasta voitiin tehdä suuri -numero... - --- Älä hiero takkisi selkää valkoiseksi! huomautti Heikki herra. -- -Uunista tarttuu. - --- Se nyt on sivuasia, -- sähähti nuorin veli hiukan ulkoutuen -uuninrinnasta. - -Mutta samalla kaikki huudahtivat yhtaikaa: - --- Voi hyvänen sinua! Ihan valkoinen! - --- Där fick du dei! sanoi ruustinna mitään pahaa tarkoittamatta. - --- Juokse nyt himphamppua kinokseen! lisäsi Aatami. - --- Minä tuon harjan! huusi Miili sisar valmiina palvelemaan -veljeänsä, josta -- kaikesta huolimatta -- paljon piti. - --- Eikö liene Reinolle parasta lähteä uudelleen hiihtelemään? -hämmästeli Vihtori veikko. - --- Miksei, jos Konra lupaa... sanoi nuorin veli hammasta purren ja -läksi sisaren saattamana ulkoportaille puistelemaan ja harjaamaan -takkiansa... - -Päivällispöydässä oli mieliala täydelleen asettunut ja kodikasta -seurustelua jatkui sitten iltaan asti, jolloin joulukuusi taas -hauskasti paloi pappilan uhkeassa salissa. Perheenjäsenistä -mikä luki uutta, jouluksi ilmestynyttä kirjaa, mikä kokoonpani -jotakin pappilaan saatua mukavaa talouskonetta, mikä leikitteli -lappalaiskoiran kanssa lattialla, mikä kohenteli pesävalkeaa, mikä -soitti pianolla vuoroin hurskaita koraaleja, vuoroin isänmaallisia -marsseja vieläpä kunniallisia yleisestitunnettuja lemmenlaulujakin --- viimemainittuja tosin vasta senjälkeen kuin seinäkello oli lyönyt -6, jolloin laillinen sabatti loppui. Tyytyväisyys ja joulurauha -näytti loistavan kaikkien kasvoilla, ja rovastivanhus kulki myhäillen -ja lauhkeasti vaakunasavuja puhallellen perheensä keskessä tuntien -olevansa verrattain onnellinen ja ylpeä kaikista; ja ruustinna -puheli hellästi kaikkien rakkaiden lastensa kanssa kysellen -kunkin taloudellista elämää, samalla tuontuostakin kantaen salin -pöytään maukkaita syötäviään ja kaikenlaisia suloisia säästöjään -pitkän joulupuhteen tappamiseksi. Ennen illallista kävivät kaikki -joukolla jaloittelemassa maantiellä, taisipa joku koetella Reinon -esiinottamia suksiakin, mutta ei kukaan enää puhunut synnillisestä -huvittelemisesta, vaan kaikki nauttivat vapaasti koossaolosta -talvisen erämaan pappilassa, jonka kaikissa huoneissa vallitsi lämpö -ja valo sekä kaikenlainen maalaismukavuus. - -Vasta illallisen jälkeen virisi viaton väittely aatteellisista -asioista, kun tytär Anna oli sattunut lukemaan jonkun vapaamielisen -ulkomaisen kertomuksen avioliitosta. - --- Sehän oli inhoittava tyttö, tuo Helge Sund! tuomitsi lastenkodin -johtajatar. -- Ei osannut edes hävetä... - --- Ja miksi hänen olisi tarvinnut hävetä? tarttui siskonsa sanoihin -Reino, joka myös oli kertomuksen lukenut. -- Senkötähden että syvästi -rakasti miestään? - --- Kyllä sinä ymmärrät mitä tarkoitan, -- sanoi vanhin sisar -häveliäästi. -- Et suinkaan sinä voi puolustaa... vihkimätöntä -liittoa? - --- Entä jos voin? sopersi veli. - --- Kyllä minäkin olen vapaamielinen, -- virkkoi Seidi neiti, -- mutta -en minä sentään semmoista hyväksy. Naisen kunnia... - --- Ei sitä hyväksy toki Reinokaan, -- puuttui puheeseen Konrad -tupruuttaen paperossiaan ja luoden tumman katseen silmälasiensa takaa. - --- Kuinka sinä viitsitkin epäillä toisen selviä sanoja? tulistui -Reino veli. - --- Todentotta et hyväksy epäsiveellisiä suhteita! vakuutti nuori -pappi. - --- Epäsiveellisiä? En hyväksykkään, mutta tässä onkin puhe -oikeasta sielujen välisestä aviosuhteesta! sanoi toinen jälleen -kiivastumaisillaan. - -Mutta veli Konrad lausui mahtipontisesti: - --- Minä olen varma siitä ettet itsekään mene sitä tietä, kun -naimisiin pyrit. Sen verran miestä minä sinussa uskon olevan ja -kunnioitusta jumalallista järjestysvaltaa kohtaan. Kun rakastut, -menet kuin menetkin koreasti kristilliseen avioliittoon ja annat -palttua hullutuksille. Se on sinussa nyt vain sanahelinää... - -Nuori maisteri valmistautui vastaamaan papille, mutta maallikko -Heikki ehti saada suunvuoron. - --- No niin minäkin luulen, -- sanoi tämä leveästi, -- että kun meijän -Rennu pikeytyy johonkin hönkätyttöön: hän on meistä ensimmäinen -juoksemaan papin eteen. Kiirettä silloin pidetään, se nyt on selvä! - -Kaikki naurahtivat hyvänsuovasti ja äitiruustinna tuli silittelemään -nuorimman poikansa pehmeitä hiuksia, alkaen hellävaroen tiedustella -tämän lemmenasioita... - --- _Sat sapienti_, sanoi kaikilta tahoilta piiritetty Reino -Frommerus. -- Kyllä minä teille kaikille vielä näytän! - -Ja hän toivotti yhtäkkiä hyvääyötä koko perhekunnalle ja läksi -vinttikamariinsa. - - - - -3. - - -Pois olivat matkustaneet ne rakkaat jouluvieraat -- ja koko erämaan -pappila huokasi raskaasti. Sinne mailman velvottaviin virkamyllyihin -oli hajaantunut se virkeä velisarja, pois kodin haaleasta -helmasta oli singonnut sisarparvikin, kaikki joutuen erilleen -toinentoisistaan. Minkäpäs kohtalon välttämättömyyksille voi? se oli -se ikuinen irtirepijä... - -Eivät kuitenkaan aivan kaikki olleet Kurjalasta kaikonneet. Nuorin -veljeksistä Reino näet oli tälläkertaa jäänyt pappilaan -- suureksi -iloksi rovastille ja ruustinnalle, jotka talvisessa yksinäisyydessään -mielellään näkivät jonkun lapsistaan luonaan. - -Äiti-ruustinna piti hellää huolta ainoasta kotiinjääneestä pojastaan. -Hän järjesti tälle mukavan huoneen, hän syötteli, juotteli -parhaimmalla tavalla, ja hiipien usein silittelemään poikansa päätä, -kehoitti tätä nyt oikein perinpohjin nauttimaan maalaispappilan -rauhaa sekä levähtämään kaikkien mailmanmatkojensa jälkeen. - --- Du måtte nu riktigt uthvila dei här! sanoi ruustinna. - --- Niin, kyllä minä täällä aijon koota voimia... virkahti poika, -tosin antaen äitinsä ikäänkuin ymmärtää että halusi yksikseen miettiä -sitä asemaa, johon oli itsensä jättänyt. - -Mutta hänen sydäntänsä viilsi kipeästi ettei voinut omalle äidilleen -avoimesti siitä puhua, mitä sisässänsä tunsi ja järjessänsä ajatteli. - -Ja sama umpinainen oli asianlaita isäänkin nähden. Saattoi -korkeintaan viritä sananvaihtoja, joilla oli väittelyn luonne. - -Oli kulunut viikkokausi siitä kun veljet ja siskot olivat -matkustaneet. - --- Miksi sinä oikeastaan aijot, Reino? tiedusteli rovastivanhus -varovaisesti, piippua poltellessaan pappilan salissa. - --- Pappa tietenkin tarkoittaa, millä viralla aijon leipäni ansaita -tässä matosessa mailmassa? vastasi poika. -- Ehkäpä minusta ei -virkamieheksi olekkaan! lisäsi hän hiukan katkerasti. - --- Mutta onhan sinulla tavallisen terve järki, -- arveli vanhus. -- -Sinä kykenet miksi hyvänsä, jos oikein tahdot. - --- En minä kykene nykyisen yhteiskuntaelämän viralliseksi -palvelijaksi, -- vastasi poika. - --- Miksi et? kysyi isä. - --- Siksi että auktoriteetti-uskon henki haiskahtaa täällä joka -nurkassa. - --- Auktoriteetti? tarttui vanhus sanaan, joka hänelle aina oli ollut -hieman hämärä. -- Täytyyhän tietenkin jokaisen virkamiehen totella -jumalallista esivaltaa. - --- Kuka sen todistaa että meidän suomalais-venäläinen esivaltamme on -Jumalan asettama? kysyi poika terävästi. - --- Jumalan sana! vastasi rovasti myös väittävästä. - --- Mikä jumalansana? - --- Pyhä Raamattu! - --- Noh, siitä asiasta ei kannata papan kanssa väitellä, -- lausahti -poika. - -Isärovasti kiivastui vakavasti. - --- Reino, sanoi hän: tottakai sinunkin täytyy uskoa Pyhään Raamattuun? - --- Täytyykö minun? - --- Täytyy! - --- Voi pappa rukka, -- huudahti poika nähden myrskyn nousevan: -- en -minä usko läheskään kaikkeen mitä siinä kirjassa sanotaan. - --- Mutta tottakai uskot päätotuuksiin? ahdisti isärovasti. - --- Mitä pappa pitää päätotuuksina? - --- Etkö sinä itse tiedä?... - --- En! - --- Päätotuudet... sopersi pappisvanhus jäykässä mielenliikutuksessa --- päätotuudet ovat tietysti ne, jotka katekismuksessa luetellaan. -Esimerkiksi että meillä on Jumala, joka on kolmiyhteinen. Että Jeesus -oli oikea Jumalan poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä... Ettei -kukaan ihminen voi tulla autuaaksi mitään muuta tietä kuin uskomalla -Vapahtajan ristinkuolemaan ja Lunastajan vereen ja... ja... - --- Eivät ne ole päätotuuksia! keskeytti poika jyrkästi. -- Enkä minä -niihin usko... - --- Etkö sinä siis usko että Jeesus oli Jumalan poika? - -Isärovastin ääni värisi ja leuvat vavahtelivat. - --- En! vastasi papinpoika varmasti. - -Valkohapsinen vanhus muuttui kammottavan synkäksi kasvoiltaan. - --- Jumalansanan mukaan... änkytti hän -- se joka ei usko... joutuu... -helvettiin. - -Vanhus sai vaivoin suustansa viimeisen sanan, ja silmät alasluotuina -ja ikäänkuin vilusta väristen kiiruhti salista kansliaan. Poika oli -kavahtanut pystyyn ja huusi isänsä perään: - --- Kiitoksia pappa! - -Sitten hän vaipui takaisin nojatuoliin ja peitti molemmin käsin -silmänsä. Hänen sydämmensä sykki kuuluvan-rajusti ja omantunnon ääni -pyrki nuhtelemaan: "häpeä! häpeä! että säikäytät vanhaa isääsi noin -säälimättömästi." - -Kun hän taas silmänsä nosti, näki hän äitinsä istuvan pöydän ääressä, -silmät vesissä. - --- Niin, sinun pappasi on aina ollut samanlainen, puheli ruustinna. --- Hän ei ikinä ole ymmärtänyt ketään, joka uskonasioissa väittää -häntä vastaan. Kaikki vastaanväittäminen loukkaa häntä hirveästi ja -hän suree sitä niin ettei öisin saa untakaan. Etkö sinä, rakas lapsi, -voisi välttää vastaanväittämästä vanhaa isääsi? - --- Kyllähän minä tahtoisin, mutta... - --- Ja et kai sinä todella tarkoita ettet usko Vapahtajaan? kysyi äiti -hetken kuluttua hellästi. - --- Mutta enhän minä ole väittänytkään etten usko. Minä vain tarkoitin -että minulla on aivan eri käsitys kuin meidän kirkolla Kristuksen -syntymisestä. Onhan olemassa jo paljon pappejakin, mamma, muualla -mailmassa, jotka niin uskovat kuin minä... - --- Niin, niin, sanoi ruustinna, joka ei koskaan voinut ottaa osaa -periaatteelliseen keskusteluun uskonnon sisällyksestä ja jota -eivät eri käsitykset vaivanneet, sillä hän oli sielultaan kokonaan -tunteen ihminen. Saaneena vanhanaikuisen naiskasvatuksen jossakin -pikkukaupungissa, ei hän talousihmiseksi jouduttuaan koskaan ollut -tuntenut tarvetta epäilemään kolmiyhteistä Jumalaa, joka entisajan -tyttökoulussa niin kauniisti oli päähän isketty. - --- Etkö sinäkin, Reino kulta, olisi voinut ruveta papiksi? virkkoi -äiti yhtäkkiä. - -Poika ei voinut olla naurahtamatta. - --- Mammapa näkyy käsittävän asiat ihmeen keveästi! vastasi hän. - --- Jaa, minusta sinä passaisit papiksi aivan yhtä hyvin kuin Konrad --- saneli ruustinna. -- Ajatteleppas: Konradilla on nyt oma leipä, -oma koti... - --- Ja oma jumala! lisäsi nuorin veli ivallisesti. - --- Jumalan pitäisi olla sama, -- sanoi ruustinna arasti. - --- Nyt sinä äiti tulit lausuneeksi tärkeän totuuden! huudahti poika -välähtävin silmin. -- Kaikilla meillä tosiaankin on sama Jumala, -mutta nuo papit sitä eivät tunnusta samaksi, vaan väittävät omakseen. -Siitä se riita johtuukin... - --- Niin, en minä ymmärrä mistä te aina jankkaatte papan kanssa, -- -valitti ruustinna. -- Minusta vain on niin hirveän ikävää, kun isä ja -poika... - --- Noh, virkkoi nuorimies reipastuneena, -- ei niin vaarallista. -Minä luulen että pikku väittely täällä korven hiljaisuudessa on -terveellistä sekä ukolle että minulle. - --- Mutta ei saisi suuttua! arvosteli äiti. - Sinä äsken suututit -papan... - --- Ja pappa minut. Kuulikos mamma mitä hän minulle sanoi? Oma isä -tuomitsi -- helvettiin! - --- Älä viitsi siitä tehdä suurta afääriä! pyysi äiti. -- Ei pappa -mitään pahaa tarkoittanut... - -Ruustinna pyyhki nenänsä, nousi ja läksi ensin kanslian puolelle. -Pian hän palasi takaisin ja, mennen itse keittiön puolelle, ilmoitti -rovastilla olevan jonkun asiamiehen. - -Reino läksi kanslian ovelle kuuntelemaan... - --- Milloin se kuoli? kuuli hän isänsä kysyvän pulpettinsa äärestä. - --- Ka se kuoli tässä loppiaispyhän iltana -- kuului kimakka -ääni vastaavan ulko-oven suulta. -- Me olimme ikään palanneet -kirkkoreissulta sen meijän Kaisa-Reetan kanssa ja minä sanoin pihaan -ajettua Kaisa-Reetalle jotta "mää sinä pirttiin, kyllä minä tässä -pärjään" ja ajaa nuljasin ruuna kopukan tanhuaan, niin silloin ikään -alkoi kuulua semmoinen outo äläkkä pirtistä, niin minä heitin ruunan -valjaat-päälle läävän eteen ja juosta pouhasin pirttiin jotta mikä -siellä... niin justiin kun kynnykselle kerkisin, niin silloin se -ikään puhalsi viimeisen kerran eikä enää huutanut... - --- Mitä se sitten oli huutanut, kun te äänen kuulitte? tiedusti -rovasti. - --- Ka eihän se mitä-muuta kuin mitä kuoleva ihminen huutaa jotta -"Herra Ristus auta! Herra Ristus auta!" - --- Vainaja taisi siis olla synnintunnossa kuollessaan? kysyi rovasti. - --- Ka synnintunnossapa hyvinkin, ihan kerrassaan! huusi selittäjä. -- -Se koko päivän aamurupiamasta asti kuului hokeneen Herraa Kiesusta ja -moneen toviin sitä nimeltä maininneen, oikein oli isosti karjunutkin, -sanoivat akat. - --- Ketä akkoja siellä oli pirtissä? - --- Ka niitäpä meijän... - --- Miksei ne akat sitten hakeneet pappia? kysyi rovasti vakavasti. - --- Ka johan minä heitä kovistelin sen Kaisa-Reetan kanssa jotta kun -sillä tavalla heitetään ihmisen sielu varattomaksi ja että oisi -pitänyt pappilaan hiihtää, vaan ne sanoivat jotta lemppariko häneen -lähti tuiskuun ja pakkaseen kymmenen neljänneksen taipalelle, kun -oli ruuna poikessa ja sukset semmoiset huonot, poikkinokkaiset, ja -akan-rääppänät vain kotimiehinä... - --- Eikö naapuritalosta olisi voitu lähettää? keskeytti rovasti. - --- Ka jos minä oikein kohalleen asiat puhun, niin sillä tavalla se -oli, herra rovasti, että kun minä sitä samaa niille akoille tommasin, -niin ne ramasivat, jotta kannattiko tuo oikein pappia hakeakkaan, se -kun oli ollut äräkkä akkaväelle, se vaari, ja nimitellyt josjoksikin, -niin ne akat kai meinasivat niinkuin kostaa... jotta mänköön -ukonrahjus tuliseen virtaan ja että eipä muka haeta hälle pappia... - --- Olipa se sitten kauhea kuolema! sanoi rovasti. - --- Oli... oli se semmoinen siansurma jotta oikein hävettää papin -edessä ja kyllä minusta, vaikka en minäkään häävissä väleissä sen -kanssa ollut, kyllä minusta oli isosti väärin, jos se vainaja niiden -akan-rääppänäin tautta joutui pahaan paikkaan. - --- Tarkoitatteko iankaikkista kadotusta? kysyi rovasti. - --- Ka niin, niin, miksikä häntä nätimmällä nimellä nimitettänee, -helvetiksi ne siellä meijän kylällä sitä hokevat, talonpoikaiskansa. -Niin minä meinasin jotta jos se sinne helvettiin... - --- Jaa! keskeytti rovasti arvokkaasti rykäisten, -- ehkäpä se nyt ei -niin pahaan paikkaan joutunutkaan, koskapa kuului Vapahtajaa avuksi -huutaneen... - --- Ka niin, ka niin! innostui talonpoika, -- no sitä se minäkin -päässäni veivasin jotta jos se ainakin taivaaseen?... Rovasti kai -hänet parhaiten tietää... - --- Hömm! rykäsi pappisvanhus, tosin hiukan arasti: ne nyt ovat niitä -Jumalan asioita... - --- Ka niin, niin, Jumalanpa asioita hyvinkin, no joo, eihän -sitä yksinkertaiset osaa ennustaa... Ka joo, no mitäpä hänestä -enää, kuolihan tuo luonnollisen kuoleman, vaari, jo minä sille -arkunkin tein, vaikka lyhyt taisi tulla... ja pitihän sitä lähteä -kiitoksenteettoon, kun sattui asioita kauppiaaseen... ei se mikään -paha ollut, vaari vainaja, oli se jotain höpissyt testamentistaan ja -saunan laipioista, niin minä sitten toisena päivänä lystikseni kävin -kopeloimassa, niin sieltäpähän löytyi pussi... - --- Vai löytyi rahapussi? uteli rovasti. - --- Ka löytyihän tuo, vaan ei siinä paljon ollut -- parikymmentä -markkaa vain ja lantin kantturoita, -- selitti mies, nähtävästi -sentään sangen tyytyväisenä aarteeseen. - --- Veisuullako vainaja haudataan? tiedusteli sitten rovasti virkansa -puolesta. - --- Ka sitähän ne akat toimittivat jotta veisata pitää ja lujasti... -eivätkö liene kummituksen nähneet riihen kynnyksellä, se kun on -ruumis siellä riihessä, niin pelkäävät kalman tarttuvan, sentähen -kuuluu pitävän lujanlaisesti veisata... jo ne itsekkin iltakauven -siellä hallelujaa luikauttelivat pirtin karsinassa, vaan eipä tainnut -tepsiä... jutteli talonpoika. -- Mitä se nyt maksaa kiitoksenteetto -ja muu passaus? kysyi hän vihdoin. - -Rovasti kuului täsmällisesti määrittelevän veisuuvaivat ynnä muut -pennimaksut. Lopuksi hän lähtöätekevälle talonpojalle kuului lausuvan -että: - --- Viekää nyt niille akoille semmoiset terveiset minulta että -ei se käy laatuun vasta olla pappia kutsumatta, jos joku sattuu -vaarallisesti sairastumaan. - --- Ka vietänee heitä, vietänee -- myönteli vilkas talonpoika, -- -ei ne toki enää uskallakkaan... miten lienevät siellä keskuuessaan -sotkeutuneet... kyllähän ne tämän pitäjän akat on kärkkäitä -sielunpaimenen perään... Ja itelleen ne kyllä papin passuuttaa, kussa -tauti tapaa... heh heh. No hyvästi jääkää, kostjumala. - -Ulko-ovi rasahti. - -Rovastin kansliasta ei kuulunut sen enempää, ainoastaan paperin -rapinaa. - -Reino Frommerus hiipi huoneeseensa, jossa vielä oli pilkkopimeä. - -"Niin" ajatteli hän: "tuolta samalta ovelta olen sadat kerrat -lapsuudestani saakka huvikseni kuunnellut Kurjalan kansan -hengenasioita. Lapsena ne minuun tekivät juhlallisen vaikutuksen, ja -minun kunnioitukseni oli suuri ja vilpitön, nähdessäni, kuinka kaikki -vakavissa asioissa kääntyivät isäni puoleen, joka seisoi kuin mahtava -viisaudenjakaja tietämättömän lauman ja taivaanvaltakunnan välillä. -Isäni se oli, joka minun mielestäni toimitti kaikki surkeasti -parkuvat pienet lapset Jumalan valtakuntaan pirskoitellessaan heidän -paljaat päälakensa pappilan kirkkaalla, jääkylmällä hetevedellä -ja piirtäessään rehellisellä kämmenellään pyhät ristinmerkit -'sekä heidän kasvoihinsa että heidän rintoihinsa.' Isäni se oli, -joka antoi pätevän päällevoitelun kaikille hätäkasteille, joita -pyhiinvihkimättömät puoskari-muorit ja alhaisesti kirjanoppineet -poppa-ukot tökerösti olivat toimitelleet. Isäni se oli, joka tuon -minulle salaperäisen naimisasian teki jumalalliseksi kysymysmerkiksi -käskemällä törrötukkaiset miehenkampurat ja paperikruunuiset, -isovatsaiset morsiamet polvistumaan eteensä punaisille -pallityynyille, jotka ruustinna oli kantanut salinsohvasta. Isäni -se oli, joka yksinesiintyville vaimoihmisille ristiäisten jälkeen -lueskeli jostakin salaperäisestä saastutuksesta, johon nämät olivat -itsensä syypäiksi tehneet, mutta puhdisti heidät tarttumalla heidän -käteensä ja nostamalla heidät ylös kanslian lattiasta, johon poloiset -olivat polvilleen lyykähtäneet häveliäästi luoden alas silmänsä. -Isäni se oli, joka sanalla sanoen yksin hallitsi seurakunnan kaikkia -eläviä ja kuolleita sekä piti tilikirjaa Jumalan edessä itsekunkin -synneistä ja ansioista. Mahtava, korkeatoiminen mies oli minun isäni! -Isä oli minulle silloin todella tärkein henkilö koko yhteiskunnassa, -jota ilman ei sopinut elää eikä kuolla, ei siitä eikä syntyä, ei -rakastaa eikä lakata rakastamasta, ei edes kauvaksi matkustaa ilman -hänen antamiaan mainetodistuksia. Ja minä olin ylpeä että minun -isäni oli oikea pappi ja kirkon herra ja sielujen paimen ynnä -Kristuksen ruumiin ja veren ihmeitävälittävä syöttäjä ja juottaja -rippikirkossa. Ja lastenleikeissä siskojeni ja veljieni kanssa oli -minusta kelvollisin asia ainoastaan leikkiminen pappia, joka vihki -rakastavaiset, kastoi parkuvaiset, 'otti kirkkoon' häveliäiset -naiset, hautasi kuolleet, messusi, saarnasi sekä kaikin tavoin -paimensi, paranteli, paikkaili toisten sieluja..." - -"Mutta nyt?" kysyi hän kauhistuen itseltään. "Nyt en minä enää -kanslian kynnyksellä kuuntele asiamiehiä yhtä jännitettynä enkä -isääni yhtä hartaana, vaan kärsien naurahtelen kaikelle mitä kuulen, -ja suren meidän kaikkien puolesta, joille sielunasiat eivät ole sen -vakavammat, eivät sen selvemmät eivätkä sen pyhemmät." - -Papinpoika sytytti pöytälamppunsa ja istahti vanhanaikuiseen -puisevaan keinutuoliin, jonka äiti siihen oli toimittanut. - -Syvä hiljaisuus ja korven talvinen rauha levisi hänen ympärillään. - -"Minun täytyy johonkin ryhtyä!" tunsi hän koko sielussaan. -- - --- Mihin siis? - --- Kansan valistukseen! sanoi ääni. -- Heti huomispäivästä alkaen. -Ei -- jo tästä illasta. Asia on äärettömän tärkeä! Koko Suomen -kansan elämää se koskee vereen ja henkeen. Ihan tästä illasta siis. -Minun täytyy juosta tuonne pirttiin, opettaa se ensiksi rengeille -ja piioille. Ja sille talonpojalle joka äsken kävi kansliassa. Jo -huomenaamulla valjastan poroni ja lähden kiertämään talosta taloon, -ympäri pitäjää... Minun täytyy saada kansa hereille, minun täytyy -saada joukot järkiinsä. Siis ensiksi pirttiin. Nyt, aivan heti! - -Reino Frommerus ponnahti ylös kömpelöstä, mutta omituisen rakkaasta -keinutuolista, ja alkoi napittaa takkiansa sekä otti jo pari askelta -ulko-ovea kohti lähteäksensä pappilan pirttiin. - -Mutta samalla hän säpsähti, tunsi kummallista ujoutta ja arkuutta, -vieläpä epäilystäkin. - -Ja sen sijaan että olisi kiiruhtanut pirttiin, hän juoksikin vain -takapihalle viskaamaan porolle, joka oli kytkettynä tanhuaan, -korillisen jäkälää sekä tuli pian takaisin pakkasesta ja pimeästä. - -"Jos minä sinne menisin valmistamatta noin vain heittääkseni vasten -naamaa ajatukseni uskonnon päätotuuksista, niin minut siellä heti -yllättäisi tuomio: papinpoika -- 'jumalankieltäjä!' Ja ennenkaikkea: -minut tuomittaisiin kadotukseen sentähden vain että puhuisin eri -tavalla kuin kukaan tähänasti on puhunut Kurjalan seurakunnassa." - -"Kansan valistus? -- Niin. Mutta ennenkuin siihen ryhdyn, on minun -tekeminen _itselleni_ täysi selko siitä, mitä oikeastaan ajattelen, -ja tunnustan noista korkeista asioista. Tutkimalla mitä sisässäni -liikkuu, minun on varustautuminen pyhään taisteluun taikauskoisuutta -vastaan... vihollisiani vastaan. Minun on tekeminen omalle itselleni -selko yksinkertaisimmista totuuksista ennenkuin uskallan niitä -julistaa vieraille ihmisille ja varsinkin rahvaalle, joka on -valtiokirkon vuosisatainen orja." - --- Siis minä en vielä tänäiltana lähdekkään kansaa valistamaan! -päätti hän ja istuutui pöytänsä ääreen miettimään. - -Ja tempasi kynän ja alkoi kirjoittaa sitä kaikkea mitä hänen -sisässänsä kuohui. - -Kas näin kirjoitti papinpoika Reino Frommerus tammikuun talvi-iltana -Kurjalan kaukaisen pappilan syvässä hiljaisuudessa: - - - - -Sananen niille, jotka minut tuomitsevat "helvettiin". - - -Minä, papinpoika, en usko mitään satuja! - -Jumala ei ole mikään persoonallinen olento. Jeesus on ollut ihminen -eikä Jumala. Voidaanhan sanoa että Jeesus Kristus on ollut Jumalakin, -mutta silloin täytyy muistaa että jokaista muutakin ihmistä, jolla -on harvinaisen ylevä henki ja joka tekee hyvää muille opettaen -suurta rakkauden oppia sekä tahtoen pelastaa ihmiskuntaa kaikesta -kurjuudesta, voidaan _sanoa_ Jumalaksi. Eikö tämä ole järjellinen -ajatus? - -Mitä kauheata siinä sitten lienee että pidän Jeesusta suurena -ihmisenä? Kirkolliset panevat oppinsa pääpainon siihen että Jeesus -on ollut ylenluonnollinen olento, joka on vapauttanut mailman -ristikuolemallaan... - -Vapahtaja? Lunastaja? - -Onko olemassa suurempaa hullutusta auringon alla kuin tämä oppi -lunastuksesta? Jos ajatteleva ihminen vähääkään kuunteleisi oman -järkensä ääntä, niin hänen täytyy heti itselleen tunnustaa ettei -mikään olento, joka on elänyt ennen minua, voi minua vapauttaa -mistään pahasta muulla kuin hyvillä neuvoillaan, jotka on jälkeensä -jättänyt. Mutta ei kuolemallaan eikä verellään! Mitä ääretöntä -harhatunnetta se ilmaiseekaan -- uskoa että yksi olento, sen kautta -että hänet on tapettu kuten tuhansia muita totuudentaistelijoita -tässä mailmassa, voisi vaikuttaa kaikkien ihmisten hyväksi? Se -on onnettomuus koko ihmiskunnalle ettei Jeesus saanut kuolla -luonnollisella kuolemalla, vaan että juutalaiset "oikeauskoiset" -hänet tappoivat. Sillä silloin ehkä olisi meiltä välttynyt tuo pimeä -taikausko että se mies kuoleman jälkeen muka uudestaan ilmestyi -ihmisille ja sitten singahti elävänä taivaaseen. - -Minä siis en vähääkään usko siihen että Jeesus paremmin kuin kukaan -muukaan jalo ihminen, on voinut minut lunastaa. Sillä tunnenhan -omassa elämässäni, ja tunnen selvästi, ettei Jeesuksen ristinkuolema -hiuskarvan vertaakaan irroita minua synnistä, vaan voi minut -kurjuudesta vapauttaa mahdollisesti ainoastaan sen elämänopin -seuraaminen, jota ihminen Jeesus Kristus muille ihmisille saarnasi. - -Minä en ymmärrä, mitä hirveätä pappimme tässä minun käsityksessäni -näkevät. Voivatko he kieltää ettei minulla muka ole oikea käsitys -siitä miten ihmisen pitäisi elää ollaksensa hyvä? Jos eivät, niin -miksikä he takertuvat toisarvoiseen asiaan -- siihen, käsitänkö minä -Jeesuksen persoonan juuri samalla tavoin kuin se heidän aivoihinsa on -ahdettu? - -Mikä on pääasia uskonnossa? Tietenkin se, miten minä, kuolevainen -ihminen, elän? mihin minä pyrin? mitä minä teen? - -Vaan ei suinkaan se, mihin kummallisuuksiin tai ylenluonnollisuuksiin -minä uskon! - -Onko tyhmempää oppia olemassa kuin se että jos minä vain lujasti -uskon että Jeesus Kristus on ollut ihmeolento, tuo usko yksistään -minut muka pelastaa kadotuksesta, vaikka en elämässäni koettaisikaan -mitään hyvää tehdä? Se on melkein samaa kuin että katson ulos -akkunasta, kun muut työskentelevät pellolla ja huutavat minua työhön -ja väitän että minun tuijottamiseni yhteen paikkaan pellolla edistää -työtä ja tuo minulle työnansiota saman verran kuin että itse olisin -mukana. - -Mikähän oli Jeesukselle pääasia elämässään? Ympärikulkeminenko ja -lavertaminenko että hän se tässä nyt oli Jumalan voideltu, johon oli -pakko uskoa? Eipä suinkaan, vaan tämä: mieskohtaisella käytöksellä -ja siveellisillä teoilla näyttäminen, miten ihmisen tulee osoittaa -rakkautta lähimmäisiinsä ja miten ihmisen pitää luopua ylellisyydestä -ja toisten ihmisten sortamisesta, jos kerran tahtoo tuntea todellista -iloa ja tyydytystä sydämmessään. Ja näitä persoonallisia avujaan -näyttääkseen oli hänen pakko antautua henkiseksi kapinoitsijaksi ja -siis myöskin kuolla ennenaikaisen kuoleman yhteiskunnallisen sorron -uhrina. - -Mutta nykyinen kristikunta on tehnyt sivu-asiasta. Jeesuksen -kuolemasta -- joka luonnollisen järjen mukaan todella on syrjäilmiö, -joskohta kertomus siitä valtavasti mieliämme liikuttaa -- päänumeron -ja antanut sivu-asialle väärän merkityksen. Se että Jeesus kuoli -tai millä tavalla hän kuoli, ei näet kristinopissa itsessään mitään -merkitse. Koko merkitys piilee tietysti siinä, miten tämä harvinainen -hengenmies _eli_ ja mitenkä hän _kehoitti_ muitakin elämään. - -Jeesuksen Kristuksen, jalon sankarin, kärsimykset koskevat jokaiseen -hellään sydämmeen! Mutta suurta hullutusta on luulla että nämät -kärsimykset lieventävät muiden ihmisten kärsimyksiä. Ja tässä on -myös tarkoin huomattava se ettei Jeesus suinkaan ole ainoa olento, -joka niin paljon on saanut kärsiä. Historia ja jokapäiväinen elämä -todistavat varmasti että on tuhansia, jotka ovat saaneet kokea sekä -sisällisiä että ruumiillisia tuskia ehkä paljon enemmän kuin mitä -Jeesuksen osaksi sattui eikä ehkä yksikään ihminen heitä ole säälinyt -niinkuin on tullut tavaksi sääliä Jeesusta Kristusta. Ja eikö -elävä elämä osoita, kuinka äärettömän paljon varsinkin henkisesti -sivistynyt, hienotunteinen ihminen saapi sietää tämän mailman -suruissa ja valtiollisissa vainoissa? Ja lisäksi kaikki onnettomat -sairaat... - -Miksi siis alati vedota noihin Jeesuksen kärsimyksiin? Onhan -se jonkunlaista hypnotismia sillä tavoin vaikuttaminen ihmisen -tunteisiin. Jos me alati saamme kuulla noista kärsimyksistä, ei -meille muuta kuvaa Jeesuksesta jääkkään kuin kärsimyksen kuva. Mutta -mitä sen surkean kuvan hautominen meitä auttaa oikeaan elämään? - -Jos minä alituisesti valittelen jotain kipua itsessäni ihmisille, -niin lopulta kaikki, heti kun minut näkevät tai nimenikään kuulevat, -eivät minussa muuta muista kuin sitä kipua, josta sellaisella -painolla olen puhunut. Koko muu olemukseni haihtuu ja himmentyy. -Samoin on tehty Jeesuksen kärsimysten suhteen, joiden on annettu -himmentää se, mitä hän saarnasi. - --- Hyvä lapsi, tule syömään! kuului äitiruustinnan ääni kirjoittajan -seljän takaa. -- Onko sinulla tarpeeksi lämmin täällä huoneessa? -Eihän vain jalkojasi palele? Tahdotko pöytäsi alle sen suuren -karhuntaljan? Eihän uhoa käyne akkunasta? Kyllä me papan kanssa sen -syksyllä tukimme, vaan pohjoisseinä on aina kylmä. Piisaako öljy -lampussasi? - --- Kyllä täällä on hyvä olla, äiti! vastasi poika laskien kynänsä -ja työntäen paperinsa imupahvin alle. -- Ei mitään puutu! Tietäähän -mamma että minä aina olen pitänyt tätä Kurjalan pappilaa maailman -mukavimpana paikkana... - --- Niin, niin, kyllä täällä on hiljaista. Kunpa sinulle nyt tulisi -oikein hyvä oltava. Mutta lähdetään nyt syömään. - --- Joko pappaa on käsketty? kysyi poika. - --- Jo minä kolmestikin olen käskenyt, vaan eihän tuo liikahda -pulpetin äärestä. Kuule Reino, -- lisäsi ruustinna hellästi -ruotsiksi, -- älä nyt viitsi pöydässä puhua papalle siitä helvetistä -ja muusta semmoisesta. - --- Koetetaan, koetetaan... vastasi poika ja he läksivät perätysten -vaeltamaan läpi pappilan huoneiden vielä sivumennessä huutaen -rovastia illalliselle. Pojan sydäntä jostakin syystä vihiäsi kipeä -säälin tunne nähdessään isänsä siellä istuvan kansliassaan syvälle -painautuneena kansliapapereidensa ylitse... - -Rovastivanhus asteli viimeisenä ruokahuoneeseen... teki pikimältään -tavallisen rukousmerkin käsillään ja istuutui pöytään äänettömänä -sekä, kuten näytti, sävyisänä. - --- Mistä se mies oli, joka sinun luonasi kävi? tiedusti ruustinna. - --- Se oli Loukkovaarasta, -- vastasi rovasti vähän väkinäisesti. - --- Mitä sillä oli asiaa? uteli yhä ruustinna tapansa mukaan. - --- Teetti kiitoksen... vanhalle isännälle. - --- Vai on sekin ukko nyt kuollut! huudahti ruustinna. -- Muistatko -sinä Fredrik että se oli juuri Loukkovaaran vanha Matti, joka meille -toi ensimmäisen poronpaistin, silloin kun olimme tänne Kurjalaan -muuttaneet? - --- En minä mitään muista. - --- Etkö sinä muista, kuinka hän kahviryypyn saatuaan vielä sanoi että -se joka ensimmäisenä kerkeää tuoda poronpaistin uudelle papille, -kuolee autuaasti? - --- Sanoiko hän niin? ihmetteli rovasti. - --- Mitenkä hän nyt siis lienee kuollut? tiedusti ruustinna. - --- Kyllä kai hän oli kuollut niinkuin ne tavallisesti kuolevat... -vastasi rovasti harvakseen. - -Pojan teki mieli jotakin huomauttaa, mutta hillitsi merkillisesti -itsensä tällä kertaa. Puhe katkesi siihen. Syötiin ja juotiin hyvästi. - --- Onko papalla liikoja kirjoituspapereita? kysäsi poika. - --- Tarvitsetko sinä paljon? sanoi vanhus ikäänkuin ilahtuneena että -mielialat kääntyivät käytännölliselle alalle. -- Kyllä sinä minulta -saat. - --- Mitä sinä oikein kirjoittelet? kysyi ruustinna. - --- Omaksi huvikseni minä vain... - --- Etkö sinä, rakas Reino, voisi auttaa pappaa kansliatöissä? ehdotti -äiti. - --- Kyllähän minä... niin, kyllähän minä ennenkin kirjoittelin pitkiä -rämsyjä seurakunnan kirkonkirjoihin... - -Noustiin pöydästä. Vanha tapa pappilassa oli että illallisen jälkeen -perheenjäsenet kokoontuivat saliin ja viipyivät siellä hauskassa -yhdessäolossa siihen asti kunnes oli pakko lähteä yölevolle, jolloin -jokainen haukotellen toivotti hyvää-yötä. Pappilan herrasväki vietti -suloisinta hetkeään juuri silloin kun pappilan piiat väsyksissään -pesivät heliseviä ruoka-astioita. Nyt jouluvieraiden mentyä oli -pappilassa vähemmän touhua ja sekä salissa että keittiössä olivat -iltahetket käyneet paljon hiljaisemmiksi, uneliaammiksi. Ei ollut -enää varsinaista pianonsoittajaakaan, ruustinna vain joskus ennen -maatamenoaan ilahdutti vanhoja huoneita hiljakseen soittamalla erästä -kohtausta Trubadur-oopperasta, jonka nuorena tyttönä oli kaupungissa -oppinut. Silloin saattoi sattua että vanha rovastikin hyräili ja -vihelteli musiikin tahtiin. - -Reino Frommeruksen omatunto ei sallinut hänen jäädä viettämään -suloista lepohetkeä toimettomuudessa Hän tunsi vakavaa polttoa -sielussaan, tunsi päivien ja öiden pikaisen vaihtelun sekä elämän -kiireen ja katoavaisuuden. - -"Ihmisellä ei ole oikeus olla laiskana milloinkaan muulloin kuin -silloin, kun ei jaksa tehdä työtä" -- oli hänen tunnusajatuksiaan, -jota hän tosin ei aina toteuttanut. Hän toivotti vanhuksille -hyvää-yötä ja sulkeutui huoneeseensa, ryhtyen jatkamaan kirjoitustaan. - -"Jos Jeesus Kristus" -- niin pitkitti hän kapinallisia mietteitään --- "astuisi nykyaikuisen niinsanotun kristityn yhteiskunnan keskelle -ja saarnaisi sitä samaa mitä ennenkin saarnasi, niin varmasti -ainoastaan pieni osa ihmisiä hänen oppinsa omistaisi ja luulenpa -että etupäässä papit häntä vastustaisivat, koskapa tuo oppi koskee -heidän maallista vaikutusvaltaansa ja valtiollista kunniaansa. -Ja kenties hänet ylimmäisten pappien salaisesta vaikutuksesta -tuomittaisiin kuolemaan aivan kuten muinoinkin. Miksikä? Siksi -kaiketi ettei nykyinen kristikunta ole omistanut rakkaudenoppia, -joka vaatii ihmisten veljeyttä ja tasa-arvoisuutta ja luopumusta -kaikista aineellisista loisto-asemista. Jos Jeesus Kristus olisi -tilaisuudessa itse kuulemaan mitä pappimme hänestä saarnaavat ja -mitä kaikkea he toimittelevat toisen nimeen, niin hän kauhistuisi -sitä julkeata väärennystä, mikä hänen kirkkaasta opistaan on tehty. -Tästä olen varma. Kenen nimeä lienee enemmän turhaan lausuttu ja -rääkätty kuin Jeesuksen ja sen Jumalan, josta hän opetti? Joka -päivähän kuulemme näitä pyhiä nimiä sekoitettavan seikkoihin, joissa -tosikristitty kuulisi vain totuuden jumalan pilkkaamista tai ainakin -väärinselittämistä. - -"Lopuksi sananen niille, jotka pitävät oikeutenaan tuomita helvettiin -jokaisen, joka, kuten minä, uskaltaa kieltää Jeesuksen jumaluuden ja -tuon järjettömästi keksityn lunastusopin: - -"Uskotteko minun todella sinne joutuvan ja itsenne johonkin -parempaan paikkaan? Mikä harvinainen itserakkaus teidän tuomiossanne -ilmenee! Jos te rehellisesti kuunteleisitte, mitä salaisin ääni -omassatunnossanne kuiskuttaa, niin te häpeisitte omaa vihastustanne -ja suostuisitte sanomaan ettei eroitus teidän, 'oikeauskoisten' -elämän ja minun, 'vääräuskoisen' elämän välillä sentään ole _niin_ -ammottavan suuri että teidät kuoltua ansionne tähden kohotettaisiin -taivaan iloon mutta minut, harhaoppini tähden, syöstäisiin kamalaan -kärsimykseen? Että te, kuoltuanne, tämän lyhyen elämän jälkeen -saisitte _iankakkisesti_ nauttia onnea ja iloa, mutta minä -- -iankaikkista kidutusta kadotuksessa!? - -"Vai onko teillä tarjottavana ehkä eri asteita sekä taivaassa että -helvetissä kuten katolilaisella runoilijalla. Dantella 'Jumalaisessa -näytelmässään'? Mutta tämä sielujen kultavaa'alla punnitseminenhan -ei sisälly teidän luterilaiseen reseptiinne, joka tietää vain -kahdesta vastakohdasta, kahdesta vastamyrkystä: mitä herkullisimmasta -taivaasta ja mitä saastaisimmasta helvetistä! Sentähden ei teillä, -arvoisat herrat, liene minulle sopivampaa osastoa kuin se, jossa -nuot hurskaan mielikuvituksenne tuliset järvet kiehuvat. Siinä taas -ollaan: minä siis joudun helvettiin? -- te pääsette taivaaseen? Hyvät -herrat, kuulkaa: en minä lainkaan kadehdi teidän oma-maalaamaanne -taivasta, sillä minä tiedän ettei ainakaan Jumala siinä taivaassa -viihdy teidän itsetyytyväisten sielujenne keskellä. Pois hän sieltä -karkaa säälien ja inhoten, ja jos kerran helvettiä olemassa on, missä -ihmisraukkoja niin kauheasti kidutetaan kuin te arvelette, niin -_sinne_ hän ihan varmaan askeleensa suuntaa meitä epäileväisiä kurjia -lohduttamaan ja auttamaan. Sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta -nöyrille antaa hän armonsa." - -Kirjoittaja pysähtyi hetkeksi, pyyhkäsi kylmää hikeä otsaltaan, -katsahti ympärilleen, kuulosti nousevaa lumimyrskyä pohjoisen akkunan -alla -- ja painautui taas paperinsa ylitse: - -"Minä kirjoitan tätä talvisena yönä erämaan pappilassa. Kun te sen -kuulette, niin te tietenkin yhä pahemmin hengessänne kauhistutte. -'Kuinka voi luteerilaisen rovastin poika, jonka esi-isät -suoraanetenevässä polvessa kolmesataa vuotta katkeamatta ovat -isänmaata palvelleet kunniallisina pappeina, joutua näin hirveän -eksytyksen valtaan? Kuinka voi tämä pappissarjan rintaperillinen -kirjoittaa vasten vanhan, harmaahapsisen isänsä pyhintä vakaumusta? -Kuinka järjestyksen ankara Jumala sallii sellaista ensinkään -tapahtua?" - -"Niin, hyvät herrat, minä piirtelen näitä 'kerettiläisyyksiä' -esivallan kirkollisessa kartanossa, ja tuo isä-vanhukseni nukkuu -viereisessä huoneessa. Mutta minulla ei ole vähintäkään halua loukata -isääni, vaan ainoastaan ilmaista rehellisesti, millainen kehittyvä -käsitykseni näistä elämän tärkeimmistä asioista on. - -"Tietenkin hän, kuten kaikki muutkin ahdasmieliset, kauhistuu minun -vapaamielisyyttäni ja tuomitsee... niin, muistakaa että hänen on -pakko tuomita minut koska hän tahtoo näyttää olevansa uskollinen -kirkolle, jota hän palvelee. Sillä jos hän jättäisi tuomitsematta, -niin häntä hävettäisi minun edessäni, poikansa edessä, joka uskaltaa -tunkeutua hänen alalleen... Ehkei hän tunnossaan tuomitse, mutta -sanoissaan juhlallisesti ja ankarasti, sillä hän on sen kuvan -orja, jonka hän itsestään on luonut kirkon palvelijana. Nukkukoon -rauhassa kunnon isä-vanhukseni ja menköön sitten, kun lepokellon -ääni soi, hartaasti hautaan siinä uskossa mikä hänellä on: minun -sydämmeni ei ole niin itsekäs että haaveksisin ruveta muuttamaan -seitsenkymmenvuotisen papin uskonnollista käsityskantaa. Minä -ajattelen hänestä lämpimästi niinkuin ainakin isästä, joka tahtoo -hyvää lapsilleen. Nukkukoon siis rauhassa harmaahapsinen isäni!... - -"Ja nyt, kaikkein viimeisimmäksi -- kirjoitti tämä papinpoika -- -teen minä mailman edessä sen merkillisen tunnustuksen että minusta -itsestänikin, joka kiellän kaiken sen mitä ympärilläni pyhänä -pidetään, tuntuu joskus kauhealta että olen niin jyrkkä ja että -revin rikki isänmaamme kulttuurin kauniit pappila-traditsioonit. Ja -väliin karkaa sydämmeeni kysymys: olenko itse varmasti vakuutettu -siitä että olen oikeassa? Mutta silloin täytyy minun lujasti -ottaa kiinni järjestäni ja muistaa että olen syntynyt Suomenmaan -papillisesta heimosta, jonka suvun uroot isästä poikaan ovat -noutaneet vaimonsa haaveellisten viikinkien rannoilta, ja että siis -minun luonteessani voi piillä paljon perittyjä taipumuksia esi-isien -epäjumalanpalvelukseen ja esiäitien tunteelliseen mystisismiin. -Ja jos tämä askel henkisen sekasorron salaperäisestä yöstä kohti -kirkkaampaa elämänkäsitystä olisi ollut lyhempi, niin ei se minuun -niin olisi koskenut ja luonnollisesti olisi minun helpompi elää ja -toimia. Mutta koska tämä on kokokäännös ympäri pois kaikesta siitä, -mitä suvussani on ollut arvossapidetyintä, niin se minua itseänikin -hämmästyttää ja mieltäni tärisyttää. Tämä täytyy minun aina muistaa -silloin kun tunnossani kauhistun omaa jyrkkyyttäni! - -"Ja minä siis pysyn lujasti kiinni siinä väitteessäni että uskominen -siihen että Jeesus Kristus oli ainoastaan suuri ihminen, joka opetti -nöyrään elämään ja veljesrakkauteen, on kirkonoppia paljon terveempi -elämänkäsitys, jonka omistaminen voi tehdä ihmiset paremmiksi kuin -tuo vanha, sokea ihmeusko." - -Reino Frommerus pysähtyi vihdoin, laski kynän kädestään ja irtautui -pöydästä. Ja ripeästi riisuttuaan vaatteensa, hän peittäytyi vähän -väristen vuoteeseensa. Yö vallitsi hänen ympärillään, akkunaruutuja -vastaan puski suhisten korven yli hyökyvä lumimyrsky... - -Hän oli juuri nukahtamaisillaan sen kaameaan, joskohta omituisella -tavalla viihdyttävään tohinaan, kun samalla säpsähti outoa ääntä, -joka kuului ikäänkuin syvältä maan alta, aivankuin kellarista tai -kuopasta, jonne joku on tukahtumaisillaan. Hän pidätti hengitystään -ja jähmettyi tarkkaamaan kamalaa hätähuutoa yössä: - -"Voi hyvät ihmiset, tul-tul-tulkaa auttamaan... tulkaa auttamaan... -ui-ui-ui... se kaatuu päälle... voi hyvä Jumala!..." - --- För Guds skull, vakna! kuuli hän samalla äidin äänen ja tajusi -vasta silloin, mitä hätähuuto merkitsi ja mistä se tuli. - -Rovastivanhus se näet unissaan oli huutanut vierashuoneessa. Reino -muisti sen kuuluvan ukon ominaisuuksiin, minkä tämä itsekkin -tiesi arvellen syyksi sitä että toisinaan illallispöydässä tuli -syöneeksi enemmän kuin mitä vanha vatsansa jaksoi sulattaa. Unissaan -oli rovasti peräti surkea, näki aina jotakin raskasta päällensä -kaatumassa tai itsensä putoamaisillaan katonräystäältä aivankuin -koulupoikain unissa. Rupesi silloin vimmatusti apua huutamaan, -mutta ääni ei koskaan ottanut irtautuakseen luonnostaankin ahtaasta -kurkkutorvesta. Josta sitten oli seurauksena tuo kammottavan -omituinen uikutus, mikä tuntui pulpahtelevan aivankuin alta maan. - -"Isä rukka!" ajatteli poika huokaisten ja painautui uudelleen -vuoteeseensa. Mutta samalla hän myös tunsi omantunnon nuhteita, -että niin kovasti oli väitellyt vanhuksen kanssa, ja nukahti -surunraateleviin tunnelmiin. - - - - -4. - - -Uhkarohkeata urheilua oli ajeleminen porolla. Mutta Reino Frommerus -sitä intohimoisesti rakasti. Senlaatuinen hengenvaarallinen huvittelu -näytti erinomaisesti soveltuvan tämän nuoren miehen hurjahteleviin, -repäisevää rientoa uhkuviin mielialoihin. - -Kuta enemmän hän peuraansa ja pulkkaansa tutustui, sitä enemmän -hän tähän alkuperäiseen suurkeksintöön mielistyi. Ja hän -ihmetteli, kuinka suurin osa Suomen kansaa oli vieraantunut niin -viehättävästä kulkukeinosta vaihtamalla vilkkaimman vetoeläimensä -kömpelöliikkeiseen hevoseen. Miksi oli laki niin ankaraksi tehty sen -käyttämisen suhteen? Ajeltiinhan itämailla kaupunkien kaduillakin -kaikilla niiden seutujen juhdilla -- miksi ei yhtähyvin yli -Suomenniemen saanut vapaasti ajaa porolla, joka kokonaan näytti -kuuluvan Suomen jäkäläharmaaseen luontoon? - -Sarvipäisestä porohärjästä siis tuli nyt Reino Frommeruksen -talvinen toveri Kurjalan karussa erämaassa. Hän ajeli sillä joka -päivä, kaikilla ilmoilla, kaikilla keleillä ja kaikenmoisilla -paikoilla. Päässänsä punahiippainen lappalaislakki, yllänsä vahva -sarkanuttu, käsissänsä pitkät porokintaat, jaloissansa maanmainiot -nokkavat paulapieksut -- sellaisena kiidätti hän peurallansa alas -ja ylös mäkiä, yli hyppyreiden ja kantojen, halki metsien ja poikki -siintävien järvenselkien. - -Ann' huhkia vaan! - -Toisinaan poro tulisimmasta laukastaan kierällä tiellä äkkiarvaamatta -hyppäsi sakeimpaan tureikkoon, lennähytti kelkkansa säpäleiksi -puunrunkoon ja särkien valjaansa pakoitti siten isäntänsä palaamaan -kotiin; toisinaan paukautti petäjänkylkeen tai veräjänpieleen, -paiskaten ajajan suinpäin kinokseen. Toisinaan metsätien nikamissa -lennätti se ajajansa puikkineen korkealle ilmaan tai antoi tälle -iloisen kuperkeikan yöpimeällä korven syvyyksissä tai jossakin -äkkimutkauksessa, jota ajajan oli mahdoton varoa lumipilvessä, -mikä alati tuprusi hänen silmiinsä. Saattoipa joskus sattua että -poro, nähdessään kaukaa toisen poron, päätäpahkaa hyppäsi korkeata -seiväsaitaa vastaan pyrkien ylitse, mutta pulkan jarruttamana putosi -alas saaden ajajalta kukakäskiä kepposestaan. Toisinaan kaatoi se -edessään rauhallisesti hiihtävän suksimiehen, pakkautuen takaapäin -tämän suksien päälle, jolloin hiihtäjäukko tuuskahti nenälleen -kauhistuneena väistäen sarvipäistä elukkaa, joka ei suinkaan -mitään pahaa tarkoittanut. Samaan suuntaan meneville hevosmiehille -antoi poro terveellistä takavauhtia, niin että hitaimmankin -sydänmaan Tohmaksen oli pakko havahtua raskaista mielihaudelmistaan -muistelemaan perkelettä ja muita valtahenkiä, joiden avuksihuutaminen -hädässä ja harmissa näyttää ehdottomasti kuuluvan meidän kansamme -luonteeseen. Vastaantulevat hevosjunnut taas kyyditsi viaton poro -pelkällä ilmestymisellään tavallisesti heti yli maantienojan, mutta -pysähdytti nämät kumoonräiskähtävine rekineen metsänrintaan, jolloin -sieltä aina alkoi kuulua synkeitä kirouksia papinpoikaa vastaan, joka -tahtomattaan oli aiheuttanut aisankatkeamisen, ja jonka kristillistä -avuntarjousta ei moni ottanut korviinsa -- siitä luonnollisesta -syystä että hänestä kävi tuo lumoava poron uho, mikä saattoi kaikki -koulitsemattomat hevosluuskat hulluiksi. - -Porotanssi avaralla järvenjäällä oli myös hauska ilmiö. Tuhansia -kierukoita teki silloin poro, jota ajaja tuntikaudet turhaan koetti -pakoittaa menemään määrättyyn suuntaan. Poro karkasi takaisinpäin, -mutta ajaja pyöräytti sen hihnallaan aina eteenpäin, pulkka -liiteli hilpeissä kaarroksissa uurtaen ympäri, poro laukkaili -virstottain -- matka edistyi vain metrittäin; syrjästäkatsoja olisi -voinut luulla molempien tulleen hulluiksi. Usein täyttyi pulkka -kukkuroilleen lumella, usein kieputti poro niin pientä ympyrää -että litistäytyi lopuksi ruumiineen ajajaa vastaan kietoutuen -hihnoihinsa ja ainoastaan siten pakoittaen poromiehen nousemaan -ylös pulkasta. Välisti olivat molemmat hirttää toinen-toisensa. -Mutta kuta enemmän poroa huvitti juonitella, sitä kovemmaksi kävi -poromiehen komento, hän tarttui ystäväänsä sarvista, ystävä taas -koetti kaikintavoin puskea... Rytisevässä sylipainissa temmelsivät -siinä järven lumilakeudella sekä poro että mies kovasti huohottaen -kumpikin, mies likomärkänä hiestä talven tuimimmassakin pakkasessa, -karjuen ja puhellen järkeä ajokkaalleen, poro -- läähättäen lyhyttä -väkevähajuista läähätystään ja äänettömänä seuraten isäntänsä -uhkauksia mustilla silmillään. Ei ollut harvinaista että siinä -mylläkässä joku sarvenkappale katkesi jukuroivasta päästä ja -veripisaria pirskahteli puhtaalle lumipinnalle, -- ilmiö, jonka -viattomuuden ainoastaan poromies tietää, joka poroansa järkevästi -rakastaa ja sitä usein hellin sanoin puhuttelee tai hyväilee, -mutta luonnollisesti tahtoo sillä päästä taivaltensa perille. Ei -raukea hänen mielensä peurahärjän juonitteluista, häntä viehättää -tämä taistelu elävän luonnon-elementin kanssa, ja hänen ajokastaan -tämä vehkeilevä vastusteleminen nähtävästi myös huvittaa. Kunnes -vihdoinkin hurja tanssi taukoaa ja poro äkkiä kuni salama oikaisee -koipensa suoraan sinne, jonne isäntänsä tahtoo, jonka tahdon se -erinomaisesti tietää, -- ja pyrynä sauhuaa nyt järven valkoinen -pinta, kun ystäväpari lumilakeudella kiitää... - -Hilpeästi heläjävät kirkkaat tiuvut poron koukeroihin sarviin -sidottuina, kymmenet pienet kulkuset poron punaisessa selkävyössä -laulavat lakkaamatonta sirinäänsä, ja porokello sarviniekan kaulassa -iskee silloin tällöin juhlallisen kalahduksen talven raikkaaseen -ilmaan. Runollista, iki-ihanaa siis on tämä lappalaislento! - -Se on myös suuresti kehittävää urheilua. Itsensä säilyttämisviettiä -se näet kehittää. Monta kertaa on ajajan pää vaarassa paukahtaa -murskaksi, sääri tai käsivarsi vaarassa rusahtaa poikki, mutta -porolla-ajaja, jumalien mies, oppii määrätyssä silmänräpäyksessä -väistämään uhkaavan iskun, joka tavallisesti osuu hänen erinomaisen -vahvan ja viisasrakenteisen pulkkansa puisevaan pohjaan. Toisinaan -kuitenkin, silloin kun vähin aavistaa, saapi odottamattomia täräyksiä -ja iskuja, loukkaa kätensä tai jalkansa niin että pyörtyy kivusta ja -on pakoitettu viikkokausia makaamaan huoneessa, mutta merkillistä -kyllä: ei suivaudu porolla-ajoonsa, vaan vuoteesta päästyä sitä -enemmän tästä urheilusta nauttii yhä luonnollisemmin kiihtyen -kehittämään itsensä-säilyttämisviettiä, tuota ihmisen jumalaista -lahjaa kaikissa vaikeuksissa. - -Vilisten, kilisten, kolisten ja kuppelehtien käy taas peurailijan -riento alas mäkiä, pitkin suikkelehtivia korpiteitä -- ja sieluansa -joka silmänräpäys jännittää iloisesti-väristyttävä epätieto siitä, -mihin hornan sokkeloihin tuo tulinen nelijalka hänet mahdollisesti -lennättää tai mihin vaaralliseen kuiluun se hänen liukuvan pulkkansa -lopuksi viskaa. - -Pulkka? niin. Sepä se on hänen lumoava lumivenheensä, jolla hän -laskettelee kuni koskimies alas valkeanvaahtoavia rinteitä, alas -jyrkästi-putoilevia lumikönkäitä. Pulkka? niin. Sepä se on hänen -verraton pirunkenkänsä, jolla hän kuni sadun kääpiö luistaa -luikahuttelee seitsemiä peninkulmia kerrallaan. Pulkka? Sepä se -on hänen kultainen keinunsa, jossa hän öisillä salotaipaleillaan -suloisesti uinailee kuni lapsonen kehdossa sinikorkeuden tähtöset -yllään. Se se on hänen mukava perhoskotelonsa, joka hänet -varjelee väijyviltä vihollisilta, puiden repäiseviltä oksilta, -risu-pistimiltä, salakiviltä ja lumen peittämiltä kannoilta... - -Tuhat kertaa mieluummin tuntee hän haluavansa matkustella puhtaalla -peurallansa tuoksuvin tervoin paahdetussa pulkassansa kuin mailman -kiljuvilla junilla kulttuurin haisevissa rautatievaunuissa... -Sentähden hän syvästi halveksii sivistyksen nurjia mukavuuksia, -noita, jotka eivät ihmisiä tee sen paremmiksi, vaan päinvastoin -sairaiksi, heikoiksi, epäkäytännöllisiksi. Tuhat kertaa ennemmin -ihastelee hän sielussansa ohirientävää porokaravaania, kolajavine -ahkioineen, ritisevine rekineen kuin raskasta matkustaja-junaa, jota -kolmisilmäinen koneveturi jyristen kiidättää läpi maakuntain, sivu -kivisten kaupunkien... - -Varsinkin talviset sunnuntaipäivät olivat erämaahan jääneelle -mieluisat virvoitushetket. Silloin tosin papit mustiin puettuina -ja vakavanaamaisina ajoivat hevosilla kirkkoon, josta kolkonkumea -kellon lämpytys kuului läpi talvisen ilman -- mutta papinpoika -se silloin punahiippa päässänsä ajaa karkuutti peurallansa -päinvastaiseen suuntaan aivankuin pakoon kirkkoa ja sen kaikkia -vaikutuksia. Ja saattoi sattua että kun papit läksivät vierimään -tumminta taivaanrantaa kohden, jossa kirkontorni heikosti piipotti -etäisyydessä, niin sitävastoin papinpoika helisevin valjain heittihen -ajamaan kirkkaana nousevaa aurinkoa vastaan. - -Hän antoi peuransa painua syville hiljaisille korpiteille, -joilla pulkka pehmeästi uppoili lumiin ja joilla ei tarvinnut -vastaantulijoita peljätä. Kuinka selvästi tulisikaan Reino Frommerus -silloin sielussansa ettei Jumala suinkaan ollut yksistään se, josta -kirkossa veisattiin hänen selkänsä takana, vaan että se lensi yhtä -rintaa siellä missä hänen pulkkansakin liiteli korvessa. Hei! palttua -tahtoi hän antaa papeille, hän, joka näin sunnuntaisin souteli -lumivenheellänsä sydänmaan suuressa rauhassa, päänsä päällä taivaan -korkea sinikansi, ympärillään korven partainen kuusikko. - -"Tulisitpa pulkkaani, pappi, sensijaan että pönttöösi niin pönäkkänä -kiipeät ja julistaisitpa täällä metsässä Jumalan ihmetekoja -- -silloin sinua luonnollinen ihminen ymmärtäisi!" ikäänkuin puheli hän -peuralla ajaessaan. - -Joskus hän koko sunnuntain kierreltyään talosta taloon tähtiyön -vienossa välkkeessä palasi takaisin pappilaan synkän, korkean -havumetsän läpi ja vaipui omituiseen uinailuun pulkassansa, -umpisilmin, vaistomaisesti ohjaten peuraansa, jolle tiet -olivat tuttuja. Ja saattoi hän silloin ajatella näin: Ihmiset -valtiouskonnossaan ovat suuria pelkureita. He pelkäävät toinen -toistensa arvosteluita enemmän kuin Jumalaa. Sillä jos jokainen -eläisi yksiksensä, niin hän vapaasti käyttäisi jokaista päivää, siis -sunnuntaitakin mihin itse tahtoisi. Jumalan kanssa näet aina voipi -sopia sabatin vietosta. Toisella kertaa, ajaa helskytellessään kylän -läpi juuri sinä hetkenä sunnuntaipäivää, jolloin tiesi kylän akkojen -parhaillaan imeskelevän saarnaa kirkossa ikäänkuin nysäpiippua -kotona, ja talonisäntäin arimmillaan istuvan pirteissänsä aivankuin -tuomittuina kammottavaan hiljaisuuteen, ei hän voinut olla hilpeästi -tuntematta että: "poronpulkassa heiluminen oli sentään monin verroin -terveellisempää kuin kirkon penkissä hurskasteleminen." Usein teki -hän peuralla ajellessaan myös saman havainnon, minkä Suomen kansa -itse kaikessa salaisuudessa näytti tehneen ja mikä oli ilmaistu -syväsisältöisellä sananlaskulla: "kuta likempänä kirkkoa -- sitä -likempänä helvettiä." - -Niin! Sillä se oli totta se että pahat henget ahdistavimmin -kiertelivät Kurjalan kömpelön puukirkon ympärillä, mutta -syrjäkylissä, missä ei ollut kirkkoja eikä sielunpaimenia, tuulahteli -ilma ikäänkuin puhtaampana. - -Mutta siitä havainnostaan ei hän syrjäkylissäkään ajellessaan -voinut päästä että missä kirkon kylvämä jumalansana vihannimmillaan -rehoitti, siellä myös synkkä helvettioppi ammotti kansan sydämmissä -ja elämänkatsanto hautui raskaana, toivottomana, kaikkia -luonnollisiakin toimenpiteitä ja uudistuksia halveksivana. - -Sellaisen pororetken jälkeen hän kerrankin kotiintultuaan talviyössä, -taas tarttui kynään ja pusersi kapinallisen tunnelman sielustaan: - -"Milloin se alkaa?" niin kirjoitti hän otsakkeeksi. "Kirkkoa -kannattavien ihmisten käsitys uskonnosta näyttää todella painuneen -niin syvälle pimeyteen, että jokaisen totuuttarakastavan kansalaisen -velvollisuus on ruveta saarnaamaan tätä kirkon käsityskantaa vastaan -pelastaaksensa kansansa ja isänmaansa henkisestä kadotuksesta. -Milloin on tämä herätyshuuto voimakkaampana kajahtava Suomenkin -katekismuksiinsa kangistuneen ristirahvaan keskuudessa? - -"Minun sydämmeni ja järkeni sanoo että samoin kuin on noussut Juhana -Vilhelm Snellman kansallistunnon säälimättömäksi teroittajaksi, -samoin myös kerran on ilmestyvä joku uskonnollisen valheen paljastava -Leo Tolstoi meidänkin maassamme, jonka asukkaita kiitetään muka -'mailman uskonnollisimmaksi kansaksi'. Kerran sen täytyy tapahtua, -kerran." - -Näitä tällaisia papereitaan ei papinpoika suinkaan vanhemmilleen -näytellyt, vaikka hän ne aina kirjoittikin ikäänkuin ympäristöään -varten. - -Mutta kerran, erään illan perästä, jolloin isän ja pojan välillä -taas oli puhjennut jotakin sananvaihtoa raamatun auktoriteetista, -kun Reino Frommerus oli porollaan ajelemassa, sattui niin että -isärovasti etsiessään jotakin työasettansa poikansa huoneesta tuli -luoneeksi silmänsä paperikaistaleeseen, mikä siihen oli jätetty -kirjoituspöydälle. Rovastivanhus, joka muuten kovin ujosteli -seuraamasta lapsiensa sielullisia pyrkimyksiä, luki silloin -paperista -- ikäänkuin vastoin tahtoaan -- eräitä lauseita, jotka -nostivat hämmästyksen punan hänen tyynille kasvoilleen. "Ei ole -kummeksittavaa" luki hän muunmuassa paperista -- "että se, joka -nämät rivit kirjoittaa, yhä intoilee äärimmäisyyteen uskonnon -vapaudessa, koskapa hänen isänsä joka päivä on valmis tyrkyttämään -hänelle vastakkaista äärimmäisyyttä. Isä uskoo tai ainakin väittää -uskovansa jokaikisen raamatun sanan ilman kritiikkiä -- vanhassakin -testamentissa. Hän uskoo että Jumala loi mailman tyhjästä kuutena -päivänä ja että sama kaikkivaltias rakensi ihmiskunnan äidin Eevan -ensimmäisen miehen Aatamin kylkiluusta. Ja hän luulee että se on -Jumalan pilkkaamista, kun uskaltaa väittää ettei Eevaa varsin sillä -tavalla liene tehty. Mutta tämän kirjoittaja on vakuutettu että -itse suuri Natsarealainen olisi naurahtanut moiselle järjettömälle -selitykselle luomisen salaisuuksista. Vaan jos joku häneltä olisi -udellut, miten hän, Jeesus, siis luomisopin selittää, niin varmaan -mestari olisi vastannut ettei sen selittäminen hänen oppiinsa kuulu --- mutta hän ei silti olisi halveksinut tiedemiesten järjellisiä -tutkimuksia, koskapa itsekkin kunnioitti luonnon ilmiöitä." - -Paperi värisi pappisvanhuksen kädessä. Henkeään pidättäen alkoi -hän lukea lauseita toistamiseen lävitse. Laski sitten paperin -paikoilleen, mutta ottaen sen vielä kerran käteensä vilkasi varmuuden -vuoksi paperin toiselle puolelle. Ei ollut tyhjä sekään, vaan löytyi -sieltä seuraavankaltainen lisähuomautus: - -"Ihmisen kanssa, joka pitää Raamattua Jumalan sormen kirjoittamana, -on mahdotonta syvemmin keskustella jumalallisista asioista. Sellainen -ihminen on kiristänyt järkensä ikäänkuin kiinalainen nainen jalkansa, -niin ettei se enää kelpaa alkuperäiseen tarkoitukseensa." Enempää ei -paperin toiselle puolelle oltu kirjoitettu. - -Vanhus hiipi pois omituisesssa mielenliikutuksessa. Moisia -muistiinpanoja poikansa puolelta ei hän ollut aavistanut. Hänen -päässään alkoi niin sekavasti humista että oli pakko heittäytyä -kanslian sohvalle pitkäkseen... - -Siitä tapasi hänet ruustinna lepäämästä ja lausui ihmetyksensä ettei -rovasti ollut mennytkään hiihtelemään, kuten oli aikonut. - --- Minua rupesi äkkiä niin kummallisesti väsyttämään, vastasi vanhus. - --- Niin, sinä nukuitkin taas yöllä niin huonosti ja huusit unissasi, --- virkkoi ruustinna. - --- Huusinko minä? sanoi vanhus. -- Mitä minä huusin? - --- Sinä huusit että salin korkea vaatekaappi kaatui lapsen päälle. - --- Minkä lapsen? kysyi rovasti. - --- Mistäpä minä tiedän, mitä kaikkia lapsia sinä unissasi näet, rakas -ystävä! vastasi ruustinna. - -Samalla kuului kolinaa ja kilinää etehisestä, kun poika Reino palasi -ajoltaan kantaen helisevät porovaljaat sisään sulamaan. - -Perhe läksi kahvia juomaan saliin. Reino oli pirteällä tuulella -ja selitteli vanhemmilleen, mitä kaikkia hullunkurisia keikauksia -hänelle taas oli sattunut. - --- Papan pitäisi välttämättä tulla kanssani ajelemaan! intoili hän, -mutta ukko vain epäsi että se porokyyti oli niin kovin epävarmaa -peliä, perillepääsyyn niillä vehkeillä ei ollut koskaan muka -luottamista. - --- Paljon lystimpi on ajaa hevosella, -- arveli vanhus. - --- Mutta porolla pääsee niin nopeasti! kehui toinen. - -Rovasti näytti tavallista miettiväisemmältä. - -Illallispöydässä hän sävyisästi virkkoi pojalleen: - --- Onko sinulla jotakin kirjaa Tolstoilta? - --- Onhan minulla hänen "evankeliuminsa", -- vastasi poika kovasti -ihmetellen, mistä nyt tuuli kävi. - --- Haluaako pappa ehkä lukeakseen? - --- Jaa no, saattaisinhan minä vähän selailla yön aikoina, kun sattuu -ettei nukuta... vastasi rovasti. - --- Se on hyvä että pappa tutustuu! innostui poika. - --- Papan täytyy lukea siitä varsinkin esipuhe. - --- Jaa-ah! sanoi rovasti reippaasti. -- Kyllähän minä arvaan, mihin -henkeen se käy... - -Hän otti kirjan yöpöydälleen tahtoen antaa pojalleen kuvan ikäänkuin -vain paremman puutteessa ja välinpitämättömästi olisi suostunut koko -juttuun sekä puolusti itseään sillä että lukihan hän, rovasti, kaiken -mailman roskaromaanejakin, mutta ei antanut niiden itseään turmella -kuten saattoi käydä nuorille ihmisille, joille välttämättä täytyi -tarkoin valikoida kirjallisuutta. - -Viikkokauden lueskeli rovastivanhus Leo Tolstoita kirkkaan -yölamppunsa ääressä makuullaan, kuten hänen tapansa oli, palan -silloin, toisen tällöin, mutta ei sanaakaan kirjan sisällöstä hän -pojalleen sanonut. Mitä pappisvanhus noina hiljaisina talviöinä -sisimmässään mietti, sitä ei kukaan saanut tietää. - -Poika ei sitä hennonut isältään udella, hyvin jo tuntien vanhuksen -ulkonaiset peittelemistemput, jotka kuuluivat siihen kuvaan, jonka -tämä pappina itsestään ihmisille tahtoi antaa ja jonka kuvan eheyttä -rovasti tarkoin varjeli lähimmiltäkin omaisiltaan, jottei se -mitenkään pääsisi himmentymään eikä särkymään. - -Mutta siitä hetkestä alkaen, jolloin Kurjalan rovasti oli tullut -lukeneeksi sipaleen poikansa salaisista muistiinpanoista, oli hän -todenteolla ruvennut uskomaan että tässä hänen nuorimmassa pojassaan -esi-isien uskonpursi oli törmännyt jyrisevää kalliota vastaan, -jollaista tavatonta "pää totuuksien" epäilystä hän ei ollut suvussaan -aavistanut, ei ainakaan siinä määrin väkeväksi että se mitenkään -olisi päässyt ilmipuhkeamaan kristillisen kuoren alta. - -Tämä tietämys alkoi vanhaa sielunpaimenta jonkunverran huolestuttaa -ja toisinaan se hiljaisuudessa työnsi hänen vanhaan vereensä pahan -painajaisenkin, joka kiusasi häntä varsinkin yön unissa, mutta -käytännöllisen elämän jokapäiväinen kulku ja terve seurustelu -maalaisluonnon helmoissa, missä sentään jäi niin paljon yhteisiä -harrastuksia, -- sepä palautti hänen isänsielunsa taas tasapainoonsa, -ja hän siis kuvitteli poikaansa jonkunlaiseksi hyvää tarkoittavaksi -riehakoitsijaksi, jonka kapinallinen henki varmaan oli talttuva heti -kun tämä ottaisi vastaan jonkun kunniallisen viran sekä aineellisesti -toimeentulevana menisi kristilliseen avioliittoon. - -"Reino on pohjaltaan hyvä poika" ajatteli rovastivanhus. "Mutta hän -on itsepäinen ja peräänantamaton -- aivankuin minä. Jumala suokoon -että tuo itsepäisyys hänessäkin jäisi vain sanoiksi eikä puhkeaisi -julkisuutta häiritseviksi teoiksi." - -Ja vanha rovasti eleli kodikkaassa suhteessa kapinahenkisen poikansa -kanssa. Yhdessä nämät tupakoivat ja juttelivat kaikenlaisista -mailman asioista pappilan sanomalehtipöydän ääressä, yhdessä kävivät -saunassa loikoen lauteilla toinen toisensa vieressä suloisessa -koivunlehvä-löylyssä, jota karjakko-Mari heitteli, yksissä kävivät -myös hiihtämässä tutkien pappilan laajoja halkometsiä. Ainoa paikka, -mihin heidän ei koskaan nähty yksissä pyrkivän, oli seurakunnan -kirkko. Oikeinpa pyhäksi tavaksi näytti tulleen, että sunnuntaiaamuna, -kun ukkorovasti ajoi mustalla ruunalla kirkkoon isäntärenki Riston -kyyditsemänä, Reino riehakko riensi hopeanharmaalla juoksijallaan -korpeen niin että ilma vain kajahteli vaaran rinteillä ja -pitkäkoipiset jänikset näreiköissä loikkivat kiireenvilkkaa pakoon... -Tietysti rovasti sen oli pannut merkille, miten poika suvaitsi -viettää sabattipäivänsä. Eräänä sunnuntai-iltana hän virkkoikin -vakavasti: - --- Tietänet, Reino, mistä sukumme vanha nimitys johtuu? - --- Kyllä, pappa, -- sanoi poika. -- Ruotsalaisesta sanasta _from_ ja -latinaisesta _verus. Hurskas_ ja _totinen!_ - --- Aivan niin, -- sanoi pappisvanhus. -- Pitäisi sinun siis vähän -tarkemmin ajatella perään ennenkuin lähdet saarnanaikana porollasi -ajelemaan. - --- Kas, kas, kuinka pappa taas sen vanhan testamentin puolesta -- -naurahti poika ja lisäsi: -- Mutta minä olenkin tuuminut hyljätä -tämän papillisen sukunimemme, koska se on sellaista siansaksaa, ja -ottaa puhtaan suomalaisen nimen. - --- Frommeruksen nimeä ei ikipäivinä muuteta! Muista se! sanoi -rovastivanhus lujasti ja läksi pahastuneena kamariinsa. - - * * * * * - -Joskus papinpoika sentään pysyi koko sunnuntaipäivän kotonaankin. -Mutta silloin hän tavallisesti vietti osan päivää pirtissä puhellen -renkien ja piikojen kanssa, siten siis taas herättäen pappis-isänsä -huomiota ja huolestusta. Hän, Reino herra, koetti kiskomalla kiskoa -itsestänsä pois kaikkia noita vääriä katsantokantoja, jotka häneenkin -olivat tulleet istutetuiksi tässä hänen lapsuutensa herraskartanossa. -Ja olipa hän sangen iloinen kun sai sekä itsensä että palvelusväen -ikäänkuin kesytetyksi niin että ihmisyys molemmin puolin pääsi -etusijaan. - -Jo koulupoikana häntä oli kiusannut se että tässä hänen rakkaassa -kodissaan suhteet sisäväen ja pirttiväen välillä olivat jollakin -tavalla hullunkuriset, luonnottomasti pingoitetut. Kuta vanhemmaksi -oli tullut, sitä polttavammin se häntä oli ruvennut vaivaamaan. -Hän oli ruvennut tätä omaa vaivaansa tutkimaan ja asettunut -syrjästä-katsojaksi koko kotinsa suhteen, saadaksensa ilmiön -selväksi. Se kummallinen ilmiö oli hänelle silloin kuvastunut -seuraavin piirtein: - -Molemmilla piireillä oli ikävä! Varsinkin sunnuntai-iltoina, jollei -sattunut tulemaan vieraita, jäyti sanomaton ikävä sekä pirttiväkeä -että herrasväkeä. - -Mutta kumpikaan ryhmä ei voinut käsittää, mistä tämä ikävä oikein -johtui ja miten elämäntunne olisi saatava vähänkään viehättävämmäksi. -Kumpikin piiri hyväntahtoisesti koetti pettää toistaan että näin olla -pitikin. Toisin sanoen: että näin oli Jumalan tahto ja jonkun ikuisen -säädyllisyyslain välttämätön määräys. - -Sisäväki arasteli mennä pirttiin asiatta -- arastelipa se sinne -lähteä, vaikka oli asiaakin -- samoin pirttiväki ujosteli tulla -"sisälle" ilman taloudellista toimenpidettä: -- täytyi välttämättä -keksiä pyytää nauloja, lainata herra-isännän veivaria tai muuta -semmoista saadaksensa kurkistaa herra-isännän kabinettiin, mutta -samalla heti pois -- mars takaisin pirttiin. - -Olisippa ollut koko ihme, jos puolta sanaakaan liikaa olisi vaihdettu -rengin ja herra-isännän välillä jostakin muusta asiasta kuin -hevosesta, reestä, heinässäkäynnistä, aidankorjuusta, halonhakkuusta, -venheestä j.n.e. Moista -- mikä ei kuulunut pestikirjoihin -- olisi -pidetty luonnottomana poikkeuksena päiväjärjestyksestä. Samoin ei -rouvan ja piian välillä sopinut olla muuta kuin arkipäiväisintä -puhelua astianpesusta, pyykinpesusta, huoneensiivouksesta -j.m.s., paitsi silloin kun rouva itse vieras-ikävissään sattui -purkamaan piiallekkin jonkun jutun, mikä erityisesti paineli -sydämmellä. Mutta piikaihminen puolestaan ei milloinkaan rohjennut -purkaa emäntärouvalleen, mitä piili hänen sydämmellään -- hänen -palvelijasydämmellään. Sellaista mahdollisuutta lähentymiseen eivät -muutkaan rouvat koskaan tulleet ajatelleeksikaan. "Tjänstefolke -har icke hjärta" oli tavallinen lauseparsi. Ja ylipäänsäkin oltiin -sitä mielipidettä ettei talonpoikaisrahvaalla ollut mitään oikeata -tunne-elämää. Ei siis kumma että palvelusväki herrastaloissa sai -alati tuntea jyrkkää poistyöntämystä isäntäväkensä puolelta. - -Sanamuoto "sisälle" tai "käydä sisällä" oli tullut jo merkitsemään -yhtä kuin saada lupa tai käsky jonkun toimenpiteen vuoksi pikimältään -käväistä jossakin äärimmäisessä ulkolaidassa niistä huoneista, joissa -herrasväki asui, joissa se tunsi tunteensa ja joissa se istui ja -- -ikävöi. - - - - -5. - - -Matti Möhkönen? -- Kurjalan kappalainen. - -Itse ilmetty materialisti. Ihravatsainen fariseus, tihrusilmäinen -kirjanoppinut. Pörröpartainen saunapiru -- langennut musta enkeli. -Salaraiskaaja. Kaappijuoppo tekopyhimys -- pappiskauhtanan kätkössä. -Viekas ja epärehellinen. Hirmuinen vihassa. Kamala kostossa. -Sulosuisin saarnoissa... - -Taivas sentään! Saiko siis semmoinenkin pappi esiintyä -Kristuksen julkisena palvelijana, Jumalan ja veljesrakkauden -ohjaavana opettajana kärsivälle kansalle, sielunpaimenena korven -tietämättömille lapsille? - -Sai mar! Näkyi saavan... Suomen evankeelisluterilainen kirkko sen -suvaitsi. Tuomiokapituli sen tunnusti. Itse piispa oli virkaan -voidellut. Koko valtio sen vahvisti, pyhät perustuslait pönkitsivät... - -Mies istui kuin pikitervattu patsas. Ei häntä pohjatuulet -puistelleet. Ei horjunut vartioitu valtaistuin. Itse kolmihaarainen -Jumala hymyili hänen selkänsä takaa, tuon leveän selkätaulun, jonka -niin mukavasti saattoi kääntää kenelle tahansa ja ikäänkuin itse olla -turvassa. Varsinkin kirkon alttariaituuksessa, kun niskassa roikkui -se kirkas messuristi, syntistä rahvasta vastaan tähdättynä. Silloin, -jos jolloin, kelpasi olla turvassa! - -Matti Möhkönen oli oikea akkain rabbi, vaimoväen varavapahtaja. -Itse Israelin Jahve näytti hänelle antaneen ylönluonnolliset pihdit -ihmissydämmiä hellästä paikasta kiinnitarttumaan ja haikeasti -itkettämään. - -Akat itkivät -- akat uskoivat. He uskoivat sekä pastorin rakkauden -että Jumalan laupeuden ja oivalsivat että ainoastaan pastorin suun -kautta suikersi tie taivaaseen ja Siionin linnaan. Niin kauvan kun -herra pastoria siis pidettiin hyvänä, pysyi kolmihaarainen jumalakin -hyvänä; niin pian kun pastoria pidettiin pahana, nosti tuo Abrahamin, -Iisakin ja Jaakobin herra kovan jyräkän ylhäällä. - -Välittäjä, sillanrakentaja, kultainen rengas taivaan ja maan -vaiheilla! - -Ja lisäksi niin alhainen -- niin nahkojaan myöten kansanmies! Ei -halveksinut viilipyttyä, ei viinaryyppyä, ei talonpoikaisrieskaa, ei -muikeata muikkukukkoa, ei salojen saunaa. - -Saunan lämpymässä pastorin kristillinen sielu vasta oikein aukenikin -kukoistukseensa, kun pulloposkiset piikatyttäret hänen alastomia -raajojaan kilvan hieroivat. Herra pastorin lihavissa takaraajoissa -näet asusteli kiusaaja, ikuinen nyrjähdystauti, jonka salaperäisen -olemassaolon ainoastaan hän itse osasi selittää ja josta hän saattoi -puhella yhtä laveasti ja yhtä mieluusti kuin jumalasta tai pirusta. -Tämä hauskan harmittava vaiva se hänet aina ajoi saunaan naisväen -puoskaroitavaksi kesken pyhimpiä, kiireellisimpiä kinkerimatkojakin. - --- Minulla se on tuossa vasemmassa sääressä semmoinen nykijäinen, -repijäinen, rimputtajainen... mikähän lienee leini vai jihti kihti... -semmoinen kolottajainen, koputtajainen, kiskojainen... kirottu... -Niin niin! se siinä poraa, puraa justiin nivuslihojen liepeellä... -huh huh... saapi sitä koetella, kunhan ei paina... siinä on semmoinen -pahkura, patukka, hermonystyrä... Ke ke, jo taas nykäsi... Se minua -jo kiusasi ennen kasarmiaikana aina kun pikommiin komennettiin... - -Näin saattoi hän puhella. - --- Vai on pastori ollut sotaväessäkin? kysyy silloin hierojatar -ihmetellen. - --- No jo tok'! vakuuttaa Matti pastori, -- tottamar pappi on Jumalan -sotamies... heh heh, top top... äläpäs kourista niin lujasti, likka, -auttaa se vähempikin... puh puh... puhkailee sielunpaimen. -- Tässä -talossapa taitaa olla hyvä lehmänanti... heh heh... kun on noin -kauniit ja valkoiset käsivarret? -- tokasee sitten yhtäkkiä. - --- Ei meillä ole kuin kaksi lehmää -- vastaa punehtivin poskin torpan -tytär. - --- Vai niin, vai niin, -- panee pastori, -- eikös ole yhtään härkää, -häh häh? - --- Ka onhan se mullikka, vaan eipä tuosta --! selittää mökin -luonnollinen neitsyt ja hieroa nytkäyttelee pastoria niin että suonet -kitisee. - --- Pitäisi... heh... hankkia... tuota heh... oikea sonni... heh... -savolaista maatiaisrotua... heh heh... hymisee pastori. - --- Eipä sitä ole köyhällä varaa, -- vastaa tyttö vakavasti. - --- Juu, juu. Niinhän se Jumala eri mitoissa nämät maalliset rikkaudet -on jakanut, -- sanoo Matti Möhkönen ikäänkuin virkansa puolesta, -mutta palaa heti taas takaisin tekstiinsä. -- Vai ei pikku mullikka -tep... tep... heh heh... Vaan jos minä puristan tuota Tiinan -käsivartta, niin kyllä teps... heh. - -Ja yhtäkkiä kopristaa pastori hierojatyttären paljasta kyynärvartta -niin rajusti että tämä pahanpäiväisesti häkeltyy ja jää kuin -suolapatsas tuijottamaan pappiin. - --- Hym hym, enhän minä kuin leikillä... ts ts... Tiina vain hieroo! -puolustautuu pastori ja alkaa taas seikkaperäisesti selittää, miltä -repijäinen, nykijäinen, rimputtajainen hänen sääressään tuntuu. - -Hän lepää siinä puolimakuullaan apposen alasti, vasen käsi tosin -häveliäästi painettuna alas siitinosia vasten, mutta oikea käsi -vapaana milloin kynsäisemään naavamustaa partaa, milloin hieraisemaan -kipeää kohtaa, milloin -- sopivassa tilaisuudessa -- tarttumaan -hierojaneitsyttä paljaasta käsivarresta... - -Pulska mies hän on tämä herranvoideltu, alastomana ei hänen -vatsansakaan näytä pilalle asti turpuneelta ja lihaksista uhoaa -hempeän hyllyvää kauneutta, sitä supisuomalaista silava-estetiikkaa. -Valtavan vaikutelman sellainen sieluruumiillinen autuuden apostoli -tekee yksinkertaiseen kansaan, jonka keskessä mailman herrat -harvoin kompuroivat ja vielä harvemmin itseään hierottavat noissa -karstakiiluisissa kiuas-saunoissa. Valtavan vaikutelman sellainen -mahtimies Kurjalan köyhälistöön tekee! Kaiken mitä ikinä pappi -herra korven erakoille sanoo, sen tämä kiitollinen kansa sydämmensä -rakoihin visusti tilkitsee, ja vielä vuosikymmenen perästä -- -vaikka uuden ajan mullerruksetkin tulkoot -- se muististansa kerii -kaiken mitä joku pastori Möhkönen kerran on suvainnut sanoa siellä -tai täällä, silloin tai tällöin, sille tai tälle hampaistansa. -Ja se muistaa sielunpaimenensa jokaisen henkäyksenkin, jokaisen -kuorsauksenkin aivankuin kaikki olisi tapahtunut eilispäivänä. -Mutta hänelle itselleen, nykypäivän vaeltavalle sielunpaimenelle, -kertoilee ristirahvas satavuotisia perimätietojaan edesmenneistä -papeista, kansan opettajista, ja nepä vasta sen sieluista elävinä -pursuavat, vaikka nuo pikkutapahtumat olkootkin kertojan isän-isän -tai äidin-äidin näkemiä, kuulemia kummia. - -"Niin kuuluu sanoneen se Rööntaali vainaa sille Reppu-Riikan isän -äitille, kun tämä palveli piikana tuolla Karsinavaaran talossa." - --- Että mitenkä se oikein sanoi? kysyy uusi pastori armollisesti. - --- Ka niin vain jotta "pappi ja piru syövät samasta kupista kuin -köyhän mökin kissa ja koira!" - --- Heh, heh, -- naurahtaa pastori, -- sepä oli oikein leikikäs mies. -Missähän tilaisuudessa hän muuten noin lienee sanonut? - --- Ka kun lukkarinsa kanssa olivat ryypystä riitauneet -- selittää -talonpoika -- ja piika samalla oli sattunut kantamaan puurokupin -pöytään. - --- Heh, heh, hymm... hymisee nuori pappi ja naurahtelee niin että -jäsenet tytkähtelevät. - -Mutta hänen itsensä, pastori Möhkösen, tietävät Kurjalan ukot vielä -tänäpäivänäkin erästä viinaryyppyä ottaessaan tuolla Raitisvaaran -torpan ullakkokamarissa, sanoneen että: "enpä olekkaan kymmeneen -vuoteen vettä väkevämpää maistanut, vaan tekisköön tuo yksi -ryyppy hyvää näin yskässä!" Ja silloin oli miekkoinen hulauttanut -jättiläiskulauksen sen Kinkeri-Kaapron isomahaisesta reissuputelista! -Mutta maiskauksen oli selvästi kuullut se Kyttyrä-Alperttiina, kun -pirtin pankolla makaamaan sattui ja parhaillaan hyräsi virttä siitä -suuresta surkiasta kuivuudesta... Olipas Alperttiina lystinpäältä -pirtissäolijoille vielä urahtanut että "nyt se Ristuksen veren siellä -yksikseen nieklasi, pappi!" - -Joka kaikki täsmälleen-tismalleen muistetaan ynnä kansan huulilla -huolellisesti säilytetään hamasta Haukkulasta Juorulanmäkeen asti... - -Mutta vanhat visapiippuiset kupparimuorit savupirttien karsinoissa --- nepä tietävät ehkä enemmän. Ne tietävät ehkä kuiskutella noista -pastori Möhkösen sulosanaisista ahtisaarnoista salosaunojen -runollisessa hämyssä, vieläpä kukaties kertoa jännittäviä legendoja -"navettaenkelistä", joka johonkin korven kartanoon oli ilmestynyt -merkillisesti yksiin aikoihin, kun kirkon herrat pitäjää kiersivät. -Mutta nämät ilmestyskirjalliset tarinat seikkaperäisyydessään eivät -kuulu meille... - -Pastori Möhkönen oli niinsanottu "hyvä pappi." Tämän harvoinansaitun -korkonimen oli kansa itse hänelle antanut. Sillä oli syvä, -sielutieteellinen merkitys. Sana "hyvä" näet ilmaisi Kurjalan -seurakunnan koko sielua. Se kuvasti sitä ikäänkuin taikapeilistä. -Sillä ei ollut mitään tavallista merkitystä, vaan oli se ikäänkuin -vierasta kieltä, jota harva syrjäinen ymmärsikään. Jos se olisi -tulkittu arki-suomenkieleen, niin olisi se tullut saamaan suunnilleen -seuraavanlaisen sisällön: "Kurjalan rahvas on tyytyväinen pappiinsa --- meidän on sellaisen papin kanssa hyvä olla." - -Joku pilkkakirves kieliniekka mahdollisesti olisi lisännyt: -"sentähden hyvä, kun ollaan niin alhaisella asteella että ei osata -parempaa kaivata." - -Pastori Möhkösessä näki Kurjalan väki oman kirkkopyhän sielunsa -juhlallisimman heijastuksen, ylevimmän ilmestysmuodon siitä sanan -ja sakramentin sadosta, jota sen hengen sarkoihin satoja vuosia -oli kylvetty. Matti Möhkönen, vaikka olikin syntyisin toisesta -maakunnasta, jossa leipä kasvoi kyntäjälle, oli ikäänkuin lihaa -Kurjalan lihasta, verta sen omasta verestä, mikä mahdollisesti johtui -siitä että Kurjalan esi-isät olivat saapuneet juuri sieltäpäin, -mistä pappi Möhkönen nyt, satoja vuosia jälkeenpäin, ajaa körötti -linjaalirattailla kansanvalistajan valtakirjat taskuissaan. Hyvä -vaisto tällä papilla oli ollutkin omiensa luo, jollei itse Jehova -häntä ollut johdattanut kuten muinoin muitakin suosikkejaan Kaanaan -luvattuun maahan. - -Luonnollista oli että samoinkuin Kurjalan ristirahvas Matti pastorin -kiiltävässä naamassa saattoi itseään peilailla pyhäaamuina, samoin -myös Matti pastori Kurjalan kansan kasvoista näki kuvansa, mikä -varsinkin kävi laatuun kaikkein pyhimmässä paikassa, kirkossa, sekä -tietenkin myös hierontatilaisuuksissa saunan lämpimillä lauteilla -ynnä isäntäin kuusenjuurta lemuavissa vieraskammioissa. Näinpä siis -sekä pappi että kansa kaksinpuolin kuvastelivat toinen-toisiaan -täydentäen sitä pyhäin ihmisten yhteyttä, jossa seurakunta eli ja -jossa se autuaallisesti torkkui. Pastorin jumala oli Kurjalankin -jumala, ja Kurjalan piru oli herra pastorinkin paha henki. Eroitus -tämän omaisuuden hallinnassa ilmeni vain siinä että pappi hallitsi -paitsi jumalaa ja pirua, myös koko kansaa sekä siis saattoi sitä -mielensä mukaan ohjata ja kurittaa, mutta ristirahvaan piru, silloin -kun oli tarpeellista se pappia vastaan lähettää, ei tähän paljonkaan -pystynyt, sillä kappalaisen valtaistuimen oikealla puolella seisoi -yhteiskuntajärjestelmämme ankara komendantti -- jumalallinen Esivalta. - - * * * * * - -Siitä oli vuosia kymmenkunta, kun pastori Möhkönen oli seurakuntaan -saapunut. Kolme vuotta oli hän eleksinyt naimattomana miehenä -tyytyen maallisissa pyyteissään ainoastaan ihailemaan ja -puristelemaan jumalanluomia kauneuksia noissa salosaunojen -hämärissä, jota lähimmäisrakkauden suhdetta ei suinkaan lain mukaan -saattanut nimittää avioliitoksi eipä edes kihloissaolemiseksi, -vaan joka luonnollisesti kuului jokaisen ihmisen, siis papinkin, -yksityiselämään. - -Ilkeät kielet tosin tiesivät juoruta nuorella pitäjänapulaisella jo -ennen seurakuntaan saapumistaan olleen kihlattuja morsiamia -- joiden -varoilla muka oli papiksikin lukenut -- vieläpä parikolme kappaletta -morsiamia, jotka muka jossakin tienohessa odottelivat kutsumakirjettä -Matti armahaiselta, joka oli varmasti luvannut tulla noutamaan -"heti kun saisi mööpelit paikoilleen", mutta julkisuus ei mitenkään -ollut juttuja vahvistanut. Eipä ollut luottaminen myöskään siihen -leikinsekaiseen siveelliseen suuttumukseen, jolla pastori Möhkönen -toisinaan tukki akkaväen suut, jos joku oli rohjennut epäillä ettei -herra pastorin ehkä onnistunut saadakkaan itselleen vaimoa. - --- Tällä miehellä on kymmenen tyttöä joka sormella! oli näet pastori -tullut kehahtaneeksi uteleville. - --- Mutta miksei pastori sitten ota itselleen rouvaa? - --- Heh heh... vai rouvaa, vai rouvaa... eihän apostoli Paavalikaan -ollut naimisissa, heh heh! vastaili vain sielunpaimen eikä -todellakaan näyttänyt pitävän kiirettä rouvanottamisella. Mikä -hätäilemättömyys kaikitenkin oli melkoista valtioviisautta -pastorin puolelta. Seurakunnan kaikki piikaihmiset, pitkähameiset -rippikoulutytöt, tanakkatekoiset talontyttäret, vieläpä luitaan -myöten kuivahtaneet leskivaimotkin näet olivat haltioissaan tästä -uuden pastorinsa selibaatti-harrastuksesta, eikä koskaan ennen -Kurjalan jylhän temppelin lehteri liene paistanut niin kukkuroillaan -autuaallisia naisnaamoja kuin se nyt paistoi aina milloin kappalainen -kiipesi saarnastuoliin. Ylen ystävällisiä olivat emännätkin ja -huomaavaisia jurot isännät, varsinkin ne, joilla sattui löytymään -aikuisia tyttäriä, tiesmiksi niin olivatkin höylejä ja suvaitsevaisia -kaikki! - -Myös rovasti Frommerus oli alussa hienonhuomaavainen rouvatonta -apulaistaan kohtaan. Ikivanha traditsiooni pitäjänapulaisesta -ja rovastintyttärestä lupasi näet pitää kutinsa. Anna neiti oli -kuin Betuelin majan Rebekka, jota Abrahamin Jumala oli lähettänyt -Iisakille kosimaan. Eleaasaria kultaisine nenärenkaineen ja janoisia -kameeleja ei ukko-rovasti tosin kaivonsa vieressä nähnyt, sillä -Matti Möhkönen astua pölkkyili yksikseen kuin virtahepo pitkin -maantietä pahkasauva kourassa ja puskui ikäänkuin automobiili -ison-pappilan törmässä ennenkuin kiipesi kartanoon, missä Anna -ryökkynä häntä todellakin vahtaili aivankuin päivännousua, joskohta -tämä armonaurinko tavallisesti suvaitsi saapua rovastilaan vasta -iltatähtien tuikkeessa. - -Niin, pastori Möhkönen oli tosiaankin siinä määrin rakkauden -evankeliumin sähköllä ladattu mies että herkkähermoisen -rovastintyttären oli täytymys häneen pikiintyä, ja ennenpitkää nämät -kaksi papillista jäsentä siis joutuivat sulosuhteisiin, joiden -salaisuudet he itse parhaiten tiesivät. - -Totisesti, totisesti -- ne olivat Anna neidin haaverikkaimpia päiviä, -mantelimaitoisimpia öitä. Joka yö hän näki ilmestyksiä, joita eivät -pystyneet selittämään pappilan piiatkaan, ei kanamummo eikä edes -se egyptiläiskaldealainen unikirja, jota hän salaa selaili. Yhden -asian hän vain ymmärsi unikirjoittakin, kanamummottakin, nimittäin -sen että tämä kaikki nyt oli sitä -- rakkautta. Ah, rakkaus puhdas -ja tulenpalavainen oli hänen papintyttö-rintansa pullistanut -eivätkä sen ihmeitä aavistaneet siskot, nuo viattomat, jotka vielä -orjastelivat kaupungin naislukiossa, ankarasti vartioituina pojilta. -Hänpä, Anna yksin, liihoitteli tuon tipakoulussa haaveksitun -maskuliini-salaisuuden kultaporteilla, käyskenteli romantillisissa -yrttitarhoissa Saaronin liljoja poimien... Herranpieksut sentään! -hänen armaansa oli pappi -- siis aivankuin oma pappa, joka kerran -tuon mamman oli nainut! Mikä onnen potkaus, mikä Jumalan armo. Ja -Anna neiti oli niin haltioissaan että väkisten pyrki tanssittamaan -pappilan piikoja, ja kun yö tuli ja pyhä hiljaisuus vallitsi -vinttikamarissa, lueskeli pamppailevin sydämmin ruotsalaisia -rakkausrunoja, mitä milloinkin sattui käsiinsä saamaan: - - "Lefva! O lefva! Hvad är det att lefva? - Det är att älska och älskas igen!..." - -Se oli ihanista ihanin aika. - -Mutta sitten -- jälkeen mitä kyyhkysmäisinten, mitä punajalkaisinten -kuherrusten lankesi epäluulon ensimmäinen varjo papintyttären -siniseen sieluun. Salasulho oli alkanut harventaa vieraskäyntejään -pääpappilassa. Anna neiti oli sitä ensin otaksunut pelkäksi -hyvinvointi-laiskuudeksi, tuollaiseksi, jolle yhä rakastuneemmin -täytyi vain nauraa, nauraa... mutta kohta alkoi salainen -kirjevaihtokin lempiväisten välillä vääntyä kovin konstikkaaksi, -aivankuin papintytär olisi ollut pakoitettu ottamaan selkoa -hebreankielisestä alkuraamatusta. Ja hebraiskaa kai se todella -olikin, sellaista, jota ainoastaan jumaluusopin ulosoppinut Möhkönen -ymmärsi! - -Anna neidin rehellinen sydän ei voinut olla kärsien havaitsematta -että pastori häntä tuontuostakin suorastaan huiputti, petkutti, ja -varsinkin kierteli vastaamasta erinäisiin kysymyksiin, joita vakava -asema papintyttären puolelta vaati. - -Oh! totta siis näkyi olevan runo petturi-armaastakin. Kaikki nuo -laulut... - - "Och dottern spann - Och tårana rann, - Men aldrig kom - den fästman fram..." - -Ja niinpä Anna neidin sydänkanteleessa alkoivat kultakielet toinen -toisensa perään rapsahtaen katkeilla aivankuin tavallisessa -näkyväisessäkin kanteleessa, kun se viedään pakkaseen ja -metallilangat kiristyvät liian tiukalle. - -Jumalankiitos sentään! Anna pääsi pälkähästä puhtailla -sielunkärsimyksillä, aistillisena muistonaan ainoastaan joku -äkkinäinen, karhumainen uumien kopristus, pari hätäistä huulien -maiskausta, joita ei edes ruustinnan kaikkitarkkaava korva ollut -vieraskamarista urkkinut... - -Kitukasvuinen romantillinen haave kerran heränneenä jäi kuitenkin yhä -piileskelemään papintyttären neitsytrintaan, niinkauvan kun Matti -pastori eleli rouvatoinna ja niinkauvan kun ei tästä herrasmiehestä -julki-ikävyyksiä kuulunut. Ah ja voi! -- hän, Anna neiti, olisi -pystynyt tuosta nahjuksesta tekemään hyvänkin aviomiehen, jos vaan -kohtalo sen olisi sallinut?... - -Mutta yhtäkkiä oli sattunut jotakin. - -Oli sattunut semmoista, mikä pani papintyttären -kristillissiveelliseksi kouluutetun sydämmen inhosta värisemään -ja yhdellä kertaa katkaisi hänen sydänkanteleestaan varmaankin -kokonaisen asteikon hienoimpia kieliä! - -Pastori Möhkönen, hänen salainen nahjus-armahansa, oli maannut oman -piikatyttönsä -- ja häpyjuttu tiedettiin nyt aivan julkisesti. Se -olisi kyllä painunut salaisuudeksi kuten kaikki muutkin pastorin -huvittelut hienohelmojen karkeloissa, mutta hyvä Jumala oli tällä -erää satuttanut niin armottoman hullusti että herranpiikainen -ilmaisi itse kaiken mitä tapahtunut oli -- ilmaisi sen näet -erinomaisen valtioviisaassa tarkoituksessa. Hänestä, yksinkertaisesta -kurjalaispiiasta näet piti paisuman "pastuska", herranvoidellun -laillinen elämänkumppani! Sentähden oli hätähuuto paikallaan: "pappi -on vietellyt, pappi on vietellyt!" - -Pastorin renki Kalle kuunteli ihmeissään tätä huutavan ääntä -korvessa: hänkin olisi tiennyt moiseen asiaan jotakin "huohmauttaa" -ja hänen olisi tehnyt mieli näyttää huutia tytölle, joka kylän -nuorten miesten taskukirjoihin jo entuudesta oli merkitty, mutta -- -sitä parempi. Ja renki Kalle jäi uteliaana odottamaan mitä tuleman -piti. - -Matti Möhkönen kirosi pyhän kirouksen: - --- En ilmoisna ikänä minä tuommoisen hutsun kanssa naimisiin mene! -karjasi hän koko papillisen arvonsa painolla. - --- Vaan minäpä näytän jotta määt! kirkui piikainen. -- Ihan tuossa -tuokiossa minä tästä rovastiin hyppään! - --- Silmät päästäsi minä kiskon, jos sinne hyppäät! uhkasi pastori. -Tiijä sie, tiijä sie! - -Ja jumalanmies nosti suuren nyrkkinsä aivankuin moukarin ilmaan ja -mulkoili kamalasti silmillään. - --- Pirhanan huorimus! sähisi piika vähääkään pelkäämättä pappia. --- Hih! nyt sitä mennään! huusi hän kuin vimmattu ja luisti alas -keittiön portaita lähtien juoksemaan maantielle päin. - -Pastori Möhkönen juosta lönttäsi perässä, läähättäen kovasti, ja -puhisten kuin höyrypannu, avopäin, tukka pörröllä, paidan rinnus -repsallaan. Hän pääsi maantien aidalle ja alkoi siitä aidan takaa -maanitella pillastunutta piikaa takaisin. - --- Tulehhan, Taava, vähän tänne, -- huuteli hän hiljakseen, jottei -kylälle kuuluisi, -- minulla on sinulle asiaa... - -Piika nykäsi huivinsa solmun tiukemmalle ja pysähtyi kuunnellakseen. - --- Tulehhan, oma kulta, likemmäksi, jotta sanon! suhisi pastori -erinomaisen muikeasti. - -Piika astui likemmäksi, mutta piti sentään pakovaran. - --- Kuulehhan Taava... jos nyt muuten sovittaisiin nämät välit, -- -ehdotti pappi -- minä annan sinulle sata markkaa? Heh, ts... - --- Haist... tiuskasi piika. -- En toki tuhannellakaan taivu! - -Pappi Möhkönen vimmastui. - --- Mene, lutikka, juokse hiivattiin! kiljasi hän. -- Vai luulet sinä -tässä olevasi ensimmäinen hameniekka, joka taksat määrää. On tässä -nähty kummempiakin. Ihan Helsingissä minä ollut olen eikä siellä ole -yhtään niin hävytöntä hörskyä kuin sinä!... - --- Jassoo! ja nyt sitä vasta mennäänkin! sanoi piika ja läksi -lippasemaan pitkin maantietä. - -Mene! huusi pastori perään. -- Ei ne sinua usko kumminkaan. Ei -sinulla ole yhtään todistajaa eikä todistuskappaletta. Kyydin saat -pappismiehen panettelemisesta. On se toki rovasti siksi poikaa. -Sakkoja saat! Kuritushuonetta... - -Hän palasi vihaisena huoneisiinsa, joissa vallitsi erikoisen paha -siivo ja ummehtunut haju. Makuukammion sängyn reunalla virui joku -alushame. Pastorin silmät osuivat siihen, hän muisti elävästi kaiken, -tempasi alushameen kouriinsa ja repäsi sen yhdellä nykäyksellä halki -sekä viskasi nurkkaan kalpean kristuskuvan alle... - -Hänen silmänvalkuaisensa välähtelivät oudosti, sieraimet pärisivät -kuin härsytetyllä harjalla. - -"Jos _se_ tässä nyt olisi, tuohon uunin kuvetta vasten sen -nutistaisin mäsäksi kuin kärpäsen!" ikäänkuin huokui noista hänen -laajenneista sieraimistaan. - -Ja Matti Möhkönen astua jyristeli kuin musta ukkosenjumala -edestakaisin kylmän kolakassa salissaan, jossa ei vielä -ollut huonekaluja eikä akkunaverhoja. Sitten hän, tuntien -vatsankouristusta, vääntäytyi ulkohuoneeseen. - -"Ihan tässä vilustuukin!" - -Kun hän takapihalta taas tuli pihan poikki, näki hän piika Taavan -juuri kiipeävän ylös keittiön portaita. Ihastui silloin ikihyväksi, -koska näet arvasi ettei toinen mitenkään niin lyhyessä ajassa -ollut ehtinyt käydä mutkin pääpappilassa. "Ähäts hönkäle, eipäs -uskaltanut!" ajatteli. - -Pastori kolusi sisään paraatiportaita ja vihelteli porilaismarssia. -Kansliakamariinsa tultuaan otti hän ryypyn kirjahyllyn taa kätketystä -viinapullosta ja sytytti paperossin. Eikä ollut tietääkseenkään -piikansa keskenpaluusta, ei vielä sittenkään kun tämä alkoi siivota -makuuhuonetta. - -Pappi ja piika olivat nyt molemmat merkillisesti vaiteliaita, -ainoastaan edellinen hyräili partaansa ja keinahteli jyristellen -kansliahuoneessaan. Mutta sitten yhtäkkiä ryöpsähti piika Taava papin -kamarin kynnykselle aivankuin pahaaennustava ilmestys ja venytteli -käsissään nurkasta korjaamaansa raitaista riekaletta. - --- Pastorikos tämän on re...? - --- Prrr... - -Matti Möhkönen ei huolinut edes kääntää päätänsä, hän kiikkua -naristeli vain vimmatusti ja väänsi suunsa suppuun. Leveän -selkätaulunsa hän piialle käänsi. - -Se oli se mahtavin mielenosotus. -- Päivä kului sentään mitenkuten -loppuun. Kävi pari akkaakin haastattelemassa sielunasioista, ja -pastori puhui heille sangen kauniisti. Mahdollista tosin ettei hän -niin kauniisti olisi puhunut, jos olisi akkojen käynnin todellisen -tarkoituksen tietänyt... - -Mutta yön tullen hiipi piikainen Taava taas pastorin sänkyyn. Pastori -ei vastustanut. Kielletyn puun omena korven hämärässä vapaudessa oli -alkanut maistua... - -"Ja koska kaksi yhdessä makaavat, niin he toinen toisensa -lämmittävät" muisti pastori jonkun lauselman vanhasta testamentista. -Se tuntui suloiselta sanomalta, jonka rinnalla haipuivat kaikki -varoitusvärsyt porton myrkky huulista ja karvaasta koiruohosta... - -Mutta aamun valjettua seurasi sama surkea juttu kuin edellisenä -päivänä -- karkeat uhkaukset... kujanjuoksu maantien laitaan ynnä -muut sellaiset ikävät. - --- Ja tässä on todistuskappale! kiljui nyt piika huiskauttaen -halkinaista alushamettaan ilmassa. - --- Itse olet repinyt, lunttu! tuomitsi pappi ja nauroi pelotonta, -kamalaa naurua. - --- Hyi piessä, rovastiin minä juoksen! uhmaili toinen. - --- Juokse! ilkkui pastori, ja piika karkasi taas metsään, josta -ennenpitkää oli pakotettu palaamaan takaisin. - -Mutta turhaan olisikin piika Taava juossut rovastin kansliaan. Täällä -häpyjuttu jo varsin hyvin tiedettiin ja kunnon rovasti oli tulisilla -hiilillä. Anna neiti itkeskeli ylhäällä vinttikamarissa, silmät -punareunaisina aivankuin lampisärjellä... - --- Han ä' ett svin ti' präst! [Hän on sika papiksi!] säesti myös -ruustinna, joka yleensä ei voinut sietää talonpoikaispappeja. Ja -lisäsi sitten: - --- Mitä sinä aijot tehdä, Freedrik? - --- Kirkkolain mukaan pitää minun hänet kutsua kahdenkeskiseen -puheluun saamaan kristilliset nuhteet, -- selitti rovasti hieroen -silmälasejaan. - --- Ole varma siitä ettei hän tule! arveli puoliso. - --- Hänen täytyy. - --- Mutta hän ei sittenkään tule, -- väitti ruustinna... - -Ruustinna oli oikeassa. Pappi Möhkönen ei suvainnut saapua saamaan -ystävällistä kristillistä nuhdetta vanhemmalta virkatoveriltaan. -Kutsumalipun tultua nousi vain sitä kovempi ryminä hänen ja piika -Taavan välillä kappalaisen virkatalossa. Hameita ja kenkiä siellä nyt -vain lenteli kuin yölepakkoja ilmassa... - -Rovastia jo pakkasi virkansa puolesta suututtamaan. - -"Vai niin, viranalaiseni jäsen juonittelee?" ajatteli hän ja luki -uudelleen läpi eräitä pykäliä kirkkolaista. - -"Pitäisikköhän minun, vanhan miehen, itseni mennä hänen luokseen?"... - -Rovasti Frommerus oli harvinaisen ujo esimies, omia papillisia -oikeuksiaankin hän toisinaan arasteli ja ikäänkuin häpesi niitä -eläville ihmisille näyttämästä. Kaikista vaikeinta oli likeltä -puhuminen ja samalla katsominen toista kasvoihin. - -Ei hän kehdannut mieskohtaisesta lähteä moisen apupapin kotiin! - -Paljon helpompi oli kirjoittaa yksityinen, siveellisesti -kristilliseen ojennukseen kutsuva paimenkirje. Rovasti siis kirjoitti: - - -- -- -- -- -- -- -- 'Ja minä toivon vakavasti että sinä oman - papillisen maineesi ja seurakunnan sielunhoidon samoinkuin - iäkkään esimiehesi rauhallisten suhteiden tähden hetimiten - ryhdyt toimenpiteisiin, jotta nuot ilkeät huhut pian saataisiin - tukahdutetuiksi...' - -lausui hän siinä muun muassa. Kirje oli kaikinpuolin ystävällinen, -isällinen, asiallinen ja kanoonisesti kristillinen. - -Mutta voi hirveätä, mimmoinen vastaus sieltä kimmahti takaisin! - - -- -- -- -- -- -- -- 'Ja setä rovastin ei tarvitse tuppautua - minua komentamaan joutavista eikä minun nenälleni hyppimään! - Minä tiedän yhtä hyvin kuin herra rovastikin Mooseksen kymmenet - käskyt ja kiviset taulut, joissa kielletään panettelemasta - ihmisiä ja puhumasta pahaa lähimmäisestä. Vai enkö minä olekkaan - setä rovastin lähimmäinen, häh? Vaan jos setä uskoo enemmän - pirunpalvelijain juoruja kuin minua, teoloogia, niin saapi kai - uskoa, vaan sen minä sanon että näin hävytöntä kohtelua en - tosiaankaan olisi vuottanut seurakunnan päämieheltä ja varsinkaan - en virkaveljeltä. - - Terveisiä: Matti Möhkönen.' - --- Vai vielä "terveisiä"! matki virkaveli, jota erinäisten sanojen -röyhkeys tavattomasti hämmästytti. - -Rovasti tuskin uskoi vanhoja silmiään ja kultakehyksisiä -silmälasejaan, kun hän kappalaisensa vastauksen luki. - --- Jumalattomasti hävytöntä! virkkoi hän värisevällä äänellä ja -näytti sepustuksen myös ruustinnalle. Kaikki veri oli kohonnut hänen -harmaan-kähärtävään päähänsä. - --- Sa' ja' int' åt dei att han ä' ett stort svin! [Enkö sinulle -sanonut että hän on suuri sika?] säesti ruustinna tapansa mukaan. - --- Men hvad, i Herrans namn, ska' vi göra? [Mutta Herran nimessä, -mitä meidän on tehtävä?] tokasi rovastikin ruotsiksi. - -Ja suuri kärsimys levisi tämän kirjeen kautta koko pappilaan. -- - -Niin kului seitsemän kuukautta. Rovastin kansliaan ilmestyi eräs -vanha vaimonpuoli, ovelannäköinen olento: - --- Minä oun sen pikkupappilan piika-Taavan äiti. Ka sen sen saman! -Justiinsa. Minä oun ristitty immeinen enkä suvahe jotta minun -tyttäreni tekee äpäriä jumalanmiehille. Parasta jotta rovasti -vihkasee koko roskan! - --- Onko teillä todisteita että se on siunatussa tilassa? kysyi -rovasti surullisen velvollisuutensa pakoittamana. - --- Hyi hyvä kirkherra, kyllä sen jo koko maalima näkee! toimitti akka. - --- Hmm, hmm, mutisi vanha pappi. -- Tietenkin minun -virkavelvollisuuksieni kuuluu ilmoittaa asia tuomiokapitulille... - --- Ei se ole sillä kuitti että se Kapitulille ilmoitetaan, -- penäsi -akka -- tulkoon itse Kapituli vihkimään, jos ei rovasti raski! Myö -oumma kunniallista väkeä. Ja joutaisi Kapituli elättämään koko meijän -heimon, kun on kerran köyhältä kunnian häpäissyt... - --- No, no, -- sanoi vain rovasti ja huokasi. - -Akka läksi purpatellen vielä mennessään, mutta kohta hänen jälkeensä -ilmestyi itse piika-Taavakin kansliaan ja alkoi nyyhkyttää: - --- Voi hyvä rovasti, kyllä nyt tulee julkijumalaton häpeä, kun tuo -pastori minut... tämmöiseen tilaan. - --- Se on hyvin ikävä asia, -- virkkoi rovasti kiusautuneena, mutta -minä en voi väkisten... jos ei pastori itse... Sano hänelle että -hänen täytyy persoonallisesti tulla minun puheilleni. - --- Ei se tuu! tiesi piika. - --- Mutta hänen täytyy! sanoi rovasti. - --- Jos rovasti kirjoittaisi reivin, niin minä veisin -- pyysi piika. - -Rovasti mietti hetkisen asiaa ja suostui. Aivan lyhyen kirjeen hän -lähetti: - - 'Koska nyt palvelijattaresi Taava itse pyhästi vakuuttaa sinun - todellakin saattaneen hänet raskauden tilaan, niin saavu Jumalan - nimessä hyvällä neuvottelemaan tästä ylen ikävästä asiasta.' - -Piika meni, mutta pastori Möhköstä ei sittenkään kuulunut. Kamalia -huhuja vain rupesi liikkumaan, päivä-päivältä yhä paksumpia. -Kerrottiin rakastavaisten siellä kappalaisen kauniissa virkatalossa -joka päivä riehuvan ilmitappelussa. - -Pastori noitui ja vannoi lain voimalla häätävänsä häväisijättärensä --- piika uhkasi milloin juoksevansa järveen, milloin rovastiin -paljastamaan paitaa myöten, kuten hän sanoi, kaiken synnin... - -Silloin lähetti onneton rovasti kolmannen paimenkirjeensä: - - 'Jos et tahdo kunnialla mennä piikasi kanssa kristilliseen - avioliittoon, niin on sinun, veli parka, sääntöjen mukaan - luovuttava papin virasta pariksi vuodeksi, jona aikana et saane - nauttia täysiä palkkaetujasi. Punnitse nyt asiaa siihen asti - kunnes Tuomiokapituli jotakin määrää, jolle olen ollut pakoitettu - asianmenon virkani puolesta ilmoittamaan, koska et lähimmän - esimiehesi kanssa näy taipuvan minkäänlaisiin sovitteluihin. Minä - olen parastasi koettanut, sen Jumala tietää.' - -Tähän viralliseen viestiin singahti taas kiukkuinen vastauslippu: - - 'Helvetistäkös herra rovasti tietää että Taava on raskaana - nimenomaan minulle? On niitä maailmassa muitakin matteja. M.M.' - -Johon rovasti taas lennätti: - - 'Jos voit itsesi puhdistaa -- sitä parempi' - -mutta pastori Möhkösen puhdistusvalaa ei koskaan saapunut. - -Asema kärjistyi kärjistymistään. Tuliset neulat pistelivät molempia -pappiloita. Helvetin pihdit sihisivät pastorin pään päällä, kylän -akat olivat ammoin jakautuneet kahteen puolueeseen: siunaaviin ja -sadatteleviin. Hyvät isännät kynsivät korvantauksiaan, mutta kävivät -yhä herranhuoneessa sylkemässä, veisaamassa ja osaksi nukkumassa. -Itse Pirun sanottiin öiseen aikaan kiikuskelevan kirkontornin -ristillä huitoen kappalaisen asuntoa kohti, toiset väittivät hänen -viittoilevan rovastiin päin, kolmannet hokivat siellä rimpuilevan -ainoastaan arki-enkelin, joka muka pyrki hätäkelloja soittelemaan... - -Koko seurakunnan vakaviston oli vallannut vavistus ja vanhurskauden -väristys, monikahdat alkoivat horjua uskossaan papilliseen -pyhyyteen, joku pitäjän maallikkoherroista oli uskaltanut pistäytyä -pikkupappilassa sanomassa Matti teoloogille veljellisimmät -terveisensä että tämä oli hiidenhullu, jos antautuisi avioon -palkollisensa kanssa ja että kaikkein paras konsti oli ajaa hunsvotti -pellolle tai tunkiolle. Kirkonkylän eukottomat renkimiehet ne vain -naureskelivat omia tupakkanaurujaan aivankuin jupakka ei heihin -vähääkään olisi kuulunut, mikä saattoi ollakkin mahdollista, siksi -tervejärkistä väkeä he olivat. - -Matti pastori kiikutteli sydäntänsä kämmenellään: "Myönkö tämän -moskan meikäläisille vai heitänkö maailman jalkoihin?"... Kirkko -hänelle tarjosi iäksi pelastetun kunnian ja Kristuksen diploomin, -mutta myös ehkä ikuisen avioliittohelvetin yhdyselämässä epäilyttävän -olennon kanssa -- mailma hänelle tarjosi ihmisvapauden ja uuden -avio-oikeuden, mutta myös ikuisen häpeän menetetyn pappeuden suhteen -sekä lisäksi rahallisen tappion. - -Ei kumpikaan kauppa häntä miellyttänyt, ja hirsipuu tuntui jo -välttämättömältä. Mutta piika-Taava uhkasi kiivetä samaan puuhun -jo ennen pastoria, eikä sekään tietysti tuntunut tunnossa oikein -mukavalta. Maanpäällisen helvetin tulisiin ketunrautoihin oli siis -takertunut pappi parka, vaikka hän sen saarnoissaan huolellisesti -salasikin, sitä innokkaammin maalaten kansalle ainoastaan -kuolemanjälkeisiä värejä ja maisemia. - -Taava Töhkäsenkö kanssa naimisiin? Pyhät apostolit armahtakoot! -Kuinka sillä asteella seisovasta Eevantyttärestä voisi paisua oikea -pastuska? Tosin sukunimet ihmeesti sopeutuivat yhteen, mutta se -arvoeroitus --? - -Hänhän, Matti herra, oli koulutettu maailman suurissa oppiverstaissa, -niin suurissa ettei Taava unissaankaan sellaisia ollut nähnyt; -hänhän, Matti, oli lukenut latinat ja kreikat, saksat ja venäjät, ja -osasi solkata selvää ruotsiakin, kun suunsa oikein pani pyöreäksi... -Mutta tuo Taava repale? Eihän se ollut käynyt muuta kuin rippikoulun, -jossa ei edes ollut tullut tietämään -- vai olisko rovasti -mahdollisesti opettanut? -- mitä merkitsee sana "teolooki"! Kuinka -semmoisesta voisi olla pastuskaksi? Pas-tuska?... Tai, vaikkapa -vielä opin puolesta kävisikin laatuun syntien anteeksiantamus, -niin tokkohan vain kävisi hienon käytöstavan ja naissivistyksen -puolesta? Eihän tuolla Taavalla ollut edes hattua eikä pitsilahkeisia -alushousuja niinkuin oikeilla fröökkynöillä, mitkä sivistyksen -välikappaleet Matti Möhkönen ylioppilaana oli tullut tuntemaan -Helsinki-elämässään. Eikä tuo tiennyt ruotsinkielestä muuta sanaa -kuin "vassakuu", jota hoki joka kohtaan -- se tökerö! Voisikko -piiasta saada pastuskan? Mitäs varten tässä sitten oli herraskouluja -käyty? Zebaoth sentään! Hukkaanko olivat menemässä kaikki hyvät -humalat? - -Hänellä, Matti teolookilla oli toki kihlattuja henttuja Etelässä, -sellaisia daameja, joilla oli sekä hatut että pitsireunaiset yöpaidat --- oli jumaliste -- ja nytkö tämä Taava riivattu, vihtoriini-hameinen -kuotjake äkkiarvaamatta lyö kaikki kaunottaret laudalta? Sehän oli -sentään hävytön kohtalo... - -Ja pastori Möhkönen oli raivoissansa, nyreissänsä, eläen päivästä -toiseen aivankuin tulisessa pätsissä. - -Jos lähtisi käpälämäkeen --? Mutta siitä suut vasta suureneisivat! -Ja rovasti, pahus, panisi peräänkuulutuksen -- aivankuin karanneelle -koiralle... Entä pappilan Anna ryökkynä? Ah! Hullu oli mies, -kun oli senkin hienohelman heittänyt. Siinä luisti viimeinenkin -sivistysmailman side kourista. Mihin lienee matkustanutkin -- -aivankuin häntä -- ja Taavaa pakoon. - -Oi suuri Jumala!... - -Matti Möhkönen oli avuton --. - -Yhtäkkiä saapui Tuomiokapitulilta kirjelmä, pyhä ukaasi. Niitä oli -kaksikin paperia. Toinen oli virallinen käsky pitäjänapulaiselle -Möhköselle pikaisesti -- erottamisen uhalla -- vihityttämään -itsensä kristilliseen avioliittoon, jotta ei hyvämaineiselle -evankeelisluteerilaiselle Suomen kirkolle koituisi häpeää -- toinen -oli yksityisluontoinen kirje kirkkoherralle, jossa kirjeessä -vertauksilla puhuen määrättiin että - - 'koska pitäjänapulainen Matti Möhkönen on ollut ongella ja saanut - ahvenen elämän merestä, niin perkatkoonkin ja paistakoonkin - ahvenensa itse sekä syököön omaan makeaan suuhunsa!' - -Se oli tuomiokapitulin virkeä asessori, joka näin -veljellisenleikillisesti kirjoitti rovasti Frommerukselle, jonka -tehtäväksi jäi toimittaa hairahtunut sielunpaimen pelastuksen -satamaan. - -Rovasti Freedrik Gabriel Frommerus sai papillista ryhtiä rintaansa. -Hän pukeutui ripeästi mustaan takkiinsa, huusi ruustinnalle ettei -tarvitse kahville odottaa, ja läksi paperit povessa marssimaan -kappalaisen taloon. - -"Tuomiokapituli!" rykäsi hän ja nykäsi paperit povestaan. Mutta -niinpian kun hän katsahti virkaveljeänsä kasvoihin, alkoi hän -aristua... - -Matti Möhkönen näet kiukuitsi kuin pakana. -- Taava Töhkänen -sitävastoin hypähteli kuin taivaanriemussa. - --- Hyvä ystävä, eihän sinun ole pakko mennä naimisiin, jos et -välttämättä sitä tahdo! huomautti esimies siivosti. - --- Prrr... mrrr!... - -Pastori Möhkönen mörisi kuin teurastettava härkä eikä toimittanut -rovastille edes kahvikuppia. - -Rovasti, Pyhän Annan ritarikunnan 3:n luokan jäsen, palasi -kartanoonsa sangen nolattuna... Mutta kun ruustinna kuuli ettei -kappalainen ollut antanut rovastille edes kahvia -- vaikka itse niin -monta monituista kertaa ennen oli heillä syönyt ja juonut -- niin -sinkautti hän ruotsiksi: - --- Ja enkö ole sitäkin sinulle, Freedrik, sanonut että hän on moukka! - --- Djah! sanoi rovasti ja pisti piippuunsa. - -Viikot vierivät. Taivas ja maa tuntuivat pyörivän yhtenä -sekasortoisena kaaoksena, jossa vain vilahteli pari vihaista -papinsilmää. Jumala itse oli ikäänkuin hajonnut sumuun... - -Vihdoinkin selvisi ilma. - -Eräänä harmaana syysaamuna, monen kamalan kamppailun perästä sai näet -Kurjalan rovasti Matti Möhköseltä salaisen kutsun saapua "yhdistämään -sen mitä ei Jumala ollut eroittanut." - --- Ska' han nu ändteligen gifta sei, det svinet? [Joko se sika -viimeinkin menee naimisiin?] huudahti ruustinna kiiruhtaessaan -sitomaan liperiä miehensä kaulaan. - -Rovasti tuikkasi käsikirjan kaftaaninsa povitaskuun ja läksi -nuorteasti liikkeelle. Varmuuden vuoksi komensi hän isäntärenki -Riston peräänsä -- siltä varalta näet jos pastori olisi laiminlyönyt -todistajat. - -Tarpeen se olikin, sillä ainoastaan Möhkösen renki Kalle seisoi -toisena todistajana. Ulkona, porrasten edustalla tosin kurkkaili pari -uteliasta akkaa... - -"Rakkaat ystävät! Teidän pitää visusti tietämän että aviosääty -on itse Jumalan asettama..." luki vanha rovasti juhlallisesti ja -hartaalla nuotilla. - -"Että mies on vaimon pää niinkuin Kristus on seurakunnan pää..." -kaikuivat mahtavat vihkimäkaavan sanat. - -Ja tekstin valtavista lauseista hengellistä ryhtiä saaneena alkoi -rovasti Frommerus vannottaa paria, joka siinä hänen edessään seisoi: - -"Kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja tämän kristillisen seurakunnan -läsnäollessa minä kysyn sinulta, Matti Möhkönen, tahdotkos ottaa -tämän Taava Töhkäsen aviovaimoksesi ja rakastaa häntä myötä- ja -vastoinkäymisessä?" - --- Niin... mutisi kappalainen ja katsoi jalkoihinsa. - -"Tahdotkos?" uudisti rovasti varmuuden vuoksi. - --- Tahdon! vastasi silloin pastori melkeinpä ärjäsemällä. Mutta -virkaveli ei sitä huomannut. - -Rovasti jatkoi juhlallisesti naisen puoleen kääntyen: - -"Kolmiyhteisen Jumalan nimeen... minä kysyn sinulta Taava Töhkänen, -tahdotkos...?" - --- _Tahton!_ vastasi Taava kiirehtivästi... - -Ja niin vihittiin Matti Möhkönen ja Taava Töhkänen kristilliseen -avioliittoon. - -Siitä ei ole sen enempää kertomista. -- Mutta kuusi päivää myöhemmin -synnytti nuori rouva lapsukaisen, elävän, terveen tyttölapsen. - -"Ei ole minun!" kerrotaan Matti pastorin tosin jollekkin -väittäneen, mutta hänpä sen kuitenkin risti ja vedessä kasti --- kuinka erinomaisen mukavaa isänä itse omistaa pelastuksen -armonvälikappaleet! -- ja hänen lapsekseen se rovastin kastekirjaan -merkittiin. Ja herra pastori hymyili viisaan hymyä aivankuin olisi -hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt. - -Ja herra pastori nimitti lapsensa, "Teeva", joka kai merkitsi niin -paljon kuin: ihmiskunnan äidistä Eevasta Jumalan avulla Taavatse -syntynyt. - -Ja katso! Rauha taas palasi Kurjalan seurakuntaan ja ihmeellinen -sielujen tasapaino. Nyt olivat asiat kuten niiden ollakkin piti, -seurakunnan mielestä. Akat yhtyivät jälleen yhdeksi valtavaksi -hengelliseksi puolueeksi ja veisasivat kuorossa: - - "Ratk' Taivasa, ratk' Taivasa - On Ilo suuri..." j.n.e. - -Isännät lakkasivat kynsimästä paksukähäräisiä korvantauksiaan, -jätkämiesten tupakkapakinat kävivät vienompi-höysteisiksi, ei kukaan -enää nähnyt piruja eikä enkeleitä kirkontornissa. - --- -- -- - -Niin. Siitä oli kymmenen vuotta, kun tämä kaikki tapahtunut oli, -tämä pastori Möhkösen kristilliseen avioliittoon meneminen. Sen -nälkävuoden erikoisilmiöt olivat jo täydellisesti unhoitetut: moni -niitä ei muistellutkaan, ja nouseva polvi siitä ei edes tietänyt. - -Jos jotakin himmikettä lienee ollut pastori Möhkösen elämän -taivaalla, niin se oli ollut vain ikäänkuin auringonpimennys, -joka voi sattua niin varhain suviaamuna etteivät kaikki vielä ole -liereilläkään sellaista luonnonoikkua nähdäkseen. - -Ei! Miesten mies oli tuo Matti Möhkönen, oikea jumalanmies -ja kansanmies, sillä vielä naimisiinmentyäkin söi hän viiliä -puupytyistä, otti ryypyn kuin mies -- tietenkin salaa epäilyttäviltä -henkilöiltä -- sekä hierotti itseään saunan leppeässä löylyssä, -toisinaan vain sivellen hurskaassa leikissä saunatytärten paljaita -käsivarsia, vieläpä pohkeitakin -- eikä ainoastaan hierottanut -reittään, vaan lisäksi kuppauttikin liikoja lihojaan häränsarvella, -aivankuin joku muukin todellinen Kurjalan alkuasukas. - -Mutta Taavasta, hänen piikaisestaan, oli tietysti tullut pastuska ja -rouva, eikä kukaan epäillyt karahteerata Taavaa näillä arvonimillä, -sillä olipa Matti pastori kaupungista hänelle tilannut hatun, vieläpä -opettanut kulkemaan kaatioissakin, kuten ei ainoastaan sivistys, vaan -myös terveys sen vaati, ynnä neuvonut vaimon hankkimaan itselleen -pitsireunaiset yöpaidat... - -Kerrottiinpa herra pastorin puolisolleen kaikessa hiljaisuudessa -opettavan "teolokiiaakin", vieläpä porilaismarssia ja politikkaa... - -Semmoiseen herraselämään tosin ei rouva rukalla olisi mitenkään aikaa -riittänyt, sillä lapsia oli heillä odottamattoman paljon ja uusia -sikisi ja syntyi joka herran vuosi, jollei niin onnettoman ovelasti -sattunut että tuli keskoiset, hirmuiset itsessään ja vaaralliset -pastuskalle, mutta pastorille jostakin syystä salamieluiset... - -Eivätkä ainoastaan lapsukaiset riistäneet rouva rievulta -herrastelu-aikaa, vaan lisäksi myös se erinomainen ruuanvalmistus, -jota pastori Möhkönen ehdottomasti vaati siltä, joka kerran oli -hänen kanssaan yhteen vihitty. Ruoka olla piti ja hyvä, muutoin -ei hyvä ollutkaan! kuten entinen vänrikki laulaa. Itsestään on -selvää ettei pastorin teolookinen arvo sentään voinut suvaita että -rouva Taava olisi aterioinut samassa pöydässä. Eihän. Kyllä Taava -sai syödä erikseen jälestäpäin. Jos joku harvinainen ruokavieras -moisesta ilmiöstä tuli lausuneeksi ihmetyksensä ja kysyneeksi, miksei -rouvakin tullut yhtaikaa syömään, vastasi pastori aina arvokkaasti ja -aivankuin luonnollisinta asiaa mailmassa: "pöytämme on liian ahdas!" - -Niin! Kristillinen seurakunta oli siis täydellisesti rauhoittunut ja -kaikki oli niinkuin piti, mutta pastori Möhkösen sisäinen kotielämä -oli ainoa, jossa ei sovun aurinko päässyt korkealta paistamaan, -huolimatta kaikista noista iloisista perhetapauksista. Vaan ehkäpä -elämä sentään, kun ympäri ajatteli, oli niinkuin olla piti, ja -ehkä kaikkivaltias sen niin oli säätänyt että Matti Möhkönen oli -syntynyt korven marttyyriksi, jolla aivan kuin Simsonilla nyrkit -kutkuivat pyhää vihastusta, niin että niiden oli pakko jotakin -vastaan paukahdella, ja ehkä se myös oli siten sallittu että rouva -Taavan piti oleman orja ja juhta, joka monta monituista kertaa jo -oli katunut pastuska-passejaan, josta asemasta peräytyminen enää oli -mahdotonta? - - "Kun herra mua paimentaa, ei multa mitään puutu..." - -Rovasti Frommerus yksin kummasteli, miksei hänen kappalaisensa ollut -tyytyväinen. - -Varsinkin jokaisen lapsen syntymisen jälkeen, kun nämät virkaveljet -toisensa tapasivat kirkon sakaristossa, huomasi seurakunnan esimies -että kappalainen häntä kohteli tylysti ja salavihaisesti -- aivankuin -toinen tälle olisi tehnyt vääryyttä. - --- No onnea, sinullehhan kuuluu taas lapsi syntyneen! saattaa -rovastivanhus sanoa aivan sävyisästi ja mitään pahaa tarkoittamatta. - --- Prrr... murisee vain apulainen onnittelun johdosta ja kääntää -rovastille pimittävän selkänsä. - -Tämä joutuu siivosti hämilleen, mutta ei muista yhtään pykälää -kirkkolaissa, jossa puhuttaisiin alemman papin selkäpuolesta. Rovasti -saa luvan tottua kappalaisensa leveään selkään! - -Mutta kaadellessaan kaappiryyppyjä pienten pirpanainsa ristiäisissä -kotonaan -- johon ei rovastilaisia pyydetä -- saattaa kappalainen -äkkiä tokaista jollekkin kummi-isännälle että "se oli rovasti, joka -minut pakoitti naimisiin tuon Taavan kanssa -- olisin minä toki -saanut oikeita Helsingin ryökkynöitäkin..." - --- Ka minkätähenpä se nyt ei herra pastori oisi saanunna vaikka -ihteänsä arkkipiispan tytärtä! myöntelee silloin leveästi isäntä. - --- Niin, niin, -- tuhisee kappalainen viinin virvoittamana, -- -pappilan Annankin olisin saanut, vaan rovasti käski mennä naimisiin -tuon tuppanan kanssa... - --- Ka! öisin se minnäi saanna sen Kukkolan Eveliinan -- muistaahan -pastori? -- vaan kun luikari otti tiketin ja Ameriikkaan luisti! -nuljauttaa isäntä lohdutukseksi pastorille. - -Ja ristiäismaljat -- samaa viiniä, mikä kirkossa muutetaan Kristuksen -ruumiiksi ja vereksi -- tyhjennetään pohjaan, ja juhlatunnelmat pian -haihtuvat arkielämän hyörintään. - -Ne pikkupirpanat huutavat ja sotkevat niin riivatusti eikä -kappalaisen virkatalossa oikein tahdo riittää huoneitakaan kylliksi... - -Surkeata, surkeata on elämä kaukana korvessa, mutta pappinaolo -sentään mitä mukavinta auringon alla. - - - - -6. - - -Kurjalan kunnasta Karjalan kannaksille ei välimatka ole mahdoton. -Hyvinsyötetyllä porolla sen autiot taipaleet ajelee mutkin kolmen -talvisen vuorokauden vieriessä. - -Reino Frommerus oli Karjalassa pistäytynyt ja retkeili parhaillaan -kotikyläänsä kohti. - -Helmikuun heleä pakkasaamu punersi hänen ympärillään huurteisessa -korvessa. Sillointällöin paukahti partainen, korkeanhuiskelo kuusi -metsän syvyydessä... ikäänkuin näkymättömän henkilön kirveen -iskusta. Ilman kuultavia kieliä soitteli pohjanviima. Olipa kuin -metsän sinipiikaset olisivat juosta vilistäneet alastomina runkojen -takana, vienosti väristen pakkasessa ja lyödä läpsähytellen -toisiaan reisille. Ja oli kuin ukko Tapio, lumitukka, kaukaa olisi -naurahdellut heidän hippasillaololleen hangella... - -Pulkka myös hauskasti helisi kimpelehtiessään tien kierällä. Tiuvut -poronsarvissa ja lämppäkello juoksijan kaulassa sointuivat somasti -tuohon puuhelinään. Mutta pienet kulkuset punavyössä tuskin äänsivät -lainkaan, sillä hieno jääkuori oli niiden sirinän himmentänyt. -Vuottoraippa oli kohvettunut kankeaksi, rasvattu ajohihnakin jäykäksi -jäätynyt. - -Liiteli peura kuin pääskynen ikään pitkin suikkelehtivaa korventietä, -oli mainiolla tuulella tunturihärkä hienonpurevassa pakkassäässä! -Kaviot vain naksahtelivat kaikuvasti... - -Mutta varmana lumivenheessään istua kenotti mies, korkealla päässänsä -kuningasmainen lappalaislakki, neljän tuulen tuttava. Hänen -kulmakarvansa, silmäripsensä ja hienot viiksensä olivat hohtavassa -kuurassa. - -Talvenraikas myös oli hänen mielialansa. Viehättävä oli hänen -matkansa ollut! Vanhan Väinämön tietäjä-haamun hän siellä oli ollut -näkevinään jollakin pirtinpankolla, laulajan iänikuisen viimeisiä -viestejä siellä sieluunsa siepponut hämärässä sopessa, Kalevan -luonnontyttäriä hymyhuulin silmiin katsellut hilpeissä kisoissa. -Ne häät olivat olleet hämmästyttävät -- ei niissä ollut pappia -tarvittu, ja juuri siksi kai ne olivat olleetkin niin siveelliset, -niin luonnollisesti mieltäliikuttavaiset ja puhdastunteiset! Tosin -sielläkin oli vilahdellut pakanallisia temppuja, raakuuden jätteitä -ja uusien tapojen tarttumia, mutta taikausko ei ollut näyttänyt -läheskään niin syvältä kuin Suomen puolella, se oli tuntunut -niin kansanomaiselta, omasta sydämmestä versoneelta, ei vieraan -ase-uhkaisen uskonvallan tyrkyttämättä ja turmelemalta. - -Ja mikä ihmeellisintä kaikesta -- koko kansanjoukko siellä oli ollut -niin ennakkoluulotonta, vanhat satavuotiset akatkin! Ei yksikään -karjalainen, ei nuori eikä vanha, siellä ollut katsellut luonnollisia -iloja, huvittelua ja kisailua, sillä silmällä kuin Suomessa jokikinen -luteerilainen ukko ja akka katselee. Ne eivät siellä olleet tietäneet -kirkkosynnistä eivätkä kristillissynnillisestä menosta, eivät olleet -osanneet tuomita ketään helvettiin. Hymyhuulin ja loistavin silmin -olivat juuri ne vanhimmat seuranneet nuorten karkeloita keskellä -talvista yötä. - -Keskellä yötä ja keskellä synkintä salomaata, keskellä aineellista -kurjuutta, iänikuista nälkää ja puutetta?... Se sellainen -mielenvapaus sivistyksestä orvoksijääneessä kansanjoukossa oli -kerrassaan uskomatonta suomalaisilla silmillä katsoen, suomalaisilla -korvilla kuullen! - -Mikä, mikä ihme ja kumma tuossa kaukoperukan kansanheimossa olikin -säilyttänyt moisen luonnonraikkauden? Miksi ei se -- kaikkien -nurkkajumalien nimessä -- ymmärtänyt pitää "suurena syntinä" -kaikenmoista huvittelua, hyppelyä, näyttelyä, soittelua ja -ilonkaihoavaa naurunremahtelua? - -Vastaus saattoi olla vain yksi: - --- Siksi ettei siihen ollut päässyt uppoamaan kirkon oikeaoppisuus, -tuo pirullinen mallihurskaus, joka kaiken elämänilon ihmisraukoilta -synkistää. Ja siksi että se oli osannut pitää saaliinhimoisat papit -itsestään erillään. - -Sille oli ollut onni onnettomuudessa että sen viralliseksi -uskontunnustukseksi oli julistettu vieraskielisen yhteiskunnan -siveysoppi. Se ei ollut sitä vastaanottanut, ei sitä järjessään eikä -sydämmessään sulattanut, vaan kaikessa hiljaisuudessa paennut omaan -pyhään puistoonsa -- täyden uskonnottomuuden uhrilehtoonsa, jonka -salaperäisessä siimeksessä häämötti ainoastaan Väinämöisen, laulajan -iänikuisen sankarihaamu! - -Turhaan olivat papit ja piispat ja muut valtion palkka-orjat sen -nenien eteen naulauttaneet kiiltävät kummituskuvansa -- se ei -ollut tuota epäjumalanpalveluksen myrkkyä sieluunsa asti imenyt, -se oli vain kuin nokkela näyttelijä ristinyt silmänsä mieliksi -keisarinväelle, joka ei muuta vaatinutkaan kuin heiluvia käsiä. -Sille joukolle oli väkisten rakennettu sipulikattoisia kirkkoja ja -vinoristisiä rukouskarsinoita, ja sen sieraimiin oli suitsutettu -pahanhajuista savua, jota nimitettiin pyhäksi, ja sen korviin -huikeasti huudettu jumalanarmahdushuutoa, hospodipomiluita, -- jo -satoja vuosia -- eikä se sittenkään ollut alkuperäistä luonnon -katsantoansa tuossa humussa ja savussa hukannut, vaikka sen -vaatteisiin pyhän savun lemu olikin tarttunut! - -Se vihasi sydämmensä pohjasta noita "oikeauskoisia" isiä ja -tsäässynöitä ja taipui niitä vain hirmupakosta höpisevin huulin, -hapuilevin käsin tai hölmistyneesti mykkänä kumartamaan! Sillä sillä -itsellään oli puhtaampi uskonto -- uskonnottomuus, jonka siveysoppeja -ei kukaan jumalviisas ollut tutkinut. - -Ja kuitenkin! Kuka kykeni väittämään tai todistamaan ettei tämä -kaikkeen sortoon ja kurjuuteen sysätty rajakansa ollut siveellisesti -yhtä hyvää tai yhtä huonoa kuin kansat molemmin puolin sitä, nuot -kristityt, puhdasoppisuudestaan kerskahtelevat kansallisuudet: -suurslaavit ja suursuomalaiset? - -Pappeihin ja kirkkoihin turvautumatta oli se henkensä säilyttänyt -kautta vuosisatojen vainon; ei tuo juoppo, irstas pappi raukka sille -toki ollut voinutkaan siveyttä opettaa -- ja kuitenkin tämä kansa oli -siveydellisempi kuin nuot molemmat kirkolliset kansat sen ympärillä: -se eli sukupuolisesti puhtaammin sentähden että oli jäänyt likelle -alkuperäisyyttä, luonnonuskontoa, sitä, jota kirkolliset juuri -pilkkasivat pakanuudeksi. - -Oi jospa näin harvinaisesti jälkeenjääneen orjajoukon henkisiin -ohjaksiin kerran pääsisi uuden ajan järjenkuningas vapauden lippua -liehuttavine, totuuden työkirvestä heiluttavine henkisotureineen, -niin näistä pimennon lapsista vielä voisi varttua kansa, joka takoisi -uuden Sammon uniseen Pohjolaan, kyntäisi kyiset pellot, avaten -runoudenkin uusia uria poloisiin pohjoismaihin!? - -Mutta sen kohtalo oli toistaiseksi jääpä sortajahallituksen synkkään -varjoon, eikä sen elämän aurinko jaksanut näkyviin nousta ennenkuin -tuo korkea, kolkko muuri oli raunioiksi sortunut... - -Ken oli kaiken tekevä -- ja milloin? - -Näin tunsi, arvosteli, riehahteli ja mielessään päätteli Reino -Frommerus palatessaan porolla Karjalan kankailta. Ja kun hän -ajatteli sitä nimikristillistä seurakuntaa, jonka rajojen sisällä -hän parhaillaan ajeli, niin ei hän voinut olla tuntematta jotakin -tukahduttavaa rinnassaan. - -"Täällä on kansa paljon tylympää kuin siellä, josta tulen." - -Kaikissa niissä taloissa, joissa hän menomatkallaan oli pistäytynyt, -oli hän huomannut että ihmisten kotielämä oli huonoa, paikoin -raakaakin, jopa alhaista, ja että hänet oli vastaanotettu -ihmisellisesti ainoastaan sentähden että hänen isänsä sattui olemaan -seurakunnan esimies, jonka kanssa rahvas oli välttämättömissä -asioissa. Mutta jumalanrauhaa ja lämmintä kristillisyydentuntoa hän -aniharvassa oli havainnut. Ihmisarvon mittarina korvenkin keskessä -oli hän selvästi vainunnut pidettävän vain sitä, missä määrin joku -talonpoika oli varakas tai köyhä, mutta ei kukaan siveellisyyden -vaa'alla osannut punnita vaikuttimia, miksi yksi noin oli paisunut -varakkaaksi, toinen noin sortunut auttamattomaan köyhyyteen. -Viekkautta ja keinottelukykyä pidettiin taivaallisena lahjana. -Rahamiestä ja pomoa kunnioitettiin Jumalan suosikkina, kurjaa -köyhää avustettiin ainoastaan silloin kun oli pakko avustaa -- oman -maineensa vuoksi. Kurjimman köyhän kuolemaa pidettiin jonkunlaisena -koiran kuolemana, josta ei kannattanut arvata edes tavallista -arvuutusta, joutuiko rievun sielu autuuteen vai kadotukseen. Se oli -vain keskiköyhä väestö, jolle pappi ja taivaansalaisuudet parhaiten -kuuluivat. Se väestö, joka -- vaikka velaksikaan -- kykeni itselleen -kustantamaan sielunpaimenen matkat ja passaukset. Tämä sielunpaimenen -kuljettaminen hevosella tai venheellä talosta taloon oli ikäänkuin -"ihmeitätekevän jumalanäidin" kuvan kyyditseminen Venäjänmaan -sydänosissa: kansa uskoi siitä itseensä tarttuvan jotakin pyhyyttä, -jos vilahdukseltakaan sai nähdä vaeltavaa pappia, jonka esivallan -oikeiksi todistamat reseptit muka pystyivät pelastamaan lapset -ikuisesta kadotuksesta, vaivaiset vanhat tulisesta helvetistä. - -Mutta -- aivankuin siellä oikeauskoisten turmeltuneimmissa -maanosissa isäpappi ei hievahtanut paikaltaan ilman määrättyä -lukua viinaryyppyjä, samoin Kurjalassakin oli elänyt pappeja, -jotka eivät lähteneet liikkeelle kuolevan sairaan tai kaukana -kastettavan heikon lapsen luo, jollei määrättyä takuuta oltu annettu -edestakaisin-kyydistä tai tiedossa ollut asianmukainen holhous -perillä ja taipalella. Sitä holhousta varten täytyi toisinaan -juosta raahustaa yli vetisten soiden peninkulmien päähän lainaamaan -naapuritaloista sokurinkokkareita, kahvinpapuja, tinalusikoita tai -muita herrasvehkeitä, joilta pikkuasioilta usein vasta yöpimeässä -pääsi palaamaan kotimökilleen. - -Ehkäpä korven kansan siveellinen tunto joskus salaa kapinoi moisia -ilmiöitä vastaan, mutta helvetinkauhu ja autuudenhimo lukitsi -kaikki arvostelevat suut, ja yleinen mielipide myös sanoi että -joka kerran pappia tarvitsi, sen oli pakko hänet myös kustantaa -ja voiteessa pitää -- aivankuin käytettäessä jotakin tärkeää, -yleishyödyllistä yhteistä maanviljelyskonetta. Niin! Sillä kone hän -todella oli, pappi, valtion suojelemien ammattikristittyjen keksimä -sielujen-pelastuskone, jota tarvitsi Karjalan kunta, jota tarvitsi -koko Suomen kansa. Ilman sitä osuustoiminta-konetta ei näkynyt -toimeentulevan. - -Näin hän ajatteli, yksinäinen matkamies Kurjalan erämailla... - -Metsätie, jota hän ajeli, painautui vihdoinkin alas suurelle -järvelle, ja kuppelehtien vieri pulkka jäälle, jonka peitti tasainen -lumikerros. - -Reino Frommerus antoi poronsa laukata ja ihaili luonnon puhtautta -tuntien lievää nautintoa talviauringosta, joka hänen selkäänsä -paistoi. Ei ainutta ihmisolentoa sattunut hiihtämään järven -hohtavalla seljällä. Ei ainutta ihmisasuntoa neljännesmääriin voinut -keksiä niillä seutuvilla. Lumoava hiljaisuus vallitsi keskellä -kirkasta päivää, aivankuin peninkulmien laajuudelta kaikki, mikä -kuului ihmiselämään, olisi nukkunut. - -Se oli korven rauha, missä lumet levisivät ympäri kuni äärettömät -käärinliinat... - -"Ja niin on kansani henkinen tilakin" ajatteli ajaja: "keskellä -kirkasta päivää se makaa haudassansa jumalaisen luonnon helmoissa!" - -Poro pysähtyi äkkiä kääntyen tapansa mukaan sarvineen päin ajajaa, -läähättäen tervettä, lyhyttä läähätystään ja haukaten kiteytynyttä -lunta kuin sokeria. Ajaja kaivoi kellon turkkinsa alta ja mittasi -matkaa tuntien kulusta. Kolmisen peninkulmaa oli hän taas -yhteenmenoon ajellut, ja aika oli poiketa johonkin syöttämään. -Koiranhaukku parahiksi kuuluikin hänen korviinsa, mutta taloa ei -vielä näkynyt rantametsien suojasta. - -Hei kali! -- ja taas sitä mentiin niin että tienviitan-tuppurat -vilisivät. Peura oli arvannut isäntänsä ajatukset ja poikkesi -hurjasti pienemmälle tielle, joka läksi kohoamaan järven rannasta. -Koiranhaukku ylhäällä harmaassa pihassa kävi tiheämmäksi ja -äkäisemmäksi. Pulkka nakkelehti saunan ja aitan nurkkiin ennekuin -suikersi kartanoon. Koko piha helähti täyteen tiukujen ja kielikellon -sointuja, kun poromies sinne karkuutti! Pärepaikkaiset pirtin akkunat -olivat tuokiossa täyttyneet lasten naamoilla jäätyneitä ruutuja -vasten litistettyine nenineen: "Mikä kummitus olikaan porhaltanut -pihaan?" - -Puolipimeästä etehisestä kurkisti pari vaimonpuolta, joista toinen -näkyi laskevan alas hameensa. Pirtin ovi kuului pahasti narahtavan -ja isäntä itse ilmestyi portaille ensimmäiseksi niistäen nenänsä -kansalliseen tapaan etusormella ja peukalolla ennenkuin läksi -astumaan tulokasta kohti, lakinreuhka takaraivolla. Mutta talon koira -oli yltynyt haukkumaan vimmatusti, karvat pystyssä ärhennellen niin -liki poromiestä kuin suinkin uskalsi. - --- Hyvää päivää! toimitti Reino Frommerus päästellen poroansa -valjaista. - --- Syyti koira! komensi isäntä ja nakkasi haukkuvaa kalikalla. Koira -päästi kamalan ulvauksen ja pakeni muristen pirtin porrasten alle. - --- Saisikko talosta vähän jäkälää? äänsi tulija. - --- Mikä sinä oot kulkija, kun sinua koirat niin haukkuu? tokasi -isäntä. - --- Olenpahan muuan... - --- Herrako vai ryssä vai lappalainenko? - --- Jätkämiehiä! - --- Vai jätkämiehiä! sanoi isäntä epäluuloisesti muljauttaen mustia -silmiään ja meni oikein likeltä tirkistämään. Katseli tarkoin kaikki -porovehkeet ja poromiehen puvun päähineestä pauloihin saakka. -- Kun -et vain liene oman pitäjän herroja? sanoi. - --- En ole herra! väitti toinen. - --- Rovastin poikia olla taijat, pirhana vieköön? tunnusteli isäntä. - --- Se sattui kuin naulan päähän! sanoi Reino Frommerus naurahtaen. - -Ja nyt vasta tuli isäntä oikein kättelemään. - --- Ka terve, terve! - -Käytös ja ääni oli muuttunut. - --- Mistä sitä nyt kuletaan? - --- Ilovaaran häistä. - --- Voi hyvänen aika! sanoi isäntä. -- Ihan pakanamaista asti! - --- Eivät ne ole pakanoita! - --- Vai eivät ole, heh, heh... Jussi hoi! huusi isäntä. Nakkaappas -sieltä navetasta vieraan porolle jäkälän moskaa. Rikeneen! - -Reino Frommerus asteli isännän perässä lämpöisenlöyhkäävään pirttiin. -Hän tervehti ensimmäiseksi emäntää, joka ennen kädenantoaan pyyhkäsi -sen kuivaksi hameensa helmaan. Jollekkin lapsistakin antoi hän kättä, -josta nämät olivat kovasti tolkussaan tuijottaen uteliaina vieraan -koreita pauloja ja varsinkin hänen lappalaislakkiaan, sitten taas -kiiveten akkunaan ihmettelemään "porroa" eli "toloa", kuten pienimmät -hokivat. Tulija valitsi itselleen russakoista paljaimman lavitsan ja -istuutui juttelemaan. Emäntä oli heti ruvennut puuhaamaan jotakin -suuhun annettavaa. - --- Mikäs tämän talon nimi onkaan? kysyi vieras senjälkeen kuin -kuulumiset talonväen puolelta olivat kysytyt. - --- Pyhämäeksi hokevat, -- vastattiin. - --- Mistä tämä niin juhlallisen nimen on saanut? Mikä tässä on pyhää? -uteli vieras katsahtaen mustankiiluviin orsiin päänsä päällä. - -Isäntä ja emäntä nauraa hykähtivät molemmat iskien silmää. - --- Ka mitäpä hänessä... vanhassa rähjässä... mutisi isäntä. - --- Papit hänet lienevät pyhittäneet -- selitti emäntä. -- Eri nimellä -tämä kuuluu olevankin vanhoissa kirjoissa. Tuo kai se ukkovaari -paraiten tietäisi... - --- Hoi vaari, mikäs talon vanha nimi on? huusi Reino Frommerus -reippaasti vanhukselle, joka näkyi kyyköttävän ylhäällä muurin -pankolla ähkyen hirveässä kuumuudessa. - --- Heäh? kuka hoasteloo? kuului muurin päältä. - --- Vieras kyselee jotta mikä meidän talon vanha nimi on? kimahti -emäntä vanhuksen korvaan kurkottaen. - --- No, no, kuulen mie vähemmälläi! -- murisi ukko. -- Puitto-tuota, -kekä se on se vieras siellä, ottiatuota? - --- Kirkkoherran poikia tämä on! esitteli emäntä. - --- Tämänkö meijän kirkherran puitto-tuota? uteli ukko. - --- Ka tämänpä, tämän Rommerin, älä nyt tyhjiä. Maisteri se on! - --- Mittee heän puitto-tuota teällä virkailoo, ottiatuota? yhä tinkasi -vanhus. - --- En minä mitään virkaile! sekaantui asianomainen. - --- Heäh? mittee heän, puitto-tuota, sanoo? - --- Että en ole mikään virkamies, vaarikulta! huusi papinpoika. - --- Mikä heän sitten, puitto-tuota, olloo, ottia-tuota? tokasi ukko. - --- Poromies vaan! - --- Heäh? Minulla tuo kuulon raato, puitto-tuota, on vähän -rappeutunna, ottia-tuota. - --- Poromies! karjasi Reino Frommerus. - --- Hä -- hä -- hä! nauraa häkätti vanhus niin että hänelle tuli kova -yskänkohtaus. - --- Ei sen kanssa kannata puhella, -- virkkoi isäntä. -- Höperö sitä -jo narrailee. - --- Mutta tahtoisin minä sittenkin tietää talon vanhan nimen, -- tinki -Reino Frommerus itsepäisesti. - -Oli kuin uuniukko tällä kertaa olisi kuullut. - --- Tämä on, puitto-tuota, alkujaan Velhovaara, kähisi hän, -- eikö se -Severi, ottia-tuota, sitä muista? Jopa niin jotta Velho. Se Winkhuusi -vainaa, ottiatuota, tämän Pyhämäeksi pyöräytti, puitto-tuota. Jopa -niin jotta Pyhä... uoh. Vaari huokasi raskaasti. - --- Kuka se Winkhuusi oli? kysyi nuori maisteri. - --- Wiinhyyti, Wiinhyyti se, on ollunna, -- sekaantui nyt puheeseen -vanha muori karsinasta. -- Sen tuon vaarin kielenkanta ei keänny -niihin viinimmän sorttisiin nimmiin. Se vain sitä puittoansa -pupattaa. Niin vain että Wiinhyyti. - --- Svinhufvud ehkä? muisteli Reino Frommerus koettaen pysyä vakavana. - --- Se se, no justiin! tepä tuota osaattai latinaa! sanoi muori. - --- Ei se ole latinaa, -- hymähti maisteri. - --- Juu, juu, kyllä minä ymmärrän, -- kiiruhti muori korjamaan, -- se -on inkelskaa, minä olin tytön suikareena lapsenlikkana Nyyluntissa, -siinä kirkonkylässä, niin se kauppias vainaa puhui Inklannin maassa -kerran seilanneensa. Niin vain että Wiinhuuti. Vaan se tuo vaari... - --- Pappiko se oli se Svinhufvud? keskeytti vieras. - --- Pappi, pappi ja hyvä olikin pappi, -- kiiruhti muori selostamaan. --- Kova oli hengen mies, ylen äijä kova. Se kerran katkismuksella -Rosolan Aapelivainaata päähän ropsautti ja vielä ropsauttaessaan -sanoi jotta "siinä sulle autuuven oppia iäksi", vaan Aapelipa -käräjiin tammasi, niin tynnyrin rukiita sai maksaa kipurahoiksi, -pappi... - --- Vai niin. Ja nyt ne molemmat makaavat haudassa? tuumi Reino -Frommerus. - --- Hauvassa, hauvassa, missäpäs ne mualla kuin hauvassa... Jessus -siunatkoon! siunasi muori ja alkoi kiivaasti kartata villoja. - -Vaari kuului käheästi rykivän muurin päällä. - --- Velhovaara on minusta paljon kauniimpi nimitys kuin Pyhämäki! -jatkoi pappilan maisteri puheitaan. - --- Mittee hyö pakajaat, puitto-tuota? murahti uuniukko. - --- Vieras sanoo jotta vanha nimi on kauniimpi! tulkitsi taas emäntä, -jonka puheen vaari oli tottunut erottamaan. - --- Hä -- hä -- hä! välttää! Ottia-tuota vai kauniimpi! Vai niin tämä -papinherra, puitto-tuota raataa... Hä -- hä -- hä... - --- Ei minussa paljon ole pappiutta! virkkoi vieras koetteeksi, minkä -vaikutuksen tämä vanhukseen oli tekevä. - --- Että mitenkä sanoo? Minulla tuo kuulon raato on vähän rappautunna, -ottia-tuota. - --- Ei sano hänessä olevan paljon pappia! tulkitsi emäntä. - --- Hä -- hä -- hä -- puitto-tuota, eihän sitä joka penikasta -lintukoiraa! pälpätti ukko nauraen pitkää kummallista naurua ja -kyhnytteli ruumistaan, joka nähtävästi oli syöpäläisten vallassa. - --- Oletko siellä vähemmällä, -- murahti isäntä vanhalle isälleen. -- -Ihan rapninki karisee. - --- Antaa vaarin nauraa terveydekseen, -- puolusti Reino Frommerus. - --- Mitäpä höperön terveyvestä! arveli isäntä. -- Kohta se kumminkin -kuolee. Täissä kuin eläin... - --- Eikö häntä käytetä saunassa? - --- Kuka sille saunaa... semmoselle! - --- Älä sinä Severi puhu, -- sekaantui emäntä luoden vihaisen -silmäyksen mieheensä -- onhan sitä vaaria käytetty kylyssä. Vieras -tekee hyvin ja käykää tuonne pöksään! toimitti emäntä. - -Reino Frommerus läksi kamariin isännän opastamana kulkien läpi -kylmän etehisen. Kylmä oli kamarikin, johon hänet vietiin ja ilma -siinä peräti ummehtunut seinässä roikkuvine vaatteineen. Ikäänkuin -verellä maalatun pöytäkaapin ylitse oli levitetty riepu, jonka päällä -tökötti rikkolaitainen kahvikuppi eriparisine vateineen. Sokuripalat -olivat isoja, mutta tahraisia ajelehtien märäksi pyyhkäistyllä pöydän -kamaralla. Kerma sitävastoin seisoi valkoisessa pahkakauhassa. Emäntä -tuli perässä kantaen hiilimustaa pannua. - --- Jos vieraan niinkuin passaisi kahvia ryypätä... - --- Kiitoksia... - --- Ne on nuo talonpojan rustingit rouvinsekaset... - --- Kyllä nämä minulle välttää... - -Ja vieras alkoi mielihyvällä särppiä sisäänsä tulikuumaa, pikimustaa, -väkevästi suolattua kahvia väliin haukaten omia matkaeväitään. - -Isännän kanssa sitten kahden jäätyä kamariin, hän alkoi katsella -ympärilleen. - --- Minkätähden teillä on seinässänne tuo kamala helvetinkuva? kysyi -hän. - --- Ka se tuo Selema sen ilmanaikojaan... tässä keväällä -reppuryssältä... jo minä sille sanoin että kannattaneeko tuo -kahtakymmentä penniä, vaan se tinkasi jotta lasten lystiksi ottaa -pitää... ka eikö siinä olekkaan sitä ilopaikkaa? säpsähti isäntä ja -nousi katsomaan värikuvaa haparoiden mustilla sormillaan "taivasta." - --- Ka sitähän minäi. En minä toki muuten hänestä kahtakymmentä penniä -oisi raahtinutkaan antaa, vaan se tuo Selema pimpatti, niin panna -rätkättiin kamarin seinään, jotta niinkuin viinimmälle näyttäisi... -selitteli isäntä. - --- Ei olisi kannattanut penninhyrrää noin huonosta tavarasta maksaa! -sanoi papinpoika. - --- Vai niin on huononsorttista paperia! No se tuo ryssä... - --- Minä tarkoitan että kuvan ajatus on roskaa! opetti toinen. -- -Eihän niitä tuommoisia taivaita eikä helvettejä missään... - --- Vai ei, vai ei! ihmetteli isäntä. -- - --- Ja mitävasten tuo sanansasyöjän naama suomalaisen talonpojan -seinässä? jatkoi hän sitten. - -Mistä lienee poika Jussi markkinoilta... Eikös se ouk sen pääherran -kuva? - --- Jos lienee. Vaan eihän sitä oikeat ihmiset seinäänsä pakotta -riipusta. Ettekö ole sattunut kuulemaan Bobrikoffista? kysäsi vieras. - --- Eipä ou kuultuna tänne-asti... sanoi isäntä ja kynsi korvallistaan. - --- Sehän elää siellä Helsingissä... - --- Vai Helesingissä hällä on korttelipaikka. Joo. - --- Ja sieltä koko maata hallitsee... - --- Vai sieltä ne nyt nyörit kulkee! sanoi isäntä jonkunverran -huvitettuna politiikasta. - --- Se on Suomen kansan vihamiehiä! selitti papinpoika. - --- Vai vihanen on suomalaiselle. Tietääpäs hänet -- ryssä. - --- Eivät ne kaikki ole vihaisia. - --- Vai eivät kaikki. Joo! - --- Se on sekalaista seurakuntaa... - --- Niinpä taitaa olla! myönteli isäntä. - --- Eikös isäntä ottaisi pois noita rumia kuvia seinältään? - --- Joutaapa ottaa... sanoi talonpoika ja alkoi verkalleen irroitella -kuvia seinästä. -- Mihinkä nämät nyt pantanee? - --- Paras kun pistää tuleen! - --- Joutaapa pistää... myönsi yhä toinen. - -Ja vieras katseli hienokseen vihellellen, kuinka isäntä itse työnteli -helvetit, taivaat ja esivallat oman kamarinsa uuniin ja sitten vähän -kuin arastellen sytytti paperit tuleen. - --- Me täällä kamaria lämmitämme! sanoi Reino Frommerus leikillisesti, -kun emäntä samalla tuli sisään. - -Isäntä oli polvillaan loimuavan pesävalkean edessä ja jurona tuijotti -kuinka kaikki sarvipäät korventuivat ja käppyröivät liekeissä. -Siivekkäät pallinaamaiset enkelitkin muuttuivat mustiksi, kunnes -rapisten raukenivat hienoiksi haituviksi, lopuksi lennähtäen huimaa -vauhtia ylös savutorvesta. - -Emäntä loi oudostivälähtävän silmäyksen salaperäiseen toimitukseen, -korjasi kahvivehkeet ja poistui kiireesti pirtin puolelle. Mutta -isäntä juoksi hakemaan sylyllisen halkoja lämmityksen jatkoksi -kamariin. - --- Onko kirjallisuutta talossa? tutki Reino Frommerus kaivellen -jotakin vasua. -- Ohoh! Kylläpä haisevat pahalle... - --- Vielä nämä meijän iän luottaisi, -- arveli isäntä niskoja tutkien, --- kun ei nuo sikiöt kävisi repelemässä. - --- Miksei laiteta hyllyä? - --- Ka ei ole tullut laitetuksi. - -Papinpoika avasi vanhan virsikirjan ja alkoi ääneen lukea: - - 'Ei helvetisä lopu coscan vaiva; Sill' syndi sydänd sangen - surkiast caiva, Siell tuli poltta aina hirmuisest, Ja piru pijna - ijankaikkisest.' - --- Lukeeko näitä enää kukaan? kysyi hän. - --- Kyllä ne nuo akat niistä pyhinä veisata loilottavat, -- vastasi -isäntä. - --- On kai talossa uudempikin virsikirja? - --- Onhan tuo uusikin -- mihin lie Selema kätkennä -- vaan auttaapa -nuo vanhatkin. Ja hokee ne vaimoset näissä vanhoissa kirjoissa sen -hengen meiningin olevan ikäänkuin höystöisämmän... - --- Niin, kyllä näissä on väkevästi höysteitä ja ryytejä! naurahti -vieras selaillen mustaa kirjaa ja alkaen lukea Ajan-Tietoa kansalle: - - 'Vuonna jälken Mailman Luomisen 1656 tapahdui Wedenpaisumus.' - --- Uskooko isäntä sitä? - --- Ka mitäpä minä heistä... - -Isäntä sylkäistä tirskautti pitkän sylen paperossin lomasta, -jonka vieras hänelle oli tarjonnut. Ei jokapäivä poltettukaan -herrastupakoita Pyhämäessä! - -Reino Frommerus lehteili edelleen ja naureskeli lukiessaan -vanhanaikuiselle suomenkielelle: - - 'V. 1380 on yxi Fransiscan Muncki Bertil Swartz nimeldä - ylösajatellud Krutin, Pyssyt ja Fältstykit...' - --- Ruutihistoriassa on hiukan enemmän järkeä -- sanoi hän puoleksi -itselleen -- paha vaan ettei vanhoja kiinalaisia ole mainittu. - -Hän otti käsiinsä toisen vanhan kirjan: - -"Hyödyttäväisiä ja Huvittavaisia Kertomuksia Yhteiselle Kansalle -kehoitukseksi hyvään ja varoitukseksi pahasta." - --- Tämä nyt jotakin on, -- arvosteli lukija -- täällä löytyy -"Esimerkki Noitain, Welhoin ja Myrrysmiesten kelvottomuudesta." - --- He, he, -- naurahti isäntä, -- ovatpahan räntänneet! Se minun -äitivainajani näitä ahkerasti viljeli. - --- Niin, on lampaan päässä parempiakin paikkoja, -- sanoi maisteri -ja otti kolmannen kirjan. Ei siinäkään ollut tallella alku- eikä -loppulehtiä, joten hän ei tiennyt, mikä se oikein oli. Hän löysi -siitä osaston: - - 'Totisen Christillisyyden Edesvastaus, Muutamita Lihan ja Weren - esteitä ja Kaunistelemisia vastan, Jumalan puhtaasta sanasta - ulosotettu, itzekullekin waroituxexi ja parannuxexi. -- -- - - 'Me kannam meidän tavaram savisis astioisa... - - 'Kysymys: _Kerran olla vijnapääsä, ei se nijn paljo haitta?_ - Wastaus: Se on Satanan oppi nijden kautta, joiden omatundo - poldettu on.' - - _'Saa kuitengin vihastua?_ Wastaus: Vaan ei syndiä tehdä.' - - '_Ei yxi kova sana henge ota?_ Wastaus: Hambat ovat usiasti - keihäs ja nuolet. Ja kaikki ruta on lihan työ.' - --- Tämä on hauska kirja! sanoi papinpoika ja alkoi lukea aamuvirsiä: - - "Uni meit saatti nukkuman. - Pirut pyyti synnis hukkuman; - Mutt Herran pyhät Engelit, - Meit ymbärins lendelit." - --- Ettekö myö minulle tätä kirjaa? kysyi Reino Frommerus hieroen -käsiään, jotka olivat likaantuneet mustista lehdistä. - --- Joutavat kai minulta, vaan mitä nuo akat... mutisi isäntä. - -Reino Frommerus palasi pirttiin ja pyysi saada ostaa talon vanhimmat -kirjat. Lupasipa lähettää uusiakin sijaan. - --- Ei niitä myyä! murahti muori, emännän äiti karsinasta. - --- Minkä tähden ei? - --- Ka sentähen ei, jotta niissä on se oikea autuuven oppi. - --- Uskooko muori? - --- Uskon minä, kun olen untakin nähnyt. - --- Millaista unta muori on nähnyt? - --- Semmoista unta jotta tuli turjalainen pirttiin, koirankuontolainen -kuvatus, mikähän lie ollut... alkoi tiukua soittaa pyhän kirjan -päällä. Sentähen ei myyä. - --- No se tuo äiti! sanoi emäntä häpeillen ja meni ulos. - -Reino Frommerus istui hetken vaiti pirtin penkillä. Sitten hän äkkiä -näytti jotakin muistavan. - --- Missä talossa se täällä teidän kylällä kummitus kuuluu elämöineen? -tiedusteli hän. -- Vallesmanni minulle mainitsi. - --- Vai mainitsi vallesmanni, -- sanoi isäntä. -- Kyllä se tässä -meillä viime talvena möykkäsi. - --- Möykkäsipä hyvinkin! sekaantui muori. -- Milloin lusikan tyngällä -nakkasi, milloin helvetin mukulalla perään linkosi, milloin rukin -paukautti permantoon, kerran kahvipannunkin päräytti seinään niin -että sakat vain räiskyi. Jessus siunaa! muisteli muori. - --- Eikö sitä nähty? - --- Ei sitä nähty ihteään, kuultiin vain. Se varsinkin noin hämärän -hetkinä rikeerasi, -- selitti isäntä harvakseen. - --- Rikeerasi! Rikeerasi! säesti taas muori sopesta. -- Ei nukuttu -viime talvena tässä talossa monta yötä rauhassa. - -Emäntä palasi pirttiin, mutta läksi taas pian ulos. - --- Perkeleeksikö te sitä luulitte, hyvät ihmiset? kysyi papinpoika -siivosti. - --- Se se oli, justiin se sama! vakuutti muori. - --- Älkää viitsikö! huudahti nyt vieras. -- Kyllä se perkele ainakin -tässä talossa taisi olla teidän omissa hameissanne. Nimismies minulle -jutteli --. - --- Vai jutteli valtesherra, -- tarttui isäntä. -- Mitä tuo jutteli? - --- Että oli tässä pirtissänne pahansisuinen nainen, huonemiehiä, -jolla oli viekkaus mielessä. Rupesi pelaamaan paholaista, jotta saisi -pelotetuksi toiset pois koko kartanosta saadakseen itse... - --- Ka niine, niin on asia! myönsi nyt isäntä. -- Mitäpä hänestä -peittelemään. - --- Mutta muori yhä uskoo? ivaili papinpoika. - --- Uskoo minkä uskoo. Uskollaan kukin autuaaksi tulee. Uskoi se tuo -Severikin mennä talvena. Kävi toki pappiakin pyytämässä, vaan ei -pappikaan uskaltanut... - --- Ketä pappia sitä käytiin pyytämässä? uteli vieras. - --- Ka sitäpä pastoria, Möhköstä. Sehän se on meijän kylän napapappi... - --- Vai ei uskaltanut? sanaili vieras. - --- Eikös! -- Partaansa oli vaan öhkinyt ja tuhissut jotta on niitä -rymyniekkoja tarpeeksi omassakin talossaan -- muka --, jotta mänköön -valtesmanni ensisti. Hään sitten -- muka -- perässä... - --- Se siis taisi asettua vallesmannilla? - --- Asettuihan tuo. Vaan ei se valtesmanni sitä jumalansanalla... -Mitä lie tuolla kamarinpöksässä sitä Liisaa kovistellut... Kyllä se -jonkun rymäyksen vielä senkin jälkeen... vaan Ristinpäivältä kokonaan -hiljeni. Jos lienee hyvinkin niihen huonemiesten matkassa mennyt. -Reissaahan se ilkimys ihmisten völjyyssä. Jessus siunatkoon... pakisi -muori. - -Muurin päältä kuului oihkauksia. Pienin lapsista rääkkyi -täyttä-kurkkua rääsyisessä kätkyessä, jota pörröpäinen pojan-vekara -oli jätetty vartioimaan. Lattialla, johon oli syljeskelty, ajelehti -kaikenlaista rojua, nähtävästi lasten ratuuttamia. Keltasilmäinen -musta kissa asteli häntä pystyssä poikki permannon kovasti moukuen -maitoa ja huomiota puoleensa; kolmivuotias tyttönen tallusteli sen -perässä tavotellen sitä hännästä. Mustien seinähirsien raot kihisivät -täynnänsä nälkäisiä russakoita, joita myös juoksenteli juomatuopin -ympärillä pitkällä leipomapöydällä. Emäntä tulla tömähti juoksujalkaa -sisään navetasta ja lennätti lapsenvartijapojan nurkkaan: - --- Noista sikiöistä ei meijän talossa ole muuta kuin ikuista vastusta! - -Epäluottamuslauseen saanut poika alkoi itkeä vollottaa. - --- No nyt ollaan kirkossa! naurahti emäntä pienintä lasta rintoihinsa -asetellen. - --- Minkätähden sanotte lapsianne sikiöiksi? kysyi Reino Frommerus, -mutta ei saanut vastausta. Vanha muori ryki ja siunaili karsinan -sopessa lampaanvilloja kartaten. Isäntä hääräili jotakin, mutta ei -näyttänyt paljoakaan aikaansaavan. - --- Käykää nyt minunkin pakeillani kirkolla kulkeissanne... vaikka en -olekkaan pappi, -- pyysi hän ystävällisesti kätellessään kaikkia. -Kättelemisestä tuntuivat mielet häntä kohtaan ihmeellisesti sulavan. - --- Se on maisteri semmoisessa avarassa uskossa näkyy, -- virkkoi -emäntä ja pyyhkäsi taas kämmentään hameeseensa ennenkuin hyvästeli. - --- Terviisiä paljon papallenne ja mammallenne! niiasi muori. -- Kyllä -se ruustinna minut tuntee. Minä oon sen Leena-Kaijan systeri... - --- Vai sen te olette --! ihastui lähtijä ja ojensi vielä toistamiseen -kätensä muorille. - -Isäntä ja Poika-Jussi tulivat saattamaan vierasta pihaan tutkien -tyystin, kuinka tämä poronsa valjasti. - --- Vaan tuohon kyytiin en minä kyllä lähtisi! tuumaili isäntä -kaikoten pois tieltä kun poromies kokoili ajohihnaa kintaansa -ympärille. - --- Hojaa! huusi matkaanlähtevä ja heittäysi pulkkaan samalla kun -poro puhalsi juoksuun. Ja hän läksi huimaa vauhtia laskeutumaan alas -Pyhämäeltä koiran kovasti ärhennellessä hänen perässään ja lasten -naamojen uteliaasti litistäytyessä pirtinlaseja vasten. - -Aurinko vielä häälyi näköpiirissä välähdellen ohuissa hattaroissa, -vaikka jo lähestyi taivaanrantaa. Ei ollut pitkä talvinen päivä -Kurjalan maisemilla. - -Reino Frommerus ajatteli mielessään kaikkea mitä taas kuullut ja -nähnyt oli talonpoikaistalossa. Siellä löytyi niin paljon sellaista -hyvää ja yksinkertaista, jota ei ollut sivistyneissä, kun vain osasi -kullan esiinkaivaa pahnojen alta, vaan löytyi siellä paljon pahaakin. -Mutta kenenkä syyksi lankesi se typerä taikausko, jota peiteltiin -kristillisyyden kilvellä? - -Jumaliste, eikö se ollut pappien kansanvalistustyöstä lähtöisin -tai ainakin sen hengen suojassa kasvava mätäpaise? Milloinka oli -vapaan valistuksen lääkäripappi saava tilaisuuden tehdäkseen verisen -leikkauksen, jonka onnistumisesta riippui koko kansan elämän pelastus? - -Ja entä talonpojan tietämättömyys omasta valtiollisesta asemasta! -Kuka senkin oli valaiseva! Nythän oli Kurjalan väki sillä -kehitysasteella että se tuskin pystyi erottamaan venäläistä santarmia -suomalaisesta nimismiehestä. Molempia se oli valmis pitämään -laillisina ystävinään tai laillisina sortajinaan -- asianhaarojen -mukaan. Pientä onnea onnettomuudessa oli että aniharva kurjalainen -tiesi venäläisen hirmuvallan susia Suomessa asustelevankaan, vaikka -Bobrikoffin pamppu parhaillaan suhahteli ilmassa ja isänmaan -rohkeimpia puolustajia ajettiin armotta maanpakoon. Niin suloisessa -tietämättömyydessä eleli kaukainen Kurjalan soppiseurakunta. Kun -syvemmin ajatteli, mistä tämäkin valtiollinen pimeys aiheutui, niin -kiersivät johtolangat samaan paikkaan -- kirkkoon ja papistoon. - -Surulliselta tämä kaikki tuntui sielussa, joka tahtoi kapinoida oman -kotiseutu-kansansa ja synnyinmaansa parhaaksi. Surulliselta -- vaikka -ei sentään läpeensä epätoivoiselta. Noista Pyhämäen emännän sanoista -että hän, rovastinpoika, oli "avarassa uskossa", kajasti jo kaukainen -aamurusko, jonka viriämisen kansa itsekkin ennenpitkää oli huomaava. -Ennenpitkää ehkä sekin pimeydestään ja ahtaudestaan oli astahtava -avaruuteen -- avaraan uskoon. - -"Jollei vain olisi olemassa noita autuuden apostoleita, noita -paholaisilla pelottelevia mustia veljeksiä!" - -Nepä ne isänmaan joka kolkassa seisoivat läpipääsemättömänä -muurina rahvaan heräysmahdollisen järjen tiellä. Tämä se oli se -mailman itsevaltiaan järjestämä jesuiittaketju, joka raamatut -kainaloissa oli siroitettu ympäri maan ja jolla oli asiamiehensä -ja ilmiantajansa joka kylässä, niin -- joka mökissä, missä vain -virsikirjaa veisattiin tai katkismusta muistista mongerrettiin. Juuri -moisen ketjun olemassa-olo se oli vikapäänä siihen että isänmaassa -parhaikaa niin tyynesti siedettiin valtiollista sortojärjestelmää. -Niin äärettömän särmäkkäät ja hirveät olivat näet vanhoillisen -oikeauskoisuuden seuraukset, niin laskemattoman mahtavat ja laveat -sen ihmemeren mainingit, jota suuren Galilealaisen tarinoitiin -myrsky-yönä uppoamatta asteelleen -- silloin kun omat opetuslapsensa -häntä luulivat kyöpeliksi. Jumalan sallimaksi koettelemukseksi oli -nimittäin suurin osa Suomen kansaa käsittänyt Idän hyökkäykset, -piispat siitä julkisesti saarnasivat. Ristissäkäsin ne piti -kärsittämään, minkäänmoiseen vastarintaan nousematta. Niinhän muka -oli kaikkivaltiaan Jumalan tahto, niinhän muka lunastaja Kristuksen -vaatimus. Kristuksen? Suurkapinoitsijan, joka ei ollut säikähtänyt -hallitusherrainsa langettamaa kuolemantuomiotakaan totuudentuntonsa -tähden?... - -Se ei näyttänyt vaaralliselta tuo ketju pyhätamineissaan, virsikirjat -kourissaan, mutta se oli sittenkin -- kaikista ketjuista vaarallisin! -Sillä koko isänmaan kohtalo näytti riippuvan siitä, milloin terveen -järjen valo oli pääsevä tunkeutumaan sisään kirkon kaikista -ristikkoikkunoista -- valaisemaan Suomen raskasveristä uskonväkeä. - -Eiköhän, eiköhän tuota aikaa koskaan ollut tuleva? -- -- - -Päivä jo hämärtyi, iltatähdet syttyivät poromiehen pään päällä. -Neljännes neljänneksen perästä lumisia pintoja oli soljahtanut hänen -taakseen, sinne oli häipynyt syrjäkylän jylhä järvi talvi-illan -raukenevaan ruskoon. Tie suikersi nyt yli harvametsäisen kannaksen, -pitkin avonaista jokivartta, missä vesi mustana kiilui kammottaen -kylmänuhollaan. Sitten viskausi tie taas alhaiselle järvelle -sekä kiersi, kaarsi kautta viidakkorantaisten lahtien korkealle -honka-kankaalle, missä kymmenet nikamat ja mutkaukset armottomasti -nakkelivat ja heiluttelivat köykäistä pulkkaa. Oli enää ainoastaan -puolen peninkulmaa Kurjalan pääpappilaan. - -Reino Frommerus tunsi lapsellista iloa lähestyessään vanhaa -kotipappilaansa, jossa tiesi vanhempainsa häntä hellämielin -odottelevan Karja-Marin lämmittämään saunaan ja runsasruokaiselle -illalliselle. Hän päästi poronsa valtonaan vierimään viimeistä -myötämäkeä eikä saattanut olla tuntematta tervettä ylpeyttä, -urheilijan itse-ihailua että niin uljaasti suoriusi alas "Pöksämuorin -törmästä", jota pimeässä pidettiin kovin vaarallisena. Helskytellen -ja hilpeästi hihkaillen ajokkaalleen laski hän laukalla yli soukan -Syväjärven niin että mäntyiset viitat kuin aidanseipäät vilasivat -molemmin puolin linjasuoraa tietä. Ja samaa vauhtia läksi hän vihdoin -puhkaisemaan viimeistä korpea, joka jo kuului kotipappilan metsään. - -Mutta yhtäkkiä pysähtyi poro niin että pulkka töytäsi sen -haaroitettujen koipien alitse, ja poromies kuuli ryskettä ja kovaa -karjuntaa edestään. - --- Tpruu tamma, tpr... perkeleen porojätkä... tpruu saatana... no -nyt tuli kummat, voi perrr-hana minkä teki... taluta tiepuoleen -se koikkeli -- kuka perrr-kele lienetkin... saatanan helevetti... -saverikot tässä katkee ja aisat... tpruu, tpruu --! - --- Mikä siellä on hätänä? huusi poromies, hämärästi nähden, kuinka -pitkä resla huppelehti lumessa yli kantojen päin ryteikköä. - --- Älä aja perrr-kele, tpruu tpr... - --- Enhän minä ajakkaan! huusi poromies tyynesti, malttamatta lisätä: --- Ketä siellä niin komeasti kyyditään? - --- Pappia, perrr-kele, tpr... älä aja... - -Reslan perästä, koko ilmanrannan pimittävän möhkäleen sisästä kuului -nyt pastori Möhkösen äräkkä ääni: - --- Kuka se on se laiton kulkija valtatiellä... kuvernöörille minä -valitan. Ilmoitappas nimesi! Hähää, hehee -- taitaapa olla maisteri -Frommerus. N-niin n-niin, kyllä muistetaan. Käräjiin minä semmoiset -herrat... Vai sillä tavalla... vai sillä tavalla sinä... pappia -virkatoimissa... ähhää... pr... - -Ja pastori Möhkösen katkera viha koko Frommeruksen sukua vastaan -pulpahti nyt tähän satunnaiseen yhteentörmäykseen. - --- Noinko puhuu kristitty pappi? huusi rovastinpoika koettaen kiskoa -itsepäistä poroansa pois tieltä ja kaahlaten vyötäryksiään myöten -syvässä lumessa. - --- Näin se puhuu! kiljui kappalainen yhä enemmän ärtyneenä. -- Malta -sie, malta sie... sinä olet minua aina näykkinyt, töykkinyt, vaan nyt -saat nähdä että siitä leikistä tulee äkkiloppu... kuvernööriin minä -sinut... oikeuteen minä sinut... leivän minä sinulta... vien! huusi -pappi. - --- Saat veikkonen kunniankin! huusi poromies vastaan. -- Jos sillä -elät! lisäsi hän. - --- Vai niin, vai niin! Minä en sinun kunnioitasi tarvitse... Tiedä -se! Sinulla ei ole... kunniaa... - --- Yhä kristillisempää! ivasi toinen myös jo suuttuneena. -- Ihanhan -sinä, Matti, olet kuin juovuksissasi! Kunhan et, hyvä veli, liene -lähteissäsi ryypännyt sitä ainetta, jota olet sairaille viemässä -- -Kristuksen verta? - --- Ts! kuulitko sinä Antti, miten se sanoi, kuulitko sinä? karjui -pastori kyytimiehelleen. - --- Tpru! enhän minä mitä kuule kun tuo hevonen perkele... älkää ajako -siellä... maisteri... tai viekää syrjään... pr... - --- Voi julkijumalatonta miestä! sähisi pastori pompahdellen kuin -matkakarhu häkissään puoleen ja toiseen reslassa, joka alati oli -kaatumaisillaan, mutta ei kuitenkaan kaatunut. Hevonen korskahteli -ja pärskähteli sieraimet levällään, väristen joka jäseneltään ja -tuontuostakin hypäten pystyyn. -- Sanoppas toinen kerta! Hähää, ehee --- tästä se juttu nousee ihan keisariin asti... pyhää henkeä olet -pilkannut... Ja vielä -- rovastin poika? Mene hele... - --- -- -- -- -- -- - -Enempää ei Reino Frommerus voinut kuulla, sillä samalla -silmänräpäyksellä oli nälistynyt poro, kiusautuneena siitä ettei -päässyt kotiin, äkisti riuhtaissut hänet seljälleen vasten pulkan -terävää perälautaa ja isku oli sattunut niin kipeästi vasten -lantioluuta että kaikki musteni poromiehen silmissä, yksin taivaan -tähdetkin, ja hän vastustamattomasti pyörtyi, veren humina -korvissaan... - -Kun hän sitten vähitellen tointui itsetajuntaan, joka tuntui -hirveältä järjenponnistukselta ennenkuin yksilöllinen minuus selveni, -huomasi hän venyvänsä seljällään porohihnan perässä, joka aina oli -kiedottuna oikean käsivarren ympäri, ja poro laahasi häntä pulkan -perässä hiljakseen juosta nulkaten kotiinpäin. Lappalaislakki oli -pudonnut lumeen, seljässä ja päässä tuntui kamalaa kivistystä, -nenästä tihkui verta. -- - -Vaivoin sai hän poron sen verran pysäytetyksi että pääsi kompuroimaan -pulkkaansa, jonka pohjalle vaipui makuulleen sietämättä enää istua -selkänojaa vasten. Poro sai mennä ominvaltoinsa pihaan asti, jossa -pappilan rengit kiiruhtivat auttamaan tulijaa. Viileskelevää kipua -tuntien ja heikkona hoiperteli Reino Frommerus huoneeseensa, jossa -äitiruustinna parhaillaan oli sytyttämässä lamppua... - --- Herra jumala, mitä sinulle on tapahtunut...? minkä näköisenä sinä -tulet, rakas...! - --- Poro -- riivattu... Möhkönen -- juutas... soperteli poika. - --- -- -- - -Hänet pantiin heti vuoteeseen ja pian hän nukahti väsyneenä Karjalan -matkastaan ja mielenliikutuksistaan, mutta kun hän aamulla pyrki -ylös, ei hän mitenkään kyennyt nousemaan istualleenkaan. Olipa kuin -lantioluun kohdalta olisi miestä ammuttu tykin kuulalla... Silloin -oli pakko kutsuttaa pappilaan kylän taitavin hieroja-akka. Yhdeksän -vuorokautta täten maattuaan pystyi Reino herra vihdoin nousemaan -jalkeilleen sekä uskalsi taas hiukan ajaa porollaankin, jolta siinä -korvenrytäkässä oli katkennut toinen sarvi. - -"Se liikkuu kuitenkin!" ikäänkuin kuiskasi galileimainen ääni hänen -sisässään. - -Ja hän jo nauroi yhteentörmäykselleen pastori Möhkösen kanssa. - - - - -7. - - -Pastori Möhkönen neuvotteli akkain kanssa kaikesta, mikä tapahtunut -oli seurakunnassa, ja kokoili laumaansa. Hänen tekopyhät sanansa -olivat langenneet hyvään maahan ja maa kasvoi monikertaisen hedelmän. -Uskolliset sanankuulijat tiesivät lisän kanssa kuvailla, mitä -hirveitä asioita olikaan tapahtunut Pyhämäen talossa silloin kun -maisteri Frommerus siellä oli käynyt, ja kappalaisen ihrainen sydän -oli visusti kätkenyt sen jumalattoman yhteentörmäyksen, mikä hänelle -itselleen oli sattunut talvisella taipaleella rovastinpojan kanssa. -Tomppelimaistapa olisi ollut sivuuttaa niin kiitolliset aiheet -vaikenemisella tai kristillisellä anteeksi-annolla. - -Isänmaallinen innostus ja korkeakirkollinen inspiratsiooni siis -leimahtivat ilmi kurjalaisessa Kristuksen-palvelijassa. - -Hänen harkintansa mukaan oli tapahtunut neljänlaatuinen rikos. - -Ensiksi: uskonnon häväistys, sillä maisteri Frommerus kuului -revittäneen alas taivaat ja helvetit -- siis kieltäneen autuuden- ja -rangaistuksen opin, hyvät ja pahat enkelit... Toiseksi: -majesteettirikos, jonka laadun herra Bobrikoff, nöyrien suomalaisten -suurkansallinen suojelija parhaiten ymmärtää mahtoi... Kolmanneksi: -kunnianloukkaus sielunpaimenta vastaan niin törkeä, ettei sille -kirkkolaissa löytynyt sopivaa sanaa vastineeksi; rovastinpoika -oli pilkannut siunattua rippiviiniä ja puhunut Vapahtajan verestä -aivankuin alkohoolijuomista! Sekä neljänneksi: luvattomalla elukalla -ajeleminen yleisellä valtatiellä, joka oli vasten voimassaolevaa -lakia. Ynnä muuta, ynnä muuta. - -Matti Möhkösen kansliassa tehtiin työtä. Laiskasta kappalaisesta -oli äkkipäätä tullut vireä mies. Tutkisteltiin syvällekäyvästi -sekä maallisia että hengellisiä lakikirjoja ynnä lisäksi -bobrikoffilaisia erikoisasetuksia. Siunatuksi lopuksi ryhdyttiin -kirjoittamaan asiakirjoja ja dokumentteja. Herra sielunpaimen -käsitti täydellisesti asemansa pyhyyden: hän oli kaikessa johtavana -tähtenä, kirjoitti ovelat konseptit, puhtaaksikirjoitutti ne -luotettavalla kirjanoppineella talonpojalla, mutta poltti heti kaikki -käsialat, mitkä olivat uloskäyneet hänestä itsestään: Ei edes omaa -allekirjoitustaan hän ainoaankaan paperiin pannut, vaan niinkuin -näkymätön male spiritus hän ne kaikki ainoastaan leimasi hyväksyvällä -katseellaan. Isä Jumala oli hänelle jo koulupoikana antanut -varovaisuuden nahkaasäästävän lahjan. - -Kaapro Kinttunen, Aapo Tinttanen ja eräs talonpoika Pekka Renttunen --- nepä ne allekirjoittivat nuot valituspaperit. Ja tapahtui se -eräänä myöhäisenä yönä, kun kauppias Naukkunen nassakoineen parahiksi -oli saapunut kaupungista ja iloitsi pyhäin ihmisten yhteydessä. Sinä -yönä sanotaan pappi Möhkösen suuta-antamisella suudelleen talollista -Renttusta, eikä se suinkaan liene ollut mikään Juutas Iskariotin -suudelma. - -Mutta kuka ottaisi kirjoittaakseen päällekirjoituksen siihen -kirjelmään, joka oli menevä hänen ylhäisyydelleen, herra -kenraalikuvernöörille? Ei siihen alamainen Renttunen tuntenut itseään -kyllin päteväksi. Koko koplan järki näet sanoi että se, jos mikään -oli piirustettava venäjäksi. Muuten se muka tulisi hyljätyksi siellä -pääpaikassa Helsingissä, paiskatuksi avaamattomana lokaviemäriin. - --- Eikös herra pastori sitten osaa? - --- Heh, heh, enhän minä... valehteli kirkon mies -- minulla -tuli luetuksi koulussa vain raamatun alkukieliä. Puoliääneensä -hän kuitenkin solkkasi: Finljandskomu generalgubernatoru Jevo -Velitshestvu Nikolaju Ivanovitshu Bobr... - --- Kyllä herra pastori ossoo, koskapa puhhuukin! - --- Heh, heh, enhän minä... minä en toki muista kirjaimiakaan. - --- Eihän tässä kirjaimia tarvihekkaan kuin ryssän hospotiluita! -väitti Renttunen, mutta pastori selitti että kyllä tässä kirjaimiakin -tarvittiin, se muka muuten ei tule perille oikeisiin käsiin. Ja -perille täytyy -- majesteettirikos. - --- Kekä tässä sitten säätänee, saakuri? - --- Jos olisi kirjuututtaa ihtellään maisteri Romeruksella? arveli -Renttunen -- se piessä osaa venättä. - --- Ei helkkarissa! varoitti pappi. -- Se heti haistaisi mitä on -tekeillä. - --- Antaisi haistaa. Keisari on meijän puolella! - --- Jaa, jaa, -- jatkoi pappi rypistäen kulmiaan, mutta ei nyt passaa. -Täytyy olla varovainen, se on venäjäksi -- astarooshnyi. Vaan ehkäpä -opettaja Limaskainen --? - --- Vie ja vikise! - -Kansakoulunopettaja Lalli Limaskainen, nuori, sileänaamainen olento, -joka vasta hiljan oli saapunut pitäjään, kutsuttiin salaiseen -kokoukseen pikkupappilaan, voideltiin tarpeenmukaisesti paloöljyllä -sekä istutettiin kirjoituspöytään. - -Renttunen nimitteli tullutta "maisteriksi" ja sekös kunnianhimoista -miestä mairitti varsinkin syystä siitä ettei ollut seminaariakaan -läpikäynyt, vaan muuten onnistunut pujahtamaan koulumestarien -pyhään säätyyn. Ikävä kyllä: ei opettaja Limaskainenkaan taitanut -keisarillista kieltä, vaan suostui tämä nurkkasihteeri kirjoittamaan -päällekirjoituksen ainoastaan sen mukaan kuin pastori Möhkönen saneli --- kauniilla suomalaisilla kirjaimilla venäjäksi. Lalli Limaskaisen -kaunis käsiala oli jo kiertokoulupoikana herättänyt huomiota, ja -osaksi senkin tähden oli nuorukaisesta tehty kansanlasten opettaja -naapuripitäjään, josta nyt oli siirtynyt tänne. Olisipa ihme, -jos noin sirolla tyylillä kirjaeltu kirje ei luikertaisi perille -herättämättä ansaittua huomiota! - --- Eihän tästä vain linnaan joutune? - --- Kyllä tiilenpäitten lukeminen nykyään kuuluu muille eikä meille, --- lohdutti sielunpaimen samalla ikäänkuin pesten kätensä kaikesta -mitä hänen kansliassaan oli töhritty. - --- Ja nyt postiin! - --- Ei saa konttoorin kautta, -- neuvoi pappi sormi pystyssä -- voisi -vihi haista. - --- Entäpä kapitulin kirja? - --- Ei sitäkään. - --- Miten nämä sitten...? - --- Kaupunkimiesten matkassa! - -Se sopikin hyvin. Kinttusella ja Renttusella oli muutenkin meno -kaupuntiin. Kinttunen siis otti kuormansa päälle kapitulin kirjan, -Renttunen kenraalikuvernöörin raportin. - --- Ja muistakaa ettei minua saa höyhenen haituvallakaan sekottaa. -Te syytätte seurakunnan ja kansan puolesta, -- kuiskutteli pappi -lähteville. - --- Tuota... montakos litraa pastorille tuodaan sitä...? kuiskasi -vuorostaan Kinttunen. - --- Ssh, ssh, suhisi pastori. -- Ei sitäkään asiaa sovi minun nimeeni -toimittaa. - -Kaupunkiasiat sovittiin järkevästi, ja miehet läksivät pienessä -viinan hiprakassa kuuraisin hevosin ja kitkuttavin resloin pitkille -talvisille taipalille yli järvien, halki lumisten vaarojen. Korpi -kuivasti kumahteli heidän etenemiselleen... Mutta pastorin mieli -oli sinä päivänä pehmyt kuin kesävoi kirkastuksena, hän oli ylen -ystävällinen kaikkia kohtaan, hymyili parran täydeltä akkunasta, kun -maisteri Frommerus sattui ajamaan sivu, eikä ollut enää ikäänkuin -tietääkseenkään kireistä väleistä. Rovastillekkin kirkon sakastissa -tavattaessa seuraavana aamuna oli kappalainen kovin kohtelias, ei -kääntänyt leveätä selkäänsä, vaan pyysipä rovastin ruustinnoineen -välttämättä käymään heilläkin, se Taavakin kun sitä niin oli -kärtellyt. Rovastivanhus oli hyvillään että välit pappien kesken -vihdoinkin näyttivät korjaantuvan... - -Ja heti samana iltana hän sinne ajoikin karhuntaljareessään -ruustinnan kanssa. Mutta Reino Frommerus jäi kotiin viettäen -pyhäiltansa tuttavallisessa keskustelussa renkien ja piikain kera -pirtin puolella. - --- -- -- - -Tulivat sitten takaisin pappilan vanhukset myöhään yöllä, poika -maisteri jo oli nukkumaan menossa kun he molemmat hänen huoneeseensa -astuivat posket punertavina pakkasesta ja peräti virkeällä tuulella. - --- Terveisiä! Hälsningar! - --- Taisi olla hauskakin? kysyi poika. - --- Möhkönen oli oikein hyvällä tuulella, selitti isärovasti -kävellen edestakaisin huopasaappaissaan ja sytytellen piippuaan. -- -Ajatteleppas: meille tarjottiin illallinen, jollaista kunniaa ei ole -tapahtunut koskaan ennen siinä talossa. Siitä Taavasta on tullut niin -kohtelias, kysyi se "miksi ei maisterikin saattanut tulla." - --- Sylttiäkin tarjottiin, -- kertoi ruustinna. - --- Vai niin... - --- Joo! vakuutti ihmisistä hyvää uskova rovasti puhaltaen -vaakunasavuja, -- kyllä ne nyt olivat niin erinomaisen ystävällisiä... - --- Hm, -- sanoi poika paulapieksujaan päästellen. -- Kunhan ei olisi -pahan edellä. - --- Sitä minäkin, -- sanoi ruustinna ruotsiksi ja alkoi kuvailla, -miltä pastorin silmien ilmeet hänestä olivat näyttäneet. - --- Sillä jesuitalla on pitkäsiima järvessä, siitä voitte olla varmat, --- päätteli Reino. -- Huomenna otan selon. - --- Hyvää yötä nyt lapsikulta, nuku rauhallisesti. Mutta Reino -Frommerus ei nukkunut kovinkaan rauhallisesti. Hän näki ilkeitä unia -mustista ja punaisista miehistä... - -Seuraavana aamuna hän eineen jälkeen valjasti poronsa ja läksi -ajamaan nimismiehen luo, joka asui peninkulman päässä pappilasta. -Nimismies otti hänet rypistetyin kulmin vastaan. Hän oli urkkinut -että harvinaisia ilmiantoja oli tekeillä pitäjässä ja oli vihoissaan. - --- Mitä hittoa sinun oli pakko mennä niitä kuvia repimään? Nyt ne -minutkin sotkevat juttuun. - --- Pyhämäen isäntähän tuo itse ne repi ja poltti, -- puolustihen -toinen. - --- Polttipa kuka hyvänsä, minä saan nuuskua -- sinun tähtesi! - --- Et taida pitää nuuskusta? - --- En. - --- Pelkäät nahkaasi? - --- En! Mutta vihaan poikamaisuuksia. - --- Oletko ehkä ryhtynyt toimenpiteisiin? - --- Olen lähettänyt konstaapelin ajamaan takaa Renttusta, jolla on -ilmiantokirje sinua vastaan. Täytyy kai käyttää mahtiasemaansa. - --- En kiitä sinua. Näyt ajatelleen enemmän itseäsi kuin asiaa ja -minua. - -Nimismies loi rovastipoikaan pienet, tulipilkkuiset silmänsä. - --- Etkö sinä ymmärrä että sinutkin voidaan karkoittaa maasta, jos -sellainen raportti saapuu perille? - --- Karkoittakoot! sanoi Reino Frommerus jäykästi, vaikka hänen -sisässään värähteli kimppu kirveleviä tunteita. - -Nimismies näytti lauhtuvan. Tarjosi tupakkaa ja kahvia vieraalleen, -toimitti ruokaa ja piti hyvänä. Jutteli sitten yksityiskohtaisemmin -mitä oli kuullut. Reino Frommerus sai tietää että päällekirjoitusta -tuohon ilmiantokirjeeseen oli kutsuttu tekemään uusi -kansakoulunopettaja Limaskainen. Akkaväen kautta sekin tieto oli -suikertanut maapoliisin korviin ja sieltä heti nimismieheen. Missä -määrin pastori Möhkönen oli asianosallinen, sitä ei nimismies -tietänyt. - --- Se kettu osaa aina lakaista jälkensä omalla hännällään, -- arveli -hän. -- Ei sille tekisi pahaa toinen korvapuusti. - --- Toinen? - --- Niin, -- sanoi nimismies naurahtaen ja kertoi kuinka hän pari -vuotta sitten eräissä talonpoikaishäissä, kun pastori Möhkönen oli -kerskunut voimiaan, oli antanut humaltuneelle sielunpaimenelle -sellaisen korvatillikan että toinen oli pyllähtänyt permantoon ja -mörissyt kuin karhu. -- Siitä asti se minua respekteeraa, -- vakuutti -hän kierrellen karkeita viiksiään, jotka aina törröttivät ympäri suun. - -Nimismies pyysi toveriaan jäämään iltaan asti, jolloin saapuisi -muitakin vieraita ja jolloin totiakin maisteltaisiin saloseudun -yksitoikkoisuuden ratoksi, mutta maisteri Frommerus ei tällä kertaa -suostunut taloksi jäämään. Aika oli hänestä yksityisiin ilotteluihin -liian vakava. - -Hän läksi porollansa palaamaan poikki järven ja kohtasi maakaistaleen -rannassa vastaantulevan hevosmiehen, jonka tunsi konstaapeliksi. Hän -aikoi ajaa sivu mitään kyselemättä, mutta konstaapeli pysäytti hänet -ja kertoi palaavansa takaa-ajosta, joka oli kokolailla luonnistunut. -Kirjeen kuului Pekka Renttunen omin käsin repineen neljän penikulman -päässä Kurjalan kirkolta ja palaset olivat hajonneet taivaan kaikkiin -tuuliin. Ei ollut raato antanut sitä eheänä takaisin, vaikka toinen -sitä tiukasti oli vaatinut. Oli se ollut aikamoinen käsikahakka -keskellä talvista taivalta... - --- Ja saa nyt maisteri rauhassa ajella kotiinsa, -- arveli -konstaapeli omituisesti välähtelevin silmin ja nykäsi hevosensa -menemään. - -Reino Frommerus oli konstaapelin silmäin välähdyksestä lukevinaan -että mies yhtähyvin olisi suonut hänelle rauhattomankin kotiinajelun. -Jos nimismies olisi sattunut olemaan toista maata, niin konstaapeli -empimättä olisi totellut päinvastaisiakin komennuksia. Oli jo kerran -oireita sinnepäin näkynytkin, mutta nimismies oli erottamisen -uhalla kieltänyt kaiken kalastelemisen bobrikoffilaisen virkavallan -sameissa vesissä. Onni tosin että nimismies itse asennoi siksi -kaukana kuvernööristään ettei tuon nousukasherran kotkankynnet tähän -pitäjään asti ulottuneet. Konstaapelin ja maapoliisien siis täytyi -totella perustuslaillisiakin käskyjä, jos halusivat elää nimismiehen -suosiossa. - -Reino Frommerus, erottuaan konstaapelista ajoi suoraan opettaja -Limaskaisen luo. Tämä oli parhaillaan tunnilla, joka jostakin syystä -oli lykkäytynyt tavallista myöhempään. Maisteri Frommerus hiipi -voimistelusaliin ja, istuutuen rikkinäiselle höyläystelineelle, -päätti odottaa oppitunnin loppumista. Ohuen lautaoven läpi saattoi -hän selvästi erottaa, kuinka nuori opettaja siellä parhaillaan opetti -raamatunhistoriaa lapsille. - --- Mikä sen vuoren nimi oli, jolle Mooses kiipesi? kuuli hän -opettajan kysyvän. - --- Siinain vuori, vastasi kimakka ääni. - --- Kuka Mooseksen sinne käski nousta? kysyi taas opettaja. - --- Herra! vastasi vielä kimeämpi ääni. - --- Mikä herra? - --- Jumala! - --- Niinpä tietenkin. Ja mitä varten? tutki opettaja. - --- He siellä puhelivat keskenään, -- kuului joku vastaavan reippaasti. - --- Mistä he puhelivat? kehitti yhä opettaja. - --- Tauluista. - --- Minkälaisista tauluista? - --- Rihveli... - --- Älä höpise! Sano sinä Veeru? - --- Kivisistä tauluista! - --- No niin. Mitä niillä tehtiin? Pikku Taneli! - --- Niihin kirjoiteltiin! huusi ylös pimpahtaen Pikku Taneliksi -kutsuttu. - --- Kuka niihin kirjoitti? - --- Ka Jumala! - --- Älä sano "ka Jumala", vaan Jumala yksin. - --- Jumala yksin! - --- Herrajumala kun sinä olet kollo. Miten pitää sanoa, Petti Juntunen? - --- Jumala! - --- Niin. Montako niitä oli? Santeri! - --- Jumala on yksi, vaan hänessä on kolme eri persoonaa! vastasi -Santeri. - --- Herrajumala, kuinka te sotkette, minähän kysyn kivisistä -tauluista. Montako niitä oli? - --- Kaksi! - --- No hyvä. Mitä Jumala niihin kirjoitti? - --- Kymmenen käskyä. - --- Oikein. Mutta kuka tietää miksi niitä käskyjä oli justiinsa -kymmenen? Sitä ei seiso kirjassa, vaan ehkä joku arvaa? - -Mutta ei kukaan oppilaista kuulunut vastaavan. Opettaja sai itse -selittää viisautensa: - --- Jumalalla nähkääs on kymmenen sormea kuten ihmisilläkin, niin -hän joka sormella kirjoitti yhden käskyn. Sentähden sanotaankin -jokaisesta lain käskystä että se on kirjoitettu Jumalan sormella. - -Reino Frommerus rykäsi. Hänen oli vaikeata kuunnella moista moskaa. - --- Mitä Mooses teki sillä aikaa, kun Jumala kirjoitti? kuului taas -opettaja kysäsevän. -- Ei sitäkään ole kirjassa, vaan ehkä joku sen -paikan ymmärtää? - --- Hän vuotteli valtaistuimen juuressa jotta milloin toinen saisi -ne taulut valmiiksi, -- vastasi joku kekseliäimmistä. Toiset pojat -tuntuivat tirskahtelevan vastaukselle, mutta opettaja jatkoi: - --- Niin tietysti, vaan milläskeinoin hän vuotteli? Istuiko Mooses? -kehitti opettaja. - --- Istui se... - --- Ehei! Kylläpä teillä on vähän najua päässä. Ei semmoisten suurten -herrain edessä passaa istua. Tietysti hän seisoi. - --- Seisoi ja vuotti, -- säesti oppilas. - --- No niin. Kauvanko Mooses siis sai seistä vuorella? Paavo Pöllänen! - --- Neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, vastasi harvakseen -järeä ääni, jonka takana varmaankin seisoi koulun koljatti. - --- Joo joo, niin olivat asiat siihen aikaan. -- Siihenkö asti teillä -oli läksyä? -- Kertokaa nyt tämä tapaus niinkuin kirjassa seisoo. -Reeta Lauronenpa alottaa. - -Luokalta alkoi kuulua sukkelasuinen, mutta yksitoikkoinen ääni: - --- Yhymn. Ko -- Kolmannen päivän aamuna Herra astui alas vuorelle -ukkosen jyristessä, ukontulien salamoidessa ja kovan pasuunan äänen -kuuluessa. Ja savu nousi vuorelta niinkuin pätsin savu. Koko Siinai -vapisi ja kaikki kansa, joka oli leirissä, peljästyi sangen kovin. Ja -Mooses vei kansan leiristä... ja Herra puhui kaikki nämät sanat... - --- Piisaa, keskeytti opettaja, samalla kun seinäkello kuului lyövän -neljää. Lukekaa seuraavaksi kertaa -- -- -- - -Reino Frommerus siirtyi opettajan vastaanottohuoneeseen, jonne Lalli -Limaskainenkin pian ilmestyi omituisesti hieroen käsiään. Nähtyään -vieraan huoneessaan, säpsähti hän kovasti ja punastui korviaan -myöten. Reino Frommerus mainitsi nimensä. Opettajan käytös muuttui -silmänräpäyksessä kohteliaaksi ja kiemurtelevaksi. - --- Hauska tutustua, sopersi hän ja läksi toimittamaan kahvea -piialtaan. Tuli taas takaisin ja soperteli kaikenlaista -vaatimattomista asuinhuoneistaan, joita ei muka vielä oltu keretty -laitella vieraskuntoon, ja pyyteli anteeksi. - --- Minulla on opettajalle vain vähän asiaa, -- virkkoi toinen ja loi -lävistävän katseen levottomaan, sileänaamaiseen olentoon, joka pyrki -helkyttämään kirjakieltä, mutta äänsi kaikki d-äänteet järjestään -t:ksi. - --- Onko totta että te, herra Limaskainen, olette kirjoittanut -päällekirjoituksen siihen kirjeeseen, jonka jotkut rentut tästä -pitäjästä aikoivat lähettää Bobrikoffille? - -Herra Limaskainen hämmästyi, punastui ja tyrmistyi. - --- Mikä kirje? milloin? missä? kuka --? - --- Minä vain kysyn, onko se totta? - -Vieraan katse poltti nuorta opettajaa. Tämän tulen edestä ei näkynyt -pääsevän pakoon. - --- No hyvänen aika mistä te tiedätte! Ky--ky-- kyllä minä... panivat -pyytämään... minä en tuntenut herraa... ne sanoivat... ja täytyyhän -ihmisiä auttaa... - -Reino Frommeruksen silmät säkenöivät. Hän oli ponnahtanut pystyyn -puristetuin nyrkein. Hänen äänensä värisi vihasta, kun hän sanoi: - --- Hävetkää! Suomalainen kansakoulunopettaja alentuu -santarmipalvelukseen? Joko te olette tyhmä raukka taikka kokonaan -siveetön ihminen. -- Hyvästi! - -Hän asteli raskain mielin alas pihalle, luomatta ainoatakaan katsetta -jälkeensä. Kuuli takaapäin imelän kohteliaisuuden "eikös maisteri -vielä tulisi juomaan toista kuppia?" mutta ei kyennyt siihen -sanallakaan vastaamaan. Poro kiidätti hänet hyvää vauhtia kylän läpi -suoraan kotipappilaan. - -Iltatähdet jo kylmästi kimmelsivät... - -Ja kun Reino Frommerus sitten yön hiljaisuudessa huoneessansa -kuvitteli mielessään kaikkia niitä pirullisia juonia ja esivaltaisia -vehkeitä, joita tunsi itseään vastaan punottavan, niin hänen -sieluansa kouristi syvä kaiho korkeimman, väkevimmän jumalhengen -yhteyteen, joka hänelle antaisi varmuutta, samalla kun hänen kätensä -puristuivat nyrkeiksi ihmisten ilkeyksiä vastaan. Ja hänessä -tapasivat vastakaikua ylivoimaansa vastaan taistelevan saksalaisen -runoilijan sanat: - - 'Sydämmemme Jumalaan kohdistuvana, - kätemme koiria vastaan, - -- se on kristillisyyttä!' - - * * * * * - -Kurjalan kappalaisen ja hänen kätyriensä yritykset tehdä maisteri -Frommeruksen julkisesti syytteenalaiseksi siitä että tämä muka oli -loukannut uskonnon pyhyyksiä, raukesivat sentään tällä kertaa yhtä -tyhjiin kuin tuo lapsellinen ilmiantohanke majesteettirikoksesta. -Mahdollisesti tähän raukenemiseen vaikutti ilmiantajain tökerö -esittämistapa, jossa ei voinut olla huomaamatta mieskohtaista -vihaa, mahdollisesti myös sekin ettei pastori Möhkönen, joskohta -oli totellut kristillisen avioliiton pakkoa, tuomiokapitulin edessä -ollut parhaissa kirjoissa, ja mahdollisesti vielä sekin että se -henkilö, joka tahdottiin merkitä oikeauskoisuuden häpäisijäksi, -sattui -- ikävä kyllä -- olemaan saman pitäjän vielä elävän rovastin, -arvossapidetyn vanhan sielunpaimenen oma poika. Varmasti voi otaksua -että tuo autuuden valtakunnan poliisikanslia moisen ilmiannon -saadessaan tunsi puhdasoppisuuden väristystä jokaisessa hermossaan ja -että hiippakunnan piispan aivoissa leimahti heijastus kerettiläisen -polttorovion pelastavasta liekistä, mutta mailmallismielinen järki -sai vielä tällä kertaa kunniasijan tässä kansliassa ja täytyi myös -huomioonottaa, minkä metelin toismieliset olisivat nostaneet, jos -tuomiokapituli moisesta moskasta olisi tehnyt asian. Tosinhan -tuomiokapituli olisi voinut, kätensä pesten, lainkirjainta -seuraten kehoittaa paikkakunnan kristillisen seurakunnan esimiestä -kirkkoraadin edessä antamaan varoituksen henkilölle, joka kuului -sekaantuneen arvostelemaan jumalallisia totuuksia, mutta ei sekään -olisi ollut kyllin viisasta, koskapa siten oma isä olisi pakoitettu -ruoskimaan poikaansa yksikertaisten talonpoikien nähden ja sitäpaitsi -oli peljättävää että rovasti Frommerus moisessa tapauksessa olisi -taipunut kuulemaan enemmän omaatuntoa kuin kristillistä hallitusta, -josta taas olisi koitunut tuomiokapitulille häpeää. Ei! -- älykkäintä -oli jättää asia taivaallisen herran haltuun, mutta punastuvien -korvien taakse saattoi sentään tallettaa sen tosiasian, että tuolla -Kurjalan pappilassa, erinäisistä ilmiöistä päättäen, oli siinnyt ja -syntynyt kapinasielu, joka haudoskeli ties mitä yhteiskunnallisia -mullistuksia. - -Ilmianto, kuten sanottu, raukesi siis tällä kertaa ilman -minkäänmoisia toimenpiteitä tuomiokapitulin puolelta. - -"Maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!" Bobrikoffin jumalallista -esivaltaa edustavista asetuksista oli yllinkyllin sielunvaivaa -kristillisen kapitulinkin herroille... - -Matti Möhkönen ei enää hymyillyt partansa sisää, kun milloin näki -Reino Frommeruksen lennähtävän akkunainsa alitse. Pommi ei ollut -räjähtänyt, kuten laskettu oli, ja uutta dynamiittia oli vähän vaikea -hankkia. Pastori tyytyi nyt rikoksellista rankaisemaan ainoastaan -pahoilla irvistyksillä läpi akkunan, selänkääntämisellä rovastille -sakastissa, sydämmenpurkauksilla omalle pastuskalleen, mutta ennen -kaikkea alasrepivillä juoruilla, joita hän oli mestari levittämään -uskovaiseen väestöön tekemällä teräviä, varovaisia kysymyksiä -kaikille niille, jotka olivat rovastinpojasta jotakin kuulleet. -Ryhtyipä hän viattomiin aktivistisiinkin toimenpiteisiin komentamalla -omat pikkupoikansa raahaamaan seipäitä ja karvaita kompastukseksi -semmoisille paikoille metsäteitä, joista tiesi rovastinpojan täytyvän -ajaa peurallaan -- ikäänkuin kameelilla neulansilmän lävitse. Se -oli äärettömän salainen toimenpide, jota herra pastori tuskin olisi -tunnustanut Jumalankaan edessä, jos nimittäin Jumala sitä joskus -olisi häneltä hoksannut kysäistä, mutta merkillisesti tuo Reino -Frommerus tottui vainuamaan nuo vaaralliset paikat sekä naureskeli -ääneensä joka kerta kun keksi kappalaisen salasatimet edessään, -ja näyttipä siltä että hänen uskollinen peuransakin nurjimmassa -vauhdissaankin osasi haistaa, missä sielunvihollisen kavala paula -kulloinkin piili lumisissa mäkirinteissä... - -Muutoin tämä poromaisteri sielunsa syvimmässä tunsi vakavaa surua -ja kärsimystä kaikista niistä ilmiöistä, jotka hänen ympärillään -vallitsivat eikä vieläkään osannut ratkaista, mitenkä hän, yksinäinen -yksilö, pystyisi vaikuttamaan suomalaisen kirkkokansan todelliseksi -valistamiseksi. Saisikko hän, maallikko, koskaan sellaista pätevää -jalansijaa kuin pappi: jolle nykyinen yhteiskunta antoi etuoikeuden -kaikkien muiden kansalaisten rinnalla ratkaisemaan elämänarvoja -kangistuneiden kaavojen ja oman mielensä mukaan? Olihan hirveätä -vääryyttä että joku ulkonaisen ammattiasteen vormuun valettu olento -sai ihmisten edessä suurimman oikeuden kajota totuusopetuksiin, -joiden ydin oli kokonaan sisäistä laatua ja joihin ei oikeastaan -saanut ryhtyä kukaan muu kuin sellainen ihminen, joka todella -tunsi jumalakärsimystä ja veljeydenkaihoa sydämmessään sekä -jolle henki kaikkialla oli enemmästä arvosta kuin ruumiillinen -hyvinvointi. Jeesus Kristus ei ollut ollut pappi ja kuitenkin hän -kapinahengellään oli noussut papiksi kaikelle kansalle vieläpä ylitse -pappien ja kirkon. Eikä yksikään uskonpuhdistaja ollut ollut pappi -sanan tavallisessa merkityksessä, vaan kaikki ne olivat nousseet -kansankirkon mahtimiehiä vastaan, silloinkun jumalainen kipuna heidän -rinnoissaan oli virinnyt vanhoillisuuttahävittäväksi tuleksi -- ja -siten heistä vasta oli tullut todellisia pappeja. Ja aivan samoin -näkyi nykyaikanakin -- kaikkialla muualla paitsi Suomessa -- nousevan -todellisia pappeja ja todellisia kansanparannussaarnaajia ainoastaan -niistä, joiden yksilöllinen henki kykeni kohoamaan yli arkipäiväisen -nimijumalisuuden ja julistamaan laumoille vapaita, rehellisiä -tutkistelmia. Tusinapappien vihollisista ne todelliset sielunpaimenet -aina näkyivät kohoavan tässä uskonriitojen mailmassa. Vai eikö -esimerkiksi venäläinen Leo Tolstoi ollut tuhansinverroin todellisempi -sielunpaimen kuin joku hänen maansa oikeauskoisista papeista, -jollainen, itse ilmiannettuaan jonkun veljistään santarmeille, vielä -ilkesi tälle tyrkyttää viimeistä ristinsuutelua siinä tilaisuudessa, -missä armollinen esivalta onnettoman hirtätti tai kuoliaaksiammutti? - -Mutta milloin oli Suomessa noita todellisia pappeja ilmestyvä -kahlehdittua kansaa vapauttamaan? Tai milloin oli temppeliherrain -omista riveistä nouseva joku pappi täynnänsä pyhää uskallusta -kirkonkaavoja repimään ja Jumalan kunniata vapaassa ihmishengessä -julistamaan? Tottakai sen murroksen täytyi tässäkin maassa tapahtua, -jos mieli Suomen kansan pysyä yleismailmallisen ihmishengen -kehityksen perässä? - -Mistä olisi uudistus oikeastaan alotettava, ja mistä se -valitettavasti ei voinut alkaa ainoastaan sentähden ettei kukaan -asiasta vakavammin välittänyt tai sentähden ettei suomalaisessa -yhteiskunnassa tarpeeksi löytynyt terveitä kapinasieluja, kauniita -esimerkkejä, uljaita tulensytyttäjiä? - -Kodista ja koulusta! - -Reino Frommerus muisteli oman lapsuudenkotinsa ilmiöitä. -Muisteli sitä ikää, jolloin hänessä järki ja sydän oli kypsynyt -vastaanottamaan jotakin elämän arvokysymyksistä. Mitä olikaan hänelle -silloin opetettu? -- Muutamia kummallisia sanoja vain. Esimerkiksi -seuraavat: _Jumala_ (joku hirveä kuningas-ukko pilvissä, pyhä -kummitus, joka vasten lapsen selvää järkeä muka levisi kaikkialle ja -oli joka nurkassa urkkimassa, vaikkei häntä näkynyt, kuinka tahansa -tirkisteli). _Synti_ (vain se, minkä itse erehdyksissä tai vasten -jonkun kieltoa tuli tehneeksi ja josta pelotettiin Jumala-ukon -hirveästi rankaisevan, vaan josta ei kuitenkaan taivaallista -rangaistusta näkynyt, vaan kaikki päättyi kirvelevään piiskasaunaan, -jonka äiti antoi paljaalle ruumiille). _Jeesus_ (joku sangen hämärä -sivuolemus Jumalan rinnalla, vuoroin niinkuin hyvin surullinen -ihminen, joka kulki pitkissä hameissa, vuoroin kuin pieni valkoinen -lammas, joka käsite varmaan johtui jostakin seinäkuvasta, jossa joku -vaimonpuolelta näyttävä olento piteli sylissään lammasta ja kuvan -alla seisoi sanat "katso Jumalan karitsa, joka poisottaa mailman -synnit"). _Perkele_ (vuoroin niinkuin hirveä sarvipäinen olento, -joka saattoi syödä lapsia elävältä aivankuin kissa Mikko hiiriä, -vuoroin kuin kiljuva jalopeura, joka taas lapsen käsityksessä oli -kuin suurensuuri peura tai poro.) _Enkeli_ (valkosiipinen tyttö, -joka saattoi liihoitella taivaan ja maan väliä ja joka kantoi lapset -uuninpiipun kautta taivaaseen, silloinkun ne kuolivat, sekä seisoi -vuoteen vieressä, jos osasi olla kiltti mammalle, ja se enkeli oli -hyvin hempeä poskiltaan, hiuksiltaan ja vaatteiltaan niin että -tähän käsitteeseen ehdottomasti yhtyi alkava lemmenhyväilyn kaiho). -_Pyhähenki_ (kummallinen viileä tuulen henkäys, joka pyrki näkymään -hiukan kirkkaampana kuin muu ilma; toisinaan niinkuin sininen -pääskynen, joka tulla tuijasi päistikkaa alas pappilan nurmipihalle --- niinkuin tallipääskynenkin, silloinkun kissa sattui kulkemaan -yli pihan; pilkka tätä pyhää henkeä vastaan jäi salaperäiseksi -arvoitukseksi). _Taivas_ (sinervä ilman kansi hyvin korkealla pään -päällä, sinne muka pääsi, jos osasi olla oikein kiltti s.o. papalle -ja mammalle mieliksi; uskoi kyllä että siellä oli hyvää ja kaunista -ja helppoa, vaan hiukan pyrki pelottamaan että jos siellä sentään -lienee liian juhlallista ja jäykkää ikäänkuin vieraassa salissa ja -tulee ikävä, koskapa siellä on se ankara Isä-Jumala, jonka nähden, -jos se vain istuskelee samassa huoneessa ja katsoa pullistelee -suurilla silmillään, ujostuttaa ruveta leikkimään). _Helvetti_ -(hirveän kuuma paikka ikäänkuin pappilan pirtin leivinuuni, -silloinkun se hehkui täynnä palavia halkoja: siellä ihminen paloi -eikä kuitenkaan muuttunut tuhaksi ja pirut pistelivät hiilihangoilla -ja nauraa räkättivät ympärillä); ynnä muita kirjavia kuvia. - -Tämän-haahmoinen hänen uskonnon-käsityksensä kotikoulussa oli -ollut, ja varmaan se verrattuna moneen muuhun kotiin oli ollut -varsin malliksikelpaava, koskapa isä oli pappi ja äiti myös -jumalaapelkääväinen papinrouva. Mutta miksei koskaan oikein -lämpimästi ja selvästi oltu pysähdytty puhumaan pääasioista: -ensinnäkin siitä, mikä hän, Reino, tässä mailmassa oikeastaan -oli, miten hän mailmaan oli tullut, ja mitä merkitsi hyvänä tai -pahana oleminen hänelle itselle ensisijassa ja vasta sitten tuolle -ukko-Jumalalle, tai mitä Jumalalla, vieraalla, vanhalla herralla, -ylipäänsä oli hänen, pikkupojan kanssa tekemistä tai miksi se -häntä niin vahti, ja minkälainen hyvä hamesetä tai lammaspaimen -se tuo Jeesus oikein oli ollut, ja missä liikkui tuulenpuuska, se -pyhähenki, ja miksei enkeleitä näkynyt päivällä ja miksei nähnyt -itse Isä Jumalaakin, koska se kuului olevan levällään joka paikassa -ja näki kaiken, minkä toinen salaakin teki, ja miksi tuomittiin niin -hirveään paikkaan kuin helvettiin, jos vähänkin teki tuhmuuksia? ja -miksi sunnuntaisin oltiin eri tavalla kuin arkipäivinä eikä saanut -vapaasti olla keilasillakaan salin lattialla, vaan täytyi hiipiä -ullakolle, vaikka tuli sieltäkin poisajetuksi, jos liiaksi jyrräsi -lattiaa, ja täytyi sydän kurkussa kuunnella, kun äiti luki sitä kovin -ikävää postillakirjaa, ja miksi vasta sitten sai vehnäiskahvit, kun -oli aikuisten keskessä istunut liikahtamatta tuolillaan ja muka -kuunnellut jumalansanaa? - -Ja miksei sitten, kun poika pantiin kouluun ja opettaja alkoi luettaa -piplian historiaa, yksi ainoakaan ihminen edes kotona kuiskannut -korvaan, minkä-arvoisia ne nuo kummallisen juhlalliset jutut -oikeastaan olivat? Miten se oli mahdollista että Jumala kuudessa -päivässä ennätti rakentaa ja luoda niin äärettömän paljon maita -ja meriä, vuoria ja laaksoja, jokia, järviä, metsiä ja hirmuisen -paljouden monenlaisia eläimiä ja lisäksi vielä kaikki taivaan -tähdet ja auringon ja kuun ja vihdoin kaksi ihmistäkin, joista hän -toisen tekasi toisen kylkiluusta? ja miksei Aatami ja Eeva saaneet -syödä omenia vapaasti kaikista paratiisin puista? ja miksi he sitä -häpesivät, vaikka olivatkin alasti Jumalan heitä huutaessa, koska -ei Jumala ollut mitään puhunut housujen ja hameiden käyttämisestä? -tai mitähän taikinaa ne kaltiaiset olivat, joita Saara-muori syötti -Jumalalle? ja mitenkä kaikki elukat mahtuivat Noakin arkkiin ja -mistä niille kaikille ruokaa piisasi? ja miten oli selitettävissä -ettei hiuskarvaakaan kärventynyt kolmelta mieheltä: Sadrakilta, -Meesakilta ja Abednegolta, jotka olivat tulisessa pätsissä? tai miten -kummanlailla se hyvä Heenokki otettiin elävänä taivaaseen tai miten -Elias profeettakin sinne ookkasi kultaisilla vaunuilla ja hevosilla? - -Niin! miksikähän ei kukaan kodissa tai koulussa, silloin kun tätä -"uskontoa" alettiin ahtaa nuoreen ihmissieluun, ollut rehellisesti -kuiskannut korvaan että nämät kaikki olivat hebrealaisia satuja, -joita ei tarvinnut uskoa tosiksi enempää kuin muidenkaan kansojen -ikivanhoja tarinoita, enempää kuin Suomen kansan satuja jättiläisistä -ja syöjättäristä tai runoja mailmanluomisesta ja Väinämöisen -sankaritöistä? - -Miksi oli nuoreen henkeen sotkettu yhteen sykkyrään nuo -hullunkuriset, hupaiset, väliin rumat, väliin kauniit sadut eli -mielikuvituksen leikit sekä ne pyhät totuuden kipinät, jotka piilevät -jokaisen nuorenkin ihmisen järjessä ja omassatunnossa? Miksi ei -niitä oltu heti alussa tarkasti eroiteltu ja suunnattu sadut -menemään satujen polkua, mutta jumalaisen totuuden etsiskely omaa -valtatietänsä --? Silloin ei ajanpitkään olisi käynyt niin hirveän -vaikeaksi seuloa opetuksen jyväsiä, jotka vuosikymmenisen kuluessa -koulupojan olemukseen vähitellen olivat varistetut, kaikkia uudestaan --- sillä pyhän järjen kultaseulalla, jota olisi voitu käyttää jo -alustapitäen! - -Mitä se olisi vahingoittanut, ketä se olisi turmellut, jos niin -olisi tehty? Eikö sellainen opetusmenettely päinvastoin olisi -laskenut terveen pohjan ihmisen koko siveelliselle olemukselle -ja saanut syrjään sysätyksi sen taikauskon myrkytyksen ja tuon -ihmejumalpainajaisen, joka ei perinjuurin tahdo irtautua kenestäkään, -joka lapsuudesta pitäen kerran on kasvatettu pelkäämään näkymättömiä, -yliluonnollisia voimia? - -Tuo valtion järjestämä uskonnonopetus ei ollut luonut luonnollista -pohjaa XIX:nnen ja XX:nnen vuosisatain vaiheissa elämäänjoutuneelle -ihmiselle, jolla tietenkin oli oikeus olla aikansa järjellisen -kehityksen tasalla. - -Se oli -- ennenkaikkea -- turmellut _mielikuvituksen_ Jumalasta -tyrkyttämällä siihen harhaanvievän hahmon olemuksesta, joka muka -maantie-ukkona saattoi marssia Mamren tammistoon ja jonka jalkoja -Abraham pesi puun alla ja joka puhutteli ja nauratteli emäntä -Saaraa synnytysasioista, ja joka hahmo kipeästi häiritsi sitä -hienoa, sisäistä, näkymätöntä Jumalan kuvaa, jota sitten Uutta -Testamenttia luettaessa sai aavistella esimerkiksi Jeesuksen -kuolemankuvauksessa, sanoissa: "Isä anna heille anteeksi, sillä -he eivät tiedä mitä he tekevät." Ja mikä hirveä ristiriitaisuus -saattoikaan poltella ajattelevan kouluoppilaan järjessä, kun -hänelle ensin vuosikausia oli päähän päntätty että Jumala muinoin -tuttavallisesti seurusteli ja jutteli kaikellaisten hyvien ukkojen -ja eukkojen kanssa, mutta sitten opettaja jonakin lukukautena -yhtäkkiä luetti hänellä, kuinka Jeesus, jota sanottiin koko uskonopin -päähenkilöksi ja keskustaksi, olikin Johanneksen muistiinpanojen -mukaan lausunut että: "ei Jumalaa kukaan koskaan ole nähnyt." _Ei -kukaan_ -- _eikä koskaan?_ Siis ei itse Jumalan poikakaan ollut -nähnyt omaa isäänsä, Jumalaa? Sepä oli merkillistä! Olikohan Isä -siis kuollut ennen Pojan syntymistä vai mitä sekamelskaa tämä -oli? Mutta kuinka se olisi voinut olla sekamelskaakaan, koskapa -uskonnonlehtori yliluokkain dogmatiikkatunneilla vakavasti oli -selittänyt että Pyhässä Raamatussa kaikki on johdonmukaista ja -ettei siinä ollut mitään ristiriitaisuuksia, vaan että kaikki oli -pantu paperille Jumalan pitäessä kiinni kirjoittajia kädestä ja -kirjoittajat sen ohessa olivat olleet "Pyhän Hengen inspireeraamia." -Joka-ikinen pilkkukin siinä muka oli Jumalasta lähtenyttä -- niin -oli uskonnonlehtori vakuuttanut ja sitä opetusta oli kuunneltu -hartaasti, ei kenenkään suu ollut edes hymystä värähtänyt. Ja -kaikki nämät kirjavat käsitykset Jumalasta, joka kuudessa päivässä -oli luoda ropsahuttanut taivaan ja maan ja sitten vihapäissään -hukuttanut omaksi huvikseen luomansa ihmiset, paitsi yhtä ainoata -perhekuntaa, ja sitten omin käsin kirjoittanut syntisille lakikirjat -Siinain vuorella sekä sitten nostanut parhaat profeetoista elävinä -taivaaseen ynnä vihdoin lähettänyt kolmannen jäsenen olemuksestaan -Pyhän Hengen alas mailmaan siittämään Lunastajan, joka syntyi toisen -yljän morsiamesta Maariasta, ja joka heti katosi näkyvistä, kun -Jeesus hänestä alkoi saarnata ja joka vuoroin rakennutti itselleen -loistavan tabernaakkelin, vuoroin taas antoi tietää halveksumisensa -kaikkia näkyväisiä kirkkoja kohtaan -- kaikki ne käsitykset saivat -jäädä sulamaan nuoren ylioppilaan aivoihin. Mutta ei kukaan vielä -ylioppilaaksi-tulevankaan korvaan ollut sanallakaan huomauttanut -että hänen henkiseen vastaanotto-onteloonsa oli väkisten syydetty -sulamattomiakin aineita, joilla ei ollut minkäänlaista ravinto-arvoa, -ja joista jotkut saattoivat olla suorastaan myrkyllisiäkin hänen -elimistölleen. - -Mutta inhoittavinta oli se opetus, joka salasi totuuden vasten -opettajan parempaa tietoa! - -Nykypäivän tullen eivät monet kansakoulunopettajatkaan noita -jumalaistaruja uskoneet, sen näki ja kuuli heidän kevyestä -opetustavastaan, ja kuitenkin kaikki nämät valtiouskonnon -laillistettujen oppikirjojen palkka-orjat yhä kiemurtelivat kuin -paradiisin satukäärmeet ihmislasten edessä ja väittivät oppilastensa -näitä taruja syöttämällä tulevan tietämään eroituksen hyvän ja pahan -välillä. Mutta kuinka harva heistä olikaan vastuulleen ottanut, mitä -rikkaruohon siemeniä he täten kylvivät siihen tuoreeseen maahan, joka -oli tarkoitettu luonnon ja hengen Jumalan puhtaaksi taimitarhaksi? - -Ja milloin oli tuleva se valistuksen päivä, jolloin koulunopettaja -Suomessa, esittäessään uskontoa lapsille, vapaasti oli uskaltava -luoda katsahduksia mailman kaikkiin jaloluontoisiin uskontoihin, -ei yksin luteerilaisuuteen, ja siten kiskova nuot itserakkaan, -turmiollisen "oikeauskoisuuden" syvät juuret irti kansanlasten -ohdakkeilla kylvetyistä sieluista? - -Milloin oli puhuttava rinnatusten Kristuksesta. Buddhasta, -Muhamedista sekä muista suurista elämän opettajista? Milloin -oli opettaja rohkeneva verrata Buddhan katkismuksen ihanimpia, -ehdottomasti jumalviisaita ja Jeesuksen sanojen kanssa kilvoittelevia -elämänsääntöjä tohtori Lutherin yksitotisiin, kuivakiskoisiin -pääkappaleisiin ja selityksiin? - -Sisälsiväthän esimerkiksi Buddhan siveyssäännöt paljon -käytännöllisempiä, henkisesti vaikuttavampia ja luonnonkirkkaampia -määräyksiä kuin kristillisen suomalaisen katkismuksen kiellot -huoruudesta, mikä herkkään ja ujostelevaan oppilassieluun vaikutti -jollakin tavoin karkeasti ja samalla uteliaisuutta-kiihoittavasti, -jota uteliaisuutta tekosiveä opettaja valitettavasti ei koskaan -tyydyttänyt. Ja mikä ajatusten selkeys ja samalla mitä ylevimmän -runouden tuoksu huokuikaan Karman ikuisesta opista ja kuinka -syvänluottavasti janoavaan järkeen vaikutti tämän autuudenopin -rehellinen paljastus että sen suuri mestari ei ole ollut Jumala, -kuten kirkko vielä tänä päivänä tyrkyttää Kristuksesta, siten -himmentäen todellisen kuvan, vaan että hän, Siddharta Gautama, oli -_ihminen_, mutta viisain, jaloin ja pyhin olento, joka lukemattomien -ruumistusten kestäessä oli kehittänyt henkensä muiden olentojen -yläpuolelle! - -Miksei näitä mailmanuskontojen luojia sekä muita jumalhenkisiä -kuolevaisia, jotka kaikki olivat tahtoneet pelastaa ihmiskunnan -kärsivät sielut iäiseen totuuteen, iäiseen täydellisyyteen, -miksei heitä ja heidän opinvalojaan vapaasti uskallettu verrata -toinen-toisiinsa, niin että oppilas todella olisi imenyt sisäänsä -uskonnon tietoa eikä vain yhtä ainoata ahtaalle-rajoitettua hämärää -uskoa, jota häneen, aivankuin auringon täyttä valoa peläten, kaikin -keinoin tyrkytettiin? - -Milloin ylipäänsä oli vertaileva uskonnonopetus tunkeutuva -totuusihanteiden kyntäjäksi, kylväjäksi Suomen kansan kaikkiin -kouluihin? - -Näin arvosteli, intoili, kapinoitsi haaveilevassa hengessään Reino -Frommerus ajellessaan edestakaisin Kurjalan kirkonkylässä. - -Mutta, yksikseen korvessa elellen, masentui hän mielessään joskus -sangen alakuloiseksikin -- tunsi itsensä suureksi pessimistiksi. - -Silloin, jos hänellä olisi ollut oikeus nousta seurakunnan -saarnastuoliin, olisi hän purkanut sisunsa kuten se, joka näkee -mailman sen pahimmalta puolelta eikä suinkaan niinkuin toivorikas -mailmanparantaja. - -Näin esimerkiksi: - -Milloin te, kurjat sanankuulijat, olette nähneet arvoa annettavan -kaikelle sille, minkä omantunnon hienoin ääni sanoo hyväksi, -kauniisti-tehdyksi, vapaaksi, jaloksi ja jumalalliseksi? - -Eivätkö ihmiset kilvoittelemalla kilvoittele saadaksensa totuuden -äänen peitetyksi niin syvälle kuin mahdollista tylyn arkipäiväisyyden -hautaan? - -Kaikkihan kantavat totuuden ja kristillisyyden kipunoita rinnoissaan, -mutta ovat niin kurjasti kasvatetut tai itsensä kasvattaneet että -häpeävät koettaakkaan toteuttaa sitä, minkä tunnustavat paraimmaksi, -siveellisimmäksi, arvokkaimmaksi elämässä. He lykkäävät alituisesti -hyvän ja jumalallisen toteuttamiset tuonnemmaksi sekä tottuvat -siinämäärin tähän toistaiseksi-lykkäämiseen etteivät huomaa -lykkäävänsä sitä ikuiseksi -- ja kun kuoleman viikate vihdoin elämän -korren katkaisee, silloin on jo myöhäistä sitä toteuttaa. - -Kurja, kurja on siis ihmissuku, ja kauvan, kauvan sen täytyy -mailmassa sukupolviansa uudistaa ennenkuin jumalalliset siemenet -siinä itävät ja hedelmälliseksi puuksi kasvavat! Kurja, kurja on -ihmisen pyhä henki, joka kuten hyödytön suuri kapitaali makaa -maahankaivetun arkun pohjalla, ja kulua voi tuhansia vuosia ennenkuin -siitä kenellenkään hyötyä koituu. - -Kurja, kurja on ihmisen jumaluuden kaiho ja heikot, heikot hänen -hyvän tahtonsa näytteet. -- -- -- - - - - -8. - - -Katkesi talvenselkä Kurjalan korvessa, alkoi ihmeellinen, vaihteleva -aika -- kevättalvi. - -Ja pappilan vanhanaikuisen taitekaton räystäistä rupesi tipahtelemaan -vesipisaroita, jotka huikaisevan kirkkaasti kimaltelivat -päivänpaisteessa. Metsän syvyyksissä kuului salaperäisiä humahduksia, -kun korkeimmat kinokset siellä laskeutuivat. Ja kelohongan harmaassa -kyljessä takoa naksutti kirjosiipi tikka niin että metsänrinta -iloisesti raikui... - -Variskin jossakin raakahteli ikäänkuin olisi tahtonut pitää oppineen -luennon talvipäivän seisauksesta. - -Aamuisin hohtivat pitkät jääkynttilät pirtinräystäissä kuin mitkä -satujättiläisten jäätyneet kyyneleet. Ja kaikki pehmoiset lumipinnat -olivat muuttuneet koviksi hangiksi niin että kantoivat koiran ja -hiihtäjän, jalkamiehen ja koko peurankin puikkineen. Oli se raikasta -aikaa korvessa. - -Ukko-rovasti otti aamuisin pitkiä luikuja suksillaan, mutta sukset -luistivat joka suuntaan niin lumoavata vauhtia että vanhalla -miehellä vedet herahtivat silmiin, ja joskus oli pakko itsensä -langettaa, jotta ei laskisi pahki petäjiin ja kantoihin. Viisainta -näkyi olevankin jättää villit sukset kartanoon ja ottaa ainoastaan -sompasauva mukaan. Ja ukko-rovasti teki melkoisia jalkapatikkaretkiä -pitkin aamuisia hankia milloin tarkastellen pappilan laajoja -halkometsiä, milloin innostuen karsimaan tiheäoksaisia havupuita -pienellä näppärällä kirveellään, jota ei koskaan annettu rengeille. - -Saipa hän joskus taloustoimiinsa orjautuneen, mutta luontoa -salaisesti jumaloivan ruustinnankin matkaansa hangelle. Silloin -lyöttäytyivät koiratkin mukaan henkivartioiksi, tosin hullautuen -usein haukkumaan oravaa puun latvasta tai kaivamaan kivikkoon -kätkeytynyttä kärppää, joka sähähteli hurttien innostukselle. Ah! -se oli ihanaa aikaa vanhoille, jos nuorillekkin. Toisinaan oli -Reinokin isänsä kera näillä hankikävelyillä eikä silloin väitelty -uskonnollisista asioista, vaan sekä pappi että papinpoika nauttivat -täydessä sovussa kaikesta siitä jumalallisesta, mikä heitä vastaan -huokui korvessa. - -Mutta tavallisesti virkistelihen poika yksikseen peuroineen näillä -kevättalven aamuhangilla. Hän ajaa karahutteli mistä sattui -läpi metsien, lasketteli pitkin sileitä järvenselkiä. Pulkka -ei tuntunut mitään painavan ripeän peuran perässä. Tosin sen -tervalla paahdettu pohja hankautui valkoiseksi moisessa kelissä. -Maarianpäivän ja palmusunnuntain pyhät uhrasi papinpoika kokonaan -näihin pororetkeilyihin, lähtien aamulla ja palaten vasta illalla. -Illoin oli samallainen kova keli kuin aamuisinkin. Reenjalasten -uurtamat urat talviteillä olivat jäätyneet kivikoviksi niin että -niiden terävät särmät viileksivät pulkan laitoja kuin puukolla -leikaten. Ajeleminen poronpulkassa moisina kirkkaina pakkas-iltoina -oli alinomaista kolinkolia... Se oli hengenvaarallista helskytystä, -jyskytystä ja jyrinää. Mutta luonnontunnelmat silloin olivat kaikista -raikkaimmat. Kaikki taivaankannen alla silloin tuntui helisevän, -soivan, soiluvan kuin elohopea... - -Jonakin päivänä loppuu poronhoitajalta syöttöjäkälä. Peura siis -täytyy laskea vapaalle jalalle. Mutta kas ihmettä: se ei karkaa, vaan -käy ainoastaan lähimetsässä jyrsimässä naavaa kuusista ja kuopimassa -kukkajäkälää lumen alta sekä ilmestyy joka aamu takaisin tanhuaan. -Se on siinämäärin kesyttynyt että se irrallaan-ollen juoksentelee -kuin koira isäntänsä perässä. Reino Frommerus saa sen leivänpalalla -kapuamaan omaan asuinhuoneeseensakin. Se on todella hänen uskollisin -ystävänsä korvessa! - -Saattaa sattua että peura toisinaan on tykkänään kadoksissa -silloinkun sitä tarvittaisiin ajoon. Silloin poronhaltija ottaa -leivänpuolikkaan käteensä ja laskea sujahuttaa suksilla korpeen -kuulostelemaan... Ensin ei kuulu hiiskaustakaan. Mutta vihdoin, -kotvan kierreltyään hiljaisia salokumpuja, erottaa hänen herkistynyt -korvansa porokellon tutun kalkatuksen kaukaa korkealta harjulta. -Kil-kal-kil-kal... Hän tuntee hilpeän sykähdyksen povessaan, samoaa -lähemmäksi mustanaavaisten kuusten lomitse ja alkaa kaikuvalla -äänellä kutsua peuraansa: "kali-kali... huhuu! Sirppisarvi huhuu! -kali-kali!" Silloin lakkaa porokellon kalkatus kokonaan -- porohärkä -nähtävästi kuuntelee päätänsä värähyttämättä, herenneenä syömästä. -Mutta kohtapa kalahtaa taas kaulakello ja sen sointi alkaa -lähestymistään lähestyä. Toisinaan se yhä lakkaa -- luultavasti härkä -taas höristää korviaan ja kuulostaa tarkkaan. Ystäväkö vai vihollinen ---? Mutta poroisäntä yhä kutsuu, huhuu ja maanittelee... Ja katso: -yhtäkkiä vilahtaa jotakin harmaata etäältä puiden lomitse, peittyy -piiloon, mutta ilmestyy taas näkyviin, ja oman isäntänsä huomattuaan -tulla kahmaisee porohärkä juosten ihmisen luo, hauskasti turpaansa -ojennellen ja saparo pystyssä. Se on vainunnut leivän suloisen hajun -jo kaukaa sieraimiinsa, ja himoitsee sitä nyt hurjasti, nuuskien -haltijansa kaikki taskutkin sekä pyrkien innoissaan kaatamaan hänet -kumoon. Sitenpä poromies rakkaan ajokkaansa aina kiinni saa. - -Tällaisia olivat kevättalven idyllit syvänsinervässä korvessa. - - * * * * * - -Oli pitkänperjantain myöhäinen ilta huhtikuun ensimmäistä päivää. -Reino Frommerus ei viihtynyt kotonaan, vaan valjasti taas poronsa, -tällä kertaa kelkan eteen. Kuu parhaillaan nousi metsän takaa. -Veripunainen kuu... - -Mutta poro ei mielellään taipunut lähtemään alas pappilan vaaralta. -Se hyppäsi peltoon puikkelehtien vaarallisten karvaiden välitse, teki -kymmeniä kiehkuroita lumeen, loikkasi sitten päistikkaa männikköön -ja suostui vasta hurjan valssin perästä laukkaamaan alas kipperää -törmää. Kelinkeliä, kolinkolia! Ihmeellisesti mies jo oli tottunutkin -porokyydin kaikkiin ongelmiin -- nautti sielustansa moisesta menosta. -Se oli käynyt ikäänkuin välttämättömäksi lääkitykseksi hänen -hermoilleen... - -Reino Frommerus riensi kylänraitille, asettamatta päämäärää, -minne ajaisi. Ei tarvinnutkaan! Hän tapasi erään pitäjän nuorista -virkamiehistä, jolla myös oli poro, ja houkutteli tämän mukaansa -järven jäälle. Kuutamo valaisi kidekimmeltäviä hankia, loi -juhlallisen hohteen kirkon kuuraiseen ristiin -- puisen kömpelön -kirkon, joka nukkui kuni uneksuen mahdottomia unelmia autiolla -niemekkeellä, Kurjalan järven rannalla. Peurat laukkasivat -rinnakkain, niiden hullunkuriset varjot väikkyivät salaperäisesti -pitkin kuutamoisia pintoja. - --- Niinpä on kaunista ettei osaa edes puhuakkaan, -- virkkoi Reino -Frommerus. - --- Niin... myönsi nuori virkamies muuta lisäämättä. - -Senjälkeen olivat he pitkän aikaa vaiti. - --- Kevään tuoksua tuulahtelee jo ilmassa, -- virkkoi taas Reino -Frommerus. - --- Niin... myönsi taas nuori virkamies muuta lisäämättä. - -Ja taas he olivat pitkän aikaa vaiti. - --- Taitaa olla parasta jo palata kotiin? - --- Niin... - -Reino Frommerus tuskin huomasikaan milloin oli erkaantunut -toveristaan. - -Hänen sielunsa pohjavesillä souteli hämäriä haaveita, joita ei -itsekään ymmärtänyt... - -Tällaisena kuutamoyönä, kun hanget helisivät korvessa ja vihanaksi -puhdistunut metsä hienosti tuoksui unelmoiden koittavasta keväästä, -olisi hän tahtonut iäti rientää peurallansa kuunnellen pienten -kulkusten sirinää ja sarvitiukujen säveätä sointia... Tällaisena yönä -olisi hän tahtonut sielustansa tuulettaa pois kaiken mailmansurkeuden -ja elämänpainon. Ja jos hänen sylissään lisäksi olisi istunut -vienorinta punaposki tyttö, joka samankaltaisin tuntein luonnon -suuruudesta olisi nauttinut, niin -- eipä hän tässä maalaiselämässään -enempää sydämmenlohdutusta olisi kaivannut... - -Tyttö? Sydämmen lohdutusta? Kuinka hullunkurista että moinen järjetön -haavelma vielä uskalsi viritä sellaisen miehen sielussa, joka jo -uskoi tehneensä lopputilin lemmenasioissaan! Huhtikuun narripilaa kai -se vain oli moisen haavelman välähdys?... - -Reino Frommerus oli niitä nuoria miehiä, jonka sydämmen joku -vastarakkaudeton rakastuminen johonkin naiseen äärimmäisillä -kidutuksillaan oli särkenyt. Jo vuosia takaisinpäin oli hän -alkanut itseänsä pitää naismailmalle kuolleena, jonkunlaisena -elävältähaudattuna, jolla ei ollut eikä luonnonlakien mukaan -saanutkaan olla mitään toivoa ruumiillisesta avioliitosta. Koska -kerran ei ollut saanut omakseen sitä naista, jota koko olemuksellaan -oli himoinnut, oli hänen ollut pakko nöyrtyä kohtalonsa alle, -mutta samalla oli hän pitänyt mitä suurimpana ihmeenä sitä että -sellaisen ruhjomuksen jälkeen vielä oli jäänyt olemassa-olemaan. -Sen rakkauden onneton hehku oli näet kuluttanut hänen kaiken -sukuviettiviehätyksensä -- niin hän itse uskoi -- ja hän oli tuntenut -itsensä erityisessä suhteessa loppuunpalaneeksi... - -Nyt oli hän vuosia vaeltanut syttymättömänä suurmailman -viekottelevimpienkin kaunotarten seurassa, jota seuraa ei omasta -alotteestaan ollut etsinyt. - -Mitä ihmettä siis merkitsi että hänessä nyt, keskellä kaukaisen -maaseudun intohimotonta yötä ja kuutamokylmää, tuulahti lapsellinen -haavelma tytöstä? - -Mistä täällä edes oli otettavissa tyttö? - -Reino Frommerus säpsähti itseään. Hän oli tottunut pitämään -sammumustaan pyhänä. Ei saanut lemmen kaihoakaan hänessä enää -si'itä. Kuinka voisi joku Fenix lintu kohota harmaasta tuhasta? -Ei! Huhtikuista houretta kai se todentotta vain oli?... - -Ja hän ajoi täyttä laukkaa ylös pappilan törmää kotipihaansa, -päästi poron irralleen ja meni makuulle. Kuu katsoa loimotti häntä -vasten kasvoja läpi akkunan... silmää räväyttämättä kuin mikäkin -suurveijari, jolla on kepponen mielessä. Sen katsonta häntä kiusasi... - --- -- -- - -Kului muutamia vuorokausia. Säät muuttuivat surullisiksi, taivas -harmaaksi, kelit kelvottomiksi. Lumi oli suojaa, tiet kalloilivat -mustansontaisina. Päiväkausiin oli mahdotonta mihinkään porolla -lähteä. -- Heleät aamu- ja iltahanget näyttivät kadonneen. Sää -kävi yhä inhoittavammaksi, sateli silkkaa vettä, ja räystäistä ja -ränneistä tippui pisaroita niin tiheästi että koko pappilan kartano -soi yhtenä lorinana. Tuli sunnuntai, sanomattoman pitkä, sanomattoman -ikävä päivä. Ja kaikkia tämä ikävä painoi... - -Reino Frommerus läksi illansuussa peurailemaan -- viimeistä kertaa, -kuten hän arveli. Hän ajeli pitkin järven sohjua niin että poron -kaviot räiskyttivät hänen silmilleen vettä ja hyyhmää. Täytyi -tuontuostakin pyyhkiä kasvojaan. Harmaa, limaskainen taivas riippui -niin matalalla yli maisemain että kirkon ristikin oli sukeltanut -vesisumuihin. Pian peittyi tökerö tornintötterökin vesipilveen ja -Kurjalan puiseva herrantemppeli tökötti autiolla rantamalla kuin -iso kana, jolta koirat ovat purston repineet. Sitten näyttivät -taivaalliset koirat popsivan suuhunsa tuon kanan koko ruumiinkin, -niin ettei lopuksi enää mitään näkynyt. Höyheniä vain -- ikäänkuin --- lenteli ilmassa. Satoi näet taivaantäydeltä lumiräntää. "Tämä on -kirottua", päivitteli itsekseen papinpoika, jonka ei onnistunut enää -saada poroansa vilkkaasti juoksemaan, kuten talvella; se nulkkasi -vain ja luimisteli pehmeitä korviaan näyttäen sateessa surkealta kuin -kaivosta nostettu kissa; permojakin sen karvan alla jo pullotti. - -Joku kievarikyyti näkyi ajavan kaupungista päin yli järven. Siinä -oli ajajana poikanen, joka antoi aisakellon ja kulkusen soida -vähääkään huolimatta huonosta ilmasta. Reino Frommerus saattoi nähdä -vilahduksen nuorista naiskasvoista muhkean susiturkin sisää sekä reen -kannaksille köytetyn ison matkakoffertin. - -"Mikähän lintu nyt lie lentämässä Kurjalan rannoille?" ajatteli -poromies itsekseen. Häneenkin maalaisseuraelämän yksitoikkoisuus -oli vaikuttanut jotakin uteliaisuutta. Olihan merkkitapaus, jos -joku "parempain ihmisten lapsi" jolloinkin ajautui näin kauvaksi -kaupunkipaikoista. Moinen sattuma leimattiin Kurjalan korpikunnassa -melkein kuin valkoihoisen ilmestys saarivaltioon, jossa asuu mustia -villejä. - -Maisteri Frommerus ei liikkeistään päättäen kuitenkaan näyttänyt -uteliaalta. Taakseen katselematta hän näet ajoi aivan päinvastaiseen -suuntaan kuin vieras kyyti ja nousi sitten maihin metsäherran vanhaan -kartanoon, Metsolaan. - -Siellä oli Kurjalan niin-nimitetty intelligenssi koolla yhteisvoimin -tätä sunnuntain iltaikävää tappamassa. Ja sinne nyt jäi Reino -Frommeruskin iltaansa viettämään. Siellä juotiin monenkertaiset -kahvit ja teet monenkertaisten nisujen ja marjahillojen kanssa, -siellä syötiin rasvaiset illalliset mitä herkullisimpien -ruotsalaisten kohteliaisuuksien höystäminä, siellä soitettiin pianoa -sekä nelikätisesti että kaksisormisesti ynnä lauleskeltiin niinhyvin -kuoroa kuin sooloa. Ja siellä keskusteltiin -- ei tuppisuina -istuttu. Siellä keskusteltiin sekä isoista koirista että pienistä -koiranpenikoista, sekä isoista viroista että pienistä sivutuloista, -poronlihoista, politiikasta ja porvareista, vieläpä kerrottiin -todellakin sattuvia "vitsejä" ja "skitsejä" sen tuomiokunnan -kaikista tuutinkiherroista, johon Kurjalan kunta kuului. Mutta sekä -alussa että lopussa ja myöskin keskellä kaikkia näitä pakinoita -lasketeltiin maalaissukkelata leikkiä siitä "uudesta tähdestä, joka -oli Karjalan horisontille ilmestynyt" ja jonka maisteri Frommerus, se -onnensuosikki, kuului ensimmäiseksi huomanneen järven jäitä ajaessaan. - --- Niin, -- virkkoi rovastinpoika pilapuheita juhlallisesti säestäen, --- minä tosiaankin olin näkevinäni oudon tähtösen vilahtavan -taivaanrannalla, mutta kukaties se olikin meteoori, joka kiisi halki -ilman ja särkyi sammuen törmätessään vasten Kurjalansalmen rantaa? - --- Tai pyrstötähti, hyvä veli, komeetti? arveli pitäjän -rillisilmäinen lukkari, joka oli melkoinen tähteintutkija ja joka jo -kerran, teatterikiikarilla avaruutta tähystettyään, oli ennustanut -pikaista mailmanloppua, jota kaikkien onneksi sentään ei ollut -tapahtunut. - -Maalaisherrat iskivät toisilleen veitikkamaisesti silmää. - --- Kyllähän meillä siitä flikasta, jos se vain lie nätti, sinun -kanssasi, kuule bror Reino, taitaa tulla hiidenmoinen duelli! -letkautti pitäjän lyhyentanakka nimismies, jolla oli tapana esiintyä -erinomaisena Don Juanina. - --- Maisteri hoi, maisteri! Ottakaa minut sekuntantiksi tuelliin! -huudahti valkotukkainen, pystynokkainen maanmittarinoppilas, herra -Sebastian Sälli, joka oli tunnettu sivistyneestä puhetaidostaan, -vaikka hänen hioutunutta järkeään toisinaan epäiltiin -suuruushulluuden myrkyttämäksi. - --- Siinä tapauksessa täytyy minun pyytää pastori Möhkönen -sekundantikseni, -- lisäsi nimismies viiksiään kivertäen. -- Kaksi -oikeauskoista kahta vääräuskoista vastaan! Kippis. - -Naurun myrsky pauhasi yli Metsolan salin. - --- Pois syrjäiset, meidän kesken se jellaa! huusi viinipikariaan -kohottaen nuori metsäkonduktööri Taxalin. -- Minulla on yhtä hyvä -poro kuin herra Reinollakin ja lisäksi suopunki... - --- Bravo -- skål bror! hyväksyi vanha kaljupäinen metsäherra, jonka -lapsimaiset silmät aina nauroivat läpi sinisten koppalasien, joita -hän käytti ikuisen kilon takia. - --- Tottatosiaan! jatkoi leikkiä myös Reino Frommerus. -- Veli -Taxalinin suopunkia en pelkää. Kyllä se tyttölapsi taitaa mennä -sisään minun rysästäni... - --- Reino hoi, Reino, lainaas vähän poroasi, niin minä lennätän -noutamaan sen flikan heti tänne! kiljahti yksi herroista, jonka -kaikki tiesivät olevan hiukan surkeissa naimisissa. - --- Hejda dei Hesekiel! komensi tämän varomattoman lausunnon johdosta -lihava Ebba rouva, sormi uhkaavasti pystyssä. -- Akta dina ömmaste -känslor! - -Se ei suinkaan ollut Hesekiel herran oma kainaloinen kana, joka näin -komensi, vaan mahtavan sahapatroonin puoliso, joka pystyi pitämään -tohvelinsa alla pari aviomiestä kerrallaan. Ebba rouva näet painoi -vähän yli 100 kiloa. - -Niin tätä leikinlaskua jatkettiin. Sitten taas soitettiin -"nelikätistä" ja lopuksi lauloi Kurjalan director cantus -sydämmiäriipaisevasti serenaadin "Slumra ljuft du lilla..." -Sitä kuullessa tapahtui että Koskenhovin Lilli rouva pillahti -tunteelliseen itkunhyrskäykseen, niin että hänen oli pakko nenäliina -kourassa juosta toiseen huoneeseen. - -Sillä kyllähän se oli totta että elämä näillä kaukomailla oli -hieman ikävää ja köyhää, mutta näissä yhteisistunnoissa sentään sai -tuntea hajua siitä paradiisista, jonka maalaiset aina kuvittelevat -kadottaneensa. - -Oli jo keskiyön hetki, kun Reino Frommerus kotiinsa päin ajeli. -Heti yksinäisyyteen jouduttuaan tunsi hän tunnonvaivoja että oli -ottanut osaa pilapuheisiin ventovieraasta neidistä, jota ei kukaan -vielä tuntenut. Häntä olivat aina iljettäneet maalaisvirkamiesten -tekosukkeluudet nuorista naisista. Moisten maireuksien takana -tavallisesti piili jokin halpamainen katsantokanta, aivankuin -jokaisella olisi ollut oikeus pitää naista leikkikalunaan. Reino -Frommerus tiesi pitäjässä tapahtuneen siveydellisiä haaksirikkojakin, -jonkun samalla tavalla sinne satunnaisesti muualta matkustaneen -naisen suhteen. Ehkäpä pilanteko hiljaisuudessa hävetti kaikkia, -vaikka oli tullut pahaksi tavaksi maalaiselämän yksitoikkoisuudessa! -Mutta että sellaisilla itseään huviteltiin naineidenkin kesken, -oli merkki henkisten harrastusten köyhyydestä. Reino Frommerus -häpesi muistellessaan mitä kaikkea taas oli arvailtu ja suunniteltu -tulokkaan suhteen ja että hän itsekkin oli alentunut kerskailemaan -jostakin muka valloittamistaidostaan. Hän? -- naismailmalle -kuoleutunut mies! - -Yön ilma oli käynyt yhä inhoittavammaksi ja se vaikutti ehdottomasti -mielialaan. Mustaa ja märkää oli kaikkialla luonnossa. Ja -peuralla-ajajan sielussa tuntui tuiki toivottomalta. "En tiedä mikä -tästä tulleekin, jolleivät ilmat parane!" Hän ikäänkuin ei tuntenut -itseään samaksi, mikä oli ollut talvella. Aivankuin olisi ollut -horjahtamaisillaan radaltaan... - -Radaltaan? - -Mikä siis oli Reino Frommeruksen rata? - --- Pyhä viha! - -Pyhä viha kaikkea valhepyhää vastaan. - -Pyhä viha kaikkea vastaan, minkä omatunto, vaisto ja terve, -lahjomaton järki arvosteli kehnoksi, kurjaksi, vääräksi ja -turmiolliseksi. - -Siinä hänen oli pysyminen, siinä ainoastaan. Siinä oli yhdelle -miehelle kylliksi työtä koko elinajakseen. Ja se työ oli kaikista -tärkeintä mitä yhteiskunta-elämässä olla saattoi. Sen hän oli -ymmärtänyt lukiessaan ranskalaisen Zola'n Totuus-evankeliumia, sen -hän oli ymmärtänyt ahmiessaan saksalaisen Frenssenin uskonnollisesta -vallankumouksesta leimuavia romaaneja, sen hän oli oivaltanut -venäläisen uskonpuhdistajan Leo Tolstoin kirkkoa ja valtiota vastaan -hyökkäävistä sadoista kirjoituksista, tunnettujen tieteilijäin -ja kirjailijain kuten Haeckelin, Brandesin, B. Björnssonin, -Westermarckin, Ellen Keyn ynnä monen muun järkeävalaisevista -lausunnoista, englantilaisen Grant Allenin jostakin novellista, -syvähenkisimpien anarkistien teoksista, vieläpä parhaista -urheilukirjoistakin -- sanalla sanoen: koko eurooppalaisen -valistuksen edustajien arvosteluista. Eikä ainoastaan niistä, -vaan kaikkien aikojen hengenhelmilöistä, itse ristiriitaisesta -Raamatustakin -- niin! itse Jeesuksen Kristuksen himmeästä -elämäkerrastakin... - -Pyhän vihan hän sieltä kaikkialta oli sisäänsä imenyt, pyhän, -sammumattoman vihan, joka sisälsi et ainoastaan vanhan lahoneen -rikkirepimistä, vaan myös uuden lujan rakentamista, rakentamista -jollei muuten, niin unelmissa... - -Mutta ennenkaikkea hän sellaisen pyhän vihan oli tajunnut omassa -itsessään, omassa vuosivuodelta vapautuvassa järjessään, omassa -taikauskon kuonasta puhdistuvassa hengessään, ympäristön ilmiöitä -rehellisesti hapuilevassa omassatunnossaan... - -Sillä radalla hänen siis oli pysyminen, sillä se oli samaa kuin -oleminen uskollinen omalle itselleen, jumalalleen... - -Kotona ei kukaan herännyt, kun papinpoika hiljalleen ajoi pihaan. -Panu vain heilautti häntäänsä, kävi nuolasemassa kädelle ja sukelsi -heti kopperoonsa. - --- -- -- - -Päivän valjettua, kun rovastinperhe parhaikaa istui kahvipöydässä, -kuului aisakellon helinää, ja pihaan ajaa karahutti keskimmäinen -sisar Miili, jota näkyi tuovan sama kievarinpoika, joka edellisenä -iltana oli nähty kyyditsevän vierasta neitiä kylään. - --- No voi hyvänen sentään että piti käydä niin hassusti, -- läähätti -Miili Frommerus riisuen turkkejaan pappilan salissa, posket matkasta -tulipunaisina, -- kun olisin saanut matkatoverin kaupungista ihan -tänne asti, vaan kun kerkesi lähteä päivää ennen. Olen häntä ajellut -takaa kuin sutta... - --- Niin, se uusi diakonissaneiti, joka kuuluu tulleen eilenillalla, --- sanoi ruustinna puuhaten kuumaa kahvia tyttärelleen. - --- Eikö mamma häntä vielä ole nähnyt? kysyi Miili. -- Etkö sinäkään, -Reino, vielä ole tavannut? - --- Mistä kummasta juuri minun olisi pitänyt hänet tavata? sanoi veli -ylenkatseellisesti. - --- Se on sievänpuoleinen tyttö! selitti Miili. -- Minä siihen -tutustuin pari viikkoa sitten, mutta en kuolemaksenikaan silloin -arvannut että sekin matkustaisi Kurjalaan. Saat varoa, Reino, ettet -häneen vain pikiinny! toimitti sisar veljelleen. -- Se on ihan nuori, -tuskin yli 20! - --- Sinun pitäisi, Miili, tietää ettei tapani ole pikiintyä jokaiseen -maantie-enkeliin, kaikista vähimmin diakonissoihin! vastasi veli -ankarasti, miltei vihaisesti. - --- Mistä diakonissasta te puhutte? kysyi rovastivanhus, joka kuuli -huonosti. - --- Paula Winterbergistä! Kas kuinka pappakin... on utelias! - --- Vähät kai minä, -- naurahti rovasti synkästi. -- Minä vain virkani -puolesta... - --- Kauvanko se täällä viipyy? tiedusti ruustinna. - --- Kuukauden. Se on tänne lähetetty järjestämään jotakin -kristillissiveellistä säästökassaa kansalle, -- tiesi tytär. - --- Jasso kristillissiveellistä säästökassaa, -- sanoi rovasti, -- -sehän on hyvä asia. - --- Erinomainen asia, ivasi Reino Frommerus. -- No jo sitä josjotain -keksitäänkin kansa paran istuttamiseksi kirkon jalkapuussa... -kristillissiveellisiä säästökassoja -- hyi! - --- Ids int för pappas skull! hillitsi ruustinna. - --- Niin, en minä niin tarkkaan muista, oliko se juuri sillä -nimellä, vaan jotakin sentapaista se on, -- sanoi Miili sisar vähän -nolostuneena että veli isketteli hänen selityksiinsä. - -Enempää ei vieraasti neidistä sen päivän osalle puheltu. - -Mutta seuraavan päivän iltana näki Reino Frommerus siskonsa Miilin -pappilan Pollella tuovan sitä vierasta neitiä kartanoon. - --- Reino! muuta, kultapoika, parempi takki päällesi! huusi ruustinna -salin ovelta, kiiruhtaen vastaan etehiseen. - -Mutta kultapoika ei muuttanut. Häntä hermostutti että tehtiin juttu -joutavista. Parahiksi, jos olisi painautunut metsän peittoon poroansa -kuulostamaan, sääkin kun jo näkyi seijastuvan. Vaan poistuminen olisi -näyttänyt pakoonmenolta. - -Hänen oli pakko astua saliin, ja Miili sisko hänet esitteli: - --- Neiti Winterberg! - --- Veljeni... - -Seurasi kotvan äänettömyys. Reino ei pyrkinyt ensimmäisenä -pakinoihin, istahtihan vain pieksunvarsiaan oikoen keinutuoliin ja -alkoi keinahdella antaen toisten pitää seuraa nuorelle neidille sekä -vastaanottaen äidiltään nuhtelevan katseen, koska ei ollut vaihtanut -sarkaista, kulunutta porotakkiaan. Kun Miili sisko hetkenpäästä meni -käyttämään vierasta neitiä omassa vinttikamarissaan, ja ruustinna -sillä-aikaa nakkasi pojalleen kysymyksen mitä tämä nyt muka piti -tuosta "uudesta tähdestä", niin sinkahutti nuori maisteri taaskin -hyvin hylkäävästi: - --- Tuommoiseen maitonaamaan minä nyt en kuuna-päivänä voisi mielistyä! - -Eikä hän vielä sittenkään kun illan kuluessa olivat jonkun sanan -vaihtaneet, voinut tunnustaa että vieras neiti häneen olisi tehnyt -erikoista vaikutusta. Jostakin syystä oli tuntunut epämieluisaltakin -joka kerta kun tuo neiti häntä oli nimittänyt "herra Frommerukseksi." -Tosin hän hänet nähtyään oli senverran aristunut ettei ollutkaan -paiskannut kysymystä "onko neiti oikeauskoinen?" mikä hänellä jo oli -ollut kielellä ennen saliin astumistaan. - -Mutta paria päivää myöhemmin, kun Reino Frommerus ihanan iltaruskon -hohteessa kiidätti peurallansa pitkin järven heläjäviä hankia, ei hän -enää saattanut olla muistamatta että kylässä asui nuori neito, joka -oli näyttänyt terveeltä ja elämänhaluiselta, vaikka kuuluikin noihin -epäilyttäviin "kristillissiveellisiin." Sen neidon kirkkaat silmät ja -lapsellisen puhdas katse olivat jollakin tavoin piirtäytyneet hänen -mieleensä... - -"On sentään sääli että niin sievä ja puhdas tyttö jääpi virkaherrain -huvittelun esineeksi!" arvosteli hän itsekseen. Hän oli jo ehtinyt -kuulla kaikenmoisista kohteliaisuuksista, joita neiti Winterbergiä -kohtaan oli osoittanut vuoroin metsäherra, vuoroin vanha maanmittari, -vuoroin juoppo kunnankirjuri, vieläpä pappi Möhkönenkin. Se sellainen -erikoinen huomaavaisuus, vaikka kantoikin viattomuuden leimaa, -sisälsi Reino Frommeruksen mielestä jotakin iljettävää, jotakin -epäoikeutettua. - -"Ja inhoittavaa se todella onkin, kun sitä rehellisesti tutkii; -se on sitä seuraelämämme salaista masturbatsioonia!" varmisteli -hän järjessään. "Nuo maalaisavioherrat, joilla ei ole riittävästi -henkisiä, yliarkipäiväisiä harrastuksia, eivät saa tarpeekseen -omista vaimoistaan, ja sentähden vain he pyrkivät kädenkosketuksiin -ja silmäinpyyntiin ja avuntarjouksiin, kun eteen sattuu tuoreita -naisia, jotka sivistysasteeltaan suinkin voidaan heidän ilmapiiriinsä -lukea. Kaiken ilmenevän ystävällisyyden takana piilee jonkunlainen -rikosromantillinen haave." - -Mitä jos hän, naimaton Reino Frommerus, tällä kertaa astahtaisi -väliin ja tekisi lopun tuosta maalaisavioherrain kaunistellusta -itsesaastutuksesta, repisi heidän ennakolta-suunnitteleman -huviohjelmansa säpäleiksi? - -_Hän_ sen voi, jos tahtoo! Hänessä piilee siveellinen suuttumus -kaikkea väärinkäytöstä vastaan ihmisten kesken, koskekoon se sitten -uskontoa, politiikkaa tai seuratapoja... - -Näin hän uhmasi vapaassa nuorenmiehen mielessään, joka ei mitään -pelkää. Ja siihen uhmaan hän ryhtyi. - -Oli päätetty toimeenpanna varhainen hankiaisretki neiti Winterbergin -kunniaksi. - -Reino Frommerus nousi ylös kello 5, valjasti pikaisesti poronsa -ja ajoi täysissä tamineissa kylää kohti. Hän helisti porokellolla -hereille neiti Winterbergin ja sai tämän ensimmäisenä kelkkaansa -ennenkuin kylän herrat ehtivät kokoontumispaikkaan toisine poroineen. -Huimaa vauhtia lennätti papinpoika alas järven hangelle. Häntä -huvitti hilpeästi että kylänherrat ajoivat ja hiihtivät hänen -kintereillään väijyen pienintäkin tilaisuutta olemaan kohteliaita. -Aamu oli huhtikuun ihanin. Koko taivas loisti sineä ja avaruutta, -ilma läpikuulsi kuin kristalli ja valkoiset lakeudet välkkyilivät -ihmeellisessä lumi raikkaudessa. Keväthangen ja havukorven tuoksu -levisi kuin jumalainen henki yli Kurjalan järvimaisemain. - --- Ensi kertaa siis porolla? - --- Ensi kertaa! - --- Miltäs tuntuu? - --- Oikein hauskalta! - --- Eihän vain palele? - --- Minulla on lämmin! - --- Pidelkää minusta kiinni ettette putoa... Näin he keskustelivat. Ja -sitten, seurasta eristyen, myös näin: - --- Onko neiti Winterberg uskovainen? - --- Mitä te tarkoitatte? - --- Että uskotteko niinkuin kirkko uskottaa? - --- Kuinkas sitten? - --- Tai niikuin koulussa uskotettiin? - --- Kuinkas muuten? - --- Mutta onhan ylempääkin uskoa? - --- Minä en tunne... - --- Sietäisi tutustua. Uskaltaisitteko tutustua, jos lainaisin pari -kirjaa? - --- Uskallan tietystikin. Luen hirveän mielelläni. Koulutyttönä -himoitsin kaikkia kirjoja... - --- Hauska kuulla! Kaiken tutkimishalu on ihmisen paras ominaisuus! - --- Niin. Minua niin poltteli etten saanut jatkaa ylioppilaaksi asti... - --- Mutta kuinka ihmeessä teistä sitten on tullut dia...? - --- Voi älkää puhuko. Mamma-vainajan mieliksi tulin vastaanottaneeksi -tämän toimen. - -Neiti Winterbergin valkoisen otsan ylitse näytti liukuvan pilvenvarjo. - --- Anteeksi, -- sanoi kavaljeeri ääntään hiljentäen. -- En tiennyt -että äitinne jo on kuollut. - --- Kuollut -- pari kuukautta takaisinpäin... - --- Elääkö isä? - --- Kuollut -- jo monta vuotta ennen... - -He vaikenivat. Poro laukkasi hilpeästi, hanki huokui kevättä, -kevättä, luonnon lumo tempasi nuoret mielet väkisinkin mukaansa. -Kaukana järven seljällä juosta vilisti kettu... - -Huviretkeilijät nousivat komealle harjulle, keittivät kahvinsa -kuusenjuurella, juoksivat leskeä pitkin hankea, jolloin Reino -Frommerus yhä esiintyi voitonsaajana, sekä läksivät paluuretkelle -ennenkuin päivänpaiste kerkesi pehmittää lumen kohvettuneen pinnan. - --- Ettekö tule sisään --? - --- En nyt... - --- On täällä käynyt muitakin herroja. - --- Sen kyllä uskon... - -Rovastinpoika palasi kotipappilaan, jonka räystäät taas alkoivat -tippua vettä. Mutta kun ilta viileni ja liedot tähdet syttyivät, -ajatteli hän: "Kevätkö vai mikä vaikuttanee, mutta outo raskaus ja -levottomuus on asettunut sieluuni tästä aamusta alkaen." - -Seuraavan päivän iltana nähtiin maisteri Frommerus jälleen peurallaan -kyyditsemässä neiti Winterbergiä poispäin kylältä. He istuivat -rinnakkain pienessä reslassa, johon ainoastaan hyvä sopu pani -mahtumaan vierekkäin. Matka kävi kaukaiseen järvensaareen, jossa -asui nuori kruununtorpparin perhe. Mökinväki, joka oli Reino herran -talonpoikaisystäviä, piti harvinaisia vieraitaan niin _hyvin_ kuin -suinkin kykeni. Juotiin kolmet kupit kahvia ja tarjottiin viiliä, -ainoata herrain herkkua, mitä talonpoikakin joskus voi tarjota. - --- Joko tämä ryökkynä on oikein maisterin morsian? kysyä tokasi -valkotukkainen mökinmies päreitä kiskoen rahilla. - --- No se se vasta on pöljä tuo meijän Jussi! huudahti -näppärännäköinen torpanemäntä nuhtelevasti. - -Mutta sekä neiti Winterberg että herra Frommerus olivat punastuneet -kuin koululaiset. Varsinkin neiti Winterberg oli suuttuneen näköinen, -heilautti ylpeästi kaunista palmikkoansa, puristi punaiset huulensa -yhteen ja sirkeät silmät terästyneinä lausui: - --- Saattaa sitä olla ihmisten seurassa muutenkin kuin -- sillälailla! - --- Saattaapa hyvinkin, -- myönsi emäntä. -- Voi hyvä-jumala kuinka -minä tästä vieraasta ryökkynästä tykkään! - -Ja torpan nuori emäntä pyrki halailemaan solevaa neiti Winterbergiä, -ja kaihonkyyneleet kiilsivät hänen silmissään. - -Hän oli Jussinsa kanssa naimisissa, mutta kerran oli hän ollut -pappilassa piikatyttönä ja haaveillut silloin mahdotonta haavetta... -Se oli ollut siihen aikaan, jolloin Aatami herra tuli ylioppilaaksi... - -Reino Frommerus seisoi halailevan torpanemännän vieressä ajatellen: -"Paula Winterberg ei ole huono ihminen. Hänestä pidetään..." - --- Ei, ei, hyvä emäntä, -- kielsi hyvästeltäessä neiti Winterberg, -- -me emme saa jäädä teidän kamariinne yöksi, minulla on aamulla hyvin -tärkeä vastaanotto. -- -- - -Kevätmyrsky raivosi järvellä, pian oli sydänyö. Tuuli puski niin -voimakkaasti että peura toisinaan näytti hoipertelevan. - --- Painakaa päänne minun selkäni suojaan! pyysi kavaljeeri. - --- Kiitos, niin täytyy tehdä... - -Maisteri Frommeruksesta tuntui jollakin tavoin hyvälle että -rekitoveri nojautui hänen sarkapalttoista selkäänsä vasten etsien -kuin lintunen suojaa hirmuiselta tuulelta. Ja taidokkaasti -ohjatessaan peuraansa pitkin pilkkopimeätä järvenselkää ympärillään -luonnon elementtien humina, tunsi hän povessaan miehen väkevämmyyttä -naisen suhteen ja -- sekin tuntui hänestä nyt viehättävältä. Sitten -hänelle yhtäkkiä kauniina, sadunomaisena romaanina vilahti kuva, -kuinka hän tässä nuoren immen kera aivan kahdenkesken pimeässä -huhtikuunyössä kiitää, kiitää vasten kevätmyrskyä. "Aivan varmaan -neiti Winterbergkin samoin tuntee!" päätteli hän. Ja hän riemuitsi -salaa: "Meitä ei myrsky häiritse, meitä ei pimeys peljätä -- me -siis jollakin tavoin jo luotamme toinen toiseemme -- oi! onhan se -suurenmoista... se että kaksi ihmistä myrskyssä näin turvautuu -toisiinsa!" - -Juhlallisen kolkko oli yö. - --- Kas niin, äänsi nuori mies -- tuossa häämöittää pitäjämme kirkko. -Kuulkaa kuinka kummallisesti satavuotiset kuuset ja petäjät sille -veisaavat... - --- Minua vistottaa! virkkoi neiti Winterberg nostaen pientä päätään. - --- Älkää nousko. Kuuletteko, kuinka paholainen ryskää... tuolla -tornissa? - --- Voi älkää pelotelko. Se vie unen... - --- Mitä joutavia. Mutta, onko neiti tehnyt havainnon, kuinka juuri -uskovaiset enin pelkäävät kirkkoa? Vaikka he sitä väittävät itsensä -Isän Jumalan huoneeksi, niin eivätpä uskaltaisi tämmöisenä yönä, -kun tuuli ulvoo tapulissa, viittä minuuttia istua yksiksensä noilla -kiviportailla. Eivätpä uskaltaisi! Siitä sen näkee että he pitävät -jumalaansa heikkona suojelijana ja uskovat enemmän -- paholaista. - --- On siinä vähän perää, -- myönsi neiti Winterberg. -- Miksi -minuakin niin kammottanee tässä kirkon kohdalla... - --- Mennäänkös istumaan tuonne kirkonportaille? - --- Ei ei! mennään kotiin nyt! - --- Mutta minun niin tekisi mieleni tämmöisenä huhtikuun synkkänä yönä -istua teidän kanssanne Kurjalan kirkon kiviportailla ja keskustella -vapaasti Jumalasta ja kaikesta... - --- Ei, ei, ajetaan eteenpäin... - --- Juokse siis porosein. Neiti Talvivuori suvaitsee peljätä Kurjalan -puustatehtyä epäjumalaa... - --- Te olette niin mukava puheissanne! - --- Millainen? - --- Niin suora ja samalla runollinen! - --- Hoo! Onko se pahakin vika? - --- Ei suinkaan... - -Ja niin he saapuivat kotiin tältä saariretkeltänsä. - -Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, haettiin neiti Winterberg -jälleen pääpappilaan. Miili sisar hänet nouti veljensä porolla. -Satoi kamalasti vettä ja tuiskusi myös räntää. Neiti Winterberg jäi -yöksikin pappilaan. - -Reino Frommerus, ulkonaisesti sangen reipas, oli sisimmässään -kuitenkin surkeasti onneton. "Mikä piru minua vaivaa?" kyseli hän -itse itseltään. "Mitä se minuun missään suhteessa kuuluu että joku -neiti Winterberg nukkuu siskoni kanssa viereisessä huoneessa?..." - -Aamu valkeni täynnä kevätsumua. "Sumua ja sulaa lunta -- surua -ja suloista unta!" saneli papinpoika mielessään ja kyyditsi -takaisin asuntoonsa sen, jota leikillä oli ruvennut nimittelemään -"porotytökseen." Kyydistä palattuaan ja päästettyään poronsa metsään, -hän puoliääneensä virkkoi: "Jumala varjelkoon meitä kaikkia huhtikuun -hullutuksilta!" - -Pappilan räystäistä vuoti vesi virtanaan; kinosten sulahduksia kuului -nyt sekä idästä että lännestä. Mutta hymyilevää aurinkoa ei näkynyt. -Kaikki oli paksun auteren peitossa. - -Reino Frommerus koetti ryhtyä järkevään työhön, mutta ei siitä nyt -tolkkua tullut. Ilma leyhyi kummallisen kuumana, talvivaatteet -tuntuivat raskailta... Kun ei muuhun kyennyt, tempasi paperiarkin ja -alkoi kirjoittaa: - - - - -Huhtikuun hullu puro. - - -Mitä se auttaa että nämät rivit kirjoitan? Mailma jää niille kylmäksi -eikä tilani vähääkään parane, jos joku ne lukee. Minä kerron teille -nuoresta miehestä, joka oli väsynyt rakastamaan ja kuitenkin janosi -rakkautta. - -Hän palasi tytön tyköä, josta hän ei tiennyt, saattoiko häntä -rakastaa vai eikö. - -"Kuinka voisin minä häntä rakastaa, kun järkeni sanoo etten voi mennä -hänen kanssaan naimisiin? En koskaan, en koskaan naimisiin hänen -kanssaan? Mutta minun kipein elämäntuskani on juuri -- naimisiin -pääseminen. - -"Siiskö en häntä todella rakastakkaan? - -"Ei niinkään. Tässä ei ole kysymys tavallisesta rakkaudesta -- tässä -on kysymys orvon miehen sydämmen itkusta. Mitä se itkee? Omaa -epäilystään, omaa päättämättömyyttään, omaa rikkikulunutta elämäänsä, -jota ei usko kenenkään voivan enää korjata. - -"Tuo viaton, nuori, kokematon tyttö -- mitäpä hän ymmärtäisi -haavoittunutta ritaria, paljon kärsinyttä ja sentähden kovettunutta -miestä? Ei maksa vaivaa sille tytölle semmoisesta edes mainita. - -"Mitä hän tytöstä sitten tahtoo? - -"Niin, Jumalan nimessä, mitä tahtoo sitten tuo nuorimies tuosta -tytöstä, jos ei uskalla hänen kanssaan naimisiin eikä tahdo sitä edes -esittää? - -"Huhtikuussa räystäät tippuvat vettä ja lumi sulaa, ilma on paksussa -sumussa ja kevätpurot laaksoissa puhkeilevat porisemaan. Hirveä -alakuloisuus tunkeutuu sieluun, kipeä kouristus repii sydäntä. -Mitä etsii ihminen? Mitä kaipaan _minä?_ Mitä huutaa vereni, mitä -himoitsee tyytymätön henkeni? - -"-- Tyttöä, kuitenkin tuota tyttöä! Tässä on selittämätön ristiriita -ja minä tulen hulluksi, jos ei pian mikään minua pelasta... - -"Viekää, viekää lauhat kevättuulet minut pois tästä paikasta, minä -olen myrkytetty ja kuolen, jollette minua vie... - -"Hirmuista ettei kukaan minua auta! Hirmuista..." - -Kolme päivää myöhemmin Reino Frommerus yöntullen taas kirjoitti -päiväkirjaansa: - - 'Kurjala, 21 p. huhtikuuta (10 astetta lämpöä varjossa)... - - Nämät ovat lemmenkärsimysten ja mustasukkaisuuden hirveitä - öitä ja päiviä. Kaikenmoinen tyyni ajatteleminen on katkennut - kevätpurojen porskeiden syöstessä esiin. Niin suuri on - onnettomuuden tunne ettei enää löydy sanoja selitykseksi. Tuskan - ja kateuden raivossa hiivin tänä yönä asianomaiseen paikkaan - ja panen sen talon kynnykselle -- -- -- Ja nyt odottelen - vain, milloin se räjähtää! Tänä yönä, kun _hän_ tulee kotiin - niiltä teiltä, joille hänet on houkutellut pitäjän joutavin - naisvillitsijä, tänä yönä sen räjähtää täytyy! Itse räjähdän - mukana, se on totta se, -- mutta totuuden tähden pitää olla - valmis vaikka kuolemaan... - - En koskaan uskonut olisi että kevät omassa kotiseudussani minulle - valmistaa näin kauhean kidutuksen. Tuntuu kuin en jaksaisi elää - kymmentä minuuttia eteenpäin... Elämäni ratas on pyörähtänyt - helvetin kuiluun. - - Vai vieläkö kaikki voisi valjeta?' - -Reino Frommerus ei kestänyt omaa toimeenpanemaansa räjähdystä, -joka todella syntyi hänen lähettämänsä myrskyisen varoituskirjeen -vaikutuksesta, vaan läksi pakoon. - -Raskas karhukivääri seljässä, laukku kupeilla, pitkät sukset olalla -samosi hän kohti tuntemattomia lännen vaaroja, jotka sinersivät -kaukana keväisen taivaan rannalla. Ei millekkään mailmantaipalelle -lähtiessä hänen sisäinen ihmisensä ollut tuntunut kolkommalle kuin -tälle vapaehtoiselle retkelle työntyessä. Häntä oli kotipappilassaan -pidetty kerrassaan houkkana että hän pahimman kelirikon aikana -painautui peninkulmaisille taipalille näille salomaille, missä ei -tähän aikaan juuri ketään liikkunut. Mutta hänen oli sisällinen -pakko etsiä nimenomaan tällaisia rasittavimpia retkiä, rääkätä -itseänsä ruumiinväsymyksellä vieläpä nälällä -- pakottaaksensa -itsensä unhoittamaan jotakin. "Olen hävittänyt viimeisenkin -tilaisuuden saamasta itselleni viimeistä elämänystävää", vaikeroitsi -hän sielussaan, kulkien kuni salamurhaaja eteenpäin, sillä hänen -povellaan poltteli kirje -- naisen kirje, jota ei uskaltanut -toistamiseen läpilukea. - -Pitkiä, kuumia päiviä, pitkiä hämäriä öitä hän siten samoili -syrjäisiä sydänmaita, vaelsi kymmeniä neljänneksiä korvessa, -nukkuen hätäisesti yönsä kosteissa talonpoikaiskammioissa, syöden -surkeita aterioita piilopirttien siivottomilta pöydiltä, eksyen -toisinaan poluilta, istahtaen toisinaan kaskikannolle luullen siihen -paikkaan nääntyvänsä sekä ruumiin että sielun puolesta, joskus -hiihtäen ja kaahlaten virstottain vesipäällisiä jäitä, joskus -ylipyrkiessään pudota porskahtaen tulvillaan pauhaaviin puroihin, -kastuen likomärjäksi... mutta kaikissa näissä seikkailuissaan hän -lakkaamatta, lakkaamatta hautoi yhtä ainokaista ajatusta: mitä hänen -nyt oli tehtävä? mihin miehen nyt oli ryhdyttävä? - -Ja ennen kaikkea: mikä piru häntä vaivasi että hän niin herkästi tänä -keväänä -- vuosien yksinäisyysharjoitusten jälkeen -- oli jälleen -ruvennut panemaan arvoa omille suhteilleen johonkin naiseen?... - -Hän lähetti eräästä mökistä kirkkomiesten matkassa kirjelipun -siskolleen pappilaan: - - 'Sano neiti Winterbergille että minä rakastan totuutta enemmän - kuin muodin vaatimuksia ja että sentähden tein minkä tein. - Hänen parastaan tarkoitin, hänen tähtensä panin alttiiksi - ystävyysvälit. Tein sen pyhästä vihasta! Nyt harhailen kuin Kain - korvessa enkä tiedä, kestänenkö kaikkia seurauksia. Terveisiä - -- -- --' - -Kun tämä kirjelippu rutistuneena ja kastuneena saapui kirkonkylään, -herätti se säikähdystä Miili neidissä, ja papintytär lennätti sen -heti neiti Winterbergille. - --- Hyvä jumala, huudahti silloin tämä, -- nyt on hullusti! Ja minä -kauhea ihminen olen veljesi tuollaiseen sieluntilaan saattanut? Mutta -minä lennätän heti lohdutuskirjeen... - --- Et voi kirjoittaa. Ei kukaan tiedä missä hän harhailee... - -Neiti Winterberg ei yökausiin nukkunut ja tuli lopulta vuoteenomaksi -levottomuudesta. Jotakin kauheata oli hänelle tässä Kurjalan -kevätilmassa? Aivankuin uhkaisi jotakin vielä hirveämpää tapahtua? - --- -- Mutta kelirikko muuttui päivä-päivältä pahemmaksi. Kevään -tulosta juopunut korpi lauenneine latuineen, katkenneine polkuineen, -puhkovine puroineen, järveilevine soineen, syvine, reikiytyvine -lampineen nousi valtavasti yksinäistä taivaltajaa vastaan, ahdistaen -häntä joka askeleella. Lopuksi se häneltä tykkänään salpasi kulun. -Viikon hän vaelsi -- sitten oli pakko kääntyä takaisin. - -Löytämättä, ampumatta jäi se karhu, jota hän muka oli lähtenyt -metsästämään... - -Kirkkaana kevätaamuna, kun kuolonkorinassaan henkäilevä talvi -oli ponnistanut vielä viimeiset voimansa saadakseen pakkasen -pohjolassa soimaan, saapui Reino Frommerus hiihtäen pitkin Kurjalan -monisokkeloisen järven siintäviä selkiä kotirantansa jyrkälle -törmälle -- juuri samana hetkenä kun hänen permainen peuransa kiipesi -ylös vastapäistä rinnettä kadoten kauvas kesäisille laitumilleen ja -luoden viimeisen kaihoisan katseen pappilanpuoleisille tanterille, -joilta lumet jo olivat sulaneet laveisiin pälviin. - -Keväinen puro notkossa, jonka läpi hän kotikartanoon nousi, -porskui suoruskeata, jääkylmää vettä. Ja kun hän oli kohonnut -pälvenä-paistavalle vaaralle, ja näki leivon kimpoilevan korkealla -sinisessä ilmassa pappilan tuulimyllyn yllä, silloin hänkin vihdoin -tunsi kevään raikkautta rinnassansa ja astui rohkaistuneena pappilan -pihaan... - --- Tervetuloa. Paula Winterberg on sinun tähtesi yökaudet itkenyt, -hän on sinua tiedustellut joka päivä! - --- Vai niin. Mitä se merkitsee? - -Mutta sitä ei sisar voinut tietää... - -Veli, syötyään ja levättyään, alkoi syvämietteisennäköisenä -korjata porotamineita talteen. Hän vei helisevät valjaat ullakolle -huolellisesti laatikkoon pantuina sekä kirjoitti kanteen: "Tässä -lepäävät elämäni ihanimman talven rakkaimmat muistot." Kaihoten hän -myös erosi pulkastaan, jonka oli raahannut vajan ylisille: "Pulkkani, -pulkkani, saanenko enää koskaan sylissäsi keinua lumiaalloilla -revontulten hohteessa?"... "Ja sinä porotyttöni, minne sinäkin -kaikkosit, erämaisen eloni kevätmyrskyinen unelma?" lisäsi hän -ajatuksissaan. "Täytyykö minun sinutkin haudata, kun kesä vihdoinkin -Kurjalaan koittaa?" - --- -- -- - -Jumalankiitos. Jumalankiitos! Jumalankiitos! kaikki paha siis oli -poispyyhkäisty. Kaikki sumujoukko kirkastettu! Kaikki taas sovittu... - -Kuni kamalaa unennäköä kaikki vain ollut olikin! - -Ja nuoret läksivät viimeiselle rekiretkelle -- Koskenhoville -- -tälläkertaa hevosella, pappilan Pollella. - --- Paula!... - --- Reino!... - --- Ethän ole enää vihainen? - --- En -- jumalavarjelkoon. Ethän sinäkään? - --- En -- jumalankiitos... - --- Oi kuinka nyt tuntuu hyvälle... myrskyn mentyä... - --- Niin minustakin... - --- Me Frommerukset olemme kaikki samallaisia -- siinä asiassa. Se on -sukuvika -- sukuansio... - --- Taitaa olla... - --- Sinun silmäsi ovat hyvin kauniit, Paula! - --- Mitäpä niistä. Pääasia että viha nyt on poissa... - --- Ajatteles jos jää pettäisi hevosen? salmessa käy salainen virta. - --- Minä en pelkää sinun kanssasi! - --- Enkä minä sinun... - -He saapuivat Koskenhoville ja herättivät ihmetystä herraskartanon -vanhassa parissa. Sitten he läksivät maisemata katselemaan -juoksennellen pitkin kosken rantoja ja ihastellen keväisiä ryöppyjä, -joutsenrintaisia pauhanteita Ärjän putouksessa. Ikuinen pyhä pauhu -soi heidän korvissaan; kallio, jolla he seisoivat, tuntui tärisevän -veden voimasta. - --- Kuulkaa herra Fro... anteeksi, kuule Reino: hovinrouva tuolla -koivikossa huutaa meille jotakin ja huitoo käsillään. - --- Mitähän se meidän perässämme niin loukkoo ja meitä urkkii? -Kuunnellaan... - -He erkanivat kosken kaltaalta ja erottivat kimakan äänen: - --- Neiti Winterberg! Neiti Winterberg! Nostakaa hameenne korkeammalle! - -Reino Frommerus purskahti nauruun. - --- Kyllä kuullaan, -- huusi hän vastaan. - --- Vielä korkeammalle! hoilasi taas hovinrouvan intohimoinen ääni. -- -Vielä! Vielä! Neiti Winterberg --! Neiti Winterberg --! - --- Se on totisesti tullut hulluksi meidän tähtemme, -- virkahti -maisteri Frommerus naistoverilleen. -- Se on itse entinen -ylioppilashenttu eikä voi vanhoilla päivilläänkään tyynesti -sietää että joku nuorimies seurustelee muiden naisten kanssa kuin -hänen. Näes, minä olen Lilli rouvan suosikki niinkauvan kun pysyn -poikamiesten kirjoissa... - --- Paras siis pysyä naimattomana, Reino! virkkoi neito, ja he -läksivät toiseen suuntaan... - -Kevätyö haaleasti hämärsi, kun nuoret hevosta juoksuttaen ajelivat -takaisin yli mustenemistaan mustenevien jäiden. - --- Etkö jää yöksi taloon? - --- En tälläkertaa... - -Ja he ajoivat vielä neljänneksen verran pappilasta kylälle. - --- Sinä siis tulet aamulla? - --- Tulen varmasti! sanoi nuorimies neitoa syvästi silmiin katsoen ja -lujasti puristaen tämän pienoista, lämpöistä kättä. - -Ja hän ajoi takaisin pappilaan pitkin maantien lievettä, jossa vielä -hohti lumensiekaleita, vaikka keskusta pitkin pituuttaan olikin sula. -Suuret suoviemärit ourusivat täynnänsä mustaa vettä. Metsä vienosti -suhisi ikäänkuin kaukaisten urkujen soitto... - -Ja elämä oli hänestä kuin satua, jommoista hän ei koskaan ennen ollut -kuullut. - -Sinä yönä Reino Frommerus ei nukkunut. Hänen sielunsa oli vallannut -kummallinen, hirveä, hätäinen ajatusten taistelu ja tulva. Koko -ennen-eletty lemmenelämä solisi hänen sydämmensä lävitse, ja -vuosikausien tunnekokemukset vivahtelivat nyt silmänräpäyksissä... -Kaikki hänen ihanteensa naisesta ja vaatimuksensa -elämän-sulostuttajasta toisella vaakalaudalla, kaikki hänen koetut -pettymyksensä, kärsimyksensä ja ihanne-tummumuksensa -- kiikkuivat -toisella vaakalaudatta. Eikä hän tietänyt miten punnita... - -Mikä oli hänelle tämä viimeinen ilmestys, Paula Winterberg? Mitä hän -hänestä saisi, jos...? - -Suuri Jumala! Saattoiko siis vielä rakastua johonkin muuhun naiseen --- senjälkeen kun elämä oli ryöstänyt sen ainoan, jota janoova -mies oli vaatinut vaimokseen? Ja saattoiko tämä olla oikea -- edes -lähinnäoikea? - -Aivan toisellainenhan oli tämä Paula kuin se yksi. -elinkaudeksi-haudattu haave... Se -- iäksi saastutettu pyhyys... - -Kuinka voin minä uskaltaa elämän vaarallisimman harppauksen? Jos -sitten kadun?... Jos joudun onnettomaan avioliittoon, kuten suurin -osa kärsivää ihmiskuntaa?... - -Mutta hänhän -- on nuori! Hänhän -- on terve tyttö! Hänhän -- on -hyvännäköinen! Ja minä -- pidän hänestä... - -Hänet voi ehkä kehittää juuri siksi hyväksi, jota minä kaipaan --? - -Ihmiskohtaloiden tuntematon johtaja! Missä sinä olet, kaitselmus? Nyt -nyt sinua tarvitseisin, nyt tahtoisin neuvoasi kuulla. Tässä asiassa --- tässä asiassa vain? - -Mutta? -- eihän tarvitse itseänsä elinajaksi sitoa, jos... Ei mitään -ikuisen valan vannomisia! Sehän olisi väärin... Sehän on aina väärin! -Ja jos lähtee väärää suuntaa, niin voihan ajoissa katkaista. Miksei -voi, kun järkevästi tahtoo? Heti katkaista -- ennenkuin on myöhä? - -Mutta -- mistä tämä tulinen, kiire? Miksi juuri huomenna kysyä? -Vasta tänä iltana sinuiksi tultu ja nyt jo --? Sehän on naurettavaa -huimapäisyyttä. Huimapäisyyttä! Niin. Tuo toinen sitä ei edes -aavista... - -Ja hän heittelehti vuoteessaan kurjana onnettomana, hikoillen -suuressa tuskassa. - -"Mutta? -- minussa on kevätmyrskyn luonto. Se tulla kohahtaa -odottamattomana päivänä -- tekee puhdasta jälkeä. Metsän se -puhtaaksi puistelee, kaikki lahot se kumoon kaataa. Jäät se särkee --- longottaa... Avovettä! Avovettä!... Niin. Minussa on kevätvirran -ryöppy. Sillä on ryskävä kiire, sen täytyy päästä läpi siitä mikä -lähinnä eteen sattuu. Se ei silmänräpäystäkään odota, kun se kerran -on lumista sulanut, kaikista hajallaan-lirisevistä purosuonista -yhteen pusertunut. Ei -- ei se odota! Se syöksee yli kaiken. - -"Väkevä, ruskea kevätvirta! Minun punainen, kärsivä vereni! Minun -huikaiseva puhtauden-janoni autiossa erämaassa. Minun nuoruuteni!... - -"Siis tulkoon mikä tulee. Siis ryöpytköön kevätpauanne yli kaiken! Ja -leimahtakoon elämän salaperäinen salama!... Minä päätän sen siis. -Minä ratkaisen sen siis... Huomenna -- tai ei koskaan!" - --- -- -- - -Reino Frommerus heräsi lintujen liverrykseen. - -Hän nousi kalpeana vuoteeltaan. Huuhtoi ruumiinsa raittiilla vedellä, -vaihtoi puhtaat alusvaatteet sekä pukeutui vaaleaan kesäpukuun --- siihen, johon pukeuneena oli edellisenä keväänä niin syvästi -yksinäisyyttään surren ulkomailla matkustellut. Ja hän löysi pöydältä -ylioppilaslakkinsa, jonka äiti armas näkyi pesseen. - -"Alppila?" vilahti hänen mielessään. Mutta hän oli nyt Kurjalassa... - -Vapunpäivän pyhänhiljainen aamu auersi hänen ympärillään. Oli -sunnuntai. Vaarat peninkulmien laajalti siinsivät avaruudessa. Maat -olivat miltei sulat... - -Rovasti näkyi tekevän lähtöä kirkkoon. Karhuntaljainen kirkkoreki -seisoi viimeistä talvikäyttöään odottaen kanslian edustalla. -Isäntärenki Risto piteli hevosta. - --- Saako tulla mukaan? - -Isä katsahti hiukan kummastellen poikaansa, joka siinä seisoi pitkänä -ja solakkana, poromiehestä äkkiä hienoksi herraksi valautuneena. - --- Tule vaan... - -Vanha tapa oli ettei rovasti pappilanpihasta pyhäaamuisin -kirkkoon-lähtiessä pitänyt sopivana liikoja puhua. Vasta toisen -alamäen keskikohdalle jouduttua oli ikäänkuin lupa vaihtaa pari -juhlallista maallista lausetta isäntärengin kanssa. - --- Kuinkahan me nyt pääsemme reellä? - --- Eiköhän tuota hiljalleen... - --- Tällä viikolla saisi Risto laittaa kärrykojeet kuntoon. - --- Joo! myönsi Risto. -- Kyllä minä laitan. Jo minulla ne turunkeisit -onkin voideltuina... - -Molemmat vaikenivat. Reino Frommerus istui ääntäpäästämättä -hopeahapsisen isänsä rinnalla. Hänen sielussaan vallitsi myös -maalais-pyhäaamun kalpea hartaus, aivankuin hänkin olisi -valmistautunut saarnaan... - --- Et kai sinä kirkkoon asti? - --- En... - -Pojan kävi sydämmellinen sääli ettei voinut seurata omaa isäänsä -sinne, mitä tämä piti elämän pyhimpänä paikkana, elävän Jumalan -huoneena ja ainoana pätevänä Jumalan-palveluslaitoksena. Hän katsoa -tuijotti syviin maantienojiin, joissa juoksuvesi yön aikana oli -noussut yli äyräiden. Pari kuhertelevaa, metsäkanaa lentää suhahti -kiireesti yli tien... - --- Nyt minä teistä eroon... - -Papinpoika hyppäsi alas reestä ja poikkesi syrjätielle. - -"Minun tieni viepi toiseen taloon, siellä on, jota ra..." - -Neiti Winterberg oli vahtinut ystävänsä tuloa ikkunasta. Ovi hiljaa -aukeni tulijan edessä. - --- Tervetuloa! Minullekko sinä tämän ruusun? Ai kuinka kaunis... - --- Olethan yksin? - --- Olen, olen! Käy nyt tänne perälle... Heidän molempien silmissä oli -kevätveden viileätä välkettä. - -Ja samana päivänä, sillä-aikaa kun Kurjalan kaikki herrasväet ja -sivistyneeseen luokkaan pyrkivät kyläläiset vanhan paikallisasetuksen -mukaan kokoontuivat rovastin pappilaan juhlallisille -vappupäivällisille, juuri samaan aikaan rohkaisi Reino Frommerus -sydämmensä ja kysyi Paula Winterbergiltä sitä yhtä elämän tärkeätä, -ankaraa asiaa... Ja kun he sitten illan tullen olivat pakotetut -menemään maalaisrouvien ja virkamiesten juoruvalmiiseen seuraan, -ei kukaan sentään vielä osannut aavistaakkaan että kihlaus heidän -keskensä jo oli sanoilla päätetty ja että Reino Frommerus niiden -sanojen jälkeen oli painanut elämänsä ensimmäisen, ujostelevan, -värisevän lemmensuudelman porotyttönsä nuorille huulille. Ei -kukaan sitä ollut osannut aavistaa -- ehkä siitäkin syystä -että Reino Frommerus tänä salakihlauspäivänään syrjäisistä oli -näyttänyt äärettömän onnettomalta. Sillä totta se olikin että hän -sanomattomasti kärsi tästä onnensa aamuruskon kajastuksesta... Kärsi -ehkä sentähden että tuona läpivalvottuna yönä oli suitsuttanut -salaisen uhrin kaikille entisille jumalilleen ja tunsi nyt astumansa -askeleen mitä vakavimman vastuunalaisuuden -- niinkuin voi tuntea -vain mies, joka kihloihin mennessään lähenee jo kolmeakymmentä -ikävuotta. - -Olihan arpa heitetty koko elämästä! Kaikki leikki oli siis jätettävä -syrjään nyt... - - - - -9. - - -Uuden elämänvaiheen ihmeellinen kevätrusko oli alkanut valaista -kahden nuoren ihmisen sieluja korvessa. Niin ihmeellinen se oli -etteivät he millään sanoilla sitä muille olisi voineet selittää. -Hienosti väräjävin soiton sävelin sellaisia sydänten värituntuja -ehkä aavistuttaa voisi syrjäisille... Haalea, puolivaloisa pohjolan -kevät-yö, jossa valvova korva maanalaisten vetten solinassa erottaa -lintujen ja metsän eläinten monilaatuisia merkinanto-ääniä, sellainen -kevät-yö luonnossa ehkä osaltaan voisi antaa hämärän aavistelman -siitä, mitä tunteenvivahduksia kahden toinen-toiselleen lupautuneen -nuoren ihmisen sydämmissä viriää ja väreilee. Heille, lempensä -löytäneille, on olemassa ainoastaan toinen-toisensa ja mitään muuta -ei heille olemassa olekkaan -- ei maassa, ei taivaassa, ei koko -maailman avaruuksissa... He kulkevat kuni heilimöivän ruisvainion -sametinpehmoista piennarta, heidän pyhittynyt henkensä liitelee -ikäänkuin ihmeellisissä satulinnoissa, joissa hyvät haltijattaret -heitä palvelevat suloisimpia taikajuomiansa tarjoten... He juovat -sitä sadun vienoa simaa ja he juopuvat siitä... ja he tietävät -itsekkin että tämä on jumalallista huumausta, joka elämässä sallitaan -ainoastaan yhden kerran, yhden kerran -- ja he tuntevat riemullista -kiitollisuutta kaiken jakajaa kohtaan että heillä, juuri heillä nyt -on ja olla täytyy käsissään tuo elämän ihmeellinen taitekohta -- -avioliiton mahdollisuus. - -Mutta tämän huumaavan sulon ohella huokuu heidän sieluistaan myös -kärsimyksen lievä poltto, hempeä huoli ja yhä kasvava onnen kaiho, ja -utelias pelko ja jännitys sekä kummallinen ahdistava vaatimus -- ja -se johtuu kai siitä etteivät he, kaksi vapaata ihmislasta, kuitenkaan -uskalla täysin vapaasti paradiisistansa nauttia, vaan he pysähtyvät -miettimään ikivanhaa lastentarinaa kielletyn puun hedelmästä, -kavalasta käärmeestä. Jumalasta ja välkkyvämiekkaisesta enkelistä, -joka muka seisoo ja vahtii heidänkin paradiisinsa portilla. Ja -sarja vaikeita, arkaluontoisia kysymyksiä tulvahtaa silloin kahden -lempiväisen eteen ja ne kiskovat heidät aika-ajottain pois satujen -taikalinnoista, ne pakottavat vakavasti ajattelemaan ympäristöä ja -mailmaa, jossa hekin elävät, pakottavat punnitsemaan haaveitansa -todellisuuden virallisessa vaakakonttoorissa, jossa jo näkyy muitakin -ihmisiä kuin he, kuuluu muitakin ääniä kuin heidän yksilölliset -kuiskauksensa lemmenyössä. Sillä heidänkin on pakko tuntea olevansa -enemmässä tai vähemmässä määrin ajan ja yhteiskunnan lapsia. - -Paula Winterberg ja Reino Frommerus, jotka salakihlauspäivänänsä -kumpikin itseksensä hämmästyivät että nyt todella olivat päättäneet -mennä naimisiin ja tämän päätöksensä outouden yllättäminä melkein -vapisivat uhkarohkeuttansa, tottuivat heti toisen päivän valjettua -ajatukseensa että kihlautuminen ei ollut unta, vaan että se oli tosi -ja että lemmen nautinto myös oli tosi -- eivätkä he sitä montakaan -päivää saattaneet pitää salassa muilta. - -He eivät _tahtoneet_ pitää salassa kihlaustansa, sillä -elämänmuutoksen ihmeriemu täytti heidän kummankin rintansa ja -vastoin kaikkia keskinäisiä aikomuksia he nyt, lempensä kevätruskon -leijuttamina, halusivat kertoa muillekkin, sukulaisille, tuttaville, -nuoruuden tovereille ja ystäville -- vieläpä vihamiehillekkin että -he nyt -- Paula Winterberg ja Reino Frommerus -- olivat laskeneet -ankkurinsa samaan tyyneen satamaan ja aikoivat yhdessä nousta maihin. -Tämä yhteistuuma oli siksi valtava ilon ilmiö ja nuorten omasta -mielestä siksi merkillinen että siitä ansaitsi antaa koko mailman -tietää... Koko mailman, jota nyt näytti valaisevan yhtä kaunis -kultarusko kuin heitäkin, yksilöitä! - -Heidän kevät-lempensä oli puhdas. Puhtautta saivat he tuntea -suudelmainsa salaisuutta nauttiessaan. Tämä puhtaus se oli heille -kummallenkin äärettömän tärkeä asia -- sellainen puhtaus, jota ei -mikään entisyyden likainen muisto varjollaan himmentänyt. Ei mitään -häpeämistä heillä ollut toinen-toisensa edessä. - --- Voi kuinka minä sinusta pidän juuri senkin tähden, Reino, ettet -sinä koskaan niinkuin monet muut... - --- Sinä sen siis ymmärrät Paula... minun ihannetaisteluni merkityksen? - --- Minä luulen sen ymmärtäväni, Reino! - --- Vaikka et mitään ole kokenut, Paula... vaikka ei itselläsi ole -ollut mitään sukuvietin vaivoja... eikä liene vieläkään? - --- Vaikka! Mutta minusta tuntuu ja se on aivan varma että jos sinä -et olisi puhtaana säilynyt, niin minulla täytyisi olla kummallisia -kärsimyksiä näin sinun sylissäsi istuessani ja näin sinun kasvojasi -suudellessani. Näin -- kas näin. Nyt minä tunnen rajatonta vapautta -ja jonkunlaista pyhää tunnetta että sinä olet sellainen... - --- Vielä enemmän saat tuntea sitten kun naimisiin mennään. Sinulle -minä olenkin itseäni säästänyt läpi myrskyjen ja hirveiden -ponnistusten. Sinulle, Paula kulta, jonka kohtalo nyt minulle -vaimoksi antaa! - --- Mutta sinä, Reino, olisit tahtonut -- sen toisen? - --- Niin... mutta nyt _sinä_ minut siitä kärsimyksestä kokonaan -vapautat! - --- Mutta kuinka osaan minä olla hänen arvoisensa? - --- Ei sinun tarvitse olla kuin oman itsesi arvoinen! - --- Voi voi kuinka minä voisin tulla sinulle oikein sopivaksi? Sinä -olet niin kovin kehittynyt. Sinun pitää opettaa minut itsellesi -mieluiseksi! - --- Oma kulta, miten sinä puhut? Kyllä minä... sinut opetan. Mutta -sepä se juuri onkin pelottavinta avioliittoon mentäessä että toinen -tahtoo liiaksi opettaa toista. - --- Et sinä liikaa voi opettaa. Minä niin haluan sinulta oppia... - --- Tyttö, tyttö! Sinä luotat minuun niin kauniisti. Mutta -ajatteleppas, jos käytän pakotusta --? - --- Saat sinä käyttää pakotustakin, jos se vain on hyväksi... - --- Hyväksi meille molemmille... - --- Niin, niin, sinä ymmärrät sen paremmin... Mutta luetaan nyt taas -sitä kirjaa... - -Ja he rupesivat yhdessä lukemaan jotakin syvähenkistä teosta, jota -Reino Frommerus oli vuosikausia matkassansa tallettanut, mutta eivät -he nyt kyenneet kohdistamaan huomiotansa muuhun kuin sellaiseen, mikä -jollakin tavoin valaisi heidän omia suhteitaan. - -Joskus he painautuivat metsän viheriäiseen siimekseen istahtaen -lampipuron solinaa kuuntelemaan sammalmättäälle. Ja jokainen paikka, -jossa he kävivät, ikäänkuin jäi heille pyhäksi... - -He eivät enää päivääkään viihtyneet yksikseen, vaan sielujen -vetovoima pakotti heidät kiiruhtamaan toistensa luo heti kun -arkitöiltään joutivat. - -Joka kerta he erotessaan toisistaan päättyvät seuraavana iltana -olla järkevämpiä valvomisen suhteen mennäksensä ajoissa nukkumaan, -mutta kun seuraava ilta-armas koitti, kas: eivät sitä hennoneetkaan, -vaan taas valvoivat sivu puolen yön. Ja heillä tuntui olevan -loppumattomasti toinen toiselleen sanottavaa, selitettävää, -uskottavaa, annettavaa, vaikka joku syrjäinen ei varmaankaan olisi -huomannut heidän muuta tekevän kuin tuntikausia istuskelevan -tyhjäntoimituksessa. Heille se ei ollut tyhjäntoimitusta, se oli -samaa kuin luonnossa lintujen etsintäviserrys ennen pesimistä... - -Niin syvälle oli elämän yhteiskaiho heihin syöpynyt että he erillään -ollessaankin saattoivat toisensa nähdä, joskus sekoittaen mielikuvat -ja todellisuuden yhteen. - --- Kuinka ihmeellistä, Reino, viime yönä senjälkeen kun sinä olit -sanonut hyvästit ja minä olin mennyt sänkyyn, minä sinut yhä näin -- -täällä luonani. Sinä seisoit tuossa oviverhojen välissä ja katselit -minuun niin hellästi, kun minä makasin. Minua hiukan kiusasi se kun -väsyksissäni olin heittäytynyt ilman yöpukua vuoteeseen: että sinä -näet minun paljaat käsivarteni. Minä nousin naurussasuin ylös ja -muutin rauhallisesti ylleni yöpaidan ettet sinä suinkaan näkisi niitä -minun paljaita käsivarsiani. Ja sitten sinä tulit istumaan minun -vuoteeni jalkopäähän ja minä näin sinut avoimin silmin. Ja minun oli -niin hyvä olla, kun sinä siinä istuit, ja niin turvallista. Ja sinä -katsoit, katsoit minuun siihen asti kunnes nukahdin... Mutta vasta -tänä aamuna noustuani minä tajusin että sinä olitkin mennyt pois jo -ennen kuin minä riisuuduin. - --- On se ihmeellistä! sanoi sulhanen. -- Niin minäkin sinun silmäsi -näen ja äänesi kuulen siellä pappilan vanhallapuolella nukkuessani. -Vaikka vasta viikkokausi on oltu kihloissa? Ja vaikka ei vielä olla -naimisissakaan... - --- Kuule Reino, miten sinä olet ajatellut että milloin me menemme -naimisiin? Puolenko vuoden päästä vai vuodenko? Jotkut ovat kaksikin -vuotta... - --- Niin pian kuin mahdollista! sanoi sulhanen. - --- Miksikä niin pian? kummasteli morsian. - --- Siksi, kultaseni, että kihloissa kauvan kituminen on luonnotonta. -Se on ihan inhoittavaa ja epäterveellistä. Annas kun selitän. - --- -- -- -- -- -- -- - --- Rakas Reino, kyllä minä suostun, -- sanoi morsian. -- Mutta -- oma -koti? - --- Oma koti rakentuu juuri siitä että kaksi ihmistä menee naimisiin. -Ja on minulla sen verran rahoja että yhteen päästään. Leipätoimi myös -häkeissä... Ja vaikka ei olisikaan... - --- Oi kuinka se sentään on mukava että saapi heittää tämän ilkeän -ammatin ja pääsee naimisiin. Minä tyydyn vaikka kuinka pieneen -kotiin, kunhan se vain on oma... - --- Kunpa tyytyisit! - --- Kuulehhan: minkälaiset huonekalut me ostamme? - --- Tyttö kulta! Puhutaan ensin pääasiat selviksi... - -No puhutaan!... - --- Pelkääkö minun pikkukultani hirveästi ihmisten juoruja? - --- Reino --! Eihän sinulla vain ole mielessä...? Kuule: sen minä -sinulle sanon etten ikipäivinä suostu siihen... semmoiseen... -ennenkuin olemme vihityt. - --- Tyynny, tyynny, kyyhkyseni! Enhän minä mitään ole väittänyt... -Mutta pitäisihän sinun tietää mielipiteeni. Vai etkö vielä ole -käsittänyt, mistä päin tuuli käy? - --- Sinä tahdot -- -- --? - --- Minä tosiaankin tahtoisin sinun kanssasi mennä naimisiin ilman -pappeja ja pippejä ja sen seitsemiä seremonioja, sillä minusta -avioliitto on kahden ihmisen kahdenkeskinen asia, johon ei -tarvitseisi pyytää pyhitystä syrjäisiltä ja varsinkaan sekoittaa -siihen uskonvaloja. - --- Mutta onhan siinä vanhassa menotavassa kaunistakin. Minä olen -nähnyt... - --- Niin, kyllä siinä onkin kaunista se että Jumalaa rukoillaan -onnellistuttamaan kahden ihmisen yhteiselämää, mutta se ei suinkaan -ole kaunista että siinäkin asiassa muka tarvitaan oikeauskoisuuden -välittäjä ja että pappi, syrjäinen sielu, saapi lukea kaikenlaisia -järjettömyyksiä "kolmiyhteisestä Jumalasta" ja muuta lorua -rakastavaisten korvat täyteen, ennenkuin ihmiset uskovat että nämät -ovat pätevästi naimisissa. - --- Mutta häät, rakas Reino? Häät --? - --- Joutavia, Paula. Tarkoitat valkoisia morsiuspukuja ja muuta -sellaista kahinaa. Ei nyt puhuta pikkuseikoista. Niin, tyttö. -Minä tosiaankin tahtoisin mennä sinun kanssasi aivan vapaasti -avioliittoon, ilman papin armokirjoja. _Minä_ olen sillä -kehityskannalla. Jos se on yli-ihmistä, niin olkoon. Sillä jos -rakkauden huumeessa antaisin vihkiä itseni papin edessä, niin -se varmasti minua perästäpäin kirveleisi että olisin suostunut -semmoiseen, mitä en hyväksy. Se minua hävettäisi -- ei ihmisten -edessä, vaan itseni edessä, niin, vieläpä Jumala-etsimiseni -edessä. Ja sehän on kaikista tärkein kalleus elämässä. Ja vielä -minä siitäkin syystä tahtoisin mennä vapaaseen avioliittoon sinun -kanssasi, että menettelylläni -- minäkin osaltani -- järkyttäisin -tämän maan pinttyneitä ennakkoluuloja, noita ahdasmielisiä, -tekopyhiä näkökantoja. Suomi on niin surkeasti jäljessä kaikista -Euroopan sivistyskansoista! Tarvittaisiin tienraivaajia -avioliitto-asioissakin... - --- Voi voi, mitä me nyt tehdään? huudahti morsian. -- Kyllä minä -niissä uskonnon asioissa olen ihan sinun puolellasi. Mutta minä -tahtoisin papillavihityttämistä vain sen vuoksi että saisi olla -rauhassa ihmisten pistopuheilta... ettei kenelläkään olisi oikeutta -meitä osotella sormella... ymmärräthän sinä, rakas --? - --- Ymmärrän, oma kulta, ymmärrän varsin hyvin. Ja voin aavistaa... -Mutta sen minä sanon että jos joku sinua uskaltaisi häpäistä -minun vaimonani, niin minäkin häpäiseisin hänet, en sietäisi... -tottatosiaan -- minä vaikka tappaisin sellaisen viheliäisen olennon! - --- Herranenaika kuinka sinä olet kiivas, Reino! - --- Niin, minussa nousee se pyhä viha aina kun ajattelenkaan -niinnimitettyjen oikeauskoisten katsantokantoja! Ihan minä kiristän -hampaitani ja puristelen nyrkkejäni, kun kuvittelenkaan ihmisten -vääriä tuomioita... - --- Älä ole vihainen. Minä suutelen sinun vihasi pois. Noin -- noin -- -poikakulta -- nyt jatketaan tyynesti. - --- Niin! Mitäs minä aijoinkaan vielä sanoa. Niin tässä huumautuu -ettei tahdo järki juosta. Kuinka kummanlailla näkyy voivankin -toiseen mielistyä niin ettei tunne muuta kuin pelkkää suloa, vaikka -toiselta hampaat suusta imisi... Onkohan se aivan äärimmäistä -epänormaalisuutta vai terveen rakkauden esimakua? - --- Muistatko, eilen söimme pappilassa samalla lusikallakin... - --- Niin, niin. No nyt jatketaan virallista neuvottelua. Kuule -Paula: Suomen suuriruhtinaallinen laki on hyvin ankara niille, -jotka eivät tottele autuaaksitekevää kirkkoa. Ainakin sen nojalla -voidaan kaksi vapaassa avioliitossa olevaa miten tahansa häpäistä -ja heiltä monellaisia etuoikeuksia kieltää. Avioliiton siveelliseen -oikeutukseen nähden on se siis sangen väärä ja hävytön laki. Ne, -jotka tahtovat "lailliseen", mutta epäkirkolliseen avioliittoon, -voivat siihen päästä ainoastaan rikoslain jotakin pykälää -tarkoitukseensa sovelluttamalla. Siis, jos "lain" turvaa etsimme, -mutta pappia vältellä tahdomme, niin se tie on meillekkin avoinna. -Mutta _minä_ en tahdo mennä sitäkään tietä. Ja sinä vielä vähemmin. -Minä omasta puolestani olisin valmis menemään jyrkintä ihannepolkua --- siis ilman minkäänmoisia muotoja ja kaavoja yhteiskunnan edessä --- se on jokaisen puhdasmielisen edistysintoilijan tie -- mutta -minun täytyy ottaa laskuun sinunkin asemasi, Paula, ja ennenkaikkea -pohjoismaisen naisen kypsyysaste. Sinä et uskalla tehdä huiminta -hyppäystä minun kanssani. No, et tarvitsekkaan. Olkaamme varovaisia. -Ja sentähden meidän täytyy koettaa antaa avioliitollemme yhteiskunnan -edessä sellainen muoto, joka sinulle osaksikaan takaa tuon -"kunnian", mitä naiset tarvitsevat, ja joka samalla ei loukkaa minun -uskonnollista vapauspyrkimystäni. Sellainen muoto on niinsanottu -siviliavioliitto, jossa vihkiminen toimitetaan ilman uskonnollisia -menoja lakivirkamiesten edessä. Mutta ei siihenkään pääse Suomessa. - --- Pääseekös ulkomailla? - --- Pääsee! - --- Sen muodon me valitsemme, Reino! huudahti morsian iloisesti. -- -Siviliavioliittoon minä suostun koko sydämmestäni. Me matkustamme -Ruotsiin? Niinhän, poikakulta? Ai kuinka hauskaa! - --- Tai Tanskaan tai Saksaan tai Englantiin, Ranskaan... tai minne -tahansa, missä vapaamielisyydellä on jotakin jalansijaa, -- lisäsi -sulhanen. -- Ajatteles mikä häpeäpilkku Suomen sivistyksessä että -vielä 20:nnella vuosisadalla täytyy turvautua vieraiden kansojen -lakeihin saadaksensa jonkunlaisenkaan valtakirjan naimisiinsa. -Suomi ja Venäjä ovat ainoat valtiot Europassa, joissa mustatakkiset -pakoittavat ihmiset tanssimaan oman paimensoittonsa mukaan. Ja kaikki -nöyrästi taipuvat, nekin jotka mielessään kapinoivat... antavat -kuin lampaat ajaa itsensä samaan karsinaan kerittäviksi, korvista -leikattaviksi... -- -- -- Minusta se tosiaan on hirveän raukkamaista -ja kurjaa! puheli sulhanen ääneensä ajatellen ja intoillen. -- -Vapaamieliset ihmiset, jotka väittävät että he järjessään ja -omassatunnossaan eivät hyväksy kirkollista vihkimäkaavaa, suostuvat -kuitenkin tuon kaavan allekirjoittamaan ummessasilmin... kun papat ja -mammat, tantit ja rakkaat tädit niin tahtovat ja kun se nyt kerran -on niin "yleinen tapa." Eikä heillä ole puolustuksekseen muuta -sanottavaa kuin että täytyyhän muka lakia totella niin kauvan kunnes -se "laillisella tavalla" muutetaan. Muotimailman matelijat! Jos -jokainen lain pyhää korjausta jäisi odottamaan, niin ei tässä maassa -kuuna kullan valkeana lakia muutettaisi. Ei! Kaikki ihanteellinen -vapaustaistelu on vallankumouksellista... - --- Enkä minä ymmärrä -- jatkoi hän yhä -- kuinka ne saattavatkin -vasten omaatuntoansa suostua! Aivan samoin kuin se, joka vasten -vakaumustansa ei voi jättää itseään vihkimättä kirkollisesti, aivan -samoin siveellinen pakko pitäisi näkyä niissäkin, jotka eivät -hyväksy kirkollista naittamisjärjestelmää. Vaikka se miltä näyttäisi -toisista... - --- Niin, niin, poikakulta, -- saneli neiti Winterberg kietoen -käsivartensa lujasti sulhasensa kaulaan -- me siis menemme vaikka -läpi seinän siviliavioliittoon ulkomailla -- se olkoon lujasti -päätetty asia! - --- Tyttö, tyttö! On onni ettei sinulla satu olemaan holhoojia tässä -mailmassa. Jos vanhempasi vielä eläisivät: aivan varmasti tästä -nousisi kamala piiritys ja pommitus heidän puoleltaan ja ristiriita -sinun sielussasi ennenkuin minä sinut saisin "läpi seinän." - --- Onhan se mahdollista... Mutta entäs sinun sukulaisesi Reino? -ajatteles -- rovastin poika? - --- Ja 300-vuotisen pappisheimon rintaperillinen! Ne nyt ovat minun -asioitani, kyllä minä ne lupaan hoitaa... Puhutaan nyt eteenpäin. -Ihmisillä tässä maassa on siviliavioliitosta tykkänään hullunkurinen -käsitys. Ne harvat, jotka siitä ovat kuulleet, luulevat että se on -semmoinen kevyt lemmenliitto, jota ei tarvitse muka pitää pyhänä... -että sopii muka erota milloin tahansa... että se kaikki muka on -vain koetteeksi. Ne eivät käsitä että avioliitto, olkoon sillä -yhteiskunnan edessä mikä muoto tahansa tai ei muotoa ollenkaan, on -aina samalla tavalla sitova ja samalla tavalla vapaa. Siinä ei voi -ratkaista mikään muu kuin kahden ihmisen keskinäinen suhde. Tietysti -joku hengellisesti-ylpeä voi väittää että siviliavioliitto on onneton -ja kirkollinen muka onnellinen, mutta kokemus näyttää ettei papin -kaunis siunaus vähääkään estä avioliitto-helvettiä, kun se kerran -on tullakseen, ja luulisinpä minä puolestani että epäkirkolliset -avioliitot yleensä ovat onnellisempia, sillä edellyttäväthän ne -jotain mielipiteiden ja elämänkatsantojen tarkistelua kahden -yhteenpyrkivän välillä. - --- Voi voi, rakas Reino, kunpa meistäkin tulisi oikein, oikein -onnellinen pari! - --- Lapsi kulta... sanoi sulhanen silitellen morsiamensa pehmeitä -hiuksia. -- Suokoon sallimus. Se riippuu kai tahdonvoimasta, -jota kannamme sisässämme. Minä en ole minkään satumaisen onnen -uneksija -- en enää olla saa -- kysymys on vain toistensa -osittaisesta auttamisesta, ymmärtämisestä elämän taistelussa. -Meidän on nyt jotenkin helppo olla... Mutta muista, Paula, että -jos meistä vuosien-pitkään tulee onnettomat, niin syy ei ole -- -siviliavioliitossa. - --- Sen ymmärrän. -- Kuule Reino! - --- No mitä? - --- Sinä luulet että minä muka olen hyvin taikauskoinen... että minä -niissä uskonasioissa vain sinun tähtesi... Ehei, en minä sinuun olisi -suostunutkaan, jos olisin sinun mielipiteitäsi kammonut. - --- Ihanko tosiaan? - --- Ihan. Kuulehhan: siitä on jo pari vuotta aikaa, kun minussa alkoi -muutos tapahtua. Olin jossakin näinikään yksikseni maaseudulla. -Eräänä syysiltana kävelin edestakaisin kamarissani ja haudoin -jotakin, mitä lienen hautonutkaan päässäni. Ja yhtäkkiä minulle -silloin kuin salama taivaasta tulla tupsahti se vakaumus ettei -helvettiä olekkaan. Ajatteles: vaikka en kenenkään kanssa ollut -puhellut... - --- Se oli paljon se -- tyttölapsen yksinjärkeilyksi. - --- Minun äitini oli uskovainen. Mutta ei hän milloinkaan minulle -tyrkyttänyt omaa oppiansa. Antoi täyden vapauden esimerkiksi -teatterissakäyntiin kouluaikana. Mutta minä en käynyt... en tiedä -mistä syystä en käynyt. - --- Ehkä sinä pidit semmoista syntinä niinkuin minäkin? Siihen -henkeenhän kaikki olemme kasvatetut kodissa ja koulussa. - --- Jos lienen pitänyt... - --- Ja varmaan sinä myös pidit sopimattomana kävellä jollakin -määrätyllä kadulla, jolla opettaja oli kieltänyt poikia ja tyttöjä -yhtaikaa kävelemästä! - --- Mistä kummasta sinä arvaatkin? - --- Siitä että itse olin samallainen. Minä olin sitäpaitsi ujo. -Tottapuhuen pelkäsin ja punastuin tyttöjä, vaikka olin heistä utelias -ja kauheasti ikävöin. - --- Minä en poikia pelännyt! Tappelinkin niiden kanssa. Mutta minäpä -olin ollutkin aliluokat yhteiskoulussa. - --- Sinä onnellinen! - --- Mutta tokko sinulla, Reino, oli sellaista hurskasta tapaa kuin -minulla että iltaisin, ennen maatapanoa, piti mukamas lukea raamattua? - --- Daavidin psalmejako? - --- Juuri niin! - --- Niitähän minäkin seuloin kuin pakana, vieläpä alleviivailinkin. -Olin ankarasti uskonnollinen. Tietääpäs sen: papinpoika! Mutta ei -siinä mitään naurettavaa ollut. Se lukeminen on erinomainen tapa, -jota sietäisi vieläkin noudattaa. - --- Se jollakin tavoin varjeli... Niinhän? - --- Niin... ja ylensi mieltä, vaikka tuskin ymmärsi yhtään sanaa. - --- -- -- - -Näin he vaihtelivat ajatuksiaan ja muistelmiaan. Ja joka kerta kun -Reino Frommerus valoisassa toukokuun yössä hiipi armaansa luota -takaisin pappilanvaaralle kuullen molemminpuolin maantietä vetten -solinan mustamutaisissa ojissa ja salapuroissa sekä teirien, -metsojen, metsäkanojen, yöpöllöjen, laulurastaiden, tilttakerttujen -ja muiden lintujen satumaiset soidinkuhertelut notkoissa ja rämeillä, -hän ajatteli: "Hyvä Jumala -- se on siis toteutumassa. Elämäni -erämainen yksinäisyys on loppumassa! Eikä minun tarvitse edes uhrata -vapaita mielipiteitäni rakkauden takia." - -Pappilan vanhukset iloitsivat vilpittömästi poikansa kihloihin -joutumisesta: - --- Jumala teitä siunatkoon! - -Ruustinna se näin huudahti, mutta tietysti rovastikin samoin ajatteli -ujosti toivottaessaan onnea nuorille. - --- Minä luulen että sinä, Reino rakas, nyt muutut tasaisemmaksi... - --- Niin, äiti... - --- Tuonikäiset mekin papan kanssa olimme, kun naimisiin menimme! -muisteli ruustinna kyynelet silmissä. - --- Muistatkohan sinä oikein, mamma? epäili rovastivanhus tapansa -mukaan, hopeahelaista piippuansa poltellen ja lauhkeasti puhallellen -hyväntuoksuisia savuja, mutta ruustinna näytti lasteniällä helposti -toteen että rovasti oli ollut täsmälleen 30 ja hän itse 21, kun he -menivät kristilliseen avioliittoon -- aivan sama ikä kuin nuorten -välillä nyt. - --- Sepä on koko ihmeellinen sallimus, -- arveli silloin rovastivanhus. - --- Täti oli nuorena varmaan hyvin kaunis, koska vieläkin on noin? -kysyi tuleva miniä. - --- Kysyisit papalta! neuvoi ruustinna, pieni veitikka silmissään. - --- Setä hoi, minkä näköinen tyttö tuo täti oli nuorena? kysyikin -morsian. - --- D-jaa... no... arveli rovastivanhus naurahtaen, -- olihan se oikea -kaupungin mamsseli. - --- Niin, minulla ei ole koskaan ollut kunnia olla "fröökynä"! ehätti -ruustinna. Siihen aikaan puhuttiin vain mamsseleista. - --- Tämä meidän mamma se on ollutkin nuorena oikea mallimamsseli, --- sekaantui sulhanen Reino puheeseen. -- Hän, kuulehhan Paula, -rakasti hurjasti tansseja ja baaleja ja elegantteja, rusettikaulaisia -herroja, ja ratsasteli kuin kosakki kauniilla hevosilla, kunnes tuo -pappa veijari -- -- -- - --- Minäkö veijari...? pani pappisvanhus punehtuen hopeahapsisia -korvantauksiaan myöten. - -Kaikki nauroivat sydämmellisesti niin että kahvikupit helisivät. - --- Mutta kuinka ihmeessä sinä, mamma rukka, saatoit tanssia ja -ratsastella, kun siihen aikaan tietääkseni mamsseleilla oli -vannehame, se kamala krinoliini? - --- Ajoithan sinäkin kerran frakki-päällä porolla! -- letkautti -ruustinna pojalleen vastaukseksi. - --- Bravo, mamma! sanoi sulhanen. - --- -- -- - -Anna, rovastin vanhin tytär, oli myös saapunut kotona käymään. -Kevätillan hämyssä pappilan tyttökammiossa puristi hän kummankin -kihloihin joutuneen kättä ja tyrskähti katkeraan itkuun. - --- Ah, te sitä olette onnelliset! nyyhkytti hän kadehtivasti, -- -mutta mitäs minä... repale... jolla on... sellainen nahjus... - -Kaikki kiiruhtivat lohduttamaan salaiseen rakkauteensa hiutuvaa -vanhaapiikaa ja saivatkin hänet lopulta makeasti nauramaan -kiltille tupsutukkaiselle pyhäkoulumestarilleen, jota Anna neiti -säännöllisesti nimitti arvonimellä "se Janne raiska." - -Miili neiti, joka juuri oli kaupungin muotiompelijattarelta saanut -postissa valkoisen morsiuspukunsa -- hän näet oli kolmen vuoden -uskollisen kihloissa-olon jälkeen vihdoin saanut häänsä kesäksi -päätetyksi rakkaan farmaseuttinsa kanssa, josta oli tulemaisillaan -proviisori -- oli kovin tuskastunut jollakin tavoin epäonnistuneesta -hääleningistään sitä parhaillaan jäseniinsä kiskoessaan ja huudahti -verhojen takaa: - --- Sen minä sanon etten ikipäivinä toista kertaa mene naimisiin, -koska tämä leninkikin on näin hullu! - -Ja hän sekä itki että nauroi yhtaikaa. - --- Siinä nyt kuulet, Anna, kuinka kiusallista peliä on naimajuttu, -kun meidän mallirakastavainen Millikin kauppojaan katuu! laski -leikkiä velimies. - --- En minä kadu -- mutta tämä leninki. Niin hermostuttaa! vastasi -häitään-valmisteleva, polkien jalkaansa lattiaan. - --- Pakkokos on mennä mokomilla rimssuleningeillä naimisiin? ahdisti -veli. - --- Älä puhu mitään, pian sen tuon sinunkin Paulasi häähameissa -rimssut rutisee! - --- Vaan jos ei rutisekkaan?... - -Sulhanen ja morsian iskivät silmää ja painautuivat likitysten jotakin -toisilleen kuiskuttelemaan: - -"Sanotaanko tytöille?"... - -"Ei -- ei vielä --!" - --- -- -- - -He olivat taas kahden. - --- Paula! virkkoi Reino Frommerus tuskaisesti: -- Kurjalan maa -polttelee jalkaini alla. Täällä on kaikki liian tuttua... ja ilma -tuntuu niin ahtaalta... Etkö jo pian joudu? - --- Vaikka jo huomenna, poikakulta. Joko kapsäkkisi on valmis? vastasi -ja kysyi Paula Winterberg. - --- Ollut jo sullottuna siitä saakka, kun kihlauduimme... olen sitä -piiloitellut sänkyni alla. - --- Voi sinua! Mutta tokko kelirikolta pääsemme? - --- Maantiet ovat sulat kaupunkiin asti, Tunturikylän rinteissä vielä -vähän lunta, järvet panimoillaan ahtojäissä... - --- Jos koetettais lähteä jo huomeniltana. - --- Hurraa! siis huomenna... - -"Nytkö jo pois? nytkö jo pois?" ikäänkuin sorahteli korpipuro, kun -Reino Frommerus kotiinsa kulki. "Kansanvalistus? Kansanvalistus?" -ikäänkuin syyttäen läiskytti ensimmäinen kevätlaine kotilahden -jäänrepeämässä, kun sulhanen kävi ylipääsyä tutkimassa. Mutta pastori -Möhkösen rasvaiset kasvot tirkistelivät tyytyväisesti myhäillen läpi -kappalaisen asunnon akkunan maantielle, jolla ei enää poromiehiä -näkynyt. "Mene niin kauvas kuin pippuri kasvaa!" Pitäjän herrat -sähköttelivät toisilleen langattomalla sähköllä: - -"Kannattaako mennä saattamaan? Saattamaan? Toisen morsianta?" - --- Eipä kannata, ei kannata. Hällä on niin hiidesti mustasukkainen -sulhanen. Tammefaan. Hukkaan hyvät humalat!... - -Reino Frommerus ja Paula Winterberg pääsivät siis lähtemään -ainoastaan omaistensa saattamina Kurjajärven rantaan, jonka takaa -vasta oikea kesämaantie läksi vetämään mailmalle. - -Sydäntäliikuttavat olivat ne jäähyväiset pappilan vanhusten kanssa. -Rovasti ei liikoja sanoja lasketellut eikä hänen tapansa ollut -mielenliikutuksiaan kenellenkään näytellä, mutta hänen käytöksensä -vaikutti silti aina vakavasti. Vaan ruustinna ei helliä tunteitaan -hävennyt, hän itki ja syleili, kuiskutteli korvaan sen mitä sydän -kipeimmin tallensi: - --- Et, rakas lapsi, ole mitään puhunut suunnitelmistasi, mutta olkoot -ne mitkä tahansa, minä toivotan sinulle sydämmestäni onnea. Ja anna -nyt anteeksi... - --- Äiti! sanoi poika parahtavalla äänellä. -- Älä häpäise itseäsi. -Kenellä tässä lienee anteeksipyytämisiä -- ei minunkaan sydämmeni ole -kiveä. Mutta älkäämme olko niin juhlallisia, eihän tässä ole mitään -surun syytä... - --- Sinä katoat taas maailmalle enkä minä tiedä, saanko sinua enää -koskaan nähdä, -- vaikeroi ruustinna, -- me olemme molemmat jo niin -vanhoja papan kanssa... - --- Jumalantähden, äiti, älä puhu sillä tavalla... kyllä me vielä -tapaamme. - -Poikansa morsianta myös syleili ruustinna: - --- Paula! Älä koskaan jätä Reinoa! Ole hänelle hyvä -- muuta en osaa -sanoa... - --- No nyt täytyy joutua! kuului rovastin komentava ääni järven -rannasta, jossa venhe odotti sohjuisessa rantarailossa. - -Matkallelähtijät ja osa saattajista astuivat alas venheeseen, jolla -ensin mentiin jään reunaan, missä miesväki nousi jään päälle ja alkoi -jyrinällä vetää venhettä pitkin murtunutta jään pintaa. Morsian -istui keskellä venhettä miesten huimasti kiidättäessä venhettä -poikki järven. "Näin sitä morsianta viedään!" Seitsenkymmenvuotias -rovastivanhus juoksi siinä venheen vieressä yhtä ketterästi kuin -hänen poikansa. Järven toisella puolella kaikki taas hilpeätuulisina -hyppäsivät venheen sisään ja soutivat avovedessä rantaan. - -Törmällä seisoi takkukarvainen kyytihevonen kärryineen. - --- Anna nyt kuulua jotain hommistasi, -- sai rovasti Frommerus -sanotuksi puristaessaan poikansa kättä hyvästiksi. - --- Kyllä minä... sanoi sulhanen ja auttoi morsiamensa kärryihin. - -Lämpöistä tunnetta tunsi hän lapsuudenkotia kohtaan, mutta vielä -lämpöisempää sitä kohtaan, joka hänen rinnallaan istui. - -"Sillä miehen pitää eroaman isästänsä ja äidistänsä ja..." - -Ja niin kihlautuneet läksivät pois korvesta, jossa kevät vitkaan -edistyi. - - - - -10. - - -Oli ollut osaksi hurjaniloista, osaksi vakavastiharkitsevaa, osaksi -myös kärsivän-väräjävää kahden sielun vuoropuhelua koko se matka. -Oli ikäänkuin vielä kerran säpsähdetty molemmilta puolilta kysymään, -oliko suhde, tuo suuri aikomus, unta vai totta. Ja oli tultu uskoon -että sen täytyi olla totta ja ratkaisevaa... Kolme vuorokautta -kihloissaolijat täten olivat matkustaneet yhdessä pitkin autioita -maanteitä, joilla kärrynrattaat syvälle uppoilivat talviroudastaan -sulavaan maahan ja joiden varrella sijaitsevissa majataloissa -matkustaja aina löysi toivomisen varaa, mikä kuitenkin, heti kun oli -perille päästy, tyytyväisesti unhoitettiin. - -Sitten he päiväkauden levähdettyään tuon surunsuloisen maamatkansa -jälkeen olivat lähteneet jatkamaan kulkuansa junakyydillä. Ja nytpä -he parhaillaan lähestyivät sitä merenranta-kaupunkia, josta morsian -Paula Winterberg oli kotoisin. - -Oli helluntain aatto... - --- Vai nämät nyt ovat sinun lapsuutesi leikkitantereita, Paula? -virkkoi sulhanen ikäänkuin arastellen katsahtaen ulos vaununikkunasta. - --- Niin, niin, -- sanoi morsian iloisesti, -- näkisitpä vain kuinka -niityt kesällä ovat kauniit! Kuuletkos Reino? Pium, paum. Ne ovat -minun kotikaupunkini kirkonkellot, jotka siellä kumahtelevat -vastaamme... - --- Kirkonkellot? Huh. Raskaasti kuin hautajaisiin ne soittavat! -- -arvosteli sulhanen. - --- Mutta niinhän kirkonkellot aina soivat, ystävä hyvä! - --- Hermoihin koskevasti... - --- Kultaseni... - -Juna lähestyi jo jarruttaen asemasiltaa. - --- Mutta lupaathan, Paula ettemme täällä kauvan viivy? huolehti -sulhanen. - --- Lupaan, lupaan, -- sanoi morsian ja samalla hän jo reippaasti -hyppäsi ensimmäisenä alas pysähtyvästä vaunusta. - -Asemasilta kihisi täynnä väkeä. - --- Päivää! No päivää! -- Onnea! Ai onnea! Liuta morsiamen sisaria oli -äkkiä ympäröinyt kihlautuneen parin ja korjannut väkisten haltuunsa -heidän matkatavaransa. Ne olivat kaikki vanhempia kuin Paula -Winterberg, joku jo vanhanpiian rajoilla. Mutta kovasti ihastuneita -he kaikki näyttivät olevan nuorimman siskonsa ihmeellisestä -kihloihinjoutumisesta. - --- Sulhaseni! -- Sulhaseni! kuuli maisteri Frommerus itseään joka -suuntaan esiteltävän ja kaikki katsoivat häntä kuin ulkomaan eläintä. - -Heidät vietiin riemusaatossa morsiamen kotiin, tuohon omituiseen -kotiin, jossa ainoastaan naisväki isännöitsi. Sulhasmiestä kohdeltiin -kuin prinssiä, morsiamen sisaret häntä kilvan syöttivät ja juottivat. -Sulhasmies tunsikin itsensä erinomaisen tyytyväiseksi ja alkoi -ruokapöydässä laskea leikkiä. - --- Nuorimman siskon nähtävästi luullaan valinneen sulhasensa -kurjan-kurjasta kodista? sanoi hän vapaasti. - --- Ei, kyllä me tiedämme, kuinka Kurjalan pappilassa syödään, -- -vastasivat sisaret kuorossa. -- Paula on kaiken kertonut... - --- Ohoh. Vai kaiken, onkos hän kertonut senkin että me siellä joka -päivä söimme samalla lusikalla viiliä ja että...? - --- Hyi sinua, Reino, kun olet ilkeä! Jos vain kerrot lisää, niin -minä pinkasen pois tästä pöydästä! huudahti morsian tulipunaisena -poskiltaan. - --- Kas, kas meidän flikka-lasta, eipäs vielä ole kruuti loppunut! -huomautti joku sisarista, puhuen omaa kielimurrettaan. - --- Minä en totisesti kärsi että tuo Gunilla kuulee! - --- Hyvät ystävät, -- vuorousi sulhanen juhlallisesti puhumaan: -- -minulle on hyvin tärkeätä nähdä Paulaa omaistensa parissa juuri -semmoisena kuin hän on. Mutta tietysti emme kerrokkaan syrjäisille -tärkeitä keskinäisiä salaisuuksiamme. - -Hän vilkasi veitikkamaisesti morsiameensa. - --- Kertokaa nyt toki sentään meillekkin, milloin aijotte naimisiin? -uteli Agnes niminen sisar, jolla oli hyvin loistavat ja ystävälliset -silmät. - --- Milloinkako? Nythän me juuri _aijomme_... - --- Ei, mutta milloin aijotte viettää häänne? - --- Emme me häitä vietäkkään! - --- Ahaa, te olette niin uudenaikaista väkeä että vihitätte itsenne -kirkossa ja sitten -- päätäpahkaa ulkomaille? - --- Emme me vihitä itseämme... ei kirkossa eikä kotona! lausui -sulhanen lujasti. - -Sisarparvi kuuli oudon asian hämmästyneenä eikä aluksi tiennyt mitä -ajatella tai mitä sanoa. - --- Minäpä arvaan, -- äännähti vihdoin lähinnänuorin sisarista Laura: --- te menette vissiinkin semmoisiin naimisiin kuin oli kerran -meidän kaupungin sanomalehdessä: ettei tarvitse muuta kuin kaksi -kertaa peräkanaa sanoa "rakastan" -- niin sitten saapi olla? Kaikki -pöydässäolijat pyrskähtivät nauramaan, niin että Laura neiti lensi -poskiltaan punaiseksi kuin mansikka. - --- No jo se on tuo Laura-Maija koko...! Sehän oli vain kaikenlainen -Skottlannista, -- tiesi 10 kuukautta häntä vanhempi Tyyra sisar. - --- Eipähän ollut kuin Amerikan vitsi! intti Laila niminen sisar, -seuraava järjestyksessä viisautta ja vanhuutta kohti... - --- Austraalian villeistä se pätkä oli, te pirpanat! määräsi Gunilla, -sisarsarjan vanhin. - -Sisar Agnes yritti myös jotakin sanomaan, mutta toiset tukkivat -häneltä suun. - -Syntyi melkoinen hälinä siitä, kuka tyttäristä sen lehdessä olleen -pätkän oikein muisti. Joku juoksi kesken syöntiä etsimään numeroa -vanhojen sanomalehtien seasta, mutta kovaksi onneksi ei löytänyt. - --- Kaikesta päättäen se ei ollut tuiki tuhma juttu, -- julisti nyt -sulhanen Frommerus. -- Ja neiti Laura tässä osui jotenkin likelle -totuutta, mitä meihin Paulan kanssa koskee... - --- Reino hyvä! älä viitsi sanoa minun sisartani neidiksi! -- -keskeytti morsian. - --- Niin, jatkoi sulhanen kahvin lomasta, -- teistä sisarista se -tietysti on outoa ja kauheaa, mutta ihan todella me Paulan kanssa -olemme päättäneet mennä siviliavioliittoon. - --- Herrajesta! Siviliavioliittoon? - --- Niin! Nyt sen tiedätte. - --- -- -- -- -- -- -- - -Samana iltana auringon aletessa istuivat morsian ja sulhanen -pikkukaupungin kalmistossa nojautuneina toisiinsa kevätviileässä -värjöttelevän paljaan koivun alla. - --- Reino! kuiskasi Paula Winterberg. -- Sinä luulet että minun äitini -sen kieltäisi, jos eläisi. Mutta minusta tuntuu nyt tässä haudan -päällä aivankuin hän meidät ymmärtäisi, jos eläisi! Ainakin paremmin -kuin nuo... Agnes ja Gunilla... - --- Sitä ei voi tietää, -- sanoi sulhanen. -- Älkäämme palvelko -vainajia kuten mitkä kiinalaiset -- se vie vanhoillisuuteen. Sinä, -Paula, näyt olevan sukurakasta sukua -- kunhan vaan et antaisi -siskojesi itseäsi horjauttaa! - --- Minäkö? En ikinä... - -He läksivät pois haudalta. Mitäpä kuolema heille kuului?... Kevät-yön -hämärissä he sitten kauvan valvoivat hiljaisessa ullakkokamarissa, -jonne sulhasmiehelle oli yösija valmistettu morsiamen kodissa. - --- Huomenna menen papin pakeille, -- sanoi sulhanen: -- sinun -paperisi täytyy heti saada reilaan. - --- Joko omistasi kirjoitit kotiisi? kysyi morsian. - --- Jo matkalla. Eilen... - --- Mikähän myrsky sielläkin nousnee? - --- Ei siellä mitään myrskyä nouse. Minä kirjoitin vain sen yhden -paperin lähettämisestä. Siitä voi vain hämärästi aavistaa että -jotakin on tekeillä. Täytyy varustaa vanhukset siihen vähitellen. -Sillätavoin he sen mainiosti kestävät. Miilin juhlalliset häät, joita -koko kylä siellä nyt valmistelee, sattuivat myös onneksemme. Minkä -veli ryöstää, sen sisar antaa. Ymmärrätkös yskän: pappilan ryökkynä -naimisiin! Vaikutukset menevät tasan eikä minkäänlaista haavaa synny. -Ole varma. -- Muuten -- jatkoi sulhanen -- ei tämmöinen asia pitäisi -olla mahdoton sulatettava isällekkään, vaikka onkin pappi, sillä -juuri pappien keskenhän siviliavioliitosta kirkolliskokouksissakin -on riidelty. Moni hurskas kirkkoherra ja joku ortodoksinen piispakin -sitä on puolustellut, vaikka äänestyksessä ovat jääneet vähemmistöön. -Siviliavioliitto meillä on siis ajan kysymys vain ja ellei olisi tätä -lamauttavaa Bobrikoffin aikaa, niin... Jos tällaista taantumusta -jatkuu, voipi kestää sata vuotta ennenkuin siviliavioliitolle suodaan -jalansija Suomen laissa... - --- Mutta kuule, mitä se sinun vanha ystäväsi rouva Balder sinulle -kirjoitti? Sitä kirjettä et ole minulle näyttänyt, veitikka? tiedusti -morsian. - --- Mihin lienee joutunut, -- vastasi sulhanen. -- Minua niin suututti -kun sen kirjeen sain. Ajatteles: olin siihen ihmiseen enin luottanut, -sillä hän se aina oli leimunnut kaiken vapaan ja kauniin puolesta -uskonnossa ja avioliittoonmenossa, mutta nyt kun hänelle kirjeen -nakkasin -- minä lennätin sen sinun tietämättäsi heti kihlauspäivämme -jälkeen -- ja kysyin minkä neuvon hän minulle antaa, niin hän -jyrkästi kielsi minua menemästä siviliavioliittoon... - --- Mutta minkätähden? - --- Mene tiedä. Hän ruikutti sitä samaa nuottia, jota ne kaikki -muutkin: "pappasi ja mammasi vuoksi! pappasi ja mammasi vuoksi!" Niin -löyhäpäistä väkeä se on tämä Suomen vapaamielinen intelligenssi! - --- Mutta minäpä luulen, -- tarttui morsian puheeseen: -- että rouva -Balder kyllä salaa toivoi sinun menevän vapaata tietä, vaan ei -tahtonut joutua kiihoittajaksi. - --- Niin, sanoi sulhanen, -- kyllä kai se onkin hyvä että -vastuunalaisuus lankeaa meidän omille niskoillemme... - --- Voi voi, kun nyt ei mitään ikävyyksiä tulisi! huokasi morsian. - --- Paula kulta! sanoi sulhanen vakavasti ja hellästi. -- -Sinun on tottuminen siihen ajatukseen että ikävyyksiä tulla -voipi. Siviliavioliitto Suomessa on kapinaa "kristillistä -yhteiskuntajärjestystä" vastaan, ja kaikki kapinallisuus on taistelua -vihollista vastaan. Taistelu taas tuottaa kärsittäviäkin... - --- Me panemme ne kahtia, Reino, me panemme kaiken kahtia, -- puhui -toinen. -- Voi voi, nyt taitaa olla jo myöhä. Ei hennoisi erota... -Tule minun polvelleni. - --- Tule sinä minun!... He hyväilivät toisiaan. - --- Sinun lempesi on niin tuore -- niin viileä -- puhdas -- niin -nuori!... puheli sulhanen onnellisena ja melkein kuiskaavalla -äänellä. -- Ja sitä ihanammalta se tuntuu, kun minä... miten sen -sanoisin... ikäänkuin merirosvo... sinut tästä merilinnasta... -vieraille maille... Kuule: meidän suvussa on aina ollut -romantiikkaa... - --- Ssh! säpsähti morsian oikaisten vartalonsa. -- Joku kiipesi ylös -portaita... - -Kuului nakutusta ovelle. - --- Kuka siellä? huusi morsian neitseellisesti närkästyneenä. - --- Minä vain, -- vastasi pehmyt ääni. - --- Tulkaa sisään vapaasti! pyysi sulhanen istuen hänelle valmistetun -vuoteen jalkopäässä, käsi kiedottuna morsiamen kaulan ympäri. - --- Mitä sinä Agnes täällä? moitti morsian. - --- Gunilla käski sanoa että Paulan pitää jo tulla nukkumaan... ettei -saa valvottaa... - --- Minuako? Ohoo? sanoi sulhanen hiukan ivallisesti. -- Kiitoksia -hyvät ystävät huolenpidosta. Neiti Agnes, tulkaa istumaan tähän -toiselle puolelle, niin jutellaan yhdessä elämästä ja kaikesta... - --- En minä... sanoi morsiamen sisar ujostellen. - --- Tulkaa nyt vain -- tule nyt vain! - --- Ei, en minä -- Gunilla siellä alhaalla itkee tuon Paulan tähden... - --- Höpsänkenkä! sanoi morsian. -- Semmoinen mamsseli se Gunilla aina -on ollut, niin kauhean tähellinen ja olevinaan... - --- Kas ihmettä kun Paulallakin olla piti oikeauskoinen sisar! -letkautti sulhanen. - -Agnes neiti katsoi suurin tutkivin silmin vuoroin sisareensa, vuoroin -tämän sulhaseen. - --- Onkos Agnes neiti koskaan rakastunut? kysyi viimeksimainittu -hienonterävästi. - -Mutta niin arkaluontoista kysymystä ei morsiamen sisar kestänyt, vaan -pakeni punastuneena vinttikamarista. - -Pian hänen jälkeensä kiiruhti myös Paula Winterberg -- ja sulhanen -riisuuduttuaan kuuli sisarusten vielä pitkän aikaa puhelevan alhaalla -yhteisessä makuuhuoneessaan. Hän kuuli mainittavan sanoja "Jumala" --- "pappa" ja "mamma vainaja." Vihdoin äänet hiljenivät, ja aamua jo -kajasteleva kevät-yö peitti kaiken syliinsä. - -... Seuraavan päivän iltana astui Reino Frommerus kaupungin -kirkkoherrankansliaan esittäen itsensä ja asiansa. Hänet -vastaanotettiin kohteliaasti ja hän ymmärsi että tämä tapahtui -kahdesta syystä: ensiksi siitä että hänen isänsä oli vanha pappi, -joka oli saarnannut monta parannussaarnaa jo ennenkuin tämä nuori -kirkkoherra oli mailmaan syntynytkään, ja toiseksi siitä syystä -että kirkkoherra Land oli morsian Paula Winterbergin sielunpaimen, -rippi-isä ja uskonnonopettaja. Mutta vielä enemmän Reino Frommerus -hämmästyi, kun hän ilmaistuaan että hänellä oli vakaa aikomus hyljätä -kirkollinen vihkiminen ja pyrkiä siviliavioliittoon ulkomailla, sai -kirkkoherran suusta kuulla myönnytyslauseen: - --- Menkää vain, jos suinkin pääsette. Minä kunnioitan jokaisen -vakaumusta. - --- Vai niin, -- ihastui Reino Frommerus: -- onpa harvinaista tavata -Suomessa niin suvaitsevaisia pappeja kuin te, herra kirkkoherra! - --- Oo! lausui kaupungin kirkkoherra komeasti räpytellen suuria, -valonhohtavia silmiään kultakehäisten lasiensa takaa: -- teillä -vapaamielisillä on usein aivan väärät käsitykset meistä, papeista. -Minä, kuten sanottu, kunnioitan jokaisen vakaumusta... - --- Herra kirkkoherra on varmaan lukenut kreivi Tolstoitakin? kysyä -tokasi sulhasmies todellisesti lämminneenä. - --- Jaa, no... niin... enhän minä häntä nyt ole lukenut... mutta kyllä -minä tiedän... - --- Hän on suuri kristitty! huudahti Reino Frommerus. - --- Hjah, -- pani kirkkoherra heittäen räpyttämästä silmiään ja -katsoen kiinteästi maisteri Frommerusta silmiin. -- Tietysti täytyy -kunnioittaa jokaista vakaumusta, mikäli se on vilpitön ja lepää -kristinuskon pohjalla. - -Vallitsi kotvan juhlallinen äänettömyys. - --- Maisteri tahtoo kai ottaa avioliittokuulutuksen? kysyi sitten -kirkkoherra arvokkaasti. - --- En! kielsi toinen. - --- Vai niin, mutta kyllä se on välttämättömän tarpeellinen siinäkin -tapauksessa että aiotte siviliavioliittoon, -- ilmoitti pappi. - -Sulhasmies jäi miettimään. - --- Niin no, sanoi hän sitten: -- minä suostun ottamaan kuulutuksen -sillä ehdolla että kirkkoherra sen toimittaa aivankuin jonkun -maallisen toimenpiteen sekoittamatta siihen mitään uskontunnustusta. - -Kirkkoherra haki käsikirjan ja näytti. - --- Kelpaako tämä kaava? - --- Kyllä muuten, -- selitti sulhanen, -- vaan minä tahdon siitä pois -nuo kolmiyhteisyyden nimeenlukemiset. Ei mitään sellaista saa olla. -Omatuntoni ei sitä hyväksy. - --- Jahah, jassoo, kaikista yksinkertaisimmin siis. No hyvä, kyllä -minä suostun. - -Kirkkoherra ja sulhasmies sopivat sanamuodosta. - -Sulhasmies palasi morsiamen asuntoon sydän sykkäillen ilosta ja -pelosta. - -"Papit ovat hyvät", ajatteli hän, "kun vain heidät saa pidetyiksi -erillään kaavoista." - -Mutta tämän ajatuksen rinnalla poltti myös epäilys: "Ken paholaiselle -antaa pikkusormensa, siltä vie se koko käden." - -Tuli myös kolmas tunnelma: "Yleisen mielipiteen alle ei saa taipua, -kaikista vähin rakkauden asioissa." - -Paula Winterberg ei voinut kylliksi ihmetellä että kirkkoherra Land -oli esiintynyt niin suvaitsevaisena hänen sulhasensa edessä. Hän oli -siitä toiseltapuolen ylpeä, mutta toiseltapuolen hän jäi epäilemään, -mitä tuo hyväntahtoisuus oikeastaan merkitsi... - -Kului viikon päivät. Sulhanen sai kirjeen kotoansa. Kirje oli rovasti -Frommerukselta ja kuului se näin: - - Kurjalasta 26 p, toukokuuta... - - _Rakas Reinhold!_ - - Tässä nyt lähetän pyytämäsi ruotsinkielisen esteettömyyden - todistuksen, jonka tarvetta en ymmärrä sinulla olevan, ellet aijo - epäkirkollista avioliittoa perustaa, josta Luoja varjelkoon. - Sillä kuten tiedät on meidän lakiemme mukaan kuulutettava siinä - seurakunnassa, jossa morsian asuu, ja sehän on suomalainen - seurakunta. Siltä varalta lähetän myös suomenkielisen todistuksen - ja rukoilen sinua, Reinhold rakas, ettäs Paulan ja meidän - rauhamme tähden noudatat tätä laillista tietä etkä julkisesti - riko kirkkomme sääntöjä vastaan niinkauvan kun kuitenkin vielä - olet jäsenenä tässä kirkkokunnassa etkä julkisesti siitä eronnut - ole. Jos aijotte Ruotsissa vihityttää, niin proceduuri on - semmoinen että kun on kolmesti kuulutettu, niin otat morsiamen - seurakunnan sielunpaimenelta vihkimälupatodistuksen, niin saa - sillä todistuksella vihkiä kuka pappi tahansa. Ei meillä suinkaan - ole mitään sitä vastaan että piankin menette naimisiin. Siihen - on sitä enemmän syytä, koska olet valittu opettajaksi Moukkalan - kaupunkiin, josta sinua onnittelen. Kirjeesi, josta kiitän - ja joka tuli sillaikaa kun minä olin rannassa, oli mamma jo - aukaissut ja sai siis tietää hommasi, mutta ei sitä ole kodin - piirin ulkopuolella suinkaan huudettu. Olkoon vain onneksi ja - rauhaksi teille kummallekkin. Mutta vieläkin huomautan: älkäät - vihkimistä hyljätkö, tätä vanhaa pyhää traditsioonia! - - Helluntaina lähtivät järven jäät ja ihanaa on ollut rannassa - katsoa järven tyyntä pintaa. Olen nimittäin siellä näinäpäivinä - tervannut ja paikkaillut vanhaa purjepaattia, joka on täynnä - vuotoja ja halkeamia. Oikein väsymykseen asti on siellä työtä - eikä minun kangistuneet jäseneni enää tahdo tätä hommaa kestää, - mutta kiire on joka alalla eikä ole ketä siihenkin työhön panna. - Miilin häihin et taida joutua ja häiritseväthän ne piispan - herratkin, jotta en pidä sitä kummana, vaikka et tulisikaan - kotiin siihen mylläkkään. Lähettäen paljon terveisiä piirrän - kiireesti: - - _Isä_. - --- Se onnistuu! huudahti Reino Frommerus kirjeen luettuaan -morsiamelleen. -- Enkö sitä sinulle sanonut? Todentotta olin -itsekseni peljännyt paljon enemmän manausta ja "herrannuhdetta". -Mutta tämähän on mainio plakaatti niin vanhan sielunpaimenen -kirjoittamaksi kuin on minun isäni. Huomaa! Ei hiiskaustakaan -siihen suuntaan että ukko pitäisi epäkirkollista avioliittoa -epäkristillisenä -- hän mainitsee vain "traditsioonista". Uskotko -että jos tämä minun isäni saa vielä joitakin vuosia elää, niin hän -kuolee suvaitsevaisena miehenä... - --- Mutta, rakas kulta, -- sanoi Paula Winterberg: -- onhan kirjeessä -sentään surkeaakin. Ajatteles: isä _rukoilee_ omaa poikaansa?... - --- Ei ole vaarallista! väitti sulhanen. -- Se on vain mukavuuden -vuoksi, ihmisten tähden. Kirje kokonaisuudessaan ei ilmaise -sielullista hätää, se on luonnonterveesti kirjoitettu. Se, joka -noin kirjoittaa, ei murru eikä joudu häpeään, vaikka toiveensa -myttyyn menisikin... Kas niin! -- jatkoi sulhanen: -- Nyt minä -sille kunnon vanhukselle lennätän selityksen, lohdutuksen ja koko -vallankumousohjelmani -- ja se on helppo tehtävä. -- -- -- - -Vielä samana kevätyönä vei Reino Frommerus postilaatikkoon -lämpöisesti kokoonpannun kirjeen isälleen ja äidilleen, jolta -viimemainitulta myös oli tullut kirje, vaan jossa ei oltu kosketeltu -muita kuin puhtaasti taloudellisia kuulumisia: pappilan kukoista, -kanoista, lehmien metsäänpäästämisestä, koiranpenikkain suloisuudesta -y.m.s. ja tosin myös Jumalasta, jonka nimeen valetuilla korulauseilla -ruustinna aina muisti lopettaa kaikki todellista sydämmellisyyttä ja -usein runollisuutta huokuvat kirjeensä. - -Kun sulhasmies oli palannut postinsa viennistä ja kiivennyt -ullakkokamariin, kuuli hän morsiamensa naurunhelinällä juoksevan -perässänsä ylös portaita. - --- Nuo meidän tytöt nyt ovat ihan hassuja! huusi Paula Winterberg -syösten sulhonsa syliin hiukset valtoiminaan molemminpuolin -pitkänhentoa kaulaa. Eivät olisi minua päästäneet vaikka mikä olisi -ollut sinun luoksesi! - --- Noh? kysyi toinen silmät suurina. - --- No siksi tietysti että minä olen näin. Agneskin, kaakkuri, kiljui -kuin kummitus perään että: "Sehän on hirveätä kun tuo Paula menee -sanomaan hyvää yötä Reinolle -- aamuröijysillään!" - --- Tosiaankin, onhan se vähän hirvittävä ilmiö, -- sanoi sulhasmies, -sillä nythän on keskiyön aika. - -Ja hän painoi hurjanpolttavan suudelman neitsyensä huulille, mutta -toimitti tämän pian palaamaan alas, jotta ei rakkaiden siskojen -yörauha taas häiriintyisi. - -Seuraavana sunnuntaipäivänä, juuri kun kultalasisilmäinen kirkkoherra -Land ensimmäistä kertaa kuulutti avioliittoon: "filosofian maisteri -Reinhold Frommerusta Kurjalan seurakunnasta sekä neitsyt Paula -Katariina Winterbergiä tästä kaupungista", nähtiin kihloissaolijain -nousevan rautatiejunaan ja lähtevän kukkarintaisina, nenäliinojen -huiskuessa asemasillalla, vierimään etelää kohden. Heidän käsissään -kiilsivät uudenuutukaiset kihlasormukset, joita he itse näyttivät -ihmettelevän enemmän kuin muut. Ja he tunsivat vihdoinkin olevansa -kahdenkesken mailman taipaleilla... - - * * * * * - -Pitkillä rautatiematkoilla, kun juna pitää yksitoikkoista jyrinäänsä, -ehtii ihminen miettiä ja tuntea paljon. - -Sulhasmies yöjunan laverilla yksin maatessaan ajatteli -sukupuoliasioita, joissa hänen nyt, naimisiin aikoessaan, pian oli -määrääminen kantansa, sitä enemmän koska hänen verensä, luonnollisen -lemmen lietsomana poltteli häntä joka päivä ja yö, ja hän tunsi -sanomattomasti kituvansa siitä että muodin ja vanhan säädyllisyyslain -tähden täytyi viettiänsä alituisesti pidättää. Ettei pidätys -täydelle miehelle ollut terveydeksi, sen hän hyvin ymmärsi eikä hän -semmoisesta enää järjessään kiistellytkään. Luonto antoi oikeuden... -Mutta missä määrin tämä siveellinen oikeus suhtautui hänen nuoreen -morsiameensa, se oli ainoa asia, jota kannatti ajatella. - -"Ei! ei! ennenkuin on vihitty!" oli Paula Winterberg heti heidän -kihlauksensa alussa huudahtanut. Reino Frommerus muisti tuon -huudahduksen aivankuin pyhän pyynnön, jota täytyisi totella. -Nyt hän sen merkitystä punnitsi... Kuinka omituista! Hän, Reino -Frommerus, tuli siihen vakuutukseen että Paula Winterberg tuon -huudahduksen oli päästänyt suustaan aivan kuten tuhannet muut tytöt -kihloihin jouduttuaan. Se oli siis ennenkaikkea ollut tyttömäinen -huudahdus eikä mielipiteen varmuus sen takana voinut olla varsin -luja. Toiseksi oli Paula Winterberg tuon huudahduksen päästänyt -ennen sitä keskustelua, jossa he molemmat olivat päättäneet luopua -vanhoista pyhitysmenoista ja hyljätä kirkollisen vihkimisen. Mutta -nainen, joka uskalsi hyljätä papin välityksen, hänen täytyi -- -johdonmukaisesti -- myös hyljätä kaiken, mitä kirkollisen vihkimisen -säädyllisyyslakeihin kuului. Sellaisen naisen oli tietystikin -lakattava olemasta kaikkien tekopyhien siveysreseptien orjatar. Hänen -ei suinkaan tarvinnut päättämällä päättää muka ruveta polkemaan -hänessä säilyneitä käsitteitä neitsyyden ja morsiamen kunniasta, -vaan hänen oli ainoastaan lakattava ajattelemasta siten kuin tässä -asiassa tavallisesti ajateltiin: hänen oli lakattava tuomitsemasta -niitä, jotka syystä tai toisesta sieluineen ruumiineen antautuivat -lempeensä ennenkuin yhteiskunta oli heidän päänsä jollakin -virallisella avioliiton leimasimella kruunannut. Hänen oli lakattava -myös tuomitsemasta itseänsä. Sanalla sanoen: morsiamen, joka oli -lupautunut lemmessänsä tulevan miehensä kapinatoveriksi, täytyi -milloin hyvänsä olla valmis yhtähyvin aistilliseen kuin henkiseen -yhdyselämään, sillä ilman edellistä ei voinut jälkimmäistäkään -muodostua. "Ja juuri oikeaan, luonnolliseen avioliittoonhan me -kumpikin pyrimme ja sitä me vaistomaisesti tavoittelemme, silloinkin -kun ujostellen ja täydellisestä nautinnosta varoutuen toisiamme -suutelemme -- ainoastaan suutelemme!" - -"Minun nuorella morsiammellani ei ehkä ole sukupuolihimon tuskia -- -pitääkö minun, sulhasen, siis odottaa, kunnes hänessäkin sellaisia -syntyy?" kyseli hän itsekseen. Ja hän vastasi itse: "Mutta jos siten -teen, silloinhan voi sattua etten pääse naimisiin vielä sittenkään -kun ihmisten silmissä jo olen 'naimisissa?' Vai milloinka on kuultu -että mikään virallinen vihkiluku tai virallinen aviovaltakirja -herättää sukupuolihimon naisessa?" - -"Ei! tykkänään muut ilmiöt ne siis ratkaisevat, milloin on -siveellinen oikeus lemmittynsä kanssa yhtyä. Mitkä muut ilmiöt? Ei -suinkaan mitkään muut kuin rakkauden oma tarve -- lemmen keskinäinen -voima -- kahden kaihoavan sielun puhdas luottamus toinentoiseensa!" - -"Jos itsensäantaminen kahden lempivän välillä tuottaa suloa toiselle, -tottakai täytyy sen tuottaa suloa myös toiselle. Siinä ei voi olla -mitään muuta siveyslakia kuin se että se, tuo itsensäantaminen, -todella on puhdasta, jumalaista nautintoa toiselle tai toiselle." - -Tähän suuntaan vierivät sulhasmiehen ajatukset. Ja vapaata -avioliittoa ihannellessaan palasi hän myös aina siveellisellä -suuttumuksella ruoskimaan kirkollisen vihkimyksen varjopuolia. - -Näin hän niistä ajatteli oman lempensä hehkussa: Papinko kädestä -ja suusta käsikirjan kaavan mukaan yksinomaan lankeaa pyhä oikeus -aviosyleilyyn? - -Pappiko se siis Jumalan paritusohjaajana täsmälleen määrää hetken, -milloin kaksi rakastavaista saapi heittäytyä toistensa syliin? - -Sellainen laki on siveellisesti ala-arvoinen, häpeällinen -- vapaan -ihmisen toteltavaksi! - -Vai sekö muka on jotakin likaista, haureellista ja epäsiveellistä, -jos kaksi rakastavaista yhdistyy ennen kuin vihkimäkaava heille -on luettu? -- Kurja ja kiero katsantokanta, kokonaan hengetön, -vieläpä epäkristillinenkin! Eivätkö ne kaksi, jotka yhtyvät _totisen -avioliiton tarkoituksessa_, tunne tekonsa tapahtuvan ylemmän olennon -kuin papin luvalla -- näkymättömän Jumalan? - -Eikö tämä vapauden korkea veisu voi olla vähintään yhtä puhdas kuin -konsanaan virallisesti rakennetun, säädyllisyysmailman hyväksymän -morsiusvuoteen salaisuus? - -Voipi! Se voipi olla yhtä puhdas ja puhtaampikin -- sentähden -että siihen liittyy luonnollisempi, uljaampi, muotitempuista -riippumattomampi sulon ja nautinnon kaiho. - -Ja ennenkaikkea: siihen liittyy lemmen syvä salaisuus, jonka -ilmestyshetkeä ei syrjäisten tietää tarvitse! - -Reino Frommerus ja Paula Winterberg saapuivat pääkaupunkiin. Oli -kesäkuun ensimmäisen päivän aamu... - -Tärkeiden paperien hankkiminen epäkirkollisia puuhiansa varten -viivytti heitä heti nousemasta ulkomaille lähtevään laivaan. Oli -pakko jäädä odottelemaan pariksi viikkoa. - --- Ja nyt meidän on piiloutuminen jonnekkin, jossa ei kukaan meitä -tunne ja jossa saamme elää täydessä vapaudessa? - -Se oli yhteinen päätös, jonka toimeenpanoon he intomielin -ryhtyivät... ihanissa, epämääräisissä aavistuksissa... - - - - -Korkea veisu. - - - _Motto_: - "Ensi kertaa tytön vieressä - on kuin tuomiolla: - Paha on kättä kaulalle panna, - paha on ilman olla!" - - (Suomalainen rekilaulu) - -Kesälämpöisenä lauvantaipäivänä soudattivat he itsensä kaukaiseen -merenrantaseutuun, jonnekkin Suomenlahden tuhansista hymyilevistä -saaristomaisemista. He matkustivat sinne umpimähkää, vähääkään -aavistamatta, ihmistenkö kattojen suojassa vai luojanko hymyilevän -taivaan alla saisivat viettää yönsä. Mutta kohtalo heille oli suopea. -Heidän onnistui heti löytää itselleen ihanteellinen pieni mökki -viheriäisellä kummulla, lehtituoksuunsa juuri puhkeavien suurten -koivujen katveessa, valkoisinaan kukkivien tuomipuiden alla... - --- Tämähän on aivankuin meitä varten? - --- Meitä varten se onkin! - --- Ja tämä on aivankuin satua, jonka joskus lapsena on lukenut? - --- Niin! sanoi sulhanen. -- Nyt sen sadun on täytynyt toteutua. Se on -meidän rehellisten nuoruusunelmaimme luonnollinen tulos. Luonto sen -meille antaa -- pyytämättämmekin. - --- Katsos millainen sievä keinukin kahden lipajavan haapapuun -välissä. Tule: - - "Nyt kanssani keinuhun käy, - mun impeni valkealiina! - Kuin morsian kauniina seisovi luonto..." - --- Se on Aleksis Kiveä. Eikö olekkin? - --- Niin, niin. Tässä on meidän hyvä olla. Katsoppas tuota mökkimme -valkoista akkunalautaa, sekin siinä häämöittää kuin ikään -suomalaisessa kansanlaulussa. - --- "Ja mamman kiukku ei auta!" - --- Ja "elämänlanka ja palssami kasvaa heilini akkunalla!" - --- Niin. Ja leppälinnulla pesä pieni sen armaan akkunan alla! - --- Kuule, kuule, kuinka täällä käetkin kukkuvat -- "kahden puolen -kotilahden?" Kukkuu... - --- "Ja se nukkuu!" - --- Kukkuu? - --- Se myös "hukkuu!" - --- Kukkuu? - - "Kukkuu on ilon ilmoitus, - Kukkuu on onnen toivotus, - Kukkuu on kuultuamme - surunkin huojennus... - Kukkuu! oi milloin minä saan - kukkua ilolla? - kuunnella kukkulaulun suloisuutta - kultani rinnalla?... - Kukkuu? -- viel vuota yksi vuos! - Kukkuu? -- sen laulat leikin vuoks! - Kukkuu? -- oi minäkin pääsen - tuon oman kullan luoks!" - --- Reino, Reino, juostaan rantaan? - --- Paula, Paula, kirjoitetaan santaan? Kaikki kuin kansanlaulussa. -Hei heilini kans yli aidan! Minä näes olen... aitomus -- ei minua -mikään pidätä... - --- Eikä minua! Et näy vielä tuntevan tämän tytön oikeata -luonnonlaatua. Uskotko: minä lennän sinun kanssasi yli tuon kallion, -jos vain tahdon... - --- Niinkö että "kiharat tuulessa häilyy"? - --- Niin juuri. Ai, älä polje. Katsos! Noin paljon sinivuokkoja. Ja -valkovuokkoja! En elämässäni ennen ole nähnyt. Totisesti on tämä -Eeden... - --- Niin. Ja me juoksemme parhaillaan kielletyn puun ympärillä... - --- Nyt minulle selvenee eräs asia... - --- Nytkö vasta? - --- Ihmettä kuinka tuo ilta-aurinko lämpöisesti paistaa! Niin -suloisesti herpaisee. Poika kulta -- mennään tuonne... jonnekkin... -puron suistamoon... kaahlimaan? - --- Mennään! Paula? Mennään kylpemään! Yhdessä? Miksi hävetä sitä mikä -on kaunista? Paula? Riisutaan itsemme -- aivan alasti. Riisutaanko? -Minä -- kuule -- en milloinkaan vielä ole nähnyt naista alasti. -Muuten kuin -- kuvissa, patsaissa... Nyt... tahtoisin nähdä sinut... -oman morsiameni... juuri semmoisena kuin Jumala sinut on luonut... -Paula? Suostuthan? Sinä vapiset... naurat? -- Onhan meillä... ihana -oikeus. Onhan...? - --- On, mutta --? - --- Ei mitään muttaa enää. Ei kukaan meitä näe. Tule! Joudu! Anna -minun... riisua sinut! Näin juuri sen pitää tapahtua... auringon -paisteessa, luonnon puhtaassa helmassa, kevätvihreys ympärillä, -linnunlaulu ilmoissa... Anna minun... Hellanletta... Sinä... sinä -ihana tyttöseni, neitseeni... Paula! Katso... katso vapaasti. -Tämmöinen on mies... Anna minun... Noin... Näin... Katso! Oi! Minä... -Minä olen valmis. Me suuret tuhmat lapset... Paula? Jumalantähden, -Paula? -- "Tulkoon valkeus!" - --- -- -- -- -- -- -- - --- "Ja valkeus tuli!" - --- Jumalani, Jumalani, kuinka sinä olet kaunis! Tyttö! Minä -hullaannun sinusta... - --- Ota enemmän! Ota, ota, kun vihdoinkin saat! Poika kulta. Paljon -kärsinyt. "Ellös kärsikö kauvempaa!" Juo, ystävä, juo kultaisesta -maljasta. Juo janosi sammuksiin... "Hieta-aavikon kulkija!" -- Rakas --- oma -- mieheni. - --- Rakas -- pikku -- oma -- vaimoni! - --- Kas millaiset sinulla on... - --- En minä uskonut että sinä tässä asiassa osaisit olla... - --- Miten olla? - --- Niin suloinen... niin terve, teeskentelemätön! - --- Uskotkos nyt --? - --- Oi älä kysele. Tämän hetken tähden kannatti mailmaan syntyä ja -kärsiä... - --- Niin... - --- Sinun nuori ruumiisi aivan säteilee... puhtauden pyhyyttä... - --- Poika-kulta! Sinusta virtasi minuun -- jotakin? Mitä ihmettä se -oli? - --- Minun sieluani se oli! - --- Niin kai se oli. Minä tunsin... nousevani... nousevani sinun -kanssasi... aivankuin vuorelle. - --- Pyhälle, huimaavalle vuorelle? Niinhän? Tyttö, tyttö! Minä imen -sinun valkoisia rintakumpujasi niinkuin pieni lapsi. - --- Ime ihanaiseni. Sinua varten tämä kaikki nyt onkin... -toistaiseksi... Sinua varten! - --- -- -- - -Muistatko, kuinka kauniisti Vanhassa Testamentissa ylistetään naisen -suloja, morsiamen rintoja -- lanteita -- kaikkea? Nyt vasta minä sen -oikein ymmärrän. - --- Niinkö? Niitä raamatunpaikkoja en ole koskaan lukenut. - --- Etkö ole lukenut kuningas Salomonin korkeata veisua? Et! -Tietenkään ne eivät sinun ole antaneet lukea. Kuule siis: minä osaan -kauneimmat katkelmat sieltä muistista. Kuuntele -- se sopii meihin -- -luonnonlapsiin: - - 'Katso minun armaani, sinä olet ihana ja suloinen, ja meidän - vuotehemme viheriöitsee! Meidän huonehemme kaaret ovat - sedripuusta, vuolteet hongasta... - - Sinun silmäs ovat niinkuin mettisen silmät sinun palmikkos - välillä... Sinun huules ovat niinkuin tulipunainen rihma ja sinun - puhees suloiset. Sinun kaksi rintaas ovat niinkuin kaksi nuorta - metsävohlaa, jotka kukkaisten keskellä laitumella käyvät. - - Siihen asti että päivä soipeemmaksi tulee ja varjo katoo: minä - menen mirrhamin vuorelle ja pyhän savun kukkulalle. - - Sinä olet kokonas ihana, minun armaani, ei sinussa ole yhtään - virhettä... - - Sinä olet ottanut minun sydämmeni pois, rakas morsiameni... - - Kuinka ihana onkaan sinun rakkautes: sinun rakkautes on - suloisempi kuin viini ja sinun vuotees haju voittaa kaikki - yrtit... - - Sinun huules, minun morsiameni, ovat niinkuin valuva mesileipä, - mesi ja maito ovat sinun kieles alla ja sinun vaattees tuoksu - tuulahtelee kuin leyhkäys Libanonilta... - - Sinä olet suljettu ryytimaa, kiinnipantu kaivo, lukittu lähde... - - Nouse pohjatuuli ja tule lounastuuli ja puhalla minun - yrttitarhani läpitse että sen yrtit vuotaisivat... - - Minä olen riisunut minun pukuni, kuinka minun taas pitäis pukeman - ylleni? Minä olen viruttanut minun jalkani, kuinka minun pitäisi - ne sokaiseman jälleen? - - ... Sinun molemmat lantees ovat niinkuin kaksi käätyä, jotka - taitavan kädet tehneet ovat. - - Sinun napas...' - -(Morsian naurahti). - --- Niin! Se seisoo jumalansanan korkeassa veisussa... - - 'On niinkuin ymmyrkäinen malja, josta ei koskaan juoma puutu; - sinun vatsas on niinkuin nisukeko, istutettu ympäri ruusuilla. - - ... Kuinka ihana ja suloinen sinä olet, minun armaani, hekkumassa! - - Sinun vartes on niinkuin palmupuu, sinun rintas - viinimarjarypälten kaltaiset... - - Minun ystäväni on minun omani ja hän himoitsee minua... - - Hänen vasen kätensä on minun pääni alla ja hänen oikia kätensä - halajaa minua... - - Kuka on se, joka korvesta tulee ja nojaa ystävänsä päälle? - Omenapuun alla minä sinua herättelen, jossa sinun äitis sinut - synnyttänyt on, jossa hän sinut siitti, joka sinut synnytti... - - Pane minut niinkuin sinetin sinun sydämees ja sinun käsivartees, - sillä rakkaus on väkevä niinkuin kuolema, ja kiivaus on vahva - niinkuin helvetti... - - Niin ettei vedenkään paljous taida rakkautta sammuttaa... Jos - joku antais kaiken taloinsa tavaran rakkaudesta, niin ei se - mitään maksaisi...' - --- -- -- -- -- -- -- - --- Paula, nukutko sinä? - --- En, kultaseni... - --- -- -- -- -- -- -- - --- Reino! - --- Mitä armahaiseni? - --- Että nyt vasta minä kokonaan olen sinun. Muut miehet eivät minulle -tästä illasta alkaen ole mitään. Kuuletko: ei mitään. Sinä olet -pyyhkäissyt kaikki laudalta. Ja nyt minä sinusta en ikinä eroo! - --- Et siis kadu? - --- Oi, en, en. Sanon päinvastoin: jumalankiitos. Tämä on minun -silmäni avannut... Mitä tässä olisi katumista? - --- Niin, ei mitään. Tiesinhän minä... - --- Voi sinä rakas, rakas! En minä, tyttönen, aavistanut että -alastomuus voisi olla näin ihana ja synnitön... - --- Minä puolestani olen aina aavistanut että alastomuus luonnossa... -luonnollisuudessa... on siveyttä -- terveyttä -- kauneutta -- -kaikkea... - -Näin he kuiskaillen puhelivat. Ja taivas heidän päällänsä häälyi -sinikorkeana hymyillen heidän nuorille nautinnoilleen, ja heidän -sieraimiinsa uhoili keväisen maan tuores tuoksu viileän meriveden -vaiheella. Ja lintuset lepikossa heille kuni häähymniä lauloivat... - -Sitten he vihdoin nousivat, pukeutuivat ja palasivat sievään -majaansa... ensikerran yhteiselle yövuoteelle nukkumaan. Aurinko -tulenpalavana vaipui meren helmoihin, ennustaen huomeneksikin -herttaista päivää. Ja käet yhä kilpaa kukahtelivat kalliolaaksoissa --- kalliolaaksoissa, joissa hennot vuokkoset jo olivat silmänsä -sulkeneet... - - * * * * * - -Oli kesä-aamu. - -Lintuset livertelivät. Aurinko kuumasti paahtoi. Väkevät tuoksut -nousivat maasta. Vuokot siristelivät silmiään. Uusia kukkasia sikisi -ja syntyi. Meren lahdelma karehti terässinisenä... - -Ja nuori aviomies heräsi ja kuuli mehiläisen iloisesti surisevan -majan akkunassa, johon päivä kirkkaasti paistoi. Hän katsahti -vierelleen ja hymyili. Ajatteli: "Nyt en enää ole yksin! Nyt en enää -ole orpo! Sydän sydäntä, rinta rintaa vasten olen lähtenyt vaeltamaan -elämäni taivalta..." - -Hän hiipi hiljaa ylös ja avasi akkunan. Tuomen tuoksua, käen kukuntaa -sieltä häntä vastaan hulvahti. - -"Mitä, jos kirjoittaisin runon?"... "Mutta tämähän kaikki on jo runoa -semmoisenaan -- hullutusta sepittää runoa runosta!" arvosteli hän -omaa mielitekoaan. - -"Jos kuitenkin koettaisi!... Tämähän on vakava asia, ehkä vakavin -elämässä..." - -"'Laulu immellenikö siis? Ei, ei -- sellaiset minua nyt -tympäisevät..." - -"Miksi ei kukaan runoile ensi yhtymästä, joka on elämän kukka?" - -Hän istahti pöydän ääreen, työnsi hellävaroen syrjään joitakin naisen -pikkukapineita ja alkoi sepittää: - - Ihanaa on nukkua - oman armaan kanssa, - huumanansa hukkua - kaunis kaulallansa... - Ihanaa on tuntea: - hän on mun, ei muiden, - sielullaan ja ruumiillaan - suloss' suuteluiden... - - Oi tyttö, tyttö, valkorintainen! - Oi ihmelapseni, samettipintainen! - Kuin sinut luoja kauniiksi loi? - En kyllin sanoja löytää voi - sun sulojes soitantaan - -- ne mun ovat vaan -- - Paula, Paula, sa pelastat mun! - Niin terveesti sinuun ma hurmaannun! - En tuhkaksi palaa voi milloinkaan - liekkeihin -- lempesi sun! - - Paula, Paula, oma morsiamein, - oma armaani mun, oma vaimoni mun, - mun ollos, ollos, vain yksin mun, - niin minä myös olen yksin sun... - Ah onhan se kauneinta alla taivaan, - kun kaks näin luottavi lemmen laivaan, - vaikk' alkamassa on myrsky -- -- - --- Reino hoi, mitä sinä kirjoittelet? huudahti vieno ääni vuoteesta. - --- Kullankukka! -- säpsähti aviomies ja työnsi paperinsa kiireesti -piiloon: -- kas kun jo olet hereillä... - --- Näytä minulle se runo! pyysi toinen. - --- Mistä tiedät että se on runo? - --- Olet sen näköinen kuin juuri olisit syntiä tehnyt? - --- Syntiä teinkin, siksi en näytä. - --- Anna sitten aamusuudelma, rakkaani, ja mene... vähän pois... - -Aviomies poistui pihalle ja istahti keinulautaan... Mutta kun hän -taas palasi tupakamariin, tapasi hän ystävänsä vuoteessa itkemässä ja -hymyilemässä, paperiliuska puristettuna paljasta rintaa vasten. - --- Tämä on sellainen runo, jota ei kolmas ymmärtää voi! - -Ja Paula Winterberg kiersi rajusti käsivartensa miehensä kaulan -ympäri. - --- Ai ai sitä naisen uteliaisuutta! torui toinen ja nosti vahvoilla -käsivarsilla lemmittynsä ylös sängystä. - --- Oma kulta, jumalantähden, mihin sinä minut raahaat? Naapurit -näkevät... - --- Nähkööt. Koko mailmalle sinut näytän... jumalille ja -ihmisille! saneli mies ja asetti nuoren vaimonsa akkunalaudalle -aurinkopaisteeseen. - --- Päästä! päästä! huusi Paula Winterberg. - --- Tämä se vasta on runo! laski vain leikkiä aviomies ja suuteli -omaansa intohimoisesti -- jaloista ylös aina otsaan saakka... - -Vihdoinkin saivat he vaatteet ylleen. - --- -- -- - --- Kuule Paula! Minun täytyy lähteä kaupungissa käymään, -- virkkoi -samana päivänä vähän myöhemmin aviomies, kelloonsa katsahtaen. -- Jää -sinä tänne. - --- Sehän on kauheaa -- viisi tuntia erossa. Ethän vain karkaa? - --- Kas, kas meidän tyttöä. Nyt vasta sinussa on sama tunne kuin oli -minussa ennen _sitä_... Pelkäsin joka hetki salaa että mailma sinut -minulta ryöstäisi. Senkin tähden kai niin kiiruhdin... - --- Veitikka! - --- Papit sanoisivat: "viettelijä!" - --- Minä en sano. Sehän oli yhtä paljon minun -- ansioni. - --- Nyt käytit oikeata sanaa! - --- Oma kulta, täytyykö sinun tosiaankin lähteä? Miten ihmeessä minä -saan aikani kulumaan? - --- Lepää sinä. Nauti onnestasi. Nainen on onnellisin kaihossaan, -luulen... - --- Ihan varmaan sinä karkaat, koskapa noin puhut? Et saa mennä! - --- Pikku hupakko... sinä kuristat minut... - --- Mutta lupaathan tuoda sen... sieltä? - --- Tuon, tuon... - --- Niin minä sinulle sillä-aikaa laitan oikein makean illallisen!... - -Aviomies astui kalastajavenheeseen, ja nuoret huiskuttelivat -toisilleen niin kauvan kun suinkin saattoivat toisensa nähdä. Vasta -sitten kun valkolakki oli kadonnut niemen taa, juoksi nuori rouva -rannasta ylös mökille, tempasi molemmat kätensä täyteen tuomenkukkia, -sulkeutui huoneeseen, heittäytyi suulleen sängyn päälle, ummisti -silmänsä... ja -- tuomentuoksu sieraimissaan ja linnunlaulu -korvissaan -- tunsi koko sielullaan että hänenkin elämällään nyt -oli sisältö, että oli mitä varten elää, ja ettei tämä enää ollut -tyttömäistä unta ja haavetta, vaan täyttä totta... - -"Minä tunnen sen koko olemuksessani, joka solussani ja hermossani..." - -Eikä hän silmänräpäystäkään, tekipä mitä hyvänsä, kulkipa missä -tahansa, voinut olla ajatuksissaan seuraamatta toisen poissa-oloa: - -"Nyt hän on laivassa -- nyt saapuu hän kaupunginrantaan -- nyt -seisoo hän postitoimistossa ja kysyy onko kirjeitä -- nyt hän -on kirjakaupassa -- nyt leipurissa -- nyt muotikaupassa -- nyt -konsulinvirastossa -- hyvä jumala, kunhan ei myöhästyisi laivasta -- -hyvä jumala, kunhan hänelle ei mitään pahaa tapahtuisi --!" -- - -Oli jo ilta kun aviomies palasi takaisin onnensa majoille, mukanaan -mytty kaikenlaisia ostoksia. - -Nuorikko kapsahti häntä kaulaan: - --- Voi kultaseni, kuinka minulla on ollut sinua ikävä!... - -Auringon laskiessa he läksivät kävelyyn läpi hämyisen metsän, jossa -käet taas kilvan kukkuivat. He kiipesivät vuoren kukkulalle ja -antoivat katseensa levätä meren soiluvilla aalloilla, jotka eivät -täksi yöksi ottaneet tyyntyäkseen. Kaukana, syvissä laaksoissa, -karkeli valkoinen sumu. - --- Et ole mitään kysellyt postista, -- virkkoi aviomies. - --- Oi en, kultaseni! Minun on niin hyvä olla. En kaipaa tietoja -mistäänpäin. Kun minulla vain on sinut... - --- Mutta minä sain kortin äidiltäni. Et voi aavistaa, mitä hän -kirjoittaa... - --- Onko se jotain pahaa? Älä kerro. Älä pilaa tätä iltaa!... - --- Ei se ole pahaa. Päinvastoin. Minä milten itkenyt, kun sen luin... -siellä esplanaadin penkillä... Näkyy olevan oikea runojen päivä. -Aamulla minä sinulle -- nyt äiti minulle... % - --- Annatko lukea? - -Aviomies otti povitaskustansa postikortin, joka oli kirjoitettu hyvin -pienellä ja tiheällä käsialalla ruotsiksi. - --- Se on oikea äidinruno pojalleen, -- sanoi hän vakavasti. - -Paula Winterberg alkoi puoliääneen lukea: - - 'Reinhold käre! Den 6:tte dennes - är det om tisdan din födelsedag! - Trettio år sen dess ha förflutit, - älskade barn, hur minnes ej jag - Den dag då du föddes! Skön som en engel - var du min gosse med ögon så blå -- - O! låt mig minnas den ljufliga tiden, - minnas att lycklig jag varit också... - O! jag vill bedja af hela mitt hjärta - himmelska fadren välsigna dig än, - Hjälpa dig genom de törniga stigar, - som kanske möta dig många igen; - önska dig visdom och nåd utaf Herren, - då du i mörker måst trafva dig fram, - Ty då Hans hjälp vi af hjärtat anropa, - låter Han icke oss komma på skam. - Alla vi minnas och önska dig lycka, - helsa dig hjärtligt, o Reinhold kär! - Och uti andanom blommor vi skicka, - men "in natura" så stanna de här: - Kolumbian blommar och therosen sprider - i rummet den ljufvaste, finaste doft, - Och rosen den gula har svällande knoppar, - o huru de växa af jord och af stoft; - Fuxian blommar, Penséer der ute - och Bellis man finner så enkel och söt, - Rabarbern framsticker så bjert och så prålig - (och snart kan man kola af tjelkarne gröt), - Hur härligt och hastigt till sommar förvandlas - nu allt i naturen, barmhertige Gud! - Låt sommaren komma med frukter och gröda, - välsigna och hör våra suckar och ljud! - - Med en varm omfamning tecknar gamla mamma.' - - * * * - - Poikani armas! Syntymäpäiväs - tämän kuun kuudes taasenhan on, - Kolmekymmentä silloin sä täytät... - oi, se on muistossa sammumaton - Päivyt se jolloin tänne sä synnyit - sinisin silmin -- kuin enkeli vaan... - Salli, ah, salli tuot' aikaa mun muistaa, - viipyä äidinkin onnessaan! - Syämmeni pohjasta rukoilla tahdon: - taivahan taatto sua siunatkoon! - Hän sinut poluilta pahoilta aina - armahaisesti auttakoon! - Suokoon Hän sinulle viisauttansa, - pimeässä kun kuljeskelet! - Sillä kun Häneltä apua huudat, - häpeään sinä joudu et. - Kaikki me sinua muistamme täällä, - onnea sinulle toivottain, - Hengessä sinulle kukkia kantain, - vaikka ne tänne jäävätkin vain: - Kolumbia kukkii -- teeruusut tuoksuu -- - keltaruusuissa silmikot on -- - Fuxia loistaa -- Bellis ja Pensé - ryytimaassa on verraton. - Kauniisti luonnossa, laupias luoja, - kasvavi kaikki, kukka ja puu, - Siunaa myös huokaus äidin, oi Sinä, - voimasta kaikki min uudistuu! - - Lämpimästi syleillen piirtää äiti vanha. - --- Sinulla on hellä äiti siellä kaukana korvessa! virkkoi miniä -luettuaan. - --- Niin, -- sanoi aviomies hiljaa: -- minun käy sääli... Ja -hävettää ettei minusta ole tullut kelvollisempaa poikaa, joka hänen -runohenkeensä paremmin soveltuisi... - --- Voi rakkahani... lohdutti Paula, ja he palasivat käsikädessä -majaansa. - -Sinä yönä sumut peittivät koko meren rantaman. Mutta käki yhä -kukahteli sumussakin... - - - - -11. - - -Valtiollisen vapaustaistelun ensimmäinen tulenliekki oli leimahtanut -Suomessa juuri samana päivänä, jolloin se laiva, jossa vastanaineet -ulkomaille matkustivat, parhaillaan keikkui keskellä Itämerta. Kun -nuoret Tanskan rantaan saavuttuaan ajoivat kööpenhaminalaiseen -suur-hotelliin, saivat he näet ovenvartijalta heti kuulla meren yli -lentäneen sähkösanoman kenraalikuvernöörin äkkikuolemasta. Heidän -sydämmensä eivät voineet olla sykähtämättä samasta ilosta, mitä -kaikki sortoavihaavat pohjoismaalaiset povissansa tunsivat -- nekin, -jotka hengessänsä riitelivät terroristisia tekoja vastaan. Gordionin -solmu oli aukaistu! Poissa oli paha painajainen, poissa kauhea -tyranni! Mutta mikä tärkeintä: poissa oli pelkuruus siitä pienestä -joukosta ihmisiä, jotka Suomessakin vihdoin uskalsivat uneksia -jostakin itsenäisemmästä elämästä ja sitä saavuttaakseen nousta -taisteluun itse esivaltaa vastaan. - --- Usko minua -- virkkoi nuori aviomies silmät sädehtivinä: -- vaikka -ei juuri kukaan siellä nyt _sitä_ ajattele, niin -- minä rohkenen -ennustaa -- se päivä ei ole kovin kaukainen, jolloin isänmaassamme -Suomessa pyhä taistelu on alkava _kaikkea_ orjavaltaa vastaan, -tulkoon se sitten idästä tai itsestä päin. Jumalaisen koston päivä -on nouseva, jolloinka uskonnonkin hirmuherroja vastaan siellä -kuulat vinkuvat -- minä tarkoitan niitä kultaisia kuulia, joilla -meidän vapaauskoisten hengelliset pistoolit jo kauvan ovat olleet -ladatut, vaan joilla emme tähänasti ole uskaltaneet ampua -- siellä -uhripässien ja määkivien lammasten unisessa maassa. Oikeastaan -meidän, kuule Paula, nyt heti pitäisi palata Suomeen, koska tällainen -murrosaika siellä on sarastamassa! arveli Reino Frommerus katsoen -miettiväisenä ulos hotellihuoneen akkunasta, josta levisi kirjava -näkyala yli humisevan suurkaupungin. - --- Rakas ystävä, -- huudahti nuori rouva huolestuksissaan, hiuksiaan -laitellen -- tottahan ensin järjestämme nämät naima-asiamme? - --- Niin! myönsi toinen havahtuen huumeestaan. -- Sinun tähtesi -se tapahtukoon, Paula. Mutta tottakai myönnät että jo nyt olemme -_oikealla tavalla_ naimisissa? - --- Oma armaani, tietenkin minä sen myönnän, tunnenhan sen koko -olemuksessani... siitä ensi illasta alkaen... siitä sadunihanasta -käenkukku-illasta alkaen ... mutta ihmisten tähden -- kyllä minä -luulen että se meille molemmille on parasta että kuljemme kultaista -keskitietä... - --- Älä sano "kultaista keskitietä", sinä et näy tietävän, kuinka -pinttyneitä kirkonorjia ne siellä kotimaassa oikein ovat... varmasti -saamme jossain muodossa osaksemme vainoa, vaikka vahvistutammekin -liittomme näillä mailla. - --- Sen vainon luulen kestäväni! vakuutti puoliso entiseen tapaansa, -ylpeästi. - --- Kiitos, sinun rohkeutesi antaa minulle uutta ryhtiä. Paula! Sen -ilkeän ihmisen, joka sinua hiukankaan ivaa sentähden että olet... sen -minä raastan itsensä Jumalan eteen... - -Niin, niin, sitten se nähdään... Kunpa nyt vain heti... Aivan -huomispäivänä. Voi kuinka olisin iloinen... kiirehti toinen. - -Ja he ryhtyivät toimenpiteisiin pian tullaksensa julistetuiksi -siviliavioliittoon kaikkien niiden paperien ja kauniiden todistusten -nojalla, joilla olivat kapsäkkinsä täyttäneet lähtiessään Suomesta. - -Mutta odottamattomat esteet heitä kohtasivat. Tuo huudettu ulkomainen -vapaamielisyys, josta he Suomessa niin kauniisti olivat uneksineet, -ei avautunutkaan heidän edessään hymyilevänä vapautuksena kaikesta, -mikä on orjallista pakotusta kaavoihin ja taikauskoon. Loistavain -suositusten ja päteväin todistusten nojalla heidät tosin joka -paikassa otettiin kohteliaasti vastaan, mutta yleinen mielipide -näytti olevan se ettei heillä, ulkomaalaisilla, saanut olla -oikeutta käyttää hyväkseen Tanskan vapaampia lakeja, jolleivat -tahtoneet pitemmäksi aikaa asettua maahan asumaan ja hankkia -itselleen kansalaisoikeuksia. Sekä lakimiehet että papit heidän -pyrkimykselleen hymyilivät ja jos joku sanoikin tahtovansa heitä -auttaa, niin se auttaminen raukesi heti kun tuli ilmi että morsian -ja sulhanen, joiksi heitä väkistenkin nimitettiin, julkisesti elivät -yhdessä eivätkä noudattaneet kirkollisten ikivanhaa tapaa, jonka -mukaan salavuoteus on kunniallista niinkauvan kun se virallisesti -pidetään ihmisiltä salassa. Paula Winterberg ja Reino Frommerus -olivat liiaksi rehellisiä voidaksensa salata viranomaisilta että -todella lempivät toinen-toistansa ja että ainoastaan eurooppalaisen -kulttuurin vaatimusten vuoksi tahtoivat vihityttää itsensä -porvarilliseen avioliittoon. Päivä-päivältä, viikko-viikolta -täytyi heidän keskustella tanskalaisten kirkonmiesten ja juristien -kanssa, jotka juoksuttivat heitä paikasta toiseen huutaen heille -korvat täyteen vuoroin lakia, vuoroin evankeliumia, ja vaivaten -heitä mitä joutavimmilla kysymyksillä tai ristikuulusteluilla, -joiden päätarkoitus näytti olevan vain saada selville, kuinka -suuria rahasummia he luulivat kykenevänsä suorittamaan Tanskan -kuningaskunnalle siitä, jos heidät onnistuttaisiin saamaan uhraamaan -mielipiteensä siveydestä ja oikeudesta. - -Vihdoin turvautuivat he hädissänsä erääseen advokaattiprofessoriin. -Tämä lihava herra, joka ei ollut tanskalainen eikä ruotsalainen, -vaan siltä väliltä, kuljetti heidät yli Öresundin salmen Ruotsin -rannoille juoksuttaen heidät milloin papinkansliaan, jossa heidän -nuoruusaikaista herranehtoollistodistustaan ankarasti tutkittiin, -milloin jonkun toisen juristin luo jotakin asianhaaraa takaamaan, -milloin toimittaen heidät erilleen asumaan, jolloin heidän -välttämättä piti esiintyä "neiti morsiamena" ja "herra sulhasena", -milloin taas antaen heille täyden vapauden yhdessä asumiseen. - --- Kaikki tapahtuu _pro forma!_ huuteli advokaattiprofessori -kesähelteessä marssiessaan kaupunkien katuja ja huitoen kämmeniään -milloin kirkontornia, milloin hallituspalatsia kohti. -- Nyt puuttuu -herrasväeltä yksi ainoa todistus, yksi ainoa todistus -- ja sitten -on kaikki klaaria. Jaa, ja sitten vielä yksi pikkuinen, pikkuinen -nappula: ja kone rupeaa liikkumaan. - -Mutta, hyvä herrasväki, onko herrasväellä mistä maksaa kulut? Fria -idéer, mitt herrskap -- det kostar pengar! Minulla, kuten tiedätte, -on professorin titteli... - --- Tietysti me maksamme, -- sanoi Reino Frommerus sydän-kurkussa. - -He lausuivat taas joksikin päivää hyvästit tuolle kohteliaalle, -leikkiselle advokaatille, joka oli luvannut heidän asiansa perille -ajaa. - --- Paula! kuiskasi nuori aviomies istuessaan pienen ruotsalaisen -kaupungin puistossa: -- minua koko tämä touhu tuskastuttaa. Tässä on -jotakin ilkeätä. Nämät jonnijoutavat muodollisuudet... - --- Niin, -- sanoi nuori rouva, jonka yllä oli uusi hieno kävelypuku -ja joka ei voinut olla lapsellisesti nauttimatta länsimaisen -kulttuurin ulkonaisista viehätyksistä: -- meidän täytyy odottaa -kärsivällisesti... - -Ja hän pysähtyi loistavan muotimakasiinin eteen ihailemaan kaikkea -mitä kristallilasi-ikkunasta näkyi. - --- Kunpa vaan ei tulisi pahempaa? jatkoi mies muristen. -- -Vaatimukset alkavat nousta sille rajalle, jolloin omatunto pyrkii -kapinoimaan... - --- Nuori rouva kääntyi poispäin ikkunasta. - --- Mutta täytyyhän meidän, -- huudahti hän: -- täytyyhän! - --- Täytyykö? Mietippäs tarkoin... - --- Ah ei puhuta. Tämä on ikävää... Mennään nukkumaan! Unohdetaan -kaikki. Minua niin hirveästi haluttaa maata sinun kanssasi... -käsikaulassa. Minulla on niin hirveän ikävä... ymmärrä... yksin. - --- Lintuseni, sinä olet niin luonnollinen. Kummallista vain että sinä -pidät tätä porvarillista avioliittopuuhaakin luonnollisena. Tietysti -se _voisi_ olla luonnollinen, mutta meille ulkomaalaisille se näissä -pikkuvaltioissa ei ole luonnollinen. Täydellinen pettymys se minulle -on. Ruotsi ja Tanska näkyvät olevan -- kerrassaan pikkumaisia maita. -"Kun for kvinder!" Punssi ja sikari täällä vain haisee -- raittiimpia -tuulahduksia ei tunnu... - --- Sinä olet hermostunut tänään, -- sanoi nuorikko, hellästi -puristaen miestänsä käsivarresta. -- Kuulehhan! - --- Mitä? - --- Mentäis Norjaan? - --- Yhä hullumpaa! Kuinka voisi siellä olla suurempi vapaus, kun sen -suurimmat runoilijatkin jo huokailevat etteivät näe tarpeeksi avaria -näkyaloja "over de höje fjelde!" - --- Mutta mitäs me siis osaamme tehdä? - --- Kyllä tiedän kohta mitä tässä on tehtävä... - --- Sano --? - --- Toisella kertaa. Antaahan mennä vielä vähän matkaa alamäkeen... - -He palasivat hotelliinsa, jossa heillä oli kaunis huone -yläkerroksessa valtavine näkyaloineen yli sinertävän meren. Ja -he todella unhoittivat nämät pienet huolensa pakenemalla lemmen -ihmeellisiin ruusutarhoihin, joissa he kumpikin käyskentelivät -vapaina, hymyilevinä, terveinä. Mutta jo seuraavana päivänä oli -heidän pakko herätä räikeään todellisuuteen, joka näkyi tahtovan -tehdä tyhjäksi kaikki heidän laskelmansa. - -Paula Winterbergiä vaadittiin vaihtamaan uskontunnustuksensa -"johonkin muuhun kristilliseen uskontunnustukseen." Ruotsin -kuninkaallisessa laissa kuului olevan eräs pykälä, joka salli -siviliavioliiton ainoastaan sellaisille yhteenpyrkiville, joista -toinen oli eriuskolainen. - --- Tämä paperi tarvitaan vain _pro forma!_ huusi advokaattiprofessori -taas huitoen vuoroin päin Tanskan puolelta häämöittäviä -kirkontorneja, vuoroin Ruotsin rannalla kohoavaa uhkeaa Raatihuonetta -kohden. Ja herra asianajaja ryhtyi kiihkeisiin toimenpiteisiin, -jotta "neiti" Winterberg tuollaisen uskonvaihto-paperin saisi. Se -ei suinkaan ollut mikään helppo temppu, siihen vaadittiin paljon -kekseliäisyyttä ja ennenkaikkea suosiollista apua "morsiamen" -puolelta. - -Aviopuolisoiden tuskastus oli noussut äärimmilleen. - --- Nyt en enää kestä! sanoi Reino Frommerus suoraan, väännellen -itseään kuin nääntynyt hotellihuoneen korkean sängyn päällä. - --- Tämä on tosiaankin ilkeätä peliä! myönsi myös Paula Winterberg. - --- Se on kyllä totta, -- jatkoi mies seljällään loikoen, -kullankirjailtuun lakeen tuijottaen, -- että uskontunnustuksen -vaihtaminen ei ole häpeällistä, mutta tässä tapauksessa se on -tympäisevää, kun kuitenkaan ei pääse erilleen nimikristillisestä -seurakunnasta ja kun muuttaminen ei tapahdu omasta sisällisestä -vakaumuksesta. Täällä Ruotsissa näkyy vallitsevan juuri sama -surkea uskonvapauden puute kuin meillä Suomessakin! Eikä asia -vähääkään sillä kaunistu että vaihto toimitetaan vain muodon -vuoksi parilla sanan muutoksella paperilla. Ja miksi juuri sinulta -tätä uskonhuijausta vaaditaan, miksei sitä vaadita minulta, jolle -olisi samantekevää, vaikka minut paperilla olisi merkitty miksi -mustalaiskristityksi hyvänsä? -- yhtä vihainen minä niille kaikille -olen... - --- Minäpä arvaan! huudahti nuori rouva. -- Advokaatti vaatii sitä -minulta vain sentähden että olen _nainen_. - --- Sinäpä sen sanoit! takertui aviomies sanaan. - --- Naisen tietysti otaksutaan vaihtavan uskontunnustuksiaan yhtä -mielellään ja yhtä helposti kuin leninkejään. - -Reino Frommerus naurahti ivallisesti. -- Luteerilaisuus on musta -leninki ilman rimssuja -- sanoi hän -- ja babtismit, metodismit -ja muut sen semmoiset skismit ovat myös mustia leninkejä, mutta -varustetut rimssuilla ja mahdollisesti avonaisemmilla kaulanteillä... -Kuule Paula, -- jatkoi hän: -- sinä olet minusta kaikista kaunein ja -luonnollisin ilman mitään, mutta koska kerran leninki olla täytyy, -niin kyllä minusta on parasta säilyttää sitä yksinkertaista mustaa. -Vai mitä itse arvelet? - --- En todella tiedä mitä tehdä, -- vastasi Paula Winterberg. -- Minä -tahtoisin jonkunlaisen kunniakirjan ihmisten edessä, mutta nämät -temput loukkaavat... - --- Loukkaavat! jatkoi toinen. -- Hyvä että vihdoinkin huomaat. Me -voimme tähän harakantanssiin suostua ainoastaan siinä toivossa ja -vakuutuksessa että nämät temput kuitenkaan eivät meitä loukkaa _niin_ -paljon kuin kirkollinen vihkiminen loukkaisi, jos siihen taipuisimme. - --- Mutta ne eivät saisi loukata ollenkaan! kiivasteli nuori rouva. -- -Minä en tahdo! - --- Kas niin, kullan nuppu! sanoi aviomies hellästi. -- Nyt ollaan -siis sillä asteella. Mitäs nyt käsket tehdä? - -Toinen ei mitään vastannut. Hän näytti hautovan jotakin aivoissaan. - -Tässä oli tosiaan kestämistä -- kesäkuumassa vierailla mailla... - -Mutta polttavimmat kaikista kestettävistä olivat ne kummalliset -huimaavat silmänräpäykset, jolloin nuoret aviopuolisot kesken -sulosointuisinta onneaan yhtäkkiä alkoivat epäillä koko -avioliittoaan... vieläpä rakkauttaan! - -Sellaisia silmänräpäyksiä ehkä täytyi olla? Luultavasti oli niitä -jokaisessa nuoressa avioliitossa, vaikka ihmiset ne kilvan salasivat? -Se siis oli luonnollinen ilmiö -- avioliitto oli kai yhtäpaljon -ankara kasvatuslaitos kuin paradiisi, jossa sai vapaasti nauttia -suloisen puun hedelmistä. Onnellinen hän, joka tämän dualismin -heti alussa ymmärsi! Onnellinen se aviopari, joka oivalsi että -ristiriitaisiakin tunnelmia täytyi tulvahdella rakkauttajanoovissa -sieluissa. Että täytyi käydä sekä mustia että valkeita aaltoja, -jotka levottomasti loiskuivat elämän meren kuivia hiekkarantoja -vastaan... Että murheen synkällä ukkostaivaalla täytyi välähdellä -ilon ihmesalamoita -- taikka päinvastoin. Kärsimys ja nautinto --- ne kai ne olivatkin nuoren avioliiton tuntomerkit. Lempiä -ja saada vastalempeä saattoi jokainen, mutta osata säilyttää -sukupuolirakkauden keskinäinen pyhä suhde eheänä kaikissa -koettelemuksissa ja pettymyksissä läpi elämän -- siinä avioliiton -suurin taito... Ne olivat silmänräpäysten epäilyksiä nämät. Ne olivat -niitä vivahduksia, joita olla täytyi lupaavimmassakin avioelämässä... - -Mutta avioliiton yhteiskunnallinen pätevyys -- se kysymys heitä nyt -pysyväisesti ahdisti. "Asianajajat? uskonvaihto-valhe?" -- Mitä oli -tehtävä? - -He läksivät huviretkelle Tanskansalmen toiselle puolelle koettaen -haihduttaa sitä mielestään. Mutta ei hymyilevä kesäluonto, ei -ihanteellinen yhdessä-kylpeminen meren satumaisen poukaman -lämpöisissä aalloissa, ei iloiset puistoteatterit laulajattarineen -eikä kulttuuriravintolan hienot tarjoilut juhlallisine soittoineen -voineet painostusta kokonaan poistaa. Se kiusasi heitä vielä -yövuoteillakin. - -Jumalankiitos että heillä tässä ahdingossa oli toinentoisensa. Niin -syvästi he sen tunsivat etteivät enää mitenkään olisi voineet elää -eikä hengittää ilman toinentoistaan! - -Eivätkö he siis olleet todellisessa avioliitossa? miksi piti -kuvitella vainoa?... - -Surunsuloinen oli yö. Nuori vaimo näki unta häähuoneista. Oli -olevinaan Suomessa, kotikaupungissaan. Kaikki hänelle hymyilivät. -Hänen morsiuskruununsa oli ihmeen kaunis. Ja hänet vihki pappi, -pappi, joka näytti katsovan hänen sydämmensä pohjaan asti. Hän -säpsähti tuota polttavaa, säteilevää silmäniskua, ponnisti kaikki -sielunvoimansa luodakseen vastakatseen pappiin. Mutta silloin hän -huomasikin että se oli hänen oma armaansa, juuri se, jonka kanssa hän -jo oli mennyt vihkimättömään liittoon. - --- Kerro nyt minullekkin unesi! kehoitti Reino Frommerus aamulla. - -Toinen kertoi... - --- Rakas raukkaseni! virkkoi mies. -- Minun käy sinua todella sääli. -Kun sinä noin kosketat sydämmeen, olisin valmis toimittamaan häämenot -kaikkien vanhain juhlakaavojen mukaan... - --- Sehän oli unta vain, -- hymyili vaimo. -- Enhän minä niin ajattele -valveillani. - -Mutta ylösnoustuaan sängystä nuori rouva yhtäkkiä sanoi miehelleen: - --- Kuule Reino! Minä olen varma siitä että olisimme saaneet paljon -häälahjoja, jos olisi pidetty oikeat häät. Satojen markkojen arvosta! -Nyt ne kaikki meni. Pakkaa harmittamaan... Eikös sinuakin kaduta? - --- Paula hoi, herää, herää! huusi silloin aviomies niin että toista -rupesi naurattamaan. Enempää ei mies asiaan kajonnut. - -He läksivät aamukävelylle. Yllättivät postikonttoorista -poste-restante kirjeen, joka näkyi olevan Miililtä, Reino -Frommeruksen sisarelta. Istahtivat yhdessä lukemaan sitä kirjettä -suurten pyökkipuiden siimekseen, vihreäksi-maalatulle nojalavitsalle. - - 'Kurjalan Pappilassa 26 p. kesäkuuta .... - - _Rakkaat ystävät!_ - - No nyt on häähumu sivu ja piispanherrat myös huilanneet -- siis - on aikaa hiukan hengittämäänkin. En ole joutanut teille ennen - mitään hiiskumaan, mutta seurannut kumminkin olen ajatuksissani - matkojanne, pyrkimyksiänne ja onnenne suloutta, ja toivon että se - iäti kestäisi, nimittäin onni ja rauha rinnoissanne. - - _Minun_ hääpäiväni valkeni lämpöisenä ja paisteisena kuten - ainakin kesäpäivä, kirkastaen mielet ja herättäen toiveita. - Kuitenkin meni taivas toisinaan pilveenkin ja illalla oli - kylmää. Oliko se päivä vertauskuvana tulevasta elämästämme -- - sen näemme vuosien kuluttua. Juhlapäivä se meille kuitenkin - oli, rinta täynnä rauhaa ja suloutta, ja turvallisina lujalla - luottamuksella toisiimme antausimme kaikkiin ulkonaisiin - seremonioihin. Itse vihkiminenkin, niin kiduttavalta kun se - toiseltapuolen tuntuikin, vaikutti juhlallisesti -- luultavasti - siksi että oma harmaahapsi-isä sen toimitti -- lopuksi lämpimiä - sanoja meille puhuen. Uskotko Reino -- ei se ollut niin - pahaa kuin olin ajatellut ja sinäkin ajattelet. Olisin vain - suonut _sinunkin_ olevan täällä Pauloinesi. Veljien, siskojen - ja kaikkien omaisten sekä muiden osanottavaisuus teki myös - liikuttavan vaikutuksen. Syötyä luettiin kaikki onnittelut, joita - oli postissa saapunut useita kymmeniä. Konrad piti puheen ja - Seidi lausui juhlarunon, joka oli niin kaunis ja sisältörikas - etten ikinä olisi uskonut sellaista Seidistä lähtevän. Vieraita - oli paljon, sen arvannette. Hyvältä tuntui kun veljenikin olivat - saapuneet juhlaamme. Osoittihan se osanottoa. Niin. Vihtori, - Heikki ja Konrad morsiamineen olivat läsnä. Sitten tulivat myös - täti Hultman ja Tyyne orpana sekä maisteri Torsti Appelqvist - (Seidin suosikki). Nyt olen viimeistä päivää kotona ja silmät - täynnä kyyneleitä piirtelen tätä, sillä arvaattehan kumpikin, - mille se tuntuu kotinsa turvissa kasvaneelle äkkiä muuttaa - aivan toisiin oloihin joka suhteessa, alottaa uutta elämää - -- -- -- täynnä on sydän kaihoa että näiltä leikkipaikoilta täytyy - lähteä. Kuka tietää mitä kodissakin sillävälin ehtii tapahtua. - Huomenaamulla me lähdemme -- mieheni kanssa. Niin, se sinun uusi - koirasi -- se voi mainiosti ja lysti sitä on hoitaa. Kaikki - minunkin koirarakkauteni on siihen kohdistunut sen jälkeen kun - Sopuli lemmikki joutui pois tästä murheen laaksosta. Se on tosi - että minä Sopulia rakastin enemmän kuin monta ihmistä ja suruni - oli suuri, jotta itkeä täytyi, kun se raukka määrättiin manan - majoille, mutta niinhän se parasta oli, sillä kovin olivat sen - kärsimykset kovat. Nyt en ehdi enempää enkä jaksa. Toivotan - vain kaikille aikeillenne onnea. Koettakaa kumpikin parastanne - toisianne onnellisiksi saattaaksenne. Itsekkäisyys molemmin - puolin pois. Muistakaa meitäkin Mansikkamäellä. Tervehdys lämmin - teille molemmille - - _Miili siskolta_.' - -Reino Frommerus ja Paula Winterberg katsahtivat toisiinsa, syleilivät -toisiaan kuumasti ja istuivat pitkän aikaa vaijeten pidellen toisiaan -kädestä. Mutta sanaakaan kirjeen johdosta eivät he lausuneet. - -Vihdoin äännähti nuori rouva etsien toisen katsetta. - --- Reino, minulla on uusi tuuma päässäni. Suostutko --? - --- Kirkolliseen vihkimiseenkö? säpsähti toinen tunnelmistaan toipuen. - --- Ei, jumalavarjelkoon! sanoi vaimo. -- Vaan siihen että nyt heti -suoritamme tämän ruotsalaisen moskan selväksi, ja matkustamme -sellaiseen maahan, missä saamme siviliavioliitto-oikeudet ilman että -se meidän omiatuntojamme häiritsee. - --- Mistä rahat, hyvä ystävä? kysyi mies. - --- Me lainaamme. Ei auta... - --- Ihanko sinä totta tarkoitat? - --- Ihan. Tee se minun tähteni, kuuletko: minun tähteni ja sinun myös --- tee jumalannimessä, niin sitten tyynnymme molemmat! Sillä se -on pääasia että me itse olemme tyytyväiset. Sivuseikka mitä ikinä -ihmiset sanovat. Rakas mieheni, sinun täytyy suostua, sinun täytyy, -maksoi mitä maksoi! - -Paula Winterberg ei ollut luonnostaan itkunherkkä, mutta nyt hänen -kirkkaista silmistään pitkien silmäripsien alta pusertui muutamia -raskaita, polttavia kyyneleitä, kun hän nojautuneena lepäsi miehensä -rintaa vasten. Miehensä, joka hänen pehmoisia hiuksiaan hellästi -silitellen itsekkin oli omituisen mielenliikutuksen vallassa. - --- Kirottu, siunattu raha, jolla kaiken saa, vaan jolla totuuden -edessä sentään ei mitään ansaitse! - -Aviomies se näin -- värisevällä äänellä lausui. - - - - -12. - - -Jo oli kesä loppumassa, kun Reino Frommerus ja Paula Winterberg -tähystelivät alas Suomen rantaan seisten korkeakantisessa -merilaivassa, joka vast'ikään oli saapunut Englannista. Nuorten -toivomus oli kesän kuluessa toteutunut, kotimaiset sanomalehdet -olivat lentouutisena tienneet mainita heidän epäkirkollisen -avioliittonsa vahvistamisesta ulkomailla, ja he olivat vastaansa, -erääseen kylpypaikkaan, ehtineet saada joukon onnitteluja tuttavilta -vieläpä tuntemattomilta ystäviltä, jotka lausuivat tunnustuksensa -heidän muka rohkeasta teostaan. Myös Kurjalan pappilan vanhukset -olivat lähettäneet lämpöiset onnentoivotuksensa, joista oli -huokunut enemmän vanhempain osanottoa kuin kirkollista varoitusta. -Kaikki näytti kallistuneen parempaan päin kuin nuoret itse olivat -tohtineet otaksua. Ilomielin he siis nyt loivat katseensa kotimaiseen -satamaan, jossa heitä ei häirinnyt mikään muu kuin venäläinen -tulli-santarmisto, joka tyystin penkoi heidän matkatavaransa -huvittaen kaikkia läsnäolevia ottamalla takavarikkoon suomalaisen -raamatun, joka Reino Frommeruksella oli ollut mukanaan, ynnä -puoliskon kesän kuluessa lakkautetun suomalaisen sanomalehden -numeroa, joka oli kääräisty kalossien ympärille ja jota santarmit -kivenkovaan väittivät "kielletyksi ulkomaiseksi kirjallisuudeksi." - --- Hyvä etteivät taskuja kopeloineet, -- lausui naurahtaen aviomies -puolisolleen auttaen tätä ajurin rattaisiin. -- Mutta tekisi -minun mieleni sentään lähettää pyhän synoodin yliprokuraattorille -jälkilaskun ryöstetystä raamatusta. Oli lievimmin sanoen hävytöntä... - --- Älä rakas ystävä puhu niin äänekkäästi! kielsi nuori rouva -istuutuen miehensä viereen ja kokoillen syliinsä kaikenlaisia -kauniita kapistuksia, joita ulkomailta oli ostettu oman kodin ensi -tarpeiksi. - -He olivat juuri lähtemäisillään liikkeelle, kun samalla eräs -sylinteripäinen herrasmies heitä lähestyi ja tuli tervehtimään Reino -Frommerusta. - --- Et näy tuntevan? - --- Enpä totisesti --? - --- Valtteri Vakava! - --- Ahaa. Vai sinä se. Ka kun on mies muuttunut. Tässä on vaimoni... - -Toveri tervehti virallisesti hymyillen kohauttaen sylinteriään rouva -Frommerukselle, joka ei liikahtanut ajoneuvoista. - --- Kuule, minulla olisi sinulle vähän asiaa. Viitsitkö vaivautua -hiukan syrjään. - --- Ei minulla ole salaisuuksia vaimoltani, -- sanoi Reino Frommerus, -mutta suostui kuitenkin astumaan jonkun askelen sivullepäin -ajoneuvoista. -- Noh? - --- Sinuthan valittiin kesäkuulla opettajaksi Moukkalan suomalaiseen -yhteiskouluun? virkkoi silkkihattuinen toveri, jonka leuka oli -huolellisesti ajeltu ja viikset taitehikkaasti kiverretyt. - --- Kas kun tiedät! ihastui Frommerus. - --- Minä olen virkamies kouluylihallituksessa, -- ilmoitti toveri -arvokkaasti. - --- Ohoo, taidat olla minun esimiehiäni? - --- En varsin -- sehän on yksityiskoulu. - --- Niin, niin, mitäs sinä sitten nyt oikein aijoit sanoa? - --- Sitä vain että ole hiukan varuillasi, kun nyt matkustat sinne -ylös! ilmaisi virkamiestoveri. - --- Miksi niin? kysyi Reino Frommerus uteliaasti. - --- Katsos, -- selitti Valtteri Vakava suosiollisesti, -- heti kun -uutinen sinun naimajutustasi oli julaistu sanomalehdissä, saapui -_meille_ Moukkalasta sähkösanoma: "Saapiko semmoinen mies tulla -koulunopettajaksi, joka on siviliavioliitossa?" - --- Hiidessä! huudahti ulkomailta palaava. -- Sehän oli selvää -suomenkieltä! Noh, mihin toimenpiteisiin ylihallituksenne ryhtyi? - --- Tietysti _me_ nauroimme sille, -- ilmoitti Valtteri Vakava -omituisesti hymyillen ja pälyillen kuperilla silmillään. - --- Miksi te nauroitte? - --- Siksi ettei se kuulunut virallisesti _meille_. - --- Siihen ei vastattu, vai --? - --- Jaa, kyllä siihen vastattiin. Minä sain toimekseni laatia sopivan -vastauksen... - --- Vai sinä. No, tiettävästi lennätit lemmosti löylyä hyvän asian -puolesta? - --- Katsos, hyvä veli, minun ei sovi tässä asemassa ilmaista -yksityisiä mielipiteitäni. Minä tietysti vastasin virallisesti... - --- Ann' kuulua! kiirehti toinen. - --- Noin vain: "Suomen laki ei asiasta mitään lausu -- koulun -johtokunta ratkaiskoon." - --- Oo kuinka noobelisti! sanoi Reino Frommerus ikäänkuin kätkien -jotakin sydämmensä pohjaan. -- Ja kuka -- jos vielä uskallan udella --- oli tuon sisältörikkaan sähkösanoman lähettäjä? - -Valtteri Vakava katsahti varovaisesti ympärilleen. - --- Saatanhan sen sinulle sanoa -- virkkoi hän hiljaisella, -armollisella äänellä. -- Moukkalan pappi. Rynttänen. Tunnet kai? - --- Ei ole kunnia... Se on minulle tuiki tuntematon suuruus. - --- Jahah, -- virkkoi Valtteri Vakava vilkaisten kultakelloonsa, -- ei -minulla sinulle muuta sanottavaa ollutkaan. Tahdoin vain varoittaa... -Tervehdä rou... minä tarkoitan: tervehdä matkakumppaniasi! - --- Kiitos veli! Ja kiitos jalosta ilmiannostasi! sanoi Reino -Frommerus puolittain toverillisesti, puolittain terävänivallisesti. - -Kouluylihallituksen nuori virkamies poistui hopeapäistä keppiään -parahultaisesti heiluttaen, kaukaa kohauttaen silkkihattuaan -hyvästiksi toverinsa rouvalle. Reino Frommerus palasi sekavin tuntein -odottavaan ajuriin. - --- Rautatie-asemalle! komensi hän. - --- Rakkaani! huudahti nuori rouva säpsähtäen. -- Meidänhän oli -aikomus pistäytyä huonekalukaupassa? - --- Ai tosiaan... sanoi mies ja antoi ajurille toisen määräyksen. - --- Kuka oli se vakava herra, jonka kanssa sinä...? - --- Se oli juuri itse herra Vakava. - --- -- -- -- -- -- -- -- -- - -Jo seuraavan päivän iltana myöhään olivat he perillä. - - * * * * * - -Moukkalan kaupunki oli muinaismuistojen kaupunki aivankuin kaikki -muutkin kaupungit Suomen suuriruhtinaallisessa maassa. Sielläkin -näet oli _raunio_. Historia tiesi kertoa melkoisen kovasta -räjähdyksestä ja tämä mainio räjähdys -- se se oli kaupunkilaisten -salainen ylpeys... Mutta oli siellä myös _koski_, pirullisesti -ärjähtelevä putous, jolla samoin oli syvä, muinaistieteellinen -merkitys. Siihen koskeen näet kerran oli päistikkaa hypätä -porskauttanut kaupungin hengellisen elämän perustaja, katoolilainen -munkki Pater Kaljupääensis, josta aikaa myöten oli tehty kaupungin -suojeluspyhimys. Moniaita satoja vuosia myöhemmin oli samaan -koskeen pudota mäiskähtänyt myös maistraatin puheenjohtajan härkä, -mutta kaupungin kirkkoraati ei sitä ollut julistanut pyhimykseksi, -arvattavasti siitä syystä että mullikka vallan onnellisesti oli -luovinut kosken alas asti, vieläpä noussut elävänä maihin. - -Nämät olivat ne tarkemmat historialliset muinaismuistot Moukkalassa. - -Kuinka raunion ympärille oli voinut syntyä kaupunki, oli koko ihme, -joka aina oli herättänyt matkailijoissa mitä suurinta kummastusta ja -pelonsekaista kunnioitusta. Moukkalassa näet ei löytynyt ainoatakaan -rakennusmestaria! Oli enemmän kuin luultavaa että itse taivaan -enkelit kerran olivat rakentaneet tämän pienen kaupungin ja sitten -jättäneet sen asukkaat oman onnensa nojaan. Sukupolvi sukupolven -perään oli elää kimpuroinut noissa puisissa hökkeleissä, jotka tosin -vuosi-vuodelta painuivat yhä syvemmälle maaemon helmoihin, mutta -joilla vanhuutensa takia oli se erinomainen ominaisuus etteivät ne -helposti voineet syttyä tuleen. - -Millaista kaupungin elämä oli ollut kaukaisessa muinaisuudessa, se -tietysti on mahdotonta sanoa. Pääkallotutkimus on liian laihasti -paljastanut ihmisten sieluja. - -Mutta sen elämäntavoista kahdennenkymmenennen vuosisadan koitteessa -olemme tilaisuudessa lainaamaan luotettavia tiedonantoja, jotka -meille on uskonut eräs sen läänin historian kirjoittajista. Tämä -pohjoismainen Tacitus kertoo eräässä yksityisessä epistolassaan -ystävilleen näet seuraavaa: - -"Tunnen kaupungin niiltä ajoilta, jolloin siellä asuin enkä luule -sen paljon siitä vielä muuttuneen (kirje nähtävästi on kirjoitettu -vähää ennen meidän aikamme mullistuksia). Silloin kuului vielä -päivän polttaviin kysymyksiin, poikiiko Adamssonnin lehmä -mikkelinä vai kekrinä ja kiisteltiin vihaan saakka siitä, painoiko -Hakkaraisen saama lohi 5 kiloa vai 5 kiloa ja 150 grammaa. Tärkeinä, -uteliaisuutta kiihoittavina uutisina kertoeltiin toisilleen, -kenellä oli ähky ja kenellä ulostustauti, sekä pidettiin tarkka -vaari siitä, missä mikin illoin oli kylässä, mitä hyvää siellä -tarjottiin ja monenkolaista leipää oli ollut kahven kanssa. Illoin -käytiin kävelemässä Moukkalan espiksellä, suurella kumisevalla -puusillalla, missä rumempi sukupuoli kulki sillan vasemmalla -laiteella, mutta kaunottaret, puetut mamsell Appelgrénin atelierin -uusimman kuosin hattuihin, sipsuttelivat oikealla puolella, -salaperäisesti supattaen ja aina väliin vilkaisten yli olkansa -toiselle käytävälle. Siihen aikaan tiedettiin varmuudella että -Moukkala oli maailman keskipisteessä sekä kummasteltiin, miten -tuhmia sentään muut, erittäinkin Helsingin herrat olivat kaikissa -toimissaan ja yrityksissään. Moukkalassa olisi Samppa Saastamoinenkin -paremmin osannut maan asiat ohjata, puhumattakaan Homma-Himasesta -tahi Ukko Näälmannista. Merkillisimpiä henkisiä huvituksia olivat -tulipalonyritykset, joita sattui yksi joka kymmeneen vuoteen ja -jotka nahkuri Hassunen sammutti suusanallaan ja palokunnan lipulla, -kun rakennukset olivat niin lahoja, ettei tuli niihin tepsinyt. -Postipäivät, joita oli 2 viikossa, olivat kaikista rasittavimpia, -silloin kun näet täytyi lukea sanomalehtiä suoritetun tilausmaksun -takia, missä vaivassa moni kaupungin asukas menetti sekä järkensä -että terveytensä. Näin elettiin Moukkalassa kymmenkunta vuotta -takaisinpäin ajassa ja tytyväisiä oltiin. Ainoastaan uudet tulokkaat -mielivät 5:tenä ensimmäisenä vuotena oloajastaan etsimään vikoja -olevissa oloissa ja esiintymään mailmanparantajina, mutta muutamien -vuosien kuluttua olivat he yhtä vakuutettuja kuin me muutkin siitä -että kaikki oli niinkuin ollakkin piti ja ettei löytynyt parantamisen -sijaa eikä syytä." - -Näin pitkälle kulttuurikuvauksessaan herra Tacitus. Nyt oli -Moukkalaan sentään rakennettu rautatie, ja herrasväki Frommerus -lienee ollut miltei ensimmäisiä ihmisiä, joka niitä sileitä kiskoja -myöten oli ajaa hurauttanut tuohon pieneen korpikaupunkiin, joka niin -suloisesti nukkui pauhaavan koskensa kaltaalla. Se tiettävästi oli -koski, jonka huumaava pauhu sitä nukutti. - -Mutta nyt, kun ensimmäinen juna jyristen saapui peninkulmia pitkien -soiden yli, se ikäänkuin haukotteli ja siristeli silmiään -- -aivankuin herätäkseen. - -Ja koko Moukkalan kaupunki oli tätä ensimmäistä junaa -vastaanottamassa. Siinä seisoi kunnianarvoisa kaupungin -pormestari harmaine haarapartoineen, siinä prameili kaupungin -viskaali muinaismuseo-univormuineen, siinä kävellä käpperehti -kaupunginkamreeri -- yksityis-ammatiltaan nuuskatehtailija -- -pitkine mustalais-kaprokkeineen, ynnä monet muut huoneenhallituksen -jäsenet, kuten kristilliset viinakauppiaat, tervatynnyri-porvarit ja -Suomen kansaa rajusti rakastavaiset tukkipäälliköt. Myös legioona -kaupungin ja lähikyläin akkoja lykkelehti someroisella asemasillalla, -ja tirskahtelevaa piikaparvea säesti sotnia kivenheittotaitoisia -pikkupoikia. Koko tämä kristillinen kaupunkiseurakunta näytti -ensimmäisen junan tuloiltana melkein unhoittaneen vanhat -kyyrie-eleson-virtensä ja iloisesti irvistellen ikäänkuin kuorossa -hymisevän uusaikaista suomalaista rekilaulua: - - Voi sitä Ruunun rakennusta, - Voi sitä Ruunun voimaa: - Että kun se on laittanut rautatiet - Ja sähkökellot soimaan! - - * * * * * - -Maisteri Reino Frommerus ryhtyi innokkaasti opetustoimeensa, haluten -kasvattaa nuoria ihmisalkuja sekä järjen että sydämmen puolesta. -Hän ei tahtonut olla mikään leipäopettaja, jolle on yhdentekevää -miten tunnit saadaan kulumaan, eikä hän myöskään tahtonut olla -mikään poliisimies, joka turhantarkasti vaatii ankaraa järjestystä -luulotellen itseänsä sangen mallikelpoiseksi kasvattajaksi, -jos keinolla millä hyvänsä saa järjestyksen ja säntillisyyden -säilytetyksi. Hän tahtoi ainoastaan kylvää ihmisyyden siemeniä -sinne, missä perinnöllisyyden rikkaruohot uhkasivat tukahduttaa -kaiken, minkä omatunto -- Jumalan ainoa ääni ihmiskunnassa -- -kuiskasi olevan parhainta, kauneinta ja onnellisinta elämiselle läpi -maallisen elämän. Hän oli itse koulupoikana kärsinyt siitä että -häneltä niin paljon salattiin ja hän tahtoi nyt, päästyään opettajan -vastuunalaiseen asemaan, menetellä toisin, ennakkoluulottomasti ja -vapaasti opettaa kaikkea, mihin suinkin omissa aineissaan saattoi -saada aihetta. Ja hän lämpeni ajatellessaan, kuinka hän, yksilö, -täten pikkukaupungin hiljaisuudessa oli tekevä tärkeätä työtä -isänmaan ja ihmiskunnan hyväksi! - -Ilokseen hän myös huomasi ettei koulun johtokunta ollut ryhtynyt -hänen valintaansa peruuttamaan sen vuoksi että hän avioliitossaan -oli astunut vapaampaan suuntaan, ja hän koetti uskoa että tämä -peruuttamattomuus oli tapahtunut jostakin kunnioituksesta -valistusaatteita kohtaan, joita oli pakko kaukomaillakin -vaistomaisesti tajuta. - -Pikkukaupungin rouvien seläntakaiset juorut kahvipöydissä, -pikkuporvariherrojen kömpelöt leikinlaskut "naimattomasta nuoresta -parista", palvelustyttöjen lörpöttelyt ja muut sellaiset ilmiöt -eivät uutta opettajaa vähääkään häirinneet. Eivätkä ne myöskään -hänen nuorta vaimoansa kiusanneet siitä syystä että he aniharvoin -niitä joutuivat tai joutivatkaan kuuntelemaan. Elämä ennenmuuta -oli työtä ja toivoa. Päinvastoin: jokainen, joka heihin tutustui, -kohteli heitä erinomaisen ystävällisesti, ja luonnonterve järki -näkyi ennenpitkää tekevän tyhjäksi kaikki juorunvirittelyt, -mihin mahdollisesti vaikutti sekin että jonkinlainen uutuuden -tuulahdus herrasväki Frommeruksen mukana oli saapunut Moukkalan -yksitoikkoiseen kaupunkiin. Saattoi kyllä johtua pikkukaupungin -pikkumaisista näkökannoista että heitä pidettiin arvossa, mutta -kaikissa tapauksissa se asianomaisista tuntui todelliselta -arvonannolta, josta he sydämmissään olivat kiitolliset. Suomessakin --- ihme ja kumma -- näyttiin siis ymmärtävän että mies ja nainen -tuossa peljätyssä siviliavioliitossa voivat olla oikea mies ja -oikea vaimo, eikä siinä olevien tarvinnut huomata vähintäkään -yritystä mihinkään halvempanapitämiseen kirkollisten avioliittojen -rinnalla. Mahdollisesti sellaista halventamisenhalua paljonkin -piileksi sydämmissä -- perinnöllisen vanhoillisuuden luonnollisina -seurauksina -- mutta ulospäin ei sitä näkynyt, ja oppilasten -tyytyväisyys opettajaansa, joka heitä kutsui kotonaankin käymään, -esti vihamielisiä suhteita viriämästä koululasten vanhempain, -kaupungin asukasten puolelta. Ensimmäisenä lukukautena ei todellakaan -vielä mitään pahaa tiedetty uudesta tulokkaasta, joka ei sekaantunut -kaupungin asioihin eikä niihin tahtonutkaan sekaantua, koskapa -nähtävästi piti niitä henkisille pyrkimyksilleen epäkiitollisina. - -Reino Frommerus ja Paula Winterberg alottivat siis elämänsä tuossa -suomalaisessa pikkukaupungissa kaikissa suhteissa onnellisesti, -lupaavasti, voisippa sanoa loistavastikin. He nauttivat sen -melankoolisesta rauhallisuudesta, sen terveestä maalaisluonnosta, sen -vaatimattomista, suursivistystä lapsellisesti hapuilevista tavoista -ja oloista, mutta ennenkaikkea syventyen sieluissaan oman nuoren -perheonnensa ilmiöihin, oman pikkukotinsa luomiseen ja täydentämiseen. - -"Aivanhan tämä meillä on kuin silkkiä ja samettia!" saattoivat he -kumpikin toisilleen vakuuttaa tai jos eivät sitä sanoilla ilmaisseet, -niin ainakin niin tunsivat sydämmissään, tunsivat silloinkin kun -joku avioliiton välttämätön ilmiö heitä koetteli nuorilla tuskillaan -pannen miettimään alotettua yhteiselämää yhä vakavammin, yhä pyhemmin. - -"Milloin onnistumme luomaan lapsen, avioelämän jatkuvan ilon --?" - -Se oli heidän kummankin yhteensulaneen järjen ja yhteensointuvan -sydämmen terve huokaus, luonnollinen ihana toivomus syksyn pimeinä -iltoina. Tosin he toistaiseksi olivat tyytyväiset näinkin, uskoessaan -tulevaisuuteen... - -Heillä oli toinentoisensa... ikävän repivinä hetkinä saattoivat -he vapaasti etsiä lohdutusta toistensa henkiruumiillisesta -rakkaudentarpeesta... painautua kuin linnunpoikaset pehmeään -untuvapesään, kun ympärillä myrsky pauhasi ja pimeys kujilla -kammotti... Se ei suinkaan ollut pelkkää sukuviettiä ja aistillista -nautintoa tämä toistensa rintoihin painautuminen, usein siinä ilmeni -todellista henkistä kaipausta päästä niin likelle kuin suinkin -toinen-toistansa voidaksensa täyttää avioliiton tarkoituksen. Sillä -jo varhain olivat he sen itselleen ja toisilleen tunnustaneet että -yhdyselämä toi mukanaan onnea ainoastaan silloin, kun se tapahtui -terveysperiaatteita noudattamalla ja kun sielullinen yhteissointu -pidettiin yhtä suuressa kunniassa kuin aviollinen oikeus. - -Heidän nuori avioliittonsa oli siis uskoa hyvään, kaihoa pyhään, -ikävöimistä kauniiseen ja oikeaan. Ja heidän oli hyvä olla siten kuin -oli. - -Yksi ainoa ihminen heitä hieman kummastutti oudolla käytöksellään, -jonka syitä he vain hämärästi aavistivat. Se ihminen oli kaupungin -pappi, pastori Elias Rynttänen. Kohtalo oli tehnyt maisteri -Frommeruksen pedagoogiksi samaan kouluun, jossa tämä mies toimi -uskonnonopettajana, mutta aivan harvinaista oli että pappi olisi -esimerkiksi tervehtinyt niinkuin muut tuttavat uutta opettajaa tai -hänen nuorta rouvaansa, eikä hän kuukausimääriin -- ellei ollut -virallista asiaa -- kertaakaan suoraan suostunut puhuttelemaan -virkaveljeänsä, mainitsemattakaan siitä ettei koskaan katsonut -tätä silmiin, vaikka melkein joka päivä oli pakotettu oleskelemaan -samassa pienessä opettajakammiossa, johon he usein saattoivat -jäädä kahdenkeskenkin. Reino Frommerus aavisti että moinen -kylmänkalsea, puisevankarkea käytös kyljenkääntämisineen oli -jossakin yhteydessä sen sähkösanoman kanssa, jonka hän tiesi papin -lähettäneen kouluhallitukselle, mutta hän ei voinut käsittää, -kuinka sielunpaimen, joka tahtoi edustaa Kristuksen oppia ja siitä -joka päivä pauhasi sekä koulussa että ulkopuolella koulua, kuinka -sellaisessa asemassa oleva henkilö niin kauvan saattoi pitkittää -mielenosotustaan, vaikka ei toinen hänelle mitään pahaa ollut tehnyt -eikä millään tavalla häntä mieskohtaisesti loukannut. - -Reino Frommerus ei saattanut olla salaisesti kärsimättä tästä -papin härkäpäisestä käyttäytymisestä, ei suinkaan sentähden että -erityisesti olisi halunnut ystäväksi herra pastorin kanssa, vaan -sentähden, että hänen mielestään se uho, mikä papista kävi, oli -epäkristillisyyden uhoa, häijyjen henkien suvaitsemista vasten -parempaa tietoaan. - -Kunnes hänelle yhtäkkiä alkoi selvetä mitä papiston puolelta hänen -selkänsä takana oli tekeillä ja ymmärsi silloin heti että pastori -Rynttänen tavalla tai toisella oli köyden päässä kiinni. - -Eräänä lokakuun sateisena päivänä koulusta tultuaan sai hän nimittäin -kirjeen kirkkoherra Landilta siitä kaupungista, josta hänen vaimonsa -oli kotoisin. - - '_K. Herra Maisteri!_ - - Senjälkeen kun lähetin Teille kuulutustodistuksen Tanskaan, on - siviliavioliittoasianne tullut sangen sekavaksi ja minun on - nyt mahdoton merkitä Paula Katariina Winterbergiä, joka tähän - asti on kuulunut minun sielunhoitooni, kirkonkirjoihin siten, - kuten alussa olin luvannut. Englannista on nimittäin minun - kansliaani saapunut asiakirjoja, joista m.m. käy ilmi ettette - kumpikaan halua palvelusta kansankirkon papeilta. Sitäpaitsi - on Paula Katariina Winterberg merkitty asuvaksi Englannissa. - En voi ymmärtää, kuinka kaikki tämä olisi voinut käydä päinsä - lakia rikkomatta. Luonnollisesti ovat moiset todistukset - joko kokonaisuudessaan merkittävät tahi tykkänään jätettävät - merkitsemättä. Tarvinneeko sitä sanoa -- sen Te luonnollisesti - tiedätte yhtähyvin kuin minä -- että Suomen lain mukaan - avioliitto ei ole vielä sillä päätetty että ollaan kihlakumppanit - ja kolmesti kirkossa kuulutetut. Lakimme mukaan on avioliitto - kirkollisella vihkimisellä päätettävä. Yllämainituista syistä - olen minä sentähden, velvollisuuteni vaatimana, lähettänyt - Tuomiokapituliin ilmoituksen Teidän siviliavioliittonne sotkuista. - - Kunnioittaen: - - _Sakarias Land kirkkoherra._' - -Reino Frommerus laski kirjeen kädestään, joka hiukan vapisi. Hänen -nuori vaimonsa istui hänen rinnallaan... - --- Enkö minä sinulle kultaseni sanonut ettei siihen pappiin ole -paljon luottamista? - --- Ja enkö _minä_ sinulle sanonut että kaikista selvintä olisi ollut -jättää sivilit sikseen ja olla -- niinkuin olimme? Nyt alkaa ilmeinen -vaino. Mutta -- alkakoon!... - --- Me sen kestämme! vakuutti vaimo. - --- Niin! Ja minä kirjoitan, sodin... jumaliste en voi olla purkamatta -mitä mielessäni liikkuu! kiivasteli mies. - --- Tulehhan kultaseni ensin syömään! pyyteli nuori rouva. -- Koko -päivän olet ollut työssä. - --- Ei, anna minun ensin kirjoittaa! - --- Kirjoita sitten Jumalan nimeen... - - '_Kirkkoherra S. Land_! - - Kirjeenne, jossa koskettelette siviliavioliittoasiaamme, on - vihdoinkin paljastanut suvaitsemattomuutenne niitä ihmisiä - kohtaan, jotka uskaltavat nousta kirkollisia mielipiteitä - vastaan. Minä olin Teitä luullut pieneksi poikkeukseksi - ahdasmielisestä laumasta, koska mieskohtaisesti annoitte - itsestänne vallan edullisen kuvan, vieläpä itse kehoititte minua - tekemään vakaumukseni mukaan ja koettamaan päästä epäkirkolliseen - avioliittoon. Mutta nyt kun toivoni on täytetty, huomautatte te - että "Suomen lain mukaan ei avioliitto ole vielä sillä päätetty" - ja että se on "kirkollisella vihkimisellä päätettävä." Aivan kuin - Te täten tahtoisitte vaatia meitä palaamaan papin vihittäväksi? - Kiitoksia isällisestä neuvostanne, mutta sallikaa meidän nyt - jäädä epäpyhien joukkoon ja sieltä katsella muiden pyhyyttä. - - Jos Te todella olisitte rehellisesti suosinut - toisinajattelevaisia -- jonka kuvan alussa tahdoitte itsestänne - antaa -- niin ette olisi takertunut muodollisuuksiin niissä - papereissa, joiden perustuksella joku ulkomainen laki sallii - siviliavioliiton. Jos Teillä on syytteitä lainrikkomisia vastaan, - niin olkaa hyvä: huomauttakaa siitä Englannin Hallitusta, joka - yksin on vastuunalainen tästä teosta. - - Minä en suinkaan tahdo kiitellä niitä temppuja, joihin meidät - alistettiin saadaksemme ulkonaisen oikeuden avioliittoon. - Kaikki temput ja muodollisuudet ovat yhtä ala-arvoiset -- sekä - siviliavioliiton että kirkollisen vihkimisen -- mutta kun kerran - olemme yhteen näistä alistuneet, niin siinä pysymme eikä siinä - enää ole katumista. Te ette millään tavalla kykene saamaan - ulkomailla tapahtunutta epäkirkollista vihkimistämme kumotuksi. - Teidän mielestänne on asia käynyt "sangen sekavaksi"? Se on - käynyt sekavaksi ainoastaan sentähden että Teitä salaisesti - harmittaa muka esi-isiensä pyhästä uskosta luopuminen. Älkää - koettakokaan väittää vastaan -- minä näen nyt selvästi, mihin Te - tähtäätte. Olenko erehtynyt, arvoisa kirkkoherra? Suokoon Jumala - että olisin. - - Yhdestä asiasta olen varma. Te tiedätte omassatunnossanne -- - ja siis luonnollisimman uskonnon kannalta -- että avioliitto, - jota pappi ei siunaa, on siveellisesti aivan yhtä pyhä kuin - se, jonka pappi vihkii. Ja se on pääasia, joka Teidän tulisi - huomioonottaa ja jättää kaikki muu kaivelematta. Sentähden - teette Te väärin, kun annatte viittauksia että meidän muka - vieläkin pitäisi alistua papilliseen päällevoiteluun. Ihmisten ja - valtiokirkon tähden Te tätä tahdotte -- ette Jumalan. Ilkeitten - juorujen välttämiseksi korkeintaan Te tätä neuvotte -- ette - Jeesuksen tähden, joka ei papillista vihkimätoimitusta asettanut - paremmin kuin siviliavioliittoakaan. Mutta Jeesus Kristus asetti - omantunnon vapauden, joka on irti kaikesta ulkokultaisuudesta. - Kristuksen edessä ovat mies ja vaimo todella pyhitetyssä liitossa - niin pian kun he ovat antautuneet toisilleen ja koettavat olla - toinen-toiselleen avuksi. Se että pappi vihkii, ei näy tekevän - avioliittoja pyhemmiksi. Sitä osoittaa jokapäiväinen kokemus, - jota ette Tekään voi kieltää. Rahvas on sillä asteella että se - tarvitsee kirkollista polituuria -- teidän pappien syy! -- mutta - eiväthän kaikki ihmiset ole samalla kehitysasteella. Monessa - valtiossa ulkomailla on papiton vihkiminen yhtä päteväksi - tunnustettu kuin papillinenkin, onpa maita, joissa kirkollista - vihkimistä ei edes hyväksytä päteväksi. - - Olen nyt puhunut mitä tällä hetkellä ajattelen. Olisi paljon - lisättävää, mutta arvelen sen hyödyttömäksi. - - Ennenkaikkea ymmärtäkää, herra kirkkoherra, etten minä eikä - minun vaimonikaan Teiltä mitään kerjää. Te saatte siis - kirkonkirjoihinne merkitä meidät "laittomaan avioliittoon", - jos tämä teko Teitä viihdyttää. Me emme enää odota mitään - arvonantoa teikäläisestä pastorinkansliasta. Ja Teidän aristuneen - persoonallisuutenne suhteen tunnemme sitä pettymystä, joka - mailmassa on niin tavallista. - - Te ehkä hävitätte tämän kirjeen, jossa kai mielestänne on - "jumalatonta puhetta", mutta Te ette ikinä saa hävitetyksi - mielestänne sitä että minä satuin olemaan yksi niitä harvoja - edessänne, joka uskalsin sanoa niinkuin luonnollinen ihminen - tuntee ja ajattelee. - - Jääkää hyvästi. - - (En voi kirjoittaa "kunnioittaen"). - - _Reino Frommerus_.' - -Tietysti tähän kirjeeseen vielä saapui katkera, jylisevä-ääninen -vastine kirkkoherra Landilta, joka oli ilmiantanut rikolliset -tuomiokapitulille, mutta nuori rouva Frommerus, joka kirjeen -vastaanotti sillä-aikaa kun hänen miehensä oli koulussa, ei tästä -toisesta epistolasta miehelleen mitään puhunut, vaan hävitti sen -salaisuudessa. - -He olivat kumpikin päättäneet ruveta säästämään toistensa hermoja -kaikessa, mikä koski ulkoapäin tulevia hyökkäyksiä heidän -avioliittoaan vastaan. Sillä uhkasivathan ne hävittää heidän -kotionnensa ja sielunrauhansa... - - - - -13. - - -Vai sellainen luopio tuo Kurjalan rovastin poika olikin? - -Ei ollut tuomiokapituli uskonut tästä nuoresta miehestä nousevan -vaaraa yhteiskunnalle silloin, kun hänet ensi kerran ilmiannettiin -pyhäinpilkkauksesta kappalaista Möhköstä kohtaan sekä taivaan ja -helvettikuvien polttamisesta jossakin kurjalaiskylässä. Silloin -olivat tuomiokapitulin herrat tuolle ilmiannolle armollisimmin -hymyilleet pitäen sitä aiheutuneena satunnaisesta selkkauksesta, -minkä saattoi anteeksiantaa elävän papin pojalle. Mutta nyt oli -toinen ilmianto tapahtunut viralliselta taholta eikä se enää -herroja naurattanut. Mirabile dictu, horribile visu -- olihan -ennenkuulumatonta röyhkeyttä että kihlakumppanit elivät yhdessä, -siunautumatta oikeassa järjestyksessä kristilliseen avioliittoon? -- - -Asia oli ylen vakavaa laatua! Se koski kirkon ja koko papiston arvoa. -Se uhkasi järkyttää kaikkea kristillistä säädyllisyysohjelmaa... Ja -siihen oli pakko huomionsa kääntää. - - "Se muistakaamme että esivalta - On saanut valtikkansa Jumalalta, - Niinkuin sen Jesus meille opettaa, - Apostolitkin aina julistaa." - -Arvoisa tuomiokapituli ryhtyi oitis kolmenlaisiin etuvarustuksiin. - -Ensiksi: se lennätti Kurjalan seurakunnan kirkkoherrankansliaan -pikaisen tiedustelman: millä tavalla maisteri Frommerus ja hänen -kihlattu morsiamensa olivat tulleet merkityiksi sikäläisiin -kirkonkirjoihin, ja saatuaan äskennimitetyltä kirkkoherranapulaiselta -ilmoituksen että asianomaiset -- omituista kyllä -- olivat merkityt -kuten tavallisesti, _mieheksi ja vaimoksi_, lennätti kauhistuksissaan -vielä toisenkin tiedustelman: _kuka_ oli merkinnyt? ja _millä -perusteella_?... - -Toiseksi: tuomiokapituli lähetti urkkimakirjeen Moukkalan -papinkansliaan visusti tutkistellen: asuiko eräs maisteri -Frommerus ja hänen kihlattu morsiamensa siinä kaupungissa sekä -asuivatko kihlakumppanukset todella yhdessä vai erillään --? Johon -kaupunkiseurakunnan sielunpaimen, kappalainen Rynttänen heti -sinkautti seuraavanlaisen salaisen raportin: - - 'Maisteri Frommerus ja hänen _toverinsa_ asuvat tässä kaupungissa - ja viettävät _ujostelematonta yhdyselämää_. - - Viran puolesta: - - _Elias Rynttänen_. - (kirkon sinetti.) - -Ja kolmanneksi: tuomiokapituli lähetti nuoren papin -- erään Reino -Frommeruksen entisistä koulutovereista -- nuuskimaan niitä jälkiä, -joilla kihlakumppalien huhuiltiin liikuskelleen ennen ulkomaille -katoamistaan, ja tämän pelastussotilaan velvollisuuksiin kuului -ylipäänsä tutkia, mitä kaikkea ikävää noista eksyneistä lampaista -tiedettiin. Epäilemättä olisi kapituli lähettänyt hengellisen -salaurkkijansa aina ulkomaille asti, jos sen kapitaali suinkin olisi -kannattanut. Mutta kotimaisia pakanalähetyksiä varten olivat sen -käyttövarat aina olleet vähän täpärällä. - -_Hoc signo vinces!_ "Tällä merkillä olet voittava!" - -Kapitulissa oli alkanut kapina ja paperien rapina, ja tuomioherrat -kynsiskelivät hermostuneina päitään. Olikohan tuo mies anarkisti vai -mikä, kun Bobrikoffin hyytyneen veren ääressä oli keksinyt ruveta -hätyyttämään hengellistä säätyä siviliavioliitto-pommeilla? - -Paperit liitelivät kuin Noakin arkin kyyhkyset ulos tuomiokanslian -avatusta akkunasta etsien jalansijaa vedenpaisumuksessa ja, kuni -kyyhkysetkin, löysivät ne aina jonkun vihreän oksan. Ne kasvoivat -kasvamistaan kokonaiseksi vuoreksi hengellisiä asiakirjoja, joiden -päällä hiippahattuinen piispa seisoi kuni Mooses Sinailla syvässä -keskustelussa ukkojumalan kanssa, jota keskustelua kesti enemmän kuin -40 päivää ja 40 yötä. - -Mutta olipas Kurjalan vanha rovasti, Reino Frommeruksen isä, myös -joutunut pyykkiin, jommoista ei ollut koskaan ennen tarvinnut pestä! - -Sinä päivänä, jona posti hänelle toi tuomiokapitulin toisen -lentokirjeen, jossa paistoi tuo uhkaava kysymys: _kuka_ on merkinnyt? -ja _millä_ perusteella? -- ja hänen uusi apulaisensa sen hänelle -näytti -- sinä päivänä vanhan hopeahapsisen sielunpaimenen sydän -omituisesti vavahti... - -Hän synkistyi esivallan tutkivan katseen edessä, muisti että -se tosiaankin oli Jumalan eduskunta maan päällä sekä kauhistui -tehneensä hirveänkin rikoksen, josta saattoi olla seurauksena -virasta-erottaminen ja armoton häpeä. Sitten hän synkistyi sitä että -se oli hänen oma poikansa, joka hänet tähän hätään ja uhkaavaan -häpeään oli syössyt hurjilla uudenaikaisilla aatteillaan, joita -isän oli velvollisuus pappina vastustaa! Ja hän tuli sangen, sangen -murheelliseksi sielussansa tuntien elämän syväksi surunlaaksoksi, -missä vanhan papinkin oli pakko ryömiä nelinkontin... - -Mutta sitten hän yhtäkkiä muisti että ne tuomiokapitulin herrat -ovat kaikki häntä nuorempia, yksin herra piispakin... että ne -useimmat ovat vielä potkiskelleet äitiensä kohduissa, silloinkun -hän jo saarnastuolista Jumalan ihmesyntyä on ihmisille paukuttanut, -tai paitaressuina kostuttaneet kätkyeitänsä, silloinkun hän -Johanneskastajana jo on kierrellyt korvessa kastaen kansanlapsukaisia -vedellä ja hengellä -- niin, tämän ikäeroituksen hän muisti -ja ajatteli mielessänsä että se jotakin merkitsi ja että myös -patriarkaalinen kunnioitus jotakin merkitsi, sanalla sanoen: ettei -hengellistenkään kloppien passannut noin vain hyppiä hengellisten -veteraanien nenälle. Ja vielä hän lisäksi muisti raamatullisen -ristinkirjoituksen, jota aikoinaan myös oli moitittu, vaikka se -epäilemättä oli osunut oikeaan, ja hänkin saattoi puolustautua -Pilatuksen sanoilla: "minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin." -Kurjalan 70-vuotias rovasti tarttui siis kynään, sillä hänen -oli pakko vastata. Tosin hänen kätensä vapisi, kun hän ryhtyi -korkea-arvoisalle tuomiokapitulille selitystä laatimaan. Mutta -samalla hän tunsi ikäänkuin Simssonin voimaa, kun tämä Jumalan -sankari aasin leukaluulla löi tuhannen filistealaista, ja hänkin, -rovasti Fredrik Gabriel Frommerus tahtoi lyödä jumalallisen aasin -leukaluulla tuhannen tuomiokapitulilaista, koskapa nuo hengelliset -nulikat häntä, vanhaa miestä, kehtasivat joutavista hätyyttää. - - 'Hyvät herrat!' - -näin alotti vanhus tuttavallisesti. - - 'Te kysytte meiltä: kuka on merkinnyt minun poikani ja hänen - puolisonsa Kurjalan kirkonkirjoihin mieheksi ja vaimoksi? Minä - vastaan teille että se olen minä itse, joka heidät merkinnyt olen - siten kuin merkinnyt olen. Sitten te myös kysytte että millä - perusteella? Hyvät herrat! Ymmärtäkää totuus, joka meille pitäisi - oleman se kaikista kallein pääkappale. Minä tietysti syvästi - suren sitä ettei oma poikani (joka ei ole minun ainokainen - poikani) ole mennyt avioliittoonsa Suomessa voimassaolevan - kirkkolain pykäliä täsmällisesti tottelemalla, niin, minä suren - sitä, kuten sanottu, syvästi ja vilpittömästi minun virkani ja - aran ammattini puolesta. Mutta -- hyvät herrat ja kristityt - -- _Jumalan edessä he tietysti ovat mies ja vaimo_, ja siihen - suuntaan minäkin, vanha mies, tähtäsin, merkitessäni asianomaiset - henkilöt _mieheksi ja vaimoksi_, joiksi Jumala heidätkin kai loi. - - Olenko nyt tehnyt suurenkin rikoksen, se on eri asia, jonka - tuomiokapituli suosiollisesti ratkaiskoon? Yhteistä parasta - ainakin tarkoittanut olen ja soisin minä omantunnon rauhan niin - hyvin arv. tuomiokapitulille kuin pojalleni ja hänen vaimollensa - ynnä meille, pojan vanhemmille. - - Kunnioittaen - - _Fredrik Gabriel Frommerus_.' - -Tällaisen selityksen lähetti Kurjalan pappisvanhus tuomiokapitulille. -Ja katso: herra piispa ja koko pappishovioikeus ynnä hänen kanssansa -hämmästyivät suuresti vastausta sekä kyselivät toinen-toisiltansa: -"tuleekohan Kurjalastakin jotakin hyvää?" - -Rovasti Frommerus oli vedonnut Jumalaan ja omaantuntoon. Sellaista -perustelua herrat pappisjuristit eivät todentotta olleet odottaneet. -Tokkohan tämä vain oli sitä oikeata: hoc signo vinces?... - -Mutta he vaikenivat kuin viisaat miehet vaikeuden edessä eivätkä -he sen koommin viitsineet vaatia rovasti Frommerukselta uutta -selitystä... - -Kurjalan vanha pappila huokasi helpoituksen huokauksen ja tuon -kaukaisen erämaan pitäjän kirkonkirjat lupasivat pyhästi säilyttää -lujat merkkinsä, joista ei huokunut mitään vainoa eikä inhoa, -joskohta ei myöskään erityistä suvaitsevaisuutta siviliavioliittoa -kohtaan. "Sinäpä sen sanoit" ikäänkuin kuiskuttelivat ne vanhat, -kymmenenleiviskän painoiset kirkonkirjat telineiltänsä eräänä iltana -rovastivanhukselle: "Sinäpä sen sanoit että käy se laatuun olla -oikeissa naimisissa, vaikka ei olekkaan kirkollisesti vihitty!" - -"Hva sa'?" säpsähti silloin rovasti katsahtaen kummastuneena selkänsä -taa, luullen ruustinnan siellä hiiviskelevän. - -Mutta ne vanhat paksut kirkonkirjat naurahtivat niin makeasti ja -jupisivat: "Me sitä vain täällä nurkassa huviksemme höpisemme ja -ennustelemme uuden ajan asioita." - -Ja kun ukkorovasti oli pistänyt iltapiippuunsa sekä lähtenyt -sauhutellen ruokasalin puolelle, silloin nuo kirkonkirjat remahtivat -ääneensä nauramaan, laskivat mäkeä hyllyiltä alas lattialle sekä -huusivat vasikannahkan paksuisia lehtiään yhteen paukutellen: "meillä -on sentään hyvä isäntä, meillä on hyvä isäntä -- pois jaloista, te -vanhat hupsut virsikirjat!" - -Ruustinna silloin työntyi kovaa vauhtia kansliaan, katsahti -kysyväisesti ulko-oveen, ja palasi takaisin saliin sanoen rovastille: -"minä olin kuulevinani että ovi siellä rasahti, mutta siellä olikin -kaikki 'tyst och stilla' -- sinun kirkonkirjasi vain, rakas Fredrik, -näkyivät romahtaneen lattialle." - -Jolloin rovasti virkahti: "Minun sietäisi niille teettää uudet -telineet, jos vain seurakunta kustantaisi"... - - * * * * * - -Reino Frommerus oli jonakin päivänä jollakin keinoin tullut -tietämään, mitä hänen opettajakumppaninsa, pastori Elias Rynttänen, -hänestä tuomiokapitulille oli ilmoittanut. - -Tuo lauselma "Maisteri Frommerus ja hänen toverinsa viettävät -ujostelematonta yhdyselämää" ei voinut olla häntä siveellisesti -suututtamatta, samalla kun se häntä syvälle loukkasi. - -"Pirullisempaa tekopyhän lausetta tuskin voipi kukaan keksiä?" -arvosteli hän mielenkuohussaan. - -Ensinnäkin: pappi oli ilmaissut itsensä jonkunlaisena salaurkkijana -toisen avioelämästä, josta olisi voinut tulla siihen luuloon että -hän, pastori Rynttänen, todella jolloinkin oli hiiviskellyt toisen -perheen aviovuoteiden ääressä? - -Toiseksi: pappi oli ilmiantanut toisen ihmisen pyhimmät -yksiavioisuuden asiat muka riettaana tekona, vaikka ei kukaan koskaan -ollut tahtonut ilmiantaa herra pastorista että hän itse, ollessaan -kolmansissa naimisissa, todennäköisesti oli ujostelematta viettänyt -yhdyselämää ei ainoastaan yhden toverin, vaan vähintään kolmen -kanssa, sillä herra pastorilla oli runsaasti lapsia kaikista kolmesta -avioliitosta. - -Ja kolmanneksi: tämä pappi oli salaisessa raportissaan ilmeisesti -kiertänyt _vaimo_ sanaa sekä käyttäessään tuota itsessään -erinomaista "toveri" nimitystä käyttänyt sitä ehdottomasti pahassa -tarkoituksessa. Hänen käyttämänään se sitäpaitsi oli ollut pelkurin -sana! - -Reino Frommerus tavatessaan Elias Rynttäsen koulun opettajakammiossa, -jossa tämä, intohimoinen tupakanorja ollen, puhalteli -huoneentäyteisiä savupilviä, ei papille mitään sanonut siitä mitä -tiesi. Hän oli päättänyt hillitä itsensä ja iskeä ainoastaan -silloin, kun oli välttämätöntä. Mutta hänen sielussaan paisui -paisumistaan pyhän kapinan tunne, sitä mukaa kuin aavisti isänmaansa -jesuiittain hänen selkänsä takana puuhaavan jotakin pirullista hänen -kukistamisekseen. Kotirauha oli vielä rikkomaton, ja hän tahtoi sitä -kauniisti varjella. Pastori Rynttäsestäkin tahtoi hän vielä uskoa -mahdollista parasta -- sitten kun pahin mielenkuohu oli asettunut. - --- Minä en usko että se on totta! vastasi hän esimerkiksi -juoruajalle, joka tuli hänen luoksensa sivistyneen rouvashenkilön -muodossa. -- Te sanotte että pastori Rynttänen muka -kirkkosaarnoissaankin jo tähtäilee meidän avioliittoomme, puhumalla -siitä irstaasti ja hullunkurisilla vertauksilla, mutta niin törkeätä -menettelyä en sentään ota uskoakseni suomalaisen sielunpaimenen -puolelta, vaan otaksun minä tässä olevan jotakin väärinymmärystä -sanankuulijaan puolelta... - --- Mutta käykäähän itse kirkossa, niin ehkä kuulette ja uskotte! -väitti juoruaja. - --- En, minä en ikinä astu Moukkalan kirkon kynnyksen yli! sanoi -silloin Reino Frommerus. - --- Mutta olettehan papinpoika? kiusasi kaupungin rouva. - --- Ja senkötähden minun muka pitäisi käydä kaikenlaisissa pakanain -temppeleissä! huudahti koulunopettaja. - --- Sanotteko meidän kirkkoamme pakanain temppeliksi? kauhistui -uskovainen rouva, silmät suurina kummastuksesta. - --- Niin tuota tulin sanoneeksi, -- naurahti toinen. - -Ja häntä samalla huvitti yhdellähaavaa kuin suretti tämä -pikkukaupungille luonteenomainen itserakkaus kaikessa, mikä oli omaa. --- - -Sen piirteen hän kaupunkiin asetuttuaan oli heti merkillepannut -muissakin kuin uskonnollisissa asioissa. Hän oli esimerkiksi kerran -vanhalle, vaikutusvaltaisimmalle kaupungin valtuusmiehelle tullut -leikillä sanoneeksi että Moukkalan lehmäin ruosteiset rautakellot -olisivat välttämättömästi tukittavat, jotta ihmiset saisivat rauhassa -nukkua ennen työhönsä nousemista, mutta kaupungin patriarkka oli -siitä tupakkajutusta saanut aiheen lykätä kokonaisen pääartikkelin -Moukkalan ainokaiseen sanomalehteen: "kuinka esi-isien pyhiä -menoja olisi kaikkialla kunnioitettava ja kuinka karjankellojen -kalinakin sumeina syysaamuina mieliimme muistuttaa tämän kaupungin -alkuasukasten historiallisia aherruksia vieläpä vie meidät, -uskonnollisessa katsannossa, syvälle noihin ajastaikoihin, jolloin -härjillä kynnettiin ja aasit kävivät läsnä laitumilla ja Jumalan -miehiä koeteltiin kauhistuttavilla Joopinposteilla, kuten meitäkin -näinä vaikeina valtiollisina aikoina." - -Reino Frommerus oli tämän runollisen artikkelin lukenut ääneen -vaimollensa ja sitten hän sen sanomalehtinumeron oli lähettänyt -eräälle ystävälleen Helsinkiin, näytteeksi millaisessa ilmapiirissä -hän kansallisen elämäntyönsä nyt oli alottanut. Se ystävä oli -lennättänyt hänelle vastauskortin: "Laita itsesi ajoissa pois -mokomasta ämmäin karsinasta!" - --- -- -- - -Kolmas toimenpide, johon tuomiokapituli maisteri Frommeruksen -siviiliavioliiton suhteen oli ryhtynyt, ei tuottanut suuria tuloksia. - -Kirkollisen peltomiehen kylvämät siemenet lankesivat näet johonkin -kallion rakoon ja kantoivat varsin laihan hedelmän. - -Eräänä päivänä oli nimittäin Moukkalan nuorella opettajalla onni -saada postissa seuraavanlainen kirje: - - '_Hyvä veli Reino Frommerus!_ - - Rauha olkoon sinulle isältä Jumalalta ja Pojalta ja Pyhältä - Hengeltä. Ammen. - - Minä tahdon sinulta kaikessa hiljaisuudessa tiedustella - erästä sangen arkaluontoista seikkaa: Matkustellessani -- - Tuomiokapitulin asioissa -- Helsingissä, johdatti Jumala minut - ihmeellisesti samaan taloon Bulevardinkadun varrella, jossa - sinun sanottiin morsiaminesi viimme kesän alussa asustaneen -- - kolme vuorokautta. Koska minä olen pappi, kuten kai tiedät, - ja Valkoruusun jäsen, niin tulin kysyneeksi talon emännältä - visummin sinun olostasi siellä sekä sain silloin tietää että - sinulla ja morsiamellasi oli ollut vuokrattuna _yhteinen_ huone. - Siveydellisistä syistä en pappina voinut tarkemmin kysyä, vaan - sattumoilta tulin nähneeksi sen huoneen, missä olitte asuneet. - Siinä sijaitsi kaksi sänkyä ja punainen verho häälyi niiden - välissä. Minä kysyin piialta, oliko huone kauvankin ollut samalla - tavalla sisustettuna ja piikainen vastasi että se jo kolme - vuotta oli seisonut samassa asussa. Enempää en kysynyt. Mutta - minussa heräsi hirveä epäluulo... Ja Jeesuksen, meidän Herramme - nimessä minä nyt kysyn sinulta, entinen toveri: ethän sinä vain - millään tavalla sopimattomasti käyttäytynyt siinä huoneessa? - Sillä Tuomiokapitulin papereista olen tietämään tullut että - sinä silloin, kun huoneessa asuit, olit vasta _yhden kerran - kuulutettu_ meidän kirkossamme. Muistan sinun koulupoikana - olleen varsin säännöllisen ja siveän, en tahdo uskoa että - perkele sinuun vieläkään olisi sisälle mennyt, mutta hengellisen - huolestuksen vuoksi tahdon täten sitä asiaa sinulta kahdenkesken - tiedustaa, luottaen sinun tunnettuun rehellisyyteesi. Sinun - prosessissasi minä tietysti koetan vaikuttaa niin paljon kuin - mahdollista eduksesi. Moninaisissa me kaikki puutumme. Toivoisin - että sinäkin, veli parka, oppisit lohduttamaan itseäsi sillä - elämän balsamilla, mikä esimerkiksi minua lohduttaa ja joka niin - sattuvasti on ilmaistu suomalaisessa virsikirjassamme, v. 392: 10: - - O taivaan hekkumaa, jonk' autuahat saa! Sua halaan sydämmestä, - En huoli muusta mistään; kun sinut vaan ma saisin, Muun kaiken - unhottaisin. - - Ystävällisesti: - - _Kyösti Karitsa_ - (entinen Karlsberg). - - Osote: Rauhavuorenkatu N:o 1. - -Tähän kirjeeseen lennätti Reino Frommerus seuraavanlaisen vastauksen, -ihmetellen itsekkin mielentyyneyttään: - - _Herra Pastori Kyösti Karitsa!_ - - Jumalan santarmi! Kiitos kirjeestäsi ja luottamuksestasi minuun, - Ihmisen poikaan! Koetanpa vastata sinulle niinkuin parasta - on. Se punainen verho, jota sinun Jumalasi johdatti sinut - näkemään Suomen Sodomassa ja Gomorrassa, on sinun oma irstas - mielikuvituksesi. Suo anteeksi että niin hyvin muistan sinun - entisyytesi. Sinähän se olit, joka jo koulupoikana kokosit - meidät, viattomat nuorukaiset, ympärillesi ja huvittelit meitä - kertomalla kaikellaisia riettaita sukupuolisalaisuuksia, joista - sitä ennen emme mitään tietäneet! Ja sinähän se olit, joka - ylioppilaaksi tultua teoloogina olutlasin ääressä kerskailit, - kuinka olit onnistunut raiskaamaan oman kortteeritalosi emännät - ja piiat, koska et uskaltanut käydä julkisissa porttoloissa. Sinä - juuri se olit! - - Mutta nyt sinä olet papiksi vihitty mies, ja musta kaapu - peittää kaikki sinun nuoruus-syntisi. Ja sinä pidät itsesi - sopineena Jumalan kanssa kaiken ikävän mitä välillänne on ollut. - Kadehdittava mies! Minä onnittelen sinua! - - Mutta kun sinä pidät oikeutenasi urkkia sellaisen toverin - avioliitto-salaisuuksia, joka ei sinun augustinolaisista - hairahduksistasi ole mitään hälytystä nostanut, niin on minulla - moisen menettelyn johdosta sinulle vastattavana yksi ainoa sana. - Se sana kuuluu -- Jeesuksen nimeen: -- häpeä! - - Toverillisesti: - - _Reino Frommerus_. - --- -- Kirjevaihto ei pitemmälle jatkunut. - - - - -14. - - -Oli keskitalven aika. Päivän viimeinen oppitunti Moukkalan -pienessä porvariskoulussa oli juuri loppunut, ja pojat ja tytöt -ryntäsivät hälisten ja huutaen ulos rukoussalista, jossa koulun -rehtori Rödman oli kuivalla äänellä lukea rompottanut tavanmukaisen -lopettajaisrukouksen, jonka oppilaat joka päivä olivat tottuneet -nielaisemaan aivankuin jonnijoutavan apteekkipillerin, minkä joku -lääkäri on määrännyt siinä hyvässä tarkoituksessa että heikko veri -vahvistuisi ja suolet muka paremmin sulattaisivat ravinnon. - -"Rom pom pom!" matkia maiskuttivat oppilaat syöstessään suinpäin alas -koulun portaita, suussaan vielä rukouspillerin maku, joka haihtui -vasta sitten kun he olivat tuiskahtaneet nenälleen hankeen ja saaneet -suunsa-korvansa täyteen raikasta lunta. - --- Hyi kuinka nuo poijat on häjyjä! kirkuivat tytöt etsien suojaa -yleisessä sekasorrossa, jossa kirjoja ja vanttuita sinkoili sekaisin. - --- Jeekuli, kuinka nuo likat on lenkoja! vastailivat pojat, mikä -hyppien suksillaan kuin harakka, mikä ajaen vimmatusti takaa -toveriaan, joka oli kiskaissut lakin toisen päästä, ja nutistaen -tämän vihdoin porttikujan nurkkaukseen. - --- Me ollaan laketaimonilaisia Termopylain vuorisolassa! Tietäkää se! - --- Elä ipata. Pois alta, Sauna-Aapelin vesihepo! - --- Kattos näitä sompasauvoja! Minä oon Kserkses, joka pieksätän... - --- Pieksätä, pieksätä pieksusi pohjalla, vaan minä oon se -suomalaisten kuningas Attila, jonka hevonen... - --- Attila kattila, Mattilan Mikon matikka -- sinn' oot ryssän -prenikka! - --- Oo vaiti vasikka. Suusi on kuin Poprikohvin kätyrin kärsä! - --- Voe miten sannoa jarrautti, passivistin penikka! - --- Tämä on politikkaa pojat! Heistelee! - --- Joo! vaan sinn' oot santarmiston salaurkkija! - --- Tyst gossar, ja flikkaihmiset myös. Maltshii durak! Rehtori tulee -perässä! - --- Maltshii! maltshii! maltshii!... vihelsivät pojat ja pakenivat -hurjaa vauhtia alas koulumäeltä. - -Koulun rehtori tuli tosiaan poikain kintereillä nokka pystyssä ja -keppi suorana. Hänellä oli hiivatin nälkä niin että suolet kurisivat --- olivat kurisseet jo isämeitää lukiessa. - -Rehtori Rödman, lyhimmittäin sanoen, oli erinomaisen kunnollinen -mies. Koko kaupunki tosin tiesi että hän yksityismielipiteiltään oli -jumalankieltäjä ja hirmuinen anarkisti, joka alituisesti haaveksi -puolen mailman ilmaanräjäyttämistä, mutta se nyt ei mitenkään -johtokuntaa häirinnyt, koskapa rehtorin anarkismi ilmeni ainoastaan -sanoissa eikä milloinkaan teoissa ja koska hän nöyrästi taipui -rahan edestä toimittamaan vaikeata virkaansa, johon m.m. kuului -jumalansanan viljeleminen joka aamu ja iltapäivä. Hän suoritti -tehtävänsä klassillisesti ja kokoili kultaa kaksin kämmenin siitä -tavattoman suuresta tuntimäärästä, minkä hän oli hartioilleen -sälyttänyt. Tietysti hän inhosi virkaansa, mutta kärsi kuin mies -sen mikä kärsittävä oli. Johtokunta hänestä erityisesti piti siitä -syystä ettei hän koskaan sitä edestäpäin haukkunut, vaan panetteli -aina takaapäin. Kaupunkilaiset häntä vuorostaan jumaloivat siitä -syystä ettei hän koskaan antanut lapsille huonoja numeroita, vaan -päästi pölkkypäisimmänkin luokalta. Yltäpäätä pätö mies hän oli! Nyt -hänellä vain sattui olemaan nälkä sekä niin kiire kotiin etteivät -jalankalikat tahtoneet pysyä matkassa. Mekin siis hänet jätämme. - -Rehtori Rödmannin jäljessä -- ikäänkuin mutaproomu sotalaivan -vanavedessä -- vyöryi koulun naisjohtajatar, ikivanha mamsselli -Abramsson, huolestuneesti silmälasien läpi pälyillen ympärilleen -etteihän vain hänen varjeluksensa-alaisilla tyttö-oppilailla ollut -mitään sopimattomia kujeita toisen sukupuolen kanssa. Se nyt oli -se alituinen kristillissiveellispedagooginen huoli. Mutta, kumma -kyllä, suurimmat tytöistä nauraa tirskahtelivat hänen edessään vallan -ylpeästi leiskautellen pitkiä neitsytpalmikkojaan olalta toiselle ja -kuiskutellen uskomattoman pistäviä arvosteluita hänestä, jota pojat -nimittelivät "tyttöin abbedissaksi." Jättäkäämme hänetkin menemään. - -Koulunjohtajattaan perässä marssivat laitoksen muut apostooliset -tunnukset. - -Ensin tuli kuin sukkula silkkikangasta myöten neiti Nunnanen, joka -oli kristilliseroottisesti salaa rakastunut uskonnonopettajaan, -pastori Rynttäseen, eikä voinut kärsiä tuon neiti Abramssonin -rukouksenpitoa, vaan oli koulunjohtokunnalta pyytänyt -erikoisvapautuksen aina siksi kerraksi kun neiti Abramssonilla sattui -laillinen oikeus rukouksenpitoon; nämät kaksi kilpakristittyä naista -huvittelivat alituisesti opettajakuntaa, vieläpä oppilaskuntaakin -erinomaisilla, kipunoitaiskevillä yhteentörmäyksillään, joissa -toisinaan rehtorin nyrkinpaukaus oli jotakuinkin paikallaan. Neiti -Nunnanen liukui äänetönnä alas koulunmäeltä ja meni ruokapaikkaansa -kuin tosikristitty. - -Hänen jäljessään keikkui kuin vieterirattailla neiti Pomerans, -pulleapovinen, hohtavaposkinen, kaikista elämänhaluisin uutten -kielten opettajatar, jolla ei ollut mitään muuta inhimillistä -heikkoutta kuin se, että hän joskus keskellä tuntia purskahti -teatterimaiseen itkuun jonkun pojanvekaran paatuneen sydämmen takia, -onnistuen siten saamaan koko tyttöparvenkin hypnotisoiduksi kuorossa -ulvomaan juutaksen juonille. Nämät neiti Pomeransin itkunhyrskäykset -olivat traagillisinta, mitä ikinä Moukkalan kouluelämässä saattoi -ajatella. Kuten sanottu, tällä opettajattarella ei ollut muuta -vikaa, sillä viaksi ei mitenkään saattanut lukea sitä että hänkin, -samoinkuin neiti Nunnanen pappiin, vuorostaan oli salaa platoonisesti -pikiintynyt rehtori Rödmanniin, jota piti koko kaupungin -intelligenssin Eiffeltornina, josta tornista hän pamppailevin -sydämmin katseli moukkalaisia näkyaloja itään ja länteen. - -Viimeisenä opettaja-sarjassa astui ulos koulun pihasta tällä -kertaa maisteri Reino Frommerus, tuo epäilyttävä pedagoogi, jonka -erinomaiset viat ja arveluttavat ansiot rakas lukija jo entuudesta -tietää sekä ne toivottavasti suosiollisesti muistissaan säilyttää. - -Tänä raikkaana talvipäivänä oli tämä miesopettaja harvinaisen hyvällä -tuulella. Hän tunsi tehneensä vaikeata työtänsä siinä vakaumuksessa -ettei päivä ollut mennyt tykkänään hukkaan, kuten se niin usein menee -parhaimmillakin koulunopettajilla. Yksi ainoa kultajyvänen yhteenkään -ainoaan nuoreen sydämmeen, yksi ainoakin persoonallisen vaikutuksen -sähkökipuna tulevaisen taisteluihmisen sytykkeeksi -- siinä jo -kylliksi yhden talvisen päivän kasvatusopilliseksi vaatimukseksi. -Jalon kylvön orastumista ei luonnollisesti voinut varmasti tietää, -mutta sen saattoi uskoa, ja enempää ei opettaja tarvinnut. - -Muutenkin hän tunsi rauhaa taas sydämmessään ja iloitsi että hän -opettajatoveriensa kanssa eli varsin siedettävissä väleissä -- niin -erisuuntaiset kuin tähtäyslinjat lienevätkin olleet. Hän luuli -ymmärtävänsä heidän kunkin parhaat tarkoitukset ja tunsi ystävällistä -osanottoa kunkin työhön, paljon enemmän kuin virkatoverit hänestä -ehkä otaksuivatkaan. Jos hänessä joskus pilkahtikin ivaa jossakin -kouluasiassa, jossa hänellä oli päinvastainen käsitys, niin ei hän -sitä ivaansa tahtonut pahoin paljastaa säilyttääksensä yhteistyön -mahdollisuuden ja varataksensa itselleen jonkunlaisenkaan vastapainon -vaikutusvallan. - -Olipa hän siis melkoisen ovela ja jalo opettaja tämäkin mies! - -Reino Frommerus kiiruhti terveennälkäisenä kotiansa kohti. Hän oli -juuri kääntymäisillään alas sille katukujalle, jonka varrella hänen -asuntonsa sijaitsi, kun samalla kuuli jonkun etäämpää sivultapäin -häntä nimeltä huutavan. - --- Maisteri Frommerus? Kuulkaa -- maisten Frommerus!... - -Hän kääntyi katsomaan ääntä kohden ja huomasi ihmeekseen että se oli -pastori Elias Rynttänen, joka siellä seisoi kaupungin kirkon vieressä -kuin vaivaistukki viittoen luokseen. - -Nuori opettaja palasi takaisinpäin ja lähestyi uteliaana pappia, -joka pystyynnostettuine kauluksineen, sinertävine nenineen, -syväkuoppaisine silmineen ja parransängän sisästä punoittavine -poskiajoksineen näytti kovin kurjalta ja viluiselta. - -Kun maisteri Frommerus oli päässyt noin kolmen askeleen likeisyyteen -papin eteen, teki tämä liikkeen ikäänkuin pysyttääkseen maallikon -tarpeellisen välimatkan päässä, jonkatähden toinen vaistomaisesti -pysähtyikin. Pappi ei millään tavalla tervehtinyt, vaan ikäänkuin -tervehtimisen asemesta nauraa hohotti kummallista, käheäkurkkuista -naurua, jonka syvä kumahtelu varmaan johtui hänen väkevästä -tupakanpoltostaan. Ensi kerran hän nyt kiinnitti mustat silmänsä -suoraan maisteri Frommerukseen, jota tämä katse ei vaivannut muulla -kuin epäluuloisuuden ja epävarmuuden ilmeellään. - --- Olisi teille vähän asiaa, -- jyrisi pappi, -- mutta ettekö -tahtoisi käydä minun kotonani siellä pappilassa? - --- Vai niin, mutta eikö herra pastori saata sitä tässäkin sanoa? -virkkoi Reino Frommerus, joka tunsi voittamatonta vastenmielisyyttä -mennäkseen kaupungin papin kotiin. - -Pastori Rynttänen alkoi rykähdellä. Nähtävästi hänen oli vaikeata -saada asiaansa esitetyksi. Hän muutteli levottomasti jalkojaan, -tömisteli niitä kuin hevonen ja katsoi kujalle päin. Mutta -kuja oli autio ja tyhjä, viimeisetkin oppilaat olivat juosseet -tiehensä. Pastorin vettävuotava nenä kääntyi kirkon tornia kohden, -silmät siristyivät ikäänkuin tutkimaan, oliko risti sen huipussa -paikoillaan. Kädet syvällä palttoon taskuissa, ja värisevällä, -karkealla äänellä lausui hän vihdoin... - --- Se nyt on sillä tavalla, hyvä maisteri, että minä olen saanut -ikäväksi tehtäväkseni tuomiokapitulin puolesta kysyä teiltä että... -että aijotteko te todenteolla pysyä tuossa siviliavioliitossanne -- -ja kehoittaa teitä ystävällisesti vihityttämään itsenne ihmisten -tavoin. Tehän tiedätte papinpoikana varsin hyvin että jumalansana... - --- Olkaa hyvä, herra pastori, -- keskeytti äkkiä Reino Frommerus -myöskin värisevällä äänellä, -- älkää vaivatko itseänne saarnalla. -Minä sanon teille heti suoraan että minä pysyn siinä missä olen ja -ettei voi tulla kysymykseenkään enää ottaa kirkollista vihkimistä. -Sehän olisi kerrassaan naurettavaa! - --- Mutta kaikkien rettelöiden välttämiseksi? kysyi pappi nähtävästi -hilliten suuttumustaan. - --- Kaikkien rettelöiden välttämiseksi pitäisi teidän, herra pastori, -sielunpaimenena olla sekaantumatta toisen avioliittoasioihin! - --- Enhän minä ole sekaantunutkaan... sehän on tuomiokapituli ja -kirkkoherra Land päällekantajana... ja, minusta tosiaan on varsin -ikävä sekaantua! puolustelihen pappi koettaen puhua harvakseen. - --- Kuinka te, herra pastori, -- huudahti toinen sisällisesti kärsien: --- kuinka te ilkeätte väittää ettette muka halua sekaantua minun -yksityisasioihini, vaikka juuri te ensimmäisenä tästä kaupungista, -ennenkuin tänne olin saapunutkaan, sähkötitte kouluylihallitukselle -ja koetitte estää minua tänne tulemasta?! - --- En se minä ollut! vastasi pappi ontolla äänellä, muljauttaen -silmiään. - --- Juuri te se olitte! väitti nuori opettaja. - --- Ei se minusta ollut lähtöisin! vastusti yhä pappi. - --- Vai ei se teistä ollut lähtöisin? ahdisti toinen siveellisesti -pilkaten. -- Mistä se sitten muka oli kotoisin? - --- Jumalasta...! äänsi pappi. - --- Hävetkää herra pastori puhumasta vasten omantuntonne ääntä! -karjahti toinen. -- Jumalalla ei tässä asiassa ole mitään tekemistä. -Minä uskallan teille vakuuttaa että jos tuo sähkösanoma ei ollut -lähtöisin teistä itsestänne, niin oli se sitten lähtöisin siitä -olemuksesta, jota te nimitätte -- perkeleeksi. - --- Teillä on aivan nurinkuriset käsitykset Jumalasta! sanoi pappi -salavihasta värisevällä äänellä. - --- Ja teillä -- perkeleestä! paiskasi toinen. -- Herra pastori! -Teidän kristillisessä ansioluettelossanne on eräs toinenkin -raportti esivalloille, tuo teidän maanmainio ilmiantonne minun -"ujostelemattomasta yhdyselämästäni" -- "toverini" kanssa! - --- Mistä te sen olette urkkinut? sävähti pappi. - --- Herra pastori! -- sanoi toinen -- on rumia asioita, jotka -ikäänkuin jumalallisen välttämättömyyden pakosta itsestään ilmi -tulevat!... Ajatelkaapa jos minä _teistä_ menisin raporteeraamaan -jollekkin kuinka te vietätte häikäilemätöntä yhdyselämää jo kolmannen -naisen kanssa! --? - --- Mutta minähän olenkin kristillisessä avioliitossa! sähisi pappi. - --- Niin, kyllä te olette! jatkoi maisteri Frommerus. -- Kauniisti -te olettekin! _Sillä_ verholla te kaiken peitätte. Enkä minä tahdo -teidän aviovuoteidenne kristillissiveellisiä peittoja kohotellakkaan, -en totisesti. Olkoon siellä alla mitä hyvänsä! Mutta minä sanon -teille että jos te kristillisine avioliittoinenne siirtyisitte tästä --- ei edemmäs kuin noin 15 peninkulman päähän -- niin te olisitte -siinä maassa, jossa teidän kolmatta vaimoanne ei nimitettäisi -vaimoksi, vaan joksikin paljon pahemmaksi kuin "toveri", eikä teidän -avioliittoanne "kristilliseksi." Siitä te näette, kuinka erilaiset -ja hullunkuriset ovat käsitykset avioliittojen kristillisestä -pätevyydestä, vaikka sama kristinusko täällä vallitsee molemmin -puolin valtioiden rajoja. Kuinka te siis uskallatte sanoa ettei se, -joka ensimmäisen ja ainoan vaimonsa kanssa elää, ole yhtä hyvin -kristillisessä avioliitossa kuin te, pappi, jolla on jo kolmas vaimo? - --- Te olette häpeemätön! karjasi pappi puristaen luisia nyrkkejään -taskuissansa. -- Te saatte... vastata puheistanne! -- - --- Niin, minä olen häpeemätön -- se nyt on se ainoa voimasana, jonka -te tässä keksitte ja joka teidän kannaltanne katsoen on oikeutettu. -Mutta puheistani aion minä vastata jollekkin muulle kuin teille tai -tuomiokapitulille. - --- Te siis ette taivu -- vihittäväksi? kysyi pappi jäykästi. - --- En ikinä! Kuinka te olettekin niin lapsellinen että sellaista -kysytte? - --- Minua on käsketty ystävällisesti kehoittamaan. Punnitkaa kaikissa -tapauksissa tarkoin! - --- Se on jo punnittu! Älkää ärsyttäkö minua!... - --- Mutta ettekö tahdo nähdä papereita, jotka tuomiokapitulista ovat -minulle lähetetyt?... ne ovat minun kotonani -- tyrkytti pappi. - --- En! en tahdo niitä nähdä. Kaunistelkaa itse niitä niin paljon kuin -tahdotte, kirjoittakaa että olen "häpeemätön" ja "julkea jumalaton", -"uppiniskainen saastainen pakana" ynnä muuta sellaista, lisätkää -syntikuormaani niin paljon kuin teidän oikeauskoinen pappilan -ruunanne jaksaa vetää, ja pankaa sitten kuorma menemään suoraan -arkkipiispan kartanoon, mutta minua, hyvä herra, älkää enempää -ärsyttäkö, te olette jo kyllin ärsyttänyt, ja lienee minullakin -oikeus vaatia ihmisyyttä... - --- Teidän viimeinen sananne on siis --? jyrisi pappi, otsa synkkänä -kuin uhkaava ukkospilvi. - --- Minun viimeinen sanani on: hyvästi inkvisiittori! - -Maisteri Frommerus käänsi kääntämällä selkänsä ja läksi taaksensa -katsomatta astumaan pois kirkon juurelta. Pastori Rynttänen katsoi -hetken hänen jälkeensä, nosteli palelevia jalkojaan, painoi päänsä -alas, ja niskat kyyryssä tuijotti kotvan eteensä lumeen, sähähti -sitten kuin käärme, jotakin muistaen, kävellä hoippuroi kerran ympäri -kirkon sekä läksi vasta sitten kiivaasti astumaan kotiinsa päin, -silmäkulmat tuimasti rypyssä. - -Oli sentään onni etteivät kaupungin akat heidän kaksintaisteluaan -olleet nähneet. Ainoastaan puolentusinaa koiria oli haukuskellut -heitä erisuunnilta. -- - -Reino Frommerus ei mennyt suoraan kotiinsa. Hän riensi kosken -rannalle ja katseli kuohuihin, jotka ruosteenruskeina purskuivat -lumenvalaisemien jokiäyräiden välissä. - -Hänen päätään huimasi, hänen täytyi pidellä kiinni suoja-aidasta, -jottei syöksyisi alas pyörteisiin. - -"Ikuista kohinaa! Ikuista taistelua!" ikäänkuin säestivät talviset -laineet. - -Tuntikauden myöhästyneenä saapui hän vihdoin pieneen kotiinsa, -väsyneenä, mieli masennuksissa. - --- Poika kulta, missä olet viipynyt? - --- Kävin vain -- virkistelemässä... - --- Olet ihan kalpea ja väriset? - --- Mitä joutavia... - --- Annas kun minä sinut lämmitän! - --- No lämmitä! - -Nuori rouva kietoi käsivartensa lujasti miehensä kaulan ympäri ja -suuteli kuumanrajusti. - --- Tule nyt syömään, minulla on sinulle aivan mieliruokiakin... - -Reino Frommerus ei vielä yövuoteellakaan ilmaissut vaimolleen mitä -hänelle tänäpäivänä oli sattunut kotimatkalla koulusta... - -Hän koetti yksin kantaa mitä kannettava oli. - - * * * * * - -Kului vain muutamia vuorokausia. Oli lauvantaipäivä. Reino Frommerus -oli tapansa mukaan koulussa, mutta pastori Rynttänen, jolla ei -lauvantaisin ollut kuin yksi tunti keskipäivällä, oli hyräillen -lähtenyt kotiinsa Reino Frommerus oli pannut merkille että pastori -ennen uloslähtöään oli pysähtynyt koulun seinällä riippuvaa -lukujärjestystä tutkimaan. Sitten olivat pastorin silmät vähän -omituisesti välähtäneet Frommerukseen päin. Mutta toinen ei tätä -miksikään ollut aavistanut... - -Pastori Rynttänen meni kotiinsa, joi kiireesti kahvinsa, siemasi -intohimoisesti paksun beirutski-paperossinsa savupilvet syvälle -keuhkoihinsa, selaili hiukan papereita kansliansa pöydällä ja työntyi -taas ulos kadulle. - -Ei hän mennyt kouluun eikä kirkkoon, ei myöskään sairaan luo tai -lapsenkastoon eikä myös virkistyskävelylle sanan tavallisessa -merkityksessä. Ja kuitenkin hän katsoi kelloonsa aivankuin hänen -menonsa olisi ollut määrätunnista riippuvainen. Niin olikin. Hän -näet suuntasi askeleensa maisteri Frommeruksen asuntoon, jossa ei -siihenasti ollut käynyt. Lasku ei pettänyt. Pappi osui oikealla -hetkellä -- maisterin "toveri" oli kuin olikin ypöyksikseen kotona, -ja aviomiehen kotiintulosta kesken tuntia ei ollut pelkoa. - -Nuori rouva Frommerus säpsähti aikalailla nähdessään hänelle -puolioudon, karkeamuotoisen miehen äkkiä ilmestyvän eteensä, kun oli -parhaillaan sovittelemassa jotakin taulua seinään. Hän hämmästyi sitä -ettei vieras sanallakaan tervehtinyt eikä kysynyt "onko maisteri -kotona", ei myöskään sanallakaan pyytänyt anteeksi että täten -tunkeutui toisen kotiin. Eikä hän myöskään voinut olla merkille -panematta ettei tämä vieras häntä puhutellut rouvaksi paremmin kuin -muullakaan nimellä, mikä jotenkin olisi ilmaissut toisen luonnollista -asemaa. - --- Minä olen seurakunnan pappi, -- esittihen tulija pyrkimättä -kättelemään ja etsien silmillään, mihin istuisi. Ja odottamatta -pyyntöä, jota Paula Winterberg hämmästyksissään tuskin osasi -antaa, istua rymähti seurakunnan pappi keskelle pienen salongin -sinipunervalla veralla päällystettyä sohvaa luoden viekkaan -silmäyksen verhoilla varustetun oven lomitse makuuhuoneeseen, josta -näkyi kaksi lumivalkoista, rinnakkain seisovaa vuodetta. - -Pappi alkoi harvakseen puhua silminnähtävästi sanomattomasti nauttien -toisen hämmentyneestä tilasta. -- Minä -- olen -- hiippakunnan -- -tuomiokapitulilta -- saanut -- toimekseni -- tutkia -- onko -- -teillä -- vakaa -- aikomus jäädä -- ilman kirkollista siunausta -- -liitossanne maisteri Frommeruksen kanssa -- vai tahdotteko ehkä -- -korjata -- erehdyksenne -- ja... - -Pitemmälle ei pappi ehtinyt. Silmänräpäyksessä oli nuori rouva -Frommerus älynnyt, mitä tämä kummallinen luonakäynti tarkoitti, -samalla kun hän oli muistanut kaikki kauniit päätökset taistelusta -yhteistä vihollista vastaan ja samalla kun hänelle myös oli -selvennyt, miksi pastori sovitti visiittinsä juuri tähän aikaan -päivästä. Hänen kirkkaista silmistään leimahti tuskan ja uhkan -kipunakimppu, ja hän huudahti heleällä äänellään, tähdäten suoraan -papin silmiin: - --- Minkä erehdyksen? Minkä erehdyksen? Sanokaa heti!? - -Pastori Rynttänen liikutteli jalkojaan kestämättä tuota naisen -tulenpalavaa, puhdasta silmäniskua niin rauhallisesti kuin oli -sellaisiin varustautunut. Nuori rouva seisoi siinä hänen edessään -solakkana ja ryhdikkäänä, rinnat täynnä voimaa ja elämin uhkua. - --- Minä tarkoitan, -- sanoi pappi mitä suurinta levollisuutta -teeskennellen, -- että kuten te itsekkin tiedätte: meidän -evankeelisluteerilainen yhteiskunta tunnustaa ainoastaan sellaisen -avioliittomuodon, jonka... - --- Älkää selittäkö! katkasi taas nuori aviovaimo reippaasti. -- -Tuon kaiken minäkin hyvin tiedän, sitä ei kannata jauhaa. Me olemme -mieheni kanssa menneet naimisiin omalla tavallamme, ja se ei kuulu -teille, herra pastori! - --- Mutta eiköhän se kuulu Jumalalle? sanoi kappalainen koetellen -leikillistäkin sävyä ja ylimielisesti naurahtaen kuten uskovaisten on -tapa. - --- Niin, Jumalalle se kuuluukin! säesti rouva Frommerus muistellen -mitä kaikkea miehensä kanssa tästäkin olivat puhelleet. -- Jumalalle -me toki teemmekin avioliitostamme tilin... - -Pastori Rynttänen näki viisaimmaksi olla painautumatta syvemmälle -väittelyssä jumala-käsitteestä, joka aina oli harmillisin kohta -keskusteluissa sivistyneiden ihmisten kanssa. - -Hän rykäsi arvonsasäilyttävästi ja kysyi: - --- Te siis ette suostu vihille? - --- Emme. Mehän olemme jo vihityt Englannissa! - --- Kuinka? tokasi pappi, mutta samalla hän huomasi että toinen vain -tarkoitti siviliviranomaisten edessä vihkimistä. - --- Ja sitäpaitsi olemme kuulutetut -- kolmessa eri valtakunnassa! -Siinä pitäisi olla kyllin pyhitystä -- kirkonkin puolelta? lisäsi -rouva Frommerus voitonvarmasti hymyillen. - -Hän oli täydellisesti tointunut hämmästyksestään eikä enää peljännyt -tuota romoluista olentoa, jonka silmiä hän ei voinut kärsiä. - --- Mutta jos teidän mie... minä tarkoitan jos maisteri Frommerus -suostuu? paiskasi yhtäkkiä pappi koetellakseen kaikkia ruuveja. - --- Hän ei ikinä suostu! huudahti nuori rouva, lisäten kiivaasti: -miksi ei pastori sano minun miestäni "viettelijäksi" tai -"salavuoteuden harjoittajaksi", koska te kerran olette niin -raukkamainen ettette raski häntä nimittää minun miehekseni? - -Pastori Rynttänen katsahti oudostuneesti nuoreen naiseen. Hän -melkeinkuin oli hämmästynyt sitä siveellistä pontevuutta, jolla -heikompi astia -- se, jonka asia apostolien mukaan oli seurakunnassa -vaikeneminen -- ruoski häntä, valtiokirkon puhdasoppista vartijaa. -Siinä pontevuudessa, kun se näin tuli sivistyneeltä taholta, oli -hänelle jotakin vaikeasti-sulatettavaa. - --- Oletteko valmis kantamaan kaikki seuraukset -- naisena? kysyä -tokasi sielunpaimen. - --- Luuleeko herra pastori että nainen on halvempi kestääkseen -kirkonkirousta kuin mies? Meitähän aina on alennettu ja epäilty, -tokko meillä naisilla edes on sielua. Ja juuri teidän taholtanne se -on tapahtunut! - --- Ai ai kuinka on terävä kieli! nauroi pastori kolkosti. - --- Niin, sitä hiotaankin vain herra pastorin kunniaksi! lennätti -toinen ja katsahti vieraaseen aivankuin olisi odottanut tämän jo -lähtevän. - --- Onko se teidän viimeinen sananne ettette suostu kirkolliseen -vih...? - --- Tietysti! - --- Minä siis saan ilmoittaa tuomiokapitulille että... - --- Ilmoittakaa mitä tahansa! v - -Pappi vilkasi kelloonsa aivankuin ei olisi toisen sanoja kuullut ja -sanoi hiukan hätäisesti: - --- Hyvästi siis. - --- Hyvästi! - -Pastori Rynttänen yritti poistumaan ilman korkeita kalossejansa, -mutta rouva Frommerus huomautti hänelle niiden olemassaolosta, ja -vieras pakeni rymistellen alas jyrkkiä portaita. - -Kadulle tultuaan pappi taas vilkasi kelloonsa ja läksi sitten -niskat kyyryssä, kulmat kippurassa, suu supussa kiireesti astumaan -kotiinsa. Hän murisi aivan ääneensä, veisata hyräilikin sekaan, mutta -jos joku outo, joka ei olisi tiennyt että tässä vaelsi kaupungin -sielunhoitaja, hänet tällä hetkellä olisi sattunut näkemään, niin -sellainen varmaankin olisi ajatellut: "mikähän pahantekijä tuossakin -mennä koikkelehtii?"... - -Neljännestuntia jälkeen edellämainitun kohtauksen tuli maisteri -Frommerus kotiin koulusta. Hän löysi vaimonsa lepäämässä toiselta -makuuhuoneen vuoteista ja hiipi hänen viereensä. Paula Winterberg -huoahti raskaasti ja katsoi suurin, miettiväisin silmin mieheensä. - --- Oma kulta, -- virkkoi mies hellästi, -- miksi olet itkenyt? - -Mutta toinen ei tahtonut kertoa, vaan kietoi käsivartensa -intohimoisesti ystävänsä kaulan ympäri, pyrkien tämän povelle kuin -kuluttavainen tuli. - --- Sinun täytyy se kertoa, Paula? Se helpoittaa! - --- Mutta lupaathan ettet mitään tee hänelle? - --- Kenelle hänelle? huudahti aviomies kauhuissaan ja ponnahti -istualleen. -- Kuka juutas täällä on ollut? Minä haistan ihan ilmasta -että täällä on pahahenki käynyt? - --- Lupaathan, Reino, ettet kosta? - --- Kuinka voi mitään luvata, kun ei tiedä, mistä on kysymyskään? - --- No sitten en kerrokkaan! sanoi nuorikko päättäväisesti. - --- Kerro nyt, oma kulta, -- pyysi mies heltyen: -- minä koetan olla -niin järkevä kuin mahdollista. - -Silloin vasta vaimo kertoi. - --- Kotitarkastus siis! huudahti nuori aviomies siveellisestä -katkeruudesta värisevällä äänellä. -- Ei! tämä on pahempi kuin -kotitarkastus. Santarmit nuuskivat ainoastaan kirjoja ja aseita, -mutta, luteerilaisoikeauskoinen pappi julkeaa tunkeutua toisen kotiin -nuuskimaan ihmisen kalleinta omaisuutta, hänen sisällistä suhdettaan -Jumalaan, hänen mielipidettään siveydestä. Hyi! se tottatosiaan on -alentavaista, liian nöyryyttäväistä -- mutta kaikista alentavaisinta -sille, joka niin tekee. En todella ollut uskonut suomalaista papistoa -sellaiseksi kuin huhut kuiskailivat, mutta nyt alan uskoa. Nyt -alan uskoa että pastori Rynttäsiä tai Möhkösiä ei ole ainoastaan -Moukkalassa ja Kurjalassa -- niitä maleksii ympäri Suomennientä. -Kiittäköön tämän kaupungin pappi -- jatkoi hän, kiihdyksissään -- -kiittäköön jumalaansa että sinä minua varoitit kostamasta pahaa -pahalla, sillä minä en takaa mitä sille miehelle olisin tehnyt nyt, -nyt... jos et sinä minua olisi varustanut. Vereni niin kuohuu...! - -Hän kohotti käsivartensa ja pui nyrkkiä kaupungille päin samalla -naurahtaen tuskaisesti: - --- Kirkkosantarmi! kirkkosantarmi! Sinä, Paula, et aavista puoliakaan -sen pelastusarmeijalaisen kaikista vehkeistä... - --- Mutta mitä sinä luulet tuomiokapitulin nyt tekevän? kysyi rouva -Frommerus harkitsevasti. - --- Jumalan santarmihallitukselta voi odottaa mitä hyvänsä. -- -Esimerkiksi että meidät haastetaan persoonallisesti sen eteen -yhä uudestaan kuulusteltaviksi sekä yhdessä että erikseen, yhä -uudestaan nuhdeltaviksi, häpäistäviksi. Yhä uudestaan, yhä uudestaan -loppumattomaan kidutuspenkkiin -- siinä hurskaassa toivomuksessa -tietysti että huuliltamme vihoviimeinkin luiskahtaisi tunnustus, -katumus, armonanomus... - --- Sinä liioittelet, sinä olet nyt kiihdyksissä? - --- Niin, niin, mutta meidän on muistaminen että luteerilaisuuden -sileän naaman pintakerrosten alla kiertelee katoolilaisen -inkvisiittorin verisoluja, Hussin ja Giordano Brunon pyövelein -verisoluja... Ne, nuo luteerilaisuuden sileät naamat ovat "valkeiksi -sivuttujen hautain kaltaiset, jotka ulkoapäin ovat koreat ja -juhlalliset, mutta sisällänsä säilyttävät kaikkea mätää." Niin, tuo -manaaminen korkean raadin tai tuomiokapitulin eteen on luullakseni -lievintä, mitä papit meille voivat tehdä. Aivan uskottavaa on -että vaino menee niin pitkälle että meidät käsketään eroamaan -toinen-toisestamme, koskapa muka luvattomasti yhdessä elämme... -Ja kun tietysti emme käskyä tottele, niin meidät kruunun kyydillä -erilleen ajetaan... - --- Minä en anna sinua itsestäni erottaa! sanoi nuori rouva -huumaantuneena miehensä kuvittelusta. -- Revin silmät sen päästä, -joka vain sinut... - --- Tyynny kultaseni -- tarttui toinen -- ei vielä ole hätää, eletään -päivä kerrallaan, mutta anna minun nyt maalata asia kauheammaksi -kuin se ehkä ansaitseekaan, niin on helpompi kestää se mikä tulee. -Jos todella niin tapahtuisi että meidät väkivallalla erotettaisiin, -niin tietysti se kuitenkin koituisi meidän asiallemme eduksi. Minä -nostattaisin sotajalalle kaikki toisinajattelijat tässä maassa ja -silloin sitä rynnistettäisiin niin että kirkot kaa... - --- Ennen minä sinun kanssasi kiipeän polttoroviolle kuin annan -raastaa sinut minusta erilleen! vakuutti vaimo kauniisti säihkyvin -silmin. - --- Niin, niin -- säesti mies -- niin se onkin naisluonteen kannalta. -Ja niin se syvimpiä syitänsä myöten myös on heidän kannaltaan. -Usko pois: meidät raahattaisiin yhdessä polttoroviolle, jos vain -uskallettaisiin! Siitä ei ole kovinkaan monen miespolven aika, kun -tässäkin kaupunkipahasessa roviot vielä roihusivat ja paistetun -ihmislihan käry haisi Haaksikosken rannoilla. Mepä juuri: sinä ja -minä ja kaikki meidän kaltaisemme olemme niitä nykyajan velhoja -ja noitia, joita kirkkoruhtinaat tuomitsevat teilattaviksi -ja elävältäpoltettaviksi, mutta kun eivät siihen enää kykene -ulkonaisesti, niin tyytyvät sisällisesti. _Hengessään_ he meidät -mestaavat ja teilaavat, kiehuvassa kattilassa keittävät, roviolla -polttavat! - --- Rakas Reino! sanoi Paula rouva huolestuneesti, -- meidän on -ajoissa paettava tästä kaupungista? - --- Ei vielä, -- vastasi mies silitellen elämänsä jakajattaren -hiuksia: -- Ei vielä! Me odotamme, tuleeko lisää löylyä ja vasta -sitten jos kuumuus käy sietämättömäksi, lähdemme ulos saunasta. -Vaikka kärsimme, mitäs siitä, onhan meillä aate, jonka tähden -kannattaakin kärsiä... Tottapuhuen: minua huvittaa sanomattomasti -- -kokea, kuinka herttaiseksi pappi Rynttänen tämän Moukkalan "vanhain -miesten ja vanhain akkain kristillisen yhdistyksen" saunan lämmittää -ja kuinka kiljuvan kipon vihkivettä hän sen kiukaaseen heittää meidän -päidemme menoksi... ja ylipäänsä: mitä pahoja henkiä se hornanherra -vielä avukseen manaa maan uumenista. Eikö sinuakin huvita, tämä -leikki? - --- En tiedä, huvittaako, -- sanoi vaimo: -- mutta olen minäkin -utelias näkemään mitä he oikein uskaltavat meille tehdä. Kun rupean -ajattelemaan että sinä olet papin poika ja papin veli ja että isäsi -vielä elää, niin... - --- Se ei mitään merkitse! keskeytti Reino Frommerus. -- Luulottelin -minäkin näihin asti, vaan enää en usko... Ja on se hyväkin etten enää -halua ratsastella pappilan ruunalla läpi kylän, niin että kaikki -sanoisivat: "tuossapa ajelee rovastin poika", vaan karahutan kautta -mailman omalla peuralla ja pulkalla... ja esiinnyn vapaana miehenä, -jonka ei tarvitse vedota isäänsä eikä isoisäänsä, vaan siihen, -johon jokaisen täytyy turvata kaikissa elämänvaiheissa: järkeen ja -omaantuntoon... - --- Muistatkos? huudahti nuori rouva hilpeisiin kuviin palautuen: -- -porokyyti se juuri meidät toisiimme tutustutti!... sinun puolivilli -peurasi se siellä Kurjalan kevät-hangilla meidät kihloihin lennätti! -Muistatko sitäkin yötä, kun vastatuulessa ajettiin järveä ja sinä -käskit minun kyyristyä selkäsi taakse?... Entäs se kirkas hanki-aamu, -jolloin sinä tulit minua porokellolla herättämään?... Jos ei sinulla -olisi ollut sitä poroa, niin tuskinpa koskaan olisit kiinnittänyt -huomiotasi Paula Winterbergiin!? - --- Niin, avioliittoon joutuminen määrätyn henkilön kanssa on -ihmeellistä kohtalon arvanheittoa -- sitä voisi sanoa Jumalan -sormeksi, mutta yhtähyvin myös luonnolliseksi sattumukseksi, -- tuumi -aviomies ja jatkoi sitten: -- Sinä puhut _siitä_ porosta, mutta -minä tarkoitin sitä villipeuraa, joka on minun veressäni... mitenkä -sanoisin: uskonvapauden villipeuraa, joka ei kuuna kullanvalkeana -anna itseänsä kiinni salolla... jota ei saa poropeltoonkaan -muuten kuin kymmenien peninkulmien pituisilla rinta-aidoilla -viekoittelemalla niinsanottuun rysään, ja sitten julmalla -suopungilla, joka viskataan sen korkealla keikkuviin sarviin, ja -jolla se raa'asti raastetaan -- merkittäväksi -- monin mieskourin -kimppuun käymällä, mutta se ei vielä sittenkään _kesyty_ eikä taivu -raakojen isäntien mielitekoihin, vaikka silmät puhkaistaisiin... -Sitä villipeuraa minä tarkoitan, jota ei kukisteta muuten kuin -peuraväljällä... salaa ampumalla salohongan takaa... - --- Rakas villipeurani, oma kultasarvinen urakkani -- hirvaani -- -vuorsa-hirvaani! saneli vaimo, poron eri nimityksiä muistellen: --- Kyllä minä sinut kesytän... ampumattakin... suopungittakin... -rinta-aidattakin... rysättäkin! - --- Niin, sinä... mutta nuot uskonnon barbaarit eivät minua nujerra -muuten kuin kavalalla väkivallalla... - -Aviopuolisot tyyntyivät vähitellen ja palasivat oman kodin -tunnelmiinsa varsinkin senjälkeen kun olivat käyneet yhdessä -hiihtelemässä Moukkalan talviraikkaassa metsässä, joka humisi likellä -kaupunkia. - -Jumalaisella luonnolla on iäiset lievityskeinonsa ja lääkkeensä, jos -vain ihminen niitä suruissaan tulee koetelleeksi. - - - - -15. - - --- Nyt kuulumme me oikein virallisesti herra pastori Rynttäsen -sielunhoitoon -- virkkoi maisteri Frommerus eräänä kevätpäivänä -vaimolleen. -- Ikävä juttu että tuli laillinen pakko siirtää kirjat -tänne... - --- On se sinun isä vaarisi sentään kunnon pappi, -- sanoi vaimo, --- niin kiltisti hän meidät taas merkitsi muuttokirjaan naimisissa -oleviksi. - --- Oli pakko merkitä -- kirkonkirjojen mukaan, -- selitti -rovastinpoika. -- Ei kehdannut, ukki rukka, noita vaarallisia sanoja -enää ruveta sorvailemaan. Kun kerran oli lähettänyt pääesikunnalleen -pönkittelyn että Jumalan edessä he tietysti ovat mies ja vaimo, niin -johdonmukaisesti täytyi pysyä kiinni alkutekstissä... - --- Mikä sinua niin naurattaa? uteli vaimo. - --- Minua aina niin hykäyttää sieluni pohjaa myöten, kun muistelen -sitä isäukon klassillista vastinetta kapitulille! Minusta se -on sellainen tyhjentävä, itsensähävittävä "lapsus calami", eli -mitenkä sanoisin: omantunnon vahingonlaukaus, jolle saa hakea -vertaista Suomen kirkkohistoriasta. Tai toisin sanoakseni: se on -sellainen salaperäinen rajapyykki meidän luteerilaislaillisessa -aikakaudessamme, jonka herrat papit itse ovat löytäneet ja sen -matkakarttoihinsa pienen pienellä ristinpilkulla merkinneet, vaan -jonka olemassaolosta toistaiseksi ei olla tietävinäänkään... Se -on se rajapyykki, jonka toista kylkeä hipaisee jo todellinen -jumalanvaltakunta, vaan toisella kyljellä kyyköttää valanvannonut -pappi, joka väittää ettei hänen selkänsä taakse sovi tunkeutua -Jumalaa näkemään, vaan kaikkien on pysyttävä sillä puolella -rajapyykkiä, jonka laidassa hänkin istuu. - --- Miten luulet pastori Rynttäsen nyt meidät merkitsevän kaupungin -kirkonkirjoihin? kysyi rouva Frommerus. - --- Niin, vastasi toinen, -- siinä joutuu pappiparka kahden tulen -väliin. Laki käskee merkitsemään muuttokirjan mukaan, joka on -tehty alkuperäisen kirkonkirjan mukaan, mutta jos Rynttänen niin -merkitsee, niin tekee hän vasten tuomiokapitulin laintulkitsemista -ja vasten omaa mielitekoaan. Mutta myös ei ole hyvä mennä kumoomaan -vanhan papin, tarkoitan isäni, käsialaa, sillä sen mittakaavan -oikeutuksen hän omassatunnossaan myös tuntee. On siinä Elias papille -jottamoisesti otsan hikoilua! Panenpa pääni panttiin ettei se -fariseus omasta alotteestaan uskalla merkitä ei iitä, eikä ässää, -vaan paiskaa uudella paimenkirjeellä kapitulia tai itse kirkon -keisaria, tarkoitan arkkipiispaa, ja pyytää -- menettelyohjeita... - --- Ja sitten kai juttu yhä sotkeutuu? sanoi vaimo. - --- Niin, sitten menevät taivaalliset telefoonilangat aivan sekaisin, -joutuvat "kontaktiin" ja herrat dominikaanit, nuot jumalan -koirat, yhä enemmän hermostuvat, haukkuvat äänensä aivan käheiksi -apparaateihin! saneli aviomies ja hänen suupielensä värähtelivät -veitikkamaisesti ja samalla ivallisesti. - --- Mitä sinä taas --? - --- Ilman vaan. Päässäni vain vilahti vertauskuva kinkeripuurosta... -tulikuumasta kinkeripuurosta, johon hyvä emäntä on paiskannut -puolenkilon voimöhkäleen silmäksi keskelle. Liuta nälkäisiä pappeja --- lukkarit ja kiertokoulumestarit niihin luettuina -- istuutuu -puurokupin ympärille, kaikilla käsissä käppyrät puulusikat valmiina -kopraisemaan. Mutta kaikkia hykähyttää mahanpohjaan asti tuo -kinkerimuorin valtava voisilmä, joka siinä paistaa keltaisena kuin -Naantalin aurinko, kuin saframi... Eikä kukaan oikein viitsisi -ensimmäisenä lusikkaansa tuohon lehmänrasvaan pistää. Mutta vihdoin -lukkari kinkeripapille kokkailee: "tämä on se Bedesdan lammikko, -heh, loiskatkoon kuka ensiksi kerkeää!" ja räikeästi nauraen upottaa -lusikkansa silmään. Se voisilmä tietysti on se Kurjalan rovastin -ponsilause: "Mutta Jumalan edessä he tietysti -- -- --" On maar -siinä arkkipiispallekkin aprikoimista ennenkuin lusikkansa mokomaan -hiidenkirnuun työntää... - --- Hyväjumala sinun fantasiaasi, Reino! Sinusta olisi pitänyt tulla -taidemaalari! -- virkkoi Paula rouva. - --- Tarkoitat jotakin symbolistista tuhattulimmaistuhertajaa. -Luostarimaalausten seassa sellainen taiteenhaara tosiaan olisi -paikallaan... - --- On se sentään merkillepantavaa, -- jatkoi nuori aviomies -senjälkeen vakavasti: -- ettei isäukko sen koommin minua ole -ahdistanut vihille, kun silloin häämatkaltamme hänelle selityksen -lennätin. Ei sanaakaan hän missään kirjeessään senjälkeen ole -hiiskunut, vaan on kirjoitellut aivankuin ei mitään olisi -tapahtunutkaan. Mutta annappa jos veli Konrad olisi pappi tässä -hiippakunnassa, niin tottamaar hän, rakas veljeni Kristuksessa, olisi -minua kohdellut paljon ankarammin, korkeakirkollisemmin. Uskotkos, -Paula? - --- Uskon kyllä. Juuri sinun omat veljesihän sinua kohtaan ovatkin -mieltään enin osoittaneet. Ei yksikään ole uskaltanut lähettää -pienintäkään onnentoivotusta senjälkeen kun kävi selville että -aijomme siviliavioliittoon. Ei hiiskausta ole kuulunut sieltäpäin -sittenkään kun meidät Englannissa vihittiin ja asia seisoi -sanomalehdissä... - --- Joutavia, Paula, -- keskeytti mies. -- Minä olen hyvin tyytyväinen -että ne ovat edes vaijenneet silloin kun mieli on pikeä keittänyt. -Minun veljeni ovat kaikki isänsä kilttejä poikia, nimittäin sen -entisen papan -- nykyistä ne eivät näy tuntevan. Tekeepä mieleni -melkein kehaisemaan että se olen minä, nuorin poika, joka olen isäni -kasvattanut eikä hän minua. Kristillisesti sanoen että "Jumala -minua on käyttänyt välikappaleena"... Niinpä niin, mutta eivät nuo -sinunkaan siskosi, kuule Paula, tätä meidän yhteenmenoamme näy oikein -sulattaneen. Ihme ja kumma, kuinka toisen avioliitto aina pitää olla -omaisille kova pähkinä! - --- Sinulla on väärät käsitykset minun sisaristani, -- väitti vaimo -selitellen. -- Tietysti ovatkin kummastelleet kun ei ollut häitä -- -kummastelinhan minäkin ensin -- mutta ole varma siitä että ne kaikki -ovat meitä rakkaudella seuranneet. Yksin Gunillakin, vaikka salaa -itkee että "mitä muka mamma vainaja meinaisi, jos eläisi?"... Mutta -ajatteles Agnesta, joka uskalsi käydä Landilta sen muuttokirjan -vaatimassa senjälkeen kun sinä sille sen ripityksen lähetit. - --- Niin tosiaan. Mitenkä se pappi hänet ottikaan vastaan? - --- Etkö muista? Laila siskohan tuosta kirjoitti. Kirkkoherra ei -ollut pyytänyt Agnesta istumaankaan ja vaikka rouva oli nähnyt -salin ovelta, niin ei oltu pyydetty sisähuoneisiin, ja piika oli -pantu tuomaan kahvia kirkkoherralle aivan toisen nokan edessä, vaan -Agnekselle ei oltu tarjottu eikä sanaakaan puhuttu, vaikka Agnes -rukka sitä ennen usein oli käynyt pappilassa kitaraa soittelemassa -yhdessä papinrouvan kanssa. Nyt ei edes istumaan pyydetty! - --- Sillä tavalla sitä kostetaan, sanoi Reino Frommerus. -- Vallan -kristillisesti -- vipoviattomille ihmisille! - --- Mutta arvaatkos, Reino, mikä oli oikea syy, miksi en joululomaksi -suostunut lähtemään sinun kanssasi Kurjalan pappilaan? kysyi nuorikko. - --- Nytkö vasta se ilmi tulee? sanoi toinen. -- No, annas kuulua? - --- Siksi, -- vastasi vaimo, -- että sinun ruustinnaäitisi -- vaikka -niin ystävällisesti pyysi tulemaan -- samalla kirjoitti että: emmekö -antaisi sinun vanhan pappasi kaikessa hiljaisuudessa meidät siellä -vihkiä --? - --- Tyhjää säikähdit, -- sanoi aviomies. -- Et näy tuntevan äitiäni. -Vapaamielisempää ihmistä kuin hän tuskin on koko maakunnassa. -Nuot sanat hänen kirjeessään olivat vain runollista kaikua jonkun -puolihupsun musterin kristillissiveellisistä hälytyksistä. Rakkaat -tädit tarkoittavat aina parasta ja ihailevat kuitenkin salaa kaikkea -mikä poikkeaa tavallisuudesta. Jos sinne olisimme menneet, ei minun -äitini olisi sanaakaan hiiskunut vihkimisistä, vaan olisi kohdellut -meitä vielä hellemmin kuin ennen. - --- Mutta minulla -- ilmoitti Paula rouva -- on sellainen -poistyöntämisen tunne koko sinun sukuasi kohtaan. Älä pahastu, Reino! - --- Se on luonnollista, -- sanoi aviomies tyynesti. -- Se kai johtuu -siitä ettei meidän suku vielä ole valmis... siihen johonkin mihin -luonto sen on tarkoittanut. Ja yhtä paljon myös siitä ettet sinä -itsekään, rakas ystävä, ole läheskään valmis -- ihminen. Et edes -vapaamielisyydessä --! - --- Entäs siviliavioliitto? huudahti nuori rouva. - --- Olihan vain sattuma että siihen jouduit, -- vastasi mies. -- -Kehitys vapautumiseen muotojen orjuutuksista on sinussa lähtenyt -nopeasti menemään vasta senjälkeen kun jouduit naimisiin. Mutta, oma -kulta, -- jatkoi Reino Frommerus: -- ei nyt siitä kiistellä. Hyvä -niinkuin on. Minä olen tyytyväinen... Puhutaan nyt _siitä_, meidän -elämämme luonnonsalaisuudesta... siitä kolmannesta, joka meidän -kanssamme ja meidän välillämme jo on... - --- -- -- -- -- -- -- -- -- - -Ilta-aurinko paistoi läpi punertavien verhojen, jotka olivat -tiiviisti lasketut ikkunan eteen. - --- Rakas ystävä, se siis on totta? - --- On, on, näethän itse... - --- Anna minun koetella... - --- Pane kätesi tänne... - --- Kuinka ihmeellistä! Minusta se on melkein uskomatonta että -sinulla... että sinussa... - --- Paina poskesi sitä vastaan ja kuuntele. Kuuletko mitään? - --- Hyvä Jumala! Kuulen, kuulen... Onkohan se poika vai tyttö? - --- Kumman sinä tahtoisit? - --- Tytön... - --- Ja minä pojan. Kultakutrisen! Sinun näköisesi!... - --- On se ihme ja kumma, sanon vieläkin. Se on luonnon suurin ihme. -Ihanin ihme. Jumalallisin salaisuus... -- Eikö sinua pelota? - --- Ei vähääkään. - --- Kunpa nyt kaikki menisi onnellisesti? - --- Eiköhän tuo mene... - --- Voi voi kuinka tämä on kaunista naisessa! - --- Vaikka sitä sivistyneessä mailmassa pidetään rumana, melkeinpä -häpeällisenä... - --- Niin, kaikkea luonnon kauneuttahan siellä häpeillään, häväistään... - --- Reino? - --- Mitä? - --- Oletko jo valikoinut nimiä?... Mikä sinua naurattaa? Et saa... - --- Minä tahdon sille taistelijan nimen! - --- Minkä taistelijan? - --- Ihmisyyden, uskonvapauden, siveyden, elämänilon...! - --- Mutta eihän ole sanottu että lapsesta tulee sitä mitä me tahdomme? - --- Niin, eihän ole sanottu. Mutta jos sen elämä on siinnyt sellaisena -jalon innostuksen hetkenä... pyhän vihan salaman silmänräpäyksenä... -jolloin mies syvästi kärsien ja kaihoten... tahtoo ikäänkuin luoda -uudestaan koko ihmiskunnan, niin silloin --? - --- Niin! ja jos lisäksi vaimo sillä silmänräpäyksellä... koko -sielustaan on antautunut miehelle... ja tuntenut suloa...? - --- Niin, niin -- -- - --- Mitä sinä huokaat? - --- Että kun siitä ei vain tulisi mikään raukka... Että kun siitä -tulisi parempi ihminen kuin me kumpikin! Että se uljaammin elämän -läpi jaksaisi... eikä väsyisi kesken. Että se edes vähän jatkaisi -sitä hyvää mitä meissä on. Silloin se ei turhaan tähän kurjaan -mailmaan syntyisi...! - --- Oma kulta, sinä ihan itket -- sinä --? - --- Rakas ystävä! Älä puhu mitään. En ymmärrä itsekään... Se on joku -salainen kärsimys, joka näin purkautuu... - -Kevätvirrat pauhasivat pärskyen ulkona korpilaaksossa. Sinervä -avaruus humisi täynnänsä luonnon ääniä. Korkealla ilmassa lensi -joutsenparvi kohti pohjoisia pitäjiä. Valkoiset siivet viuhuivat -salaperäisesti välähdellen laskevan auringon viime säteilyssä. - - * * * * * - -Keskellä kesää, sydänpäivän hetkenä, heidän esikoisensa syntyi. -Pieni tyttönen, luonnon ihme, joka tirkisteli äitinsä kasvoihin -hämärän-aavistelevasti, hienosti hivelevin, puoliumpinaisin silmin, -joiden asiantuntijat kuitenkin väittävät pian aukeavan pyöreiksi, -kirkkaiksi sielunpeileiksi. Kolme päivää nuori isä ikäänkuin pelkäsi -lasta, sielussaan kummeksien, mitä yhteyttä hänellä, miehisellä -miehellä, saattoi olla tuohon hentoon pikku olentoon? Mutta jo -neljäntenä päivänä hän uskoi unelmansa todellisuudeksi ja otti -lapsen syliinsä. Ja kuta useampia päiviä kului, sitä merkillisemmin -hän huomasi kiintyvänsä pienokaiseen ja tunnustavansa sen omasta -verestään siinneeksi uuden ihmisen alokkaaksi. Onnellinen äiti ja -onnellinen isä ymmärsivät nyt ensikerran elämässään ettei kaikkien -pikkulasten tarvinnut olla pilkulleen samallaisia, kuten heistä ennen -oli näyttänyt, vaan että nekin olivat yksilöitä selvine yksilöllisine -piirteineen sekä ruumiin että sielun puolesta. Heidän ilonsa oli -suuri kaikesta mitä he nyt havaitsivat, tunsivat ja kokivat, eivätkä -he tästä ilostaan millään hinnalla olisi luopuneet. - -Mutta uuden perheilon mukana hiipi myös uusia huolia, -vastuunalaisuuden tunteita. Ja tärkein niistä oli se: oliko lapsi -papilla kastatettava vai ei? - -Että lapsenkaste manauksineen, lupauksen vaatimisineen vanhemmilta -ja kummeilta, kristilliseen seurakuntaan ottamisineen ja perkeleillä -pelottamisineen oli törkeätä petosta ja ilmeistä taikauskoa, mikä -rikkaruohona verhosi avioliitot ympäri mailmaa, sen he molemmat, -nuori äiti ja nuori isä, hyvin ymmärsivät -- siitä ei _heidän_ -tarvinnut sydämmissään ja järjissään kiistellä. Kasteen hylkääminen -vapaamman avioliiton asteelta oli myös johdonmukainen mielipide -sellaisella avioparilla, joka tahtoi taistella kaikkea isiltäperittyä -valhepyhyyttä vastaan. - -Mutta ainoa, jonka täytyi ratkaista, oliko kastamiseen alistuttava -vai ei, oli lapsen oma kohta. Mitä sielullisia ja mitä käytännöllisiä -seurauksia olikaan aiheutuva siitä, jos lapsi jätettäisiin -kastamatta? Kuinka rakkautensa hedelmää hellivät vanhemmat -hennoisivat jättää viattoman olennon ankaran mailman arvosteltavaksi -tekemällä hänestä jo pienestäpitäen marttyyrin? - -Käytännöllisessä suhteessa voisi järjestetty yhteiskunta panna pahoja -esteitä lapsen kehittämiselle? - -Sielullisessa suhteessa saattoi taas lapsi joutua vaaranalaiseksi, -jos toiset, taikauskoisten vanhempain taikauskoiset lapset, häntä -pilkkaisivat? - -Kuinka saattoivat vanhemmat kestää sen, jos heidän rakasta lastaan -sormella osoitellen parjattaisiin pakanaksi? - -Kuinka lapsi itse sen jaksaisi kestää? - -Eikö se ollut kauheata uhkaa? - --- Oli! Se oli todella kauheata ajatella ja kuvitella... - -Nuori isä harhaili tuskassa yötä-päivää ja mietti. Tämä oli -ristiriitainen kysymys... - -Vihdoin hänen mielensä kirkastui, järki ja omatunto rauhoittuivat. - -"Niin se on", sanoi hän itseksensä: "totuus ennen kaikkea -- -sairaloinen huoli huomenesta pois! Totuuden puolesta täytyy jo -lapsesta asti oppia jotakin kärsimään! Siinä on pulman ratkaisu. -Jos lapseni jonakin päivänä älyää nurkua sitä: miksei häntä, kuten -tovereita, ole ristitty, silloin minä hänelle sen opetan. Jos hän ei -siihen tyydy, niin minä sanon hänelle hellästi: 'anna siis itsesi -kastaa, jos uskot että papin huuhtelema vesi tekee sinut paremmaksi -kuin nyt olet.' Minä en mitään muuta tahdokkaan kuin antaa hänelle -itselleen vapauden tervejärkisesti ratkaista, uskooko hän kasteen -siunaukseen vai ei. Mutta nyt tekisin uskonnollisen ryöstötyön, jos -hänet pienenä kastaisin." - -"Kuinka hirveätä voitonhimoa se ilmaiseekaan tämä lastenkaste -kirkkovaltiossa!" ajatteli hän sitten ylimalkaisesti arvostellen. -"Kapalonsa -- jos sitä kidutuskonetta täytyy käyttää -- lapsi itse -jonakin päivänä rikkoo ja luotansa pois potkii vapautta ja liikettä -haluten, mutta kasteen henkeäkuristavasta kapalosta, johon hänet -väkivallalla kiedotaan, _siitä_ kapalosta ei hän ehkä ikinä irtipääse! - -"'Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sellaisten on Jumalan -valtakunta?' Niin kyllä. Ne Jeesuksen sanat, jos ne hänen -oikeinsäilyneitä sanojaan ovat, _minä_ ymmärrän aivan päinvastoin -kuin herrat papit. Minä ymmärrän ne juuri siten ettei lasta -yhteiskunnan puolelta mitenkään saisi sitoa eikä vangita, jotta hän -itsestään pääsisi lähestymään silloin kun Jumalan ääni häntä todella -kutsuu." - -Reino Frommerus jätti siis lapsensa kastamatta, ja hänen vaimonsa -suostui terveesti, melkeinpä iloisesti siihen ettei hänen -kullankukkaistansa mikään vieraan vallan karkea käsi saanut koskettaa. - -Ei pienintäkään epäilystä he, sitten kun asia oli päätetty, tästä -tunteneet. Ja aina kun heidän lapsensa riisuttiin alasti ja sen -suloisia, pienoisia, kaunistumistaan kaunistuvia jäseniä pestiin -kylpyvedessä ja lapsi itse siitä riemuitsi, silloin he aina -ajattelivat: "tämä lapsi on yhtähyvin Jumalan lapsi kuin mikä muu -lapsi tallansa, kun se on syntynyt rakkauden janosta... ja tämä lapsi -on henkisesti ja ruumiillisesti niin puhdas kuin perinnöllisyys sen -sallii -- papin kaste sitä totisesti ei puhtaammaksi pesisi!" --. - --- Milloin se kastetaan? huolehti palvelustyttö. - --- Mutta näkeehän Tilta että äitinsä sitä joka päivä niin kauniisti -kastaa ja pesee! vastasi leikkiälaskien maisteri Frommerus. - -Sitten hän sopivana hetkenä koetti taikauskoiselle piikatytölle -selittää, miksi heidän lastaan ei ristitty. - -Piikatyttö oli enemmän kuin ihmeissään kun eräänä päivänä kuuli -isäntäväeltään että lapsi ilman pappia ja kummia ja vesikuppia oli -nimitetty Salamaksi. - --- Herrajes -- Salama! huudahti hän arvostelevasta -- Jos tuo edes -olisi Ristiina, niin voisi sitä luulla oikein ristityksi, ja minäkin -pitäisin suuni kiinni! - --- Ei Tiltan tarvitse pitää suutansa kiinni, -- sanoi maisteri, -- -antaa vain räikyä ympäri kujia että Tilta palvelee -- pakanaperhettä! - -Palvelustyttö katsoi isäntäväkeensä suu selällään, vaan heti -ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa puhua supatti ja parpatti -kauheasti naapurin palvelustyttöjen kanssa kaivolla... - --- -- -- - -Mutta pastori Elias Rynttänen raivosi hengessään. Voisippa melkein -sanoa että hänellä, Domini Caniksella, oli rabies, hengellinen -vesikauhu. Hän oli koko keväimen vahtinut Esivallan puolelta -mitä ankarimpia määräyksiä ja kahden hengen kyytitaksoja noiden -luvattomasti yhdessäelävien kihlakumppanien suhteen, lähetellyt -epistoloita sekä kreekiläisille että juutalaisille, vaan herrantuomio -oli jostakin syystä viivähtänyt, ja nyt oli asia mennyt niin pitkälle -että noille kihlakumppaneille oli syntynyt lapsi. Pappi oli siitä -enemmän häpeissään, hämmästyksissään kuin kiukuissaan -- syystä siitä -että hän kirkossa oli tullut saarnanneeksi sanankuulijoille että -kaikki uudenaikaiset avioliitot olivat saastaiset ja luonnottomat, -minkä näki siitäkin ettei siviliavioliitossa oleville muka voinut -syntyä lapsia kuten jumalansanalla siunatuille pareille. Se oli itse -isä Beelsebub, joka sekoitti uskottomain sukupuoliasiat, niin että -kaikki raukesi tyhjiin -- oli hän vakuuttanut kirkossa kansalle. -Mutta nyt oli opettaja Frommerukselle ja hänen toverilleen yhtäkkiä -syntynytkin lapsi, elävä lapsi -- ja koko pikkukaupunki sen varsin -hyvin tiesi. - -Se oli siksi järkyttävä poikkeuspykälä Moukkalan dogmatiikan -historiassa että se jo yritti horjuttaa monikahtain uskovaisten -akkojen uskoa herra pastorin saarnojen pätevyyteen. - -Jos tuo lapsi olisi syntynyt kuolleena tai ollut edes rujo ja rampa -tai elukan muotoinen, niin olisi papilla ollut hyvin helppo kääntää -asiat parhainpäin ja saarnata kaupunkiseurakunnalleen että Jumalan -rangaistus ja vanhurskas kirous kohtasi aina jossain muodossa kaikkia -vapaauskoisia... - -Mutta lapsukainen kuului vain kasvavan ja vahvistuvan hengessä, ja -lisäksi -- tosin akkain ilmiantojen mukaan -- olevan kaunis lapsi! - -"Noh, ainakin sen vaivaisen sielun minä pelastan kirkon helmaan", -lohduttelihen hän itsekseen: "ja siinä samassa tilaisuudessa minä -manaan uppiniskaisia vanhempiakin oikeinkasvattamaan edes kakaransa, -koska eivät, raukat, pysty itsiänsä kurissa ja herrannuhteessa -pitämään!" - -Ja pastori oli niin yksinkertainen että odotteli milloin häntä -tultaisiin ristiäisiin kutsumaan. - -Mutta pyyntöä ei kuulunut, vaikka lapsen saannista, papin salaisen -muistiinpanon mukaan, oli kulunut täsmälleen kuusi viikkoa. - -Pastori Rynttänen tarttui kirkkolakikirjaansa ja luki sieltä tärkeän -parakraahvin: "Jos lapsen syntymisestä kuusi viikkoa on kulunut ja -lapsi vielä on kastamatta, muistuttakoon seurakunnan kirkkopaimen -siitä lapsen vanhempia tai edusmiehiä. Jos ei sitten kahdeksassa -päivässä lasta kasteta eikä laillisia esteitä voida näyttää, -meneteltäköön vanhempia tai edusmiehiä kohtaan niinkuin XIII luvussa -säädetty on." -- Laki niinkuin luetaan! Siinä ei ollut tinkimisen -varaa... - -Pastori Rynttänen puki pitkän mustan takin yllensä, sitoi liperit -kaulaansa, pisti "vade mecum pastorale" käsikirjansa povitaskuunsa ja -marssi juhlallisena kuin kaikkivaltias Juppiter maisteri Frommeruksen -asuntoon, jonne tie entuudesta oli tuttu. - --- Käykää sisään! - -Se oli maisteri, lapsen isä itse, joka pyysi. - --- Herra pastori taitaa olla menossa sairaan luo, kun noin on -mustissa? - --- Ei, kyllä minä vartavasten tänne... - --- Oh mikä kunnia, painakaa puuta, tässä olisi tupakkaa! - -Pastori Elias Rynttänen oli siinämäärin tupakanahne että otti vastaan -tarjouksen. - -Vallitsi pitkähkö äänettömyys. Pappi puhalteli paksuja savutupruja -ilmaan, mutta imi joka toisen savun intohimoisesti syvälle -keuhkoihinsa. Hän katsoa mulkoili ympärilleen. Vihdoin hän rykäsi. - --- Onko teidän kaivossanne vettä? äänsi hän naurahtaen. - --- On! Onkos pastorin kaivossa? vastasi ja kysyi toinen terävästi. - -Pappi ei vastannut, hän puhaltaa pärskäytti vain savupilven läpi -molempien sieraintensa, jotka mahtavasti laajenivat. - --- Maisteri kai ymmärtää mitä minä tarkoitan? - --- Ai jes! Teitä janottaa? Suokaa anteeksi. -- Tilta! Tilta hoi! -huusi isäntä. - -Palvelustyttö raotti ovea. - --- Täällä tarvittais vettä!... - -Piikatyttö, nähtyään papin juhlatamineissaan, lennätti pöydälle -raittiilla vedellä täytetyn kulhon, juuri samallaisen, jollaista -pappiloissa lapsenkasteessa käytetään. Hän niiasi syvään papille. - -Maisteri Frommerus ei joutunut pahasti hämilleen. - --- Täss' olisi... Me otamme juomaveden kaivosta, vaan kasvojenpesuun -käytämme jokivettä, -- tuumaili hän. - -Pappi ei kajonnut kulhoon. Hän istui ja mietti... Maisteri Frommerus -tarttui itse kulhoon ja ryyppäsi. - --- Siinä on puhdas maku! sanoi hän tyynesti. Papin silmät kiiluivat -kuin kekäleet yössä... Hetki oli jännittävä. Samalla kuului -lapsenitku viereisestä huoneesta, missä nuori äiti pienokaista -hyräillen syötteli. - -Pappi höristi korviaan ikäänkuin vanha hevonen, joka kuulee varsan -hirnuntaa laitumelta aidan takaa. - -Lapsen isä myös kuulosti. - --- _Uskooko pastori nyt että olemme naimisissa?_ - --- _Tahdotteko kastattaa lapsen?_ - -Kysymykset kilahtivat vastatusten aivankuin terävät miekat -kaksintaistelussa. - --- Millä perusteella te vaaditte? - --- Kirkkolain. Kuusi viikkoa on kulunut... - --- Emme me kastata! - --- Mutta lapsi kuuluu Jumalalle! - --- Kyllä kai, vaan ei kirkolle! - --- Tietääkö maisteri että minä... olen kymmenen lapsen isä? - --- Vai niin. Kuuluuko niistä ehkä joku Jumalan valtakuntaan? - --- Nyt on puhe teidän... aviottomasta lapsestanne... - --- Hyvä herra, puhukaa vähän hiljempaa minun huoneissani!... - --- Tahdotteko kastattaa? Minulla on valta sielunpaimenena... - --- Paula hoi? -- tuo lapsi tänne!... - --- Päivää pastori, kiitoksia viimeisestä! huusi rouva Frommerus -lennähtäen sisään käärönsä kanssa. - --- Kastakaa nyt, herra pastori, jos suinkin ilkeätte! ilkkui -aviomies. -- Tässä on lapsi, tuossa vesi. Me -- kiellämme jyrkästi... - -Pappi oli ponnahtanut seisaalleen ja hapuili kalpeana povitaskuaan -aivankuin olisi ollut aikeessa vetäistä sieltä esiin pistoolin. - --- Todistajat --? änkytti hän. - --- Jumala ja piika Tilta -- ovenraossa! vastasi Reino Frommerus -hermostuneesti naurahtaen. - -Pastorin karkea leuka tärähteli, hänen pikisilmänsä kiehuivat -syvällä sinertävissä kuopissaan, hän leimautteli niitä uhkaavasti -ympärilleen; sitten ne yhtäkkiä singahtivat pöydällä lepäävään -raamattuun, sitten lapseen, joka mitään aavistamatta hymyili ja -haukotteli äitinsä sylissä, ja lopuksi ne näyttivät viileskelevän -hänen omaa nenänhuippuaan, josta ne vihdoin putosivat -- kuni -rätisevä ukkosennuoli kirkontornista johtolankaa myöten maahan -- -alas omiin jalkoihin. - -Hän katsahti hämmästyneenä ympärilleen ikäänkuin nyt vasta tajuten, -missä oli ja millä asioilla... - -Taivaan vasama ei ollut uponnut syntisten lihoihin. Ukkonen jyrisi -vain kaukaa, etenemistään edeten. - -Sanaa sanomatta läksi pappi ulos asunnosta. - -Kesäinen vesisade pieksi pikkukaupungin rapautuvia kujia... - - - - -16. - - -Ikäänkuin raamatullisessa tarinassa eräs mies perheineen pakeni -hirmuvaltiaan kuninkaan vainoa muille maille, niin nyt Reino -Frommeruskin puolisoineen ja lapsineen kiiruhti pois tuon -pikkutyrannin Elias Rynttäsen kaupungista. Haaleana kesäyönä hän näet -vuokravaunuissa kalleimpineen ajoi ulos Moukkalan tulliportista ja -suuntasi kulkunsa Kurjalan korpea kohden. Hänkin ikäänkuin toivoi -kerran saavansa unessa ilmoituksen "että ne olisivat kuolleet, jotka -lapsen henkeä väijyivät." - -Itse hän sentään piankin aikoi palata yksikseen takaisin -opettajatointansa jatkamaan. - -Perheen matka yli jylhien vaarojen kävi onnellisesti, ei luonto eikä -kansa, joka tien varsilla asui, heidän kululleen esteitä pannut. -Myös vastaanotto Kurjalan vanhassa pappilassa, joka uhkeana kohosi -kellahtavien peltojensa ja suurten ryytimaa-pihlajiensa keskessä, oli -herttainen, iloista hälyä herättävä. - -Rovasti itse oli ollut heitä vastassa parin peninkulman päässä -vanhalla Polle ruunalla, joka hevonen vuosi-vuodelta näytti vain -nuorentuvan, pyrkien hyppelemään kuin villi varsa aina milloin -kunnianarvoisa isäntä itse sitä ohjasi punatupsuisilla suitsillaan. - -Lapsenlapsi vienosti vierellään miniän sylissä, oli rovasti -hymyhuulin ajaa keikutellut Kurjalan järven rantaan iänikuisilla -pappilan kuomuvaunuilla, joissa pyhät perimätiedot kertoivat suuren -Kalevala-tohtorinkin kerran viisi-kuusi virstaa vierineen. Reino oli -tämän viime taipaleen saanut ajaa yksikseen noiden isänmaallisten -vaunujen perässä. Juhlapäivä se ollut oli sekä tulijoille että -vastaanottajille. - -Ja niin siis oli papinpoika jälleen isänsä majoilla. Mutta eipä hän -nyt, naineena miehenä, joutanut kuten ennen pappilan mukavuuksissa -hempeilemään, sillä vakavammat asiat miehen mieltä nyt kiinnittivät. -Ennenkaikkea hän tahtoi vaimonsa ja lapsensa vuoksi päästä irti -pastori Rynttäsen sielunhoidosta. Jo lähtiessään oli hän vaatinut -perheensä muuttokirjaa takaisin Kurjalaan. Pastori Rynttänen ei sitä -ollut antanut heti, vaan oli luvannut lähettää postissa. Postissa -se sitten tulikin. Mutta minkälaisena se saapuikaan takaisin? -Näin kuului tuo muuttokirja siviliavioliitossa oleville meidän -valistuneella vuosisadallamme: - - Sigillum Capituli Oichiauskocnsis - + Hoc signo vinces. - - Muuttokirja Moukkalan kaup.-seurakunnasta N:o 77. - - Tämän omistaja _Filosofian Maisteri Reino Frommerus_ - ja hänen _kihlattu morsiamensa Paula Katariina Winterberg_, - joiden syntymäaika ja paikka on ... ... - - tulivat _Kurjalasta_ v. 19.. - muuttavat nyt _sinne takaisin_ - - Herran Pyhällä Ehtoollisella käyneet? -- _ei täällä!_ - avioliittoon _vihittäväksi esteettömät_ ... ... ... - maineensa on _hyvä, katso alas!_ - - Heitä seuraa lapsensa: - - (tyhjä paikka) - - Moukkalassa, _elokuun 16 p. 19.._ - - _Elias Rynttänen_, - kappalainen. - - Lunastus 50 penniä. - - Kaupungin seurakunnan sielunhoitajana olen velvollinen - ilmoittamaan että mikäli minä asianomaisia kihlakumppaleita - tunnen, heidän maineensa on virallisesti epäilyttävää laatua, - koskapa heidän yhdyselämänsä on katsottava sotivaksi meidän - siveellistä mailmanjärjestystämme vastaan. En kuitenkaan tahdo - muuttaa entisessä muuttokirjassa -- ihmeellistä kyllä -- - esiintynyttä _hyvä_ sanaa. - - (_Yksityinen muistutus asianom. virastolle_). - -Muuttokirjassa ei näkynyt sanaakaan ulkomailla tapahtuneesta -vihkimisestä siviliavioliittoon, ei sanaakaan lapsesta. Lankettiin -valmiiksipainettu _vaimo_ sana oli pyyhkäisty pois, kuten näytti, -vihaisella kynänvedolla, niinikään painetut sanat _avioliittoon -vihityt_ olivat katkaistu ja sijaan piirretty "vihittäväksi -esteettömät." - -Tätä virkapaperia seurasi kohtelias yksityiskirje. - - '_Maisteri hyvä!_ - - Arvaan että saamanne muuttokirjan muoto Teitä ei miellytä. Sille - kumminkaan en _minä_ muuta voi virallisesti. Mitä persoonallisen - vakaumukseni mukaan avioliitosta ajattelen, on eri asia. Se on - ohjelmakysymys, johon on päästävä, vaan _perustuslaillisena_ - pysyttelen lain pohjalla, kunnes sen saamme muuttumaan aatetta - vastaavaksi. Omavaltainen poikkeaminen siitä on juuri sitä, - jota olemme vastustaneet. Että lapsenne ei ole muuttokirjassa - -- huolimatta siitä että ilmoititte minulle sen syntymän ja - nimen -- aiheutuu siitä lain määräyksestä, joka käskee ja - velvottaa minun pitämään kirjaa ainoastaan Pyhän Kasteen kautta - ev. luteerilaiseen kirkkoon tulleista jäsenistä. En sille siis - mitään voi. Pitäkää lapsen syntyminen omassa muistissanne, kunnes - siviliregisterijärjestelmä on maahan saatu! - - Kunnioittaen: - - _Elias Rynttänen_.' - --- Tämä taitaa nyt olla niitä Rynttäsen viimeisiä urotöitä! -- -huudahti Reino Frommerus huvitettuna papereista. -- Mies on -tehnyt laillisuudestaan keppihevosen, jolla hän ratsastaa sisään -taivaan portista. Niin, Elias pappi ajaa karahuttaa sisään taivaan -kaariportista ja esittää itsensä jalona taistelevana ritarina. -"Teidän Majesteettinne nöyrin palvelija, kappalainen Rynttänen -Moukkalasta." "Jahah! jassoo!" vastaa Isä Jumala -- "rikosasiain -komisarius Rynttänen?" Ja Isä Jumala surullisesti hymyilee. Sillä -- -todentotta -- hänen edessään seisoo olento, joka ihmeesti muistuttaa -sitä La Manchan manallemennyttä ritaria, jonka pää kohisi täynnä -jättiläishaaveita. Pastori Rynttäsen kilvessä paistaa näet ainoastaan -loistosana "perustuslaillisuus", ja me, hänen aseenkantajansa, -tiedämme varsin hyvin että mies on "surullisen haahmon ritari." - --- Mutta täytyyhän sinun, Reino, sentään tunnustaa että -perustuslailliselta kannalta katsottuna pappi tässä on aivan -oikeassa? virkkoi rouva Frommerus hellästi. - --- Ei, sitäpä minä juuri en tunnustakkaan! väitti mies intoutuen. -- -Vapaamielinen perustuslaillisuus ei ikinä saa asettua kirjaimellisen -perustuslaillisuuden sokeaksi soittajaksi. Sen täytyy aina kapinoida, -opponeerata sellaisia lain kirjaimia vastaan, jotka eivät ole -jaksaneet kohota ajan humaanisten sivistysvaatimusten tasolle. Tämä -kapinoiminen kirjoitetun lain siveetöntä tulkitsemista vastaan -- se -juuri onkin sitä oikeinta perustuslaillisuutta. Perustuslaillisuuden -ydin on tottelemattomuus väärää esivaltaa kohtaan, tulipa tämä -väärä esivalta mistäpäin tahansa. Perustuslaillisuus on pakon ja -orjuuden vihollinen. Mutta Rynttäsen "perustuslaillisuus" ei ole -mitään muuta kuin rutivanhoillisuutta, jossa kaikki pahakin on pyhää. -Perustuslaillisuus Suomessa, isänmaallisessa katsannossa, on aina -ilmenevä etupäässä siinä että taistellaan Idästä päin tyrkytettyjä -laittomuuksia vastaan, vaan ei suinkaan Lännestä tai muualta lentäviä -vapausaatteita vastaan. Siviliavioliitto ja kasteenhylkäys eivät ole -mitään bobrikoffilaisuuksia!... - --- Vai perustuslaillinen? matki hän yhä terävästi. -- Se on kohtalon -katkerinta ivaa että juuri halvimmat luonteet Suomessa ratsastelevat -perustuslaillisuuden jalopeuralla. Aivan samoin kuin toiset halvimmat -luonteet taipuvat Bobrikoffin kätyreiksi. Totisesti en tiedä, kumpaa -ilmiötä syvemmin surkutteleisin... Keksipäs pappikin kauniin fraasin: -perustuslaillisuus! Mutta seitsemän vuotta takaisinpäin, jos joku -huimapää olisi uskaltanut siviliavioliittoon, hän tottatosiaan ei -olisi keksinyt mokomaa kilpisanaa. Ja miksi ei? Siksi tietysti että -koko tämä perustuslaillisuuden käsite -- joka itsessään on jalo -käsite -- on syntynyt vasta bobrikoffilaisuuden vastapainoksi, -vastamyrkyksi. Ennen hän sitä ei olisi osannut kilpenään käyttää! - -Reino Frommerus käveli kiivaasti edestakaisin pitkin lattiaa ja -muisteli erästä puhetta, jonka pastori Rynttänen keväällä oli pitänyt -jossakin kaupunkilaisten juhlassa: "Laki on pyhä ja sille vannotulle -valalle on jokaisen oltava uskollinen, näyttäköön se sitten vievän -syteen tai saveen!" - -Niin oli pappi pauhannut. Siitä yhdestä ainoasta lauseesta saattoi -päättää, kuinka halpa käsitys hänellä oli perustuslaillisen hengen -pyhyydestä. Hänelle oli samantekevää, miltä milloinkin sydämmen -pohjalla tuntui, kunhan vain sai jumalansanan varjossa riehahdella -mainehikkaan valtiollisen lain turvissa. "Syteen tai saveen!" --- Reino Frommerus ei vastannut sanaakaan pastori Rynttäsen -muuttokirja-lähetykseen... Mutta hänen isäänsä, rovasti Frommerusta -tämä virkaveljen menettely ei voinut olla ihmetyttämättä. Vanhus -luki muuttokirjan tarkoin läpi, hänen kätensä hiukan vapisi niin -että paperi kahisi ja yli sankalasiensa hiukan synkästi silmähtäen -poikaansa, sanoi hän: - --- Tämähän on väärennetty!... Mitään muuta ei vanhus sanonut. Hän -pisti vaakunapiippunsa palamaan ja näytti olevan tyytyväinen että -nuorin poika perheineen todella oli saapunut heitä, korven vanhoja, -ilahduttamaan... - -Lapsen kastamisesta ei hopeahapsinen rovasti sanaakaan hiiskunut. -Muitta mutkitta hän merkisi lapsenkin kirkonkirjoihinsa "miehen ja -vaimon" jälkeen, tosin lisäten huomautuksen ettei lasta oltu kastettu -mihinkään erityiseen uskontunnustukseen. - -Saattoipa siis poika olla täysin tyytyväinen isänsä humaanisuuteen. -Kun sai nähdä, miten vanhus nämät arat asiat oli järjestänyt, niin -tuli ihan hyvälle tuulelle. - --- Haluttaako pappaa verkonlaskuun? - --- Mitä ihmettä? sanoi silloin kulmiaan kohottaen rovasti ukko, jolla -aina oli ollut pientä kinastelua poikiensa kanssa verkkokalastuksen -kannattavaisuudesta. -- Sinäkin muka?... No, lähdetään vaan... - -Ja isä ja poika läksivät hauskasti keskustellen verkonlaskuun alas -järvelle, joka peilikirkkaana hohteli elokuun illassa... - -Ruustinna Augusta myös oli sydämmellisesti ihastunut nuorten -saapumisesta ja pyrki puoliväkisin valtaamaan miniältä pikku Salaman -hoitoonsa: - --- Min lilla pia... Mormors gullöga... Mutta kyllä se on kummallista, -kuinka tämä lapsi on musteri Charlotte vainajan näköinen! - --- Ei, hyvä täti, kyllä Salama on oma itsensä! hymähti miniä. - -Palvelustytöt, rengit, leikkuukasakat, kanamummo, hevoset, lehmät, -koirat ja kissa Mikki, niin, vieläpä pappilan ainukainen porsaskin --- kaikki näyttivät pitävän pienestä uudesta tulokkaasta, Salamasta, -vaikka tämä ei vielä osannut puhua yhtä ainoata sanaa Kaikki -näyttivät kunnioittavan terveyttä ja luontoa, hyvinsyntynyttä -ihmislasta -- elämän iloa. Elämän ponnistusta ja elämän kysymystä... - -Ja pyhä kaste häipyi -- ikäänkuin aamukastekkin pappilan pientareilla --- auringon paisteeseen. Ei siitä edes puhuttu! - -Mutta oli Kurjalan pappilassa sentään yksi olento: joka ei suvainnut -lasta. Se oli tuo syystalvella saapunut uusi apulaispappi Nathanael -Kåhlroth, hengellinen runoniekka, joka salanimellä Nattu Lanttu oli -julaissut kristillissiveellislyyrillisen kokoelman nimeltä "Sionin -kantelon helkähdelmiä." Tämä mies, jonka pelkät kasvot jo paistoivat -hengellisen itsetyytyväisyyden ja autuudenpöhön ihrasta, oli tuonut -Kurjalan vanhaan pappilaan kaiken juhtansa ja karjansa, jota ei -suinkaan ollut vähän, sillä jo nuorena ylioppiskokelaana hänen -oli onnistunut päästä rikkaisiin naimisiin. Tosin oli ensimmäinen -vaimo kaikkivaltiaan Jumalan kutsumuksesta kuollut jo viiden vuoden -kuluttua kuudennen lapsensa synnytykseen -- kurja naisraukka -- -mutta laupias taivaallinen isä oli heti työntänyt nuoren papin -paradiisiin toisen avun, josta myös jo oli perillinen. Jumalattomat -ihmiset ennustivat tällekkin vaimolle samallaista kohtaloa kuin -edelliselle, vähääkään välittämättä niistä kauniista runoista, joita -herra kirkkoherranapulainen viritteli "sydänlemmikkinsä" kunniaksi. -Ruustinna Frommerukselle tämä apulais- tai apulannoitusjoukko -taloudellisista syistä oli kova koettelemus, joka puristi hänen -silmistään monta salaista kyyneltä maitoja mittaillessaan, mutta -rovastimiehensä tähden, joka ei muuta apulaista ollut onnistunut -saamaan -- vastaleivotuista papeista näet oli vuosisatamme vaiheessa -alkanut olla kova tinka -- täytyi hänen tyytyä ilmestykseen -semmoisena kuin se tuli ja oli. Täytyihän toki olla ystävällinen -ja niellä kaikki. Onneksi tämä ilmiö kokonaisuudessaan sijaitsi -alanteessa, pihan toisella puolella, siinä flyygelirakennuksessa, -jollaisia mallikelpoisten suomalaisten pappilain historiassa aina -tavataan. - -Pastori Kåhlroth (hän kirjoitti nimensä kahdella h:lla) ei tietysti -mitään sanonut Reino Frommeruksen lapsesta, mutta koko käytöksessään -hän antoi tuntua että tämä lapsukainen, jota lykättiin pienissä -vaunuissa aivan hänen akkunansa alatse, häntä erityisesti kiusasi, -hengellisesti hermostutti. Eikä hän voinut käsittää, miksei se myös -vanhaa rovastia kiusannut. - -Tuodappa luvattomasta sekaannuksesta synnin sumussa siitetty ja -syntynyt kakara keskelle pääpappilaa ja jättää se siunaamatta -perkeleiden valtaan, vaikka kartanossa oli kaksi sielunpaimenta ja -kylässä kolmas? Sehän oli häväistys pappilan perustuslakeja vastaan, -uskonnollinen skandaali koko seurakunnan edessä! Voi taivasten -talikynttilät sitä uudenajan röyhkeyttä... - -Ja jouluenkelirunoilija Kåhlroth-Lanttu, hengellisesti vaivautuneena -asiasta, kiiruhti eräänä iltana -- saarnasorvauksen lomassa -- -sepittämään virttä: - - Ah lapsi, synnin hedelmä, - Miks Luoja sinut loi, - Kun vanhempas ei kumminkaan - Sua kasvatella voi... - -ja niin edespäin hamaan loppuun asti. - -Tämänkaltaiset runot -- hän teki niitä inspiratsioonin sattuessa -puolitusinaa vuorokaudessa -- joita apupappi kaikessa hiljaisuudessa -rustaili mailman parannusta huolehtien, häntä itseään suuresti -lohduttivat. - -Oli siis ymmärrettävissä, kuinka hän hermostuksensa kesti, vaikka -kartanoon olikin ilmestynyt kastamaton lapsi. - -Reino Frommerus, joka apupapin sielunvaivan oli vainunnut heti ensi -päivästä, toivoi ilmiöstä paljasta hyvää. Hän toivoi ainakin sitä -että pastori Kåhlroth jonakin kauniina aamuna juhtineen ja karjoineen -oli poistuva korven pappilasta yhtä juhlallisesti kuin oli sinne -saapunutkin. - -Ja siitäpä melkein näytti että rovasti Frommerus perheineen sitä -samaa salaa mielessään hautoi... - -Sillä lapsi oli hyvä niinkuin oli. -- - -Mutta järjestettyään perheasiansa toistaiseksi täten, matkusti Reino -Frommerus taas takaisin Moukkalaan. Velvollisuus ja isänmaa häntä -kutsuivat, Luonnottomuutta tunsi hän ainoastaan siinä että pakotti -itsensä riistäytymään irti nuoresta perheestään. - -Ikävä? vihlova, repivä, salaitkuinen! Se se häntä nyt pahimmin -pelotti... - - - - -Papinpojan matkatunnelma. - - -Kuinka minä rakastankaan sitä pappilaa, sitä Kurjalan korven koti -pappilaa! Sen kuva on sydämmeeni syvälle painunut -- ei ikinä se -sieltä haihdu. Kuta kauvemmin minä elän, kuta kauvemmas kohtalo -minut sieltä karkoittaa, kuta vieraampiin olosuhteisiin se minut -pakottaa, sitä selvemmin, sitä ihanammin se kuva minulle väikkyy -takaa tuhansien ututunturien ja penikulmien, tuhansien elämäni -tuskien. Minä näen ja kuulen hengessäni kaiken, mitä siellä on, -_miten_ siellä on, miten siellä oli ja miten siellä olla voi, ja -minua viehättää ja huumaa se ihmeellinen korkea seutu, Kurjalan -korven vanha pappila sisältöinensä ja ympäristöinensä. Jokainen polku -minua siellä vetää korven ihmeellisiin salaisuuksiin, jokainen ääni -minua siellä värähdyttää luonnon jumalaista kokoonpanoa tajuamaan, -minä näen talvisia päiviä peuroineen ja karhunpesineen, kesäisiä -iltoja soutavine venheineen ja nuotanvetoineen, ja myöhäsyksyn aamuja -kumisevine mantereineen ja riittaanmenneine lampineen, tai kevätöitä -metsonsoitimineen ja laihossa kuppelehtivine jäniksineen... minä -näen päiviä ja öitä kuni kirkkaasti maalattuja suuren taiteilijan -tauluja luonnonkuiskeineen ja ihmisineen, jotka jotakin tekevät, -jotka jotakin edustavat niissä olosuhteissa... Minulle kuultaa -Kurjalan vaaran avara ilma honganhuminoineen ja palokärjen lauluineen -ja minulle kuuluu kotipappilan pyhän rantavalkaman aaltojen loiske -siellä syvällä alla mäkien -- ja kallioiden ja hiekkaleikkitannerten -tarumaisuus. Se on minulle niin rikas se seutu satua ja todellisuutta -ja kansanelämän ihanuutta ja surkeutta, unelmaa ja historiaa, toivoa -ja kaihoa, ja mailman totuustaistelua ja tavottelua... Ah, en sitä -niin osaa sanoa kuin sen tunnen! - -Kuka uskaltaa väittää että minä, että minä muka olen hyljännyt isäni -ja äitini kodin tai häpäissyt kotipappilani pyhyydet? Kuka hennoo -sitä sanoa? - -Minä juuri sen todellisen merkityksen olen sieluuni lämpöisimmin -tallentanut. Minä juuri... - - - - -17. - - -Syksy oli tullut, Moukkalan porvariskoulu taas oli täydessä -käynnissään ja pikkukaupungin sesonki oli alkanut... - -Mutta Reino Frommeruksen elämän taivaalle näytti nousevan mustia -ukkospilviä, jotka uhkasivat sataa tulta ja tulikiveä. Jo nyt kävi -tuuli ja outo kohina läpi kaupungin, ja pahaaennustavasti murisi -koski syvyydessä, ja olipa kuin itse kaljupäinen munkkivainajakin, -kaupungin suojeluspyhimys, öisin olisi jylissyt jylhiä -sielumessujansa Rauniolla. - -Vasta nyt näet Moukkalan asujamisto hitaalla pohjoisnapamaisella -järjellään sen oikein oli älynnyt, millaisen vapaamielisen -villi-ihmisen se helmoihinsa oli saanut. - -Reino Frommeruksella oli kaikesta päättäen liiaksi siipiä, liiaksi -höyheniä: -- hän siis oli höyhennettävä. - -Niinkuin kipinästä tuli syttyy tai niinkuin kärpäsestä joskus kasvaa -härkänen, niin nyt kävi tämänkin miehen maineen. - -Sitä mainetta ryhtyi ensimmäiseksi maalailemaan mailman taitavin -koristemaalari: uskovainen Juoruakka. Hän se nyt vaelsi ympäri -Moukkalan pyhää kylää, kujasta kujaan, talosta taloon, joi kamalasti -kahvia, humaltui kuin siperialainen noita, niin että lopulta -oksenteli kujille, mutta kulkea köykkäsi yhä ympäri selittäen kunkin -päivän tekstiä, väsymättä, milloinkaan mitään unhoittamatta. - -Näin nyt saarnasi Juoruakka: "Majisteri Frommerus, Kurjalan rovastin -poika, on hirveä ihminen, hirveä kerrassaan -- jessiunatkoon meitä -kaikkia. Ilmestyskirjan traakki? -- jaa jaa! Anttikristus? -- juu -juu! Vai ettekö ole kuulleet? Hänhän -- on eronnut siitä toisesta -siksi että se toinen on ruvennut katumaan kauppojaan... tahtonut -pelastaa lapsirievun sielun helvetistä. Frouva raiska! Jestapoo -- -olettekos ainoa muukalainen, joka ette tiedä ettei majisteri ole -sallinut lasta kastaa? Totinen tosi se on... Paatunut pakana, musta -neekeri...!" - --- Kah, -- siinähän Amantakin tulee! Eikös Amanta sitä ole sattunut -kuulemaan? Juu, koko kaupunkihan tuon tietää -- oo! Majisteri -Frommerus on sanonut kirkkoa kuritushuoneeksi, -- uu uu! Häpeä, häpeä --- papinlapsi! Ette ole tainnut kuulla mitä se koulussakin opettaa? -Oli kysynyt tietääkö kuka, mikä on pooli -- se monopooli? Ei olleet -riimukset tienneet. Silloin oli itse selittänyt: "se se on monopooli, -että pappi yksikseen saa saarnata, mikä on Jumala." Jestas sentään. -Sitten oli kysässyt: mikäs on sankari? Ja kun ei Puumannin Ville -kaikkia sankareita ollut muistanut, niin itse taas oli tolkannut: -"Saumannikin oli sankari!" Juu, juu, huh sentään! Ettäkö sankari -sellainen mies, joka on murhannut Suomen pääherran? Enhän minä, -vanha ihminen, ymmärrä latinaa enemmän kuin Amantakaan, vaan tiedän -minä ramatikoista sen verran, että tartteekos opettajan iskeä silmää -pojille, kun puhe on passiivista. Kieltäjä, kieltäjä -- juu juu! -Ei kuulu Rynttäsen rukouksissakaan käyvän ja rehtoria kovistelevan -kuuluu että tämä vain rahan rakkaudesta rukoilee... Eikös meidän -sitten otsamme hiessä työtämme tekemän pidä -- hää? Oli sanonut sen -isämeitäin olevan pyhänhengen pilkkaa -- vie ja varjele! Vaan kyllä -kai minun nyt pitää lähteä rumineeraamaan, hohoo... - -Juoruakka niisti nenänykerönsä, vaan ei hän kuitenkaan vielä -lähtenyt. Jatkoi vain iloisia juttujaan: - -"Juu! Ensin siitä kaikki niin tykkäsivät, vaan nyt on koira karvansa -näyttänyt. Raaka sillä luonto kuuluu olevan, vaikka tuo meijänkin -Manti sitä ensin niin kehui. Raaka, raaka! Oli vain naureksinut, kun -viikarit tässä yhtenä päivänä olivat meinanneet koko koulun ilmaan -räjähyttää. Jessus! Muut opettajat olivat juosseet sydän kurkussa... -joka luokalla pauke kävi... luokat savua tuprunaan... ne oli ihan -itkeneet lasten perisynnin kirouksia, vaan tämä vaan virnistellyt -oli ja vielä kehaissut että hän puolestaan ei rankaise. Mistä sitten -rangaista, jos ei mokomasta? Sitä vartenhan se on koulu jotta siellä -ihmistapoja opetetaan. Mutta tämä vaan -- elä muuta kuin naura. -Väärä-uskoinen! Minkä se vielä tekeekään, jos saa kasvattaa kaupungin -lapsia? No hyvästi, hyvästi. Kiitoksia vaan, -- en minä neljättä -kuppia... Vielä pitää tuossa Tuppuraisessakin pistäytyä -- asialla, -asialla vaan. Jumalan haltuun. Raamatun selityksessä sitten tavataan. -Ajöö, ajöö -- -- - -"Juu, sitähän minä vielä hunteerasin että onkos se Amanta nähnyt -sen artiklan Helsingin aviseista? Joo, se on justjänttiin tämän -majisteri Frommeruksen käsialoja. Hävytön häikäle, miten siinä -sanookaan: 'Likaisemmat kuin Sika-Taavetin takapiha' -- se näet näitä -meidän katuja sikaneeraa -- ja huoneihen alla selittää löytyvän -'sekä julkisia jotta salaisia satavuotisia saastansäiliöitä, jotka -levittävät ympärillensä surmansiemeniä', joihin lapsiriepuja -kuuluu kuolevan aivan kuin kärpäsiä myrkkyyn. Minä osaan ne sanat -ihan ulkoa. Tietysti, rakas Amanta, tietysti, jes jes! On siinä -artiklassa paljon perääkin, vaan eihän saisi sanoa kaikkea mitä -ihminen tietää. On meijän rotuvaareilla toki kissanraatojakin -- -muistaakos Amanta, kuinka monta hevoskuormaa se tuo viskaali sitä -törkyä tuosta Makkaraisen portin edustalta kaivatti -- juu, ja on -sitä tämänkin pytingin alla rihkamaa, jos syyninki pannaan, on, -on, eipä sillä eikä siksivuoksi, vaan ei sitä passaisi mailmalle -huiluttaa, sehän on Jumalan sallimaa kaikki... Oikein sanoi -valtuusmiesten tirehtörska että majisteri Frommerus on häväissyt koko -Moukkalan yhdyskuntaa. Niin, niin! Vaan jos minä nyt lähtisin... -Ai Jessus. Kuulkaahan ystävät: se siinä artiklassa sanoi meidän -kirkon tapulinkin kenottavan kallellaan ja ennusti kerran kaatua -romahtavan Adamssonnin navetan päälle. Herra siunatkoon! Rekina-rouva -ihan oli pökerryksissään -- vähemmästäkin -- kuuluvat sen Aapelin -kanssa päättäneen että navetta puretaan, jottei ainakaan ämmärukat -muserru... -- niillä on yksitoista poikivaa -- tulevan viikon -torstaina kuuluu Sepelikki saavan vasikan. -- Voi hyvä Jumala, sillä -viisiin sitä ihmisiä säikytellään, kun hulivili-avioliitossa ollaan. -Voi maalimaa pahennusten tähden... Niin on rauhassa elää juntattu -tähänpäivään asti ja tapulit suorina seisseet, vaan annas kun tuo -Jerusalemin suutari tänne lestinsä toi -- hetipaikalla on hengellinen -elämä hieverissä. No hyvästi nyt, ajöö rakas Amanta, hoppukin tässä -hätistelee. Kyllä minä huomennakin, jos kerkiän... Morjensta vaan, -Amanta." - -Juoruakka meni. - -Reino Frommerus ei hänen puheistaan välittänyt, vaikka ne hänenkin -korviinsa kantautuivat. "Jos ei pahempaa tule -- ei hätää mitään" -arveli hän itsekseen, ja teki työtänsä häiriytymättä. - -Mutta Pater Kaljupääensis, Moukkalan suojeluspyhimys, ei ollut täysin -tyytyväinen pikkuserkkunsa, Juoruakan, heikkoihin toimenpiteisiin. -Hän rupesi yön unissa ilmestymään milloin minkin kaupungin asukkaan -makuukammioon, kehoittaen -- kaikkien kirkkoisien nimessä -- -ryhtymään vakavampiin toimenpiteisiin vaarallisen villitsijän Reino -Frommeruksen suhteen. Kehoitti -- vieläpä käskikin. - -Nämät unijumalan käskyt upposivat kaupunkilaisten veriin kuin parhain -lehmänrokko ja puhkesivat pintaan kuin loistavimmat ajokset... - -Koko kaupunki heräsi itsetietoiseen taisteluun. - -Ensin marssivat esiin pikkukaupungin rouvat, Moukkalan yhteiskunnan -todelliset nyörinpunojat, jotka nyt olivat huomanneet elättäneensä -povellaan käärmettä. Rouvat jättivät kaunopuheliaan adressin, jossa -oli monen monta omakätistä allekirjoitusta. Siinä olivat Ellit, siinä -Lillit, siinä puolivillaiset ja puolivillit. "Me allekirjoittaneet -kaupungin sivistyneet äidit pyydämme -- vaadimme" ja niin edespäin... - -Reino Frommerus vain hymyili. - -Mutta hienojen rouvien jälissä astua toppuroivat häntä vastaan -kaupungin pätevät papat: valtuusmiehet, korkean raadin jäsenet, -sekatavarakauppiaat, viina-anniskelutirehtöörit, venäläisvormuiset -virkamiehet -- toisin sanoen: kaikki Moukkalan virkaintoiset -nuohoojamestarit ja kadunlakaisijat. Hepä antoivat maisteri -Frommerukselle suullisen, varsin vakavan varoituksen ja poistuivat -sitten arvonsamukaisessa järjestyksessä aivankuin olisivat käyneet -pääsiäiskirkossa. - -Reino Frommerus vain vihelsi! - -Hän läksi viheltäen kouluunkin, mutta kas: siinä kompuroivat -kolistellen rappusissa häntä vastaan koululasten lailliset vanhemmat, -kaikki kristillissiveelliset holhoojat, nuot, jotka olivat uskoneet -lastensa kasvatuksen koululle, koskapa heillä itsellään ei siihen -riittänyt aikaa eikä halua; nekin jättivät nuorelle opettajalle -"atressin" ja poistuivat hartaissa toiveissa. - -Reino Frommerus vain heilautti keppiään -- läksi yhä kouluun ja -opetti kahta innokkaammin... - -Mutta voi! Pian tarttuivat pyykinpesukurikkaan myös kaupungin -kaikki pedagoogit, nuot koulumestarien pyhät jäännökset edellisiltä -vuosisadoilta, kurttuiset pyhäkoulumamsselit ja muut muumiot -- -ja vasta kaiken tämän märehtivän Jupiterin karjan jälkeen ajaa -karahutti esiin renkuttavin valjain, nilkuttavin tammoin ja ruunin, -koulun Johtokunta: oikeaoppisuuden, siveellisyyden ja poliittisen -järjestyksen ylimmäinen valvoja lähinnä Jumalaa -- joka viimemainittu -oikeastaan myös kuului tai oli herra Bobrikoffin aikana jotenkin -joutunut kuulumaan johtokunnan ylivalvonnan alle. - -Tottatosiaan! Johtokunnan kanssa ei ollut leikkimistä, ja -- Reino -Frommerus lakkasi viheltelemästä. - -Koko tämä kunnianarvoisa pikkukaupungin rekiretkye -- Juoruakan -vesikelkasta aina Johtokunnan kuomurekeen saakka -- oli äkkiä -ruvennut harrastamaan yhtä ainoata uskonnollisvaltiollista kysymystä: -viisaustieteen maisteri Reino Frommeruksen soveliaisuutta Moukkalan -korkeakoulun opettajaksi? - -Sehän kyllä oli mahdollista että Juoruakka osaksi oli ollut väärässä, -sehän oli mahdollista että muitakin raatoja paitsi kissan lymysi -kaupunkilaisten pimeissä lattiakellareissa tai että kaupungin vanha -kellotapuli oli hieman kallellapäin, sehän -- ja moni muukin ilmiö -- -oli varsin huomiota-ansaitsevaa, mutta --? - -Niin, tässä oli vain yksi "mutta", nimittäin se tosiasia, että -maisteri Frommerus aikakirjojen ja tunnustähtien mukaan oli -ensimmäinen mies Moukkalan esi-isiä kunnioittavassa seurakunnassa, -jonka lapsi uhalla oli jätetty kastamatta, vaikka kaupungin -kaivoissa, vieläpä perunakellareissakin, oli runsaasti vettä. - -Uhalla? -- niin. - -Siitä sopi tehdä kaikki muutkin johtopäätökset. -- - -Vapaamielisen koulumaisterin asema ei suinkaan ollut kadehdittava. -Joka suunnalta häntä nyt nykittiin; mustat pilvet jo syytivät hänen -niskaansa tulta ja ukonkiveä. - -Jos ei ollut leikkimistä jalon Johtokunnan kanssa, niin eipä myös -ollut ottelemista osakeyhtiö "Suomalaisenkaan" kera, sillä tällä -hengenpiirillä oli tuo kaikista vaarallisin ase -- sanomalehti. - -Sanomalehden nimi oli "Korven Kalkuttaja", jonka vanhan urkuharmonian -pedaaleja poljeskeli herra Tiitus Tolvanen, sanomalehtimies. - -Tämä Tiitus Tolvanen -- kuten heimonimensä jo viittailee -- ei ollut -Isältä Jumalalta saanut niitä kaikista korkeimpia järjen lahjoja, -eikä myös luonto hänelle ollut suonut sukkeluutta yhteiskunnallisessa -osuustoiminnassa, mutta oli laupias luojamestari hänellekkin sentään -lahjoittanut jotakin hyvää -- nimittäin suuret korvat, avarat kuin -Bileamin aasilla, mitkä erinomaisesti täydensivät hänen aivokoppaansa -alituisesti sähköttäen uutisia hänen sielunsa sentraaliin, josta -ne sitten kaikenlaisten käsiseparaattorien välityksellä joutuivat -"Korven Kalkuttajan" isänmaalliseen kirjapainoon. - -Näillä itämaisilla korvillaan kykeni herra Tolvanen kuulemaan asioita -sellaisiakin, joita eivät muut kuolevaiset kuulla voineet, ei edes -Juoruakka, joka toimi hänen reportterinaan. "Mikäli olemme kuulleet" -sanat tarkoittivat aina tätä Tolvasen svedenborgilaista kuulotaitoa. -Itse luki hän aina myös korehtuurit ja luki ne tavallisesti niin että -"enkelistä" tuli "perkele" ja päinvastoin, johon vuoroviljelykseen -ajattelevaiset lukijat piankin tottuivat. Tosin hän itse ähkyi tätä -sanojen merkillistä yhdenkaltaisuutta... - -Tiitus Tolvanen ei ollut mikään tusinasanomalehtineekeri, joka -rahan taikka muun mammonan takia antautuu mailmaa parantamaan, ei! --- hän oli pikkukaupungin kapitalisti, joka oli saanut setelinsä -suoraan Jumalalta -- aivankuin Israelinlapset mannan taivaasta -- -ja senpätähden hän taivaallisen pankkiirinsa kunniaksi oli itsensä -huudattanut sanomalehti-päälliköksi, jonka ammatin sopivaisuutta -häneen nähden järkevät ihmiset selän takana tosin irvistelivät, mutta -jota Tiitus herra itse piti elämänsä kutsumuksena. - -"On see nii hauska olla toimiddajana, kunn onn siihen luondaista -dtaipumusta!" olikin hänen tapansa kehaista lähimmän ystäväpiirinsä -keskessä. - -Tolvanen siis toimitteli, toimitteli, leikkasi, liistaroi ja -toimitteli -- hän rakasti keritsimiä -- ja olipa ikäänkuin -pilventakaiset ilmiantajat olisivat hänelle lähetelleet -raporttejansa, joiden mukaan asiat painatettiin ja ikuistettiin. - -Kun Frommerus-vaino alkoi, oli siis Korven Kalkuttaja mitä -suosiollisimmin senkin hengellisen herännäisyysliikkeen etunokassa: - - '_Avoin kirje maisteri Reinholti Frommerukselle_. Sen johdosta - mitä Jumalan Hengi sielussani valittaa. Niin pyytäisin teitä - Jumalan Henken avulla paremmin tutkistelemaan mitä Hengi - Seurakunnille sanoo. Että miksis tulitten tähän kaupuntiin - pahennusta aikaan saattamaan? Vai niinkö te luulette että - syntinen immeinen, joka on synnin ala myyty, omalla voimallaan - voi autuvaaksi tulla eikä muka tarvihe mistään välittää. Kyllä - sitä asijaa on tuhansia vuosia reistattu, vaan maaliman viisaus - on Jumalan etessä typeryys ja se joka meistä suurin tahtoo - olla, se olkoon toisen palvelija, sillä ylpeys käy lankeemuksen - etellä, sanotaan sanassa. Kun kerran rakas taivaallinen Isä - II personassaan Pyhän Kasteen on asettanut, niin ei se kuulu - ainoasti hyvään tapaan ja Lutheruksen oikeaan oppiin, vaan - kuuluu se myös Suomalaisuuten kalliiseen asijaan, joka kai - herr majisterillekin pitäis oleman sytämen asija, koska on -- - mikäli olemme kuulleet (toimituksen lisäys) -- pappansa hänet - ylöskouluttanut eikä siis passaa olla viikingien kädyri. Me - emme tällä erää tahto kosketella siviliaviota, koska sitä monet - tosisuomalaisetkin puollustavat -- mikäli olemme kuulleet (toim. - lis.), -- vaan sen me sanomme että ristilliseltä kannalta on - järin tärkejätä, jotta kaupunnin lapset saisivat opetuksensa - uskovaiselta, joka nöyrästi tunnustaa esi-issäin oppia siihen - asti kun maalima seisoo, ja kehotamme siis lämpymästi: jätä - pojs ah rakas veli tuo henkellinen ylypeys ja anna lapses - kastetuksi tulla Vetellä ja Henkellä, jotka niin korkijat asijat - matkaansaattaa taitavat, sillä katso koko Suomen suomalainen - kansa jo kokottaa kädensä majisteria vastaan ja kansan ääni on - tärkejä äänenkannattaja Jumalan etessä. Siis tunne itsesi, oo - ihminen. (Lähetetty). -- Toimitus puolestaan yhtyy edelliseen, - sillä nähtävästi arv. kirjoittaja tarkoittaa kaikkien yhteistä - parasta.' - -Korven Kalkuttaja painatti moiset sepustukset tavallisesti -suomalaisen t- ja j-tyylin mukaan, jotta ei mitenkään loukkaisi -kansanomaista sävyä. - -Tällaisia opettavaisia pätkiä julaistiin noin pari kertaa viikossa, -mikä vaikutti varsin elähyttävästi pikkukaupungin elämänmenoon, -jossa niin harvoin pormestarin härkä putosi kaivoon tai talitianen -teki pesänsä kaupunginvoudin takapihaan (sellaisia olivat yleiset -uutiset). Maisteri Frommerus oppi löytämään parhaimmat nakerruspalat -tavallisesti sunnuntailukemisten jälkeen, mikä oli erikoisesti -suosittu osasto Kalkuttajan jalossa sanomalehdessä. Hän -- hullu mies --- noihin hengellisiin avoimiin kirjeisiin toisinaan vastasikin, -mutta tarpeetonta lienee huomauttaa että hän niin kevytmielisestä -menettelystään sai tuhansin kerroin nuuskua ja tukkapöllyä lisää. Se -oli aivan samaa kuin nakata kalikka koiralaumaan: yhä suurempi äläkkä -siitä syntyi, hammasten kiristys ja kinttuihin karkaus. - -Tiitus Tolvasta ja hänen jumalanrakkejansa ei tosiaankaan sopinut -ärsyttää. Herra Tolvanen näet todella toivoi tuon nuoren "vanatikon" --- kuten hän sivistyneesti koulunopettajaa nimitti -- sielun -pelastusta. Ollen itse syvästi uskovainen -- hän uskoi että suuri -Galilealainen hänenkin vaivaisen sielunsa oli verellään lunastanut --- kävi hän uskollisesti joka pyhä kirkossa huolimatta siitä että -hänkin salaa oli merkillepannut, kuinka kaupungin vanha kellotapuli -todella hieman viippasi Adamssonnin navettaan päin. Kirkossa hän aina -ensimmäiseksi siis rukoilikin, penkkiinsä painautuneena, ettei kaiken -Herra panisi tapulia kaatumaan ainakaan silloin, kun hän, toimittaja, -istuu kirkossa, mutta sepäs häntä salaisesti huolestutti että jos -se tornin tötterö on korkeampi kuin on laskettu, niin silloin se -romahtaessaan musertaa muutakin kuin Adamssonnin lehmät, sillä Korven -Kalkuttajan kirjapaino sijaitsee näet juuri justiinsa Adamssonnin -navettarakennuksen takana! Mutta oliko koskaan maalimassa kuultu että -Isä Jumala olisi sallinut tapulinsa kaatua uskovaistensa päälle? - -Ehkäpä siis kuitenkin saattoi toimia ja toimitella turvassa, jollei -vain ameriikkalaisia orkkaaneja, noita hirmumyrskyjä sattuisi, joiden -riippuvaisuus Jumalasta oli hänelle aina ollut hiukan hämärä ja -epäilyttävä asianhaara. Pääasia sentään oli se ettei kirkontapuli -ehtisi romahtaa ennenkuin Korven Kalkuttajan oli onnistunut ajaa -villitsijämaisterin ulos kaupungin tullista. - -Tiitus Tolvanen siis toimitteli, toimitteli herransa rauhassa ja -Kalkuttaja -- tuo ikuinen nalkuttaja, painatteli, painatteli vain... - -Se painatus ei mennytkään turhaan, sanat eivät kaikuneet kuuroille -korville -- itse Suomen kansa näet sattui lukemaan juuri sitä -sanomalehteä. Ja kun Tiitus Tolvanen kerran oli pasuunaan puhaltanut, -niin koko Suomen kansakin heräsi. Se hyökkäsi ikäänkuin seipäillä -ärsytetty karhu syvältä korpiluolastaan, se nousi kahdelle jalalle ja -kamalasti kiljahdellen tirkisteli eteensä siihen mieheen, joka sen -korven pyhää rauhaa oli uskaltanut häiritä. - -Maisteri Reino Frommerus näet oli alkanut saada nimettömiä -uhkauskirjeitä. - -Näin nyt karjui Suomen kansa -- kautta kansakoulun läpikäyneen -maalaistalonpojan kirjeen, jonka koulumaisten eräänä syyspäivänä -vastaanotti Moukkalan postimieheltä: - - 'Millä oikeutella sinä, joka olet kelvottomimpia Pobrikohvin - kädyreitä s.t.s. Venäläistyttäjiä, niin häikäilemättömän - törkimyksellisellä hävyttömällä konnuudella esiinnyt - isänmaallisena ja päällisiksi suomenmielisenä? Paina sinä, joka - uneksit suurmiehen kunniaa, silmät lieteen! Vain onhan toteutunut - suhteesi sananlasku: ennen maa repiää kuin huora häpiää. Olet - pappilassa kasvatettu ja ei opetettu etes 6:tta käskyä, joka - oletkin, huoruuten perkele, kovin hävyttömään raivoon noussut. - Julkisesti huoripenikkasi syntymisen vielä häpeet ilmaista. Ei - totella sinulla, inhottava perkele, ole sielua. Mutta varo sinä - ilkeä saatana Herralla Jumalalla on voimaa ja keinoja sellaiset - maan turmeliat ja vaivat vielä hukuttaa -- varmaankin helvetissä. - Mitä te itserakkaasti ylvästelette runoistanne? Runoja! - Halpamaisinta lallatusta, jolla ei neulanpistoa ole yhteyttä - isänmaallisuuten ja suomalaisuuten kanssa. Kirottu, saastainen - iljettävä hylkiöperkele olette! - - Kostakoon Herra Jumala ajassa Teille ansionne jälkeen. Elköönkä - suhteenne olko pitkämielinen. Mitä te parempia persooneja kohten - kuin te itse olette, uhkailette. Varohan konna, kavala perkele, - omaa kurjaa nahkaasi, joka todella ansaitsee uhkausta. - - _Asian tunteva Perustuslaillinen Suomettarelainen_.' - --- Tässä on tosisuomalainen perkele ja kristittyjen perkele sulaneet -yhdeksi valtavaksi käsitteeksi! sanoi Reino Frommerus naurahtaen ja -pisti uhkauskirjeen taskuunsa. - -Ja tämä uhkauskirje povellaan, läksi hän myös kouluun... - -Ja hän opetti voimallisesti, itsekkin ihmetellen, mistä kummasta sai -kaiken sen siveellisen ryhdin, jolla tunsi liikkuvansa ja toimivansa -näissä vaikeissa olosuhteissa. - -Mutta yön yksinäisinä hetkinä tämä raaka piiritys häntä jo -hirvitti, se iski kipeitä haavoja hänen sydämmeensä, turmeli -hänen ihanteellisia käsityksiään Suomen kansasta ja synkensi -synkentämistään hänen elämänsä toiveita. - -Sillä joka aamu täytyi hänen herätä uuteen vainoon, yhä uusiin, -yhä pirullisempiin uhkauksiin. Tarvittiin terveen järjen kaikki -hillitsemiskyky pysyäkseen tyynenä ja lujana kokiessa kaikkia niitä -järjettömyyksiä, joihin vaino oli paisunut. - -Pastori Elias Rynttänen kulki ympäri kuin kiljuva jalopeura, ja -tiesi kyllä, missä se mies oli, jota hän etsi nielläkseen, mutta -- -omituista kyllä -- hän ei uskaltanut enää yksikseen kapinoitsijaan -kajota. Kuten ovela valloittaja ei hän enää käynyt raakana -Goljattina piskuista Daavidia vastaan, vaan meni ja teki salaliiton -virkaveljensä Möhkösen kanssa, hyvin oivaltaen että vaikka he kaksi -valtiollisessa politiikassa sattuivat vetämäänkin eri köyttä, niin -taivaallisessa diplomatiassa sentään mainiosti soveltuivat kiskomaan -yhtä köyttä, nimittäin sitä köydenpätkää, jolla Reino Frommerus -piti hirtettämän. Salaliittoon yhtyivät sitäpaitsi kirkkoherra Land -itseoikeutettuna jäsenenä ynnä ennenmainittu jouluenkelirunoilija -Kåhlroth-Lanttu -- ja nämätpä neljä jumalanvoideltua nyt marssivat -kuni muinen ylimmäisen papin Eelin pojat kantaen liitonarkkia -kaiken Suomen kansan edessä ja ikäänkuin veisasivat korkeimmassa -kuorossa: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Zebaoth, totisesti hän hukuttaa -jumalattoman suvun eikä anna anteeksi sille, joka hänen edustajiaan -ei tottele. Katso, me Jumalan edusmiehet, olemme kuten Herodes, -Pilatus ja Kaifas tulleet ystäviksi, koska suuri yhteinen päämaali -sitä vaatii. Halleluija! Tarttukaa köyteen kaikki!" - -Reino Frommerus näki mielikuvituksessaan tämän liitonarkin kieppuvan -ikäänkuin ruumiskistun messua mylisevien pappien välissä ja -hänestä tuntui aivan kuin häntä itseään siinä väkisten olisi viety -ennenaikaiseen hautaan... - -Mutta kaikkein ylinnä kaikui hänen korvissaan Tuomiokapitulin -korkea veisu, tuon kaikista hengellisistä tuomareista kokoonpannun -korporatsioonin kuorolaulu. Olipa ikäänkuin hän hengessään -olisi nähnyt Jerikon piirityksen ennen Kaanaan valloitusta, -jolloinka jumalata-pelkääväiset papit kiersivät seitsemän -kertaa itsepäisten pakanamuurien ympäri symbaleilla soitellen, -riemubasunoilla puhallellen, jotta koko Jehovan voima maanääriä -järisyttävästi tutaisiin. Se oli mahtava ristikulkue, jollaista -eivät uskovaisimmatkaan akat ennen olleet Moukkalan lehmikujilla -nähneet! Siinä vaelsivat nyt sekä ratsain että jalkaisin kaikki -luteerilaisen vatikaanin jäsenet: oikeauskoisen hiippakunnan -herra piispa kuni paavi kardinaaleillensa, henkivartioinensa, ja -kaikki he vihanvimmatusti puhalsivat puhaltamiinsa, joita oli sekä -vanhantestamentin aikuisia että suomalaisia paimentorvia, jotka -ytimiin ja luihin tunkevasti törähtelivät syksyisessä ilmassa. -"Jerikon muuri, Jerikon muuri, sorru, särjy, raunioksi raukene, -pakanain turva, kyykäärmeiden kallio!" ikäänkuin pauhasivat nuot -basuunat, pukinsarvet ja tuohitorvet. - -Ja oli kuin herrat papit, nuot Jumalan soturit, olisivat kiertäneet -jo seitsemännen päivän seitsemättä kierrostansa muurien ympäri ja -kansan nostama sotaulvonta käynyt yhä kauheammaksi, sillä kaikki he -himoitsivat saalista sanan jälkeen, uskoen Kaanaseenjohdattajansa -lupaukseen että kohta, kohta Jerikon muuri oli itsestään hajoava... - -Ja Reino Frommerus, joka istui tuon pakanamuurin korkeimmalla -sakaralla, aseenansa ainoastaan daavidilainen linko, vahtien kuinka -hänen oikein kävisi, -- hän luuli jo totisesti häviönsä päivän -tulleen ja vavahteli kalvenneena, kauhusta huudahdellen itseksensä. -"Järkeni ja sydämmeni Jumala, Vapauden pyhä herra, etkö minua auta, -etkö minua auta?" - -Hän uskoi jo että papillista väkivaltaa vastaan Suomessa oli yhden -miehen mahdotonta taistella ja että siis hänenkin, yksilönä, oli -pakko sortua ylivoiman alle -- -- -- - - - - -18. - - -Mutta silloin tapahtui jotakin... - -Tapahtui äkkiarvaamaton ilmiö, siinämäärin väkevä ja pyhästi -pyörryttävä että sekä vainottu että vainoojat ylenpalttisesti -hämmästyivät, ja kaikki se pirullinen, mitä oli ollut tekeillä -yksilön itsenäisyyden masentamiseksi, unhoittui -- unhoittui iäksi. - -Se oli henkinen maanjäristys, niin merkillinen ja mieliämullistava, -ettei senkaltaista ilmoisna ikänä ennen oltu nähty eikä kuultu Suomen -kansan historiassa. Se vyöryi kuin pitkäisen jylinä yli tuhansien -vuorten ja tuhansien järvien, ja sen leimaukset näkyivät idästä -hamaan länteen ja etelästä hamaan pohjoiseen. Ja kammottavassa, -pimenevässä hiljaisuudessa, joka ennusti hirmujyrinää, kuului kuni -huuhkajan huutona yksi ainoa ääni: "herätkää! nouskaa! karistakaa -päältänne orjankahleet!" Se oli kärsivien kansojen viattomasta -verestä vuotanut valtameri, joka tulvaksi paisuneena hyökyi pitkin -mantereita, tantereita, ryskäen, mukaansa temmaten ja allensa kaataen -kaiken, mitä siihen asti järjestetyssä yhteiskuntaelämässä oli -pidetty kaatumattomana, horjumattomana, ikuisesti väistymättömänä. -Sen valtameren pahaaennustavan kohinan edessä vapisivat -keisarinlinnat ja suuret ruhtinaat, vapisivat kokonaiset sotajoukot, -joiden olemassaolosta valtakunnat riippuivat. - -Ei mikään voima taivaassa eikä maassa näkynyt voivan sen valtameren -nousuveden kulkua estää. Se läksi suuresta kansasta ja tarttui myös -pieniin... - -Se viskasi hyrskähtävän hyökylaineensa Suomenkin niemen maanääriin, -nosti jättiläisaaltonsa Moukkalan kaupunkiinkin kuni uppiniskaista -kalliota vastaan, hyökkäsi niin ylös että roiskeet lensivät korkealle -ilmaan -- siristen aina Kurjalan nälkäperukoille asti... - -Ihana ilmiö, orjuutettujen kansakerrosten jumalainen kapina, -korkeaveisuinen kostonuhka -- suurlakko. - -Eikö sitä vallinnut joku korkeampi voima kuin kenraalisantarmien tai -ylimmäisten pappien??... - --- -- -- - -Moukkalassakin liput liehuivat, jyrisivät juhlalliset -kansalaiskokoukset, riisuttiin aseistaan santarmi ja virkavalta, -- -ja kansa palveli ja uskoi muihin jumaliin kuin niihin, joista pappi -vuosisatoja oli puhunut. Ja kaikki muu oli lakannut liikkumasta, -työtätekemästä paitsi ihmisjärki, ihmisen ihanneusko johonkin uuteen, -oikeaan, oikeutettuun ja toteuttamis-mahdolliseen. Ja kaikki mikä -tapahtui, oli kuin unta, jossa yö ja päivä yhteen sekoittuivat, ja -kuitenkin oli se räikeä todellisuus, johon kaikki saattoivat käsin -koskea tullaksensa vakuutetuiksi ettei se ollut satua, vaan täyttä -totta! - -Ja vuosien painostus laukesi. Vuosien epäusko muuttui uskoksi -tunneissa -- sekunneissa... Kurjat petturit piilivät paossa. Kurjat -kavaltajat -- ne kätkeytyivät nyt pimeimpiin nurkkiinsa vapisten -omissatunnoissaan, rukoillen armoa ihmisiltä ja Jumalalta. - -Sillä nämät vuorokaudet olivat henkisen maanjäristyksen -ihmevuorokausia, jolloin ikäänkuin haudat aukenivat ja suuret -vainajat puhuivat, ja temppelien esivaatteet repeilivät kahtia -kulmakivien liikahtelemisesta... Mutta ei se ollut ainoastaan -seitsemän vuoden routa, joka näin suli mielistä, vaan seitsemän -sadan vuoden jääkerros, tuo viekas vipukone, joka oli viritetty aina -siitä hetkestä alkaen, jolloinka viikinkikuningas oli noussut Suomen -rantamille ja kastanut pakanakansaa Kupittaan lähteellä. _Niihin_ -ytimiin asti tämä maanjäristys tunkeutui!... - --- -- -- - -Korven kaupungissakin vapauden torvet kultaisesti törähtelivät, ja -pyhän vallankumon punainen sumu verhoili kujia ja kukkuloita -- tuon -pyhän, aatteellisen vallankumouksen, jonka kaikkea sisältörikkautta -äkkiähavautettu arki-ihminen ei itsekään vielä aavistanut... - -Ja katso: ensi kertaa kulkivat herrat Suomessa halvan työmiehen -rinnalla... käsikädessä laulaen vapauslauluja julkisissa paikoissa. -Herrat --? niin -- nuot väkevän eksymyksen orjaraukat, jotka vasta -nyt yhdennellätoista hetkellä, alkoivat himmeästi aavistaa, missä -Suomen kansan pohjakerrokset, sen voimaperustukset seisoivat. He -kulkivat -- ja häpesivät -- ja ikäänkuin anteeksianoivat. -- - -Sillä nämät hetket olivat huumaavat ja sovituksen tarve oli suuri... - -Ja työmiehen laulu raikui kaikista ylinnä kujilla ja kunnailla, joita -punainen usma kierteli... - -Mutta myös köyhät häpesivät. Eivät he sitä hävenneet että herrat -heidän rinnallaan tovereina marssivat -- johon toveruuteen hekin -suurten hetkien huumaamina uskoivat -- vaan sitä he häpesivät että -he niin kauvan olivat nukkuneet syvässä unessaan, tietämättä millä -pylväillä kansojen ja kokonaisten valtakuntien perustukset seisoivat --- tai mikä merkitys heillä, nukutetuilla nukkujilla, noihin -perustuksiin nähden oli... ja oleva oli. - -Pyhä yhteistyö kaikkien niiden kesken, jotka uskalsivat uskoa -isänmaan tulevaisuuteen -- kas sellainen henki nyt vallannut oli -Moukkalan kansalliskaartin... - -Lapsellinen, hullu haave, mahdoton äkkipäätä toteuttaa -- mutta -se oli näinä päivinä partasuisten miestenkin miehuullinen haave, -työmiehen vaimon ja mukaantemmatun herrasrouvankin ilonitkuinen -haave, jossa kirotut säätyerot haluttiin toisilleen anteeksiantaa!... - -Suuret, suurenmoiset olivat näiden päivien ja öiden heilahdukset, -syvänkumisevat olivat jättiläiskellon kajahdukset uuden ajan ääriä -vastaan. - --- -- -- - -Reino Frommerus oli kaikkialla mukana. Hän, joka vielä äsken oli -tuntenut itsensä heikoksi yksilöksi, jonka oli turhaa taistella pahan -ja typerän mailman ylivoimaa vastaan, hän nyt vahvimpana riehui -- -pitäen tulisia puheita vapaudelle. Niin. Ennenkaikkea _vapaudelle_, -sille siveelliselle voimalle, joka halveksii kaikkea pahaanpakotusta --- sille hän puhui, sen puolesta hän hehkuvin rinnoin kansaa opetti, -sen torkkuvia toiveita herätteli, sen uskoa lujitti, sillä _siten_ -vain hän tämän valtiollisen roudan sulamisen käsitti. Hän puhui -punaisin sanoin idän arojen lapsista, joiden parahisto vuosisatoja -oli uhrannut sydänvertansa ja persoonallisia etujansa yleisen -vapauden marttyyritaistelussa; hän siunasi heidän henkiään, joiden -ympäriltä raaka valta oli ruumiit runnellut; hän manasi nyt nuot -hiljaiset sankarit haudoistansa ja selitti suomalaiselle kansalle, -mikä elämässä oli arvokkainta -- pyhintä -- ihailtavinta! - -Ei semmoisia tulenpalavia sytytyspuheita ennen oltu Moukkalassa -kuultu; jos joku oli puhunutkin, oli puhunut vain hiljaa itseksensä, -koskaan rohkenematta puhujalavalle nousta. - -Nyt ei enää puhunut arka yksilö, nyt puhui jo kursailematon -yhteishenki -- yksilöiden suiden kautta. Jolleivat yksilöt nyt olisi -puhua osanneet, niin varmaan kivet olisivat huutaneet. Semmoinen näet -oli aika. - -"Alas sortajat! Alas kurjat petturit! Alas suuret ja pienet tyrannit!" - -Näin kalskahtelivat kapinalliset sanatikarit hulmuvien lippujen ja -tulisoihtujen välkkeessä. - -Ei se ollut juopuneen huutoa -- kaikki kapakat oli kansa itse -sulkenut; ei se ollut anarkismin raivoa -- ei ainoatakaan murhaa -tapahtunut; ei se ollut vallanhimoa -- jokainen palveli toistaan -palkkoja kerjäämättä -- -- se oli vain puhdasta uskoa oikeuden -mahdollisuuteen maassa ja mailmassa, _veljeysaatteen_ suloista -huumausta!... - -Nähtiin koulupoikia hopeahapsisten vanhusten rinnalla marssimassa -kansalliskaartin riveissä: isänmaan uudenajan historian ensi -välähdyksiä ikäänkuin sydämmien muistoihin keräten, nähtiin -koulutyttöjen ponnahtavan puhujalavalle ja hentoinen käsi ojennettuna -myöhäsyksyn synkkää taivasta kohden kiihoittamassa eläköönhuutoon --- jonkun hyvän ja kauniin asian puolesta, jollaista neitsytsydän -enemmän tunsi kuin ymmärsi... - -Sillä nyt ei ollut "lupa", vaan lakko -- kouluillakin suurlakko. - -Mutta! -- mikä kaikista kummallisinta, kaikista uskomattominta ja -kuitenkin totta ja uskottavaa --? - -Itse Elias Rynttänen, valtiokirkon valanvannonut pappi, nähtiin -puhumassa maisteri Frommeruksen rinnalla -- ei enää niinkuin pappi, -ei enää niinkuin ahdasmielinen sielunpaimen, joka helvetinruoskalla -hätistelee ihmisiä taivaisiinsa -- eipä suinkaan -- vaan niinkuin -ihminen hänkin, yksilö kansasta, kansalainen, jonka rintaan -jumalainen mullerrus on iskenyt heräämyksen kipunan -- niinkuin -ihminen, joka äärimmilleen kauvan kidutettuaan itseänsä itsepäisellä -ryntäyksellään määrättyyn suuntaan, yhtäkkiä on pysähtynyt -juoksussaan, kuni kammottavan näyn edessään nähden, tarttunut -molemmin käsin kiinni kuumeiseen pääparkaansa, painanut käden -sydäntään vasten kuni jotakin kuunnellen... ja sitten voimakkaalla -tahdollaan pakoittanut itsensä tekemään kokokäänteen, pyörtämään -takaisin ja juoksujalkaa palaamaan sinne, mistä tullutkin on -- -luontoon, terveeseen järkeen, missä ei enää Jerikonvalloittajan -pasuunat pauhaa, missä ei enää tuomiokellot kumaja... - -Niin! Pastori Rynttänen oli kolmessa yössä ja kolmessa päivässä -muuttunut mies. Hän oli nähnyt tulevan sen, minkä ei koskaan ollut -uskonut tässä maassa tulevan, nähnyt sen syöksyvän kuni satujen -jättiläispaaden suoraan kohti häntä, joka seisoi käsissään tuomion -maallinen ruoska -- ihmisten punoma, ei suinkaan Jumalan -- niin, -hän oli nähnyt sen vyöryvän, väistynyt, vavahtanut ja -- ymmärtänyt -kaiken. - -Ja ensimmäiseksi oli hän rientänyt lyömään veljenkättä sen ihmisen -kanssa, jota enin oli ärsyttänyt, sen kanssa, jonka oli nostattanut -pyhään vihaan -- ja joka siitä syystä häntäkin oli kipeästi loukannut --- Reino Frommeruksen kanssa. - -Se oli ollut vaikea hetki, sanomattoman vaikea, sanomattoman -nöyryyttävä papille, sanomattoman hassu ja naurettava ja häpeällinen -_sen_ jumalan edessä, jota hän tähänasti oli palvellut, jonka -puolesta hän tähänasti oli raivonnut, sanomattoman raukkamainen -senkin tähden ettei hän tunnustanut oikeaksi kaikkea mitä toinenkaan -oli tehnyt, mutta kuitenkin: hänen oli _täytynyt_ mennä; outo, -hirmuinen hätä oli hänet työntänyt tielle, pakoittanut perille, sillä -hän oli tuntenut sielussaan rikkoneensa lähimmäistään vastaan paljon -enemmän, paljon kauheammin ja inhoittavammin kuin toinen tiesikään -- -hän, pastori Rynttänen oli toiminut salaisuudessa semmoista, jonka -laadusta toisella ei voinut olla aavistustakaan, ja joka tosin jouti -jäädä ikuiseksi salaisuudeksi, mutta hänen, papin, oli pyytäminen -anteeksi, häntä ajoi helvetillinen tuska, maanpäällisen tuomion --- muuta ei hän nyt tunnustanutkaan -- ja hän kaihosi todellista -elämän sovitusta, tervettä yhteistaistelua ainoastaan niitä vastaan, -jotka väärässä olivat, jotka toimivat paljon kauheammassa työssä -kuin tuo fanaatikko papinpoika, jolla oli vain siviliavioliittonsa, -kasteenhylkäyksensä -- ja tuskinpa mitään muuta. - -Pappi Rynttänen ojensi veljen kättä -- ja Reino Frommerus otti sen -vastaan. Hän piti sitä uskomattomana unennäkönä että hän, papin -vihamies, juuri nyt, kun hänen siveellinen suuttumuksensa kumpusi -korkeimmillaan, saattoi suostua sovintoon sellaisen kanssa, joka -oli häväissyt hänen avioliittonsa ja tuottanut hänelle sekä hänen -vaimolleen ja ehkä viattomalle lapselleenkin tulevaisuudessa salaisia -kärsimyksiä -- joskohta oli kevyttä käytöstä osoittanut papille -- -ja kuitenkin hänen täytyi se uskoa -- sekä omasta vakaantuneesta -käytöksestään että toisen totisista silmistä, joista nyt leimusi -outo hehku, melkein ylenluonnollinen ja sentään täysin inhimillinen, -lämmittävä, puoleensa kiehtova... - -"Jos se sielu, joka noiden silmien takana piilee, minut vielä pettää, -jos tämä kaikki vain onkin äärimmäistä jesuittamaista kavaluutta -papin puolelta, niin silloin? -- Jumala varjelkoon silloin minua... -ja häntä myös!" - -Ei! se ei voinut olla petosta, tämä oli liiaksi sydämmeenkäypää, -liiaksi uhrautuvaista ollakseen puoluekavaluutta, puoluetaktiikkaa: --- pastori Rynttäsestä oli tullut mies, poikkeus laumasta. - -Reino Frommerus iloitsi sydämmensä pohjasta ja hänen tuliset puheensa -kävivät päivä-päivältä tasaisemmiksi, ei suinkaan heikommiksi, vaan -väkevänä virtana eteenpäin syöksyviksi, mukaansatempaaviksi. - -Hänkin jo alkoi saavuttaa tunnustusta... Mutta vielä enemmän kuin -hänen, näyttivät Elias Rynttäsen puheet sattuvan suomalaisen kansan -sydänhermoihin -- sillä Elias Rynttänen oli syvien rivien lapsi, -matalasta mökistä koulutielle joutunut korvenraataja. Hän oli hyvä -puhuja, ja vaikka hänen puheistaan nyt kuohuikin kokonaan toinen -henki kuin ennen, niin tottumus pani hänet löytämään ytimekkäitä -sanoja ja vertauksia, joiden muoto nyt vain muovautui sen mukaan -kuin hänen sisällinen suurlakkonsa, hengelliseen vallankumoukseen -valkenemisensa sitä vaativat. - -Ihmeitä saarnasi nyt Moukkalan pappi -- pelkäämättä, häikäilemättä, -punnitsematta puheitaan muulla kuin omantuntonsa puntarilla. Hän -puhui "pistimistä, jotka oli isketty kansan ruumiiseen", "orjuudesta, -joka ei ollut Jumalan säätämä", "siveellisistä perustuslaeista, jotka -olivat saatavat takaisin siveellisillä pakotuskeinoilla" ynnä muusta -sellaisesta. - -Ja kaikkialla missä miestä tarvittiin oli hänkin mukana ensimmäisenä -sydämmeen huutajana, ensimmäisenä järkevään toimintaan neuvojana. - --- Kansalaiset! -- huusi hän yli lauman, seisten tulisoihtujen -roiheessa tyhjän öljytynnyrin päällä keskellä pikkukaupungin toria -sinä yönä, jona peruslakimanifesti kuni Sampo maan tulisista -uumenista oli vihdoin kiristetty ulos sähkölennätinkoneesta. -- Minä -sanon teille: älkäät riemuitko paperille kirjoitetuista sanoista, -vaikka ne tulevatkin sieltä, jossa kaikkeen alistutaan, kansankin -tahtoon -- kauniissa lupauksissa. Minä sanon teille: Ei Suomi vielä -ole sillä valmis että vastikään olemme saaneet takaisin sen minkä -seitsemän vuoden kuluessa kurjasti luovutimme, vaan huomispäivästä -alkaen, veljet ja sisaret, meidän on alettava rakentaa uutta Suomea, -uutta parempaa yhteiskuntaa, joka tyydyttää kaikkien kärsivien -tarpeita, siinämäärin kuin yhteiskunnallinen järjestelmä ylipäänsä -voipi tyydyttää, sillä kyllä minä uskallan luulla että kärsimystä -vielä sittenkin jatkuu siitä yksinkertaisesta syystä että me -ihmiset olemme niin huonoja, niin epäkristillisiä, niin itsekkäitä, -vainonhaluisia, vallanhimoisia -- minä itse olen sellainen, en sitä -häpeä tunnustaa, olen sellainen ollut, mutta en tahtoisi enää olla... -Kaatakaa tuo kirkko -- jatkoi puhuja kädellään viitaten vanhaa tornia -kohden -- ei se mitään merkitse -- se on jo entuuttaan kallellaan -ja kaatuu varmasti jonakin päivänä tai jonakin yönä itsestäänkin --- mutta älkäät, hyvät ihmiset, kaadelko toinentoisianne, älkäät -raadelko toinentoisianne kuin sudet -- sillä se on pahempaa kuin -kirkkojen kaataminen -- päättäkää tässä tänä merkillisenä yönä että -ihmishengen valistukselle, vapauttamiselle sekä valtiollisesta -että uskonnollisesta taikauskosta -- että _sille_ uhraatte -leiviskänne -- yhteistyölle, veljeytymiselle ja jos mahdollista -- -tasa-arvoisuudelle! Sillä minä luulen että sitä... että ainakin -jotakin sensuuntaista Jeesus Kristuskin -- pappismailmalle yhtä -hämärä muinaisuuden henkilö kuin kansalle -- että sensuuntaista -hänkin, suuri mestari, tarkoitti, tähtäsi, haaveili... Hyvät ihmiset, -ennenkuin eroamme yhteistaistelun jälkeen, pyydän minä kohotettavaksi -eläköönhuudon sille työlle -- ei Esivallalle, sillä se huutohan vain -on virallinen, imelä valhe -- ainoastaan sille työlle, sanon, jota -nyt on tehtävä uuden Suomen rakentamiseksi. - -Eläköön se _työ!_ - -Kymmenkertainen eläköönhuuto kajahti pikkukaupungin torilla, niin -voimakas ettei moista ennen oltu kuultu, se olikin viimeinen -suurlakon suosionosotus viimeiselle puheelle, ja kansajoukko hajosi -kattojensa alle. Viikon ajan yötäpäivää kestänyt sielujen jännitys -oli lauennut -- ja ruumiillinen väsymys tuntui nyt jokaisessa -olennossa. Äänettöminä kulkivat kaupunkilaiset koteihinsa, syvästi -hautoen kaikkea mitä oli tapahtunut; ainoastaan pinttyneimpien -uskovaisten parvesta -- juuri pastori Rynttäsen tähänastisten -opetuslasten suista -- kuului kiihkeitä moitelauseita: "kyllä kai -häneen on mennyt Tuomas!" -- "Tuo sivilimaisteri se hänetkin on -villinnyt." -- "Kyllä tämän kaupungin pappi nyt joutuu helvettiin -- -Venäjän lipunkin häpäsi!" - -Viimemainitun lauseen päästi suustaan sähkölennätintoimiston -päällikkö, joka turhaan oli lennättänyt ministerille että -"venäläinen telegraafitoimisto Moukkalassa oli valloitettu ja -valloittajina toimineet kaupungin perustuslaillinen pappi ja -sosialisti-haudankaivaja, jotka olivat repineet punaisen viipaleen -pois valtakunnan trikolor-lipusta." -- Kerrassaan käsittämätöntä oli, -miksi ei ministeristöstä ollut saapunut vastausta? -- Reino Frommerus -oli uupunut päivien riehusta. Hän oli puristanut Elias Rynttäsen -kättä tämän hypättyä alas öljytynnyrin päältä, lausunut hyvästit -kansalliskaartilaisille ja lähtenyt asuntoonsa, jossa häntä odotti -yksikseen elelevän aviomiehen vuode. Niin, vuode, jonka patjoille -hän syksyn kuluessa oli ehtinyt vuodattaa tuhansia kaipauksen -kyyneleitä... - -Mikä ääretön hiljaisuus yhtäkkiä olikaan vallannut kaupungin -ympäristöineen! Aivankuin koko mailma olisi nukkunut... Niin... -huomisesta alkaenhan vasta uutta Suomea olikin ruvettava todenteolla -rakentamaan... Hänenkin --! - -Reino Frommerus ei jaksanut pitemmälle ajatella. Hän nukahti -raskaasti heti kun sai vaatteet yltään... - --- -- -- - -Reino Frommerus heräsi seuraavana aamuna kirkkaaseen päivän -paisteeseen ja muisti että hän oli virkamies ja että nyt oli -yleislakko loppunut. "Niin, niin", sanoi hän itseksensä virkeästi -pukeutuen, "nyt alkakoon työ ja alkakoonkin eri vauhdilla!" -Vahtimestari oli tuonut hänelle ilmoituksen että koululle oli -kokoonnuttava kello 12. - -Hän pani juhlapuvun yllensä ja marssi koululle. - -Mitä ihmettä! Miksi oli opettajahuoneen ovi sisältäpäin lukossa ja -takaa kuului pahaa murinaa? Hän tiedusteli vahtimestarilta, mutta -tämä ei sanonut mitään tietävänsä, vaikka Reino Frommeruksesta siltä -näytti että vahtimestari jotakin tiesi. Hän meni omalle luokalleen. -"Päivää!" Luokka tervehti maisteriansa riemukkailla silmäniskuilla --- niin moni noista nuorista pojista ja tytöistä oli viime päivinä -ollut mukana "vallankumouksessa" huolimatta vanhempain ankarasta -kiellosta ja rehtorin lähettämistä terveisistä etteivät lapset saa -mennä kadulle... että tämä oli sellaista, joka oli vaarallista ja -kerrassaan luvatonta... - -Vasta koridoorissa päiväjärjestystä valvovalta neiti Nunnaselta -onnistui maisteri Frommeruksen saada tietää, miksi opettajahuone -oli suljettu. Siellä oli koolla koulun johtokunta yhdessä rehtorin -kanssa. Rehtori Rödman, loukkaantuneena siitä että maisteri Frommerus -suurlakon melskeissä jossakin tilaisuudessa oli sanonut kansalaista -Rödmannia "matelijaksi" ja sanonut sen voivansa todistaa, oli -ilmiantanut toverinsa johtokunnalle, joka muutenkin paheksuen oli -seurannut nuoren koulunopettajan julkista esiintymistä "näinä -surkeina päivinä", jolla nimityksellä vanhoillinen johtokunta -suurlakon ilmiöt lyhyesti leimasi. Sitä varten oli nyt johtokunta -koolla suljettujen ovien takana. - -Reino Frommerus ei tiedustellut enempää. Hän opetti tuntinsa -loppuun kolmella eri luokalla puhellen oppilastensa kanssa -tuttavallisesti, innostuneesti. "Tämä päivä on siksi merkillinen -Suomen vapaushistoriassa", alotti hän kullekkin luokalle tultuaan, -"että tekisimme väärin ellemme koulussakin siitä hiukan puhuisi." Ja -hän selitti, niin oppilasten käsityskannalle kuin suinkin asettuen, -mihin kaikki nämät viimeisten päivien tapahtumat, joista oppilaatkin -nyt olivat osan omin silmin nähneet, mihin hyvään ne tähtäsivät, -mistä ne olivat alkuisin ja miten niitä oli arvosteltava vapaan -järjen kannalta. Hän puhui Suomen kansan omituisesta asemasta Venäjän -valtakuntaan nähden, valaisten suhdetta vertauksella isännästä ja -rengistä, joilla molemmilla oli elämän oikeus, vaan ei oikeutta -toinen-toistaan mitenkään sortamaan. Oppituntien lopussa hän pani -oppilaat lausumaan runoja, jotka jollakin tavoin koskettelivat -kansojen vapaustaistelulta. - -Mutta kun hän oli päässyt viimeiseltä tunniltaan ja läksi menemään -opettajahuoneeseen, sattui rehtori Rödman häntä ovessa vastaan. - --- Terve! sanoi Reino Frommerus entiseen tapaansa. - -Rehtori pysähtyi. - --- Ole hyvä, -- tiuskasi hän hermostuneesti: -- säästä tervehdyksesi! - --- Miksi niin? kivahti toinen havahtuen. - --- Siksi että olet kansan kavaltaja -- santarmin salakätyri! - --- Minäkö??? - --- Sinä! sähähti rehtori kiukkuisesti ja kiirehti rukouksiinsa. - -Reino Frommeruksen veret kuohahtivat, hän katsahti rukouksiinmenevän -jälkiin, kuvitteli silmänräpäyksessä rientävänsä rukoussaliin -panemaan toimeen jotakin suursiivousta, mutta sai itsensä hillityksi -ja läksi veisuun raikuessa ulos koulutalosta. - -Asuntoonsa tultuaan hän tunsi sisällistä kipua aivankuin hänen -henkiseen ytimeensä olisi isketty armoton haava. Haava, jollaisen -saattoi lyödä ainoastaan -- järjetön kostaja... - -Hyvä Jumala! tällaisenako uuden Suomen ensimmäinen rakennuspäivä -olikin valjennut? -- - -Ja taasko, taasko täytyi ruveta lukemaan moukkalaista logiikkaa?... - -Tuskallisesti makasi nuori koulunopettaja seuraavan yönsä ymmärtäen -sielussaan että yhteistyö hänen ja rehtorinlaisen toverin kanssa oli -kai tästälähin oleva mahdoton... - -Aamupostissa tuli kirje. Se oli puolivirallinen käskelmä -koulunjohtokunnan esimieheltä, joka ilmoitti että johtokunta -oli pakoitettu erottamaan maisteri Frommeruksen oppilaitoksesta -epämääräiseksi ajaksi siitä raskauttavasta syystä että tämä -"viimeaikaisissa poliittisissa temmellyksissä oli osoittanut -liiallista isänmaallista innostusta, mikä oli katsottava -sopimattomaksi koulunopettajalle. Ainostaan siinä tapauksessa että -herra maisteri suvaitseisi julkisesti pyytää anteeksi loukkauksensa -koulun arvokasta rehtoria kohtaan ynnä lupaisi tästälähtien vältellä -kaikkea julkista toimintaa koulun ulkopuolella, saisi hän palata -virkaansa" j.n.e. - -Reino Frommerus ei suuresti hämmästynyt. Isku tosin tuli liian äkkiä -ja koski aineellista asemaa; mutta ulkonaiset seikat olivat hänelle -nyt toisarvoisia. - --- -- -- - -Hän tempasi paperiarkin ja lennätti lyhyen vastineen, jossa ilmoitti -ilolla suostuvansa kunnialliseen eroon. - -Eikä hän enää jalallakaan astunut pienen porvariskoulun kynnyksen yli. - -Oh, kuinka tuo laitos hänestä nyt tuntuikin ahtaalta ja -ummehtuneelta!... - -Koulunuorisoa hänen vain kävi sääli. Hänen oli onnistunut sen -riveistä löytää muutamia pikkuystäviä, ja tämä äkkipikainen ero koski -sydämmeen, kun tiesi että sen täytyi koskea myös noihin hentoihin -mieliin... - -Mutta mitäpä kaikki tämäkään murheen raatelu merkitsi sen ihmeellisen -elämänuskon rinnalla, jota hän edellisinä päivinä ja öinä sielussaan -oli tuntenut? - -Katkenneita kanteleenkieliä tosin -- nämät sammuneet -opettajahaaveet... mutta tuon uhrauksen korvasi kokonainen -soittokunta, jonka orkesteripauhun hän ympärillään kuuli. Siinä soi -mukana sekä viulun vienoin kieli että sotarummun kutsuva pärinä. -"Allons enfants de la patrie...!" - --- -- -- - -Tuulispään lailla riensi Reino Frommerus vaahtoavilla hevosilla -läpi talvehtuvan yön, halki synkkien salojen, Kurjalan kaukaiseen -pappilaan ja iloisin itkusilmin hän syleili nuorta vaimoansa ja -suuteli pientä lasta... - --- Nyt se vasta alkaakin -- hän läähätti: -- elämä ja pyhä taistelu -tässä maassa! - -Ja vaikk'ei hän mitään muuta mielenliikutuksissaan heti kyennyt -sanomaan uudesta elämänohjelmastaan, ja vaikka köyhyyden kirot häntä -nyt uhkasivat aivankuin jotakin työstään erotettua työmiestä, niin -saattoipa hän vaimolleen sentään ilmoittaa ainakin sen ilosanoman -että ne nyt olivat kukistuneet, "jotka lapsen henkeä väijyivät." - - - - -19. - - -Oli vierähtänyt yksi vuosi. - -Vallankumouksellisen vapauden humahdus oli kuulunut yli Suomen -kansan, sotarumpu pauhannut ympäri maan. Ja ne kuuluivat ja -pauhasivat yhä... Ihmiset, jotka olivat uneksineet rauhan palaavan -vanhojen perustuslakien turvissa, olivat katkerasti pettyneet. -Laillisen itsenäisyyden esimaku oli sytyttänyt kansan henkisessä -orjalistossa kiihkeän nälän avarammankin vapauden valloittamiseksi -kuin mitä Laki, tuo hautaanmenneiden esi-isien laatima pyhä kirja, -tarjota saattoi. Olisi ollut luonnotonta, jos terveet lapset olisivat -tyytyneet kaikkeen ravintoaineeseen, mitä kuolleet rakkaat esi-isät -olivat testamenttiarkkuihinsa haalineet -- se olisi ollut kauheata, -hengenvaarallista, sillä siellä oli seassa paljon pilaantunutta, -hiirensyömää, rotanrouhimaa, homehtunutta, vieläpä mädännyttäkin -ruuantörkyä, joka oli suorastaan myrkkyä edistysihmiselle. -Uutta, tuoretta, puhdasta ruokaa himoitsi nyt Suomen kansa. Ne -erehtyivät hirveästi, jotka tahtoivat pinttyneesti pitää kiinni -vanhasta perustuslaillisesta hengestä -- nyt! kun koko vaakalinnun -valtakunnassa kumouksen kultakäki oli kukahtanut... - -Ne erehtyivät hirveästi! - -Todellinen perustuslaillinen henki ei saanut asettua vihamieliseksi -maan sisällisille uudistusvaatimuksille. Jos se sen teki, niin se -oli sukua venäläiselle patriotismille, keisariuttansa märehtivälle, -kirkkotyranniuttansa jumaloivalle, suvaitsemattomimmalle -kansallis-itserakkaudelle. - -Aikansa vapauttama ihmisjärki sanoi selvästi ettei jokainen -lakipykälä voinut olla pyhä. Sellainen lakipykälä, joka esimerkiksi -jollakin tavoin loukkasi ihmisen uskonnollisia tunteita, ihmisen -pyhimpiä totuudenetsiskelyitä, sellainen lakipykälä ei voinut -olla pyhä. Sellaista vastaan täytyi siveellisen oikeustajunnan -nousta kultaiseen kapinaan. Kirkkolaki, joka antoi papistolle -yksinoikeuden muka pyhittääkseen kansalaisten sydämmenasiat, -tai tuomiokapituleille diktaattorivallan avioliittojen suhteen, -sellainen laki oli iljettävä -- se oli juuri tuota rotanrouhimaa, -pilautunutta ja myrkyllistä esi-isien perinnöksijättämää törkyä. -Rikoslaki, joka kielsi sananvapauden Jumalasta, jolle papit olivat -ottaneet patentin, määräsi kuritushuonetta, vankeutta ja rahasakkoja -niille, jotka uskalsivat nousta kirkollista taikauskoa ja eksyttäviä -sakramentteja arvostelemaan -- sellainen laki niinikään oli epäpyhää -perintöä, ravinnoksi kelpaamatonta moskaa. Ja niitä oli paljon muita, -vahingollisesti vaikuttavia lakipykäliä -- ei yksin uskonnon alalla. -Kirkkoon kytketty valtio piti taloudellisessakin suhteessa erityisiä -kansaluokkia rautakourin kiinni nimilaillisuudessa, estäen nousemista -kurjuudesta. Sen huomasi jo korvenkin väki, joka oli nukkunut -herraskartanoiden siimeksessä, rohkenematta vapaasti ajatella. - -Nyt kaikki rohkenivat! - -Syntyi hirveä hämminki. Syntyi kaikkien sota kaikkia vastaan. - -Kaikki ne haavat, jotka Lain miekka vuosisatojen kuluessa oli -Suomen kansan eri kerroksiin iskenyt, kaikki ne haavat nyt yhtaikaa -paljastuivat kirvelevinä kipuina, kiroina -- ja kaikki, joilla vielä -oli voimaa huutaa, huusivat lääkitystä, apua, pikaista parannusta... - -Eikö ollut se ihmeellistä että Lain miekka nuot haavat oli iskenyt? - -Laittomuuden mätä oli kauhistava, mutta laillisuuden syöpä -- se myös -oli kauhistuttava. - -Jokainen tämän kurjuuden saattoi nähdä, jos vain uskalsi siihen -katsoa! Eivät kaikki uskaltaneet, eivät kaikki sitä vieläkään -uskalla, sillä siihen katsominen pyörryttää koko yhteiskunnan päätä --- ja tuhansista kansalaisista on viisaampaa olla noihin haavoihin -kurkistamatta ja väittää etteivät ne muka ole vaarallisia tai -ettei niitä ole olemassakaan tai korkeintaan: että kyllä niiden -parantamiseksi lääkäreitä kustannetaan, kustannetaan, jahka joudetaan --- yleisessä kiireessä... - -Sekamelska, joka suurlakon jälkeen tuhatjärvien maassa sikisi ja -syntyi, oli todellakin suuri. Kaikki nyt huusivat yhtaikaa, kaikki -vaativat jotakin oikeutta, kostonkin oikeutta, rauhoituksenkin -oikeutta -- rauhattomin keinoin. Melkeinpä olisi voinut luulla että -Suomi, tämä nukkuvien karhujen talvinen maa, äkkiä oli muuttunut -suureksi hulluinhuoneeksi, jossa mikä väitti olevansa kuningas, mikä -keisari, mikä keisarin tohveli, mikä herra, mikä narri ja orja, mikä -kansan ainoa edusmies, mikä Jumalan ensimmäinen sihteeri, ynnä muuta -sellaista. - -Ja puhujia nousi kuin sieniä sateen jälkeen, ympäri maan... - -_Yksi_ puhui: "Suomalaisuus voittoon! Pimeys valoon! Emme tunnusta -erhettyneemme. Viikingit mereen! Ikuinen kosto liittoutuneille! Siinä -isänmaan pelastus. Yhtykää kaikki. Jumala ompi linnamme. Amen!" - -_Toinen_ toitotti: "Älkää uskoko! Kavaltajia! Me olemme maan suola, -sen sivistys -- selkäranka. Kas tässä kättä, kansani... _Ex oriente -lux_ -- meiltä tulee _lex_. Maa on lailla laitettava! Lupaamme -huimaavia parannuksia -- kaikilla aloilla, kaikin laillisin keinoin. -Suursiivous! Uskokaa meitä! Herää Suomi, niin loppuu yö, nouse jo -pois jalopeura! Se juuri on _meidän_ puolueemme tyrtaios-laulu -- ei -muiden. Alas kaikki muu, ylös perustuslaki. Virat -- jos mahdollista --- meille. Eläkäämme!" - -_Kolmas_ kiihkoili: "Ruotsalaisuudelle ikuinen eläkekirja! Full -pension! Piskuinen lauma Lützenin kentällä... Me olemme maan -pelastaneet. Lefve Finland! Elekön Soomi! Hör oss Svea, moder för oss -alla... Ett nio-faldigt hurrarop för den svenska kulturen i Finland! -Hip-hurra!" - -_Neljäs_ karjui: "Perkeleen herrat! Herrat perkeleet! Kansan -sortajat: ruohtalaiset, suometarlaiset, nuorsuomalaiset ja muut -valtapuolueet. Tullut on koston päivä. Työväki -- köyhälistö -- me -olemme maan hiiva, pippuri ja pikanelli. Alas virkamiehet -- palkat --- pamput. Luokkarajat selviksi. Veräjät umpeen! Saamari! Me olemme -kärsineet! Tahtomme ammatinmuutosta! Pyrimme -- herroiksi -- sitä -ei saa herroille sanoa. Eespäin sä joukko voimakas, äl' orjajoukko -halpa... Lauletaan punasesta kirjasta internatsionaali: 'Rahat, -kansan keräämät, on menneet kaikki konnain kukkaroon!' Tämä se on -se meitän uusi virsikirjamme. Hih! Hiljaa siellä ovensuussa, akat. -'Alas pappeus ja raha!' Toverit, vannokaa vala: enää ei herroille -hyvääpäivää. Emme ole ruoskannuolijoita. Tulkoon vaikka herrojen -herrajumala. Eläköön vapaus! Tämä juuri se on sitä totellista -vapautta, kun saa puhua suunsa puhtaaksi. Punakaarti, naiskaarti, -kaikki roletaarit -- järjestykää! kieltolaki tulla pitää! Pois -totilasit herroilta! Uusi suurlakko -- helvetti. Ja nyt, toverit ja -aatesisaret, ulos joka sorkka temonsreeraamaan!..." - -Tietysti se ei ollut mikään mallisosialisti, joka näin riehtoi -pyhän vapauden himossaan, vaan nähtävästi joku arki-akutaattori, -mokraatti, rakutaattori tai tukkilais-sisilisti, joka täten -pyhitti puhevälikappaleensa. Ei hän puhunut hullummin kuin -edellisetkään puhujat, varsinkin siihen nähden ettei ollut, kuten -herrasagitaattorit, koskaan saanut tilaisuutta sivistyskoulujen -käyntiin. - -_Viides_ puhuja rummutti: "Maalaiset kaupuntilaisia vastaan! Meitä -on niin vietävästi vedetty nenästä. Perustetaan siis oma kopla. -Kunnioitettavat ukot ja akat. Korven raatajat! Tunkiontonkijat! -Maamykrät! Te, jotka tähänasti olette raahanneet rieskojanne -kaupunkien markkinatoreille: lakatkaa lihottamasta kaupuntilaisia. -Leipä kasvaa kyntäjälle ja arvo... Leivässä on kaikki voima... -taivaassa ja maan päällä. Suomalainen reikäleipä? _Sen_ reijän kautta -käy talonpojan tie taivaaseen. Meitä on lekioona leivänsyöjiä, jos -vain viitsimme kokoontua yhteen. Kerätkäämme koko vuori reikäleipiä, -niin pääsemme kaikki sinne, missä ei enää puutetta tunnu..." -- Hyvä, -huusivat sangen monet, ja kaiku korvesta vastasi: "hyvä." - -_Kuudes_, leikkotukka, rilliniekka naispuhuja kirkui: Suomen kansan -tyttäret! Rakkaat emännät. Älkää uskoko miehiä. Irti vuosituhansien -siteistä! Emme ole enää mitään kylkiluita! Pyhä historia todistaa -että voimme tulla toimeen -- ilman miehen avuttakin... Nouskaa -siis, heittäkää hetkeksi sulhasenne, miehenne, lapsenne, jättäkää -leivinuunit ja lehmänhännät ja -- tulkaa perässäni Helsinkiin. Siellä -on sentraali, siellä on Unioonin katu. Ylös itseämme vastaan -- -Suomen kansan eduskuntaan! - -_Seitsemäs_ saarnaaja, eräs herännyt kolportööri, jylisti -vaikeroiden: "Ah aikaa jumalatointa... Ruomi röykkiä!... Appa rakas -taivaallinen isäntämme. Miksis olet laskenut kaikki pelsepupisi irti -niin että ne ulvovat kuin koirat kiimaöinä, antamatta jumalanlapsille -rauhaa? Vai olemmeko tämän ansainneet syntiemme tähden? Voi herra -Seepaot, emme me hyväksy yksityismurhia, joita nuo saatanan -sokaisemat roovningeillansa toimittelevat, sillä sinähän, kuninkaamme -olet maaliman alusta alkaen johtanut vain joukkomurhia amaleekilaisia -ja muita pakanoita vastaan, ja sinun pyhässä nimessäsi me edelleenkin -tahdomme toimia. Sinä, joka siunailet valtakunnan sotajoukkoja -mailla ja merillä, siunaa meidänkin Siionin sotureita, jotta me -nuo kieltäjäin laumat nutistetuiksi saisimme. Rohvaise meitä, oo -Aaprahamin, Iisakin ja Jaakopin Jumala. Amen, rukoilkaamme. Ristityt -puoluetoverit, kokoontukaa ristilipun alle. Laskekaa lappunne uurnaan -Natsarealaisen nimeen. Ja siunatuksi lopuksi veisatkaamme virsi: - - "Ei patsast' eikä napaa, - vaan vahva virta vapaa..." - -Vielä nousi lavalle kahdeksas puhuja, sitten yhdeksäs, sitten -kymmenes j.n.e. Siinä riehuivat yhdessä mylläkässä radikaalit, -klerikaalit, kagaalit, sosiaalit, proletaarit ja kaikki muut -suomalaiset naalit ja shakaalit. Kaikki he tyrkyttivät -- parastaan -tarkoittivat. Nousipa joskus puhujia, joiden sanoista pilkisteli sekä -sydäntä että järkeä. _Kolmastoista_ puhuja esimerkiksi -- nuori mies, -jolla leukansa alla paistoi punainen rusetti, vaikka vatsan ympärillä -välkkyi valkoinen samettiliivi -- luennoitsi näin: - -"Toverit! veljet!" -- hän sanoi. -- "Minä koetan olla puolueeton, -sillä puolue johtaa puolueellisuuteen. Pyytäisin tällä kertaa -rajoittua yhteen asiaan. Kun äsken kävelin tuolla kadulla, kuulin -työmiesten kiroilevan jälkeeni että minäkin muka olin herra, koska en -tehnyt sitä työtä, jossa jätkät parhaillaan raatoivat. Minä kätkin -pistoksen sydämmeeni, mutta sanon sen nyt teille. Todella on se -työmiehen pahimpia mielenärsytyksiä, jos näkee etteivät herrasmiehet -rakasta jätkän työtä. Mutta, rakkaat toverit, ottakaa huomioon että -sama yksipuolisuuden kirous painaa nykyisen yhteiskuntajärjestelmän -sekä herroja että jätkiä. Kuka täällä kerkiää tehdä kaikkia töitä? -Jeesuskin, kun saarnatöihin rupesi, ei joutanut enää kirvesmiehen -ammattiin. Niin oli muinoin -- niin on vielä nyt. Yhtä vähän kuin -työmiehellä riittää aikaa henkiseen voimisteluun, yhtä vähän -riittää herrasmiehellä aikaa ruumiilliseen työntekoon, vaikka -sitä hyvinkin rakastaisi ja vaikka sen tietää olevan itselleen -terveellistäkin. Aineellisen toimeentulonsa vuoksi kummankin -täytyy päivästä-päivään riehkua yksipuolisen työnsä orjana. Mutta -ihanneyhteiskunnassa, siinä, jota me kaikki toivomme, siinä tehköön -herra osaksi rengin työtä ja renki osaksi herran. Sillä henkisen ja -ruumiillisen työn tasoittelu kuuluu jollakin tavoin kristilliseen -mailmanjärjestykseen..." - -Pitemmälle ei puhuja ehtinyt, sillä hänet huudettiin armotta alas -"herrain kätyrinä", "huopaajana ja soutajana." - -Reino Frommerus iloitsi. - -Ei hän suinkaan mielisuosiolla kuunnellut kaikkia puheita, ei hän -suinkaan huutanut eläköötä kaikenlaisille hullunkurisille intoiluille --- ei lähestulkoonkaan -- mutta yhdestä asiasta hän vain iloitsi: -siitä että tämä kaikki, hänen mielestään, oli _vapauden etusoittoa_ -rutivanhoillisessa isänmaassa. - -Hän puolestaan seurasi etusijassa uskonvapauden kipunain lentoa eri -puhujien suista. - -Kuinka kummallista! Hän ei ollut enää yksintaistelija, hänelläkin -näkyi jo olevan tovereita, aateveljiä, hengensiskoja... - -Mitä hän hiljaisina vuosina yksikseen ja orpona oli sielussaan -hautonut, se kaikki nyt humisi ilmassa kuni keväinen, jäitärepivä -tuuli ympäri maan. Yksilöpuheitten jälkeen oli vähitellen koko -kirkkovaltion orjuuttama rahvas alkanut hiljakseen äännellä. -Järjestyvä sosialismi teki häikäilemätöntä hävitystyötänsä Suomen -kansassa, mutta -- se teki myös uskomattoman tärkeätä rakennustyötä, -juuri sitä, josta hän, yksilö Reino Frommerus, oli unelmoinut. Koska -valtiokirkon luoma uskonto kerran oli noin kehno ettei se kestänyt -tulessa koetusta, niin se jouti hävitä, jouti särkyä säpäleiksi -- -tuo löyhä auktoriteettiuskonto! - -Ei ollut ollenkaan kummallista että sekasorto oli suuri, että -kaikki näytti menevän hajalle ja että mädän löyhkä tuntui laajalti -ympäristössä, kun uuden Suomen rakennusperustuksia valmistamaan -käytiin. - -Ei! - -Ei se ollut kumma -- päinvastoin: se oli aivan luonnollista. - -Katsokaa, ystävät, sitä ilmiötä kun jotakin jättiläisrakennusta -ryhdytään suunnittelemaan: Mikä hirveä sekasorto siinä näyttääkään -vallitsevan! Siinä kaivetaan maata kymmenien sylien syvyyksiin, -hirmuisia kuoppia, joista löyhkää vuosisatojen mätäkätköt, varsinkin -jos paikka ennestään on asuttu. Siinä ammutaan dynamiitilla -kallioita ja paasia, siinä pumputaan haisevaa vettä, siinä -nostetaan vipukoneilla hirmuisia painoja ja toisilla hirmukoneilla -isketään paaluja ja patsaita syvälle maan ytimiin; siinä sattuu -useinkin tapaturmia, ruhjoutuu ihmisiä ja eläimiä, käy hirvittävä, -infernaalinen suihke, ryske ja vilinä, ja vaikka on paljon ihmisiä -työssä, niin ei ensin näytä tulevan mitään valmista, ei ainakaan -näytä siltä että tuommoiseen ruokottomaan myllerrykseen ikinä voi -syntyä mitään uhkeata rakennusta. Ja kuitenkin: se on välttämätöntä -että näin tehdään ja myllerretään, sillä muuten ei tuleva -jättiläisrakennus saa tarpeeksi lujaa pohjaa... - -Samoin oli asiaintila uuden Suomen rakentamisessa. - -Tulisella kiireellä pohdittiin tuhansia kysymyksiä, jotka kaikki -jollakin tavoin tähtäsivät ihmisellisen tilan korjauksiin. Se oli -kansa itse, joka tahtoi rakentaa -- itsellensä, ei enää herroille, -jotka ennen olivat sillä teettäneet juhdan työtä vain omaksi -mukavuudekseen. Nyt ne herrat tietysti, kuten ennenkin, tahtoivat -parhaat kerrokset itsellensä ja siksi nyt riideltiin, siksi kuului -synkeitä kirouksia ja uhkasanoja vieläpä ampumisiakin noiden -haisevien likakuoppien ääreltä, joiden pohjiin vuosisatojen suosta -nousevan isänmaan uudet rautapatsaat piti lyötämän! - -Siitä siis kaikki tämä hälinä, jota vanhat uskovaiset luulivat -mailmanlopun enteeksi. - -Reino Frommerus seisoi yksilönä tämän haaveksitun -jättiläisrakennuksen pohjahaudoilla. Mitä saattoikaan _hän_ tehdä? -mitä vipua pitikään hänen vääntää? Hän rakasti kansaa yhtä hyvin kuin -joku muukin, oli jo nuoruudestaan saakka haaveksinut voivansa sen -hyödyksi jotakin tehdä... - --- Kansa tahtoo minulta leipää ja rahaa, mutta eihän minulla -itsellänikään niitä ole -- valitti hän nuorelle vaimollensa, -- ja -kun en voi heitä käytännöllisesti auttaa, niin he minua soimailevat -herraksi ja uhkailevat, sillä he eivät usko, että minä voin olla -yhtä köyhä kuin hekin ja tunnen ehkä syvemmin kuin he aineellisten -puutteiden kiroukset. - --- Mutta sinähän olet minulle aina sitä selittänyt että -leipäkysymyksenkin kurjuus oikeastaan riippuu vain siitä että Suomen -kansalla on niin vanhoilliset uskontokäsitteet, -- sanoi rouva -Frommerus; -- mikset siis siitä heille puhu, kun he sinua noin -ahdistavat? - --- Olen toki puhunutkin pirtin täysille väille, vaan se on kovin -epäkiitollinen työala -- täällä Kurjalassa. Tiedäthän: Ei kukaan -ole profeetta omalla maallaan. Papit -- tekisi mieli nimittää heitä -samalla korkonimellä kuin rakutaattorit herroja -- niin, nuo riivatut -Möhköset ja Kåhlrothit, kiihoittavat kaikin tavoin kansaparkaa -minua vastaan ja helppohan tietysti on akkaväen järjellä sotkea -hyvät humalat. Totuuden vaino papiston ja viranomaisten puolelta -näkyy vielä tänäpäivänä olevan sama kuin Kristuksen aikoina. -"Ristiinnaulitkaa! Ristiinnaulitkaa hänet!" kuuluu joka nurkasta. - --- Mutta sosialistit? - --- Niin, sosialistit vain, mikäli sellaisia täällä asti on, ovat -tässä asiassa minun puolellani -- sanoi Reino Frommerus iloisesti. -Vaan kyllä minä tahtoisin jotakin sijaan antaa, samalla kun revin -alas... - --- Onko isäukkosi sinulle mitään huomauttanut noista kokouksista? -kysyi vaimo edelleen. - --- Ei halkaistua sanaa! Vaikka tietysti uskovaiset käyvät ukolle -salaa kantelemassa että minä, papinpoika, muka villitsen kansaa -väärään uskoon. - --- Mutta ajattele eikö se ole kummallista, kuinka isäukkosi on -rakastunut meidän lapseemme, pikku Salamaan? sanoi taas rouva -Frommerus, korjaten lapsen vuodetta. - --- Niin, se on aivan sydäntäliikuttavaa! myönsi aviomies. -- Se on -samalla traagillista ja samalla mitä ilahduttavinta. Vanhus ei enää -muistakkaan siunatun veden tarvetta, vaan pitää tytön tyllykkää -oikeana Jumalanlapsena. Jos mistä, niin tästä ainakin näkee, kuinka -luonnon alkuperäinen jumaluus on yläpuolella ihmisten keksimiä -pyhitysvälikappaleita. - --- Niin, -- sanoi myös rouva Frommerus miettiväisesti, -- -ja ajatteles, kun pastori Rynttänenkin lähetti minulle -anteeksipyyntikirjeen. Se se vasta ihme oli! Mutta -- minun täytyy -sanoa etten usko siihen pappiin vieläkään. Hänellä oli niin kavalat -silmät... - --- Sinä teet väärin, kun noin epäilet, -- nuhteli toinen. -- Minusta -se mies ei enää ole mikään pappi, vaan jonkunlainen työpassitta -kuljeksiva Jumalan jätkä. Suurlakosta alkaen hän on alinomaa -kiivaillut kaikkea sitä vastaan, mitä itse ennen tyrkytti. - --- Kumma että hänen sallitaan? - --- Sallitaan niin kauvan kun sallitaan. Hän on jo nyt yhtä huonoissa -kirjoissa tuomiokapitulissa kuin minä ennen suurlakkoa. Taitaa -pian saada viimeisen voitelun... Sinä et usko, Paula, kuinka minä -riemuitsen jäänmurtajista täällä pohjoisessa! puhui Reino Frommerus -lämmenneesti. - --- Teidän pitäisi ruveta yhteistoimintaan?... - --- Ei, kyllä minä kuljen omaa latuani, siten on vapaampi. Me olemme -kaksi huutavan-ääntä korvessa... Niin sen pitää olemankin, kunnes -huutajia karttuu niin paljon kuin on tuossa metsässä humisevia... - --- Kuule! - --- Mitä? - --- Et sinä sittenkään saa jäädä näille maille. Sinun täytyy lähteä -kiertämään. Nythän on pian vaaliagitatsioonin aika. Kyllä minä aina -yhden kuukauden ikävän kestän. -- Niin jalon asian vuoksi!... - --- Tosiaankin, Paula, mitä jos tosiaankin lähtisin!?... - --- Ja sinun pitää sanoa ainoastaan se minkä itse sydämmessäsi ja -järjessäsi olet tuntenut. Se se ainoastaan ihmisiin vaikuttaa. - --- Niin minä teenkin. Paula, niin minä teenkin!... - - * * * * * - -Ja siihen aikaan kun kaikki muut puhuivat yleisestä ja yhtäläisestä -äänioikeudesta ja puolue-agitaattorit kiihoittivat Suomen kansaa -toinen-toistaan villitsevämmillä puheilla, siihen aikaan vaelsi -hänkin, Reino Frommerus, ympäri ja julkisesti kiihoitti joukkoja -valtiokirkon luomaa henkeä vastaan, iskien häikäilemättä taikauskon -arimpiin kohtiin. Katkonaisia, epätieteellisiä olivat hänen -puheensa kuten muidenkin kiihoittajain puheet, mutta vilpitön -mailmanparantamisen halu niistä huokui, rakkaus kansaan ja -siveellinen suuttumus tämän kansan huonoihin hengenpaimeniin. - -Näin saarnasi, papinpoika, Pyhän Vihan korkealla vuorella seisten, -ympärillänsä uskovaisten viheriäiset laaksot. Näin hän saarnasi: - -"_Suomalaiset! Ristirahvas!_ - -"Kuulkaa kaukainen humina ilmassa, suurten sulkasiipien suhina -- -ettekö sitä kuule?... Se on Ihmisjärki, joka sieltä lentää, maiden ja -merten ylitse liitää, Suomen rantoja lähestyy, Pohjolan paleltavia -kallioita likenee -- ettekö sitä kuule? ettekö kuule?... - -"Se on jumalainen Järki, Jumalasta kotoisinoleva, kaiken elämän ehto, -kaiken työn voima, kaiken rauhan tulkki, kaiken riidan loppu -- -ettekö sitä kuule? ettekö tosiaan kuule?... - -"Te kuulette, jos tahdotte. Te kuulette, jos uskallatte kuulla. Te -kuulette, jos tahdotte pelastusta. Kuulkaa siis! Uskaltakaa siis! -Tahtokaa siis!... - -"Avaruus on käsittämätön. Jumala selittämätön. Järki yksin se, -jonka me hallitsemme. Miksi me sitä siis halveksisimme, miksi sen -palveluksen hylkäisimme, miksi sitä vainoaisimme? - -"Te taikauskon uhrikaritsat! Vieläkö te viitsitte vastustaa? Te -autuuden palkkaorjat! Vieläkö te viitsitte kapinoida? Tietäkää: Se -Jumalan luoma lintu, josta minä puhun, on ollut tuhannen vuotta -kytkettynä, jaloistaan kahlehdittuna. Se on räpytellyt siipiään, -kirkunut kipuaan, huutanut vapautustaan. Nyt se vihdoin on irti -päässyt, verisin jaloin, nääntyneenä, hurjasti nälistyneenä... Järjen -pyhä lintu. Jumalainen etsintävapaus!" - -Puhuja katsahti alas kuulijainsa kasvoihin. Ei monikaan laakson -kansasta näyttänyt hänen vertauksellista alkulausettaan tajuavan. Hän -jätti sen kesken. - -"Suomen kirkkouskolaiset! jatkoi hän. -- Käykäämme suoraan asiain -ytimiin. Kuka oli Jeesus Kristus, kuka hän oli -- tuo jumalanpoika? - -"Eikö Järki sitä sano? Eikö Sydän sitä myönnä? Eikö Omatunto sitä -vakuuta?" - --- Ihminen hän oli! Ihminen, ihminen! kuulkaa: tuhatkertainen kaiku -teidän laaksojenne seinämistä vastaa: Ihminen! Ihminen! Ja Jumala -meidän sieluissamme säestää hymyillen: "Niin kyllä, Ihminen hän oli, -mutta millainen Ihminen?" - -Ihminen siis kuitenkin. Ei _neitseestä_ Maariasta syntynyt, -tuhatkertaa ei: vaan _vaimosta_ Maariasta syntynyt, _miehen_ -siittämänä: tuntemattoman miehen? tunnetun miehen? -- samantekevää, -mutta kaikissa tapauksissa miehen avulla siinnyt, naisen kohdusta -mailmaan ulostullut... - -Eikö se ole selvää? Mitä tässä on loukkaavaa? - -Vai onko se loukkaavaa että mies hurmaantui naiseen tai nainen -mieheen, ja että se pyhä, mikä yhtymästä syntyi, oli kahden -ihanteellisen ihmisolennon ihanteellisin ennätys, kahden värisevän -ihmissielun jumalaisin ponnistus? - -Oh teitä, te luonnon väärentäjät! Ei ole se loukkaavaa. - -Ihmisen suuruutta me Jeesuksessa ihailemme, sitä me tavoittelemme, -jos jotakin tavoittelemme... Ihminen hän oli! Tutkikaa uudelleen -raamatultanne, jos niitä täydellä järjellä luette, ja te löydätte -ettei siellä ole mitään, joka sotisi hänen ihmisyyttään vastaan, ei -mitään, joka vakuuttaisi että hän oli ylönluonnollisella tavalla -tähän mailmaan syntynyt. - -Kuinka naurettavaa siis! Kuinka Jumalan kunniata solvaisevaa tuo: -uskoa että Jeesus -- mies, jolla oli kaikki ruumiinjäsenet kuten -meilläkin, että hän muka oli siinnyt äitinsä kohtuun näkymättömästä -Pyhästä Hengestä _sine virili semine_ -- kuten teidän munkkinne -laulavat -- eikä muka miehen siemenestä. Vai onko tuo elämänneste, -miehen siemen, jotakin häpeällisempää kuin naisen kohtu ja täytyykö -asiain todellinen tila muka sentähden salata? -- Miksi uskoa -runollista tarinaa, joka miehen miehuuden ikuisesti häpäisee? Miksi -ei Jumala, jos häntä huvittanut olisi rakentaa itsensä arvoinen -edusmies päälle maan, miksi ei olisi hän keksinyt jumalaisempaa -ilmestystä pojalleen kuin tuon naisesta syntyneen? Miksi ei hän olisi -luonut täydellistä ihmeolentoa, käyttämättä ensinkään lihaankytkettyä -naista välikappaleenaan? Ei miestä -- eikä naista! Onhan hän teidän -uskonne mukaan kaikkivaltias, kaikkitekeväinen. Miksi ei hän siis -luonut olisi täysmuotoista Jumalaa, jolla ei olisi ollut samallaisia -silmiä, samallaisia korvia, samallaisia käsiä ja jalkoja kuin meillä, -syntisillä ihmisillä? Minä vain kysyn ja kummeksin. - -Ihminen hän oli -- ja se, että hän oli ihminen, ei loukkaa meitä -millään tavoin, ei se loukkaa meidän järkiämme, ei meidän tuntojamme, -ei meidän herkkiä sydämmiämme, ei mitään mitä meissä on parasta --- vaan päinvastoin se meistä tuntuu hyvälle, rauhoittavalle, -sovittavalle, kun me näin ajattelemme ja näin uskomme. - -Jeesus Kristus, mailman vapahtaja, tulee meitä likemmäksi, kun -me annamme hänen olla sen, mikä hän oli, emmekä hänestä tee -sädekehäistä, taivaaseen kiivennyttä Jumalaa, sillä sellaista ei ole -olemassa ollut eikä koskaan olla voi. - -Kuinka kauvan sinua, orjapappien sokaisema lauma, tähän päätotuuteen -vakuuttaa täytyy? Kuinka kauvan sinä halveksit omaa järkeäsi estäen -sitä jumalallisia totuuksia tutkimasta? Kuinka kauvan sinun vielä -kärsiä täytyy ennenkuin sinä uskallat karistaa tuon kissankullan -Jeesuksen yksinkertaisen kuvan ympäriltä? Sinä hullu uskoja, joka -olet sallinut itsellesi juottaa munkkien väkevintä myrkkyä, joka -sinun elinvoimasi lopulta hävittää! Ja jo nyt turmellut on... - -Voi veljet ja sisaret! Ihmistyötähän on Raamattu, tuo pyhänpeljätty -kirja, täynnä on se erhetyksiä, täynnä ristiriitaisuuksia ja -uskomattomia vääristelyitä! Tiede sen todistaa, se tutkimus, -jota kansalta salata koetetaan... Mutta ei tässä tarvitse edes -tiedettä kumotakseen Jeesuksen jumalsyntyä, jota kirkko tyrkyttää: --- riittää jo tavallinen ihmisjärki, keskinkertainen ihmisjärki, -joka ei halveksi tosipyhiä asioita, joka ei halveksi sydäntä -eikä rakkaudenoppia. Ymmärtäkää siis! En minä kuivalla järjellä -hänen jumalsyntyänsä hylkää: minun sydämmeni on mukana, minun -mielikuvitukseni myös, minun tuskani ja elämänjanoni myös -- mutta -kuitenkin minä sen hylkään, tuon viheliäisesti vääristetyn opin -Jeesuksen ihmesyntymisestä. - -Mutta -- jos me sitä ihmesyntymiseksi sittenkin sanomme, sanokaamme -silloin ihmesyntymiseksi _kaikkien_ ihmisten syntymistä, kaikkien -ihmisten sikiämistä äidinkohdussa, sillä ihmeellinen, suurenmoinen -tosiaan on jokaisen ihmisen syntymisensalaisuus. - -Niin! - -Tästä Jeesuksen oikean syntymisen uskomisesta koko teidän uskontonne -riippuu. Luopukaa siitä taikauskostanne, niin teidän järkenne teille -kirkastaa kristilliset tiet, jos niitä teitä tahdotte kulkea -- ei -niinkuin unissakulkijat, vaan niinkuin valveillavaeltajat. Mutta -tokko te tahdottekaan niitä kirkkaalla päivänpaisteella kulkea? Te -kuutamohuokailijat? - -Niitä on paljon, jotka eivät tahdo. Niitä on paljon, joille ei -uskonto ole elämä ja ponnistus. Niitä on paljon, joille kirkko ei -ole kirkko, vaikka he siihen turvautuvat. Te suuret lapset, jotka -leikitte kirkolla kuin puukapulalla sitä jyristellen pitkin lattioita --- ja kun teiltä joku sen lelun käsistänne sieppaa, niin te nostatte -hirveän metelin aivankuin olisitte menettämäisillänne henkenne, -jollette leluanne takaisin saa. Minä sanon teille: lapselle on -kasvattavaa jättää huonelelunsa ja päästä ulos Jumalan puhtaaseen -luontoon sen raikasta ilmaa hengittämään. - -Te lelunne orjat! Tulkaa ulos ummehtuneista temppeleistänne ja -tarkastakaa vapahtajaanne auringon valossa. Katsokaa -- ja te näette -että hän on Ihminen, toveri, aikansa lapsi, aikansa profeetta, joka -tahtoo teille opettaa kärsimyksen jalon tien, joka ei ole ilon tie -eikä surunkaan tie, vaan ainoastaan elämän raskas tie totuuteen ja -iäiseen toivoon. - -Mitä te lunastuksesta hätäilette? Hullu, joka uskoo olevansa autuas, -ei kuitenkaan ole. Ihminen voi uskoa mihin tahansa eikä hän silti ole -se, joka elävää Jumalaa palvelee. Mutta minä tahtoisin että ihmisen -uskonto olisi sydämmellinen ja tervejärkinen. - --- -- -- - --- Voi sinuas, papinpoika, papinpoika, sinä syöksyt päistikkaa -helvettiin! kuului yhtäkkiä kiukkuinen kiljahdus kirkkouskolaisten -parvesta alhaalta laaksosta. - -Puhuja kuuli sen ja alkoi puolusteleida. - -"Vai helvettiin?" kysyi hän. -- "Onko se oikea kristitty, jolla on -niin halpa käsitys toisesta ihmisestä että tuomitsee helvettiin? -Jeesusko siihenkin muka valtakirjansa antoi? Kurjat nimikristityt! -Ei ole se totta. Ei Jeesus helvettiin tuominnut, ei edes niitä, -jotka hänen oppiansa eivät seuranneet. Jos hän lieneekin sanonut: -'joka ei usko, se kadotetaan', niin kadotuksella hän ei tarkoittanut -helvettiä, vaan sitä, että jokainen ihminen, joka menettelee vastoin -omantuntonsa ääntä, tuntee elämänsä onnettomaksi ja saa kärsiä -kohtalonsa kirot jäämällä ulkopuolelle sitä sisällistä tyydytystä, -mitä varmaan tuntee se, joka hyvänteon oppeja seuraa. - -"Totisesti teidän kirkkonne on helvetin kirkko! Kuinka monta -monituista kertaa nähnyt olenkaan sen seinillä helvetin värien paljon -voimakkaammin maalattuina kuin ne taivaan ilot, joista te myös -uneksitte. Mutta te tuomitsette myös haudantakaiseen helvettiin. - -"Ihmisraukat! Eikö meillä jo kylliksi ole kylpyjä tulisissa järvissä -tulisten käärmeiden puremina niissä kärsimyksissä, onnettomuuksissa, -köyhyyden kurjuuksissa ja sairauksissa, joilla elämä meitä rankaisee? - -"Kuinka voisi Jumala niin olla julma että hän vielä kuoleman jälkeen -meitä kiduttaisi? - -"Mutta kääntykäämme pois tältä mielikuvituksen epämääräiseltä alalta, -ja siirtykäämme todellisuuteen. - -"Missä se näkyy tuo teidän kirkkonne oikeauskoisuus? Missä se ilmenee -tuo teidän puhdasoppisuutenne siunaus? - -"Onko se kansa, joka kirkossa käy ja kotonansa sunnuntaisin veisaa, -onko se vähääkään parempaa tai käytöksessään kristillisempää kuin -ne, jotka kirkon ovat hyljänneet? Tai missähän toimivat ne papit, -jotka elämällänsä todistaisivat olevansa Jeesuksen opetuslapsia? Ah, -te kerskaavaiset! En näe montakaan sellaista pappia, lieneekö yksi -tuhannesta sellainen? Onkohan siis se oikeaoppisuus, jota te kaikki, -papit ja kansa, edustatte, niin suositeltava, niin kadehdittava -kansojen hyväntekijä?" -- - -Puhuja vuorella ikäänkuin odotti vastausta kysymyksiinsä, mutta -tälläkertaa ei kukaan vastannut. Vastauksen asemesta hän kuuli vain -kirkonkellojen raskaasti kumahtelevan alhaalla laaksossa. Ja hän -muisti että oli sunnuntai, josta taas sai aihetta puhumaan. - --- Jumalanpalvelus? huudahti hän. -- Mikä onkaan jumalanpalvelus? -Sekö että sunnuntai-aamuna mustiinpuetun pappiherran perässä -riennetään kirkkoon ja parhaimmassa tapauksessa kuunnellaan hänen -sanansa mielenhartaudella ja sisäistä ravintoa himoitsevalla -sydämmellä tosin, vaan tavallisimmin työnnytään sinne ainoastaan -ulkonaisen muodon vuoksi -- näytelläksensä kansalaista, fariseusta? - -Ei, rakkaat ystävät, ei se ole jumalanpalvelusta, vaan tuo nimi on -elävälle Jumalalle kauhistus. Jo Jeesukselle, pappien ja kirkon -pyhimmälle viholliselle, oli se kauhistus... - -"Ei Jumalaa palvella käsinraketuissa temppeleissä, vaan hengessä -ja totuudessa" on selvää järjen kieltä, jota valtiokirkon -kannattajat kiertävät sentähden vain että se heidän mailmalliselle -vaikutusvallalleen on sangen epäedullinen totuus. - -"Jeesuksen sanat sisältävät ilmeisesti ajatuksen: ei Jumalaa saa -opetella palvelemaan kirkossakäynneillä määrättyinä viikonpäivinä. -Kirkkohartaudelle ja sunnuntain ulkonaiselle vietolle panevat arvoa -ainoastaan ne, jotka kerskaillen nimittävät itseänsä kristityiksi. -Tämä itsensäpyhittäminen yksipuolisilla kirkossakäynneillä on väkevää -eksymystä pois todellisesta jumalanpalveluksesta. Tämä kirkossakäynti -on aivankuin perinnöllinen pahe, joka vaatii tyydytyksensä. Erotus -on vain siinä että pahettaan ihminen tavallisesti häpeää ja koettaa -sitä vastaan taistella, mutta kirkkopahettaan ei hän häpeä, koska -se on julkinen pahe, joka opetuksen kautta tehdään kunnialliseksi. -Kaikissa tapauksissa on se perinnöllinen sielunkipu, vietti, virma, -henkinen heikkous, joka on aivan luonnollinen seuraus siitä ettei -vuosisatoihin, vuosituhansiin ihmiselle ole muuta sielunrauha-oppia -opetettu kuin tätä kirkkopuujumalan imarrusta. Niin kyllä. Jos -vuosisatojen kuluessa ihmiskunnalla olisi ollut jaloja, järkeviä, -ennakkoluulottomia elämänopettajia, joita ei kirkollinen hallitus -olisi vainonnut eikä valtio murhannut, niin varmaan sellaisesta -kylvöstä olisi kasvannut kansoja, jotka olisivat luopuneet -ulkonaisista uskontomenoistaan etsimällä Jumalaa pitkin sisäisiä -teitä ja pyrkimällä häntä palvelemaan ei ainoastaan sunnuntaisin, -vaan myös joka päivä, arkielämän töissä ja taisteloissa. Mutta -rehellisimpiä, laveanäköisimpiä, totuuden tulisimpia tunnustajoita on -pappien pimittämä mailma aina vainonnut, aina vainonnut -- ja vainoaa -yhä tänäpäivänä... - -"Kansalaiset! Te huokaatte kirkoissanne ja riitelette sydämmissänne -pyhyyksistä. Ette te jaksa ponnistaa itseänne laumoissa ylös siitä -lunastuksen mäskistä, siitä autuudenopin juopumuksesta, jonka orjia -olette. Minä ymmärrän teidät! On huokea olla, on vilpoinen levätä -ikivanhan temppelin siimeksessä vanhojen koivujen juurella... -kirkastuspäivänä, kun kesän helle kuumimmin maantiellä polttaa... -Meidän Järkemme se muka on se tulikuuma aurinko, joka korventaa -teidän ruohonne, kuivattaa teidän puronne ja saapi lintusennekin -vaikenemaan. -- Meidän Järkemme se muka on? Ja kuitenkin -- ilman -Järkeä ei synny Jumalaa..." - --- -- -- - -Hän katsahti alas ja näki ihmisten kauhealla kiireellä kastattavan -lapsia syvällä laakson pohjalla. Ne, joita eivät papit ehtineet -kastaa, pantiin hätäkasteeseen. Vanhat miehet sopottivat rukouksia -virsikirjoista ja akat veisata piipittivät. Mutta nuori kansa -kiipeili ympäri vuoren ja näytti kuuntelevan puhujaa. Puhuja seisoi -hetken vaijeten, katsellen kansansa kaikkia menoja, koettaen niitä -sielullisesti sulattaa. Ja taas hän puhui, surunvoittoisesti sanellen: - -"Niin kauvan kun Suomen kansa on siinämäärin taikauskoinen että -pelkää viattoman vastasyntyneen lapsen sielun joutuvan helvettiin, -jos lapsi sattuu kuolemaan ennen papin kastamista, niin kauvan tämä -kansa on kelpaamaton toimittamaan mailmassa mitään suurta hengen -alalla. - -"Minä sanon tämän teille myös, te korkeasti sivistyneet. - -"Niin kauvan kun koko kasteentoimitus tehdään kunniaportiksi -kunnialliseen elämään, niin kauvan on törkeä taikausko itsevaltias -tässä maassa. - -"Niin kauvan kun Suomen sivistynyt kansaluokka ei ole syventynyt -uskonnon tutkimuksiin sen vertaa että osaisi tehdä eron kirkonopin -ja suurten totuudenjulistajain vakaumusten välillä, niin kauvan tämä -kansaluokka ei ansaitse valistuneen nimeä. - -"Minä sanon tämän teille myös, te herrojen vihaajat, jotka tietoon -pyritte. - -"Niin kauvan kun yksinkertainen järjen valo ja omantunnon totuus -eivät ole ihmiselle siveellisemmästä arvosta kuin tekopyhien pappien -tekopyhät saarnat -- niin kauvan on Suomi nukkuva sorron yössä. Sitä -ei auta leipä, ei kohoava varallisuus, ei Euroopan kiitoslauseet eikä -mikään ylistyslaulu. - -"Minä sanon tämän teille kaikille. - -"Teidän herranehtoollisenne, hyvät herrat, -- jatkoi puhuja -värisevällä äänellä. -- Mitä paksua pakanallista valhetta se onkaan! -Tuhansia Suomen nuorukaisia ja neitosia on se ateria turmellut, -tuhansilta on se jumaluuden hiljaisen etsimisen ehkä iäksi häirinnyt. -Sillä kuka täysjärkinen uskoo että viini voi muuttua vereksi tai -liisterilaatta lihaksi, vaikka sitä kuinka hartain mielin kuvittelee? -Vai tahdotteko olla kannibaaleja -- ihmissyöjiä? Oh teitä, te -vanhemmat ja holhoojat, jotka pakoitatte lapsenne teurastajain -pöytään!... - -"Kuinka inhoittavaa peliä usein onkaan vanhan kansan ripilläkäynti! -Minä uskallan sen sanoa. Ukot ja akat tulevat kirkkoon kostuttaakseen -kieltänsä tilkkasella ulkomaan viiniä sentähden että kotipoltto niin -ankarasti on kielletty! Ja lisäksi! Heistä on äärettömän tärkeä asia -että pappi heidän ripilläkäyntinsä kirkon kirjoihin merkitsee -- he -kuvittelevat lapsellisesti että se on pyhä tilikirja, jonka itse Isä -Jumala kerran tarkastaa ja noiden pienten pilkkujen nojalla sitten -ratkaisee, taivaaseenko vai helvettiin ansioluettelo aiheuttaa. -Ulkonainen temppu -- 'saatanan temppu' kuten uskonpuhdistaja Calvin -on sanonut. Ei itse Luther, oppi-isänne, ripilläkäyntiä hyväksynyt, -sillä hän sitä soimasi ilveilyksi, valhevehkeeksi... Miksi ette tätä -huomaa, te luteerilaiset! Mutta te olette tehneet siitä sakramentin! - -"Koetan kuitenkin ymmärtää kaiken mitä näen. - -"Ihmissielu, vuosituhansia vangittu, holhottu, on täynnä typeriä -harhaluuloja, taikauskon rikkaruohoja. Se nykyajan profeetta, -joka ei tahdo kitkeä noita itsepäisesti juurtuneita rikkaruohoja -istuttaakseen sydämmiin totuuden vapaita taimia, hän on suuri -pelkuri, hän on hyödytön kansanvalistaja. Sellainen kansanvalistaja -en minä olla tahdo. Minä sanon suoraan mitä tunnen ja ajattelen. -En minä salaa tahallani mitään, en näyttele edessänne olevani -jumalisempi kuin todella olen. Ei niin kuten teidän pappinne tekevät, -jonka te itse hyvin tiedätte. Eikä niin kuten te itse teeskentelette, -jonka te myös parhaiten tiedätte. Ajatelkaa omaa sananlaskuanne, -isäin pyhää perintöä sekin: 'Parempi siivo syntinen kuin paha -jumalinen.' Eikö siinä sananlaskussa ole jotakin totta?..." - --- On, on! vastasi nuori kansa vuoren rinteiltä. - -Mutta vanha ristirahvas napisi ja huutoja humahteli ilmassa: - --- Hän on jumalanpilkkaaja, hän astukoon alas vuorelta! - -Ja puhuja näki pappien, jotka olivat vapautuneet virkatehtävistään -- -sillä nyt oli sabatin ehtoo -- laumassa piirittävän pyhää vuorta, ja -heidän kintereillään tunkeili tuhansittain vanhaa rahvasta, jotka nyt -olivat kastattaneet lapsensa, nauttineet ehtoollisensa, siunauttaneet -ruumiinsa ja veisanneet valitusvirtensä loppuun -- ja olivat siis -valmiit riitelemään uskonsa puolesta villitsijää vastaan, joka oli -vuorelle kiivennyt. - -"Vuoren puhuja, vuoren puhuja, nyt sinun huonosti käy!" ikäänkuin -sähisi ilmassa. - -Reino Frommerus katsahti alas laaksoon ja näki kirkkorahvaan silmäin -syytävän aivankuin kekäleitä kohden häntä, joka ylhäällä seisoi. Hän -kuuli vihaista murinata, joka kovenemistaan koveni. Ja hän kalpeni -tämän uhkan edessä, kelmeni kuni huutavanääni korvessa, joka turhaan -on noussut taistelemaan pyhän aatteensa puolesta. Mutta ei hän -tahtonut antautua. Hän korotti äänensä ja pyysi hiljaisuutta. Ja kun -hiljaisuus vihdoin tuli, alkoi hän taas voimakkaasti puhua. - --- Kuka teistä, -- hän huusi: -- kuka teistä, te patenttikristityt, -julkeaa väittää, etten minä, vaikka teidän pyhyyksiänne armottomasti -pilkkaan, etten -- yhtähyvin kuin te -- taistele kaiken hyvän, -kaiken oikean, siveän ja pyhän puolesta tässä kurjassa mailmassa? -Vai enkö sitä elämässäni ole osoittanut yhtä hyvin -- yhtä huonosti -kuin te? Jos siis ette pysty kumoamaan ihanteideni kauneutta, miksi -kimppuuni käytte kuin sudet ja aina vain tuomitsette? Minä olen -muotojen rikkoja -- niin oli hänkin, jonka nimeä te väärinkäytätte --- mutta sisälliset vaikuttimeni siihen että rikon, ovat rehelliset, -ovat siveelliset. Minä ivaan -- särjen -- ruoskin -- se on totta -- -mutta miksi en sitä tekisi -- minä? epätäydellinen ihminen, koska -kerran hänkin, joka täydellisenä pidetään, Jeesus Kristus, mailman -malli-ihminen, niin teki? Pyhässä vihassa se mies punoi henkensä -ruoskan ja sivalteli sillä niitä aikansa ja kansansa mahtavia, -kirjanoppineita, pappeja ja kaikenlaista kätyrikansaa, jotka hänen -pyhyyksiään loukkasivat. Vai eikö se mies _Jumalan_ puolesta -suuttunut, _Jumalan_ tähden hetkessä heikontunut -- vahvistunut ja -hälinätä yhteiskunnassa nostanut?... - -Puhuja keskeytyi pahasti puheessaan, sillä hän oli huomannut -sorisevan ihmistungoksen kunnioittavasti väistyvän jonkun -alhaaltapäin tulevan tieltä. - -Ne olivat maan rikkaimmat uskovaiset, kirkkojen ja koulujen -aineelliset kannattajat, jotka sieltä ajoivat hevosilla esiin. -Poliisit raivasivat heille kohteliaasti väylää, vaikka tulijain -seassa näkyi olevan sarkatakkistakin väkeä. - --- Te rikkaat kaupungeissa ja maalla -- alkoi puhuja -- teitä minä -enin halveksinkin, koska tekin hyvällä omallatunnolla tahdotte -käydä mallikristityistä. Jeesus Natsarealainen on sen niin -selvästi sanonut, kuinka rikkauksien kokoominen on mahdoton asia -_hänen_ seuraajilleen -- ja kuitenkin te liikutte jumalansanat -huulillanne, vieläpä teette lahjoituksia kirkoille ja kirkkokouluille -voittaaksenne Jumalan suosion. Ette edes häpeä? Te itsenne -palvelijat, kurjat, läpikuultavat maanvaltiaat! - -"Kristillisyyden nimelle te viskelette paloja luonnottoman suurista -omaisuuksistanne saavuttaaksenne mainetta kadehtivien seurassa, mutta -kristillisyyttä itseään ette te rahoillanne ruoki. Ette te koskaan -auttele niitä, joiden te tiedätte olevan kipeimmässä tarpeessa --- vaan joilla jo entuudesta valta on, niitä te avustatte, jotta -teitä äänitorvilla ylistettäisiin jalomielisiksi lahjoittajiksi. -Oo te jalomieliset lahjoittelijat. Te kristinuskon afäärimiehet. -Teidän palkkanne pitää kai oleman yhtä suuri Suomessa kuin -Amerikan Yhdysvalloissa tai hurskaassa Englannissa. Vai onkohan -koskaan kuultu että yksi ainoa Suomen miljoonanomistajista olisi -lahjoittanut yhtä ainoata tuhattansa semmoiselle hengenliikkeelle, -jonka tarkoitus on kaikista jaloin, kaikista pyhin ja isänmaallisin: -valhekristillisyyden poistaminen?... - -"Te porhot, te tahdotte ajaa kultaisissa vaunuissa laveinta tietä ylös -taivaaseen. Minä uskallan teille vakuuttaa: ette te edes pääse tälle -vuorelle, jolla minä, köyhä mies, seison. Te ylpeät, jotka ette usko -ettei Jumalan valtakunnan muurien sisällä ole ainoatakaan rikasta. - -"Mutta en minä tällä tahdo sanoa että köyhyyskään sinne sisälle -vie... Ei Jeesus Kristus sitä saarnannut että ihmisen tarvitseisi -olla _liian_ köyhä elääksensä. Mutta sitä hän tarkoitti että -niiden, joilla liikaa on, pyytämättä pitäisi antaa heille, joilla -on liian vähän. Mutta ei hän laiskuutta edistää tahtonut, vaan -työtä ja huolenpitoa henkisen elämän leivästä. Te rikkaat! Siis -tietäkää että teidän rikkautenne on kansojen kirous, sillä siitä -johtuu köyhyydenkin kirous. Eikö elämä ole ihanin silloin kun se -yksinkertainen on? Sitä, mikä sielulle terveellisintä on, sitä te -hyljeksitte!" - -Hän korotti yhä ääntänsä yli murisevien ja jatkoi häikäilemättä: - -"Ja te muut vallassaolijat: vanhoillisista aina vapaamielisiin -saakka! Kansanjohtajat, puoluepukarit, sanomalehtipäälliköt, -koulujen opettajat, kirjojen kirjoittelijat, kirjojen kustantajat -ja muut vaikutusvaltaiset... Kuinka minä teitäkin halveksin, teitä, -jotka kukin laillanne kuljette valhekristityn valtiokirkon ja sen -myrkyttämän lainhengen turvissa, yleisen mielipiteen talutusnuorassa! --- Ja te sydämmettömät talonpoikaiskuninkaat, köyhien mökkiläisten -sortajat, korpeenkarkoittajat! Kuinka tekin kehtaatte kirkossa käydä -ja kerskata Jumalaa palvelevanne, te Jeesuksen veren imijät, te -lähimmäistenne ristiinnaulitsijat... - -"Te kaikki, kaikki uskovaiset, jotka sorratte lähimmäisiänne. Turha -teidän on potkia tutkainta vastaan! Turha... - -"Ja te nuorten ihmisten nimikristilliset yhdistykset, nauhaseurat -ja siveysrenkaat -- kenenkä keksimiä mailmanparannuskoneita tekin -olevanne luulette? Ette suinkaan ole sen, jonka nimeen te syötte ja -juotte ja lakanoilla makaatte ja laulatte tai teette halleluja-retkiä -vieraisiin kaupungeihin. Ei sen. Vaan omien holhoojienne keksimiä -te olette, jotka ovat peloittaneet teitä kadotuksen kauhuilla... -Kuinka minä teitä säälinkään, te nuoret, jotka niin varhain jo -opitte ulkoakullattujen kujeet. Kuinka minä teitä säälinkään te -surkeannäköiset naiset, joita turhaan Kristuksen morsius kaunistaa. -Sydämmestäni minä teitä säälin, kaikki te, joilla on salaisia -sukupuolipaheita ja sukupuolisairauksia, joita te turhaan koetatte -parantaa Jeesuksen nimeen veisailemalla. Oh, te itkettävästi -harhaanjohdetut! Kuinka moni teistä onkaan vaivoistansa vapautunut -rukouksilla, paastoilla tai lauluilla? Oh teitä, jotka olette -opetetut syntinä pitämään sitä, mikä ehkä teidät pelastaisi sekä -sielun että ruumiin puolesta... - -"Minä sanon teille kuten ystävä, joka ei halua häväistä, vaan tahtoo -auttaa: Tehkäät portit avariksi kunnian kuninkaan käydä sisälle. Kuka -on se kunnian kuningas? Herännyt järki -- syttynyt sydän -- totuuden -vapaa harrastus. Se se yksin teidätkin jumalanlapsiksi tekee, se -se teidän sielunnekin pelastaa taitaa helvetinpelosta, joka nyt on -teidän salaisin vaivanne." - --- -- -- - --- Voi hirveätä vääristelijää! Voi autuasten raiskaajaa! kajahti -samalla huuto alhaalta laaksosta. -- Ei saa turmella Suomen lujaa -uskoa! - --- Suomenko uskoa? huusi puhuja vastaan. -- Suomenko uskoa? Minä -sanon teille: tässä maassa ei ole _uskoa_ -- oikeata uskoa vain: -taikauskoa! - --- Irstas olet, -- kuului laaksosta toisen vastustajan ääni. -- Koko -maan kristillisyyden häpäiset. Tieteitä olet lukenut. Luvattomassa -avioliitossakin elelet. Saastainen olet. Alas saat tulla. Alas! - --- En tule! vastasi vuorelta puhuja. -- Täällä seison, minne -kiivennytkin olen. Oliko se pappi, joka sieltä huusi? Tietysti -se oli pappi, vaikka ei ehkä papin kauhtanassa. Papit, papit, -vihanveljet, ainako minun on pakko teihin palata. Te vainootte -siveätä "laitonta" avioliittoa, mutta epäsiveitä vihityitä te harvoin -ahdistelette. Te tahdotte käydä siveyden esikuvina kansan edessä ja -tuomitsette toisia epäsiveiksi. Katsokaa kerrankin itseenne. Lukekaa -omaa historiaanne. Mitä todistaakaan muinaistutkimus luostarien -raunioilla? Mitä todistavat tuhannet pikkulasten luurangot, joita -teidän esi-isienne kammioiden alta vielä tänä päivänä päivänvaloon -kaivetaan? Epäsiveyttä ne todistavat, laittomuutta ne juoruavat, -salaisia murhia ne jälkimailmalle paljastavat!... Vai eikö -kirkolliskokouksissa; joissa pyhät dogmit vormuihinsa valettiin, -ollut tuhansittain porttoja nimenomaan herrojen pappien lihallisten -himojen tyydyttämiseksi? Eivätkö vielä tänä päivänä papit ja -papiksi-aikovat yhtä hyvin kuin tuhannet muut Suomen suuret herrat -kulje kiimaisina enkeleinä köyhälistön tyttäriä raiskaten, josta -kaikesta muka on kovin sopimatonta hiiskahtaa? Miksi siis minua yksin -häpäisette? Miksi tähtäätte siveysnuhtelunne sinne, missä sitä ei -tarvita? En sano olevani ihmistä parempi, sanon vaan: olen taisteluni -kunnialla taistellut... Mutta _teidän_ siveytenne, _teidän_ -siveyskäsitteenne? Arvoisat herrat kirkolliset ja te kunnianarat -säädyllisesti-uskovaiset naiset. Astukaa kerrankin alastomina Jumalan -kirkkaaseen päivänpaisteeseen, että koko mailma nähdä saisi, kuinka -puhtaat _te_ olette? Älkäät piiloutuko pimeihin pyhäkköihinne, kuten -Adam ja Eeva lymysivät omenapuiden varjoon, kun totuuden ääni heitä -tilille kutsui! - -Mutta te häpeette rehellisintä, vainootte valoisinta... Te -vainootte tieteitä vaikenemisella ja uusimpia raamatuntutkimuksia -te hyljeksitte, vaikka ne olisivat kuinka vilpittömät. Vaan vanhoja -helvetti-perkele-virsikirjoja -- niitä ette te vainoa, vaikka te -hiljaisuudessa tunnustatte että ne ovat tehneet Suomen kansalle -pahaa. Minä sanon teille: paljon enemmän pahaa kuin uusimmat -uskonhävittäjäkirjat. Te rahasielunpaimenet. Tuhansia te tosin -uhraatte pakanalähetyksiin Kiinaan, Indiaan ja muualle, vaan ette -uhraa ropoa omien pakanallisten käsitteidenne kirkastamiseksi. - -Ette te köyhiäkään liioin auta, te pakanain pelastajat, jotka -lähdette merta edemmäksi kalaan... Nälkäistä kärsivää te simasuin -saarnaten lohduttelette: "Sinutkin, rakas, köyhä ystäväni, on Jeesus -Kristus pyhällä verellään lunastanut! Sinäkin, rakas, kurja, köyhä -ystäväiseni pääset tästä murheenlaaksosta taivaan iloon, jos oikein -tahdot!" Hyi kuinka sitä nuottia inhoan! Leivän asemesta te hänelle -tyrkytätte veripunaista jalokiveä, jolla ei tuo toinen ikinä saa -vatsaansa ravituksi. Te sielujen paimenet, te kummastelette ettei -köyhä tuosta veripunaisesta jalokivestä osaa kylliksi nauttia? Te -kummastelette ja alatte puhua perkeleestä silloin, kun teidän puhua -pitäisi omasta kurjasta sydämmestä, joka on niin avuton ketään -auttaakseen. - -Eläytykää kovaosaisten asemaan, astahtakaa alas kultareunaisista -saarnastuoleistanne, tunkeutukaa kaupunkien komeroihin tai salojen -pettuleipä-mökkeihin. Totisesti niitä on -- ei ole se satua. -Kokekaa itse, niin te näette että se Kristus, jota te veripunaisena -jalokivenä heille tyrkytätte, on heille sulamatonta ruokaa. Miksi -siis tyrkytätte? miksi ette keksi parempaa?... - -Köyhät ihmisraukat, niin... Te luulette ettei minulla, -"uuspakanalla", ole säälivää sydäntä köyhälistöä kohtaan. Ja -kuitenkin: Minä en tunne järjestetyssä yhteiskunnassamme mitään -kauheampaa, en mitään huutavampaa ilmiötä kuin on köyhän perheen -kohtalo. Sellaisen köyhän perheen kohtalo, joka aina on köyhä ja -aina puutteessa -- vaikka tekee raskasta työtä -- ja jonka täytyy -joka päivä nähdä ympärillään parempiosaisia, ylellisesti eläviä, -huonommin-työtätekeviä saman kansan ihmisiä, eikä kuitenkaan ole -toivonkipunaakaan koskaan heidän tasalleen rehellisin keinoin kohota. -Oi! se on kauheata, kauheata -- minä tahtoisin sen huutaa kaikkien -korviin ja sydänjuuriin että se on hirveätä leikkiä, hirveätä -luonnotonta nöyrryytystä "kristillisyyteen" ja että siveellinen laki --- jos sitä yhteiskunnassamme on -- huutaa parannusta, korjausta -kaikkien köyhien ihmisten auttamiseksi hädästä, hädästä, joka usein -on niin toivoton, niin häpeällinen, niin häväisty ettei se itse edes -voi puolestaan kylliksi apua huutaa!... - -Milloin siis heräätte te sielunpaimenet, jotka asemaltanne olette -likinnä kansan elämää ja joihin kansa vielä eksytettynäkin katsoo -- -ah, katsoo kuten katsoo uskollinen koira isäntäänsä vielä sittenkin -kun isäntä siltä toisen silmän on puhkaissut. Milloinka te siis -heräätte hyljäten nuo kylmää-uhoavat kirkkonne, milloinka lähdette -Jeesuksina vaeltamaan kärsivän kansan keskeen?... Milloinka --?... - --- -- -- - --- Mitä te oikeastaan tahdotte, herra vuorenpuhuja? kuului taas -kiljahdus kirkollisten parvesta, joka kuni nälistynyt petolauma -juoksenteli vuoren ympärillä turhaan ryntäillen ylös sen rinteitä. -- -Ja mitä tahtovat nuot, jotka ympärillenne yhä korkeammalle kiipeävät, -aivankuin helvetilliset henkivartijat! Mitä te meistä tahdotte, -kaikki te luopiot? - -Puhuja iski innostuneena silmää nuorelle kansalle, joka todella -näkyi kohonneen hyvin likelle häntä. Ja otaksuen nuoret ihmiset -hengenheimolaisikseen, jotka vain kaipasivat voimakasta -silmäinavausta, hän jälleen heittihen puhumaan: - --- Mitäkö _me_ tahdomme? huusi hän. -- Me tahdomme repiä alas -Jeesuksen Kristuksen vääristetyt kultakuvat, joita teidän kirkkonne -ja pappilanne ovat täpösen täynnä ja joita eksytetty kansaparka pitää -pyhinä. - -Sitä me tahdomme! Me tahdomme todella kaataa kumoon kaikki ne kirkot, -joiden kellojen helinällä kansalaisia lumotaan uskomaan lastensatuja -ja pelkäämään näkymättömiä pahoja henkiä enemmän kuin näkyväisiä -pahoja ihmisiä, kunnioittamaan enemmän kuolleita ristiselkäisiä -messukasukoita kuin aikansa todellisesti jaloja henkiä tai parhaita -sydämmiä. - -Sitä me tahdomme! - -Sillä jokaista pappia ja jokaista uskonnonopettajaa, joka ainoastaan -kirkon voimalla ja ristin tenholla tahtoo tehdä Suomen kansasta -jumalanpelkurin ja matelevaisen kumartajan, pidämme me, vapaat -totuudenetsijät, pakanallisina jumalanselittäjinä. - -Sellaista isänmaan pimitystä vastaan meidän on pyhä velvollisuus -taistella. Kaikkien meidän, jotka kaipaamme uskonpuhdistusta, -kaikkien meidän, jotka emme ole välinpitämättömät uskonnosta, -kaikkien meidän, jotka ymmärrämme mitä oikea uskonto voi merkitä -kansojen kehityksessä. - -Te soimaatte meitä jumalanpilkkaajiksi ja Antikristuksen -etuvartijoiksi. Me vastaamme teille: se ei ole Jumalan pilkkausta, -jos me pilkkaamme niitä, jotka Jumalaa väärin selittävät; se ei ole -Jumalan pilkkausta, jos me koetamme murtaa väkevää vastarintaa, jota -meitä vastaan viekkaasti harjoitetaan; se ei ole Jumalan pilkkausta, -jos me kaiken riidan ja miekanpistojen takaa todellakin etsimme -Jumalaa, jota me kunnioitamme. - -Meidän Jumalamme on järjellisen rauhan Jumala, mutta hän istuu -hengellisen vallankumouksen sotatanteren takana -- emme me pääse -hänen luokseen miekanlyömättä, sotakirvesten heilumatta. Tässä maassa -on ankarasti taisteltava ennenkuin me sen pyhän kummun valloitamme, -jolla Totuuden herra istuu, jossa hän meitä odottaa. Sillä valkeus -on tulemassa mailmaan, mutta te tahdotte että ihmiset rakastaisivat -enemmän pimeyttä kuin valkeutta. - -Ymmärtäkää ajan vaatimus! Emme me tahdo musertaa pyhää, ainoastaan -taikauskon. - -Totisesti on nyt alasrepimisen aika ja rakentajat odottavat -vuoroansa. Suomen kansa on itsepäinen ja väkevä ja sitkeä; ei sitä -kelpaa pajuvitsoin lyödä: sen kimppuun on käytävä karhunpainilla -ennenkuin _se_ älyää, mistä kysymys on. Kaiken tuon typerän -uskon, minkä te, sielujen holhoojat, vuosisatojen kuluessa olette -ahtaneet tämän kansan aivoihin, kaiken sen me tahtoisimme noista -aivoista kirvoittaa. Korkeammalle, korkeammalle on päästävä! -Samoinkuin katoolisuudesta kiivettiin luterilaisuuteen, samoin on -luteerilaisuudesta astuttava vapaauskoisuuteen. Kehityksen liikkuva -laki sitä vaatii, ja se on kai itse Jumala, joka tätä lakia johtaa, -sitä alinomaa korjaa. - -Katsokaa Suomenkansan vakaumusten eri vaiheita. Muinainen pakanuus -oli sille pyhää jumalauskoa. Se vakaumus ruhjottiin väkivalloin -ja sijaan pantiin katoolilaisuus. Ja kansan pyhäksi vakaumukseksi -tuli siis katoolilaisuus, se oli nyt sen jumala-usko. Mutta sitten -työnsi Lutherin oppi taas syrjään tämän pyhänäpidetyn vakaumuksen -tullen itse uudeksi vakaumukseksi. Siihenkö nyt pysähtyä pitäisi? -Historian hengetär sen jyrkästi kieltää. Jo on aika järkyttää -luteerilaisuudenkin vakaumus, jo on aika luoda tälle kansalle uusi -uskonto. Kunnes vuoro tulee sillekkin väistyä syrjään antamalla -tietä uusille, yhä uusille uskonnonvakaumuksille. Ja niin aina yhä -eteenpäin -- kunnes koko ihmiskunta on ajatellut järkensä sellaiseen -kirkkauteen ettei valkeus enää voi kirkkaammaksi tulla. Silloin vasta -on Jumala lopullisesti löydetty. Silloin vasta on Jumala-käsitteen -arvo ratkaistu... - -Sitä me siis tahdomme! - -Aika on totisesti tuleva ja jo nyt on ettei Jumalaa saa -ristiinnaulita kirkoissa ja kansankokouksissa, vaan jokainen häntä -hyväilköön sydämmessänsä ja tervehtiköön järjessänsä. - -Te valtiokirkon pääruhtinaat. Tietäkää siis mitä meidänkin rauhaamme -sopii! - -Pyhä on meidän vihamme niitä tunnottomia taluttajia vastaan, jotka -salaavat sokaistuilta orjilta luonnon järjelliset totuudet ja -himmentävät omantunnon oikean valon kertoilemalla satuja saatanasta -ja enkeleistä, helvetistä ja taivaasta, ihmesyntymisestä ja -ihmekuolemasta, verilunastuksesta ja kaikesta kauhistavasta. - -Pyhä on tämä meidän vihamme kaikkea valhetta ja kaikkea ulkokultaista -jumalisuutta vastaan. - -Pyhä ja sammumaton on meidän vainomme kerskailevaa -nimikristillisyyttä vastaan. - -Pyhä on tämä viha ja pyhäksi on se ikuisesti jäävä -- nyt ja aina -- -mailman loppuun saakka -- -- -- - - - - -20. - - -Näin hän saarnasi, papinpoika, ja astui alas vuorelta, ja vaelsi -läpi vihaisten laumojen pois toisiin vuorilaaksoihin, joissa -eleli samallaista kirkkokansaa. Ja hän nousi yhä uudelleen, yhä -uudelleen pyhän vihansa korkealle vuorenhuipulle ja kiihoitti heitä, -jotka matelivat kuin maan matoset järjettömän uskonsa syvissä -alhoissa. Sillä nyt oli todella henkisen vallankumouksen aika ja -sananvapaus Suomessa. Mutta ei kukaan tietänyt, kuinka kauvan sitä -sananvapautta kestäisi, ennenkuin taas kapulat pantaisiin ihmisten -suihin. Sentähden oli kevätkylvöllä kiire. Toukopeltoja oli paljon --- kylvömiehiä vähän. Se sanankylvö oli kapinankylvöä, kultaisen -kapinan, sen, joka tuleva oli, jonka tulla täytyi ja joka oli se -kaunein kapina, josta koko ihmiskunnan elämä riippuu. Taikauskon -vallankumous! Omantunnon ja ajatuksen vapaus! - -Ja katso: tuo kevätkylvö jo vihersi Suomenkin kansan sieluissa. -Jo korpien pimennoissakin kumouksen kultakäköset kukkuivat ja -kansa karisteli valehelmiä vapahtajansa pään ympäriltä ja poltteli -taivastensa ja helvettiensä halpoja kuvia, joita ajelehti kaikkialla -sekä näkyväisinä että näkymättöminä sydämmissä ja seinillä. - -Reino Frommerus ei enää ollut ainoa vuorenpuhuja. Niitä nousi jo -paljon muitakin, paljon viisaampia, paljon taitavampia takojia kuin -hän, vuorelta puhujia, henkisen touvon kylvömiehiä... - -Tuon suuren, lentävän linnun siipien suhina yleisesti jo kuultiin. -Nuoret sielunpaimenetkin sen jo kirkkomatkoillaan kuulivat ja -kuiskuttelivat toinen-toisilleen: "Totta se on: siipien suihke -kuuluu! Totta se on, oi hyvä Jumala... Ja kaiketi meidän on se -ilmoitettava kansalle? Silloin vasta kansakin vakavammin uskoo että -terve Järki on pyhä ohjaaja, jumalien tuli... että sitä tarvitaan -uskossakin -- uskonnossakin. Meidän siis on se sanottava Suomen -kansalle. _Meidän_...!" - --- -- -- - -Hän, pyhän vihan lietsoja, oli viipynyt jo kuukauden päivät -matkoillaan. Hänen päässänsä kohisi valoisia valloitustuumia, ja -hänellä oli aikomus uhrata vielä toisenkin kuukauden päivät ja -yöt raivaustyöhön, jonka terveellisen vaikutuksen saattoi laskea -siitä hälinästä mikä oli syntynyt niiden seutujen uskovaisten -kesken, joissa hän kulki ja kapinaan kiihoitti. Joka puolella -ikäänkuin kohoilivat hengelliset polttoroviot ja papilliset -pyövelit tahkoilivat teilauskirveitänsä, kirkonkiroukset ja -ristiinnaulitsemishuudot kaikuivat kautta syvien rotkojen, mutta hän -vaelsi yhä koskematonna, pää pystyssä, ylpeänä, voitonvarmana ja -ainoastaan surullisesti hymyili kaikille uhkauksille, sielussansa -syvästi vakuutettuna siitä ettei noiden uhkausten takana asunut -totuuden jalo henki, vaan vuosituhantinen valheen ruhtinas, joka -tosin oli väkevä ja mahtava herra, mutta ei suinkaan mikään -voittamaton, kukistamaton itsevaltias. Monet ilmiöt häntä jo -vahvistivat vakaumuksessa että oli oikealla tiellä. Milloin tuolla, -milloin täällä oli tapahtunut sellaista, mikä osoitti että Suomen -kansa oli ruvennut järkevästi arvostelemaan sitä vanhoillista -uskontoa, jonka vallassaolijat olivat väittäneet tyydyttävän -kansalaisten kaikki tarpeet, sekä sisälliset että ulkonaiset. -Ja hämmästyttävintä oli että juuri kansan syvimmistä riveistä -nämät järjen kirkkaat kipunat useinkin sinkoilivat, silloin kun -kouluoppinut luokka istuskeli ristissäkäsin, uskaltamatta rohkeasti -ajatella elämän tärkeimpiä kysymyksiä. Kurjalan kaukokorpeen saakka -tämä uuden ajan aamurusko näytti luovan ensimmäisiä säteitään läpi -veisaavan salohongiston... - -Niin, pieni kirje, jonka Reino Frommerus kesken matkojansa sai, -sekin näytti osaltaan tuota päivännousua jo ennustavan. Se oli hänen -kotikorpeen jääneeltä vaimoltaan ja kertoi seuraavaa: - - 'Rakas mieheni! Et voi aavistaa mitä täällä on tapahtunut. Pidän - sen oikeana Jumalan tuomiona. Pastori Möhkönen on kuollut. Mies, - joka niin hartaasti vuodesta-vuoteen on vahtinut sinun vanhan - isäsi loppua, noustaksensa tämän seurakunnan yksinvaltiaaksi, - meni itse mananmajoille eilisiltana k:lo 1/2 7. Hän oli - vilustunut kinkerimatkalla (joka herraties oli ollut millaista - remuamista kirkon viininassakkaan kanssa) ja sairastunut - kovaan influentsaan, jonka saunassakäynti muutti ankaraksi - keuhkokuumeeksi niin ettei enää noussutkaan. Ihmiset sanovat - papilla taas viimeaikoina olleen ilkeitä juonia sinua vastaan, ja - oli uhannut haastaa käräjiin kunnianloukkauksesta -- minut myös. - Se oli meitä haukkunut "samanlaisiksi ruman hengen lapsiksi" kuin - on muka T.W.Y. Vielä kuolinpäivän aamuna kuuluu heristelleen - nyrkkejään vuoteestaan, kun olivat kuntalaiset käyneet kysymässä, - miten siinä kirjastonhoidossa nyt olisi meneteltävä ja kun oli - mainittu sinun uusista ehdotuksistasi. Muistat kai sen torpan - nuoren emännän, jonka luona kerran kävimme porolla. Hän se - noista asioista pistäysi kertomassa ja pyysi samalla saada - lainata jotakin uudenaikaista hengellistä kirjaa, niin minä - hänelle annoin pari sinun lentokirjoistasi. Se sanoi ettei täällä - läheskään kaikki "akat" enää usko varsin niin kuin Möhkös-vainaja - oli saarnannut, ja vakuutti että kyllä valistuksen halua on - kansassa, kun vaan lie silmäinavaajia. Ukkonsa, sen Jussin, - sanoi kovasti pauhaavan kirkon ja valtion eroa. Sinua se emäntä - kovin kehasi eikä ollenkaan tuominnut. Mutta sitä minä enin - ihmettelen että Möhkösen täytyi kuolla ennen sinun isääsi, joka - yhä on terve ja hiihtelee joka päivä. Kåhlroth kuuluu toimittavan - ruumiinsiunauksen. Muuten sekin täydellisyys on poislähdössä - pitäjästä. Tänne kuuluu tulevan uusi apupappi, kuten huhutaan, - uudenaikainen (?!) Niin kaikki muuttavat, mutta sinun isäukkosi - se vain pysyy paikoillaan. Hänen rakkautensa meidän lapseemme käy - päivä-päivältä kauniimmaksi. Näkisitpä vain miten ukki tyttiä - hypittelee! Siitä syystä en täältä raskisi poiskaan lähteä, mutta - tietysti me syksyllä muutamme. Ymmärräthän, oma kulta, että se - on välttämätöntä? Minä kaipaan omaa kotia, joskohta pientä. - Hyväjumala kun olisi senverran rahaa että saisi mökin... Reino! - Etkö jo ala joutua kiertomatkaltasi? -- minulla ja Salamalla - on kovin ikävä. "Salalla" on niin ihmeen kaunis tukka ja niin - viisaat suuret silmät ja osaa lapsukainen jo sanoa "issä" -- - "ätti" -- "mömmö" ja monta muuta lystiä sanaa. - - Suudelma meiltä molemmilta! - - _Paula_.' - -Kirjeessä oli myös jälkikirjoitus. - - 'P.S. -- Nuorin sisaresi Seidi, jota minulla ei ole koskaan - ollut kunnia kohdata, kuuluu viettävän häänsä Aavasaksalla, - jonne pestataan pappi heidät juhlallisesti vihkimään -- - juhannusyön auringon loisteessa. Eikös ole _feinia?_ Miili siitä - kirjoitti... Kuuluvat menevän sen Torstin kanssa naimisiin - "ainoastaan yhteisistä hengellisistä intresseistä." Muista - lähettää onnentoivotuksesi. -- Olet kai lehdistä huomannut, - kuinka pappisveljeäsi Konradia sosialistit ahdistelevat? Kuuluu - olevan helisemässä. Jos tapaat matkalla, varo nyt rakkaani ikäviä - yhteentörmäyksiä. Minä niin pidin Konradista. Mutta sen sanon - vieläkin että sinun isäsi on papeista paras. Ei hän riitele - sosialisteinkaan kanssa, vaan tuumailee, ukki, rauhallisesti että - "kyllä kai Jumala senkin sekasotkun vielä jotenkin järjestää." - - Niin, niin, Möhkönen siis meni menojaan. Tuntuu se omituiselta... - Äitisi purskahti itkuun, kun tuli tieto kuolemasta. Täti niin - suree lesken kohtaloa (10 lasta). Mutta nyt posti lähtee. - Terveisiä - - _Omaltasi_.' - --- "Nyt sinä herra lasket palvelijasi rauhaan menemään!" huudahti -kirjeen luettuaan ja sen kädestään majatalon pöydälle laskien Reino -Frommerus matkatoverille, nuorelle hengenheimolaiselleen, joka oli -lyöttäytynyt hänen seuraansa. Sitten hän vakavasti lisäsi: -- Olisi -se mies sentään joutanut elääkkin, jotta olisi saanut nähdä sen -päivän koittavan, jolloin korven rahvas, jarrutuksen uhallakin, -havahtuu itsetietoisuuteen ja kääntää selkänsä sakramenteille. -Kuules, jahka kerron, millainen työmies herran viinamäessä sekin -pappi-parka oli... - -Ja Reino Frommerus kertoi Kurjalan kappalaisen viimeaikaisista -puuhista. - -Mutta, matkatoveri äännähti: - --- Rauha pappien tomulle. Emmehän taistele yksilöitä, vaan koko -järjestelmää vastaan. - --- Kyllä, kyllä -- väitti toinen: -- mutta järjestelmä on kokoonpantu -yksilöistä... - -Ja vilkkaasti keskustellen jatkoivat puhujatoverukset matkaansa. - - * * * * * - -Siellä Kurjalan vanhassa pappilassa eräänä kevätyönä räystäät -taas niin iloisesti tippuivat vettä. Reino Frommerus, joka juuri -edellisenä päivänä oli palannut pitkiltä puhujamatkoiltaan, nukkui -nuoren vaimonsa rinnalla, joka oli hiipinyt hänen vuoteeseensa -lapsensängyn vierestä. Lauhkea, puolivaloisa kevätyö oli täynnä -suloista surumielisyyttä... ikäänkuin kaihoa rakkauteen ja Jumalaan. -Kenties oli ilmassa jotakin painostavaa. - -Ja nuoret ihmiset olivat raskaasti nukahtaneet... - -Yhtäkkiä aviomies säpsähtäen heräsi ja hieroi silmiään. Vaimo myös -havahtui ja kysyi säikähdyksissään: - --- Mikä kumma sinulle tuli? - --- En ymmärrä, -- sopersi toinen: -- näinkö unta vai mitä, mutta -jotakin ihmeellistä oli tapahtuvinaan... - --- Oma kulta, nuku nyt rauhallisesti, minusta on niin äärettömän -suloista että taas olet minun kanssani... - --- Mutta mitä ihmettä se oli minussa. Ei suinkaan pihassa mitään...? - --- Minä nousen katsomaan... - -Paula nykäsi akkunaverhoa syrjään ja katsoi. Mutta ei hän mitään -huomannut. Pappilan päreräystäät vain iloisesti tippuivat -vesipisaroita. - --- Setä rovasti ehkä tuolla unissaan äänteli? arveli hän. - --- Ei, ei, -- epäsi toinen, -- ei se semmoista ollut. - --- Olipa mikä hyvänsä, nukutaan nyt rauhassa... Ja nuoret nukahtivat -uudelleen. - -Mutta parin päivän kuluttua heille selvisi, mikä tuo Reino -Frommeruksen yöllinen aavistelma oli ollut. Kaupungista-palaavat -matkamiehet näet tiesivät kertoa omituisesta tapahtumasta: -- -Moukkalan kaupungin vanha kirkontapuli oli kaatua romahtanut alas! - -Se oli romahtanut, aivankuin ennustettu oli, kauppaneuvos Adamssonnin -vanhan navetan päälle ja murskannut sen, vaan varoksi oli navetta jo -ollut tyhjä elukoista. Mutta Korven Kalkuttajan kirjapainon se oli -kuin olikin armotta ruhjonut. Siellä nyt makasi kallis suomalainen -henkikaarti vanhan kirkkotapulin lahojen hirsien ja lautojen alla. -Kaikeksi onneksi ei ihmisuhreja ollut sattunut, mutta toimittaja -Tiitus Tolvasen kerrottiin joutuneen mielenhäiriöön. Koko Moukkala -kuului olevan kauhuissaan; kaupungin valtuusmiehet olivat heti -lähettäneet lähetystön Senaatin kirkollispäällikön luo suullisesti -tekemään selkoa tapahtumasta -- tästä kaikkien tosiuskovaisten mieliä -syvästi-järkyttävästä tapahtumasta. Pastori Elias Rynttänen oli -viikkoa ennemmin lähtenyt kaupungista, kuten sanomalehdetkin tiesivät -kertoa, ulkomaille -- uskonvapausliikettä tutkimaan. Väliaikainen -pappi oli neuvotonna nähty harhailemassa sortuneen pyhyyden -raunioilla... - -Se humaus oli ollut hirmuinen, se lankeemus niin suuri että se oli -kuulunut ympäri puolen hiippakuntaa. Tuhannet talonpojat olivat -humauksen kuulleet ja tuhannet akat sitä mailmanlopuksi luulleet. - -Ja kaikki uskovaiset kuuluivat olevan hengellisesti pyörryksissään -hirmutapahtuman johdosta: "Kuinka olikaan mahdollista että laupias -Jumala oli sallinut oman rukoushuoneensa maahan romahtaa?" "Eikö hän, -joka hallitsi pilviä ja tuulia, ja jonka tahdotta ei hiuskarvaakaan -ihmisen päästä voinut pudota, eikö hän olisi voinut hillitä sitäkin -tuuliaispäätä, joka tuona salaperäisenä kevätyönä kirkon kimppuun oli -karannut?" -- - -Näin he ajattelivat, vanhat. Mutta nuoret ymmärsivät että kirkon oli -ollut pakko luhistua itsestään. Sillä se oli ollut laho. - - * * * * * - - _Ja sade lankesi ja virrat tulivat ja tuulet puhalsivat ja sitä - huonetta sysäsivät, joka kukistui, ja sen lankeemus oli suuri_. - - Math. ev. 7:27. - -Kirj. Albergassa v. 1907--1908. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Pyhä viha, by Ilmari Kianto - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PYHÄ VIHA *** - -***** This file should be named 54385-8.txt or 54385-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/3/8/54385/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54385-8.zip b/old/54385-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index cb101c4..0000000 --- a/old/54385-8.zip +++ /dev/null |