diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54382-8.txt | 6448 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54382-8.zip | bin | 116177 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6448 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..653a1ff --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54382 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54382) diff --git a/old/54382-8.txt b/old/54382-8.txt deleted file mode 100644 index 17a03b1..0000000 --- a/old/54382-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6448 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Inari, by L. Onerva - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Inari - Romaani - - -Author: L. Onerva - - - -Release Date: March 18, 2017 [eBook #54382] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK INARI*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -INARI - -Romaani - -Kirj. - -L. ONERVA - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Kirja, -1913. - -Oy. Weilin & Göös - - - - -I. - - -Inari istui ja odotti. - -Meri kohisi raskaasti huoneen seinustan edessä. Syksyinen tuuli ulisi -valittavasti savupiipuissa. - -Yksinäisyyden ja turvattomuuden tunne värisytti Inaria. Kello oli -jo yhdeksän ja laskeutuva yö alkoi kauhistaa. Ilmassa oli jotakin -kamalaa. Puolipimeän, surullisesti sisustetun vuokrahuoneen esineet -irvistelivät tyhjää, haamumaista irvettä, ovi näytti uhkaavan ja -kaikki nurkat ja sokkelot, joihin heikosti valaisevan lampun valo -ei ulottunut, tuntuivat elävän omaa salaperäistä ja hirvittävää -elämäänsä. - -Inari nousi ja sytytti kaksi kynttilää. - -Niiden kelmeästi lekottava liekki antoi vain lisää eloa hämärän -epämääräisille hirviöille. Inari ei uskaltanut katsella ympärilleen. -Hän palasi jälleen työpöytänsä ääreen odottamaan. Vaikka hän tiesi -sen turhaksi. - -Porkan olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten. - -Hän ei kaikesta päättäen tullut enää tänään. Inari tiesi sen -kokemuksesta ja sentään hän ei voinut lakata odottamasta, niin kauan -kuin oli vielä pieninkin mahdollisuus. Hän kaipasi ihmis-seuraa, -mutta ei tohtinut mennä ulos huoneestaan. Joku selittämätön voima -sitoi hänet liikkumattomaksi paikalleen, vaikka sovittu aika jo -kokonaan oli ohitse ja hän rauhallisesti olisi voinut heittää -mielestään koko kohtaamisen, ryhtyä jälleen työhönsä tai mennä muuhun -seuraan. Mutta hänen täytyi vain odottaa. Niin väkivaltaisesti -hallitsi tuon odotetun miehen haltia hänen tahtoaan. - -Sitäpaitsi oli tällä tuskaisella jännitystilalla pitkät juuret hänen -menneisyydessään. Odotusta, pelkoa, ikävöimistä, sitä oli ollut -koko hänen elämänsä niin pitkälle kuin hän muisti. Onnen odotusta -ja onnettomuuden pelkoa, onnen pelkoa ja onnettomuuden odotusta. Se -kuului hänen luonteeseensa, se sekaantui kaikkeen, mitä hän teki, -tunsi tai ajatteli. - -Hän oli huhtikuun lapsi, täynnä lakkaamatonta levottomuutta, -puolinaisuutta, valon ja varjon alati vaihtuvaa karkeloimista, -aavistelevaa hermovärinää, samanlaista kuin se, joka elää keväisten -viidakkojen paljailla, punertavilla oksa-verkoilla. Joka hetki -odottaen elämää, peljäten kuolemaa, odottaen kuolemaa, peljäten -elämää. Mitä parempi hänen oli olla, sitä enemmän vapisi hän -tulevaisuuden kauhuja. Milloin hyvänsä saattoi taivaasta iskeä se -hävityksen salama, joka tuhosi kaiken. - - * * * * * - -Mutta tällä rauhattomalla sydämen tykytyksellä oli myös ulkonaiset -syynsä Inarin elämän vaiheissa. Kotonaan hän ei koskaan ollut -nähnyt yhtään sopusointuista päivää. Heikon, juopottelevan isän -ja ankaran, hyveellisyyttä torailevan äidin välillä hän oli ollut -ainaisella heittelyksellä, aina säikähdellen, aina peljäten pahinta, -koettaen estää riitaa ja väärinymmärryksiä, sovitellen ja ottaen -usein viattomasti syyn omille niskoilleen, taistellen toiselta -puolen rappeutumista, toiselta puolen raakuutta vastaan. Oli päiviä, -jolloin koko talo oli täynnä sotaa ja pauhinaa, jolloin solvaukset -ja sadatukset halkoivat ilmaa, jolloin lyötiin säpäleiksi tuoleja -ja paiskeltiin ovia. Tällöin istui Inari tavallisesti jossakin -nurkassa tai vaatekomerossa piilossa kuin pelästynyt varpunen, sydän -tulvillaan sääliä, inhoa ja tuskaa. Ja tällöin hän saattoi surra -omaa syntymätään, rukoilla jumalalta pelastusta vaikka kuoleman -muodossa. -- Syvemmin oli hän kuitenkin kiintynyt isäänsä tämän -epäsäännöllisyyksistä huolimatta. Hän oli inhimillisempi, hänen -sieluunsa saattoi nähdä, hän osasi iloita ja surra, unelmoida -ja kuvitella, innostua ja tylsistyä, olla hellä ja murheellinen -niinkuin Inarikin. Äiti sitävastoin oli aina kaukainen ja omituisesti -ulkopuolinen, aina täynnä sääntöjä ja käytännöllistä laskevaisuutta, -aina järkevä, kalsea ja Inarin mielestä hyvin kova. Isällekin. -Hänestä tuntui, että jos äiti olisi ollut lempeämpi olisi isäkin -ollut aivan toisenlainen. Vaistomaisesti hän aina asettui isänsä -puolelle koettaen hyvyydellä korvata äitinsä pahuutta. Usein sattui, -että isä lauantai-illoin viipyi tavallista pitempään kaupungissa, -joka ollen vain viiden kilometrin päässä oli hänen asioittensa hoidon -luonnollinen keskus. Silloin aina odotti Inari häntä salaa, vaikka -aamuun asti, ollakseen saapuvilla kaikkien surullisten sattumain -varalta. Silloin jo oppi Inari odotuksen tuskat. Joka hetki toi hänen -mieleensä kauhunkuvia mahdollisesti tapahtuvista tai jo tapahtuneista -onnettomuuksista. Ja hän saattoi istua siten liikkumattomana -tuntikausia pimeässä huoneessa, henki kurkussa, korva ruutua vasten, -kipeällä jännityksellä tarkaten yölliseltä maantieltä kuuluvia -kulkusia tai kärrin kolinaa. - -Sittenkään kun Inari pääsi ylioppilaaksi ja pääkaupunkiin, -ei tämä jännitys hellittänyt. Hän eli edelleen alituisessa -mielikuva-yhteydessä sen salaisen kauhun maailman kanssa, josta hän -koteutui. Jos hän joskus unohtui olemaan keveä ja huoleton, pelästyi -hän heti itseään, pitäen sitä jo varmana vaaran enteenä. Ja kun -vihdoin todellakin hänen isänsä eräänä päivänä löydettiin huoneestaan -kuula ohimossa, ei se Inarille enää ollut mikään yllätys. Senkin oli -hän jo edeltäpäin käynyt läpi, unettomina öinä, tuskaa punovissa -aivoissaan. - -Kuitenkin vaikutti tämä tapaus ratkaisevasti Inarin kohtaloon. -Isä jätti jälkeensä hyvin sekavat ja huonot raha-asiat ja hänen -omavaltainen kuolemansa oli omiaan antamaan aihetta monenlaisiin -halventaviin huhuihin, jotka yltivät Inarinkin korviin. Äiti -ja Inari jäivät melkein puille paljaille. Äiti oli nyt monin -verroin ankarampi Inarille kuin milloinkaan ennen, vieraat entistä -vieraampia. Ylpeys ja halveksinta tekivät Inarin yksinäiseksi, -ihmisiä hylkiväksi, ja melkein pelkästä suuttumuksesta hän silloin -nopeasti ja katkerasti suoritti kandidaattitutkinnon saadakseen -työtä, päästäkseen rahallisesti vapaaksi äidistään ja kuulemasta -hänen ainaista karkeaa näykkimistään ja jankkaustaan: miten Inarilta -muka puuttui siveellistä selkärankaa niinkuin isältäkin, miten hän -oli tyhjäntoimittaja, jolle vielä oli käyvä samoin kuin isällekin. - -Siihen asti Inari olikin virunut yliopistossa jotenkin tyhjin toimin, -kuten tekevät enimmäkseen nuoret tytöt, katsellut ympärilleen, elänyt -kuvitelmissa ja sisällisissä elämän-ongelmoissa. Hänellä ei ollut -mitään halua opettajaksi, joksi äiti tahtoi häntä, eikä muutenkaan -miksikään virka- tai tiedenaiseksi. Itse puolestaan hän olisi mennyt -Ateneumiin, mutta äidin kivenkova kielto oli aikoinaan hänet sieltä -estänyt ja niin se oli jäänyt. Inari oli pysähtynyt yliopiston -penkille lapsellisen mukavasti murehtimaan muka laiminlyötyä -elämän-kutsumustaan ja tätä pakkotyötä, josta ei mikään muu kuin -äidin kuolema voinut häntä pelastaa. Hän vihasi äitinsä tahtoa, mutta -ei voinut siitä irtautua. - -Inari ei ollut lujatahtoinen eikä itsenäinen, senkin vuoksi -ettei hän ollut päämäärästään eikä itsestään selvillä. Hän oli -mielikuvituksensa raiskaama, älyllinen hysteerikko, hän hapuili kuin -pimeässä tuhannen vastakkaisen halun jäytämänä, päättämättömänä, -vailla suurta intohimoa tai antautumisen kykyä mihinkään suuntaan, -mutta sentään uteliaana, herkkänä, silmät suurina ja aavistelevina. -Muutamia rakkaudenseikkailuja hänellä oli niinkuin muillakin hänen -ikäisillään tytöillä. Pitkän, auringottoman nuoruutensa korvaukseksi -hän aivan janosi hellyyttä ja ihailua. Mutta hän ei koskaan itse -hurmautunut, ei ihastunut silmittömästi. Salaisen kotisurunsa, -salaisen taiteen-ikävänsä pohjalta hän uskotteli olevansa jo hyvin -kokenut ja kaikkiymmärtäväinen. Hänessä oli yht'aikaa lapsen -oikullista nautinnon-himoa ja vanhan epäilijän kyynillisyyttä -ja hänen seurustelunsa miesten kanssa horjui toverillisuuden ja -aistillisuuden rajamailla, vaihdellen keimailun ja suojaavan äidin -tunteen välillä. - -Inariin rakastui moni, kosikin, mutta hän oli yhtä haluton -ottamaan kuin jättämäänkin ja siten hän tavallisesti teki kaiken -lopullisen eron ja yhdynnän mahdottomaksi uuvuttaen uhrinsa pitkään, -voimattomaan kiintymykseen, jonkinlaiseen kroonilliseen rakkauteen. -Siihen sopikin parhaiten hänen epämääräinen, kaikissa äänilajeissa -liikkuva ystävyytensä ihmisiin. Hän oli muita kohtaan hyvä ja itsensä -suhteen varovainen. - -Mutta tämä varovaisuus oli enemmän itsesäilytysvaistoa kuin -arkuutta, mieluummin voimaa kuin heikkoutta. Hän ei tahtonut heittää -itseään pois turhan tähden. Hän tahtoi olla aivan ehjä, kulumaton, -koskematon, kokonainen, silloin kun se oikea, oikea rakkaus, oikea -hetki tulisi, joka vaatisi kaikki hänen voimansa. Ja se tulisi -kerran! Sen oli hän aina tuntenut. Hänen hyvän päänsä erittelevä -laskevaisuus oli räikeässä ristiriidassa hänen pohjimmaisen vaistonsa -kanssa. Hänen veressään asui kosmillinen poltto, joka ikävöi -suurta haltioitumista, sellaista rajatonta, kaikkeutta syleilevää -hurmautumista, jolloin saattoi vaikka tanssia itsensä kuoliaaksi -niinkuin antiikin menaadit tai poltattaa itsensä elävältä niinkuin -kristityt marttyyrit. - -Tämän tapaista antaumuksen sankaririemua oli Inari jo lapsesta -asti kuvitellut korkeimmaksi onnekseen. Ensin aivan naivisti, -asiallisesti, historiallisten esikuvien mukaisesti, myöhemmin -epämääräisemmin, naisellisemmin. Suuren rakkauden kanssa se varmaan -tulisi... - -Sitä hän odotti. - -Ja se tuli Porkan mukana. Silloin muuttui Inari kokonaan. Hauras -rokoko-kuori, johon hän tähän asti oli verhoutunut, särkyi silloin -päästäen esille hänessä aina piilleen raskaan, kaikkivoimaisen -intohimon. Hän kokoontui, keskittyi. Hänestä tuli niin vakava, -ettei pienimmällekään kevytmielisyydelle enää jäänyt tilaa. Kaikki -hänen entisen epämääräisen levottomuutensa pienet synnit hävisivät -olemattomiin tässä suuressa, puhtaassa antaumuksessa. - -Siitä oli jo yli neljä vuotta kuin hän ensimäisen kerran oli -tavannut Porkan. -- Hän oli juuri silloin suorittanut tuon -pakollisen ja äkkipikaisen kandidaattitutkintonsa mahdollisimman -vähän erikoistutkimuksia kysyvissä aineissa, salaten sekä itseltään -että äidiltään, kuinka vähän hän oikeastaan tällä ylimalkaisen -humanistisen tieteellisyyden sädekehällä varustettuna oli kykenevä -jokapäiväiseen virka- ja leipätaisteluun. Mutta jouduttuaan uudelleen -äitinsä kanssa riitaan velvollisuudesta ja kelvollisuudesta hän -teki tämän kanssa uhmaavan eron päättäen lujasti tavalla tai -toisella tulla toimeen yksin, omilla ansioillaan. Äkillisessä tarmon -puuskassaan hän onnistui voittamaan luontaisen arkatunteisuutensa. -Hän kävi erinäisissä virastoissa ja toimistoissa kyselemässä työtä, -ja kiitos olkoon hänen sovinnaisen maisteri-tittelinsä ei häntä -missään suoranaisesti heitetty ovelle. Hänelle keksittiin aina -jotakin sivistyneelle ihmiselle sopivaa työskentelyä. Tällöin hän -myös eräältä sanomalehdeltä sai toimekseen mennä haastattelemaan -taiteilija Porkkaa. - -Porkan nimi oli siihen aikaan kaikkien huulilla. Hän oli taiteessaan -vallankumouksen mies, jota ei voinut syrjäyttää. - -Inari tuli hänen luokseen häveten kovasti itseään. Hänessä ei ollut -vähääkään naisvapautuksen ajajaa, hänestä oli kirjallinen nainen -ruma, naurettava, auttamattomasti epäesteettinen ilmiö. Ja että hän -nyt itse tuli esiintymään juuri tällaisena oli hänestä suorastaan -kohtalon-ivaa. - -Mutta hän esiintyikin Porkalle aivan toisena. Porkka katsoi Inariin -kuin korkeampaan ilmestykseen: Siinähän olikin hänen ikävöity -henki-ystävänsä, ihana luonnon ihme, hänen utuisten unelmiensa -päätä-pyörryttävän riemullinen todellisuus! - -Ja Inari tunsi heti: Nyt on minun suuri hetkeni tullut, minä -rakastan, rakastan! - -Heidän rakkautensa oli alussa molemmin puolista, yhtämittaista -juhlivaa hurmausta, kuin päihtymystä... - -He tunsivat toteuttavansa ihmisyyden vuossataiset kauneus-unelmat. He -olivat rakkaudessaan kaikkea sitä, mistä runoilijat olivat laulaneet, -mistä uneksijat olivat uneksineet ja sibyllat ennustaneet, mitä -taide turhassa ihanteen-ikävässään oli tavoitellut! He olivat uusia -ihmistyyppejä, jollaisia ei mikään historia vielä koskaan ollut -nähnyt! - -Heidän rakkautensa oli täydellistä, onnellista ja vapaata, kahden -yksinäisen ja ylvään ihmisen luonnollista henki-ystävyyttä, ilman -rajoituksia, lupauksia, pakkoa tai alistumista, kahden itsenäisen -elämäntyön ja maailmankatsomuksen toverillista tasa-arvoisuutta. -Siitä oli poistettu kaikki, mikä muuten sovinnaisissa suhteissa on -omiaan kutistamaan sielujen sisällistä totuutta ja estämään niiden -kasvamista. Inarikin oli astunut miehen rinnalle yhtä voimakkaana, -yhtä vapaana ja omia tarkoitusperiä toteuttavana olentona. Sentähden, -että Porkka näki hänet sellaisena! - -Porkka oli juuri kaikkein kuumeisimmassa tuotanto-kaudessaan. Hän eli -ainaisessa hurjassa mielikuva-liekinnässä, hän paini jumalten kanssa, -mutta Inari oli kaikkien hänen tehtyjen ja tekemättömien luomiensa -hyvä hengetär, hänen uhkarohkeimpienkin kuvitelmiensa kuningatar. - -Ja Inari tahtoi olla sellainen, miksi Porkka hänet uskoi, rakastaa -siten, kuin hän tahtoi. Tämä rakkaus oli hänelle kaikki kaikessa, -se määräsi hänen pienimmätkin tekonsa. Se oli ylivoimainen, ainoa -todellinen. Kaikki muu elämässä oli sille alistettua, tekemällä -tehtyä, näköhäiriötä, epäoleellista varjopeliä. - -Väitöskirjakin, jota hän par'aikaa muka kirjoitti ja joka oli pantu -ikäänkuin kyltiksi hänen ja muun maailman välille! Suuri harhauttava -valhe se oli ainoastaan. Astinlauta hänen rakkaudelleen se oli -ollut alunpitäen sekin. Porkan matkustaessa vähäksi aikaa Parisiin -oli Inarin äkkiä vallannut hätä, älytön kadottamisen hätä, tarve -päästä mukaan ja silloin oli hän häthätää keksinyt väitöskirjatyön, -puuhannut itselleen stipendin ja lähtenyt yhtä matkaa. Mutta sisimpiä -vaikuttimiaan, tuota lapsellisesti häilähtelevää lemmenhätäänsä hän -ei kehdannut edes Porkallekaan tunnustaa. Ei uskaltanut. Se niin -poikkesi Porkan rakkauden kuvitelmasta. Porkkahan rakasti häntä juuri -siksi, että hän niin edukseen poikkesi heikoista, riippuvaisista -kanssa-sisaristaan! - -Mutta sehän oli valhetta. Eihän Inarilla ollut mitään omaa -elämäntyötä niinkuin Porkalla, ainoastaan rakkaus, ei yksin -kamppailevia ankaria unelmia, ainoastaan tarve palvella -rakastettuaan. Hänen täytyi salaa itselleen myöntää, että heidän -suhteeseensa varsin hyvin soveltuivat nuo ikivanhat määritelmät -miehen ja naisen suhteesta: rakkaus on miehelle välikappale, -ponnahduslauta, naiselle päämäärä, koko elämä; miehelle ajanviete, -virkistys, naiselle kohtalokas kaikkeus. Inari oli kuin naiset -yleensä. - -Myöskin vapaus, tuo suuri ylpeä vapaus, jonka tunnustähtien -alla he olivat yhtyneet, vapaus olla rehellinen, elää itselleen -uskollisena, yhtyä ja erota elämän lakien mukaan, tahtomatta omistaa, -olematta kenenkään omaisuutta, vetoamatta sääliin, säälimättä -itse, pakottamatta, sietämättä pakkoa, koko tuo yli-inhimillinen, -sankarillinen maailmankatsomus, tuo korkea, yksilöllinen -suvaitsevaisuus oli vain Inarin päässä, ei hänen sydämessään. Hänen -sydämensä oli yhä edelleen vanhanaikuinen ja suvaitsematon. Se -tahtoi omistaa miehen kokonaan, ainaisiksi ajoiksi, ehdottomasti, -vaativalla, velvoittavalla intohimolla. Se rukoili tuhannessa pikku -kohdassa sääliä, hellyyttä, turhanpäiväistä huomaavaisuutta, se -anoi armoa saada hetki hetkeltä olla rakastetun luona, lupausta -elinkautisesta lemmen-orjuudesta. - -Hän pelkäsi nyt enemmän kuin koskaan ennen. Jokainen odottamaton -tapaus, pieninkin poikkeaminen tavallisuudesta sai hänet kauhusta -jähmettymään: aina saattoi tulla se, joka tuhosi hänen elämänsä, -se tietymätön ja tuntematon, joka varmasti kerran oli tuleva... Ja -taas kun kaikki kävi hiljaa, tasaista tottumuksen taltuttamaa rataa, -vapisi hän tämän tottumuksen alla piileviä vaaroja: kyllästymistä, -väsymystä, arkipäiväistä toisiinsa tottumista... - -Hänen sydämensä oli usein pakahtua tuskasta niinkuin hyljätyn, -vaikk'ei mitään ollut tapahtunut. - -Inari ei laisinkaan hyväksynyt itseään. Ja hän koetti kaikin -voimin kamppailla tätä vaarallista vaisto-elämää ja atavistista -naisellisuuttaan vastaan. - -Mutta se ei ollut helppoa. Ja vuosien kuluessa se kävi yhä -vaikeammaksi. Inari tunsi, ettei hän enää jaksanut tarjota Porkalle -uutuuden viehätystä, että Porkka silloin tällöin jo kohteli -Inaria jonkin verran huolimattomasti, huomaamattomasti. Mutta jos -hän kadulla kohtasi jonkun vieraan naisen, tuli hänen silmiinsä -heti vilkkaampi kiilto, poskille verevämpi väri, ja ensimäinen -vastaantulija saattoi siten saada sen itsetiedottoman erotiikan -henkäyksen, jota Inari jo sai olla vailla. Se teki Inarin usein -omituisen levottomaksi, mutta hän peitti sen ollakseen loukkaamatta -Porkkaa. Hän oli valmis mihin tahansa säilyttääkseen hänet. Alati -hän vaali ja tarkkasi heidän suhteensa arkaa ilmapuntaria, mutta -varovaisesti, tuhatsäikeisellä kekseliäisyydellä, valiten ja vaihtaen -keinoja, toisen huomaamatta. - -Sillä Inari tiesi hyvin, kuinka taiteilijat yleensä, ja etenkin -Porkka, olivat vapaudestaan ja koskemattomuudestaan arkoja: heidän -henkensä täytyi saada lentää siinä tunnossa, että se lensi yksin, -kohti kaikille käsittämättömiä korkeuksia. Hän tiesi, että rakkaus, -joka joutui kiinni ajatusten ja elämän vakoilemisesta, joka näytti -olevansa liian viisas, kaikkivoipa, kaikkitietävä ja laskeva, oli -kuolemaan tuomittu. - -Sentähden koetti hän myös salata kaiken, mikä suinkin vivahti -personalliseen mustasukkaisuuteen. Hän koetti tehdä rakkauden heidän -välillään niin keveäksi, luonnolliseksi ja vaivattomaksi kuin -suinkin, jotta se kestäisi kauan. - -Tähän hellittämättömään, kylmään intohimoon vedoten jaksoi Inari -hallita omaa heikkouttaan. Ainakin Porkan läsnäollessa. - -Yksin ollen oli toista. Liiankin usein kohosi hänen sielustaan synkkä -syytös, mustasukkaisuus, henkeä salpaava kadottamisen hätä, joka oli -valtavampi kuin hän itse, joka ajoi häntä edellään hurjaan, pimeään -vaistojen valtakuntaan, josta kaikki inhimillinen valo ja järjestys -oli kadonnut, kaikki järki, työ, elämän ulkonaiset suhteet hukkuneet. -Silloin saattoi hän harhailla tajuttomassa tuskassa ympäri kaupunkia, -näkemättä, tuntematta ketään, juosta pitkin katuja tuntikausia kuin -koditon koira. Sisällinen paine ajoi häntä edelleen kuin samum-tuuli, -kuin pyörremyrsky. Kuolema ei häntä kauhistanut, yksi ainoa vain, -se, että rakkaus hänet jättäisi! Kaikki muut aivojen liikkeet olivat -hämärtyneet. Kuin siipirikko kotka siivet verillään hän lensi, kuin -takaa ajettu kauris, kuin koira, joka ui poispurjehtivan isäntänsä -jälessä ulappaa, siksi kunnes se vaipuu, mitään muuta ymmärtämättä, -näkemättä kuin tuon ainoan rakastetun, pakenevan hahmon elämän -merellä... - -Tällainen älytön hätä valtasi Inarin melkein aina näin iltasin, -jolloin hän turhaan oli odottanut Porkkaa tulevaksi. - -Hän tiesi, että se tulisi nytkin samalla tavalla kuin ennenkin, -samalla hetkellä, täsmälleen kuin kellon lyönti, silloin kun talon -ulko-ovet suljettiin ja hän oli aivan varma siitä, ettei Porkka enää -tulisi. - -Siihen asti hän koetti pysyä tyynenä, jottei Porkka yllättäisi hänen -hulluuttavaa vaikerointiaan. Hän saattaisi silloin ehkä mennä pois -ijäksi. - -Porkka kysyisi ihmetellen: Miksi olet sitten kanssani, jos kerran -noin kärsit siitä, miksi liityt ihmiseen, jonka ominaisuudet eivät -käy yhteen omiesi kanssa? - -Inari muisti tämän tapaisen kohtauksen heidän suhteensa alkuajoilta. -Ja se oli silloin säikyttänyt hänet niin, ettei hän enää senjälkeen -koskaan uskaltanut näyttää murheelliselta eikä tyytymättömältä. - -Tällaista oli siis tämä hänen suuri rakkautensa! Vihdoin oli hän -löytänyt sen, mitä hän elämänsä ijän oli toivonut: suuren intohimon. -Ja se söi hänet tyhjäksi, sairaaksi, heikoksi ja petolliseksi. Tämä -nyt oli muka sitä vapaata, ennen olemattoman ylhäistä rakkautta, -josta vuossadat olivat unelmoineet, tämä oman olemuksensa ainainen -alaspainaminen, tämä sisällinen väkivalta, tämä ilon petollinen -näytteleminen, tämä teoreettisen sopusoinnun keinotekoinen -toteuttaminen, tämä lakkaamaton varuilla oleminen! Olihan tämä -tahallinen pakko monin verroin kahlitsevampi kuin konsanaan minkään -porvarillisen kodin tylsä lepo. - -Miksi he valehtelivat? Ei! Porkka oli kyllä kaunis, ehjä, -rehellinen, hän oli järjestänyt elämän luonnollisesti, itsensä -mukaisesti, arvaamatta ollenkaan, että tuo toinen hento, naisellinen -intelligenssi haaskaantui ja rumentui tässä toivottomassa -kilpajuoksussa miehisten hyveiden kanssa, pyrkiessään laajentamaan ja -rikkomaan omia rajojaan. Ja sittenkin Inarin oli mahdoton riittää -Porkalle kaikkien hänen henkisten tarpeittensa varasto-aitaksi, -hänen nautintojensa ehtymättömäksi lähteeksi. Porkka eli suurimman -osan elämäänsä muualla, etsi seikkailunsa maailmalta, sisällisen -taiteilija-uudistuksensa alati vaihtuvien vaikutelmien kirjavasta -vilinästä. Hän ei voinut löytää sitä Inarista, eikä Inari puolestaan -rakkaudelleen tyydytystä siinä osittaisessa yhtymisessä, siinä -kuitenkin kenties ainoassa mahdollisessa suhteen jatkamisessa, jossa -he elivät. - -Näin he siis menisivät eteenpäin tyydyttämättömien toiveittensa -mittaamattomassa puristuksessa. Porkka edellä, Inari jälessä. Porkka -kooten elämänsä ulkomaailmasta, Inari Porkasta. Ja he omistaisivat -todellisuudessa toisistaan vain sen, minkä he onnistuisivat -arvaamaan, tavaamaan esille alta pinnalle näkyvän ryöpyn tai -levollisuuden. - -Kummallista oli onni. Oikeastaan se olikin vain onnettomuutta. Tai -oikeastaan ei Inari pitänyt väliä siitä, oliko tämä rakkaus hänelle -onnea tai onnettomuutta, se oli vain jotakin, jota ilman hän ei -tullut toimeen, jota ilman hän ei voinut ajatella elämää. Se oli -tärkeää hänelle niinkuin ilma tai valo tai ravinto. Hän ei voinut -siitä irroittua. - -Hänen täytyi vain rakastaa. - -Hänen täytyi vain odottaa. - - - - -II. - - -Kello löi kellarikerroksessa Inarin huoneen alla olevassa -käsityöläispajassa hitaasti kymmenen. - -Se päästi Inarin siitä liikkumattomasta tuijotuksesta, mihin hän oli -kangistunut hallitessaan rääkättyjä hermojaan. - -Mutta samassa palautui myös pelko tuhatkertaisena. Myrskyn ja meren -kohu hiljaisessa pimeydessä oli kuin raivotarten ratsastusta. Lamppu -lekotti pöydällä sairaasti kuin sammuva ihmissydän. Maailma oli aivan -tyhjä, ainoastaan yksinäisyyden kaameilla mielikuvilla kyllästetty. -Inaria kammotti aivan kuin vanhan ajan ihmisiä kalmiston ohi -kulkiessa. - -Hän olisi tahtonut nähdä jonkun elävän olennon, kenen hyvänsä, päästä -pois aaveiden asuttamasta huoneestaan, minne tahansa. Jonnekin -missä elämä humisi, missä puheensorina, liike ja lämpö rauhoittivat -mielikuvituksen kiihottuneen värinän! Sinne, missä Porkkakin! Missä -oli ajan täytettä, unhoitusta, hetken lepoa rakkauden sietämättömälle -tuskalle! - -Mutta minne mennä? Perheisiin oli mahdotonta, sopiva aika oli jo -ammoin ohitse. Ruokapaikkojen tylsä, surullinen hämärä ei myöskään -ollut mikään ilo sielulle. Ravintoloihin hän ei voinut yksin mennä. -Miksi ei? Miks'ei hänen sopinut kurkistaa ovelta sisälle, olisiko -siellä kenties joku tuttava, kuten tekivät miehet, tai istahtaa -pöydän ääreen yksinkin syömään illallista jonkun sanomalehden -vierellä? Olisihan hän ansainnut samat oikeudet kuin mies, kun hän -kerran täytti samat velvollisuudetkin, ansaitsi elatuksensa, teki -itsenäistä työtä, asui yksin, hoiti itsensä yksin! Hänellä oli miehen -epämukavuudet, ei mitään hänen mukavuuksiaan, naisen epämukavuudet, -ei mitään hänen mukavuuksiaan. - -Miksi ei hän vapauttanut itseään näistä ennakkoluulon kahleista! -Olisihan hän voinut tehdä sen näennäisesti hyvinkin helposti. -Asettunut kaiken yläpuolelle vain ja mennyt istumaan yksin kapakkaan. -Mutta ei levähtämään kuten se, joka koko päivän on ollut työssä -ja illalla tahtoo hieman virkistää hermojaan, nauttia hetkisen -huoletonta lepoa. Ei! Hänen olisi samalla pitänyt mennä taistelemaan -yleistä mielipidettä ja vallitsevia tapoja vastaan, varustautua -puolustautumaan porvareita, kyyppareita, portinvahteja ja poliiseja -vastaan, yleensä sitä ihmisluokkaa vastaan, joka viimeisimmäksi piti -kiinni vanhoillisista tottumuksista. Ne eivät olleet hänen arvoisiaan -vastustajia. Siinä muodossa hänellä ei ollut aikaa eikä halua ajaa -naisen vapautta. Hän teki sitä kyllä tarpeeksi omalla työllään ja -olemassa-olollaan. - -Eikä hänen muutenkaan koskaan ollut tehnyt mieli varsinaisesti -liittyä emansipatsioni-intoilijoihin. Hänellä oli tarpeeksi -hoitamista omassa asiassaan. Ja se mikä sopi hänelle, ei sopinut -kaikille. Naisilla oli yleensä ulkonaista vapautta liiaksikin, -paljon enemmän kuin mitä he jaksoivat kannattaa. Inari oli monasti -melkein katkera ajatellessaan useita oman asiansa ajajia. Hätäkö oli -toitottaa uutta oppia, kun ei tarvinnut sitä elämällään maksaa, puhua -nykyajan naisen ylpeistä ihmis-oikeuksista, kun ei tarvinnut menettää -menneisyyden naisen mukavuuksia, kun kaikki tämä aatteellisuus sai -olla vain huvia, henkistä koristusta, ajanvietettä, turhamaisuutta, -ei elämäntaistelua, kun sai nousta toisten kannattamalle jalustalle, -pysyä hemmoiteltuna porvarisrouvana, kun mies vielä kuitenkin takasi -yhteiskunnallisen aseman, kodin, asunnon, ruoan, vaatteet, rakkauden -palkan! Miten olisi käynyt heidän, jos he olisivat saaneet sanoissaan -edistyä vain sikäli kuin he elämällään jaksoivat todistaa kestävänsä! - -Sillä se oli vaikeaa, sen Inari tiesi. Tietysti oli joskus -kaukaisessa tulevaisuudessa syntyvä naisia, joille tämä kaikki oli -oleva helppoa ja luonnollista, mikä Inarille vielä oli kovaa ja -pakollista. Tietysti oli joskus oleva myös Inarin kaltaisia naisia, -jotka tällä samalla asteella ollen, samoilla elämän vaatimuksilla -varustettuina kykenivät liikkumaan keveästi jopa onnellisestikin. -Mutta Inarille se oli mahdotonta. Koko hänen olemuksensa oli kuin -ristiriidoille rakennettu. Hänellä oli menneisyyden naisen hermosto, -tulevaisuuden naisen pää ja tahto. Hän oli luotu onnettomaksi. - -Inari istui kyyristyneenä tuolillaan kylmästä värjöttäen. Huonetta ei -saanut valoisaksi eikä lämpimäksi millään... - -Koti olisi pitänyt olla, oikea koti. Pohjoisen viiman, lumen ja -myrskyn keskellä pieni turvallinen pesä! Tai kodittomalle sitten -kapakka, yhteinen, lämmin ilopirtti turvaksi peikkoja, sisällistä ja -ulkonaista paleltumista vastaan! - -Mutta naisen kohtalo oli pysyä kotona, silloinkin kun hänellä ei -ollut kotia, odottaa kunnes häntä tultiin rakastamaan, silloinkin kun -se odotus oli turhaa! Nainen ilman kotia oli luonnoton, säälittävä -olio! - -Inarilta oli kielletty tämä turvallisuus. Porkka ei mahtunut siihen. -Koti ei ollut luovaa taitelijaa varten, joka tarvitsi yksinäisyyttä -ja vapautta, niin oli hän opettanut. Eihän oikeastaan Inariakaan -varten, sillä Inari oli aina lapsesta asti halveksinut naisia, -jotka lepäilivät miesten rakentamissa pesissä ja komeilivat miesten -nimellä, työllä, rahalla, kunnialla niinkuin omallaan ilman pienintä -oman-arvontuntoa. Silloinkin kun eivät sitä tahtoneet! Sillä yleinen -mielipide alisti heidät siihen. - -Ja kuitenkin Inarikin salaa ikävöi samaa. Kenties tämä orjuuden -kaipaus hänen sydämessään oli vuosisatain jättämää jälkikaikua, -jolle ei voinut mitään. Sillä aina olivat naiset pitäneet etevistä -miehistä, miehet mitättömistä naisista, aina miehet olleet ylpeitä -itsestään, naiset miehistään. Inarin järki sanoi, että sellainen -oli rumaa, mutta hänen tunteensa tunnusti sen kauniiksi. Sehän -osoitti vain, että rakkaus oli naiselle keskeisin, että hän asetti -rakkautensa kaikkea muuta korkeammalle. Se oli hänelle enemmän -kuin työ, elämän tehtävä, kunnia, onni, maine, sen kera kaunistui -hän ja rumeni, kasvoi ja katkesi, eli ja kuoli. Kaikki muu oli -keinotekoista, keinoja sen saavuttamiseksi, keinoja sen salaamiseksi -tai unohtamiseksi, epätoivoista ponnistelua yli voimain. - -Oliko nainen siis heikompi, huonompi, vähemmän älykäs kuin mies? -Ei. Erilainen ainoastaan... Pitikö hävetä sitä, että rakasti? Oliko -niin arvotonta kohdistaa tavoittelunsa määrä ihmiseen? Luopua muusta -saadakseen itselleen vain palasen elävää iankaikkista sielua, sitä, -jonka korkeutta ja kauneutta kaiken maailman työ lopullisesti -tarkoitti, jossa ulkonaisen ja sisällisen maailman pyrkimykset -ihanasti yhtyivät, joka oli niin rikas ja vapaa, ettei se ollut -ostettavissa eikä maksettavissa, että sitä ei voinut vaatia, ansaita, -ainoastaan ikävöidä, toivoa ja ottaa vastaan pyhänä armolahjana! Jos -rakkauden kaikkivalta olisi; jotakin rumaa, kuinka olisivat rakkauden -uhrit kaikkina aikoina jääneet korkeimman traagillisen kauneuden -ilmauksiksi! Olihan se todistus siitä, että rakkauden ehdottomuus -ylläpiti sitä inhimillisyyden ikuista ehdottomuuden tarvetta, sitä -uskoa näkymättömään, olemattomaan, joka vie kuolemaan ennenkuin -peräytyy, jonka kautta kaikki suuri on tehty, mikä tehty on! - -Mutta turhaan Inari täten puolusteli omaa onnettomuuttaan. Se oli -onnettomuus ja pysyi sinä. Jos hän olisi ollut mies, olisi hänellä -tietysti ollut tuo levoton pyrkimys eteenpäin, johonkin uuteen, pois -saavutetusta, joka on rakas vain niin kauan kuin se on päämäärä. -Niin oli Porkan laita ja sentään Porkkakin rakasti Inaria. Hänellä -ei ollut mitään syytä epäillä sitä. Mutta eiköhän Porkka sittenkin -ollut väärässä luullessaan, että taide välttämättä vaati ulko-elämää -ja sen vaihtelevaa aisti-iloa? Keinotekoista oli sellainen ilo täällä -pohjoisessa, jossa aurinko piti korvata sähköllä, veren vilkkaus -myrkyn antamalla kiihotuksella ja hermokulutuksella! - -Inari tiesi kyllä, mistä Porkan vastenmielisyys perhe-elämää kohtaan -syvimmältään johtui. Porkka oli kertonut Inarille elämästään. Siihen -oli aikoinaan sisältynyt pari vuotta kestänyt avioliiton tapainen -suhde. Ei tosin Suomessa, vaan Italian heleän taivaan alla. Hänen -vaimonsakin oli ollut taitelija, ennen heidän yhtymistään nimittäin. -Senjälkeen oli hän muuttunut kokonaan: omistusvietti, kodillisuuden -ja äidillisyyden vaisto oli tunkenut etusijalle. Se oli myrkyttänyt -heidän yhdessäolonsa, lopettanut heidän molempain taiteen, tuonut -kaikki riidan ja pikkumaisen eripuraisuuden hengettäret heidän -majaansa. Heidän oli täytynyt erota. Tai toisin sanoen Porkka -oli jättänyt hänet, sillä hän ei ollut voinut sietää sitä vangin -iestä, jolla tämä nainen häntä raskautti. Ja sentähden oli hän -niin ihastunut Inariin, kun Inari muka oli niin erilainen, niin -vapauttava, niin kevyt kestää, niin vertainen. Inari tiesi tämän -hyvin ja sentähden hän ponnisti kaiken voimansa painaakseen alas -hänessä piileviä samoja kodillisuuden ja omistamisen vaistoja, jotka -jo kerran ennen olivat vieroittaneet Porkan rakastetusta naisesta. -Nyt oli Inari perinyt edellisen kohtalon, kerinyt sydämensä kerälle -saman kirvelevän vyyhdin ja hän kärsi siitä aivan yhtä paljon -kuin toinenkin, kenties enemmänkin, senvuoksi, että hän salasi -kärsimyksensä... - -Ajatukset paloivat Inarin päässä kuin rovio. Huone tukahdutti. Hänen -täytyi mennä ulos, vaikka minne! Kenties hän vielä sattumalta tapaisi -Porkankin, kyti lapsellinen, hullu toivo hänessä... - -Ulkona oli täydellinen raju-ilma. Pistävän äkkipakkasen -esiin-ärsyttämänä ryöppysi marraskuinen lumi kiukkuisesti silmiin. -Tuuli möyrysi ja vihelteli pitkin korkeiden kivitalojen kattoja ja -nuoli maan jalkojen alta hengenvaarallisen liukkaaksi. - -Vain harvoja ihmisiä oli liikkeellä. Kadut olivat autiot. Inari ei -tiennyt minne mennä, hänellä oli vain tarve liikkua, mennä pois -lakkaamatta, viihdyttääkseen mieltään. - -Vaistomaisesti veivät Inarin askeleet Porkan atelierille. Näin oli -hän useana yksinäisenä iltana kierrellyt sen edustalla, juossut sinne -sydän kurkussa, silmä sokeana, tietämättä edes miksi. Vaikka se oli -turhaa, vaikka se puristi hänen sydämensä yhä kouristavampaan hätään. - -Ikkunat olivat nytkin pimeät. Porkka ei siis ollut siellä. Taaskin -hän alkoi kierrellä ja kaarrella pitkin katuja. Hermojen jännitys -laukesi pimeässä kylmässä lumituiskussa. Kyyneleet tulivat -tyrskimällä ja hän valitti ääneen kilpaa myrskytuulen kanssa. Hän -kiirehti yhä hiljaisemmille seuduille, ja pysähtyi vasta Tähtitornin -mäen rinteellä. - -Kaupunki hälisi hiljaa hänen allaan valottaen lumi-usvan halki -kaameana kajastuksena. - -Tuolla siis oli Porkka! Tuolla siis noissa tuntemattomissa taloissa -oli par'aikaa hänen kohtalonsa langat tuntemattomien ihmisten -käsissä, jotka juuri tälläkin hetkellä kenties tietämättään -tahtomattaan murensivat hänen elämänsä onnea. Tai ehkä tieten -tahtoen... - -Naima, Naima! - -Tämä nimi puhkesi Inarin aivoista kuin parkaisu. - -Naima oli oikeastaan kaikkien hänen tuskiensa suurin syy. Naima oli -hänen säikkyvän mielikuvituksensa olennoitu turmion symbooli. - -Mutta Naimaa ei voinut vihata eikä vastustaa. Potkaista tai hyväillä -korkeintaan! Hän oli personaton, syyntakeeton, luisuen ja vieden -käsistä! Hänellä ei ollut kunniantuntoa, ei käsitystä oikeasta eikä -väärästä. Hän ei ollut mikään siveellinen luonne, mutta sentään -kaunis ja kestävä. Niinkuin eläin, täydellinen, oman olemuksensa -tiedoton, tunnoton toteuttaja. Hän oli voittamaton, sillä hän ei -antautunut taisteluun. Hän oli köynnöskasvi, hän mateli maata pitkin -ja kiipesi korkeuksiin yhtä vaivattomasti, kaikkialla missä vain -oli tukea, hän käytti hyväkseen esteitä, nousi toisten olkapäiltä -ja sukeltautui vaaran tullen turviin toisten selän taa. Hän painoi -päänsä, missä portti oli liian matala, haihtui härmänä tähtitaivaalle -tarvittaissa, piili hiiren hiljaa vaaran paikalla, mutta oli jälleen -aina saapuvilla otollisella ajalla. Hän otti vastaan ruoskan ja -rakkauden yhtä vahingoittumattomasti, yhtä upottavan väsymättömästi, -hänen selkänsä kumartui luokkana miehen astinlaudaksi, hänen -ruumiinsa saattoi kutistua kokoon yhtä olemattomaksi kuin hänen -henkensäkin, mutta oli aina valmis jälleen ottamaan entisen tilansa, -unohtamaan kaiken. Hän oli kokonaan vailla jatkuvaisuutta eikä -sentään lakannut. Hän ei koskaan kapinoinut, mutta ei myöskään -luopunut itsestään eikä otteestaan. Häntä sai häväistä ja kiduttaa, -mutta pinteestä päästyään oli hän taas niinkuin ei mitään olisi -tapahtunut, ehompi entistään, koskemattomampi kuin koskaan. Hänen -hameensa ei koskaan rypistynyt, hänen otsansa ei koskaan punastunut, -hänen sitkeä, taipuisa, edesvastuuton kauneutensa ei mistään -karissut. Hänen kasvoillaan asui alati ikäänkuin iloinen hyvyys, -joka paistoi niin väärille kuin vanhurskaillekin. Hän oli valmis -varastamaan toiselta lemmityn ja valmis häntä siitä lohduttamaan. -Hänen ruumiissaan oli lähentelemisen ja pakenemisen viiva selvimmin -merkitty. Hänen kauniit, solakat nilkkansa olivat kuin luodut -livistämään... - -Tällaisena kiinni-saamattomana, itsepintaisena luonnonvoimana näki -Inari Naiman, ja sellaista vastaan oli hän vallan voimaton. Hän -pelkäsi Naimaa. Alunpitäen, siitä asti kun tämä Porkan oppilaana -ilmestyi hänen näköpiiriinsä. Jo ensimäisen kerran hänen nimensä -kuullessaan sai Inari pahaaennustavan sydämen-tykytyksen, joka -sittemmin ei enää heittänyt häntä. - -Ja kuitenkin oli Naima vain lapsi. Häilähtelevä, vaalea lapsi, joka -ojensi leikkivän lapsen kätensä kenelle hyvänsä, mutta mieluimmin -voimakkaimmalle. Vaistomaisesti pysähtyi hän sentähden Porkkaan eikä -enää luopunut hänestä. - -Naima asettui hänen ilmapiiriinsä, koteutui hänen atelieriinsa, -valloitti hänen tuttavansa, omisti hänen ajattelutapansa, -taidekeinonsa ja jokapäiväiset tottumuksensa. - -Inari tapasi Naiman usein ja kohteli häntä suojaavasti, melkein -äidillisellä lempeydellä. Eihän hän toki voinut olla paha sille, -joka hänelle itselleen aina oli hyvä. Sillä sen suuren pahan, minkä -Naima Inarille teki, korvasi hän runsaasti pienillä hyvillä töillä. -Tavallaan hän kyllä hiukan arasteli Inaria, siksi, että tämä oli -maisteri ja siksi, että hän rakasti Porkkaa, mutta se teki hänet vain -sitä hyväilevämmäksi. Hän saattoi hiipiä hänen viereensä pehmeästi -kuin nuori kissa, istua matolle hänen jalkojensa juureen ja painaa -päänsä hänen syliinsä. Hän silitteli Inaria silmillään ja petti -sydämellään. Koko hänen olemuksensa oli pelkkää lempeä ja kavaluutta. -Hän valehteli aina, siksi että hän oli kekseliäs ja siksi että hän -oli heikko. - -Hän tarvitsi jonkun tuekseen ja hän tarrautui kiinni Porkkaan kuin -vesikasvi. - -Mutta eihän siinä ollut mitään pahaa. Samoinhan oli Inarikin -aikoinaan tehnyt. Olihan Naimallakin tietysti oikeus kurkoittaa -siihen, minkä hän onnekseen tunsi. Tämän Inari aina myönsi ja se -esti häntä mustasukkaisuuden syytöksestä ja jätti jälelle vain sen -murheen. Naimassakin asui kaikkivaltias elämän pyyde, joka käski -hänen ottamaan osansa voimasta, ilosta ja rakkaudesta. Hänkin pyrki -muodostamaan elämää elinehtojensa mukaiseksi. Hänkin tarvitsi -elämälleen täydennystä, lisää toisen aivoista ja ajatuksista, -jotakin, jota ilman hän ei kenties tullut toimeen ja jonka hän löysi -Porkassa, samoin kuin Inarikin. Eikä Inari edes voinut pitää kiinni -omastaan, kun hänen päänsä kielsi koko omistus-oikeuden, ei työntää -syrjään lasta, jolle hänen omatuntonsa myönsi kasvamisoikeuden. -Pitihän hänen olla vapaa ja voimakas, sitähän koko hänen sisällinen -taistelunsa tarkoitti. Mutta miten se oli raskasta ja miten se oli -ristiriidassa koko rakkauden alkeellisen olemuksen kanssa! Saattoiko -rakkaus koskaan olla muuta kuin orjuutta, yhtyminen toiseen muuta -kuin heikkoutta? - -Eikö ollutkin hulluutta koko Inarin ponnistelu! Jos sittenkin -Naima vei Porkan! Eikö ollutkin kohtalon ivaa, että taistelu näin -pilkallisesti kääntyi häntä itseään vastaan! Nyt kun hän juuri oli -kieltänyt entisen naisellisen itsensä, ollakseen rakastamansa miehen -arvoinen, tehnyt itsensä marttyyriksi näyttääkseen sankarilta, -nyt tuli toinen, hänen entinen itsensä, pieni, epämääräinen -sukupuoli-olento ja siirsi hänet syrjään, valloitti Porkan aivan -vaivattomasti ja ansaitsemattomasti. Mitä hyödytti Inaria Porkan -teoreettinen tunnustus ja ihailu, jos Naima kuitenkin käytännössä -miellytti häntä enemmän, jos hän kuitenkin viihtyi paremmin Naiman -seurassa. Siltä ainakin näytti. - -Ja kuitenkin oli Naima kaiken sen vastakohta, mihin Inari pyrki. -Oikea ikivanhan naisellisuuden perityyppi luonnontaloudessa hän oli! -Kaiken yksilöllisen ponnistelun salakavala tyhjäksi tekijä! Mutta -juuri se seikka, että Porkka ei tunnustanut häntä vertaisekseen, -näytti takaavan hänelle lukemattomia pieniä miellyttävyyksiä, -joista Inari jäi osattomaksi: Inari oli edesvastuunalainen, Naima -alaikäinen. Inaria saattoi vastustaa, Naimaa ainoastaan puolustaa. -Inarin saattoi jättää oman onnensa nojaan, Naimalle täytyi olla -ritari tai tyranni vanhaan tapaan. Inarilla oli valoisat aivot, -ankara omatunto ja terävä silmä, hänen kanssaan täytyi olla vakava, -omantunnontarkka, periaatteellinen, Naiman kanssa saattoi leikitellä -vähän kevytmielisemminkin, leperrellä, unohtaa itsensä pelkäämättä -tilitystä, levätä... - -Siksi saattoi Porkka milloin hyvänsä luisua Naiman syliin. Ehkä oli -jo luisunutkin. Monestikin! Inari ei tiennyt sitä, mutta hän epäili -ja pelkäsi sitä. Pelkäsi myös saada varmuutta siitä... Sillä ainakin -periaatteellisesti hän soi Porkalle kaiken mahdollisen ilon, mistä -hän sen ikänä löysikin, elämännautinnon kaikissa muodoissaan. Ja -eroottinen puoli ei heidän suhteessaan merkinnyt paljoa, ei mitään -oleellista ainakaan. Inari tunsi itsensä enemmän Porkan vaimoksi kuin -rakastajattareksi. Hän oli valmis jakamaan hänen kanssaan, kestämään -hänen edestään kaikki elämän vastoinkäymiset, kunhan hän vain olisi -saanut olla hänen lähellään. Mutta hän ei saanut. Ja tässä sammuvassa -aisti-ärsytyksessä oli myös jotakin, joka suretti, vaivasi häntä, se -oli tie, joka saattoi ohjata Porkan pois hänestä ja viedä kenties -kerran kokonaan näkymättömiin. - -Inari seisoi Tähtitornin mäellä tuijottaen omaan tuskaansa niinkuin -tuhannesti ennen. Hän oli näkevinään Porkan ja Naiman iloisilla -illallisilla. Sehän oli niin luonnollista. Naimakin oli taiteilija. -Naima oli rikas, hänellä oli varaa taiteilla! Hänellä oli varaa -huvitella! Ja kuitenkin hänelle, vaikka hän oli rikas, tarjottiin -aina ilmaiset juhlat ja ilonpidot, päivälliset ja illalliset, -Porkkakin. Inarille ei milloinkaan. Inari oli tasa-arvoinen toveri, -Naima vain nainen! - -Sanomattomalla katkeruudella Inari muisti niukkoja itse-ansaitsemia -ropojaan, ainaista arki-köyhyyttään, jonka hän ylpeydestä yksin -Porkaltakin salasi. - -Näin tulisi siis olemaan aina, aina... - -Kyyneleet Inarin poskilla jäätyivät hyiseksi riitteeksi. Jäykin, -lasittunein katsein hän alkoi koneellisesti jälleen astella -kotiinpäin. - -Näin tulisi olemaan aina, aina... Ja vielä pahemminkin. Eikä hän -voinut auttaa asiaa. Hänen täytyi vain katsella, miten rakkaus jätti -hänet, niinkuin se oli ottanutkin, tuo rakkaus, jota hän väärin -nimitti omakseen, uskaltamatta edes valittaa. Hänen täytyi vain olla -paikallaan, vaikka hän murskautui tässä ahdistuksessa, vaikka hänen -maailmansa supistui tässä umpisokkelossa, elämäntyö rapisi hänen -käsistään ja kuolemattomuuden toivo hänen sielustaan. Ei mitään jäisi -hänestä jälelle maailman kaikkisuuteen kuin tuo arvoituksellinen, -salaperäinen voima, joka kulutti hänen ainehistoaan, joka oli -tietysti ollut ennen häntä ja myös oli jäävä hänen jälkeensä -poltettuaan hänen hauraan elimistönsä poroksi... - -Kuin unissa-kulkija astui Inari jälleen huoneeseensa, kesynä, -hiljaisena, kaukaisena itselleenkin. - -Äskeinen tuska aaltoili enää epämääräisinä, surusointuisina -maininkeina hänen sielussaan. - -Naima! Kuka oli Naima? Ei kukaan. Mistä hän oli tullut? Ei mistään. -Hän oli aina ollut. Hän oli hänen itsensä luoma, hänen vauhkon -mielikuvituksensa vanha painajainen, se tuntemattoman uhka, jonka -tuloa hän oli vavissut lapsesta saakka! - -Mutta miksi ruumiillistui kaikki tuo pitkä kauhu juuri tuon -kultatukkaisen pikku tytön kuvassa? Se oli väärin. Sovittaakseen -tämän parantumattoman sydämensä väärän syytöksen, jota hän häpesi, -kostaakseen itselleen täytyi hänen aivan ehdoin tahdoin työntää -Porkka ja Naima yhteen. Niin oli hän tehnyt useasti. Viimeksi eilen. -Miksi hän siis kärsi siitä, että he nyt olivat yhdessä! Se oli oikea -kuritus Inarille itselleen. Ehkä hän täten vähitellen parantuisi, -vähitellen tottuisi... - - - - -III. - - -Kun Porkka tuli Inaria tapaamaan, oli hänellä pari valvottua yötä -takanaan ja hän oli tavallista herkempi ja puheliaampi. - -Hän veti Inarin ensi töikseen syliinsä, hän hyväili häntä ja suuteli -häntä. - -Sellaista ei ollut tapahtunut enää pitkiin aikoihin. Monasti oli -Inari sitä turhaan toivonut, mutta tällä kertaa se tuntui hänestä -melkein loukkaavalta. Hänen ärtyneet hermonsa olivat tässä kaikessa -aavistavinaan jotakin ylimalkaista, ennen-elettyä, kiihotuksella -esiinkutsuttua. Edellisten hyväilyjen vaistomaista jatkuvaisuutta tai -hyvitystä... - -Hän alistui vastahakoisesti ja nyrpeästi. - -Mutta Porkka ei sitä huomannut. - --- Miten onnellinen olen, sanoi hän pehmeästi, kun minulla on sinut, -Inari. Sinä olet minun mittapuuni, ankkurini. Muuten heittelehtisin -aivan määrättömästi ja rajattomasti maailmalla. Ja kuitenkin -tarvitsen sellaistakin. Jospa tietäisit, mitä kaikkea nytkin olen -elänyt ja saanut nähdä! Ihmisiä paljaaltaan. Vielä alastomampina -kuin mitä he ovat ruumiillisesti riisuttuina. Oikea ihmis-syöjä -minä olen. Syön sieluja ja syön nopeasti, tarvitsen aina uusia. Ja -saankin. En voi valittaa. Ja tiedätkö miten? Siten vain että katson -ihmisiä taitelijan silmällä, näen heidät kauniina, suitsutan ihailua, -nostan kerjäläisen kuninkaaksi. Ja he muuttuvat silloin kauniiksi, he -aukenevat, lämpenevät, puhkeavat kuin kukkaset, antavat parhaimman -itsensä pelkästä kiitollisuudesta, että olen uskonut siihen. Kaikki -kuitenkin kaipaavat siinä suhteessa vapauttajaa, sitä, joka antaisi -tunnustusta heidän olemukselleen. Ja miksi en antaisi! Minusta ovat -ihmiset todellakin hyviä juuri sellaisinaan, en tahdo karsia heistä -pois mitään. Olen yhtä amoraalinen kuin heidän luojansa suuri luonto, -joka on sentään kaikista suurin taiteilija. - --- Ymmärrän hyvin tuon kaiken, sanoi Inari, mutta minä en vain voisi -noin imarrella kuin sinä. Jos he tietäisivät, että sinä tahallisesti -käyttelet heitä, että kuitenkin oikeastaan petät heitä... - --- Kunhan en vain petä itseäni enkä sinua, Inari. Sinua en voi -koskaan pettää. En voi siksi edes olla uskoton kaikesta huolimatta. -Minun täytyy aina uudestaan ja uudestaan rientää luoksesi. Sinä olet -se keko, johon kokoon maailmalta saamani vaikutelmat. Ja sinuun en -kyllästy koskaan. Toiset syön jo yhdessä yössä. Muutamat kestävät -viikon pari. Sitten en jaksa enää. Sinussa on niin äärettömästi -syömistä... - -Inari naurahti. - --- Tyydytät suurimman nälkäsi sentään muualla. Minua tapaat niin -harvoin. - --- Useammin sentään kuin ketään muuta. - --- Lukuunottamatta Naimaa, lisäsi Inari välinpitämättömällä äänellä. - --- Naima on todellakin hyvin tunnollinen oppilas, pilaili Porkka, hän -koettaa nähtävästi ahkeruudella korvata kyvyttömyytensä. - --- Sentähden että tietysti tapasi mukaan olet nostanut hänet -kuningattareksi taiteen valtakunnassa! - --- Oh, naiset eivät ole niin vaateliaita. Heidän hurmaamisekseen -riittää hyvin yksinkertaiset keinot. "Teitä ei ole vielä kukaan -oikein ymmärtänyt, neiti. Olette kärsinyt paljon, rouvaseni. Ette ole -se miltä näytätte. Ei kukaan ole niinkuin te." Joku sellainen pieni -hentomielinen, personallista harrastusta osoittava sana vain ja asia -on valmis: nainen kallistaa päänsä heti miehen rintaan vasten. - --- Hän tietysti rakastuu niin suuresta myötätunnosta... - --- Jospa se vain rajoittuisi siihen, mutta naiset käyvät nykymaailman -aikaan aivan hirvittävän tarmokkaiksi, jatkoi Porkka leikillisesti, -naisellisimmatkin naiset. Voi meitä mies-parkoja, kuinka jaksamme -tehdä heille kaikille mieliksi! - --- Onko se sitten niin välttämätöntä? Tietysti on miehellä lupa -kieltää naiselta rakkautensa, niinkuin nainenkin kieltää mieheltä. - --- Naisen ja miehen laita on aivan erilainen. Naisella on tuhat -keinoa puolustautua, paeta ja piillä, naiselle se sopii, se -suorastaan kaunistaa häntä. Mutta ei suinkaan miestä. Josefin rooli -on naurettava. Miehen tulee aina hyökätä, ampua yli naisesta. -Ja sitäpaitsi jos nuori, kaunis nainen tarjoaa rakkauttaan, -niin luuletko että on miestä, joka ei ottaisi vastaan! Olisipa -se aika hölmö. Se olisi tyhmää, raukkamaista ja rumaa ja naista -kohtaan erittäin loukkaavaa. Nainen halveksisi sellaista miestä -elämän ikänsä. Ja se olisikin hyvin epäkohteliasta ja myös -totuuden vastaista, sillä nuori, kaunis nainen ei ole normaalisti -kehittyneelle miehelle niinkään vastenmielinen... - --- Siispä ovat kaikki miehet tällä naisellisen tarmon aikakaudella -auttamattomasti etukäteen tuomitut portoiksi. Te tulette kehittämään -tämän aatteen vielä ennen kuulumattoman korkealle, arvaan minä! -virkahti Inari hieman katkerasti koettaen pysyttää ääntään -lystikkäänä. - -Mutta tällainen keskustelu oli hänelle myrkkyä. Hänen sydäntään -kouristi taas syyttävä katkeruus, jota hän ei uskaltanut ilmituoda. - -Hän muisti äkkiä monta tapahtumaa heidän yhteisestä elämästään, jotka -todistivat Porkan osaavan olla sekä epäkohteliaan että säälimättömän -naiselle. Inarille vain, ei tietysti Naimalle eikä muille. Muut -tulivat osallisiksi vain Porkan keventävistä puolista. Heille -vei hän ilomielisyytensä, miellyttämishalunsa, nautinnonhimonsa -ja seikkailevan mielikuvituksensa, heille hyväntuulensa ja -ritarillisen palvomisensa; Inarille kyllästyksensä, kiihotusten -aiheuttamat välinpitämättömät väliaikansa, mielipahansa, kipeät -sielunpaljastuksensa, ihmis-inhonsa, itse-halveksintansa, kovat -elämänarvonsa ja toteuttamattomien unelmainsa painiskelevan -levottomuuden, ikuisemman itsensä kyllä, mutta samalla myös karuimman -ja ankarimman. Sehän oli kyllä hyvä. Mutta miksi vain sen, miksi ei -muitakin puoliaan, miksi ei kaikkia? Olihan Inarikin ihminen, joka -tarvitsi elämälleen joskus kevennystä niinkuin muutkin. - -Porkka jatkoi yhä pakinoimistaan, mutta Inari ei voinut enää vastata. -Vaivoin sai hän pidätetyksi itkun-nyyhkytyksen, joka väkisin alkoi -tunkeutua esille. - -Hän kääntyi selin Porkkaan. - --- Mikä sinulle tuli? kysyi Porkka hämmästyneenä. - -Inari vaikeni katsoen itsepintaisesti poispäin. - --- Mitä ajattelet? - --- Sitä että miksi et sitten minulle koskaan tee mieliksi kuten -muille naisille! Olenhan minäkin nainen! ryöpsähti Inari nopeasti. - --- Mitä tarkoitat? - --- Sitä ettet välitä mitään minusta, että jätät minut yksin pitkiksi -pimeiksi illoiksi, että olet mieluummin muitten kanssa, vaikka -tiedät, että itken ja odotan sinua ja kärsin... - --- Ei, sitä en todellakaan ole tiennyt, sanoi Porkka närkästyneesti. -Mutta jos niin on asian laita, on se todellakin hyvin ikävää... - --- Et koskaan ole ajatellut, että minuakin pitäisi vähän miellyttää... - --- En, sanoi Porkka hyvin painokkaasti, olen ajatellut asian aivan -toisin: luulin että sinulle voisin olla suora niinkuin itselleni. -Mutta jos se luulo on ollut erehdys, on se ollut hirveä erehdys. - -Porkka katsoi Inaria lujasti silmiin. - --- Inari, jatkoi hän vakavasti. Sinähän tiedät, että olet ainoa -nainen maailmassa, jota todella kunnioitan ja rakastan... - --- En minä tiedä, mutisi Inari, se on sinun tapasi puhua vain. -Sanot tietysti niin kaikille, muillekin. En tiedä... ja siksi juuri -kärsin... - --- Kärsit siitä, että en ole toisenlainen. - --- Kärsin sentähden, että rakastan sinua niin äärettömästi. - --- Ei se ole mikään syy kärsiä. Mutta sinä tahtoisit minut -toisenlaiseksi. Olen usein huomannut sen. Enkä minä voi olla -toisenlainen. Mutta en myöskään voi kestää ajatusta, että olet -onneton, että sillä aikaa kun minä kuljen ihanassa maailmassa -pää täynnä kauniita mielikuvia, silmissä elämän tuhatväriset -taivaankaaret, sydän täynnä Inaria ja rakkauden ylpeyttä, silloin -sinä siitä itket ja kärsit. Ja sinua varten on kuitenkin kaikki. -Sinun tähtesi juuri tahdon lakkaamatta uudistua, jotta minulla olisi -aina sinulle jotakin uutta tarjottavana. Sinä vaadit niin paljon. -Joka aamu pitäisi sinulle tuoda joku uusi uro-työ huomenlahjaksi... - --- Minähän en vaadi mitään. - --- Et sanoillasi, vaan koko olemassa-olollasi. Tunnen, että kaikille -muille kelpaisin jo sellaisenani. Sinä olet ainoa, joka kannustat -joka hetki minua ihmisenä ja taiteilijana kasvamaan. Sinä näet -sieluuni. Ilman sinua olisin aivan valmis. Sinä olet ainoa yleisöni, -jolle panen arvoa, senhän tiedät. Sinua ilman olisin sisältäpäinkin -kyynillinen, huoleton, sellainen miltä joskus näytän ulospäin. Sinua -on raskas rakastaa, tiedä se. Olet valkyyria, joka pitää painien -voittaa, aina valloittaa uudestaan. Usein olen kauhulla ajatellut, -että kerran tietysti tulee hetki, jolloin en jaksa enää, jolloin -väsyn. Silloin täytyy minun mennä pois luotasi... - --- Silloin sinun juuri pitää tulla luokseni. Kuka on sinua lähempi -tukemaan heikkoina hetkinä kuin minä! Jospa sinä kerran väsyisitkin! -Aina olen toivonut, että joskus saisin auttaa sinua, että todella -oikein tarvitsisit minua, ettet tulisi toimeen ilman minua, että -saisin palvella, vaalia sinua. Silloin olisin onnellinen... - -Porkka rypisti hermostuneesti silmäkulmiaan. - --- Naiset puhuvat yleensä kaikki niinkuin sinä nyt, sanoi hän -pimeästi. Heidän tapansa on pyrkiä päällepäin alistumalla. Mutta -eihän sellainen kuulu sinulle, Inari. Minulle se ei olisi ilo, -ei! Kuka hyvänsä, et sinä! Ei, minä en nauttisi siitä, että sinä -hoitaisit, turvaisit minua, kuluttaisit aikasi laupeuden-sisaruuteen. -Se on vallan pirullinen ajatus. Olenhan nähnyt kyllä, kuinka -sinun naisellisuutesi välistä on pyrkinyt sinnepäin. Olen aina -tahallani torjunut sen pois. Olet luullut sitä kovuudeksi kenties, -se on johtunut sisällisestä kunnioituksesta. Inarilla on oma -elämäntehtävänsä, olen ajatellut. Minun omatuntoni ei salli sitoa -Inaria niinkuin muita naisia... - --- Mutta kun sentään olen sidottu! Minkä minä sille mahdan! Enkä minä -voi muuttua mielikuvasi kaltaiseksi, vaikka tahtoisinkin. Sinähän -vaadit enkä minä! Sinähän juuri et rakasta minua sellaisena kuin -olen! Teet minusta jätti-immen ja minä olen vain tavallinen nainen, -heikko ihminen. Minä en kestä hullua uskoasi, se menee yli voimieni. -Anna minun olla heikko ja naisellinen! - --- Ole millainen tahdot. Mielikuvani vastaa kuitenkin ikuisempaa, -syvintä itseäsi, olen varma siitä. Ja sitä minä rakastan. Sitä et voi -rikkoa millään. - -Porkan varmuus raivostutti Inaria. Siinä oli aallonmurtaja, johon -kaikki hänen todistelunsa, tuskansa avuttomina, hyödyttöminä -murskautuivat. Turhaan rukoili hän tältä mieheltä edes muruja siitä -hellyydestä ja heikkoudesta, jolla hän muita onnellistutti! - --- Mutta minä tahdon sen rikkoa! hän epätoivoisesti tiuskasi. -Mitä minä ikuisesta, kun se tappaa tämän ajallisen elämän! -Minäkin tahtoisin seurata hetken ailahteluja, pumpuloida sieluni -heikkoudella, väsymyksellä ja levolla tai huumata itseni ilolla, -ihmisvilinällä, niinkuin sinäkin teet, hummata vuorokausmääriä -niinkuin sinäkin teet, niinkuin miehet! Voi, miksi minä olen nainen! - -Inarin jatkuva kiihtymys alkoi kiusata Porkkaa. Eikä hän mistään -ollut niin lapsekkaan itsekkäästi arka kuin hyvästä tuulestaan. -Mielialansa rikkojalle hän saattoi kantaa kaunaa kuukausmääriä. - --- Minkä minä sille mahdan, syytätkö minua ehkä siitäkin! virkahti -hän ärtyisästi. Iloilkaa te naiset keskenänne! - --- Et sinäkään ole vain miesten kanssa. Miks'et ota minua mukaan -sinne, missä kerran itse voit olla ja kartuttaa kauneuttasi? Pitääkö -minun aina olla yhteiskunnan vanki! Enkö saa olla vapaa niinkuin -sinäkin! Kuuluuko se vain miehille! - -Porkan silmissä välähti ja hänen suupieliinsä piirtyi häikäilemätön -ja julma viiva, jonka Inari joskus ennenkin oli ohimennen nähnyt. - --- No juodaan sitten huomenna, niin että nyrkit savessa! ärähti hän -raa'asti ja loukkaantuneesti. - -Inarista tuntui kuin olisi hän saanut rautamoukarilla vasten -kasvoja. Porkan äänen sävy vei aivan toiseen maailmaan kuin hänen -oma mielikuvituksensa. Hänen intoileva sanatulvansa tyrehtyi -siihen paikkaan. Hän tunsi itsensä äkkiä karkeasti solvaistuksi, -pahoinpidellyksi ja hyljätyksi, ja kauan hallittu hermorasitus -purkautui itkuksi. - -Porkka kääntyi poispäin. Häntä vaivasi ja suututti. Tällaista -kohtausta ei heidän välillään ollut sattunut sitten suhteen -alku-aikojen. - -Inari itki sohvalla hänen vieressään yksitoikkoista, kyyneletöntä -valitusta niinkuin koira, joka pakkas-yönä nostaa kuononsa -tähtitaivaalle ja ulvoo. Sitten se vähitellen hiljeni, muuttui -avuttomaksi lapselliseksi kitinäksi, araksi, eläimelliseksi -vinkunaksi. - -Huoneessa oli muuten kuoleman-hiljaista. - -Porkka oli oikaissut itsensä nojatuolin selkämystä vastaan -pitkäkseen. Hänellä oli silmät vaivaantuneesti ummessa. - -Inarikin vaikeni lopulta aivan. Hän katsahti Porkkaan. Mutta -nähdessään hänen kylmän, liikkumattoman ilmeensä hän vajosi hänen -jalkoihinsa purskahtaen uudestaan itkuun. - --- Anna minulle anteeksi, hän nyyhkytti. - -Porkka nousi seisomaan. - --- Miksi sinä nyt noin, Inari? Jos sinun on vaikea olla minun -kanssani, niin ei olla sitten yhdessä... Minä lähden nyt ainakin, -tulen toiste, kun olet rauhallisempi. - -Inari parahti jälleen: - --- Älä mene! Minun on paras olla sinun lähelläsi. Enhän muuta pyydä! - --- Mutta miksi siis itket, miks'et ole iloinen? - --- Sinä et rakasta minua enää... Mutta minä olen rakkauteni orja. Ole -kuinka kova tahansa, loukkaa minua, kohtele kuin koiraa, mutta älä -jätä minua... - -Inari ryömi hysteerisessä epätoivossa hänen jaloissaan. - --- En voi rakastaa ylhäältä alaspäin, sen tiedät, sanoi Porkka -kylmästi. Minusta on äärettömän tuskallista kuulla sinun puhuvan -noin. Miksi tahdot aivan väkisin rikkoa kauniin tasa-arvoisen -suhteemme? Enkä edes ymmärrä sinua enää. Jos edellytät minun -loukkaavan sinua, miksi pyydät minua jäämään? - --- Kun näen, että tahdot jättää minut? - --- Luuletko, että tämä on minulle sitten hauskaa! Ja sitten muka olla -syypää tähän! Jos et tule toimeen kanssani, niin eroa minusta, mutta -ole ennen kaikkea itsesi kanssa sopusointuinen. Miksi tällaista! En -ymmärrä! - -Porkka kulki edestakaisin huoneessa hermostuneesti. - -Inari koetti tukahduttaa nyyhkytyksiään. Hänelle selvisi, mitä hän -oli tehnyt. Hänen väkisin esiintulvahtanut tuskanryöppynsä kauhisti -häntä itseäänkin. Tätähän hän juuri oli aina tahtonut estää. Hän -seisoi hämillään, avuttomana, onnettomana, tietämättä hädissään mitä -sanoa. - --- Kaikkihan on hyvin, hän sammalsi. Kaikki riippui hermoistani. -Niissä vain oli vika. Anna anteeksi. Enhän minä oikeastaan itkekään, -hermoni vain itkevät... - -Hän koetti hymyillä. - -Porkka ei vastannut. - -Inari pakotti itsensä myös hiljaiseksi. Hänen hermonsa kapinoivat -yhä, mutta kadottamisen pelko piti ne aisoissa. - -Kumpikaan ei puhunut mitään pitkään aikaan. - -Sitten puki Porkka päällysnutun ylleen. - --- No, lähdetkö sitten kapakkaan? kysyi hän vieraalla, tylyllä -äänellä. Sinnehän sinä oikeastaan vain olet itkenytkin! - -Jos Inari vähääkään olisi noudattanut sitä kaunan kärkeä, jolla -nämä sanat olivat lausutut, ja omaa loukkaantumistaan, olisi hän -vastannut kieltävästi. Mutta hän painoi alas ylpeytensä. Hän oli -jo rauhoittunut ja kaikki tuntui hänestä nyt niin kaukaiselta. -Jos oli jo tullut kuolema heidän välilleen, niin sittenhän kaikki -oli yhdentekevää. Hänen täytyi nähdä, mitä nyt tapahtuisi. Hän -meni ikäänkuin havaitsemaan toisen miehen ja toisen naisen -kuolinkamppailua. Jokin hellittämätön jatkuvaisuuden-vaisto kielsi -häntä jättämästä kesken tätä rääkkäystä. - -He menivät äänettöminä ulos pimeälle kadulle, kumpikin tietoisina -siitä, että he tällä hetkellä kiusaantuivat ja kiusasivat toisiaan. - -He eivät saaneet enää sanotuksi sanaakaan. - -Ravintolassa he joivat viiniä virkistyäkseen. Mutta eivät sittenkään -voineet särkeä piinallista kivetystilaansa. - -Inarin tunne-värinä oli kokonaan loukkauksesta lakannut ja -vaihtunut älylliseksi soimaksi. Hän oli vallan tyyni, mutta hänellä -oli vastustamaton halu vielä jollakin lailla huomauttaa siitä -vääryydestä, mikä hänelle tehtiin. Hän virkahti: - --- Muille katsot olevasi velvollinen aina pitämään hauskaa, mutta -minun seurassani vaikenet ja ikävystyt. - --- Sinulla on ikävä minun seurassani, tarkoitat. Mutta ei riidellä -siitä enää. - -He vaikenivat taas. - --- En minä oikeastaan miestä tarvitsisikaan, keskeytti vielä Inari, -jos voisin yksin mennä minne hyvänsä niinkuin sinä. Jos olisin mies, -olisi kaikki hyvin. - --- Aina sinä palaat tuohon samaan. Sehän on suorastaan päähänpisto! -Ja miksi sinä juuri minulle siitä kinailet, että olet nainen? - --- Enhän minä kinaile, sanon vain... - --- Sitäpaitsi en ymmärrä, mitä sinulla naisenakaan on valittamista. -Olet varustettu elämäntaisteluun kaikin puolin paremmin kuin yleensä -naiset. Jos vertaat itseäsi muihin, täytyy sinun myöntää olevasi -kaikin puolin edullisemmassa asemassa. - --- Sitä en voi myöntää, eikä minua voi verrata edes muihin naisiin, -koska en ole samanlainen kuin he. Minä elätän itse itseni, maksan -edestäni, kannan kaikki yhteiskunnalliset veroitukset niinkuin mies, -mutta en kaikella tällä kuitenkaan voi ansaita itselleni samoja -mukavuuksia... - --- Sille ei voi mitään. Minä ainakin olen tehnyt parhaani, jotta -sinulla olisi hyvä olla. Useimmat illat vietän luonasi. Saatan sinut -ulos ja sisälle... - --- Mutta ajattele niitä lukemattomia iltoja, jolloin et tulekaan, -jolloin istun yksin ja odotan... - --- Ne illat ovat helposti luetut! Ja ne sinä vain otat huomioon, -etkä niitä äärettömän monia, jolloin olen tullut. Muistat vain -laiminlyöntini, et ansioitani. Muut naiset kiittävät jokaisesta -odottamisen mahdollisuudestakin. Mutta sinulla on niin ylettömät -vaatimukset... - -Porkka alkoi taas suuttua, Inari oli aivan kylmä. - -Hän aikoi vastata, mutta pidättäytyi. - -Hän tunsi, ettei siitä tulisi mitään hyvää, että heidän molempain -pohjimmaiset vaistot löivät tulta vastakkain. Oli joitakin asioita, -joissa he eivät voineet tai eivät tahtoneet ymmärtää toisiaan. Inari -oli huomaavinaan, että hänen naisellisuutensa tämän lapsellisesti -aran ja samalla häikäilemättömän mielikuva-ihmisen aivoissa oli ase -häntä itseään vastaan, milloin hyökkäys- milloin puolustus-valttina, -mutta aina kokonaan toisen, miehisen intelligensin palveluksessa. - -Kuin yhteisestä sopimuksesta he nousivat hetkisen kuluttua -lähteäkseen. - -Ja kun he kulkivat kotiinpäin oli heidän välillään parin kyynärän -levyinen välimatka -- täynnä kahden yksilön, kahden sukupuolen -leppymätöntä vihamielisyyttä. - - - - -IV. - - -Tämän kohtauksen jälkeen Inarin ja Porkan suhde oli jonkun aikaa -hieman kalsea, mutta parani sitten entiselleen. - -Inari teki kaiken voitavansa pyyhkiäkseen pois ikävän muiston. - -Sillä lopultakin hän jälleen syytti itseänsä kaikesta. - -Oliko ihme, että Porkka oli ollut raaka, kun hän itse oli -osoittautunut niin mahdottomaksi. Olihan hän suorastaan rukoillut -imarrusta, leperrystä, ainaista pyhäpäivää, pyytänyt päästä -korukaluksi tarvekalun asemesta ja taas päinvastoin, puhunut itseään, -Porkkaa, kaikkea luonnonjärjestystä vastaan. Eihän hänellä ollut -varaa noin kapinoida tottumusta vastaan, koska hänellä ei kerran -ollut varaa kadottaa Porkkaa. Tottumus kyllä hävitti romantiikan, -tuon kultaisen satutunnelman, jota taiteilija, jota rakkaus kaipaa, -mutta se oli sittenkin eräs side, eräs vakuutus, eräs takuu, joka -esti eroamasta, kadottamasta kokonaan. - -Arkipäivää edusti Inari. Porkka vietti juhlansa muualla, Inari -ei missään. Hänellä oli vaimon asema ilman minkäänlaisia -yhteiskunnallisia lievikkeitä. Mutta olihan hänellä myös vaimon -rakkaus. Kaiken hyvän hän sydämestään soi Porkalle, sellaisenkin, -joka häneen itseensä koski, joka ostettiin hänen oman kieltäymyksensä -hinnalla. Inari rakasti Porkkaa liian paljon kieltääkseen häneltä -mitään, kaikkein vähin sellaista, jota hän tarvitsi elämäntehtävänsä -suorittamiseksi: uusia tuokiotiloja, uusien suhtautumisten -sähköittävää virvaliekkiä. Hän vain suri sitä, ettei hän itse voinut -joka päivä olla uusi ja ihmeellinen, aina sellainen, jollaista -Porkka tarvitsi. Mutta sellainenhan oli kerta kaikkiaan mahdotonta. -Sentähden hän ei uskaltanut purskahtaa: joko tai! kaikki tai ei -mitään! joka usein pyrki esiin hänen sydämestään. Hän oppi kokoamaan -murujakin, säilyttämään nöyrästi siekaleitakin. - -Mutta hän ei voinut tukahduttaa sielunsa sisällistä kapinaa ja -soimaa. Se riutuva kaipaus ja haikeus, jolla hän alati seurasi -Porkan retkiä, kalvoi häntä, se näkyi väkisinkin läpi ja teki hänet -Porkallekin kiusalliseksi. Siinä oli perikadon siemen, joka oli -kitkettävä pois hinnalla millä tahansa. - -Selvää oli, että se johtui vain siitä, ettei hänellä itsellään ollut -mitään, millä täyttää sitä tyhjää sijaa, minkä tuon toisen poissa-olo -aiheutti. Hän olisi siis tarvinnut joitakin omia elämyksiä, omia -kokemuksia, jotka olisivat askarruttaneet hänen ajatuksiaan ja -estäneet kadehtimasta muita. Hänen täytyi siis tehdä jotakin, -sill'aikaa kuin Porkka oli poissa, jotakin, joka oli terveempää kuin -hänen ikävänsä, tappaa odotuksensa työllä tai ihmisvilinällä, saada -täytekuvioita aivojensa autioille lakeoille. Hänen täytyi saada -heidän elämänsä vaaka tasapainoon tapojen yhdenkaltaisuuksien avulla, -olla miesten kanssa silloin kuin Porkka oli naisten kanssa, mennä -eteenpäin lakkaamatta kuten hänkin. - -Koska hän ei voinut pelkällä tahdonponnistuksella muuttaa olemustaan, -tuntemus- ja aistimistapaansa eikä painaa alas naisellisen -rakkautensa tuskaa, niin saattoi hän ainakin pakottaa itsensä -ulkonaisiin, tahallisiin tekoihin, jotka sitten välttämättömyyden -pakolla vähitellen jättäisivät jälkensä häneen. Tekemällä miehen -tekoja oli hänen sielunelämänsäkin vähitellen muuttuva miehisen -kaltaiseksi. Ja silloin oli hänet yhdistävä Porkkaan ei ainoastaan -rakkaus, vaan myös samanlaisen elämän- ja tuntemustavan luonnollinen -yhteenkuuluvaisuus, kaikki se, mitä Porkka jo hänestä otaksui ja mitä -Inari vain teeskenteli: yksinäisyys, itsenäisyys, vapaus. - -Kaikkein ensiksi oli hänen hankittava omalletunnolleen ne eroottiset -kokemukset, joista hän tahtomattaan syytti Porkkaa. Mitä siitä, jos -ne olivat rikoksia häntä itseään kohtaan, silloin hän juuri saisi -syytöksen kärjen käännetyksi itseensä, saisi edes pahan omantunnon -rauhan, pääsisi mustasukkaisuudestaan. - -Näin ajatteli Inari, mutta käytännössä tämä tuntui tuiki -mahdottomalle. Kaikkia muita miehiä kohtaan hänellä oli niin vähän -harrastusta, että hän töin tuskin saattoi olla heille kohtelias. -Vaikka hän ajatteli ketä tahansa, ei hän voinut kutsua itsestään -esille edes muodollista mielenkiintoa. Maailmassa oli vain yksi -ihminen, yksi ajatuksen, tarkoituksen arvoinen kohta: Porkka. Niin -oli tämä suuri rakkaus syönyt häneltä kaiken muun elämän sisällön. - -Inari muisteli entisyyttään. Olihan hänkin silloin ollut -seurustelukykyisempi. Mistä oli hänellä silloin ollutkin tuo -uteliaisuus ja viehtymys ihmisiin, tuo vähin kiihottava ja -kiihottunut lähestyminen, tuo sähköinen vilkkaus suonissa, joka -jokaisessa vieraassa aina löysi jonkun erikoisen kosketuskohdan? -Lapsellisuutta se tietysti oli ollut, nuoruuden kokemattomuutta. -Ja sitten vielä jotakin muutakin. Sitä, että hän ei silloin vielä -tuntenut suurta rakkautta... - -Senjälkeen olivat kaikki muut ihmishahmot rapisseet pois hänen -muistostaan kuin kuivat lehdet, jäljettömiin, olemattomiin. Ja -kuitenkin hän nyt juuri tämän saman rakkauden säilyttämiseksi olisi -tarvinnut sitä, minkä hän sen vuoksi oli heittänyt pois. - -Se seurapiiri, jota Inari parhaiten saattoi käyttää omanaan, oli -kotoisin hänen ylioppilas-vuosiltaan. Ne olivat tovereita, joita -hän vieläkin tapasi kirjastoissa ja lukusaleissa ja yleisissä -tilaisuuksissa. Useimmiten hän joutui yhteen erään Karivuon kanssa, -joka myöskin valmisteli väitöskirjaa. Tämä oli aikoinaan ollut -rakastunut Inariin, mutta huomattuaan Inarin vastahakoisuuden oli -hän sittemmin suostuttanut itsensä hänen epäitsekkääksi ystäväkseen. -Yhteiset työt vuosien kuluessa olivat myös olleet omiaan tasoittamaan -pois tuon hetkellisen ärsytyksen muiston. Inari saattoi sekä luottaa -Karivuohon että puhella hänen kanssaan aivan tuttavallisesti ja -avomielisesti. - -Hän oli ainoa, jota Inari väärin-ymmärryksiä pelkäämättä saattoi -pyytää seurakseen milloin tahansa. Mutta jo se seikka, että hän -oli pakotettu ulosmennessään turvautumaan mies-seuraan, että häntä -aina piti saattaa, seurata, varjella, kiusasi häntä. Hänen piti -sopia kohtauksesta edeltäpäin ja se rajoitti, vei pois kaiken -äkkiarvaamattomuuden. Hänen piti suorastaan tilata joku muu Porkan -sijalle, silloin kun tämä ei tullut. Se oli inhoittavaa. Ja kuitenkin -täytyi Inarin jotenkuten kansoittaa oma maailmansa ollakseen -kerjäämättä Porkan valtakunnassa. - -Ja Inari sopi Karivuon kanssa siitä, että hän puhelimitse -ilmoittaisi, silloin kun hän oli ikävissään ja seuran puutteessa. - -Tämä toimenpide jo rauhoitti häntä. Näin oli hän sittenkin lannistava -oman luontonsa. - -Porkan seurassa koetti hän olla entistä ennakkoluulottomampi. -Poistaakseen hänestä pienimmänkin, edellisestä kohtauksesta -mahdollisesti jääneen epäluulon ja epävarmuuden hän tahallaan vei -puheenaiheen uudestaan vaaralliselle tolalle, teki pilaa itsestään, -kuvaili hyväntahtoisesti leikitellen kaikenlaisia mahdollisia -uskallettuja tilanteita, joihin Porkan taiteilija-ammatti hänet -luonnollisesti pakotti, sepitti puheita hänen suuhunsa, viekoitteli -hänet kertomaan, loruilemaan naisista ja malleista. - --- Minun periaatteisiini oikeastaan kyllä kuuluu, etten koskaan -toiselle naiselle puhu toisesta, mutta sinä olet poikkeus, olet -niin erilainen kuin kaikki muut, sinuun voi luottaa, sanoi -Porkka tietämättä ollenkaan, että Inari koko ajan pani merkille -pienimmätkin yksityiskohdat vain eroottisten rikosten kannalta, laski -mitättömimmätkin alkusyyt ja johtopäätökset koettaen kuumeisella, -ovelalla vakoilemisella saada selvyyttä pitkälle, arvailevalle -epätietoisuudelleen. - -Hänen täytyi saada tietää, mitä hänen armaansa elämä sisälsi, -yksityiskohtia myöten. Ja pieninkin koski häneen. Ei koskaan ollut -hän vielä ennen noin suoranaisesti pannut hermoelämäänsä alttiiksi -näin kirveleville piiskan-iskuille. - -Mutta että hän itse voisi matkia Porkkaa, seurata hänen esimerkkiään -saavuttaakseen suvaitsevaisuuden vaikean taidon, kohdistaa joihinkin -vieraisiin samat hyväilyt, jotka Porkkakin oli tuhlannut vieraille, -se oli aivan, aivan mahdotonta! Ja keneen? Karivuohon kenties. Ei, se -oli liian hullunkurinen ajatus. Joskus hän omien mielijohteittensa -heittelemänä salaa katseli Karivuota tässä valaistuksessa ja tuli -aina silloin melkein hyvälle tuulelle ruveten nauramaan omalle -hulluudelleen. - -Karivuon seura viihdytti Inaria, joskaan ei erityisesti huvittanut. -Se oli vaivatonta ja samalla kaukaista. Itsekohtaisesta itsestään he -eivät puhuneet koskaan mitään. - -Mutta sisällisestä ahdistuksestaan ei Inari silti päässyt. Ja -hän huomasi, että se ei johtunutkaan yksinäisyyden aiheuttamasta -ikävästä, että se sittenkin pääasiallisesti oli mustasukkaisuutta, -sairasta pahansuopaisuutta kaikkia niitä tuntemattomia naisia ja -epämääräisiä uskottomuuksia kohtaan, joista Porkka ei aina maininnut, -mutta jotka hän aavisti oleviksi. - -Hän kärsi enemmän kuin koskaan ennen, vaikk'ei hänen enää välttämättä -tarvinnutkaan viettää iltojaan yksin. - -Eräänä iltana tuli Karivuo pyytämättä hakemaan häntä kävelylle. - --- On niin kaunis ja leuto sää ulkona, hän sanoi. - --- Porkka tulee kenties minua tapaamaan, virkahti Inari. - --- Se on sangen vähän luultavaa. - --- Kuinka niin? - --- Näin hänet juuri äsken Naimansa kanssa kapakassa sangen iloisessa -mieli-alassa. - --- Niin, hänen pitäisikin jo olla täällä oikeastaan, jos hän tulisi, -äännähti Inari niin ylimalkaisella äänellä kuin suinkin, mutta hänen -sydämensä löi aivan haletakseen ja veri työntyi hänen päähänsä. - -Aivan tietämättään oli Karivuo iskenyt Inarin arimpaan ja saanut -aikaan äkkiarvaamattoman mielenliikutuksen. Hänen sanoissaan -ei piillyt mitään salatarkoittelua. Tunnettu asia kaupungilla -oli, että Naima oli Porkan oppilas ja moni luuli häntä Porkalle -läheisemmäksikin. - --- Mennään sitten! sanoi Inari. - -Tuska teki hänet äkkiä kiihkeäksi. Salatakseen ja painaakseen sen -alas hän tunsi tarvitsevansa paljon ulkopuolista kiihotusta. - -Hän muutti kävelyretken kapakkaretkeksi. Sielunsa tasapainon vuoksi -hänen täytyi juuri tällä haavaa tehdä samaa, mitä hän luuli Porkankin -tekevän. - -Hän sai Karivuon tilaamaan yksityishuoneen. Hän melkein unohti että -hänen edessään oli hänen vanha ystävänsä. Tämä oli vain vieras mies, -jota hän koetti ylläpitää mahdollisimman samoilla keinoin kuin -Porkka vierasta naista. Hän puheli, nauroi ja leikitteli. Hän oli -epätoivoista hurjuutta ja keimailua sekaisin. - -Karivuo kummasteli Inarin tavallisesta poikkeavaa mielentilaa, mutta -ei kysynyt syytä eikä pallotellut, sillä tämä ei lainkaan ollut -hänelle mitään epämieluista, pikemmin päinvastoin. - -Karivuo oli pohjaltaan suuri naisten suosija ja samalla herjaaja, -mutta Inaria hän todellakin kunnioitti, asetti hänet jonkinlaiseen -erikois-asemaan, siksi että hän älyltään oli miehen vertainen ja -vaistomaisesti myös siksi, että hän oli ainoa nainen, jota hän -ei parhailla tempuillaankaan ollut saanut. Hän ei ollut suinkaan -mikään viettelijä-tyyppi, mutta hän oli mies, jolla oli selvä pää ja -helposti ärtyvät aistit ja joka yleensä piti eroottisen nautinnon -asian henkilökohtaisesta kiintymyksestä erillään. Hän piti siitä -niinkuin pidetään hyvästä ruoasta ja hyvästä viinistä, se oli -välttämätöntä hermo-elvykettä, jota hän aika ajoin tarvitsi ja jonka -hän mieluimmin nautti hyvässä seurassa. - -Inarin suhteen hän oli aikoja sitten, ensi yrityksensä jälkeen, -luopunut kaikesta hyväilyn halusta. Inari ei koskaan ollut antanut -aihetta siihen. Mutta nyt herätti Inarin kuumeinen käytös vanhan -rakkauden. Hän muisti taas, että Inari oli nainen. - --- Tiedätkö, Inari, sanoi hän, että olet hyvin kaunis? Sinulla on -aivan renessansin pää. Ja niin harvinaiset värit. Et ole tumma etkä -vaalea, vaan himmeä, tuhkan pehmeä. - --- Tuhkaa! oikaisi Inari katkerasti. - --- Tarkoitan, että vaikutat väkevältä kuin tummat ja suloiselta kuin -vaaleat... - -Inari hymyili ja Karivuo innostui yhä enemmän. Hän ei puhunut enää -mistään muusta kuin Inarista. Hän kuumeni omasta ihailustaan, -hän suli, unohti itsensä, kertoi pitkien vuosien salatusta -rakkaudentuskastaan ja uskoi omiin sanoihinsa. - -Ja kun he ajoivat kotiin suljetussa vaunussa, uskalsi hän hiljaa -kietoa kätensä Inarin vyötäisille eikä tämä kieltäytynyt nojaamasta -siihen. Hän ei ollut siis tehnyt mitään Inarille epämiellyttävää ja -tästä hän yhä rohkaistui. - -Inari istui silmät ummessa ja ajatteli Porkkaa. Varmasti hän ei vielä -ollut ohjelmansa lopussa. Miksi siis hänkään menisi yksinäiseen -kamariinsa itkemään! - -Hän pyysi Karivuota luokseen vielä hetkiseksi juttelemaan. - -Ei koskaan ennen hän ollut uskaltanut tehdä tällaista sovinnaisuuden -rikkomusta. - -Inarin luona Karivuo jatkoi palvomistaan entistä palavammin. - --- Tiedätkö, sanoi hän tarkastellen Inaria, että sinulla on myös -hyvin kaunis ruumis? - --- Tiedän, virkahti Inari naljaillen. - --- Miksi et koskaan näytä sitä? On suorastaan synti kätkeä sellainen -kauneus, joka on luotu ihailtavaksi. Mutta sinä et näytä sitä -kenellekään! Et ole mikään oikea nainen! - -Karivuo sanoi tämän melkein syyttäen. - -Inari naurahti hänen turhamaiselle mies-sokeudelleen. Hänen -itse-imartelunsa vakuutti hänelle nähtävästi, että koska Inari -ei kerran ollut voinut häntä rakastaa, oli hän siihen kokonaan -kykenemätön. - --- Niin, kunpa en olisikaan, hän surumielisesti hymähti. On vaikeaa -olla nainen! On ikävää olla nainen! - --- Niin, ymmärrän kyllä, että se on ikävää, kun hoitelee -naisellisuuttaan noin karusti kuin sinä. Mitä teet sillä tosiaan? Et -välitä miehistä, et rakkaudesta, et seurasta, et ihailusta, et osaa -nauttia, et iloita elämästä! - -Karivuo puhui kiihottaakseen Inaria, ärsyttääkseen hänen -nautinnonhimoaan. - --- Voit olla oikeassa, sanoi Inari yksinkertaisesti. - --- Sinun sijassasi minä iloitsisin jo itsestäni. Sinulla on niin -kaunis käynti. Siitä päättäen luulisi sinua aistilliseksi, etkä -kuitenkaan ole. Sinulla on varmaan myös hyvin kauniit jalat. Näytä, -Inari! - -He istuivat sohvalla vierekkäin ja kuin huomaamatta alkoi Karivuon -käsi Inarin passivisuuden sähköittämänä hiljalleen soljua pitkin -hänen jalkavarttaan. - -Inari istui liikkumattomana ja tuijotti eteensä. Kaikki oli hänelle -yhdentekevää. Hänellä ei ollut minkäänlaista eroottista levottomuutta -veressään eikä siis mitään synnillisyyden tuntoakaan. - -Hän ei ollut uskoton, ei voinut olla. Hänestä oli samantekevää, -pitikö Karivuo häntä kiinni kädestä tai jalasta. - --- Mitkä ihanat polvet sinulla on, jatkoi Karivuo hivellen niitä, -ja millainen iho, niin herkkä ja sametin-pehmeä. Ei kellään ole -sellaista! - --- Eiköhän ihmisten jalat ole yleensä kaikkien samanlaisia... - --- Ei, ei kellään ole sellaista hermo-elämän herkistämää hipiää kuin -sinulla. Sinua voisi kauan rakastaa, äärettömästi rakastaa... - -Karivuon silmät paloivat ja koko hänen olentonsa oli täynnä -kiihottunutta värinää. - -Inari kuunteli melkein hyvillään tätä hetken esiinkutsumaa rakkauden -tunnustusta, jonka hän kyllä arvasi ylimalkaiseksi ja usein -uudistuvaksi. Mutta hänestä oli hauskaa uskoa siihen, uskoa, että -hän todellakin oli kaunis. Miksi ei Porkka sitä huomannut. Niin -pitkään aikaan ei hänen ruumisparkansa enää ollut saanut pienintä -huomiota osakseen. Muut olivat saaneet kuulla sen korkeanveisun, joka -oikeastaan kuului sille. Karivuo sai nyt korvata Porkan laiminlyönnin. - -Äärettömällä välinpitämättömyydellä Inari salli Karivuon toimiskella -omia aikojaan. Hän ei estänyt eikä houkuttanut. Hän oli vain väsynyt, -liian väsynyt tehdäkseen mitään, raukea viinistä ja läpikäymästään -mielenliikutuksesta. Pitkästä aikaa pääsi hänessä jälleen -oikeuksiinsa tuo naisen syvin, kaukaa itämaisilta syntymä-sijoilta -periytynyt pohjaominaisuus: passivisuus, tuo antaa tapahtua, ei olla -myötä eikä vastaan, tuo täydellinen tahdottomuus, joka aikoinaan teki -naisen aina voimakkaamman saaliiksi, tuo luontainen valikoiminen, -tulla otetuksi, jäädä sille, joka jaksoi ottaa. - -Inari nojautui veltosti sohvan selkämystään. Hän oli vaiennut -kokonaan ja hän oli niin liikkumaton, että olisi voinut luulla häntä -kuvaksi. Hänen sielunsa ui kaukana epämääräisissä mielikuvissa ja -hänen ruumiinsa otti tunteettomana vastaan vieraan miehen hyväilyt. - -Hänen päänsä läpi kulki: jos Porkkakin oli tehnyt näin, oli hänenkin -näin tehtävä, otettava tämä vieras kosketus niinkuin karvas pilleri, -niinkuin myrkyllinen lääke, joka sitten ainaisiksi ajoiksi parantaisi -hänet mustasukkaisuudesta ja vääristä omistusvaatimuksista, joka -kääntäisi yksinäisten hetkien mielenkiinnon ja soiman häneen -itseensä, joka tekisi hänet Porkalle hyväksi, kiitolliseksi -vähimmästäkin, antautuvaksi ja kieltäytyväksi, ilman että se tuntuisi -raskaalle, antaisi hänelle sovituksen tarpeen ja pahan omantunnon -iloisen palvelevaisuuden. - -Tämä oli vain niin omituista. Miten kummallinen oli tuo mies hänen -jaloissaan, tuo mies, jonka jäsenet kurkoittuivat häntä kohti, jonka -huulet höpisivät imartelevia, rukoilevia, himoitsevia sanoja. - -Jollakin tavoin Inari siis vielä oli miellyttävä, nuori ja kaunis -ja tavoituksen arvoinen. Ja se tuntui hyvälle tietää. Se oli kuin -lohdutus. Niin kauan aikaa oli hän jo elänyt tällaisen naisellisuuden -ihannoimisen ulkopuolella. Muita hyväili Porkka luultavasti juuri -näin. Kenties oli sittenkin niin, että rakkaus oli ikuinen vain sillä -ehdolla, että esinettä silloin tällöin muutettiin. - -Inari painui taas ajattelemaan suhdettaan Porkkaan. - -Hän tuskin enää huomasi Karivuon läsnä-oloa. Läheisin oli -etäisintä... Jollakin aivojensa murto-osalla hän kyllä huomasi, -miten tämä koski häneen, silitteli hänen ruumiinsa viivoja sekä -varovaisesti yritti irroittaa hänen vaatteitaan. - -Inari ei hävennyt eikä himoinnut eikä pelännyt. Hän tiesi olevansa -hyvän ystävänsä parissa, mutta hänen ruumiinsa oli kuollut ja outo -tuolle miehelle, joka ei jaksanut herättää sitä rakkaus-elämän -herkkään väräjöimiseen... - -Äkkiä hän tunsi, miten kaksi käsivartta tarttui häneen, miten hänet -nostettiin ilmaan ja laskettiin vuoteelle. - -Silloin vasta käänsi Inari silmänsä Karivuohon. Ei mikään värähtänyt -hänessä vieläkään. Hänen silmänsä vain tuijottivat julmasti, -kivettävästi, mielipuolisesti. Hän näki, mitä Karivuo tarkoitti. -Mutta joku selittämätön esti häntä liikahtamasta, ilmehtimästä, -ulkonaisesti merkitsemästä kantaansa. - -Hän vain tuijotti suurin, pimein silmin Karivuohon. Hänen katseensa -oli jäykkä, hänen jäsenensä olivat jäykät. Suuri totisuus heijasti -koko hänen olennostaan. - -Karivuo hämmästyi tätä mykkyyden ankaraa vastalausetta. Kevyt-iloinen -aistillisuus alkoi hävitä, välitön hermojännitys katkesi. Hänkin -jäykistyi. Tilanne näytti surulliselta, rumalta. Hän selveni ja -häpesi. - -Tunnelma muuttui. - --- Oletko vihainen? Oletko sairas? kysyi hän. - -Inari ei vastannut, jatkoi vain kolkkoa tuijotustaan hellittämättä -Karivuosta katsettaan, joka paremmin olisi sopinut viimeiselle -tuomiolle kuin hupaiseen hummaus-mielialaan. Hän ei vielä -koskaan ollut sisimmässään ollut näin vakava ja itsestään -edesvastuun-alainen. Hänhän oli itse tahtonut näin, etukäteen -päättänyt suostua tähän uhkakeinoon, solvata ruumistaan pelastaakseen -sielunsa, joka juuri tällä hetkellä oli kauempana uskottomuudesta ja -kevytmielisyydestä kuin milloinkaan. - --- En minä tahdo väkisin, mutisi Karivuo. Se ei ole hauskaa. Miksi -olet niin hirvittävän vakava? Olenko loukannut sinua? Mutta sano nyt -jotakin. - -Inari ei näyttänyt kuulevan. - -Hän seurasi omia sisällisiä ajatus-sarjojaan. Hän oli siis -todellakin päässyt niin pitkälle, että oli käytännössä hahmotellut -kuvittelemansa porton-uhrin. Hyvä jumala, mihin asti oli hän antanut -houreittensa kehittyä! Mitä oli hän tehnyt! - -Kuvat kulkivat. Mielteet risteilivät sekavina, syyttävinä, -vapauttavina... - -Inarin tuijotus oli kamala. Se tuli kuin kaukaa, rajan takaisista -kuiluista. - -Karivuo tuskastui ja tuli todenteolla levottomaksi. Hän ei ollut -nähnyt ketään ihmistä niin kaamean näköisenä. Hän pelkäsi Inarin -todellakin tulleen hulluksi. - -Hän koetti laskea leikkiä, hän rukoili, uhkasi, maanitteli, vetosi -kaikkiin järkeviin ja järjettömiin syihin saadakseen Inarista jotakin -elonmerkkiä. Kaikki turhaa. - -Aamu alkoi sarastaa. Karivuota kammotti jättää Inaria noin, -tuollaiseen tilaan, mutta oikeastaan ei hän myöskään enää voinut -viipyä tuottamatta Inarille ikävyyksiä. - -Hän katsoi kauhulla Inarin lasittuneita silmiä, irroitettuja -vaatteita, epämukavaa, tajutonta asentoa, jota hän itse ei -näyttänyt yrittävänkään korjata, ja huoneessa vallitsevaa pientä -epäjärjestystä, joka todisti toisen ihmisen myötävaikutusta. -Täydellinen rikos-interiööri! - -Kaikenlaisia lapsellisen hirvittäviä mahdollisuuksia välähti läpi -Karivuon laskevien, valvomisesta rasittuneiden aivojen. Inari saattoi -kuolla tai olla mielipuoli. Aamulla ehkä parin tunnin kuluttua -löytäisi hänen emäntänsä hänet tässä kunnossa, poliisit tekisivät -arvioimisensa yön tapahtumista, sanomalehdet selostaisivat... - -Mutta hänen täytyi lähteä, ennenkuin talonväki heräsi, välttääkseen -edes lähintä skandaalia. - -Turhaan koetettuaan Inaria toinnutella Karivuo nosti hänet -käsivarsilleen kuin murhatun ruumiin, pujotti hänet varovaisesti ja -kauniisti peiton alle, kohensi hänen tyynynsä, oikoi hänen vaatteensa -ja järjesti huoneen kaikki pikkutavarat tavalliseen kuntoonsa. - -Sitten hän lähti. Häntä kammotti niinkuin ei koskaan elämässä ennen. -Mitä oli tapahtunut? Jotakin hirveätä, salaperäistä. Ja kuitenkaan ei -mitään. Paljon uskalletummilta yöretkiltä hän oli monasti palannut ja -aina täysin itsensä herrana. - -Mutta nyt hiipi hän pitkin katuja kuin rikollinen, arkana, -onnettomana, murheellisena, itse-soimaavana ja sydänjuuriaan myöten -järkytettynä. - -Sillä hän rakasti yhä vieläkin Inaria. - - - - -V. - - -Seuraavana päivänä tuli Porkka vasten tavallisuutta aikaiseen aamulla -Inaria tapaamaan. - -Inari istui jo ylhäällä. Hän ei ollut voinut nukkua koko yönä. Hänen -kokeensa oli onnistunut aivan liian hyvin. Hänellä oli äärettömät -omantunnon vaivat. - -Tuntiessaan Porkan soiton ovella oli hän vakuutettu siitä, että -Porkka tiesi kaikki ja tuli vaatimaan häntä tilille. Huone syytti -häntä, kaikki esineet todistivat häntä vastaan, sydän tahtoi kavaltaa -hänet väkisin ja Porkka oli kuin hänen tuomarinsa. - --- Et ollutkaan eilen kotona, kun kävin sinua hakemassa, sanoi Porkka. - -Inari nauroi väkinäisesti. - --- Minäkin olen ollut kerran taiteilija, olen elänyt hieman -epäsäännöllisesti! - --- Sen kyllä näkee, sinulla on niin heleät posket ja kuumeinen katse -tänään. Olet hyvin kaunis. Ai, ai, missä Inari on oikein ollut? - -Porkka silitteli hänen päätään ystävällisesti ja leikillisesti. - --- En oikeastaan missään. Laskin leikkiä vain. Luulin, ettet -tulisi, lähdin ulos Karivuon kanssa. Ikävää tiedemies-seuraa, kuten -tiedenaiselle sopii... Ikävöin sinua koko ajan... Sano, pidätkö vielä -minusta? - -Inari oli pehmeä ja veikistelevä. - --- Pidän paljon. - --- Etkö voisi pitää vielä enemmän? mairitteli Inari. - -Porkka naurahti. - --- Pidän oikein paljon. - --- Rakastaa? - --- Minä rakastan sinua. - --- Minkätähden? Sano minkätähden! - --- Sentähden että olet niin kaunis. - --- Enhän ole... - --- Ja sentähden että olet niin viisas. Välistä kun kesken kiireitäni -saapastan luoksesi tai tulen kadun kulmaan kohtaukselle, jota kunniaa -en kenellekään muulle naiselle tekisi, murahtelen itselleni: vanha -mies, miten hullu olet! Mutta sitten taas muistan, että onhan tämä -harvinainen kunnia minulle, enhän sataan vuoteen ole tilaisuudessa -rakastamaan naisneroa... - -Porkka oli loistavalla tuulella ja hän naljaili lapsellisen -herttaisesti. - --- Älä tee pilkkaa, hymyili Inari. - --- En. Se sinut eduksesi erottaa muista naisista, vaikka myös asettaa -minulle poloiselle kovin ankarat velvoitukset... - -Inari kiersi hellästi kätensä Porkan kaulaan. - --- Minäpä sanon sinulle, mikä on ainoa kykyni ja ansioni: se, että -rakastan. - --- Kaikki naiset osaavat rakastaa... - --- Etkö sitten usko, että minä voin rakastaa enemmän kuin kukaan? - --- Ei se ole sinun päähyveesi ainakaan, pikemmin päinvastoin. -Kaikessa muussa tulen paremmin toimeen kanssasi kuin rakkauden -asiassa. Kun siitä pääset puhumaan, saattaa sinun silmistäsi -räiskähtää vihamielinen välkähdys ja minäkin tunnen silloin, että -edustat minulle vastakkaista ainesta. Minun vakaumukseni on, että -sinä et rakkaudesta oikeastaan ymmärrä yhtään mitään! - --- Se on sentään ainoa nerouteni, sanoi Inari surullisesti. - --- Ystävänä, aatetoverina luotan sinuun aivan rajattomasti. -Rakkaudessa sitävastoin... - --- Mitä? - --- Siitä minä kiellän sinun puhumasta mitään. - -Porkka suuteli nauraen Inaria. - -Inarin ei tehnytkään tänään mieli väitellä. Hänellä ei ollut nyt -siihen siveellistä voimaa. Hän tunsi vain, että Porkka oli äärettömän -hyvä ja että hän rakasti häntä rajattomasti. - -He lähtivät ulos suloisesti kisaillen kuin pienet lapset tai -vasta-rakastuneet. - -Ja Inarista tämä hyvä-olo tuli hänelle nyt aivan ansaitsemattomasti. - -Samoin tunsi hän monta kertaa perästäpäinkin. Karivuon kohtauksen -muisto oli hyvin hidas vaipumaan unhoon. - -Elämä meni entistä menoaan. Inarin ja Porkan suhde oli keveämpi ja -iloisempi kuin ennen. Inari istui mielellään yksinkin kotona. Hän ei -enää soittanut Karivuolle eikä itkien, syyttäen ikävöinyt Porkkaa. -Hän saattoi vaipua tuntikausiksi hiljaiseen mietiskelyyn, pitää -seuraa itselleen ja ajatuksilleen huomaamatta ajan vierimistä... - -Näin kului talvi ja painui hiljalleen kevätpuoleen. - -Porkka teki työtä kovasti valmistellen näyttelyä. Inari -koetti rahatöittensä lomissa jatkaa monesti katkennutta -väitöskirja-puuhaansa, johon hän ei itsekään enää oikein uskonut. - -Mutta tämä tyyni ja sopusointuinen aika sai äkkinäisen lopun. Inarin -äiti kuoli, viikkoa ennen Porkan näyttelyn avajaisia. - -Inari ei ollut pariin viimeiseen vuoteen nähnyt äitiään. Tämä -oli monta kertaa ehdottanut sitä, että hän muuttaisi Inarin luo -pääkaupunkiin, mutta tuhansilla tekosyillä oli Inari aina estänyt -tämän aikeen, siksi, että hänellä ei ollut mitään suhdetta äitiinsä -ja myös siksi, että hänellä oli suhde Porkkaan. Hänen hermonsa eivät -olisi kestäneet sitä lajia ristiriitaisuutta. Äiti oli sairastellut -pitemmän aikaa, mutta Inari ei ollut saanut itseään taivutetuksi -häntä tervehtimään. Jonkinlaisen omantunnon rauhan lunasti -Inari itselleen lähettämällä silloin tällöin äidilleen muutaman -kymmenmarkkasen. - -Nyt tulvivat kaikki laiminlyönnin synnit moninkertaisina hänen -ylleen. Oli kuin hän itse olisi aiheuttanut äitinsä kuoleman. - -Porkka koetti saada häntä ajattelemaan tervejärkisemmin. Joka hetki, -sanoi hän, kuolee maailmassa tuhansia vanhoja akkoja. Mitä Inari -sille voi? Mitä tällekään? Sellainen oli maailman meno. Kunkin -velvollisuus oli vain pitää huoli itsestään. - -Inari uskoi sen päällään, mutta sydän jäi yhä syyttämään. Köyhä -oli hän kyllä itsekin. Mutta silloin kerran, kun oli ollut kysymys -seurata Porkkaa ulkomaille oli hän kyllä osannut loihtia rahat esiin, -mutta äitiään varten ei. Ja nyt oli liian myöhäistä, nyt jäi vain -kalvava katumus... - - * * * * * - -Hautajaiset olivat Inarille kuin pahojen henkien peijaat. - -Hän palasi sieltä parahiksi juuri Porkan vernissaus-päivänä. Hän -tuli kuin kadotettujen valtakunnasta, säikkyvänä, outona, pää -täynnä edesmenneiden varjoja, tuntemattoman uhkaa. Hänen entinen -lapsi-minänsäkin oli noussut haudastaan häntä pelottelemaan. Hän ei -uskaltanut mennä omaan huoneeseensa, se oli täynnä aaveita, kuolemaa -ja kostottaria. Hän tarvitsi ihmisen läheisyyttä ja hänellä ei ollut -muuta kuin Porkka, jonka tänään tuli seurustella ja juhlia. - -Mutta liittoutua Porkan seuraan kalman hajua vaatteissaan, mustana, -kyyneleisenä, ilontappavana, se oli samaa kuin pilata Porkan -hyvä tuuli, koko juhlatunnelma, hänen pitkäin työvuottensa ja -ponnistelujensa kauniit lopettajaiset. Se oli pahinta, mitä Porkalle -olisi voinut tehdä. - -Ilta läheni, vernissaus-juhlan aika läheni. Yksin ei Inari voinut -olla. Hänen täytyi saada olla Porkan luona, koettaa olla itseään -voimakkaampi, näytellä henkensä hädässä iloisuutta. Täten hän saattoi -lunastaa itselleen luvan ihmis-seuraan, jota ilman hän ei kuitenkaan -voinut olla. Hän olisi tahtonut vain Porkan, mutta tämä oli juuri -tänään kahlehdittu ammatti-toveriensa ja ystäviensä kutsuihin, ja -Inarin täytyi ottaa heidät kaikki. - -Taas sävähti nopeana salamana Inarin sielun läpi vaistomainen syytös. -Jos Porkka todella oikein olisi rakastanut häntä, olisi hän säälinyt -hänen sairaita hermojaan, olisi jättänyt kaiken muun ollakseen Inarin -luona tällaisena päivänä, jolloin hän enemmän kuin milloinkaan oli -hänen hyvyytensä ja hellyytensä tarpeessa, jolloin hän oli niin -heikko, että hän tarvitsi apua. Tämän ainoan kerran vain elämässä! - -Mutta hän ei saanut sanotuksi mitään ja Porkka näytti ajattelevan -aivan muita asioita. - -Illallisilla vallitsi mitä hilpein hyvä-tuuli. Paljon taiteilijoita, -kauniita naisia ja kauniita pukuja, paljon lasien kilinää ja hupaisia -juttuja ja sanasutkauksia. Juhla siirtyi ravintolasta lopuksi -Porkan atelieriin, yksityisluontoisempana ja jos mahdollista vielä -ilomielisempänä. - -Inari säesti parhaansa mukaan. Ei kukaan voinut arvata hänen -juuri tulleen äitinsä hautajaisista. Mitä jos hän äkkiä olisi -sukeltanut esiin tummana Tuonelan tyttinä? Kaikki tämä läikähtelevä, -hetken kultaisilla siivillä karkeloiva, kypenöivä elämän kuva -olisi sammunut. Olisi tullut sijalle paha, pakollinen pinnistys, -sovinnainen melankolia, harmi katkenneesta hurmiosta, häpeä, -rumuus, kaiken turhuus, kaikki kielteiset elämäntunnut, kohtalon -haaskalintujen kaamea siipien rapina lyhkäisen ihmis-onnen taivaalle, -jolla vielä äsken olympolainen aurinko heloitti! - -Mitä väsyneemmäksi Inari tunsi itsensä, sitä iloisempi hän oli. Mutta -aamupuolella alkoivat hänen voimansa pettää. - -Uupumus ja onnettoman rakkauden nyyhkytys alkoi voittaa hänessä yhä -enemmän alaa. Hän hiljeni. Hän heitti Porkkaan rukoilevia silmäyksiä: -Eikö nyt jo ole tarpeeksi, etkö voi jo armahtaa minua, enkö ole jo -ansainnut sinua ja hetken levähdystä? - -Porkka ei huomannut. Yövalvokki ja viini olivat tehneet kaikki -hetkellisten kuvitelmien vangeiksi. Ilmassa oli intimiteettiä ja -kosmillista kaukaisuuteen tuijotusta. Naiset olivat vaipuneet -mukaviin, uneksiviin asentoihin ja miehet puhuivat unelmistaan. -Naima makasi kostein silmin ja huulin toisten selän takana leveällä -leposohvalla vasen jalka Porkan polvella. Nyt vasta Inari huomasi -hänet. Hän oli tähän asti kiinnittänyt huomionsa vain omaan -näyttelemiseensä ja vieraisiin ihmisiin, joille oli pidettävä seuraa. -Eihän kotiväen kanssa juhlissa askarreltu. - -Inari vetäytyi huomaamatta pois seurasta. Hän hiipi atelierin -taustassa olevaan pieneen, tyhjään rojukomeroon, jääden istumaan -pimeään nurkkaan pakkilaatikolle. - -Hetken kuluttua hän huomasi, että hänen vieressään seisoi joku. Se -oli nuori mies, jonka kanssa hän aikaisemmin illalla oli keskustellut -ja jonka hän muisti itselleen esitetyn pianisti Alviaksi. - --- Tahdotteko kenties jo lähteä kotiin? Tulen kernaasti saattamaan. - -Inari pudisti surullisesti päätään. - --- En, sanoi hän hiljaa. - --- Ehkä tulinkin häiritsemään, jos tahdotte olla yksin. - --- Ei, ei! huudahti Inari. Päinvastoin pelkään juuri yksinäisyyttä! - -Hän laukesi itkuun. - --- Mikä teidän on? Voinko auttaa teitä jollakin lailla? - -Tämä pehmeä, tumma ääni, tämä ensimäinen inhimillinen hyvyys ja -osanotto, mikä tässä ylivoimaisessa jännityksessä tuli hänen -osakseen, sulatti hänet kokonaan. Hänen sydämensä avautui itsestään, -hän kertoi äitinsä kuolemasta, surustaan, pelostaan ja tahallisesti -näyttelemisestään... - --- Miten te olette voimakas, sanoi nuorukainen. - --- Se on vain näennäistä. - -Aamu valkeni suurena harmaana kajastuksena. - -He seisoivat pienen ristikkoruudun luona katsellen äänettöminä -talojen sinervä-kiiltoisten kattopeltien metallista merta allaan. - -Inari loi silmänsä Alviaan. Tämän kasvoista heijastui vielä koko -nuoruuden suuri vakavuus. - -Hän silitti lempeästi Inarin kättä. - --- Miten te olette hyvä, sanoi Inari kiitollisesti. - -Atelierin sorina kävi äkkiä personallisemmaksi. Siellä puuhattiin -lähtöä. - -Inari ja Alvia yhtyivät jälleen toisiin. - -Kaikki lähtivät kävelemään hajaantuen vähitellen kukin taholleen. -Eräässä kadun kulmassa syntyi vihdoin lopullinen hyvästely. Oli -jälellä enää vain muutamia. - -Inari lähestyi Porkkaa, joka seisoi Naima käsipuolessaan, -kahdenkeskistä ymmärrystä etsivällä katseella. Hän oli varma siitä, -että Porkka tulisi hänen kanssaan. Näön vuoksi hän ojensi kuitenkin -hidastellen kätensä. - -Porkka kohotti kohteliaasti hattuaan. - -Tätä ei Inari ollut odottanut. Koko hänen olemuksensa parahti tästä -ymmärtämisen puutteesta, tästä kieltämisestä, hylkäämisestä niin -raskaana hetkenä. - -Kuin paeten hän syöksyi lähimpää ajuria kohti. - -Alvia kiirehti hänen jälkeensä. - --- Sallikaa minun saattaa teitä! - -Inari tyrski ajurissa ääneen, tolkuttomasti, kokoon lysähtyneenä. - -Alvia kannatti häntä kuin sairasta lasta. - --- Suokaa anteeksi, sanoi Inari portillaan. - --- Ymmärrän hyvin teidät, virkahti Alvia ja jatkoi sitten -viihdytellen: Saisinko joskus tulla teitä tervehtimään? - -Tulkaa! kuiskasi Inari tukahdutetulla nyyhkeellä sulkien oven. - -Hän vaipui vuoteelleen jälleen epätoivoiseen tyrskeeseen. Täydellinen -hermojen hävitys kävi hänen ylitseen. Hän kieritteli itseään -älyttömän vaivan vallassa. Hän sulki silmänsä ollakseen näkemättä -huoneen kummittelevia kasvoja ja hän aukaisi ne uudestaan päästäkseen -katsomasta aivojensa kamaliin varjokuviin. Hän huusi ollakseen -kuulematta aivojensa kehräävää surinaa. Mutta hänen oma äänensä -kammotti häntä. Hän vaikeni taas ja kuulosti. Oli ääretön hiljaisuus, -mutta tässä hiljaisuudessa kuului koko ajan kumea, jauhava surina, -niinkuin koko suuri kivitalo hänen yllään olisi myllynä viertänyt. - -Ja sitten tuli taas unia, kuvia, kuoleman, kurjuuden, vankilan, -mielipuolisuuden kuvia... Tuli isä, tuli äiti, tuli ja kuiskasi hänen -korvaansa, että hän oli epäinhimillinen tytär, että hän murhasi -hänen muistonsa, niinkuin hän jo ennen oli murhannut hänen elämänsä, -että hän oli hirviö, joka nauroi kantajansa haudalla, vietti surua -tanssijaispuvussa ja maljojen vierellä. - -Kaikki oli Porkkaa varten, huokasi Inari, jotta minun maahan painava -suruni ei karkoittaisi häntä, jota rakastan! - -Ja Porkka ei viitsinyt edes tätä ainoista hetkeä olla hänen turvanaan -yötä ja kuolemaa vastaan, jonka varjo häntä vainosi. Ja sitä nimitti -Porkka rakkaudeksi! - -Ei, Inari ei voinut tällä kertaa ymmärtää Porkkaa. Tällä kertaa oli -ääretön kuilu heidän sielunelämänsä välillä. Oli tietysti aina ollut, -mutta nyt Inari sen vasta oikein tunsi. Jos Porkka olisi vähääkään -rakastanut sillä rakkaudella, mikä Inarista ansaitsi rakkauden nimen, -niin ei hän juuri nyt olisi jättänyt häntä. Ei olisi voinut. Hän -olisi nähnyt Inarin sieluun näyttämättä, tullut sanomatta, pyytämättä. - -Sellaista ei voinut sanoa, ei pyytää. - -Tämä tapahtuma, joka ulkoapäin katsottuna saattoi näyttää niin -tuiki mitättömältä, oli juuri niitä harvoja, jotka ulottuvat sielun -arimpiin alku-kerrostumiin asti, sellaisiin, joissa kaikki sovittelu -ja anteeksianto on mahdoton, joissa pieninkin rikkoumus rikkoo ijäksi. - -Inari tunsi, että jotakin oli hänessä ratkennut, jotakin auttamatonta -oli tapahtunut, jota ei saanut enää ennalleen. Ulkonaisesti kenties -kyllä. Mutta sydämensä syvimmällä ei hän koskaan, koskaan kuitenkaan -tulisi unohtamaan tämän yön salaista ja suurta rakkauden solvaisua. -Sen myrkky jäisi hänen veriinsä ainaiseksi. Heidän sielunsa olivat -toisilleen oleellisesti vieraita. - -Oliko ihme siis, että heidän rakkautensa, joka näöltään oli niin -onnellinen, perijuuriltaan kuitenkin oli niin mahdoton ja onneton! - -Ei se ollut Naiman syy. Inari ei ollut nyt vähääkään mustasukkainen. - -Mutta ihmeellisen sattuman kautta oli Naima tässäkin iskussa mukana. - - - - -VI. - - -Sitä seuraavat ajat olivat Inarin elämän raskaimpia. - -Hänen oli kovin vaikea kestää yksinäisyyttä, mutta Porkalle hän ei -tohtinut eikä edes tahtonut enää olla avomielinen. Hän oli saanut -jonkun roudan rintaansa tuona vernissaus-yönä. - -Hän ei puhunut Porkalle enää äidistään eikä Naimasta, ei -omantunnonvaivoistaan eikä epätoivostaan. Hän ei kysellyt, missä -Porkka oli viettänyt iltansa eikä pyrkinyt mukaan. Ja kuitenkaan ei -yksinäisyys vielä milloinkaan ollut tuntunut niin sietämättömältä -kuin nyt. - -Se musersi hänet, se söi hänen ylpeytensä, teki hänet heikoksi ja -itselleen vieraaksi. - -Hän teki sellaista, jota hän ei koskaan ollut luullut voivansa tehdä, -hän kulki katuja suorastaan kerjäten silmillään ihmisten kasvoilta -myötätuntoisuutta, etsien sitä, joka sanoisi hänelle ystävällisen -äänenpainon, viivähtäisi hetkisen hänen parissaan, hän suli ja -lämpesi jokaisesta sanasta, jonka joku hyvänpäivän tuttu lahjoitti -hänelle ja joka edes hetkeksi katkaisi hänen pimeät mietteensä. - -Kuka hyvänsä kelpasi hänelle lohduttajaksi. Kuka hyvänsä mieluummin -kuin Porkka. Eihän häntä toki voinut pyytää turvaksi näin -mitättömälle kurjuudelle, ritariksi heikkoudelle. Erään vanhan akan -kuolema, äidin, jota Inari ei milloinkaan ollut rakastanut, mikä -onnettomuuden syy se oli? - -Oli Inarille! Niin heikko oli hän, niin eroava Porkan väkevästä -mielikuvasta! - -Ja tällä hetkellä hän ei jaksanut sitä kuvaa kannattaa rakkaudestaan -huolimatta. Elämän tuska liuensi hänet hajalleen yksilöllisistä -liitoksistaan. Henkilökohtainen kopeus oli niin pientä kärsimyksen -äärettömyyden rinnalla. Hän oli kuin kuilun pohjalla. Hän katsoi -sieltä ylös kuin vanki ahtaasta solasta korkeisiin tähtiin ja -ihmisiin, jotka vapaina kulkivat avaran maan pinnalla. Ei enää kuin -ennen, joskus ylpeytensä ja onnensa päivinä, ylhäältä alas. - -Hän oli kiitollinen jokaiselle, joka kulutti hänen elämästään pois -edes yhden ainoankaan noista sietämättömistä piinan tunneista, -kiitollinen niinkuin henkensä pelastajalle. - -Alvia oli siinä suhteessa aivan hänen hyvä henkensä. He tapasivat -toisensa usein, aivan itsestään, ilman sopimuksia. Kohtalon oikusta -heillä sattui olemaan yhteinen ruokapaikka. Alvia saattoi Inaria -useasti kotiin. - -Hänellä oli raskas, surumielinen katse, joka viipyi Inarissa -hiljaisella hartaudella. - -Kumpikaan heistä ei keimaillut. He kävelivät yhdessä pitkin sataman -rantoja ja Kaivopuiston hiljaisia polkuja. Se tuli heille vähitellen -ikäänkuin tottumukseksi. - -He puhuivat kauniista ilmasta. He pysähtyivät myös joskus katsomaan -merta tai istahtivat hetkeksi penkille levähtämään. He lausuivat -jonkun sanan elämästä peitetysti, epämääräisesti ja uskalsivat -sitten kumpikin vaieta kauan toistensa rinnalla, ilman että he siitä -kiusaantuivat tai tulivat hämilleen. He eivät olleet avomielisiä -eivätkä suljetuita, ainoastaan luonnollisia. He luottivat toisiinsa -vaistomaisesti. Tunnelma avusti heitä. - -Välistä myös Alvia tuli Inarin luo. Hän ei pyytänyt anteeksi -rohkeuttaan eikä lausunut kohteliaisuuksia. Hän oli vakava, pieni -kuumeinen pilkku poskipäillä ja kaukainen haaveellinen kajastus -silmissä. - -Inarille oli suorastaan lepoa olla Alvian lähellä. Tämä seurustelu ei -ollut teoreettista eikä tahallista niinkuin kerran Karivuon kanssa. -Se tuli itsestään. Se oli vain suloista tunnelmaan raukeamista, jossa -kaikki jännitys lakkasi, jossa ei tarvinnut tekeytyä miksikään, ei -ponnistaa eikä puolustautua, jossa saattoi olla sellainen kuin oli, -väsynyt, sairas, pettynyt, onneton, hyvyyden ja hellyyden vaivainen -almun-anoja, jossa vuosikausien raskaasti pidätetty nyyhkytys sai -vapaasti tulvehtia. - -He eivät monta sanaa sanoneet, he hyväilivät ja lohduttivat toisiaan -pelkällä olemassa-olollaan, pehmeästi, arasti, näkymättömin, -huomaamattomin keinoin. - -Tällaista juuri Inari tarvitsi. Hän ei tahtonut enää ylläpitää kopeaa -ulkokuorta eikä herättää ihailua. Hän ei etsinyt enää viisautta eikä -voimaa, hän oli niiden kummankin musertama. Panna vain silmänsä -kiinni ja huoahtaa. - -Joskus hämärissä, kun he eivät enää oikein erottaneet toistensa -kasvoja, Inari lauloi vanhoja lapsuutensa aikaisia lauluja. Ja Alvia -leikitteli hiljaa pianon näppäimillä. He sulivat täten molemmat -kummalliseen sielulliseen heltymykseen, toinen pannen siihen -kokemattoman tuntehikkuutensa ja romantisen mielikuvituksensa, koko -nuoruuden maailmaa syleilevän murheen, toinen pitkän sairautensa ja -kipeän rauhan kaipuunsa. - -Ja rajaton kiitollisuus kumpusi Inarin kokeneesta, kiusatusta -sielusta tätä hentoa nuorukaista kohtaan, joka ei pyytänyt mitään, ei -jännittänyt hänen tarmoaan, ainoastaan viihtyi hänen murheenpehmeässä -ilmakehässään. - -Täten kului aika keväästä kesään, kesästä syksyyn. - -Inarin tietämättä tahtomatta muuttui tämä nuorukainen hänelle -vähitellen tarpeelliseksi, omaiseksi, kiitollisuus kasvoi -kiintymykseksi. - -Hän unohti kaivata Porkkaa. Hänen itsekuluttava rakkautensa tyyntyi, -vaimeni. - -Hän oli melkein onnellinen. - -Porkan ja hänen välillään ei sattunut minkäänlaisia -ristiriitaisuuksia. Inari tunsi nyt olevansa hänen veroisensa -mielentasapainossa. Kumpikaan ei kysellyt toistensa elämää -ulkopuolella heidän kohtaustensa. He elivät sen toisistaan -riippumatta. Kummallakin oli oma elämänsä, omat keinonsa kestää se. - -Inarilla ei ollut vähääkään omantunnon vaivoja. Hänhän oli vain -nyt löytänyt sen välttämättömän ajan vietteen, ajan täytteen, mikä -Porkalla aina oli ollut ja jota hän itse kauan oli turhaan kaivannut -ja kadehtinut. - -Nyt he olivat tasaväkiset. Inarillakin oli kaikki, mitä hän tarvitsi, -ylin ja alin, ihailu ja sääli, ikuisen järjen ikuiset ilot ja heikon -sydämen heikot hetket ominaan. - -Nyt olisi siis kaikki, niinkuin ollakin piti. - -Mutta näin ei saanut jatkua enää kauan. Alvian oli vielä syksyn -kuluessa lähdettävä opintomatkalle. Ja Inari oli niin tottunut -häneen, ettei hän voinut kuvitellakaan, miten hän enää tulisi toimeen -ilman häntä. - -Hän arvasi, että Alvia rakasti häntä. - -Mutta he eivät koskaan olleet suoranaisesti puhuneet -suhtautumisestaan, ei koskaan selvitelleet keskinäisiä välejään. - -Yhden ainoan kerran vain kesällä oli heidän välillään ollut ikäänkuin -tunnustuksen aavistus, julkilausumattoman sanan varjo. - -Alvia oli ollut juuri lähdössä Inarin luota. Ja kun Inari oli -tarjonnut kätensä jäähyväisiksi, oli Alvia puristanut sitä hiljaa ja -kiihkeästi ja sanonut: "En voi sanoa mitään, en mitään, ainoastaan -että elämän loppuun asti, elämän loppuun asti!" Ja hän oli sitten -melkein väkivaltaisesti syöksynyt ovesta ulos. - -Ja Inari oli sinä iltana mennyt levolle rauhallisempana kuin -milloinkaan. Hänestä oli tuntunut kuin olisi tuo paha, joka hetki -irtautuva ja hukkuva aika, tuo alati vaihdosta ja onnettomuutta -uhkaava olevaisuus äkkiä kadottanut voimansa, pehmentänyt -särmänsä, muuttunut suureksi, lempeäksi, hyvyyttä säteileväksi -iankaikkisuudeksi, siksi käsittämättömäksi ja loputtomaksi, miksi hän -rakkautta oli kuvitellut... - -Ja hän oli nukahtanut huoaten: elämän loppuun asti, elämän loppuun -asti! Tietämättä oikein kenelle tämä huokaus oli. - -Tosin ei Inari hetkeäkään ollut epätietoinen siitä, ketä hän rakasti. -Tietysti Porkkaa, ainoastaan Porkkaa. Porkka oli aiheuttanut koko -Inarin nykyisen elämänjärjestelyn. Näin ollen saattoi hän rakastaa -häntä aivan ilman katkeruutta, pelkäämättä mitään hänen olennolleen -välttämättömiä uhkahyppyjä, kestää hänet millaisena vaan. - -Heidän suhteensa olikin käynyt entistä läheisemmäksi, ei intiimiksi -sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kirkkaaksi, häiriintymättömän -puhtaaksi henki-yhteydeksi, luottamukseksi aivojen arimpia, taivasta -tapailevimpia mielikuvaluomia myöten, jollaisia ei tavallisesti -kenellekään välitetä. - -He saattoivat käsitellä aineettomia ajatusvälähdyksiä niinkuin eläviä -olioita, he jatkoivat ja täydensivät toistensa jumal-ylpeitä unelmia. -He istuivat illat pitkät yhdessä innostuen, hehkuen olemattomista, -tekemättömistä asioista, puhuen omaa kieltään, joka jokaiselle -syrjästä kuulijalle olisi ollut käsittämätöntä hulluinhuone-haastelua. - -He rakastivat nyt todellakin toistensa ikuisinta itseyttä kuin kaksi -kaikesta rajallisesta pikkumaisuudesta vapautunutta avaruus-olentoa. - -Porkka suorastaan jumaloi Inaria. Hän oli hänen mielestään kauniimpi, -viisaampi, parempi kuin milloinkaan. Hän näytti riisuneen yltään -kaikki inhimilliset heikkoutensa. - -Sitä seikkaa, että he olivat mies ja nainen, he eivät enää -kosketelleet, eivät edes muistaneetkaan, se kuului alkeisiin, -sen he olivat sivuuttaneet jo aikoja sitten. He leikittelivät -sukupuolettomilla mielikuvilla, suunnittelivat taiteellisia, -yhteiskunnallisia, suurpoliittisia vallankumouksia, loivat kauneuden -utopioja itselleen ja ihmiskunnalle. - -Tältä pohjalta he saivat toisiaan kohtaan joskus yliluonnollisia, -kosmillisia heltymyksen hetkiä, jolloin he tunsivat, että heidän -rakkautensa ei enää ollut tästä maailmasta. - --- Jos en olisi koskaan sinua tavannut, en olisi koskaan tullut -tietämään, mitä oikea voiton hurmaus, haltioituminen on, sanoi -Porkka kerran. Olisin ehkä pitänyt itseäni omituisena, sairaloisena -poikkeus-ilmiönä, jolla ei ole oikeutta vaatia itselleen -yleispätevyyttä. Mutta kun minulla on sinut, on minulla jo koko -maailma omanani, kuljen keskitietä korkeapäisenä kuin kruunattu -kuningas. Sinut tunnustan ainoaksi tasa-arvoisekseni. Sinä olet -suurin luova taiteilija, minkä tunnen. Sinä uudistut, rikastut, -kasvat, ehjennyt lakkaamatta. Sinä olet parempi elämän taiteilija -kuin minä. Olisit tietysti parempi maalarikin, mutta onpa hyvä -sentään, että et ole, että sinulla on oma työsi. Olisi ikävää -kilpailla parhaan ystävänsä kanssa. Silloin emme varmastikaan -voisi rakastaa toisiamme näin paljon, lisäsi hän nauraen. Jos -edelleenkin välittäisimme toisillemme kaikki sisälliset näkemyksemme -ja ammentaisimme samoista kokemuksista, kadottaisimme piankin -taiteellisen yksilöllisyytemme... - --- Tai emme puhuisi mitään, olisimme kateelliset ja saidat, sanoi -Inari hajamielisesti. - --- Niin, ja silloin kasvaisi kuori välille, routa, jokin paha, joka -erottaisi. Kadottaisin sittenkin yksilöllisyyteni, taiteeni, elämäni, -onneni, kaikki, kaikki... Kaikki on Inarin tekemää. Inari on minun -elämän-lähteeni. Mikä minusta tulisi, jos Inari sulkeutuisi... - -Inari tunsi piston sydämessään. - --- Sano, Inari, jatkoi Porkka pehmeästi, rakastatko minua vielä? - -Inari näki silmiensä edessä koko viisi vuotta kestäneen -hellittämättömän kamppailunsa, hän muisti, kuinka luonnottoman -kalliin hinnan hän siitä oli maksanut ja vastasi vakaumuksella: - --- Enemmän kuin koskaan ennen. - --- Rakastatko minua kauan? - -Inari kuuli korvissaan Alvian peitetyn tunnustuksen. Ja ajatuksissaan -jäljitellen hänen äänensä lempeää sointua, hän toisti hitaasti hänen -sanansa kuin itsekseen: - --- Elämän loppuun asti, elämän loppuun asti. - - - - -VII. - - -Oli jo lokakuun alkupuoli. - -Inari ja Alvia kiertelivät Kaivopuistossa ihaillen kauniin syksyn yhä -lisääntyvää väriloistoa. - -Kuivat lehdet lentelivät kahahdellen heidän jalkojensa alla. Tahi ne -riippuivat vielä verkkona heidän yllään yhdellä ainoalla säikeellään -kiinni puussa, palavina, herkkinä, paljastaen kukin kuoleman -kynnyksellä pohjimmaisen luonteensa. Pihlajat hehkuivat punaisina, -koivut ruskeankeltaisina, vaahterat läpihohtavan kullan heleinä... - --- Miten kaunista! sanoi Alvia. - --- Kunpa ihmisenkin syksy olisi noin kaunis! vastasi Inari -surumielisesti hymyillen. - -Sitten he vaikenivat. - -Inari muisti, että tämä oli heidän viimeisiä kävelyretkiään. Viikon -päästä olisi Alvia jo poissa. Ehkä ainaisiksi ajoiksi. - -Pieni kaihomielisyys keinutti heidät molemmat äänettömiksi. - --- Omituista! Äsken näin luonnon kauneuden, en näe sitä enää, -virkahti vihdoin Alvia. Se häipyi äkkiä silmistäni, se ei liikuta -minua enää. Olen painunut niin syvälle itseeni... - -He vaelsivat taas kauan omissa ajatuksissaan. - -Alvia saattoi Inarin kotiin. He pysähtyivät hänen ovelleen. Tässä -he tavallisesti erkanivat. Mutta tällä kertaa oli heidän välillään -ikäänkuin jotakin sanatonta, joka olisi pitänyt sanoa, pian -tapahtuvan eron ikävää, joka teki lähdön vaikeaksi. - --- Etkö tulisi sisälle levähtämään? sanoi Inari. - --- En osaa nyt pitää seuraa. En osaa sanoa, mitä tahtoisin. Jumala -on kokonaan tehnyt minut mykäksi. Olen niin mahdoton, vastasi hän -hermostuneesti. - --- Soita sitten jotakin. Ymmärrän sinut siitäkin. - --- Niin, sinä ymmärrät, olet ainoa joka ymmärrät, ainoa, jota... - -Hän vaikeni äkisti. - -Mutta Inari käsitti, että se oli rakkauden tunnustus. Hän ei -pelästynyt siitä, ei tullut edes kyynilliseksi, vaikka se oli niin -ylimalkainen ja tavallinen ja ennenkuultu. Hän otti sen vastaan -melkein hartaudella. - -Alvia istahti huoneeseen tultuaan karusti pianon ääreen, Inari -vetäytyi sohvan kulmaan. - -Vielä hetkinen tällaista unielämää, sitten olisi kaikki lopussa! - --- En ole kenellekään ennen voinut olla näin välitön kuin sinulle, -sanoi vihdoin Alvia lopettaen soittonsa. Tällaisista sisällisistä -fantasiakuvista olen niin arka, ainoastaan yksin ollen olen tähän -asti uskaltanut antaa niille valtaa. - --- En minäkään ole kenellekään voinut olla näin luonnollinen, näin -aseeton. Elämäni on ollut yhtämittaista voimien pingoitusta. Minun -on täytynyt olla kylmä kuumimmillani, kova herkimmilläni, väkevä -heikoimmillani. Siksi olen niin väsynyt, niin väsynyt! Sinä olet -ollut minulle suloinen levähdyskohta. - -Alvia tuli Inarin viereen. Hän silitti arasti Inarin hiuksia. - --- Miten kärsinyt pää sinulla on, Inari, sanoi hän hellästi. Ja -sinulla pitäisi olla niin hyvä, niin hyvä... Jospa minä voisin sinua -lohduttaa... - --- Sinä lohdutat minua aina... - --- Tahtoisin aina olla lähelläsi... - --- Ei, ei! Parempi että unohdat minut. Olen liian onneton -päästääkseni ketään lähelleni. En soisi sinulle mitään pahaa, -ainoastaan hyvää. Minun kanssani tulee onnettomuus... - --- Mitä minä siitä! Hyvä tai paha on minulle yhdentekevää, sillä minä -rakastan sinua, rakastan enemmän kuin kukaan voisi rakastaa. Voisin -kantaa sinut käsilläni vaikka halki kyisten peltojen. Onko sinua -vielä kukaan oikein rakastanut? - -Inari kuunteli kaukaisesti silmät ummessa. Hän oli kuulevinaan oman -äänensä. Tuollaisen rakkauden hänkin ymmärsi, rakkauden, joka oli -toteltava, palveltava millä hinnalla hyvänsä, vei se sitten pahaan -tai hyvään, iloon tai suruun, onneen tai onnettomuuteen. Kuka kysyi -sitä, joka rakasti! Kuka tinki, laski, punnitsi vuosia tai pelkäsi -kuolemaa, joka rakasti! Kuka ajatteli menneisyyttä tai tulevaisuutta -silloin, jos hukkuvassa hetkessä jo tarjoutui iankaikkisuuden autuaat -auringonnousut! Sitä oli rakkaus! Kaikkeutta, ja kaikellaan täytyi -siitä maksaa. Oliko Inaria kukaan oikein rakastanut? Omituinen -kysymys! Rakastihan Porkka häntä... - -Hän vastasi viivytellen: - --- Minä luulen... - --- Ei, ei ole, minä näen sen... - --- Mitä sinä näet, mistä sinä voisit tietää! Siitäkö, että olen -kärsineen näköinen? Ei rakkaus ole onnea... Enkä minä voi sinua -rakastaa... Mene pois... - --- Menenhän minä, Inari. Älä suutu. Enhän minä tahdo mitään, en pyydä -mitään, jos sanonkin, että rakastan sinua. En ole elämässäni vielä -ketään rakastanut paitsi äitiäni. Sinulla on samanlainen ääni... Vien -sinun kauniin muistosi mukaani maailmalle rinnan äitini kuvan kanssa. -Ethän siitä voi olla vihainen. Minun rakkauteni on minun. Mitä se -sinuun kuuluukaan! - -Inari käänsi päänsä pois, sillä hän ei tahtonut näyttää kyyneltyviä -silmiään. Kuuluu, kuuluuhan se! nyyhkytti hänen sydämensä. Jos sinä -tietäisit, miten köyhä olen ollut ja miten olen tarvinnut rakkauttasi -ja vieläkin tarvitsisin... - -Mutta hän ei uskaltanut sanoa sitä ääneen. - --- Ethän ole minulle vihainen, Inari? - --- En. - --- Ajatteletko minua kauniisti? - --- Hyvin kauniisti. - -He puristivat toisiaan pitkään kädestä. - -Inarista tuntui niin kummalliselta. Hänestä oli melkein hyvä, että -Alvian lähtöpäivä oli niin lähellä... - -Viikko vielä... - - * * * * * - -Viikko on kulunut. - -Hämärä laskee. - -Meri kohisee taas uhkaavasti ulkona ja Inari odottaa. - -Odottaa Porkkaa. Mutta Alviaa myös, jonka pitäisi vielä ennen junan -lähtöä ehtiä jäähyväisille. - -Hän kävelee hermostuneesti edestakaisin lattialla. Tämän ainoan -kerran voisi Porkka vähän myöhästyä tai olla tulematta. Miksi ei -hän ollut sanonut Porkalle, ettei hänelle tänään sopinut siihen -aikaan? Ei vain ollut voinut. Ei ainoatakaan kertaa ollut Inari vielä -laiminlyönyt kohtausta Porkan kanssa. Hän ei voinut. Hänen täytyi -olla aina valmiina Porkkaa varten, silloin kuin tämä tahtoi. Jos hän -kerrankaan olisi asettanut jonkun muun asian etusijalle, tärkeämmäksi -tätä, olisi hän ikäänkuin kieltänyt rakkautensa. Ei, hän ei voinut. -Porkalla oli sitäpaitsi viime aikoina ollut niin paljon työtä, ettei -hän paljon ollut Inarin kanssa ehtinyt ollakaan. Jokainen Porkan tulo -oli hänen juhlahetkensä. Mutta nyt! Koko Inarin sielun-elämä on aivan -hajaannustilassa. - -Alvia tulee aivan viime tingassa. Vain sanomaan jäähyväiset. - --- Hyvästi, Inari! - -Hän katsoo Inaria silmään, pitää kädestä lujasti kiinni kamppaillen -mielenliikutustaan vastaan. - -Inari ei kestä sitä. Hän sulaa kyyneleihin ja painaa päänsä Alvian -rintaa vasten. Eron tuska on liian vihlova. Hän pelkää kadottavansa -ijäksi. Miten olisi hän jaksanut tämän ajan ilman Alviaa, miten -nyt, ilman häntä? Miksi oli elämä niin täynnä käsittämättömiä -salajuonia? Miksi oli Alvia noin päässyt kasvamaan kiinni häneen, -miksi taas reväistävä irti! Kenen syy se oli? Miksi Porkka oli niin -yli-inhimillinen ja niin epä-inhimillinen samalla! Kaikki himmenee, -loimuaa sekaisin Inarin aivoissa. - --- Miten sinä olet ollut minulle hyvä, hän nyyhkii, ja miten minun -tulee sinua ikävä! - -Hän raukenee kiitollisuuteen, hän hyväilee Alviaa kuin kuolevaa -ystävää, hän käyttää tuhansia ennen-tuntemattomia, helliä ja avuttomia -äänen-painoja, hän siunaa kuin äiti lastaan... - --- Inari, rakas, rakas Inari! - -Alvia sulkee hänet syliinsä ja painaa hänen huulilleen tottumattoman -karun, kuuman suudelman. - --- Sinäkin rakastat minua, sinäkin rakastat, hän kuiskaa. - --- Minä en tiedä, huokaa Inari. - --- Minä tiedän, sinä rakastat minua! Mutta että minun nyt juuri, nyt -juuri täytyy lähteä! Miten se on vaikeaa! Nyt toivoisin, että en -koskaan olisi saanutkaan matkarahaa. Mutta me lähdemme vielä kerran -yhdessä, emmekä eroa sitten enää milloinkaan... - -Inari työntää hänet pois. - --- Ei, meidän täytyy erota, ainaiseksi! - --- Ei ainaiseksi... - -Ovikello helähtää. - -Inari jähmettyy. Hän tietää, että se on Porkka. Hän ei uskalla -avata. Henkeä pidätellen, tyrehtyvin kyynelein, tuijottavin silmin -hän seisoo. Mitä on hän tehnyt? Ja mitä nyt tulee? Kaiken loppuko? -Yksinäisyys, kylmyys, ikuinen piinapenkki! - -Tajuton vaivaantuminen herpaisee Inarin tuskan. Hän vain seisoo... -Onnettomuus on jo hänen yllään... - --- Minun täytyy lähteä, sanoo Alvia. Aika rientää. - -Inari nyökkää surullisesti. Hän tuntee itsensä äkkiä taas kummallisen -kaukaiseksi. - -Alvia syleilee Inaria vielä kerran ja Inari sallii sen tahdottomasti -tapahtua, raukeana, ikäänkuin hän senjälkeen ei enää tahtoisi elää... - -Ovi sulkeutuu... - - * * * * * - -Inari näkee mielessään Porkan, joka kadulla ihmetellen katsoo Inarin -valaistuun ikkunaan ja Alviaan, joka kiihkeän mielenliikutuksen -ja rakkauden hehkuva syövytys kasvoillaan kiirehtii hänen luotaan -ulos... Ja häntä itseään ei ole päästetty sisälle... - -Mitä mahtoi hän ajatella? Ja mitä tehdä? Tulisiko hän ehkä takaisin -pyytämään selitystä? - -Inari odottaa, kuuntelee sydän kurkussa. - -Ei ketään tule. Ei tietysti koskaan enää ketään. Alvia on mennyt -pois, Porkka on mennyt pois... - -Aivot hämärryttävä hätä valtaa Inarin. - -Mutta Porkan vuoksihan ainoastaan kaikki, kaikki oli tapahtunut! - -Se hänen ainakin täytyi saada tietää. - -Saattoihan hän olla aivan suora nyt, jos hänellä ei kerran enää -ollut mitään voitettavaa eikä mitään kadotettavaa. Jos kaikki -oli jo menetetty! Hän paljastaisi Porkalle pikkuseikkoja myöten -kaikki, yksinäiset kauhunkuvansa, avuttomuutensa, tahalliset -voimannäytteensä, luontaisen heikkoutensa... Vaikka Porkka -suuttuisikin. Vaikka hän olisikin kova ja julma. Jospa hän edes löisi -häntä ja sitten antaisi anteeksi, sitten olisi hyvä. Kunpa hän vain -ei olisi välinpitämätön ja hylkäävä. - -Minä en voi elää ilman sinua! vaikeroi Inari yhä uudestaan ja -uudestaan. Jos sinä jätät minut, tapan itseni. Minä en voi elää ilman -sinua! - - - - -VIII. - - -Inarin sieluristeilyjen paljastus löi Porkkaan kuin salama kirkkaalta -taivaalta. Hän oli kokonaan valmistumaton. - -Hän oli aikoja sitten unohtanut ne jotkut pienet kohtaukset, -jolloin Inari oli ollut hermostunut, naisellinen ja pikkumainen -rakkaudessaan, kuten muut naiset. Ja näinä viimeisinä tyyninä aikoina -hänellä ei ollut aavistustakaan tuon hiljaisen, selkeän ja miehekkään -Inarin sydämen synkistä salaisuuksista. - -Inari oli todellakin onnistunut antamaan itsestään voimakkaan ja -ehjän kuvan, sellaisen, jota hän luuli Porkan voivan pitkällä, -vaivattomalla rakkaudella rakastaa. - -Mutta siihen hän oli tarvinnut toisen apua. Siinä oli onnettomuuden -oka! - -Tämä äkki-yllätys oli tehdä Porkan hulluksi. Oli kuin maa olisi -vavahtanut hänen jalkojensa alla. Hän ei ymmärtänyt mitään muuta kuin -että häntä oli petetty, kavallettu kaikkein pyhimmässä. - -Ja kuka oli sen tehnyt? Inari! Inari, johon hän oli luottanut -enemmän kuin itseensä, jota hän oli jumaloinut kaiken totuuden ja -kauneuden edustajana! Inari, tuo kylmä, itsetietoinen, aatteellinen, -erotiikalle vieras intelligenssi, Inari, jolle parhainkaan ei ollut -kyllin arvokasta, oli luisunut jonkun kenen hyvänsä syliin. Se oli -mahdoton, hulluuttava ajatus! Kaikki hänen mielikuvituksensa kauniit -rakennelmat romahtivat murskaksi. - --- Inari, Inari, jospa tietäisit mitä olet minulle tehnyt! valitti -Porkka voimatta sanoa mitään muuta. - -Inari koetti selittää, lohduttaa, pyytää anteeksi, hyväillä, -vakuuttaa rakkauttaan, rakentaa sopusointua ja ymmärrystä. -Epätoivoisesti rukoillen hän riippui kiinni Porkassa kuin -haaksirikkoinen. - -Mutta Porkka irroitti hänet hiljaa pois. - --- Ei nyt, ei nyt, hän sanoi. Minun täytyy saada olla yksin, -ajatella... Toiste sitten... - --- Älä mene, älä mene! - --- Minun täytyy nyt. - --- Etkö luule, että koskaan voit unohtaa...? - --- En tiedä. - --- Mutta lupaathan tulla takaisin? - --- Lupaan. - --- Mutta milloin, milloin? - --- En tiedä... - - * * * * * - -Inari vietti pari seuraavaa päivää sanattomassa, katkaisevassa -jännityksessä, nukkumatta, syömättä, odottaen Porkkaa kuin elämänsä -ratkaisua, kuin tuomiotaan. Olisihan hän voinut jo tulla. Olihan tämä -liian suuri rangaistus niin vähästä... - -Porkka oli tullessaan aivan tyyntynyt. Hän silitti Inarin otsaa -murheellisesti. - --- Inari parka, miten sinä olet mahtanut kärsiä, sanoi hän oudon -hellästi. - -Ei milloinkaan vielä hän ollut puhutellut Inaria niin lempeästi ja -isällisesti. - -Inari tunsi tällä hetkellä saaneensa korvauksen kaikista -ponnisteluistaan. Hän tuli niin raukean onnelliseksi, että olisi -vaikka voinut kuolla siihen paikkaan. - --- Sinä olet saanut myös minussa soinnahtamaan tuskan, jollaista en -vielä elämässäni ole tuntenut, jatkoi hän. Olet antanut minulle hyvin -ankaran iskun, Inari. Mutta luultavasti ansaitun. Näinä päivinä olen -ajatellut enemmän kuin yhteensä koko muun elämäni aikana, olen tehnyt -tiliä itseni kanssa, ollut tuomiolla omantuntoni kanssa ja tiedätkö, -minun on täytynyt ottaa paljon syytä omalle osalleni. Minä en ole -ymmärtänyt sinua oikein, en kohdellut sinua oikein kaikesta päättäen. -Huolimatta siitä, että joskus oikuttelit, luulin että olit ensi -sijassa älyllinen, laskeva, tieteileväinen ja vasta toisessa sijassa -rakastajatar, että tahdoit olla yksinäinen ja itsenäinen, että pidit -avioliittoa häpeällisenä riippuvaisuuden tilana. Mutta sinähän -oletkin lapsi, joka olet värissyt isätönnä, äiditönnä, koditonna, -joka kaipaat turvaa. Miten kärsineen näköinen sinä olet, Inari, -mutta vasta tänään huomaan sen. Inari armas, et saa paeta minua! -Olen valmis pidättämään sinut millä hinnalla tahansa. Olen käynyt -mielessäni läpi kaikki mahdollisuudet, senkin että kadottaisin sinut, -senkin että olet jo ollut minulle uskoton, ja olen tullut aina samaan -lopputulokseen: en voi olla ilman sinua. En ole tähän asti osannut -hoitaa rakkauttamme. Minä luulin olevani niin varma sinusta, että -minun ei tarvitsisi tehdä mitään sinun säilyttämiseksesi. En tiennyt -edes olla varuillani. En ole koskaan ottanut sitä mahdollisuutta -lukuunkaan, että voisin todenteolla kadottaa sinut. Ei, se ei saa -tapahtua. Minä tarvitsen Inaria, minä rakastan Inaria. Inari saa -oikein oman kodin, jonne eivät mitkään kauhunkuvat enää pääse -ahdistamaan. Inarin ei tarvitse enää olla valkyyria, Inari saa olla -lapsi, Inari saa levätä. - -Inari kuunteli kuin unessa. Hänestä oli niin suloista, että Porkka -puhui noin. Mutta hän tiesi että äkki-tuska sokaisi hänet, että hän -toivoi kotia vain Inarille, ei itselleen. Inarilla ei ollut oikeutta -käyttää hyväkseen tätä hetkellistä heltymystä, joka myöhemmin ehkä -koitui pahaksi. - --- Taiteesi tarvitsee seikkailua, sanoi hän hiljaisesti. - --- Se ei merkitse mitään. Se ei tarvitse sitä enää, tai minä en -tarvitse sitä. En tarvitse mitään muuta kuin sinua. Jos tietäisit, -miten väsynyt jo olen, väsynyt kaikkeen muuhun! Jo huomenna -perustamme oman kodin. - -Mutta voiman hetkenä tuntuu toisenlaiselta, ajatteli taas Inari. Ei, -hän ei voinut tarttua tähän kiihottuneen mielijohteen tarjoamaan -onneen, joka oli sattuman esiinkutsuma. Se ei kestäisi kuitenkaan. -Se oli uhrausta Porkan puolelta, lunnaan suoritusta Inarista. Hän -rakasti Porkkaa liiaksi ottaakseen sitä vastaan. - --- Annetaan tämän tuskallisen ylimeno-ajan ainakin mennä ohitse -ensin. Päätetään sitten, mitä teemme, vastasi Inari vältellen. Meidän -täytyy ensin parantua, ensin tottua toisiimme tällaisina... - -He olivat nyt melkein joka hetki yhdessä. Porkka, joka tähän asti -oli kohdellut Inaria melkein kuin miestä, toverin luottavalla -välinpitämättömyydellä, oli muuttunut rasittavan tarkkaavaksi -rakastajaksi. Hän ei jättänyt käyttämättä pienintä tilaisuutta, jossa -hän vain suinkin saattoi osoittaa Inarille rakkauttaan, mutta samalla -myös kaikkia sen nurjia puolia. Kaikki miehiset vaistot naista -kohtaan olivat heränneet tästä äkkiarvaamattomasta loukkauksesta. -Hän laiminlöi työnsä, ystävänsä, toveripiirinsä, mallinsa ja Naiman -ollakseen Inarin lähellä, vaikka tämä yhdessä-olo nyt useasti oli -monin verroin myrskyisempää ja kuluttavampaa kuin ennen. Sillä -ensimäisen kirpeimmän tuskan turruttua nostivat Porkassa päätään -tuhannet kauan uinuneet sukupuoli-intohimot. Inari oli taivaallisesta -Beatricesta äkkiä vaihtunut syntiseksi, maalliseksi vaimoksi, jota -saattoi ruumiillisesti syleillä, mutta samalla myös rääkätä, pelätä, -vartioida, solvata, syyttää, epäillä... - -Yhä uudestaan ja uudestaan hän pakotti Inarin kertomaan suhteensa -Alviaan, vaatien häntä tunnustamaan enemmän kuin mitä hänellä oli -tunnustamista, loukaten häntä ainaisella epäluulollaan, raivostuttaen -häntä ivallaan ja mustasukkaisuudellaan ja musertaen hänet jälleen -liikahellyydellään, lepyttäen hänet lapsellisella herttaisuudellaan, -rukoillen häneltä loppumattomia lemmenvaloja ja uskollisuuden -todistuksia, joita hän ei kuitenkaan uskonut. - - * * * * * - -He istuivat eräänä iltana teepöydän ääressä leikitellen palavilla -tulitikuilla niinkuin lapset. - --- Kumman rakkaus palaa kauemmin? - --- Minun! - --- Minunpa! - --- Ei siitä saa selvää. Huonoja taikoja! Otetaan parempi ennustähti. -Tämä lilja merkitsee minun rakkauttani, tuo kanerva sinun. Saa nähdä -kumpi kestää kauemmin! sanoi Porkka juhlallisesti. - --- Senhän näkee nyt jo. Tietysti kanerva. Etkö tiedä: se ei kuihdu -ollenkaan. Se kukkii kuoltuaankin. - --- Sellainenko on siis sinun rakkautesi? Niin, sellainen se on. -Se on hirveätä! Mistä minä silloin arvaan, milloin se on kuollut, -kun se aina on samannäköinen? Herra jumala, mistä minä tiedän -rakastatko sinä minua! Ei, sitä ei voi tietää koskaan, ja se tekee -minut hulluksi! Sinä olet tyytyväisen ja tyynen näköinen ja vakuutat -rakkauttasi minulle, mutta menet itkemään rakkauden tuskaasi toisen -syliin! Sinun on paha olla minun kanssani ja hyvä muiden kanssa, sinä -alistut minun rääkättäväkseni ja annat muiden lohduttaa itseäsi, -suorastaan kehoitat minua hyväilemään muita ja antaudut itse muiden -hyväiltäväksi, olet oikullinen, itsellesi vastainen, läpitunkematon, -salakavala, ja minun pitäisi vain uskoa, että sinä rakastat minua! -Mistä minä tiedän, että sinä et rakasta jotakin muuta! - --- Sinähän tiedät sen. - --- Ennen luulin tietäväni, kun luulin tuntevani sinut. Mutta nyt en -tunne sinua enää, olen kadottanut kaikki ohjenuorat käsistäni. Sinä -ikäänkuin hukut minulta, vaihdut, vierit pois joka hetki. - --- Luulit kai, että olisin liikkumaton kuin kivi. - --- En. Tiedätkö, miksi minä sinua kuvittelin? Magneetiksi, joka -aina pyrkii samaan suuntaan. Ja henkistä voimaa kohti luulin sinun -osoittavan. Ainoa varokeinoni sinun suhteesi oli varjella omaa -voimaani, jottei kenkään voisi minua lyödä laudalta. Olin varma -siitä, että sinulla ei ollut muita vertaisia kuin minä ja myös siitä, -ettet koskaan voisi rakastaa itseäsi heikompaa. Mutta nyt huomaan, -että tuo mielikuvani oli valhetta. Sinähän voit autuaallisesti vaipua -heikompienkin syliin. Ja silloin on mahdollisuuksia vaikka kuinka -paljon. Koko maailma voi sinut valloittaa, koko maailma voi sinua -rakastella, liehitellä. Tämä on hirveä mielikuva, tämä uusi! Minusta -pitäisi koko taivaankannen parkua sitä rikosta, että Inari luisui -arvottomamman syliin! Kerjäläisnulikan, salametsästäjän... - -Inari synkistyi ja kovettui. - --- Ketä tarkoitat? - --- Ja sitä sinä kysyt! - --- Jos hän on ollut kerran ystäväni, on hän myös ollut arvoiseni -ystävä, sanoi hän leimahtaen. - --- Inari lyö ritariksi rakastajansa kuten Wenäjän Katarina. Se on -kyllä kaunista, mutta se ei sokaise näkeviä silmiä, sanoi Porkka -pistävästi. Mutta en minä voi kilpailla kenen kanssa hyvänsä, en edes -sinustakaan. Joko tai. - --- Mutta eihän siitä ole kysymystäkään. Ei ole ollutkaan. Ja hänhän -on jo poissa... - --- Voi tulla takaisin milloin tahansa. Hän tietysti taas vaanii -otollista hetkeä. Jos minä teen pienimmänkin virheen, on hän heti -siinä ottamassa sinut lohduttavaan syliinsä. Sinulla on varaväki... - --- Se ei ole totta! Älä solvaa minua äläkä häntä. Minä vakuutan, olen -eronnut hänestä ainaiseksi. - --- Sinä olet jo kerran pettänyt minut. Voit pettää toistekin. Mistä -minä tiedän... - --- Miten julma sinä olet. Jos olisin tahtonut pettää sinut, miksi -olisin kertonut kaikkea! Olisinhan voinut vaietakin. - --- En minä tiedä, oletko kertonut kaikkea. Sitä juuri epäilen. - --- Minä vannon sinulle. - --- Sinä puolustat häntä niin kiihkeästi. - --- Miten sinä olet paha, sanoi Inari väsyneesti. On niin ikävä, kun -et usko mitään. Sinähän tiedät, että pidän Alviasta. En voi kuulla -välinpitämättömästi, että teet vääryyttä hänelle. Saahan minullakin -olla edes yksi ystävä. Sinullakin on niin monta. - --- Mutta miksi juuri hänet valitsit täksi ainoaksi. Selitäpäs minulle. - --- Olenhan selittänyt niin monta kertaa. Hän oli hyvä minulle, -ymmärsi minua. Hänen seurassaan oli niin turvallista olla. - --- Ymmärsi! hymähti Porkka pilkallisesti. Kyllä minä tiedän, mitä -lajia tuollainen ymmärrys on. Hän ei koskaan väisty viereltäsi, ei -väitä vastaan, ajattelee samoin kuin sinä, matkii sinua, on sinun -vallassasi, käskettävissäsi, johdettavissasi. Sitä se on koko -ymmärrys. Omituista turvaa te nykyajan naiset tarvitsettekin. - --- Niin, minä tarvitsen myös sellaista, kiivastui Inari yhä enemmän. -Joka minut oikein ymmärtää, hyväksyy minut myös! - --- Ja sitä hyväksymystä menet hakemaan lasten kamarista! - --- Mieluummin lasten kamarista kuin ukkokodista. Vanha polvi ei voi -minua ollenkaan ymmärtää. Sen olen aina huomannut. Sinäkin olet -melkein liian vanha minulle. Ymmärrät minut vain teoreettisesti, niin -itsevaltiaalla, ankaralla tavalla. Eihän se mitään tee. Mutta on -niin hauska joskus tulla ymmärretyksi juuri niinkuin itse ymmärtää -itsensä, kunnioitetuksi juuri niinkuin itse kunnioittaa itseänsä. -Nuoremman polven veressä on kai jo uusien aatevirtausten myrkkyä, -uusien ihmisten aivosähköä, koska he ovat ikäänkuin luonnollisemmin -lähempänä minua. Uskon, etten ole mikään poikkeusilmiö, että vielä -tulee paljon samoin ajattelevia ja tuntevia ihmisiä kuin minä. Ja -nuorempien täytyy vielä kerran ehtiä paljon edelle minusta. Olisiko -ihme, jos joku nyt jo olisi samalla kehitys-tasolla! - --- Sinä uskot vielä kehitykseen! sanoi Porkka äärettömän -halveksivasti. On vain kehittyneitä ja kehittymättömiä yksilöitä. -Ja jos sinä tahdot väittää, että tuo nuorukainen, joka on sinulle -kyennyt tarjoamaan pienen lemmenseikkailun, sen vuoksi olisi erittäin -korkealla kehitystasolla, todistaa se vain, että yhä vielä olet -sokeasti rakastunut häneen. - --- Tuossakin väitteessäsi olet itse juuri sokea, niinkuin yleensä -kaikki vanhemmat miehet. Ette koskaan voi ajatellakaan miehen ja -naisen välillä mitään muuta suhdetta kuin rakkautta. Voi olla -ystävyyttäkin, sellaista hyvää, sydämellistä kiintymystä, joka ei -vaadi, ei pyydä mitään. - --- Miten sinä petät itsesi. Hän muka ei pyydä mitään! Hän kerjää, -odottaa kuin koira armopalaa sinulta! Se kai sinua enemmän miellyttää. - -Inari kimmahti pystyyn. - --- Hän ei kerjännyt enempää kuin minäkään! Minä olin yksin, hän oli -yksin ja me viihdytimme toisiamme... Se tuli itsestään! - --- Jos miehellä ei ole ketään miehisiä tovereita, on se aina paha -merkki. Pane mieleesi se! - -Porkka poltteli sikariaan tyynen ja itse tyytyväisen näköisenä -ikäänkuin ei ollenkaan olisi huomannut tahallista ärsyttämistään. - -Kyyneleet nousivat Inarin silmiin. - --- Sinäkin olit kerran ennen maailmassa ilman muuta toveria kuin -minä, et taida sitä enää muistaa. Silloin et muista välittänyt. Nyt -on toista. Jos vähänkään pitäisit minusta, et tuolla tavoin minua -rääkkäisi. - --- Mutta enhän minä kestään muusta välitä kuin Inarista, sanoi Porkka -taas äkisti heltyen. Älä huoli olla pahoillasi! Olen vain niin -mustasukkainen sinusta. En soisi kenenkään muun tulevan lähellesi. -Vaikka onhan se oma syyni. Olen ollut leikkiä pois sinut. Minussa -asuu pelihimo. Se on minun heikko kohtani, johon kohtalo iskee, kun -se tahtoo tuhota minut. Tältä kannaltahan minä oikeastaan kyllä -sinutkin ymmärrän, vaikka äsken leksottelin. On niin hauskaa välistä -pelata ihmisillä, leikkiä pallopeliä sydämillä noin vain huvikseen, -tarkoittamatta mitään, ajan kuluksi. Ja kun on itse kylliksi hieno, -nauttii karkeastakin. Sinä olet viimeksi ollut oikea Salome, joka -olet herkutellut kamelin karvoilla. Mutta älä sitten perästäpäin -itsekään ota asiaa niin hirveän vakavalta kannalta. Leikki on kyllä -välistä vaarallista, mutta jos siitä onnellisesti suoriutuu, on se -hauskaa... Se on voimannäyte sekin! - --- Ei minun vaarani ole leikissä... En edes osaa leikkiä... - --- Missä on sinun vaarasi siis? - --- Lasken voimani yleensä siitä, kuinka paljon voin kestää ilman että -minun vielä itseni tarvitsee tulla väliin tai estää. Kantaa, kestää, -nähdä, kokea, ilman omaa käyttövoimaa, antaa tapahtua, se on minun -pelihimoni ja sellainenkin voi käydä vaaralliseksi... - --- Ja kuinka pitkälle olet sallinut ulkonaisen voiman mennä, -kuinka pitkälle asian kehittyä tässä viimeisessä pelissä? Tietysti -kuinka pitkälle tahansa! Olethan äärettömän voimakas. Ha-ha-haa! -Sano minulle, Inari, kuinka pitkälle olet oikein mennyt? Kuinka -paljon olet sallinut toisten rakastaa itseäsi, sill'aikaa kun olet -uskotellut rakastavasi minua! Sano, mikä on ollut uskollisuutesi, -tarkoitan uskottomuutesi mittapuu? - -Porkan ääni oli jälleen kova ja epäkunnioittava. - -Inari heitti häneen ylenkatseellisen silmäyksen. - --- Suurin mahdollinen tietysti, naurahti hän uhmaavasti ja terävästi. -Olen koettanut mitata samalla mitalla kuin te miehet, kuin sinä! Nyt -sen siis tiedät, itsestäsi tiedät! Jotta olisin tasaväkinen kanssasi, -yhtä laaja, yhtä voimakas, kuin sinä! Jotten inhoaisi, kadehtisi, -vihaisi sinua! Jotta rakastaisin sinua ja jotta sinä rakastaisit -minua! Mutta et rakastanutkaan, jatkoi Inari kiihtyen. Sen ainoan -kerran, jolloin oikein tarvitsin rakkauttasi, kielsit sen minulta. -Muistatko äitini hautajaisten jälkeistä juhlaa? Koetin sinun tähtesi -olla iloinen. Sinä yksin tiesit, miten sairas olin. Sinun olisi -pitänyt vähän sääliä minua. - --- Jumalan kiitos, et koskaan ole herättänyt minussa vielä sääliä. -Kaikki muut tekevät sitä. Ja minä en voi säälistä rakastaa, mutisi -Porkka. - --- Mutta silloin sinun olisi pitänyt sääliä minua. Mutta sinä säälit -Naimaa, jolla kuitenkin oli koti, isä ja äiti, rauha ja rakkaus ja -kaikki asiat paikallaan, ja jätit minut kuoleman varjoon värisemään! - --- Ja sinä keimailit koko illan muiden kanssa, nauroit ja liehakoit. -Ihmettelin kyllä itsekseni, muistan sen hyvin, että hieman omituinen -olet äidinhautaajaksi. Sitä vain ei näkynyt päällepäin. Mistä minä -kaiken tuon alta olisin voinut aavistaa, että sinä minua ikävöit. Jos -olisit sanallakaan maininnut, että tahdoit minut saattamaan itseäsi, -että välitit minusta, olisin kernaasti tullut. Luulin, että tahdoit -Alvian saattajaksesi, niinkuin asianlaita tietysti olikin... - --- Sellaista ei voi pyytää, selittää, opettaa! Olisit minut -ymmärtänyt, jos olisit minua rakastanut. - -Porkka nousi kävelemään hermostuneena. - --- Olenhan sanonut, että kaikessa muussa tulemme toimeen paitsi ei -rakkaudessa. Aina sinä syytät minua. Kuuntelepas vain nytkin oman -äänesi painoa, kuinka rakastavainen se tälläkin hetkellä on! - --- Miksi siis aina kiusaat minua Alvialla! Sinähän itse syytät minua! -Onhan sinullakin ollut Naimasi. On vieläkin! Enkä ole koskaan sinua -siitä soimannut. - --- Et ole rakastanut minua tarpeeksi. Silloin olisit sinäkin -mustasukkainen. - -Inari istui nyreänä ja loukkaantuneena, selin Porkkaan. - --- Minä olisin kovin ylpeä, jos Inarikin olisi minusta -mustasukkainen, jatkoi Porkka taas vaihtuen leikittelevän hyväilevään -äänilajiin. - -Inari ei vastannut. Koko elämä tuntui kiertyvän niin järjettömän -hullulle kerälle. Kaikki oli niin tuiki tarkoituksetonta, niin -itse itselleen vihollista, kaikki mitä ihminen suunnitteli, teki, -ponnisteli, järkeili, minkä vuoksi hän kärsi, kamppaili, pirstoi -ja kulutti itseään! Nyt Porkka pyysi häneltä mustasukkaisuutta! -Hulluuden hulluutta, turhuuden turhuutta! Sellaista oli elämä! Pitikö -sille nauraa vai itkeä? - --- Näin me kinailemme ja kaikki johtuu vain rakkaudesta, puhui Porkka -hyvitellen Inaria. Sinä manasit sen taivaasta takaisin maan päälle. -Tällaista se nyt on. - -Porkka veti Inarin syliinsä ja suuteli häntä. - --- Onkohan muidenkin ihmisten rakkaus näin kurjaa! hymyili Inari -surkeasti, itku kurkussa. - --- Kyllä minä luulen, silloin kun se on oikeaa rakkautta. Nyt minä -sen vasta oikein tunnen, ensimäisen kerran, vastasi Porkka uudelleen -suudellen Inaria. - - * * * * * - -Tällaisia kohtauksia jatkui pitkin talvea vähän päästä. He -heittelehtivät julmuudesta hellyyteen, rakkaudesta vihaan. He -kutsuivat toisistaan esille ennen tuntemattomia halpamaisuuksia ja -pikkumaisia sielunliikkeitä, ärsyttivät toisiaan vastaan pohjimmaisen -vaistoelämänsä kipeimmät ja hekumallisimmat pyyteet. - -He tulivat täten omaisemmiksi toisilleen, mutta samalla tylstyivät -toisiensa suhteen ja vieroittuivat. Särkyi monta haurasta, runollista -kudelmaa heidän väliltään, piirtyi mieleen kuvia mielen mataluudesta, -jäi polttamaan aivoihin kärsittyjä solvauksia ja vääryyksiä. Heidän -oli mahdotonta jumaloida toisiaan enää. - -Alvia ja Naima saivat lakkaamatta käydä linkoamis-aseista. Ei ollut -sitä kohtaa heidän menneisyydessään, jota he eivät lopulta olleet -penkoneet, häväisseet ja kostaneet. He turmelivat, demoralisoivat, -makadamisoivat toisensa ainaisella epäluulollaan ja luottamuksen -puutteellaan. - -Sitten he vaimenivat, väsyivät, eivät viitsineet enää. He eivät -intoilleet enää yliluonnollisista eivätkä kiivailleet luonnollisista. -He tunsivat toisensa, tiesivät, mitä toinen milloinkin kussakin -tilaisuudessa sanoisi, toimisi, ajattelisi. He pitivät toisistaan, -tahtoivat toisilleen hyvää, mutta eivät enää ylenmäärin ihannoineet -toisiaan eivätkä pingoittaneet vaatimuksiaan. - -He talttuivat. Porkka oli sellainen kuin Porkka oli, Inari sellainen -kuin Inari oli, elämä täytyi elää, koska ei voinut olla sitä -elämättä, ja yhdessä, koska he kerran eivät voineet olla erillään. - -Heidän ristiriitansa muuttuivat vähitellen pintapuolisemmiksi, -porvarillisemmiksi. Jos Inari jalomielisesti kieltäytyen -liika-rakkaudesta, liika-läheisyydestä lähetti Porkan ulos maailmaan, -jonne hän sentään halusi, syytti hän Inaria ilomielisesti ja -ylimalkaisesti rakkauden puutteesta; jos taas Inari vetosi rakkauden -kaikki-valtaan, tunsi hän itsensä kiusallisesti vangituksi, mutta ei -uskaltanut kapinoida. - -Näin kului melkein vuosi. Näennäisesti he eivät rikkoneet millään -toisiaan vastaan. - -Myös sisällisesti tunsi Inari olevansa synnitön. Hänen oli kyllä -joskus ikävä Alviaa, mutta hän oli liian ylpeä, liian ehdoton -rikkoakseen sanaansa. Hän teki väkivaltaa itselleen, ei vastannut -Alvian kirjeisiin ja lopulta ne lakkasivat aivan. - -Porkka ja Inari lakkasivat myös puhumasta Naimasta ja Alviasta. - -Heidän suhteensa oli siis hyvä. He olivat saavuttaneet porvarillisen -tasapainon ilman avioliittoa. - - - - -IX. - - -Kaupungin syyskausi oli parhaassa käynnissään. - -Valmisteltiin ja vietettiin juhlia. Ja Inari ja Porkka olivat muiden -tapaan mukana kokouksissa ja yhteisillä illallisilla. - -He olivat nyttemmin melkein aina suuremmissa seuroissa ja vain -harvoin enää kahden. - -Inarin hätääntyneet juoksut Porkan asunnolle olivat myös lakanneet. -Muutenkin hän nyttemmin aivan vältti sitä tuttavallista poikkeamista -Porkan luo, joka ennen oli ollut hänen jokapäiväinen ilonsa. - -Oli jotakin, joka ei ollut kuin ennen ja joka koski... - -Mutta eräänä aamuna valtasi Inarin vastustamaton halu nähdä Porkkaa -kahden. Hän oli nähnyt unta ja herännyt vanhoihin, liikuttavan -herkkiin tunnelmiin. Ja sitten hän muisti, miten Porkka viime aikoina -oli näyttänyt rasittuneelta ja hermostuneelta ja miten kauan siitä -oli, kuin he viimeksi olivat oikein suloisesti toisiinsa sulautuneet. - -Inarilla oli Porkalle asiaa, joka oli yleishyödyllistä laatua ja -jonka hän olisi voinut kirjoittaakin. Mutta nyt päätti hän sen -toimittaa itse tavatakseen Porkan. - -Oli tavattoman ihana, routainen marraskuun sunnuntai. Kello oli vasta -puoli kymmenen, maa vielä valkeassa kuurassa, aurinko kimalteli -kellastuneiden lehtien jäisissä särmissä maassa ja puussa, kun Inari -hiljalleen asteli Porkan asuntoa kohden pienen puistikon läpi. - -Tähän aikaan tapasi hänet varmimmin, sillä hän nukkui pitkään ja -Inarilla oli omat merkkinsä, joista Porkka tunsi hänet ja tiesi avata. - -Hän soitti. Ei mitään vastausta. Hän odotti, soitti uudestaan, -useampaan kertaan, hälyyttääkseen, herättääkseen, sillä Porkka -saattoi nukkua sikeästi. Samalla tuloksella. - -Porkka ei siis ollut kotona. Hän oli yöpynyt jonnekin muualle. -Sehän ei ollut mitään tavatonta, ja Inari alkoi jo kirjoittaa -lapulle sanottavaansa pistääkseen sen sisälle kirjelaatikosta. Mutta -varmuuden vuoksi hän vielä kerran soitti. - -Silloin aukeni pihan toiselta puolen ovi ja pieni tihrusilmäinen -eukko, jonka Inari tunsi Porkan siivoojattareksi, tuli luihusti -laahustaen hänen luokseen. - --- Kyllä herra on kotona, hän sanoi, mutta siellä on toinen nyt... - -Ja eukko kivitti Inaria pahansuovilla, karkeilla, pistävillä -katseillaan, joissa oli lähenteleväisyyttä, solvaisevaa -tuttavallisuutta, tahallista kostonhalua ja häväisemisen tarvetta. Ja -ääni sitten! Siitä ei voinut erehtyä. - -Se ilmoitti elävästi, että akka tunsi Inarin suhteen Porkkaan, että -hän paheksui sitä koko pikkuporvarin itsekylläisen hyveellisyyden -häijyydellä, pani hänet porton tasalle ja ilkkui, ärhenteli -mielihyvästä, että hänet vihdoinkin oli potkittu ulos toisen tieltä. - -Inari tunsi jähmettyvänsä. Hän pudotti mahdollisimman -välinpitämättömän ja asiallisen näköisenä kirjelipun kirjelaatikkoon -ja kääntyi pois ilmettä muuttamatta. - -Mutta hänen hermostonsa oli siinä silmänräpäyksessä järkähtänyt -tasapainostaan. Epämiellyttävän vaikutelman antama töytäys jatkui -kivistävänä, herättävänä värinänä kautta koko elimistön. Neuvottomana -jäi Inari seisomaan kadulle. Tuntui niin ihmeelliseltä. Maailma -oli aivan kuin muuttanut muotoaan. Oli kuin olisi hän äkkiä -saanut takaisin kadotetun muistinsa, löytänyt jatkuvan minuutensa -sotkeutuneet langat. Pitkien vuosien pidätetty, sisällinen nyyhkytys, -kaikki ennen eletyt kärsimykset, kaikki nykyhetkien salatut -levottomuudet ja pienet loukkaukset purskahtivat vereslihalle. - -Ja hän vain seisoi kadulla neuvottomana, osaamatta ajatella -ainoatakaan ajatusta... - -Vähitellen vasta tajunta palasi. Mitä hän tässä seisoi ja odotti? - -Hän oli soittanut sovitulla tavalla. Porkka oli kotona, ei avannut. -Eihän siinä ollut mitään ihmeellistä eikä moitittavaa. Usein ennenkin -oli niin tapahtunut. Joku toveri saattoi maata atelierin ylisillä... - -Mutta sitten muisti Inari taas eukon äänen. Ei! Siinä oli jotakin -erikoista, intiimiä. Siinä oli jotakin... Mutta mitä, kuka...? - -Hänen uteliaisuutensa heräsi. Miksi juuri nyt tällainen harakka -ovella nauramassa? - -Sisällä oli naisia. Ei, ainoastaan yksi nainen siellä oli, -erikoisemmin, kauan huomattu nainen, valittu, rakastettu... - -Kuka siis? Inari ei ollut varma. Hän ei ollut niin pitkään aikaan -enää kiinnittänyt huomiota Porkan mahdollisiin nais-tuttavuuksiin. -Mutta tämä henkilökohtainen, tämä ensimäinen yhteiskunnallinen -solvaus kutsui hänessä jälleen esiin tiedonhalun, tiukensi varmuuden -vaatimuksen. - -Inarin luonteelle oli ylimalkaan kaikki ulkonainen vakoileminen -vierasta ja vastenmielistä. Mutta tällä kertaa hän vallan -suvaitsevaisesti myhähti uteliaisuudelleen. Voisihan hän oman -oikkunsa iloksi ottaa tuosta asiasta selvän, koska se kerran häntä -tosiaan huvitti. - -Puoli tuntia odotusta korkeintaan. Ja sillä tavoin, ettei kukaan -huomaisi eikä saisi tietää sitä, ei kukaan loukkaantuisi eikä tuntisi -itseään kiusatuksi. - -Inari jäi odottamaan. - -Porkan atelieri oli hyvin mäkisen kadun alimmassa alhossa. Inari -kulki katua ylöspäin niin pitkälle, että kadun alapäässä olevista -ihmisistä erottui enää vain hatun reuna, sitten takaisin, varoen, -vartioiden, valmiina livahtamaan näkymättömiin heti, kun joku tuttu -nainen tulisi Porkan ovesta. Sillä siellä oli nyt joku personallinen -nainen, sellainen, jonka tunsi tuntemattomanakin, ei portto, ei -malli... - -Aika kului. Puoli tuntia, tunti, kaksi tuntia... - -Inari tähtäili hermot kireinä yhteen ainoaan pisteeseen joka hetki -yhä enemmän väsyen vakoiluunsa ja omaan hulluuteensa. Mutta sitä -vähemmin hän saattoi irroittua siitä. Hän oli kuin noiduttu. Koska -hän kerran oli jaksanut näin kauan, niin toki vielä vähän aikaa -lisäksi. Eihän tätä näin pitkää odotusta voinut hukkaankaan heittää. -Ei voinut kestää enää hyvin kauan... - -Mutta yhä kesti... - -Inarin mielenkiinto, joka ensin oli ollut aivan harmitonta leikkiä, -muuttui sitä myöten vakavammaksi. Mitä saattoi nainen tehdä siellä -näin kauan? - -Mikäli Inarin silmät hämärtyivät pinnistyksestä, sikäli ne myös -terottuivat. Hän erotti jo äärettömän kaukaa jokaisen kadulle -ilmaantuvan hahmon ääriviivat. Hän iski silmänsä kuin haukka -jokaiseen naiseen, jonka eleet hiukankin kavalsivat luvattomia teitä. -Ja sellaisia tuli monta... - -Hän kävi aikansa kuluksi läpi kaikki mahdolliset kevytjalkaiset -tuttavansa. Miten kukin kulkisi... - -Arla, näyttelijätär, nostaisi nilkkansa varmuuden vuoksi tavallista -pontevammin, pieni, soreanröyhkeä nenä tavallista enemmän pystyssä... -Leila, laulajatar, lapsen-alku, ihmisen-alku, lipuisi ohi melkein -liikehtimättä, luikahtaisi kuin varjo sivu vaarallisten seutujen, -arasti pälyen puoleen ja toiseen, silmissä epämääräinen tunnustelu, -hyvän ja pahan tiedon puun ratkaisematon arvoitus... - -Kello oli jo kohta kolme. Päivä alkoi painua pimeään. - -Inari ei ymmärtänyt enää mitään, ei miksi hän tässä yhä käveli, -ei kuka oli hän tuolla sisällä tai kuka hän itse täällä ulkona. -Hän alkoi pelätä poliisia, joka jo oli merkinnyt hänen oudon -vaanimisensa, kaikkia ihmisiä, jotka kenties saattoivat nähdä -hänet kaksi kertaa. Hän piiloutui portteihin ja kadunkulmiin kuin -pahantekijä, mutta ei voinut luopua vakoilustaan. Hänen täytyi nähdä -jokainen, joka tuli ulos Porkan portista. Se oli jo aivan pelkkä -päähänpisto. - -Inari kulki jo tylsänä. Hän oli unohtanut mielenkiintonsa esineen. -Hän kulki vain sen vuoksi, että hänen täytyi kulkea, valmiina -siihenkin, että tätä järjetöntä piinaa kestäisi iankaikkisesti... - -Silloin vihdoinkin ovi aukenee ja vastaan tulee tuttu nainen: Naima. - -Ja vaikka Inarilla olisi ollut syytä eniten arvailla Naimaa, ei hän -mistään niin hämmästynyt. Hän ei ollut olettanut sitä sittenkään. -Se oli kuin hänen oman jumalilta säädetyn perikatonsa ehdottomin -ilmestys, johon ei tahdo uskoa ei edes todisteluillakaan, sentähden -että se on kuolema... - -Kummallinen viileä rauha valtasi Inarin. - -Hän meni Naimaa vastaan tyynenä, täysin itsensä herrana, kuin -sattumalta. Hän pysähtyi, tervehti ystävällisesti, upottaen -silmänsä rehellisesti Naiman silmiin. Inari oli valmistunut, Naima -yllätetty, peli epätasainen. Vastoin tavallisuutta Naimakin näytti -hermostuneelta. Hänen kasvoillaan ui epätasaisia, kuumeisia pilkkuja, -hän änkytti ja osoitti ilmeistä tasapainon järkkymistä, joka kaikki -oli sulaa nautintoa Inarille. Hän tunsi olevansa ainakin tämän -tuokiotilan ehdoton vallitsija. - -He erosivat nopeasti. - -Inari jäi yhä odottamaan. - -Nyt ainakin tulisi Porkkakin jo pian. Mutta miksi he eivät tulleet -yht'aikaa? - -Vielä puoli tuntia. - -No vihdoin! - -Porkka tuli tasaisesti, tavallisesti, tervehtäen Inaria totutulla -tyyneydellä. - -Inari toimitti asiansa. - --- Näin jo kirjeesi, sanoi Porkka. - --- Pelkäsin, ettet huomaisi, sanoi Inari. - --- Vahinko ei olisi ollut suuren suuri. - --- Ei, sanoi Inari. - -He astuivat yhdessä kappaleen matkaa puhumattomina. - -Inari oli jo aikonut olla sanomatta mitään, mutta vilkaistessaan -Porkan välinpitämättömän häikäilemättömiin silmäviivoihin hän -uudestaan ärsyttyi. Olihan kaikki sitäpaitsi jo valmista. Mikään ei -voinut muuttua enää! - --- Tapasin Naiman, hän sanoi. - --- Vai niin, vastasi Porkka ilmettään muuttamatta. - --- Olen odottanut pääsyä luoksesi, kokonaista kuusi tuntia, helähti -Inari harvinaisen keveästi ja nopeasti. Naima oli yötä luonasi! - --- Se ei ole totta, sanoi Porkka. - --- Emäntäsi sanoi... - --- Mitä? - --- Että hän on kyllä kotona, mutta siellä on toinen nyt... - --- Hävytöntä! Sitäpaitsi hän tuli vasta aamulla, hän ei ollut -yötä!... Ei tällä kertaa... - -Inari tunsi kuinka tämä hirveä totuus, vaikkakin kielteisessä -muodossa, totuus, jonka hän kyllä hyvin tiesi, tunsi, oli aavistanut -jo vuosia sitten, mutta joka vasta nyt ensi kerran täysin -tunnustetussa, eittämättömässä muodossa pusertautui esiin, oli -halkaista hänen sydämensä. Hänen henkensä salpautui. Hän kalpeni -ruumiin karvaiseksi. - -He kulkivat katua eteenpäin kumpikin jännitetyssä, yli-kiihottuneessa -mielialassa. Ulkonaisesti kylminä, sovinnaisina, mutta sisällisesti -kohtalokkaina, valmiina puhumaan totta ja kuolemaan. - -Omituinen kohtalo-toveruuden tunne teki heidät sinä silmänräpäyksenä -toisilleen jälleen tärkeiksi ja läheisiksi ja samalla hillityiksi. - --- Minne menemme päivälliselle? kysyi Porkka aivan luonnollisesti -niinkuin asia olisi ollut jo ennen sovittu. - --- Minne vain tahdot, vastasi Inari hiljaisesti. - -Tyyninä, alistuvaisina ja päättävinä he kulkivat toistensa rinnalla -kohti välttämätöntä tilitystä, jota he olivat koettaneet viivyttää, -mutta joka ei enää ollut vältettävissä. - - - - -X. - - -Tiesithän sinä sen, sanoi Porkka. Enhän ole sitä salannut. - --- En tiennyt. Et puhunut koskaan suoraan... - --- Sinä itse puhuit siitä... - --- En tiennyt, että se jatkuisi. Mutta nyt kun tiedän, en voi enää -olla sama... Jotakin on muuttunut minussa... - --- Jospa tietäisit, kuinka vähän oikeastaan olen ollut sinulle -uskoton! Itse olet ollut paljon enemmän. Olethan sinä ollut minulle -uskoton? Sielulla ja ruumiilla? Etkö voi sitä jo tunnustaa, kun -minäkin olen tunnustanut? En kärsi siitä enää. - --- Kaikki olen kertonut. On turha toistaa sitä, kun et kumminkaan -usko minua, sanoi Inari väsyneesti. - --- Oikeastaan minä kyllä uskon sinua. En ole koskaan oikein -todenteolla sinua epäillyt, vaikka olen kiusannut sinua. Itseäni -olen kiusannut paljon enemmän. Tuo ajatus on vaivannut minua paljon -enemmän, mitä koskaan olen tahtonut näyttää. Se on suorastaan ollut -tehdä minut hulluksi. Kalvanut elämääni yötä ja päivää, ilkkunut -kaikkia hartaita ja rakkaita unelmiani, uhannut särkeä sydämestäni -sinun kuvasikin kokonaan. Ja koko tuo pieni rakkausjuttu Naiman -kanssa johtui pääasiallisesti juuri siitä. Minulla oli tarve kostaa, -tarve tehdä itse syntiä voidakseni jälleen katsoa ylös sinuun -niinkuin ennen. Olenhan ollut sinulle hirveän kyynillinen, myönnän -sen itse. Siitä tahdoin päästä. Tein tahallani mitä tein. Se ei ole -Naiman syy. Hänen alkeelliset viettelykeinonsa eivät olisi minua -langettaneet. - -Inari istui synkissä mietteissä. - -Miten kummallisesti kaikki kiertyi renkaalle. Miten salakavalasti -onnettomuus ahdisti heitä kumpaakin, kalvaen heidän sieluaan -huomaamattomasti kuin vesipisaret kallionkylkeä. Mitä auttoi -vastarinta. Mutta olihan hänkin luopunut Alviasta. Miksi ei Porkka -Naimasta? Miksi ylläpiti hän yhä vielä suhdetta hänen kanssaan, jos -kaikki oli ollut vain suuremmalle rakkaudelle alistettu oikku? - --- Ja nyt? Miksi enää? - --- Hyvä Jumala, olen ollut liian väsynyt valmistaakseni itselleni -ikäviä kohtauksia. Ja sitten en ole ollut enää varma sinusta. Naima -on ollut minun varaväkeni, orjatar, joka palvelee minua nöyrästi, -tyytyy vähään, jonka voi palkita turhalla rihkamalla, puettaa -heikkoudella, joka käy halvaksi pitää... - --- Oletko varma siitä? - --- Kaikki on vain sinun tähtesi. Voidakseni kestää sinut. Sinä käyt -niin kalliiksi. - --- Sinulla on päähänpistoja, jotka tuhoavat meidät! Tai ne ovat -tekosyitä. Et ole rehellinen! Et edes oikeudenmukainen! Minulle et -salli mitään levähdyspaikkaa toisen sylissä ja minun pitäisi sallia -se sinulle! - --- Kadut, ettet jäänyt toisen syliin lepäämään! - -Inari kuohahti. - --- Olisiko se ihme, kun et milloinkaan anna minun levätä sinun -sylissäsi! - --- Tarjosin sinulle kotia, et ottanut vastaan... - --- Et uskalla tulla minun luokseni väsyneenä, vaalittavaksi, -hellittäväksi. Mikä koti minä olisin ollut sinulle! - --- Et olekaan mikään lempeä lepopaikka. Olet liian viisas, sinä -ajattelet aina ja pakotat toisenkin siihen. Sinä tiedät uupumukseni -ja minä tunnen sen silloin kaksinkertaisena. Se ei ole mikään -virkistys sielulle. Kun olen väsynyt, tarvitsen naisen, joka on hyvä, -tyhmä ja rakastunut, joka ei näe heikkouttani, joka uskoo minut -aina yhtä väkeväksi ja jumalalliseksi ja palvelee minua sellaisena. -Nykyään olen ollut aivan lopussa. Olen taas epäillyt kaikkea, työtäni -ja kykyäni, sinua ja itseäni... Naiman seura on siinä suhteessa -tehnyt hyvää... - --- Ja minun tekee pahaa, niinkö? - --- Et ymmärrä miestä... - --- Muut ymmärtävät sinut paremmin? - --- Välistä tuntuu melkein siltä. He eivät ainakaan kysele, vedä -minua tilille kaikesta. He eivät rasita seurallaan, he eivät säre -uskottomuudellaan elämääni, kuten sinä. Heidän kanssaan olen yksin, -he eivät ole ketään, mitään! Minä en kestä sinua! - --- Enhän ole liiaksi rasittanut sinua seurallani. Enhän ole nähnyt -sinua niin pitkään aikaan nytkään... - --- Tulet näkemään tästä lähin vielä vähemmän, tokaisi Porkka karusti. - -Inari vaikeni, sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena. - -Porkka jatkoi: - --- Tulen näyttämään, että voin olla yksin. Mistä on tullut se -ennakkoluulo, että ihminen ei muka voisi olla yksin! Minä näytän, -että en tarvitse ketään. Enkä ole tarvinnutkaan koskaan muita kuin -sinua. Mutta minulla on tarve vapautua sinustakin. Kadotan sinun -kanssasi itsetuntoni, miehuuteni, voimani, työkykyni. Olen kuin -varjosi. Minun täytyy taas tuntea voimani, nähdä että voin seista -yksin, tehdä koe, jotta saisin takaisin uskon itseeni. Muuten olen -mennyttä miestä. Ymmärrätkö! Ja sellaisena en voi jäädä armoillesi. -Olen ollut sitä jo niin kauan. Minun olisi pitänyt erota sinusta -silloin, kun tulin tietämään että rakastit toista, jos olisin ollut -oikea mies. Mutta en jaksanutkaan. Silloin vasta tajusin, näin koko -riippuvaisuuteni, sen että minä olin heikompi sinua. Ja sinä näit sen -myöskin, sinä olet ollut päälläpäin siitä asti ja luulen huomanneeni, -että se on ollut sinulle mieluista. Mutta minulle se on sietämätöntä! - -Porkan äänessä soi väärentämätön rasitus ja hermostus. - -Inari tunsi, että viimeisetkin siteet ratkeilivat, että heidän -suhteensa kehittyi huimaavaa vauhtia lopullista ratkaisua kohden, -josta sitä ei enää voinut estää. - -Ilmassa oli niin paljon särähtelevää epäsointua, että kumpikaan, -peläten sanovansa jotakin kohtalokkaan murhaavaa ei kotvaan aikaan -uskaltanut jatkaa. - -Vihdoin sanoi Inari: - --- Tämähän on hyvin ratkaisevaa. Sittenhän on parasta, että eroamme... - --- En tiedä, sanoi Porkka hyvin väsyneesti. Hermoni ovat tätä nykyä -kokonaan pilalla. Ehkä kaikki mitä puhun on pelkkää hourausta. Ehkä -minun aivoissani on jotakin hullusti. Minä melkein luulen niin. Joku -aika täytyy minun ainakin olla yksin, päästä selville itsestäni. -Täten käyn sinullekin taakaksi. Ja sitä ajatusta en kestä. Ajattele, -että jo olisinkin murtunut mies, kokonaan lopussa. Silloin meidän -kuitenkin täytyisi erota... Ei, älä väitä vastaan! Ajattele, että -minä olisin iltarusko, sinä aamurusko! Silloin meidän kuitenkin -täytyisi erota... Että kaikki on ollut vain hetkellistä näköhäiriötä, -että minä kuulun kuolemalle, sinä elämälle... - --- Tiedät, että minulla ei ole elämää sinua ilman. - --- Ehkä kaikki tulee hyväksi vielä... lisäsi Porkka kaukaisesti. -Mutta näin ei voi jatkua, huudahti hän jälleen vaivaantuneesti. -Tai miten olet ajatellut tätä talvea? Sitenkö, että näin istumme -toistamme vastapäätä ja kärsimme. Että minä kuljen sinun -talutusnuorassasi, ja sinä toivot sentään, että minä taluttaisin! -Vastatusten tylstymistä, kiusaantumista ja sitten taas ylimalkaista -ympäristöä tyhjyyden täytteeksi! Ja niin vuodesta vuoteen! Ei, siitä -ei tule mitään! - --- Ei, meidän tulee erota, sanoi Inari hiljaisesti. - -Hänestä tuntui kuin olisi hän istunut avatuin suonin kuolinkylvyssä. -Ei mitään räikeätä tuskaa enää, ainoastaan uuvuttava raukeus, varma -kuolema silmien edessä. - -Hän ei ollut aavistanut, että Porkan hermot olisivat niin sairaat. -Porkka oli oikeassa. Tätä ei voinut jatkua... - --- Ulko-ilma tekee meille ehkä hyvää, sanoi Inari. Jos lähtisimme -kävelemään! - -Mutta ehdotus ei ollut onnellinen. Pakkasessa heidän kipeä -tunnelmansa pingoittui vielä kireämmäksi. Inaria suretti. Vihlova -onnettomuuden tunne valtasi hänet uudelleen. Hän tuli ajatelleeksi, -että he kenties viimeistä kertaa täten kulkivat yhdessä tuttuja -teitä. Miksi he eivät voineet olla toisilleen hyviä ja lempeitä? -Eihän tämä onnettomuus ollut heidän syytään. Jumalien kateutta se -oli ainoastaan. Ja hänen syvintä rakkauttaan se ei voinut järkyttää. -Päinvastoin se jälleen vetosi siihen. Hän oli valmis väistymään, -eroamaan vaikka, tehdäkseen Porkan jälleen terveeksi ja onnelliseksi. - -Mutta Inari ei voinut sanoa mitään. Murhe ja rakkaus oli liian raskas. - -Hän silitti hiljaa Porkan kättä. - -He kulkivat puolisen tuntia äänettöminä kummallisen kaihtavassa, -odottavassa ja päättämättömässä mielialassa. He sivuuttivat kuin -sattumalta sekä Inarin että Porkan asunnon, ilman että kumpikaan teki -pysähtymisen merkkiä. Hermojen jännitys esti heitä pysähtymästä. - -Inari oli kuoleman-surullinen. Hän ainoastaan silitti Porkan kättä... - --- Älä viitsi, äännähti Porkka vihdoin. Miksi pakotat minut sanomaan -sitä? Etkö itse huomaa, tunne sitten enää mitään? Ettei nyt... - -Inarin käsi painui alas kuin nuolen satuttamana. Tämä oli kaikkein -pahin poistyöntö... - -He kävelivät nyt suoraan Inarin ovelle. - --- Tällaista se sitten on, siitä nyt näet, virkahti Porkka. - --- Hyvää yötä, sanoi Inari. - -Tämä oli ensimäinen kerta, jolloin he erkanivat sopimatta -jälleentapaamisesta. Ja Inari käsitti, että kaikki oli lopussa. - - * * * * * - -Inari ei edes koettanutkaan enää saada elämää entiselleen. Synkkä -ja ylpeä päättäväisyys oli pitkästä aikaa taas vallannut hänet. Tuo -viimeinen turmiollinen keskustelu ei ollut mitään satunnaista, ei -sellaista, jonka saattoi unohtaa. Se sisälsi solvauksia, joita ei -mikään rakkaus voinut pyyhkiä pois... - -Vielä kerran tarttui Inari entiseen keinotekoiseen oljenkorteensa, -väitöskirjatyöhön: hänen täytyi matkustaa sitä viimeistelemään. - -Porkan kanssa he olivat edelleen yhtä mieltä siitä, että pieni ero -teki heille kummallekin hyvää. - -Mutta Inarilla oli varma aavistus siitä, että hän nyt lähti kohti -suurta eroa, että hänen oli näin vähitellen taas totuttava jäämään -yksin... - -Tai sitten: tämä oli viimeinen keino pelastaa, jos jotakin vielä oli -pelastettavissa hänen poloisesta rakkaudestaan. - - - - -XI. - - -Inari oli taas Parisissa, samassa Parisissa, jossa hän vielä muutama -vuosi sitten Porkan kanssa oli elänyt yhtämittaisessa huumauksessa -kuin maailman voittaja. - -Nyt olivat kaikki kultaiset unelmat varisseet silmistä. Inari oli -yksin ja väsynyt. Tulikaupungin aurinko ei jaksanut häntä elvyttää. -Mutta hän sai ainakin rauhassa raueta ja muuta hän ei pyytänytkään. - -Keskellä ihmisvilinää hän kulki ikäänkuin kaiken inhimillisyyden -ulkopuolella. Ei mikään liikuttanut häntä, ei hänen oma itsensäkään. -Kaikki tunne-erittelyt, jotka ennen olivat olleet hänen yksinilojaan, -olivat herpautuneet hänen aivoissaan merkityksettömiksi. Käsitteet -sellaiset kuin rakkaus, kärsimys, tylsyys, ikävä, viha, nautinto, -väsymys, kyllästys, inho, suru, ilo, syytös, ihailu, toivo ja -epätoivo, jotka niin kauan kipunoiden olivat risteilleet hänen -ajatuksissaan, olivat sulaneet yhteen suloiseksi tyhjyydeksi. Niitä -ei ollut enää, hän ei erottanut niitä enää, ei jaksanut tarkata -niiden ääriviivoja... - -Hänen silmäinsä ohi kulki vain kuvia, ulkonaisia ja sisällisiä, joita -hän ei ymmärtänyt eikä yrittänytkään ymmärtää... Maailman meno oli -käsittämätöntä... - -Etenkin kun hän jonakin kirkkaana, varhaisena aamuhetkenä seisoi -mielipaikallaan Sacré-Coeurin korkeuksilla yllään rajaton avaruus, -allaan usvista heräävä jättiläiskaupunki, joka miljoonine asujamineen -humisi kuin ääretön valtameri, tuntui kaikki ihmishiukkasien tuska, -repeily ja ponnistelu niin turhan pieneltä ja mitättömältä. Siinä se -oli hänen jalkojensa juuressa mahtavana voiman symboolina eikä se -sentään ollut mitään! Tomujyvä avaruudessa vain, haihtuva, vaihtuva -näköhäiriö vain! Ja mitä olivat hänen viimeiset itse-elämänsä -nyyhkytyksen vuodet? Epäoleellisia varjoleikittelyjä hänen aivojensa -peilipinnassa. Missä ne olivat nyt? Ei missään. Ei kukaan niistä -tiennyt. Ne pakenivat häneltä itseltäänkin yhä kauemmas hämärään. -Palasivat siihen tietämättömään, mistä olivat tulleetkin. Tässä -olivat he Porkankin kanssa seisoneet yhdessä. Ja se oli enää -vain himmennyt kuva. Ei sama Porkka, ei sama Inari, mitkä nyt -seisoivat erillään eri maan paikoilla. Ja myös isä ja äiti olivat -sammuneita kuvia, heidän riitansa olivat hiljentyneet ikuiseksi -hiljaisuudeksi. Niitä ei ollut enää missään muualla kuin jossakin -Inarin elon-aistimusten salasäiliössä. Ja pian ei sitäkään enää -ollut missään. Näin katoavia asioita ei kannattanut surra. Sentähden -ne juuri olivatkin niin kauniita, että ne olivat luodut katoamaan. -Mutta tuon pakenevan kauneuden varjo jätti jälkeensä pohjattoman -melankolian. Sitä oli vain elämä! Ja suurin elämän viisaus siis -rauhallinen viileä elämän katselmus! - -Inari ei etsinyt seuraa eikä sitä kaivannut. Kun hän joskus -sattumalta tapasi joitakin suomalaisia tuttavia, olivat he -hänestä kokonaan toisen maailman olioita. Hän ei tiennyt mitään -heille sanoa. Hän lateli heille kuin ulkoläksyn ennen oppimansa -tavalliset lauseparret: "Milloin olette tulleet? Miten Parisi teitä -miellyttää? Kauanko viivytte?" Mutta kaikki tunsivat, miten vähän -henkilökohtaista harrastusta liittyi näihin kysymyksiin, miten -inhimillinen sähköjohto ei laisinkaan toiminut. Ja he vastasivat yhtä -lyhyesti, kaikki lähempi tuttavuudenteko kuoli heidän huulilleen, -he pitivät Inaria ikävänä ja menivät omia teitään. Huvittelemaan, -nauttimaan vapaudesta, kuten he sanoivat. - -Inari jäi katsomaan heidän jälkeensä. Mitä he tarkoittivat? Mitä -oli huvittelu, mitä vapaus? Istua iltaisin ilopaikoissa, näpistellä -satunnaisia suosionosoituksia, pettää kotona olevia miehiään ja -vaimojaan? Sitäkö vain? Ja sitäkin pitivät ihmiset tavoittelun -arvoisena elämässä! - -Miksi ei hän ollut kuin muut! Olihan hänelläkin vapaus. Miksi ei -hän osannut sitä käyttää eikä väärinkäyttää? Miksi oli hän syntynyt -maailmaan näin irralliseksi ilman pienintä mielenkiintoa elämän -menoon? - -Kun Inari hieman oli ehtinyt tointua ensimäisestä hermolamauksestaan, -alkoivat ajatukset jälleen lähettää kysymyksiä. - -Miksi? Niin miksikö? Kaikkeen oli vain yksi vastaus. Siksi, että -hän yhä vielä rakasti, yhä vielä oli sidottu tuohon samaan ainoaan -ihmiseen kuin ennenkin. Ei, hän ei ollut vapaa! Se oli vain -näennäistä, ulkonaista ja sekin oli kammottavaa tyhjyyttä. - -Inari kapinoi itseään vastaan: Hänkö rakastaisi tuota miestä, joka -oli hänet loppuunkuluttanut, pettänyt, hyljännyt! Mitä oli hänessä -rakastettavaa? Inari ei ihannoinut häntä enää vähääkään. Hän näki -hänet aivan arkisen keskipäivän kaunistelemattomassa valaistuksessa, -näki hänen ulkonaiset rapistumisen merkkinsä, hänen sisällisen -mies-itsensä häikäilemättömän ja turhamaisen kokoonpanon. Ei, hän ei -voinut rakastaa, hän suri ainoastaan. Miksi? Iloita olisi hänen nyt -pitänyt! Ei, ei hän voinut. Tuo mies oli vanhettanut hänet siihen -määrin, ettei hän voinut enää iloita eikä surra, ei tuntea mitään. -Hän oli antanut hänelle niin suuren määrän inhimillisyyttä, että se -oli siirtänyt hänet inhimillisyyden ulkopuolelle. Vihata olisi hänen -pitänyt! - -Mutta kun hän katsoi itseään peiliin, näki hän silmistään vain -väärentämättömän surun ja rakkauden heijastavan. - -Ja Inari huokasi kätkien kasvot käsiinsä: minä kurja, minähän kaipaan -takaisin kahleisiini niinkuin Wenäjän orjat! - -Hän häpesi itseään, mutta hän ikävöi Porkkaa sittenkin. Ja hän purki -ikävänsä pitkiin, hellyyttä huokuviin kirjeisiin. Niillä täytti hän -aikansa ja ainoat tapahtumat hänen elämässään olivat Porkan kirjeet. - -Porkka kirjoitti: "Sinä olet niitä, jotka panevat valitsemaan koko -maailman ihanuuden ja rakkauden välillä. Nyt on minulla koko muu -maailma, mutta ei sinua, ja koko se muu ei ole mitään. Helpompaa se -on, mutta arvotonta." - -Ja Inari kirjoitti leikitellen: "Minulla ei ole mitään maailmaa ilman -sinua. Kevyempää se on, mutta liian kevyttä raskaalle luonteelleni. -Anna minulle taas jotakin vaikeaa." - -Porkka vastasi: "Anna minulle anteeksi. Se lienee sinulle kaikkein -vaikeinta." - -Siinä tuli Inarille ajattelemista pitkäksi aikaa. Monta yksinäistä -kävelyretkeä täytti hän taas tämän asian pohtimisella. - -Antaa anteeksi! Mitä se oli? Ei mitään. Ulkonainen sana, joka -sanottiin kadulla, kun törmättiin ventovierasta vastaan. -Kohteliaisuus epähuomiossa tehdyn pienen pahan unohtamiseksi. Mutta -eikö suurtakin pahaa voinut tehdä tahtomattaan, pahinta pahaa? Hekin -olivat molemmat tarkoituksiltaan viattomia. Mitä siinä siis oli -anteeksi antamista tai anteeksi pyytämistä? Siinä ei ollut mitään, -ja oli kuitenkin jotakin! Jotakin, joka siitä huolimatta kalvoi, -ylläpiti kaunaa, jota ei saanut pois muuten kuin unohtamalla kaiken. -Sitäkö siis Porkka tahtoi? Mutta sehän oli mahdotonta! Kuinka voida -unohtaa omaa sieluaan, joka hetki hetkeltä kuitenkin ilmehti? Kuinka -rakkauden tuskaa ja pettymystä, joka yhä jatkuvasti tuntui? Kuinka -särjettyä elämää, jonka sirpaleet viilsivät hänen rinnassaan, jonka -kuvasin kuulsi kaikesta ulkomaailmasta? Kuinka Porkkaa, joka yhä -vielä kahlitsi häntä, esti rakastamasta ketään muuta, antautumasta -mihinkään inhimilliseen yhteenkuuluvaisuuteen? - -Joku muu olisi ehkä voinut. Ei Inari. Häneltä puuttui kokonaan tuo -jumalallinen, lapsellinen hetkellisyys, joka muissa oli. Hän ei -uskaltanut heittäytyä elon hetkien hauraille, kultaisille siiville ja -siksi ne pakenivat häntä, jättivät hänet ilkkuen oman ijäti väistyvän -haaveensa vangiksi. Oman yksiviivaisen, itsepintaisen intohimonsa -kahlitsema hän oli. Sen alati samaan suuntaan pyrkivä väkevä pakko -hallitsi häntä. Se ajoi häntä eteenpäin kerran määrättyä uraa -hellittämättömästi, kuluttavasti, elämän, kuoleman uhalla, se esti -häntä unohtamasta mennyttä, toivomasta tulevaisuudelta uutta, sen -edessä raukeni päivien ilo, öitten lepo, ei mikään sitä tyydyttänyt, -sillä oli vain aina sama onneton ehdottomuuden tarve, olemattoman -ikävä, täydellisen täyttymätön jano... - -Inarin oma luonne oli syypää kaikkeen. Se oli langettanut -surumielisyyden himmeän harson, onnettomuuden kaamean aavistuksen -hänen rakkautensa onneen jo alusta alkaen. Se oli erottanut hänet -Porkasta jo heidän onnellisimpina aikoinaan! Miks' ei ollut hän -niinkuin Naima! Naimahan se olikin tuo oikea tulevaisuuden nainen! -Kuinka oli hän joskus kuvitellut Naimaa meneväksi ilmiöksi! Naima oli -vapaa, joksi ei Inari millään tahdonponnistuksellaan voinut päästä. -Hän ei vaatinut oikeuksia, mutta käytti tilaisuuksia hyväkseen, ei -kahlehtinut miestä, mutta hyväili hänen heikkouksiaan, ei ollut paha, -mutta kestävästi rikollinen. Sentään hän oli tuomioistuimen edessä -viaton. Häntä ei voinut syyttää varkaudesta maailmassa, joka ei enää -tunnustanut kapitalismia. Kukin voimansa ja kykynsä mukaan, kukin -omalla tavallaan otti osansa tämän maailman hyvyydestä! - -Eikä Inari Naimalle kaunaa kantanutkaan. Porkalle sensijaan kyllä. -Hänen täytyi se myöntää ollakseen rehellinen. Nyt vielä enemmän kuin -ennen. Siitä, että Porkka oli _voinut_ olla uskoton! Kun Inarikaan ei -ollut voinut. Suorastaan elimellinen rakkaus Porkkaan oli tehnyt sen -mahdottomaksi. - -Ja nyt? Nyt olivat he ruumiillisesti erossa. Hänen aistinsa -inhosivat tuon uskottomuuden pohjalta rakastettua miestä melkein -enemmän kuin ketä muuta hyvänsä, hänen sydämessään tuntui -paleltuneelta. Mutta kahta itsepäisemmin nyt ikäänkuin kiusaksi, -kostoksi, hänen synkän-ylpeä intohimonsa velvoitti häntä ikuiseen -uskollisuuteen voidakseen vain pysyä syyttävänä, korkeamielisenä, -anteeksiantamattomana... - -Ja Porkka rukoili anteeksi-antoa! Porkka, jonka hän itse oli -työntänyt Naiman syliin, jonka sielun hän lemmentuskansa kipeällä -kyselyllä ja mustasukkaisuutensa sala-vaanivalla syytöksellä oli -raiskannut. Olivathan he tämän viimeisen vuoden aikana suorastaan -muokanneet toisensa valmiiksi sitä lemmenrikosta varten, jota he -eniten kumpikin pelkäsivät. Porkkakin Inarin. Olihan hän sisällisesti -nyt lähempänä Alviaa kuin puolitoista vuotta sitten erotessaan. - -Inari pelästyi omia ajatuksiaan. Hän muisti Porkan sanoneen, että -mielikuvat toteutuvat. Niin oli aina käynytkin Inarin elämässä. -Mutta se oli ollut aivan luonnollista. Elämässä oli jonkinlaista -johdonmukaisuutta, matematiikkaa, jonka saattoi laskea edeltäpäin ja -Inari oli aina laskenut. - -Tässä predestinoidussa välttämättömyydessä, jonka saattoi tietää, -mutta ei sivuuttaa, oli elämän ihmeellinen mystiikka. - -Ja sitä vastaan ihminen sittenkin taisteli: Kuinka olivatkaan he -taistelleet, Inari ja Porkka! Ja lopuksi kuitenkin... Uskalsiko -hän ajatella ajatusta loppuun? He pudottivat toisensa kuin kypsän -hedelmän juuri niiden syliin, joista he olivat tahtoneet toisiaan -estää ja joihin he rakkautensa ja vihansa kaukonäköisyydellä -olivat kohdistaneet epäilynsä ja tuskansa jo kauan ennen, kuin -asianomaisilla itsellään vielä oli aavistustakaan siitä kohtalojensa -etäisestä parituksesta, johon noiden kahden suuri, traagillinen -rakkauden intohimo oli heidät tuominnut... - -Kun Inari sai kuulla Alvian olevan Parisissa, tuntui hänestä kuin -olisi hän kuullut oman tuomionsa. Hän ei voinut enää lainkaan -irroittaa ajatuksiaan hänestä. Hän vaelteli pitkin katuja pakollisen -päähänpistonsa kalvamana. - -Kun hän tapaisi Alvian, mitä hän sanoisi, mitä tekisi, mitä -tapahtuisi? Miksi ei kävisi hänen niinkuin Porkankin? - -Joka tapauksessa jotakin muuttuisi, liikahtaisi, läikähtäisi. -Lakkaisi ainakin tämä epätoivoinen tuijotus taaksepäin. Älykkäämmissä -muodoissa saattoi olla onnettomuuden pyhittämä, jos niin välttämättä -piti olla. Elämä saisi työnnön eteenpäin, meni se sitten minne -tahansa! Ja se meni tietysti vain sinne, minne sen täytyi mennä... - -Inari odotti kohtaustaan Alvian kanssa melkein kärsimättömästi. - -Mutta hän ei uskaltanut tehdä tahallista lähestymisen yritystä. -Hän pelkäsi. Hän ikäänkuin kaikin mokomin tahtoi langettaa tästä -tapaamisesta edesvastuun kohtalon niskoille. - - - - -XII. - - -Kun Inari vihdoin sattumalta tapasi Alvian, oli se hänestä melkein -kuin sovittu kohtaus. - -Pieni sydämen-tykytys, pieni mielenliikutus molemmin puolin ensiksi. -Mutta sitten he jatkoivat taas luonnollisesti yhdessä-oloa, aivan -kuin se lähtösuudelma, jolla he eräänä myrskyisenä syys-iltana pari -vuotta sitten olivat eronneet, olisi ollut eilen. - -Ensimäisen pienen roudan sulattua he lähestyivät toisiaan taas ihan -itsestään, pehmeästi ja vaivattomasti, ilman selityksiä, ilman -kyselyjä eilisestä tai huomisesta, ilman valoja tai tilityksiä. -Mutta hiljainen, sanoin kuvaamaton surumielisyys varjosti heidän -hellyyttään vielä enemmän kuin ennen. Ja he jatkoivat kävelyitään -Parisin puistoissa samassa sanattomassa, aineettomassa antaumuksessa -kuin ennen kotimaassa Kaivopuiston syksyisillä poluilla. - -Ja kun Inari vihdoin todenteolla ensimäisen kerran antautui -Alvialle, tuntui hänestä kuin olisi hän jo hyvin kauan ollut hänen -rakastajattarensa. Se ei ollut hänelle mikään yllätys, ei sielullinen -eikä ruumiillinen äkkihurmaus, se oli vanhaa, totuttua, luonnollista, -ennen-elettyä, juuri tämän nuorukaisen kanssa ennen-elettyä... - -Hänen kohtalo-uskoon perustuvat viisastelunsa, joilla hän -viime-aikoina oli päänsä täyttänyt, lahjoittivat hänelle täydellisen -synninpäästön. Hänenhän täytyi tehdä näin. Ja hän uskotteli itselleen -vielä lisäksi, että hänen täytyi tehdä näin juuri Porkan vuoksi, -sen yhteisen onnellisen tulevaisuuden vuoksi, joka vielä kerran oli -kruunaava heidän rakkautensa pitkän murheen ja taistelun... - -Hän ei tohtinut tehdä itselleen selväksi, rakastiko hän Alviaa -vai ei. Kumpikin varmuus tuntui hänestä yhtä hirvittävältä ja -rikolliselta. Mutta hänen oli hyvä olla Alvian kanssa niinkuin -ennenkin, hyvä juuri senkin vuoksi, ettei tämä pyrkinyt penkomaan -hänen sairasta sieluaan. Se teki hänet nöyräksi ja kiitolliseksi. -Hyvyydellään ja luottamuksellaan hän puolestaan tahtoi korvata -sisällisen kaksinaisuutensa. Hän ei myöskään vaatinut mitään -Alvialta, ei vaaninut eikä vartioinut, ei udellut eikä urkkinut, ei -tahtonut omistaa hänen elämänsä salaisuuksia, ei menneisyyttään eikä -tulevaisuuttaan, ei kahlehtia edes hänen sydäntään. Hän antautui vain -kuin taivaan armoille. Alvia oli vain helkkyvä hetki elämän yössä, -vain helmaan pudonnut tähti, unelma, joka saattoi jälleen haihtua -silmistä... - -Kuinka olisi Inari muuta voinut pyytääkään! Eihän hänellä -itselläänkään enää ollut ehdottomuutta sydämessään, ei elämän ja -kuoleman mahdollisuutta vaakalaudassaan, ei valtavan luonnonvietin -väkevyyttä veressään, ei suuren intohimon ihanuutta tuskaisilla -ohimoillaan. Hän saattoi vain antaa vanhan, kuihtuneen sydämensä -viisaan hellyyden. - -Sydämensä suuren uhritulen oli hän tahtonut suitsuttaa Porkalle. -Hänen rakkautensa oli rukoillut: anna minun nyt palaa tuhaksi! -Mutta Porkan rakkaus oli vastannut vieroen, taltuttaen: kuka muu -hyvänsä saa hukkua rakkauteen, et sinä. Ja siitä asti oli Inari vain -koettanut sammuttaa sydämensä liekkiä. - -Ehkä oli se onnistunutkin. Ainakin tuntui hänestä nyt siinä -kävellessään Alvian kanssa pitkin keväisen Seinen valohuuruavia -rantoja aivan käsittämättömältä, että hän koskaan oli voinut -edes rakkautensa palossa ihannoida kuolemaa, ollut valmis vaikka -luopumaan elämästä. Mikäli Porkka etääntyi, etääntyi myös kosmillinen -maailman tuska ja riemu hänen rinnastaan. Elämä ikäänkuin muuttui -rajallisemmaksi, pienemmäksi kyllä, mutta samalla siedettävämmäksi, -monivivahteisemmaksi, miellyttävämmäksi. Olihan elämä jo sinään, -itsetietoinen olevaisuuden aistiminen, onnea. Ainakin parempaa kuin -ei mitään, kuin maata multa suussa, luut lutona nurmen alla, ihanasta -auringosta ja ilmasta pois-suljettuna. Olihan jokainen sekunti, -päivä, viikko, vuosi, minkä ihminen täällä ilmehti, sulaa autuutta, -sisälsi se sitten mitä tahansa. Olisihan voinut sattua, ettei olisi -ollenkaan päässyt näkemään tätä kaikkea, tai että olisi kuollut jo -päivän vanhana, puoli-vuotiaana, tai jokaisena edellisistä vuosista. -Ja elämän ääniasteikko olisi jäänyt soimaan jollakin murto-osallaan. -Sehän vasta onnettomuus olisi ollut. Eikö pitänytkin elää hyvin -vanhaksi, hyvin kauan ja hitaasti... - -Kuka näin ajatteli? Inariko? - -Mutta olihan hänessä silloin joku suuri muutos tapahtunut tai -tapahtumassa! Pienempi oli hän nyt ja suurempi, heikompi ja -väkevämpi, huonompi ja parempi! - -Millaista noidanlaulua oli ihmisen elämä! Onni oli tuskaa ja tuska -onnea, löytäminen kadottamista ja kadottaminen löytämistä! Ja joskus -oli hyvä ja silloin oli paha, ja joskus oli paha ja silloin oli hyvä! -Kuka ymmärsi tämän noidanlaulun! - -Ja joskus oli rakkaus, mutta ei ollut rakkauden onnea, ja joskus -rakkauden onni, vaikk'ei ollut rakkauttakaan... - -Tai kenties se oli sittenkin uusi rakkaus? Mikä olisi muuten voinut -uudistaa hänet näin! Ei pelkkä pettymys. - -Rakastiko Inari siis sittenkin Alviaa? - -Miksi heillä oli niin hyvä olla yhdessä? Johtuiko se siitä, että he -rakastivat toisiaan niin vähän, vai siitäkö, että rakastivat niin -paljon...? - -Mutta Inari painoi parhaansa mukaan alas ongelmoivien aivojensa -kyselyt. Turhaa oli niillä pilata tätä suloista kevät-tunnelmaa, -jolloin maa ja taivas pitkästä aikaa säteili pelkkää rauhaa ja -sopusointua. - -Inari oli kuin vankilasta päässyt, kuin sairaudesta toipuva, -voidessaan hetkeksi heittää yltään ne pitkän intohimonsa raskaat -kahleet, jotka vuosikausia olivat syöneet ja syövyttäneet hänen -sieluaan. Hiljaa ja varmasti hän elpyi ja parani tässä uudessa, -leudossa ja lempeässä sielu-ilmastossa. Hänen erittelyillä rääkätty -hyvä päänsä sai levätä. Kauan tukahdettu, salattu, yksinäisyydessä -kasvatettu tuska sai vapaasti purkautua ja haihtua. Alvian sylissä -hän turvallisesti itki itsensä väsyksiin, itki kaikkea, elämänsä ja -sielunsa petollista vaihtelua, sitä, että suurin oli voinut muuttua -pieneksi, haltioitumisen voima pahaksi velvoittavaksi pakoksi, ja -sitä, että hän siitä iskusta parani, että intohimo luopui hänestä -ja jätti hänet elämään, ettei hän saanut kuolla sille uskollisena. -Alvian sylissä hän itki itsensä vapaaksi menneisyydestään. - -Kaikki rääkätyt, nurjasti kohdellut puolet hänessä nousivat jälleen -arasti ilmoille. Hänen sielussaankin oli kevään huminaa, herkänheleää -soimista, unelmaa, utua, aavistelevaa auerta. Hänen jalkansa nousivat -keveästi kuin nuoren tytön, hänen silmänsä hymyivät Alvian silmiin -lapsenkirkkaina, hyväilevinä, iloisina, Parisin hälisevän illan -punertavassa valohämärässä. Elämä oli unohdusta, kaiken katkeran -lakkaamista, suurta suloista idylliä... - -Oikeastaan olisi Inari hetkittäin ollut aivan onnellinen, ellei -hän olisi tuntenut olevansa Porkan parittama, ellei hän koko ajan -olisi ollut kuulevinaan hänen pitkän, väärän epäluulonsa voitollista -pilkkanaurua korvissaan. Hän olisi rehellisesti suonut voivansa -rakastaa Alviaa tuoreesti ja koskemattomasti, valloittaa hänet omalla -vapaalla valinnallaan. Ja silloin häntä aina suretti se, että hän -yhä vain näki Porkan parantumattoman varjon yllään, toteutti samoja -aivokuvia, joilla Porkka häntä niin häikäilemättömästi ja viattomasti -oli piinannut, että hän arimmissa, yksityisluontoisimmissa -asioissaankaan ei enää voinut olla yksin, että tuo toinen jatkuvasti -vain seurasi häntä maiden ja merien etäisyyksistä huolimatta. - -Hän tunsi loukkaavansa Alviaa tällä edeltäpäin suunnitellulla -antaumisella, omistaessaan hänet kauppaavansa hänen herkän sielunsa -salaa toiselle, jolle hän jo ennen oli kavaltanut sen, tekevänsä -hänestä vieraan tahdon häpeällisen välikappaleen. Ja sitten muisti -hän taas sen, minkä hän jo melkein oli unohtanut, missä mielessä -hän oikeastaan oli lähestynyt Alviaa: irtautuakseen hänestä ja -lähestyäkseen Porkkaa, antautunut hänelle antaakseen anteeksi -Porkalle, muuttanut heidän hennot haaveilunsa aistilliseksi -todellisuudeksi antaakseen siten kuolin-iskun heidän unelmoivaille -lemmenkaipuulleen. - -Tätä ajatellessa rikollisuuden tunto rupesi kalvamaan Inaria. Hänelle -tuli omantunnon vaivat onnestaan. Kuinka saattoi hän noin samalla -pettää Alvian ja unohtaa Porkan. Kuinka kadottaa silmistään päämäärän -pelin takia? Tämähän oli kaikki vain peliä Porkan voittamiseksi ja -Alvia oli hänen viimeinen valttinsa. - -Tällaisina tilityksen päivinä saattoi Inari olla hyvin paha sekä -itselleen että Alvialle. Hän koki jos jollakin tavoin paljastaa -Alvialle huonoutensa, vieroittaa häntä itsestään. Hänellä oli -tarve oman syynsä sovitukseksi luopua hänestä, jota hän oli niin -väärin käyttänyt ja joka sentään oli hänen elämänsä kirkastaja. -Hän pakotti itsensä karkeaksi, ja mielikuvituksettomaksi, tehosti -kamalalla johdonmukaisuudella kaikkia niitä puolia, jotka hän tiesi -heidän suhteelleen vieraiksi ja loukkaaviksi, ylisti julkeasti -arkipäiväistä nautiskelua, kevytmielistä hekkumaa, älyllisellä, -kyynillisellä ivalla kohdellen kaikkea sitä pilventakaista -romantiikkaa, joka sisälsi heidän arimmat, herkimmät muistonsa. Hän -jatkoi näin siksi, kunnes he molemmat olivat kuoleman-murheellisia, -sairaita, sanattomia, avuttomia, aution resignatsionin vallassa. Ja -silloin tuli Inarille jälleen sääli heitä molempia, hätä parantaa -pahat työnsä. Olihan hän suorastaan hirviö, kun hän vielä kaiken -lisäksi näin tahallisesti raiskasi tämän nuorukaisen sielua, -kyllästi hänen keväänsä oman sydämensä varhaisella kuihtumuksella -ja parantumattomalla vanhuudella, iski raa'asti kuoliaaksi hänen -kauniin rakkautensa pelkästä raukkamaisuudesta, jotta Alvia jättäisi -hänet, kun hän itse oli liian heikko jättämään Alviaa! Näinkö -palkitsi hän Alvian hyvyyden? Ja palasiko siten takaisin Porkka? -Eikö hänen kuitenkin täytynyt opetella elämään ilman Porkkaa. Mistä -tiesi hän, rakastiko Porkka häntä enää ollenkaan? Heidän säälimätön -eroamisensa ei sitä ainakaan todistanut. Kirjeissään hän tosin -sitä vakuutti, mutta niin teki Inarikin, eikä sentään tiennyt enää -varmaan, oliko asia niin. Hän oli luultavasti pelannut liian korkeaa -peliä ja hänestä tuntui, että hän kadottaisi sen, eikä se edes häntä -surettanut, hänen ainoa toivonsa enää oli vain päästä pelistä pois. -Nythän piti hänen laskelmiensa mukaan jo suuren anteeksi-antamisen -lämmön tulvia hänen sydämestään Porkkaa kohtaan. Mutta mitään ei -siellä läikähtänyt sinnepäin. Hän koetti miellytellä närkästynyttä -sydäntään, suositteli itselleen Porkkaa kauniilla mainesanoilla: -"Hän on rikas ja syvä ihminen, hän puhui, oikea ihminen hän on. -Hyvä taiteilija hän on, kannatettava, rakastettava, kunnioitettava -kaikin puolin.'" Mutta sitten hän pysähtyi kummastellen ja katkerana. -Kuinka hän ei keksinyt parempaa? Noinhan hän saattoi todistaa kenestä -vieraasta tahansa. Tämäkö siis oli sitä pyyteestä ja syytteestä -vapaata rakkautta! Mutta eihän se oikeastaan ollut mitään, ei mitään! -Hän jatkoi puhettaan: "Nyt on minulla rakastaja, kuten hänellä -rakastajatar, nyt olemme tasapinnassa. Nyt ei mikään ulkonainen erota -meitä enää, nyt olemme yhtä synnillisiä ja synnittömiä molemmat. -Nyt voimme siis rakastaa toisiamme sillä oikealla, ikuisella, -himmenemättömällä rakkaudella, joka kestää yli kaiken ajallisen, -halki elämän kirjavain vaihtelujen ja heittelyjen." - -Mutta oli kuin olisi hän tyrkyttänyt itselleen vierasta miestä. -Porkka etääntyi vain etääntymistään. - -Jompikumpi, Inari tai hänen rakkautensa oli kuollut, luultavasti -rakkaus. - -Mutta eikö hän ollutkin juuri sen sisintä olemusta vastaan sotinut -koko ajan koettaessaan tehdä sen irralliseksi, tuskattomaksi, -vapaaksi, koettaessaan vieroittaa sen erilleen kaikesta intiimistä -herkkyydestä? Eihän rakkaus ollut vain samaa kuin kunnioitus, -ymmärtämys, ystävyys! Se oli kaikkea sitä, mutta se oli jotakin -muutakin, -- sitä, mikä nyt oli kuollut... - -Ah, ei kenenkään ihmisen sydämessä syttyisi koskaan enää niin -ihanaa rakkautta! Suurimman kaikista oli hän surmannut. Tappanut -rakkautensa voidakseen säilyttää rakastettunsa. Eikö olisi ollut -parempi luovuttaa pois rakkauden esine ja säilyttää rakkaus? Ei, ei -sekään olisi ollut oikeaa. Rakkauteen tarvittiin aina kaksi, se oli -kahden hengen ja ruumiin yhteen liekitsemistä. Yksinäinen rakkaus oli -vain rakkauden irvikuva. Ja kaikki Inarin rakkaudet ennen ja jälkeen -Porkan vain irvikuvia, Alviaankin. - -Ja kuitenkin piti Inari Alviasta sydämellisesti, kauniisti, -epäitsekkäästi. Ja hänestä tuntui siltä, että tämä oli parempaa -kuin kaikki mitä hän ennen oli toiselle ihmiselle ollut. Mutta -sittenkin jos oli kerran niin rakastanut kuin Inari Porkkaa, ei tämä -ollut mitään. Niin todisti yhä vielä Inarin pitkä, pimeä intohimo, -joka lakastuneenakaan ei lakannut. Se ajoi häntä yhä vielä Porkkaa -kohden, vaikka hän kuinka olisi kieltänyt rakkautensa. Se vain ei -hellittänyt. Hänen täytyi vielä nähtävästi saada Porkalta viimeinen -vihlova poistyöntö. Tai kenties Porkka pitäisi paljonkin tästä -uudesta, muuttuneesta Inarista, joka oli nyt aivan vapaa kaikesta -siitä liiallisesta tuntehikkuudesta, joka aikoinaan oli Porkkaa -vaivannut, vapaa myös eron kauhusta, kun hän oli oppinut elämään -ilman Porkkaakin, ja niin väsynyt, ettei hän jaksanut kärsiä enää. -Jos he viihtyisivät yhdessä, he jäisivät sitten yhteen... - -Ja Inari ja Alvia eroaisivat silloin yhtä huomaamattomasti, -tuskattomasti, kuin olivat yhtyneetkin ilman suurempaa personallista -ikävää... - -Näin sekavasti huovaten ja soutaen ajatteli Inari, jos hän rupesi -ajattelemaan. Ja hänellä oli siitä aina jälkeenpäin omantunnon -vaivoja sekä Porkan että Alvian suhteen, lähinnä Alvian. - -Ja silloin hän ei enää taas uskaltanut ajatella menneisyyttä eikä -tulevaisuutta, hänellä oli ainoastaan halu lapsekkaasti nauttia -näistä katoavista, kauniista onnen hetkistä. Ja hänen hellyydellään -Alviaa kohtaan ei ollut rajoja... - - - - -XIII. - - -Inari ja Alvia olivat viettäneet ihanan kesän Välimeren rannalla. - -Keväällä olisi heidän kummankin jo oikeastaan pitänyt lähteä Suomeen. -Mutta se oli tuntunut niin vaikealle. Ja lapsellinen seikkailuhalu -oli virinnyt heissä. Mitä siitä, vaikk'ei heillä ollutkaan tarpeeksi -rahaa! He eläisivät vain sitä huolettomammin, heillä olisi sitä -enemmän odottamattomia yllätyksiä ja raikkaita havaintoja edessään, -tulisivat lähemmäksi luontoa ja ihmisiä... - -Ja niin he jäivät etelän lämpöisen, anteliaan suven armoille. - -He elivät vain päivästä päivään, surematta, suunnittelematta -mitään. Matkustivat välistä kappaleen matkaa paikallisjunassa, -nousivat taas kävelemään kun päähän pisti, levähtivät maantien -vierellä ajatuksettomasti aistien maan tuoksua, katsellen miten -väkevä, punertava multa puhkesi huumaavaan hedelmällisyyteen heidän -ympärillään. - -Miten elämän viisaus oli yksinkertaista, kun itse lakkasi tekemästä -sitä monimutkaiseksi! Miten totuus oli selkeä ja kouriintuntuva, -kun luopui lajittelemasta totuuksia ja ajattelemasta arvoituksilla! -Ihminen oli jonkun aikaa ja sitten eräänä päivänä ei enää ollut. -Siinä kaikki. Ja niin kauan kuin hän oli, saattoi hän elää iloisissa -elollis-aistimuksissa. Niin oli luonto hänet luonut, muu oli hänen -itsensä tekemää väärennystä. - -Ei milloinkaan ollut Inari vielä ollut näin keveä. Hän nautti ilmasta -niinkuin ilman lintu, auringosta niinkuin puhkeilevat kesäiset kedot, -veden raikkaasta, pehmeästä silityksestä niinkuin veden-eläjät itse, -ei herkutellen, taiteillen, tarkastellen, vaan suloisesti sulaen -elementteihin, jotka ylläpitivät hänen elimellistä elämäänsä. - -Pieni rantakaupunki, mihin he lopulta olivat pitemmäksi aikaa -pysähtyneet, oli kuin kimmeltävä, tuores merihelmi valkealla -hietikolla. Se oli täynnä iloa, elämää, laulua ja naurua, suolaisen -veden ja osterin tuoksua. - -He kiertelivät päivät pitkään ulkona, etsivät näkinkenkiä niljaisten -rantakivien lomista, kelluivat venheissä maininkeisilla ulapoilla, -huhuilivat, ilakoivat huolettomasti kuin etelän lapset ikään ja -nukkuivat yönsä rappeutuneessa savimajassa vanhan kalastajamummon -turvissa. - -Kaikki oli kaunista: päivät ja yöt, auringon-nousut ja myrskyt, -laineen liplatus ja kohina ja punakeltaiset kalliot ja paisuvat -purjeet ja ihmisten monivärinen vilinä, päivänpaahtamat meripojat -ja avopäiset naiset, jotka väkevin, notkuvin lantein astelivat -askareillaan, matalat trahtöörit rannassa kansainvälisine -kestivieraineen, jotka ilomielisen haastelun sorinassa alati -vaihtuivat nilviäis-keittojen vierellä, touvien jyrinä satamassa, -kaikki mikä eli, kasvoi, liikehti, ilmehti ja kihelmöi silmissä ja -korvissa, suuri, suloinen, järjetön elämä... - - * * * * * - -Mutta nyt he olivat jälleen Parisissa. Kotimatkaa ei enää -voinut viivyttää. Alvian piti matkustaa konserttia antamaan, -Inarin väittelemään, kummankin rajoittumaan, parantamaan -raha-asioitaan, rakentamaan yhteiskunnallista tulevaisuuttaan. Tämän -määräperäisyydellään vakavaksi vangitsevan, käsitteellisen elämän -varjo painoi heitä nyt jo kuin uhkaava pilvi. He eivät enää voineet -nauraa yhtä raikkaasti kuin kesällä, ei puhella yhtä välittömästi, -ei liikkua yhtä reippaasti. Mitä lähemmäksi lähtöpäivä tuli, sitä -vaiteliaammiksi ja raskasmielisemmiksi he jälleen kävivät... - -Jälleen alkoi Inarin aivoissa nakertaa ja kalvaa tuo sama -itsepintainen, hyödytön, jäytävä kysely kuin ennenkin, tuo -kysely, joka ei jättänyt mitään ehjäksi, joka herkeämättä tehosti -elämän tyhjyyttä ja typeryyttä, ihmistoivojen ja -taistelujen -pettäväisyyttä, kaiken turhuutta... - -Jälleen painui hän olentonsa pimeiden pohjavirtojen vietäväksi. -Turhaan koetti hän pitää kiinni kesäpäivien herkistä, heloittavista -unikuvista. Ne jättivät hänet, ne sammuivat silmistä kuin satujen -tuliperhoset. - -Ajatukset, jotka hän hetkeksi oli saanut harhautetuiksi pois, -palasivat jälleen kahta raskaampina ja hälyyttävämpinä. Mitä oli -hänen edessään Suomessa? Mitä tekisi hän? Ja mitä Porkka ja Alvia? - -Inarin viimeaikaiset kirjeet Porkalle olivat olleet ylimalkaisia, -mitättömiä, mitään sanomattomia; Porkan sitävastoin kiihkeitä, -kamppailevia, rakastuneita ja rukoilevia. Inari oli tottunut niihin -ja kesähelteessä ulkonaisen maailman ihanuuden välkähdellessä -ympärillä nuo harmaat, karut paperipalaset eivät olleet saaneet -ääntään kuuluville. Nyt vasta ne alkoivat huutaa, vetää, ahdistaa, -vaatia vastausta. Mitä Inari vastaisi? Hyvä Jumala, mitä, mitä? Hän -ei tahtonut sinnepäin enää, hän pelkäsi läpikäytyjä kärsimyksiään, -pelkäsi palata niihin, mutta jokin hänen sisällään painoi, pakotti, -työnsi sittenkin jälleen entiseen uomaan. - -Uusi hermojen repely oli siis taas pian hänen edessään. Mutta mihin -paeta? Hänen täytyi palata Suomeen. Ja siellä kaikki palautuisi... -Jokin suuri ratkaisu oli lähellä. Hän tunsi sen pistelevän sähkön jo -olemuksessaan. - -Mutta se oli lähempänä kuin mitä Inari aavistikaan. - - * * * * * - -Porkka oli saapunut Parisiin. - - - - -XIV. - - -Aivan äkkiarvaamatta kuin taivaasta pudoten ilmestyy Porkka Inarin -eteen. - -Hän itkee siinä hänen edessään jykevän miehen tärisyttävää itkua, hän -nyyhkyttää arastelematta kuin lapsi, hokien: - --- Inari, Inari, anna minulle anteeksi... - -Inari ei ymmärrä mitään. Onko tuo todellakin Porkka? Ei koskaan vielä -ole hän nähnyt hänen itkevän. - -Inari on kuin halvaantunut, hän ei voi puhua, ei itkeä, ei liikkua. -Hän vain seisoo vavisten kuin haamun edessä, jälleenlöytämisen -ihastus ja kauhistus kangistuneilla kasvoillaan. - --- Inari, Inari, oletko se todellakin sinä! Sano! Elätkö sinä? Vai -onko se sittenkin totta...? - --- Mikä? saa Inari puristetuksi ulos huuliltaan. - --- Minun uneni, minun näkyni! puhuu Porkka kuin hourien. Et vastaa... -Se on siis totta! Se on kamalaa, kamalaa! - --- Mikä? kysyy Inari väristen kuin haavan lehti. - --- Sen jälkeen kun olit lähtenyt, näin sinut aina... Kauan aikaa... -Aina kun istuin yksin huoneessani... Jos vain käänsin silmäni -oveen päin, seisoit sinä siinä aina juuri niinkuin nyt, noin -liikkumattomana, hiljaa, sama eloton ilme huulillasi, sama kaukainen, -surumielinen syytös silmissäsi. Sinä olit, sinä olit... - --- Mitä? - --- Kuollut! Ja minä olin sinut tappanut! - -Inari tärisi kuin vilutaudissa. - --- Älä puhu, älä puhu noin! Se on niin kamalaa! - --- Mutta ehkä se sittenkin oli totta. Juuri tuonnäköisenä olet sinä -seisonut minun ovellani. Minä en voinut sitä kestää kauempaa. Minun -täytyi tulla sinua etsimään, näkemään, tuntemaan, että vielä elät, -olet. Sinä aloit etääntyä minusta jonnekin kauas saavuttamattomiin. -Minulle tuli hätä, etten ehkä enää koskaan elävin silmin saisi -nähdä sinua, en sanoa sinulle, miten äärettömästi olen sinua -kaivannut, miten äärettömästi sinua rakastan ja kuinka syvästi -syylliseksi tunnen itseni. Tuo syy olisi jäänyt minua painamaan -halki iankaikkisuuden. Halki iankaikkisuuden olisit sinä valkeana, -murheellisena haamuna seisonut ovellani. Minun tähteni sinä lähdit, -minun asiani oli myös tulla hakemaan sinut takaisin maailmalta. -Inari, minun Inarini! Sano, oletko vielä minun Inarini? - -Koko entisyys vierii ylivoimaisena hyökynä Inarin ylitse. Mutta sitä -vastaan rakennettu rautainen pato kestää sittenkin. Hän tahtoisi -sulaa, antautua, mutta hän on kuin tönkkä. Pohjaton tuska, sääli, -rakkaus lainehtii ja valittaa syvällä hänen sydämessään, mutta -se on kuin kiveä, ei aukea, ei päästä sitä tulvehtimaan. Ja se -koskee enemmän kuin kaikki entiset purkaukset. Omasta kovuudestaan -murtuen vaipuu Inari Porkan syliin peittääkseen heltymättömyyttään, -estääkseen Porkan kauempaa puhumasta kuolemasta... - -Ja pari tiukan kipeää kyyneltä tipahtaa hänen silmistään. - --- Jospa sinä tietäisit, mitä minä olen kärsinyt ja miten minun -on ollut sinua ikävä, puhuu Porkka kyyneltensä lomitse. Silloin -kun lähdit luotani, musteni maailma minulta. Silloin vasta oikein -tulin huomaamaan oman hulluuteni ja sinun suuren rakkautesi, sen, -että itse olin karkoittanut pois elämäni auringon. Ikäänkuin luomet -putosivat silmistäni. Sinussa kirkastui minulle menneitten vuosien -ajoilta monta kohtaa, joille en ennen ollut osannut panna tarpeeksi -arvoa. Olin ollut epä-ihminen. Olin pannut kaikki alttiiksi yhdelle -ainoalle intohimolle, taiteelliselle työlleni, yksin sinunkin ihanan -ihmisyytesi. Luulin olevani erinomainen ihminenkin, mutta olinkin -vain aate-hullu, hoitelin ihmispuoltani vain kauniilla, julmilla -teorioilla. Rakkauden vapaus, jonka olin saanut päähäni, sehän oli -myös selvä todistus sisällisen puoleni viljelemättömyydestä. Eihän -sitä ole olemassa! Ja kun tunsin sydämeni juurtuvan, kun havaitsin -itsessäni ensimäiset oireet inhimilliseen onneen, pelästyin kuin -metsäläinen. Häpesin kiintymystäni, josta minun olisi pitänyt -ylpeillä, luulin sitä heikkoudeksi, tahdoin osoittaa miehuuttani, -itsenäisyyttäni, aloin pyrkiä pois sinusta, jotten olisi valtasi -alainen. Sehän oli pelkkää poikamaisuutta, kehittymättömyyttä, -uskalluksen puutetta... Nyt uskallan jo avoimesti tunnustaa, että -olen rakkauteni orja, sinun orjasi, Inari. Ota minut takaisin! - -Kaikki oli niin ihmeellistä. Inari ei voinut vastata. Millaista -kiertokulkua oli elämä! Noin kierivät siis hänen omat ammoin sitten -avaruuteen singotut ajatuksensa toisista aivoista nyt hänelle -itselleen taas takaisin kuin biljardipallot... - -Porkka jatkoi: - --- Silloin syksyllä olin sitäpaitsi, kuten jo silloin sanoin, -sairas. Olin väsynyt, kiusaantunut, itseeni, työhöni, yleisöön, -kaikkeen! Taiteilijan elämässä voi olla hirveitä hetkiä niin kauan -kuin hän vielä johonkin pyrkii, pitää taidetta jumaluutenaan! Nyt -on se taitekohta minulta ohitse. Nyt olen parantunut siitäkin -hulluudesta. Inhimillisyys on käynyt minulle merkitsevämmäksi kuin -taide. Miksi häpeäisin tunnustaa sitä! Olen jo vanha mies. Parhaan -itseni ja elämäni olen kuitenkin käyttänyt tuon hellittämättömän, -hillittömän taiteellisen intohimoni palvelukseen. Se voi riittää jo -minun kohdaltani. Olen suunnilleen saanut sen sanotuksi, mitä olin -aikonut maailmassa sanoakin. Nyt ehkä toistaisin itseäni vain, jos -vielä jotakin tekisin. Ainakaan ei työn jänne ole minussa enää yhtä -kireällä kuin ennen. Se on merkki lopettaa. Tosin en ole saanut -esille sisällisiä näkemyksiäni koskaan juuri niin kuin olisin -tahtonut. Nyt ehkä osaisin ilmituoda ne paremmin, nyt kun ne jo ovat -sammuneet sieluni silmistä ja sisällinen ponnevoima on löyhtynyt. Se -on traagillista. Mutta eiköhän se liene useimpain kohtalo. Silloin -kun olisi jotakin sanottavaa, puuttuu keinoja, taitoa, sitten kuin -saavuttaa ulkonaisen taituruuden, ei ole sisältöä, millä elähyttää -sitä. Teknillisesti kykenisin nyt tekemään kaiken, mitä tahtoisinkin, -mutta työ ei huvita minua enää. Eikä minulla ole aikaa siihen enää. -Jotakin olen myös velkaa laiminlyödylle sisäiselle ihmiselleni ja -- -Inarille. - -Porkka katsoi hellästi ja kirkkaasti Inariin. Inari painoi päänsä -alas. - --- Niin juuri sinulle, Inari, jonka valitsin morsiamekseni elämäni -vaikeimmalla hetkellä. Miten raskas taival sinulla on ollut minun -kanssani! Ei kukaan sitä tiedä niinkuin minä. Ei kukaan nainen olisi -kestänyt sitä niin uljaasti kuin sinä. Onhan jo aika, että sinäkin -saat vähän helpompaa, että tulet tuntemaan minut vähän lempeämmiltä -puolilta. Minulle tulee itsellenikin joka suhteessa tästä lähin -helpompaa. Yleisön suosiota, rahaa, ulkonaisia mukavuuksia, kaikkea -tulee heti kun lakkaa taistelemasta. Ja sinun pitää saada myös siitä -osasi, niinkuin olet saanut osasi epämukavuuksista, olla onnettareni -rauhan majassa, niinkuin olet ollut toveri rinnallani elämän -taistelussa! Et vielä voi aavistaakaan, kuinka hyvä osaan olla, en -kenellekään niin hyvä kuin sinulle. Nyt minulla on varaa siihen. Et -tietysti enää usko mitään hyvää minusta, mutta olet uskova vielä. -Saat kokeilla kanssani. Olen ainoastaan sinua varten. Emme eroa enää -hetkeksikään. Mitä? Emmehän? Me eläydymme yhteen erottamattomiksi -tuhansilla näkymättömillä, herkillä sielukuteilla, menemme koteloomme -kuin silkkimadot, kehräämme ympärillemme aran, läpitunkemattoman -suojuksen, luomme itsellemme oman hienon ilmakehän, jossa henkemme -viihtyvät ja johon ei mikään karkea kosketus yllä... - -Mielikuvat alkavat kuljettaa Porkkaa. Hän on puhunut itsensä jo -tasapainoon. Hän tuudittaa itsensä jälleenlöydetyn onnen tunnelmaan. -Hän unohtaa epäillä Inarin vaikenemista, kysyä häneltä lupaa ihaniin -ilmaretkiinsä. Inari on taas siinä hänen vierellään. Se on pääasia. -Kaikki on taas hyvin. Hän pitelee häntä kädestä kiinni ja antaa kauan -kytkettyjen unelmiensa edelleen vapaasti lentää: - --- Mutta sitä varten me tarvitsemme oman kodin. Jospa tietäisit -miten jo kaipaan sellaista. Olen kyllästynyt syömään vierailla -lautasilla, nukkumaan vieraiden vuoteessa, asumaan kaiken maailman -läpikulkupaikassa. Se oli kaikki välttämätöntä niin kauan kuin -minun vielä täytyi ammatti-intoilla, nostaa aatettani näkyviin -millä hinnalla tahansa. Ei enää. Nyt tahdon vain levätä, nauttia -elämästä, totella sieluni salaisia, kauan alaspainettuja toiveita, -tehdä sellaista, johon minulla ei tähän asti ole ollut aikaa eikä -tilaisuutta. Tulen herkuttelemaan diletantismilla, en maalaa enää, -hahmottelen kenties veistoksia, ajattelen, kirjoitan vaikka oman -elämäni tarinan, pidän päivä-kirjaa. Sitten on paljon kirjoja, joita -tahtoisin lukea... Voi, kuinka paljon onkin sellaista, jota tahtoisin -tehdä! Mutta etupäässä tahdon herätellä kuollutta sydäntäni ja -rakastaa Inaria... Meille tulee vielä ihana elämä kaikkien myrskyjen -jälkeen. Ansaitsemmehan sen. Olemmehan jo tarpeeksi kärsineetkin. -Ehkemme ennen olisi olleet kypsiäkään onneen. Vai mitä luulet? Etkö -usko, että nuo rakkauden erheetkin, nuo typerät syrjähyppyni -- nekin -ovat olleet välttämättömiä? - -Porkan silmissä välähtää jo pieni veitikka. Mutta Inari ei hymyile. -Häntä melkein loukkaa Porkan huikeat, varmat onnen-unelmat. Porkka -oli niin tottunut siihen, että Inari aina oli valmis otettavaksi, -rakastettavaksi, silloin kun hän vain itse suvaitsi sen tehdä. Niin -oli ennen, mutta nyt! Eikö hän ollenkaan ajatellut, että Inarikin oli -voinut muuttua! Hän yhtäläistytti liian rohkeasti, liian nopeasti -heidän kohtalonsa ja sieluntilansa. Itserakas lapsi hän oli... - --- Näet nyt, jatkaa Porkka, miten hyväksi ja suvaitsevaiseksi -olen tullut. En soimaa sinua enää Alviastakaan, vaikka kostitkin -minulle sangen julmasti ja vaikka alussa olinkin tulla hulluksi, -kun kirjoitit olevasi taas yhdessä hänen kanssaan. Ymmärsin asian -laidan. Mutta mitä olisit muutakaan voinut tehdä! Ja olihan se oma -syyni. Miksi en ollut pitänyt paremmin kiinni sinusta! Silloin vasta -oikein selveni minulle, että minun täytyi saada sinut itselleni aivan -iki-omaksi, ainoiseksi, ja että minun itseni sitä varten täytyi ensin -olla aivan puhdas, tulla eteesi yksinäisenä, uudesti syntyneenä, että -se oli ainoa keino voittaa sinut takaisin. Inari tai muu maailma! -Sellaista sinä vaadit. Nyt olen sellainen! Nyt olen aivan armoillasi. -Nyt ei minulla ole ketään muuta... Nyt voit siis sinäkin jättää -varaväkesi... - --- Minulla ei ole ollut varaväkeä, vaikka saattaa siltä näyttää. -Alvian tapasin sattumalta. Mutta siitä huolimatta en voi leikkiä -hänen kanssaan, en loukata... - --- Mutta olethan sinä loukannut häntä alun pitäen, Inari, ethän voi -sitä kieltää, tehnyt hänelle saman vääryyden, minkä minä Naimalle. -Ovathan he meidän rakkautemme uhreja molemmat! Mutta he ovat myös -kurkoittaneet liian korkealle kurkottaessaan meihin. Suurin hyvä työ, -minkä voimme heille tehdä, on sittenkin se, että jätämme heidät... - --- Minä jätin jo kerran eikä siitä tullut mitään hyvää, sanoo Inari -pimeästi. - -Häneen koskee taas sama mikä ennenkin, se että Porkka tuolla -rakkauden hurmauksella, jolla hän nosti itseään ja Inaria, aina -painoi alas muita. - -Se palautti Inarin todellisuuteen. Hän muistaa nyt vasta, että Alvian -tuossa tuokiossa pitäisi tulla häntä tapaamaan. - -Ja hän mainitsee siitä Porkalle aivan kuivasti ja käytännöllisesti. - --- Olen luvannut, hän sanoo, enkä voi syödä sanaani. - --- Tällä kertaa kuitenkin! Ajattele toki, Inari, kokonaisen vuoden -olen odottanut tätä ainoata iltaa, kokonaisen vuoden olet mielin -määrin saanut olla muiden kanssa. Suomesta asti olen tullut tänne -tätä ainoata hetkeä varten. Etkä suo sitä minulle! Heität minut heti -menemään! Ja kuitenkin nämä meidän asiamme ovat mielestäni hyvin -tärkeitä, minulle tärkeimmät koko maailmassa. Riippuuhan niistä -sentään koko meidän elämämme. - -Se on totta, miettii Inari. Kaikki on tapahtunut vain Porkan tähden, -tämän illan suurta ratkaisua odotellessa. Tähän kohdistuu koko -menneisyys, tästä riippuu koko tulevaisuus, tätä ei voi syrjäyttää... - -He nousevat lähteäkseen ulos. - -Porkka kietoo Inarin käsivarsiinsa ja suutelee häntä rajusti. Inari -ei sulaudu. Sinäkin heitit minut menemään, kun me erosimme, muistaa -hän. - -Kadulle päästyään ei Inari taaskaan saa mielestään Alviaa. Häntä -kiusaa se, että hän näin on sielultaan sidottu, että hänen näin -vasten tahtoaan täytyy pahoittaa Alvian mieltä, paeta hänen seuraansa -toisen miehen kera. Ja häntä kiusaa se, että Porkka on tullut ja -hänen mukanaan kaikki entiset levottomuudet ja ristiriitaisuudet. Ja -häntä pelottaa niin, että hän tällä hetkellä melkein olisi valmis -vaikka ainaiseksi luopumaan kaikesta maallisesta onnesta saadakseen -vain säilyttää rauhansa. - - * * * * * - -He kulkevat hiljalleen pitkin mutkikkaita, kaitoja katujonoja -Montmartren yökaupunkia kohti yhä jatkaen sielutieteellistä -keskusteluaan. - -Tämä vanhojen asioiden esiin penkominen on Inarille yksinomaan -vastenmielistä, mutta Porkka näyttää siitä suorastaan nauttivan. -Inari vastailee vastahakoisesti. Silloin tällöin hän vilkaisee -syrjäsilmäyksin Porkkaan ikäänkuin tullakseen vakuutetuksi, että hän -todella kulki siinä hänen vierellään. Oliko tuo todellakin sama mies, -jonka vuoksi hän kerran oli ollut kuolla? Miksi oli hän pitkät vuodet -parkunut huoneessaan senvuoksi, että hän ei tullut? Eikö ollut onni, -ettei kukaan tullut, ettei mitään tapahtunut, että oli niin hiljaista -kuin suinkin, että ihmiset, nuo tuskan-tuojat, pysyivät etäällä... - -Ei sielunmyrskyjä enää, ei enää, en jaksa enää, hoki Inari itselleen. - -Hän koetti kääntää puheen toisaalle, viedä keskustelun enemmän -pinnalle, ja onnistuikin. Muutaman tunnin he vaeltelivat -aivan hetkellisten päähänpistojen heitteleminä, nauraen -turhanpäiväisyyksille, tehden huvittavia huomioita, pelaten itselleen -katubaarien seinäpelillä ilmaisia olutpukkeja ja voileipiä, -pistäytyen milloin jossakin viinituvassa, milloin jossakin -kansanvarieteessa tai tanssipaikassa. - -Täten kului yö aamupuoleen. - --- Miten hauskaa on sinun kanssasi kahden samoilla avarassa -maailmassa, sanoi Porkka. On niin outoa näin suuri ilon läikkinä -täällä rinnassa, joka niin kauan on saanut olla kuin hanki harjan -alla. Sano, Inari, rakastatko vielä minua? Tai älä sano! Jos -myöntäisit, kuolisin onnesta tähän paikkaan. Ja jos kieltäisit, -kuolisin myöskin... - --- Luulen, että on parempi, että emme rakastakaan, sanoi Inari -puoleksi leikillä, puoleksi tosissaan. Se oli aina niin onnetonta... - --- Mutta onhan meillä sentään ollut hyväkin yhdessä. Eikö totta? Ja -tiedätkö mitä? Minä luulen, että koko onnettomuutemme on johtunut -siitä, että meillä ei koskaan ole ollut kunnollista häävuodetta. -Ajattelepas Parisin leveitä sänkyjä! Nyt me menemme jonnekin pieneen -hotelliin loppu-yöksi... - -Inari hätkähti. Porkan intiimi leikinlasku inhoitti häntä. Näinkö hän -vain luuli pyyhkivänsä pois kaiken, mikä oli ollut välillä... - -Mutta että oli mentävä jonnekin hotelliin loppuyöksi nukkumaan se oli -selvää se. Ja Porkan kanssa yhdessä luonnollisesti. - -Porkkahan oli kuin omainen, hän saattoi olla hänen veljensä, isänsä, -mikä hyvänsä, -- mutta ei enää rakastaja... - -Inarin ruumis työnsi hänet pois. - - - - -XV. - - -He laskeutuivat puhumattomina auringonsumuisessa aamupäivässä alas -Montmartren pitkää, vilkasliikkeistä mäkivierua. Suurien bulevardien -kohdalla he pysähtyivät levähtämään ja syömään päivällistä. - --- Enhän minä voi sille mitään, että olen tällainen, etten ole enää -samanlainen kuin Suomesta lähteissäni, sanoi Inari hiljaisesti. Vuosi -on pitkä aika ja koko sen ajan olen käyttänyt opetellakseni elämään -ilman sinua... - --- Ja olet onnistunut tietysti! Sinähän olet niin perinpohjainen, -teet niin tunnollista työtä, virkahti Porkka katkerasti. - --- Olen koettanut irroittua sinusta. Luulin, että minun täytyisi, -että sinäkin sitä toivoit. Ja ihminen näkyy tottuvan... - --- Miksi minä sitten en ole tottunut! Enkä ole tahtonutkaan tottua -pois sinusta. Päinvastoin. Lähestyä minä olen tahtonut, tulla sinulle -mieluiseksi, kasvattaa itsessäni niitä puolia, joista pitäisit, jotta -jälleen olisin sinulle kelvollinen. Ja tällaiseksi olen nyt tullut, -näin pehmeäksi! - -Inari katsahti arasti Porkkaan. Todellakin! Hän puhui kuin entinen -Inari. Mutta Inari tunsi kuin entinen Porkka. Häntä vaivasi nyt -Porkan antautuva tunteellisuus, hänen fantastinen tuskansa, hänen -liioitellut rakkaudentunnustuksensa, samoin kuin Porkkaa tietysti -Inarin kylmä osanottamattomuus, kaukaisuus, asiallisuus. - -Aikoinaan oli Porkka tullut Inarin luo yksinäisenä, itse itselleen -riittävänä. Hän ei ollut sitä enää. Hän tarvitsi nyt Inaria. Ja Inari -oli tullut Porkan luo heikkona, yksinäisyyttä kammovana, tukea, -täydennystä, voimaa etsivänä. Ja hän oli vähitellen kehittynyt -kestäväksi, kiinteäksi. Koko hänen rakkautensa taistelu oli -tarkoittanut vain itsenäistymistä, vapautumista hentomielisyyden -vellovasta aaltoilusta, jotta se ei rasittaisi eikä karkottaisi -Porkkaa. Ja nyt, kun Inari juuri oli päässyt hiukan sisällisesti -yksinäistymään, ulkonaisesti karaistumaan, nyt tuli Porkka pyytämään -häneltä kodin onnea, lämpöä, antautumista... Miten ilkkuvaa pilaa -teki kohtalo heidän rakkaudestaan! Miten auttamattoman traagillista -se oli! - --- Minähän olen tehnyt aivan samoin, puhui Inari syvästi -murheellisena. Minäkin olen tahtonut kasvattaa itsessäni niitä -puolia, joista luulin sinun pitävän. Siitähän kaikki juuri johtuu. -Pelkästä rakkaudesta toisiimme olemme siis muuttaneet itsemme -toistemme kaltaisiksi ja menneet taas toistemme ohitse. Täten olemme -jälleen yhtä erilaiset kuin ennenkin. Jos sinä liet kuin entinen -Inari, lienen minä kuin entinen Porkka. - --- Sitten annan sinulle hyvän neuvon: älä ainakaan tee entisen Porkan -tekoja, sillä hän oli tuhma ja julma mies. - --- Hän teki vain yhden tuhmuuden: hän ei voinut oikealla ajalla -luopua Naimasta, ei silloin, kun Inari olisi tahtonut... - --- Niin. Se oli erehdys. Minä olin järjetön, sairas silloin. Mutta -nyt se on tehty. Nyt ei siinä ole estettä enää. - --- Mutta entä jos minä en voisi nyt... - --- Jos teet niinkuin entinen Porkka, voi sinun käydä niinkuin hänen. -Kerronko, miten hänen kävi! Hänen oli mahdoton Inarin lähdettyä enää -jatkaa suhdettaan toiseen naiseen. Tuo toinen oli ollut vain pieni -lisäntö, joka ei millään voinut täyttää Inarin tyhjää paikkaa. Tuo -toinen muuttui inhoittavaksi, sietämättömäksi hänen silmissään. Tuon -naisenko vuoksi olen menettänyt ihanan Inarini! ajatteli hän ja -potkaisi hänet menemään. Näin kävi entisen Porkan... - --- Herra ties, miten minun käy, mutta minä en voi potkaista -menemään... - --- Sääliksi se käy tietysti. Voinhan minäkin nyt tunnustaa, että -minun ei ollut niin kovin helppo luopua Naimasta. Yhdessäolosta -kasvaa aina joitakin lankoja välille. Mutta jos täytyy kerran! -Silloin on suurin sääli olla säälimättä. - -Syntyi hetken vaitiolo. Porkka yritti lyödä leikiksi: - --- Voimmehan antaa korvaukseksi Alvialle Naiman ja Naimalle Alvian. -Naitamme heidät toisilleen syntiemme sovitukseksi! - -Mutta Inaria loukkasi taas Porkan epäkunnioittava pilanteko. -Huolimatta näennäisestä yhdenmukaisuudesta oli hänestä tuskallista -kuulla Naimaa ja Alviaa rinnastettavan. - --- Mutta entä jos olen ratkaisevasti jo ehtinyt liittyä Alviaan, -sanoi hän uhitellen. - --- Olihan välipuhe erotessamme, että tuo ero ei kummallekaan -merkitsisi mitään ratkaisevaa, että sitten uudestaan tavattaessa -katsoisimme, päättäisimme... - --- Välipuhe! Inari nosti halveksivasti olkapäitään. Sellaista -välipuhetta ei voi pitää, sitä on tyhmää tehdäkin! Eihän ihmisen -sielu ole mikään kone, jota voi käyttää mielensä mukaan. Sillä on -omat järkähtämättömän itsepintaiset lakinsa, joita se seuraa. Se -tekee, mitä se tahtoo, menee menojaan ja me voimme ainoastaan todeta -missä se menee. - --- Ja mitä toteat itsestäsi nyt? - -Inari viivytteli. - --- Sen mitä jo itsekin olet todennut... Sen, että minussa sittenkin -kuoli jotakin silloin erotessamme. Olen sitä aavistanut pitkän aikaa, -nyt vasta olen varma siitä. Ja kuolleilla ei ole ylösnousemusta. Se -on murhattujen ainoa kosto! Sitten ne vain kummittelevat... - --- Tarkoitat, että rakkautesi kuoli. - --- Minä rakastan sinua yhä vielä... henkisesti... Mutta ruumiini ei -voi... Minä en saa sitä elämään, tottelemaan henkeäni, se on kuin -muuttunut aines-osiltaan, hermoviritykseltään... Tämä pitkä ero on -sen vieroittanut... - --- Ei se johdu erosta, sanoi Porkka raskaasti. Ero ei tapa -erotiikkaa, pikemmin päinvastoin... Mutta sinun ruumiisi on viritetty -toiselle, se rakastaa toista... Siinä se on... - --- Ehkä olet oikeassa. - -Porkka painoi pään käsiinsä. - --- Se on julmaa! Kirjeistäsi päättäen luulin vielä tapaavani entisen -Inarini ja tapaankin aivan vieraan naisen, joka rakastaa vierasta -miestä, joka on kylmä, kova, kaukainen. Se Inari, joka rakasti minua, -oli niin hyvä, niin hyvä... - --- Et sinä hänestäkään pitänyt. - --- Häntä minä juuri rakastan ja juuri sellaisena kuin hän oli. Hän -oli paras nainen maailmassa. Uneni oli siis sittenkin totta. Voi -minua, etten enää koskaan saanut elävin silmin nähdä omaa Inariani! - -Porkan tuska tarttui Inariin. Hän tunsi, tiesi, että hänen -rakkautensa Porkkaan oli kuolematon, että kaikkein syvimmällä -sydämessä ei mitään ollut muuttunut. Jokin paha kuori vain, josta hän -itse kärsi vielä enemmän kuin Porkka, esti ilmehtimästä. Hän olisi -tahtonut unohtaa kaiken ja siinä sillä hetkellä kaikkien ihmisten -nähden syöksyä Porkan syliin, suudella häntä, lohduttaa, hyväillä, -aueta ja raueta kokonaan. Sitä hän ei osannut. Mutta hänellä oli -kiihkeä tarve jotenkin todistaa, kuinka suuri hänen rakkautensa -sittenkin oli. Hän toivoi melkein, että Porkka nyt juuri olisi -joutunut johonkin hengenvaaraan, vaunujen alle, liekkien keskelle, -veden hätään ja että hän olisi saanut pelastaa hänet oman elämänsä -hinnalla. Sen olisi hän tehnyt heti, empimättä, riemulla. Ja silloin -Porkka olisi uskonut, että hän sittenkin vielä oli löytänyt oman -entisen Inarinsa... - --- Minä rakastan sinua yhä vielä, jospa voisit uskoa sen! rukoili -Inari hellästi. Niinkuin en ketään muuta. Siten, että voisin antaa -henkeni edestäsi, kuolla puolestasi. Onhan se rakkautta, onhan se -suurinta, mitä voi olla, onhan yleis-inhimillinen arvokkaampaa kuin -erotiikka... - --- Yleis-inhimillistä on kaikkialla. - --- Erotiikkaa saa mistä hyvänsä. Se ei ole mitään. - --- Ei sinään, mutta muun ohessa. Se on kaikkien henkisten suhteitten -paras sielullinen hienostaja. Se varjelee vierailta kosketuksilta, -kehrää suloista sidekudosta sielujen välille, inhimillistyttää -itsekkyyden, avartaa aivot ymmärtäviksi ja sulkee sydämet -uskollisiksi. Etkö ole huomannut? Ilman sitä ei koskaan pääse -kylliksi lähelle toistaan, ei kylliksi syvälle olemuksen onkaloihin. -Erotiikka on kunnioitettava ja vakavasti palveltava asia. Ihmiset, -jotka eivät sitä tee, menevät helposti rappiolle. Sisällisesti -ainakin. Jossakin jää ovi raolleen takapihalle ja mädäntyminen hiipii -sisälle... Vasta viime aikoina olen yleensä tullut tarkanneeksi -ihmisiä tässä valaistuksessa, tietysti sentähden, että minun on -ollut pakko toimittaa suursiivousta omassa itsessäni. Ja olen -huomannut, että erotiikan laatu määrää suorastaan ihmisen elämän -kaaren. Äkkiä joku kuin ihmeen kautta saa yliluonnollisen voiman, -nousee, vaikka kansa riutuu, palaa elämän innostusta ja iloa, vaikka -ihmiset ympärillä kuolevat haukotukseen ja elämän kyllästykseen, -voittaa aseitta, vaikka kaikki vastustavat! Ole varma siitä, että -takana silloin on joku tavallista merkitsevämpi rakkaus-suhde. Tämän -esimerkin otin muuten itsestäni, naurahti Porkka. Mutta minä nyt -kerta kaikkiaan näen aina maailman itseni näköisenä ja minä olen -tullut siihen vakaumukseen, että miehisen ja naisellisen sähkövirran -yhtyminen on arvokkain voima-patteri elämän taistelussa. Ja meidän -rakkautemme! Mitä olisikaan sillä voinut toimittaa! Mitä olisi se -voinut olla! Jotakin niin suurta, ettei maailmalla ole sellaisesta -aavistustakaan. Jos me kadotamme tämän kauneusunelman, kadottaa koko -ihmiskunta jotakin korvaamatonta. Se on minun uskoni vieläkin. Nyt -vasta kun molemmat olemme oikein kärsineitä ja kokeneita, nyt vasta -voisimme olla oikein kauniita! Mutta sinä et rakasta minua enää... -- - --- Minä rakastan sinua. - --- Et kylliksi. Meidän pitäisi päästä niin, niin lähelle toisiamme... - -Porkan voima alkoi jälleen vastustamattomasti vetää Inaria. Hänen -äänensä himmeä syvyys upotti hänet samoihin metafyysillisiin -pakkotunnelmiin kuin monasti ennenkin. Haltioitunut aatteellisuus -asettui valta-asemalle hänen aivoissaan työntäen pois kaiken muun. -Se siirsi syrjään kaiken ajallisen ja rajallisen, teki mitättömäksi -kaikki arki-elämän huolet ja velvoitukset, otti pois tuskan tunnon ja -pelon. Se otti siivilleen ikuisiin avaruuksiin, se näytti totuuden, -vapautti turhista maanpäällisistä ongelmoista. He kaksi vain, Porkka -ja Inari! Ja heidän unelmansa, heidän henkensä palo, se oli totuus. -Se oli suurinta kaikesta. Mitä siitä, jos se särki sydämen ja -lakastutti aistit! Mitä siitä jos senvuoksi täytyi luopua rauhasta -ja mukavuudesta, katkoa rakkaat siteet... mitä siitä! Se oli Inarin -oikea reitti, sitä oli vakuuttanut hänen itsetiedoton ja tietoinen -vaistonsa aina... - --- Sinä yksin olet minua lähellä, sinulla yksin on minun henkeni -syvyydet ja korkeudet, sinun kanssasi yksin on oikea elämäni, -kuiskasi Inari sisäänpäin kääntyneesti. Tunnen sen ja tiedäthän -sinäkin sen. Mutta pinnallani on jotakin paleltunutta. En voi sitä -näin äkkiä herättää eloon. Mutta kyllä se paranee. Olen varma siitä. -Ole minulle hyvä! - --- Minulla ei ole suurempaa iloa kuin olla sinulle hyvä. Jos olet -kohmettunut, koetan lämmittää sinua, helliä, vaalia arasti kuin -paratiisikukkasta, jotta jälleen virkoaisit. Ja minä jaksan odottaa -kyllä nyt. Olen päättänyt olla yhtä kärsivällinen kuin sinä ennen, -kestää sinua yhtä kauan kuin sinä minua. Nyt on minun vuoroni. En ole -tullut sinua kiusaamaan vaan palvelemaan. - --- Ehkä kaikki tulee hyväksi vielä... - --- Tahdotko koettaa, Inari. - --- Tahdon. - -Porkka tarjosi käsivartensa Inarille ja he lähtivät jälleen -kävelemään suunnaten kulkunsa Seinelle päin. - -Taaskin he vaikenivat, mutta nyt melkein viileän rauhallisina, -turvallisina, kohtalokkaan yhteenkuuluvaisuuden tunteen kytkeminä ja -taltuttamina. - --- Mutta sinunkin täytyy olla aivan ehdoton, luopua muusta, sanoi -Porkka hyvästellessään. Muuten ei tule mitään meistä... - --- Minun täytyy kuitenkin tavata Alvia selittääkseni... En voi näin -hänestä erota. Olen sen hänelle velkaa... - --- Mitä lyhyemmin, sitä parempi. Usko minua! - --- Tahdon koettaa... Ole hyvä minulle! - --- Ja sinä, ole uljas! - --- Tahdon koettaa... - --- Näkemiin siis, sinä rakas, rakas... - - - - -XVI. - - -Heti kun Porkka oli kadonnut näköpiiristä, katosi Inarin -levollisuuskin. Hän kiirehti juoksujalkaa portaita ylös huoneeseensa -kuin takaa-ajettu, kuin vankilasta pakoon päässyt pahantekijä. Missä -oli hän ollut, mitä tehnyt, oliko hän hourinut viimeisen vuorokauden? - -Tässä oli huone paikoillaan, tuossa hänen jokapäiväisen askartelunsa -pienet välineet, jotka eivät tienneet mitään hänen sairaloisen, -huiman henkensä avaruusmatkoista, hänen pitkästä sitovasta -intohimostaan. Ne kertoivat maanpäällisestä elämästä päivästä -päivään, hiljaisesta työskentelystä vaatimattomine virkistyksineen, -auringosta valtameren rannoilla, Alviasta ja heidän yhteisestä -rauhallisesta pikku-onnestaan... - -Ja nyt tuli Porkka häntä noutamaan kuin omaansa, veti hänet pois -rauhasta, rakkaudesta ja Alviasta. Ja hänen täytyi totella. Oliko hän -siis sittenkin Porkan oma? Oliko siis Porkka hänen oleellinen itsensä -ja Alvia vain ohi-liukuva unelma, vain haihtuva hattara haaveen -maailmassa, vai oliko Alvia kenties terveen todellisuuden edustaja ja -Porkka vain hänen hullujen aivojensa olematon aarnivalkea? Mistä sen -tiesi? - -Inari huokasi helpotuksesta kuullessaan, että Alvia eilen käydessään -oli luvannut tänään tulla uudestaan. - -Hän ei ollut enää varma mistään. Kuin taikasauvan kosketuksesta -saattoi kaikki tämä, mitä hän vielä paraillaan näki, tunsi, kosketti, -uskoi omakseen, yht'äkkiä jälleen olla poissa. Kaikki virtasi, vieri, -haihtui, häipyi, muuttui... lakkaamatta, lakkaamatta... - -Miten hän itsekin oli eilisestä muuttunut! Eilen vielä oli niin -liikkumatonta, niin tyyntä, ja tänään... - - * * * * * - -Alvia astui sisään kiihottuneen ja valvoneen näköisenä. - -Ilosta huudahtaen riensi Inari häntä vastaan. - --- Olen ollut niin levoton sinusta, sanoi Alvia, en ymmärrä miksi. -Minusta tuntui aivan kuin olisit ollut jossakin vaarassa. Miksi et -ilmoittanut mitään? Mutta onpa hyvä, että olet siinä taas! - --- Ja onpa hyvä, että sinä olet siinä, hyväili Inari lapsellisen -sydämellisesti. - -Sama Inari, joka Porkalle oli ollut niin kivinen ja kohmettunut, -oli Alvialle pehmeä ja taipuisa kuin valuva vaha. Kaikki ne -välittömät ja herkät puolet hänen sielussaan, joita Porkka aikoinaan -vastaanottamattomuudellaan oli loukannut ja jotka siksi niin -itsepintaisesti piilivät loukkaajaansa, kuuluivat Alvialle. Porkan -seurassa tunsi Inari olleensa vain kuin oman itsensä symbooli, -aatteellinen, monumentaalinen, aineeton, iankaikkinen, mutta Alvialle -hän oli sellainen kuin hän todellisuudessa oli, ajallinen, hetken -keinuteltava, maallinen nainen, täynnä inhimillistä elämää ja sen -monivivahteista väräjöimistä. - --- Missä olet ollut? - --- Olen ollut Porkan kanssa. - -Alvia ei näyttänyt erittäin hämmästyvän tästä uutisesta. - --- Aavistin juuri jotakin sellaista, hän sanoi. - --- Oletko minulle vihainen? - --- Miksi minä olisin vihainen? - --- Sinä olit levoton tähteni. Olitko todella? Pidätkö siis minusta -todella? Rakastatko minua vielä? - --- Kuinka voit sellaista kysyä! Enkö ole sitä tarpeeksi osoittanut. -Mutta sinä, Inari, rakastatko sinä minua...? - --- Enkö minä sitten ole sitä tarpeeksi osoittanut? Tiedäthän kuinka -raskasliikkeinen ja pitkäviivainen luonne olen. Minun elämässäni -ei ole satunnaisuuksia eikä kevytmielisyyksiä. Sentähden siihen on -mahtunutkin niin vähän rakkaudenseikkailuja. Jos kerran sellaiseen -ryhdyn, on se minulle hengen ja elämän kysymys... - --- Anna anteeksi, Inari, sanoi Alvia. - -Mutta Inariin koski Alvian äänensävy. Hänen itsensähän oikeastaan -olisi pitänyt pyytää anteeksi. Eikö hän nytkin keskellä herkintä -avomielisyyttään, vilpitöntä sydämellisyyttään harjoittanut -kaksimielisyyttä ja kavaluutta? Olihan kyllä totta tuo, mitä hän -sanoi, mutta siinä ei ollut koko totuus. Alvia oli alkuaan sittenkin -ollut sattuma, ei mikään etsitty, odotettu, valikoitu armas. Inari -oli hänet tavatessaan niin väsynyt ja lopussa, että hän kenties -silloin olisi tyytynyt keneen hyvänsä... Juuri silloin... ei muuten... - --- Rakastatko minua oikein kauan? - --- Aina, aina, sinähän tiedät sen, Inari. - --- Silloinkin, jos et näkisi minua? - --- Mitä tarkoitat? - --- Jos kuolisin tai jos meidän täytyisi erota... - --- Miksi täytyisi? - --- En tiedä. Jos täytyisi. Ei sellainen riipu rakkaudesta tai -rakkauden puutteesta. Maailmassa on niin paljon onnetonta rakkautta. -Kaikki on niin monimutkaista. - --- Minusta kaikki on niin yksinkertaista. Oma kohtani nimittäin. -Minulla on vain yksi asia maailmassa, rakkaus... - --- Sano, mitä on rakkaus? Ystävyyttäkö, kiintymystäkö, sisällistä -yhteenkuuluvaisuuttako ja aatetoveruutta, vaiko hellyyttä, -aistiarmautta, suloista toisiinsa suostumista...? - --- Sinä et tiedä! -- Sinä aiot siis taas jättää minut Porkan vuoksi! - --- En tahtoisi koskaan jättää sinua, usko minua! Mutta en voi -myöskään irroittua Porkasta. Mikä kerran on päässyt juurtumaan -sydämeeni, kasvaa siellä ijäti. Minussa ei mikään lakkaa, mikä kerran -on alkanut. Niin pitkäviivainen olen. Sentähden en voi katkaista -siteitäni menneisyyteen, olen sen vanki, sen vallassa. Tahdon olla -sinulle aivan rehellinen: Minä uskon, että suhteeni Porkkaan tulee -jatkumaan tavalla tai toisella aina, vaikka emme voisikaan olla -yhdessä, vaikka hermomme ajaisivat meidät uudelleen ja uudelleen -erilleen niinkuin tähänkin asti, vaikka kulkisimme kokonaan eri -teitä... Mutta jos hän joskus oikein vetoaisi minuun, niin en voisi -kieltäytyä, jättäisin kaikki hänen tähtensä... Mitä se on? - --- Sinä rakastat häntä. - --- En rakasta häntä siten kuin luulet. Sinua minä rakastan. Voi, -jospa tietäisit miten minun on vaikea! - --- Sinä rakastat kahta siis... - -He vaikenivat hetken. - --- Jospa sinä tietäisit, miten myös minun on vaikea, jatkoi Alvia -hiljaa. Ajatella, että en koskaan kokonaan tule sinua omistamaan, en -koskaan kokonaan ole omistanut...! Että aina kuulut myös toiselle! - --- Sinäkin puhut omistamisesta. Eihän kukaan ole toisen omaisuutta... - --- Ei, ei! Tiedän kyllä. Mutta minussa on alkeellisia vaistoja, -jotka eivät usko todistelujani. Ja jos tapan ne, kuolee minussa -samalla jotakin hyvin kaunista ja herkkää, en voi enää rakastaa -sinua senjälkeen yhtä täydellisesti kuin tähän asti. Tunnen sen. Jos -lakkaan olemasta mustasukkainen, merkitsee se sitä, että jotenkin -olen sulkenut sinulta herkimmän itseni... - -Inari muisteli omaa rakkauden tuskaansa ja totesi Alviassa kauhukseen -samat muuttumattomat sielun liikkeet. Jokainen sana oli totta, -palanen hänen omaa elämäntarinaansa... - --- Sinäkin puhut noin! huoahti hän murtuneesti. - -Alvia luuli, että Inarin ääni sisälsi syytöksen. Hän olisi -tahtonut ottaa sanansa takaisin, olla jälleen hyvä ja Inarille -mieluinen niinkuin monasti ennen, mutta nyt hän ei voinut. Joku -syvä, synkeä voima oli tarttunut häneen ja pakotti yhä eteenpäin -rakkauden-kidutuksen tietä, joka tänään vasta ensimäistä kertaa -heille avautui. - --- Inari, sinä tiedät, miten äärettömästi sinua rakastan. -Mutta emme ole vielä milloinkaan puhuneet rakkaudestamme. Minä -olen uskonut sinun rakkauteesi ilman sanoja. Tahdoin sillä -edes jotenkuten sovittaa sen, että kerran olen epäillyt sinua. -Kärsimykselläni on pitkät juuret. En ole tänään suinkaan ensimäistä -kertaa mustasukkainen. Mutta onko se sitten ihmeellistä! Tahdon -kertoa sinulle nyt kaikki juurta jaksain. -- Rakastuin sinuun -lapsellisesti, sokeasti. Olinkin silloin tutustuessamme hyvin -lapsellinen. Tiesin kyllä sinun olleen suhteissa Porkkaan, mutta -luulin sen olevan lopussa. Uskoin sitä mitä toivoin: että rakastit -minua yksin, niinkuin minäkin sinua. En uskaltanut, en osannut -tätä kaikkea silloin ilmituoda, kokemattomuuteni ja ujouteni esti -minua. Ja sitten tuli matka väliin. Senkin suhteen olin tunnollinen -kuin koulupoika. Minusta oli selvää, että ihmisen oli toteltava -taiteilijakutsumustaan, stipendejä ja elämän ulkonaista koneistoa -kuin sotamies. Sitä kaikkea aioin käyttää tullakseni kuuluisaksi ja -ansaitakseni siten sinun rakkautesi. Sellaisissa houreissa lähdin. Ja -sitten tuli pettymys, ensimäinen pettymykseni. Sinun kirjeesi mursi -minut kokonaan. Olit rehellinen: sanoit, että et rakasta minua, että -toinen suhde sitoo sinut, että kaikki on lopussa... - --- Se ei ollut totta, huokasi Inari. Minä kirjoitin pakosta. - --- Jospa olisit silloin nähnyt tuskani. Hulluna kiertelin -syrjäkujia näillä samoilla tienoin, missä nyt olemme viettäneet -niin ihania aikoja. Naivisuuteni oli saanut kovan kolauksen ja oli -vähällä muuttua kyynillisyydeksi. Ylpeys, loukattu turhamaisuus -sai sananvallan. Syytin sinua kevytmielisyydestä ja keimailusta. -Luulin, että tahallasi, huviksesi, kylmästi ja ohimenevästi -olit käyttänyt hyväksesi kokemattomuuttani. Vannoin sulkevani -sinut sydämestäni ainaisiksi ajoiksi. Koetin upottaa herkkyyteni -raakuuteen, otin käytäntöön henkeni hädässä ja uhmassani miesten -tavallisen elämänjärjestyksen, joka siihen asti oli ollut minulle -kammottava ja kaukainen... Ja niin meni elämä, kunnes taas tapasin -sinut täällä... Huomasitko, että ensin olin varuillani? Tai ehk'et -huomannut, luulit sitä kenties samaksi saamattomaksi ujoudeksi -kuin ennenkin. Mutta sitä se ei ollut. En tahtonut toista kertaa -pettyä. En tiennyt sinusta mitään muuta kuin sen, mitä itse olit -kirjoittanut. Et puhunut mitään. Minulla oli kaikki syy luulla, -että olit yhä sidottu Porkkaan. Tosin jotkut kirjeet Suomesta käsin -kertoivat erinäisiä taiteilija-juoruja, jotka osittain koskivat -sinuakin. Mutta nehän ovat aina merkityksettömiä... Vähitellen on -kuitenkin kaikki käynyt, niinkuin on käynyt. Aika ajoin on minussa -kyllä pyrkinyt esiin pieni epäilyn itu, eikä niin pienikään. Mutta -olen koettanut painaa sen alas. En tiedä mitään sen hirveämpää kuin -ajatella sinusta kyynillisesti tai nähdä sinut itsesi kyynillisenä. -Sitäpaitsi tuon ensimäisen tuskani olen oppinut näkemään jo oikeassa -valaistuksessaan. Se ei ollut sinun syytäsi, ei ollenkaan. Se oli -vain romantisen mielikuvitukseni luoma. Mutta lopultakin olen -todellakin uudestaan ruvennut uskomaan, että sinä sittenkin rakastat -minua, että nyt on kaikki hyvin. Olet jälleen tuudittanut minut -tuohon unelmaan. Ja että minä yhä olen jäänyt sen tuuditettavaksi, -johtuu siitä, että en hetkeksikään ole lakannut sinua rakastamasta, -että taas olen tahtonut kuvitella itseni onnelliseksi... Ja nyt... -Taas tulee siis sama... Taas näen itseni siis vain paremman -puutteessa otetuksi... Taas minut heitetään syrjään väliaikaisena... -Ei, minä en pelaa sitä roolia enää ikinä. Vaikkakin rakastan sinua... -Ja juuri siksi, että rakastan... - -Inari kuunteli henkeä pidätellen Alviaa. Monta käsittämätöntä kohtaa -kirkastui hänelle. Alvia ei ollutkaan niin lapsi, niin itsetiedoton, -kuin miksi hän oli luullut häntä, ei myöskään niin kyynillinen, -miksi hänen hetkittäinen epäilynsä ja omantunnontuskansa oli hänet -olettanut... - --- Nyt minäkin voin kertoa kaikki, sanoi Inari. En ole voinut tehdä -sitä aikaisemmin monesta syystä. En ole vaiennut pettääkseni sinua, -vaan siksi, että osa tarinaani kuului toiselle, jota en ole tahtonut -kavaltaa, ja siksi myös, että en oikeastaan tiennyt sinusta mitään -ja minun uskonikin on horjunut. Ensin kun kohtasin sinut, olin -väsynyt, rääkkääntynyt entisestä. Rakastin toista ja olin onneton. -Sinä lohdutit minua. Olin kyllin heikko ottaakseni sen vastaan. En -ajatellut muuta kuin omaa tuskaani. Kiinnyin sinuun enemmän kuin -olin tahtonut. Minusta se oli väärin. Minusta ei ihmisellä saanut -elämässä olla kuin yksi rakkaus, oli se sitten kuinka tuskainen ja -kalliisti maksettava hyvänsä. Olin mielestäni pyhästi velvoitettu -palaamaan entiseen. Siksi pakotin itseni kirjoittamaan niin -poistyöntävän, kylmän kirjeen, vaikka mieleni teki hyrskiä paperille -sydämeni sairaus, ikäväni, murheeni ja hellyyteni. Luulin tekeväni -siinä oikein meille kaikille. Olit niin nuorikin! Ajattelin, että -ensimäinen rakastumisesi ehkä olisi ohimenevää kuten tavallista ja -että ainakin olisi sinulle hyvin traagillista, jos tämä satunnainen -ensi-lempi vangitsisi sinut elin-ijäksesi niin traagilliseen ja -kokeneeseen naiseen kuin minä... Älä pahastu, että puhun näin -suoraan. Minulle on suuri helpotus, että näin saan puhua kaikki. -Minulla on tarve olla suora sille, jota rakastan ja minä rakastan -sinua sittenkin, vaikka se on väärin, väärin vieläkin! En tiedä -miksi, minusta tuntuu vain siltä! Minulla ei olisi saanut olla -elämässä kuin yksi rakkaus! Anna minulle anteeksi, että rakastan -sinua! - -Alvia sulki Inarin syliinsä. - -He viipyivät kauan vaieten, synkkinä, sydän sydäntä vasten tässä -ensimäisen suuren tunnustuksen tuskaisessa syleilyssä. Iloinen, -koristeellinen satuidylli, jonka puitteissa he tähän asti olivat -eläneet, häipyi heidän silmistään kauas taivaan rannalle. He -katsoivat toisiinsa ankaroina, rehellisinä, kipeästi palavina, -kohtalokkaalla rakkaudella, välittämättä enää hellyyden tai -lohdutuksen onnesta. - --- Ja sitten täällä! jatkoi Inari kertomustaan. Porkan ja minun -suhteeni oli Suomessa kehittynyt sietämättömäksi. Olin siellä jo -sisällisesti yksin. Sinä olit muiden onnettomuuksien lisäksi tullut -kuin kiila väliimme. Mutta en tahtonut mainita siitä mitään sinulle, -sillä en ollut tullut sinua etsimään enkä takaisin valloittamaan, -en tahtonut vedota ystävyyteesi, josta jo olin luopunut. Olin -ylpeä minäkin. Sentähden vaikenin... Ja minä antauduin sinulle -monesta syystä... Tietysti en olisi voinut tehdä sitä ilman -rakkautta, mutta se ei tapahtunut sattumasta, ei itsetiedottomasta -heikkoudesta, vaikka se saattoi näyttää sille. Enhän odottanut -sinulta lemmenvaloja, en sanonut itse mitään. Antauduin siis kokonaan -aseettomana, tietäen hyvin, että olisit voinut vahingoittaa minua, -jos olisit tahtonut. Enhän kysynyt mitään, en sopinut mistään... -Se oli minun luottamukseni osoitus... heittäytyä uimaan ilman -korkkivyötä... Joskus olin huomaavinani sinussa kyynillisyyttä ja -koetin silloin lyödä sinut vielä suuremmalla. Mutta miten se koski -minuun! Arvasin hyvin, ettet enää eroottisilta kokemuksiltasi ollut -aivan eilispäivän lapsi ja tunsin, että jos olisit ottanut minut -kyynillisesti, olisi se ollut meidän suhteemme loppu. Se teki minut -epätoivoiseksi, tahallani tehostin silloin niitä puolia, joista itse -eniten kärsin... Sekin oli pahasti tehty... - -He istuivat yhteenpuristuneina kuunnellen toistensa sielujen -avonaista nyyhkytystä. Suuri vakavuus täytti heidät. Kestäisivätkö he -toisiaan tällaisinakin? - --- Miten äärettömästi minä rakastan sinua, sanoi Alvia. - --- Et niin paljon, että jaksaisit unohtaa menneisyyteni... - --- Kun et itsekään unohda. - --- Mutta minähän olen sen itse elänyt. Se on osa minusta. Porkkakin. -Kenties paras osa. En voi, en tahdo edes häntä sielustani kadottaa. -Ilman häntä en olisi se, mikä olen. En näin inhimillinen, näin elämää -ymmärtävä, en näin hyvä sinullekaan. Hän on viljellyt minut. - --- Mutta minä kadehdin häntä siitä. Ei, minä en voi unhoittaa sitä. -Että niin suuri osa sinusta, paras osa, kuten sanot, kuuluu hänelle, -että kiität häntä kaikesta... - --- Kiitän sinuakin. - --- Minä jään kuitenkin aina sinun elämässäsi vain episoodiksi, -lisännöksi... - --- Voi, miksi niin sanot! - --- Kun asia on niin. - -Inari painoi päänsä alas. - --- Et sinä rakasta minua, sanoi hän hitaasti. - --- Kuinka voit niin sanoa! - --- On niin hirveää, että syytät minua siitä, mitä olen elänyt. -Sinähän tiesit kaikki. Enkä minä voi sille mitään. Minun on täytynyt -elää elämäni niinkuin olen elänyt, siksi että olen sellainen kuin -olen. Jos syytät siitä, on se sama kuin syyttäisit minua omasta -aineestani, siitä, miksi olen syntynyt, joka on minussa oleellista, -elimellistä, jolle en voi mitään. Ja tiedätkö mitä rakkaus on? Se -on koko olemuksen tunnustamista. Ei vain, että hyväksyy ne ja ne -puolet ja paheksuu niitä ja niitä, vaan että koko ihminen sinään, -sellaisenaan, on hyvä ja armas. Jos rakastaa jotakin oikein, niin -ei erota hänessä miellyttäviä ja epämiellyttäviä ominaisuuksia. Ne -sulavat yhteen, kaikki hänessä, tuskat, virheet, onnettomuudet, -vajavaisuudetkin vain kaunistavat. Se on rakkautta, ja siinä on juuri -rakkauden sanomaton onni! Muuten voi sanoa: pidän tästä, mutta en -tuosta ominaisuudesta, tuo on hyvää, tuo on pahaa, tuo rumaa, tuo -kaunista. Kritiikkiä on kaikkialla ja henkilökohtaista hyväksymistä -ja paheksumista kaikkialla, mutta ehdotonta tunnustusta, luottamusta -ei ole kuin suuressa rakkaudessa. Siitä tulee samalla sen suuri -turvallisuus... sen suuri järjettömyys... Miten elämä siltä pohjalta -on yksinkertaista! - --- Ja monimutkaista! naurahti Alvia. Kyllähän tuo on kaikki totta -mitä sanot. Mutta juuri senvuoksi minun pitäisi saada sinut -kokonaan... - --- Jos me karkaisimme yhdessä! Vie minut jonnekin oikein, oikein -kauas, minne ei mikään menneisyyden varjo ulotu, jossa muisti katoaa, -jossa elämä pakostakin on yksinkertaista, jossa minulla ei ole -mitään muuta kuin sinut. Se olisi minulle suurin autuus, ei ajatella -mitään, ei punnita eikä pohtia mitään, ei tehdä pahaa kenellekään, -olla vain... Jättäisimme kaikki ponnistelut ja pyrkimykset, eläisimme -päivästä päivään, istuisimme vaikka Mekan kadulla minareetin -siimeksessä, antaisimme auringon paahtaa, haihtuisimme tuntemattomina -kulkijoina tuntemattomien valtakuntien varjoon jonnekin etäisille -itämaille. Sinä soittaisit, minä laulaisin, kiertäisimme pihasta -pihaan ja nukkuisimme yömme jollakin kivilaatalla palmujen suojassa. -Eikä kukaan enää koskaan kuulisi nimeämme, ei tietäisi meistä mitään. -Uskoisitko sitten rakkauteeni? Rakastaisitko niin paljon itse, että -jättäisit kaiken muun...? - --- Seuraan sinua vaikka valtameren syvyyksiin, vaikka ikuiseen -hämärään... - -He vaipuivat suloiseen mielikuvitteluun... - -Inari melkein todenteolla toivoi, että hän nyt olisi kaukana Alvian -kanssa, että joku ulkonainen väkivaltainen voima heittäisi hänet -erilleen Porkasta, ettei hänen tarvitsisi valita, kitua, kärsiä, -rääkätä itseään ja muita, ettei hän jälleen joutuisi Porkan ankaran -vaikutusvallan alaiseksi... - --- Nyt et tule minua näkemään pitkiin aikoihin, sanoi Inari, kun -heidän piti erota. Täytyyhän minun Porkan kanssa suorittaa joku -pitempi keskustelemus, että asiat vähän selviäisivät. - -Hän koetti saada ääntänsä leikilliseksi. - --- Kuinka pitkä? - --- Pari viikkoa kestävä esimerkiksi! - --- Eikö pari päivää riittäisi? - --- En tiedä, ehk'ei pari viikkoakaan, voi kestää pari vuottakin... - -Alvian hahmo pimeni. Hänen suunsa viivat kiristyivät. - -Syntyi pitkä, painostava vaitiolo. - -Alvia irroitti kätensä Inarin kädestä. Inaria värisytti kylmyys. - --- Minähän puhuin leikkiä vain, sanoi hän anteeksi-pyytävästi. - -Mutta kun Alvia oli mennyt, muisti hän, että hän oli luvannut -Porkalle erota Alviasta. Näinkö hän oli pitänyt lupauksensa? Mutta -hän ei ollut voinut muuta. Olihan hän sentään puhunut Alvialle -suoraa kieltä, loukannut häntä, kylvännyt levottomuuden siemenen -hänen sydämeensä, valmistanut häntä ottamaan vastaan mahdollista -onnettomuutta... Olihan se alkua eroon... - - - - -XVII. - - -Sitten seurasi sarja myrskyisiä, hermoille käypiä kohtauksia. - -Inari tapaili vuoroin Porkkaa, vuoroin Alviaa. Hän heittelehti -rääkkääntyneenä, älyä vailla, kummankin välillä osaamatta ratkaista, -päättää, pääsemättä selvyyteen itsestään. Hän ei tiennyt, valehteliko -hän vai puhuiko hän totta. Mitä rehellisemmin hän ilmehti itseään, -sitä ristiriitaisempaa oli hänen esiintymisensä. - -Porkka pidätti häntä usein tahallaan, esti häntä menemästä kohtaamaan -Alviaa. Alvia kärsi koko rakastavan sydämensä voimalla ja välitti -kärsimyksensä Inariin. - -Inari oli itse tulla hulluksi. Ei koskaan vielä ollut hän kokenut -mitään näin kamalaa. - -Kaikki kolme kuluivat hyvin äkkiä. - -Porkan ensimäinen itsesoimaava tunnekuohu heikkeni, hän unohti oman -syynsä ja alkoi yksinomaan syyttää Inaria. Hän ei muistanut olla niin -kärsivällinen ja hyvä kuin mitä oli luvannut. Alvian kyynillisyys -eneni, hän alkoi uudelleen epäillä Inaria. Ja Inari sekä syyttää että -epäillä itseään. - - * * * * * - --- Sinä tahdot pakottaa minut pahaksi, sanoi Inari Porkalle. En voi -olla Alvialle paha. - --- Mutta minulle kyllä! Siitä asti kuin tulin, en ole kuullut sinulta -ainoatakaan hellää äänenpainoa. Enkä edes enää voi uskoa siihen, mitä -sanot. Lupaat erota Alviasta, mutta siitä ei tule mitään. - --- Kun et anna minulle vapautta etkä aikaa. Kiusaat, kahlitset minua. -En minä voi toimia nopeammin kuin voin. - --- Kuinka kauan siis tarvitset vielä aikaa? - --- En tiedä... - --- Voi olla, että sitten on liian myöhäistä. - --- Joku muu on kenties myös eronnut liian myöhään, vastasi Inari -purevasti. - - * * * * * - -Alvia puhui Inarille: - --- Mitä tämä kaikki oikein merkitsee? Selitä jumalan nimessä, -en ymmärrä enää sinua! Sinä olet poissa vuorokausmääriä toisen -miehen kanssa, kokonaisia öitä yksissä, samassa huoneessa kenties, -ja vaadit, että minä vain luottaisin sinun rakkauteesi ja -uskollisuuteesi. Sinä vaadit mahdottomia! - --- Ei minulla ole Porkkaan mitään eroottista suhdetta. Mutta jos -sellainen joskus on ollut, niin on se särkenyt eräitä rajoja, -muodollisuuksia. En voi häntä kainostella, ujostella, arkailla kuin -jotakin vierasta. Se on taas mahdotonta se. Etkö ymmärrä sitä! - --- Enhän minäkään pelkkään erotiikkaan tarraa kiinni. Se on minulle -oikeastaan vähäpätöistä. Pääasia on, että hän on sinulle tärkeämpi -kuin minä. Hänen vuoksensa laiminlyöt minut, rikot sanasi. Miksi -lupaat tulla minua tapaamaan, kun et kuitenkaan tule? Mikä sinua -estäisi tulemasta! - --- Voi sattua, että ei pääse! - --- Ja minä houkko en voi olla sentään odottamatta. Saint-Germainin -vanha kirkko, tuo meidän entinen tapauspaikkamme on ollut hirveän -tuskani todistajana. On sovittu esim. kello seitsemästä. Kello -tulee kahdeksan, tulee yhdeksän... Uskottelen, että olen erehtynyt -aikamäärästä, seison edelleen, vaikka sataa, vaikka joku ohikulkeva -tuttava nykäisee käsivarresta ja pyytää mukaan, vaikka poliisit ja -kukkakaupustelijat katsovat minuun säälivästi. He arvaavat tietysti, -että on kysymyksessä joku _cause de passion_. Ja sitten jään taas -yksin. En voi mennä enää juuri ollenkaan huoneeseeni. Se on minulle -vihamielinen, se ei siedä minua enää, minä en kestä sen soimausta. -Kirjat ja nuotit, jotka siivooja on järjestänyt tiukkaan täsmälliseen -pinkkaan, vuode, joka on liian kylmä ja koskematon, ilma, joka -on vieras ja kolea, kaikki asumattoman siisteyden merkit siellä -paljastavat pilkallisesti sisällisen heikkouteni ja ajavat minut -jälleen ulos maailmalle. En kestä tätä enää kauan. Kuinka voit olla -niin lähellä minua ja sentään niin kaukana, etten edes ymmärrä! - -Olet osa minusta, ajattelee Inari, sentähden olet lähellä minua etkä -sentään ymmärrä... - - * * * * * - -Ja taas sanoo Porkka: - --- Olen aina sanonut, että et ymmärrä rakkauden asiaa. Jos vähänkään -ajattelisit omaa onneasi, et täten kilpaa vieroittaisi itsestäsi -kahta ihmistä, jotka rakastavat sinua. Jos tätä jatkuu, kadotat -molemmat. Päätä siis! - - * * * * * - -Mutta Inari ei jaksa erota kummastakaan. Ja tilanne muuttuu yhä -pahemmaksi. Inari unohtaa tunnit ja minuutit hetken hirvittävän -tärkeyden vuoksi. Hän rakastaa ja loukkaa kumpaakin yhä enemmän. - -Mitä enemmän Porkka jälleen kovettuu ja kylmenee, sitä enemmän Inari -uudelleen alistuu hänen valtaansa. Ja mitä enemmän hän Alviasta -pyrkii erilleen, sitä enemmän kärsii hän tästä erosta, kaipaa Alviaa -ja syyttää Porkkaa koko onnettomuudestaan. Mutta Alvia tulee jälleen -vakuutetuksi rakkausunelmainsa hulluudesta. Hän on vuorottain -hentomielinen, vuorottain raaka. Ja Alvian raakuus koskee Inariin -vielä enemmän kuin Porkan kovuus. Mutta silloin on hänellä vielä -suurempi tarve selittää, hyvittää, pitkittää eron tekoa... - -Useammin kuin Porkan laiminlyö Inari kuitenkin Alvian ymmärtämättä -miksi, uskoen melkein, että se on siksi, että Alvia on häntä -lähempänä... Mutta Porkan voima hallitsee jo hänen tahtoaan. -Seurustelu Alvian kanssa muuttuu vähitellen kirjeelliseksi. Hän -tottuu, tyytyy siihen, että joka päivä tulee Alvialta joku pieni -tervehdys. - -Mutta sitten ne äkkiä lakkaavat... Kunnes tulee tällainen kirje: - - 'Inari. Rakastan sinua iankaikkisesti, mutta minun täytyy erota - sinusta. Sinulla on liian vahvat juuret menneisyyteen, se vetää sinut - pois minusta, en saa sinua koskaan omakseni kokonaan. Nyt tiedän sen - varmaan. Ajan pitkään se laimentaisi rakkauteni ja särkisi onneni. - Ehkä jatkuisi tätä samaa aina. Ethän sinä sille mitään voi, en sano - tätä syyttääkseni sinua, vaan paljastaakseni oman heikkouteni. - Tuskani on ylivoimainen. Ja jos se lakkaisi, olisi rakkautenikin - saanut lopullisen kuolin-iskunsa. Sitä en tahdo. En tahdo tulla - sinun suhteesi kyynilliseksi. Sinun täytyy jäädä tähdeksi elämäni - taivaalle, sinä suurin, kaunein ja armain! - - Siksi häviän, en sano elämästä, vaan sinun elämästäsi, ainaiseksi. - Jotten enää itse pettyisi ja jotta sinunkin olisi parempi. Teillä - kahdella on pitkä yhteinen taival takananne, sitkeitä sielunlankoja, - jotka sitovat teidät toisiinne. Kenties ilman rakkautta, kuten - vakuutat, mutta onhan tuo yhteenkuuluvaisuus sitten jotakin - vielä voimakkaampaa kuin rakkaus. Olenhan nähnyt hirvittävän - taistelusi. Hän on joka tapauksessa sinulle tärkeämpi kuin minä. - Sen olen huomannut. Ja usko minua: häntä sinä sittenkin syvemmin - rakastat. Minä olen tullut viimeiseksi ja minun asiani on senvuoksi - ensimäiseksi väistyä. Matkustakaa te rauhassa Suomeen. Minä en tule - sinne milloinkaan enää. Jään tänne maailmalle, haihdun jonnekin - hämärään, niinkuin kerran kuvittelimme, mutta yksin. Minun on - helpompi niin. Kaikkialla on sen verran öisiä ilotupia, joissa - yksinäinen pelimanni niinkuin minä voi ansaita leipänsä. - - Kiitän sinua kaikesta, tuskastanikin...' - -Inarin pää painuu kuin raskaasta tylsyydestä. Onko tämä mahdollista! - -Sitten äkkinäinen tulipalon hätä hänet tempaisee. Hän syöksyy ulos, -rientää Alvian asunnolle. Hän ei kävele, hän juoksee, lentää, -silmät sokeassa palossa, näkemättä ihmisiä, huomaamatta omaa -hullunkurisuuttaan. Hän kiitää nopeammin kuin hevoset ja vaunut, hän -karkaa kuin kauris ylämaat, alamaat, kuin koira päistikkaa, suoraa -maaliin, vaistonsa vetämänä, ennenkäymättömiä oikoteitä... - -Alvia ei ole kotona. - -Inari värisee neuvottomana. Mistä, mistä tavoittaa hänet tässä -miljoonakaupungissa? Keksimättä mitään hän jää odottamaan hänen -portilleen. Eiköhän hän tulisi, jos oikein kauan odottaisi... Ei -ketään tule... - -Sitten hän vasta muistaa että onhan postikin olemassa, että voihan -hän kirjoittaa... - -Hän menee lähimpään kahvilaan, pyytää paperia. Mutta mitä hän -kirjoittaisi? Pyytäisi Alviaa siis jäämään hänen luokseen, jatkamaan -tätä... Ei, se oli mahdotonta. Kaikki oli totta, mitä Alvia -kirjeessään sanoi, liiankin totta. Miksi ei hän voinut nähdä asioita -yhtä hämärästi kuin hän näki nuoresti ja romantisesti? Ja Alvia -tunsi itsensä. Jos tätä jatkuisi, hänen rakkautensa kuolisi, hän -kivettyisi niinkuin Inari oli kivettynyt Porkalle Naiman vuoksi. Se -olisi kauheaa. Inari oli näkevinään Alvian tuon aikoinaan niin hennon -ja herkän, tulevan vastaansa kylmänä, kovana, karkeana, ivallinen, -epäkunnioittava hymy huulillaan. Ei, sitä hän ei kestäisi. Silloin -Alvia olisi kadottanut juuri sen, mitä Inari hänessä rakasti. Ja -olisiko heillä sitten enää mitään yhteistä tunnelman rikkouduttua, -erotiikan sammuttua, seitsemän vuoden kuluttua, niinkuin Porkalla ja -Inarilla kuitenkin oli? Eikö hän vaatinutkin mahdottomia elämältä -vaatiessaan kauniimpaa, kestävämpää, arvokkaampaa suhdetta kuin -hänen ja Porkan! Ei kenenkään elämänjuoksu mennyt ilman erheitä, -pettymyksiä, hairahduksia, kärsimystä. Ehkäpä juuri nyt, nyt vasta, -kun kaikki tuo jo oli kestettyä ja takana, he voisivat rakastaa -toisiaan oikein kauniisti ja inhimillisesti, kuten Porkka uskoi. -Vakuuttivathan sekä Porkka että Alvia oikeastaan samaa ja samaa sanoi -Inarin oma vakaumus. Miksi hän ei siis uskonut! Miksi pyrki hän yksin -luomaan onnettomuutta, kun kaikki muut olivat valmiit ajattelemaan -toistensa onnea! Ei, hän ei saanut kirjoittaa mitään Alvialle. Se -olisi ollut rikos. Ja mitä olisi hän muuta voinut sanoa, kuin että -joka sana oli totta ja oikein. Pyytääkseen Alviaa jäämään olisi hänen -lopullisesti ollut luovuttava Porkasta, kiellettävä hänet. Mutta se -juuri olisi ollut kaikista suurin rikos, samaa kuin kieltää paras -itsensä. Ja jos Alvia olisi vaatinut tällaisen puhtaasti inhimillisen -arvon poispyyhkimistä, olisi hän ollut vielä luonnottomampi ja -ahtaampi kuin Porkka, joka vaati eroottista suhdetta poistettavaksi -saadakseen suhteensa Inariin täydelliseksi. Mutta jos suhde -Porkkaan jatkuisi vaikka kuinka epäeroottisena tahansa, kuluttaisi -se Alvian rakkautta. Hän oli liian nuori Inarille. Hän ei koskaan -kokemuksiltaan saisi kiinni Inaria. Vaikka he eläisivät sata -vuotta, olisi Inarilla aina parin vuoden etuennätys, joka tulisi -kiusaamaan Alviaa. Hänellä ei ollut oikeutta vierittää tätä taakkaa -nuorukaisen hartioille, etenkään nyt, kun hän itsekin kieltäytyi sitä -vastaanottamasta. Ja hänellä ei ollut varaa Alvian vuoksi menettää -Porkkaa. - -Inarin aivot kehräsivät kuumeisesti. - -Kynä oli vaipunut hänen kädestään. Paperi jäi tyhjäksi. - -Hän nousi pöydästä. - -Ja hiljalleen, väsyneesti hän alkoi kävellä kotiinsa päin... - - - - -XVIII. - - -Kerran vielä kävi Inari Alvian asunnolla. Mutta hän ei hämmästynyt, -ei säikähtänyt, kun hänelle sanottiin, että Alvia oli matkustanut. -Hän painoi vain alistuvaisesti ja murheellisesti päänsä alas. - -Kuoleman hiljaisuus vallitsi hänen sielussaan. Kaikki oli siis -ratkaistu. - -Hän tuli Porkan luo ja sanoi: - --- Alvia on nyt ainaiseksi mennyt... - -Porkka otti Inarin pään käsiensä väliin ja katsoi häntä kauan -vakavasti silmiin. - --- Olihan se parempi näin, Inari, eikö niin? Elämä oli kysymyksessä. - -Inari nyökkäsi äänettömästi. - -Hänen sydämessään tuntui vain niin autiolta ja lakastuneelta ja kuori -kovemmalta hänen pinnallaan kuin ennen. - -Ja se jäi sellaiseksi. Inari oli hiljainen, suljettu, näkymättömästi -poistyöntävä. Hän saattoi pitkäksi aikaa jäädä tuijottamaan eteensä. -Hän oli hajamielinen, ei muistanut vastata kysymyksiin, jäi seisomaan -keskelle katua, pysähtyi keskelle lausetta. - -Hänessä oli joku ammottava tyhjiö, jota ei voinut täyttää millään -elävällä elämällä. Kadonneen Alvian kuva vain kummitteli hänen -aivojensa autiossa yössä. Parisi vaivasi häntä. Jokainen kohta siellä -muistutti jostakin ennen olleesta, jota ei enää ollut... - -Alvian viimeinen kirje oli kuin vainajan tahto. Pois Parisista, pois! - -Porkka ei tahtonut kuulla puhuttavankaan lähdöstä. Hän tahtoi -vihdoinkin nauttia jälleen löydystä rakkaudestaan. Mutta turhaan -koetti hän saada Inaria eläväksi, antautuvaksi. Päinvastoin tarttui -Inarin ynseys vähitellen häneenkin. Saatuaan ulkonaisesti tahtonsa -perille, Inarin jälleen näennäisesti omakseen, alkoivat taas heidän -sisälliset ristiriitansa tuntua kovina, katkeroittavina. Hän tunsi -sovittaneensa oman vikansa ja jäi hyvällä omallatunnolla syyttämään -Inaria, joka viimeiseksi oli ollut loukkaava. Ja lopulta hän pani -koko heidän rakkaudenonnettomuutensa kokonaan Inarin niskoille, -pesten mielikuvituksessaan itsensä aivan puhtaaksi, ja uskoen omiin -mielikuviinsa. - -Inari taas kantoi kaunaa Porkalle siitä, että hän tämän vuoksi oli -kadottanut Alvian. - -Hän oli usein myös häijy ja itsevaltainen, sisimmässään vaatien -Porkalta pelkkää alistumista ja palvelemista. Nyt on sinun vuorosi, -hän tunsi. Jos en kelpaa tällaisena, voit mennäkin. Se on minulle -yhdentekevää. - -Hänen sielussaan asui suuri, viileä välinpitämättömyys. Ei voinut -tapahtua enää mitään. Ei mitään pahaa ainakaan. Koko hänen entinen -elämänsä näytti hänestä nyt vain kuumeisten aivojen houreelle, -pitkälle tuskalliselle hulluudelle. Ja kaikki, mitä Porkka puhui, -tuntui hulluudelle. - -Hän ei tahtonut enää rakastaa, korkeintaan tulla rakastetuksi, ei -osannut olla avonainen ja antautuvainen, korkeintaan kiitollinen, jos -joku oli hyvä. - -Porkka teki parastaan, mutta Inari vertasi häntä Alviaan, eikä -hän ollut yhtä hyvä hänen mielestään, ei osannut tarjota mitään, -joka Inarille olisi tuottanut iloa. Onni tarjottiin hänelle liian -myöhään. Hän oli sammunut, hänen sielunsa puhkesi kukkaan maata -kohden, ei mikään päivänpaiste voinut sitä enää elvyttää. Ja niin -monta pitkää vuotta oli hän kuitenkin janonnut rakkautta, hellyyttä, -aurinkoa, turvaa, kotia... Mutta hän oli pakottanut hyrskyävät -tunteensa vaikenemaan säilyttääkseen Porkan, ruokkinut häntä -väärillä, miehekkäillä mielikuvilla ollakseen hänelle mieluinen. -Ja taas olivat nämä mielikuvat toteutuneet! Hän oli nyt henkisesti -ahavan purema, luonteeltaan karaistunut. Hän ei ymmärtänyt, mihin -hän enää olisi tarvinnut Porkkaa. Turhaan koetti hän etsiä itsestään -jotakin salaista soppea, jossa vanha uhrituli vielä olisi palanut. -Hänen sydämensä ei sanonut mitään, hänen aistinsa eivät sanoneet -mitään, hänen päänsä sanoi, ettei hän kaivannut avioliiton suojaa, ei -mahtunut siihen, ei sopinut siihen enää. Se olisi ollut tyylitöntä. -Hän olisi raiskannut kodin niinkuin kodittomuus oli raiskannut -hänet. Hän olisi kuljettanut sinne sydämensä sulamattoman talven ja -kuihtumuksen, arpiniekan, kovettuneen, välinpitämättömän sielunsa, -joka ei enää pelännyt antaa vasta-iskuja... Kuin aave olisi hän -siellä ollut... - - * * * * * - -Sangen pimeässä ja raskaassa mielialassa he vihdoin lähtivät -kotimatkalle. - -Oli jo joulukuun puoliväli, kun he astuivat laivaan, jonka piti -laskea heidät jälleen kotimaan rannalle. - - * * * * * - -He istuvat kannella pimeässä suurien vilttien sisällä, tuijottaen -mustaan aaltoilevaan veteen ja kuunnellen koneen yksitoikkoista -jytinää. Leuto tuuli puhaltaa, tähdet leviävät rajattomana -iankaikkisuutena heidän yllään. - -Nekin kiertävät yksin rataansa, puhuu Inari itselleen. Ja jos ne -sattumalta kohtaavat toisensa, niin palavat ne poroksi. Niinköhän on -ihmisenkin laita, luonnon ikuisten lakien lapsen? Polttaa tuhaksi -yksilöllisyytensä, painua takaisin alas alku-aineeseen, alkaa alusta -ja joskus hämärässä, käsittämättömän etäisessä tulevaisuudessa -jälleen puhjeta elimelliseen yhteiselämään... Vain siksi, ettei -tyhjyyttä olisi... Minulla on jo tyhjyys, usva, hämäryys. Mikään -yksilöllinen pyrkimys ei tue minua enää. Tahdottomana vajoan -kaaoksen syliin. Suuret luonnon voimat voivat jo pyyhkiä minut pois. -Näkymättömät bakteriot hajoittavat jo elimistöäni, josta elämän -toimintatarmo on paennut. Ei mitään kulumatonta ole minussa enää. -Eteenpäin rientävän kulon läpikulkupaikka olen ollut, rakkauden, joka -sytyttää elämän ja jättää jälkeensä kuoleman... Yksi ainoa oli, joka -yhdisti minut elävään elämään, yksi ainoa oli, jonka kanssa olisin -voinut piirtää taivaalle tekemättömien tekojen ja suurten unelmien -linnunradan... Sekin ainoa minulta vietiin! Nyt on pimeys... - -Ja kuitenkin! Olihan hänellä Porkka. Istuihan sama Porkka tuossa -hänen vierellään, sama eikä kuitenkaan sama! - -Nyt minä tiedän, nyyhkyttää Inarin rinnassa, miksi maailma äkkiä -on käynyt niin elottomaksi, miksi pimeä yksinäisyys minut ympäröi, -miksi kaikki kauneus on kadonnut. Nyt tiedän sen ja tohdin sen -lausua ensi kerran ääneen: Rakkaus, rakkaus, tuo inhimillisyyden -ihanin kukka on kuollut minun sydämestäni! Voi minua, onnettominta -ihmisten joukossa, minulla oli se, enkä osannut sitä vaalia! Minä -kielsin sen aurinko-silmältä auringon, sen juurilta kaikkeuden janon, -sen lehviltä heleän kyynelekasteen! Minä kielsin sen vangitsemasta -katseellaan, juurtumasta juurillaan, jätin ilman armasta huolta ja -ihailua tuon hemmoiteltavimman ja arimman taimen Luojan suuressa -yrttitarhassa. Voi minua! Minun rakkauteni on kuollut minulta...! - --- Inari! - -Inari hätkähti hereille ajatuksistaan. - --- Mitä? - --- Sano minulle, Inari, miksi lähdit kanssani, kun et kuitenkaan -rakastanut minua? Sinä rakastit sitä toista, rakastat yhä vieläkin -ja pakottaudut olemaan minun kanssani! Silloin ensihurmauksessani en -tätä kaikkea niin selvästi nähnyt. Olin liian onneton, onnellinen, -liian täynnä omaa tahtomistani. Tuskani ja rakkauteni sokaisi minut. -En ymmärtänyt, että sinussa oli ikuinen jää. Luulin, että sulaisit. -Mutta sinä, joka olit tajuissasi, laskeva, näkevä, kaikkitietävä, -miksi teit minkä teit? - --- Minun täytyi... - --- Kostaaksesiko minulle? No, siinä ainakin onnistuit! Säälistäkö, -sano, säälistäkö, jota tiesit minun pelkäävän enemmän kuin mitään? -Monta kertaa muistan sinun lausuneen toivomuksenasi, että tulisin -heikoksi ja väsyneeksi. Tätä hetkeä sinä siis odotitkin! Oikeaan -osasit. Nyt minä olen todellakin vanha ja rapistunut. Palaan Suomeen -kymmenen vuotta vanhempana kuin mitä sieltä lähdin. Sellaiseksi olet -minut nyt tehnyt. Oletko nyt tyytyväinen työhösi? - --- Voi, miksi puhut noin katkerasti! Meillä on alunpitäen ollut niin -erilainen käsitys rakkaudesta. Sinä luulit pelkääväsi sääliä, mutta -pelkäsitkin itse rakkautta, ja siksi se nyt vuorostaan pakenee. -Sankaritkin levähtävät, jumalatkin levähtävät, mutta sinä et sallinut -yhteistä lepoa meille, sinä nimitit sitä heikkoudeksi. Ja kuitenkin -olisin jaksanut siirtää vaikka vuoria, jos olisin sinun sylissäsi -saanut itkeä ulos suuren inhimillisen väsymykseni. Tahdoit karaista -itseäsi ja minua, kivetit kyyneleeni, pilkkasit tuskaani, herjasit -hellyyttäni ja niin lakastuivat sielumme arimmat sirkkalehdet. -Sinusta oli vanhuus rumaa ja yhdessä vanhettuminen häpeällistä ja -niin saamme nyt hoippua hautaan yksinäisinä, tai toisten turvissa. Ja -minä olin syntynyt maailmaan sellaista rakkautta varten, joka kestää -muuttumattomana läpi kaikkien ikäkausien ja elämän vaihtelujen, uhmaa -vanhuutta ja kuolemaa, halkaisee itse haudan erottavan muurin. Ja -nyt... Näin aikaiseen jo minä sammuin... Hukkasin elämäntehtäväni... -ja elämäni... - --- Ja minä elämän tarkoituksen, sanoi Porkka pimeästi. Se kuoli sinun -kanssasi. Tiedän kyllä, olen aina tiennyt, ettei elämällä olekaan -mitään tarkoitusta, mutta minä annoin sille tarkoituksen, minä panin -siihen sisällön. Nyt ei ole mielestäni millään mitään tarkoitusta -enää, ei Suomella ei Europalla, ei koko ihmiskunnalla. Kaikki -kärjistyi meihin, kaikki oli olemassa vain meitä varten ja meidän -kauttamme. Nyt laskeutuu ylitseni vain rannaton, rajaton autius. Mitä -minusta tulee tältä pohjattomuuden pohjalta? Mitä ilman Inaria? Millä -täytän ja rajoitan elämäni nyt? - --- Työllä! - --- Miksi tekisin mitään! Ei ole ketään, jota varten tahtoisin mitään -tehdä. - --- Sanotaan toisten tekevän taidetta surustaan. - --- En minä tiedä, onko minulla surua tai mitä minun siitä -pitäisi tehdä. Minulla täytyy olla joku tarkoitus, vaikka kuinka -valheellinen, joku tuki, joku mitta, joku suunta, joku ankkuri, -ajatus, määrä. Muuten hyvä ei ole hyvää eikä paha pahaa, kaunis -ei ole kaunista eikä ruma rumaa. Ei ole muotoja, värejä, viivoja, -ei plastiikkaa eikä järjestystä millään. Nyt olen itse itselleni -myös vallan välinpitämätön. En enää ajattele kasvattaa sisällistä -ihmistäni. En ymmärrä, mitä sellainen edes merkitsee. En käsitä -myös mitä Helsingissä tekisin. Se on aina merkinnyt minulle -taistelutannerta. Ja tämän haaksirikon jälkeen ei minusta ole siihen -enää... Tämän kaiken sinä olet saanut aikaan, tällaista jälkeä sinä -jätät, Inari! Ja minä en voi koskaan antaa sinulle anteeksi, että -olet päästänyt särkymään jotakin korvaamattoman kaunista. Kaikki -riippui yksinomaan sinusta... - --- Sinä särit ensin minussa jotakin korvaamattoman kaunista. - --- Matkustinhan sen vuoksi Canossaan. Mutta en kelvannutkaan sinulle -ja silloin olin sentään parempi kuin koskaan... - --- Sinä hylkäsit minut ensin. Ja siitä jäi jotakin routaista -rintaani. En voi olla enää välitön sinulle, en milloinkaan. Jotakin -on välissä, joka estää lähestymästä, joka ei katoa, joka syyttää, -jota en milloinkaan voi unohtaa... - --- Olisihan silloin sulaa hulluutta, jos menisimme yhteen... - --- Olisi... - --- Yksi lohdutus minulla sentään on. Minä olen tehnyt parhaani. Nyt -sinä olet syyllinen, en minä. Sillä olet helpottanut eroa ja minä -voin jättää itsepuolestani sinut nyt paremmalla omallatunnolla kuin -vuosi takaperin. - --- Olemme molemmat tehneet parhaamme. Ja näin on meidän sentään -käynyt... - - * * * * * - -Tuuli yltyy. Aallot kohisevat, kone jyskyttää enenevällä voimalla. - -Kohti Suomen rantoja! - -Inari ja Porkka tuijottavat kolkkoina eteensä... - -Millainen paluu! - -Ja mitä varten? - - - - -XIX. - - -Inari vajosi täydelliseen lamaustilaan. - -Hän saattoi olla huoneeseensa sulkeutuneena päiväkausia tylsässä -tuijotuksessa, syömättä, pukeutumatta, muistamatta mitään, -välittämättä mistään, voimatta liikuttaa jäsentäkään, kykenemättömänä -kaikkeen. - -Hän karttoi ihmisiä. Ne olivat hänestä kammottavia. Niistä lähti -voimasäteitä, joita hänen ehtynyt elimistönsä ei sietänyt. -Muuten oli kaikki hänelle yhdentekevää. Ei koko maan ja taivaan -avaruudessa ollut asiaa, minkä vuoksi elää, mutta ei minkä vuoksi -kuollakaan. Inari oli enää vain kuin itsensä kummitus, entisen -elämänsä epäoleellinen varjokuva. Välistä jaksoi hän toimittaa -jonkun pienen työn pysyäkseen hengissä. Mutta siihen rajoittui -hänen toimintakykynsä. Häneltä puuttui sisällinen ponnistin. Hän -ei välittänyt rahasta, sillä mitkään rahan antimet eivät häntä -houkuttaneet, ei yhteiskunnallisesta asemasta, sillä sen edut olivat -hänelle arvottomia. Häntä ei haluttanut panna tikkua ristiin itsensä -tähden. Mitä hän itsestään! Hänen puolestaan sai hänen olentonsa -atoomeille tapahtua mitä hyvänsä. Hän ei osannut enää kärsiä mistään, -ei pelätä mitään, ei kuolemaakaan. Muiden vuoksiko siis pakottaa -itsensä elinvoimaiseksi ja työteliääksi? Mitä hyötyä hänestä saattoi -olla kenellekään! Jos hän jo olisi ollut maankamaraa, yleistä, -epäyksilöllistä elämän-kuonaa, olisi hän rappeutuvasta ruumistaan -voinut antaa ravintoa ruohoille, kukille, puille, pelloille, uusille -alku-itiöille. Mutta tällaisena! Pitikö hänen tulla opettajaksi, -kuten äiti-vainaja tahtoi? Nousta ehkä opettamaan vanhaa oppia -kaiken turhuudesta? Miten inhimillinen vapaus, johon kaikki kehitys -pyrkii, on epäiltävää ja vähäpätöistä, miten rakkaus kaikissa -muodoissaan ja asteissaan kantaa itsehäviön siementä, miten se on -järjetöntä, epätäydellistä, lyhytaikaista ja turmiollista sentähden, -että sekin pyrkii vapauteen ja että sen olemus kuitenkin on orjuus. -Niinkuin koko ihmisen olemus. Kaikkein pienimmässä kenties, niin -pienessä, ettei sitä voinut pitää edes harkinnan arvoisena, hän -on vapaa. Hän tekee sen tai sen pikku asian, jättää tekemättä sen -tai sen, ja sitten käy kaikki itsestään välttämättömyyden pakolla. -Pienestä lumipallosta kasvaa lumivuori, keveästä mielikuvasta raskas -todellisuus, joka hautaa alleen kokonaisia kauneus-maailmoja. Pieni -huomaamaton lipsahdus vain junaraiteissa ja toinen menee itään, -toinen länteen. Se on ihmisen vapautta! Niinkö hänen piti puhua? -Ja lisätä vielä, ettei tämäkään ollut totta, että kukaan ei voinut -sanoa totuutta, ainoastaan tehdä uskontunnustuksensa, ja että hän -itse uskoi elämän sovittamattomaan traagillisuuteen... Ei, pikemmin -oli hänen pidettävä suunsa kiinni, oltava kuin muut, otettava -olemassaolon taisteluun osaa niinkuin ennenkin ollakseen vähentämättä -muiden elinvoimaa ja vastustuskykyä... Esimerkin vuoksi! Mutta olihan -hän itse paras esimerkki siitä, että toisten hyvä esimerkki ei -kyennyt antamaan elämän voimaa... - - * * * * * - -Sillä aikaa vietti Porkka hurjaa elämää. - -Joskus hän yövalvoneena ja sairaana vieläkin eksyy Inarin asuntoon. -He pitävät kumpikin lopullista eroaan selvänä, mutta siitä huolimatta -he yhä huomaamattaan kirvelevällä sydämellä palaavat entisiin -puheenaiheisiinsa. - --- Miksi sinä hylkäsit minut? valittaa Porkka. - --- Miksi sinä ensin hylkäsit minut? vastaa Inari. - -Porkka on paljon muuttunut ulkomuodoltaan. Entinen siro -boheemi-eleganssi on poissa hänen käytöksestään ja puvustaan. Hän -on melkein rappeutuneen näköinen, kun hän pitemmiltä juomingeilta -napittomassa, tahriutuneessa nutussa, rikkinäisissä kalosseissa, -veristävin silmin ja pöhöttynein kasvoin ilmestyy Inarin eteen. - -Inarin on tuskallisen vaikea nähdä tätä. Omasta olostaan hän ei -välitä, mutta nuo ulkonaiset onnettomuuden merkit Porkassa ovat -murtaa hänen sydämensä. Hän herää välinpitämättömästä horroksestaan, -hän kyselee hellästi huolehtien ja murheellisena: - --- Rakas ystävä, miksi sinä noin...? - --- Näen, että pidät minua jo vähämielisenä renttuna. Olet oikeassa: -järki on jättänyt minut, sydän särkynyt, siveellinen selkärankani -murtunut! Niin paljon on minulla tosin vielä jälellä siitä, että -osaan edes kärsiä. Voi, miten minä kärsin, mutta kellään ei saa -olla siitä aavistusta, ei sinullakaan. Minä nauran ja elän iloista -elämää ja hetken levon ja lohdun löydän porton sylissä. Sinä -olet minut sinne työntänyt. Niin syvälle olen pudonnut ylpeistä -pilvilinnoistani. Ja minun, jonka piti sinun kanssasi kahden -elää puhtaudessa ja kirkkaudessa ja koskemattomuudessa, tuolla, -tähtitaivaalla, ei yhteiskunnan ulkopuolella kuten boheemi, kuten -minä ennen, vaan yläpuolelle niinkuin suurien taiteilijoiden ja -ihanien ihmisten sopii! Ja täällä nyt olen yhteiskunnan alapuolella -kuin hampuusi! Jos tästä vielä joskus paranen, tulee minusta -jotakin aivan muuta, kenties mystikko, kenties ihmisrakkauden -apostoli. Sitä varten täytyy ensin olla hyvin onneton, tulla hyvin -nöyräksi... Nyt sen tiedän. Tai ehk'en tulekaan niin jaloksi, tylstyn -vain tavalliseksi porvariksi, unelmattomaksi, käytännölliseksi, -kyynilliseksi. Järjestän elämäni järkevästi niinkuin muutkin: otan -ystävyyden ystäviltä, toveruuden tovereilta, rakkauden naisilta, -haalin koko eri tahoilta ne inhimillisyyden puolet, jotka ennen -löysin sinussa yksin. Kaikki sinä olit minulle: ystävä, toveri, -rakastajatar, puoliso, sotaveikko, unelma ja todellisuus, lähtökohta -ja päämäärä. En enää koskaan sinun jälkeesi voi olla onnellinen, -mutta voin nauttia ehkä. Enkä enää viitsi edes pohtia onnea ja -onnettomuutta, noita kahta salakavalaa käsitettä, jotka ovat -hämärtäneet ihmis-aivoja maailman alusta alkaen. Siirryn vain -sievästi vakavuudesta ilomieliseen rappeutumiseen, ehdottoman -tarpeesta sovitteluun. Minusta voi tulla vielä vanha, viisas, -tyytyväinen irstailija. Etkö sinäkin soisi minulle kernaasti -tällaista pientä valoisaa iltapuhdetta? - --- Minä soisin vain, että vielä voisimme olla yhdessä, sanoo Inari -murheellisesti. Luuletko siis, että se on aivan, aivan mahdotonta? - --- Siihen pitäisi jollakin meistä olla niin luja usko. Kellä se on? -Ei minulla. - --- Ei minullakaan... - - * * * * * - -Kerran loppukeväällä tulee Porkka Inarin luo tavallista -täsmällisempänä ja kevyempänä. - --- Voit onnitella minua, hän sanoo. - --- Miksi? - --- Olen jälleen solminut suhteeni Naimaan. - -Inari kalpeni. - --- Olenhan surrut sinua jo tarpeeksi. Tarvitsen järjestetyn elämän. -Minun täytyy päästä naimisiin, saada ulkonaista täytettä, joka tekee -helpommaksi unohtamisen... - --- Unohtamisen? - --- Niin tahdon unohtaa sinut. Muuten menen rappiolle. En kestä -tällaista kauempaa. - --- Minä en voi enkä tahdo unohtaa sinua koskaan, koskaan! - -Inari laukesi itkuun. - --- Mitä sinä itket, Inari? - --- Itken kaikkea sitä, mikä meidät erottaa. - --- Mikä se on sitten, mikä? - --- Minun liian suuri rakkauteni sinuun. - --- Sinähän rakastat toistakin. Mutta minä, minä en ikinä ole -rakastanut enkä tule rakastamaan ketään muuta naista kuin sinua. - --- Ja nait Naiman... - --- Niin, niin köyhäksi jäin sinusta. Otan sen, jonka saan. Olen -kiitollinen hänelle, että hän vielä huolii minusta, joka olen anonut -almuja porttojen ovilla. Ja vanhasta, väsyneestä taiteilijasta tuntuu -hyvälle, että on edes joku, joka vielä häntä jumaloi, joka ei tiedä -mitään hänen haaksirikkoutuneesta sielustaan ja hänen kadonneista -kauneus-unelmistaan. Minusta ei tiedä kukaan mitään paitsi sinä, -Inari, eikä tule tietämään... - --- Ja sinä tahdot unhoittaa minut. - --- Ulkonaisesti vain. Niin on minun helpompi olla. Sydämeni -yksinäisyydessä, siellä syvällä, korkealla, salaisessa -mielikuvamaailmassani, joka tästä lähin on oleva suljettu valtakunta -kaikille, siellähän sinä aina olet ja asut ainoana, muuttumattomana. -Sinua ainoaa olen minä rakastanut täydellä sielullani ja ruumiillani -täydessä miehuudessani. Sinä olet minun sydämeni ainoa morsian, -jonka valitsin vaikeimmalla ja voimakkaimmalla hetkelläni. Minulla -oli unelmani. En voi sitä pienentää. Me olemme yhtyneet elämän -korkeimmalla kohdalla. Antaneet toisillemme ja saaneet toisiltamme -yhtä paljon. Parhaani olet saanut, minulla ei ole enää mitään sinun -arvoistasi tarjottavaa. Sinun jälkeesi on vain alaspäin menoa, -pimenemistä... Parempi sinullekin, ettet näe rapistumistani. - -Inari tyrski valtoinaan. - --- Minä en kestä sitä ajatusta, etten enää saisi nähdä sinua, -että auttamattomasti olet sidottu toiseen ihmiseen, lopullisesti -kadoksissa minulta, ettei minulla enää ole lupaa luoda silmääni -sinuun, joka olet kaikkeni iankaikkisesta iankaikkiseen, ainoa -armaani kohtalon kaikkivaltiaan edessä, joka on liittänyt meidät -yhteen onnettomuuden siteillä! Enhän minä vielä ole kokonaan kuollut, -koska jaksan näin hirveästi kärsiä! Vanha sydänhaavani vuotaa verta, -vanha rakkaus-haaveeni yhä vain minua vallitsee. Aivoni kieltäytyvät -ymmärtämästä, että elämäni suurin riemu ja tuska olisi ollut turhaa, -että voimani, taisteluni, tahtoni olisivat kaikki menneet hukkaan. -Etkö luule, että vielä voisimme yhtyä, että vielä voisimme saavuttaa -sopusoinnun? Etkö vielä kerran tahtoisi koettaa? - -Porkka nostaa Inarin syliinsä ja heidän kyyneleensä valuvat virtana -yhteen. - --- Rakas, armas Inari, hän nyyhkyttää. - --- Emmekö voisi lähteä pois koko Helsingistä, joka on heikkoutemme ja -onnettomuutemme todistaja, jossa menneisyyden myrkky meitä jäytää. -Lähdemme jonnekin sydänmaalle, kauas... - --- Kevättä katsomaan! Oletko huomannut, että jo on melkein kesä.? - --- Menemme kuulemaan, miten ruoho kasvaa, miten kaislikot kahahtavat -ja laine liplattaa... Sinähän pyrit mystikoksi... - --- Sinä kutsut aina esiin minun hyvät puoleni... - --- Kaupunki turmelee, elämä turmelee. Minäkin olen tullut niin -pahaksi. Jospa vielä voisin tulla hyväksi! - --- Ja minä uskovaiseksi... - --- Minä uskon jo. Meidän rakkautemme on leikattu poikki -parhaimmillaan kuin kultainen vilja. Sillä emme mahda mitään. Mutta -murheemme ja hellyytemme siunaa meille vielä kauniin, kelmeän -jälkisadon... - - - - -XX. - - -He kulkivat rinnan äänettöminä ja väsyneinä pitkin korkeiden, -humisevien vaarojen rinteitä. - -Heillä ei ollut mitään sanomista tai he eivät voineet taaskaan -sanoa mitään. He tunsivat ainoastaan, että rakkaus koko ajan kuoli -heidän väliltään, että se oli parantumattomasti sairas, ei millään -hetkellisillä liikutuksilla ja tarmonpuuskilla enää pelastettavissa. - -Jos he nauroivat, soinnahti heidän naurunsa väkinäiseltä, jos he -puhelivat, oli se keinotekoista ja pakotettua, jos he vaikenivat, -oli se autiota ja kammottavaa. He tunsivat molemmat selvästi, että -he eivät enää voineet elää kahden, ei täyttää lämmöllä ja liikkeellä -sitä tyhjää paikkaa, joka levisi kahden yksinäisen ihmisen välille -maalla, Suomen raskasmielisessä, ikuisesti kohisevassa korvessa. He -tarvitsivat toisten apua, kaupunki-elämän keinotekoista kiihotusta. -Ainoastaan ääretön rakkaus, kulumaton, mitään epäilemätön, mitään -pelkäämätön, maailmatunohtava rakkaus saattoi tehdä Suomen korvet -kultuuri-ihmisen hermoille siedettäviksi. Ja sellaista heillä ei enää -ollut. - -Aurinko oli laskenut. Lahdelmat lepäsivät kylminä, värähtämättöminä -kevät-hallaisessa iltahämärässä. Saarten raskaat ääriviivat -kuvastuivat mustina pakkas-punaista taivaanrantaa vastaan, -kivettyneinä, liikkumattomina, niinkuin sanaton suru, niinkuin -maailmanhengen iankaikkinen tragiikka, luonnon loppumaton soimaus -omaa kohtaloaan kohtaan. Se oli kuin katoavaisuuden kaameaa syytöstä -katoamattomuudelle. Elämä, liikunto, työ, lämpö, kaikki hävisi -kerran, tuo yksin jäi jälelle, tuo syvin, mustanmurheellisin, -vaipuneen voiman äänettömästi valittava varjokuva. Noin tulisivat -siis noiden yöllisten saarien syyttävän-raskaat ääriviivat ijäisesti -uimaan aution maapallon kylmän-helottavilla ulapoilla senkin jälkeen, -jolloin jo kaikki elämä oli ehtynyt, ihmishenki sammunut, ihmistyö -murentunut. Nyt jo ne muistuttivat kaiken turhuudesta, elämän lahjain -lyhytaikaisuudesta... - -He seisoivat tyrehtyneinä tämän armottoman avaruuden edessä. Heillä -ei ollut kummallakaan sanoja lohduttaa toistensa yksinäisyyttä, -lievittää tragiikan tunteen välttämättömyyttä liian vanhoissa -sydämissään. Pintakerrostumat olivat aikoja sitten loppuun kulutetut -heidän aivojensa kantopiirissä. - -Oli jälellä ainoastaan pohjimmainen, kaiken-turhuuden-tunnon -kummitus, sama, joka kerran oli keinuva loppuun palaneen -taivaankappaleen elottomassa varjopeilissä elementtien riehunnan -lakattua. Nekin hävittivät ja samalla kuitenkin tarvitsivat toisiaan. -Niinkuin ihmisetkin. Ne heijastivat ihmisiä ja ihmiset niitä. Sama -salaperäinen voiman ja kauhun kuva kuulsi kaikesta olevaisuudesta. - -Olihan Porkka kuin meri, läikkyvä äärettömyys, täynnä syvyyksien -hirmuja, taivaan tähtien ja maallisten tulien heijastelua, pettävä, -upottava mielikuvamaailma hän oli. Ja Inari kuin maa, jonka rajoja -hän tarvitsi ja jota vastaan hän raivosi, jota hän virkisti ja -elävöitti ja samalla hävitti, jota hän suuteli ja ikävöi ja kuitenkin -pakeni. He täydensivät ja murensivat toisiaan. He työnsivät pois tai -hukuttivat toisensa, jos jompikumpi yritti antautua. He olivat siinä -toistensa vieressä, kaipasivat toistaan, rakastivat toistaan, eivätkä -sentään voineet yhtyä. Inari jäi Porkalle vain toteutumattomaksi -mielikuvaksi, Porkka Inarille vain saavuttamattomaksi -kauneus-unelmaksi, kipeäksi pakkotunnelmaksi, käsittämättömäksi, -ikävöidyksi päähänpistoksi. Olihan se ihmeellistä! Tai oikeastaan -ei sen ihmeellisempää kuin rantojen ainainen kaukainen kuvastelu -vedenpinnassa, veden ainainen hiipuva, vetävä, pakeneva läikähtely -lahtien liikkumattomille parmaille... - -Inari yritti sanoa Porkalle jotakin hyvää ja hellää, mutta ei -sanonutkaan, se tuntui niin tuiki joutavalle ja lapselliselle. - -Näin he ensimäisenä iltana maalla vain äänettömällä pään-nyökäyksellä -jättivät hyvät-yöt toisilleen. - -Heidän huoneensa majatalossa olivat vieretysten. Ja kun korpi humisi -heidän ympärillään ja tuuli valitti, olivat he kuulevinaan toistensa -sydämen pohjasta kumpuavat huokaukset... - -Seuraava päivä oli ensimäisen kaltainen. He kulkivat jälleen -suurimman osan päivästä harjujen synkkiä metsäpolkuja osaamatta -sanoa toisilleen mitään, osaamatta lähestyä toisiaan millään. -Kuin kaksi vierasta. Ja kuitenkin he olivat niin läheisiä, että -olivat suorastaan vaihtaneet sähköä, tulleet voimain tasapainoon -siten, että he kaiken jo olivat toisilleen antaneet. Ei sotaa, ei -kirpeitä kypeniä enää, ei pyrkimystä puoleen eikä toiseen! He olivat -yksinäisiä, irrallisia, toisillaan kyllästettyjä. - -Miksi vetivätkin vaistot yhteen juuri silloin, kun yhdyntä oli -satunnainen, järjetön, sotaisa, kahden vieraan välinen? Miksi -pyysivät ne erilleen silloin, kun sielut olivat yhtyneet, henget -tasaväkiset ja läheiset? Kammoksuiko luonto rauhaa, paikallaan -olemista, ylläpitikö se vain yksinomaan tulemista joksikin, -muuttumista, vierimistä, vaihtumista, hajoamista...?. - -Niin vähästä niin paljon, niin paljosta niin vähän! Se oli niin -surullista. Inari katsoi Porkkaan kuin apua rukoillen ja apua -kurkoittaen. Sairaita, kuluneita, säälittäviä he olivat molemmat, -eivätkä voineet parantaa itseään eikä toisiaan. Ei millään. Ja Porkan -vuoksi olisi Inari sentään vieläkin antanut vaikka henkensä, jolla -hän ei enää tehnyt mitään. - -Heikosti koetti Inari murtaa jäätä väliltä. - --- Minä rakastan sinua, keskeytti hän äkkiarvaamatta äänettömyyden. - --- Kuinka paljon? kysyi Porkka kuivakiskoisesti. - --- Enemmän kuin ketään muuta, niin paljon kuin minä voin rakastaa, -vastasi Inari yksinkertaisesti. - --- Se ei ole totta, sanoi Porkka jyrkästi. - -Inari tunsi, ettei hänellä enää ollut sitä sisällistä voimaa, joka -olisi tehnyt vastaväitteen uskottavaksi. Hän ei yrittänytkään. Häntä -väsytti. Raukeasti hän virkahti: - --- Luulet, että rakastan enemmän toista. Se ei ole totta. - -Mutta hän kuuli omissa korvissaan, miten hänen äänensä soinnahti -ontolta ja vakuutuksettomalta. - --- Ei puhuta tästä enää, sanoi Porkka. Ole iloinen mieluummin. Sinä -voit aina matkustaa sulhasesi luo Parisiin! - --- Ja sinä naida Naiman! - --- Sinä tulet myös menemään naimisiin Alvian kanssa! Ja olisi hyvin -väärin sitäpaitsi, jos minä yksin saisin korjata syntini palkan, -muhoili Porkka hupaisella katkeruudella. - --- En tiedä Alviasta enää mitään. - --- Niin sinä aina sanot. Aavistukseni vain eivät ole pettäneet minua -vielä koskaan. Turhaan olet koettanut viedä minua valon taa. Kaikki -olen tiennyt edeltäpäin... - --- Entä minä sitten! Jo kuusi vuotta sitten tiesin tämän -avioliittosi! Oliko ihme, jos silloin kärsin. Nyt en kärsi enää... - --- En minäkään ole enää mustasukkainen sinun tulevaisuudestasi, -entisyyden pohjalta ainoastaan. Suon teidät oikein vahingon-ilolla -toisillenne. Se on teille kummallekin oikea rangaistus. Sinä teet -nuuskaa mistä miehestä tahansa. Ja koettakootpa muutkin miehet -kelvata sinulle, niin saavat nähdä! - -He mykistyivät taas molemmin puolisesta halveksinnasta, jonka he -kohdistivat toisiinsa noiden kahden muun vuoksi. Että juuri Porkka -nai Naiman! Että juuri Inari ikävöi Alviaa! - -Näin kävelivät he rinnakkain keväisen luonnon helmassa, immuuneina, -voimattomina toistensa suhteen, syttymättöminä ja synnittöminä, -kaukaisina ja sentään saattamatta yhtyä sen enempää. He tunsivat -toisensa niin hyvin, etteivät he enää voineet olla yhdessä tuntematta -yksinäisyyttä ja elämän köyhyyttä, eivätkä he myöskään tahtoneet -erota. - -Täten he pitkittivät maalla oleskeluaan päivästä päivään tämän -viimeisen hirvittävän eron kynnyksellä, viivyttäen ratkaisua, -ikäänkuin toivoen vielä jonkun odottamattoman pelastuksen, avun -tulevan... - -Mutta mitään ei tullut, ei värähtänyt... - -Ja melkein huomaamattomasti niinkuin he olivat tulleetkin he -siirtyivät takaisin ihmisten pariin kumpikin täysin talttuneina, -tietoisina siitä, että he nyt auttamattomasti olivat jättäneet -taakseen sen ainoan arvokkaan, inhimillisesti rikkaan ja täyteläisen -kosketuksen, mikä heidän kohdalleen saattoi tulla tässä elämässä. - -Mutta he eivät keksineet enää mitään syytä pidättää toisiaan. He -eivät jaksaneet tarjota toisilleen enää mitään... - -Jos oli elämää murto-osakin jälellä vielä heidän osalleen, täytyi sen -tulla jostakin muualta. - -Inari tunsi, ettei sitä ollut enää missään. - -Ja Porkka: ettei se ollut enää minkään arvoista. - -He saapuivat jälleen kaupunkiin aivan tyyninä. Koko loppumatkalla he -eivät enää kinastelleet, viisastelleet rakkaudesta eivätkä itkeneet, -eivät myöskään lingonneet syytteitä tai tarkottelevia tähtäyksiä -toistensa silmille. He olivat melkein kohteliaita kuin sattumalta -tavanneet tuttavat. - -Ja asemalla he ojensivat toisilleen kätensä koruttomasti, ilman -mielenliikutusta, niinkuin kelle hyvänsä. Sanoivat pienet -jokapäiväiset jäähyväiset, jotka he kumpikin tiesivät ijäisiksi. - - - - -XXI. - - -Inari astui tietä pitkin eteenpäin kysymättä minne se vei. - -Ulos kaupungista, päin auringon kultaamia metsäisiä rinteitä ja -maantien mutkiin piiloutuneiden kylien etäisiä sauhuja... - -Kaikki kasvoi, kukki, eli ja kohisi ympärillä. Nurmi lemusi makeaa, -vehmasta tuoksua, männyt uhosivat väkevää haudettaan ja kaukaa kuin -salomailta tullen leijui ilmassa näkymättömän kasken kytö. - -Inari haistelee sitä halulla, tylsästi ja ilmeettömästi, nauttien -niinkuin eläin pelkästään luonnon pahaa-tekemättömyydestä. - -Ja hän kulkee vain eteenpäin, pois, pois, kauas, irralleen kaikesta, -mitä hän on ollut, elänyt, rakastanut... - -Eikä se tunnu raskaalle edes. Selittämättömän maailman-lain -pakko, joka vangitsee välttämättömyydellään, vapauttaa hänet -kaikesta vastarinnan ja ponnistelun velvollisuudesta, tekee sielun -hiljaiseksi, mahdottomaksi rukoukseen tai hätähuutoon. Olla vain, kun -ei voinut olla olematta. Pahin oli jo tapahtunut, aseet oli lyöty -käsistä. Tältä onnettomuuden pohjalta oli kaikki, mikä vastedes -tapahtui, sulaa onnea. - -Inarissa on kummallinen rauha, helpotus, ikäänkuin joku ikivanha -tuskallinen päähänpisto olisi hellittänyt otteensa hänen aivoissaan. -Ne ikäänkuin ovat päässeet luonnottomasta jännitystilastaan lepoon, -oikeisiin suhteisiinsa. Ja samalla on kuin joku kaihi siirtyisi pois -hänen silmistään. Hän näkee maailman kuin ensi kerran, sellaista, -jota hän ei ikinä vielä ole huomannut. Sokeana on hän kulkenut. -- -Tuon yhden ainoan ihmisen kaikkivaltias hahmo on pimittänyt häneltä -koko muun elämän. Mikäli se nyt auttamattoman varmasti hetki hetkeltä -loittonee, sikäli tuntuu muu ihmiskunta tulevan lähemmäksi. Eiväthän -ihmiset olekaan kammottavia, eihän maailma olekaan tyhjä, eihän Inari -itse olekaan kuollut! - -Hän seisahtuu ja kuulostaa itseään. Hänessä aaltoilee jotakin suurta -ja lämmintä, jotakin ennen olematonta, väreilee kuin uuden onnen -aavistus... Mitä se on? Syntyykö hän uudelleen uuteen maailmaan? - -Onhan maailma, joka nyt on hänen silmiensä edessä aivan toinen -kuin ennen, niin maalauksellinen, sopusointuinen, lämmin, kaunis, -väkevä... Ja aivan uusi. Ei mitään ole hän nähnyt ennen. Ei tuota -hepoa, joka torkkuu päiväisessä ruskean tynnyrikuorman takana, ei -noiden tiilipinojen iloisen-keltaista loimotusta, ei noita ympärillä -hääriviä työmiehiä, ei mitään... - -Inarin edessä hyppelehtii pieni, punamekkoinen tyttö tanssi-askelin. -Hänen päänsä ympärille on kiedottu likainen pitsinriekale, hänen -suustaan valuu lakritsia ja silmistä paistaa rajaton mielikuvituksen -ilo. Hän on varmaan yhtä rikas kuin mikä prinsessa ikään, räsy -hiuksilla on diadeemi, maantie parkettilattia, ja lakritsipiippu -maailman herkullisin kestitys... Hän kääntyy ympäri ja katsoo -säteilevin silmin Inariin ja nauraa. Ja Inari katsoo tyttöön -ja nauraa takaisin lämpimästi, onnellisesti, suuri suloinen -yhteenkuuluvaisuuden tunne rinnassa... - -Rajaton kiitollisuus valtaa hänet. Näinkö ilmaiseksi tuli elämän -runsaus, sitten kun lakkasi sitä tavoittelemasta, näinkö laajan -läikehtiväksi kävi rakkaus, kun luopui henkilökohtaisesta pyyteestä, -näinkö helposti löysi kaikkeuden, kun kadotti kaikkensa! Mutta eihän -silloin tarvinnut paeta valittunsa kanssa vieraisiin maihin ollakseen -vaivaton ja vapaa, jos näin saattoi kulkea yksin pölyistä maantietä -köyhempänä kuin köyhin kerjäläinen jäsentään rikkaampana kuin rikkain -ruhtinas. Eihän tarvinnut tehdä väitöskirjoja ja velkaa, tavoitella -kellastuvia todistuksia ja kuihduttavia virka-asemia maksaakseen -velkansa elämälle. Antaa elämän kuljettaa vain, tehdä mitä se -kulloinkin teetti, lentää vaikka auringonsäteellä ja asua vaikka -veneen alla! Joka meressä oli kimmeltäviä laineita, joka metsässä -humisevia puita, joka maassa päivänpaistetta ja ilmaa, joka kylässä -ihmisiä ja ihmissieluja, täynnä elämän moninaisuuden kipeää ja -kypenöivää värinää, joka pakotti ikuiseen liikehtimiseen. Liikehtisi -mukana vain... - -Inari poikkeaa metsäisen kallion kupeelle. Hän näkee ympärillään -vaaroja, mäkiä, polkuja, punaisia taloja, myllyjä, lehväisiä laaksoja -ja purojen kierteleviä varsia. Hänen silmänsä ovat tulvillaan -maailman ihanuutta. - -Hän ojentautuu pitkäkseen tuoksuvalle nurmikolle. - -Hänen on hyvä olla. Hän ei oikeastaan ajattele mitään. Mielikuvat -vain valuvat aivojen läpi irrallisina, oikullisesti velloen -olevaisuuden ja olemattomuuden rajamailla. - -Hän on kulkevinaan päin auringon nousua, pitkää valkenevaa maantietä. -Ja Porkka tulee vastaan... He seisahtuvat, katsovat toisiinsa ja -suuri riemu ja rakkaus paistaa heidän silmistään... - -He eivät tahdo omistaa toisiaan enää, mutta saavat toisensa -itsestään. He ovat kokeneita ja lempeitä, ja harmittomia kuin lapset, -yhtä onnellisia kuin Alvia ja Inari kerran Välimeren rannalla, mutta -paljon, paljon kauniimpia vielä. - -He sanovat toisilleen: - --- Sinä olet kokonaan hyvä ja siksi kaikki, mitä olet elänyt, on -kokonaan hyvää. Siunattu olkoon elämä, joka sinut on kasvattanut! Se -on kaunis, hyvä ja viisas, koska se on tehnyt sinut noin kauniiksi, -hyväksi ja viisaaksi! - -Kuvat kulkevat yhä... - -Inari makaa ruohikossa silmät ummessa. Hän leikittelee ruohonkorsilla -ja hymyilee unilleen. - -Hän makaa siinä kuin tapaturmaisesti ohivierivistä vaunuista tien -oheen heitetty, puolihorroksissa, tuntematta kipua tai tahtomatta -elää... - -Hänen tekee vain mieli siunata kaikkea ja kaikkia: Porkkaa, Naimaa, -Alviaa... ja omaa sammumatonta sydäntään. - -Aurinko paahtaa, kukat lemuavat, kevätnurmi leviää kuin hivelevä -silkkihuntu hänen allaan. Maa on niin rakas ja turvallinen. - -Inarin on hyvä olla. Ei mikään voi häiritä enää. Ja hänestä -tuntuu, että olisi yhtä hyvä, jos hän makaisi siinä kolme kyynärää -syvemmälläkin. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK INARI*** - - -******* This file should be named 54382-8.txt or 54382-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/3/8/54382 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54382-8.zip b/old/54382-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 914c1cd..0000000 --- a/old/54382-8.zip +++ /dev/null |