diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54379-8.txt | 7496 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54379-8.zip | bin | 159108 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 7496 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..a86be77 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54379 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54379) diff --git a/old/54379-8.txt b/old/54379-8.txt deleted file mode 100644 index 9ebef67..0000000 --- a/old/54379-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7496 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Vanha pappila, by Ilmari Kianto - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Vanha pappila - -Author: Ilmari Kianto - -Release Date: March 17, 2017 [EBook #54379] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHA PAPPILA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -VANHA PAPPILA - -Kirj. - -Ilmari Kianto - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1922. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Vinttikamarikirja. - 2. Matti Helttunen rovastinkansliassa. - 3. Paitsi Matti Helttusta. - 4. Ruustinnan nimipäivät. - 5. Talvisesongin tapoja erämaan pappilassa. - 6. Vapunpäivä ja niin edespäin. - 7. Kesäisiä kuvia. - 8. Ja tuli sydänkesä... - 9. Kalaretki Torakkaan. - 10. Kylänmäki ja Alanne. - 11. Johannan päiville Ruukiin! - 12. Pappilan metsissä. - 13. Vanha-Mari ja Esko. - 14. Vanha-aika ja uusi-aika kohtaavat toisensa Vihtahousussa, - joka ajaa jättiläisrukin rattaalla. - 15. Palkovene. - 16. Vanhan pappilan ulkoilmaleikkejä. - 17. Papinpojan ensimäinen runo. - 18. Lastenkamarista aikaihmisiksi. - 19. Ukko Galeniuksen peijaat. - 20. Pappilan Junnu. - 21. Runoileva vanha pappila. - 22. Ukko rovastin viimeinen verkkomatka. - Epiloogi. - Pojan runo vanhalle Äidille. - Kun isä kuoli. - Pojan päiväkirja. - Vanhan pappilan raunioilla. - - - - -1. - -Vinttikamarikirja. - - - Motto: Vanhalla vintillä kummitteleepi, - Kuuletko, ullakon ukset ne käy! - Lattiat oudosti raksahteleepi, - Vaikka ei kukaan kulkevan näy... - -Olkoon tapahtunut mitä tahansa, olkoon vain vanha rovasti kuollut -ja entinen ruustinna surrut itsensä tuntemattomaksi, olkoon koko -heimokunta hajoitettu maan ääriin, älköönkä kenenkään meikäläisen -elämäntie enää vetäkö sinne kultaiselle kukkulalle, mutta -- Vanha -Pappila silti on olemassa. - -Se on olemassa sielun muistikuvana, ja siitä ansaitsee kylläkin -kokoonpanna jonkunlainen kirja: - -Peräpohjalaisen pappilan vinttikamarikirja, jota papin lapset lukevat -sillä aikaa kun "pappa" ja "mamma" jo nukkuvat alakerrassa ja pimeän -yön kumina täyttää ullakon ja öljyä riittää viheriäkupuisessa -lampussa tai sydämiä pianosalin kolmihaaraisessa kynttilässä. - -Alotettakoon tämä muistikirja pappilan päärakennuksesta. - -Katsokaa esimerkiksi rakennuksen yläpuolta, jonka haahmo siintää -peninkulmittaan yli korpimaisemain ja jonka helposti erottaa kaikista -muista erämaan taloista. Eikö siinä ole tuo iäti kodikas -- hiukan -kömpelö, mutta iäti kodikas -- vuosisatojen kulttuuria huokuva -kustavilainen taitekatto, joka ei putoa ryytimaan pihlajien päälle -niin kolkon jyrkästi kuin jonkun nykyaikaisen herrastalon ruma -peltikatto -- totisesti tämä pappilan vesikatto on kuin taivaan kevyt -hattara, joka sattumoilta siihen on laskeutunut ikäänkuin höyhen -kukkaisten ylitse. Höyhenten kaltaisia ovat tuon katon harmajat -päreetkin, joita syystuuli riepottelee ja toisinaan irtikin repäisee -ja lennättää iloisesti yli ryytimaan kaivon, jossa vesisanko kieppuu -ja kirkuu nostovivussaan. Kattoakkunat -- pienoispytingit -- tässä -vanhassa pappilassa ovat kuin mitkäkin hyväntahtoisesti myhäilevät -muinaisajan mammutin silmät. Koko pappilan vuorilaudoitus tekee -saman vaikutuksen kuin vanhanaikuinen herrastalvipalttoo -- siinä -on ylellisen leveät lievekorokkeet ja kokoliaat koristenapit, -sen "kraji" on korkea ja sametinpehmeä, siinä on keimailevat, -puotipyöreät ylätaskut ja laveat, neliskulmaiset alalakkarit, joihin -ei mahdu ainoastaan käsi, vaan koko ihminen. - -Pihan puolella on kolme sisäänkäytävää: keittiön porstua, salin -kuisti, kanslian parveke. Ja nyt kun olemme löytäneet nuo rakkaat -vanhat ovet, pujahtakaamme sisään huoneita tunnustelemaan. - -Ensin on rovastin kanslia. Se ei ole mikään tilava huone, mutta -uskomattoman paljon siihen mahtuu sekä hengellistä että maallista -tavaraa. - -Kirkonkirjapulpetit! Rovastin kirjoituspöytä kaikkine telineineen, -porraslaatikoineen ja salalippaineen! Pöytä, jonka komeroista -löytyy yhtä monta kynänterää kuin rautanaulaa, yhtä monta -oblaattia kuin ruuvia! Höyläpenkki, työasekaappi, ripoliinihyllyt! -Lasiruutuinen kirjakaappi, salaperäinen, kodikas klahvu, sukka-, -rukkais- ja nahkalaatikot -- kaikki yhtenä pyramiidina koreaksi -maalatun nurkkauunin kupeella. Piippuhylly! Nuo pitkänpitkät -sorvatut puuvarret helmitupsuineen ja hopeapislai-koppineen. -Puinen sohva ja keikkuva etasheeri parranajovehkeineen. Pesukaappi -plankkitoosineen. Sohvan yläpuolella baromeeteri, ilmanennustaja, -jonka halkinaista lasia käydään kopahuttamassa, kun tahdotaan tietää, -minne päin viisari on menossa. Baromeeterin yläpuolella riippuu -"Suomen suurmiesten" kuvia. Ja vielä on kansliassa paljon muuta, -jota tässä ei jaksa luetella. Kaikista ihmeellisintä on se että -kansliaan lisäksi mahtuu kolme ovea. Yksi "vanhaan tampuuriin". -Toinen "förmaakiin". Kolmas johtaa "uuteen tampuuriin", jonka -takana piileksii niinsanottu uusi kanslia. Turhaan on rovasti -siellä komeassa, väljässä huoneessa koettanut asua -- varsinkaan -ei höylääminen siellä tunnu niin kodikkaalta, ja hän palaa aina -takaisin vanhaan kansliaan, joka kelpaa kaikkeen. Uudesta kansliasta -päästään "uuteen saliin". Se on pappilan uhkein huone, väljä, valoisa -ja ylenpalttisesti sisustettu. Siellä kasvaa kokonainen metsä -ruukkukasveja. Mutta emme jouda nyt tutkimaan fiikuksia, ruusuja, -taatelipalmuja, pelaguuneja, asparaguksia tai verenpisaroita, vaan -pujahdamme kaksipuoleisesta ovesta vanhusten makuuhuoneeseen, -entiseen förmaakiin. Siellä on ruustinnan kirjoituspöytä -- se, -jonka ääressä hänen tyttöaikainen runoheponsa yhä lentää jättäen -ihmeellisen hienoja kavion koukeroita valkoiselle paperille ja jonka -ääreen hän aniharvoin -- ja sentään niin ihmeellisen usein -- joutaa -äärettömän työtaakkansa keskeltä. Siellä on viheriäksi maalattu -lepotuoli, jonka erikoista elämän tilannetta varten on tehnyt itse -rovasti. Ja on siellä omakeksimä makuultaanluku-lampun teline -rovastin rautasängyn kupeella, sillä rovasti maatapantuaan lueskelee -runsaasti romaaneja ja kaikkea kirjallisuutta, sitä enemmän ja sitä -vapaahenkisempää, kuta vanhemmaksi käy. Makuuhuoneesta pujahtaa -pieni, melkein salaovi puutarhan puolelle kiinnitettyyn uusaikaiseen -"kabinettiin", jossa penkki on ripoliinilla maalattu, seinät sievästi -tapetseerattu ja jossa on ruustinnan hienolla käsialalla varustettu -muistotaulukko, kuka ja milloin ja kuinka kauvan tätä merkillistä -laitosta laittoi sekä hilpeä värikuva eräästä sukuun kuuluvasta -jumalaisen komedian esittäjästä allekirjoituksella _Teatteri Or Jat -Sal_. Vanhusten makuuhuoneesta, jonka joka seinästä puhkeaa ovi, -pääsemme pienen nurkkauunin vieritse juhlallisesta kaksipuoleisesta -ovesta vanhaan saliin. Tämä "vanha sali" se on pappilan päähuone, sen -sydän ja sielu, alfa ja oomega, sekä hengellinen että ruumiillinen -ravintola. Siellä on pyöreä kahvi- ja postinlukupöytä keskellä -lattiaa, siellä on tupakkapöytä takaistuimineen, siellä on uhkea -pianiino, siellä pitkänpitkä, luiskakaiteinen, punaraitainen -toppasohva vanhanajan karmileikkauksineen ja sen kohdalla pari -lasintakaista madonnan kuvaa, siellä ovat edelliseltä kirkkoherran -väeltä jääneet snellmanniaaniset nojatuolit, siellä on kikkerä -keinutuoli, jolla voi "soutaa ympäri" illan hämärissä ennenkuin -kattolamppuun tuli pannaan. Suuri vaatekaappi ei ole ilman -runollisuutta, siitä perjantai-iltoina saunapyyhkeet kaikille -käteen annetaan ja pyhäaamuina puhtaat liinavaatteet. Lasiovisessa -kirjakaapissa, jonka tornimaisen huippuleikkauksen talon isäntä myös -on tehnyt, siintää korukantisia kirjoja: Runebergin ja Topeliuksen -teoksia, Hall Cainen Kristitty, Tuhlaajapoika, Vaeltava Juutalainen, -Kolme muskettisoturia (ruotsiksi), Oma Maa, Ihmeitten Maailma, Sionin -harppu... Pappilan pöydällä voi kyllä yllättää minkä hyvänsä nykyajan -romaanin, Juhani Ahon "Papin tyttären", mutta ei "Yksin". Lattialla -on pehmeät, loistorantuiset karvamatot, ja koukerojalkaisen, -aaltoavareunaisen salonkipöydän alla paistaa ruusukuvioinen, -lammasnahkareunuksinen korumatto. Seinillä on taiteilijatädin -maalaamia öljyvärikuvia, kullatuissa kehyksissä. Huomattavin niistä -on "Lamujoen pappila", jossa rovasti, silloin vielä mustapartainen -kappalainen, soutelee lastensa kanssa "Riitun" pestessä pyykkiä -rannalla. Talouspuolisella seinällä oven pielessä kimmeltää -päällekkäin useita metallisia juhlatarjottimia. Laipion lamppukoukun -ympärystä on kotoisen koristemaalarin sivelemä, ja missä sadevesi on -turmellut kattopahvin, sinne myös on erämainen taidemaalari ulottanut -siveltimensä kuvaten milloin ihanteellisen puolitaivaallisen -maiseman, milloin hullunkurisen sammakon tai perhosen. Onpa leveässä, -puolipyöreässä nurkkauunissakin korukuvioita. - -Tällainen on vanha sali, pappilan pyhä centrum. Ja yhtä kodikas -kuin tämä väljä perhetupa on keittiökamarikin ruokapöytineen, -astiakaappeineen ja tilkkupiironkineen, vaikka huoneen ahtaus on -silmiinpistävä. Mutta mahtuvatpa sinne pappilan kaikkien "puotien" -avaimet kilkuloineen. Mahtuu kokolias kanarialintuhäkkikin -hilpeine laulajineen! Ovi ja ovenkynnys, joka johtaa keittiöön, -on tuhansista edestakaisista askelista rumasti kulunut esiintyen -räikeänä vastakohtana kaikille muille esineille ja pinta-aloille -pappilassa, jotka säilyvät varsin hyvässä maalissa vaihtaen -vuodesta vuoteen värejänsä yhä kiiltävämpiin, koskapa ukko rovasti -on ankara maalarimestari ja sivelee armotta kaikki mikä suinkin -puuta muistuttaa, mutta keittiön puolta isäntä arastelee -- siellä -on aina noita paksupalmikkoisia piikaihmisiä, ja ukko rovasti on -sangen häveliäs mies. Keittiö eli "kööki" on pappilan rajattomaan -ruokaliikkeeseen nähden myös liian tilaa-antamaton ja sen ulko-ovi -kuin mikä _perpetuum mobile_ -- ovi, jonka rautalukko talvella -hohtaa kuurassa uhoten ikuista kylmyyttä, kun sensijaan keittiön -hella on ikuisesti palava pätsi, joka levittää kuumuuttaan sekä -ruokiin että ihmisiin. Hellan ja mustasisuksisen patakaapin välitse -pujahdetaan pappilan kahveriin, jonka akkunaa kymmeniä vuosia -vartioi luonnolliseen kokoon maalattu kirkkoherran kuva, jyvä-aitan -valtava avain kädessä -- tuo iäti vanhentumaton mustapartainen -"kirkherra", jolle joku pihan läpi ajava naapurikunnan forstmestari -kohteliaasti kohauttaa lakkia tai jota perttuliaattona joku Vuokin -poikaviikari säikähtäen pakenee. Kahverista mennään kyyristellen -vielä sisäkahveriin, jonka ohuen lautaseinän takaa liiankin selvästi -erottaa kaikkien ullakolle kiipeävien askelet. Sinne ullakolle -nimittäin kierretään vanhan salin etehisestä eli tampuurista, joka -sekin on kodikkaan ahdas, pienellä lämmityslaitteella varustettu -soikko, jonka kaikki tilat valtaavat vaarnoissa riippuvat -lukemattomat päällysvaatteet, päähinepöytä ja mankeli -- veivimankeli. - -Kyllä pappilassa on -- tai ainakin olla pitäisi -- vielä toinenkin -mankeli, se hirveä puurumilas, jonka painona on satoja kiloja kiviä -ja jonka laatikossa pappilan kaikki pikkupojat ovat harjoittaneet -jyrisevää huviajelua tai litistelleet peukaloitansa. Niin, pappilan -ullakolle johtavat portaat ovat tyypilliset vanhan herrasajan -kiipeemisvehkeet, sillä ne ovat jyrkät ja ahtaat, pimeät ja liukkaat. -Kuinka moni pappilan perheenjäsenistä niistä onkaan tullut alas -milloin päistikkaa, milloin seisaallaan -- mutta portaat ovat kai -Jaakopin enkelitikapuiden sukua -- ei kukaan vielä niissä ole -itseään kuoliaaksi loukannut. Pappilan ullakko -- se on pappilan -kansatieteellinen museo, emme pysähdy sen esineitä luettelemaan, -mainitsemme vain että siellä sekä kolisee että kilisee, sen orsissa -kiikkuu sekä kimeä-sointuisia hevoskulkusia että römäkkä-äänisiä -lehmänkelloja. Ullakolta aukeavat pienet ovet neljään säiliöön, -joilla jokaisella on oma nimensä: nahkakonttuuri, vaate- eli -likavaatekonttuuri, hamppukonttuuri ja villa- eli "mammankonttuuri". -Pari näistä on lukollista, pari lukotonta, toisen lukollisen avainta -hallitsee talon isäntä, toisen -- emäntä. Lisäksi ovat päädyssä talon -jatkamisesta syntyneet uudet konttoorit sekä ullakon liepeillä vielä -ylälaipiot eli lakat, joihin pääsee vain ahtaista kyyhkysluukuista. -Asuinhuoneista on mainittava ensimäisenä vanha "pimeä kamari", jossa -"Pikku-Kortteen tytöt" ennen kertoilivat taivaaseenkiipeämis-satuja -pikkupojille, ja josta uudemman ajan tultua noustaan kolme porrasta -ylemmäs ohuen lasioven kautta, pohjoisvinttikamariin. Siellä valtaa -sielun väkevä, Suomen kansaa hellivä tunnelma! Sinne loistaa kesäyön -aurinko Kuusamosta päin... - -Eteläpäädyn puolella tietysti sijaitsee eteläinen vinttikamari, -kesät-talvet valoisa, mutta hiukan hatara, hauska, pieni kammio. - -Tässäpä nyt pappilan päärakennuksen kymmenkunta huonetta osapuilleen -ovatkin selitettyinä. - -Sitten on Vanha Puoli. Pari poikamaista pöksää ja sali jyhkeine -tulipesineen sekä kiusallisen pieni keittiö. Eteisestä, jossa -kaikki ovet paukahtavat vastakkain, noustiin ennen vaarallista -"kolopuuta" myöten salaperäistä romua sisältävälle ullakolle sekä -siitä pahaiseen "renkipoikakamariin". Sitten seuraavat pirtit, vanha -ja uusi, välikköineen ja peräkammioineen, jota sanotaan "Riitun -kamariksi". Muistetaanpa vielä se muinaisten pappien kanslia, josta -tuli ensimäinen "uloslämpiävä" sauna, mutta jonka uudempi aika -on alaspurkanut. Ulkohuonerakennuksia on paljon: on maitokamari, -lihapuoti, jauhopuoti, "piikain konttuuri", talli ja rekiliiteri, -pitkä navetta, kanakamari, halkovaja, pari makkia, lammashuone, -sikahökötys, navettalato ja pientareilla latoja ynnä riihiä, -"masuunahuone", paja, kellari ynnä korkea jyvä-aitta sekä mäen alla -etäämpänä pari saunaa: sisäväen sauna ja pirttiväen sauna. Vielä on -tuulimyllykin mainitsematta -- tuulimylly puutarhan ulkokulmassa, -pohjatuulen puskettavana tuuhean pihlajan takana. Ryytimaassa on -humalahuone, vanha luuranko, joka kesäsydännä pukee päällensä -neitseellisen vihreyden. On toinenkin humalikko-repale maitokamarin -akkunan edessä, jossa palvelusväki kesähelteellä aterioitsee. Ja -kun näin olemme viitanneet ulkopiirteisiin erämaan pappilassa, -voimme hyvällä omallatunnolla käydä kertomaan ihmisistä, jotka tällä -"Karhuvaaralla" asuvat. - - - - -2. - -Matti Helttunen rovastinkansliassa. - - -Rovasti istuu kansliassaan. Hiljainen kynänrapina kuuluu. Seinäkello -Suomen suurmiesten keskellä lyö hitaasti, juhlallisen kumeasti -aamukuutta. Hän on jo puoli tuntia takaisinpäin hörppinyt makean -aamukahvinsa, muistuttanut jotakin talousasiaa ruustinnalle, -joka aamunuttusillaan on istunut sängyn laidalla, ja siirtynyt -työhuoneeseensa sytyttäen pöytälamppunsa. Uunissa, klahvukaapin ja -piippuhyllyn välillä, räiskää iloinen pesävalkea, silloin-tällöin -paukkinalla sinkahuttaen punaisen kipunan läpi ristikon. - -Ruustinnakin on heti rientänyt päivätyöhönsä läpi pimeän salin, -jossa myös hilpeä "praasu" kohta rätisee viskaten hieman valon -kultaa madonnankuvien ihanille kasvoille. Luulisi ettei salissa ole -ristinsielua, mutta äläpäs -- pyöreänpöydän alta huhahtaa huoleton -haukottelu, kookas olento nousee jaloilleen, venyttelee jokaista -raajaansa, vinkasee hieman ja siirtyy pesävalkean paisteeseen -mukavasti oikaisten käpälänsä ja kietaisten ruumiinsa käppyrään. Se -on pappilan Toivo, newfoundlandilainen koira. - -On perjantaipäivän aamu, synkän lokakuun aika, Ulkona on pilkkopimeä, -sataa suhuuttaa ja tuuleskelee rajusti järveltä päin, yhtenä -huljuvana ryöppynä tuhisee taivas eikä aamunkajoa vielä tunnu. - -Rovasti pysähyttää kynänsä, tuijottaa raamatun tekstiin ja miettii. -Sunnuntaisaarnaansa hän siinä kirjoittaa. Pesävalkea antaa pahoja -paukkuja, mutta se ikäänkuin vain raitistaa ajatuksia: - --- _Jla on rakkaus -- Kurja syntinen, joka uskoo, tulee autuaaksi -- -Jlan edessä ei mikään asia ole mahdotonta_... - -Rovastilla on tullut tavaksi itseään varten aina merkitä tuo alati -toistuva pyhä sana lyhennettynä _Jla_. Hän lyhentää sen eräänlaisesta -häveliäisyydestä, joka hänen luonteelleen muutenkin on ominaista. - -Taas hän nostaa kynänsä, katsoo kirjaan ja jää miettimään pitkään. -Kirjoitettava lause on hänelle juuri selviämässä, kun käytävän -portaat tömähtävät, ulko-ovi narahtaa kovasti ja joku hapuilee -kanslian ovea. - -Rovasti painaa kasvonsa likemmä paperia pinnistääkseen lausetta, -kynä jo tekee pyörylöitä ilmassa, mutta samalla hän tuntee että -selän takana se asiamies jo seisoo ja rykii oven suussa. Hiukan -kiusautuneena rovasti käännäksen nojakierretuolissaan. - --- Hyvvää huommenta! kuuluu oven suusta. - --- Huom... mumisee rovasti hieman tylysti, kuten tyylinsä on niin -kauvan kun asiamies pysyy tuntemattomana. Hän kääntyy uudelleen -pöytänsä ääreen ja panee kultaosaiset sankalasit nenälleen. Silloin -hän heti tuntee miehen: - --- Sehän on Matti Helttunen? - --- Joo, niin on, sanoo mies. -- Se kun alako tuli näkkyö kanslian -lasista, niin minä kysäsin Renki-Jussilta että joko passaa mennä -rouvastin puhheille näin aikaseen, niin Jussi sano jotta mää vaan, ei -se rouvasti ihmistä ulos aja -- selittää Matti ja hieroo ankarasti -sammalelle vivahtavaa hatunreuhkaansa. - --- Eihän niitä tähän asti ole ulosajettu, todistaa rovasti. Johon -Matti Helttunen heti perään ravahuttaa että: - --- He-he, eipä tietenkään. - -Ukko rovasti on kotvan ääneti ja kyselee sitten hyväntahtoisesti: - --- No kuinkas se Matti siellä Susirannalla oikein on jaksanut tätä -nykyä? - -Tätäpä, kuulumisten tärkeätä pykälää Matti Helttunen juuri on -hengessään vahtinutkin ja nytpä kelpaa laukaista leveämmällä leuvalla. - --- Oikein palajo kiitoksia kysymästänne. Siinähän sitä pikkuhiljaa -kitkutetaan. Niin että aina pikkuhiljaa. Akan raato mulla vähin on -läsinnä. Ristiluita särkevän hokkoo. Se Ristiina. Terviisiä laittoi -jotta jos niinkuin ruustinna roppia... Sikkiöthän nuo kyllä on -riskimillään. Ono! Vaikk'eivät maijon pisaraa tänä syyssä soaneet -ouk. Ka evät tissin tissukkaa! Se kun on lehmä ummessa -- vasta -Kaijan päivän tienoissa poikii. Kaijan päivän! Joo. Vaan niistä -syömisistähän se köyhällä tahtoo nuusan heittää. Öhömm... Tuota että -mitenkäs herra rouvasti on jaksanna? - -Matti Helttusen silmä vilkuttaa -- kuinka kohteliaasti se osaakaan -oikeassa paikassa kysäistä vastatervehdyksensä. - -Rovasti ilmoittaa voineensa kokolailla hyvin -- tosin oli hän tässä -menneellä viikolla tullut alas vintinrappusia. - --- Voe helekkari! pääsee Matti Helttuselta leveästi. -- Vai -vintinrappusista alas! No ei siinä tainnut kylkiluita prouvastilta -särkyä? (Helttunen osasi päräyttää pee ärränkin tiukassa paikassa). - --- Ei, selittää rovasti. -- Minä olin vasikannahkoja kokoilemassa -ulkovintillä. Niin en muistanutkaan aukkoa, vaan peräysin takaperin --- ja samalla tulin hirveällä ryminällä alas tampuuriin. - --- Tampuuriin asti? ihmettelee Matti Helttunen totisena. - --- Tampuuriin asti! toistaa rovastikin vakavana. - --- No on siinä ollut varjelijansa vanahalla! Tokihan rovasti -säikähti? kysyi Matti Helttunen hyvin osanottavasti. - --- Joo, vastaa rovasti arvokkaasti. -- Vaikka ei siinä paljonkaan -kerinnyt säikähtää. - --- Ka eipä tietenkään -- sellaisessa humpsauksessa! myöntää Mattikin. - --- Oli se tosiaan ihan ihme etten loukkautunut, jatkaa rovasti. - --- No ihme, ihme ja enkelin ilimestys on ollunna, jo minä kuulen -kaikesta. Se on ollut oma suojelijansa prouvastilla! vakuuttaa Matti -hartaasti ja panee molemmat kätensä hattunsa päälle aivankuin ristiin. - --- Kyllä kai, myhähtää rovastikin. Molemmat ovat kotvan vaiti. - -Rovasti vaivihkaa odottaa että nyt se Matti Helttunen näistä puolin -esittää asiansa ja hän tässä pääsee saarnakirjoitustansa loppuun -sorvaamaan, vaan eihän se Matti kuin pyörittelee sammalenkarvaista -reuhkaansa ja alkaa puhella ilmoista. - --- Hyvin on sateiset ilimat tänä syyssä -- se sanoo. -- Kuuluu -Yliperällä ihan tuluvaa näyttelevän. Se puroniityillä jo vahinkoja -teköö karjankonnulle. Missä varsinni on suovat ja haasiat seisomassa. -Ja alavammilla paikoilla latoloita kuuluu ahistelevan -- vesi. Tuolla -Takaruotilla hokkoot viisinkymmenin häkein moniaasta talosta kontuja -märkänevän. Mitenkä se on, onko sitä isossa pappilassa rapiasti -jokiniittyjä? - -Rovasti kokee vastata lyhytkantaan, mutta Matti Helttunen vain -jätkyttää samaa ainetta: - --- Se on jo satanna perttulista asti. Ei nyt ihan joka päivä, -vaan mikkeliltä melkein joka päivä. Ja isosti onkin satanna. Ja -yötkin läpeensä lorottaa. Kuuluu aviiseissa olleen reklaami että -on Kiimingin puolessa yhellä tavalla satanna -- lieneekö rovasti -sattunut havahtemaan kaupunnin uutisista? kysyy tosissaan Matti. - -Rovasti, kärsivällinen ja pitkämielinen mies, suvaitsee vastata -asiallisesti, ja kun hänen mielestään vesisateen seurauksista nyt on -perinpohjin keskusteltu, rohkenee hän toivoa että Matti Helttunen -vihdoinkin esittää varsinaisen asiansa. Mutta eipäs tuo kehveli -vieläkään hellitä, vaan alkaa kuin alusta: - --- Ei se männä syyssä näin isosti satanna. Ka satelihan tuo toisinaan -tavallisesti ja sanovat nuottamiehet pahasti kastuneensa, vaan niin -se minun muistiini on jäänyt, jotta Mikkelin eillusviikolla sateen -pois heitti. Muistaako rovasti? - -Muistihan rovasti parka senkin asian, vaikka ei ihan samalla tavalla -kuin Matti Helttunen ja tässä nyt meni taas neljännestunti molemmin -puolin muistia terottaessa. Kello kumahutti jo puolta kahdeksaa ja -rovasti nousi sulkemaan uuninpellit sekä katsahti lamppunsa yli -ulos pihamaalle, johon päivän kajo idästä päin jo tuntui. Se nousi -aurinko aina sieltä Lentiirasta ja Vienan rajalta päin. Mutta Matti -Helttunen yhä paapatti ja pyöritteli hattuaan. Rovasti ei enää olisi -pitänyt ensinkään epäluonnollisena, vaikkapa Matti olisi alkanut -lausua kaikenmoisia arveluitaan siitäkin, miten mahtaa sataa taas -tulevanakin syksynä tai vielä sitäkin seuraavana vuonna. Olihan se -suomalaista puhuntatyyliä. - -Siivokseen kysäsi nyt rovasti että: olisikko Matilla jotakin _asiaa?_ - -Helttunen ihan hätkähti. Joo! Sitä vartenhan hään _oikeastaan_ oli -lähtenyt liikkeelle että jos niinkuin tekaseisi halonsärky-urkon -rovastin kanssa. Että paljonko sitä maksetaan syleltä? Ja voisikko -saada vähän ennakkoa. Vennään lehtiä soaha pitäisi kauppiaasta ja -Ristiinalle tuusan täysi kahvin pööniä, hällä kun, akalla, ristiluita -särkee, niin kuuluisi helpoitusainetta tää olevan. Ja jonkun -kappa-kymmenisen rukiita? Jos mitenkuten kävisi laatuun ja herra -rovasti armollisesti työtä vastaan lainaksi uskoisi? - -Rovasti puhalsi lamppunsa sammuksiin, surahutti keltaisen rullaverhon -taidokkaasti ylös ja istahti jälleen päin kirjoituspöytäänsä. Syvästi -mietti rovasti ja pitkältä kuin iankaikkisuus tuntui äänettömyys -Matista. Sanoi rovasti: - --- Se on Matilla entinenkin velka vielä maksamatta? - -Matti Helttunen oli ollut hyvillään että jos rovasti jotenkin -on sen vanhan asian unohtanut mielestä pois tai muuten hengessä -uloskuitannut. Nyt, kun kuuli mainittavan, niin ylös tuolilta karkasi -ja ihan rovastin eteen kapsahti ikäänkuin huonokuuloinen ja nöyrästi -mutisi: - --- Että mitenkä herra prouvasti sanoikaan? - -Tästä rovasti hiukan aristui ja sanoi aivan hiljaa: - --- Niin, minä vaan tässä muistin niitä vanhoja asioita... - --- Joo, niinpä tietenkin, -- melkein huutamalla puhkui ja -tulipunaisena naamaltaan Matti Helttunen. -- Tietysti ne vanahatkin -assiet kuitataan samalla sikäli kun verekset urkot tehtänee. - -Rovasti ei raatsinut tähän mitään huomauttaa ja -- Matti Helttunen -oli voittanut tarkoituksensa. Perinpohjainen keskustelu loppui siihen -että rovasti lupasi heti aamiaisen jälkeen itse tulla mittaamaan -Matille jyvät Kiiskimäen päällisestä, portinviereisestä eloaitasta. -Oliko Matilla omaa säkkiä? -- Ka eihän sitä ollut tullut tyhjää -säkkiä otetuksi, selitti Matti haikeasti, vaan jospa ruustinna -hyvyydessään lainaisi? - -Rovasti kyllä murisi että _ihmiset_ vievät kaikki pappilan säkit -eivätkä tuo takaisin, johon Matti imelästi myötitteli sanoen sitä -kerrassaan hävyttömäksi meiningiksi, ken niin tehnee, vaan _hään_ -kyllä raskii tuoda takaisin. Rovastin täytyi siis luvata säkkikin -ruustinnan puolesta. Ja Matti Helttunen läksi, suu messingillä -- -niin hyvillä mielin mies oli -- pirttiin, odottamaan. - --- Syö-syö-syömään! Lol-lol-eeta! Pappa tulis syömään! kuului samalla -pappilan kahden nuorimman pojan yhteinen äänekäs huuto törmääkin -ovelta, josta pojat toisiaan tyrkkien ryntäsivät isäänsä tervehtimään. - -Mutta rovasti otti hattunsa, nosti kauluksen pystyyn ja meni -juoksujalkaa ulos, kulkien lankkua myöten viistoon poikki pihan. -Vasta sitten palasi kansliaan ja kulki reippaana läpi huoneiden -ruokahuoneeseen, jossa muut jo istuivat pöydässä höyryävien kulhojen -ääressä. - --- _Hade du noon asiamies?_ kysyi ruustinna survoen perunoita. - -Rovasti pani kätensä kiireesti ristiin, istui pöytään, tarttui -suolasiikaan ja virkahti ruotsiksi: - --- _Kan du tänka det_. -- Nyt vasta Matti Helttunen tulee tienestiä -kysymään. - --- _Den strunten!_ säesti ruustinna reippaasti ja kysyi, oliko -rovasti muistanut vaatia Matilta takaisin säkkiä, jonka tämä kolme -vuotta aikaisemmin oli lainannut. Rovasti vähän häkeltyi ja vastasi -punaisena: - --- _De va ett spektakel!_ Minähän päinvastoin lupasin hänelle -toisenkin säkin. Onko meillä? - -Ja perhekeskustelu alkoi. Pikkupojat takoivat jalkaa ja toinen pikku -tytöistä itkeä pillitti, koska pojat "kiusasivat". - - - - -3. - -Paitsi Matti Helttusta. - - -Paitsi Matti Helttusta oli Jumala kaikkiviisaudessaan asettanut -pappilan henkiseen viljelykseen monta monituista muutakin ympärillä -elävää ristirahvaan sielua. Melkein joka päivä joku tai useampikin -niistä kävi aukomassa pappilan alati aukisaatavia ovia. Sitä riitti -sekä suloisia että surkeita suhteita kirkkoherranväen ja talonpoikain -välillä. Rovastilla oli omat ystävänsä, ruustinnalla samoin, olipa -yhteisiäkin nimikkoystäviä. - -Oli Jaakko Kemppaista ja Jaakon akkaa, ikuista ristiä ja imellystä, -välttämätöntä hyvää ja pahaa, sillä tarvitsihan niin suuressa -kartanossa sekä vasun raatoa että villavyyhtiä, kiulua ja voipyttyä. -Oli Hiisivaaran Hiskiä ja Hyysirannan Lassia, oli Korte-Mummaa -ja Viitalan vanhaaemäntää, Rytys-Kreetaa ja Issin Karoliinaa, -Latvatonta Ukkoa ja Latvatonta Mummaa, Suovaaran Mattia ja Haukilan -Henteriä -- pappilan henkiherttaisinta kansankaartia, jota ei ilman -kolmea kukkuraista kahvikuppia koskaan laskettu pois pappilasta. -Oli vakinainen kahviratti Vanha-Mari, kultainen kankuri ja -intohimoinen kalamuija, oli ison talon, Alanteen Anna-Leena mustine -sirkeine silmineen ja mustine kirkkoröijyineen sekä koko Alanteen -herrasherttainen väki moninkertaisine sukupolvineen. Niiden luona -toki saattoi käydä vastavierailullakin kolmella hevosella. - -Vaikka naapurit asuivat kaukana, niin olivat ne kuitenkin hyvin -"likeisiä", aivankuin olisivat asuneet kivenheiton päässä. -Esimerkiksi Lumme-Iikka, pappilan teerevin torppari, joka -juoksujalkaa tuli pappilaan päivätöitänsä suorittamaan ja huusi -kartanon täydeltä että "päevää". Moisia miehiä ihan saattoi rakastaa, -niissä oli ryhtiä! Mitäs siitä jos Rasin Ransu puolestaan oli kuivan -ärmäkkä ja Jouten-Tohomas nahjus. Rakkaita olivat nekin. Ja ihan -sukulaiselta tuntui järven vastarannalla elävä Törmä-Ukko, joka -- -kuten sen koko maailma tiesi ja näki -- kynti ja karhitsi omalla -akallaan: puuauralla ja risukarhilla. Hieroja-akat kuuluivat ihan -inttiimeihin: Jusan-Eevat, Pölkky-Kaisat. Tervetullut oli "Salamelan -ukkokin" ikuisia terveyssuolojansa hakemaan. Ja kodikkaita, pappilan -kullatuihin kehyksiin sisältyviä ilmestyksiä olivat läpi-pihan -kulkevat Rasva-Paavot, Laappa-Antit, Lyyhä-Topit ja Veltto-Pekat. -Kuoharia kohdeltiin kuin kirurgian tohtoria. Näätänikkari nautti -"ammattiveljen" arvoa. Sydänmaan suutarit, räätälit ja sepät olivat -tietysti pappilan kunniavieraita. Anterit, Joosepit, Levoskat, -Raappanat. Suutari-Antti! joka opetti pikku Iivaria lukemaan, -koska poikanen niskotteli mammansa sukkapuikon edessä. Sama Antti, -joka eräänä pakkaspäivänä läksi plikin ostoon 200 virstan päähän -kaupunkiin suksillaan ja jonka perään pikkupojat juoksivat antaen -kumpikin Aleksanterinaikuiset kymmenpennisensä, jotta Antti muistaisi -tuoda kaupungista lyijyspännät, ja joka viikon päästä palatessaan -- -vastaan juokseville papinpojille juhlallisesti ne ojensikin, antoipa -vielä pastilliakin. Sama Antti, jonka häviämistä Pietariin iäkseen -pikkupojat suuresti surivat, vaan jonka häviämisen maailman rannalle -äiti-ruustinna osasi asettaa salaperäiseen yhteyteen karjakko-Marin -pikkupojan kanssa, jonka nimi papinlasten malliin oli "Ilimari". - -Jooseppi Moilanen! Sepäs vasta oiva ja nokkela räätäli, joka leikkeli -pappilan kaikille pojille pöksyjä ja "jääkäritakkeja" niin paljon -kuin Vanhan-Marin kutomia kankaita riitti; myöhemmin hävisi hänkin -pappilan horisontista ja huhut alkoivat kertoa että Jumala siunasi -Joosepille erämaan surkeudessa perätyksin kolme eukkoa ja kolmatta -kymmentä lasta. Mutta aniharvoin Jooseppi pappilasta lähtönsä jälkeen -lienee omille lapsilleen pöksyjä neulonut, sillä kuulestipa miehestä -tulleen syvästi uskovainen ja akkojaan kurissa ja herrannuhteessa -kasvattavainen. - -Paitsi kolmea torpparia oli erämaan pappilalla vakituiset -"kasakkansa", joka sana tällä kulmakunnalla merkitsi yhtähyvin -suomalaista miestä kuin akkaihmistä: Julumaa-Jussia ja Pikku-Mikkoa, -Reeta-Kaisa Juntusta ja Juppos-Viiaa. Heinänteon aikana tulkitsi -kasakka-käsite Saparovaaran Jeremia, Pöljää Alapea ja "haravamiehinä" -Hössy-Hannaa, Väliahon Armiitaa ja sensemmoista. Oli pappilan pirtin -karsinassa tietysti nysäänsä imeksivä ruotimummu tai jos ei ollut -mummua, oli ainakin ruotilaistyttö Oloka, joka jännitti ja huvitti -koko kartanoa alati näkemällä ja pelkäämällä kummituksia ja aaveita. - -Pappilan palvelusväkeen kuului varsinaisesti ainoastaan isäntärenki -Junnu, joka, vaikka olisi lähtenyt poiskin, varmasti palasi takaisin -kuin magneetin vetämä, sillä mies ei voinut elää ilman pappilaa ja -varsinkaan ei pappila parka ilman Junnua. Siksi valtava kyky oli tämä -Jussi, sivumennen sanoen: erikoisen kunniakirjan arvoinen miekkonen, -koko talon ja heimon uskottu ja -- mirabile dictu -- ikuisesti -salavihkaa soimattu palvelija. - -Muut vakinaiset palvelijat pysyivät talossa vain vuosikauden, joten -heidän nimiään on mahdoton jaksaa luetella; tosin oli sellaisiakin -renkejä, jotka palvelivat kolme vuotta, mutta löytyi taas sen -mokomiakin, jotka puskivat vain puoli vuotta ja kaikista äksyimmät -tekivät ahväärin muikun purstosta, saattoivatpa lähteä pois talosta -jo kolmenkin päivän kuluttua. Sisäpiiat vanhassa pappilassa olivat -siinä määrin suosittuja että esimerkiksi "Iita" ja "Hilta", pari -vuotta opiskeltuaan hienoa käytöstä, kelpasi forstmestarien rouviksi -ja oppi puhumaan "ruohtia melekein yhtä viinisti kuin ruustinna"! -Parhaat ulkopiiat palvelivat myös kolmisen vuotta, mutta häijyimmät -suututtivat ruustinnan ruokottomalla suullaan jo moniaassa -viikossa sekä karkasivat purpattaen nyytyineen, joihin joskus -pistivät evästäkin mukaansa, uusiin seikkailuihin. Suurin piirtein -katsoen tämä pappilan palvelijasto oli ikäänkuin Jumalan asettama -henkivartiosto rovastin ja ruustinnan ja koko heidän perheensä ja -juhtakarjansa ympärillä. Eihän ilman Mustaa-Kallea jäinen vesiamme -noussut pihaan hetteeltä eikä Polle heinänsauhuja päästellen -piehtaroinut pihalla, eihän ilman sisäpiikaa "Hulta-Vannia" pölyt -tulleet pyyhityksi sisähuoneista eikä ilman kyökkäriä "Selemaa" -voimöhkäleet putoilleet pirttiväen puurokuppeihin, eihän ilman -Sussu-Saaraa maidot joutuneet "sisälle" niinkuin lypsäjätytön aina -oli pakko julistaa ovenraosta, vaikka pappilan salissa olisi istunut -itse lääninkuvernööri (maito on sisällä!); eikähän ilman "Paksua -Riitua" sisäväen sauna perjantai-iltana niin jumalaisen herttaisesti -olisi lämmittänyt olkikuvoilla kelliviä pappilan nuoria herroja, -jotka olivat joululomalla, eikä myös ilman jotakin "Rokupätkää" olisi -ilmestynyt halkoja rovastin kanslian porraslaatikkoon. Kaikki olivat -tarpeelliset ja ehdottomasti kuuluvia siihen kotoiseen tauluun, jonka -värituntuja tämä kirja tavoittelee. - - - - -4. - -Ruustinnan nimipäivät. - - -On marraskuun 22:n päivän aamu. Rovasti, tullessaan aamiaispöytään, -ilmoittaa reippain mielin että ulkona on ihana, kirkas pikkupakkanen -ja lämpömittari osoittaa 13 astetta. - --- Pojat! sanoo rovasti, heti kun on tarttunut suolakalaansa: -- -lähdetäänkö Airikaislammille luistelemaan? - -Sitä ei tarvitse kahdesti sanoa! Pojat riemastuvat siinä määrin -etteivät malta popsia lisää jankkia ja ovat yhtäkkiä valmiit, vaikka -jaloissa oliskin paripuolet saappaat ja vaikka toista vantutta ei -koskaan löytyisi "krupusta", johon se eilen on viskattu, vaan josta -se ihan itsestään on joutunut siihen ihmeelliseen paikkaan, jonka -nimi lasten sanastossa on "hukka". - --- Eihän pappa ota Sannia? kysyy Ruffe. - --- Eikä Virviä? toimittaa Iivari. Ja pappa julistaa: - --- Eivät pikkutytöt jaksa kävellä. Sinne on pitkälti. - -Pikku tyttöjen kasvot vääntyvät väärään, mutta mamma-ruustinna -julistaa lempeästi: - --- Pikku tiput pääsevät Olgan kanssa Hamppulammille kelkalla -ookkaamaan. -- Ja niinpä yhtäkkiä pappilan kaikki lapset ovat -tyydytetyt -- nimittäin nämä kotonaolevat, sillä neljä on kaukana -kaupungissa, koulussa. Esko, Vihtori, Aune ja Väntti! Vuodet vierivät -väleen, pian kai kohtalo kyyditsee nämäkin kotonaolevaiset toisen -toisensa jälkeen sinne, jossa ei isän silmä eikä äidin hellä sydän -lapsiansa vartioi. - -Erämaan kohtalo! Kuinka monta sydänveren pisaraa sinä puserratkaan -perhe-elämän keskellä! Mutta kuinka sinä samalla kasvatat ikävöimään -ja kotikullalle arvoa antamaan... - -Tuolla jo kulkee rovasti pikkupoikineen kaukopellon pientarella -ja iänikuisten puuluistinten kirkkaat teräkset välkkyvät hänen -olkapäillään. Huurteisen metsän läpi, pitkin Viitalan kesätietä käy -onnellisen pappismiehen kulku, vaan sitten alkavat kopisevat askelet -kaikua pieneltä lehmänpolulta, joka päättyy rämeen laitaan. Siellä se -jo kimmeltää Airikaislampi, salomaan peili... - -Henkeään pidättäen pikkupojat juoksevat isänsä edellä. Tottatotisesti --- iljanne kestää. Ja pohja kuultaa... - -Juhlallinen, puhdas, melkein jumalaisen pyhä tunnelma täyttää sekä -rovastin että papinpoikain mielet -- täällä on niin kummallisen -hiljaista. Rämeharjun petäjissä ja näreissä sädehtii ikäänkuin -jalokiviä, koko erämaa ikäänkuin heijastaa salaperäisiä aarteita. -Olisi niin somaa kulkea umpimähkää tuonne päin... Mitä kaikkea -mahtaisikaan löytyä? - -Hei! Rovasti jo luistelee. Kunnioittaen ja ylpeinä, hiukan kadehtien -katsovat pikkupojat isänsä kiidäntää, kieputusta ja kaunista -kaareilua. Heillä ei vielä ole oikeita luistimia, mutta eivät he -kaipaakkaan: jaloissa ja puupalikoissa on kylliksi liukumisen -hauskuutta ja kuperkeikatkin ovat kultaisia. - -Tämä syysjäillä luisteleminen on aina ollut rovastille mieluinen -virkistys rasittavan suviverkostelun jälkeen. Milloin hän luikaisee -Kiiskimäen alla piilevällä pienellä "Hamppulammella", milloin -kotirannassa tai "Matalassa lahdessa", rohkeneepa joskus, kun jää -on varma, luikaista yli suuren seljänkin ja hämmästyttää toisella -puolella järveä asuvaa metsäherraperhettä reippaalla ilmestyksellään -luistimet käsissä -- tämä hopeahapsinen "koulupoika", jonka -nähdessään pirteä forstmestarin rouva huudahtaa: - --- Sii po farbruur! Luisteloo kuin nuorimies. No voe hyvänen aika -tokkiinsa. Höör du Miidas? Tulehhan kahtomaan. - -Mutta nyt oli Cecilian päivä, ruustinnan nimipäivä, eikä siis -rovasti malttanut montakaan tuntia tuhlata Airikaislammelle, vaan -kyllikseen kieputeltuaan ja pikkupoikia kiidäteltyään ympäri -iljankoa hän riisui luistimensa ja palasi takaisin pappilaan. -Lumituisku parahiksi lankesi maahan, kun he kotiin saapuivat posket -punaisina ja raikkaasti hengästyksissään. Maistuipas kahvikulta ynnä -pikkupojille tuore vehnäinen! Siinä oli jo kolme suoraröijyistä -emäntää ruustinnaa kunnioittamassa osanotollaan kahvinjuontiin. -Onnelan Johanna, Laitilan Retriika ja Koistilan mumma. Jokaiselle -rengille ja jokaiselle piikatytölle oli päivän kunniaksi annettu -pullakahvit keittiökamarissa. Olivathan he aamupimeässä veisanneet -Junnun johdolla emännälleen. Ja Mustaharja, Ponttus ja Virkku -olivat päästetty marhaminnoistaan tuulottelemaan ja juoksivat -hevoset ympäri pihoja sellaisella töminällä että olisi luullut sitä -maanjäristykseksi. Päivän sankaritar yksin sai nuo isot konkarit -silmänräpäyksessä pysähtymään keskipuotin eteen, ojentamalla niille -leipää ja sokeria. - -Cecilian päivä! Muistokuvat kulkevat. Tarvitsiko koetella lammin -luistinjäitä -- saattoi jo olla täysi talvikeli ja 22 astetta -pakkasta. Pankaamme kertomus siis niihin puitteisiin. - -Heti kun varhainen päivällinen oli syöty ja rovasti ruustinnoineen -tuskin ehtinyt tavanmukaista middagsluuriaan suorittaa, helisi -pappilan pimenevällä pihalla outoääninen kulkunen ja ensimäiset -"oikeat vieraat" saapuivat. Pitkästä sydänmaan reslasta purkautui -pihalle sellainen paljous jalkoja ja käsiä että olisi luullut -mustalaismatkueen olevan liikkeellä. Juhlallisen särähtelevällä -äänellä puhellen siinä pitkä, laihahko mies, koirakintaat käsissään, -hapuili lapsiaan ympäriltään ja, korkealle nostaen horjahtelevia -sääriään, suuntasi askelensa pappilan keskiportaita kohden ihan -hytkyen nimipäivän iloisesta olemassaolosta: - --- Ja nyt, kullan muruset, sitä mennään Cilly tädin tykö -doppakahville, hehehe... Minne mamma jäi? - -Se oli seurakunnan hauska kappalainen, pastori Lauri Bonifacius -Nordbom. - -Heti kun ryminä sisääntulevista oli alkanut kuulua, oli ruustinna -juoksuttanut lamput ja kynttilät sekä etehiseen että kuistiin. - --- Jaag haarr den äärran att grrratuleerrra tant Cecilia -- hehehe! -kuului kappalaisen sydämellinen, ärrää pärryttävä onnittelu -etehisessä, johon ruustinnan iloinen pää äkkiä oli pistäytynyt salin -ovesta. Ja samalla alkoi kappalaisen kuuden pikkupojan "pokkaaminen" -tantille, jota temppua oli hartaasti harjoitettu edellisestä viikosta -asti ja jonka onnistumisesta oli riippunut pikkupappilan poikain koko -nimipäiville pääsy. - -Mutta tuskin olivat ensimäiset vieraat ehtineet loppuun asti -riisuutua, kun ihan kuistin porrasten eteen pärähti sellainen -aisakellon, kulkusen ja tiukujenkin helske että kaikki -sisällepyrkivät hilpeästi hätkähtivät ruustinnan huudahtaessa: - --- Miidas me' sin Nelly! - -Ja nepä ne tosiaan olivatkin: forstmestari Miidas Nebukadnezar -Salmanassar Jeriko Würtenberg -- kuten nimensä kokonaisuudessaan -juhlallisesti kajahti -- ja pieni, pirteä, tulisilmäinen, -liukasliikkeinen rouvansa Nelly sekä pikkupoikansa Simson ja Absalon. - -Sydämellinen oli forstmestarin väen kohtaus pappilalaisten kanssa. -Herra Miidas, joka arkiaherruksissaan kuukausimääriä saattoi -retostella pukimistaan ja parrastaan välittämättä, näöltään -kuin pahin rantajätkä, teki nyt hännystakissaan ja valkoisissa -rinnuksissaan ajeltuine poskineen kerrassaan suurenmoisen -vaikutuksen. Hän oli kuin mikäkin ranskalainen presidentti tahi -Tanskan lähettiläs, hänen kasvonsa loistivat ja silmänsä nauroivat -elämän ylenpalttista onnea, ja jos arkioloissa ken olisi muistuttanut -miekkoselta erinäisiä puuttuvan, niin esiintyipä hän nyt täysin -intelligenttinä, spirituellina ja pikanttina, joka osasi sekä olla -kohtelias että päästellä paradokseja. Herttainen herrasmies oli -tämä vanhan polven helppohintainen virkamies, jonka toimi lisäksi -oli niin vaatimaton että aivan yleisesti tiedettiin ettei miekkosen -esimerkiksi tarvinnut kolmea kertaa useammin vuodessa kirjoittaa -minkäänlaista kirjettä ja että hänen kirjoitustaitonsakin oli -vähän niin ja näin, jotavastoin hän tuon komean nimensä taisi -piirtää kuin mikä senaattori tekemällä valtavia kiehkuroita ja -ketunhäntiä. Nya Presseniä hän luki kiitettävästi osaten kertoa -muille maailman isoimmasta laivasta sekä yhtä ja toista Turkin ja -Persian politiikasta, mutta kun hän kerran, saatuaan pappilan pojilta -lainaksi parooni Mynkhausenin ihmeelliset seikkailut, meni kertomaan -ne totena korkeimmalle esimiehelleen ja tämä oli väittänyt niiden -olevan roskaa -- niin tuli hän araksi kirjallisuuden suhteen. - -Mukavasti täydensi aviopuolisoansa ilmestyksellään Nelly rouva, -hintelä, naivi naikkonen, joka ei hetkeäkään pysynyt yhdessä kohden -ja joka ei viittä minuuttia voinut puhua samaa kieltä, pikkukaupungin -ruotsia tai suomea, vaan huuteli ne huimasti sekaisin. - --- No jo minä sanon Miidakselle _att raka det på ögonblicket_... -jotta jouvutaan emäpappilaan... _att deiju Cecilia_... että määhhän -hankkiutumaan... ja otetaan gubben Karppanen kyytimieheksi... niin -Miidas murisi _att månne isen håller?_ ja ratisihan tuo Kärryksen -kohalla -- julumasti pelekäsin... _men lyckligt kom vi öfver_... -mitäs farbruurille kuuluu? _Nå visst ä' han käck!_ vai luistelemassa --- no jos oisi Miitaski raato yhtä käpperä... vaan hiiteenkö ne -meijän poijat jäi?... Hyi! hyi tokkiisa! Simssi niistätkö nokkasi! No -jo ne on nuo poijat... eikö tantistai ouk??? -- - -Meillä ei ole aikaa kuunnella Nelly rouvan suloisia suunavauksia, -sillä vieraita lappaa kuin köyttä pappilan saliin. Siinä tulee -lukkari Frans Petter Renduliin, kerskuva hevosmies ja seuran hauska -valehtelija, jonka emäntä on "tavallinen ihminen", vaan poika Lennu -hyvä hulivilin alku. - --- Sytämen pohjasta pyytän toivottaa spruustinnalle onnea ja -menestystä nimipäivän johdosta! Ratuli, ratuli... Mutta mitäs -herrasväkeä tuolta tulee? Pitkänlaiha ruotuväen luutnantin -museomaiseen univormuun puettu, pitkäpartainen vanha herrasmies, -kolmikulmainen senaattorimainen päähine kainalossaan ja niin -mukavasti kyömynenäänsä honottaa onnitellessaan ruustinnaa: - --- Tant Cecilias aldra ödmjukaste tjänare. Gratuleeerrrar! -Riennäppäs, rakas Betty, niiaamaan! - --- Ohhoh hva man ä ståtlig som en landshöfding! huudahtaa ruustinna -vastaan. - -Se on paikkakunnan vanha vallesmanni Immanuel Saxa, tämän saman -pappilan entisiä papinpoikia. Hänen loistavanpunainen tanakka -rouvansa vierii kuin pehmeä villakäärö perässä, ja rouvat puristavat -toistensa käsiä, ihanpa kaulaan kapsahtavat... - --- Välkommen! Välkommen! - -Mutta kanslian puolelta tulee yhtäaikaa sisään vielä kookkaampi -ja ryhdikkäämpi mies kuin vallesmanni, pitkä juhlatakki yllään -kuin arkkipiispalla ja kaulasta kaareutuu hopeainen ketju, jossa -riippuu liivin taskuun pistetty ankkuri. Ken on tämä vieras, joka -niin mahtavasti rykäisee ja ritarillisesti käyttäytyy? Mistä moinen -erinomainen ilmestys erämaassa? Se on entinen "Ruukin vörvalttari", -nykyinen pitäjän kunnankirjuri ja asianajaja Bertel Belial Buxhöfden, -jota sentään rahvaan kesken nimitellään vain Puksiksi. Kummallista -kulttuuria korvessa: kaikki puhuvat _herra_ Buxhöfdenistä, mutta -hänen rouvaansa sanotaan aina _emännäksi_. Mistä syystä? Siitä -syystä vain että rouva on niinsanottuja hyviä naisia, kestävä ja -vaatimaton, itsestään melua pitämätön, iäti siunattava lastensa äiti. -"Herra" tupsahti siis sisään kanslian puolelta -- "emäntä" hiipi -hiljaa -- keittiön kautta ja ujosteli astua väkevävaloiseen saliin, -johon ruustinna hänet kuitenkin väkisten vei lausuen sydämellisesti -tervetulleeksi. - -Mikäs nyt? Miksikäs kaikki herrat ja rouvat niin suloisesti -sähähtävät? Salin ovi avautuu ja ovesta tulvahtaa kuni kullanrusko, -tulipunainen leninki, jonka sisässä keikkuu pitäjän ensimäinen, -vasta kesällä nimitetty postinhoitajatar, nuori, korea neiti Eugenie -Solkkujeff. Katsokaa hänen rimsujaan! Ihailkaa hänen rannerengastaan! -Nauttikaa hänen pöyhötetystä tukkalaitteestaan ja parfyymituoksustaan! - -Tulee toinenkin neiti, mutta häntä pidetään nunnana, sillä hän on -vanha, vaikka vanhenematon, pyhä ja ankara. Se on diakonissa Birgitta -Blixt, seutukunnan ihmeitätekevä ilmestys, Jumalan lähettämä huutavan -ääni korvessa, joka uhmaa rakentavansa paikkakunnalle merkillisen -laitoksen -- kansakoulun. - -Yhä vielä nimipäivävieraita saapuu, ulkona kuutamoisella pihalla -helisee kulkusia ja koirat äkäisesti haukkuvat. Siinä tulee kunnon -kirkkoväärti, pitkätukkainen talonpoikaisukko, tuossa tulla koukistaa -pirhakka vilkkusilmä "Vanha Aatami" (kauppias) pirteine pereineen. -Tulee ukko "Hulukkonen" ja emäntänsä Rebekka, ilmestyy kaljupäinen -perämies, meren rantamalta tänne sisämaahan asti pärskähtänyt -suolainen pirske "Kalenius" ja siunatuksi lopuksi -- herra -Buxhöfdenin mainio "musteri". - -Jumalaties keitä kaikkia vielä tuleekaan. Iso pappila on niin -mieluinen vierailupaikka herroille ja talonpojille. - -Ja Cecilian päiviä vietetään! Kahvikupit kilajavat, hillovadit -hilajavat, totilasit punertaen heläjävät förmaakissa, piano soi, -_forttepiaano_ soi... Hoosianna Daavidin poika! Siunattu olkoon -hän, joka tulee Herran nimeen -- Cecilian päiville. Piikatytöt, -tulipunaisina jännityksestä, hikihelmet nenän päissä, kantavat -kahdella tarjottimella ja niiata niksauttelevat jokaiselle, -"sotaherran" edessä he suorastaan vapisevat, niin oudosti polviin -ottaa... Jälkitarjotin on kukkuroillaan neljänlaatuista vehnäistä: -ankastukkia, sprittässiä, rinkilöitä ja piparkakkuja. Pastori Lauri -Bonifacius Nordbom istuu keinutuolissa ja vinkkaa jälkitarjotinta -kantavalle tytölle. Hörähtelee kuin vanha ruuna apekorin ääressä, -pistelee väljiin taskuihinsa ja tuumaa: - --- Minä vien vähän kottaa pienimmille simasuille -- ne raukat kun -eivät koskaan pääse kylään. - -Pastori pitää sentään rajan, sillä Emma, hänen intelligentti -rouvansa, heittää uhkaavia silmäyksiä. - -Jumalankiitos: tuossa tulee jo viinitarjotin, hieno tuoksu tuulahtaa -yli salin -- 25 tummanvälkkyvää pikaria. - --- Mi-minä olen tosin ab-absolutisti, hokee pastori naurahtaen -herttaisesti, -- mutta näin tantin päivän kunniaksi... Pruustinnan -malja! _Skål mina vänner!_ - --- Skool! Kool! vastaa kaiku joka nurkasta ja madonnan kuvatkin -näyttävät hymyilevän. Siihen aikaan ei vielä tunnettu keveätä -"kippistä", vaan aina skoolattiin -- hengessä ja totuudessa. - -Yhtäkkiä neiti Solkkujeff on soittamassa porilaismarssia. Ukko -Buxhöfden totilasinsa takaa polkaisee innostuneena jalkaa ja -karkaa ylös, hän on aivan huumauksissaan tuohon tulenpalavaan... -kaikki herrat ja ukot hyökkäävät sivuhuoneesta salin kynnykselle, -vallesmanni -- Immanuel on hänen nimensä -- kopeloi ruostunutta -sapeliansa ja brummaa kuin korvenkontio pitkän partansa sisää; -"kuningas Miidaksen" silmät loistavat lapsellisesta riemusta. Hetki -on sangen korkea, isänmaallinen! - - "Mi Puolan, Lützenin ja Narvan - tanterilla verta vuot...!" - -Rovasti itse seisoo hiukan ujona, mutta onnellisena lauhkeita savuja -puhaltaen hopeahelaisesta piipustaan. - -Kaikki vieraat ovat vähitellen vilkastuneet hilpeästä seurasta, -kahvista, teestä, viinipikarista ja soitosta. Rouvat iskevät -iloisesti silmää ja puhua parpattavat, toiset pompahtavat -korvaan kuiskuttamaan... ne ovat tietysti sellaisia erinomaisen -herttaisia juoruja. Mutta herrain huoneessa, totipöydän ympärillä, -viskellään vitsejä. Lukkari Frans Petter on koettanut parhaansa -valehtelemisessa, mutta uljas vallesmanni on lyönyt hänet laudalta. -Hänet taas on sysännyt syrjään herra Würtenberg huvittaen kaikkia -kertomalla kuuluisia Gisbu-juttujaan, joille täytyy nauraa vesissä -silmin ja mahaa pidellen. Vaan kun lopuksi itse jättiläiskomea Bertel -Belial Bux tarttuu lasiin ja alkaa kertoa seikkailultaan "Ruukin -käynnin aikana", silloin Miidas kuningaskin käpertyy kääpiöksi. -Sanomattoman hauskaa on tuo seura. Ukko Hulukkonen hissukseen, -pikkuhiljaa laskettelee lystiä juttua, aito suomalaista kokkelia, ja -jos on tarvis eläinkuntaa kuvata, niin ei parempaa variksen raakuntaa -koskaan ole auringon alla kuultu kuin ukko Hulukkosen kurkusta. -Mutta hopeahapsinen rovasti virittää kansalliskirkollisen kysymyksen -ja diakonissa Blixt saa pian myös puhevuoron salissa -- tässä on -tekeillä tärkeitä pykäliä... - -Niin päästään juhlaillalliseen, joka syödään "seisovalta jalalta". - -Ja vihdoin, kello 12, koittaa onnellinen jäähyväishetki. Ulkona -yön hämyssä kilisevät kulkuset ja pärskyvät hevoset, etehisessä -pyntätään päälleen ja etsitään huivejaan, vehnäispusseja vaeltaa -ulkonaiseen pimeyteen, tuhannet kiitokset kaikuvat ja vesissä silmin -pyydetään ettei toisiaan unohdettaisi, herra Buxhöfden auttaa neiti -Solkkujeffin ylle ja pyytää saada kyyditä, vallesmanni Immanuel tekee -koomillisia liikkeitä ja toimittaa ruustinnalle ruotsiksi: - -_Glöm int bort. Det blir så enformigt i längden med Betty_. Adjöö, -ajöö. - -Luutnantti Saxalle naurahdetaan hyväntahtoisesti ja Bettyä taputetaan -poskelle: Älä ole milläsikään! Ukot tarkoittavat aina parasta... - - - - -5. - -Talvisesongin tapoja erämaan pappilassa. - - -Ruustinnan nimipäivä oli ikäänkuin se portti, josta koko seurakunta -ajoi sisään talven valtakuntaan. Siellä talven valtakunnassa -paukahteli pakkanen, tuprusi tuisku, ritisi reki, kalkatti aisakello. -Vieraskäynnit saivat vireämmän ryhdin, huurteiset posket hohtivat -punaa, saunat lämpisivät tulisemmin, totilasikin maistui makeammalta, -isänmaallisemmalta, pianot soreammin soivat kilkattaen kilpaa -säätyläisrouvain kielten kanssa. Vanhalle pappilalle talventulo -merkitsi mitä vilkkainta rahvaanliikettä -- Helttusten sukset saivat -hyvän livun sekä ylös että alas pappilan vaaraa, kansliassa kuhisi -karheatukkaisia ukkoja, keittiössä harmaaröijyisiä vaimoihmisiä, -ja kun niin sanottu "ylöskanto" joutui, niin vasta silläpä -viikolla rahvasta kaikenkarvaista vilisi pappilan pihalla ja sadat -kahvikupit höyrysivät. Ajan tavan mukaan tarjottiin viinapikari -päteville maksumiehille! Koko kartano oli muuttunut suurenmoiseksi -liikemakasiiniksi, jonka kunnioitettuna hoitajana toimitsi -isäntärenki Junnu, jota myös Jussiksi ja Juhoksi nimitettiin. Junnu -se Juntusten ja Heikkisten heinähäkit punnitsi ja jyvät aitan -hinkaloihin mittasi, ja rovasti oli vain ensimäinen kirjuri. Jos -tämä ensimäinen kirjuri lisäksi sai vastaanottaa lesken ropoja, -niin tulipa hän sangen iloiseksi, mutta jos "rästejä" jäi paljon --- ja niitä jäi vuodesta vuoteen -- niin huolen pilvet kohosivat -ukko rovastin otsalle, sillä suuri oli hänellä perhe ja pappilan -vierasvarainen elämä maksoi paljon kultaa. - -Silloin täytyi _pro memoria_ ostolistaan 2 kannun asemesta merkitä -vain 1 sekä varoittaa poikia kaupungissa elämään säästäväisesti. -"Sillä", saattoi pappa pojilleen vakavasti kirjoittaa: "ihmiset eivät -suorita ulostekojaan papistolle ja mamma valittaa että palvelusväki -hävittää kaikki". Se oli tuo ikuinen taistelu korvessa, mikä ei -sentään merkinnyt sitä että ruustinnan ruokapöydästä olisi puuttunut -siansyltty tai sardiini, kermakasti tai vasikanaivo, jos kuka tahansa -Hulukko tai Huotari, Miidas tai Bonifacius pappilassa pistäytyi. Ei -tullut koskaan pappilaan niin halpaa vierasta ettei olisi saanut -nisukahvia tässä todella vierasvaraisessa talossa. - -Valtatie pikkukaupunkiin -- jota tosin ei kaupungiksi sanottu -- kulki -pappilan pihan lävitse ja sepä yhä lisäsi saloseudun harvinaista -vilkkautta. Pihan läpi porhalsi sekä pönäköitä porhoja perässä -roikkuvine hirventaljoineen että ajaa retkutteli kaukaisia, kurjia, -nöyriä, aina iloisia rajantakalaisia: miehet paslikka päässä, naiset -moninkertaisissa jäätyneissä karttuunihameissaan, karvatöppöset -jaloissa, ja viheliäinen hevoskaakki aisojen välissä. Silloin-tällöin -raahattiin taloon syömään joku kerjäläisperhe, jota sitten pappilasta -edelleen komeasti kyydittiin seuraavaan taloon kristillisen rakkauden -ristiksi ja koetukseksi. Muutamia kertoja talvessa sai pappila -myös nauttia sitä harvinaista iloa, mikä syntyy mustalaismatkueen -saapumisesta taloon. Pappilan pikkupojista se ainakin oli kummallisen -hauskaa nähtävää ja kuultavaa. - - Dsihko diives! Deevel deedel! Rankani rakla... - Hai duli dila dula daiduli daidaa: - Toinen jalka isännälle, toinen jalka emännälle! - -Hauskin talven ilmiöistä oli luonnollisesti joulun tienoo. Silloin -näet "isot pojat" ynnä "suuri tyttö" saapuivat Junnun ja "Eera -Kinnusen" kyyditseminä pitkissä hupsahtelevissa resloissa kotiin -200 virstan takaisesta "oikeasta kaupungista" ja pikkupojat -olivat haljeta jännityksestä laskiessaan aamusta aamuun, illasta -iltaan, kuinka monta yötä vielä tarvitsi nukkua ennenkuin aatto -kimmelkuusineen, omenineen, lipeäkaloineen ja joululahjoineen -joutuisi. Silloin vallitsi erämaan pappilassa sellainen perhejuhla -että sen täytyi syöpyä syvään nuoriin sieluihin koskaan maailmassa -enää haihtumatta muistosta. Yksin jo luumutorttujen leivonta, -paistanta ja maistanta oli kuin paradiisin esimakua, ja ihmeelliset -juoksutusliput, moninkertaiset runovärssyt, raakaan perunaan kätketty -kultaraha ja muut leikinlaskut tekivät jouluaaton jumalallisen -salaperäiseksi ajankohdaksi. - - Onneton ois Oulu, - Mutta loppui koulu, - Joutui armas joulu! - -Hauskana vastakohtana ja terveellisenä karaistuksena pappilan -lämpöisen salin rinnalla viljeltiin kilvan pappilan mainiota -rinnettä, Kiiskimäkeä, jossa sekä isot pojat että naskalit -laskea jyrräsivät purevassa pakkasessa kiiluvien tähtien alla -tai pilkkopimeässä silloin-tällöin karaistuksekseen palelluttaen -korvansa, varpaansa tai nenänipukkansa, jota äitiruustinnan sitten -oli hauska hieroa sekä lumella että salvalla, mitä ainetta samoinkuin -kamferttiviinaa aina löytyi rohdosvarastossa keittiökamarin -"shenkin" vasemmassa alakaapissa. Myös papan kanssa hiihteleminen -Karhuvaaran ympäri kiertyvillä salaperäisillä laduilla oli mieluista, -miehuullista ajanvietettä sekä pojille että tyttärille. - -Tapania ajeltiin säännöllisesti kolmella hevosella alimetsänhoitaja -Würtenbergin uhkeaan asuntoon Ämmänruukille ja kelpasi siellä silloin -pappilan poikain juosta ylös ja alas ihmeellisiä kääntöportaita, -puhaltaa savikukkoa, rämpyttää Lönnrotin kanteletta tai iänikuista, -kaikille sävelensä soinnut luovuttavaa fortepianoa, saada kahvia -ja teetä monenlaisen leivän kanssa, hotsia illalliseksi forellia, -spenaattia ja kermahilloa sekä kaiken tämän hyvyyden ohessa -kuunnella talon isännän, ilosilmäisen Miidaksen, loppumattomia -pilajuttuja kihlakunnan vanhoista virkamiessankareista. Usein -siellä myös toisten vierasten keralla kätkettiin sormusta ja -suoritettiin arvuutusleikkiä, jolloin oli erinomaisen tärkeätä ja -järkeä-kehittävää kiireenvilkkaa viskellä kysymystä: kuuluuko _se_ -eläinkuntaan, kasvikuntaan vai kivikuntaan? Saattoi sattua ettei -_se_ -- tuo arvattava ihmeellinen esine -- suvainnut sisältyä -yhteenkään mainituista luokista, jolloin se tietysti päätettiin -kuuluvaksi joko Jumalan valtakuntaan tai siihen samaan seurakuntaan, -jossa leikki paraikaa tapahtui. Mutta saattoipa tapahtua niinkin, -että joku sulttaanin partakarva tai herra Buxhöfdenin viiksi -laskettiin lankeavaksi enemmän Turkin valtakuntaan kuin ihmiskuntaan. -Tapaninpäiviltä ei koskaan palattu pappilaan ennen aamuyötä ja tuo -kotiinpaluumatka yli suuren järvenselän, sivu jylhän "Vaaman kallion" -muodostui sekin juhlalliseksi jokaisen pappilan lapsen mielessä. -Elämä tätä jylhää erämaan taustaa vasten tunnettuna ja katsottuna oli -ihmeellisen hauskaa, mielenkiintoista ja kauvas kangastelevaa... - -Somaa oli myös ajaa vieraisille lukkari Frans Petter Renduliinin -luo Roinilaan, mutta siellä vilahti ainoastaan viulu, jolla herra -kanttori esitti maailmalle, mitä todellinen "allegretto" tahtoi -sanoa. Lauri Bonifacius Nordbomin pikkupappilassa "Tolpassa" oli -myös juhlallista käydä vastavisiitillä, vaikkei sielläkään ollut -siinä määrin väljää kuin isossa pappilassa ja Ruukissa. Bertel Belial -Buxhöfdenin luona sopi harvoin ajaa talvisydämellä, sillä tämä muhkea -herra ymmärsi säännöllisesti toimittaa ristiäiset kesän ihanimmillaan -ollessa, jolloin hänen "Kanervansa" tasaisella kartanolla -saatiin juosta leskeä sillä-aikaa kun papit ja pipit hämmensivät -ihanteellisia totilasejansa, joita esineitä tähän aikaan vielä -ympäröi patriarkaalinen, patrioottinen gloria-kiehkura. Muinaisen -runollisuuden tuoksua höyrysivät siihen aikaan nekin kullankeltaiset -maljat, joita hengenmiehet hätäilemättä tyhjensivät jonkun kauppiaan -luona -- kristillisellä rahvaalla ei ollut mitään moista ilmiötä -vastaan, sillä miestä mitattiin saarnan ja kansalaiskunnon mukaan -eikä ainoatakaan nykyajan yltiöpäisistä raittiusapostoleista vielä -ollut saapunut erämaata mullistamaan. Konjakki, suomalaisen koti-ilon -ylimäinen jumala, oli kunniansa kukkuloilla -- siitä ei koskaan -puhuttu supattamalla, ja kun esimerkiksi nimismiehen asiamies jonakin -tuulisena talvi-iltana saapui järjestysvallan kansliaan, huusi -Immanuel Saxa honottavalla nenä-äänellään niin paljon kuin hänen -keuhkoistaan läksi, läpi pitkän lokaalinsa: Betty hoi, Bettyy, pane -kastrulli tulelle -- Pikku Janne on tullut Kajjaanista! - -Moisena hetkenä tuntui aivankuin koko erämaa olisi huoahtanut -helpoituksesta onnitellen yksilöä hänen elämänilonoikeudestaan. -Täytyihän saada vaihetusta arkipäiväisyyteen. - -Joululoman ajan pappilassa rajoitti rovastin nimipäivä, Augustin -päivä, 7:s tammikuuta. Silloin helisivät kulkuset ja aisakellot -entistä hurjemmin pappilan pihalla, miehenkorkuisiin kinoksiin -keskikuistin edessä oli aamuhämärissä kasvanut juhlakuusikko, -ja jo kello 5 aamupimeässä oli salista, rovastin makuuhuoneen -ovelta, kajahtanut valtava kuoro "kaikkivoipaa Jumalaa" tai mitä -tahansa muuta kaunista (Sankeyn lauluja), mikä sävelten paisumus -oitis palkittiin tulikuumalla kahvilla. Illalla paloi pienen -aamunaukkukaapin päällä kotoinen ilotulitus, punaisen paperin läpi -hehkuva AUGUST, niin että jokaisen täytyi ei ainoastaan tietää, -vaan myös nähdä että maapallolla todellakin oli Augustuksen päivä. -Ja niinkuin ruustinnan nimipäivänä marraskuulla, niin rovastin -päivänäkin tungeksi vieraita pappilassa -- Bertel Bux kumarsi -ylhäisesti kuin englantilainen loordi, pastori Nordbom änkytti ja -frakkiin puettu Miidas veisteli Gisbu-juttujaan. Salissa kaikui "Oi -maamme" johon päivän sankari akateemisella hartaudella yhtyi -- -kaksikielisesti tuo kallis laulu aina yhtaikaa esitettiin vanhassa -pappilassa. Saattoi sanoa että rovastin nimipäivä muodosti vuoden -kaikkien nimipäivien huipun sekä siitä syystä että se oli talon -isännän päivä kuin myös siitäkin syystä että silloin pappilan kaikki -lapset vielä löydettiin kotoisen kurkihirren alta -- nuo korkeasti -oppivaiset papinlapset, jotka muutamain päiväin päästä taas olivat -sullottavat pitkiin resloihin transporteerattavaksi takaisin suureen -maailmaan. - -Kuinka haikealta se sitten tuntuikaan sekä vanhemmista että -pikkupojista ja siskoista, kun vanhemmat lapset jälleen olivat -kadonneet kinosten taa eikä enää ollut tiedossa erikoista -juhlapäivää! Mutta kyllä Ruffella ja Iivarilla riitti omia -keskinäisiä huvejaan -- sekä hiihtoretkiä että pirttinäytelmiä -- -ja jolleivät papinpojat muuta hauskaa keksineet, niin jättivät he -jonakin päivänä ruokansa siunaamatta ja tappelivat kuin kukot. -Silloin kun vanhemmat läksivät kylille, pappilan pieniväki pani -toimeen itkijäiset, mutta kun mammaruustinna lähtiessään antoi -valmiin taikinan luvaten poikain itsensä paistaa lettuja -- silloin -riemu riemulle remahti ja tuntuipa melkein hyvälle että rakas pappa -ja armas mamma olivat poissa kotoa, sillä nyt sai tehdä mitä ikinä -ilkesi -- suuresta ruokapöydästä esimerkiksi tuli erinomainen mäki, -jossa kotikutoisen housukankaan kestävyyttä kovasti koeteltiin. -Pikkusiskotkin silloin keksivät jotakin mielenkiintoista. Virvi -kylvetti nukkejaan puhasvesi-saavissa ja Sanni -- kuvakirjaa -selaillessaan saattoi sytytellä pitsireunaisia akkunaverhoja, jonka -ilotulituksen ulkoa hyökkäävät velipoikaset sentään suvaitsivat -sammuttaa selittäen että tulipalo oli vaarallista leikkiä. - -Talven yksitoikkoisuutta lievensivät lukemattomat mukavat tapaukset. -Jonakin pakkasiltana alkoi esimerkiksi kuulua kummallista ritinää, -sohinaa ja kalkatusta mallassaunan takaa ja kun pikkupojat -hyökkäsivät tutkimaan outojen äänten syytä, saivat he Vanhan Puolen -takana nähdä pitkän jonon liikkuvia olentoja matelevan lumisen pellon -poikki. Siinä näet kulki pohjoispitäjäläisten pororaidat, satoja -sarvipäitä, vetäen perässään jauhokuormia. Jännitettyinä katselivat -pikkupojat, miten väkevät peurat kiskoivat perässään heikompaa -vetäjää, joka saattoi olla sotkeutunut koivestaan hihnaan, ja joskus -pojat kauhulla totesivat puhkaistuja, vertavuotavia silmiä... -Tähtiyön hiljaisuus vihdoin sammutti noiden satojen kavioiden kopseen -ja römeän kellon kalkatus häipyi kaukaisuuteen. - -Jonakin päivänä, kun ruustinna paraikaa värjäsi villalankoja, -saattoi pappilaan ilmestyä Buxhöfdenin tai Nordbomin koira "Jysky" -tai "Turre". Silloin keksi iäti runollinen ruustinna yksinkertaisen -keinon ilahduttaa naapureitaan ja koko kristillistä seurakuntaa. -Hän värjäsi Turren turvan sinipunervaksi, käpälät keltaisiksi -ja hännän viheriäiseksi sekä sitten, syötettyään koiralle -riisiryynipuuroa ja piparkakkuja, ripustaen kaulaan runomuotoon -sommitellun kirjeen, laski koiran vapaalle jalalle. Hiukan -häpeissään oudosta kestityksestä juoksikin koira kotiinsa, ja nytpä -riitti naapurinperheessä ja koko kylässä ihmettelemistä ruustinnan -taiteellisista väreistä ja värssyistä. Koiran lipussa näet luettiin: - - Turre tuli pappilaan - Ystäviä helssaamaan. - Mamma sattui färjäämään, - Kuinkas rupeet pärjäämään? - Jos oot sessa Nordbomin, - Riennä heti kotihin! - Hälsa hjärtligt alla hemma: - Että tulis meille Emma - Bonifaciuksen kanssa - Ingalunda för att dansa -- - Koiralla on kaunis konkka, - Tulkaa koko konkkaronkka! - -Ja sitenpä tämä koreaksi värjätty kuriiri sai toimeen hilpeät -vieraskekkerit isossa pappilassa. - -Maaliskuun alussa vieraili pappilassa henkiherra Coipelinus, -iloinen vanhapoika, huvittaen sanomattomassa määrin sekä rovastia -että ruustinnaa, jotka tekivät kaikkensa, jotta henkiherra -tuntisi kuivan virkansa lomahetket paratiisillisiksi. Totisesti -silloin tuoksahtelivat rasvaiset lihapullat ja höyrysi kuumavesi -hopeakannussa. Saattoi ilmestyä joku maallikkosaarnaajakin, joku -leveänaamainen Matti Järventakalainen "Reisjärveltä", jolla oli -piispan lupakirjat turkin povessa ja kristillinen ketunhäntä -kainalossa -- mutta yhtä herttaisesti hänetkin istutettiin -pappilan pöytään ja yhtä kuuma sauna häntäkin varten lämmitettiin -perjantai-iltana ja yhtä vahvat vehnäviipaleet solahtivat alas -tämänkin puolivillaisen, puolihurskaan kolportöörin kurkkutorvesta. -Kaikki järkiään olivat siis tervetulleita erämaan pappilan -kodikkaaseen touhuun ja rattoisaan rauhaan. - -Ja niinpä, kun talven selkä vihdoin oli taittunut, tuli vähitellen -kevättalvi, aukesivat maaliskuun kimmeltävät avaruudet yli -lumiulappain ja erämaan luonto alkoi loistaa ihmevalossa. Taivas -säteili haaleassa sinessään, iltatähden vilkutus oli lempeän värikäs -ja iankaikkisuuteen kutsuva, tuoreen havun tuoksu päiväsydännä täytti -ilman, kirkkaat jääkynttilät putkahtivat pappilan räystäisiin ja -harakat nauroivat merkitsevää naurua. Humahtivat oudosti hanget, -jotakin painahti maan povea vasten tiiviimmin, kaukana korvessa -äännähti outo lintu ja jonakin aamuvarhaisena kopisivat salolla -raskaan kanta-astujan askeleet -- pörhökarvainen kontio siellä -pakeni kierretystä pesästään. Pian sihisivät sivakat pedon perässä, -salolla kalskahti ja kaikui, mutta kontio meni menoaan. Saipa sentään -kuninkaallinen juoksija -- hirvi -- salasurmansa... - -Sitten tulivat huhtikuun hanget, ukko rovasti hiihteli poikineen -läpi metsien tai käveli karsien puita pappilan vaaran valtavia -rinteitä -- ihmeellinen toivo ja aavistus täytti erämaan kirkkoherran -sielun. "Pian joutuu kevät, hanget sulavat, päiviä ilmestyy, purot -purskahtavat lorisemaan, rantaporeet aukeavat -- venheiden tervaus ja -iloinen maalaus alkaa! Kaupungissa loppuu lukukausi -- koululapset -palajavat kotikorpeen -- koittaa erämaan suvisesonki... Jumala olkoon -kiitetty!" - - - - -6. - -Vapunpäivä ja niin edespäin. - - -Vapunpäivä sitten! Korkeita lumikinoksia vielä pappilan pihalla. -Pelloilla ja aitovierillä mustia pälviä, maantiellä pitkiä sulia. -Jänismäen siimeksessä porisee oja syvällä hangen alla. Meriläissuolta -hyökyy tulvavesi leikaten maantien puustavillisesti poikki. Rovasti -kävelee pikkupoikainsa kanssa pitkin maantietä ja aukoo kepillään -uria kevätvedelle. Pikkupojat uittavat tukkeja ja lastuja ja -seuraavat jännityksellä, sukeltaako "laiva" siltarummun alitse. -Sukeltaapa hyvinkin! Hurraa! Kevätvaris raakkuu kilpaa poikain -riemuhuudon kanssa ja saunan takana istuu jänöjussi suunnitellen -laihoretkeä. Riittää pappilan laihoista jyrsittävää kymmenelle -jänikselle -- ei rovasti sitä kovin pahakseen pane. - -Siinä rovasti yhä haroo kepillään, ponnistaen oikein voimaansa -takaa -- ahaa: pääsipäs purskahtamaan vesi. Mutta mitä mustia -pilkkuja näkyy mäen alla maantiellä? Sieltä tulevat kylän herrasväet -juhlapäivällisille ja vappuillan viettoon. Lauri Bonifacius Nordbom -astua konkaroipi pitkillä askelilla ja hoippuu puoleen ja toiseen. -Kunhan ei suistuisi ojaan. Förbajskadt! nytpä hän putosikin, mutta -pääsi ylös ja kiroilee kauheasti ja samalla nauraa. Toisetkin tulijat -nauravat kappalaisen loiskaukselle. Nyt ne kaahlivat vesipaikan -yli. Pastori kantaa paria poikaa niskasta kuin kissa penikoitaan. -Eipäs nyt kaatunut! Vapunpäivä antaa ryhtiä ja elämänvoimaa. Sieltä -tulee myös Buxhöfden pitkässä bonjourissa. Ja Rendulin. Ja koko kylä -perässä. Hehheh. Kelpaa. Hyvää päivää, herra rovasti! - -Hyvää papinvuotta! Paljon rasvaa ja vasikannahkoja, leipäjuustoja, -villoja ja hamppuja! -- Kiitoksia, kiitoksia! Vieraat olkoot hyvät ja -kiivetkööt kartanoon. Siellä mamma ruustinna jo odottaa. - - Papin rouvat, papin rouvat, - Nyt taas iloitkaat: - Koska saatte luottaa - Että kuusi vuotta - Vielä vissiin, vielä vissiin - Äijät elävät! - -Hilpeä kappalainen sen laulun väräjävällä äänellä ja ukko Noan -nuotilla virittää heti ison pappilan ovesta sisäänpäästyään. Tämä -on suuri juhla erämaassa! Se syötetty vasikka on taaskin tapettu. -Tippaleipiä ja simaa on tehty. Kas siinä tulee rakas Miidas "me' -sin Nelly". Silmänsä loistavat. Tervetuloa! Välkommen, välkommen! -Mitenkäs Ruukin Ämmä pauhaa? Ja Ruottuspuro? Vai on ukko Pellikassa -pöhö. Sepä ikävä. Olkaa hyvät: ottakaa vähän yksinkertaista -voitaleipää -- en enkel smörgås! ilmoittaa ruustinna, ja silloin -jokainen tietää että päivällinen on pramea -- siitä ei puutu mikään -höystö. Rakas Betty ja bror Immanuel, ottakaa lisää pudinkia. Oh -kuinka kaunis vapunpäivä! Kanttori, olkaa hyvä, soittakaa Tonavan -aaltoja tai Kaksoiskotkaa. Vai eivät kanttorin kanat muni. Mitenkäs -resedat ja Annansilmät menestyvät Emmalla? Onko herra Bertel Belial -Bux saanut montakin kymmentä haukea rysistä? Joutepuronko suusta? --- Herrat tekee hyvin ja pistää sulamaan, julistaa vihdoin rovasti, -ja illan aatekorkea puoli alkaa. Juuri samalla hetkellä alkaa myös -piirileikki salissa: - - Veijo, veijo veikkoset ja veijo, veijo vennen! - Missä on se rakkaus kuin meissä oli ennen? - Vanhat ämmät sanovat sen koskesta alas menneen, - Koskenperkkaajitten kanssa -- _fuur han need för strömmen!_ - -Päivä ei pimene pohjolassa. Koko Karhuvaara hohtaa. Yötä ei enää -ole, ei tule -- on vain ihmeellinen valkeus ja avaruus. Mentäiskö -katsomaan pappilan varsaa? Junnu! Talutappas se "Surun" varsa "Ilo" -pihalle että vieraatkin näkevät... Ukko Saxa alkaa honottavalla -nenä-äänellään väittää vastaan. Hänhän on fakkimies, on nähnyt -sotahevosia. Ukko Hulukkonen -- Kulkkunen tai Hulkkonen, sama se mikä -nimi -- kääntää yhtäkkiä huomionsa suurenmoiseen luontoon, raakkuu -kuin rehellinen varis niin että riidanhaluiselta vallesmannilta -unohtuu upseeriarvonsa. Kaikki nauravat. Skål sen asian päälle -- -lasit kilisevät kodikkaasti. Kevätyön jäniksiä alkaa koikkelehtia -pappilan laihoihin. Renkipoika lataa suustaladattavansa ja hiipii -navetan taa... - -Ajöö, ajöö, kuuluu jyvä-aitan luota -- siellä vappuvieraat laulaen -menevät. Hullunkurinen sekakööri painuu alas mäkeä: - - Niku -- niku -- niku -- Naku -- naku -- naku -- - Bror Bellman, bror Hallman och bror Kexell! - De togo sig supar hvarenda qväll! Pom -- pom -- pom... - -Ja kiihkeän kimakkana kaikui barytonisoolo: - - Kun minä kopinan kuulin, kultani tulevan luulin -- - taas loukkasin leukani ikkunahan! - -Joku juro vuokkilainen, korvenjuntikka, katsoo suu auki pirtin -akkunasta. Herrat -- ka niin, herrat... - -Mutta se ihana iltarusko sammuikin äkkiä maksankarvaiseen pilveen ja -taivaan täydeltä alkoi tuiskuttaa räntää. - --- Kesän se siitä sittenkin tekee! - -Seuraavana päivänä jälleen paistoi lämminsylinen aurinko ja ukko -rovasti kaahlasi kinosten läpi rantaan. - -Pappilan kesäranta! Oliko suloisempaa paikkaa koko maailmassa? Siellä -oli vapaus! Ei mikään häirinnyt. Petäjät törmällä seisoivat kuin -hyvät haltijat. Rappasotien aikuinen ranta-aitta katoksineen tarjosi -salaperäistä turvaa pahalta säältä sekä ihmisille että venevehkeille. -Aitan kivettyneeseen puuoveen oli kuulan reikien väliin piirretty -tursaansydämiä, luurankoja ja vuosilukuja. Selvästi näkyi ilman syömä -puukonkaiverrus: - - _maacunan cansa seisoi däsä wahhisa 1742_. - -Erämaan esi-isien henget siis heijailivat tuon ranta-aitan oven -edessä. Keväinen laine kimmelsi ja liplatti. Rommakkosuon läpi -ryöppyvä puro uursi iloisen suistamon sulaneeseen rantahietikkoon. -Haukeja porahteli pensasten alla ruskeassa vedessä... Panisinkohan -rysän! ajattelee rannassaolija, jolla jo entuudesta on viritettyjä -rysiä "Jysmässä". - -Pappilan kesäranta! Rovasti puuhailee ja järjestelee venevehkeinensä, -katsoo varjostaen kämmenselkänsä alitse yli Niskanselän, kohti -kaukaista kalasaarta. Hymy väikkyy hänen huulillaan. Siellä, siellä -se on kaikista mieluisin kesäpaikka, ikuisen levon ja virvoituksen -keidas. Sinne pian päästään -- veneillä... - --- Pappa, pappa! huutavat pikkupojat rantalaiturin ääreltä -- katso -taivaalle! - -Rovasti kohottaa silmänsä ylöspäin ja näkee auringon paisteessa -vipajavia valkoisia, suuria siipiä. Ne on joutsenia! hän selittää -pojilleen. Siipien havina kuuluu selvästi. Seitsemän joutsenta siinä -lentää kiilanmuotoisessa rintamassa kirkkoa kohti. Yhä pohjoisempaan! -yhä pohjoisempaan! ikäänkuin suhisee yläilmoissa, ja kaunis näky -häviää korkean metsän taa. - -Sinä päivänä isä poikineen myöhästyy päivälliseltä. Kovin rakas se -pappilan kesäranta! - - - - -7. - -Kesäisiä kuvia. - - -Pitkän talven lumet ovat siis vihdoinkin sulaneet, metsä ja piennar -viheriöitsee ja virkeä laine suutelee pappilan neitseellisen hietikon -sileitä huulia. Pohjolan ankarasta talvesta on jäänyt jäljelle -ainoastaan pieni valkea läiskä, joka ei koskaan ota sulaakseen. -Luntako jäänyt -- mikä onkaan se sulamaton paikka, ylängön kimmeltävä -huippu? _Rovastin pää_ se on, vanhukseksi muuttuneen kirkkoherran -valkeanhohtava tukka. - -Tapaamme hänet taas tuossa rakkaassa rannassaan. Rovasti maalaa -nimikkovenettään, johon on nikarrellut uuden mastopenkin ja sangen -mukavat kylkilaatikot. Punaisella, vihreällä ja vitivalkoisella -hän sivelee, loistavalla ripoliinilla, jollei "lutoliinilla" -tai "herboliinilla" ja iloinen rantu rannun perästä ilmestyy -päivänpaisteeseen loistamaan. Menkääpäs neidit tyttäret tai -herrat pojat väittämään että pater noster on hullautunut -johonkin heleään väriin! -- ehei; ukko naurahtaa synkästi ja -väittää kivenkovaa vastaan; niin iloinen väri kuin punainen on -toki vanhan sielunpaimenen mielestä turhamaisuutta, melkeinpä -syntiä. Ei siis väittelyä väreistä, antaa arvon miehen rauhassa -harjoittaa maalaustaidettaan ja varokaa te ainaiset irvihampaat -huomauttamasta että kun rakas pappanne kalaretkelle lähtee, hänen -anturasaappaittensa varsistakin pilkistää punareunaiset sukat. Se -tietysti on pelkkää sattumaa. Mainitsimmeko että aurinko paistoi -kesärannassa silloin kun ukko rovasti koristeli veneitään? Erehdys; -ainakin hän itse kertoi vuosikymmeniä kokeneensa että joka kerta kun -pitää ryhtyä maalaamaan tai varsinkin tervaamaan, nousee paksu pilvi -auringon eteen ja pirskahuttaa pahanpäiväisen vesisateen. Sataa niin -että rakkoja helmeilee rakkaan ripoliinin päällä. Tuskinpa erämaan -pappilassa muuten kevätsadetta saadaankaan aikaan, ellei isäntä lähde -alas rantaan tervanahtureineen ja maalipurkkeineen. Se on olemassa -ikäänkuin sellainen salainen sopimus Ukko Taivahisen kanssa. - -Jonakin päivänä sitten hyvä Jumala aivankuin unohtaisi kiusata -uskollista palvelijataan pilvenpärskeellä -- ja silloin ukko rovasti -maalaa ja tervaa niin että lotisee. Itsekkin ihmettelee pälyen -taivaalle: miksi et kastele kryytimaatasi, rakas Luoja? - -Mikäs kahina nyt kesärannassa? Iso paatti on lykättävä vesille. Ukko -rovasti kaikkine poikineen, vieläpä pyykkipiikoineen sitä järveen -päin työntää. Teloja muutellaan ja kymmenen, kaksioistakin kopraa -tarttuu korkean purjealuksen kylkiin. Telat laulavat -- paatti -liukuu. Hurraa -- nyt se on jo vedessä. Ukko rovasti jää läähättämään -rannalle, mutta viisi matruusia hyppii paatin mukana. Tietysti -se aluksi vuotaa riivatusti, mutta jokainen tietää että kolmen -vuorokauden kuluttua se jo turpoaa. Silloin se ammennetaan kiuluilla -tyhjäksi ja sitä aletaan varustaa täyteen taklinkiinsa. Pohjateljo, -suuri soutoteljo, viheriät istuinpenkit, punainen suurmasto ja -etumasto, keularaaka -- "puksprööti" -- pirkkelit ja puomit raahataan -ranta-aitan alta -- uljain matruuseista, herra kadetti, hissaa -purjeet ylös. Purjeet liehuvat, vilkuttavat viehättävästi, halkaisija -lepattaa ja pieksää poikain poskia... Pappa, pappa, pater noster A. -B. C, milloin lähdetään Torakkaan? - --- Torakkaanko? kysyy isä-ukko ihmettelevästi ja hänen -harmaantuneessa päässään vilahtaa siintävien selkien takainen torppa, -johon tällä isolla paatilla jo varhaisina aikoina on purjehdittu -hauskoille kalaretkille ja josta laulaen on palattu, nelikot -kukkuroillaan haukia, ahvenia, siikoja, taimenia ja säynäjiäkin. - -Mutta Torakkaan eivät pappilalaiset sentään vielä alkukesästä -lähde -- sinne seilataan vasta kesempänä, mieluimmin elokuun -punakuutamovuorokausina. - --- Pojat, esittää vanhus ja hänen sydämensä ailahtaa, -- eiköhän jo -huomenna purjehdita Niettussaareen -- perunanpanoon. - --- Hyväksytään huutoäänestyksellä! vastaa poikakuoro. - --- Ja verkot mukaan? esittää isä-ukko. - --- Siitä on äänestettävä suljetuilla lipuilla! Mutta puheenjohtajan -ääni ratkaisi tasanmenneet äänet verkkojen mukaanoton puolesta. Se -oli se jokakesäinen ensi reissu -- siitä kesäsesonki pappilassa alkoi. - --- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- - -Lenseä lounat puhaltaa, mutta hyvin puskapäisesti. Isä-ukko kenottaa -leveänä perässä, onnellinen, hieman ankara hymy huulillaan ja ohjaa -paattia. Hän -- kukapas muu. Pojat istuvat kuin henkivartijat -perämiehensä ympärillä valmiina tottelemaan isän pienintäkin käskyä. -Ituperunat myös inuvat siinä mastonjuurella sinipunervina ja -siitoshaluisina työntäen lonkeroitaan ympäri pärevasua. Paatti puskee -niin että kokka kohisee. Pappilan mamman panemat mainiot eväspiirakat -ja viilipiimähulikka saavat saman huiman kyydin etuteljon alla. - --- Ei oikein vedä, virkkaa peränpitäjä, -- kiristäkää etupurjeen -skuutia. -- Iivari, siellä keulassa, tiukota kliivari! - --- Iivari -- kliivari -- sen tuhannen skriivari! huutavat veikot -nuorimmalle, joka salavihkaa sepittää runoa muistikirjaansa. -Seuraavaan tyyliin: - - Kotoinen laine se korkeena lyö, - Valkoista vilkkaa Vellamon vyö, - Hurjana lennän lempeni saareen, - Katselen kaihoten taivahan kaareen... - --- Joutenniemi suojaa, huomauttaa Vihtori, sotilasuralle aikova -ylioppilas. - --- Kuinka se voi suojata, kun Ruukista päin tuulee! viisastelee Esko, -"kameraalia" lukeva vanhin veli, joka on hinannut vastatervatut -saappaansa pirkkelien nokkiin kuivamaan. Siellä ne Eskon pieksut -kimaltavat kuin mustat peilit kesäistä taivasta vasten. - --- Täytyy kryssätä Vaamaan asti, huomauttaa Väntti. - --- Pappa ei kääntäisi ennenkuin olen lukenut loppuun kuningas -Fjalarin, sanoo Ruffe runovihko käsissään. - --- _Klar att vända!_ kuuluu ukko rovastin valtias ääni -- johon jo -pikkupojasta on totuttu ja joka ruotsiksi tulkittuna on mahtava -taikasana erämaan tuulessa. "Klar att vända" -- silloin isä vanhus -vääntää ruorin kampia. "Klar att vända" silloin kolmipurjeen kokka -kääntyy päin vastatuulta ja halkaisijan toinen kylki pingoittuu -- -- - --- _Legoo!_ lekahtaa seuraava taikasana ja kaikki purjeet hulmahtavat -toiselle laidalle, paatti kallistuu hirvittävästi, ryyppää -vettä, purjenuorat kitisevät tammipyörissään, mutta seuraavassa -silmänräpäyksessä kaikki on reilassa ja paatti halkoo vihaisesti -kevätkylmiä, kuohupäisiä aaltoja -- hauska kohina täyttää koko -purren. Niskanselkä vyöryttelee sinimustia laineitaan, ulapalla -ei näy muita veneitä, tämä pappilan pursi on kuin saloseudun -jättiläislokki, jonka valkoiset siivet viistävät taivaan ja maan -ääriä, kaukaisen rannan mökkiläinen sen huomaa -- varjostaa -kämmenselällään päivänkiloa vasten -- utelee että mikä siellä selällä --- muistaa samalla -- ja ajattelee: - -Ukko rovasti paattineen, poikineen! - -Vaaman kallion juurelta kohoaa purjeniekka Terävää nientä kohti --- siinä tehdään taas yksi "klar att vända" ja paatti luovii -Jalonniskaan. Siitä kiivetään jo Luvalaisniemeen -- vielä yksi mutka --- ja pursi syöksee kuin hirnuva hevonen Niettussaaren niemeen. -Koirat päistikkaa veteen -- eivät malta odottaa. Raudoitettu köli -raapaisee rantakiveen -- poikajoukko kirmaisee maihin. Ituperunat ja -eväät kannetaan saareen. - -Oi terve Niettussaari! Ainoa maailman kartan pilkku, jolla ihminen -tuntee itsensä vapaaksi. Ainoa taivaan alainen jalansija, jolla -ihminen muistaa olevansa. Jumalan kuva ja riemusta pyörähtää ja -huutaa hihkasee halloota salmentakaista metsän kaikua kiusotellen. -Ainoa paikka, jossa ihminen nauttii kaikesta mitä tekee: heittipä -vaikka kuperkeikkaa mättäikössä, pudottipa vaikka silitysraudan -savupiippuun niin että koko kalatupa on kuin sisäänlämpiävä sauna, -hakkasipa vaikka kuinka sitkaita halkoja ja söipä ravinnokseen vaikka -koiranputkia tai pieniä kivenmukuloita. Kaikki siellä maistuu. - -Nähkääs ukko rovastia, kuinka hän hymyilee ja tyytyväisenä mumisee -hääriessään hellan ääressä. Se on ainoa kyökki auringon alla, jossa -pappa A.B.C on ylikokkimestarina ja jota hän ei häpeä. Antakaamme -hänen itsensä keittää kahvit, niin tiedämme että se maistuu hyvältä. - -Esko kohentelee hellauunia. Väntti tekee halkoja niin että kajahtelee -saaren kumea tanner. Vihtori ja Ruffe kääntävät peltoa niin että hiki -pisartelee. Isä ja Väntti tulevat avuksi. - -Iivari istuu keinussa valtavien petäjien välissä ja kiikkuu niin että -pieksut taivasta tavoittelevat. - - Honkain keskellä mökkini seisoo - Suomeni soreassa... - Hoi laari laari laa! - -Ja kaiku korkealta vastarannalta huhahtaa: laari laa! laari laa! - -Mutta pappilan pystykorvaiset, kippurahäntäiset koirat Noppe ja -Lappi, jotka ensimäisinä ovat maihin joutuneet, alkavat haukkua. -Sitten ne tavataan kuopimassa kivirauniota ja pitämässä hirmuista -rähinää -- kärppä sähähtelee syvällä louhikon alla. Vihtori käväisee -sen ampumassa. - --- No pojat! toimittaa ukko rovasti paitahihasillaan ja kaikki -kokoontuvat "aamiaispäivällisille". Mamma kullan mainiot piirakat, -pullat ja viilipiimä saavat kyydin. Kylläpä maistuu, maistuupa totta -toisenkerran! - --- Kukahan juutas on särkenyt väkkärän, jonka kolme vuotta -takaisinpäin tekasin? kyselee Vihtori veli katsoen miettiväisenä ylös -rantapetäjän latvaan. - --- On tainnut itse ukko ylijumala särkeä! vastaa Väntti, samalla kun -Esko, vanhin veikkoloista, sangen onnettomana ja ähkyen kopeloipi -puusängyn alustaa. - --- Ja kuka hunsvotti lie vienyt virsut, jotka minä itse noin 7 vuotta -takaisinpäin pistin talteen? - -Kaikki nauravat makeasti Eskon aina klassillisille väitteille -- ja -kolmas kuppi kahvia solahtaa. Mutta sitten kalahtaa kuokkakin, lapiot -välähtävät -- ja tuossa tuokiossa on saaren perunapelto valmis. -Lantakuorman siihen on talvella vedättänyt pappilan Junnu. Ituperunat -isketään innolla syvälle muhevaan multaan. Suokoon Luoja kastetta ja -kasvuvoimaa! Siittäköön purjepaatin heiluttama siemenperuna sadottain --- padottain valkoisia "nuoria pottuja", jotka heleästä somerosta -nostettuina maistuvat niin mainiolle syyskuun keltaruskoisena iltana, -konsa pappa ja Iivari tänne viimeiseksi purjehtii. Sillä tuskinpa -muut veljet silloin enää ovat kotikultaansa kunnioittamassa... - -Hoi laari laa -- saaren peruna siis on pantu, nyt ryhtyy herrasväki -päivällisenlaittoon. Muuan sentään ei saa rauhaa sielulleen, vaan -rupeaa kiireenvilkkaa veistelemään uutta väkkärää... Kas nyt on -päivällinen syöty ja veljekset tiskaavat ja viheltävät "Meill' -Pohjola lumista --" On tämä turkasen hauskaa. Jospa aina saisi -asua tässä vanhassa kalatuvassa, jossa "piispa Frosterus" totisena -tuijottaa hellan äärellä ja jossa teekannun nokka alati vuotaa ja -vanha vihreäkauluksinen schlaafrokki kiehtovana roikkuu. Ja jossa --- perempänä pöydällä kolmiosaisen ristikkoakkunan edessä männikön -varjossa -- jaloa jatkoansa odottaa saaren ikuinen _Päiväkirja_. - - SAAREN PÄIVÄKIRJASTA. - - Minä pater A.B.C. Jumalan armosta tämän seurakunnan - sielunhoitaja, Karhulan puustellinpitäjä, Niettussaaren - suuriruhtinas et cetera, teen tiettäväksi että minä 13 päivänä - kesäkuuta anno Domini post Chr. natum M -- kaikkine reippaine - poikineni -- itse ensimäisenä perämiehenä toimien, saavuin - paatilla luovimalla tänne rakkaaseen kalasaareen, joka minun - pojillenikin näkyy olevan mieluinen paikka -- ja perunat - pantuamme -- sekä senjälkeen kun oli miehissä hakattu halkoja, - syöty ja huviteltu -- laskimme yöksi kymmenen vielä värjäämätöntä - verkkoa, joista saimme 37 kalaa, joka ei suinkaan ole paljon, - mutta ei vähäkään, sillä ihmisen on tytyminen siihen mitä Veden - Herra antaa ja oli niiden joukossa parin naulan painoinen - kilttukin, joka myös lohentongoksi kutsutaan, josta Gloria Deo in - excelsis ja ruoka-astiat diskattuamme nostamme puhtaat purjeemme - ja laskemme mamman tykö kotiin. Juuri pistettä pannessani huutaa - nuorin poikani Iivari että pappa muistaisi mainita että Viktor, - jolla on päässään ylioppilaslakki, paraikaa kiipeää petäjän - latvaan kuin orava uutta väkkäräänsä kepin nokkaan kiinnittämään, - josta taivaan Jumala varjelkoon häntä, joka aikoo sotilasuralle, - putoamasta alas. Ja nyt minä julistan puheenvuoron vapaaksi, jos - joku vielä kerkeää tähän kirjoittaa. - - A.B.C - -Neljä pojista kirjoitti vuoronperään isänsä jälkeen, yksi pistäen -pitkäksi runoksikin. Kalevalainen runomitta sinkosi sujuvasti kynästä -ja katkesi vasta silloin, kun kynänkärki rapsahti poikki. Isä-ukon -ääni huusi ovelta: joutukaa! - - - - -8. - -Ja tuli sydänkesä... - - -Vuodet ne vierivät, mutta kesä palasi aina uudelleen. Ja tuli -sydänkesä ja lännen liekuttama haalea laine lauloi suloista lauluansa. - -Ja erämaan pappilan veljekset ja sisarukset kuuntelivat sitä laulua -heleällä, leveällä rantahietikolla. - -Kaikki he olivat alasti eivätkä hävenneet. - -Ja ihmeellisinä, surunsuloisina nousivat varhaisemman poika-ajan ja -tyttö-iän kangastukset heidän sielujensa silmien eteen kesäpäivän -sinisestä auteresta. - -Kuka olen minä, joka tässä makaan mahallani erämaan järven liepeellä? - -Pikku poikanen vaan, joka heitän herttaista häränpyllyä -päivänpaisteessa, rakennan kartanoita hiekkaan, istutan kokonaisen -kortemetsän, laitan käpylehmäkarjan. Ja herra veljeni - se toinen -pikkupoika -- laittaa vesimyllyn tuohon puroon. Ah, puro on -välttämättä padottava, jotta näkisi miten vesimassalle käy... Purskis! - -Hoi Matti, Pekka, Jussi! [Pappilan poikain omavalitsemat -kansallisnimet.] - -Huomenna Hoikalle särkiä onkimaan!... Kas niin, nyt soudetaan pitkin -soukkaa Haukiperää Lemetinsaaren taa. Nyt raahataan "pirunkenkää" -yli kannaksen. Lampeen asti se saatava on! Vihdoinkin, mutta tarmoa -kysyi. Tuntuupa somalle lipua lammenpintaa ja viskata onkensa syvälle --- tarttuu jättiläisahven, keltamahainen jörri, josta suomu ei lähde -kuin kirveellä. - -Satoja särkiä me ongimme. Nokkosiakin yöksi heittelemme. Pirunkengän -käännämme yöksi päidemme suojaksi. Vilu tulee kuitenkin, uho ja sumu -kohoaa korpilammesta -- värisyttää. Ei, täytyy kiivetä harjulle, -tehdä honkavalkea. Toista kylkeä palelee, toista polttaa. Mikä -outo ääni huhusi metsän siimeksessä? Mikä puiden välitse pumahti? -Yörastasko alhossa laulaa vai tilttalttinen? - - Tilt-talt! - Tilt-talt! - -Sydänsuven salaperäinen sävel syvässä korvessa. Sitä kuullessa -tekee mieli purskahtaa itkuun elämän kaihosta... Pojat, nukutteko -te? Täytyy laskeutua alas tuonne lammen rantaan ja kokea koukut -ennenkuin hauvit karkaavat. Oh, mikä raaka sumu, kuinka salaperäistä --- tuppihaukia sieltä tulla vongeltaa usvaisesta, mustasta vedestä, -tuppihaukia, jotka keitettyinä maistuvat ihan suolle ja savulle. -Pojat, täällä on hiukan kaameata -- eikö lähdetä kotiin? Kontit -selkään, vavat olalle. Jäkäläinen kangas kumajaa, aurinko nousee -yli harjun. Kuni unessa painelee veliparvi. Satumaisena hohtaa -emäjärvi. Airot loiskuttavat, rikkovat sileätä pintaa. Uinaillen ja -ääneti soutelemme pappilan rantaan. Aurinko nousee yhä korkeammalle, -ihana punerrus puuntaa mäntyjen kyljissä. Onko elämä satua vai -totta? Koti? Kas nyt hiivimme kotiin, lämmin ilmavyöhyke hulmahtaa -vastaan. Pajaportti rasahtaa. Mikä sadunomainen valkenemuksen tuntu. -Pihlaja, kuni häämorsian valkoisissa, tuoksahtaa kauvas -- pääskyset -livertävät pesissään. Koko kartano vielä nukkuu -- rakas pappa ja -armas mamma, -- tuossa seisoo Vanha Puoli, idänpuoleinen nurkkaus -aamuvarhan häikäisevässä hohteessa -- käydäänkö maitokamarissa -kirnumaitoa pahkakauhalla juomassa? - -Aamun muuttuessa parhaillaan päiväksi me hiivimme vuoteisiin. -Tävyt on talletettu jääkellariin. Päivän tullen on lähtö ankaraan -koukunpanoon. - - * * * * * - -On lauvantai-ilta ja sentähden ei ukko rovasti pääsekkään mukaan -- -pappilassa on asiamiehiä: pitkäpiimäinen, hurskas vanha Lassila ja -Junnulan hyvä isäntä. Pojat hoitavat kalastuksen pyhää virkaa kovin -tolkussaan -- on suurin luottamus heitä kohtaan että isä luovuttaa -kalliit koukkunsa poikaklopeilleen. Pojat tahtovat hämmästyttää -pappilan hyvällä kalansaaliilla ja tekevät valtavia liikkeitä -suurella järvellä. He laskevat sata täkykoukkua Vuoriniemestä -Kukkosaareen saakka. Kauniina kimmeltää lauvantai-iltainen järven -ulappa. "Pekka" poika soutaa, "Jussi" ojentelee täkyjä, polia ja -kiviä ja "Matti" pönäkkänä perässä laskee siiman siimalta. Sinne -syvyyksiin solahtavat hopeasuomuiset lampisäret. Poikain mielikuvitus -leikkii. Kuinkahan suuria kaloja sieltä aamulla nouseekaan? Tullappa -oikein jättiläishauki, miehenpituinen -- Buksin pituinen venkale? Tai -komea lohi? Tuntuu kuin voisi tulla joku ihmeellisempikin otus kuin -kala. Vedenneitonen -- vellamo -- joku kummitus? Ihan varmasti asuu -järven pohjassa outoja olioita -- salaperäinen, ihmiselle tuntematon -valtakunta. Ja eivätköhän Hoikkalammen makeat särjet kelpaa? Mutta -jos tulisi vieläkin merkillisempiä ilmiöitä? Jos nousisi koukun -mukana vedenpintaan Vuoripoukaman aarrekattila...? - -Jännitettyinä ja miehekkyyttä tavoitellen laskivat pappilan pojat -polakoukkunsa ja viimeistä täkyä heittäessään sylkäsi Matti veli -mahtavasti siihen niinkuin oli nähnyt papankin tekevän. Sitten hän -päästi Pekan perään ja hyökkäsi itse soutamaan ja souti että kokka -kohisi ja järven peili pahasti särkeentyi... Oli sydänyön hetki ja -pappilan sisukkaat pojat uhrasivat taas toisenkin yön kalastuksen -jumalattarille -- he eivät näet soutaneetkaan kotiinsa, vaan -viilettivät venheensä Hulkonniemen rauhaiseen rantaan. Tempasivat -eväskonttinsa ja nousivat synkän kuusikon halki viheriäiselle -niitylle, jonka keskessä kekotti satavuotinen aitta, jonka pyöreät -hirret hohtivat vanhaa hopeaa ja jonka sammalia kasvava vesikatto -osaksi oli romahtanut sisään. Tähänpä aittaan nyt veljekset yösijansa -laittoivat taittaen vuoteekseen tuoreita koivunoksia ja siihenpä, -lattialle, he rinnatusten köntsähtivät, ensin makean voileivän -kitaansa pistettyään. Ja suurenmoiselta pojista tuntui Hulkonniemen -autio hiljaisuus, jota viehättävästi rikkoi vain kuikkakolmikon -kimakka huuto kaukana kosken niskassa sekä yksinäisen käen -syväsointuinen kukunta Karsikkovaaran äärimäisellä laella. - -Sanoi Matti, myös Matheukseksi mainittu: - --- Tässä on meidän hyvä olla... - -Lisäsi Petrus, tuleva pappismies, kurillaan: - --- Tehkäämme tähän kolme majaa: sinulle yksi, minulle kaksi, mutta -tuolle Johannekselle ei yhtään. - -Mutta Jussi, nuorin nulikka, murisi: - --- En haluakkaan. Lehvissä on muurahaisia! - -Pianpa sentään pappilan kiltit kalapojat vaipuivat unettaren -helmoihin, samaan aikaan kun hieno usva hiiviskeli ulos rantamalta -saartaen sarjan poikain laskemia polakoukkuja. Siellä-täällä -polskahti lupaavasti ja erästä hoikkaa, pitkää polaa kiidätti -vedenalainen hirviö huimasti pitkin salmea... - -Korpi-Kainuun kesäyö on kylmä. Pappilan kalapojat heräsivät kaikki -yhtaikaa vilun puistatukseen ja hieroivat hiukan surkeina sinertäviä -neniään. Mutta Matti veljen ääni sai heidät miehistymään: -- hei -pojat haukia vetämään! - -Aurinko juuri tekee nousuaan, ohutpukuiset usva-aaveet tanssivat -rantojen siimeksissä, venhe viistää kimmeltävää pintaa. On niin -juhlallista ja hiljaista, sunnuntai-aamun varha-tuntu leijailee -ilmassa... Tuolla kaukana, korkealla vaaralla häämöttää pappila, -tuolla salmen takana kohoaa suoraan järvestä kirkon torni. Pojat -lähestyvät jännitettyinä polakoukku-riviä, joka alkaa kaartaen -Kukkosaaren kupeelta. No peijakas! Jo ensimäinen pola sukeltaa -- -puikahtaa näkyviin ja taas sukeltaa. - --- Siinä on hirmuinen kala! huudahtaa nuorin veikoista. - --- Siinä on suuri lohi! arvelee keskimäinen veljeksistä. - --- Älkäähän vielä sanoko! tuumii vanhin Veikkoloista ylen vakavana -tähystäen eteensä. - -Samassa he kaikin huomaavat kauhistavan ilmiön. Kuikka räpistelee -veden pinnalla, levittää siipensä, ottaa vauhtia, mutta kimmahtaa -aina takaisin. Ja pola sukeltelee, sukeltelee vimmatusti. - --- Kuikka on nielaissut täkykoukun! julistaa Matti. - -Alkaa hirveä leikki. - -Matti vetää siimasta kuikka kurjaa kuin hurjaa poroa suopungista, -kuikka hangottelee vastaan ja kirkuu. Tuonen linnun ääni se on ja -pappilan pojat tuntevat kaameaa tunnetta, pyhäinen varha-aamu on -yhtäkkiä saanut oudon värityksen, kalat ovat hetkeksi unhoittuneet ja -kaareilevat polarivit siintävät liikkumattomina. Kuikka on jo aivan -lähellä venettä, Matti kohottaa huoparinsa ja aikoo... vaan samalla -rääkäisee pitkäkaulainen vesilintu, rääkäisee helvetillisesti, -Matilta siima löysää ja kuikka lehahtaa lentoon pitkin veden pintaa, -koukku kurkussa. Pola sukeltaa silmänräpäyksessä ja kuikka retkahtaa -taaksepäin veteen, mutta yhä tempoo, tempoo... Mitä taitaa tässä -tehdä, tämä on julmaa eläinrääkkäystä, mutta pojilla ei ole pyssyä -mukana, täytyy keinolla millä hyvänsä saada kuikka hengiltä, mutta -nämä petolinnut ovat sitkeähenkisiä. - --- Miksi löysäsit? Vedä uudestaan. Minä lyön. Ja Pekka, papinpoika, -tuleva pappismies, iski airolla kuikkaparkaa. Ensimäinen isku osui -veteen ja pärskähytti Mattia vasten naamaa, Matti suuttui... Jussi -poika katsoi kauhistuneena vapisten. Mutta Pekka kohotti uudestaan -aseensa, julmistuneena kuin Mooses kultaisen vasikan edessä... - -Kuikka nostettiin veneeseen, luultiin kuolleeksi ja työnnettiin -teljon alle, pojat hengähtivät helpoituksesta, olipa se kauhea -leikki, mutta eräänlainen sankarillinen tunne täytti heidän -mielensä. Mitähän pappa tästä oli sanova? Kuikan rinnasta saisi -kauniin kravatin, sellainen oli Mannisenkin pojilla, kun kaupunkiin -lähtivät... - -Aamutuulahdus kävi yli ulapan ja järven pinta verhoutui kimmeltäviin -kareisiin, siellä-täällä loisti kuin kultainen peili vielä aamuvarhan -tyyni laikka -- aurinko kiipesi yli vaarojen. Poikain toisessa -koukussa vikuroi virkeä pieni hauki, kolmannessa naulan painoinen -ahven, neljännestä oli suuri kala vääntänyt koukun kippuraan, -se oli oksennettu ulos kidasta, viidettä polaa ei ensinkään -löytynyt, kuudennessa oli -- lohi. Ja olipa siinä pojilla työtä -saada veneeseen tämäkin, vaikka ei ollut kuin seitsennaulainen -veden tevana. Se loiski ja teki korkeita hyppyjä, mutta siima oli -luja ja koukku syvällä kiduksissa. Ylpeitä olivat pojat lohestaan --- mitähän mammakin oli sanova. Seitsemännestä siimasta kohosi -pohjamudasta peloittavan näköinen, kiemurteleva vötkäle, viiksiturpa --- matikka. Hyi, kesällä! Seitsemäs pola... mutta kävisi pitkäksi -luetella kaikki. Pojat kaarsivat sivu kirkon, virkeä tuuli oli jo -herännyt, sinertävän mustina liekkuivat laineet. Hauki hauvilta, -ahven ahvenelta kohosi syvyydestä, olipa viidennessäkymmenessä -koukussa kahdeksannaulainen säynäjä, tässä järvessä harvoin saatu -kala. Ei kohonnut aarrekattilata vuoripoukaman syvästä pohjasta, -mutta yhdeksännessäkymmenennessä yhdeksännessä koukussa oli -viisitoista-naulainen hauki, jota pojat kolmisin vetivät siimasta -kuin vedenalaista tukkia -- saalistamatta se olisi jäänyt pojilta, -mutta ukko rovastin sepästä vasta saatu väkäkirves sai nyt näyttää, -mihin se kelpasi. Iskipä Matti poika hartiavoimin hukilla jättiläistä -selkään ja yhdessä Petrus veikon kanssa he kauhean kalan veneeseen -nostivat ja Jussi poika sai varoa pieksujaan, melkein Jussin pituinen -olikin koko kala. - - Niskasta kiinni ja puukolla selkään, - jollei se muuten suostu... - -Mutta tuskin olivat pappilanpojat päässeet jännityksestä, kun -kirkonkellon juuri pompahtaessa soimaan yli välkkyväin vetten, -etuteljon alta Pekka pojan koipien välitse, ryöpsähti keskelle -venettä jättiläishauvin päälle äskeinen "tapettu" kuikka, kohottaen -kurkkuansa ja rapistellen siipiänsä, silmät mustina kiiltäen kuin -käärmeellä ja suhisten kuin hornan lintu. Ällistyneinä sitä katsoivat -pojat ja jokainen tarttui airoon, alkoi viimeinen taistelu, joka oli -kaataa koko kalaveneen! Kirkonkello soi ja pompotti, puinen tapuli -ryskyi, aamulaine hilpeästi loiskahteli veneen laitoja vastaan, -jättiläishauki availi hirmuista kitaansa aivankuin nielaistakseen -Jussipojan saappaista alkaen, mutta veljekset tappelivat kummitusta -vastaan, ja vene pyöri ja ryyppäili vettä. - --- Älä sillä tavalla, älä sillä tavalla! - --- Ota kalakirves! - --- Ota itse, jos saat irti hauvin niskasta! - --- Lyö huoparin pyyryllä, lyö, lyö... - -Pitkäkaulainen kummitus seisoi keskellä venettä ja sähisi -peloittavasti. _Horribile visu!_ olisi Horatius huudahtanut. - --- Varo, annas kun minä... Pois alta, Jussi! - -Ilkeältä tuntui pojista näin kolhia kuikkaparkaa, mutta muuta keinoa -eivät he keksineet ja he olivat jo alkaneet luulla että kuikka oli -kuolematon otus, noiduttu, lumottu hiiden lintu. Lopulta osui isku -arkaan paikkaan ja kuikka teljettiin uudestaan teljon alle. Pysytkö -siellä, pakana! Viimeisessä koukussa ei sitten ollut mitään ja nytpä -nostivat pojat siron siipipurjeen mastoon ja läksivät viilettämään -kohti pappilan rantaa. Olisi tehnyt mieli poiketa kirkkorantaan ja -juosta käskemään pappa ulos sakastista katsomaan kalansaalista, mutta -Pekka, tuleva kirkkoherra, piti sen hengellisesti säädyttömänä. - -Pojat vain huusivat luihulle lukkarille, joka ikään souti kirkkoon -paitahihasillaan, nysä suussa, että käskeä sanoa papalle että oli -saatu kuikka, lohi ja suunnattoman suuri hauki! - --- Kuinka suuri hauki? huutaa lukkari, suu ammollaan ja käsi korvalla. - --- Yhdeksän kyynärää ja kämmenenleveyttä! vastataan poikain veneestä. - --- Häh? - -Mutta poikain purjetta pullisti samalla ja veneet kiisivät eri -suuntiin. Lukkari luikkari, kuten myöhemmin kuultiin, olikin heti -sakastiin tultuaan ja rovastin kohdattuaan, kertonut poikain isälle -ihmeitä. Pappilan pojat olivat kuulemma saaneet koukusta traakin. - --- Minkä? - --- Traakin! - --- Mitä Frans Petter Rendulin tarkoittaa? - --- Ka niin hyö toimittivat, vekarat. Rendulin iski viekkaasti -silmää ja läksi juoksujalkaa lehterille veisaamaan. Veisasikin niin -ylettömästi että koko seurakunta vapisi. "Lie häntä akkansa taas -tukistanut?" Mutta lukkari vain veteli siitä vanhasta "traakista", -tämän maailman hirmuisesta lohikäärmeestä, josta Suomen kansa -vuosisatoja oli veisannut. - -Kun ukko rovasti sinä sunnuntaina saapui kirkosta Junnunsa -kyyditsemänä, yllätti hän koko pappilan väen ruustinnasta -ruotimummuun saakka humalikon edustalla siunailemassa pikkupoikain -kalansaalista. Ihmeisiinsäpä tuli isä rovastikin -- potria poikia. - --- Tuommoisia haukia sitä minun ylioppilasaikoinani Keuruullakin... -myhäili rovasti. - --- Ja huomenna, pappa, mekin lähdetään kalaan! vannoivat vanhemmat -veljet Esko ja Vihtori kiihkeänkateellisina että nulikoille kerran -oli onnistanut. - -Mutta päivän nuoret sankarit olivat ponnistuksista nukahtaneet yksi -nurmikolle, toinen ullakolle, kolmas vanhalle puolelle eivätkä -tienneet maailmasta pyhäsen pölähtävää. Väntti teki huimia liikkeitä -tempoillen ja potkien päivänpaisteista piennarta -- poika oli yhä -taistelevinaan kuikan kanssa. - - - - -9. - -Kalaretki Torakkaan. - - -Vierähtikö viikko vai viisi vuotta -- kuka sen osaa tarkalleen -määritellä -- mutta ainakin se iso hauki sekä ne seitsemänkymmentä -muuta kalaa oli syöty ennenkuin pappilasta lähdettiin joukolla -repäisevälle kalaretkelle. - -Sinne suurten selkien, aavojen ulappain taakse, niemille -nimettömille, saarille sanattomille -- Torakkaan. Leveällä -merisluupilla, komealla kolmipurjeella sinne mentiin, köykäinen -kalavene keikkuen peräköydessä. Kuormana parisatainen pino -koukkupolia, vasullinen verkkoja kukkuroillaan, maston juurella -nelikot ja kalapytyt. Joutenniemen kärjessä tehtiin vinkkeli ja -läpi "Salmesta" surautettiin ohi kirkon. Ja kussa Hietaselälle -oli pyyhkäisty ja ulappa sekä edessä että takana siinsi, niin -pullistuivat liinaiset purjeet voimakkaan vesi-etelän puskemina, -paatin korkea laita peloittavasti painahti vettä vasten ja kokka -hyrskyen kohisi. Silloin-tällöin haaksi, kuin vauhko hevonen -harjaansa, puisteli purjeitansa puoleen ja toiseen ikäänkuin -neuvotonna, kummalla laidalla niitä oikein pitää, ja halkaisijan -siipi vimmatusti lepatti. Parhaan vauhtinsa uhmasi panna paatti, -ison pappilan ylpeä vesiorhi, mutta juuri kun se näytti tahtovan -ottaa täyden laukan ja ikäänkuin hirnasi innostuksesta, silloin sitä -tarttui hännästä kalavene, joka pahasti jarrutti sen juoksua. Ja -korkeina keinuivat laineet ja sirkeästi sirisivät kilvoittelevien -kupaiden murtuvat särmät. - -Mutta tyynenä kuni pinttynyt kaljaasikapteeni istua könötti paattinsa -perässä ukko rovasti, itsetietoisena hoitaen ruorin kampia, ruorin, -jonka itse oli tehnyt. - -Totisesti oli tämä hänen valtaistuimensa erämaisten vetten päällä, -aniharvoin tai ei juuri koskaan hän luovuttanut paikkaansa pojilleen, -joista aina pari istui hänen kippareinaan molemmin puolin isäänsä. -Mukava oli ukko rovastilla siinä istumapaikka, oma höyläämä, oma -maalaama lauta hiveli miellyttävästi hermoja, ja kun jalkansa ojensi -suoriksi pohjateljolle ja keksahti selkäkenoon "eissänsä vesi vetelä, -takanansa taivas selvä" kuten vanhalla Väinämöisellä, niin oikeinpa -se vanhaa sydäntä hemasi. Ja kun siinä ilmeni vielä itse ruustinna -mammakin painolastina, milloin laulaen vanhanpolven puhtainta -lemmenvirttä, milloin kallistaen päänsä vasten paatin laitaa nauttien -ummessa silmin kesäveden loiskeesta, ja kun nuorin tyttäristä, -kansallispukuun puettu, pyrki istahtamaan rakkaan pappansa polvelle, -samalla kun nuorin pojista haaveksi äärimäisessä kokassa lepattavan -halkaisijapurjeen katveessa ja isot pojat reipasta iloansa pitivät, -niin tuntuipa tämä kaikki yhteen laskettuna ukko rovastista -merkilliseltä Jumalan armolta ja hän tunsi salaista kiitollisuutta -korkeinta esivaltaa kohtaan. Mukavapa oli myötätuuleen höllöttää -- -eipähän elämäkään aina ollut vastatuulta ja läpi tässä oli monesta -myllerryksestä menty... Vaikka... no djaah... - --- Petrus, kiinnitäppä hiukan etupurjeen skuutia. - --- Ymmärrän, herra kapteeni. - -Ja sitten seurasi hetkiä, jolloin kaikki olivat vaipuneet uinailevaan -hiljaisuuteen, puolihorroksissa nauttien virkeästä vauhdista ja veden -solinasta. - -Tuuli tekee työtään, mutta ne, joita se kuljettaa, ovat suloisen -herpauksen vallassa. Ukko rovastin valkea kesähattu on painunut -melkein nenälle, jolta sentään kultasankaiset silmälasit tähtäävät -tärkeästi eteenpäin -- tuo ahavan purema nenä se näyttää hallitsevan -koko paattia. Ruustinna nukkuu pää hupussa, Aune ja Sanni selät -vastakkain, suut auki. Esko, köykäinen vanhin veli, on nukahtanut -käppyrään kuin jäniskoira polien päälle kalapytyn ympäri. Vihtori, -pitkä poika, on nostanut säärensä ja kiiltosaappaansa vasten isoa -mastoa ja uinahtanut piippu suuhun, Väntti kuorsaa mahallaan -penkillä, Ruffen leuka on painunut kiinni johonkin jumaluusopilliseen -tarukirjaan, Iivari lepää kokassa tuijottaen totisena taivaan -siniseen lakeen, Virvi tytön pää on painunut papan polvea vasten. -Koiratkin nukkuvat. Tuskin on kysymyksessä koko laivaväestön uni, -tämä on eräänlaista onnenkylläisyyden lepoa. - -Ja yhteinen valvova sielu tutkii ihmisen ikuista arvoitusta. - -"Missä ollaan? Keitä oikein ollaan? Mitä ovat nuo sivuvilisevät -rannat, keitä eläneekään noissa kaukaisissa harmaissa taloissa? Mikä -oikein on Suomen kansa? Tämäkö sydänmaan seurakunta? Mistä kaukaa -ihmiset tänne ovat osanneet? Kukahan lienee ollut ensimäinen asukas -näillä raukoilla rajoilla? Minne ovat lappalaiset joutuneet -- -täällähän löytyy joka paikassa heidän hiirenjälkiään. Mitähän oikein -ovat rappasodat ja rapparit, joista vanha kansa huhuaa? Mitähän -muinaishistorian kalparitareita lie soudellut näilläkin latvavesillä? -'Ruhtinan salmi?' Miksikähän vienankarjalaisia, maailman parhaita -uroita, on pidetty vihollisina? Tuolla suurten selkosten takana -muinoin sampo ja kantelo soi... Siellä elää vieläkin Arhippainen -Miihkali, sokea laulajavanhus... Ja täälläkin yllättää vielä Suomen -ukkoja, jotka laulavat Kalevalaa ja karhuvirsiä. Täällä vietetään -vieläkin karhunpeijaisia pakanallisin juhlamenoin... Esimerkiksi -Kovavaarassa -- peninkulmia vielä Torakasta pohjoiseen päin... On -se sentään jotakin sattua olemaan papinpoika näillä main. Saada -kosketuksia säätyläiskulttuurista ja yhtärintaa Suomen kansan syvistä -riveistä -- voimakas uho käy sekä kristinuskosta että Väinämöisen -uskonnosta. Kumpikahan lopuksikin vienee onneen ja autuuteen?... -Miksi tämä on niin harvaanasuttua seutua? Miksi ei näy ainoatakaan -punaiseksi maalattua mökkiä? Mikähän oikein on elämän taistelu -korvessa? Miksi ei tänne rakenneta kaupunkeja? Onko kuuna kullan -valkeana junanvihellys kuuluva tänne asti?..." - -Yhtäkkiä kaikki havahtuivat horroksistaan ja kapsahtivat istualleen. -Köli oli raapaissut salakariin ja seuraavassa silmänräpäyksessä -tarttui paatti pohjakiveen. Vettä tulvahti purjeveneeseen. - --- Toiselle laidalle! Löysätkää nuorat! Ukko rovastin hiukan -hätääntynyt komennus kaikui. Syntyi aikamoinen hälinä. - --- Älkää kaatako venettä! mörisi Esko, jonka huomautuksille -useimmiten naurettiin, niin särmikkäinä ne tulivat. Tytöt huusivat ja -tarrailivat toisiinsa. - --- Ei saa peljätä! Emme me huku. Väkevät pojat Vihtori ja Väntti -tarttuivat pitkiin airoihin ja työnsivät voimainsa takaa pohjasta. -Mutta paatti ei irtautunut. - --- Heittäkää housut! Hypätkää veteen! Poikia ei tarvinnut -kahdesti käskeä. Siinä he jo pyllistelivät liehuvin paidanhelmoin -vyötäryksiään myöten loiskuvassa vedessä. - --- Esko ja Pekka järveen -- mars. Hyppäsi sinne toki Iivarikin, ei -muka tahtonut olla pekkoja pahempi. - -Paatti irtausi salakarista, tuuli tarttui purjeisiin ja kaikki viisi -poikaa tarrautuivat kiinni purren laitoihin, riipuskellen kurillaan -alapuoli vedessä. Kaikki nauroivat makeasti Eskolle, joka oli Esau -veljesparvessa. Päästiin Kolikan salmesta, soljuttiin soreasti -eteenpäin. - -Seisoo niemen suikaleella mustien rantalouhikkojen liepeellä, -rommakkorämeiden kainalossa, valkeahirsinen torppa viheriällä -nurmella, korkeiden ritvakoivujen siimeksessä. Senpä tuulensuojaiseen -rantaan pappilan paatti teki tuikean käännöksen, pojat vastasivat -pohjasta airojen pyyryillä, koirat loiskasivat veteen, jysähti -kiveen valtava venhe ja purjeet jäivät veikeästi lepattamaan. -Maihin nousi nyt pappilan väki, rovasti, ruustinna, tytöt -- paatti -tyhjennettiin tavaroista ja pojat lykkäsivät aluksen uudelleen -vesille ja ankkuroivat sen syvemmälle. Oli niin komeata nähdä -pappilan mastoniekka, ainutlaatuinen koko korven vesistössä, keinuvan -ankkurissa kuni suuren maailman merilaiva. Jokaisen, joka sillä oli -kyydin saanut halki kuppelehtivan ulapan, täytyi sitä ihailla ja -rakastaa. Oh, se oli pojille niin rakas että he sen punaisia mastoja -suorastaan syleilivät... - -Mutta rantakoivikossa seisoa törötti kaljupäinen ukko juhlallisesti -ojentaen karkeaa kättään rovastille, ruustinnalle ja koko pappilan -väelle, toimittaen kalavieraitaan astumaan tupaan. - -Torpan isäntä se oli, Torakan ukko, ulkonaisesti ikäänkuin -puustaveistetty vaivaistukki, mutta sisuksiltaan rehti Suomen mies, -oikeamielinen, herrojakin ymmärtävä vanhan kansan sielu. - --- Terveheks, terveheks, onpahan pappa rovastikin lähtennä -liikkeelle. Mitä sitä arvon vieraille kuuluu? Joo, poutahan tämä -on, etelän korvalta tuuleksentelee. Talonpoikaisethan nämä meillä -on asumukset, vaan jos heissä suinkin saattaisi suojassa olla. Jos -rovasti reistaisi tähän kungastuoliin -- heh -- omatekonen mööpeli -se on -- ruustinna teköö hyvin ja ottaa kahvia. Ja röökynät ja -tutentit... - -Hän puhui vähän hienompaa kansankieltä kuin ihan tavalliset -maatiaiset. - -Jos oli isäntä puisevaa lajia, niin vielä karkeampaa tekoa oli -emäntä, Torakan akka. Ei voisi kuvanveistäjä särmikkäämpää -naisolemusta kalkutella, Torakan eukon pelkkä nenä jo vei ajatukset -satujen syöjättäriin, leuka oli luotu loksahtelemaan ja tarvittaessa -käkättämään, kasvojen juovat olivat kuni puukolla kuraistut ja -silmät iskivät syvistä kuopistaan peloittavasti räystääksi vedetyn -kirkkohuivin alta... - -Niinkuin luudan vartta olisi ojentanut konsa kättä antoi, -pitkulaista, luisevaa kättä, samalla kun suoraselkäisessä röijyssään -ja maatalakaisevassa hameessaan, jonka alta leveän saappaan kärki -kurkisti, syvälle niiata muksautti rovastin ja ruustinnan edessä -- -lapsille vain jyrkästi nyökkäsi päällään. - --- Tervetulemaan! Mitä sitä on vieraille kuulunna? - -Äänikin oli karkea ja oudosti kumahteleva kuin maanalaisesta holvista. - --- Me lähdimme nyt kerrankin vartavasten Torakan emäntää katsomaan, -sanoi ruustinna lempeällä äänellään. - -Omituisesti mutruili eukon suu ja koko naama vetäysi klassilliseen -irvistykseen. - --- Soapi kai tulla kahtomaan mehtäukon akan rumaa kurttunoamaa, -voe hyvä isä nähköön, vaan mitenkä nyt ruustinna olla iljennee -pahansiivoisessa sittaisessa pöksässä? - --- Täällähän on niin siistiä ja mukavaa, vakuuttaa ruustinna -ympärilleen katsoen. Oikein fiiniä! - --- Viiniä, viiniähän se mehtäpirujen elämä on, pah! puhkuttaa Torakan -akka kenkkuillen keskellä lattiaa. -- No jo se tuo ruustinna on -rontti. -- Viirako se tän nuorimman likkalapsen nimi oli, helekkari -kun on patvinna, vieraat tekköö hyvin ja ottoo lissää kahvea... ka -kun oisi tietty jotta tuloo vieraita, niin leipäjuustot... - --- Älkää hätäilkö, meillä on vehnäiset mukana. Emäntä on hyvä ja -ottaa itsekkin tästä -- - --- Jaa, kalallehan sitä lähdettiin, selittää rusahtelevassa -keinutuolissa hissukseen kiikahdellen ukko rovasti merenvahaista -kalastuspiippuaan sytytellen ja lauhkeita vaakunasavuja puhaltaen, -saammekohan talosta toisen kalaveneen? - --- Saapi kai, jos kelpaa. - --- Mahtavatko nuottaa vetää, jotta saataisiin täkyjä? tinkaa Esko, -intohimoinen kalamies, jolla on jo vaikea olla yhdessä kohden -toimetonna. - --- Jos tyyntyy illaksi, niin kyllä ne tuolla Saariperässä salmilla -vetävät, ilmoittaa Torakan ukko. - -Kalamiehen pyhäinen väristys kävi läpi koko pappilan miespuolisen -joukon ukko rovastista nuoreen Iivari poikaan saakka. Nuotta -- -täkyjä -- koukkuja -- suuria kaloja! - - * * * * * - -Laantui tuuli ja ulapan hyrskyt silisivät kiiltäviksi mainingeiksi -ja kesäillan leppeässä hengessä alkoivat kaikki lahdet ja salmet ja -louhisten rantojen syvät poukamat loistaa kuin peilit. Ukko rovasti -kaikkine poikineen soudatteli kaksin kalavenein pitkin päilyviä -pintoja korkeimman omakätisesti laskien 22 verkkoa viehkeisiin -vesiin, jotka hänestä näyttivät kovin lupaavilta. Soutajana -rovastilla oli sotainen Viktori ja täkypoikana Iivari, mutta -toista venekuntaa komensi karvainen Esko, sankalasit päässään kuin -papallaankin ja kaljuksi jo pyrkivässä kallossaan ikivanha, kelmeä -knallihattu, joka -- vaikka ammottavalla reijällä varustettu -- teki -valtavan vaikutuksen erämaan autioilla vesillä. Eskon venettä veteli -etuteljoltaan Väntti, ennenmainittu Matti, hiukan halveksuen virkansa -alennusta, koska oli hän ennen komentanut Hulkonniemen retkyettä -silloin kun se suuri hauki ja kuolematon kuikka saatiin. Rudolf, -Rolf, Ruffe, Petrus eli Pyhä Pekka -- hyvällä lapsella on monta nimeä --- toimitti tässä veneessä täkypojan virkaa, johon tehtävään kuului -myös siimojen selvitys, koukkujen oijonta, kivien kokuu ja polien -järjestely. Täkyjä toki ei vielä oltu saatukkaan, juuri niidenpä -perään pojat parhaillaan pyrskyttivät jättäen pappansa venekunnan -kauvas jälkeensä -- ukko rovastin intohimona näet oli itse laskea -kaikki verkkonsa, joista eivät pojat valitettavasti siinämäärin -välittäneet. Mutta olipa knallipäisellä Eskolla yhtä tärkeä toimi -vedellessään uistinta, ylen vakavana tämä veljeksistä vanhin -veneen perässä törötti huoparillaan viilettäen, mutta toisinaan -intoutuen molemmin käsin lykkimään, jotta pikemmin nuotan vedolle -jouduttaisiin. Ankarasti huopasikin Esko, kyökkästen, kyökkästen -soudon tahtiin kuin paikallissyntyinen kalaukko ikään, niin että se -nuorempia veikkoja ihan nauratti. - --- Saapa siinä hauki sukkelana olla! - --- Mitääh? määräsi Esko, jolla oli hieman huonokuuloisen vikaa. - -Mutta ennenkuin nuoremmat veljet kerkesivät uudistaa huomautuksensa, -suut naurun virnistyksessä -- vanhinta ja nuorinta veljesparvessa -usein pyritään pitämään pilan esineenä -- murahti Esko veli -pahanpäiväisesti perässä, huoparinsa pysähtyivät äkkiä ja koko mies -näytti siltä kuin aikoisi hypätä järveen. Hänen toinen jalkansa -vippasi veneen laitaa vasten pystyyn -- jalka, johon uistinsiima -keloineen oli kierretty. - --- Tpruu, purisi Esko -- älkää soutako! Siinä on kala! - -Nuoremmat nulikat silmäsivät kunnioittavasti karvaista veljeänsä. - --- Älä vain päästä! - --- Mikä pääsiäinen nyt on? Hän ei kuule eikä näe mitään! - --- Antakaapa kalakirves! määräsi Esko lappaen siimaa, joka vielä oli -mahdottoman pitkällä. - --- Voi, pöljää -- omassa kädessäsihän tuo on! Esko karahti -tulipunaiseksi kasvoiltaan ja nauroi niin että kyynelet silmistä -sippelehti. Ja veti siimaa, veti siimaa... - --- Kun ei vain olisi paljas karahka! pilaili Pekka, ikuinen -pilkkakirves. - --- Karafiiniko! - --- Taikka pohjassa kiinni? arveli Matti etuteljolta. - -Esko joko ei kuullut tai ei ollut kuulevinaankaan. - --- Soutakaas vähän! - --- Kala sillä fraateri raiskalla sittenkin olla taitaa. - -Ja kalahan siinä oli Eskon uistimessa eikä pieni ollutkaan. -Hyökylaineikko nousi sen edellä ja pintaa kynti pitkulainen, musta -pää, kita ammollaan. Esko oli noussut seisomaan ja räpytti silmiään -silmälasien alitse, jotka valuivat pientä, punaisena kiiltävää nenän -nipukkaa kohden, ja vanha knallihattu, joka oli ikäänkuin dum-dum -kuulan läpäisemä, oli keikahtanut takaraivolle -- juhlallisen -näköisenä siinä miekkonen kepuli känkkelehti uusissa pieksuissaan -hiukan tutisten polven lumpioitten kohdalta. Hetki oli kriitillinen. - --- Iske isän Juppiterin nimeen! - --- Silentium! - -Mutta ennenkuin Esko iski, tapahtui jotakin sangen surullista. Iso -hauki ammotti kitansa jos mahdollista vieläkin avarammaksi, käpristi -valtavaa ruhoansa ja oksensi uistimen ulos suustaan. Hävytön loiskaus -ihmisen nokan alla -- ja veden koira venkale oli kadonnut syvyyteen. -Esko nosti venheeseen rumaksi purrun ahvenen. - -Velipojat huudahtivat yhtaikaa: - --- Ahven! - -Iso hauki oli mennyt menoaan, mutta ahven oli puljahtanut sen -vatsasta. Esko ymmärsi erinomaisesti asian. Jo tovin aikaa -huopaillessaan oli hän ollut tuntevinaan heikkoa nykimistä -uistimessa, mutta ei ollut huolinut vetää. Jättiläishauki oli ottanut -elävän ahvenen päälle, mutta ahvenpa oli vapauttanut nielijänsä -kuolemasta. - --- Voi hele... - -Surkeata oli nähdä Eskon sieluntuskaa. Hänkin käpristeli ruhoaan kuin -vedenvenkale ja näytti tahtovan ei ainoastaan oksentaa järkensä, vaan -myös loikata paenneen perään: - - Siskoksi Siikasille, - Veikoksi veden kaloille! - -kuten pyhässä Kalevalassa sanottiin. Mutta toisesta venekunnasta -kajahti vihainen pyssynpamaus ja kaiku matkiskeli laukausta -ponnahdellen kalliosta kallioon, poukamasta poukamaan -- Vihtori veli -siellä säikytteli pahanpäiväisesti vesilintuja ja jonkunverran pappa -rovastiakin, joka syvällä hartaudella heitteli verkkojansa vieraisiin -vesiin. - --- -- -- - -Siellä Saariperässä, jyrkkänä seinänä järveen syöksyvän kallion -katveessa, keskellä syvää salmea, kellui aivan liikkumattomana kuin -veteen naulittuna, laita laidassa kiinni, kaksi harmaantunutta -nuottavenettä. Molempien veneitten perässä törrötti ukko, toisella -haaleansininen, toisella harmaa pusero, toisella huopahattu, toisella -lippalakin retale, molemmilla persaukset paikatut ja housut höllällä -alas valumassa, mutta kun tarkemmin katseli: nahkainen vyö, jossa -tuohituppinen puukko roikkui, esti housuja putoamasta. Kuin kivestä -veistetyt patsaat ukot siinä tuijottivat veden kirkkaaseen pintaan -eikä kummankaan leuka liioin tärähdellyt eikä kasvojen kurtut -peräänantaneet ja näyttipä kuin visakoppainen piipunnysäkin olisi -kasvanut kiinni ukkojen leukapieliin -- siinä määrin hartaasti he -vetten kalvoon tihtasivat. Ei sanaa sanottu, sinervä kessusauhu vain -tuprahteli piipuistaan. Toisen veneen keulassa kyykötti niinikään -nysäänsä mykkänä imeskelevä akkaihminen, savenharmaja suoraselkäinen -röijy yllään, sintynyt huivi silmillä ja vetten kalvoon tuijotti -akkakin kuni ilmestystä odottaen. Mutta toisen veneen etuteljolla -istui rinnakkain poika ja tyttö, sieväkasvoisia molemmat -- ja jos -oli kirkas kesäisen illan järven pinta, niin vielä kirkkaampina -hohtivat nuorten silmät, mutta veden pintaa heidänkin katseensa -siveli. - -Muikkuparvea siinä väijyttiin! Kas, jo antoivat mykät ihmiset merkin -toisilleen ja äkkiä erkanivat veneet toisistaan päinvastaisiin -suuntiin, soutajat vetivät voimainsa takaa samalla kun molemmat ukot -kaksin käsin syytivät nuottaa veteen. Kävipä siinä iloinen solske -ja kauvas kaikkosivat veneet toisistaan tehden valtavan kaaren ja -rientäen jälleen lähelle toisiaan. Nuotta oli nyt vedessä, kukko -pökkelö kekkelehti perässä, mutta muikkuparvi väreili keskellä. -Pienen ankkurin nyt paiskasivat molempien veneiden keulasta pohjaan --- vihtaköysi -- ja nuottaa alettiin hissukseen vetää. Ja kussa -tuli lähelle nuotan kukko, niin porkkiin tarttuivat nuotansoutajat -seisalleen kavahtaen ja vimmatusti porskuttivat, porskuttivat -viatonta vettä, syvälle pehmeään pistellen, jotteivät kalat veräjästä -karkaisi tai pinnasta päällitse piriseisi... - -Ja siunatuksi lopuksi ukot hartiavoimalla väänsivät ja nostivat -nuotan perän veneisiin, jotka jälleen olivat liittyneet -laita-laitaan, kiinni toisiinsa. - -Parahiksi siihen saapuivat sountiaan hilliten pappilan pojat -kunnioituksella ja uteliaisuudella seuranneina nuotanvetoa, joka -heistä, herraspojista, oli jotakin saavuttamatonta, salaperäistä -_talonpojan pyhää_. - --- Iltaa isännät, saammekos täkyjä? - --- Iltaa... Saapi kai heitä sen vertaisiin tarpeisiin. - --- Meitä on kaksi venekuntaa, selittää Esko, joka taas on mahtava -kalamies ja ymmärtää Suomen kansaa enempi kuin nuoremmat veljet, -joita vähän ujostuttaa. - --- Onko se pappai matkassa? - --- Tuolla tulee toisessa veneessä. - -Nuottaveneiden väessä huomataan juhlallinen tyrmistys heti kun on -saatu kuulla että itse rovasti on näillä vesillä. - --- Jos lie mammai matkassa? tokasee akka toisen veneen keulasta, nysä -suupielessä. - --- Torakassa on! vastaavat pojat. - --- Kiesuksen kierukka -- siin' oli kupparimuijan mennyt-öinen uni! -Vai on ruustinnai huviretkellä... - --- Ja tytöt! lisätään muorille. - --- Ka ihan pitäisi soutaa pakauttamassa huomenna ja juustoleipä -viemässä -- se on mammanne aina ollut mulle niin höyli. Minä oon se -Hyysirannan Vappu... - -Toinen nuotta-ukoista alkoi poimia Eskon täkykoppaan kauneimpia -muikuista, jotka hopeanhohtavina hyppelivät suuressa vasussa. - -Eskon venekunta jo alotteli koukunlaskentaa kun rovasti vasta saapui -nuotta-ukkojen luo. Hiukan ujoilevasti, kuten tapansa oli, tervehti -pappi seurakuntalaisiaan. Kun oli ensin puhuttu kauniista ilmoista, -käytiin virkeästi itse asiaan ja nyt poimi toinen nuotta-ukoista -parisataa syöttiä rovastinkin täkykoppaan. - --- Mitä minä nyt olen velkaa? kysyy rovasti kukkaroaan kaivaen. - --- Antakaahan kukkaronne olla, sanovat talonpojat nöyrästi, vaikka -hyvinkin olisivat rahan tarpeessa. - -Rovasti kaivaa hopeaisen markan ja ojentaa yli välkkyvän veden. - --- Liikaahan tätä tuloo, ei mitenkään. Hilikkui piisoaa... penäävät -ukot, mutta ottavathan sentään vastaan. - -Rovasti kiittelee ja hyvästelee ja komentaa poikia soutamaan -rannemmaksi -- ja nyt alkaa ankara koukunlasku, kilpaa toisen -venekunnan kanssa, mutta kaartaen vastakkaisia rantoja. - -Puoleen yöhön se vetää ennenkuin molemmat venekunnat ovat laskeneet -järveen satakunnan polakoukkua kummaltakin puolen. - -Kilpaa soutavat pojat kesäisessä yössä kohti Torakan valkamaa, jossa -pappilan paatti kuin jättiläisjoutsen kuvastelee valkoisia siipiään -veden kalvoon. - -Juuri Torakan rantaan töksähtäessä loiskahtaa rovastin uistimessa -sievoinen järvilohi ja kappas vaan -- ukko saa sen. - - * * * * * - -Ruustinna jo nukkuu syvässä unessa matalassa vierastuvassa, jonka -veistetyt honkahirret saumasammalineen hohtavat kesäisessä yössä, -mutta pappilan tytöt ovat hiipineet lehmitarhaan, jossa kodikas -"suihtu" tupruaa leppoista sinervää sauhuaan. Torpan karja seisoksii -ja makailee siinä sauhun alla tyystin tytyväisenä ynähdellen -ja märehtien rämekorvesta jyrsimäänsä heinää. On siinä jukupää -mullikkakin, panimoilleen nulikka vielä hypätäkseen selkään, vaikka -kyllä jo sitäkin yrittelee. Kaksi valkoista mulipää-vasikkaa -nuoleksii lempeästi toistensa punaisia loppakorvia. - -Mutta karjan keskessä kenkkuilee Torakan akka vihan vimmassa -siirtyen lehmästä lehmään purpattaen jokaisen mahan alla ja vedellen -luisevilla sormillaan tissin tissiltä tyhjäksi täyteläiset utareet. -Kihisee kiulu ja vaahtoinen vitivalkea maito läikähtelee kuplaillen. -On akalla apulaisena Musta Iita, tytön suikula, mutta hame maata -lakaiseva kuin muorillakin, aikaihmisten kirjoissa kun näet alkaa jo -Iitakin olla, rippikoulun käynyt. - --- Äläkä siinä känkkäile senkin siivatta! pauhaa akka kyykkysillään -lypsäen. -- Se tuo Elehvantti sitten vasta on potkuri, ke ke ke -- -outko siivolla, pirhanan rupeli -- kiuluun ryökäle mullatkin porkkaa --- musta kärpänenkö häntä ronkkaan purree -- lyö Iita vitalla, ropsi -oikein jotta herkiää, senkin kanttura! - -Mutta pappilan tytöt istuivat lehmitarhan veräjän päällä kuin kiltit -kanat orrella ja lauloivat sydämensä kyllyydestä: - - Lugn hvilar sjön, - Kring berg och dalar - Nu breder natten mildt sin arm! - Ej fågelns röst nu mera talar, - Hon slumrat in vid skogens barm... - -Ja ihmeissään, ällämystyksissään kuuntelivat kaunista laulua torpan -lehmät ja mullikka näytti olevan häpeissään -- nuo hetaleiset -herrasryökynät hiukan häiritsivät Mikon lemmentuumia. - -Juuri silloin saapuivat pappilan pojatkin koukunlaskustaan ja -tarhalla syntyi hauska hälinä. - -Torakan akka nauraa hökötteli -- vai suoraan kiulusta nuoret herrat -vastalypsettyä maitoa, ei oltu mokomaa ennen nähty, mutta juokoot -kun lystää. Syntyi kilpajuonti Eskon ja Vihtorin kesken. Esko sai -kokkareen väärään kurkkuun ja koko lapsisarja oli läkähtyä naurusta --- Vihtori veli tyhjensi melkein kiulullisen nisälämmintä maitoa sekä -pisti kiulun päähänsä laureatuksen merkiksi -- Torakan akka hytkyi -naurusta ja kauhusta -- hurjia papinpenskoja, mitä virkailijoita -heistäkin tulla mahtoi? Vaan korreesti hyö vain pappilan ryökynät -taannoin olivat laulaneet, ihan oli syönalaan koskenna. Niin oli kuin -oisi masinalla pelattu... - --- Montako teillä tässä oikein on lypsylehmää? kyselee Esko -näyttääkseen kansallista puhuttamistaitoaan nuoremmille veljilleen. - --- Eihän näitä ouk kuin kaksi. Hiehko kökkeli kolomas lehmä! tokasee -Torakan akka. - -Sekös veljeksiä tuppasi salaa naurattamaan. "Hiehko kökkeli kolomas -lehmä" -- niinkö se oli sanonut? - -Mutta Esko jatkoi vakavana keskustelua asianymmärtävästi huomauttaen -lehmäin myöhäisestä kotiintulosta. Johon akka taas myötitteli: - --- Myöhään, myöhäänpä hyvinni meijän niemellä pitteet kottiin tuloot, -yörauhan tärvelevät. Vaan eikös se nuori herrasväki jo laittau -yöpuulle? Jok kai siellä tovista-aikaa mammanna ja pappanna nukkuut... - - * * * * * - -Aamulla kello 3 on ukko rovasti jo jalkeilla ja käy tarkastamassa -ilmaa. Neljännes neljättä ajaa hän ylös joukkonsa. Nuorimmat tytötkin -pyrkivät mukaan. Torakan muori on keittänyt väkevät kahvit. Kello -4 liukuvat jo molemmat veneet ulos rannasta, jossa Torakan ukko -seisoo totisena katsoen papin ja papinlasten perään. Itse hän siinä -laittelee viikatteen terää varteen ja vuoleksii haravan piitä. - -Ja ihana on kesäinen aamu, kun yön hämy haihtuu ja sydenmustaan -iljankoon punertavan auringon armas säde sattuu -- päivän ikinuori -jumala antaa aamusuudelmansa yön tummalle tyttärelle. Se valkeuden -nuori sulho hymyilee ja yön neitsyt paljastaa onnellisena kauniit -rintansa -- suutele, suutele, olen kokonaan sinun! - -Saaret koivurantaiset päilyvät kuni koholla ilmassa, missä on -kallio ja korkea metsä, siellä häälyy salaperäinen pimento. Siellä -utuneitoset hiljaa karkelevat ja sumusotilaat säiläänsä vilkuttavat. -Mutta auringon airut ajaa sinnekkin ratsulla, jonka kaviot vain -hiipovat vettä ja äänetön on taistelu, jota valosta käydään. Voiton -tanner on puhdas vihollisista ja kuulaan ilman läpi kiitää päivän -ensimäinen lintu kaula ojona, kuulet siipien havinan, sitten ei -mitään. Ei tuulen henkäystä vielä mistään päin, tyvenenä uinailee -syvyys... - -Ukko rovasti otti ensimäisen haukinsa. Taitavasti sen ottikin, ei -hukilla iskenyt, vaan kopralla niskasta nipisti, aivankuin sepän -pihdissä kiepahti kala veneeseen ja pärskäytti iloisesti pohjavettä -pyrstöllään Iivari pojan kasvoihin. - --- Pappa, eikö se pidä tappaa? rukoili Sanni, joka istui keskellä -venettä. -- Ettei se kituisi... - -Rovasti pisti haukia pyhäjärveläisellä puukollaan. - -Ja pola polalta nyt valtavat kaaret täkynokkosia koettiin. Joka -toisessa vähintäänkin oli kala, aniharva oli koskematon, muutamista -oli kala vapautunut suurella voimalla vääntäen pahasti koukun -perustimen. Nousi syvyydestä jättiläisahven, nousipa hirmuinen -haukikin, jonka ottamisessa meni puolentuntia. Kauhistuneena huudahti -Sanni tyttö, kun isä ukko sen vihdoin vapisevin, vaikka suorin -käsivarsin kalakirveellänsä veneeseen kiskoi. Vihtori veli hyökkäsi -sitä pitkällä puukolla pistämään -- niskaan ja poikittain purston -lähettyville -- ja Sanni sisko rauhoittui. Seuraava pola niemen -kärjessä, kun sitä lähestyttiin, puikahti yhtäkkiä umpisukkeloon. Se -pysyi pari minuuttia veden pinnan alla ja puikahti äkkiä näkyviin. -Rovasti kiirehti huopauksella auttaen soutoa sen luo, mutta juuri -kun ojensi kätensä tarttuakseen polaan, luikasi tämä jälleen -umpisukkeloon ja rovasti jäi tyhmistyneenä tuijottamaan ympärilleen. - --- Svinaktigt! pääsi rovastilta ruotsiksi kuten tapahtui vain -kriitillisissä tilanteissa. - -Seuraavassa silmänräpäyksessä hyppäsi siiman päässä suuri lohi -korkealle ilmaan ja pola puikahti taas näkyviin. - --- Nappaa kiinni, pater noster! - -Ukko rovasti sai kiinni polasta ja lohi alkoi junnata koko venettä -perässään -- soutaja Vihtori tosin huopasikin tahallaan, sillä -tottuneena koskionkijana hän tiesi että lohensukuista kalaa ei -koskaan saanut päätäpahkaa vetää luokseen, vaan sille täytyi antaa -myöten. Jännittävä järvilohijahti oli alkanut. Onneksi oli siima -pitkä ja vahva, ja kala tuntui olevan varmasti kiinni -- älä löysää -pappa, älä löysää! Näin mentiin muutama sata metriä lohen jäljessä, -kaikkien hengessä kuvasteli äskeinen kaunis näytös: aamuauringon -säteissä kimmeltävä hopeasuomuinen kala loiskahtaen korkealle ilmaan -ja pulahtaen päistikkaa veteen. Sileät, laajenemistaan laajenevat -aaltorenkaat siellä, missä lohi on loiskahtanut. Se oli suurenmoista! - --- Meidän täytyy se väsyttää ensin. Annas pappa, niin minä tulen -hoitamaan siimaa! - -Mutta pappa ei ensi kertaa ollut kyydissä papinkalaa. - --- Stopp! komensi hän: ala nyt hiljalleen soutaa... - -Ja niin kala väsytettiin, se ei enää riuhtonut eikä ryntäillyt. Pyrki -vain pohjaan ikäänkuin nukkumaan. Mutta sen oli pakko kärhämöidä -veneen vanavedessä, tahtoipa tai ei. - --- Minäpä tiedän! huusi Vihtori etuteljolta. -- Me otamme sen -ampumalla pökerryksiin. - -Niin todella tehtiin. Isä kalastaja veti lohen pintaan ja poika -metsästäjä pärähytti haulikolla veden kalvoon -- lohi pökertyi -täydellisesti ja rovasti nosti saaliin veneeseen. Kaunis kala se -olikin, ihan leiviskän painoinen. - -Niin soudettiin koukulta koukulle ja niljakka läjä veneen pohjalla -kasvoi kasvamistaan. Haukia ja ahvenia enimmäkseen, jokunen säynäjä. -Vasta takaisin tullessa nostettiin verkot vedestä -- puolentoista -sataa pienempää kalaa: sukeita siikoja, keskikokoisia ahvenia, -moniaita tuppihaukia sekä räpylöistään alapaulaan sotkeutunut ja -siihen kauhusta käpertynyt telkänpoika. - -Jotakin jännittävää tapahtui myös toisen venekunnan aamupyydyksillä: -kaukaa oli nähty veli Eskon ponnahtavan seisaalleen veneensä -perässä ja sitten olivat "pikku pojat" hurjasti soutaneet aivankuin -hoijakassa ympäri -- mitähän ilvettä lienee kala sielläkin pitänyt? -Koukkujen koenta Saariperässä oli täynnä mitä kummallisimpia -yllätyksiä. Milloin oli onkiahven ensin nielaissut täky muikun, -sitten oli ahvenen nielaissut suurempi ahven, tämän taas oli hotsinut -kurkkuunsa ahnas hauvin tuppelo ja vielä tämänkin kaksi kertaa -suurempi veden hurtta -- se oli syöntiä se! Milloin oli saman polan -kahteen koukkuun yhtärintaa ottanut sievä lohi ja virkku hauki -ja vetäen "kissanhäntää" eri suuntiin kohtalotoverit säikähtivät -lähestyvää ihmiskuntaa ja kiersivät hurjasti vastakkaisiin suuntiin, -kunnes siimat punoutuivat toisiinsa ja virkut veljekset poksahtivat -yhteen sekä nostettiin veneeseen sen tuhannen sykkyrässä Eskon -ihmetellessä Luojan töitä. Milloin taas oli pohjakivi irtautunut -silmukastaan ja kala kiidätti keikkaselkäistä polaa salmesta -salmeen, kunnes sotki siimansa pohjamurtoon, josta ainoastaan -kärsivällinen koukunkokija veitikan vapautti. Saattoi sattua niinkin -ettei iltayöstä laskettua pyydystä laisinkaan löytynyt, vaikka koko -pappilan nuoriso sitä silmillään sihtaili pitkin terässinikaareilevia -aamuisia pintoja ja silloin tehtiin juhlallinen johtopäätös että -pyydys oli joutunut salaperäisen vedenalaisen olion uhriksi -- -kukasties itse Tursas Vetehinen oli vehkeet siimoineen, polineen -vieläpä kivenmöhkäleineen poskeensa pistänyt? - -Äänekkäästi jutellen ja ilakoiden molemmat venekunnat palasivat -takaisin torpan rantaan Vihtori veikon ammuskellessa ilmaan -kunnialaukauksia takaaladattavalla luotipyssyllään, jollainen -tällä pojalla aina oli mukana moisilla retkillä. Ei keksinyt mitä -oikein ampua, ei ollut vielä linnustuslupaakaan, ja vaikka ei -vallesmanni semmoisista välittänytkään, niin pappa oli sentään -ankara lainparakraahvin valvoja ja häpesi poikain puolesta, jos -ne lakia rikkoivat. Mutta torpan rannassa ottivat kalalta-tulijat -vimmatulla ilon haukunnalla vastaan pappilan pystykorvat koirat, -jotka luonnollisesti olivat retkellä mukana ja joita kaikki kilvan -rakastivat -- hellimmin äiti ruustinna ja Sanni tyttö, joiden -kanssa pojilla jatkui ikuinen kina ruokien rasvapitoisuudesta ja -sokurileivosten vaikutuksesta rakastettujen kotieläinten sielulliseen -ja aistilliseen terveydentilaan. - --- Poju! Poju! Poju sessu! -- Noppe! Noppe! Noppe seh! - -Jos, olivat kalat olleet syöntituulella, niin kylläpä pappilan -kultaiset koiratkin sitä näyttivät olevan tänä kesäaamuna -- olivat -syödä ihan elävältä kalamiehet hypäten heti hännät kippurassa -veneisiin ja nuollen riemuissaan kasvoihin yhtähyvin ukko rovastia -kuin Eskoa. - --- Hunsvotti! toruu harmaapartainen rovasti nauraen, mutta Esko, -pyyhkien viiksistä suutaan, mutisee tapansa mukaan: Noh, kah... sekä -sanoo sitten koko pappilan joukolle kiivaasti: - --- Te kasvatatte huonosti koirianne. - -Kyllähän esihistoriallinen Esau taisi olla metsämies, joka siis ei -halveksinut koirankaan kieltä, mutta tämä pappilan karvainen Esko ei -välittänyt muusta kuin kalasta. Siinä tuli mamma ja Aunekin rantaan -katsomaan kalansaalista. Voi herrantöppöset -- noin paljon noin -komeita kaloja. Torakan ukkokin ihmettelemään: onpa, onpa vetten -viljaa. Ei sitä talonpojat noin vaan vetele... - -Kolmatta sataa oli koukkua ollutkin. - --- Joko pojat laskivat, montako koukkukalaa? - --- 149! huutaa Väntti. 99 ahventa! 40 haukia! 7 lohta! 2 säynäjää! -1 matikka! - -Rovasti itse laski pienemmät kalat saatuaan verkot vapeille seivästen -väliin. 151 oli verkkokalojakin. - -Syötiinpä makea kalakeitto siinä venerannassa koivikon siimeksessä, -isolla padalla kiehutettu. Talonväkikin siihen kutsuttiin. Ja -hauskalta se näytti kun rovasti pappa paitahihasillaan, keltaiset -pieksunvarret käännettyinä, istui nurmella höyryävä pahkakuppi -polviensa välissä, koko matruusikunta ympärillään. Ja pappilan tytöt -kansallispukimissa mikä milläkin mättäällä. Ruustinna leveällä -kannolla, kirjava kulho helmassaan. - --- Ei ole ryssänkeisarillakaan näin makeaa ruokaa, tuumii yksi -pojista, jota Matiksi nimitetään. - --- Kyllä sillä yhtä makeaa on, vaan ei se yhtä makealle maistu, -huomauttaa Vihtori rikkiviisaasti. - --- Syöneekö kalaa majesteetti? sekaantuu puheeseen Torakan ukko. - --- Sumpusta se syöpi, tietää Pekka poika. -- Kitukaloja likaisesta -lammesta. - --- Vaan mikä keisari se oli, joka kerran söi hilloja Suomessa? kysyy -Virvi, pappilan kuopus. - --- Aleksanteri ensimäinen! Jos saa uskoa... Saara Wacklinin juttuja... - --- Mepä lähdemmekin tästä hillamarikkoon, hoksaa Aune. - --- Raakoja vielä ovat, äännähtää ujosti Torakan Musta Iita, joka -iltaisin rähmii soita lehmiä huuhutessaan. - --- Pitäisi taas saada tuoreita täkyjä ensi yöksi, huomauttaa Esko -pahkakuppi kukkurallaan toista annosta, nenänpää liemestä kiiltäen. - --- Nyt kaikki kalanperkkuuseen! komentaa ukko rovasti pannen pois -puulusikkansa. -- Tytöt viruttamaan. Hör du Cilly, kysyy hän -huolestuneena puolisonsa puoleen kääntyen: minä pelkään ettei suola -piisaa. - --- Men vi segla ju hem i morgon, vastaa ruustinna lempeästi. - --- Seilaamme kotiin, sanot sinä? väittää rovasti. -- Mistä mamma -tietää että tuuli huomenna vetää? - --- Ei mamma tiedä, vaan pappa sen tietää, tulkitsee ruustinna -onnellisena ja alkaa koota astioita. -- Lapset, kiittäkää Jumalaa -ruuasta. - --- Mitä se nyt mamma... näin taivas-alla... - -Eikä äiti muori sitä ankarasti tarkoittanutkaan. Se oli hänellä -vain sellainen säädyllinen, herttainen tapa. Täällä luonnonhelmassa -suli Jumala ja pappilan kätten-ristiinpano yhteen, häthätää nähtiin -isä-ukonkaan kovettuneita kopriaan yhteenpuristavan silloin kun -rovastilla oli pieksusaappaat jalassa. Hän oli silloin ikäänkuin -ulkopuolella pappiuttaan... - -Niinpä siis Torakan rannassa alkoi hilpeä kalanperkkuu. Suomut -ja veitset vain välähtelivät ja tulipunaisia kalankiduksia -sinkoili rantalouhille. Päivä paistoi ja laine loiskui ja auteret -ulapalla huljuivat. Kaukaa järven takalistosta siinsi horisontista -moniviikkoisen rajakarjalaisen metsävalkian sauhu. - - - - -10. - -Kylänmäki ja Alanne. - - -Näin tehtiin kesäisiä kalaretkiä milloin Torakkaan, milloin -Alajärvelle -- Kylänmäkeen, ikivanhaan taloon, joka päinvastoin -kuin edellämainittu torppa kohosi korkealla korpivaaralla, puolen -neljänneksen päässä järven poukamasta. Satumaiselta tuntui -pappilan pojista maata satojen vuosien vanhan pirtin lattialla, -muikeanhappamen ilman hengessä -- piimäamme ja puiset viilipytyt -vierellään sekä hieroa unisia silmiään kello 3 aamulla, kun Kylänmäen -akka kantaa rohmusi sisään kahvin. Kylänmäen ukkopa vasta oli aito -muinaisesine, hän osasi toki loitsujakin sekä veisasi Kalevalaa -ja kertoi nähneensä Elias Lönnrotin -- kuului suuri Elias Vienan -matkoillaan kerran saarnanneen rajaseurakunnan kirkossa, musta pää -hällä silloin oli ollut, vaan tiesi Kylänmäen ukko että myöhempinä -vuosinaan "valakiaksi oli peä männynnä hälläi". Oikea savupirtti oli -Kylänmäessä ja muutenkin vanhan ristirahvaan elintavat ja niinkuin -totisella Suomen kansalla usko vahva ynnä uskallus noitiin, velhoihin -ja pääperkeleeseen sekä luonnollisesti myös Kiesukseen Ristukseen, -Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Musta raamattu, mustat virsikirjat, -kupparisarvet, karhukeihäs, pertuska ja russakat muodostivat -tärkeimmät sisuskalut tällaisessa talossa. Eikä ollut tätä taloa -vielä turmellut uuden ajan henki, vaan vanhalla höyryllä kävivät -esimerkiksi kaikki nurkantaukset ja tanhuat, ja turhaan seurakunnan -sielunpaimen länsieuropalaisessa hengessä etsiskeli sitä paikkaa, -jossa saisi neljän seinän sisällä aamutoimituksensa toimittaa. - -Nuo ylösnousemukset aamu-kolmelta syöpyivät salaperäisesti -papinpoikain mieliin, konsa he rivissä, kuni pyrstöjään pyristelevät -valkoiset metsäkanat, kyyköttivät havukkaseinäisen tallin takana -kohottaen katseensa maallisista asioista "ain ylös mäkihin" -- -näköala Kylänmäen huipulta oli tosiaan suurenmoinen, varha-aamun -punertavassa kultavihmassa siinsivät siellä syvyydessä mäntyiset -niemet, lehtoiset saaret, kahilaiset salmet ja sokkeloiset seljät! -Sinneppä notkuvassa hanhimarssissa, lippalakit päässä ja tervatut -pieksut jalassa, alas painuttiin usvaista rämerinnettä ja seuraavassa -hetkessä nähtiin pappilalaisten maalilaitainen vene kellumassa -vesipeilin tyvenessä -- polakoukkujen jännittävä koenta oli alkanut. - -Eipä aina viitsitty syrjäisessä Kylänmäessä kesäistä yötä viettää, -vaan tehtiin honkainen nuotio viehättäväksi havaitun saaren kainaloon -ja purjeteltta puiden väliin pingoitettiin, vaikka totta toisakseen -että moinen ihanteellinen alkuperäisyyden tavoittelu tuppasi olemaan -liian raaka ja kosteanvärisyttävä yösija heille, jotka herraspoikina -sentään olivat tottuneet pappilan hempeään vuodelämpimään. Tokihan -täytyi karaistua ja sitäkin saivat varmasti oppia erämaan papin pojat -ja tyttäret varhaisina ikävuosinaan. - -Toisille se oli hyödyksi, herkkähermoisia se kenties vahingoittikin. - - Oi te kesäiset pohjolan yöt, joina aurinko loistaa - Myötään, päilyen veen vienossa taivahan kans! - Teille jos onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki, - Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähdet ja kuun! - -Tätä muinais-oululaisen runoniekan klassillista säkeistöä osattiin -kyllä jo koulupoikinakin skandeerata noilla autiuttaan uhoavilla -korpirannoilla, mutta eipä vielä silloin osattu uskoa, kuinka -_todeksi_ sen luoma tunnelma oli muuttuva maailmalle hajoavan -papinpoikueen sieluissa. - -Paitsi Torakkaa ja Kylänmäkeä olivat pappilaisten kalaretkipaikkoja -vielä salaperäinen Kylmälahti ja Pesiönlahti, joskus myös Hietajärvi, -jonne konttiselässä marssittiin poikki kumisevan kannaksen pitkin -jäkäläisiä palokankaita ja halki soiluvia soita, sivu pohjattomien -lampien. Oli jännittävää tarjota syrjäjärvien kaloille samoja -hornan vehkeitä, joilla emäjärven vedenkoiria peijattiin, ja -vertailla tävynnielijäin typeryysastetta. Saattoipa joku pojista -tehdä yksityisen kalaretkensä niittymiestenkin mukana kaukaiselle, -vuokkilaiselle Parvajärvelle ja tuoda sieltä selässään komean -hanhen sekä käsissään jättiläisropeen punertavia, peukalonkokoisia -korpilakkoja. Aniharvoin ulotettiin kalaretkeä Ruhtinansalmelle -saakka ja Hossan kalamatkoista uskallettiin puhua ainoastaan ukko -Buxhöfdenin kanssa -- sinne Hossan perukoille, korkean Kuusamon -rajoille karttui kunnioitettava taival -- 80 virstaa, joka sentään -oli yksi seurakunnan tavallisia "kirkkomatkoja". Mutta silloin -kun niinkin tapahtui että ukko rovastia varrottiin kotipitäjäänsä -palaavaksi joltakin ulkoseurakuntalaiselta virkamatkaltaan poikki -salojen tai kinkerikierrokseltaan oman pitäjänsä rajamaisemilta, -saattoi sattua että pari papinpoikaa purjehti isäänsä vastaan -Röntylään, puolenkolmatta peninkulman päähän ja, kun ei odotettua -kuulunut, antautui hartaasti harjoittamaan pappansa lempiammattia -- -koukustamista. Silloin Pekka ja Jussi soutelivat kahden Myllylahdella -nähden rasituksiin asti vaivaa nuottamiesten tavoittelusta ja -anivarhain ylösnousemisesta kuten pappansa pojat konsanaan, mutta -suuripäisiä haukia pojat järven aalloista lappoivatkin. Kun ukko -isä sitten kolmantena kesäyönä vihdoin saapui matkueensa kanssa -Kuusamosta päin yllättäen nuorimmat vesansa sikiunessa Röntylän -maitokamarin emäntäsängystä, niin tunsipa erämaan harmaapäinen -prelaatti kotoista tunnetta rinnassaan ja tyytyväisenä hän seuraavana -aamuna purjehti poikainsa kanssa omalla veneellä takaisin sinne, -missä oli hänen maallinen temppelinsä ja missä mamma häntä ikuisesti -odotti. - -Niinkuin ei ollut kesää ilman aurinkoa, niin ei ollut pappilaa, jos -tämä mamma puuttunut olisi -- ruustinna Cillystä sielun ja aineen, -runoruusujen ja kaiken kodikkaisuuden rihmat läksivät, hänpä se -harmaina päivinä yhtähyvin rikkinäiset sukat parsi kuin trubaduurin -sävelet pianolla soitteli, -- emäntä, puoliso, äiti, sydämien -ruhtinatar! - -"Mamma, pane eväskukkoa ja paljon viilipiimää!" "Mamma, anna puhdas -paita!" "Mamma, saako mennä Pollella?" "Mamma, onko mammalla sopivaa -lääkettä -- minä loukkasin..." "Mammapa ompelis tämän purjeen!" -"Mamma, Junnu pyytää jyvä-aitan avainta." "Mamma, täällä on Jaakko -Kemppainen!" "Mamma, yksi vienankarjalainen maatuska kerjää ruokaa." -"Mamma, muuan Näljängän ukko kysyy kirkonviiniä lapsen korvaan?" -"Mamma, lämmitetäänkö illaksi sauna?" - -Hänen, äiti-ruustinnan piti ehtiä joka paikkaan. Ja joka paikkaan -hän toki ehtikin ja kaikki häntä tarvitsivat. Ukko rovasti ihan -sisäisesti vapisi, jos tapahtui se ihme että ruustinnakin kolme -tuntia oli saavuttamattomissa tai jos hän makasi sairaana tai jos -oli langennut liukkailla portailla ja loukannut selkänsä, jollaista -vuosikymmenien kuluessa kylläkin sattui -- kaikkea tapahtui. - -Kesäisen kalaretkeilyn ohella näyttelivät tärkeätä osaa myös -monet vierailut erämaan pappilan naapuristossa, jolla aniharvoin -tarkoitettiin lyhempää taivalta kuin puoli peninkulmaa tai täysikin -peninkulma, siis mutkin pari. - -Näitä vierailuja oli käynti Ruukissa, Kurimossa, Alanteella, -Ruottulassa. Marjansyönti- ja viilipyttyvierailuista näyttelivät -osaansa Pikku Kortet, Viitala, Salmela, Palovaara, Luttula, -Kukkuma, Lummetaho, Takkula, Näyhä, "Takaruotin puoli". Joskus -pikkumökit Laitila, Reetala, Onnela, Törmälä, Pikkuvaara ja -Keralan kylän mehutalot Suovaara, Vihtala, Kuikka, Pyykkölä -- -kaikki silmänsiintämättömän korpitaipaleen päässä pappilasta. -Vanhan maantien varressa edustivat Kulma ja Kivelä kunniallista -sijaa ja Pesiön "Laajalle" ynnä Haukivaaraan oli ikuiset kutsut -pappilalaisilla. Niin myös Haukilaan! Niin myös Sopalaan -- -Saunaniemeen! Napataloja seurakunnassa vanhasta Suomulasta -puhumattakaan. Tolpanvaara, Mannilanvaara, Kanervavaara, Roinila -- -se kaikki kuului lähempään ilmakehään, niissä jo asuivat nuo hauskat, -herttaiset, alkuperäiset virkamiehet, joista perheineen meidän on -ollut kunnia edellä mainita. Kaikki yllämainitut talot ja mökit -sisälsivät puhtaita talonpoikia -- luojankiitos, täällä ei yllättänyt -rotusekoituksia, ei edes koirain kesken. - - * * * * * - -Jospa nyt haahmotteleisimme jonkun niistä pappilalaisten -kesävierailuista. - -Alanteelle! Lähdetään jo aamustapäivin. Vanhan Puolen ja tallin -lomitse, tuntien niskassaan palvelusväen katseet pirtin akkunoista -- -että mihin se herrasväki taas menee! -- vaeltaa rovastin koko perhe -peltojen välistä piennarta pitkin, vatukkojen sivu, kaartaen sille -veräjälle, josta vuokkilaiset kirkkopyhinä kulkevat. Ensimäisinä -nostavat koipensa yli veräjän pappilan pojat ja joku huomaa nykäistä -veräjästä pois pari ylimäistä seivästä, jotta mammakin pääsisi. -Hyvin kivikkopolku lähtee painumaan alas metsäistä rinnettä, kohta -ollaan suurella suolla. Kuljetaan pitkin notkuvia, kapeita, usein -pyöreitä ja liukkaita suoportaita. Tullaan taas kuivalle ja kangas -kumisee juhlallisesti. Toisinaan polku haaraantuu jälleen yhtyen -ja muodostaen siten suikaleisia saarekkeita -- pojat hulluttelevat -koikkelehtien kilpaa kumpaakin haaraa. Rovasti kulkee poikaparven -keskessä, mutta aina joku tytöistäkin ennättää etunenään, varsinkin -Virvillä on kevyet jalat ja luonto hurja, vaikka onkin mietteliäs -ja koreita runoja rustaileva tyttö. Mamma ruustinnan kulku on -vaivaloista, häntä paimentaa ja tukee suoportailla Vihtori, parhaassa -iässä oleva ritari, taikka Väntti, aina vanhemmilleen uskollinen, -terhakka poika, tosin teräväsanainen leikinlaskija, tuikeasilmäinen -käytännön mestari, jota suvun suolaaja-luoja ei ole turmellut liialla -lyyrillisyydellä -- ainokainen pappilan pataljoonasta, joka ei rustaa -runoja -- pirhakkapoika. Etujoukon jalkojen töminä etääntyy -- mamma -kulta paimentajineen jää jälkeen. Taas tullaan rämeelle, naavaisen, -korkean rämekuusikon pimennosta ponnahtaa koppelo lentoon -- pappilan -koirat päästävät kimakan haukunnan. - -Jo vilahtaa rämemännikön välitse järvi, tullaan Haukiperän rantaan. -Huudetaan venettä Törmälästä -- soutaa akka, huopaa paljasjalka, -avopää, takkutukka poika tötterö. Vene pitkä komo, kipperä, häjy -heilakka, ei siedä seisoa, herrasväki saa painautua pohjakaarille, -vaikka vuotaakin vene kuin virsu. - --- Älkää kaatako venettä! - --- Katsokaa Eskoa! Päästään toiselle rannalle. - --- Paljonko maksaa? - --- Oiskohan hilikku paljo! - -Rovasti antaa sen kokonaisen markan akalle. Kaikki tietävät että tämä -akka on se tamma, jolla Törmä-ukko karhitsee -- tuossa törröttääkin -se etnograafinen vehe, oksakarhi. - -Nytpä vasta kangas kumajaa, kun pappilan väki marssii. Palokangasta -koko maisema, jokunen rämeen räiskä välillä. Metsävalkia tässä on -raivonnut entisaikaan, puolen sataa vuotta takaisinpäin, poutakesänä -maa paran syvälle polttanut. Kuka sytytti? Miksi sytytti? Elää vielä -ukko, joka nauraa räkättää ja höpisee: eivätpä tiiä, kuka sytytti, --- eivätpä tiiä! ha-ha-ha... Niin oli kauhea metsäpalo että järvestä -poikki törmäsi. Lemetin saarenkin kärvensi. Ämmäntehtaan metsää nämä -siihen aikaan olla taisivat. - -Vuokkilaisten kirkkotie, sukeata kanervakangasta, monin -paikoin rattailla ajaa saattaisi, vaan sitten roiskis rimpeen, -pahanpäiväiseen murrokkoon, upottavaan hyölään. - --- Pääseekös mamma? - --- Koetan minä päästä. - --- Akta dei, Cilly! - --- Gulle Ben, hjälp! - -Pojat ovat jo taipaleen rannassa ja heidän huutonsa hoilaus kuuluu: - --- Tuo-- kaa veee -- net -- tä! Ho -- hooi -- ve -- net -- tä hooo -- -i! - -Siinä aukenee pieni Alanteenjärvi kyläilijäin edessä. Ei näy -ihmisasuntoa, mutta salmenniemen takaa ilmestyy kaksi venettä, kovaa -vauhtia tulevat -- pappilalaisten huuto kuultu. - -Vierailun juhlatunnelma valtaa molemmat puolueet. - --- Tervetuloa! Ruustinna ja rovasti teköö hyvin ja tuloo tähän -venneeseen -- tämä ei vuua. - --- No eikös siinä ole itse vanha Juuso? - --- Ka Juusoksihan nuo moaliman ajan ovat haukkuneet, hokeneet, -he-he-he. Ja Vanha-Juuso alkaa puhua purpattaa, puutaheinää -heittelee, kaikki jutut jauhaa sekali, sekaan nauraa kotkottaa, -kyllähän sitä hään assiet tietää. Jopa joo -- Ämmän pruukin aikana -oli niin ja niin -- herrat -- lantmäätärit -- insyörit -- kupernyöri --- Niljus vainaa -- Näälmanni vainaa -- hyvvie pappeja -- vaikka -onhan niitä pappi parkojai -- hehheh -- tphyi -- - -Sylkäistä roiskahutti Vanha Juuso pitkän ruskean syljen kuolaisesta -suustaan, mälliä kun poskessaan alvari piti. Perämiehenä ukko -törötti, poikkinaisilla huopareilla lykkiä kyökkäsi, huulet -huipparassa ja suu kävi kuin ruumenen eroittaja masina, -hauskuudekseen sitä kuuntelivat pappilan pojat ja tytöt. - --- Se Kuurpäri majisteri, he-he-he, pilikkosen pimmeessä oli -Pitkään perrään kontannut Ruukista asti, he-he-he. Sieltä huuteli -kuin huuhkaja, he-he-he. Minä satun käymään kusella nurkan takana, -he-he-he. Noutaahhan se yösyännä poikkeen Pitkästäperästä piti, -he-he-hee. Tätä suomenkieltä se sanoi opiskelevansa, he-he-he. -Kerrassa ketterä herraspoika, he-he-he. Ei sille soutaa tarvinna, -he-he-he. Ihte tuo souti, he-he-he. T-pthyi! - -Juuso roiskahutti järveen ja niisti peukalolla ja ja etusormella -valtavan nenänsä, joka tohisi kuin lakkapää-petäjä tuulessa. Ja -huovata kyökkäsi, kyökytteli sekä taas alkoi porisevan pakinan ja -sekaan nauraa naksutteli että he-he-he... - -Päästiin salmesta lävitse ja siinäpä nyt aukenikin Alanteen kartanon -viheriä ranta. Alanne, Alannet -- vanhoissa kirkonkirjoissa Alande -- -ruotsirotuiset papit johtivat talonnimen "Elände" sanasta -- lienee -muinaisuudessa ollut "Kurjala", mutta näillä vuosikymmenillä oli -Alanne seurakunnan napataloja eikä siellä leivän eikä särpimen eikä -kalaviljan puutteesta mitään tiedetty. - -Ja laskeusi vihantaa törmää alas Anna-Helena emäntä, siisti, -suoraselkäinen ristiraitaröijy yllään, kiiltomusta tukka palmikolla. -Mustat ja kirkkaat olivat silmätkin niinkuin se väkevä kahvi, jonka -mainio "Musta emäntä" aina arvon vieraille tarjosi -- Vieraat on -tervetulleet. Pruustinna ja provasti käy sisään. - --- Oi kuinka teillä täällä on ihanaa, rakas emäntä! huudahtaa -ruustinna. - --- Talonpoikaistahan meillä vain... - -Alanteella oli oikea vanhankansan vierassali. Oli herraskainen -puusohva ja musta klahvisenkki ynnä kiekura kiikkutuoli. Pöydällä -puhdas liina, tuohipöntössä korkeita sinipunervia horsman kukkia, -oven pielessä tuoksuvia koivunlehviä. - -Ja Linta, komea talontyttö, tuli sisään syvästi niiaten ja kantoi -pöytään valtavan tarjottimen. Petti tai Jenni tyttö kintereillä -nisukoppaa kantaen. - --- Herrasväki tekee hyvin ja ottaa... - -Ah sitä narskuvaa juustoleipää! Ja milloin vehnäistäkin olivat -kerenneet leipoa? - -Sitten päivällinen uunihaukeineen, viilipyttyineen. Kelpasi pappilan -syömäri-nuorisolle! - -Mutta hauskinta oli kelliä päivänpaisteisella nurmirinteellä ja -katsoa järvelle. Sieltä Sikoniemen takaa souti pitkänpitkä paltamo, -tervalasti Ylivuokista. Oulua soutamassa se oli -- latvavesiltä vasta -alaspäin solumassa, Malahvianko Matteja, Pussilanko Paavaleita, -Kukkarovaaranko kummituksia vai muun Mokulan -- olipahan vain -äärimäisen saloseudun tervakopria, housunpolvet ja persauksetkin -pikitervatut -- eikö lie ollut sielukin samalla sutilla sivelty. -Oulun "porvaleille" tämä ilmestys tervatynnyreitä kiskoi -- -neljättä sadan virstan päästä sikaarin sauhuja vetelemään vuovasi, -pitkämielisyyden ilmetty inehmo, toistaiseksi itsetiedoton kovan työn -orja, onnenpekka kapinantuntemattomassa suuriruhtinaan maassa! - -Mutta eivät kaikkea kyläilyaikaansa toimettomina kentällä loikoneet -pappilalaiset, vaan ylös jokivartta juoksivat, mikä onkivapa, -mikä pyssy käsissään ja linnun tai kalan kanssa takaisin tulivat. -Ja pappilan ryökkynät Alanteen tyttöin kera järvellä soutelivat. -Ruustinna emännän kanssa syviin puheluihin antautui ja perinpohjaiset -olivat keskustelut myös ukko rovastilla Alanteen mukavain isäntäin -kanssa. Tämä talo kelpasi esikuvaksi tuhansille, tässä vielä -Heikkisten heimo yksissä asusti ja otsansa hiessä työtä teki; -vaikka oli useampia emäntiä poikueineen, niin yhdellä padalla vielä -keitettiin, mutta jättiläispata se vain olikin ja avara oli pirteistä -pätevin, jossa miniäin kätkyet leveillä siltapalkeilla aamusta iltaan -kolkkaa löivät. - -Rauhaisa oli mieli pappilalaisilla -- papin ja talonpojan -elämä somasti yhteensointui täällä erämaassa, jossa sydän ja -kunnialliset tavat elämän kovan arkistaistelun siimeksessä löytyivät -yhtähyvin kummastakin säädystä, ei voinut koskaan ilmetä mitään -väärinymmärrystä, arvonsa kummallakin puolella! - - Leipä kasvaa kyntäjälle, - Arvo työnsä täyttäjälle, - Frallala la lallallaa... - -Ilta-aurinko jo paistoi ja tuuli varhain tyyntyi ja hyvinpä se nyt -sattuikin, sillä kovin himotti rovastilla ja Eskolla taas täkyjä --- nuotalle, nuotalle pyörähti pirteästi Alanteen väki, papinpojat -seurasivat perässä ja hopealle välkkyvä apaja vedettiin pariveneisiin. - -Yösydän jo yllätti, koska pappilan perhe palasi lämminhenkiseltä -vierailultaan Alanteelta, jonka väki sitä herttaisesti saatteli -taipaleen rantaan, kiihkeästi ja tuntuvin kädenpuristuksin toimittaen -rovastilaisia vastakin tulemaan. - --- Ja käykää nyt tekin meillä, kun kirkolla kuljette. Ei saa mennä -läpi pihan! - --- Kyllähän sitä aina pappilassa... hyvästi, hyvästi. - -Kuinka kummallinen oli honkaisen erämaan kankaan kumina leppoisena -kesäyönä! Ja kuinka satumaisena aukesi korkean maan näköpiiristä -emäjärvi... Tuolla, korkealla vaaralla seisoi Karhulan pappila, -päälletunkevan korven piirittämänä. Törmälän akka herätettiin -kaksikielisellä serenaadilla: - - Uinahda sa vieno, - laulaissani vaan... - Slumra ljuft du lilla! - --- Venettä, rakas Taava, venettä! - - - - -11. - -Johannan päiville Ruukiin! - - -Muistojen pohjakerroksista nousee joku kesä -- montakin kesää. -Pappila on menossa. Kesävieraatkin ovat menossa. Musterit tai -fasterit. Taikka sievä serkkutyttö Esther, pikku ruotsikko nirppana. -Taikka poikain toveri Juho Ludvig, gentlemanni, vänrikki, hän, jonka -sukunimeä kerran muuan sydänmaan ukko rovastin kansliassa tiedusti -ja saatuaan kuulla että se oli vain _nen_ päätteinen, samanlainen -kuin hänellä itselläänkin, tokasi: "ka tuloo se tyhmästäi suvusta -herra", jolloin vänrikki Sarkanen purskahti kaikuvaan nauruun. -Mutta tämä nyt on sivuasia. Pääasia että pappila tänä heinäkuun -sunnuntaina on menossa. Johannoita on paljon, mutta Johannan päiviä -ei ole kuin kerran vuonna vuotuissaan. Ja Suomen kansan ruukia -- -"Ämmä bruukia" on myös vain yksi kappale maailmassa. Siispä kannattaa -mennä. Ruustinna on varannut suuren kermapullon Nelly Würtenbergille --- Ruukin rouvan toinen nimi näet on Johanna. Voisi olla yhtähyvin -Josefiina tai Eufrosyyne, mutta sattuu nyt olemaan mikä on -- Johanna -on hänen nimensä. - -Pappilan kippurahäntäiset, pystykorvaiset koirat näyttävät tietä -rantaportin läpi. Ne vetävät niin hurjasti ketjuistaan että joku -mustereista pyllähtää mättäälle ja huudahtaa suu täynnä sammalia: -herrejee! Sitten pääsee Panu pahus karkuun ja pojat suuttuvat -siskoilleen. Pannaan ajometsästys toimeen korvessa ja saadaan -karkuri kiinni katajapensaasta kuin Abrahamin pässi sekaantuneena -ketjuistaan. Senkin rakas rasavilli! Ensin paiskasi musterin -kumoon ja vielä kehtaa häntäänsä heiluttaa ja haukkuu kuin hullu. -Laskeudutaan alas venevalkamaan -- kahta tietä. Mikä hälinä ja -airojen ja äyskärien etsimys. Kuka on vienyt purjeen aitan orrelta? - -Kuka on vienyt tapin? Monellako veneellä pappila lähtee? Piisaako -pari vai mennäänkö paatilla? Jos mentäisiin kolmella soutuveneellä -- -pantaisiin musteri myllyveneeseen -- ei, kyllä kahteenkin mahdutaan, -mutta näljänkäläislasti siitä paisuu. Musteri murmattelee, fasteri -vavahtelee -- hukutaan mukamas. Musteri hoi -- tänne. Eikö se näe, -vaikka on lasisilmät? Mitä se nyt -- no voi sun lipiäkala. Musteri, -joka painaa 89 kiloa, vajoaa liejuun -- mistä se sen löysikin --- herrajumala kuinka hän on äkänen tuo taannoin niin lempeä, -humoristinen täti kulta. - --- Förbannade... förbajskade... -- Söta Amanda! Kära Olivia! Gulle -Julie (äännä Shylii). Noch einmal. Ylös madame Pompadour! - -Ja nousihan se musteri mudasta, kun miehissä hissattiin, mutta voi -sen toista takaronkkaa. Ei murheell' muistoasi viettää saa... - - * * * * * - -Kova vastatuuli järvellä. Pojat paitahihasillaan kiskovat voimainsa -takaa. Ukko rovasti ohjaa poikki selän Kärryksen puolelle, siitä -sitten pitkin Vaarnan sivustaa. Mustat aallot ärjyvät. Juho Ludvig -soutaa ja hihkasee väliin. Iivari, keltanokka ylioppilas, kiskoo -hänen rinnallaan. Esteri istuu heitä lähinnä kepeä olkihattu -tuppatukkaisessa päässään. Esteri on niin nätti. Juho Ludvig hälle -kovin kohtelias. Mutta Iivari kärsii sanoin selittämättömästi. Iivari -on kamalan mustasukkainen -- mitä se tuo reservivänrikki, naisten -viettelijä -- kunpa olisi niin kaukana kuin pippuri kasvaa! Iivari, -runoniekka, on salaa pikiintynyt serkkuunsa Esteriin ja haaveensa -ovat suurenmoiset. Mutta tyttö vain tiuskii: låt bli, Ivar! Ja antaa -Juho Ludvigin katsella siniharmaisiin lapsensilmiinsä. Tästä taitaa -kehittyä kaksintaistelu Jussi pojan ja Juho Ludvigin välillä. Ettei -vain toinen syöksisi toista Ämmän valkeaan syliin tänä iltana. - -Musteripa vähän transportteerais rumppapuoltaan -- anteeksi sanonta --- vene viippaa kallellaan. Aune, älä siinä muistele muinaista -flammaasi, vaan ojenna äyskäri -- janottaa niin riivatusti. Syyti -Panu, painutko pitkäksesi, et saa nostaa tassujasi laidalle -- -musteri hukkuu! - -Aallot kävivät laimeammiksi, kun päästiin "vanhan kirkkosaaren" -suojaan ja soudettiin sivu "Tiililanssin". Tämän salmen rannoilla -oli vielä joku vuosi takaisinpäin näkynyt maalle vedettyjä -jättiläisaluksia, malmiroomuja rautatehtaan käynnin ajoilta. Sitten -ne oli myöty huutokaupalla ja talonpojat olivat niitä huudelleet -6:lla markalla kappaleen -- olivat ne polttaneet poroksi ja keränneet -leivisköittäin nauloja ja raaspiikkejä. - --- Lasketaanko Tammen niskaan asti? kysyivät pojat, kun virta jo -alkoi venettä vetää. - --- Ei saa, musteri hukkuu. - -Mutta pojat laskivat kurillaankin ja sydän kurkussa sai tätiparka -tyytyä kyytiin. - -Niin tultiin tehdasalueen rantaan ja pappilan väki nousi maihin. - -Virran vilinä ja kosken kohina, kimmeltäviä kuonaröykkiöitä, -kirkonkokoisia tiilirakennuksia ja taivaalle kohoavia korkeita -torneja, maahan painuneita jättiläis-rautarenkaita, tuuheita -lehtokäytäviä, laajoja vatukoita ja vihantia nurmikenttiä, virran -yli riippuvia kallioita ja pitkät rivit punaisia puurakennuksia -toisellakin puolen jokea, rautaovisia tunnelihuoneita kapearaiteisine -rautateineen, ikipäiviksi pysähtynyt jättiläismoukari -- siinä Ruukin -ulkonaiset tunnusmerkit. - -Tie joelta ja järveltä kohoaa kaartaen pääkartanoon. Paikkakunnan -mahtavin se on -- tämä päärakennus. Kaksikerroksinen -- ei, -kolmikerroksinenkin rumilas kuni Noakin arkki Araratilla, tehty -kelohongista ja sitkeistä petäjistä. Kodikas, herrahtava fasaadi -- -pitkä porraskatos, jota kannattaa pylväät, kaiteen kapulat sorvatut --- räystään alla 30 pääskysenpesää -- siinäpä liverrys kuuluu ja -nimikortit läiskähtelevät maahan. -- Välkommen, välkommen! huutaa -Nelly Würtenberg -- päivän sankari Johanna -- mustasilmäinen, -tulikatseinen, mustatukkainen hintelä naisolento, vikkelä kuin -kärppä, hän, joka ei viittä minuutia saata puhua samaa kieltä. -- -Tervetuloa farbruuri kulta, hyvvee päivee musteri, käykee sissään, -olokee niin hyvä, tack, tack, kiitos, kiitos -- no jo se on tuo -Vihtori kohtelias, kun vanahan akan kämmentä pussaa -- hi-hi -- -ja tanttiko toi retapotelin -- no jo kai ne nuo pappilan poijat -kasvaa, Iivarikin jo ylioppilas -- tohtoriko sinusta tulloo? Käy -sissään ja offiseeri Sar... en mie muista nimmee -- förlåt -- och -fröken Esther -- korree likka se on -- no jok-kai poijilla lie -lysti -- hyvvee päivee Aune ja Sanni ja Virvi -- uuvetko teillä on -leningit -- herjes kuinka korree kukkapuketti -- no ne on vasta -tolokkuja tyttöjä -- mullekko tämä -- stig nu in allihopa -- Miitas -hoi, Miitas hoi, jouvutko sieltä köntykkä auttamaan ylleplakkia, -tantilta ja farbruurilta... Niinkuin mikäkin ruhtinas hän tässä -asuskeli, alimetsänpäällysmies Miidas Nebukadnezar Salmanassar -Jeriko Würtenberg, jolle Jumala oli siunannut nimen komeutta ja -pituutta suhteellisesti enemmän kuin viran korkeutta, vaikka eihän -tuo polkuhinnasta sekään vanhaan aikaan mennyt. Kuten jo ennen -muistelemme maininneemme, ei herra Würtenbergiä, jonka luku- ja -kirjoitustaito oli vähän niin ja näin, esivallan puolelta painostanut -vallan rasittava virkatoimi, mutta kylliksi vastuunalaisuutta oli jo -rautatehtaan raunioiden hoitamisessakin. Koi söi ja ruoste raiskasi, -muurit murenivat vuodesta vuoteen, Ämmän silta lahoi lahomistaan ja -uhkasi pudottaa koskeen sekä Karppasmummon että Pellikan, viimeisen -yövahdin, eikä ainoastaan Nellyn lehmiä. Mutta kaikista ihmeellisintä -oli että kokonaiset pitkät, kivestä rakennetut rakennukset, joissa -oli rautaportit, ikäänkuin hävisivät ilmaan -- ajan hammasko niitäkin -lienee jyrsinyt, mutta salaperäiseksi tarinaksi ilmiö jäi -- -salaisuuksien kuningas oli Miidas. - -Mitäpä maallisista; herra Würtenbergin naama loisti iloisesti -kuin hyvinpaistettu perttulijuusto ja sydämellisesti hän nytkin -otti vastaan Johannan päivän kaikki vieraat. Tuli muitakin -kuin isonpappilan väki, tuli pikkupappilankin herskapi, Lauri -Bonifacius Nuurtpummi koko joukkoineen, tuli uusi lukkari -Saastamoinen Iitoineen, tuli Iso Puksi ponsuureineen ja pitkine -kellon-kaulavitjoineen, tuli Hulukkos-ukko ja Kurimon punapartainen -isäntä lahkehousuissa ja kiiltävät talvikalossit jalassa, vaikka -kesäähän tämä vielä oleman piti... - -Veneillä nämäkin tulivat, Niskanselän poikki porskuttivat -- "Hanna" -antoi ihmeellisiä voimia kaikille tänä sabatin iltana. - -Nimipäivän tonttu kiersi rataansa ikuisten tähtien alla. Herrat -asettuivat kanslian puolelle, joka sisälsi forstmestarin virkahuoneen -kaikkine merkillisyyksineen ynnä tehtaan aikuisen konttoorin, -jossa vielä seisoi korkea pulpetti "vörvalttari"-tuoleineen sekä -portilla varustettu kaide, jonka yllä seinä kaartui puoliympyräksi --- siinä olivat työmiehet lakki kourassa odottaneet ovisuussa -konttoriherrojen kaikuvasti rykiessä aituuksen paremmalla puolella. -Naiset sijoittuivat saliin suurten ruukkukukkien sekaan ja kulkivat -sitten pitkin huoneita sikäli kuin ensi pönkistyksestään sulivat. -Kolminkertaiset kahvit ja vähintäänkin nelinkertaiset vehnäiset -panivat tarjoilun siunattuun alkuun -- oh, Ruukin rouva kyllä tiesi -mitä antoi, ei oltu säästetty ankastukkia, ässiä, kaneelirinkilää ja -piparkakkuja. - --- Tantti on hyvä ja ottaa paakelssia. Pappilan ryökkynät, varssoguu. -Ottakee rouvat ja Hulukkosen emäntä nissuo! - -Punakkana kulki kahvintarjooja-tyttö herrain huoneessa, josta -valtava tupakansauhu tuprusi vastaan -- pitkävartiset piiput siellä -heilahtelivat. Hikipisarat helmeilivät tytön poskilla, sillä ei -ollut leikintekoa joutua sydänmaan töllistä pitäjän koko virkakunnan -passerskaksi. Nisuntarjooja tyttö sipsutti perässä visusti kiertäen -kahvitytön rataa, olikin urakkaa yhtaikaa niiata niksauttaa ja -samalla laskea tarjotin herrain polvien tasalle, sillä niin oli -rouva neuvonut. Toinen tyttö oli mielenliikutuksesta kalpea kuin -"pirtti-ässä", joksi niitä keittiön puolella sanottiin. - -Sitten kun herrat ja naiset olivat käyneet Ämmää ihailemassa, samat -palvelustytöt jälleen alkoivat kiertää rataansa ja nytpä nähtiin -tarjottimella Nelly rouvan imelintä valmistetta, vadelmahilloa ja -lakkahilloa. Toisella tarjottimella seisoi kokonainen punakaarti -läikähteleviä portviinipikareita ja nämä maljat kelpasivat jokaiselle -säätyyn, arvoon ja sukupuoleen katsomatta paitsi niille vanhemmille -herrasmiehille, jotka jo olivat ehtineet ryhmittyä totikomennon -ääreen perähuoneessa. Joka ennakkoluulottomasti ilmiöitä tarkasteli, -hänestä oli kaunista nähdä, kuinka ukko rovasti, vanhin civis -academicus, pisti "sulamaan" ja jotakin merkillistä oli myös todeta -Miidas Würtenbergin silmien lapsellista välähdystä, silloin kun -molemmat papit hartaina ja asiantuntevina sekoittelivat toddyansa, -jonka jälkeen pisti sulamaan herra Buxhöfden, senjälkeen "Hulkko" ja -vasta hänen jälkeensä Kurimon isäntä, kunnallislautakunnan parrakas -esimies. Missä välissä synkännäköinen susivouti ynnä monikohdat -muut tekivät lasinsa, emme osaa luetella. Tietysti rovastinpojat -saivat luvan tehdä lasinsa ihan pappansa vanavesissä ja samoin -vänrikki Juho Ludvig, joka merkitsevästi vilkutti silmää Iivarille. -Pappilan nuorimmalla pojalla olikin vasta ensimäinen kesänsä todin -kristillisessä yhteiskunnassa, täytyihän toki miehistyä ja päästä -siirapin mausta, mutta sisälsikö pikiintyminen Esteriin siirappia vai -alkohoolia, se oli eri kysymys. - -Nuoret herrat olivat uhkuvalla tuulella, sillä heidän korvantauksensa -ja tuuheat tukkansa eivät vielä olleet oikein kuivaneet -- olivat -näet juuri päässeet Ämmän suihkusta, hirveästä vesiryöpystä, jossa -niskan ja navan kestävyyttä koeteltiin, kun koko "Ämmä" syöksyi -ihmisen päälle. - -Nimipäiväpuheet juhlajuoman ääressä alotti ukko rovasti -vaatimattomasti huomauttaen että koska nyt oli Johannan päivä, niin -nyt todella oli merkkipäivä, siis tavanmukainen -- _bibemus_, johon -kaikki hartaasti yhtyivät. Tuskin oli ensimäinen maiskaus ohi, kun -kappalainen Lauri Bonifacius Nordbom lonksahtelevin polvin nousi ylös -tuoliltaan, iski silmää, kohotti lasinsa ja lausui: - --- Hy-hyvät her-rat, ja Vanha Aadam, e-eikös sss sitä mennä -- -nai-naisssväen -- kanssa -- so-so-ss -- skoolaamaan -- ko-ko-koska -meillä nyt on ha-ha-Hannan päivät -- -- he-he-he... - -Pastori otti juhlallisen kulauksen ja rymisteli salin ovea kohti ja -miehenpuolet seurasivat hyväntuulisina hänen kintereillään, kaikilla -totilasit korkealla koprissa. Rouvat, emännät ja neidit salissa -kavahtivat istuimiltaan, alkoi yleinen Nelly rouvan piiritys kaikkine -komplimangeineen ja hauskoine irvistyksineen, mitkä maaseudun -seuratapoihin sisältyvän tiedämme. - -Päivän sankaritar, köykäinen, musta, kekälesilmäinen Nelly rouva -riehkui ja pyristeli vieraslauman keskellä kuin musta kana, joka on -tallin alle muninut, ja hauska oli kuunnella hänen huudahduksiaan, -koska hän siinä, viinipikari koprassa, seisoi ja otti vastaan -paraatin. - --- No elekeehän nyt ihan päälle tulla -- kiitos, kiitos -- tack, tack --- vaska ni nu brooka -- no jo se on tuo ukko Hulukkonen mukava -- ah -herra luutnantti -- ka sen näkköö jotta on kaupunnista -- tack tant --- ottiko tantti sylttiä -- men nog ä' hon en vacker flicka den där -Esther -- voi jos oisi vielä nuin nuori! -- vaan on se tuo Iivariki -kommee poika -- saikos susivouti sylttiä? Manta hoi, Manta..., jokos -Kurimossa on Punikki poikinna? -- terve, terve -- eikös kanttori -soittais vengerkkaa -- skool, skool!... - -Kelpasi katsella kun vänrikki pyöräytteli Nelly rouvaa pitkän, -luisevan kanttorin lyödessä ikivanhan fortepianon rämiseviä, -vikiseviä tangentteja. Ei sopinut kieltää että Nelly vielä oli -melko korea kukka varsinkin kun nappiherra nostatti veret hänen -poskipäihinsä. Ja viehkeästi hulmahtelivat Nellyn rimssuhameet, kun -hilpeä Juho Ludvig häntä pyöräytteli. Kihlakunnan romanttisimpia -naikkosia, jota ei oltu pilattu Helsingillä, jossa Baabelissa ei -rouva koskaan ollut käynyt enempi kuin yksikään muukaan läsnäolevista -aviovaimoista. - -Vesi-suussa katseli kappalainen Nordbom Ruukin rouvan tanssitusta -kukkaisten ja ruusujen keskellä ja jos kielin voisi kertoa, mitä -kappalaisen sielussa tällä hetkellä liikkui, kai siitä tulisi -kokonainen postilla. Olipa hän nuorena ylioppilaana ollut aikansa -edustavimpia kavaljeereja. Jospa vieläkin koittaisi... Mitä tekikään -siis herra kappalainen? Ensimäisen totilasin virvoittamana hän -lonksahtelevin polvin suuntasi askeleensa vänrikin heittämää daamia -kohti, teki neljänkymmenen viiden asteen kumarruksen vielä henkeä -puhkuvan Nelly rouvan edessä ja ojensi pitkän, laihan käsivartensa. -Saatiin nähdä jotakin hauskaa. Pitkä Saastamoinen takoi polkkaa -satavuotisella pianolla, ja joka liitoksessaan lonksahteleva pappi -koikkelehti, koikkelehti ympäri lattiaa kimeästi kirkuva Nelly -tiukasti puristettuna mustan, papillisen käsivarren kaareen. -Ruustinnan silmät säteilivät -- hänpä kyllä käsitti erinomaisesti -elämän huumorin ja ilon -- mutta emännät tirkistivät kauhtuneina, suu -auki: valehtelivatko silmänsä? Ukko rovasti katseli tulipunaisena -hämmästyksestä virkaveljensä maallista vaellusta, jättiläinen Bux -ryki ja iski silmää polkien jalkaa, ukko Hulukkonen siristi toista -silmäänsä viheltäen hienokseen, susivouti seisoi ovensuussa sen -näköisenä kuin kaipaisi ketunrautoja, mutta herra Miidas, laillinen -puoliso, hieroi nenäänsä, rypisti kirkasta otsaansa ja pulpahutti -suustaan vain kaksimielisen tunnustuksen: pyh -- devafaan! Kaikki -olisi epäilemättä mennyt loistavasti, mutta silloin yhtäkkiä pastorin -toinen takaraaja otti tanssin pyörteisiin mukaansa myös kaktuksen -kukkapöytineen ja siihen nyt pyllähtivät yhteen rysyyn sekä Lauri -Bonifacius että Nelly Würtenberg ja korkeasti kunnioitettava kaktus. -Varmaan Jumala varjeli omiansa, sillä ei kukaan haavoittunut, -musta multa vain pärskähti lattiaan papin jalkoihin muistutuksena -kuolevaisuudesta: "maasta olet sinäkin tullut ja..." - -Sivistys tähän maailman aikaan oli jo siinämäärin korkea korkealla -Pohjolassakin, että nimipäivä-yleisö saattoi hallita pantomiimin -kättentaputuksella ja Saastamoisen polkkarimputus katkesi kuin -keritsimillä leikaten. Aina kohtelias Juho Ludvig veti vikkelästi -langenneen naisen ylös lattialta ja itse Iso Puksi kiiruhti nauraen -auttamaan kompastunutta sielunpaimenta: - --- Veli, veli, huonostippa kävi -- jo minä arvelinkin... - --- Pirhanan kihti! mörisee pastori kompuroiden ylös ja puistaen -kaftaaninsa helmuksia, mutta seuraavassa hetkessä, käsittäen -tilanteen hullunkurisuuden -- ja huomaten pasturskansa vihankiiluvat -silmät -- pyrskähtää hermostuneeseen naurunhohotukseen, mikä varmaan -onkin ainoa pelastuskeino takaisin säädyllisyyteen hänen asemassaan -olevalle henkilölle. - -Mutta kun herrat olivat päässeet totikansliaansa, silloin vasta riemu -riemulle remahti. - --- Sinä vanha aasi! sanoi ukko rovasti. -- Skål min bror för alla -gamla minnen! - --- Veli, veli, jo minä arvelin... hoki Bux: otetaanpas pikku -nokkastokkari. - --- Hi-hi-hi, naureskeli Kurimon isäntä, johon aine alkoi vaikuttaa. - --- Vanhan hovikavaljeerin malja, kiproiskis! esitti vänrikki Juho -Ludvig. - -Kun oli yllin kyllin naurettu sattunutta papillista romahdusta, -kehoitti talon isäntä Miidas veljiä ystävällisesti tyhjentämään -lasinsa pohjaa myöten ja otti nyt puheenvuoron. Hän alkoi kertoa -ihmeellisiä Gisbu-juttujansa siinä määrin mestarillisin elein että -kaikki näyttivät unhoittavan paikan ja ajan ja luulivat olevansa -teatterissa. Kertoi miten Gisbu, entisen papin tuomaripoika, oli -näytellyt kuvernööriä, miten hän oli eksamineerannut lukkari -Renduliinia, miten kutsunut kaikki Ruukin akat sokuria syömään tai -miten kiskonut vaihdettuja housuja jalkaansa tai miten Emma (Ämmä) -oli paisunut eräänä yönä. Naisväki, salissa ihan kadehti herrojen -iloisuutta. Mutta saatiinpa iloa lisää kun paikkakunnan uutukainen -nimismies, pikku Romeo Daniel Dansman, korjataksensa pastori -Nordbomin tekemän kamalan footin, meni pyytämään itse ruustinnaa -jenkkaan ja keikutteli hännystakkiaan niin taitavasti että se olisi -kelvannut itselleen Herodekselle, jos nimittäin tämä muinaisajan -kuningas olisi voinut sinä iltana kurkistaa Ruukin saliin. Palmut -aikalailla huojahtelivat ruustinnan kunnioitettavan painon alla, -mutta kaktus oli nostettu nurkkaan häpeämään. Tosin ukko rovasti -visusti sisuksissaan punniskeli, oliko oikein sopivaa että Karhulan -mamma oli antautunut tuolle kekkulivallesmannille, mutta yleisestä -stemningistä hän päätti jättää rippipuheensa pappilan törmääkin -salaisuudeksi. Rovasti näet "prinsiipistä" ei hyväksynyt tanssia. - --- Bravo, mamma, bravo! huusivat pappilan pojat. - -Mutta Iivari tuli yhtäkkiä kovin synkkämieliseksi -- hän oli -huomannut että Esteri liian kirkkain silmin vastasi Juho Ludvigin -mönsträyksiin ja lopuksi suostui vänrikin tanssitettavaksi -- tämä -meni jo yli rajan. Iivari läksi yksikseen ulos harhailemaan ja -mietti kai hyppäämistä Ämmään. Mutta sitten hänen päähänsä pälkähti -pehmittää serkkutytön kova sydän taivaallisella harpun soitolla, hän -palasi kartanoon, maistoi kiireenvilkkaa lasistansa, sieppasi vanhan -Elias Lönnrotin kanteleen, joksi sitä sanottiin, ja kiipesi katolle -huimaavaan korkeuteen. Ja täältäpä nyt alkoi kuulua rakastuneen -nuorukaisen kaihomielinen kanteleensoitanto kesäisen illan kullassa: - - Syy-däm-mes-täni raaa-kas-tan - Sua eee-lin-ai-ka-niii! - Jos kohta onkin tuuurha... - -Meni kauvan ennenkuin Esteri hoksasi että sävelet tulivat suoraan -taivaasta. - --- Iivari, missä ihmeessä sinä olet? - --- Minä olen taivaassa -- hyvästi rakas Esteri. - --- Tule leskeä juoksemaan! kuului tytön kirkas ääni alhaalta. - --- Oi, juoksetteko te leskeä siellä alhaalla maan päällä, täällä -taivaassa ei enää nai... - -Ei hän nyt varsin niin liene sanonut, mutta peloittavan melankoolinen -oli Iivari poika tänä iltana. - -Ja alas hän tuli kuin raketti, koska itse Esteri oli suvainnut hänet -huomata. Ja Iivari kirmasi pitkillä kolvillansa pitkin viheriäistä -niittyä -- ja sai takaisin Esterinsä ollen neljännestunnin ajan -maailman onnellisin nuorukainen pidellessään puuskuttavan tytön kättä -omassaan. Mutta hänen maallista onneaan ei kestänyt enempää kuin nuo -15 minuuttia -- Esteri langetti itsensä Juho Ludvigin edessä ja nyt -joutui Iivari vuorostaan leskeksi. - --- Taivaan kello kuus, viimeinen pari ulos! - -Vänrikki ja tyttö kiitivät pitkin kenttää. Iivari karkasi kuin -tiikeri Esterinsä perään, sillä vänrikki oli viskannut vormunsa -maahan ja liiti kuin tuuliaispää. Vinhasti viuhui Esterinkin lyhyt -hame. Juostiin piha, riennettiin talli, kolme juoksijaa vilkkui -lähellä metsän rajaa. Vänrikki hyppäsi yli aidan ja tuli jo tyttöä -vastaan kuin pommi, mutta merkillisesti väisteli Esteri -- ja -Iivari lensi nurin mättääseen. Hän karkasi taas tytön perään ja oli -juuri hipaisemaisillaan rakasta Esteriä niskaan, kun Juho Ludvigin -ojennettu käsi pujahti kuin lintu Esterin käteen. - --- Piru! hihkasi Iivari, mutta toisensa saanut pari pyrskähti -nauruun ja papinpojan täytyi tyytyä kohtaloonsa. Esteri sai hiukan -sydämenpistoksia eikä enää lähtenytkään Iivarin ajettavaksi. - -Muut jatkoivat. Iivari ei enää nähnyt eikä kuullut mitään. Esteri oli -hänet myrkyttänyt. - -Sisällä kulkivat palvelustytöt teetä ja vehnäistä tarjoten. Yli -viheriäin kenttien hämärsi pehmoinen yö täynnä heinän tuoksua ja -pauhaavain vetten uhoa. - -Tämä Ruuki oli tosiaan romantillinen paikka. Sen istutetut -koivukujat kuiskailivat menneistä loistopäivistä, joita ei kukaan -ollut tutkinut. Sen virtojen vilinässä ja koskien kohinassa kuului -outoja ääniä. Sen sillat olivat syvien huokausten kannattimia, ja -koko tehdasaluetta ympäröivä loppumaton karhukorpi humisi hiljaa -sen kansan vuosisataisvaiheita, jonka historiaa ei kukaan ollut -kirjoittanut. Suvannoissa loiskahtelivat lohet omin aikoinsa, ja -ryysyihin puetut, yksinäiset onkimiehet seisoskelivat mykkinä -vesikivillä tuontuostaan vetäen virrasta välkkyvän harrin tai -punatäpläisen kiltun, tottuneesti pistäen kalat konttiin. - -Salaperäisen romantiikan uho tunkeutui sisälle nimipäivävieraidenkin -sekaan. Luisevan kanttorin pitkä käsi löi tahtia ja vähän harjoitettu -sekakuoro lauloi juhlallisesti venyttäen: - - Sua lää-hde kaa-unis kaa-tse-len - Li-kel-lä vet-tä-si, - Kuin pii-lven vaa-rjot va-e-l-ta-vat - Kuu-vaa-sti-mee-ss-asi! - -Ja myös ukko rovasti herrainhuoneen ovelta, pitkävartinen piippu -kädessä, hyräili: Jag sitter källa vid din rand... - -Oli päästy siihen oikeaan runebergiläiseen isänmaalliseen tunnelmaan, -joka kultasi kuin iltarusko äärimäiset salotkin Suomessa ja jonka -kruunasi uskonnollinen virsi: - - Kaikkivoipa Jumalamme! - Me jalkais juureen kumarramme... - -Kynttilät ja öljylamput loistivat, totilasit kilahtelivat -kodikkaasti, rouvain kasvot paistoivat tyytyväisyydestä ja nuoret -jatkoivat leikkiään pylväsportailla. "Mitä sen pitää tekemän, jonka -pantti tulessa ja tervassa kiehuu?" -- "Tuokoon tuolta tallin takaa -kolme totta ja kolme valetta!"... Kello oli jo 12 sydänyöllä, kun -vihdoin kajahti Nelly rouvan kutsuva ääni: - --- Illalliselle, hyvät vieraat. Tulukee nyt kaikki. Snälla tant, får -jag bjuda på en enkel smörgås. Ottakeehan nyt ruokoo, Hulukkonen -ja Repekka ja fröken Esther. Var så god herr löjtnant... Syökeehän -vieraat uutispottuo ja kalloo -- Miitaksen, Miitaksen roavon ne on -onkimia ja rähmiväthän tuolla Simssi ja Apsalo raukkai... Tantti -ottais pudinkia, ei se niin hyvvee oo kuin tantin oma laittama... -kartemummaa minä panin. Syöhhän nyt Iivari, no se on niin hieno -poika, mikä hänestä tullenee... tykkääthän sinä Esteristä? Vaan se -tuo vallesmanni meillä on kuin posliinitokka: vanahan ruustinnanni -sai nuortumaan. Elekee puhhuu mittää pahhoo pastorista -- on meillä -kukkia... vaan se tuo luutnantti on ekta kavaljeeri... Älä sinä -Miitas ennen Kurimon isäntää ota! Syökeehän nyt mahanna täyteen, -jotta jaksatta soutoo kottiin... - -Näin aterioitiin Johannan päivän illalliset aina vieraanvaraisessa -Ruukissa. Nelly rouva oli oiva ruuanlaittaja, joka ihan pahastui, jos -eivät vieraat syöneet. - -Ja kyllä nämä söivätkin kalistellen kahveleitaan kaikissa huoneissa -ja nytpä vasta sukkeluuksia lasketeltiin, nytpä vasta paistetun -kiltun, uutispottujen, viilipiimän, hillojen, pudingin ja jälkiruuan -ääressä erämaan henkiset aarteet nousivat pintaan sieltä missä äsken -vielä vain sininen virvatuli oli palanut. Nordbom änkytti ja pumppasi -pappisvitsejä, Buxhöfden kuvaili vörvalttariaikojaan, Dansman -näytteli kloovnia ja pajatsoa, Würtenberg viimeisteli Gisbuansa, -ukko Hulukkonen matki erämaan faunaa, papinpojat kertoivat Oulun -lyyseon seikkailuja. Juho Ludvig edusti armeijaa ja hovia, lukkari -laklatti kansanvalistustaan, ja synkeä susivoutikin, todin ja puuron -lämmittämänä, paljasteli järjestysvallan salaisuuksia täällä kaukana -korvessa. Nuoret naiset kikahtelivat, rouvat rupattivat toistensa -korviin, emännätkin myhähtelivät -- oh, nämä olivat todella Johannan -päivät. Mutta ylinnä kimahteli Nelly rouvan intohimoinen huomautus: - --- Syökeehän, ottakeehan, elekee ruusailla -- Miitas hoi, tarjoa -farbruurille lissää... - -Vielä puolisen tuntia -- ja vieraat lähtivät. Aamu jo vaalasti, kun -pappilan veneet kilpaa kiitivät Niskan seljällä. Auringon ensi säteet -leikitsivät kuin pienet enkelipoikalapset usvan tyttärien kanssa. -Haukiperän, peninkulman pituisen soukelon poikki, puikkelehtivat -salaperäiset haamut -- niistä oli kummitusjuttuja. Joutennientä kohti -liukui kokonainen eskaaderi nimipäivävieraiden veneitä. Sieltä kuului -yli vetten laulu: - - Läksin minä kesäyönä käymään - Siihen laaksoon, kussa kuuntelin päivää, - Kussa lintuset laulaa! - Metsäkanatkin ne pauhaa! - Ja mun syyytämmeni etsi lepoa ja rauhaa... - -Ämmän ja Jalokosken pauhina häipyi häipymistään taaksepäin. - - - - -12. - -Pappilan metsissä. - - -Oi lapsuuden kotiseutu ja ainiaaksi todellisuudesta kadonnut, isän -ja äidin pappila! Mitä minä kirjoitan, miksi kirjoitan, kannattaako -muistella sitä, mitä ei koskaan saa takaisin? Elämä on sarja -leikkiviä päivänsäteitä, jotka synkeä syys-yö sammutti. Miksi -tuskani kovasta kalliosta koetan lohkaista itselleni kiiltäviä -kiven muruja -- jospa kaikki vain onkin katinkultaa? Minä tahtoisin -huuhtoa elämäni vierivästä virrasta kultaa -- löydänkö mitään? Miksi -sumu himmentää silmäni, epätoivo mieleni valtaa -- millaista sukua -lienemmekään, me vanhat papinpojat? - -Siellä erämaassa oli niin kovin vähän kukkia. Ei siellä ollut -syreenipensaita, ei edes valkovuokkoja, ei siellä kirsikka -punoittanut eikä siellä kasvanut ainoatakaan omenapuuta. Mitä puhun? -Olihan siellä pieni appelsiini, joka kasvoi Ämmänruukin salissa ja -jota herra Würtenberg oli kasvattanut 30 vuotta. Ja vihdoin se kukki -ja teki hedelmän ja suurena ihmeenä sitä näyteltiin vieraille. Kolme -pienen perunan kokoista kalpeankeltaista mukulaa! Voiko vienompaa -kuiskausta kylmässä Pohjolassa kuulla kuumista tropiikkimaista? - -Meillä papinlapsilla oli joskus outo ikävä kukkaismaailmaan, jonka -tunsimme vain runoista ja romaaneista. Silloin me tyydytimme -kaihoamme kuljeskelemalla yksiksemme pappilan ruispientareilla, -riihien ja latojen takana. Taikka korpilaaksoissa, joissa purot -kohisivat sammalen alla -- oi nuo erämaan ruskeat purot, joiden -viileätä vettä me janoissamme kahmalolla tai päähineillämme joimme! -Ikuisen unhoituksen Lethe-pisaroita näin nautimme, jotta emme suureen -maailmaan ikävöisi -- tämähän _meidän_ kotiseutumme oli, jota me -syvästi rakastimme. Mutta miksi me kuljeskellessamme synkissä -metsissä haaveilimme satujen kuninkaantytärtä, metsän sinipiikoja, -ratsastavia prinssipoikia, joita siellä ei ollut? Miksi? Me huusimme -tuon kysymyksemme yli äänettömien salojen ja kaiku vastasi meille. -Vastasi eikä vastannut? Miksi? -- Halloo -- _Miksi?_ - -Meillä oli itsekullakin salaiset lymypaikkamme, joissa me erämaan -jumalatarta palvoimme ja hänelle sielumme uhrit kannoimme. Ikuisen -hiljaisuuden korvessa me harhailimme ja kussa polun yllätimme, sen -mieluimmin heitimme, jotta ei erämaan haltijatar meihin tympääntyisi. -Poikki murrokon ja ryteikön, vieritse rommakon ja möykkelikön, ohi -hyölien ja rimpien, päällitse hyllyvien rahkasammalmättäiden ja -kaatuneiden kelohonkien. Siellä ei ollut mitään -- ja kuitenkin -siellä havuhattu Tapio tarjosi valtakuntansa aarteet meidän -käytettäväksemme. Kuinka kultaista ratsastaa kaatuneella, kumisevalla -kelohongalla ja sivellä sen vanhalle hopealle välkähtäviä kylkiä! -Yksinäinen paasi, jättiläisjärkäle -- meidän satulinnamme, -valtaistuimemme, saarnastuolimme, uhrialttarimme! Mitkä tunnelmat -täyttävätkään nuoret sielumme, kun hiljaa seisoimme metsäpaadella! -Missä oli maailma -- keitä me? Mitä varten nämä lymypaikat oli luotu? -Mitä salattua historiaa koko maisema tuoksahti? Jos olisi oppinut -oravain kielen, lintujen liverryksen, saukon saksan, mykrän murteen: -kaippa olisi päässyt totuuden perille! Kenties olivat nämä vain -eläimiksi muutettuja ihmisiä! Pss -- maata laahaavan korpikuusen -hameen alta livahti samettikoipinen olento -- kuka takasi, oliko se -vain pupujussi eikä joku salaperäisempi olio? Haltijain valtakuntaa -tämä oli... - -Jänismäen kalliot! Haukiperän rantaharjut! Ison linjan rotkelmat. -Saunamäki. Kiiskimäen vierustat. Kujansuun rinteet. Viitalan ja -Salmelan tievarret. Honkavaara! Jysmän kaarre! Matalalahti! Suorsan -autio! Miksi mainita mitään nimiä -- viittaa liiaksi ihmiselämään. -Mutta me kuljimme erakkoina -- jokainen meistä, papinlapsista, oli -erakko. Erakko-kanteletta me soitimme kenenkään kuuntelematta, -harhailijan orpohuilua puhaltelimme. Siellä oli miljoonia -metsänpuita, mutta aniharvan juuressa yllätti ihmistä -- korpea ja -vielä kerran korpea. - -Sepä painoi sieluihimme oman leimansa jo lapsina ollessamme. Sillä -leimalla me, erämaan papin lapset, olemme leimatut hamaan kuolemaamme -asti, olkoon kohtalo meidät sijoittanut mihin ihmispesään hyvänsä. -Vanhassa pappilassa oli ennen poltinrauta A.B.C. -- sama merkki on -meidänkin sieluihimme poltettu... - - * * * * * - -Nuoruuden haaveissa kiersimme pappilan metsiä leppäkeppi, pahkasauva -koprassa, marjatuohinen kädessä, sienikassi kainalossa. Mutta kun -tulimme ylioppilaiksi, vaati kunnia pyssyn olalle, laukun selkään, -patruunavyön vyötäryksille. Suustaladattavien aikana heilui rinnalla -ruutisarvi. Oi noita lukemattomia metsästysretkiä, jos kielin voisi -kertoa näkönsä -- vanhat puut ja Vanha Puoli, josta aamuvarhain -tai iltapuhteilla korpeen työnnyttiin! Mutta metsä säilyttää -salaisuutensa, korpi omat muistonsa umpeen peittää. - - * * * * * - -Rolf on teoloogi ja hänestä tulee kai pian pappi. Hän lukee raamattua -alkukielellä -- hebreaa hän pänttää päähänsä pienessä kammiossaan -vanhalla puolella. Elohim -- hilaham -- bilapum. Iivari veli, -joka myös on ylioppilas, ei ymmärrä hölynpölyä, hän on hyljännyt -kreikankin silloin kun sitä tarjottiin ja päättänyt visusti ettei -hänestä tarvitse tulla pappia. - -Mutta yksi on salaperäinen kieli, jota veljekset ymmärtävät. Rolf -sentään paremmin kuin Iivari, joka on liiaksi hempeä haaveilija. - - Metsästys! - -Tympäisee Petrusta kärpäspilkkuinen hebrea, hän paukahuttaa pyhän -biblian kiinni ja tempaisee pyssynsä poronsarvesta. Aivan samoin -tekee Iivari, Jussi poika, silloin kuin tiede tai taide tuntuu -raskaalta ja joutavalta. Mitä varten on keksittykään kirjoja ja -tutkintoja, opistoja ja professoreja vapaan sielun kiusaksi? - -Koirat seh -- fifiii... Mikä ihana tunne: hiipiä pyssy kainalossa -ulos pappilan aituuksesta. Jos autuus on jotakin inhimillistä, jos -on olemassa "autuasten maita", joista Aleksis Kivi runoilee, niin -tottatosiaan moinen nuorenmiehen metsällemeno on autuuden esimakua, -heijastusta jostakin, joka on ihanaa ja ikuista, kaikesta ikävästä -irtauttavaa. Pyssy -- vapaaherran valtakirja korvessa. Lintukoiran -haukunta -- enkelin kutsuva ääni korkeuden juhlasaliin. Lie syksy, -mutta ikuista kevättä suhisee linnun siipi, ja korva tarkkaa, missä -suhina loppui pieneen pahki paukahdukseen, konsa lentävä lehahti -puuhun. Otappas selko, _mihin_ puuhun?... - -Noppe haukkuu, syyskuulas ilma väräjää, mutta synkkä tureikko seisoo -mykkänä kuni karjalainen kalmistokuusikko. Mustat naavaparrat vain -hiljaa häilähtelevät... - -Papiksi lukeva papinpoika hiipii kuin shakaali koiranhaukkua -kohti. Milloin harppaa pitkin askelin, milloin kyyristyy ja -kurkistelee puun takaa -- nyt hän konttaa, konttaa. Tämä on toista -kuin hebraiska, tämä on sitä alkuperäistä elohimmia. Jollei koira -vimmatusti haukkuisi, olisi metsässä niin hiljaista että voisi kuulla -hiirenkin vikinän. Papinpoika pidättää hengitystään -- koiran häntä -vilajaa, vilajaa. Vielä viisikymmentä askelta ja hana vireeseen... -Missä? Missä? Sepä ihme. Oi luoja, oi Elohim ettäs olisit sallinut -metsämiehelle seitsemän silmää. Hebrean lukeminenko näön himmentää? -Oksako tuo vai linnun kaula? Naavako häilähti vai linnunko pursto? -Ah, _se_ istuu juuri rungon takana -- hiukan vain nokkaa ja purstoa -puuntaa -- täytyy kaartaa, jos kestää... Pyssyn tukki latvaa kohti -- -nyt... - -Poks! Ja ryminällä, kolhien havuja, putosi rämeikköön metsopoika, -mustankiiltävä jättiläislintu, jonka turkinpunaisten luomien alta -tumma silmä vielä kuolemassa katsoi... - -Koira tarttui metsoon, mutta siinä oli samassa papinpoikakin. Noppe -sinä --! - -Metsässä vallitsi syvä hiljaisuus. Ruudinsavupilvi vain häälyi hiljaa -matkaillen eteenpäin puiden lomitse. Mutta korpikuusen juurakon alla -istui mykrä, korvat luimussa ja huokasi tyrmistyneenä: "Mikä hirveä -räjähdys lieneekään maailmassa tapahtunut? Jumalankiitos että _minä_ -sentään jäin henkiin"... - -Yhtäkkiä kimakka koiran haukku taas kajahti, mutta etäämpänä -korvessa. Metsonampuja tunsi sen heti pappilan toiseksi koiraksi ja -arveli: ka, lieneeköhän Iivarikin liikkeellä. Hän kuunteli kauvan, -mutta kun ei pyssynpamausta alkanut kuulua ja hänenkin Noppensa ääni -yhdistyi Panun haukuntaan, niin että olisi siellä luullut olevan -vähintäänkin ahman puussa -- niin kauhea oli älinä ja hurttien räiske --- niin läksi hän ottamaan ilmiöstä selkoa. Kaahlasi soita, harppasi -rimmikkoa, juoksi kuivaa kanervakangasta ja painautui rotkoon... - -Rolf, teologian ylioppilas, oli juuri nostanut pyssyn poskelleen -ja alkoi tähdätä koppeloa, joka istui korkean petäjän äärimäisellä -latva-oksalla, kun samalla kajahti toinenkin pamahdus ja koppelo -kohisten maiskahti maahan. - -Hän laski hanan ja murisi: -- Jussi juutas! - -Mutta eipä Iivari veli mielestään tänään ollutkaan mikään juutas, -koska oli saanut pudotetuksi metsälinnun itsensä mestari Pekan nokan -edestä. Ylpeä nuorukainen kohotti maasta koppelon: hehei! - --- Sinäkin -- muka... Et tu mi Brute! onnitteli Rolf. Mutta Iivari -vastasi hebrealaisroomalaiselle veljelleen sillä kreikkalaisella -heksameeterilla, jonka suomennos klassillisessa lyseossa kuului: - --- Ei kelpaa monikoiraisuus -- yks koira vaan olkoon! - -Veljekset vaelsivat vähän matkaa yhdessä, mutta erkanivat pian kahta -puolta polkua ja kohta alkoi jälleen kuulua koirain haukuntaa ja -tuliluikkujen jymähdyksiä syyskuulaassa korvessa. - -Osasivat koirat nuoria herroja juoksuttaa! Hullautuivat haukkumaan -oravaa niin etteivät eronneet puusta, vaikka selkäänkin saivat. -Juoksuttivat poikia toisinaan yli pahimpien jänkäin ja kun sitten -piti tili tehtämän ihmisen ja koiran välillä, niin osoitti loppusumma --- naavatukkoa, joka oli suvainnut liiaksi muistuttaa metsälintua. -Saattoi myös sattua että puusta, jonka latvaan pomahutettiin, tuli -alas -- lento-orava tai ruskea kärppä. - -Hyvin usein veljekset, kiertäessään kotiin rantatien kautta, -kohtasivat isä-ukkonsa, joka huolestuneena huomautti: - --- Verkonlaskuun velikullat -- suolakala on loppunut. - -Linnutta tultiin toimeen pappilan ruokapöydässä, kalatta ei -päivääkään! - - - - -13. - -Vanha-Mari ja Esko. - - -Vanha-Mari ja Esko! Olipa sekin vaunupari vanhassa pappilassa. Kuinka -vanha tuo Vanha-Mari oikeastaan oli, ei pälkähtänyt kenenkään päähän -tiedustaa. Mistä ilmestynyt horisonttiin, sitäkään ei kysytty. Hän -ikäänkuin kuului vanhan pappilan kiinteimistöön. Akalla kuului olevan -ukkokin, mutta siitä ukosta puheltiin harvoin ja silloinkin matalalla -äänellä. Ja vettä tuhersi Marin silmä, kun ukosta puhuttiin. Ukko -näet istui jossakin "linnassa". Salaperäinen juttu. - -Vanha-Mari oli vanhan pappilan kankaankutoja, talvikaudet hän -jyskytti, jyskytti, helskytti, helskytti ja hänen suunsa teki melkein -samat liikkeet kuin sukkulainen. Oli eräs Leena Väyrynenkin yksi -rakastetuimpia ruustinnan kutojamummoja, mutta Vanha-Mari eli enimmän -ikänsä pappilassa, taisi sinne toki kuollakkin lopulta -- ja vaikka -kuolikin, jäi sittenkin ikäänkuin elämään, siinä määrin hän oli -oleellinen olio pappilassa. Sanoimmeko että kuului kiinteimistöön -muija? Kaksi intohimoa oli, jotka tekivät Maristakin irto-mööpelin. -Oulussa käynti hakemassa poikia hevosella kotiin jouluksi -- jolloin -sai viattoman naukunkin paukkuvassa pakkasessa -- sekä kesäkalastus -Eskon, pappilan vanhimman herrapojan kanssa. - -Intohimoinen kalansyöjätär kun oli ja Esko intohimoinen pyytäjä, niin -kohtalo heidät sovitti yhteen veneeseen. Sille hieman naurettiin, -mutta periaatteellisesti asia tunnustettiin. Vanha-Mari ja Esko! -Kalalokitkin heidät tunsivat jo kaukaa. Esko soutaa paitahihasillaan, -olkihattu tai "pata" päässä ja Vanha-Mari huovata kyökkää. Huovata -kyökkää ja puhua parpattaa. Näöltään kuin itse syöjätär, käykkäleuka, -silmäluomet punaiset. Mihin taas mentäneekin, mutta mennä vain pitää. -Verkon laskuun, koukun pitoon! Vastatuuli helkutin kiva, mutta -päästävä on vaikka kerma happanis. Ja happanihan se monta kertaa -ennenkuin kahvinkeittoon jouduttiin. Kahvi -- vaikea sanoa, kumpi -jumalanvilja akan suussa makeammalta maistui, kalako vai kahvi, -molempi parempi. Mutta sattuipa kerran että kun vastatuuleen soutivat -syksyisenä päivänä ja Niettussaareen poikkesivat sekä pannun tulelle -nostivat ja eväskonttiaan kaivelivat: että... - --- Herran kiekura ja pirhana: kahvituusa oli unohtunut pappilaan! -Ruustinna sen oli huomannut vasta parin tunnin päästä kalamiesten -lähdettyä, mutta telefoonia ei ollut. Tarina kertoo että silloin -syöjätär käykkäleuka, Vanha-Mari parka, pärskähti itkuun. Pappilaan -päin katseli yli ärjyvän Niskaseljän ja itkeä tillitti kuin pikku -tyttö, jolta on markanraha pudonnut. Ei liene Kullervo pahemmin -parkunut ja kiroillut veitsensä katkeamista paimenen kivileipään -kuin Vanha-Mari kahvitötterön unohtumista. Se vei mielialan, riisti -sielun ja toi hammaskivun. Kaiken kallella kypärin katseli porisevaa -vesipannua myös Esko, joka kalaretkillä harrasti samoja sakramentteja -kuin Marikin. Mitä tehdä? Ei iljennyt palata pappilaankaan. Jos -olisi ollut edes taskumatti povessa... Puske eteenpäin vaan, kisko -papin poika vielä kolme neljännestä Oraviselkää, soutele poukamat -ja naatikat, anna akankin airoella, visko verkot, nakkele nokkoset -ja kiipeä Kylänmäkeen -- ehkäpä Kylänmäen akka lainaa kahvit, ja -mieliala, tuo jumalainen suomalaisen korpikalastajan stimmung, on -pelastettu. Mutta eihän kahvitötterön unohtumista pois eväskontista -liene sattunut kuin yksi kerta elämässä -- muisti Mari toisella -kertaa kurkistaa, oliko asiaankuuluva kalusto eväskontissa. -Muistelkaamme siis mekin vain normaalielämää erämaassa. - -Vanha-Mari on hyvällä tuulella, på briljant humör, kuten ruustinna -sanoo, sillä kotirannasta lähtiessä on hän vielä kerran todennut, -konstateerannut että "tuusa" on mukana. Ja tottapuhuen on ruustinna -antanut muorille piskuisen "täräyksen" vanhasta nassakasta. Parahiksi -Jumala tuulenkin kääntää. - --- Nostahhan purje! sanoo akka ja Esko pujottelee renkaat mastoon, -pystyttää maston ja nostaa pirkkelillä siipipurjeen, piirittääpä -puomillakin. Itse perähän paneiksen kuin pappa ja akan häätää -etuteljolle töröttämään. - -Keskeltä selkää laskevat, purje pullistelee, vene kallistelee -- ei -pelkää Esko, ei pelätä ymmärrä, Vanha-Mari hiukan murisee, mutta -uskoo papinpoikain purjehdustaitoon ja "tuusan" tunto sieraimissa -vahvistaa hänen uskoansa Jumalan sallimukseen, ettei kalavene mene -pohjaan. - --- Lasketaanko sitä verkkoja Kukkosaaren ja Teräväniemen väliin! - --- Ei tällä tuulella, saapi heittää Niettussaaren taakse, toimittaa -akka. - -Ja ensimäisen pannun tyhjensivät kalamiehet Niettussaaressa ja siinä -hörpän ääressä vasta tekivät "marschruutansa". - --- Pihlajaan, Pihlajaan mennä pitää. Tyyntyy tämä illaksi, vetää -ne nuottaa Kylymällä lahella, selittää Vanha-Mari. -- Juoko se -herrassöötinki kolomatta kuppia? - --- Jospa joisi... sanelee Esko hattu takaraivolla ja nenä punaisena -kiiltää. - --- Ka juo, juo -- tuloo tätä vielä. - --- Eikös Mari ryyppää? - --- He-he-he -- Mari hirnui hyvällä tuulella ollessaan aivankuin -pappilan vanhin ruuna -- ryyppäsin minä jo puolentusinaa, vaan saatan -minä vielä... sydänalalle hyvvää tekköö... - --- Kukahan lienee kahvinjuonnin opettanut tälle seurakunnalle? -kyselee Esko. - --- Niljus vainaa, Niljus vainaa, selittää akka. Vanha-Mari huuhtoo -kupit Niettulan keittiön hellapadassa ja sitten lupsautetaan ovi taas -lukkoon ja lähdetään jatkamaan matkaa. Kalatiiran valkoinen siipi -kiiltää ilta-auringon paisteessa ja kuikat huutelevat koskenniskassa. - --- Sateenhan se siitä vielä laittaa, kun vesikosta henki käy ja -kaakkurit voivottaa. - -Niemeen asti pääsivät, niin tyventyi, limautui taivas ja tosiaankin -rupesi vettä ripistelemään. Soutaa ja huovata taas piti. - -Ja Vanha-Mari kyökkäsee, kyökkäsee perässä nokka ja leuka pitkällä ja -suu mutruilee, mutta Esko soutaa etuteljolla hartaasti. Iänikuisia -juttuja jupisee Vanha-Mari ajan kuluksi ja Esko vaiteliaana kuuntelee. - --- Piettiin tuota verkkoa ennenni noatikkaalla -- soatiin siikaa, -ahventa, särkeä, haukea. Oli ennen kalaa maassa ja piisasi papille -ja palkkaväelle, vaan isosti on vähentynnä viime vuosikymmenellä. -Muistan minä Näälmanni vainaan aikaan... - -Muorin puhe katkesi, kun sadekuuro ropisten putosi niskaan ja -Vanhalle-Marille tuli kiire käärimään hameitaan. - -Jättäkäämme kalamiehet sateen sisään ja toivottakaamme heille hyvää -kalansaalista Kylmälahden kaukaisilla perukoilla. - - - - -14. - -Vanha-aika ja uusi-aika kohtaavat toisensa Vihtahousussa, joka ajaa -jättiläisrukin rattaalla. - - -Vanhan Pappilan kulkuneuvot olivat samat alkuperäiset kuin -muuallakin Suomessa. Rautatielle oli satoja virstoja, höyryalus, -mikä huhuttiin nähdyn Ämmän ruukin loistoaikoina, oli heti tehtaan -rappiolle jouduttua kuljetettu Ouluun "paketiksi". Hevonen -tunnettiin erinomaisena vetäjänä, mutta se oli vain talvijuhta kuten -porokin, sillä kesällä ei sillä voinut ajaa ympäri seurakuntaa -siitä yksinkertaisesta syystä ettei löytynyt teitä. Maantien puute -oli niin suuri että kun pappilasta kesällä lähdettiin kaupunkiin, -keisit ja turunkärryt koluutettiin alas möykkelikköä rantatietä -venevalkamaan, jyrrättiin lankkuja myöten järveen ja soudettiin -airot pystyssä seljän yli Ruukiin. Hevoset sitävastoin kierrätettiin -pitkin Haukiperän rantaa ja uitettiin poikki "Varsanhännästä", jonka -jälkeen ne jälleen talutettiin peninkulman matkan läpi korven samaan -paikkaan kuin kärrytkin. Vasta siellä ruunat valjastettiin, jonka -jälkeen lähdettiin yli kahden jokisillan köröttämään suurta maailmaa -kohti ylös ja alas jykeviä vaaroja. Maailman maantie töksähti siis -seurakunnan järven rantaan ja kuka tahansa, piispa tai kuvernööri, -joka erämaahan saapui, sai tuntea tulevansa "maailman loppuun". - -Sille puolelle, jossa seurakunnan kirkonkylä sijaitsi, ei -johtanut mitään siltaa eikä vuosikymmeniin ollut olemassa edes -lautta-yhteyttä. Varsanhännästä vain puhuttiin ja "Värjä" oli vain -jylhä, korpinaavainen "jysmä", jossa pappila piti rysiään. Oli -sentään kylän puolellakin maantien kappale, Jumalan armosta saatu, -joka yhdisti pappilat toisiinsa ja kirkkoon -- mutta nyt yritimme -esittää väärän ilmiannon: kevätkesästä ja muutamina syksyinä ei -edes kirkkoon päässyt rattailla, sillä tulva lainehti leveälti -yli kannaksen ja hurskaat seurakuntalaiset tuppausivat usein niin -täyteliäästi saattoveneisiin että koko paltamo saattoi upota kuten -opetuslasten kalavene -- olisi tarvittu suuren Galilealaisen usko -tullakseen kuivin jaloin Herran temppeliin. Jos kirkkoherra lienee -päässytkin kuivin jaloin, niin ainakaan pappilan ruuna ei päässyt, -ja herra pappi ajoi kirkkoon niinkuin Farao Punaista merta myöten -veden porskuessa ympärillä ja rattaiden vajotessa yli napojensa -- -papilla tallukat taivasta kohden. Ja tapahtui että vasta silloin kun -moinen näky ilmestyi horisonttiin, seurakunnan korkein virkamies, -kellonsoittaja, alkoi vimmatusti kiskoa köydestä satavuotista -kielikelloa, joka jyskyttäen puista tapulitötteröä, pahanpäiväisen -juhlallisesti parkui ja julisti: - - pimp -- pamp -- pappi tuloo, pappi tuloo! - pimp -- pamp -- pumppas kastuu, kas-tuu! - -Täten luotuamme pikasilmäyksen kulkuneuvojen esihistoriaan erämaan -seurakunnassa, voimme ilolla ryhtyä mainitsemaan, miten uusi aika -uusien ihmeellisten kulkuneuvojen haahmossa vihdoin kurkisti -korvenkin kolkkaan. - -Pappilan Väntti poika se raivasi uuden ajan väylän ennakkoluulojen -murroksen läpi. Isä Jumala oli tälle pojalle antanut mekaanikon -lahjat vapauttamalla hänet runouden ruusutarhojen madoista, joita -muut pappilan lapset palvelivat. Jo "lyyseon" keskiluokilla oli -Väntti poika mieluummin laitellut sorveja ja myllyjä pulpettiinsa ja -kortteeripöytäänsä kuin halkaissut päätänsä latinalla ja algebralla. -Kahdeksannelle luokalle päästyään hän jo omin käsin rakensi pienen -höyrylaivan ja uitteli sitä mieluummin kuin ponnisteli saadakseen -lyyryä ja valkoista lakkia -- vanhan ajan kamalat repposet, -joista ei voinut vedota korkeampaan oikeuteen, koskivat häneen -tosin syvästi, mutta väkevä poika kun oli, hän heitti kaupungin -selkänsä taakse ja marssi kaksisataa virstaa yli vaarojen ja -soiden ja saapui kelirikossa kalliiseen kotipappilaansa, jossa -rovasti ja ruustinna hänet avosylin ottivat vastaan. Mutta pitkällä -jalkataipaleella oli Väntti pojan päässä kypsynyt suuri ajatus: -hänpä tekasee itse samanlaisen polkupyörän, jollaisen vilahdukselta -oli nähnyt koulukaupungissa. Se oli ollut hirmuisen korkea ratas, -jota seurasi pieni pyörä, ja mies istui ison rattaan niskassa kuin -hevosen satulassa. Tuumasta toimeen, poika ryhtyi tekemään erämaan -ensimäistä polkupyörää -- puusta. Sorvasi, takoi, höyläsi, ruuvasi. -Sai valmiiksi valtavat hyrrät, mutta ei ehtinyt niitä vielä yhdistää, -kun järki julisti esineet epäilyttäviksi ja mestari ryhtyi tekemään -rattaita puhtaasta raudasta. Pajassa kävi kova kalke ja Vanhan -Puolen sali oli muuttunut suureksi verstaaksi, jota älykkäimmät -seurakuntalaiset, kuten kappalainen Lauri Bonifacius Nordbom, aina -kunnioituksella lähestyivät. Väntti poika, ukko A.B.C:n poika -- se -se oli jotakin. Mikähän Edison hänestä olikaan tuleva? Loppukesällä -Väntin polkupyörä oli valmis. Siinä oli jättiläiskokoinen rautainen -ratas, tamminen rumpu, teräksiset säteet, siinä oli satula, jalustin, -jalkaveivit ja perässä pikkarainen pyörä, molempia rattaita ympäröi -punertava kumirengas. - -Muutamia salaisia harjoituksia Kiiskimäen alla, muutamia kamalia -kuperkeikkoja ja ojaanmäiskäyksiä ynnä mustelmia -- ja keksintö oli -tehty, taito ennenkuulumaton erämaassa saavutettu. - -"Se oli yksi lauvantaki-ilta", kuten laulussa sanotaan ja Väntti -poika tahtoi näyttää koko seurakunnalle, miten uusi aika nerokkaine -keksintöineen lyö laudalta lautapäähärät ja lantakärryt. Hän läksi -itseään näyttämään tuolle 4 virstan pituiselle kirkkomaantielle, -joka oli, kuten ennen on ilmoitettu, "maailman lopun takana". -Pappansa akkunan alitse hän rautaorhinsa talutti vuokkilaisten -pitkähihaisten poikain ja pitkähameisten tyttöjen juostessa perässä -kieli pitkällä, punaisesta portista pyörän pujotteli, mutta -Kiiskimäkeä, kipperätä, kiukkamutkaista törmää alas ei sentään -ajaa ruohtinut. Mutta sitten -- korkeaan satulaansa nousi Väntti, -mestari Matti, kuinka ja koska se tapahtui, se oli uskomatonta, -rautainen orhi löi vinkkuraa, vänkkyrää ja ihankuin uhmasi hypätä -yli aidan kuten muutkin pappilan konkarit, ja asettui keskitielle, -rattaat pyörivät, veivi veivasi -- uskomatonta, mutta totta että -ihminen _pysyi_ jäletyksin järjestettyjen rattaiden päällä, vaikka -ei ollut sivupyörää -- suu auki jäivät vuokkilaiset pojat ja tytön -suikulat ihmettä katsomaan. Väntti ajoi -- ja korpi ympärillä vaikeni -hämmästyksestä, pakoon lentävältä harakalta tipahti nimikortti -keskelle tietä eikä tuo hännystakkinen keikari tänään uskaltanut edes -naurunräkätystä päästää. Kunniaa uudelle ajalle! Jänismäenkin ajoi -alas Väntti ja veivasi halki Meriläissuon, yli Joutepuron sillan, -hiki hatussa, sillä kovin se voimia kysyi, ei ollut kuulalaakereita -hänen pikajalassaan. Puolella silmällä vain näki Väntti kuinka -neljännesvirstan päässä oli tulemassa vastaan parvi näljänkäläisiä, -kolmella ukolla voipytty ja vasikannahka kainalossa, parilla -akalla kontti seljässä, kolmannella vaimoihmisellä kapalolapsi -sylissä. Ratsastava ritari näki parven pysähtyvän kuni ukkosen -lyömänä ja sitten hän, yhä lähestyessään, huomasi kuinka koko -joukko kauhistuneena karkasi metsään -- vasikannahat ja voipytyt -vilahtivat, kapalolapsi päästi pahan porun... Ja kun papinpoika -pääsi sille kohdalle, missä vastaantulijat oli huomannut, ei hän -enää nähnyt mitään, ilman löyhkästä vain tunsi että tästä parahiksi -oli pötkinyt käpälämäkeen parvi hätääntynyttä Suomen kansaa. Väntti -aivasti ja ajoi edelleen. Tolpanmäen olisi hän ylösajanut, mutta -ei jaksanut, hyppäsi siis alas että pölähti ja lykkäsi kojetta -- -tuli Veltto-Pekka vastaan ja irvisti infernaalisesti, vapisi, mutta -ei mitään sanonut ja kun oli sivu päässyt, katsahti pelokkaasti -taaksensa ja sylkäistä ruiskahutti pitkän mällisyljen ojaan asti. -Mutta kappalaisen virkatalon kolmihaaraisesta koivusta kajahti -kaunis laulu -- siellä pikkupappilan ihanteellinen tyttö haaveili -ihanteellista suhdettaan ison pappilan nuorimpaan poikaan. Väntin -nähtyään neito heikosti huudahti ja kapusi alas pientarelle. Kohta -ryntäsi koko kappalaisen pienen väen lauma maantielle ja itse -pastorilta, joka juuri luki isämeitää piispajärveläisen ristilapsen -yli, putosi vademecum pastorale, koska hän avatusta akkunasta näki -haamun korkeassa satulassa leijaavan Kanervaan päin. - --- -- Ja lähestyköön sinun valtakuntasi niin maassa kuin taiv... -silloinpa juuri pastori äkkäsi ilmestyksen, käsikirjansa poksahti -lattiaan ja toimitus keskeytyi. - --- Ison pappilan Väntti siellä ajaa velosipeedilla! hän änkytti -kummastuneille, säikähtyneille lapsenkummeille. - -Mutta tapahtui että kun erämaan ensimäinen polkupyöräilijä veivasi -Myllypuroa kohden, siinä syväojaisen mutasuon keskellä sattui häntä -vastaan perankalainen tietäjämummo Kuusamon rajoilta, mummo, jonka -taikapussissa oli ei ainoastaan kupparisarvi, vaan myös sammakon -sakarivarvas ja kyykäärmeen hammas... Näki akka siis vihtahousun -tulevan, empimättä hänet piruksi itsekseen uskoi ja päätteli -rienaajan rukin rattaalla huvikseen hurvelehtivan. Pysähtyi, antoi -silmäinsä säihkyä, koprasi takapuoltaan, teki ristinmerkin ja alkoi -sähisten sylkeä kuin kissa. -- - --- T-tyhyi... sshhh... - -Kohtaus oli tragikoomillinen niinkuin kulttuurikielessä sanotaan: -vanha aika ja uusi aika syleilivät toisiaan. Väntti, papin poika, -ajoi pahaa aavistamatta. Huusi tosin akalle: pois alta! mutta akka -vain sähisi, sylki ja huitoi, samassa pieni kivi osui pyörän alle -ja takapyörä teki huiman kaaren ja nappasi poikaa pääkoppaan -- -seuraavassa silmänräpäyksessä oli sekä noita-akka että papinpoika -syvässä mutaojassa -- ensin lensi herra mestari päistikkaa, mutta -rukin ratas toi akankin perässä. - -Se lankeemus oli suuri, sen voimme vakuuttaa, jumalankiitos ettei -kylkiluita katkeillut, vaikka kovin ne rutisivat. Ajaja kadotti -tajuntansa hetkeksi -- itse pimeyden ruhtinasko lienee korjannut -noita-akan, sitä hän ei tietänyt, mutta kun vihdoin hornan kuilusta -ylös rämpi, oli siinä kirkkotiellä vain -- käärmeen hammas. -Arvoisat sanankuulijat, voisimme jatkaa tekstiä, mutta luulemme jo -todistaneemme, mitä todistaa tahdoimme, nimittäin: miten _vanha-aika -ja uusi-aika kohtasivat toisensa vihtahousussa, joka ajeli rukin -rattaalla._ - - - - -15. - -Palkovene. - - -Vihtahousu, kerran vauhtiin päästyään ahdisti Rämsänrannan -seurakuntaa sekä maan että meren puolelta. Vanha pappila oli -kaiken edistyksen kehto. Ei siinä kyllin että matalarattaiset, -kiiltävä polkupyörät alkoivat kiitää pappilan ja kirkon välisellä -kapearaiteisella tiellä tai että eräs kaukaisen syrjäkylän -tuulimyllymestari, vanha Kiekin ukko, rienasi ristillistä -seurakuntaa rakentamalla visapuusta kolmipyöräisen vehkeen, jolla -kirkastuslauvantaina jyrräsi alas Suomulan mäkeä, vaan uuden ajan -airuen nähtiin näinä vuosina rapistelevan vettenkin pinnalla. Se oli -sama noita-akkojen kumoon-ajaja, pappilan Väntti, joka ensimäisen -palkoveneenkin, kanotin, teki mielenosoitukseksi siitä ettei -insinööritaito suinkaan ollut riippuvainen ylioppilastutkinnosta. -Palkoveneen rakensi poika pingoittamalla purjekankaan kaarien päälle, -ja että ruikula otti pysyäksensä veden pinnalla, se herätti yhtä -suurta kummastusta kuin hölmöläisissä padan pohjaan uppoamattomuus. -Sitä ihmetteli sekä Miidas että Lauri Bonifacius, Bux ja ukko -Hulukkonen, ja kaljupää Galenius, joka itse oli hämmästyttänyt -seurakuntaa kolmikulmaisella purjeella, saattoi sanoa kuin raamatun -profeetta: nyt sinä, Herra, lasket palvelijas rauhaan menemään... - -Vanha kansa sanoi: - --- Palakovene! No on vehe. Eikö sitä tervatakaan? Missä siinä häjyssä -lie tappi ja tapinreikä? Eikö oo teljojakaan? Eikä hankavihtoja? Kato -hylyky kun on pieni. Tyhjän päällä siinä ihminen istuu. Liekköhän -ihmisjären keksimä. -- Hukuttaa hyö sillä ihtensä piessat... - -Mutta Väntti poika patiloi jo kaukana järvenselällä, uhkasipa -laskea koskiakin. Ja lauvantai-iltoina hän, proosan mestari, -joka ei ryvettänyt itseään runoilla, saattoi tulla suorastaan -runolliseksi. Hävisi koko yöksi pappilasta! Kaukaiseen kalasaareen -patiloi palkovenemestari ja ankkuroi itsensä ahvenmurtoon. Istui, -uneksui, mitä lienee miettinytkään -- kaloista ei välittänyt, ihaili -vain oman keksintönsä suloa. Sydänyöllä sitten havahtui ja patiloi -pitkin peilipintaa, mutta ei vieläkään viiltänyt kotiin, vaan -ohjasi suikulansa Vaarnankalliota kohden. Siihen asettui jyrkänteen -siimekseen, kaiveli taskujaan ja näperteli jotakin. Kokonaisen rullan -siimaa laski veteen lyijypainon kanssa -- vanha kansa oli siinä -paikassa väittänyt olevan kolmenkymmenen sylen syvyyden. Väntti istui -uudessa palkoveneessään ja lyijymykyrä veti siimaa hänen taskustaan --- olipa juhlallista kuvitella, missä asti lyijy oli painumassa, voi -kamalaa kuilua. - -Vasta sitten, kun oli luotinut pohjaan saakka ja syvyyden todennut, -rauhan sielulleen sai kanottimestari ja niinkuin jättiläiskaakkuri -räpylöillään patiloi kaksipäisellä airollaan kotivalkamaan. -Laiturille rakkaan sukkulansa hinasi, kumolleen teloille käänsi. -Ja aamurastaan visertäessä honkaisella rinnemaalla, jossa kanerva -punaisena kukki ja johon aamuvalo iski kuin kulta, tanu poika -tallusteli pappilan vaaralle sivu suitsuavan lehmitarhan, kesäyön -hiljaisuutta ihmetellen, mutta ennenkaikkea aavistellen suurten -keksintöjen valtakuntaa... - -Eikä ollut tyttöä tämän papinpojan mekaanisessa mielikuvituksessa, -ei kiusannut mikään hempeyden aistihaave, vaan päässänsä pyörivät -kirkkaat hammasrattaat ja väkevässä veressä soutelivat vielä -ihmeellisemmät vesivehkeet kuin palkovene. Kummastuneena ja -halveksien papinpoika hätkähti todellisuuteen, kun häntä vastaan -tähän vuorokauden aikaan astui nuori talonpoika hattu syvällä päässä --- mistä se tuli? -- Kuka oli? -- papinpoika näki piikatyttöjen -luhdin ovea vedettävän kiinni -- mitä tämä nyt oli? Hän murahti ja -puhui jotakin itsekseen, meni väsyneenä omaan huoneeseensa ja nukahti -kuin tukki. - - * * * * * - -Väntistä, höyrylaivan, polkupyörän ja kanotin tekijästä tuli tietysti -insinööri, mutta palkovene jäi palvelemaan vanhaa pappilaa. Sillä -patiloivat tosin tytötkin, mutta sitten kun kaikki muut sen olivat -hyljänneet, omisti sen kulkuvehkeekseen Iivari. Tämä poika kehitti -sen oikeaksi torpeedoksi ja kauhistutti erämaanjärven kuikatkin -ajamalla hurjasti niitä takaa ja ampumalla perään kuin tykkiveneestä, -peittyen itse savupilveen. Iivari ei peljännyt pahintakaan myrskyä ja -kehittyi taidossaan niin pitkälle että lopulta sukelteli aallokossa -kuin vedenalainen. Senjälkeen hänen intohimonsa pakotti nuorukaisen -peninkulmien pitkille harharetkille, jotka saivat koko kristillisen -seurakunnan kauhuihinsa, kuten kronikat sen kertovat. Punalakkista -palkoveneen patiloijaa luultiin näet syrjäkylissä vaaralliseksi -sielunviholliseksi ja ristirahvas pakeni papinpoikaa missä ikinä tämä -liikkui ja maihin yritti -- heinäväki heinähankoineen haravoineen -läksi käpälämäkeen ja Kolikankylän akat veisasivat vapisevalla -äänellä satavuotisista, russakkain jyrsimistä virsikirjoistaan että: - - Armon liiton Engel, - Torju pääldäm perkel! - - - - -16. - -Vanhan pappilan ulkoilmaleikkejä. - - -Sitten kun saippuapallojen puhaltelu, puujaloilla kävely, hiekassa -leikkiminen ja kuperkeikkiminen, kyhnällä, sylkikuurosilla, -vankivyörärisillä, karttusilla ja hippasilla olo, voileivän -syönti navetan katolla, hartsin poltto, savipullain paistanta, -paarmain lennättäminen häntätikun kanssa avaraan maailmaan, -sinitakki-tikkulaatikkojen uhraaminen muurahaispesiin, hapsenkattien, -niskantaittajain ynnä muiden sarvijaakkojen voimisteluttaminen, -pääskysten heijauttaminen untuvain perään, yölepakkojen pyydystäminen -valkoisella vaatteella ja ongenvavalla, lääkärin vastaanotot ja -lasten kastanta, linnunpesien ja sammakonpoikien etsintä ynnä -muuta, ynnä muuta, ynnä muuta -- sanokaamme se kolme kertaa -- -olivat siirtyneet lastenkirjoihin, joutuivat päiväjärjestykseen -sellaiset huvit kuin kroketti, volangi ja rautatanko. -Viimemainitut ajanvietteet olivat oikeastaan polkupyöräkuumeen -ja kanotti-lavantaudin edelläkäypiä oireita ja kronolooginen -järjestys kronikassamme ei siis ole tarkka. Kroketti oli vanhaan -aikaan hauska peli ja pelattiin sitä suurella hartaudella pappilan -pihalla. Polttokeppi oli lyöty keskikuistin porrasten eteen ja viiden -linjaportin tähtäyssuunta ampui suoraan Vanhan Puolen portaita -kohden. Jokainen portti antoi yhden lyönnin oikeuden, jos nimittäin -krokettipallo siitä läpi livahti. - -Jos pallo vieri kahden portin lävitse, sai luonnollisesti kaksi -lyöntiä ja silloin oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin. Oman pallon -kosketus pelitoverin palloon antoi myös kahden lyönnin evästyksen, -jos niitä lyöntejä tahtoi epäitsekkäästi käyttää ainoastaan eteenpäin -päästäkseen. Mutta ken tahtoi tehdä kilpailijansa vaarattomaksi -tai heikontaa hänen asemaansa, se oli oikeutettu "krokkaamaan", -mikä tapahtui siten että valtias lujasti painoi jalallaan omaa -palloaan ja pamahutti sitä sivultapäin pitkävartisella vasarallaan, -jolloin toverin pallo kimmahti kuin kuula pyssynsuusta menemään -yli pihan. Julma krokkaaja sai oikeuden lisäksi yhteen omaan -liikkeeseensä niin että jos onnetar häntä suosi, hän saattoi -yhteen jaksoon kierrellä läpi kaikista porteista, paukahuttaa -keppiin ja voittaa pelin, jolloin pihan perälle kyyditty toveri -tunsi itsensä viralta pannuksi -- ja uusi peli oli aljettava. Se -oli yksinkertainen, rehellinen kilpaleikki, joka opetti tarkasti -tähtäämään ja käyttämään virkavaltaansa. Mutta jos kanssapelaaja -sattui olemaan pelisankarille tavallista mieluisempi olento -- -esimerkiksi "Tolpan Nanneli" tai pappilan Aune uuden kanttorin tai -apupapin edessä -- niin kuului ritarillisuuteen olla krokkaamatta -ja päinvastoin auttaa heikompaa astiaa läpi kunniaporteista, jotta -olisi tullut täytetyksi raamatun sana: kolkuttakaa -- niin teille -avataan -- se tahtoo sanoa: krokettiurhon oli annettava nuijallansa -niin edullisia paukkuja mielitiettynsä pallolle että tämän sydän -oli avautuva. Krokettia pelattiin kaikkina vuorokauden aikoina, -puupallojen pauke ja puuvasarain kopse kaikui usein auringonlaskun -jälkeenkin, ja sunnuntaiaamuina, heti kun ukko rovasti Junnun kanssa -oli lähtenyt kirkkoretkelleen, kiiruhtivat pyhäpukuiset papinpojat -ja tyttäret etsimään kuistin nurkasta nimikkovasaransa ja pallonsa, -ja kroketti alkoi palvelustyttöjen katsellessa pirtin akkunasta. -Ulkoleikki keskeytettiin vain siksi ajaksi, jolloin mamma kulta luki -saarnaa. Intohimo krokettipeliin oli niin suuri että kaikki vehkeet -porttipuikkoineen raahattiin mukaan huviretkille Niettussaareenkin, -vaikka ei missään löytynyt niin hyvää krokettimaata kuin -kotikartanolla. - -Senjälkeen seurasi volangin kulttuurikausi. Katajaisia vanteita, -jotka olivat kierretyt erivärisillä vaatesuikaleilla ja jotka -lennätettiin korkealle ilmaan puisella tahtipuikolla. Niiden piti -hurjasti pyöriä ilmassa, muuten ei heitto ollut normaali. Niitä -heitettiin ristinrastin toisilleen tai keräsi yksi kaikki heitot -käsivarteensa. Leikki vaati siroja, notkeita liikkeitä, siinä -oli jotakin taiteellista. Kesäneitosille se tarjosi edullisen -tilaisuuden keimailuun sikäli kuin kristillisessä pappilassa -keimailua harjoitettiin. Sai kirkua, huudahdella, hyppiä ja leikin -temmellyksessä syöstä vaikka poikien syliin kopiksi, jolloin -asianomainen punastuminen ja hillitön nauru suuresti lisäsi urheilun -viehätystä. Volangikin toisinaan raahattiin mukaan kesäisille -huviretkille Hulkonniemen autioon, Roinilaan, Niettussaareen, -Ruukiin. Nuo punaiset, siniset, viheriät ja keltaiset vanteet, jotka -lennähtelivät korkealla kuulaassa ilmassa kilpaa pääskysten kanssa --- taisi joskus pääskynen livahtaa lentävän volangin läpi -- loivat -omituista värivaihtelua erämaan yksitotiseen luontoon. - -Rautatanko kuului pappilan pojille. Siinä Väntti tai Vihtori teki -"kiepin" tai heitti jättiläisheiton renkipoikain ihmetellessä, siinä --- tallin kupeella -- rimpuilivat kaikki miten kulloinkin. Nostettiin -itseään kiinni tankoon esimerkiksi sata kertaa. Se oli miehekästä -ettoneen viettoa varsinkin sunnuntaipäivinä tai muina rokulihetkinä. - - * * * * * - -Vanhan pappilan ulkoilmaleikkeihin voimme joltisellakin -asiantuntemuksella lukea myös pappilan lasten ensilemmen leimahdukset -erämaan luonnon vapaassa helmassa. Koska jäsenluku pappilan -nuorisossa oli 8, niin voisimme veistää 8 nuoruuden novellia, mutta -tyytykäämme ylimalkaisin sanoin naulitsemaan yhteen kimppuun kaikki -nämä Amorin siivet aivan niinkuin havukat ja pöllöt oli naulittuna -tallin luukun yläpuolelle. _Esko_ oli nuorena ylioppilaana rakastunut -orpanaansa Elliin, paksupalmikkoiseen savolaiseen tyttöön, ja -souteli hänen kanssaan Niettussaaren ympäri; papin vanhimman pojan -romantiikka saavutti sellaisen huipun ettei herra ylioppilas keksinyt -ainoatakaan sanaa Ellille, joka meloi veneen perässä. Esko vain -souti ja varmasti hän haaveili jumalallisia asioita, koska hän oli -niin vaitelias, ja vasta kun kala hyppäsi tyynessä vedessä, civis -academicus avasi suunsa ja kysyi: - --- Näitkö, Elli? Elli vastasi: - --- Mitä sinä tarkoitat? Johon Esko antoi selityksen: - --- Että kala hyppäsi! - --- Sehän oli mukavaa, sanoi Elli ja sitten ei puhuttu taas mitään, -vaan Esko souti, souti. Kymmenen minuutin päästä huomautti Elli -ruotsiksi: - --- Hva' här är vackert! Johon Esko muikeasti hymähti: - --- Taitaa ruveta satamaan! ja nuori säädyllisesti kasvatettu -herrasväki palasi saareen, jossa muukin pappilan väki sinä iltana -majaili. - -Kronika kertoo vielä seuraavaa. Eräänä hempeänä elokuun iltana oli -Esko kadottanut Ellin näköpiiristä ja vaikka tapansa ei ollut kiivetä -korkeammalle kuin siipensä kantoivat, nähtiin hänet yhtäkkiä pappilan -pääpytingin harjalla hajalla säärin ja hiukan vapisten, varjostaen -kämmenellään silmiään, joissa myös silmälasit oppineesti kiilsivät, -tähystävän alas horisonttiin. Ja mitä näkikään hän silloin? Ellin, -paksupalmikkoisen, aristokraattisen Ellinsä, joka kaukana pientarella -korjaili hamettansa. Elli oli kenties käynyt riihivatukossa ja -pukunsa oli joutunut epäjärjestykseen. Mutta että hänet jostakin -taivaallisesta korkeudesta saattoi keksiä itse Esko, se oli Ellille -tuntematonta. Sentähden Elli ei ymmärtänyt edes punastua, vaan -korjaili kursailematta leninkiänsä. Ja tämäkös oli Eskolle ihanainen, -melkein ylönluonnollinen ilmestys. Sellaisesta hän oli lukenut tuskin -Anabasiksesta, korkeintaan Odyssein harharetkistä. Jos joku punastui, -niin kyllä se oli Esko itse, sillä hänen sydämensä pamppaili rajusti. -Hän tahtoi hengessänsä huudahtaa kuin Nummisuutarin Esko: kraatari, -elätkö sinä vielä? mutta hän ei maininnut edes Ellin nimeä, kömpi -vain tyynesti alas tikapuita ja suuntasi askeleensa suoraan alapihaan -nousten ylös jyrkkiä kaideportaita -- ja vasta sitten hän läksi -kaartaen ja keppiä heiluttaen, valkoinen ylioppilaslakki päässään, -kävelemään sinnepäin, jossa Ellin oli nähnyt. Mutta Elli olikin jo -kiertämässä pirtin taitse pappilan pihaan eikä paksupalmikkoisella -neidolla ollut haaleansinistä aavistustakaan että Esko häntä oli -vakoillut. Eivätkä nuoret ainakaan sinä iltana kohdanneet toisiaan -kahdenkesken, sillä liian säädyllinen ja hienotuntoinen oli Esko -esittääkseen vartavasten kahdenkeskistä kävelyä kesäisen illan -kullassa. Sen olisi heistä kumpikin pitänyt vähän sopimattomana. -Sitten Ellin jo täytyi matkustaakkin takaisin Savoon, ja Esko, joka -kirjoitti runojakin, jäi hautomaan nuoruutensa kesää ja tulevia -tutkinnoita. Ainoastakaan suutelosta tai muusta sellaisesta -- ei -puhettakaan. Sangen kuvaavaa tälle liikuttavalle draamalle, joka -pelattiin erämaan pappilassa, oli lisäksi se että Esko vasta 30 -vuoden kuluttua tavattuaan Ellin kysyi: - --- Miksi sinä niin pian tulit pois sieltä kuoppavatukon laidasta? - --- Mistä kuoppavatukosta sinä puhut, rakas Esko? - --- No tietysti pappilan kuoppavatukosta vuonna 18... - --- Mutta mistä ihmeestä sinä tiedät että _minä_ silloin olin -kuoppavatukolla? kysyy Elli, jo keski-ikäinen kruununvoudin rouva -pikkukaupungissa. - --- Minähän seisoin pytingin katolla! - --- Seisoitko sinä pytingin katolla? - --- Ja näin, kuinka sinä -- korjailit hamettasi? - --- Näitkö sinä, kuinka minä... Herre Gud i himmelens höjd... - --- Ei, kyllä se olin minä, joka olin himmelissä eikä herreguudi! -tokasee Esko, joka on hiukan hiprakassa, koska on palannut -pormestarin päivällisiltä -- - --- Ja tiedätkö vielä mitä? höpisee klanipää Esko, jolle ryyppy on -antanut rohkeutta. - --- No? nauraa Elli rouva, silmät suurina. - --- Minä olin rakastunut sinuun, Elli! - --- Oodo, oodo! pääsee muikeasti Elliltä. Mutta tiedätkö sinäkin -jotakin, Esko? - --- Anna tulla nyt! - --- Minä _huomasin_ sinut pappilan katolta. Sitten _näin_ minä sinun -katoavan. Vaan kun et _heti_ tullut, niin luulin sinun lähteneen -pappilan rantaan ja kiiruhdin pihaan. - --- O tempora, o mores! mölähtää Esko. Minähän menin -- - --- Niin, mihin sinä silloin menit? - --- Pik... - --- Pik! sanoo Elli rouvakin ja molemmat nauravat vesissä silmin. - -Toisen pappilan pojan, _Vihtorin_, ensi lemmen leimahduksista erämaan -ulkoilmateatterissa on vähän vaikeata esiintuoda argumentteja. Tämä -nuori herra, joka palatessaan suorittamasta ylioppilastutkintoaan -tahtoi hämmästyttää isäänsä säästetyllä sadan markan setelillä -saapuen siis jalan 200 virstaa lähimmästä rautatiekaupungista -"Mannisen Freken" kanssa valkolakki päässänsä, oli täysi vastakohta -veikolleen Eskolle. Hän uskalsi purjehtia flammansa kanssa -hurjaa vauhtia pitkin järvenselkää eikä suinkaan köllöttänyt -tuppisuuna, vaan lauloi latinat ja ryssät, varsinkin sitten kun -hänestä oli tullut kadetti -- vieläpä unissaan Vanhalla Puolella -poika rallatteli, messusi ja rupatti ryssää. Hänen ensilempensä -kohdistui Tallbergin Fannyyn, siskojen kesätoveriin. Amorin nuolet -nousivat korkeimpaan kulminatsioonipisteeseensä kalaretkellä -Torakassa, sen lehmitarhassa, jossa kesäisenä yönä Fanny ynnä -Viktor yllätettiin juomassa lypsylämmintä maitoa samasta Torakan -akan kiulusta, vieläpä yhtaikaa ja samasta laidasta. Silloin Fanny -karahti tulipunaiseksi, sillä Vihtori näytti tahtovan nielaista -maidon mukana immen mustat kiharatkin -- tilanne oli liikuttavan -kaunis. Mutta kadetti-aliupseeri Viktor Voldemarin tie vei väleen -Haminan harmaaseen kaupunkiin ja Tallbergin sievä Fanny joutui -pakanalähetyssaarnaajan kanssa naimisiin haihtuen iäksi mustien -maahan. Jumala ei näy yhdistävän kaikkia, jotka juovat samasta -kiulusta kesäisenä yönä nisälämmintä maitoa! Jonakin toisena kesänä -lomaileva luutnantti "pussasi" kuten siihen aikaan sanottiin, -postineiti Juliaa, joka oli likinäköinen niin ettei voinut erottaa -vinkuvaa volangia suudelmasta. - -Tuo avonaisella kentällä saatu luutnanttimuisku jäi ehkä hilpeän -Julia neidin ihanimmaksi erehdykseksi, sillä erämaan romantiikka -johtaa joskus kohtalokkaampaankin: seuraavana keväänä koko seurakunta -tiesi juoruta, mikä tapaturma oli sattunut virkakunnalle, kun näet -kekkuli vallesmanni Romeo Dansman ikuisilla rekiretkillään oli -"ajanut postineidin ylitse", kuten Suomen kansan sanat sattuivat. -"Romeo" tietysti oli löytänyt "Juliansa", mutta luutnantti häipyi -horisonttiin. Samoin myös edellämainitut hävisivät näköpiiristä -heti kun Mannilan postitoimistosta oli kajahtanut vastasyntyneen -pienokaisen suloinen ääni. - -Kolmas pappilan lapsista järjestyksessä oli _Aune_, oikeastaan Aune -Cecilia. Tokko uskallamme esillekaivaa kultaisia rannerenkaita -ikivanhoista temppelin raunioista? Kenties sieltä kuuluisi uudenajan -hyllyvän kappalaisen lelluva löpinä tai kauniin kaupunkikanttorin -hedelmätön hakkailu. Pappilan vanhimman tyttären sydämessä kasvoi -erämaan rahvaan yksinkertainen verenpisara -- vai oliko ehkä -palsami tai elämänlanka -- tyttö rakastui syvästi valkeatukkaiseen -seminaaripoikaan syöttäessään tälle säälin huito-ohukaisia ja hänen -lemmenkärsimyksensä olivat ylenpalttiset siitä yksinkertaisesta -syystä että oli sattunut syntymään papintyttäreksi sekä piti -siis rakkautta, joka ei tarkoita säätyerotonta avioliittoa, mitä -suurimpana syntinä. Muistellen "Romeota ja Juliata" papin vanhin -tytär unhoitti että itsekkin koko sydämestään kaipasi tulla äidiksi --- jota hänestä siis ei koskaan tullut. Aune jäi tyypilliseksi -vanhaksi piiaksi ja niinkuin juhlallisemmassa kielessä sanotaan: -voitti itsensä. Ankara siveysoppi kehitti papintyttärestä todellisen -marttyyrin -- mutta vähänkös heitä on meidän siunatussa maassamme? -Valkoinen risti kaikkien isänmaan ikineitseiden kummuille! - -_Väntti_ pojan mekaanisesta organismista olemme edellä maininneet. Ei -tytöt, ei tupakka, ei väkijuoma himmentänyt "Matin" nuoruuden vuosia, -jolloin sorvit ja rautaiset rattaat pyörivät hänen ympärillään. -Hän oli jo "virkamies erikoisia toimenpiteitä varten", kun Amorin -nuoli vasta hänen sydämensä lävisti. Mutta Lapinmaasta saakkapa -poika noitatytön raahasikin ja hurisevassa polkupyöräkaravaanissa -yli Puolangan vaarojen morsiamensa erämaan pappilaan kiidätti. Ja -koska ja siihen katsoen että morsian oli suurnoidan sukua, velhon -verta, Tulilapin lapsia, karhunkaatajain heimoa, niin noiduttupa oli -sulhasmieskin siitä päivästä saakka, jolloin kihlauksensa julisti, -mutta jos me tässä kertoisimme Väntin avioliiton, niin paisuisi siitä -paksu romaani ja siksi me nyt jätämme tämän aiheen. - -Viides pappilan nuorista oli _Rolf_ -- Ruffe, Pekka, Petrus tai -Petteri korkonimeltään. Rolf oli näyttelijä Jumalan armosta, -synnynnäinen runoniekka ja trubaduuri ja jo sangen varhain hänen -hartaassa, samalla leikillisessä sielussaan Eros jumalattaren -kanteleenkielet kilkattivat. Vielä oppikoulun alimmilla luokilla -luikatessaan poika keväisinä ja syksyisinä iltoina käyskenteli -koulukaupungin kivikoppakatuja kauniin "Katrin" kanssa, mutta tämä -uusi heila livahti liian nuorena kihloihin herra Kuoleman kanssa ja -Rolf suri vilpittömästi, runoillen vielä immen haudallakin. Sentähden -tämän pojan lempiväin epämääräisesti haihatteli erämaan pappilan -tanhuvilla kohdistuen milloin kehenkin ja välttyen puhkeamasta -kukkasiinsa. Lemmenlauluja vain! Ja sitten kun oli alkanut lukea -papiksi, ei herra Amor: enää häntä ammuskellutkaan piilipyssyllään -nurkan takaa. Vasta pappina Rolf meni mitä kristillisimpään -avioliittoon papintyttären kanssa. _Sit tibi terra levis_. - -Nyt on velipoika _Iivarin_ vuoro astua lemmen ulkoilmateatterin -vilpoiselle lavalle. Mikä kappale, farssi, kuvaelma tai -ilveilyoperetti ensin esitetään -- niitä on niin monta? Iivari oli -ihan lapsi vasta -- kenties viisvuotias pellavapäinen naskali -- kun -hän ensi kerran rakastui naiseen, ei muista keneen. Oikeastaan vain -naisen hameisiin. Se tapahtui sillä tavalla että poikanen jostakin -syystä piiloutui hameitten alle eikä tahtonut sieltä lähteä pois. -Sen sijaan että tässä rebuksessa olisi kysytty: où la femme! missä -on nainen? oli se elävä arvoitus: mihin poju oli kadonnut? Nainen ei -istunut eikä levännyt, vaan käveli. Sen pitempi ei ollut romaani, -mutta poikanen oli syvästi miettinyt elämän ongelmaa -- pimeydessä. -Sitten hän pyrki saman naisen veneeseen, kun tämä kauniina -kesäiltana riensi "pulkkailemaan" ja istui ääneti kokassa ja katseli -ihmeissään, kuinka nainen viskasi ongen siiman järveen ja onki -- -kultasormuksella. Ja pappilan lahti oli peilikirkas. Pitikö itse -Ahdin, aaltojen kuninkaan tarttua kultasormukseen ja tulla naisen -toveriksi? Sitä ei Iivari ymmärtänyt. Sitten ehkä 8-vuotiaana Iivari -kuten Ruffekin seurusteli pappilan ruotilaistytön kanssa -- puhtainta -yhdessäoloa, ihania variksen marjaretkiä ja kummituskulkueita. Mutta -kun pojat kerran eivät ottaneet uskoakseen että Elsa Kaisalla oli -"oikea ajos" rinnassa, josta tyttö ylpeästi piti esitelmää, niin -siitä saakka Iivari teki salaperäisen kysymyksen itselleen isä -Jumalalle, miksi pojat ja tytöt olivat ikäänkuin eri tavalla luodut --- Elsa Kaisa näet oli tiuskaissut: ka jos työ ette minnuo kahtele, -niin ma näytän! - -Iivari oli kai jo 10-vuotias, kun hän vakavasti rakastui -pitäjän ensimäiseen postineitiin, nuoreen, täyteläiseen Eugenie -Solkkujeffiin, joka ilmestyi pappilaan ensin tulipunaisessa -leningissä, sitten lemmikinsinisessä. Tämä korea tyttö, jolla oli -lumivalkoinen otsa, punaiset posket, sysimusta tukka ja pulleva -rinta, kävi usein pappilassa ja säännöllisesti häntä saatettiin -suurella joukolla takaisin pitkin maantietä. Heti kun postineiti oli -eronnut pappilan kohteliaasta saattoväestä, nähtiin hänen kuorasevan -koreat hameensa ja seuraavassa silmänräpäyksessä tyttö ravasi kuin -ratsu kadoten kylälle. Postineiti nimittäin pelkäsi kulkea yksin ja -siitä syystä hän juoksi. Sitten kerran sai Iivari olla aikuisten -mukana, kun mentiin Alanteelle kesäpäivää viettämään. Alanteen -järven rannassa venettä odottaessa tapahtui että Juuso ukko sanoa -jurautti jotakin selvällä suomen kielellä ja sitäkös mukana oleva -postineiti nauraa kikatteli koko päivän. Alanteen nurmikolla päivää -paistatettaessa tyttö tuontuostaan pyrskähti nauramaan. Iivari -poika pani kaiken merkille, vaikka ei ymmärtänytkään ukko Juuson -paradokseja. Postineidillä oli lemmikinsininen leninki ja Iivari -katseli koko päivän tätä suurta tyttöä -- hänessä oli pojalle jotakin -hemasevaa. Ja kun yöllä kotiin tultiin, oli Iivari rakastunut. Hän ei -siitä hiiskunut kenellekään kuolevaiselle, sillä sanoja ei löytynyt, -mutta koko yön poikaparkaa ikäänkuin koeteltiin sähkökipinöillä. -Sitten kun postineiti jälleen tuli pappilaan ja päivällispöydässä -loi kauniit, suuret silmänsä pikku poikaan, niin enempää ei Iivari -kestänyt. Hän suuttui silmittömästi että iso tyttö, jota hän salaa -rakasti, katsoi häneen papan ja mamman nähden, punastui korviaan -myöten -- ja meni pöydän alle. - -Eikä Iivaria saatu nousemaan pöydän alta, vaikka hillolättyjä -syötiin hänen päänsä päällä. Hän kiristeli hampaitaan ja itki sitä -että postineiti oli häneen niin säteilevästi katsahtanut. Niinkuin -valkoinen metsäkana pikku postineiti taas juosta piipersi kotiinsa, -kun yö oli tullut ja pappilan saattoväki kääntynyt "isolta sillalta". -Eikä tämä postineiti, josta varmaan tuli vanhapiika, elinkautenaan -saanut tietää, kuinka syvästi pappilan pikku Iivari oli häntä -rakastanut sekä Alanteella että Vanhan Puolen olkipatjalla ja -- -pöydän alla. - -Nousipa sitten horisonttiin Tolpan Nanneli. Oikeastaan Nanneli itse -kosi. Ison pappilan piiat löysivät rakkaudenkirjeen, joka havaittiin -pikku pappilan tytön kirjoittamaksi. Iivari itse ei saanut sitä -käsiinsä, mutta siitä kuiskailtiin hänelle. Suhde kappalaisen tytön -ja kirkkoherran pojan välillä kehittyi mitä kauniimmaksi, voisimme -sanoa eetterin läpikuultavaksi. Molempia asianomaisia riivasi -äärimäinen ujous -- Iivari ei uskonut silmiään, kun näki Nannelin -ja Nanneli teeskenteli olevansa hirvittävän kriitillinen Iivaria -kohtaan. Ensi kertaa sai Iivari tuntea mustasukkaisuuden kiirastulta, -kun Nanneli pelasi krokettia Rolfin kanssa ja puheli Rolfille -suloisimmalla äänellään, nauraa hörötellen kuin lempeä nuori tamma, -mutta Iivarille aina terävästi ja komentavasti huutaen. - -Ja kuitenkin, heti kun oltiin 2 punaisen virstantolpan välin päässä -toisistaan, tunnettiin "kuuluvansa yhteen". Kului vuosia, kumpikin -kävi saman kaupungin koulua, mutta kaupungissa ujosteltiin toisiaan -vieläkin hullummin ja suhde pysyi aina yhtä taivaansinisenä, -valkonauhamaisena. Kädenkosketus -- siinä kaikki, mutta aivankuin -henkinen pakkoluovutus. Mitä se oli? Molemmat kirjoittivat runojakin -toisilleen. Ei koskaan yhtä suudelmaa, ei sinnepäinkään. Se kai oli -vain papinlasten valmistusta, esimakua taivaallisiin häihin, jossa -ei suudella eikä naida. Iivari oli jo ylioppilas, kun neidoksi -muuttunut Nanneli kerran heitti kukkakimpun ja runovihkonsa Vanhan -Puolen avatun akkunan läpi, mutta sekään ei johtanut tuloksiin. -Sekä Iivari että Nanneli jäykistyivät kuin suolapatsaat heti kun -toisensa ruumiillisesti näkivät. Oliko tytössä sähköä? Vai puuttuiko -Iivarilta alotekyky? lempoties. Kun syksy tuli, käveli Iivari -kerran kahdenkesken Nannelin kanssa pappilasta pappilaan, vieläpä -luisteli käsikynkkää Hamppulammella, mutta suudelmaa ei sittenkään -tullut otetuksi. Molemmat pitivät suurena syntinä lempeä, joka ei -johtaisi avioliittoon -- ja hehän olivat lapsia molemmat ja pysyivät -sinä vielä sittenkin kun jo olivat aikuisten kirjoissa. Totisesti -viileä, karitsanvalkoinen suhde, josta ei liene sanottavana muuta -kuin hyvää. Vielä sitten kun Nanneli jo oli kihloissa, miettivät -kumpikin, oliko Jumala heidät tarkoittanut toisilleen ja Iivari sai -harvinaisen sähkösanoman: _Jos vielä tahdot, puran, Nanneli_. Hän -sähkötti morsiamelle yhtä ikävöivästi ja mystillisesti kuin mikä oli -ollut koko nuoruuden tuttavuus. Nanneli siis sai "kivikalansa", mutta -Iivari jäi onkimaan -- kultakaloja. - -Nanneli Nordbomin rinnalla näyttelivät pienempiä, mutta -lämminverisempiä osia monikohdat muutkin neitoset. Kaunis orpana -Hildur, sukkela serkku Esther, kuten kerrottu on, siskojen -koulutoveri Thyra -- myös th:lla, joka oli olevinaan hyvin -tärkeätä -- ynnä jotkut muut. Kaikille näille kesätyttösuhteille -oli tunnusmerkillistä platooninen rakkaus -- Iivaria ei koskaan -voitu saada kiinni suudelmasta ja sepä saattoi olla perussyy hänen -miehuudenaikuisiin selkkauksiinsa, tarkoitamme että tämänkin hoikan -ja pitkän pojan oli kerran täytyvä laskea ankkurinsa avioliiton -sisäsatamaan -- asioita mitkä luonnollisesti eivät kuulu tämän -tarinan puitteisiin. Mutta tämän tarinan puitteisiin kuuluu eräs -viaton muisto iäti viheriäisestä niitystä. Iivari, nuori herra, -oli juuri palannut noilta pitkiltä palkoveneretkeilyiltään, -joilla hän Suomen kansalta saavutti arvonimen "sielunvihollinen". -Nuorukainen juoksi alas törmää päätäpahkaa sisäväen saunaan -- oli -lauvantai-ilta. Tempasi iloisesti läähättäen saunan oven auki -- -alaston, kaunis tyttö huudahti ihan hänen nokkansa edessä painaen -polviaan: _voe herra Jeesus!_ Josta kaino ja hyvinkasvatettu -papinpoika joutui niin hämilleen että heti veti päänsä ulos -- ja -harppasi takaisin pihaan. - -Kuka siellä oli ollut saunassa? Kenties neitsyt Maaria, isäntärengin -tyttö, samapa se, mutta kuinka oli Mari voinut niin erehtyä että -luuli nuorta herraa -- Jeesukseksi? - -_Sanni_ sisko astukoon vuorostaan muistojen lavalle! Ensin hän tyytyi -niihin muruihin, jotka rikkaitten pöydiltä putoilivat, tottahan -apupapit ja nuoret kanttorit olivat huomaavaisia rovastin tytärtä -kohtaan, tottahan vänrikki Juho Ludvig ja ruotsalainen luutnantti -Edvin Wasastjerna jonakin kesänä pyöräyttivät Sanni tyttöäkin, -mutta pappilan korpikoivun kääpätaula vain ei ottanut tulta, vaikka -pii ja rauta iskivät kipunansa -- haju tuntui vain sieraimissa ja -haihtui samassa. Kauvan kulki Sanni tyttökin maailman rannan ja -korpipappilan väliä haudaten hiukan raskasmieliseen rintaansa kaikki -kaihonsa, tyydyttäen ne korkeintaan hentomielisillä runoilla, joita -ei kukaan lukenut -- niitä kerääntyi pinkka sekä eteläiseen että -pohjoiseen pappilan vinttikamariin. Ja näytti jo siltä että vanhaksi -piiaksi jäisi Sanni tyttökin ryytimaita ja kukkalavaa hoitelemaan, -Sankeyn lauluja laulamaan, pyhäkoulua pitämään ja kansanvalistusta -eläinsuojeluksen ikikirkkaitten tähtien alla viljelemään. Lempi ja -kristillinen avioliitto näytti saavuttamattomalta ihanteelta. Mutta -silloinpa, kun vähin aavisti, salama iski kirkkaalta taivaalta, -Väntti veikon mukana oli paikkakunnalle kulkeutunut nuori savolainen -maanmittari, joka kulki pitkävartisissa pieksusaappaissa ja soitti -ihanasti kanteletta. Häneenpä nyt Sanni kiinnitti siveät silmänsä ja -hänenpä edessään vihannat verensä loimahtivat vieläkin punaisemmiksi -ja kun oli kärsivällisesti kolmisen vuotta oltu kihloissa, niin -valkenipa sekin kesäpäivä, jolloin Sanni, morsiameksi puettuna, -vietti elämänsä ihanimman juhlahetken koko sukunsa siunatessa ja -veisatessa ympärillään. Hääpäivän jälkeen alkoi Sannin korpivaellus -reilun miehensä rinnalla, mutta tämän kirjan puitteisiin ei taaskaan -sisälly mihin kohtalon polttopisteeseen tämä vaellus päättyi. - - Ei kukkaisten eikä ruusujen päällä - Mosatrampparit pohjolassa samota saa! - Ja tyttö jos pulkkaansa istunut on, - Poro tieroja silmiinsä tupruttaa! - -_Virvi_, pappilan kuopus, taisteli kuten veikkonsa ja siskonsa kaikin -voimin rakkauden ruttotautia vastaan soinnutellen mitä terveimpiä -tyttörunoja niin että olisi hänestä luullut tulevan toisen Minna -Canthin "Kuopion takaa". Hän torjui poikamaisella reippaudella -kaikki mahdolliset lähentelyt maalla ja merellä. Oikein oli ilo -sitä katsella ja niinkuin nuori varsa hirnui itse tyttö puistellen -harjaansa ja unelmoiden vapaamielisen naisen korkeasiveellistä -itsenäisyyttä, jossa lopuksi ei saa määrätä koulumaisteri eikä -opiston rehtori. Virvi luki latinaa ja skandeerasi Vergiliuksen -heksameetereita kilpaa omiensa kanssa. Mutta Abrahamin, Iisakin -ja Jaakobin Jumala oli virittänyt Virvillekin linnunansan -- -jatkokurssin poikien joukossa oli eräs nuori uros, jolle pälkähti -päähän ajaa 200 virstaa ja tehdä turistiretki siihen erämaan -pappilaan, jossa Virvin palmikko leiskahteli. Ja koska tämä poika -oli kansallishenkinen eikä säikähtänyt pisintäkään korpipolkua sekä -kantoi mielellään selässään jykiätä tuohikonttia, johon naiset saivat -sälyttää kaikki kimpsunsa, niin syttyipä näillä kesäisillä retkillä -Kauko-Karjalan rajamaisemilla Virvi-tytönkin rintaan salaperäinen -tuli, sininen kuin satujen aarnihaudan liekki juhannusyönä. Vielä -hän taisteli vastaan tullen umpimieliseksi kuin käki Jaakonpäivän -jälkeen, lakaten kukkumasta, vieläpä paeten ulkomaillekin herrojen -professorien kanssa keskustelemaan, mutta kun hänen piti alottaa -itsenäinen virkatoimensa korkeassa pohjolassa, niin Amor, joka kaikki -täkykoukut ja loukut järjestää, lähetti hänen virkatoverikseen -saman pojan, joka siellä korvessa oli konttia kantanut. Ja silloin -Virvi tyttökin jo oli kypsä ja oivalsi ettei reilu pohjalainen ihan -ilmanaikojaan ollut laulanut hänen korvaansa oppi-isämme Lutherin -korkeata veisua: - - Wer nicht liebt Wein, Weib und Gesang, - Der bleibt ein Narr sein Leben lang. - -Niin joutui vanhan pappilan kuopuskin kristilliseen avioliittoon, -joka taaskaan sen enempää ei sisälly kertomukseemme. - -On aika pudottaa esirippu ulkoilmanäyttämömme eteen. - - - - -17. - -Papinpojan ensimäinen runo. - - -On sydänkesän iltapäivä. Lenseä länsituuli lietsoo ulapan selkää ja -aallot murtuvat pehmoisina pappilan suurta, valkoista hiekkarantaa -vastaan. Ruispelto punaisen tuulimyllyn ympärillä lainehtii myös ja -tähkäpäät pitävät hauskaa kahinaa aivankuin keskustellen kaikista -asioista taivaan ja maan välillä. - --- Tiedättekö mitä, armaat veikot ja siskot, -- sihisee neljän -kyynärän korkuisessa oljessa heiluva tähkä: -- minun päätäni huumaa -niin suloisesti, mitähän se oikein on? - --- Niin minunkin päätäni! selittää vieressä nuojuva rukiintähkä: en -ole koskaan ennen tuntenut näin ihanaa tunnelmaa. - --- Minun päätäni huumaa myös niin hauskasti, yhtyy keskusteluun -kolmas tähkä. - -Ja seuraavassa hetkessä satatuhatta -- ei, kokonainen miljoona -rukiintähkiä laulaa valtavassa kuorossa: - --- Minun päätäni myös! Minun päätäni myös! - --- Mitähän se oikein on? huudahtaa yhteissihinän lomassa jälleen -jättiläistähkä. -- Suvaitkaa huomata: mitä hienoja hetaleita, -silkkikoristeita meihin on ilmaantunut juuri tänä päivänä? Sanokaa, -hyvät ystävät, onko kummempaa kuultu ja nähty? Mitä meissä oikein -tapahtuu? - --- Mepä tiedämme salaisuuden! huusi tuhat laitimmaista tähkää -pientaren rajalta. -- Ukko rovasti käveli aamulla tästä ohi, katseli -meitä sangen tutkivasti, silittelikin kolmea päätä ja hymähti -pikkutytölle, joka hyppeli hänen perässään kukkia poimien... - --- Mitä hän hymähti? huudahtivat kaikki tähkäpäät yhteen ääneen, -henkeään pidättäen uteliaisuudesta. - --- Hän ilmoitti että me _heilimöimme_... - --- Mitä se on? suhisi tähkäarmeija. - --- Emme mekään sitä oikein ymmärrä, mutta niin vain ukko rovasti -ilmoitti että: kas kun ruis jo _heilimöi!_ - --- Ihmeellistä! huokailivat tähkät onnenkylläisinä värähdellen, ja -sitten miljoonan tähkän aallokko alkoi tahdissa laulaa: - -Heilimöi! Heilimöi! Heilimöi! - -Se oli ihanaa laulua lenseän länsituulen leyhkyessä yli Karhuvaaran. -Yhtäkkiä pitkä kuningastähkä teki välihuudahduksen: - --- Katsokaa: pojat menevät ongelle. Heillä on kymmenkyynäräiset vavat -olalla. - -Kaikki tuijottivat pappilan poikain perään, sitten alkoi jälleen sama -valtava kahina tyylimyllyn ympärillä: heilimöi, heili... - - * * * * * - -Nuorukaiset olivat todellakin ongelle menossa, vaan eivät -aivan tavalliseen paikkaan. Sen saattoi kyllä huomata heidän -liikkeistäänkin. Heitä salaperäisesti jännitti tällainen retki -aivankuin kullankaivajia Lapissa tai Alaskassa. He lykkäsivät veneen -vesille ja soutivat rivakasti poikki järven ja kohta pujahti heidän -veneensä louhisen, melkein huomaamattoman niemen taakse. Siinä oli -Kärryksen kaarret, jossa aniharvoin maissa käytiin. Juurakkojen alla -loriseva korpipuro, metsäinen kalliorinne, rinteen alla ammottamassa -hyöläinen hyllyvä räme, jonka karpaloisilla mättäillä kasvoi -vaivaiskoivun tuppuroita ja kookkaita, punaisia korpihilloja. - -Pojat nousevat viistoon rinnettä ylös sukeltaen havuoksain alitse -ja soluttaen onkivapoja, joiden latvukset pyrkivät tarttumaan -kiinni. Löytyy polun haisku, aniharvoin tallattu, kangas kumisee -jalkain alla. Yhtäkkiä polku nakkautuu poikki vetelän, alakuloisen -suon salmen, johon jalka syvälle uppoaa ja jonka rimmikossa tuntuu -ikivanhojen porraspuiden jätteitä. Oikealla suo leviää äärettömiin -ja kulkijan valtaa surutuntuinen aavistus maailman avaruudesta, -korven toivottomuudesta. Mitä varten Jumala tekasi nämäkin suot? -Kuni iankaikkisuuden horisontissa piipottaa kuloisan ulapan -pohjukassa räkämänty, itsepäinen kuin synti, mutta räkämännyn -latvassa istuu ihka äänetön havukka, surun iskevä symbooli. -Pojat kaahlata porskuttavat poikki suosta. Polku vetäisee heidät -synkimpään korpeen, jossa siimes on syvä, sammal pitkä ja pehmyt. -Jättiläishonkien kantoja peittää hopeanharmaja peurajäkälä, jossa --- jos tarkemmin tutkii -- kokonainen orkesteri kultareunaisia -hopeatorvia pienoiskoossa soittaa Metsolan ikuista marssia -- mutta -nuo sävelet ovat kuulumattomia. Mihin vie polku? Se vetää, vetää ja -vaipuu vaipumistaan -- tuossa on ikivanha sydenpolttajan makuusuoja -- -mikähän senkin erämaan raatajan elämäntarina olisi, jos kuka tutkia -taitaisi? Niinkuin sammal kaiken päälle kasvaa, niin unhoitus ja -kuolema vaijentaa korpivaeltajan elinkautiset tuskat -- kuka tietää, -eikö hänet löydettykin metsästä kuolleena, joka tuossa miilumajassa -havujen päällä syksyisen yönsä makasi? Alas, yhä alemmas, mutta korpi -käy yhä korkeammaksi... - -Suureen suohon se taas tupsahtaa. Suoniitty se on, siinä on -ikivanhoja haasiopuita, sortuneita lama-aitoja. Pojat kääntyvät -oikealle ja kaahlaavat henkensä kaupalla. Heidän sydämensä on -jännityksissä -- täällä, täällä se on, mitä he etsivät, korven -salainen ruhtinatar -- Mustalampi. - - * * * * * - -Miksi sinä olet niin rakas, sinä erämaan lampi? Sinä, jonka rannalla -ei edes venettä löydy! Siksikö että olet niin eristetty kaikesta -suurmaailman humusta, siksikö että me pappilan pojat näytämme olevan -ainoat, jotka sinun rantojasi tallomme? - -Ei tässä ole ihminen kirves kädessä kulkenut raivaamassa. Korpi -tunkee paikoin ihan lampeen, kaatuneet puut ovat kaatuessaan -suudelleet lammen sileätä poskea, ryteikköjen yli saa onkimies -rämpiä. Lampi on hiukan pitkulainen, päissä hytkyy soiluva suo, joka -nielaisee koko ihmisen, jos liian kauvan samoilla jalansijoilla -seisoo. Sivulla kohoaa jäkälää kasvava palokangas. Pohjukasta löytyy -puro, joka vie valtavetten yhteyteen, Alanteenjärven Pitkäänperään. - -Pappilan nuorukaiset seisovat kaukana toisistaan ja onkivat. Tunti -tunnin perästä kuluu, he ovat jo saaneet satakunta lammen kalaa, -punasilmäisiä, hopeanvälkkyviä särkiä ja keltamahaisia ahvenia. -Mutta yhä he onkivat. On niin äärettömän hiljaista, kalat vain -pulahtelevat ja säikähtynyt vesilintu pakenee korteikkoon. Lammen -hiljaisuus ottaa heidät lumoihinsa, jonakin hetkenä he häpsähtävät: -missä me olemmekaan, poika poloiset? Aurinko on jo laskenut, kesäyön -huntu verhoaa vedenkalvon ja vastarannan varjo on tumma. On yhtaikaa -juhlallista ja niin sanomattoman haikeaa. Tekisi mieli laulaa, mutta -ääni tässä ympäristössä tuntuisi pyhyyden loukkaukselta. Tekisi mieli -syleillä jotakin lämpöistä, ikuista -- ei ole ketään, ei ketään... - - Oli yöhyt niin lempeä, pilvessä taivas, - Luonnossa tyyneys, rauhassa maa, - Ja hiljaisna uinui notkossa korven - Äänetön lampeni tuo. - -Onkiva nuorukainen kuulee sävelen omassa rinnassaan väräjävän, ei -itsekään ymmärrä, mikä se on. - - Silloin mun silmääni kyynele nousi, - Yön hämärissä itkin kuin laps... - Vaan hiljaisna uinui notkossa korven - Äänetön lampeni tuo. - -Kala on lakannut jo aikoja syömästä, mutta nuorukainen viskaa vielä -onkensa ja tuijottaa mustaan veteen. - - Mut en minä tiennyt miksikä itkin - Ja itkuni ääntä ei kuullunna ken, - Ja hiljaisna uinui notkossa korven - Äänetön lampeni tuo... - --- -- -- - --- Iivari, halloo! Tule pois. Lähdetään kotiin. - -Kuin unessa kävi paluu Mustalta lammelta. - -Aamuaurinko jo punersi yli pappilan ruisvainion, kun askelten kumina -kuului. - --- Kas, pojat palaavat ongelta, suhisivat pellon laitimmaiset tähkät -siristäen uinailevia silmiään. - -Vavat kalahtivat tikapuita vasten. Vanhan Puolen ovi rasahti. Mutta -toinen nuorukaisista, ennenkuin meni maata, otti pöytälaatikosta -päiväkirjansa: - - Oli yöhyt niin lempeä... - -Hän kirjoitti ensimäisen runonsa. - - - - -18. - -Lastenkamarista aikaihmisiksi. - - -Iki-ihmeellinen on ihmisen ikä. Aivankuin salavihkaa erämaan pappilan -lapsiliuta kasvaa huijotti aikuiseksi, viidet, kymmenet, jopa -viidetkolmatta vuodetkin vierivät vilahtaen ajan virrassa. - -Pappa ja mamma ne aina pysyivät samankokoisina, samannäköisinä -ja ikäänkuin samanikäisinäkin, vanhimmat veljet myös ikäänkuin -pysyttelivät heidän kintereillään, mutta pappilan pikkuväen kehitys -oli huimaava. Siitä ei nimittäin tuntunut vierähtäneen kauvan kun -esimerkiksi pikku Ruffe oli "tekaissut piispankalossiin tampuurissa" --- jolle humoristinen ruustinna piikain kanssa oli makeasti nauranut -samalla kun ukko rovasti korviaan myöten oli punastunut eräänlaisesta -pyhyyden loukkauksesta muka -- mutta kaukanapa oli akkaväen nauru -sinä kesäisenä sunnuntaipäivänä, jona sama tenava puisen ristikirkon -korkeasta pöntöstä, esi-isiensä nuotteja tavoitellen, rummutti -seurakunnalle väärentämätöntä ja selkeätä jumalansanaa. - -"Siinä se on papin alaku, jotta ei paremmasta appuo", julistivat -asiantuntijat. "Korkeat koulut kuuluukin Rolohvi käyneen." Poikaa -ei enää passannut noin vaan paljaaksi Pekaksi karahteerata. Totta -toisakseen että jo paljon ennen pöntössä käyntiään, ihan vielä -koulupoikana, oli Pekka poikaa arvonimillä mairitellut Jaakko -Kemppainen, mutta se oli tapahtunut vain silloin, kun Jaakolla oli -tärkeätä asiaa. - -"Hyvveä päiveä, heh-heh, jumalan terve -- mittee sitä on nuorelle -herralle kuulunna? -- öhömm -- oisko _maisterilla_ ahvenen onkia?" - -Vaan nyt tiesi Jaakkokin, se vanha kettu, että "maisterista" oli -tullut "tutentti" ja se oli hänen mielestään korkeampi "raati" kuin -"silikka ylioppilas" ja arkkipiispan ynnä pappansa "pulmahilla" poika -kuului saarnailevan, jotta paukkui. Ei siitäkään tuntunut oleva -järin pitkältä takaisinpäin ajassa, kun Iivari naskali oli viskannut -tiilikivellä Ruoti-Viiaa päähän, paennut kauhuissaan Viian mölinästä -tallin alle ja saanut mammaltaan pippariisiä paljaille pakaroille tai -tavattu porrasten edessä samassa virkatoimessa kuin pyhä veljensä -Petrus piispan kalossin ääressä, koska pelkäsi kummituksia pimeällä -takapihalla -- niin, yllämainitunlaisista lapsuuden muistoista ei -ollut olevinaan kovinkaan kauvan, mutta nyt oli Iivari poikakin -- -jaa, mikähän lienee ollutkaan, sitä ei tyhmä kansa ymmärtänyt, niin -oli korkea arvonimi -- "vilosohvi Kantiksi" hokivat ja "pukseeriksi" -kuului nuoriherra aikovan. Eikä sitä tiennyt, vaikka poijasta -- -kuten Issin Karoliina vikoili -- jonakin päivänä tömähtäisi tohtori, -joka "panoo reväsimenni sijolleen". - -Mutta Aunesta, joka oli käynyt rippikoulua yhtärintaa "Pessiön -Ruusan" kanssa, oli tullut -- postiruustinna, kuten arvonimi -erämaassa kuului. Entäs Virvi? Ei sinä ilmoisna ikänä oltu kuultu -ei nähty että papin tytöistä, kun ne kuorestaan puhkeavat, -tulisi maistereita, mutta niin tulla tupsahti Virvistä, joka -äsken vielä kanteli nukkejaan ja kylvetti niitä räystään alla -- -ylioppilaslakissa näet nähtiin rovastin nuorin tyttö kirkkokentällä -juhannusaamuna ja palmikko vain leiskahti herrashepenen alta. Sitä -oli kai täytynyt tyttölapsenkin päähän tämän maailman viisautta ahtaa --- arkkipiispan rouvaksi kai sitä kouluutettiin? - -Eikä siinä kyllin että pappilan penskat, nuo Vanhan Puolen -tappelupukarit ja vinttikamarien villit, noutivat valkeat lakkinsa -siitä kaupungista, jossa seurakunnan seitsemästä tuhannesta sielusta -ei kukaan muu kuin pappilan isäntärengin tyttö ja joku "Vilimin -Jussi" oli käynyt, vaan vielä piti pappilan huonekunnan nähdä sekin -ihme että kaikki papinlapset -- yhtä lukuun ottamatta -- toinen -toisensa jälkeen, paljon edes kysymättä lupaa papalta ja mammalta --- raahasivat kyytikärryissänsä pappilaan nuoret rouvansa ja tytöt -miehensä. Eikä sitten enää mennyt pitkää aikaa ennenkuin Karhulan -pihalla jo juoksentelivat lastenlapset -- pappilan nuoruus kukoisti -toisen kerran, sinikellojen poimija-keijujen pellavaisia päitä pisti -esiin ruispellosta kilpaa pappilan pahankuristen kanojen kanssa, -joita ei kukaan muu kuin ukko rovasti ahdistanut: "hyts, hyts, taas -ne ovat pellossa, hunsvotit -- Cilly, hvarför ser du inte efter?" - -Mutta tuon kanojen tuottaman harmin, lampaiden sisäänpääsyn -paraatiportista ja aitomushevosten töminän rukiissa elokuun pimeinä -öinä korvasi isä rovastille täydellisesti lastenlasten suloinen -olemassaolo. Saada isoisänä painaa pientä pojua, pientä kiharaista -tyttiä rintaansa vasten, tuntea sen pienten kätösten sivelyn -paljaalla päälaellaan tai hopeanharmaassa parrassaan -- kas sepä -lämmitti vanhaa sydäntä, se lievitti elämän elinkautista huolta ja -tuskaa ja pani raskaissa koettelemuksissakin hymyilemään maailman -koko järjestelmälle. - -Mitä nyt tehtiinkään rovastin kansliassa? Pikku sänkyjä, pikku -pöytiä, reikätuoleja, puuhevosia... Ukko rovastista tuli elämänsä -ehtoona seurakunnan ahkerin puuseppä, jonka höylänlastut -säännöllisesti lentelivät suurten, vakavain kirkonkirjojen päälle. -Rakkaus oman verensä äärimäisiin pisaroihin antoi vanhalle -sielunpaimenelle loppumatonta intoa. Eikä hänen tarvinnut peljätä -että objektit haihtuisivat ympäriltä: niitä syntyi joka vuosi uusia, -jos ei Eskon rouvalle, niin Virville, jos ei Väntin Inkerille, -niin Iivarin Immelle. Ja valkoisten koivunlastujen sinkoillessa -jalkoihinsa, jossa joku pieni pirpana konttaili leikkien ja kooten -rakkaan ukin tavaraa, vanha rovasti vasta ymmärsi Jumalan käskyn -pyhästä raamatusta: lisääntykää ja täyttäkää maa! - -Tosin olivat nuorimman pojan lapset jääneet kastamatta -- se -oli alussa ollut kova pähkinä purra -- mutta heti kun näki että -kastamattomat lapsetkin aivan yhtä hellästi kietoivat kätösensä -ukin kaulan ympärille ja olivat yhtä viattomat kuin ristityt -lapsetkin, haihtuivat vanhalta rovastilta ennakkoluulot eikä häntä -enää edes vaivannut, miten lapsukaiset olivat merkityt hänen omiin -kirkonkirjoihinsa. "Jumalan edessä ne taitavat olla yhtä hyvät -kuin muutkin", arveli hän salaa, mutta jos joku lipilaari tai -rutivanhoillinen hänen mielipiteitänsä uteli, niin rovasti rykäsi, -nosti kulmakarvojaan, puhalsi lauhkean sauhun pislaipiipustaan ja -virkkoi: "djah, kyllähän minä Iivarille olen huomauttanut että -vaarinhan se on..." Mutta seuraavassa hetkessä isoisä jo sieppasi -poikansa lapsen syliinsä unohtaen kaikki hurskaat reklementit ja -parakraafit: - - Rida, rida ranka, - Hästen heter Blanca... - -Ja silloin tuntui kasteen sakramentti sangen pieneltä asialta. - - - - -19. - -Ukko Galeniuksen peijaat. - - -Sitä mukaa kuin pappilan lapsukaiset olivat varttuneet suuriksi, -kutistui talon vanhojen tuttavaan piiri yhä pienemmäksi ja monet -hauskat herratyypit, tantti-ilmestykset ja kansanomaiset "kuvatukset" -muuttivat toinen toisensa jälkeen varjojen valtakuntaan. Sekin -tottapuhuen tapahtui juuri huomaamatta. Milloin esimerkiksi -antiikinen, pitkäpartainen vallesmanni Immanuel Saxa suvaitsi hävitä -Ämmän ruukilta, kävisi vaikeaksi selostaa. Milloin kurkkupartainen -Aatami Manninen huonekuntineen haihtui näköpiiristä -- pojat -kertoivat papalleen "Vanhasta Aatamista" ikäänkuin ilmestyksestä -uuden rautatien yhteydessä, ukko Aatami oli nähty köykkyselkäisenä, -kapsäkki selässä ja kiiltävä metallilevy lakissa asemalla -- tai -milloin Viitalan, Salmelan ja Palovaaran jämerät, naavaleukaiset -vanhat isännät lakkasivat vierailemasta Karhulassa, milloin -kuuluisa yrttitaikuri Korte-mumma (jota lapset sekoittivat mamman -kardemummaan) kuoli, tai kekkulilukkari Frans Petter Rendulin -jonnekkin kaikkosi ja milloin pappismies Lauri Bonifacius -Nordbomkin herkesi herttaisesti huvittamasta emäpappilaa aina -klassillisilla kaskuillaan tai kauhistamasta Vuokin rippikoulupoikia -virsikirjallaan, jolla päähän kopahuttaminen tyhmimpäänkin -kalloon oli hermostuneelle kappalaiselle maksanut tynnyrillisen -rukiita, milloin "Latvattomat Ukot", "Laappa-Antit", "Karppaset", -"Rytys-Reetat", "Näätä-nikkarit", "Mylly-Topit", "Rasva-Paavot" ja -monet muut merkkihenkilöt ottivat muuttotodistuksensa taivaalliseen -seurakuntaan -- siitä kaikesta ei taideta historiaa tehdä. Lehmäänsä -taluttavan lukkari Saastamoisen ampua napsautti nurkan takaa -taitavasti "Hullu-Sante", mutta sekin on unhoon painunut juttu, -vaikka kyllähän Sante Juntusen, ensimäisen erämaan anarkistin ja -suurkeksijän (hän teki pennin rahoja), elämäkerta sietäisi hyvinkin -syvälle kaivavan tutkimuksen. Vainajien muistoista olkoon tässä maan -pinnalle manattu viaton kertomus siitä, miten sivistyneistö vanhan -pappilan kukoistusaikana vietti maahanpanijaisia. - -Käsky oli käynyt itseltään Bertel Belial Buxhöfdeniltä -kokoontua Kanervan kartanoon "kunnioittamaan läsnäololla vanhan -merenrantakaupungista syntyisin olevan perämiehen ukko Galeniuksen -rakasta muistoa". Koko intelligenssi oli siis liikkeellä hamasta -kultasankalasisesta rovastista vinosilmäiseen ukko Rusaseen saakka. -Seremoniamestarina esiintyi kaikkialla mainittu B.B.B., sillä -"musteri" oli hänelle antanut avoimen valtakirjan. Vieraat täyttivät -sankkana parvena Kanervan kaikki suojat, ja ensimäiset kahvikupit -ja viinipikarit tyhjennettiin. Sitten otettiin vainaja mukaan ja -lähdettiin kymmenellä veneellä häntä saattamaan kalmistosaareen. -Kaikki kävi asianmukaisessa järjestyksessä, mutta lukkaria jostakin -syystä ei ollut olemassakaan. Oliko kaukoniityllä vai kalalla, -kronika ei kerro, mutta Buxhöfden, itse lukkarin poika, toimitti -tämänkin tehtävän. Tosin hän veisasi päin hongikkoon ottaen kamalasti -vauhtia ja huojuttaen peloittavasti mahtavaa ruhoaan, mutta täydestä -se kävi, sillä olipa hän rakkaan vainajan muistoksi suuressa -surussansa ilonkin pikarista maistanut. Päin hongikkoon, kertoo -kronika sävelestä tässä tilaisuudessa, mutta ei ole se ihmeteltävää, -sillä Buxhöfden oli tunnettu markkinamatkalaulaja, joka tunsi yhtä -hyvin "Honkain keskellä mökkini seisoo" kuin "Vielä niitä honkia -humisee". Saavuttiin takaisin surutaloon ja peijaat alkoivat. Isäntä -Buxhöfden lausui ääneen ilonsa siitä ettei vanhaa raahelaista -merisankaria hänen viimeisellä vesimatkallansa oltu hukutettu. -Samalla hän kerskasi lukkaritaidostansa -- "kolmessa sadassa -kuudessakymmenessä viidessä kirkossa oli veisannut eikä koskaan -äänirautaa tarvinnut" -- ja arveli ettei kukaan muu olisi voinut -suoriutua hautavirrestä niin komeasti kuin hän, jossa väitteessä -epäilemättä oli jonkun verran perää. Sitten B.B.B. kulki ympäri -huoneita muhkeana kuin suuriruhtinas pitkässä bonshuurissaan, pitkät -kellonvitjat kaulasta yli liivien roikkuen ja järjesti vieraat. - --- Minä vähän sortteeraan! hän huusi musterille. - -Ja seuraavin sanoin Bux sortteerasi: - --- Kontrahtirovasti ja ritarikunnan jäsen on hyvä ja istuu -kungastuolissa. Pastori, teeppäs hyvin, pyhä veli, ja paina puuta -missä vain saat. Pruustinna -- sitta varsakuu soffan päällä. -Hulu-Hulukkonen, istu sinä siinä ovensuussa äläkä liiku! Vallesmanni -saa istua länstuolissa -- länstuoli ja länsman, eikös se passaa -yhteen? Miitas vossakka, ota sinä paikka täsä tuolisa. Ei heitä -kyllä ole tullut numeroituksi. Rouva Nelli on nalli ja painautuu -pruustinnan kylykeen -- sisoo. Ja pasturska Nuurtpummi tähän -toisellepuolelle -- praa. Postimamsseli Silkkijeff, tule kyyhkyseni -partamiehen syliin -- ljupljuu! Rusanen, äläkä sinä siinä niin -lähellä herroja känkkäile, pöljä... Hauvankaivaja, pysy sinä Jussi -raiska tuosa toisesa huoneesa, jotta et ryvetä rakkeja multaan. -Luutnantti Viktori Volotemari, Volotemari hei! - -Iso Puksi posahutti nuorta luutnanttia hartioille, loi tähän -loisteliaan silmäyksen ja jatkoi: Minun sytämeni pamppailee ilosta -jotta sinäkin olet täällä -- minä olen aina halannut sinua nahakseni --- me kaksi suurta miestä! heh -- joko sinulla rakas ystävä on -totilasi? Terrrve! - -Bux oli nousuhumalassa, mutta toimitti virkansa moitteettomasti. -Kaasi tosin Hulkkosen totilasin siinä sivu seilatessaan, valtavalla -ruhollaan, mutta puolusti asiaa seuraavalla pro memorialla: - --- Minä vain katahin tuohon Volotemariin, niin silloin se, ottia -tuota, kaatu! - -Ja yhteen puhkuun hän huomautti veitikkamaisesti: - --- Pastori Nuurtpummi, mitä sinulla on klasissa? - --- Mi-minä ju-juon te-teetä! änkytti kappalainen, joka tahtoi käydä -absolutistista, kuten vanhaan aikaan sanottiin. Mutta pastori, -sisällisesti reilu mies, käänsi takitahallaan päänsä pois joka kerta -kun Bux -- muka erehdyksissä -- kaatoi hänenkin lasiinsa konjakkia -karahvista. Pastori olisi hihkaissut elämän ilosta, jos vain Emmansa -silmiltä olisi uskaltanut -- oli se metka mies tuo Iso Puksi, -sapperment! - -Mutta rovasti joi rehellisesti totiansa. Mahdotonta olisi kenenkään -ollut väittää että tämä vanha pappismies missään tilaisuudessa -olisi päihtynyt, niin sävyisänä, hiljaisena ja harvapuheisena ukko -aina pysyi. Ei kukaan koko rovastikunnassa osannut juoda totia niin -säädyllisesti ja kauniisti kuin tämän seurakunnan kirkkiherra. - -Mutta palatkaamme asiaan. Sitten kun rouvasväki oli siirtynyt -vierushuoneisiin, tuli herranhenki Ison Puksin päälle ja hän pyysi -pokkuroiden papistoa että vainajalle, sille vanhalle rehelliselle -raahelaiselle perämiehelle, pidettäisiin asianomainen juhlapuhe. No -hyvä. Kukaan ei tahtonut ottaa sitä pitääkseen, mutta Bux huomautti -jäntevästi että _niin_ tehtiin aina suuressa maailmassa. - -Pastori Nordbom hämmenteli totilasiaan ja alkoi vapista. Yhtäkkiä -hän nousi ylös, polvensa lonksahtelivat, kaftaaninsa liepeet -liepsahtelivat, hän avasi suunsa hirvittävän suureksi ja lausui -mylisevällä kurkkuäänellä, kädet ristissä vatsan päällä: - --- Mi-tä-pä mi-nä muu-ta kun että uk-ko oli -- (hän piti kiusallisen -pitkän paussin) -- niin kuin me kaik-ki muut-kin (korotti äänensä ja -karjasi) _suuri syntinen!_ - -Istui alas ja ryyppäsi totilasistaan. Puhe oli pidetty. - -Seremoniamestari Bux katseli ensin silmää rävähyttämättä ja veitikka -silmänurkassa pitkään pastoria, rykäsi ja esitti että maistettaisiin -siis vihdoinkin _vainajan_ kunniaksi. - -Joka tapahtui. Mutta virallinen puoli ohjelmasta ei päättynyt -tähän. Bux kaipasi vielä jotakin ja seuraavassa hetkessä hän teki -syvän kumarruksen vanhemman seurakunnanopettajan edessä ja pyysi -kohteliaasti: - --- Rovasti on hyvä ja _vastaa vainajan puolesta!_ - -Se tuli kuin pyssynsuusta ja hiukan ällistyneinä katselivat herrat -toisiaan. Mitä se tuo Puksi oikein toimitti? - -Mutta Puksilla oli vilkas mielikuvitus ja kun ei rovasti suvainnut -vastata, niin hän itse taas suoritti senkin urakan. Hän sanoi että -"tyyrmanni Kanaljus vainaa ja musteri ynnä minä itte" kyllä tiedämme, -missä määrin me ollaan suuria syntisiä, mutta hänen mielestään -on hiukan varomatonta että vainajaa nuorempi mies niinkuin tuo -Nuurtpummi -- varsinkin, koska ryyppää paljasta teevettä -- tulee -peijaisissa huomauttamaan päivänsankarin suurista synneistä. Josta -syystä hän, Bux, Ruukin entinen vörvalttari ja seurakunnan sihteeri, -nyt esittää että laulettaisiin kauniilla äänellä sulosointuinen virsi -uudesta virsikirjasta, että... - -Ja ennenkuin kukaan kerkesi panna vastaan, jättiläinen Bux puhalsi -kuin pasuunasta (polkien jalkaa ja heiluttaen kättä): - - Mä oksalla y-y-y-limällä - Heilun Harjulan seee-länteen! - Veet sinervät siiil-mäellä - Tääll' tarjouu tuuu-hanteen. - Ja Längelmän veee-ten kalvot - Ho... - -Naisväki ja molempain pappilain nuoriso hyökkäsi ovelta katsomaan, -miten Iso Puksi lauloi ja löi tahtia kädellään, joka melkein ylti -laipioon. Hän näytti todellakin heilahtelevan tilanteen ylimmällä -oksalla. - -Siinäpä sitten kaikki mitä kronikan tarvitsee kertoa. Voisimme -nykyaikaisesti vielä lisätä: "Rattoisaa ristillistä seurustelua -jatkui sitten puoleen yöhön saakka ja kaikki läksivät tyytyväisinä -kotiinsa." Leppoisan kesäyön hämäristä kaikui pihalta kuistin -edustalta avopäisen, punakan ja pönäkän Buxhöfdenin juhlallinen ääni: -Musteri hoi, tule sanomaan hyvästiä vieraille! Ja saatat tuota niiata -rovastille, vaikka se ei vastannutkaan vainajan puolesta... - -Sellaiset olivat ukko Galeniuksen maahanpanijaiset erämaassa ja joka -niistä pahaa sanoo, hän olkoon anathema maranata. - - - - -20. - -Pappilan Junnu. - - -Olkoon sinulle, pappilan Junnu, mustatukkainen, ruskeasilmäinen, -hintelä isäntärenki, omistettu oma lukunsa, sillä tottapuhuen sinä -ansaitseisit kokonaisen kultaisen kirjankin. - -Kun kaikki muu kaatui ja katosi, häipyi ja hävisi, niin sinä pysyit -paikallasi yhtähyvin kuin pappilan kotiranta, jonka sileätä hietikkoa -Niskanseljän mustat, valkeaharjaiset kupaat vuosikymmenestä toiseen -huuhtoivat. Rusahtivat rutimoraidat vanhan pappilan ympärillä ja -syksyiset hirmumyrskyt raiskasivat tuhansittain metsän puita, -kuoleman enkeli teki heinänsä kesästä kesään, mutta sinä pappilan -Junnu säilytit aina pääsi, jonka mustan tukan me lapset näimme -kiiltävänä kerran vuodessa -- jouluaattona, jolloin pirttiväen -etunenässä marssit pappilan saliin ikihartaana isäntäväkesi kanssa -veisaamaan ihmelapsen syntymystä tähän pahaan maailmaan. - -Sinä pappilan poikain ja tytärten ikuinen ystävä, sinä ukko rovastin -ja ruustinna emännän elinkautinen uskottu! Ota katoamattomissa -puolivuosisataismuistoissa vastaan meidän kaikkien yhteinen -tunnustuksemme. - -Niin kauvan kun sieluissamme siintää korkean vaaran laelta tuo vanhan -pappilan kustavilainen taitekatto, niin kauvan sinunkin kuvasi, oi -jalo renkimies, kirkkaasti ja tuiki tuttavallisesti kuni iltatähti -vilkuttaa Karhuvaaran leppoisasta näköpiiristä. - -Pappilaan sinä kiinnikasvanut olit kuten kentauri ratsunsa selkään, -ja jos sinut joskus koettelemuksen myrskytuuli syrjähän sysäsi, -niin ei kauvan viipynyt ennenkuin kentauriratsusi töminä taas -juhlallistutti jumalaisen pappilan tannerta. Sinua _tarvittiin_ -pappilassa ja itse sinä _tarvitsit_ pappilaa, vaikka piru olisi -rikeerannut -- ja rikeerasihan se joskus -- pappila oli sinun -tyyssijasi, siellä sinun oli hyvä olla, hyvä tai paha, samapa se, -mutta sinun riitinkisi ja selkämittasi soveltuivat ihmeellisesti -yhteen pappilan piirustusten kanssa. - -Jos milloin tuli hätä ja neuvon puute, jos milloin mikin esine oli -kadoksissa, jos milloin oli vaikea ja tärkeä asia -- Junnu, Junnu, -käskekää Junnu tänne. Junnu tietää! Junnu laittaa! Junnu osaa! Junnu -ymmärtää! Jos ei Junnu, niin sitten ei kukaan, ole sinä ruustinna -emäntä kuinka hyvänsä katkeroitunut Junnuun ja selitä ikäviä ilmiöitä -Junnun syyksi, mutta Junnu oli sinulle ja meille kaikille yhtä -välttämätön kuin ilma, jota me hengitimme. Kutsu sinä ukko rovasti -Junnua vain sisään ja päätä purkaa sappesi että talous muka menee -päin hornaan, ja menikinhän se -- mutta juttu loppuu niin että ukko -rovasti rauhoittuu ja Junnu astelee voittajana ulos kanslian ovesta -ja rovastin valkoinen pää jää tyynenä näkymään akkunan takaa. Rovasti -on tasavallan presidentti Kurjalan valtakunnassa, sisäministeri -lienee ruustinna kyllä, mutta pääministeri, toimeenpaneva tirehtööri -on ehdottomasti Junnu -- ilman häntä ei kirkkokärryn rataskaan pyöri -ja sontakärryn akseli katkeaa. - -Mitä kaikkea ei osaisikaan Junnu? Hänen koprissaan rauta raksahtaa -ja lauta laksahtaa, hän on yhtähyvin pajaseppä kuin pirttinikkari, -vaunumaakari ja myllymestari, niittykuningas ja pellonkyntäjä. Jos -navetassa parsi puhkeaa, siellä on Junnu, jos on teurastettava se -syötetty vasikka tai pappilan mylisevä sonni, siellä on taas Junnu ja -seisoo kuin Jukolan Juhani kurikka kädessä. Hänet voit lähettää yhtä -hyvin verkoille kuin Oulun markkinoille -- kantamukset hän kalliit -tuopi ja tilin tekee. Ei hän muistikirjoja tarvitse, hänellä on -ihmeellinen laskupää, suuret summatkin hän päästänsä tilittää. - -Jos karahutti pihaan maksumiehiä, joilla on tuhansia leivisköitä -heiniä ja "papin roskia", viljaa ja ytimiä -- Junnu hoi, mittaa ja -punnitse! Särkyi mankeli -- Junnu? Paloi sauna -- Junnu? Murtui -muuri, sortui savupiippu, ratkesi hella -- Junnu, Junnu. Lehmä -on poikinut -- tulehhan Junnu vähän auttamaan. Sänky soudettava -Niettussaareen -- Junnu. Piispaa vastaanottamaan Ruukilta -- Junnu. -Istuimia rippikoululapsille pirttiin -- Junnu. Syntymäpäivä-koivuja -kuistin eteen, kuusia kinokseeti, pumpputorvea poraamaan -jättiläisnapakairilla -- Junnu Manninen. - -Kultahäitä kunniaportteineen -- rakas, vanha Junnu, miten tämä oikein -tehdään? - -Sanokaa mihin hän _ei_ kelvannut, meidän Junnumme? Saattoi sanoa -että hän kävi yhtaikaa "lyyseotakin" pappilan poikain kanssa. -Pojat paukuttivat hänen korviinsa latinaa ja ryssää, historiaa ja -matematiikkaa -- Junnu oli huvitettu ja kunnioitti suuresti, silmänsä -vilkutti kuin homo doctuksella ja hän tiesi ihan yhtä hyvin kuin -Ruffe tai Vihtori sen _tunnelman_, mikä esimerkiksi piili koulukirjan -esilauseessa: "latinan kieli, tuo urosten kieli, puhdasääninen -kuin miekkojen kalske, näkyy nyt vihdoinkin voittavan jalansijaa -armaassa isänmaassamme". Ille ego qvi qvondam -- soi hänen korvissaan -yhtä kauniilta kuin poikainkin ja hän nauroi iloisesti kaikille -pedagoogijutuille. - -Mutta parhaat laakerisi, oi jalo erämaan ritarirenki, olet sinä -meidän pappilan poikain, ja tottakai tytärtenkin, muistotanhuvilla -leikannut tuossa "kolmikymmenvuotisessa sodassa", jota käytiin vanhan -pappilan ja kaukaisen merenrantakaupungin välillä. Sinäpä sinä olit -keskeisin, tärkein tekijä, kun vuodesta vuoteen vuovasimme kuin -lentävä kurkiparvi korven ja koulun väliä -- sinä Junnu olit sen -kiilan kärki, jonka humisevia siipiä vain me papinlapset edustimme. - -Nuo pitkänpitkät hevosmatkat syksystä syksyyn, joululomasta toiseen, -keväästä kevääseen! Alas ja ylös Korpelan mäkeä, Lemetin törmää, -Kytöperän kynnyksiä, Rasivaaran ranteita, Leipivaaran lemmon -laaksoja, Puolangan siintäviä jättiläisrinteitä, Juorkunan julmia -maisemia, Utajärven alakuloisia jänkiä, Muhoksen muhevia jokirantoja, -Oulujoen jäitä ja teitä! - -Siellä olit aina sinä missä mekin, uupumaton uros uupumattomain -erämaan lasten, karavaanisheikkinä. Sinäpä Virkkumme valjastit, -sinäpä vauhtimme määräsit, sinäpä kanssamme matkalaulut kaikki -märehdit, sinäpä jokaisen tuntuvan ylämäen kärryn ja reslan -kupeella kävelit, pappilan ruunaa säästäen. Jokaisen majatalon -sinä yönpimeässäkin tunsit, tiehaarasta kääntää arvasit, konsa -kontistunut poikaparvi lammasnahkavällyjen alla turkeissansa torkkui -kuni tuonelanmatkojen tunnelmissa -- loppumaton reenjalaksen kitinä -tulipalopakkasessa taikka taivaantäyteinen toivoton tuisku, jonka -alta pojat ja tytöt kömpivät ylös kuin karhunpenikat, pesästä -sysittyinä, kuolemansyvässä unessa nukkuvan kievarin pihalla. Sinä, -Junnu, parta kuurassa, kulmakarvat huurteessa, julistit elämän -iloisimman totuuden: heh, ollaan perillä! Nouskaahan poijat... -Entäs nuo oikomatkat Utajärven kirotun Kivisuon ylitse! Hevoset -vetävät, junnaavat, tunti tunnilta kuluu, ei ole enää aikaa -eikä paikkaa, heitä ihmisen lapsi kaikki toivosi: pilkkopimeys, -pakastuisku, umpitie, rämesuo, räikkämäntyjä, viiltävä viima... -Kutistu nahkoihisi, purista pientä kouraasi kintaan sisässä, pidätä -hengitystäsi... tokkohan vielä jossakin turkkisi alla sykkii -kultainen, herkkä lapsen sydän, jolle pappilan karvamattoinen lämpö -heijastaa kaukaa kuni iankaikkisuuden aamutähti... kärsi, kärsi nuori -ritaripoika, korven trubaduuri, painaudu vielä syvempään vällyjen -alle ja torju pahoinvointi hengityksestäsi kastuvan turkinkauluksen -hieromasta, oikaise herpautunut koipesi, jos kivikova, jäätynyt -eväskanttiini ei jarruta jalkaa... Nuku, papinpenska, erämaan yö -sinulle tuutilaulua vinkuu. Mitä nyt? Miksi hevoset seisovat ja -huohottavat? Kuuntelet... Junnu? Mihin hävisi Junnu? Musta haamu, -huopasaappaat tai kallokkaat jalassa juoksee ketterästi potkien -kinoksia... Mitähän se potkii? - -Oi kirottu erämaan taival. -- Ei löydy viittoja! Olemmeko eksyneet -tieltä? Missä ollaan? Ruunat, te rakkaat pappilan höristelevät -ruunat, antakaa anteeksi että me painamme ja että pappa on käskenyt -tuoda paljon kuormaa. Me käveleisimme kaikki, mutta kinos on -korkea, sääremme vielä liian lyhyet... Tietysti tienviitat vihdoin -löytyivät, reenjalakset alkoivat narista, Junnu niisti nenänsä ja me -vaivuimme syvyyden unikuviin. Kuusi, seitsemän, kahdeksankin tuntia -yhdellä taipalella. Ihme että isä Jumala majatalon pihalla vielä -puhalsi sieraimiimme elävän hengen, mutta niinhän Hän oli tehnyt -Aatamillekin, joka oli pelkkää savea. - -Kas, miksi yhtäkkiä näin kova vauhti - eijaa -- räiskis -- ja Junnu -huutaa turhaan tpruu! -- voi te hullut tuulimyllyhevoset. Taikka -sitten Puolangan rotkoissa kuusamolaisten pororaidat -- perkunas --- laiskatkin ruunat silloin saivat herranhengen ja me papinpojat -kuvittelimme Eliasta, mahtoiko sitäkin kerran kiidättää porojen -säikäyttämät tuliset hevoset! - -Sinäpä, Junnu, meidän tunnelmamme tunsit, kun jännittynein hermoin -lähestyimme kaupungin tulliporttia -- kaupunki -- koulu -- maisterit -ja rehtorit -- oi hyi, varjele Jumala... mutta luokaltansa päästä -täytyy, se on kunnia-asia -- nyt vilahti kaupungin portti -- oi... - -Mutta sinä Junnu tiesit myös meidän joululomatunnelmamme, silloin -ei haitannut, vaikka viimeisellä taipalella olisi kolme varvasta -paleltunut -- vielä tuo umpi ulappa -- ja pitkä ritisevä resla -kohoaa kuin tankki jantavaa Karhuvaaraa vasten, kulkuset helisevät, -aisakello pomppaa ja sydän, nuorukaisen, nuoren tytön sydän se -pamppailee myös -- valot loistavat kattokruunuista -- joku juoksee -avopäin ulos -- pappa -- mamma -- herrajumala vihdoinkin... Ja -_kaikki vaivat_ ovat siinä silmänräpäyksessä pyyhkäistyt pois --- lienee kai yhtä ihanaa herätä Kristuksen uskoon ja päästä -kärsimyksestä? - -"Jeesuksen kädet ja helmansa hellä"... Sankeyn laulu sieltä kajahtaa -vastaan, mutta kyllä mar oman isän ja oman äidinkin kädet ja pappilan -helma hellältä tuntuu. - -Junnu kantaa sisään lumisia tavaroita ja sanoo ukko rovastille ja -ruustinnalle: terveisiä kaupungista! Reissiltä minä otinni konjakkia -ja Winkkelmannilta sitä ranstia. - -Voi rakas Junnu, totisesti sinä tiedät nämä kaikki ynnä paljon -muuta, sinun silmistäsi on ikuisessa yhteentulossa ja ikuisessa -eron haikeudessa vierähtänyt yhtä monta kirkasta ilon ja surun -vesikarpaloa kuin kyyneliä papinlasten silmistä. - -Mutta kevät-kotimatkat, konsa käki jo kukkui ja Kytöperän rinteillä -vielä virui korkeita kinoksia ja papinpojat heittelivät toisiaan -viimeisillä lumipalloilla ja kotijärven yli ei noin vain päätäpahkaa -päässytkään... ah, Junnu, Junnu, sinä muistat nämä kaikki, miten -metsärantoja kahlattiin ja vaapperan venheen varassa railoja myöten -kirkonkylän puolelle rapisteltiin. - -Tuhannet kiitokset, paras pappilan Junnu, tuhansista kyydityksistäsi -kymmenhenkisen perheen puolesta! - -Ja olkoon tähän sukukuntamme syleilyyn suljettu myös sinun Riitu -eukkosi -- jos itse sitä halunnet -- Riitu, joka asui ikänsä -kaiken "Riitun kamarissa" eikä sen kummempia toimittanut kuin vain -piipunnysäänsä veteli, mustaa pannuansa nokasta pusersi, risuja -kokoili -- ja samanverran köykäisiä juoruja -- ja sinua, ukkoansa -edusti, mutta -- siinäpä sitä olikin. Riitun ja Junnun kultahäissä -minä tahtonut olisin olla, mutta mitenkä ne lienevätkään livahtaneet -rovastin ja ruustinnan kultahäiden jälkimainingeissa, sitä en tiedä. -Ja jos en missään muualla tämän viheliäisen planeetan päällä liene -tanssin askelta hypännyt, niin Junnunpa ja Riitunpa kultahäissä -vihdoinkin tuon taidon olisin opetellut. Minä joikkaan häntä, -pappilan vanhaa Junnua! - - - - -21. - -Runoileva vanha pappila. - - -Oi ainiaaksi paenneita päiviä, ah erämaan pappilan vuosisataisveisua, -kaukokorven simfoniaa! Pappilan kymmenestä perheenjäsenestä kahdeksan -kirjoitteli runoja. Äiti ruustinna ikäänkuin ensimäistä viulua soitti -tässä orkesterissa, pojat ikäänkuin torvea toitottivat, huilua -puhaltelivat tai kahdeksankielistä kannelta kaijuttivat, tytöt -tamburiinilla tahtia takoivat ja viimeisenä pimpatti korven korkeassa -ilmastossa pirteä piccolo. - - Tra-la-laa! Tra-la-laa! - -Mistä he kaikki lauloivatkin, kustapa kujertelivat? Lauloivathan -Lapinkin lapset, heinäkengät heittelivät nokisilta nuotioilta, hirven -harvoilta lihoilta... niin mikseivät laulaneet olisi nämäkin lapset. - - Vanhan pappilan pihoilta, - Vanhan Puolen vuotetulta, - Ullakon unisijoilta, - Vinttikammarin viluilta, - Kotisaunan kiukahilta, - Kotirannan raikumilta, - Suuren järven selkäveeltä, - Kalasaarensa savuilta! - -He olivat nyt kerta kaikkiaan sitä sukua, jossa isoisät vuosisatoja -olivat hengen harppua helskytelleet, virittäen "ilolaulun" -milloin karitsalle, milloin pohjolan keväälle, milloin valittaen -perivihollisen, venäläisen, hyökkäystä kotitanhuville -- ja -ihmeellisesti luonto niin oli satuttanut että milloin laulu oli -uhannut lakata, silloin laulajatyttö lauluttoman lapsen toveriksi oli -tullut ja runosuonet jälleen suihkivat visertävän emon poikasissa. - - Papinrouva paljon lauloi, - Ruustinna runot rakensi, - Ennätteli esikoinen, - Lauloi yksi, lauloi toinen, - Kolmansikin kaijutteli. - Kaikki lauloivat lopuksi, - Sanelivat satusia... - -Jos olisi tallella kaikki se vuosien tavara, -viisikymmenkuusikymmenviitinenkin virsikuorma siitä saakka kuin emo -äänen antoi ja poikaset piipitystä jatkoivat -- niin tokko pappilan -paras Polle vetää jaksaisi veräjän läpi noita Karhulan koruja, korven -kartanon loruja? - - Verissä veitikka vikisi, - Sydämissä sävelsointu, - Suvusta sanat soluivat, - Heimosta sävel-heliät, - Elämästä ennätykset, - Lennätykset leivän päältä, - Rytmi oli ryntähissä, - Riimileikki rinnan alla, - Lyyry kulta kainalossa, - Harppu aina hartioilla, - Luonto loitsi loitsuloita, - Korpi korkeita kohisi -- - Erämaa enin opetti! - -Nuo ikuiset kotiintulot ja maailman rannalle matkustukset, nepä -kehittivät väkivaltaisestikin jokaisen pappilan lapsen kaihon ja -kotikuiskeen tuulettuvia tunnelmia. Mutta soinnutella ilonsa ja -surunsa sanoiksi ja kiinnittää perhonen neulaan -- se oli puhdasta -perintöä äidiltä, joka jo 17-vuotiaana oli rohjennut virittää -ylistyslaulun itselleen Rakkauden jumalattarelle riimileikillä: - - Kärlek, kärlek vill jag sjunga - Och min bön mot himlen slunga, - Samt beprisa med min tunga - Dessa känslor evigt unga! - -Ei ollut siis suuri ihme korpiauringon alla että rakkauden -haaveilijaneidon esikoinen Esko vanhenevan äitinsä kunniaksi -kolmekymmentä vuotta myöhemmin myös viritti rakkaushymnin siten -alottaen laulujen sarjan: - - Vesistyi silmä äitini - tuo aina lempeäinen, - kun sairastuin mä monesti - ja olin pahapäinen. - - Mit' eivät vitsat voinehet, - voi kyynel kirkkahainen - ja silmät äidin suloiset - ja vesihelmi vainen! - -Ja visertävän emon toinen poika, uljas luutnantti Vihtori Voldemar, -oli jatkava kerran voimakkaasti samaan äänilajiin: - - Mont' on muistoa minulla, - Monta kultaista kuvoa - Kotirantani rajoilta, - Kotiseudun korpimailta, - Kotikoskilta kovilta, - Sinijärveltä syvältä, - Vaahtopäiltä lainehilta, - Lapsena jo lahdet kuljin, - Metsän polut poljeskelin, - Siellä aatteeni asuvi, - Siellä sieluni elävi... - -Pienen maaseutukaupungin luokkatoverit olivat ennustaneet Vihtori -Voldemarista "toista Runebergia" -- sillä heksameetereita kimnasisti -kirjoitti kilometrittäin -- ja kenties hänestä "se" on tullutkin, -vaikka sitä ei kirjallishistoriassa ole mainittu, kohtalon -korpisammal kasvaa niin monen suomalaisen runoraution ylitse. - -Sitten jatkoi Aune tyttö äitinsä ja esi-isiensä säveltä ja hänen -runossaan kohisi jo korven pohjaton kiro: - - Oi kukkani puhtoisin, parhain, - Sinä kaino ja kaunoinen, - Sinun lempesi herätin varhain, - Siitä tuska nyt itsellein! - - Ma kyynelin kastan sun juurta, - Sua ihailen itkussa suin: - Vaan kärsiä, kestää on suurta, - Vaikk' itse mä unhotuin! - -Väntti, sarjan neljäs, kuten meillä on ollut kunnia edellämainita, -ei koskaan tehnyt itseänsä vikapääksi riimileikkiin. Mutta moisesta -välinpitämättömyydestä runon suuri jumala tietysti kuohahti ja -syötti, kostoksi kai, sitä suuremman annoksen seuraavalle veljelle, -Rolfille, Sanctus Petrukselle. Muusa pani Petruksen pelaamaan -kaikilla instrumenteilla ja mahdoton olisi ollut ennustaa pilarunoja -ja huvinäytelmiä kirjoittavasta konventinjäsenestä hurskasta pappia, -joka Rolfista kuitenkin tuli -- koska traditsiot sitä vaativat. -Rolf helisteli Siionin kanteletta voimakkaammin kuin yksikään -esi-isistään. Äidilleen hän ikäjuhlissa omisti pitkiä runoja, joista -tähän otettakoon vain pieni pirske: - - Usko ja rakkaus onnen on ehto, - Niitäpä sulta ei puuttunut -- ei, - Niin hyvin ensi kuin kahdeksas kehto - Helposti heilui -- vaikk' yöunen vei. - -- Nyt vasta ymmärrän täysin sun vaivas, - Niitä ei ihminen maksa, vaan taivas! - -Se oli yli-ihmisellisen kaunis ajatus (otaksuen ettei riimipaholainen -nykäissyt kirjoittavasta kädestä) tuo että äidin vaivat oli vastaava -_taivas_, silloin kun ei lapsiparvi niitä pystynyt palkitsemaan. - -Iivari, poikasarjan nuorin, oli äitinsä lempilapsi ja ehkä hän -juuri siksi lauloi niin paljon "lemmestä ja hemmestä!" Hän oli -perinyt suorastaan runotarttuman, joka tauti kalvoi varhain hänen -tervettä olemustansa, koska ei kuulunut suvun traditsioihin haettaa -lääkäriä moiselle sairaudelle. Hänen mielikuvituksensa kuume kohosi -säännöllisesti yli 40 asteen ja ihme ja kumma se oli että hän -ensinkään jäi elämään näin vaarallisessa temperatuurissa. Iivarin -lyriikan lempisana oli - - _yö!_ - -Siihen oli niin ihanaa, järven aaltojen todellista temmellystä -katsellessa, liittää - - _lyö!_ - -Tai jos oli talvi ja tähtitaivas, niin tarvitsi vain katsahtaa yli -Vanhan Puolen ja, nähdessä kiiltävä Kalevan miekka, lisätä - - _vyö!_ - -Ja jos surusta oli kysymys, joka sydäntä kalvoi -- ja siitähän aina -oli risti -- kelpasi myös - - _syö!_ - -Mutta kun ympärillä vallitsi hiljaisuus, jota häiritsi vain pappilan -hevosten jalkojen töminä jääkylmässä tallissa, saattoi vielä lopettaa -sanalla - - _työ._ - -Hiukan yli maalin ampui, jos paikkakunnan murteen viettelemänä -kirjoitti "myö" tai "hyö". Yöperhosista, yöpurjehduksista, -yöunelmista runoili siis Iivari, sillä - - _päivä_ - -käsitteen peitti häneltä säännöllisesti - - _häivä_ - -ja siihen se loppui, ja mitä siihen lisäsi, se oli liian "räivää". - -Vanhan pappissuvun rintaperillisenä Iivari kerran istahti pappansa -pulpetin ääreen, levitti Koko Pyhän Raamatun eteensä, hikoili ylen -ankarasti ja kirjoitti pitkänpitkän -- Maailmanlopun laulun. - -Kyllähän Iivarin runoasteikko sitten laajeni yleisisänmaalliseksikin, -jossa korkeemman kaiun saivat _Suomi ja tuomi, kansa ja ansa_, mutta -korven kaiut, nuo kotoisten rantojen raiut, jäivät hänelle iäti -rakkaimmiksi -- aivankuin heimonsa toisillekkin torvensoittajille: - - Taas pauhaa, pauhaa, pauhaa - Tuo Niettussaaren kari! - Ja vaahtoharjoin laukkaa - Kuin hiiden vaunupari - Jättiläislaineet Niskan ulapan, - Tuon massan mustan, mahtavan! - -Niin, Niettussaari se sai säyseän Sanninkin sydänkielet helkkymään, -sinneppä hän velisarjan väkevämpien aironvetojen avuksi -mielikuvituksessaan souteli: - - Sua saari armahainen - Mä muistan ainiaan, - En pyhyyttäsi vainen - Unhoita milloinkaan. - - Sun valkosannikoillas - Oon lasna leikkinyt, - Sun kukkarannikoillas - Kieloja keräillyt. - -Sannin runokorva kyllä olisi vaatinut _leikkinyt -- keikkinyt_, -mutta mikä siinä lienee kiikastanut, ettei hevillä niin voinut -sanoa: onnellinen tuo mamma, joka runoili ruotsiksi, sen kielen -riimileikissä sai harjoittaa "keikkimistä". - -Ja vihdoin Virvi tyttö, kuopan pohjimainen, kohotti korpisävelet -siihen korkeuteen ja eetterinkirkkaaseen kuulauteen, johon koko -runoileva pappila jäsen jäseneltään oli pyrkinyt. Ei kenenkään kannel -niin raikkaasti helissyt kuin erämaan pappilan nuorimman tyttären, -milloin hän, maailmanrannalle kytkettynä, entistä kotia, varsinkin -jouluaikoina, hengessään muisteli: - - Korkealla kummullansa, - Suojass' suuren pihlajansa - Seisoo kaunis Karhula, - Kallis kotipappila! - Kaikista sen akkunoista - Jouluvalot kilvan loistaa, - Siellä äiti -- -- -- - Isä -- -- -- - Porontiuvut -- -- -- - Lastenlapset -- -- -- - -Mutta jättäkäämme nämä maininnat. Oi vanhan pappilan tuhansia -_kirjeitä_ vuosisatain vaiheessa -- niihin kätkeytyy koko heimon -elämä sunnuntaisuloineen, arkisine askarruksineen. Kuka muinaisuuden -tutkija-tohtori konsanaan nekin järjestää taitaisi? Ja tokko korven -kohtalon haltijatar niin armollinen olla saattaisi että niistä -korkein keko koskaan käsiinsä kopeutuisi? - -Ja tottapuhuen: tokko se tarpeellistakaan olisi? - -Mikä on yksityinen ihmisrotu, mikä heimojen hengetär? Niissä -paperipinkoissa kerrottiin kaikki, paljastettiin pahansa, hyvänsä, -kuviteltiin elämän kujanjuoksu, tuhansia riemunremahduksia, tuhansia -kaihon kaikerruksia -- päänvaivaa niistä vain jälkimaailmalle olisi, -mitä mikin lausuma tarkoittaa, kehen kohdistuu. - -Olkoot siellä missä ovat, tonkikoon niitä tulevaisuuden tutkuri, -naurakoon, nauttikoon menneisyyden mesileivistä, sillä tokkopa hän, -ventovieras, ihmiselämän repelyksiä itkusilmin seurata taitaa. - -Mutta vasta sitten kun korven komeroissakin sähkövaunu säräjää -vihreätä ja punaista silmää vilkuttaen ja vanhan pappilan -kaariportin sivutse pikajunan veturi vinhasti vihkasee ja hiljaiseen -hiekkarantaan suurmaailman valkoiset joutsenet päristen lehahtavat, -vasta silloin ilmestyköön näille maisemille se kaikkinuuskiva -tohtori, joka vanhan pappilan tarinan tunnollisesti kertoa taitaa ja -joka korkealta kateederilta julistaa tulevaisuuden Suomen kansalle: - --- Niin ja niin sitä _siihen aikaan_ ajateltiin, tehtiin ja -tunnettiin. - - - - -22. - -Ukko rovastin viimeinen verkkomatka. - - -Syyskuun lähinnä viimeinen päivä. Siipipurje pilkoittaa keskellä -Niskanselkää. Maalattu, sukea soutuvene, valkoista, punaista, -keltaista, vihreätä vilkkaa. On myötätuuli kalastussaareen. Ukko -rovasti viilettää, toinen käsi puristaa lujasti huopana, käyrä piippu -toisessa kädessä on sammuksissa. Mustan huopahatun alta liehahtavat -hienot, lumivalkoiset ohimohiukset. Harmaa, huolellisesti leikattu -leukaparta koskettaa mustaa sadetakkia. Kultakaari kehyksettömäin -sankalasien välissä on uurtautunut nenäihoon. Ruskeat silmät -tähtäävät yhteen pisteeseen -- saareen. - -Aivankuin veistetty kuvapatsas hän siinä könöttää, hiljaisena, -arvokkaana, hievahtamattomana. Vene se vain liikkuu ja liukuu. - -Tuntuu hiukan oudolta sydänalassa, aivoissa. Mitä se on? Miksi ei -silmä ota niinkuin ennen? Rovasti laskee piipun viereensä, pyyhkii -silmälasinsa. Ei niissä pyyhkimistä ollut, ehkä on ilmassa umettoa. -Yhtäkkiä vanhus säpsähtää, lähettää nuoreen kumppaniinsa kysyvän -katseen. Ei saa selitystä. Sumun tunto on kai hänessä itsessään? -Taitaa olla kahdeksaskymmenes ensimäinen vuosi menossa -- ah, ei -tahdo itsekään ottaa uskoakseen että ihmiset pitävät sitä vanhuksen -ikänä. - -Tekee sanomattoman hyvää tuulotella pappilan kaikkien huolien -lomassa. Tuhansia sivuja käsittävien uusien paksujen kirkonkirjojen -jäljentämisessä on työtä vanhalle miehelle. Lisäksi pöytäkirjat, -puustellipaperit, alituinen kirjevaihto. Lukemattomat asiamiehet, -vaikka on pastorikin. - -Rovastin mieltä painaa selittämätön murhe. Nämä uudenajan nuoret -papit, jotka tulevat suoraan talonpoikaiskodista... niissä on -jotakin, joka ei ole sopusoinnussa vanhan suvun pappiskulttuurin -kanssa. Ne ovat niin itsetietoisia ja mukavuutta vaativia -- niin -ei ollut ennenaikaan. Ne saattoivat olla hyvinkin kyvykkäitä -virkatovereita, mutta sielultaan... ei sitä saattanut sanoa. - -Ja pappilan taloushuolet painoivat. Eikö koskaan pääsisi veloistaan -vapaaksi? Nämä erämaanpapin huonot tulot -- oli niin vaikea panna -ulosottoon. Nyt oli alkanut maailmansota, joka nostaisi hinnat... - -Rovasti kopisti piippunsa puhtaaksi ja katsahti ympärilleen. Ei -näkynyt järvellä kulkijoita. Hyvinpä oli sattunut että tuuli oli -kääntynyt täksi päiväksi. Lieneeköhän Iivari poika kotonaan? -Missäpähän muualla olisi? Komean talon se vain oli itselleen -rakennuttanut. Ei olisi pappa uskonut... Niitä oli sattunut niitä -oikeaoppisuuden kahnauksia takavuosina. Niistä ei enää puhuttu. -Hyvissä väleissä eleli isä ja poika, toisissaan kävivät, iloiset -olivat tavattaessa. Ja ne pojanlapset olivat niin rakkaat. -Mieluistahan se oli että edes yksi pappilan pääskysistä oli pesinyt -kotiseurakunnan rannoille. Muut olivat haihtuneet sinne maailmalle --- tämä nuorin poika vain ryskää korvessa kuin karhu. Kilpaa -isäukon kanssa kalastelee! Taitaa tuo tehdä "henkisiäkin töitä", -vaikka eiväthän kaikki kelvanneet Korkeimman edessä. Kukapa oli -mallikelpoinen... - -Jaa, tuolta Luvalaisniemen takaa se jo siintää Iivarin metsälinna. -Mutta hänpä, isäukko laskea hurahuttaa suoraan saareen. Jos ne sieltä -huomaavat, kai tulevat tervehtimään. Pistäytyy hän toki itsekkin, -sitten kun verkot on laskettu. Mukavaahan se on... - --- Maiju, soudahan vähän, ei oikein ota purjeeseen tässä salmessa. - -Mikä lienee ollut mökintyttö rovastilla verkkopiikana. Hyvin se oli -tolkussaan ja nautti sanomattomasti että oli päässyt ukko rovastin -kalakumppaniksi. Olisi rovasti kyllä kaivannut läheisempää toveria, -mutta mistäpäs otti erämaassa. Jäi kaikki sisäisempi keskustelutarve -tyydyttämättä. - -Vanha valkeahapsinen rovasti hymyili alavasti tytölle ja kohteli -tätä niin hienotunteisesti että pyöreäsilmäinen pullukka oli -ihmeissään. Ei paljon puhuttu, mutta siinä käytöksessä oli jotakin -herttaista. Siellä pappilan suuressa kartanossa oli rovasti -luoksepääsemätön suuruus kaikille piikaihmisille -- eihän tuo käynyt -edes keittiössä -- mutta heti venerantaan tultua se oli muuttunut -niin sulavaksi. Uskalsi Maijukin vilkaista sitä suoraan silmiin... -ei se näyttänyt yhtään peloittavalta, vaikka sillä oli niin suuri -valta. Hämärästi tajusi Maiju että seurakunnan kirkkoherralla täytyy -olla valta lähinnä Jumalaa tai ainakin piispaa. Sehän tuo kuului -hänet kastaneenkin, oli äiti kertonut. Päälakea kolmesti valellut -pilkkumin kirkkaalla hetevedellä ja nimen pannut: "Minä kastan -sinut Linta Maiju Akveliina -- nimeen Isän ja Pojan ja Pyh..." ja -puhtaalla hantuukilla pyyhkäissyt. Ei se tainnut sitä muistaa enää -tuhansien joukosta. Olisi tehnyt mieli kysäistä, vaan ei rohjennut -Maiju, mielessään vain hautoi... -- No, ei tarvitse enää soutaa. -Taitavasti kaartaen laski rovasti iloisesti kieppuvin purjein saaren -saunarantaan, johon oli perattu veneensija ja ladottu kivilaituri. - -Mikä ikuinen salaperäinen viehätys saapua tähän saareen! Jonka pienet -polut, verkkoseipäät, halkorantteet, kiikut, petäjänlatva-väkkärät -puhuivat omaa kieltään ja jonka vanha, ränstynyt kalatupa kätki yli -kolmikymmenvuotisia muistoja. Siinä yhä vinkui viirilippu, johon -rovasti omakätisesti oli leikannut vuosiluvun 1881. Tuvan avainta ei -tarvinnut taskussaan kuljettaa, se löytyi aina käden kurottuvilta -jostakin nurkkasalvoksen raosta, sammalen sisästä. Kodikkaasti -lahonneen portaan kohdalta aukeni ovi, jonka kylkeen joku pappilan -pojista runollisena hetkenä oli pensselillä vedellyt: - - Täällä löydät rauhaa! - Täällä aallot pauhaa! - -Ja tikapuun ylipäässä ullakkoluukussa siinsi sivellys: - - Vanha tupa -- vanha tapa. - -Totta puhuen kalamaja ei ollut eilispäivältä, se näet oli rakennettu -satavuotisista hirsistä, kaukaa Viitalan takaa puretusta "Ryssän -aution" pirtistä, jossa muinaisuudessa oli asunut rajakarjalaisia. - -Rovasti rasahutti oven auki -- mikä pyhäinen hiljaisuus. Hella -- -puusohva -- ristikko -- aikapöytä -- nurkkakaappi -- tiskihylly. Ja -siinä yhä katseli sanomalehdillä paperoidulta seinältä vanhan piispan -kuva, jonka nuorin poika osaksi kurillaan, osaksi pyhiä asioita -kuvitellen oli raahannut saareen. Punaisen verhon takaa aukeni -asuintupa leveine kiintopenkkeineen ja rosoisine, maalaamattomine -siltapalkkeineen. - -Ukko rovasti kävellä tepsutti pieksusaappaissaan, joiden varsista -pisti esiin sukkien punaiset reunat, läpi kummankin huoneen ikäänkuin -tarkastaen, oliko kaikki niin kuin viimeksi oli jätetty ja toimitti -sitten tytölle: - --- Kuule Maiju, kyllä me taidamme keittää kahvit ennenkuin lähdemme -verkonlaskuun. Hae sinä vettä sankolla ja pane tuli hellaan, minä -rupean pilkkomaan halkoja tuvan uuniin, täällä täytyy lämmittää -yöksi... - --- Eikö se rovasti maisterin taloon yöksi? Vanhus ihan hätkähti. - --- Mitä se Maiju? Täällähän kalamiehet aina... - -Hän ei _osannut_ muualla olla. Täällä rakkaassa Niettussaaressa vanha -rovasti tunsi itsensä _vapaaksi_. Täällä oli niin mukava häärätä ja -huushollata. - -Ja kohta kuului "halkoliiterin" -- kumolleen petäjänkylkeä vasten -kaadetun veneenraadon luota -- tottuneen kirvesmiehen kalkutus. - -Savu läksi suikertamaan Niettulan matalasta tiilipiipusta! Tupa oli -saanut elävän hengen. - -Maiju odottaessaan kahvipannun kiehumista istahti suurten petäjäin -väliselle kiikkulaudalle ja keinahti... kiikku niin mukavasti -narisi... Tyttö ihmetteli: ollappa tällainen oma mökki. Ja Maiju -lauloi kimakalla nenä-äänellä viiltävän haikeasti: - - Suvi-iltana istuin ja ku-u-toin - Sulle si-lik-ki sukkia-a! - Nepä ruu-sut, jotka sulle a-annoin - Oli sy-tä-meni kukkia-a! - -Rovasti kantaa rymähytti sylyksellisen pihkalta tuoksuvia halkoja -tupaan. - --- No, Maiju, jokos kahvi pian joutuu? - --- Tykkääkö se rovasti panna suolaa? - -Mutta juuri kun kalamiehet juhlallisesti olivat istahtaneet pöytään, -jolle rovasti oli latonut vehnäistäkin kontista ja vanhus oli -kohottanut ensimäisen kupin huulilleen, lennähti ovi auki ja kolme -avopäistä kirkassilmäistä, leiskuvatukkaista lasta hyökkäsi sisään! - --- Ukkihan täällä on! Oikeinpa arvattiin. Päivää! Me olimme -marjanpoiminnassa rinteellä. Isä huusi yläparvekkeelta että savu -nousee Niettussaaresta. Niin me tulimme kattomaan että ketä -kummituksia täällä on! - --- Kummituksia? - -Se oli iloinen kohtaus vanhalle rovastille. - --- No päivää, päivää lapsukaiset. Ihan yksinkö te, raukat, souditte -salmen poikki? - --- Niinpä tietenkin. Eikä me olla mitään _raukkoja!_ Kyllä me -tohimma! selitti vanhin tyttö säihkyvin silmin. Ja äiti käski kysyä, -eikö pappa tule päivälliselle? Meillä on tuoretta kalaa! - --- Ei taida joutaa, vastasi rovastivanhus. -- Verkot pitää laskea ja -sitten tupa lämmittää. - --- Kyllä me hoidamme uunin sillä aikaa kun ukki verkot laskee. - --- Tekö? - --- Me juuri! - -Räiskyvä tuli sytytettiin tupaan, pari lapsista palasi viemään -sanaa "linnaan", mutta vanhin tyttö jäi tulen vahdiksi. Rovasti ja -Maiju soutelivat verkonlaskuun. Viiteen, kuuteen jataan vanhus ne -laski: Kumpunientä vasten salmeen, saaren takarantamille luotoja -vasten, "Siikarannalle" ja Luvalaisniemen puolelle. Tosin siitä -"Rapalahdesta" ei usein saanut, mutta kuka tiesi, missä kala -kulloinkin ui. Jumalan vallassahan se oli... - - * * * * * - -Verkon verkolta solutti mustaan syvyyteen valkeahapsinen ukko rovasti -ja siinä seistessään veneensä perässä vilisivät hänen mielessään ne -nelisenkymmentä vuotta, jotka hän täällä erämaan järven rannoilla oli -kalastellut ja perhettään palvellut. Kesien kirkkaassa paisteessa -ja syksyjen synkeissä myrskyissä, aina vaihtelevalla onnella! -Alituisessa puuhassa ja ponnistuksessa luonnon elementtejä vastaan -taistellen. Kuinka ne vuosikymmenet olivatkaan vierineet -- mikä -olikaan ihmisen elämä? Miksi juuri tänne korven rannoille hänen -elämänsä haaksi oli jäänyt ankkuriinsa keikkumaan, miksi se ei -rintamaille ollut tarttunut? Häntä oli usein vihlaissut selittämätön -kaiho suureen maailmaan, mutta joku väkevä vietti veti salojen -yksinäisyyteen. Olikohan ihminen onnellisempi suurmaailman humussa? -Mutta samallaisia syrjäisiin seutuihin sulkeutuvia luonteita olivat -hänen esi-isänsäkin olleet niin kauvan kun sukua tunnettiin, neljättä -sataa vuotta. Välkkyväin vetten veljiä ne kaikki olivat olleet, papit -suoraan ylenevässä polvessa. Airo ja mela, venhe ja suksi, kirves ja -puukko olivat suvussa ihailtuja esineitä, maaseudun hiljaisuudessa -isät kaikki olivat sieluansa viihdytelleet, mutta jos joku suvusta -oli harhautunut herraksi, niin sinne se sukuhaara ennenpitkää oli -sammunut. Maalaisvetten hengessä vain oli korkea ikä saavutettu -ja isänmaata ja Jumalaa palveltu. Ja maalaispapit vain olivat -suuria perheitä kasvattaneet, sillä sammumaton ikävä oli tehnyt -pappis-avioliitot sangen hedelmällisiksi. Kun ei muutakaan huvia -salojen siimeksessä löytynyt... - --- Sinä olet näppärä verkonsoutaja -- huomautti kesken syviä -ajatuksiaan ukko rovasti Maijulle -- oletko sinä ennen verkkoja -soutanut? - --- En minä paljon, äänsi Maiju mielissään ja ihan punastui -kiitoksesta: -- oli sillä äitillä rääsyjä Hietajärvessä. - -Tyttö mainitsi vain äitinsä. Isästä ei sopinut puhua. Sitä ikäänkuin -ei ollutkaan. Ihmiset juorusivat että muka iso Puksi... Sieltä kai se -oli verissä tämä kalastustaito. - --- Tulipa kaunis ilma, tuumaili rovasti kun oli viimeisen verkkokukon -heittänyt vedenpintaan ja aurinko paistoi tyventyville lahdille. - --- Kun vain pysyisi... - -Ja he palasivat saareen, Maiju soutaen niin että kokka kohisi. Voi -noita lastenlapsia, mitä pärskettä ne pitivät vanhassa tuvassa. -Rovasti antoi määräyksiä Maijulle: Nostahan olkipatja muuria vasten -lämpenemään... - --- No, lähdetään nyt sitten käymään linnassa. - --- Tule ukki meijän venneeseen! - -Mutta kahdella veneellä sitä mentiin. Lasten luku oli jo karttunut -viiteen. Pienintä pipanaa pideltiin kiinni ettei se puljahtaisi. Yksi -naskali piipotti veneen kokassa ja heilutti keppiä. - -Korkeasta korvesta pamahti pyssynlaukaus, jonka kaiku mahtavasti -ponnahteli rannasta rantaan. - --- Isä kai se siellä ampui linnun, selittivät lapset. - --- Tai oravan, mistä sinä tiiät! penäsi toinen. - --- Karhun! keksi kolmas. - --- Ei täällä ole karhuja! väitti neljäs. - --- Onpa! intti toinen. - --- Eipä! - --- Onpa!... - -Hälisevässä riemusaatossa saapui ukkorovasti poikansa asunnon -rantaan, jossa kaunis pikku miniärouva oli vastassa. Ylös törmää -noustiin, pylväsporrasten kautta kunniavieras peräsalonkiin suoraan -ohjattiin. - --- Tänne pappa, tänne, tänne... - -Samalla tuli Iivarikin pihanpuoleisesta ovesta, riiputtaen kädessään -koppeloa. - --- Pax tecum, pater noster! hän latinaksi tervehti. Ja päivällistä -odottaessa poika-isäntä vei isävanhuksen yläkertaan, avasi valkoisen -kaapin, jonka oveen oli kiinnitetty "Betlehemin tyttären" kuva, kaasi -keltaista nestettä pieniin maljoihin ja esitti: - --- Skål min bror för alla gamla minnen! - --- Mitä sinulla siinä on? - --- Kultaisinta konjakkia, jota olen säästänyt yksinomaan sinua varten! - -Samalla kilahti porotiuku kaideportaissa ja isä poikineen laskeutui -alas suureen linnantupaan, jossa pitkä pöytä katettuna odotti. Lapset -jo istuivat kuin varpuset rivissä. - --- Uunihaukea, rakas papuli, parhaita perunoita omasta pellosta ja -paksuinta viiliä omista lehmistä! - --- Minun arvoisa appiukkoni ei siis jää meille yöksi? kysyi vielä -Iivarin rouva. - --- Enhän minä... kalahommat... - --- Tiedätkö mitä, isä-ukko? sanoi yhtäkkiä talon isäntä. -- Tänä -iltana me poltamme Niettussaaressa sen viimeisen risukokon! - -Ja niin he tekivät. Sekä isä että poika rakastivat intohimoisesti -risukokkojen hulmuttamista syksyillan pimeässä -- varmaan heidän -kaukaisimmat esi-isänsä syvässä muinaisuudessa olivat olleet -- -tulenpalvelijoita. - --- -- -- - -Erämaan saaresta, sysimustan pimeyden keskestä, kohoaa syysillan -harmaata taivasta kohden kaameanloistava lieskapatsas, jonka kielet -nuolevat puiden latvoja. Vanha rovasti istuu kanervaisella kumparella -ja tuijottaa surumielisesti hymyillen tuleen, jonka valo saa hänen -lumivalkoiset hiuksensa kirkkaasti hohtamaan. Siinä ympärillä istuu -poika koko perheineen, lastenlapsiin näyttää myös periytyneen -tulenpalvonta. Onhan siinä suuri kahvipannukin, mutta räiskyvä -risukokko on pääasia. Kokon valo vilmehtii kodikkaasti myös vanhan -kalatuvan kahta seinää vasten, joissa pienenpienet akkunaruudut -kimmeltävät. Mutta tuvan toisella puolella alkaa pimeys -- siellä -kaukana mustan ulapan takana seisoo vanha pappila, jonne ruustinna -tänä iltana on jäänyt jotenkin yksikseen. - - Syksyn synkkä, kolkko ilta - kattaa... - Raskahasti rannan aalto - vastaa kuusten huminaan... - --- Tämä on nyt kai viimeinen kalaretki tänä syksynä pappilasta, sanoo -ukko rovasti ikäänkuin itsekseen. - --- Etkö aijo enää käydä, isä? Nythän vasta siika rupeaakin uimaan -verkkoon. - --- Sinähän tiedät, Iivari, että minä seuraan lain määräämiä -kalastusasetuksia. - -Poika naurahti. - --- Mutta lain mukaan saat pitää verkkoja ahvenille jälkeen lokakuun 1 -päivän. Viskaatko kauniit siiat takaisin järveen? - --- Minä en pyydä ollenkaan. - --- Täytyy tunnustaa, isä, että sinä olet kunnioitettava patriarkka. - -Ja he tuijottavat jälleen tuleen, isä ja poika, pienet pojanpojat -ja pojantyttäret. Kanervainen kangas välkähtelee kuin sähkö mustan -kissan selässä. - --- Vuosi ja kuukausi on kulunut isoisän kultahäistä, huomauttaa miniä. - --- Niin on, vastaa ukko rovasti ja kiinnittää silmänsä yhä -tiukemmin tuleen. On kuin erämaan pappi sieltä tulesta näkisi koko -elämänsä palon. Äsken vielä yhtenä hulmuna, nyt jo erottaa hehkuvia -runkoja, jotka toinen toisensa perään luhistuvat alas ja särkyvät -tulikekäleiksi. Siellä lieskalammessa näkyy ihmispäitä, taistelevia -nyrkkejä, kiemurtelevia käärmeitä. Sieltä kuuluu toisinaan -kummallinen valitus kuin pienen lapsen kaukainen itku. Yön pimetessä -vilahtaa sieltä sinertävässä, sihisevässä tulenkielekkeessä ikäänkuin -enkelin siipi... - --- Lisää risuja! - -Ja taas loimahtaa kokko korkealle, mutta lieska alenee pian. Ei löydy -palavia aineita läheltä, kaikki on puhdistettu. Lieskojen täytyy -laantua, kekälekeko vain jää hehkumaan. Pimeys ympärillä näyttää -peloittavalta. - -"Noin lienee vanhan ihmisen elämäkin. Kun kaikki ympäriltä on -raivattu ja käytetty, jää vain hehkuva hiillos. Ennen aamua sekin -sammuu." - -Vielä tovin aikaa tuijottivat tulenpalvelijat risahtelevan kokon -pohjaan, ukko rovastilla kädet ristissä maata vasten, sitten hän -nousi ja sanoi: - --- Eiköhän tämä jo piisaa. Kuinkahan te pääsette lasten kanssa kotiin? - --- Kuinkahan pappa itse täällä yksin...? - -Mentiin joukolla vanhaan kalatupaan ja sytytettiin kynttilät, -joiden jalat olivat ukko rovastin ja poikansa vuolemia. Miniä teki -appiukkonsa vuoteen valmiiksi. - --- Onhan täällä nyt sentään niin lämmintä ja kodikasta. - --- Äiti, emmekö mekin saa jäädä tänne yöksi? Mutta ei lapsia jätetty -isoisälle vastukseksi. Myrskylyhdyn varassa korpihuvilan väki kopeloi -kotiinsa. Rovasti jäi tupaan ja riisui saappaansa. - --- Mene sinäkin vain nukkumaan, hän sanoi Maijulle. -- Kyllä minä -aamulla ajan sinut ylös. Hän, rovasti, piti tapana kalaretkillä -herättää piikatytöt valmiille kahville, jonka itse tahtoi keittää. -Muuten ei syntynyt oikeata kalamiehen stemninkiä. - -Ennen maatapanoaan rovasti istahti pöydän ääreen ja kirjoitti saaren -päiväkirjaan: - - Anno mundi 1914 septembris 29 minä ukko kämppä purjehdin tänne - Hieta-Maijun kanssa ja laskimme 20 verkkoa sievällä ilmalla ja - vierailtuamme poikani Iivarin palatsissa poltimme viimeisen - kokon, joka täältä löytyi. Huomisaamun ilma ja kalansaalis on - Jumalan kädessä niinkuin koko elämämmekin. Minä kiitän luojaani - ja lunastajaani tästä rauhan paikasta, jossa kukatiesi viimeisen - kerran olen käynyt. Niinkuin tämä kalatupakin jo on ränsistynyt, - niin minunkin majani lähenee loppuaan, jossa ei enää päiväkirjaa - tarvita. Mutta nyt minä olen väsynyt ja menen nukkumaan. - - A.B.C - --- -- -- - -Vasta myöhemmin kun ukko rovasti ja Maiju olivat soutaneet takaisin -pappilaan -- se ei tuulen vuoksi tapahtunut seuraavana päivänä, vaan -vasta kolmantena, muisti poika Iivari katsahtaa saaren päiväkirjaan. -Hän löysi sieltä: - - Datum 30 sept. 14: - - Ihmeelliset ovat Herran Jlan temput, mutta ylistetty olkoon - Hänen nimensä iankaikkisesti. Yöllä nousi hirmuinen myrsky, niin - että aamulla oli mahdotonta ottaa ylös verkkoja, koko järvi - kuohui kuin hornan kastrulli (kuten Iivari kai sanoisi) ja me - hädintuskin pelastimme Maijun kanssa veneemme, jota aallot - pieksivät kiviä vasten täyttäen sen vedellä. Vasta kello 10 - laantui tuulenvoima ja silloin uskalsimme verkoillemme, mutta - voi minkä näköiset ne olivat! Täynnä limaa ja risuja ja kaunis - veneeni ja vaatteeni sotkeutuivat pahanpäiväisesti. Kaloja tuskin - 50 päätä, joukossa tavattoman iso harri. Päästyämme takaisin - saarelle, jossa naapurin väki meitä jo odotti, rupesi järvi - uudestaan kuohumaan ja tätä kestää nyt vielä 8 aikana illalla. - Verkonlaskusta tänä iltana ei tietysti tullut mitään. Iivarin - väki on pyytänyt toiselle puolelle salmea yöksi, mutta täällä - minun velvollisuuteni on olla, sillä verkkojen huuhtomisessa - ja kalansuolauksessakin on työtä? Tosin tuuli ulvoo kalatuvan - nurkissa ja ulkona on peloittavan pimeää, mutta toivon että - rakkaan majani sammaltunut pärekatto ei lennä ilmaan. Tunnen - vähän kipua oikeassa kyljessäni ja käteni on verkonnostosta - rasittunut. - - A.B.C - - - - -Epiloogi. - - -Anna anteeksi, erämaan entisen pappilan hyvä haltijahenki, että -hätäisesti keskeytän tämän vinttikamarikirjasi tähän. Ne olosuhteet, -joissa nämäkin muistelmat ovat tulleet pannuksi paperille, ovat -liian surulliset, jotta niistä sinulle, haltijahenki, kertoa voisin. -Kenties sinä sentään sukukirjojemme salaisena seuraajana vuosisadasta -toiseen voit aavistaa, mikä yksilöjen yllätys suojattiesi sarjassa -aina on ollut -- heidän ennätyksensä ovat aina katkenneet kesken. Ja -nyt sitä valtavammilla syillä, joita sinäkään et voi olla näkemättä. -Vai eikö koko maailma ole syttynyt palamaan? Eivätkö vuosituhansien -takomat käsityskannat ole joutuneet maanjäristyksen uhriksi? Eivätkö -lapselliset tarinat ole kadottaneet kullanarvoansa, kun nykyajan -henkiseteli kaikkialla lentää! Tottatosiaan: meidän lapsuutemme -enkeleiden siivet ovat kärventyneet -- kuinka korkealle niillä enää -päästään! - -Älä ihmettele, itkevä haltija, että me kaikki, jotka ennen olimme -voimakkaat, silloin kun maailmassa vielä vallitsi suuri rauha -eikä kansa noussut kansaa vastaan eikä valtakunta valtakuntaa -vastaan eikä naapuri naapurin silmää puhkaissut, nyt olemme heikot -ja syrjäänsysätyt ja että me toinen toisemme jälkeen vaivumme, -suuttuneina elämään, siihen lepoon, jossa enää ei "päiväkirjaa" -tarvita. - -Sinä vanha, hyvä haltijahenki, jota ei nykyajan ihminen tunne eikä -tunnusta, sano milloin sinä itse siirryt sinne, jossa ei mitään -muisteta? Meistä tuntuu kuin tänne maan pinnalle ei kannattaisi -kauvemmaksi jäädä -- oi tule kanssamme, niin vielä kerran syleilemme -toisiamme iankaikkisuuden rannoilla! - - - - -Pojan runo vanhalle Äidille. - - - Ah Äiti armas, kuinka suruisasti - Sun elämäsi ehtootähti vilkuttaa! - Ja miks'en minä "Poika" pontevasti - Voi omaa äitiäni pelastaa? - - Miks Jumala tai mikä lie Hän voima - Näin loppuun asti meitä koittelee? - Miks ajan arkihuolet, sorto, soima - Luontomme parhaat lahjat voittelee? - - Miks ihmiselle, joka kaikkens' antoi, - Kun koti vielä uhkui yhteinen, - Miks Äidille, mi kuormat raskaat kantoi - Ei joutsenlaulu kaiju leppoinen? - - Miks johti kohtalo sun, Äiti rukka, - Sairaimman lapses tuonen talohon? - Miks sulle auvennut ei onnen kukka, - Miks pimeydest' et päässyt valohon? - - Miks elonkumppalisi kaaduttua - Sinua vuosikaudet kidutettiin vaan? - Ja polon poikas maaksi maaduttua - Et vanhan rauhaa saanut silloinkaan? - - Oi tuolla nukkuu kyllä pappa vainaa, - Ja siell' on rauhallista, hiljaista, - Mut patsas paatinen se painaa, painaa, - Niin että tahtois ääneen kiljaista... - - Miks kuolla kunkin täytyy niinkuin isän, - Miks aina _kesken_ kohtaa kuolema? - Niin mielellämme tahtoisimme lisän, - Vaan siinä on se -- surman suudelma. - - Me lapset pappilan, tuon vanhan Karhulamme - Jokainen hengessämme kärsimme: - Miks avutonna nääntyy auttajamme, - Hän -- kultaisin -- mi hoiti kotimme? - - Miks hälle linnaa rakentaneet emme - Vaivainsa, rakkautensa palkaksi? - Nyt salaa vuotavat vain kyynelemme, - Kun äidin maja haihtui halvaksi! - - Ei kuningattaresta mökkiin oisi, - Ei auttajattaresta armoille! - Ja jos sen vieläkin vain vaihtaa voisi - -- Ah, kunniata hapsill' harmaille! - - Mut kuka meistä mitään tehdä taitaa? - Oi häpeää, kun lapses moiset on! - Hän, joka meille neuloi "tuhat paitaa"..., - Kahleita orjan kantaa, onneton! - - On suku suistununna entisestään, - Se koskaan rikaskaan ei ollut lie, - Mut joku meist' on kitsas sydämestään - -- Kirottu kiittämättömyyden tie! - - Anteeksi, Äiti, että moista sanon, - En itse toiveitas oo täyttänyt, - Ma polvillani sulta anteeks anon, - Milt' elämässäin lienen näyttänyt! - - Mun kohtaloni polku ompi julma, - Vaan tarkoitustain, Äiti, arvaa et! - Sinulle outo on tuo näkökulma, - Mut Jumalapa tutkii sydämet. - - _Mun_ miten käy? Oi siitä älä huoli! - Se Äidilleni kuulua ei voi! - Ritarin täällä kohtaa koston nuoli, - Mut trubaduurin harppu jälkeen soi... - - Siis Äiti vanha, sairas Äiti parka, - Nyt vastaanota Poikas huokaus, - Sen mukana soi murhe, aate arka, - Mut sydämestä nousee rukous: - - Se rukous, ett' Kaiken Herra - Mun Äitini sois silmäns' ummistaa - Hetkenä sellaisna, kun vielä kerran - Sielussa sointu ois -- vihreenä maa. - - - - -KUN ISÄ KUOLI - - - -Pojan päiväkirja. - - - Jo nyt harja majastani murtui. - -Sieluni on suuressa ahdistuksessa, sydämeni täynnä itkua ja elämäni -tuntuu turhalta. Ei ole mistä kiinni pitää, ei osaa mihinkään -tarttua... Kuka olen minä, tomun lapsi, miksi synnyinkään tähän -maailmaan? - -Ja se mitä tässä kirjoitan, se on sekin niin vähän merkitsevää sen -edessä, mikä on suurin kysymysmerkki. Miksi ihmiset sen tekevät -ohimeneväksi, en jaksa käsittää -- minä kauhistun arkipäivän naurua, -riitaa ja karkeata proosaa ja huudan sieluni tuskissa: herätkää te -kaikki, joilla henki on! - -27 p. helmikuuta v. 1915. - -Eilen aamulla se siis vasta tapahtui. Viestin hiihtäjä oli saapunut -suoraan vanhasta pappilasta. Vaimoni ääni värähti, kun hän lipun toi, -hän aavisti mitä se sisälsi ja minä myös aavistin. Kynäni vaipui, -työnsin kirjoitukseni pöytälaatikkoon, avasin kirjelipun ja luin --- -- -- ja siinä samassa me jo huomasimme itkevämme: mies isänsä -kuolemaa, vaimo appensa poismenoa ja 7-vuotias tyttö isän sylissä -itki vain sentähden että näki isänkin kerran itkevän, isän, tuon -"kovan miehen". - -_Jo umpeen painui nyt isän silmä, tuo sydän lempeä nyt on kylmä. -Vaikeat olivat nähdä ne hirveät kamppailut. Papan kello osoitti 10 -minuuttia vaille 2 aamuyöllä, kun viimeinen hengenveto tapahtui. -Ainoastaan viimeiset minuutit olivat rauhalliset. Veljeni! Jäit -näkemättä isäsi hengenlähtöä. Nyt hän niin kauniina lepää. Tottahan -tulette katsomaan_. - --- -- -- - -Hoiperrellen valjastin poroni pienen puupohjareen eteen ja läksimme -ajamaan kaukaista pappilaa kohti -- ruumista katsomaan. Ruumista? -Tuo kauhea sana! Saattoiko sellainen käsite olla totta hänestä, -isästä, joka oli täynnä elinvoimaa ja joka rakasti elämää ja oli niin -vahva käsivarsiltaan ja jaloiltaan! "En usko sinua, kohtalo!" Ja -kuitenkin minun täytyi. Kylän akkoja tuli vastaan, niiden tervehdys -pisti sydämeen aivankuin he olisivat ilkkuneet minua, jolta isä oli -kuollut. Hammasta purren täytyi nöyrästi ottaa vastaan... - -Kun saavuimme viimeiselle kilometripylväälle pappilan Jänismäen -alla, niin tuntui tuiki mahdottomalta se olettamus että isä oli -lakkauttanut terveyskävelynsä, nuo säännölliset 36-vuotiset -joka-iltaiset virvoittelunsa pappilan ensimäisellä kilometrillä. -Tuntui että ukon vieläkin _täytyi_ ilmestyä vastaan ja hymähtää: -"ahaa vai te siinä olette!" sillä satoja kertoja oli pappa tullut -vastaan. Nytkö siis ei tullutkaan? Jospa ne valehtelivat, jotka -ilmoittivat vanhuksen kuolleen? Oi Herra Jumala maassa ja taivaassa, -mikä lieneekään se totuus että _olemassaolo lakkaa?_ - - * * * * * - -Saavuimme perille. Oliko se pappila? Oli -- eikä ollut. Eräänlainen -kaamea verho häälyi henkisten silmäimme edessä. Tuntui että isän -täytyi olla joko salissa tai työkansliassaan, katsoa ikkunasta... - -Joku siinä tuulotteli sänkyvaatteita uloskäytävällä. Sininen -kasvoiltaan, nyykäytti päätään ja sopersi: "Papan tuskat ovat nyt -loppuneet!" Ja näytti iloiselta, näytti, mutta _oliko?_ Ja sitten... -jossakin ovessa tulee äitiruustinna vastaan, syleilee kuumasti ja -hyrskähtää itkuun. Sanoo jotakin papasta. Sydän särkynyt. Sitten -velimies, kimmel hänenkin silmissään, yrittää sanoa: "nyt olemme -isättömiä poikia" mutta ei saa ulos, lausuu sen jotenkin toisin. -Hiivimme kaikin nurkkakansliaan ja minä -- minäkö se olen? -- huomaan -tyynesti, ulkonaisesti aivan kylmänä, kohottavani valkoista liinaa -olennon kasvoilta, joka makaa liikkumattomana. Järkeni sanoo että -siinä nyt on isäni, oma isäni, joka minut on siittänyt, elättänyt, -kouluttanut... - -Vielä eilisiltana kuutamon noustua olin nähnyt hänet hirveissä -tuskissa kiemurtelevana, nyt kohtaan hänet tyynenä, arvokkaana, -juhlallisena. Hopeanharmaa parta, otsan rypyt silenneet, nenä -jalostunut, profiili kuin marmoriin veistetty... oh, hän on kuin -kuningas, hän on komea, kaunis, ylhäinen. Onko hän siis kuollut? -Kolmen askeleen päästä katsottuna hän, isävanhus, näyttää vain -nukkuvalta... - -Tuntuu kauhealta, että isän noin on täytynyt _alistua_. Hänethän -on väkisten tähän huoneeseen kannettu ja ovi jätetty auki että -huone jäähtyisi. Kauheata! Isälle, joka oli niin tarkka huoneen -lämmityksestä ja oven kiinnipitämisestä. - -Siis ruumis kuitenkin! Eipäs, hänhän näyttää hiljaa hengittävän, vai -pettääkö silmä että rinta vielä kohoaa? Joku panee kätensä hänen -povelleen ja sanoo: koetelkaapa sydämen kohtaa, se on vieläkin -lämmin. Minäkin koettelen -- ettei vaan ole valekuoll...? Ei, sanovat -muut: kyllä hän on kuollut... - -Menemme pois sisähuoneisiin juomaan kuumaa kahvia vehnäisten kanssa --- hävettää ettei isä saa mitään... Syömme melkein juhlapäivällisen --- lihapullia ja pannukakkua -- nautimme ja -- häpeämme. Kuinka -luonnotonta! Jonkun pyhän lain mukaan emme tietysti saisi nauttia -mitään, koskapa isä, elättäjämme, ei voi syödä. Tämähän on loukkaus -vainajaa kohtaan. Mutta mikä ei ole loukkausta nyt? Leikkisänäkin on -loukkaus ja nauru rikos... - - * * * * * - -Me näemme hänet juhlallisen liikkumattomana ja se meitä vähitellen -tyynnyttää. Mutta mitä me ajattelemmekaan? Mikä se meitä salaa -kirvelee ja nostaa raivoisan vastalauseen lohduttomuudessamme? - --- Se että muistamme nähneemme hänen kärsivän tuskia, joita emme -osanneet lieventää. _Se_ on verinen vääryys ja siitä vaadimme ihmisen -herran tilille. Sinä suuri tuntematon, eikö sinun _asiasi_ olisi -ollut auttaa? Olihan hän vanha ja elämässä jo kyllin kärsinyt -- -rangaistustako tämä siis kuitenkin oli ja mistä? - -En anna anteeksi sinulle, oi Jumala, että isääni rääkkäsit! Otit -häneltä ensin puhekyvyn, otit tajunnasta tärkeimmät osat, et -antanut vanhan miehen lausua viimeistä hyvästiä puolisolle, joka 51 -vuotta oli seissyt hänen rinnallaan. Otit häneltä myös valituksen, -äänenkin kyvyn, mutta me näimme selvästi, kuinka syvästi hän siitä -loukkaantui. Jospa olisi saanut edes huutaa! Mutta hän oli kuin -piinapenkissä, kapula suussa... häntä kidutettiin kuin marttyyria -tulisilla raudoilla, poltettiin häneltä kieli, kurkku, kädet, -jalat, lopulta rinta; vihdoin sydän lävistettiin... _Onko tämä -Jumalan työtä_ vai kenen? Kituuko metsässä honka näin ennenkuin -kaatuu? Laupeuden Jumala, missä on sinun armosi? Näinkö vapahtajansa -syliin täytyy vaipua vanhan papin? Tässä on jotakin selittämätöntä, -harhamaa, opetettua, iskettyä kautta vuosituhansien. - -Ajattelenko kuin pakana -- minä, joka totuuden tahdon tietää? - -Ei minua huoleta se, _minne_ isäni sielu joutui, mutta minä vaadin -lopputilin kymmenestä vuorokaudesta, jotka vainaja sai kärsiä. - - * * * * * - -Siihen sattuu ruumiin ääreen kiertävä raamatunkauppias. Selitän -hänelle mielipiteenäni ettei minua tyydytä uskonto, jollaista maa -tunnustaa. Hän miettii hetken ja vastaa: Mutta sehän on ikävää -että ihminen riitelee tekijäänsä vastaan! -- Niin onkin, vastaan -minä, mutta minun on pakko isäni kunniallisen etsimyksen vuoksi -kapinoida sellaista luojaa vastaan, joka sallii moista tapahtuvan. -Raamatunmyyjä väittää ettei _ruumis_ mitään merkitse eikä -ruumiinkiemurtelut, vaan että Jeesus Kristus on sydämessä. Saattaa -olla, sanon minä, mutta minähän muistan selvään, ettei rakas isäni, -vaikka oli valtiokirkon uskollinen opettaja, ettei edes hänkään -eilisaamuna kuollessaan saanut tuntea armon lohdutusta. Vasta -luonnollinen kuolema teki lopun hänen tuskistaan. Pitääkö uskoa -kaunista satua? Saan luvan uskoa, mutta sydämeni ja järkeni väittää -että vainajaa, hänen arvolleen sopimattomasti, kohdeltiin... - -Oi kuinka minä säälin sinua, rakas isä, ja rukoilen jumalien Jumalaa, -että Hän, se _korkein_, sovittaisi tämän ristiriidan, jos sitä -ajallisessa tai ajattomassa elämässä enää sovittaa voi. - --- -- -- - -Kauhea yö! Olimme käyneet saunassa -- ensi kerran ilman isää -- -ja nukuimme lämpöisessä salissa. Vieressämme seinän takana nukkui --- hän itse. Salissa oli kaikki niin pehmoista ja mukavaa, suuria -häälyviä kukkia, suuria peilejä, tauluja ja korutavaraa. Akkunasta -paistoi talvikuutamo yli sileiden hankien, yli lumisten metsien. -Siinä oli puutarha -- tuulimylly -- jyväaitta -- kaikkia näitä oli -mahdotonta ajatella ilman isää. Jos minne silmänsä loi, muisti isän, -isän puuhat, hiihdot, kävelyt. Kymmenien vuosien äänet ja kuvat -kangastelivat silmissä. Miksi siis hän, joka oli niin voimakas, oli -lakannut antamasta kuvia itsestään? - -Me emme voineet nukkua. Tuntui että isä on salaa murheellinen siitä -että häntä luullaan kuolleeksi ja että häntä pidetään jääkylmässä -huoneessa. Hän on elävä, tottakai, mutta ei voi itseään ilmaista. -Meidän äärettömän järjettömyytemme takia hän vihdoin ei kestä -- hän -nousee -- nousee ja rynnistää ovelle. Rasahdus -- lumivalkoisena -yövaipassaan hän syöksee keskellemme ja sanoo sortuneella äänellä: -"Pojat, miksi näin minua kohtelette?" Samalla kaatua romahtaa -lattiaan ja on vasta silloin kuollut... - -Mielikuvitustako vain? Kuuntelimme horroksissa, eikö tosiaan kuulunut -hiiskausta ruumishuoneesta. Joka sekunti kuvittelimme jotakin -tapahtuvaksi. Tapahtuiko? Eipä suinkaan. Mutta yömme oli onneton. Oi -isä ettet kuollut meidän vielä pieninä ollessa, kenties emme silloin -olisi poismenoasi surreet, emme sitä niin olisi osanneetkaan surra! -Nyt, täysinä miehinä, itsekkin kuolemaniässä, tunnemme kauhua. Sinä -olit meille _liian paljon_. Jokainen nurkka vanhassa pappilassa -todistaa sinun pitkää ikääsi ja ihmeellisiä ennätyksiäsi. - --- -- -- - -Aamu valkenee, arki koittaa. Veljen täytyy istuutua rekeen ja lähteä -kaupunkitoimiinsa -- yli 200 kilometriä. - -_Meidänkin_ täytyy lähteä. Miltä tuntuukaan nyt pojan koti? Se -on sekin kuin rikkiromahtanut, sillä vanhan pappilan turvissa me -sielullisesti olemme eläneet. Vasta nyt sen oikein ymmärrämme. -Oi, se on suurenmoista ihmisen elämässä, koettelemusten keskellä, -kenellä oma isä on elossa ja avoinna lapsuuden koti, jossa vapaasti -saapi käydä. Sen suloisempaa vierailupaikkaa, virvoitussopukkaa ei -maailmassa toista löydy. - - * * * * * - -Minunko kärsimysteni laskuun sekin tulla täytyy -- ruumisarkun -tilaus! Mitat, malli... Kuinka kauhea onkaan ruumisarkun malli -kylmässä Pohjolassa! Miksi se pitää olla niin särmikäs? Silläkö vielä -tahdotaan lisätä kipuja? Ennakkoluulojen kasvattamat olemme kaikki. -Miksi ei kukaan keksi pehmeämpiä muotoja? Tuonelan ruuhi pitäisi -saada miellyttäväksi että me siihen tottuisimme... - - * * * * * - -Mieli hautoo, muistot kulkevat. Omaatuntoa särkee -- meillä kaikilla, -yksin äidillä, sillä niin on aina, kun ikuinen ero tapahtuu. - -Kuinka sitä olikaan laskettu isän kuolemaa ja siihen kaikin puolin -muka varustauduttu, ja kuitenkin -- kuinka toisella tavoin kaikki -sittenkin kävi! - -Olimme sisareni kanssa saapuneet pappilaan eläinsuojelusliiton -iltamasta myöhään sunnuntai-iltana. Koko pappila nukkui ja me -- -löydettyämme äidin asettaman ruokatarjottimen -- olimme kumpikin -hiipineet vuoteisiimme. Muistan nukkuneeni huonosti, sillä asiani -olivat uhkaavalla kannalla, mutta minua lohdutti tämä vanhassa -pappilassa käynti ja porolleni oli siellä aina varattuna jäkälää. Jo -varhain maanantai-aamuna tapasin isäni kuten tavallista kansliassaan. -Aamiaispöydässä näin hänen päänsä yhtäkkiä vaipuvan vasten pöydän -laitaa ja äitini sanoi: "ai, ai, nyt papalle taas tuli". Samalla -isä jo selvisi ja jatkoi aterioimistaan. Silloin vasta sain kuulla -että näitä pyörrytyskohtauksia oli sinä yönä sattunut useampia eikä -vanhus ollut nukkunut. Minä huomautin ettei isän pitäisi jatkaa -noita yövuoteella lukujaan, sillä ne rasittavat aivoja, kuten tunsin -omasta kokemuksestani. Isäni ei varoitukseeni kääntänyt enempää -huomiota, vaan ilmoitti että hänellä oli tänä päivänä ollut aikomus -ajaa hevosella luokseni, sillä ukolla oli ikävä pientä viisivuotiasta -tyttöäni, joka ennenkin oli ollut pappilassa. Esitin että lähdetään -vaan yhtä matkaa ja minä ajan edellä porolla. Mutta silloin äitini -huomautti ettei pappa nyt saanut lähteä, koska hänellä oli ollut -huono yö. Huomenna oli laskiaistiistai. Minä ilmoitin että luokseni -oli aikonut vieraita, mutta että kolmen päivän päästä torstaina on -vanhimman tyttäreni syntymäpäivä ja että vanhusten silloin sopii -tulla. Niin se asia päätettiin ja minä hyvästelin. No nytkö sinä -menet! sanoi isäni tapansa mukaan, vaikka minusta tuntui että hän -sen nyt sanoi jotenkin eri tavalla. Kun talutin poroni kanslian -akkunan alle, näin isäni katsovan lähtöäni akkunasta. Jotakin -_hyvin miettivää ja alakuloista_ oli hänen katsomisessaan. Samalla -silmänräpäyksellä minussa vilahti: (oi ihmisen oikeita aavistuksia, -joiden pyhyydelle hän ei pane arvoa!) että kukasties näen isäni -elävän katseen viimeisen kerran? Minä nyykäytin päätäni isälle -hyvästiksi iloisesti ja reippautta tavoitellen, huiskautin porohihnaa -ja luistin mäkeä alas. Mutta samalla olin itsekseni päättänyt että -ensi postissa ilmoitan eräälle veljistäni pelkoni isän sammuvasta -elämästä... Minussa oli vaistomainen aavistus. Niin ajoin kotiin. --- Heti seuraavana aamuna saapui hiihtopoika pappilasta mukanaan -kirjelippu, jossa ilmoitettiin että isä yöllä kello 3 oli pudonnut -sängystään aivohalvauksen kohtaamana. Valjastin poroni ja ajoin -täyttä laukkaa järven ympäri, välttäen kylää, pappilaan. Yhdyin -hoitajiin, autoin nostamisissa. Isäni oli hirveässä levottomuudessa, -ei mikään asento häntä tyydyttänyt, alituisesti täytyi korjailla -tyynyjä ja itsekkin hän niitä korjaili, vaikka oikea käsi ja oikea -jalka olivat halvatut. Lämpimiä pulloja asetettiin jalkoihin, -jääpussi päähän -- sairas ei sitä sietänyt. Kaikista hämmästyttävintä -oli että isä oli kadottanut puhekykynsä. Se teki äitiini hirvittävän -vaikutuksen, ja hän vain odotti että isä tulisi tajuntaansa -ja jotenkin osoittaisi puolisolleen mieltään (eikä työntäisi -tuntemattomana pois). Isää näytti kummastuttavan että hoitajat -hänet ympäröivät. Ujostutti ja kidutti sanomattomasti luonnollinen -tarpeentekonsa, joka oli käynyt arveluttavaksi. Me ymmärsimme että -viimeinen sairaus oli nyt alkanut, mutta emme uskoneet kuolemaa. -Lääkärikirjoissa sanottiin että aivohalvaus useimmiten "menee ohi" -ja että puhekykykin palautuu... Minä noudin apteekkarin katsomaan -isääni. Hän kertoi oman isänsä myös kuolleen aivohalvaukseen, mutta -tämä oli elänyt mykkänä kokonaisen vuoden ennenkuin kuoli. Vaan -tässä oli ikäeroitus, hänen isänsä oli ollut 50-vuotias, meidän oli -80-vuotias. Pitäjäläiset tiesivät että vanhoillakin usein halvaus -paranee. Minä huomautin siihen että oli eroitus talonpoikaisaivojen -ja rovastinaivojen välillä. - -Äitini kulki huoneitten läpi ja itki. Hänellä oli omantunnon vaivoja -ettei ollut herännyt heti yöllä. Hän kertoi että pappa illalla oli -sanonut voivansa paremmin ja tapansa mukaan lukenut makuultaan. -Luultavasti hän luki Hall Cainen "Vaimo jonkas annoit", arveli äiti. -Tosin siinä oli joku "Vartijan" numerokin yöpöydällä. Äiti muisti -nähneensä puolisonsa sammuttavan lamppunsa. Muisti vanhuksen sanoneen -että äiti häntä nyt vähän katsoisi tänä yönä, jos edellisen yön -pyörrytykset uudistuvat. Mutta äiti, joka oli valvonut edellisen yön, -nukkui raskaasti. Silloin se tapahtui -- äiti heräsi vasta kun näki -isän lattialla... - -Aamuyöllä pantiin hakemaan apua, koko talo joutui liikkeeseen. - -Näin se siis oli alkanut tuo sairaus. Olin siellä itsekkin parina -yönä valvonut. - -Siellä me olimme istuneet, me elämän armoittamat, vanhan pappilan -palavien öljylamppujen ääressä pakkasen paukkuessa ulkona, tähtien -kiiluessa taivaalla ja vahtineet vanhaa vapisevaa honkaa, joka uhkasi -kaatua keskellemme elämän myrskyistä väsähtäneenä... - -Kuinka selvään muistankaan noiden valvottujen öiden mielialat. - -Se oli siis vihdoinkin tulemassa tuo katastroofi. Heimonsa -hopeakruunuinen kuningas makasi voimattomana kuni salakavalan -vihollisen kolhima. Vielä eilen hän oli puhunut, katsellut kaikkea, -tajunnut ja tuntenut. Nyt ei hän kyennyt lausumaan ainoatakaan -tavuuta. - -Oli ollut kauheata todeta sitä mykäksi tulemisen kirousta, kun -ruumiissa vielä olisi ollut miehen voima, jota ei kolme hoitajatarta -jaksanut voittaa. Koko ensimäisen vuorokauden, vuoteen omaksi -jouduttuaan, oli rakas isämme turhaan ponnistanut karhuvoimiaan -päästäkseen tavallisiin tehtäviinsä. Alituisesti liikkuivat hänen -kätensä ja ruumis tempoili. Ei palaakaan ruokaa eikä pisaraakaan -mitään juomaa hän voinut nauttia. Ja luonnolliset asiat tuottivat -hänelle surkuteltavia kärsimyksiä... - -Siitä ensimäisestä yövalvonnasta on mieleeni syöpynyt eräs -nousukohtaus. Vanhus pyrki kiihkeästi työhuoneeseensa. Emme tienneet, -oliko sairas tajullaan vai ei. Mutta tuohon omaan, rakkaaseen -työhuoneeseensa tultuaan - me kannatimme häntä kainaloista -- -tiedättekö mitä vanhus teki? Hän kiskoi meidät seinäkellonsa eteen, -väänsi päätään ja katsoi tarkkaan: "Vartija, mitä kuluu yö --?" -Kello osoitti silloin vähän yli 2:n. Isä parka näytti rauhoittuvan -että kello oli vasta niin vähän -- hän katsahti kummastuneena -meihin kaikkiin: mitä ihmettä me muka teimme hänen kimpussaan? -(hän olisi romahtanut ilman meitä) -- ja me saimme hänet takaisin -makuuhuoneeseen. Hän nukahti sitten muutamiksi tunneiksi... Minä, -kuolevan poika, ajattelin tänä yönä enemmän kuin kenellekään puhua -uskalsin. Ymmärsin kaiken -- ainakin ymmärsin sen uskonnollisen -pohjan, jolla meitä lohdutettiin, silloin kun kuolema ahdisti. -Kaipasin, _uskalsin_ kaivata jotakin enempää... "Oi Jumala", puhelin -hengessäni: "minä maan tomu ja mato, nöyrrytän kyllä itseni Sinun -edessäsi, mutta miksi et sittenkään itseäsi ilmaise? Sillä ethän sinä -ilmaise! He valehtelevat vasten parempaa tietoaan, jotka väittävät -sinun itsesi ilmaisevan. Itse Kristus kuoli kauheihin kärsimyksiin! -Vaikka oli niin korkea ja hyvä että hänet julistettiin Jumalan -pojaksi... Eikö siis kristillinen pohja ole toivoton? Sanotte minua -pilkkaajaksi: Sanokaa, mutta rehellisyys on jumalallista. Vielä on -koittava päivä, jolloin ihmiskunta tietää enemmän kuin _yhteiskunta_ -opettaa." Näin puhelin, näin kapinoin ja rukoilin itsekseni sillä -aikaa kun isä nukkui. Kello löi kolmea. En ollut yrittänytkään -nukahtaa, olin lueskellut kansliassa pappeinkokousten pöytäkirjoja -sekä isäni salaisia muistiinpanoja ja arvosteluja -- omasta itsestäni -"Vihan" ja "Rakkauden" menneiltä päiviltä, eivätkä ne estäneet minua -häntä rakastamasta, tunsin ainoastaan surua ja sääliä... - -Elämä -- sanelin itsekseni -- oli siis suurelta osalta sellaista -pahaa, jota ei lääkäri eikä pappi, ei edes luonto voinut lievittää. -Siinä itki äitini, hänkin valvoen -- ja me lapset aavistimme ettei -hän tätä kestäisi... Entäs omat asiani? Kullakin kohtalonsa. Meidän -ihmispoloisten täytyi kovettua, paatua, kestääksemme elämämme väärät -laskut ja pettyneet ohjelmat. - -Viereisestä huoneesta ei kuulunut muuta kuin nukkuvan hengitys -ja minut valtasi väsymys. Kun kolmen tunnin kuluttua heräsin, -kuulin isänkin heränneen ja hoitajattarilla oli täysi työ -pidätellessään sairasta, joka ponnistelihen ylös. Aamun kajo jo -hämärsi. Minua pyydettiin avuksi ja taas me kannatimme sairasta -kainaloista työhuoneessa -- oh, hän, isä parka, ikäänkuin pyrki -_elämän säännölliseen työhön_, hän, tuo ankaran ahkera mies, -joka halvauspäiväänsä saakka oli ruumiin ja sielun täysin voimin -työskennellyt milloin kansliapapereinsa, milloin höyläpenkkinsä -ääressä -- siinä virui vieläkin vasu täynnä hänen viimeisiä -lastujaan... Kuta vanhemmaksi isä rovasti oli käynyt, sitä -tarmokkaammin hän oli veistellyt, valmistaen loppumattomasti -kaikenlaisia tarve-esineitä ja ilahduttaen lastenlapsiaan -omakeksimillään leluilla -- todentotta: hän oli kaatunut töittensä -keskelle. Tänä aamuna sai höylä ja vasara olla rauhassa, asiapaperit -kajoomatta. Tällä kertaa ei isä pyrkinyt seinäkellonsa eteen, -vaan saimme hänet suosiolla kääntymään pöytänsä äärestä takaisin --- hän ikäänkuin häpsähti todellisuuden surkeutta ja kun näytimme -hänelle hänen omaa taskukelloaan, ei hän kiinnittänyt huomiota -kellon tauluun, vaan kiiltäviin periin uteliaana niitä hypistellen -sormillaan -- niinkuin lapsi. Elämän normaali kulku on kai se että -ihminen kuolemaa lähestyessään muuttuu uudestaan lapseksi. - -Kun olimme saaneet isän toistamiseen takaisin makuuhuoneeseen, ei hän -enää voinut nukahtaa, vaan sairauden tuskat hyökkäsivät raivoisasti -hänen päälleen. Varsinkin näytti häntä äärettömästi kiusaavan oman -vuoteensa asema. Hän pyrki yhä uudestaan ylös ja sai itse siirretyksi -tavattomalla voimalla vasemmalla kädellään koko rautasängyn -toisapäin. Me autoimme ja taivuimme hänen mielitekoonsa. Näin oli hän -saanut vuoteensa pääpuolen suoraan pohjoista kohden ja siinä asemassa -vuode pysyi sitten loppuun asti, vaikka sairas välillä joskus sai -maata toisessakin vuoteessa. Vanha hieroja-Kaisa tiesi sanoa että -kuoleva itse asettelee vuoteensa. Rovastilla oli vaistomainen tunne -että juuri tuossa vuoteessa ja juuri noin päin hänen oli nukahdettava -Ikuiseen uneen. - -Siinä me istuimme ja surkuttelimme vanhuksen kohtaloa. Vihdoin -valkeni talvinen päivä, aurinko nousi häikäisevän kirkkaana levittäen -loisteensa yli erämaan lumisten maisemain. Vanhus lepäsi, oli kenties -hänen helpoin hetkensä, mutta mitä ilta taas toisi, sitä oli mahdoton -tietää. - - * * * * * - -Oli kohtalon ivaa että viimeinen asiamies, jonka isä vastaanotti -vielä terveenä päivänään, sattui olemaan pitäjän väliaikainen -haudankaivaja, joka oli siinä määrin pilannut maineensa että -juuri oli ottamassa papintodistusta päästäksensä muuttamaan pois -paikkakunnalta. Joka talosta tuo mies oli petkuttanut rahoja ja -onnistui hänen vanhalta rovastiltakin saada apua. Millä mielellä isä -sen oli mahtanutkaan antaa? Hän koetti aina uskoa hyvää huonoistakin -miehistä. Kenties isä sen oli antanut hyvin tietäen antavansa -valehtelijalle ja tuntien kiusaantumista? Yhdestä asiasta saattoi -olla iloinen: antamalla apua haudankaivajalle esti antaja tätä miestä -tulemasta omaksi haudankaivajakseen. - - * * * * * - -Riittää yhä muistelemista noista päivistä, jolloin kiidättelin -porollani edestakaisin kaukaisen korpikotoni ja isäni pappilan -väliä. Minua polttivat tuliset hiilet sekä vanhassa että uudessa -kodissa, jossa viimemainitussa vaimoni joka päivä sai taistella -elämänkärsimystaistelua suuren lapsilauman keskellä auttajanaan -ainoastaan raaka palvelustyttö, jota kiroilemisensa uhallakin emäntä -oli pakotettu sietämään, koska ei kunnollisia palvelijoita syrjäiseen -paikkaan ollut saatavissa. Rahavaramme olivat auttamattomasti -loppuneet, karjankontua emme saaneet mistään rahallakaan. Sekä -aineellinen että sielullinen hätä piiritti joka puolelta, eikä meidän -talossa -- ilman isän sairauttakaan -- isäntä ja emäntä voineet -nukkua ainoatakaan yötä kiemurtelematta kohtalonsa kourissa. Nyt oli -tullut vielä tämä! - -Muistan, kuinka olin kahdenvaiheilla, ajaakko kotiin tuon ensimäisen -valvotun yön perästä pappilasta. Kun vihdoin sen tein, en saanut -rauhaa kotonakaan, vaikka kirjalliset työni, joista elämäni oli -riipuksissa, olivat pahimoiltaan kesken. Kuka saattoi kirjoittaa -romaania näin kiristyneissä sielunleikkauksissa? -- Ei, täytyi -ajaa takaisin! Saimme kotiasiamme mitenkuten järjestetyiksi ja -vaimoni läksi mukaani. Oli iltapimeä ja kova pakkanen, poro, -jonka oli pakko raahata sekä pulkassa ajajaa että suksimiestä, -juonitteli järvenjäällä ja aiheutti yhä ikävämpää hermostusta meissä -kummassakin. Kirvelevä suru painoi meitä, mutta vastoinkäymiset eivät -meitä nöyrryttäneet -- elämä oli karkeata koettelemusta ja autio -erämaa ympärillämme ei tarjonnut lohdutusta. Armoton pohjanviima -viilteli kasvojamme kuin terävä sahanterä... - -Meillä oli erikoinen kammo kirkonkylää kohtaan, jonka läpi oli -ajettava päästäksemme vanhaan pappilaan. Varsinkin tällä kertaa, kun -asiamme olivat huonoimmillaan, tunsimme raatelevaa vastenmielisyyttä. -Ettei tarvitseisi ketään kohdata? Mutta kohtalo ei meitä säälinyt. -Siinä vilahti vastaan jälleen se roikka, joka meitä hengellisesti -vaivasi. Ne olivat jotkin "apteekkarin nimipäivät", joille joutilas -herrasväki taas oli kerääntynyt. Joku nuori virkamies koreilevine, -tukkipomomaisine rouvineen, joku alempi virkamies esimiehensä rouvaa -matkivine vaimoineen, joku naimahaluinen sairaanhoitajatar, joku -tanssihullu orpojenopettajatar... Ne tervehtivät meitä ikäänkuin -iloisesti ilkkuen ja yksi kerkesi kertoa että rovasti nyt muka voi -paremmin -- se oli kuultu tuolta komealta "laupeudensysteriltä", -joka paljastetuin käsivarsin, suurmailman muotia matkien, piti -velvollisuutenaan porhaltaa porollaan jokaiseen mahdolliseen -vierailupaikkaan ja jonka hameenhelmoissa paistoi kolme tulipunaista -rantua (neitiä sanottiin hyvin uskonnolliseksi). - -Kertoja tiesi lisätä, että vanha rovasti oli tuolle neidille tänään -nyökännyt päätänsä, oli siis hyvin hänet tuntenut. Rohkenipa joku -tokaista että "isäsi kuuluu jo kävelevän ja peilailevan". Meitä -iljetti! Huvittelijain keskellä kekkelehti vapaamielisyydellään -kerskuva pappismies, vanhapoika, joka kuiskutti korvaan, kuinka hän -viime yönä oli "vähän hummannut". Olivat apteekinhoitajan kanssa -juoneet pirtua, iskeneet "p:sti korttia" -- nämä kaksi miestä, -jotka kumpikin edellisenä päivänä olivat käväisseet isä raukkaani -katsomassa. - -Että ihmiset saattoivatkin -- olihan jokaisella vapaus elää miten -tahtoi ja kenenpä oli pakko muuttaa päiväjärjestystä yhden kuolevan -takia? Mutta kuitenkin... kokekoon joku toinenkin minkä me ja -tuomitkoon sitten... - -Meihin koski liian hellään paikkaan kun saimme tietää, että tuo -komea neiti isäni sairasvuoteen äärestä oli rientänyt suoraapäätä -tansseihin ja hypellyt, hypellyt... - -Kiitimme päästessämme irti kylästä ja saimme nousta pappilan pihaan. -Puheet sairaan muka paremmuudesta näyttäytyivät perättömiksi. -Kyläläiset olivat ne keksineet ikäänkuin vaimentaakseen omiatuntojaan. - -Jäimme vaimoni kanssa täksi yöksi seuraamaan taudinkulkua pappilassa. -Se ei näinä vuorokausina kehittynyt parempaan eikä pahempaan päin. -Saattoi vain todeta että vanhus vielä oli "elossa". - -Kului muutamia vuorokausia. Yötä-päivää tekivät vuorohoitajattaret -parhaansa, öisinkin toisinaan oli neljä paria. - -Lauvantaipäivänä (aivohalvaus oli sattunut tiistaita vasten yöllä) -olin jälleen pappilassa. Vanhus oli silloin levollinen ja monet -merkit osoittivat että hänellä nyt oli helpompi. Minulle oli kerrottu -että isäni hellästi oli painanut rintaansa vasten pikku tyttöäni, -yhtä lapsistani, joka sinne oli lähetetty tyhjässä heinähäkissä -pappilan rengin matkassa. - -Äitini myös kertoi että isä tänään ensi kerran oli puristanut hänen -kättänsä aivankuin olisi hänet tuntenut. "Ja se tuntui niin hyvälle" -("och det kändes så godt"), muori sanoi ja hyrskähti itkuun. - -Todella: sairas näytti tyyneltä eikä riehtonut kuten ennen peittojen -kanssa. Saimme silittää hänen käsiänsä ja rintaansa, mutta ääntä -hän ei voinut päästää. Nielemiskykykin oli heikko ja sylki valui -takaisin. Minussa syttyi ajatus koettaa saada sairaalle jotakin -sanotuksi, saada ainakin selville, oliko hän täydessä tajussaan. -Lausuin siitä siskolleni, mutta tämä arveli ettei hyödyttänyt -koettaa. Minä kuitenkin koetin, otin paperilevyn ja kirjoitin isoilla -kirjaimilla: "Rakas Isä. Nosta vasan kätesi ylös, jos ymmärrät mitä -tähän on kirjoitettu. Siitä me kaikki tiedämme että vielä tajuat -kirjoitusta. Nosta nyt heti." - -Panin lapun isäni käteen. Hän tarttui siihen uteliaana ja näytti -tarkoin lukevan. Kun hän oli lukenut rivit loppuun, käänsi hän -paperin ja katsoi, oliko toiselle puolelle kirjoitettu. Ei ollut. -Silloin hän työnsi lapun takaisin ja suureksi hämmästyksekseni ja -ilokseni nosti vasemman kätensä, tehden jonkunlaisen kaaren ilmassa -ja laski heti alas. Hänen katseensa ikäänkuin puhui: "Ymmärrän -tietystikin -- kuinka te näin yksinkertaista asiaa kyselettekään!" -Siskoni myös uskoi että isä ymmärsi. Oli nyt olevinaan varmaa että -potilas tajusi kirjoitetun sanan. _Hänelle siis saattoi kirjoittaa -mitä tahansa_. Sitä hän ehkä itse toivoi. Mikä ilo! Me olimme niin -varmat asiasta, ettemme kiiruhtaneet kirjoittamaan toista lappua, -jottemme rasittaisi hänen aivojaan. Kauhean tyhmästi teimme. -Sitäpaitsi odotimme aluelääkärin saapumista. Illemmalla tulikin -tohtori antaen yhä parempia toiveita. Vieläpä otti sairaalta pari -etuhammasta, tämä näytti olevan täysin tietoinen asiasta, sanottavaa -kipua ei tuo huulia rikkovain hammasten otto näyttänyt vaikuttavan. -(Se oli itse asiassa hirveää -- vastustin sitä jo silloin, mutta -tohtori oli itsepäinen.) Tohtori uskoi toipumiseen ja otaksui että -puhekykykin jonkun viikon kuluttua, ellei halvaus uudistuisi, oli -palaava. Sairaalle sopi kyllä rauhoittavasti kirjoittaa. Hän jätti -meidät hyviin toiveisiin ja parhaiksi postin lähtöön lennätin minä -porollani rauhoittavia uutisia kaikille poissaoleville veljille ja -sisarille. Siinä kiireessä tuo rauhoittava kirjoitus isälle jäi -tekemättä! Otaksuen että siskoni sen tekisi kiidätin näet postista -suoraan kotiini, jossa kylpy odotti. Päätin itsekseni ettei ole -tarvis mennä pappilaan muutamaan päivään, koska asiat siellä ovat -hyvin. (Meillä elävillä on aina muka kiireellisiä töitä.) - - * * * * * - -Jumala anteeksiantakoon huomaamattomuutemme. Rauhoituslappu jäi -iäksi päiväksi kirjoittamatta, sillä potilas oli jälleen kadottanut -tajuntansa. Kun vaimoni maanantai-iltana palasi pappilasta, kertoi -hän yhden veljistäni saapuneen kaupungista, mutta isä parka ei -enää ollut tuntenut tätä rakkainta poikaansa. Turhaan oli veli -lippukirjoituksella koettanut tuoda tervehdyksen sairaan ainoalta -sisarelta, joka talven kuluessa oli lähettänyt monta sydämellistä -kirjettä vanhalle veikolleen. - -Vaikka kaiken tämän sain tietää, en jostakin syystä kadottanut -toivoani. En ajanut pappilaan tiistainakaan, koska olin saanut kuulla -että veljeni ja siskoni tulisivat seuraavana päivänä meille, joiden -luona aniharvoin ketään kävi. Tulivatkin -- hevosella lasten kanssa --- ja vietimme hauskan päivän (kuinka väärinvietetyltä sekin päivä -perästäpäin tuntuu). Illalla saatoin veljeäni pois antaen hänen -ajella porolla hevosen edessä. Iltayöllä kuutamossa lennätin takaisin -tuoden pulkassani postin ja sokuritopin. Kauppiaassa oli päätäni -huimannut elämän arki -- mikä meidät perisikään -- viimeiset roponi -olivat menneet siihen, mitä pulkkaani mahtui... - - * * * * * - -Olin luvannut ajaa pappilaan torstaina ja istutin vanhimman lapseni -pulkan keulaan aavistaen että viimeisen kerran saisin näyttää -isääni tytölle, joka niin paljon hänkin oli nauttinut isoisänsä -puolelta. Isäni näytti ihmettelevän että kaksi pikkutyttöä samana -päivänä seisoi hänen vuoteensa ääressä. Vaistomaisesti vanhus veti -pikkutyttöjä rintaansa vasten, joka peloittavasti korisi. Seuraavassa -silmänräpäyksessä hänet huumasi suuri tuska, hän nyki peittoaan ja -koetti turhaan nousta. Hän oli huomattavasti heikontunut, sillä -sanottavia ei häneen oltu sisälle saatu. Tänään hän oli huolinut -huulilleen vain vettä ja pisaran sitroonavettä, johon oli tiputettu -hajuksi konjakkia. - -Hirvittävä todellisuus: lavemangi ei enää tehonnut... - - * * * * * - -Nyt olen kertonut osanottoni sairaan luona olemiseen. Palaan jälleen -tuohon onnettomaan kuutamoyöhön, jolloin olin pakotettu kyyditsemään -toisen pikkutytöistäni takaisin kotiini "etteivät lapset meluaisi". -On jäänyt mainitsematta, kuinka pahalta tuntui kylän keskuksen läpi -ajaessa kohdata jälleen kylän herrasväkiä, jotka hurvelehtivat -kuutamossa. Liian pistävästi tunsi silloin ihmiselämän räikeät -vastakohtaisuudet, siinä oli pari vakavan hyväntekeväisyyslaitoksen -naista, joiden johtokunta piili kaukana pääkaupungissa ja jotka -kansan silmissä herättivät kummastusta alituisella huvittelullaan. -Iloisia huudahduksia, keveitä liikkeitä! Naisia hännysteli -vähätöinen, hyväpalkkainen virkamies. Kaikki he tiesivät miten asiat -käyvät pappilassa -- sairaanhoitajattaret liehuivat loistavissa -pukimissa kuni prinsessat -- moisesta vapaudesta tuskin tiedettiin -pääkaupungissakaan. Mitä he välittivät ikälopusta, joka teki -kuolemaa? Kuolkoon. He ovat nuoria, he tahtovat nauttia elämästä! - -Teki mieli tuolle huvittelevalle herrasväelle jotakin sanoa, mutta ei -saanut sanaa suustaan. Niin, ajattelee mies, heillä on iloitsemisen -oikeus -- _minulla_ ei. Minä kuljen kohti korpea ja kuoleman varjon -maisemia. Minulle ei kuutamo haaveita anna, kalman kuudan vain -paistaa... - -Jumala yksin tiesi, kuinka itsekkin kaipasin elämän iloa. Kohtalo -oli sen minulta riistänyt. Syksystä saakka oli sieluni vaeltanut -eksyksissä tässä hirveässä erämaassa -- -- henkeni oli orpoutunut. Oi -kauhea kuutamoyö! - - * * * * * - -2 p. maaliskuuta. - -Taas olen käynyt siellä vainajan talossa. -- Taas viettänyt siellä -kuutamoisen yön yksin maaten salissa, jonka seinän takana isä yhä -lepää. Kuinka hermoni olivatkaan jännityksissä -- mitä se on? -Pelkäsinkö yliluonnollisia? Olin käynyt näyttämässä ruumista parille -talonpojalle, jotka halusivat viimeisen kerran nähdä rovastiansa. -Kynttilä kädessä olin mennyt ja vetänyt liinan kasvoilta. Kuinka -rauhallisena, ikäänkuin hymyillen vanhus makasi. Ei tehnyt lainkaan -kuolleen vaikutusta. Isäni vain nukkui -- ja minä muistin, miten jo -koulupoikana kalasaaressa olin katsellut nukkuvaa isää. Minua ei -kammottanut, olin ylpeä isästäni. Kas noin, sanoin talonpojille, noin -sitä pitää ihmisen nukkua! Mutta kun yö tuli ja jäin yksin -- silloin -kuvittelin isän olevan valekuolleen ja säälittelin että akkunan -puolisko oli avattu hänen makuuhuoneessaan. Ajatellappa: jos hän -herää viluun tai akkunasta murtautuu sisään koira tai susi. - -Koko yön kuuntelin horroksissa, eikö muka isä hengittänyt kuuluvasti -tai noussut ylös ja pyrkinyt ovelle? Hermoni olivat hyvin kiusatut... - -Myöhemmin yöllä keksin lohduttavan ajatuksen. Miksi isäni eilen oli -näyttänyt _hymyilevän!_ Kukaties ruumis kuvasteli iankaikkisuuden -vaiheita? Oh, isä oli varmaan tavannut, siellä missä oli, rakkaan -tuttavan -- pikku poikani, minun rakkaimman, viattomasti kärsineen -poikani, joka myös oli kuollut aivotautiin! Hän, isävanhus, oli -yllättänyt pikku Kalevin kukkaistarhassa ja ottanut lasta kädestä -kiinni: "Sinäkin täällä?" "Oi, ja sinä -- isoisä!" oli Kalevi -huudahtanut. "Ah kerro, miten _minun_ isäni voipi?" "Sinunko isäsi? -Minunko poikani? Kyllä kerron: hän ajelee yhä porolla" oli vanhus -vastannut, "mutta kovin synkkämielinen hän on -- asiansa lienevät -huonosti". "Voi isä rukka!" oli pikku Kalevi siihen huudahtanut: -"Lähetinhän minä hänelle neljä tuhatta markkaa silloin kun lähdin -pois maan päältä, eikö se riittänyt?" "Ei", selitti vanhus. "No", -sanoi pikku Kalevi: "minä pyydän hyvää Jumalaa heti lähettämään -isälle lisää rahaa!" Sitten oli rakas pikku vainaja kuiskannut papan -korvaan: "Kuinka äiti voi?" ja hyrskähtänyt itkuun. Vanhuskin oli -nyyhkyttänyt ja vastannut mielenliikutuksesta väristen: "Äidilläsi on -kolme poikaa." - -"Sepä hauskaa!" oli Kalevi hymyillen huudahtanut, "jos ne minut -vain päästäisivät täältä, niin lähtisin niiden kanssa leikkimään. -Minulta jäi leikki siellä maan päällä kesken..." Sitten oli pikku -vainaja kysellyt myös siskojaan... Ja niin olivat he yhdessä, Pappa -ja Kalevi, käsikädessä lähteneet nousemaan ylös marmoriportaita -taivaalliseen palatsiin... - --- Oi jospa kuvitelma olisi totta -- silloinhan ei kuolema olisikaan -niin kauhea! - - * * * * * - -Kaksi viikkoa vierähtänyt siitä, kun isä kuoli. On täytynyt tottua -arkiohjelmaan, säännölliseen, pakolliseen työhön. Työ kai onkin -ainoa, joka lievittää. Joka työtä voipi tehdä, sillä vielä on -elämänhalua. - -Olen usein ajellut siellä vanhassa pappilassa. Joka kerta -Kiiskimäkeä ylös noustessa on tuntunut uskomattomalta ettei pappa -ole kotipuuhissaan kirjoittamassa tai nikartelemassa. Kun tulen -kansliaan, ensin tavattuani vapisevan äitini salissa, huomaan että -elämä täällä on pysähtynyt kuin seinäkello. Tuntuu pahalta vapaasti -saada järjestellä, vieläpä omaksi ottaa isäni työkaluja ja tavaroita, -joita on satamääriä hänen kansliansa seinällä, omatekoisessa komeassa -työkaapissaan ja kaikissa ihmeellisissä pikkulaatikoissaan. - -Kaikkiko nyt on hajoitettava tämä monikymmenvuotinen vanhuksen -työpesä? Kuinka rakas se hänelle olikaan! Ja kuitenkin viiltää -sydäntäni, kun tiedän, kuinka monta ikävänkin hetkeä vanhus tässä -majassaan on viettää saanut. Äitini kertoilee nyt itkusilmin, -kuinka papalla varsinkin sunnuntai-iltoina, kun ainoa kotona-oleva -tytärkin usein oli kylällä, saattoi olla ikävä. Kuinka hän turhaan -kävi iltakävelyllään yksinäisine mietteineen kohtaamatta ketään, -tuli takaisin, meni saliin, istui ja mietti -- eikä jaksanut joka -hetki lukea, vaikka muuten paljon lukikin... Ei tullut vierasta, -en tullut edes minä -- poika. En joutanut! -- Oh Jumala, kuinka -hyvin tunnen ja ymmärrän itsessäni tämän isäni pyhäilta-ikävän. -Minulla myös on verissä sanoinselittämätön, sielua syöpä ikävä juuri -_sunnuntai-iltoina_ omassa kodissani -- vaikka mitä tekisin. - - * * * * * - -Nyt lepää hän arkussa, mutta arkku ei vielä ole kiinni. Ne, jotka -muuttivat hänet vuoteesta, saivat tuntea, kuinka jäykistynyt hän oli. -Ruumis oli suorastaan jäätynyt, sillä oli ollut 30:n asteen pakkasia. -Isä jäätynyt? Omassa talossaan! Hirveätä. Ja sentään vainajalle ei -tahdottu antaa tätäkään huonetta. "Huone tarvitaan, kun tulee paljon -vieraita", sanottiin pojalle. "Täytyy siirtää ruumis riiheen." - -Silloin vainajan poika suuttui. "Eikö isäntä saanut olla omissa -huoneissaan?" - -He taipuivat. Mutta poikaa sanotaan pakanaksi, häntä, joka taistelee -vanhan rovastin kunnian puolesta! Monissa muissakin asioissa on hän -näinä päivinä saanut sotia sen puolesta, mitä kristillinen totuus -hänen mielestään vaatii. Esimerkiksi hautajaisjuhlan suhteen. Poika -on tahtonut etteivät isän hautajaiset muodostuisi "pakanallisiksi". -Ettei niitä vietettäisi syöttämällä rasvaisia aterioita kylän -herrasväille tai loppumattomasti juottamalla imelää vehnäiskahvia -(vainajan vähistä varoista). - -Ei ole saanut tahtoansa perille, poika! Etenkin siskot haluavat -pakanallisia menoja, s.o. kutsua kaikki luulotellut ystävänsä syömään -ja juomaan pappilaan, jossa ruustinna muori on sortumaisillaan -suruun. Äidissä vilahti eräänä päivänä jumalallinen kipinä: -"Haluaisin syöttää maahanpanijaisissa kaikki köyhät ja kurjat!" -Se vain vilahti. Tietysti herrasväet ja pomot valtaavat paikat. -Lopulla pojan täytyi, ollakseen liiaksi riitelemättä (tätä sanotaan -riitelemiseksi), kirjoittaa hautajaiskuulutus kirkkoon v.t. -kirkkoherran julkiluettavaksi. Jossa puhuttiin surusaatosta ja -lopuksi siitä että seurakuntalaisilla on vapaa pääsy hautauskesteihin -pappilaan. Kuinka paljon syntiä tehtäneekään sinä päivänä -- ovathan -osanottajat enimmäkseen syrjäisiä, monet suorastaan vihamielisiä -vainajan muistolle, vaikka lipohuulin puhelevat. - - * * * * * - -Mutta sinä päivänä, kun posti toi sanomalehden, jossa tuomiokapituli -julisti isän viran haettavaksi 60:n päivän kuluessa, samalla -määräten kiiltäväkasvoisen apupapin v.t. kirkkoherraksi ja -"armovuoden saarnaajaksi", sinä päivänä poika jälleen pyhästi -kauhtui. Kuinka mielensä tekikään ripittää hiippakunnan herroja muka -hienotunteisuuden puutteesta: -- eihän isävanhus vielä sinä päivänä, -jona julistus luettiin, ollut edes ruumisarkussaan, vielä vähemmin -mullan peitossa: -- ja nämä jo tarjoavat vainajan virkaa kaiken -maailman leipälipereille! Den andras död, den andras bröd. Tietysti: -laki ja asetus, mutta kuitenkin... - -Poika ei saanut rauhaa ennenkuin tarttui kynään ja kirjoitti -sanomalehteen, _millainen_ mies tässä tarvittiin isän tilalle ja -jälkeen! - -Tokko lehti sitä painaisi? Mikä olikaan sielunpaimenen virka Suomessa? - - * * * * * - -Kahtena päivänä olen nyt kaivattanut hautaa isälle, määrännyt sen -paikan, sen syvyyden ja pituuden. Porolla umpea kaahluuttaen tai -suksilla hiihtäen olen siellä liikkunut. Haudasta tulee niin hyvä -kuin näissä oloissa saada voipi. - -Jos minutkin joskus sinne haudataan -- vastoin tahtoani yhteiseen -hautuumaahan -- niin valitkoot paikan, josta erämaan järvi siintää -pohjoista kohden. Mieluimmin jäisin lepäämään siihen kalasaareen, -joka meille kaikille on rakkaampi kalmasaarta. Nuo yhteiset -hautausmaat ovat niin surullisia ja kammottavia. - - * * * * * - -Aavistiko isäni kuolemansa? Aavisti kyllä, mutta ei osannut siihen -uskoa. Tuntuu ikäänkuin hän sitä enin olisi vain _kummastellut_. -Muistan äitini jutelleen. Tuona yönä, jona pyörrytyskohtaukset -tapahtuivat, oli isä nähnyt unen. Oli siitä huomauttanut äidille: - -"Näin tänä yönä unen, niin ihmeellisen etten eläessäni sellaista ole -nähnyt. Siitä unesta herättyäni päätin sen sinulle kertoa heti aamun -tullen. Välillä nukahdin. Ja nyt -- en enää sitä muista." - -Äitini myös oli nähnyt unen: syvän, mustan, leveän viemäriojan, -joka kulki koko pappilan peltojen halki. Eräs kylän neideistä oli -viikkoa aikaisemmin nähnyt seuraavankaltaisen unen: kappalainen -saarnasi yksin kirkossa, mutta rovasti oli puettuna lumivalkoiseen -messupaitaan ja hänet oli vihittävä -- piispaksi. Kappalainen -ikäänkuin oli näyttänyt hätääntyneeltä... - -Kysytään: eivätkö unet merkitse? - - * * * * * - -Olen hiihdellyt siellä kesäisessä kalastussaaressamme maaliskuun -lumiryöpyssä punertavan ilta-auringon valossa ja katkonut katajia -ja männynoksia vainajan puukolla. Minusta tuntuu ikäänkuin seppele, -jonka perheeni puolesta laskea aijon, on oleva luonnollisempi -senvuoksi että se on poimittu saaresta, jota isä loppuun asti -hellästi rakasti. Jossa vanhus syvimmät mietteet elämästään mietti -myrskyaaltojen pauhua kuunnellessaan ja jonka yksinäisyydestä hän -aina virvoittuneena palasi purjehtien tai vastatuulta huopainen -takaisin vanhaan pappilaansa. - - * * * * * - -Veljeni ja siskoni suurmaailmasta ovat saapuneet pitkänä jonona. -Pappila on täynnä hautajaisväkeä. Minäkin ajan sinne _viimeiseksi -yöksi_ saman katon alle, jossa isä vielä lepää. - -Huomenna näet ovat hautajaisjuhlallisuudet. Sydäntalven pakkanen, -paljon lunta, keli kehno. Kuinka armoton saattaa luonto olla -kuolleitakin kohtaan. - - * * * * * - -Oi! nyt ovat hautajaisjuhlat ohi ja sydämessä tuntuu niin tyhjältä. -Mistä ottaa poika elämänhalunsa, kun hänen isänsä on mullassa? - -En selosta hautapuheita enkä seppelsanoja -- nehän kuuluvat -sanomalehdille. Se oli kauheata unta todellisuudessa, kun viisi -veljestä, kaikki pitkissä, mustissa takeissa, kirkkaimpana -maaliskuun pakkasaamuna kerääntyy oman isänsä ruumisarkun ääreen: -yksi veljeksistä ruuvaa arkunkannen kiinni ruuvitaltalla ja sitten -tartutaan valkoisiin kantoliinoihin ja vanhus kannetaan -- ulos -pakkaseen... kannetaan suruhavumajaan pirtin kupeelle (pirtin, -jota vainaja elävänä niin ujosteli!) ja arkun kansi jälleen -irroitetaan -- ja siinä hän makaa, oma isä, joka oli arka vilulle, -kahdenkymmenen asteen kylmässä, paitasillaan, pääkallo jo entuudesta -jäätynenä... ja aamu-aurinko paistaa häntä suoraan kasvoihin. Ja -kansa kaikenlainen kokoontuu rovastiansa hyvästelemään. Siinä ajaa -karahuttaa pihaan pappilan hevosen noutamana oma perheeni, ja pieni -neljä-vuotias poikani hypähtää ylös reestä ja juoksee reippaasti -isoisäänsä katsomaan. Pojulle on selitetty että pappa nyt on lähdössä -viimeiselle matkalle ja pojasta on äärettömän juhlallista ja -hauskaa eikä ensinkään ikävää. "Päivää Ukki!" -- "Hyvästi Ukki!" Oh -onnelliset nuo lapsukaisemme, tervehermoiset, synnittömät sielut -- -heistä ei kuolema ole muuta kuin leikkiä. - -Sitten alkavat saapua kylän herrat pitkissä takeissa ja kylän rouvat -suruharsoissaan... leipäkahvia juodaan... satoja jätkiä työntyy -pirttiin vaatimalla vaatien kestitystä, vaikkei moni ole koskaan -käynyt rovastin kansliassakaan. Kaunis mielikuva hautajaisväestä on -särkymässä -- ihminen on peto, kuta laihempi, sitä tunkeilevampi... -Jo lyö kello 11, se lienee joku sovittu hetki, arkun kansi ruuvataan -kiinni _ikuisiksi ajoiksi_ -- me tiedämme sen hyvin emmekä kuitenkaan -vapise -- näytämme miehuullisilta. Samalla ymmärrämme sieluissamme -että nyt ei isää enää ole näkyväisessä muodossa meille -- että -tästälähtien on elettävä vain _muistolla_ ja _valokuvilla_... Kuoro -laulaa jotakin, taas tartutaan liinoihin ja arkku sijoitetaan -rekeen; vanha isäntärenki tarttuu ohjaksiin, istuen korokkeella, -ajaa... Pysähtyy vainajan jyväpuodin eteen, jossa saattue järjestyy. -Ensimäisenä ajaa isän ruumis -- kuinka julmaa: oma puoliso ei ole -hänen rinnallaan, vaan ajaa toisessa hevosessa... Minä vaimoineni -ajan viidennessä hevosessa. Suuri katajaseppel sylissä. Tie on -havutettu pitkälti alle mäkien -- tiehaaraan saakka -- se on se sama -tie, jota vainaja kymmenet tuhannet kerrat on kävellyt... Isäni -oli aina ihaillut kulkusten sointia ja ostellut kirkasäänisimpiä -helyjä -- nyt ei helähdä ainoakaan kulkunen, vaikka on puolensataa -hevosta. Tietysti -- kansan tapahan on pyhä. Isä oli myös pitänyt -hyvästä kyydistä, itse alati hoputtanut hevosta -- _nyt_ hänen -täytyy tyytyä siihen että Junnu _niin hitaasti_ ajaa. (Jos hän -tuntee ylimailmallisilla aisteilla, niin mahtaa se tuntua hirveän -kiusalliselta.) - -Me ajamme läpi kylän -- kylä niin hiljainen, aivankuin kuolluksissa -sekin, sillä äskeiset huvittelijat ovat meidän saattuessamme -- -nähtävästi kuuluu taikauskoon ettei ruumiskulkuetta akkunasta -kurkisteta, vaan mennään silloin visusti piiloon (jotta ei "kalma" -tarttuisi!). Minä tunnen kärsiväni epäjuhlallisuudesta, joka -kaikkialla vallitsee. Koirat... Vasta kirkkoa lähestyessä pitkin -jääkenttää, kuuluu pakkasen läpi hautajaiskellon kumina. Mutta kuinka -tukahtunut onkaan sen ääni... - -Sitten me jälleen kannamme arkkua -- läpi kirkon -- ja kansa katsoo. -Pysähdymme alttarin juurelle... Alkaa seremonia, papit saarnaavat, -oma veli siunaa ruumiin... seppelten laskeminen alkaa... minäkin -astun vuorollani arkun ääreen ja pidän puheen. Oh ettemme me ihmiset -edes ruumiin ääressä uskalla sanoa koko totuutta -- elämän valheen -ikuista totuutta! -- - -Sitten taas ajetaan vinhassa viimassa jäitse lumista tietä, isä -paran ruumis edellimmäisenä... Lunta on paksulti, reet uppoilevat... -Vihdoin päästään hautasaareen. Laulajat laulavat suomeksi -_Integer vitae_... Ja pian joutuu se hetki, jolloin tuo musta, -pitkä arkku vajotetaan syvyyteen, yli 2 metrin syvään hautaan... -Oh! eikö olisi jollakin tavoin sielullisempaa, jos ruumisarkku -korotettaisiin _ylemmäs_ maan pinnasta -- eikö alas hautaaminen liene -pakanallista?... - -Ja miksi ihmiset ikäänkuin nauttivat siitä että saavat heittää -multakokkareita ja kiviä ruumisarkun päälle?... Niin tehtiin minunkin -isälleni -- tahdottiin ikäänkuin peittää pyhä asia maan multaan, -jotta se ei jäisi näkyväisesti kiusaamaan... - -Oi, en haluaisi enempää kertoa! Sitten -- kun oli juhlittu -- -me siis _juhlimme_ vaikka isä raukka oli kuollut niin hirveällä -kuolemalla -- ja vieraat olivat menneet, niin, sitten me kaikki viisi -veljestä läksimme yhdessä, kuun sirpin heikossa valossa, maantielle -kävelemään. Alas Kiiskimäkeä, alas Jänismäkeä! _Kävelimme isän -muistoksi yhden kilometrin_. Se oli kaunis asia, se tunnustettakoon, -ainakin aate oli oikea. Sillä varmaankin viimeisen kerran me -kaikki viisi veljestä nyt olimme yhdessä vanhan pappilan maantietä -polkemassa. Me -- vanhan pappilan entiset villit pojat -- nyt täydet -miehet... Siispä kävelimme ja kenties olivat mietteemme hyvinkin -syvät ja toverilliset. - -Mutta -- niin armoton on elämä -- yön tullen tapahtui välillämme -väittelyitä, jotka paljastivat sen tosiasian että kukin meistä uhmasi -kulkea omaa ohdakkeista polkuaan. Vanhan pappilan harjahirsi oli -todella murtunut. - -Rakas vainaja, yhteinen isämme, sinä, joka lepäät paksujen kinosten -alla, anna anteeksi jälkeläisillesi. Sinä kyllä annatkin. Tässä on -jumalallista se että tiedämme itse siitä kärsineemme... - - - -Vanhan pappilan raunioilla. - - -Armovuosi loppunut, uusi kirkkoherra valloittanut lapsuutemme kodin -kaikki suojat, kartano täydellisesti siirtynyt toisiin käsiin! Rahvas -puhelee "uudesta ruustinnasta", mutta eri äänilajissa kuin vanhasta. -Siellä on nyt toinen järjestys kuin entisen haltijan aikana, siellä -vallitsee tykkänään outo henki. Toisin siellä torvet soivat, toisin -ukset ulvaisevat. Kanslian ovi pysyy päivälläkin kiinni, ei siellä -enää juoksentele niin paljon asiamiehiä kuin vainajan aikana eikä -keittiökamarissa istuskele niin monta emäntää ja mökinakkaa kuin -vanhan ruustinnan päivinä. Ei siellä semmoisiin joudeta, ei siellä -käy päivä- eikä yövieraita eikä yksikään matkailija sinne pysähdy -eikä siellä minkään pyhän nimessä _kannata_ ruokkia ihmisiä, joista -ei tiedetä olevan aineellista hyötyä talolle. Ei, vanhan pappilan -henki on muuttunut, se on tullut nykyaikaiseksi, se tietää: uusi -sielunpaimen on valtiokirkon väärentämätön leipäpappi, kitsas -kiripukki, ja ruustinna ajelee mieluummin lanta-kuormaa kuin -laulaa trubaduuria tai laulattaa Sankeyn lauluja. Tpruu, milläs -hevosella hän ajeleekaan tuo papinrouva kummitus? Paljonko maksoi -uusi armollinen kirkkoherra vanhan pappilan uskollisista hevosista? -Älkää huoliko kysellä, eikö kaikki tavara pakosta siirtynyt uudelle -omistajalle. Syyttäköön vanha ruustinna parka itseään, jos ei ole -osannut tehdä järkeviä kauppoja. - -Kuinka kaunista vanhat asujamet olivatkaan kuvitelleet uusista -tulokkaista! Mutta mitä kaikkea sitten ilmenikään, kun sisäänmuutto -tapahtui? Vaikene, oi valkoinen lehti, nämä asiat kai kätkeytyvät -kaikkien Suomen vanhojen pappilain apokryyfisiin kirjoihin! - -Todetkaamme lyhyesti että pala palalta vanhan pappilan sielu -tuli revityksi irti kaikesta siitä mihin se oli kiinnikasvanut -neljäkymmentä vuotta. Aste asteelta täytyi tapahtua eloonjääneen -vanhan ruustinnan nöyrtymys kohtaloonsa, josta niin harva välitti, -sillä ihmisille on samantekevää, kuka alennetaan, kuka ylennetään. - -Sanoppa, papinpoika, milloin lienet viimeisen yösi vanhan pappilan -pääskysräystästen alla maannut? Mitä kaikkea silloin sielussasi -läpielänyt ja muistellut? - -Tokko tahdoitkaan mitään muistella? Se mikä oli hävinnyt, -oli hävinnyt iäksi. Elämä armoton meni menojaan ja teki -keisarileikkauksensa. Ainoa lohdutus sinulle, sinä ylpeä ja -sydänherkkä papinlapsi, oli oma tietämyksesi että kohtalo kerran oli -tekevä uuden kirkkoherran väelle saman keisarileikkauksen kuin minkä -oli tehnyt sinun häädetylle heimollesi. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Vanha pappila, by Ilmari Kianto - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHA PAPPILA *** - -***** This file should be named 54379-8.txt or 54379-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/3/7/54379/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54379-8.zip b/old/54379-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index fee7ec8..0000000 --- a/old/54379-8.zip +++ /dev/null |