diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54264-8.txt | 15286 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54264-8.zip | bin | 221539 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 15286 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..291dacc --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54264 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54264) diff --git a/old/54264-8.txt b/old/54264-8.txt deleted file mode 100644 index 5750505..0000000 --- a/old/54264-8.txt +++ /dev/null @@ -1,15286 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Ange Pitou, by Alexandre Dumas père - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Ange Pitou - -Author: Alexandre Dumas père - -Translator: Jalmari Finne - -Release Date: March 1, 2017 [EBook #54264] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANGE PITOU *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -ANGE PITOU - -Kirj. - -Alexandre Dumas - - -Ranskankielestä suomentanut - -Jalmari Finne - - - -Alexandre Dumas'n historialliset romaanit VII - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Osakeyhtiö -1918. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Mitä kuningatar haaveksi heinäkuun 14 ja 15 päivän - välisenä yönä - II. Kuninkaan lääkäri - III. Neuvo. - IV. Päätös - V. Asepaita - VI. Lähtö - VII. Matka - VIII. Mitä Versaillesissa tapahtui kuninkaan kuunnellessa - valtuuston puheita - IX. Paluu - X. Foulon - XI. Appi - XII. Vävy - XIII. Kaikki ei ole ruusunpunaista - XIV. Pittit - XV. Medea - XVI. Mitä kuningatar tahtoi - XVII. Flandrian rykmentti - XVIII. Henkikaartin juhla - XIX. Naiset sekaantuvat asiaan - XX. Maillard kenraalina - XXI. Versailles - XXII. Lokakuun 5 päivä - XXIII. Lokakuun 5 päivän ilta - XXIV. Lokakuun 5 ja 6 päivän välinen yö - XXV. Aamu - XXVI. Georges de Charny - XXVII. Pitoun ja Sébastien Gilbertin lähtö, matka ja perilletulo - XXVIII. Kuinka täti Angélique, joka oli ajanut Pitoun kotoaan - yhden lausevirheen ja kolmen kielivirheen tähden, kirosi - hänet uudelleen ja ajoi pois lintupaistin tähden - XXIX. Pitou vallankumouksellisena - XXX. Rouva Billot luopuu vallasta - XXXI. Miksi Pitou päätti jättää maalaistalon ja palata - Haramontiin, ainoaan oikeaan isänmaahansa - XXXII. Pitou puhujana - XXXIII. Pitou salaliittolaisena - XXXIV. Saamme nähdä apotti Fortierin edustavan kuningasvaltaista - ja Pitoun vallankumouksellista periaatetta - XXXV. Pitou valtiomiehenä - XXXVI. Pitoun voitto - XXXVII. Ukko Clouis ja Clouis-kallio, tai miten Pitousta tulee - taktikko ja hän esiintyy ryhdikkäästi - XXXVIII. Catherine puolestaan harrastaa valtiotaitoa - XXXIX. Hunaja ja Maruna - XL. Odottamaton loppu - - - - -1 - -MITÄ KUNINGATAR HAAVEKSI HEINÄKUUN 14 JA 15 PÄIVÄN VÄLISENÄ YÖNÄ - - -Kuinka pitkäaikainen tämä keskustelu oli, sitä emme voi sanoa. -[Romaani on suoranaista jatkoa _Bastiljin valloitukselle_.] Kauan -sitä kuitenkin kesti, sillä vasta kello yhdentoista aikaan illalla -näkyi kuningattaren huoneen ovi aukenevan ja kynnyksellä Andrée -melkein polvillaan suuteli Marie-Antoinetten kättä. - -Ylös nousten nuori nainen kuivasi sitten itkun punaamia silmiään ja -kuningatar puolestaan palasi huoneeseensa. - -Andrée poistui nopeasti aivan kuin hän olisi tahtonut paeta omaa -itseään. - -Tästä hetkestä alkaen jäi kuningatar itsekseen. Kun hovineiti astui -huoneeseen auttaakseen häntä riisuutumaan, tapasi hän kuningattaren -leimuavin silmin ja pitkin askelin kävelemässä huoneessaan. - -Hän teki kädellään nopean liikkeen aivan kuin sanoakseen: jättäkää -minut yksin! - -Ja hovineiti poistui vastaan väittämättä. - -Nyt jäi kuningatar yksikseen. Hän oli kieltänyt kenenkään häntä -häiritsemästä, ellei Pariisista tullut tärkeitä uutisia. - -Andrée ei palannut. - -Mitä kuninkaaseen tulee, niin keskusteltuaan La Rochefoucauldin -kanssa, joka koetti hänelle selittää, mikä erotus on kapinan ja -vallankumouksen välillä, -- sanoi hän olevansa väsynyt, meni levolle -ja nukkui yhtä tyynesti kuin olisi ollut metsästysretkellä, jolloin -hirvi, kuin hyvin kasvatettu hovimies, oli tarttunut sveitsiläisten -ansaan. - -Kuningatar puolestaan kirjoitti muutamia kirjeitä, meni viereiseen -huoneeseen, missä hänen molemmat lapsensa nukkuivat madame de -Tourzelin valvonnan alaisina, ja meni levolle, ei suinkaan -nukkuakseen niinkuin kuningas, vaan rauhassa unelmoidakseen. - -Mutta kohta, kun hiljaisuus oli täyttänyt Versaillesin, kun ääretön -palatsi oli uponnut hämärään, kun puiston perältä ei kuulunut muuta -kuin vartijan hiekkakäytävillä narskuvat askeleet, kun palatsin -pitkissä käytävissä kuului vain kiväärinperän hillitty kolahdus -marmorisille lattialiuskoille, Marie-Antoinette, lepoonsa väsyneenä, -tuntien halua liikkua, nousi vuoteeltaan, otti jalkaansa samettiset -tohvelit ja kietoen ympärilleen valkoisen aamuviitan meni ikkunan -luo hengittämään suihkulähteistä nousevaa viileyttä ja kuulemaan -ohimennen niitä neuvoja, joita tuuli kuiskaa polttaville otsille ja -ahdistetuille sydämille. - -Silloin hän kertasi muistissaan kaikki ne odottamattomat tapaukset, -mitkä tämä kummallinen päivä oli tuonut mukanaan. - -Bastilji, tuo kuningasvallan näkyväinen merkki, oli valloitettu, -uskollinen ystävä, tuo intohimoinen vanki de Charny, jota hän -vuosikausia oli pitänyt ikeensä alaisena, joka ei koskaan ollut -huokunut muuta kuin rakkautta, oli nyt näyttänyt ensi kertaa tuntevan -katumusta ja omantunnonvaivoja. Tottuneena kokoamaan vaikutelmansa, -kyky, jonka lahjakkaat ihmiset saavat ollessaan tekemisissä ihmisten -ja asioiden kanssa, jakoi Marie-Antoinette heti levottomuutensa -kahteen osaan: valtiolliseen onnettomuuteen ja sydänsuruun. - -Valtiollinen onnettomuus oli tuo suuri uutinen, joka kello kolmen -aikaan läksi Pariisista levitäkseen kautta maailman ja hävittääkseen -ihmisissä siihen asti pyhänä säilyneen kunnioituksen kuninkaita, -Jumalan käskynhaltijoita kohtaan. - -Sydänsuru oli se, että Charny oli tylysti vastustanut rakastamansa -kuningattaren kaikkivoipaa tahtoa. Tämä herätti aivan kuin -aavistuksen siitä, että rakkaus, pysyen kyllä uskollisena ja -uhrautuvaisena, lakkaisi olemasta sokea ja saattaisi ruveta -arvostelemaan uskollisuuttaan ja uhrautumistaan. - -Tämä tunne kouristi kovasti naisen sydäntä ja täytti sen sillä -katkeralla sapella, jota sanotaan mustasukkaisuudeksi, syövyttävällä -myrkyllä, joka kaivaa haavoittuneeseen sieluun tuhansia mätähaavoja. - -Mutta järkevästi ajatellen oli suru onnettomuuden rinnalla -vähäarvoisempi. - -Pikemmin järkeily kuin tietoisuus, pikemmin pakko kuin vaisto sai -Marie-Antoinetten vakavat ajatukset ensiksi kääntymään valtiollisen -tilanteen tuottamiin vaaroihin. - -Minne oli käännyttävä? Vihaa ja vallanhimoa vastassaan, heikkoutta ja -välinpitämättömyyttä rinnallaan. Vihollisinaan olennot, jotka oltuaan -ensin panettelijoita olivat nyt muuttuneet kapinallisiksi. - -Kaikesta päättäen he siis olivat henkilöitä, jotka eivät haikailleet, -tapahtui mitä tahansa. - -Puolustajina oli hänellä ainakin suurimmaksi osaksi miehiä, jotka -vähitellen olivat tottuneet kestämään mitä tahansa ja jotka siis -eivät enää tuntisi haavojen syvyyttä -- henkilöitä, jotka voivat -arkailla iskiessään peläten saavansa hälinää aikaan. - -Kaikki oli siis haudattava unhotukseen, täytyi olla unhottavinaan -ja kuitenkin muistaa, olla antavinaan anteeksi eikä kuitenkaan sitä -tehdä. - -Tämä ei sopinut Ranskan kuningattaren arvolle eikä etenkään uljaan -Maria Teresian tyttärelle. - -Taistella! Taistella! Niin neuvoi kapinoiva kuninkaallinen ylpeys. -Mutta oliko taisteleminen viisasta? Voiko vihaa viihdyttää -verenvuodatuksella? Olihan Itävaltalaisen nimi kamala! Oliko hänen -Isabeaun ja Catharina di Medicin tavoin annettava sille uusi kaiku, -kastamalla se yleiseen verivirtaan? - -Ja jos de Charny puhui totta, niin menestyminen ei ollut laisinkaan -varma. - -Taistella ja jäädä tappiolle! - -Sellaiset olivat valtiollisen onnettomuuden ohella tämän -kuningattaren tuskat, kun hänestä mietteittensä vaihdellessa -tuntui siltä kuin nousisi kanervikosta jalkamme herättämä käärme, --- kuningattaren tuskien pohjalta nousi naisen epätoivo, naisen, -joka luuli, että häntä rakastettiin liian vähän, vaikka hän saikin -osakseen liian paljonkin rakkautta. - -Charny ei ollut lausunut sitä, mitä kuulimme, vakaumuksesta vaan -väsymyksestä. Hän oli monen muun tavoin juonut kyllikseen samasta -panettelun maljasta kuin kuningatarkin. Charny, joka ensimmäisen -kerran hellin sanoin oli puhunut vaimostaan Andréesta, jonka hän -puolisona tähän asti oli unohtanut, Charny oli varmaankin huomannut, -että hänen vielä nuori vaimonsa oli yhä kaunis. Ja tuntiessaan -tämän ajatuksen, joka poltti häntä aivan kuin vampyyrin kalvava -purema, hämmästyi Marie-Antoinette huomatessaan, että onnettomuus ei -ollutkaan mitään suruun verrattuna. - -Sillä sen, mitä ei onnettomuus ollut saanut aikaan, synnytti -sydänsuru: nainen hypähti hurjana nojatuolista, jossa hän oli -istunut, kylmänä ja horjuen; kuningatar katsoi onnettomuutta suoraan -silmiin. - -Hänen sieluntilansa ilmaisi sen, että hän edeltä käsin oli määrätty -kärsimään. - -Miten voisi hän samalla kertaa välttää sekä onnettomuuden että -surun, kysyi hän tuskien lakkaamatta uusiintuessa. Pitäisikö hänen -päättää luopua kuninkaallisesta elämästään, elääkseen onnellisena -keskinkertaisuudessa? Pitäisikö hänen paeta oikeaan Trianoniinsa -ja majaansa, lammen rauhaiseen ympäristöön ja maitolansa hämäriin -iloihin? Pitäisikö hänen antaa kansan jakaa kuninkuuden siekaleet, -säilyttämällä vain muutamia halpoja paloja, jotka hän naisena voisi -omistaa itselleen muutamien uskollisten vastustellessa, jotka -kaikesta huolimatta halusivat pysyä vasalleina. - -Mutta silloin mustasukkaisuuden käärme alkoi purra entistään -syvempään. - -Onnellinen! Olisiko hän onnellinen, halveksitun rakkauden -nöyryyttämänä? - -Onnellinen! Olisiko hän onnellinen kuninkaan rinnalla, tuon -arkipäiväisen puolison, jolta puuttui kaikki arvovalta ollakseen -sankari. - -Onnellinen! Kreivi de Charnyn rinnalla, joka olisi ehkä onnellinen -jonkun rakastamansa naisen luona, ehkäpä oman vaimonsa rinnalla? - -Ja tämä ajatus sytytti naisraukan sydämessä kaikki ne tuliset -soihdut, jotka polttivat tuhaksi Dido-raukan pikemmin kuin rovio. - -Mutta keskellä tätä kuumeista tuskaa oli kuitenkin lepohetki, -keskellä tätä värisyttävää hätää nautintoa. Eiköhän Jumala -loppumattomassa hyvyydessään ollut luonut tuskaa vain tunteaksemme -sitä selvemmin kaiken hyvän arvon? - -Andrée oli tunnustanut kuningattarelle kaikki, paljastanut elämänsä -häpeän kilpailijattarelleen. Andrée oli kyynelsilmin ja kasvot maahan -painuneina tunnustanut Marie-Antoinettelle, ettei hän enää ollut -kunniallisen miehen rakkauden arvoinen. Charny ei siis koskaan enää -rakastaisi Andréeta. - -Mutta Charny ei tiennyt mitään, ei koskaan saisi tietää tätä -Trianonissa sattunutta onnettomuutta ja sen seurauksia. Charnyhin -nähden tämä siis merkitsi samaa, kuin ei tätä onnettomuutta olisi -tapahtunutkaan. - -Ja näitä päätelmiä tehdessään kuningatar tarkasti omantuntonsa -peilissä kuihtuvaa kauneuttaan, kadonnutta iloisuuttaan, haihtuneen -nuoruutensa tuoreutta. - -Ja sitten hän muisteli Andréen kummia, melkein uskomattoman -merkillisiä seikkailuja, jotka tämä itse juuri oli kertonut. - -Ja hän ihmetteli sokean salliman salaperäistä johtoa, kun se -Trianonin perällä, majan pimeydessä, maatalon pihalla, liitti nuoren -puutarharengin kohtalon aatelisneidin elämään, jopa kuningattarenkin -kohtaloon. - --- Siis, -- sanoi hän itsekseen, -- syvyyksissä piillyt atoomi olisi -korkeitten voimien oikun vaikutuksesta timanttisirun tavoin liittynyt -tähden taivaalliseen kirkkauteen. - -Olihan tämä puutarharenki, tämä Gilbert, elävänä tunnuskuvana -kaikesta siitä, mitä tänä hetkenä tapahtui. Tämä kansanmies -nousi syntymänsä määräämästä alhaisesta asemasta huolehtimaan -kuningaskunnan valtiollisista asioista, nousi kummallisena -näyttelijänä, Ranskaa uhkaavan pahan voiman määräyksestä, -edustaakseen loukkausta, joka kohdistui aatelistoon, ja hyökkäystä, -jonka roskaväki suuntasi kuninkuutta vastaan. - -Tämä Gilbert, joka oli tullut oppineeksi, tämä kolmannen säädyn -mustaan pukuun verhottu mies, tämä Neckerin neuvonantaja, tämä -Ranskan kuninkaan uskottu, joutui vallankumouksen sattumissa saman -naisen rinnalle, jonka kunnian hän varkaan tavoin oli eräänä yönä -varastanut. - -Kuningatar oli jälleen muuttunut naiseksi ja hän värisi -muistellessaan Andréen kertomaa kamalaa tarinaa. Kuningatar piti kuin -velvollisuutenansa katsoa tätä Gilbertiä suoraan kasvoihin ja itse -oppia lukemaan ihmiskasvoista kaiken sen, mitä Jumala piirteillä -ilmaisi tämän kummallisen miehen luonteesta. Ja vaikka hän olikin -tavallaan iloinen, niinkuin äsken kerroimme, kilpailijattarensa -nöyryytyksestä, niin hän tunsi kiihkeää halua saada haavoittaa -miestä, joka niin suuressa määrässä oli tuottanut kärsimystä naiselle. - -Kukapa tietää, ehkäpä hän halusi katsella, ehkäpä ihaillakin aivan -samalla pelolla kuin hirviötä katsellessamme, tuota eriskummaista -miestä, joka oli rikoksella rohjennut sekoittaa oman halvan verensä -Ranskan korkeimman aateliston vereen. Tuo mies näytti panneen toimeen -vallankumouksen, jotta Bastilji avattaisiin hänelle, missä hän -epäilemättä ilman vallankumousta olisi ikuisiksi ajoiksi oppinut -unohtamaan sen, mitä halpasäätyisellä ei ole oikeutta muistaa. - -Nämä ajatukset aivan johdonmukaisesti johdattivat kuningattaren -muistamaan valtiollisia tuskiaan, ja hän näki kaikkien kärsimyksiensä -vastuun kokoontuvan yhden ainoan ihmisen pään päälle. - -Siis kansan kapinan aiheuttaja, kuninkaan vallan horjuttaja, mies, -joka valloitti Bastiljin, oli Gilbert, todellakin hän, tuo Gilbert, -jonka aatteet olivat antaneet aseen sellaisten miesten käsiin kuin -Billot, Maillard, Elie ja Hullin. - -Gilbert oli siis samalla kertaa myrkyllinen ja pelottava. Myrkyllinen -siksi, että hän rakastajana oli syössyt Andréen turmioon, pelottava -siksi, että hän vihamiehenä oli auttanut Bastiljin valloittamista. - -Hänet täytyi siis tuntea, voidakseen häntä välttää, tai oikeammin -sanoen, tuntea hänet, käyttääkseen häntä hyväkseen. - -Tuota miestä täytyi siis millä hinnalla hyvänsä saada puhutella, -nähdä läheltä, jotta itse voisi häntä arvostella. - -Kaksi kolmannesta yöstä oli kulunut, kello löi kolme, aamun koitto -valaisi Versaillesin puiden latvoja ja kuvapatsaiden päitä. - -Kuningatar oli viettänyt koko yön nukkumatta. Hänen katseensa -harhailivat puiston käytäviin, joita vaalea hohde kultasi. - -Raskas ja kuumeinen uni valtasi vähitellen onnettoman naisen. - -Hän vaipui pää tuolin käsipuuta vastaan avoimen ikkunan ääreen. - -Hän uneksi kävelevänsä Trianonissa ja että pensaikosta astui esiin -pelottavan näköinen kääpiö, jommoisia on saksalaisissa saduissa, ja -että tämä ivallisesti naurava kääpiö oli Gilbert, joka ojensi häntä -kohden koukkuiset sormensa. - -Hän kirkaisi. - -Kirkaisuun vastasi toinen. - -Huuto herätti hänet. - -Madame de Tourzel oli kirkaissut. Hän oli tullut kuningattaren -huoneeseen ja nähdessään tämän nääntyneenä ja huohottaen makaavan -tuolissa, ei hän voinut pidättää tuskaansa ja hämmästystään. - -"Kuningatar on sairas!" huudahti hän, "kuningatar kärsii. Kutsunko -lääkärin?" - -Kuningatar avasi silmänsä. Tämä madame de Tourzelin kysymys kelpasi -tyydyttämään hänen uteliaisuuttaan. - -"Kyllä, lääkärin", vastasi hän, "tohtori Gilbertin. Kutsukaa tohtori -Gilbert." - -"Kuka on tohtori Gilbert?" kysyi rouva de Tourzel. - -"Uusi varalääkäri, joka eilen nimitettiin. Minä luulen, että hän on -saapunut Amerikasta." - -"Minä luulen tietäväni, ketä hänen majesteettinsa tarkoittaa", -rohkeni eräs hovineiti sanoa. - -"Entä sitten?" kysyi Marie-Antoinette. - -"Tohtori on kuninkaan etuhuoneessa." - -"Te tunnette siis hänet?" - -"Tunnen, teidän majesteettinne", sopersi hovineiti. - -"Mutta miten te hänet tunnette? Hän saapui viikko tai kymmenen päivää -sitten Amerikasta, ja eilen vasta hän pääsi Bastiljista." - -"Minä tunnen hänet..." - -"Vastatkaa. Miten hänet tunnette?" kysyi kuningatar käskevästi. - -Hovineiti loi katseensa maahan. - -"Joko aiotte sanoa minulle, miten hänet tunnette?" - -"Madame, olen lukenut hänen teoksiaan, ja niiden vuoksi tulin -uteliaaksi saada nähdä hänet, ja siksi pyysin tänä aamuna näyttämään -minulle, kuka hän on." - -"Ah!" lausui kuningatar ja hänen äänessään oli samalla paheksumista -ja kylmäkiskoisuutta. "Hyvä on! Koska siis tunnette hänet, menkää -sanomaan, että olen sairas ja tahdon tavata hänet." - -Odottaessaan kuningatar kutsui kamarineitinsä, pukeutui aamupukuun ja -korjautti tukkalaitteensa. - - - - -II - -KUNINKAAN LÄÄKÄRI - - -Muutamaa minuuttia kuningattaren lausuman toivomuksen jälkeen, -jonka suorittamista hovineiti, jolle se oli lausuttu, piti -velvollisuutenaan, astui Gilbert, hämmästyneenä, hiukan levottomana -ja syvän mielenliikutuksen vallassa, vaikka ei mitään ilmennytkään -hänen kasvoillaan, Marie-Antoinetten eteen. - -Ylhäinen ja varma käyttäytyminen, hieno kalpeus, mikä on ominaista -tiedemiehelle ja haaveksijalle, jolle tutkistelu muuttuu uudeksi -luonteeksi, kalpeus, jota vielä korosti musta, kolmannen säädyn puku, -jota eivät ainoastaan käyttäneet kaikki tämän säädyn edustajat, -vaan kaikki nekin, jotka kannattivat vallankumouksellisia aatteita; -lääkärin valkoinen ja siro käsi, joka näkyi hihojen laskoteltujen -kalvosimien alta, siromuotoinen ja kaunis jalka, jonka vertaista ei -kukaan hovin odotussalien makutuomareista eikä tuomarittaristakaan -voinut näyttää; esiintymisessä arkaa kunnioitusta naista kohtaan, -rauhallista rohkeutta potilasta kohtaan, ei mitään kuningattarelle. -Kaiken tämän Marie-Antoinette heti paikalla huomasi tohtori Gilbertin -olemuksessa ylimyksellisellä älyllään, sinä hetkenä, jona ovi aukeni -hänen makuuhuoneeseensa. - -Jota hillitympi Gilbert oli esiintymisessään, sitä suuremmaksi tuli -kuningattaren viha. Hän oli kuvitellut tämän miehen inhottavaksi, oli -uskonut hänet tietysti heti ja vaistomaisesti yhtä häikäilemättömäksi -kuin ne, joita hän toisinaan näki läheisyydessään. Andréen tuskien -aiheuttajan, Rousseaun halvan oppilaan, tämän mieheksi tulleen -hylkiön, tämän oppineeksi tulleen puutarhurin, tämän filosofiksi -ja sielujen kesyttäjäksi muuttuneen oksien katkojan kuvitteli -Marie-Antoinette vasten tahtoaan Mirabeaun kaltaiseksi, sen miehen -kaltaiseksi, jota hän vihasi Rohanin ja Lafayetten jälkeen kaikkein -eniten. - -Ennenkuin Gilbert oli saapunut, uskoi hän näkevänsä ruumiillisesti -karkean olennon jättiläismäisen tahdon kehyksenä. - -Mutta kun hän näkikin nuoren, sorjan, hennon, siromuotoisen, lempeän -ja herkän näköisen olennon, niin tämä mies tuntui tehneen uuden -rikoksen häntä kohtaan valehtelemalla ulkomuodollaan. Gilbert, -rahvaan mies, halpasäätyinen, tuntematon; Gilbert, talonpoika, ilkiö, -rikollinen, Gilbert oli kuningattaren silmissä syyllinen otettuaan -aatelisen ja kunnon miehen ulkomuodon. Ylpeä itävaltalainen, -joka vihasi jyrkästi valheellisuutta kaikessa, suuttui ja tunsi -äkkiä raivoisaa vihaa tätä onnetonta atoomia kohtaan, jonka monet -yhteenliittyvät seikat olivat tehneet hänen vihamiehekseen. - -Kuningattaren seuralaiset, jotka olivat tottuneet näkemään sielun -tyyneyden tai myrskyt hänen silmistään, huomasivat helposti, että -salamoiva ja jyrisevä viha ärjyi hänen sydämessään. - -Mutta kuinka kukaan kuolevainen olento, vaikka hän olisi ollut -nainenkin, olisi kesken näitä liekkien ja vihan pyörteitä voinut -seurata outojen ja vastakkaisten tunteiden jälkiä, jotka kietoutuivat -toisiinsa kuningattaren aivoissa, kun hänen rintaansa paisuttivat -kaikki ne tappavat myrkyt, joita Homeros kuvaa. - -Yhdellä ainoalla katseella kuningatar käski kaikki poistumaan, madame -de Miserynkin. - -Jokainen poistui. - -Kuningatar odotti siksi, kunnes ovi oli sulkeutunut viimeisen -lähtijän jälkeen. Kun hän jälleen loi katseensa Gilbertiin, huomasi -hän tämän katselleen häntä koko ajan. - -Näin suuri uhkarohkeus sai hänet aivan vimmastumaan. - -Tämä lääkärin katse näytti kyllä aivan vaarattomalta, mutta se oli -kiinteä, siinä piili jotakin, se painosti siihen määrään, että -kuningatar tunsi olevansa pakotettu ryhtymään taistelemaan näin -suurta hävyttömyyttä vastaan. - -"No, herra", sanoi hän äkkiä, aivan kuin olisi laukaissut pyssyn, -"miksi seisotte tuolla tavalla edessäni katsellen minua, sanomatta, -mikä minua vaivaa?" - -Tämä raivoisa lause, jota tukivat katseen salamat, olisi tuhonnut -jokaisen hovilaisen, olisi pakottanut Marie-Antoinetten jalkojen -juuressa armoa rukoilemaan Ranskan sotamarsalkan, sankarin, -puolijumalan. - -Mutta Gilbert vastasi rauhallisesti: - -"Lääkäri tekee ensin silmillään huomionsa, madame. Katsellessani -teidän majesteettianne, joka on kutsuttanut minut luokseen, en -tyydytä turhanpäiväistä uteliaisuuttani, täytän vain velvollisuuteni, -noudatan teiltä saamiani määräyksiä." - -"Olette siis tutkinut minua." - -"Sen mukaan kuin olen kyennyt, madame." - -"Olenko sairas?" - -"Ette sanan tavallisessa merkityksessä, mutta teidän majesteettinne -on kovasti kiihoittunut." - -"Ahaa", sanoi Marie-Antoinette ivallisesti, "miksi ette heti paikalla -sano, että olen suuttunut?" - -"Koska teidän majesteettinne on kutsunut lääkärin, niin kai sallitaan -myös, että hän käyttää lääketieteellisiä sanoja." - -"Olkoon niin. Ja miksi olen kiihoittunut?" - -"Teidän majesteettinne on siksi älykäs, että tietää lääkärin -määrittelevän ruumiillisen taudin laadun kokemuksiensa ja opintojen -perustuksella, mutta ettei hän ole taikuri, joka heti ensi -silmäyksellä voi tunkeutua sielun syvyyksiin." - -"Tarkoitatte siis, että toisella tai kolmannella kerralla voitte -sanoa, miksi kärsin, jopa mitä ajattelenkin?" - -"Ehkä, madame", vastasi Gilbert tyynesti. - -Kuningatar pysäytti sanansa hätkähtäen. Huomasi, miten sanat olivat -polttavina ja purevina tulemaisillaan hänen huuliltaan. - -Hän hillitsi itseään. - -"Täytyyhän teitä uskoa", sanoi hän, "teitä, oppinutta miestä." - -Hän korosti nämä viimeiset sanat niin verisen halveksivaisesti, että -Gilbertin silmistä näytti nyt vuorostaan viha leimahtavan. - -Mutta muutaman sekunnin kestävä taistelu riitti, ja tämä mies oli -voittanut itsensä. - -Sen vuoksi hän ryhtyikin melkein heti puhumaan otsa kirkkaana ja -sanat selvinä: - -"Teidän majesteettinne on aivan liian hyvä sanoessaan minua -oppineeksi mieheksi, vaikka ei ole pannutkaan taitoani koetteelle." - -Kuningatar puri huuleensa. - -"Ymmärrättehän, etten tiedä, oletteko oppinut", sanoi hän. "Mutta -muut sanovat niin, ja minä kertaan vain toisten sanoja." - -"Teidän majesteettinne", sanoi Gilbert kunnioittavasti, kumartaen -tällä kertaa syvempään kuin hän tähän asti oli tehnyt, "niin älykkään -henkilön kuin te olette ei tarvitse sokeasti kerrata, mitä alhaiso -sanoo." - -"Tarkoitatte kai, mitä rahvas sanoo?" lausui kuningatar -ilkimielisesti. - -"Alhaiso, madame", kertasi Gilbert niin varmasti, että tämän naisen -sisimmässä vavahti ja hän tunsi outoa tuskaa, jota ei koskaan ennen -ollut tuntenut. - -"Siis", lausui kuningatar, "älkäämme väitelkö tästä. Teitä sanotaan -oppineeksi, se on pääasia. Missä olette opiskellut?" - -"Kaikkialla, madame." - -"Tuo ei ole mikään vastaus." - -"En missään siis." - -"Pidän siitä enemmän. Ette siis ole opiskellut missään?" - -"Niinkuin suvaitsette, madame", vastasi tohtori kumartaen. "Eikä tämä -vastaus kuitenkaan ole yhtä tarkka kuin sanoessani kaikkialla." - -"Vastatkaa siis suoraan", sanoi kuningatar epätoivoissaan, "älkää, -minä pyydän, käyttäkö tuollaisia kiertolauseita." - -Sitten hän jatkoi aivan kuin itsekseen: - -"Kaikkialla! Kaikkialla! Mitä se merkitsee? Sitenhän vastaa -petkuttaja, empiristi, markkinalääkäri. Luuletteko vaikuttavanne -minuun tuollaisilla suurisuisilla puheenparsilla?" - -Hän työnsi jalkaansa eteenpäin, silmien leimutessa ja huulten -väristessä. - -"Kaikkialla! Sanokaa se kerta vielä! Sanokaahan se kerta vielä." - -"Sanoin kaikkialla", vastasi Gilbert kylmästi, "sillä olen todellakin -opiskellut kaikkialla, majoissa ja palatseissa, kaupungeissa ja -erämaissa, tutkinut ihmisiä ja eläimiä, itseäni ja toisia, niinkuin -pitääkin tiedettä rakastavan miehen, joka etsii sitä sieltä, mistä -sen löytää, siis kaikkialta." - -Kuningatar tunsi jääneensä tappiolle. Hän loi Gilbertiin pelottavan -katseen, johon tämä vastasi tuskastuttavan kiinteästi tuijottamalla. - -Kuningatar väänteli ruumistaan ja kääntyessään kaasi pienen pöydän, -jolla oli hänelle tuotu suklaata Sèvres-kupissa. - -Gilbert näki pöydän kaatuvan ja kupin särkyvän, mutta hän ei -liikahtanutkaan. - -Puna nousi Marie-Antoinetten poskille. Hän nosti kylmän ja kostean -kätensä polttavalle otsalleen, ja kun hän jälleen oli valmis -katsomaan Gilbertiin, niin hän ei uskaltanutkaan. - -Mutta hänen mielestään osoitti Gilbert hänelle hävyttömyyttäkin -suurempaa halveksimista. - -"Ja minkä opettajan johdolla olette opiskellut?" kysyi kuningatar, -jatkaen keskustelua siitä, mihin sen oli lopettanut. - -"En tiedä, miten vastaan teidän majesteetillenne, jotta en loukkaisi -entistään enemmän." - -Kuningatar tunsi, minkä edun Gilbert täten tarjosi hänelle, ja hän -ryntäsi käyttämään tilaisuutta hyväkseen aivan kuin naarasleijona -hyökkää saaliiseensa. - -"Loukata minua, minua! Tekö loukkaisitte minua!" huudahti hän. "Mitä -sanottekaan, tekö loukkaisitte kuningatarta! Käsitätte väärin kaikki, -sen vannon, herra tohtori Gilbert. Te olette kaikesta päättäen -tutkinut ranskankieltä yhtä hyvistä lähteistä kuin lääketiedettä. -Minun arvoisiani henkilöitä ei loukata, herra tohtori Gilbert, heitä -vain väsytetään, siinä kaikki." - -Gilbert kumarsi ja astui askeleen ovea kohden, eikä kuningatar -huomannut hänen kasvoillaan pienintäkään vihan tai kärsimättömyyden -ilmettä. - -Kuningatar puolestaan polki raivoissaan jalkaansa. Hän hypähti kuin -pidättääkseen Gilbertin. - -Tämä ymmärsi tarkoituksen. - -"Anteeksi", sanoi hän. "Se on totta, olenhan anteeksiantamattoman -suuressa määrässä hairahtunut, sillä olenhan lääkärinä kutsuttu -sairaan luokse. Antakaa anteeksi, madame. Ensi kerralla muistan kyllä -tämän." - -Ja hän palasi. - -"Teidän majesteettinne", jatkoi hän, "näyttää olevan hyvin lähellä -hermokohtausta. Rohkenenko pyytää olemaan antautumatta sen valtaan. -Kohta ette voisi enää hillitä itseänne. Tänä hetkenä mahtaa valtimo -olla tauonnut ja veri syöksynyt sydämeen. Teidän majesteettinne -kärsii, teidän majesteettinne on tukehtumaisillaan, ja ehkä olisi -viisainta kutsua tänne joku kamarineideistä." - -Kuningatar käveli huoneessa ja istuutui uudelleen. - -"Nimenne on Gilbert?" kysyi hän. - -"On, Gilbert, madame." - -"Kummallista! Muistan nuoruudestani erään kummallisen seikan, joka -epäilemättä _loukkaisi teitä_ kovasti, jos sen sanoisin teille. -Samapa tuo on! Jos se teitä haavoittaa, niin pianhan haavanne -parannatte, sillä olettehan yhtä suuri filosofi kuin oppinut -lääkärikin." - -Ja kuningatar hymyili ivallisesti. - -"Juuri niin, madame", sanoi Gilbert, "hymyilkää ja hillitkää -vähitellen hermojanne ivan avulla. Älykkään tahdon suurimpia etuja on -juuri se, että se voi hillitä itseään. Hillitkää, madame, hillitkää, -mutta älkää kuitenkaan ponnistelko liikaa." - -Tämä määräys lausuttiin niin herttaisen ystävällisesti, että vaikka -kuningatar tunsikin siinä piilevän syvän ivan, ei hän voinut -loukkaantua Gilbertin sanoista. - -Mutta hän palasi hyökkäykseensä ja jatkoi siitä, mihin oli lopettanut. - -"Mainitsemani muisto on tällainen!..." - -Gilbert kumarsi ilmaistakseen kuuntelevansa. - -Kuningatar ponnisti tahtoaan ja katsoi häntä suoraan silmiin. - -"Olin silloin dauphine [Kruununprinssin (dauphinin) puoliso. --- _Suom._] ja asuin Trianonissa. Puistossa oli pieni aivan -mustatukkainen poika, likainen, ryysyinen, pikku Rousseaun kaltainen -käytöksessään, joka haravoi, kuokki, nyppi rikkaruohoja pienillä -koukkuisilla sormillaan. Hänen nimensä oli Gilbert." - -"Se olin minä, madame", lausui Gilbert rauhallisesti. - -"Tekö?" sanoi Marie-Antoinette ja hänen kasvoillaan kuvastui viha. -"Olinkin siis oikeassa! Ettehän siis olekaan opiskellut mies!" - -"Koska teidän majesteetillanne on niin hyvä muisti, niin hän kai -myös ottaa varteen, mitkä ajat silloin olivat", sanoi Gilbert. -"Vuonna 1772, ellen erehdy, tuo pieni puutarhurin renki, josta -teidän majesteettinne puhuu, ansaitsi elatuksensa kaivelemalla -maata Trianonin puistossa. Nyt on vuosi 1789. Siitä on siis nyt -seitsemäntoista vuotta. Se on pitkä aika tällaisena aikakautena. -Siinä on enemmän kuin mitä tarvitaan, jotta sivistymättömästä -tulee oppinut. Sielu ja äly toimivat nopeasti määrätyissä -olosuhteissa, aivan samoin kuin kasvit kasvavat lämpimissä -lavoissa. Vallankumoukset, madame, ovat älyn kasvihuoneita. -Teidän majesteettinne katsoo minuun, ja terävästä katseestanne -huolimatta ette näe, että kuudentoista vuotiaasta pojasta on tullut -kolmenkymmenen kolmen vuotias mies. Teidän majesteettinne on siis -väärässä ihmetellessään, että oppimattomasta, viattomasta Gilbertistä -on kahden vallankumouksen pyörteessä tullut oppinut filosofi." - -"Oppimaton hän kyllä oli. Mutta viaton, viaton, sanoitte", huudahti -kuningatar kiivaasti; "muistaakseni sanoitte pikku Gilbertiä -viattomaksi?" - -"Jos olen erehtynyt, madame, tai jos olen ylistänyt pikku Gilbertissä -ominaisuutta, jota hänellä ei ollutkaan, niin en voi käsittää, miten -teidän majesteettinne voi tietää paremmin kuin minä, että hänellä oli -vastaava pahe?" - -"Tämä on aivan toinen asia", sanoi kuningatar synkistyen. "Ehkä -puhelemme tästä jonakin toisena päivänä. Mutta sitä odottaessamme -palatkaamme mieheen, oppineeseen mieheen, kehittyneeseen mieheen, -täydelliseen olentoon, joka on edessäni." - -Gilbert ei ollut huomaavinaan tuota sanaa: _täydellinen_. Hän käsitti -sen varsin hyvin uudeksi loukkaukseksi. - -"Palatkaamme vain, madame", vastasi Gilbert tyynesti, "ja -ilmoittakaa, missä tarkoituksessa teidän majesteettinne on -kutsuttanut hänet luokseen?" - -"Pyritte kuninkaan lääkäriksi", sanoi kuningatar. "Ymmärrättehän, -että puolisoni terveys on minulle siksi rakas, jotta en voi uskoa -sitä kenenkään muun kuin täydellisesti tuntemani henkilön huostaan." - -"Olen tarjoutunut, madame", sanoi Gilbert, "ja olen saanut toimen, -ilman että teidän majesteettinne millään tavalla voi päästä selville -kykenemättömyydestäni tai lahjoistani. Olen etupäässä valtiollinen -lääkäri, madame, ja minua on suositellut parooni Necker. Mutta jos -kuningas joskus tarvitsee minun tiedettäni, silloin olen hänelle hyvä -ruumiin lääkäri, sen mukaan kuin ihmisen tieto voi auttaa luojan -luomaa olentoa. Kuninkaalle, madame, olen paitsi hyvä neuvonantaja ja -lääkäri, ennen kaikkea muuta hyvä ystävä." - -"Hyvä ystävä!" huudahti kuningatar uudelleen ilmaisten -halveksumistaan. "Te! Kuninkaan ystävä!" - -"Juuri niin", vastasi Gilbert tyynesti, "miksi en olisi, madame?" - -"Niin, tietystikin salaisten voimienne, salatieteenne avulla", -mutisi hän. "Kukapa tietää, ehkä saamme nähdä Jacquerie-kapinan -ja Mailleton-kapinan, palaamme ehkä keski-aikaan! Te otatte taas -käytäntöön taikajuomat ja loihdut. Te hallitsette Ranskaa loihtujen -avulla, teistä tulee toinen Faust tai Nicolas Flamel." - -"Sellaista kunnianhimoa minulla ei ole, madame!" - -"Olisipa teillä sellainen valta! Kuinka monta Armidan puiston -hirviötä julmempaa petoa, Kerberostakin pelottavampaa, -vaivuttaisittekaan uneen helvettiimme ovella." - -Lausuessaan nuo sanat: _vaivuttaisittekaan uneen_, loi kuningatar -entistään tutkivamman katseen tohtoriin. - -Tällä kertaa Gilbert punastui vastoin tahtoaan. - -Tämä tuotti Marie-Antoinettelle tavattoman suurta iloa. Hän tunsi -tällä kertaa iskemänsä iskun osuneen ja haavoittaneen syvälle. - -"Sillä tehän vaivutatte uneen", jatkoi kuningatar. "Te, joka -olette tutkinut kaikkialla ja kaikkea, olette varmaankin tutkinut -magneettista tiedettä aikakautemme uneenvaivuttajien johdolla, niiden -johdolla, jotka käyttävät unta petokseen ja toisten unesta lukevat -heidän salaisuutensa!" - -"Olen todellakin, madame, harjoittanut usein ja kauan opintoja -kuuluisan Cagliostron johdolla." - -"Siis saman, joka itse harjoitti ja opetti oppilaansakin käyttämään -tuota äsken mainitsemaani siveellistä varkautta. Hänhän tuon -magneettisen unen avulla, jota minä sanon halpamaisen rikolliseksi, -riisti valtaansa toisten sielun ja toisten ruumiin." - -Gilbert käsitti nytkin sanojen tarkoituksen, ja tällä kertaa hän -punastumisen sijasta kalpeni. Tämän nähdessään kuningatar vapisi -ilosta sydämensä pohjia myöten. - -"Nyt olen minä haavoittanut sinuakin, konna", mutisi hän itsekseen, -"ja minä näen veren vuotavan." - -Mutta syvimmätkään mielenliikutukset eivät pitkää aikaa näkyneet -Gilbertin kasvoilla. Hän lähestyi siis kuningatarta, joka voitostaan -iloissaan katsoi häneen varomattomasti, ja sanoi: - -"Madame, teidän majesteettinne tekisi väärin, kieltäessään näiltä -oppineilta miehiltä heidän tieteensä kauneimman voiton, tuon kyvyn -voida vaivuttaa magneettiseen uneen ei suinkaan uhriaan, vaan -_esineensä_. Tekisitte väärin, jos kieltäisitte heiltä oikeuden -kehittää kaikilla tarjona olevilla keinoilla tieteellistä keksintöä, -jonka lait kerran järjestettyinä ja selvitettyinä ovat ehkä kutsutut -mullistamaan koko maailman." - -Ja nyt vuorostaan lähestyen kuningatarta katsoi Gilbert häneen -samalla tahdon voimalla, jonka edessä hermostunut Andrée oli sortunut. - -Kuningatar tunsi väristyksen kulkevan suonissaan tämän miehen -lähestyessä. - -"Kirottuja olkoot miehet, jotka käyttävät joitakin salaisia synkkiä -keinoja tuhotakseen toisten sielut tai ruumiit", huusi hän... -"Kirottu olkoon Cagliostro!..." - -"Madame", sanoi Gilbert terävästi, "älkää tuomitko noin ankarasti -ihmisolentojen tekemiä hairahduksia." - -"Monsieur!" - -"Jokainen luotu olento saattaa erehtyä, madame, jokainen olento -vahingoittaa toista olentoa, ja ellei olisi yksilöllistä itsekkyyttä, -joka takaa yleisen turvallisuuden, niin olisi maailma vain ääretön -taistelutanner. Ne ovat parhaimmat, jotka ovat hyviä, siinä kaikki. -Toiset sanovat teille: Ne ovat parhaimmat, jotka ovat vähimmän -pahoja. Suvaitsevaisuuden pitää tulla sitä suuremmaksi, jota -korkeammalla tuomari on. Istuessanne korkealla valtaistuimellanne -on teillä vähemmän kuin kellään muulla oikeuksia ankaruuteen -tuomitessanne toisten tekoja. Maallisella valtaistuimella olkaa -korkein suvaitsevaisuus, aivan samoin kuin Jumala taivaallisella -valtaistuimellaan on korkein armo." - -"Monsieur", sanoi kuningatar, "minä katselen toisin silmin kuin te -oikeuksiani ja varsinkin velvollisuuksiani: olen valtaistuimella -rangaistakseni ja palkitakseni." - -"Sitä en usko, madame. Minun mielestäni olette valtaistuimella -naisena ja kuningattarena sovittamassa ja anteeksiantamassa." - -"Ette kai aikone saarnata minulle moraalia." - -"Olette oikeassa, madame, mutta minähän vain vastaan teidän -majesteetillenne. Mitä esimerkiksi tulee tuohon Cagliostroon, josta -äsken puhuitte ja jonka taitoa halveksitte, niin muistan, ja tämä -muisto on aikaisempi kuin teidän muistonne Trianonista, -- muistan, -että Taverneyn linnan puistossa hänellä oli tilaisuus antaa näyte -taidostaan Ranskan valtakunnan dauphinelle. En tiedä, minkälainen -se oli, madame, mutta dauphinen tulisi muistaa se, sillä näyte -teki häneen niin syvän vaikutuksen, että hän pyörtyi." [Kohtaus -_Lääkärin muistelmien_ 15. luvussa. -- _Suom._] - -Gilbert iski nyt vuorostaan. Hän iski kyllä umpimähkään, mutta hän -osui sattumalta oikeaan ja niin syvälle, että kuningatar tuli -kalmankalpeaksi. - -"Niin kyllä", sanoi hän käheällä äänellä, "hän näytti minulle -todellakin unessa hirvittävän koneen, mutta tähän asti en tiedä, onko -sellaista konetta todellisuudessa olemassa." - -"En tiedä, mitä hän teille näytti, madame", jatkoi Gilbert -tyytyväisenä vaikutukseen, jonka hän oli saanut aikaan, "mutta sen -tiedän, ettei häneltä voida kieltää oppineen miehen nimeä, koska -hänellä on vertaisiinsa sellainen vaikutusvalta." - -"Vertaisiinsa..." mutisi kuningatar ylenkatseellisesti. - -"Mahdollisesti erehdyn", jatkoi Gilbert, "mutta siinä tapauksessa on -hänen vaikutuksensa vieläkin suurempi, koska hän taivuttaa tasalleen -pelon ikeen alaisina maan piirin kuninkaitten ja prinssien päät." - -"Kirotut! Kirotut! huudan kerran vielä, olkoot ne, jotka käyttävät -väärin heikkoutta tai herkkäuskoisuutta." - -"Kirotut siis ne, jotka käyttävät tiedettään?" - -"Kaikki se on vain harhaa, valhetta, raukkamaisuutta!" - -"Mitä tällä tarkoitatte?" kysyi Gilbert tyynesti. - -"Että tuo teidän Cagliostronne on raukkamainen petturi ja hänen niin -sanottu magneettinen unensa suoranaista rikollisuutta." - -"Rikollisuutta!" - -"Niin, rikollisuutta", jatkoi kuningatar, "sillä sen saa aikaan -keitos, juoma, myrkky, mutta inhimillinen oikeus, jonka edustaja minä -olen, saa kyllä siitä tiedon ja rankaisee sen valmistajan." - -"Madame, madame", jatkoi Gilbert yhä vain kärsivällisesti, "olkaa -suopea niitä kohtaan, jotka tässä maailmassa ovat rikkoneet." - -"Ahaa! Te siis tunnustatte?" - -Kuningatar erehtyi ja Gilbertin äänen pehmeydestä päätti tämän -rukoilevan armoa itselleen. - -Hän erehtyi. Ja tätä etua ei Gilbert voinut olla käyttämättä -hyväkseen. - -"Mitä!" huudahti hän ja hänen säihkyvä silmäteränsä suureni, jolloin -Marie-Antoinetten oli pakko luoda katseensa alaspäin, aivan kuin -auringon paisteen silmiin sattuessa. - -Kuningatar tuli neuvottomaksi, mutta yhtä kaikki hän vielä ponnisti -voimiaan. - -"Kuningatarta ei sovi kuulustella, yhtä vähän kuin loukatakaan", -sanoi hän. "Tietäkää vielä sekin te, joka olette tulokas hovissa. -Mutta tehän muistaakseni puhuitte niistä, jotka ovat hairahtuneet, ja -pyysitte heitä kohtaan osoittamaan suopeutta." - -"Missä onkaan ihmisolento, josta ei voisi moitteen sanaa sanoa", -lausui Gilbert. "Kuka on niin täydellisesti osannut sulkeutua -omantuntonsa kuoreen, ettei toisten katse pääse sinne tunkeutumaan? -Tätä sanotaan usein hyveeksi. Olkaa suopea, madame." - -"Mutta tältä kannalta katsoen", jatkoi kuningatar -ajattelemattomuudessaan, "ei siis olekaan mitään hyveellisiä olentoja -teidän kaltaisenne mielestä, joiden opettajien katse etsii totuuden -vaikka omantunnon pohjalta?" - -"Se on kyllä totta, madame." - -Kuningatar purskahti nauruun välittämättä peittää naurussaan piilevää -halveksumista. - -"Koettakaahan muistaa", huudahti kuningatar, "että nyt ette puhu -torilla idiooteille, moukille tai patriooteille." - -"Tiedän kyllä, kelle puhun, olkaa siitä varma", lausui Gilbert. - -"Osoittakaa siis enemmän kunnioitusta tai enemmän taitoa. -Muistelkaahan koko mennyttä elämäänne, tutkikaa omantuntonne sopukat, -sillä sehän täytyy olla heidän nerokkuudestaan ja kokeneisuudestaan -huolimatta niilläkin miehillä, jotka ovat kaikkialla toimineet, -aivan samoin kuin tavallisillakin kuolevaisilla. Muistelkaahan, -mitä kaikkea alhaista, vahingollista, rikollista olette ajatellut, -mitä julmuuksia, uhkatekoja, jopa rikoksiakin olette tehnyt. -Älkää keskeyttäkö minua, ja kun olette tästä kaikesta tehnyt -lopputilityksen, herra tohtori, niin painakaa päänne kumaraan, -tulkaa nöyräksi, älkää lähestykö noin uhmamielisenä kuninkaallisten -henkilöiden asuntoa, jotka Jumala ainakin siihen asti, kunnes -toisin määrätään, on asettanut tunkeutumaan rikollisiin sieluihin, -tutkimaan omantunnon sokkeloita ja rankaisemaan säälimättömästi ja -muuttamattomasta syylliset. Näin teidän pitäisi tehdä, herra tohtori. -Silloin teidän katumuksenne otetaan varteen. Uskokaa minua, parhain -keino parantaa niin sairas sielu kuin teidän, on yksinäisyys, kaukana -loistosta, joka helposti antaa ihmiselle liian suuret ajatukset -hänen omasta arvostaan. Neuvoisin siis teitä pysyttelemään poissa -hovista ja pidättäytymään kuninkaan hoidosta hänen sairastuessaan. On -olemassa muuan parannus, joka Jumalalle on mieluisempi kuin mikään -muu parannus, nimittäin oma parantumisenne. Muinaisuudella on tätä -varten oma sananpartensakin: _Ipse cura medici_." - -Mutta Gilbert ei noussutkaan kapinaan tätä ehdotusta vastaan, joka -kuningattaren mielestä oli nöyryyttävin lopputulos, vaan vastasi -lempeästi: - -"Madame, olen jo tehnyt kaiken sen, mitä teidän majesteettinne -kehoittaa minua tekemään." - -"Ja mitä olette tehnyt?" - -"Olen mietiskellyt." - -"Omaa tilaanneko?" - -"Niin, madame." - -"Ja omantuntonne kehoituksestako?" - -"Etupäässä omantuntoni vaatimuksesta, madame." - -"Luuletteko siis, että minä tiedän tarpeeksi hyvin, mitä siellä -näitte?" - -"En tiedä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa, mutta minä ymmärrän -sittenkin. Kuinkahan monta kertaa minun ikäiseni mies onkaan -loukannut Jumalaa?" - -"Puhutteko todellakin Jumalasta?" - -"Puhun." - -"Te!" - -"Miksi en sitä tekisi?" - -"Filosofi! Uskovatko filosofit Jumalaan?" - -"Puhun Jumalasta ja uskon häneen." - -"Ettekä poistu täältä?" - -"En, madame, minä jään." - -"Herra Gilbert, olkaa varuillanne." - -Ja kuningattaren kasvoille ilmestyi tavattoman voimakkaana uhkauksen -ilme. - -"Olen asiaa punninnut, madame, ja niin olen tullut tietämään, etten -ole toisia huonompi, sillä jokaisellahan on syntinsä. Olen huomannut -tämän selviön, en selaillessani kirjoja, vaan tutkiessani toisten -omiatuntoja." - -"Olette siis yleistietoinen ja erehtymätön?" sanoi kuningatar -ivallisesti. - -"Madame, en yleistietoinen enkä erehtymätön, mutta tunnen ainakin -inhimilliset kärsimykset ja olen kokenut syviä tuskia. Ja tämä -on siihen määrään totta, että nähdessäni teidän väsyneitten -silmienne ympärillä mustat kehät, tuon viivan, joka ulottuu -toisesta silmäkulmasta toiseen, tuon suupieliänne vääntävän -viivan, lihasjännityksen, jota jokapäiväisellä ammattikielellä -sanotaan rypyksi, -- voisin sanoa teille, madame, kuinka raskaita -koettelemuksia teilläkin on ollut, kuinka monasti sydämenne on -tuskasta sykkinyt, kuinka monta kertaa sydämenne on luottavana -antautunut herätäkseenkin pettyneenä." - -"Kaiken tuon sanoisin teille silloin, kun tahdotte, madame", jatkoi -hän. "Sanoisin sen varmana siitä, että sanojani ei väitettäisi -valheeksi. Sanoisin sen luoden teihin katseen, joka tahtoo ja osaa -lukea. Ja kun tuntisitte tämän katseen painon, kun tuntisitte tämän -uteliaisuuden puikon tunkeutuvan sielunne syvyyksiin, aivan kuin meri -tuntee luotiliinan painuvan sen kuiluihin, silloin ymmärtäisitte, -että minä voin paljon. Ja jos nyt vaikenen, niin minulle pitäisi -osoittaa kiitollisuutta eikä vaatia taisteluun." - -Tämä puhe, jota kannatti miehen ja naisen välisen uhkavaatimuksen -kammottava jyrkkyys, tämä kaikkien hovisääntöjen halveksiminen -kuningattaren läheisyydessä vaikutti merkillisesti Marie-Antoinetteen. - -Hän tunsi aivan kuin usvan vaipuvan otsalleen ja jäätävän -ajatuksensa, hän tunsi vihansa muuttuvan kauhuksi, hän antoi -herpaantuneitten käsiensä vaipua alas ja astui askeleen taapäin -paetakseen tuntemattoman vaaran lähenemistä. - -"Ja nyt", sanoi Gilbert, -- joka selvästi huomasi, mitä hänen -sielussaan liikkui, -- "ettekö nyt ymmärrä, että minä voisin hyvin -helposti saada tietää kaikki ne seikat, jotka salaatte maailmalta, -jotka salaatte itseltännekin. Ettekö ymmärrä, että helposti saisin -teidät vaipumaan tuolle tuolille, jota sormenne vaistomaisesti -etsivät, löytääkseen siitä tukea." - -"Oh!" sanoi kuningatar kauhuissaan, sillä hän tunsi outojen -väristysten ulottuvan sydämeensä asti. - -"Jos lausun itsekseni vain sanan, jota en kuitenkaan tahdo lausua", -jatkoi Gilbert, "jos muodostan tahdon, josta kuitenkin luovun, niin -te äkkiä vaivutte kuin salaman lyömänä valtaani. Te epäilette, -madame. Älkää epäilkö, te voisitte joskus saattaa minut kiusaukseen, -ja jos te minut kiusaukseen saatatte... Mutta ettehän epäile, -ettehän?" - -Pää taapäin painuneena, läähättäen, tuntien tukehtuvansa, -mielettömänä kauhusta kuningatar kouristautui tuolin selkänojaan -epätoivon tarmolla ja hyödyttömän puolustautumisvimman raivolla. - -"Uskokaa sanojani, madame", jatkoi Gilbert; "ellen olisi -kunnioittavin, nöyrin, syvimmin alistuva alamaisenne, niin voisin -saada teidät vakautuneeksi kamalan kokeilun avulla. Älkää pelätkö -mitään! Minä kumarran nöyrästi ja syvempään naisen kuin kuningattaren -edessä. Minä värisen, jos ajatukseni voisi teidän ajatustanne vain -hipaistakaan, minä kuolisin mieluummin, kuin tuottaisin sielullenne -haittaa." - -"Monsieur, monsieur", huudahti kuningatar lyöden käsillään ilmaan -aivan kuin torjuakseen luotaan Gilbertin, joka seisoi kolmen askeleen -päässä hänestä. - -"Ja kuitenkin", jatkoi Gilbert, "annoitte sulkea minut Bastiljiin. -Te ette sure sen valloittamista minkään muun vuoksi kuin siksi, -että samalla rahvas päästi minut vapaaksi. Silmistänne leimuaa viha -miestä kohtaan, jota ette omasta puolestanne voi mistään syyttää. Ja -katsokaahan, minä tunnen, että hellittäessäni vaikutustani, jonka -avulla kahlehdin teitä, te mahdollisesti alatte uudelleen epäillä -kyetessänne uudelleen hengittämään." - -Heti paikalla kun Gilbert lakkasi katseillaan ja kädellään -kahlehtimasta häntä, oikaisi Marie-Antoinette ruumiinsa melkein -uhkaavana, aivan kuin lintu, joka päästyään ilmapumpun tukehduttavan -vaikutuksen alta yrittää laulaa ja oikoa siipiään. - -"Ahaa, te epäilette, pilkkaatte, halveksitte. No niin, sanonko -suoraan teille, madame, mikä kamala ajatus nyt heräsi minussa, mitä -melkein aioin tehdä. Olisin tuominnut teidät ilmaisemaan minulle -arimmat ajatuksenne, kätketyimmät salaisuutenne, olisin pakottanut -teidät kirjoittamaan ne tämän pöydän ääressä, johon kätenne nyt -koskee. Ja kun sitten olisitte herännyt, olisin omaan käsialaanne -vedoten voinut teille todistaa, kuinka todellinen on se voima, jonka -näytte kieltävän, ja kuinka suuri onkaan sen miehen jalomielisyys, -jota olette loukannut, jota kokonaisen tunnin ajan olette loukannut, -vaikka hän ei millään tavalla ole antanut teille siihen syytä tai -aihetta." - -"Pakottakaa minut nukkumaan, pakottakaa minut puhumaan unessa, minut, -minut!" huudahti kuningatar kalveten. "Ja sen te olisitte uskaltanut -tehdä? Tiedättekö mitä se on? Ymmärrättekö, kuinka raskauttava -uhkauksenne on teille? Sehän on majesteettirikos. Muistakaa, -kun kerran olisin herännyt, kun kerran olisin jälleen saanut -toimintakykyni, niin olisin rangaissut rikoksenne kuolemalla." - -"Madame", sanoi Gilbert katseillaan seuraten kuningattaren huimaavaa -kiihkoa, "älkäähän kiirehtikö syyttämään tai uhkailemaan. Olisin -kyllä vaivuttanut teidän majesteettinne uneen. Olisin kyllä naiselta -siepannut hänen salaisuutensa, mutta uskokaa minua, sitä en olisi -tehnyt tämänlaatuisissa oloissa, en kahdenkesken kuningattaren -ja alamaisen, naisen ja oudon miehen välillä. Olisin vaivuttanut -kuningattaren uneen, sillä mikään ei ole sen helpompaa, mutta en -olisi tohtinut nukuttaa häntä, en olisi uskaltanut panna häntä -puhumaan muuten kuin todistajan läsnäollessa." - -"Todistajanko?" - -"Niin, madame, todistajan, joka olisi tarkkaan pannut muistiin kaikki -sananne ja liikkeenne, kaikki valmistamani kohtauksen yksityiskohdat, -siis koko näytelmän, jotta toinnuttuanne ette olisi voinut epäillä -mitään." - -"Todistajan kuullen", kertasi kuningatar kauhuissaan, "ja kuka olisi -ollut tämä todistaja? Mutta ajatelkaahan, että rikos olisi siten -ollut kaksinkertainen, sillä silloinhan olisitte hankkinut itsellenne -rikostoverin." - -"Mutta jos tämä rikostoveri olisi ollut kuningas?" sanoi Gilbert. - -"Kuningas!" huudahti Marie-Antoinette sellaisen kauhun vallassa, että -aviovaimo siinä ilmaisi syyllisyytensä selvemmin kuin jos hän olisi -tunnustanut sen unitilassa. "Oi, herra Gilbert! Oi, herra Gilbert!" - -"Kuningas", lisäsi Gilbert rauhallisesti, "kuningas, teidän -puolisonne, teidän tukenne, teidän luonnollinen puolustajanne. -Kuningas, joka herättyänne olisi kertonut teille, madame, miten -kunnioittava ja miten ylpeä samalla olin, voidessani todistaa -tieteeni oikeaksi maailman kunnioitettavimmalle hallitsijalle." - -Ja sanottuaan tämän Gilbert antoi kuningattarelle tilaisuuden miettiä -sen sisällön syvyyttä. - -Kuningatar oli muutaman hetken vaiti. Ei kuulunut muuta kuin hänen -katkonainen hengityksensä. - -"Kaiken sen jälkeen, mitä olette lausunut", sanoi hän viimein, "on -luonnollista, että olette leppymätön vihollinen..." - -"Tai ystävä koettelemuksessa, madame." - -"Mahdotonta, ystävyys ei voi elää pelon ja epäluulon rinnalla." - -"Ystävyys, joka sitoo alamaisen kuningattareen, ei voi elää muusta -kuin siitä luottamuksesta, minkä alamainen herättää. Olette kai jo -sanonut itsellenne, ettei se ole vihollinen, jolta ensimmäisellä -sanalla voi ottaa vahingoittamisen keinot varsinkin, kun hän -ensimmäisenä kieltäytyy aseitaan käyttämästä." - -"Voinko uskoa noihin sanoihinne?" lausui kuningatar levottomana ja -tarkkaavana, luoden Gilbertiin terävän katseen. - -"Miksi ette uskoisi, madame, koska teillä on kaikki todistukset -suoruudestani?" - -"Ihminen muuttuu, monsieur; ihminen muuttuu." - -"Madame, olen tehnyt saman lupauksen kuin muutama kuuluisat miehet, -ennenkuin vaarallisine aseineen ryhtyivät toimimaan. Minä käytän -valtaani vain torjuakseni vääryyttä, jota aiotaan minulle tehdä. _Ei -hyökkäystä, vaan puolustusta varten_; se on vaalilauseeni." - -"Oh!" lausui kuningatar nöyrtyneenä. - -"Ymmärrän teidät, madame. Kärsitte huomatessanne sielunne olevan -lääkärin vallassa, sillä nousittehan joskus kapinaan jo silloinkin, -kun teidän olisi pitänyt uskoa ruumiinne hänen huostaansa. Rohkaiskaa -mielenne, olkaa luottavainen. Olenhan tänään antanut teille -todistuksen pitkämielisyydestäni ja tahdon antaa teille neuvojakin. -Tahdon rakastaa teitä, madame. Tahdon toistenkin rakastavan teitä. -Tahdon kanssanne väitellä niistä ajatuksista, jotka jo olen esittänyt -kuninkaalle." - -"Olkaa varuillanne, tohtori!" sanoi kuningatar vakavasti. "Olette -vienyt minut ansaan. Ensin pelotatte naista ja sitten tahdotte -vallita kuningatarta." - -"En, madame, en ole kurja onnenonkija. Minulla on omat ajatukseni -ja ymmärrän, että teillä on omanne. Minä tahdon heti, aivan alussa, -jyrkästi kumota heittämänne syytöksen, josta ette koskaan luopuisi, -sen, että pelottaessani teitä olisin tahtonut orjuuttaa järkenne. -Sanonpa vielä enemmänkin, te olette ensimmäinen nainen, missä tapaan -kaikki naisen intohimot ja kaikki miehen vallanhimoiset ominaisuudet. -Te voitte samalla kertaa olla nainen ja ystävä. Koko ihmiskunta -keskittyy määrähetkenä teihin. Minä ihailen teitä ja olen valmis -teitä palvelemaan. Palvelen teitä saamatta teiltä mitään, teen kaikki -vain oppiakseni tuntemaan teidät. Teen vielä enemmänkin hyväksenne. -Jos mielestänne olen palatsin huonekalu, joka ottaa liian paljon -tilaa, jos tämänpäiväisen vaikutus ei haihdu mielestänne, niin pyydän -teitä siirtämään minut loitos luotanne." - -"Loitos!" huudahti kuningatar niin iloisesti, että Gilbert ei voinut -olla sitä huomaamatta. - -"Asia on siis päätetty, madame", jatkoi hän ihmeteltävän -kylmäverisesti. "En siis sano kuninkaallekaan, mitä minulla oli -hänelle sanottavaa, vaan lähden. Pitääkö minun mennä kauaksikin, -ennenkuin voitte olla rauhallinen, madame?" - -Kuningatar katseli häntä, ihmetellen näin suurta alistumista. - -"Huomaan, mitä teidän majesteettinne ajattelee", sanoi Gilbert. -"Käsittäen paremmin kuin uskoisikaan, millainen on etäältäkin -magneettinen vaikutus, arvelee teidän majesteettinne, että -kauempanakin olisin yhtä vaarallinen ja yhtä pelottava." - -"Kuinka niin?" kysyi kuningatar. - -"Jos joku tahtoo vahingoittaa niillä keinoilla, joista moititte minua -ja mestareitani, niin voisihan hän käyttää vahingoittavaa valtaansa -yhtä hyvin sadan penikulman päästä kuin tuhannen tai kolmen askeleen -päästä. Älkää pelätkö, madame, niinä en aio sitä käyttää." - -Kuningatar mietti hetken. Hän ei tiennyt, mitä vastaisi tälle -kummalliselle miehelle, joka sai hänen varmimmatkin päätöksensä -horjumaan. - -Äkkiä saivat käytävästä kuuluvat askeleet kuningattaren kohottamaan -päänsä. - -"Kuningas", sanoi hän, "kuningas tulee tänne." - -"Vastatkaa siis, madame, olkaa niin hyvä ja vastatkaa, pitääkö minun -lähteä vai jäädä?" - -"Mutta..." - -"Kiirehtikää, madame. Voin välttää kuningasta, jos niin tahdotte. -Teidän majesteettinne näyttää vain minulle oven, josta voin poistua." - -"Jääkää", sanoi kuningatar. - -Gilbert kumarsi. Marie-Antoinette koetti lukea hänen kasvoiltaan, -ilmenisikö niillä voitonriemu selvemmin kuin viha ja huolestuminen. - -Gilbert näytti välinpitämättömältä. - -"Olisi hänen ainakin pitänyt ilmaista iloa", ajatteli kuningatar. - - - - -III - -NEUVO - - -Kuningas saapui tapansa mukaan raskaasti ja nopeasti astuen. - -Hän oli säikähtyneen ja kysyvän näköinen. Tämä ilme oli täydellisesti -vastakkainen kuningattaren jääkylmälle jäykkyydelle. - -Kuninkaan kasvoilla oli tavallinen tuore värinsä. Aamuvirkkuna ja -ylpeänä hyvästä voinnistaan, jota hän oli aamuilmasta imenyt, hän -hengitti syvään ja astui voimakkain askelin pitkin permantoa. - -"Tohtori?" sanoi hän. "Minne tohtori on joutunut?" - -"Hyvää päivää, sire. Miten voitte tänä aamuna? Oletteko hyvin -väsynyt?" - -"Nukuin kuusi tuntia, sellainen on tapani. Voin oikein hyvin. Ajatus -on virkeä. Madame, olette hiukan kalpea. Missä on tohtori, jonka -kuulutte kutsuneen luoksenne?" - -"Tuossa on tohtori Gilbert", sanoi kuningatar vetäen verhot pois -ikkunakomeron edestä, jossa tohtori oli siihen saakka seissyt. - -Kuninkaan otsa kirkastui heti. - -"Ah, unohdin", sanoi hän. "Tehän kutsuitte lääkärin luoksenne, olette -kai sairas?" - -Kuningatar punastui. - -"Te punastutte?" sanoi Ludvig XVI. - -Kuningatar tuli tulipunaiseksi. - -"Joko teillä jälleen on salaisuuksia?" lausui kuningas. - -"Mitä salaisuuksia?" keskeytti kuningatar ylpeästi. - -"Ette käsitä minua oikein. Teillähän on omat mielilääkärinne. Ette -ole kutsunut tohtori Gilbertiä minkään muun vuoksi kuin tuntemani -halun vuoksi..." - -"Ja mikä se on?" - -"Tahdotte aina salata minulta sairautenne." - -"Ah!" lausui kuningatar hiukan tyyntyen. "Niin", jatkoi Ludvig XVI, -"mutta olkaahan varuillanne. Tohtori Gilbert on uskottuni, ja jos -hänelle kerrotte jotakin, niin hän ilmaisee sen minulle." - -Gilbert hymyili. - -"En suinkaan, sire", sanoi hän. - -"Siinä näette, millä tavalla kuningatar pilaa palvelijani." - -Marie-Antoinette naurahti tuota tukahdutettua naurua, joka ilmaisi, -että hän tahtoi vaihtaa keskustelunaihetta tai että se väsytti häntä. - -Gilbert ymmärsi sen, mutta ei kuningas. - -"Koska se näyttää huvittavan kuningatarta", sanoi kuningas, "niin -kertokaahan minulle, tohtori, mitä hän sanoi." - -"Kysyin tohtorilta", keskeytti Marie-Antoinette, "miksi te olitte -käskenyt hänet saapumaan näin varhain. Tunnustan, että hänen olonsa -Versaillesissa näin varhain tekee minut uteliaaksi ja levottomaksi." - -"Odotin tohtoria", vastasi kuningas muuttuen synkäksi, -"keskustellakseni hänen kanssaan politiikasta." - -"Ahaa, hyvä on!" lausui kuningatar. - -Ja hän istuutui kuin kuunnellakseen. - -"Tulkaahan, tohtori", sanoi kuningas mennen ovea kohti. - -Gilbert kumarsi kuningattarelle syvään ja valmistautui seuraamaan -Ludvig XVI:tta. - -"Minne menette?" huudahti kuningatar. "Aiotteko lähteä?" - -"Me emme keskustele hauskoista asioista, madame. Parastahan on -säästää kuningattarelta liiat huolet." - -"Ja siten herätätte huolestuksen tuskat!" huudahti majesteetillisesti -kuningatar. - -"Sitä suurempi syy on poistua, rakkaani." - -"Jääkää, minä tahdon sen", sanoi kuningatar. "Toivottavasti, herra -Gilbert, ette jätä tahtoani täyttämättä." - -"Herra Gilbert, herra Gilbert!" sanoi kuningas harmissaan. - -"Mitä nyt?" - -"Herra Gilbertin piti neuvoa minua, hänen piti aivan vapaasti -keskustella kanssani omantuntonsa mukaan, mutta nythän hän ei enää -voi tehdä sitä." - -"Miksi ei voi?" kysyi kuningatar. - -"Koska te olette saapuvilla, madame." - -Gilbert aivan kuin viittasi ja kuningatar pani siihen heti hyvin -suuren merkityksen. - -"Pelkääkö monsieur Gilbert siis loukkaavansa minua, jos hän puhuu -omantuntonsa mukaan?" sanoi hän kuin tukeakseen liikkeen sisällystä. - -"Käsittäähän kaikki helposti", sanoi kuningas. "Teillä on oma -politiikkanne, se ei aina ole sama kuin minun... ja sitä paitsi..." - -"Sitäpaitsi tohtori Gilbertillä on hyvin eriävät mielipiteet minun -politiikastani, sanottehan sen aivan selvästi." - -"Niin on laita, madame", vastasi Gilbert, "ja sen teidän -majesteettinne voi päättää niistä ajatuksistani, jotka hän tuntee. -Mutta teidän majesteettinne voi olla aivan varma siitä, että puhun -totta yhtä vapaasti hänen kuin kuninkaankin läsnäollessa." - -"Onhan sekin jotakin", sanoi Marie-Antoinette. - -"Totuutta ei ole aina hyvä sanoa", kiiruhti lausumaan Ludvig XVI. - -"Vaikka se olisi hyödyllinenkin?" kysyi Gilbert. - -"Tai hyvässä tarkoituksessa sanottu", lisäsi kuningatar. - -"Sitä emme epäilekään", keskeytti Ludvig XVI. "Mutta jos olette -viisas, madame, niin annatte tohtorin puhua aivan vapaasti... sillä -se on minulle tarpeellista." - -"Sire", vastasi Gilbert, "koska kuningatar vaatii totuutta, koska -tunnen hänen majesteettinsa älyn siksi jaloksi ja siksi voimakkaaksi, -ettei hän totuutta pelkää, niin puhun mieluummin molempien -hallitsijoitteni kuullen." - -"Sire", sanoi kuningatar, "minä pyydän sitä." - -"Minä luotan teidän majesteettinne viisauteen", sanoi Gilbert -kumartaen kuningattarelle. "Nyt on kysymyksessä hänen majesteettinsa -kuninkaan kunnia ja onni." - -"Olette oikeassa luottaessanne minuun", sanoi kuningatar. "Alkakaa -siis." - -"Tämä tuntuu kyllä hyvin kauniilta", sanoi kuningas, kuitenkin -tapansa mukaan itsepäisesti vastustellen, "mutta asia on -arkaluontoinen, ja minä tiedän, että teidän läsnäolonne vaikuttaa -minuun hyvin tuskastuttavasti." - -Kuningatar ei voinut hillitä kärsimättömyyttä ilmaisevaa liikettä. -Hän nousi, sitten hän istuutui uudelleen ja suuntasi nopean ja kylmän -katseensa tohtorin ajatuksiin. - -Kun Ludvig XVI huomasi, ettei hän millään keinolla voinut välttää -tavallisia ja odottamattomia kyselyjä, huokasi hän raskaasti ja -istuutui nojatuoliin vastapäätä tohtori Gilbertiä. - -"Mistä on kysymys?" kysyi kuningatar, kun tämä neuvosto näin oli -istuutunut paikoilleen. - -Gilbert katsahti vielä viimeisen kerran kuninkaaseen, aivan kuin -pyytääkseen lupaa saada puhua aivan suoraan. - -"Puhukaa, tohtori, puhukaa", sanoi kuningas, "koska kuningatar sitä -tahtoo." - -"Siis, madame", sanoi tohtori, "ilmoitan lyhyesti teidän -majesteetillenne, miksi näin varhain aamulla saavuin Versaillesiin. -Tulin kehoittamaan hänen majesteettiaan menemään Pariisiin." - -Jos kipinä olisi pudonnut niihin neljäänkymmeneentuhanteen -ruutinaulaan, jotka olivat kaupungintalon kellarissa, ei se olisi -voinut saada aikaan suurempaa räjähdystä kuin mikä tapahtui -kuningattaren sydämessä. - -"Kuningas Pariisiin! Kuningas!" - -Ja hän päästi kauhunhuudahduksen, joka sai Ludvig XVI:n säpsähtämään. - -"Kas niin", sanoi kuningas katsoen Gilbertiin, "mitä minä sanoin, -tohtori!" - -"Kuningas", jatkoi kuningatar, "kuningas kapinallisessa kaupungissa! -Kuningas keskellä heinähankoja ja viikatteita! Kuningas miesten -joukossa, jotka ovat surmanneet sveitsiläiset, tappaneet Launayn -ja de Flessellesin! Kuningas astumassa kaupungintalon torin poikki -puolustajiensa veressä! -- Olette mieletön puhuessanne sillä tavalla. -Niin, sanon sen kerta vielä, olette mieletön." - -Gilbert loi katseensa maahan miehen tavoin, jota kunnioitus pidättää -puhumasta. Hän ei sanallakaan vastannut. - -Liikutettuna sielunsa sisimpiä myöten, kuningas vääntelehti -tuolillaan aivan kuin kidutettu inkvisitsionin halstarilla. - -"Miten on mahdollista", jatkoi kuningatar, "että tuollainen ajatus -voi syntyä älykkään miehen aivoissa ja ranskalaisen sydämessä? -Ettekö tiedä puhuvanne pyhän Ludvigin seuraajalle, Ludvig XIV:n -lapsenlapselle!" - -Kuningas polki jalallaan mattoa. - -"En voi kuitenkaan otaksua", jatkoi kuningatar yhä vielä, "että -aiotte riistää kuninkaalta hänen armeijansa ja kaartinsa tuen? -Ette kai aio kiskoa häntä palatsistaan, joka samalla on linnoitus, -astumaan turvattomana kiivaimpien vihollistensa eteen? Ette kai aio -viedä kuningasta surmattavaksi, herra Gilbert?" - -"Jos teidän majesteettinne vain hetkenkään uskoisi, että saattaisin -kyetä sellaiseen petokseen, en olisi mieletön, vaan pitäisin itseäni -rikollisena. Mutta, Jumalan kiitos, te uskotte sitä yhtä vähän kuin -minäkään. Ei, olen saapunut antamaan tämän neuvon kuninkaalleni, -koska pidän sitä hyvänä ja kaikkia muita neuvoja parempana." - -Kuningatar puristi sormensa rinnallaan yhteen sellaisella voimalla, -että batisti ritisi. - -Kuningas kohautti hiukan kärsimättömänä päätänsä. - -"Mutta, hyvä Jumala", sanoi hän, "kuunnelkaahan häntä madame. Ainahan -teillä on aikaa vastata kieltävästi, kuunneltuanne ensin häntä." - -"Kuningas on oikeassa", sanoi Gilbert, "sillä teidän majesteettinne -ei tiedä, mitä aion sanoa kuninkaalle. Te luulette, madame, olevanne -varman, luotettavan, kuolemaan alttiin armeijan keskellä. Se on -erehdys! Ranskalaisista rykmenteistä ovat puolet salaliitossa -vallanuudistajien kanssa vallankumouksen aatteen hyväksi." - -"Olkaa varuillanne, herra", huudahti kuningatar, "te solvaisette -armeijaa!" - -"Päinvastoin, madame", sanoi Gilbert, "ylistän sitä. Mies voi -kunnioittaa kuningatartaan ja uhrautua kuninkaalleen ja samalla -rakastaa isänmaataan ja uhrautua sen vapauden hyväksi." - -Kuningatar suuntasi Gilbertiin katseen, joka leimahti kuin salama. - -"Monsieur", sanoi kuningatar, "tuo puhetapa..." - -"Niin, madame, loukkaa teitä, sen ymmärrän kyllä, sillä -otaksuttavasti teidän majesteettinne kuulee sen ensimmäisen kerran." - -"Siihen täytyy tottua", mutisi Ludvig XVI, sillä alistuva, terve -järki oli hänen suurin voimansa. - -"Ei koskaan!" huudahti Marie-Antoinette, "ei koskaan!" - -"Mutta kuulkaahan, kuulkaahan!" huudahti kuningas. "Minun mielestäni -tohtori puhuu aivan järkevästi." - -Kuningatar istuutui vavisten. - -Gilbert jatkoi: - -"Sanoin siis, madame, että olen nähnyt Pariisin, mutta te ette ole -nähnyt edes Versaillesia. Tiedättekö mitä Pariisi aikoo tänä hetkenä -tehdä?" - -"En", lausui kuningas levottomana. - -"Ei se kai aio toista kertaa valloittaa Bastiljia", lausui kuningatar -halveksivaisesti. - -"Ei suinkaan, madame", jatkoi Gilbert, "mutta kansa tietää toisen -linnoituksen itsensä ja kuninkaan välillä. Pariisi aikoo koota -edustajat kaikista sen kahdeksastaviidettä piirikunnasta ja lähettää -ne Versaillesiin." - -"Tulkoot vain, tulkoot vain!" huudahti kuningatar hurjalla ilolla. -"Kyllä he saavat lämpimän vastaanoton!" - -"Odottakaa, madame", vastasi Gilbert, "ja olkaa varuillanne. Nuo -edustajat eivät tule yksinään." - -"Ja kenen seurassa he siis tulevat?" - -"Heidän turvanaan tulee olemaan kaksikymmentä tuhatta -kansalliskaartilaista." - -"Kansalliskaartilaista, mitä ne ovat?" kysyi kuningatar. - -"Madame, älkää puhuko noin kevytmielisesti tästä järjestöstä. Jonakin -päivänä se on mahti, se yhdistää ja hajoittaa." - -"Kaksikymmentätuhatta!" huudahti kuningas. - -"Monsieur", jatkoi vuorostaan kuningatar, "teillähän on täällä -kymmenentuhatta miestä, jotka vastaavat sataatuhatta kapinallista. -Minä sanon, kutsukaa ne, kutsukaa ne kokoon. Kaksikymmentä tuhatta -rikollista saavat täällä rangaistuksensa ja ovat pelottavana -esimerkkinä koko vallankumoukselliselle roskajoukolle, jonka -minä tuhoisin perinpohjin viikon kuluessa, jos minun neuvojani -kuunneltaisiin tunnin aika." - -Gilbert pudisti alakuloisena päätään. - -"Madame", sanoi hän, "kuinka täydellisesti erehdyttekään, tai -oikeammin sanoen, kuinka teitä on viety harhaan. Ajatelkaahan, mitä -olisi kuningattaren nostattama kansalaissota! Yksi kuningatar sen -uskalsi tehdä ja hän on vienyt mukanaan hautaan kamalan liikanimen -'muukalainen'." - -"Minäkö nostattaisin, kuinka voitte sen niin käsittää? Minäkö olen -kenenkään yllyttämättä ampunut Bastiljia kohden?" - -"Madame", sanoi kuningas, "ennenkuin neuvotte väkivaltaan, kuunnelkaa -järkeä." - -"Heikkoutta!" - -"Mutta kuunnelkaa, Antoinette", sanoi kuningas ankarasti. "Eihän ole -mikään pikkuseikka, jos tänne tulee kaksikymmentä tuhatta miestä, -jotka täytyy ampua kuoliaaksi." - -Sitten hän jatkoi kääntyen Gilbertin puoleen: - -"Jatkakaa, jatkakaa, herra!" - -"Kaiken vihan, joka suurenee etäisyyden mukana, kaikki kerskailut, -jotka muuttuvat urhoollisuudeksi tilaisuuden tullen, kaiken -tuon taistelun sekasorron, jonka tulos on epätietoinen, sen, -madame, voitte säästää kuninkaalta ja itseltänne", sanoi tohtori. -"Lempeydellä voitte estää nuo tapahtumat, jotka väkivaltaisuuksilla -vain suurenisivat. Rahvas tahtoo tulla kuninkaan luo, ennättäkäämme -ennen heitä. Antakaa kuninkaan mennä rahvaan luo. Kun hänen -ympärillään tänään on armeija, niin sallikaa hänen huomenna -osoittaa uskallusta ja valtiollista älykkäisyyttä. Nuo mainitsemani -kaksikymmentätuhatta miestä voivat ehkä voittaa kuninkaan. Antakaa -kuninkaan yksinään voittaa nuo kaksikymmentä tuhatta miestä, sillä he -edustavat kansaa." - -Kuningas ei voinut olla nyökkäämättä myöntymisen merkiksi. Kuningatar -huomasi tämän. - -"Onneton!" sanoi hän Gilbertille. "Ette siis tiedä, mitä merkitsisi -kuninkaan läsnäolo nykyisenä aikana Pariisissa?" - -"Puhukaa, madame." - -"Se merkitsee: Hyväksyn... se merkitsee: Teitte oikein surmatessanne -sveitsiläiseni... se tietää: Teitte oikein tappaessani upseerini, -sytyttäessänne kauniin pääkaupunkini tuleen ja upottaessanne sen -vereen, teette oikein syöstessänne minut viimein valtaistuimelta! -Kiitos, hyvät herrat, kiitos!" - -Ja halveksiva hymy näkyi Marie-Antoinetten huulilla. - -"Ei, madame", sanoi Gilbert, "teidän majesteettinne erehtyy." - -"Monsieur!..." - -"Se merkitsee: Kansan tuskassa ilmenee jonkinmoinen oikeutus. -Minä annan anteeksi... Minä olen päällikkö ja kuningas. Minä olen -Ranskan vallankumouksen etunenässä, aivan samoin kuin Henrik III -aikoinaan oli katolisen liigan etunenässä. Teidän kenraalinne ovat -minun upseerejani, teidän kansalliskaartinne sotilaitani, teidän -virkamiehenne minun virkailijoitani. Sen sijaan että työnnätte minua -edellänne, seuratkaa minua, jos voitte. Askelteni suuruus osoittaa -kerran vielä, että olen Ranskan kuningas, Kaarle suuren jälkeläinen." - -"Hän on oikeassa", sanoi kuningas alakuloisesti. - -"Oh!" huudahti kuningatar, "sire, älkää kuunnelko tätä miestä, tämä -mies on teidän vihollisenne!" - -"Madame", sanoi Gilbert, "hänen majesteettinsa kyllä itsekin sanoo, -mitä hän ajattelee minun sanoistani." - -"Minä ajattelen", lausui kuningas, "että tähän asti olette ollut -ainoa, joka on uskaltanut sanoa minulle totuuden." - -"Totuuden!" huudahti kuningatar. "Mitä te sanottekaan!" - -"Niin juuri, madame", jatkoi Gilbert, "ja uskokaa minua, madame, että -tänä hetkenä on totuus ainoa soihtu, joka voi estää valtaistuinta ja -kuninkuutta syöksymästä kuiluun." - -Ja lausuessaan nämät sanat kumarsi Gilbert nöyrästi Marie-Antoinetten -polviin asti. - - - - -IV - -PÄÄTÖS - - -Ensimmäisen kerran näytti kuningatar syvemmin liikutetulta. Johtuiko -se tohtorin selvittelystä vai hänen osoittamastaan alamaisuudesta? - -Kuningas oli noussut päättäväisen näköisenä. Hän ajatteli asian -toimeenpanoa. - -Mutta koska hän oli tottunut ennen jokaista tekoaan kysymään -kuningattaren mielipidettä, sanoi hän: - -"Madame, hyväksyttekö tämän?" - -"Kai minun täytyy", vastasi Marie-Antoinette. - -"Minä en vaadi teiltä kieltäytymistä, madame", sanoi kuningas -kärsimättömästi. - -"Mitä siis vaaditte?" - -"Vaadin vakaumusta, joka vahvistaa omaani." - -"Vaaditte minulta vakaumusta?" - -"Niin." - -"Ellei minulta muuta vaadita, niin vakaumukseni on varma." - -"Ja mikä se on?" - -"Että nyt on tullut hetki, joka tulee kuningaskunnasta tekemään -maailman kurjimman ja halvimman valtion." - -"Oho, te liioittelette", sanoi kuningas. "Kurjin, hyvä on; mutta -halvin, mahdotonta." - -"Monsieur, olette saanut kuninkaallisilta esi-isiltänne synkän -perinnön", sanoi Marie-Antoinette alakuloisesti. - -"Niin olen", lausui Ludvig XVI, "perinnön, jonka surukseni olen -saattanut teidät jakamaan kanssani." - -"Sallikaahan, sire", sanoi Gilbert, joka sydämestään sääli näiden -molempien toiveissaan pettyneiden hallitsijoiden syvää onnettomuutta, -"minun mielestäni ei teidän majesteetillanne ole mitään aihetta nähdä -tulevaisuutta noin kamalana. Itsevaltias kuningaskunta on lakannut -olemasta, perustuslaillinen valtakunta on astunut sijaan." - -"Mutta olenko minä oikea mies perustamaan sellaista valtakuntaa -Ranskaan?" sanoi kuningas. - -"Miksi ette olisi, sire?" sanoi kuningatar, joka hiukan rohkaistui -Gilbertin sanoista. - -"Madame", sanoi kuningas, "olen tervejärkinen ja oppinut mies. -Minä näen selvästi, sen sijaan että koettaisin nähdä hämärästi, -ja minä tiedän aivan tarkkaan sen, mitä minun ei tarvitse tietää -hallitakseni tätä maata. Sinä päivänä, jona minut syöstään -itsevaltiuden kukkuloilta, sinä päivänä, jolloin pelkkä ihminen -minussa paljastetaan, kadotan kaiken sen teennäisen voiman, joka -yksin oli tarpeellinen Ranskan hallitsemiseen, sillä suoraan sanoen -Ludvig XIII, Ludvig XIV ja Ludvig XV ovat pysyneet pystyssä juuri -tämän teennäisen voiman avulla. Mitä Ranska tarvitsee tänä hetkenä? -Isäntää. Tunnen pystyväni vain isäksi. Mitä vallankumous kaipaa? -Miekkaa. Tunnen, että minulta puuttuu voimaa iskeä." - -"Tunnette, että teiltä puuttuu voimaa iskeä maahan olennot, jotka -ryöstävät lastenne omaisuuden ja jotka rikkovat otsaanne vastaan -Ranskan kruunun kaikki liljat perätysten", huudahti kuningatar. - -"Mitä vastaisin?" sanoi Ludvig XVI tyynesti. "Vastaisinko -kieltävästi? Herättäisin jälleen teissä mielen myrskyt, jotka koko -elämäni ajan ovat minua kiusanneet. Te osaatte vihata? sitä parempi -teille. Te osaatte olla kohtuutonkin, siitä en moiti teitä, sillä se -on tavattoman suuri etu hallitsevissa luonteissa." - -"Olenko mielestänne kohtuuton vallankumouksellisia kohtaan? Sanokaa." - -"Olette kyllä." - -"Te _myönnätte_ sen, sire. Te myönnätte sen?" - -"Jos olisitte tavallinen kansalainen, rakas Antoinette, niin ette -puhuisi minulle tuolla tavalla." - -"Sitä en olekaan." - -"Sen vuoksi annankin teille anteeksi, mutta silti en teidän -sanojanne hyväksy. Ei, madame, ei, alistukaa! Olemme tulleet Ranskan -valtaistuimelle myrskyn hetkellä. Meillä pitäisi olla voimia -lykätä eteenpäin viikatteilla varustettuja vaunuja, joita sanotaan -vallankumoukseksi, ja meiltä puuttuu voimaa." - -"Sitä pahempi!" huudahti Marie-Antoinette, "sillä silloin! ne -kulkevat lastemme yli." - -"Sen tiedän kyllä, mutta me emme kuitenkaan työnnä niitä eteenpäin." - -"Me pakotamme ne peräytymään, sire." - -"Olkaa varuillanne", sanoi Gilbert syvällä äänensoinnulla, -"peräytyessään ne murskaavat teidät." - -"Monsieur"; sanoi kuningatar kärsimättömästi, "minä huomaan teidän -menevän suorasukaisine neuvoinenne liian pitkälle." - -"Olen siis vaiti, madame." - -"Antakaahan hänen puhua", sanoi kuningas, "antakaa hänen lausua -se, mitä hänellä on sanottavaa, sillä ellei hän ole sitä lukenut -ainakin parissakymmenessä sanomalehdessä, jotka sitä viikon ajan ovat -huutaneet, niin ei hän ole tahtonut sitä lukea. Olkaa kiitollinen -ainakin siitä, ettei hän verhoa katkeruuteen sanojensa totuutta." - -Marie-Antoinette vaikeni. - -Sitten hän lausui surullisesti huoaten: - -"Minä alistun, tai kertaan vielä kerran: menkää Pariisiin omasta -aloitteestanne, ja sillä tavalla hyväksytte kaikki, mitä on -tapahtunut." - -"Sen tiedän kyllä", sanoi kuningas. - -"Siten nöyryytätte, kiellätte armeijanne, joka oli valmis -puolustamaan teitä." - -"Siten säästetään ranskalaisten verta", sanoi tohtori. - -"Siten tunnustetaan vastaisuuden varalta, että kapina ja väkivalta -saavat määrätä kuninkaan tahdolle minkä suunnan vain kapinalliset ja -konnat haluavat." - -"Madame, luulen teidän äsken hyväntahtoisesti myöntäneen, että -onnistuin saamaan teidät vakuutetuksi." - -"Niin kyllä, äsken, sen tunnustan, esiripun kulma kohosi edessäni. -Mutta nyt tulen taas, niinkuin te sanotte, sokeaksi, ja mieluummin -näen itsessäni kaiken sen loiston, johon kasvatus ja perintätavat -ja historia ovat minut totuttaneet. Mieluummin pysyn aina -kuningattarena, kuin tunnen olevani huono äiti tälle kansalle, joka -minua uhkaa ja vihaa." - -"Antoinette, Antoinette", sanoi Ludvig XVI säikähtyen kalpeutta, joka -äkkiä ilmestyi kuningattaren poskille ja joka ei ennustanut mitään -muuta kuin kiihkeää vihan myrskyä. - -"Ei, ei, sire, minä puhun nyt", vastasi kuningatar. - -"Olkaa varovainen, madame." - -Ja silmäkulmallaan vihjasi kuningas Marie-Antoinettelle, että tohtori -oli läsnä. - -"Tämä herra tietää kyllä kaikki, mitä aion sanoa... Hän tietää -senkin, mitä ajattelen", lisäsi hän katkeruudella muistellen -kohtausta, mikä oli äsken ollut hänen ja Gilbertin välillä. - -"Miksi siis hallitsisin itseäni? Olemmehan hänet sitäpaitsi ottaneet -uskotuksemme, enkä käsitä, miksi pelkäisin mitään. Minä tiedän, -että teihin vaikutetaan, sire, että teitä johdetaan kuin prinssiä -rakkaissa saksalaisissa ballaadeissani. Minne menette? En tiedä. -Mutta te menette sinne, mistä ette koskaan palaa!" - -"En suinkaan, madame, minähän menen vain Pariisiin", vastasi Ludvig -XVI. - -Marie Antoinette kohautti olkapäitään. - -"Luuletteko minua hulluksi", sanoi kuningatar kolkon ärtyneellä -äänellä. "Te menette Pariisiin, hyvä on. Mutta kuka sanoo, eikö -Pariisi ole juuri se kuilu, jota en näe, mutta jonka aavistan? Miksi -ei siinä metelissä, joka syntyy ympärillämme voida teitä tappaa? Kuka -tietää, mistä eksynyt luoti tulee? Kuka tietää, kenen käsi, sadan -tuhannen nyrkin uhatessa, pistää teitä puukolla?" - -"Siinä suhteessa ei teidän tarvitse mitään pelätä", huudahti -kuningas. "He rakastavat minua!" - -"Älkää sanoko niin, sire; minun tulisi teitä sääli. He rakastavat -teitä, ja he surmaavat, kuristavat, tappavat ne, jotka edustavat -teitä maan päällä, teitä, kuningasta, Jumalan kuvaa! Bastiljin -kuvernööri oli teidän edustajanne, oli kuninkaan kuva. Voitte olla -varma siitä, etten liioittele; jos he surmasivat Launayn, kunnon ja -uskollisen palvelijanne, niin olisivat he surmanneet teidätkin, sire, -jos olisitte ollut hänen paikallaan, ja vielä helpommin, sillä teidät -he tuntevat ja tietävät, että te ette olisi puolustautunut, vaan -paljastanut heille rintanne." - -"Lopettakaa", sanoi kuningas. - -"Minä luulin lopettaneeni, sire." - -"He siis surmaisivat minut?" - -"Niin, sire." - -"Entä sitten!" - -"Ja lapseni", huudahti kuningatar. - -Gilbert arveli jo sopivaksi keskeyttää. - -"Madame", sanoi hän, "kuningasta kunnioitetaan siihen määrään -Pariisissa ja hänen läsnäolonsa herättää sellaista innostusta, että -jos jotakin pelkään, niin en suinkaan pelkää kuninkaan puolesta, vaan -niiden intoilijoiden, jotka voivat joutua hänen hevostensa jalkoihin, -aivan kuin hindulaiset fakiirit epäjumalansa rattaitten pyörien alle." - -"Monsieur, monsieur", huudahti Marie-Antoinette. - -"Tästä Pariisin-matkasta tulee riemukulkue, madame." - -"Mutta, sire, te ette vastaa." - -"Siksi, että olen hiukan samaa mieltä kuin tohtorikin, madame." - -"Ja teillä on tietysti kova kiire päästä nauttimaan tästä -riemukulusta", huudahti kuningatar. - -"Siinä tapauksessa kuningas olisi oikeassa, ja hänen kiireensä -todistaisi vain, kuinka selvästi ja suorasti hänen majesteettinsa -osaa arvostella ihmisiä ja asioita. Jota pikemmin hänen -majesteettinsa joutuu matkalle, sitä suuremmaksi tulee riemu." - -"Ja sen te uskotte, monsieur?" - -"Siitä olen varma, sillä viivytellessään voi kuningas menettää kaiken -sen edun, mikä vapaaehtoisesta toimenpiteestä johtuu. Voidaanhan -muuallakin tehdä aloite, huomatkaa se, aloite pyyntöön, ja se seikka -muuttaisi pariisilaisten silmissä hänen majesteettinsa aseman ja -saattaisi hänet tavallaan noudattamaan käskyä." - -"Siinä näette", huudahti kuningatar, "tohtori myöntää itse, että -teitä käskettäisiin. Käsittäkäähän toki, sire, mitä se merkitsee!" - -"Tohtori ei sano, että minulle on annettu käsky, madame." - -"Malttia, malttia! Hukatkaa aikaa, sire, ja pyyntö, tai oikeammin -sanoen käsky, tulee kyllä." - -Gilbert nyrpisti hiukan huuliaan, sillä häntä alkoi suututtaa. -Kuningatar huomasi sen niin nopeasti kuin se olikin välähtänyt -tohtorin kasvoilla. - -"Mitä sanoinkaan", lausui kuningatar, "olenhan hupsu, minähän olen -puhunut omaa itseäni vastaan." - -"Kuinka niin?" kysyi kuningas. - -"Siten, että lykkäämällä saatan teidät menettämään aloitteenoton -edut, ja yhtä kaikki pyydän teitä lykkäämään." - -"Madame, madame! Pyytäkää mitä tahansa, vaatikaa kaikkea, mutta älkää -sitä!" pyysi Gilbert. - -"Antoinette", sanoi kuningas pudistaen päätänsä, "te syöksette minut -turmioon." - -"Sire", lausui kuningatar moittivasti ja hänen äänessään kuvastui -sydämen täysi tuska, "kuinka voitte puhua minulle noin!" - -"Miksi tahdotte siis lykätä tätä matkaa?" kysyi kuningas. - -"Ajatelkaa, madame, että tällaisissa tapauksissa sopiva ajankohta -merkitsee kaikkea", sanoi Gilbert. "Ajatelkaa, mitä sellaisina -hetkinä merkitsevät tunnit, kun kokonainen raivoisa kansa laskee ne -sitä mukaa kuin kello lyö." - -"Ei tänään, monsieur Gilbert. Huomenna, sire, ei huomenna. Antakaa -minulle vielä aikaa huomiseen asti ja minä vannon, etten enää -vastusta matkaa." - -"Yksi päivä menee hukkaan", mutisi kuningas. - -"Kaksikymmentä neljä tuntia", sanoi Gilbert, "ajatelkaa sitä, -ajatelkaa sitä, madame." - -"Sire, sen täytyy tapahtua", sanoi kuningatar rukoillen. - -"Sanokaahan edes jokin syy?" lausui kuningas. - -"Syynä on vain epätoivoni, sire, vain kyyneleeni, vain rukoukseni." - -"Mutta eihän voi tietää, mitä tapahtuu ennen huomispäivää?" sanoi -kuningas aivan onnettomana nähdessään kuningattaren epätoivon. - -"Eihän mitään voi tapahtua, eihän?" sanoi kuningatar katsoen -kysyvästi Gilbertiin. - -"Ei Pariisissa vielä mitään. Vaikka toivo olisikin heikko kuin pilvi, -niin he kyllä odottavat huomiseen, mutta..." - -"Mutta täällä voi tapahtua, eikö niin?" sanoi kuningas. - -"Niin, sire, täällä." - -"Kansalliskokouksessako?" - -Gilbert nyökkäsi. - -"Kansalliskokouksessa", jatkoi kuningas, "niissä sellaiset miehet -kuin Monnier, Mirabeau, Sieyès, voivat lähettää minulle adressin, -joka riistää minulta kaikki hyvän tahtoni hedelmät." - -"Sitä parempi vain silloin", sanoi kuningatar synkän raivon -vallassa, "sillä silloin te hylkäätte sen, säilytätte kuninkaallisen -arvokkuutenne, ette mene Pariisiin. Ja jos täällä täytyy kestää -sotaa, niin me sen kestämme. Jos meidän täytyy täällä kuolla, niin -me kuolemme, mutta korkeina ja loukkaamattomina niinkuin olemmekin, -kuninkaina, vallitsijoina, kristittyinä, jotka luottavat Jumalaan, -jolta ovat kruununsa saaneet." - -Ja nähdessään kuningattaren kuumeisen innostuksen, huomasi Ludvig -XVI, että tänä hetkenä hän ei voinut tehdä mitään muuta kuin myöntyä. - -Hän viittasi Gilbertille ja lähestyessään Marie-Antoinettea ja -tarttuessaan hänen käteensä sanoi: - -"Tyyntykää, madame, teidän tahtonne tapahtuu. Tiedättehän, rakas -puolisoni, etten tahtoisi tehdä mitään teille vastenmielistä, sillä -kiintymykseni teihin on syvä ansioittenne ja varsinkin hyveittenne -vuoksi." - -Ludvig XVI korosti nämä viime sanat sanomattoman jalosti, siten -kaikin voimin kohottaen paljon panetellun kuningattaren arvoa -todistajan läsnäollessa, joka tarpeen vaatiessa voisi kertoa, mitä -hän oli nähnyt ja kuullut. - -Tämä hienotunteisuus vaikutti voimakkaasti Marie-Antoinetteen; hän -puristi molemmin käsin kuninkaan tarjoamaa kättä ja sanoi: - -"Siis huomiseen, sire, ei pitemmäksi aikaa, kauemmaksi en lykkää, -mutta sitä armoa pyydän teiltä polvillani: Huomenna, kun määräämänne -hetki koittaa, minä vannon, että te lähdette Pariisiin." - -"Olkaa varuillanne, madame, tohtori on todistajana", sanoi kuningas -hymyillen. - -"Sire, ettehän koskaan ole nähnyt minun pettävän sanaani." - -"En, tulin vain ajatelleeksi erästä seikkaa." - -"Mitä?" - -"Että kaipaan saada tietää, kun te näytte olevan alistunut -suostumaan, miksi tahdotte lykätä matkan kaksikymmentä neljä tuntia -myöhemmäksi. Odotatteko Pariisista joitakin uutisia, tai Saksasta? -Onko kysymyksessä...?" - -"Sire, älkää kyselkö minulta." - -Kuningas oli utelias, samalla tavalla kuin Figaro oli laiska; -uteliaisuus tuotti hänelle nautintoa. - -"Onko kysymyksessä joukkojen saapuminen, lisäväen tulo, valtiollinen -toimenpide...?" - -"Sire, sire", sopersi kuningatar moittivalla äänellä. - -"Onko kysymyksessä..." - -"Ei mikään ole kysymyksessä", vastasi kuningatar. - -"Se on siis salaisuus?" - -"On. Levottoman naisen salaisuus, siinä kaikki." - -"Siis oikku?" - -"Oikku, jos niin tahdotte." - -"Ja se on korkein laki." - -"Se on totta. Miksi ei ole politiikan laita sama kuin filosofiankin? -Miksi ei kuninkaitten sallita kohottaa valtiollisia oikkujaan -korkeimmaksi laiksi?" - -"Kyllä siihen vielä tullaan, olkaa varma. Ainakin minä olen jo -joutunut siihen", sanoi kuningas leikillisesti. "Siis huomiseen." - -"Huomiseen", lausui kuningatar alakuloisesti. - -"Pidättekö tohtorin luonanne?" kysyi kuningas. - -"En, en", lausui kuningatar niin kiihkeästi, että se pakotti -Gilbertin hymyilemään. - -"Minä vien siis hänet mukanani." - -Gilbert kumarsi kolmannen kerran Marie-Antoinettelle, joka tällä -kertaa vastasi siihen pikemmin naisena kuin kuningattarena. - -Kun kuningas asteli ovea kohti, seurasi hän. - -"Minusta näyttää siltä", sanoi kuningas mennessään suuren gallerian -läpi, "että olette hyvässä sovussa kuningattaren kanssa?" - -"Sire", vastasi tohtori, "siitä suosiosta saan kiittää teidän -majesteettianne." - -"Eläköön kuningas!" huusivat hovilaiset, joita jo alkoi kokoontua -etuhuoneisiin. - -"Eläköön kuningas!" huusi palatsin pihalla joukko upseereja ja -ulkomaalaisia sotilaita, jotka tungeksivat palatsin oville. - -Nämä jatkuvat ja yhäti kasvavat huudot tuottivat Ludvig XVI:lle -suurempaa iloa kuin mitä hän koskaan ennen oli tuntenut -samanlaisissa, perin lukuisissa tilaisuuksissa. - -Mitä taas kuningattareen tulee, oli hän jäänyt istumaan ikkunan luo, -jonka ääressä oli viettänyt niin kamaloita hetkiä. Kun hän kuuli -nämä uskollisuutta ja rakkautta ilmaisevat huudot, jotka kaikuivat -kuninkaan ohikulkiessa ja haipuivat loitos, portikkoihin ja puiston -etäisimpiin varjostoihin, hän sanoi: - -"Eläköön kuningas! Niin, eläköön kuningas! Hän on elävä ja sinun -tahdostasi huolimatta, sinä inhottava Pariisi. Sinä kauhea kuilu, -sinä verinen rotko et saa niellä tätä uhria... Minä riistän sinut -häneltä tällä hennolla kädelläni, joka sinua nyt uhkaa, ja jätän -sinut, kaupunki, alttiiksi ihmisten kirouksille ja Jumalan kostolle!" - -Ja sanoessaan nämä sanat niin väkevällä vihalla, että se olisi -kauhistuttanut vallankumouksen raivoisimpiakin puolustajia, jos -olisivat olleet tilaisuudessa kuulemaan ja näkemään, kuningatar -ojensi Pariisia kohden heikon kätensä, joka loisti pitsien alla aivan -kuin huotrastaan vedetty kalpa. - -Sitten hän kutsui madame Campanin ja luotettavimmat hovineitinsä, -sulkeutui huoneeseensa ja kieltäytyi jyrkästi ottamasta ketään -vastaan. - - - - -V - -ASEPAITA - - -Seuraavan päivän aamu koitti säteilevänä ja kirkkaana kuin eilenkin. -Päivä paahtoi ja kultasi Versaillesin hiekkakäytävät ja marmorikuvat. - -Linnut, jotka tuhansittain olivat kokoontuneet puiston reunimmaisiin -puihin, tervehtivät huumaavalla viserryksellään uutta lämmintä -päivää, joka lupasi heille uusia lemmen iloja. - -Kuningatar oli noussut kello viideltä. Hän pyysi kuningasta heti -noustuaan tulemaan luokseen. - -Ludvig XVI oli hiukan väsynyt otettuaan vastaan Kansalliskokouksen -eilisen lähetystön, jolle hän oli ollut pakotettu vastaamaan, -- tämä -oli keskustelujen alkua, -- Ludvig XVI oli nukkunut hiukan kauemmin, -poistaakseen väsymyksensä ja jotta voitaisiin sanoa, ettei hän jäänyt -luonnolle mitään velkaa. - -Hän oli juuri ennättänyt pukeutua ja pisti miekkaa kupeelleen, kun -kuningattaren sana tuotiin hänelle. Hän rypisti hiukan silmäkulmiaan. - -"Mitä!" sanoi hän. "Joko kuningatar on noussut?" - -"Jo kauan aikaa sitten, sire." - -"Onko hän vielä sairas?" - -"Ei, sire." - -"Ja mitä asiaa kuningattarella on minulle näin varhain aamulla?" - -"Hänen majesteettinsa ei sitä ilmoittanut." - -Kuningas nautti ensimmäisen aamiaisensa, johon kuului lihalientä ja -hiukan viiniä. Sitten hän meni Marie-Antoinetten luo. - -Hän tapasi kuningattaren täydellisesti pukeutuneena, aivan kuin -hovijuhlaa varten, kauniina, kalpeana jämähtävänä. Hän tervehti -miestään tuolla kylmällä hymyllä, joka loisti talvipäivän auringon -tavoin kuningattaren poskilla, kun suurissa vastaanotoissa piti -heittää suosion säteitä ympäristöön. - -Kuningas ei ymmärtänyt tämän katseen ja tämän hymyn alakuloisuutta. -Hän valmistautui jo siihen seikkaan, että Marie-Antoinette -mahdollisesti vastustaisi eilen tehtyä päätöstä. - -"Taas kai uusi oikku", tuumi hän. - -Siksi hän rypisti silmäkulmiaan. - -Heti ensimmäisillä sanoillaan kuningatar vahvisti kuninkaassa tätä -ajatusta. - -"Sire", sanoi hän, "sitten eilisen olen ajatellut asiaa lähemmin." - -"Siinä me nyt olemme", huudahti kuningas. - -"Lähettäkäähän pois kaikki ne, jotka eivät kuulu läheisimpään -piiriin." - -Pahantuulisena kuningas käski upseeriensa poistua. - -Yksi ainoa nainen jäi majesteettien luo, madame Campan. - -Silloin kuningatar nojasi molemmat kätensä kuninkaan käsivarteen -sanoen: - -"Miksi olette jo pukeutunut? Siinä teitte pahoin." - -"Miksi pahoin? Kuinka niin?" - -"Käskinhän teitä tulemaan tänne, ennenkuin olitte pukeutunut. Ja nyt -näenkin teidät täällä puettuna takkiin ja miekkaan. Toivoin tapaavani -teidät aamupuvussa." - -Kuningas katsoi häneen aivan hämmästyneenä. - -Tämä kuningattaren oikku herätti hänessä joukon outoja ajatuksia, -joiden uutuus teki ne vielä mahdottomammiksi. - -Hänen ensimmäinen vaikutelmansa oli epäluulo ja levottomuus. - -"Mikä teidän on?" sanoi hän kuningattarelle. "Aiotteko viivyttää tai -estää sitä, minkä päätimme eilen yhdessä?" - -"En suinkaan, sire." - -"Minä pyydän, älkäähän enää laskeko leikkiä näin vakavasta asiasta. -Minun täytyy, minä tahdon mennä Pariisiin. En voi enää jättää sitä -tekemättä. Olen määrännyt seuralaiseni. Jo eilen ovat kaikki ne -valitut, jotka tulevat mukaani." - -"Sire, minä en vaadi mitään, mutta..." - -"Ajatelkaahan", sanoi kuningas aste asteelta kiihoittuen siten -rohkaistakseen itseään, "ajatelkaahan, että tieto tulostani on jo -ennättänyt Pariisiin, että he valmistautuvat siihen, odottavat -minua. Lupaamalla tulla olen herättänyt heissä vain mitä suopeimpia -ajatuksia ja ne voivat vaihtua kohtalokkaaksi vihamielisyydeksi. -Ajatelkaahan vielä..." - -"Mutta, sire, minä en millään tavalla väitä minua kunnioittavia -sanojanne vastaan. Minä alistuin eilen ja olen tänäänkin alistunut." - -"Miksi siis pidätte, madame, tuollaisia esipuheita?" - -"En pidä sellaisia." - -"Anteeksi, miksi siis tiedustelitte puvustani ja aikomuksistani?" - -"Puvusta tiedustelin kyllä", sanoi kuningatar ja koetti vielä käyttää -hymyä, joka heiketessään muuttui yhä synkemmäksi. - -"Mitä tahdotte puvustani huomauttaa?" - -"Tahtoisin, sire, että riisuisitte yltänne takkinne." - -"Eikö se teidän mielestänne ole sopiva? Onhan se violetin väristä -silkkiä. Pariisilaiset ovat tottuneet näkemään minut sellaisessa -puvussa. He rakastavat tätä väriä ylläni ja sitä vastaan sininen -ritarinauha näyttää kauniilta. Olettehan itsekin monta kertaa sanonut -samaa." - -"Minulla ei ole mitään huomautettavaa, sire, pukunne väriä vastaan." - -"Siis?" - -"Vaan sen vuoria vastaan." - -"Teette minut todella uteliaaksi tuolla ainaisella hymyllänne... -vuori... mikä sukkeluus!..." - -"Minä en laske leikkiä!" - -"Nyt te hypistelette liiviäni, eikö sekään teitä miellytä? Sehän -on valkoista silkkiä ja kultaa, ja kirjailut olette itse ommellut, -mieluisin liivini." - -"Minulla ei ole mitään liiviäkään vastaan." - -"Olettepa omituinen! Loukkaako kaulanauha, batistinen koruompeleinen -paita siis teitä? Pitäähän minun toki pukeutua hienoksi, mennessäni -katsomaan hyvää Pariisin kaupunkia." - -Katkera hymy rypisti kuningattaren huulia; varsinkin hänen -alahuulensa, jonka vuoksi häntä oli niin paljon soimattu -Itävallattareksi, paisui ja ulkoili eteenpäin, aivan kuin kaikki -vihan ja suuttumuksen myrkyt olisivat sitä turvottaneet. - -"Minä en suinkaan soimaa teidän pukuanne, sire, vaan yhä vain sen -vuoria, vuoria." - -"Kirjaillun paitani vuoriako? Selittäkääpä!" - -"Minä siis selitän. Vihattu, häiritsevä kuningas, joka heittäytyy -keskelle seitsemääsataa tuhatta, voitostaan ja vallankumouksellisista -ajatuksistaan huumautunutta pariisilaista, se kuningas ei ole -mikään keski-ajan ruhtinas, ja kuitenkin pitäisi hänen tänään astua -Pariisiin puettuna rautaiseen varuspaitaan, joka on tehty hyvästä -milanolaisesta teräksestä. Hänen pitäisi olla siten puettu, ettei -mikään kuula, nuoli, kivi tai puukko pääsisi koskemaan hänen ihoonsa." - -"Se on kyllä totta", sanoi Ludvig XVI mietteissään. "Mutta, rakas -ystävä, kun en ole Kaarle VIII, en Frans I, en edes Henrik IV, koska -nykyaikaan kuninkuus on aivan alastomana silkin ja sametin alla, niin -menen silkkipuvussani, tai paremmin sanoakseni asetan vielä rintaani -maalitaulunkin, ritarimerkin sydämeni kohdalle." - -Kuningattaren huulilta pääsi tukahdutettu huokaus. - -"Sire", sanoi hän, "alamme jo käsittää toisiamme. Saattepa nähdä, -saattepa nähdä, ettei vaimonne laske leikkiä." Hän viittasi -madame Campanille, joka oli pysynyt huoneen perällä ja hän otti -kuningattaren kaapin laatikosta pitkähkön, litteän silkkiin käärityn -esineen. - -"Sire", sanoi kuningatar, "kuninkaan sydän kuuluu ennen kaikkea -muuta Ranskalle, se on totta, mutta uskon, että se myös kuuluu hänen -vaimolleen ja lapsilleen. Omasta puolestani en tahdo tämän sydämen -olevan alttiina vihollisten luodeille. Olen ryhtynyt kaikkiin -varokeinoihin, pelastaakseni vaarasta puolisoni, kuninkaani, lasteni -isän." - -Samassa hän irroitti silkkipeitteen ja otti esiin asepaidan, joka -oli laadittu niin hienoista toisiinsa liittyvistä renkaista, että -olisi luullut sitä arabialaiseksi kankaaksi: siinä määrin liitelmä -muistutti maurilaista silkkiä, siksi joustava ja taipuisa oli sen -kudelma. - -"Mikä se on?" kysyi kuningas. - -"Katsokaa, sire." - -"Se näyttää liiviltä." - -"Se se onkin." - -"Kaulaan asti ulottuva liivi." - -"Ja siinä on pieni kauluskin, joka on, niinkuin näette, siten -valmistettu, että se mukautuu takin kauluksen tai kaulanauhan alle." - -Kuningas otti liivin käsiinsä ja tarkasti sitä uteliaana. - -Kun kuningatar huomasi tämän suopean tarkkaavaisuuden, tuli hän hyvin -iloiseksi. - -Kuningas näytti onnellisena laskevan jokaisen renkaan tässä -merkillisessä kudelmassa, joka taipui hänen käsissään aivan kuin -villakangas. - -"Mutta tämähän on aivan ihmeellistä terästä", sanoi kuningas. - -"Eikö olekin, sire?" - -"Suurenmoisesti valmistettu." - -"Eikö olekin?" - -"En todellakaan tiedä, mistä olette tällaisen hankkinut?" - -"Ostin sen eilen eräältä mieheltä, joka jo kauan aikaa oli kaupannut -sitä minulle sen tapauksen varalta, että lähtisitte sotaretkelle." - -"Tämä on ihmeellinen, ihmeellinen!" sanoi kuningas tarkastellen -tuntijan tavoin. - -"Ja se sopii yllenne aivan varmaan yhtä hyvin kuin räätälinne tekemä -liivi, sire." - -"Niinkö arvelette?" - -"Koettakaa." - -Kuningas ei sanonut sanaakaan. Hän riisui itse yltään violetin -takkinsa. - -Kuningatar vapisi ilosta. Hän auttoi kuningasta laskemaan syrjään -ritarikunnan merkit ja madame Campan kaiken muun. - -Miekkansa kuningas otti itse vyöltään. Jos joku tänä hetkenä olisi -katsellut kuningattaren kasvoja, olisi hän niillä huomannut sen -riemuisan kirkkauden, minkä korkein onni synnyttää. - -Kuninkaan kaulanauha päästettiin auki ja sen alle kuningattaren -hienot kädet sovittelivat teräksisen kauluksen. - -Marie-Antoinette kiinnitti itse asepaidan hakaset. Varustus mukaantui -aivan erinomaisesti ruumiin mukaan, suojasi kainalot, ja kaikkialla -se oli vuorattu hienolla puhvelihärän nahalla, jotta teräs ei pääsisi -painamaan ihoa. - -Tämä asepaita ulottui alemmaksi kuin tavallinen panssari. Se suojasi -koko ruumiin. - -Kun sen päälle pantiin liivit, takki ja paita, peittyi se kokonaan. -Se ei juuri laisinkaan tehnyt ruumista paksummaksi. Se salli tehdä -liikkeitä pienimmättäkään hankaluudetta. - -"Onko se painava?" kysyi kuningatar. - -"Ei." - -"Eikö tämä ole kerrassaan ihmeellinen?" sanoi kuningatar taputtaen -käsiään madame Campanille, joka napitti kuninkaan hihansuita. - -Madame Campan osoitti yhtä välittömästi iloaan kuin kuningatarkin. - -"Olen pelastanut kuninkaani!" huudahti Marie-Antoinette. "Pankaahan -tämä näkymätön asepaita pöydälle, koettakaa iskeä siihen puukolla, -koettakaa lävistää se kuulalla, koettakaa, koettakaa!" - -"Oh!" lausui kuningas epäilevän näköisenä. - -"Koettakaa!" jatkoi kuningatar innoissaan. - -"Teen sen mielelläni uteliaisuudestakin", sanoi kuningas. - -"Älkää tehkö sitä, se on tarpeetonta, sire." - -"Onko tarpeetonta todistaa teille, kuinka oivallinen tämä teidän -ihmeenne on." - -"Sellaisia miehet ovat. Luuletteko, että olisin luottanut sivullisen -todistukseen, kun oli kysymyksessä puolisoni henki, Ranskan kuninkaan -pelastus?" - -"Minun mielestäni näyttää kuitenkin siltä, rakas Antoinette, että -olette luottanut toisten arvosteluun." - -Kuningatar pudisti kieltävästi päätään. - -"Kysykäähän", sanoi hän viitaten huoneessa olevaan naiseen, -"kysykäähän kunnon Campanilta, mitä olemme tänä aamuna tehneet." - -"Mitä siis?" kysyi kuningas uteliaana. - -"Tänä aamuna, oikeammin viime yönä, olimme kuin mielettömät, -ajoimme pois kaikki palvelijat ja sulkeuduimme hänen huoneeseensa, -joka on hovipoikien osaston takana. Ja hovipojathan läksivät eilen -Rambouilletiin. Pidimme huolta siitä, ettei kukaan voinut meitä -yllättää, ennenkuin olimme aikeemme täyttäneet." - -"Hyvä Jumala, aivanhan te säikytätte minua. Mitä aikeita näillä -kahdella Juditilla siis olikaan?" - -"Judit sai paljoa vähemmän aikaa", sanoi kuningatar, "ainakin -vähemmän melua. Muussa suhteessa vertaus olisikin mainio. Campan -piteli säkkiä, jonka ympärille tämä asepaita oli pantu. Minulla -oli isäni saksalainen metsästyspuukko, jolla niinkuin tiedätte, on -surmattu monta metsäsikaa." - -"Judit, yhä vain Judit!" huudahti kuningas nauraen. - -"Juditilla ei ollut sellaista raskasta pistoolia kuin minulla. Otin -sen aseittenne joukosta ja käskin Weberin lataamaan sen." - -"Pistoolin!" - -"Juuri niin. Olisittepa nähnyt meidän yöllä pelkureina, peläten -pienintäkin ääntä, välttäen syrjäisiä, juoksevan kuin kaksi ahnetta -hiirtä pitkin tyhjiä käytäviä." - -"Campan sulki kolmet ovet, peitti patjoilla neljännen. Kiinnitimme -asepaidan seinää vastaan mallinuken ympärille, jota käytetään -pukujeni koetukseen. Ja minä, sen vakuutan teille, iskin varmalla -kädellä asepaitaan tikarillani. Terä taipui tikari irtaantui -kädestäni ja jäi kauhuksemme lattialle pystyyn." - -"Jopa nyt jotakin!" sanoi kuningas. - -"Odottakaahan." - -"Eikä tullut mitään reikiä?" kysyi Ludvig XVI. - -"Odottakaahan. Campan tarttui tikariin ja sanoi: 'Ette ole kylliksi -väkevä, madame, ja kätenne ehkä vapisi; minä olen rotevampi, -saattepahan nähdä.' Hän tarttui siis tikariin ja iski sillä seinään -kiinnitettyyn mallinukkeen niin voimakkaasti, että kauniin tikarini -terä taittui asepaidan renkaita vastaan. Tässä näette molemmat -kappaleet. Annan valmistaa tyngästä teille tikarin." - -"Tämä on satumaista", sanoi kuningas. "Eikä mitään reikää?" - -"Ei muuta kuin naarmu päällimmäiseen kerrokseen ja niitä on kolme." - -"Tahtoisinpa nähdä." - -"Kyllä näytän." - -Ja kuningatar alkoi riisua kuninkaan yltä tavattoman sukkelasti, -näyttääkseen hänelle lahjansa erinomaisuutta. - -"Tässä on hiukan vikaantunut paikka", sanoi kuningas näyttäen -sormellaan erästä kohtaa, jossa päällimmäinen kerros oli noin tuuman -alalta painunut sisäänpäin. - -"Se on pistoolin kuulan jälki, sire." - -"Oletteko te ampunut pistoolilla?" - -"Näytän teille litistyneen ja vielä aivan mustan kuulan. Uskotteko -nyt, että henkenne on turvassa?" - -"Te olette suojelusenkeli", sanoi kuningas alkaen hitaasti päästellä -auki asepaitaa, voidakseen huolellisemmin tarkastaa tikarin ja kuulan -aiheuttamia naarmuja. - -"Ajatelkaahan, rakas kuninkaani", sanoi Marie-Antoinette, "kauhuani, -kun minun täytyi laukaista pistooli. Se ei merkinnyt mitään, että -syntyi tuo hirveä pamaus, vaan ampuessani teille varattua asepaitaa -kohden, tuntui kuin olisin ampunut teihin. Pelkäsin näkeväni reiän -renkaissa ja silloin työni, tuskani, toivoni olisivat rauenneet." - -"Rakas vaimoni", sanoi Ludvig XVI kokonaan riisuen asepaidan, "kuinka -syvästi kiitollinen olenkaan teille!" - -Ja hän laski asepaidan pöydälle. - -"Mitä te nyt teette?" kysyi kuningatar. - -Hän tarttui panssariin ja ojensi sen uudelleen kuninkaalle. Mutta -tämä vastasi kohteliaasti ja jalosti hymyillen: - -"Ei, kiitoksia." - -"Hylkäättekö tämän?" huudahti kuningatar. - -"Hylkään." - -"Mutta ajatelkaahan toki, sire." - -"Sire!..." rukoili madame Campan. - -"Tämähän antaa suojan, pelastaa elämän!" - -"Mahdollisesti kyllä", sanoi kuningas. - -"Hylkäätte siis Jumalan itsensä meille lähettämän avun." - -"Jo riittää, jo riittää", sanoi kuningas. - -"Te hylkäätte! Te hylkäätte!" - -"Niin, minä hylkään." - -"Mutta hehän surmaavat teidät!" - -"Rakkaani, kun aatelismiehet ovat kahdeksannellatoista vuosisadalla -taistelukentällä, niin heillä on kangastakki, liivit ja paita kuulien -suojana. Kun he menevät kaksintaisteluun puolustaakseen kunniaansa, -niin ei heille jää muuta kuin paita, se riittää miekan turvaksi. Minä -olen kuningaskuntani ensimmäinen aatelismies, minä en tee enempää -enkä vähempää kuin ystäväni. Erotus on vain siinä, että missä he -käyttävät verkaa, on minulla yksin oikeus käyttää silkkiä. Kiitos, -rakas vaimoni, kiitos, hyvä kuningattareni, kiitos." - -"Oi", huudahti kuningatar samalla kertaa epätoivoissaan ja -hurmaantuneena, "miksi ei armeija kuule hänen noin puhuvan!" - -Kuningas oli pukenut rauhallisesti vaatteet uudelleen ylleen eikä hän -näyttänyt edes käsittävän kuinka sankarillinen hän oli ollut. -- - -"Onko sellainen kuningaskunta hukassa", sanoi kuningatar, "joka -tällaisina hetkinä säilyttää ylpeytensä?" - - - - -VI - -LÄHTÖ - - -Kuninkaan lähdettyä kuningattaren luota kerääntyivät hänen -ympärilleen heti kaikki ne upseerit ja hovin jäsenet, jotka hän oli -määrännyt kanssaan matkustamaan Pariisiin. - -Siinä olivat herrat de Beauvau, de Villeroy, de Nesle ja d'Estang. - -Joukon keskellä Gilbert odotti, että Ludvig XVI huomaisi hänet ja -loisi ohikulkiessaan häneen katseen. - -Selvästi huomasi kaikkien täällä olevien henkilöiden epäilevän, -pannaanko päätös toimeen. - -"Hyvät herrat", sanoi kuningas, "aamiaisen jälkeen lähdemme." - -Sitten hän jatkoi huomatessaan Gilbertin: - -"Siinähän olette, tohtori. Hyvä on, minä vien teidät mukanani." - -"Noudatan määräyksiänne, sire." - -Kuningas meni työhuoneeseen, jossa hän työskenteli kaksi tuntia. -Sitten hän koko hovin keralla oli messua kuuntelemassa ja kello -yhdeksän hän ryhtyi aterioimaan. - -Aterioiminen tapahtui tavanmukaisine menoineen. Kuningatar, jonka -silmät messun jälkeen olivat itkusta turvonneet ja punaiset, tahtoi -olla läsnä aterian aikana, vaikka hän ei siihen ottanutkaan osaa, -ollakseen mahdollisimman kauan kuninkaan seurassa. - -Kuningatar oli tuonut mukanaan molemmat lapsensa. Äidilliset neuvot -olivat jo ehkä liikuttaneet niiden mieliä. Ne katselivat levottomina -vuoroin isäänsä, vuoroin upseerien ja kaartilaisten joukkoa. - -Äitinsä käskystä lapset toisinaan pyyhkäisivät kyyneleet, jotka -helmeilivät heidän silmäripsissään, ja tämä näky herätti toisissa -sääliä, toisissa suuttumusta ja kaikissa tuskaa. - -Kuningas söi rauhallisesti. Hän puhutteli useamman kerran Gilbertiä -katsomatta häneen. Hän puhui melkein koko ajan kuningattaren kanssa -hyvin hellästi. - -Lopulta hän antoi määräyksen sotapäälliköilleen. - -Hän oli juuri lopettamaisillaan ateriansa, kun ilmoitettiin tiheän -mieslauman tulevan Pariisista päin jalkaisin. Se näkyi jo suuren -käytävän päässä, joka päättyi Asetorille. - -Heti paikalla upseerit ja kaartilaiset riensivät salista. Kuningas -nousi, katsoi Gilbertiin, mutta nähdessään tämän hymyilevän hän -jatkoi rauhallisesti syömistään. - -Kuningatar kalpeni, kumartui herra de Beauvaun puoleen pyytäen häntä -ottamaan asioista selkoa. - -Beauvau riensi heti ulkosalle. - -Kuningatar meni ikkunan luo. - -Viiden minuutin päästä herra de Beauvau palasi. - -"Sire", sanoi hän. "Pariisin kansalliskaartilaiset, kuultuaan eilen -pääkaupungissa huhun liikkuvan teidän majesteettinne aiotusta -matkasta Pariisiin, ovat kymmenentuhannen miehen suuruisena joukkona -tulleet vastaan. Ja kun teidän majesteettinne viipyi, niin he ovat -tulleet Versaillesiin asti." - -"Millaiset aikeet heillä näyttää olevan?" kysyi kuningas. - -"Mitä parhaimmat aikeet", vastasi herra de Beauvau. "Vaikkakin!" sanoi -kuningatar. "Sulkekaa palatsin pihan portit." - -"Ei millään lailla", lausui kuningas. "Kun palatsin ovet suljetaan, -riittää se varsin hyvin." - -Kuningatar rypisti silmäkulmiaan ja vilkaisi Gilbertiin. - -Tämä odotti kuningattaren katsetta, siliä olihan puolet -hänen ennustuksestaan jo toteutunut. Hän oli luvannut, että -kaksikymmentätuhatta miestä saapuisi, ja kymmenen oli jo saapunut. - -Kuningas kääntyi Beauvaun puoleen. - -"Pitäkää huolta siitä, että näille kunnon miehille tarjotaan -virvokkeita", sanoi hän. - -Beauvau poistui toistamiseen ja vei kuninkaan määräyksen -pöydänkattajalle. - -Sitten hän palasi. - -"No?" kysyi kuningas. - -"Teidän pariisilaisenne väittelevät kiivaasti herrojen kaartilaisten -kanssa." - -"Mitä!" lausui kuningas. "Mistä he väittelevät?" - -"Kysymys on vain puhtaasta kohteliaisuudesta. Kun he ovat kuulleet, -että teidän majesteettinne lähtee kahden tunnin päästä, tahtovat he -odottaa lähtöä ja marssia vaunujen jälessä." - -"Mutta", kysyi kuningatar vuorostaan, "hehän ovat luultavasti tulleet -jalkaisin?" - -"Niin ovatkin, madame." - -"Mutta kuninkaan vaunujen edessä ovat hevoset ja kuningas ajaa -nopeasti, hyvin nopeasti. Tiedättehän, että kuninkaan tapana on ajaa -nopeasti." - -Nämä näin korostetut sanat merkitsivät: - -"Toimittakaa kuninkaan vaunut lentokyytiä eteenpäin." - -Kuningas viittasi kädellään lopettamaan keskustelun. - -"Minä ajan käyden", sanoi hän. - -Kuningattaren huokaus muistutti melkein vihan huudahdusta. - -"Teenhän väärin", sanoi Ludvig XVI rauhallisesti, "jos -pakotan juoksuun nämä kunnon miehet, jotka ovat tulleet tänne -kunnioittaakseen minua. Minä ajan käyden, jopa aivan hitaastikin, -jotta kaikki voivat minua seurata." - -Läsnäolevat ilmaisivat ihastustaan hyväksyvällä mutinalla. Mutta -samalla näkyi myöskin monien kasvoilla paheksumisen ilme, joka nousi -kuningattarenkin kasvoille, sillä näin suurta hyväntahtoisuutta piti -hän heikkoutena. - -Ikkuna aukeni. - -Kuningatar kääntyi kummastuneena. Gilbert kuninkaan lääkärinä -käytti oikeuttaan avatakseen ikkunan, siten uusiakseen ilman, joka -oli käynyt raskaaksi ruuan hajusta ja sataan nousevan ihmisjoukon -hengityksestä. - -Tohtori asettui tämän ikkunan verhojen taakse ja avoimesta ikkunasta -kaikuivat pihalle kokoontuneen joukon huudot. - -"Mitä tämä tietää?" kysyi kuningas. - -"Sire", vastasi Gilbert, "kansalliskaartilaiset ovat päivän helteessä -keskellä kivettyä pihaa ja heillä taitaa olla hyvin kuuma." - -"Miksi ei kutsuta heitä syömään aamiaista kuninkaan kanssa?" kuiskasi -kuningatar eräälle lähellään olevalle, suosimalleen upseerille. - -"Heidät pitää viedä varjoon, johdattaa marmoripihaan, eteiseen, -kaikkialle, missä on varjoisaa", sanoi kuningas. - -"Kymmenen tuhatta miestä eteisiin!" huudahti kuningatar. - -"Kun joka taholle jaetaan, niin kyllä he mahtuvat", sanoi kuningas. - -"Kun jaetaan joka taholle!" huudahti Marie-Antoinette. "Mutta tehän -opetatte heille tien makuuhuoneeseenne." - -Kauhea ennustus, joka sitten täyttyi Versaillesissa ennen kuin kolme -kuukautta oli kulunut. - -"Heidän mukanaan on paljon lapsia", sanoi Gilbert hiljaa. - -"Lapsiako?" kysyi kuningatar. - -"Niin, madame, monet ovat tuoneet lapsensa aivankuin kävelyretkelle. -Lapset ovat puetut pieniksi kansalliskaartilaisiksi, sillä niin -suurella innostuksella on tämä uusi järjestelmä otettu vastaan." - -Kuningatar avasi suunsa, mutta melkein samassa hän painoi päänsä -kumaraan. - -Hänen teki mielensä sanoa jotakin hyvää, mutta ylpeys ja viha estivät -häntä siitä. - -Gilbert katseli häntä tarkkaavasti. - -"Lapsi-raukat!" huudahti kuningas. "Kun he kerran ottavat lapsensa -mukaansa, niin he eivät aijo tehdä mitään pahaa perheenisälle. Sitä -suurempi syy on johdattaa nuo pienokaiset varjoon. Päästäkää heidät -sisään, päästäkää heidät sisään." - -Gilbert pudisti hiljaa päätänsä ja näytti tahtovan sanoa -kuningattarelle: - -"Näin teidän, madame, olisi pitänyt sanoa, sillä tarjosinhan teille -siihen tilaisuuden. Lauseenne olisivat kulkeneet suusta suuhun, ja te -olisitte sen perustalla ollut kaksi vuotta kansan tosiossa." - -Kuningatar ymmärsi tämän Gilbertin mykän puheen ja puna nousi hänen -poskilleen. - -Hän tunsi menetelleensä väärin, mutta sovittamisen sijasta hän -vain katsoi ylpeästi ja uhkaavasti Gilbertiin. Tänä aikana Beauvau -kiiruhti viemään kuninkaan määräyksen kansalliskaartilaisille. - -Silloin kuului ilohuutoja ja siunauksia väkijoukosta, joka kuninkaan -määräyksestä pääsi palatsiin. - -Huudot, siunaukset, eläköönhuudot nousivat voimakkaina laineina -kuninkaallisten puolisoiden korviin ja he alkoivat rauhoittua -pelkäämänsä Pariisin hankkeiden suhteen. - -"Sire", sanoi Beauvau, "missä järjestyksessä teidän majesteettinne -käskee kulkueen lähteä liikkeelle?" - -"Mihin tulokseen ovat kansalliskaartilaiset tulleet keskustelussa -upseerieni kanssa?" - -"Sire, hikisinä ja uupuneina ovat nuo kunnon ihmiset niin onnellisia, -että he nyt sanovat: Me menemme sinne, minne meitä viedään. Kuningas -on meidän yhtä hyvin kuin muidenkin; menee hän minne tahansa, on hän -kuitenkin meidän kuninkaamme." - -Kuningas katsoi Marie-Antoinetteen. Ivallisesti hymyillen kuningatar -puri huuleensa. - -"Sanokaa kansalliskaartilaisille", lausui Ludvig XVI, "että he saavat -asettua mihin tahansa." - -"Teidän majesteettinne unohtaa", sanoi kuningatar, "että -henkivartiostonne epäämättömänä oikeutena on saada ympäröidä -vaunujanne." - -Kun upseerit näkivät kuninkaan epäröivän, lähestyivät he tukeakseen -kuningattaren mielipidettä. - -"Se on kyllä totta", sanoi kuningas. "Sittenpähän saamme nähdä." - -Beauvau ja Villeroy poistuivat asettuakseen paikoilleen riviinsä. - -Kello löi kymmenen Versaillesissa. - -"Lähtekäämme", sanoi kuningas, "minä teen huomenna työtä. Noiden -kunnon ihmisten ei pidä saada odottaa." - -Kuningas nousi. - -Marie-Antoinette avasi sylinsä ja tuli syleilemään kuningasta. -Lapset riippuivat itkien isänsä kaulassa. Ludvig XVI koetti hellästi -vapautua heidän syleilystään. Hän koetti salata mielenliikutustaan, -joka oli puhkeamaisillaan. - -Kuningatar pidätteli kaikkia upseereita, tarttui toisia käsivarteen, -toisia miekkaan. - -"Hyvät herrat, hyvät herrat!" sanoi hän. - -Ja tämä huudahdus sulki poistuvan kuninkaan heidän huomaansa. - -Kaikki laskivat kätensä sydämelleen ja miekkansa kahvalle. - -Kuningatar hymyili kiittääkseen. - -Gilbert jäi viimeisten joukkoon. - -"Monsieur", sanoi kuningatar, "te kehoititte kuningasta lähtemään. -Te saitte kuninkaan suostumaan, vaikka minä vastustinkin. Ajatelkaa, -millaisen suuren edesvastuun olettekaan ottanut puolison ja äidin -edessä." - -"Sen tiedän kyllä, madame", vastasi Gilbert kylmästi. - -"Ja te tuotte kuninkaan takaisin terveenä ja loukkaantumattomana!" -sanoi kuningatar juhlallisesti. - -"Tuon, madame." - -"Muistakaa, että päällänne vastaatte hänestä!" - -Gilbert kumarsi. - -"Muistakaa, päällänne!" lausui Marie-Antoinette uudelleen uhkaavasti -ja itsevaltiaan kuningattaren säälimätöntä auktoriteettia käyttäen. - -"Päälläni", vastasi tohtori kumartaen, "sen teen, madame. Jos -uskoisin kuninkaan olevan vaarassa, niin en antaisi tälle -vaatimukselle suurtakaan arvoa. Mutta niinkuin olen sanonut, madame, -vien hänen majesteettinsa sinne riemukulussa." - -"Tahdon saada tietoja joka ainoa tunti", sanoi kuningatar. - -"Ne toimitan, madame, sen vannon." - -"Lähtekää nyt, sillä kuulen jo rumpujen soivan. Kuningas lähtee -matkalle." - -Gilbert kumarsi ja tultuaan suurille portaille tapasi kuninkaan -läheisyyteen kuuluvan ajutantin, joka kuninkaan nimessä etsi häntä. - -Hänet vietiin Beauvaun, kuninkaallisen seremoniamestarin vaunuihin. - -Gilbert hymyili huomatessaan olevansa yksin näissä komeissa, -vaakunalla varustetuissa vaunuissa, sillä Beauvau ratsasti -kuninkaallisten vaunujen oven vieressä. - -Hänestä tuntui naurettavalta istua vaunuissa, joissa oli kruunu ja -vaakuna. - -Hän oli vielä näissä mietteissään, kun vaunujen vieressä kulkevien -kansalliskaartilaisten joukosta kuului kuiskutuksia näiden koettaessa -uteliaina nähdä häntä: - -"Tuo tuossa on prinssi de Beauvau!" - -"Ei ole", sanoi muuan toveri, "sinä erehdyt." - -"Mutta onhan vaunuissa prinssin vaakuna." - -"Vaakuna... vaakuna... minä sanon sinulle, että ei se merkitse -mitään!" - -"Se merkitsee sitä, että jos vaunuissa on Beauvaun vaakuna niin herra -de Beauvau istuu niissä." - -"Herra de Beauvau, onko hän isänmaan ystävä?" kysyi muuan nainen. - -"Mitä vielä!" lausui kansalliskaartilainen. Gilbert hymyili taas. - -"Mutta", jatkoi ensimmäinen vastaaninttäjä, "hän ei ole prinssi. -Prinssi on lihava ja tämä on laiha. Prinssillä on kaartin komentajan -univormu. Tällä on musta puku. Hän on prinssin intendentti." - -Paheksuvaa mutinaa kuului Gilbertin ympäriltä, kun hän oli saanut -tämän alentavan arvonimen. - -"Eikä ole, hitto vieköön!" kuului voimakas ääni, jonka kuullessaan -Gilbert vavahti. Ja muuan mies tyrkkien ja töykkien raivasi itselleen -tietä vaunujen luo. "Ei, ei hän ole prinssi de Beauvau eikä hänen -intendenttinsä, hän on kunnollinen ja kuuluisa isänmaanystävä, ehkä -kaikkein kuuluisin. -- Mitä hittoa teette prinssin vaunuissa, tohtori -Gilbert?" - -"Kas, tekö se olette, ukko Billot", huudahti tohtori. "Enhän minä -toki jättänyt tällaista tilaisuutta käyttämättä", sanoi maanviljelijä. - -"Entä missä on Pitou?" kysyi Gilbert. - -"Ei hänkään ole kaukana. Hohoi, Pitou, tulehan tänne. Tule tänne." - -Ja tämän kuullessaan Pitou lähestyi Billotia, raivaten olkapäillään -töykkien itselleen tietä ja ihastuneena tervehti Gilbertiä. - -"Päivää, herra Gilbert", sanoi hän. - -"Päivää, Pitou, päivää, ystäväni." - -"Gilbert, Gilbert! Kuka hän on?" kysyi joukko. - -"Näin vähäistä on maine!" ajatteli tohtori. "Villers-Colteretsissa -olen hyvin tunnettu, mutta en Pariisissa!" - -Hän laskeutui vaunuista ja läksi jalan astumaan. Nojautuen Billotin -käsivarteen hän jatkoi rahvaan keskellä matkaansa. - -Muutamin sanoin hän sitten kertoi maanviljelijälle käynnistään -Versaillesissa, kuninkaan ja kuninkaallisen perheen suopeudesta. -Muutaman minuutin ajan hän ylisti siihen määrään kuningasvaltaa, että -tämä herkkä joukko kunnon ihmisiä, jotka vielä helposti olivat hyvien -vaikutelmien alaisia, päästivät voimakkaan huudon; Eläköön kuningas! -joka edelläkäypien rivien paisuttamana tavoitti vaunuissaan istuvan -Ludvig XVI:n. - -"Minun täytyy saada nähdä kuningas", huusi Billot innoissaan, "minun -täytyy saada nähdä hänet aivan läheltä. Olen sitä varten lähtenyt -matkalle. Tahdon arvostella häntä kasvojen mukaan. Kyllä heti -paikalla näkee, kuka on kunnon mies. Lähestykäämme, lähestykäämme, -tohtori Gilbert." - -"Odottakaa", sanoi Gilbert, "se käy helposti päinsä, sillä näen -Beauvaun ajutantin etsivän jotakuta täältäpäin." - -Ratsumies, joka kaikin tavoin koetti varovaisesti pujahdella -väsyneen, mutta iloisella tuulella olevan väkijoukon läpi, pyrki -Gilbertin jättämien vaunujen ovea kohden. - -Gilbert huusi hänelle. - -"Etsittekö tohtori Gilbertiä?" kysyi hän. - -"Juuri häntä", vastasi ajutantti. - -"Minä se olen." - -"Monsieur de Beauvau on lähettänyt kuninkaan nimessä teille sanan." - -Nämä sanat lennättivät Billotin silmät selkoselälleen ja avasivat -joukkojen rivit. Gilbert pujahti Billotin ja Pitoun seuraamana -ratsumiehen jälestä, joka toisti yhä uudelleen: - -"Antakaa tietä, hyvät herrat, antakaa tietä. Tilaa kuninkaan nimessä! -Tilaa, hyvät herrat." - -Gilbert saapui pian kuninkaan vaunujen ovelle. Vaunut liikkuivat -eteenpäin hitaasti kuin merovingilaisten aikuiset härkien vetämät -ajoneuvot. - - - - -VII - -MATKA - - -Tyrkkien ja toisten tyrkkiminä, mutta yhä vain seuraten ratsastavaa -Beauvaun ajutanttia, saapuivat Gilbert, Billot ja Pitou vaunujen -lähelle, missä kuningas herrojen Estaingin ja Villeroyn seurassa ajoi -yhä lisääntyvän kansanjoukon keskellä eteenpäin. - -Kummallinen, outo, tuntematon näky, sillä se tapahtui ensi kerran. -Kaikki maaseudun kansalliskaartilaiset, tilapäiset sotilaat, -juoksivat ilohuudoin kuningasta vastaan, tervehtivät häntä siunaten, -koettivat näyttää itseään hänelle, ja sen sijaan että olisivat -palanneet kotiaan, liittäytyivätkin riveihin ja seurasivat jalkaisin -kuningasta. - -Miksi? Sitä ei kukaan olisi voinut selittää. Seurasivatko he -vaistoaan? Jokainen oli jo ennenkin nähnyt, mutta tahtoi yhä -uudelleen nähdä rakastetun kuninkaan. - -Sillä siihen aikaan Ludvig XVI:tta jumaloitiin. Ja ellei Voltaire -olisi ranskalaisissa herättänyt inhoa alttareita kohtaan, niin he -olisivat pystyttäneet kuninkaalle alttarin. - -Ludvig XVI:lla ei siis ollut mitään alttaria, mutta se johtui -yksinomaan siitä, että kaikki älykkäät miehet kunnioittivat häntä -siksi paljon, etteivät tahtoneet hänelle valmistaa tätä nöyryytystä. - -Ludvig XVI huomasi Billotin käsivarteen nojautuvan Gilbertin. Heidän -takanaan asteli Pitou laahaten jälestään pitkää miekkaansa. - -"Kas, tohtori, kylläpä nyt on kaunis ilma ja kylläpä kansa on -kaunista!" - -"Huomaattehan sen, sire", vastasi Gilbert. - -Sitten hän kumartui kuninkaan puoleen. - -"Mitä lupasin teidän majesteetillenne!" - -"Sen teitte ja olette täydellisesti pitänyt sananne." - -Kuningas kohotti päätään ja lausui siinä tarkoituksessa, että -toisetkin sen kuulisivat: - -"Me kuljemme hyvin hitaasti eteenpäin, mutta mielestäni sittenkin -liian nopeasti, sillä en ennätä nähdä kaikkea sitä, mitä tänään on -nähtävänä." - -"Sire", sanoi herra de Beauvau, "tällä tavalla pääsemme penikulman -kolmessa tunnissa. On vaikea kulkea vielä hitaammin." - -Hevoset pysähtyivät tuontuostakin. Pidettiin puheita ja lausuttiin -innostuneita sanoja. Kansalliskaartilaiset veljeytyivät kuninkaan -henkivartioston sotilaitten kanssa. - -"Jos veljeydytään henkivartioston kanssa", sanoi Gilbert, joka -filosofina katseli tätä outoa näkyä, "niin täytyi heidän siis tätä -ennen olla vihamiehiä." - -"Kuulkaahan, herra Gilbert", sanoi Billot puoliääneen, "olen tarkkaan -katsellut kuningasta ja tarkkaan kuunnellut hänen sanojaan. Minun -mielestäni on kuningas kunnon mies." - -Ja innoissaan Billot lausui nämä viimeiset sanat niin kovaa, että -kuningas ja hänen seuralaisensa sen kuulivat. - -Seuralaiset purskahtivat nauruun. - -Kuningas hymyili. Sitten hän nyökäyttäen päätänsä sanoi: - -"Tuosta ylistyksestä pidän." - -Nämä sanat hän lausui siksi kovaa, jotta Billot ne kuuli. - -"Siinä olettekin oikeassa, sire", sanoi Billot, "sillä niitä sanoja -en käytäkään jokaisesta", ja hän ryhtyi keskustelemaan kuninkaan -kanssa aivan samoin kuin Michaud Henrik IV:n kanssa. - -"Sitä mieluisempaa se on minulle!" sanoi kuningas hyvin -hämillään, sillä hän ei tiennyt, miten säilyttäisi kuninkaallisen -arvokkaisuutensa pysymällä samalla hyvänä isänmaanystävänä. - -Ruhtinas-parka, hän ei vielä ollut tottunut nimittämään itseään -ranskalaisten kuninkaaksi. - -Hän luuli vielä olevansa Ranskan kuningas. - -Innoissaan Billot ei ajatellutkaan, oliko filosofiselta kannalta -katsottuna Ludvig luopunut kuninkaan nimestä ollakseen tavallinen -ihminen. Billot tunsi, kuinka tämä tällainen suorasukaisuus lähenteli -hänen talonpoikaista puhetapaansa, ja hän iloitsi siitä, että -kuningas ymmärsi häntä ja hän kuningasta. - -Tästä hetkestä alkaen Billot innostui yhä enemmän. Hän joi, -käyttääksemme Vergiliuksen tapaista vertausta, kuninkaan kasvoista -voimakasta rakkautta perustuslaillista kuningasvaltaa kohtaan, -tartutti sen Pitouhun, joka aivan huumaantuneena omasta rakkaudestaan -ja Billotin ihastuksesta levitti sitä laajemmalle, ensin huutaen, -sitten kiljuen ja viimein kuiskaten: - -"Eläköön kuningas, eläköön kansan isä!" - -Tämä muutos Pitoun äänessä johtui siitä, mikäli hän tuli käheäksi. - -Pitou oli aivan käheä, kun kulkue saapui Point-du-Jounin, missä -Lafayette kuuluisan valkoisen ratsunsa selässä piti kurissa -harjoittamattomia ja kiihkeitä kansalliskaartilaisia, jotka kello -viidestä asti aamulla olivat olleet täällä koolla seuratakseen -kuningasta. - -Ja nyt oli kello lähes kaksi. - -Kuninkaan ja Ranskan armeijan uuden päällikön välinen kohtaaminen -tapahtui kaikkien läsnäolleiden mielestä tyydyttävällä tavalla. - -Mutta kuningas alkoi jo väsyä. Hän ei enää puhunut, hän tyytyi vain -hymyilemään. - -Pariisilaisen miliisin päällikkö puolestaan ei enää komentanut, hän -huitoi. - -Kuningas huomasi tyytyväisyydekseni, että huudettiin melkein yhtä -paljon: eläköön kuningas, kuin: eläköön Lafayette. Mutta ikävä kyllä -sai hänen itserakkautensa viimeisen kerran nauttia tästä. - -Gilbert pysytteli yhä vielä kuninkaan vaunujen oven luona, Billot -Gilbertin vieressä ja Pitou Billotin vieressä. - -Gilbert oli lupaukselleen uskollisena ollut tilaisuudessa lähettämään -kuningattarelle neljä viestinviejää Versaillesiin. - -Nämä viestintuojat olivat kertoneet vain hyviä uutisia, sillä -kaikkialla matkansa varrella kuningas näki hattuja heitettävän -ilmaan. Mutta kaikissa näissä hatuissa oli kokardi, jossa oli -kansallisvärit, soimaten tavallaan niitä valkoisia kokardeja, joita -kuninkaallinen kaarti ja kuningas itse piti hatussaan. Keskellä tätä -iloa ja innostusta loukkasi Billotia vain tämä kokardien erilaisuus. - -Billotin kolmikulmaisessa hatussa oli tavattoman suuri kolmivärinen -kokardi. - -Kuninkaan hatussa oli valkoinen. Hallitsijalla ja alamaisella ei siis -ollut sama maku. - -Tämä ajatus vaivasi häntä siihen määrin, että hän puhui siitä -Gilbertille sinä hetkenä, jona tämä ei puhellut kuninkaan kanssa. - -"Tohtori Gilbert", kysyi hän, "miksi kuninkaalla ei ole -kansalliskokardia?" - -"Siksi, rakas Billot, että kuningas ei tiedä uutta kokardia olevan, -ja kuningas arvelee, että hänen käyttämänsä on kansan kokardi." - -"Ei ole, ei ole, koska hänen kokardinsa on valkoinen ja meidän on -kolmivärinen." - -"Odottakaahan", sanoi Gilbert, hilliten Billotia, joka juuri oli -ryhtymäisillään käyttämään sanomalehtien tavallisia lauseita -kokardeista, "kuninkaan kokardi on valkoinen, sillä Ranskan lippu on -valkoinen. Kuningas ei ole siihen syypää. Kokardi ja lippu olivat -valkoiset jo ennen kuin hän tulikaan maailmaan. Sitäpaitsi, rakas -Billot, sekä kokardilla että lipulla on mainehikas menneisyys. -Valkoinen kokardi oli Suffrenin päällikön hatussa, kun hän pystytti -lippumme Intian niemimaalle. Valkoinen kokardi oli Assasin hatussa, -ja siitä saksalaiset hänet tunsivatkin yöllä, jolloin hän mieluummin -antoi surmata itsensä kuin salli vihollisen yllättävän sotilaamme. -Valkoinen kokardi oli Saksin marskin hatussa, kun hän Fontenoyn luona -voitti englantilaiset. Valkoinen kokardi oli Condénkin hatussa, kun -hän voitti keisarilliset Rocroyn, Fribourgin ja Lensin luona. Kaiken -tämän ja paljon muutakin on valkoinen kokardi saanut aikaan, rakas -Billot, jota vastoin kansalliskokardilla, joka Lafayetten ennustuksen -mukaan on kiertävä kautta maapallon, ei ole ollut aikaa tehdä vielä -mitään, koska se on ollut olemassa vasta kolme päivää. En tahdo tällä -sanoa, että se pysyisi joutilaana, mutta koska se ei vielä ole tehnyt -mitään, niin kuninkaalla on oikeus odottaa siksi, kunnes jotakin -tapahtuu." - -"Mitä, eikö kansalliskokardi ole vielä tehnyt mitään", huudahti -Billot, "eikö se ole valloittanut Bastiljia?" - -"On kyllä", sanoi Gilbert alakuloisesti, "olette oikeassa, Billot." - -"Ja katsokaahan, sen vuoksi", sanoi maanviljelijä riemuissaan, -"kuninkaan pitäisi kantaa sitä." - -Gilbert tyrkkäsi voimakkaasti Billotia kylkeen, sillä hän huomasi -kuninkaan kuuntelevan. Sitten hän lisäsi aivan hiljaa: - -"Oletteko hullu, ukko Billot? Ja ketä vastaan taisteltiin silloin, -kun Bastiljin linna valloitettiin, tietysti kuningasvaltaa vastaan. -Ja nytkö tahdotte, että kuningas kantaisi teidän voittonne ja oman -tappionsa merkkejä? Olettehan mieletön! Kuningas on hyväntahtoinen, -hyväsydäminen ja suora mies, ja te tahdotte hänestä tehdä -teeskentelijän." - -"Mutta", sanoi Billot hiukan talttuen, vaikka ei hän vielä ollutkaan -muuttanut mielipidettään, "eihän Bastiljia valloitettu taistellessa -kuningasta, vaan hirmuvaltaa vastaan." - -Gilbert kohautti olkapäitään; lahjakkaana miehenä oli hän siksi -hienotunteinen, ettei tahtonut polkea itseään heikompaa peläten -murskaavansa hänet. - -"Ei", jatkoi Billot jälleen kiihottuen, "emme me ole taistelleet -hyvää kuningasta, vaan häntä kiertäviä tähtiä vastaan." - -Politiikassa käytettiin siihen aikaan kiertotähti-nimitystä -sotilaista, aivan samoin kuin teatterissa ratsu-sanaa hevosesta. - -"Sitäpaitsi", jatkoi Billot, "hän näennäisesti tuomitsee nuo -häntyrinsä, koska hän tulee meidän seurassamme. Jos hän tuomitsee -heidät, niin hyväksyy hän tekomme! Olemme toimineet oman onnemme ja -hänen kunniansa tähden, me Bastiljin valloittajat." - -"Oi!" sanoi Gilbert, joka ei käsittänyt, miten hän sovittaisi sen, -mikä ilmeni kuninkaan kasvoilla, siihen, mikä eli hänen sydämessään. - -Keskeltä marssin kohinaa alkoi kuningas epäselvästi erottaa väittelyä. - -Gilbert, huomatessaan, miten kuningas alkoi tarkkaavasti -kuunnella väittelyä, koetti johdattaa Billotin tästä liukkaasta -keskustelu-aiheesta toisaanne. - -Äkkiä kulkue seisahtui, oli tultu Cours-la-Reineen (Kuningattaren -pihaan), entiselle Conference-portille, Champs-Elyséelle. - -Täällä joukko valitsijoita ja neuvosherroja, uuden pormestarinsa -Baillyn johtamina, seisoi rivissä, mukanaan kolmensadan miehen -suuruinen everstin komentama joukko kaartilaisia, ja ainakin -kolmesataa Kansalliskokouksen jäsentä, jotka tietystikin suurimmaksi -osaksi kuuluivat kolmanteen säätyyn. - -Kaksi maistraatin jäsentä ponnisti voimansa pitääkseen tasapainossa -suurta kullattua hopealautasta, jolla oli kaksi Henrik IV:n aikuista -Pariisin kaupungin avainta. - -Tämä valtava näky lopetti kaikki yksityiset keskustelut ja jokainen -ryhmässään tai rivissään pyrki parhaimpansa mukaan kuuntelemaan -tilaisuudessa pidettäviä puheita. - -Bailly, etevä tiedemies, kunnon tähtientutkija, josta vastoin -tahtoaan oli tehty kansanedustaja, vasten tahtoaan pormestari -ja vasten tahtoaan puhuja, oli valmistanut pitkän kunniapuheen. -Retoriikan kaikkein ankarimpien sääntöjen mukaan laadittuna alkoi -puhe kuninkaan ylistämisellä Turgotin valtaanastumisesta alkaen -Bastiljin valloitukseen asti. Eipä paljoa puuttunut, niin suuri -oli kaunopuheisuuden valta, että olisi väitetty kuninkaan ottaneen -alotteen kaikkiin näihin tekoihin, joihin muka kansa, vasten -tahtoaan, niinkuin mekin olemme nähneet, oli alistunut. - -Bailly oli hyvin tyytyväinen puheeseensa, kun muuan tapaus, -- Bailly -kertoo tämän seikan itse muistelmissaan, -- antoi hänelle aiheen -uuteen alkuun, mikä oli paljoa erikoisempi kuin valmistamansa. Ja se -on muuten ainoa säilynyt, sillä kansa on sen pannut muistiinsa, se -kun aina poimii hyvät ja varsinkin kauneimmat lauseet, jos ne vain -perustuvat tosiasioihin. - -Astuessaan maistraatin jäsenten ja valitsijoiden kanssa kuningasta -kohden oli Bailly levoton raskaista avaimista, jotka hänen piti -ojentaa kuninkaalle. - -"Luuletteko", sanoi hän nauraen, "että näytettyäni nämä muistomerkit -kuninkaalle, uuvutan itseni kantamalla ne takaisin Pariisiin?" - -"Mitä te siis teette?" kysyi muuan valitsija. - -"Mitäkö minä teen", lausui Bailly; "minä annan ne teille tai heitän -ne ojaan jonkun puun juurelle." - -"Älkää mitenkään sitä tehkö", huudahti valitsija kauhuissaan. -"Ettekö tiedä, että nämä avaimet ovat samat, jotka Pariisin kaupunki -lahjoitti Henrik IV:lle piirityksen jälkeen. Ne ovat kallisarvoisia, -ne ovat korvaamattomia muinaisesineitä." - -"Olette oikeassa", jatkoi Bailly, "avaimet, jotka ojennettiin Henrik -IV:lle hänen valloitettuaan Pariisin, ojennetaan Ludvig XVI:lle, -joka..." Mutta, ajatteli kunnon pormestari -- tästähän minä saan -oivallisen vertauksen. - -Ja heti paikalla hän otti kynän ja kirjoitti valmistamansa puheen -alkuun: - -"Sire, tuon tässä teille Pariisin kaupungin avaimet. Ne ovat samat, -jotka annettiin Henrik IV:lle. Hän valloitti kansansa, nyt on kansa -valloittanut kuninkaansa." - -Lause oli kaunis, oli sattuva, se painui pariisilaisten mieleen. Ja -koko Baillyn puheesta, kaikista hänen teoksistaan, onkin vain tämä -lause säilynyt. - -Ludvig XVI nyökäytti päätänsä kiitokseksi, mutta samalla hän -punastui, sillä hän tunsi varsin hyvin ivan, joka kätkeytyi -kunnioituksen ja puheen kukkaislauseiden taakse. Hän mutisi itsekseen: - --- Marie-Antoinette ei menisi de Baillyn puheen väärän kunnioituksen -ansaan, vaan vastaisi kyllä aivan toisella tavalla kuin minä -onnettomalle tähtientutkijalle. - -Tästä johtui, että Ludvig XVI, joka oli tarkoin kuullut Baillyn -puheen alun, ei laisinkaan kuunnellut sen loppua. Eikä hän kuunnellut -Delavignenkään, valitsijoiden puheenjohtajan, puheen alkua eikä -loppua. - -Mutta kun puheet olivat päättyneet, pelkäsi kuningas näyttäneensä -liian vähän iloaan kaiken sen kauniin johdosta, mitä hänelle oli -sanottu; sen vuoksi hän vastasi hyvin ylevästi, viittaamatta -vähääkään siihen, mitä toiset olivat sanoneet, että Pariisin -kaupungin ja valitsijoiden _kunnianosoitus_ ilahdutti häntä suuresti. - -Sen jälkeen hän antoi merkin matkan jatkamiseen. Mutta ennenkuin -lähdettiin matkalle, määräsi hän henkivartiostonsa siirtymään -syrjään, täten kohteliaana ja luottavaisena vastatakseen niihin -puolinaisiin kohteliaisuuksiin, jotka valitsijat ja Bailly olivat -hänelle lausuneet. - -Vaunut kulkivat silloin nopeammin eteenpäin kansalliskaartin ja -uteliaiden keskellä. - -Gilbert ja hänen seuralaisensa Billot pysyttelivät yhä oikeanpuolisen -oven luona. - -Samassa kuin vaunut ajoivat Ludvig XV:n torin yli, kaikui -Seine-virran toiselta puolen laukaus, ja valkoinen sauhu kohosi kuin -suitsutuspilvi siniselle taivaalle, haihtuen siellä vähän ajan päästä. - -Aivan kuin tämä laukaus olisi löytänyt vastakaiun hänen sisimmässään, -Gilbert tunsi voimakkaan töytäisyn. Hänen hengityksensä taukosi, ja -hän koski kädellään rintaansa, jossa tuntui kiihkeää kipua. - -Samalla kuului tuskanhuuto kuninkaallisten vaunujen ympäriltä. Muuan -nainen oli kaatunut, saatuaan kuulan oikeanpuoliseen olkapäähänsä. - -Sama kuula osui viistottain Gilbertin takin suureen, mustaan, -teräksiseen nappiin, joka sen ajan tavan mukaan oli hiottu -särmikkääksi. - -Hän oli napista saanut panssarin ja kuula oli ponnahtanut toisaanne. -Siitä johtui Gilbertin tuntema töytäys. - -Osa hänen mustasta takistaan ja hänen housuistaan oli repeytynyt. - -Gilbertin takin napista oli kuula lentänyt onnettomaan naiseen, joka -kiireimmän kautta vietiin pois kuolevana ja verissään. - -Kuningas oli kuullut laukauksen, mutta ei ollut nähnyt mitään. - -Hän kumartui hymyillen Gilbertin puoleen. "Tuolla poltetaan ruutia -minun kunniakseni", sanoi hän. "Niin, sire", vastasi Gilbert. - -Mutta hän ei suinkaan sanonut kuninkaalle, mitä hän oikeastaan -ajatteli tästä kunnianosoituksesta. - -Itsekseen hän tunnusti, että kuningatar oli ollut tavallaan oikeassa -pelätessään, koska tämä kuula, joka osui hänen takkinsa nappiin -hänen seisoessaan aivan vaunujen oven edessä, muussa tapauksessa -olisi osunut kuninkaaseen. Kuka ampui tämän hyvästi tähdätyn kuulan? -Silloin ei kukaan tahtonut sitä tietää... sen vuoksi ei sitä nytkään -tiedetä. - -Billot kalpeni nähdessään, mitä tapahtui. Hänen silmänsä kääntyivät -tuon tuostakin Gilbertin rikkinäiseen takkiin ja rikkinäisiin -housuihin ja hän pakotti Pitoun huutamaan entistään kovemmin: Eläköön -_ranskalaisten isä_. - -Kuninkaan tulo oli siksi suurenmoinen tapaus, että yksityiskohdat -piankin unohtuivat. - -Lopulta Ludvig XVI saapui kaupungintalolle, kun ensin Pont-Neufiltä -oli ammuttu kanuunoilla, joissa ei ainakaan ollut kuulia. - -Kaupungintalon seinällä oli suurilla kirjaimilla laadittu kirjoitus, -joka päivällä oli musta, mutta joka pimeän tultua valaistuna kuumotti -läpinäkyvänä. Tämä kirjoitus oli syntynyt valtuuston kekseliäästä -innostuksesta. - -Siinä oli seuraavat sanat: - -"Ludvig XVI:lle, ranskalaisten isälle ja vapaan kansan kuninkaalle." - -Tämä lause oli aivan toisella lailla mahtava kuin Baillyn lausuma, -ja se sai kaikki torille kokoontuneet pariisilaiset päästämään -ihastuksen huutoja. - -Billotin katse kiintyi tähän kirjoitukseen. - -Mutta kun Billot ei osannut lukea, niin hän pyysi Pitouta lukemaan -sen. - -Billot pyysi häntä toistamaan sen, aivan kuin hän ensimäisellä -kerralla ei olisi sitä oikein kuullut. - -Kun Pitou oli sen kerrannut muuttamatta siinä mitään, sanoi Billot: - -"Niinkö siinä on? Niinkö siinä on?" - -"On kyllä", vastasi Pitou. - -"Valtuusto on kirjoittanut, että kuningas on vapaan kansan kuningas?" - -"Niin, ukko Billot." - -"Jos siis kansa on vapaa", huudahti Billot, "niin sillä on oikeus -tarjota kokardinsa kuninkaalle." - -Ja edeten yhdellä hyppäyksellä kuningasta kohden, joka astui -vaunuista kaupungintalon portaitten luona, hän sanoi: - -"Sire, näittehän Pont-Neufillä, että Henrik IV:n pronssisella kuvalla -on kansalliskokardi." - -"Entä sitten?" kysyi kuningas. - -"Sire, jos Henrik IV käyttää kolmiväristä kokardia, niin voitte tekin -sen tehdä." - -"Voin kyllä", lausui Ludvig XVI hämillään, "jos minulla vain olisi -sellainen." - -"No siis", sanoi Billot korottaen ääntään ja nostaen kätensä, "kansan -nimessä tarjoan teille tämän omanne sijaan, ottakaa se vastaan." - -Bailly tuli väliin. - -Kuningas oli kalpea. Hän tunsi, että asiat alkoivat mennä liian -pitkälle. Hän kääntyi aivan kuin neuvoa kysyen Baillyn puoleen. - -"Sire", sanoi tämä, "se on jokaisen ranskalaisen erikoinen merkki." - -"Siinä tapauksessa otan sen vastaan", lausui kuningas ottaen kokardin -Billotin kädestä. - -Ja laskien valkoisen kokardin syrjään hän kiinnitti kolmivärisen -hattuunsa. - -Voimakas hurraahuuto kaikui torilla. - -Gilbert kääntyi poispäin syvästi loukkaantuneena. - -Hänen mielestään kansa piti liian suurta kiirettä ja kuningas myöntyi -liian helposti. - -"Eläköön kuningas!" huusi Billot antaen siten merkin uusiin -riemuhuutoihin. - --- Kuningas on kuollut, -- mutisi Gilbert. -- Ranskassa ei ole enää -kuningasta. - -Miekoista muodostettiin kalpakatos vaunuista saliin asti, missä -kuningasta odotettiin. - -Hän astui tämän katoksen alle ja katosi kaupungintaloon. - --- Se ei ole mikään kunniakaan, -- ajatteli Gilbert, -- vaan surman -viikatteista tehty kuolemankatos. - -Sitten hän lausui huoaten: "Mitähän kuningatar sanoo!" - - - - -VIII - -MITÄ VERSAILLESISSA TAPAHTUI KUNINKAAN KUUNNELLESSA VALTUUSTON PUHEITA - - -Kaupungintalon sisällä kuningasta tervehdittiin hyvin imartelevalla -tavalla. Häntä sanottiin vapauden palauttajaksi. - -Kun häntä pyydettiin puhumaan, -- sillä puheiden pitämisen vimma tuli -päivä päivältä yhä suuremmaksi, ja kuningas tahtoi tietää, mitä kukin -oikeastaan ajatteli, -- laski kuningas vain kätensä sydämelleen ja -sanoi: - -"Hyvät herrat, te voitte aina luottaa minun rakkauteeni." - -Kuninkaan kuunnellessa kaupungintalossa hallituksen tiedonantoja, --- sillä tästä päivästä alkaen oli Ranskassa todellinen hallitus -kuningasvallan ja kansalliskokouksen rinnalla, -- katseli kansa -torilla kauniita kuninkaallisia hevosia, kullattuja vaunuja, -majesteetin lakeijoita ja kuskeja. - -Kuninkaan mentyä kaupungintaloon oli Pitou, saatuaan kultarahan -Billotilta, huvikseen tehnyt valkoisista, punaisista ja sinisistä -nauhoista suuren määrän kaikenkokoisia kokardeja, joilla hän -koristeli hevosten korvat, valjaat ja vaunut. - -Tämän nähdessään rahvas matkimishalussaan muutti kuninkaan vaunut -täydelliseksi kokardi-myymäläksi. - -Kuski ja lakeijat koristettiin niillä joka puolelta. - -Muutamia tusinoita pantiin vastaisuuden varalta vaunun sisäänkin. - -On tunnustettava, että Lafayette, joka oli jäänyt ratsunsa selkään -kaupungintalon edustalle, koetti kaikin tavoin estää näitä -kansalliskokardin innokkaita levittäjiä, mutta onnistumatta siinä. - -Kun kuningas poistui kaupungintalolta, sanoi hän: - -"Oh!" nähdessään tämän koristelun. - -Sitten hän viittasi Lafayettea lähestymään. - -Lafayette lähestyi kunnioittavasti painaen miekkansa kärjen maata -kohden. - -"Herra de Lafayette", sanoi kuningas hänelle, "etsin teitä -nimittääkseni teidät kansalliskaartin ylipäälliköksi." - -Ja hän nousi vaunuihin yleisen riemun vallitessa. - -Kun Gilbert nyt oli varma kuninkaan kohtalosta, jäi hän istuntosaliin -valitsijoiden ja Baillyn seuraan. - -Puheet eivät vielä olleet päättyneet. - -Mutta kuullessaan torilta huudot meni hän ikkunaan ja loi viimeisen -katseen torille valvoakseen molempien maalaisystäviensä käytöstä. - -He olivat, tai ainakin näyttivät olevan, yhä vielä kuninkaan parhaita -ystäviä. - -Äkkiä Gilbert näki Pelletier-rantakatua myöten kiitävän aivan -tomuisen ratsastajan, jonka tieltä nyt vielä tottelevaiset ja -kunnioittavat kaupunkilaiset väistyivät. - -Kansa oli tänään tyytyväinen ja hyvä, se siis vain toisteli hymyillen: - -"Kuninkaallinen upseeri! Kuninkaallinen upseeri!" - -Ja huudot: "Eläköön kuningas!" tervehtivät upseeria, ja naiset -taputtelivat vaahtoavan ratsun kylkiä. - -Upseeri tuli vaunujen ovelle juuri sinä hetkenä, jona palvelija sulki -sen kuninkaan astuttua sisään. - -"Kas, tekö se olette, Charny", sanoi Ludvig XVI. - -Ja hän jatkoi hiljempaa: - -"Miten siellä voidaan?" - -Ja vielä hiljempaa: - -"Miten voi kuningatar?" - -"Hän on hyvin levoton, sire", vastasi upseeri pistäen päänsä melkein -kokonaan vainuihin. - -"Palaatteko Versaillesiin?" - -"Palaan." - -"Rauhoittakaa siis ystäviäni, kaikesta on oivallisesti suoriuduttu." - -Charny kohotti päänsä ja näki Lafayetten, joka ystävällisesti -viittasi hänelle. - -Charny meni hänen luokseen ja Lafayette ojensi hänelle kätensä. -Tästä johtui, että rahvas vei upseerin ja hänen hevosensa mukanaan -rantakadulle asti, missä valppaitten kansalliskaartilaisten toimesta -jo muodostui avoin tie kuningasta varten. - -Kuningas määräsi, että vaunujen tuli kulkea hitaasti Ludvig XV:n -torille asti. Täällä henkivartiostolaiset levottomina odottivat -kuninkaan paluuta. Tästä alkaen levottomuus sai vallan kaikissa, -ja jota pitemmälle tultiin Versaillesiin johtavalle tielle, sitä -kovempaa kyytiä mentiin eteenpäin. - -Gilbert oli ikkunasta katsellessaan arvannut, minkä vuoksi upseeri -oli saapunut, vaikka hän ei tätä tuntenutkaan. Hän arvasi kyllä, -kuinka levoton kuningatar mahtoi olla, sillä kolmeen tuntiin ei ollut -voitu lähettää mitään viestiä Versaillesiin herättämättä rahvaassa -epäluuloa tai ilmaisematta heikkoutta. - -Hän ei aavistanut muuta kuin pienen osan siitä, mitä oli tapahtunut -Versaillesissa. - -Johdatamme sinne lukijan emmekä tahdo hänelle liian laveasti -selitellä historiaa. - -Kello kolmen aikaan oli kuningatar saanut viimeisen viestin. - -Gilbertin oli onnistunut lähettää se sinä hetkenä, jona kuningas -astui miekoista tehdyn kunniakatoksen alle, terveenä ja turvassa -mennen kaupungintaloon. - -Kuningattaren luona oli kreivitär de Charny, joka vastikään oli -noussut vuoteelta, missä hän oli sairaana virunut eilisestä asti. - -Hän oli vielä hyvin kalpea. Hän ei vielä oikein jaksanut avata -silmiään, vaan luomet painuivat aina alas, aivan kuin tuskan tai -häpeän vaikutuksesta. - -Nähdessään hänet, hymyili kuningatar. Mutta hänen hymynsä oli -tuollainen jäykkä ja kaavamainen, johon hovilaiset ovat tottuneet -prinssien ja kuninkaallisten seurassa. - -Kun hän oli vielä onnellinen tietäessään Ludvig XVI:n olevan -turvassa, sanoi hän seurassaan oleville: - -"Taas olen saanut hyvän uutisen. Jospa koko päivä kuluisi tällä -tavalla!" - -"Madame", sanoi muuan hovilainen, "teidän majesteettinne on aivan -suotta levoton. Pariisilaiset tietävät varsin hyvin, mikä edesvastuu -heillä on." - -"Mutta, madame", sanoi toinen epäilevämpi hovilainen, "onko teidän -majesteettinne aivan varma siitä, että nämä uutiset ovat oikeita?" - -"Olen kyllä", vastasi kuningatar, "sillä niiden lähettäjä on -hengellään luvannut vastata kuninkaan turvallisuudesta. Minä uskon -hänet sitäpaitsi kuninkaan ystäväksi." - -"Jos hän on ystävä", vastasi hovilainen kumartaen, "on asia aivan -toinen." - -Madame de Lamballe oli muutaman askeleen päässä. Hän lähestyi. - -"Sehän on kuninkaan uusi lääkäri, eikö olekin?" kysyi hän -kuningattarelta. - -"Gilbert. On kyllä", vastasi kuningatar ajattelemattakaan, että hän -samalla suuntasi kamalan iskun lähellä olevaan ystävättäreensä. - -"Gilbert!" huudahti Andrée aivan kuin käärme olisi purrut hänen -sydämeensä, "Gilbert, teidän majesteettinne ystävä!" - -Andrée kääntyi. Hänen silmänsä leimusivat, hänen kätensä olivat -puristuneet nyrkkiin, ja hänen katseensa ja ilmeensä syyttivät -kuningatarta. - -"Mutta... kuitenkin..." lausui kuningatar epäröiden. - -"Madame, madame!" huudahti Andrée ja hänen äänessään sointui mitä -katkerin moite. - -Kuoleman hiljaisuus seurasi tätä salaperäistä kohtausta. - -Hiljaisuuden vallitessa kuului arkaa astuntaa viereisestä huoneesta. - -"Monsieur de Charny", sanoi kuningatar puolikovaa, aivan kuin -kehoittaakseen Andréeta hillitsemään itseään. - -Charny oli kaikki kuullut, oli kaikki nähnyt. Mutta hän ei -ymmärtänyt, mitä kaikki merkitsi. - -Hän huomasi Andréen kalpeuden ja Marie-Antoinetten olevan hämillään. - -Hänen ei sopinut mitään kysellä kuningattarelta, mutta Andrée oli -hänen vaimonsa, ja tältä siis hän voi tiedustella. - -Hän lähestyi tätä ja lausui ystävällisen osaaottavasti: - -"Mikä teitä vaivaa, madame?" - -Andrée hillitsi itseään. - -"Ei mikään, herra kreivi", vastasi hän. - -Charny kääntyi silloin kuningattaren puoleen, joka, vaikka hän olikin -tottunut vallitsemaan mitä vaikeimpia tilanteita, oli kymmenkunta -kertaa koettanut saada hymyä huulilleen, onnistumatta siinä. - -"Te näytte epäilevän tohtori Gilbertin uskollisuutta", sanoi Charny -Andréelle; "onko teillä joitakin perusteluja epäilläksenne hänen -luotettavaisuuttaan?" - -Andrée oli vaiti. - -"Sanokaahan, madame, sanokaahan", lausui Charny. - -Kun Andrée yhäti oli vaiti, jatkoi hän: - -"Puhukaa, madame", sanoi hän. "Tällaisessa tapauksessa täytyisi -hienotunteisuuttanne ankarasti tuomita. Muistakaa, että nyt on -kysymyksessä valtiaamme turvallisuus." - -"Minä en ymmärrä", sanoi Andrée, "millä perustuksella te sanotte -noin." - -"Te sanoitte, ja minä kuulin sen itse, madame... ja minä otan -ruhtinattaren, todistajaksi..." Ja Charny kumarsi madame de -Lamballelle. "Te huudahditte: 'Oi, tuo mies! Teidän ystävänne!...'" - -"Se on totta, te sanoitte todellakin niin, rakkaani", lausui -prinsessa de Gamballe herttaisesti. - -Ja hän jatkoi lähestyen vuorostaan Andréeta: - -"Jos tiedätte jotakin, niin herra de Charny on oikeassa." - -"Armahtakaa minua!" lausui Andrée niin hiljaa, että ruhtinatar -yksinään sen saattoi kuulla. - -Ruhtinatar loittoni. - -"Syy on aivan vähäpätöinen", sanoi kuningatar huomatessaan, että -kauemmin viivytellessään hän jättäisi pulaan ystävänsä, "kreivitär -lausui aivan epämääräisen epäilyksen siitä, voiko amerikkalainen -vallankumouksellinen, Lafayetten ystävä, olla meidän ystävämme." - -"Niin, epämääräisen..." sopersi Andrée koneellisesti, "hyvin -epämääräisen." - -"Samanlaista pelkoa ilmaisivat herrat vähää ennen kuin kreivitär -ilmaisi oman mielipiteensä", jatkoi Marie-Antoinette. - -Ja hän katsahti niihin hovilaisiin, jotka olivat aiheuttaneet -keskustelun. - -Mutta tämä ei riittänyt rauhoittamaan Charnytä. Andrée oli hänen -tullessaan ollut aivan liian tuskainen, ja tämä johdatti hänet -salaisuuden jäljille. - -Hän tiedusteli uudelleen. - -"Olkoon kuinka tahansa", sanoi hän, "niin velvollisuutenne minun -mielestäni on olla sanomatta epämääräisiä epäilyksiä ja sen sijaan -määritellä kaikki tarkoin." - -"Mitä!" huudahti kuningatar jokseenkin ankarasti. "Joko te taas -palaatte tuohon asiaan?" - -"Madame!" - -"Anteeksi, mutta minä näin teidän yhä vielä tutkivan kreivitär de -Charnytä." - -"Anteeksi, madame", lausui Charny, "tämä johtuu harrastuksestani..." - -"Omaan itserakkauteenne, eikö niin? Monsieur de Charny", lisäsi -kuningatar ivalla, jonka kantavuuden kreivi täydellisesti tajusi, -"sanokaa suoraan: Te olette mustasukkainen." - -"Mustasukkainen!" huudahti Charny punastuen, "kenen vuoksi -mustasukkainen? Rohkenen kysyä sitä teidän majesteetiltanne." - -"Epäilemättä vaimonne vuoksi", jatkoi kuningatar katkerasti. - -"Madame", sopersi Charny aivan ällistyen moista ärsytystä. - -"Onhan se luonnollista", jatkoi Marie-Antoinette, "ja kreivittären -tähden kannattaakin olla mustasukkainen." - -Charny loi kuningattareen katseen, jonka tarkoituksena oli -huomauttaa, että hän nyt meni liian pitkälle. - -Mutta se oli turhaa vaivaa, aiheetonta varovaisuutta. Kun tämä -naarasleijona tunsi haavan poltteen, ei mikään voinut hänessä -pidättää naista. - -"Kyllä ymmärrän, että te, kreivi, olette mustasukkainen ja levoton. -Siinä tilassahan on aina se sielu, joka rakastaa ja siis vartioi." - -"Madame!" lausui Charny. - -"Minäkin tunnen tänä hetkenä aivan samanlaatuista tunnetta. Olen -sekä mustasukkainen että levoton." Hän korosti sanan mustasukkainen. -"Kuningas on Pariisissa ja olen aivan menehtynyt." - -"Mutta, madame", sanoi Charny, joka ei enää ymmärtänyt yhä tiheneviä -salamoita sinkoilevaa myrskyä, "olette saanut tietoja kuninkaalta. -Nämä tiedot olivat hyviä, teidän tulee olla siis rauhallinen." - -"Olitteko te rauhallinen, kun kreivitär ja minä äsken selitimme -teille asian?" - -Charny puri huultansa. - -Andrée aikoi kohottaa päätänsä. Hän oli samalla kertaa hämmästynyt ja -kauhuissaan. Hämmästynyt siitä, mitä hän kuuli, kauhuissaan siitä, -mitä hän arveli kaiken takana piilevän. - -Samoin kuin läsnäolevat olivat vaienneet Charnyn ensi kertaa -kysellessä häneltä, samoin nyt kaikki vaikenivat kuningattaren -kysellessä. - -"Niin juuri", jatkoi kuningatar jonkinmoisen kiihkon valtaamana, -"rakastavien kohtalo on olla ajattelematta mitään muuta kuin -rakkautensa esinettä, sydän-raukat olisivat onnelliset, jos saisivat -uhrata kaiken, ehdottomasti kaiken tunteen, mikä niissä palaa. Hyvä -Jumala, kuinka levoton olenkaan kuninkaan puolesta!" - -"Madame", rohkeni muuan läsnäolevista huomauttaa, "kohta saapuu uusia -viestejä." - -"Miksi en ole Pariisissa sen sijaan että olenkin täällä? Miksi en ole -kuninkaan luona", sanoi Marie-Antoinette, joka oli huomannut Charnyn -joutuvan hämilleen sen jälkeen, kun hän koetti hänessäkin herättää -samaa mustasukkaisuutta, mikä hänen sydäntään kalvoi. - -Charny kumarsi. - -"Ellei mistään muusta ole kysymys", sanoi hän, "niin lähden minä -sinne, jos teidän majesteettinne arvelee kuninkaan olevan vaarassa. -Jos hänen kallis päänsä on vaarassa, niin olkaa varma siitä, että -silloin olen minäkin pannut henkeni vaaraan. Minä lähden." - -Hän kumarsi tosiaankin ja astui askeleen ovea kohden. - -"Monsieur", huudahti Andrée rientäen kreiviä kohden, "säästäkää -itseänne!" - -Nyt ei puuttunut enää mitään muuta kuin että Andréen pelkäämät -salaisuudet tulisivat äkkiä ilmi. - -Tuskin Andrée tunteensa pakottamana ja luopuen tavallisesta -kylmäkiskoisuudestaan oli lausunut tämän ajattelemattoman sanan -ja siten ilmaissut tähän asti kätkemäänsä levottomuutta miehensä -puolesta, kun kuningatar tuli kalmankalpeaksi. - -"Madame", sanoi hän Andréelle, "kuinka te rohkenette täällä anastaa -itsellenne kuningattaren osan?" - -"Minäkö, madame", sopersi Andrée huomatessaan päästäneensä huuliltaan -ensi kerran sen hehkun, mikä jo pitkät ajat oli polttanut hänen -sieluaan. - -"Kuinka?" jatkoi Marie-Antoinette; "miehenne on kuninkaan -palveluksessa, hän menee kuningasta tapaamaan. Jos hän panee henkensä -vaaraan, tapahtuu se kuninkaan tähden, ja kun on kysymyksessä -kuninkaan palveleminen, niin te kehoitatte kreivi de Charnyta -säästämään itseään." - -Kuullessaan nämä salamoivat lauseet, pyörtyi Andrée. Hän horjui ja -olisi vaipunut maahan, ellei Charny olisi temmannut häntä syliinsä. - -Charny teki suuttumusta ilmaisevan liikkeen, jota ei voinut hillitä, -ja se sai Marie-Antoinetten aivan epätoivoon. Hän luuli olleensa vain -vääryyttä kärsivä rakastajatar, vaikka hän olikin ollut kohtuuton -kuningatar. - -"Kuningatar on oikeassa", lausui Charny lopulta pakotetusti, "ja te -rouva kreivitär teitte väärin. Teillä ei ole aviomiestä sinä hetkenä, -jona kuninkaan edut ovat kysymyksessä. Ja minun velvollisuuteni -olisi ensimäisenä vaatia teitä hillitsemään herkkää mieltänne, jos -huomaisin teidän jollakin tavalla pelkäävän minun puolestani." - -Sitten hän kääntyi Marie-Antoinetten puoleen. - -"Olen kuningattaren käytettävissä", sanoi hän kylmästi, "ja minä -lähden. Minä tuon teille uutisia kuninkaalta, hyviä uutisia, madame, -tai sitten en tuo niitä laisinkaan." - -Tämän lausuttuaan kumarsi hän maahan asti, eikä kuningatar kauhun ja -vihan vallassa ennättänyt häntä pidättää. - -Vähän ajan päästä kuului pihan kivitykseltä täyttä laukkaa kiitävän -hevosen kavioiden kopse. - -Kuningatar oli liikkumaton. Sisäinen kuohunta täytti hänen -olemuksensa ja se oli sitäkin suurempi, kun hän ponnistaen kaikki -voimansa turhaan koetti sitä salata. - -Jokainen ymmärtäen tai ymmärtämättä tämän mielenliikutuksen -todellista syytä kunnioitti kuitenkin kuningattaren rauhaa ja -vetäytyi pois. Hän jäi yksin. - -Andrée poistui muiden mukana huoneustosta ja jätti kuningattaren -hyväilemään lapsiaan, jotka hänen määräyksestään oli tuotu hänen -luokseen. - - - - -IX - -PALUU - - -Yö oli tullut, tuoden seuralaisinaan pelon ja säikyttävät näyt, kun -äkkiä palatsin toisesta päästä kuului huutoja. - -Kuningatar vavahti ja nousi ylös. Ikkuna oli hänen lähettyvillään; -hän avasi sen. - -Melkein heti sen jälkeen riensi ilon huumaamia palvelijoita sisään -huutaen hänen majesteetilleen: - -"Viesti, madame, viesti!" - -Kolme minuuttia sen jälkeen syöksyi husaari etuhuoneeseen. - -Hän oli Charnyn lähettämä luutnantti, joka saapui täyttä laukkaa -Sèvresistä. - -"Ja kuningas?" kysyi kuningatar. - -"Hänen majesteettinsa on täällä neljännestunnin päästä", lausui -upseeri, joka tuskin jaksoi puhua. - -"Terveenä ja vahingoittumattako?" kysyi kuningatar. - -"Terveenä ja hymyilevänä, madame." - -"Olette siis nähnyt hänet?" - -"En, madame, mutta monsieur de Charny sanoi sen minulle lähettäessään -minut matkalle." - -Kuningatar vavahti uudelleen kuullessaan tämän nimen, jonka sattuma -liitti kuninkaan nimeen. - -"Kiitos; levätkää", sanoi hän nuorelle aatelismiehelle. - -Nuori mies kumarsi ja poistui. - -Kuningatar tarttui molempien lastensa käsiin ja meni suurille -portaille, jonne jo kokoontuivat kaikki palvelijat ja hovilaiset. - -Kuningattaren terävä silmä näki nuoren, kalpean naisen seisovan -alimmalla portaalla ja nojautuvan marmoriseen kaidepuuhun ahnain -silmin katsellen yön pimeyteen. - -Hän oli Andrée, eikä kuningattaren läsnäolo häirinnyt häntä -tarkastelussaan. - -Vaikka hän aina tavallisesti kiirehti kuningattarensa läheisyyteen, -niin nyt hän ei tätä nähnyt tai ei tahtonut olla näkevinään. - -Hän oli siis katkeroitunut Marie-Antoinetten kiivauden vuoksi, josta -hän oli saanut päivän kuluessa kärsiä. - -Tai hän odotti oman voimakkaan tunteensa valtaamana de Charnyn tuloa, -jota kohtaan hän oli osoittanut niin syvää ystävällistä kiintymystä. - -Nämä molemmat seikat olivat kuin kaksi puukoniskua, jotka avasivat -kuningattaren sydämessä ennestään verta vuotavat haavat. - -Hän kuunteli vain hajamielisesti toisten ystäviensä ja hovilaisten -kohteliaisuuksia ja ilon ilmaisuja. - -Hetkiseksi hän myös tunsi, miten koko illan kärsimänsä tuska alkoi -talttua. Jonkinmoinen tyyntyminen tapahtui hänessä ajatellessaan -kuninkaan matkaa ja siihen liittyviä vaaroja. - -Mutta voimakkaan sielunsa avulla kuningatar piankin karkoitti -sydämestään kaiken sen, mikä ei ollut oikeutettua tunnetta. Hän -laski mustasukkaisuutensa Jumalan jalkojen juureen, hän uhrasi -suuttumuksensa ja salaiset ilonsa aviollisen valan pyhyydelle. - -Epäilemättä Jumala lähetti hänelle terveelliseksi levoksi ja tueksi -kyvyn rakastaa aviopuolisoaan ylitse kaiken muun. - -Ainakin tänä hetkenä hän sen tunsi tai uskoi tuntevansa. -Kuninkaallinen ylpeys kohotti kuningattaren kaikkien maallisten -intohimojen yläpuolelle, hänen rakkautensa kuninkaaseen oli hänen -itsekkyyttään. - -Hän oli siis kokonaan poistanut sielustaan naisen pikkumaiset -kostotuumat ja rakastajattaren kevytmieliset keikailut, kun kulkueen -soihdut alkoivat näkyä puistokäytävän päässä. Tulet suurenivat joka -sekunti kulkueen vinhaa vauhtia kiitäessä eteenpäin. - -Kuului hevosten hirnuntaa ja läähätystä. Maa tärisi yön -hiljaisuudessa ratsuväen tasaisesti laukatessa eteenpäin. - -Ristikot aukenivat, vartiosotilaat riensivät esiin innostuneina -huudoillaan tervehtien kuningasta. Vaunut pysähtyivät äkkiä keskelle -suurta pihaa. - -Hurmaantuneena, ihastuneena, lumottuna, mielettömänä kaikesta siitä, -mitä hän oli tuntenut, kaikesta siitä, mitä hän uudelleen tunsi, -riensi kuningatar portaita alas puolisoaan vastaan. - -Ludvig XVI astui vaunuista ja nousi portaita ylös mahdollisimman -nopeasti upseeriensa saattamana, jotka olivat vielä aivan -haltioissaan näkemistään tapauksista ja menestyksistään. Mutta -alhaalla kaartilaiset yhdessä renkien ja tallimiesten kanssa -irroittivat vaunuista ja valjaista kaikki innostuneitten -pariisilaisten asettamat kokardit. - -Marmoriportailla kuningas ja kuningatar kohtasivat toisensa. Ilosta -ja rakkaudesta huudahtaen kuningatar syleili puolisoaan monta kertaa. - -Kuningatar nyyhkytti, aivan kuin hän ei olisikaan enää uskonut -tapaavansa miestään. - -Tulvehtivan sydämensä riemussa ei hän nähnyt, miten Charny ja Andrée -syrjemmässä puristivat toistensa kättä. - -Se oli vain kädenpuristus, mutta Andrée oli ensimmäisenä joutunut -portaitten alipäähän, ja hänet Charny ensimmäisenä kohtasi. - -Kuningatar toi lapsensa kuninkaan luokse ja Ludvig XVI syleili heitä. -Silloin dauphin näki isänsä hatussa uuden kokardin, johon soihdut -loivat verisen valaistuksen, ja huusi lapsellisen kummastuneena: - -"Kas, isä, mitä teidän kokardissanne on, vertako?" - -Se oli kansallinen, punainen väri. Kirkaisten katsoi kuningatar -vuorostaan. Kuningas kumartui suutelemaan tytärtään, oikeastaan siten -peittääkseen noloutensa. - -Marie-Antoinette irroitti syvän inhon vallassa kokardin, eikä tuo -ylhäinen kiihkoilija käsittänyt, että hän siten syvästi haavoitti -kansaa, joka kerran oli tämän kostava. "Heittäkää tuo pois, heittäkää -tuo pois!" huuteli hän. Ja hän heitti portaille kokardin, jonka -päälle astuivat kaikki seurueeseen kuuluvat tullessaan kuninkaan -keralla hänen huoneustoonsa. - -Tuo outo välikohtaus sammutti kuningattaressa kaiken aviollisen -innostuksen. Hän etsi katseillaan, koettaen salata etsimistään, -Charnyta, joka seisoi rivissä sotilaan tavoin. - -"Kiitän teitä", sanoi kuningatar, kun heidän katseensa yhtyivät, -vaikka kreivi sitä olikin koettanut muutaman sekunnin ajan välttää, -"kiitän teitä, olette pitänyt lupauksenne." - -"Kenelle te puhutte?" kysyi kuningas. - -"Herra de Charnylle", vastasi kuningatar rohkeasti. - -"Niin, Charny-parka pääsi hyvin vaivaloisesti minun luokseni. Ja... -Gilbert, missä hän on?" lisäsi kuningas. - -Kuningatar oli varovainen illalla saamansa läksytyksen jälkeen. - -"Tulkaa illalliselle, sire", sanoi hän, vaihtaen keskustelunaihetta. -"Herra de Charny", jatkoi hän, "noutakaa kreivitär de Charny. Tuokaa -hänet seurassanne. Me aterioimme tuttavallisesti." - -Nyt hän oli jälleen kuningatar. Mutta hän huokasi nähdessään, että -Charnyn surullinen ilme vaihtui iloiseksi. - - - - -X - -FOULON - - -Billot oli aivan ilon huumamana. - -Hän oli valloittanut Bastiljin. Hän oli vapauttanut Gilbertin. -Lafayette oli hänet huomannut ja kutsunut häntä nimeltään. - -Hän oli sitäpaitsi nähnyt Foulonin hautauksen. - -Harvoja ihmisiä tänä aikakautena vihattiin siihen määrään kuin -Foulonia. Tässä suhteessa saattoi kilpailla ainoastaan hänen vävynsä -Berthier de Savigny. - -Seuraavana päivänä Bastiljin valloittamisen jälkeen he saivatkin -palkkansa. - -Foulon oli kuollut ja Berthier oli karannut. - -Foulonin epäsuosion mitan täytti se, että Neckerin erottua hän otti -tämän _hyveistärikkaan geneveläiaen_ paikan, millä nimellä Neckeriä -siihen aikaan mainittiin, ja oli ollut kolme päivää valtiovarain -tarkastajana. - -Siksi hänen hautajaisissaan paljon laulettiinkin ja tanssittiin. - -Ensiksi aiottiin ottaa ruumis arkusta ja hirttää se. Mutta Billot -oli noussut eräälle pengermälle, puhunut kunnioituksesta kuolleita -kohtaan, ja ruumissaattue oli rauhassa saanut jatkaa matkaansa. - -Pitousta oli tullut oikea sankari. - -Pitou oli Elien ja Hullinin ystävä, ja nämä lähettivät hänet -toimittamaan asioitaan. - -Hän oli sitäpaitsi Billotin uskottu, ja Lafayette oli, niinkuin -olemme kertoneet, osoittanut Billotille erikoista suosiota. Lafayette -käytti Pitouta toisinaan läheisyydessään poliisina, antaen hänen -leveillä olkapäillään ja suurilla nyrkeillään raivata tietä. - -Kuninkaan Pariisissa käynnin jälkeen Gilbert, joka Neckerin -välityksellä oli joutunut yhteyteen kansalliskokouksen ja -valtuuston huomattavimpien jäsenten kanssa, teki taukoamatta työtä -kasvattaakseen tätä lapsuuden tilassa olevaa vallankumousta. - -Hän siis jätti Billotin ja Pitoun seuran, jotka vuorostaan liittyivät -innolla porvarillisiin kokouksiin, missä keskusteltiin haaveellisista -valtiollisista kysymyksistä. - -Eräänä päivänä, kun Billot oli kolmen tunnin ajan selittänyt -valitsijoille mielipiteitään Pariisin varustamiseksi elintarpeilla -ja väsyneenä selvittelyihin, mutta onnellisena siitä, että hänkin -oli ollut puhujana, nautti levosta, kuuntelematta seuraavien -puhujien yksitoikkoisia esityksiä, tuli Pitou aivan hätääntyneenä -kaupungintalon istuntosaliin pujahtaen sisään kuin ankerias ja -sanoi väräjävällä äänellä, joka suuresti erosi hänen tavallisesta -puhetavastaan: - -"Herra Billot, rakas herra Billot!" - -"Mitä nyt?" - -"Suuri uutinen!" - -"Hyväkö uutinen?" - -"Suurenmoinen uutinen." - -"Mikä?" - -"Tiedättehän, että kävin 'Hyveellisten klubissa' Fontainebleaun -tulliportin luona?" - -"Tiedän. Entä sitten?" - -"Siellä kerrottiin kummallisia asioita." - -"Mitä?" - -"Tiedättehän, että tuo roisto Foulon oli muka kuolevinaan ja että -hänet muka haudattiinkin!" - -"Mitä sanot? Oli kuolevinaan? Muka haudattiinkin? Hän on, hitto -vieköön, todella kuollut, ja minä näin hänen hautajaisensa." - -"Herra Billot, hän elää!" - -"Elää!" - -"Elää yhtä hyvin kuin te ja minäkin." - -"Sinä olet hullu!" - -"Rakas herra Billot, minä en ole hullu. Tuo roisto Foulon, kansan -vihollinen, Ranskan iilimato, sen kiristäjä, ei olekaan kuollut." - -"Mutta kerroinhan, että hänet haudattiin saatuaan halvauksen, -sanoinhan, että näin hänen hautaussaattonsa ja että estin ottamasta -häntä arkusta hirtettäväksi." - -"Mutta minä näin hänet elossa!" - -"Sinäkö?" - -"Aivan yhtä selvästi kuin näen teidät, herra Billot. Eräs hänen -palvelijoistaan kuoli, ja tälle tuo roisto valmisti ylhäiset -hautajaiset. Kaikki on tullut ilmi. Hän pelkäsi kansan kostoa ja -menetteli sillä tavalla." - -"Kerrohan kaikki tarkoin, Pitou." - -"Tulkaahan, herra Billot, vähäksi aikaa eteiseen, niin voimme siellä -paremmin puhella." - -He menivät salista eteiseen. - -"Ensiksi täytyy meidän tietää, onko herra Bailly täällä", sanoi Pitou. - -"Puhu rauhassa, kyllä hän on täällä." - -"Hyvä. Olin siis 'Hyveellisten klubissa' ja kuuntelin erään -isänmaanystävän puhetta. Kylläpä hän puhui virheellistä kieltä! Kyllä -näki, ettei hän ollut saanut kasvatustaan apotti Fortierin luona." - -"Jatka vain", lausui Billot, "tiedäthän, että ihminen voi olla hyvä -isänmaanystävä, vaikka ei osaa lukea eikä kirjoittaa." - -"Se on totta", lausui Pitou. "Äkkiä muuan mies saapui aivan -hengästyneenä: 'Voitto', huusi hän, 'voitto! Foulon ei olekaan -kuollut. Foulon elää yhä vielä, olen löytänyt hänet!' Kaikki olivat -samanlaisia kuin tekin, ei kukaan tahtonut ottaa uskoakseen. Toiset -sanoivat: 'Mitä! Foulon?' -- 'Niin.' Toiset sanoivat: 'Joutavia!' --- 'Joutavia! Älkää niin sanoko.' Toiset sanoivat: 'No, koska -kerran olit niin pitkällä, olisi sinun samalla pitänyt löytää hänen -vävynsäkin, Berthier.'" - -"Berthier!" huudahti Billot. - -"Niin, Berthier de Savigny. Kyllähän te tiedätte, se -taloudenhoitajamme Compiègnesta, Isidor de Charnyn ystävä." - -"Aivan oikein, sama mies, joka oli kaikille perin ankara ja kovin -ystävällinen Catherinelle." - -"Juuri sama", lausui Pitou, "oikea hirviö, toinen Ranskan iilimato, -inhimillinen loka, sivistyneen maailman häpeä, niinkuin Loustalot -sanoo." - -"Entä sitten, entä sitten!" lausui Billot. - -"Aivan oikein", sanoi Pitou, "_ad eventum festina_ -- se merkitsee, -rakas herra Billot: joudu loppua kohden. Minä siis jatkan. Tämä mies -saapui 'Hyveellisten klubiin' aivan hengästyneenä huutaen: 'Olen -löytänyt Foulonin, olen löytänyt Foulonin!' Siitäpä syntyi hirveä -huuto." - -"Hän erehtyi!" sanoi itsepäinen Billot. - -"Hän ei erehtynyt, sillä minä olen hänet nähnyt." - -"Oletko sinä, Pitou, hänet nähnyt?" - -"Omin silmin. Odottakaahan." - -"Kyllä odotan, mutta sinä saat minut aivan kiehumaan." - -"Kuulkaahan toki, kuuma minulla on... Sanon siis, että hän oli muka -kuollut ja että hän oli haudannut sijastaan palvelijansa. Kaikeksi -onneksi sallimus valvoi." - -"Älä puhu turhia sallimuksesta!" sanoi voltairelainen Billot -halveksivasti. - -"Tarkoitin, kansa valvoi", jatkoi Pitou. "Tuo kunnon kansalainen, tuo -hengästynyt isänmaanystävä oli hänet nähnyt Vitryssä, missä hän oli -piilossa." - -"Ahaa!" - -"Kun hän tunsi miehen, antoi hän asian ilmi, ja eräs Rappe niminen -syndikus vangitsi hänet heti paikalla." - -"Ja mikä on tuon kunnon kansalaisen nimi, joka rohkeni tehdä -tuollaisen teon?" - -"Ilmaistako Foulonin?" - -"Niin." - -"Hänen nimensä on Saint-Jean." - -"Saint-Jean. Mutta sehän on lakeijan nimi." - -"Hän onkin tuon rikollisen Foulonin lakeija. Kuka käski tuota -aristokraattia pitämään lakeijaa?" - -"Pitou, sinä herätät minussa mielenkiintoa", sanoi Billot lähestyen -kertojaa. - -"Kiitos vain, herra Billot. Foulon siis annettiin ilmi ja vangittiin. -Hänet tuotiin Pariisiin. Ilmiantaja juoksi edeltäpäin ilmoittamaan -uutista saadakseen palkkansa. Hänen jälestään Foulon saapui kaupungin -muurien luo." - -"Ja sielläkö hänet näit?" - -"Niin. Kylläpä hän oli hullunkurisen näköinen. Kaulaliinan sijaan oli -annettu hänelle nokkosseppele." - -"Miksi nokkosseppele?" - -"Siksi, että tuo konna kuului sanoneen: leipä kelpaa ihmisille, kaura -hevosille, mutta nokkoset ovat aivan kylliksi hyviä rahvaalle." - -"Sanoiko tuo konna niin?" - -"Perhana vieköön, kuuluu sanoneen, herra Billot." - -"Hyvä, johan sinä nyt kiroiletkin." - -"Se ei merkitse paljoakaan sotilaitten kesken", vastasi Pitou -kepeästi. "Hän siis kulki jalkaisin ja matkalla iskettiin hänen -kylkiinsä ja hänen päähänsä." - -"Ahaa", sanoi Billot jo hiukan vähemmän innoissaan. - -"Se oli hyvin huvittavaa", jatkoi Pitou. "Mutta eiväthän kaikki -voineet häneen osua, kun hänen jälestään kulki huutaen yli -kymmenentuhatta henkeä." - -"Entä sitten?" sanoi Billot, joka alkoi tuumia asiaa. - -"Ja sitten vietiin Foulon Saint-Marcelin piirin puheenjohtajan luo. -Hän on kunnon mies, niinkuin tiedätte." - -"On, herra Acloque." - -"Acloque? Aivan oikein. Tämä määräsi miehen tuotavaksi -kaupungintalolle, koska hän ei tietänyt, mitä sille pitäisi tehdä." - -"Mutta mitenkä sinä tulet tätä ilmoittamaan eikä tuo kuuluisa -Saint-Jean?" - -"Siksi, että minun jalkani ovat kuusi tuumaa pitemmät kuin hänen. Hän -läksi ennen minua, mutta minä pääsin hänen rinnalleen ja sitten hänen -ohitseen. Tahdoin ilmoittaa asiasta teille, jotta ilmoittaisitte -Baillylle." - -"Kylläpä sinulla on hyvä onni, Pitou." - -"Parempi onni on minulla huomenna." - -"Mistä sen tiedät?" - -"Tuo sama Saint-Jean, joka antoi ilmi Foulonin, on luvannut toimittaa -kiinni Berthierinkin, joka on paennut." - -"Hän tietää siis sen miehen olinpaikan?" - -"Tietää, sillä tuo Saint-Jean näyttää olevan heidän uskottunsa ja sai -paljon rahaa sekä apelta että vävyltä, ne kun tahtoivat lahjoa hänet." - -"Ja hän otti rahat vastaan?" - -"Tietysti. Ainahan voi aristokraatin rahat ottaa. Mutta hän sanoi: -Oikea isänmaanystävä ei petä kansaa rahan tähden." - -"Ei kyllä", mutisi Billot. "Mutta hän pettää isäntänsä. Kuulehan, -Pitou, tuo sinun Saint-Jeanisi näyttää jokseenkin suurelta roistolta." - -"Se on kyllä mahdollista, mutta vähät siitä, Berthier joutuu kiinni -samoin kuin Foulonkin, ja heidät vedetään hirteen nenät vastatusten. -Kylläpä he mahtavat irvistellä nähdessään toisensa." - -"Ja miksi heidät hirtetään?" kysyi Billot. - -"Siksi, että he ovat rikollisia, ja siksi, että minä halveksin heitä." - -"Herra Berthier, joka on käynyt talossani, herra Berthier, joka -matkoillaan on juonut maitoa meillä ja joka Pariisista on lähettänyt -kultaiset korvarenkaat Catherinelle. Ei, ei, häntä ei hirtetä." - -"Tietysti hirtetään", lausui Pitou hurjasti, "olihan hän -aristokraatti, mielistelijä." - -Billot katsoi hämmästyneenä Pitouhun. Billotin katsoessa ei Pitou -voinut hillitä punastumistaan. - -Äkkiä kunnon maanviljelijä huomasi Baillyn, joka neuvottelun jälkeen -meni salista työhuoneeseensa. Billot riensi hänen luokseen ja -ilmoitti uutisen. - -Mutta nyt Billot tapasi vuorostaan miehen, joka ei uskonut hänen -sanojaan. - -"Foulon! Foulon!" huudahti pormestari, "hullutusta!" - -"Kuulkaahan, herra Bailly", sanoi maanviljelijä, "tässä on Pitou, -joka on nähnyt hänet." - -"Minä näin hänet, herra pormestari", sanoi Pitou laskien käden -sydämelleen ja kumartaen. - -Ja hän kertoi Baillylle saman, minkä oli kertonut Billotillekin. - -Silloin Bailly kalpeni. Hän käsitti koko onnettomuuden laajuuden. - -"Ja lähettääkö herra Acloque hänet tänne?" sopersi hän. - -"Lähettää, herra pormestari." - -"Mutta miksi hän lähettää?" - -"Olkaa turvassa", sanoi Pitou, joka käsitti Baillyn levottomuuden -väärin, "vankia on suuri joukko vartioimassa, ei häntä voida tiellä -siepata." - -"Herra suokoon, että hänet sieppaisivat", mutisi Bailly. - -Sitten hän kääntyi Pitoun puoleen sanoen: - -"Suuri joukko... mitä sillä tarkoitatte?" - -"Kansaa tietysti!" - -"Kansaako?" - -"Päälle kaksikymmentä tuhatta, naisia lukuunottamatta", vastasi Pitou -innoissaan. - -"Voi onnetonta!" huudahti Bailly. "Hyvät herrat! Herrat valitsijat!" - -Ja kimakalla, epätoivoisella äänellä hän kutsui luokseen kaikki -virastonsa jäsenet. - -Hänen kertoessaan kuului vain kauhua ilmaisevia huudahduksia. - -Syntyi vaitiolo, jolloin alkoi kuulua heikkoa, etäistä, epämääräistä -kohinaa kaupungintaloon, niinkuin veren noustessa päähän alkaa -korvissa epämääräisesti surista. - -"Mitä tämä on?" kysyi muuan valitsija. - -"Kansan kohinaa", vastasi toinen. - -Äkkiä vaunut ajoivat nopeasti torille. Niissä oli kaksi aseellista -miestä, jotka kuljettivat erästä aivan kalpeaa ja vapisevaa henkilöä. - -Vaunujen jälestä juoksi kovasti hengästyneen Saint-Jeanin johtamana -satakunta kahdentoista ja kahdeksantoista ikävuoden välillä olevaa -kalpeaa, säihkyväsilmäistä nuorta miestä. - -He huusivat: "Foulon! Foulon!" juosten melkein yhtä nopeasti kuin -hevosetkin. - -Molemmat aseistetut olivat kuitenkin päässeet siksi paljon edelle, -että ennättivät lykätä Foulonin kaupungintaloon, jonka portit -suljettiin, ja käheä-ääniset karjujat jäivät sen ulkopuolelle. - -"Viimeinkin, tässä olemme", sanoivat he valitsijoille, jotka -odottivat portaitten yläpäässä. "Hitto vieköön, kylläpä olikin -vaikeaa." - -"Hyvät herrat, hyvä herrat", huusi Foulon vapisten, "pelastatteko -minut?" - -"Herra Foulon", sanoi Bailly huoaten, "syyllisyytenne on hyvin suuri." - -"Mutta", lausui Foulon yhä enemmän hätääntyneenä, "kai on olemassa -jonkinlainen oikeuslaitos minua puolustamassa?" - -Samassa ulkoa kuuluva melu kiihtyi. - -"Piilottakaa hänet huolellisesti", sanoi Bailly lähellään oleville, -"tai muuten..." - -Hän kääntyi Foulonin puoleen. - -"Kuulkaahan", sanoi hän, "tilanne on siksi vakava, että me emme voi -kuulustella teitä. Tahdotteko, -- teillä on ehkä vielä siihen aikaa, -koettaa paeta kaupungintalon takaoven kautta?" - -"En", huudahti Foulon, "sillä he tuntevat minut ja teurastavat minut!" - -"Katsotteko parhaimmaksi jäädä meidän luoksemme? Minä ja nämä herrat -teemme kaikki, mitä inhimillisesti on mahdollista, puolustaaksemme -teitä. Enkö ole oikeassa?" - -"Me lupaamme sen", huusivat kaikki valitsijat yhteen ääneen. - -"Jään mieluummin teidän luoksenne. Älkää hyljätkö minua." - -"Olenhan jo sanonut teille", lausui Bailly arvokkaasti, "että teemme -kaikki, mikä inhimillisesti on mahdollista, pelastaaksemme teidät." - -Tänä hetkenä nousi suuri huuto torilla ja täytti ilman, tunkeutuen -avoimista ikkunoista kaupungintaloon. - -"Kuuletteko? Kuuletteko?" sopersi Foulon kalveten. - -Karjuva, pelottavan näköinen kansa tulvehti kaikkia kaupungintalon -edessä olevalle torille vieviä katuja myöten, etupäässä -Pelletier-rantakatua ja Vannerie-katua pitkin. - -Bailly lähestyi ikkunaa. - -Silmät, puukot, peitset, viikatteet ja musketit kiilsivät -päivänpaisteessa. Vajaassa kymmenessä minuutissa oli suuri tori -tullut aivan täyteen kansaa. Koko Pitoun mainitsema Foulonia -saattanut kulkue oli saapunut ja heihin oli liittynyt joukko -uteliaita, jotka suuren melun kuullessaan olivat rientäneet -Grève-torille aivan kuin keskustaan. - -Kaksikymmentä tuhatta ääntä huusi: - -"Foulon! Foulon!" - -Silloin näki, miten näiden raivokkaitten edellä juosseet sata -nuorta miestä osoittivat porttia, josta Foulon oli mennyt sisään. -Tämän kimppuun hyökättiin heti, ja sitä alettiin murtaa potkimalla, -kiväärintukeilla iskemällä ja kangilla vääntämällä. - -Äkkiä se aukeni. - -Kaupungintalon vartijat riensivät hyökkääjiä vastaan, jotka -ensimmäisen kauhun vallassa peräytyivät pajunettien tieltä, ja talon -edustalle syntyi aukea paikka. - -Vartijat asettuivat portaille ja pysyivät tyyninä. - -Upseerit eivät uhkailleet kansaa, vaan puhuivat sille ystävällisesti -ja koettivat rauhoittaa sitä. - -Bailly oli melkein sekaisin. Tähtientutkija-parka oli ensimmäisen -kerran joutunut tekemisiin suuren kansankahakan kanssa. - -"Mitä teemme?" kysyi hän valitsijoilta. "Mitä teemme?" - -"Tuomitsemme hänet!" huusivat monet. - -"Kansan uhkavaatimuksesta ei sovi tuomita", sanoi Bailly. - -"Onko teillä siis kylliksi väkeä puolustautuaksenne?" kysyi Billot. - -"Ei meillä ole kahtasataa miestä." - -"Te tarvitsette siis apua." - -"Jospa Lafayette olisi edeltäpäin saanut tiedon", huudahti Bailly. - -"Lähettäkää hänelle sana." - -"Kuka sen veisi? -- Kuka pääsee tämän kansanjoukon läpi?" - -"Minä pääsen!" vastasi Billot. - -Ja hän valmistautui lähtemään. - -Bailly pysäytti hänet. - -"Mieletön", sanoi hän, "katsokaa tuota ihmismerta. Te uppoatte sen -aaltoihin. Jos aiotte päästä Lafayetten luo, josta en ole varma, niin -menkää edes takaoven kautta. Menkää." - -"Hyvä on", vastasi Billot. - -Ja hän riensi pois kuin nuoli. - - - - -XI - -APPI - - -Mutta torilta kuuluvista huudoista saattoi päättää mielten kuohunnan -yhä kasvavan. Nyt ei enää vallinnut viha, vaan hirmuisuus, ei enää -uhattu, vaan raivottiin. - -Huudot: "Alas Foulon! Kuolema Foulonille!" risteilivät aivan kuin -kuolettavat kuulat taistelussa. Yhä lisääntyvä kansanjoukko tavallaan -tuhahutti vartijat paikoilleen. - -Ja jo alkoi tästä joukosta kuulua huutoja, jotka johtavat -väkivaltaisuuksiin. - -Huudot eivät uhanneet ainoastaan Foulonia, vaan valitsijoitakin, -jotka puolustivat häntä. - -"He ovat päästäneet vangin pakooni" sanoivat muutamat. - -"Menkäämme sisään!" sanoivat toiset. - -"Polttakaamme kaupungintalo!" - -"Eteenpäin! Eteenpäin!" - -Bailly käsitti, että koska Lafayette ei tullut, oli olemassa enää -vain yksi ainoa keino. - -Valitsijoiden täytyi itse mennä torille, liittyä eri ryhmiin ja -koettaa rauhoittaa raivoisimpia. - -"Foulon! Foulon!" - -Yhtä mittaa kuului tämä huuto, raivoisa ihmismeri karjui sitä -taukoamatta. - -Ryhdyttiin yleiseen hyökkäykseen. Seinät eivät olisi kestäneet sitä. - -"Ellette näyttäydy kansalle", sanoi Bailly Foulonille, "niin nuo -ihmiset luulevat meidän auttaneen teitä pakoon. He murskaavat oven, -tulevat sisään, ja jos kerran löytävät teidät, niin en silloin enää -voi vastata mistään." - -"Minä en tiennyt, että minua vihattiin näin kovasti", sanoi Foulon, -antaen käsiensä herpaantuneina vaipua alas. - -Ja Baillyn tukemana hän meni ikkunan luo. - -Kamala huuto kaikui hänen ilmestyessään. Vartijat lykättiin syrjään, -ovet murrettiin, ihmisvirta tulvehti portaille, käytäviin ja -saleihin, jotka silmänräpäyksessä olivat täynnä kansaa. - -Bailly asetti kaikki lähellään olevat vartijat vangin turvaksi ja -ryhtyi puhumaan joukolle. - -Hän tahtoi näille ihmisille selittää, että murhaaminen voi joskus -olla oikeutettua, mutta sillä ei koskaan harjoiteta oikeutta. - -Hän onnistuikin siinä tavattomien ponnistusten jälkeen, moneen -kertaan pannen oman henkensä vaaraan. - -"Niin, niin!" huusivat hyökkääjät. "Hänet on tuomittava! Tuomittava! -Ja hirtettävä!" - -Tähän oli tultu, kun Lafayette saapui Billotin seurassa -kaupungintaloon. - -Kun nähtiin hänen kolmivärinen töyhtönsä, ensimmäinen, jota kukaan -oli kantanut, niin melu ja vihanhuudot vaikenivat. - -Kansalliskaartin ylipäällikkö avasi itselleen tien ja kertasi kaiken -sen, mitä Bailly oli sanonut, mutta vielä voimakkaammin kuin tämä. - -Puhe vaikutti kaikkiin niihin, jotka sen kuulivat, ja valitsijoiden -salissa oli Foulonin asia saanut voiton. - -Mutta torilla oli kaksikymmentätuhatta raivoisaa miestä; he eivät -olleet kuulleet Lafayettea, ja heissä vimma pysyi entisellään. - -"Siis", sanoi Lafayette, joka tietysti uskoi, että vaikutus, mikä -hänellä oli ollut lähellään oleviin, ulottuisi myös ulkosalle, "siis -tämä mies tulee tuomittavaksi!" - -"Niin!" huusi rahvas. - -"Siis määrään, että hänet on vietävä vankilaan", jatkoi Lafayette. - -"Vankilaan, vankilaan!" karjui joukko. - -Samassa kenraali viittasi kaupungintalon vartijoille ja nämä läksivät -kuljettamaan vankia. - -Kansa ei ymmärtänyt mitään muuta, kuin että se sai saaliinsa. Se ei -voinut ajatellakaan, että se voitaisiin heiltä riistää. - -Se siis tavallaan tunsi tuoreen lihan tuoksun, kun vanki astui -portaita alas. - -Billot oli asettunut ikkunan ääreen ja siinä hän muutamien -valitsijoiden ja Baillyn seurassa katseli, miten vanki meni pihan -poikki sotilaitten saattamana. - -Matkallaan Foulon silloin tällöin lausui sanan, joka ilmaisi kamalaa -kauhua, vaikka hän koetti näyttää luottavalta. - -"Jalo kansa", sanoi hän astuessaan portaita alas, "minä en pelkää -mitään. Olenhan kansalaisteni keskellä." - -Ja jo alkoi kuulua naurua ja solvauksia hänen lähettyviltään, kun -hän äkkiä oli tullut synkästä holvista torille johtaville portaille. -Aurinko paistoi aivan vasten hänen kasvojaan. - -Äkkiä kaikui raivon huuto, uhkauksen karjunta, vihan ulvonta -kahdenkymmenentuhannen ihmisen rinnasta. Äkkiä vartijat kiskottiin -syrjään, tuhannet kädet tarttuivat Fouloniin, nostivat hänet maasta -ja kantoivat erääseen nurkkaukseen lyhtytolpan alle, jota kansa -vimmassaan, mitä se kutsuu muka oikeudekseen, käyttää inhottavana -hirsipuunaan. - -Billot näki sen ikkunasta ja huusi. Valitsijatkin kiihoittivat -vartijoita toimimaan, mutta nämä eivät voineet enää saada mitään -aikaan. - -Lafayette syöksyi epätoivoissaan kaupungintalosta, mutta hän ei -voinut päästä edes ensimmäisten rivien läpi kansanjoukossa, joka -aivan kuin suurena merenä oli hänen ja lyhtytolpan välillä. - -Nousten kohokkeille, tarttuen ikkunoihin, rakennuksen ulkoileviin -osiin, kaikkeen, mikä vain tarjosi jalansijan, kiihoittivat -katselijat kamalilla huudoillaan toimijoiden vimmaa. - -Nämä leikkivät uhrillaan, aivan kuin tiikerilauma leikkii viattomalla -saalillaan. - -Kaikki tahtoivat käydä käsiksi Fouloniin. Viimein he käsittivät, että -jos tahtoivat pitkittää uhrinsa kuolinkamppailua, oli heidän jaettava -eri tehtävät toisilleen. - -Muussa tapauksessa hän joutuisi kappaleiksi revittäväksi. Toiset -nostivat ilmaan Foulonin, joka ei enää jaksanut huutaa. - -Toiset, jotka olivat riistäneet häneltä kaulanauhan ja repineet hänen -takkinsa, panivat hänen kaulaansa nuoran. - -Toiset taas olivat nousseet lyhtytolpan päähän ja sieltä ojensivat -nuoran, jonka toverit sitten panivat entisen ministerin kaulaan. - -Foulon nostettiin ilmaan ja häntä näytettiin kansalle. Hänen -kaulassaan oli nuora ja hänen kätensä olivat sidotut selän taakse. - -Kun kansa oli kyllikseen katsellut uhriaan, taputtanut käsiään, -annettiin merkki, ja kalpea ja verinen Foulon nostettiin lyhdyn -rautaisen poikkitangon kohdalle, kaikkien kamalasti huutaessa hänelle -kuolemaa. - -Kaikki ne, jotka siihen asti eivät olleet mitään nähneet, huomasivat -nyt kansan vihollisen koko joukon yläpuolella. - -Uudet huudot kaikuivat. Mutta nämä huudot olivat hirttäjiä vastaan. -Kuolisiko Foulon siis näin pian? - -Hirttäjät kohauttivat olkapäitään ja näyttivät nuoraa. - -Nuora oli vanha. Näki, miten se pala palalta kehkisi. -Kuolinkamppailussaan tempoillessaan katkaisi Foulon viimeisenkin -säikeen. Nuora katkesi ja puoliksi kuristunut Foulon putosi maahan. - -Tämä oli vasta hänen kärsimystensä alkua; hän oli tullut vasta -kuoleman esikartanoon. - -Jokainen ryntäsi uhrin luo. Kaikki olivat turvallisia. Hän ei voinut -päästä pakoon. Pudotessaan hän taittoi jalkansa polven yläpuolelta. - -Ja kuitenkin alkoi kuulua soimauksia. Hirttäjiä syytettiin ja heitä -pidettiin kykenemättöminä. Vaikka olivat olleet erittäin taitavia, -olivat he valinneet vanhan nuoran toivoen sen katkeavan. - -Ja heidän toivonsa oli täyttynyt, niinkuin olemme nähneet. Nuoraan -sidottiin solmu ja pantiin uudelleen onnettoman kaulaan. Foulon -puolikuolleena, silmät pyörien päässään, ääni käheänä katseli -ympärilleen etsien, eikö tässä kaupungissa, jota sanotaan koko -maailman sivistyksen keskustaksi, ollut yhtä sen kuninkaan sotilaalle -kuuluvaa pajunettia, kuninkaan, jota hän oli ministerinä palvellut ja -jolla oli niitä satatuhatta, raivaamassa tietä raakalaisjoukkoon. - -Mutta hän ei nähnyt ympärillään mitään muuta kuin vihaa, ei muuta -kuin solvausta, ei muuta kuin kuolemaa. - -"Tappakaa minut edes, älkää antako minun kärsiä näin kamalaa -kidutusta", huusi Foulon epätoivoissaan. - -"Miksi me lyhentäisimme sinun tuskiasi", sanoi muuan ääni, "olethan -sinäkin pidentänyt meidän tuskiamme." - -"Etkä sinä vielä ole ennättänyt märehtiä nokkosiasi", sanoi toinen. - -"Odottakaa, odottakaa!" huusi kolmas, "me tuomme hänen luokseen hänen -vävynsä, vastapäisessä lyhtytolpassa on tilaa hänelle." - -"Sitten saamme nähdä, millä tavalla appi ja vävy katsovat toisiinsa", -lisäsi muuan. - -"Lopettakaa minut, lopettakaa minut!" huusi onneton. - -Tänä aikana Bailly ja Lafayette rukoilivat, pyysivät, huusivat -koettaessaan päästä kansanjoukon läpi. Äkkiä Foulon nousee uudelleen -köyden jatkoksi, ja köysi kätkee taas, ja Baillyn ja Lafayetten -rukoilut, pyynnöt ja tuskanhuudot, jotka olivat yhtä vihlovia kuin -kuolevankin, hukkuvat, sammuvat, katoavat siihen yleiseen nauruun, -joka syntyy nuoran uudelleen katketessa. - -Bailly ja Lafayette saattoivat kolme päivää aikaisemmin -mielivaltaisesti komentaa kuuttasataa tuhatta pariisilaista, -- -tänään ei heitä kuuntele lapsikaan. Kansa mutisee, he häiritsevät, -keskeyttävät toimituksen. - -Billot on turhaan auttanut heitä ruumiillisella väkevyydellään. -Väkevä maanviljelijä on kaatanut kymmenen miestä, mutta päästäkseen -Foulonin luo, täytyisi hänen kaataa viisikymmentä, sata, kaksisataa, -ja hän on jo aivan uupunut, ja kun hän pysähtyy pyyhkimään otsaltaan -valuvaa hikeä ja verta, nousee Foulon kolmannen kerran lyhtytolpan -poikkirautaan asti. - -Tällä kertaa häntä on säälitty ja käytetty uutta köyttä. - -Viimeinkin tuomittu on kuollut. Uhri ei enää kärsi. - -Puoli minuuttia riitti kansalle tullakseen vakuutetuksi siitä, -että henki oli kadonnut. Tiikeri on tappanut, nyt se voi ruveta -raatelemaan. - -Lyhtytolpasta pudotettu ruumis ei ennättänyt koskeakaan maahan. Sitä -ennen se jo revittiin kappaleiksi. - -Sekunnissa erotettiin pää ruumiista, ja sekunnissa se nostettiin -peitsen päähän. Tähän aikaan oli hyvin tavallista kantaa -vihollistensa päitä siten. - -Tämän nähdessään Bailly kauhistui. Tämä pää oli hänestä kuin -muinaisajan Medusa. - -Lafayette kalpeana ja miekka kädessään lykkäsi inhoten syrjään -vartijat, jotka koettivat pyydellä anteeksi, etteivät olleet -voimakkaampia. - -Vihasta puhkuen Billot syöksyi oikealle ja vasemmalle, aivan kuin -hullu hevonen, ja palasi kaupungintaloon, jotta ei enää näkisi mitä -tapahtui verisellä torilla. - -Pitoussa oli kansallinen kostonvimma muuttunut suonenvedontapaiseksi -väristykseksi. Hän meni virran rannalle, sulki silmänsä ja peitti -korvansa, jotta ei näkisi eikä kuulisi enää mitään. - -Kaupungintalolla vallitsi kauhu. Valitsijat huomasivat, etteivät he -koskaan voisi johtaa kansan haluja muuta kuin siihen suuntaan, jonne -se itse tahtoi mennä. - -Äkkiä, juuri kun raivoisat ihmiset huvikseen vetelivät katuojassa -Foulonin päätöntä ruumista, kuului uusi huuto, uusi pauhu siltojen -toiselta puolen. - -Viestintuoja saapuu. Kansa jo tietää hänen uutisensa. Se on -ovelimpien johtajiensa viittauksista arvannut kaikki, aivan samoin -kuin koiraparvi lähtee siihen suuntaan, minne paras koira johdattaa -ne. - -Kansa rientää uuden viestintuojan ympärille. Se vainuaa uutta -saalista, se aavistaa hänen puhuvan Berthieristä. - -Se oli totta. - -Kymmenen tuhannen yhtaikaa kysellessä on viestintuojan pakko -ilmoittaa: - -"Berthier de Savigny on vangittu Compiegnessä." - -Sitten hän menee kaupungintaloon, missä hän ilmoittaa saman asian -Baillylle ja Lafayettelle. - -"Hyvä on, hyvä on, minä tiesin sen", sanoo Lafayette. - -"Me tiesimme sen", sanoo Bailly, "ja me olemme antaneet määräyksen, -että hänet pidetään siellä." - -"Pidetäänkö siellä?" kysyy viestintuoja. - -"Tietysti, lähetin kaksi lähettiäni sotilaitten kera." - -"Joita oli kaksi sataa viisikymmentä miestä, eikö niin?" sanoo eräs -valitsija. "Siinähän oli aivan tarpeeksi." - -"Hyvät herrat", sanoo viestintuoja, "minä tulin teille nimenomaan -ilmoittamaan, että sotilasjoukko on hajoitettu ja kansa ryöstänyt -vangin." - -"Ryöstänyt?" huudahti Lafayette. "Onko sotilasjoukko päästänyt -vangitun käsistään?" - -"Älkää, kenraali, syyttäkö heitä, he ovat tehneet kaiken voitavansa." - -"Mutta Berthier?" kysyi Bailly peloissaan. - -"Hänet tuodaan Pariisiin", sano viestintuoja, "hän on tänä hetkenä -Bourgetissa." - -"Mutta jos hän tulee tänne asti, on hän hukassa", huudahtaa Billot. - -"Joutuin, joutuin", huutaa Lafayette, "viisisataa miestä Bourgetiin. -Lähettiläät ja Berthier olkoot siellä yötä. Sillä välin ennätämme -neuvotella." - -"Mutta kuka uskaltaa ottaa tämän toimekseen?" sanoi viestintuoja, -joka kauhuissaan katseli ikkunasta ulvovaa merta, jonka jokainen -laine uhkasi kuolemalla. - -"Minä!" sanoi Billot, "tämän minä pelastan." - -"Mutta itse syöksytte turmioon", huudahti viestintuoja; "tie on aivan -mustanaan kansaa." - -"Minä menen", sanoi maanviljelijä. - -"Tarpeetonta", mutisi Bailly, joka oli kuulostanut. "Kuulkaa, -kuulkaa!" - -Silloin kuului Porte Saint-Martinin puolelta kohinaa aivan kuin meren -ulvontaa rantakallioita vastaan. - -Raivoisa huuto kaikui talojen yli, aivan kuin kuuma höyry nousee -kaislikon yläpuolelle. - -"Liian myöhään!" sanoi Lafayette. - -"Ne tulevat, he tulevat", sopersi viestintuoja. "Kuuletteko?" - -"Rykmentti, rykmentti!" huusi Lafayette jalon ihmisyyshuumauksensa -vallassa, joka oli hänen luonteensa loistavin puoli. - -"Hitto vieköön", sanoi Bailly, joka kai ensi kertaa eläissään kirosi, -"ettekö muista, että meidän armeijamme on juuri tuo sama, jota -tahdotte vastustaa." - -Ja hän kätki kasvot käsiinsä. - -Etäältä kaikunut huuto oli tarttunut kaduilla seisoviin ja niistä -torilla oleviin nopeasti kuin olisi kulkenut ruutijuovaa myöten. - - - - -XII - -VÄVY - - -Silloin näki niiden, jotka häpäisivät Foulonin kuollutta ruumista, -jättävän verisen leikkinsä rientääkseen uuteen kostotyöhön. - -Läheiset kadut nielivät heti suuren osan tästä ulvovasta joukosta, -joka puukot pystyssä ja nyrkit ojossa ryntäsi Saint-Martin-katua -kohden uutta kuolemankulkuetta vastaan. - -Pian molemmin puolin yhdyttiin, sillä tulijoillakin oli kiire. - -Silloin tapahtui seuraavaa: - -Muutamat näistä Grève-torilla tapaamistamme kekseliäistä miehistä -toivat vävyä vastaan hänen appensa pään peitsen nenässä. Berthier -tuli Saint-Martin-katua pitkin valtuuston lähettilään kanssa; hän oli -melkein Saint-Merry-kadun kohdalla. - -Hän oli kepeissä kärryissään, joita hieno maailma siihen aikaan -käytti ja joita kansa vihasi tavattomasti, sillä monasti he olivat -saaneet valittaa siitä, että keikarit ajoivat liian nopeasti tai -että Oopperan tanssijattaret olivat ohjaksissa, ja kun hevonen oli -tulinen, niin he usein ajoivat ihmisten päälle ja aina ruiskuttivat -kuraa heihin. - -Berthier ajoi askel askeleelta eteenpäin huutojen, vihellysten ja -uhkausten kaikuessa, puhellen rauhallisesti valitsija Rivièren -kanssa, joka oli lähetetty Compiègneen häntä pelastamaan ja joka -toverinsa karattua oli töin tuskin voinut pelastaa itsensä. - -Kansa oli hyökännyt ensin rattaiden kimppuun, rikkonut sen kuomin, -jotta Berthier ja hänen toverinsa olivat kaikkien näkyvissä, kaikkien -katsottavissa ja iskettävissä. - -Matkalla he muistuttivat hänelle hänen rikoksiaan ja raivon vallassa -niitä vielä suurentelivat. - -"Hän on tahtonut näännyttää Pariisin nälkään." - -"Hän määräsi kypsymättömän rukiin ja vehnän leikattavaksi, ja kun -sitten viljan hinta nousi, niin hän ansaitsi suuret summat." - -"Eikä hän ainoastaan tehnyt sitä, vaikka sekin jo riitti, mutta -sitäpaitsi hän vehkeili." - -Häneltä oli löydetty salkku. Tässä salkussa oli muka -tulipalomääräyksiä, surmaamiskäskyjä, todistus siitä, että hänen -kätyreilleen oli jaettu kymmenen tuhatta kuulaa. - -Tämä oli aivan järjetön syytös, mutta kun kansa kerran on joutunut -äärimmäisen vihan valtaan, uskoo se vaikka kuinka mahdottomia asioita. - -Mies, jota tästä kaikesta syytettiin, oli vielä nuori, kolmenkymmenen -tai kolmenkymmenen kahden vuotias, komeasti puettu, ja hän melkein -hymyili keskellä näitä iskuja ja solvauksia; hän katseli ympärilleen -aivan huolettomana ja lueskeli hänelle näytettyjä solvaavia -kirjoituksia puhellen rauhallisesti Rivièren kanssa. - -Kaksi miestä oli ärtynyt hänen rauhallisuudestaan ja he päättivät -häntä kauhistuttaa ja halventaa. He asettuivat molemmat rattaiden -astinlaudoille ja pitivät kumpikin pajunettinsa kärkeä Berthierin -rinnan kohdalla. - -Mutta Berthier oli uhkamielisyyteen asti urhoollinen: ei hän niin -vähästä säikähtänyt. Hän keskusteli yhä rauhallisesti valitsijan -kanssa, aivan kuin nämä molemmat pajunetit eivät olisi olleet kuin -rattaisiin kuuluvia vaarattomia osia. - -Kansa vimmastui tästä uhmailemisesta, joka oli Foulonin hurjan pelon -suora vastakohta. Kansa karjui hänen rattaittensa ympärillä ja odotti -kärsimättömänä hetkeä, jona se uhkauksen sijasta voisi tuottaa tuskaa. - -Ja silloin Berthierin katse kiintyi muodottomaan ja veriseen -esineeseen, jota hänen kasvojensa edessä pidettiin. Hän tunsi äkkiä -appensa pään, joka painui melkein hänen huuliaan vastaan. - -Tahdottiin, että hän suutelisi sitä. - -Rivière suuttui tästä ja siirsi kädellään peitsen syrjään. - -Berthier kiitti häntä kädenliikkeellä eikä edes kääntynyt -katsomaankaan tätä hirvittävää voitonmerkkiä, jota pyövelit -kuljettivat hänen kärryjensä takana, hänen päänsä yläpuolella. - -Siten saavuttiin Grève-torille. Vartijat oli uudelleen koottu ja -heidän kovien ponnistustensa avulla jätettiin vanki valitsijoiden -käsiin ja vietiin kaupungintaloon. - -Vaarallinen tehtävä, pelottava edesvastuu, joka sai Lafayetten -uudelleen kalpenemaan ja Baillyn sävähtämään. - -Kun kansa oli hiukan rikkonut kaupungintalon portaitten eteen -jääneitä rattaita, asettui se hyville paikoille, tukki kaikki ovet, -teki valmistuksensa, hankki uudet köydet lyhtytolpan poikkirautaan. - -Kun Billot näki Berthierin tyynesti nousevan kaupungintalon portaita -ylös, ei hän voinut olla katkerasti itkemättä ja repimättä tukkaansa. - -Pitou oli jättänyt rannan ja tullut kadulle, luultuaan Foulonin -kidutuksen loppuneen. Vaikka Pitou vihasikin Berthieriä, joka hänen -mielestään oli syyllinen kaikkeen siihen, mistä häntä syytettiin, ja -siihenkin, että oli lahjoittanut Catherinelle korvarenkaat, kauhistui -hän ja vaipui nyyhkyttäen erään penkin taakse. - -Tällä välin Berthier saapui neuvostosaliin aivan kuin olisi ollut -kysymys jostakusta muusta kuin hänestä ja keskusteli valitsijoiden -kanssa. - -Hän tunsi heistä suurimman osan, olipa sukuakin muutamien kanssa. - -Nämä loittonivat hänestä, sillä arat luonteet kauhistuvat joutuessaan -yleisessä epäsuosiossa olevan henkilön seuraan. - -Hän kuunteli yksityiskohtaisia kertomuksia Foulonin kuolemasta. -Sitten hän kohauttaen olkapäitään lausui: - -"Kyllä sen ymmärrän. Meitä vihataan sen vuoksi, että olemme -välineitä, joilla kuningasvalta on kansaa kiduttanut." - -"Teitä syytetään suurista rikoksista", sanoi Bailly ankarasti. - -"Jos olisin tehnyt kaikki ne rikokset, joista minua syytetään", -vastasi Berthier, "niin olisin ihmistä pienempi tai suurempi, peto -tai demooni. Mutta joudunhan tuomittavaksi, ja silloinhan kaikki -selviää." - -"Epäilemättä", sanoi Beilly. - -"Muuta en tahdokaan", sanoi Berthier. "Kirjevaihtoni on jälellä; -siitä nähdään, mitä määräyksiä olen totellut, ja edesvastuu lankee -syyllisten niskaan." - -Valitsijat katsoivat torille, josta kuului kamala huuto. - -Berthier käsitti vastauksen. - -Silloin Billot tunkeutui Berthierin ympärillä olevan joukon läpi ja -ojensi hänelle suuren kätensä sanoen: - -"Päivää, monsieur de Savigny." - -"Kas, sinäkö se oletkin, Billot", sanoi Berthier nauraen, tarttuen -lujasti hänelle tarjottuun käteen. "Sinä olet siis tullut Pariisiin -panemaan kapinoita toimeen, sinä, joka myit suurella voitolla -viljaasi Villers-Cotteretsin, Grepyn ja Soissonsin torilla?" - -Vaikka Billot olikin kansanvaltainen, ei hän voinut olla ihailematta -miestä, joka laski leikkiä silloin, kun hänen henkensä riippui -heikosta langasta. - -"Istukaa paikoillenne", sanoi Bailly valitsijoille, "me käymme -tutkimaan syytettyä." - -"Olkoon niin", sanoi Berthier, "mutta huomautan teille, että -olen väsynyt. Kahteen päivään en ole nukkunut. Tänään tullessani -Compiègnesta Pariisiin on minua kolhittu, lyöty ja pistetty. Kun -pyysin ruokaa, tarjottiin minulle heiniä, eivätkä ne ole oikein -ravitsevia. Päästäkää minut jonnekin nukkumaan, vaikkapa vain tunnin -ajaksi." - -Tällöin Lafayette poistui vähäksi aikaa tarkastaakseen ja palasi -entistään masentuneempana. - -"Rakas Bailly", sanoi hän pormestarille, "vimma on noussut -korkeimmilleen. Jos pidämme täällä Berthierin, joudumme -piiritetyiksi. Jos puolustamme kaupungintaloa, niin annamme noille -hurjille odottamansa tekosyyn. Jos myönnymme, niin näytämme siten -joka kerta taipuvamme, kun vain ahdistetaan." - -Tällä välin Berthier oli istuutunut ja sitten ruvennut pitkälleen -eräälle penkille. - -Hän valmistautui nukkumaan. - -Ikkunasta kaikuivat vimmaiset huudot, mutta ne eivät häntä -häirinneet. Hänen kasvoillaan säilyi rauhallisuus, hän tahtoi unohtaa -kaikki, antaakseen unen vallata aivonsa. - -Bailly keskusteli valitsijoiden ja Lafayetten kanssa. - -Billot katseli Berthieriä. - -Lafayette kokosi pian äänet ja kääntyen vangin puoleen, joka oli -vaipumaisillaan uneen, hän sanoi: - -"Hyvä herra, suvaitkaahan olla valmiina." - -Berthier huokasi, nousi sitten kyynärpäänsä nojaan ja sanoi: - -"Mihin valmiina?" - -"Nämä herrat ovat päättäneet, että teidät viedään Abbayehin." - -"Vai sinne. Samapa tuo", lausui taloudenhoitaja. "Mutta", jatkoi -hän katsoen hämillään seisoviin valitsijoihin, joiden mielialan hän -varsin hyvin käsitti, "_tavalla tai toisella_, lopettakaamme tämä." - -Kauan hillitty vihan ja kärsimättömyyden huuto kaikui torilta. - -"Ei, hyvät herrat, ei", huudahti Balayette, "me emme päästä häntä -tänä hetkenä menemään." - -Baillyn sydämessä syntyi rohkea päätös. Hän meni kahden valitsijan -kanssa torille ja vaati kaikkia vaikenemaan. - -Kansa tiesi kyllä, mitä hän aikoi puhua. Kun se aikoi uusia -rikoksen, ei se halunnut kuulla moitteitakaan, ja kun Bailly avasi -suunsa, niin joukosta kaikui voimakas huuto, tukkien äänen, ennenkuin -hän oli ennättänyt sanaakaan lausua. - -Bailly huomasi, ettei hän saisi puhua sanaakaan. Hän palasi -kaupungintaloon, ja hänen takanaan kaikuivat huudot: "Berthier! -Berthier!" - -Äkkiä kuului toisia huutoja näiden huutojen keskeltä, aivan samoin -kuin Weberin ja Meyerbeerin oopperoissa demoonien kuorosta: -"Lyhtytolppaan, lyhtytolppaan!" - -Kun Lafayette näki Baillyn palaavan, meni hän vuorostaan. Hän on -nuori, hän on kiihkeä, häntä rakastetaan. Mitä ei vasta eilen -suosioon tullut vanhus voinut saada aikaan, sen hän, Washingtonin ja -Neckerin ystävä, saa kyllä ensimäisellä sanallaan. - -Mutta turhaan kansan kenraali tunkeutui kiivaimpien ryhmään. Turhaan -hän puhui oikeuden ja ihmisyyden nimessä. Turhaan hän tuntiessaan -tai luullessaan tuntevansa muutamia joukon johtajia, tarttui näiden -käsiin pidättääkseen heitä. - -Ei ainoatakaan hänen sanaansa kuultu, ei ainoatakaan liikettä! -ymmärretty, ei ainoatakaan kyyneltä nähty. - -Häntä lykättiin porras portaalta ylöspäin. Ylhäällä hän polvistui ja -pyysi näitä tiikereitä, joita hän kutsui kansalaisikseen, olemaan -likaamatta kansakunnan kunniaa, tahrimatta itseään, olemaan tekemättä -marttyyreitä syyllisistä, joita laki tahtoi rangaista. - -Kun hän yhä pyysi, niin alettiin häntä uhata, mutta hän taisteli -uhkauksia vastaan. Muutamat vimmaiset puivat silloin hänelle -nyrkkiään ja uhkasivat häntä aseillaan. - -Hän meni uhkaajia vastaan ja heidän aseensa painuivat alas. - -Mutta jos kerran uhattiin Lafayettea, niin uhattiin myös Berthierä. - -Lafayette palasi voitettuna Kaupungintaloon. - -Kaikki valitsijat olivat nähneet Lafayetten voimattomuuden tämän -myrskyn keskellä. Nyt heidän viimeinen varustuksensa oli sortunut. - -He päättivät, että kaupungintalon vartiosto veisi Berthierin -Abbayehin. - -Se oli samaa kuin lähettää Berthier kuolemaan. - -"No siis!" sanoi Berthier, kun päätös oli tehty. - -Ja katsottuaan näihin miehiin syvästi halveksien, hän asettui -vartijoiden väliin, kiitettyään kädenliikkeellä Baillytä ja -Lafayettea ja käteltyään vielä kerran Billotia. - -Bailly kääntyi poispäin silmät täynnä kyyneleitä, Lafayette silmät -täynnä suuttumusta. - -Berthier astui kaupungintalon portaita alas yhtä tyynesti kuin oli -niitä noussutkin. - -Kun hän ilmestyi portaitten yläpäähän, niin torilta kaikui kamala -huuto, joka sai kiviportaatkin, mille hän astui, vapisemaan. - -Mutta hän katseli halveksivaisesti ja tyynesti näitä leimuavia silmiä -ja kohauttaen olkapäitään sanoi: - -"Kylläpä kansa on kummallinen? Miksi se noin karjuu?" - -Hän ei vielä ollut ennättänyt lopettaa näitä sanoja, kun hän jo -kuului kansalle. Jo portaitten yläpäässä kädet ojentuivat etsiäkseen -häntä vartijoiden keskeltä. Rautainen koukku tarttui häneen, -hän kadotti tasapainonsa ja kieri viholliseensa syliin, jotka -silmänräpäyksessä olivat hajoittaneet niitä seuraavan vartioston. - -Sitten vastustamaton laine veti vangin samalle tielle, jota Foulon -kaksi tuntia aikaisemmin oli kulkenut. - -Mies oli jo lyhtytolpan päässä pitäen kädessään köyttä. - -Mutta Berthieriin oli takertunut toinen mies. Tämä mies jakoi -raivoissaan, vimmoissaan iskuja ja kirouksia joka taholle -pyöveleihin: - -Hän huusi: - -"Te ette saa häntä! Te ette häntä tapa!" - -Tämä mies oli Billot, jonka epätoivo oli tehnyt hulluksi ja -kahdenkymmenen miehen voimaiseksi. - -Toisille hän huusi: - -"Minä kuulun Bastiljin valloittajiin!" - -Toisille hän sanoi: - -"Jättäkää hänet tuomittavaksi. Minä takaan hänet. Jos hän pääsee -karkuun, saatte hirttää minut hänen siiastaan." - -Billot parka! Kunnon mies raukka! Virta riisti hänet ja Berthierin -eteenpäin, aivan kuin pyörre vie höyhenen ja oljen voimakkaisiin -kierroksiinsa. - -Hän astui huomaamattaan eteenpäin. Hän oli saapunut perille. - -Salama ei olisi sen nopeammin kiitänyt. - -Berthier, joka oli kulkenut takaperin, Berthier, jota oli kannettu -ilmassa, katsoi ylöspäin huomattuaan pysähdyttävän ja näki kamalan -silmukan, joka riippui hänen päänsä päällä. - -Odottamattoman väkevällä riuhtaisulla hän irtaantui kuljettajistaan, -sieppasi pyssyn eräältä kansalliskaartilaiselta ja iski pistimellä -pyöveleihinsä. - -Mutta sekunnissa osui tuhannen iskua häneen takaapäin. Hän kaatui ja -tuhannen uutta iskua osui häneen ympäröivästä kehästä. - -Billot oli kadonnut pyövelien jalkoihin. - -Berthier ei ennättänyt paljoa kärsiä. Hänen verensä ja henkensä -poistuivat tuhannesta haavasta. - -Silloin Billot näki näyn, joka oli vielä hirveämpi kuin kaikki tähän -asti näkemänsä. Hän näki miehen pistävän kätensä uhrin avoimeen -rintaan ja kiskaisevan vielä höyryävän sydämen esiin. - -Sitten hän kiinnitti sydämen miekkansa kärkeen ja joukon antaessa -hänelle ulvoen tietä hän meni neuvoston saliin, missä valitsijat -istuivat, ja laski sen pöydälle. - -Billot, tuo rautatahtoinen mies, ei kestänyt tätä näkyä. Hän kaatui -maahan kymmenen askeleen päähän lyhtytolpasta. - -Kun Lafayette näki tällä tavalla häväistävän hänen auktoriteettiaan, -häväistävän vallankumousta, jota hän johti tai jota hän uskoi -johtavansa, niin hän taittoi miekkansa ja heitti kappaleet murhaajien -päähän. - -Pitou nosti maanviljelijän maasta, kantoi hänet sylissään pois ja -kuiskasi hänen korvaansa: - -"Billot, ukko Billot, olkaa varuillanne! Jos he huomaavat teidän -voivan pahoin, pitävät he teitä hänen rikostoverinaan ja surmaavat -teidätkin. Ja se olisi vahinko... sillä tehän olette suuri -isänmaanystävä!" - -Sitten hän vei Billotin virran rannalle, piilottaen hänet parhaan -kykynsä mukaan muutamilta vimmaisilta, jotka jo alkoivat mutista. - - - - -XIII - -BILLOT ALKAA HUOMATA, ETTÄ KAIKKI EI OLEKAAN VALLANKUMOUKSESSA -RUUSUNPUNAISTA - - -Billot, joka Pitoun keralla oli tyhjentänyt kaikki kunnian pikarit, -alkoi huomata, että nyt oli hänen vuoronsa tullut tyhjentää kalkki. - -Kun Billot virran viileydessä oli tointunut, sanoi Pitou hänelle: - -"Herra Billot, minä kaipaan Villers-Cotteretsiin, ettekö tekin?" - -Nämä sanat, jotka vaikuttivat kuin kunnon ja rauhan tuulahdus, -herättivät maanviljelijän, antaen hänelle entiset voimansa lykkiä -joukkoa syrjään, ja hän aikoi poistua tästä teurastuspaikasta. - -"Tule", sanoi hän Pitoulle, "sinä olet oikeassa." - -Hän päätti mennä Versaillesiin tapaamaan Gilbertiä, joka kuninkaan -paluun jälkeen Pariisista ei ollut mennyt uudelleen kuningattaren -luo, vaan oli tullut uudelleen ministeriöön palanneen Neckerin -oikeaksi kädeksi, tämän miehen jättäessä oman elämänsä romaanin -kaikkien historian vuoksi ja koettaen järjestellä hyvinvointia -yleistämällä kurjuuden. - -Pitou seurasi Billotia tapansa mukaan. - -Molemmat vietiin tohtorin työhuoneeseen. - -"Tohtori", sanoi maanviljelijä, "minä palaan talooni." - -"Miksikä?" kysyi Gilbert. - -"Siksi että vihaan Pariisia." - -"Kyllä ymmärrän", sanoi Gilbert kylmästi, "olette väsynyt kaikkeen." - -"Loppuun asti kyllästynyt." - -"Ette siis enää rakastakaan vallankumousta?" - -"Tahtoisin nähdä sen loppuneen." - -Gilbert hymyili alakuloisesti. - -"Se vasta alkaa", sanoi hän. - -"Oho!" lausui Billot. - -"Ihmetyttääkö se teitä?" kysyi Gilbert. - -"Teidän kylmäverisyytenne ihmetyttää minua." - -"Hyvä ystävä", kysyi Gilbert Billotilta, "tiedättekö, mistä tämä -kylmäverisyyteni johtuu?" - -"Se ei voi johtua mistään muusta kuin vakaumuksesta." - -"Aivan oikein." - -"Ja mikä on tämä vakaumus?" - -"Arvatkaahan." - -"Että kaikki loppuu hyvin." - -Gilbert hymyili vielä alakuloisemmin kuin edellisellä kerralla. - -"Ei, päinvastoin, siitä vakaumuksesta, että kaikki päättyy huonosti." - -Billot huudahti. - -Pitou puolestaan avasi suuret silmänsä selkoselälleen. Hänen -mielestään ei tässä väitteessä ollut mitään logiikkaa. - -"Kuulkaahan", sanoi Billot raapien suurella kädellään korvansa -taustaa, "minä en tätä oikein ymmärrä." - -"Ottakaahan tuoli, Billot", sanoi Gilbert, "ja istukaahan aivan -lähelleni." - -Billot totteli. - -"Lähemmäksi, aivan lähelle, jotta kuulette sanani, mutta jotta kukaan -muu ei niitä kuule." - -"Entä minä, herra Gilbert", kysyi Pitou arasti, viitaten olevansa -valmis poistumaan, jos Gilbert tahtoi. - -"Jää vain", sanoi tohtori. "Olet nuori, kuuntele." - -Pitou avasi korvansa yhtä selälleen kuin silmänsä ja istui ukko -Billotin jalkojen juureen. - -Näiden kolmen miehen salainen keskustelu teki oudon vaikutuksen. -He istuivat Gilbertin työhuoneessa, pöydän ääressä, jolla oli -kasoittain kirjeitä ja papereita, vasta painettuja painotuotteita ja -sanomalehtiä. Neljän askeleen päässä heistä oli ovi, jonka takana -oli suuri joukko anojia tai valittajia, ja oven vartijana oli vanha, -melkein sokea ja yksikätinen palvelija. - -"Olen valmis kuuntelemaan", sanoi Billot. "Selittäkäähän siis. Miksi -kaikki loppuu huonosti?" - -"Katsokaahan tänne, Billot. Tiedättekö, ystäväni, mitä tänä hetkenä -teen?" - -"Kirjoitatte." - -"Mutta mitä kirjoitan, Billot?" - -"Mistä minä sen tiedän, kun en osaa lukea." - -Pitou kohotti arasti päänsä ja katsoi paperiin, joka oli tohtorin -edessä. - -"Sinä on numeroita", sanoi hän. - -"Niin, siinä on numeroita. Ja nämä numerot ovat samalla Ranskan -turmio ja pelastus." - -"Vai niin!" sanoi Billot. - -"Vai niin, vai niin!" kertasi Pitou. - -"Nämä numerot painetaan, huomenna", jatkoi tohtori, "ja menevät -kuninkaan palatsiin, aatelisten linnoihin ja köyhien majoihin -vaatimaan neljänneksen kaikista heidän tuloistaan." - -"Mitä?" lausui Billot. - -"Täti Angélique parka", mutisi Pitou, "kylläpä hänen naamansa menee -viistoon!" - -"Minkä sille mahtaa?" sanoi Gilbert. "Nyt on tehty vallankumous, eikö -niin? Se on siis maksettava?" - -"Se on oikein", vastasi Billot sankarillisesti. "Siis maksetaan." - -"Olette vakaumuksen mies", sanoi Gilbert, "eikä vastauksenne siis -minua kummastuta. Mutta ne, joilla ei ole vakaumusta..." - -"Joilla sitä ei ole...?" - -"Niin, mitä he tekevät?" - -"He panevat vastaan", vastasi Billot, sillä hän tiesi vastustavansa -kovasti, jos häneltä vaadittaisiin neljännes kaikista tuloista -jotakin tarkoitusta varten, jota vastaan hänen vakaumuksensa soti. - -"Siis syntyy taistelu", lausui Gilbert. - -"Mutta enemmistö", sanoi Billot. - -"Jatkakaa, ystäväni." - -"Mutta enemmistö voi panna tahtonsa täytäntöön." - -"Syntyy siis sortoa." - -Billot katsoi Gilbertiin ensin epäillen, mutta sitten älyn välke -loisti hänen silmistään. - -"Odottakaahan, Billot", sanoi tohtori. "Tiedän, mitä aiotte minulle -sanoa. Aatelisto ja papisto omistavat kaikki, eikö niin?" - -"Se on selvää", sanoi Billot. "Siksi luostarit..." - -"Mitä luostareista aiotte sanoa?" - -"Luostarit ovatkin upporikkaat." - -"_Notum certumque_", mutisi Pitou. - -"Aateliset eivät maksa suhteellisesti kyllin suurta veroa. Minä, -maanviljelijä, maksan kaksi kertaa enemmän veroa yksinäni kuin -naapurini kolme Charnyn veljestä, joilla on yhteensä enemmän kuin -kahdensadan tuhannen livren vuotuiset tulot." - -"Mutta, ettekö arvele", jatkoi Gilbert, "että aateliset ja papit ovat -yhtä hyviä ranskalaisia kuin tekin?" - -Pitou höristi korviaan tämän väitteen kuullessaan, sillä sehän -kuului aivan kerettiläiseltä aikana, jona isänmaallisuuden määräsi -nyrkkivoima Grève-torilla. - -"Te ette kai sitä voi uskoa? Ette voi tunnustaa, että nämä aateliset -ja papit, jotka saavat kaikki, mutia eivät suorita vuorostaan mitään, -olisivat yhtä hyviä isänmaanystäviä kuin tekin?" - -"Se on totta." - -"Erehdys, ystäväni, erehdys. He ovat suurempiakin, ja minä todistan -sen teille." - -"Millä tavalla", lausui Billot, "sitä en usko." - -"Siksikö, että heillä on etuoikeuksia?" - -"Juuri niin!" - -"Odottakaahan!" - -"Kyllä odotan." - -"Minä siis todistan teille, Billot, että kolmen päivän päästä on -suurimmilla etuoikeuksilla varustettu mies Ranskassa se, jolla ei ole -mitään." - -"Siis se olen minä", sanoi Pitou vakavasti. - -"Aivan oikein, sinä se olet." - -"Millä tavalla?" kysyi maanviljelijä. - -"Kuulkaahan, Billot. Näissä aatelisissa ja papeissa, joita te -syytätte itsekkäisyydestä, alkoi tämä isänmaallisuuden kuume, joka -on kiertävä kautta Ranskan. Tänä hetkenä he kokoontuvat aivan kuin -lampaat suuren ojan reunalle. He tuumivat. Rohkein hyppää yli ehkä -ylihuomenna, huomenna, ehkä jo tänä iltana. Ja sen jälkeen hyppäävät -kaikki." - -"Mitä sillä tarkoitatte, herra Gilbert?" - -"Että he luopuvat etuoikeuksistaan, läänitysaateliset talonpojistaan, -maa-aateliset vuokratiloistaan ja korvauksistaan, kyyhkysaateliset -kyyhkyslakoistaan." - -"Oho!" huudahti Pitou hämmästyneenä, "luuletteko heidän luopuvan -siitä kaikesta?" - -"Tästä koittaa suurenmoinen vapaus", huudahti Billot kirkastunein -katsein. - -"No, kun sitten olemme vapaita, niin mitä sitten teemme?" - -"Hitto vieköön!" sanoi Billot hiukan hämillään, "mitä me teemme? Sen -saamme sitten nähdä." - -"Siinäpä se on!" huudahti Gilbert. - -"Sen saamme nähdä!" Hän nousi synkän näköisenä ja käveli vaiti vähän -aikaa. Sitten hän tuli maanviljelijän luo ja tarttui hänen kyhmyiseen -käteensä vakavan, melkein uhkaavan näköisenä ja sanoi: - -"Niin, sen saamme nähdä! Niin, sen saamme nähdä. Me näemme kaikki, -sinä niinkuin minäkin, minä niinkuin sinäkin, niinä niinkuin hänkin. -Juuri sitä niinä ajattelin äsken, kun näit minut synkän näköisenä ja -sitä ihmettelit." - -"Te kauhistutatte minua! Kun kansa yhtyy, auttaa toistaan, liittyy -kiinteäksi kokonaisuudeksi saavuttaakseen yhteisen onnellisuuden, -niin sekö teidät saattaa synkäksi, tohtori Gilbert?" - -Tämä kohautti olkapäitään. - -"Siis", jatkoi Billot vuorostaan kysellen, "mitä sanotte te, joka nyt -epäilette, te, joka olette kaikki valmistanut Uudessa maailmassa ja -annatte vapauden vanhalle?" - -"Billot", jatkoi Gilbert, "tietämättäsi lausuit sanan, joka ratkaisee -arvoituksen. Sen sanan, jonka Lafayette on lausunut ja jota tuskin -kukaan ymmärtää, tuskin hän itsekään, että me olemme antaneet -vapauden Uudelle maailmalle." - -"Me ranskalaiset. Sepä on kaunista." - -"Se on kyllä kaunista, mutta se tulee hyvin kalliiksi", sanoi Gilbert -surullisesti. - -"Joutavia! Rahat on tuhlattu, tili on maksettu", sanoi Billot -iloisesti. "Hiukan rahaa, paljon verta, ja velka on suoritettu." - -"Sokea!" huudahti Gilbert, "joka et näe tässä Lännen aamunkoitossa -meidän kaikkien turmiomme siementä! Miksi syyttäisin heitä, koska -en itsekään nähnyt heitä pitemmälle? Kun annoimme vapauden Uudelle -maailmalle, Billot, pelkään menettäneemme vanhan maanosan." - -"_Rerum novus nascitur ordo_" [syntyy uusi asiain järjestys. -- -_Suom._], sanoi Pitou perin vallankumouksellisen varmana. - -"Vaiti, lapsi", sanoi Gilbert. - -"Oliko englantilaisten kukistaminen siis vaikeampaa kuin -ranskalaisten rauhoittaminen?" kysyi Billot. - -"Uusi maailma, Amerikka", sanoi Gilbert, "oli tyhjä paikka, -puhdas taulu. Siellä ei ollut lakeja, mutta ei myöskään niiden -väärinkäyttöä, ei aatteita, ei siis ennakkoluulojakaan. Ranskassa on -kolmekymmentä tuhatta neliöpenikulmaa maata kolmeakymmentämiljoonaa -kansalaista varten. Jos siis maa jaetaan, tulee kunkin osaksi -tuskin muuta kuin kehto ja hauta. Amerikassa on kaksisataa tuhatta -neliöpenikulmaa kolmea miljoonaa ihmistä varten. Siellä ihanteellinen -kaukaisuus erämaineen, tilavuus ja meri, siis äärettömyys. Näiden -kahdensadan tuhannen neliöpenikulman alueella virtoja, joita voidaan -purjehtia tuhannen penikulmaa, aarniometsiä, joiden syvyyden Jumala -yksinään tietää; siellä on siis kaikki mahdollisuudet elämää, -sivistystä ja tulevaisuutta varten. Kuinka helppo onkaan Lafayetten, -joka on tottunut käyttämään miekkaa, Washingtonin, joka on tottunut -käyttämään ajatusta, kuinka helppo sellaisten on valloittaa puusta, -maasta, kivestä tai ihmisistä tehdyt muurit. Mutta kun perustamisen -sijasta hävittää, kun näkee vanhaa järjestelmää maahan jaoittaessaan -aatteiden muurien sortuvan, kun näkee näiden raunioidenkin taakse -pyrkivän turvaan suuren joukon ihmisiä ja etuja; kun on löytänyt -ajatuksen ja tahtoo saada kansan sen omaksumaan, huomaakin, että -pitäisi supistaa kansan määrää, alkaen vanhuksesta, jolla on -muistonsa, lapseen asti, joka vasta opettelee; silloin, Billot, on -edessä tehtävä, joka saattaa kaukonäköisimmätkin värisemään. Minä -näen kauas, Billot, ja minä värisen." - -"Anteeksi", sanoi Billot karun selväjärkisenä; "äsken syytitte minua -siitä, että vihasin vallankumousta, mutta nyt teette sen jo ihan -inhottavaksi." - -"Mutta olenko sanonut siitä luopuvani?" - -"_Errare humanum est_", mutisi Pitou, "_sed perseverare diabolicum_." -[Erehtyminen on inhimillistä, mutta sen jatkaminen paholaisesta -peräisin. -- _Suom._] - -Ja hän veti käsillään jalkansa alleen. - -"Minä pidän yhtäkaikki aikeestani kiinni", jatkoi Gilbert, "sillä -nähdessäni esteet näen myös päämäärän, ja se on loistava. Minä -en uneksi ainoastaan Ranskan, vaan koko maailman vapaudesta; en -ruumiillisesta yhdenvertaisuudesta, vaan yhdenvertaisuudesta lain -edessä; en kansalaisten veljeydestä, vaan kansojen veljeydestä. -Menetän siinä ehkä sieluni ja hukkaan ehkä elämäni", jatkoi Gilbert -alakuloisesti, "mutta vähät siitä; sotilas, joka lähetetään -valloittamaan linnoitusta, näkee kanuunat, näkee niihin pistettävät -kuulat, näkee lähenevän sytyttimen; hän näkee vielä enemmänkin: -näkee, mihin suuntaan tähdätään; hän tuntee, että tuo musta -rautakappale lävistää hänen rintansa, mutta menee sittenkin -eteenpäin, sillä linnoitus on valloitettava. No niin! Mehän kaikki -olemme sotilaita, ukko Billot! Eteenpäin! Ja ruumiittemme sillan yli -marssikoot kerran lapsemme, joiden etuvartiostoon tämä poika kuuluu." - -"En tiedä, miksi oikeastaan olette epätoivoissanne, herra Gilbert? -Siksikö, että muuan onneton tapettiin Grève-torilla?" - -"Miksi sinäkin siis kauhistuit? Mene sinäkin, Billot, surmaamaani" - -"Mitä sanottekaan, herra Gilbert!" - -"Täytyy olla johdonmukainen. Sinä itse saavuit kalpeana, vapisten, -sinä, joka olet urhoollinen ja väkevä, ja sanoit minulle: Minua -iljettää kaikki. Minä nauroin vasten kasvojasi, Billot, ja kun -selitän sinulle, miksi olit kalpea, miksi kaikki sinua iljetti, -naurat sinä vuorostasi minulle." - -"Puhukaa, puhukaa! Mutta antakaa minulle edes ensiksi se toivo, että -pääsen lähtemään kotiseudulle parantuneena ja lohdutettuna." - -"Maaseutu, Billot, on kaiken toivomme perusta. Maaseutu, nukkuva -vallankumous, joka herää joka tuhannes vuosi ja huimaa herätessään -kuninkaitten päitä. Maaseutu lähtee liikkeelle vuorostaan silloin, -kun koittaa hetki, jolloin on voitettava ja hankittava takaisin -kaikki mainitsemasi vääryydellä hankittu omaisuus, jolla aatelisto -ja kirkko rehentelee. Mutta ennenkuin voi saada maaseudun -niittämään aatteita, täytyy saada talonpojat valtaamaan itselleen -maata. Omistaessaan jotakin tulee ihminen vapaaksi, ja tullessaan -vapaaksi hän tulee myös paremmaksi. Meidän toisten työntekijöiden, -etuoikeutettujen, joiden Jumala sallii nostaa tulevaisuuden verhoa, -meidän tehtävämme on, hankittuamme kansalle vapauden, hankkia sille -myös maata. Tässä, ukko Billot, odottaa meitä ihana työ, mutta ehkä -huono palkinto; voimakas toiminnan ja tuskan työ, joka on täynnä -mainetta ja häväistystä; vielä nukkuu kaikki kylmää ja voimatonta -unta, odottaen äänemme aikaansaamaa heräämistä, meistä lähtevää -aamunkoittoa. Kun kerran maaseutu on herännyt, silloin meidän verinen -työmme on päättynyt, ja sen rauhallinen työ alkaa." - -"Minkä neuvon siis annatte, herra Gilbert?" - -"Jos tahdot hyödyttää maatasi, kansaasi, veljiäsi, maailmaa, niin -jää tänne, Billot. Tartu moukariin ja tee työtä tässä Vulkanuksen -pajassa, jossa taotaan salamoita koko maailmaa varten." - -"Jäädäkö siis katsomaan murhaamista ja lopulta joutua ehkä itsekin -murhaamaan?" - -"Ei suinkaan", lausui Gilbert heikosti hymyillen. "Sinäkö murhaisit, -Billot, kuinka sellaista voit puhuakaan?" - -"Minä jään siis tänne, niinkuin käskette", sanoi Billot vapisten, "ja -ensimmäisen, jonka näen kiinnittävän köyttä lyhtytolppaan, hirtän -siihen itse näillä käsilläni." - -Gilbertin huulille tuli hymy. - -"Siis ymmärrät minua", sanoi hän, "ja itsekin rupeat murhaajaksi." - -"Niin, rikollisten murhaajaksi." - -"Sanohan, Billot, näitkö, miten Losme, Launay, Flesselles, Foulon ja -Berthier murhattiin?" - -"Näin." - -"Miksi heidän murhaajansa nimittivät heitä?" - -"Rikollisiksi." - -"Se on totta, he sanoivat heitä rikollisiksi." - -"Niin kyllä, mutta minä olen oikeassa", sanoi Billot. - -"Sinä olet oikeassa, jos hirtät, olet kyllä. Mutta jos sinut -hirtetään, niin olet väärässä." - -Billot painoi päänsä kumaraan tämän iskun saadessaan. Mutta äkkiä hän -jalosti kohotti päätään: - -"Väitättekö", sanoi hän, "että ne, jotka surmaavat avuttomia ihmisiä -muka kansan kunnian tähden, väitättekö, että he ovat yhtä hyviä -ranskalaisia kuin minä olen?" - -"Se on toinen asia", lausui Gilbert. "Ranskassa on monenlaisia -ranskalaisia. Ensiksi on olemassa Ranskan kansa, johon kuuluvat -sellaiset kuin Pitou, sinä ja minä; sitäpaitsi on olemassa Ranskan -aatelisto ja papisto. Siis kolmenlaatuisia ranskalaisia Ranskassa, -jokainen omalta kannaltaan ranskalainen, omien etujensa kannalta, -lukuunottamatta Ranskan kuningasta, joka on ranskalainen omalla -tavallaan. Katsohan, tässä eri ranskalaisten erilaisessa tavassa olla -ranskalainen on oikea vallankumous. Sinä olet ranskalainen omalla -tavallasi, apotti Maury omalla tavallaan, Mirabeau on toisenlainen -ranskalainen kuin apotti Maury, ja kuningas on toisenlainen -ranskalainen kuin Mirabeau. Nyt sinä, Billot, oivallinen ystäväni, -urheamielinen ja tervejärkinen mies, olet tullut käsittelemäni -kysymyksen toiseen osaan. Katsohan, Billot, tähän." - -Ja Gilbert ojensi maanviljelijälle painetun paperin. - -"Mikä tämä on?" kysyi maanviljelijä tarttuen paperiin. - -"Lue." - -"Tiedättehän, etten osaa lukea." - -"Käske siis Pitouta lukemaan." - -Pitou nousi ja seisten varpaillaan luki maanviljelijän olan yli. - -"Se ei ole ranskaa", sanoi hän, "se ei ole latinaa eikä se ole -kreikkaakaan." - -"Se on englanninkieltä", vastasi Gilbert, - -"Minä en osaa englanninkieltä", sanoi Pitou ylpeästi. - -"Mutta minä osaan", lausui Gilbert, "ja minä käännän tämän paperin -teille. Mutta lukekaa ensin allekirjoitus." - -"Pitt", luki Pitou. "Mikä on tuo Pitt?" - -"Minä selitän sen teille", sanoi Gilbert. - - - - -XIV - -PITTIT - - -"Pitt", jatkoi Gilbert, "on Pittin poika." - -"Kas vain", sanoi Pitou, "sehän se on kuin raamatussa. On siis -olemassa Pitt ensimmäinen ja Pitt toinen?" - -"Niin onkin, ja Pitt ensimmäinen, ystäväni... Kuunnelkaa minua -tarkoin." - -"Me kuuntelemme", vastasivat Billot ja Pitou yhtaikaa. - -"Tämä Pitt ensimmäinen oli kolmenkymmentä vuotta Ranskan kiivas -vihollinen. Luuvalon kahlehtimana hän työhuoneestaan vastusti -Montcalmia ja Vaudreullia Amerikassa, Suffrenia ja Estaingia merellä, -Noaillesia ja Broglieta mantereella. Tämän Pittin periaatteena oli, -että ranskalaiset oli syöstävä asemastaan Euroopassa. Kolmenkymmenen -vuoden aikana hän otti meiltä toisen alusmaan toisensa jälkeen, -toisen toimistomme toisensa jälkeen, Intian rannikon, tuhat -viisisataa penikulmaa maata Kanadassa. Kun hän näki Ranskan olevan -melkein raunioiden partaalla, jätti hän sen lopullisen hävittämisen -perinnöksi pojalleen." - -"Ahaa!" sanoi Billot, jonka mielenkiinto oli herännyt, "siis se Pitt, -joka nyt on..." - -"Aivan oikein", jatkoi Gilbert, "hän on sen Pittin poika, joka -meillä oli tätä ennen, jonka nyt tunnette, ukko Billot, jonka Pitou -tuntee, jonka koko maailma tuntee, ja hän täytti viime toukokuussa -kolmekymmentä vuotta." - -"Kolmekymmentä vuotta?" - -"Näettehän, ystäväni, kuinka hyvin hän on käyttänyt aikansa. No niin, -hän on jo seitsemän vuotta hallinnut Englantia, seitsemän vuoden -aikana hän on pannut täytäntöön isänsä periaatteita." - -"Me saamme siis hänestä kuulla vielä jonkun aikaa", sanoi Billot. - -"Niin saammekin, varsinkin kun Pittit ovat hyvin pitkäikäisiä. -Todistan tämän teille." - -Pitou ja Billot nyökkäsivät ilmaisten siten kuuntelevansa tarkkaan. - -Gilbert jatkoi: - -"Vuonna 1778 kuoli vihollisemme isä. Lääkärit olivat sanoneet -hänelle, että hänen henkensä riippui vain langasta ja että tämä lanka -katkeaisi, jos hän vain hiukankaan ponnistaisi voimiaan. Silloin -juuri keskusteltiin parlamentissa siitä, että amerikkalaisille -siirtomaille annettaisiin riippumattomuus, jotta voitaisiin välttää -sota, joka ranskalaisten lietsomana oli upottamaisillaan kaikki -Suur-Britanian rikkaudet ja sotilaat. Siihen aikaan hyvä kuninkaamme -Ludvig XVI, jolle koko kansa on antanut Ranskan vapauden isän nimen, -juhlallisesti tunnusti Amerikan riippumattomuuden. Taistelukentällä -ja neuvostoissa olivat ranskalainen kalpa ja äly olleet voitolla. -Englanti tarjoutui Washingtonille, siis kapinallisten päällikölle, -tunnustamaan Amerikan kansakuntaoikeudet, jos uusi valtio kääntyisi -ranskalaisia vastaan ja liittyisi Englantiin." - -"Mutta", sanoi Billot, "minun mielestäni oli sellaisen ehdotuksen -tekeminen ja hyväksyminen kunniatonta." - -"Rakas Billot, sellaista sanotaan diplomatiaksi, ja poliittisessa -maailmassa ihaillaan suuresti tämänlaatuisia menetelmiä. No niin, -Billot, vaikka tämä olikin kunniatonta, niinkuin sanoitte, niin, -ellei olisi ollut Washingtonia, maailman kunnollisinta miestä, -olisivat ameriikkalaiset ehkä taipuneet ostamaan rauhan, suostumalla -Englannin häpeällisiin ehtoihin." - --- Mutta lordi Chatham, Pittin isä, tuo tavattoman sairas, kuoleva -haamu, joka oli jo polviaan myöten haudassa, Chatham, joka ei -näyttänyt pyytävän maan päällä enää mitään muuta kuin rauhaa -ennenkuin pääsisi makaamaan muistomerkkinsä alle, tuo vanhus käski -viedä itsensä parlamenttiin, jossa asiaa juuri silloin käsiteltiin. - --- Hän nojautui silloin 19-vuotiaan poikansa William Pittin ja -vävynsä käsivarteen. Hän oli puettu komeaan pukuun, joka turhaan -koetti salata hänen kalmamaista laihuuttaan. Kalpeana kuin haamu, -silmät puoleksi sammuneina raskaitten silmäluomiensa alla, hän meni -penkilleen, ministerien penkille. Kaikki lordit hämmästyivät hänen -odottamattomasta tulostaan, kumarsivat ja ihailivat häntä, samoin -kuin kaiketi teki Rooman senaatti silloin, kun Tiberius, joka oli jo -kuollut ja unohdettu, palasi senaattiin. - --- Hän kuunteli vaiti ja hyvin tarkkaavasti lordi Richmondin, -ehdotuksen tekijän, puhetta. Ja kun tämä oli lopettanut, silloin -Chatham nousi vastaamaan. - --- Silloin tällä kuolevalla miehellä oli voimaa puhua kolme tuntia. -Sydämensä tulella hän sai katseensa leimuamaan. Sielunsa hehkulla hän -sai kaikki sydämet väräjämään. - --- Totta kyllä, hän puhui Ranskaa vastaan, totta kyllä, hän yllytti -kansalaisiaan vihaan, totta kyllä, hän oli koonnut kaiken voimansa -ja hehkunsa tuhotakseen vihaamansa kilpailevan maan. Hän kielsi -julistamasta Amerikkaa riippumattomaksi, hän kielsi ryhtymästä -mihinkään välittelyihin, hän huusi: sota, sota. Hän puhui samoin kuin -Hannibal Roomaa vastaan, kuin Cato Karthagoa vastaan. Hän selitti, -että jokaisen isänmaataan rakastavan englantilaisen velvollisuus oli -mieluummin kuolla rappiolle joutuneena kuin sallia, että ainoakaan -siirtomaa, yksi ainoakaan, irtaantui emämaasta. - --- Hän lopetti puheensa, lausui viimeisen uhkauksensa ja kaatui -maahan. Hänellä ei enää ollut mitään tehtävää maan päällä. Hänet -vietiin pois kuolevana. Muutaman päivän päästä hän oli vainaja. - -"Oh!" sanoivat Billot ja Pitou, "tuo lordi Chatham, hänpä vasta oli -mies!" - -"Hän oli sen kolmikymmenvuotiaan miehen isä, joka nyt meitä uhkaa", -sanoi Gilbert. "Chatham kuoli seitsemänkymmenen vuotiaana. Jos poika -elää yhtä kauan, saamme vielä neljäkymmentä vuotta kärsiä William -Pittiä. Kas, ukko Billot, sellaisen kanssa me olemme tekemisissä. -Sellainen mies hallitsee nyt Englantia, ja hän muistaa Lamethin, -Rochambeaun ja Lafayetten nimet, -- kukapa tietää, ehkä tänä hetkenä -kaikkien kansalliskokouksen jäsenten nimet. Ja hän on vannonut -tuottavansa kuoleman Ludvig XVI:lle. Hän laati vuoden 1778:n -sopimuksen. Eikä hän hengitä vapaasti, niin kauan kuin Ranskassa on -yksikään pyssy ladattuna tai yksikään tasku täynnä. -- Alatteko nyt -ymmärtää?" - -"Minä ymmärrän, että hän kiroo kovasti Ranskaa. Se on kyllä selvää, -mutta en ymmärrä vielä kaikkea." - -"En minäkään", sanoi Pitou. - -"Lukekaa siis nämä neljä sanaa." - -Ja hän ojensi paperin Pitoulle. - -"Sehän on englanninkieltä", sanoi Pitou. - -"_Don't mind the money_", sanoi Gilbert. - -"Kyllä kuulen", sanoi Pitou, "mutta en ymmärrä." - -"_Älkää välittäkö rahasta_", vastasi tohtori. "Ja myöhemmin, -palatessaan samaan asiaan: 'Sanokaa, ettei tarvitse säästää rahaa -eikä tehdä siitä minulle mitään tiliä.'" - -"He siis varustautuvat", sanoi Billot. - -"Eivät, he lahjovat." - -"Mutta kelle tämä kirje on kirjoitettu?" - -"Jokaiselle ja kaikille. Tätä rahaa annetaan, tuhlataan, jaetaan -talonpojille, työmiehille, köyhille, yleensä henkilöille, jotka -pilaavat vallankumouksemme." - -Ukko Billot kohautti päätänsä. Tämä lause selvitti paljon. - -"Olisitteko te, ukko Billot, tappanut Launayn kiväärin tukilla?" - -"En." - -"Olisitteko ampunut Flessellesin kuoliaaksi?" - -"En." - -"Olisitteko hirttänyt Foulonin?" - -"En." - -"Olisitteko tuonut Berthierin höyryävän sydämen valitsijoiden -pöydälle?" - -"Häpeällistä", huudahti Billot. "Olkoon se mies kuinka syyllinen -tahansa, niin olisin antanut silpoa itseni pelastaakseni hänet. -Ja todistuksena siitä on se, että haavoituin koettaessani häntä -puolustaa, ja ellei Pitou olisi minua raahannut virran äyräälle..." - -"Se on totta", sanoi Pitou. "Ellei minua olisi ollut, niin ukko -Billotin olisi käynyt hullusti." - -"Siinä näette, Billot; monet ihmiset toimisivat teidän tavallanne, -jos heidän rinnallaan olisi joku tukemassa, mutta huonoa esimerkkiä -noudattaen he muuttuvat pahoiksi, sitten julmiksi, sitten -vimmaisiksi. Ja kun rikos on tehty, niin se on tehty." - -"Myönnän kyllä", sanoi Billot, "että Pittin rahoilla voi olla jotakin -syytä Flessellesin, Foulonin ja Berthierin kuolemaan, mutta mitä hän -siitä hyötyy?" - -Gilbert alkoi nauraa tuollaisella hiljaisella tavalla, joka -kummastuttaa yksinkertaisia ja saa ajattelevat vapisemaan. - -"Mitäkö hän siitä hyötyy, kysyttekö sellaista?" - -"Niin, sitä minä kysyn." - -"Minä sanon sen teille. Rakastattehan paljon vallankumousta, eikö -niin, sillä astuittehan veressä valloittaaksenne Bastiljin?" - -"Niin, minä rakastin sitä." - -"No niin, mutta nyt ette enää rakasta yhtä paljon. Nyt kaipaatte -Villers-Cotteretsia, Pisseleuxia, tasankojenne rauhaa, suurten -metsienne suojaa." - -"_Frigida tempe_", mutisi Pitou. - -"Olette oikeassa", sanoi Billot. - -"No niin! Te, ukko Billot, te maanviljelijä, te maanomistaja, te -Ile-de-Francen lapsi ja siis vanhaan Ranskaan kuuluva, te edustatte -kolmatta säätyä, kuulutte siihen, jota sanotaan enemmistöksi. Ja -teitä tämä alkaa inhottaa!" - -"Sen tunnustan." - -"Siis tämä inhottaisi koko enemmistöä." - -"Entä sitten?" - -"Ja eräänä päivänä te ojennatte kätenne Braunschweigin tai Pittin -sotilaille, kun he saapuvat näiden kahden Ranskan vapauttajan nimessä -palauttamaan teille järkevän järjestyksen." - -"En koskaan." - -"Odottakaa, kun selitän." - -"Flesselles, Berthier ja Foulon olivat kuitenkin rikollisia", koetti -Pitou huomauttaa. - -"Tietysti, samoin kuin Sartines ja Maurepas olivat rikollisia, -samoin kuin d'Argenson ja Philippeaux olivat ennen heitä, samoin -kuin Law oli sellainen, samoin kuin Duvernoy, Leblancit ja Parisit, -samoin kuin Fouquet ja Mazarin, samoin kuin Semblancey, samoin kuin -Enguerrand de Marigny, samoin kuin Brienne on Calonnen mielestä, -samoin kuin Calonné on Neckerin mielestä, samoin kuin Necker on sen -ministerin mielestä, joka meillä on kahden vuoden päästä." - -"Oho, tohtori", väitti Billot, "Necker ei koskaan ole rikollinen!" - -"Samoin kuin te olette kerran, rakas Billot, nuoren Pitoun mielestä, -kun joku Pittin kätyri on selittänyt hänelle ensin muutamia -periaatteita tarjoten haarikallisen viinaa ja kymmenen frangia -kapinapäivältä. Sanalla _rikollinen_ tarkoitetaan vallankumouksen -aikana aina niitä, jotka ajattelevat toisin kuin me. Kaikki saamme -sen kerran osaksemme, suuressa tai pienessä määrässä. Muutamat saavat -sitä kantaa niin kauan, että kansalaiset kirjoittavat sen heidän -haudalleen. Toiset niin kauan, että jälkimaailma saa muuttaa tämän -nimityksen. Rakas Billot, tämän kaiken minä huomaan; siksi eivät -kunnon miehet saa väistyä." - -"Vaikkapa kunnon miehet väistyvätkin", sanoi Billot, "niin -vallankumous jatkuu yhtäkaikki, sillä se on kerta kaikkiaan päässyt -vauhtiin." - -Uusi hymy ilmestyi Gilbertin huulille. - -"Suuri lapsi!" sanoi hän. "Te jätätte auran kurjen, päästätte hevoset -vapaiksi ja sanotte: Hyvä, ei aura minua tarvitse, aura kyntää -yksinäänkin vaon. Mutta, ystäväni, kuka on tämän vallankumouksen -pannut toimeen? Kunnon miehet, eikö totta?" - -"Sitä suurempi kunnia Ranskalle. Minun mielestäni on Lafayette kunnon -mies, Bailly kunnon mies, Necker on kunnon mies, ja mielestäni ovat -Elie, Hullin ja Maillard, jotka taistelivat kanssani, kunnon miehiä. -Minun mielestäni te itsekin..." - -"No siis, Billot, jos kunnon miehet, jos te, minä, Maillard, Hullin, -Elie, Necker, Bailly, Lafayette jättävät kaikki, niin kuka toimii? -Nuo pahantekijät, nuo murhamiehet, nuo rikolliset, joista mainitsin; -Pittin kätyrien kätyrit..." - -"Vastatkaahan jotakin tähän, ukko Billot", sanoi Pitou, jonka Gilbert -oli sanoillaan voittanut puolelleen. - -"Siinä tapauksessa tartutaan aseisiin ja ammutaan niitä kuin koiria", -sanoi Billot. - -"Odottakaahan. Ketkä tarttuvat aseisiin?" - -"Kaikki." - -"Billot, Billot, muistakaahan eräs asia, hyvä ystävä. Mistä me tänä -hetkenä puhumme?" - -"Se on politiikkaa, herra Gilbert." - -"Mutta politiikassa ei ole mitään ehdotonta rikosta. Ihminen on -rikollinen tai kunniallinen sen mukaan, loukkaako vai hyödyttääkö -hän tuomitsevan etuja. Ne, joita te sanotte rikollisiksi, keksivät -teoilleen erikoisen puolustuksen, ja monet, joilla suoranaisesti täi -välillisesti on ollut hyötyä näistä rikoksista, tulevat itsestään -kunniallisiksi ihmisiksi. Kun näin pitkälle olemme päässeet, olkaamme -varuillamme, ukko Billot, olkaamme varuillamme. Kansaa on liikkeellä -ja hevosia on auran aisoissa. Ja aura menee ilman meitäkin eteenpäin." - -"Sehän on kamalaa", sanoi maanviljelijä. "Mutta jos se menee -eteenpäin, niin mihin joudumme?" - -"Jumala sen tietää", sanoi Gilbert. "Minä en ainakaan tiedä." - -"Ellette te tiedä, joka olette oppinut, niin kuinka minä sen -tietäisin, joka olen oppimaton? Minä siis arvelen..." - -"Mitä arvelette, Billot?" - -"Minä arvelen, että viisainta on Pitoun ja minun palata Pisseleuxiin. -Me tartumme auraan, oikeaan auraan, joka on tehty raudasta ja -puusta, jolla käännetään maata, emmekä siihen, joka on luotu luusta -ja lihasta ja jota sanotaan Ranskan kansaksi ja joka potkaisee -taapäin kuin hurja hevonen. Me kasvatamme viljaa emmekä vuodata -verta; me elämme vapaina, iloisina ja omina herroinamme. Selittäkää, -selittäkää, herra Gilbert. Minä tahdon toki tietää, mihin suuntaan -menen." - -"Odottakaahan hetkinen, kunnon ystävä", sanoi Gilbert. "Minä en -tiedä, mihin suuntaan menen, senhän sanoin jo äsken. Mutta minä -tahdon mennä, yhä vain mennä eteenpäin. Velvollisuuteni on selvä ja -elämäni kuuluu Jumalalle. Mutta tekoni ovat velkaa, jonka suoritan -isänmaalle, kunhan omatuntoni sanoo: Gilbert, sinä kuljet oikeaa -tietä. Muuta en kaipaa. Jos erehdyn, niin ihmiset rankaisevat minua, -mutta Jumala antaa anteeksi." - -"Mutta joskus ihmiset rankaisevat niitäkin, jotka eivät erehdy. -Sanoittehan sen äsken itse." - -"Ja sanon sen uudelleen. Yhtäkaikki, minä pysyn päätöksessäni. -Erehdyn tai en, minä jatkan. En voi väittää, että tulos kyllä näyttää -voimattomuuteni, sillä Jumala estää minua sellaista väittämästä, -mutta onhan Herra sanonut: Ihmisille rauha ja hyvä tahto. Olkaamme -siis niitä, joille Herra lupaa rauhan. Katsohan Lafayettea sekä -Amerikassa että Ranskassa. Hän käyttää jo kolmatta valkoista hevosta, -ottamattakaan lukuun niitä, joita hän vastaisuudessa käyttää. Katso -Baillytä, joka käyttää keuhkojaan, katso kuningasta, joka käyttää -kansansuosiotaan. Älkäämme, Billot, olko itsekkäitä. Käyttäkäämme -hiukan voimiamme. Jää meidän luoksemme, Billot." - -"Mutta miksi, ellemme voi pahaa estää?" - -"Billot, älä koskaan uusi tuota sanaa, sillä en enää kunnioittaisi -sinua yhtä paljon. Olethan sinä saanut tuntea nyrkiniskuja, -pyssyntukin tyrkkäyksiä ja painetin pistoksia, tahtoessasi pelastaa -Foulonin ja Berthierin." - -"Olen kyllä ja oikein runsaasti", vastasi maanviljelijä, koskettaen -vieläkin arkoja jäseniään. - -"Olivat vähällä puhkaista minulta silmät", sanoi Pitou. - -"Ja tämä kaikki turhan tähden", lisäsi Billot. - -"No niin, jos sen sijaan että teitä oli kymmenen, viisitoista, -kaksikymmentä yhtä rohkeaa, teitä olisi ollut sata, kaksisataa, -kolmesataa, niin olisitte tuon onnettoman pelastaneet kamalasta -kuolemasta, olisitte säästäneet kansalta tahran. Juuri sen vuoksi, -sen sijaan että menisitte maalle, jossa on jokseenkin rauhallista, -Billot, vaadin, niin paljon kuin voin vaatia teiltä, että jäätte -Pariisiin, jotta minulla olisi käytettävänä voimakkaat käsivarret ja -kunnon sydän, jotta voisin tarkistaa työtäni ja älyäni teidän terveen -järkenne ja puhtaan isänmaallisuutenne valossa. Jotta voisimme -jakaa, ei rahaa, sillä sitä meillä ei ole, vaan rakkautta isänmaata -ja yhteistä hyvää kohtaan, jotta olisit kätyrini noiden onnettomien -harhaan eksyneitten keskuudessa, jotta olisit sauvani horjahtaessani, -sauvani iskiessäni." - -"Ollakseni sokea koira", sanoi Billot ylevän yksinkertaisesti. - -"Juuri niin", lausui Gilbert samalla äänellä. - -"Minä suostun", sanoi Billot. "Minä teen kaikki, mitä tahdotte." - -"Minä tiedän, että jätät siten kaikki, omaisuutesi, vaimosi, lapsesi, -onnesi, Billot! Mutta en tarvitse sinua kauan aikaa, ole siitä -varma." - -"Ja mitä minä teen?" kysyi Pitou. - -"Sinä", sanoi Gilbert katsellen lapsellista, kookasta ja vaatimatonta -poikaa, "sinä palaat Pisseleuxiin, lohdutat hänen vaimoaan ja -selität, minkä jalon tehtävän hän on ottanut suorittaakseen." - -"Heti", sanoi Pitou vapisten ilosta ajatellessaan saada palata -Catherinen luo. - -"Billot", lausui Gilbert, "antakaa hänelle määräykset." - -"Tässä ne ovat", sanoi Billot. - -"Minä kuuntelen." - -"Minä nimitän Catherinen talon emännäksi. Ymmärrätkö?" - -"Entä rouva Billot?" sanoi Pitou hämmästyen siitä, että valta tällä -tavalla joutui äidiltä tyttärelle. - -"Pitou", sanoi Gilbert, joka oli huomannut Billotin ajatuksen -huomatessaan heikon punan nousevan hänen otsalleen, "muista tämä -arabialainen sananlasku: Kuunnella on samaa kuin totella." - -Pitou punastui vuorostaan. Hän oli melkein käsittänyt ja ymmärtänyt -epähienoutensa. - -"Catherine on perheen älykkäin jäsen", sanoi Billot suorasukaisesti -painostaakseen ajatustaan. - -Gilbert nyökkäsi myöntymisen merkiksi. - -"Siinäkö kaikki?" kysyi poika. - -"Minun puolestani." - -"Mutta ei minun puolestani", sanoi Gilbert. - -"Minä kuuntelen", sanoi Pitou päättäen panna täytäntöön Gilbertin -äsken lausuman arabialaisen sananlaskun. - -"Sinä viet minulta kirjeen Louis-le-Grandin kouluun", lisäsi -Gilbert. "Annat tämän kirjeen apotti Bérardierille. Hän jättää -huostaasi Sébastienin. Sinä tuot hänet tänne, minä syleilen häntä -ja sinä viet hänet Villers-Cotteretsiin, missä jätät hänet apotti -Fortierin huostaan, jotta Sébastien ei käyttäisi aikaansa hukkaan. -Sunnuntaisin ja torstaisin hän saa lähteä kanssani kävelemään; -liiku hänen kanssaan pelkäämättä tasangoilla ja metsissä. Minun -rauhallisuudelleni ja hänen terveydelleen on parempi, että hän on -siellä kuin täällä." - -"Kyllä ymmärrän", jatkoi Pitou ihastuen siitä, että saisi olla -lapsuudenystävänsä seurassa ja saisi ehkä jotakin vastinetta nyt jo -varttuneemmille tunteilleen, jotka olivat heränneet, kun hän kuuli -Catherinen nimen. - -Hän nousi, sanoi jäähyväiset hymyilevälle Gilbertille ja miettivälle -Billotille. - -Sitten hän juosten läksi etsimään rintaveljeään Sébastien Gilbertiä -apotti Bérardierin luota. - -"Ja me", sanoi Gilbert Bitoulle, "tehkäämme työtä!" - - - - -XV - -MEDEA - - -Jonkunlainen lepo oli seurannut Versaillesissa niitä sielullisia ja -poliittisia myrskyjä, joita olemme lukijoillemme kuvailleet. - -Kuningas hengähti taas vapaasti. Ja vaikka hänen bourbonilainen -ylpeytensä olikin saanut kärsiä Pariisin-matkallaan, niin hän samalla -iloitsi uudelleen voittamastaan kansansuosiosta. - -Tällä välin Necker järjesti asioita ja kadotti omasta puolestaan -vähitellen kansan suosion. - -Aatelisto valmistautui alistumaan tai vastustamaan. Kansa valvoi ja -odotti. - -Tänä aikana kuningatar, joka tunsi olevansa kaiken vihan esineenä, -pysytteli syrjässä. Hän teeskenteli, sillä vaikka hän tiesikin -olevansa vihan maalitauluna, tiesi hän samalla olevansa monien -toiveiden päämääränä. - -Kuninkaan Pariisin-matkan jälkeen hän oli tuskin nähnytkään -Gilbertiä. Kerran hän kuitenkin oli tavannut tohtorin kuninkaan -etuhuoneessa. Ja kun Gilbert kumarsi syvään, oli kuningatar -ensimmäisenä puhutellut häntä. - -"Hyvää päivää", sanoi hän, "menettekö kuninkaan luo?" Sitten hän -lisäsi hymyillen ja samalla hiukan ivallisesti: "Neuvonantajana vai -lääkärinä?" - -"Lääkärinä, madame", vastasi Gilbert. "Minulla on tänään -palvelusvuoro." - -Hän viittasi Gilbertiä seuraamaan. Gilbert totteli. - -Molemmat tulivat pieneen salonkiin, josta päästiin kuninkaan -huoneeseen. - -"Huomaattehan, monsieur", sanoi kuningatar, "että petitte minua, -kun eräänä päivänä Pariisin-matkasta puhuttaessa vakuutitte, ettei -kuningasta uhkaisi mikään vaara." - -"Minäkö petin, madame?" kysyi Gilbert kummastuneena. - -"Juuri te. Ammuttiinhan kuningasta kohti." - -"Kuka sitä on sanonut, madame?" - -"Kaikki sitä kertovat, varsinkin ne, jotka näkivät sen vaimoraukan -kaatuvan melkein kuninkaan vaunujen pyörien alle. Kuka sitä kertoi? -Beauveau, d'Estang, jotka näkivät repeytyneen takkinne ja lävistetyt -liivinne." - -"Madame?" - -"Se kuula, joka hipaisi teitä, olisi voinut surmata kuninkaan, koska -se tappoi sen naisparankin, sillä eihän murhaaja halunnut surmata -teitä tai naisraukkaa." - -"Minä en epäile mitään rikosta, madame", sanoi Gilbert epäröiden. - -"Ehkä ette. Mutta minä uskon", sanoi kuningatar katsoen terävästi -Gilbertiin. - -"Ja vaikka rikos olisikin tapahtunut, ei siitä saa syyttää kansaa." - -Kuningatar katsoi entistä terävämmin Gilbertiin. "Ja ketä siis siitä -on syytettävä? Sanokaahan." - -"Madame", jatkoi Gilbert pudistaen päätänsä, "jo jonkun aikaa olen -katsellut ja tarkastellut kansaa. Kun kansa vallankumouksen aikana -surmaa, tappaa se käsillään. Se on silloin raivoisa tiikeri, ärtynyt -leijona. Tiikeri tai leijona ei käytä välittäjiä, kätyreitä voiman -ja uhrin välillä. Ne tappavat tappaakseen. Ne vuodattavat verta -vuodattaakseen sitä. Ne tahtovat värjätä hampaansa siinä ja kastella -siihen kyntensä." - -"Todistuksena Foulon ja Berthier, eikö niin? Mutta ammuttiinhan -Flesselles pistoolilla? Ainakin olen kuullut niin kerrottavan. -Mutta", jatkoi kuningatar ivallisesti, "ehkä se ei olekaan totta, -meitä kruunattujahan imartelijat kiertelevät." - -Gilbert katsoi vuorostaan terävästi kuningattareen. - -"Te uskotte yhtä vähän kuin minäkään, madame, että kansa surmasi -Flessellesin", sanoi hän. "Monelle oli etua hänen kuolemastaan." - -Kuningatar mietti. - -"Voihan se olla mahdollista", sanoi hän. - -"Siis", sanoi Gilbert kumartaen ikäänkuin aikoen tiedustaa, oliko -kuningattarella vielä jotakin häneltä kysyttävää. - -"Kyllä ymmärrän", sanoi kuningatar pidättäen Gilbertiä melkein -ystävällisellä kädenliikkeellä. "Olkoon miten tahansa, sallikaa -minun sanoa teille, ettette koskaan voisi pelastaa tieteenne avulla -kuningasta yhtä täydellisesti kuin pelastitte hänet kolme päivää -sitten ruumiillanne." - -Gilbert kumarsi toistamiseen. Mutta kun hän huomasi kuningattaren -jäävän, jäi hänkin. - -"Minun olisi pitänyt kutsua teidät luokseni", sanoi kuningatar -hetkiseksi vaiettuaan. - -"Teidän majesteettinne ei enää tarvinnut minua", sanoi Gilbert. - -"Olette vaatimaton." - -"Sitä en tahtoisi olla, madame." - -"Miksi ette?" - -"Sillä jos vaatimattomuuteni olisi pienempi, olisin rohkeampikin, -ja samalla pystyisin siis paremmin suojelemaan ystäviäni ja -vahingoittamaan vihollisia." - -"Miksi sanotte: ystäviäni, mutta ette sano: vihollisiani?" - -"Siksi että minulla ei ole vihollisia tai en ainakaan tahdo tunnustaa -niitä olevan, jos se minusta riippuu." - -Kuningatar katsoi häneen kummastuneena. - -"Tarkoitan sillä, että vain ne ovat vihamiehiäni, jotka vihaavat -minua", jatkoi Gilbert, "enkä minä vihaa ketään." - -"Miksi ette?" - -"Siksi etten enää rakasta ketään, madame." - -"Oletteko kunnianhimoinen, herra Gilbert?" - -"Olen kerran tahtonut sellaiseksi tulla, madame." - -"Ja..." - -"Ja tämä intohimo turmeltui sydämessäni, samoin kuin kaikki muutkin." - -"Yksi teille kuitenkin on jäänyt", sanoi kuningatar hienon -ivallisesti. - -"Minulleko? Mikä?" - -"No... isänmaallisuus." - -Gilbert kumarsi. - -"Se on kyllä totta", sanoi hän. "Jumaloin isänmaatani ja olisin sen -puolesta valmis tekemään minkä uhrauksen tahansa." - -"Ah!" sanoi kuningatar alakuloisesti. "On ollut aika, jolloin ei -ainoakaan hyvä ranskalainen olisi ilmaissut tätä tunnetta teidän -käyttämillänne sanoilla." - -"Mitä kuningatar sillä tarkoittaa?" kysyi Gilbert kunnioittavasti. - -"Tarkoitan sitä, että entiseen aikaan oli mahdotonta rakastaa -isänmaataan rakastamatta samalla kuningastaan ja kuningatartaan." - -Gilbert punastui, kumarsi ja tunsi sydämessään kuin sen sähkövoiman -kosketuksen, joka kuningattaresta virtasi ihmisiin hänen lumotessaan -viehkeällä tuttavallisuudellaan. - -"Ette vastaa", sanoi kuningatar. - -"Madame", lausui Gilbert, "rohkenen väittää, että rakastan -kuningasvaltaa enemmän kuin kukaan muu." - -"Elämmekö ajassa, jossa sanat riittävät eikä vaadita tekoja?" - -"Mutta, madame, minä pyydän teidän majesteettianne uskomaan, että -mitä tahansa kuningas tai kuningatar käskeekään, minä..." - -"Te sen ehdottomasti teette, niinkö?" - -"Varmasti, madame." - -"Ja sen tehdessänne", jatkoi kuningatar tullen vasten tahtoaankin -hiukan kopeaksi, "olisitte täyttänyt ainoastaan velvollisuutenne." - -"Madame..." - -"Jumala, joka on antanut kaikkivallan kuninkaille", jatkoi -Marie-Antoinette, "on vapauttanut heidät myös kiitollisuudesta niitä -kohtaan, jotka täyttävät ainoastaan velvollisuutensa." - -"Voi, madame! Se aika tulee vielä", vastasi Gilbert vuorostaan, -"jolloin palvelijanne ansaitsevat enemmänkin kuin kiitollisuutenne, -jos tekevät ainoastaan velvollisuutensa." - -"Mitä sillä tarkoitatte?" - -"Sitä, että tällaisena sekasorron ja hävityksen aikana turhaan -etsisitte ystäviä sieltä, missä olette tottunut löytämään -palvelijoita. Rukoilkaa Jumalaa, madame, että hän lähettää teille -toiset palvelijat, toiset turvaajat, toiset ystävät kuin ne, joita -teillä nyt on." - -"Tunnetteko sellaisia?" - -"Tunnen." - -"Ilmaiskaa ne siis minulle." - -"Minä olin eilen vielä teidän vihollisenne." - -"Viholliseni! Miksi?" - -"Siksi että olitte toimittanut minut vankeuteen." - -"Ja tänään?" - -"Tänään", vastasi Gilbert kumartaen, "olen teidän palvelijanne." - -"Missä tarkoituksessa?" - -"Madame..." - -"Missä tarkoituksessa olette tullut palvelijakseni? Eihän teidän -tapaistanne ole noin äkkiä muuttaa mielipidettä, vakaumusta eikä -tunnetta. Te olette pitkämuistinen ja jaksatte odottaa kostoa. -Sanokaahan, miksi olette muuttunut." - -"Madame, soimasitte äsken minua siitä, että rakastin liian paljon -isänmaatani." - -"Sitä ei koskaan rakasta liian paljon, monsieur. Pitää vain tietää, -millä tavalla rakastaa. Minäkin rakastan isänmaatani. (Gilbert -hymyili.) Älkää käsittäkö minua väärin. Minun isänmaani on Ranska, -olen sen omistanut. Synnyltäni olen saksalainen, sydämeltäni -ranskalainen. Rakastan Ranskaa, mutta rakastan sitä kuninkaan vuoksi, -Jumalan kunnioituksen tähden, joka meidät on kruunannut. Nyt on -teidän vuoronne vastata." - -"Minunko, madame?" - -"Niin, teidän. Ymmärränhän teidät oikein? Teille se ei ole sama asia. -Te rakastatte Ranskaa yksinomaan Ranskan tähden." - -"Madame", vastasi Gilbert kumartaen, "ellen vastaisi suoraan, en -myöskään kunnioittaisi teidän majesteettianne." - -"Mikä hirveä aika", huudahti kuningatar, "jolloin kaikki itseään -kunnollisiksi sanovat henkilöt erottavat kaksi asiaa, jotka eivät -koskaan ole eronneet toisistaan, kaksi käsitettä, jotka aina ovat -kulkeneet rinnatusten: Ranskan ja kuninkaansa. Mutta onhan erään -kirjailijanne murhenäytelmässä kohta, jossa kysytään kaikkein -hylkäämättä kuningattarelta: mitä teille jää? Ja hän vastaa: oma -itseni! No niin, minä olen kuin Medea, minulle jää oma itseni, ja me -saamme sen nähdä." - -Ja hän läksi pois loukkaantuneena, jättäen hämmästyneen Gilbertin -huoneeseen. - -Kuningatar oli avannut suuttumuksellaan hiukan sitä verhoa, jonka -takana täydellisen vastavallankumouksen toiminta kiehui. -- Siis, -- -tuumi Gilbert mennessään kuninkaan huoneeseen, -- kuningattarella on -joitakin aikeita. - --- Siis, -- tuumi kuningatar päästyään huoneisiinsa, -- tuota miestä -ei voi mihinkään käyttää. Hänellä on voimaa, mutta hänellä ei ole -alttiutta. - -Ruhtinas-raukat, joille sana alttius merkitsee samaa kuin orjamainen -nöyryys! - - - - -XVI - -MITÄ KUNINGATAR TAHTOI - - -Gilbert palasi Neckerin luo tavattuaan kuninkaan yhtä rauhallisena -kuin kuningatar oli ollut kiihdyksissä. - -Kuningas rakenteli lausejaksoja, teki laskelmia, tuumi -lakiuudistuksia. Tämä hyväntahtoinen, lempeäkatseinen, -suoraluontoinen mies, jonka sydän joskus eksyi harhaan kuninkuuteen -liittyvien perinnäisten ennakkoluulojen vuoksi, koetti -itsepintaisesti voittaa takaisin pikkuseikkoja, kun pääasiat -riistettiin häneltä. Hän katseli lyhytnäköisenä eteensä silloin, kun -kuilu ammottavana aukeni hänen jalkojensa alla. Gilbertin tuli tätä -miestä syvästi sääli. - -Mitä kuningattareen tulee, niin hän ei ollut samanlaatuinen, ja -Gilbert tunsi kylmäverisyydestään huolimatta, että hän oli niitä -naisia, joita täytyy joko intohimoisesti rakastaa tai kuolemaan asti -vihata. - -Tultuaan huoneeseensa Marie-Antoinette tunsi kuin raskaan painon -putoavan sydämelleen. Eihän hänellä kuningattarena eikä naisena -ollut ympärillään mitään täydellistä varmaa, ei mitään mikä auttaisi -häntä kantamaan musertavaa taakkaa. Kääntyi minne päin tahansa, oli -hän näkevinään arkailua tai epäilystä. Hoviherrat olivat levottomia -rikkauksiensa puolesta ja myivät tavaroitaan. Sukulaiset ja ystävät -ajattelivat maanpakoa. Kaikkein ylpein nainen, Andrée, loittoni -vähitellen sekä vierestä että sydämestä. - -Kaikkein jaloin ja rakkain mies, Charny, oli oikun vuoksi -loukkaantunut ja epäili. Tämä tilanne vaikutti lamauttavasti häneen, -joka oli kuin vaisto ja terävä äly yhdessä. Kuinka olikaan tämä -puhdas mies, kuinka tämä horjumaton sydän voinut äkkiä muuttua? - --- Ei, -- sanoi kuningatar huoaten, -- hän ei ole vielä muuttunut, -mutta hän muuttuu kohta. - -Hän muuttuu kohta! Mikä kamala varmuus naiselle, joka rakastaa -ylpeänä? Sillä kuningatar rakasti Charnyta sekä sydämellään että -ylpeydellään. Kaksi haavaa tuotti kuningattarelle tuskaa. - -Mutta kun hän oli tullut tähän, kun se hetki oli koittanut, jolloin -hän huomasi, kuinka väärin hän oli tehnyt, mitä pahaa hän oli saanut -aikaan, oli vielä aikaa parantaa kaikki. - -Tällä kruunatulla naisella ei kuitenkaan ollut joustavaa sielua. Hän -ei voinut edes väärin tehtyään taipua. Ehkä hän jonkun vähäpätöisen -seikan takia olisi voinut ja tahtonut näyttää sielun suuruutta ja -ehkä toinen silloin olisi pyytänyt anteeksi. - -Mutta sille, jota hän oli väkevällä ja puhtaalla tunteellaan -kunnioittanut, jolle hän oli avannut salaisimmat ajatuksensa, -kuningatar ei voinut tehdä pienimpiäkään myönnytyksiä. Kun -kuningattaret alentuvat rakastamaan alamaistaan, on heidän -onnettomuutensa siinä, etteivät he koskaan rakasta naisina, vaan -kuningattarina. Tämä nainen piti antamaansa tunnetta niin kalliina, -ettei sitä voitu millään inhimillisellä korvata, ei edes verellä eikä -kyynelillä. - -Siitä hetkestä alkaen, jona hän alkoi tuntea mustasukkaisuutta -Andréeta kohtaan hän oli moraalisesti alkanut pienetä. Ja tämän -alentumisen seurauksena olivat oikut. Ja oikkujen seurauksena -suuttumus. Suuttumuksen seurauksena huonot ajatukset, jotka johtavat -huonoihin tekoihin. - -Charnylla ei ollut aavistustakaan kaikesta siitä, mitä olemme -kertoneet, mutta hän oli mies, ja hän oli ymmärtänyt, että -Marie-Antoinette oli mustasukkainen ja perin aiheettomasti -mustasukkainen hänen vaimolleen. Tälle naiselle, jota hän koskaan ei -ollut katsellutkaan. - -Ei mikään loukkaa suoraa ja petokseen mahdotonta sydäntä niin kovasti -kuin jos se huomaa toisen epäilevän sitä petoksesta. Ei mikään ole -niin suuressa määrässä omiaan kääntämään huomiota jonkun puoleen, -kuin mustasukkaisuus, jolla tätä kunnioitetaan. Varsinkin, kun tämä -mustasukkaisuus on aiheeton. - -Silloin se, jota epäillään, alkaa miettiä. Hän katselee vuoroin -mustasukkaista sydäntä ja mustasukkaista henkilöä. - -Mitä suurempi on mustasukkaisen sielu, sitä suurempaan vaaraan se -antautuu. - -Kuinka voisikaan ajatella, että suuri sydän, terävä äly, oikeutettu -ylpeys, että kaikki tämä välittäisi tyhjänpäiväisestä tai -vähäpätöisestä? Miksi kaunis nainen olisi mustasukkainen? Miksi -valta-asemassa oleva nainen olisi mustasukkainen? Miksi älykäs olisi -mustasukkainen? Kuinka voisi otaksuakaan, että kaikki tämä välittäisi -tyhjänpäiväisestä tai vähäpätöisestä? - -Mustasukkainen olento ei ole muuta kuin jahtikoira, joka -välinpitämättömälle metsämiehelle näyttää ansat, joita hän ei ollut -huomannutkaan. - -Charny tiesi, että neiti Andrée de Taverney oli kuningattaren vanha -ystävätär, jota aina ennen oli kohdeltu hyvin, joka aina oli saanut -etusijan muiden rinnalla. Miksi Marie-Antoinette ei häntä enää -rakastanut? Miksi Marie-Antoinette oli hänen tähtensä mustasukkainen? - -Hän oli siis huomannut jonkin ihmeellisen kauneussalaisuuden, jota -Charny ei ollut löytänyt, ehkä siksi, ettei hän ollut etsinytkään? - -Hän oli siis tuntenut, että Charny voisi katsella tätä naista ja että -hän kadottaisi jotakin, josta miehen huomio kääntyisi tähän naiseen? - -Vai oliko hän ollut huomaavinaan, että Charny ei enää rakastanut -häntä yhtä paljon kuin ennen, vaikka ei mikään ulkonainen seikka -ollut tätä tunnetta vähentänyt? - -Mustasukkaisille ei mikään ole sen kohtalokkaampaa kuin se, että he -antavat toisten huomata sydämensä hehkun, jonka tahtoisivat pitää -väkevimmässä voimassa. - -Kuinka usein tapahtuukaan, että rakastettu olento, kuullessaan -moitetta kylmäkiskoisuudesta, huomaa sen kylmäkiskoisuuden, jota hän -alkaa tuntea, selvittämättä sitä itselleen. - -Ja kun mies huomaa tämän, kun hän tuntee moittimisen aiheutetuksi, -niin sanokaa, madame, kuinka monta kertaa olette voinut uudelleen -sytyttää riutuvan tulen? - -Oi rakastavaisten taitamattomuutta! Tottahan on, että missä on paljon -taitavuutta, siellä tuskin koskaan on kylliksi rakkautta. - -Marie-Antoinette oli siis suuttumuksillaan ja väärillä syytöksillään -huomauttanut Charnylle, että kreivin sydämessä oli vähemmän rakkautta -kuin hän olisi luullut. Ja heti kun Charny sen tiesi, katseli hän -ympärilleen nähdäkseen syyn tähän, ja katsellessaan hän tietystikin -huomasi heti syyn kuningattaren mustasukkaisuuteen. - -Andrée, hyljätty Andrée-parka, puoliso olematta nainen. Hän sääli -Andréeta. - -Pariisista paluun jälkeen sattunut kohtaus oli paljastanut tuon -mustasukkaisuuden suuren salaisuuden, joka siihen asti oli ollut -kaikilta piilossa. - -Kuningatarkin huomasi, että kaikki oli tullut ilmi, ja kun hän ei -tahtonut taipua Charnyn edessä, käytti hän toista keinoa, joka hänen -mielestään voisi johtaa samaan tulokseen. Hän alkoi taas kohdella -hyvin Andréeta, otti hänet kaikille kävelyretkilleen mukaansa, piti -iltaisin luonaan. Hän hyväili Andréeta, teki hänet kaikkien toisten -hovineitien kateuden esineeksi. - -Ja Andrée mukautui hämmästyen kaikkeen, tuntematta mitään -kiitollisuutta. Hän oli kauan sitten vakuuttanut itselleen, että hän -kuului kokonaan kuningattarelle, että kuningatar voisi tehdä hänelle -mitä tahansa, ja mukautui siis kaikkeen. - -Mutta kun naisen ärtyisyyden täytyi kohdistua johonkuhun, alkoi -kuningatar kohdella hyvin pahoin Charnytä. Hän ei tälle enää puhunut -lainkaan, oli hänelle tyly, koetti näyttää voivansa elää iltoja, -päiviä, viikkoja huomaamattakaan, että toinen oli saapuvilla. - -Mutta heti kun Charny oli poissa, tuli naisraukan sydämeen tuska. -Silmät etsivät levottomina sitä, josta ne heti kääntyivät pois, kun -vain huomasivat hänet. - -Jos hänen tarvitsi nojata jonkun käsivarteen, jos hänen täytyi antaa -jokin määräys, jos hänellä oli varaa hukata hymy, tuli kaikki se -kenen muun hyvänsä osaksi. Tämä kuka tahansa oli myös aina kaunis -ja hienokäytöksinen mies. Kuningatar luuli parantuvansa haavastaan -haavoittamalla Charnytä. - -Charny kärsi ja pysyi vaiti. Hän saattoi aina hillitä itseään. Hän -ei tehnyt ainoaakaan vihaa tai kärsimättömyyttä osoittavaa liikettä -näiden kamalien kärsimysten aikana. - -Silloin näki kummallisen näyn, jommoisen ainoastaan naiset voivat -panna toimeen ja ymmärtää. - -Andrée tunsi kaikki, mitä hänen miehensä kärsi. Ja kun hän rakasti -miestään sillä enkelimäisellä rakkaudella, joka ei koskaan toivo -mitään, alkoi hän tätä sääliä ja ilmaisi sen. - -Tästä säälistä oli seurauksena suloinen ja armelias lähestyminen. -Andrée koetti lohduttaa Charnytä milloinkaan näyttämättä, että hän -huomasi miehensä sitä tarvitsevan. - -Ja kaikessa tässä ilmeni se hienotunteisuus, jota voi sanoa -naiselliseksi, sillä vain naiset siihen pystyvät. - -Marie-Antoinette, joka oli pyrkinyt hajoittamalla pääsemään valtaan, -huomasikin menneensä väärään suuntaan ja liittävänsä yhteen nämä -kaksi sielua, jotka hän oli toisilla keinoilla tahtonut erottaa. - -Silloin tätä naista vaivasivat yön hiljaisina ja yksinäisinä hetkinä -sellaiset kamalat epätoivon puuskat, että Jumala voi saada hyvin -suuret ajatukset voimastaan, koska oli luonut olentoja, jotka olivat -kylliksi voimakkaita kestämään sellaisia koettelemuksia. - -Kuningatar olisikin varmasti menehtynyt näihin tuskiinsa, ellei hänen -olisi ollut huolehdittava politiikastaan. Vuoteensa kovuutta ei -valita se, jonka jäsenet ovat väsymyksestä turtuneet. - -Tällaisten mielentilojen vallassa kuningatar eli, kuninkaan palattua -Versaillesiin, siihen päivään asti, jolloin hän päätti ryhtyä -täydellä todella käyttämään valtaansa koko laajuudessaan. - -Ylpeydessään hän arveli heikontumisensa syyksi sitä henkistä -painostusta, joka oli häntä naisena jonkun aikaa rasittanut. - -Tälle toimintahaluiselle luonteelle oli ajatteleminen samaa kuin -toiminta. Hän ryhtyi työhön viivyttelemättä. Multa se, mihin hän -ryhtyi, johtikin hänet turmioon. - - - - -XVII - -FLANDRIAN RYKMENTTI - - -Kuningattaren pahaksi onneksi olivat kaikki ne tapaukset, jotka -olemme nähneet, vain satunnaisia. Väkevä ja taitava käsi olisi -helposti voinut kaikki parantaa, eikä ollut mistään muusta puhe kuin -voimien keskittämisestä. - -Kun kuningatar näki, että pariisilaiset olivat muuttuneet sotilaiksi -ja näyttivät haluavan sotaa, päätti hän niille osoittaa, mikä on -oikea kansalaissota. - -"He ovat tähän asti olleet tekemisissä Bastiljin invalidien sekä -huonosti komennettujen ja häilyvien sveitsiläisten kanssa. Nyi heille -näytetään, mitä on pari hyvää kuningasmielistä ja harjoitettua -rykmenttiä. Ehkä näiden rykmenttien joukossa on jo sellainen, joka -on kukistanut kapinan, joka on vuodattanut verta kansalaissodassa. -Kutsutaan sellainen, kaikkein tunnetuin rykmentti. Pariisilaiset -käsittävät silloin, että heille myönnetään yksi ainoa pelastuksen -mahdollisuus, täydellinen alistuminen." - -Olihan kaikki oikeastaan vain kuninkaan ja kansalliskokouksen -välistä riitaa veto-oikeudesta. Kuningas oli kahden kuukauden ajan -taistellut pelastaakseen siekaleen kuninkuudestaan. Hän oli yhdessä -ministeristön ja Mirabeaun kanssa koettanut heikontaa tasavaltaista -kiihkoa, joka koetti hävittää kuningasvallan Ranskasta. - -Kuningatar oli kyllästynyt tähän taisteluun, varsinkin sen vuoksi, -että hän oli nähnyt kuninkaan jäävän tappiolle. Kuningas oli tässä -taistelussa menettänyt valtansa ja kansansuosionsa jäännöksetkin ja -kuningatar saanut liikanimen, pilkkanimen. - -Eräs näistä kansalle oudoista sanoista, jotka juuri outoutensa vuoksi -hivelevät sen korvaa, nimi, joka ei vielä ollut solvaus, mutta -josta oli tulossa kaikkein verisin, sukkeluus, joka myöhemmin kävi -veriseksi sanaksi: _Madame Veto_. [Rouva Epäys. -- _Suom._] - -Tämä nimi kiiti vallankumouksellisten laulujen siivillä Saksaan, -kauhistuttaen siellä niiden alamaisia ja ystäviä, jotka olivat -Ranskaan lähettäneet saksalaisen kuningattaren ja syystä -ihmettelivät, miksi häntä soimattiin _Itävallattareksi_. - -Tämä nimi joutui järjettömissä lauluissa säestämään uhrien viimeisiä -huutoja ja kuolontuskia verilöylyjen päivinä. Marie-Antoinetten nimi -oli tästälähin Madame Veto, siihen päivään asti, jona hän sai nimen -Capetin leski. - -Hän vaihtoi jo kolmannen kerran nimeä. Kun häntä ensin oli nimitetty -Itävallaltareksi, oli hän ollut välillä _Madame Deficit_. - -Kun kuningatar näiden taistelujen jälkeen oli ystävilleen koettanut -huomauttaa, kuinka uhkaavassa vaarassa hekin olivat, huomasi hän -ainoastaan sen, että kaupungintalolta oli otettu kuusikymmentä -tuhatta passia. Kuusikymmentätuhatta Pariisin ja Ranskan -aatelista oli mennyt ulkomaille yhtyäkseen kuningattaren ystäviin -ja sukulaisiin. Hyvin merkillinen seikka, joka oli herättänyt -kuningattaren huomiota. - -Hän ei tästä hetkestä alkaen ajatellutkaan muuta kuin huolellisesti -valmistettua pakoa, pakosta tai olosuhteista johtuvaa pakoa, jonka -tuloksena olisi pelastus, ja sitten Ranskaan jääneet uskolliset -ystävät voisivat ryhtyä kansalaissotaan, s.o. rankaisemaan -vallankumouksellisia. - -Tuuma ei ollut huono. Se olisi varmasti onnistunut. Mutta -kuningattaren takanakin valvoivat pahat voimat. - -Kummallinen kohtalo! Tämä nainen, joka herätti tavattoman suurta -uhrautuvaisuutta, ei missään kohdannut vaiteliaisuutta. - -Pariisissa tiedettiin hänen aikovan paeta jo ennenkuin hän itsekään -oli tehnyt varmaa päätöstä. - -Ja kun se kerran oli tullut tietoon, ei Marie-Antoinette huomannut, -että siitä hetkestä alkaen oli sen toteuttaminen mahdotonta. - -Yhtäkaikki saapui kuningasmielisistä tunteistaan kuuluisa rykmentti, -Flandrian rykmentti, rientomarssissa Pariisia kohden. Tätä -rykmenttiä oli pyytänyt saapumaan Versaillesin valtuusto, joka -väsyneenä ylimääräisiin vartioihin, tavantakaa uhatun palatsin -pakolliseen vartioimiseen elintarpeitten jakamisen tähden syntyneiden -alinomaisten kapinoiden vuoksi, tarvitsi toisenlaista voimaa kuin -kansalliskaartin ja miliisin. Palatsia oli vaikea yksinään enää -puolustaa. - -Tämä Flandrian rykmentti siis saapui, ja jotta se heti saavuttaisi -arvovallan, joka sille aiottiin hankkia, oli se otettava vastaan -sellaisella tavalla, että se herättäisi kansan huomiota. Amiraali -d'Estaing kutsui kokoon kaikki kansalliskaartin ja Versaillesissa -olevien joukkojen upseerit ja läksi rykmenttiä vastaan. - -Se saapui juhlallisesti Versaillesiin, kanuunoineen, telttoineen ja -muonavaroineen. Tämän keskipisteen ympärille kokoontui joukko nuoria -aatelismiehiä, jotka eivät kuuluneet mihinkään määrättyyn armeijaan. - -He valikoivat itselleen määrätyn univormun tunteakseen toisensa, -liittyivät palveluksesta vapaina oleviin upseereihin, kaikkiin -Pyhän Ludvigin ritarikunnan ritareihin, jotka vaara tai varovaisuus -oli tuonut Versaillesiin. Sieltä he hajaantuivat Pariisiin, joka -silloin näki suureksi hämmästyksekseen keskellään joukon ihan uusia -vihollisia; he olivat hävyttömiä ja tiesivät salaisuuden, joka -sopivassa tilaisuudessa kyllä tuli ilmi. - -Sinä hetkenä kuningas saattoi huoleti lähteä. Hänellä olisi ollut -tuki, häntä olisi matkalla suojattu, ja ehkä Pariisi, joka ei vielä -asiaa tarkoin tiennyt ja oli huonosti valmistautunut, olisi päästänyt -hänet menemään. Mutta _Itävallattaren_ pahat henget vartioivat -kaikkea. - -Liège nousi kapinaan keisariaan vastaan, ja Itävallalla oli tämän -tähden siksi paljon vaikeuksia, että Ranskan kuningatar unohtui. - -Kuningatar puolestaan arveli, että sellaisena aikana oli hänen -hienotunteisena lykättävä pakonsa tuonnemmaksi. Ja silloin asiat, -jotka olivat päässeet alkuun, alkoivat kiitää hurjaa vauhtia -eteenpäin. - -Flandrian rykmentille annettujen suosionosoitusten jälkeen päätti -henkivartiosto pitää pidot rykmentin upseereille. Nämä päivälliset, -tämä juhla, määrättiin lokakuun ensimmäiseksi päiväksi. Kaikki -kaupungin huomattavimmat henkilöt oli kutsuttu juhlaan. - -Mistä oli puhe? Veljeytymisestä flandrialaisten sotilaitten kanssa. -Miksi eivät sotilaat olisi veljeytyneet keskenään, koska piirikunnat -ja maakunnatkin veljeytyvät! Oliko perustuslaissa kielto, joka esti -aatelisia veljeytymästä? - -Kuningas oli vielä rykmentin ylipäällikkö ja komensi sitä yksinään. -Hän omisti vielä yksinään Versaillesin palatsin. Hänellä oli oikeus -ottaa sinne vieraakseen kenet halusi. - -Miksi hän ei olisi ottanut vastaan näitä kunnon sotilaita ja -arvokkaita aatelisia, jotka saapuivat Douaista _käyttäydyttyään -siellä hyvin_? Eihän mikään ollut sen luonnollisempaa. Eikä se ketään -kummastuttanut, saatikka säikyttänyt. - -Tämän yhteisen aterian tarkoituksena oli lujittaa sitä tunnetta, joka -oli kaikilla Ranskan armeijan rykmenteillä, niiden tehtävänä kun oli -puolustaa vapauden ohella kuningaskuntaa. - -Tiesiköhän kuningas edes, mitä oli päätetty? - -Suurten tapausten jälkeen oli kuningas vapaa; hän oli tehnyt -myönnytyksiä eikä enää välittänyt mistään. Häneltä oli riistetty -yleisten asioiden taakka. Hän ei enää tahtonut hallita, koska toiset -hallitsivat hänen puolestaan, mutta hän ei suostunut istumaan koko -päiviä ikävissään. - -Sillä välin kun kansalliskokous petollisesti kalvoi ja jyrsi, oli -kuningas metsästysretkellä. - -Kun herrat aateliset ja piispat elokuun 1 päivänä luopuivat -kyyhkyslakoistaan ja läänitysoikeuksistaan, kyyhkysistään ja -pergamenttikirjeistään, tahtoi kuningaskin toisten tavoin tehdä -uhrauksia ja hävitti kaikki metsästyspäällikköjen toimet, mutta hän -metsästi itse yhtäkaikki. - -Kun Flandrian rykmentin herrat söisivät henkikaartin herrojen kanssa, -olisi kuningas jokapäiväisen tapansa mukaan metsästämässä, ja ateria -olisi lopetettu silloin, kun hän palaisi kotiin. - -Tämä asia koski niin vähän häntä, ja hän välitti itse siitä niin -vähän, että päätettiin Versaillesissa pyytää kuningattarelta lupaa -saada pitää juhla palatsissa. - -Kuningattaren mielestä ei ollut mitään syytä kieltää -vieraanvaraisuutta flandrialaisilta sotilailta. Hän luovutti -näytäntösalin ja salli, että tänä päivänä rakennettaisiin sinne -irtopermanto suuremman tilan valmistamiseksi sotilaille ja heidän -vierailleen. - -Kun kuningatar osoittaa vieraanvaraisuutta ranskalaisille -aatelismiehille, osoittaa hän sitä täydellisesti. Ruokasali oli -siis saatu kuntoon; puuttui vain salonki. Kuningatar luovutti -Herkules-salin. - -Torstaina lokakuun ensimmäisenä päivänä, niinkuin olemme jo -maininneet, pidettiin nämä pidot, jotka historiassa perin selvästi -todistavat, kuinka ajattelematon tai sokea kuningasvalta oli. - -Kuningas oli metsästämässä. Kuningatar oli sulkeutunut huoneeseensa -alakuloisena ja mietteissään. Hän oli päättänyt olla kuuntelematta -ainoatakaan lasien kilahdusta tai ainoatakaan ääntä. - -Hänen poikansa oli hänellä sylissään, Andrée hänen lähellään. Kaksi -naista teki huoneen nurkassa työtä. Siinä oli hänen ympäristönsä. - -Vähitellen saapui linnaan häikäiseviä, sulkatöyhtöisiä, -kiiltäväaseisia upseereita. Hevoset hirnuivat tallien luona, torvet -soivat, Flandrian rykmentin ja henkikaartin soittokunnat täyttivät -ilman sävelillä. - -Versaillesin porteilla seisoi kalpea, utelias joukko, joka -epäluuloisen levottomana vaani, selitteli, tutki sekä iloa -että säveleitä. Silloin tällöin tulvehti kuin etäisen myrskyn -tuulahduksina avoimista ovista iloisen melun keralla ruokahöyrypilviä. - -Ajattelematonta oli sallia tämän nälkiintyneen kansan hengittää lihan -ja viinien hajua, antaa synkän kansan nähdä iloa ja toivorikkautta. - -Juhlaa jatkui kuitenkin häiriöttä. Alussa upseerit selvinä ollessaan -ja kunnioittaen univormuaan olivat puhelleet hiljaa ja ryypänneet -vähän. Ensimmäisen neljänneksen aikana suoritettiin ohjelma, siten -kuin se edeltäpäin oli suunniteltu. - -Tuotiin toinen ruokalaji. - -Herra de Lusignan, Flandrian rykmentin komendantti, ehdotti kolme -tervehdysmaljaa juotavaksi: Kuninkaan, kuningattaren, dauphinin -ja kuninkaallisen perheen kunniaksi. Neljä kattoon asti kaikuvaa -hurraahuutoa kuului ulkona olevien synkkien katselijoiden korviin. - -Muuan upseeri nousi. Ehkä hän oli älykäs ja urhea mies, joka -terveellä järjellään näki, mihin tämä voisi johtaa: kenties hän -rehellisesti rakasti kuninkaallista perhettä, jota nyt sellaisella -pauhulla juhlittiin. - -Hän ymmärsi, että kaikkien näiden maljapuheiden joukosta oli -unohtunut yksi, joka ehdottomasti kuului niihin. Hän ehdotti -juotavaksi kansakunnan maljan. - -Kuului mutinaa ja sitten pitkäaikainen huuto. - -"Ei, ei!" vastasivat kaikki läsnäolevat yhtaikaa. - -Ja kansakunnan malja hylättiin. Juhla sai siis oikean luonteensa, -virta oikean vauhtinsa. - -On sanottu ja sanotaan vieläkin, että tämän maljan ehdottaja oli -vastakkaisten mielenosoitusten salainen kätyri. Olkoon kuinka -tahansa, hänen sanansa saivat aikaan ikävän vaikutuksen. Kansakunnan -voi vielä unohtaa. Mutta sen solvaaminen on jo liikaa. Kansakunta -kostaa sen. - -Kun tästä hetkestä alkaen jää oli murtunut, kun hiljaisuutta -seurasivat huudot ja kiihkeät keskustelut, ei kurista enää voinut -puhuakaan; sisään kutsuttiin krenatöörit, rakuunat ja sveitsiläiset, -kaikki linnassa olevat tavalliset sotilaat. - -Viini virtasi: se täytti kymmenen kertaa lasit. Jälkiruoka tuotiin -sisään, anastettiin hyökkäämällä. Humaltuminen oli ihan yleistä. -Sotilaat unohtivat kilistelevänsä maljoja upseeriensa kanssa. Se oli -todellakin veljeytymisen juhla. - -Kaikkialla huudettiin: Eläköön kuningas! Eläköön kuningatar! Näin -paljon kukkia, näin paljon valoja, näin paljon kullatuista katoista -säihkyviä välkkeitä, näin paljon riemukkaiden ajatusten valaisemia -kasvoja, näin paljon silmistä loistavaa uskollisuuden välkettä! Se -oli todella näky, jonka kuningatar olisi hyvin mielellään nähnyt; se -olisi antanut kuninkaalle varmuutta. - -Tämä onneton kuningas, tämä alakuloinen kuningatar, miksi he eivät -ottaneet juhlaan osaa! - -Hovipalveluksessa olevat upseerit poistuivat, juoksivat -Marie-Antoinetten luo, kertoivat hänelle liioitellen kaikki, mitä -olivat nähneet. - -Silloin naisen sammunut katse kirkastui, ja hän nousi. Vielä oli siis -uskollisuutta ja kiintymystä ranskalaisten sydämissä. Vielä oli siis -toivoa. - -Kuningatar loi synkän katseen ympärilleen. - -Hänen ovelleen alkoi kokoontua palvelijoita. Kuningatarta pyydettiin, -rukoiltiin saapumaan, ei muuta kuin vain poikkeamaan tähän juhlaan, -missä kaksituhatta miestä innoissaan vakuutti jumaloivansa -yksinvaltiutta. - -"Kuningas on poissa", sanoi hän alakuloisesti; "minä en voi lähteä -yksinäni." - -"Dauphinin kanssa", sanoivat muutamat ajattelemattomat, jotka eniten -pyysivät häntä lähtemään. - -"Madame, madame", kuiskasi muuan ääni hänen korvaansa; "jääkää tänne, -minä pyytämällä pyydän, jääkää." - -Hän kääntyi; se oli Charny. - -"Mitä", sanoi kuningatar, "ettekö te olekaan noiden urhoollisten -miesten seurassa?" - -"Olen tullut sieltä, madame. Siellä vallitsee sellainen intoilu, että -se voi enemmän vahingoittaa kuin hyödyttää teidän majesteettianne." - -Marie-Antoinettella oli oikkujensa päivä. Tänään hänen teki mieli -toimia päinvastoin kuin Charny toivoi. - -Hän katsoi kreiviin halveksivasti ja aikoi vastata hänelle -pisteliäästi, kun Charny teki kunnioittavasti estävän liikkeen sanoen: - -"Minä rukoilen, madame, odottakaahan edes kuninkaan neuvoa." - -Hän luuli siten voittavansa aikaa. - -"Kuningas! Kuningas!" huusivat monet yhtaikaa. "Kuningas palaa -metsästysretkeltä." - -Se oli totta. - -Marie-Antoinette nousi, riensi kuningasta vastaan, jolla vielä on -saappaat jalassa ja vaatteet pölyssä. - -"Monsieur", sanoi hän, "tuolla vietetään juhlaa, joka on Ranskan -kuninkaan arvon mukainen. Tulkaa! Tulkaa!" - -Ja hän tarttui kuninkaan käsivarteen ja veti hänet mukanaan -katsomattakaan Charnyn puoleen, joka raivoissaan tarttui rintaansa -niin että kynnet repivät siihen naarmuja. - -Taluttaen vasemmalla kädellään poikaansa kuningatar astui portaita -alas. Edellä meni suuri lauma hovilaisia, jouduttaen hänen -astuntaansa. Hän saapui oopperasalin ovelle sinä hetkenä, jona lasit -oli täytetty kahdennenkymmenennen kerran ja ne tyhjennettiin huutaen: -eläköön kuningas ja kuningatar! - - - - -XVIII - -HENKIKAARTIN JUHLA - - -Sinä hetkenä, jona kuningatar kuninkaan ja poikansa kanssa saapui -oopperan permannolle, kaikui niin väkevä huuto yltympäri kuin miina -olisi räjähtänyt. Huumaantuneet sotilaat, kiihoittuneet upseerit -nostivat hattujaan ja miekkojaan huutaen: Eläköön kuningas! eläköön -kuningatar! eläköön dauphin! - -Soittokunta alkoi soittaa: _Oi Rikhard, kuninkaani!_ - -Tähän lauluun sisältyvät ajatukset olivat tulleet niin selviksi, ne -kuvasivat niin täydellisesti kaikkien mietteitä, niin täydellisesti -juhlan tunnelmaa, että kaikki heti laulun alussa yhtyivät siihen. - -Kuningatar unohti innoissaan olevansa humalaisten miesten seurassa. -Kuningas oli hämmästynyt; selvän järkensä avulla hän varsin hyvin -tajusi, ettei hänen paikkansa ollut täällä, että hän asteli tietä, -jota omatunto ei sallinut, mutta hän oli heikko, ja mieltä hiveli -suosio ja innostus, jota hän ei ollut tottunut enää näkemään -kansassaan. Hänkin antautui vähitellen yleisen innostuksen valtaan. - -Charny, joka koko aterian aikana ei ollut juonut muuta kuin vettä, -nousi kalpeana nähdessään kuninkaan ja kuningattaren. Hän oli -toivonut, että kaikki olisi tapahtunut heistä etäällä, ja vähät -silloin kaikesta; voisihan väittää sen vääräksi, peruuttaa kaikki, -mutta kuninkaan ja kuningattaren läsnäolo muutti sen historiaksi. - -Mutta hänen kauhunsa vielä yltyi, kun hän näki veljensä Georgesin -lähestyvän kuningatarta ja hymyilyn rohkaisemana puhuvan. - -Hän oli siksi kaukana, ettei voinut kuulla, mitä veli sanoi. Mutta -liikkeistä hän arvasi, että se oli jokin pyyntö. - -Sen kuultuaan kuningatar nyökkäsi myöntävästi ja irroittaen äkkiä -kokardin, joka oli hänen päähineessään, antoi sen nuorelle miehelle. - -Charny vavahti, ojensi käsivartensa ja oli huutamaisillaan. - -Se ei ollut edes valkoinen kokardi, ranskalainen, jonka kuningatar -ojensi ajattelemattomalle upseerille. Se oli musta kokardi, -itävaltalainen, vihollisen tunnus. - -Tällä kertaa ei kuningattaren teko enää ollut ajattelemattomuutta; se -oli petosta. - -Mutta nämä intomieliset miesraukat, jotka Jumala tahtoi tuhota, -olivat niin mielettömiä, että kun Georges de Charny näytti heille -mustaa kokardia, silloin ne, joilla oli valkoinen kokardi heittivät -sen syrjään, ja ne, joilla oli kolmivärinen, polkivat sen jalkoihinsa. - -Ja silloin huumaus kävi niin suureksi, että peläten tukehtuvansa -suudelmiin ja joutuvansa niiden tallattaviksi, jotka polvistuivat -heidän eteensä, Flandrian rykmentin ylhäisten vieraitten täytyi -poistua omiin huoneisiinsa. - -Tämä kaikki oli epäilemättä vain ranskalaista hurjuutta, jolle -ranskalaiset aina ovat valmiit antamaan anteeksi, jos hurjastelu -olisi päättynyt innostukseen. Mutta kun sivuutettiin innostuskin! - -Olivathan nämä kunnon kuningasmieliset hyväillessään kuningasta -kynsineet hiukan kansakuntaa, jonka nimessä kuninkaalle tehtiin niin -paljon vääryyttä, että laulun sanat olivat täysin oikeassa: - - "Ei armaalleen sais huolta tuottaa!" - -Tätä laulun säveltä soitettaessa kuningas, kuningatar ja dauphin -poistuivat. - -Heti heidän poistuttuaan juhlan osanottajat yllyttivät toisiaan ja -muuttivat juhlasalin piankin valloitetuksi kaupungiksi. - -Monsieur Perceval, d'Estaingin ajutantti, viittasi soittamaan -hyökkäysmerkin. - -Hyökkäys ketä vastaan? Poissaolevaa vihollista vastaan! - -Kansaa vastaan. - -Hyökkäyssoitto, tämä ranskalaisen korville suloinen sävel, muutti -Versaillesin oopperasalin taistelukentäksi ja aitioissa istuvat -kauniit, helläsydämiset naiset vihollisiksi. - -Huuto: "hyökätkää!" kaikui sadoista suista, ja aitioihin alettiin -kiivetä. Totta kyllä olivat hyökkääjät kaikkea muuta kuin -peloittavat, ja piiritetyt ojensivat heille kätensä. - -Ensimmäiseksi saapui parvekkeelle muuan flandrialainen krenatööri. -Perceval otti ristin napinreiästään ja kiinnitti sen hänen rintaansa. -Totta kyllä se oli limburgilainen risti, sellainen, joka ei ole -oikeastaan mikään risti. - -Ja tämä kaikki tapahtui itävaltalaisten värien vallitessa, -kansallista kokardia kirotessa. - -Sieltä täältä kuului uhkaavia huutoja. Mutta nämä huudot, yhtyen -laulajien karjuntaan, piirittäjien hurraahuutoihin, torvien -räikynään, kaikuivat uhkaavina kansan korviin, joka kuunteli ovilla, -ensiksi hämmästyen ja sitten suuttuen. - -Sitten levisi tieto ulkosalle, torille, sitten kaduille, että musta -kokardi oli tullut valkoisen kokardin sijaan, ja että kolmivärinen -oli tallattu maahan. - -Saatiin tietää, että muuan kansalliskaartin upseeri, joka kaikista -uhkauksista huolimatta oli säilyttänyt kolmivärisen kokardinsa, oli -saanut pahan haavan kuninkaan huoneistossa. - -Siellä täällä kerrottiin, että yksi ainoa upseeri oli liikkumatta -ja surullisena seisonut tämän salin ohella, joka oli muuttunut -sirkukseksi, missä kaikki nämä miehet juoksivat raivoissaan. Hän -oli katsellut, kuunnellut, astunut uskollisena sotilaana esiin, -alistunut enemmistön kaikkivaltaan, ottaen niskoilleen toisten syyn, -ottaen edesvastuun kaikesta siitä, mitä armeija Flandrian rykmentin -upseerien edustamana oli tehnyt luvatonta. Mutta tämän hullujen -keskellä olleen ainoan viisaan upseerin nimeä ei mainittu. Ja jos -olisi mainittu, ei kukaan olisi uskonut, että kreivi de Charny, -kuningattaren suosikki, oli ollut se, joka valmiina kuolemaan -kuningattaren puolesta oli eniten kärsinyt hänen menettelystään. - -Kuningatar puolestaan oli palannut huoneisiinsa huumaantuneena tämän -kohtauksen taikavaikutuksesta. Hänen ympärilleen kokoontui piankin -suuri lauma hoviherroja ja ihailijoita. - -"Näettehän", sanottiin hänelle, "näettehän, millainen on oikeastaan -joukkomme mieliala. Kun teille puhutaan kansan raivosta anarkististen -ihanteiden puolesta, näettehän, ettei se voi taistella ranskalaisten -sotilaitten voimakasta, kuningasvaltaa suosivaa intoa vastaan." - -Ja kun kaikki nämä sanat sisälsivät juuri sen, mitä kuningatar salaa -toivoi, antautui hän haaveittensa valtaan huomaamattakaan, että -Charny oli jäänyt kauas hänestä. - -Vähitellen melu kuitenkin taukosi. Uni sammutti kaikki juopumuksen -virvatulet, kaikki kuvittelut. Kun kuningas ennen levollemenoa kävi -tapaamassa kuningatarta, sanoi hän nämä syvää viisautta ilmaisevat -sanat: "Saamme nähdä huomenna." - -Mikä ajattelemattomuus! Kaikki muut paitsi kuningatar olisivat -käsittäneet nämä sanat viisaaksi neuvoksi. Mutta Marie-Antoinettessa -ne elähdyttivät puoliksi kuivettuneet vastustuksen ja uhman lähteet. - -"Se on totta", ajatteli hän kuninkaan poistuttua, "tämä nyt -palatsiin tänä iltana suljettu liekki leviää yöllä Versaillesiin ja -sytyttää huomenna koko Ranskan tuleen. Kaikki nämä upseerit, nämä -sotilaat, jotka tänä iltana antoivat minulle hehkuvia todistuksia -uskollisuudestaan, saavat petturin, kansakuntaa vastaan kapinoivan -nimen. Heitä sanotaan isänmaan murhaajiksi, näitä aatelissukujen -johtohenkilöitä mainitaan Pittin ja Koburgin kätyreitten apulaisiksi, -kuningasvallan kiertotähdiksi, barbaareiksi, pohjoisesta tulleiksi -raakalaisiksi. Jokainen näistä päistä, joka otti hattuunsa mustan -kokardin, on määrätty koristamaan lyhtypatsaita Grève-torilla. -Jokaisen näistä rinnoista, joista kauniina kaikui huuto: eläköön -kuningatar! lävistää ensimmäisessä kahakassa katala puukko tai -inhoittava peitsi. Ja taas olen minä, yhä vain minä, saanut kaiken -tämän aikaan. Minä tuomitsen näin kuolemaan monta kunnon palvelijaa, -minä, loukkaamaton kuningatar, jolle edessä teeskennellään, mutta -jota takana vihan vimmassa solvaistaan. Ei, ennenkuin olen siihen -määrään kiittämätön ainoita ja viimeisiä ystäviä kohtaan, ennenkuin -olen niin raukkamainen ja sydämetön, otan kaiken syyn niskoilleni. -Minun tähteni tämä kaikki on tapahtunut, minä siis otan myös kaikki -vihatkin vastaan. Saamme nähdä, kuinka pitkälle viha vie, saamme -nähdä, kuinka korkealle valtaistuimeni portaille uskaltaa tuo -likainen virta kohota." - -Kun kuningatarta kerran kiihoitti synkistä tuumista raskas -unettomuus, ei voinut olla epäilystäkään siitä, millaiseksi seuraava -päivä kävisi. - -Seuraava päivä saapui katumuksen synkistämänä, napinan täyttämällä. -Silloin kansalliskaarti, jolle kuningatar oli lahjoittanut -lipun, tuli päät kumarassa ja hämärin katsein kiittämään hänen -majesteettiansa. - -Helposti huomasi näiden miesten käytöksestä, että he eivät -hyväksyneet eilisiä tapauksia, ja että he olisivat niitä suoraan -moittineet, jos olisivat uskaltaneet. He olivat ottaneet osaa -kulkueeseen, olleet ottamassa vastaan Flandrian rykmenttiä, -saaneet kutsun saapua juhlaan ja saapuneetkin. Mutta kun he olivat -suuremmassa määrässä kansalaisia kuin sotilaita, olivat he pitojen -aikana tohtineet tehdä yrmeitä huomautuksia, joita ei kuitenkaan -otettu varteen. Nämä huomautukset olivat nyt muuttuneet moitteeksi, -soimaukseksi. - -Saapuessaan palatsiin kiittämään kuningatarta oli heidän mukanaan -suuri väenpaljous. - -Olosuhteiden vakavuus sai aikaan sen, että lipun antaminen tuli -vaikuttavaksi tilaisuudeksi. Molemmin puolin saaliin nähdä, kenen -kanssa oltiin tekemisissä. - -Omasta puolestaan kaikki sotilaat ja upseerit, jotka eilen olivat -panneet itsensä vaaraan, tahtoivat tietää, missä määrin kuningatar -kannatti heidän ajattelematonta mielenosoitustaan. He olivat -asettuneet seisomaan vastapäätä tätä loukkaantunutta kansaa, jota he -eilen olivat solvaisseet, saadakseen ensimmäisinä kuulla palatsista -kaikuvat viralliset sanat. - -Vastavallankumouksen koko edesvastuu oli siis nyt kuningattaren -niskoilla. - -Hän saattoi kuitenkin vielä väistää edesvastuun, estää onnettomuuden. -Mutta hän, ylpeän rotunsa ylpeimpänä jäsenenä, loi kirkkaan -loistavan, varman katseen ympärilleen, ystäviinsä ja vihamiehiinsä ja -kääntyi seuraavin sanoin kansalliskaartin upseerien puoleen: - -"Hyvät herrat", sanoi hän, "olen hyvin onnellinen saadessani -lahjoittaa teille tämän lipun. Kansakunnan ja armeijan tulee rakastaa -kuningasta yhtä paljon kuin minä rakastan kansakuntaa ja armeijaa. -_Olen ollut ihastuksissani eilispäivästä_." - -Kuningattaren lausuessa nämä sanat kirkkaalla äänellä, kuului -joukosta mutinaa ja voimakas kättentaputus paukahti sotilaitten -riveistä. - -"Hän kannattaa meitä", ajattelivat toiset. - -"Hän pettää meidät", miettivät toiset. - -Siis teille, kuningatarparka, ei tuo lokakuun ensimmäisen päivän ilta -ollutkaan mitään odottamatonta. Siis, te, onneton kuningatar, ette -paheksinut eilistä päivää, ette sitä kadu. - -Sensijaan että olisitte sitä katunut, olittekin siitä ihastunut! - -Charny, joka seisoi eräässä ryhmässä, kuuli suureksi surukseen tämän -hyväksymisen, vieläpä henkikaartin juominkien ylistämisenkin. - -Kääntäessään silmänsä joukon puoleen, kuningatar kohtasi nuoren -miehen katseen, ja hän tarkasti rakastettunsa ilmeitä nähdäkseen, -minkä vaikutuksen hän oli puheellaan tehnyt. - -"Ehkä olenkin urhoollinen?" tahtoi hän sanoa. - -"Madame, pikemmin olette hullu kuin urhoollinen", vastasi kreivin -tuskan synkistämä ilme. - - - - -XIX - -NAISET SEKAANTUVAT ASIAAN - - -Versaillesissa valmisteltiin sankarillista mielialaa kansaa vastaan. -Pariisissa koottiin ratsuväkeä hovia vastaan. Mutta tämä ratsuväki -kuljeksi kaduilla. Nämä kansan ritarit kulkivat ryysyisinä, käsi -miekan kahvassa tai pistoolin varressa, ajatellen tyhjiä taskujaan ja -kurisevia vatsojaan. - -Kun Versaillesissa juotiin liian paljon, ei Pariisissa ollut edes -kylliksi ruokaa. Versaillesin pöydissä oli liiaksi viiniä. Pariisin -leipureilla ei ollut kylliksi jauhoja. - -Kummallinen seikka! Tämä suuri sokeus saisi meikäläiset -politikoitsijat, jotka ovat tottuneet näkemään monen valtaistuimen -sortumisen, säälistä hymyilemään. - -Valmistaa vastavallankumousta ja kiihoittaa taisteluun nälkäisiä -ihmisiä! Onhan selvää, sanoo historia, jonka on täytynyt ruveta -materialistiseksi filosofiksi, että kansa ei milloinkaan taistele -hurjemmin kuin päivällistä syömättä. - -Olihan kuitenkin helppo antaa kansalle leipää, ja Versaillesin leipä -olisi silloin tuntunut vähemmän katkeralta. - -Mutta Corbeilin jauhot eivät saapuneet. Corbeil on niin kovin kaukana -Versaillesista! Kukahan kuninkaan ja kuningattaren seurassa olisi -ajatellut Corbeilia? - -Kaikeksi onnettomuudeksi oli tämän hovin huolimattomuuden tähden -nälänhätä, niin vaikeasti nukkuva ja niin helposti heräävä -kummitus, tullut kalpeana ja huolestuttavana Pariisin kaduille. Se -kuuntelee kaikissa kadunkulmissa, kokoo joukkonsa kiertolaisista -ja pahantekijöistä, painaa kasvonsa rikkaitten ja virkailijoitten -ikkunaruutuja vasten. - -Miehet muistavat kahakoita, jotka maksavat paljon verta, muistavat -Bastiljin, Foulonin, Berthierin ja Flessellesin, pelkäävät saavansa -kerran vielä murhaajan nimen ja odottavat. - -Mutta naiset eivät tähän asti ole vielä tehneet muuta kuin kärsineet -kolminkertaisesti: Lapsensa puolesta, joka itkee ja on kärsimätön, -koska se ei tunne nälän syytä, ja joka sanoo: Miksi et anna minulle, -leipää? Miehensä puolesta, joka synkkänä ja vaiteliaana lähtee -aamulla kotoa palatakseen illalla vielä synkempänä ja vaiteliaampana. -Lopuksi omasta puolestaan, ajatellen kaikkia perheellisiä ja -äidillisiä kärsimyksiään. Mutta nyt naiset tahtovat päästä kostamaan, -palvella isänmaata omalla tavallaan. - -Naisethan olivat saaneet aikaan lokakuun ensimmäisen päivän -Versaillesissa. Naisten vuoro oli panna toimeen lokakuun viides -päivä Pariisissa. Gilbert ja Billot olivat Palais-Royalissa Foyn -kahvilassa. Siellä tehtiin päätöksiä. Äkkiä kahvilan ovi aukeni; -muuan nainen syöksyi sisään kauhuissaan. Hän ilmoitti nähneensä -miehiä valkoisine ja mustine kokardeilleen, jotka olivat tulleet -Versaillesista Pariisiin. Hän puhui yleisestä vaarasta. - -Muistammehan, mitä Charny oli sanonut kuningattarelle: - -"Madame, silloin on syytä pelätä, kun naiset sekaantuvat asiaan." - -Se oli Gilbertinkin mielipide. - -Nähdessään siis naisten sekaantuvan asiaan hän kääntyi Billotin -puoleen ja sanoi vain tämän sanan: - -"Kaupungintalolle!" - -Sen keskustelun jälkeen, joka oli ollut Billotin, Gilbertin ja Pitoun -välillä ja jonka seurauksena oli Pitoun paluu pienen Sébastien -Gilbertin seurassa Villers-Cotteretsiin, Billot totteli jokaista -Gilbertin viittausta ja sanaa, sillä hän ymmärsi olevansa voima, -Gilbertin edustaessa järkeä. - -Molemmat riensivät kahvilasta, menivät Palais-Royalin puiston -poikki, sitten Fontaines-pihan halki Saint-Honoré-kadulle. Hallien -kohdalla he näkivät nuoren tytön, joka pärryttäen rumpua tuli -Bourdonnais-kadulta. Gilbert pysähtyi ihmeissään. - -"Mitä tämä tietää?" kysyi hän. - -"Näettehän itse, tohtori", sanoi Billot: "nuori tyttö pärryttää -rumpua jokseenkin hyvin." - -"Hän on kai kadottanut jonkun ruuvin", sanoi eräs ohikulkija. - -"Hän on hyvin kalpea", sanoi Billot. - -"Kysykää häneltä, mitä hän tahtoo", lausui Gilbert. - -"Kaunis tyttö", sanoi Billot, "miksi noin soitatte rumpua?" - -"Minun on nälkä!" vastasi nuori tyttö heikolla ja kimakalla äänellä. -Ja hän jatkoi matkaansa soittaen rumpuaan. - -Gilbert oli kuullut vastauksen. - -"Tämä alkaa näyttää peloittavalta", sanoi hän. - -Ja hän katsoi tarkemmin naisia, jotka seurasivat rumpua lyövää -tyttöä. He olivat laihoja, horjuvia, epätoivoisen näköisiä. - -Näiden naisten joukossa oli sellaisia, jotka eivät olleet syöneet -kolmeenkymmeneen tuntiin. Ja sieltä kuului toisinaan huuto, joka -uhkasi heikkoudellaankin, sillä tämän huudon saattoi kuulla tulevan -nälkiintyneistä suista. - -"Versaillesiin!" huusivat he, "Versaillesiin!" - -Ja matkallaan he viittasivat kaikille vastaan tuleville naisille, ja -kaikille, jotka he näkivät ikkunoissa. - -Vaunut ajoivat ohitse; niissä istui _kaksi vallasnaista_, jotka -pistivät päänsä vaunujen ikkunasta ja alkoivat nauraa. - -Rummuttajan kulkue pysähtyi. Parikymmentä naista hyökkäsi vaunujen -ovelle, pakotti naiset astumaan kadulle ja liittymään heidän -joukkoonsa. Kun he vastustelivat ja estelivät, sai pari kovaa -korvapuustia heidät heti tottelemaan. - -Näiden naisten jäljestä, jotka etenivät hitaasti, sillä he kokosivat -joukkoa pitkin matkaa, asteli mies molemmat kädet housuntaskuissa. - -Tämä laihan ja kalpean näköinen, pitkä ja hoikka mies oli puettu -teräsharmaaseen takkiin ja mustiin housuihin ja liiveihin. Päässään -hänellä oli pieni kolmikulmainen hattu, joka oli hiukan viistossa -otsalla. Pitkä miekka kalisi hänen laihoja, mutta voimakkaita -sääriään vasten. - -"Minähän tunnen tuon miehen", sanoi Billot; "olen nähnyt hänet -kaikissa kahakoissa." - -"Se on vahtimestari Maillard", sanoi Gilbert. - -"Niin onkin, sama, joka minun jäljestäni astui lautaa pitkin -Bastiljiin. Hän oli minua taitavampi, ei pudonnut vallihautaan." - -Maillard katosi naisten keralla kadunkulman taakse. - -Billotin teki mieli seurata Maillardia, mutta Gilbert vei hänet -mukanaan kaupungintalolle. - -Hän oli varma siitä, että sinne jokainen kapina lopulta päättyisi, -pankootpa sen toimeen miehet tai naiset. Hän ei seurannut virran -rantaa, vaan meni suoraan sen suulle. - -Kaupungintalolla tiedettiin, mitä Pariisissa tapahtui. Mutta siitä -ei suuriakaan välitetty. Mitä välittikään hidasverinen Bailly ja -aristokraattinen Lafayette siitä että nainen oli ryhtynyt rumpua -pärryttämään! Sehän oli vain liian varhaista karnevaalia, ei mitään -muuta. - -Mutta kun tämän rummuttavan tytön jäljestä näkyi saapuvan kaksi -tai kolmetuhatta naista, kun joka hetki suurenevan joukon rinnalla -näki astelevan yhtä suuren joukon miehiä, jotka hymyilivät synkästi -ja pitivät kamalia aseitaan lepoasennossa; kun käsitti, että nämä -miehet hymyilivät edeltäpäin kaikelle sille pahalle, mitä nämä -naiset saisivat aikaan ja mitä oli sitä vaikeampi korjata, koska -järjestysvalta ei ryhtyisi mihinkään, ennenkuin tämä paha olisi -tehty eikä laki jälkeenpäin sitä rankaisisi, alettiin ymmärtää -tilanteen vakavuus. He hymyilivät sen vuoksi, että mielellään näkivät -yhteiskunnan vaarattomamman puolen tekevän sen, mitä he eivät olleet -uskaltaneet tehdä. - -Puolen tunnin päästä oli kymmenentuhatta naista kokoontunut -Grève-torille. He alkoivat neuvotella, kädet kupeilla, huomattuaan -olevansa kylliksi taajalukuisina koolla. - -Neuvottelu ei ollut rauhallinen. Neuvottelijat olivat pääasiassa -porttivahteja, hallimyyjättäriä ja yleisiä naisia. Monet heistä -olivat kuningasmielisiä, ja sensijaan, että olisivat tehneet -pahaa kuninkaalle tai kuningattarelle, he olisivat olleet valmiit -kuolemaan heidän puolestaan. Tämän oudon väittelyn kohu kuului -Notre-Damen hiljaisille torneille asti, jotka nähtyään hyvin paljon -valmistautuivat näkemään vieläkin erikoisempaa. - -Neuvottelun tulos oli seuraava: "Kärventäkäämme kaupungintaloa, missä -kirjoitellaan paljon papereita, joilla estetään meitä joka päivä -syömästä." - -Juuri sinä hetkenä tuomittiin kaupungintalossa leipuria, joka oli -myynyt väärin punnitsemaansa leipää. - -Ymmärtäähän, että mitä kalliimpaa leipä on, sitä parempi on käyttää -tällaisia keinoja, mutta mitä tuottavampi on sellainen keino, sitä -vaarallisempi se myös on. Seurauksena olikin, että lyhtytolpan luona -muutamat odottivat vanhan tottumuksen mukaan uusi köysi kädessään -leipuria. - -Kaupungintalon vartiosto koetti pelastaa onnetonta ja käytti kaikki -keinonsa. Mutta olemmehan nähneet, että viime aikoina ei tällaisesta -ihmisystävällisestä auttamisesta ollut mitään hyötyä. - -Naiset hyökkäsivät vartioston kimppuun, hajoittivat sen, tunkeutuivat -kaupungintaloon ja alkoivat ryöstää. - -He tahtoivat heittää Seine-virtaan kaikki, mitä löysivät, ja polttaa -torilla sen, mitä eivät voineet kuljettaa pois. Siis miehet veteen ja -talo tuleen! Siinä oli paljon tehtävää. Kaupungintalossa oli paljon -kaikenlaista. Siellä oli ensiksikin 300 valitsijaa. Siellä olivat -apulaiset. Siellä olivat pormestarit. - -"Kestää kauan, ennenkuin ennätämme ne kaikki heittää veteen", sanoi -muuan järkevä nainen, jolla oli kiire. - -"Eipä silti, etteivät he sitä ansaitsisi", sanoi toinen. - -"Mutta meillä ei ole siihen aikaa." - -"Polttakaamme siis kaikki", sanoi eräs; "se on selvintä." - -Etsittiin sytykkeitä, pyydettiin tulta. Ja tätä odotellessa, jotta -aika ei menisi hukkaan, hirtettiin huvin vuoksi muuan apotti, apotti -Lefèvre Ormessonista. - -Kaikeksi onneksi harmaapukuinen mies oli saapuvilla. Hän leikkasi -nuoran poikki, apotti putosi seitsemäntoista jalan korkeudesta, -nyrjäytti jalkansa ja poistui ontuen kaikkien raivottarien nauraessa. - -Apotti pääsi näin rauhallisesti poistumaan siksi, että soihdut oli -sytytetty, että sytyttäjillä oli jo soihdut käsissään, että he jo -lähensivät niitä arkistoon ja että kymmenen minuutin päästä kaikki -olisi tulessa. - -Äkkiä harmaapukuinen mies syöksyi esiin ja riisti kekäleet sekä -soihdut naisten käsistä. Naiset vastustelivat, hän löi näitä -soihduilla, ja tulen syttyessä hameisiin hän sammutti liekin, joka jo -oli syttynyt papereihin. - -Kuka olikaan tuo mies, joka tällä tavalla vastusti kymmenentuhannen -raivoisan olennon tahtoa? - -Miksi he sallivat tämän miehen komennella? Apotti Lefèvre hirtettiin -puoliksi; tämä mies kaiketi hirtettäisiin kokonaan, koska hän ei -silloin olisi itse sitä estämässä. - -Tämän jälkeen kuului hirveä huuto, joka uhkasi häntä kuolemalla. Ja -uhkaukseen liittyi teko. Naiset ympäröivät harmaapukuisen miehen -heittäen hänen kaulaansa köyden. - -Mutta Billot oli juossut avuksi. Hän aikoi tehdä Maillardille saman -palveluksen, jonka tämä oli tehnyt apotille. - -Hän tarttui köyteen, ja leikkasi sen parista kolmesta kohdasta poikki -hyvin terävällä puukolla, jota nyt käytettiin köyden katkomiseen, -mutta joka äärimmäisessä tilassa voisi väkevän käden pitelemänä -tehdä muutakin. Ja leikatessaan köyden niin moneksi kappaleeksi kuin -suinkin Billot huusi: - -"Onnettomat, ettekö tunne yhtä Bastiljin valloittajista! Hän on sama, -joka lautaa myöten meni noutamaan antautumispaperia minun jouduttuani -vallihautaan rämpimään? Ettekö tunne herra Maillardia?" - -Kuullessaan tämän tutun ja pelätyn nimen, kaikki naiset pysähtyivät, -katsoivat toisiinsa ja pyyhkivät otsaansa. - -Olihan työ ollut raskasta, ja vaikka nyt oli lokakuu, sai hikoilla -sitä tehdessään. - -"Bastiljin valloittaja! Vieläpä herra Maillard, Châteletîn -vahtimestari! Eläköön herra Maillard!" - -Uhkaukset muuttuvat hyväilyksi. He syleilevät Maillardia ja huutavat: -eläköön Maillard! - -Maillard puristaa Billotin kättä ja katsoo häneen. Kädenpuristus -merkitsee: Me olemme ystäviä! Katse merkitsee: Jos joskus tarvitsette -minua, niin luottakaa minuun! - -Maillard on taas saanut tavattoman suuren vaikutusvallan näihin -naisiin, ja se johtuu siitä, että naiset tietävät varsin hyvin -Maillardilla olevan pikku syntejä heille anteeksiannettavana. - -Mutta Maillard on vanha kansanmeren purjehtija. Hän tuntee tämän -esikaupunkien meren, joka yhden puuskan vaikutuksesta nousee ja yhden -sanan vaikutuksesta tyyntyy. Hän tietää, millä tavoin on ihmismeren -aalloille puhuttava, kun vain annetaan tilaisuus puhua. - -Nyt juuri onkin sopiva puhumisen hetki. Kaikki vaikeneva Maillardin -ympärillä. - -Maillard ei tahdo, että pariisilaiset hävittävät valtuuston, koska se -on ainoa valta, joka heitä suojelee. Hän ei tahdo, että hävitetään -siviililuettelot, koska ne ovat ainoita, jotka todistavat, etteivät -heidän lapsensa ole äpäriä. - -Maillardin erikoinen, pureva, leikillinen puhe vaikuttaa. - -Ei ketään tapeta, ei mitään polteta. Mutta Versaillesiin he tahtovat -mennä. - -Siellä on pahan alku, siellä tanssitaan samaan aikaan, kun -Pariisissa nähdään nälkää. Versailleshan nielee kaikki. Pariisilta -puuttuu viljaa ja jauhoja, sillä vilja menee Corbeilista suoraan -Versaillesiin Pariisissa pysähtymättä. - -Niin ei olisi asianlaita, jos _leipuri, leipurin vaimo_ ja _pikku -oppipoika_ olisivat Pariisissa. Näillä nimillä tarkoitetaan -kuningasta, kuningatarta ja dauphinia, luonnollisia kansan leivän -jakajia. - -Siis mennään Versaillesiin. - -Koska naiset ovat järjestyneet joukoksi, koska heillä on pyssyjä, -kanuunia ja ruutia ja niillä, joilla ei ole pyssyjä eikä ruutia, on -peitsiä ja heinähankoja, pitää nyt saada kenraali. - -Miksi he eivät saisi? Onhan kansalliskaartillakin. - -Lafayette on miesten kenraali. Maillardista tulee naisten kenraali. - -Lafayette komentaa laiskoja krenatöörejä, jotka näyttävät -reserviläisiltä: niin vähän he toimivat silloin, kuin olisi paljon -tehtävää. Maillard sensijaan saa komennettavakseen toimivan armeijan. - -Hymyilemättä, silmää räpäyttämättä Maillard suostuu. Hän on Pariisin -naisten ylikenraali. - -Taistelusta ei tule pitkä, mutta ratkaiseva. - - - - -XX - -MAILLARD KENRAALINA - - -Maillardilla oli todellakin komennettavanaan armeija. - -Sillä oli kanuunia, joissa kyllä ei ollut lavetteja eikä pyöriä, -mutta ne oli pantu rattaille. Sillä oli pyssyjä; monesta puuttui -kyllä liipaisin tai hana, mutta kaikissa oli pistin. Sillä oli suuri -määrä kaikenlaisia kömpelöitä aseita, mutta ne olivat sittenkin -aseita. Sillä oli ruutia nenäliinoissa, päähineissä ja taskuissa, -ja keskellä tätä elävää ruutikellaria kulkivat kanuunansytyttäjät -palavine sytyttimineen. - -On suoranainen ihme, ettei koko armeija tällä merkillisellä -matkallaan räjähtänyt ilmaan. - -Maillard arvosteli yhdellä silmäyksellä armeijansa ominaisuuksia. -Hän huomasi, että ainoa, mitä hän voi tehdä, oli estää sitä jäämästä -paikalleen Pariisiin, johdattaa se Versaillesiin ja sinne tultuaan -estää se paha, mitä se voisi saada aikaan. - -Tämä tehtävä on vaikea, sankarillinen, mutta Maillard toteuttaa sen. - -Hän siis menee torille ja ottaa nuoren tytön kaulaan ripustetun -rummun. - -Nälkään kuolemaisillaan nuori tyttö ei jaksa sitä enää kantaa. Hän -antaa rummun, horjuu pitkin seinäviertä ja vaipuu maahan, pää kiveä -vasten. Surullinen päänalainen... nälän päänalainen... - -Maillard kysyy tämän naisen nimeä. Hänen nimensä on Madeleine -Chambry. Hän on veistellyt puuesineitä kirkkoja varten. Mutta kuka -nyt ajatteleekaan lahjoittaa kirkoille kauniita tuoleja, kauniita -kuvapatsaita, kauniita korkokuvia, 15. vuosisadan mestariteoksia? - -Nälkään kuolemaisillaan hän meni kukkakauppiaaksi Palais-Royaliin. -Mutta kuka ostaa kukkia, kun ei ole rahaa, millä ostaa leipää? Kukat, -kauniit tähdet rauhan ja runsauden taivaalla kuolevat myrskyjen ja -vallankumousten tuulissa. - -Kun hän ei enää voinut veistää puusta hedelmiä eikä myydä ruusuja, -jasmineja ja liljoja, tarttui hän rumpuun ja pärrytti nälän kamalan -merkkisoiton. - -Hänet on vietävä Versaillesiin, sillä hänhän on koonnut tämän -surullisen lähetystön, mutta kun hän on liian heikko kävelläkseen, -kuljetetaan hänet sinne rattailla. - -Versaillesiin tultua pyydetään, että hän pääsee kahdentoista muun -naisen kanssa palatsiin. Siellä hänen on esiinnyttävä puhujana, hänen -on nälkiintyneenä kuninkaalle puhuttava nälkiintyneitten puolesta. - -Kaikki taputtavat käsiään kuultuaan Maillardin ehdotuksen. - -Tällä tavalla Maillard muutamalla lauseella on jo muuttanut -vihamieliset aikeet toisiksi. - -Ei kukaan tiennyt, miksi mennään Versaillesiin, ei kukaan tiennyt, -mitä siellä tehdään. - -Nyt se tiedetään: mennään Versaillesiin, jotta kahdentoista naisen -suuruinen lähetystö, ja sen etunenässä Madeleine Chambry rukoilisi -kuningasta _nälän nimessä_ armahtamaan kansaansa. - -Noin seitsemäntuhatta naista on koolla. He lähtevät matkalle, -kulkevat pitkin rantakatuja. - -Mutta Tuilerien kohdalle tultua kuuluu hirveää huutoa. - -Maillard nousee pengermälle nähdäkseen paremmin joukkonsa. - -"Mitä te tahdotte?" kysyy hän. - -"Me tahdomme mennä Tuileriein läpi." - -"Se on mahdotonta", sanoo Maillard. - -"Ja miksi se on mahdotonta?" huutaa seitsemäntuhatta ääntä. - -"Siksi, että Tuilerie on kuninkaan talo ja hänen puutarhansa, siksi, -että kuninkaan luvatta meneminen puutarhan poikki on kuninkaan -loukkaamista, siksi, että loukkaamalla kuninkaan persoonaa loukataan -meidän kaikkien vapautta." - -"Pyytäkää siis lupaa vartijalta", sanovat naiset. - -Maillard menee vartijan luo kolmikolkkainen hattu kädessään. - -"Hyvä ystävä", sanoo hän, "sallitteko näiden naisten mennä Tuileriein -läpi? Me menemme vain käytävää pitkin eikä mitään vahinkoa tehdä -istutuksille eikä kukille." - -Vastaukseksi paljastaa vartija pitkän miekkansa ja hyökkää Maillardia -kohden. Maillard vetää omansa, joka on jalkaa lyhyempi. Tällä välin -eräs nainen lähestyy vartijaa ja iskemällä häntä luudanvarrella -päähän kaataa hänet Maillardin jalkoihin. - -Maillard pistää oman miekkansa tuppeen, ottaa vartijan miekan -kainaloonsa ja eräältä naiselta pyssyn toiseen kainaloonsa, sieppaa -taistelun aikana pudonneen hattunsa ja lähtee Tuileriein läpi, missä -hänen lupauksensa mukaisesti ei tehty mitään vahinkoa. - -Antakaamme heidän jatkaa matkaansa Cours-la-Reinen kautta Sèvresia -kohden, missä he jakaantuvat kahteen joukkueeseen, ja katsokaamme, -mitä tapahtui Pariisissa. - -Nämä seitsemäntuhatta naista eivät olleet turhaan hukuttamaisillaan -valitsijoita, hirttämäisillään apotti Lefèvreä ja Maillardia, ja -polttamaisillaan kaupungintaloa, saamatta aikaan jonkinlaista hälinää. - -Kuultuaan melun, joka ulottui kaupungin kaukaisimpiin osiin, -riensi Lafayette paikalle. Hän piti Mars-kentällä jonkinmoista -sotilastarkastusta. Kello kahdeksasta asti aamulla hän oli ollut -hevosen selässä. Hän saapui kaupungintalolle puolenpäivän aikaan. - -Aikakauden pilapiirtäjät kuvasivat Lafayetten kentauriksi. Ruumiina -oli hänen valkoinen hevosensa, josta hänet tunnettiin. Pää oli -kansalliskaartin päällikön pää. - -Vallankumouksen alettua Lafayette puhui hevosen selästä, söi hevosen -selässä, komensi hevosen selässä. Toisinaan hän sattui nukkumaankin -hevosen selässä. Kun hänen siis joskus onnistui päästä vuoteeseen -nukkumaan, nukkui hän hyvin. - -Kun Lafayette tuli Pelletier-rantakadulle, pidätti hänet mies, joka -ratsasti oivallisella kilpa-ajohevosella. - -Tämä mies oli Gilbert. Hän meni Versaillesiin ilmoittamaan -kuninkaalle uhkaavasta vaarasta ja asettumaan hänen käytettäväkseen. - -Parilla sanalla hän kertoi kaikki Lafayettelle. Sitten kumpikin -jatkoi matkaansa, Lafayette kaupungintaloa, Gilbert Versaillesia -kohden. Naisten marssiessa virran oikeaa rantaa hän ratsasti pitkin -vasenta. - -Kaupungintalon tori, josta naiset olivat poistuneet, oli nyt tullut -täyteen miehiä. Nämä olivat kansalliskaartilaisia, palkattuja tai -palkkaamattomia, pääasiassa entisen ranskalaisen kaartin miehiä. He -olivat menneet kansan riveihin ja siten kadottaneet kuninkaan kaartin -etuoikeudet, jotka henkikaarti ja sveitsiläiset olivat perineet. - -Naisten melun sijaan oli tullut hätäkellon soitto ja yleinen -kokoontuminen. - -Lafayette meni tämän joukon halki, nousi ratsun selästä portaiden -juurella ja välittämättä kättentaputuksista ja uhkaavista huudoista, -jotka hänen ilmestyessään kaikuivat, ryhtyi sanelemaan kirjettä -kuninkaalle, kertoakseen aamulla tapahtuneesta kapinasta. - -Hän oli päässyt kirjeen kuudenteen riviin, kun huoneen ovi aukeni -äkkiä. Lafayette kohotti katseensa. Krenatöörien lähetystö pyysi -päästä kenraalin puheille. - -Lafayette viittasi lähetystöä astumaan sisään, ja se tulikin. Puhetta -pitämään valittu krenatööri astui pöydän luo. - -"Kenraali", sanoi hän varmalla äänellä, "me edustamme kymmentä -krenatöörikomppaniaa. Emme usko teitä petturiksi mutta uskomme, että -hallitus pettää meitä. Jo on aika lopettaa tämä. Emme voi kääntää -painettejamme naisia vastaan, jotka pyytävät leipää. Elintarvekomitea -joko tekee vääryyttä tai on kykenemätön. Olkoon miten tahansa, -muutos on saatava aikaan. Kansa on onneton, ja onnettomuuden alkusyy -on Versaillesissa. Kuningas on noudettava Pariisiin, Flandrian -rykmentti ja henkivartiosto pitää hajoittaa, sillä ne ovat polkeneet -jalkoihinsa kansalliskokardin. Jos kuningas on liian heikko kantamaan -kruunua, luopukoon siitä. Me kruunaamme hänen poikansa. Nimitetään -holhoojahallitus ja kaikki käy hyvin." - -Lafayette katsoi kummastuneena puhujaan. Hän oli nähnyt -kapinoita, itkenyt murhien tähden, mutta nyt vasta ensi kerran -vallankumouksellinen henkäisy osui suoraan hänen kasvoilleen. - -Kun kansa pitää kuninkaan erottamista mahdollisena, kummastuttaa se -Lafayettea, jopa saa aikaan enemmänkin: saattaa hänet ymmälle. - -"Mitä", huudahti hän, "aiotteko siis ryhtyä sotaan kuningasta vastaan -ja pakottaa hänet luopumaan kruunustaan?" - -"Kenraali", vastasi puhuja, "me rakastamme ja kunnioitamme -kuningasta; ikäväähän olisi, jos hän jättäisi meidät, sillä me -rakastamme häntä paljon. Mutta jos hän meidät jättää niin onhan -meillä dauphin." - -"Hyvät herrat, hyvät herrat", sanoi Lafayette, "varokaa mitä teette. -Te kajoatte kruunuun, ja velvollisuuteni kieltää minua sellaista -suvaitsemasta." - -"Kenraali", vastasi kansalliskaartilainen, "me olisimme valmiit -uhraamaan viimeisen veripisaramme teidän tähtenne. Mutta kansa on -onneton, ja onnettomuuden alkusyy on Versaillesissa; meidän pitää -mennä tuomaan kuningas Pariisiin, sillä kansa tahtoo niin." - -Lafayette huomaa, että hänen on pantava persoonallisuutensa vaaraan. -Sen välttämättömyyden edestä hän ei koskaan ollut väistynyt. - -Hän menee kaupungintalon edessä olevalle torille ja aikoo puhua -kansalle, mutta huudot: _Versaillesiin! Versaillesiin!_ peittävät -hänen äänensä. - -Äkkiä kuuluu kovaa melua Vannerie-kadun puolelta. Bailly saapuu nyt -vuorostaan kaupungintaloon. - -Kun joukko näkee hänet, kaikuu joka taholta huutoja: Leipää, leipää! --- Versaillesiin, Versaillesiin! - -Kansan keskeen hukkunut Lafayette tuntee, että laine nousee yhä -korkeammalle ja tukehuttaa hänet. - -Hän lykkää joukkoa syrjään päästäkseen hevosensa luo niin kiihkeästi -kuin hukkuva ui tarttuakseen kallioon. - -Hän pääsee hevosen luo, nousee satulaan ja yrittää ratsastaa -portaiden luo. Mutta tie hänen ja kaupungintalon välillä on tukossa; -ihmismuurit ovat kohonneet eteen. - -"Hitto vieköön, kenraali, te jäätte meidän luoksemme!" huutavat -miehet. - -Samalla kertaa kaikki huutavat: Versaillesiin! Versaillesiin! - -Lafayette epäröi, horjuu. Jos hän menee Versaillesiin, voi hän -epäilemättä siellä auttaa kuningasta, mutta voiko hän hallita koko -tätä joukkoa, joka häntä vaatii Versaillesiin lähtemään? Voiko hän -hillitä tätä tulvaa, joka on riistänyt maan hänen jalkojensa alta ja -jota vastaan hän turhaan taistelee pelastaakseen itsensä? - -Äkkiä muuan mies astuu portaita alas, lykkää joukon syrjään, pitää -kädessään kirjettä ja käyttää niin hyvin nyrkkejään ja jalkojaan, -etupäässä kyynärpäitään, että pääsee Lafayetten luo. Tämä mies on -uupumaton Billot. - -"Tässä on kirje kolmeltasadalta teille", sanoo hän. - -Sillä nimellä mainittiin valitsijoita. - -Lafayette ottaa kirjeen, avaa sen ja aikoo lukea sen itsekseen, mutta -kaksikymmentä tuhatta ääntä huutaa yhtaikaa: "Ääneen! Ääneen!" - -Lafayetten on siis pakko lukea kirje ääneen. Hän viittaa kaikkia -vaikenemaan. Samassa, kuin ihmeen kautta, seuraa hiljaisuus tätä -tavatonta melua, ja kaikkien kuullen hän lukee seuraavan kirjeen: - -"Ottaen varteen olosuhteet ja kansan tahdon sekä ylikenraalin -_esityksestä_, jota emme ole voineet hylätä, valtuutamme täten sekä -määräämme ylikenraalin lähteinään Versaillesiin. Neljä valtuuston -jäsentä seuraa häntä." - -Lafayette-parka ei ollut _esittänyt mitään_ valitsijoille, jotka -mielellään siirsivät osan tulevien tapahtumien vastuusta hänen -niskoilleen. Mutta kansa uskoi, että hän todellakin oli _esittänyt_, -ja kun tämä kenraalin esitys vastasi sen omaa tahtoa, huusi se: -Eläköön Lafayette! - -Silloin Lafayette kalpeni ja sanoi vuorostaan: Versaillesiin! - -Viisitoistatuhatta miestä seurasi häntä. Heidän innostuksensa -ei ollut yhtä meluisa kuin edeltä menneiden naisten, mutta sitä -peloittavampi. - -Koko tämä joukko oli matkalla Versaillesiin pyytääkseen kuninkaalta -leivän murusia, jotka olivat pudonneet henkikaartin juhlapöydästä -lokakuun ensimmäisen ja toisen päivän välisenä yönä. - - - - -XXI - -VERSAILLES - - -Niinkuin aina, ei Versaillesissa tiedetty mitään siitä, mitä tapahtui -Pariisissa. - -Kuvaamiemme kohtausten jälkeen, joiden johdosta kuningatar seuraavana -päivänä oli ylpeä, hän lepäsi nyt. - -Olihan hänellä armeija, oli puolustajia. Hän oli laskenut -vihollisensa ja halusi ryhtyä taisteluun. - -Olihan hänellä kostettavana heinäkuun 14 päivän tappio. Täytyihän -hänen saada hovinsa ja itsensäkin unohtamaan tuo kuninkaan -"Pariisin-matka", jolta hän oli palannut kolmivärinen kokardi -hatussaan. - -Naisparka! Hän ei osannut odottaa sitä matkaa, joka hänen itsensä oli -pakko tehdä. - -Sanakiistansa jälkeen Charnyn kanssa hän ei ollut tälle puhunut -sanaakaan. Hän oli osoittavinaan Andréelle entistä ystävyyttään, joka -oli hetkiseksi himmennyt hänen omassa sydämessään, mutta aina säilyi -hänen kilpailijattarensa sielussa. - -Mitä Charnyhyn tulee, niin kuningatar ei puhunut hänelle eikä -katsonutkaan häneen päin, paitsi silloin, kun hänen oli pakko, -pyytäessään häneltä palvelusta tai antaessaan hänelle määräyksiä. - -Tämä epäsuosio ei kohdannut sukua, sillä samana aamuna, jona -pariisilaiset lähtivät Versaillesiin, nähtiin kuningattaren -hyvin ystävällisesti puhuttelevan nuorta Georges de Charnyta, -keskimäistä kolmesta veljeksestä, samaa, joka poiketen veljestään -Olivierista oli antanut kuningattarelle sotaisia neuvoja Bastiljin -valloittamispäivänä. - -Kello yhdeksän aikaan aamulla tämä nuori mies meni gallerian kautta -ilmoittamaan ylimetsästäjälle kuninkaan lähtevän metsälle, kun -Marie-Antoinette, joka palasi messusta, huomasi hänet ja kutsui -luokseen. - -"Minne te noin juoksette?" kysyi hän. - -"En juossut enää silloin, kun näin teidän majesteettinne", vastasi -Georges; "päinvastoin, minä pysähdyin nöyränä odottamaan sitä -kunniaa, jonka hänen majesteettinsa suo minulle puhuttelemalla minua." - -"Ei kai tämä estä teitä vastaamasta minulle, minne aiotte?" - -"Madame", vastasi Georges, "olen määrätty seurueeseen. -Hänen majesteettinsa lähtee metsästämään ja tulin kuulemaan -ylimetsästäjältä, missä on kokoontumispaikka." - -"Kuningas lähtee siis vielä tänäänkin metsästämään", sanoi kuningatar -katsoen pilviä, jotka vierivät suurina ja mustina, lähestyen -Pariisista päin; "siinä hän ei tee oikein. Ilma näyttää uhkaavalta, -eikö totta, Andrée?" - -"Näyttää kyllä, madame", vastasi nuori nainen hajamielisesti. - -"Ettekö ole samaa mieltä, monsieur?" - -"Olen kyllä, madame, mutta kuningas tahtoo lähteä." - -"Tapahtukoon kuninkaan tahto metsässä ja maanteillä", vastasi -kuningatar luontevan hilpeästi, "älköötkä sydänsurut ja valtiolliset -huolet yhdessä pilatko hänen metsästysonneaan." - -Sitten hän jatkoi, alentaen ääntään ja Andréen puoleen kääntyen: - -"Täytyyhän hänellä olla ainakin tämä huvi." - -Ja ääneen hän sanoi Georgesille: - -"Voitteko sanoa, missä kuningas aikoo metsästää?" - -"Meudonin metsässä, madame." - -"Seuratkaa siis häntä ja suojelkaa häntä." - -Tänä hetkenä kreivi de Charny oli astunut sisään. Hän hymyili -ystävällisesti Andréelle ja pudistaen päätään rohkeni lausua -kuningattarelle: - -"Sen kehoituksen veljeni kyllä muistaa, madame, ei ainoastaan -keskellä kuninkaan huvituksia, vaan keskellä vaarojakin." - -Kuullessaan tämän äänen, joka äkkiä sattui korvaan, sillä hän ei -ollut huomannut Charnyn saapumista, kuningatar vavahti ja sanoi -kääntyen hänen puoleensa halveksivan tylysti: - -"Olisin ihmetellyt, ellei tuo lause olisi tullut kreivi Olivier de -Charnyn suusta." - -"Miksi?" kysyi kreivi kunnioittavasti. - -"Sillä se ennustaa pahaa." - -Andrée kalpeni nähdessään kreivin kalpenevan. Charny kumarsi -vastaamatta mitään. Sitten hän virkkoi, nähdessään vaimonsa -ihmettelevän näin suurta kärsivällisyyttä: - -"Olen hyvin onneton, koska en _enää_ laisinkaan tiedä, miten minun on -puhuttava kuningattarelle loukkaamatta häntä." - -Tämä sana _enää_ korostettiin samoin kuin näyttämöllä taitava -näyttelijä korostaa tärkeät sanat. - -Kuningattarella oli siksi herkkä kuuloaisti, että hän heti huomasi, -minkä tarkoituksen Charny oli antanut tälle sanalle. - -"_Enää_", sanoi hän kiihkeästi; "_enää_, mitä tarkoittaa tuo _enää_?" - -"Huomaan jälleen puhuneeni pahasti", lausui Charny vaatimattomasti. - -Ja hän loi Andréehen katseen, jonka kuningatar tällä kertaa huomasi. - -Marie-Antoinette kalpeni vuorostaan ja sanoi vihaisesti, purren -hampaitaan yhteen: - -"Sana on paha silloin, kun tarkoitus on paha." - -"Korva on vihamielinen", sanoi Charny, "silloin kun ajatus on -vihamielinen." - -Iskettyään tällä tavalla sattuvasti, vaikka ei kunnioittavasti, hän -vaikeni. - -"Viivytän vastaustani siksi, kunnes kreivi de Charny onnistuu -hyökkäyksissään paremmin", sanoi kuningatar. - -"Ja minä", vastasi Charny, "odotan siksi, kunnes kuningatar onnistuu -valitsemaan palvelijansa paremmin kuin tähän asti on tehnyt." - -Andrée tarttui äkkiä miehensä käteen ja valmistautui lähtemään hänen -kanssaan. - -Kuningattaren silmäys pidätti hänet. Hän oli huomannut liikkeen. - -"Mutta mitä asiaa _teidän miehellänne_ oli minulle?" lausui -kuningatar. - -"Hän aikoi sanoa teidän majesteetillenne, että mentyään kuninkaan -käskystä eilen Pariisiin hän huomasi kaupungissa hyvin kummallista -kuohuntaa." - -"Joko taas!" lausui kuningatar. "Ja mikä nyt on syynä? Pariisilaiset -ovat valloittaneet Bastiljin ja hävittävät sitä paraillaan. Mitä he -vielä tahtovat? -- vastatkaa, kreivi de Charny!" - -"Kaikki tuo on totta", vastasi kreivi. "Mutta kun he eivät voi syödä -kiviä, sanovat he näkevänsä nälkää." - -"Näkevänsä nälkää! Näkevänsä nälkää!" huudahti kuningatar. "Mitä me -sille voimme?" - -"On ollut aika, madame", sanoi Charny, "jolloin kuningatar -ensimmäisenä on säälinyt yleistä hätää ja sitä huojentanut. Oli aika, -jolloin hän meni köyhien ullakkohuoneihin, ja köyhien ullakoista -nousivat rukoukset Jumalan luo." - -"Aivan oikein", vastasi kuningatar katkerasti, "ja olenhan minä -saanut runsaan palkinnon säälistäni toisten kurjuutta kohtaan. -Suurin onnettomuuteni on johtunut siitä, että menin tuollaiseen -ullakkohuoneeseen." - -"Jos teidän majesteettinne on kerran erehtynyt", sanoi Charny, "ja -osoittanut armoaan ja suosiotaan kelvottomalle olennolle, niin -pitääkö yhden heittiön mukaan arvostella koko ihmiskuntaa? Madame, -madame, kuinka teitä siihen aikaan rakastettiin!" - -Kuningatar loi kreiviin leimuavan katseen. - -"Mitä siis tapahtui eilen Pariisissa?" kysyi hän. "Älkää puhuko -minulle muuta kuin mitä olette nähnyt; tahdon olla varma siitä, että -puhutte totta." - -"Olen nähnyt osan väestöä tungeksivan rantakaduille odottaen turhaan -jauholastien saapumista. Olen nähnyt toisen joukon jonottavan -leipurien ovilla odottaen turhaan leipää. Olen nähnyt nälkään -nääntyvän kansan; miehet katselivat murheellisina vaimojaan, äidit -katselivat murheellisina lapsiaan. Mitä olen nähnyt? Puitavan uhkaavia -nyrkkejä Versaillesiin päin. Madame, madame, se vaara, josta olen -puhunut, tilaisuus saada kuolla teidän majesteettinne puolesta, se -onni, jota veljeni ja minä ensimmäisinä vaadimme itsellemme, se -vaara, sitä pelkään, on kohta uhkaamassa." - -Kuningatar käänsi kärsimättömänä selkänsä Charnylle ja nojasi -polttavaa otsaansa marmoripihalle päin olevan ikkunan ruutuun. Tuskin -hän oli ennättänyt tehdä tämän liikkeen, kun kaikki näkivät hänen -vapisevan. - -"Andrée", sanoi hän, "tulkaahan katsomaan, kuka ratsumies tuolta -tulee. Hän näyttää tuovan kiireellisiä tietoja." - -Andrée lähestyi ikkunaa. Mutta melkein heti hän kalveten astui -askelen taapäin. - -"Madame", lausui hän moittivalla äänellä. - -Charny lähestyi nopeasti ikkunaa. Hän oli huomannut kaikki, mitä -äsken tapahtui. - -"Tuo ratsastaja", sanoi hän katsoen vuoroin kuningattareen ja -Andréehen, "on tohtori Gilbert." - -"Se on totta", sanoi kuningatar sellaisella äänellä, ettei Andréekaan -voinut päättää, oliko kuningatar kutsunut hänet ikkunan luo -naisellisella tavalla kostaakseen, niinkuin Marie-Antoinette parka -toisinaan teki, vai siksi, etteivät hänen valvomisesta ja kyynelistä -rasittuneet silmänsä voineet jonkun välimatkan päästä erottaa -henkilöitä, joiden tunteminen oli hänelle tärkeätä. - -Jäinen vaitiolo tuli tämän kohtauksen päähenkilöiden kesken. Heidän -katseensa vain yhä kysyivät ja vastasivat. - -Gilbert saapui todellakin, tuoden Charnyn aavistamat synkät uutiset. -Vaikka hän olikin nopeasti hypännyt hevosen selästä, vaikka hän -juoksi portaita ylös, vaikka kolmen levottomina odottavan henkilön, -kuningattaren, Andréen ja Charnyn, katseet olivat kääntyneet -portaille vievää ovea kohti, josta tohtorin olisi pitänyt astua -sisään, niin ovi ei auennut. - -Nämä kolme ihmistä odottivat silloin tuskan vallassa muutamia -minuutteja. - -Äkkiä aukeni vastaisella puolella oleva ovi, ja sisään astui upseeri. - -"Madame", sanoi hän, "tohtori Gilbert, joka saapui ilmoittamaan -kuninkaalle tärkeitä ja kiireellisiä asioita, pyytää saada kunnian -päästä teidän majesteettinne puheille, koska kuningas tunti sitten on -lähtenyt Meudoniin." - -"Pyytäkää häntä astumaan sisään", sanoi kuningatar luoden oveen -kovuuteen asti lujan katseen, Andréen peräytyessä niinkuin hänen -luonnollisimpana turvanaan olisi hänen miehensä ja nojautuessa -kreivin käsivarteen. - -Gilbert ilmestyi ovelle. - - - - -XXII - -LOKAKUUN 5 PÄIVÄ - - -Gilbert loi silmäyksen kaikkiin niihin henkilöihin, jotka olemme -asettaneet näyttämölle, ja lähestyi kunnioittavasti kuningatarta. - -"Salliiko kuningatar", sanoi hän, "korkean puolisonsa poissaollessa -minun ilmoittaa tuomani uutiset?" - -"Puhukaa, monsieur", sanoi Marie-Antoinette. "Nähdessäni teidän niin -kiireellisesti saapuvan, olen koonnut kaikki voimani avukseni, sillä -arvaan teidän tuovan pahoja tietoja." - -"Olisiko kuningatar pitänyt enemmän siitä, että olisin hänet -yllättänyt? Saatuaan edeltäpäin tiedon, astuu kuningatar terveen -järkensä ja luontaisen varman arvostelukyvyn tukemana vaaraa vastaan, -ja silloin ehkä vaarakin väistyy hänen tieltään." - -"Mutta mikä on tuo vaara, monsieur?" - -"Madame, seitsemän tai kahdeksan tuhatta naista on aseistettuna -lähtenyt Pariisista ja saapuu Versaillesiin." - -"Seitsemän tai kahdeksan tuhatta naista!" lausui kuningatar -halveksivan näköisenä. - -"Niin, mutta he ovat pysähtyneet matkalla, ja ehkä heitä on tänne -saapuessaan viisitoista tai kaksikymmentä tuhatta." - -"Ja mitä varten he tulevat?" - -"Heidän on nälkä, madame, ja he saapuvat pyytämään kuninkaalta -leipää." - -Kuningatar kääntyi Charnyn puoleen. - -"Madame", sanoi kreivi, "se, mitä ennustin, on nyt tapahtunut." - -"Mitä on tehtävä?" kysyi kuningatar. - -"Kuninkaalle on heti lähetettävä sana", lausui Gilbert. - -Kuningatar kääntyi nopeasti. - -"Kuninkaalle! Ei mitenkään!" huudahti hän. "Miksi hyväksi -saattaisimme hänet vaaraan?" - -Tämä huudahdus purkautui Marie-Antoinetten sydämestä vaistomaisesti. -Hän ilmaisi sillä oman urhoollisuutensa, tietoisuutensa omasta -persoonallisesta voimastaan ja samalla siitä heikkoudesta, jota hänen -ei olisi pitänyt nähdä miehessään eikä sitä muillekaan ilmoittaa. - -Mutta eihän Charny ollut vieras eikä Gilbert myöskään. Olihan -kohtalo oikeastaan valinnut nämä kaksi miestä, toisen suojelemaan -kuningatarta ja toisen kuningasta. - -Charny vastasi samalla kertaa sekä kuningattarelle että Gilbertille. -Hän hallitsi täydellisesti mieltään, sillä hän oli uhrannut -ylpeytensä. - -"Madame", sanoi hän, "tohtori Gilbert on oikeassa; tästä on -ilmoitettava, kuninkaalle. Kuningasta rakastetaan vielä; hän astuu -näiden naisten eteen, puhuu heille ja riisuu heiltä aseet." - -"Mutta", kysyi kuningatar, "kuka lähtee viemään sanaa kuninkaalle? -Tie on jo varmasti katkaistu, ja tehtävä on vaarallinen." - -"Onko kuningas Meudonin metsässä?" - -"On, ja luultavasti on tiet..." - -"Älköön teidän majesteettinne suvaitko nähdä minussa muuta kuin -tavallisen sotilaan", keskeytti Charny yksinkertaisesti. "Sotilas on -syntynyt surmattavaksi." - -Tämän lausuttuaan hän ei odottanut vastausta, ei kuullut huokausta. -Hän riensi nopeasti alas, hyppäsi erään kaartilaisen hevosen selkään -ja kiiti Meudonia kohden kahden ratsumiehen seurassa. - -Tuskin hän oli ennättänyt kadota viitattuaan viimeisen kerran -hyvästiksi ikkunan ääressä seisovalle Andréelle, kun alkoi kuulua -kaukaista kohinaa, joka muistutti aaltojen pauhua myrskypäivänä, -pakottaen kuningattaren tarkasti kuuntelemaan. Tämä kohina näytti -tulevan Pariisiin johtavan tien varrella olevista etäisimmistä -puista. Siitä huoneesta, missä kuningatar oli, näki usvan läpi tämän -tien Versaillesin äärimmäisiin taloihin asti. - -Kohta taivaanranta kävi yhtä uhkaavaksi katselijalle kuin -kuuntelijallekin. Valkea, pistävä sade alkoi piirtää viiruja usvaan. - -Ja sillä välin kerääntyi Versaillesiin väkeä, joka ei välittänyt -taivaan uhkaavista merkeistä. - -Toinen tiedontuoja toisensa jälkeen saapui palatsiin. Jokainen -kertoi suuren joukon saapuvan Pariisista, ja jokainen, ajatellessaan -edellisten päivien ilonpitoa ja helppoja riemuvoittoja, tunsi -sydämessään toiselta puolen katumusta, toiselta kauhua. - -Sotilaat katselivat levottomina toisiinsa ja tarttuivat hitaasti -aseisiinsa. Kuin juopuneet olennot, jotka koettavat ravistaa -ruumiistaan viinin vaikutusta, hengittivät upseerit, sotilaiden -silminnähtävän epätietoisuuden ja joukon melun hämmentäminä, -vaivaloisesti tätä pahaenteistä ilmaa, aavistaen onnettomuuksia, -joista heitä tultaisiin syyttämään. - -Henkivartioston kolmesataa miestä nousi kylmäkiskoisesti ratsaille, -hieman hidastellen niinkuin ainakin ymmärtäessään joutuvansa -tekemisiin sellaisen vihollisen kanssa, jonka hyökkäämistapaa he -eivät tunteneet. - -Mitä tehdä naisille, jotka ovat lähteneet uhkaavina ja aseistettuina, -mutta jotka saapuvat aseitta, voimatta edes kohottaa käsivarsiaan: -siksi uupuneita ja nälkiintyneitä he ovat! - -Joka tapauksessa he asettuvat riviin, paljastavat miekkansa ja -odottavat. - -Viimein naiset tulevat näkyviin. He lähestyvät kahta tietä myöten. -Puolimatkassa he olivat jakaantuneet, toiset saapuivat Saint-Cloudin, -toiset Sèvresin kautta. - -Ennen jakaantumistaan he olivat jakaneet kahdeksan leipää: enempää ei -Sèvresistä löytynyt. - -Kolmekymmentäkaksi naulaa leipää seitsemälletuhannelle ihmiselle! - -Saapuessaan Versaillesiin he tuskin jaksoivat enää laahustaakaan. -Kolme neljännestä naisjoukosta oli heittänyt aseensa tielle. Maillard -oli saanut viimeisen neljäsosankin jättämään aseensa kaupungin -ensimmäisten talojen kohdalle. - -Kun oli tultu kaupunkiin, sanoi hän: "Kuulkaahan, jotta olisimme -varmoja siitä, että olemme kuningaskunnan ystäviä, laulakaamme: -_Terve, Henrik IV_!" - -Ja heikolla äänellä, joka tuskin jaksoi enää pyytää leipää, naiset -alkoivat laulaa kuninkaallista laulua. - -Palatsissa hämmästyttiinkin kovasti, kun uhkausten ja huutojen -sijasta kuuluikin lauluja, kun laulajat horjuivat, sillä -muistuttaahan nälkä humalaa, kun rauta-aidan ristikkojen takaa näkyi -laihoja, kalpeita, harmaita, likaisia, vettä ja hikeä tippuvia -kasvoja, tuhansia päitä toinen toisensa yläpuolella, käsillään -tarttuen aitauksen kullattuihin kankiin ja niitä ravistellen. - -Sitten tämän oudon ryhmän keskeltä kuului tuon tuostakin kumeaa -karjuntaa; kuolevien joukosta leimahti salamoita. Toisinaan taas -kaikki kädet irtautuivat kangista ja ojentuivat niiden välistä -palatsia kohden. - -Avoimet ja vapisevat kädet anoivat. Nyrkkiin puristuneet uhkasivat. - -Mikä kamala näky! - -Sade ja loka vallitsi taivaassa ja maassa. Nälkä ja uhkaukset -piirittäjissä. Sääli ja epäröinti puolustajissa. - -Odottaessaan Ludvig XVI:tta kuningatar kuumeisesti ja päättävästi -käski järjestää puolustuksen. Vähitellen hoviherrat, upseerit, -ylhäiset virkailijat kerääntyivät hänen ympärilleen. - -Näiden keskellä hän huomasi Saint-Priestin, Pariisin ministerin. - -"Menkäähän ottamaan selkoa siitä, mitä nuo ihmiset tahtovat", sanoi -kuningatar hänelle. - -Herra de Saint-Priest meni pihan poikki ja lähestyi aitaa. "Mitä te -tahdotte?" kysyi ministeri naisilta. - -"Leipää! Leipää! Leipää!" huusivat tuhannet äänet yhtaikaa. - -"Leipää!" toisti Saint-Priest kärsimättömästi. "Kun teillä oli vain -yksi valtias, ei teiltä puuttunut leipää. Nyt kun teillä on niitä -toista tuhatta, näettehän, mihin olette joutuneet." - -Ja Saint-Priest poistui näiden nälkäisten huutaessa, käskien pitämään -portit suljettuina. - -Mutta saapuu lähetystö, jonka edessä täytyy portti avata. Maillard on -naisten puolesta mennyt Kansalliskokoukseen. Hän on saanut aikaan, -että puheenjohtaja kahdentoista naisen kanssa lupaa mennä lähetystönä -kuninkaan luo. - -Samassa kun tämä lähetystö, Mounier etunenässä, lähtee -Kansalliskokouksesta, saapuu kuningas täyttä laukkaa -talousrakennusten taholta. - -Charny oli tavannut hänet Meudonin metsässä. - -"Tekö se olettekin?" sanoi kuningas. "Onko teillä minulle asiaa?" - -"On, sire." - -"Mitä siis on tapahtunut? Teillä on ollut kovin kiire." - -"Sire, tänä hetkenä on Versaillesissa kymmenentuhatta Pariisista -tullutta naista pyytämässä leipää." - -Kuningas kohautti olkapäitään, enemmän säälistä kuin ylenkatseesta. - -"Jos minulla olisi leipää", sanoi hän, "niin en odottaisi heidän -tuloaan Versaillesiin sitä pyytämään". - -Tekemättä muita huomautuksia, katsoen kaihomielin siihen suuntaan, -mihin oli aiottu lähteä metsästysretkelle, joka nyt oli lopetettava, -hän sanoi: - -"Lähtekäämme siis Versaillesiin." - -Ja hän lähti Versaillesiin. - -Hän saapui juuri silloin, kun asetorilta kuului kovaa huutoa. - -"Mitä tuo on?" kysyi kuningas. - -"Sire", huusi Gilbert tullen sisään kalmankalpeana, -"henkivartiostonne hyökkää Georges de Charnyn johtamana -Kansalliskokouksen puheenjohtajaa ja hänen mukanaan tulevaa -lähetystöä vastaan." - -"Mahdotonta!" huudahti kuningas. - -"Kuulkaahan, miten ne huutavat, joita surmataan." - -"Avatkaa portit!" huusi kuningas. "Minä otan lähetystön vastaan." - -"Mutta, sire!" huudahti kuningatar. - -"Avatkaa", toisti Ludvig XVI. "Kuninkaitten palatsit ovat -turvapaikkoja." - -"Niin kyllä", sanoi kuningatar, "kaikille muille paitsi kuninkaille!" - - - - -XXIII - -LOKAKUUN 5 PÄIVÄN ILTA - - -Charny ja Gilbert juoksevat portaita alas. - -"Kuninkaan nimessä!" huutaa toinen. - -"Kuningattaren nimessä!" huutaa toinen. - -Ja molemmat lisäävät: - -"Avatkaa portit." - -Mutta tätä käskyä ei täytetty kyllin nopeasti. Kansalliskokouksen -puheenjohtaja kaatuu maahan ja tallataan jalkoihin. Hänen vieressään -on kaksi lähetystöön kuuluvaa naista haavoittunut. - -Gilbert ja Charny rientävät avuksi. Nämä kaksi miestä, joista toinen -on lähtenyt yhteiskunnan yläpäästä ja toinen alapäästä, kohtaavat -toisensa samassa ympäristössä. - -Toinen tahtoo pelastaa kuningattaren rakkaudesta kuningattareen, -toinen tahtoo pelastaa kuninkaan rakkaudesta kuninkuuteen. - -Porttien auettua ryntäävät naiset pihaan. He heittäytyvät -henkivartioston ja Flandrian rykmentin sotilaitten keskeen, uhkaavat, -rukoilevat, hyväilevät. Mitenkä miehet voisivatkaan vastustaa naisia, -jotka rukoilevat heitä äitiensä ja sisariensa nimessä! - -"Tilaa, tilaa lähetystölle!" huutaa Gilbert. - -Ja rivit aukenevat päästääkseen läpi Mounierin ja ne onnettomat -naiset, joiden kanssa hän tahtoo mennä kuninkaan luo. - -Saatuaan edeltäpäin tiedon Charnylta kuningas odottaa lähetystöä -kappelin viereisessä salissa. - -Mounier aikoo puhua Kansalliskokouksen nimessä. Madeleine Chambry, -rummuttava kukkakauppias, aikoo puhua naisten puolesta. - -Mounier lausuu muutaman sanan kuninkaalle ja esittää hänelle -kukkakauppiaan. Tämä astuu muutaman askeleen eteenpäin, aikoo sanoa -jotakin, mutta ei jaksa lausua muuta kuin: - -"Sire, leipää!" - -Ja hän kaatuu pyörtyneenä maahan. - -"Auttakaa!" huutaa kuningas. "Auttakaa!" - -Andrée rientää antamaan kuninkaalle hajusuolapullonsa. - -"Madame", sanoo Charny moittivalla äänellä kuningattarelle. - -Kuningatar kalpenee ja vetäytyy huoneisiinsa. - -"Pankaa vaunut kuntoon", sanoo hän; "kuningas ja minä lähdemme -Rambouilletiin." - -Tällä välin tyttöparka tointuu. Huomatessaan nojautuvansa kuninkaan -käsivartta vasten ja saavansa haistella hajusuolaa hän häpeää, -huudahtaa ja aikoo suudella kuninkaan kättä. - -Mutta kuningas estää sen. - -"Kaunis lapsi", sanoo hän, "sallikaa minun suudella teitä; kyllä te -sen ansaitsette." - -"Sire, sire, koska olette näin hyvä", sanoo nuori tyttö, "niin -antakaa määräys." - -"Mikä määräys?" kysyy kuningas. - -"Että tuodaan viljaa, jotta nälänhätä taukoo." - -"Rakas lapsi", sanoo kuningas, "kyllä kirjoitan pyytämänne määräyksen -alle, mutta suoraan sanoen en luule sen teitä paljoakaan auttavan." - -Kuningas istui pöydän ääreen ja alkoi kirjoittaa, kun äkkiä kuuluu -yksinäinen laukaus ja sitä seuraa kiivas ammunta. - -"Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!" huudahtaa kuningas. - -"Mitä nyt taas tapahtuu? Menkäähän katsomaan, monsieur Gilbert." - -Toista naisryhmää vastaan oli tehty hyökkäys, ja siitä johtui -yksinäinen laukaus, jota sitten seurasi ammunta. Tämän yksinäisen -laukauksen ampui eräs rahvaanmies ja lävisti kaartinluutnantti -Savonnièresin käsivarren juuri sinä hetkenä, jona hän kohotti -käsivartensa iskeäkseen nuoreen sotilaaseen, kun tämä oli paennut -vajan seinän luo ja levittäen molemmat aseettomat kätensä koetti -suojata takanaan polvillaan olevaa naista. Kaartilaiset vastasi -viidellä tai kuudella karbiininlaukauksella. - -Kaksi kuulaa osui. Eräs nainen kaatui kuolleena maahan. Toinen -vietiin pois vaarallisesti haavoittuneena. - -Kansaa vastaan ammuntaan, ja vuorostaan kaksi kaartilaisia putoo -hevosensa selästä. - -Samassa kuuluu huutoja: Tilaa! Tilaa! Saint-Antoinen esikaupungin -miehet saapuvat vetäen mukanaan kolmea kanuunaa, jotka he asettavat -rinnakkain ristikon eteen. - -Kaikeksi onneksi sataa virtanaan, sytytin pistetään turhaan -sankkireikään; kostunut ruuti ei ota syttyäkseen. - -Tänä hetkenä kuiskaa eräs ääni hiljaa nämä sanat Gilbertille: - -"Lafayette saapuu eikä ole täältä enää kuin puolen penikulman päässä." - -Gilbert etsii turhaan tämän ilmoittajaa. Mutta mistä tahansa se tieto -saapui, se oli hyvä tieto. - -Hän katselee ympärilleen, näkee isännättömän hevosen. Se kuuluu -toiselle surmatulle kaartilaiselle. Hän hyppää sen selkään ja lähtee -täyttä laukkaa ajamaan Pariisia kohden. - -Toinen ratsastajaton hevonen tahtoo seurata häntä. Mutta tuskin on -hevonen ennättänyt juosta parikymmentä askelta, kun joku tarttuu sen -suitsiin. Gilbert arvaa toisten aavistaneen hänen aikeensa ja ajavan -häntä takaa. Kiitäessään eteenpäin hän vilkaisee taakseen. - -Ei kukaan ajattelekaan takaa-ajoa. Kaikkia vaivaa nälkä. He tahtovat -syödä, ja hevonen tapetaan puukoniskuilla. - -Hevonen kaatuu ja on muutamassa minuutissa jaettu kahteenkymmeneen -kappaleeseen. - -Tällä välin oli kuningas saanut saman tiedon kuin Gilbertkin: -Lafayette saapuu! - -Kuningas oli Mounierille allekirjoittanut ihmisoikeuksia koskevan -säädöksen ja Madeleine Chambrylle määräyksen viljan hankkimisesta. - -Saatuaan säädöksen ja määräyksen, joiden luultiin rauhoittavan -mieliä, lähtivät Maillard, Madeleine Chambry ja tuhatkunta naista -Pariisia kohden. - -Kaupungin äärimmäisten talojen kohdalla he tapaavat Lafayetten, joka -Gilbertin kiihoittamana saapuu rientomarssissa kansalliskaartin -etunenässä. - -"Eläköön kuningas!" huutavat Maillard ja naiset heiluttaen päänsä -yläpuolella säädöksiä. - -"Mitä te puhutte kuningasta uhkaavasta vaarasta?" kysyi Lafayette -hämmästyen. - -"Tulkaa, tulkaa, kenraali", huudahti Gilbert kiihoittaen häntä yhä -eteenpäin. "Saatte itse päättää." - -Ja Lafayette kiiruhtaa eteenpäin. Kansalliskaarti saapuu rumpujen -soidessa Versaillesiin. - -Rummutuksen alkaessa kuulua Versaillesiin kuningas tuntee jonkun -kunnioittavasti koskevan häntä käsivarteen. - -Hän kääntyy. Se on Andrée. - -"Tekö madame de Charny?" sanoo kuningas. "Mitä kuningatar tekee?" - -"Sire, kuningatar pyytää teitä lähtemään, odottamatta pariisilaisia. -Henkivartiostonne ja Flandrian rykmentin suojaamana voitte päästä -minne tahansa." - -"Onko se teidän mielipiteenne, kreivitär de Charny?" kysyi kuningas. - -"On sire, jos samalla kertaa menette rajan yli, sillä muuten..." - -"Muuten?" - -"Muuten on parempi jäädä." - -Kuningas pudisti päätänsä. - -Hän jää, ei suinkaan sen vuoksi, että hänellä on rohkeutta jäädä, -vaan sen vuoksi, että hänellä ei ole voimaa lähteä. - -Hiljaa hän mutisee: - -"Pakeneva kuningas! Pakeneva kuningas!" - -Sitten hän sanoo kääntyen Andréen puoleen: - -"Menkää sanomaan kuningattarelle, että hän lähtisi yksinään." - -Viiden minuutin päästä kuningatar saapuu ja asettuu kuninkaan viereen. - -"Mitä täällä teette, madame?" -- kysyy Ludvig XVI. - -"Tulen kuolemaan kanssanne, monsieur", vastaa kuningatar. - -"Nyt hän on todella kaunis!" sanoo Charny itsekseen hiljaa. - -Kuningatar vavahtaa; hän on kuullut lauseen. - -"Eiköhän olisikin minun parempi kuolla kuin elää", sanoo hän katsoen -Charnyn puoleen. - -Tänä hetkenä kuuluu kansalliskaartin astuntaa palatsin ikkunoiden -alta. - -Gilbert tuli nopeasti sisään. - -"Sire", sanoi hän kuninkaalle, "teidän majesteettinne ei tarvitse -enää mitään pelätä; Lafayette on tuolla alhaalla." - -Kuningas ei pitänyt Lafayettesta, mutta ei mennyt siinä sen -pitemmällekään. Kuningatar sitävastoin vihasi Lafayettea eikä -salannut vihaansa. Seurauksena tästä oli, että ilmoittaessaan omasta -mielestään tänä hetkenä kaikkein tärkeimmän uutisen Gilbert ei saanut -mitään vastausta. - -Mutta Gilbert ei ollut niitä miehiä, jotka pelkäävät kuninkaallisten -vaikenemista. - -"Kuuliko teidän majesteettinne?" sanoi hän varmalla äänellä -kuninkaalle. "Lafayette on tuolla alhaalla ja teidän majesteettinne -käytettävänä." - -Kuningatar oli yhä vaiti. Kuningas sanoi vähän ajan päästä: - -"Viekää hänelle sana, että kiitän häntä ja pyydän häntä saapumaan -luokseni." - -Muuan upseeri kumarsi ja poistui. Kuningatar astui kolme askelta -taapäin. Mutta melkein käskevällä liikkeellä kuningas pidätti hänet. - -Hoviherrat jakaantuivat kahteen ryhmään. - -Charny ja Gilbert jäivät kuninkaan luokse. Kaikki muut peräytyivät -kuningattaren tavoin ja asettuivat hänen taakseen. - -Kuului yksinäisen miehen astuntaa, ja Lafayette ilmestyi ovelle. - -Hänen tullessaan syntyi vaitiolo. Sen keskeltä kuului kuningattaren -ryhmästä ääni: - -"Toinen Cromwell." - -Lafayette hymyili. - -"Cromwell ei olisi yksinään tullut Kaarle I:n luokse", sanoi hän. - -Ludvig XVI kääntyi näitä hirveitä ystäviänsä kohti, jotka muuttivat -viholliseksi hänen avukseen tulleen miehen. Sitten hän lausui -Charnylle: - -"Kreivi, minä jään. Herra Lafayetten tultua tänne ei minulla ole enää -mitään pelon syytä. Käskekää sotaväkeä siirtymään Rambouilletiin. -Kansalliskaarti vartioi palatsin ulkopuolta, henkikaarti sisäpuolta." - -Hän jatkoi, kääntyen Lafayetten puoleen: - -"Tulkaa, kenraali, tahdon puhella kanssanne." - -Ja kun Gilbert astui askelen poistuakseen, sanoi kuningas: - -"Te, herra tohtori, ette häiritse. Tulkaa." - -Ja näyttäen tietä Lafayettelle ja Gilbertille, hän astui -sivuhuoneeseen, jonne molemmat seurasivat häntä. - -Kuningatar seurasi heitä katseillaan, ja kun ovi oli suljettu, sanoi -hän: - -"Tänään olisi pitänyt paeta! Tänään se vielä olisi voinut tapahtua. -Huomenna se ehkä on jo liian myöhäistä!" - -Hän poistui mennäkseen omiin huoneisiinsa. - -Sillä välin sattui palatsin ikkunoihin väkevä valo, kuin tulipalon -kuumotus. Suurella roviolla paistettiin tapetun hevosen kappaleita. - - - - -XXIV - -LOKAKUUN 5 JA 6 PÄIVÄN VÄLINEN YÖ - - -Yö oli jokseenkin rauhallinen. Kansalliskokous istui kello kolmeen -asti aamulla. - -Kello kolme, ennenkuin jäsenet poistuivat, lähettivät he kaksi -vartijaa tarkastamaan Versaillesia ja sen lähitienoita ja kiertämään -puiston kautta. Kaikki oli tai ainakin näytti olevan rauhallista. - -Keskiyön aikaan oli kuningatar aikonut poistua Trianonin portin -kautta, mutta kansalliskaartilainen ei päästänyt häntä menemään. Hän -selitti pelkäävänsä, mutta hänelle vakuutettiin, että Versaillesissa -oli turvallisempaa kuin missään muualla. - -Hän siis vetäytyi pieneen huoneistoonsa ja rauhoittui nähdessään -kaikkein uskollisimmat henkivartijansa sitä suojaamassa. - -Ovellaan hän tapasi Georges de Charnyn. Tämä oli aseissa, nojautuen -lyhyeen pyssyyn, jommoisia kaartilaiset käyttivät samoin kuin -rakuunatkin. Se oli tapojen vastaista: sisällä ollessaan kantoivat -vartijat vain miekkaa. - -Kuningatar lähestyi häntä. - -"Tekö se olettekin, parooni!" sanoi hän. - -"Minä, madame." - -"Aina uskollinen!" - -"Olenhan vartiopaikallani." - -"Kuka teidät siihen määräsi?" - -"Veljeni, madame." - -"Ja missä on veljenne?" - -"Kuninkaan luona." - -"Miksi kuninkaan luona?" - -"Siksi, että hän on suvun päämies, ja sen vuoksi hänellä on oikeus -kuolla kuninkaan, valtion päämiehen, puolesta." - -"Niin kyllä", sanoi Marie-Antoinette hiukan katkerasti, "jota vastoin -teillä on oikeus kuolla kuningattaren puolesta." - -"Jos Jumala sallii minun täyttää tämän velvollisuuteni, on se minulle -suuri kunnia", vastasi nuori mies kumartaen. - -Kuningatar astui askelen poistuakseen, mutta epäluulo kalvoi hänen -sydäntään. Hän kääntyi ja kääntäen päänsä puoliksi poispäin, kysyi: - -"Ja... kreivitär, minne hän on joutunut?" - -"Kreivitär saapui kymmenen minuuttia sitten ja on käskenyt valmistaa -itselleen vuoteen teidän majesteettinne etuhuoneeseen." - -Kuningatar puri huuleensa. - -Missä tahansa tämän Charnyn perheen kanssa joutui kosketuksiin, aina -he olivat velvollisuuttaan täyttämässä. - -"Kiitos, monsieur", sanoi kuningatar, tehden hurmaavan liikkeen sekä -päällään että kädellään, "kiitos siitä, että huolellisesti suojaatte -kuningatartanne. Kiittäkää minun puolestani veljeänne siitä, että hän -huolellisesti suojaa kuningasta." - -Ja tämän sanottuaan hän poistui. Etuhuoneessa hän tapasi Andréen, ei -levolla, vaan seisaallaan, kunnioittavana odottamassa. - -Kuningatar ei voinut olla ojentamatta hänelle kättään. - -"Kiitin juuri äsken lankoanne, Georgesia", sanoi kuningatar. "Pyysin -häntä kiittämään miestänne ja kiitän itse teitä." - -Andrée niiasi syvään ja väistyi tieltä päästääkseen kuningattaren -menemään ohitseen. Tämä poistui makuuhuoneeseensa. - -Kuningatar ei pyytänyt häntä seuraamaan. Tämä uskollisuus, josta -varsinainen kiintymys oli kadonnut ja joka kylmän tyynenäkin oli -yhtäkaikki valmis uhrautumaan kuolemaan asti, vaikutti häneen -kiusallisesti. - -Kello kolmen aikaan aamulla oli siis kaikki rauhallista. - -Gilbert poistui linnasta Lafayetten seurassa, joka oli ollut -kaksitoista tuntia hevosen selässä ja nyt oli väsymyksestä -nääntymäisillään, Portilla hän kohtasi Billotin, joka oli saapunut -kansalliskaartin kanssa. Billot oli nähnyt Gilbertin poistuvan, -arvellut tämän tarvitsevan hänen apuaan ja saapunut hänen luokseen -niinkuin koira saapuu yksinään lähteneen isäntänsä luo. - -Kello kolmen aikaan, niinkuin olemme maininneet, oli kaikki -rauhallista, Kansalliskokouskin, vartijoittensa tiedonantojen -rauhoittamana, oli poistunut. Kaikki toivoivat, ettei mikään -häiritsisi tätä rauhallisuutta. Siinä he erehtyivät. - -Melkein jokaisessa kansanliikkeessä, joka valmistaa suurta -vallankumousta, on seisahdushetkiä, jolloin kaikki näyttää -rauhalliselta ja kaikki uskovat voivansa turvassa nukkua. Siinä he -erehtyvät. - -Niiden miesten takana, jotka panevat asian alkuun, on toisia, jotka -odottavat tämän valmistelun päättymistä, että sen toimihenkilöt joko -kyllästyvät tai väsyvät syystä tai toisesta eivätkä tahdo enää mennä -sen pitemmälle, vaan asettuvat lepäämään. - -Silloin tulee tuntemattomien miesten, kohtalokkaiden intohimojen -salaperäisten kätyrien vuoro. He hiipivät pimeässä esiin, -tarttuvat kesken jääneeseen toimintaan ja vieden kaikki viimeiseen -äärimmäisyyteen asti kauhistuttavat niitä, jotka olivat kesken -tietä menneet levolle, uskoen kulkeneensa matkan ja saavuttaneensa -päämäärän. - -Tänä yönä vallitsi Versaillesissa kaksi vastakkaista mielialaa -molemmissa joukoissa, joista toinen saapui sinne illalla ja toinen -yöllä. - -Ensimmäinen saapui siksi, että se kärsi nälkää ja tahtoi leipää. -Toinen saapui vihan vuoksi ja vaati kostoa. - -Tiedämme, kuka johti ensimmäistä ryhmää: Maillard ja Lafayette. - -Mutta kuka johti toista? Historia ei mainitse ketään. Mutta -perintätieto sensijaan mainitsee hänen nimensä: Marat! - -Olemme tutustuneet häneen, nähneet hänet Marie-Antoinetten häiden -aikana leikkaavan jalkoja Ludvig XV:n torilla. Olemme nähneet hänet -kaupungintalon torilla yllyttämässä kansaa Bastiljia valloittamaan. - -Nyt saamme nähdä hänen hiipivän yöllä, kuin susi hiipii -lammaskarsinan luona, odottaen paimenen nukkumista uskaltaakseen -tehdä verisen työnsä. - -Verrière! - -Ensimmäisen kerran mainitsemme tämän nimen. Hän oli epämuotoinen -kääpiö, inhoittava kyttyräselkäinen mies, jolla oli epäsuhteiset -sääret. Jokaisen yhteiskunnan perustuksia mullistavan myrskyn aikana -näki tämän verisen kääpiön nousevan loan mukana pinnalle. Pari -kolme kertaa näki hänen kamalina aikakausina ajavan kyyryillään -mustan hevosen selässä. Hän muistutti Ilmestyskirjan petoa tai niitä -muodottomia paholaisia, jotka Callot on kuvannut kiusaamassa pyhää -Antoniusta. - -Kerran hän eräässä klubissa pöydällä seisoen ankarasti uhkaili -ja syytti Dantonia. Se tapahtui siihen aikaan, jolloin syyskuun -toisen päivän miehen kansansuosio alkoi horjua. Tämän myrkyllisen -hyökkäyksen aikana Danton huomasi olevansa hukassa, samoin kuin -leijona huomaa kahden sormen päässä suustaan myrkyllisen käärmeen -pään. Hän katsoi ympärilleen kuin etsien asetta tai tukea. Hän -huomasi kaikeksi onneksi toisen kyttyräselkäisen, tarttui heti tämän -kainalokuoppiin ja nosti hänet pöydälle toisen eteen. - -"Hyvä ystävä", sanoi hän, "vastatkaahan tuolle herralle: minä -luovutan teille puheenvuoron." - -Kaikki purskahtivat nauruun, ja Danton oli pelastettu. Ainakin sillä -kertaa. - -Perintätieto siis mainitsee, että Marat ja Verrière olivat läsnä. -Vieläpä eräs kolmaskin: Aiguillonin herttua, kuningattaren suurimpia -vihamiehiä, naiseksi puettuna. - -Kuka sitä on väittänyt? Kaikki. Apotti Delille ja apotti Maury, nuo -molemmat perin erilaiset apotit. Edellisen väitetään kirjoittaneen -seuraavan säkeen: - - Hän miesnä raukka on ja naisna murhaaja. - -Maurysta taas mainitaan ihan toista. Kaksi viikkoa kohta kuvattavien -tapausten jälkeen tapasi Aiguillonin herttua hänet Feuillants-klubin -parvekkeella ja aikoi puhutella häntä. - -"Mene tiehesi, portto", sanoi apotti Maury ja erkani -majesteetillisena herttuasta. - -Kerrotaan siis näiden kolmen miehen saapuneen Versaillesiin kello -neljän aikaan aamulla. He johtivat tätä toista mainitsemaamme -joukkuetta. - -Siihen kuuluivat ne, jotka tulevat voiton vuoksi taistelleiden -jäljestä. He saapuvat ryöstämään ja murhaamaan. - -Olihan Bastiljissa hiukan murhattu, mutta ei laisinkaan ryöstetty. -Versaillesissa saisi oivallisen korvauksen. - -Kello puolikuuden aikaan aamulla palatsi vavahti unestaan. -Marmoripihalla ammuttiin pyssyllä. - -Viisi-, kuusisataa miestä oli äkkiä tullut ristikon luo, ja -kiihoittaen, lykkien toisiaan, he olivat yhdellä voimanponnistuksella -kiivenneet aidan yli tai rikkoneet portit. Silloin vartija oli -laukaisemalla antanut hätämerkin. - -Yksi hyökkääjistä kuoli, ja hänen ruumiinsa virui pihalla. Tämä -laukaus jakoi ryöstäjien ryhmän kahtia: toinen tavoitti palatsin -hopea-esineitä, toinen ehkä kuninkaan kruunua. Niinkuin suunnattoman -kirveen halkaisemana joukko jakaantui kahteen ryhmään. Toinen ryhmä -ryntää kuningattaren huoneita kohti, toinen menee kappeliin päin, -siis kuninkaan huoneisiin. - -Seuratkaamme ensin sitä, joka menee kuninkaan huoneisiin. -Olettehan nähnyt meren nousevan suuren vuoksen aikana? Kansanlaine -on samanlaatuinen, siltä erotuksella vain, että se hyökyy aina -eteenpäin, painumatta taaksepäin. - -Kuninkaan suojana olivat ainoastaan se sotamies, joka vartioi ovella, -ja upseeri, joka äkkiä tuli etuhuoneesta kädessään peitsi; sen hän -oli siepannut hätääntyneeltä sveitsiläiseltä. "Kuka siellä!" huutaa -vartija. "Kuka siellä?" Ja kun hän ei kuule vastausta ja laine yhä -nousee, huutaa hän kolmannen kerran: - -"Kuka siellä!" Ja hän nostaa pyssyn poskelleen. Upseeri käsittää, -mitä seuraa laukauksesta kuninkaan huoneistossa. Hän kohottaa -pyssynsä, rientää hyökkääjiä vastaan ja sulkee peitsellään koko -portaiden leveyden. "Mitä te tahdotte?" huutaa hän. "Mitä te etsitte?" - -"Emme mitään", kuuluu useita pilkallisia ääniä. "Päästäkää meidät -menemään. Me olemme hänen majesteettinsa hyviä ystäviä." - -"Olette hänen majesteettinsa hyviä ystäviä ja julistatte hänelle -sodan." - -Tällä kertaa ei kuulunut vastausta... Ei muuta kuin synkkää naurua. - -Muuan mies tarttuu peitsen varteen, jota upseeri ei tahdo päästää -irti. Saadakseen hänet päästämään mies puree häntä käteensä. - -Upseeri sieppaa peitsen vastustajansa käsistä, tarttuu molemmin -käsin sen varteen kahden jalan päähän tyvestä ja lyö varren täydellä -voimalla vastustajansa päähän, halkaisten hänen kallonsa. - -Kova isku taittaa peitsen. - -Tästä lähin on upseerilla kaksi uutta asetta, keppi ja tikari. -Keppiä hän heiluttaa, ja tikarilla hän pistää. Tällä välin on -vahtisotamies avannut oven etuhuoneeseen ja kutsuu apua. Viisi kuusi -henkikaartilaista tulee. - -"Hyvät herrat, hyvät herrat", sanoo vartija, "rientäkää kreivi de -Charnyn avuksi!" - -Miekat välähtävät huotristaan, kimaltelevat hetkisen portaiden -yläpäässä olevan lampun valossa ja sitten iskevät Charnyn molemmin -puolin joukkoon. - -Kuuluu tuskanhuutoja, veri purskuu, laine peräytyy portaita alas, -jotka nyt ovat veriset ja liukkaat. - -Etuhuoneen ovi aukenee kolmannen kerran, ja vartija huutaa: - -"Palatkaa sisään, hyvät herrat, kuningas määrää." Kaartilaiset -käyttävät hyväkseen hetken hämminkiä, joka on syntynyt joukossa. He -rientävät ovea kohden. Charny menee viimeisenä. Ovi sulkeutuu hänen -järjestään, suuret rautaiset teljet painuvat paikoilleen. - -Tuhannet iskut osuvat yhtaikaa oveen. Mutta sen taakse kootaan -penkkejä, pöytiä, tuoleja. Se voi siten kestää ainakin kymmenen -minuuttia. - -Kymmenen minuuttia! Sinä aikana voi saapua apu. Katsokaamme, mitä -tapahtui kuningattaren luona. Toinen ryhmä ryntäsi pientä huoneistoa -kohden. Mutta portaat olivat ahtaat, ja töin tuskin kaksi henkeä -rinnatusten voi pihalta päästä käytävään. - -Täällä valvoo Georges de Charny. - -Kun hänen kolmanteen kysymykseensä: Ken siellä! ei kuulu mitään -vastausta, laukaisee hän. - -Laukauksen jälkeen aukenee kuningattaren huoneen ovi. Andrée pistää -kalpeana, mutta tyynenä päänsä esiin. "Mitä on tapahtunut?" kysyy hän. - -"Madame", huutaa Georges, "pelastakaa hänen majesteettinsa; hänen -henkensä on uhattu. Olen täällä yksin tuhatta vastaan. Mutta mitä -siitä. Kestän niin kauan kuin mahdollista. Mutta kiirehtikää, -kiirehtikää!" - -Ja kun hyökkääjät ryntäävät häntä kohden, vetää hän oven kiinni ja -huutaa: - -"Teljetkää ovi! Minä kestän kyllä niin kauan, että kuningatar -ennättää nousta ja paeta." - -Ja kääntyessään hän lävistää painetillaan kaksi käytävässä lähinnä -olevaa miestä. - -Kuningatar on kuullut kaikki, ja kun Andrée tulee hänen huoneeseensa, -tapaa hän valtiattarensa jo jalkeilla. - -Kaksi kamarineitiä, Hogué ja Thibault, pukee kiireesti hänen ylleen. - -Sitten molemmat naiset vievät salaista käytävää myöten puoliksi -puetun kuningattaren kuninkaan huoneisiin. Sinä aikana Andrée -tyynesti ja välittämättä omasta vaarastaan telkee jokaisen oven -astuessaan Marie-Antoinetten jäljestä. - - - - -XXV - -AAMU - - -Eräs mies odotti kuningatarta molempien huoneistojen välillä. - -Tämä mies oli Charny. Hän oli pahasti veressä. - -"Kuningas!" huudahti Marie-Antoinette nähdessään nuoren miehen -veriset vaatteet. "Kuningas! Olette luvannut pelastaa kuninkaan!" - -"Kuningas on pelastettu, madame", vastasi Charny. Ja katsoen -ovien kautta, jotka kuningatar oli jättänyt auki tullessaan -Häränsilmä-saliin, missä tänä hetkenä olivat koolla kuningatar, hänen -molemmat lapsensa, muutamia henkikaartilaisia, hän aikoi kysyä, missä -Andrée oli, kun kuningattaren katse osui häneen. Tämä katse pysäytti -kysymyksen hänen huulilleen. - -Mutta kuningattaren katse tunkeutui yhä syvemmälle Charnyn sydämeen. -Charnyn ei tarvinnut kysyä: Marie-Antoinette aavisti hänen -ajatuksensa. - -"Hän tulee", lausui hän. "Olkaa turvassa." - -Ja hän juoksi poikansa luo, jonka hän nosti syliinsä. Andrée sulki -samassa viimeisen oven ja tuli saliin. Andrée ja Charny eivät -vaihtaneet sanaakaan. Toisen hymy vastasi toisen hymyyn, siinä kaikki. - -Kummallista! Nämä kaksi kauan erossa ollutta sydäntä alkoivat sykkiä -yhdessä. - -Tänä aikana kuningatar katsoi ympärilleen. Ja ikäänkuin hän olisi -onnellinen saadessaan syyttää Charnyta hän lausui: - -"Missä on kuningas? Missä on kuningas?" - -"Kuningas etsii teitä", vastasi Charny rauhallisesti. "Hän meni -teidän luoksenne toista käytävää myöten, sillaikaa kun te saavuitte -toista." - -Samassa kuului suuri huuto viereisestä salista. - -Murhaajat huusivat: Alas Itävallatar! Alas Messalina! Alas Veto! Me -tahdomme hänet kuristaa, hirttää! - -Sitten kuului kaksi pistoonlinlaukausta, ja kaksi kuulaa lävisti -oven eri kohdista. Toinen kuula meni dauphinin pään ohi ja upposi -kattokoristeihin. - -"Hyvä Jumala, hyvä Jumala!" huudahti kuningatar vaipuen polvilleen. -"Me kuolemme kaikki." - -Charnyn viittauksesta nuo viisi tai kuusi henkikaartilaista -muodostivat silloin ruumiillaan suojan kuningattarelle ja hänen -lapsilleen. - -Samassa saapui kuningas kyynelsilmin ja kalpeana, huutaen -kuningatarta, niinkuin kuningatar oli huutanut kuningasta. Hän näki -kuningattaren ja sulki hänet syliinsä. - -"Pelastettu! Pelastettu!" huudahti kuningatar. - -"Hänen avullaan, madame", vastasi kuningas osoittaen Charnyta. "Ja -kuka teidät on pelastanut?" - -"Hänen veljensä", vastasi kuningatar. - -"Monsieur", sanoi Ludvig XVI kreiville, "olemme teidän suvullenne -niin suuressa kiitollisuudenvelassa, ettemme koskaan voi sitä -kuitata." - -Kuningatar kohtasi Andréen katseen ja käänsi punastuen päänsä -toisaanne. - -Hyökkääjät alkoivat iskeä oveen. - -"Hyvät herrat", sanoi Charny, "meidän täytyy täällä kestää kokonainen -tunti. Meitä on seitsemän. Kuluu ainakin tunti, ennenkuin he ovat -meidät surmanneet, jos puolustaudumme hyvin. Tunnin kuluttua täytyy -saapua apua teidän majesteetillenne." - -Sitten kreivi tarttui isoon kaappiin, joka oli nurkassa. Hänen -esimerkkiään seurattiin ja pian oli kasattu röykkiö huonekaluja, -joiden lomitse sovitettiin ampuma-aukkoja. - -Kuningatar otti molemmat lapsensa syliinsä ja kohottaen molemmat -kätensä heidän päänsä päälle rukoili. Lapset tukahduttivat itkunsa -ja kyyneleensä. Kuningas meni salin vieressä olevaan huoneeseen -polttaakseen muutamia tärkeitä papereita, joita hän ei tahtonut -jättää hyökkääjien käsiin. - -Nämä iskivät yhä oveen. Tavantakaa näki siitä irtaantuvan kappaleita, -kun hyökkääjät iskivät kirveellä ja väänsivät pihdeillä. - -Siten saadusta aukosta pistettiin punakärkisiä peitsiä, verisiä -painetteja ja koetettiin niillä tuottaa kuolemaa. - -Samaan aikaan kuulat lävistivät oven yläosan ja pirstoivat kullatun -katon rappausta. - -Viimein muuan penkki putosi kaapin päältä. Kaappi alkoi horjua. -Kokonainen ovipeili, jonka peittona tämä kaappi oli ollut, aukeni -kuilun tavoin, ja laajenneesta aukosta näki painettien sijasta -verisiä käsiä, jotka tarttuivat aukkoon repien sitä yhä suuremmaksi. - -Henkivartijat olivat ampuneet viimeiset kuulansa eivätkä suinkaan -suotta, sillä aukosta näkyi käytävän lattia olevan täynnä ruumiita ja -haavoittuneita. - -Naisten kirkaistessa, sillä he luulivat tämän aukon kautta jo -kuoleman tulevan, saapui kuningas. - -"Sire", lausui Charny "sulkeutukaa kuningattaren kanssa etäisimpään -huoneeseen. Sulkekaa kaikki ovet, asettakaa kaksi meistä ovien -taakse. Pyydän saada olla viimeinen ja puolustaa viimeisenä. Takaan -meidän kestävän kaksi tuntia. He ovat tarvinneet yli neljäkymmentä -minuuttia murtaakseen tämän oven." - -Kuningas epäröi. Hänestä tuntui alentavalta paeta tällä tavalla -huoneesta huoneeseen, piiloutua jokaisen oven taakse. Ellei -kuningatarta olisi ollut, ei hän olisi peräytynyt askeltakaan. Ellei -kuningattarella olisi ollut lapsia, olisi hän pysynyt yhtä lujana -kuin kuningaskin. - -Mutta voi ihmisraukkoja! Ollessamme kuninkaita tai alamaisia on -sydämessämme aina salainen aukko, josta rohkeutemme poistuu ja kauhu -astuu sisään. - -Kuningas aikoi siis antaa määräyksen, poistua etäisimpään huoneeseen, -kun kädet vetäytyivät pois, pistimet ja painetit katosivat, huudot ja -uhkaukset loittonivat. - -Vähän ajan päästä vallitsi täydellinen hiljaisuus, jolloin jokainen -seisoi suu auki kuunnellen, pidättäen hengitystään. Sitten kuului -säännöllistä sotaväen astuntaa. - -"Se oli kansalliskaarti!" huudahti Charny. - -"Kreivi de Charny, kreivi de Charny!" huusi ääni. Ja samassa ilmestyi -Billotin tuttu naama aukkoon, "Billot!" huudahti Charny. "Tekö se -olette, ystäväni!" - -"Niin minä se olen. Missä ovat kuningas ja kuningatar?" - -"He ovat täällä." - -"Terveinä ja turvassako?" - -"Terveinä ja turvassa." - -"Jumalan kiitos! Tohtori Gilbert! Tohtori Gilbert! Tänne päin!" - -Gilbertin nimeä huudettaessa vavahti kaksi naissydäntä, mutta -kumpikin eri tavalla. Kuningattaren sydän ja Andréen sydän. - -Charny kääntyi vaistomaisesti; hän näki Andréen ja kuningattaren -punastuvan tämän nimen kuullessaan. Hän pudisti päätänsä ja huokasi. - -"Avatkaa ovet", sanoi kuningas. - -Henkikaartilaiset riensivät hajoittamaan barrikadin jätteet. - -Silloin kuultiin Lafayetten äänen huutavan: - -"Herrat kansalliskaartilaiset, minä annoin eilisiltana kuninkaalle -kunniasanani siitä, ettei millään tavoin vahingoitettaisi sitä, -mikä kuuluu hänen majesteetilleen. Jos sallitte henkivartijoita -surmattavan, saatatte minut rikkomaan sanani enkä silloin enää ole -kelvollinen olemaan teidän päällikkönne." - -Oven auettua näkyi kaksi henkilöä: Lafayette ja Gilbert. Hiukan -heidän vasemmalla puolellaan oli Billot, iloiten siitä, että oli -saanut ottaa osaa kuninkaan vapauttamiseen. - -Billot oli käynyt herättämässä Lafayetten. - -Lafayetten, Gilbertin ja Billotin takana oli kapteeni Gondran Saint -Philippe-du-Boulen keskuskomppanian komendantti. - -Prinsessa Adelaide riensi ensimmäisenä Lafayettea vastaan ja kietoi -kätensä hänen kaulaansa kauhun herättämän kiitollisuuden vallassa. - -"Te olette meidät pelastanut", sanoi hän. - -Lafayette lähestyi kunnioittavasti astuakseen salin kynnyksen yli. -Mutta eräs upseeri pidätti häntä. - -"Anteeksi", kysyi hän, "mutta onko teillä oikeus saapua -kuninkaallisiin sisähuoneisiin?" - -"Ellei hänellä sitä ole, niin minä sen annan", sanoi kuningas -ojentaen hänelle kätensä. - -"Eläköön kuningas, eläköön kuningatar!" huusi Billot. Kuningas -kääntyi. - -"Tuon äänen minä tunnen", sanoi hän hymyillen. - -"Olette kovin hyvä muistaessanne minut", sanoi kunnon maanviljelijä. -"Niin, niin, minähän olin mukana matkalla Pariisiin. Olisittepa -jäänytkin Pariisiin ettekä palannut tänne!" Kuningatar rypisti -silmäkulmiaan. - -"Niin kyllä", sanoi hän, "varsinkin kun pariisilaiset ovat kovin -herttaisia!" - -"No, monsieur!" kysyi kuningas Lafayettelta sillä äänellä kuin olisi -sanonut: Mitä teidän mielestänne on tehtävä? - -"Sire", vastasi Lafayette kunnioittavasti, "luulen parhaimmaksi, että -teidän majesteettinne näyttäytyy parvekkeelta." - -Kuningas kysyi Gilbertiltä, mutta ainoastaan katseellaan, meni -suoraan lasioven luo, avasi sen epäröimättä ja astui parvekkeelle. - -Kuului valtava, kaikkein suusta lähtenyt huuto: - -"Eläköön kuningas!" - -Sitten seurasi toinen huuto: - -"Kuningas Pariisiin!" - -Sitten kuului näiden kahden huudon keskellä ääniä, jotka toisinaan ne -voittivatkin: - -"Kuningatar! Kuningatar!" - -Tämän huudon kuullessaan kaikki vavahtivat. Kuningas kalpeni, samoin -Charny ja Gilbertkin. - -Kuningatar kohotti päänsä. - -Kalpeana, huulet yhteen puristettuina, silmäkulmat rypyssä hän seisoi -lasioven luona. Nuori prinsessa nojasi häneen. Hänen edessään seisoi -pikku kruununprinssi; lapsen vaalean tukan päällä oli kuningattaren -marmorinvalkoinen käsi. - -"Kuningatar, kuningatar!" huusivat äänet yhä kovempaa. - -"Kansa tahtoo teidät nähdä, madame", sanoi Lafayette. - -"Oi, älkää menkö, äiti!" sanoi nuori prinsessa kauhuissaan kietoen -kätensä kuningattaren kaulaan. - -Kuningatar katsahti Lafayetteen. - -"Älkää pelätkö mitään, madame", sanoi tämä. - -"Kuinka? Ihan yksinkö!" sanoi kuningatar. - -Lafayette hymyili, ja kunnioittavasti, esiintyen siron huomaavasti, -jommoisena hän pysyi vanhuuteensa asti, hän irroitti molemmat lapset -äidistään ja lykkäsi ne ensimmäisinä parvekkeelle. Sitten hän tarjosi -kätensä kuningattarelle sanoen: - -"Teidän majesteettinne suvaitsee luottaa minuun, minä vastaan kyllä -kaikesta." - -Ja hän talutti vuorostaan kuningattaren parvekkeelle. Minkä kamalan -näyn tarjosikaan marmoripiha! Se suorastaan pyörrytti. Se oli -muuttunut ihmismereksi, jossa lainehti ulvovat aallot. - -Kuningattaren nähdessään koko tämä joukko päästi suuren huudon, eikä -voinut varmasti sanoa, oliko se uhkausta vai iloa kuvaava huuto. - -Lafayette suuteli kuningattaren kättä. Silloin kaikki taputtivat -käsiään. Onhan jalossa Ranskan kansassa, sen rahvaanomaisimmissakin -suonissa, aina virrannut ritarillisuuden veri. - -Kuningatar hengähti syvään. - -"Kummallinen kansa!" sanoi hän. - -Sitten hän äkkiä vavahti. - -"Ja minun henkikaartilaiseni, jotka ovat henkeni pelastaneet, ettekö -aio tehdä mitään heidän hyväkseen?" - -"Kutsukaa tänne yksi heistä", sanoi Lafayette. - -"Kreivi de Charny!" huusi kuningatar. - -Mutta Charny astui askeleen taapäin. Hän oli arvannut, mistä oli puhe. - -Hän ei tahtonut pyytää anteeksi lokakuun ensimmäisen päivän pitojen -tähden. Kun hän kerran ei ollut syyllinen, ei hän kaivannut -anteeksiantoakaan. - -Andrée tunsi puolestaan samaa. Hän oli ojentanut kätensä -pidättääkseen miestään. Hänen kätensä osui kreivin käteen. He -puristivat toistensa kättä. - -Kuningatar näki sen, vaikka hänellä tänä hetkenä olikin niin paljon -muuta katsottavaa. - -Hänen silmänsä leimahtivat, ja hän sanoi, rinnan läähättäessä, -terävällä äänellä eräälle henkikaartilaiselle: - -"Monsieur, tulkaa tänne, minä käsken." - -Tällä ei ollut samoja syitä epäröimiseen kuin Charnyllä. Lafayette -vei kaartilaisen parvekkeelle, pani hänen hattuunsa oman kolmivärisen -kokardinsa ja syleili häntä. - -"Eläköön Lafayette! Eläköön henkikaarti!" huusi viisikymmentätuhatta -ääntä. - -Muutamat mutisivat vielä kumeasti kuin poistuvan myrskyn viimeisiä -uhkauksia. Mutta heidän äänensä hukkuivat yleiseen riemuhuutoon. - -"Kaikki on nyt ohitse", sanoi Lafayette, "ja kaunis ilma on palannut." - -Sisään palattuaan hän jatkoi: - -"Mutta jotta se ei uudelleen häiriintyisi, sire, on viimeinen uhri -tehtävä." - -"Niin", sanoi kuningas mietteissään, "lähdettävä Versaillesista, eikö -niin?" - -"Niin, Pariisiin, sire." - -"Monsieur", sanoi kuningas, "saatte ilmoittaa kansalle, että tunnin -päästä lähdemme Pariisiin, minä, kuningatar ja lapsemme." - -Sitten hän lausui kuningattarelle: - -"Madame, menkää huoneistoonne ja valmistautukaa." - -Tämä määräys näytti johdattavan Charnyn mieleen jotakin tärkeää, kuin -lupauksen, jonka hän oli siihen asti unhottanut. - -Hän riensi kuningattaren edelle. - -"Mitä aiotte tehdä minun huoneissani?" sanoi kuningatar tylysti; "ei -teillä ole sinne mitään asiaa." - -"Minun täytyy päästä sinne välttämättä", sanoi Charny, "ja olkaa -rauhassa. Ellei minulla ole sinne todella asiaa, en viivy siellä -kauan, jotta en läsnäolollani tuottaisi hänen majesteetilleen -mielipahaa." - -Kuningatar seurasi häntä. Verta oli lattialla; kuningatar näki sen. -Kuningatar sulki silmänsä, ja etsiessään jonkun käsivartta tuekseen -hän tarttui Charnyn käteen, astuen sitten muutaman askeleen silmät -ummessa. - -Äkkiä hän tunsi Charnyn koko ruumiin vapisevan. - -"Mikä teidän on?" kysyi hän avaten silmänsä. - -Sitten hän äkkiä kirkaisi: - -"Ruumis! ruumis!" - -"Teidän majesteettinne suo anteeksi, että irroitan käsivarteni", -sanoi Charny. "Olen löytänyt sen, jota saavuin etsimään kuningattaren -huoneesta, veljeni Georgesin ruumiin." - -Se oli todellakin nuoren miehen ruumis, jonka hänen veljensä oli -määrännyt kuolemaan kuningattaren puolesta. Hän oli täsmälleen -totellut. - - - - -XXVI - -GEOKGES DE CHARNY - - -Esittämämme tapaukset on jo kerrottu sadalla eri tavalla, sillä ne -ovat epäilemättä mielenkiintoisimmat tuona ajanjaksona, joka ulottuu -1789:stä 1795:een ja jota sanotaan Ranskan vallankumoukseksi. - -Ne kerrotaan vielä sadalla muulla tavalla. Mutta vakuutan, ettei -kukaan ole kertonut niitä niin puolueettomasti kuin me olemme tehneet. - -Mutta kaikkein näiden kuvausten jälkeen, meidänkin siihen luettuna, -jää vielä paljon kertomatta, sillä historia ei koskaan tule -täydelliseksi. Sadallatuhannella todistajalla on jokaisella aina -oma selityksensä kaikelle. Sadallatuhannella yksityisseikalla on -oma merkityksensä ja runoutensa, juuri sentakia, että ne eroavat -toisistaan. - -Mutta mitä hyötyä on näistä kuvauksista, vaikka ne olisivatkin -kuinka todenmukaisia tahansa? Eihän valtiollinen kuvaus ole koskaan -opettanut ketään valtiomiestä. - -Ovatko kuninkaiden kyyneleet, elämänvaiheet, veri koskaan saaneet -edes niin paljoa aikaan kuin vesipisara, joka viimein uurtaa kiveen -kolon? - -Ei, kuningattaret ovat itkeneet, kuninkaita on surmattu, eivätkä -heidän seuraajansa ole koskaan oppineet mitään onnenvaiheilta -saamistaan hirveistä opetuksista. - -Uskolliset ihmiset ovat tuhlanneet alttiuttaan, eikä niille, jotka -kohtalo on määrännyt onnettomuuteen, ole siitä ollut mitään hyötyä. -Olemme nähneet kuningattaren melkein kompastuvan surmattuun nuoreen -mieheen, jollaisia poistuvat kuninkaat jättävät verensä tielle, -kulkiessaan turmiotaan kohti. - -Muutama tunti kuningattaren kauhunhuudon jälkeen ja sinä hetkenä, -jona hän kuninkaan ja lastensa seurassa jätti Versaillesin, minne hän -ei enää koskaan saanut palata, tapahtui eräällä pienellä sivupihalla, -joka oli sateesta märkä ja jota kolea syystuuli alkoi kuivata, -seuraavaa: - -Mustapukuinen mies oli kumartuneena ruumiin puoleen. Kaartin -univormuun puettu polvistui sen toisessa päässä. Kolmen askeleen -päässä heistä seisoi kolmas olento, puristaen kätensä nyrkkiin ja -tuijottaen eteensä. - -Kuollut oli kahdenkymmenenkahden tai -kolmen ikäinen nuori mies; -veri näytti vuotaneen kuiviin suurista haavoista, joita hän oli -saanut rintaansa ja päähänsä. Hänen kuulien lävistämä ja kelmeä -rintansa näytti vielä nousevan niinkuin silloin, kun hän halveksien -vastustajiaan taisteli toivotonta taisteluaan. - -Kun katseli hänen avointa suutaan ja taapäin painunutta päätään, -joka ilmaisi tuskaa ja suuttumusta, muistui mieleen tämä -muinaisroomalainen kaunis vertaus: "Ja elämä kiiti pitkään valitellen -varjojen maata kohden." - -Mustapukuinen mies oli Gilbert. Polvistunut upseeri oli Charny. -Seisaallaan oleva mies oli Billot. - -Ruumis oli parooni Georges de Charnyn. Ruumiin puoleen kumartunut -Gilbert katseli häntä silmissään sama terävä katse, joka kuolevissa -melkein pysyttää pakoon valmiin sielun ja kuolleissa melkein kutsuu -takaisin paennutta elämää. - -"Kylmä, jäykkä; hän on kuollut, ihan kuollut", sanoi hän vihdoin. - -Kreivi de Charny päästi käheän valituksen ja painaen rintaansa vasten -hengetöntä ruumista purskahti niin sydäntävihloviin nyyhkytyksiin, -että lääkäri vavahti ja Billot peitti kasvonsa pienen pihan -kulmaukseen. - -Sitten kreivi äkkiä nosti ruumiin pystyyn, asetti sen seisomaan -seinää vasten, vetäytyi hitaasti loitommalle ja odotti, eikö veli -heräisi ja lähtisi astumaan häntä kohden. - -Gilbert oli yhä toisella polvellaan, nojaten päätään käteensä, -mietteissään, kauhistuneena, liikkumattomana. - -Billot poistui silloin synkästä kolkastaan ja tuli Gilbertin luo. -Hän ei enää kuullut kreivin huutoja, jotka olivat vihloneet hänen -sydäntään. - -"Voi, tohtori Gilbert", sanoi hän, "tällaista on todellakin -kansalaissota, ja ennustuksenne käyvät toteen. Mutta kaikki toteutuu -pikemmin kuin uskoinkaan tai itsekään uskoitte. Olen nähnyt noiden -_rikollisten_ tappavan kunnottomia ihmisiä. Nyt näen heidän tappavan -kunnon miehiä. Olen nähnyt, kuinka tapettiin Flesselles, Laynay, -Foulon, Berthier. Koko ruumiini vapisi, ja minä kauhistuin noita -ihmisiä! Ja kuitenkin olivat ne kaikki vain kelvottomia", jatkoi hän. -"Ja silloin te, tohtori Gilbert, eräänä päivänä ennustitte minulle, -että kerran tapetaan kunnollisiakin. Nyt on parooni de Charny -lapettu. Minä en enää vapise, vaan itken. Minä en enää kauhistu -toisia, vaan pelkään itseäni." - -"Billot", sanoi Gilbert. - -Mutta Billot jatkoi kuulematta häntä: - -"Tuossa on nuori miesparka, joka on surmattu. Hän oli sotilas ja -taisteli. Hän ei surmannut, mutta hänet he surmasivat." - -Billot huokasi niin raskaasti, että se näytti tulevan koko hänen -olemuksensa sisimmästä. - -"Minä tunsin tuon miesparan jo lapsena, näin hänen ajavan -Boursonnesta Villers-Cotteretsiin pienellä harmaalla hevosellaan; -hän toi leipää äitinsä puolesta köyhille. Hän oli kaunis lapsi, -jolla oli verevät kasvot ja suuret siniset silmät. Hän nauroi aina. -Kummallista! Kun olen nähnyt hänet tuossa makaamassa verisenä ja -muodottomana en näe häntä enää ruumiina, vaan aina samana hymyilevänä -lapsena, jonka vasemmalla käsivarrella oli pieni kori ja oikeassa -kädessä kukkaro... Tohtori Gilbert, minä luulen jo tämän riittävän, -eikä mieleni tee nähdä enempää, sillä te olette ennustanut meidän -tulevan viimein siihen, että näen teidänkin kuolevan, ja silloin..." - -Gilbert pudisti hiljaa päätänsä. "Billot", sanoi hän, "ole tyyni; -minun aikani ei ole vielä tullut." - -"Vaikka ei olisikaan. Mutta minun aikani on tullut, tohtori. Kotona -on viljani pelloilla pilaantunut ja vainiot ovat kylvämättä; minulla -on siellä omaiset, joita rakastan vielä enemmän nyt, kun näen tämän -ruumiin, jota hänen omaisensa surevat." - -"Mitä tällä tarkoitatte, rakas Billot? Oletatteko, että minä alan -teitä surkutella?" - -"En suinkaan", vastasi Billot vilpittömästi, "mutta kun kärsin, -silloin valitan, ja kun valittamisestani ei ole mitään hyötyä, aion -itse auttaa itseäni omalla tavallani." - -"Ja mikä se on...?" - -"Minä tahdon palata kotiini, herra Gilbert." - -"Joko taas, Billot?" - -"Herra Gilbert, katsokaahan, siellä on eräs ääni, joka kutsuu minua." - -"Olkaa varuillanne, Billot; se ääni kehoittaa teitä karkaamaan." - -"Minä en ole mikään sotilas, joka voisi karata, herra Gilbert." - -"Tekonne olisi paljoa rikollisempi kuin sotilaan karkaaminen, Billot." - -"Selittäkää, tohtori." - -"Mitä! Olette saapunut Pariisiin ja lähdette pois, kun rakennus -kaatuu." - -"Jotta en murskaisi ystäviäni." - -"Oikeammin sanoen, jotta ette itse murskaantuisi." - -"No", sanoi Billot, "eikö jokaisella ole oikeutta ajatella hiukan -itseäänkin?" - -"Mikä verraton laskelma! Niinkuin kivet eivät vyöryisi! Niinkuin ne -eivät vyöryessään murskaisi pitkänkin matkan päässä niitä, jotka -pelkureina karkaavat!" - -"Tiedättehän varsin hyvin, etten ole pelkuri, herra Gilbert." - -"Jääkää siis, Billot, sillä, tarvitsen vielä teitä." - -"Perheenikin tarvitsee minua kotona." - -"Billot, Billot, luulin teidän olevan yhtä mieltä minun kanssani -siitä, että sillä, joka rakastaa isänmaataan, ei olekaan perheitä." - -"Tahtoisinpa tietää, sanoisitteko noin siinä tapauksessa, että -poikanne Sébastien olisi tuossa, missä tuo nuori mies nyt makaa?" - -Ja hän osoitti ruumista. - -"Billot", vastasi Gilbert tyynesti, "kerran koittaa päivä, jolloin -poikani Sébastien näkee minut, niinkuin minä nyt näen tuon ruumiin." - -"Sitä pahempi hänelle, tohtori, jos hän sinä päivänä on yhtä kylmä -kuin te olette tänään." - -"Toivon, että hän on minua suurempi, Billot, ja että hän silloin on -vielä minua lujempikin, juuri sen vuoksi, että olen esimerkilläni -näyttänyt hänelle, mitä on lujuus." - -"Te tahdotte siis, että lapsi oppii näkemään verta. Oppikoon hän -siis jo pienenä näkemään tulipaloja, hirsipuita, kapinoita, yöllisiä -hyökkäyksiä; nähköön, miten solvaistaan kuningattaria ja uhataan -kuninkaita. Ja kun hän viimein on kova kuin miekka ja kylmän kylmä -kuin se, tahdotteko silloin, että hän teitä rakastaa ja kunnioittaa?" - -"Ei, minä en tahdo, että hän näkee tuon kaiken, Billot. Siksi lähetin -hänet Villers-Cotteretsiin ja melkein kadun sitä tänään." - -"Mitä, kadutteko sitä tänään?" - -"Kadun." - -"Ja miksi tänään?" - -"Siksi, että tänään olisi hän itse teossa nähnyt sen Leijonan ja -Rotan [tarkoittaa La Fontainen eläinsatua. _Suom._] selviön, joka -hänelle vielä on vain tarua." - -"Mitä sillä tarkoitatte, monsieur Gilbert?" - -"Hän olisi nähnyt kunnon maanviljelijän, jonka sattuma on tuonut -Pariisiin, rehellisen ja kunnon miehen, joka ei osaa lukea eikä -kirjoittaa; joka ei koskaan ole kuvitellutkaan, että hänen elämänsä -voisi hyvin tai pahoin vaikuttaa niin tärkeisiin kohtaloihin, että -hän tuskin tohti niitä silmillään mittailla; sanon, että hän olisi -nähnyt tämän miehen, joka jo aikaisemmin halusi lähteä Pariisista, -niinkuin hän taas haluaa; sanon, että hän olisi nähnyt tämän mielien -todella pelastavan kuninkaan, kuningattaren ja kuninkaalliset lapset." - -Billot katsoi kummastuneena Gilbertiin. - -"Millä tavalla, herra Gilbert?" kysyi hän. - -"Milläkö tavalla, te jalo tyhmeliini? Minä selitän teille. Heräten -heti melun kuullessaan, aavistaen, että se tiesi myrskyn puhkeamista -Versaillesissa, hän juoksi herättämään Lafayetten, sillä Lafayette -nukkui." - -"Olihan se luonnollista. Hän oli istunut kaksitoista tuntia hevosen -selässä. Hän ei ollut maannut koko vuorokauteen." - -"Ja johdatti hänet palatsiin", jatkoi Gilbert, "ja heitti hänet -keskelle hyökkääjiä huutaen: Peräytykää, konnat, kostaja saapuu!" - -"Kah, se on totta", sanoi Billot; "niin teinkin." - -"No niin, Billot, näethän, että olet saanut suurta aikaan. Ellet -olekaan voinut estää heitä surmaamasta tätä nuorta miestä, olet ehkä -estänyt kuninkaan, kuningattaren ja heidän lastensa surmaamisen! Sinä -kiittämätön tahdot jättää paikkasi sinä hetkenä, jona isänmaa sinua -palkitsee." - -"Mutta tietääkö kukaan koskaan, mitä olen tehnyt, koska en itsekään -sitä osannut ajatella?" - -"Sinä ja minä, me tiedämme, Billot. Eikö se riitä?" Billot mietti -hetkisen. Sitten hän sanoi ojentaen karkean kätensä Gilbertille: - -"Olette oikeassa, herra Gilbert. Mutta tiedättehän, että ihminen on -itsekäs, heikko ja häilyväinen olento. Te, herra Gilbert, yksinänne -olette voimakas, jalo ja luja. Kuka teidät on sellaiseksi tehnyt?" - -"Onnettomuus!" sanoi Gilbert hymyillen, ja hänen hymyynsä sisältyi -enemmän surua kuin nyyhkytykseen. - -"Kummallista", sanoi Billot; "minä uskon, että onnettomuudesta -ihmiset käyvät pahoiksi." - -"Heikot kyllä." - -"Jos minä tulen onnettomaksi ja minusta tulee paha?" - -"Sinä voit tulla onnettomaksi, mutta sinusta ei koskaan tule pahaa, -Billot." - -"Oletteko siitä varma?" - -"Minä vastaan sinusta." - -"Siinä tapauksessa", sanoi Billot huoaten. - -"Siinä tapauksessa?" kertasi Gilbert. - -"Siinä tapauksessa minä jään. Mutta tiedän, että vielä monta kertaa -tulen näin heikoksi." - -"Ja joka kerta minä olen rinnallasi sinua tukemassa." - -"Tapahtukoon niin", huokasi maanviljelijä. - -Sitten luoden viimeisen katseen parooni de Charnyn ruumiiseen, jota -palvelijat valmistautuivat viemään paareilla pois, hän lausui: - -"Minkäs sille voi! Tuo pikku Georges de Charny oli hyvin kaunis poika -istuessaan harmaan hevosensa selässä, kori käsivarrellaan ja kukkaro -kädessään." - - - - -XXVII - -PITOUN JA SÉBASTIEN GILBERTIN LÄHTÖ, MATKA JA PERILLETULO - - -Olemme nähneet, missä oloissa, paljoa aikaisemmin kuin mihin -kertomuksessamme olemme joutuneet, päätettiin Pitoun ja Sébastien -Gilbertin matka. - -Kun aikomuksemme on hetkiseksi jättää syrjään kertomuksemme -päähenkilöt ja seurata näitä kahta nuorta olentoa, suovat lukijamme -kai anteeksi, että ryhdymme hiukan selvittämään heidän lähtönsä -yksityisseikkoja, matkaansa ja saapumistaan Villers-Cotteretsiin, -jonne Pitou uskoi jääneen suuren tyhjyyden hänen lähdettyään Billotin -seurassa. - -Gilbert oli käskenyt Pitouta tuomaan Sébastienin luokseen. Tämän -vuoksi pantiin Pitou ajurin rattaille, ja niinkuin Sébastien oli -uskottu Pitoun haltuun, uskottiin Pitou ajurin huostaan. - -Tunnin päästä toivat vaunut Pitoun, ja Pitou toi Sébastienin. - -Gilbert ja Billot odottivat heitä asunnossa, jonka olivat vuokranneet -Saint-Honoré-kadun varrelta, Ylösnousemuksen kirkon läheltä. - -Gilbert selitti silloin pojalleen, että tämän piti lähteä vielä -samana iltana Pitoun seurassa, ja kysyi, oliko hän iloissaan -päästessään jälleen rakastamaansa suureen metsään. - -"Olen, isä", vastasi poika, "kun te vain tulisitte -Villers-Cotteretsiin minua katsomaan tai minä pääsisin tänne -Pariisiin teitä tapaamaan." - -"Ole rauhassa, lapseni", sanoi Gilbert suudellen poikaansa otsalle. -"Tiedäthän, etten enää voi elää vailla seuraasi." Pitou punastui -ilosta ajatellessaan, että hän vielä samana iltana saisi lähteä. Hän -kalpeni onnesta, kun Gilbert laski hänen toiseen käteensä Sébastienin -molemmat kädet ja toiseen kymmenkunnan kultarahaa, joista jokainen -oli neljänkymmenenkahdeksan livren arvoinen. - -Tohtori antoi paljon neuvoja, pääasiassa terveydellisiä, ja niitä -kuunneltiin hartaasti. Sébastien loi suuret kosteat silmänsä maahan. -Pitou punnitsi ja kilisteli kultarahoja mahdottoman suuressa -taskussaan. - -Gilbert antoi holhoojan asemaan joutuneelle Pitoulle kirjeen, joka -oli osoitettu apotti Fortierille. - -Kun tohtori oli lopettanut puheensa, puhui Billot vuorostaan. - -"Tohtori Gilbert", sanoi hän, "on uskonut huostaasi Sébastien sielun, -minä hänen ruumiinsa: Sinulla on kovat nyrkit, ja kun tulee tarve, -käytä niitä." - -"Kyllä", sanoi Pitou, "ja minulla on miekkakin." - -"Älä käytä sitä väärin", jatkoi Billot. - -"Lupaan olla laupias", sanoi Pitou, "_clemens ero_". - -"Nyt", sanoi Gilbert, "on minun selvitettävä teille, miten -matkustatte, Sébastien ja sinä." - -"Eihän Pariisista Villers-Cotteretsiin ole kuin kahdeksantoista -penikulmaa", huudahti Pitou; "me juttelemme koko matkan." - -Sébastien katsoi isäänsä ikäänkuin kysyäkseen, olisiko hauskaa -jutella Pitoun kanssa kävellen kahdeksantoista penikulmaa. Pitou -huomasi tämän katseen. - -"Me puhumme latinaa", sanoi hän, "ja meitä luullaan oppineiksi." - -Se oli viattoman olennon korkein ihanne. Monihan olisi sanonut -saadessaan kymmenen kultarahaa: "Me ostamme leivoksia." - -Gilbert epäröi hetkisen, katsoen Pitouhun ja sitten Billotiin. - -"Kyllä minä ymmärrän", sanoi jälkimäinen. "Te kysytte, onko Pitou -oikea opas, ja arkailette uskoa lapsenne hänen huostaansa." - -"Minä en usko häntä Pitoun huostaan", sanoi Gilbert. - -"Vaan kenen huostaan?" - -Gilbert katsoi ylöspäin. Hän oli vielä liiaksi voltairelainen -uskaltaakseen sanoa: "Jumalan huostaan!" - -Kaikki oli selvää. Päätettiin siis, että muuttamatta mitään Pitoun -matkasuunnitelmasta, joka näytti lupaavan nuorelle Gilbertille -runsaasti viehätystä, he lähtisivät matkaan seuraavana aamuna. - -Gilbert olisi voinut toimittaa poikansa Villers-Cotteretsiin niissä -kyytivaunuissa, jotka siihen aikaan välittivät liikennettä Pariisista -rajalle, tai omissa vaunuissaan, mutta tiedämmehän, miten hän pelkäsi -poikansa vaipuvan liian syviin mietteisiin, eikä mikään siinä määrin -houkuttele ihmistä niihin vaipumaan, kuin vaunujen vierintä ja jymy. -Hän tyytyi siis saattamaan poikaansa Bourgetiin asti ja osoittaen -heille edessä olevaa puiden reunustamaa, päivänpaisteista tietä -levitti molemmat käsivartensa ja sanoi: - -"Lähtekää!" - -Pitou läksi siis vieden Sébastienin mukanaan. Tämä kääntyi monta -kertaa lähettääkseen lentosuudelmia Gilbertille, joka oli jäänyt -seisomaan kädet ristissä rinnalla sille kohtaa, missä pojastaan -erosi, ja seurasi häntä silmillään, kuin unelmaa. - -Pitou oikaisi koko pitkän vartalonsa. Hän oli hyvin ylpeä osoitetusta -luottamuksesta, varsinkin kun sen oli tehnyt siksi huomattava henkilö -kuin herra Gilbert, kuninkaan ylimääräinen lääkäri. Niinpä hän -valmistautui tunnollisesti täyttämään velvollisuutensa, ollen samalla -sekä holhooja että hoitaja. - -Hän luotti täydellisesti itseensä. Hän marssi tyynesti kylien läpi, -joissa vielä vallitsi kauhu Pariisin tapausten johdosta, sillä -olivathan ne niin tuoreita. Olemme kyllä johdattaneet tapaukset jo -lokakuun 5 ja 6 päivään asti, mutta muistammehan, että Pitou ja -Sébastien läksivät matkalle heinäkuun lopussa tai elokuun alussa. - -Pitou oli säilyttänyt päässään kypäränsä ja miekan kupeellaan. -Siinä oli kaikki, mitä hän oli voittanut heinäkuun 11 ja 15 -päivän tapauksilla. Mutta nämä voitonmerkit tyydyttivät hänen -kunnianhimoaan, ja kun hän niiden nojalla kävi mahtavan näköiseksi, -takasivat ne hänen turvallisuutensa. - -Tämän mahtavan esiintymisen, johon epäilemättä kylläkin vaikuttivat -kypärä ja miekka, oli Pitou ilman näitäkin omaksunut. Kun kerran oli -ottanut osaa Bastiljin valloitukseen ja ollut taistelussa mukana, -tulihan siitä sankarillisen näköiseksi. - -Pitou oli sitäpaitsi tullut hiukan puhujaksikin. - -Kun oli kuullut kaupungintalolla tehdyt päätökset, Baillyn puheet, -Lafayetten kehoitukset, tulihan siitä itsekin puhujaksi, varsinkin -kun sitä ennen oli tutkinut latinalaisia _conciones_, joista -ranskalaisten kaunopuheisuus kahdeksannellatoista vuosisadalla oli -heikko, mutta jokseenkin tarkka jäljennös. - -Kun hän näihin kahteen etuun liitti vielä kaksi hyvää nyrkkiä, -miellyttävän hymyn ja hämmästystä herättävän ruokahalun, saattoi hän -hyvin hauskalla tavalla matkustaa Villers-Cotteretsiin. - -Politiikasta huvitetuille hän voi kertoa uutisia. Tarpeen tullen hän -laati niitä itse, sillä olihan hän asunut Pariisissa, jossa näitä -valmistettiin tavattoman paljon. Hän kertoi, kuinka Berthier oli -haudannut maahan tavattomat rikkaudet, jotka kaupunginhallitus kyllä -vielä kerran löytäisi. Kuinka Lafayette, kaiken maineen keskus, -maaseudun suuri ylpeys, ei ollut Pariisissa enää muuta kuin puoliksi -kulunut nukke, jonka valkoisen hevosen kustannuksella lasketeltiin -sukkeluuksia. Kuinka Bailly, jota Lafayette kunnioitti täydellä -ystävyydellä, oli samoin kuin koko sukunsakin aristokraatti, ja pahat -kielet kertoivat vielä muutakin. - -Kertoessaan tällaisia asioita Pitou herätti suuttumuksen myrskyn, -mutta hänellä oli kaikkien myrskyjen _quos ego_; hän kertoi ihan -tuoreita juttuja Itävallattaresta. - -Tämän loppumattoman vilkkautensa tähden hän hankki itselleen joukon -hyviä aterioita Vauciennesiin asti, joka oli viimeinen kylä, -ennenkuin tie kääntyi Villers-Cotteretsiin. - -Kun Sébastien söi hyvin vähän tai ei laisinkaan, kun hän ei puhunut -mitään, kun hän oli sairaloinen ja kalpea lapsi, ihaili jokainen, -joka tunsi mielenkiintoa Sébastienia kohtaan, Pitoun isällistä -huolenpitoa, hän kun hyväili, palveli, hoiteli poikaa ja kaiken hyvän -lisäksi söi vielä hänen ruokaosuutensakin, koettaen silläkin tavalla -olla Sébastienin mieliksi. - -Vauciennesiin tultua Pitou näytti epäröivän. Hän katsoi Sébastieniin, -ja Sébastien katsoi Pitouhun. - -Pitou raapi päätään. Sillä tavalla hän ilmaisi olevansa kahden -vaiheilla. Sébastien tunsi jo siksi hyvin Pitoun, että käsitti -tämänkin merkin. - -"No, mikä nyt vaivaa?" kysyi Sébastien. - -"Se vain", sanoi Pitou, "että jos sinulle on yhdentekevää ja ellet -ole liian väsynyt, emme jatkaisikaan matkaamme ihan suoraan, vaan -menemme Villers-Cotteretsiin Haramontin kautta." - -Ja kunnon Pitou punastui tätä lausuessaan, niinkuin Catherine olisi -punastunut lausuessaan toivomuksia, jotka eivät olleet yhtä viattomia. - -Sébastien ymmärsi asian. - -"Sehän on totta", sanoi hän; "siellähän meidän äitiraukkamme kuoli. -Tule, veljeni, tule." - -Pitou painoi Sébastienin rintaansa vasten sellaisella voimalla, että -oli tukehduttamaisillaan hänet, tarttui pojan käteen ja alkoi juosta -oikotietä, joka johtaa Wualan laakson kautta, sellaista kyytiä, että -sadan askelen päässä Sébastienin täytyi läähättäen pysähtyä ja sanoa: - -"Ei niin nopeasti, Pitou, ei niin nopeasti." - -Pitou pysähtyi. Hän ei ollut huomannut mitään, sillä hän oli kulkenut -tavallista vauhtiaan. Nähdessään Sébastienin läähättävän kalpeana -hän otti tämän syliinsä, samoin kuin pyhä Kristoffer otti syliinsä -Jeesus-lapsen, ja läksi eteenpäin. - -Tällä tavalla Pitou sai marssia niin nopeasti kuin hänen mielensä -teki. - -Koska Pitou ei ensi kertaa kantanut Sébastienia, suostui tämä siihen -nytkin. - -Siten he saapuivat Largnyn kylään. Siellä Sébastien tunsi Pitoun -rinnan läähättävän kovasti ja selitti olevansa nyt siksi levännyt, -että voi astua niin nopeasti kuin Pitou tahtoi. Pitou hidastutti -jalomielisenä käyntiään. - -Puolen tunnin päästä Pitou oli Haramontin kylän laidassa ja näki -kauniin synnyinseutunsa, niinkuin sanotaan suuren runoilijan -laulussa, jonka sävel on epäilemättä parempi kuin sanat. - -Sinne päästyään molemmat lapset katsoivat ympärilleen -tunnustellakseen seutua. Ensimmäiseksi he näkivät ristin, jonka -hurskaat talonpojat tavallisesti pystyttävät kylän laitaan. - -Haramontissakin tuntui se outo suunta, jota Pariisi kulki Jumalan -kieltämistä kohti. Ristiinnaulitun kuvan oikeanpuolisen käden ja -jalan naulat olivat ruosteen syöminä taittuneet. Kristus riippui vain -vasemmasta kädestään, eikä ainoankaan mieleen ollut juolahtanut panna -tätä vapauden, yhdenvertaisuuden ja veljeyden vertauskuvaa uudelleen -sille paikalle, jolle juutalaiset olivat hänet asettaneet. - -Pitou ei ollut hurskas, mutta hänessä oli lapsuudesta perittyä -uskonnollisuutta. Tämän unohdetun Kristuksen näkeminen kouristi hänen -sydäntään. Hän etsi pensaikosta sitkeää ja ohutta köynnöstä, joka -on lujaa kuin rautalanka, laski ruohikkoon kypäränsä ja miekkansa, -kiipesi ristiä myöten ylös, kiinnitti taivaallisen marttyyrin oikean -käden ristiin, suuteli hänen jalkojaan ja tuli alas. - -Tällä välin Sébastien rukoili polvillaan ristin juurella. Kenen -puolesta hän rukoili? Kuka sen tietää. Ehkä tuon lapsuudessaan -näkemänsä näyn puolesta, jonka hän toivoi uudelleen näkevänsä metsän -tuuheiden puiden suojassa, tuntemattoman äidin puolesta, joka ei -koskaan ole tuntematon. Sillä ellei hän ravinnut meitä yhdeksää -kuukautta maidollaan, niin hän on ravinnut meitä yhdeksän kuukautta -verellään. - -Toimitettuaan tämän pyhän tehtävän Pitou pani kypärän päähänsä ja -vyötti miekan kupeelleen. Rukouksensa lopetettuaan Sébastien teki -ristinmerkin ja tarttui Pitoun käteen. Sitten he molemmat menivät -kylään ja lähestyivät majaa, missä Pitou oli syntynyt ja Sébastienia -oli imetetty. - -Pitou tunsi kyllä tarkoin Haramontin, Jumalan kiitos, mutta -sittenkään hän ei löytänyt majaa. Hänen täytyi tiedustella. Hänelle -näytettiin pientä kivirakennusta, jolla oli liuskakivinen katto. -Tämän talon puutarhaa ympäröi muuri. - -Täti Angélique oli myynyt sisarensa talon, ja uusi omistaja oli -hävittänyt sen, sillä olihan hänellä siihen oikeus. Kadonneet olivat -vanhat savetut seinät, portti, missä oli kolo kissaa varten, vanhat -ikkunat, joiden ruudut olivat osaksi lasista, osaksi paperista ja -joissa näkyi Pitoun kömpelöitä kirjaimia ja myös vihertävää sammalta -kasvava olkikatto ja paksulehtiset kasvit, jotka kukkivat siellä. -Uusi omistaja oli hävittänyt kaikki, kaikki! Ovi oli suljettu, -ja tämän oven ulkokynnyksellä oli suuri musta koira, joka näytti -hampaitaan Pitoulle. - -"Tule", sanoi Pitou kyynelsilmin, "tule, Sébastien, tule sinne, missä -varmastikaan ei mitään ole muuttunut." - -Ja Pitou vei Sébastienia hautuumaata kohden, minne hänen äitinsä oli -haudattu. - -Poika-parka oli oikeassa: siellä ei mikään ollut muuttunut. Ruoho -vain oli kasvanut, ja ruoho kasvaa niin hyvin hautuumailla, että hän -pelkäsi äitinsä haudan peittyneen siihen tuntemattomaksi. - -Kaikeksi onneksi oli, samalla kuin ruohokin, kyynelpajun oksa -kasvanut. Oksasta oli kolmessa neljässä vuodessa tullut puu. Hän -meni suoraan tämän puun luokse ja suuteli maata sen varjossa yhtä -hartaasti kuin oli suudellut Kristuksen jalkoja. - -Noustessaan hän tunsi tuulen heiluttamien oksien häilyvän -ympärillään. Silloin hän ojensi kätensä, yhdisti oksat ja painoi -ne rintaansa vasten. Ne tuntuivat kuin äidin hiuksilta, joita hän -suuteli viimeisen kerran. - -Lapset viipyivät täällä kauan. Mutta päivä oli jo pitkälle kulunut. -Heidän täytyi lähteä haudalta, ainoalta paikalta, joka näytti -muistaneen Pitou-paran. - -Lähtiessään Pitou aikoi taittaa pajusta oksan, kiinnittää sen -kypäriinsä, mutta juuri kun hän aikoi niin tehdä, hän jättikin sen -tekemättä. Hänestä tuntui, kuin hän surettaisi äitiään taittamalla -oksan puusta, jonka juuret ehkä ympäröivät lahonnutta arkkua. - -Hän suuteli kerta vielä maata, tarttui Sébastienin käteen ja poistui. - -Kaikki ihmiset olivat joko pelloillaan tai metsässä, hyvin harvat -siis olivat nähneet Pitoun, ja kun hänellä oli kypäränsä ja -miekkansa, ei kukaan olisi tuntenut häntä. - -Hän läksi siis astumaan Villers-Cotteretsia kohden. Tie vei kahden -kolmanneksen penikulman pituudelta metsän halki, eikä mikään elävä -olento häirinnyt hänen suruaan. Sébastien asteli miettiväisenä ja -vaiti kuin Pitoukin. - -He saapuivat kello viiden aikaan Villers-Cotteretsiin. - - - - -XXVIII - -KUINKA TÄTI ANGÉLIQUE, JOKA OLI AJANUT PITOUN KOTOAAN YHDEN -LAUSEVIRHEEN JA KOLMEN KIELIVIRHEEN TÄHDEN, KIROSI HÄNET UUDELLEEN JA -AJOI POIS LINTUPAISTIN TÄHDEN - - -Pitou saapui Villers-Cotteretsiin tietysti sen puiston osan kautta -jota sanotaan fasaanipuistoksi. Hän meni tanssipaikan poikki, joka -näin keskellä viikkoa oli tyhjänä ja jonne hän kolme viikkoa sitten -oli vienyt Catherinen. - -Kuinka paljon olikaan tapahtunet Pitoulle ja Ranskalle näinä kolmena -viikkona! - -Kastanjakäytävää pitkin hän saapui linnatorille ja meni kolkuttamaan -apotti Fortierin koulun takaportille. - -Kolme vuotta sitten Pitou oli lähtenyt Haramontista, mutta -vasta kolme viikkoa sitten Villers-Cotteretsista. Häntä ei -siis kukaan tuntenut Haramontissa, mutta sen sijaan jokainen -Villers-Cotteretsissa. - -Hyvin pian levisi kaupungissa tieto, että Pitou oli saapunut -Sébastien Gilbertin seurassa ja että molemmat olivat menneet -apotti Fortierin luo takaportin kautta; että Sébastien oli melkein -samanlainen kuin lähtiessäänkin, mutta että Pitoulla oli kypärä ja -pitkä miekka. - -Tämän vuoksi kerääntyikin suuri joukko suurelle portille, sillä -arveltiin, että jos Pitou oli mennyt apotti Fortierin luo -takaportista, hän lähtisi pois Soissons-kadun varrella olevan suuren -portin kautta. Sitä tietähän mentiin Pleuxiin. - -Pitou ei viipynytkään apotti Fortierin luona kuin sen verran, että -antoi tämän sisarelle tohtorin kirjeen, uskoi hänen huostaansa -Sébastien Gilbertin ja viisi kultarahaa pojan asunnon maksamiseksi. - -Apotti Fortierin sisar pelästyi ensin pahanpäiväisesti nähdessään -puutarhan portista tulevan peloittavan näköisen sotilaan. Mutta pian -hän tunsi, kenen tyynet ja rauhalliset kasvot olivat rakuunan kypärän -alla, ja hän rauhoittui hiukan. Sitten hän rauhoittui kokonaan -nähdessään viisi kultarahaa. - -Tämän vanhanpiian pelon ymmärtää varsin hyvin, kun saa tietää, että -apotti Fortier oli lähtenyt kävelemään kaikkien oppilaittensa kanssa -ja hän oli ihan yksinään kotona. - -Kun Pitou oli antanut kirjeen ja rahat syleili hän Sébastienia ja -läksi, painaen sotilaallisen veikeästi kypärän päähänsä. - -Sébastien vuodatti muutamia kyyneleitä erotessaan Pitousta, vaikka -ero ei tulisikaan olemaan pitkäaikainen ja vaikka hänen seuransa ei -millään tavalla ollutkaan kehittävä. Mutta Pitoun iloisuus, rohkeus -ja ainainen palvelevaisuus olivat tehneet syvän vaikutuksen nuoreen -Gilbertiin. Pitou muistutti suuria newfoundilaisia koiria, jotka -kyllä väsyttävät toisinaan, mutta jotka viimein nuoleskelemalla kättä -voittavat ja kokonaan sammuttavat suuttumuksen. - -Sébastienin surua lievitti Pitoun lupaus tulla häntä usein katsomaan. -Pitoun surua lievensi se, että Sébastien kiitti häntä siitä. - -Seuratkaamme nyt hiukan sankariamme. Tullessaan ulos apotti -Fortierin luota Pitou tapasi parikymmentä henkilöä odottamassa. -Useimmat kokoontuneista tunsivat jo hänen oudon asunsa, josta huhu -oli kiertänyt koko kaupungin. Kun nähtiin hänen sellaisena tulevan -Pariisista, jossa tapeltiin, otaksui jokainen Pitounkin ottaneen -tappeluihin osaa, ja kaikki halusivat kuulla uutisia. - -Pitou kertoi näitä uutisia juhlallisesti, tapansa mukaan. Hän kertoi -Bastiljin valloittamisesta, Billotin, Maillardin, Elien ja Hullinin -suurteoista; kuinka Billot oli pudonnut linnoituksen vallihautaan -ja kuinka hän itse oli isännän sieltä kiskonut; ja lopuksi, kuinka -tohtori Gilbert, istuttuaan kahdeksan tai kymmenen päivää vankina, -oli vapautettu. - -Kuulijat tiesivät jo osan siitä, mitä Pitou heille kertoi, sillä he -olivat lukeneet sen sanomalehdistä, mutta kertokoon sanomalehtimies -kuinka hauskasti tahansa, ei hän vedä vertoa silminnäkijälle, jolta -voi kysellä ja joka vastaa. - -Pitou siis kertoi, vastasi, antoi yksityistietoja, ystävällisesti -ottaen keskeytykset vastaan ja esittäen vastauksensa perin -hyväntahtoisesti. - -Tästä olikin seurauksena, että kun hän noin tunnin ajan oli kertonut -näitä yksityiskohtia apotti Fortierin portilla, Soissons-kadun ollessa -täynnä kuuntelijoita, muuan lausui huomatessaan Pitoun kasvoilla -hiukan kärsimättömän ilmeen: - -"Mutta Pitou-parkahan on väsynyt ja me pidämme häntä seisomassa -emmekä päästä häntä tätinsä Angéliquen luo. Se vanhapiika-parka on -varmaan hyvin iloinen saadessaan jälleen nähdä Pitoun." - -"Minä en ole väsynyt", sanoi Pitou, "mutta minun on nälkä. Minä en -koskaan väsy, mutta minun on aina nälkä." - -Pitoun annettua viattoman selityksensä kunnioitti joukko hänen -vatsansa vaatimuksia, väistyi tieltä, ja Pitou saattoi muutamien -kiihkeimmin innostuneitten kuulijoittensa seuraamana lähteä Pleuxiä -kohden tätinsä Angéliquen luo. - -Täti Angélique oli poissa, epäilemättä kyläilemässä, ja ovi oli -lukossa. - -Useat henkilöt pyysivät silloin Pitouta tulemaan heille aterialle, -jota Pitou tarvitsi, mutta hän hylkäsi ystävälliset tarjoukset -jyrkästi. - -"Mutta näethän, Pitou", sanottiin hänelle, "että tätisi ovi on -lukossa." - -"Tädin ovi ei voi olla suljettu nöyrän ja nälkäisen sukulaisen -edessä", sanoi hän erikoisen tarkoittavasti. - -Ja paljastaen pitkän miekkansa, jonka nähdessään naiset ja lapset -väistyivät, hän pisti sen kärjen pihtipielen ja lukon väliin, painoi, -ja ovi aukeni, jolloin kukaan läsnäolleista ei enää epäillyt Pitoun -urotöitä, koska hän näin uljaasti tohti uhmata tätinsä vihaa. - -Tuvan sisusta oli samanlainen kuin Pitoun siellä eläessä. Huoneen -keskellä oli kuninkaana kuuluisa nahkatuoli; pari kolme viallista -tuolia oli sen ontuvana hoviseurana. Huoneen perällä oli leipälaari, -oikealla kaappi, vasemmalla liesi. - -Pitou astui, huoneeseen herttaisesti hymyillen. Hänellä ei ollut -mitään vihamielisyyttä näitä huonekaluja kohtaan. Päinvastoin, -olivathan ne hänen lapsuutensa ystäviä. Totta kyllä ne olivat melkein -yhtä kovia kuin täti Angélique, mutta kun ne avasi, löysi niiden -sisältä aina jotakin hyvää, jotavastoin avatessaan täti Angéliquen -olisi huomannut sisustan vielä kuivemmaksi ja kovemmaksi kuin -ulkokuoren. - -Pitou todisti heti sen, mitä arvelimme häntä seuranneiden henkilöiden -ajattelevan. Nähdessään, mitä tapahtui, he kurkistelivat ulkoa -uteliaina tietämään, miten kävisi täti Angéliquen tullessa kotiin. - -Oli helppo huomata, että nämä muutamat henkilöt olivat perin -myötämielisiä Pitoulle. - -Olemme sanoneet, että Pitoun oli nälkä, niin nälkä, että sen olivat -toisetkin huomanneet hänen kasvojensa ilmeistä. Senvuoksi hän ei -heittänytkään aikaansa hukkaan. Hän meni suoraan laarin ja kaapin luo. - -Ennen muinoin, -- sanomme ennen muinoin, vaikka tuskin kolmea viikkoa -oli kulunut Pitoun lähdöstä, sillä meidän mielestämme on aikaa -mitattava tapahtumien mukaan eikä sen pituuden perustuksella, -- -ennen muinoin olisi Pitou, ellei häntä olisi suorastaan paholainen -tai vastustamaton nälkä kiusannut, jotka molemmat voimat kovasti -muistuttavat toisiaan, istunut nöyrästi suljetun oven eteen ja -odottanut täti Angéliquen tuloa. Kun täti sitten olisi saapunut, -olisi hän tervehtinyt lempeästi hymyillen ja väistynyt syrjään -päästääkseen hänet sisään. Kun täti olisi astunut sisään, olisi hän -vuorostaan seurannut ja mennyt noutamaan leivän ja veitsen, jotta -saisi leikatuksi hänelle tulevan palan. Kun hän olisi osuutensa -saanut, olisi hän luonut ahnaan, kostean ja magneettisen, -- ainakin -hän luuli katsettaan sellaiseksi, -- magneettisen katseen, saadakseen -hiukan juustoa tai makeita ruokia, joita oli kaapin hyllyllä. - -Tämä sähkötemppu onnistui harvoin, mutta se onnistui kuitenkin -toisinaan. - -Mutta nyt mieheksi tultuaan Pitou ei enää menetellytkään siten. Hän -avasi rauhallisesti laarin, veti taskustaan pitkän puukkonsa, tarttui -leipään ja leikkasi siitä kappaleen, joka painoi ainakin kilon, -niinkuin sittemmin hyväksyttyjen painomittojen mukaan notkeasti -sanotaan. - -Sitten hän pudotti leivän laariin ja kannen sen päälle. - -Senjälkeen hän rauhallisesti meni avaamaan kaapin. - -Tosin Pitou oli hetkisen kuulevinaan tätinsä torailua. Mutta kaapin -sarana narisi, ja kun tämä ääni kuului todellisuuteen, tukahdutti se -tuon toisen äänen, joka oli vain kuvittelun synnyttämä. - -Pitoun vielä asuessa täällä oli saita täti säästellyt ruokia hankkien -toisinaan Marolles-juuston tai rasvapalasen, jonka ympärillä oli -suuria kaalinlehtiä. Mutta kun suursyömäri oli näiltä tienoilta -lähtenyt, hankki täti saituudestaan huolimatta eräitä ruokia, jotka -kestivät hyvinä koko viikon ja olivat jokseenkin arvokkaita. Milloin -hänellä oli naudanlihaa, jonka ympärille oli pantu juurikkaita ja -edellisestä päivästä jääneessä rasvassa paistettuja sipulia; milloin -lampaanpaisti, jonka ympärillä oli maukkaita perunoita, suuria -kuin lapsenpää; milloin vasikanjalka, joka oli maustettu etikassa -keitetyillä sipuleilla; milloin suuri uunissa paistettu munakas, -joka oli koristeltu ruohosipulilla ja persiljalla tai kaunistettu -ihraviipaleilla, joista yksikin olisi riittänyt hänen ateriakseen -entiseen aikaan. - -Koko viikon ajan täti Angélique maisteli tätä ruokaa hyvin -säästeliäästi, ottaen joka kerta vain sen verran kuin tarvitsi -Joka päivä hän iloitsi siitä, että hän yksinään oli tätä hyvyyttä -nauttimassa, ja tämän onnellisen viikon aikana muisteli yhtä monta -kertaa Ange Pitouta kuin ojensi kätensä vatia kohden tai pisti palan -suuhunsa. - -Pitou oli tullut sopivaan aikaan. Oli torstai, jolloin täti Angélique -oli riisissä paistanut vanhan kukon, ja tätä hän oli kuumentanut niin -kauan taikinakuoressa, että luut olivat irtaantuneet lihasta ja liha -oli käynyt melkein pehmeäksi. - -Paisti näytti juhlalliselta. Se oli pantu soikeaan vatiin, joka -päältäpäin oli musta, mutta sisältä loistava ja houkutteleva. -Lihankappaleet näkyivät riisin keskeltä kuin laineet merestä! ja -kukon heltta kohosi monien harjojen keskeltä kuin Ceutan riutta -Gibraltarin salmessa. - -Pitou ei ollut edes niin kohtelias, että olisi päästänyt ihailevan -huudon tätä ihmetuotetta katsellessaan. Hän piti oikeassa kädessään -leivänkappaletta. Herkkuruokien turmelemana unohti tuo kiittämätön, -ettei moinen komeus koskaan ollut asustanut tädin ruokakaapissa. Hän -tarttui vatiin ja piti sitä tasapainossa suuren peukalonsa avulla, -joka vaipui ensimmäiseen niveleen asti rasvaiseen, hyvältä tuoksuvaan -ruokaan. Tänä hetkenä oli Pitou näkevinään varjon asettuvan ovesta -tulevan valon ja hänen välilleen. Hän kääntyi hymyillen sillä hän oli -sellainen hyväntahtoinen olento, jossa sydämen tyytyväisyys kuvastuu -kasvoilla. - -Tämä varjo oli täti Angélique. Entistä ahneempi, entistä tylympi, -entistä kuivempi täti Angélique. - -Ennen -- meidän on pakko tavantakaa palata samaan sanamuotoon, -vertaukseen nimittäin, koska vain vertauksen avulla voimme ilmaista -ajatuksemme, -- ennen Pitou olisi tädin nähdessään pudottanut -vadin, ja sillä välin kun täti Angélique olisi kumartunut poimimaan -kukonkappaleet ja riisin jätteet, olisi hän hypännyt tädin pään yli -ja leipä kainalossaan karannut. - -Mutta Pitou ei enää ollut sama kuin ennen; kypärä ja miekka olivat -ruumiillisesti muuttaneet häntä yhtä paljon kuin seurustelu -aikakauden suurimpien filosofien kanssa henkisesti. Sensijaan että -olisi kauhuissaan paennut tätiään, lähestyi hän ystävällinen hymy -huulillaan, avasi sylinsä, ja vaikka täti koettikin välttää hänen -syleilyään, kietoi eukon molempien ulottimiensa väliin, joita -sanottiin käsivarsiksi, ja puristi häntä rintaansa vasten; kädet, -joista toisessa oli puukko ja toisessa leipä, yhtyivät hänen selkänsä -takana. - -Ja kun hän oli täyttänyt tämän sukulaisrakkautta ilmaisevan tehtävän, -jota hän arveli asemansa veljenpoikana vaativan, hengitti hän syvään -ja sanoi: - -"Niin, täti Angélique, tässä on Pitou-parka." - -Täti Angélique ei ollut tottunut syleilyihin; hän siis kuvitteli, -että Pitou, jouduttuaan ilkityöstä kiinni, tahtoi kuristaa hänet, -niinkuin Herkules kuristi Anteus-jättiläisen. - -Hän siis omasta puolestaan hengähti helpotuksesta, kun pääsi ehein -nahoin tästä syleilystä. Mutta hän huomasi, että Pitou ei ollut edes -ilmaissut ihastustaan nähdessään paistetun kukon. Pitou ei ollut vain -kiittämätön, vaan epäkohteliaskin. - -Mutta eräs seikka oli toisella lailla viedä häneltä hengen. Sillä -Pitou, joka ennen tädin istuessa mahtavana nahkatuolissaan, ei -uskaltanut edes istahtaa sen likeisille heiluville raheille tai -ontuville tuoleille, meni nyt syleilyn jälkeen tyynesti istumaan -nojatuoliin, pani vadin polvelleen ja alkoi tyhjentää sen sisällystä. - -Väkevässä kädessään, niinkuin Raamatussa sanotaan, hän piti -mainitsemaamme puukkoa. Siinä oli leveä terä, oikea lapio, sellainen, -jolla jättiläinen Polyfemos olisi syönyt keitostaan. - -Toisessa kädessä oli kolmen sormen levyinen ja kuuden tuuman pituinen -leivänpalanen, oikea luuta, jolla hän vadissa lykki riisiä, veitsen -toiselta puolen kiitollisena lykätessä lihoja leivän päälle. Tämän -taitavan ja säälimättömän menettelyn tulos oli se, että muutaman -minuutin päästä näkyi vadin sinisenvalkoinen sisus, jokseenkin kuin -luodeveden aikana näkyvät satamalaiturin laivarenkaat ja peruskivet. - -Mahdotonta on kuvata täti Angéliquen kamalaa säikähdystä ja -epätoivoa. Kuitenkin hän luuli ensin voivansa huutaa, mutta ei -saanutkaan ääntä suustaan. - -Pitou hymyili niin sähköttävästi, että huuto kuoli täti Angéliquen -huulille. Silloin eukko koetti puolestaan hymyillä, yrittäen siten -taltuttaa näläksi sanotun pedon, joka asusti hänen sukulaisensa -suolissa. Mutta Pitoun nälkäiset sisälmykset pysyivät tunteettomina. - -Hymyilemästä päästyään täti rupesi itkemään. Se saattoi Pitoun hiukan -hämilleen, mutta ei estänyt häntä syömästä. - -"Kylläpä olette hyvä, täti, itkiessänne ilosta nähdessänne minut", -sanoi hän. "Kiitos, hyvä täti, kiitos." - -Ja hän jatkoi syömistään. Ranskan vallankumous oli selvästi turmellut -tämän miehen. Hän söi kaksi kolmannesta kukosta ja jätti hiukan -riisiä vadin pohjalle, sanoen: - -"Täti hyvä, tehän pidätte enemmän riisistä, eikö totta? Se on -hampaillenne pehmeämpää. Minä jätän teille riisin." - -Kuullessaan tämän ystävällisyyden, jota hän piti epäilemättä -pilkantekona, täti Angélique oli tukehtumaisillaan. Hän astui -päättäväisenä nuoren Pitoun luo ja sieppasi häneltä vadin päästäen -suustaan kiroustulvan, joka kaksikymmentä vuotta myöhemmin olisi -erinomaisesti sopinut vanhan kaartin krenatöörille. - -Pitou huokasi syvään. - -"Täti", sanoi hän, "te taidatte surra kukkoanne." - -"Roisto!" sanoi täti Angélique. "Tässä hän vielä pilkkaa minua." - -Pitou nousi. - -"Täti", sanoi hän juhlallisesti, "aikomukseni ei ole jättää -maksamatta. Minulla on rahaa. Jos tahdotte, jään tänne -ruokavieraaksenne, mutta siinä tapauksessa tahdon itse määrätä -ruokalistan." - -"Konna!" huusi täti Angélique. - -"Arvioikaamme annos neljäksi souksi. Olen siis teille velkaa neljä -souta riisistä ja kaksi sonta leivästä. Yhteensä kuusi souta." - -"Kuusi souta!" huusi täti. "Mutta siinähän oli riisiä yksinään -kahdeksan soun edestä ja leipää kuuden soun edestä." - -"Minä en olekaan laskenut mitään hintaa kukolle", sanoi Pitou, -"sillä se on varmaankin otettu omasta kanatarhastanne. Se on vanha -tuttavani; tunsin sen heti heltastaan." - -"Hintansa silläkin on yhtäkaikki." - -"Se oli yhdeksän vuoden vanha. Minä sen teille varastin emonsa -siipien alta. Se oli silloin nyrkin kokoinen, ja te annoitte minulle -selkään senvuoksi, etten samalla kertaa tuonut jyviä ruokkiaksenne -sitä. Neiti Catherine antoi minulle jyviä. Se on minun omaisuuttani, -ja minä söin siis omaani. Olihan minulla siihen oikeus." - -Vihanvimmoissaan täti musersi vallankumouksellisen tomuksi -katseillaan. Hän oli ihan käheä. - -"Pois täältä!" sähisi hän. - -"Heti paikallako, näin vain, syötyäni, antamatta minun edes sulattaa -ruokaani. Ettepä, täti, ole kohtelias." - -"Mene!" - -Pitou, joka oli uudelleen istuutunut, nousi. Tyytyväisyydelleen hän -huomasi, ettei hänen vatsaansa olisi mahtunut enää riisinjyvääkään. - -"Täti", sanoi hän juhlallisesti, "te olette huono sukulainen. Tahdon -näyttää teille, että olette minua kohtaan menetellyt yhtä väärin -nyt kuin aina ennenkin; olette ollut yhtä tyly ja yhtä saita. Mutta -minä en tahdo antaa teille tilaisuutta sanoa, että syön teidät -putipuhtaaksi." - -Hän asettui ovelle ja lausui jyrisevällä äänellä, jonka kuulivat sekä -ne, jotka häntä olivat seuranneet ja katselleet tätä kohtausta, että -sivullisetkin, jotka oleksivat viidensadan askelen päässä: - -"Minä otan nämä kunnon ihmiset todistajiksi", sanoi hän, "että -saavuin jalkaisin Pariisista valloitettuani Bastiljin, että olin -väsynyt, että olin nälkäinen, että istuin syömään sukulaiseni luo, -että minua soimattiin siihen määrään ruokani tähden, ajettiin niin -säälimättömästi tieheni, että minun oli pakko lähteä." - -Ja Pitou sanoi tämän kaiken niin voimakkaasti, että lähellä olevat -alkoivat mutista uhkauksia tädille. - -"Olen kulkijaparka", jatkoi Pitou. "Olen astellut kahdeksantoista -penikulmaa. Olen kunniallinen poika, jota herra Billot ja herra -Gilbert kunnioittavat luottamuksellaan; olen tuonut Sébastien -Gilbertin apotti Fortierin luo, olen Bastiljin valloittaja, Baillyn -ystävä, kenraali Lafayetten ystävä! Otan teidät kaikki todistajiksi -siitä, että minut on ajettu ulos." - -Mutina kiihtyi. - -"Ja", jatkoi hän, "koska en ole kerjäläinen, vaikka minua soimataan -syömästäni leivästä, niin maksan sen. Tässä on pieni kultaraha, jolla -suoritan sen, mitä olen syönyt tätini luona." - -Ja näin sanoen Pitou otti mahtavasti kultarahan taskustaan ja heitti -pöydälle, josta se kaikkien nähden hyppäsi vatiin ja puoliksi hukkui -riisiin. - -Tämä viimeinen teko nöyryytti eukon. Hän painoi päänsä kumaraan -kuullessaan yleisen paheksumisen, joka ilmeni pitkänä mutinana. -Parikymmentä kättä kohottautui Pitouta kohden, joka poistui majasta -pyyhkien jalkansa kynnykseen, seurassaan parikymmentä henkilöä, -jotka tarjosivat hänelle sekä asunnon että ruoan, onnellisina, kun -saivat ilmaiseksi pitää luonaan Bastiljin valloittajaa, Baillyn ja -Lafayetten ystävää. - -Täti otti kultarahan, pyyhki sen ja pani kupposeen, missä se sai -odottaa useiden toisten seurassa siksi, kunnes se vaihdettaisiin -vanhaan louisdoriin. - -Mutta tallettaessaan tämän rahan, joka oli tullut hänen luokseen näin -merkillisellä tavalla, hän huokasi ja arveli, että ehkä Pitoulla oli -oikeus syödä kaikki, koska hän niin hyvin maksoikin. - - - - -XXIX - -PITOU VALLANKUMOUKSELLISENA - - -Kun Pitou oli tyydyttänyt ensimmäiset ruumiilliset vaatimuksensa, -tahtoi hän tyydyttää myös sydämensä vaatimukset. - -Suloisinta on totella silloin, kun käskijän vaatimus vastaa -tottelijan suloisimpia toiveita. - -Hän otti siis jalat allensa ja pitkin kapeaa katua, joka Pleuxista -johtaa Lonnet-kadulle, piirtäen molemmin puolin kasvavine puineen -kuin viheriäisen vyön tälle puolelle kaupunkia, läksi suoraan -peltojen poikki päästäkseen pikemmin Pisseleuxin taloon. - -Mutta pian hänen vauhtinsa hiljeni. Joka askel johdatti muistoja -mieleen. - -Kun tulee syntymäkaupunkiinsa tai -kyläänsä, astelee keskellä -nuoruuttaan, menneiden päivien keskellä, jotka, niinkuin -englantilainen runoilija lausuu, asettuvat palavana matkamiehen -eteen kuin kunniamatoksi hänen askeliensa alle. Joka askelella herää -muisto, ja sydän lyö kiivaasti. - -Täällä on kärsinyt, täällä ollut onnellinen. Tuossa on nyyhkyttänyt -tuskasta, tuossa itkenyt ilosta. - -Vaikka Pitou ei ollutkaan sielunelämän erittelijä, oli hän ainakin -ihminen. Hän kokoili muistoja menneisyydestä pitkin tien vartta ja -saapui sielu täynnä voimakkaita vaikutelmia muori Billotin taloon. - -Kun hän näki sadan askeleen päästä kattojen pitkän rivin, kun hän -silmillään mittasi satavuotisia lehmuksia, jotka taivuttivat oksiaan -katsellakseen ylhäältäpäin, kuinka sammaltuneista piipuista nousi -sauhu, kun hän etäältä kuuli karjan äänet, koiran haukunnan, rattaan -kitinän, korjasi hän päässään olevaa kypärää, sitoi rakuunamiekan -lujemmin kupeelleen ja koetti ottaa kasvoilleen uljaan ilmeen, -niinkuin ainakin on rakastuneella ja sotilaalla. - -Ei kukaan tuntenut häntä aluksi. Se siis todisti, että hän oli -esiintymisessään hyvin onnistunut. - -Renki juotti hevosia lammen luona. Hän kuuli astuntaa, kääntyi ja -pajupensaan tiheän latvan läpi näki Pitoun, oikeammin sanoen kypärän -ja miekan. Renki jäi sanattomaksi hämmästyksestä. - -Pitou sanoi ohimennessään: - -"Kas, Barnaut! Päivää, Barnaut!" - -Renki hämmästyi huomatessaan, että kypärä ja miekka tunsivat hänen -nimensä, otti lakin päästään ja siveli tukkaansa. Pitou meni -hymyillen hänen ohitseen. Mutta renki ei rauhoittunut. Pitoun -ystävällinen hymy oli jäänyt piiloon kypärän alle. - -Samalla kertaa huomasi muori Billot sotilaan, katsoessaan ruokasalin -ikkunasta. Hän nousi. - -Maaseudulla oltiin siihen aikaan varuillaan. Hirveitä huhuja liikkui, -puhuttiin rosvoista, jotka hakkasivat metsän maahan ja korjasivat -vihannan laihon. - -Mitä tiesi tämän sotilaan tulo? Oliko hän hyökkäämässä vai -puolustamassa? - -Muori Billot tarkasti silmänräpäyksessä koko Pitoun. Hän ihmetteli, -kuinka miehellä, jolla oli huonot jalkineet, oli niin kiiltävä -kypärä. Ja miettiessään hän kallistui yhtä paljon epäilyksien kuin -toivonkin puolelle. - -Tämä tuntematon sotilas tuli keittiöön. Muori Billot astui pari -askelta vastatullutta kohti. Pitou puolestaan tahtoi olla yhtä -kohtelias ja otti kypärän päästään. - -"Ange Pitou", huudahti muori Billot, "Ange Pitou!" - -"Päivää, rouva Billot", vastasi Pitou. - -"Ange! Kukapa tätä olisi aavistanut! Oletko mennyt sotaväkeen?" - -"Sotaväkeenkö?" sanoi Pitou. - -Ja hän hymyili ylemmyyttä osoittavin ilmein. Sitten hän katsoi -ympärilleen etsien, mitä ei nähnyt. - -Muori Billot hymyili. Hän aavisti Pitoun katseiden tarkoituksen ja -sanoi yksinkertaisesti: "Etsit kai Catherinea?" - -"Niin etsinkin, rouva Billot", sanoi Pitou, "sanoakseni hänelle hyvää -päivää." - -"Hän on vaatteita kuivattamassa. Mutta istuhan, katso minuun, -kerrohan minulle." - -"Sen kyllä teen", sanoi Pitou. "Hyvää päivää, päivää, päivää, rouva -Billot!" - -Ja Pitou istuutui tuolille. - -Oville ja portaille kerääntyivät hänen ympärilleen kaikki -palvelijattaret ja päivätyöläiset, jotka rengin kertomuksen kuultuaan -olivat rientäneet saapuville. Ja jokaisen uuden henkilön tullessa -kuuli kuiskuteltavan: - -"Onko se Pitou?" - -"On, hän se on." - -"Jopa nyt jotakin!" - -Pitou katsoi hyväntahtoisesti kaikkiin entisiin tovereihinsa. Hän -hyväili hymyilyllään useimpia heistä. - -"Ja sinä siis tulet Pariisista, Ange?" jatkoi talon emäntä. - -"Ihan suoraan, rouva Billot!" - -"Miten mieheni voi?" - -"Oikein hyvin, rouva Billot." - -"Miten Pariisi voi?" - -"Oikein huonosti, rouva Billot." - -"Oh!" - -Ja kuuntelijoiden piiri kävi ahtaammaksi. - -"Ja miten voi kuningas?" kysyi emäntä. - -Pitou pudisti päätänsä ja maiskautti hyvin nöyryyttävästi -kuningasvallalle. - -"Ja kuningatar?" - -Tällä kertaa ei Pitou vastannut kerrassaan mitään. - -"Oh!" sanoi rouva Billot. - -"Oh!" kertasivat kaikki muut. - -"Jatkahan", lausui emäntä. - -"No, kyselkäähän", sanoi Pitou, joka ei tahtonut Catherinen -poissaollessa kertoa kaikkia parhaimpia tietojaan. - -"Miksi sinulla on kypärä?" kysyi rouva Billot. - -"Se on trofea", sanoi Pitou. - -"Mikä on trofea, ystäväiseni?" kysyi kelpo eukko. - -"Sehän on totta, rouva Billot", sanoi Pitou suojelevaisesti -hymyillen, "ettehän te voi tietää, mitä on trofea. Trofea on -voitonmerkki, jonka saa, kun on kukistanut vihollisen." - -"Sinä olet siis kukistanut vihollisen, Pitou?" - -"Vihollisen!" sanoi Pitou halveksivasti. "Hyvä rouva Billot, ettekö -siis tiedä, että herra Billot ja minä olemme kahden valloittaneet -Bastiljin." - -Tämä taikasana sai kuulijakunnan intoihinsa. Pitou tunsi läsnäolevien -henkäisyn tukassaan ja heidän kätensä tuolinsa selkänojalla. - -"Kerro, kerro hiukan, mitä meidän isäntä on tehnyt", sanoi rouva -Billot samalla vapisten ja ylpeillen. - -Pitou katsoi ympärilleen, joko Catherine oli tullut. Hän ei ollut -saapunut. - -Häntä loukkasi se, että tällaisten erikoisten uutisten tuojan -saapuessa Pariisista neiti Billot ei voinut jättää pesuvaatteita -sikseen. - -Pitou pudisti päätänsä. Hän alkoi olla tyytymätön. - -"Sen kertominen vie paljon aikaa", sanoi hän. - -"Onko sinun nälkä?" kysyi rouva Billot. - -"Ehkä on." - -"Onko jano?" - -"Sitä en kiellä." - -Heti rengit ja piiat ryntäsivät sellaisella kiireellä, että Pitou -näki käsissään haarikan, leipää, lihaa ja kaikenlaisia hedelmiä, -ennenkuin oli ennättänyt ajatellakaan, mihin pyyntö johtaisi. - -Pitoulla oli hyvä ruoansulatus. Mutta kuinka pian tahansa hän -sulatti, ei hän vielä ollut ennättänyt sulattaa tätinsä kukkoa, jonka -viimeisen palan oli niellyt noin puoli tuntia sitten. Pyynnöllään hän -ei siis voittanut paljoakaan aikaa, sillä niin pian tuotiin hänelle -kaikki. - -Hän huomasi olevansa pakotettu ponnistamaan voimansa viimeiseen asti, -ja hän kävi syömään. Mutta vaikka hänen tahtonsa oli kuinka hyvä -tahansa, niin vähän ajan päästä hänen oli pakko lopettaa. - -"Mikä sinua vaivaa?" kysyi rouva Billot. - -"Hitto vieköön, minä..." - -"Tuokaa Pitoulle juotavaa." - -"Minulla on omenaviiniä, rouva Billot." - -"Mutta ehkä otat mieluummin viinaa?" - -"Viinaako?" - -"Niin, oletko Pariisissa tottunut sitä juomaan?" - -Tuo kunnon nainen otaksui, että parin viikon aikana Pitoun olisi -Pariisissa pitänyt oppia ryyppäämään. - -Pitou torjui ylpeästi sellaisen otaksumisen. - -"Minä en koskaan juo viinaa", sanoi hän. - -"Kerro siis." - -"Jos minä kerron, täytyy minun alkaa uudestaan neiti Catherinea -varten, ja kertomukseni on pitkä." - -Pari kolme henkilöä riensi pesutupaan etsimään Catherinea. - -Mutta kaikkien juostessa samaan suuntaan Pitou loi koneellisesti -katseensa toiseen kerrokseen johtaville portaille, ja kun alhaalta -tuleva ilmavirta oli saanut aikaan vedon, oli muuan ovi avautunut, ja -hän näki Catherinen katselevan ikkunasta. Catherine katsoi metsään -päin, siis Boursonnea kohden. Hän oli siihen määrään vaipunut -katselemiseen, ettei huomannut mitään siitä, mitä oli tapahtunut, -ettei ollut kuullut, mitä tapahtui talon sisällä tai sen ulkopuolella. - -"Ahaa", sanoi Pitou huoaten, "metsään päin, Boursonneen päin, Isidor -de Charnyn asunnolle päin, siis sinne." - -Ja hän huokasi toistamiseen, tuskaisemmin kuin edellisellä kerralla. - -Tällä kertaa etsijät saapuivat sekä pesutuvasta että muualtakin, -missä Catherine olisi voinut olla. - -"No!" kysyi rouva Billot. - -"Emme ole löytäneet neitiä." - -"Catherine, Catherine!" huusi rouva Billot. - -Nuori tyttö ei kuullut mitään. Pitou rohkeni silloin puhua. - -"Rouva Billot", sanoi hän, "kyllä minä tiedän, miksi neiti Catherinea -ei löytynyt pesutuvasta." - -"Miksi ei löytynyt?" - -"No, kun hän ei ole siellä." - -"Tiedät siis, missä hän on?" - -"Tiedän." - -"Missä?" - -"Tuolla ylhäällä." - -Ja tarttuen emännän käteen Pitou pakotti hänet astumaan pari kolme -askelta portaita ylöspäin ja osoitti hänelle Catherinea, joka istui -ikkunalaudalla köynnöskasvien keskellä. - -"Hän sukii tukkaansa", sanoi emäntä. - -"Ei suinkaan, hänen tukkansa on suittu", vastasi Pitou alakuloisesti. - -Emäntä ei huomannut Pitoun alakuloisuutta, vaan huusi kovalla äänellä: - -"Catherine! Catherine!" - -Nuori tyttö vavahti, hämmästyi, sulki nopeasti ikkunan ja sanoi: - -"Mitä nyt?" - -"Tulehan tänne, Catherine", huusi muori Billot aavistamattakaan, -minkä vaikutuksen hänen sanansa saivat aikaan. "Ange on tullut -Pariisista." - -Pitou odotti jännittyneenä, mitä Catherine vastaisi. - -"Vai niin!" sanoi hän kylmästi. - -Niin kylmästi, että Pitoun rohkeus ihan lamaantui. - -Ja Catherine astui alas portaita, veltosti kuin flaamittaret Van -Ostaden tai Brauwerin maalaamissa tauluissa. - -"Kas", sanoi hän tultuaan alas, "sehän on hän." - -Pitou kumarsi punastuen ja väristen. - -"Hänellä on kypärä", sanoi eräs palvelijatar nuoren emäntänsä korvaan. - -Pitou kuuli lauseen ja odotti, mikä vaikutus ilmenisi Catherinen -kasvoille. - -Mitkä ihanat kasvot! Ne olivat ehkä hiukan kalvenneet, mutta yhä ne -olivat täyteläiset, ja hipiä oli hieno. - -Mutta Catherine ei millään tavalla näyttänyt ihailevan Pitoun kypärää. - -"Vai on hänellä kypärä", sanoi hän. "Minkä vuoksi?" - -Tällä kertaa suuttumus sai vallan kunnon pojan sydämessä. - -"Minulla on kypärä ja miekka", sanoi hän ylpeästi, "sillä olen -taistellut ja surmannut rakuunoita ja sveitsiläisiä, ja jos sitä -epäilette, neiti Catherine, niin kysykää isältänne. Siinä kaikki." - -Catherine oli niin omissa mietteissään, ettei näyttänyt kuulevan -muuta kuin lopun Pitoun vastauksesta. - -"Miten isä voi?" kysyi hän, "ja miksi hän ei ole palannut teidän -kerallanne? Tuotteko Pariisista huonoja uutisia?" - -"Hyvin huonoja", sanoi Pitou. - -"Minä luulin jo kaiken järjestyneen", sanoi Catherine. - -"Niin kyllä. Mutta sitten kaikki taas meni sekaisin", vastasi Pitou. - -"Eivätkö kuningas ja kansa ole tulleet yksimielisyyteen? Neckerhän -kutsuttiin takaisin?" - -"Mitäpä Neckeristä", sanoi Pitou itsetietoisesti. - -"Tyydyttihän se kansaa, eikö totta?" - -"Niin paljon, että kansa on päättänyt ryhtyä itse rankaisemaan ja -tappaa kaikki vihollisensa." - -"Kaikki vihollisensako?" huudahti Catherine kummastuneena. "Ja ketkä -siis ovat kansan vihollisia?" - -"Aristokraatit tietysti", vastasi Pitou. - -Catherine kalpeni. - -"Ja keitä nimitetään aristokraateiksi?" kysyi hän. - -"Hitto vieköön, tietysti niitä, joilla on suuret tilukset, -- joilla -on suuret linnat, -- jotka näännyttävät kansan nälkään, -- jotka -omistavat kaikki, kun meillä ei ole mitään." - -"Joko taas tuota samaa?" sanoi Catherine kärsimättömästi. - -"Niitä, joilla on komeat hevoset ja kauniit vaunut, kun me saamme -kulkea jalan." - -"Hyvä Jumala!" sanoi nuori tyttö ja kävi melkein kelmeäksi. - -Pitou huomasi tämän muutoksen hänen kasvoissaan. - -"Minä nimitän aristokraateiksi teidän tuttavianne." - -"Minunko tuttaviani?" - -"Meidänkö tuttaviamme?" kysyi muori Billot. - -"Keitä?" kysyi Catherine. - -"Berthier de Savignytä esimerkiksi." - -"Berthier de Savignytäkö?" - -"Joka antoi teille kultaiset korvarenkaat, joita kannoitte -tanssiessanne herra Isidorin kanssa." - -"Entä sitten?" - -"Entäkö sitten? Minä itse näin ihmisten syövän hänen sydäntään." - -Kamala huuto pääsi kaikkien rinnasta. Catherine vaipui tuolille, -johon hän oli tarttunut. - -"Näitkö sinä sen?" kysyi muori Billot vapisten kauhusta. - -"Herra Billotkin näki sen." - -"Hyvä Jumala!" - -"Niin, tällä hetkellä kai tapetaan ja poltetaan kaikki Pariisin ja -Versaillesin aristokraatit." - -"Se on kamalaa!" sopersi Catherine. - -"Kamalaa! Miksi se olisi kamalaa? Ettehän te ole mikään -aristokraatti, neiti Billot." - -"Herra Pitou", sanoi Catherine synkän tarmokkaasti, "minun mielestäni -te ette ollut noin julma ennen Pariisiin menoanne." - -"Enkä minä nytkään ole julma", vastasi Pitou hiukan epäröiden. -"Mutta..." - -"Älkää siis kerskailko rikoksista, joita pariisilaiset ovat tehneet, -koska ette ole pariisilainen, ettekä ole noita rikoksia tehnyt." - -"Minä olen niin vähän syyllinen", sanoi Pitou, "että herra Billot -ja minä olimme menettää henkemme koettaessamme puolustaa herra -Berthieriä." - -"Kunnon isäni! Hyvä isäni. Se on hänen kaltaistaan!" sanoi Catherine -innoissaan. - -"Kunnon mieheni!" sanoi muori Billot. "Mitä hän siis teki?" Pitou -kertoi Grève-torin kauheat tapahtumat, Billotin epätoivon ja halun -palata Villers-Cotteretsiin. - -"Miksi hän siis ei palaa?" sanoi Catherine sellaisella äänellä, että -se vaikutti Pitoun sydämen syvyyksiin, niinkuin kaameat ennustukset, -jotka loihtijat osaavat upottaa syvälle sydämien pohjaan. - -Muori Billot pani kätensä ristiin. - -"Herra Gilbert ei sitä tahtonut", sanoi Pitou. - -"Herra Gilbert tahtoo siis syöstä mieheni kuolemaan", sanoi rouva -Billot nyyhkyttäen. - -"Tahtooko hän siis hävittää isäni kodin?" sanoi Catherine yhtä synkän -alakuloisesti kuin ennenkin. - -"Ei suinkaan!" lausui Pitou. "Herra Billot ja herra Gilbert pääsivät -kyllä yksimielisyyteen. Herra Billot jää vielä joksikin aikaa -Pariisiin lopettamaan vallankumousta." - -"Hekö kahden sen tekevät?" kysyi muori Billot. - -"Eivät, vaan herra Lafayetten ja herra Baillyn keralla." - -"Ah", sanoi emäntä ihastuen, "kun hän kerran on herra Lafayetten ja -herra Baillyn seurassa, niin..." - -"Milloin hän aikoo palata?" kysyi Catherine. - -"Sitä en tiedä, neiti." - -"Ja miksi sinä, Pitou, siis palasit?" - -"Minä toin apotti Fortierille Sébastien Gilbertin ja olen tullut -tänne tuomaan herra Billotin määräyksiä." - -Lopettaessaan nämä sanat Pitou nousi diplomaattisen arvokkaasti, -minkä ainakin isäntäväki ymmärsi ja ehkä palvelijatkin. - -Muori Billot nousi heti ja käski kaikkia poistumaan. Catherine jäi -istumaan ja tutkisteli sielunsa syvyyteen asti Pitoun lausetta, -ennenkuin kysymys tuli hänen huuliltaan. - -"Mitä hän siis käskee meille sanomaan?" kysyi Catherine. - - - - -XXX - -ROUVA BILLOT LUOPUU VALLASTA - - -Molemmat naiset terästivät kaiken huomionsa kuullakseen kunnioitetun -perheen isän määräykset. Pitou kyllä tiesi, kuinka vaikea hänen -tehtävänsä oli. Hän oli nähnyt sekä muori Billotin että Catherinen -työssä. Hän tunsi toisen hallitsemistottumuksen ja toisen kiihkeän -itsenäisyyden. - -Catherine, lempeä, työteliäs, hyvä tyttö, oli juuri näillä -ominaisuuksillaan saavuttanut hyvin suuren vaikutusvallan kaikkiin -talon jäseniin. Mitä onkaan hallitsemishalu muuta kuin luja tahto -olla tottelematta? - -Toimittaessaan asiansa Pitou tiesi varsin hyvin tuottavansa toiselle -suuren tyydytyksen ja toiselle täyden mielipahan. - -Kun muori Billot siirrettäisiin vastuuttomaan asemaan, muuttuisi -hän tavallaan luonnottomaksi, epäsuhtaiseksi olennoksi. Se suurensi -Catherinea Pitoun silmissä. Mutta nykyhetkenä ei Catherine sitä -tarvinnut. - -Pitou edusti talossa nyt Homeroksen airutta, joka oli suuna, -muistina, mutta ei järkenä. Hän lausui asiansa näillä sanoilla: - -"Rouva Billot, herra Billotin tarkoitus on, että te näkisitte -mahdollisimman vähän vaivaa." - -"Mitä hän sillä tarkoittaa?" kysyi kunnon nainen hämmästyen. - -"Mitä nuo sanat _nähdä vaivaa_ merkitsevät?" kysyi nuori Catherine. - -"Sitä", vastasi Pitou, "että tämänlaatuisen talon hoitaminen tuottaa -paljon huolta ja vaivaa, että on tehtävä kauppoja..." - -"Entä sitten?" kysyi emäntä. - -"Suoritettava maksuja..." - -"Entä sitten?" - -"Järjestettävä työt..." - -"Entä sitten?" - -"Koottava vilja..." - -"Kuka väittää sitä vastaan?" - -"Ei tietysti kukaan, rouva Billot. Mutta kauppojen tähden täytyy -matkustaa." - -"Minulla on hevonen." - -"Maksaessa täytyy väitellä." - -"Minulla on hyvä suu..." - -"Töitä järjestettäessä..." - -"Olenhan tottunut valvomaan töitä." - -"Ja viljan korjaamisessa, no, se on eri asia, täytyy laittaa ruokaa -työmiehille, auttaa ajomiehiä..." - -"Ei tuo minua säikytä, kun sillä autan kunnon miestäni", huudahti -kelpo vaimo. - -"Mutta, rouva Billot... yhtäkaikki..." - -"Mitä yhtäkaikki?" - -"Sellainen työmäärä... ja... kun on jo ikää..." - -"Ahaa!" sanoi muori Billot katsoen silmäkulmien alta Pitouhun. - -"Auttakaahan minua, neiti Catherine", sanoi nuori mies, joka huomasi -voimiensa vähenevän sitä mukaa kun tilanne kävi vaikeaksi. - -"En tiedä, millä tavoin autan teitä", lausui Catherine. - -"Asian laita on niin", sanoi Pitou, "että herra Billot ei ole -valinnut rouva Billotia näkemään niin paljon vaivaa..." - -"Kenet siis?" keskeytti emäntä vapisten samalla sekä ihastuksesta -että kunnioituksesta. - -"Hän on valinnut toisen, joka on voimakkaampi ja joka vastaa samalla -itseään ja teitä. Hän on valinnut neiti Catherinen." - -"Tyttäreni Catherinen taloa johtamaan!" huudahti vanha emäntä, ja -hänen äänessään soi sekä epäluuloa että kateutta. - -"Teidän johdollanne", kiirehti nuori tyttö punastuen lisäämään. - -"Ei, ei", sanoi itsepintaisesti Pitou, joka kerran päästyään vauhtiin -osasi jatkaa täydellä voimalla. "Ei suinkaan. Minä toimitan asian -ihan tarkalleen. Herra Billot valtuuttaa neiti Catherinen hänen -sijastaan ja paikallaan johtamaan kaikkia talon töitä ja asioita." - -Nämä totuuden tehostamat sanat tunkeutuivat emännän sydämeen. Ja -niin hyvä oli hänen luonteensa, että siinä ei herännyt katkeraa -kateutta tai polttavaa suuttumusta; päinvastoin valta-aseman -luovuttaminen teki hänet alistuvaiseksi, tottelevammaksi ja miehensä -erehtymättömyydestä varmemmaksi. - -Voiko Billot erehtyä? Voisiko Billotia olla tottelematta? - -Nämä kaksi ajatusta vain oli kunnon naisella pantavana omia -mietteitään vastaan. Ja koko vastustus raukesi. - -Hän katsoi tyttäreensä, jonka silmissä ei näkynyt muuta kuin -vaatimattomuutta, luottamusta, hyvää onnistumisen tahtoa, hellyyttä -ja horjumatonta kunnioitusta. Ja silloin hän kokonaan alistui. - -"Herra Billot on oikeassa", sanoi hän. "Catherine on nuori, hänellä -on hyvä pää; onpa hän vielä itsepäinenkin." - -"On kyllä", sanoi Pitou, joka tiesi sillä mielistelevänsä Catherinen -itserakkautta, samalla kun sai lausua kohteliaisuuden. - -"Catherine", jatkoi muori Billot, "liikkuu matkoilla helpommin kuin -minä; hän jaksaa paremmin kuin minä juosta päiväkaudet työmiesten -jäljestä. Hän myy suuremmalla voitolla ja ostaa huokeammalla. Hän saa -kaikki itseään tottelemaan." - -Catherine hymyili. - -"No niin!" jatkoi kunnon nainen tarvitsematta tukahduttaa edes -huokausta; "nyt Catherine siis saa juosta pitkin peltoja, hoitaa -kukkaroa, olla aina matkoilla! Tyttäreni on muuttunut pojaksi!..." - -Pitou lausui rohkaisevasti: - -"Älkää peljätkö mitään neiti Catherinen puolesta. Olenhan minä täällä -ja seuraan häntä kaikkialle." - -Ange odotti tällä jalolla uhrautumisella tekevänsä syvän vaikutuksen, -mutta Catherine katsoikin häneen niin oudosti, että Pitou joutui -ymmälle. - -Nuori tyttö punastui, mutta ei sillä tavalla kuin nainen kuullessaan -mielistelevän lauseen, vaan puna oli hiukan syvempi, ilmaisten -sielussa liikkuvan jotakin muuta, suuttumusta ja kärsimättömyyttä, -halua puhua ja tarvetta olla vaiti. - -Pitou ei ollut hienonmaailman mies eikä näitä erotuksia ymmärtänyt. -Mutta kun hän huomasi, ettei Catherinen punastuminen merkinnyt täyttä -hyväksymistä, lausui hän: - -"No mitä?" Ja hän hymyili herttaisesti, niin että hänen suuret -hampaansa näkyivät paksujen huulien välistä. "No, te olette vaiti, -neiti Catherine?" - -"Ettekö siis käsitä, herra Pitou, puhuneenne tyhmyyksiä?" - -"Tyhmyyksiäkö?" sanoi rakastunut mies. - -"Herra nähköön", huudahti muori Billot, "ettehän voi toki ajatella -tyttäreni liikuskelevan kaikkialla henkivartijoineen!" - -"Mutta edes metsässä!" sanoi Pitou niin viattoman varmasti, että -synti olisi ollut hänelle nauraa. - -"Sisältyykö sekin isännän määräyksiin?" kysyi muori Billot, joka -täten osoitti osaavansa laskea leikkiäkin. - -"Sellainen toimi olisi laiskan toimi", sanoi Catherine; "isäni ei ole -voinut sellaista valita herra Pitoulle, eikä hän sellaista tointa ota -vastaan." - -Pitou katsoi silmät selällään Catherinesta muori Billotiin. Kaikki -hänen kauniit unelmansa romahtivat kasaan. Catherine käsitti -todellisena naisena Pitoun pettymyksen täydellisesti. - -"Herra Pitou", sanoi hän, "Pariisissako te olette nähnyt nuorten -tyttöjen pilaavan maineensa kuljettamalla sillä tavalla nuoria miehiä -seurassaan?" - -"Mutta ettehän te ole mikään nuori tyttö", lausui Pitou, "koska -olette talon emäntä." - -"Lopetetaan nyt jo", sanoi muori Billot äkkiä; "talon emännällä on -paljon puuhaa ja hommaa. Tulehan tänne, Catherine, niin luovutan -sinulle talon isäsi määräysten mukaan." - -Pitou katseli liikkumatta ja ihmetellen menoja, jotka maalaisesta -yksinkertaisuudestaan huolimatta vaikuttivat juhlallisesti. - -Muori Billot otti avaimet esille ja antoi ne toisen toisensa -jälkeen Catherinelle, tilittäen hänelle liinavaatteet, viinipullot, -huonekalut ja ruokatavarat. Hän vei tyttärensä vanhan kaappipöydän -luo, 1738:n tai 1740:n hienoa työtä, jossa ukko Billot säilytti -papereitaan, kultarahojaan, kaikkea, mikä kuului perheen rahavaroihin -ja arkistoon. - -Vakavana Catherine otti vastaan toimeensa kuuluvan vallan ja sen -salaisuudet. Hän kyseli tarkasti äidiltään, tuumi jokaisen vastauksen -saatuaan, ja näytti siltä kuin hän kerran tiedon saatuaan olisi sen -sulkenut muistinsa ja järkensä syvyyteen kuin aseen, jota tarpeen -tullen voi käyttää. - -Kun esineet olivat tilitetyt, vei muori Billot hänet katsomaan -karjaa, joka huolellisesti tarkastettiin. Terveet ja sairaat lampaat, -karitsat, vuohet, kanat, kyyhkyset, hevoset, härät ja lehmät. - -Mutta tämähän oli vain muodollisuus. Kaikkia näitä talon toimia oli -nuori tyttö jo kauan itsekseen hoitanut. - -Ei kukaan tuntenut niin hyvin kuin Catherine siipikarjaa kaakotuksen -sävystä; karitsat hän tunsi jo kuukauden vanhoina; kyyhkyset tunsivat -hänet niin hyvin, että toisinaan keskellä pihamaata alkoivat -kierrellen lentää hänen ympärillään, toisinaan taas asettuivat hänen -olkapäilleen, tervehdittyään häntä ensin maassa erikoisella nykivällä -liikunnallaan. - -Hevoset hirnuivat Catherinen lähestyessä. Hän yksinään sai kaikkein -äksyimmätkin tottelemaan. Eräs niistä, joka varsasta asti oli talossa -kasvatettu ja tullut virmaksi ratsuksi, rikkoi kaikki esteet tallissa -päästäkseen Catherinen kädestä syömään tai hänen taskustaan etsimään -leivänmuruja, joita siellä aina oli. - -Ehdottomasti täytyi hymyillen katsella, kun tämä kaunis, -vaaleatukkainen tyttö, jolla oli siniset silmät, valkoinen kaula, -pyöreät käsivarret ja somat kätöset, tuli esiliina täynnä jyviä -lammen rannalle sille kohtaa, missä paljon astuttu ja kovettunut -hiekka rapisi jyviä siihen heitettäessä. - -Silloin näki kaikkien kananpoikien, kyyhkysten, vapaina olevien -lampaitten kiiruhtavan lammen luo. Lintujen nokat iskivät maahan, -karitsojen punainen kieli nuoleksi kauroja tai tattarijyviä. Tämä -jyvistä tumma maa tuli parissa minuutissa yhtä valkoiseksi ja -puhtaaksi kuin heinämiehen vati hänen lopetettuaan ateriansa. - -Muutamilla on silmissään voima, joka joko lumoo tai kauhistuttaa. Ja -ne voivat niin väkevästi vaikuttaa eläimeen, että se ei ajattelekaan -vastustamista. Onhan moni meistä nähnyt vihaisen härän alakuloisesti -katselevan lasta, joka vaaraa ymmärtämättä hymyilee sille! Sen tulee -sääli. Onhan moni meistä nähnyt saman härän katselevan kavalasti -rotevaan maamieheen, joka sitä tiukasti silmäilee ja sanaakaan -sanomatta pitää sitä alallaan. Härkä painaa päänsä alas, näyttää -ryhtyvän hyökkäämään, mutta sen jalat ovatkin juurtuneet maahan -kiinni; se vapisee, sitä huimaa, se pelkää. - -Catherine vaikutti toisella näistä tavoista koko ympäristöönsä. -Hän oli samalla niin rauhallinen ja varma, niin voimakas ja -tarmokas, niin arkailematon ja peloton, että eläin hänen edessään ei -ajatellutkaan tehdä mitään pahaa. - -Tätä omituista lumoustaan hän etupäässä käytti ajatteleviin -olentoihin. Tämän neidon sulo oli vastustamaton. Ei ainoakaan seudun -miehistä ollut hymyillyt puhuessaan Catherinesta, ei kellään pojalla -ollut huonoja ajatuksia hänestä; ne, jotka rakastivat häntä, olisivat -tahtoneet saada hänet vaimokseen, ja ne, jotka eivät rakastaneet, -saada hänet sisarekseen. - -Pää kumarassa, kädet riipuksissa, ajatukset siellä täällä, seurasi -Pitou nuorta tyttöä ja hänen äitiään tarkastusmatkalla. - -Hänelle ei ollut sanottu sanaakaan. Hän esiintyi kuin murhenäytelmän -sotilas, ja hänen kypäränsä tekikin hänet suuressa määrässä sellaisen -näköiseksi. - -Sitten tarkastettiin rengit ja palvelijattaret. - -Muori Billot käski kaikkia asettumaan puolikehään ja meni itse -keskelle. - -"Rakkaat lapset", sanoi hän, "isäntämme ei palaa vielä Pariisista, -mutta hän on valinnut teille käskijän sijaansa. Se on tyttäreni -Catherine, joka tässä on nuorena ja voimakkaana. Minä olen -vanha, ja muistini on huono. Isäntä on tehnyt oikein. Emäntä on -tästälähin Catherine. Hän ottaa rahat vastaan ja maksaa. Minä -ensimmäisenä kuulen hänen määräyksensä ja noudatan niitä. Ne, jotka -niskoittelevat, joutuvat tekemisiin hänen kanssaan." - -Catherine ei lisännyt sanaakaan. Hän suuteli hellästi äitiään. Tämä -suudelma vaikutti voimakkaammin kuin kaikki sanat. Muori Billot itki, -Pitou oli heltynyt. Kaikki palkolliset osoittivat suosiotaan uudelle -hallitukselle. - -Heti Catherine ryhtyi toimeen ja jakoi kullekin tehtävänsä. Jokainen -sai määräyksensä ja lähti sitä täyttämään parhaansa mukaan, niinkuin -aina uuden valtiaan astuessa toimeen. - -Kun Pitou oli jäänyt yksin, lähestyi hän Catherinea ja sanoi: - -"Entäs minä?" - -"Tekö? Minulla ei ole mitään työtä teille." - -"Mitä? Jäänkö siis laiskottelemaan?" - -"Mitä tahdotte tehdä?" - -"Samaa kuin ennen lähtöäni." - -"Ennen lähtöänne oli äitini ottanut teidät huostaansa." - -"Mutta tehän olette emäntä; antakaa minulle työtä." - -"Minulla ei ole mitään teille, herra Ange." - -"Miksi ei ole?" - -"Siksi, että olette lukumies, parisilainen herra, jolle maalaistyöt -eivät sovellu." - -"Onko se mahdollista?" sanoi Pitou. - -Catherine nyökkäsi siten ilmaistakseen: Niin on asian laita. - -"Minäkö lukumies!" kertasi Pitou. - -"Epäilemättä." - -"Mutta katsokaahan minun käsivarsiani, neiti Catherine." - -"Se ei mitään merkitse!" - -"Miksi, neiti Catherine", sanoi poikaparka epätoivoissaan, "pakotatte -minut sen perusteella, että muka olen lukumies, kuolemaan nälkään? -Ettekö siis tiedä, että filosofi Epiktetes palveli saadakseen ruokaa, -että satujen kirjoittaja Aisopos ansaitsi leipänsä otsansa hiessä? Ja -nuo molemmat herrat olivat kuitenkin minua paljon oppineemmat." - -"Mitä sille mahdan! Niin on asian laita." - -"Mutta herra Billot otti minut tänne taloon kuuluvaksi. Sitä varten -hän lähetti minut tänne Pariisistakin." - -"Niin kai, sillä isäni saattoi kyllä pakottaa teidät tekemään -sellaista työtä, jota minä, hänen tyttärensä, en uskalla teillä -teettää." - -"Älkää teettäkö minulla sellaista, neiti Catherine." - -"Mutta silloinhan jäisitte toimettomaksi, ja sitä minä en tohdi -sallia. Isälläni oli isäntänä oikeus tehdä, mitä tahtoi, mutta sitä -minulla ei ole hänen sijaisenaan. Minä hoidan hänen omaisuuttaan; sen -täytyy tuottaa hänelle tuloja." - -"Mutta minäkin olen valmis tekemään työtä, ja minä tuotan tuloja. -Näettehän, neiti Catherine, että lauseenne kiertävät väärää kehää." - -"Mitä!" sanoi Catherine, joka ei ymmärtänyt Pitoun suuria lauseita. -"Mikä on väärä kehä?" - -"Vääräksi kehäksi, neiti, sanotaan huonoa ajattelemista. Ei, antakaa -minun jäädä taloon ja teettäkää minulla mitä tahansa. Saatte silloin -nähdä, olenko minä lukumies ja laiskuri. Onhan teillä sitäpaitsi -kirjat ja tilit kunnossa pidettävinä. Minun erikoisalani onkin -laskutiede." - -"Minun mielestäni se ei ole riittävä toimi miehelle", sanoi Catherine. - -"Minä en siis kelpaa mihinkään?" sanoi Pitou. - -"Eläkää täällä toistaiseksi", sanoi Catherine heltyen: "minä mietin, -ja ehkä keksimme jotakin." - -"Te tahdotte miettiä tietääksenne, pidättekö minut täällä. Mutta -mitä minä olenkaan teille tehnyt, neiti Catherine? Ette te ollut -tuollainen ennen." - -Catherine kohautti hiukan olkapäitään. - -Hän ei voinut antaa mitään selityksiä Pitoulle, joka huomasi tämän -keskustelun väsyttävän häntä. Niinpä Catherine katkaisi sen sanomalla: - -"Jo riittää, herra Pitou. Minä lähden Ferté-Miloniin." - -"Riennän siis satuloimaan hevosenne, neiti Catherine." - -"Ei mitenkään. Jääkää tänne." - -"Ette siis salli minun seurata teitä?" - -"Jääkää", sanoi Catherine käskevällä äänellä. - -Pitou jäi kuin naulattuna paikalleen; hänen päänsä oli kumarassa, ja -hän sai estetyksi kyyneleen, joka kuuman öljypisaran tavoin poltti -hänen silmäluontaan. - -Catherine jätti Pitoun siihen, meni ja käski tallirengin satuloimaan -hevosen. - -"Minä olen mielestänne muuttunut, neiti Catherine", sanoi Pitou -itsekseen, "mutta te vasta olettekin muuttunut ja paljoa enemmän kuin -minä." - - - - -XXXI - -MIKSI PITOU PÄÄTTI JÄTTÄÄ MAALAISTALON JA PALATA HARAMONTIIN, AINOAAN -OIKEAAN ISÄNMAAHANSA - - -Muori Billot taipui olemaan ylimpänä piikana, tarttui työhön -vakavasti, ilman mitään katkeruutta, koettaen kaikessa parastaan. -Toiminta oli hetkiseksi pysähtynyt järjestetyssä maataloudessa, mutta -nyt se taas alkoi matkia mehiläiskeon hyörinää. - -Sillä aikaa kun Catherinen hevosta valjastettiin, meni nuori tyttö -taloon vilkaisten ohimennen Pitouhun, joka seisoi yhä paikallaan, -pään vain kääntyessä viirin tavoin häneen päin siihen asti, kunnes -hän oli kadonnut huoneeseensa. - -"Mitä varten Catherine meni huoneeseensa?" tuumi Pitou. - -Pitou-parka! Mitäkö varten hän sinne meni? Järjestämään tukkansa, -ottamaan valkoisen päähineen, panemaan hienoimmat sukat jalkaansa. - -Lopetettuaan tämän pukeutumishommansa ja kuullessaan hevosensa -hirnuvan katoksen alla Catherine palasi, suuteli äitiään ja läksi. - -Pitoulla ei ollut mitään työtä. Hän ei ollut tyyntynyt siitä puoliksi -välinpitämättömästä, puoliksi sääliväisestä katseesta, jonka -Catherine lähtiessään oli luonut häneen. Hän ei voinut mitenkään -jäädä tällaiseen epävarmuuteen. - -Tavattuaan jälleen Catherinen Pitousta oli tuntunut, että Catherinen -elämä oli hänelle ihan välttämätön. Sitäpaitsi liikkui tämän raskaan -ja uneksivan luonteen pohjalla kuin kellon heiluri jonkinlainen -epäluulo. - -Viattomat luonteet näkevät kaikki yhtä tärkeänä. Laiskat luonteet -ovat yhtä tunneherkkiä kuin muutkin. Erotus on vain siinä, että he -tuntevat eivätkä erittele. - -Erittely johtuu tottumuksesta nauttimaan ja kärsimään. Ihmisen täytyy -ensin olla tottunut tietyssä määrässä ottamaan vastaan vaikutelmia, -ennenkuin hän voi katsella kiehuntaa siinä kuilussa, jota sanotaan -ihmissydämeksi. Vanhuksilta ei puutu tätä kokemusta. - -Kun Pitou kuuli loittonevan hevosen kavioiden kopseen, juoksi hän -portille. Hän näki Catherinen ajavan oikotietä; sitä myöten päästiin -talosta Ferté-Milonin suurelle maantielle, ja se yhtyi tähän kukkulan -luona, jonka huippu hukkui rehevään metsään. - -Portilla hän lähetti nuorelle tytölle kaihoisat ja nöyrät -jäähyväiset. Mutta heti kun Pitou oli kädellään ja sydämellään -lähettänyt nämä jäähyväiset, alkoi hän miettiä erästä asiaa. -Catherine oli kieltäytynyt ottamasta Pitouta mukaansa, mutta ei -voinut estää häntä juoksemasta jäljestään. Hän saattoi kyllä sanoa -Pitoulle: Minä en tahdo teitä nähdä; mutta ei voinut sanoa: Minä -kiellän teitä katsomasta minuun. - -Pitou arveli siis, että koska hänellä ei ollut mitään työtä, ei -mikään estänyt häntä seuraamasta metsän halki sitä tietä, jota nuori -tyttö kulki. Piilossa, puiden välitse, voisi siis nähdä hänet. - -Talosta oli Ferté-Miloniin ainoastaan puolentoista penikulman matka. -Puolitoista penikulmaa sinne ja puolitoista penikulmaa takaisin -- -mitä se merkitsi Pitoulle? - -Catherine ratsasti sitäpaitsi tietä myöten, joka teki kierroksen. -Menemällä suoraan Pitou voitti ainakin neljännespenikulman. -Jäljelle jäi siis ainoastaan puolikolmatta penikulmaa mennäkseen -Ferté-Miloniin ja palatakseen sieltä. - -Puolitoista penikulmaa oli pikkuinen matka silloin, kun mies näytti -varastaneen penikulmasaappaat Peukaloiselta, joka oli ne siepannut -jättiläiseltä. - -Tehtyään tämän suunnitelman Pitou ryhtyi heti sitä toteuttamaan. - -Catherinen ajaessa suurta tietä myöten Pitou kiiti pajujen suojassa -metsää kohden. - -Vähän ajan päästä hän oli metsän laidassa, hyppäsi leveän ojan yli -ja katosi siimekseen yhtä kepeästi, vaikka ei yhtä sirosti kuin -säikähtynyt hirvi. - -Hän juoksi tällä tavalla neljännestunnin, ja sitten hän näki aukon, -jonka läpi maantie kulki. Hän pysähtyi tähän ja nojautui suureen -tammeen, jonka kyhmyinen runko kätki hänet kokonaan. Hän tiesi -varmasti päässeensä Catherinen ohitse. - -Hän odotti kymmenen minuuttia, jopa neljänneksenkin, eikä nähnyt -ketään. Olikohan Catherine unohtanut jotakin kotiin ja kääntynyt -takaisin? Se oli kyllä mahdollista. - -Pitou lähestyi tavattoman varovasti maantietä, pisti päänsä esiin -suuren jalavan takaa, joka kasvoi keskellä ojaa ja oli siten puoliksi -maantiellä puoliksi metsässä, suunnaten suoraa tietä pitkin katseensa -tasangolle asti, mutta ei nähnyt ketään. - -Catherine oli unohtanut jotakin ja siis palannut taloon. - -Pitou jatkoi matkaansa. Joko Catherine ei vielä ollut saapunut -kotiin, ja silloin hän näkisi tytön menevän taloon, tai hän oli jo -sinne ehtinyt, ja silloin hän näkisi Catherinen lähtevän sieltä. - -Pitou otti jalat alleen ja läksi mittaamaan matkaa, joka erotti hänet -tasangosta. - -Juostessaan pitkin tien reunoja, jotka olivat pehmeämmät, hän äkkiä -pysähtyi. Catherinen hevonen juoksi hiljaista hölkkää. - -Hevonen oli kääntynyt suurelta tieltä, jättänyt tienvierustat -ja mennyt pienelle polulle, jonka päässä oli pylväässä seuraava -kirjoitus: _Polku Ferté-Milonin tieltä Boursonneen_. - -Pitou kohotti katseensa ja näki tien toisessa päässä, metsän sineä -vasten, Catherinen valkoisen hevosen ja punaisen röijyn. - -Se oli pitkän matkan päässä, mutta olemmehan sanoneet, etteivät -välimatkat merkinneet mitään Pitoulle. - -"Ah", tuumi Pitou kiitäen uudelleen metsään, "hän ei siis menekään -Ferté-Miloniin, vaan Boursonneen! Mutta enhän erehtynyt. Hän -sanoi monen monituista kertaa menevänsä Ferté-Miloniin. Hän sai -tehtäväkseen toimittaa siellä asioita. Muori Billotkin puhui -Ferté-Milonista." - -Ja tätä miettiessään Pitou juoksi. Hän juoksi yhä eteenpäin. Hän -juoksi kuin mieletön. - -Sillä epäilyksen, mustasukkaisuuden alkutunteen, herättyä Pitou -ei enää ollut tavallinen kaksijalkainen olento. Pitou näytti -jonkunlaiselta siivelliseltä koneelta, jommoisia varsinkin Daidalos -ja ylipäänsä muinaisajan suuret mekanikot hyvin suunnittelivat, mutta -ikävä kyllä huonosti toteuttivat. Hän muistutti erehdyttävän suuressa -määrässä olkiukkoja, joita tuuli heiluttelee leikkikalukauppiaan -myyntikojuissa. Käsivarret, jalat, kaikki liikkuu, kääntyy ja notkuu. - -Kovasti harpatessa oli Pitoun askelten väliä viisi jalkaa. Kädet, -jotka muistuttivat keppien päihin pantuja kurikoita, halkoivat -airojen tavoin ilmaa. Suu, silmät ja sieraimet olivat auki niellen -ilmaa, joka taas puhisten tulvi ulos. - -Ei mikään hevonen olisi voinut kiitää sellaista vauhtia. Ei mikään -leijona olisi sellaisella tahdon vimmalla pyrkinyt tavoittamaan -saalistaan. - -Pitou oli juossut yli puoli penikulmaa, kun hän näki Catherinen. -Catherine oli ennättänyt ajaa vain neljännespenikulman, kun Pitou -sensijaan oli juossut puoli. Hän oli siis juossut kahta kertaa -nopeammin kuin hevonen hölkkäjuoksussa. - -Lopulta hän joutui Catherinen tasalle. - -Nyt ei Pitou enää juossut nähdäkseen Catherinen, vaan vakoillakseen -häntä. - -Catherine oli valehdellut. Missä tarkoituksessa? - -Oli syy mikä tahansa, Pitou tahtoi saada Catherinen kiinni suorasta -valheesta siten hankkiakseen itselleen paremman vaikutusvallan häneen. - -Pitou syöksyi pää kumarassa pensaikkoon ja risukkoon, taittoi esteet -kypärällään ja tarpeen tullen käytti miekkaansakin. - -Kun Catherine nyt ajoi vain kävellen, kuului oksan taittuminen sinne -saakka, ja sekä hevonen että ajaja heristivät korviaan. - -Silloin Pitou, joka koko ajan piti Catherinea silmällä, pysähtyi ja -pidätti hengitystään. Hän tahtoi poistaa kaikki epäluulot. - -Mutta eihän tätä voinut loputtomasti jatkua, eikä sitä jatkunutkaan. - -Pitou kuuli äkkiä Catherinen hevosen hirnuvan, ja siihen vastasi -toisen hevosen hirnunta. Ei voinut vielä nähdä toista hirnuvaa -hevosta. - -Mutta Catherine löi vitsalla Cadetia, ja tämä, joka oli kävellyt, -läksi jälleen juoksemaan. - -Lisättyään vauhtia Catherine ennätti viiden minuutin päästä -ratsastajan luo, joka yhtä nopeasti tuli häntä kohden. - -Catherinen uusi kiire oli niin odottamaton, että Pitou-parka jäi -liikkumatta paikalleen, nousten vain varpailleen nähdäkseen siten -etäämmälle. Mutta hän ei voinut nähdä niin pitkän matkan päähän. - -Mitä Pitou ei nähnyt, sen hän kuitenkin tunsi kuin sähköiskuna, -nuoren tytön ilon ja punastumisen, ruumiin värisemisen, tavallisesti -lempeiden ja tyynten, nyt säkenöivien silmien välkkeen. - -Myöskään ei voinut erottaa ratsastajan kasvoja, mutta päättäen -hänen ryhdistään, viheriäisestä, samettisesta metsästyslakistaan ja -sirosta ja vapaasta päänliikkeestään hän kuului yhteiskunnan ylempiin -luokkiin, ja ajatuksissaan Pitou heti muisteli Villers-Cotteretsin -kaunista nuorta miestä ja oivallista tanssijaa. Hänen sydämensä, -suunsa, kaikki hänen ruumiinsa jänteet värisivät yhtaikaa, ja hän -mainitsi Isidor de Charnyn nimen. - -Hän se todellakin oli. - -Pitoun huokaus muistutti karjuntaa. Piiloutumalla uudelleen -pensaikkoon hän pääsi hiipimään kahdenkymmenen askeleen päähän -nuorista. Nämä olivat niin kokonaan kiintyneet katselemaan toisiaan, -etteivät tulleet miettineeksi, johtuiko metsästä kuuluva kahina -nelijalkaisen vai kaksijalkaisen olennon liikkeistä. - -Nuori mies kohottautui kyllä satulassaan, katsoi Pitouhun päin ja -silmäili ylimalkaisesti ympärilleen. Mutta samassa Pitou heittäytyi -vatsalleen ja kätki kasvonsa maahan pysyäkseen piilossa. - -Sitten hän mateli kuin käärme pitkin maata, kunnes saapui kymmenen -askeleen päähän ja voi erottaa puheen. "Hyvää päivää, herra Isidor", -sanoi Catherine. "Herra Isidor! Tiesinhän minä sen!" sopersi Pitou. - -Silloin hän tunsi ruumiissaan suuren väsymyksen seuraavan koko tätä -tunnin kestävää voimanponnistusta, johon epäilykset, epäluulo ja -mustasukkaisuus olivat hänet saattaneet. - -Molemmat nuoret olivat vastatusten seisten päästäneet ohjakset ja -tarttuneet toistensa käsiin. Väristen, vaiti he näin seisoivat. -Molemmat hevoset, jotka epäilemättä olivat tottuneet toisiinsa, -hieroivat kuonojaan vastatusten ja kuopivat jaloillaan tien sammalta. - -"Olette _tänään_ tullut myöhemmin", sanoi Catherine katkaisten -vaitiolon. - -"Tänään!" tuumi Pitou. "Siis hän ei toisina päivinä ole tullut -myöhään." - -"Ei ole minun syyni, rakas Catherine", vastasi nuori mies, "mutta -minua pidätti tänä aamuna veljelläni tullut kirje, johon minun täytyi -heti vastata. Mutta älkää pelätkö, huomenna olen täsmällisempi." - -Catherine hymyili, ja Isidor puristi vieläkin hellemmin hänen kättään. - -Voi noita okaita, jotka saivat veren vuotamaan Pitoun sydämestä! - -"Olette siis saanut tuoreita uutisia Pariisista?" kysyi tyttö. "Olen -kyllä." - -"Minäkin olen saanut", lausui Catherine hymyillen. "Sanoittehan -eräänä päivänä, että kun kahdelle ihmiselle, jotka rakastavat -toisiaan, tapahtuu tällaista ihan samanlaista, nimitetään sitä -sympatiaksi." - -"Aivan oikein. Ja miten te olette saanut uutisia, kaunis Catherine?" - -"Pitoulta." - -"Kuka se Pitou on!?" kysyi nuori aatelismies kepeästi ja iloisesti, -jolloin Pitoun poskilla ennestään ollut puna muuttui tuliseksi. - -"Kyllähän te hänet tunnette", sanoi Catherine. "Hän on se sama poika, -jonka isäni otti taloon ja joka eräänä sunnuntaina seurasi minua -tanssipaikalle." - -"Kyllä minä nyt muistan", sanoi aatelimies. "Se on sama, jolla on -polvet kuin ruokaliinan solmut." - -Catherine alkoi nauraa. Pitou tunsi itsensä nöyryytetyksi, -epätoivoiseksi; hän katseli polviaan, jotka todellakin olivat -solmujen näköiset, nousi toisen kätensä nojaan, mutta vaipui jälleen -huoaten vatsalleen. - -"Älkää tehkö liian paljon pilaa Pitou-raukasta", sanoi Catherine. -"Arvatkaahan, mitä hän ehdotti minulle äsken?" - -"En. Kertokaahan se, kaunokaiseni." - -"Hän lupasi saattaa minua Ferté-Miloniin." - -"Jonne ette mennytkään." - -"En, sillä tiesinhän teidän odottavan minua täällä. Vaikka minähän -melkein sain odottaa teitä." - -"Tiedättekö, Catherine, että nyt lausuitte ihan kuninkaallisen -huomautuksen?" [Viittaus Ludvig XIV:n lausumaan: Olin saamaisillani -odottaa. -- _Suom._] - -"Todellako! Sitä en huomannut." - -"Miksi ette suostunut tuon ylvään ritarin tarjoukseen? Hän olisi -huvittanut meitä suuresti." - -"Ei ehkä aina", vastasi Catherine nauraen. - -"Olette oikeassa, Catherine", sanoi Isidor luoden kauniiseen -kartanonemäntään rakkaudesta hehkuvat silmänsä. - -Hän sulki nuoren tytön punastuvan pään syliinsä. - -Pitou sulki silmänsä, jotta ei näkisi mitään, mutta hän oli unohtanut -sulkea korvansa. Hän kuuli piilopaikkaansa asti suudelman ja tarttui -epätoivoissaan tukkaansa, niinkuin ruttotautinen Grosin taulussa, -joka esittää Bonaparten käyntiä ruttotautisten luona Jaffassa. - -Kun hän jälleen tointui, olivat nuoret panneet hevosensa hiljaa -kävelemään ja loittonivat. Viimeiset Pitoun kuulemat sanat olivat -seuraavat: - -"Olette oikeassa, herra Isodor, ajelkaamme tunnin verran. Kyllä -voitan tämän tunnin takaisin jouduttamalla hevostani ja, -- lisäsi -hän nauraen, -- se on hyvä eläin, joka ei kerro mitään." - -Siinä kaikki, näky katosi, pimeys sai vallan Pitoun sielussa, -niinkuin luonnossakin, ja vääntelehtien pensaikossa nuori mies -antautui tuskansa valtaan. - -Yön viileys palautti hänet tajuihinsa. - -"En palaa taloon", päätti hän. "Minua nöyryytetään siellä ja -pilkataan. Siellä saan syödä sen naisen leipää, joka rakastaa toista -miestä, ja tunnustan sen suoraan, minua kauniimpaa, rikkaampaa ja -sirompaa. Ei, minun paikkani ei ole Pisseleuxissa, vaan Haramontissa, --- Haramontissa, syntymäpaikassani, missä ehkä kohtaan sellaisia -ihmisiä, jotka eivät huomaa, että polveni ovat kuin solmut." - -Ja Pitou hieroi pitkiä sääriään ja läksi Haramontia kohden, jonne -huhu hänen tietämättään oli levinnyt hänen kypärästään ja miekastaan, -ja häntä odotti siis maine, vaikka ei onni. - -Mutta tiedetäänhän, ettei ihminen koskaan saa olla täydellisesti -onnellinen. - - - - -XXXII - -PITOU PUHUJANA - - -Mutta tullessaan Villers-Cotteretsiin kymmenen aikaan illalla, -lähdettyään kuusi tuntia aikaisemmin ja tällä välin tehtyään -kuvaamamme pitkän kiertomatkan Pitou ymmärsi, että vaikka se -tuntuikin ikävältä, niin parempi oli jäädä Dauphin-hotelliin -nukkumaan vuoteeseen kuin taivasalle jonkun jalavan tai tammen -suojaan. - -Sillä eihän hän pääsisi mihinkään Haramontin taloon nukkumaan, jos -hän saapuisi sinne puoliyhdentoista aikaan illalla. Puolitoista -tuntia aikaisemmin olivat jo kaikki valot sammutetut ja kaikki ovet -suljetut. - -Pitou jäi siis Dauphin-hotelliin, missä hän kolmellakymmenellä soulla -sai oivallisen vuoteen, neljä naulaa leipää, kappaleen juustoa ja -ruukullisen omenaviiniä. - -Hän oli samalla kertaa sekä väsynyt että rakastunut, uupunut ja -epätoivoissaan. Ruumiin ja sielun välillä syntyi näin taistelu, missä -sielu, joka alussa oli ollut voitolla, viimein sortui. - -Tämä merkitsi, että kello yhdestätoista kello kahteen Pitou -vuoteellaan huokasi, valitti ja vääntelehti. Mutta väsymys sai kello -kaksi voiton, ja hän nukkui heräten vasta kello seitsemän. - -Samoin kuin puoliyhdentoista aikaan kaikki ihmiset ovat Haramontissa -levolla, samoin kaikki Villers-Cotteretsissa ovat seitsemän aikaan -aamulla valveilla. - -Lähtiessään Dauphin-hotellista Pitou siis huomasi kypäränsä ja -miekkansa herättävän taas yleistä huomiota. Astuttuaan satakunta -askelta hän oli jälleen suuren joukon keskustana. Pitou oli kaikesta -päättäen tullut hyvin suosituksi kotiseudullaan. - -Harvoja matkamiehiä kohtaa sellainen onni. Aurinko, jonka sanotaan -kaikille loistavan, ei loista yhtä suosiollisesti niille, jotka -palaavat kotiseudulleen profeetoiksi. - -Mutta eihän kaikilla olekaan äreää ja julmuuteen asti ahnetta tätiä; -eihän jokainen, joka pystyy Gargantuan tavoin nielaisemaan riisissä -valmistetun kukon, pysty tarjoamaan vahingonkorvaukseksi kultarahaa. -Vielä harvemmin sattuu tällaisille kotiinpalaajille, joista varhaisin -on Odysseus, että heillä on päässään kypärä ja kupeella miekka, -vaikka muu asu ei ole laisinkaan sotilaallinen. - -Sanokaamme suoraan, että Pitoun kypärä ja miekka herättivät hänen -kotikaupunkilaistensa huomiota. - -Muutamat Villers-Cotteretsin asukkaat, jotka edellisenä päivänä -olivat saattaneet Pitouta apotti Fortierin ovelta Soissons-kadun -varrelta Pleuxiin täti Angéliquen ovelle, päättivät jatkaa -suosionosoitustaan ja saattaa hänet Villers-Cotteretsista -Haramontiin. Ja he panivat päätöksensä täytäntöön. Seurauksena tästä -olikin, että Haramontin asukkaat, nähdessään tämän, alkoivat oikealla -tavalla kunnioittaa kyläläistään. - -Totta kyllä, maa-ala oli jo valmiina ottamaan siemenen vastaan. -Vaikka Pitou olikin nopeasti kulkenut kylän kautta, oli se tehnyt -sittenkin vaikutuksensa. Hänen kypäränsä ja miekkansa olivat jääneet -niiden mieleen, jotka olivat nähneet hänet koko loistossaan. - -Kun siis Haramontin asukkaat näkivät Pitoun suovan heille uuden -käynnin, jommoista eivät olleet voineet toivoakaan, ottivat he hänet -hyvin kunnioittavasti vastaan; häntä pyydettiin laskemaan sotaiset -merkkinsä syrjään ja istumaan kylän torilla neljän kastanjan alle -varjoon, niinkuin pyydettiin Marsia tekemään Tessaliassa suurten -voittojensa vuosipäivänä. Pitou suostuikin tähän sitä mieluummin kun -hänen aikomuksensa oli jäädä asumaan Haramontiin. Hän suostui siis -ottamaan vastaan huoneen, jonka muuan kylän sotaintoisista vuokrasi -hänelle valmiiksi kalustettuna. - -Kalustuksena oli puuvuode, siinä olkia ja patja, sekä kaksi tuolia, -pöytä ja vesiruukku. Tämän kaiken omistaja arvioi kuudeksi livreksi -vuodessa, jolla hinnalla olisi saanut kaksi vadillista kukkokeittoa. - -Kun vuokrasta näin oli sovittu, otti Pitou haltuunsa uuden asunnon -ja tarjosi ryypyn kaikille saattajilleen; sitten, kun sekä tapaukset -että omenaviini olivat nousseet hänen päähänsä, piti hän heille -asuntonsa ovelta puheen. Se oli suuri tapaus: niinpä koko Haramont -kokoontui piiriin oven eteen. - -Pitou oli ollut pappiskoulussa ja osasi siis puhua kauniisti. Hän -tunsi ne kahdeksan sanaa, joilla kansojen järjestäjät, kuten Homeros -heitä nimitti, osasivat tähän aikaan saada joukot liikkeelle. - -Lafayettesta Pitouhun oli kyllä pitkä matka, mutta onhan Haramontista -Pariisiin myöskin pitkä matka! Tietysti moraalisesti tarkoitettuna. - -Pitou alkoi johdannolla, johon apotti Fortier, vaikka olikin -vaativainen, olisi epäilemättä ollut tyytyväinen. - -"Kansalaiset", sanoi hän, "kansalaiset, suloiselta tuntuu lausua -tämä sana! Olen sen jo sanonut toisille ranskalaisille, sillä kaikki -ranskalaiset ovat veljiä. Mutta täällä uskon sen sanovani oikeille -veljille, ja täällä kohtaan kokonaisen perheen haramontilaisissa -maanmiehissäni." - -Naiset, joita oli mukana muutamia kuulijoiden joukossa ja jotka eivät -olleet hänelle kaikkein suosiollisimpia, koska Pitoun pohkeet olivat -vielä liian ohuet ja hänen polvensa liian paksut eikä hän siis voinut -ensi hetkessä vaikuttaa naispuolisiin kuulijoihinsa edullisesti, -- -naiset, kuullessaan tämän sanan "perhe", ajattelivat Pitou-parkaa, -orpoa, joka äitinsä kuoltua ei vielä koskaan ollut saanut syödä -kyllikseen. Kun tämän sanan "perhe" lausui poika, jolla ei ollut -omaisia, sai se väräjämään heissä sen herkän hermon, joka avaa -kyynelten lähteet. - -Alkulauseen jälkeen Pitou ryhtyi kertomukseen, joka oli hänen -esityksensä toisena osana. - -Hän kertoi matkastaan Pariisiin, kuvapatsaiden vuoksi syntyneestä -kahakasta, Bastiljin valloituksesta ja kansan kostosta. Hän -kosketteli vain ohimennen omaa osuuttaan Palais-Royal-torin ja -Saint-Antoinen esikaupungin valloituksessa. Mutta mitä vähemmän hän -kehui itseään, sitä enemmän hän nousi kansalaistensa silmissä, ja -kertomuksen lopulla oli hänen kypäränsä suuri kuin Invalidi-kirkon -kupu ja hänen miekkansa pitkä kuin Haramontin kirkon torni. - -Kertomuksensa päätettyään Pitou ryhtyi todisteluihin, arkaluontoiseen -tehtävään, josta Cicero tunsi oikean puhujan. - -Hän todisti, että kansan intohimot olivat syystä heränneet anastajien -menettelyn vuoksi. Hän lausui pari sanaa isä ja poika Pittistä, -selitti vallankumouksen johtuneen siitä, että aatelisilla ja -kirkonmiehillä oli suuret määrät etuoikeuksia ja lopulta kehoitti -kaikkia Haramontin asukkaita tekemään samoin, kuin Ranskan kansa -kokonaisuudessaan oli tehnyt, liittymään yhteistä vihollista vastaan. - -Sitten hän todisteluista siirtyi vakuutteluun, käyttäen mahtavaa -keinoa, joka on ominainen suurille puhujille. Hän antoi miekkansa -pudota ja nostaessaan sitä kuin sattumalta veti sen huotrasta ulos. -Täten hän sai puheeseensa kiihoittavan kohdan, jossa hän kehoitti -kunnan asukkaita pariisilaisten esimerkkiä noudattaen tarttumaan -aseisiin. - -Haramontin asukkaat vastasivat puheeseen innokkain huudoin. - -Vallankumous julistettiin siis hyvä-huutojen raikuessa kylässä -tapahtuneeksi. - -Ne Villers-Cotteretsin asukkaat, jotka olivat olleet puhetta -kuulemassa, läksivät kotiinsa sydän täynnä isänmaallista innostusta, -laulaen mitä uhkaavimmalla tavalla ja hurjan raivoisasti: - - Terve, Henrik neljäs! - Uljas kuningas! - -Rouget de Lisle ei vielä ollut säveltänyt Marseljeesiaan, eivätkä -vuoden 1790 liittoutuneet vielä olleet herättäneet vanhaa suosittua -"Eespäin vaan"-laulua, sillä olihan nyt vasta vuosi 1789. - -Pitou luuli pitäneensä ainoastaan puheen, mutta olikin pannut toimeen -vallankumouksen. - -Hän astui asuntoonsa, söi palan leipää ja loput Dauphin-hotellista -saamaansa juustoa, jonka oli huolellisesti tuonut kypäränsä sisällä; -sitten hän meni ostamaan nuoraa ja yön tultua laati metsään ansoja. - -Samana yönä Pitou sai ansoistaan kaniinin ja kaniininpojan. Hän olisi -tahtonut saada jäniksen, mutta ei tavannut jälkiä. Tämän selitti -hänelle vanha sananparsi: Koirat, kissat, jänikset ja kaniinit eivät -elä yhdessä. - -Hänen olisi täytynyt mennä toiseen kyläkuntaan, joka oli neljän -penikulman päässä ja jossa oli runsaasti jäniksiä. Mutta Pitou oli -liian väsynyt; jalat olivat edellisenä päivänä tehneet kaiken sen, -mitä niiltä voi vaatia. Paitsi viittätoista penikulmaa hän oli neljän -viiden viimeisen penikulman matkalla ollut tuskan näännyttämä, eikä -mikään voi pitkiä sääriä uuvuttaa niin paljoa kuin se. - -Kello yhden aikaan hän toi ensimmäisen metsästyssaaliinsa. Hän toivoi -saavansa toisen yhtä suuren aamupuolella. - -Hän meni levolle, mutta hänessä oli vielä jäljellä niin suuri määrä -kirveltävää tuskaa, joka edellisenä päivänä oli uuvuttanut häntä, -ettei hän voinut nukkua kuin kuusi tuntia vuoteensa patjalla, jota -sen omistaja nimitti untuvaiseksi. - -Pitou nukkui kello yhdestä kello seitsemään aamulla. Kun ikkunaluukku -oli jäänyt auki, yllätti aurinko hänet. - -Tästä luukusta katseli pari-kolmekymmentä Haramontin asukasta hänen -nukkumistaan. - -Hän heräsi kuin Turenne kanuunalavetillaan, hymyili kansalaisille ja -kysyi ystävällisesti, miksi he tulivat hänen luokseen niin suurella -joukolla ja niin varhain aamulla. - -Eräs heistä ryhtyi puhumaan. Me toistamme tarkoin tämän keskustelun. -Puhuja oli halonhakkaaja Claude Tellier. - -"Ange Pitou", sanoi hän, "olemme koko yön tuumineet. Kansalaisten -tuleekin, niinkuin eilen sanoit, tarttua aseisiin vapauden puolesta." - -"Niin sanoinkin", lausui Pitou varmasti, valmiina vastaamaan -sanoistaan. - -"Mutta aseistautumista varten puuttuu meiltä kaikkein tärkein." - -"Mikä?" kysyi Pitou. - -"Aseet." - -"Sehän on totta", sanoi Pitou. - -"Olemme kuitenkin miettineet, jotta emme menettäisi mietteitämme, ja -me aiomme hinnasta mistä tahansa hankkia aseet." - -"Lähtiessäni", sanoi Pitou, "oli Haramontissa viisi pyssyä, kolme -kivääriä, yksipiippuinen metsästyspyssy ja yksi kaksipiippuinen." - -"Jäljellä on vain enää neljä", vastasi puhuja. "Metsästyspyssy halkesi -vanhuuttaan kuukausi sitten." - -"Se oli Désiré Maniquetin pyssy", sanoi Pitou. - -"Niin olikin, ja haljetessaan se rikkoi kaksi sormeani", sanoi Désiré -Maniquet kohottaen murskaantuneen kätensä, "ja kun se tapahtui -aristokraatin, herra de Longprén kaniinitarhassa, saa hän sen maksaa -minulle." - -Pitou nyökkäsi, hyväksyen tämän oikeutetun koston. - -"Meillä on siis vain neljä pyssyä", jatkoi Claude Tellier. - -"No, neljällä pyssyllä te voitte aseistaa ainakin viisi miestä", -sanoi Pitou. - -"Millä tavalla?" - -"Viides saa peitsen. Sillä tavalla Pariisissa tehdään: jokaista -neljää pyssyllä varustettua miestä kohti on yksi, jolla on peitsi. -Peitsi on hyvin mukava ase, sillä sen kärkeen voi panna katkaistun -pään." - -"Oho!" huusi muuan iloinen ääni; "toivokaamme, ettemme sentään päitä -katko." - -"Sitä emme teekään", sanoi Pitou vakavasti, "jos vain osaamme torjua -herra Pittien, sekä isän että pojan, kullan. Mutta mehän puhuimme -pyssyistä. Pysykäämme asiassa, niinkuin herra Bailly sanoo. Montako -asekuntoista miestä on Haramontissa? Oletteko laskeneet?" - -"Olemme." - -"Ja paljonko teitä on?" - -"Meitä on kolmekymmentäkaksi." - -"Puuttuu siis kaksikymmentäkahdeksan pyssyä." - -"Niitä emme mistään saa", sanoi kookas, iloisen näköinen mies. - -"Saammepa nähdä, Boniface", lausui Pitou. - -"Kuinka niin, saammepahan nähdä?" - -"Sanoin vain, että saammepahan nähdä, sillä minä tiedän jotakin." - -"Mitä?" - -"Tiedän, että niitä voi hankkia." - -"Hankkiako?" - -"Niin. Ei pariisilaisillakaan ollut aseita. No niin, herra Marat, -muuan hyvin oppinut, mutta hyvin ruma lääkäri sanoi missä aseita oli, -ja pariisilaiset menivät sinne, minne Marat käski, ja saivat aseita." - -"Ja minne herra Marat käski menemään?" kysyi Désiré Maniquet. - -"Hän käski menemään Invalidiin." - -"Mutta eihän täällä Haramontissa ole Invalidia." - -"Mutta tiedän erään paikan, jossa on toista sataa pyssyä", sanoi -Pitou. - -"Ja missä se paikka on?" - -"Ne ovat apotti Fortierin koulusalissa." - -"Onko apotti Fortierilla sata pyssyä? Aikooko hän siis aseistaa -kuoripoikansa, ne kalottipäiset vekarat?" sanoi Claude Tellier. - -Pitou ei tuntenut suurta hellyyttä apotti Fortieria kohtaan, mutta -tämä vihamielinen hyökkäys hänen vanhaa opettajaansa vastaan loukkasi -häntä. - -"Claude!" sanoi hän. "Claude!" - -"Mitä?" - -"Minä en sanonut, että aseet kuuluivat apotti Fortierille." - -"Jos ne ovat hänen luonaan, niin ne ovat hänen." - -"Tämä päätelmä on väärä", sanoi Pitou. "Minä olen Bastien Godinetin -talossa, eikä kuitenkaan Bastien Godinetin talo ole minun." - -"Se on totta", vastasi Bastien, ennenkuin Pitoun tarvitsi erikoisesti -vedota häneen. - -"Pyssyt eivät siis ole apotti Fortierin omaisuutta", sanoi Pitou. - -"Kenen ne siis ovat?" - -"Kunnan." - -"Jos ne ovat kunnan, niin kuinka ne ovat apotti Fortierin luona?" - -"Ne ovat apotti Fortierin luona senvuoksi, että apotti Fortierin -talo kuuluu kunnalle, joka on sen hänelle antanut käytettäväksi, -koska hän opettaa ilmaiseksi köyhien kansalaisten lapsia. Koska siis -apotti Fortierin talo kuuluu kunnalle, niin kunnalla on oikeus omassa -talossaan ottaa huone pannakseen sinne pyssyt. Siinä se!" - -"Se on totta", sanoivat kuulijat. "Kunnalla on se oikeus." - -"Sanohan, millä tavalla me siis saamme aseita?" - -Kysymys saattoi Pitoun ymmälle. Hän raapi korvallistaan. - -"Niin, sanohan joutuin", lausui toinen ääni; "meidän pitää mennä -työhön." - -Pitou hengähti syvään; viimeinen puhuja tarjosi hänelle keinon päästä -pulasta. - -"Työhön!" huudahti Pitou. "Te puhutte aseistautumisesta isänmaan -hyväksi ja sitten puhutte töistä!" - -Ja Pitou lausui nämä sanat nauraen niin ivallisesti ja halveksivasti, -että haramontilaiset katsoivat häpeissään toisiinsa. - -"Kyllä me vielä voimme uhrata muutaman päivän päästäksemme vapaiksi, -jos se on välttämätöntä." - -"Päästäksenne vapaiksi", sanoi Pitou; "sitä varten ei riitä yksi -päivä, vaan kaikki päivät pitää uhrata." - -"Siis", sanoi Boniface, "kun tehdään työtä vapauden puolesta, niin -levätään." - -"Boniface", vastasi Pitou ylpeästi kuin loukkaantunut Lafayette, -"ne eivät koskaan ansaitse vapauttaan, jotka eivät osaa polkea -jalkoihinsa ennakkoluuloja." - -"Mielelläni minä olen työtä tekemättä", sanoi Boniface. "Mutta miten -on syömisen laita?" - -"Kuka silloin syö?" kysyi Pitou. - -"Haramontissa syödään vielä. Eikö Pariisissa syödä enää?" - -"Siellä syödään sitten, kun on voitettu tyrannit", sanoi Pitou. -"Syötiinkö heinäkuun neljäntenätoista päivänä? Kuka sinä päivänä -ajatteli syömistä? Ei, siihen ei ollut aikaa." - -"Ah!" sanoivat innostuneimmat; "varmaankin Bastiljin valloitus oli -ihanaa!" - -"Syödä!" jatkoi Pitou halveksivaisesti. "Juoda kyllä. Silloin tuli -hiki, ja ruudin sauhu on kitkerää." - -"Mutta mitä silloin juotiin?" - -"Mitäkö juotiin? Vettä, viiniä, viinaa. Naiset pitivät siitä huolta." - -"Naisetko?" - -"Niin, suurenmoiset naiset, jotka tekivät lippuja hameittensa -etukaistoista." - -"Todellako!" huudahtivat kuulijat ihastuneina. - -"Mutta totta kai seuraavana päivänä syötiin?" kysyi muuan epäilevä -olento. - -"Sen kyllä myönnän", sanoi Pitou. - -"Siis", jatkoi Boniface riemuissaan, "jos kerran syötiin, niin totta -kai oli tehty työtäkin?" - -"Herra Boniface", vastasi Pitou, "te puhutte näistä asioista -tuntematta niitä. Pariisi ei ole mikään pikku kylä. Siellä ei ole -asukkaina maalaisia, jotka ovat tottuneet palvelemaan vain vatsaansa: -_obedientia veniri_, niinkuin me oppineet sanomme latinankielellä. -Ei, Pariisi on, niinkuin sanoo herra de Mirabeau, kansakunnan pää, -siis aivot, jotka ajattelevat koko maailman puolesta. Aivot eivät -koskaan syö, hyvä herra." - -"Se on totta", tuumivat kuuntelijat. - -"Ja kuitenkin aivot, jotka eivät mitään syö, tulevat ravituiksi", -sanoi Pitou. - -"Millä tavalla ne tulevat ravituiksi?" kysyi Boniface. - -"Näkymättömästi, ruumiin ravinnon kautta." - -Tässä haramontilaisten järki pysähtyi. - -"Selitäpähän tuo, Pitou", sanoi Boniface. - -"Sehän on helppoa", lausui Pitou, "Pariisi on aivot, niinkuin sanoin, -maakunnat ovat jäseniä; maakunnat saavat tehdä työtä, juoda ja syödä. -Pariisi ajattelee." - -"Siinä tapauksessa minä jätän maaseudun ja menen Pariisiin", sanoi -Boniface. "Tuletteko te toiset minun kanssani Pariisiin?" Osa -kuulijakunnasta purskahti nauruun ja näytti liittyvän Bonifaceen. -Pitou huomasi tämän pilkantekijän saattavan hänet epäsuosioon. - -"Menkää vain Pariisiin", huudahti hän vuorostaan "ja jos sieltä -löydätte edes yhden niin naurettavan kuin te olette, ostan teiltä -tällaisia kaniininpoikasia ja maksan louisdorin kappaleesta." - -Ja toisella kädellään Pitou näytti kaniininpoikastaan ja toisella -kilisteli niitä kultarahoja, jotka hänellä vielä oli jäljellä -Gilbertin jalomielisestä lahjoituksesta. - -Naurajat olivat nyt Pitoun puolella. Siitä Boniface suuttui -vuorostaan tulipunaiseksi. - -"Kuulehan, herra Pitou, sinä alat täällä käydä liian koppavaksi, kun -sanot ihmisiä naurettaviksi!" - -"_Ridiculus tu es_", sanoi Pitou juhlallisesti. - -"Katsopahan itseäsi", sanoi Boniface. - -"Jos katselen itseäni", sanoi Pitou, "näen ehkä jotakin yhtä rumaa -kuin sinäkin, mutta en koskaan yhtä tyhmää." - -Tuskin oli Pitou tämän sanonut, kun Boniface yritti iskeä häntä -nyrkillään. Pitou huomasi sen ja väisti notkeasti, vastaten siihen -potkaisemalla toista pariisilaisella tavalla. Tätä ensimmäistä potkua -seurasi toinen, joka kaatoi vastustajan, maahan. - -Pitou kumartui vastustajansa puoleen kuin siten päättääkseen -voittonsa mitä kamalimmalla tavalla. Jokainen riensi jo estämään -Pitouta, kun tämä oikaisikin vartalonsa ja sanoi: - -"Opi tästä, että Bastiljin valloittaja ei käytä nyrkkiään. Minulla on -miekka, tartu itse miekkaan, ja lopettakaamme tämä." - -Tämän sanottuaan Pitou veti miekan huotrastaan, unohtaen tai ollen -unohtavinaan, että Haramontissa oli olemassa vain yksi ainoa miekka, -nimittäin maalaispoliisilla, ja sekin oli kokonaista korttelia -lyhyempi kuin hänen. - -Tasapainoa ylläpitääkseen hän pani päähänsä kypärän. Tämä sielun -suuruus vaikutti sähköttävästi ympäristöön. Kaikki olivat yhtä mieltä -siitä, että Boniface oli tyhmeliini, narri, kelvoton ottamaan osaa -väittelyyn yleisistä asioista. Ja siksi hänet ajettiin pois. - -"Tässä te näette", sanoi silloin Pitou, "kuvan Pariisin -vallankumouksesta. Niinkuin sanoi Prudhomme tai Loustalot, -luullakseni sen sanoi kunnon Loustalot... niin, hän sen sanoi, siitä -olen varma; 'Ylhäiset näyttävät suurilta senvuoksi, että itse olemme -polvillamme. Nouskaamme'." - -Tällä lauseella ei ollut mitään tekemistä tilanteen kanssa. Mutta -ehkä juuri siksi sen vaikutus olikin valtava. - -Epäilevä Boniface, joka seisoi muutaman askeleen päässä, kuuli sen ja -tuli nöyränä sanomaan Pitoulle: - -"Et saa meihin suuttua, Pitou, jos emme tunne vapautta yhtä hyvin -kuin sinä." - -"Ei ole nyt puheena vapaus", sanoi Pitou, "vaan ihmisen oikeudet." - -Toinen voimanisku, jolla Pitou uudelleen järkytti kuulijakuntaa. - -"Kyllä sinä todellakin olet oppinut", sanoi Boniface, "ja me -kunnioitamme sinua." - -Pitou kumarsi. - -"Niin", sanoi hän, "kasvatus ja kokemus ovat asettaneet minut teidän -yläpuolellenne ja jos äsken puhuin hiukan ankarasti teille, tapahtui -se vain ystävyydestä." - -Kaikki taputtivat käsiään. Pitou huomasi voivansa nyt puhua mitä -tahtoi. - -"Te puhuitte äsken työstä", sanoi hän. "Mutta tiedättekö, mitä -työ on? Teidän mielestänne on työtä puunhakkuu, viljanleikkuu, -kastanjoiden kerääminen, lyhteiden sitominen ja kivien muuraaminen -yhteen muurisaven avulla... Tämä on teidän mielestänne työtä. Teidän -mielestänne minä siis en tee työtä. Mutta te erehdytte, minä teen -yksinäni enemmän työtä kuin te kaikki yhteensä, sillä minä ajattelen -teidän vapauttamistanne, uneksin vapauttanne, yhdenvertaisuuttanne. -Yksi ainoa minun hetkistäni vastaa siis sataa teidän päivistänne. -Työtä tekevät härät menettelevät samoin, mutta työtä tekevä ihminen -voittaa kaikki aineen voimat. Minä yksinäni vastaan teitä kaikkia. --- Katsokaahan Lafayettea. Hän on hento mies, vaalea, tuskin Claude -Tellieriä pitempi. Hänellä on terävä nenä, laihat sääret, käsivarret -sellaiset kuin tämän tuolin pienat. Hänen käsistään ja jaloistaan ei -kannata puhuakaan; yhtä hyvin voisi olla niitä ilmankin. No niin, -se mies on kantanut kahta maailmaa hartioillaan, yhtä enemmän kuin -Atlas, ja hänen pienet kätensä ovat taittaneet Amerikan ja Ranskan -kahleet... Koska hänen käsivartensa ovat tehneet sen, vaikka ne ovat -kuin tuolin pienat, mitä sitten voivatkaan minun käsivarteni tehdä?" - -Ja Pitou ojensi kyhmyiset käsivartensa, jotka olivat kuin pähkinäpuun -oksat. - -Tähän vertaukseen hän lopetti, ollen varma siitä, että vaikutus oli -valtava, vaikka hän ei itse ollutkaan tehnyt mitään loppupäätelmää. - -Vaikutus oli todellakin valtava. - - - - -XXXIII - -PITOU SALALIITTOLAISENA - - -Suurin osa siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, tuottaen joko suurta onnea -tai kunniaa, tulee melkein aina siksi, että hän on joko tahtonut -tai halveksinut paljon. Jos tahtoo sovelluttaa tämän määritelmän -historian henkilöiden elämään, huomaa kyllä sen syvyyden ja samalla -sen totuudenmukaisuuden. - -Todistellaksemme tyydymme sovelluttamaan sitä Ange Pitouhun, -kertomuksemme päähenkilöön. - -Jos astumme muutaman askeleen taapäin ja muistelemme Pitoun -saamaa haavaa, niin Pitou oli, päästyään asioista selville -metsänrannassa, tuntenut suurta halveksimista kaikkea maallista -kohtaan. Hän oli toivonut voivansa saada sielussaan kukoistamaan -kalliin ja harvinaisen kukkasen, jonka nimi on rakkaus. Kun hän -palasi kotitienoolleen kypäröineen ja miekkoineen, ylpeänä siitä, -että oli yhdistänyt Marsin Venukseen, niinkuin hänen kuuluisa -tasavaltatoverinsa Demoustier sanoo _Kirjeissään Emilielle -mytologiasta_, huomasi hän suureksi surukseen ja onnettomuudekseen, -että Villers-Cotteretsissa ja sen lähistöllä oli mielistelijöitä. - -Hän, joka tarmokkaalla tavalla oli ottanut pariisilaisten kanssa -osaa ristiretkeen aristokraatteja vastaan, huomasi olevansa perin -vähäpätöinen maalaisaatelin edessä, jota edusti Isidor de Charny. - -Kuinka kaunis hän olikaan, tuo mies, joka pystyi miellyttämään -heti ensi näkemältä, oivallinen ratsastaja nahkahousuilleen ja -samettitakkineen! Miten voisi hän taistella sellaista miestä vastaan, -jolla oli ratsusaappaat ja niissä kannukset ja jota monet sanoivat -hänen ylhäisyydekseen. Täytyihän hänen tuntea sekä häpeää että -ihailua, jotka molemmat tunteet tuottavat mustasukkaiselle tuskaa, -niin suurta, ettei koskaan ole voitu sanoa, tahtooko mustasukkainen -itselleen itseään huonomman vai paremman kilpailijan! - -Pitou tunsi siis mustasukkaisuutta, parantumatonta tautia, joka -tuotti tähän asti tuntemattomia tuskia kunnon nuorelle miehelle. -Mustasukkaisuus, tavattoman myrkyllinen kasvi oli noussut siemenen -kylvämättä maasta, missä tähän asti ei ollut itänyt mitään huonoa -tunnetta, ei edes itserakkauttakaan, jollainen rikkaruoho täyttää -monesti ihan hedelmättömätkin paikat. - -Näin raadeltu sydän kaipaa hyvin suurta filosofiaa päästäkseen taas -tavalliseen tasapainoonsa. - -Oliko Pitou filosofi, hän, joka saatuaan kokea tämän kamalan tuskan, -heti seuraavana päivänä meni pyytämään jäniksiä Orleansin herttuan -metsästä ja sitä seuraavana päivänä piti suurenmoisia valtiollisia -puheita? Oliko hänen sydämensä kova kuin piikivi, josta jokainen isku -sytyttää kipinän, vai oliko hän ainoastaan sieni, joka helposti imee -itseensä kyyneleet ja pehmenee vikaantumatta vähääkään kolauksia -saadessaan? - -Tulevaisuus saa sen meille näyttää. Älkäämme edeltäpäin otaksuko -mitään. Kertokaamme. - -Vieraitten mentyä ja puheitten päätyttyä ryhtyi Pitou, jota nälkä -pakotti tarttumaan talouspuuhiin, valmistamaan ruokaa ja söi -kaniininpoikasen, surren sitä, ettei se ollut jänis. - -No, jos kaniininpoika olisi ollut jänis, ei Pitou olisikaan sitä -syönyt, vaan myynyt sen. - -Olisihan se ollut oivallinen kauppa. Jäniksestä maksettiin kokonsa -mukaan kahdeksantoista tai kaksikymmentä neljä souta, ja vaikka -Pitoulla olikin Gilbertin jalomielisesti lahjoittamia kultarahoja -ja vaikka hän ei ollutkaan saita kuin täti Angélique, oli hänessä -suuri määrä äitinsä säästäväisyyttä, ja Pitou olisi lisännyt nämä -kahdeksantoista souta omaisuuteensa, joka siten olisi karttunut. - -Sillä Pitou arveli, että miehen ei ole tarpeellista ruveta nauttimaan -milloin kolmen livren, milloin kahdeksantoista soun aterioita. -Eihän ihminen ole mikään Lueullus, ja Pitou arveli voivansa -kahdeksallatoista soulla elää kokonaisen viikon. - -Jos hän siis tällä viikolla, otaksuen, että hän heti ensi yönä olisi -saanut jäniksen, olisi vielä kolmena viikon seitsemästä päivästä -saanut jäniksen, niin hän olisi sillä tavoin ansainnut viikon ruoan. -Tällä tavalla laskien hän voisi elää neljälläkymmenellä jäniksellä -kokonaisen vuoden. Kaikki muu jäisi puhtaaksi voitoksi. - -Tätä Pitou laski syödessään kaniiniaan, joka tuottamatta hänelle -mitään, maksoi soun edestä voita ja soun edestä ihraa. Sipulit hän -oli poiminut kunnan yhteisiltä mailta. - -Syötyä tupakka tai kävely, sanoo sananlasku. Syötyään Pitou meni -metsään etsimään kauniin paikan nukkuakseen. - -Onhan selvääkin, että kun tämä onneton nuorukainen ei enää ollut -tekemisissä politiikan kanssa, vaan oli katujen kesken itsensä -kanssa, hänen silmissään oli yhtä mittaa herra Isidor mielistelemässä -neiti Catherinea. - -Tammet ja lehmukset värisivät hänen huokauksistaan. Luonto, joka aina -hymyilee täysivatsaiselle, teki nyt poikkeuksen Pitoun suhteen ja oli -hänen mielestään suuri musta erämaa, missä ei ollut mitään muuta kuin -jäniksiä, kaniineja ja hirviä. - -Levätessään kotiseutunsa suurten puiden suojassa Pitou varmistui -yhä enemmän sankarillisen päätöksensä välttämättömyydestä. Hänen -piti kadota Catherinen näkyvistä, päästää tyttö vapaaksi, olla -tarpeettomasti vaivaamatta läsnäolollaan ja nöyrtymättä enempää kuin -oli pakko. - -Olihan vaikeata ajatella, ettei enää saisi nähdä neiti Catherinea, -mutta pitihän miehen olla mies. Eikä asian laita oikeastaan ollutkaan -niin. Eihän hänen suorastaan tarvinnut olla näkemättä neiti -Catherinea, vaan päästää Catherine näkemästä häntä. - -Mikään ei estänyt rakastavaa miestä huolellisesti piiloutumasta, -jolloin hän sattumalta näkisi ylpeän tytön? Ei mikään. Olihan -Haramont niin perin lähellä Pisseleuxia. Puolitoista penikulmaa -ainoastaan, siis pari harppausta, siinä kaikki. - -Yhtä raukkamaista kuin olisi etsiä Catherinen seuraa sen jälkeen, -mitä oli näkynyt, yhtä ovelaa olisi pitää silmällä hänen tekojaan -ja toimiaan, koska luonto kerran oli tehnyt Pitoun mahdolliseksi -sellaiseen voimanponnistukseen. - -Sitäpaitsi niissä metsänosissa, jotka olivat Pisseleuxin takana -Boursonneen asti, oli runsaasti jäniksiä. - -Pitou voisi aamulla mennä kokemaan pyydyksiään ja joltakin kukkulalta -pitäisi silmällä neiti Catherinen lähtöä. Se oli hänen oikeutensa ja -tavallaan velvollisuutensa, koska ukko Billot oli antanut hänelle -erikoiset valtuudet. - -Kun Pitou oli tällä tavalla vahvistunut omaa itseään vastaan, arveli -hän voivansa lopettaa huokailunsa. Hän söi tavattoman suuren palan -mukanaan tuomaansa leipää, viritti illan tultua tusinan ansoja ja -paneutui levolle nurmelle, joka oli vielä lämmin päivänpaisteesta. - -Täällä hän nukkui kuin epätoivoon joutunut mies ainakin, siis -kuolemaa muistuttavaa unta. - -Yön viileys herätti hänet. Hän tarkasti ansat: mitään saalista -ei ollut vielä tullut, mutta Pitou ei odottanutkaan mitään ennen -aamunkoittoa. Mutta kun hänen päänsä oli hiukan raskas, päätti hän -palata asuntoonsa ja tulla aamulla takaisin. - -Tämän päivän, joka hänelle oli ollut köyhä tapauksista ja -seikkailuista, viettivät kylän asukkaat miettimällä ja tekemällä -päätelmiä. - -Olisi voinut nähdä keskellä tätä päivää, jona Pitou palasi metsään -haaveilemaan, puunhakkaajan nojaavan pölkkyihinsä, pesijän -karttuunsa, puusepän pysäyttävän höylänsä keskellä sileää lautaa. - -Kaikkien näiden seisahdusten syy oli Pitou. Tämä oli ollut kuin -riidan viima ja puhaltanut korsiin, jotka alkoivat heilua. Mutta sen -aiheuttaja ei enää itse muistanutkaan, mitä oli tehnyt. - -Kun hän asteli asuntoaan kohden, huomasi hän sen likellä oudon -ilmiön, vaikka kello jo oli kymmenen, jolloin tavallisesti -ainoatakaan valoa ei enää näkynyt, ei ainoakaan silmä valvonut. -Siellä oli ryhmiä, jotka istuivat, seisoivat tai kävelivät. Ja -kaikissa oli jotakin tavatonta. - -Tietämättä siihen syytä Pitou arveli kaikkien näiden ihmisten puhuvan -hänestä. - -Ja kun hän asteli tietä pitkin, saivat kaikki kuin sähköiskun ja -osoittelivat häntä toisilleen. - --- Mikä heidän on, -- tuumi Pitou. -- Eihän päässäni ole edes -kypärääkään. -- Ja hän astui vaatimattomana asuntoonsa tervehdittyään -muutamia. - -Tuskin hän oli ennättänyt sulkea asuntonsa jokseenkin hataran oven, -kun hän oli kuulevinaan sille kolkutettavan. - -Pitou ei sytyttänyt kynttilää ennen levolle menoaan. Kynttilä oli -hänen mielestään tarpeeton ylellisyysesine miehelle, jolla ei ollut -muuta kuin yksi vuode ja joka siis ei voinut siitä erehtyä; jolla ei -ollut kirjoja ja joka ei siis voinut lukea. - -Mutta ovelle kolkutettiin aivan varmasti, ja hän avasi salvan. - -Kaksi miestä, kaksi nuorta haramontilaista, astui tuttavallisesti -sisään. - -"Kas, sinulla ei olekaan kynttilää", sanoi toinen. - -"Ei", vastasi Pitou, "mitä sillä tekisin?" - -"Nähdäksesi tietysti." - -"Minä näen pimeässä." - -Ja sanojensa vakuudeksi hän sanoi: - -"Iltaa, Claude, iltaa, Désiré." - -"Tässä me nyt olemme", sanoivat nämä Pitoulle. - -"Tervetuloa! Mitä haluatte, ystäväni?" - -"Tulehan valoisampaan paikkaan", sanoi Claude. - -"Mihin valoisampaan paikkaan? Eihän nyt paista kuu." - -"Taivaan valoon." - -"Onko sinulla siis asiaa minulle?" - -"On, meillä on sinulle asiaa, Ange." - -Ja Claude pani erikoisen painon näille sanoilleen. - -"Mennään siis", sanoi Pitou. - -Kaikki kolme astuivat ulos. He menivät metsän ensimmäiseen -tienhaaraan asti, eikä Pitou vieläkään tiennyt, mitä asiaa heillä oli. - -"No?" kysyi Pitou nähdessään molempien seuralaistensa pysähtyvän. - -"Katsohan, Ange", sanoi Claude, "me olemme tässä, me kaksi, minä ja -Désiré Maniquet, ja me johdamme tätä seutua. Tahdotko kuulua meihin?" - -"Missä tarkoituksessa?" - -"Tehdäksemme..." - -"Tehdäksemme mitä?" kysyi Pitou oikaisten vartalonsa. "Mitä?" - -"Tehdäksemme salaliiton", kuiskasi Claude Pitoun korvaan. - -"Ahaa! Samoin kuin Pariisissakin", sanoi Pitou pilkallisesti. - -Oikeastaan hän pelkäsi tätä sanaa ja sen sanan kaikua metsässäkin. - -"No, selitähän", sanoi hän viimein. - -"Asian laita on tämä. Tule lähemmäksi, Désiré, sinä, joka olet -koko sielustasi salametsästäjä, joka erotat kaikki äänet päivällä -ja yöllä, tasangolla ja metsässä, katsohan, onko kukaan seurannut -meitä; kuuntele, vakoileeko kukaan meitä." Désiré nyökkäsi, käveli -piirissä Pitoun ja Clauden ympäri niin hiljaa kuin susi kiertäessään -lammaskarsinaa. Vähän ajan päästä hän palasi. - -"Puhu", sanoi hän; "me olemme täällä yksin." - -"Hyvät miehet", sanoi Claude, "jokainen Ranskan kunta tahtoo olla -aseissa ja toimimassa yhdessä kansalliskaartin kanssa, niinkuin sinä, -Pitou, olet sanonut." - -"Se on totta", vastasi Pitou. - -"No siis, miksi Haramont ei olisi aseissa yhtä hyvin kuin muutkin -kunnat?" - -"Mutta sanoithan eilen", lausui Pitou, "puhuessasi aseistautumisesta, -että Haramontilla ei ole aseita, koska sillä ei ole pyssyjä." - -"Mitä pyssyistä, koska tiedämme, mistä niitä saa." - -"Kyllä ymmärrän", sanoi Pitou, joka käsitti, mihin Claude tähtäsi, ja -huomasi vaaran. - -"No niin!" sanoi Claude. "Me olemme tänään tiedustelleet seudun -kaikkien nuorten isänmaallisten miesten mielipidettä." - -"Hyvä on." - -"Ja meitä on kolmekymmentäkolme." - -"Se on kolmasosa sadasta, yksi lisäksi laskettuna", sanoi Pitou. - -"Osaatko sinä sotakomennukset?" kysyi Claude. - -"Olen nähnyt kymmenkunta kertaa kenraali Lafayetten komentavan -neljääkymmentätuhatta miestä", vastasi Pitou halveksivasti. - -"Hyvä on!" lausui Désiré, joka ei halunnut puhua, mutta tahtoi -kuitenkin silloin tällöin pistää sanan väliin. - -"Tahdotko siis komentaa meitä?" kysyi Claude. - -"Minäkö!" huudahti Pitou hätkähtäen hämmästyksestä. - -"Niin, sinä." - -Ja molemmat miehet katsoivat terävästi Pitouhun. - -"Sinä epäröit!" sanoi Claude. - -"Mutta..." - -"Et siis olekaan oikea isänmaanystävä?" lausui Désiré. - -"Tietysti olen." - -"Pelkäät siis jotakin?" - -"Minäkö, Bastiljin valloittaja, kunniamerkin saanut mies?" - -"Oletko sinä saanut kunniamerkin?" - -"Minä saan sellaisen, kunhan mitalit ensin valmistetaan. Herra Billot -on luvannut pidättää minun nimessäni minulle kuuluvan." - -"Aiotko ottaa vastaan?" kysyi Désiré. - -"Aiotko?" kysyi Claude. - -"Tietysti aion ottaa", vastasi Pitou, jossa innostus sai vallan ja -ehkä uusi heräävä tunne, jota nimitetään ylpeydeksi. - -"Asia on siis päätetty!" huudahti Claude. "Huomisesta alkaen komennat -meitä." - -"Mitä minä komennan?" - -"Aseharjoituksia tietysti." - -"Ja aseet?" - -"Tiedäthän sinä, mistä niitä saa." - -"Tiedän kyllä, apotti Fortierin luota." - -"Juuri niin." - -"Mutta apotti Fortier voi kieltäytyä niitä antamasta." - -"Silloin teet samoin kuin isänmaanystävät tekivät Invalidissa: sinä -otat ne." - -"Minäkö yksin?" - -"Sinä saat meidän valtakirjamme, ja jos tarvis tulee, autamme -käsivoimalla; nostamme koko Villers-Cotteretsen, jos tarvitaan." - -Pitou ravisti päätänsä. - -"Apotti Fortier on itsepäinen", sanoi hän. - -"Sinähän olet oppilaana hänen suosiossaan; hän ei voi sinulta mitään -kieltää." - -"Kyllä huomaa, ettette tunne häntä laisinkaan", sanoi Pitou -huokaisten. - -"Mitä, uskotko hänen kieltäytyvän?" - -"Hän kieltäytyisi, vaikka kuninkaallinen saksalainen eskadroona -tulisi vaatimaan... Hän on itsepäinen, _injustum et tenacem_... Sehän -on totta", keskeytti Pitou, "ettehän te osaa edes latinaa." - -Mutta molemmat haramontilaiset eivät joutuneet ymmälle latinasta eikä -sitä seuranneesta huomautuksesta. - -"Kylläpä me olemme kauniin päällikön valinneet itsellemme, Claude", -sanoi Désiré. "Hän pelkää kaikkea." - -Claude ravisti päätään. Pitou huomasi panevansa korkean asemansa -vaaraan. Hän muisti, että onni auttaa rohkeita. - -"No, olkoon, saammepahan nähdä", sanoi hän. - -"Sinä hankit siis pyssyt." - -"Minä lupaan... koettaa." - -Tyytyväisyyden mutina tuli äskeisen heikon tyytymättömyyden mutinan -sijaan. - -"Oho!" ajatteli Pitou, "nämähän ohjaavat minua jo, ennenkuin olen -heidän päällikkönsäkään. Mitähän tapahtuukaan siksi tultuani?" - -"Koettaa!" sanoi Claude ravistaen päätään. "Oho, se ei riitä." - -"Ellei se riitä", sanoi Pitou, "niin koeta itse puolestasi. Luovutan -sinulle johdon. Mene apotti Fortierin luo tunnustelemaan hänen -pamppuaan." - -"Kylläpä kannattaa tulla Pariisista kypäröineen ja miekkoineen, jos -pelkää pamppua", sanoi Maniquet halveksivaisesti. - -"Eivät kypärä ja miekka ole mikään varustus, ja vaikka olisikin, niin -kyllä apotti Fortier löytäisi siitä jonkin raon pamppuaan varten." - -Claude ja Désiré näyttivät käsittävän tämän selityksen. - -"Siis, Pitou-poikani", sanoi Claude. - -Sanaa "poikani" käytetään näillä tienoin suurena ystävyyden -tunnusmerkkinä. - -"Minä siis suostun", sanoi Pitou. "Mutta ennen kaikkea muuta vaadin -kuuliaisuutta." - -"Saatpa nähdä, kuinka kuuliaisia me olemme", sanoi Claude, iskien -silmää Désirélle. - -"Kunhan vain pidät huolen pyssyistä", lausui Désiré. - -"Asia on päätetty", sanoi Pitou, joka oli hyvin levoton, mutta jossa -kunnianhimo alkoi houkutella uskaltamaan mitä tahansa. - -"Sinä lupaat sen." - -"Minä vannon." - -Pitou ojensi kätensä; hänen molemmat toverinsa tekivät samoin. Tällä -tavalla päättivät nämä kolme haramontilaista tähtien välkkyessä -metsän aukeamassa julistaa kapinaan koko Aisnen piirikunnan, nämä -kolme, jotka olivat Wilhelm Tellin ja hänen seuralaistensa viattomia -matkijoita. - -Kaikkien vaivojensa palkkana Pitou näki saavansa mahtavasti esiintyä -puettuna kansalliskaartin päällikön arvomerkkeihin, ja hänen -mielestään täytyi näiden merkkien herättää katumusta tai ainakin -saattaa neiti Catherine ajattelemaan menettelyään. - -Valitsijoittensa tahdon pyhittämällä Pitou siis palasi asuntoonsa -miettien keinoja ja tapoja, joilla voisi hankkia aseet -kolmellekymmenellekolmelle kansalliskaartilaiselleen. - - - - -XXXIV - -SAAMME NÄHDÄ APOTTI FORTIERIN EDUSTAVAN KUNINGASVALTAISTA JA PITOUN -VALLANKUMOUKSELLISTA PERIAATETTA - - -Tänä yönä Pitou ajatteli niin paljon osakseen tullutta kunniaa, että -hän unohti käydä kokemassa pyydyksiään. - -Seuraavana päivänä hän otti kypäränsä ja miekkansa ja lähti -Villers-Cotteretsiin. - -Kello oli kuusi aamulla, kun Pitou saapui linnan torille ja varovasti -koputti apotti Fortierin puutarhaan johtavalle pienelle portille. - -Pitou oli koputtanut kylliksi kovaa, rauhoittaakseen omantuntonsa, -mutta kuitenkin niin hiljaa, ettei sitä talossa kuultaisi. Hän toivoi -tällä tavalla voittavansa neljännestunnin aikaa, jotta ennättäisi -sillä välin koristaa muutamilla kaunopuheisuuden kukkasilla sitä -puhetta, jonka hän aikoi pitää apotti Fortierille. - -Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun portti aukeni, vaikka hän oli -kolkuttanut hiljaa. Mutta se haihtui, kun hän tunsi avaajan Sébastien -Gilbertiksi. - -Poika käveli puutarhassa tutkien aamulla varhain läksyään tai ollen -sitä tutkivinaan, sillä kirja roikkui hänen kädessään ja pojan -ajatukset harhailivat sinne tänne kaikkea sitä kohden, mitä hän -rakasti maailmassa. - -Sébastien huudahti ilosta nähdessään Pitoun. He syleilivät toisiaan. -Pojan ensimmäinen kysymys oli: - -"Tiedätkö uutisia Pariisista?" - -"En, tiedätkö sinä?" kysyi Pitou. - -"Kyllä. Isä kirjoitti minulle herttaisen kirjeen." - -"Ahaa!" sanoi Pitou. - -"Ja siinä on lause sinuakin varten", jatkoi poika. - -Hän otti kirjeen poveltaan ja ojensi sen Pitoulle. Jälkikirjoitus -kuului näin: - - 'Billot pyytää Pitouta olemaan häiritsemättä tai ikävystyttämättä - maatilan asukkaita.' - -"Tämä pyyntö oli todella tarpeeton", huokasi Pitou. "Minä en voi enää -talossa häiritä enkä huvittaa ketään." - -Sitten hän lisäsi hiljaa, huoaten vielä syvempään: - -"Näin olisi pitänyt kirjoittaa herra Isidorille." - -Mutta pian hän tuli ennalleen, ojensi kirjeen Sébastienille ja sanoi: - -"Missä apotti on?" - -Poika kuulosteli, ja vaikka koko pihamaa ja osa puutarhaa erotti -hänet portaista, jotka narisivat apotin astuessa niitä alas, sanoi -hän: - -"Tuolla hän juuri tulee portaita alas." - -Pitou meni puutarhasta pihaan, mutta vasta silloin hän kuuli apotin -raskaan astunnan. Arvokas opettaja tuli portaita alas lukien -sanomalehteään. Uskollinen pamppu riippui hänen vyöllään kuin miekka -kapteenin kupeella. - -Nenä sanomalehdessä kiinni, sillä hän muisti portaitten lukumäärän ja -vanhan talonsa jokaisen kulmauksen ja kolon, hän saapui Ange Pitoun -eteen, joka asettui kaikkein mahtavimpaan asentoon valtiollisen -vastustajansa eteen. - -Ja nyt tilanteesta muutamia sanoja, jotka olisivat pitkittäneet -kertomusta muualla, mutta ovat tässä paikallaan. Ne selittävät, miksi -apotti Fortierilla oli useita kymmeniä pyssyjä luonaan, joita Pitou -ja molemmat hänen toverinsa Claude ja Désiré halusivat. - -Apotti Fortier, joka oli entinen linnan kirkkoherra, niinkuin meillä -on ollut tilaisuus kerran aikaisemminkin mainita, oli ajan mittaan ja -kärsivällisesti odotellen, kuten kirkonmiehet voivat odottaa, tullut -linnan tavaroiden ainoaksi hoitajaksi. - -Paitsi kirkkoesineitä, kirjastoa, huonekaluja, hän oli myös saanut -hoitoonsa Orleansin herttuan, Ludvig-Filipin, sen Ludvig-Filipin -isän, joka sittemmin sai nimekseen Egalité (yhdenvertaisuus), -kaikki vanhat metsästysvälineet. Muutamat näistä olivat Ludvig -XIII:n ja Henrik III:n ajoilta. Kaikki nämä esineet hän oli -taiteellisesti järjestänyt erääseen linnan galleriaan, joka tätä -tarkoitusta varten oli hänelle luovutettu. Ja jotta kaikki näyttäisi -erikoisemmalta, oli hän näiden ympärille koonnut pyöreitä kilpiä, -piikkinuijia, tikareita, pitkiä puukkoja ja pyhän liigan aikuisia, -norsunluukoristeilla varustettuja musketteja. - -Tämän gallerian ovea puolustamassa oli kaksi hopeapronssista -kanuunaa, jotka Ludvig XIV oli lahjoittanut sedälleen. Lisäksi siellä -oli noin viisikymmentä muskettia, jotka Ludvig Filip oli tuonut -voittosaaliina Ouessantin taistelusta. Hän antoi ne valtuustolle. -Valtuusto taas, niinkuin olemme kertoneet, antoi asunnon ilmaiseksi -apotti Fortierille ja vuorostaan sijoitti nämä musketit muun paremman -säilytyspaikan puutteessa erääseen koulun huoneista. - -Tätä aarretta vartioi Fortier-niminen lohikäärme, ja sitä uhkasi Ange -Pitou-niminen Jason. - -Linnan pieni asevarasto oli siksi kuuluisa seudulla, että teki kyllä -mieli anastaa se kustannuksitta. Mutta olemmehan sanoneet, että -apotti Fortier oli valpas lohikäärme, eikä hän ollut halukas helposti -luovuttamaan millekään Jasonille Hesperidien kultaisia omenoita. - -Näiden selityksien jälkeen palatkaamme Pitouhun. - -Hän kumarsi hyvin kohteliaasti apotti Fortierille liittäen -tervehdykseensä pienen rykäisyn, sellaisen, jolla koetetaan herättää -hajamielisten tai muihin töihin vaipuneiden huomiota. - -Apotti Fortier kohotti nenänsä sanomalehden ylitse. - -"Kas, sehän on Pitou", sanoi hän. - -"Palvelukseksenne, jos vain jotenkin voin, herra apotti", lausui -Pitou kohteliaasti. - -Apotti käänsi sanomalehtensä kokoon, oikeammin sanoen painoi sen -kiinni kuin salkun, sillä tähän aikaan eivät sanomalehdet vielä -olleet muuta kuin pieniä kirjasia. Sanomalehden suljettuaan hän pisti -sen vyöhönsä pampun vastaiselle puolelle. - -"Kiitos vain, mutta pahaksi onneksi sinä et pysty siihen millään -tavalla", sanoi apotti naljaillen. - -"Mutta, herra apotti!" - -"Kuuletko, herra teeskentelijä?" - -"Mutta, herra apotti!" - -"Kuuletko, herra vallankumouksellinen?" - -"Tämäpä vasta on jotakin. Tehän yllytätte itsenne vihaan minua -kohtaan, jo ennen kuin olen puhunutkaan mitään. Tämä on huono alku, -herra apotti." - -Sébastien katosi, sillä hän tiesi, mitä apotti viimeisinä päivinä -oli lausunut Pitousta jokaiselle ihmiselle, ja oli mieluummin -sekaantumatta riitaan, jonka ehdottomasti täytyi kohta puhjeta hänen -ystävänsä ja opettajansa välillä. Pitou katseli hieman surumielisesti -Sébastienin katoamista. Eihän Sébastien ollut erikoisen voimakas -liittolainen, mutta hän kuului kuitenkin samaan valtiolliseen ryhmään. - -Kun poika siis katosi oviaukosta, huokasi hän syvään ja kääntyi -apotin puoleen sanoen: - -"Sanokaahan, herra apotti, miksi nimitätte minua -vallankumoukselliseksi? Olenko minä ehkä syypää vallankumoukseen?" - -"Sinä olet elänyt sen toimeenpanijoiden seurassa." - -"Herra apotti", sanoi Pitou hyvin arvokkaasti, "jokaisella on -ajatuksen vapaus." - -"Vai on?" - -"_Est penes hominem arbitrium et ratio_." - -"Vai osaat sinä latinaakin, jolppi?" - -"Te, herra apotti, vaivauduitte sitä minulle opettamaan." - -"Niin kai, mutta olenko neuvonut sinua tuolla tavalla rääkkäämään -roomalaisten kieltä? Sanoppa muuten, mistä johtuu, ettet koskaan -koulussa ollessasi puhunut tuolla tavalla?" - -"Siksi, että koulussa ollessani te, herra apotti, nujersitte minut; -siksi, että te itsevaltiudessanne sekoititte ajatuksissani ja -muistissani kaikki, mikä nyt vapaudessa on päässyt esiin. Niin, -vapaudessa, kuuletteko", sanoi Pitou kohottaen päätään, "vapaudessa!" - -"Senkin heittiö!" - -"Herra apotti", sanoi Pitou ja hänen huomautuksensa ei ollut ihan -vailla uhkaa, "herra apotti, älkää solvaisko minua. _Contumelia non -argumentum_, sanoo muuan puhuja; solvaus ei ole mikään todistus." - -"Näyttää siltä", sanoi apotti kiukuissaan, "että tuo narri uskoo -olevan tarpeellista kääntää minulle latinaansa." - -"Se ei ole minun latinaani, herra apotti, vaan Ciceron latinaa, joka -varmastikin olisi huomannut teidän tekevän hänen kuultensa yhtä -paljon virheitä, kuin minä teen teidän kuullenne." - -"Ethän toki otaksu", sanoi apotti Fortier, joka tunsi jäävänsä hiukan -alakynteen, "ethän toki otaksu minun tässä rupeavan väittelemään -sinun kanssasi?" - -"Miksi ette, jos väittelystä syntyy valkeus: _Abstrusum versis -silicum_. Tehän kohtelette minua kuin typerää olentoa ja unohdatte, -että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia." - -Apotti ärtyi uudelleen. - -"Minä en koskaan salli tuollaisia solvauksia lausuttavan kuulteni", -sanoi hän. "Sinäkö olisit miehen vertainen, jota Jumala ja työ ovat -kehittäneet kuusikymmentä vuotta! Ei koskaan, ei koskaan!" - -"Kysykäähän Lafayettelta, joka on julistanut ihmisen oikeudet." - -"Niin, vetoa vielä häneen, kuninkaan uskottomaan alamaiseen, kaikkien -epäjärjestyksen soihtuun, petturiin!" - -"Mitä!" huudahti Pitou kiivastuen, "Lafayetteko olisi kuninkaan -uskoton alamainen, Lafayette epäjärjestyksen soihtu, Lafayette -petturi! Mutta tehän solvaisette, herra apotti! Oletteko elänyt -nämä kolme kuukautta laatikossa? Ettekö tiedä, että tämä kuninkaan -uskoton alamainen on ainoa, joka palvelee kuningasta? Että tämä -epäjärjestyksen soihtu on yleisen rauhan takeena? Että tämä petturi -on parhain ranskalainen?" - -"Minä en koskaan olisi uskonut", lausui apotti, "että kuninkaan -arvovalta voisi vaipua näin alas, että tuon kaltainen heittiö" -- -ja hän osoitti Pitouta -- "vetoaa Lafayetteen samoin kuin ennen -vedottiin Aristoteleesen tai Phokioniin!" - -"Saatte kiittää onneanne, herra apotti", sanoi Pitou -ajattelemattomuudessaan, "ettei kansa nyt kuule teitä." - -"Ahaa", huudahti apotti riemuiten, "sinä paljastat viimeinkin itsesi! -Sinä uhkailet! Kansa! Niin, kansa, se, joka raukkamaisesti on -tappanut kuninkaan upseereita, joka on penkonut uhriensa sisälmyksiä! -Niin, Lafayetten kansa, Baillyn kansa, Pitoun kansa! No, miksi et -heti anna minua ilmi Villers-Cotteretsin vallankumouksellisille? -Miksi et laahaa minua pitkin Pleuxia? Miksi et kääri hihojasi -iskeäksesi minuun nyrkilläsi? Pitou, _macte animo_, Pitou! _Sursum, -sursum_, Pitou! Missä on köytesi? Missä on hirsipuusi? Tässä on -pyöveli: _Macte animo, generose Pitoue_!" - -"Sitä en sano", huudahti Pitou kauhistuen suuntaa, johon keskustelu -meni. - -"Vai tarjoat sinä minulle onnettoman Foulonin ja säälittävän -Berthierin kohtaloa!" - -"En suinkaan, herra apotti." - -"Sinulla on jo silmukka valmiina, sinä verenhimoinen pyöveli. Sinä -kai kaupungintalon torilla nousit lyhtytolpan poikkipuulle ja -hirveillä hämmähäkinkäsivarsillasi vedit uhrit hirteen." - -Pitou karjaisi suuttumuksesta ja inhosta. - -"Niin, sinä se olet, ja minä tunnen sinut", jatkoi apotti, -haltioissaan muistuttaen Jobia; "kyllä minä sinut tunnen, Catilina! -Se sinä olet!" - -"Kuulkaahan", sanoi Pitou, "huomaatteko lausuvanne minulle julkeita -syytöksiä, herra apotti! Huomaatteko, että kaiken lopuksi solvaisette -minua!" - -"Entä sitten?" - -"Tiedättekö, että jos tätä jatkuu, teen valituksen -kansalliskokoukselle! Niin juuri!" - -Apotti alkoi ivallisesti nauraa. - -"Valittakaa vain", sanoi hän. - -"Ja että hyviä kansalaisia solvaisevat huonot kansalaiset saavat -rangaistuksensa." - -"Pääsevät lyhtytolppaan!" - -"Te olette huono kansalainen." - -"Hirteen, hirteen!" - -Sitten hän äkkiä sai uuden ajatuksen ja lausui suuren inhon -valtaamana: - -"Nyt tiedän. Ahaa, kypäripäinen, se on hän!" - -"Mikä minun kypärääni vaivaa?" kysyi Pitou. - -"Miehellä, joka kiskaisi Berthierin höyryvän sydämen, hirviöllä, joka -vei sen ihan lämpöisenä valitsijoiden pöydälle, oli päässään kypärä. -Se kypäräpää olet sinä, Pitou. Se hirviö olet sinä. Pakene, pakene, -pakene!" - -Ja jokaisella huudahduksella apotti astui askeleen eteenpäin, ja -Pitou väistyi askeleen. - -Tiedämmehän, että Pitou oli syytön tähän rikokseen. Poikaparka heitti -päästään kypärän, joka kuparilla päällystetystä nahasta tehtynä -putosi kumahtaen maahan. - -"Sinä tunnustat siis sen, onneton!" huusi apotti. - -"Kuulkaahan nyt", sanoi Pitou, joka joutui epätoivoon kuullessaan -sellaisen syytöksen, "te liioittelette, herra apotti." - -"Liioittelen, että siis muka et olekaan muuta kuin vähän hirttänyt, -et muuta kuin vähän halkonut ihmisiä; sinä heikko lapsi!" - -"Herra apotti", sanoi Pitou, "tiedättehän varsin hyvin, etten minä -ole sitä tehnyt, vaan Pitt." - -"Mikä Pitt?" - -"Pitt toinen, Pitt ensimmäisen poika, lordi Chatham, joka on -jakanut rahaa sanoen: Tuhlatkaa, älkääkä tilittäkö. Jos osaisitte -englanninkieltä, sanoisin sen englanninkielellä, mutta te ette osaa -englanninkieltä." - -"Osaatko sinä siis?" - -"Herra Gilbert opetti minulle." - -"Kolmessa viikossako? Kurja kerskailija!" - -Pitou huomasi menneensä väärään suuntaan. - -"Kuulkaahan, herra apotti", sanoi hän, "en väitä enää mitään teitä -vastaan; teillä on omat ajatuksenne." - -"Todellako?" - -"Onhan se totta." - -"Tunnustat sen siis. Herra Pitou sallii minun pitää omat ajatukseni. -Kiitos, herra Pitou." - -"Kas niin, nyt te taas suututte. Jos tällä tavalla jatkatte, en pääse -ilmoittamaan, minkä vuoksi olen tullut tänne." - -"Sinä onneton! Sinä tulit siis tänne jossakin tarkoituksessa? Olit -ehkä edustamassa toisia?" - -Ja apotti alkoi nauraa ivallisesti. - -"Herra apotti", sanoi Pitou, apotin sanojen johtamana keskustelussa -sille tolalle, minne jo alusta oli pyrkinyt, "tiedättehän, kuinka -paljon aina olen kunnioittanut teidän luonnettanne." - -"Ahaa, puhukaamme siitä." - -"Ja ihaillut teidän tietojanne", lisäsi Pitou. - -"Käärme!" sanoi apotti. - -"Minäkö?" lausui Pitou. "Enhän suinkaan!" - -"Mitä asiaa sinulla on minulle? Ettäkö otan sinut jälleen kouluun? -En, en, minä en tahdo pilata oppilaitani, en, sillä sinussa olisi -aina vahingollista myrkkyä. Sinä myrkyttäisit nuoret taimeni: -_Infecit pabula tabo_." - -"Mutta, herra apotti!" - -"Ei, älä pyydä sitä, jos ehdottomasti tahdot ruokaa, sillä otaksun -Pariisin julmien hirttäjien syövän kunnon ihmisten lavalla. Ja miten -he syövät, oi taivas! Jos tahdot, että heitän sinulle osuutesi -veristä lihaa, niin saat sen. Mutta portilla, luukun kautta, niinkuin -muinaisessa Roomassa annettiin klienteille." - -"Herra apotti", sanoi Pitou oikaisten vartalonsa, "minä en vaadi -teiltä ruokaa. Minä ansaitsen kyllä ravintoni enkä tahdo olla -kenenkään taakkana." - -"Vai niin!" sanoi apotti hämmästyen. - -"Minä elän niinkuin kaikki olennot elävät, kerjäämättä ja niiden -lahjojen avulla, jotka luonto on minulle antanut. Elän työlläni enkä -kai ole kansalaisteni rasitukseksi, koska he ovat valinneet minut -päällikökseen." - -"Hä?" sanoi apotti niin hämmästyen ja kauhistuen, että olisi luullut -hänen astuneen kyykäärmeen päälle. - -"Niin, valinneet minut päällikökseen", toisti Pitou tyytyväisenä. - -"Minkä päälliköksi?" kysyi apotti. - -"Vapaiden miesten joukon päälliköksi", vastasi Pitou. "Hyvä Jumala!" -huudahti apotti. "Nyt tuo onneton on tullut hulluksi." - -"Haramontin kansalliskaartin päälliköksi", jatkoi Pitou teeskennellen -vaatimattomuutta. - -Apotti kumartui Pitoun puoleen nähdäkseen hänen kasvoistaan, puhuiko -hän totta. - -"Onko Haramontissa kansalliskaarti?" huudahti hän. - -"On, herra apotti." - -"Ja sinäkö olet sen päällikkö?" - -"Niin olen, herra apotti." - -"Sinä, Pitou?" - -"Minä, Pitou." - -Apotti kohotti kätensä taivasta kohti kuin ylimmäinen pappi Phineus. - -"Voi hävityksen kauhistusta!" huusi hän. - -"Tiedättehän", sanoi Pitou lempeästi, "että kansalliskaarti on -perustettu suojelemaan kansalaisten henkeä, vapautta ja omaisuutta." - -"Oh!" sanoi vanhus vaipuen yhä suurempaan epätoivoon. "Ja että -varsinkin maaseudulla sen tulee olla hyvin varustettu kuljeksivien -rosvojen lähden", jatkoi hän. - -"Rosvojenko tähden, joiden päällikkö sinä olet?" huudahti apotti. "Ja -nuo rosvot ryöstävät, polttavat ja murhaavat!" - -"Älkää sekoittako, rakas herra apotti. Saatte kai nähdä sotilaani, -eikä milloinkaan ole ollut niin kunnon kansalaisia..." - -"Ole vaiti, vaiti!" - -"Ajatelkaa päinvastoin, että me olemme teidän luonnolliset -suojelijanne, ja sitä todistaa se, että tulin suoraa päätä teidän -luoksenne." - -"Minkätähden?" kysyi apotti. - -"Siinäpä se on!" sanoi Pitou raapien korvallistaan ja katsoen, minne -hänen kypäränsä oli pudonnut, nähdäkseen joutuisiko hän liian kauaksi -luonnollisesta pakotiestään, jos menisi ottamaan sen maasta. - -Kypärä oli pudonnut vain muutaman askeleen päähän Soissons-kadulle -johtavasta portista. - -"Minä kysyin, minkätähden?" kertasi apotti. - -"Tämä on tuloni syy", sanoi Pitou astuen taaksepäin pari askelta -kypäräänsä kohden. "Herra apotti, sallitteko, että selvitän teille -asian?" - -"Puhu", mutisi apotti. - -Pitou astui vielä pari askelta kypäräänsä kohden. Mutta hän kävi -rauhattomaksi, sillä säilyttääkseen välimatkan samana apotti tuli -kaksi askelta Pitouta kohden. - -"No niin!" sanoi Pitou päästyään lähelle puolustusasettaan; "jokainen -sotilas tarvitsee ehdottomasti pyssyjä, eikä meillä ole niitä." - -"Vai ei teillä ole pyssyjä!" huudahti apotti hypellen ilosta. "Vai -ei teillä ole pyssyjä! Näillä sotilailla ei ole pyssyjä! Todella -kauniita sotilaita!" - -"Mutta, herra apotti", sanoi Pitou, astuen vielä kaksi askelta -kypäräänsä kohden, "kun ei ole pyssyjä, etsitään niitä." - -"Niin kai", sanoi apotti, "ja te siis etsitte niitä?" - -Pitou oli nyt kypäränsä luona. Hän veti sen jalallaan luokseen eikä -tämän toimituksen vuoksi heti vastannut apotille. - -"Te siis etsitte niitä?" kertasi apotti. - -Pitou sieppasi kypäränsä. - -"Niin, herra apotti", sanoi hän. - -"Ja mistä?" - -"Teidän luotanne", sanoi Pitou pannen kypäriin päähänsä. - -"Pyssyjä minun luotani!" huudahti apotti. - -"Niin. Onhan niitä teillä runsaasti." - -"Minun museoni!" huudahti apotti. "Sinä tulet ryöstämään museoni. -Entisten ritariemme varustukset tuollaisten narrien käsissä! Almanzan -espanjalaisten miekat, Marignanin sveitsiläisten peitset Pitoun ja -hänen kaltaistensa aseina! Hahaha!" - -Ja apotti alkoi nauraa niin uhkaavan pilkallisesti, että väreet -kävivät pitkin Pitoun ruumista. - -"Ei, herra apotti, emme me tarvitse Marignanin sveitsiläisten peitsiä -eikä Almanzan espanjalaisten miekkoja. Niitä emme voi käyttää." - -"Onpa onni, että sen tunnustat." - -"Ei näitä aseita, herra apotti." - -"Mitä siis?" - -"Vaan hyviä meriväen pyssyjä, herra apotti, joita usein sain -laiskanläksyn sijasta puhdistaa ollessani luonanne koulussa. _Dum me -Galatea tenebat_", lisäsi Pitou kauniisti hymyillen. - -"Todellako", sanoi apotti tuntien harvojen hiustensa nousevan Pitoun -hymyillessä pystyyn. "Todellako? Meriväen pyssyt?" - -"Siis vain ne aseenne, joilla ei ole mitään historiallista arvoa ja -joita voi hyvin käyttää." - -"Ahaa!" sanoi apotti tarttuen pamppunsa varteen, kuten kapteeni -tarttuu miekkansa kahvaan. "Ahaa! Nyt siis konna paljastaa aikeensa!" - -"Herra apotti", sanoi Pitou vaihtaen uhkaavan äänensä rukoilevaksi, -"antakaa meille ne kolmekymmentä meriväen pyssyä." - -"Mene pois!" sanoi apotti astuen askelen Pitouta kohden. - -"Ja saatte sen kunnian", jatkoi Pitou astuen taas askeleen -taaksepäin, "saatte siten kunnian siitä, että olette ollut auttamassa -isänmaanne sortajien kukistamista." - -"Ja hankkisin aseita itseäni ja kansalaisiani vastaan!" huudahti -apotti, "hankkisin aseita, joilla ammutaan minut." - -Hän veti pampun vyöstään. - -"Ei koskaan! Ei koskaan!" - -Ja hän heilutti pamppua päänsä päällä. - -"Herra apotti, nimenne joutuu Prudhommen sanomalehteen." - -"Minun nimeni Prudhommen sanomalehteen!" huudahti apotti. - -"Ja teitä kunnioitetaan kansalaisvelvollisuuksien täyttämisestä." - -"Mieluummin otan kaularaudan ja kaleeriorjuuden!" - -"Te siis kieltäydytte?" sanoi Pitou, vaikkakin lempeästi. - -"Minä kieltäydyn ja ajan sinut pois." - -Ja apotti osoitti sormellaan porttia. - -"Mutta tästä voi olla huonot seuraukset", sanoi Pitou; "teitä -syytetään kansalaisvelvollisuuksien laiminlyömisestä, petoksesta. -Herra apotti, minä rukoilen, älkää menkö siihen vaaraan." - -"Tee minusta marttyyri, senkin Nero, en minä muuta pyydäkään!" huusi -apotti säihkyvin silmin ja muistuttaen enemmän rankaisijaa kuin uhria. - -Tämän vaikutuksen hän teki Pitouhun, sillä Pitou peräytyi taas. - -"Herra apotti", sanoi hän astuen vielä askeleen taapäin, "olen -rauhallinen lähettiläs, sovun sanansaattaja; tulen..." - -"Sinä tulet ryöstämään aseita minulta, niinkuin rikostoverisi -tyhjensivät Invalidin." - -"Josta heitä Pariisissa paljon kiitettiin", sanoi Pitou. - -"Mutta josta täällä saat palkaksesi pampusta", sanoi apotti. - -"Mutta, herra Fortier", sanoi Pitou, joka varsin hyvin tunsi tuon -ruoskan entisten kokemuksiensa perustuksella, "ettehän toki näin -loukkaa ihmisen oikeutta." - -"Sen saat nähdä, senkin konna! Odotahan." - -"Herra apotti, minua suojaa lähettilään asema." - -"Odotahan!" - -"Herra apotti! Herra apotti!! Herra apotti!!!" - -Pitou oli takaperoa joutunut portille asti, mutta tässä hänen täytyi -joko taistella tai paeta. Paetakseen täytyi hänen avata portti ja -avatakseen täytyi kääntyä. - -Kääntyessään hän paljastaisi apotille sen ruumiinosansa, jota ei edes -asepaita olisi hänen mielestään kylliksi turvannut. - -"Vai tahdot sinä pyssyjä!" sanoi apotti. "Vai tulet sinä noutamaan -pyssyjäni!... Ahaa, sinä sanot: Pyssyt tai henki!" - -"Herra apotti", lausui Pitou, "enhän sano mitään sinne päinkään." - -"Tiedäthän, missä pyssyt ovat. Tapa siis minut saadaksesi ne. Mene -ruumiini yli ne ottamaan." - -"Sitä en voi tehdä, herra apotti, sitä en voi." - -Ja Pitou, tarttuen kädellään salpaan, ei enää laskenut, kuinka monta -pyssyä oli apotin varastossa, vaan kuinka monta lyöntiä ennättäisi -tulla pampusta. - -"Te ette siis tahdo, herra apotti, antaa minulle pyssyjä?" - -"En, minä en tahdo niitä antaa sinulle." - -"Ensimmäisen kerran, ette siis tahdo?" - -"En." - -"Toisen kerran?" - -"En, en." - -"Kolmannen kerran?" - -"En! En! En!" - -"Pitäkää ne siis", sanoi Pitou. - -Ja kääntyen nopeasti hän livahti raollaan olevasta portista. - -Mutta vaikka hän toimikin nopeasti, ennätti pamppu sijaista hänen -kylkiensä alapäätä sellaisella voimalla, että vaikka Bastiljin -valloittaja olikin hyvin urhoollinen, ei hän malttanut olla tuskasta -kirkaisematta. - -Tämän kirkaisun kuullessaan riensi useita naapureita saapuville, ja -heidän hämmästyksekseen he näkivät Pitoun pakenevan kypäröineen ja -miekkoineen tulista vauhtia ja apotti Fortierin seisovan portilla -heiluttamassa pamppuaan kuin koston enkeli leimuavaa miekkaansa. - - - - -XXXV - -PITOU VALTIOMIEHENÄ - - -Olemme nähneet, miten Pitou putosi toiveittensa kukkuloilta. - -Putous oli syvä. Taivaan tulen iskemä saatanakaan ei voinut -pudotessaan syöksyä korkeammalta. Ja saatanasta oli pudottuaan -sattunut tulemaan kuningas, mutta Pitousta oli apotti Fortierin -kukistamana tullut vain jälleen Pitou. - -Millä tavalla hän nyt saattoi esiintyä valitsijoittensa edessä? -Kuinka hän nyt, osoitettuaan heille ajattelematonta luottamusta, -uskaltaisi sanoa, että heidän päällikkönsä oli vain kerskuri, -komeilija, joka kypärä päässä ja miekka kupeella salli vanhan apotin -tanssittaa ruoskaansa hänen selässään. - -Hän oli kerskaillut onnistuvansa toimessaan apotti Fortierin luona ja -sitten epäonnistunut: mikä virhe! - -Pitou istuutui lähimmän ojan reunalle, nojasi päänsä käsiin ja -mietti. Hän oli uskonut hellyttävänsä apotti Fortierin puhumalla -latinaa. Hän oli lapsellisen hyväntahtoisessa itserakkaudessaan -kuvitellut houkuttelevansa vanhan Kerberoksen puolelleen kauniiden -puheenparsien hunajalla, ja sitten tämä hunaja olikin ollut katkeraa, -ja Kerberos oli purrut häntä käteen makeisia maistamattakaan. Täten -olivat kaikki hänen suunnitelmansa menneet myttyyn. - -Apotti Fortier oli siis tavattoman itserakas. Pitou ei ollut -ottanut tätä itserakkautta laisinkaan lukuun. Apotti Fortieria oli -Pitoun tietävyys ärsyttänyt paljoa pahemmin kuin vaatimus saada ne -kolmekymmentä pyssyä hänen asevarastostaan. Hyväntahtoiset nuoret -miehet, silloin kun he ovat hyviä, tekevät aina tämän virheen -- -uskovat, että toiset ovat täydellisiä. - -Apotti Fortier oli siis hurja kuningasmielinen ja erittäinkin ylpeä -kielimies. Pitou katui katkerasti, että oli herättänyt hänessä -kaksinkertaisen suuttumuksen. Se oli todellakin hänen vikansa, ja hän -katui sitä liian myöhään, niinkuin ihminen aina tekee. - -Oli siis keksittävä, mitä olisi pitänyt tehdä. - -Hänen olisi pitänyt käyttää kaunopuheisuuttaan kuningasmielisyyden -ylistämiseksi ja ennen kaikkea jättää sikseen kieliviisautensa. -Hänen olisi pitänyt vakuuttaa, että Haramontin kansalliskaarti oli -vastavallankumouksellinen, ja luvata, että tämä armeija aikoi auttaa -kuningasta. - -Ennen kaikkea hänen ei olisi sopinut osoitella, että apotti oli -arvostellut hänen koulunkäyntinsä tuloksia liian vähäisiksi. -Epäilemättä apotti olisi silloin avannut aarreaittansa ja -asevarastonsa, hankkiakseen kuninkaalle voimakkaan sotajoukon ja -sankarillisen päällikön avustuksen. - -Tämä valheellisuus on valtioviisautta. Pitou kertasi päässään kaikki -entisajan valtiolliset kertomukset. - -Hän muisti Makedonian Filippoksen, joka vannoi suuren määrän vääriä -valoja ja jota sanotaan suureksi mieheksi. - -Brutus teeskenteli mielipuolta pettääkseen vihollisensa, ja häntä -sanotaan suureksi mieheksi. - -Themistokles petti kansalaisiaan koko elämänsä ajan palvellakseen -heitä, ja häntäkin sanotaan suureksi mieheksi. - -Sitävastoin hän muisti Aristideen, joka ei koskaan suvainnut vääriä -keinoja, ja jota myöskin sanotaan suureksi mieheksi. - -Tämä viimeinen seikka sai hänet pahaan pulaan. Mutta hän huomasi -tarkemmin asiaa harkittuaan, että Aristides eli onnekseen sellaisena -aikana, jolloin persialaiset olivat niin typeriä, että heidät saattoi -voittaa sanassaan pysymiselläkin. - -Sitten hän vielä muisti, että Aristides loppujen, lopuksi ajettiin -maanpakoon. Ja tätä maanpakoa muistellessa, niin epäoikeutettu -kuin se olikin, painui vaaka Makedonian Filippoksen, Brutuksen ja -Themistokleen puolelle. - -Siirtyessään nykyaikaisiin esimerkkeihin, tuumi Pitou, mitä Gilbert, -Bailly, Lameth, Barnave, tai Mirabeau olisi tehnyt, jos olisi ollut -Pitou ja Ludvig XVI olisi ollut apotti Fortier? Kuinka olisi pitänyt -menetellä, että olisi saanut kuninkaan antamaan aseet kolmelle- tai -viidellesadalle tuhannelle kansalliskaartilaiselle? - -Juuri päinvastoin kuin Pitou oli tehnyt. - -Ludvig XVI:lle olisi pitänyt vakuuttaa, että ranskalaiset eivät -tahtoneetkaan mitään mieluummin kuin pelastaa ja säilyttää itselleen -Ranskan isän, ja jotta ranskalaiset voisivat täydellä tarmolla näin -tehdä, tarvitsivat he kolme- tai viisisataa tuhatta pyssyä. Ja -epäilemättä Mirabeau olisi onnistunut. - -Pitou muisti myös vanhan sananlaskun: "Jos tahdot lemmolta jotakin, -sano häntä herraksi." - -Hän tuli tästä kaikesta siihen lopputulokseen, että hän, Ange Pitou, -oli ollut vain nelijalkainen elukka, ja jotta hän kunnialla olisi -voinut palata valitsijoittensa luo, olisi hänen pitänyt toimia juuri -päinvastoin kuin hän oli tehnyt. - -Kaivellen tätä uutta malmisuonta Pitou päätti joko viekkaudella tai -väkivallalla hankkia itselleen aseet, jotka oli luvannut toimittaa -suostuttelun avulla. - -Yksi keino tuli ensin hänen mieleensä, nimittäin viekkaus. Voisihan -salaa tunkeutua apotin asevarastoon ja sieltä siepata aseet, -jotka toverien avulla vietäisiin pois. Mutta se oli varkautta -eikä kaikunut hyvältä rehellisen Pitoun korvissa. Mitä taas tulee -tavaroiden viemiseen, oli Ranskassa epäilemättä vielä hyvin paljon -entisiin lakeihin tottuneita ihmisiä, jotka olisivat sitä sanoneet -ryöväykseksi tai aseelliseksi varkaudeksi. - -Kaikki nämä mietteet saivat Pitoun hylkäämään molemmat mainitsemamme -keinot. - -Muuten tämä asia koski Pitoun itserakkautta, ja jotta tämä ominaisuus -pelastuisi pelistä, ei Pitou saanut käyttää kenenkään apua hyväkseen. -Hän alkoi etsiä keinoa, hiukan, itsekin ihaillen sitä uutta suuntaa, -johon hänen mietteensä ja henkensä alkoivat kääntyä. - -Viimein hän huudahti kuten Arkimedes: _Eureka!_ mikä merkitsee: _Olen -löytänyt!_ - -Ja tässä se keino, jonka Pitou omin päin löysi varastoistaan. -Lafayette oli Ranskan kansalliskaartien ylipäällikkö. Haramont oli -Ranskassa. Haramontissa oli kansalliskaarti. Siis Lafayette oli -Haramontinkin kaartin ylikomentaja. - -Lafayette ei siis voinut suvaita, että Haramontin kaartilta puuttui -aseet, koska kaikkialla muualla oli saatu aseet tai aiottiin niitä -miehille hankkia. - -Päästäkseen Lafayetten luo oli olemassa -- Gilbert. Päästäkseen -Gilbertin luo -- Billot. - -Pitou kirjoitti siis kirjeen Billotille. Koska Billot ei osannut -lukea, lukisi Gilbert kirjeen hänelle, ja tällä tavalla olisi -luonnollisesti päästy toiseen välittäjään. - -Tehtyään tämän päätöksen Pitou odotti yötä, palasi salaperäisesti -Haramontiin ja tarttui kynään. - -Vaikka hän olikin tullut varovasti, niin Claude Tellier ja Désiré -Maniquet olivat hänet huomanneet. - -He poistuivat hiljaa, salaperäisesti, sormi suullaan, katse -kirjeeseen kiinnitettynä. - -Pitou ui keskellä käytännöllisen politiikan virtaa. - -Tällainen oli kirje, joka valkeaan paperineliöön suljettuna oli -tehnyt syvän vaikutuksen Claudeen ja Désiréehen. - - 'Rakas ja kunnioitettava herra Billot! - - Vallankumouksen asia voittaa seudullamme joka päivä yhä enemmän - alaa. Aristrokraatit menettävät aluetta, isänmaanystävät etenevät. - - Haramontin kunta liittyy kansalliskaartiin toimivana - joukko-osastona. Mutta sillä ei ole aseita. - - Eräällä keinolla ne voitaisiin hankkia. Muutamilla yksityisillä - on hallussaan joukko sota-aseita, jotka voisivat säästää yleisiä - varoja, jos ne joutuisivat kansan haltuun. - - Pyytäkäähän kenraali Lafayettea määräämään, että nämä laittomat - asevarastot luovutetaan kuntien haltuun, suhteellisesti - aseistettavien miesten lukumäärään, ja minä lupaan omasta - puolestani toimittaa kolmekymmentä pyssyä Haramontin asevarastoon. - - Tämä on ainoa keino, millä voidaan estää aristokraattien ja - kansan vihollisten vehkeitä vastavallankumouksen hyväksi. - - Kansalainen ja teidän nöyrä palvelijanne - - Ange Pitou.' - -Lopetettuaan tämän kyhäyksen, Pitou muisti, ettei hän ollut puhunut -maanviljelijälle mitään hänen talostaan ja perheestään. - -Hän kohteli Billotia liian Brutusmaisesti, ja jos hän antoi -Billotille tietoja Catherinesta, täytyi hänen joko valehdella tai -musertaa isän sydän, ja samalla hän avaisi vertavuotavat haavat -omassa sydämessäänkin. - -Pitou tukahdutti huokauksen ja kirjoitti jälkikirjoituksen: - - 'J.K. Rouva Billot ja neiti Billot voivat hyvin ja lähettävät - herra Billotille terveisiä.' - -Tällä tavalla Pitou ei pannut itseään eikä toisia vaaraan. - -Näyteltyään uskotuilleen valkoisen kuoren, jonka sisällä kirjeen piti -mennä Pariisiin, ei Haramontin joukkojen päällikkö sanonut heille -muuta kuin: - -"Kas tässä!" - -Ja hän meni panemaan kirjeen postiin. - -Vastaus saapui pian. Kaksi päivää myöhemmin saapui ratsastava -lähetti Haramontiin ja kysyi herra Ange Pitouta. Se herätti -tavatonta huomiota. Miliisi oli jännityksessä ja odotti peloissaan. -Lähetti ratsasti vaahdonvalkoisella hevosella. Hänellä oli Pariisin -kansalliskaartin komennuskunnan univormu. Helppo on arvata, minkä -vaikutuksen hän sai aikaan ja kuinka Pitoun sydän jyskytti. - -Hän lähestyi kalpeana ja vapisten ja otti vastaan käärön, jonka -upseeri ojensi hänelle hiukan hymyillen. Se oli Gilbertin toimittama -Billotin vastaus. Billot kehoitti häntä olemaan isänmaallisessa -innossaan kohtuullinen ja lähetti kirjeen mukana Lafayetten -määräyksen, jonka oli allekirjoittanut myös sotaministeri, aseiden -hankkimiseksi Haramontin kansalliskaartille. Lähettinä käytettiin -erästä upseeria, joka oli saanut toimekseen aseistaa Soissonsin ja -Laonin kansalliskaartit. Määräys oli seuraava: - - 'Täten määrätään kaikki ne, joilla on enemmän kuin yksi kivääri - ja yksi miekka, luovuttamaan aseensa kunnan paikallisen - sotajoukon päällikön käytettäviksi. - - Tämä määräys astuu täyteen voimaansa koko maakunnassa.' - -Punastuen ilosta Pitou kiitti upseeria, joka hymyili uudelleen ja -lähti kiitämään heti seuraavaa määräpaikkaansa kohden. Näin Pitou -oli kunniansa kukkuloilla; hän sai suoranaisia tiedonantoja kenraali -Lafayettelta ja ministereiltä, ja nämä tiedonannot auttoivat -mainiosti Pitoun suunnitelmia ja ylpeitä haaveita. - -Mahdotonta on kuvata vaikutusta, jonka tämä upseerin tulo teki Pitoun -valitsijoihin. Me luovumme siitä. - -Mutta kun katseli kiihottuneita kasvoja, loistavia silmiä, koko -väestön kiiruhtamista Pitoun luo ja sitä syvää kunnioitusta, -jota kaikki heti osoittivat Ange Pitoulle, olisi epäuskoisinkin -huomiontekijä saanut varmuuden siitä, että tästä lähin Pitou oli -hyvin huomattava henkilö. - -Valitsijat pyysivät toinen toisensa jälkeen saada katsella ja -koskettaa ministerin sinettiä, ja sen Pitou hyvin armollisesti salli. -Ja kun joukon lukumäärä oli supistunut vain läheisimpiin, sanoi Pitou: - -"Kansalaiset, suunnitelmani ovat onnistuneet odotusteni mukaan. -Kirjoitin kenraali Lafayettelle, että tahdoitte perustaa -kansalliskaartin ja olitte valinneet minut päälliköksenne. Lukekaahan -ministeristöstä minulle tulleen kirjeen päällekirjoitus." - -Hän ojensi kirjeen, jonka päällekirjoitus oli: - - 'Herra Ange Pitoulle, - Haramontin kansalliskaartin päällikölle.' - -"Kenraali Lafayette on siis hyväksynyt ja tunnustanut minut -kansalliskaartin päälliköksi", sanoi Pitou. "Kenraali Lafayette -ja sotaministeri ovat siis hyväksyneet ja tunnustaneet teidät -kansalliskaartilaisiksi." - -Pitkä ilon ja ihastuksen huuto tärisytti Pitoun mökin seiniä. - -"Mitä aseisiin tulee", jatkoi Pitou, "niin tiedän keinon, jolla -ne saan. Te nimitätte heti luutnantin ja kersantin. Nämä kaksi -apulaistani seuraavat minua tehtävääni täyttämään." - -Läsnäolevat katsoivat epävarmoina toisiinsa. - -"Mikä on sinun mielipiteesi, Pitou?" kysyi Maniquet. - -"Tämä ei kuulu minuun", sanoi Pitou arvokkaasti; "vaaleihin en saa -vaikuttaa. Pitäkää kokous ilman minua. Nimittäkää mainitsemani -molemmat päälliköt, mutta valitkaa kunnolliset. Muuta sanottavaa -minulla ei ole. Hyvästi!" - -Sanottuaan tämän kuninkaallisella äänellä Pitou viittasi kaikkia -sotilaitaan poistumaan ja jäi yksikseen suuruuteensa verhoutuneena -niinkuin Agamemnon. - -Hän ui omassa loistossaan, valitsijoiden ulkosalla väitellessä -pienistä vallan murusista siinä sotilasmahdissa, joka tästedes -hallitsi Haramontia. - -Vaali kesti kokonaisen tunnin. Luutnantti ja kersantti nimitettiin. -Ne olivat: kersantti Claude Telliert ja luutnantti Désiré Maniquet. -Sitten he tulivat ilmoittamaan asiasta Pitoulle, joka hyväksyi vaalin -ja lausui: - -"Nyt, hyvät herrat, emme saa hukata hetkeäkään." - -"Emme, emme, ryhtykäämme heti harjoituksiin!" sanoi muuan eniten -innostunut. - -"Odottakaahan", lausui Pitou. "Ennenkuin ryhdymme harjoituksiin, -hankkikaamme pyssyt." - -"Se on paikallaan", sanoivat päälliköt. - -"Mutta eikö pyssyjä odotellessa voi harjoitella kepeillä?" - -"Tehkäämme kaikki sotilaallisesti", vastasi Pitou, joka nähdessään -yleisen innostuksen ei vielä pitänyt itseään kyllin kykenevänä -opettamaan sitä, mistä ei vielä ymmärtänyt yhtään mitään. -"Naurettaviahan ovat sotilaat, jotka harjoittelevat käyttämään -tuliaseita kepeillä. Älkäämme heti alussa tehkö itseämme -naurettaviksi!" - -"Aivan oikein", vastattiin hänelle. "Pyssyt ensin!" - -"Tulkaa siis minun kanssani, luutnantti ja kersantti", sanoi hän -käskettävilleen. "Te toiset odottakaa paluutamme." - -Joukko vastasi kunnioittavalla myöntymisellä. - -"Päivästä on vielä jäljellä kuusi tuntia. Siinä ajassa ennätämme -käydä Villers-Cotteretsissa toimittamassa asiamme ja palata." - -"Eteenpäin, mars!" huusi Pitou. - -Haramontin armeijan esikunta läksi heti matkaan. - -Mutta kun Pitou luki uudelleen Billotin kirjeen, ollakseen varma -siitä, että näin suuri onnen määrä ei ollut unta, huomasi hän -seuraavan, Gilbertin kirjoittaman lauseen, jota hän ei aikaisemmin -ollut nähnyt: - -"Miksi herra Pitou on unohtanut antaa tohtori Gilbertille tietoja -Sébastienista ja miksi Sébastien ei kirjoita isälleen?" - - - - -XXXVI - -PITOUN VOITTO - - -Apotti Fortier ei voinut aavistaakaan, mikä myrsky häntä vastaan -seuraisi tätä syvää valtioviisautta ja mitä luottamusta Ange Pitou -sai osakseen hallituksen päähenkilöiden puolelta. - -Hän todisteli Sébastienille, että huono seura turmelee kaikki hyveet -ja kaiken viattomuuden, että Pariisi oli pahuuden kuilu, missä -enkelitkin turmeltuisivat, elleivät ne niinkuin Gomorran tielle -eksyneet palaisi kiireimmän kautta taivaaseen, ja nähden Pitoun, -langenneen enkelin, käynnin traagillisessa valossa hän koetti -kaikella puhetaidollaan tehdä Sébastienista hyvän ja todellisen -kuningasmielisen nuorukaisen. - -Kiiruhtakaamme sanomaan, että apotti Fortier oli kaukana siitä, mitä -tohtori Gilbert tarkoitti hyvällä ja todellisella kuningasmielisellä. - -Kunnon apotti unohti, että tämän samojen sanojen erilaisen -käsittämisen vuoksi hän kiihoituksellaan menetteli väärin, koska hän, -vaikkakin vasten tahtoaan, yllytti poikaa isäänsä vastaan. - -Tunnustakaamme heti, ettei hän tässä puuhassaan erikoisesti -onnistunut. - -Kummallinen seikka! Siinä iässä, jossa lapset runoilijan väitteen -mukaan ovat pehmeää vahaa ja jokainen sinetti jättää heihin jäljen, -Sébastien oli jo mies ajatustensa itsenäisyyden ja jäykkyyden -puolesta. - -Oliko tuo sen aristokraattisen naisen poika, joka kauhuun saakka -halveksi kaikkea rahvaanomaista, vai oliko se sitä rahvaanmiehen -aristokraattisuutta, joka Gilbertissä oli kehittynyt stoalaisuuteen -asti? - -Apotti Fortier ei pystynyt tutkimaan sellaista salaisuutta. Hän -tiesi, että tohtori oli hiukan intoileva isänmaanystävä, ja -herkkäuskoisena, niinkuin papit ainakin, hän koetti taivuttaa hänen -poikaansa kuninkaalle ja Jumalalle mieluiseksi. - -Sébastien näytti kyllä tarkkaavalta, mutta ei kuunnellutkaan hänen -neuvojaan. Hän ajatteli outoja näkyjä, jotka jälleen viime aikoina -olivat alkaneet ilmestyä hänelle Villers-Gotteretsin synkissä -metsissä, apotti Fortierin viedessä oppilaansa Clouisin kallion luo, -Pyhän Hubertuksen kukkulalle tai Aumontin torniin, niitä näkyjä, -jotka olivat toisena elämänä hänen tavallisen elämänsä rinnalla, -runollista onnea kangastavana elämänä, vastakohtana koulutuntien -yksitoikkoisuudelle. - -Äkkiä Soissons-kadun puoliselle portille kolkutettiin jokseenkin -kovaa, ja sitten se aukeni useiden miesten astuessa sisään. - -Nämä miehet olivat Villers-Cotteretsin pormestari, hänen apulaisensa -ja hänen sihteerinsä. Heidän takanaan näkyi kaksi santarminlakkia ja -näiden takana viisi tai kuusi uteliasta. - -Apotti meni levottomana pormestaria vastaan. - -"Mitä on tapahtunut, herra Longpré?" kysyi hän. - -"Herra apotti", vastasi pormestari vakavasti, "tunnetteko -sotaministerin uuden määräyksen?" - -"En, herra pormestari." - -"Suvaitkaahan siis lukea se." - -Apotti otti määräyksen ja luki sen. Lukiessaan hän kalpeni. - -"No?" kysyi hän perin neuvottomana. - -"Haramontin kansalliskaartin jäsenet ovat täällä odottamassa aseiden -luovuttamista, herra apotti." - -Apotti hyökkäsi eteenpäin kuin aikoisi niellä Haramontin -kansalliskaartilaiset. - -Silloin Pitou arveli sopivan hetken tulleen astua esiin, ja hän -läheni luutnanttinsa ja kersanttinsa seurassa. - -"Tässä he ovat", sanoi pormestari. - -Apotti muuttui kalpeasta punaiseksi. - -"Nuo narrit!" huusi hän. "Nuo tyhjäntoimittajat!" - -Pormestari oli kunnon mies: hänellä ei ollut vielä mitään varmaa -valtiollista kantaa. Hän säästi sekä vuohta että kaalia. Hän ei -tahtonut riitaantua Jumalan eikä kansalliskaartin kanssa. - -Apotti Fortierin haukkumasanat saivat hänet ääneen nauramaan, ja -täten hän hallitsi tilanteen. - -"Kuulettehan, kuinka apotti kohtelee Haramontin -kansalliskaartilaisia", sanoi hän Pitoulle ja tämän tovereille. - -"Se johtuu siitä, että apotti Fortier on nähnyt meidät lapsina -ja että hän luulee meidän aina pysyvän lapsina", vastasi Pitou -alakuloisen ystävällisesti. - -"Mutta lapsista on tullut miehiä", sanoi kumeasti Maniquet ojentaen -apottia kohti viallista kättänsä. - -"Ja nuo miehet ovat käärmeitä!" huusi apotti kiukuissaan. - -"Ja nämä käärmeet pistävät, jos niitä ärsytetään", sanoi kersantti -Claude vuorostaan. - -Pormestari aavisti näissä haukkumasanoissa koko vastaisen -vallankumouksen. Apotti aavisti siinä marttyyriutta. - -"Mitä minusta lopulta tahdotaan?" kysyi hän. - -"Tahdotaan teiltä osa niistä aseista, jotka ovat huostassanne", sanoi -pormestari koettaen sovittaa puolueita. - -"Ne aseet eivät ole minun", vastasi apotti. - -"Kenen ne siis ovat?" - -"Ne ovat hänen ylhäisyytensä Orleansin herttuan." - -"Niin kyllä", sanoi Pitou. "Mutta eihän se estä." - -"Mitä? Eikö se estä?" lausui apotti. - -"Ei, me tulemme yhtäkaikki pyytämään teiltä noita aseita." - -"Minä kirjoitan tästä herra herttualle", sanoi apotti -majesteetillisesti. - -"Herra apotti unohtaa", sanoi pormestari puoliääneen, "että se -on turhaa vaivaa. Jos kysytään hänen ylhäisyydeltään, niin hän -vastaa, että aseet pitää luovuttaa kansalle, eikä ainoastaan hänen -vihollistensa englantilaisten aseet, vaan hänen esi-isänsä Ludvig -XIV:n kanuunatkin." - -Totuus koski kipeästi apottiin. Hän mutisi: - -"_Circumdedisti me hostibus meis_." [Sinä olet luovuttanut minut -vihollisilleni. -- _Suom._] - -"Se on kyllä totta", sanoi Pitou. "Mutta ainoastaan valtiollisten -vihamiestenne valtaan, sillä me emme vihaa teissä muuta kuin huonoa -isänmaanystävää." - -"Pölkkypää!" huudahti apotti vimmoissaan, mikä teki hänestä -hetkiseksi kaunopuheisen: "Naurettava ja vaarallinen pölkkypää! Kumpi -meistä on hyvä isänmaanystävä, minäkö, joka tahdon säilyttää aseet -isänmaan rauhan vuoksi, vai sinä, joka tahdot ne saada pannaksesi -toimeen epäjärjestystä ja kansalaissodan? Kumpi meistä on hyvä poika, -minäkö, joka ojennan öljypuunoksan juhliaksemme meidän kaikkien -yhteistä äitiä, vai sinä, joka etsit asetta haavoittaaksesi sen -rintaa?" - -Pormestari kääntyi poispäin salatakseen liikutustaan, ja samalla hän -viittasi salaa apotille kuin huomauttaakseen: - -"Hyvin sanottu!" - -Pormestarin apulainen, uusi Tarquinius, taitteli kävelykepillään -kukkia. - -Ange epäröi. Kun hänen molemmat apulaisensa sen näkivät, rypistivät -he silmäkulmiaan. Sébastien, spartalainen poika oli yksinään tyyni. - -Hän lähestyi Pitouta ja kysyi: - -"Mistä on puhe, Pitou?" - -Pitou selitti parilla sanalla asian. - -"Onko määräyksen alla nimi?" kysyi poika. - -"On, ministerin ja Lafayetten nimet, ja sen on isäsi laatinut." - -"Miksi siis ei heti totella?" sanoi poika ylpeästi. - -Ja hänen suurenneet silmäteränsä, väräjävät sieraimet, otsan tyyneys -ilmaisivat niiden molempien rotujen säälimätöntä määräämisvoimaa, -jotka olivat hänet synnyttäneet. - -Apotti kuuli nämä pojan suusta tulleet sanat. Hän vavahti ja painoi -päänsä kumaraan. - -"Kolme sukupolvea meitä vastaan!" mutisi hän. - -"No, herra apotti", sanoi pormestari, "tässä on pakko ryhtyä toimeen!" - -Apotti astui askeleen ja puristi avaimia, jotka luostaritavan mukaan -riippuivat hänen vyöstään. - -"En! Tuhat kertaa en!" huusi hän. "Se ei ole minun omaisuuttani; minä -odotan käskijäni määräyksiä." - -"Mutta, herra apotti!" sanoi pormestari, joka ei voinut olla -ilmaisematta moitettaan. - -"Tämä on kapinallisuutta", sanoi Sébastien papille. "Olkaa -varuillanne, herra apotti!" - -"_Tu quoque_!" lausui apotti peittäen kasvonsa viitan liepeellä -matkiakseen Caesaria. - -"Mutta olkaahan toki rauhallinen, herra apotti", sanoi Pitou. "Nämä -aseet joutuvat hyviin käsiin koko kansan parhaaksi." - -"Pidä suusi kiinni, Judas!" vastasi apotti. "Sinä olet pettänyt -vanhan opettajasi; miksi et pettäisi isänmaatasikin?" - -Omantuntonsa syyttämänä Pitou painoi päänsä kumaraan. Hänen tekonsa -ei ollut jalon miehen, vaan ainoastaan ihmisten johtajan puuhaa. -Mutta painaessaan päänsä kumaraan hän näki molemmat apulaisensa, -jotka pettyneinä katselivat päällikkönsä heikkoutta. Hän käsitti, -että ellei hän pääsisi voitolle, olisi koko hänen asemansa hukassa. - -Ylpeys jännitti vallankumouksen urheassa taistelijassa kaikki voimat; -hän kohotti siis päänsä ja sanoi: - -"Herra apotti, vaikka olenkin nöyrä entisen opettajani edessä, en voi -vastaamatta kuunnella tuollaisia syytöksiä." - -"Vai sinä vielä vastaatkin?" sanoi apotti toivoen nolaavansa Pitoun -pilkallaan. - -"Minä vastaan, herra apotti, ja saatte nähdä, että vastaukseni on -oikea", sanoi Pitou. "Te sanotte minua konnaksi siksi, että olen -ensin pyytänyt teiltä näitä aseita oliivin oksa kädessäni, jolloin -te kieltäydyitte antamasta. Nyt minä riistän ne teiltä hallituksen -päätöksen voimalla. No niin, herra apotti, mieluummin näytän rikkovan -velvollisuuteni, kuin avustan teidän kanssanne vastavallankumousta. -Eläköön isänmaa! Aseisiin! Aseisiin!" - -Pormestari viittasi samalla tavalla Pitoulle kuin oli viilannut -apotillekin sanoen: - -"Hyvin sanottu! Hyvin sanottu!" - -Tämä puhe vaikutti kuin salaman isku apottiin ja sähköttävästi -läsnäolijoihin. - -Pormestari pujahti pois viitaten apulaistaan jäämään. - -Apulainen olisi mielellään pujahtanut pois pormestarin tavoin, mutta -kaupungin päävirkailijoiden poistuminen olisi epäilemättä huomattu. -Hän seurasi siis sihteeriä, joka santarmien jäljestä astui museoon. - -Sébastien juoksi hypähtäen kuin nuori leijona isänmaanystävien -jäljestä. Toiset pojat katselivat ällistyneinä. - -Kun apotti oli avannut museonsa oven, vaipui hän puolikuolleena -suuttumuksesta ja häpeästä lähimmälle tapaamalleen tuolille. - -Kerran museoon päästyään tahtoivat Pitoun molemmat apulaiset -tyhjentää kaikki. Mutta kansalliskaartin päällikön rehellinen -arkuus tuli taas väliin. Hän laski komennuksensa alaisten -kansalliskaartilaisten lukumäärän, ja kun heitä oli -kolmekymmentäkolme, määräsi hän otettavaksi kolmekymmentäkolme pyssyä. - -Ja kun tarpeen tullen hänenkin mahdollisesti täytyisi ampua eikä hän -tässä suhteessa tahtonut olla toisia huonompi, otti hän itselleen -neljännenneljättä, oikean upseerikiväärin, lyhyemmän ja keveämmän -kuin toisten; niin isoreikäinen kuin se olikin, voisi sillä yhtä -hyvin ampua jänistä tai kaniinia kuin väärää isänmaanystävää tai -oikeaa preussilaista. - -Tämän lisäksi hän valikoi suoran miekan, samanlaisen kuin oli -Lafayettella, jonkun Fontenoyn tai Filipsburgin sankarin säilän ja -pisti sen kupeelleen. - -Hänen molemmat toverinsa ottivat kumpikin olkapäilleen kaksitoista -kivääriä, ja vaikka paino olikin hirveän suuri, eivät he vaipuneet -sen alle: siksi huumaava oli heidän ilonsa. Pitou piti huolen -kaikesta muusta. - -He menivät puiston kautta, jotta eivät marssisi Villers-Cotteretsin -läpi ja herättäisi turhaa huomiota. Sitäpaitsi oli tie sen kautta -lyhyin. - -Tätä lyhyempää tietä mennessään voivat nämä kolme upseeria myös -välttää sellaisia, joilla mahdollisesti oli toiset valtiolliset -ajatukset kuin heillä. Pitou ei pelännyt taistelua, ja todistuksena -siitä olikin hänen valitsemansa pyssy. Mutta Pitousta oli tullut -harkitseva mies, ja harkittuaan hän oli tullut siihen tulokseen, -että jos mies voi hädän tullen puolustautua yhdellä kiväärillä, niin -monesta ei olisi suurtakaan apua. - -Sankarimme riensivät siis kalliine saaliineen puiston halki ja -joutuivat tienhaaraan, jossa voivat pysähtyä. Viimein he uupuneina -ja hikeä tippuen veivät Pitoun asuntoon tämän kalliin aarteen, jonka -isänmaa, ehkä hiukan sokeasti kylläkin, oli uskonut heidän huostaansa. - -Kansalliskaarti kokoontui vielä samana iltana, ja päällikkö Pitou -antoi pyssyn jokaiselle ja lausui kuten spartalaiset äidit sanoivat -antaessaan kilven pojalleen: "Tämän kanssa tai tämän päällä." - -Tässä pienessä kyläkunnassa, joka Pitoun nerokkaisuuden avulla oli -muuttunut ihan toiseksi, kuului kuhinaa ikäänkuin muurahaispesästä -maanjäristyksen aikana. - -Pyssyn omistamisen ilo erikoisesti salametsästystä harrastavan -kansan keskuudessa, jonka metsästyshalu oli muuttunut intohimoksi -metsävartijain pitkän sorron aikana, vaikutti sen, että Pitou heidän -mielestään oli maan päälle tullut jumala. Kaikki unohtivat hänen -pitkät säärensä, hänen pitkät käsivartensa, unohtivat hänen suuret -polvensa ja ison päänsä, hänen naurettavan menneisyytensäkin, ja hän -oli ja pysyi paikkakunnan suojelushenkenä koko sinä aikana, jonka -vaalea Foibos käytti käydäkseen vierailulla kauniin Amphitritensä -luona. - -Seuraavana päivänä intoilijat käsittelivät yhä uudelleen pyssyjään? -tutkien niitä tuntijan tavoin. Toiset iloisina, jos lukko oli -kunnossa, toiset koettaen korvata kohtalon vääryyttä, jos heille ehkä -oli sattunut joutumaan huononpuoleinen ase. - -Tänä aikana Pitou mietti majassaan, niinkuin suuri Agamemnon -teltassaan, ja toisten kiilloittaessa aseitaan vaivasi aivojaan, -toisten vaivatessa käsiään. - -Mitä ajatteli Pitou? kysyy ehkä tämän nousevan neron kohtaloon -kiintynyt lukija. - -Tultuaan kansojen paimeneksi, Pitou ajatteli kaiken maallisen -suuruuden turhuutta. - -Se hetki oli todellakin tulossa, jolloin kaikesta tästä vaivaloisesti -pystytetystä rakennuksesta ei jäisi mitään jäljelle. - -Miehet olivat edellisenä päivänä saaneet pyssyt. Päivä oli kulunut -niiden kuntoon panemisessa. Huomenna oli opetettava heille -sotilastemppuja, eikä Pitou osannut edes ensimmäisiä lataamiseen -kuuluvia kahtatoista komennussanaa. Hän oli aina ladannut pyssynsä -miten kulloinkin sopi. - -Harjoitustemppujen laita oli vieläkin hullummin. - -Mutta mikä kansalliskaartin päällikkö se olisi, joka ei osannut -ladata kahdessatoista tempussa eikä komentaa liikkeitä. - -Tämän kirjoittaja ei ole tuntenut muuta kuin yhden. Totta kyllä, hän -kuului samaan kansallisuuteen kuin Pitoukin. - -Pitou siis mietti pää käsien varassa, silmät sammuneina ja ruumis -liikkumattomana. - -Ei koskaan ole Caesar Gallian viidakoissa, ei koskaan Hannibal -alppien jääkentillä, ei koskaan Kolumbus valtamerellä harhaillessaan -miettinyt niin juhlallisesti suuren tuntemattoman edessä, eivätkä -he hartaammin suunnanneet ajatuksiaan _diis ignotis_, peloittavien -jumaluusvoimien, puoleen, jotka pitävät hallussaan elämän ja kuoleman -salaisuuksia, kuin Pitou tänä pitkänä päivänä. - -"Voi!" tuumi Pitou, "aika rientää eteenpäin, huomispäivä lähestyy, ja -huomenna näyttäytyy koko tyhjyydessään oma mitättömyyteni. Huomenna -sama sodan salama, joka valloitti Bastiljin, joutuu koko Haramontin -edessä pilkattavaksi, samoin kuin aikoinaan... en nyt muista kuka -joutui koko Kreikan pilkattavaksi. Saada huomenna vihellyksiä, kun -tänään on voittaja! Sellaista ei saa tapahtua, sellaista ei voi -tapahtua. Catherine saa sen tietää, ja kunniani on mennyt." - -Pitou hengähti välillä. - -"Kuka voi pelastaa minut tästä?" aprikoitsi hän. "Julkeusko? Ei, -ei, sitä voisi kestää vain minuutin, mutta pyssyn preussilaisissa -lataamistempuissa on kaksitoista kohtaa. Mikä kummallinen ajatus -- -opettaa ranskalaisia lataamaan pyssynsä preussilaisten temppujen -mukaan! Jos sanoisin, että olen liian hyvä isänmaanystävä -opettaakseni ranskalaisille preussilaisia asetemppuja ja että olen -itse keksinyt oman ihan kansallisen? Ei, minä sekaantuisin vain. Minä -näin kyllä marakatin Villers-Cotteretsin markkinoilla. Se marakatti -teki asetemppuja, mutta epäilemättä kaikki epäsäännöllisesti, niinkun -marakatti ainakin." - -"Ah!" huudahti hän äkkiä. "Nyt olen keksinyt!" - -Heti hän pani pitkät säärensä liikkeelle ja aikoi lähteä -taivaltamaan, kun muuan ajatus pakotti hänet pysähtymään. - -"Poissaoloni hämmästyttäisi. Ilmoittakaamme miehille", päätti hän. - -Hän avasi oven ja kutsuttuaan Clauden ja Désirén luokseen puhui -heille näin: - -"Ilmoittakaa, että ylihuomenna on ensimmäinen harjoituspäivä." - -"Mutta miksi ei huomenna?" kysyivät molemmat alipäälliköt. - -"Siksi, että olette väsyneet, te ja kersantti", vastasi Pitou, "ja -ennenkuin opetan miehiä, tahdon opettaa heidän päälliköitään. Ja -sitäpaitsi", sanoi Pitou ankaralla äänellä, "totuttakaa itsenne -palveluksessa aina seuraamaan määräyksiä tekemättä huomautuksia." - -Alipäälliköt kumarsivat. - -"Hyvä on", sanoi Pitou, "ilmoittakaa, että harjoitus on ylihuomenna -kello neljä aamulla." - -Molemmat upseerit kumarsivat uudelleen ja poistuivat. Koska kello oli -yhdeksän illalla, menivät he nukkumaan. - -Pitou odotti heidän poistumistaan. Kun he olivat menneet tien -käänteeseen, läksi hän vastakkaiseen suuntaan ja saapui viiden -minuutin päästä metsän pimeimpään ja tiheimpään pensaikkoon. - -Katsokaamme, mikä oli Pitoun vaikeudet ratkaiseva aate. - - - - -XXXVII - -UKKO CLOUIS JA CLOUIS-KALLIO, TAI MITEN PITOUSTA TULEE TAKTIKKO JA -HÄN ESIINTYY RYHDIKKÄÄSTI - - -Pitou juoksi noin puolen tunnin ajan metsän viileintä ja synkintä -osaa kohden. - -Kolmensadan vuoden ikäisten puiden suojassa, suuren kallion kyljessä -ja korkeiden orjantappurapensasten keskellä oli maja, joka oli -rakennettu noin kolmekymmentäviisi tai neljäkymmentä vuotta sitten. -Tässä mökissä asui olento, joka omaa etuaan silmälläpitäen oli -osannut luoda salaperäisyyden verhon ympärilleen. - -Tähän majaan, joka oli osaksi maan sisässä, osaksi maan päällä ja -laadittu oksista ja kuorimattomista rungoista, ei päivä päässyt -muualta kuin katossa olevasta aukosta. Se muistutti paljon Albaycinin -mustalaisten majoja. Sen olemassaolon huomasi siitä, että toisinaan -nousi sinistä sauhua sen kattoaukosta. - -Ellei tätä sauhua olisi näkynyt, ei kukaan muu kuin metsänvahdit, -metsänkävijät, salametsästäjät ja seudun talonpojat olisi tienneet -ihmisen asuvan täällä. - -Ja kuitenkin oli täällä neljäkymmentä vuotta asunut muuan vanha -virastaan eronnut metsänvartija, jolle Orleansin herttua, Ludvig -Filipin isä, oli antanut luvan jäädä metsään ja ampua kerran päivässä -jäniksen tai kaniinin. Lintuja ja hirviä hän ei saanut ampua. - -Tämä mies oli nyt kuudenkymmenenyhdeksän vanha. Aluksi häntä oli -nimitetty Clouisiksi, sitten ukko Clouisiksi, sitä mukaa kuin hän -vanheni. - -Suuri kallio, jonka kyljessä maja oli, sai hänestä nimen. Sitä -sanottiin Clouisin kallioksi. - -Hän oli haavoittunut Fontenoyn taistelussa, ja tämän haavan tähden -oli täytynyt häneltä leikata toinen sääri. Tästä johtui, että virasta -erottuaan hän oli Orleansin herttualta saanut äsken mainitsemamme -etuoikeudet. - -Ukko Clouis ei koskaan käynyt kaupungissa eikä tullut -Villers-Cotteretsiin kuin kerran vuodessa. Hän osti silloin ruutia ja -kuulia 365:ttä laukausta varten, karkausvuosina 366:tta varten. - -Samana päivänä hän vei turkkuri Cornulle Soissons-kadun varrelle -365 tai 366 puoliksi jäniksen- ja puoliksi kaniininnahkaa, joista -hattukauppias maksoi hänelle 75 livreä. - -Ja kun sanomme, että nahkoja tavallisina vuosina oli 365 ja -karkausvuosina 366 emme erehdy vähääkään, sillä kun ukko Clouis oli -saanut oikeuden ampua yhden laukauksen päivässä, oli hän järjestänyt -niin, että hän tappoi joka laukauksella joko jäniksen tai kaniinin. - -Ja kun hän ei koskaan ampunut enempää eikä vähempää kuin mihin -hänellä oli lupa, 365 laukausta tavallisina vuosina ja 366 -karkausvuosina, tappoi hän tavallisina vuosina täsmälleen 183 jänistä -ja 182 kaniinia, ja karkausvuosina 183 jänistä ja 183 kaniinia. - -Hän eli näiden eläinten lihasta, joko hän sitten itse söi ne tai myi -toisille. Nahat hän myi ja osti rahalla ruutia ja kuulia sekä pani -loput säästöön. - -Tämän lisäksi oli ukko Clouisilla kerran vuodessa erikoinen homma. -Siinä kivessä, johon hänen majansa nojasi, oli kalteva katon tapainen -päällys. Se saattoi korkeintaan olla kahdeksantoista jalan levyinen. -Kun pani jonkun esineen yläpäähän, liukui se hitaasti alapäähän asti. - -Ukko Clouis levitti vähitellen kylässä jäniksiä ja kaniinia ostamaan -tulleiden akkojen välityksellä sen tiedon, että jos nuori tyttö pyhän -Ludvigin päivänä liukuu kolme kertaa tätä kiveä myöten ylhäältä alas, -pääsee hän vielä saman vuoden kuluessa naimisiin. - -Ensimmäisenä vuonna tuli paljon nuoria tyttöjä, mutta kukaan ei -tahtonut liukua. - -Seuraavana vuonna uskalsi kolme. Kaksi heistä joutui naimisiin vuoden -kuluessa, kolmas jäi naimattomaksi, ja silloin ukko Clouis rohkeasti -selitti, että hän ei ollut liukunut yhtä vahvasti uskoen kuin toiset. - -Seuraavana vuonna kaikki seudun nuoret tytöt tulivat liukumaan. - -Ukko Clouis selitti, että poikia ei koskaan riittäisi niin monelle -tytölle, vaan että ainoastaan kolmas osa, kaikkein uskovaisimmat, -pääsisivät naimisiin. - -Suuri osa pääsi todellakin naimisiin. Tästä alkaen ukko Clouisin -kiven aviollinen voima oli taattu, ja kaikkina vuosina vietettiin -pyhän Ludvigin juhlaa sekä kylässä että metsässä. - -Silloin ukko Clouis vaati itselleen etuoikeuden. Koska ei kukaan -jaksanut liukua koko päivää syömättä ja juomatta, täytyi hänen -saada tänä päivänä, elokuun 25:nä, yksinään myydä ruokaa ja -juomaa liukuville tytöille ja pojille. Sillä pojat olivat saaneet -vakuutetuiksi tytöille, että kallion voima säilyy vain silloin kun -liukuminen tapahtuu yhdessä, varsinkin yhtaikaa. - -Tällä tavalla ukko Clouis oli elänyt kolmekymmentäviisi vuotta. Seutu -kohteli häntä kuin arabialaiset tietäjiään. Hän oli saanut tarinan -hohteen ympärilleen. - -Mutta muuan seikka pani metsästäjät miettimään ja herätti kateutta -metsänvartijoissa, nimittäin se, että todistettavasti ukko Clouis ei -ampunut vuodessa enempää kuin 365 laukausta ja että hän niillä tappoi -183 jänistä 182 kaniinia. - -Monta kertaa olivat pariisilaiset ylhäiset herrat, tullessaan -Orleansin herttuan kutsusta viettämään muutamia päiviä linnassa, -kuulleet kerrottavan juttuja ukko Clouisista. He pistivät silloin -louisdorin tai ecun, riippuen kunkin anteliaisuudesta, hänen suureen -käteensä ja koettivat päästä sen suuren salaisuuden perille, miten -hän voi 365:llä laukauksella osua 365 kertaa. Siihen ukko Clouis -ei osannut antaa muuta selitystä kuin tämän: hän oli armeijassa -ollessaan tottunut tällä samalla pyssyllä ampumaan joka kuulalla -miehen kuoliaaksi. Hän oli sittemmin huomannut, että jos hän kuulalla -saattoi tappaa miehen, paljoa helpommin voi haulilla tappaa jäniksen -tai kaniinin. - -Ja niille, jotka nauroivat kuullessaan hänen näin puhuvan, ukko -Clouis sanoi: - -"Miksi te laukaisette, ellette ole varma osumisesta?" - -"Mutta", kysyttiin häneltä, "miksi Orleansin herttuan isä, joka ei -suinkaan ollut saita, ei antanut teille lupaa ampua useammin kuin -kerran päivässä?" - -"Siksi, että se olisi ollut liikaa, ja hän tunsi minut varsin hyvin." - -Kummallisen ukon seura ja hänen merkillinen oppinsa tuottivat -vuosittain tälle vanhalle erakolle kymmenkunnan louisdoria. - -Kun hän ansaitsi saman verran jäniksennahoilla ja itse keksimällään -juhlalla ja kun hän tarvitsi parin sääryksiä, oikeammin sanoen -yhden sääryksen, joka viides vuosi, ja takin joka kymmenes, ei ukko -Clouis suinkaan ollut huonossa asemassa. Tiesipä huhu kertoa, että -hänellä oli aarre kätkettynä ja että perijä saisi jokseenkin kauniin -rahamäärän. - -Tätä merkillistä olentoa tapaamaan meni Pitou keskellä yötä, kun -hänessä oli herännyt ajatus, miten hän pääsisi hirveästä ahdingostaan. - -Mutta ukko Clouisin löytämiseen tarvittiin oveluutta. Clouis oli -samanlainen kuin Neptunuksen karjan paimen: häntä ei ensi hetkellä -tavannut. Hän erotti varsin hyvin häiritsevän tungettelijan -hyödyllisestä huvittelijasta, ja koska hän kohteli jälkimäisiäkin -kohtalaisen halveksivasti, arvaa kyllä, kuinka kiukkuisesti hän -torjui luotaan edelliseen luokkaan kuuluvat. Hän nukkui oivallisella, -hyvätuoksuisella kanervavuoteellaan, jonka hän valmisti syyskuussa ja -jota ei tarvinnut uusia ennenkuin vasta seuraavassa syyskuussa. - -Kello oli yhdentoista tienoissa; ilma oli kirkas ja raikas. -Tullessaan ukko Clouisin asunnolle täytyi kulkea niin sakean -tammimetsän kautta ja niin tiheän orjantappurapensaikon läpi, että -erakko aina kuuli tulokkaan saapumisen. - -Pitou sai neljä kertaa kovemman kahinan aikaan kuin tavallinen -ihminen. Ukko Clouis kohotti päätänsä ja katsoi, sillä hän ei -nukkunut. - -Ukko Clouis oli tänään kiukkuisella tuulella. Hänelle oli -tapahtunut kamala onnettomuus, jonka vuoksi hän oli tyly kaikkein -herttaisimmillekin ihmisille. - -Onnettomuus oli todellakin kamala. Pyssy, jolla hän viisi vuotta oli -ampunut kuulia ja kolmekymmentäviisi vuotta haulia, oli haljennut -hänen ampuessaan kaniinia. Se oli ensimmäinen, johon hän ei osunut -kolmenakymmenenäviitenä vuotena. - -Mutta kaniinin pelastuminen ei ollut pahin kiusa ukko Clouisille. -Räjähdyksessä oli kaksi vasemman käden sormea vikaantunut. Hän oli -kyllä parantanut sormensa pureskelluilla yrteillä ja lehdillä, mutta -ei ollut osannut korjata pyssyään. - -Ostaakseen uuden täytyisi kuluttaa raha-aarretta, ja vaikka -hän sieltä ottaisikin paljon ostaakseen uuden, vaikka kaksikin -louisdoria, niin kuka takaisi, että hän sillä osaisi joka kerta, -niinkuin tällä nyt haljenneella? - -Niinkuin näemme, Pitou saapui pahaan aikaan. - -Kun Pitou tarttui ovenripaan, murahti Clouis niin pahasti, että -Haramontin kansalliskaartin päällikkö peräytyi. - -Olisikohan susi vai poikiva metsäsika asettunut ukko Clouisin majaan? - -Pitou, joka oli lukenut sadun Punahilkasta, epäröi. - -"Hoi, ukko Clouis!" huusi hän. - -"Mitä!" murahti ihmisvihaaja. - -Pitou rauhoittui: hän oli tuntenut erakon äänen. - -"Hyvä, olette siis kotona", sanoi hän. - -Sitten hän astui askeleen eteenpäin ja kumarsi majan asukkaalle. - -"Päivää, ukko Clouis", sanoi hän kohteliaasti. - -"Kuka siellä?" kysyi haavoittunut. - -"Minä." - -"Kuka minä?" - -"Minä, Pitou." - -"Kuka Pitou?" - -"Minä, Ange Pitou Haramontista. Kyllä te minut tunnette." - -"Häh? Mitä se minuun kuuluu, vaikka olettekin Ange Pitou -Haramontista?" - -"Oho!" sanoi Pitou, "ukko Clouis ei näykään olevan hyvällä tuulella. -Taisin herättää unesta sopimattomaan aikaan", lisäsi Pitou -leikillisesti. - -"Todellakin sopimattomaan aikaan, siinä olette oikeassa." - -"Mitä minä siis teen?" - -"Mitäkö teette? Menette tiehenne." - -"Enkö saa ensin vähän puhella?" - -"Mistä puhella?" - -"Eräästä palveluksesta, jota pyydän teiltä." - -"Minä en tee ilmaiseksi palveluksia." - -"Minä maksan niistä." - -"Se voi olla mahdollista. Mutta minä en enää voi tehdä palveluksia." - -"Miksi ette?" - -"Minä en ammu enää." - -"Ettekö ammu enää? Te, joka osasitte joka laukauksella? Eihän se ole -mahdollista, ukko Clouis!" - -"Menkää tiehenne, sanon minä." - -"Hyvä ukko Clouis!" - -"Te häiritsette minua." - -"Kuunnelkaahan minua, ettekä kadu sitä." - -"Pois siis turhat sanat... Mitä tahdotte?" - -"Olettehan entinen sotilas?" - -"Entä sitten?" - -"Entäkö sitten? Ukko Clouis, minä tahtoisin..." - -"Puhukaa suunne puhtaaksi, narri!" - -"Minä tahtoisin teiltä saada opetusta aseharjoituksissa." - -"Oletteko patahassu?" - -"En, päinvastoin, pääni on ihan kunnossa. Opettakaa minulle -aseharjoitukset: kyllä sovimme maksusta." - -"Vai niin! Tuo elukka on ihan varmasti hullu", sanoi vanha sotilas -kohottautuen kuivilta lehdiltä. - -"Ukko Clouis, opetatteko vai ettekö minulle, miten sotatemput -tehdään? Minä lupaan maksaa mitä tahansa pyydättekään." - -Vanhus nousi toiselle polvelleen ja loi Pitouhun terävän katseen. - -"Mitä tahansa pyydän?" sanoi hän. - -"Niin." - -"Mitä minä pyydän, on pyssy." - -"Sehän sopii mainiosti, minulla on niitä kolmekymmentäkolme." - -"Onko sinulla kolmekymmentäkolme pyssyä?" - -"On, ja neljäsneljättä, jonka varasin itseäni varten, sopii teille -erinomaisesti. Se on kaunis kersantin kivääri, ja sen tukissa on -kultaiset kuninkaan kirjaimet." - -"Ja millä tavalla olet sen pyssyn saanut? Ethän vain ole sitä -varastanut?" - -Pitou kertoi kaikki suoraan, rehellisesti ja eloisasti. - -"Hyvä on!" sanoi vanha metsänvartija. "Kyllä minä opetan sinulle -asetemput, mutta sormeni ovat kipeät." - -Ja hän kertoi vuorostaan Pitoulle, mitä hänelle oli tapahtunut. - -"Älkää enää surko pyssyänne, sillä te saatte uuden sen sijaan", -sanoi Pitou. "Mitä tulee sormiinne... no, niitä minulla ei ole -kolmeakymmentäneljää." - -"Vähät niistä! Pääasia on, että lupaat tuoda minulle huomenna pyssyn. -Tule!" - -Ja hän nousi heti. - -Kuu loi kirkkaita säteitään aukealle paikalle, joka oli majan -edustalla. Pitou ja ukko Clouis astuivat tälle aukealle paikalle. - -Jos joku olisi nähnyt näiden kahden mustan varjon tekevän liikkeitä, -olisi hän vannaan tuntenut salaperäistä kauhua. - -Ukko Clouis tarttui pyssynsä tynkään ja näytti sitä huoaten Pitoulle. -Ensiksi hän näytti, miten on seisottava sotilaallisessa asennossa. - -Omituista oli nähdä, miten tämän kookkaan vanhuksen vartalo äkkiä -oikeni. Hänhän oli tottunut aina kulkemaan kumarassa pensaikossa, -mutta nyt sotilaallisten muistojen ja sotaharjoitusten elvyttämänä -hän ravisti valkohapsista päätään leveillä ja vahvoilla hartioillaan. - -"Katso tarkoin", sanoi hän Pitoulle, "katso tarkoin! Katsomalla -oppii. Kun olet tarkasti nähnyt kuinka minä teen, koeta sitten, ja -minä katselen sinua vuorostani." - -Pitou koetteli. - -"Polvet yhteen, olkapäät taakse, pää vapaana. Seiso tanakasti, hitto -vie! Seiso tanakasti: onhan sinulla kyllin leveät jalat!" - -Pitou totteli parhaansa mukaan. - -"Hyvä on", sanoi vanhus; "sinä näytät jokseenkin ryhdikkäältä." - -Pitou oli kovasti mielissään ryhdikkyydestään. Näin paljoa hän ei -ollut odottanut. - -Jos hän näytti ryhdikkäältä tunnin ajan kestäneen harjoituksen -jälkeen, niin miltähän hän näyttäisikään kuukauden päästä! Vähintäin -majesteetilliselta. Hän tahtoikin sen vuoksi jatkaa. - -Mutta jo riitti täksi kertaa. Ukko Clouis ei tahtonut opettaa -liikoja, ennenkuin oli saanut pyssynsä. - -"Ei", sanoi hän, "jo riittää täksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla -riittää varsin hyvin tämän opettaminen. Sitä he eivät kuitenkaan opi -neljässä päivässäkään. Ja sillä välin ennätät käydä täällä kaksi -kertaa." - -"Neljä kertaa!" huudahti Pitou. - -"Ahaa!" sanoi ukko Clouis kylmäkiskoisesti, "sinulla näyttää olevan -sekä innostusta että hyvät sääret. Samapa se, neljä kertaa siis, -tule neljä kertaa. Mutta minä huomautan sinulle, että nyt on kuun -viimeinen neljännes ja että huomenna ei enää näe oikein selvästi." - -"Silloin harjoitamme tuvassa", sanoi Pitou. - -"Sinä tuot siis kynttilöitä." - -"Koko naulan, vaikka kaksi." - -"Hyvä. Ja pyssyni?" - -"Sen saatte huomenna." - -"Tuon varmasti. Katsokaamme, muistatko mitä opetin?" - -Pitou teki parastaan saadakseen kuulla kiitosta. Iloissaan hän olisi -luvannut ukko Clouisille vaikka kanuunan. - -Tämän toisen harjoituksen jälkeen, kun kello jo oli noin yksi -aamulla, hän jätti opettajalleen hyvästi ja palasi kylläkin -hitaammin, mutta yhä vielä joustavasti Haramontiin, missä kaikki, -sekä kansalliskaartilaiset että tavalliset paimenet, nukkuivat sikeää -unta. - -Pitou näki unessa komeiltavansa monen tuhannen miehen suuruista -armeijaa ja oli opettavinaan Josafatin laaksoon asti yhteen riviin -asetettua ihmiskuntaa astumaan tahdissa ja nostamaan kiväärin olalle. - -Seuraavana päivänä hän opetti tai oikeammin kertasi saamansa -opetuksen sotilailleen niin varmana ja häikäilemättömänä, että hänen -suosionsa nousi ihan äärettömiin. - -Oi kansansuosio, sinä saavuttamaton tuulenpuuska! - -Pitou herätti yleistä ihastusta; miehet, lapset ja vanhukset -jumaloivat häntä. Naisetkin pysyivät vakavina, kun hän heidän -läsnäollessaan jyrisevällä äänellä huusi riviin asettuneille -kolmellekymmenelle sotilaalleen: - -"Perhana vieköön! Eihän teillä ole ryhtiä. Katsokaa minua!" - -Ja hän oli ryhdikäs. - - - - -XXXVIII - -CATHERINE PUOLESTAAN HARRASTAA VALTIOTAITOA - - -Ukko Clouis sai kiväärinsä, sillä olihan Pitou rehellinen poika; kun -hän kerran jotakin lupasi, piti hän myös sanansa. - -Käytyään kymmenen kertaa ukko Clouisin luona Pitousta oli tullut -täydellinen krenatööri. - -Pahaksi onneksi ukko Clouis ei osannut marssiliikkeitä yhtä -hyvin kuin asetemppuja. Kun hän oli selittänyt käännöksen ja -puolikäännöksen, olivat hänen tietonsa lopussa. - -Pitou turvautui silloin _Käytännölliseen ranskalaiseen sotilaaseen_ -ja _Kansalliskaartin käsikirjaan_, jotka juuri silloin olivat -ilmestyneet, maksaen niistä ecun. Päällikkönsä jalomielisten -uhrauksien kautta oppi Haramontin kansalliskaarti liikkumaan -jokseenkin hyvin harjoituskentällään. - -Kun Pitou huomasi harjoitusten käyvän monimutkaisemmiksi, matkusti -hän Soissonsiin, missä oli sotilasmajoitus. Siellä hän näki oikeiden -upseerien johtavan oikeita pataljoonia, ja yhdessä päivässä hän oppi -enemmän kuin kirjoista lukemalla kahdessa kuukaudessa. - -Tällä tavalla oli kaksi kuukautta kulunut -- kaksi kuukautta työssä -ja kuumeessa. - -Pitou oli kunnianhimoinen, lisäksi rakastunut, vieläpä onnettomasti -rakastunut. Ja kuinka pienen korvauksen hän saikaan! Saadessaan -runsaasti kunniaa Pitou oli samalla tuntenut, miten hänessä eli -väkevänä se, mitä psykologit nerokkaasti sanovat _eläimeksi_. - -Pitoussa oli eläin saanut säälimättä uhrautua sielulle. Tämä -mies juoksi niin paljon, liikutti niin paljon jäseniään, terästi -niin paljon ajatuksiaan, että sopi ihmetellä hänen vielä etsivän -sydämelleen lohdutusta. Ja kuitenkin hän niin teki. - -Kuinka monta kertaa hän harjoitusten jälkeen, jotka seurasivat -melkein aina yöllisiä oppitunteja, menikään Largnyn ja Nouen -vainioiden poikki, sitten koko metsän halki, päästäkseen Boursonnen -maiden rajalle vaanimaan Catherinea, joka aina uskollisesti tuli -sinne. - -Catherine jätti talon työt tunniksi tai pariksi ja meni pieneen -huvihuoneeseen, joka oli keskellä Boursonnen linnaan kuuluvaa -kaniinitarhaa, tapaamaan rakasta Isidoriaan, onnellista kuolevaista, -joka oli yhä ylpeämpi ja kauniimpi nyt, kun kaikki kärsivät ja -rumenivat hänen ympärillään. - -Mitä tuskaa Pitou kärsikään, mihin alakuloisiin päätelmiin -hän tulikaan ajatellessaan, kuinka epätasaisesti onnen lahjat -jakaantuivat! - -Hän, jota Haramontin, Taillefontainen ja Vivièresin tytöt etsivät, -joka myös olisi voinut tavata näitä metsässä, komeilla kuin -onnellinen rakastaja ainakin, tulikin mieluummin itkemään kuin piesty -lapsi herra Isidorin huvihuoneen suljetun oven taakse. - -Pitou rakasti Catherinea, rakasti intohimoisesti, sitä enemmän, kun -piti häntä itseään parempana. Hän ei enää ajatellutkaan sitä, että -Catherine rakasti toista. Isidoria kohtaan hän ei enää tuntenut -mitään mustasukkaisuutta; Isidor oli ylhäinen herra, kaunis, -rakkauden arvoinen. Mutta Catherinen, rahvaan tyttären, ei olisi -pitänyt tuottaa häpeää suvulleen eikä ainakaan saattaa Pitouta -epätoivoon. - -Ja miettiessään tätä kaikkea hän tunsi katkeraa kipua ja julmia -pistoksia. - --- Hänellä ei ollut laisinkaan sydäntä, -- tuumi Pitou itsekseen, -- -sillä hän päästi minut menemään. Ja kerran lähdettyäni hän ei ole -edes tiedustellut, olenko ehkä kuollut nälkään. Mitähän ukko Billot -sanoisi, jos tietäisi tyttärensä lyövän tällä tavalla laimin hänen -ystävänsä ja asiansa? Mitähän hän sanoisi, jos kuulisi, että talon -emäntä, sen sijaan että valvoisi väen töitä, meneekin rakastelemaan -herra Isidoria, aristokraattia! Ukko Billot ei sanoisi mitään. Hän -tappaisi Catherinen. - --- Onhan se edes jotakin, -- jatkoi hän itsekseen, -- että sellainen -koston mahdollisuus on vallassani. - -Mutta ei ollut hyvä sitä käyttää. - -Sen Pitou oli kuitenkin tullut huomaamaan, että tietämättä jääneistä -hyvistä töistä ei ole mitään hyötyä niiden tekijöille. - -Eikö hän jollakin tavalla voisi saattaa Catherinen tietoon tehneensä -hyviä töitä? - -Hyvä Jumala, sehän oli helppoa! Voisihan hän jonakin sunnuntaina -puhutella Catherinea tanssissa ja ilmaista kuin sattumalta kamalan -totuuden, saattaa syyllisen siihen tietoon, että kolmas tunsi hänen -salaisuutensa. - -Eikö kannattaisi sitä tehdä, vaikkapa ei muun vuoksi kuin nähdäkseen -ylpeän tytön kärsivän? - -Mutta mennessään tanssiin hänen täytyisi esiintyä komean -aatelisherran rinnalla, eikä kilpailijan kannattanut mennä -vertailtavaksi niin kauniin miehen kanssa. - -Niinkuin kaikki ne, jotka osaavat keskittää tuskansa, keksi Pitou -toisen keinon. - -Sen huvihuoneen ympärillä, jossa Catherine ja herra Isidor kohtasivat -toisensa, oli tiheä viidakko, joka kuului Villers-Cotteretsiin. - -Oja vain oli ilmoittamassa rajaa kreivin maiden ja yhteisten maiden -välillä. - -Kun Catherinen piti tavantakaa käydä lähikylissä, kun hänen täytyi -ehdottomasti mennä tämän metsän halki, kun kellään ei ollut mitään -sanottavaa, niin kauan kuin hän oli tässä metsässä, ei hänen -tarvinnut muuta kuin mennä ojan yli tullakseen rakastajansa alueelle. -He olivat ottaneet tämän asian huomioon paikkaa valitessaan. - -Huvihuone kohosi niin paljon viidakon yläpuolelle, että sen -viheriällä lasilla varustetusta ikkunasta voi nähdä kaiken lähistöllä -olevan, ja huvihuoneen ovi oli niin täydellisesti viidakon peitossa, -että sieltä lähtevä henkilö saattoi parilla kolmella hyppäyksellä -olla metsässä, siis turvassa. - -Mutta Pitou oli tullut tänne niin usein päivällä ja yöllä, oli niin -tarkoin tutkinut seudun, että tiesi, miltä kohtaa Catherine tulee -pois, samoin kuin salametsästäjä tietää polun, mistä tulee hirvi, -jonka hän aikoo ampua piilopaikastaan. - -Catherine ei koskaan tullut metsään Isidorin seurassa. Isidor -jäi vielä vähäksi aikaa huvihuoneeseen, tarkastaakseen, ettei -Catherinelle tapahtunut mitään pahaa kotimatkalla, sitten hän meni -päinvastaiseen suuntaan, eikä kukaan tiennyt mitään. - -Sinä päivänä, jona Pitou oli aikonut toimia, hän piiloutui Catherinen -käyttämän tien varrelle suureen lehmukseen, jonka kolmesataa vuotta -vanhoilta oksilta saattoi nähdä sekä huvihuoneen että viidakon. - -Tunnin päästä hän näki Catherinen tulevan. Tämä sitoi ratsunsa metsän -piiloon ja yhdellä hyppäyksellä, pelästyneen hirven tavoin loikkasi -ojan yli, kadoten huvihuonetta ympäröivään viidakkoon. - -Catherine meni juuri sen lehmuksen alta, jonka oksille Pitou oli -lymynnyt. Pitoun ei tarvinnut tehdä muuta kuin laskeutua puusta -ja nojautua sen runkoa vasten. Hän otti taskustaan _Täydellisen -kansalliskaartilaisen_ ja koetti lukea. - -Tunnin päästä Pitou kuuli, että ovi suljettiin. Sitten hame kahisi -lehtiä vasten. Oksien välistä tuli esiin Catherinen pää, kun hän -säikähtyneenä katseli ympärilleen, oliko kukaan nähnyt häntä. - -Hän oli nyt kymmenen askeleen päässä Pitousta, joka pysyi liikkumatta -paikallaan ja piti avointa kirjaansa polvillaan. Mutta hän ei ollut -lukevinaan, vaan katsoi suoraan Catherineen, jolloin tyttökin huomasi -tämän katseen. - -Hän päästi tukahtuneen huudahduksen, tunsi Pitoun, kalpeni -kuin kuolema olisi kulkenut hänen ohitseen koskettaen häneen. -Hetkisen epäröityään, kuten huomasi hänen kätensä vapisemisesta ja -olkapäittensä nytkähdyksistä, hän syöksyi suinpäin metsään, etsi -hevosensa ja pakeni. Pitoun laatima ansa oli onnistunut, ja Catherine -oli mennyt siihen. - -Pitou palasi Haramontiin puoliksi onnellisena, puoliksi kauhuissaan. -Sillä heti tultuaan tietoiseksi siitä, mitä hän oli tehnyt, hän -näki tässä yksinkertaisessa menettelyssään joukon kauhistuttavia -yksityiskohtia, joita hän alussa ei ollut ajatellutkaan. - -Seuraavana sunnuntaina piti Haramontissa olla suuri sotilaallinen -juhlallisuus. Koska he olivat tarpeeksi harjaantuneet tai ainakin -luulivat olevansa, pyysivät kylän kansalliskaartilaiset päälliköltään -lupaa julkiseen näytteeseen. - -Muutamien lähikylien, jotka kilpailu-innossaan olivat myöskin -perustaneet kaartinsa, piti saapua Haramontiin pannakseen toimeen -jonkinmoisen kilpailun vanhimman joukon kanssa. Eri kylien lähetystöt -olivat neuvotelleet Pitoun esikunnan kanssa. Heitä johti eräs -maatyöntekijä, entinen kersantti. - -Näin suurenmoisen juhlan näkeminen houkutteli ison joukon -sunnuntaipukuisia henkilöitä Haramontin Mars-kentälle. Ensiksi tuli -aamulla joukko nuoria tyttöjä ja lapsia, joihin myöhemmin liittyi -hitaammin, vaikka yhtä uteliaina, kilpailevien isät ja äidit. - -Ensiksi syötiin nurmikolla hedelmiä ja leivoksia, joiden paineeksi -juotiin lähdevettä. - -Pian kuului rummutusta neljältä eri taholta, Largnystä, Vezistä, -Taillefontainesta ja Vivièresistä. Haramontista oli tullut keskus. - -Viides rumpu soi uljaasti johdattaen Haramontin kylästä sen -kolmekymmentäkolme kansalliskaartilaista. - -Katselijain joukossa oli Villers-Cotteretsin tienoon aatelisia ja -porvareita, jotka olivat saapuneet nauramaan. Suuri joukko lähiseudun -maanviljelijöitä oli tullut katsomaan. Viimeksi tuli Catherine -äitinsä kanssa, kumpikin ratsastaen omalla hevosellaan. - -Juuri sinä hetkenä Haramontin kansalliskaarti saapui kentälle -kylästä huilunsoittajineen, rummuttajineen, päällikkönsä Pitoun -ajaessa komealla, valkoisella hevosella, jonka luutnantti Maniquet -oli lainannut Pitoulle, jotta yhdenkaltaisuus Pariisin kanssa olisi -täydellinen ja kenraali Lafayette voitaisiin näyttää Haramontille -ilmielävänä. - -Säteillen kunnianhimoa ja ylpeyttä Pitou ratsasti miekka kädessään -jykevällä kultaharjaisella hevosellaan, ja vaikkei hän näyttänytkään -sirolta ja ylimykselliseltä, näytti hän ainakin voimakkaalta ja -urhoolliselta, mitä oli hauska katsella. Iloisin kättentaputuksin -otettiin vastaan Pitou ja hänen joukkonsa, jotka olivat panneet -maakunnan liikkeelle. - -Kaikilla Haramontin kansalliskaartilaisilla oli samanlaiset hatut, -joissa oli kansalliskokardi; heidän kiväärinsä loistivat, ja he -astuivat kahdessa rivissä niin hyvin kuin saattoi toivoa. - -Kun he saapuivat manööverikentälle, olikin Haramont jo voittanut -kaikkien suosion puolelleen. - -Pitou huomasi Catherinen vilkaistessaan sivulle ja punastui. -Catherine kalpeni. - -Tästä hetkestä alkaen merkitsi yleisharjoitus hänelle enemmän kuin -kellekään muulle. Hän antoi miestensä ensin tehdä yksinkertaisia -liikkeitä kivääreillä, ja jokainen liike tehtiin niin täsmällisesti, -että hyvä-huudot täyttivät ilman. - -Mutta samoin ei käynyt toisten kylien. He olivat velttoja ja -epäsäännöllisiä. Toiset, joilla oli osaksi aseet ja jotka jo osasivat -puoliksi temput, pelkäsivät jäävänsä vertailussa tappiolle; toiset -tekivät liioitellen kaiken sen, niitä eilen olivat suorittaneet -moitteettomasti. Tulos oli epätyydyttävä. - -Mutta aseharjoituksista siirryttiin manööveriin. Ja tässä aikoi -kersantti voittaa Pitoun. - -Vanhemmuuden perustuksella piti kersantin saada johtaa, ja hänen -tehtävänään oli saada nämä sataseitsemänkymmentä miestä yhtaikaa -marssimaan ja tekemään liikkeensä. Siitä ei tullut mitään. - -Miekka kainalossa ja uskollinen kypärä päässä Pitou katseli tätä -hymyillen, niinkuin ainakin etevä henkilö. - -Kun kersantti näki kolonnansa alkupään katoavan metsään, loppupään -mennessä Haramontin tietä pitkin, kun hän näki eri ryhmien -hajaantuvan eri tahoille, kun hän näki eri joukkojen sekaantuvan -toisiinsa ja eksyvän johtajistaan, joutui hän perin ymmälle, ja hänen -omat kaksikymmentä sotilastaan ilmaisivat paheksumistaan mutinalla. - -Silloin kuului huuto haramontilaisten puolelta: - -"Pitou! Pitou! Pitou!" - -"Niin, niin, Pitou!" huusivat toisten kylien miehet, vimmoissaan -omasta kykenemättömyydestään, josta he syyttivät opettajiaan. - -Pitou nousi uudelleen valkoisen hevosensa selkään, asettui omien -miestensä eteen, jotka hän asetti armeijan etunenään, ja lausui -komentosanan niin kovalla ja kaikuvalla äänellä, että tammet -tärähtivät. - -Samassa kuin ihmeen voimasta rivit järjestyivät. Kaikki määrätyt -liikkeet tehtiin säännöllisesti, ja Pitou toteutti niin täydellisesti -ukko Clouisilta ja _Täydellisestä kansalliskaartilaisesta_ saamansa -opetukset, että hänen menestyksensä oli tavattoman suuri. - -Yhteisen innon valtaamana armeija nimitti hänet _imperaattoriksi_ -taistelukentällä. - -Pitou laskeutui hikisenä ja ylpeydestä huumaantuneena valkoisen -hevosensa selästä ja päästyään maahan otti vastaan onnitteluja. Mutta -samalla hän katseillaan etsi joukosta Catherinea. - -Äkkiä kaikui nuoren tytön ääni hänen korvansa juuressa. - -Pitoun ei tarvinnut mennä Catherinen luo, sillä tämä oli tullut hänen -luokseen! Menestys oli täydellinen. - -"No!" sanoi tyttö nauraen, vaikka hänen kasvonsa olivat kalman -kalpeat, "no, herra Ange, ettekö sano meille mitään? Olette käynyt -ylpeäksi päästyänne suureksi kenraaliksi..." - -"En suinkaan!" sanoi Pitou. "Hyvää päivää, neiti!" - -Sitten hän lausui rouva Billotille: - -"Minulla on kunnia tervehtiä teitä, rouva Billot." - -Hän kääntyi uudelleen Catherinen puoleen sanoen: - -"Erehdytte, neiti, en ole mikään suuri kenraali, vaan köyhä -poikaparka, jolla on palava halu palvella isänmaataan." - -Tämä lause levisi joukkoon, ja yleisten kättentaputusten puhjetessa -se julistettiin yleväksi lauseeksi. - -"Ange", sanoi Catherine hiljaa, "minun täytyy saada puhella -kanssanne." - -"Ahaa", tuumi Pitou, "siinä nyt ollaan." - -Ääneen hän sanoi: - -"Niinkuin käskette, neiti Catherine." - -"Tulkaa heti meille." - -"Kyllä." - - - - -XXXIX - -HUNAJA JA MARUNA - - -Catherine oli järjestänyt niin, että hän saattoi olla kahdenkesken -Pitoun kanssa, vaikka muori Billot olikin läsnä. - -Kunnon muori Billot oli tavannut muutamia tuttavia, jotka seurasivat -hänen hevostaan pitäen keskustelua yllä. Catherine oli yhdelle näistä -luovuttanut oman hevosensa ja palasi kotiin metsän kautta Pitoun -seurassa, joka oli karannut voittojuhlastaan. - -Tämänlaatuiset järjestelyt eivät hämmästytä maaseudulla ketään, -siellä kun kaikki salaisuudet kadottavat merkityksensä siksi, että -kaikki ovat suvaitsevaisia toisia kohtaan. - -Olihan luonnollista, että Pitou tahtoi keskustella rouva ja neiti -Billotin kanssa. Ehkä ei sitä kukaan tullut huomanneeksikaan. - -Tänä päivänä oli kaikilla omat harrastuksensa metsän hiljaisuudessa -ja varjossa. Metsäisillä seuduilla kaikki, mikä koskee kunniaa tai -onnea, etsii suojaa vuosisatoja vanhojen tammien suojasta. - -"Tässä minä olen, neiti Catherine", sanoi Pitou jouduttuaan toisista -erilleen. - -"Miksi ette pitkään aikaan ole käynyt meillä?" kysyi Catherine. -"Siinä olette tehnyt rumasti." - -"Mutta, neiti", lausui Pitou hämmästyksissään, "tiedättehän varsin -hyvin itse..." - -"Minä en tiedä mitään... siinä olette tehnyt väärin." - -Pitou puristi huulensa yhteen. Häntä vaivasi Catherinen -valehteleminen. - -Catherine huomasi sen. Katsoihan Pitou tavallisesti suoraan silmiin. -Nyt hän katsoi syrjään. - -"Minulla olisi teille muutakin asiaa, herra Pitou", sanoi Catherine. - -"Vai niin!" - -"Tässä eräänä päivänä näitte minut metsämajassa..." - -"Näinkö minä teidät siellä?" - -"Kyllähän te tiedätte." - -"Kyllä tiedänkin." - -Catherine punastui. - -"Mitä te siellä teitte?" kysyi hän. - -"Tunsitteko siis minut?" kysyi Pitou ystävällisesti moittivalla -äänellä. - -"En ensiksi, mutta kyllä sitten myöhemmin." - -"Mitä tarkoitatte tuolla: myöhemmin?" - -"Ihminen on toisinaan hajamielinen, kävelee ajattelematta mitään, -mutta ajattelee vasta myöhemmin." - -"Se on kyllä totta." - -Catherine vaikeni, Pitou samoin. Molemmilla oli siksi paljon -ajateltavaa, että he eivät olisi voineet puhella oikein vapaasti. - -"Te se siis olitte?" sanoi Catherine. - -"Niin olin, neiti." - -"Mitä siellä teitte? Olitteko piilossa?" - -"Piilossako? En. Miksi olisin ollut piilossa?" - -"No, uteliaisuudesta..." - -"Neiti, minä en ole utelias." - -Catherine polki kärsimättömänä maata pienellä jalallaan. - -"Se on ainakin totta, että olitte siellä, ettekä tavallisesti oleile -niillä tienoin." - -"Neiti, näittehän minun lukevan." - -"En tiedä." - -"Koska näitte minut, pitäisi teidän se tietää." - -"Näin kyllä teidät, mutta ohimennen. Ja... te luitte siis?" - -"_Täydellisiä kansalliskaartilaista_." - -"Mitä se on?" - -"Kirja, josta opin taktiikkaa opettaakseni sitten sotilailleni. Ja -jotta voisi huolellisesti tutkia, täytyy mennä syrjäiseen paikkaan." - -"Se on kyllä totta. Ja tuolla metsänreunassa ei teitä siis mikään -häirinnyt?" - -"Ei mikään." - -Taas he olivat vaiti. Muori Billot ja hänen seuralaisensa menivät yhä -eteenpäin. - -"Kun tuolla tavalla tutkitte, meneekö siihen pitkäkin aika?" kysyi -Catherine. - -"Toisinaan päiväkausia, neiti." - -"Siis", huudahti Catherine, "olitte ollut siellä jo kauan?" - -"Hyvin kauan." - -"Kummallista, etten tullessani nähnyt teitä", sanoi nuori tyttö. - -Ja hän valehteli niin rohkeasti, että Pitou oli melkein -uskomaisillaan hänen sanojaan. Mutta samalla hän häpesi Catherinen -vuoksi; hän oli rakastunut, siis arka. Näiden omituisuuksien vuoksi -hän kävi varovaiseksi. - -"Minä kai nukuin", sanoi hän. "Sellaista sattuu toisinaan, kun on -tehnyt paljon ajatustyötä." - -"Ja nukkuessanne minä menin metsään etsimään varjoisaa paikkaa. Minä -menin... huvihuoneelle asti." - -"Vai niin", lausui Pitou, "huvihuoneelle... mille huvihuoneelle?" - -Catherine punastui taas. Tällä kertaa oli Pitoun kysymys liian -teennäisen tyyni. - -"Charnyn huvihuoneelle", sanoi Catherine koettaen puolestaan olla -rauhallinen. "Siellä kasvaa parasta rabarberia." - -"Vai niin." - -"Olin polttanut käteni pyykinpesussa ja tarvitsin rabarberia." - -Ange loi katseensa hänen käsiinsä niinkuin olisi koettanut uskoa -Catherinen sanoja. - -"Jalkani... jalkani... minä poltin", sanoi Catherine nopeasti. - -"Ja löysittekö?" - -"Oikein erinomaista. Näettehän, etten onnu vähääkään." - --- Hän ontui vielä vähemmän silloin, -- ajatteli Pitou; -- hän juoksi -pakoon kuin hirvi kanervakankaalla. - -Catherine kuvitteli onnistuneensa selittelyssään ja uskoi, ettei -Pitou ollut mitään nähnyt eikä tiennyt mitään. - -Hänet valtasi ilo, joka ei ollut laisinkaan sovelias hänen -kaltaiselleen puhtaalle olennolle. - -"Herra Pitou oli siis minulle vihainen", sanoi hän. "Herra Pitou -ylpeilee uudesta asemastaan. Herra Pitou halveksii meitä talonpoikia -päästyään upseeriksi." - -Pitou loukkaantui. Hän oli tehnyt suuren uhrauksen, ja sellainen, -vaikkakin se salataan, vaatii palkkansa. Mutta kun sensijaan -Catherine näytti koettavan pettää häntä, tekevän pilkkaa, epäilemättä -vertailemalla häntä Isidor de Charnyhyn, silloin kaikki Pitoun hyvät -aikeet haihtuivat. Itserakkaus on nukkuva käärme, jonka päälle on -vaarallista astua, ellei sitä samalla murskaa. - -"Neiti", lausui Pitou, "minusta tuntui, että pikemmin te olitte -minulle vihainen." - -"Miksi?" - -"Ensiksi ajoitte minut pois talosta kieltäytyen antamasta minulle -työtä. En ole siitä ilmoittanut mitään herra Billotille. Onhan -minulla, Jumalan kiitos, kädet ja sydän, joiden avulla voin tulla -toimeen." - -"Minä vakuutan teille, herra Pitou..." - -"Jo riittää, neiti. Tehän olette emäntä talossanne. Te olette ajanut -minut pois. Mutta kun menitte Charnyn huvimajaan ja koska olin -lähettyvillä ja näitte minut, olisi teidän pitänyt puhutella minua -eikä juosta pakoon kuin omenavaras." - -Käärme oli purrut. Catherine oli menettänyt kaiken turvallisuutensa. - -"Juosta pakoon?" sanoi hän. "Juoksinko minä pakoon?" - -"Niinkuin talonne olisi ollut ilmitulessa, neiti. Tuskin ennätin -panna kirjani kiinni, kun te jo olitte Cadetin selässä, jonka olitte -piilottanut puiden suojaan ja joka oli kalvanut kuoren eräästä -pyökistä ja siis pilannut sen kokonaan." - -"Pilannut puun? Mitä te nyt kerrottekaan, herra Pitou?" sopersi -Catherine, joka tunsi varmuutensa alkavan haihtua. - -"Onhan se luonnollista", jatkoi Pitou; "sillä aikaa kun te etsitte -rabarberia, kalvoi Cadet puuta, ja tunnissa hevonen ehtii kalvaa -hiton paljon." - -Catherine huudahti: - -"Tunnissa!" - -"Hevonen ei mitenkään ennätä sillä tavalla kalvaa puut vähemmässä -ajassa kuin tunnissa. Poimitte kai rabarberia niin montaa haavaa -varten kuin saatiin yhteensä Bastiljin valloituksessa. Sehän on -mainio kasvi haavahauteita varten." - -Catherine oli kalpea ja avuton; hän ei osannut sanoa sanaakaan. Pitou -vaikeni myös vuorostaan. Hän oli jo saanut kylliksi. - -Muori Billot oli pysähtynyt tienhaaraan ja sanoi tuttavilleen hyvästi. - -Pitou kärsi itse, sillä hän oli iskenyt haavan, jonka tuottaman -tuskan hän varsin hyvin käsitti. Hän seisoi vuoroin kummallakin -jalallaan kuin lentovalmis lintu. - -"No, mitä upseeri sanoo?" huusi muori Billot. - -"Hän sanoo haluavansa lausua teille hyvästi, muori Billot." - -"Ei vielä, jääkää", sanoi Catherine melkein epätoivoisella äänellä. - -"Hyvästi sitten", sanoi muori Billot. "Tuletko, Catherine?" - -"Sanokaahan minulle totuus", kuiskasi nuori tyttö. - -"Mikä, neiti?" - -"Ette siis olekaan ystäväni?" - -"Oi!" lausui onneton nuorukainen, joka rakkaudessa kokemattomana -oli joutunut hoitamaan uskotun onnetonta tehtävää; siitä toimesta -ainoastaan ovelat osaavat hankkia itselleen hyötyä itserakkautensa -kustannuksella. - -Pitou tunsi salaisuuden olevan huulillaan. Hän tunsi, että yhdellä -ainoalla sanalla Catherine voisi saada hänet kokonaan valtaansa. - -Mutta samalla hän tiesi olevansa hukassa, jos hän puhuisi. Hän tunsi -kuolevansa sinä päivänä, jona Catherine ilmaisisi sen mitä hän tähän -asti ainoastaan aavisti. Tämän tähden hän oli vaiti kuin roomalainen. - -Hän kumarsi Catherinelle niin kunnioittavalla tavalla, että se koski -nuoren tytön sydämeen. Hän kumarsi kohteliaasti hymyillen muori -Billotille ja katosi metsään. Catherine ei voinut hillitä itseään, -vaan astui askeleen kuin hyökätäkseen hänen jälkeensä. - -Muori Billot sanoi tyttärelleen: - -"Hän on kunnon poika. Hän on oppinut, ja hänellä on hyvä sydän." - -Yksin jäätyään alkoi Pitou tuumia itsekseen. - -"Tätäkö sanotaan rakkaudeksi? Toisinaan se on hyvin suloista, -toisinaan hyvin katkeraa." - -Poikaparka oli niin kokematon, ettei tiennyt rakkaudessa olevan sekä -hunajaa että marunaa ja että herra Isidor oli ottanut hunajan. - -Tästä hetkestä alkaen, jolloin hän oli kamalasti kärsinyt, tunsi -Catherine Pitouta kohtaan jonkinlaista pelkoa, jota tunnetta hänellä -ei ollut muutamaa päivää aikaisemmin tätä vaaratonta ja hullunkurista -olentoa kohtaan. - -Kun ei voi herättää rakkautta, on pelonkin herättäminen mieluista. -Ja Pitou, joka pani suuren painon mieskohtaiselle arvolleen, olisi -ollut jokseenkin mielissään, jos olisi tiennyt, millaisia tunteita -Catherinen sielussa liikkui. - -Mutta kun hän ei voinut aavistaa naisen ajatuksia puolentoista -penikulman päästä, itki hän vain ja lauloi suuren joukon -kansanlauluja, joissa oli murheelliset sanat ja hyvin surullinen -nuotti. - -Hänen armeijansa olisi hyvinkin pian tuntenut pettymystä, jos olisi -kuullut kenraalinsa laulavan näin haikeita lauluja. - -Itkettyään, laulettuaan ja käveltyään paljon Pitou palasi asuntoonsa, -jonka ovelle hänen haramontilaiset ihailijansa olivat panneet -asestetun vartijan, sillä tavalla kunnioittaakseen häntä. - -Vahdilla ei ollut enää pyssyä olallaan, sillä hän oli aika humalassa. -Hän nukkui kivipenkillä, pyssy polvien välissä. - -Pitou herätti hänet hämmästyneenä. - -Hän sai silloin kuulla, että nuo kolmekymmentä miestä olivat panneet -toimeen pidot Haramontin ravintoloitsijan Tellierin luona, että -kaksitoista kaikkein innostuneinta naista siellä seppelöi voittajat -ja että kunniapaikka oli pidätetty Haramontin Turennelle, joka oli -voittanut naapurikylän Condén. - -Pitoun sydän oli siksi paljon kärsinyt, että hän tunsi vatsassaan -tyhjyyttä. "On ihmetelty", sanoo Chateaubriand, "kuinka paljon -kyyneliä juoksee kuninkaan silmistä, mutta ei koskaan ole mitattu -sitä tyhjyyttä, jonka kyyneleet jättävät täysikasvuisen vatsaan." - -Kun Pitou kunniavahtinsa saattamana saapui juhlahuoneeseen, otettiin -hänet vastaan sellaisilla hurraa-huudoilla, että seinät tärisivät. -Hän kumarsi ääneti, istuutui ja rauhallisesti kuten aina hyökkäsi -vasikanpaistin ja salaatin kimppuun. - -Tätä hän jatkoi siksi, kunnes sydän rauhoittui ja vatsa täyttyi. - - - - -XL - -ODOTTAMATON LOPPU - - -Tuskan jälkeen pidot joko kiihoittavat tuskaa tai sammuttavat sen. -Kahden tunnin päästä Pitou huomasi, ettei hänen tuskansa ollutkaan -kasvanut. - -Hän nousi, vaikka kukaan tovereistaan ei enää jaksanut nousta. - -Hän piti puheen spartalaisten raittiudesta, vaikka he olivat -tukkihumalassa, ja kehoitti kaikkia lähtemään kävelemään, vaikka he -kuorsasivat pöydän alla. - -Haramontin nuorien tyttöjen kunniaksi on sanottava, että he olivat -poistuneet ennen jälkiruokaa, eikä heidän päänsä, jalkansa tai -sydämensä olleet millään tavalla häiriintyneet. - -Urhoollisista urhoollisin Pitou ei voinut olla tekemättä muutamia -johtopäätöksiä. - -Kaikesta rakkaudesta, kauneudesta ja rikkauksista ei hänen sieluunsa -eikä mieleensä ollut jäänyt muuta kuin Catherinen viimeinen katse ja -viimeiset sanat. - -Muistinsa puolihämärässä valossa hän ajatteli Catherinen monta -kertaa koskettaneen hänen käteensä, tytön olkapään ystävällisesti -koskettaneen hänen olkapäähänsä, ja väittelyn keskelläkin olivat -muutamat neidon tuttavallisuudet ilmaisseen viehkeyttä ja erikoista -kauneutta. - -Silloin hän vuorostaan huumaantui siitä, minkä kylmäverisenä oli -lyönyt laimin; hän etsi ympäriltään jotakin kuin heräävä mies. - -Hän kysyi, miksi hän oli niin ankara nuorta tyttöä kohtaan, jossa oli -rakkautta, suloa ja armautta; naista kohtaan, jolla elämänsä alussa -hyvinkin saattoi olla harhakuvansa. Olihan jokaisella unelmansa! - -Pitou ihmetteli myös, miksi hän, karhu, ruma ja köyhä, olisi heti -voinut herättää rakkauden tunteita nuoressa tytössä, kun ihan hänen -lähellään kaunis aatelismies, koko seudun riikinkukko, vaivautui -levittelemään pyrstöänsä. Silloin hän huomasi itselläänkin olevan -joitakin ansioita. Ja hän vertasi itseään orvokkiin, joka salassa ja -muiden huomaamatta tuoksuu. - -Vertaus tuoksumisesta oli kyllä melkein liiankin tosi, mutta onhan -totuus viinissä, vaikkapa vain Haramontin viinissä. - -Kun Pitou tällä tavalla oli voittanut huonot ajatuksensa, tunnusti -hän menetelleensä sopimattomasti, jopa moitittavastikin, nuorta -tyttöä kohtaan. Hän myönsi, että tällä tavalla hän voi herättää -suoranaista inhoa itseään kohtaan ja että siis menettely oli ollut -perin väärä. Jos Pitou osoittaa huonoja luonteen ominaisuuksia, -niin Catherine tietysti herra Charnyn lumoamana saa siitä tekosyyn, -jonka nojalla hän ei tahdo huomatakaan Pitoun loistavia, hyviä -ominaisuuksia. - -Hänen oli siis osoitettava Catherinelle, kuinka oivallinen luonne -hänellä oli. Mutta miten? - -Tavallinen mielistelijä olisi sanonut: Tuo tyttö pettää minua ja -ilvehtii kanssani; minä saatan hänet häpeämään lemmenseikkailujaan -kuin kelvottomia tekoja. Minä teen hänet araksi, syöksen hänet -häpeään, teen hänen tiensä lemujenkohtauspaikalle ohdakkeiseksi. - -Mutta Pitou, jolla oli hyvä ja kaunis sielu, viinin ja onnen -kuumentama, päätti saada Catherinen siihen määrään häpeämään -haluttomuuttaan rakastaa hänen kaltaistaan oivallista nuorukaista, -että hän joskus voisi tunnustaa ajatelleensa toisella tavalla. - -Meidän täytyy tunnustaa, että puhdasajatuksinen Pitou ei voinut -otaksua, että kaunis, siveä, ylpeä Catherine voisi herra -Isidorille olla muuta kuin keikaileva tyttö, joka hymyili hänen -pitsikaulukselleen, nahkahousuilleen ja kannussaappailleen. - -Mutta mitäpä välitti juopunut Pitou siitä, että Catherine oli -mieltynyt kaulukseen ja kannuksiin? - -Jonakin päivänä herra Isidor menisi kaupunkiin, naisi jonkun -kreivittären, ei katsoisikaan Catherineen, ja koko romaani olisi -unohtunut. - -Viini herätti urhoollisessa Haramontin kansalliskaartin päällikössä -kaikki nämä ajatukset, joista vanha mies olisi voinut ylpeillä. - -Todistaakseen Catherinelle, että hän oli kunnon mies, hän päätti sana -sanalta peruuttaa kaikki tänään lausumansa pahat sanat. Sitä varten -oli ensiksi tavattava Catherine. - -Eiväthän tunnit merkinneet mitään humaltuneelle miehelle, jolla ei -ollut kelloa. Astuttuaan muutaman askeleen talosta hän oli yhtä -humaltunut kuin Bacchus tai tämän rakas poika Thespis. - -Hän ei muistanut eronneensa Catherinen seurasta kolme tuntia sitten -ja Catherinen ehtineen kotiinsa vajaassa puolessa tunnissa. - -Hän riensi metsän halki suoraan puiden lomitse oikaistakseen tien -mutkat. - -Jättäkäämme hänet menemään puiden lomitse, pensaitten ja -orjantappuroiden läpi, jolloin hän kepillään lyömällä ja potkimalla -pilasi Orleansin herttuan metsää, joka antoi joka iskun korkojen -kanssa takaisin. - -Palatkaamme Catherinen luo, joka mietteissään ja epätoivoissaan -palasi äitinsä jäljestä kotiin. - -Muutaman askeleen päässä talosta on suo, ja siinä rinnakkain -tulleiden hevosten täytyi kulkea perätysten. - -Muori Billot ajoi edellä. Catherine aikoi vuorostaan mennä, kun kuuli -hiljaisen vihellysmerkin. - -Hän kääntyi, näki siimeksessä Isidorin lakeijan lakin kultakoristeen -ja antoi äitinsä yksinään jatkaa matkaansa, kuten tämä tekikin -rauhallisesti, sillä oltiinhan vain sadan askeleen päässä talosta. -Lakeija tuli Catherinen luo. - -"Neiti", sanoi lakeija, "herra Isidorin täytyy saada tavata -teitä vielä tänä iltana. Odottakaa kello yhdentoista aikaan itse -määräämällänne paikalla." - -"Hyvä Jumala!" sanoi Catherine. "Onko onnettomuus kohdannut häntä?" - -"En tiedä, neiti. Mutta hän sai tänä iltana Pariisista mustalla -sinetillä suljetun kirjeen. Olen täällä odottanut jo kokonaisen -tunnin." - -Kello löi kymmenen Villers-Cotteretsin kirkontornissa, ja lyönnit -kiitivät perätysten pronssisiivillään ilman halki. - -Catherine katsoi ympärilleen. - -"Tämä paikka on syrjäinen ja hämärä. Odotan täällä isäntäänne", sanoi -Catherine. - -Lakeija nousi hevosen selkään ja läksi täyttä laukkaa ajamaan. - -Voiko Isidor tulla sellaiseen aikaan ilmoittaman muusta kuin -onnettomuudesta? Rakkauskohtaus valitsee aina hymyilevämmät muodot. - -Mutta eihän nyt ollut puhe siitä. Isidor pyysi saada tavata häntä -yöllä mihin aikaan tahansa ja missä tahansa. Hän olisi odottanut -Isidoria vaikka Villers-Cotteretsin hautuumaalla keskellä yötä. - -Hän ei siis tahtonut edes ajatella; hän suuteli äitiään, sanoi hyvää -yötä ja meni huoneeseensa muka nukkumaan. - -Äiti ei epäillyt mitään, riisui yltään ja meni levolle. - -Ja vaikka naisparka olisikin jotakin epäillyt, niin eihän hän voinut -tehdä mitään, koska Catherine kerran oli määrätty emännäksi. - -Tultuaan huoneeseensa Catherine ei riisunut yltään eikä mennyt -levolle. Hän odotti. - -Hän kuuli kellon lyövän puoliyksitoista ja sitten neljännestä vaille -yksitoista. Silloin hän sammutti lamppunsa ja laskeutui portaita alas -ruokasaliin. - -Ruokasalin ikkunat olivat maantielle päin. Hän avasi ikkunan ja -hyppäsi ulos. - -Hän jätti ikkunan auki voidakseen palata, työntäen vain luukkua -paremmin kiinni. - -Sitten hän yön pimeydessä juoksi kohtaamispaikalle, ja siellä hän -sykkivin sydämin, vapisevin jaloin, käsi polttavalla otsallaan, -toinen povellaan odotti. - -Hänen ei tarvinnut odottaa pitkää aikaa. Kuului kavioiden kopsetta. -Catherine astui askeleen eteenpäin. - -Isidor oli hänen luonaan. Lakeija pysytteli loitompana. - -Laskeutumatta ratsun selästä Isidor ojensi käsivartensa, nosti hänet -satulaan ja suuteli häntä sanoen: - -"Catherine, veljeni Georges tapettiin eilen Versaillesissa. -Catherine, veljeni Olivier kutsuu minua luokseen. Minä lähden." - -Kuului tuskainen huudahdus, Catherine painoi lujasti Isidoria -rintaansa vasten. - -"He ovat tappaneet veljenne Georgesin", huudahti hän; "he tappavat -teidätkin." - -"Catherine, käyköön miten tahansa, vanhin veljeni odottaa minua. -Catherine, tiedättehän, että rakastan teitä." - -"Jääkää, jääkää", huudahti Catherine, joka Isodorin sanoista ei -käsittänyt muuta kuin että hän läksi pois. - -"Mutta kunnia, Catherine! Ja veljeni Georges! Ja kosto!" - -"Kuinka minä olen onneton", vaikeroi Catherine. - -Ja hän vaipui kalpeana ja läähättäen rakastajansa syliin. - -Kyynel valui Isidorin silmästä ja putosi tytön kaulalle. - -"Te itkette", sanoi Catherine. "Kiitos, te rakastatte minua!" - -"Rakastan, rakastan, Catherine. Vanhin veljeni kirjoittaa minulle: -Tule! Minun täytyy totella." - -"Menkää siis", sanoi Catherine, "minä en teitä pidätä." - -"Viimeinen suudelma, Catherine." - -"Hyvästi!" - -Ja nuori tyttö alistui kohtaloonsa, sillä hän tiesi, että mikään -ei voinut Isidoria estää täyttämästä vanhemman veljensä käskyä. -Catherine liukui satulasta maahan. - -Isidor käänsi kasvonsa poispäin, huokasi, epäröi hetkisen. Mutta hän -oli saanut ehdottoman lähtömääräyksen. Hän kannusti hevosensa täyteen -laukkaan ja huusi kerran vielä Catherinelle hyvästi. Lakeija seurasi -häntä vainioiden poikki. - -Catherine jäi siihen paikkaan, mihin oli pudonnut sulkien ruumiillaan -kaidan tien. - -Melkein samassa ilmestyi Villers-Cotteretsin puolelta mies pienelle -kukkulalle. Hän astui nopeasti taloa kohden, ja hänen jalkansa osui -tiellä viruvaan elottomaan olentoon. - -Hän menetti tasapainonsa, horjahti, kaatui ja tunnusteli taintunutta -kädellään. - -"Catherine!" huudahti hän. "Catherine kuollut!" - -Hän huusi niin kamalasti, että talon koirat alkoivat ulvoa. - -"Voi", jatkoi hän, "kuka on surmannut Catherinen?" - -Ja hän istui maassa vavisten, kalpeana, jähmettyneenä, pitäen -polviensa varassa tätä hengettömältä tuntuvaa ruumista. - - * * * * * - -Jatkona ilmestyy romaani "Kreivitär de Charny." - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Ange Pitou, by Alexandre Dumas père - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANGE PITOU *** - -***** This file should be named 54264-8.txt or 54264-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/2/6/54264/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/54264-8.zip b/old/54264-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e90c525..0000000 --- a/old/54264-8.zip +++ /dev/null |