diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 22:29:58 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 22:29:58 -0800 |
| commit | 6c7c55726c4224e4a7480b6783a66826559c3ca4 (patch) | |
| tree | d902e8306dc7d85c58cf0c5217f3c01cd027e9bc | |
| parent | 9fd77c968d62860693aaf0d9528000f403cfe4a4 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54229-8.txt | 17159 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54229-8.zip | bin | 270805 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 17159 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5e1731e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54229 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54229) diff --git a/old/54229-8.txt b/old/54229-8.txt deleted file mode 100644 index a8934d6..0000000 --- a/old/54229-8.txt +++ /dev/null @@ -1,17159 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Kuningattaren kaulanauha, by Alexandre Dumas père - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Kuningattaren kaulanauha - Historiallinen romaani Ludvig XVI:n hovista - -Author: Alexandre Dumas père - -Translator: Werner Anttila - -Release Date: February 24, 2017 [EBook #54229] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINGATTAREN KAULANAUHA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KUNINGATTAREN KAULANAUHA - -Historiallinen romaani Ludvig XVI:n hovista - - -Kirj. - -ALEXANDRE DUMAS - - -Ranskankielestä suomentanut - -Werner Anttila - - - -Alexandre Dumas'n historialliset romaanit V - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto Oy, -1917. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Autio talo. - 2. Jeanne suojelijattarena. - 3. Jeanne suojattina. - 4. Kuningattaren lompakko. - 5. Taas esiintyy tohtori Louis. - 6. Kuumehaaveita. - 7. Sydämen avaus on vaikeampi kuin ruumiin. - 8. Hourailua. - 9. Toipuminen. - 10. Kaksi vertavuotavaa sydäntä. - 11. Muuan raha-asiain ministeri. - 12. Uusiintuneita haaveita. Paljastunut salaisuus. - 13. Velallinen ja velkoja. - 14. Hyvä säästö. - 15. Marie Antoinette kuningattarena, Jeanne de la Motte naisena. - 16. Böhmerin kuitti ja kuningattaren sitoumus. - 17. Vanki. - 18. Tähystyspaikka. - 19. Naapurukset. - 20. Kohtaus. - 21. Kuningattaren käsi. - 22. Nainen ja kuningatar. - 23. Nainen ja paholainen. - 24. Yö. - 25. Hyvästijättö. - 26. Kardinaalin mustasukkaisuus. - 27. Pako. - 28. Kirje ja kuitti. - 29. Roi ne puis, prince ne daigne, Rohan je suis. - 30. Miekkailua ja valtioviisautta. - 31. Aatelismies, kardinaali ja kuningatar. - 32. Selityksiä. - 33. Vangitseminen. - 34. Asiakirjat. - 35. Viimeinen syytös. - 36. Kosinta. - 37. Saint-Denis. - 38. Kuollut sydän. - 39. Miksi parooni lihoi. - 40. Isä ja morsian. - 41. Lohikäärmeen jälkeen kyykäärme. - 42. Metsästäjä joutuu itse saaliiksi. - 43. Kyyhkyset pistetään häkkiin. - 44. Kuningattaren kirjasto. - 45. Poliisiministerin työhuone. - 46. Kuulusteluja. - 47. Viimeinenkin toivo mennyt. - 48. Pikku Beausiren ristiäiset. - 49. Häpeäpenkki. - 50. Muuan ristikko ja muuan pappi. - 51. Tuomio. - 52. Rangaistuksen toimeenpano. - 53. Vihkiäiset. - - - - -Alexandre Dumas'n vallankumousromaanien sikermä, jossa tämä suomennos -ilmestyy viidentenä, muodostuu yhdeksi suurenmoiseksi kokonaisuudeksi -siten, että melkoinen osa henkilöistä esiintyy mukana koko sen -kaksikymmenvuotisen toimintajakson ajan, jota romaaneissa kuvaillaan. - -Jotta eri romaaneihin voi mukavasti tutustua yksitellen, on -edellisiin suomennoksiin liitetty selostavia katsauksia menneistä -tapauksista. Näissä "Rouva de la Motte" ja "Kuningattaren kaulanauha" -edustavat erityistä toimintavaihetta, jonka vaikuttavimmista -henkilöistä seikkailijatar Jeanne de la Motte ja nuori kreivi de -Charny ovat uusia esiintyjiä ja liittävät nämä kaksi romaania niin -kiinteästi yhteen, että jälkimäisen lukijalta on edellytettävä -edellisen tuntemusta. - -"Rouva de la Motten" alkulauseessa sitävastoin selvitellään -aikaisempien kolmen romaanin yhteinen sisältö siinä määrin kuin se -on tarpeellista neljännen ja viidennen täydelle oivaltamiselle. -Näiden jatko taasen käsittelee kahtena romaanina jälleenkin uuden -toimintajakson ja tulee varustetuksi viidestä alkuromaanista -ulottuneiden piirteiden selvityksellä. - -"Kuningattaren kaulanauhaan" päättyy muutamien omituisten -seikkailijain osuus tässä valtavassa historiallisessa kuvaussarjassa. -Suomentajan alimuistutuksessa täydennetään heidän tarinaansa -historiasta sen ajankohdan yli, johon Dumas on heidät johtanut. Sitte -saavummekin jo vallankumouksen melskeisiin, joiden esikautta tekijä -on valaissut perusteellisella henkilö- ja tapauspanoraamallaan. - -_V. H.-A._ - - - - -1. - -Autio talo. - - -Kreivi de Cagliostro saapui yksin siihen Saint-Clauden kadun vanhaan -taloon, jota lukijamme eivät liene kokonaan unohtaneet. Oli jo -tulossa yö, kun hän pysähtyi portin eteen, eikä bulevardilla enää -näkynyt kuin muutamia harvoja kävelijöitä. Saint-Louisin kadulta -kuului kavioiden töminää, jokin akkuna pantiin kiinni ruosteisten -hakojen pitäessä aika melua, viereisen talon jykevä ajoportti -suljettiin rautatankojen rämistessä, kun isäntä oli palannut kotia, --- siinä kaikki ne elonmerkit, mitä tässä korttelissa voi havaita nyt -puheenaolevana hetkenä. - -Luostarin pienessä aitauksessa haukkui tai pikemmin ulvoi koira, -ja haalea tuulenleyhkä kuljetti Saint-Clauden kadulle saakka kolme -surunvoittoista helähdystä Saint-Paulin tornista. Kello löi kolme -neljännestä yli kahdeksan. - -Kuten sanottu, kreivi pysähtyi ajoportin eteen, otti viittansa alta -ison avaimen ja tunki sen lukkoon, murskaten monivuotiset roskat, -joita tuuli oli sen sisään kasannut. - -Kuiva oljenkorsi, joka oli pujahtanut lukonsisukseen, pieni siemen, -josta olisi voinut tulla orvokki tai katinnauris, mutta joka olikin -äkkiä joutunut vangiksi tähän pimeään kätköön, naapuritalosta -lentänyt kivensiru, kymmenen vuoden kuluessa tähän rautavankilaan -ahtautuneet kärpäset, joiden raadoista lukko lopulta täyttyi -- -kaikki tämä narskui ja meni jauhoksi, kun avainta väännettiin. Ja kun -avain oli suorittanut määräkierroksensa, piti portin aueta. - -Mutta aika oli tehnyt työtään. Puu oli turvonnut liitoksissa; -ruoste oli syönyt saranoita. Ruoho oli versonut esille kivityksen -saumoista ja kosteilla huuruillaan värjännyt vihreäksi portin -alaosan. Kaikkialla oli pääskysten pesien kaltainen tahdas tilkinnyt -raot umpeen, ja eräänlaisten korallien rehevä kasvullisuus oli -luonut holvikaarejaan päällekkäin ja kätkenyt puun pinnan tuoreiden -sirkkalehtiensä alle. - -Cagliostro tunsi portin tekevän vastusta; hän sysäsi siis nyrkillään, -sitten kyynärpäillään ja vihdoin hartiavoimalla ja sai murretuksi -kaikki nuo sulut, jotka pahasti rätisten kuin vasten tahtoaan -väistyivät. - -Portin auettua tuli piha Cagliostron näkyviin autiona, sammaltaneena -kuin hautuumaa. Hän sulki portin jälkeensä, ja hänen askeleensa -painuivat ärhentelevään, tiheään juolavehnään, joka oli vallannut -kivetyn pihankin. Kukaan ei ollut nähnyt hänen tulevan, kukaan ei -nähnyt häntä näiden kookasten muurien kehässä. Hän saattoi hetkeksi -pysähtyä ja vähin erin palata entiseen elämäänsä, niinkuin oli -taloonsakin palannut. Edellinen oli lohduton ja tyhjä, jälkimäinen -hävitetty ja autio. - -Ulkoportaiden kahdestatoista askeleesta oli enää kolme eheänä, -muut olivat sadevesien ja rikkaruohojen jäytäminä höltyneet ja -lopulta romahtaneet kauvas kiinnikkeistään. Tällöin olivat kivet -murskaantuneet, ja raunioille oli ruoho kuin hävityksen merkki -lipuksi ylpeästi kohottanut töyhtömäiset tähkänsä. - -Cagliostro astui notkuvia portaita ylös ja joutui toisen avaimen -avulla valtavan suureen eteiseen. Vasta täällä hän sytytti mukaan -ottamansa lyhdyn, mutta kuinka varovasti hän pitelikin tulta, puhalsi -talon kolea viima sen kohta sammuksiin. Kuoleman henkäys kävi rajusti -elämän kimppuun; pimeys valtasi valon. Cagliostro sytytti lyhtynsä -uudestaan ja kulki edelleen. Ruokasalissa olivat tarjoilupöydät -nurkissa peittyneet homeella ja melkein menettäneet entisen muotonsa, -pysyen tuskin enää pystyssä lattian tahmaisilla kivilevyillä. Kaikki -sisäovet olivat auki suoden ajatukselle kuten katseellekin vapaan -tilaisuuden tunkea näihin kolkkoihin kamareihin, joissa kuolema oli -jo käynyt. - -Kreivi tunsi ruumiissaan kylmiä väreitä, sillä salongin perältä, -mistä muinoin alkoivat kiertoportaat, kuului jotakin kahinaa, -sellaista, mikä ennen oli ilmoittanut rakkaan henkilön tuloa ja -herättänyt talon isännän kaikissa aisteissa elämää, toivoa, autuutta. -Nyt se ei merkinnyt mitään, mutta palautti kuitenkin muistiin kaiken -entisyyden. - -Kulmakarvat rypyssä, hitaasti hengittäen, kädet nihkeinä Cagliostro -astui Harpokrateksen kuvapatsasta kohti; tämän vieressä avautui ennen -pontimen avulla väliovi, salaperäinen, huomaamaton side, joka yhdisti -talon tunnetun osan ja tuntemattoman. Vaivatta hän nytkin vielä -sai pontimen toimimaan, vaikka sen madonsyömä päällystys natisi. -Mutta kohta kun hän oli astunut salaportaille, kuului outoa kahinaa -uudestaan. Cagliostro kurotti lyhtyä eteenpäin nähdäkseen, mikä -siellä piti ääntä, ja näki vain suuren tarhakäärmeen, joka kiemurteli -rappusia alas ja pyrstöllään läiskäytteli joka askelmaa. Käärme loi -Cagliostroon tyynesti mustan silmänsä, pujahti sitten laudoituksessa -olevaan rakoon ja katosi. Epäilemättä se oli tämän aution rakennuksen -haltia. - -Kreivi astui portaita ylös. Kaikkialla seurasi häntä tällöin jokin -muisto tai oikeammin varjo; ja kun valo heitti seinälle liikkuvan -varjokuvan, vavahti hän luullen näkevänsä siinä jonkin oudon hahmon, -joka oli kuolleista herännyt käydäkseen hänen mukanaan katsomassa -tätä salaperäistä olinpaikkaa. - -Näin vaeltaen ja haaveillen hän saapui sen arinan ääreen, joka oli -yhdyssiteenä Balsamon asehuoneen ja Lorenza Felicianin hyvätuoksuisen -kammion välillä. Seinät olivat paljaat, huoneet tyhjät. Ammottavassa -tulisijassa oli jäljellä suunnaton tuhkaläjä, jossa kimalteli -muutamia pieniä harkkoja kultaa ja hopeaa. Tämä hieno, valkoinen -tuhka oli Lorenzan kalusto, jonka Balsamo oli polttanut viimeistä -kappaletta myöten; siinä olivat kilpikonnanluiset kaapit, klaveri -ja ruusupuinen kori, kaunis, Sèvres-porsliinilla kirjavoitu vuode, -jonka kiillemäinen tuhka oli marmorijauhon kaltaista, korureunukset -ja metallikoristeet sulaneina kovassa, umpisulkuisessa kuumuudessa, -silkillä kirjaillut verhot ja matot, aloe- ja santelipuiset lippaat, -joiden voimakas tuoksu oli tulipalon aikana noustessaan savupiippujen -kautta levittänyt hyvää hajua niin laajalti Pariisiin kuin savu oli -ulottunut, niin että ohikulkijat olivat parina päivänä ihmetellen -nuuskineet näitä oudon ihania lemuja pariisilaisilman seasta ja -hallien läheiset puotilaiset ja Saint Honorén korttelin ompelijatytöt -huumaantuneet vahvatuoksuisista, palavista hiukkasista, ikäänkuin -heihin olisi puhaltanut tuuli Libanonin rinteiltä tai Syrian -lakeuksilta. Nämä hyvät hajut olivat vielä tallella tässä autiossa ja -kylmässä huoneessa. Cagliostro kumartui, otti hyppysellisen tuhkaa ja -hengitti sisäänsä sen tuoksua hurjan kiihkeästi. - --- Näin siis saan, -- mutisi hän, -- imeä sisääni hivenen sitä -sielua, joka muinoin oli tekemisissä tämän tomun kanssa. - -Sitten hän näki jälleen rautaristikot, viereisen aution pihan ja -portaita noustuaan ne syvät halkeamat, jotka tulipalo oli tässä -sisärakennuksessa aikaansaanut tuhotessaan yläkerroksen. Kaamean -ihana näky! Althotaan huone oli hävinnyt; seinistä oli jäljellä -vain seitsemän tai kahdeksan pykälää mustuneina liekin kuluttavista -kielistä. - -Kenen tahansa, joka ei tuntenut Balsamon ja Lorenzan surullista -tarinaa, olisi käynyt sääliksi tätä hävitystä. Kaikesta huokui tässä -talossa sortunut suuruus, himmennyt loisto, kadonnut onni. - -Cagliostro ahmi näitä haaveellisia muistoja. Mies laskeutui -filosofiansa huipuilta elähyttääkseen mielessään jälleen sitä lempeän -ihmisyyden hiukkasta, jota sanotaan sydämen tunteiksi ja joka ei ole -pelkkää järkeilyä. - -Loihdittuaan esille yksinäisyyden suloiset utukuvat ja näille -hetkisen uhrattuaan hän luuli jo päässeensä eroon inhimillisestä -heikkoudesta, kun hänen katseensa osui esineeseen, joka yhä loisti -keskellä tätä tuhoa ja kurjuutta. Hän kumartui ja näki lattian -uurteessa puoleksi tomuun peittyneenä pienen hopeavasaman, joka -näytti äsken pudonneen naisen tukasta. Se oli italialainen hiusneula, -jollaisia naiset siihen aikaan mieluimmin käyttivät pidättämään -palmikoita, nämä kun puuteroituina olivat raskaita. Filosofi, -tiedemies, ennustaja, ihmiskunnan halveksija, joka tahtoi, että itse -taivaskin ottaisi hänet lukuun, tämä mies, joka oli omassa mielessään -tukehuttanut niin monta tuskaa ja raadellut niin monen muun sydäntä, -Cagliostro, jumalankieltäjä, silmäinkääntäjä, ivallinen pilkkaaja, -otti lattialta tuon neulan, painoi sitä huulilleen ja varmana, ettei -kukaan ollut näkemässä, päästi silmästään kyyneleen mutisten: - --- Lorenza! - -Mutta siinä olikin kaikki. Tässä miehessä oli jotakin paholaisen -tapaista. Hän haki taistelua, ja sitä hän nautinnokseen piti yllä -omassa itsessään. Hellästi suudeltuaan tätä pyhitettyä muistoesinettä -hän aukaisi akkunan, pisti kätensä rautatankojen välitse ja viskasi -kevyen metallipalasen viereisen luostarin alueelle, jonne se oksien -väliin katosi. Näin hän itseään rankaisi siitä, että oli sydäntään -kuunnellut. - --- Hyvästi! -- sanoi hän tunteettomalle kappaleelle, joka meni ehkä -iäksi hukkaan. -- Hyvästi, muisto, joka varmaankin olit lähetetty -minua hellyttämään, heikentämään! Tästedes ajattelen vain maallisia -asioita. - --- Niin, tämä talo tulee häväistäväksi. Mitä sanonkaan? Sehän on -jo häväisty. Olen jälleen avannut sen ovet, valaissut sen seiniä, -katsahtanut haudan sisään, penkonut kuoleman tuhkaa. Häväisty siis -tämä jo nyt on ja niin olkoonkin täydessä mitassa, joksikin eduksi! -Uudestaan saa nainen kävellä tällä pihalla, polkea jalallaan näitä -rappusia ja kenties laulella näiden seinien sisällä, missä Lorenzan -viimeinen huokaus vielä väreilee. Olkoon niin! Mutta kaikki tämä -pyhyyden loukkaus tähdätköön tiettyyn päämäärään, ajakoon minun -asiaani. Jos Jumala siinä menettääkin, pääsee sensijaan Saatana -voitolle. - -Hän laski lyhdyn portaille. - --- Koko tämä porrashuone, -- sanoi hän, -- on hävitettävä. Tämä -sisärakennus on myös poistettava. Salaperäisyys saa hälvetä; talo jää -kätköpaikaksi, lakaten olemasta pyhättö. - -Hän otti muistikirjastaan lehden, johon kirjoitti joutuin seuraavat -rivit: - - 'Arkkitehdilleni, herra Lenoirille. - - Piha ja eteiset siistittävät; vajat ja tallit uudistettavat; - sisäosasto purettava; hotelli muunnettava kaksikerroksiseksi; - aikaa: viikko.' - --- Katsokaamme nyt, -- mutisi hän, -- voiko täältä hyvin nähdä pikku -kreivittären akkunan. - -Hän astui toisessa kerroksessa erään akkunan ääreen. Sieltä oli -ajoportin päällitse vapaa näköala Saint-Clauden kadun vastapäistä -julkisivua kohti. Suoraan edessä, enintään kuudenkymmeneen askeleen -päässä, oli Jeanne de la Motten vuokraama huoneusto. - --- Molemmat naiset joutuvat varmasti näkemään toisensa, -- tuumi -Cagliostro. -- Hyvä on. - -Nyt hän otti lyhdyn taas käteensä ja astui portaita alas. Noin -tuntia myöhemmin hän oli jälleen kotonaan ja lähetti kirjelippunsa -arkkitehdille. - -Seuraavana päivänä oli autio talo viidenkymmenen työmiehen vallassa. -Kaikkialta kuului vasarain, sahojen ja muiden työkalujen ääntä; -suuriksi kasoiksi koottu ruoho paloi savuten pihan nurkassa. Kun -naapurit illalla palasivat kotia ja tapansa mukaan uteliaina -tähystivät, näkivät he pihalla suuren rotan ripustettuna käpälästään -vanteeseen keskellä muurareita ja apureita, jotka tekivät pilaa sen -harmahtavista kuonokarvoista ja suuremmoisesta lihavuudesta. Tämä -hotellin hiljainen asukas oli joutunut umpisulkuun, kun sen koloon -oli pudonnut kivi. Ja kun nostolaitos korjasi kiven pois, saivat -miehet puolikuolleen rotan hännästä kiinni, ja silloin se uhrattiin -laastia sekoittavien nuorten auvergnelaisten huvitukseksi; hengen -siltä vei joko häpeäntunto tai tukehtuminen. Muuan ohikulkija piti -sille seuraavan ruumispuheen: - --- Siinä on edes yksi, joka on nauttinut onnea kymmenen vuotta! - -_Sic transit gloria mundi_. [Niin menee maailman kunnia. _Suom._] - -Viikon kuluttua talo oli uudessa kunnossa Cagliostron määräysten -mukaan. - - - - -2. - -Jeanne suojelijattarena. - - -Kardinaali de Rohan sai kaksi päivää sen jälkeen, kun oli käynyt -Böhmerin luona, näin kuuluvan kirjelipun: - - 'Hänen korkea-arvoisuutensa, herra kardinaali de Rohan tietänee, - missä hän tänään syö illallista.' - --- Pikku kreivittäreltä, -- tuumi hän haistellen paperia. -- Menenpä -sinne. - -Syy, miksi rouva de la Motte kutsui kardinaalia luokseen, oli -seuraava. Niiden lakeijain joukossa, jotka hänen korkea-arvoisuutensa -oli toimittanut hänen palvelukseensa, hän oli pannut merkille erään -mustatukkaisen ja ruskeasilmäisen, jonka verevä iho ilmaisi pirteän -ja kiivaan luonteen sekoitusta, niin että tarkka vaisto saattoi -huomata miehen toimeliaaksi, rohkeaksi ja itsepintaiseksi. Tämän hän -kutsui luokseen, ja neljännestunnin päästä oli miehen kuuliaisuus ja -ripeys tehnyt hänelle sen palveluksen, jota hän silloin tarvitsi. -Lakeija oli vakoillut kardinaalia ja ilmoitti nähneensä tämän kahtena -päivänä perätysten käyvän herrain Böhmer ja Bossangen liikkeessä. Nyt -Jeanne tiesi kylliksi. Sellainen mies kuin kardinaali de Rohan ei -tingi, eivätkä Böhmerin kaltaiset taitavat liikemiehet päästä ostajaa -suotta luotansa. Kaulanauha oli siis varmaankin myyty. - -Böhmer siis myynyt, kardinaali ostanut, mutta tämä jälkimäinen ei -ollut sanaakaan maininnut uskotulleen, rakastajattarelleen! Se oli -paha oire; Jeanne rypisti otsaansa, puri yhteen ohuita huuliaan ja -kirjoitti kardinaalille äsken mainitun kutsun. - -Illalla kardinaali tuli. Edeltäpäin hän oli lähettänyt korillisen -Tokay-viiniä ja joukon harvinaisia herkkuja, aivan kuin olisi -menossa illalliselle rouva Guinardin tai neiti Dangevillen luo. Tämä -vivahdus ei jäänyt Jeannelta huomaamatta, kuten eivät monet muutkaan -pikkupiirteet aikaisemmin. Hän ei ollut haluavinaan tarjoilla mitään -siitä, mitä kardinaali oli lähettänyt, ja kun he olivat kahden -kesken, aloitti hän keskustelun hellällä äänensävyllä. - --- Mieltäni surettaa, monsieur, -- sanoi hän, -- eräs asia aika -lailla. - --- Mikä se on, kreivitär? -- kysyi kardinaali ilmaisten huolestusta -sillä tapaa, mikä ei aina ole todellisen huolestumisen merkki. - --- Minua niin harmittaa, monseigneur, ei se, ettei teissä ole -rakkautta minuun eikä ole koskaan ollutkaan... - --- Mitä ihmettä te nyt puhutte? - --- Ei teidän tarvitse puolustella itseänne; se veisi vain suotta -aikaa. - --- Minulta, -- sanoi kardinaali kohteliaasti. - --- Ei, vaan minulta, -- vastasi rouva de la Motte lyhyesti. -- -Muuten... - --- Voi, kreivitär... keskeytti kardinaali. - --- Älkää valitelko, monseigneur. Minua ei se lainkaan liikuta. - --- Sekö ei liikuta, rakastanko teitä vai en? - --- Se juuri. - --- Ja miksi se ei teitä liikuta? - --- Siksi, etten minäkään teitä rakasta. - --- Kreivitär, tiedättekö, ettei se, mitä nyt puhutte, ole lainkaan -ystävällistä? - --- Totta on, ettei keskustelumme ala mairitellen; voimme siis pitää -selvitettynä erään tosiasian. - --- Mikä tosiasia se on? - --- Etten ole teitä rakastanut, monseigneur, niinkuin ette tekään -minua. - --- Mitä minuun tulee, ei sovi niin sanoa, -- väitti prinssi melkein -sillä äänenpainolla, kuin puhuisi totta. -- Minussa on ollut teihin -paljon mieltymystä, kreivitär. Älkää siis minua mitatko itsenne -mukaan. - --- Kuulkaapa, monseigneur, kunnioittakaamme toisiamme niin paljon, -että puhumme keskenämme totta. - --- Ja miltä kuuluu totuus? - --- Meidän välillämme on rakkautta paljoa vahvempi side. - --- Mikä side? - --- Oma etu. - --- Oma etu? Hyi, kreivitär! - --- Monseigneur, voin teille sanoa, niinkuin normandilainen talonpoika -sanoi pojalleen: Jos kammot hirsipuuta, älä silti pakota toisia sitä -kammomaan. Te, monseigneur, sanotte omasta edusta: hyi! Sepä on kumma! - --- No vaikka olisikin niin, että harrastamme omaa etua, niin kysyn: -kuinka voin edistää teidän etuanne ja te minun? - --- Ensiksikin, ennenkuin muusta puhutaan, tekee mieleni teitä -nuhdella. - --- Olkaa niin hyvä. - --- Te ette osota minulle kylliksi luottamusta, toisin sanoen -kunnioitusta. - --- Minäkö? Missä suhteessa, kreivitär? - --- Kiellättekö, että kun olitte taitavasti urkkinut minulta kaikki -yksityisseikat, joita niin halukkaasti teille kerroin... - --- Mistä asiasta? - --- Erään ylhäisen naisen mielihalusta erästä esinettä kohtaan, niin -te ryhdyitte toimiin tyydyttääksenne tuon halun ettekä minulle -puhunut siitä sanaakaan. - --- Urkkinut... erään naisen mielihalun... tyydyttänyt sen halun... -kreivitär, te olette suorastaan arvoitus, sfinksi! Vai niin, olen -kyllä nähnyt naisen pään ja kaulan, mutta en vielä jalopeuran kynsiä. -Nähtävästi aiotte ne nyt näyttää... sama se. - --- Ei suinkaan, monseigneur, teille en näytä mitään, koska ette enää -haluakaan mitään nähdä. Annan teille vain arvoituksen selityksen: -Yksityisseikat ovat ne, jotka tulivat esille Versaillesissa; eräs -ylhäinen nainen on kuningatar, ja hänen mielihalunsa tyydyttäminen -merkitsee sitä, että te eilen ostitte hänelle Böhmer ja Bossangelta -kuuluisan kaulanauhan. - --- Kreivitär! -- mutisi kardinaali kalpeana ja neuvotonna. Jeanne loi -häneen kirkkaimman katseensa. - --- Kuulkaapa, -- sanoi hän, -- miksi te minuun katsotte niin -hämmentyneenä? Vai ettekö eilen päättänyt kauppaa jalokiviseppien -kanssa Ecolen rantakadun varrella? - -Mies, jolla on Rohanin nimi, ei valehtele naisellekaan. Kardinaali -oli siis vaiti. Ja kun hän alkoi punastua, jollaista kiusaa mies -ei anna anteeksi naiselle, joka siihen on syynä, tarttui Jeanne -kiireesti hänen käteensä. - --- Anteeksi, hyvä prinssi, -- sanoi hän, -- minusta oli niin tärkeätä -huomauttaa teille, missä kohden olette minusta erehtynyt. Olette -luullut minua tyhmäksi ja häijyksi. - --- No, no, kreivitär... - --- Mutta... - --- Ei enää sanaakaan! Antakaa minun vuorostani puhua. Ehkä saan -teidät uskomaan, sillä nyt näen selvästi, kenen kanssa olen asioissa. -Odotin tapaavani teissä kauniin, henkevän naisen, viehättävän -rakastajattaren, mutta teissä on enemmän. Kuunnelkaa. - -Jeanne siirtyi likemmäksi pitäen yhä kättään kardinaalin kädessä. - --- Te olette suostunut lemmitykseni, ystäväkseni, vaikkette minua -rakasta, -- jatkoi kardinaali. -- Niin sanoitte itse. - --- Ja sen toistan, -- myönsi rouva de la Motte. - --- Teillä oli siis jokin päämäärä? - --- Tietysti. - --- Mikä se oli, kreivitär? - --- Tarvitseeko minun todellakin selittää? - --- Ei, onhan se ilmeinen. Te tahdotte edistää onneani, ja kun kerran -minun onneni on saavutettu, niin ensi huolenani on turvata teidän -onnenne. Eikö niin ole, vai olisinko erehtynyt? - --- Ei, ette ole erehtynyt, monseigneur; juuri niin on asian laita. -Mutta uskokaa ilman korupuheita, että tätä päämäärää tavoitellessani -en ole tuntenut vastenmielisyyttä tai vastahakoisuutta, yritys on -ollut mieluinen. - --- Te olette rakastettava nainen, ja teidän kanssanne on hauska puhua -asioista. Oikein olitte tekin arvannut, kreivitär. Tiedätte siis, -että eräälle taholle päin minussa on kunnioittavaa ihailua. - --- Sen kyllä huomasin oopperanaamiaisissa. - --- Tämä sydämeni alttius ei koskaan saa myötätuntoa, ja Jumala minua -varjelkoon sitä luulemasta! - --- Nainen ei aina pysy kuningattarena, -- huomautti Jeanne, -- ja -minun käsittääkseni te olette ainakin Mazarinin vertainen. - --- Hän olikin varsin kaunis mies, -- vastasi kardinaali nauraen. - --- Ja erinomainen pääministeri -- lisäsi kreivitär tyynesti. - --- Kreivitär, teidän seurassanne on tarpeetonta ajatella ja monin -verroin tarpeettomampaa teille puhua, te kun ajattelette ja puhutte -ystävienne puolesta. Niin, minä pyrin pääministeriksi. Siihen minua -yllyttää kaikki: syntyperäni, tottumus asioihin, ulkomaisten hovien -minulle osoittama suosio ja melkoinen määrä myötätuntoa Ranskan -kansan puolelta. - --- Tosiaan kaikki, -- sanoi Jeanne, -- paitsi eräs seikka. - --- Paitsi eräs vastenmielisyys, sitäkö tarkoitatte? - --- Niin, kuningattaren puolelta, ja tämä vastenmielisyys onkin vakava -este. Mikä kuningatarta miellyttää, siihen täytyy kuninkaankin -lopulta suostua, ja mitä kuningatar vihaa, sitä kuningas jo ennakolta -kammoo. - --- Ja hän vihaa minua? - --- Ooh! - --- Puhutaan suoraan. Minusta emme enää voi pysähtyä, kun olemme niin -kauniilla alulla, kreivitär. - --- No niin, kuningatar ei rakasta teitä. - --- Silloin olen hukassa. Mikään kaulanauha ei siinä auta. - --- Mutta juuri siinä voitte erehtyä, hyvä prinssi. - --- Kaulanauha on kuitenkin ostettu. - --- Kuningatar saa ainakin nähdä teidän rakastavan, vaikkei itse -rakastakaan. - --- No no, kreivitär! - --- Olemmehan siitä sopineet, että asiat mainitaan oikealta nimeltään. - --- Myönnetään. Ette siis ole aivan toivoton siinä suhteessa, että -saatte kerran nähdä minut pääministerinä? - --- Siitä olen varma. - --- Minua oikein harmittaa, kun en ole tullut kysyneeksi, mitä te -itsellenne toivotte. - --- Omat toiveeni ilmoitan teille sitten, kun pystytte ne täyttämään. - --- Niin sitä pitää puhua! Odotan sitä päivää, jolloin ilmoitatte. - --- Kiitos! Käykäämme nyt illalliselle - -Kardinaali tarttui Jeannen käteen ja puristi sitä niin, kuin Jeanne -oli joku päivä sitten hartaasti halunnut sitä puristettavan. Mutta se -aika oli jo mennyt. Hän veti kätensä takaisin. - --- Mitä nyt, kreivitär? - --- Syödään illallista, sanon uudestaan, monseigneur. - --- Mutta minun ei ole enää nälkä. - --- Puhelkaamme siis. - --- Mutta minulla ei enää ole mitään sanottavaa. - --- Erotkaamme siis. - --- Vai sellainen meidän liittomme onkin teidän mielestänne? Käskette -minun mennä! - --- Voidaksemme oikein kuulua yhteen, monseigneur -- vastasi Jeanne, --- olkaamme kumpikin oma itsemme. - --- Oikeassa olette, kreivitär. Anteeksi, että teihin nähden vielä -kerran erehdyin, mutta vannon, että tämä on viimeinen kerta. - -Samalla hän tarttui rouva de la Motten käteen ja suuteli sitä niin -kunnioittavasti, ettei huomannut kreivittären ivallista, pirullista -hymähdystä, joka kohdistui hänen sanoihinsa: "Vannon, että tämä on -viimeinen kerta." - -Jeanne nousi seisaalle ja saattoi prinssiä eteiseen asti. Siellä -jälkimäinen pysähtyi ja kuiskasi: - --- Entä jatko, kreivitär? - --- Perin yksinkertainen. - --- Mitä minun on tehtävä? - --- Ei mitään. Odottakaa minua. - --- Ja te menette... - --- Versaillesiin. - --- Milloin? - --- Huomenna. - --- Ja vastauksenne saan... - --- Viipymättä. - --- Hyvä on, minä antaudun suojelijattareni käsiin. - --- Antakaa vain minun toimia. - -Tämän sanottuaan Jeanne palasi sisähuoneisiin, pani maata ja mutisi -luoden hajamielisen katseen marmoriseen, ihanaan Endymioniin, joka -näytti odottavan Dianaa: - --- Vapaus on sittenkin parempi. - - - - -3. - -Jeanne suojattina. - - -Sellaisen salaisuuden haltijana, sellaisen tulevaisuuden perijänä, -kahden niin vankan tuen pönkittämänä Jeanne tunsi jaksavansa siirtää -vaikka maailman sijoiltaan. Hän arveli kuluvan vielä pari viikkoa, -ennenkuin saisi ruveta täysin nauttimaan sitä mehukasta rypälettä, -jonka onni oli ripustanut hänen päänsä kohdalle. - -Esiintyä hovissa, ei enää anojana tai rouva de Boulainvilliersin -pelastamana kerjäläisparkana, vaan Valois-suvun jälkeläisenä, jolla -on sadan tuhannen livren korkotulot ja puolisona joku herttua tai -pääri, olla kuningattaren tunnustettuna suosikkina ja tänä juonien -ja myrskyjen aikana hallita valtiota hallitsemalla Marie-Antoinetten -kautta kuningasta -- siinä se kuvasarja, joka alituisesti liikkui -rouva de la Motten ajatuksissa. - -Seuraavana päivänä hän lähti suoraa päätä Versaillesiin. Hänellä ei -ollut lupakorttia vastaanottoa varten, mutta hän luotti onneensa -niin täydellisesti, ettei epäillyt hovisäännön väistyvän hänen -pyrkimyksensä tieltä. Ja siinä hän olikin oikeassa. - -Hovin koko henkilökunta, joka oli niin harras arvaamaan hallitsijan -toivomuksia, oli jo huomannut, kuinka hyvin Marie Antoinette viihtyi -kauniin kreivittären seurassa. Enempää ei tarvittu, jotta Jeannen -saapuessa muuan ovela lakeija, haluten päästä suosioon, asettui sille -kohtaa, mistä kuningatar kappelista palatessaan kulki sivutse, ja -ikäänkuin sattumalta kysyi päivystävältä kamariherralta: - --- Kuinka on meneteltävä, monsieur, kun kreivitär de la Motte-Valois -on tullut ilman vastaanotto-korttia? - -Kuningatar keskusteli hiljaa Lamballen prinsessan kanssa, mutta -keskeytti puheensa kuullessaan kreivittären nimen, joka oli lausuttu -tahallaan ääneen. Samalla hän kääntyi sinne päin. - --- Sanoiko joku, -- kysyi hän, -- että rouva de la Motte-Valois on -täällä? - --- Niin on sanottu, teidän majesteettinne, -- vastasi kamariherra. - --- Kuka sen sanoi? - --- Tämä lakeija, madame. Lakeija kumarsi häveliäästi. - --- Rouva de la Motte-Valois saa tulla minun luokseni, -- sanoi -kuningatar astuen eteenpäin, lisäten kohta senjälkeen: - --- Saatte viedä hänet pukuhuoneeseen. - -Jeanne, jolle lakeija tietysti kertoi, mitä oli hänen hyväkseen -tehnyt, aukaisi heti rahakukkaronsa, mutta lakeija hillitsi häntä -sanoen viekkaasti hymyillen: - --- Olkaa niin hyvä, rouva kreivitär, että annatte sen velan jäädä -toistaiseksi maksamatta; pian saanette sen suorittaa korkoineen. - -Jeanne pisti rahat takaisin taskuunsa. - --- Olette oikeassa, ystäväiseni, Kiitos! - --- Miksi en voisi, -- tuumi hän, -- suosia hovilakeijaa, joka suosii -minua? Teenhän kardinaalille saman palveluksen. - -Pian oli Jeanne kuningattarensa edessä. Marie-Antoinette näytti -vakavalta, hieman haluttomaltakin, kenties juuri senvuoksi, että oli -liiaksi suosinut kreivitärtä ottamalla hänet vastaan, vaikka hän tuli -odottamatta. - --- Kuningatar näkyy todellakin kuvittelevan, että vielä käyn -kerjäämässä, -- ajatteli kardinaalin ystävätär. -- Ennenkuin ehdin -lausua kahtakaankymmentä sanaa, täytyy hänen käydä iloisemman -näköiseksi tai ajaa minut ovesta ulos. - --- Madame, -- sanoi kuningatar, -- vieläkään en ole ehtinyt puhua -kuninkaalle. - --- Ah, madame, teidän majesteettinne on jo tehnyt minulle liiankin -paljon hyvää enkä odota enää mitään. Nyt tulin... - --- Niin, mille asialle tulitte? -- keskeytti kuningatar herkkänä -siirtymään asiasta toiseen. -- Te ette ollut pyytänyt päästä -puheilleni. Sattuiko jokin kiireellinen asia... teille? - --- Kiireellinen... kyllä, madame; mutta ei minun tähteni. - --- Siis minun tähteni... No puhukaa, kreivitär. - -Ja kuningatar saattoi Jeannen kylpysaliin, missä kamarirouvat -odottivat. Nähdessään näin paljon väkeä kuningattaren ympärillä -kreivitär ei ruvennut puhumaan. Päästyään kylpyyn kuningatar laski -kamarirouvat menemään. - --- Madame, -- sanoi nyt Jeanne, -- teidän majesteettinne näkee minut -pahassa pulassa. - --- Kuinka niin? Sitähän jo heti arvelinkin. - --- Teidän majesteettinne tietää, sillä luullakseni olen sen -maininnut, että kardinaali de Rohan osoittaa minulle suosiotaan -erinomaisen ylevällä tavalla. - -Kuningatar kävi tyytymättömän näköiseksi. - --- En oikein muista, -- vastasi hän. - --- Luulin, että... - --- Ei sillä väliä... puhukaa vain. - --- Saan siis kertoa, madame, että hänen korkea arvoisuutensa suvaitsi -toissapäivänä käydä luonani. - --- Vai niin. - --- Asia koski erästä laupeudentyötä, jonka olen pannut alulle. - --- Hyvä on, kreivitär! Minä annan myös jotakin... teidän hyvään -tarkoitukseenne. - --- Nyt teidän majesteettinne luulee väärin. Minulla oli jo kunnia -sanoa, etten tullut mitään pyytämään. Tapansa mukaan kardinaali puhui -kuningattaren hyvyydestä ja väsymättömästä avuliaisuudesta. - --- Ja halusi, että avustaisin hänen suojattejaan? - --- Aluksi... niin, teidän majesteettinne. - --- Sen teenkin, en kardinaalin mieliksi, vaan onnettomien vuoksi, -joita koetan auttaa, tulkoot mistä päin hyvänsä. Mutta sanokaa hänen -korkea-arvoisuudelleen, että nykyään omat varani ovat vähissä. - --- Voi, madame, sitä juuri hänelle huomautinkin, ja siitä johtuukin -se pula, johon äsken viittasin. - --- Puhukaa, puhukaa! - --- Kuvasin kardinaalille, mikä hehkuva armeliaisuus täyttää teidän -majesteettinne sydämen, milloin tahansa kerrotaan jonkun hädästä, ja -kuinka anteliaisuus yhä tyhjentää kuningattaren kassan, niin ettei se -kaikkeen riitä. - --- Hyvä, hyvä! - --- Ajatelkaapa, monseigneur, sanoin hänelle, että kuningatar -esimerkiksi antautuu oman hyvyytensä orjaksi, että hän uhraa oman -itsensä köyhien vuoksi. Se hyvä, mitä hän tekee, tuottaa hänelle -itselleen pulaa, ja sitten syytin itseäni. - --- Miksi niin, kreivitär? -- kysyi kuningatar, joka kuunteli joko -siksi, että Jeanne oli osannut kajota hänen heikkoon puoleensa, -tai siksi, että Marie-Antoinette tarkalla älyllään aavisti jotakin -tärkeätä olevan tulossa pitkän esipuheen jälkeen. - --- Sanoin hänelle, että teidän majesteettinne oli joku päivä sitten -antanut minulle melkoisen rahasumman; että samanlaisia lahjoituksia -oli kuningattaren kassasta jaettu parin viime vuoden kuluessa -lukemattomia kertoja, ja että jos kuningatar olisi ollut vähemmän -antelias, vähemmän uhraavainen, olisi hänellä pari miljoonaa -säästössä, eikä silloin olisi ollut mitään syytä kieltäytyä -vastaanottamasta ihanaa timanttista kaulanauhaa, jonka hylkääminen -oli niin ylevämielinen, sankarillinen, mutta sallittakoon minun -sanoa, myös niin epäoikeutettu teko. - -Kuningatar punastui ja alkoi taas katsella Jeannea. Asian ydin -sisältyi varmaankin viime lauseeseen. Oliko tässä ansa vai ainoastaan -mairittelua? Tältä kannalta harkiten siinä voi piillä jokin vaara -kuningattarelle. Mutta Marie-Antoinette näki Jeannen kasvoissa niin -paljon lempeyttä, vilpitöntä hyväntahtoisuutta ja puhdasta totuutta, -ettei ollut mitään syytä sellaista ilmettä epäillä kavalaksi tai -matelevan imartelevaksi. Ja kun kuningattaren oma sydän oli todella -ylevä ja ylevyydessä aina on voimaa ja voimassa totuudenrakkautta, -sanoi Marie-Antoinette huokaisten: - --- Niin, se kaulanauha on kaunis; se oli kaunis, aioin sanoa, ja -minua ilahuttaa kuulla, että nainen, jolla on hyvä aisti, antaa -minulle arvoa sen hylkäämisestä. - --- Jospa tietäisitte, madame, -- ehätti nyt Jeanne parhaiksi -huomauttamaan, -- kuinka helposti oppii tuntemaan ihmisten tunteita, -jos on kiintynyt niihin, joita he rakastavat! - --- Mitä sillä tarkoitatte? - --- Tarkoitan sitä, madame, että kun kardinaali de Rohan sai kuulla -sankarillisen uhrauksenne, näin hänen kalpenevan. - --- Kalpenevan! - --- Hänen silmänsä täyttyivät heti kyynelistä. En tiedä, madame onko -kardinaali de Rohan todella kaunis mies ja täydellinen ylimys, -kuten monet väittävät, mutta sen tiedän, etten koskaan unohda hänen -silloisia kasvojaan, kun niitä valaisi hänen sielunsa tuli ja -kostutti kyynelvirta, jonka laski valloilleen teidän majesteettinne -jalo epäitsekkyys, -- mitä sanonkaan, suuremmoisen ihana kieltäymys. - -Kuningatar ei vastannut kohta, vaan juoksutti vettä kullatun -joutsenen nokasta, joka kaareutui hänen marmorista kylpyammettaan -kohti. Sitten hän sanoi: - --- Kuulkaapa, kreivitär, jos kardinaali de Rohan on teistä näyttänyt -niin kauniilta ja täydelliseltä, kuin juuri sanoitte, niin en -neuvoisi teitä antamaan hänen sitä huomata. Hän on maailmallinen -kirkkoruhtinas, sellainen paimen, joka ottaa lampaan sekä itselleen -että Herralle. - --- Jumala varjelkoon, madame! - --- Entä sitten? Onko se panettelua? Eikö se kuulu hänen maineeseensa -ja eikö hän itsekin siitä ylpeile? Ettekö ole nähnyt hänen -juhlatilaisuuksissa huiskuttavan käsiään ilmassa, -- ne ovatkin -kauniit, -- saadakseen ne vieläkin valkoisemmiksi, ja silloin hänen -käsiinsä, joissa säteilee piispansormus, kiintyy hurskasten naisten -katseita loistavampina kuin kardinaalin timantti. - -Jeanne kumarsi. - --- Kardinaalin valloituksia, -- jatkoi kuningatar innostuen, -- on -hyvin paljon. Muutamista on tullut häväistysjuttuja. Hän on yhtä -herkkä rakastumaan kuin Fronden [kapinaliike 1600-luvun puolivälissä, -jolloin Ludvig XIV oli alaikäinen. _Suom._] aikuiset papit. -Ylistäköön häntä ken tahtoo; minä ainakaan en siihen rupea. - --- En tiedä, madame, -- vastasi Jeanne rohkaistuneena tästä -tuttavallisesta puhetavasta ja siitä ruumiillisesta tilasta, missä -kuningatar nyt juuri oli, -- ajatteliko kardinaali hurskaita naisia -puhellessaan minulle niin hartaasti teidän majesteettinne hyveistä, -mutta varmaa on, ettei hän silloin huiskuttanut kauniita käsiään -ilmassa, vaan painoi sydäntään vasten. - -Kuningatar nauroi väkinäisesti ja pudisti päätään. - --- Vai niin, -- ajatteli Jeanne, -- alkaakohan asia sujua paremmin -kuin luulimmekaan? Tulisiko ehkä harmi avuksemme? Silloin kävisi -voitto liiankin helpoksi. - -Pian kävi kuningattaren ilme taas yleväksi ja tyyneksi. - --- Jatkakaa, -- sanoi hän. - --- Teidän majesteettinne lamauttaa minut sysäämällä kainosti luotaan -senkin ylistyksen, joka tulee... - --- Kardinaalilta! Niin juuri. - --- Mutta miksi, madame? - --- Siksi, että se herättää epäluuloa. - --- Minun ei sovi puolustaa sitä, joka on kovaksi onneksi joutunut -teidän majesteettinne epäsuosioon, -- sanoi Jeanne erinomaisen -kunnioittavasti, enkä rupeakaan epäilemään, ettei tämä henkilö olisi -syyllinen, koska hän on kuningattarelle epämieluinen. - --- Kardinaali de Rohan ei ole minulle epämieluinen; hän on minua -loukannut. Mutta minä olen kuningatar ja kristitty ja siis kaksin -verroin taipuvainen unohtamaan loukkauksia. - -Ja tällöin tuli kuningattareen se majesteettisen hyvyyden ilme, joka -oli hänelle niin luontainen. Jeanne pysyi vaiti. - --- Ette enää puhu mitään? - --- Herättäisin epäluuloa teidän majesteetissanne, saisin osakseni -epäsuosiota ja moitetta, jos lausuisin mielipiteeni, joka käy aivan -toiseen suuntaan. - --- Ajattelette siis kardinaalista aivan toista kuin minä? - --- Kerrassaan, madame. - --- Noin ette puhuisi, jos tietäisitte, kuinka prinssi Ludvig on -käyttäytynyt minua kohtaan. - --- Tiedän vain sen, mitä olen nähnyt hänen suorittavan palvellakseen -teidän majesteettianne. - --- Kohteliaisuuksia? Jeanne kumarsi. - --- Korusanoja, toivotuksia, imarteluja, -- jatkoi kuningatar. Jeanne -ei vieläkään vastannut. - --- Teissä on kardinaalia kohtaan harras ystävyys, kreivitär; en siis -enää käy hänen kimppuunsa teidän läsnäollessanne. - -Ja samassa kuningatar alkoi nauraa. - --- Madame, -- vastasi Jeanne, -- tahdon mieluummin kestää suuttumusta -kuin ivaa. Se tunne, joka kardinaalissa on teidän majesteettianne -kohtaan, ansaitsee sellaista kunnioitusta, että jos hän näkisi -olevansa kuningattaren ivattavana, niin pidän varmana, että se veisi -häneltä hengen. - --- Jopa nyt ihme! Hän on siis peräti muuttunut. - --- Suvaitsihan teidän majesteettinne joku päivä sitten mainita -minulle, että jo kymmenen vuotta sitten kardinaali de Rohan -intohimoisesti... - --- Se oli leikkipuhetta, kreivitär, -- keskeytti kuningatar ankarasti. - -Vaiennettu Jeanne näytti kuningattaresta alistuneen siihen, ettei -enää kamppailisi, mutta se oli erehdys. Sellaisella tiikerin- ja -käärmeenluontoisilla naisilla on peräytymishetki aina valmisteluna -uuteen hyökkäykseen; keskitetyn levon perästä tulee hyppäys. - --- Te puhuitte niistä timanteista, -- sanoi kuningatar varomatta. -- -Myöntäkää, että ne ovat pyörineet ajatuksissanne. - --- Päivät ja yöt, madame, -- vastasi Jeanne riemuissaan kuin -sotapäällikkö nähdessään vihollisen tekevän taistelukentällä -ratkaisevan virheen. -- Ne ovat niin kauniita ja sopivat niin -erinomaisesti teidän majesteetillenne. - --- Kuinka niin? - --- Tarkoitan juuri sitä, että ne sopivat teidän majesteetillenne. - --- Mutta nehän on jo myyty! - --- On kyllä. - --- Portugalin lähettiläälle? Jeanne ravisti hiljaa päätään. - --- Eikö? -- kysyi kuningatar iloisesti. - --- Ei, madame. - --- Kelle siis? - --- Ne on ostanut kardinaali de Rohan. - -Kuningatar hätkähti, mutta hillitsi itsensä kohta. - --- Vai niin, -- sanoi hän kuivasti. - --- Suokaa minun sanoa, madame, -- puhui Jeanne innostuneesti, -- että -kardinaali on siinä menetellyt loistavasti; se on jaloutta, hyvän -sydämen purkausta; se on kauniisti tehty. Sellaisessa sielussa kuin -teidän majesteettinne täytyy herätä myötätuntoa kaikkea kohtaan, -mikä on hyvää ja tuntehikasta. Kardinaali sai minulta kuulla, sen -tunnustan, että teidän majesteettinne varat juuri nyt ovat vähissä, -mutta silloin hän heti huudahti: "Mitä! Pitääkö Ranskan kuningattaren -jäädä sitä vaille, mistä ei luopuisi veronkantajan vaimo? Täytyykö -kuningattaren jonakin päivänä ehkä nähdä nuo timantit rouva Neekerin -kaulassa?" Hän ei vielä tiennyt, että Portugalin lähettiläs tahtoi -ne ostaa. Minä ilmoitin sen hänelle. Hänen harminsa yltyi, ja hän -sanoi: "Tässä ei ole enää puhe siitä, tehdäänkö kuningattaren -mieliksi, vaan asia koskee kuninkuuden arvoa. Minä tunnen, mikä henki -vallitsee ulkomaiden hoveissa, -- turhamaisuus, kerskailu, -- siellä -naurettaisiin Ranskan kuningattarelle, jolla ei enää ole rahoja -niin kohtuulliseen ostoon. Pitäisikö minun sallia, että Ranskan -kuningatarta ivataan? Ei ikänä." Ja hän lähti suin päin. Tuntia -myöhemmin sain kuulla, että hän oli ostanut nuo timantit. - --- Ja hinta oli puolitoista miljoonaa? - --- Lisäksi sata tuhatta. - --- Missä mielessä hän ne osti? - --- Elleivät ne kelpaisi teidän majesteetillenne, niin hänen -mielestään ei kukaan muukaan nainen saisi niitä pitää. - --- Oletteko varma siitä, ettei kardinaalin tarkoituksena ole -lahjoittaa tuota kaulanauhaa jollekin lemmitylleen. - --- Olen varma, että hän ennemmin tuhoisi sen kuin sietäisi sitä nähdä -jonkun muun kuin kuningattaren kaulassa. - -Marie-Antoinette mietti, ja hänen ylevät piirteensä ilmaisivat -avoimesti kaikki, mitä sielussa liikkui. - --- Kardinaali de Rohan on menetellyt kauniisti, -- sanoi hän. -- -Siinä ilmenee ylevä piirre hienotunteista alttiutta. - -Jeanne kuunteli näitä sanoja ahneesti. - --- Saatte lausua kiitokset kardinaali de Rohanille, -- jatkoi -kuningatar. - --- Kyllä, kyllä, madame. - --- Voitte lisätä, että hänen ystävyytensä minua kohtaan nyt on -näytetty toteen, ja että minä kunniallisena ihmisenä, kuten -Catherinen oli tapana sanoa, voin ystävältä ottaa kaikki vastaan -sillä ehdolla, että sen palkitsen. Niinpä en hyväksyisi, että -kardinaali de Rohan lahjoittaa minulle... - --- Vaan...? - --- Maksaa ennakolta minun puolestani. Hän on ollut niin hyvä, että on -mielikseni käyttänyt rahojaan tai luottoaan. Sen minä maksan hänelle -takaisin. Muistaakseni Böhmer vaati heti osan hintaa käteisellä. - --- Niin, madame. - --- Paljonko? Kaksisataa tuhatta? - --- Kaksisataa viisikymmentä tuhatta. - --- Juuri sen summan antaa kuningas minulle joka neljännesvuosi. -Tänä aamuna minulle taas lähetettiin neljännesmaksu, tosin ennen -määräaikaa, mutta kaikissa tapauksissa minulla nyt on se summa. - -Kuningatar soitti kiireesti kamarirouville, jotka tulivat pukemaan -käärien hänet ensin hienoon lämmitettyyn liinavaatteeseen. Kun hän -sitten oli päässyt levolle makuuhuoneeseensa ja jäänyt Jeannen kanssa -kahden kesken, sanoi hän: - --- Olkaa niin hyvä ja avatkaa tuo laatikko. - --- Ylimmäinenkö? - --- Ei, vaan seuraava. Siellä on lompakko. - --- Niin, tässä on, madame. - --- Siinä on kaksisataa viisikymmentä tuhatta livreä. Laskekaa. - -Jeanne totteli. - --- Viekää ne kardinaalille. Kiittäkää häntä sitäpaitsi. Sanokaa -hänelle, että toimitan sitten kuukausittain saman verran. Koroista -sovitaan myöhemmin. Tällä tapaa saan sen koristeen, joka oli niin -mieleeni, ja jos itselleni tuleekin pulaa sen maksamisesta, en -ainakaan toimita kuninkaalle mitään pulaa. - -Sitten hän jälleen mietti hetkisen. - --- Ja lisäksi, -- jatkoi hän, -- olen saanut sen uskon, että minulla -on hienotunteinen ystävä, joka tahtoo minua palvella... ja sellainen -ystävätär, joka aavistaa toivomukseni. - -Samalla hän ojensi kätensä Jeannelle, joka riensi sitä suutelemaan. -Kreivittären tehdessä jo lähtöä lisäsi kuningatar kuiskaten, ensin -hetken epäröityään, kuin pelkäisi sanottavaansa: - --- Saatte kardinaali de Rohanille huomauttaa, että hän on tervetullut -Versaillesiin ja että tahdon hänelle lausua kiitokseni. - -Jeanne kiirehti pois, ei ainoastaan huumaantuneena, vaan -hullaantuneena riemusta ja tyydytetystä ylpeydestä, puristaen rahoja -kuin korppikotka saalistaan. - - - - -4. - -Kuningattaren lompakko. - - -Siitä onnesta, sanan aineellisessa ja henkisessä merkityksessä, mikä -nyt oli Jeanne de Valoisilla hallussaan, saivat aluksi tuntuvimman -vaikutelman ne hevoset, jotka toivat hänet takaisin Versaillesista. -Jos koskaan hevoset ovat kilpatantereella kiitäneet palkinnon -vuoksi, niin oli nyt siihen ponnistukseen pantu nämä vaivaiset -kaksi vuokrahevosta. Kreivittären kiihoittamana ajuri luulotteli -niille, että ne olivat Elis-maakunnan keveimpiä nelijalkaisia ja -että nyt tarjottiin palkinnoksi kaksi talenttia kultaa isännälle ja -kolminkertainen annos ohrajyviä niille itselleen. - -Kardinaali ei ollut vielä lähtenyt kaupungille, kun rouva de la Motte -saapui hänen yksityishotelliinsa, missä hänen ympärillään oli paljon -väkeä. Jeanne ilmoitti tulostaan juhlallisemmin kuin saapuessaan -kuningattaren luo. - --- Tulette Versaillesista? -- sanoi kardinaali. - --- Tulen, monseigneur. - -Kardinaali katseli häntä, mutta ei pystynyt mitään arvaamaan. Jeanne -näki toisen vapisevan, tuskailevan, pelkäävän, mutta ei säälinyt. - --- No kuinka kävi? - --- Kuinkako kävi? Mitä oikein haluatte tietää, monseigneur? Puhukaa -vähän, jottei minun tarvitse nuhdella itseäni liian paljon. - --- Voi, kreivitär, tuon te sanotte sen näköisenä kuin... - --- Olisi tulossa jotakin ikävää, niinkö? - --- Jotakin murhaavaa. - --- Halusittehan, että kävisin kuningattaren puheilla. - --- Tietysti. - --- Minä olenkin hänet tavannut. Te halusitte, että hän antaisi minun -puhua teistä, vaikka hän on monta kertaa näyttänyt vieroksuvansa -teitä ja ollut harmissaan, jos vain nimennekin on hänen kuultensa -mainittu. - --- Jos se halu on minussa ollut, niin huomaan nyt, että -toteuttamisesta ei ole toivoa. - --- Onpa kyllä, sillä kuningatar on minulle puhunut teistä. - --- Tai oikeammin, te olitte niin hyvä, että puhuitte minusta. - --- Se on totta. - --- Ja hänen majesteettinsa kuunteli? - --- Se kaipaa selitystä. - --- Älkää puhuko sanaakaan lisää, kreivitär; minä kyllä aavistan, -kuinka vastenmielistä hänen majesteetilleen... - --- Eipä niinkään... Puhuin kaulanauhasta. - --- Uskalsitte sanoa, että olen aikonut... - --- Ostaa sen hänelle... juuri niin. - --- Suuremmoista, kreivitär! Ja hän suvaitsi kuunnella? - --- Tietysti. - --- Sanoitteko, että tarjoon hänelle ne timantit? - --- Siihen hän ei suostunut. - --- Silloin olen hukassa. - --- Hän ei suostunut ottamaan lahjaksi, vaan lainaksi... - --- Lainaksi!... Osasitte kääntää asian niin hienosti toisin päin! - --- Niin hienosti, että hän hyväksyi. - --- Minä siis lainaan kuningattarelle! Kreivitär, onko se mahdollista? - --- Se on edullisempaa kuin jos lahjoittaisitte, eikö niin? - --- Tuhannesti. - --- Niin minäkin arvelin. Kaikissa tapauksissa on hänen majesteettinsa -suostunut. - -Kardinaali nousi, mutta istuutui kohta uudestaan. Lopulta hän astui -Jeannen eteen, tarttui tämän molempiin käsiin ja sanoi: - --- Älkää minua eksyttäkö; muistakaa, että yhdellä sanalla voitte -minusta tehdä onnettomimman ihmisen. - --- Intohimoja ei pidetä leikkikaluina, monseigneur, sensijaan kyllä -naurettavaisuuksia. Kun miehellä on teidän arvonne ja ansionne, niin -ei voi käydä naurettavaksi. - --- Se on totta. Mitä siis sanoitte... - --- Se on puhdasta totta. - --- Minun ja kuningattaren kesken on salaisuus! - --- Perin tärkeä salaisuus. - -Kardinaali astui taas kreivittären luo ja puristi hänen kättään -hellästi. - --- Tuollainen kädenpuristus on mieleeni, -- sanoi Jeanne. -- Se on -kuin miesten kesken. - --- Sillä tavoin onnellinen mies puristaa suojelusenkelin kättä. - --- Monseigneur, älkää liioitelko. - --- Iloni voi olla liioiteltu, mutta ei koskaan kiitollisuuteni... - --- Te liioittelette kumpaakin. Ettekö muuta halunnut kuin lainata -kuningattarelle puolitoista miljoonaa? - -Kardinaali huokasi. - --- Buckingham osasi pyytää Anna Itävaltalaiselta enemmän, kun -kuninkaallinen lattia oli siroiteltu täyteen hänen helmiään. - --- Mitä Buckingham sai, sitä en tahdo unissakaan toivoa. - --- Siitä saatte puhella kuningattaren kanssa, sillä hän käski -minun ilmoittaa teille, että olette tervetullut hänen luokseen -Versaillesiin. - -Heti kun nämä sanat oli varomatta lausuttu, kalpeni kardinaali -kuin nuorukainen saadessaan ensi lemmensuudelman. Kuin juopuneena -haparoiden hän tarttui nojatuoliin, joka oli lähinnä. - --- Kas, kas, -- tuumi Jeanne, -- asia onkin vakavampi kuin luulin; -olin kuvitellut herttuaa, pääriä ja sadan tuhannen korkotuloja, mutta -nyt voinkin korottaa toiveeni ruhtinaaseen ja puoleen miljoonaan -asti, sillä tuo kardinaali ei ponnistelekaan kunnianhimon tai -ahneuden vuoksi, vaan rakkaudesta! - -Kardinaali de Rohan tyyntyi pian. Riemu ei ole pitkällinen tauti, -ja järkevänä miehenä hän katsoi paraaksi puhella nyt Jeannen kanssa -varsinaisista asioista, jotta tämä unohtaisi hänen äsken puhuneen -rakkaudesta. Jeanne ei häntä häirinnyt. - --- Ystäväiseni, -- sanoi hän, puristaen Jeannea sylissään, -- kuinka -kuningatar oikein aikoo järjestää sen lainan, johon hänet suostutitte? - --- Kysytte kai siksi, että kuningattaren luullaan olevan rahapulassa? - --- Aivan oikein. - --- Hän tahtoo maksaa teille, niinkuin olisi maksanut Böhmerille. Ero -on vain se, että jos hän olisi ostanut Böhmeriltä, tietäisi sen koko -Pariisi, mikä taas ei käy päinsä, kun oli tullut lausutuksi kuuluisat -sanat sotalaivasta, ja jos hän saattaisi kuninkaan huonolle tuulelle, -ärsyttäisi se koko Ranskaa. Kuningatar tahtoo saada timantit -vähittäin omikseen ja maksaa myös vähin erin. Te toimitatte hänelle -siihen tilaisuuden; olette hänen vaiteliaana valittajanaan, joka -pystyy hänen puolestaan maksamaan, jos hän sattuisi pulaan, siinä -kaikki. Hän on onnellinen ja maksaa; enempää älkää vaatiko. - --- Hän maksaa... millä tavalla? - --- Kuningatar, perin järkevä nainen, käsittää tietysti, että teillä -on velkoja, monseigneur. Ja lisäksi hän on ylpeä, ei sellainen -ystävä, joka ottaa vastaan lahjoja... Kun sanoin hänelle, että olitte -jo suorittanut alkumaksuna kaksisataa viisikymmentä tuhatta livreä... - --- Sanoitteko sen hänelle? - --- Miksi en olisi sanonut? - --- Sillä tapaa asia kävi hänelle jo alussa mahdottomaksi. - --- Ei, vaan siitä sain keinon, jonkin syyn, miksi hän voi suostua. Ei -mitään ilmaiseksi -- niinhän kuningatar ajattelee. - --- Voi, hyvä Jumala! - -Jeanne otti nyt tyynesti taskustaan esille kuningattaren lompakon. - --- Mikä se on? -- kysyi kardinaali. - --- Lompakko, jossa on kaksisataa viisikymmentä tuhatta livreä. - --- Todellakin! - --- Niin, ja kuningatar lähettää ne teille suurin kiitoksin. - --- Oo! - --- Summa on oikea. Olen laskenut. - --- Sitä en epäilekään. - --- Mutta mitä te niin katselette? - --- Katselen tätä lompakkoa, jota en ole teillä ennen huomannut. - --- Pidättekö siitä? Eikä se kuitenkaan ole kaunis eikä kallisarvoinen. - --- Se miellyttää sittenkin, ties miksi. - --- Teillä on hyvä maku. - --- Laskette leikkiä. Missä suhteessa minulla muka on hyvä maku? - --- Tietysti siinä, että teidän makunne on sama kuin kuningattaren. - --- Tämä lompakko siis... - --- Oli kuningattaren, monseigneur... - --- Pidättekö siitä? - --- Pidän hyvin paljon. - -Kardinaali de Rohan huokasi ja sanoi: - --- Onhan se luonnollista. - --- Mutta jos teidän tekee mielenne... sanoi kreivitär huulillaan -sellainen hymy, joka viettelee pyhimyksenkin. - --- Sitä ette voine epäillä, mutta en kehtaa sitä teiltä riistää. - --- Ottakaa se! - --- Kreivitär! -- huudahti kardinaali riemun valtaamana, -- te olette -kallehin ystävä, kaikkein älykkäin, kaikkein... - --- Niin, niin. - --- Ja liitto pysyy meidän kesken... - --- Ikuisesti, kuten aina sanotaan. Ei, minulla on vain yksi ansio. - --- Mikä se, on? - --- Se, että olen toimittanut asioitanne jollakin menestyksellä ja -suurella innolla. - --- Jos teillä olisi vain se ansio, rakas ystävä, niin sanoisin -olevani melkein teidän vertaisenne, -- sillä minä olen myös, -sillaikaa kun olitte Versaillesissa, puhunut teidän hyväksenne. - -Jeanne silmäili kardinaalia hämmästyneenä. - --- Tosin se oli vain mitätön asia, -- selitti kardinaali. -- -Pankkiirini kävi tarjoomassa osakkeita, en tiedä missä yhtiössä, -jonka tarkoituksena on kuivattaa ja viljellä soita. - --- Ahaa! - --- Siinä oli varma voitto, ja minä suostuin. - --- Ja oikein teittekin. - --- Malttakaa, niin saatte nähdä, että ajatuksissani aina panen teidät -ensi sijalle. - --- Toiselle, ja sekin on enemmän kuin ansaitsen. Mutta jatkakaa. - --- Pankkiirini jätti minulle kaksisataa osaketta, ja niistä otin -teitä varten neljäsosan, viimeiset. - --- Niinkö, monseigneur? - --- Kuulkaa nyt jatko. Pari tuntia sen jälkeen hän tuli takaisin. Jo -samana päivänä oli osakkeiden arvo juuri siksi, että tämä määrä oli -saatu myydyksi, noussut sata prosenttia, ja hän antoi käteeni sata -tuhatta livreä. - --- Se kauppa onnistui! - --- Ja tässä on teidän voitto-osanne, rakas kreivitär, aioin sanoa, -rakas ystävä. - -Ja siitä setelitukusta, jonka Jeanne oli hänelle tuonut -kuningattarelta, erotti hän viisikolmatta tuhatta livreä ja pisti ne -sievästi Jeannen käteen. - --- Hyvä on, monseigneur, lahjat ja vastalahjat kuuluvat yhteen. -Enimmin on mieleeni se, että muistitte minua. - --- Teitä pidän aina muistissa, -- vastasi kardinaali ja suuteli hänen -kättään. - --- Samoin minä teitä, -- sanoi Jeanne. -- Monseigneur, näkemiin! Pian -tavataan Versaillesissa! - -Ja Jeanne poistui annettuaan kardinaalille luettelon kuningattaren -maksuajoista, joista lähin oli merkitty seuraavaksi kuukaudeksi -määrän ollessa viisisataa tuhatta livreä. - - - - -5. - -Taas esiintyy tohtori Louis. - - -Muistaen, mihin kiusalliseen asemaan jätimme herra de Charnyn, -lienevät lukijamme kiitollisia, jos viemme heidät takaisin siihen -Versaillesin linnan etuhuoneeseen, jonne tämä urhea meriupseeri, -jota eivät ihmiset eivätkä luonnonvoimat olleet koskaan pystyneet -pelottamaan, oli karannut peläten rupeavansa pahoin voimaan kolmen -naisen, kuningattaren, Andréen ja rouva de la Motten läsnäollessa. - -Päästyään etuhuoneen keskikohdalle oli Charny todellakin huomannut, -ettei jaksanut edemmäksi astua. Silloin hän oli hoiperrellen -ojentanut käsivartensa. Hänen voimiensa oli havaittu olevan lopussa -ja riennetty hänen avukseen. Nuori upseeri oli pyörtynyt, ja tointui -vasta muutaman minuutin päästä aavistamatta, että kuningatar oli -hänet siinä tilassa nähnyt ja olisi ensi vaikutelmansa pakottamana -ehkä kiirehtinyt hänen luokseen, ellei sitä olisi ehkäissyt Andrée -pikemmin mustasukkaisuuden kiihkossa kuin järkevästi punniten, -mitä ei sopisi tehdä. Muuten oli kuningattaren ollut hyvä peräytyä -huoneeseensa, noudattaen Andréen viittausta, riippumatta siitä, -mikä tunne tahansa oli Andréeseen vaikuttanut, sillä tuskin oli ovi -suljettu, kun sen takaa kuului päivystävän upseerin huuto: - --- Kuningas! - -Huoneistansa tuli todellakin kuningas ollen menossa parvekkeelle ja -tahtoen ennen neuvoston istuntoa tarkastaa metsästysosastoaan, jota -hänen mielestään oli viime aikoina laiminlyöty. Tultuaan muutamien -hoviupseerien saattamana etuhuoneeseen kuningas pysähtyi äkkiä -nähdessään, että joku oli horjahtanut taaksepäin akkunanpieltä -vasten, ja häntä auttamassa oli kaksi henkivartijaa, jotka näyttivät -hätääntyneiltä, he kun eivät olleet tottuneet siihen, että upseerit -menivät suotta tainnoksiin. - -Kannattaessaan Charnyta he huutelivat yhä uudestaan: - --- Monsieur, monsieur, mikä teitä vaivaa? - -Mutta sairas ei saanut ääntään kuuluville. Kuningas ymmärsi, että tuo -äänettömyys tiesi pahaa, ja joudutti askeliaan. - --- Ettekö näe? -- sanoi hän. -- Se on joku, jolle on sattunut -pyörtymiskohtaus. - -Kuullessaan kuninkaan äänen henkivartijat käännähtivät ja -konemaisesti hellittivät Charnyn, jolla kuitenkin oli sen verran -voimia jäljellä, ettei kaatunut rentonaan, vaan luisui lattialle -tuskaisesti huoaten. - --- No, herrat, -- sanoi kuningas, -- mitä viivyttelette? Silloin -riennettiin esille. Herra de Charny, joka oli kokonaan menettänyt -tajuntansa, nostettiin maasta ja laskettiin pitkälleen eräälle -sohvalle. - --- Mutta kas, sehän on herra de Charny! -- huudahti äkkiä kuningas, -joka nyt tunsi nuoren upseerin. - --- Herra de Charny! -- toistivat läsnäolijat. - --- Niin, herra de Suffrenin sisarenpoika. - -Nämä sanat vaikuttivat kuin taika. Kohta oli Charnyhin valettu niin -paljon hajuvettä, kuin jos hänen ympärillään olisi häärinyt kymmenen -naista. Lähetettiin noutamaan lääkäri, ja tämä tutki sairasta -huolellisesti. Kuningas, joka harrasti kaikkea tiedettä ja sääli -kaikkia vaivoja, ei tahtonut poistua, vaan odotti, kunnes tutkimus -päättyisi. Lääkärin ensi toimena oli avata sairaan takki ja paljastaa -hänen rintansa, jotta raitis ilma pääsisi vapaasti tehoamaan, mutta -silloin hän löysi semmoista, mitä ei osannut hakea. - --- Haava! -- sanoi kuningas tuntien yhä suurempaa sääliä ja astuen -likemmäksi nähdäkseen omin silmin. - --- Niin, niin, -- mutisi herra de Charny koettaen nousta ja luoden -ympärilleen raukeita katseita, -- vanha haava, joka on taas auennut. -Ei se mitään... - -Ja tällöin hän puristi tohtorin kättä muiden huomaamatta. Lääkärin -täytyy kaikki ymmärtää. Mutta tämä ei ollut hovilääkäri, vaan -tavallinen Versaillesin kirurgi. Hän tahtoi esiintyä arvokkaana. - --- Vai vanha haava... niinkö tekee mielenne sanoa, monsieur? Reunat -ovat liian verekset ja veri liian heleätä; tämä haava ei voi olla -vuorokaudenkaan vanha. - -Charny, jolle tämä vastustus palautti voimia, nousi seisaalle ja -sanoi: - --- Luultavasti ette pyri minulle ilmoittamaan, milloin olen tämän -haavan saanut, monsieur; sanoin teille ja sanon vieläkin, että se on -jo vanha. - -Vasta nyt hän näki ja tunsi kuninkaan. Hän pani takkinsa napit -kiinni, ikäänkuin häpeissään, että oli antanut niin ylhäisen henkilön -katsella heikkouttaan. - --- Kuningas! -- mutisi hän. - --- Niin juuri, herra de Charny, minä se olen ja kiitän Luojaa, että -jouduin tänne tuomaan teille edes jotakin lievitystä. - --- Se on vain mitätön naarmu, sire, -- sammalsi Charny, -- vanha -haava, siinä kaikki. - --- Vanha tai uusi, -- sanoi Ludvig XVI, -- mutta se on kuitenkin -näyttänyt minulle vertanne, uljaan aatelismiehen kallista verta. - --- Jolle parin tunnin makuu taas tuo terveyden, -- lisäsi Charny ja -aikoi taas nousta, mutta oli luottanut voimiinsa liiaksi: pää oli -sekaisin, jalat horjuivat, ja noustuaan hän painui kohta takaisin -sohvalle. - --- Katsokaa, -- sanoi kuningas, -- hän on kovasti sairas. - --- Aivan oikein, -- myönsi lääkäri nokkelasti kuin diplomaatti, -haaveillen jo virkaylennystä. -- Mutta hänet voi kuitenkin pelastaa. - -Kuninkaalla oli tarkka käsitys kunniasta; hän oli aavistanut, että -Charny salasi jotakin. Tätä salaisuutta hän piti pyhänä. Ken tahansa -muu olisi sen houkutellut esille lääkäriltä, joka oli niin valmis -puhumaan, mutta Ludvig XVI piti parempana, etteivät syrjäiset siihen -sekaantuisi. - --- Herra Charnyta, -- sanoi hän, -- ei saa panna siihen vaaraan, -että hänet tuossa tilassa vietäisiin kotiinsa. Hänet on hoidettava -Versaillesissa; pitää heti kutsua hänen enonsa, herra de Suffren, -ja kun on kiitetty tätä herraa hänen avustaan, -- ja tällöin -hän viittasi läsnäolevaan lääkäriin, -- on haettava paikalle -henkilääkärini, tohtori Louis. Luullakseni hän onkin nyt linnassa. - -Muuan upseeri kiirehti täyttämään kuninkaan käskyjä. Kaksi muuta -kävi käsiksi Charnyhin ja kantoi hänet käytävän toiseen päähän, -vahtiupseerien huoneeseen. Tämä kohtaus päättyi pikemmin kuin -kuningattaren ja herra de Crosnen. Herra de Suffren noudettiin -saapuville, ja tohtori Louis kutsuttiin astumaan tilapäisen lääkärin -sijalle. - -Jo ennestään tunnemme tämän viisaan ja vaatimattoman kelpo miehen, -jonka äly oli tervettä lajia, vaikkei ylen loistava, uutteran -raatajan tieteen suunnattomalla vainiolla, missä sadon korjaajaa -enimmin kunnioitetaan, mutta missä vaon kyntäjä ansaitsee yhtä paljon -kunnioitusta. - -Tohtorin takana, joka oli jo kumartunut sairaan puoleen, nähtiin -komentaja de Suffren, jolle pikalähetti oli tuonut sanan. - -Kuuluisa sotapäällikkö ei vähääkään käsittänyt tätä pyörtymistä, tätä -äkillistä pahoinvointia. Tarttuen Charnyn käteen ja katsahtaen tämän -himmentyneisiin silmiin hän sanoi: - --- Merkillistä, todella merkillistä! Tiedättekö, tohtori, ettei -sisarenpoikani ole koskaan sairastanut. - --- Ei se mitään todista, herra komentaja, -- vastasi tohtori. - --- Versaillesin ilma on siis perin turmiollista, sillä vieläkin -vakuutan, että olen nähnyt Olivierin merellä kymmenkunnan vuotta aina -reippaana, suorana kuin masto. - --- Hänellä on haava, -- huomautti eräs läsnäolevista upseereista. - --- Mitä, haava! -- huudahti amiraali. -- Olivier ei ole koskaan -haavoittunut. - --- Pyydän anteeksi, -- vastasi upseeri viitaten punertuneeseen -paitaan, -- mutta olin kuulevinani... - -Herra de Suffren näki verta. - --- Hyvä on, hyvä, -- keskeytti tohtori Louis tuttavallisen -jurosti, tunnusteltuaan sairaan suonta, -- mitä suotta puhua -pahan alkuperästä? Tässä on jokin vamma, tyytykäämme siihen ja -parantakaamme, jos mahdollista. - -Komentajan mieleen olivat lyhyet, täsmälliset puhetavat; hän ei ollut -totuttanut laivaston lääkäreitä kaunistelemaan sanojaan. - --- Onko pahakin vaara, tohtori? -- kysyi hän liikutetumpana kuin -miltä olisi tahtonut näyttää. - --- Melkein kuin jos olisi partaa ajaessaan leikannut leukaansa. - --- Hyvä. Kiittäkää kuningasta, hyvät herrat. Olivier, tulen sinua -uudestaan katsomaan. - -Olivier liikutti silmiään ja hyppysiään ikäänkuin kiittääkseen -poistuvaa enoaan ja samalla tohtoria, joka toimitti, että hänen -kätensä vapautui enon puristuksesta. Sitten hän oli nukkuvinaan -onnellisena siitä, että oli päässyt vuoteeseen, järkevän ja lempeän -lääkärin hoidettavaksi. Tohtori käski kaikkien poistua huoneesta. - -Sairas vaipuikin unen helmaan, ensin kiitettyään taivasta kaikesta, -mitä hänelle oli tapahtunut, tai oikeammin siitä, ettei ollut -sattunut mitään pahaa niin tärkeissä olosuhteissa. Häneen oli tullut -kuume, tämä ihmisruumiin merkillinen uudistaja, ikuinen ihmisveressä -kukoistava voima, joka palvellen Jumalan eli ihmiskunnan tarkoituksia -panee sairaassa terveyden itämään taikka keskeltä terveyttä tempaa -elävän. Kun Olivier oli niin tulisesti, kuin kuumeisten on tapana, -hautonut mielessään kohtauksiaan Filipin, kuningattaren ja kuninkaan -kanssa, nousi kiehuva veri aivoihin peittäen kuin verkko hänen -ymmärryksensä... Hän houraili. - -Kolme tuntia sen jälkeen saattoi kuulla hänen hourailuaan käytävästä, -missä käveli muutamia vartijoita. Sen huomattuaan tohtori kutsui -lakeijansa ja käski hänen ottaa Olivierin syliinsä. Olivier päästi -joitakuita tuskanhuutoja. - --- Käärikää peite pään ympäri. - --- Kuinka minä sen saan toimeen? -- kysyi palvelija. -- Hän on liian -raskas ja panee kovasti vastaan. Täytyy mennä pyytämään joku vartija -avuksi. - --- Vai semmoinen raukka te olette! Pelkäätte sairasta miestä, -- -sanoi vanha tohtori. - --- Monsieur... - --- Ja jos hän on teistä liian raskas, niin te ette ole niin vahva -kuin luulin. Pitänee toimittaa teidät takaisin Auvergneen. - -Uhkaus tepsi. Auvergnelainen nosti henkivartijain nähden Charnyn -syliinsä kevyesti kuin höyhenen, vaikka sairas tempoili, kirkui -ja houraili. Läsnäolijat ympäröitsivät tohtori Louisin ja tekivät -hänelle kysymyksiä. - --- Hyvät herrat, -- vastasi tohtori huutaen kovempaa kuin Charny, -jottei tämän sanoja kuultaisi, -- voinette ymmärtää, etten viitsi -joka tunti tulla peninkulman päähän katsomaan sairasta, jonka -kuningas on uskonut haltuuni. Tämä teidän huoneenne on kuin maailman -ääressä. - --- No minne hänet viette? - --- Kotiini, sillä olen niin laiska liikkumaan. Kuten tiedätte, -on minulla täällä kaksi huonetta. Panen hänet makuulle toiseen -huoneeseen, ja jos hänen annetaan olla rauhassa, saatte ylihuomenna -kuulla, kuinka hän jaksaa. - --- Mutta vakuutan teille, -- sanoi vahtiupseeri, -- että sairaan -olisi täällä hyvä olla; me kaikki rakastamme herra de Suffrenia... - --- Kyllä niin, tunnenhan minä, miten hoidetaan toverien kesken. Kun -sairaan on jano, ollaan hänelle avuliaita ja annetaan juomista, niin -että hän kuolee. Hitto vieköön herrain upseerien parannustavat! Sillä -keinolla on ainakin kymmeneltä potilaaltani viety henki. - -Tohtori puheli vielä sittenkin, kun Olivierin sanoja ei enää voitu -kuulla. - --- Niinpä niin, -- jatkoi arvoisa tohtori mietteitään, -- tämä on -hyvin harkittu ja suoritettu. Ei tässä ole muuta hätää kuin että -kuningas sattuisi haluamaan häntä nähdä... Ja jos hän tulisi, saisi -hän myös kuulla, mitä sairas hourii... Hitto vie, ei auta epäröidä. -Täytyy mennä puhumaan kuningattarelle... Hän saa neuvoa. - -Tehtyään tämän päätöksen niin perin kiireisesti, kuin hänelle olisi -joka sekuntikin tärkeä, valoi kelpo tohtori sairaan kasvoille -raikasta vettä ja sijoitti hänet vuoteeseen niin, ettei hän pääsisi -kolhaisemaan itseään kuoliaaksi vääntelehtien tai maahan pudoten. -Sitten hän sulki akkunaluukut esilukolla, lukitsi oven tarkoin ja -lähti avain taskussa kuningattaren luo, ensin kuunneltuaan oven -takana ja saatuaan varmuuden, ettei siellä voitu Olivierin huudoista -saada selkoa. - -Ovella hän muuten tapasi rouva de Miseryn, jonka kuningatar oli -lähettänyt tiedustamaan sairaan vointia ja joka pyrki sisään. - --- No tulkaa pois, madame; minäkin lähden. - --- Kuningatar odottaa... - --- Mutta juuri hänen majesteettinsa luo olenkin menossa. - --- Kuningatar haluaa... - --- Kuningatar saa kuulla niin paljon kuin haluaa; sen voin teille -vakuuttaa, madame. Mennään nyt. - -Ja hän astui niin nopeasti, että Marie-Antoinetten kamarirouvan oli -pakko juosta pysyäkseen hänen rinnallaan. - - - - -6. - -Kuumehaaveita. - - -Kuningatar odotti rouva de Miseryn tuomaa vastausta, mutta ei -tohtoria. Tämä astui sisään tuttavallisesti, niinkuin ainakin. - --- Madame -- sanoi hän kovaa, -- se potilas, josta kuningas ja teidän -majesteettinne huolehtivat, jaksaa niin hyvin kuin kuumeessa on -tapana. - -Kuningatar tunsi tohtorin ja tiesi, kuinka tämä kammoi ihmisiä, jotka -muka oikein kiljuivat, jos pikkuisenkin voivat pahoin. Hän luuli -herra de Charnyn hieman liioitelleen tuskaansa. Väkevät naiset ovat -taipuvaisia pitämään väkeviä miehiä heikkoina. - --- Sairaan haava on siis vain leikinasia, -- sanoi hän. - --- Hm, hm! -- vastasi tohtori. - --- Jokin naarmu... - --- Ei juuri niin, madame. Mutta sama se, naarmuko vai haava... -ainakin on nyt kuumetta. - --- Poika parka! Onko oikein kova kuume? - --- Kamala kuume. - --- Ooh, -- sanoi kuningatar kauhistuen, -- en olisi luullut, että -tuolla tapaa... yhtäkkiä... kuume...? - -Tohtori silmäili kuningatarta hetkisen. - --- Kuumetta on eri lajia, -- selitti hän. - --- Kuulkaapa nyt, hyvä Louis, te ihan säikytätte. Tavallisesti -puhutte niin rauhoittavasti, mutta mikä teihin on tänä iltana tullut? - --- Ei mitään erinomaista. - --- Vai ei mitään! Tehän käännytte puolelta toiselle, katsotte -oikealle ja vasemmalle ja näytätte ihan siltä, kuin teillä olisi -kerrottavana minulle jokin salaisuus. - --- Kuka tietää, vaikka olisikin! - --- No enkö arvannut? Jokin salaisuus tuon kuumeen johdosta? - --- Aivan niin. - --- Herra de Charnyn kuumeen vuoksi? - --- Aivan niin. - --- Ja siitä puhumaan tulitte tänne? - --- Aivan niin. - --- Pian asiaan! Tiedättehän minut uteliaaksi. Alkakaa ihan alusta. - --- Niinkuin kertoisin sadun, niinkö? - --- Niin juuri, hyvä tohtori. - --- No olkoon menneeksi, madame. - --- Ja minä odotan, tohtori. - --- Ei, vaan minä odotan. - --- Mitä? - --- Että kyselette minulta, madame. Minä olen huono kertomaan, mutta -jos minulta kysytään, vastaan kuin kirja. - --- Olenhan teiltä jo kysynyt, kuinka on herra de Charnyn kuumeen -laita. - --- Ei se ollut hyvä alku. Kysykää ensin, minkä vuoksi herra de Charny -on joutunut minun luokseni, toiseen pieneen huoneeseeni, vaikka olisi -voinut jäädä vahtiupseerien huoneeseen. - --- Niin, mistä se johtuu? Se onkin omituista. - --- Asian laita on niin, etten tahtonut jättää herra de Charnyta -upseerien luo, kuten teistä olisi luonnollista, sillä hän ei ole -tavallinen kuumesairas. - -Kuningatar näytti hämmästyvän. - --- Mitä tarkoitatte? - --- Heti kun herra de Charny joutuu kuumeen valtaan, alkaa hän houria. - --- Voi, voi! -- sanoi kuningatar pannen kätensä ristiin. - --- Ja kun se miesparka hourii, -- jatkoi tohtori astuen likemmäksi -kuningatarta, -- puhuu hän koko joukon semmoista, mitä ei ole -lainkaan hyvä antaa kuninkaan henkivartijain tai kenenkään muun -kuulla. - --- Tohtori! - --- Ei olisi tarvinnut kysyä, ellei teidän majesteettinne tahdo, että -vastaan. - --- Puhukaa vain, hyvä tohtori. - -Ja kuningatar tarttui kelpo tiedemiehen käteen. - --- Tämä nuori mies on ehkä jumalankieltäjä, eikö niin, ja -houraillessaan herjaa Jumalaa? - --- Ei sinnepäinkään. Päinvastoin hänessä on harras uskonto. - --- No sitten lienee hänen aatteissaan jotakin liiallista intoilua. - --- Intoilua, sitä juuri hänessä on. - -Kuningatar otti kasvoilleen tyynen ilmeen, teeskennellen ylvästä -kylmäverisyyttä, joka liittyy ruhtinasten kaikkiin toimiin, he kun -ovat tottuneet saamaan muilta kunnioitusta ja pitämään itseään -arvossa, kuten maan valtiasten täytyykin käyttäytyä hallitakseen ja -ollakseen kavaltamatta tunteitaan. - --- Herra de Charnyta on minulle suositeltu, -- sanoi hän. Sankarimme, -herra de Suffren, on hänen enonsa. Hän on minulle tehnyt palveluksia, -ja häneen nähden tahdon olla kuin sukulainen, kuin ystävä. Sanokaa -minulle siis totuus, minun on saatava se kuulla. - --- Mutta minäpä en voikaan sitä sanoa, -- vastasi tohtori Louis, -- -ja koska teidän majesteettinne niin hartaasti haluaa sitä kuulla, -niin tiedän siihen vain yhden keinon. Teidän majesteettinne saa -kuulla sen hänen omasta suustaan. Jos nuori mies silloin puhuu -tyhmyyksiä, ei kuningatar voine olla pahoillaan sille, joka on ehkä -ollut liian varomaton ottaessaan salaisuuden korviinsa tai liian -tyhmä koettaessaan sitä peitellä. - --- Teidän ystävyyttänne pidän arvossa, -- vakuutti kuningatar, -- -ja uskon jo alusta, että herra de Charnylla on joitakin merkillisiä -houreita... - --- Sellaisia, joita teidän majesteettinne on välttämättä kuultava -voidaksenne niitä arvostella, -- sanoi kunnon tohtori. - -Ja hän tarttui hiljaa kuningattaren levottomaan käteen. - --- Mutta aluksi muistakaa, että olette varuillanne, -- sanoi -kuningatar, -- sillä minä en pääse askeltakaan, ellei joku -hyväntahtoinen urkkija ole takanani. - --- Tänä iltana, madame, ei kukaan muu ole läsnä kuin minä. Tarvitsee -vain kulkea minun käytäväni lävitse, jonka kummassakin päässä on -ovi. Sen oven, josta menemme sisään, panen perästämme lukkoon, eikä -silloin kukaan pääse likelle. - --- Luotan hyvään tohtoriini, -- vastasi kuningatar. - -Ja nojaten tohtori Louisin käsivarteen hän pujahti huoneistostaan -uteliaisuuden kiihoittamana. Tohtori piti lupauksensa. Koskaan -ei ote taisteluun tai tiedusteluretkelle lähtevällä kuninkaalla -taikka seikkailevalla kuningattarella ollut varovampaa opastusta -kaartinkapteenin tai hovivirkamiehen puolelta. Tohtori väänsi -ensimäisen oven lukkoon, lähestyi seuraavaa ovea ja painoi sille -korvansa. - --- Sielläkö teidän sairaanne on? -- kysyi kuningatar. - --- Ei, madame, ei hän ole näin likellä, vaan vasta toisessa -huoneessa. Jos hän olisi tämän oven takana, olisimme kuulleet hänen -äänensä käytävän toiseen päähän saakka. Kuunnelkaa sitten tältä -kohtaa, madame. - -Nyt kuului todella epäselvää mutinaa ja valitusta. - --- Hänellä on tuskia, hän voivottaa. - --- Ei, madame, ei hän voivota, vaan puhuu hyvinkin selvästi. Nyt -avaan tämän oven. - --- Mutta minä en tahdo mennä hänen luokseen, -- huudahti kuningatar -peräytyen. - --- Sitä en ehdotakaan teidän majesteetillenne, -- vastasi tohtori. --- Pyydän vain jäämään tähän ensimäiseen huoneeseen; tästä voitte -kuulla sairaan kaikki sanat, eikä tarvitse pelätä, että kukaan näkisi -tai mitään näkyisi. - --- Kaikki nämä salaperäisyydet ja valmistukset pelottavat minua, -- -mutisi kuningatar. - --- Entä sitten, kun olette kuullut? -- vastasi tohtori. - -Ja hän astui yksin herra de Charnyn makuuhuoneeseen. Siellä -lepäsi Charny, jalassa sotilaan polvihousut, joiden soljet kelpo -tohtori oli päästänyt auki, jäntevät, notkeat sääret sini- ja -valkoraitaisten silkkisukkien peitossa, käsivarret kuin elottomina -levällään rypistyneissä paidanhihoissa. Hän koki patjalta kohottaa -lyijynraskasta päätään. Polttava hiki helmeili hänen otsallaan -ja takerrutti hajanaisia suortuvia. Voimatonna, masennettuna, -tylsänä hän oli enää vain jokin ajatus, tunnelma, heijastus; hänen -ruumistaan elähytti enää vain se liekki, joka yhä leimahti uudestaan -ja kiihoitti itseään hänen aivoissaan niinkuin vahasydämen pätkä -alabasterilampussa. Tämä vertaus onkin paikallaan, sillä ainoa -Charnytä vireillä pitävä liekki valaisi haavemaisesti ja laimenneena -eräitä yksityiskohtia, joita ei muisti sinänsä olisi pukenut -runolliseen asuun. Hän oli juuri kertomassa itselleen, kuinka oli -vaunuissa kulkenut kohtaamansa saksalaisen naisen kanssa Pariisista -Versaillesiin. - --- Saksalainen, saksalainen, -- toisti hän monet kerrat. - --- Niin, saksalainen, sen tiedämme, -- sanoi tohtori, -- ja matkalla -Versaillesiin. - --- Ranskan kuningatar, -- huudahti hän äkkiä. - --- Vai niin, -- sanoi tohtori katsahtaen etuhuoneeseen, jossa oli -kuningatar. -- Se se joltakin kuuluu! Mitä arvelette, madame? - --- Hirveätä on, -- mutisi Charny, -- rakastaa enkeliä, naista, -rakastaa hurjasti, uhrata henkensä hänen puolestaan, ja kun pääsee -hänen eteensä, kun astuu likelle, ei siinä ole muuta kuin kuningatar, -samettia ja kultaa, metallia tai vaatetta, mutta sydäntä vailla! - --- Jopa nyt ihme! -- sanoi tohtori ollen nauravinaan. Charny ei -välittänyt toisen huomautuksesta, vaan jatkoi: - --- Rakastan vaimoa, rakastan niin vimmatusti, että unohdan kaiken -muun. Olkoon... mutta minä tahdon hänelle sanoa: meille jää vielä -muutama ihana päivä maan päällä; mitä ovat niiden rinnalla muut -päivät rakkauden toisella puolen! Tule siis, lemmittyni; niin kauvan -kuin sinä rakastat minua ja minä sinua, saamme elää valikoitujen -elämää. Ja sitten... sama se... sitten on kuolema, ja kuoleman -kaltaistahan elämämme on nytkin. Nautitaan siis, mitä rakkaus meille -suo. - --- Eipä ole niinkään huonosti harkittua kuumesairaan kannalta, -- -mutisi tohtori, -- vaikka tuo siveysoppi on jokseenkin löyhä. - --- Mutta hänen lapsensa! -- huudahti Charny raivoissaan. -- -Lapsistaan hän ei ikänä luovu. - --- Siinä se este on, _hic nodus_ [siinä solmu. _Suom._], -- sanoi -tohtori pyyhkien hikeä Charnyn otsalta leikillisen hellästi. - --- Ah, -- jatkoi nuori mies mistään välittämättä, -- pari lasta voi -kai viedä mukanaan vaikka matkaviitan poimussa!... Kuuleppas nyt, -Charny, kun kerran jaksat sylissäsi kantaa äidin... kevyemmän kuin -lehtokerttusen höyhen... kun voit hänet nostaa tuntematta muuta kuin -rakkauden huumausta, niin ettei se taakkana paina, etkö jaksaisi -viedä Marien lapsiakin... Aah! Hän päästi vihlaisevan huudon. - --- Mutta kuninkaan lapset ovat niin painavia, että niiden jälestä -tuntuisi tyhjältä puoli maailmaa. - -Louis jätti nyt potilaansa ja meni toiseen huoneeseen kuningattaren -luo. Tämän hän tapasi seisomassa vapisevana, kuin viluissaan; hän -tarttui käteen ja tunsi siinä puistatusta. - --- Te olitte oikeassa, -- sanoi kuningatar. -- Se on muuta kuin -hourailua; nuori mies joutuisi ilmeiseen vaaraan, jos joku kuulisi -hänen puhettaan. - --- Kuulkaa, kuulkaa, -- pyysi tohtori. - --- En enää sanaakaan. - --- Hän tyyntyy. Kuulkaa, nyt hän rukoilee. - -Charny olikin noussut istualle ja pannut kätensä ristiin silmien -tuijottaessa selkoselällään avaruuteen ja luultuun äärettömyyteen. - --- Marie, -- sanoi hän väräjävällä, heleällä äänellä, -- Marie, olen -kyllä huomannut, että rakastatte minua. En minä siitä kellekään -hiisku. Jalkanne osui minun jalkaani vaunuissa, ja silloin -olin ihastuksesta kuolla. Kätenne on nojannut minun käteeni... -tuohon noin... en minä siitä kellekään puhu... se pysyy elämäni -salaisuutena. Vertani saa vuotaa haavasta kuinka paljon hyvänsä, -Marie, mutta salaisuus ei sen mukana minusta pääse. Viholliseni on -kastanut miekkansa vereeni, mutta jos hän vähän aavistaakin minun -salaisuuttani, ei hän teidän salaisuuttanne tunne. Älkää siis -pelätkö, Marie, älkää edes sanoko, että rakastatte minua; se on -suotta; kun punastutte, ei teidän tarvitse enää mitään ilmoittaa. - --- Kas, kas, -- sanoi tohtori, -- nyt ei ole enää pelkkää kuumetta; -näettekö, kuinka tyyni hän on. Se on... - --- Se on... mitä? -- kysyi kuningatar levottomana. - --- Se on hurmausta, madame, ja hurmaus on muistin kaltaista. Siinä -tuntuu, kuin sielu muistaisi taivaan. - --- Olen kuullut kylliksi, -- mutisi kuningatar ylen hämmästyneenä ja -yritti kiirehtiä pois. - -Mutta tohtori esti tarttumalla hänen käteensä. - --- Madame, madame, -- sanoi hän, -- mitä aiotte? - --- En mitään, tohtori, en mitään. - --- Mutta jos kuningas haluaa nähdä suojattiaan. - --- Se olisi onnetonta. - --- Mitä on silloin vastattava? - --- Tohtori, ei minulla nyt ole mitään ajatusta, en keksi mitään. Tämä -kauhea kohtaus on raadellut sydäntäni. -- Ja olette saanut kuumeen -tuolta hullaantuneelta, -- sanoi tohtori hiljaa. - --- Suonenne tykyttää ainakin sata kertaa minuutissa. Kuningatar ei -vastannut, vaan irroitti kätensä ja katosi. - - - - -7. - -Sydämen avaus on vaikeampi kuin ruumiin. - - -Tohtori jäi mietteissään katselemaan kuningattaren poistumista. -Ravistaen päätään hän mutisi itsekseen: - --- Tässä linnassa on salaisuuksia, jotka eivät kuulu tieteen alalle. -Toisia vastaan käytän aseenani lansettia ja parannan suoneniskulla; -toisia taas ahdistan nuhteilla ja puhkaisen sydämen, mutta parannanko? - -Kun hourimisen puuska nyt oli päättynyt, painoi hän Charnyn yhä -tuijottamaan jääneet silmät kiinni, hautoi ohimoita vedellä ja -etikalla ja osoitti kaikkea sitä huolenpitoa, joka muuttaa sairasta -polttavan ilmapiirin riemujen paratiisiksi. Nähdessään levon palaavan -sairaan piirteisiin, parahdusten vaihtuvan hiljakseen huokauksiksi ja -riehuvien sanojen sijaan huulilta tulevan vain katkonaisia tavuja hän -sanoi: - --- Niinpä niin, ei se ollut ainoastaan myötätuntoa, vaan myös -vaikutusta; niin, ihmisruumiin atomit liihottelevat kuin -kasvikunnassa hedelmöittävät pölyhiukkaset: niin, ajatuksilla on -näkymättömät kulkuyhteytensä, sydämillä salaiset suhteensa. - -Äkkiä hän hätkähti, kääntyi puolittain ja kuunteli yhtaikaa korvin ja -silmin. - --- Kuka siellä taas on? -- mutisi hän. - -Hän oli käytävän toisesta päästä kuullut jotakin mutinaa ja -hameenkahinaa. - --- Ei suinkaan se voi olla kuningatar, -- tuumi hän. -- Hän ei tule -takaisin, kun päätös arvatenkin oli jyrkkä. Mutta katsotaan. - -Hän meni hiljaa avaamaan erään toisen oven, josta myös pääsi -käytävään, ja pistäen päänsä varovasti esille näki kymmenkunnan -askeleen päässä naisen, joka seisten pitkän hameensa liikkumattomissa -poimuissa näytti epätoivon kylmältä, tunteettomalta patsaalta. Oli -pimeä, eikä lampusta leviävä heikko valo voinut valaista käytävää -toisesta päästä toiseen. Mutta eräästä akkunasta pilkistävä kuunsäde -osui häneen ja teki hänet näkyväksi, kunnes hänen ja säteen välille -tuli pilvi. - -Tohtori vetäytyi hiljaa takaisin, siirtyi toisen oven kohdalle, -jonka takana nainen seisoi piilossa, ja aukaisi sen ääneti, mutta -kiireesti. Nainen huudahti, ojensi kätensä ja tapasi tohtori Louisin -kädet. - --- Kuka siellä? -- kysyi tohtori enemmän säälivästi kuin uhaten, -sillä tuon hahmon jäykkyydestä hän arvasi, että oven takana oli -kuunneltu enemmän sydämellä kuin korvalla. - --- Minä se olen, tohtori, -- vastasi lempeä ja surullinen ääni. - -Vaikkei tämä ääni ollut tohtorille tuntematon, herätti se hänessä -vain hämärän, kaukaisen muiston. - --- Minä, Andrée de Taverney, herra tohtori. - --- Voi, taivas, mikä nyt on tullut? -- huudahti tohtori. -- Voiko hän -pahoin? - --- Hän! -- toisti Andrée hätkähtäen. -- Kuka hän? Tohtori huomasi -olleensa varomaton. - --- Anteeksi, mutta äsken näin erään naisen poistuvan täältä päin. -Ehkä juuri teidät? - --- Vai niin! sanoi Andrée. -- Täällä on siis ennen minua käynyt joku -nainen! - -Ja Andréen näissä sanoissa ilmeni kiihkeää uteliaisuutta, joka -ei jättänyt tohtoria epätietoiseksi, minkä tunteen vuoksi ne oli -lausuttu. -- - --- Rakas lapsukaiseni, -- sanoi tohtori, -- minusta tuntuu, kuin -leikkisimme puolinaisilla lauseilla, Kenestä te puhutte? Mitä -haluatte? Selittäkää asianne. - --- Tohtori, -- puhui nyt Andrée niin murheellisella äänellä, että se -tunki kunnon tiedemiehen sydämeen, -- hyvä tohtori, älkää yrittäkö -minua eksyttää, kun aina ennen olette puhunut minulle pelkkää totta. -Tunnustakaa, että täällä on äsken käynyt eräs nainen; myöntäkää -suoraan, sillä minäkin näin hänet. - --- No kuka on väittänyt, ettei täällä ketään ollut? - --- Mutta joku nainen, tohtori, nainen! - --- Tietysti hän oli nainen, ellette ole sillä kannalla, että naista -ei pidetä kauvemmin naisena kuin neljänkymmenen vanhaksi. - --- Täällä kävijä oli siis neljänkymmenen vanha! -- sanoi Andrée -huokaisten helpotuksesta. - --- Mainitessani neljäkymmentä ikävuotta, en laske hänelle viaksi -viittä tai kuutta vuotta, mitkä sen yli menevät, sillä naisystäviä -kohtaan täytyy olla kohtelias, ja rouva de Misery on ystäviäni, -vieläpä parhaita. - --- Rouva de Misery? - --- Juuri hän. - --- No hänkö täällä kävi? - --- Minkä hiton vuoksi salaisin, jos se olisi ollut joku muu? - --- Katsokaas, asia on se, että... - --- Naiset ovat todellakin aina samanlaisia, selittämättömiä; luulin -kuitenkin teidät tuntevani, erityisesti teidät. Mutta olkoon... teitä -en tunne paremmin kuin muitakaan. Se on kerrassaan harmillista. - --- Hyvä tohtori! - --- Riittää. Ja nyt esille asianne! - -Andrée silmäili häntä levottomana. - --- Voiko hän nyt huonommin? -- kysyi tohtori. - --- Kuka? - --- Kuningatar tietenkin. - --- Kuningatar! - --- Niin juuri, kuningatar, jonka puolesta rouva de Misery juuri -kävi täällä, kuningatar, jolla taas on hengenahdistuksensa ja -tykytyksensä. Surkea tauti, hyvä neiti, parantumaton! Kertokaa nyt -pian, kuinka hän jaksaa, jos tulette hänen puolestaan, ja mennään -sitten hänen luokseen. - -Ja tohtori Louis näytti lähtevän liikkeelle. Mutta Andrée pidätti -häntä lempeästi ja hengitti nyt entistä helpommin. - --- Ei, rakas tohtori, -- sanoi hän, -- en nyt tule kuningattaren -luota. En edes tiennyt, että hän voi pahoin. Kuningatar parka, jospa -olisin sen tiennyt... Suokaa anteeksi, tohtori, mutta nyt en enää -tiedä, mitä puhun. - --- Sen kyllä huomaan. - --- En ymmärrä lainkaan, mitä tämä kaikki on. - --- Minä taas tiedän, kuinka on asiain laita: te voitte pahoin. - -Andrée olikin hellittänyt tohtorin käsivarren, hänen kylmä kätensä -vaipui hervotonna suoraksi hänen sivulleen, ja hän kumartui kalpeana. -Tohtori nosti hänet jälleen pystyyn ja koki häntä elähyttää ja -rohkaista. Andrée teki rajun ponnistuksen. Tämä tarmokas sielu, joka -ei ollut koskaan sortunut ruumiilliseen tai sielulliseen tuskaan, -jännitti taas teräksistä ponttaan. - --- Tohtori, -- sanoi hän, -- te tiedätte, että olen hermostunut ja -että pimeä herättää minussa kauhua. Olen eksynyt pimeässä, ja siitä -johtuu se outo tila, missä nyt olen. - --- Mutta minkä lemmon vuoksi menette pimeään? Kuka siihen pakottaa? -Eihän kukaan teitä lähettänyt, eikä mitään asiaa ollut. - --- En tarkoittanut, ettei mitään asiaa ollut, tohtori. Sanoin vain, -ettei minua lähettänyt kukaan. - --- Kas, kas, kuinka saivartelette, rakas potilas! Mutta tässä ei ole -oikea paikka sitä pulmaa selvittää. Mennään muualle, varsinkin jos -juttunne venyy pitkäksi. - --- En pyydä enempää kuin kymmenen minuuttia. - --- Olkoon siis kymmenen minuuttia, mutta ei seisten. Minun jalkani -panevat vastalauseen. Mennään siis istumaan. - --- Minne? - --- Tuonne käytävän penkille, jos suvaitsette. - --- Luuletteko, ettei siellä kukaan meitä kuule, tohtori? -- kysyi -Andrée kauhistuen. - --- Ei kukaan. - --- Eikö sekään, joka haavoitettuna makaa tuolla? -- jatkoi Andrée -samalla äänensävyllä viitaten heikon, sinertävän kajastuksen -valaisemaan huoneeseen, jonne hänen katseensa tunki. - --- Ei, -- vastasi tohtori, -- ei edes se poika parka, ja siihen voin -lisätä, että jos joku kuulee, ei ainakaan hän. - --- Voi, Jumalani, onko hän niin sairas? -- sanoi Andrée pannen -kätensä ristiin. - --- Varmaa on, että hänen tilansa ei ole hyvä. Mutta puhutaan -siitä, minkä vuoksi tulitte. Pian nyt, lapsukaiseni; tiedättehän -kuningattaren odottavan minua. - --- Niin juuri, tohtori, -- sanoi Andrée huoaten. -- Siitähän nyt -puhumme. - --- Mitä? Koskeeko asia herra de Charnyta? - --- Koskee; minä tulinkin kuulemaan, kuinka hän voi. Vaikka -tohtori Louisin piti odottaa tätä kysymystä, pysyi hän kuitenkin -jäätävän äänettömänä. Tällä hetkellä hän liitti mielessään yhteen -kuningattaren ja Andréen menettelyn; hän näki molemmissa naisissa -saman tunteen, ja oireista päättäen se oli kiihkeää rakkautta. Andrée -ei tiennyt kuningattaren käyneen täällä eikä voinut tohtorissa nähdä -kaikkea sitä surunvoittoista suopeutta ja hellää surkuttelua, mitä -hänessä oli, vaan luuli hänen vaitiolonsa merkitsevän nuhdetta, -kenties liiaksi ankarassa muodossa, ja kävi tapansa mukaan -rohkeammaksi tästä painostuksesta, niin sanatonta kuin se olikin. - --- Luulisin teidän voivan suoda anteeksi, tohtori, että olen tullut, --- sanoi hän, -- sillä herra de Charny sairastaa kaksintaistelussa -saamansa haavan vuoksi, ja sen hän sai veljeltäni. - --- Teidän veljeltänne! -- ihmetteli tohtori Louis. -- Herra de -Charnyta on siis haavoittanut herra Filip de Taverney? - --- Niin juuri. - --- Siitä ei minulla ollut tietoa. - --- Mutta kun nyt sen kuulette, niin pidätte kai luonnollisena, että -minun tulee ottaa selvää, kuinka sairas jaksaa. - --- Tietysti, lapsukaiseni, -- vastasi kelpo tohtori ihastuneena -siitä, että sopi olla lempeä. -- Minä en tiennyt enkä osannut -aavistaa todellista syytä. - -Ja hän painosti näitä viime sanoja näyttääkseen Andréelle, ettei hän -aivan ehdottomasti pitänyt mainittua vaikutinta riittävänä. - --- Kuulkaapa, tohtori -- sanoi Andrée nojaten molemmin käsin hänen -käsivarteensa, ja katsoen häntä suoraan kasvoihin, -- sanokaa nyt, -mitä oikeastaan luulette. - --- Olenhan jo sanonut. Miksi esittäisin asian vain puoleksi? - --- Kaksintaistelu aatelismiesten kesken on hyvin jokapäiväinen -tapaus, eikö niin? - --- On kyllä, eikä siihen voisi erityistä arvoa panna muuten, kuin jos -nämä nuoret herrat olisivat tapelleet naisen tähden. - --- Naisen tähden, tohtori! - --- Niin. Esimerkiksi teidän tähtenne. - --- Minunko? -- Andrée huokaisi syvään. -- Ei, tohtori, ei herra de -Charny ole taistellut minun tähteni. - -Tohtori näytti tyytyvän tähän huomautukseen, mutta tahtoi kuitenkin -päästä tavalla tai toisella selville tuosta huokauksesta ja sanoi: - --- No sitten lienee veljenne lähettänyt teidät saamaan täsmälliset -tiedot sairaan voinnista. - --- Niin, juuri veljeni minut lähetti, -- yhtyi siihen Andrée -kiireesti. - -Nyt oli tohtorin vuoro katsella kasvoihin. - --- Kyllä minä otan selville, mitä sinulla on sydämessä, taipumaton -sielu, -- tuumi hän itsekseen. -- No niin, -- lisäsi hän sitten -ääneen, -- voinpa siis sanoa koko totuuden, niinkuin tuleekin puhua -henkilölle, jolle on tärkeätä se kuulla. Ilmoittakaa veljellenne, -että hänen sopii ryhtyä tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin... Tottahan -ymmärrätte. - --- En, tohtori, sillä turhaan arvaisin, mitä tarkoitatte sanoilla: -tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin. - --- Asian laita on näin. Kaksintaistelu on nykyäänkin kuninkaalle -vastenmielinen. Tosin hän ei ankarasti sovita määräyksiä, mutta jos -kaksintaistelu herättää pahaa hälinää, ajaa hänen majesteettinsa -maanpakoon tai pistää tyrmään. - --- Se on totta, tohtori. - --- Ja jos kovaksi onneksi toinen tappelijoista kuolee, silloin -kuningas ei sääli. Neuvokaa siis veljeänne pysymään jonkun aikaa -piilossa. - --- Tohtori, -- huudahti Andrée, -- onko herra de Charny siis pahasti -sairaana? - --- Kuulkaa, hyvä neiti, olen luvannut puhua teille totta. Tietäkää -siis, että jos se poika parka, joka tuossa toisessa huoneessa nukkuu -tai oikeammin korisee... - --- Jos... mitä? -- keskeytti Andrée tukehtuneella äänellä. - --- Jos hän huomenna tähän aikaan ei ole pelastunut, jollei -näännyttävä kuume lakkaa, niin herra de Charny on huomisiltana -vainaja. - -Andrée tunsi olevansa vähällä kirkaista, ja edes hieman hillitäkseen -ruumiillisella kivulla sitä tuskaa, joka sydäntä raateli, puristi -hän kurkkuaan ja likisti kynsiään lihaan asti. Louis ei voinut hänen -kasvoistaan nähdä sitä hirveätä kärsimystä, mitä tämä kamppailu -tuotti. Andrée käyttäytyi kuin spartalaisnainen. - --- Veljeni ei karkaa, -- sanoi hän. -- Hän on rehellisesti voittanut -herra de Charnyn, ja kun hän kovaksi onneksi on iskenyt haavan, -tapahtui se puolustuksessa. Jos hän on surmannut, on hän Jumalan -tuomittavana. - --- Hän ei olekaan tullut veljensä vuoksi, -- ajatteli tohtori. --- Arvatenkin siis kuningattaren puolesta. Saadaanpa nähdä, onko -kuningatar ollut näin varomaton. - --- Mitä kuningatar ajattelee tästä kaksintaistelusta? -- kysyi hän. - --- Kuningatar? Sitä en tiedä, -- vastasi Andrée. -- Mitä hän siitä -välittää? - --- Mutta luullakseni hän suosii herra de Taverneytä. - --- Onhan herra de Taverney jäänyt terveeksi. Toivokaamme siis, että -myös kuningatar puolustaa veljeäni, jos ruvettaisiin syyttämään. - -Kun tohtorin molemmat olettamukset näin oli nolattu, antoi hän asian -raueta. - --- Minä en ole fysioloogi, -- ajatteli hän, -- vaan ainoastaan -lääkäri. Mitä hittoa viitsinkään, kun tunnen niin hyvin lihasten ja -hermojen eleet, sekaantua naisten oikkuihin ja intohimoihin? - --- Hyvä neiti, -- lausui hän ääneen, -- nyt olette kuullut, mitä -halusitte. Toimittakaa tai olkaa toimittamatta, että herra de -Taverney poistuu; se on teidän asianne. Minun taas pitää koettaa -pelastaa haavoitetun henki... vielä tänä yönä, sillä muuten -kuolema, joka tyynesti tekee työtään, riistäisi hänet minulta ennen -vuorokauden loppua. Hyvästi! - -Ja hän sulki jälkeensä oven hiljaa, mutta epäröimättä. - -Andrée painoi suonenvetoisesti vapisevan kätensä otsalleen jäätyään -yksin tähän kammottavaan todellisuuteen. Hänestä se kuolema, josta -tohtori niin kylmästi puhui, näytti jo laskeutuvan tähän huoneeseen -ja valkeissa kääreliinoissaan leijailevan pitkin pimeätä käytävää. -Kaamean näyn viima jäähdytti hänen jäseniään; hän pakeni asuntoonsa, -sulkeutui sinne lukitun oven taakse ja heittäytyi polvilleen -vuoteensa matolle. - --- Voi Jumalani, -- huudahti hän hurjan kiihkeänä, polttavien -kyynelten vieriessä, -- Jumalani, sinä et ole nurja, et järjetön -etkä julma! Sinä olet kaikkivoipa, sinä et saa antaa tämän nuoren -miehen kuolla, joka ei ole pahaa tehnyt ja jota tässä maailmassa -rakastetaan. Meikäläiset ihmisparat uskovat vain sinun laupeuteesi, -vaikka joka hetki vapisemme vihasi edessä. Mutta minä... minä... joka -nyt sinuun turvaudun, olen jo kylliksi kärsinyt tässä maailmassa, -minua on kyllin koeteltu, vaikken ole rikosta tehnyt. Koskaan en ole -valittanut, en sinullekaan; koskaan en ole sinua epäillyt. Mutta kun -sinulta tänään rukoilen, pyydän, vaadin, että säästät nuoren miehen -hengen... jos tänään minulta kiellät, niin täytyisi minun sanoa, -että käytät väärin valtaasi minua vastaan ja että olet kolkon vihan, -oudon koston jumala; sanoisin, että... mutta se olisi herjausta... -anteeksi... en tahdo herjata, eikä vihasi minuun satu! Anna anteeksi, -sinä olet yhä armon ja laupeuden jumala. - -Andrée tunsi mustenevan silmissään ja jäsentensä herpaantuvan; -hiukset hajalla hän vaipui selälleen lattialle ja jäi siihen kuin -hengetönnä. Kun hän sitten heräsi viluisesta unestaan, ja mieleen -palasivat kaikki utukuvat ja tuskalliset haaveet, mutisi hän kolkosti: - --- Jumalani, sinä olet ollut minulle säälimätön; sinä olet minua -rangaissut. Niin, minä rakastan häntä... eikö se riitä? Ja tahdotko -nyt riistää hänet minulta? - - - - -8. - -Hourailua. - - -Varmaankin oli Jumala kuullut Andréen rukouksen. Herra de Charny ei -sortunut kuumeensa puuskaan. Seuraavana päivänä, kun Andrée hartaasti -hankki itselleen tietoja sairaasta, palasi tämä kelpo tohtori Louisin -hoitamana kuoleman ääriltä jälleen elämään. Tulehdus oli väistynyt -tarmon ja lääkkeen tieltä, ja parantuminen alkoi. - -Kun Charny oli pelastettu, puuhaili tohtori hänen hoitamisessaan -puolta vähemmän; potilas ei enää herättänyt samaa mielenkiintoa. -Lääkärin kannalta on elävä ihminen vähäarvoinen, varsinkin jos tämä -on toipumaan päin taikka terve. - -Viikon kuluttua, jolloin Andrée ehti täysin rauhoittua, katsoi -tohtori Louis, yhä muistaen potilaansa purkaukset kuumeen vallassa, -sopivaksi toimittaa Charnyn kauvemmaksi, jotta hourailu joutuisi -vieraaseen ympäristöön. Mutta jo ensi yritykset tähän suuntaan -herättivät Charnyssa vastarintaa. Hän loi tohtoriin suuttumuksesta -leimuavia katseita ja sanoi olevansa kuninkaan luona, niin ettei -kellään ollut oikeutta häätää miestä, jolle hänen majesteettinsa -oli suonut turvapaikan. Tohtori, joka ei ollut uppiniskaisille -potilaille kovin malttavainen, kutsui muitta mutkitta saapuville -neljä palvelijaa ja käski heidän viedä sairaan pois. - -Mutta Charny tarrautui sänkyyn kiinni ja löi erästä palvelijaa aika -lailla, uhaten toisia kuin Kaarle XII Benderissä. Tohtori koki -nyt puhua järkeä. Charny oli aluksi hyvinkin maltillinen, mutta -kun palvelijat taas kävivät käsiksi, rimpuili hän niin hurjasti, -että haava aukeni ja veren mukana alkoi hänen järkensäkin mennä -hukkaan. Nyt hän joutui entistä kiihkeämmän hourailun valtaan. Hän -alkoi huutaa, että tahdottiin viedä hänet pois ja riistää häneltä -unissa saadut näyt, mutta että se oli turha yritys; että nuo näyt -yhä hymyilivät, että häntä rakastettiin ja tohtorin kiusallakin -tultaisiin katsomaan, kun se, joka häntä rakasti, oli niin ylhäinen, -ettei tarvinnut kenenkään kiellosta välittää. - -Tämmöisiä sanoja kuullessaan tohtori pahaa peläten ajoi palvelijat -pois ja alkoi taas hoitaa haavaa. Päättäen huolehtia ensin ruumiista -ja vasta sitten järjestä hän saikin aineellisen puolen tyydyttävään -kuntoon, mutta ei hourailua loppumaan, ja tämä alkoi häntä pelottaa, -koska sairaan häiriö voi muuttua hulluudeksi. Tila paheni yhdessä -päivässä niin, että tohtori Louis mietti jo väkevimpiä lääkkeitä. -Sairas ei vahingoittanut vain itseään, vaan myös kuningatarta; -puhuminen muuttui kirkumiseksi, muistojen sijaan tuli omia -keksintöjä. Pahinta oli se, että valoisina hetkinään, jollaisia oli -useinkin, Charny oli vielä hullumpi kuin oikeassa hulluudessaan. - -Vasta äärimmäisessä pulassa päätti tohtori, joka ei voinut vedota -kuninkaan mahtikäskyyn, kun sairaskin tahtoi sitä avukseen; mennä -ilmoittamaan koko asian kuningattarelle, käyttäen hyväkseen hetkeä, -jolloin Charny nukkui väsyttyään kertomasta uniaan ja loihtimasta -esille näkyjään. - -Tohtori Louis tapasi Marie-Antoinetten miettiväisenä ja samalla -ilosta säteilevänä, koska hän luuli tohtorin tuovan potilaastaan -hyviä sanomia. Mutta jo ensi kysymykseensä hän sai hämmästyen sen -suorasukaisen vastauksen, että sairaan tila oli varsin huono. - --- Kuinka, -- huudahti kuningatar, -- vielä eilenhän hänen tilansa -oli niin hyvä. - --- Ei, madame, hän jaksoi perin huonosti. - --- Mutta kun lähetin Miseryn tiedustamaan, annoitte hyviä uutisia. - --- Eksyin itse ja tahdoin eksyttää teitäkin. - --- Mitä te puhutte? -- sanoi kuningatar kalveten. -- Jos hänen -tilansa on pahentunut, miksi sitä minulta salataan? Mitä minun on -pelättävä muuta kuin sellaista onnettomuutta, mikä valitettavasti on -niin tavallinen? - --- Madame... - --- Ja jos hän voi paremmin, miksi minussa herätetään levottomuutta, -mikä on niin luonnollinen, kun on puhe kuninkaan uskollisesta -palvelijasta? Vastatkaa siis suoraan, mitä teiltä kysyn. Kuinka nyt -on taudin laita? Kuinka sairas jaksaa? Onko vaaraa? - --- Hänellä itsellään vähemmän kuin muilla. - --- Taas te keksitte ongelmia, tohtori, -- sanoi kuningatar -maltittomasti. -- Selittäkää. - --- Siinä se pulma on, madame, -- vastasi tohtori. -- Riittäköön -teille se tieto, että kreivi de Charnyn vamma on kokonaan sielullista -lajia. Haava on vain lisää kärsimykseen, hourailun tekosyynä. - --- Sielullinen vamma! Herra de Charnyssa! - --- Niin, madame; sielulliseksi sanon sitä, minkä kimppuun ei pääse -leikkelyveitsellä. Pyydän vapauttamaan minut puhumasta siitä enempää -teidän majesteetillenne. - --- Tarkoitatte, että kreivi... uteli kuningatar itsepäisesti. - --- Tahdotteko, madame, että sittenkin puhun? - --- Tietysti tahdon. - --- Täytyy siis sanoa, että kreivi on rakastunut. Teidän -majesteettinne tahtoi selityksen, ja siinä se on. - -Kuningatar kohautti hieman hartioitaan, kuin olisi arvellut: -mokomakin asia! - --- Ja teidän majesteettinne luulee, että sellaisesta haavasta -paranee hyvinkin helposti, -- jatkoi tohtori. -- Ei, vaan se vamma -pahenee, ja tilapäisen hourailun sijalle herra de Charnyhyn voi tulla -kuolettava mielipuolisuus. Silloin... - --- Silloin, tohtori... mitä? - --- Silloin olette tuhonnut tämän nuoren miehen, madame. - --- Puhetapanne on kerrassaan hämmästyttävä. Vai minun te sanotte -tuhoavan tämän nuoren miehen! Minunko syyni se on, jos hänestä tulee -hullu? - --- Epäilemättä. - --- Te saatte minut vihastumaan, tohtori. - --- Jollette vielä olekaan syypää, -- väitti tohtori hellittämättä, -kohauttaen olkapäitään, -- saattaa syy myöhemmin sittenkin olla -teissä. - --- Neuvokaa siis jotakin, koska se kuuluu teidän alaanne, -- sanoi -kuningatar vähän leppyneenä. - --- Onko minun annettava resepti? - --- Jos niin tahdotte. - --- Se on tämmöinen: Nuori mies parannettakoon balsamilla tai -raudalla; se nainen, jota hän nimeltään joka hetki kutsuu, tappakoon -hänet tai parantakoon. - --- Nyt puhutte taas äärimmäisyyksiä, -- keskeytti kuningatar -uudestaan maltitonna. -- Tappaa... parantaa... ne ovat suuria sanoja! -Viekö kova sana mieheltä hengen, parantaako hymy onnettoman hullun? - --- Jos teidän majesteettinnekin on epäuskoinen, -- sanoi tohtori, -- -ei minulla ole muuta tekemistä kuin lausua nöyrimmät jäähyväiset. - --- Mutta kuulkaapa, onko ensiksikään puhe minusta? - --- En tiedä enkä tahdokaan sitä tietää; toistan vain, että herra de -Charny on järjellinen hullu, joka voi älystä menettää järkensä ja -henkensäkin ja jolle taas hulluus voi palauttaa järjen ja terveyden. -Jos siis tahdotte palatsista poistaa huudot, houreet, häväistykset, -on teidän tehtävä jokin päätös. - --- Millainen päätös? - --- Millainenko? Minä annan vain lääkemääräyksiä, mutta en neuvoja. -Voinko edes olla varma siitä, että olen kuulemani kuullut ja näkemäni -nähnyt? - --- Olettakaamme, että olen teidän sananne ymmärtänyt. Mitä siitä -seuraa? - --- Kaksi hyvää asiaa: toinen ja paras sekä teille, madame, että -meille kaikille on se, että kun potilaan sydämeen isketään sillä -pettämättömän varmalla pistimellä, jota sanotaan järjeksi, näkee -hän jo alkaneen kuolinkamppailunsa loppuvan; toinen... niin, -toinen... suokaa anteeksi, madame, että vahingossa näin kaksi -pääsyä tästä sokkelosta. Ei niitä ole Marie-Antoinettella, Ranskan -kuningattarella, useampia kuin yksi. - --- Ymmärrän; te olette puhunut suoraan, tohtori. Sen naisen, jonka -tähden herra de Charny on menettänyt järkensä, on palautettava häneen -järki hyvällä tai pahalla. - --- Oikein, niin juuri on asian laita. - --- Hänen on uskallettava mennä riistämään hullulta haaveet, se -jäytävä käärme, joka kiemurtelee hänen sielunsa pohjassa. - --- Niin, teidän majesteettinne. - --- Kutsukaa tänne joku; esimerkiksi neiti de Taverney - --- Neiti de Taverney? -- toisti tohtori säpsähtäen. - --- Niin, ja varmaankin toimitatte, että sairas ottaa meidät sopivasti -vastaan. - --- Se on jo toimitettu, madame. - --- Eikä silloin saa vähääkään sääliä. - --- Tietysti ei. - --- Mutta, -- mutisi kuningatar, -- ette osaa kuvitellakaan, kuinka -surullista on sillä tapaa kajota elämän ja kuoleman asioihin. - --- Samaa saa kokea joka päivä, kun eteeni tulee outo tauti. Käytänkö -silloin lääkettä, joka tappaa taudin, vai ehkä semmoista, mikä tappaa -sairaan? - --- Ja tällä kertaa uskotte lääkkeen tappavan sairaan, niinkö? -- -sanoi kuningatar kauhistuen. - --- Vaikka joku menettäisikin henkensä kuningattaren maineen vuoksi, --- vastasi tohtori synkästi, -- kuinka monta sen sijaan joka päivä -kuolee jonkun kuninkaan oikun vuoksi? Kas niin, madame, mennään nyt. - -Kuningatar seurasi vanhaa tohtoria saamatta tavata Andréeta. - -Kello oli yksitoista aamupäivällä. Charny lepäsi täysin puettuna -nojatuolissa torkkuen yöllisen kiihtymyksen jälkeen. Huolellisesti -suljetut akkunaluukut päästivät sisään vain heikon kajastuksen; -kaikin tavoin säästettiin sairaan hermojen ärtyisyyttä, hänen -kärsimyksensä pääasiallista syytä. - -Kaikki oli hiljaa, rauhallista, himmeätä. Tohtori Louis ehkäisi -taitavasti kaikki, mikä voisi tautia uudestaan kiihdyttää, mutta -päättäen iskeä ihan ytimeen, hän ei sittenkään väistänyt sellaista -ratkaisua, joka voisi viedä hengen. Tosin se myös voisi parantaa. - -Aamupuvussa, tukka huolettoman somasti kammattuna, kuningatar astui -kiireesti käytävään, joka vei Charnyn huoneeseen, Tohtori oli -neuvonut häntä olemaan epäröimättä, pysähtymättä yritykseen, vaan -esiintymään äkkiä ja päättäväisesti, jotta vaikutus olisi voimakas. -Hän väänsi siis etuhuoneen oven siselöityä ripaa niin nopeasti, -että muuan Charnyn huoneen ovea vasten nojaava henkilö, vaippaansa -kääriytynyt nainen, tuskin ehti suoristua ja ottaa asennon, jonka -tyyneys oli ilmeisessä ristiriidassa hämmentyneen ilmeen ja -vapisevien käsien kanssa. - --- Andrée! -- huudahti kuningatar. -- Tekö täällä? - --- Minä, -- vastasi Andrée kalpeana ja hämillään, -- minä se olen, -mutta onhan teidän majesteettinne itsekin täällä. - --- Jopa nyt asia mutkistuu, -- mutisi tohtori. - --- Hain teitä kaikkialta, -- sanoi kuningatar. -- Missä te olitte? - -Kuningattaren äänensävyssä ei nyt ollut hänen tavallista lempeyttään. -Se ennusti kuin kuulustelun alkua, epäluulon oireita. Andrée -säikähti; hän pelkäsi varsinkin sitä, että ajattelematon tännetulo -paljastaisi ne tunteet, jotka häntä itseäkin kauhistivat. Niin ylpeä -kuin hän olikin, päätti hän toistamiseen valehdella. - --- Täällä minä olin, kuten näette. - --- Arvatenkin, mutta miksi täällä? - --- Minulle sanottiin, että teidän majesteettinne oli käskenyt minua -hakea, ja siksi riensin tänne. - -Kuningattaren epäluulo ei haihtunut kokonaan. Hän tiedusti edelleen: - --- Kuinka voitte aavistaa minun tulevan tänne? - --- Se oli perin helppoa, madame; teillä oli mukananne tohtori Louis -ja teidän oli nähty astuvan pikku huoneustojen kautta, eikä siis -voinut olla muuta päämäärää kuin tämä. - --- Hyvin arvattu, -- myönsi kuningatar, vielä epäröivänä, mutta ilman -kiivautta. -- Oikeassa olitte. - -Andrée teki viimeisen ponnistuksen. - --- Madame, -- sanoi hän hymyillen, -- jos teidän majesteettinne aikoi -salata itsensä, ei olisi pitänyt näyttäytyä avonaisella parvekkeella, -niinkuin äsken tänne tullessanne. Kun kuningatar siellä päin liikkuu, -näkee neiti de Taverney hänet huoneistaan, eikä ole vaikea seurata -tai ehtiä edellekin, jos jo kaukaa näkee toisen henkilön. - --- Hän on oikeassa, -- sanoi kuningatar, -- sata kertaa oikeassa. -Minulla on se onneton tapa, etten aavista ennakolta; ja kun harkitsen -vähän, en osaa ottaa lukuun, että muut harkitsevat niin paljon. - -Kuningatar tunsi ehkä tarvitsevansa säälittelyä, koska kaipasi -uskottua ystävää. Muuten hänen sielussaan ei ollut, kuten -tavallisilla naisilla, sekaisin mielistelyhalua ja epäluuloa; hän -luotti ystävyyteen tietäessään voivansa itsekin rakastaa. Ne naiset, -jotka epäilevät itseään, epäilevät vielä enemmän muita. Keimailevia -rankaisee se suuri onnettomuus, etteivät he koskaan usko olevansa -rakastettuja. Marie-Antoinette unohti siis pian sen vaikutelman, -jonka häneen aluksi teki neiti de Taverneyn tapaaminen Charnyn -ovella. Hän tarttui Andréen käteen, käski hänen avata oven ja astui -ensimäisenä hyvin ripeästi sairaan huoneeseen tohtorin ja Andréen -jäädessä ulkopuolelle. Heti kun jälkimäinen oli nähnyt kuningattaren -katoavan, kohotti hän taivasta kohti suuttuneen ja tuskaisen -silmäyksen, jonka ilmeessä oli hillittömän kirouksen tapaista. Hyvä -tohtori tarttui hänen käsivarteensa ja alkoi hänen kanssaan kävellä -edestakaisin käytävässä. - --- Luuletteko hänen onnistuvan? -- kysyi tohtori. - --- Voi Jumalani, missä hänen pitäisi onnistua? - --- Siinä, että voitaisiin muualle siirtää se onneton hullu, joka -kuolee, ellei kuume lakkaa. - --- Paranisiko hän muualla? -- huudahti Andrée. Tohtori silmäili häntä -hämmästyneenä, levotonna. - --- Niin arvelen, -- vastasi hän. - --- No sitten hän onnistukoon! -- huokasi tyttö parka. - - - - -9. - -Toipuminen. - - -Sillä välin kuningatar oli astunut suoraan Charnyn nojatuolin luo. -Charny kohotti päätänsä kuullessaan tohvelikenkien sipsutusta -lattialla. - --- Kuningatar! -- mutisi hän yrittäen nousta. - --- Niin juuri, kuningatar, monsieur, -- riensi Marie-Antoinette -sanomaan, -- kuningatar, joka tietää, kuinka te pyritte lopettamaan -järkenne ja henkenne, kuningatar, jota te loukkaatte unissanne ja -valveillakin, kuningatar, joka on huolissaan omasta maineestaan ja -teidän hengestänne! Juuri siksi hän nyt astuu eteenne, eikä teidän -sopisi häntä tällä tavoin ottaa vastaan. - -Vavisten ja epätoivoissaan oli Charny noussut seisaalle ja -viime sanat kuullessaan vaipunut polvilleen niin musertuneena -ruumiillisesta ja siveellisestä tuskasta, ettei rikollisen tavalla -kyyristyneenä tahtonut eikä jaksanut enää kohota pystyyn. - --- Onko mahdollista, -- jatkoi kuningatar liikutettuna tästä -kunnianosoituksesta ja vaitiolosta, -- että aatelismies, ennestään -tunnettu kaikkein uskollisimmaksi, käy vihollisen tavalla ahdistamaan -naisen mainetta? Sillä pankaa merkille, herra de Charny, ensi -kohtauksestamme saakka en ole teille näyttänyt ettekä ole nähnyt -kuningatarta, vaan naisen, eikä teidän olisi sopinut sitä koskaan -unohtaa. - -Näiden sydämestä lähteneiden sanojen valtaamana koki Charny sammaltaa -jotakin puolustukseksi, mutta Marie-Antoinette ei antanut hänelle -suunvuoroa. - --- Mitä tekevätkään vihamieheni, -- sanoi hän, -- kun tekin -esiinnytte kavaltajana? - --- Kavaltajana!... änkytti Charny. - --- Monsieur, teidän on valittava: Joko olette hullu, ja minä riistän -teiltä keinot tehdä pahaa, taikka olette kavaltaja, ja minä rankaisen -teitä. - --- Madame, älkää sanoko minua kavaltajaksi. Hallitsijain suussa -se syytös ennustaa kuolemantuomiota; naisen suussa se häpäisee. -Kuningattarena tappakaa minut; naisena säästäkää minua. - --- Oletteko täydessä järjessänne, herra de Charny? -- sanoi -kuningatar rauhattomalla äänellä. - --- Olen, madame. - --- Tajuatteko vääryytenne minua vastaan, rikollisuutenne kuningasta -vastaan? - --- Hyvä Jumala! -- mutisi mies parka. - --- Sillä te aatelisherrat unohdatte kovin helposti, että kuningas on -sen naisen puoliso, jota loukkaatte kohottamalla häneen katseenne, -että kuningas on vastaisen hallitsijanne, minun poikani isä. Kuningas -on teitä kaikkia parempi ja ylevämpi mies, sellainen, jota kunnioitan -ja rakastan. - --- Voi! -- äännähti Charny päästäen lohduttoman huokauksen ja -pysyäkseen polvillaan nojasi toisella kädellään lattiaan. - -Hänen valituksensa tunki kuningattaren sydämeen. Nuoren miehen -sammuneesta katseesta saattoi nähdä, että häneen oli osunut -kuolettava isku, ellei haavasta heti vedettäisi pois liian syvälle -mennyttä vasamaa. Sääliväisenä ja lempeänä kuningatar säikähti -syyllisen kalpeutta ja hervottomuutta ja oli jo vähällä kutsua apua. -Mutta samassa hänelle tuli mieleen, että tohtori ja Andrée voisivat -väärin käsittää potilaan huumaannuksen. Siksi hän omin käsin auttoi -Charnyta nousemaan. - --- Puhelkaamme nyt, -- sanoi hän, -- minä kuningattarena, te miehenä. -Tohtori Louis on koettanut teitä parantaa; se haava, joka aluksi -oli mitätön, pahenee aivojenne kiihtymyksestä. Milloin haavanne -oikein paranee? Milloin te lakkaatte kelpo tohtorille näyttämästä -mielipuolisuutta, joka uhkaa minua häväistä? Milloin voitte poistua -linnasta? - --- Madame, -- mutisi Charny, -- kun teidän majesteettinne minut -karkoittaa, niin menen kohta. - -Ja hän ponnistihe niin rajusti lähteäkseen pois, että menetettyään -tasapainon kaatui rennosti kuningattaren syliin, kun tämä tukki -häneltä tien. Kohta kun hän tunsi tämän torjuvan rinnan kosketusta -ja notkistui kannattavan käsivarren epätahallisesta puristuksesta, -häipyi häneltä järjen viimeinenkin hiven, ja hänen suunsa aukeni -purkamaan hehkuvaa huokausta, joka ei ollut sana eikä rohjennut -olla suutelo. Kuningatar itsekin kuin kosketuksen polttamana, -tämän heikkouden huumaamana, ehti tuskin sysätä elottoman ruumiin -nojatuoliin aikoen paeta, mutta Charnyn pää retkahti taaksepäin -ja kolahti tuolin selkänojaan, jolloin hänen huulilleen tuli -himmeä ruusunväri, ja haalea hikipisara tipahti hänen otsaltaan -Marie-Antoinetten kädelle. - --- Sitä parempi, -- mutisi Charny, -- saan kuolla, ja te minut -tapatte. - -Kuningatar unohti nyt kaikki. Hän otti Charnyn syliinsä, kohotti -häntä, painoi elotonta päätä rintaansa vasten ja tunnusteli -säikähtäneellä kädellä nuoren miehen sydäntä. Rakkaus teki ihmeitä, -Charny virkosi. Hän aukaisi silmänsä, mutta näky oli kadonnut. -Nainen kauhistui sitä, että oli jättänyt muiston sille, jolle luuli -lausuvansa vain viimeiset jäähyväiset, ja astui ovea kohti niin -hätäisin askelin, että Charny sai enää kiinni vain hänen hameensa -helmasta. - --- Madame, -- huusi hän, -- niin totta kuin pidän kunniassa Jumalaa, -vaikka kunnioitankin häntä vähemmän kuin teitä... - --- Hyvästi, hyvästi! -- sanoi kuningatar. - --- Madame, antakaa minulle anteeksi! - --- Kyllä, kyllä, herra de Charny. - --- Madame, vielä yksi silmäys! - --- Herra de Charny, -- sanoi nyt kuningatar mielenliikutuksesta ja -suuttumuksesta vavisten, -- jollette ole katalin ihminen, niin tänä -iltana tai viimeistään huomenna olette joko kuollut tai linnasta -poissa. - -Jos kuningatar käskee tällä tapaa, merkitsee se pyyntöä. Charny pani -hurmaantuneena kätensä ristiin ja laahasi itseään polvistuneena -Marie-Antoinetten jalkojen juureen. Tämä oli jo aukaissut oven -pelastuakseen vaarasta pikimmiten. - -Andréen, joka keskustelun alusta saakka oli pitänyt tätä ovea -silmällä, näki nuoren miehen polvillaan ja kuningattaren voimatonna; -näki myös edellisen silmien säteilevän toivosta ja ylpeydestä, -jälkimäisen katseiden vaipuessa raukeina maahan. Sydämeen -satutettuna, toivotonna, vihan ja ylenkatseen yllyttämänä hän -jäykistyi, ja nähdessään sitten kuningattaren tulevan, hänestä -tuntui, että Jumala oli tuolle naiselle suonut liian paljon -antaessaan hänelle valtaistuimen ja kauneuden lisäksi tilaisuuden -puolituntisen puheluun herra de Charnyn kanssa. - -Mitä tohtoriin tulee, näki hän liian moninaista saadakseen -mistään selvää. Ajatellen yksinomaan vain kuningattaren yrityksen -onnistumista hän tyytyi kysymään: - --- Kuinka kävi, madame? - -Kuningatar tarvitsi hetkisen tointuakseen ja saadakseen takaisin -puhekykynsä, jota sydämen tykytykset salpasivat. - --- Mitä hän aikoo? -- uudisti tohtori. - --- Hän lähtee, -- mutisi kuningatar. - -Ja välittämättä Andréesta, joka rypisti kulmakarvojaan, tai -tohtorista, joka hieroi käsiään, hän kiirehti käytävän halki, -kääriytyi konemaisesti pitsireunaiseen vaippaansa ja palasi omaan -huoneustoonsa. - -Andrée puristi tohtorin kättä hyvästiksi, kun tämä riensi -takaisin potilaansa luo. Sitten hän hiipi kuin varjo asuntoonsa -pää kumarruksissa, silmät tuijottaen ja ajatukset sekaisin. Hän -ei ollut edes muistanut kysyä, mitä kuningatar ehkä tahtoisi. -Sellaisen luonteen kuin Andréen kannalta ei kuningatar ollut mitään; -kilpailijatar oli kaikki. - -Charny, joka nyt jälleen oli Louisin hoidossa, ei näyttänyt olevan -sama mies kuin eilen. Väkevänä yltiöpäisyyteen asti, rohkeana -kerskumiseen saakka, hän teki nyt tohtorille niin hartaita, pontevia -kysymyksiä toipumisestaan, noudatettavasta ruokajärjestyksestä, -muuttamisesta, että tohtori pelkäsi taudin uudistuvan -vaarallisemmalla tavalla jonkin uuden päähänpiston vuoksi. Mutta pian -Charny sai hänet huomaamaan erehdyksensä; hän oli hehkuvan raudan -kaltainen, jonka väri himmenee, mikäli kuumuus vähenee. Rauta mustuu -eikä enää näytä miltään, mutta se on yhä niin kuuma, että polttaa -kaikki, mitä siihen satutetaan. Louis näki nuoren miehen käyvän yhtä -tyyneksi ja järkeväksi kuin hän oli ollut terveinä päivinään. Vieläpä -Charny oli niin järkevä, että luuli olevan tarpeellista tohtorille -selittää, miksi niin jyrkästi oli päätöksensä muuttanut. - --- Kuningatar, -- sanoi hän, -- on saanut minut häpeämään ja sillä -parantanut enemmän kuin teidän tieteenne, hyvä tohtori, olisi voinut -mainioilla lääkkeillä; kun vedotaan itserakkauteeni, taltutetaan -minua kuin hevosta kuolaimilla. - --- Sitä parempi, -- mutisi tohtori. - --- Niin, mieleeni muistuu, kuinka eräs espanjalainen -- nehän ovat -kerskureita -- kerran todisti minulle tahdonvoimaansa: hän sanoi, -että saatuaan kaksintaistelussa haavan hänen tarvitsi vain tahtoa -pidättää verenvuotoa, ja se lakkasikin, jottei vastustaja saanut -riemuita sen näkemisestä. Nauroin sille espanjalaiselle, mutta itse -olen hieman samanlainen. Jos kuume ja hourailu, josta minua niin -moititte, yrittäisivät uudestaan kimppuuni, niin lyön vaikka vetoa, -että ajaisin ne tiehensä sanomalla: hourailu ja kuume, ette saa enää -tulla. - --- Sellaisista ilmiöistä on kyllä esimerkkejä, -- sanoi tohtori -varmasti. -- Mutta oli miten oli, saan onnitella teitä. Nyt olette -sielullisesti parantunut! - --- Totta, totta. - --- Pian saatte nähdä, kuinka ihmisen sielullinen ja ruumiillinen -puoli kuuluvat yhteen. Se on kaunis teoria, josta laatisin -teoksen, jos joutaisin. Mielen puolesta terveenä tulee teistä -ruumiillisestikin terve viikon kuluessa. - --- Kiitos, hyvä tohtori! - --- Ja aluksi aiotte siis muuttaa täältä? - --- Milloin vain haluatte. Vaikka heti. - --- Odotetaan iltaan asti. Kohtuus kaikessa! Äärimmäisyydet panevat -kaikki vaaralle alttiiksi. - --- Odotetaan siis iltaan saakka. - --- Aiotteko kauvas täältä? - --- Maailmaan ääreen, jos tarvitsee. - --- Se olisi toipuneen ensi matkaksi liian pitkä, -- sanoi tohtori -yhtä tyynesti. -- Eiköhän voisi aluksi tyytyä Versaillesiin? - --- Olkoon sitten Versailles, kun niin tahdotte. - --- Minusta näyttää, -- sanoi tohtori, -- ettei haavanne paraneminen -anna teille aihetta lähteä maanpakoon. - -Tämä harkittu kylmäverisyys pakotti Charnyn olemaan varuillaan. - --- Aivan oikein, tohtori, -- myönsi hän. -- Minulla onkin -Versaillesissa asunto. - --- Sehän sopii mainiosti. Teidät voidaan illalla kantaa sinne. - --- Mutta oikeastaan olette käsittänyt minut väärin, tohtori; minun -tekisi mieleni käydä katsomassa maatilojani. - --- No sanokaa, mitä oikein haluatte. Eiväthän tilanne, hitto vie, voi -olla maailman ääressä. - --- Ne ovat Picardian rajalla, täältä viiden-, kahdeksantoista lieuen -päässä. - --- Siinäpä näette! - -Charny puristi tohtorin kättä kuin kiittääkseen häntä kaikesta -hienotuntoisuudesta. - -Illalla kantoivat ne neljä palvelijaa, joiden ensi yrityksen Charny -oli niin kovakouraisesti torjunut, hänet vaunuihin asti, jotka -odottivat talousrakennusten portilla. Kuningas oli ollut koko päivän -metsästämässä, syönyt jo illallista ja mennyt levolle. Charny oli -hieman epätietoinen, sopisiko lähteä jäähyväisiä lausumatta, mutta -tohtori rauhoitti häntä luvaten selittää lähdön johtuneen siitä, -että olopaikan muutos oli tarpeen. Ennenkuin Charny nostettiin -vaunuihinsa, koki hän mielihaikeuttaan tyydyttää viimeiseen asti -luomalla katseita kuningattaren huoneuston akkunoihin. Kukaan ei -voinut häntä nähdä; muuan palvelija kävi edellä soihtu kädessä, mutta -se valaisi vain tietä eikä hänen kasvojaan. - -Portailla Charny tapasi muutamia upseeriystäviään, jotka olivat niin -ajoissa saaneet sanan, ettei hänen lähtönsä näyttänyt paolta. Näiden -hilpeiden toverien saattamana vaunuihin asti hän voi antaa silmiensä -harhailla palatsin akkunissa; kuningattaren akkunat säteilivät valoa. -Hänen majesteettinsa oli hiukan pahoinvoipana ottanut hovinaiset -vastaan makuuhuoneessaan. Andréen pimeät, kolkot akkunat piilottivat -poimullisten verhojensa takana tuskaista värisevää naista, joka -itseään näyttämättä seurasi sairaan ja saattueen pienimpiäkin -liikkeitä. Vihdoin lähtivät vaunut vierimään, mutta niin hitaasti, -että kovalla kivityksellä kuului jokainen kavionkapse. - --- Ellei hän ole minun omani, -- mutisi Andrée, -- ei hän ainakaan -ole kenenkään muun. - --- Jos hänen päähänsä taas pistäisi ruveta kuolemaan, -- tuumi -tohtori palatessaan asuntoonsa, -- ei hän ainakaan kuole minun -luonani eikä minun käsissäni. Hitto periköön kaikki sieluntaudit! -Pitäisi olla ihmelääkäri niitä parantamaan! - -Charny saapui onnellisesti kotiinsa. Myöhemmin illalla kävi tohtori -hänen luonaan ja tapasi hänet niin hyvässä kunnossa, että riensi -ilmoittamaan tämän olevan viimeisen kerran, kun hän tuli potilasta -katsomaan. Illalliseksi sairas nautti palan kananpaistia ja -teelusikallisen hedelmähilloa. - -Seuraavana päivänä kävivät hänen luonaan hänen enonsa, herra de -Suffren, herra de Lafayette ja kuninkaan lähetti. Päivää myöhemmin -hän sai vieraakseen melkein samat henkilöt, mutta sitten ei hänestä -enempää välitetty. Hän nousi makuulta ja käveli puutarhassaan. - -Viikon päästä hän jaksoi ratsastaa säyseällä hevosella; hän oli -jälleen päässyt voimiinsa. Mutta kun hänen asuntonsa ei ollut kyllin -yksinäinen, pyysi hän enonsa lääkäriltä ja tohtori, Louisilta lupaa -matkustaa maatiloilleen. - -Tohtori Louis selitti hänelle suoraan, että liikunto oli viimeinen -aste haavan parantamisessa; että herra de Charnyn sopi mukavissa -vaunuissaan kulkea Picardiaan, jonne tie oli sileä kuin kuvastin, ja -että olisi hullua jäädä Versaillesiin, kun saattoi matkustaa niin -mieluisella tavalla. - -Charny kuormitti isot tavaravaunut, kävi jäähyväisillä kuninkaan -luona, joka oli hänelle erinomaisen herttainen, ja pyysi herra -de Suffrenia esittämään hänen kunnioittavimmat terveisensä -kuningattarelle, joka sinä iltana oli hieman kipeänä eikä ottanut -vastaan. Sitten hän astui linnan portilla vaunuihinsa ja lähti -ajamaan pientä Villers-Cotteretsin kaupunkia kohti; sieltä hänen oli -määrä joutua noin yhden lieuen päässä olevaan Boursonnesin linnaan, -jonka nimi jo alkoi tulla tunnetuksi Dumoustierin ensi runoista. - - - - -10. - -Kaksi vertavuotavaa sydäntä. - - -Päivää sen jälkeen, kun Andrée oli yllättänyt kuningattaren -pakenemassa polvistuneen Charnyn luota, ilmestyi neiti de Taverney -tapansa mukaan hänen majesteettinsa pukuhuoneeseen ennen messua. -Kuningatar ei vielä ollut ottanut ketään vastaan; oli vain juuri -lukenut kirjelipun rouva de la Mottelta, ja hänen mielialansa oli -varsin hilpeä. - -Eilistä vieläkin kalpeampana ilmaisi Andrée koko olennossaan sitä -vakavuutta ja pidättyvää kylmyyttä, mikä kiinnittää huomiota ja -pakottaa ylhäisimmänkin välittämään halpa-arvoisesta. Puvultaan -yksinkertaisena, melkein niin sanoaksemme jylhänä, Andrée oli -nyt sen näköinen kuin onnettoman viestin tuoja -- olkoonpa, että -onnettomuus koski häntä itseään tai muita. Kuningatar oli tällä -haavaa hajamielinen eikä pannut merkille Andréen verkkaista, -juhlallista käyntiä, itkeneitä silmiä, ohimoiden ja kätten kalpeutta. -Hän käänsi vain päätään sen verran, että sai kuuluville ystävällisen -tervehdyksensä. - --- Hyvää huomenta, pikku ystävä. - -Andrée odotti, että kuningatar soisi hänelle tilaisuuden -puhua. Odotti aivan varmana siitä, että hänen vaitiolonsa ja -liikkumattomuutensa lopulta vetäisi puoleensa Marie-Antoinetten -katseen, ja niin tapahtuikin. Saamatta muuta vastausta kuin syvän -kumarruksen kuningatar kääntyi katsomaan ja näki sivultapäin tuskan -ja jäykkyyden leimaamat kasvot. - --- Hyvä Jumala, mikä nyt on, Andrée? -- kysyi hän kääntyen kokonaan -Andréen puoleen. -- Onko sinulle sattunut jokin onnettomuus? - --- Suuri onnettomuus, madame, -- vastasi nuori nainen. - --- Mikä se on? - --- Täytyy jättää teidän majesteettinne. - --- Jättää minut? Lähdettekö pois? - --- Lähden, madame. - --- Minne sinä menet? Mikä on syynä niin äkilliseen lähtöön? - --- Madame, minulla ei ole onnea myötätunnossani... - -Kuningatar kohotti päätään. - --- Omaisteni kesken, -- lisäsi Andrée punastuen. - -Nyt punastui vuorostaan kuningatar, ja heidän katseensa iskivät -yhteen kuin miekanterät. Kuningatar tointui ensiksi. - --- En ymmärrä teitä oikein, -- sanoi hän. -- Eilen olitte onnellinen, -ainakin näytti siltä. - --- Ei, madame, -- vastasi Andrée jäykästi. -- Eilispäivä oli myös -elämäni kovaonnisia. - --- Vai niin, -- sanoi kuningatar vaipuen mietteisiin. - -Sitten hän lisäsi: - --- Selittäkää lähemmin. - --- Minun täytyy jättää väsyttämättä teidän majesteettianne -yksityisseikoilla, jotka eivät ole arvonne mukaisia. Minulla ei -ole mitään iloa perheeni keskuudessa eikä mitään maallista hyvää -odotettavana, ja siksi tulen pyytämään teidän majesteetiltanne lupaa -lähteä pois pitääkseni huolta sieluni pelastuksesta. - -Kuningatar nousi seisaalle, ja vaikka tämä pyyntö koski kipeästi -hänen ylpeyteensä, astui hän Andréen luo ja puristi tämän kättä. - --- Mitä tämä itsepäinen päätös merkitsee? -- kysyi hän. -- Eikö -teillä eilen ollut veljeä ja isää niinkuin tänäänkin? Oliko heistä -eilen vähemmän vastusta ja haittaa kuin tänään? Luuletteko minun -voivan jättää teidät pulaan? Enkö enää olekaan se perheenäiti, joka -perheettömille korvaa heidän puutteensa? - -Andrée alkoi vavista kuin rikollinen ja vastasi syvään kumartaen: - --- Madame, hyvyytenne liikuttaa minua, mutta ei päätöstäni muuta. -Olen päättänyt jättää hovin, minun täytyy palata yksinäisyyteen; -älkää houkuttako minua laiminlyömään velvollisuuksiani teitä kohtaan, -kun en enää tunne niitä voivani täyttää. - --- Eilisestäkö saakka? - --- Teidän majesteettinne sallikoon minun olla siitä enempää puhumatta. - --- Kuten tahdotte, -- vastasi kuningatar katkerasti. -- Sanon vain, -että olen osoittanut teille kyllin luottamusta odottaakseni teiltä -samaa. Mutta hullua olisi kysellä siltä, joka ei tahdo vastata. -Pitäkää salaisuutenne, neiti, ja olkaa onnellisempi muualla kuin -täällä. Muistakaa kuitenkin, ettei ystävyyteni hylkää ihmisiä -oikkujenkaan vuoksi ja että aina pidän teitä ystävänä. Nyt, Andrée, -saatte mennä, te olette vapaa. - -Andrée suoritti hovisäännön mukaisen kumarruksen ja lähti. Ovella -kuningatar hänet pysäytti. - --- Minne aiotte mennä, Andrée? - --- Saint-Denisin luostariin, madame, -- vastasi neiti de Taverney. - --- Luostariin! Ah niin, se on oikein, hyvä neiti! Kenties ei omasta -mielestänne teissä ole moitteen syytä, mutta jo kiittämättömyys ja -unohtaminen on liikaa, vaikkei muuta olisi. Te olette minun edessäni -kylliksi syyllinen. Hyvästi, neiti de Taverney, menkää! - -Seurauksena oli, että Andrée antamatta muuta selitystä, jollaista -kuningattaren lempeä sydän odotti, nöyrtymättä tai heltymättä kohta -käytti hyväkseen lupaa ja katosi. Marie-Antoinette sai huomata, että -Andrée viipymättä poistui linnasta. - -Hän lähti isänsä taloon, missä oli odottanut tapaavansa ja tapasikin -Filipin puutarhassa. Veli haaveili; sisar toimi. Nähdessään Andréen, -jonka piti tähän aikaan olla toimensa vuoksi linnassa, astui Filip -häntä vastaan hämmästyneenä, melkeinpä pelästyneenä. Ja pelästykseen -oli syynä varsinkin sisaren synkkä ilme, hän kun aina oli tervehtinyt -veljeään hellän ystävällisesti hymyillen. Siksi Filip, niinkuin -kuningatarkin, alkoi kysellä. - -Andrée ilmoitti hänelle juuri jättäneensä kuningattaren palveluksen, -eronsa olevan myönnetyn ja aikovansa mennä luostariin. Filip löi -kiivaasti kätensä yhteen, ikäänkuin odottamattoman iskun saaneena. - --- Mitä? -- sanoi hän. -- Sinäkin, siskoni? - --- Minäkinkö? Mitä sillä tarkoitat? - --- Meidän perheellemme on siis kiroukseksi tulla tekemisiin -bourbonien kanssa! -- huudahti hän. -- Sinun on mielestäsi pakko -tehdä luostarivala, sinun, joka olet luontosi ja sielusi puolesta -nunna, kaikkein vähimmin maailmallinen nainen, joka kaikkein vähimmin -voit iäti totella luostarielämän ankaria lakeja! Sanoppa, mistä -moitit kuningatarta? - --- Kuningattaressa ei ole moittimista, -- vastasi nuori nainen -kylmästi. -- Kun itse olet niin toivonut hovin suosiota, kun juuri -sinun olisi muiden edellä pitänyt voida sitä toivoa, miksi et voinut -sinne jäädä, miksi et siellä viihtynyt edes kolmea päivää? Minäpä -olen viipynyt siellä kolme vuotta. - --- Kuningatar on toisinaan oikullinen, Andrée. - --- Jos niin on, Filip, voisit sen miehenä kestää, mutta minä, -nainen, en saa enkä voi. Jos hänessä on oikkuja, purkakoon niitä -palvelijoilleen. - --- Tuo ei, siskoseni, ilmaise minulle, -- sanoi nuori mies -väkinäisesti, -- mitä rettelöltä sinulla on ollut kuningattaren -kanssa. - --- Ei mitään, sen vannon; oliko sinulla, Filip, kun hänet jätit? Voi, -hän on kiittämätön nainen! - --- Täytyy antaa anteeksi; imartelu on häntä hieman turmellut, mutta -pohjaltaan hän on hyvä. - --- Ja todisteena siitä on hänen käytöksensä sinua kohtaan, Filip. - --- Mitä hän siis on tehnyt? - --- Vai olet jo unohtanut! Minulla on parempi muisti, ja niin -maksankin yhdessä päivässä, yhdellä ainoalla päätökselläni sinun -velkasi ja omani. - --- Liian kalliisti, kuten minusta näyttää. Ei sinun ikäisesi eikä -niin kaunis, kuin sinä, ole omansa maailmasta luopumaan. Ole -varuillasi, rakas ystävä, luovut siitä nuorena, kaipaat sitä vanhana, -ja sitten, kun on jo myöhäistä, tekee mielesi palata pahoitettuasi -kaikki ystäväsi, joista hullu päähänpisto on sinut vieroittanut. - --- Et puhunut tuolla tapaa, sinä uljas upseeri, täynnä kunnian ja -oikeuden tuntoa, joka vähän välittäen maineesta ja rikkaudesta olet -siinä, missä sadat muut ovat keränneet arvonimiä ja kultaa, osannut -vain velkaantua ja itseäsi halventaa -- et arvostellut tuolla tavoin -silloin, kun sanoit minulle: hän on oikullinen, Andrée, _hän_ on -keimaileva, _hän_ on uskoton, minä en huoli häntä enää palvella. -Sen teoriasi mukaan luovuit maailmasta, vaikket tosin ruvennut -munkiksi, ja jos toinen meistä on kiinni ikuisissa lupauksissa, niin -en ainakaan minä, joka vasta aion luvata, vaan sinä, joka jo olet -luvannut. - --- Oikeassa olet, siskoni, ja ilman isäämme... - --- Isäämme! Voi, Filip, älä niin puhu, -- keskeytti Andrée katkerana. --- Eikö isän tule olla lastensa tukena tai nojautua heihin? Vain -niillä ehdoilla hän on isä. Mutta nyt kysyn sinulta, millainen on -meidän isämme? Onko mieleesi koskaan tullut uskoa salaisuuttasi herra -de Taverneylle, tai luuletko hänen voivan sinulle puhua omistaan? Ei, --- jatkoi Andrée murheellisesti, -- ei, herra de Taverney on luotu -elämään yksinäisenä. - --- Sen kyllä myönnän, Andrée, mutta hän ei ole luotu yksinäisenä -kuolemaan. - -Nämä lempeän vakavasti lausutut sanat muistuttivat nuorelle naiselle, -että hän oli suuttumukselleen, katkeruudelleen ja vihalleen maailmaa -vastaan suonut sydämessään liian suuren sijan. - --- En soisi sinun pitävän minua tunnottomana tyttärenä, -- vastasi -hän. Tiedäthän, olenko hellä sisar. Mutta täällä maan päällä ovat -kaikki tahtoneet minussa kuolettaa vaistomaisen myötätunnon, joka -heihin kohdistui. Syntyessäni olin Luojalta saanut, kuten muutkin -olennot, sielun ja ruumiin; sieluaan ja ruumistaan saa kukin -ihmisolento vapaasti käyttää tavoittaakseen onnea tässä maailmassa ja -toisessa. Muuan mies, jota en tuntenut, valtasi sieluni -- Balsamo. -Muuan mies, jonka tuskin tunsin ja jota en pitänyt miehenä, -- -valtasi ruumiini -- Gilbert. Toistan sinulle, Filip, että ollakseni -hyvä ja hurskas tytär minulta puuttuu isä. Mutta siirrytään nyt -sinun kohtaloosi ja katsotaan, mitä hyvää sinulla on ollut maailman -mahtavien palvelemisesta, joita rakastit. Filip painoi päänsä alas. - --- Säästä minua, -- sanoi hän. -- Tämän maailman valtiaissa olen -nähnyt vain vertaisiani olentoja ja rakastanut heitä; onhan Jumala -käskenyt meidän rakastaa toisiamme. - --- Voi, Filip, ei täällä maan päällä satu, että rakastava sydän saa -vastarakkautta juuri siltä, jota rakastaa; meidän valitsemamme ovat -valinneet toisia. - -Filip kohotti kalvenneen otsansa ja silmäili sisartaan kauvan aikaa -hämmästyneenä. - --- Miksi minulle niin puhut, mihin sillä tähtäät? -- kysyi hän. - --- En mihinkään, -- vastasi Andrée jalomielisesti, samalla väistäen -pakkoa joutua selittämään tai paljastamaan. -- Minuun on sattunut -kova isku; luulen, että järkenikin kärsii siitä. Älä välitä, mitä -puhun. - --- Sittenkin... - -Andrée astui Filipin luo ja tarttui hänen käteensä. - --- Riittää jo tästä asiasta, rakas veli. Tulin pyytämään sinulta, -että saattaisit minua Saint-Denisiin. Ole rauhassa, en aio vannoa -luostarivalaa. Se tapahtuu myöhemmin, jos käy tarpeelliseksi. -Useimmat naiset hakevat turvapaikasta unohdusta, mutta minä tahdon -siellä virkistää muistiani. Minusta tuntuu, että olen liiaksi -unohtanut Korkeimman, ainoan kuninkaan, ainoaan valtiaan, joka -yksin lohduttaa, samoin kuin hän yksin todellisesti rankaisee. Taas -lähestymällä häntä, nyt kun sen käsitän, olen onneani paremmin -edistänyt kuin jos kaikki, mikä maailmassa on rikasta, mahtavaa -ja rakastettavaa, olisi yhtynyt onneani luomaan. Yksinäisyyteen, -veljeni, ikuisen autuuden esikartanoon! Yksinäisyydessä Jumala puhuu -ihmisen sydämeen; yksinäisyydessä ihminen puhuu Jumalan kanssa. - -Filip keskeytti Andréen kädenliikkeellä. - --- Muista, -- sanoi hän, -- että siveellisesti vastustan tätä -epätoivoista aietta; sinä et ole päästänyt minua arvostelemaan -epätoivosi syitä. - --- Epätoivoni syitä! -- toisti Andrée perin ylenkatseellisesti. -- -Vai sanot sitä epätoivoksi! Jumalan kiitos, ei minun tarvitse täältä -poistua epätoivoisena! Ettäkö kaipaisin jotakin toivottomasti? En, -en, tuhannesti en! - -Ja hän heitti hurjan ylpeällä liikkeellä hartioilleen sen -silkkivaipan, joka lojui viereisellä tuolilla. - --- Juuri tuo ylenpalttinen halveksiminen osoittaa sinun olevan -sellaisessa tilassa, jota ei voi kauvan kestää, -- sanoi Filip. -- -Jollet kärsi sanaa epätoivo, pankaamme sen nimeksi harmi. - --- Harmi! -- vastasi nuori nainen ivallisen hymyn muuttuessa -kopeaksi. Et suinkaan luule neiti de Taverneytä niin heikoksi, että -hän pelkästä harmista hylkäisi maailman. Harmi on keimailevien -tai tyhmien naisten heikkous. Harmin sytyttämä silmä kostuu pian -kyynelistä, ja siihen se palo päättyy. Ei minussa ole harmia, Filip. -Soisin sinun uskovan minua, eikä sinun tarvitsisi muuta kuin vedota -itseesi, kun sinulla on jokin valitus esitettävänä. Vastaa, Filip, -jos huomispäivänä rupeisit trappilais- tai kartusiaanimunkiksi, miksi -nimittäisit sellaisen päätöksesi aihetta? - --- Sanoisin syyksi parantumatonta murhetta, -- vastasi Filip -äänessään onnettomuuden lempeä ylevyys. - --- Sepä se, Filip, minuun sopii sama selitys. Olkoon siis niin, että -minut ajaa yksinäisyyteen parantumaton murhe. - --- Hyvä on, -- sanoi Filip. -- Veljen ja sisaren kohtalossa on -yhtäläisyyttä. Oltuaan yhtä onnellisia he saavat myös tuntea -onnettomuutta samassa määrässä. Hyvin he sopivat yhteen, Andrée. - -Andrée luuli Filipin mielenliikutuksen valtaamana tekevän jonkin -uuden kysymyksen, ja silloin ehkä jäykistynyt sydän olisi murtunut -veljellisen ystävyyden puristamana. Mutta Filip tiesi kokemuksesta, -että suuret sielut ovat itsekylläisiä, eikä siis enää ahdistanut sitä -sulkua, jonka taakse Andrée oli jättäytynyt. - -Minä päivänä ja mihin aikaan aiot matkustaa? -- kysyi hän. - --- Huomenna, taikka jo tänään, jos vielä ehtisi. - --- Etkö tahtoisi vielä kerran kävellä puutarhassa minun kanssani? - --- En, -- vastasi Andrée. - -Siitä kädenpuristuksesta, -- joka tätä kieltoa seurasi, ymmärsi Filip -hänen tahtoneen vain välttää aihetta, mikä saisi hänet heltymään. - --- Valmis olen, milloin tahansa toimitat minulle sanan, -- selitti -Filip. - -Lisäämättä sanaakaan, josta heidän sydämiensä katkeruus olisi voinut -purkautua hillitönnä esille, Filip suuteli hänen kättään. - -Toimitettuaan ensi valmistelut Andrée meni huoneeseensa ja sai sinne -Filipiltä seuraavan kirjelipun: - - 'Voit tavata isämme kello viisi tänään iltapuolella. Hyvästijättö - on välttämätön. Muuten herra de Taverney valittaisi, että on - kehnosti menetelty ja hänet hyljätty.' - -Andrée vastasi: - - 'Kello viisi käyn matkapuvussa herra de Taverneyn luona. Kello - seitsemän voimme jo olla Saint-Denisissä. Uhraatko minulle - iltasi?' - -Vastaukseksi Filip huusi akkunasta, joka oli niin likellä Andréen -huonetta, että tämä saattoi kuulla: - --- Kello viisi ovat hevoset valjaissa. - - - - -11. - -Muuan raha-asiain ministeri. - - -Kuten olemme nähneet, oli kuningatar ennen Andréen käyntiä -hänen luonaan lukenut rouva de la Motten lähettämän kirjelipun -ja tullut hilpeälle mielelle. Siinä oli kaikkien mahdollisten -alamaisuusvakuutusten ohella luettavana: - - '... Ja teidän majesteettinne saa olla siitä varma, että - maksuaikaa myönnetään ja tavara toimitetaan hyvässä - luottamuksessa.' - -Kuningatar oli hymyillyt ja sitten polttanut Jeannen pikku -kirjeen. Kun keskustelu neiti de Taverneyn kanssa oli häntä hieman -synkistänyt, tuli rouva de Misery ilmoittamaan, että herra de Calonne -odotti kunniaa päästä hänen majesteettinsa puheille. Asianmukaista on -tehdä lukijalle vähän selkoa tästä uudesta henkilöstä. Historia on -kyllä tehnyt hänet tunnetuksi, mutta romaani, joka vähemmän tarkasti -esittää näköalat ja suuret piirteet, tyydyttänee mielikuvitusta -paremmin jollakin yksityiskohdalla. - -Herra de Calonne oli älykäs, hyvinkin älykäs mies, kuuluen siihen -vuosisadan jälkipuoliskon miespolveen, joka tottumatonna kyyneliin, -mutta taitavana viisastelemaan oli tehnyt päätöksensä Ranskaa -uhkaavaan tuhoon nähden, sekoitti etunsa yhteiskunnan etuun, tuumi -kuin Ludvig XV: meidän jälkeemme maailman loppu, ja etsi kaikkialta -kukkia koristaakseen viimeisen päivänsä. Hän tunsi valtion asiat -ja oli hovimies. Kaikille nerosta, rikkaudesta ja kauneudesta -kuuluisille naisille hän oli osoittanut sentapaista ihailua kuin -mehiläinen mehukkaille kukkasille. - -Silloisen tietämisen summana oli kyky seurustella seitsemän, -kahdeksan miehen ja kymmenen, kahdentoista naisen kanssa. Herra de -Calonne oli osannut laskea lukuja d'Alembertin kanssa, väitellä -Diderotin kanssa, pilailla Voltairen kanssa, haaveilla Rousseaun -kanssa, ja vihdoin hän oli ollut kyllin rohkea julkisesti nauramaan -herra Neekerin kansansuosiolle. - -Calonne oli eri puolilta tarkasteltuaan viisasta ja syvämietteistä -Neekeriä, jonka selostus oli näyttänyt valaisevan koko Ranskaa, -lopulta tehnyt hänet naurettavaksi niidenkin silmissä, jotka -häntä enimmin pelkäsivät. Kuningas ja kuningatar, joita Neekerin -pelkkä nimikin säikäytti, olivat vain arastellen tottuneet siihen, -että hänestä teki pilkkaa komea, ilomielinen valtiomies, tyytyen -vastaukseksi toisen kaikkiin koreihin numeroihin lausumaan vain tämän -kysymyksen: Mitä varten todistella sitä, ettei mitään osaa todistaa? -Eikä Necker ollutkaan muuta todistanut kuin että hänen oli mahdotonta -enää hoitaa raha-asioita. Calonne otti ne vastaan muka liiankin -kevyenä taakkana, mutta jo ensi hetkestä alkaen voi sanoa hänen sen -alle sortuvan. - -Mitä herra Necker tahtoi? Uudistuksia. Nämä osittaiset uudistukset -kauhistivat kaikkia. Vain harvat niistä hyötyivät ja nekin liian -vähän; sen sijaan monet menettivät, vieläpä liian paljon. Tahtoessaan -jakaa verot oikeuden mukaan ja verottaa myös aateliston maatilat ja -papiston tulot Necker aikoi töykeästi panna mahdottoman mullistuksen -toimeen. Hän saattoi kansan rikkinäiseksi ja heikensi sitä jo -ennakolta, kun olisi pitänyt keskittää sen voimat johtaakseen sitä -yleistä uudistumista kohti. Tähän päämäärään Necker viittasi, mutta -ehkäisi sitä saavuttamasta juuri sillä menettelyllään, että viittasi. -Jos epäkohtien poistamisesta puhuu niille, jotka eivät lainkaan tahdo -niitä korjata, eikö se ole sama kuin houkuttaa esille asianomaisten -vastarintaa? Sopiiko viholliselle ilmoittaa se hetki, jolloin hänen -linnaansa rynnätään? - -Tämän käsitti Calonne ollen siinä suhteessa todellisempi kansan -ystävä kuin geneveläinen Necker -- tarkoitamme todellisten olojen -kannalta, sillä rupeamatta ehkäisemään välttämätöntä turmiota Calonne -joudutti sen tuloa. - -Hänen suunnitelmansa oli rohkea, jättiläismäinen, varma: piti -toimittaa kahdessa vuodessa vararikkoon kuningas ja aateli, jotka -olisivat sitä viivyttäneet kymmenen vuotta, ja sitten vararikon -tultua, sanoa: Maksakaa nyt, rikkaat, köyhien puolesta, sillä -nälissään he muuten ahmaisevat kaikki, jotka eivät heitä elätä. - -Kuinka on mahdollista, ettei kuningas kohta nähnyt tämän ohjelman -seurauksia tai itse ohjelmaa? Kuinka hän, joka oli raivosta vavissut -lukiessaan selostusta, ei kauhukseen arvannut ministerinsä aietta? -Miksi hän ei valinnut jompaakumpaa näistä kahdesta suunnitelmasta, -vaan mieluummin jätti kaikki sattuman varaan? Tämä ainoa varsinainen -tili on Ludvig XVI:lla valtiomiehenä jälkimaailman kanssa -selvittämättä. Juuri tätä mainiota periaatetta vastaan nousee aina -se, kellä ei ole kyllin voimaa korjata jo juurtumaan päässyttä -epäkohtaa. - -Mutta että kuninkaan silmät olivat niin paksun siteen peitossa ja -että käsitykseltään muuten niin tarkka ja sukkela kuningatar oli yhtä -sokea kuin hänen puolisonsa, voimatta nähdä, mitä ministeri puuhasi, -siitä on historian tai oikeammin romaanin, joka tässä kohden lienee -tervetullut, annettava eräitä välttämättömiä yksityispiirteitä. - -Herra de Calonne astui kuningattaren luo. Hän oli kaunis, kookas -ja ryhdiltään ylevä; osasi naurattaa kuningattaria ja itkettää -rakastajattariaan. Varmana siitä, että Marie-Antoinette oli kutsunut -hänet luokseen tärkeän asian vuoksi, hän saapui hymyilevänä. Moni muu -olisi tullut kulmakarvat rypyssä, jotta pyynnön täyttäminen sitten -näyttäisi sitä suuremmalta ansiolta. Kuningatar oli puolestaan hyvin -armollinen, pyysi ministeriä istumaan ja puhui aluksi kaikenlaista, -mikä ei kuulunut asiaan. - --- Onko rahoja, hyvä herra de Calonne? -- kysyi hän viimein. - --- Rahoja? Tietysti, madame, kyllä meillä on, ainahan meillä on rahaa. - --- Sepä merkillistä, -- arveli kuningatar. -- En ole koskaan tuntenut -ketään toista, joka olisi tuolla tavoin vastannut rahakysymyksiin; -raha-asiain hoitajana te olette todellakin verraton. - --- Paljonko teidän majesteettinne tarvitsee? -- kysyi Calonne. - --- Selittäkää ensin, millä keinoin olette löytänyt rahaa, vaikka -herra Neckerin vakuutuksen mukaan sitä ei ollut. - --- Herra Necker oli oikeassa, madame; rahaa ei enää ollutkaan valtion -kassassa, ja se on niin totta, että sinä päivänä, kun ryhdyin -ministeriötäni johtamaan, marraskuun 5. päivänä 1783 -- sellaisia -asioita ei unohda, madame -- en tavannut rahastossa enempää kuin -kaksi pussia, kummassakin tuhat kaksisataa livreä, siinä kaikki. - -Kuningatar alkoi nauraa. - --- Entä sitten? -- tiedusti hän. - --- Jos herra Necker olisi jättänyt sanomatta: ei ole enää rahaa, ja -sen sijaan, kuten minä, lainannut ensimäisenä vuonna sata miljoonaa, -toisena sata viisikolmatta, ja jos hän olisi ollut minun tavallani -varma kahdeksankymmenen miljoonan lainasta kolmanneksi vuodeksi, niin -herra Necker olisi ollut todellinen rahamies. Kaikki osaavat sanoa: -Kassassa ei ole enää rahaa, mutta jokainen ei osaa vastata: On kyllä. - --- Sitähän juuri äsken tarkoitin, ja siitä teitä onnittelen, -monsieur. Mutta kuinka voidaan maksaa, siinä pula on. - --- Madame, -- vastasi Calonne huulillaan hymähdys, jonka syvää, -kaameata merkitystä ei ihmissilmä voinut mitata, -- minä voin teille -mennä siitä takaukseen, että maksetaan. - --- Luotan teihin, -- sanoi kuningatar, -- mutta puhukaamme vielä -raha-asioista. Teidän kanssanne niistä voi puhella kuin huvittavasta -tieteestä; muilla se on kuin kuiva pensas, mutta teillä hedelmäpuu. - -Calonne kumarsi. - --- Onko teillä uusia aatteita? -- kysyi kuningatar. -- Jos on, niin -suokaa niistä minulle esikoiset. - --- Minulla on, madame, muuan aate, josta heruu kaksikymmentä -miljoonaa ranskalaisten taskuihin ja seitsemän, kahdeksan miljoonaa -teidän omaanne, -- anteeksi, teidän majesteettinne kassaan. - --- Ne miljoonat ovat kummallakin taholla tervetulleita. Mistä ne -tulevat? - --- Teidän majesteettinne tietänee, että kultarahojen arvo ei ole -Euroopan kaikissa valtioissa sama? - --- Tiedän kyllä. Espanjassa, esimerkiksi, kulta on kalliimpaa kuin -Ranskassa. - --- Teidän majesteettinne on aivan oikeassa, ja teidän kanssanne -on hauska keskustella raha-asioista. Jo viisi tai kuusi vuotta -on Espanjassa kullan arvo kahdeksantoista unssia naulaa kohti -suurempi kuin Ranskassa. Senvuoksi ne, jotka Ranskasta vievät kultaa -Espanjaan, voittavat joka naulasta noin neljätoista unssia hopeaa. - --- Se on koko paljon! -- huomautti kuningatar. - --- Niin paljon, -- jatkoi ministeri, -- että jos rahamiehet -tietäisivät, mitä minä tiedän, ei meillä vuoden päästä olisi -ainoatakaan louisdoria jäljellä. - --- Sen te arvatenkin estätte? - --- Viipymättä, madame. Aion korottaa kullan arvoa niin paljon, -että siitä saa voittoa viidennentoista osan. Teidän majesteettinne -käsittää, ettei kassakirstuihin jätetä ainoaakaan louisdoria, kun -tiedetään, että rahapajasta saadaan sellainen voitto, jos kulta -myydään sinne. Sitten valetaan kulta uudestaan rahoiksi, ja naulasta, -joka nyt vastaa kolmeakymmentä louisdoria, teemme kolmekymmentäkaksi. - --- Siis voittoa sekä nyt että vastedes! -- huudahti kuningatar. -- Se -on mainio aate ja herättää varmaan ihastusta. - --- Niinpä luulen, madame, ja tunnen itseni onnelliseksi siitä, että -aatteeni on niin täydellisesti saavuttanut hyväksymisenne. - --- Olkoon teillä aina niin hyviä aatteita! Silloin olen varma, että -maksatte kaikki velkamme. - --- Sallikaa nyt, madame, -- sanoi ministeri, -- että palataan siihen, -mitä teidän majesteettinne minulta toivoo. - --- Olisiko mahdollista, monsieur, saada tällä kertaa... - --- Mikä summa? - --- Kenties liian suuri. - -Calonnen huulille tuli hymy, joka rohkaisi kuningatarta. - --- Viisi sataa tuhatta livreä. - --- Ah, madame, -- sanoi ministeri, -- kuinka jo pelästyin! Luulin, -että oli puhe jostakin varsinaisesta summasta. - --- Voitteko siis hankkia? - --- Tietysti. - --- Niin ettei kuningas... - --- Se ei käy päinsä; kaikki tilini esitetään kuninkaalle -kuukausittain, mutta koskaan ei ole sattunut, että kuningas olisi -niitä tarkastanut, ja sen voin kunniakseni mainita. - --- Milloin voin odottaa saavani tämän summan? - --- Minä päivänä teidän majesteettinne tarvitsee? - --- Vasta ensi kuun viidentenä päivänä. - --- Maksumääräykset laaditaan kuukauden toisena päivänä, ja kolmantena -teidän majesteettinne saa rahat. - --- Kiitän teitä, herra de Calonne. - --- Suurin onneni on tehdä teidän majesteettinne mieliksi. Pyydän aina -kursailematta käyttämään kassaani, sillä se mielistelee raha-asiainne -ylihoitajan itserakkautta. - -Hän oli noussut seisaalle ja kumarsi viehättävästi; kuningatar ojensi -kätensä suudeltavaksi. - --- Vielä yksi sana, -- sanoi kuningatar. - --- Kuuntelen, madame. - --- Näistä rahoista minulla on tunnonvaivoja. - --- Tunnonvaivoja? - --- Niin. Ne käytetään erään oikkuni tyydyttämiseen. - --- Sitä parempi. Ainakin puoli summaa tulee silloin todelliseksi -voitoksi teollisuudelle, kaupalle tai huvituksillemme. - --- Itse asiassa se onkin totta, -- mutisi kuningatar. -- Teillä on -aivan ihastuttava tapa minua lohduttaa. - --- Jumalan kiitos, madame! Älköön meillä olko muita tunnonvaivoja -kuin mitä teidän majesteetillanne on; silloin saamme suoraa päätä -astua paratiisiin. - --- Mutta huomatkaa, herra de Calonne, että minusta olisi kovin julmaa -maksattaa kansa-paralla oikkuni. - --- Hyvä on, -- vastasi ministeri korostaen joka sanaansa -pahaenteisellä hymyllä, -- älkäämme siis enää vaivatko mieltämme, -sillä sen voin vakuuttaa, ettei maksajaksi koskaan joudu kansa-parka. - --- Miksi ei? -- kysyi kuningatar hämmästyneenä. - --- Siksi, ettei kansa-paralla enää ole mitään, -- selitti ministeri -tyynesti, -- ja missä ei mitään otettavaa ole, siinä on kuningaskin -oikeutensa menettänyt. - -Sitten hän kumarsi ja poistui huoneesta. - - - - -12. - -Uusiintuneita haaveita. Paljastunut salaisuus. - - -Tuskin oli herra de Calonne ehtinyt mennä pylväskäytävän kautta -palatakseen ministeristöönsä, kun kuningattaren huoneen ovelta kuului -hiljainen naputus, ja sisään astui Jeanne. - --- Madame, -- sanoi hän, -- hän on täällä. - --- Kardinaaliko? -- kysyi kuningatar hieman ihmetellen tuota sanaa -"hän", joka naisen suussa merkitsee niin moninaista. - -Mutta hän ei ehtinyt muuta sanoa. Jeanne oli jo saattanut sisään -kardinaali de Rohanin ja jättänyt hyvästi, salavihkaa puristaen -suojellun suojelijansa kättä. - -Prinssi oli nyt kahden kesken kuningattaren kanssa, kolmen -askeleen päässä, ja suoritti asianmukaiset kumarrukset erinomaisen -kunnioittavasti. Kuningatarta liikutti tämä tahdikas pidättyväisyys, -ja hän ojensi kätensä kardinaalille, joka ei vielä ollut kohottanut -häneen katsettaan. - --- Monsieur, -- sanoi hän, -- minulle on teistä kerrottu muuan -piirre, joka sovittaa monta vääryyttä. - --- Sallikaa minun, -- vastasi prinssi vavisten mielenliikutuksesta, -joka ei ollut teennäinen, -- sallikaa minun, madame, vakuuttaa, -että teidän majesteettinne mainitsemat vääryydet supistuisivat -melkoisesti, jos saisin vähänkin selittää. - --- En kiellä teitä puolustamasta itseänne, -- sanoi kuningatar -arvokkaasti, -- mutta se, mitä minulle sanoisitte, heittäisi varjon -siihen rakkauteen ja kunnioitukseen, joka minussa on isänmaatani -ja perhettäni kohtaan. Ette voi syyttömyyttänne muuten todistaa -kuin pahoittamalla minun mieltäni, herra kardinaali. Mutta älkäämme -kajotko sammuneeseen tuleen; se voisi vielä kyteä ja polttaa teidän -sormenne tai minun. Se, että saan teidät nähdä uudessa valossa, joka -on minulle paljastettu, kunnioittavana, alttiina... - --- Alttiina kuolemaan saakka, -- keskeytti kardinaali. - --- Kernaasti minun puolestani. Mutta, -- sanoi Marie-Antoinette -hymyillen, -- tähän asti ei ole ollut muusta puhe kuin -taloudellisesta perikadosta. Te, herra kardinaali, olisitte minun -hyväkseni valmis saattamaan itsenne häviöön, eikö niin? Se on -kaunista, erinomaisen kaunista. Onneksi voin sen asian järjestää. -Saatte elää, joutumatta häviöön, ellette vain, kuten kerrotaan, itse -hävitä omaisuuttanne. - --- Madame... - --- Se on oma asianne. Kuitenkin tahdon ystävänä, koska nyt olemme -ystäviä, antaa teille neuvon: säästäkää, se on papillinen hyve; -kuninkaalle olette paremmin mieleen säästäväisenä kuin tuhlaavana. - --- Rupean saidaksi miellyttääkseni teidän majesteettianne. - --- Kuningas, -- huomautti kuningatar hienosti vihjaisten, -- ei -myöskään suosi saitureita. - --- Rupean miksi hyvänsä teidän majesteettinne tahtoo, -- vakuutti -kardinaali voimatta kyllin salata intohimoaan. - --- Tarkoitin siis, -- keskeytti kuningatar jyrkästi, -- ettei teidän -tarvitse minun tähteni hävittää itseänne. Te olette mennyt minun -puolestani takuuseen, ja siitä kiitän teitä, mutta minun sopii -täyttää sitoumukseni. Älkää siis enää välittäkö siitä asiasta, joka -ensimäisestä maksusta lähtien koskee vain minua. - --- Asian päättämiseksi, madame, -- sanoi kardinaali kumartaen, -- ei -siis tarvitse muuta kuin että jätän kaulanauhan teidän majesteettinne -haltuun. - -Ja samassa hän otti taskustaan lippaan, jonka antoi kuningattarelle. -Tämä ei sitä edes tarkastanut, mikä viittasi hänessä olevan hyvän -halun sitä katsella, vaan laski sen riemusta vavisten eräälle -hyllylle hyvin likelle itseään. Kardinaali lausui muutamia -kohteliaisuuksia, jotka otettiin varsin armollisesti vastaan, ja -palasi sitten siihen, mitä kuningatar oli maininnut vanhan riidan -sovittamisesta. Mutta kun kuningatar oli päättänyt olla kardinaalin -läsnäollessa katselematta timantteja ja kiihkeästi halusi niitä -nähdä, kuunteli hän vain hajamielisesti. - -Hajamielisenä hän myös ojensi kätensä kardinaalille, joka sitä -hurmaantuneena suuteli. Sitten kardinaali jätti hyvästi luullen -olevansa vaivaksi, ja se lisäsi hänen iloaan, siliä pelkkä ystävä ei -vaivaa, saatikka se, josta ei vähääkään välitetä. - -Tällainen oli se kohtaus, joka paransi kardinaalin sydänhaavat. Hän -poistui kuningattaren luota ihastuneena, toiveista huumaantuneena ja -valmiina rouva de la Mottelle osoittamaan rajatonta kiitollisuutta -välityksestä, joka oli toimitettu niin hyvään päätökseen. Jeanne -odotti häntä hänen vaunuissaan sadan askeleen päässä tullin takana ja -sai häneltä hehkuvia vakuutuksia ystävyydestä. - --- Sanokaapa nyt, -- virkkoi hän, kun kiitollisuuden ensi purkaus -oli tapahtunut, -- tuleeko teistä Richelieu vai Mazarin? Onko -itävaltalainen suu rohkaissut teissä kunnianhimoa vai hellyyttä? -Oletteko antautunut politiikkaan vai salaiseen suhteeseen? - --- Älkää naurako, rakas kreivitär, -- vastasi prinssi. -- Minä olen -onnesta ihan hullu. - --- Joko nyt? - --- Avustakaa minua, ja kolmen viikon päästä näette minut ministerinä. - --- Pahus! Kolme viikkoa on pitkä aika; ensimäinen erä lankeaa -maksettavaksi jo kahden viikon päästä. - --- Kaikki hyvä tulee yhtaikaa; kuningattarella on rahaa, hän kyllä -maksaa. Minulle jää vain se ansio, että olin aikonut uhrata. Siinä on -kuitenkin liian vähän, kreivitär; kunniani kautta, se ansio on liian -pieni. Niin mielelläni olisin tästä sovinnosta maksanut viisisataa -tuhatta livreä. - --- Olkaa rauhassa, -- sanoi kreivitär hymyillen. -- Sen ansion kyllä -saatte muiden lisäksi. Onko se teistä tärkeätä? - --- Myönnän, että se olisi enemmän mieleeni. Jos kuningatar olisi -velalliseni... - --- Monseigneur, minussa on jokin aavistus, että saatte senkin ilon. -Oletteko siihen valmis? - --- Olen myynyt viimeisetkin maatilani ja pantannut kaikki -ensivuotiset tuloni. - --- Ja siten saitte irti viisisataa tuhatta livreä? - --- Niin, ne rahat minulla on; mutta jos joudun ne suorittamaan, en -enää tiedä, kuinka hankkisin lisää. - --- Sillä maksulla, -- huudahti Jeanne, -- saamme kolme kuukautta -rauhaa. Kuinka paljon voikaan tapahtua kolmessa kuukaudessa. - --- Se, on totta. Mutta kuningas ei kuulu suvaitsevan, että enää teen -velkaa. - --- Kahden kuukauden olo ministerinä toimittaa asianne taas hyvään -kuntoon. - --- Voi, kreivitär... - --- Älkää suuttuko. Ellette itse niin tee, tekevät sen serkkunne. - --- Te olette aina oikeassa. Minne nyt aiotte? - --- Takaisin kuningattaren luo katsomaan, mitä käyntinne vaikutti. - --- Hyvä! -- Minä palaan Pariisiin. - --- Miksi? Teidän pitäisi illalla saapua pelipöydän ääreen. Se olisi -hyvää taktiikkaa; älkää jättäkö taistelutannerta. - --- Mutta kovaksi onneksi minun täytyy olla kotona tapaamassa erästä -henkilöä, joka on ilmoittanut tulevansa. - --- Mikä kohtaus se on? - --- Hyvinkin vakavaa laatua päättäen siitä kirjeestä, joka minulle -saapui. Kas tässä, lukekaa itse... - --- Miehen käsialaa! -- sanoi kreivitär ja luki: - - 'Monseigneur, eräs henkilö haluaa teitä tavata melkoisen - rahasumman takaisin maksamista koskevassa asiassa ja saapuu - hotelliinne Pariisiin tänä iltana saadakseen kunnian päästä - puheillenne.' - --- Nimetön... jokin kerjäläinen. - --- Ei, kreivitär, ei kukaan tule omin ehdoin väkeni piestäväksi, jos -on minusta tehnyt pilaa. - --- Mitä siis arvelette? - --- En tiedä oikein, mistä johtuu, mutta tuo käsiala näyttää tutulta. - --- No ottakaa hänet vastaan, monseigneur; sitäpaitsi ei ole suurta -vaaraa niistä, jotka lupaavat rahaa. Pahinta olisi se, etteivät ne -voisikaan maksaa. Hyvästi nyt, monseigneur! - --- Hyvästi, kreivitär, kunnes taas saan onnen teitä tavata. - --- Kuulkaapa vielä, monseigneur, pari pikku asiaa! - --- No mitä? - --- Jos sattumalta tulisi jokin suuri rahasumma... - --- Entä sitten? - --- Sellainen, jonka luulitte jo menneen hukkaan, jokin löytö, aarre... - --- Ymmärrän, veitikka, puolet kummallekin, vai mitä? - --- Juuri niin, monseigneur. - --- Te tuotte minulle onnea. Tottahan siis pidän teitä kiitollisessa -muistissa. Jaetaan summa kahtia. Mikä oli toinen asianne? - --- Se kuuluu näin: Pitäkää ne viisisataa tuhatta koskematta. - --- Älkää niistä olko huolissanne. - -Ja niin he erosivat. Kardinaali palasi Pariisiin taivaallisen onnen -elähyttämänä. - -Pari tuntia sitten oli elämä todellakin ruvennut hänestä näyttämään -toiselta. Jos hän oli vain rakastunut, oli kuningatar hänelle antanut -enemmän kuin hän oli rohjennut toivoa; jos hänessä oli kunnianhimoa, -antoi kuningatar hänen toivoa vielä enemmän. - -Puolisonsa taitavasti johtamana tulisi kuningas välikappaleeksi -onneen, jota vastedes ei mikään voisi ehkäistä. Prinssi Ludvig tunsi -olevansa täynnä aatteita; hänellä oli yhtä paljon poliittista älyä -kuin kellään kilpailijallaan, hän käsitti uudistuskysymykset, hänen -kauttaan liittyisi papisto kansaan vankaksi enemmistöksi, joka voi -pysyä kauvan vallassa voimansa ja oikeutensa nojalla. - -Panna tämän uudistusliikkeen etupäähän kuningatar, jota hän ihaili -ja jonka yhä yltyvän epäsuosion hän muuttaisi verrattomaksi -kansanrakkaudeksi -- se oli tämän kirkkoruhtinaan haave, joka voi -toteutua Marie-Antoinetten yhdestä ainoasta hellästä sanasta. Silloin -kevytmielinen mies luopuisi helpoista voitoistaan, maailmallisesta -tulisi filosofi, joutilaasta uupumaton raataja. Väkevien luonteiden -on helppo vaihtaa irstailujen kalpeus uutteran työn väsymykseen. -Rohanin prinssi menisi pitkälle, kun tulisena kiihoittimena olivat -rakkaus ja kunnianhimo. - -Heti Pariisiin palattuaan hänestä tuntui, että piti ryhtyä työhön. -Hän poltti kohta kirstullisen rakkaudenkirjeitä, kutsutti luokseen -taloudenhoitajansa antaakseen uusia ohjeita, käski sihteerinsä -veistää valmiiksi kyniä tehdäkseen muistiinpanoja Englannin -politiikasta, jonka hän perinpohjin tunsi, ja vasta tunnin aikaa -työskenneltyään alkoi olla tavallisessa mielentilassaan, kun -soittokello ilmoitti, että oli tullut tärkeä vieras. Huoneeseen astui -muuan lakeija. - --- Kuka siellä on? -- kysyi kardinaali. - --- Se henkilö, joka aamulla lähetti kirjeen monseigneurille. - --- Sanomatta nimeään? - --- Niin, monseigneur. - --- Mutta sillä henkilöllä on nimi. Kysykää häneltä. Lakeija palasi -hetkisen päästä ja ilmoitti: - --- Kreivi de Cagliostro. - -Prinssi hätkähti. - --- Antakaa hänen tulla. - -Kreivi astui sisään, ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä. - --- Mitä ihmettä näen? -- huudahti kardinaali. - --- Eikö totta, monseigneur, -- sanoi; Cagliostro hymyillen, -- että -olen tuskin ollenkaan muuttunut? - --- Onko mahdollista...? -- mutisi Rohanin prinssi. -- Josef Balsamo -elossa, vaikka kerrottiin tulipalossa saaneen surmansa. Josef -Balsamo... - --- Niinkuin Fenix, ihkaelävänä, niin juuri, monseigneur, entistä -elävämpänä. - --- Mutta te esiinnytte nyt toisennimisenä... Miksi ette ole pitänyt -entistä nimeänne? - --- Juuri siksi, että se on entinen ja palauttaa minulle ja muillekin -liian surullisia tai kiusallisia muistoja. Viittaan vain teihin, -monseigneur; sanokaapa, ettekö olisi kieltänyt päästämästä luoksenne -Josef Balsamoa? - --- Minäkö? En suinkaan, monsieur. - -Ja kardinaali oli vielä niin hämillään, ettei pyytänyt vierastaan -istumaan. - --- Siinä tapauksessa, -- jatkoi tämä, -- teidän -korkea-arvoisuudellanne on enemmän muistia ja rehellisyyttä kuin -kaikilla muilla ihmisillä yhteensä. - --- Monsieur, te teitte minulle muinoin sellaisen palveluksen... - --- Onko totta, -- keskeytti Balsamo, -- etten näytä vanhentuneen ja -että mielestänne olen hyvä näyte elämänveteni tehosta? - --- Sen myönnän, mutta tehän olette poikkeus muista ihmisistä, te kun -niin anteliaasti jakelette kaikille kultaa ja terveyttä. - --- Terveyttä... sitä en kiellä, monseigneur; mutta kultaa... en -suinkaan. - --- Ettekö siis enää tee kultaa? - --- En, monseigneur. - --- Mutta miksi ette? - --- Minulta on hukkunut viimeinenkin jäännös erästä välttämätöntä -ainesta, jota mestarini, viisas Althotas, oli minulle lahjoittanut -palattuaan Egyptistä. Sen ainoan reseptin perille en ole koskaan -päässyt. - --- Ja sen hän on pitänyt itse? - --- Ei... tai oikeammin, hän on sen pitänyt tai vienyt mukaansa -hautaan. - --- Hän on siis kuollut? - --- On, hänet olen menettänyt. - --- Miksi ette jatkanut hänen elämäänsä, kun hän oli niin -välttämättömän reseptin ainoa tallettaja, vaikka itse olette säilynyt -nuorena ja pirteänä halki vuosisatojen, kuten vakuutatte? - --- Siksi, että pystyn torjumaan taudit ja haavat, mutta en -tapaturmia, kun ne vievät hengen eikä minua kutsuta. - --- Tapaturmassako Althotas sai surmansa? - --- Varmaan olette siitä kuullut, koska tiesitte minun kuolleen. - --- Onko puhe siitä tulipalosta Saint-Clauden kadun varrella, jossa -teidän sanottiin hukkuneen? - --- Se surmasi vain Althotaan, tai oikeammin, hän oli elämään väsynyt -ja tahtoi kuolla. - --- Merkillistä! - --- Ei, vaan luonnollista. Itsekin olen monta kertaa aikonut lopettaa -päiväni. - --- Tähän asti olette kuitenkin kestänyt. - --- Olen valinnut nuoruudentilan, jossa hyvä terveys, intohimot -ja ruumiilliset nautinnot vielä toimittavat jotakin huvia, mutta -Althotas oli valinnut vanhuuden. - --- Althotaan olisi pitänyt menetellä teidän tavallanne. - --- Eipä niinkään. Hän oli syvämietteinen, muita etevämpi mies; -tämän maailman asioista hän tavoitteli vain tiedettä. Kiihkeä -nuoruudenveri, intohimot, nautinnot olisivat vieroittaneet hänet -ainaisesta mietiskelystä. Täytyy aina olla kuumeesta vapaa; -voidakseen hyvin ajatella täytyy antautua häiriintymättömään -lepoon. Vanhus miettii syvemmin kuin nuori mies; mutta jos hänet -valtaa murhe, ei sitä vastaan ole lääkettä. Althotas kuoli -tieteenrakkautensa uhrina. Minä taas maailmanmiehenä hukkaan aikani -enkä saa mitään toimeen. Olen kuin taimi... en uskalla sanoa itseäni -kukaksi; en elä, hengitän vain. - --- Kuolleista nousseen miehen mukana herää myös entinen ihmettelyni, --- sanoi kardinaali. -- Te palautatte minut siihen aikaan, jolloin -taikasananne, ihmetyönne enensivät kaikkia kykyjäni ja kohottivat -silmissäni erään olennon arvoa. Te muistutatte mieleeni nuoruuteni -molemmat haaveet. Tiedättekö... nyt on jo kymmenen vuotta siitä, kun -teidät ensin tapasin! - --- Aivan niin, ja molemmat olemme siitä ajasta paljon muuttuneet, -monseigneur. Minä en ole enää taikuri, vaan tiedemies. Te ette enää -ole kaunis nuori mies, vaan kaunis prinssi. Muistatteko sitä päivää, -jolloin työhuoneessani lupasin teille rakkautta eräältä naiselta, -jonka heleänvärisestä suortuvasta tietäjättäreni oli ennustanut? - -Kardinaali kalpeni, mutta punastui kohta. Pelästys ja ihastus -ehkäisivät sydämen tykytystä vuorotellen. - --- Muistan kyllä, -- vastasi hän, -- mutta sekavasti... - --- Katsotaanpa, -- jatkoi Cagliostro leikillisesti, -- voisinko vielä -kerran taikoa. Antakaa minun hetkeksi syventyä tähän ajatukseen. - -Hän mietiskeli. - --- Tämä lemmenhaaveittenne vaaleaverinen lapsi, -- lausui hän -oltuaan vähän aikaa vaiti, -- missä hän nyt on, mitä hän puuhaa? No -totisesti, nytpä jo näen hänet! Niin... olettehan te itsekin hänet -tänään nähnyt... vieläpä olette juuri äsken tullut hänen luotaan. - -Kardinaali painoi jääkylmää kättään jyskyttävää sydäntänsä vastaan. - --- Monsieur, -- sanoi hän niin hiljaa, että Cagliostro tuskin kuuli, --- säästäkää minua... - --- Tahdotteko, että puhumme jostakin muusta? -- kysyi taikuri -kohteliaasti. -- Olen teidän nöyrin palvelijanne, monseigneur. Olkaa -niin hyvä ja käskekää. - -Ja hän istuutui huolettomasti sohvalle, jota kardinaali ei ollut -tämän mielenkiintoisen keskustelun alusta saakka muistanut hänelle -tarjota. - - - - -13. - -Velallinen ja velkoja. - - -Kardinaali katseli vieraansa käytöstä melkein tylsästi. - --- No niin, monseigneur, -- sanoi Cagliostro, -- uudistettuamme -tuttavuutta voisimme nyt puhella, jos suvaitsette. - --- Aivan oikein, -- myönsi kirkkoruhtinas, vähin erin malttaen -mieltänsä, -- ottakaamme puheeksi se takaisinmaksu, josta... josta... - --- Josta tein kirjeessäni viittauksen? Teidän korkea-arvoisuutenne -haluaa siis kuulla... - --- Se lienee ollut vain tekosyy, eikö niin? Ainakin siltä tuntui. - --- Ei ollenkaan, monseigneur, se oli minulla varsinaisena -aiheena, vieläpä erittäin tärkeänä, voin teille vakuuttaa. Tämän -takaisinmaksun sietäisi todellakin jo tapahtua, sillä tässä on -puheena viisisataa tuhatta livreä, ja se on melkoinen summa. - --- Juuri sen summan te kerran jalomielisesti lainasitte minulle, -- -sanoi kardinaali, jonka kasvoille levisi lievä kalpeus. - --- Niin, monseigneur, sen summan saitte minulta lainaksi, -- myönsi -Cagliostro. -- Minusta on hauskaa, että teidän arvoisellanne -ylimyksellä on niin hyvä muisti. - -Kardinaali oli saanut iskun; hän tunsi kylmää hikeä valuvan otsalta -poskilleen. - --- Olin vähän aikaa siinä luulossa, -- sanoi hän koettaen hymyillä, --- että yliluonnollinen mies Josef Balsamo oli vienyt saatavansa -mukanaan hautaan, samoin kuin oli kuittini heittänyt tuleen. - --- Monseigneur, -- vastasi kreivi vakavasti, -- Josef Balsamon elämä -on yhtä tuhoutumaton kuin se paperi, jonka luulitte palaneen tuhaksi. -Tuoni ei mahda mitään elämänvedelle, tuli ei pysty kivikuituun. - --- En ymmärrä, -- sanoi kardinaali, jonka silmissä melkein musteni. - --- Pian ymmärrätte, monseigneur; siitä olen varma, -- vakuutti -Cagliostro. - --- Kuinka niin? - --- Tuntiessanne allekirjoituksenne. - -Ja hän ojensi kokoontaitetun paperin prinssille, joka jo ennen sen -avaamista huudahti: - --- Kuittini! - --- Juuri teidän kuittinne, -- vastasi Cagliostro huulillaan hieno -hymy, jota kuitenkin lievensi kylmä kumarrus. - --- Mutta tehän poltitte sen, monsieur; liekin näin omin silmin. - --- Tosin heitin tuon paperin tuleen, -- sanoi kreivi, -- mutta kuten -jo viittasin, te olitte sattumalta kirjoittanut kivikuituiselle -ettekä tavalliselle paperille, niin että kuittinne sitten löytyi -hiilten seasta ihan vahingoittumatta. - --- Monsieur, -- lausui nyt kardinaali hieman kopeasti, hänestä kun -kuitin esittäminen osoitti epäluottamusta, -- saatte uskoa, etten -olisi velkaani kieltänyt, vaikkei tätä paperia olisi ollutkaan -tallella. Teidän puoleltanne on siis ollut väärin minua pettää. - --- Minäkö teitä pettäisin, monseigneur? Vakuutan, ettei minussa ole -hetkeksikään ollut sellaista aikomusta. - -Kardinaali nyökkäsi ja sanoi: - --- Olette ainakin saanut minut siihen luuloon, että kuitti oli -hävinnyt. - --- Jättääkseni teidät hyvässä rauhassa käyttämään tätä viidensadan -tuhannen livren lainaa, -- vastasi vuorostaan Balsamo kevyesti -kohauttaen hartioitaan. - --- Mutta sanokaa nyt vihdoinkin, -- jatkoi kardinaali, -- kuinka -olette kokonaista kymmenen vuotta jättänyt sellaisen summan perimättä? - --- Tiesin, monseigneur, kenen hallussa se oli. Eräät tapahtumat, -pelit, varkaat, ovat vähin erin vieneet minulta kaikki. Mutta -tietäessäni näiden rahojen olevan hyvässä tallessa olen malttanut -mieleni äärimmäiseen hetkeen saakka. - --- Onko nyt tullut äärimmäinen hetkenne? - --- Valitettavasti, monseigneur. - --- Ette siis enää voi odottaa? - --- Se olisi todellakin mahdotonta, -- vastasi Cagliostro. - --- Vaaditteko rahanne nyt takaisin? - --- Vaadin, monseigneur. - --- Tänäänkö jo? - --- Jos teidän sopii maksaa. - -Kardinaali oli hetkisen vaiti, mieli toivotonna, ja sanoi sitten -muuttuneella äänellä: - --- Herra kreivi, tämän maailman prinssipoloiset eivät kykene -rikkaaksi loihtimaan niin häthätää kuin teikäläiset taikurit, joiden -vallassa ovat pimeyden ja valkeuden henget. - --- Ah, monseigneur, -- vastasi Cagliostro, -- älkää luulkokaan, että -olisin teiltä vaatinut tätä summaa, ellen ennakolta tietäisi, että se -on hallussanne. - --- Ettäkö minulla on viisisataa tuhatta livreä? -- huudahti -kardinaali. - --- On kyllä, 30,000 livreä kullassa, 10,000 hopeassa ja loput -maksuosoituksissa. - -Kardinaali vaaleni. - --- Kaikki tuossa kaapissa, -- jatkoi Cagliostro. - --- Vai tiedätte senkin, monsieur! - --- Tiedän myös, monseigneur, mitä teidän on ollut uhrattava -saadaksenne tuon summan kokoon. Vieläpä olen kuullut sanottavan, että -olette näistä rahoista luovuttanut kaksin verroin omaisuuttanne. - --- Se on kyllä totta. - --- Mutta... - --- Mutta?... toisti prinssi hädissään. - --- Mutta minä, -- jatkoi Cagliostro, -- olen näinä kymmenenä vuonna -ollut ainakin parikymmentä kertaa vähällä nääntyä nälkään tai -puutteeseen pidellen tätä paperia, joka minulle on puolen miljoonan -arvoinen; sittenkin olen odotellut, jotten teitä vaivaisi. Niinpä -minusta tuntuu, että olemme jokseenkin kuitit, monseigneur. - --- Kuitit, monsieur! -- huudahti prinssi. -- Älkää niin sanoko, sillä -teidän puolellanne on se etu, että olette niin ylevästi lainannut -minulle näin melkoisen summan. Kuitit, sanotte te! Ei läheskään; minä -olen ja ijäti pysyn teille velassa. Mutta kysyn teiltä vain, miksi -olette ollut vaiti, vaikka olisitte jo kymmenen vuotta sitten voinut -vaatia rahanne takaisin. Näinä vuosina minulla olisi niin monesti -ollut tilaisuus suorittaa velkani joutumatta pulaan. - --- Entä nyt? -- kysyi Cagliostro. - --- Nyt sitävastoin en tahdo salata, -- selitti kardinaali, -- että -tämä velanmaksu, jota vaaditte... sillä sehän on vaatimuksenne, eikö -niin? - --- Ikävä kyllä, täytyy vaatia. - --- Nyt se tuottaa minulle hirveätä pulaa. - -Cagliostro teki päällään ja hartioillaan liikahduksen, joka saattoi -merkitä: Mitä on tehtävä, kun asiaa ei voi auttaa? - --- Mutta kun teillä on kaikki selvillä, -- huudahti prinssi, -- kun -osaatte kurkistaa sydämeen, vieläpä kaapinkin pohjaan, mikä toisinaan -on paljoa pahempaa, ei teille tarvitse selittää, miksi minulle on -niin perin tärkeätä saada pitää tuo summa ja mihin salaiseen ja -pyhään tarkoitukseen se on aiottu. - --- Nyt erehdytte, monseigneur, -- vastasi Cagliostro jääkylmästi. --- Sitä en aavistakaan, ja omat salaisuuteni ovat tuottaneet niin -kylliksi harmia, pettymystä ja kurjuutta, etten välitä muiden -salaisuuksista, ellei minun tarvitse niistä välittää. Minun oli vain -tiedettävä, onko teillä rahaa vai eikö, koska minulla on teiltä -saamista. Mutta kun kerran tiesin teillä olevan tämän summan, ei -minua liikuttanut, mihin aioitte sen käyttää. Muuten, monseigneur, -jos tällä hetkellä tietäisin, mikä pula teitä uhkaa, näyttäisi -se minusta kenties niin vakavalta, huomioon otettavalta, että -heikkoudessani ehkä suostuisin lykkäykseen, ja siitä olisi, sen -toistan vieläkin, nykyoloissa mitä suurinta haittaa. Parempi siis on, -etten mitään tiedä. - --- Älkää ainakaan arvelko, -- sanoi kardinaali, jossa oli näistä -viime sanoista herännyt närkästynyttä ylpeyttä, -- että tahtoisin -houkuttaa teitä säälimään yksityistä huoltani. Teillä on tietysti -omat etunne, jotka tämä paperi tunnustaa ja turvaa. Tässä on minun -allekirjoitukseni, se riittää. Te saatte nuo viisisataa tuhatta -livreänne. - -Cagliostro kumarsi. - --- Tiedän kyllä hyvin, -- jatkoi kardinaali tuskissaan, että niin -vaivaloisesti hankitut rahat menisivät häneltä tuokiossa hukkaan, -- -että tämä kuitti on vain velan tunnustus eikä määrää maksuaikaa... - --- Teidän korkea-arvoisuutenne suonee anteeksi, -- keskeytti kreivi, --- mutta minä vetoan kuittiin, jossa lausutaan: - - 'Tunnustan saaneeni herra Josef Balsamolta 500,000 livren - suuruisen summan, jonka sitoudun hänelle vaadittaessa takaisin - maksamaan. - - _Ludvig de Rohan_.' - -Kardinaalin kaikkia jäseniä hyristi; hän oli unohtanut koko velan ja -lisäksi velkakirjansa sanamuodon. - --- Näette siis, monseigneur, -- jatkoi Balsamo, -- etten -mahdottomia pyydä. Ellette voi maksaa, niin jääköön. Ikävää vain -olisi, jos teiltä unohtuisi, että Josef Balsamo antoi tuon summan -vapaaehtoisesti erittäin tärkeänä hetkenä -- ja kelle hän antoi? -Kardinaali de Rohanille, jota tuskin tunsi. Siinä tulee mielestäni -esille ylimyksellinen menettely, jota Rohanin prinssikin, kaikin -tavoin todellisena ylimyksenä, voisi takaisin maksaessaan jäljitellä. -Mutta te olette asiaa katsonut toiselta kannalta; älkäämme siis enää -siitä puhuko. Minä otan kuitin takaisin. Hyvästi, monseigneur. - -Ja Cagliostro käänsi paperin tyynesti kokoon ja aikoi pistää sen -taskuunsa, mutta kardinaali pidätti häntä. - --- Herra kreivi, -- sanoi hän, -- kellä on Rohanin nimi, hän ei salli -kenenkään opettavan itselleen mielen ylevyyttä. Sitäpaitsi olisi -tällä kertaa puheena vain rehellisyyden läksy. Olkaa niin hyvä ja -antakaa kuitti tänne, että saan maksaa. - -Nyt näytti Cagliostro vuorostaan epäröivän. Kardinaalin kalpeat -kasvot, turvonneet silmät ja vapiseva käsi näkyivät herättäneen -hänessä syvää sääliä. Niin ylpeä kuin kardinaali olikin, käsitti -hän, mikä hyvä ajatus oli Cagliostrolla syntynyt, ja oli jo hetkisen -siinä toivossa, että tulos myös olisi hyvä. Mutta äkkiä kreivin katse -jäykkeni, rypistyneiden kalmakarvojen kohdalle tuli kuin pilvi, ja -hän antoi kuitin kardinaalille. - -Sydämeen satutettuna kardinaali ei enää hetkistäkään viivytellyt, -vaan astui kaapin luo, otti siitä esille tukun metsähallituksen -maksuosoituksia ja viittasi sitten useihin hopeapusseihin, vetäen -auki erään laatikon, joka oli täynnä kultaa. - --- Herra kreivi, -- sanoi hän, -- tässä on viisisataa tuhatta livreä, -mutta lisäksi olen teille velkaa kaksisataa viisikymmentä tuhatta -livreä korkoja, olettaen että luovutte vaatimasta korkoa korolle, -jolloin summa paisuisi paljoa suuremmaksi. Taloudenhoitajani saa -laatia tarkan tilin, ja minä annan teille tässä lisäsaamisestanne -vakuuden, pyytäen vain maksuaikaa. - --- Monseigneur, -- vastasi Cagliostro, -- olen lainannut viisisataa -tuhatta livreä Rohanin prinssille. Velka on siis viisisataa tuhatta -livreä eikä enempää. Jos olisin halunnut korkoja, olisin vaatinut sen -merkittäväksi kuittiin. Josef Balsamon valtuutettuna tai perijänä, -kuinka vain tahdotte, sillä Josef Balsamo on todellakin kuollut, ei -minun sovi vastaanottaa muuta kuin mitä sitoumuksessa mainitaan. Te -maksatte, minä otan vastaan ja kiitän teitä pyytäen kunnioittavasti -sulkeutua suosioonne. Otan siis haltuuni nämä maksuosoitukset, ja -koska vielä tänään tarvitsen koko summan, lähetän nostamaan kullan ja -hopean, jotka pyydän varaamaan edustajalleni. - -Ja lausuttuaan nämä sanat, joihin kardinaali ei osannut mitään -vastata, pisti Cagliostro arvopaperitukun taskuunsa, kumarsi -kunnioittavasti prinssille, jonka käteen oli jättänyt kuitin, ja -lähti. - --- Onnettomuus kohtaa vain minua, -- huokasi kardinaali vieraansa -poistuttua, -- koska kuningatar kykenee maksamaan, eikä ainakaan -hänen luokseen voi ilmestyä ketään odottamatonta Josef Balsamoa -perimään puolen miljoonan suuruista unohtunutta velkaa. - - - - -14. - -Hyvä säästö. - - -Oli enää kaksi päivää siihen, jolloin kuningattaren lupaama ensi -maksu oli suoritettava. Herra de Calonne ei vielä ollut pitänyt -sanaansa. Kuningas ei vielä ollut pannut nimeään hänen tiliensä alle. - -Ministerillä oli näet ollut paljon puuhaa, joten kuningattaren asia -oli hieman unohtunut. Mutta kuningatar ei pitänyt arvonsa mukaisena -virkistää raha-asiain ministerin muistia. Luottaen lupaukseen hän -odotti. Lopulta hän kävi sittenkin levottomaksi ja koki saada tietoja -ja päästä puhuttelemaan herra de Calonnea, saattamatta kuninkaallista -arvoaan huonoon valoon. Silloin tuli kirjelippu ministeriltä. - -"Tänä iltana, -- mainittiin siinä, -- se asia, jonka teidän -majesteettinne on suvainnut jättää minun toimitettavakseni, päätetään -esittelyssä, ja huomisaamuna rahat ovat teidän majesteettinne luona". - -Marie-Antoinette sai nyt takaisin kaiken hilpeytensä eikä enää -ajatellut mitään, ei edes tärkeätä huomispäivää. Vieläpä nähtiin -hänen kävellessään hakevan yksinäisimpiä käytäviä, ikäänkuin hän -tahtoisi eristää ajatuksensa kaikesta aineellisesta ja maallisesta -kosketuksesta. Hän käveli vielä Lamballen prinsessan ja Artoisin -kreivin seurassa, jotka olivat liittyneet häneen, kun kuningas -päivällisen jälkeen meni neuvostoon. - -Kuningas oli harmistuneella päällä. Venäjältä oli tullut -ikäviä sanomia. Muuan sotalaiva oli joutunut haaksirikkoon -Jalopeuranlahdessa. Muutamat maakunnat kieltäytyivät maksamasta -veroja. Eräs korea maapallo, kuninkaan omakätisesti kiilloittama ja -vernissaama, oli liiallisesta kuumuudesta haljennut, ja Eurooppa -oli siinä nyt kahtia jaettuna, 33:nnen leveysasteen ja 55:nnen -pituusasteen kohdalta. Hänen majesteettinsa oli siis nyreissään koko -maailmalle -- vieläpä herra de Calonnelle. - -Turhaan tämä esitti hänelle hymyillen kauniin, hajuvedellä sulostetun -salkkunsa. Kuningas rupesi ääneti ja tympeänä piirtelemään tyhjälle -paperille ristiviivoja, jotka merkitsivät myrskyä, kun taas ukkojen -ja hevosten kuvat merkitsivät poutaa. Sillä kuninkaan tapana oli -neuvostossa piirrellä. Hän ei mielellään katsellut ihmisiä kasvoihin, -kun oli luonnostaan ujo; kynä kädessä hän tunsi saavansa turvaa -ja ryhtiä. Hänen ollessaan tässä puuhassa saattoi puhuja esitellä -perusteluitaan; kuningas loi häneen salavihkaa jonkun katseen -pysyäkseen juuri sen verran mukana, ettei aivan unohtanut henkilöä -miettiessään asiaa. - -Jos hän itse puhui -- ja hän puhuikin hyvin -- ei häneltä piirustelun -vuoksi voitu odottaa loistavaa esitystä; hänen ei tarvinnut tehdä -liikkeitä, vaan sopi keskeyttää ja innostua mielensä mukaan, ja -paperille syntyvät kuviot korvasivat tarpeen mukaan puhetaiteellisen -sirouden. - -Kuningas tarttui siis tapansa mukaan kynäänsä, ja ministerit -alkoivat lukea esityksiään tai diplomaattisia nuotteja. Kuningas -ei hiiskahtanutkaan, vaan kuunteli ulkomaisen postin lukemista, -ikäänkuin ei semmoisista asioista mitään ymmärtäisi. Mutta kun -tultiin kuukausitileihin, kohotti hän päätään. Herra de Calonne oli -juuri ottanut puheeksi suunnitelman, joka koski lainaa seuraavaksi -vuodeksi. Kuningas rupesi kiivaasti piirtämään ristiviivoja. - --- Aina velkaa, -- lausui hän, -- tietämättä kuinka maksetaan; se -kysymys on kuitenkin ratkaistava, herra de Calonne. - --- Sire, lainanotto on kuin suonenisku lähteeseen; vesi häviää -yhdestä paikasta virratakseen toiseen. Vieläpä sen tulvaa lisäävät -maanalaiset imusuonet. Aluksi ei ole kysyttävä, kuinka maksamme, -vaan: kuinka ja mitä vastaan lainaamme? Sillä se kysymys, joka teidän -majesteettinne mielestä on ratkaistava, ei kuulu: millä maksamme? -vaan: mistä löytyy lainanantajia? - -Kuningas piirsi paperinsa täyteen mustia ristiviivoja, mutta ei -lisännyt sanaakaan; hänen piirteensä puhuivat kylliksi. Kun herra de -Calonne oli esittänyt virkaveljiensä hyväksymän suunnitelman, piirsi -kuningas sen alle nimensä, tosin huokaisten. - --- Kun nyt on rahoja, -- sanoi herra de Calonne nauraen, -- -käyttäkäämme niitä. - -Kuningas loi ministeriinsä nyrpeän katseen, ja paperille tuli -ristiviivojen sijaan iso mustetahra. Herra de Calonne esitti -hänelle luettelon, jossa ehdotettiin eläkkeitä, lahjapalkkioita, -kehoituspalkintoja, lahjoja ja palkkoja. Se oli yksityiskohtineen -laadittu suppeaksi. Kuningas käänsi lehteä ja kiirehti loppusummaan. - --- Miljoona satatuhatta livreä näin harvoista eristä! Kuinka se on -mahdollista? - -Tällöin hän hetkeksi lakkasi piirtämästä. - --- Lukekaa, sire, lukekaa ja suvaitkaa huomata, että näiden erien -joukossa yksi on viidensadan tuhannen suuruinen. - --- Mikä erä se on, herra rahaministeri? - --- Etumaksu hänen majesteetilleen kuningattarelle, sire. - --- Kuningattarelle! -- huudahti Ludvig XVI. -- Viisisataa tuhatta -kuningattarelle! Ei, monsieur, se ei ole mahdollista. - --- Anteeksi, sire, mutta se summa on aivan oikea. - --- Viisisataa tuhatta livreä kuningattarelle! -- toisti kuningas. --- Siinä on varmaankin erehdys. Viime viikolla... ei, kaksi viikkoa -sitten käskin suorittaa hänen majesteetilleen neljännesmaksun. - --- Sire, jos kuningatar tarvitsee rahoja... tiedetäänhän, kuinka hän -niitä käyttää... ei tämä ole lainkaan tavatonta... - --- Ei, ei! -- kiivastui kuningas, jonka teki mieli saada -säästäväisyytensä mainituksi ja hankkia kättentaputuksia -kuningattarelle, kun tämä ensi kerran esiintyisi oopperassa, -- ei -kuningatar tuota summaa halua. Kuningatar on sanonut, että sotalaiva -on jalokiviä parempi. Kuningattaren mielestä on meikäläisten -rikkaiden lainattava Ranskalle, jos se ottaa lainan elättääkseen -köyhiään. Jos kuningatar siis tarvitsee noita rahoja, suurenee hänen -ansionsa odotuksesta, ja minä takaan, että hän odottaa. - -Ministerit lausuivat mielihyvänsä tästä isänmaallisesta -innostuksesta, eikä edes jumalallinen Horatius olisi kuninkaasta -tällä hetkellä käyttänyt laatusanaa _uxorius_ [vaimolleen alamainen]. -Ainoastaan herra de Calonne, joka tiesi kuningattaren pulan, esitti -tämän rahaerän myönnettäväksi. - --- Todellakin, -- sanoi kuningas, -- näytte ajavan meidän asioitamme -hartaammin kuin me itse; tyyntykää, herra de Calonne. - --- Kuningatar, sire, saa aihetta syyttää minua laimeudesta häntä -palvellessani. - --- Minä kyllä puolustan teitä, jos hän muistuttaa. - --- Kuningatar, sire, pyytää vain silloin, kun on pakko. - --- Jos kuningattarella on rahantarpeita, lienevät ne vähemmän kireitä -kuin köyhien, ja hän myöntää sen itse ensimäisenä. - --- Sire... - --- Asia on päätetty, -- keskeytti kuningas jyrkästi, tarttuen taas -ristiviivoja piirtäneeseen kynäänsä. - --- Sire, pyyhittekö tuon erän? -- kysyi herra de Calonne hätkähtäen. - --- Pyyhin, -- vastasi Ludvig XVI majesteettisesti. -- Ja minusta -tuntuu, kuin jo kuulisin kuningattaren ylevän äänen kiittävän minua -siitä, että olen niin hyvin käsittänyt hänen sydämensä. - -Herra de Calonne puri huultaan. Ludvig pani tyytyväisenä tästä -persoonallisesta, sankarillisesta uhrauksesta sokeassa luottamuksessa -nimensä kaiken muun alle. - -Sitten hän piirsi komean seepran ja sen ympärille nollia ja lausui: - --- Tänä iltana olen ansainnut viisisataa tuhatta livreä: se -on sievoinen kuninkaan päiväpalkka, Calonne. Saatte viedä -kuningattarelle tämän iloisen uutisen; silloin näette. - --- Voi, sire, -- mutisi ministeri, -- minun olisi kovin ikävä riistää -teidän majesteetiltanne se ilo, minkä uutisen kertominen tuottaa. -Kunnia sille, jolle se kuuluu! - --- Olkoon niin, -- vastasi kuningas. -- Istunto on päättynyt. -Kylliksi puhuttu, kun on puhuttu hyvin. Kah, tuoltahan kuningatar -tuleekin! Mennään häntä vastaan, Calonne. - --- Sire, pyydän anteeksi, mutta minun on ryhdyttävä allekirjoittamaan. - -Ja hän pujahti käytävän kautta tiehensä niin pian kuin pääsi. -Kuningas astui reippaasti, hyvällä tuulella, Marie-Antoinettea -vastaan, joka hyräili etuhuoneessa nojaten Artoisin kreivin -käsivarteen. - --- Madame, -- sanoi kuningas, -- toivoakseni teillä on ollut hauska -kävely. - --- Mainio, sire, ja te olette varmaankin hyvin työskennellyt? - --- Päättäkää itse; olen teille nyt voittanut viisisataa tuhatta -livreä. - --- Calonne on pitänyt sanansa, -- ajatteli kuningatar. - --- Kuvitelkaapa, -- lisäsi Ludvig XVI, -- että Calonne oli -menopuolelle merkinnyt teitä varten puoli miljoonaa. - --- Vai niin! -- sanoi Marie-Antoinette hymyillen. - --- Ja minä... minä pyyhin sen. Yhdellä ainoalla kynänvedolla -säästettynä puoli miljoonaa livreä. - --- Mitä, pyyhittekö sen summan? -- kysyi kuningatar vaaleten. - --- Kerrassaan, ja siitä teille tulee suunnaton hyöty. Hyvää yötä, -madame! - --- Sire, sire! - --- Minun on hyvin nälkä. Täytyy rientää huoneisiini. Enkö ole hyvin -ansainnut illallista? - --- Sire, kuulkaa vielä! - -Mutta Ludvig XVI pyörähti ja kiirehti pois riemuiten leikinlaskustaan -ja jättäen kuningattaren hämmästyksestä ja säikähdyksestä mykäksi. - --- Toimittakaa niin, että saan puhutella herra de Calonnea, -- sanoi -kuningatar vihdoin Artoisin kreiville, -- tässä piilee jokin ilkeys. - -Samassa tuotiin kuningattarelle rahaministeriltä seuraava kirjelippu: - - 'Teidän majesteettinne tietänee jo, ettei kuningas ole hyväksynyt - maksua. Se on käsittämätöntä, madame, ja olen neuvostosta - palannut kipeänä ja huolestuneena.' - --- Lukekaa, -- sanoi kuningatar ja antoi kirjelipun langolleen. - --- Ja kuitenkin eräät sanovat meidän haaskaavan valtion varoja, -- -lausui prinssi. -- Tässä on semmoinen temppu... - --- Joka sopii aviomiehelle, -- mutisi kuningatar. -- Hyvästi, lanko! - --- Surkuttelen vilpittömästi, rakas käly. Siitä sain oppia, minä kun -aioin huomenna pyytää samaa. - --- Lähettäkää noutamaan rouva de la Motte, -- sanoi kuningatar rouva -de Miserylle hetken aikaa tuumailtuaan, -- heti, olkoon hän missä -tahansa. - - - - -15. - -Marie-Antoinette kuningattarena, Jeanne de la Motte naisena. - - -Se pikalähetti, joka sai toimekseen Pariisista noutaa rouva de la -Motten, tapasi kreivittären tai oikeammin ei tavannut kardinaalia. - -Jeanne oli tullut vieraisille kardinaalin luo, jäänyt päivälliselle -ja illallisellekin ja puheli nyt hänen kanssaan vanhan velan -harmillisesta takaisinmaksusta, kun kuriiri tuli kysymään, oliko -kreivitär täällä. Taitavana miehenä vastasi portinvartija, että hänen -korkea-arvoisuutensa oli kaupungilla eikä rouva de la Motte ollut -täällä, mutta että oli perin helppo saada hänelle ilmoitetuksi se -asia, jonka vuoksi kuningatar oli lähettänyt kuriirin, koska hän -luultavasti tulisi tänne illalla. - --- Hänen pitää niin pian kuin suinkin tulla Versaillesiin, -- -selitti kuriiri ja lähti levittämään tätä käskyä kaikkialle, missä -kuljeksivan kreivittären luultiin voivan oleskella. - -Mutta heti kuriirin mentyä toimitti portinvartija, tarvitsematta -pitkällä poistua, vaimonsa kautta sanan rouva de la Mottelle, joka -oli kardinaalin luona. Molemmat liikekumppanit olivat paraikaa -käsittelemässä kysymystä suurten rahasummien epävakaisuudesta. -Saadessaan kuningattaren käskyn kreivitär älysi, että nyt oli -kiireesti lähdettävä. Hän pyysi pari hyvää hevosta kardinaalilta, -joka itse auttoi häntä nousemaan vaakunattomiin matkavaunuihin, -ja sillaikaa kun kardinaali vaivasi päätään tällä asialla, kiiti -kreivitär sellaista vauhtia, että jo tunnin päästä oli linnan edessä. - -Siellä häntä odotti muuan henkilö, joka suoraa päätä vei hänet -Marie-Antoinetten luo. Tämä oli vetäytynyt makuuhuoneeseensa ja -laskenut luotaan täksi illaksi kaikki, niin ettei näkynyt ainoaakaan -kamarirouvaa paitsi rouva de Miseryä, joka istui lukemassa pienessä -naistenhuoneessa. - -Marie-Antoinette neuloi tai oli neulovinaan jotakin korutyötä, mutta -kuunteli samalla levotonna pienintäkin ääntä ulkoa, kun Jeanne -kiireesti astui sisään. - --- Kah, -- sanoi kuningatar, -- siinäpä te olettekin. Sitä parempi. -Uutinen... kreivitär. - --- Hyväkö, madame? - --- Päättäkää itse. Kuningas on kieltänyt ne viisisataa tuhatta livreä. - --- Herra de Calonnelta? - --- Kaikilta. Kuningas ei enää anna minulle rahaa. Semmoinen on asiain -tila. - --- Hyvä Jumala! -- mutisi kreivitär. - --- Se on uskomatonta vai mitä, kreivitär? Kieltänyt, pyyhkinyt -merkityn summan! Mutta turhaa on puhua siitä, mikä on mennyttä. Nyt -teidän täytyy kiireesti palata Pariisiin. - --- Niin, madame. - --- Ja sanoa kardinaalille, että kun hän on niin hartaasti tahtonut -tehdä mielikseni, minä otan häneltä vastaan puoli miljoonaa livreä -ensi neljännekseen saakka. Se on kyllä minun puoleltani itsekästä, -mutta täytyy... - --- Voi, madame, -- mutisi Jeanne, -- nyt ollaan hukassa. Herra -kardinaalilla ei enää ole rahaa. - -Kuningatar säpsähti, ikäänkuin olisi häntä haavoitettu tai loukattu. - --- Ei enää... rahaa... sammalsi hän. - --- Madame, kardinaali de Rohanilta vaadittiin erään velan maksua, -jota hän ei enää muistanutkaan. Se oli kunniavelka, ja hän maksoi. - --- Viisisataa tuhatta livreä? - --- Niin, madame. - --- Mutta... - --- Ne olivat hänen viimeiset rahansa... muita varoja ei enää ole! - -Kuningatarta tämä onnettomuus aivan huumasi. - --- Tottahan olen hereillä, -- sanoi hän. -- Minuako kaikki nämä -pettymykset vainoavat? Mistä tiedätte, ettei kardinaali de Rohanilla -enää ole varoja? - --- Hän kertoi minulle tämän häviönsä puolitoista tuntia sitten, -madame, eikä sitä voi korjata, kun ne viisisataa tuhatta, livreä -olivat niinsanoaksemme pohjimmaiset. - -Kuningatar nojasi päätään käsiinsä. - --- Täytyy jotakin päättää, -- sanoi hän. - --- Mitähän kuningatar aikoo? -- ajatteli Jeanne. - --- Näettekö, kreivitär, tämä on hirveä läksytys rangaistukseksi -minulle siitä, että kuninkaalta salassa ryhdyin asiaan, jossa -ilmenee niin vähän arvoa, -- mitätöntä kunnianhimoa tai kehnoa -mielistelyhalua. Enhän sitä kaulakoristetta tarvinnut, sen varmaankin -myönnätte! - --- Totta, madame, mutta jos kuningattaret välittäisivät vain -tarpeistaan ja maustaan... - --- Minä välitän ennen kaikkea rauhastani ja perheonnestani. Tämä -ensimäinen vastoinkäyminen riittää jo todistamaan, mihin huoliin -olisin joutunut, kuinka ohdakkeinen se tie oli, jolle olin -astunut. Nyt siitä luovun ja tahdon menetellä avoimesti, vapaasti, -kursailematta. - --- Madame! - --- Ja ensiksikin tahdon, kuten herra Dorat sanoisi, uhrata -turhamielisyyteni velvollisuuden alttarilla. - -Sitten hän mutisi huoaten: - --- Se kaulanauha oli sittenkin hyvin kaunis! - --- Se on kaunis vieläkin, madame, ja sillä on sama arvo kuin -käteisillä rahoilla. - --- Nyt se on minusta enää vain kasa kiviä. Ja kun kivillä on -leikitelty, tehdään niinkuin lapset tekevät hypättyään ruutua: kivet -heitetään syrjään ja unohdetaan. - --- Mitä kuningatar tarkoittaa? - --- Hyvä kreivitär, kuningatar tarkoittaa, että se jalokivilipas, -jonka tänne toi... kardinaali de Rohan... on teidän vietävä takaisin -herroille Böhmer ja Bossangelle. - --- Annettava heille takaisin? - --- Juuri niin. - --- Mutta teidän majesteettinne on antanut kaksisataa viisikymmentä -tuhatta livreä käsirahaa. - --- Sittenkin voitan kaksisataa viisikymmentä tuhatta livreä, eikä -minulle jää ristiriitaa kuninkaan tilien kanssa. - --- Madame! -- huudahti nyt kreivitär, -- voiko niin menettää -neljänneksen miljoonaa? Sillä jalokivikauppiaat rupeavat ehkä -estelemään, jos vaaditaan takaisin alkumaksu, jonka he kenties ovat -jo käyttäneet. - --- Sen otan lukuun, ja he saavat pitää käsirahan, jos vain kauppa -puretaan. Nähdessäni asian näin päättyvän tuntuu mielessäni -helpommalta. Kaulanauhan mukana tuli minulle huolia, kiusoja, -pelkoja, epäluuloja. Koskaan ei sen timanteissa olisi ollut -kyllin hehkua kuivatakseen ne kyyneleet, joiden pilvet tuntuvat -minua painostavan. Kreivitär, viekää tämä lipas heti pois. -Jalokivikauppiaille tulee tästä hyvä kauppa. Kaksisataa viisikymmentä -tuhatta livreä purkajaisia on kelpo voitto. Sen verran he kenties -olisivat minulta voittaneet ja lisäksi saavat pitää kaulanauhan. -Luullakseni heillä ei ole syytä valittaa eikä kukaan saa tätä tietää. -Kardinaalin tarkoituksena on ollut vain tehdä mielikseni. Sanokaa -hänelle, että mieleni tekee päästä kaulanauhasta eroon, ja jos hän on -järkevä mies, ymmärtää hän minut; jos hän on hyvä pappi, hyväksyy hän -uhraukseni ja vahvistaa minua siinä pysymään. - -Näin puhuen kuningatar tarjosi lipasta suljettuna Jeannelle, joka -kohteliaasti torjui sitä luotaan. - --- Madame, -- sanoi Jeanne, -- eikö sopisi hankkia lykkäystä? - --- Pyytääkö... ei! - --- Sanoin: hankkia, madame. - --- Pyytäminen on samaa kuin nöyrtyä; hankkimisella joutuu -nöyryytetyksi. Käsitän kyllä, että voisi ehkä nöyrtyä rakkaan -henkilön vuoksi, pelastaakseen elävän olennon, vaikkapa koiransa; -mutta että nöyrtyisin saadakseni pitää näitä kiviä, jotka polttavat -kuin hehkuvat hiilet olematta loistavampia tai yhtä kestäviä, siihen, -kreivitär, ei mikään neuvo voi minua suostuttaa. Ei ikänä! Viekää -pois jalokivet, hyvä kreivitär, viekää! - --- Mutta ajatelkaa, madame, minkä hälinän jalokivisepät nostavat -ainakin kohteliaisuudesta ja teitä surkutellen. Kaupan purkaminen -voi herättää yhtä pahoja puheita kuin mahdollisesti sen päättäminen. -Kaikki ihmiset saavat tietää, että teillä on ollut timantit -hallussanne. - --- Kukaan ei saa tietää mitään. Kun en ole jalokivikauppiaille -mitään velkaa, en enää ota heitä vastaan, ja palkinnoksi -kahdensadan viidenkymmenen tuhannen livren voitosta he ovat ainakin -vaiti. Vihamieheni eivät pääse sanomaan, että ostan timantteja -puolellatoista miljoonalla, vaan ainoastaan, että minulta on mennyt -rahoja kauppaan. Se ei ole niin harmillista. Viekää siis, kreivitär, -ja kiittäkää kardinaalia hänen hyväntahtoisuudestaan ja alttiudestaan. - -Ja käskevällä liikkeellä kuningatar ojensi lippaan Jeannelle, jolle -sen pitely tuotti outoa mielenliikutusta. - --- Nyt on kiire, -- jatkoi kuningatar. -- Mitä vähemmän -jalokivikauppiaat ehtivät hätäillä, sitä varmemmin he ovat asiasta -vaiti. Lähtekää siis heti älkääkä näyttäkö lipasta kellekään. Ajakaa -ensin kotiinne, sillä näin myöhäinen käynti Böhmerin luona herättäisi -epäluuloja poliisissa, joka varmaankin pitää silmällä, mitä minun -luonani tapahtuu. Kun sillä tavoin eksytätte poliisin, menkää sitten -jalokivikauppiasten luo ja tuokaa minulle heidän kuittinsa. - --- Kyllä, madame, minä teen niinkuin teidän majesteettinne tahtoo. - -Hän piilotti lippaan vaippansa alle pitäen huolta, ettei päältäpäin -voisi mitään epäillä, ja riensi takaisin vaunuihinsa niin ripeästi, -kuin hänen tehtävänsä ylhäinen osanottaja voi suinkin toivoa. - -Aluksi hän käski ajaa kotiinsa ja lähetti vaunut takaisin kardinaalin -luo, jottei niiden ajaja saisi salaisuudesta vihiä. Sitten hän otti -ylleen vähemmän komean puvun, joka paremmin sopi yölliselle retkelle. -Kamarineitsyt auttoi häntä kiireesti pukeutumaan ja pani merkille, -että hän oli syvissä mietteissä ja hajamielinen tämän toimituksen -kestäessä, johon hovinainen muuten suvaitsee kiinnittää kaiken -huomionsa. - -Jeanne ei ajatellutkaan ulkoasuaan, vaan hänet oli vallannut outo, -äkkiä syttynyt aatos. Hän tuumi, eikö kardinaali tekisi pahaa -virhettä salliessaan kuningattaren jättää tuon koristeen takaisin -ja eikö tämä virhe olisi omiansa supistamaan hänen haaveksimaansa -onnea, jonka hän saattoi toivoa saavuttavansa, jos olisi mukana -kuningattaren pikku salaisuuksissa. Eikö myös olisi suorastaan -vääryys yhtiömiestä kohtaan, jos täyttäisi Marie-Antoinetten käskyn -neuvottelematta ensin kardinaalin kanssa? Jos tämä olikin nyt ilman -varoja, eikö hän mieluummin myisi vaikka itseään kuin sallisi -kuningattaren jäädä haluamaansa esinettä vaille? - --- Ei auta muu kuin neuvotella kardinaalin kanssa, -- ajatteli hän -itsekseen. -- - --- Neljätoista sataa tuhatta livreä! -- jatkoi hän mietteitään. - --- Sitä summaa hän ei mitenkään saa kokoon. - -Sitten hän äkkiä kääntyi kamarineitsyensä puoleen ja sanoi: - --- Saatte mennä, Rose. - -Rose totteli, ja rouva de la Motte jatkoi yksinpuheluaan. - --- Mikä summa, mikä rikkaus, mikä ihana elämä ja kaikenlainen onni -ja loisto, jonka voi sellaisella summalla saada, on kauniisti -edustettuna siinä kiemurtelevassa timanttijoukossa, joka tässä -lippaassa säteilee! - -Hän aukaisi lippaan, antoi tulvehtivien leimujen sokaista silmiään, -otti koristeen satiinialustalta, kiersi sen sormiensa ympärille, -piilotti sen taas pienten kourainsa sisään ja sanoi: - --- Tuossa on piilossa neljätoista sataa tuhatta livreä, sillä -kaulanauha on todellisen hintansa mukaan sen arvoinen, ja sen summan -maksaisivat siitä jalokivisepät milloin tahansa. - --- Omituinen kohtalo, jonka sallimasta pikkuinen Jeanne de Valois, -kerjäläinen, halpa olento, saa kädellään koskettaa maailman -loistavimman kuningattaren kättä ja myös käsissään pidellä, vaikkapa -vain tunnin verran, neljäätoista sataa tuhatta livreä, jollainen -summa ei muuten liikuskele yksinään, vaan aina asestettujen vartijain -saattamana tai sellaisen vakuuden turvaamana, jota Ranskassa eivät -voi antaa kardinaalia tai kuningatarta alemmat henkilöt. - --- Tuossa se kaikki on kymmenen sormeni välissä!... - -Kuinka se on painava ja samalla kevyt! - --- Jos kuljettaisin kallista metallia, kultaa, niin paljon kuin -tässä on raha-arvoa, tarvitsisin pari hevosta; jos se summa olisi -arvopapereita... mutta lunastetaanko ne aina kullalla? Eikö silloin -tarvittaisi allekirjoituksia, tarkastuksia? Ja arvopaperi on vain -paperi: tuli, ilma, vesi semmoiset tuhoo. Eivätkä ne kelpaa joka -maassa; ne paljastavat alkuperänsä, maksajan ja haltijan nimet. -Määräajan kuluttua sellaiset paperit menettävät osan arvoaan tai -kaiken arvonsa. Mutta timantit ovat kovaa ainetta, jota ei mikään -kuluta ja jota kaikki ihmiset pitävät arvossa, ihailevat ja ostavat, -Lontoossa, Berliinissä, Madridissa, jopa Brasiliassa. Kaikki -tietävät, mitä on timantti, varsinkin kun se on niin hiottu ja niin -hohtava kuin nämä. Kuinka erinomaisen ihania nämä ovatkin, miten -ihmeellinen tämä koriste on kokonaisuutena ja kaikilta osiltaan! Joka -timantti on ehkä sinänsä suhteellisesti arvokkaampi kuin yhdessä -muiden kanssa. - --- Mutta mitä ajattelenkaan! -- sanoi hän äkkiä. -- Täytyyhän -kiireesti mennä tapaamaan kardinaalia tai suoraa päätä viedä timantit -Böhmerille, niinkuin kuningatar käski. - -Hän nousi istualta pidellen yhä hyppysissään timantteja, jotka -hehkuivat ja säteilivät. - --- Ne joutuvat siis takaisin kylmälle jalokivikauppiaalle, joka -punnitsee niitä ja kiillottaa harjallaan. Olisivat voineet loistaa -Marie-Antoinetten povella... Böhmer tietysti aluksi rettelöitsee, -mutta rauhoittuu huomatessaan, että hänellä on ilmainen voitto ja -tavara tallella. Mutta mihin muotoon on Böhmerin kuitti laadittava? -Se on tärkeä seikka; siinä pitääkin perin tarkasti harkita. Se paperi -ei saa kietoa Böhmeriä, kuningatarta, kardinaalia tai minua mihinkään -pulaan. - --- Sellaista asiakirjaa en ikänä osaisi yksin laatia. Pitää saada -joltakulta apua. Kardinaalilta?... Ei ollenkaan. Jos kardinaali -rakastaisi minua enemmän tai olisi rikkaampi... jos hän lahjoittaisi -timantit minulle... - -Hän istuutui sohvalle timantit sormiensa ympärillä; hänen päässään -pyöri sekavia ajatuksia, jotka välistä kauhistivat ja joita hän -kuumeisen kiivaasti torjui. Mutta äkkiä hänen katseensa tyyntyi, -varmeni, kiintyen selväpiirteisempään mielikuvaan. Hän ei huomannut, -että minuutit kuluivat, että hänessä jäykkeni uusi päätös, että -kokiessaan jaloistaan liejuun takertuneen uimarin tavalla päästä -irti hän vain vaipui yhä syvemmälle. Näin häneltä kului kokonainen -tunti ääneti tuijottaessaan salaperäistä päämäärää kohti. Sitten hän -hitaasti nousi haltioittuneen papittaren tavoin kalvenneena ja soitti -kamarineitsyelleen. Nyt oli jo kello kaksi aamulla. - --- Hankkikaa ajuri, -- sanoi hän, -- tai vetokääsit, ellei hevosia -enää saa. - -Palvelijatar tapasi vuokravaunut, joiden ajuri torkkui vanhan -Temple-kadun varrella. Rouva de la Motte astui niihin yksin. Kymmentä -minuuttia myöhemmin hän saapui kynäilijä Réteau, de Villetten -portille. - - - - -16. - -Böhmerin kuitti ja kuningattaren sitoumus. - - -Tulos yöllisestä käynnistä häväistyskirjailija Réteau de Villetten -luona näkyi vasta seuraavana päivänä tämäntapaisena: - -Kello seitsemän aamulla rouva de la Motte toimitti kuningattarelle -kirjeen, joka sisälsi jalokivikauppiasten kuitin. Tämä tärkeä -asiakirja oli laadittu näin kuuluvaksi: - - 'Me allekirjoittaneet tunnustamme saaneemme sen timanttisen - kaulanauhan, joka ensin oli myyty kuningattarelle kuudentoista - sadan tuhannen livren hinnasta, jälleen haltuumme, koska timantit - eivät miellyttäneet kuningatarta, joka on korvannut vaivamme - ja kulumme luovuttaen omiksemme meille suoritetut kaksisataa - viisikymmentä tuhatta livreä. - - _Böhmer & Bossange_.' - -Kuningatar tunsi päässeensä rauhaan asiasta, joka oli häntä liian -kauvan vaivannut, sulki kuitin lipastoonsa eikä enää sitä ajatellut. - -Mutta merkillisen ristiriitaista tätä kuittia vastaan oli se, että -Böhmer ja Bossangen luo tuli kahta päivää myöhemmin kardinaali de -Rohan, jota yhä huolestutti kysymys myyjien ja kuningattaren kesken -sovitusta määrämaksusta. Kardinaali tapasi Böhmerin hänen kotonaan -Ecole-rantakadun varrella. Jo aamusta alkaen tänä maksupäivänä piti -kardinaalin mielestä, jos suoritus oli lykätty tai kielletty, olla -jalokivikauppiasten leirissä levottomuutta. Mutta Böhmerin talossa -ilmeni kaikkialla täysi rauha, ja kardinaali oli mielissään, kun näki -palvelijain olevan hyvällä tuulella ja koiran iloisesti heiluttavan -häntäänsä. Böhmer otti ylhäisen ostajansa vastaan perin tyytyväisen -näköisenä. - --- Kuulkaapa, -- sanoi kardinaali, -- kun tänään on maksupäivä, niin -kysyn: onko kuningatar maksanut? - --- Ei, monseigneur, -- vastasi Böhmer. -- Hänen majesteettinsa ei -ole voinut toimittaa rahoja. Tiedättehän, että kuningas ei suostunut -herra de Calonnen esitykseen. Kaikki ihmiset puhuvat siitä. - --- Kyllä kaikki puhuvat, ja juuri siksi tulin luoksenne, Böhmer. - --- Mutta hänen majesteettinsa on erinomainen ihminen, jolla on hyvä -tahto, -- jatkoi Böhmer. -- Kun ei ollut rahoja, antoi hän velasta -vakuuden, emmekä muuta vaadikaan. - --- Sitä parempi, -- sanoi kardinaali iloisena. -- Antanut vakuuden, -niinhän sanoitte! Hyvä on, varsin hyvä... mutta millä tavoin? - --- Niin yksinkertaisesti, niin hienotuntoisesti kuin suinkin, -- -vastasi Böhmer, -- kerrassaan kuninkaallisesti. - --- Ehkä älykkään kreivittären välityksellä? - --- Ei, monseigneur, ei. Rouva de la Mottea ei ole näkynytkään, ja -juuri siitä olemme mielissämme, herra Bossange ja minä. - --- Vai ei kreivitärtä ole näkynyt! Mutta olkaa varma siitä, että -hänellä on tässä jokin osuus, herra Böhmer. Kaikki hyvät aatokset -lähtevät välttämättä hänestä, tietysti silti alentamatta hänen -majesteettinsa arvoa. - --- Monseigneur saa itse päättää, eikö hänen majesteettinsa ole -meitä kohtaan ollut hienotuntoinen ja hyvä. Kun oli levinnyt huhu, -että kuningas ei hyväksynyt viidensadan tuhannen livren maksua, -kirjoitimme asiasta rouva de la Mottelle. - --- Milloin? - --- Eilen, monseigneur. - --- Mitä hän vastasi? - --- Eikö monseigneur sitä tiedä? -- kysyi jalokivikauppias pikkuisen, -vaikka samalla kunnioittavan tuttavallisesti. - --- En, minulla ei ole kolmeen päivään ollut kunniaa tavata -kreivitärtä, -- vastasi prinssi ylhäisesti. - --- Vai niin, monseigneur! Rouva de la Motte vastasi vain yhdellä -sanalla: Odottakaa! - --- Kirjallisestiko? - --- Ei, vaan suullisesti. Kirjeessämme pyysimme rouva de la Mottea -toimittamaan, että pääsisimme teidän puheillenne, ja huomauttamaan -kuningattarelle maksuajasta. - --- Sana "odottakaa" oli aivan luonnollinen, -- sanoi kardinaali. - --- Odotimme siis ja eilen illalla saimme kuningattarelta, perin -salaperäisen kuriirin kautta, kirjeen. - --- Kirjeen... Teillekö se oli osoitettu? - --- Tai oikeammin lailliseen muotoon laaditun sitoumuksen. - --- Katsotaanpa sitä! -- innostui kardinaali. - --- Näyttäisin sen kyllä, ellemme olisi, minä ja yhtiömieheni, -vannoneet, ettei kukaan saa sitä nähdä. - --- Miksi ei? - --- Siihen on kuningattaren oma käsky; päättäkää itse, hänen -majesteettinsa velvoittaa meidät pitämään asiakirjan salassa. - --- Se on eri asia. Teillä, herrat jalokivikauppiaat, on hyvä onni... -saatte kirjeitä kuningattarelta. - --- Kolmestatoista sadasta viidestäkymmenestä tuhannesta livrestä, -- -sanoi Böhmer hihittäen, -- voi saada... - --- Ei kymmenen eikä satakaan miljoonaa riitä korvaamaan eräitä -asioita, -- keskeytti kirkkoruhtinas jyrkästi. -- Teillä on siis -täysi vakuus? - --- Niin täysi kuin suinkin, monseigneur. - --- Kuningatar tunnustaa velan? - --- Selvästi ja asianmukaisesti. - --- Ja sitoutuu maksamaan... - --- Viisisataa tuhatta kolmen kuukauden kuluessa ja loput ennen kuutta -kuukautta. - --- Entä korot? - --- Niistä riittää vakuudeksi pari erikoista sanaa kuningattarelta. -_"Annetaan tämän asian"_, lisää kuningatar herttaisesti, _"pysyä -meidän kesken"_, -- meidän kesken, ymmärtäähän monseigneur, mitä se -kehoitus merkitsee -- _"eikä teidän tarvitse sitä katua"_. Ja sitten -hänen allekirjoituksensa. Tästä hetkestä alkaen, kuten monseigneur -ymmärtänee, on tämä kauppa sekä yhtiömieheni että minun kannaltani -kunnia-asia. - --- Minä olen siis teistä kuitti, herra Böhmer, -- sanoi kardinaali -ihastuneena. -- Pian tulee ehkä uusi kauppa. - --- Milloin vain monseigneur suvaitsee meitä kunnioittaa -luottamuksellaan. - --- Mutta huomatkaa sittenkin, että herttaisella kreivittärellä on -tässä kätensä pelissä. - --- Olemme rouva de la Mottelle hyvin kiitolliset, ja Bossange ja minä -olemmekin jo päättäneet osoittaa tunnustusta hänen hyvyydestään, -jahka kaulanauha on rahassa täysin maksettu. - --- Vait, vait! -- sanoi kardinaali. -- Ette ole minua oikein -ymmärtänyt. - -Ja hän nousi taas vaunuihinsa koko talon osoittaessa hänelle -kunnioitustaan. - -Nyt voi nostaa verhon, vaikka kaikki lienevät jo päässeet salaisuuden -perille. Miten Jeanne de la Motte oli rikkonut hyväntekijätään -vastaan, sen on jokainen käsittänyt nähdessään hänen turvautuvan -häväistyskirjailija Réteau de Villetten kynään. Jalokivikauppiaista -oli hävinnyt levottomuus, kuningattaresta huolet, kardinaalista -epäilykset. Varkaus ja rikos oli saanut kolme kuukautta aikaa; -tällä välin ehtivät katalat hedelmät kyllin kypsyä rikollisen käden -poimittaviksi. - -Jeanne palasi kardinaali de Rohanin luo, joka tiedusti, kuinka -kuningatar oli niin hyvin saanut tyydytetyksi jalokivikauppiasten -vaatimukset. Rouva de la Motte vastasi, että kuningatar oli suonut -heille erityisen luottamuksensa; että asia oli pidettävä salassa; -että jo maksavakin kuningatar tarvitsee salaperäisyyttä, saatikka se, -joka pyytää luottoa. - -Kardinaali myönsi hänen olevan oikeassa ja kysyi samalla, vieläkö -hänen omaa hyvää aikomustaan muistettiin. Jeanne kuvasi kuningattaren -kiitollisuutta niin elävästi, että kardinaali ihastui paljoa enemmän -rakastajana kuin alamaisena, enemmän ylpeytensä tyydyttämisestä kuin -alttiutensa tunnustamisesta. - -Saatuaan tämän keskustelun hyvään loppuun Jeanne oli päättänyt -lähteä rauhallisesti kotiinsa, hieroa suullisesti kauppaa jonkun -jalokivikauppiaan kanssa, myydä timantteja sadan tuhannen écun -arvosta, matkustaa Englantiin tai Venäjälle, vapaisiin maihin, missä -eleskelisi tällä rahasummalla rikkaasti viisi tai kuusi vuotta, ja -sitten, kun ei enää tarvitsisi olla levoton, ruveta edullisesti -myymään muita timantteja yksitellen. - -Mutta kaikki ei luonnistunut hänen mielensä mukaan. Näyttäessään -ensimäisiä timantteja parille ammattimiehelle hän säikähti näiden -hämmästystä ja pidättyvää käytöstä; toinen tarjosi polkuhintaa, -toinen ihastui jalokivistä sanoen, ettei ollut niiden veroisia -koskaan nähnyt paitsi Böhmerin kaulakoristeessa. - -Nyt Jeanne hillitsi itsensä. Askelkin lisää voisi hänet antaa ilmi. -Hän tajusi, että varomattomuus tässä kohden oli perikato ja että -perikato oli kaakinpuu ja elinkautinen vankeus. Sulkien timantit -salaisimpaan kätköönsä hän päätti varustautua niin tukevilla -puolustusaseilla, niin terävillä hyökkäysvehkeillä, että jo ennakolta -voittaisi ne, jotka ryhtyisivät häntä vastaan taistelemaan. Kauhean -vaarallista oli luovailla, kun toisaalla oli kardinaalin ainainen -halu päästä asian perille ja toisaalla sanoissaan arvaamaton -kuningatar, joka kerskailisi timanttien hylkäämisestä. Jos kuningatar -ja kardinaali pääsisivät sanankaan vaihtamaan, tulisi kaikki ilmi. -Jeanne lohdutti itseään sillä ajatuksella, että kuningattareen -rakastuneella kardinaalilla oli kuten ainakin rakastuneilla side -silmillään ja että hän siis tarttuisi satimiin, joita viekkaus -hänelle rakkauden varjossa virittäisi. - -Mutta sellainen sadin tuli taitavan käden niin virittää, että siihen -takertuisivat molemmat asianomaiset. Piti toimittaa niin, ettei -kuningatar, vaikka saisi varkauden ilmi, uskaltaisi valittaa, ja että -jos kardinaalille selviäisi konnantyö, hän olisi mielestään hukassa. -Siinä oli tehtävä mestaritemppu kahta vastustajaa vastaan, joilla oli -ennakolta katselijat puolellaan. - -Jeanne ei peräytynyt. Hän oli niitä urheita luonteita, jotka -pahanteossa kohoavat sankaruuteen, hyvänteossa rikokseenkin asti. -Tästä alkaen hänessä oli vain yksi ajatus -- se, että piti estää -kardinaali ja kuningatar toisiaan tapaamasta. Niin kauvan kuin hän, -Jeanne, oli heidän välissään, ei ollut vaaraa; mutta jos he hänen -takanaan puhuisivat keskenään sanankin, riistäisi se Jeannelta -tulevaisuuden onnen, jonka perustana oli menneisyyden vaarattomuus. - --- He eivät saa toisiaan enää nähdä, -- ajatteli hän. -- Ei koskaan! -Mutta kardinaali tahtonee jälleen tavata kuningattaren; ainakin hän -yrittää. Sellaista yritystä ei sovi jäädä odottamaan, -- mietti -vehkeilijä, -- vaan yllyttäkäämme häntä siihen. Tahtokoon, pyytäköön -päästä kuningattaren puheille ja hän joutuu häpeään pyytäessään sitä. - --- Mutta jos silloin ei joudu häpeään kukaan muu kuin kardinaali? - -Tämä ajatus tuotti Jeannelle tuskallista huolta. - --- Jos vain kardinaali joutuu häpeään, voisi kuningatar valittaa, -nostaa tapansa mukaan aika hälinän ja kiskaista veijarilta naamion! - --- Mitä tehdä? Jottei kuningatar voi syyttää, täytyy tukkia hänen -suunsa; ja semmoisen ylevän, rohkean suun tukkimiseen tarvitaan -ennakkosyytös. Eihän voi renkiään syyttää rosvoksi, jos itseä -uhkaa saman rengin puolelta syytös niin häpeällisestä rikoksesta -kuin varkaudesta. Jos kardinaali joutuu huonoon valoon suhteessaan -kuningattareen, niin on melkein varmaa, että kuningattaren suhde -kardinaaliin esiintyy yhtä häpeällisenä. Mutta sattuma ei saa -toimittaa yhteen näitä kahta, Joiden etu vaatii salaisuuden -paljastamista. - -Aluksi Jeanne kauhistui sitä huimaavaa jyrkännettä, joka uhkasi häntä -tuholla. - --- Elää tällä tavoin, läähättäen, säikkyen, yhä vähällä suistua -hornaan! Mutta kuinka päästä tästä tuskasta? Paetenko, maasta -karaten, vieraisiin maihin vieden kuningattaren kaulanauhan timantit? - --- Pako olisi tosin helppo asia. Hyvät vaunut voisi hankkia -kymmenessä tunnissa, juuri sillä välin, kun Marie-Antoinette -nukkuu kaikessa rauhassa, sinä väliaikana, mikä kuluu kardinaalin -illallisesta hyvässä seurassa hänen nousemiseensa seuraavana aamuna. -Jos edessä olisi valtamaantie tarjoten äärettömyyttään hevosten -nopeille kavioille, ei muuta tarvittaisi. Silloin olisi vapaa ja -turvassa! - --- Mutta voi sitä häväistystä! Kadonnut, vaikka vapaa; turvassa, -vaikka lainsuojaa vailla! Silloin hän, Jeanne, ei enää ole -säätyläisnainen, vaan varas, karkuri, jota oikeus ei saa kynsiinsä, -vaikka tavoittelee, jota pyövelin rauta ei polta, kun hän on niin -kaukana, mutta jota yleinen mielipide repii ja kolhii. Ei, pako ei -sovi. Rohkeuden ja viekkauden huippukohdat ovat kuin Atlaan molemmat -huiput, jotka ovat maan kaksoisten kaltaisia; toinen johtaa toiseen, -molemmat ovat tasa-arvoisia; joka näkee toisen, näkee toisenkin. - -Jeanne päätti siis olla rohkea ja jäädä. Näin hän päätti varsinkin -siksi, että huomasi mahdolliseksi herättää kuningattaressa ja -kardinaalissa yhteistä kauhua sen päivän varalta, jolloin jompikumpi -sattuisi älyämään, että heidän lähimmässä piirissään oli tehty -varkaus. Hän oli laskenut, paljonko hänelle kahdessa vuodessa -tuottaisi kuningattaren suosio ja kardinaalin rakkaus; tulot -näistä molemmista eduista hän arvioitsi viideksi, kuudeksi sadaksi -tuhanneksi livreksi, minkä jälkeen hovisuosio, maine ja ihastus -vaihtuisivat kyllästykseen, epäsuosioon ja unohdukseen. - --- Voitan siis suunnitelmallani noin seitsemänsataa tuhatta livreä, --- ajatteli kreivitär. - -Saadaan nähdä, kuinka tämä ovela sielu raivasi kiemurtelevaa tietä, -jonka loppupäässä oli hänelle itselleen tuleva häväistys ja toisille -epätoivo. - --- Pysyn Pariisissa, -- päätti kreivitär, -- pidän puoliani olemalla -aina läsnä toisten näytellessä, annan heidän näytellä vain sitä osaa, -joka sopii etuihini ja valitsen sitten suotuisen pakohetken käyttäen -hyväkseni jotakin kuningattaren asiaa tai oikeata epäsuosiota, jonka -voin milloin hyvänsä herättää. - -Mutta kardinaali on estettävä koskaan puhuttelemasta -Marie-Antoinettea. Sepä onkin perin vaikeata, kun Rohanin prinssi -on rakastunut ja pääsee säätynsä nojalla monta kertaa vuodessa -kuningattaren luo ja kun keimaileva, suosionhaluinen ja kardinaalille -lisäksi kiitollinen kuningatar ei pysy syrjässä, jos häntä -tavoitellaan. Keino näiden kahden ylhäisen henkilön pitämiseksi -erillään on saatava tapahtumista, ja näiden kulkua on siis autettava. - -Mikään ei kenties olisi niin tehokasta ja sukkelaa kuin herättää -kuningattaressa sitä ylpeyttä, joka on siveyden kruunu. Jos -kardinaali ryntäisi hieman liian rajusti, loukkaisi se varmaankin -tuota hienoa ja arkatuntoista naista. Kuningattaren kaltaiset naiset -pitävät ihailusta, mutta pelkäävät ja torjuvat hyökkäyksiä. - -Niin, tämä keino vie perille. Neuvomalla kardinaalia vapaasti -purkamaan tunteensa herätetään Marie-Antoinetten sielussa -kyllästystä, kylmyyttä, joka ainiaaksi erottaa, ei prinssiä -kuningattaresta, vaan miehen naisesta. Tällä tavoin saadaan aseita -kardinaalia vastaan, jonka kaikki temput lamautetaan vihollisuuksien -suurena tilipäivänä. - -Mutta jos kuningatar kyllästyy kardinaaliin, tuntuu se vain -kardinaalissa, ja kuningattaren hyveet jäävät loistamaan; silloin -pidetään kuningatarta viattomana ja hänelle suodaan sellainen -puhevapaus, joka helpottaa syytöksiä ja herättää luottamusta. Täytyy -siis hankkia todistuksia sekä kardinaalia että kuningatarta vastaan: -kaksiteräinen miekka, joka haavoittaa oikealle ja vasemmalle, joka -haavoittaa tupesta sivallettuna ja tupenkin lävitse. - -Täytyy saada sellainen luotettava syytös, josta kuningatar kalpenee -ja kardinaali punastuu ja joka vapauttaa Jeannen, molempien -pääsyyllisten uskotun ystävän, kaikesta osallisuuden epäluulosta. -Täytyy keksiä sellainen sovitelma, jonka suojassa Jeanne voi, kun -aika ja paikka niin vaatii, heille sanoa: Älkää minua syyttäkö, -taikka minä syytän teitä; älkää minua tuhotko, taikka minä tuhoan -teidät. Suokaa minun pitää rikkauteni, minä annan teidän pitää -maineenne. - --- Sitä kannattaa ajatella, -- tuumi kavala kreivitär, -- ja niin -minä teenkin. Tästä lähtien maksetaan ajastani hyvä palkka. - -Rouva de la Motte vaipui istumaan pehmeiden tyynyjen väliin -akkunan ääreen, jota vieno aurinko lämmitti, ja mietti edelleen -suunnitelmaansa Jumalan läsnäollessa, Jumalan soihdun valaisemana. - - - - -17. - -Vanki. - - -Sillä välin kun kreivitär näin tuumi ja tuskaili, oli Saint-Clauden -kadun varrella, vastapäätä hänen asuntoaan, toisenlainen kohtaus. - -Kuten muistetaan, oli herra de Cagliostro sijoittanut poliisin -vainooman Olivan asumaan Balsamon entiseen taloon. Hätääntynyt -neitonen oli hyvin mielellään suostunut tähän keinoon, jolla hän -pääsi sekä viranomaisten että Beausiren näkyvistä; hän eleskeli siis -hiljaisesti, salassa ja vavisten tässä salaperäisessä asunnossa, -jossa oli suoritettu niin monta kaameampaa murhenäytelmää kuin neiti -Nicole Legayn surullisenlystikkäät seikkailut. - -Cagliostro oli pitänyt hänestä kaikin tavoin huolta; nuoresta -naisesta tuntui ihanalta olla tämän suuren herran suojeluksessa, joka -ei vaatinut mitään, mutta näytti toivovan niin paljon. Mutta mitä hän -toivoi? Tähän ei taloon suljettu asukas keksinyt vastausta. - -Oliva neidistä näytti Beausiren ja poliisin voittanut Cagliostro -joltakin puolijumalalta. Hän oli myös hyvin ihastunut rakastaja, -koska pysyi niin kunnioittavana, sillä Olivan itserakkaus ei sallinut -hänen olettaa, että Cagliostrolla oli häneen nähden muuta tarkoitusta -kuin vastedes tehdä hänestä rakastajatar. Hyveensä menettäneillä -naisilla on jäljellä se hyve, että he luulevat miehissä herättävänsä -kunnioittavaa rakkautta. Perin kuivettunut, hävitetty ja kuollut -on se sydän, joka ei enää odota rakkautta, ja tähän liittyvää -kunnioitusta. Oliva rupesi siis linnassaan Saint-Clauden varrella -rakastamaan tuulentupia, joissa ei Beausire parka, se myönnettäköön, -juuri koskaan saanut sijaa. - -Aamulla otettuaan ylleen niitä koristeita, joita Cagliostro oli -toimittanut hänen pukuhuoneeseensa, oli hän olevinaan ylhäinen -nainen, näytteli Célimènen osaa pikkuseikkoja myöten ja odotti vain -sitä hetkeä, jolloin Cagliostro kahdesti viikossa tuli kysymään, -oliko hänen mukava olla. Silloin hurmaantunut pikku olento myönsi -itselleen kauniissa salongissaan, keskellä todellista ja järkevää -ylellisyyttä, että kaikki oli hänen entisessä elämässään ollut -pettymystä, hairahdusta ja että vastoin siveyssaarnaajain väitettä: -hyve luo onnen -- juuri onni ehdottomasti luo hyveen. Mutta -valitettavasti tästä onnesta puuttui jotakin, mikä olisi taannut sen -kestävyyden. Oliva oli kyllä onnellinen, mutta hänen oli ikävä. - -Kirjat, maalaukset, soittimet eivät voineet häntä kylliksi -viihdyttää. Kirjat eivät olleet sisällykseltään kylliksi vapaita, ja -jos olivatkin, oli ne liian pian luettu. Taulut ovat aina samoja, -kun ne on kerran nähty -- tämä on Oliva neidin arvostelu eikä meidän --- ja soittimet pitävät vain kiusallista ääntä, kun taitamaton niitä -koskee. - -Täytyy siis tunnustaa, että Oliva pian kyllästyi onneensa, ja usein -hän itkeskeli muistellessaan herttaisia aamuhetkiään Dauphine-kadun -varrella, kun hän akkunansa ääressä istuen oli lumonnut kaikki -ohikulkijat kohottamaan katseensa. Ja kuinka hauskoja olivat olleet -kävelyt Saint-Germainin kaupunginosassa, kun kiemaileva, kahden -tuuman koroilla varustettu kenkä kohotti hänen jalkansa hekumallista -kaarevuutta, kun kauniin kävelijän joka askel oli riemuvoitto ja -pakotti katselijat huudahtamaan pelosta hänen kompastuessaan tai -himosta, jos säärikin tuli näkyviin. - -Näin ajatteli Nicole taloon suljettuna. Tosin olivat poliisit -kammottavaa väkeä ja totta oli sekin, että kuritushuonetta, missä -niin moni nainen sortuu viheliäisessä vankeudessa, ei voinut verrata -Saint-Clauden tilapäiseen, loistavaan linnaan. Mutta mitä hyötyä -hänellä oli naisellisuudestaan ja oikeudestaan oikkuihin, ellei saisi -joskus kapinoida hyvää vastaan muuttaakseen sen pahaksi, vaikkapa -vain mielikuvituksessa? Käyhän kaikki niin koleaksi sen mielestä, -jonka on ikävä. - -Nicole kaipasi Beausirea, kun oli herännyt vapauden kaipuu. -Myöntäkäämme, ettei naismaailmassa mikään ole muuttunut siitä -saakka, kun Israelin tyttäret menivät hääaattonaan vuorille itkemään -impeytensä kadottamista. - -Nyt olemme joutuneet surun ja harmin päivään, jolloin Oliva oltuaan -kaksi viikkoa ilman seuraa, ihmisiä näkemättä, oli saavuttanut -ikävyyden surkeimman asteen. Kaikkea koetettuaan, uskaltamatta -näyttäytyä akkunassa tai mennä ulos, hän alkoi jo kadottaa vatsan -vaatimukset, mutta ei mielikuvituksen, joka päinvastoin kävi -vaateliaammaksi, mitä enemmän edellisen halu väheni. - -Tällaisena henkisen hädän hetkenä tuli Cagliostro odottamatta häntä -tervehtimään. Kuten tavallisesti, astui kreivi talonsa alueelle pikku -portin kautta, kulki pihalle uudestaan kuntoon pannun puutarhan -läpi ja koputti Olivan asuttavaksi jätetyn huoneuston ovelle. Neljä -naputusta heidän koskensa sovittuine välihetkineen oli se merkki, -jonka kuultuaan nuoren naisen oli vedettävä syrjään, salpa. Tämän oli -Oliva pitänyt tarpeellisena pyytää itselleen turvaksi vierailijaa -vastaan, jolla oli avaimet. Hänen mielestään nämä varokeinot eivät -olleet turhia, jos oli suojeltava hyvettä, joka eräinä hetkinä tuntui -rasittavalta. - -Cagliostron annettua merkin hän avasi niin kiivaasti, että hänen -huomasi kovasti kaipaavan seuraa. Vilkkaana kuin pariisilainen -ilotyttö hän hypähti ylevää vartijaansa vastaan hyväilläkseen ja -huudahti kiihtyneellä, käheällä äänellä: - --- Monsieur, tietäkää, että minun on ikävä. Cagliostro katseli häneen -ja nyökäytti päätään. - --- Vai on ikävä, -- sanoi hän sulkien oven. -- Voi voi, rakas lapsi, -se on perin surkea asia. - --- Minä en viihdy täällä. Ihan kuolen. - --- Todellako? - --- Minussa herää niin pahoja ajatuksia. - --- So so, -- sanoi kreivi tyynnyttäen häntä kuin sylikoiraa, -- -ellette viihdy minun luonani, älkää siitä minulle kiukutelko. -Säästäkää vihanne poliisille, joka on vihollisenne. - --- Te ärsytätte minua tuolla tyyneydellänne, -- sanoi Oliva. -- -Minusta on ilmiviha parempi kuin tuommoinen lempeys; te tahdotte -minua tyynnyttää, mutta teette minut raivosta hulluksi. - --- Myöntäkää kuitenkin, neitiseni, että teette minulle vääryyttä, --- vastasi Cagliostro istuutuen kauvas Olivasta kunnioittavan tai -kylmäkiskoisen näköisenä, mikä niin tehosi nuoreen naiseen. - --- Teidän on kyllä hyvä puhua, -- sanoi Oliva, -- Te tulette ja -menette, te saatte hengittää; teidän elämässänne on niin monta -huvia, jotka itse valitsette, kun minun täytyy olla täällä ahtaassa -piirissä, jonka olette määrännyt. Minä en saa hengittää, minä vain -vapisen. Ottakaa lukuun, monsieur, ettei apunne ole minkään arvoinen, -ellei se estä minua kuolemasta. - --- Ettäkö kuolisitte? Mitä joutavia! -- nauroi kreivi. - --- Teidän käytöksenne minua kohtaan on hyvin huono, te unohdatte, -että minä rakastan erästä syvästi, sydämen pohjasta. - --- Herra Beausirea? - --- Juuri Beausirea. Minä rakastan häntä, tietäkää se. En kai ole sitä -teiltä koskaan salannut. Ette suinkaan ole kuvitellut, että koskaan -unohtaisin rakkaan Beausireni? - --- Päinvastoin olen koettanut kaikin mokomin hankkia hänestä tietoja, -ja nyt voinkin teille kertoa yhtä ja toista. - --- Niinkö? -- ihastui Oliva. - --- Herra Beausire on, -- jatkoi Cagliostro, -- pulska poika. - --- Tietysti, -- myönsi Oliva, joka ei älynnyt, minne häntä johdettiin. - --- Nuori ja sievä. - --- Eikös olekin? - --- Hänellä on vilkas mielikuvitus. - --- Ihan tulinen... Tosin hän on hieman raju minua kohtaan, mutta ketä -rakastaa, sitä myöskin kurittaa. - --- Mainiosti sanottu. Teissä on yhtä paljon sydäntä kuin älyä ja -yhtä paljon älyä kuin suloa, ja kun sen tiedän ja harrastan kaikkea, -mitä tässä maailmassa rakkaudeksi sanotaan -- minussa on semmoinen -mielihalu -- niin olen ajatellut toimittaa teidät jälleen herra -Beausiren yhteyteen. - --- Noin ette ajatellut kuukausi takaperin, -- sanoi Oliva -väkinäisesti hymyillen. - --- Kuulkaapas, lapsukaiseni, kun kohtelias mies tapaa sievän naisen, -koettaa hän miellyttää ollessaan vapaa, niinkuin minä olen. Teidän on -kuitenkin myönnettävä, että jos mielistelenkin teitä, ei sitä kestä -nyt kauvan, vai mitä? - --- Aivan oikein, -- vastasi Oliva samalla sävyllä, -- enintään -neljännestunnin. - --- Tietysti luovuin yrityksestä, kun näin teidän rakastavan herra -Beausirea. - --- Älkää tehkö minusta pilaa. - --- En suinkaan, mutta te teette niin kovaa vastarintaa. - --- Juuri niin, -- huudahti Oliva ihastuneena siitä, että häntä -syytettiin vastarinnasta. -- Enkö minä pitänyt hyvin puoliani? - --- Se johtui rakkaudestanne, -- vastasi Cagliostro rauhallisesti. - --- Mutta teidän rakkautenne oli perin tilapäinen, -- huomautti Oliva. - --- Minä en ole niin vanha, ruma, tyhmä tai köyhä, että pitäisi -suvaita rukkasia tai uskottomuutta; te olisitte sittenkin antanut -Beausirelle etusijan, ja kun sen älysin, tein päätökseni. - --- Ei ollenkaan, -- väitti kiemaileva Oliva, -- ei asia niin ole. Se -merkillinen sopimus, jonka esititte, muistattehan, oikeus tarjota -minulle käsivartenne, käydä luonani, mielistellä minua kaikessa -säädyllisyydessä, eikö se merkinnyt, että vielä sentään toivoitte? - -Ja samalla tämä kavala nainen poltti liian kauvan joutilaina olleilla -silmillään miestä, joka oli tullut langetakseen ansaan. - --- Sen kyllä myönnän, -- vastasi Cagliostro. -- Teillä on niin tarkka -vaisto, ettei siltä voi mitään salata. - -Ja hän oli luovinaan katseensa maahan, jottei Olivan silmien -kaksoissalamat häntä kokonaan tuhoisi. - --- Mutta puhutaanpa vielä Beausiresta, -- sanoi Oliva närkästyen -kreivin tyyneydestä. -- Kuinka hän voi, missä hän on, se ystäväni? - -Cagliostro katseli häntä vielä hiukan ujostellen ja selitti: - --- Sanoinhan, että olisin tahtonut saattaa teidät jälleen yhteen. - --- Ette te niin sanonut, -- mutisi Oliva harmissaan, -- mutta jos -tahdotte, niin olkoon minun puolestani. Miksi ette tuonut häntä -mukananne? Se olisi ollut kuin laupeudentyö. Onhan hän vapaa, hän... - --- Syynä oli se, -- keskeytti Cagliostro eikä ollut milläänkään -Olivan ivallisesta sävystä, -- että herra Beausire, jolla on vähän -liiaksi älyä kuten teilläkin, on myös ruvennut tekemisiin poliisin -kanssa. - --- Hänkin! -- huudahti Oliva kalveten, sillä tällä kertaa välähti -totuus ilmeisenä. - --- Niin, hänkin, -- toisti Cagliostro maltillisesti. - --- Mitä hän on tehnyt? -- sammalsi nuori nainen. - --- Mainion kepposen, perin nerokkaan tempun; minusta se on -hassunkurinen ilveily, mutta ne jöröpäät, tiedättehän millaisia herra -de Crosnen asiamiehet ovat, nimittävät sitä varkaudeksi. - --- Onko hän varastanut? -- kauhistui Oliva. - --- Perin nokkelasti varastanut, ja siitä näkyy, kuinka syvällisesti -Beausire parka ihailee kalleuksia. - --- Monsieur... onko hänet vangittu? - --- Ei, mutta hänet on annettu ilmi. - --- Voitteko vannoa, ettei hän ole vankina, ettei hän ole vaarassa? - --- Voin kyliä vakuuttaa, ettei häntä ole saatu kiinni, mutta mitä -vaaraan tulee, en osaa siitä mitään varmaa sanoa. Ymmärrättehän, -pikku ystäväni, että ilmi annettua ajetaan takaa tai ainakin -haeskellaan, ja kun miehellä on sellainen ulkomuoto ja olemus ja -hyvin tutut ominaisuudet kuin herra Beausirella, joutuisi hän heti -kiikkiin, jos missään näyttäytyisi. Ajatelkaapa, minkä oivallisen -apajan herra de Crosne saisi, jos hänen onnistuisi herra Beausiren -kautta siepata teidät tai teidän kauttanne herra Beausire. - --- Niin, niin, hänen täytyy pysyä piilossa. Mies parka! Minun täytyy -myös pelastaa itseni. Toimittakaa niin, että pääsen pois Ranskasta. -Koettakaa tehdä minulle se hyvätyö, sillä jos jään tänne yksin -tukehtumaan, en voi vastustaa kiusausta, vaan lopulta olen jollakin -tapaa varomaton. - --- Millä tapaa te olisitte varomaton? - --- Näyttäisin itseni... pyrkisin raittiiseen ilmaan. - --- Älkää liioitelko, lapsukaiseni. Nyt olette jo ihan kalpea ja -lopulta pilaisitte terveytenne, niin ettei herra Beausire enää teitä -rakastaisi. Nauttikaa siis raitista ilmaa niin paljon kuin mielenne -tekee, ja huviksenne saatte katsella ihmisiä, jotka kulkevat tästä -ohitse. - --- Kas niin, -- sanoi Oliva, -- nyt te olette minuun suuttunut ja -aiotte minut hylätä. Kenties minusta on teille vaivaa. - --- Minulleko? Mitä hulluja te puhutte? Mitä vaivaa teistä olisi? -- -lausui kreivi jääkylmän vakavasti. - --- Kun mies pitää naisesta, niin arvokas mies kuin te, niin ylhäinen -ja kaunis, kuin te olette, on hänellä oikeus suuttua ja kyllästyäkin, -jos minun kaltaiseni hupsu on vastenmielinen. Voi, hyvä herra, älkää -minua jättäkö, älkää syöskö turmioon, älkää suuttuko! - -Ja yhtä pelästyneenä kuin äsken kiemailevana tuli nuori nainen nyt -Cagliostron luo ja kiersi kätensä hänen kaulalleen. - --- Lapsi rukka, -- sanoi kreivi ja painoi Olivan otsalle isällisen -suudelman, -- kuinka te hätäännyitte! Mutta älkää minusta niin pahaa -ajatelko! Olitte suuressa vaarassa ja siitä teidät pelastin. Minulla -oli joitakin aikeita, mutta niistä olen luopunut, siinä kaikki. -Minulla on yhtä vähän aihetta teitä vihata kuin teillä minua kiittää. -Minä olen toiminut omaksi edukseni, te samoin omasta puolestanne, -ollaan siis kuitit. - --- Voi, monsieur, kuinka hyvä, kuinka jalo te olette! - -Ja Oliva laski toisenkin käsivartensa Cagiiostron olalle. Mutta tämä -katseli häntä yhtä tyynesti, kuin ennenkin, ja sanoi: - --- Huomaatte kai, Oliva, että jos nyt tarjoisitte minulle -rakkautenne... - --- Entä sitten? -- kysyi Oliva punastuen. - --- Jos tarjoisitte minulle suloisen olentonne, niin kieltäytyisin, -sillä niin suurta arvoa panen siihen, että herätän vain tositunteita, -puhtaita, kaikesta omasta edusta vapaita tunteita. Luulitte minua -itsekkääksi ja jouduitte minusta riippuvaiseksi; nyt luulette olevan -syytä mukaantua, mutta minusta te olette pikemmin kiitollinen kuin -hellä, pikemmin pelästynyt kuin rakastunut. Pysykäämme siis sillä -kannalla kuin olemme. Sillä tapaa täytän toivomuksenne ja otan -huomioon hienotuntoisuutenne. - -Oliva hellitti kauniit käsivartensa ja poistui nolona, nöyryytettynä, -Cagliostron odottamattoman epäitsekkyyden eksyttämänä. - --- Pidetään siis päätettynä, -- jatkoi kreivi, -- että minä yhä -olen ystävänne, johon täysin luotatte; että saatte käyttää taloani, -varojani ja luottoani ja... - --- Ja minä sanon, -- keskeytti Oliva, -- että maailmassa on miehiä, -jotka ovat korkealla kaikkien entisten tuttujeni yläpuolella. - -Hän lausui nämä sanat niin suloisesti ja arvokkaasti, että ne -vaikuttivat tähän raudankovuiseenkin mieheen, jonka nimenä oli ennen -ollut Balsamo. - --- Joka nainen on hyvä, -- ajatteli Cagliostro, -- jos vain koskettaa -sydämeen. - -Sitten hän lähestyi Olivaa ja sanoi: - --- Tästedes saatte asua talon ylimmässä kerroksessa. Siellä on -kolme huonetta sovitettuna kuin tähtitorniksi, josta voi tähystellä -bulevardia ja Saint-Clauden katua. Akkunat ovat Ménilmontantin ja -Bellsvillen puolelle. Tosin voi joku teidät siellä nähdä. Mutta -ne ovat vain rauhallisia naapureita, joita ei tarvitse pelätä, -rehellistä väkeä, joilla ei ole erityisiä suhteita, eivätkä he osaa -epäillä, kuka te olette. Antakaa vain heidän nähdä itsenne, mutta -älkää kovin ilmeisesti näyttäytykö. Sensijaan ette saa näyttää -itseänne niille, jotka kulkevat kadulla, sillä poliisit käyvät -toisinaan Saint-Clauden puolella. Ainakin saatte auringonvaloa. - -Oliva taputti käsiään ihastuneena. - --- Tahdotteko, että opastan teidät sinne? -- kysyi Cagliostro. - --- Jo tänä iltana? - --- Niin juuri. Onko teillä mitään sitä vastan? - -Oliva loi Cagliostroon tutkivan silmäyksen. Hänen sydämessään tai -pikemmin hänen turhamielisessä, pilaantuneessa mielessään heräsi -toivo. - --- Mennään, -- sanoi hän. - -Kreivi otti eteisestä lyhdyn, aukaisi itse monta ovea, ja portaita -myöden nousten joutui Olivan seuraamana kolmanteen kerrokseen siihen -huoneustoon, josta oli puhunut. Oliva huomasi, että asunto oli -kalustettu, kukilla koristettu ja täysin kunnossa. - --- Näyttää siltä, kuin minua olisi tänne odotettu, -- sanoi hän. - --- Ei teitä, -- vastasi kreivi, -- vaan minua, joka pidän tämän -huoneuston näköalasta ja usein olen täällä yötä. - -Olivan katseesta tuli salama, punakeltainen, salamoiva värivivahdus, -joka toisinaan antaa kissan silmäterille sateenkaaren hehkun, ja -huulilla oli jo muuan sana, mutta Cagliostro ehkäisi sen sanoen: - --- Täällä ei teiltä puutu mitään; neljännestunnin päästä tulee tänne -kamarineitsyenne. Hyvää yötä, neiti. - -Ja samalla hän katosi tehden syvän kumarruksen, jota lievensi suopea -hymy. Vanki raukka heittäytyi hämmästyneenä vuoteelle, joka valmiina -odotti sirossa komerossa. - --- En ymmärrä vähääkään siitä, mitä minulle tapahtuu, -- mutisi hän -seuraten katseillaan miestä, joka hänestä olikin käsittämätön. - - - - -18. - -Tähystyspaikka. - - -Oliva meni makuulle heti, kun Cagliostron lähettämä kamarineitsyt oli -poistunut. - -Hän sai vain vähän unta silmiinsä, kun sekalaiset ajatukset, jotka -johtuivat hänen keskustelustaan kreivin kanssa, pakottivat hänet -uinailemaan valveilla tai rauhatonna torkkumaan; ihminen ei tunne -itseään pitkään aikaan onnelliseksi, jos on liian rikas tai liian -tyyni oltuaan sitä ennen liian köyhä tai levoton. - -Oliva surkutteli Beausirea ja ihaili kreiviä, jota ei käsittänyt, -jota ei enää uskonut araksi eikä epäillyt tunteettomaksi. Hän pelkäsi -kovasti jonkin keijukaisen tulevan häiritsemään untaan, ja pieninkin -melu alhaalta herätti hänessä sellaista levottomuutta, joka on tuttu -linnassa uinuvalle romaanin sankarittarelle. - -Mutta aamuruskon tullessa hälveni kaikki tämä tuskailu, joka ei ollut -suloaan vailla... Kun ei meidän tarvitse välittää herra Beausiren -epäluuloista, voimme ilmaista, että Nicole nähdessään aamulla -olevansa täydessä turvassa vielä tunsi kiemailevaa harmia, sellaista -pikku vivahdusta, jota ei osaisi kuvata muun kuin Watteaun sivellin, -Marivauxin tai Crébillon nuoremman kynä. - -Päivän koittaessa hän uskalsi nukkua vaipuen siihen nautintoon, -jota hänen kukkakoristeiselle makuuhuoneelleen saivat nousevan -auringon purppuranheleät säteet ja lintujen sipsutukset akkunan -edustalla penkereellä, missä niiden siivet hipaisivat ruusupensaiden -ja jasmiinien lehtiä. Ja vasta hyvin myöhään hän nousi, kun parin, -kolmen tunnin uni oli lepuuttanut hänen silmäluomihan ja hän -keinuttuaan katuhälinän ja unen suloisen painostuksen välillä tunsi -itsensä kyllin vahvaksi jälleen liikkumaan ja liian vahvaksi pysymään -enää joutilaana. - -Nyt hän kulki kaikki sopet tutkien uudessa asunnossaan, missä tuo -käsittämätön mieskeijukainen tyhmyydessään ei ollut edes löytänyt -laskuovea Päästäkseen siipiään räpytellen hänen vuoteensa ääreen, -vaikka senaikuiset yökulkijat, kreivi de Gabalisin mukaan, eivät -olleet viatonta mainettaan pilanneet. - -Oliva katseli vilpittömästi hämmästyneenä sitä komeutta, joka oli -hänen ympärillään. Tämä naisasunto oli alkuaan aiottu miehelle. -Siinä oli kaikkea, mikä voi sulostuttaa elämää, varsinkin -päivänvaloa ja raitista ilmaa, jotka voisivat vankikomerotkin -muuttaa puutarhaksi, jos niihin vain pääsisi valoa ja ilmaa. -Kuinka lapsellisen, siis täydellisen iloisena Oliva hypähti ulos -parvekkeelle laskeutuen pitkälleen kukkien ja sammalien väliin -niinkuin pesästään esille ryöminyt käärme, sen kuvaamista emme -suinkaan laiminlöisi, ellei silloin täytyisi tehdä selkoa hänen yhä -uudistuneesta hämmästyksestään, kun jokin uusi liikahdus loi hänen -eteensä uuden näytelmän. Maaten, kuten sanoimme, jottei häntä ulkoa -nähtäisi, hän katseli parvekkeen ristikon lomitse bulevardin puiden -latvoja, Popincourtin korttelin rakennuksia ja savupiippujen utuista -valtamerta, jonka epätasaiset laineet kohosivat hänen oikealla -puolellaan. - -Auringonpaisteessa, kuunnellen vaunujen jyminää, joita tosin oli -vähän, mutta kuitenkin liikkeellä bulevardilla, pysyi hän täten -parin tunnin ajan täysin onnellisena. Vieläpä hän nautti suurukseksi -suklaata, jota kamarineitsyt tarjosi, ja luki sanomalehteä, ennenkuin -oli edes aikonut katsahtaa kadulle. Se oli vaarallista huvia. Herra -de Crosnen kätyrit, jotka vainukoirien tavoin pyydystävät saalista, -saattaisivat hänet nähdä. Kuinka kauheata se olisi suloisen unen -jälkeen! - -Mutta vaakasuoraa asentoa ei voinut ijankaikkisesti pitää, vaikka -se olisikin niin mieluinen. Nicole kohosi kyynärpäälleen. Ja -silloin hän näki Ménilmontantin pähkinäpuut, hautuumaan rehevän -metsikön ja tuhansia erivärisiä taloja, jotka ylenivät Charonnesta -Chaumontin kukkuloille asti kunnaan toisella puolella viheriöivien -lehtojen keskellä tai kanervaa ja ohdaketta kasvavien rantatörmien -kipsimäisillä reunoilla. Siellä täällä näkyi teillä, jotka kapeiden -nauhojen lailla kiemurtelivat kumpujen ympäri, viinitarhain poluilla -ja pölyisillä maanteillä pieniä elollisia olentoja, aaseillaan -ratsastavia maalaisia, rikkaruohoa kitkeviä lapsia ja viinitarhojen -väkeä kääntelemässä rypäleitä aurinkoa kohti. Tämä maalaisuus -ihastutti Nicolea, joka aina oli ikävöinyt Taverneyn läheistä -kaunista maaseutua vaihdettuaan sen niin hartaasti haluttuun -Pariisiin. - -Viimein hän kuitenkin kyllästyi maaseutuun, ja saatuaan kukkiensa -suojassa mukavan ja turvallisen asennon, josta voi nähdä joutumatta -nähtäväksi, hän laski katseensa vuorelta laaksoon, kaukaisesta -näköpiiristä vastapäisiin taloihin. Kaikkialla, kolmen talon -rajoittamalla alalla, Oliva näki vain suljettuja tai ikävännäköisiä -akkunia. Tällä puolen kolmikerroksinen talo, jossa asuvat vanhat -koroillaaneläjät ripustivat lintuhäkkejä ulkopuolelle tai ruokkivat -kissoja sisäpuolella; tuolla taas neljä kerrosta, joista vain -ylimmän asukas, auvergnelainen, oli näkyvissä toisten vuokralaisten -mentyä arvatenkin maalle. Kolmannessa talossa, vasemmalla, Oliva -näki keltaiset silkkiverhot, kukkia ja muusta kalustosta pehmoisen -nojatuolin, joka näkyi akkunan ääressä odottavan haaveilijaansa tai -haaveilijatartaan. Tässä huoneessa, jonka syvä pimeys oli suorana -vastakohtana kirkkaaseen aurinkoon, hän luuli erottavansa jonkin -varjon kävelemässä edestakaisin säännöllisin askelin. - -Tähän hän rajoitti uteliaisuutensa, kätkeytyi vielä paremmin, kutsui -luokseen kamarineitsyensä ja alkoi tämän kanssa jutella vaihtaakseen -yksinäisyyden sulot niihin, joita tuottaa ajattelevan ja varsinkin -puhuvan olennon seuranpito. - -Mutta vastoin kaikkia perinnäistapoja kamarineitsyt oli vähäpuheinen. -Tosin hän selitti emännälleen Bellevillen, Charonnen ja -Père-Lachaisen, mainitsi Saint-Ambroisen ja Saint-Laurentin kirkkojen -nimet ja näytti, kuinka bulevardi kaartui Seinen oikealle rannalle, -mutta kun tuli puhe naapureista, ei hän osannut sanoa mitään: -hänelle ne olivat yhtä outoja kuin emännällekin. Hämärästä huoneesta -keltaisine silkkiverhoineen Oliva siis ei saanut mitään tietää. Ei -mitään kävelevästä varjosta eikä nojatuolista. - -Jos Olivalta puuttuikin se etu, että olisi ennakolta tuntenut -naapurinsa, saattoi hän ainakin ruveta itse tutkimaan, ja näin hän -tekikin lähettäen luotaan liian vaiteliaan kamarineitsyen voidakseen -toisen näkemättä tähystellä. - -Pian tulikin tilaisuus. Naapurit alkoivat availla oviaan, heittäytyä -päivällislevolleen tai pukeutua mennäkseen kävelylle Place Royalelle -tai Cheminvertille. Oliva huomasi heitä olevan kuusi; he sopivat -hyvin yhteen, vaikka olivat keskenään perin erilaisia, kuten voikin -odottaa ihmisiltä, jotka asuvat Saint-Clauden kadun varrella. - -Oliva käytti osan päivää katsellakseen heidän liikkeitään, -tutustuakseen heidän tapoihinsa. Hän tutki heitä kaikkia paitsi tuota -liikkuvaa varjoa, joka näyttämättä kasvojaan oli vihdoin asettunut -nojatuoliinsa akkunan ääreen ja siinä vaipunut haaveilemaan. - -Se oli nainen. Hän oli jättänyt päänsä kampaajattaren huostaan, -ja tämä sommitteli puolentoista tunnin kuluessa hänen päälakensa -ja ohimoittensa yläpuolelle sellaista babylonilaista rakennusta, -johon aineksia saatiin kivi- ja kasvimaailmasta ja olisi otettu -eläinkunnastakin, jos Léonard olisi asiaan sekaantunut, ja jos joku -senaikuinen nainen olisi sallinut päänsä muutettavan Noakin arkiksi -asujamineen. Sitten tuo nainen oli, tukka laitettuna, puuteroituna, -yllä valkoinen puku samanvärisine pitseineen, taas istunut -nojatuoliin kaula päänalusten varassa, jotka olivat kyllin vankkoja -pitämään ruumista tasapainossa hiusrakenteen säilyessä koskematonna, -niin että vain maanjäristys ehkä jaksaisi sen alustaa liikahuttaa. - -Liikkumaton nainen oli kuin istuimelleen kiilattu intialainen -epäjumala, jossa vain tuijottava silmä, vastaten ajatuksen -kiinteyttä, liikkui kuopassaan vartijana ja tarkkana palvelijana -ruumiin tarpeiden tai sielun oikkujen mukaan yksin suorittaen -epäjumalan kaikki toimet. - -Oliva huomasi, kuinka kaunis tämä näin kammattu nainen oli, -kuinka sievä ja siromuotoinen oli hänen pikkuinen, punaiseen -satiinitohveliin pistetty jalkansa, joka nojasi akkunalautaa vasten, -ja ihaili myös hänen pyöreätä käsivarttaan ja täyteläistä rintaansa, -joka pullisti kureliiviä ja aamunuttua. - -Mutta enimmin hämmästytti Olivaa tuo syvä ajattelu, joka suuntautui -johonkin näkymättömään, hämärään päämäärään, niin valtava mietiskely, -että ruumis oli tuomittu täydelliseen jähmeyteen, melkein -olemattomuuteen. - -Tämä nainen, jonka nimen kyllä arvaamme, mutta jota Oliva ei voinut -tuntea, ei ollenkaan aavistanut olevansa toisen katseltavana. -Vastapäisessä talossa ei koskaan avattu akkunaa. Cagliostron talo ei -ollut, huolimatta Olivan tapaamista kukista ja linnuista, paljastanut -salaisuuksiaan, eikä akkunissa ollut näkynyt muita eläviä olentoja -kuin ne käsityöläiset, jotka olivat taloa korjanneet. - -Tämän seikan, joka näyttää olevan ristiriidassa sen kanssa, että -Cagliostro muka siellä asusti, voi selittää parilla sanalla. Kreivi -oli näet päivää ennen toimittanut tämän huoneuston sisustetuksi -Olivaa varten sillä tapaa, kuin hän itse olisi siellä asunut, ja -hänen käskynsä oli niin hyvin täytetty, että hän niin sanoaksemme -petkutti omaa itseäänkin. - -Syvämietteinen nainen pysyi yhä alallaan, ja Oliva kuvitteli, että -noin merkillisesti haaveileva nainen mietti petettyä rakkauttaan. -Kauneus, yksinäisyys, ikä, kaipuu -- kaikki tämä oli omansa -myötätunnon siteillä liittämään toisiinsa kaksi sielua, jotka -kohtalon salaperäisten, vastustamattomien laskelmien mukaan ehkä jo -hakivat toisiaan. - -Kohta kun Oliva oli keksinyt tuon mietiskelevän erakon, ei hän enää -voinut tästä irroittaa katsettaan. Toisen naisen vetovoimassa toiseen -oli tavallaan siveellistä puhtautta. Tällainen hienotuntoisuus on -tavallisempi kuin tuuliaankaan onnettomissa olennoissa, joiden ruumis -on muuttunut elämänvoimien päätekijäksi. He ovat aineettomasta -paratiisista karkoitettuja raukkoja, jotka kaipaavat kadotettuja -huvitarhojaan ja näiden salaperäisessä siimeksessä hymyileviä -enkeleitä. - -Olivasta tuo kaunis erakko oli hengenheimolainen. Hän sommitteli -omansa kaltaisen romaanin ja kuvitteli lapsellisesti, ettei voinut -olla kaunis ja komea ja asua syrjässä Saint-Clauden kadun varrella, -ellei raskas murhe jäytänyt sydäntä. - -Saatuaan perin romanttisen kuvitelman valmiiksi Oliva ihastui omaan -mielikuvaansa, kuten epätavallisten luonteiden käy, ja tunsi olevansa -siivekäs rientääkseen avaruuden halki hengenheimolaisensa luo, jonka -hän myös maltitonna toivoi saavan siivet. Mutta hiuslaitteinen nainen -ei liikahtanutkaan, vaan näytti torkkuvan. Oli jo kulunut kaksi -tuntia, ja hän istui yhä paikallaan. - -Oliva kävi jo toivottomaksi. Hän ei olisi ollut likimainkaan niin -valmis vastaanottamaan Adonista tai Beausirea kuin tuota tuntematonta -naista. Uupuneena ja hellästä muuttuen vihaiseksi hän avasi ja -sulki akkunansa ainakin kymmenen kertaa säikäyttäen lintuja kukkien -keskellä ja tehden niin ilmeisiä sähkölennätintemppuja, ettei -tylsinkään herra de Crosnen kätyri olisi ohikulkiessaan ollut niitä -huomaamatta. Vihdoin Oliva rupesi uskomaan, että outo nainen oli -kyllä nähnyt hänen temppunsa ja ymmärtänyt hänen antamansa merkit, -mutta ei niistä välittänyt -- turhamielisenä tai hupsuna. Hänkö -hupsu, jolla oli niin viekkaat, niin pirteät silmät, niin ketterä -jalka, niin levoton käsi? Ei millään muotoa. Mutta turhanylpeä -- se -oli mahdollista; sillä tapaa ylpeä kuin tähän aikaan ylhäinen nainen -voi olla porvarillista kohtaan. - -Huomatessaan nuoren naisen kasvoissa ylhäisön tuntomerkit tuli -Oliva siihen loppupäätökseen, että hän oli kopea eikä suostunut -tuttavuuteen. Ja luopuen enemmistä yrityksistä Oliva käänsi hänelle -viehättävän närkästyneenä selkänsä ja heittäytyi taas nauttimaan -auringosta, tällä kertaa ilta-auringosta kukkiensa, herttaisten -kumppaniensa seurassa, jotka yhtä hienoina, komeina, puuteroituina -ja kiemailevina kuin ylhäisimmät naiset suovat kuitenkin itseään -koskettaa ja hengittää tuoksuaan palkiten hyvällä hajulla, -raikkaudella ja hurmaavalla hivelyllä ystävyyden tai lemmen suutelot. - -Hän ei osannut kuvitella, että ylpeäksi luulemansa nainen oli -Jeanne de Valois, kreivitär de la Motte, joka eilisestä saakka -tavoitteli jotakin aatetta; että tämän aatteen tarkoituksena oli -estää Marie-Antoinette ja kardinaali de Rohan toisiaan näkemästä; -että vielä tärkeämmän seikan vuoksi kardinaalin piti, vaikkei enää -näkisikään kuningatarta yksityisessä seurustelussa, kuitenkin uskoa -hänet näkevänsä tyytyen siis tähän näkyyn ja luopuen vaatimasta -todellisuutta. Nämä olivat vakavia ajatuksia ja varsin päteviä -perusteita, miksi nuori nainen ei kahteen pitkään tuntiin päätäänkään -kääntänyt. - -Jos Oliva olisi kaiken tämän tiennyt, ei hän olisi vihoissaan -perääntynyt kukkiensa sekaan. Eikä hän silloin olisi sattunut -parvekkeelta kolhaisemaan alas kadulle erästä ruukkua, joka maahan -pudotessaan sai aikaan hirveän räiskinän. - -Kauhistuneena tähysti Oliva, oliko hän ehkä syypää johonkin -tapaturmaan. Mietiskelevä nainen hätkähti kuullessaan paukauksen, -näki kadulla kukkaruukun ja johtuen seurauksesta syyhyn kohotti -katseensa maasta vastapäisen talon parvekkeelle. Ja silloin hän näki -Olivan. Samassa hän päästi huudahduksen, kauhunhuudon, sellaisen, -jota seurasi kiivas liike äsken niin jäykässä ruumiissa. Vihdoin -yhtyivät Olivan ja tämän naisen katseet, utelivat toisiltaan ja -tunkivat syvälle toisiinsa. Jeanne huudahti ensiksi: - --- Kuningatar! - -Sitten hän äkkiä pani kätensä ristiin, rypisti kulmakarvojaan -uskaltamatta liikahtaa peläten oudon näyn katoavan ja mutisi: - --- Voi kuinka olen miettinyt keinoa, ja nyt se minulla on! - -Samalla hetkellä Oliva kuuli jonkun olevan takanaan ja käännähti. -Hänen huoneessaan oli kreivi, joka oli nähnyt, kuinka molemmat naiset -tarkastivat toisiaan. - --- He ovat toisensa nähneet, -- ajatteli hän. - -Oliva poistui parvekkeelta kiireesti. - - - - -19. - -Naapurukset. - - -Siitä lähtien, kun molemmat naiset olivat toisensa nähneet, ei -Oliva, joka oli jo ihastunut naapurinsa sulouteen, enää tekeytynyt -kylmäkiskoiseksi, vaan liikkuessaan varovasti kukkiensa keskellä -vastasi hymyllä niihin hymyihin, joita hänen osakseen tuli. - -Käydessään hänen luonaan ei Cagliostro ollut laiminlyönyt huomauttaa -äärimmäisen varovaisuuden tärkeyttä. - --- Varsinkin karttakaa naapureita, -- oli hän sanonut. - -Nämä sanat olivat koleiden rakeiden lailla iskeneet Olivaa, jolle -oli jo käynyt mieluisaksi ajanvietteeksi vaihtaa naapurinsa kanssa -merkkejä ja tervehdyksiä. Naapureiden karttaminen -- sehän oli samaa -kuin kääntää selkänsä tuolle viehättävälle naiselle, jonka katse oli -niin säkenöivä ja lempeä, jonka kaikki liikkeet olivat houkuttelevia, -luopua pitämästä lennätinkeskustelua sateesta ja säästä, rikkoa välit -ystävänsä kanssa. Sillä Olivan mielikuvitus kiiti niin vinhaan, että -Jeanne oli hänestä jo merkillinen ja rakas olento. Salakavalasti hän -vastasi suojelijalleen, ettei koskaan tekisi vastoin tämän tahtoa -eikä rupeisi tuttavaksi naapuriensa kanssa; mutta heti kun kreivi oli -poissa, asettui hän parvekkeelle sellaiseen asentoon, että naapurin -täytyi hänet nähdä. - -Kuten helposti käsittää, oli juuri tämä Jeannen mieleen, ja kohta -kun Oliva hänelle osoitti ystävyyttä, vastasi hän nyökkäyksin -ja lentosuukkosin. Oliva koki parhaansa mukaan olla näiden -kohteliaisuuksien arvoinen ja pani merkille, että naapuri oleskeli -melkein yhtä mittaa akkunansa ääressä, lähetti hänelle ulos -mennessään jäähyväiset ja palatessaan taas tervehdyksen ja näytti -siis kohdistaneen kaikki rakastettavat ominaisuutensa parveketta -kohti. Tällaisissa oloissa oli odotettava, että pian yritettäisiin -lähestyä, ja asian kulku oli seuraava. - -Tullessaan pari päivää myöhemmin Olivan luo oli Cagliostro harmissaan -siitä, että jokin vieras oli pyrkinyt taloon. - --- Kuinka niin? -- kysyi Oliva punastuen. - --- Se oli hyvin kaunis, nuori, hieno nainen, -- selitti Cagliostro. --- Hän oli tullut soittamaan porttikelloa ja saanut puhutella -erästä palvelijaa. Oli tiedustanut, mikä nuori nainen asuu täällä -kolmannessa kerroksessa -- siis teidän huoneustossanne, ystäväiseni. -Varmaankin hän tarkoitti teitä. Hän pyysi saada teitä tavata. Näkyy -siis tuntevan teidät -- kaiketi hänellä on jokin tarkoitus. Teidät on -siis saatu ilmi, mutta varokaa, poliisilla on naisiakin kätyreinään, -kuten miehiä, ja minun on huomautettava, että jos herra de Crosne -vaatii, täytyy teidät luovuttaa hänelle. - -Oliva ei pelästynyt, hän kun heti älysi, että oli puhe naapurista, ja -hän tunsi suunnatonta kiitollisuutta näin herttaisesta myötätunnosta. -Päättäen kaikin keinoin ilmaista tuntemattomalle kiitoksensa hän -salasi asian kreiviltä. - --- Ettekö pelkää? -- kysyi Cagliostro. - --- Kukaan ei ole minua nähnyt, -- väitti Oliva. - --- Vieras ei siis liene teitä hakenut. - --- En minäkään luule. - --- Kummallista sittenkin, että joku aavistaa yläkerrassa asuvan -naisen... Mutta pitäkää varanne. - --- Herra kreivi, -- sanoi Oliva, -- miksi minun pitäisi pelätä? Jos -minut on nähty, mitä en usko, niin ei enää nähdä, ja jos nähdäänkin, -on välimatka niin pitkä, sillä eihän tänne talon sisään pääse, vai -mitä? - --- Ei ainakaan helposti, -- vastasi Cagliostro, -- sillä jollei -kiipeä muurin ylitse, mikä olisi työlästä, taikka avaa pikku porttia -tällaisella avaimella, mikä ei myöskään käy hyvin päinsä, kun se on -aina taskussani... - -Samalla hän näytti pikku portin avainta. - --- Ja kun minun ei tee mieleni syöstä teitä turmioon, -- jatkoi hän, --- en lainaa tätä avainta kellekään, ja kun teilläkään ei ole halua -joutua herra de Crosnen kynsiin, ette salline kenenkään kiivetä -muurin ylitse. Nyt tiedätte, kuinka on laita, lapsukaiseni; tehkää -mielenne mukaan. - -Oliva vakuutti hartaasti ottavansa kaikki huomioonsa ja joudutti -kreiviä lähtemään, eikä tämä näkynytkään itsepäisesti viivyttelevän. - -Seuraavana aamuna Oliva oli jo kuuden ajoissa parvekkeella -hengittäen raikasta ilmaa läheisiltä kunnailta ja luoden uteliaita -silmäyksiä kohteliaan naapurinsa suljettuihin akkuniin. Vaikkei tämä -tavallisesti noussut ennen yhtätoista, tuli hän nyt näkyviin melkein -kohta, kun Oliva ilmestyi. Näytti siltä, kuin hän olisi verhojensa -takana väijynyt tätä tilaisuutta. Naiset tervehtivät toisiaan, -ja Jeanne pisti päänsä pitkälle ulos akkunasta katsellen joka -taholle, voisiko joku kuulla hänen ääntään. Mutta ketään ei näkynyt; -sekä katu että talojen akkunat olivat autioita. Silloin hän pani -molemmat kätensä huutotorveksi suun eteen ja lähetti väräjävällä, -pitkäveteisellä äänensoinnulla, joka kuuluu kauemmaksi kuin huuto, -seuraavat sanat Olivalle: - --- Eilen koetin teitä tavata, madame. - --- Hiljaa! -- vastasi Oliva peräytyen kauhistuneena ja painaen sormea -huulilleen. - -Jeanne vetäytyi nyt kiireesti verhojen taakse luullen jonkun -syrjäisen olevan lähellä, mutta pian hän taas ilmestyi rauhoittuneena -Olivan hymystä. - --- Eikö teidän luoksenne siis voi tulla? -- kysyi hän. - --- Ei, valitettavasti, -- vastasi Oliva kädenliikkeellä. - --- Ei, ei, -- huusi Oliva säikähtäen. - -Jeanne mietti vähän aikaa. Kiittääkseen häntä hellästi myötätunnosta -Oliva lähetti ystävällisen lentosuutelon, johon Jeanne kaksin verroin -vastasi, sulkien sitten akkunan ja lähtien ulos. - -Oliva luuli ystävänsä keksineen jonkin uuden keinon, sillä hänen -viime katseensa oli ollut niin merkitsevä. Parin tunnin päästä Jeanne -palasikin kotiin; aurinko oli silloin kuumimmillaan, ja katukivitys -poltti kuin erämaan hiekka. Kun hän sitten taas ilmestyi akkunaan, -näki Oliva, että hänellä oli kädessä jousi. Nauraen antoi Jeanne -Olivalle merkin väistyä syrjään. Tämä naurahti myös ja piiloutui -akkunaluukun taakse. - -Jeanne tähtäsi huolellisesti ja ampui pienen lyijykuulan, joka -kovaksi onneksi osui parvekkeen rautaristikkoa vasten ja putosi -kadulle. Olivalta pääsi pettymyksen huudahdus. Jeanne kohautti -harmistuneena olkapäitään, haki silmillään luotiaan kadulta ja katosi -sitten muutamaksi minuutiksi. - -Oliva kurotti päätään tähystääkseen alas; siellä kulki jokin lumppuri -nuuskien oikealle ja vasemmalle: näkikö hän tuon luodin? Siitä ei -Oliva päässyt selville, sillä hänen täytyi lymytä, jottei häntä -itseään nähtäisi. - -Mutta Jeannen toinen laukaus onnistui paremmin. Hänen jousensa -lennätti parvekkeen yli, Olivan huoneeseen, toisen kuulan, jonka -ympärille oli kiedottu pieni kirjelippu, sisällykseltään näin kuuluva: - - 'Te viehätätte minua, kaunis nainen. Olen ruvennut teistä - pitämään jo pelkän ulkonäön vuoksi. Oletteko te vankina? - Tiedättekö, että olen turhaan koettanut päästä luoksenne? - Salliiko teitä vartioiva velho minun koskaan tulla luoksenne - sanomaan, kuinka suuri myötätunto minussa on miesten hirmuvallan - uhriparkaa kohtaan? - - Kuten näette, on minussa kekseliäisyyttä, jos asia koskee - ystäviäni. Tahdotteko olla ystäväni? Nähtävästi ette pääse - asunnostanne ulos, mutta voittehen kirjoittaa, ja kun minä - saan liikkua mieleni mukaan, niin odottakaa, kunnes sivuutan - parvekkeenne, ja heittäkää silloin vastauksenne. - - Jos jousella ampuminen kävisi vaaralliseksi ja voitaisiin - huomata, valitkaamme mukavampi keino kirjevaihtoon. Laskekaa - parvekkeelta hämärässä lankakerä, johon kiinnitätte vastauksenne. - Minä sidon siihen uuden kirjeeni, jonka voitte kenenkään - näkemättä vetää luoksenne. - - Elleivät silmänne petä, luulisin voivani teiltä saada edes hiukan - sitä ystävyyttä, jota olette minussa herättänyt, ja samalla - uskon, että yhdessä saamme paljon toimeen. - - _Ystävänne_. - - J.K. -- Näittekö, saiko kukaan käsiinsä ensi kirjeeni?' - -Jeanne ei pannut siihen nimeään; hän oli myös kokonaan muuttanut -käsialansa. Oliva ihan vapisi ilosta saadessaan kirjeen ja lähetti -seuraavan vastauksen: - - 'Rakastan teitä, niinkuin tekin minua. Minä olen todellakin - miesten häijyyden uhri. Mutta se, joka minua täällä pitää, ei - ole hirmuvaltias, vaan suojelijani. Vain kerran päivässä hän käy - salaa minua katsomassa. Myöhemmin selitän teille kaikki. Minusta - on parempi lähettää kirje langan päässä kuin ampua jousella. - - Ikävää on, etten pääse ulos. Minä olen lukon takana, mutta oman - etuni vuoksi. Kuinka paljon minulla olisi teille puhumista, jos - koskaan onnistuisi teitä tavata! On niin paljon asioita, joista - ei voi kirjoittaa. - - Ensi kirjettänne ei kukaan korjannut, paitsi ehkä jokin kurja - lumppuri, joka kulki tästä ohitse, mutta sellaiset ihmiset eivät - osaa lukea, ja niistä lyijy on vain lyijyä. - - Ystävänne - - _Oliva Legay_.' - -Oliva piirsi koko nimensä. Hän ilmoitti kreivittärelle merkillä -aikovansa päästää alas lankakerän, ja illalla hän sen toimittikin. -Jeanne oli alhaalla parvekkeen kohdalla, tarttui kerään ja otti siitä -kirjelipun, kuten ylhäällä lankaa pitelevä Oliva nykäyksistä tunsi. -Sitten kreivitär riensi kotiinsa lukemaan, ja puolen tunnin päästä -hän kiinnitti oivalliseen lankaan uuden kirjeen: - - 'Ihminen voi tehdä mitä tahtoo. Teitä ei oikeastaan vartioida, - koska näen teidät aina yksin. Varmaankin siis saatte ottaa - vastaan vieraita tai ainakin itse lähteä ulos. Millä tapaa - asuntonne on lukittu? Avaimellako? Kellä se avain on? Silläkö - miehellä, joka käy teitä katsomassa? Pitääkö hän avainta - niin visusti ettei sovi sitä häneltä siepata tai ottaa siitä - jäljennöstä? Ei tässä ole puhetta mistään pahasta, vaan - ainoastaan siitä, että saisitte muutamaksi tunniksi vapautta ja - hauskoja kävelymatkoja ystävättären kanssa, joka lohduttaa teitä - kaikista vastoinkäymisistä ja palkitsee teille runsaasti sen, - mitä olette menettänyt. Voihan olla kysymyksessä täysikin vapaus, - jos niin haluatte. Mutta siitä saamme lähemmin puhella, kun ensi - kerran tapaamme toisemme.' - -Oliva ahmi kirjeen sisällyksen. Hänen poskensa hehkuivat -itsenäisyyden kuumeesta, ja sydän paisui kielletyn hedelmän -makeudesta. Hän oli huomannut, että kreivi tultuaan hänen luokseen, -mukanaan joku kirja tai koriste, aina pani salalyhtynsä eräälle -hyllylle ja avaimen lyhdyn päälle. - -Kun Cagliostro saapui seuraavan kerran, oli Olivalla valmiina kappale -vahaa, johon hän otti avaimesta jäljennöksen. Kreivi ei tällöin -edes päätään kääntänyt, vaan seisoi parvekkeella katselemassa -vastapuhjenneita kukkia. Oliva sai siis häiritsemättä tehdä -kepposensa. - -Kreivin mentyä Oliva laski valojäljennöksen pienessä rasiassa alas -parvekkeelta, ja samalla Jeanne sai häneltä kirjelipun. Ja seuraavana -päivänä kahdentoista ajoissa lennätettiin jousella, erinomaisella -pikakeinolla, joka lankaan verrattuna oli kuin sähkölennätin -ratsukuriirin rinnalla, seuraava kirje: - - 'Rakas ystäväni, illalla yhdentoista aikaan, kun mustasukkainen - vartijanne on poissa, tulkaa alas pikku portille ja vetäkää salpa - syrjään, niin joudutte suoraan sen syliin, joka nimittää itseään - helläksi ystäväksenne.' - -Oliva vapisi nyt riemusta enemmän kuin koskaan ennen saadessaan -Gilbertin hellimpiä kirjeitä, ensi lemmen ja ensi kohtausten päivinä. - -Kello yksitoista hän laskeutui pihalle eikä ollut huomannut kreivissä -mitään epäluuloa. Alhaalla hän tapasi Jeannen, joka hellästi syleili -häntä. Sitten he astuivat bulevardin varrella odottaviin vaunuihin, -ja aivan hämmentyneenä, ihastuksesta väristen, Oliva sai ystävänsä -kanssa olla pari tuntia ajelemassa. Molemmat nuoret naiset vaihtoivat -nyt hartaasti salaisuuksia, suuteloita, suunnitelmia. - -Jeanne neuvoi Olivaa palaamaan kotia, jottei hänen suojelijassaan -heräisi epäluuloja. Hän oli saanut tietää, että tämä suojelija oli -Cagliostro. Hän pelkäsi tämän miehen älyä eikä pitänyt aikeensa -onnistumista varmana muutoin kuin syvimmän salaisuuden turvissa. - -Oliva oli avoimesti paljastanut kaikki: Beausiren, poliisin, kaikki -hän oli tunnustanut. Jeanne oli selittänyt olevansa hienon perheen -tytär, joka vanhempiensa tietämättä eli rakastajansa kanssa. Toinen -tiesi siis kaikki, toinen ei mitään; sellainen oli heidän keskensä -vannottu ystävyys. - -Tästä päivästä lähtien he eivät enää tarvinneet jousta tai lankaa. -Jeannella oli avain, ja hän saattoi viitata Olivaa tulemaan, milloin -vain halutti. Ja kun syöttinä oli herkullinen illallinen ja salainen -huviajelu, suostui Oliva joka kerta. - --- Eikö herra de Cagliostro mitään huomaa? -- kyseli Jeanne levotonna. - --- Hänkö? Vaikka kertoisin hänelle, ei hän sitä uskoisi, -- vastasi -Oliva. - -Viikon kuluessa nämä yölliset retket olivat muuttuneet tavaksi, -tarpeeksi, vieläpä nautinnoksi, ja silloin Oliva ajatteli Jeannea -useammin kuin koskaan oli muistanut Gilbertiä tai Beausirea. - - - - -20. - -Kohtaus. - - -Kohta kun herra de Charny oli saapunut maatilalleen ja ensi -vieraskäyntien jälkeen sulkeutunut huoneisiinsa, määräsi lääkäri, -että hänen oli kartettava seurustelua ja pysyttävä kotona. Tätä -käskyä toteltiinkin niin tarkoin, ettei paikkakunnan asukkaista -kukaan enää saanut tavata merisankaria, joka oli Ranskassa herättänyt -niin suurta huomiota ja jota kaikki nuoret tytöt halusivat nähdä, -koska hän oli urhoollisuudestaan tunnettu ja kuului olevan kaunis. - -Charny ei kuitenkaan ollut ruumiillisesti niin sairas kuin sanottiin. -Hänen tautinsa koski vain sydäntä ja päätä, mutta millaisia -olivatkaan hänen kärsimyksensä! Tuimaa, lakkaamatonta, säälimätöntä -tuskaa, jota piti vireillä jäytävä muisto, raateleva kaipuu. Rakkaus -on vain koti-ikävää: poissaoleva ikävöi ihanteellista paratiisia -eikä aineellista isänmaata; vieläpä voi olettaa, että vaikka mieli -olisi kuinkakin runollinen, esiintyy lemmitty nainen todellisempana -paratiisina kuin oleskelu enkelien luona. - -Hän ei kestänyt kauempaa kuin kolme päivää. Raivoissaan siitä, että -mahdottomuus ja välimatka teki tyhjäksi hänen toiveensa, levitti -hän joka taholle tietoja äsken mainitusta lääkärien määräyksestä. -Sitten hän jätti oviensa vartioimisen luotetun palvelijan huostaan, -lähti yöllä liikkeelle hyvin nopealla ratsulla. Kahden tunnin päästä -hän oli Versaillesissa ja vuokrasi kamaripalvelijansa välityksellä -puiston takaa pienen rakennuksen. - -Tämä asunto, joka oli ollut tyhjänä siitä saakka, kun muuan -metsävirastoon kuuluva aatelismies oli siellä surullisesti päättänyt -päivänsä leikkaamalla kurkkunsa poikki, sopi mainiosti Charnylle, -hän kun tahtoi olla vielä paremmin piilossa kuin maatilallaan. -Talossa oli siisti kalusto ja kaksi porttia, toinen eräälle autiolle -kadulle päin, toinen puistoa ympäröivän lehtokujan puolelle. -Eteläisistä akkunoista Charny voi pujahtaa valkopyökkikujille, sillä -nämä viiniköynnösten ja muratin varjostamat akkunat olivat kuin -jokseenkin matalan alikerroksen ovia, joista ken tahansa saattoi -hypätä kuninkaalliseen puistoon. Tällainen, jo silloin harvinainen -oikotie oli metsästyksen valvojalle suotu etuoikeus, jotta hän -voisi mukavasti pitää silmällä hänen majesteettinsa kuusipeuroja -ja fasaaneja. Jos vain näki nämä rehevän vihannuuden kehystämät -akkunat, saattoi kohta kuvitella kaihomielisen jahtimestarin jonakin -syysiltana nojaavan keskimäistä akkunaa vastaan, samalla kun peurat, -joiden hentojen koipien alla kuivat lehdet kahisivat, laskevan -auringon hohtaessa leikkivät lehtokujien siimeksessä. - -Tämä yksinäisyys oli erinomaisesti Charnyn mieleen. Oliko siihen -syynä kaunis näköala? Saammepa pian nähdä. - -Kun hän oli sinne asettunut ja päässyt hyvään rauhaan hänen -palvelijansa tyydytettyä naapuriston kohtuullisen uteliaisuuden, -unohdettiin Charny pian, kuten hänkin unohti muut, ja hän alkoi -viettää sellaista elämää, että sen pelkkä aatekin voisi ihastuttaa -ketä tahansa, joka maallisen vaelluksensa aikana on rakastanut tai -kuullut rakkaudesta puhuttavan. Parissa viikossa hän oppi tuntemaan -linnan ja vartijain tavat, ne tunnit, jolloin linnut tulivat juomaan -lammikoista tai kuusipeura harhaili arkana kurottaen kaulaansa. Hän -tiesi, milloin vallitsi täysi hiljaisuus, minä tunteina kuningatar -tai hovinaiset siellä kävelivät, milloin tuli kiertovahti; -sanalla sanoen, hän eli kaukaa niiden kanssa, jotka asuivat tässä -Trianonissa, hänen mielettömän ihailunsa pyhäkössä. - -Kun vuodenaika oli kaunis ja kun lauhkeat, hyvätuoksuiset yöt -soivat enemmän vapautta hänen silmilleen ja häilyviä haaveita hänen -sielulleen, vietti hän niistä osan akkunansa jasmiinien juurella -vaanimassa pienintäkin ääntä linnasta, tähystämässä lehtien lomitse -niitä valoja, jotka palatsissa liikkuivat makuullemenoon saakka. - -Mutta kauvaa ei akkuna hänelle riittänyt. Hän tunsi olevansa liian -kaukana noista äänistä ja valoista. Varmana siitä, ettei tähän aikaan -tapaisi koiria tai vahteja, hän hypähti akkunasta nurmikolle hakien -suloista, vaarallista huvia lähestyä metsikön reunaa, sitä rajaa, -joka oli tumman varjon ja heleän kuutamon välillä, tarkastaakseen -siellä varjokuvia, jotka mustina ja kalpeina liikkuivat kuningattaren -valkoisten akkunaverhojen takana. - -Tällä tapaa Charny joka päivä näki kuningattaren tämän -tietämättä, tuntien hänet jo neljännes lieuen päästä, kun hän -käveli hovinaisineen tai jonkun aatelismiehen seurassa ja leikki -kiinalaisella päivänvarjollaan, joka suojasi hänen kukilla -koristettua hattuaan. - -Mikään temppu tai asento ei voinut Charnyta eksyttää. Hän muisti -ulkoa kuningattaren kaikki puvut ja arvasi lehvien lävitse, milloin -käytettiin väljää, vihreä- ja mustajuovaista, läikehtivää hametta, -joka aaltoili ruumiin siveästi viettelevistä liikkeistä. Ja kun -näky oli kadonnut ja kävelijät karkoittava yö sallinut hänen edetä -pylväsympärystöön saakka väijymään rakastetun olennon viimeisiä -liikkeitä, palasi hän akkunansa luo, katseli kaukaa metsikköön -hakkaamansa aukon kautta kuningattaren akkunoissa kimmeltävää valoa -ja sitten tämän katoamista, ja silloin häntä elähytti muisto ja -toivo, kuten äsken väijytys ja ihailu. - -Eräänä iltana, hänen palattuaan, kun oli jo kulunut kaksi tuntia -hänen viimeisistä jäähyväisistään poissaolevalle hahmolle, kun -tähtitaivaalta valuva kaste alkoi sirotella valkoisia helmiään -muratin lehdille, oli hän juuri poistumassa akkunan äärestä -pannakseen maata, kun hänen korviinsa kuului jonkin lukon heikkoa -narinaa. Silloin hän palasi tähystyspaikkaansa ja kuunteli. - -Oli jo myöhä, kello löi juuri kaksitoista Versaillesin etäisimmissä -kirkoissa, ja Charny ihmetteli kuullessaan sellaista ääntä, johon -ei ollut tottunut. Tämä kielittelevä lukko kuului erääseen puiston -pieneen porttiin, joka oli noin viidenkolmatta askelen päässä hänen -asunnostaan ja jota ei avattu muulloin kuin suurina metsästyspäivinä -riistan kuljettamiseksi. - -Charny pani merkille, että portin avaajat olivat ihan ääneti; he -sulkivat sen jälkeensä ja poikkesivat siihen lehtokujaan, joka kulki -hänen akkunansa editse. Puut ja riippuvat viiniköynnökset kaihtoivat -kylliksi akkunaluukkuja ja seiniä, niin ettei näitä ohimennessä -huomannut. Muuten nämä henkilöt kulkivat päät kumarassa ja kiireisin -askelin. Pimeässä Charny erotti heitä vain epäselvästi, mutta -liehuvista vaatteista hän huomasi heidät kahdeksi naiseksi, joiden -silkkivaipat kahisivat lehtiä vasten. - -Kun nämä naiset olivat ehtineet suurelle puistotielle, joka oli -suoraan vastapäätä Charnyn akkunaa, valaisi heitä kuutamo, ja Olivier -oli vähällä huudahtaa hämmästyksestä tuntiessaan Marie-Antoinetten -vartalon ja hiuslaitteen ynnä kasvojenkin alaosan, joka oli -näkyvissä, vaikka hänen leveä hattunsa heitti varjoa. Hänellä oli -kädessä kaunis ruusu. - -Sykkivin sydämin Charny luisui akkunasta puistoon, juoksi ruohossa, -jottei mitään kuuluisi, lymysi paksuimpien puunrunkojen taakse ja -seurasi katseillaan naisia, jotka hiljensivät käyntiään. Mitä oli -tehtävä? Kuningattarella oli seuralainen eikä siis mitään vaaraa. -Voi, miksi hän ei ollut yksinään! Silloin olisi voinut uhmata -kidutusta, lähestyä häntä ja polvistuen huutaa: Minä rakastan teitä! -Miksi ei häntä uhannut jokin suunnaton vaara! Silloin olisi voinut -henkensä uhrata pelastaakseen tämän kallisarvoisen elämän. - -Sillä välin kun Charny näin ajatteli haaveillen tuhansia hupsuja -hellyyksiä, pysähtyivät molemmat naiset äkkiä; toinen, pienempi, -kuiskasi toiselle muutamia sanoja ja jätti hänet. Kuningatar oli nyt -yksin; toinen nainen näkyi kiirehtivän pois, eikä Charny arvannut -minne. Polkien hiekkaa pienellä jalallaan kuningatar nojasi puuta -vasten ja kääriytyi vaippaansa, niin että huppukaulus, joka äsken oli -leveinä laskoksina aaltoillut hänen hartioillaan, nyt peitti hänen -päänsä. - -Nähdessään hänen olevan yksin ja näin mietteissään Charny astahti -askeleen eteenpäin ikäänkuin rientääkseen polvistumaan hänen -eteensä. Mutta samalla hän pysähtyi harkitsemaan. Matkaa oli ainakin -kolmekymmentä askelta, ja ennenkuin hän tämän välin kulkisi, saisi -kuningatar hänet näkyviinsä ja tuntematta häntä pelästyisi, huutaisi -tai pakenisi; huudot kutsuisivat paikalle seuranaisen, sitten -vartijoita; puisto tutkittaisiin ja täältä tavattaisiin julkea mies, -kenties lisäksi tuo tyyssija, ja silloin olisi ainiaaksi hukassa -hänen salaisuutensa, onnensa ja rakkautensa. Hän siis pysähtyi ja -tekikin oikein, sillä tuskin hän oli hillinnyt kiihkeän halunsa, kun -kuningattaren seuralainen palasi eikä enää yksin. Charny näki, että -parin askeleen päässä seuranaisen takana astui kookas mies, kasvot -leveälierisen hatun peittäminä ja yllä lavea viitta. - -Tämä mies, jonka näkeminen sai herra de Charnyn värisemään vihasta -ja lemmenkateudesta, ei lähestynyt voitonvarmana, vaan epäröiden, -horjuen, kuin pitäisi yön pimeydessä haparoida eikä oppaana olisi -kuningattaren seuranainen, saatikka päämääränä itse kuningatar, joka -seisoi suorana puun juurella. - -Heti kun vieras huomasi Marie-Antoinetten, eneni hänessä se -vapiseminen, jota Charny oli katsellut. Vastatullut otti hatun -päästään ja niin sanoaksemme lakaisi sillä maata, tullen yhä -lähemmäksi. Charny näki hänen astuvan puiden varjoon ja monet kerrat -syvään kumartavan. - -Tällä välin oli Charnyn uteliaisuus muuttunut hämmästykseksi, josta -pian tuli paljon tuskallisempi mielenliikutus. Mitä tekemistä -kuningattarella oli puistossa näin myöhään? Mille asialle tuo mies -tuli, ensin varrottuaan, piiltyään? Miksi kuningatar oli lähettänyt -häntä noutamaan eikä itse mennyt häntä vastaan? Charnyltä oli pää -mennä pyörälle. Hän muisti kuitenkin, että kuningatar harrasti -salaperäistä politiikkaa, usein punoen saksalaisten hovien kanssa -juonia, jollaisia suhteita kuningas ei hyväksynyt. - -Kenties tuo salaperäinen kavaljeeri oli pikalähetti Schönbrunnista -tai Berliinistä, aatelismies, joka toi salaisen viestin, jokin -sellainen saksalainen, joita Ludvig XVI ei sietänyt Versaillesissa -siitä lähtien, kun keisari Josef II oli katsonut sopivaksi -saapua Ranskaan pitämään langolleen, kaikkein kristillisimmälle -majesteetille, luentoa filosofiasta ja harkitsevasta politiikasta. - -Tämä ajatus virkisti Olivier parkaa, niinkuin jääpussi vaikuttaa -kuumeiseen otsaan, palautti hänet järkiinsä ja haihdutti ensi -vimman huumauksen. Sitäpaitsi pysyi kuningatar säädyllisessä, -jopa arvokkaassa asennossa. Seuranainen seisoi kolmen askeleen -päässä levotonna, tarkkaavana ja vaanivana niinkuin ystävätär tai -siveydenvartija Watteaun maalaamissa lemmenkohtauksissa ja häiritsi -hätääntyneellä avuliaisuudellaan Charnyn kunniallista johtopäätöstä. -Mutta onhan yllätys poliittisessa kohtauksessa yhtä vaarallinen kuin -se on häpeällinen lemmenkohtauksessa, eikä kukaan ole niin rakastajan -tapainen kuin vehkeilijä. Molemmilla on samanlainen viitta, sama -vaaniva tapa ja epävarma käynti. - -Charny ei joutanut kauvaa syventymään näihin mietelmiin, sillä -seuranainen astui likemmäksi ja lopetti puhelun. Kavaljeeri näytti -polvistuvan -- varmaankin hänet nyt oli määrätty poistumaan, Charny -lymysi paksun puunsa taakse ja odotti, että ryhmän jakaannuttua se -kulkisi osastottain hänen ohitseen. Ei siis muuta kuin pidättää -henkeään ja rukoilla maahisia ja keijukaisia vaientamaan kaikki maan -ja taivaan kaiut. - -Silloin hän huomasi jonkin vaalean esineen luisuvan maahan pitkin -kuningattaren vaippaa; kavaljeeri kumartui kiireesti, nousi sitten -kunnioittavasti ja -- pakeni, sillä muuksi ei hänen pikaista -poistumistaan voisi sanoa. Mutta hänet pysähdytti seuranainen, -joka huusi hänelle hiljaa ja saatuaan hänet seisahtumaan lausui -puoliääneen: - --- Odottakaa. - -Kavaljeeri oli perin tottelevainen, jääden odottamaan. Nyt Charny -näki molempien naisten astuvan käsitysten parin askeleen päässä -piilopaikastaan; kuningattaren liehuvien vaatteiden viima taivutti -ruohonkorsia melkein Charnyn käsien kohdalla. Hän tunsi niitä -hyviä tuoksuja, joita oli tottunut kuningattaren luona nauttimaan, -rautayrtin ja reseedan sekoitusta, joka kaksin verroin huumasi hänen -mieltään ja muistiaan. Naiset kulkivat ohitse ja katosivat. - -Parin minuutin päästä tuli näkyviin äskeinen vieras, josta Charny -ei ollut välittänyt seuraten kuningattaren poistumista portille -päin. Hän suuteli intohimoisesti tuoretta, tuoksuvaa ruusua, -varmaankin samaa, jonka Charny oli nähnyt kuningattaren kädessä -puistoon tullessa ja joka äsken oli pudonnut maahan. Ruusu ja sen -suuteleminen! Oliko nyt puhe lähetystöstä ja valtiosalaisuuksista? - -Charny oli menettää järkensä. Hänen teki mieli hyökätä tuon miehen -kimppuun ja temmata kukka omakseen, mutta silloin tuli kuningattaren -seuralainen takaisin ja huusi vieraalle: - --- Tulkaa, monseigneur! - -Charny luuli tuntematonta kuninkaalliseksi prinssiksi ja nojasi -puuhun, jottei tainnoksissa sortuisi nurmelle. Vieras kiirehti sinne, -mistä ääni oli kuulunut, ja katosi naisen seurassa. - - - - -21. - -Kuningattaren käsi. - - -Palattuaan asuntoonsa ihan musertuneena tästä kamalasta iskusta -Charny ei tuntenut itseään kyllin voimakkaaksi kestämään uutta -onnettomuutta. Niinpä siis sallimus oli hänet toimittanut takaisin -Versaillesiin ja suonut hänelle tämän verrattoman piilopaikan vain -edistääkseen mustasukkaisuutta ja päästääkseen hänet sen rikoksen -jäljille, jonka kuningatar teki välittämättä aviollisesta kunniasta, -kuninkaallisesta arvostaan, rakkauden vaatimasta uskollisuudesta. -Puistossa vastaanotettu mies oli varmaankin jokin uusi rakastaja. -Yöllisessä kuumeessa, epätoivonsa huumauksessa Charny koki turhaan -uskotella itselleen, että ruusun saanut mies oli lähettiläs ja ettei -tuo kukka ollut muuta kuin salaisen sopimuksen pantti annettuna -kirjeen asemasta; joka voisi liiaksi paljastaa asian. Mikään ei -pääse epäluulosta voitolle. Olivier paralla ei ollut enää muuta -jäljellä kuin tutkia omaa käytöstään ja miettiä, miksi hän sellaisen -onnettomuuden sattuessa oli pysynyt aivan toimettomana. - -Mutta vähänkin harkitessa oli perin helppo käsittää, mikä vaisto -oli tähän toimettomuuteen syynä. Elämän rajummissa käännöskohdissa -toiminta puhkee yhtäkkiä ihmisluonnon pohjasta, eikä tarmoksi -yhtynyt vaisto ole selväpiirteisissä ihmisissä muuta kuin -tottumuksen ja harkinnan yhteistulos paisuneena suurimpaan -nopeuden ja soveliaisuuden määrään. Charnyn pysyminen syrjässä -johtui siitä, etteivät hänen hallitsijattarensa asiat koskeneet -häntä; että hän paljastaessaan uteliaisuutensa olisi antanut ilmi -rakkautensakin; että saattaessaan kuningattaren huonoon valoon hän -olisi kavaltanut myös itsensä, ja että toisten kavallusta paljastava -joutuu valheelliseen asemaan, kun itse on samoin syypää. Kun hän ei -toiminut, oli siihen syynä se, että hän ahdistaessaan kuningattaren -luottamuksen saanutta henkilöä olisi voinut joutua ilkeään, -häpeälliseen riitaan, tavallaan salakavalaksi hyökkääjäksi, mitä -kuningatar ei olisi koskaan antanut anteeksi. - -Seuranaisen lausuma "monseigneur" oli myös ollut terveellinen, tosin -melkein myöhästynyt varoitus, joka oli pelastanut Charnyn avaten -hänen silmänsä keskellä pahinta vimmaa. Kuinkahan hänen olisi käynyt, -jos hän olisi miekka kädessä syössyt tuon "monseigneuriksi" nimitetyn -miehen kimppuun? Ja kuinka raskaaksi olisikaan hänen virheensä -paisunut, kun oli puhe niin ylhäisestä henkilöstä? - -Tällaisiin mietteisiin Charny syventyi yöllä ja seuraavan päivän ensi -puoliskon kuluessa. Iltapuolella ei eilisilta enää merkinnyt mitään, -kun mielessä oli kuumeinen, kuihduttava yön odotus, jotta taas saisi -jotakin uutta havaita. - -Kuinka tuskaisena Charny parka asettui akkunan ääreen, joka -oli muuttunut hänen oikeaksi olinpaikakseen, hänen elämänsä -murtamattomaksi kehäksi! Jos olisi hänet nähnyt viiniköynnösten -keskellä, akkunaluukkujen takana, joihin hän oli porannut reikiä -- -hän kun ei tahtonut ilmaista, että talossa asuttiin -- tässä tammen -ja vihannuuden nelikulmiossa, olisi häntä melkein pitänyt jonakin -vanhana muotokuvana, jollaisia tavataan vanhoissa linnoissa verhojen -takana, perheiden hurskaan huolen suojaamina. - -Ilta tuli ja toi hartaalle vaanijalle kaameita haluja ja mielettömiä -ajatuksia. Tavallisilla äänillä tuntui nyt olevan uusi merkitys. -Kaukaa hän näki kuningattaren, joka astui ulkoportaiden poikki, -edellään muutamia soihdunkantajia. Kuningatar näytti olevan -mietteissään, epäröivä, kiihdyksissä yöllisistä seikkailuista. - -Vähitellen sammuivat palvelusväen kaikki tulet; autiosta puistosta -huokui vain äänettömyyttä ja viileyttä. Eikö voisi arvella, että puut -ja kukat, päivällä ylen ponnisteltuaan puhjetakseen katseltaviksi ja -viehättääkseen ohikulkijoita, yöllä kenenkään näkemättä ja koskematta -kokevat palauttaa raikkauttaan, tuoksuaan, kukoistustaan? Varmaa on -ainakin, että kasvisto nukkuu kuten ihminenkin. - -Charny muisti tarkoin kuningattaren kohtausajan. Kello löi -kaksitoista. Charnyn sydän jyskytti aivan haljetakseen. Hän painautui -lujasti akkunanpieleen vaientaakseen sen tykytystä, joka kävi liian -kuuluvaksi. Kohta aukenee portti, -- tuumi hän, -- ja salpa narahtaa. -Mutta mikään ei häirinnyt puiston hiljaisuutta. Vasta nyt Charny tuli -ajatelleeksi, ettei sama tapaus uudistu kahtena päivänä perätysten; -ettei tässä rakkaudessa ollut muuta sitovaa kuin itse rakkaus, ja -että vain perin hupsut olivat niin tottumuksensa kahleissa, etteivät -voisi olla kantakaan päivää toisiaan näkemättä. - --- Salaisuus on vaarassa, -- ajatteli Charny, -- jos siihen sekaantuu -hulluus. -- Onhan ilmeistä, ettei kuningatar tänään uudista eilistä -varomattomuutta. - -Äkkiä kuului salpa narahtavan, ja pieni portti aukeni. Olivierin -posket kävivät kuolonkalpeiksi, kun hän näki samat naiset, puettuina -samoin kuin viime yönä. - --- Kylläpä hän on rakastunut! -- mutisi Charny. - -Molemmat naiset menettelivät samoin kuin edellisellä kerralla ja -kiirehtivät hänen akkunansa editse. Nyt kuten viime yönä, hän hypähti -akkunasta puistoon kohta, kun he olivat kyllin etäällä, etteivät -voineet kuulla. Hiipien isompien puiden suojassa hän päätti olla -varovainen, väkevä ja järkkymätön, pitää mielessään, että tässä oli -alamainen ja kuningatar, että miehen tulee osoittaa kunnioitusta ja -kuningatar naisena voi sitä vaatia. Ja kun hän ei oikein luottanut -kiivaaseen, pian yltyvään luontoonsa, heitti hän miekkansa erään -kastanjan juurelle katinnauriiden sekaan. - -Sillä välin molemmat naiset olivat saapuneet samalle paikalle -kuin edellisenä yönä. Samoin kuin silloin tunsi Charny nytkin -kuningattaren, joka veti huppukauluksen kasvoilleen, avuliaan -ystävättären mennessä noutamaan piilopaikasta sitä vierasta, jolla -oli arvonimenä monseigneur. - --- Mikä piilopaikka se on? -- kysyi itseltään Charny. Sillä taholla, -minne seuranainen poistui, oli tosin Apollo-kylpylä korkeiden -valkopyökkien suojassa, marmoristen pilariensa varjossa, mutta kuinka -saattoi vieras siellä piillä? Miten hän pääsi puistoon? - -Charny muisteli, että sillä puolella puistoa oli samanlainen pieni -portti kuin se, josta naiset kulkivat. Varmaankin oli vieraalla -portinavain. Siten hän pääsi pujahtamaan Apollo-kylpylän varjoon -odottamaan, kunnes noudettiin. Niin oli asia järjestetty, ja samasta -portista monseigneur pääsi tiehensä, kun oli kuningatarta puhutellut. - -Muutaman minuutin päästä Charny näki saman viitan ja hatun -kuin edellisellä kerralla, Nyt ei vieraassa enää näkynyt samaa -kunnioittavaa varovaisuutta kuningattaren luo tullessa: hän astui -reippain askelin uskaltamatta kuitenkaan juosta, mutta jos hän olisi -vähääkään enemmän kiirehtinyt, olisi se ollut juoksua. - -Kuningatar, joka oli nojannut suureen puuhun, istuutui sille -viitalle, jonka tämä uusi Raleigh levitti hänen eteensä, ja valppaan -seuranaisen pitäessä vahtia polvistui rakastunut kavaljeeri -sammaleelle ja alkoi puhua intohimoisen nopeasti. Kuningatar laski -päänsä kuin lemmenkaihon murtamana. Charny ei kuullut kavaljeerin -sanoja, mutta hänen äänensä soinnussa ilmeni runoutta ja rakkautta. -Joka säveltä saattoi pitää kiihkeänä vakuutuksena. - -Kuningatar ei vastannut. Tuntematon lisäsi kuitenkin hellyyttä -ääneensä, ja välistä tuntui Charny poloisesta, että sulosointuun -verhoutunut puhe oli vähällä yltyä kuuluviksi sanoiksi ja että hän -silloin pakahtuisi raivosta ja mustasukkaisuudesta. Mutta turhaan; -kohta kun ääni kävi selvemmäksi, pakotti väijyvän seuranaisen -viittaus intohimoisen puhujan supistamaan lemmenpurkaustensa -äänivimmaa. Yhä edelleen oli kuningatar vaiti. Toinen kasasi -rukouksia päälletysten, kuten Charny päätteli hänen äänensä -väreilemisestä, mutta sai vain äänetöntä myöntymystä, riittämätöntä -suosiota kuumille huulille, jotka olivat päässeet lemmenjuoman makuun. - -Mutta äkkiä kuningatar virkkoi muutaman sanan -- siltä ainakin -näytti -- niin hiljaisena kuiskauksena, että vain polvistunut mies -voi ne kuulla. Heti kun nämä sanat oli lausuttu, -- huudahti vieras -ihastuksensa hurmiossa aivan kuuluvasti: - --- Kiitos, kiitos, suloinen majesteetti! Siis huomiseksi! - -Kuningatar peitti nyt kokonaan jo ennestään verhotut kasvonsa. Charny -tunsi ohimoillaan kylmää hikeä, raskaina pisaroina. Tuntematon mies -näki kuningattaren ojentavan hänelle molempia käsiään, Hän tarttui -niihin suudellen niitä niin kauvan ja hellästi, että Charny sillaikaa -kärsi kaikkia niitä tuskia, mitä ihmisten julmuus on rangaistukseksi -siepannut hornanhenkien raakalaisuudelta. Tämän suutelemisen jälkeen -kuningatar nousi kiivaasti ja tarttui seuranaisensa käsivarteen. -Molemmat riensivät sitten pois sivuuttaen Charnyn kuten edellisenäkin -yönä. Vieras pakeni myös omalle taholleen, ja voimatta siirtyä -paikaltaan, jonne hänet kahlehti sanomattoman tuskan aikaansaama -raukeus, erotti Charny kuitenkin hämärästi kahden yhtaikaa -sulkeutuvan portin narahdukset. - -Emme koetakkaan kuvata Charnyn tilaa tämän kauhean havainnon jälkeen. - -Pitkin yötä hän juoksenteli raivoissaan puistossa ja lehtikujilla, -toivotonna syyttäen näitä osallisuudesta häpeälliseen rikokseen, -eikä moneen tuntiin tullut järkiinsä, ennenkuin sokeassa juoksussaan -kompastui miekkaansa, jonka oli heittänyt maahan välttääkseen -kiusausta sitä käyttää. Tämä ase, johon hänen jalkansa takertuivat, -niin että hän lankesi, palautti hänet äkkiä tuntemaan voimansa ja -arvonsa. Jos mies on miekka kädessä vielä mielipuoli, ei hän voi -muuta kuin lävistää sillä itsensä tai loukkaajansa; hänellä ei enää -ole oikeutta olla heikko tai peloissaan. - -Charnysta tuli jälleen se, mitä hän aina oli, selväjärkinen, -ruumiillisesti reipas. Hän lakkasi hulluna juoksemasta, jolloin -oli tölmännyt puita vasten, ja astui ääneti sitä käytävää, jonka -hiekassa vielä olivat molempien naisten ja oudon miehen jäljet. Hän -meni katsomaan sitä paikkaa, missä kuningatar oli istunut. Painunut -sammal oli todisteena hänen onnettomuudestaan ja toisen onnesta. -Huokailematta ja enää päästämättä vimman huumausta aivoihinsa hän -rupesi miettimään minkä luontoinen tuo salalempi oli ja mikä mies -sitä herätti. Hän tapasi Apollo-kylpylän takana portin. Kiivettyään -muurin katokselle hän näki kavioiden jälkiä ja poljettua ruohoa. - --- Tätä tietä hän tulee! Ei Versaillesista, vaan Pariisista päin, -- -tuumi Olivier. -- Hän tulee yksin, ja huomenna hän taas on täällä, -kun hänelle sanottiin: huomiseksi. Täytyy siis huomiseen asti ääneti -niellä -- ei kyyneliä, jotka silmistäni valuvat, vaan verta, joka -sydämestäni tulvaa. Huomispäivä saa minulle olla viimeinen, muuten -olen pelkuri raukka enkä ole koskaan rakastanut. - --- Kas niin, -- jatkoi hän yksinpuheluaan, hiljaa taputtaen -sydäntään, niinkuin ratsastaja taputtaa liian tulisen ratsun kaulaa, --- pysytään nyt vain tyynenä ja vakavana sillä koetus ei ole vielä -lopussa. - -Sitten hän loi ympärilleen viimeisen silmäyksen karttaen linnan -puolta, missä pelkäsi näkevänsä uskottoman kuningattaren akkunan -valaistuna, sillä valo olisi siellä ollut lisävaihe, uusi häpeätahra. -Eikö valaistu akkuna merkitse, että olen kotona? ja miksi valehdella, -kun sopii olla julkea ja häpeämätön, kun voi niin helposti harpata -salaisesta häpeästä julkiseen häväistykseen? - -Kuningattaren akkuna oli valaistu. - --- Uskotella olevansa kotona, vaikka häärii rakastajansa kanssa -puistossa!... Onpa tuo todellakin liikaa pilkantekoa siveydestä, -- -puhisi Charny katkeran ivallisesti. -- Hän on kuitenkin niin hyvä, -tämä kuningatar, ettei tarvitsisi koettaa meitä eksyttää. Mutta -kenties hän pelkää herättävänsä epäluuloja puolisossaan. - -Charny puristi nyrkkiään suonenvetoisesti ja lähti verkalleen -asuntoansa kohti. - --- He sanoivat: huomiseksi, -- lisäsi hän kiivettyään parvekkeen yli. --- Niinpä niin, huomiseksi... olkoon se sanottu meille kaikille, -sillä silloin meitä on neljä koolla, madame! - - - - -22. - -Nainen ja kuningatar. - - -Seuraavana yönä uudistuivat samat ilmiöt. Portti aukeni, kun keskiyön -viimeinen kellonlyönti kajahti, ja molemmat naiset tulivat näkyviin. -Tässä ilmeni sama uupumattomuus kuin arabialaisen sadun hengillä, -jotka tottelivat talismania määrähetkinä. - -Charny oli jyrkästi päättänyt ottaa vihdoinkin selville, ketä -onnellista kuningatar suosi. Uskollisena tavalleen, vaikkei tämä -vielä ollut vanha, hän hiipi puutarhojen taitse, mutta saavuttuaan -sille paikalle, missä rakastavaiset olivat kahtena yönä yhtyneet, hän -ei tavannut ketään. - -Kuningattaren seuranainen näkyi saattavan hänen majesteettiaan -Apollo-kylpylään päin. Nyt valtasi Charnyn kauhea tuska, aivan -uudenlainen kärsimys. Viattomassa rehellisyydessään hän ei ollut -kuvitellut, että rikollisuus menisi niin pitkälle. - -Hymyillen ja kuiskaillen lähestyi kuningatar varjoisaa rakennusta, -jonka kynnyksellä tuntematon aatelismies odotti häntä avosylin. -Ja odotettu astui myös ojennetuin käsin sisään rautaisesta -ristikko-ovesta, joka sulkeutui hänen jälkeensä. Rikostoveri jäi -ulkopuolelle nojaamaan katkonaista pylvästä vasten, joka melkein -peittyi rehevään lehdistöön. - -Charny oli huonosti arvioinut voimansa. Hän ei kestänytkään tällaista -iskua. Kun hän raivoissaan aikoi karata kuningattaren seuranaisen -kimppuun paljastaakseen hänet, tunteakseen, herjatakseen, ehkä -kuristaakseen, syöksähti veri valtavana tulvana hänen ohimoihinsa ja -kurkkuunsa ja oli hänet tukehuttaa. Hän lysähti sammaleelle päästäen -korahtavan huokauksen, joka hetkiseksi säikäytti Apollo-kylpylän -edustalle jäänyttä vartijaa. Charnyn haava oli jälleen auennut ja -aikaansaanut sisällisen verenvuodon, joka oli vähällä tehdä hänestä -lopun. Mutta hänet palautti henkiin yöllisen kasteen viileys, maan -kosteus ja oma tuska. - -Hän nousi hoippuen seisaalle, tunsi jälleen paikan, muisti tilansa, -alkoi harkita ja haeskeli. Vartijanainen oli kadonnut eikä kuulunut -mitään ääntä. Muuan Versaillesissa lyöpä tornikello löi kahdesti ja -ilmaisi, että hän oli ollut hyvän aikaa tainnoksissa. - -Epäilemättä oli kauhea näky nyt hävinnyt: kuningatar, rakastaja, -seuranainen olivat ehtineet paeta. Siitä sai Charny varmuuden -keksiessään muurin takana äsken poistuneen ratsastajan jälkiä. Nämä -ja muutamat katkenneet oksat Apollo-kylpylän ristikko-oven lähistössä -olivat Charny paran ainoat todisteet. - -Yö oli pitkällistä hourailua, eikä hän vielä aamullakaan ollut -tyyntynyt. Kuolon kalpeana ja näöltään kymmentä vuotta vanhempana -hän soitti luokseen kamaripalvelijansa ja otti ylleen samettipuvun, -jollaisia siihen aikaan käyttivät keskisäädyn rikkaat. - -Synkkänä, mykkänä ja tuskaansa vaipuneena hän lähti Trianonin -linnaan päin vahdinmuutoksen aikana, siis kello kymmenen tienoilla. -Kuningatar tuli juuri kappelista, jossa oli kuunnellut messua. Hänen -astuessaan ohitse kumartuivat sekä päät että miekat, ja Charny näki -muutamien naisten punastuvan harmista nähdessään kuningattaren olevan -niin kauniin. - -Hän olikin kaunis, ihana tukka kammattuna ylöspäin ohimoilta, -hienoissa piirteissä hymyilevä ilme ja silmissä kaihoa, mutta samalla -lempeätä loistoa. Äkkiä hän huomasi rivin päässä Charnyn, punastui ja -huudahti hämmästyksestä. Charny piti päänsä yhä pystyssä ja silmäili -kuningatarta, joka näki hänen katseessaan jonkin uuden onnettomuuden. -Kuningatar astui hänen luokseen ja sanoi ankarasti: - --- Luulin teidän olevan maatilallanne, herra de Charny. - --- Olen sieltä palannut, madame, -- vastasi Charny suppeasti, melkein -epäkohteliaasti. - -Marie-Antoinette jäi hämmästyneenä seisomaan -- hän, joka pani -merkille pienimmänkin vivahduksen. Kun näin oli vaihdettu katseita ja -miltei vihamielisiä sanoja, kääntyi hän naisten puoleen. - --- Hyvää päivää, kreivitär, -- sanoi hän ystävällisesti rouva de la -Mottelle. - -Ja hän iski silmää tuttavallisesti. Charny hätkähti ja loi -puhuteltuun tarkkaavan katseen. Tästä tutkistelusta levottomana -Jeanne käänsi päänsä poispäin. Mutta kuin hulluna seurasi häntä -Charny, kunnes sai vielä kerran nähdä hänen kasvonsa. Sitten Charny -astui Jeannen ympäri ja tarkasteli hänen ryhtiään. Vaikka kuningatar -tervehti oikealle ja vasemmalle, piti hän silmällä tätä kahden -henkilön merkillistä käytöstä. - --- Olisikohan tuo miesparka tullut hulluksi! -- ajatteli kuningatar -ja astuen uudestaan hänen luokseen sanoi lempeästi: - --- Kuinka nyt voitte, herra de Charny? - --- Varsin hyvin, madame, mutta Jumalan kiitos, en niin hyvin kuin -teidän majesteettinne. - -Ja hän kumarsi sellaisella tavalla, joka enemmän kauhistutti kuin oli -äsken hämmästyttänyt. - --- Tässä piilee jotakin, -- mutisi tarkkaava Jeanne. - --- Missä nyt asutte? -- jatkoi kuningatar. - --- Versaillesissa, madame -- vastasi Olivier. - --- Oletteko jo kauankin asunut täällä? - --- Kolme yötä. -- Ja Charny pani näihin sanoihin painoa silmäyksellä, -liikkeellä ja äänellään. - -Kuningatar ei ollut mitään huomaavinaan. Jeanne joutui ymmälle. - --- Eikö teillä ole minulle mitään sanottavaa? -- kysyi kuningatar -Charnylta niin lempeästi kuin enkeli. - --- Kyllä, madame, -- kuului vastaus, -- minulla olisi liiankin paljon -sanomista teidän majesteetillenne. - --- Seuratkaa minua! -- käski kuningatar. - --- Pitäkäämme silmällä, -- ajatteli Jeanne. - -Kuningatar palasi kiireisin askelin huoneustoonsa. Kaikki seurasivat -häntä yhtä levottomina. Rouva de la Mottesta tuntui kaitselmukselta -se seikka, että Marie-Antoinette, joka ei tahtonut ilmaista -haluavansa kahdenkeskistä puhelua, kutsui toisia mukaansa, ja näiden -joukkoon pujahti myös Jeanne. - -Päästyään huoneustoonsa kuningatar laski luotaan rouva de Miseryn Ja -kaikki palvelijansa. - -Oli leuto sää, mutta samea; aurinko ei jaksanut puhkaista pilviä sen -lämmön ja loisteen kuitenkin siristessä paksujen, sinivalkoisten -usvien lävitse. Kuningatar aukaisi sen akkunan, joka oli pienelle -parvekkeelle päin ja istuutui odottamaan kirjeiden peittämän -lipastonsa eteen. Vähitellen ymmärsivät häntä seuranneet henkilöt, -että hän halusi olla yksin, ja poistuivat. Maltitonna, suuttumuksen -tulistamana, rutisti Charny hattuaan. - --- Puhukaa, puhukaa! -- sanoi kuningatar. -- Näytätte kovin -levottomalta, monsieur. - --- Kuinka aloittaisin? -- lausui Charny, joka ajatteli ääneensä. -- -Kuinka rohkenen syyttää kunniaa, uskoa, majesteettia? - --- Mitä kummaa? -- huudahti Marie-Antoinette kääntyen häneen päin -leimuavin katsein. - --- Enkä kuitenkaan muuta sanoisi kuin mitä olen nähnyt, -- jatkoi -Charny. - -Kuningatar nousi seisaalle. - --- Monsieur, -- sanoi hän kylmästi, -- näin varhain päivällä en -luulisi teitä juopuneeksi, ja kuitenkin käytätte semmoista puhetapaa, -joka ei sovi selväpäiselle aatelismiehelle. - -Hän odotti näkevänsä toisen musertuvan tästä ylenkatseellisesta -huomautuksesta, mutta Charny ei järkkynyt. - --- Muuten, mitä oikeastaan on kuningatar? Nainen. Entä minä? Mies, -vaikka samalla alamainen. - --- Monsieur! - --- Madame, sitä, mitä minulla on sanottavana, älkäämme sekoittako -suuttumuksella, joka päättyisi hulluuteen. Luullakseni olen teille -osoittanut, että pidin kunniassa kuninkaallista majesteettia. -Pelkään antaneeni ilmi, että minussa oli mieletön rakkaus itse -kuningattareen. Saatte nyt valita: kumpaa näistä, kuningatarta -vai naista vastaan tämän ihailijan on mielestänne heitettävä -häpeällisyyden, uskottomuuden syytös? - --- Herra de Charny, -- kiivastui kuningatar kalveten ja astui nuorta -miestä kohti, -- jollette heti poistu, käsken vartijaini ajaa teidät -ulos. - --- Ennenkuin niin pitkälle ehditään, sanon teille, miksi olette -arvoton kuningatar ja kunniaton nainen! -- huudahti Charny raivosta -hulluna. -- Kolmena yönä olen seurannut teitä puistossa. - -Charny oli luullut hänen hätkähtävän kuullessaan tämän kauhean -paljastuksen, mutta kuningatar kohottikin vain katseensa ja astui -vielä lähemmäksi. - --- Herra de Charny, -- sanoi hän tarttuen Charnyn käteen, -- -teidän sieluntilanne säälittää minua. Olkaa varuillanne, silmänne -salamoivat, kätenne vapisee, poskenne ovat kuolonkalpeat, kaikki -verenne syöksee sydämeen. Te voitte pahoin -- -- tahdotteko, että -kutsun jonkun? - --- Minä olen teidät nähnyt, omin silmin nähnyt, -- hoki Charny -tuimasti, -- yhdessä sen miehen kanssa, kun annoitte hänelle ruusun, -kun hän suuteli kättänne -- nähnyt silloinkin, kun hänen kanssaan -menitte Apollo-kylpylään. - -Kuningatar hipaisi kädellä otsaansa ikäänkuin saadakseen varmuuden, -että oli hereillä. - --- Kuulkaapa, -- sanoi hän, -- istukaa nyt, tehän lankeisitte, ellen -kannattaisi. Istukaa, sanon teille. - -Charny vaipui todellakin nojatuoliin. Kuningatar istuutui hänen -viereensä töyrytuolille, tarttui hänen molempiin käsiinsä, katsoi -häntä sielun, pohjaan asti ja sanoi: - --- Tyyntykää, antakaa sydämenne ja päänne selvitä ja toistakaa vielä, -mitä äsken sanoitte. - --- Voi, tahdotteko minut tappaa? -- mutisi miesparka. - --- Suokaa minun siis kysellä. Kauvanko siitä on, kun palasitte -maatilaltanne? - --- Kaksi viikkoa. - --- Missä asutte? - --- Puistonvartijan talossa, jonka olen vartavasten vuokrannut. - --- Vai niin, siis siinä, missä tapahtui itsemurha, aivan puiston -laidassa. - -Charny nyökkäsi myöntäen. - --- Sanoitte nähneenne, että seurassani oli jokin henkilö. - --- Aluksi puhuin teistä, jonka olen nähnyt. - --- Missä? - --- Puistossa. - --- Mihin aikaan -- milloin? - --- Ensi kerran tiistaiyönä kello kaksitoista. - --- Näittekö todella? - --- Yhtä varmasti kuin nyt ja samalla näin seuranaisenne. - --- Minulla oli muka jokin nainen mukanani! Tunsitteko hänet? - --- Äsken luulin hänet tuntevani täällä, mutta en uskalla väittää. -Päältäpäin hän oli samanlainen; mutta kasvot pidetään piilossa, kun -on tekeillä semmoinen rikos. - --- Hyvä on -- sanoi kuningatar tyyneesti. -- Ette siis ole -seuralaistani tuntenut, vaan minut... - --- Niin, madame, teidät näin... Enkö minä teitä nytkin näe? - -Kuningatar polki jalkaa kiusaantuneena. - --- Entä se mies, jolle annoin ruusun... näittehän minun antavan -hänelle ruusun? - --- Niin, mutta sitä kavaljeeria en ole saanut käsiini. - --- Tunnetteko hänet kuitenkin? - --- Häntä sanotaan monseigneuriksi; muuta en tiedä. - -Kuningatar löi otsaansa koettaen hillitä suuttumustaan. - --- Jatkakaa, -- sanoi hän. -- Tiistaina annoin hänelle ruusun... entä -keskiviikkona? - --- Keskiviikkona annoitte suudella molempia käsiänne. - --- Oo; -- mutisi hän väännellen käsiään. -- Ja torstaina, eilen? - --- Eilen vietitte puolitoista tuntia sen miehen kanssa -Apollo-kylpylässä, jonne seuranaisenne jätti teidät kahdenkesken. - -Kuningatar nousi kiivaasti. - --- Ja... te... näitte... minut? -- sanoi hän pysähtyen joka sanaan. - -Charny kohotti toista kättään kuin vannoakseen. - --- Kuinka... mutisi kuningatar vihastuneena, -- hän vielä vannoo! - -Charny uudisti syyttävän kädenliikkeensä juhlallisesti. - --- Minutko te näitte? -- kovisti kuningatar lyöden rintaansa vasten. - --- Juuri teidät, madame. Tiistaina oli yllänne vihreä, -mustaraitainen, läikehtivä puku, keskiviikkona suurikukallinen, -sinisen ja ruosteen värinen. Eilen... niin, eilen käytitte sitä -ruskeankeltaista silkkipukua, joka teillä oli, kun ensi kertaa -suutelin kättänne. Juuri te se olitte eikä kukaan muu! Minusta on -kuolettavan tuskallista ja hävettävää, kun pitää sanoa: henkeni ja -kunniani kautta, Jumalan nimeen, te se olitte, madame. - -Kuningatar alkoi kiivain askelin kävellä edestakaisin parvekkeella -välittämättä siitä, että alhaalta käsin uteliaat silmät voivat nähdä -hänen oudon kiihtymyksensä. - --- Entä jos minäkin vannoisin -- sanoi hän, -- jos vannoisin poikani -kautta, Jumalan nimessä... Minullakin on Jumala niinkuin teillä! Ei, -hän ei usko... ei uskoisi. - -Charny laski päänsä. - --- Mieletön! -- jatkoi kuningatar ravistaen hänen kättään ja -vetäen hänet syvemmälle huoneeseen. -- Onko siis niin erinomaisen -hekumallista syyttää viatonta, nuhteetonta naista? Onko niin -suuremmoisen kunniakasta häväistä kuningatarta?... Uskotko, kun sanon -ettet ole minua nähnyt? Uskotko minua, kun Kristuksen kautta vannon, -etten ole kolmeen päivään ollut linnasta ulkona kello neljän jälkeen -iltapuolella? Tahdotko, niin toimitan kamarirouvani ja kuninkaan, -jotka ovat minut täällä nähneet, todistamaan sinulle, etten ole -voinut muualla olla? Ei, ei... hän ei minua usko! Ei usko! - --- Olen nähnyt! -- vastasi Charny kylmästi. - --- Voi! -- huudahti kuningatar, -- nyt käsitän! Eikö jo ennenkin -ole vasten kasvojani viskattu tuollaista röyhkeää herjausta? Eikö -minua ole nähty oopperassa häpäisemässä koko hovia? Eikö nähty myös -Mesmerin luona riehaantuneena, niin että uteliaat ja ilotytötkin -loukkaantuivat?... Sen kai muistanette te, joka minun tähteni menitte -kaksintaisteluun? - --- Madame, silloin taistelin senvuoksi, etten uskonut. Nyt voisin -tapella senvuoksi, että uskon. - -Kuningatar nosti epätoivon jäykistämiä käsiään taivasta kohden; pari -polttavaa kyyneltä tipahti poskilta povelle. - --- Hyvä Jumala, -- sanoi hän, -- herättäkää minussa jokin ajatus, -joka pelastaisi! En voi sietää, että tuo mies minua halveksii. - -Tämä yksinkertainen, harras rukous koski Charnyn sydämeen. Hän peitti -kasvot käsiinsä. Kuningatar oli hetkisen vaiti ja lausui sitten -harkittuaan: - --- Monsieur, teidän on annettava minulle hyvitystä. Kuulkaa, -mitä teiltä vaadin: Kolmena yönä perätysten olette minut nähnyt -puistossa jonkin miehen seurassa. Kuitenkin tiesitte, että jo ennen -on väärinkäytetty erästä yhdennäköisyyttä; että jokin nainen on -kasvoiltaan ja ryhdiltään minun, onnettoman kuningattaren, näköinen. -Mutta kun teistä on parempi uskoa, että juuri minä sillä tapaa -kuljeskelen yöllä; kun pysytte väitteessänne, että minä se olin, niin -palatkaa puistoon samaan aikaan, tulkaa sinne minun kanssani. Jos -eilen näitte minut, ette tänään voi siellä minua nähdä, koska olen -mukananne. Jos siellä on jokin muu nainen, emmekö yhdessä voisi häntä -nähdä, ja jos hänet näemme... sanokaapa, monsieur, kadutteko silloin -kaikkea, mitä olette nyt pakottanut minut kärsimään? Charny painoi -molempia käsiään rintaansa vasten. - --- Teette liian paljon minun hyväkseni, madame, -- mutisi hän. -- -Ansaitsen kuoleman -- älkää musertako minua hyvyydellänne. - --- Todistuksilla teidät muserran, -- vastasi kuningatar. -- Ei -sanaakaan kellekään. Illalla kello kymmenen pitää teidän asuntonne -portilla odottaa mitä olen päättänyt saadakseni teidät uskomaan. -Menkää nyt, monsieur, älkääkä antako kenenkään mitään aavistaa. - -Charny polvistui ääneti ja lähti. Toisen salongin perällä hänen -täytyi astua Jeannen ohitse, joka tähysti häntä vaanien ja oli -valmiina, heti kun kutsuttaisiin, siirtymään muiden kanssa -kuningattaren luo. - - - - -23. - -Nainen ja paholainen. - - -Jeanne oli huomannut Charnyn hämmästyksen, kuningattaren -levottomuuden ja molempien innon päästä keskenään puhelemaan. Niin -älykkäälle naiselle kuin Jeannelle siinä oli aivan riittävästi -aihetta arvata koko paljon; tässä ei ole tarpeen lisätä, mitä lukijat -ovat jo käsittäneet. Senjälkeen, kun Cagliostro oli toimittanut -rouva de la Motten ja Olivan tapaamaan toisensa, ei kolmen viime yön -ilveily kaipaa selityksiä. - -Päästyään kuningattaren huoneeseen Jeanne kuunteli ja väijyi, -koettaen Marie-Antoinetten kasvoista löytää todisteita siihen, mitä -jo epäili. Mutta kuningatar oli viime aikoina ruvennut epäilemään -kaikkia ihmisiä eikä nyt ilmaissut mitään. Jeannen täytyi siis tyytyä -olettamuksiin. Hän oli jo käskenyt erään palvelijansa seurata herra -de Charnyta. Palvelija palasi ilmoittaen, että kreivi oli mennyt -erääseen puiston perällä olevaan rakennukseen, jonka ympärillä oli -valkopyökkejä. - --- Ihan varmaan, -- ajatteli Jeanne, -- tuo mies on rakastunut ja -nähnyt kaikki. - -Hän kuuli kuningattaren sanovan rouva de Miserylle: - --- Tunnen itseni niin väsyneeksi, hyvä Misery, että panen jo -kahdeksan aikaan maata. - -Kun kamarirouva esteli, lisäsi kuningatar: - --- Minä en ota ketään vastaan. - --- Kyllin selvää, -- ajatteli Jeanne -- Vain hullu ei käsittäisi, -kuinka nyt on asian laita. - -Kuningatar oli kiihtyneenä kohtauksesta, joka hänellä oli ollut -Charnyn kanssa, ja tahtoi pian päästä rauhaan kaikesta seurasta. -Jeanne oli tästä mielissään ensi kerran siitä asti, kun oli hoviin -joutunut. - --- Juoni on mennyt sekaisin, -- tuumi hän. -- Pariisiin! Nyt on aika -purkaa se, mitä olen toimeen pannut. - -Ja hän kiirehti pois Versaillesista. Päästyään kotiinsa Saint-Clauden -kadun varrelle hän tapasi siellä komean hopeisen pöytäkaluston, -jonka kardinaali oli lähettänyt samana aamuna. Luotuaan siihen -kylmäkiskoisen katseen, vaikka lahja oli kallisarvoinen, hän kurkisti -verhon takaa Olivan puolelle, jonka akkunat vielä olivat kiinni. -Arvatenkin Oliva nukkui väsyneenä, ja päiväkin oli nyt hyvin lämmin. - -Jeanne ajoi kardinaalin luo. Tämä oli säteilevällä mielellä, -pöyhistynyt, täynnä riemua ja ylpeyttä, istuen upean -kirjoituspöytänsä ääressä kyhäämässä ja yhä uudestaan rikki -repimässä kirjettä, joka aina alkoi samalla tapaa, mutta ei koskaan -valmistunut. Kun kamaripalvelija ilmoitti, kuka oli tullut, huudahti -kardinaali: - --- Rakas kreivitär! - -Ja hän riensi vastaanottamaan. Jeanne mukaantui niihin suuteloihin, -joita kirkkoruhtinas paineli hänen käsivarsilleen ja käsilleen. -Sitten Jeanne istuutui mukavasti ylläpitääkseen keskustelua niin -hyvin kuin suinkin. Kardinaali esitti aluksi kiitollisuutensa -vakuutuksia, joista ei puuttunut kaunopuheista vilpittömyyttä. Jeanne -keskeytti hänet sanomalla: - --- Tiedättekö, monseigneur, että olette hienotunteinen rakastaja, ja -että teitä siitä kiitän? - --- Mistä hyvästä? - --- En siitä ihanasta lahjasta, jonka olette tänä aamuna minulle -lähettänyt, vaan siitä, että olitte kyllin varovainen ettekä -toimittanut sitä pikku taloon. Se on todellakin hienotunteista. -Teidän sydämenne ei häpäise itseänsä. - --- Kelle pitäisi hienotunteisuudesta puhua, ellei juuri teille, -- -vastasi kardinaali. - --- Te ette ole onnekas ihminen, vaan voitokas jumala, -- sanoi Jeanne. - --- Sen myönnän, ja onneni ihan pelottaa minua ja vaivaa... enkä -siedä edes nähdä muita ihmisiä. Mieleeni muistuu pakanallinen taru -Jupiterista, joka kyllästyi omaan loistoonsa. - -Jeanne hymyili. - --- Tuletteko Versaillesista? -- kysyi kardinaali innokkaana. - --- Tulen. - --- Ja näitte siellä hänet? - --- Juuri äsken hänet jätin. - --- Sanoiko hän... mitään? - --- No mitä hänen olisi pitänyt sanoa? - --- Anteeksi, mutta tämä ei ole uteliaisuutta, vaan kiihkoa. - --- Älkää kysykö minulta. - --- Voi, kreivitär? - --- Ei, kuuletteko, ei! - --- Miksi te tuolla tapaa? Teitä katsellessa voisi luulla, että tuotte -pahan uutisen. - --- Monseigneur, älkää pakottako minua puhumaan. - --- Kreivitär, kreivitär! -- Ja kardinaali kalpeni. - --- Liian suuri autuus, -- sanoi hän, -- on kuin onnen pyörän korkein -kohta, josta alkaa aleneminen. Mutta älkää minua säästäkö, jos on -paha tulossa... eihän kuitenkaan niin ole laita, vai mitä? - --- Päinvastoin pitäisin sitä suurena onnena, -- vastasi Jeanne. - --- Mistä on puhe... mitä tarkoitatte? Mikä on suuri onni? - --- Ettei ole joutunut ilmi, -- selitti Jeanne kuivasti. - --- Ahaa, -- sanoi kardinaali hymyillen. -- Kun on oltu varovaisia ja -kaksi sydäntä ja yksi äly on koettanut... - --- Yksi äly ja kaksi sydäntä ei kuitenkaan voi estää, että silmät -näkevät lehtien lävitse. - --- Onko meidät nähty? -- hätkähti kardinaali. - --- Minulla on täysi aihe niin arvella. - --- Jos on nähty, on meidät kaiketi myös tunnettu? - --- Nyt te, monseigneur, ette osaa harkita. Jos olisi nähty, keitä me -olimme, jos tämä salaisuus olisi jonkun hallussa, olisi Jeanne de -Valois tällä hetkellä maailman ääressä ettekä te enää hengissä. - --- Totta kyllä. Mutta tuo sanojenne niukkuus polttaa minua kuin -hiljaisella tulella. Jos onkin nähty, niin on nähty vain ihmisiä -kävelemässä puistossa, eikä se ole kielletty. - --- Kysykää kuninkaalta. - --- Tietääkö siis kuningas? - --- Taas te erehdytte. Jos kuningas tietäisi, olisitte te Bastiljissa -ja minä kuritushuoneessa. Mutta kun vältetty onnettomuus on kahtakin -luvattua onnea parempi, niin tulin teille sanomaan, ettei sovi enää -härnätä Jumalaa. - --- Mitä ihmettä? -- huudahti kardinaali. -- Mitä oikeastaan -tarkoitatte, kreivitär? - --- Ettekö vieläkään ymmärrä? - --- Pelkään, että ymmärrän. - --- Minä taas pelkäisin, ellette minua rauhoita. - --- Mitä siis vaaditte? - --- Ette saa enää mennä Versaillesiin. - -Kardinaali vavahti. - --- Eikö päivälläkään? -- kysyi hän. - --- Ensiksikään ei päivällä eikä myöskään yöllä. Rohanin prinssi -päästi kreivittären käden irti. - --- Mahdotonta, -- sanoi hän. - --- Nyt on minun vuoroni katsoa teitä kasvoihin, -- vastasi Jeanne. -- -Sanoitte: mahdotonta! Miksi mahdotonta, jos saan kysyä? - --- Siksi, että sydämessäni on rakkaus, joka ei sammu, ennenkuin -kuolen. - --- Sen kyllä huomaan, -- sanoi kreivitär ivallisesti, -- ja -päästäksenne mitä pikimmin siihen tulokseen pyritte itsepintaisesti -takaisin puistoon. Niin, jos sinne palaatte, sammuu rakkautenne -samalla kuin henkenne ja molemmat katkaistaan yhdellä iskulla. - --- Kuinka te nyt pelkäätte, kreivitär, vaikka eilen olitte niin -rohkea! - --- Minussa on sama rohkeus kuin luontokappaleissa. En pelkää mitään, -paitsi kun näkyy vaara. - --- Minussa taas on sukuni rohkeus. Tunnen itseni onnelliseksi vain -silloin, kun vaara on likellä. - --- Hyvä on, mutta sallikaa minun sanoa... - --- Ei mitään, kreivitär, -- keskeytti rakastunut kardinaali. Uhri on -tehty, arpa heitetty. Tulkoon kuolema, mutta samalla rakkaus! Minä -palaan Versaillesiin. - --- Yksinännekö? -- kysyi kreivitär. - --- Siis jättäisitte minut! -- sanoi kardinaali moittivalla -äänensävyllä. - --- Aluksi minä. - --- Mutta hän tulee. - --- Se on erehdys... hän ei tule. - --- Hänenkö puolestaan te tuotte tämän ilmoituksen? -- tiedusti -kardinaali väristen. - --- Tätä iskua olen jo puoli tuntia koettanut lieventää. - --- Hän ei siis enää tahdo minua tavata? - --- Ei koskaan... ja minä juuri annoin hänelle sen neuvon. - --- Madame, -- sanoi kardinaali väräjävällä äänellä, -- teidän -puoleltanne on häijyä syöstä tikari sydämeen, jonka tunnette niin -helläksi. - --- Pahempi olisi laskea kaksi hullaantunutta perikatoon vain hyvän -neuvon puutteessa. Annan siis neuvon, ja käyttäköön sitä hyväkseen -ken tahtoo. - --- Kreivitär, kreivitär, ennemmin kuolema! - --- Se on oma asianne ja hyvinkin helppo. - --- Jos kerran täytyy kuolla, -- sanoi kardinaali synkästi, -- niin -minulle on enimmin mieleen kadotetun kuolema. Siunattu olkoon -helvetti, missä tapaan rikostoverini! - --- Te herjaatte, pyhä kirkkoruhtinas! -- sanoi kreivitär. -- -Alamaisena syöksette kuningattaren valtaistuimelta ja miehenä viette -perikatoon naisen! - -Kardinaali tarttui kreivittären käteen ja riehui hänelle: - --- Tunnustakaa, ettei hän ole teille niin puhunut! Ja ettei hän sillä -tapaa hylkää minua! - --- Puhun teille hänen nimessään. - --- Vaatiiko hän siis lykkäystä? - --- Käsittäkää kuinka tahdotte, mutta totelkaa hänen käskyään. - --- Eihän puisto ole ainoa paikka, missä voidaan yhtyä -- varmempia -paikkoja on vaikka tuhansia. Kävihän kuningatar teidän luonanne. - --- Monseigneur, tästä ei enää sanaakaan. Minulla on sydämessäni -raskas taakka -- teidän salaisuutenne, enkä usko voivani sitä kauvan -kantaa. Mitä ei saa toimeen varomattomuutenne, sattuma tai vihamiehen -häijyys, sen voi aikaansaada omantunnon tuska. Minä uskon, että hän -on jonakin epätoivon hetkenä valmis tunnustamaan kaikki kuninkaalle. - --- Hyvä Jumala, onko se mahdollista? -- huudahti kardinaali. -- -Voisiko hän niin menetellä? - --- Jos hänet näkisitte, heräisi teissä sääliä. - -Kardinaali nousi kiivaasti seisaalle. - --- Mitä siis on tehtävä? -- kysyi hän. - --- Annettava hänelle vaitiolon lohdutus. - --- Mutta hän voi uskoa, että olen hänet unohtanut. - -Jeanne kohautti hartioitaan. - --- Hän voi syyttää minua pelkuruudesta. - --- Senkö vuoksi, että pelastatte hänet? - --- Nainen ei anna anteeksi sitä, että mies pysyy poissa hänen luotaan. - --- Älkää häntä tuomitko samoin, kuin jos olisi puhe minusta. - --- Minusta hän on ylevämielinen ja voimakas. Rakastan häntä hänen -miehuutensa ja jalon sydämensä vuoksi. Hän voi siis luottaa minuun -niinkuin minäkin häneen. Vielä kerta minun täytyy hänet nähdä; hän -saa kuulla kaikki, mitä ajattelen, ja sitten täytän kuin pyhän -lupauksen, mitä tahansa hän päättää. - -Jeanne nousi myös ja sanoi: - --- Kuten tahdotte. Menkää vain, mutta yksin. Puiston avaimen heitin -kotimatkalla Seineen. Menkää siis Versaillesiin, jos mielenne tekee, -mutta minä lähden Sveitsiin tai Hollantiin. Mitä kauvempana olen -pommista, sitä vähemmän pelkään sen räjähtämistä. - --- Kreivitär, te siis jättäisitte minut, hylkäisitte! Kenen kanssa -saisin hänestä puhua? - -Nyt Jeanne toisti erään kohtauksen Molièresta; koskaan ei ole -hupsumpi Valère pannut ovelamman Dorinen suuhun mukavampaa vastausta. - --- Onhan teillä puisto ja sen kaiut, -- sanoi Jeanne. -- Saatte -niille opettaa Amarylliksenne nimen. - --- Säälikää minua, kreivitär! Minulla on mielessä epätoivo, -- sanoi -kardinaali sydämestä nousevalla äänenpainolla. - --- No kuulkaa, -- vastasi Jean niin jyrkän päättäväisesti -kuin lääkäri, joka määrää jäsenen leikattavaksi. -- Jos -olette epätoivoinen, herra kardinaali, älkää silti horjahtako -lapsellisuuksiin, jotka ovat vaarallisempia kuin ruuti, rutto ja -kuolema. Jos olette niin kiintynyt siihen naiseen, säilyttäkää hänet -itsellenne älkääkä menettäkö häntä, ja ellei teiltä kokonaan puutu -sydäntä ja muistia, älkää panko niitä, jotka ovat teitä ystävinä -palvelleet, siihen vaaraan, että syöksyvät mukananne perikatoon. -Minä en leiki tulen kanssa. Vannotteko, että kartatte millään tapaa -pyrkimästä näkemään kuningatarta? Näkemään, kuuletteko, saatikka -puhuttelemaan -- kahteen viikkoon? Voitteko vannoa? Silloin jään -tänne ja voin vastedes teitä palvella. Vai oletteko päättänyt uhmata -kaikkea rikkoaksenne hänen ja minun käskyäni vastaan? Sen saan kyllä -tietää ja kymmenen minuutin päästä olen jo poissa. Sitten saatte -tulla toimeen niinkuin parhaiten osaatte. - --- Tämä on hirveätä, -- mutisi kardinaali. -- Putoan ihan huimaavan -korkealta sellaisesta onnesta! Voi, se vie minulta hengen. - --- Koettakaa kuitenkin, -- kuiskasi Jeanne hänen korvaansa. - --- Muuten on rakkautenne vain itserakkautta. - --- Mutta tällä kertaa se on rakkautta, -- vastasi kardinaali. - --- Siis kärsikää tällä kertaa, -- sanoi Jeanne. -- Se kuuluu asiaan. -Nyt on päätettävä: jäänkö tänne vai lähdenkö Lausanneen? - --- Jääkää, kreivitär, mutta hankkikaa jotakin rauhoittavaa. Haava on -liian tuskallinen. - --- Vannotteko, että tottelette minua? - --- Rohanin kunnian kautta. - --- Hyvä! Rauhoittava lääke on pian keksitty. Kiellän teiltä -kohtaukset, mutta en kirjeitä. - --- Todellako? -- huudahti hullaantunut toivon elähyttämänä. - --- Voinko kirjoittaa? - --- Koettakaa. - --- Ja vastaako hän minulle? - --- Koetan toimittaa, että vastaa. - -Kardinaali peitti Jeannen käden suudelmilla ja nimitti häntä -suojelusenkelikseen. Lieneepä Jeannen sydämessä asustava paholainen -nauranut! - - - - -24. - -Yö. - - -Samana päivänä, kello neljä iltapuolella, pysähtyi muuan ratsastaja -puiston reunalle Apollo-kylpylän taakse. Hän oli huviratsastuksella, -ajaen hiljakseen; miettiväisenä kuin Hippolytos ja yhtä kauniina hän -antoi ohjaksien hölskyä ratsun kaulalla. - -Kuten sanottu, hän pysähtyi siihen paikkaan, missä kardinaali -oli kolmena yönä perätysten pitänyt hevostaan. Maa oli siinä -hevosenkenkien tallaama, ja nurmi ja pensaat olivat paljaiksi syötyjä -tammen ympäriltä, johon hevonen oli ollut sidottuna. Ratsastaja astui -maahan. - --- Kas tuossa on tehty aika hävitystä, -- sanoi hän ja astui -lähemmäksi muuria. -- Ja tässä on kiipeämisen jälkiä ja äskettäin -avattu portti. Sitähän minä arvelinkin. - --- Kun on kerran sotinut ruoholakeuksien intiaaneja vastaan, niin -oppii erottamaan hevosen ja ihmisen jäljet. Mutta kaksi viikkoa -sitten tuli herra de Charny tänne takaisin eikä ole koko aikana -näyttäytynyt. Tuossa on se portti, josta herra de Charny on suvainnut -Versaillesiin ilmestyä. - -Näin päätellen ratsastaja huokasi niin syvään kuin olisi puhaltanut -sielunsa ulos ruumiista. - --- Antakaamme lähimmäisen nauttia onneaan, -- mutisi hän silmäillen -yksitellen ruohossa ja muurissa olevia jälkiä. -- Mitä Jumala suo -toiselle, se on toiselta kielletty. Mutta ei Jumala suotta tee -onnellisia ja onnettomia; siunattu olkoon hänen tahtonsa! - --- Pitäisi kuitenkin saada todistus. Millä hinnalla ja keinolla se on -saatavissa? Kah, sehän on perin helppoa. Tänne pensaikkoon voi yöllä -ihan hyvin lymytä, niin ettei kukaan näe, ja kätköpaikasta voi pitää -kaikkia tulijoita silmällä. Illalla siis kätkeydyn pensaikkoon. - -Ratsastaja tarttui taas ohjaksiin, nousi hitaasti satulaan ja katosi -verkalleen kulkien muurin nurkan taakse. - -Mitä tulee Charnyhin, niin hän oli totellen kuningatarta sulkeutunut -asuntoonsa, missä odotti kuningattarelta sanaa. - -Tuli ilta, eikä mitään näkynyt. Charny ei vaaninut sen akkunan -ääressä, joka oli puiston puolella, vaan samassa huoneessa toisen -akkunan luona, joka oli pienelle kadulle päin. Kuningatar oli -sanonut: asuntonne portilla; mutta tässä pienessä talossa voi -akkunasta pitää kaikkea silmällä. - -Charny tähysteli iltapimeässä toivoen hetki hetkeltä kuulevansa -hevosen nelistystä tai pikalähetin kiireisiä askelia. - -Kello löi puoliyksitoista. Ei mitään kuulunut. Kuningatar oli tehnyt -Charnysta pilaa. Suostunut hämmästyksensä ensi huumauksessa. Häveten -luvannut, mitä ei voinut täyttää, ja hirveintä oli ajatella, että hän -oli luvannut, vaikka hyvin tiesi, ettei voisi sanaansa pitää. Kuten -on kiihkeästi rakastuneiden tapa, oli myös Charny ripeä epäilemään ja -katui jo olleensa niin herkkäuskoinen. - --- Kuinka minä saatoin, -- huudahti hän, -- vaikka olin omin silmin -nähnyt, uskoa valheita ja uhrata vakaumukseni, varmuuteni jonkin -typerän toivon vuoksi? - -Hän kehitti raivoissaan tätä onnetonta ajatusta, kun hänen huomiotaan -kiinnitti se, että toisen akkunan ruutuja vasten heitettiin hiekkaa. -Silloin hän harppasi puiston puolelle. Siellä hän näki laajaan, -mustaan vaippaan kääriytyneen naisen seisovan puistossa valkopyökkien -juurella ja kohottavan akkunaan päin kalpeat, levottomat kasvonsa. -Nyt Charny ei voinut olla huudahtamatta riemusta ja katumuksesta. Se -nainen, joka häntä odotti ja kutsui, oli itse kuningatar. Yhdellä -hyppäyksellä hän oli puistossa ja osui maahan ihan Marie-Antoinetten -eteen. - --- Sepä kävi hyvin! Vihdoinkin siis olette täällä, monsieur! -- -kuiskasi kuningatar hätäisesti. -- Mitä te siellä puuhasitte? - --- Tekö se olette, madame? Te itse! Onko se mahdollista? -- vastasi -Charny polvistuen. - --- Silläkö tapaa te minua odotitte? - --- Odotin kadunpuoleisen akkunan ääressä, madame. - --- Kuinka te luulitte minun tulevan siltä puolelta, kun on niin -helppo kulkea puiston halki? - --- En uskaltanut toivoa, että saisin nähdä teidät itsenne, madame, -- -sanoi Charny intohimoisen kiitollisesti. - --- Älkäämme jääkö tänne, -- keskeytti kuningatar. -- Täällä on liian -valoisaa. Onko teillä miekkanne? - --- On, madame. - --- Hyvä! Mitä tietä sanotte niiden ihmisten tulleen, jotka näitte? - --- Tuon portin kautta. - --- Mihin aikaan? - --- Joka kerta kello kaksitoista. - --- Mikään ei estä heitä tulemasta tänäkin yönä. Ette suinkaan ole -kellekään puhunut? - --- En kellekään. - --- Mennään puiden varjoon odottamaan. - --- Ah, teidän majesteettinne! - -Kuningatar kulki edellä kääntyen kiireisin askelin vastakkaiseen -suuntaan. - --- Ymmärrätte kaiketi, -- sanoi hän äkkiä, ikäänkuin vastaten -Charnyn ajatukseen, -- ettei minua ole haluttanut ilmoittaa tätä -asiaa poliisiministerille. Siitä asti, kun hänelle valitin, on jo -niin pitkä aika, että herra de Crosnen olisi pitänyt hankkia minulle -oikeutta. Ellei sitä olentoa, joka on anastanut nimeni, saatuaan -ulkomuotoni, vielä ole vangittu, ellei tätä salaisuutta vieläkään -ole saatu ilmi, niin huomannette, että siihen voi olla kaksi -syytä: joko herra de Crosnen kyvyttömyys, jota ei voi edellyttää, -tai hänen vehkeilynsä yhdessä vihamiesteni kanssa. Minusta on -kuitenkin ihmeellistä, että joku voisi omassa puistossani ilman -varmaa avustusta panna toimeen sellaisen katalan ilveilyn, josta -olette puhunut. Siinä täytyy olla suoranaista tukea tai ainakin -myötätuntoista, rikollista laiminlyöntiä. Juuri senvuoksi tuntuvat -nämä pahantekijät niin vaarallisilta, että olen päättänyt itse -paljastaa heidät. Mitä siitä arvelette? - --- Pyydän teidän majesteetiltanne, ettei minun enää tarvitsisi siitä -asiasta puhua. Olen epätoivoissani; minussa on vielä jotakin pelkoa, -mutta ei enää epäluuloja. - --- Te olette ainakin rehellinen mies, -- sanoi kuningatar vilkkaasti, --- sillä te sanotte suoraan vasten kasvoja, mitä ajattelette. Se on -ansio, joka toisinaan haavoittaa viatonta, kun väärin epäilette, -mutta haava paranee. - --- Kuulkaa, madame, nyt kello lyö yksitoista; minua kammottaa. - --- Ottakaa selko, onko täällä ketään, -- sanoi kuningatar. Charny -totteli ja kiirehti metsikön halki muurille asti. Palattuaan hän -ilmoitti, ettei ketään näkynyt. - --- Missä tapahtui se kohtaus, josta kerroitte? - --- Madame, juuri äsken, kun palasin tarkastamasta, sain sydämeeni -kauhean pistoksen. Näin teidät juuri samassa paikassa, missä viime -öinä näin... Ranskan valhekuningattaren. - --- Tässäkö? -- huudahti kuningatar ja poistui kauhistuen siitä, missä -oli seissyt. - --- Tämän kastanjan juurella, madame. - --- Mutta sittenhän ei sovi tänne jäädä, -- sanoi Marie-Antoinette, -- -sillä jos he tapasivat toisensa täällä, tulevat he varmaankin samaan -paikkaan takaisin. - -Charny seurasi kuningatarta toiselle lehtokujalle. Hänen sydämensä -jyskytti niin kovaa, että hän pelkäsi portin voivan aueta hänen -kuulemattaan. Ääneti ja ylpeänä odotti kuningatar, että hänen -viattomuutensa elävä todistus ilmestyisi. - -Kello löi kaksitoista, mutta portti ei auennut. Kului vielä puoli -tuntia, ja Marie Antoinette tiedusti Charnylta ainakin kymmenen -kertaa, olivatko petturit olleet kohtauksissaan hyvin täsmällisiä. -Vihdoin kello löi neljännestä vaille yksi Pyhän Ludvigin -kirkontornissa. Kuningatar polki jalkaa maltitonna. - --- Saatte nähdä, etteivät he tule tänä yönä, -- sanoi hän. -- -Sellainen kova onni sattuu vain minulle! - -Ja näin puhuessaan hän katsoi Charnyhin kuin purkaakseen hänelle -suuttumustaan, jos näkisi hänen silmissään pienimmänkään ilmeen -voitonriemusta tai ivasta. Mutta käyden sitä kalpeammaksi, mitä -enemmän epäluuloja taas heräsi, pysyi Charny niin vakavan ja -alakuloisen näköisenä, että hänen kasvoissaan nyt varmaankin ilmeni -marttyyrien ja enkelien levollista kärsivällisyyttä. Kuningatar -tarttui hänen käsivarteensa ja vei hänet takaisin sen kastanjan -juurelle, mihin olivat ensin pysähtyneet. - --- Tässähän te sanoitte, -- mutisi hän, -- heidät nähneenne? - --- Juuri tässä, madame. - --- Tässäkö se nainen antoi miehelle ruusun? - --- Tässä, teidän majesteettinne. - -Nyt oli kuningatar niin väsynyt pitkällisestä oleskelusta kosteassa -puistossa, että nojasi puun runkoon ja laski päänsä. Vähitellen hänen -polvensa alkoivat notkua, ja kun Charny ei häntä tukenut, vaipui -hän melkein pudoten istumaan ruoholle ja sammaleelle. Charny pysyi -liikkumatta, synkkänä. - -Kuningatar peitti kasvot käsillään, eikä Charny voinut nähdä, että -kyynel vierähti pitkien, valkoisten sormien lomitse. Mutta äkkiä -Marie-Antoinette kohotti päänsä ja sanoi: - --- Monsieur, te olette oikeassa; minut on tuomittu. Olin luvannut -teille tänään todistaa, että olitte minua herjannut, mutta Jumala ei -sitä salli -- minä taivun. - --- Madame... mutisi Charny. - --- Olen tehnyt, -- jatkoi kuningatar, -- mitä ei yksikään muu nainen -olisi tehnyt. En puhukaan kuningattarista. Mitä on kuningatar, kun -ei voi edes hallita yhtä sydäntä eikä saavuta edes yhden rehellisen -miehen kunnioitusta? Auttakaa minua ainakin sen verran, että pääsen -seisaalle, ja sitten lähden; älkää ylenkatsoko minua siihen määrään, -että kiellätte minulta käsivartenne avun. - -Charny heittäytyi kuin mielipuolena hänen jalkainsa juureen. - --- Madame, -- sanoi hän painaen otsaansa maata vasten, -- jollen -olisi onneton mies, joka rakastan teitä, antaisitte varmaankin -anteeksi! - --- Tekö minua rakastaisitte? -- huudahti kuningatar katkerasti -nauraen. -- Ja kuitenkin uskotte minun olevan niin kelvottoman! - --- Voi, madame! - --- Pitäisihän teidän jotakin muistaa, ja kuitenkin syytätte minua -siitä, että olen tässä antanut ruusun, tuolla suudelman ja sitten -rakkauteni toiselle miehelle... monsieur, pois valheet, te ette minua -rakasta! - --- Madame, se haamu oli tässä, rakastuneen kuningattaren haamu. Ja -tässä oli myös rakastajan haamu. Repikää rinnastani sydän, jota -sellaiset helvetilliset kuvat kiduttavat. - -Kuningatar tarttui nyt hänen käteensä ja veti hänet luokseen -kiihkoisella liikkeellä. - --- Te olette nähnyt... ja kuullut... ja minut te näitte, niinhän -sanoitte! -- puhui hän tukahtuneella äänellä. -- Kuka muu se olisi -ollut kuin minä... älkää siis enää etsikö. Mutta jos tässä samassa -paikassa, kastanjan juurella istuen niinkuin silloinkin, te jalkaini -juuressa niinkuin toinenkin, jos puristan käsiänne, nojaan päätäni -rintaanne vasten, syleilen teitä ja sanon, -- minä, joka sillä tapaa -kohtelin toista miestä ja puhuin samaa toiselle -- jos sanon teille: -herra de Charny, minä olen rakastanut, rakastan ja tulen rakastamaan -vain yhtä olentoa... ja te se olette... voi, Jumalani, riittääkö se -saamaan teidät siihen uskoon, ettei se ole katala olento, jolla on -keisarinnan veren mukana sydämessään tällaisen rakkauden jumalallinen -liekki? - -Charny päästi voihkauksen kuin kuoleman kielissä. Kuningatar oli -huumannut hänet puheellaan, käsi oli polttanut hänen hartiataan, -rinta sytyttänyt hänen sydämensä liekehtimään ja hengitys riuduttanut -hänen huuliaan. - --- Sallikaa minun kiittää Jumalaa, -- mutisi hän. -- Jollen -ajattelisi Jumalaa, ajattelisin liiaksi teitä. - -Marie-Antoinette nousi hitaasti seisaalle ja loi häneen silmänsä, -joiden liekki suli kyyneliin. - --- Tahdotteko henkeni? -- äännähti Charny epätoivoisena. - -Kuningatar katseli häntä hetkisen aikaa ääneti. - --- Antakaa minulle käsivartenne, -- sanoi hän sitten, -- ja viekää -minut kaikkialle, minne toisetkin menivät. Aluksi he olivat tässä, ja -mies sai ruusun... - -Hän otti povestaan ruusun, joka vielä oli lämmin hänen sydämessään -palavasta tulesta. - --- Ottakaa tämä! -- sanoi hän. - -Charny hengitti kukan suloista tuoksua ja painoi sitä rintaansa -vasten. - --- Ja tässä, -- jatkoi kuningatar, -- toinen antoi kätensä -suudeltavaksi, eikö niin? - --- Molemmat kätensä! -- sanoi Charny huumaantuneena horjuen, kun -kuningatar polttavin käsin hiveli hänen kasvojaan. - --- Kas niin, nyt on tämä paikka puhdistettu, -- sanoi kuningatar -hymyillen. -- Ja sitten he menivät Apollo-kylpylään. - -Charny pysähtyi hämmästyneenä, puolikuolleena, ikäänkuin taivas olisi -romahtanut hänen päälleen. - --- Sinne en koskaan mene muulloin kuin päivällä, -- jatkoi kuningatar -hilpeästi. -- Menkäämme nyt yhdessä katsomaan porttia, josta -kuningattaren rakastaja pakeni. - -Iloisena, pirteänä, nojaten onnellisimpaan mieheen, mikä koskaan on -saanut Jumalan siunauksen, hän kiirehti melkein juosten sen nurmikon -poikki, joka oli puiden ja ympärysmuurin välillä, ja he saapuivat -sille portille, jonka takana näkyi hevosten jälkiä. - --- Tällä kohtaa hän oli, -- sanoi Charny. - --- Minulla on mukanani kaikki avaimet, -- vastasi kuningatar. -- -Avatkaa, herra de Charny, ja katsokaamme. - -He astuivat ulkopuolelle ja tähystivät joka puolelle. Juuri -silloin pilkisti kuu pilvien välistä ikäänkuin auttaakseen heidän -tarkastustaan. Sen kalpea säde valaisi kuningatarta, joka nojaten -Charnyn käsivarteen kuunteli ja samalla tähysteli läheisiin -pensaisiin. Päästyään täyteen selvyyteen hän sai Charnyn palaamaan -puistoon vetäen häntä puoleensa vienolla puristuksella, ja portti -sulkeutui heidän jälkeensä. Silloin kello löi kaksi. - --- Hyvästi, -- sanoi kuningatar. -- Menkää nyt takaisin asuntoonne. -Huomenna tavataan. - -Hän puristi Charnyn kättä ja sanomatta sanaakaan lisää poistui -kiireesti valkopyökkien sekaan linnaa kohti. - -Sen portin takana, jonka he olivat juuri sulkeneet, nousi pensaiden -seasta muuan mies ja katosi metsään, joka on tien toisella puolella. -Tämä mies vei mennessään kuningattaren salaisuuden. - - - - -25. - -Hyvästijättö. - - -Seuraavana päivänä astui kuningatar huoneistaan hymyillen ja -kauneudesta säteillen mennäkseen messuun. - -Vartijoilla oli määräys laskea hänen luokseen ken tahansa tulisi; nyt -oli sunnuntai, ja hänen majesteettinsa oli herättyään sanonut: - --- Kuinka ihana päivä! Tänään on hyvä elää. - -Hän näkyi tuntevan tavallista suurempaa nautintoa hengittäessään -lempikukkiensa tuoksua; hän osoittautui lahjoja Jaellessaan -anteliaammaksi ja kiirehti entistä hartaampana ylentämään sielunsa -Jumalan puoleen. - -Messua hän kuunteli ilman pienintäkään hajamielisyyttä, eikä hän -ollut koskaan ennen niin syvään kumartanut majesteetillista päätään. - -Hänen hartaasti rukoillessaan kokoontui väkeä, kuten ainakin -sunnuntaisin, huoneuston ja kappelin väliselle tielle, ja portaatkin -olivat täynnä aatelismiehiä ja ylhäisiä naisia. Jälkimäisten joukossa -näkyi rouva de la Motte, häveliäästi, mutta sirosti puettuna. Ja -kavaljeerien riveissä nähtiin oikealla puolen herra de Charny, -jota monet ystävät onnittelivat parantumisesta, takaisintulosta ja -varsinkin säteilevästä ulkomuodosta. - -Hovisuosio on hieno tuoksu, joka leviää ilmaan niin kevyesti, että -paljoa ennen suitsutusastian avaamista tuntijain kesken ollaan -selvillä sen laadusta ja arvosta. Olivier oli vasta kuusi tuntia -ollut kuningattaren ystävänä, mutta jo nyt sanoivat itseään kaikki -Olivierin ystäviksi. - -Sillä välin, kun Charny kerrassaan onnellisen miehen näköisenä otti -vastaan nämä onnittelut ja koko vasen rivi, tahtoen osoittaa hänelle -huomiota ja ystävyyttä, siirtyi oikealle puolelle, huomasi hän -silmäillessään lähellään tungeksivaa ryhmää erään vastapäätä seisovan -miehen, jonka synkkä kalpeus ja liikkumattomuus kummastutti häntä -keskellä ilonhuumausta. Hän tunsi miehen -- se oli Filip de Taverney, -joka seisoi jäykkänä sotilaspuvussaan, käsi miekan kahvassa. - -Siitä asti, kun jälkimäinen oli kaksintaistelun jälkeen kohteliaasti -käynyt vastustajansa eteisessä ja tohtori Louis oli ottanut Charnyn -huostaansa, eivät nämä kaksi kilpailijaa olleet joutuneet keskenään -mihinkään yhteyteen. Nähdessään Filipin katselevan tyynesti, -ilmaisematta hyväntahtoisuutta tai uhkaa, suoritti Charny ensiksi -tervehdyksen, johon Filip vastasi lähenemättä. Sitten hän tunkeutui -joukon puhki ja sanoi: - --- Anteeksi, hyvät herrat, mutta sallikaa minun täyttää eräs -kohteliaisuus, jonka olen velkaa. - -Ja siirtyen oikean rivin puolelta vasemmalle hän astui suoraan -Filipiä kohti, joka ei liikahtanut paikaltaan. - --- Herra de Taverney, -- sanoi hän tervehtien vielä kohteliaammin -kuin äsken, -- minun olisi pitänyt kiittää teitä myötätunnosta, jota -osoititte sairauteni aikana, mutta saavuin tänne vasta eilen. - -Filip punastui, silmäili häntä ja laski sitten katseensa maahan. - --- Saan sen kunnian, monsieur, -- jatkoi Charny, -- että huomenna -tulen luoksenne vieraisille. Toivoakseni ei teihin ole jäänyt minua -vastaan pahaa mieltä. - --- Ei vähääkään, monsieur, -- vastasi Filip. - -Charny aikoi juuri ojentaa kätensä, jotta Filip tarttuisi siihen, -mutta silloin rummun pärrytys ilmoitti kuningattaren saapuvan. - --- Tuolta tulee kuningatar, -- sanoi Filip hitaasti, vastaamatta -Charnyn ystävälliseen kädenliikkeeseen, ja painosti näitä sanoja -kumarruksella, joka oli pikemmin surunvoittoinen kuin kylmä. - -Hieman hämmästyneenä Charny kiirehti ystäviensä joukkoon oikealle -puolelle. Filip pysyi paikallaan, ikäänkuin hänet olisi pantu -vartijaksi. - -Kuningatar läheni. Hänen nähtiin hymyilevän useille ja ottavan -vastaan tai käskevän vastaanottamaan anomuskirjeitä, sillä jo kaukaa -hän oli huomannut Charnyn, josta ei enää hellittänyt katsettaan, -ilmaisten ystävyyttään sillä avomielisyydellä, joka vihamiesten -silmissä oli julkeutta, ja samalla hän lausui kaikkien kuullen: - --- Pyytäkää tänään, hyvät herrat, pyytäkää, sillä tänään en osaisi -mitään kieltää. - -Charny tunsi sydämen pohjaan asti lämpenevänsä hänen äänensä sävystä -ja näiden lumoavien sanojen sisällisestä merkityksestä. Hän vavahti -riemusta -- se oli hänen kiitoksensa kuningattarelle. Äkkiä hän -häiriintyi suloisessa, mutta vaarallisessa silmäilyssään kuullessaan -askelia ja vieraan äänen. Askelet kajahtivat vasemmalta, ja -mielenliikutuksen värittämä, vakava ääni lausui: - --- Madame!... - -Nyt kuningatar huomasi Filipin eikä voinut olla säpsähtämättä -nähdessään joutuneensa näiden kahden miehen väliin, joista hän toista --- ehkä omantunnon syyttämänä -- rakasti liiaksi, toista ei kylliksi. - --- Tekö, herra de Taverney? -- sanoi hän tyyntyen. -- Onko teillä -jokin pyyntö? Puhukaa. - --- Pyydän päästä puheille kymmeneksi minuutiksi, milloin teidän -majesteettinne hyväksi näkee, -- vastasi Filip ja kumarsi, otsallaan -sama alakuloinen kalpeus kuin ennen. - --- Nyt heti, monsieur, -- sanoi kuningatar vilkaisten salaa -Charnyhin, jonka esiintyminen entisen vastustajansa likellä herätti -hänessä vaistomaista pelkoa. -- Seuratkaa minua. - -Ja hän joudutti askeliaan kuullessaan Filipin tulevan jäljestä, -kun taas Charny jäi paikalleen, mutta hän otti edelleen vastaan -kirjeitä, hakemuksia ja avunpyyntöjä, antoi muutamia määräyksiä ja -saapui sitten takaisin huoneustoonsa. Neljännestuntia myöhemmin -saatettiin Filip kirjastohuoneeseen, jossa hänen majesteettinsa otti -sunnuntaisin vastaan. - --- Astukaa sisään, herra de Taverney, -- sanoi hän hilpeällä äänellä, --- astukaa sisään ja näyttäkää minulle kohta iloiset kasvot. Minun -täytyy tunnustaa, että aina kun joku Taverney pyytää minua puhutella, -tunnen itseni levottomaksi. Teidän perheestänne on tulossa jokin paha -enne. Rauhoittakaa minua pian, herra de Taverney, vakuuttamalla, -ettei aikomuksenne ole ilmoittaa minulle onnettomuutta. - -Filip, joka kävi tästä johdannosta vielä kalpeammaksi kuin -kohdatessaan Charnyn ja huomasi, kuinka vähän kuningattaren sanoissa -oli ystävällisyyttä, tyytyi vastaamaan: - --- Madame, minulla on kunnia vakuuttaa teidän majesteetillenne, että -tällä kertaa minulla on vain hyvä uutinen. - --- Ahaa, vai on teillä uutinen! -- sanoi kuningatar. - --- Ikävä kyllä, on, teidän majesteettinne. - --- Voi taivas, -- sanoi Marie-Antoinette ottaen taas sen hilpeän -äänensävyn, joka teki Filipille niin kipeää, -- nythän te kuitenkin -sanoitte "ikävä kyllä!" Olenpa minä onneton, sanoisi espanjalainen. -Herra de Taverney on sanonut "ikävä kyllä". - --- Madame, -- jatkoi Filip vakavana, -- pari sanaa riittää niin -täydellisesti tyynnyttämään teidän majesteettinne, ettei ylevän otsan -tarvitse synkistyä tänään erään Taverneyn lähetessä eikä vastedeskään -jonkin Taverney-Maison-Rougen tähden. Tänään, madame, tämän perheen -viimeinen jäsen, jolleka teidän majesteettinne on suvainnut osoittaa -hiukan suosiota, poistuu täältä eikä enää ilmesty Ranskan hoviin. - -Äkkiä haihtui kuningattaresta se hilpeä näkö, jota hän oli itselleen -tavoitellut karaistuakseen tästä keskustelusta odottamiaan -mielenliikutuksia vastaan, ja hän huudahti: - --- Aiotteko lähteä? - --- Aion, teidän majesteettinne. - --- Te... myös! - -Filip kumarsi. - --- Sisarellani on ollut suru, että hänen täytyi jättää teidän -majesteettinne, -- sanoi hän. -- Minusta oli kuningattarelle paljoa -vähemmän hyötyä, ja minä lähden. - -Kuningatar istuutui hämmentyneenä muistellessaan, että Andrée oli -pyytänyt saada ainiaaksi poistua päivää sen jälkeen, kun tohtori -Louisin luona käydessä oli herra de Charnylle annettu ensi aavistus -myötätunnosta, joka hänen osakseen tuli. - --- Kummallista! -- mutisi hän haaveksien, mutta ei lisännyt sanaakaan. - -Filip seisoi kuin marmoripatsas odottaen viittausta, että saisi -lähteä. - -Kuningatar heräsi mietteistään ja kysyi: - --- Minne aiotte mennä? - --- Aion liittyä herra de Lapeyrouseen, -- vastasi Filip. - --- Herra de Lapeyrouse on tätä nykyä New Foundlandin tienoilla. - --- Olen ryhtynyt toimiin, jotta voin hänet tavata. - --- Tietänette, että hänelle on ennustettu hirveä kuolema? - --- Tietääkseni ei hirveä, vaan pikainen. - --- Ja kuitenkin lähdette sinne! - -Filip hymyili ylevän ja vienon kauniina. - --- Juuri siksi haluankin häneen liittyä, -- vastasi hän. - -Kuningatar vaipui taas rauhattomaan äänettömyyteensä ja Filip odotti -jälleen kunnioittavasti. Marie-Antoinetten ylevä ja avomielinen -luonne virisi uudestaan entistä rohkeampana. Hän nousi, astui nuoren -miehen eteen ja lausui valkoiset käsivartensa ristissä rinnan yli: - --- Miksi te matkustatte pois? - --- Siksi, että matkustaminen on minusta niin hauskaa, -- vastasi -Filip hiljaa. - --- Mutta olettehan jo kerran kulkenut maailman ympäri, -- sanoi -kuningatar hetkeksi tämän sankarillisen tyyneyden eksyttämänä. - --- Niin, Uuden maailman ympäri, madame, -- vastasi Filip, -- mutta en -koko maailman. - -Kuningatar teki kärsimättömän liikkeen ja toisti, mitä oli jo ennen -sanonut Andréelle. - --- Taverneyt ovat rautaisia luonteita, sydämet terästä. Te ja -sisarenne olette kauheita ihmisiä -- sellaisia ystäviä, joita lopuksi -vihaa. Te lähdette, ette suinkaan matkustaaksenne, vaan jättääksenne -minut. Sisartanne, kuten hän itse sanoi, veti puoleensa uskonto. -Hänellä on tulinen sydän tuhan peitossa. Kuitenkin hän tahtoi täältä -pois ja lähtikin. Suokoon Jumala hänelle onnea! Ja te, joka voisitte -olla onnellinen, tahdotte myös jättää minut. Mutta niinkuin äsken -sanoin, Taverneyt tuovat minulle onnettomuutta! - --- Säästäkää meitä, madame. Jos teidän majesteettinne suvaitsisi -paremmin tutkia sydämiämme, löytyisi sieltä vain rajatonta alttiutta. - --- Kuulkaa! -- huudahti kuningatar vihastuneena. -- Te olette -kveekari ja sisarenne on filosofi, molemmat mahdottomia olentoja. Hän -kuvittelee maailmaa paratiisiksi, jossa ei voi elää olematta pyhimys; -te taas pidätte maailmaa helvettinä, jossa on vain paholaisia. -Ja kumpikin te tahdotte paeta maailmasta; toinen siksi, että on -tavannut, mitä ei etsinyt; toinen siksi, ettei tavannut, mitä etsi. -Enkö ole oikeassa? Mutta hyvä herra de Taverney, antakaa ihmisten -olla epätäydellisiä älkääkä vaatiko kuninkaallisilta henkilöiltä -muuta kuin että he ovat vähimmin epätäydellisiä kaikista ihmisistä. -Olkaa suvaitsevainen tai oikeammin, älkää olko itsekäs. - -Hänen sanoissaan tuli esille liiaksi intohimoa. Filipille jäi -edullisempi asema. - --- Madame, -- sanoi hän, -- itsekkyys on hyve, jos sitä käyttää -ylentääkseen niitä, joita ihailee. - -Marie Antoinette punastui. - --- Muuta en tiedä, -- sanoi hän, -- kuin että rakastin Andréeta -ja että hän minut jätti. Teitä olen pitänyt arvossa, mutta tekin -lähdette pois. Minusta on nöyryyttävää nähdä kahden niin täydellisen -olennon... aivan totta puhuen, monsieur... hylkäävän minun kotini. - --- Siitä ei niin korkea henkilö kuin teidän majesteettinne voi tuntea -nöyryytystä, -- vastasi Filip kylmästi. -- Häpeäntunto ei ulotu niin -korkealle otsalle. - --- Mieleni tekee kuitenkin tietää, -- jatkoi kuningatar, -- mikä on -voinut teitä loukata. - --- Ei minua ole mikään loukannut, madame, -- sanoi Filip vilkkaasti. - --- Teidän virkaylennyksenne on vahvistettu, menestyksenne on hyvällä -alulla, ja minä osoitin teille huomiota... - --- Toistan teidän majesteetillenne, etten viihdy hovissa. - --- Entä jos pyytäisin teitä jäämään... jos käskisin? - --- Niin minun täytyisi ikäväkseni kieltäytyä. - -Kuningatar vaipui nyt kolmannen kerran äänettömään umpimielisyyteen, -joka hänen kannaltaan oli samaa kuin uupuneen miekkailijan -väistyminen. Mutta kuten ennenkin, aloitti hän taas äkkiä uudella -innolla. - --- Kenties täällä on joku teille vastenmielinen henkilö? Tehän -olette epäluuloinen, -- sanoi hän luoden Filipiin kirkkaan katseen. - --- Ei kukaan ole minulle vastenmielinen. - --- Luulin, että teillä oli jotakin epäsopua?... erään -aatelismiehen... herra de Charnyn kanssa... Jota kunnioititte -kaksintaistelulla, -- jatkoi kuningatar yhä vilkastuen. -- Ja kun -luonnollisesti tekee mieli karttaa ihmisiä, joista ei pidä, niin -heräsi teissä halu jättää hovi heti, kun näitte herra de Charnyn -tulleen takaisin -- eikö niin? - -Filip oli vaiti. Kuningatar erehtyi tähän ritarilliseen ja -urhoolliseen mieheen nähden ja luuli olevansa tekemisissä tavallisen -mustasukkaisen kanssa, piinaten häntä nyt säälimättä. - --- Vasta tänään saitte huomata, että herra de Charny on jälleen -täällä, -- jatkoi hän. -- Sanoin "tänään", ja juuri tänään te myös -ilmestyitte jäähyväisille. - -Filipin kasvot olivat nyt melkein lyijynharmaat. Tällä tapaa -ahdistettuna ja poljettuna hänen oli tuskallista tointua. - --- Madame, -- sanoi hän, -- tosin olen vasta tänään saanut tietää, -että herra de Charny on palannut, mutta hän on ollut täällä jo -kauvemmin kuin teidän majesteettinne luulee, sillä kello kahden -vaiheilla tänä aamuna tapasin hänet puistossa sen portin luona, joka -on lähinnä Apollo-kylpylää. - -Nyt oli kuningattaren vuoro vaaleta, ja katseltuaan kauhunsekaisella -ihmettelyllä sitä täydellistä kohteliaisuutta, jonka aatelismies -vihassakin säilytti, kuiskasi hän sammuvalla äänellä: - --- Hyvä, menkää, monsieur, minä en teitä enää pidätä. - -Filip kumarsi viimeisen kerran ja poistui hitain askelin. Kuningatar -vaipui kuin salaman iskemänä nojatuoliin mutisten itsekseen: - --- Oi sinua, Ranska, jalojen sydämien maa! - - - - -26. - -Kardinaalin mustasukkaisuus. - - -Kardinaali oli nyt viettänyt kolme perin erilaista yötä kuin ne, -jotka yhä palasivat elävinä hänen mieleensä. Ei uutisia keltään, ei -toivoakaan, että saisi tavata! Tämä kuolettava hiljaisuus intohimon -kuohunnan jälkeen oli kuin kellarin pimeys elähyttävän auringonvalon -perästä. - -Aluksi kardinaali oli tarttunut siihen toivoon, että hänen -lemmittynsä, nainen ennen kuningattareksi joutumistaan, haluaisi -tietää, minkälaatuista rakkautta hänelle osoitettiin ja -rakastettiinko häntä ratkaisevan kohtauksen jälkeen kuten sitä -ennen -- jollainen miehinen tunne muuttui materialisminsa vuoksi -kaksiteräiseksi miekaksi, haavoittaen kardinaalia kipeästi, kun terä -sattui häntä itseään kohti. - -Kun miesraukka ei nähnyt mitään tulevan ja kuuli vain äänettömyyttä, -kuten Delille lausui, pelkäsi hän, että tämä kohtaus oli ollut -hänelle itselleen epäsuotuisa. Siitä johtui tuskaa, kauhua, -levottomuutta, jota ei voi kuvitellakaan, ellei ole kärsinyt näitä -yleisiä hermokipuja, joissa kaikki aivoihin päättyvät säikeet -muuttuvat tulikäärmeiksi kiemurrellen tai leväten mielensä mukaan. - -Tämä kärsimys meni yli kardinaalin voimien; hän lähetti yhtenä -ainoana aamupäivänä kymmenen sananviejää rouva de la Motten asuntoon -ja kymmenen Versaillesiin. Kymmenes pikalähetti toi vihdoinkin -Jeannen. Tämä oli hovissa pitänyt silmällä kuningatarta ja Charnyta, -ja tunsi sydämessään riemua kardinaalin maltittomuudesta, joka oli -pian auttava hänen hankkeensa onnistumista. Nähdessään hänen tulevan -kardinaali kysyi kiihkeästi: - --- Kuinka voitte olla niin tyyni, kun tiedätte minun olevan -kuolemantuskassa? Te sanotte itseänne ystäväkseni, mutta kuinka te -sallitte, että minut kidutetaan ihan kuoliaaksi? - --- No no, monseigneur, -- vastasi Jeanne, -- malttakaa, sitä -pyydän. Se, mitä tein Versaillesissa, poissa luotanne, on paljon -hyödyllisempää kuin mitä te täällä teitte minua ikävöiden. - --- Eihän voikaan niin julma olla, -- sanoi kardinaali, jota lepytti -toivo saada uutisia. -- No kertokaa, mitä siellä sanotaan ja tehdään? - --- Poissaolo on kova kärsimys, joko sitä kärsii Pariisissa tai -Versaillesissa. - --- Se kuuluu ihanalta, ja siitä kiitän teitä, mutta... - --- Mutta mitä? - --- Todistukset? - --- Voi taivas, -- huudahti Jeanne, -- mitä tarkoitatte, monseigneur? -Vai todistuksia! Mitä se sana oikeastaan merkitsee! Oletteko -järjiltänne, kun vaaditte naiselta todistuksia hänen hairahduksestaan? - --- En vaadi laillista asiakirjaa, kreivitär, vaan tyydyn -rakkaudenpanttiin. - --- Minusta näyttää, -- sanoi Jeanne luotuaan kardinaaliin -omituisen katseen, -- että olette käynyt kovin vaateliaaksi tai -huonomuistiseksi. - --- Tiedän kyllä, mitä aiotte sanoa... tiedän, että minun pitäisi -tuntea suurta tyydytystä, suurta kunniaa. Mutta arvostelkaa sydäntäni -kuin omaanne. Miltä tuntuisi teistä, jos jäisitte tällä tavoin -syrjään, kun ensin olisitte näennäisesti saanut suosiota? - --- Puhuitte jostakin näennäisyydestä... vai kuulinko väärin? -- -vastasi Jeanne yhä ivallisena. - --- Tietysti voitte iskeä minua rankaisematta. Totta on myös, ettei -mikään oikeuta minua valittamaan, mutta kuitenkin valitan... - --- Silloin en voi olla vastuussa pahasta mielialastanne, jos sen syyt -ovat joutavia tai suorastaan olemattomia. - --- Kreivitär, te kohtelette minua pahasti. - --- Monseigneur, minä vain toistan sanojanne ja puhun kanssanne -asiallisesti. - --- Koettakaa jotakin keksiä nuhtelematta hulluuttani; auttakaa, mutta -älkää kiduttako. - --- En voi auttaa, kun en näe, mitä tehdä. - --- Ette näe, mitä olisi tehtävä? -- toisti kardinaali painostaen joka -sanaa. - --- En näe mitään. - --- Sama se, madame, -- sanoi kardinaali kiivaasti. -- Kenties eivät -sentään kaikki ole samaa mieltä. - --- Ollaanko siis jouduttu siihen, että kiivastumme emmekä enää -ymmärrä toisiamme? Monseigneur ei pane pahakseen, että teen tämän -huomautuksen. - --- Kiivastumme, niin... Teidän vastahakoisuutenne pakottaa minut -kiivastumaan. - --- Ettekö ota lukuun, onko se väärin. - --- En vähääkään. Ellette enää minua auta, käsitän asian niin, ettei -teidän ole mahdollista muulla tavoin menetellä. - --- Arvostelette minua oikein, mutta miksi siis syytätte? - --- Siksi, että teidän olisi minulle sanottava koko totuus. - --- Totuus! Senhän olen sanonut, mikäli tiedän. - --- Te ette ole sanonut, että kuningatar on uskoton, kiemaileva -nainen, että hän houkuttelee itseään ihailemaan, mutta sitten syöksee -epätoivoon. - -Jeanne katsahti häneen hämmästyneenä. - --- Selittäkää, mitä ajattelette, -- sanoi hän väristen, ei pelosta, -vaan ilosta. - -Hänen mieleensä oli juuri johtunut, että kardinaalin -mustasukkaisuudesta voitaisiin saada keino selvitä pulasta paremmin -kuin olisi osannut toivoakaan. - --- Myöntäkää, -- jatkoi kardinaali, joka ei enää pidättänyt -intohimoaan, -- että kuningatar ei tahdo minua tavata. - --- Sitä en väitä, monseigneur. - --- Tunnustakaa, että vaikkei hän tahallaan hylkäisikään minua -- enkä -sitä vielä edellytä -- pitää hän minua kuitenkin loitolla, jottei -herättäisi epäluuloja jossakin toisessa rakastajassa, joka ehkä on -pannut merkille uutterat käyntini. - --- Voi, monseigneur! -- huudahti Jeanne niin perin pehmeällä äänellä, -että saattoi kardinaalin epäilemään enemmänkin kuin häneltä oltiin -salaavinaan. - --- Kuulkaapa, -- jatkoi kardinaali, -- kun viimeksi tapasin -kuningattaren, tuntui minusta, kuin metsikössä olisi joku -hiiviskellyt. - --- Turha luulo. - --- Ja nyt tahdon sanoa kaikki, mitä epäilen. - --- Ei enää sanaakaan, monseigneur! Te loukkaatte kuningatarta, ja -jos olisikin totta, että hänen täytyisi kovaksi onneksi pelätä -jonkun rakastajan vakoilua, mitä en usko, niin voisitteko olla niin -kohtuuton, että pitäisitte hänen rikoksenaan entisyyttä, jonka hän -juuri teidän tähtenne uhraa? - --- Entisyys, niinpä niin! Se on suuri sana, mutta menettää arvonsa, -jos entisyys vielä on nykyisyyttä ja on muuttumassa tulevaisuudeksi. - --- Hyi, monseigneur! Te puhuttelette minua kuin asioitsijaa, jota -syytetään huonon kaupan välittämisestä. Epäluulonne ovat kuningatarta -kohtaan niin loukkaavia, että ne lopuksi loukkaavat minuakin. - --- Jos niin on, kreivitär, niin todistakaa... - --- Jos vielä uudestaan puhutte tuohon tapaan, niin otan loukkauksen -itseeni. - --- Mutta sanokaa, rakastaako hän minua edes pikkuisen? - --- Sehän on hyvin helppo ottaa selville, -- vastasi Jeanne viitaten -kirjoituspöytään. -- Istukaa tuonne ja kysykää häneltä itseltään. - -Kardinaali tarttui Jeannen käteen ihastuneena. - --- Ja te viette hänelle kirjelippuni? -- sanoi hän. - --- Ellen minä, niin kuka sen sitte toimittaisi? - --- Ja... lupaatte tuoda vastauksen? - --- Jollette saisi vastausta, kuinka voisitte tietää, mitä on -ajateltava? - --- Kas niin, nyt te taas olette mieleeni, kreivitär. - --- Arvatenkin, -- sanoi Jeanne ovelasti hymyillen. - -Kardinaali istuutui, tarttui kynään ja alkoi kirjoittaa. Hänellä -oli siro tyyli ja sujuva esitys, mutta sittenkin hän repi rikki -kymmenkunnan paperiliuskaa, ennenkuin tyytyi. - --- Jos jatkatte tuolla tapaa, -- sanoi Jeanne, -- ei tästä tulekaan -valmista. - --- Katsokaas, kreivitär, minua epäilyttää hellyyteni, joka tulvii yli -laitojensa, ja se voisi ehkä kyllästyttää kuningatarta. - --- Vai niin, -- vastasi Jeanne; ivallisesti. -- Jos kirjoitatte -hänelle politiikkaa, vastaa hän diplomaattina, mutta olkoon se oma -asianne. - --- Oikeassa olette, ja teitä voi sanoa todelliseksi naiseksi, sydämen -ja älyn puolesta. Kuulkaapa, mitä suotta salaisimme teiltä jotakin, -kun salaisuutemme on teille tuttu? - -Jeanne hymähti. - --- Ei teillä todella olekaan paljoa minulta salattavaa. - --- Lukekaa siis olkani takaa, mutta yhtä nopeasti kuin kirjoitan, jos -ehditte; sillä sydämeni, liekehtii ja kynä kulkee ihan lentämällä. - -Hän kirjoitti todellakin sellaisen kirjeen, jossa oli niin hurjaa -kiihkoa, hulluutta, helliä nuhteita ja paljastavia vakuutuksia, että -Jeanne luettuaan sen allekirjoitukseen asti sanoi itsekseen: - --- Siinä nyt on paperilla, mitä en olisi uskaltanut hänelle sanella. - -Kardinaali luki sen vielä kertaalleen ja kysyi Jeannelta: - --- Kuuluuko se hyvältä? - --- Rakastaako hän teitä, -- vastasi kavala nainen, -- siitä saatte -huomenna todistuksia; mutta siihen asti olkaa tyyni. - --- Juuri niin, huomiseen asti. - --- Muuta en pyydäkään, monseigneur. - -Jeanne otti sinetillä suljetun kirjeen, salli monseigneurin suudella -silmien kohdalle ja palasi kotiinsa illalla. Nyt hän riisuutuneena ja -virkistyneenä rupesi miettimään. - -Tilanne oli sellainen, kuin hän alusta saakka oli toivonut. -Tarvittiin vain pari askelta, niin hän olisi perillä. - -Kumpi olisi paras valita kilveksi, kuningatarko vai kardinaali? Tämän -kirjeensä vuoksi kardinaalin olisi mahdotonta syyttää rouva de la -Mottea vastedes, kun Jeanne pakottaisi hänet suorittamaan määrämaksut -kaulanauhasta. Ja jos kardinaali ja kuningatar sattuisivat kohtaamaan -toisensa ja selittäisivät asian keskenään, kuinka he uskaltaisivat -tuhota sen henkilön, jonka hallussa oli niin häpeällinen salaisuus? -Kuningatar ei tahtoisi nostaa melua, vaan uskoisi kardinaalin -vihaavan; kardinaali taas uskoisi kuningattaren keimailevan. Jos -asiasta tulisi kiistaa, tapahtuisi se suljettujen ovien takana, -ja jos vähänkään epäiltäisiin rouva de la Mottea, ottaisi hän sen -tekosyyksi poistua maasta ja muuttaisi kaulanauhan sievoiseksi -puolentoista miljoonan rahasummaksi. - -Kardinaali tietäisi kyllä, että Jeanne oli anastanut timantit, -ja kuningatar aavistaisi samaa. Mutta mitä heitä auttaisi -semmoisen hälyytyksen levittäminen, johon niin likeisesti liittyi -puistokohtausten ja Apollo-kylpylän juttu? - -Tätä puolustusta ei kuitenkaan voinut jättää yhden ainoan kirjeen -varaan. Kardinaalin sormet syhyivät -- hän kyllä laatisi seitsemän, -kahdeksan kirjettä lisää. - -Mitä tuli kuningattareen, kukaties hän juuri tällä hetkellä takoi -yhdessä herra de Charnyn kanssa aseita Jeannea vastaan! - -Näin monen huolen ja juonen lopuksi tulisi hätätilassa pako, ja -Jeanne mittaili nyt ennakolta, kuinka siihen asteettain joutuisi. -Ensiksikin maksupäivä ja jalokivikauppiasten vaatimus. Kuningatar -vetoisi heti kardinaaliin. Millä tavoin? Tietysti Jeannen -välityksellä. Silloin Jeanne ilmoittaisi asian kardinaalille ja -kehoittaisi maksamaan. Jos toinen ei suostuisi, tulisi esille uhkaus -julkaista hänen kirjeensä, ja hän maksaisi. - -Kun kerran olisi maksettu, ei enää olisi vaaraa. Mitä tulee -julkisuuteen, piti vain lopettaa itse juoni. Siinä suhteessa ei -ollut mitään hätää. Kuningattaren ja kirkkoruhtinaan kunniasta olisi -puolitoista miljoonaa perin halpa hinta; Jeanne saattoi siitä kiskoa -kolmekin miljoonaa, jos vain tahtoi. - -Mutta kuinka voi Jeanne olla niin varma, että itse vehkeily päättyisi -hyvin? Tietysti siksi, että kardinaali varmasti uskoi kolmena yönä -perätysten tavanneensa kuningattaren Versaillesin puistossa eikä -mikään inhimillinen voima pystyisi hänelle todistamaan siinä olleen -petosta. Tosin oli olemassa yksi ainoa elävä, kumoamaton todistaja, -mutta se oli raivattava syrjään. - -Ehdittyään mietteissään näin pitkälle Jeanne läheni akkunaa ja näki -Olivan seisovan parvekkeella levotonna, uteliaana. - --- Nyt on meidän vuoromme, -- tuumi Jeanne tervehtien rikostoveriaan -herttaisesti. - -Kreivitär antoi Olivalle sovitun merkin tulla illalla ulos. Saatuaan -tämän ilmoituksen Oliva palasi mielissään huoneeseensa, ja Jeanne -jatkoi mietiskelyjään. - -Kun välikappale ei enää kelpaa, on se rikottava -- niinhän -vehkeilijät yleensä harkitsevat. Mutta useimmat erehtyvät joko -rikkoen välikappaleen niin, että se päästää ilmiantavan parahduksen, -tai tuhoten sen vain vaillinaisesti, niin että toiset voivat sitä -käyttää. Jeannen mieleen johtui, että nuori, elämänhaluinen Oliva -ei antaisi itseään musertaa valittamatta. Piti siis keksiä hänelle -jokin juttu, joka saisi hänet pakenemaan, ja vielä toinen juttu, joka -jouduttaisi pakoa. - -Vaikeuksia ilmenee joka askeleella, mutta eräät taistelevat niitä -vastaan yhtä mielellään kuin toiset keijuvat ruusuilla. Kuinka -ihastunut Oliva olikin uuteen ystäväänsä, oli hänen ihastuksensa -vain suhteellista, hänestä kun tämä tuttavuus oli vankilan -akkunain lävitse katsottuna miellyttävä. Mutta hän ei salannut -Jeannelta, että hänestä olisi ollut hauskempaa päivänvalo ja kävely -auringonpaisteessa, yleensä todellinen elämä kuin nuo yölliset -salakäynnit ja teeskennelty kuninkaallisuus. Hitunen elämää oli -Jeanne, hänen hyväilynsä ja ystävyytensä; elämän tosisisällys oli -hänestä kuitenkin raha ja Beausire. - -Jeanne oli perinpohjin tutustunut hänen ajatustapaansa ja päätti -käyttää sitä hyväkseen. Olivan kanssa piti siis ottaa puheeksi, että -nyt oli pakko hävittää kaikki todisteet rikollisesta petoksesta, jota -oli harjoitettu Versaillesin puistossa. - -Illalla Oliva tuli alas kadulle, ja Jeanne odotti häntä portilla. -Molemmat astuivat sitten ylöspäin Saint-Clauden katua autiolle -bulevardille asti ja nousivat vaunuihinsa, jotka lähtivät hiljaa -vierimään kiertotietä Vincennesiin päin. - -Olivalla oli hyvin suojaavana valepukuna yksinkertainen hame ja -huppukaulus;. Jeanne oli pukeutunut tehtaalaistytöksi, niin ettei -kukaan voinut heitä tuntea. Sitäpaitsi olisi täytynyt kurkistaa -vaunujen sisään, eikä siihen ollut muilla oikeutta kuin poliisilla. -Mutta vielä ei mikään ollut kiinnittänyt poliisin huomiota. Lisäksi -oli vaunujen ovessa Valois-suvun vaakuna, mahtava suoja, jota ei -järjestysvalta tohtisi uhmata. - -Aluksi Oliva peitti Jeannen posket suudelmilla, joihin toinen -runsaasti vastaili. - --- Voi kuinka minun on ollut ikävä! -- valitti Oliva. -- Hain teitä -ja huutelin. - --- Minun oli mahdotonta tulla teitä tapaamaan; siitä olisi meille -molemmille tullut paha vaara. - --- Kuinka niin? -- kysyi Oliva ihmeissään. - --- Kauhea vaara, rakas ystävä, niin että vieläkin värisen. - --- Voi, kertokaa pian! - --- Tiedättehän itsekin, että teidän on täällä ikävä. - --- Niin, niin, hirveän ikävä. - --- Ja siksi teki mielenne päästä ulos. - --- Siinä olitte minulle niin avulias. - --- Tiedätte myös, että puhuin teille hupsusta hovilakeijasta, muuten -herttaisesta miehestä, ja että hän on rakastunut kuningattareen, -jonka näköinen ainakin päältäpäin olette. - --- Juuri niin. - --- Minun päähäni pisti ehdottaa teille sellainen viaton huvi, että -pidettäisiin lystiä sen hassahtaneen miekkosen kustannuksella, kun -annettaisiin hänen luulla, että kuningatar oli häneen ihastunut. - --- Ikävä kyllä, -- myönsi Oliva huoaten. - --- Nyt ei ole väliä niistä kahdesta ensi käynnistä, jolloin puistossa -tavattiin tuo miesparka. - -Oliva huokasi taas. - --- Jolloin näyttelitte niin hyvin, että rakastaja piti sitä totena. - --- Se oli kai väärin tehty, -- kuiskasi Oliva, -- sillä me petimme -häntä eikä hän sitä ansainnut, sillä hän on todellakin hyvin -viehättävä kavaljeeri. - --- Niin, eikö totta? Mutta siinä ei vielä ollut mitään pahaa, että -annoitte hänelle kukan, sallitte itseänne nimittää majesteetiksi, -tarjositte kätenne suudeltavaksi... se kaikki oli vain kepposia... -Mutta, hyvä Oliva, nyt näyttää siltä, että on tapahtunut muutakin... - -Oliva kävi niin punaiseksi, että Jeanne olisi sen nähnyt, ellei -olisi ollut niin pimeä. Tosin hän viisaana naisena osasi myös luoda -katseensa toisaalle ollen silmäilevinään ulospäin. - --- Kuinka? -- sammalsi Oliva. -- Mitä muuta? - --- Tuli kolmas kohtaus, -- selitti Jeanne. - --- Niin kyllä, -- myönsi Oliva epäröiden. -- Senhän tiedätte, kun -olitte mukana. - --- Anteeksi, ystäväiseni! Silloinhan pysyin syrjässä ja vartioitsin -tai olin olevinani vahdissa, jotta kaikki näyttäisi todenmukaiselta. -Minä siis en ole nähnyt enkä kuullut, mitä seinien sisällä tapahtui. -Siitä en tiedä muuta kuin mitä olette kertonut, ja tehän sanoitte, -että te siellä kävelitte ja juttelitte ja että taas jatkui ruusujen -antamista ja kätten suutelemista. Minä näet uskon, mitä minulle -sanotaan. - --- Entä sitten? -- kysyi Oliva vavisten. - --- Nyt tulee ilmi, että se hullu kehuu saaneensa enemmän kuin -tekokuningatar sanoo antaneensa. - --- Mitä? - --- Näyttää siltä, kuin hän villiintyneenä, huumaantuneena kerskaisi -saaneensa kuningattarelta epäämättömän todistuksen molemminpuolisesta -rakkaudesta. Varmaankin se veijari on ihan hullu. - --- Voi, hyvä Jumala! - --- Ainakin hän on hullu senvuoksi, että valehtelee, vai mitä -- sanoi -Jeanne. - --- Tietysti... mutisi Oliva. - --- Ettehän te, pikku ystävä, olisi mennyt sellaiseen vaaraa sanomatta -minulle mitään? - -Oliva värisi kiireestä kantapäähän. - --- Mitä järkeä olisi siinä, -- jatkoi ystävätär kiduttaen, -- että -te, joka rakastatte herra Beausireä ja jolla on minusta seuraa, että -te, jota kreivi de Cagliostro turhaan mielistelee, olisitte jonkin -oikun vuoksi antanut hullulle lakeijalle oikeuden väittää jotakin -semmoista? Ei, hän on päästään vialla, niin ainakin minä uskon. - --- Mutta sanokaa nyt, mikä vaara uhkaa! -- huudahti Oliva. - --- No kuulkaa. Nyt ollaan tekemisissä hullun kanssa, joka ei mitään -pelkää eikä arastele. Niin kauvan kuin oli puhe vain kukista ja käden -suutelemisesta, ei sillä ollut väliä. Onhan kuningattarella kukkia -puistossaan, ja hän voi ojentaa kätensä kelle alamaiselle hyvänsä. -Mutta jos on totta, että kolmannessa kohtauksessa... Voi, rakas -lapsi, ei minua enää naurata, kun sitä ajattelen. - -Oliva tunsi hampaittensa kauhusta kalisevan. - --- Mitä silloin voi tapahtua? -- kysyi hän. - --- Ensiksikin se, että te ette ole kuningatar, ainakaan minun -tietääkseni. - --- En olekaan. - --- Ja että käyttäessänne kuningattaren nimeä väärin tehdäksenne -sellaisen... kevytmielisyyden... - --- Mitä sitten? - --- Teitte semmoista, minkä nimenä on majesteettirikos. Ja silloin voi -joutua kerrassaan perikatoon. - -Oliva kätki kasvot käsiinsä. - --- Sittenkin, -- jatkoi Jeanne, -- voitte asiasta päästä, kun -todistatte olevanne syytön, koska ette ole tehnyt, mitä hullu lakeija -väittää. Kahdesta ensimäisestä kevytmielisyydestä ei voine seurata -muuta kuin pari, kolme vuotta vankeutta ja maanpako. - --- Vankeus... maanpako! -- kauhistui Oliva. - --- Sen vaaran voi kuitenkin välttää. Omasta puolestani ryhdyn -varokeinoihin ja koetan paeta. - --- Pelkäättekö tekin? - --- Totta kai! Se hullu antaa tietysti minutkin ilmi. Voi, Oliva -parka, kepposemme taitaa käydä meille kalliiksi. - -Oliva itki katkerasti. - --- Minä en osaa koskaan pysyä järkevänä. Minussa on kuin paha henki! -Tämän onnettomuuden jälkeen joudun varmaan johonkin uuteen. - --- Rohkaiskaa kuitenkin mieltänne... koettakaa vain välttää julkista -huomiota. - --- Kyllä minä nyt pysyn kauniisti suojelijani luona. Mitähän, jos -kertoisin hänelle kaikki? - --- Jopa nyt jotakin! Kun mies pitää teistä niin hyvää huolta ja salaa -teiltä rakkautensa odottaen teiltä vain yhtäkin sanaa, jotta saisi -teitä hyväillä, niin juuri sille miehelle ilmoittaisitte, että olette -ollut niin ajattelematon, huomatkaa se, ja lisäksi tulee, mitä hän -alkaa epäillä. - --- Voi taivas, te olette oikeassa. - --- Kuulkaapa vielä! Asiasta leviää huhu, viranomaisten tiedustelut -panevat suojelijanne arvelemaan, ja kuka tietää, eikö juuri hän itse -anna teitä ilmi päästäkseen hovin suosioon? - --- Voi, voi! - --- Entä jos hän muitta mutkitta ajaa teidät tiehenne, kuinka teidän -käy? - --- Silloin olen hukassa. - --- Ja jos herra Beausire saisi tietää asian... jatkoi Jeanne -hitaasti, tarkastellen tämän viimeisen iskun vaikutusta. - -Oliva vavahti. Rajulla liikkeellä hän pilasi koko hiuslaitteensa. - --- Hän tappaisi minut. Ei, ei, -- mutisi hän, -- ennemmin tappaisin -itseni. - -Sitten hän kääntyi Jeannen puoleen ja sanoi epätoivoisena: - --- Tehän ette voi minua pelastaa, kun itse olette vaarassa. - --- Minulla on pieni vuokratila kaukana Picardiessa, -- vastasi -Jeanne. -- Jos voisin huomaamatta päästä sinne turvaan, ennenkuin -kaikki on saatu ilmi, niin voisi vielä toivoa. - --- Mutta se mielipuoli tuntee teidät ja voi aina saada teidät -käsiinsä. - --- Kun vain te olette poissa ja piilossa, en sitten enää pelkää -hullua miestä. Silloin voin hänelle julkisesti sanoa: Te olette -hullu, kun semmoista väitätte... todistakaa. Siihen hän ei pystyisi, -ja minä voisin salavihkaa lisätä: te olette roisto. - --- Minä lähden, milloin ja miten vain tahdotte, -- sanoi Oliva. - --- Luullakseni se on viisainta, -- vastasi Jeanne. - --- Täytyykö matkustaa heti? - --- Ei, vaan odottakaa, kunnes olen kaikki valmistanut, niin että -onnistuu. Olkaa piilossa, älkää näyttäkö itseänne minullekaan. -Kuvastimenkin edessä pitää teillä olla valepuku. - --- Kyllä, kyllä, luottakaa minuun, rakas ystävä. - --- Ja aluksi palataan kotia; meillä ei ole enää mitään sanomista -toisillemme. - --- Kauvanko luulette kestävän, ennenkuin olette valmis? - --- Sitä en tiedä, mutta huomatkaa eräs asia: tästedes lähtöpäiväänne -asti ei minua enää näy akkunassa. Jos minut siellä näette, saatte -olla varma, että se juuri on määräpäivä, ja olkaa valmiina. - --- Kyllä, kiitos, hyvä ystävä! - -He palasivat hitaasti Saint-Clauden kadulle. Oliva ei uskaltanut -puhutella Jeannea, ja tämä oli niin mietteissään, ettei sanonut -mitään. Perille päästyään he suutelivat toisiaan, ja Oliva pyysi -ystävältään nöyrästi anteeksi, että oli ajattelemattomasti -toimittanut niin paljon harmia. - --- Minä olen nainen, -- vastasi rouva de la Motte ivallisesti -mukaillen latinalaista runoilijaa, -- ja kaikki naisellinen heikkous -on minulle tuttua. - - - - -27. - -Pako. - - -Mitä Oliva oli luvannut, sen hän täytti. Ja mitä Jeanne oli luvannut, -_sen_ hän toimitti. - -Seuraavasta päivästä lähtien Oliva salasi olemuksensa maailmalta niin -tarkoin, ettei kukaan voinut epäillä hänen asuvan Saint-Clauden kadun -varrella. - -Hän pysytteli aina verhon tai muun suojan takana pitäen akkunat -suljettuina, vaikka auringonsäteet pyrkivät iloisesti leikkien sisään. - -Jeanne ryhtyi puolestaan kaikkiin valmistuksiin tietäen, että -huomispäivänä lankesi maksettavaksi ensimäinen puolen miljoonan erä, -ja järjesti asiansa niin, ettei miltään taholta päästäisi hänen -kimppuunsa, kun pommi räjähtäisi. Tämä kauhea hetki oli nyt hänen -huomioittensa viimeisenä päämääränä. Hän oli viisaasti harkinnut, -että pako olisi helppo, mutta samalla ilmeisin syytös itseään -vastaan. Jäädä paikalleen kuin kaksintaistelija, joka odottaa -vastustajansa pistoa, pysyä liikkumatta silläkin uhalla, että -kaatuisi, mutta samalla siinä toivossa, että kaataisi vihollisensa, -sellainen oli kreivittären päätös. - -Tämän vuoksi hän päivää sen jälkeen, kun oli Olivan tavannut, -näyttäytyi kello kahden aikaan akkunassaan ilmoittaakseen -valekuningattarelle, että oli jo aika samana iltana puikkia tiehensä. - -Mahdotonta olisi kuvata Olivan riemua ja kauhua. Paon välttämättömyys -merkitsi vaaraa, sen mahdollisuus merkitsi pelastusta. Hän heitti -kaunopuheisen lentosuukkosen Jeannelle ja rupesi valmistautumaan -matkalle pistäen matkalaukkuunsa joitakin suojelijansa kalleuksia. - -Merkin annettuaan Jeanne meni hakemaan vaunuja, joiden huostaan -jätettäisiin neiti Olivan kallisarvoinen olemus. Tässä oli -kaikki, mitä kärkkäinkään vakooja olisi havainnut tavallisesti -niin ilmeisistä todisteista, että nämä kaksi ystävystä olivat -salaliitossa. Akkunaverhot ummessa, akkunat kiinni ja himmeänä -harhailevaa valoa, sitten epäselvää kahinaa, salaperäistä kopinaa, -jotakin epäjärjestystä ja lopuksi pimeys ja hiljaisuus. - -Kello löi yksitoista illalla Saint-Paulin kirkontornissa, ja tuuli -kuljetti virran puolelta kumeat, verkkaiset lyönnit Saint-Clauden -kadulle saakka, kun Jeanne saapui Saint-Louisin kadulle kolmen -ripeän hevosen vetämissä postivaunuissa. Kuskipenkillä istui -kaapuun kääriytynyt mies, joka opasti ajuria. Jeanne nykäisi miestä -kaavusta ja käski pysäyttää Roi-Dorén kadun kulmaan, ja mies tuli -puhuttelemaan kreivitärtä. - --- Vaunut saavat odottaa tässä, hyvä herra Réteau, -- sanoi Jeanne. --- Puoli tuntia riittää. Minä tuon tänne erään, joka astuu vaunuihin, -ja sitten viette hänet kaksinkertaisesta kyytimaksusta pikku talooni -Amiensiin. - --- Kyllä, rouva kreivitär. - --- Siellä jätätte hänet vuokramieheni Fontainen haltuun, jolle olen -jo antanut ohjeet. - --- Hyvä on, madame. - --- Mutta onko teillä ase mukana, hyvä Réteau? - --- On kyllä, madame. - --- Tätä naista vainoo eräs hullu mies... Kukaties aiotaan hänet -matkalla pysäyttää... - --- Mitä silloin on tehtävä? - --- Ampukaa heti, kun joku yrittää estää matkaa. - --- Kyllä, madame. - --- Pyysitte kaksikymmentä louisdoria palkkioksi siitä, mistä oli -puhe. Saatte sata, ja minä maksan myös kulut matkastanne Lontooseen, -jonne odotatte minua enintään kolmen kuukauden kuluessa. - --- Hyvä on, madame. - --- Tässä saatte sata louisdoria. Luultavasti en enää tapaa teitä -täällä, sillä parasta on teidän rientää Saint-Valeryhin ja sieltä -heti laivalla Englantiin. - --- Luottakaa minuun, madame. - --- Se koskee omaa etuanne. - --- Meidän etuamme, -- sanoi Réteau ja suuteli kreivittären kättä. -- -Minä siis odotan. - --- Ja minä lähetän naisen kohta tänne. - -Réteau nousi postivaunuihin Jeannen paikalle, ja tämä lähti kepein -askelin Saint-Clauden kadulle asuntoonsa. - -Tässä hiljaisessa korttelissa kaikki jo nukkuivat. Jeanne sytytti -itse sen kynttilän, jonka nostaminen ja laskeminen oli Olivalle -merkkinä tulla alas kadulle. - --- Se on varova tyttö, -- tuumi kreivitär nähdessään Olivan akkunan -olevan pimeän. - -Jeanne antoi kynttilällä merkkejä kolme kertaa. Mutta vastausta ei -näkynyt. Hän oli vain kuulevinaan jonkin huokauksen tai hiljaisen -suostumuksen lennähtävän halki ilman akkunan kukkien seasta. - --- Hän tulee varmaankin alas pimeässä, -- ajatteli Jeanne, -- eikä -siinä ole mitään vaaraa. - -Ja hän meni itsekin kadulle. Portti ei auennut. Ehkä Oliva oli -ottanut mukaansa raskaita matkatavaroita. - --- Se hupsu, -- tuumi kreivitär harmissaan, -- kuinka paljon hän -hukkaa kallista aikaa riepujensa takia. - --- Ketään ei kuulunut. Jeanne meni ihan portin luo. Kaikki hiljaista! -Hän painoi korvansa raudoitettuun porttiin ja kuunteli. Näin -kului neljännes tuntia. Kello löi puolikaksitoista. Jeanne meni -bulevardille asti nähdäkseen kaukaa, oliko akkunissa valoa. Hänestä -näytti kukkien välistä, verhojen takaa, jotakin häämöittävän. - --- Mitä ihmettä hän puuhaa? Mikä sitä letukkaa pidättää? Ehkä hän ei -ole nähnyt merkkiäni. Rohkeutta vain! Täytyy kai vielä mennä kotia. - -Ja hän menikin uudestaan panemaan merkkivalonsa liikkeelle. Mutta -mitään vastausta ei tullut. - --- Se naikkonen on varmaankin sairastunut, -- mutisi Jeanne -raivoissaan rypistäen kalvosimiaan, -- eikä pääse liikkeelle. Mutta -ei se auta, elävänä tai kuolleena hänen täytyy nyt matkustaa. - -Hurjana kuin vainottu jalopeura hän jälleen syöksyi alas portaita. -Hänellä oli kädessä se avain, joka oli niin usein hankkinut Olivalle -yöllisen vapauden. Pistäessään avaimen lukkoon hän alkoi epäröidä. - --- Entä jos joku olisi hänen luonaan? -- ajatteli kreivitär. - --- Mahdotonta. Jos kuulen ääniä, ehdin alas jälleen. Jos kohtaisin -portaissa jonkun... - -Hän oli vähällä peräytyä miettiessään tätä vaaraa. Mutta asian -ratkaisi seuraava uusi ajatus: - --- Ilman vaaraa ei saa suurta toimeen! Ja rohkea pelastuu aina -pulasta. - -Hän kiersi nyt avainta jykevässä lukossa ja sai portin auki. Hän -tunsi paikalliset olot; hänen älynsä olisi ne hänelle paljastanut, -vaikkei hän olisikaan joka ilta tavannut siellä Olivaa ja ottanut -niistä selkoa. Portaat olivat vasemmalla, ja hän alkoi kavuta -yläkertaan. Ei mitään ääntä, ei valoa, ei ihmisiä. Siten hän joutui -aivan Olivan oven edustalle. Pieni valojuova näkyi oven alta, ja sen -takaa kuului levottomia askelia. - -Läähättäen, mutta hengitystään pidättäen Jeanne kuunteli. Sisältä -ei kuulunut puhelua. Oliva oli siis yksin, käveli edestakaisin, -arvatenkin matkavalmistuksissa. Hän ei siis ollut sairastunut -- oli -vain sattunut viivytys. Jeanne naputti ovelle hiljaa. - --- Oliva, Oliva! -- sanoi hän. Pikku ystävä! Askelia läheni matolla. - --- Avatkaa, avatkaa! -- joudutti Jeanne. - -Ovi aukeni, ja hän näki runsaassa valossa ihan edessään miehen, jolla -oli kädessään kolmihaarainen kynttilä. Jeanne parahti ja kätki kasvot -käsiinsä. - --- Oliva! -- sanoi mies. -- Vai ettekö te se olekaan? Ja hän kohotti -hiljaa kreivinnan päähinettä. - --- Kreivitär de la Motte! -- huudahti hän sellaisella äänensävyllä, -joka mainiosti kuvasti hämmästystä. - --- Kreivi de Cagliostro! -- mutisi Jeanne hoippuen ja vähällä pyörtyä. - -Niiden vaarain joukossa, mitä Jeanne oli kuvitellut, ei tämä ollut -koskaan johtunut hänen mieleensä. Aluksi se ei tuntunutkaan niin -pahalta, mutta asiaa harkittuaan ja pantuaan merkille tuon miehen -synkän ilmeen ja taitavan teeskentelyn hän piti vaaraa hyvinkin -suurena. Hän oli mennä sekaisin, peräytyi jonkun askeleen ja olisi -melkein heittäytynyt suinpäin alas portaita. Mutta Cagliostro ojensi -hänelle kätensä ja pyysi häntä kohteliaasti astumaan sisään ja -istumaan. - --- Mikä tuo minulle sen kunnian, että saan teidät nähdä luonani? -- -kysyi Cagliostro levollisesti. - --- Monsieur... sammalsi juonikas nainen, joka ei voinut hellittää -katsettaan kreivin silmistä, -- minä tulin... hakemaan... - --- Sallikaa, madame, minun soittaa rangaistakseni sitä palvelijaani, -joka on ollut niin kömpelö ja epäkohtelias, että on jättänyt teidän -arvoisenne naisen yksin tulemaan luokseni. - -Jeanne pelästyi ja pidätti kreivin kättä. - --- Varmaankin, -- jatkoi tämä tyyneesti, -- jouduitte sen saksalaisen -vintiön käsiin, joka on minulla portinvartijana. Hän on suuri juoppo -eikä välittänyt teistä sen enempää kuin että aukaisi portin, ja -sitten hän kai nukahti jälleen. - --- Älkää häntä toruko, monsieur, -- sanoi Jeanne jo hieman keveämmin, -kun ei aavistanut, mikä ansa nyt viritettiin. - --- Eikö juuri hän avannut porttia? - --- Luullakseni se oli hän... mutta lupaattehan, ettei hän saa teiltä -nuhteita? - --- Sen voin luvata, -- myönsi kreivi hymyillen. -- Mutta selittäkää -nyt asianne, madame. - -Ja kun Jeanne näin oli pelastunut siitä epäluulosta, että oli itse -aukaissut portin, katsoi hän voivansa valehdella myös käyntinsä -tarkoituksesta. - --- Minä tulin, -- sanoi hän kiireesti, -- kysymään teiltä neuvoa, -herra kreivi, eräiden huhujen johdosta. - --- Mitä huhuja ne ovat? - --- Suokaa minulle aikaa, -- vastasi Jeanne. -- Asia on hyvin -arkaluontoinen... - --- Koeta, koeta, -- ajatteli Cagliostro. -- Mutta satimessa olet! - --- Olettehan te kardinaali de Rohanin ystävä? -- sanoi Jeanne. - --- Ahaa, sukkela alku, -- tuumi Cagliostro. -- Kisko vain niin -pitkälle kuin nuorasi riittää, mutta pitemmälle et pääse. - --- Niin minä olen todellakin ystävyyssuhteessa hänen -korkea-arvoisuuteensa, -- lausui hän ääneen. - --- Ja minä tulin, -- jatkoi Jeanne, -- kysymään teiltä... - --- Mitä? -- kysyi Cagliostro hieman ivallisesti. - --- Sanoin jo äsken, että asemani on arkaluontoinen. Älkää siis -käsittäkö sanojani väärin. Varmaankin olette kuullut, että kardinaali -osoittaa minulle hiukan mieltymystä, ja nyt tahtoisin tietää, minkä -verran voin luottaa... Sanotaanhan teidän, monsieur, voivan katsahtaa -sielujen ja sydämien sisimpään pohjaan. - --- Selittäkää vähän tarkemmin, madame, -- sanoi kreivi, -- jotta -pääsisin katsahtamaan hiukan syvemmälle omaan sieluunne ja sydämeenne. - --- Kerrotaan kardinaalin rakkauden kohdistuvan toisaalle... hyvin -korkealle... vieläpä väitetään... - -Nyt Cagliostro iski leimuavan katseen Jeanneen, joka oli vähällä -kaatua selälleen. - --- Madame, -- sanoi hän, -- minä osaan todellakin saada salat -ilmi, mutta täysin onnistuakseni tarvitsen apua. Suvaitkaa vastata -seuraaviin kysymyksiin: - --- Kuinka olette tullut tänne minua tapaamaan, kun en täällä asu? - -Jeannea kauhistutti. - --- Kuinka pääsitte sisään, kun tässä osassa taloa ei ole juopunutta -portinvartijaa eikä muitakaan palvelijoita? Ja ellette hakenut minua, -ketä te haette? Ette vastaa! -- jatkoi hän kreivittären vavistessa. --- Täytynee siis virkistää muistianne. Te pääsitte sisään sillä -avaimella, joka tuntuu olevan taskussanne. Kas, tässähän se onkin. -Tulitte tapaamaan nuorta naista, jota pelkästä hyvyydestä piilotin -luonani. - -Jeanne hoippui kuin maasta temmattu puu. - --- Entä jos niin olisikin, -- sanoi hän hiljaa, -- mitä rikollista -siinä on? Eikö naisen sovi tavata toista naista? Kutsukaa hänet -tänne, niin saatte kuulla, tarvitseeko ystävyyttämme salata... - --- Madame, -- keskeytti Cagliostro, -- noin te puhutte vain -senvuoksi, että tiedätte hänen olevan täältä poissa. - --- Onko hän poissa? -- huudahti Jeanne pelästyneenä. -- Onko Oliva -lähtenyt pois? - --- Vai olette te tietämätön koko asiasta, vaikka itse avustitte hänen -ryöstämistään täältä! - --- Minäkö auttanut hänen ryöstämistään! -- huusi Jeanne, jossa -jälleen heräsi toivoa. Hänet on siis viety, ja te syytätte minua! - --- En ainoastaan syytä, vaan todistan, -- sanoi Cagliostro. - --- Todistakaa! -- sanoi kreivitär julkeasti. - -Cagliostro otti pöydältä erään paperin ja näytti sitä Jeannelle. - - 'Jalo suojelijani, herra kreivi! - --- alkoi Cagliostrolle osoitettu kirjelippu. - - -- 'Suokaa anteeksi, että lähden pois, mutta ennen kaikkea - rakastan herra Beausireä, ja kun hän on tullut tänne, vie hän - minut mukanaan ja minä seuraan häntä. Hyvästi! Ottakaa vastaan - vakuutus ikuisesta kiitollisuudestani.' - --- Beausire! -- toisti Jeanne kivettyneenä. -- Eihän se mies tiennyt -Olivan osoitettakaan! - --- Kyllä hän tiesi, -- sanoi Cagliostro vetäen taskustaan esille -toisen paperin. -- Tämän löysin rappusilta, tullessani tapani -mukaan tervehtimään suojattiani. Luultavasti on herra Beausire sen -pudottanut. - -Kreivitär luki tuntien kylmiä väreitä: - - 'Herra Beausire voi löytää neiti Olivan Saint-Clauden kadun - varrelta, bulevardin kulmasta. Parasta on viedä hänet sieltä - heti. Tätä neuvoo vilpitön ystävätär. Joutukaa, sillä aika on - täpärällä.' - -Kreivitär rutisti paperia vimmastuneena. - --- Ja hän veikin Olivan, -- sanoi Cagliostro kylmästi. - --- Mutta kuka tämän on kirjoittanut? -- kysyi Jeanne. - --- Arvatenkin te, hänen vilpitön ystävättärensä. - --- Kuinka hän pääsi tänne sisään? -- ihmetteli Jeanne luoden -paatuneeseen puhetoveriinsa raivoisan silmäyksen. - --- Eikö ovea voi avata teidän avaimellanne? kysyi Cagliostro - --- Kun se on minulla, ei se voinut olla Beausirellä. - --- Jos on yksi avain, voi niitä olla kaksikin, -- vastasi Cagliostro -katsoen häntä suoraan silmiin. - --- Teillä on todistuskappaleita, -- sanoi Jeanne hitaasti, -- eikä -minulla ole muuta kuin epäluuloja. - --- Niitä on minullakin, -- sanoi Cagliostro, -- ja varmasti yhtä -paljon. - -Samalla hän antoi kreivittärelle hienon viittauksen, että puhelu oli -päättynyt. - -Jeanne lähti alas rappusia, jotka hänen tullessaan olivat pimeitä ja -autioita, mutta nyt hän tapasi siellä parikymmentä lakeijaa kynttilä -kädessä, ja Cagliostro toisti häntä saattaessaan kaikkien kuullen -moneen kertaan: rouva kreivitär de la Motte. - -Hän kiirehti tiehensä puhkuen raivoa ja kostoa, niinkuin tarun -lohikäärme sylkee tulta ja myrkkyä. - - - - -28. - -Kirje ja kuitti. - - -Seuraava päivä oli viimeinen määräaika, jona kuningatar itse oli -luvannut maksaa jalokivikauppiaille Böhmer ja Bossangelle. - -Kun kuningattaren kirjeessä oli kehoitettu vaiteliaisuuteen, -odottivat he, että viisi sataa tuhatta livreä lähetettäisiin -heidän luokseen. Ja kun kauppiaille, kuinka rikkaita ovatkin, -puolen miljoonan erän saaminen on melkoisen tärkeä asia, laativat -yhtiömiehet paraimmalla käsialallaan kuitin. Tätä ei kuitenkaan -tarvittu, sillä kukaan ei tullut sitä vaihtamaan viittä sataa tuhatta -livreä vastaan. - -Suurimmassa tuskassa kului jalokivikauppiailta yö heidän yhä -odotellessaan melkein epätodennäköistä rahantuojaa. Kuningattarella -oli välistä omituisia päähänpistoja; hänen täytyi salata asiansa, ja -lähetti saattoi tulla vaikka puoliyön jälkeen. - -Aamurusko hälvensi heidän tyhjänpäiväiset luulottelunsa. Silloin -Böhmer päätti lähteä Versaillesiin yhtiömiehensä kanssa, jonka oli -määrä odottaa vaunuissa. - -Hän pyysi päästä kuningattaren puheille, mutta sai vastaukseksi, että -ellei hänellä ollut lupakorttia, ei se käynyt päinsä. Hämmästyneenä -ja hätääntyneenä hän ei hellittänyt, ja kun hän tunsi väkensä ja oli -osannut esihuoneissa jaella joillekuille muutamia kelvottomia helyjä, -sai hän toimeen, että hänen annettiin seistä sillä kohtaa, missä -kuningatar astuisi sivutse palatessaan kävelyltä Trianonista. - -Pian tulikin Marie-Antoinette, vielä väristen siitä kohtauksesta -Charnyn kanssa, jolloin hän oli ilmaissut rakkauttaan rupeamatta -rakastajattareksi, sydän täynnä riemua ja mieli pirteimmillään, ja -huomasi Böhmerin hieman alakuloiset, mutta suurinta kunnioitusta -kuvastavat kasvot. Jalokivikauppias sai häneltä osakseen hymyn, -joka tiesi hyvää, ja uskalsi anoa hetkiseksi vastaanottoa, joka -myönnettiinkin kello kahdeksi, siis päivällisen jälkeen. Tämän kelpo -uutisen hän riensi ilmoittamaan Bossangelle, joka odotti vaunuissa -eikä pahan turvotuksen vaivaamana tahtonut hänen majesteetilleen -näyttää rumentunutta hahmoaan. - --- Siitä saamme olla ihan varmat -- puhelivat he tulkiten -Marie-Antoinetten mitättömimpiäkin ilmeitä ja sanoja, -- että hänen -majesteetillaan nyt on sovittu puolen miljoonan summa, jota hän ei -vielä ehkä ollut eilen saanut; hän määräsi kello kahdeksi senvuoksi, -että silloin ollaan muilta rauhassa. - -Ja kuten toverukset eräässä sadussa he koettivat arvata, olisivatko -rahat seteleitä, kultaa vai hopeaa. - -Kun kello löi kaksi, oli jalokivikauppias määräpaikalla, ja hänet -saatettiin kuningattaren vastaanottohuoneeseen. - --- No, mikä asia nyt taas on, Böhmer? -- kysyi kuningatar heti, kun -hän tuli näkyviin. -- Tahdotteko puhua jalokivistä? Siinä teillä on -huono onni, niinkuin muistatte. - -Böhmer luuli, että joku oli salaa lähellä ja että kuningatar pelkäsi -kuunneltavan. Hän oli siis ymmärtävinään asian laidan, katsahti -ympärilleen ja vastasi: - --- Juuri niin, teidän majesteettinne. - --- Mitä te haette? -- kysyi kuningatar ihmetellen. -- Vai onko teillä -jokin salaisuus? - -Tästä teeskentelystä ymmällä Böhmer ei osannut vastata. - --- Samanlainen salaisuus kuin ennen, jokin koriste myytävänä, -- -jatkoi kuningatar, -- verraton kalleus? Älkää arkailko, ei täällä -kukaan kuuntele. - --- Siinä tapauksessa... mutisi Böhmer. - --- Niin, mitä? - --- Voin sanoa teidän majesteetillenne... - --- Mutta sanokaa pian, hyvä Böhmer. Jalokivikauppias läheni -kohteliaasti hymyillen. - --- Voin sanoa, että teidän majesteettinne unohti meidät eilen, -- -sanoi hän herttaisesti näyttäen hieman kellastuneita hampaitaan. - --- Unohdin! Kuinka? -- kysyi kuningatar hämmästyen. - --- Eilen oli... määräpäivä... - --- Mikä määräpäivä? - --- Anteeksi, jos uskallan teidän majesteetillenne... Tiedän kyllä, -että tämä on epähienoa... Kenties teidän majesteettinne ei ole -varannut... Se olisi tosin perin ikävää, mutta... - --- Mitä ihmettä, Böhmer! -- huudahti kuningatar. -- Minä en ymmärrä -sanaakaan siitä, mitä puhutte. Selittäkää vihdoinkin, hyvä mies! - --- Teidän majesteettinne näkyy unohtaneen koko asian. Onhan se -luonnollista, kun on niin paljon ajattelemista. - --- Mitä olisin unohtanut? - --- Eilen lankesi maksettavaksi ensi erä kaulanauhan hintaa, -- -selitti Böhmer arasti. - --- Olette siis myynyt sen kaulanauhan? - --- Kuinka?... sopersi Böhmer luoden kuningattareen ällistyneen -katseen. -- Minusta näyttää, että... - --- Ja ostajat jättivät maksamatta, Böhmer parka? Sepä on Ikävä juttu. -Semmoisten ihmisten olisi pitänyt tehdä, niinkuin minä tein: kun -eivät voineet maksaa, piti heidän luopua kaulanauhasta vaatimatta -käsirahaa takaisin. - --- Mi-mitä... änkytti jalokivikauppias horjahtaen kuin varomaton -matkamies, joka äkkiä on saanut auringonpistoksen. - --- Mitä teidän majesteettinne suvaitsi minulle sanoa? - --- Minä sanon, hyvä Böhmer, että jos kymmenen ostajaa jättää teille -takaisin kaulanauhan, niinkuin minä jätin, ja saatte pitää hyvänänne -kahden sadan viidenkymmenen tuhannen livren käsirahan, karttuu siitä -teille kaksi ja puoli miljoonaa ja kaupan päälle kaulanauha. - --- Teidän majesteettinne sanoo jättäneensä minulle kaulanauhan -takaisin, niinkö? -- huudahti Böhmer hikoillen. - --- Juuri niin sanon, -- vastasi kuningatar tyynesti. -- Mikä teitä -vaivaa? - --- Mitä? -- jatkoi jalokivikauppias. -- Kieltääkö teidän -majesteettinne ostaneensa minulta kaulanauhan? - --- Kuulkaapa nyt, mitä ilveilyä tämä on? -- sanoi kuningatar -ankarasti. -- Vai onko teidän kirottu kaulanauhanne määrätty aina -riivaamaan jonkun ihmisen? - --- Mutta, -- väitti Böhmer, jonka kaikki jäsenet tutisivat, -- -minusta tuntui kuin olisin kuullut teidän majesteettinne omasta -suusta... että timanttinen kaulanauha on jätetty minulle takaisin... -että teidän majesteettinne on sen _jättänyt takaisin_. - -Kuningatar pani käsivartensa ristiin ja silmäili Böhmeriä. - --- Onneksi, -- sanoi hän, -- minulla on hallussani jotakin, millä -voin virkistää muistianne, sillä huonomuistinen te olette, herra -Böhmer, jotten sanoisi pahempaa. - -Hän astui nyt lipastonsa luo ja otti siitä erään paperin, jonka -levitti, katsahti siihen ja ojensi sen onnettomalle Böhmerille. - --- Toivoakseni käsiala on kyllin selvä, -- sanoi hän ja istuutui -voidakseen paremmin tarkastella jalokivikauppiasta, kun tämä luki. - -Böhmerin kasvoissa kuvastui aluksi täydellisintä epäilystä, sitten -asteettain äärimmäistä kauhua. - --- Mitä sanotte? -- kysyi kuningatar. -- Tottahan tunnette tuon -kuitin, joka nimenomaan todistaa, että olette saanut kaulanauhan -takaisin, ja jollei teiltä ole unohtunut oma nimenne... - --- En minä ole allekirjoittanut tätä kuittia, -- puhkui Böhmer -tukehtumaisillaan raivosta ja pelästyksestä. - -Kuningatar sävähti ja iski mieheen musertavan katseen salamoivista -silmistään. - --- Kiellättekö? -- kysyi hän. - --- Kiellän jyrkästi... Vaikka minulta paikalla vietäisiin vapaus tai -henki, väitän sittenkin, etten ole saanut kaulanauhaa takaisin enkä -piirtänyt tähän paperiin nimeäni. Vaikka tuossa olisi mestauslava ja -pyöveli vieressä, niin toistaisin yhä: En, teidän majesteettinne, -minä en ole tätä kuittia kirjoittanut. - --- Silloin, monsieur, -- sanoi kuningatar hiukan vaaleten, -- olen -minä muka varastanut teiltä ja pidän kaulanauhaa hallussani? - -Böhmer penkoi lompakostaan esille kirjeen, jonka ojensi vuorostaan -kuningattarelle. - --- En usko, madame, -- sanoi hän kunnioittavalla, mutta liikutuksen -murtamalla äänellä, -- että teidän majesteettinne olisi kirjoittanut -tämän sitoumuksen, jos olisi tahtonut luovuttaa kaulanauhan takaisin. - --- Mikä paperilappu tämä on? -- huudahti kuningatar. -- Minä en ole -koskaan tätä kirjoittanut. Onko tämä minun käsialaani? - --- Se on allekirjoitettu, -- sammalsi Böhmer heikosti. - -_Marie-Antoinette de France_... Te olette hullu! Olenko minä -syntyisin ranskatar, minä? Enkö minä ole Itävallan arkkiherttuatar? -Eikö teistäkin olisi hassua, että kirjoittaisin nimeni tuolla tapaa? -Kuulkaapa, herra Böhmer, tämä ansa on liian törkeä. Sen saatte sanoa -väärentäjillenne. - --- Väärentäjilleni... änkytti jalokivikauppias, joka oli vähällä -pyörtyä. -- Teidän majesteettinne epäilee siis minua, Böhmeriä? - --- Epäilettehän tekin minua, Marie-Antoinettea, -- sanoi kuningatar -ylpeästi. - --- Mutta tuo kirje, -- väitti Böhmer vielä ja viittasi paperiin, joka -yhä oli kuningattaren kädessä. - --- Ja tuo kuitti, -- vastasi tämä viitaten paperiin, jota Böhmer ei -ollut hellittänyt. - -Jalokivikauppiaan täytyi nojata tuoliin, kun lattia tuntui keinuvan. -Hän läähätti, ja huimauksen kalpeutta seurasi uhkaavan halvauksen -heleä puna. - --- Antakaa takaisin kuittini, -- sanoi kuningatar. -- Minusta se -on pätevä, ja tässä saatte kirjeen, jonka allekirjoituksena on -_Marie-Antoinette de France_. Yliprokuraattori ilmoittaa teille, -minkä arvoinen se on. - -Ja heitettyään hänelle kirjeen, kun oli temmannut kuitin hänen -kädestään, käänsi kuningatar hänelle selkänsä ja poistui viereiseen -huoneeseen jättäen oman onnensa nojaan miesparan, joka ei kyennyt -mitään ajattelemaan ja vastoin kaikkia hovitapoja vaipui nojatuoliin. - -Muutaman minuutin kuluttua Böhmer tointui sen verran, että pääsi -huumaantuneena ulos ja kiirehti tapaamaan Bossangea, jolle kertoi -asian menon niin hätääntyneellä tavalla, että yhtiömies alkoi häntä -pahasti epäillä. Mutta hän toisti ilmoituksensa niin moneen kertaan -ja niin tarkoin, että Bossange rupesi repimään tekotukkaansa ja -Böhmer omaa tukkaansa, mikä näky oli ohitse kulkevista ja vaunuihin -kurkistelevista perin surkea ja samalla hassunkurinen. - -Mutta kun ei voi koko päiväksi jäädä vaunuihin ja kun teko- tai omaa -tukkaa repien lopulta osuu päälakeen, jonka alla on tai pitää olla -ajatuksia, niin saivat jalokivikauppiaat kiinni siitä ajatuksesta, -että olisi yhteisvoimin, jos mahdollista, pyrittävä kuningattaren -luo saamaan edes jotakin selityksen tapaista. He astuivat siis -surkuteltavassa mielentilassa linnaan päin ja kohtasivat erään -upseerin, joka kuningattaren puolesta kutsui hänen luokseen -jommankumman. Helppo on kuvitella, kuinka he riemastuneina kiireesti -tottelivat, ja heidät saatettiin heti hänen majesteettinsa luo. - - - - -29. - -Roi ne puis, prince ne daigne, Rohan je suis. - - -[Rohanien vaalilause; suomeksi: Kuningas en voi (olla), prinssi -en viitsi, Rohan olen. -- Rohanit olivat Bretagnen prinssejä -siltä ajalta, jolloin se maakunta oli itsenäinen. Tämä ylhäinen -ja itsetietoinen suku sammui heinäk. 13. p:nä 1916 uskaliaalla -yöllisellä tiedustusretkellä saksalaisten ampumalinjalle. _Suom._] - -Kuningatar näkyi odottavan maltittomasti ja huudahtikin kohta, kun -huomasi jalokivikauppiaat: - --- Ahaa, herra Bossange! Vai olette hankkinut apuväkeä, Böhmer! Sitä -parempi. - -Böhmerillä ei ollut mitään sanottavaa; sitä enemmän hän ajatteli. -Sellaisella hetkellä on parasta toimia liikkeillä: Böhmer heittäytyi -siis Marie-Antoinetten jalkain juureen. Tämä temppu oli hyvin -ilmehikäs, ja Bossange hänen yhtiömiehenään teki samoin. - --- Hyvät herrat, -- sanoi kuningatar, -- nyt olen tyyni enkä aio enää -kiihtyä. Sitäpaitsi on mieleeni johtunut jotakin, mikä saa minut -arvostelemaan teitä toisin. Varmaankin olemme, te ja minä joutuneet -jonkin pikku kepposen uhriksi... mutta minusta se ei enää ole -salaperäinen. - --- Oi, madame! -- huudahti Böhmer ihastuneena näistä sanoista. -- -Teidän majesteettinne ei siis enää epäile, että me olisimme... voi, -kuinka vaikeata on sitä sanaa lausua... tarkoitan väärentäjiä. - --- Vakuutan teille, että minun on yhtä vaikeata sitä kuulla kuin -teidän lausua, -- vastasi kuningatar. -- En minä enää teitä epäile. - --- Epäileekö teidän majesteettinne jotakuta muuta? - --- Vastatkaa kysymyksiini. Sanotte, ettei teillä enää ole -timanttikoristetta? - --- Ei ole enää, -- vastasivat jalokivikauppiaat yhtaikaa. - --- Teidän ei tarvitse tietää, kelle olin jättänyt kaulanauhan teille -vietäväksi... se asia koskee vain minua. Onko luonanne käynyt... -oletteko tavannut kreivitär de la Motten? - --- Anteeksi, madame, olemme kyllä hänet tavanneet... - --- Jättikö hän teille mitään... minun puolestani? - --- Ei, madame. Kreivitär sanoi vain: Odottakaa. - --- Mutta kuka antoi teille sen kirjeen? - --- Kirjeen? -- toisti Böhmer. -- Tämän kirjeen, jonka teidän -majesteettinne näki, toi meille tuntematon henkilö myöhään eräänä -iltana. - -Ja hän näytti väärennettyä kirjettä. - --- Vai niin, -- sanoi kuningatar, -- hyvä on. Huomaatte siis, ettei -se tullut suoraan minulta. - -Hän soitti, ja huoneeseen tuli muuan lakeija. - --- Toimittakaa kutsu kreivitär de la Mottelle, -- sanoi kuningatar -tyynesti. -- Ettekö ole tavannut ketään, -- jatkoi hän yhtä -levollisesti, -- esimerkiksi kardinaali de Rohania? - --- Kyllä, madame, kardinaali de Rohan on käynyt meiltä kysymässä... - --- Hyvä, -- keskeytti kuningatar. -- Ei mennä vielä pitemmälle. -Niin kauvan kuin kardinaali de Rohan on sekaantuneena tähän asiaan, -ei teillä ole syytä epätoivoon. Arvaan, että rouva de la Motte -sanoessaan: _Odottakaa_, tarkoitti... Ei, en arvaa mitään enkä -tahdokaan arvata... Menkää vain sanomaan kardinaalille, mitä olette -kertoneet minulle; älkää viivytelkö ja lisätkää vielä, että minä -tiedän kaikki. - -Tämän toivonkipinän elähyttäminä jalokivikauppiaat loivat toisiinsa -jo vähemmän kauhistuneita silmäyksiä. Bossange, joka myös tahtoi -osaltaan jotakin sanoa, uskalsi hiljaa lausua: - --- Mutta kuningattarella on hallussaan väärä kuitti, ja väärennys on -aina rikos. - -Marie-Antoinette rypisti kulmakarvojaan. - --- Tosin tämä kuitti, -- sanoi hän, -- on väärennetty, ellette ole -saanut timanttejanne. Mutta väärennyksen perille päästään vain siten, -että saan yhtaikaa kuulustella teitä ja sitä, jonka toimeksi annoin -viedä timantit takaisin. - --- Milloin vain teidän majesteettinne käskee, -- sanoi Bossange. -- -Rehelliset kauppiaat eivät pelkää valaistusta tähän asiaan. - --- Menkää siis etsimään valaistusta kardinaali de Rohanilta; hän -yksin voi meitä opastaa. - --- Ja teidän majesteettinne sallii meidän tulla ilmoittamaan, minkä -vastauksen saamme? -- kysyi Böhmer. - --- Sen saan tietää ennen kuin te, -- vastasi kuningatar. Minä juuri -autan teidät pulasta. Menkää nyt. - -Heidän mentyään kuningatar lähetti maltitonna kuriirin toisensa -jälkeen hakemaan rouva de la Mottea. Mutta nyt emme seuraa häntä -etsiskelyssä ja epäluuloissa, vaan jätämme hänet kiirehtiäksemme -jalokivikauppiasten mukana hakemaan niin ikävöityä totuutta. - -Kardinaali oli kotona lukemassa raivostuneena pientä kirjelippua, -jonka rouva de la Motte juuri oli hänelle lähettänyt, kuten siinä -sanottiin, Versaillesista. Se oli julma kirje ja riisti kardinaalilta -kaiken toivon, kehoitti luopumaan kaikista haaveista, kielsi -enää tuttavallisesti ilmestymästä Versaillesiin ja vetosi hänen -ritarillisuuteensa, jottei hän pyrkisi _mahdottomiksi käyneisiin -suhteisiin_. Prinssi ihan hätkähti lukiessaan nämä viime sanat ja -tarkkasi uudestaan kirjaimia yksitellen. Hän näytti vaativan itse -paperiakin tilille töykeistä lauseista, joita säälimätön käsi oli -muovaellut. - --- Kiemaileva, oikullinen, uskoton! -- huusi hän epätoivoissaan. -- -Mutta kyllä minä kostan! - -Hän koki keksiä edes laihan lohdutuksen perusteita, jotka lienevät -heikkojen sydämien lemmentuskaa, mutta eivät itse rakkaudesta paranna. - --- Neljä kirjettä hän on minulle lähettänyt, -- ajatteli hän, -- -toinen toistaan tylympiä, kohtuuttomampia! Vain oikun vuoksi hän -otti vastaan ihailuni! Tätä nöyryytystä en antaisi hänelle anteeksi -sittenkään, vaikkei hän minua uhraisi kenenkään uuden vuoksi. - -Ja onneton petetty mies luki toivon palavalla innolla uudelleen -kirjeitään, joissa ankaruus pahanilkisesti paisui aste asteelta. -Viimeinen oli sellainen häijyyden mestariteos, että se lävisti -kardinaaliparan sydämen, ja kuitenkin hän oli niin rakastunut, -että vastustushalusta oikein nautinnokseen luki moneen kertaan -näitä säälimättömiä viestejä, joiden rouva de la Motte sanoi olevan -kotoisin Versaillesista. - -Juuri silloin saapuivat jalokivikauppiaat hänen hotelliinsa. Hän -hämmästyi suuresti kuullessaan, että he kaikin mokomin pyrkivät -hänen puheilleen. Kolmasti hän ajoi pois kamaripalvelijansa, mutta -tämä palasi neljännen kerran ilmoittamaan, että Böhmer ja Bossange -uhkasivat jäädä odottamaan, ellei heitä väkivallalla karkoiteta. - --- Mitä se merkitsee? -- tuumi kardinaali. -- Antakaa heidän tulla. - -He astuivat sisään. Riutuneista kasvoista näkyi selvästi, että -heillä oli ollut kova ruumiillinen ja sielullinen kamppailu. Jos he -olivat toisessa voittaneet, olivat he toisessa joutuneet tappiolle. -Milloinkaan ei ollut sekaisempien aivojen ansioksi jäänyt esittää -ajatuksiaan kirkkoruhtinaan edessä. - --- Sanokaapa ensiksikin, herrat juvelisepät, -- huusi kardinaali, -- -mitä tunkeilevaisuutenne merkitsee! Onko teillä mitään vaatimuksia? - -Tämän vastaanoton sävy herätti yhtiömiehissä jäätävää kauhua. - --- Käykö täällä samoin kuin siellä? -- näkyi Böhmer silmäniskulla -kysyvän kumppanillaan. - --- Ei, ei, -- vastasi tämä urheasti sovitellen tekotukkaansa. -- Minä -puolestani ryntään vaikka mitä vastaan. - -Ja melkein uhmaavasti hän astui askeleen eteenpäin, kun taas -varovampi Böhmer pysyi takana. Kardinaali luuli heitä hulluiksi ja -lausui sen heille vasten kasvoja. - --- Monseigneur, -- äännähti epätoivoinen Böhmer päästäen joka tavun -jälkeen huokauksen, -- oikeutta ja laupeutta! Pelastakaa meidät -raivosta, älkää pakottako rikkomaan sitä kunnioitusta vastaan, jota -ansaitsee niin suuri, niin kuuluisa prinssi. - --- Joko ette ole hulluja, -- vastasi kardinaali, -- ja silloin teidät -viskataan ulos akkunasta, taikka olette hulluja, jolloin teidät vain -ajetaan ovesta ulos. Valitkaa Itse! - --- Monseigneur, me emme ole hulluja... meiltä on varastettu! - --- Mitä se minuun kuuluu? -- tiuskasi kardinaali. -- Enhän minä ole -poliisi. - --- Mutta teillä on ollut kaulanauha hallussanne, -- nyyhkytti Böhmer. --- Teidän täytyy todistaa oikeudessa, teidän täytyy... - --- Vai kaulanauha! -- keskeytti prinssi. -- Sekö teiltä on varastettu? - --- Se juuri, monseigneur. - --- Mitä siitä sanoo kuningatar? -- kysyi kardinaali ilmaisten hiukan -harrastusta. - --- Hän lähetti meidät teidän luoksenne. - --- Se on hyvin suosiollista hänen majesteettinsa puolelta. Mutta mitä -minä sille voin, miesparat? - --- Te voitte kaikki, monseigneur, te voitte sanoa, minne se on -joutunut. - --- Minäkö? - --- Varmaankin. - --- Hyvä herra Böhmer, tuolla tapaa voisitte minua puhutella, jos -kuuluisin siihen varasjoukkoon, joka on kuningattarelta siepannut -kaulanauhan. - --- Ei sitä ole kuningattarelta varastettu. - --- No keltä siis, Herran nimessä? - --- Kuningatar väittää, ettei se ollutkaan hänen hallussaan. - --- Niinkö hän väittää? -- sanoi kardinaali epäröiden. -- Mutta onhan -teillä hänen sitoumuksensa. - --- Kuningatar sanoo, että se sitoumus on väärennetty. - --- Mitä ihmettä! -- huudahti kardinaali. -- Teiltä menee pää -sekaisin, hyvät herrat. - --- Eikö ole niin, kuin sanoin? -- kysyi Böhmer Bossangelta, joka -myönsi kolmeen kertaan. - --- Kenties kuningatar väitti niin senvuoksi, että joku oli hänen -luonaan silloin, kun puhuitte asiasta, -- huomautti kardinaali. - --- Ei siellä ollut ketään, mutta tässä ei ole vielä kaikki. - --- No mitä vielä? - --- Kuningatar ei ole ainoastaan väittänyt, että meidän saamamme -kirje on väärennetty, vaan hän näytti meille kuittia, jossa me muka -tunnustamme saaneemme timantit takaisin. - --- Teidän kuittianne! Ja se kuitti... - --- On yhtä väärä kuin toinenkin paperi. Herra kardinaali sen -varmaankin tietää. - --- Väärä... kaksi väärennystä... ja sanotte, että minä muka tiedän? - --- Tietysti, sillä te kävitte meille vakuuttamassa samaa, mitä rouva -de la Motte oli sanonut, ja tiesitte myös, että olimme myyneet -kaulanauhan kuningattarelle ja että se oli hänen hallussaan. - --- Nämähän ovat perin vakavia asioita, -- sanoi kardinaali ja -pyyhkäisi kädellä otsaansa. -- Koetetaan nyt hieman selvitellä. Minun -osuuteni tässä kaupassa oli muistaakseni seuraavanlainen. Ensiksi -ostin hänen majesteettiaan varten tuon kaulanauhan ja suoritin -alkumaksuna kaksisataaviisikymmentä tuhatta livreä. - --- Aivan niin, monseigneur. - --- Sitten saitte sitoumuksen itse kuningattarelta, ainakin niin -ilmoititte, ja siihen hän oli merkinnyt maksuajat. Varmuutena oli -hänen omakätinen allekirjoituksensa. - --- Hänen omakätinen... Väitätte siis, että kuningatar itse oli -kirjoittanut? - --- Näyttäkää se minulle. - --- Tässä se on. - -Jalokivikauppiaat ottivat sen esille, ja kardinaali katsahti siihen. - --- Kuinka lapsellisia te olette! -- huudahti hän. -- Tässä on -_Marie-Antoinette de France_... Mutta onhan kuningatar Itävallan -keisarin tytär! Teiltä on kavallettu; käsiala ja allekirjoitus... -molemmat väärennettyjä! - --- Mutta siiloin, -- huusivat jalokivikauppiaat epätoivon kuilussa, --- täytyy rouva de la Motten tuntea väärentäjä ja varas. - -Tämän huomautuksen totuus yllätti kardinaalin. - --- Kutsutaan rouva de la Motte tänne, -- sanoi hän hämmästyneenä. - -Ja samoin kuin kuningatar, soitti hänkin. Hänen palvelijansa -kiirehtivät tavoittamaan Jeannea, jonka vaunut eivät voineet vielä -olla kaukana. - -Mutta Böhmer ja Bossange, jotka turvautuivat kuningattaren lupauksiin -kuin jänikset pensaisiin, toistivat: - --- Missä kaulanauha on? Missä kaulanauha on? - --- Tässä menevät korvat lukkoon, -- sanoi kardinaali harmissaan. --- Kuinka minä tiedän, missä kaulanauhanne on? Jätin sen -kuningattarelle, muuta en tiedä. - --- Mutta ellemme saa maksua, vaadimme kaulanauhan takaisin! -- -hokivat molemmat kauppiaat. - --- Hyvät herrat, se ei koske minuun, -- toisti kardinaali -vimmastuneena ja valmiina paiskauttamaan velkojat ovesta ulos. - --- Rouva de la Motte, kreivitär de la Motte on syössyt meidät -perikatoon, -- huusivat Böhmer ja Bossange epätoivosta käheinä. - --- Rouva de la Motten rehellisyyttä kiellän epäilemästä sillä uhalla, -että saatte paikalla selkäänne. - --- Mutta joku on rikollinen, -- sanoi Böhmer surkeasti. -- Tottahan -joku on syypää näihin kahteen väärennykseen. - --- Kenties minä? -- kysyi kardinaali kopeasti. - --- Monseigneur, sitä emme tietystikään väitä. - --- No mitä te minulta tahdotte? - --- Herran nimessä, selitystä, monseigneur. - --- Odottakaa, kunnes itse saan jonkin selityksen. - --- Mitä vastaamme kuningattarelle, joka myös ärjyy meitä vastaan? - --- Mitä hän siis sanoo? - --- Että kaulanauha on joko teillä, monseigneur, tai rouva de la -Mottella, mutta ei suinkaan hänellä. - --- Vai niin, -- sanoi kardinaali kalveten häpeästä ja vihasta. -- -Menkää sanomaan kuningattarelle... Ei, älkää sanoko hänelle mitään. -Muutenkin on jo häväistystä kylliksi. Mutta huomenna... huomenna, -kuuletteko, minä luen messun Versaillesin kappelissa. Tulkaa sinne, -saatte nähdä minun astuvan kuningattaren luo ja kysyvän häneltä, -eikö kaulanauha ole hänen hallussaan, ja silloin kuulette hänen -vastauksensa. Jos hän minunkin edessäni kieltää... silloin, hyvät -herrat, minä olen Rohan ja minä maksan! - -Lausuttuaan nämä sanat niin arvokkaasti, ettei sitä voi pelkällä -suorasanaisella puheella kuvata, prinssi laski luotaan molemmat -yhtiömiehet, jotka poistuivat takaperin sysien toisiaan kyynärpäillä. - --- Siis huomenna, monseigneur? -- sammalsi Böhmer. - --- Huomenna, kello yksitoista, Versaillesin kappelin luona, -- -vastasi kardinaali. - - - - -30. - -Miekkailutaitoa ja valtioviisautta. - - -Seuraavana päivänä kello kymmenen aikaan saapuivat Versaillesin -linnaan parooni de Bréteuilin vaakunalla koristetut vaunut. - -Ne lukijamme, jotka muistavat Balsamon ja Gilbertin jutun, eivät -liene unohtaneet, että herra de Bréteuil, kardinaali de Rohanin -kilpailija ja mieskohtainen vihamies, jo kauvan oli vaaninut -tilaisuutta antaakseen viholliselleen surmaniskun. Tällöin -on valtioviisaus miekkailutaitoa etevämpi, koska jälkimäistä -harjoittavan on heti suunnattava hyvä tai huono pistonsa, mutta -diplomaateilla on aikaa viisitoista vuotta tai enemmänkin, jos niin -tarvitaan, valmistuakseen iskemään niin kuolettavasti kuin suinkin. - -Tuntia aikaisemmin oli herra de Bréteuil pyytänyt päästä kuninkaan -puheille ja tapasi hänet pukeutumassa mennäkseen messuun. - --- Mainio sää, -- sanoi kuningas iloisesti, kun diplomaatti oli -astunut hänen työhuoneeseensa, -- kerrassaan sopiva neitsyt Maarian -taivaaseenastumisen päiväksi. Katsokaapa, taivaalla ei näy pilven -hattaraakaan. - --- Olen kovin pahoillani, sire, -- vastasi ministeri, -- että minun -on pakko tuoda pilvi teidän majesteettinne otsalle. - --- Mitä nyt? -- sanoi kuningas, jonka kasvot todella synkistyivät. -- -Vai niin ikävästi tämä päivä alkaa! -- Mitä on tapahtunut? - --- Sen kertominen tuntuu pulmalliselta, sire, varsinkin siksi, -että asia ei ensi näkemältä kuulu minun ministeritoimeni alalle. -Siinä on puhe eräästä varkaudesta, ja oikeastaan se olisi jätettävä -poliisiministerin huoleksi. - --- Onko varastettu? -- huudahti kuningas. -- Te olette -oikeusministeri, ja varkaat joutuvat aina lopulta tekemisiin oikeuden -kanssa. Asia koskee siis myös oikeusministeriä. Puhukaa siis. - --- Asianlaita on seuraava. Varmaankin on teidän majesteettinne -kuullut puhuttavan eräästä timanttisesta kaulanauhasta? - --- Böhmerinkö? - --- Juuri Böhmerin, sire. - --- Siitäkö, josta kuningatar ei huolinut? - --- Samasta. - --- Sen hylkääminen tuotti minulle komean _"Suffren"_ laivan, -- sanoi -kuningas hieroen kämmeniään. - --- Se kaulanauha on varastettu, -- sanoi parooni välittämättä siitä, -kuinka paljon pahaa saisi toimeen. - --- Ikävä juttu, perin ikävä, vastasi kuningas. -- Se koriste oli -kallis, mutta timantit voi helposti tuntea. Niiden paloittelu veisi -varkaudesta kaiken edun, ja ellei niitä rikota, saa poliisi kyllä -asiasta selon. - --- Sire, -- keskeytti herra de Bréteuil, -- ei tämä ole tavallinen -varkaus. Siihen sekaantuu huhuja. - --- Huhuja! Mitä tarkoitatte? - --- Väitetään, sire, että kuningatar on pitänyt sitä koristetta -hallussaan. - --- Mitä ihmettä! Juuri minun läsnäollessani hän sen hylkäsi eikä -tahtonut sitä katseitakaan. Hulluutta, mahdotonta, parooni! -Kuningatar ei ole ottanut sitä kaulanauhaa haltuunsa. - --- Sire, minä en käyttänyt täsmällistä sanaa. Parjaus on aina niin -sokea käydessään hallitsijain kimppuun, että oikea sana olisi -kuninkaallisille korville liian loukkaava. Se, että kuningatar on -pitänyt... - --- Mutta, herra de Bréteuil, -- sanoi kuningas hymyillen, -- ei -suinkaan minun tarvitse olettaa ihmisten sanovan, että kuningatar on -varastanut? - --- Sire, -- riensi nyt ministeri selittämään, -- kuningattaren -sanotaan salavihkaa tehneen sen kaupan, jonka teidän läsnäollessanne -hylkäsi; sanotaan... eikä minun tarvinne teidän majesteetillenne -vakuuttaa, kuinka syvästi kunnioitukseni ja alttiuteni halveksivat -moisia katalia huhuja... sanotaan, että jalokivikauppiailla on -hänen majesteettinsa kuningattaren velkakirja, jossa vakuutetaan -kaulanauhan olevan hänen hallussaan. - -Kuningas kalpeni. - --- Vai sanotaan niin, -- toisti hän, -- mutta mitä kaikkea ei sanota! -Tämä on sittenkin merkillistä. Siitä en moittisi kuningatarta, jos -hän olisikin jälkeenpäin ostanut kaulanauhan. Kuningatar on nainen, -ja se kaulakoriste oli harvinaisen ihana. Jumalan kiitos, kuningatar -voi puvustoonsa käyttää puolitoista miljoonaa, jos tahtoo. Sen kyllä -hyväksyisin, eikä hän olisi tehnyt muuten väärin kuin että salasi -minulta toivomuksensa. Mutta siihen ei ole kuninkaalla asiaa, vaan -aviomiehellä, ja mies saa torua vaimoaan, jos tahtoo tai voi. Minä -en tunnusta kellään olevan oikeutta siihen puuttua, ei panettelun -hivenelläkään. - -Parooni kumarsi kuunnellessaan näitä yleviä ja voimakkaita sanoja. -Mutta Ludvig XVI oli vain näennäisesti luja. Kohta senjälkeen hän -kävi taas epävarmaksi, levottomaksi. - --- Ja sitäpaitsi, -- sanoi hän, -- mitä te puhuitte varkaudesta? -Sanoittehan, että on varastettu! Jos on tehty varkaus, ei kaulanauha -voisi olla kuningattaren hallussa. Olkaamme johdonmukaisia. - --- Teidän majesteettinne säikäytti minua suuttumuksellaan, -- vastasi -parooni, -- enkä osannut puhua loppuun. - --- Suuttumuksellani!... Minäkö suuttunut? Mokomasta asiasta... -parooni... - -Ja kelpo kuningas remahti nauramaan. - --- Kuulkaapa nyt, jatkakaa, sanokaa kaikki, vaikkapa sanoisitte, -että kuningatar on myynyt kaulanauhansa juutalaisille. Naisparka... -hänellä on usein rahantarve enkä hänelle aina anna. - --- Juuri siitä minulla piti olemaan kunnia puhua teidän -majesteetillenne. Kun kuningatar pari kuukautta sitten pyysi herra de -Calonnen kautta viitta sataa tuhatta livreä, ei teidän majesteettinne -katsonut hyväksi myöntää. - --- Se on totta. - --- No nyt _sanotaan_, että ne rahat oli aiottu ensi maksuksi -kaulanauhasta, sitoumuksen mukaan. Kun kuningattarella ei ollut -rahaa, kieltäytyi hän maksamasta. - --- Entä sitten? -- kysyi kuningas ruveten jo tarkkaavaksi, kuten -tavallisesti käy, kun epäilystä seuraa todennäköisyys. - --- Nyt alkaa se juttu, jonka tunnen olevani velvollinen kertomaan -teidän majesteetillenne. - --- Mitä? Vastako se alkaa, Herran nimessä? -- huudahti kuningas -ilmaisten hätääntymisensä parooni de Bréteuilille, joka tästä -hetkestä pääsi voittopuolelle. - --- Sire, kuningattaren sanotaan pyytäneen rahaa eräältä henkilöltä. - --- Keltä? Joltakin juutalaiselta, niinkö? - --- Ei, sire, ei juutalaiselta. - --- Kuinka omituisesti te puhutte, herra de Bréteuil! Ahaa, kyllä -arvaan, siinä on jokin ulkomainen juoni. Kuningatar lienee pyytänyt -rahaa veljeltään, suvultaan. Tässä on mukana jotakin itävaltalaista. - -Tunnettua on, kuinka epäluuloinen kuningas oli Wienin hoviin nähden. - --- Parempi olisi ollut, -- vastasi ministeri. - --- Vai olisi se ollut parempi! Mutta keltä kuningatar on voinut -pyytää rahaa? - --- Sire, en oikein uskalla... - --- Te hämmästytätte minua, monsieur, -- sanoi kuningas nostaen -päätään ja otti taas kuninkaallisen puhetavan. -- Olkaa niin hyvä ja -sanokaa heti rahanlainaajan nimi. - --- Kardinaali de Rohan, sire. - --- Eikö teitä hävetä mainita kardinaali de Rohania, koko maan -velkaantuneinta miestä? - --- Sire... vastasi Bréteuil ja laski katseensa. - --- Tuo ilme ei minua miellytä, -- lisäsi kuningas, -- ja nyt teidän -täytyy paikalla antaa selitys, herra oikeusministeri. - --- Ei, sire, en mistään hinnasta, sillä mikään ei voi minua pakottaa -päästämään huuliltani ainoatakaan sanaa, joka halventaisi kuninkaani -tai kuningattareni mainetta. - -Kuningas rypisti kulmakarvojaan. - --- Kovin alhaalle nyt painumme, herra de Bréteuil, -- sanoi hän. -- -Tuosta poliisiraportista lemahtaa likaviemärin tuoksuja, ja sieltä se -onkin kotoisin. - --- Kaikki parjaus huokuu myrkyllisiä höyryjä, ja siksi tulee -kuningasten pontevin toimin puhdistaa ilma ympärillään, elleivät -tahdo jättää kunniaansa sellaisen myrkyn uhriksi suorastaan -valtaistuimella. - --- Herra de Rohan, -- mutisi kuningas. -- Mutta kuinka se voisi -olla edes todennäköistä? Onko kardinaali siis laskenut liikkeelle -semmoisen huhun... - --- Teidän majesteettinne voi helposti saada selville, onko kardinaali -de Rohan hieronut kauppaa jalokivikauppiasten Böhmer ja Bossangen -kanssa ja onko hän sopinut ehdoista ja määrännyt maksuajat. - --- Todellako? -- huudahti kuningas vihan ja mustasukkaisuuden -vallassa. - --- Se on tosiasia, joka tulee esille, jos vähänkään kuulustelee. -Siitä menen takuuseen teidän majesteetillenne. - --- Takaatte siis? - --- Ehdottomasti, omalla vastuullani, sire. Kuningas alkoi kiivaasti -kävellä edestakaisin. - --- Nämä ovat kauheita asioita, -- sanoi hän, -- mutta vielä en näe -merkkiäkään varkaudesta. - --- Sire, jalokivikauppiaat sanovat, että heillä on sitoumus -kuningattarelta, jonka hallussa muka kaulanauha siis on. - --- Ahaa, -- sanoi kuningas ruveten taas toivomaan. -- Hän kieltää! -Tehän sanoitte, että hän kieltää, Bréteuil. - --- Olenko koskaan antanut teidän majesteettinne luulla, etten olisi -varma kuningattaren syyttömyydestä? Olisiko minua kohdannut se -onnettomuus, ettei teidän majesteettinne näkisi sydämessäni sitä -kunnioitusta ja rakkautta, jota tunnen puhtainta naista kohtaan? - --- Syytättekö siis vain herra de Rohania... - --- Ulkonaiset seikat ovat häntä vastaan... - --- Se on vakava syytös, parooni. - --- Joka ehkä raukee, kun tutkitaan, mutta tutkimus on välttämätön. -Huomatkaa, sire, että kuningatar ei myönnä kaulanauhan olevan -hänen hallussaan; että jalokivikauppiaat väittävät sen myyneensä -kuningattarelle; että kaulanauhaa ei löydetä ja että sana _varkaus_ -on lausuttu kansan kesken kardinaali de Rohanin ja kuningattaren -pyhitetyn nimen yhteydessä. - --- Se on totta, se on totta, -- myönsi kuningas hämmentyneenä. -- Te -olette oikeassa, Bréteuil; tämä asia on perinjuurin tutkittava. - --- Välttämättä, sire. - --- Mutta kah, kuka tuolla parvekkeella käy? Eikö se ole kardinaali de -Rohan menossa kappeliin? - --- Ei, sire. Kardinaali ei voi vielä tulla. Kello ei ole yksitoista, -ja kun kardinaali toimittaa tänään messun, täytyy hänellä olla -yllään papillinen virkapukunsa. Ei tuo ohikulkija ole hän. Teidän -majesteetillanne on vielä puoli tuntia aikaa. - --- Mitä siis tehdä? Noutaa hänet tänne ja kysyä? - --- Ei, sire. Sallikaa minun antaa hyvä neuvo. Asiasta ei nosteta -melua, ennenkuin teidän majesteettinne on puhunut kuningattaren -kanssa. - --- Hyvä on, -- vastasi kuningas. -- Häneltä saan kuulla totuuden. - --- Siitä ei epäilystäkään, sire. - --- Istukaapa nyt tuohon, parooni, ja kertokaa avoimesti, -lieventämättä, mitä kaikkea on tapahtunut ja kuinka sitä selitetään. - --- Minulla on kaikki yksityiskohdat salkussani todistuksilleen. - --- Siis asiaan käsiksi! Mutta odottakaa, kunnes olen käskenyt sulkea -oven. Olin kyllä luvannut kahdelle henkilölle vastaanoton nyt -aamupäivällä, mutta jääköön toistaiseksi. - -Kuningas antoi määräyksensä, istuutui sitten ja katsahti vielä -akkunasta. - --- Mutta nyt tuella on kardinaali, -- sanoi hän. -- Katsokaa itse. - -Bréteuil nousi, läheni akkunaa ja kurkisti verhon takaa. -Siellä oli todellakin Rohanin prinssi täydessä kardinaali- ja -arkkipiispanpuvussa juuri menossa siihen huoneustoon, joka oli -hänelle varattu joka kerta, kun hän tuli Versaillesiin juhlallisesti -messuamaan. - --- Tulipa hän vihdoinkin! -- huudahti kuningas ja nousi seisaalle. - --- Sitä parempi, -- vastasi ministeri. -- Selitys ei siedäkään -viivytystä. - -Ja sitten hän alkoi esittää kuninkaalle tietojaan niin hartaasti kuin -ihminen syöksee toisen perikatoon. Helvetillisen taitavasti hän oli -salkkuunsa kerännyt kaikki, mikä voi kardinaalin tuhota. Kuningas -huomasi pian, että todisteita karttui kardinaalin syyllisyydestä, -mutta hänestä oli tuskallista nähdä, ettei yhtä nopeasti saatu -todistuksia kuningattaren syyttömyydestä. Kärsivällisesti hän oli -kestänyt tätä kidutusta neljännestunnin ajan, kun äkkiä kuului ääniä -käytävän puolelta. Kuningas kuunteli, Bréteuil keskeytti lukemisensa. -Ovelle naputti eräs upseeri. - --- Mitä nyt? -- kysyi kuningas, jonka hermot olivat kiihtyneet -Bréteuilin esityksistä. - --- Sire, -- sanoi huoneeseen astunut upseeri, -- kuningatar pyytää -teidän majesteettianne tulemaan luoksensa. - --- Nyt on sattunut jotakin uutta, -- sanoi kuningas kalpeana. - --- Kenties, -- myönsi Bréteuil. - --- Minä lähden kohta kuningattaren luo, -- huudahti kuningas. -- -Odottakaa minua täällä, herra de Bréteuil. - --- Hyvä, ratkaisu lähenee, -- mutisi oikeusministeri. - - - - -31. - -Aatelismies, kardinaali ja kuningatar. - - -Juuri silloin, kun herra de Bréteuil oli mennyt kuninkaan luo, oli -herra de Charny kiihtyneenä pyytänyt päästä kuningattaren puheille. -Tämä oli pukeutumassa ja näki parvekkeen puoleisesta akkunastan -kuinka Charny itsepäisesti pyrki perille. Kuningatar antoi heti -määräyksen, että Charny oli päästettävä sisälle, ennenkuin täysin -ehti pyyntöään esittääkään, sillä hän alistui sydämensä vaatimukseen, -ja ylevän ylpeästi hän sanoi itsekseen, että puhdas, sielullinen -rakkaus, kuten herra de Charnyn, saa milloin tahansa näyttäytyä -kuningatartenkin palatsissa. Charny astui sisään ja kosketti vavisten -kättä, jonka kuningatar hänelle ojensi. - --- Voi, madame, mikä onnettomuus! -- sanoi hän tukahtuneella äänellä. - --- Mikä teitä vaivaa? -- huudahti kuningatar vaaleten, kun näki -ystävänsä niin hätääntyneenä. - --- Madame, tiedättekö, mitä äsken sain kuulla? Tiedättekö, mitä -huhutaan? Tiedättekö, mitä kuninkaalle lienee jo kerrottu tai mitä -hän jo huomenna tietää? - -Kuningatar! tunsi kylmiä väreitä, muistellen sitä siveän nautinnon -yötä, jolloin kenties jokin mustasukkainen, vihamielinen silmä oli -hänet nähnyt puistossa Charnyn kanssa. - --- Kertokaa kaikki, minä olen vahva, -- vastasi hän painaen toista -kättä rintaansa vasten. - --- Sanotaan, madame, että olette ostanut Böhmer ja Bossangelta erään -kaulanauhan. - --- Olen sen jättänyt takaisin, -- sanoi kuningatar. - --- Lisäksi sanotaan, että olitte jättävinänne sen takaisin, että -luulitte voivanne maksaa, että kuningas sen esti kieltämällä nimensä -siitä maksumääräyksestä, jonka herra de Calonne esitti, että silloin -käännyitte erään henkilön puoleen saadaksenne rahaa ja että se -henkilö on teidän... rakastajanne. - --- Ja te, monsieur, puhutte tuolla tapaa! -- sanoi kuningatar -ilmaisten äänessään mitä ylevintä luottamusta. -- Antakaa niiden -puhua, joiden tekee mieli. Rakastajan keksiminen on heistä parjausta -varten vähemmän suloista kuin ystävyyssuhde on meidän kesken ihana ja -pyhitetty totuus. - -Charny vaikeni hämmästyneenä tästä voimakkaasta, lämpimästä -kaunopuheisuudesta, joka huokuu tosirakkaudesta jokaisen jalon -naissydämen hienoimpana tuoksuna. Mutta hänen vastauksensa viipyminen -lisäsi kuningattaren levottomuutta. - --- Mitä aiotte sanoa, herra de Charny? Parjauksen kieltä en opi -koskaan ymmärtämään. Vai oletteko te oppinut? - --- Madame, suvaitkaa kuunnella minua tarkoin; asia on vakava. Eilen -kävin enoni, herra de Suffrenin kanssa hovin juvelikauppiasten -Böhmerin ja Bossangen luona; sillä enoni on Intiasta tuonut muutamia -timantteja, joiden arvosta hän tahtoi selvyyttä. Puhuttiin yhtä ja -toista. Kauppiaat kertoivat komentajalle kauhean jutun, jota teidän -majesteettinne vihamiehet olivat lisäilleet. Madame, minä olen ihan -epätoivoissani; sanokaa minulle, että olette ostanut kaulanauhan; -sanokaa myös, että se on maksamatta. Mutta älkää jättäkö minua siihen -uskoon, että kardinaali de Rohan on puolestanne maksanut. - --- Kardinaali de Rohan! -- huudahti kuningatar. - --- Niin, kardinaali de Rohan, jota sanotaan kuningattaren -rakastajaksi... jolta kuningatar lainaa rahaa... jonka eräs onneton -Charny niminen mies on nähnyt Versaillesin puistossa hymyilemässä -kuningattarelle, polvillaan kuningattaren edessä ja suutelemassa -hänen käsiään... joka sitten... - --- Monsieur, -- keskeytti Marie-Antoinette tuimasti, -- jos minua -selkäni takana epäilette, on siihen syynä se, ettei teissä ole -rakkautta, kun olette luonani. - --- Voi, vaara on uhkaava, -- vastasi nuori mies. -- En minä tullut -pyytämään teiltä vilpittömyyttä ja rohkeutta, vaan rukoilemaan -itselleni jotakin muuta. - --- Sanokaa ensin, mistä vaarasta puhutte. - --- Täytyy olla mielipuoli, ellei sitä aavista, madame. Kun kardinaali -vastaa kuningattaren velasta... kun hän sen maksaa, syöksee hän -kuningattaren turmioon. Tässä en tahdo kajotakaan kuolettavaan -suruun, jota minulle tuottaa se luottamus, mikä teissä näkyy olevan -kardinaali de Rohaniin. Ei, sellaisesta murheesta kuolee, mutta ei -valita. - --- Te olette hullu, -- sanoi kuningatar vihastuneena. - --- En minä ole hullu, mutta te olette onneton, perikatoon joutunut, -madame. Näin teidät puistossa... Ei se ollut erehdys, sanon nyt. -Tänään on paljastunut julma, murhaava totuus... Kardinaali voi ehkä -kerskata... - -Kuningatar tarttui Charnyn käsivarteen. - --- Hullu, hullu, -- toisti hän sanomattoman tuskaisesti. -- -Uskokaa vihaa, varjokuvia, mahdottomuuksia, mutta taivaan nimessä, -sen jälkeen, mitä olen teille sanonut, ette saa uskoa minua -rikolliseksi... Rikollinen, se sana saisi minut syöksemään palavaan -tuleenkin... Tehnyt rikoksen... ja kenen kanssa... minä, joka olen -aina, kun teitä ajattelin, rukoillut Jumalaa antamaan anteeksi -tämän ainoan ajatuksen, jota pidin rikoksena! Voi, herra de Charny, -ellette halua, että hukun, että heitän henkeni, älkää koskaan sanoko -epäilevänne minua, taikka paetkaa niin kauvas, ettei kaatumiseni -kuulu korviinne sillä hetkellä, kun kuolen. - -Olivier väänteli käsiään tuskassa. - --- Kuulkaa minua, -- sanoi hän, -- jos tahdotte, että teen teille -suuren palveluksen. - --- Tekö, -- huudahti kuningatar, -- te, joka olette vihollisiani -julmempi... sillä he vain syyttävät minua, mutta te epäilette! -Ettäkö vastaanottaisin palveluksen siltä, joka minua halveksii... en -koskaan, monsieur! - -Olivier astui lähemmäksi ja tarttui molemmin käsin hänen käteensä. - --- Saatte nähdä, -- sanoi hän, -- etten minä ole sitä lajia, joka -huokailee ja valittelee; hetket ovat kalliit, ja illalla olisi -jo myöhäistä se, mitä nyt on tehtävä. Tahdotteko pelastaa minut -epätoivosta pelastamalla itsenne häpeästä? - --- Monsieur!... - --- Minä en valikoi sanojani, kun on kuolema likellä. Ellette nyt -minua kuule, niin sanon, että jo tänä iltana olemme molemmat -kuolleita, te häpeästä, minä kuolemanne näkemisestä. Suoraan -vihollista vastaan, madame, niinkuin sodassa! Suoraan kohti vaaraa, -kohti kuolemaa! Menkäämme yhdessä vihollista vastaan, minä pelkkänä -sotamiehenä, mutta urhoollisena, sen saatte nähdä, te majesteettisen -väkevänä tuimimmassa käsikähmässä. Jos sorrutte, ette ainakaan yksin! -Kuulkaa, madame, pitäkää minua veljenänne... Tehän tarvitsette -rahaa... sen kaulanauhan maksuun? - --- Minäkö? - --- Älkää kieltäkö. - --- Sanoinhan teille... - --- Älkää sanoko, ettei kaulanauha ole hallussanne. - --- Vannon teille... - --- Älkää vannoko, jos tahdotte, että yhä rakastan teitä!... - --- Olivier! - --- Teillä on vielä yksi keino pelastaa samalla kunnianne ja minun -rakkauteni. Kaulanauha maksaa kuusitoista sataa tuhatta livreä; -olette jo maksanut kaksisataa viisikymmentä tuhatta. Tässä on -puolitoista miljoonaa, ottakaa ne. - --- Mitä se merkitsee? - --- Älkää katselko näitä papereita, vaan ottakaa vastaan ja maksakaa -velka. - --- Te olette myynyt maatilanne! Kauppakirjat kirjoitettu minun -nimelleni ja hinta kuitattu. Olivier, te hävitätte omaisuutenne -minun tähteni. Teillä on hyvä ja jalo sydän, enkä enää arastele -tunnustamasta kaikkea sellaiselle rakkaudelle. Olivier, minä rakastan -teitä! - --- Ottakaa vastaan. - --- En, mutta minä rakastan teitä. - --- Kardinaali de Rohan saa siis maksaa? Ajatelkaa, madame, ettei -se ole jalomielistä teidän puoleltanne, vaan julmuutta, joka minut -musertaa... Otattehan te vastaan kardinaalilta... - --- Minäkö? Kuulkaapa nyt, herra de Charny, minä olen kuningatar, -ja jos annan alamaisilleni rakkautta tai rikkautta, en koskaan ota -kumpaakaan vastaan. - --- Mitä siis aiotte? - --- Sen saatte määrätä te. Mitä luulette kardinaali de Rohanin -ajattelevan? - --- Hän ajattelee, että te olette hänen rakastajattarensa. - --- Nyt olette töykeä, Olivier... - --- Puhun, niinkuin puhutaan kuoleman uhatessa. - --- Mitä luulette jalokivikauppiasten ajattelevan? - --- Että kun kuningatar ei voi maksaa, kardinaali maksaa hänen -puolestaan. - --- Mitä luulette yleisön ajattelevan kaulanauhasta? - --- Että se on teillä, että olette sen kätkenyt, että myönnätte sen -vasta sitten, kun sen on maksanut jalo kardinaali rakkaudesta teihin -tai kuningas peläten häväistystä. - --- Hyvä! Entä te, Charny, mitä te ajattelette? Kysyn suoraan: mitä -ajattelette niistä kohtauksista, joita näitte puistossa? - --- Madame, minusta näyttää, että teidän tarvitsee todistaa minulle -syyttömyytenne, -- vastasi aatelismies jäykästi. - -Kuningatar pyyhki hikeä otsaltaan. - --- Prinssi Louis, kardinaali de Rohan, Ranskan ylihovisaarnaaja! -- -huusi käytävästä muuan lakeija. - --- Hän! -- mutisi Charny. - --- No nyt käy ihan mielenne mukaan, -- sanoi kuningatar. - --- Aiotteko ottaa hänet vastaan? - --- Aioin juuri lähettää häntä kutsumaan. - --- Mutta minä... - --- Menkää tuonne toiseen huoneeseen ja jättäkää ovi raolleen, että -paremmin kuulisitte. - --- Madame! - --- Joutukaa, kardinaali tulee. - -Hän työnsi Charnyta menemään viereiseen huoneeseen, veti ovea kiinni -sen verran kuin tarvittiin ja käski saattamaan kardinaalin luokseen. - -Kynnykselle ilmestyi kardinaali de Rohan loistaen kirkollisessa -juhlapuvussaan. Takana näkyi lukuisa saattue myös loistavissa -puvuissa. Näiden kumartelevien henkilöiden joukossa nähtiin myös -Böhmer ja Bossange hieman kömpelöinä juhlavaatteissaan. - -Kuningatar astui vastaanottamaan kardinaalia koettaen saada esille -hymyä, joka kuitenkin pian haihtui hänen huuliltaan. - -Louis de Rohan oli vakava, jopa murheellinen. Hänessä oli taisteluun -valmiin, uskaliaan miehen levollisuutta ja vilahdus uhkaavaa pappia, -joka voi antaa anteeksi. - -Kuningatar viittasi istumaan, mutta kardinaali jäi seisaalle. - --- Madame, -- sanoi kirkkoruhtinas ilmeisesti vavisten kumartaessaan, --- minulla on ollut ilmoitettavana tärkeitä asioita teidän -majesteetillenne, joka näytte tahallisesti karttavan läsnäoloani. - --- Minäkö? -- kummastui kuningatar. -- Päinvastoin, herra kardinaali, -aioin juuri kutsuttaa teidät tänne. - -Kardinaali katsahti viereistä huonetta kohti. - --- Olenko kahden kesken teidän majesteettinne kanssa? -- kuiskasi -hän. -- Saanko puhua avoimesti? - --- Aivan avoimesti. Älkää vähääkään arastelko... nyt olemme yksin. - -Kuningattaren varma ääni näkyi tahtovan lennättää nämä sanat -aatelismiehelle, joka piili viereisessä huoneessa. Hän nautti ylpeänä -rohkeudestaan ja siitä varmuudesta, jonka tietysti tarkkaavana -kuunteleva Charny saisi jo ensi sanoista. - -Kardinaali teki päätöksensä. Hän siirsi tuolin lähelle kuningatarta -ollakseen niin etäällä ovesta kuin mahdollista. - --- Paljonpa teillä on valmistuksia, -- sanoi kuningatar tekeytyen -hilpeäksi. - --- Mutta jos... mutisi kardinaali. - --- Mitä jos? -- kysyi kuningatar. - --- Ei suinkaan kuningas tule tänne? - --- Älkää pelätkö kuningasta tai ketään muutakaan, -- vastasi Marie -Antoinette vilkkaasti. - --- Teitä vain pelkään, -- sanoi kardinaali liikutetulla äänellä. - --- Sitä vähemmän on pelkoon syytä. Enhän minä ole kammottava olento. -Mutta sanokaa nyt asianne muutamin sanoin, selvällä äänellä, sillä -minä pidän avomielisyydestä, ja jos arkailette, en oikein usko teitä -rehelliseksi mieheksi. Älkää vielä innostuko! Minulle on sanottu, -että teillä on jotakin valittamista minua vastaan. Puhukaa siis, -minulle on taistelu mieleen, minä olen sellaista sukua, joka ei -säikähdy. Tietääkseni te olette samanlainen. Mistä te minua moititte? - -Kardinaali huokasi ja nousi taas seisaalle ikäänkuin vapaammin -hengittääkseen. Vihdoin hän tunsi tyyntyvänsä ja aloitti. - - - - -32. - -Selityksiä. - - -Kuten sanottu, kardinaali ja kuningatar olivat vihdoin vastatusten. -Charny saattoi piilopaikkaansa kuulla joka ainoan sanan, ja molemmin -puolin niin hartaasti halutut selitykset voitiin viimeinkin antaa. - --- Madame -- sanoi kardinaali kumartaen, -- te tiedätte varmaankin, -mitä nyt puhutaan kaulanauhamme johdosta? - --- En, monsieur, sitä en tiedä, mutta iloista olisi kuulla se teiltä. - --- Miksi teidän majesteettinne on jo niin kauvan pakottanut minut -käyttämään kolmannen henkilön välitystä? Jos on syytä minua vihata, -miksi minulle ei sitä suoraan sanota? - --- En ymmärrä, mitä tarkoitatte, herra kardinaali, eikä minulla ole -mitään syytä teitä vihata, mutta luullakseni ei keskustelumme voi -koskea sitä asiaa. Olkaa siis niin hyvä ja antakaa tarkat tiedot -kovaonnisesta kaulanauhasta. Aluksi sanokaa minulle, missä on rouva -de la Motte? - --- Samaa aioin kysyä teidän majesteetiltanne. - --- Anteeksi, mutta jos kukaan voi tietää, missä rouva de la Motte on, -niin luullakseni juuri te. - --- Minäkö, madame? Miksi niin? - --- Minä en ole teitä ripittämässä. Mutta minun tarvitsee puhutella -rouva de la Mottea, olen lähettänyt kutsumaan häntä, ainakin kymmenen -kertaa on haettu hänen kotoaan, mutta mitään vastausta ei ole saatu. -Tämä katoaminen on kummallista, sen kai myönnätte. - --- Minusta se on myös perin merkillistä, sillä minäkin olen kutsunut -rouva de la Mottea luokseni ja jäänyt vastausta vaille niinkuin -teidän majesteettinne. - --- Jätetään siis kreivitär ja puhutaan omista asioistamme. - --- Ei suinkaan, madame, vaan puhukaamme aluksi hänestä, sillä -muutamat teidän majesteettinne sanat herättävät minussa sen -tuskallisen epäluulon, että teidän majesteettinne moittii minua -uutterasta seurustelusta kreivittären kanssa. - --- Vielä en ole teitä mistään moittinut, monsieur, mutta malttakaa. - --- Voi, madame, sellainen epäluulo selittäisi minulle, miksi teidän -majesteettinne sielussa on närkästystä minua kohtaan, ja perin -epätoivoisenakin voisin ymmärtää tähän asti hämäräksi jääneen -ankaruuden, jota olen saanut puoleltanne kokea. - --- Nyt taas emme käsitä toisiamme, -- sanoi kuningatar. -- Te -puhutte niin merkillisen salaperäisesti, ja jottei sekaannus kävisi -pahemmaksi, vaadin vihdoinkin selityksiä. Siis asiaan! - --- Madame, -- huudahti kardinaali pannen kätensä ristiin ja -kuningatarta, -- suokaa minulle se armo, ettei tarvitse poiketa -toiseen asiaan. Vielä pari sanaa, ja me ymmärtäisimme toisiamme. - --- Todellakin te puhutte semmoista kieltä, jota en ymmärrä. -Puhutaan taas ranskaa! Missä se kaulanauha on, jonka jätin takaisin -jalokivisepille? - --- Takaisin jalokivisepille! -- toisti kardinaali hämmästyneen -näköisenä. - --- Niin, minne olette sen pannut? - --- Minäkö? Minähän en tiedä... - --- Kuulkaapa nyt, asia on hyvin yksinkertainen. Rouva de la Motte sai -kaulanauhan ja vei sen takaisin minun puolestani. Jalokivikauppiaat -väittävät, ettei sitä ole heille tuotu. Minulla on hallussani -kuitti, joka todistaa päinvastaista, mutta jalokivikauppiaat sanovat -sen olevan väärennetyn. Rouva de la Motte voisi yhdellä sanalla -selittää kaikki... mutta on kadonnut. Sallikaa minun nyt esittää -arvelujani hämärien tosiasioiden sijaan. Rouva de la Motte on -aikonut viedä timantit takaisin. Teillä on aina ollut, epäilemättä -hyväntahtoisuudesta, se päähänpisto, että minut olisi houkuteltava -ostamaan se koriste... itsehän te sen toitte minulle ja tarjouduitte -puolestani maksamaan... - --- Mutta teidän majesteettinne hylkäsi tarjoukseni perin jyrkästi, -- -sanoi kardinaali huoaten. - --- No niin, te olette yhä pysynyt tuossa oikussanne, että kaulanauha -jäisi minulle, ettekä arvatenkaan ole sitä luovuttanut takaisin -kauppiaille, jotta saisitte minut vastedes siihen suostumaan. Rouva -de la Motte on ollut heikko, hän kun tiesi, että vastustin tuota -kauppaa, etten voinut sen hintaa suorittaa ja että olin jyrkästi -päättänyt olla pitämättä timantteja, ellen voisi maksaa; hän on siis -harrastaen muka minun etuani ollut yhdessä juonessa teidän kanssanne -ja pelkää nyt suuttumustani, pysyen piilossa. Enkö ole antanut -sekavalle asialle hyvää selitystä, vai mitä? Pitäkää hyvänänne, että -moitin teitä kevytmielisyydestä, tästä nimenomaisten määräysteni -rikkomisesta; te pääsette asiasta pienellä torumisella, ja siihen -asia päättyy. Vieläpä lupaan antaa anteeksi rouva de la Mottelle, -joka siis voi tulla esille piilostaan. Mutta valaiskaa tätä asiaa, -monsieur, minä en siedä että tällä hetkellä pieninkään varjo -synkistää elämääni. Minä en sitä siedä, kuuletteko? - -Kuningatar oli lausunut nämä sanat niin painokkaasti, ettei -kardinaali uskaltanut tai voinut keskeyttää, mutta heti kun -kuningatar oli lakannut puhumasta, sanoi hän tukahuttaen huokauksen: - --- Madame, tahdon vastata kaikkiin olettamuksiinne. Minä en ole -pitänyt kiinni siitä ajatuksesta, että kaulanauha jäisi teille, sillä -minähän olin varma, että se jo oli hallussanne. Minä en ole vähääkään -juonitellut rouva de la Motten kanssa tämän kaulanauhan vuoksi. -Minulla ei ole niitä timantteja sen enempää kuin jalokivikauppiailla -tai teillä itsellänne, koska sanotte, ettei niitä teillä ole. - --- Mahdotonta, -- huudahti kuningatar kummastuneena. -- Eikö -kaulanauha ole teidän hallussanne? - --- Ei, madame. - --- Ettekö ole neuvonut rouva de la Mottea pysymään syrjässä? - --- En, madame. - --- Te ette siis pidä häntä kätkössä? - --- En, madame. - --- Ettekä tiedä, minne hän on mennyt? - --- En enempää kuin teidän majesteettinne. - --- Mutta kuinka siis selitätte tämän asian? - --- Madame, minun täytyy tunnustaa, etten osaa sitä selittää. -Sitäpaitsi en nyt ensi kertaa valita sitä, ettei kuningatar minua -käsitä. - --- Milloin olisi niin sattunut? Minä ainakaan en muista. - --- Suvaitkaa, madame, palauttaa mieleenne ne kirjeet, jotka olen -lähettänyt. - --- Teidän kirjeenne! -- hämmästyi kuningatar. -- Oletteko te minulle -kirjoittanut? - --- Tosin liian harvoin, madame, ilmaistakseni kaikki, mitä oli -sydämessäni. - -Kuningatar nousi. - --- Minusta näyttää, -- sanoi hän, -- että laskemme toisistamme pilaa. -Siitä on tehtävä pikainen loppu. Mistä kirjeistä, te puhutte? Mitä -teillä on sydämessänne tai sydämellänne... en oikein huomannut, -kuinka äsken lausuitte? - --- Hyvä Jumala, kenties olen eksynyt lausumaan liian kovaa sieluni -salaisuuden! - --- Minkä salaisuuden? Oletteko järjillänne, herra kardinaali? - --- Madame! - --- Älkää luikerrelko! Tuntuu siltä, kuin aikoisitte virittää minulle -ansan tai hämmentää minut todistajain kuullen. - --- Vannon, madame, etten ole sanonut mitään... Eikö täällä todella -ole ketään kuuntelemassa? - --- Ei, monsieur, tuhat kertaa ei, ei ole ketään. Selittäkää siis -asianne, mutta perinpohjin, ja jos teillä on järki tallella, -todistakaa se. - --- Jospa rouva de la Motte olisi saapuvilla! Hän auttaisi minua... -hän, meidän ystävämme... niin että teidän majesteetissanne taas -heräisi, ellei suosio, niin ainakin muisti. - --- _Meidän_ ystävämme! Minun suosioni! Minun muistini! Minä olen kuin -pilvistä pudonnut. - --- Madame, pyydän teiltä, -- sanoi kardinaali kiivastuneena -kuningattaren katkerasta äänensävystä, -- että säästäisitte minua. -Teidän sopii kyllä olla enää rakastamatta, mutta älkää loukatko. - --- Voi, hyvä Jumala! -- huudahti kuningatar kalveten. -- Mitä tuo -mies sanoo? - --- Hyvä on, -- jatkoi kardinaali, jonka suuttumus yltyi, mitä -kiihkeämmin veri alkoi kiehua, -- varsin hyvä! Luulen olleeni kyllin -varovainen ja hillitty, jottei teillä olisi syytä kohdella minua -pahasti; sitäpaitsi moitin teitä vain pienestä vääryydestä. Minun ei -olisi sopinut toistaa, mitä mielessäni on. Olisi pitänyt ymmärtää, -että kun kuningatar sanoo: en tahdo enää, niin se on yhtä käskevä -laki kuin naisen sanoessa: minä tahdon! - -Kuningatar päästi kirkaisun ja tarttui kardinaalin pitsikoristeiseen -hihaan. - --- Sanokaa paikalla, monsieur, -- kovisti hän vapisevalla äänellä, -- -olenko minä sanonut: _en tahdo enää_, taikka: _minä tahdon_? Kelle -olen sanonut toista ja kelle toista? - --- Minulle kumpaakin. - --- Teille? - --- Unohtakaa, että olette lausunut niistä sanoista toiset. Minä en -unohda, että lausuitte toiset. - --- Te olette heittiö, herra de Rohan, te valehtelette. - --- Minä? - --- Te olette raukka... parjaatte naista. - --- Minäkö? - --- Te olette kavaltaja... loukkaatte kuningatarta. - --- Ja te, te olette sydämetön nainen, tunnoton kuningatar. - --- Onneton mies! - --- Te olette vähitellen saattanut minut itseenne rakastumaan -hulluuteen asti. Te olette antanut minun huumautua toiveilla. - --- Toiveilla! Hyvä Jumala! Olenko minä hullu vai onko tuo mies roisto? - --- Olisinko koskaan uskaltanut pyytää yöllisiä kohtauksia, joita -minulle soitte? - -Kuningatar päästi raivostuneen kiljahduksen, johon vastasi huokaus -viereisestä huoneesta. - --- Kuinka minä olisin rohjennut, -- jatkoi Rohanin prinssi, -- tulla -yksinäni Versaillesin puistoon, ellette olisi lähettänyt rouva de la -Mottea minua noutamaan? - --- Hyvä Jumala! - --- Olisinko minä uskaltanut varastaa avaimen, jolla pääsin portista -sisään? - --- Hyvä Jumala! - --- Minäkö olisin juljennut pyytää teitä tuomaan tämän ruusun... tämän -ihaillun ja kirotun ruusun, jota suuteloni ovat kuivattaneet... -polttaneet? - --- Voi taivas! - --- Minäkö teidät pakotin palaamaan seuraavanakin yönä ja tarjoomaan -minulle molemmat kätenne, joiden ihana tuoksu yhä sekoittaa aivojani -ja tekee minut hulluksi? Siitä teillä on syytä minua moittia. - --- Jo riittää! - --- Kuinka minä olisin hurjimmassakaan ylpeydessä koskaan arvannut -haaveksia, että osakseni tulee sellainen kolmas yö... ihana kuutamo, -suloinen hiljaisuus ja kavala rakkaus? - --- Monsieur, monsieur! -- huusi kuningatar peräytyen, -- te herjaatte! - --- Jumalani! -- vastasi kardinaali kohottaen silmänsä taivasta kohti, --- sinä tiedät, että saadakseni edelleen rakkautta tältä petolliselta -naiselta olisin antanut omaisuuteni, vapauteni, henkeni! - --- Herra de Rohan, jos tahdotte nuo kaikki säilyttää, täytyy teidän -heti tunnustaa, että pyritte minut tuhoamaan, että olette itse -keksinyt kaikki nuo kauheat asiat, ettette ole käynyt Versaillesissa -yöllä... - --- Olen kyllä käynyt, -- vastasi kardinaali ylväästi. - --- Panette henkenne alttiiksi, jos pysytte väitteissänne. -- Rohan ei -valehtele. Minä olen siellä käynyt. - --- Herra de Rohan, taivaan nimessä sanokaa, ettette ole minua -tavannut puistossa... - --- Vaikka täytyisi kuolla, kuten uhkasitte, olen sittenkin tavannut -juuri teidät puistossa, jonne rouva de la Motte minut saattoi. - --- Vielä kerran! -- huudahti kuningatar kuolonkalpeana väristen, -- -peruutatteko sananne? - --- En. - --- Toisen kerran kysyn teiltä: ettekö ole itse punonut tätä -kataluutta minua vastaan? - --- En. - --- Viimeisen kerran, herra de Rohan, vaadin teitä tunnustamaan, että -teidät on ehkä petetty, että tuo kaikki oli parjausta, haavetta, -mahdotonta... ties mitä. Myönnättekö, että olen syytön, että voin -olla syytön? - --- En. - -Kuningatar suoristautui uhkaavana ja juhlallisena. - --- Saatte siis joutua, -- sanoi hän, -- tekemisiin kuninkaan oikeuden -kanssa, koska jääväätte Jumalan oikeuden. - -Kardinaali kumarsi vastaamatta. Kuningatar soitti niin kiivaasti, -että monta kamarirouvaa tuli yhtaikaa sisälle. - --- Ilmoittakaa hänen majesteetilleen, -- sanoi hän kuivaten huuliaan, --- että pyydän häntä hyväntahtoisesti saapumaan luokseni. - -Muuan upseeri riensi täyttämään käskyä. Kardinaali oli päättänyt -uhmata kaikkea ja jäi pelkäämättä erääseen nurkkaan. Marie-Antoinette -astahti monta kertaa viereisen huoneen ovelle, mutta ei mennyt -sisään, ikäänkuin olisi joka kerta oven edestä löytänyt menettämänsä -maltin. - -Tuskin oli kymmentä minuuttia kulunut tässä kauheassa, mykässä -kohtauksessa, kun kynnykselle ilmestyi kuningas, toinen käsi -pistettynä poimukauluksen väliin. Takana näkyi vieläkin muiden -joukossa Böhmer ja Bossange, jotka säikähtyneinä aavistivat myrskyä. - - - - -33. - -Vangitseminen. - - -Heti kun kuningas oli astunut huoneeseen, kääntyi kuningatar hänen -puoleensa tavattoman kiihtyneenä. - --- Sire, tässä on kardinaali de Rohan, joka puhuu aivan uskomattomia -asioita; olkaa niin hyvä ja pyytäkää häntä ne toistamaan. - -Kuullessaan nämä odottamattomat sanat, tämän äkillisen hyökkäyksen, -kardinaali vaaleni. Asema olikin niin outo, että hän ei enää -käsittänyt. Saattoiko hän, tekeytyen rakastajaksi, ollen uskollinen -alamainen, selittää aviomiehelle, kuninkaalleen, sitä suhdetta, jossa -väitti olevansa kuningattareen, toisen puolisoon? Mutta kuningas -kysyi mietteisiinsä vaipuneelta kardinaalilta: - --- Eikö asia koske erästä kaulanauhaa, monsieur? Siitä teillä kaiketi -on minulle kerrottavana uskomattomia asioita. Puhukaa siis, minä -kuuntelen. - -Kardinaali teki kohta päätöksen, kahdesta pulmasta hän valitsi -pienemmän: kahdesta hyökkäyksestä hän otti kestääkseen sen, joka oli -kuningasparille kunniallisempi. Ja jos hänet varomatta heitettäisiin -toiseen vaaraan... sama se, silloin hän esiintyisi uljaana, -ritarillisena miehenä. - --- Niin, juuri kaulanauhasta on puhe, sire, -- mutisi hän. - --- Oletteko sen ostanut, monsieur? - --- Sire... - --- Oletteko vai ette? - -Kardinaali katsahti kuningattareen eikä vastannut. - --- Oletteko vai ette? -- toisti kuningatar. -- Puhukaa totta, -monsieur, pelkkää totta; ei teiltä muuta vaadita. - -Kardinaali käänsi katseensa poispäin ja pysyi vaiti. - --- Kun ei herra de Rohan suvaitse vastata, vastatkaa te, madame, -- -sanoi kuningas. -- Varmaankin te tiedätte asiasta jotakin. Oletteko -ostanut sen kaulanauhan? - --- En! -- vastasi kuningatar lujasti. Kardinaali de Rohan hätkähti. - --- Sen sanoi kuningatar, pankaa mieleenne, herra kardinaali, -- sanoi -kuningas juhlallisesti. - -Kardinaalin huulille ilmestyi ylenkatseellinen hymähdys. - --- Ette siis vastaa mitään? -- jatkoi kuningas. - --- Mistä minua syytetään, sire? - --- Jalokivikauppiaat väittävät myyneensä timanttisen kaulakoristeen -teille tai kuningattarelle ja vetoavat erääseen hänen majesteettinsa -sitoumukseen. - --- Se paperi on väärennetty! -- sanoi kuningatar. - --- He sanovat myös, -- lisäsi kuningas, -- että jos kuningatar ei -maksa, heillä on turvana ne lupaukset, joihin te, herra kardinaali, -olette sitoutunut. - --- Minä en kieltäydy maksamasta, sire, -- vastasi kardinaali. - --- Kaiketi se on totta, koska kuningatar sallii niin väitettävän. -Ja sanojensa päätteeksi hän päästi näkyviin, äskeistä vielä -halveksivamman katseen. Kuningatarta kammotti. Tämä kardinaalin -ylenkatse ei ollut hänelle loukkaus, koska hän ei sitä ansainnut, -vaan sen täytyi olla kunnon miehen kosto, ja se juuri kauhistutti. - --- Herra kardinaali, -- sanoi kuningas, -- tässä jutussa esiintyy -kuitenkin väärennys, joka on häväissyt Ranskan kuningattaren -nimikirjoitusta. - --- Ja toinenkin väärennys, -- huudahti kuningatar, -- nimittäin se -paperi, jossa jalokivikauppiaat tunnustavat saaneensa kaulanauhan -takaisin. Voiko sitä uskoa aatelismiehen työksi? - --- Kuningattaren sopii panna molemmat väärennykset minun syykseni, --- vastasi kardinaali yhä järkkymättä. -- Onko syypää yhteen vai -kumpaankin, on samantekevää. - -Kuningattaren suuttumus oli vähällä purkautua, mutta kuningas -hillitsi häntä kädenliikkeellä. - --- Olkaa varuillanne, -- sanoi hän kardinaalille. -- Te pahennatte -asemaanne, monsieur. Pyysin teitä puhdistamaan itsenne epäluulosta, -mutta te näytätte aikovan syyttää. - -Kardinaali mietti hetkisen; sitten, ikäänkuin sortuen salaperäisestä -parjauksesta, joka kuristi hänen kunniaansa, hän sanoi: - --- Puhdistaa itseäni... se on mahdotonta! - --- Monsieur, eräät miehet väittävät, että heiltä on varastettu -timanttikoriste. Koska olette halukas sen maksamaan, tunnustatte -itsenne syylliseksi. - --- Kuka sitä uskoo? -- kysyi kardinaali ylpeän halveksivalla äänellä. - --- Monsieur, ellette luule kenenkään sitä uskovan, silloinhan pitäisi -uskoa, että... - -Ja vihastuksen väristys rumensi kuninkaan tavallisesti niin lempeitä -piirteitä. - --- Sire, -- kiirehti kardinaali sanomaan, -- minä en tiedä mitään -siitä, mitä puhutaan, en mitään siitä, mitä on tapahtunut; muuta en -voi vakuuttaa kuin ettei kaulanauha ole minun hallussani, että se -nyt on jollakulla, jonka pitäisi esiintyä, mutta ei tahdo, ja joka -pakottaa minut toistamaan raamatun sanat: paha langetkoon rikollisen -pään päälle. - -Kuningatar näytti aikovan tarttua kuninkaan käsivarteen. Kuningas -sanoi hänelle: - --- Asia on riitainen teidän ja hänen kesken, madame. Vielä kerran, -onko kaulanauha teillä? - --- Ei, sen vannon äitini kunnian ja poikani hengen kautta, -- vastasi -kuningatar. - -Täynnä riemua tästä selityksestä kuningas kääntyi kardinaaliin päin -ja sanoi: - --- Silloin asia jää oikeuden ja teidän kesken, monsieur, paitsi -jollette pidä parempana vedota armooni. - --- Kuninkaan armoa voi anoa vain rikollinen, -- vastasi kardinaali. --- Minusta on inhimillinen oikeus parempi. - --- Ettekö siis mitään tunnusta? - --- Ei ole mitään tunnustettavaa. - --- Mutta paneehan teidän vaitiolonne vaaran minun kunniani! -- -huudahti kuningatar. - -Kardinaali pysyi ääneti. - --- Minä en sittenkään tahdo olla vaiti, -- jatkoi kuningatar. -- -Tällainen vaitiolo polttaa minua, se viittaa jalomielisyyteen, jota -en kaipaa. Tietäkää siis, sire, ettei kardinaalin ainoana rikoksena -ole kaulanauhan myyminen tai varastaminen. - -Kardinaali kohotti päätään ja kävi kalpeaksi. - --- Mitä tarkoitatte? -- kysyi kuningas hätääntyen. - --- Madame! -- mutisi kardinaali kauhistuneena. - --- Minun suutani ei tuki mikään pelko tai heikkous; minulla on -sydämessäni sellaisia syitä, joiden vuoksi huutaisin viattomuuteni -julki vaikka torilla. - --- Viattomuutenne! -- sanoi kuningas. -- Kuka olisi kyllin röyhkeä -tai katala pakottaakseen teidän majesteettinne käyttämään sitä sanaa? - --- Pyydän teiltä, madame... sanoi kardinaali. - --- Joko rupeatte pelkäämään? Oikein olin siis arvannut; vehkeilynne -viihtyvät vain pimeässä. Mutta minä tahdon päivänvaloa! Sire, -vaatikaa kardinaalia toistamaan teille, mitä äsken sanoi minulle. - --- Madame, varokaa; nyt menette liian pitkälle, -- sanoi kardinaali. - --- Mitä kummaa? -- kysyi kuningas ylpeästi. -- Kuka uskaltaa niin -puhutella kuningatarta? Ehkä joku muu kuin minä? - --- Juuri niin, sire, -- vastasi Marie-Antoinette. -- Kardinaali de -Rohan puhuu niin kuningattarelleen, sillä hän väittää olevansa siihen -oikeutettu. - --- Tekö, monsieur? -- mutisi kuningas julmistuen. - --- Hän juuri, -- vahvisti kuningas halveksivasti. - --- Onko herra kardinaalilla todistuksia? -- kysyi kuningas ja astui -askeleen häntä lähemmäksi. - --- Hänellä kuuluu olevan kirjeitä, -- sanoi kuningatar. - --- Näyttäkääpä, monsieur! -- vaati kuningas. - --- Kirjeet esille! -- huusi kuningatar. - -Kardinaali sipaisi kädellään kylmän hien kostuttamaa otsaansa ja -näkyi kysyvän Jumalalta, kuinka kenessäkään saattoi olla niin paljon -julkeutta ja kavaluutta. Mutta vastausta hän ei antanut. - --- Eikä siinä ole kaikki, -- jatkoi kuningatar, joka yhä enemmän -yltyi hänen jalomielisyytensäkin kiihottamana, -- vaan kardinaalilla -on muka ollut minun kanssani salaisia kohtauksia... - --- Madame, säästäkää! -- pyysi kuningas. - --- Häveliäisyyden vuoksi! -- sanoi kardinaali. - --- No kuulkaa, monsieur, -- jatkoi kuningatar, -- jollette ole -kaikkein kehnoin mies, jos pidätte enää mitään pyhänä, niin näyttäkää -todistuksenne, jos niitä on! - -Kardinaali kohotti päätään hitaasti ja vastasi: - --- Ei, madame, minulla ei ole todistuksia. - --- Älkää pahentako rikoksianne uudella rikoksella, -- riehui -kuningatar, -- älkää kasatko päälleni häväistyksiä. Teillä on apuri, -rikostoveri, todistaja tähän kaikkeen. Mainitkaa hänen nimensä! - --- Kuka se on? -- kovisti kuningas. - --- Rouva de la Motte, sire, -- vastasi kuningatar. - --- Ahaa! -- sanoi kuningas voitonriemuisesti, kun kuuli inhonsa -Jeannea vastaan vihdoinkin saavan perustetta. -- Haetaan se nainen -tänne kuulusteluun. - --- Hyvä olisi, mutta hän on kadonnut, -- selitti kuningatar. -- -Kysykää kardinaalilta, minne on rouva de la Motten toimittanut. -Hänelle on ollut perin tärkeätä, ettei rikostoveria tavata. - --- Toiset, joille se on vieläkin tärkeämpää, ovat antaneet hänen -hävitä, -- vastasi kardinaali, -- ja siksi on mahdotonta häntä löytää. - --- Mutta jos te, monsieur, olette syytön, -- sanoi kuningatar -raivoissaan, -- auttakaa edes syyllisten ilmisaamista. - -Kardinaali loi häneen viimeisen silmäyksen, käänsi hänelle selkänsä -ja pani käsivartensa ristiin. - --- Monsieur! -- sanoi kuningas loukkaantuneena, -- teidät viedään -Bastiljiin! - -Kardinaali kumarsi ja sanoi lujalla äänellä: - --- Tässäkö asussa? Yllä arkkipiispan juhlapuku? Koko hovin nähden? -Suvaitkaa, sire, ottaa huomioon, että siitä tulisi suunnaton -häväistysjuttu; sitä raskaammin se painaisi sitä päätä, johon se -lopuksi osuisi. - --- Se on minun tahtoni, -- sanoi kuningas kiihtyneenä. - --- Sire, te määräätte kirkkoruhtinaalle ennen aikojaan kohtuuttoman -rangaistuksen, ja kidutus ennen tuomiota on laiton. - --- Niin tapahtuu kuitenkin, -- vastasi kuningas ja aukaisi oven -hakien silmillään jotakuta, jolle voisi antaa käskynsä. - -Likellä oli herra de Bréteuil, jonka ahneet silmät arvasivat -kuningattaren kiihtymisestä, kuninkaan vihastuksesta ja kardinaalin -asennosta, että nyt oli vihamies sortunut. Tuskin kuningas oli -hänelle kuiskannut, kun oikeusministeri sivuuttaen vahtivuorossa -olevan kapteenin tehtävät huusi semmoisella äänellä, joka kajahti -käytävän perälle asti: - --- Vangitkaa herra kardinaali de Rohan! - -Kardinaali säpsähti. Linnan holveista kuuluva sorina, hovimiesten -hätäily, vartijain äkillinen tulo, kaikki oli pahana enteenä. -Hän astui kuningattaren ohitse kumartamatta, mikä kuohutti -ylpeän valtijattaren verta. Sivuuttaessaan kuninkaan hän kumarsi -erinomaisen syvään ja astuessaan herra de Bréteuilin läheltä loi -tähän surkuttelevan, niin taitavasti isketyn silmäyksen, että parooni -pelkäsi kostonsa jääneen liian vähäiseksi. Muuan luutnantti lähestyi -epäröiden ja näkyi kardinaalilta itseltään pyytävän vahvistusta äsken -kuulemaansa käskyyn. - --- Niin, monsieur, -- sanoi hänelle kardinaali, -- minut todellakin -on vangittava. - --- Viekää herra kardinaali huoneustoonsa, -- sanoi kuningas keskellä -kuolonhiljaisuutta, -- kunnes messun aikana teen päätökseni. - -Kuningas jäi yksin kuningattaren luo ovien ollessa auki, ja -kardinaali poistui hitaasti pitkin käytävää luutnantin jäljestä, joka -piti hattua kädessään. - --- Madame, -- sanoi kuningas puhkuen, kun hänen oli ollut vaikea -hillitä itseään, -- tiedättehän, että tästä johtuu julkinen tutkimus, -siis häväistys, joka tekee lopun syyllisten kunniasta. - --- Kiitän teitä, -- vastasi kuningatar hartaasti puristaen kuninkaan -käsiä, -- te olette valinnut ainoan keinon, jolla saan oikeutta. - --- Kiitätte minua? - --- Kaikesta sydämestäni. Te olette toiminut kuninkaana, minä -kuningattarena, siitä saatte olla varma. - --- Hyvä on, -- vastasi kuningas tuntien sydämellistä iloa, -- saamme -siis kerrankin hyvitystä kaikista näistä katalista juonista. Kun te -ja minä olemme kerta kaikkiaan musertaneet käärmeen, tulee meille -toivoakseni rauha. - -Hän suuteli kuningatarta otsalle ja palasi omiin huoneisiinsa. Sillä -välin kardinaali oli käytävän päässä nähnyt Böhmerin ja Bossangen -puoleksi pyörtyneinä toistensa sylissä ja vähän matkan päässä -palvelijansa, joka tästä tuhosta tyrmistyneenä vaani isäntänsä -katsetta. - --- Monsieur, -- sanoi kardinaali edellään käyvälle upseerille, -- -jos jään tänne koko päiväksi, käyvät monet levottomiksi; enkö saa -lähettää kotiin sanaa, että minut on vangittu? - --- Jollei vain kukaan sitä huomaa, -- vastasi nuori upseeri. -Kardinaali kiitti; sitten hän puhutteli palvelijaansa saksaksi -ja kirjoitti muutaman sanan paperilehdelle, jonka repäisi -messukirjastaan. Ja upseerin tähystellessä, ettei kukaan yllättäisi, -kardinaali kiersi hänen selkänsä takana paperin kokoon ja pudotti -lattialle. - --- Seuraan teitä, monsieur, -- sanoi hän upseerille. Molemmat -katosivat. Palvelija sieppasi paperin, niinkuin kotka hyökkää -saaliinsa kimppuun, kiirehti ulos linnasta, nousi ratsun selkään -ja nelisti Pariisiin. Kulkiessaan saattajansa kanssa portaita alas -kardinaali saattoi eräästä akkunasta nähdä ratsastajan olevan jo -matkalla. - --- Kuningatar tuhoo minut, -- mutta minä pelastan hänet. Sinun -tähtesi, kuningas, minä näin menettelen. Sinun tähtesi, Jumala, joka -käsket antamaan vääryydet anteeksi, minä annan toisille anteeksi... -Anna myös minulle anteeksi! - - - - -34. - -Asiakirjat. - - -Heti kun kuningas oli onnellisena palannut työhuoneeseensa ja -allekirjoittanut käskyn, että kardinaali de Rohan oli vietävä -Bastiljiin, ilmestyi Provencen kreivi saapuville ja antoi herra de -Bréteuilille merkkejä, joita tämä ei kaiken kunnioituksensa ja hyvän -tahtonsakaan avulla pystynyt käsittämään. Mutta tämä merkkikieli -ei tarkoittanutkaan oikeusministeriä, vaan prinssi tahtoi vetää -puoleensa kuninkaan huomiota, jonka täytyi kirjoittaessaan nähdä -kaikki vastapäisestä kuvastimesta. Juoni onnistuikin: kuningas -huomasi veljensä antamat merkit ja päästettyään herra de Bréteuilin -luotaan sanoi hänelle: - --- Miksi annoitte merkkejä Bréteuilille? - --- No niin, sire... - --- Nuo vilkkaat liikkeet ja puuhaava ilme merkitsevät kai jotakin? - --- Tosin kyllä, sire, mutta... - --- Teillä on tietysti oikeus olla vaiti, -- sanoi kuningas -närkästyneenä. - --- Sire, juuri äsken kuulin, että kardinaali de Rohan on vangittu. - --- Voiko se uutinen teitä niin kiihdyttää? Ettekö siis usko, että -kardinaali on syyllinen, ja teenkö siinä väärin, että rankaisen -mahtavaakin? - --- Väärinkö? Ette suinkaan, veljeni. Te ette ole väärässä. En minä -sitä tahtonut sanoa. - --- Minua olisikin hyvin kummastuttanut, herra Provencen kreivi, jos -olisitte ruvennut pitämään sen miehen puolta, joka koettaa häväistä -kuningatarta. Olen juuri käynyt kuningattaren luona, ja yksi ainoa -sana häneltä riitti... - --- Jumala varjelkoon minua syyttämästä kuningatarta! Tiedättehän, -sire, että hänen majesteetillaan... kälylläni ei ole uskollisempaa -ystävää kuin minä. Kuinka usein olenkaan häntä puolustanut, ja olkoon -sanottuna ilman moitetta, vieläpä teitä itseännekin vastaan! - --- Hän on siis usein syytteen alaisena, vai mitä? - --- Minulla on aina se kova onni, että tartutte joka sanaani... -Tahtoisin vain sanoa, ettei kuningatar itsekään uskoisi minua, jos -näkyisin epäilevän hänen syyttömyyttään. - --- No sitten myös hyväksytte sen nöyryytyksen, jonka kardinaali saa -kestää, ja tästä johtuvan oikeudenkäynnin ja häväistyksen, niin että -tulee loppu kaikista parjauksista, joita ei uskallettaisi heittää -tavallisen hovinaisen silmille, mutta kaikki toistavat muka sen -suojassa, että kuningatar on sellaisten kataluuksien yläpuolella. - --- Aivan niin, sire, hyväksyn täydellisesti teidän majesteettinne -menettelyn. Minusta on kaikki paikallaan, mitä tulee -kaulanauhajuttuun. - --- Hitto vie, -- jatkoi kuningas, -- sen pitäisi olla päivänselvää. -Kuvitellaanpa, kuinka herra de Rohan rehentelee kuningattaren -likeisenä ystävänä, tekee hänen nimessään sopimuksia timanteista, -joita kuningatar ei huoli, ja sitten jättää meidät siihen luuloon, -että timantit on jätetty joko suoraan kuningattarelle tai hänen -luokseen... se on hirveätä ja kuten kuningatar lausui: Mitähän -sanottaisiin, jos olisin käyttänyt kardinaalia kätyrinä tässä -salaperäisessä jutussa? - --- Sire... - --- Ja sitäpaitsi tiedätte, veljeni, ettei parjaus pysähdy -puolitiehen, että jos kardinaali de Rohanin kevytmielisyys sekoittaa -kuningattaren huonoon asiaan, puheet siitä häpäisevät kuningatarta. - --- Juuri niin, veljeni, toistan vieläkin, että teitte varsin oikein -siinä asiassa, joka koskee kaulanauhaa. - --- Mitä? -- kysyi kuningas ihmeissään. -- Onko olemassa jokin muu -asia? - --- Tottahan kuningatar on teille puhunut... - --- Minulleko... mitä? - --- Sire, te tahdotte saattaa minut hämille. Onhan mahdotonta, ettei -kuningatar olisi sanonut... - --- Mitä sanonut? - --- Sire... - --- Ahaa, te tarkoitatte kardinaalin kerskauksia, vihjauksia, niitä -kirjeitä, joita hän on muka saanut? - --- En, sire, en. - --- No mitä siis? Niitä puheluitako, joita kuningatar muka on -kardinaalille suonut tuossa kaulanauhajutussa? - --- En niitäkään, sire. - --- Sen vain tiedän, -- jatkoi kuningas, -- että minussa on -kuningattareen ehdoton luottamus, jonka hän ansaitsee ylevällä -luonteellaan. Hänen majesteettinsa ei olisi tarvinnut puhua mitään -siitä, mitä oli tapahtunut. Hänen olisi ollut helppo maksaa tai -antaa toisten maksaa... tai ihmisten puhua. Mutta kun hän jyrkästi -keskeytti nämä salaperäiset juonet, joista uhkasi tulla häväistys, -on hän samalla todistanut vetoavansa minuun, ennenkuin jättäisi -asian julkisuuteen. Minuun hän vetosi, minun huolekseni hän jätti -kostaa kunniansa loukkaukset. Ottaessaan minut rippi-isäkseen, -tuomarikseen, kuningatar on myös tunnustanut minulle kaikki. - --- Hyvä on, -- vastasi Provencen kreivi vähemmän hämillään kuin hänen -olisi pitänyt olla, sillä hän huomasi kuninkaan vakaumuksen vähemmän -vankaksi kuin tämä oli osoittavinaan, -- nyt te taas epäilette -ystävyyttäni ja kunnioitustani kälyäni kuningatarta kohtaan. Jos -kohtelette minua näin epäilevästi, en lopulta osaa muuta kuin vaieta, -peläten teidän pitävän minua vihollisena tai syyttäjänä, vaikka -esiinnyn puolustajana. Mutta ajatelkaahan, kuinka se on vastoin -järkeä. Kuningattaren tunnustus on jo opastanut teidät totuuteen, -joka poistaa kälystäni syytöksen. Miksi ette tahtoisi katsahtaa -muihinkin totuuksiin, jotka voivat vielä ilmeisemmin näyttää toteen -kuningattaren viattomuuden? - --- Asian laita on niin, -- vastasi kuningas kiusaantuneena, -- että -teillä aina on aluksi mutkia, jotka eksyttävät. - --- Puhetaiteellisia varokeinoja, sire, kiihkeyden puutetta. Pyydän -sitä teidän majesteetiltanne anteeksi; se on kasvatuksen vika. Cicero -on minut pilannut. - --- Kuulkaapa, veljeni, Cicero on kiero vain silloin kun puolustaa -huonoa asiaa, mutta teillähän on hyvä asia; olkaa siis selvä! - --- Jos puhetapaani moititaan, pakottaa se minut vaikenemaan. - --- Kas niin, nyt närkästyy puhetaituri! -- huudahti kuningas -Provencen kreivin metkusta eksyneenä. -- No, asianajaja, ryhtykää -asiaan! Mitä tiedätte lisää siihen, mitä kuningatar minulle sanoi? - --- Hyvä Jumala, en mitään tai kaikki. Täytyyhän ensin määritellä, -mitä kuningatar on teille sanonut. - --- Kuningatar sanoi, ettei kaulanauha ole hänen hallussaan. - --- Hyvä. - --- Ettei hän ole allekirjoittanut sitoumusta ja että kaikki, mikä -viittaisi sopimukseen kardinaalin kanssa, on vihamiesten keksimää -valhetta. - --- Hyvä on, sire. - --- Ja lopuksi hän sanoi, ettei ollut koskaan antanut kardinaalille -aihetta luulla olevansa läheisempi kuin joku alamainen, joku tuttava, -josta ei välitä. - --- Vai niin, vai sanoi hän niin! - --- Sanoi semmoisella sävyllä, ettei se sietänyt vastaväitettä... -kardinaali olikin vaiti. - --- Kun siis ei kardinaali mitään vastannut, tunnusti hän itsensä -valehtelijaksi, ja juuri sillä hän lisää toisten huhujen -uskottavuutta, joiden mukaan kuningatar on eräille henkilöille suonut -erinäisiä suosionosoituksia. - --- Voi, hyvä Jumala, mitä nyt vielä? -- sanoi kuningas masentuneena. - --- Ihan hassua, kuten saatte huomata. Kun kerran on todistettu, ettei -kuningattaren kanssa ole kävellyt kardinaali de Rohan... - --- Kuinka? -- huudahti kuningas. -- Onko kerrottu, että herra de -Rohan on kävellyt kuningattaren kanssa? - --- On, mutta sen on kumonnut kuningatar itse ja kardinaalin -luopuminen väitteestään. Kun siis se asia on selvillä, voitte -ymmärtää, että on ruvettu ihmettelemään -- eihän häijyys väsy, -- -mitä siis merkitsee, että kuningatar on öisin kävellyt Versaillesin -puistossa. - --- Öisin, Versaillesin puistossa... kuningatar! - --- Ja kenen kanssa, -- jatkoi Provencen kreivi kylmästi. - --- Kenen kanssa?... mutisi kuningas. - --- Niin juuri... Kääntyväthän kaikkien silmät siihen, mitä kuningatar -tekee. Eivätkö nämä silmät, joita ei huikaise päivänpaiste tai -majesteetin loisto, näe vielä tarkemmin vaaniessaan yöllä? - --- Nyt puhutte katalia asioita, veljeni; olkaa varuillanne. - --- Sire, minä toistan sen niin vilpittömällä suuttumuksella, että -teidän majesteettinne ottanee siitä aihetta pyrkiä totuuden perille. - --- Mutta, monsieur, puhutaanko todellakin, että kuningatar on -kävellyt yöllä joidenkuiden seurassa... - --- Ei _joidenkuiden_ seurassa, sire, vaan kahden kesken. Jos olisi -puhe yleensä seurasta, ei kannattaisi panna huomiota koko juttuun. - -Nyt kuningas vihastui kerrassaan. - --- Teidän täytyy todistaa, mitä sanotte. Näyttäkää siis toteen, että -niin kerrotaan. - --- Se on perin helppoa, -- vastasi prinssi. -- Todistajia on -neljä: ensiksi metsästysseuraani kuuluva kapteeni, joka on nähnyt -kuningattaren kahtena päivänä... oikeammin kahtena yönä perätysten -tulevan puistosta sen portin kautta, joka on lähinnä vartijan -asuntoa. Tässä on siitä kirjallinen ilmoitus... allekirjoitettu. -Lukekaa itse. - -Kuningas otti paperin vavisten, luki ja jätti takaisin veljelleen. - --- Saatte nähdä merkillisemmän asiakirjan, sire. Sen on -laatinut Trianonin yövartija. Hän ilmoittaa, että yö on ollut -rauhallinen, paitsi että Sartoryn metsän puolelta kuului arvatenkin -salametsästäjän laukaus; että puistossa on ollut hiljaista paitsi -sinä yönä, jolloin hänen majesteettinsa kuningatar siellä käveli -erään kavaljeerin saattamana, nojaten hänen käsivarteensa. Kuten -näette, selostus on hyvin täsmällinen. - -Kuningas luki tämänkin ilmoituksen, kauhistui ja laski kätensä -hervottomina. - --- Kolmas todistaja, -- jatkoi Provencen kreivi tyynesti, -- on -itäisen portin vartija. Hän sanoo nähneensä kuningattaren sillä -hetkellä, kun hänen majesteettinsa meni ulos äsken mainitusta -portista. Vieläpä hän ilmoittaa, mikä puku oli kuningattaren yllä; -lukekaa itse, sire. Edelleen hän mainitsee, ettei voinut erottaa, -kuka se kavaljeeri oli, jonka _kuningatar jätti_ -- niin tähän on -kirjoitettu -- mutta päältäpäin se oli ollut joku upseeri. Tämä -asiakirja on myös allekirjoitettu. Hän lisää merkillisen seikan, -nimittäin sen, ettei ilmoitusta kuningattaren käynnistä siellä voi -epäillä, koska mukana oli rouva de la Motte, hänen majesteettinsa -ystävä. - --- Kuningattaren ystävä! -- huudahti kuningas vimmastuneena. -- Niin, -tähän on todellakin niin kirjoitettu. - --- Sire, älkää panko sitä rehellisen palvelijan viaksi, hän on ollut -vain liiaksi innokas. Hänen toimensa on vartioida, ja hän vartioi; -valvoa, ja hän valvoo. - --- Viimeinen asiakirja, -- jatkoi Provencen kreivi, -- näyttää -kaikkein selvimmältä. Sen on kirjoittanut lukkoseppä, jonka huolena -on tarkastaa, ovatko kaikki portit lukossa iltasoiton jälkeen. Tämä -mies -- teidän majesteettinne tunteekin hänet -- vakuuttaa nähneensä -kuningattaren menevän erään kavaljeerin kanssa Apollo-kylpylään. - -Kuolonkalpeana ja tukehtumaisillaan raivosta kuningas riuhtaisi -paperin veljensä kädestä ja luki. Sillä aikaa Provencen kreivi jatkoi: - --- Tosin rouva de la Motte seisoi ulkopuolella, parinkymmenen -askeleen päässä, eikä kuningatar viipynyt sisällä kuin tunnin verran. - --- Kuka se kavaljeeri oli? -- huusi kuningas. - --- Sire, nimeä ei näy tässä ilmoituksessa, vaan teidän majesteettinne -tarvitsee lukea viimeinen asiakirja, joka on hallussani. Sen on -antanut eräs metsänvartija, joka väijyi ympärysmuurin takana lähellä -Apollo-kylpylää. - --- Päivätty seuraavana päivänä, -- huomautti kuningas. - --- Niin, sire, ja hän on nähnyt kuningattaren astuvan ulos puistosta -pikku portin kautta ja tähystelevän ympärilleen pitäen kiinni herra -de Charnyn käsivarresta. - --- Herra de Charny!... huudahti kuningas melkein hulluna kiukusta -ja häpeästä. -- Hyvä on, hyvä... Odottakaa täällä, kreivi; kyllä me -vihdoinkin pääsemme totuuden perille. - -Ja kuningas syöksyi ulos huoneesta. - - - - -35. - -Viimeinen syytös. - - -Heti kun kuningas oli poistunut kuningattaren luota, kiirehti -tämä avaamaan ovea, joka vei viereiseen huoneeseen, missä herra -de Charny oli voinut kuulla kaikki. Sitten hän palasi sulkemaan -oman huoneensa toisen oven ja vaipui nojatuoliin, ikäänkuin ei -jaksaisi kestää tällaisia kohtauksia, jääden odottamaan, minkä -tuomion hänestä lausuisi Charny, hänen pelottavin tuomarinsa. Kauvan -hänen ei tarvinnutkaan odottaa; kreivi astui esille kalpeampana ja -surullisempana kuin koskaan ennen. - --- Mitä sanotte? -- kysyi kuningatar. - --- Madame, -- vastasi nuori mies, -- te näette itse, että kaikki -koettaa estää meitä pysymästä ystävinä. Ellei loukkauskivenä -olisi minun vakaumukseni, tulee siksi vastedes yleinen mielipide. -Tämänpäiväisen häväistyksen jälkeen ei minulla enää ole lepoa eikä -teillä rauhaa. Vihamiehenne yltyvät, kun ovat saaneet isketyksi -teihin ensi haavan, ja hyökkäävät kimppuunne imeäkseen verenne, -niinkuin kärpäset ahdistavat haavoittunutta gasellia... - --- Kovin kauvan te haette luonnollista puhetapaa, -- sanoi kuningatar -alakuloisena, -- ettekä sittenkään löydä. - --- En luule antaneeni teidän majesteetillenne aihetta epäillä -avomielisyyttäni, -- vastasi Charny. -- Jos se on toisinaan -purkautunut tylyinä sanoina, pyydän sitä anteeksi. - --- Silloin se kaikki, -- sanoi kuningatar liikutettuna, -- mitä -äsken tein, vaarallinen hyökkäys miestä vastaan, joka on valtakunnan -mahtavimpia, ilmeinen riitani kirkon kanssa, maineeni joutuneena -alttiiksi parlamentin intohimoille, se kaikki ei teille riitä. En -tahdo puhua kuninkaan luottamuksesta, joka on ainiaaksi järkkynyt; -ettehän te siitä välitä... Mitä on kuningas? Pelkkä puoliso! - -Ja hän hymyili niin tuskallisen katkerasti, että silmät kyyneltyivät. - --- Madame, te olette ylevin, jalomielisin kaikista naisista! -- -huudahti Charny. -- Ellen heti vastaa teille niin, kuin sydämeni -vaatii, johtuu se siitä, että tunnen olevani kaikessa niin paljoa -alempana enkä uskalla häväistä ylhäistä sydäntänne pyytämällä siinä -sijaa itselleni. - --- Herra de Charny, te pidätte minua syyllisenä. - --- Madame! - --- Herra de Charny, te olette uskonut, mitä kardinaali sanoi. - --- Madame! - --- Herra de Charny, pyydän teitä sanomaan, minkä käsityksen saitte -kardinaalin esiintymisestä. - --- Minun on sanottava, ettei kardinaali de Rohan esiintynyt -mielipuolena, joksi häntä moititte, eikä pelkurina, kuten olisi -voinut odottaa. Hänessä on varma usko; hän on rakastanut teitä ja -rakastaa vieläkin, ja nyt hänet on kietonut erehdys, joka vie hänet -turmioon ja teidät... - --- Minut? - --- Ja teidät, madame, auttamattomaan häpeään. - --- Hyvä Jumala! - --- Silmieni eteen nousee uhkaava hahmo, se katala nainen, rouva de -la Motte, joka on kadonnut, kun hänen todistuksensa nojalla meille -palautuisi kaikki, vastainen rauha, kunnia ja turva. Se nainen -on teidän paha henkenne, kuninkuuden vitsaus; sen naisen olette -varomatta päästänyt tuntemaan salaisuuksianne, ja kovaksi onneksi -lienette hänelle antanut luottamuksennekin... - --- Älkää puhuko salaisuuksistani, luottamuksesta! -- keskeytti -kuningatar. - --- Mutta, madame, kardinaali on jokseenkin selvästi näyttänyt toteen, -että olitte hänen kanssaan neuvotellut kaulanauhan ostosta. - --- Vai siihen asiaan te palaatte! -- sanoi kuningatar punastuen. - --- Anteeksi, näettehän, ettei minun sydämeni ole niin jalo kuin -teidän, etten ansaitse päästä uskotuksenne, jolle ajatuksenne -ilmaisette. Koetan lieventää, mutta sen sijaan pahennan. - --- Kuulkaa, monsieur, -- sanoi kuningatar, jossa taas tuntui -vihansekaista ylpeyttä, -- mitä kuningas uskoo, sen voivat uskoa -kaikki muutkin. Minä en tahdo myöntää ystävilleni enempää kuin -puolisolleni. Minusta tuntuu, ettei mies voi rakastaa naista, jota -ei kunnioita. En puhu teistä, monsieur, -- keskeytti hän vilkkaasti; --- minä en ole nainen, vaan kuningatar, ettekä te ole mies, vaan -tuomarini. - -Charny kumarsi niin syvään, että kuningattaren piti tyytyä tämän -uskollisen _alamaisen_ nöyrästi antamaan hyvitykseen. - --- Neuvoin teitä pysymään maatilallanne, -- jatkoi kuningatar. -- Se -oli järkevä tuuma. Kaukana hovista, jonne tottumuksenne, suoruutenne -ja luvallanne sanoen kokemattomuutenne eivät sovi, te olisitte -paremmin arvostellut niitä henkilöitä, jotka näyttelevät osiaan -tässä teatterissa. Täytyy säilyttää näköhäiriö, herra de Charny, -punamaalineen ja korkeine korkoineen joukon edessä. Kuningattarena -olen ollut liian suvaitsevainen pitämättä yllä kuninkuuden kimallusta -niiden edessä, jotka minua rakastivat. Se sädekehä, jonka kruunu -luo kuningattaren otsan ympärille, vapauttaa hänet siveydestä, -lempeydestä, järkevyydestä ja varsinkin sydämestä. Kuningattarena -hallitsee, monsieur; mitä siis kannattaa herättää itseään kohtaan -rakkautta? - --- En osaa kuvata, -- vastasi Charny kiihtyneenä, -- kuinka teidän -majesteettinne ankaruus on minulle tuskallinen. Olen ehkä unohtanut, -että olette kuningattareni; mutta sallikaa minun vakuuttaa, etten -koskaan ole unohtanut teidän olevan se nainen, joka enimmin ansaitsee -kunnioitustani ja... - --- Lopettakaa, minä en kerjää. Olen sanonut, että poistumisenne on -välttämätöntä. Minulla on se aavistus, että teidänkin nimenne lopuksi -sekoitetaan tähän juttuun. - --- Mahdotonta, madame! - --- Sanotte: mahdotonta! Mutta ajatelkaa niiden voimaa, jotka ovat -jo puoli vuotta leikkineet maineellani, hengelläni. Sanoittehan -äsken, että kardinaalissa on _varma usko_ ja että hänen menettelynsä -aiheena on _erehdys_, johon hän on joutunut. Ne, jotka herättävät -sellaisen uskon ja aikaansaavat sellaisia erehdyksiä, pystyvät myös -todistamaan, että te olette kuninkaalle uskoton alamainen ja minua -häpäisevä ystävä. Ne, jotka niin taitavasti keksivät valhetta, -saavat helposti ilmi myös totuuden. Älkää tuhlatko aikaa, vaara -on uhkaava; palatkaa maatilallenne, paetkaa häväistystä, joka on -seurauksena pian alkavasta oikeudenkäynnistä. Minä en siedä, että oma -kohtaloni tuhoo teidätkin, että tulevaisuutenne joutuu perikatoon. -Minä, jossa Jumalan kiitos on viattomuuden voimaa, minä, jonka -elämässä ei ole tahraa, niin että voisin avata rintani näyttääkseni -viholliselleni sydämeni puhtauden, ja sen kyllä kestän. Teitä uhkaisi -turmio, häpeä, kenties vankeus. Viekää takaisin ne varat, joita niin -ylevästi tarjositte, ja säilyttäkää se varmuus, ettei minulta ole -jäänyt huomaamatta sielunne ainoakaan jalo tunne; ettei yksikään -epäilyksenne ole minua loukannut; että kaikki kärsimyksenne ovat -koskeneet sydämeeni. Matkustakaa, sanon teille, ja etsikää muualta, -mitä Ranskan kuningatar ei enää voi teille antaa: uskoa, toivoa, -onnea. Luullakseni kestää pari viikkoa, ennenkuin Pariisi saa tietää -kardinaalin vangitsemisen, parlamentti kokoontuu ja todistajia -kuulustellaan. Lähtekää; enollanne on kaksi laivaa valmiina -purjehtimaan, toinen Cherbourgissa, toinen Nantesissa; valitkaa -niistä, mutta poistukaa täältä. Minua kiinnitti tähän maailmaan vain -yksi asia, ja kun se minulta puuttuu, tunnen olevani hukassa. - -Ja kuningatar nousi kiivaasti, ikäänkuin sanoakseen Charnylle -jäähyväiset. - --- Teidän majesteettinne on määrännyt, -- sanoi Charny -kunnioittavasti, -- mitä minun on tehtävä. Mutta ei vaara uhkaa -maatilallani eikä Ranskan ulkopuolella; Versaillesissa teitä -epäillään, Pariisissa teidät tuomitaan. Välttämätöntä on, madame, -että kaikki epäluulot hälvennetään, että tuomio antaa täyden -hyvityksen, ja kun ette voisi saada rehellisempää todistajaa, -varmempaa tukea, niin jään tänne. Ne, jotka ovat tietävinään niin -paljon, tulevat myös puhumaan. Mutta ainakin saamme sen onnen, joka -on uskaliaille niin kallisarvoinen: katsoa vihamiehiämme suoraan -silmiin. Vaviskoot viattoman kuningattaren majesteetin edessä, -kauhistukoot heitä itseään uljaamman miehen rohkeutta. Niin, minä -jään, madame, ja uskokaa, ettei teidän majesteettinne tarvitse -enää salata minulta ajatuksiaan. Tietäkööt ihmiset, etten pakene; -teidän majesteettinne tietäköön, etten mitään pelkää ja ettei minua -tarvitse ajaa maanpakoon, jos tahtoo päästä minua näkemästä. Kauvas -erotettuina sydämet kuulevat toistensa ääntä ja sielujen kaipuu on -hehkuvampi kuin lähellä toisiaan. Tahdotte siis, että matkustan -teidän enkä itseni tähden; mutta älkää pelätkö. Pysyn saatavilla -auttaakseni ja puolustaakseni teitä, mutta kyllin loitolla, etten -teitä loukkaa enkä vahingoita. Ettehän nähnyt minua, vaikka asuin -viikon ajan sadan sylen päässä, väijyen joka liikettänne, laskien -askeleenne, eläen teidän elämäänne... Samoin käy nytkin, sillä -tahtoanne en voi täyttää, minä en voi poistua! Miksi siitä muuten -välittäisittekään... ajattelisitteko minua? - -Kuningatar liikahti hänestä poispäin. - --- Kuten tahdotte, -- sanoi hän, -- mutta olette kaiketi ymmärtänyt, -mitä tarkoitan... ette saa selittää sanojani väärin. Minä en -mielistele, herra de Charny. Todellisella kuningattarella on se etu, -että saa sanoa, mitä ajattelee, ja ajatella, mitä sanoo; sellainen -minä olen. Eräänä päivänä valitsin kaikkien muiden joukosta teidät. -En tiedä, mikä veti sydäntäni teidän puoleenne. Kaipasin sydämellistä -ja puhdasta ystävyyttä; olenhan sen teille ilmaissut. Nyt ei enää -ole samoin; nyt en ajattele samaa kuin silloin. Meidän sielumme -eivät enää ole sisaruksia. Sanon teille siis suoraan: säästäkäämme -toisiamme. - --- Hyvä on, madame, -- sanoi Charny, -- en ole koskaan uskonut, -että valitsitte minut, en ole koskaan uskonut, että... Voi, madame, -minä en kuitenkaan kestä sitä ajatusta, että menettäisin teidät. -Minut tekee mustasukkaisuus ja kauhu hulluksi. Minä en kärsi, että -riistätte minulta sydämenne; se kuuluu minulle, sen olette minulle -antanut, kukaan ei sitä saa minulta ryöstää, niin kauvan kuin elän. -Olkaa nainen, olkaa lempeä, älkää käyttäkö heikkouttani väärin, -sillä äsken moititte minua epäluuloistani ja nyt muserratte minut -epäilyksellänne. - --- Lapsen sydän, naisen sydän, -- sanoi kuningatar. -- Te tahdotte, -että minä luottaisin teihin! Kylläpä me puolustaisimme toisiamme -kelpo lailla! Te olette heikko... enkä minäkään kovaksi onneksi ole -vahvempi! - --- Minä en rakastaisi teitä, jos olisitte toisenlainen, -- mutisi -Charny. - --- Mitä? -- sanoi kuningatar intohimoisella äänellä. -- Tämä -hylätty, tuhottu kuningatar, tämä nainen, joka joutuu parlamentin -tuomittavaksi, yleisen mielipiteen häväistäväksi, jonka hänen -puolisonsa ja kuninkaansa ehkä karkoittaa... tämä nainen tapaa vielä -sydämen, joka häntä rakastaa! - --- Tapaa palvelijan, joka pitää häntä kunniassa ja tarjoo hänelle -kaiken sydänverensä yhdestäkin äskeisestä kyyneleestä. - --- Tämä nainen, -- huudahti kuningatar, -- on siunattu ja tuntee -itsensä ylpeäksi! Hän on ensimäinen, onnellisin kaikista naisista, -liiankin onnellinen, herra de Charny. En ymmärrä, kuinka tämä nainen -on voinut valittaa; antakaa hänelle anteeksi. - -Charny heittäytyi Marie-Antoinetten jalkain juureen ja suuteli niitä -pyhän rakkauden huumauksessa. Samassa aukeni erään salakäytävän ovi, -ja kynnyksellä seisoi kuningas vavisten ja kuin salaman iskemänä -yllättäessään kuningattaren jalkain juuressa juuri sen miehen, jota -Provencen kreivi äsken syytti. - - - - -36. - -Kosinta. - - -Kuningatar ja Charny vaihtoivat niin kauhistuneen silmäyksen, että -pahinkin vihamies olisi heitä tällä hetkellä säälinyt. Charny nousi -hitaasti ja tervehti kuningasta syvällä kumarruksella. Ludvig XVI:n -sydän näkyi rajusti jyskyttävän pitsiröyhyksen alla. - --- Kah... herra de Charny! -- sanoi hän kolkosti. Kreivi vastasi -vain uudella kumarruksella. Kuningatar ei kyennyt puhumaan ja tunsi -olevansa hukassa. - --- Herra de Charny, -- jatkoi kuningas uskomattoman hillitysti, -- -eipä ole aatelismiehelle juuri kunniaksi joutua verekseltä kiinni -varkaudesta. - --- Varkaudesta! -- mutisi Charny. - --- Varkaudesta! -- toisti kuningatar, joka oli vielä kuulevinaan -äskeiset kauheat syytökset ja oletti, että kreivikin sekoitettaisiin -kaulanauhajuttuun. - --- Niin, -- jatkoi kuningas, -- tuommoinen polvistuminen toisen -miehen puolison edessä on varkautta, ja kun nainen on kuningatar, -tulee siitä majesteettirikos. Herra de Charny, saatte sen kuulla -oikeusministeriltäni. - -Kreivi aikoi vastata ja vakuuttaa viattomuuttaan, mutta kuningatar -oli jalomielisyydessään maltiton eikä sietänyt, että syytettiin -kataluudesta sitä miestä, jota hän rakasti; hän riensi avuksi. - --- Sire, -- sanoi hän vilkkaasti, -- teidät näkyy vallanneen paha -epäluulo ja epäsuopea arvostelu; sellainen epäluulo ja arvostelu on -väärä... sen saan teille huomauttaa. Näen, että kunnioitus lamauttaa -kreivin kielen, mutta kun perinpohjin tunnen hänen sydämensä, en -salli häntä syyttää ilman puolustusta. - -Tähän kuningatar pysähtyi uupuneena mielenliikutuksesta, kauhuissaan -siitä valheesta, joka hänen nyt täytyi keksiä, ja hädissään varsinkin -siitä, ettei mitään keksinyt. Mutta tämä viivyttely, joka inhotti -ylpeätä, kuninkaallista mieltä, olikin juuri naisen pelastus. -Hirveissä kohtauksissa, jolloin yllätetyn henki ja kunnia usein on -vaarassa, saattaa minuutinkin lisäaika pelastaa, kuten sekunnin -laiminlyönti voi syöstä perikatoon. Pelkästä vaistosta kuningatar -oli turvautunut lykkäykseen, äkkiä pysäyttänyt kuninkaan epäluulon, -eksyttänyt hänen mielensä ja vahvistanut kreivin rohkeutta. Näillä -rohkaisevilla minuuteilla on nopeat siivet, jotka kiidättävät -epäluuloisen aviomiehen vakaumuksen niin kauvas, ettei se melkein -koskaan enää osaa kotiinsa, paitsi jos mustasukkaisten suojelushenki -sen tuo siivillään takaisin. - --- Tekisikö mielenne ehkä väittää, -- vastasi Ludvig XVI äkkiä -alentuen kuninkaasta levottomaksi puolisoksi, -- etten olekaan nähnyt -herra de Charnyta polvistuneena tuossa edessänne, madame? Jos taas -lankee polvilleen eikä siitä nouse, niin täytyy... - --- Niin täytyy, sire, -- keskeytti kuningatar ankarana, -- jollakin -Ranskan kuningattaren alamaisella olla jokin armonpyyntö... -Luullakseni se on hyvin tavallista hovissa. - --- Pyysikö hän teiltä jotakin armoa? -- hämmästyi kuningas. - --- Pyysi, mutta en voinut sitä suoda, -- selitti kuningatar. -- -Muuten ei herra de Charny olisi ollut niin hellittämätön, sen voin -vakuutta, ja minä olisin kohta antanut hänen nousta ja ilomielin -suostunut siihen, mitä erityisesti kunnioittamani aatelismies anoi. - -Charny hengitti jälleen. Kuninkaan katse oli käynyt epävarmaksi, -ja hänen otsaltaan katosi vähitellen se tavaton uhkaus, jonka tämä -yllätys oli nostanut. Sillaikaa Marie-Antoinette etsi jotakin -tekosyytä kiukustuneena siitä, että täytyi valehdella, ja tuskissaan, -kun ei keksinyt mitään todennäköistä. - -Hän oli luullut hillitsevänsä kuninkaan uteliaisuutta tunnustaessaan, -ettei voinut kreivin pyyntöön suostua. Hän oli toivonut, että -kuulustelu pysähtyisi siihen. Se oli erehdys: jokainen muu nainen -olisi ollut kekseliäämpi ja vähemmän jäykkä, mutta hänestä tuntui -hirveältä kidutukselta valehdella sille miehelle, jota hän rakasti. -Jos hän nyt käyttäisi ilveilyjen kurjia, valheellisia kepposia, -tulisi puistojutun kaikkien metkujen ja epätotuuksien lopuksi -sellainen ratkaisu, joka olisi sopusoinnussa häpeällisyyden kanssa; -se olisi melkein samaa kuin myöntää itsensä syylliseksi... sehän -olisi kuolemaakin pahempaa. Hän epäröi yhä ja olisi antanut vaikka -henkensä, jotta Charny keksisi jonkin valheen, mutta ritarillinen -mies ei siihen pystynyt, eipä sitä edes ajatellut. Hienotunteisena -Charny pelkäsi esiintyäkään siinä valossa, että pyrkisi puolustamaan -kuningattaren kunniaa. - -Mitä tässä olemme kuvanneet monilla, kenties liiankin monilla -riveillä, vaikka ainetta olisi runsaasti, sen tuntemiseen ja -ilmaisemiseen olivat nämä kolme näyttelijää tarvinneet vain puoli -minuuttia. - -Marie-Antoinette odotti tuijottaen kuninkaan huuliin sitä kysymystä, -joka vihdoin lausuttiin. - --- Sanokaapa, madame, mitä armoa herra de Charny niin turhaan pyysi -polvistuneena? - -Ja ikäänkuin lieventääkseen tämän epäluuloisen kysymyksen tylyyttä -kuningas lisäsi: - --- Ehkä minä olen teitä onnellisempi, eikä herra de Charnylla silloin -liene tarvetta langeta polvilleen minun eteeni. - --- Sire, olenhan sanonut, että herra de Charny pyysi minulta -mahdotonta. - --- Sanokaa ainakin, mitä? - --- Mitä voi pyytää polvistuen? -- ajatteli kuningatar. -- Mitä -voidaan minulta pyytää semmoista, etten myöntäisi... Mietitään, -mietitään. - --- Odotan, -- sanoi kuningas. - --- Sire, asian laita on niin, että... herra de Charnyn pyyntö on -perhesalaisuus. - --- Kuninkaalta ei tarvitse mitään salata. Onhan kuningas isäntänä, -perheenisänä valtakunnassaan ja huolehtii kaikkien alamaistensa, -lastensa kunniasta ja turvallisuudesta, vieläpä silloinkin, -- lisäsi -Ludvig XVI uhkaavan arvokkaasti, -- kun nämä turmeltuneet lapset -vainoavat isänsä mainetta ja turvallisuutta. - -Kuningatarta kauhistutti tämä viimeinen vaaranuhka. - --- Herra de Charny, -- huudahti hän järkytettynä, kätensä vavistessa, --- herra de Charny tahtoi minulta saada... - --- No mitä, madame? - --- Lupaa mennä naimisiin. - --- Vai niin! -- sanoi kuningas, aluksi rauhoittuneena, mutta sitten -taas joutuen mustasukkaisen epäluulonsa valtaan. - --- Mutta miksi on mahdotonta sallia herra de Charnyn mennä -naimisiin? -- kysyi hän eikä huomannut, mitä kärsimystä näiden -sanojen lausuminen tuotti onnettomalle naiselle ja kuinka Charny -kalpeni nähdessään kuningattaren kärsivän. -- Eikö hän ole kelpo -aatelissukua? Eikö hänellä ole melkoisia varoja? Eikö hän ole -kyllin uljas ja komea? Jollei tahdo ottaa häntä sukulaisekseen -tai puolisokseen, täytyy olla kuninkaallinen prinsessa taikka jo -naimisissa; minusta käy asia vain näissä kahdessa tapauksessa -mahdottomaksi. Sanokaa siis, madame, sen naisen nimi, jota herra de -Charny haluaa puolisokseen, ja ellei hänellä ole kumpaakaan näistä -ominaisuuksista, niin lupaan poistaa esteet... teidän mieliksenne. - -Uhkaavan vaaran ajamana yhä kauvemmas ja ensi valheen pakottamana -vastasi kuningatar jyrkästi: - --- Ei, sire, ei; tässä on esteitä, joita ette voi poistaa. Se nainen, -josta nyt on puhe, on juuri sitä lajia... - --- Sitä tärkeämpää minun on saada selko asiasta, joka muka on -kuninkaalle mahdoton, -- keskeytti Ludvig XVI tuimasti. - -Charny katsahti kuningattareen, joka näytti horjuvan. Hän astahti -askeleen, mutta kuninkaan liikkumattomuus pysäytti hänet. -- Mitä -oikeutta olikaan hänellä, joka ei ollut tähän naiseen missään -suhteessa, tarjota kättään tai tukeaan sille, jonka kuningas ja -puoliso jätti oman onnensa nojaan? - --- Mitä voimaa vastaan, -- kysyi itseltään kuningatar, -- ei -kuningaskaan mitään voi? Suo vielä yksi aatos, tämä apu, hyvä Jumala! - -Äkkiä hänen mielessään välähti. - --- Oi, Jumala itse auttaa minua, -- mutisi hän. -- Sitä, joka kuuluu -Jumalalle, ei häneltä voi kukaan riistää, ei kuningaskaan. - -Kohottaen päätään hän sanoi vihdoinkin kuninkaalle: - --- Sire, se nainen, jota herra de Charny kosii, on luostarissa. - --- Sepä on todellakin este, -- myönsi kuningas, -- hyvin vaikeata -onkin temmata Jumalalta hänen omaansa ihmisille annettavaksi. Mutta -merkillistä on, että herra de Charny on niin äkkiä rakastunut. En ole -kuullut siitä sanaakaan, en edes hänen enoltaan, joka voi minulta -saada mitä tahansa. Mikä sen naisen nimi on, jota rakastatte, herra -de Charny? Olkaa niin hyvä ja sanokaa. - -Kuningatar tunsi pistävää tuskaa. Hänen täytyisi nyt kuulla Olivierin -suusta jokin naisennimi ja kestää tämän valheen kidutus. Kukaties -Charny mainitsisi joko muinoin rakastetun olennon, jonkin vielä -hellän muiston menneisyydestään, taikka sellaisen nimen, joka -edustaisi haaveksittua rakkautta, hämärää tulevaisuuden toivetta. -Välttääkseen tätä kauheaa iskua kuningatar riensi edelle ja huudahti -äkkiä: - --- Sire, tehän tunnette sen, jota herra de Charny kosii... se on -neiti Andrée de Taverney. - -Charny päästi huudahduksen ja peitti kasvot käsillään. Kuningatar -painoi kättä sydäntään vasten ja vaipui melkein tainnoksissa -nojatuoliinsa. - --- Neiti de Taverney, -- toisti kuningas. -- Se, joka on mennyt -Saint-Denisiin? - --- Se juuri, sire, -- vastasi kuningatar tuskin kuuluvasti. - --- Minun tietääkseni hän ei vielä ole tehnyt luostarivalaa. - --- Mutta tahtoo tehdä. - --- Koetetaan se estää, -- sanoi kuningas. -- Mutta, -- lisäsi hän, -vielä viimeiseksi epäillen, -- miksi hän rupesi nunnaksi? - --- Hän on köyhä, -- selitti Marie-Antoinette. -- Te olette -rikastuttanut vain hänen isäänsä, -- lisäsi hän tylysti. - --- Sen vääryyden voin korjata, madame; herra de Charny rakastaa -häntä... - -Kuningatar sinkautti nuoreen miehen raivoisan silmäyksen -ikäänkuin pakottaakseen häntä kieltämään, mutta Charny tuijotti -Marie-Antoinetteen ja oli vaiti. - --- Hyvä on, -- jatkoi kuningas, josta tämä vaitiolo merkitsi -kunnioittavaa myöntämistä, -- ja varmaan neiti de Taverney myös -rakastaa herra de Charnyta. Minä annan neiti de Taverneylle -myötäjäisiksi ne viisisataa tuhatta livreä, jotka äskettäin kielsin -teiltä, madame, kun herra de Calonne teki puolestanne esityksen. -Kiittäkää, herra de Charny, kuningatarta siitä, että hän ilmoitti -minulle asianne ja siten turvasi elämänne onnen. - -Charny astui askeleen eteenpäin ja kumarsi kuin kuvapatsas, jolle -Jumala hetkeksi on suonut elävän hengen. - --- Teidän kannattanee vielä kerran polvistua, -- lisäsi kuningas -laskien joutavaa pilaa, joka liiankin usein sumensi hänen -esi-isiltään perimäänsä arvokkaisuutta. - -Kuningatar hätkähti ja ojensi vaistomaisesti molemmat kätensä. Nuori -mies laskeutui polvilleen hänen eteensä ja painoi hänen kauniille, -jääkylmille käsilleen suudelman rukoillen Jumalalta, että saisi tällä -hetkellä kuolla. - --- Kas niin, -- sanoi kuningas. -- Nyt voimme jättää asianne -kuningattaren huostaan; tulkaa, monsieur, tulkaa. - -Ja hän astui nopeasti edeltä, niin että Charny saattoi kynnyksellä -kääntyä ja nähdä sanomattoman tuskan niissä ikuisissa jäähyväisissä, -joita kuningattaren silmät lausuivat. Heidän välillään sulkeutui ovi -kuin välimuuri, jonka ylitse ei viaton lempi enää koskaan pääsisi. - - - - -37. - -Saint-Denis. - - -Kuningatar jäi yksin epätoivoonsa. Häneen oli kerrallaan osunut niin -monta iskua, ettei hän tiennyt, mikä niistä oli tuskallisin. - -Oltuaan tunnin aikaa tässä epäilyksen ja masennuksen tilassa hän -arveli, että piti jo koettaa jollakin tapaa pelastua. Vaara yltyi. -Kuningas oli tietysti ylpeä näennäisestä voitostaan ja rientäisi -levittämään siitä puhetta. Voisihan sattua, että asiasta pääsisi -liikkeelle Versaillesin ulkopuolelle sellainen huhu, joka riistäisi -petokselta kaiken edun. - -Voi, kuinka kuningatar katui tätä petosta, kuinka mielellään hän -olisi peruuttanut hädässä päästämänsä sanan, kuinka hartaasti -hän halusi Andréeltakin riistää luulotellun onnen, josta ei ehkä -huolittaisikaan! - -Tässä tulikin uusi vaikeus. Andréen nimi oli kuninkaan silmissä -pelastanut kaikki, mutta voiko mennä vastuuseen siitä oikullisesta, -itsenäisestä olennosta, jota sanottiin neiti de Taverneyksi? Kuka -voi luottaa siihen, että tämä ylpeä nainen uhraisi vapautensa, -tulevaisuutensa, kuningattaren mieliksi, jonka oli vähän aikaa sitten -epäystävällisesti hylännyt? Miten silloin kävisi, jos Andrée ei -suostuisi, kuten olikin luultavaa? Valheiden koko tekele romahtaisi, -kuningattaresta tulisi vain huononpuolinen juoniniekka, Charnysta -nolo rakastelija, valehtelija, ja syytökseksi yltynyt parjaus saisi -kiistämättömän aviorikoksen tuntomerkit. - -Näissä mietteissä Marie-Antoinette tunsi järkensä sekaantuvan. -Hänen täytyi myöntää, että niin voisi käydä; hän puristi polttavia -ohimoitaan kättensä välissä ja koki jotakin keksiä. - -Kelle hän voisi ajatuksensa uskoa? Kuka oli kuningattaren ystävä? -Ehkä Lamballen prinsessa? Pelkkää järkeä, kylmää, taipumatonta -järkeä! Miksi kiusata tätä neitseellistä mielikuvitusta, jota -muuten eivät ymmärtäneet edes hovinaiset, matelevasti ihaillessaan -menestystä, vavistessaan epäsuosion ensi henkäyksestäkin, niin että -kenties mielellään antaisivat kuningattarelleen läksytyksen, kun piti -auttaa? - -Ei ollut jäljellä muita kuin neiti de Taverney itse. Hänen -sydämensä oli timanttia, jonka särmät pystyivät lasiin, mutta jonka -ehdoton lujuus ja kirkas puhtaus yksin voisi olla myötätuntoinen -kuningattaren suurelle tuskalle. - -Marie-Antoinetten pitäisi siis mennä Andréen luo, kertoa hänelle -onnettomuutensa ja rukoilla häntä uhrautumaan. Varmaankin Andrée -kieltäytyisi, sillä hänenlaisiaan ei voitu häikäistä, mutta -rukouksista heltyneenä hän kuitenkin lopulta suostuisi. Voisihan -ainakin saada lykkäyksen; kun kuninkaan ensi into laimenisi, tyytyisi -hän molempien kihlattujen näennäiseen suostumukseen ja viimein -unohtaisi koko asian... Silloin voisi loput järjestää jonkin matkan -avulla. Andrée ja Charny olisivat toisistaan erotettuja, kunnes -parjauksen lohikäärme olisi tyydyttänyt nälkänsä, ja antaisivat -sitten maailman tietää, että kihlaus oli kaikessa ystävyydessä -purettu, eikä kukaan aavistaisi, että koko avioliittohanke oli vain -leikkiä. - -Tällä tavoin ei neiti de Taverneyn vapaus joutuisi vaaraan, eikä -Charnykaan menettäisi omaansa. Kuningattarelle ei tulisi sitä -kauheata tunnonvaivaa, että kunnian itsekkäisyydelle oli uhrattu -kahden ihmisen onni, ja kuitenkin säilyisi eheänä tämä kunnia, johon -sisältyi myös hänen puolisonsa ja lastensa maine. Hän saisi sen -tahratonna jättää Ranskan vastaiselle kuningattarelle. - -Näin hän mietiskeli ja luuli ennakolta kaikki järjestäneensä, -sekä säädyllisyyden että yksityiset edut. Nyt täytyikin harkita -ripeästi näin hirveän vaaran uhatessa, varustautua täysin asein niin -jäykkää vastustajaa kuin neiti de Taverneytä vastaan, joka noudatti -ylpeytensä eikä sydämensä ääntä. - -Päästyään aikomuksestaan selville Marie-Antoinette päätti lähteä. Hän -olisi mielellään vihjaissut Charnylle, ettei tämä ryhtyisi mihinkään -harhatemppuun, mutta esteenä oli se pelko, että ympärillä oli -vakoojia ja nykyoloissa kaikki hänen puuhansa selitettäisiin väärin. -Sitäpaitsi hänelle oli kyllin tunnettu Olivierin kunnollisuus, -alttius ja päättäväisyys, jotta saattoi varmasti uskoa hänen -hyväksyvän kaikki, mitä kuningatar katsoi hyväksi tehdä. - -Kello löi kolme: oli tullut hovipäivällisen, esittelyjen ja -vierailijain aika. Kuningatar otti kaikki vastaan tyynesti ja -ystävällisesti, silti tinkimättä hyvin tunnetusta ylpeydestään. -Niille, joita hän piti vihamiehinään, hän osoitti jopa -avomielisyyttä, mikä ei ole syyllisissä tavallista. Koskaan ei hoviin -ollut tunkenut enemmän väkeä, koskaan ei uteliaisuus ollut hartaammin -silmäillyt vaaran uhkaaman kuningattaren piirteitä. Marie-Antoinette -uhmasi kaikkia, musersi vihamiehensä, huikaisi ystävänsä, muutti -kylmäkiskoiset hartaiksi, hartaat ihastuneiksi ja näytti niin -kauniilta ja suurelta, että kuningaskin julkisesti häntä onnitteli. - -Kun sitten kaikki oli päättynyt, kun hän vaihtoi keinotekoiset -hymynsä muistoihin, tuskaansa ja tunsi itsensä perin yksinäiseksi, -muutti hän pukua, pani päähänsä nauhoilla ja sinisillä kukilla -koristetun harmaan hatun, otti ylleen tummanharmaan silkkihameen, -nousi vaunuihinsa ja ilman vartijoita, vain yhden kamarirouvan -saattamana, käski ajamaan Saint-Denisin luostariin. - -Kuningatar saapui perille sillä hetkellä, jolloin kammioihinsa -palanneet nunnat olivat ruokasalin hillitystä hälinästä päässeet -iltarukouksen edellä vallitsevaan äänettömään mietiskelyyn. Hän pyysi -kutsumaan neiti Andrée de Taverneytä puheluhuoneeseen. - -Polvistuneena, yllään valkoinen villanuttu, katseli Andrée -akkunastaan korkeiden lehmusten takaa nousevaa kuuta, ja tästä -iltayön runoudesta hän sai aihetta palaviin, intohimoisiin -rukouksiinsa, joita kohotti Jumalan puoleen lievittääkseen sielunsa -tuskaa. Täysin siemauksin hän nautti vapaaehtoisen kieltäymyksen -katkeraa juomaa. Tätä kidutusta tuntevat vain vahvat sielut; se on -samalla kärsimystä ja nautintoa. Se on tuskan puolesta kaikkien -tavallisten kärsimysten kaltaista ja päättyy hekumaan, jota tuntee -vain silloin, kun jaksaa ylpeydelleen uhrata autuutensa. - -Andrée oli omin ehdoin jättänyt hovin, vapaasti luopunut kaikesta, -mikä voisi ylläpitää hänen rakkauttaan. Kleopatran lailla ylpeänä hän -ei sietänyt sitä ajatustakaan, että Charny ajatteli muuta naista, -vaikkapa tämä olisi kuningatar. - -Hänellä ei ollut mitään todistetta siitä, että Charny palavasti -rakasti toista. Sellaisesta todisteesta hänen mustasukkaisuutensa -olisi tosin saanut sen varmuuden, joka voi panna sydämen vuotamaan -verta. Mutta eikö hän ollut nähnyt, että Charny sivuutti hänet -kylmästi? Eikö hän ollut epäillyt, että kuningatar, tosin ehkä -viatonna, piti hyvänään Charnyn ihailun ja tältä saamansa etusijan? - -Mitä siis enää kannattaisi jäädä Versaillesiin? Kerjäämäänkö -kohteliaisuuksia? Toisten jäljestä poimimaan hymyjä? Saamaan joskus -hätätilassa nojata hänen tarjoamaansa käsivarteen, koskea hänen -käteensä, kun kuningatar lainaisi kävelyretkellä hänelle Charnyn -huomaavaisuutta, ollessaan itse hetkellisesti estettynä sitä -vastaanottamasta? - -Ei, tälle vaateliaalle sielulle ei sopinut raukkamainen heikkous eikä -myöntyväisyys, vaan joko elämä, rakkaus ja etusija tai luostari, -hylätty rakkaus ja loukattu ylpeys. - --- Ei koskaan, ei koskaan! -- toisti ylpeä Andrée itsekseen. -- Se, -jota yksinäisyydessä rakastan, joka on minulle vain hahmo, muotokuva, -muisto, ei koskaan minua loukkaa, vaan aina hymyilee ja aina vain -minulle! - -Tämän mielialansa nojalla Andrée oli viettänyt niin monta -tuskallista, mutta vapaata yötä; senvuoksi hän oli, tuntien onnea -saadessaan itkeä, kun heikkous valtasi, ja manata, kun mieli kiihtyi, -pitänyt vapaaehtoista poistumista, mikä jätti hänen rakkautensa ja -arvonsa eheäksi, parempana kuin että saisi tavata miestä, jota vihasi -juuri siksi, että oli pakko rakastaa. Muuten olivatkin nämä puhtaan -rakkauden mykät mietiskelyt, yksinäisten haaveiden jumalalliset -hurmiot sopivampia ihmisaralle Andréelle kuin Versaillesin loistavat -juhlat, pakko nöyristyä kilpailijainsa edessä ja pelko ilmaista -sydämeensä kätketty salaisuus. - -Kuten sanottu, kuningatar oli Pyhän Ludvigin päivänä saapunut illalla -Saint-Denisiin tapaamaan Andréeta, joka haaveili kammiossaan. Kohta -ilmoitettiin Andréelle, että luostariin oli tullut kuningatar, joka -oli saatettu suureen puheluhuoneeseen ja joka ensi tervehdysten -jälkeen ilmoitti haluavansa tavata neiti de Taverneytä. - -Merkillinen seikka! Enempää ei Andréen rakkaudesta heltynyt sydän -tarvinnut rientääkseen tätä Versaillesin tuulahdusta vastaan, -- -jollaista hän vielä edellisenä iltana oli sadatellut, -- mutta -joka tuntui hänestä sitä suloisemmalta, mitä kauemmaksi se jäi, -kallisarvoiselta kuin kaikki haihtuva, unohtuva, kalliilta kuin itse -rakkaus. - --- Kuningatar! -- mutisi Andrée. -- Hän täällä Saint Denisissä ja -haluaa minua puhutella! - --- Pian, pian, kiirehtikää, -- vastattiin hänelle. - -Andrée kiirehti todellakin, heitti hartioilleen pitkän nunnankaavun, -sitoi väljän hameensa ympärille villaisen vyön ja katsahtamatta -kuvastimeen seurasi ovenvartijaa, joka oli tullut häntä hakemaan. -Mutta tuskin hän oli astunut kymmenkunnan askelta, kun alkoi hävetä -sellaista riemastustaan. - --- Miksi, -- ajatteli hän, -- sydämeni niin sävähti? Mitä se Andrée -de Taverneytä liikuttaa, tuleeko Ranskan kuningatar Saint-Denisin -luostaria katsomaan? Tunnenko nyt ylpeyttä? Eihän kuningatar tule -minun tähteni. Onko tämä onnea? Enhän kuningatarta enää rakasta. Pysy -siis siivolla, kehno nunna, joka et ole Jumalan etkä maailman oma; -koeta olla ainakin oma itsesi. - -Näin Andrée torui itseään astuessaan alas suuria portaita, ja -halliten tahtoaan hän karkoitti poskiltaan hätäilyn tilapäisen -punan ja hillitsi liikkeittensä vilkkautta. Mutta senpä vuoksi hän -tarvitsikin enemmän aikaa suorittaakseen viimeiset kuusi askelta kuin -edelliset kolmekymmentä. - -Saapuessaan kuorin takaa suurimpaan puheluhuoneeseen, missä muutamat -sisaret kiireisesti sytyttelivät kattokruunuja ja vahakynttilöitä, -Andrée oli kalpea ja kylmä. Kun saattava ovenvartija lausui -hänen nimensä ja hän näki Marie-Antoinetten istumassa abbedissan -nojatuolissa, luostarin ylhäisimpien naisten kumarrellessa ja -häärätessä majesteettisen vieraan ympärillä, tunsi Andrée sydämensä -jyskyttävän, niin että hänen askeleensa pysähtyivät useaksi -sekunniksi. - --- Kah, tulkaapa jo vihdoinkin luokseni, jotta saan teitä puhutella, -neiti, -- sanoi kuningatar puolittain hymyillen. - -Andrée lähestyi ja kumarsi. - --- Teidän luvallanne, madame, -- lisäsi kuningatar kääntyen -abbedissaan päin. - -Tämä vastasi vain syvällä kumarruksella ja poistui huoneesta vieden -kaikki nunnat mukanaan. Kuningatar jäi nyt kahden kesken Andréen -kanssa, jonka sydän tykki niin kovaa, että se olisi kuulunut, ellei -olisi häipynyt vanhan seinäkellon verkkaiseen naksutukseen. - - - - -38. - -Kuollut sydän. - - -Keskustelun alotti kuningatar, kuten olikin sopivaa. - --- Saan siis teidät tavata, neiti, -- sanoi hän hieno hymy -huulillaan. -- Tiedättekö, tuossa nunnanpuvussa teette minuun -merkillisen vaikutuksen. - -Andrée ei vastannut. - --- Kun näkee entisen seuralaisen, -- jatkoi kuningatar, -- jo -poistuneen siitä maailmasta, missä me muut vielä elämme, tuntuu se -vakavalta muistutukselta kuoleman taholta. Ettekö ole samaa mieltä? - --- Madame, -- vastasi Andrée, -- kuka rohkenisi antaa teidän -majesteetillenne muistutuksia? Ei kuolemakaan uskalla kuningatarta -varoittaa, ennenkuin tulee hänet viemään. Ja kuinka voisikaan toisin -olla? - --- Miksi niin? - --- Siksi, madame, että kuningatar on ylhäisen asemansa vuoksi -määrätty tässä maailmassa kärsimään vain sitä, mikä on aivan -välttämätöntä. Kaikki, mikä voi elämää sulostuttaa, hänellä jo on; -kaikki, mikä muissa voi auttaa häntä kaunistamaan uraansa, hän ottaa -heiltä. - -Kuningatar näytti säpsähtävän. - --- Ja se on hänen oikeutensa, -- kiirehti Andrée lisäämään. -- Muut -ovat kuningattaren kannalta joukko alamaisia, joiden varat, kunnia -ja henki kuuluvat heidän hallitsijoilleen. Henki, maine ja varat, -aineelliset ja henkiset, ovat siis kuningatarten omaisuutta. - --- Tuollaiset mielipiteet kummastuttavat minua, -- sanoi -Marie-Antoinette hitaasti. -- Teistä tämän maan kuningatar on kuin -sadun syöjätär, joka ahmii kansalaisten omaisuuden ja hengen. -Olenko minä sellainen nainen, Andrée? Oliko teillä todellakin syitä -valituksiin minua vastaan silloin, kun oleskelitte hovissa? - --- Teidän majesteettinne suvaitsi minulta kysyä samaa lähtiessäni -pois, -- vastasi Andrée, -- ja kuten silloin, niin vastaan nytkin: -Ei, madame. - --- Mutta usein, -- sanoi kuningatar, -- vaivaa meitä vääryys, -joka ei koske suorastaan itseämme. Olenko vahingoittanut jotakuta -omaisistanne ja senvuoksi ansainnut ne kovat sanat, jotka äsken -lausuitte? Andrée, valitsemanne turvapaikka suojaa maailman häijyiltä -intohimoilta. Jumala opettaa meille täällä lempeyttä, kohtuutta ja -vääryyksien unohtamista, joiden hyveiden puhtain esikuva hän itse on. -Täytyykö minun siis, tultuani tapaamaan kristisiskon, kohdata täällä -ankara otsa ja katkeria sanoja? Pitääkö minun, kun saavun ystävänä, -ottaa vastaan nuhteita ja peiteltyä katkeruutta leppymättömältä -viholliselta? - -Andrée kohotti katseensa ja ihmetteli tätä malttia, johon -Marie-Antoinette ei ollut ympäristöään totuttanut. Olihan kuningatar -muuten kopea ja ankara, jos joku häntä vastusti. Juroa erakkoa -liikutti syvästi se kärsivällisyyden ja ystävällisyyden todiste, että -kuningatar oli vihastumatta kuunnellut hänen sanojaan. - --- Teidän majesteettinne tietää hyvin, -- sanoi hän hiljempaa, -- -etteivät Taverneyt voi olla teidän vihollisianne. - --- Ymmärrän, -- vastasi kuningatar. -- Te ette voi antaa anteeksi -kylmäkiskoisuuttani veljeänne kohtaan, ja hän itse syyttänee minua -häilyväiseksi, vieläpä oikulliseksi? - --- Veljeni on niin altis alamainen, ettei rupea syyttämään -kuningatarta, -- sanoi Andrée koettaen pysyä jäykkänä. - -Kuningatar älysi hyvinkin joutuvansa epäiltäväksi, jos lisäisi sitä -hunaja-annosta, jolla oli päättänyt kesyttää tätä villiä olentoa. Hän -siis keskeytti ilmeiset lähentelyt. - --- Kaikissa tapauksissa teki mieleni, -- sanoi hän, -- kun olin -tullut tapaamaan abbedissaa, puhutella myös teitä ja vakuuttaa, että -aina pysyn ystävänänne, lähellä tai kaukana. - -Andrée huomasi tämän uuden vivahduksen ja pelkäsi vuorostaan -loukanneensa sitä, joka oli tarjonnut ystävyyttä, ja vielä enemmän -pelotti häntä se, että kenties oli ilmaissut sydämensä haavan -naissilmän alati tarkalle katseelle. - --- Teidän majesteettinne suo minulle liiaksikin kunniaa ja iloa, -- -sanoi hän surumielisesti. - --- Älkää niin sanoko, Andrée, -- vastasi kuningatar ja puristi hänen -kättään; -- te raatelette sydäntäni. Eikö siis ole mahdollista, -että onnettomalla kuningattarella olisi ystävä, että hän saisi -luottaa edes yhteen sydämeen, turvallisesti katsahtaa niin -viehättäviin silmiin, kuin teidän, eikä tarvitsisi niiden syvyydessä -epäillä itsekkyyttä tai vihankaunaa? Niin, Andrée, kadehtikaa -vain kuningatarparkoja, kaikkien omaisuuden, kunnian ja hengen -valtiattaria. Voi, kuningattaria he kyllä ovat ja voivat käyttää -omanaan kansainsa kultaa ja verta, mutta sydämiä ei koskaan! Niitä he -eivät voi ottaa, ne pitää heille antaa. - --- Vakuutan teille, madame, -- sanoi Andrée heltyneenä tästä -lämpimästä puhuttelusta, -- että olen teidän majesteettianne -rakastanut niin syvästi kuin koskaan voin tässä maailmassa rakastaa. - -Ja samalla hän punastui ja laski päänsä. - --- Olette... minua... rakastanut! -- huudahti kuningatar tarttuen -näihin sanoihin kuin lennosta, -- Ette siis enää rakasta? - --- Oi, madame! - --- En pyydä teiltä mitään, Andrée... mutta kiroon luostaria, joka -eräistä sydämistä niin pian karkoittaa muiston. - --- Älkää syyttäkö sydäntäni, -- sanoi Andrée vilkkaasti. -- Se on -kuollut. - --- Teidänkö sydämenne kuollut? Te, Andrée, nuori, kaunis, sanotte -sydäntänne kuolleeksi! Älkää leikitelkö niin kaameilla sanoilla! -Ei ole sen sydän kuollut, jossa on säilynyt tuo hymy, tuollainen -kauneus; älkää semmoista puhuko. - --- Toistan sen, madame; hovissa tai maailmassa ei minulle jäänyt -mitään. Täällä elän kuin taimi tai korsi; minulla on iloja, joita -tunnen vain yksin. Siksi tämä arka ja mitätön nunna ei kohta sitä -käsittänyt, kun tulitte jälleen esille loistavana ja mahtavana. -Silmiäni häikäisi teidän kirkkautenne. Pyydän antamaan minulle -anteeksi; eihän ole kovin suuri rikos unohtaa maailman komeileva -turhuus. Rippi-isäni onnittelee minua siitä joka päivä, ja rukoilen -teiltä, madame, ettette olisi häntä ankarampi. - --- Mitä? Viihdyttekö luostarissa? -- kysyi kuningatar. - --- Tunnen itseni onnelliseksi yksinäisessä elämässä. - --- Eikö teihin ole jäänyt mitään, mikä herättäisi maailman kaipuuta? - --- Ei mitään. - --- Hyvä Jumala! -- ajatteli kuningatar levotonna, -- eikö aikeeni -siis onnistukaan? - -Ja hän tunsi koleata väristystä. - --- Koetetaan häntä houkutella, -- tuumi hän. -- Ellei se auta, täytyy -yrittää rukouksilla. Voi, että minun täytyy sitä pyytää, suostuttaa -häntä naimisiin herra de Charnyn kanssa. Armias taivas, täytyykö olla -niin onneton! - --- Andrée, -- lausui Marie-Antoinette hilliten mielenliikutustaan, -- -te ilmaisette tyytyväisyytenne niin päättävästi, että minulta haihtuu -eräs toivo. - --- Mikä toivo, madame? - --- Ei siitä kannata puhua, jos päätöksenne on niin jyrkkä kuin -näyttää... Se toivo oli ilon varjokuva, joka nyt on hälvennyt. Eikö -minulle kaikki ole pelkkiä utukuvia. Älkäämme sitä enää ajatelko. - --- Mutta juuri siksi, että se olisi teille tuottanut iloa, pyydän -selittämään... - --- Mitä se auttaisi? Olettehan vetäytynyt maailmasta syrjään. - --- Niin olenkin, madame. - --- Vapaaehtoisesti? - --- Aivan omasta halusta. - --- Ja pidätte sitä onnena? - --- Yhä enemmän. - --- Silloin ymmärrätte, että minun on turhaa jatkaa. Jumala on -kuitenkin todistajanani, että hetken aikaa uskoin tekeväni teidät -onnelliseksi. - --- Minut? - --- Niin, teidät, kiittämätön, joka syytätte minua. Mutta te olette -oppinut tuntemaan uusia riemuja, itse tunnette minua paremmin makunne -ja kutsumuksenne. Minä luovun... - --- Suokaa minulle kuitenkin se kunnia, että selitätte tarkemmin. - --- Se on perin yksinkertaista: tahdoin viedä teidät takaisin hoviin. - --- Minäkö palaisin hoviin! -- huudahti Andrée katkerasti hymyillen. --- Hyvä Jumala... ei, ei, madame, ei koskaan... vaikka onkin niin -vaikeata olla teidän majesteetillenne tottelematon. - -Kuningatarta värisytti. Hänen sydämensä valtasi sanomaton tuska. Hän, -ylväs alus, murskaantuisi siis mitätöntä graniittikaria vasten! - --- Ette suostu? -- mutisi hän. - -Ja salatakseen hätänsä hän kätki kasvot käsiinsä. Andrée, joka luuli -hänen pahastuneen, astui hänen luokseen ja polvistui; ikäänkuin tällä -kunnioittavalla liikkeellä lieventääkseen haavaa, jonka oli iskenyt -ystävyyteen tai ylpeyteen. - --- Kuulkaa, -- sanoi hän, -- mitä te hovissa tekisitte minulla, -joka olen niin surullinen, mitätön, köyhä ja ylenkatsottu, jota -kaikki karttavat, koska en onnetonna ole voinut edes naisissa -herättää levottomuutta kilpailijana tai miehissä sitäkään tavallista -myötätuntoa, joka vallitsee eri sukupuolten kesken... Voi, madame -ja rakas hallitsijatar, jättäkää tämä nunna, josta ei edes Jumala -huoli katsoen häntä vielä liian epätäydelliseksi, vaikka muuten -ottaa vastaan ruumiillisesti ja henkisesti vaivaiset. Jättäkää minut -onnettomuuteeni, yksinäisyyteeni... jättäkää. - --- Mutta se asema, -- vastasi kuningatar, -- jota aioin teille -ehdottaa, kumoaa kaikki nöyryytykset, joista valitatte. Se -avioliitto, josta nyt on puhe, sijoittaisi teidät Ranskan -ylhäisimpien naisten joukkoon. - --- Avioliitto! -- änkytti Andrée kummastuneena. - --- Ettekö suostu? -- kysyt kuningatar yhä alakuloisempana. - --- En, en, -- vastasi Andrée kiihkeästi. - --- Andrée... alkoi taas kuningatar. - --- En, madame, minä en suostu. - -Sydämen kouristuessa valmistui Marie-Antoinette nyt pyytelemään. -Andrée joutui sen estämään juuri sillä hetkellä, kun kuningatar -nousi epäröiden, vavisten ja hämillään tietämättä, kuinka alottaisi. -Tarttuen kuningattaren hameeseen, kun luuli hänen aikovan poistua, -sanoi Andrée: - --- Suokaa minulle ainakin se armo, että saan tietää, kuka minua -haluaa vaimokseen. Minä olen eläissäni kokenut niin monta -nöyryytystä, että tämän jalomielisen miehen nimi... - -Ja hän hymähti katkeran ivallisesti. - --- Sopii balsamiksi, -- jatkoi hän, -- jolla vastedes lääkitsen -ylpeyteni saamia haavoja. - -Kuningatar oli kahden vaiheella; mutta nyt täytyi mennä loppuun asti. - --- Se on herra de Charny! -- vastasi hän surumielisellä, innottomalla -äänellä. - --- Herra de Charny! -- huusi Andrée pelottavan kiihkoisesti, -- herra -Olivier de Charny? - --- Herra Olivier, niin, -- myönsi kuningatar silmäillen nuorta naista -hämmästyneenä. - --- Herra de Suffrenin sisarenpoika, -- jatkoi Marie-Antoinette yhä -enemmän ihmetellen Andréen piirteisiin tullutta muutosta. - --- Tahdotte siis naittaa minut herra de Charnylle? Niinhän te -sanoitte, madame? - --- Juuri hänelle. - --- Ja... hän suostuu? - --- Kosii teitä. - --- Minä suostun, suostun! -- huudahti Andrée suunniltaan -ihastuksesta. -- Minua siis hän rakastaa... minua hän rakastaa, niin -kuin minäkin rakastan häntä! - -Kuningatar peräytyi kalpeana, vapisevana, päästäen salaa huokauksen. -Musertuneena hän vaipui nojatuoliin, ja Andrée suuteli riemusta -hulluna hänen polviaan ja hamettaan, kostutti kyynelillä hänen -käsiään ja peitti ne kuumilla suuteloilla. - --- Milloin lähdemme? -- kysyi hän vihdoin, kun huudahdusten ja -huokausten sijaan sai esille sanoja. - --- Tulkaa, -- mutisi kuningatar, josta tuntui kuin henki lähtisi, -mutta joka tahtoi ennen kuolemaa pelastaa kunniansa. - -Hän nousi seisaalle ja nojasi Andréehen, jonka polttavat huulet -hakivat hänen jääkylmiä poskiaan. Ja nuoren naisen valmistellessa -itseään lähtöön ajatteli onneton kuningatar, kolmenkymmenen miljoonan -alamaisen hengen ja kunnian valtiatar, tuskaisesti nyyhkyttäen: - --- Voi, Jumalani... riittääkö tämä kärsimys yhden sydämen osaksi? -Ja kuitenkin minun täytyy kiittää sinua, Jumala, -- lisäsi hän, -- -sillä sinä pelastat lapseni häpeästä ja annat minulle oikeuden pitää -kuollessanikin kuningattaren vaippaa! - - - - -39. - -Miksi parooni lihoi. - - -Sillä välin kun kuningatar ratkaisi neiti de Taverneyn kohtalon, -joudutti Filip tuntien raatelevaa tuskaa kaikesta, mitä oli saanut -tietää ja äsken keksinyt, valmistuksia lähtöönsä. Soturi, joka on -tottunut vaeltamaan, ei tarvitse pitkää aikaa pannakseen matkatavarat -kuntoon ja ottaakseen ylleen matkavaipan. Mutta Filipillä oli lisäksi -tärkeämpiä syitä poistua Versaillesista niin pian kuin suinkin: hän -ei tahtonut olla näkemässä odotettavaa, uhkaavaa häväistystä, joka -kohtaisi kuningatarta, hänen ainoan rakkautensa esinettä. - -Niinpä hän nyt tavallista kiireisemmin satuloitsi hevosensa, latasi -pistoolinsa ja sälytti matkalaukkuunsa sen, mikä oli matkalla -tarpeellisinta. Saatuaan kaikki valmiiksi hän lähetti isälleen sanan, -että halusi häntä puhutella. - -Ukko Taverney oli juuri palaamassa Versaillesista ja astua sipsutti -niin ripeästi, kuin hoikat pohkeet kestivät, joiden täytyi -kannattaa pyöreähköä vatsaa. Parooni oli näet viimeisinä kolmena, -neljänä kuukautena lihonut, mistä hän tietysti ylpeili, hänessä -kun pöhölihavuus oli täydellisen tyytyväisyyden merkki. Muuten -on huomattava, että täydellisellä tyytyväisyydellä oli herra de -Taverneyn kannalta varsin laaja merkitys. - -Kuten sanottu, parooni palasi perin hilpeänä käynniltään -linnassa, missä oli illan kuluessa tutustunut kaikkiin uusimpiin -häväistysjuttuihin. Hänessä oli herättänyt huvia Bréteuilin ja -kardinaalin välinen viha, Soubisen ja Guémenéen riita Bréteuilin -kanssa, Provencen kreivin häijyys kuningatarta vastaan, Artoisin -kreivin suhde Provencen kreiviin ja satojen henkilöiden kiukku -satoja muita vastaan, mutta ei se, että kukaan suosi ketään. Hän oli -kerännyt varaston ilkeyksiä, kaikenlaisia häväistyksiä. Mitta täynnä -hän palasi hyvillä mielin. - -Kuultuaan palvelijaltaan, että hänen poikansa halusi häntä tavata, ei -hän jäänyt odottamaan, vaan kulki itse kokonaisen porrasjakson lisää -saadakseen heti nähdä matkalle aikovan. - -Hän astui, ennakolta ilmoittamatta, huoneeseen, jossa vallitsi -lähtöpuuhista johtunut epäjärjestys. Filip ei tosin odottanut -surun ilmaisua, kun isä saisi kuulla hänen päätöksensä, mutta ei -myöskään olettanut, ettei hän siitä lainkaan välittänyt. Olihan -Andrée jo jättänyt isänkodin, joten oli yhtä olentoa vähemmän -kiusattavaksi; vanha parooni tunsi kaiketi tyhjyyttä, ja kun tämä -nyt kävisi täydelliseksi toisenkin marttyyrin mennessä pois, voisi -parooni lapsen lailla, jolta riistetään koira tai lintu, hieman -ruikuttaa edes itsekkäisyytensä vuoksi. Filip hämmästyi siis suuresti -kuullessaan paroonin riemusta nauraen huudahtavan: - --- Ahaa, hän matkustaa, lähtee tiehensä!... Filip oli vaiti ja -katseli isäänsä ihmetellen. - --- Siitä olinkin varma, -- jatkoi parooni, -- olisin vaikka vetoa -lyönyt. Hyvin pelattu, Filip, oikein hyvin! - --- Mitä te puhutte, monsieur? -- kysyi nuori mies. -- Olkaa niin hyvä -ja selittäkää, mikä on hyvin pelattu? - -Ukko alkoi hyräillä ja hyppiä yhdellä jalalla pidellen vatsaansa -molemmin käsin. Samalla hän iski silmää Filipille, jotta tämä käskisi -palvelijansa poistua. Filip huomasi hänen tarkoituksensa ja totteli; -parooni sysäsi Champagnen ulos ovesta, jonka pani kohta lukkoon, ja -palasi sitten poikansa luo. - --- Mainiota, -- sanoi hän hiljaa, -- mainiota! - --- Kovinpa te minua ylistätte, -- vastasi Filip kuivasti, -- vaikken -tiedä, miten olisin ansainnut... - --- Ha, ha, haa, -- nauroi ukko ja vetkutteli ruumistansa. - --- Paitsi jos iloisuuteenne on syynä lähtöni, joka vapauttaa teidät -minun läsnäolostani. - --- Ho, ho, hoo, -- nauroi vanha parooni toisella äänensoinnulla. -- -Älä suotta teeskentele; tiedäthän, ettet voi minua pitää narrinasi, -ha, ha, haa! - -Filip pani käsivartensa ristiin epäillen, oliko äijän aivoissa jokin -ruuvi höltynyt. - --- Kuinka minä pitäisin teitä narrina? -- kysyi hän. - --- Kun olet lähtevinäsi, hitto vie! Vai kuvitteletko, että uskoisin -sinun matkustavan? - --- Ette siis usko? - --- Champagne on nyt poissa ja siksi voin toistaa: Älä enää -teeskentele. Muuten myönnän, ettei sinun sopinut toisin esiintyä; se -on mainiosti keksitty. - --- Monsieur, te hämmästytätte minua niin, että... - --- Onhan se merkillistä, että osasin arvata. Mutta mitä sille mahtaa? -Minä olen niin perin utelias, ja kun uteliaisuus minut valtaa, niin -tutkin, eikä kukaan saa minua paremmin asioista selkoa, kun kerran -alan penkoa. Siksi olen keksinyt, että olet vain lähtevinäsi, ja -siitä sinua onnittelen. - --- Minäkö olen vain lähtevinäni? - -Ukko astui lähemmäksi, kosketti luisevilla rystyillään nuoren miehen -rintaa ja sanoi yhä tuttavallisemmin: - --- Kunniani kautta, ellet olisi tähän keinoon turvautunut, olisi -varmasti kaikki tullut ilmi. Nyt onkin jo aika. Huomenna olisi ollut -myöhäistä. Riennä, poikaseni, riennä. - --- Monsieur, -- sanoi Filip jääkylmästi, -- vakuutan teille, etten -käsitä ainoatakaan sanaa siitä, mitä suvaitsette puhua. - --- Minne aiot piilottaa hevosesi? -- jatkoi parooni antamatta suoraa -vastausta. -- Sinulla on tamma, jonka tuntee helposti. Varo, ettei -sitä nähdä täällä, kun luullaan sinun jo olevan... Niin, minne olet -matkustavinasi? - --- Lähden Taverney-Maison-Rougeen. - --- Hyvä... aivan oikein... olet siis menevinäsi Maison-Rougeen... -Siitä ei kukaan tule hullua harmaaammaksi. Ole kuitenkin varuillasi, -monen silmät väijyvät teitä molempia. - --- Molempia? Keitä? - --- _Hän_ on kiivas, näetkös, -- jatkoi ukko, -- _hänessä_ on niin -kova into, että kaikki voi mennä pilalle. Pidä varasi, ole järkevämpi -kuin hän... - --- Totta tosiaan, monsieur, -- kiivastui nyt Filip, -- te näytte -pitävän lystiä minun kustannuksellani ja menettelette siinä -kohtuuttomasti ja epäviisaasti, sillä kun olen harmissani ja ärtynyt, -voisin unohtaa sen kunnioituksen, jota olen velvollinen teille -osoittamaan. - --- Kunnioituksesta sinut vapautan. Nyt olet jo kyllin aikamies -hoitamaan asioitamme ja hoidatkin niin mainiosti, että minä -puolestani alan kunnioittaa. Sinä olet kuin mestari minun hutiluksen -rinnalla. Annappa sentään jokin osoite, jotta voin sinulle lähettää -sanan, jos sattuisi jotakin tärkeätä. - --- Osoitteeni on Taverney, -- vastasi Filip luullen ukon jo vihdoin -tulevan järkiinsä. - --- Sepä on hyvin keksitty... Taverney, kahdeksankymmenen lieuen -päässä! Vai luuletko, että jos on annettava sinulle jokin tärkeä, -kiireellinen neuvo, panisin näön vuoksi pikalähetin ratsastamaan -itsensä kuoliaaksi niin pitkällä matkalla? Enhän pyydä sinulta pienen -puistomajasi osoitetta, sillä siellä voitaisiin vaania lähettiäni tai -tuntea palvelijani puku, mutta ilmoita jonkin kolmannen, läheisen -paikan osoite. Sen verran, hiisi vie, sinulla lienee kekseliäisyyttä! -Kun lemmenhommissaan saa niin paljon toimeen kuin sinä, ei silloin -tule keinoista loppua. - --- Puistomajani, lemmenhommani, keinoni! Mitä ihmettä tämä tietää? Te -latelette arvoituksia, mutta ratkaisun pidätte omana hyvänänne. - --- En tunne toista niin tyystiä, niin varovaista olentoa kuin sinä -olet! -- huudahti ukko harmistuneena. -- Ei kenenkään salaperäisyys, -ole niin loukkaava. Sinä näyt suorastaan pelkäävän, että kavallan -sinut! Sepä olisi hassua! - --- Monsieur, -- sanoi Filip vimmastuen. - --- Hyvä on, pidä vain salaisuutesi, älä hiiskahda, että olet -vuokrannut entisen portinvartijan asunnon! - --- Olenko minä vuokrannut... - --- Älä ikinä ilmaise yöllisiä kävelyltäsi kahden viehättävän -ystävättären seurassa. - --- Minäkö olisin yöllä kävellyt... mutisi Filip käyden kalpeaksi. - --- Salaa myös ne suutelot, jotka purkautuivat kuin hunaja kukkien ja -kasteen seassa. - --- Monsieur! -- ärjäisi Filip mustasukkaisuuden ja raivon huumaamana. --- Ettekö jo vaikene? - --- Hyvä on, sanon vieläkin kerran. Kaikki, mitä teit, olen saanut -tietää. Oletko aavistanut, että tiesin? Sen pitäisi, lempo soikoon, -herättää sinussa luottamusta. Tuo läheinen suhteesi kuningattareen, -onnistuneet temppusi, vierailusi Apollo-kylpylässä... se kaikki on -meidän yhteiseksi onneksemme. Älä siis minua pelkää, Filip... Usko -asiasi minulle. - --- Te olette inhottava! -- murisi Filip kätkien kasvot käsiinsä. - -Ja todellakin Filip parka inhosi sitä miestä, joka paljasti kaikki -hänen haavansa ja siihen tyytymättä levitti ja repi niitä niin -rajusti kuin taisi. Todellisen kammon herätti hänessä se mies, -joka luki hänen ansiokseen toisen nauttiman autuuden ja luullen -imartelevansa ruoski häntä kilpailijan onnella. Parooni sovitti -poikaansa kaikki, mitä oli kuullut ja arvannut, mitä pahansuovat -panivat kardinaali de Rohanin, ja paremmin perehtyneet Charnyn -tiliin. Hän uskoi Filipin olevan sen miehen, jota kuningatar salaa -rakasti korottaen suosion huipulle. Juuri tämän suuren mielihyvän -vuoksi oli herra de Taverney viime viikkoina lihonut. - -Kun Filipille selvisi tämä uusi kataluuden rapakko, kauhistui hän -nähdessään, että hänet siihen upotti juuri se olento, jonka olisi -tullut pitää hänen kunniansa omanaan; mutta isku oli niin raju, -että hän seisoi huumaantuneena ja mykkänä, kun taas parooni jatkoi -laverrustaan entistä vilkkaammin. - --- Oikean mestaritempun sinä olet tehnyt, -- sanoi hän, -- sillä nyt -olet puijannut koko maailman. Tänään sanoi ainakin viisikymmentä -henkilöä: se on Rohan. Ja toiset sata sanoivat: se on Charny. Pari -sataa tiesi: se on Rohan ja Charny. Ei yksikään, kuuletko, osannut -sanoa: se on Taverney. Toistan vieläkin, se on mestaritemppu, ja -ainakin tulee minun onnitella... Muuten on asia kunniaksi sekä -hänelle että sinulle, hänelle siksi, että valitsi sinut, sinulle -siksi, että osasit hänet kietoa. - -Samalla hetkellä, kun Filip tästä viimeisestä letkauksesta -vimmastuneena sinkautti ukkoon uhkaavan silmäyksen, joka ennusti -myrskyä, kuului pihalta vaunujen jyrinää, ja Filipin huomio kääntyi -eräisiin ääniin, outoihin liikkeisiin, jotka merkitsivät jonkun -saapuneen. Champagnen kuultiin huutavan: - --- Se on neiti! Se on neiti! - -Ja useat äänet toistivat: - --- Se on neiti! - --- Neiti? -- ihmetteli Taverney. -- Ketä sillä tarkoitetaan? - --- Sisartani, -- mutisi Filip kummastuneena, kun tunsi Andréen, joka -astui vaunuista maahan portinvartijan soihdun valaisemana. - --- Onko se Andrée? Kuinka se on mahdollista? - -Ja huoneeseen astui Champagne vahvistamaan Filipin selityksen -oikeaksi. - --- Monsieur, -- sanoi hän Filipille, -- sisarenne on naistenhuoneessa -suuren salongin vieressä ja tahtoo teitä puhutella. - --- Mennään häntä vastaan! -- huudahti parooni. - --- Minun kanssani hän tahtoo puhua, -- sanoi Filip, kumartaen -isälleen, -- ja teidän luvallanne tahdon siis ensin mennä häntä -tapaamaan. - -Samalla kuuluivat toiset vaunut ajavan pihalle kelpo lailla jyristen. - --- Kuka hitto sieltä vielä tulee? -- mutisi parooni. -- Tänään on -oikein seikkailujen ilta. - --- Kreivi Olivier de Charny! -- huusi portinvartija palvelijoille. - --- Saattakaa kreivi suureen salonkiin, -- sanoi Filip Champagnelle. --- Parooni ottaa hänet vastaan. Minä menen sisareni luo. - --- Mitähän kreivi täältä tahtoo? -- mietti Filip. - --- Mitähän varten Andrée on tullut? -- mietti parooni. - - - - -40. - -Isä ja morsian. - - -Talon suuri salonki oli alakerrassa. Sen vasemmalla puolella oli -naistenhuone, josta pääsi Andréen huoneisiin johtaville portaille. -Oikealla puolella oli toinen, pienempi salonki, jonka kautta -kuljettiin suureen. - -Filip saapui ensin naistenhuoneeseen, jossa hänen sisarensa odotti. -Heti eteiseen päästyään hän oli jouduttanut askeliaan syleilläkseen -rakastettua sisarta niin pian kuin suinkin. Ja kun hän oli avannut -oven, riensi Andrée hänen syliinsä ja suuteli häntä iloisen -näköisenä, jollaiseen tämä pettynyt rakastaja, onneton veli ei ollut -pitkiin aikoihin tottunut. - --- Hyväinen aika, mikä sinuun on tullut? -- kysyi nuori mies -Andréelta. - --- Jotakin onnellista, hyvin onnellista, veljeni. - --- Ja sitäkö ilmoittamaan sinä tulit? - --- Nyt palaan tänne ainiaaksi! -- huudahti Andrée niin ihastuneena, -että hänen huudahduksensa oli melkein kirkaisu. - --- Hiljempaa, sisko, hiljempaa, -- tyynnytti Filip, -- Tämän talon -seinät eivät ole tottuneet riemuun, ja sitäpaitsi on salongissa, -tuossa vieressä, tai ainakin sinne kohta tulee eräs, joka voisi -kuulla. - --- Eräs? -- toisti Andrée. -- Kuka se on? - --- Kuuntele, -- vastasi Filip. - --- Kreivi de Charny! -- ilmoitti palvelija, joka saattoi kreivin -pienestä salongista suureen. - --- Hänkö? -- ihastui Andrée, syleillen veljeään vielä hartaammin. -- -Kyllä minä tiedän, mitä varten hän tänne tulee. - --- Tiedätkö todella. - --- Kyllä, sen tiedän niin hyvin, että juuri nyt huomaan pukuni olevan -epäkunnossa ja aavistan pian tulevan sen hetken, jolloin minunkin -pitää astua suureen salonkiin omin korvin kuulemaan, mitä herra de -Charnylla on sanomista... - --- Puhutko täyttä totta, rakas Andrée? - --- Kuuntele, mitä siellä puhutaan, ja anna minun juosta yläkertaan -kamariini. Kuningatar toi minut luostarista hieman liian kiireesti, -ja nyt täytyy nunnan kaavun vaihtua sellaiseen pukuun, joka sopii... -morsiamelle. - -Ja lausuttuaan tämän sanan kuiskaten ja liitettyään siihen leikkisän -suutelon Andrée katosi ketteränä ja iloisena portaita myöten -huoneisiinsa. Filip jäi yksin, painoi poskeaan tämän huoneen ja -salongin välistä ovea vasten ja kuunteli. Salonkiin oli juuri -saapunut kreivi de Charny. Hän asteli hitaasti edestakaisin lattialla -ja tuntui pikemmin mietiskelevän kuin odottavan. Kohta tuli myös -parooni de Taverney ja tervehti kreiviä erinomaisen kohteliaasti, -vaikka hieman kylmästi. - --- Sallikaa kysyä, -- sanoi hän, -- mikä on toimittanut minulle sen -kunnian, herra kreivi, että näin odottamatta saavutte luokseni. -Kaikissa tapauksissa iloitsen tulostanne sydämen pohjasta, sen -vakuutan. - --- Olen tullut juhlallisen asian vuoksi, monsieur, ja pyydän, ettei -herra parooni panisi pahakseen, vaikkei mukanani ole enoni, komentaja -de Suffren, kuten olisi pitänyt. - --- Kuinka? -- sammalsi parooni. -- Tietysti en pane sitä pahakseni, -kreivi de Charny. - --- Sitä olisi vaatinut säädyllisyys, sen kyllä käsitän, katsoen -siihen pyyntöön, joka minulla on teille esitettävänä. - --- Pyyntö? -- sanoi parooni. - --- Niin, minulla on kunnia, -- jatkoi Charny liikutetulla äänellä, -- -pyytää teiltä tyttärenne, neiti Andrée de Taverneyn kättä. - -Parooni säpsähti nojatuolissaan. Hänen silmänsä levisivät, välähtivät -ja näyttivät ahmivan jokaisen sanan, mitä kreivi de Charny lausui. - --- Tyttäreni!... mutisi hän. -- Te kositte Andréeta? - --- Niin, herra parooni, ellei neiti de Taverney ole vastahakoinen -tätä liittoa kohtaan. - --- Ahaa, -- tuumi ukko, -- onko Filipin suosio jo niin ilmeinen, että -tuo kilpailija tahtoo siitä hyötyä naimalla hänen sisarensa? Hitto -vie, eipä ole huonosti keksitty, herra de Charny. - --- Tämä pyyntö, -- vastasi hän ääneen ja hymyili, -- kunnioittaa -perhettämme niin suuresti, herra kreivi, että omasta puolestani -suostun ilomielin, ja kun haluan, että saisitte jo kohta täydellisen -suostumuksen, käsken kutsumaan tyttäreni tänne. - --- Luullakseni se on tarpeetonta, -- keskeytti kreivi kylmästi. --- Kuningatar on suvainnut kysyä tästä asiasta neiti de Taverneyn -mieltä, ja tyttärenne vastaus oli minulle suosiollinen. - --- Vai niin, -- sanoi parooni yhä hämmästyneempänä, -- vai on -kuningatar... - --- Joka otti vaivakseen matkustaa Saint-Denisiin, niin, monsieur. - -Parooni nousi seisaalle. - --- Silloin minun tarvitsee vain antaa teille tietoja neiti de -Taverneyn omaisuudesta, -- sanoi hän. -- Minulla on yläkerrassa ne -arvopaperit, jotka kuuluvat hänen äidinperintöönsä. Te ette saa -rikasta tyttöä, herra kreivi, ja ennenkuin mitään päätätte... - --- Ei tarvita, herra parooni, -- sanoi Charny kuivasti. -- Minulla on -varoja molemmille, eikä neiti de Taverney ole niitä naisia, joista -tehdään kauppaa. Mutta sitä kysymystä, jota tahdoitte käsitellä -omasta puolestanne, herra parooni, täytyy minun käsitellä omalta -kannaltani. - -Tuskin hän oli tämän lausunut, kun sivuovi aukeni ja salonkiin -ilmestyi Filip kalpeana, kiihtyneenä, toinen käsi pistettynä takin -väliin, toinen suonenvetoisesti puristuneena. Charny tervehti häntä -kaavamaisesti ja sai vastaukseksi samanlaisen kumarruksen. - --- Monsieur, -- sanoi Filip, -- isäni on aivan oikeassa tahtoessaan -puhua kanssanne perheen asioista; meillä on molemmilla annettavana -teille eräitä tietoja. Sillaikaa kun parooni menee noutamaan ne -paperit, joista oli puhe, on minulla kunnia tarkemmin käsitellä -kanssanne tätä asiaa. - -Ja perin käskevällä katseella Filip sai lähtemään isänsä, joka -aavistaen jotakin estettä poistui huonolla tuulella. Filip seurasi -isäänsä pienen salongin ulko-ovelle asti ollakseen varma, että -tämä huone oli tyhjä. Sitten hän katsahti viereiseen huoneeseen, -ja varmana siitä, ettei häntä kukaan muu kuullut kuin se, jota nyt -puhutteli, hän kysyi, käsivarret ristissä ja katsoen kreiviä suoraan -silmiin: - --- Herra de Charny, kuinka te uskallatte kosia sisartani? Olivier -astahti taaksepäin ja punastui. - --- Senkö vuoksi, -- jatkoi Filip, -- että sitä paremmin voisitte -salata rakkausvehkeenne toisen naisen kanssa, jota tavoittelette, -jota rakastatte? Senkö vuoksi, että kun teidän nähdään olevan -naimisissa, ei voitaisi sanoa teidän pitävän rakastajatarta? - --- Mitä ihmettä!... sanoi Charny horjuen, hämillään. - --- Vai sekö on syynä, -- lisäsi Filip, -- että naituanne sen naisen, -joka milloin tahansa pääsee rakastajattarenne luo, teidänkin siten -kävisi mukavammaksi tavata tuota ihailemaanne rakastajatarta? - --- Monsieur, nyt menette liian pitkälle! - --- Kenties ja melkeinpä uskonkin, että niin on laita, -- jatkoi -yhä Filip, astuen lähemmäksi Charnyta, -- te tarkoitatte, -että jouduttuani langokseni en ilmaise, mitä tiedän entisistä -lemmenjuonistanne? - --- Mitä muka tiedätte! -- huudahti Charny kauhistuen. -- Olkaa -varuillanne! - --- Niin juuri, -- vastasi Filip yltyen, -- se pieni puistonvartijan -asunto, jonka vuokrasitte, salaiset kävelynne Versaillesin -puistossa... yöllä... kädenpuristukset, huokauksenne ja varsinkin -hellien katseitten vaihto puiston pikku portilla... - --- Monsieur, Herran nimessä, sanokaa, ettette ole mitään nähnyt... -ettette mitään tiedä. - --- Enhän minä mitään tiedä, -- ivasi Filip. -- Kuinka minä -mitään tietäisin, kun olin piilossa pensaikossa Apollo-kylpylän -portin takana teidän tullessanne sieltä ulos kuningattaren käsi -kainalossanne! - -Charny horjui pari askelta taaksepäin, ikäänkuin kuolettavan iskun -saaneena etsisi tukea. Filip katseli häntä kolkon äänettömänä, -antaen hänen pian haihtuvalla tuskalla sovittaa kuvaamattoman -autuuden hetkiä, joista oli juuri muistuttanut. Charny tointui -herpoutumisestaan. - --- Vaikka niin, monsieur, -- sanoi hän Filipille, -- senkin jälkeen, -mitä sanoitte, pyydän teiltä suostumusta avioliittooni neiti de -Taverneyn kanssa. Jos vaikuttimeni olisivat vain alhaisia laskelmia, -kuten äsken oletitte, jos menisin naimisiin vain oman etuni vuoksi, -olisin niin viheliäinen, että pelkäisin sitä miestä, jolla on -vallassaan kuningattaren ja minun salaisuuteni. Mutta nyt onkin -kuningatar pelastettava... se on välttämätöntä. - --- Miten kuningatar siitä on hukassa, -- kysyi Filip, -- että herra -de Taverney on nähnyt hänen puristavan herra de Charnyn käsivartta -ja kohottavan onnesta kosteita silmiään taivasta kohti? Mitä vaaraa -siitä on kuningattarelle, että minä tiedän hänen rakastavan teitä? -Ei siinä ole kyllin aihetta uhrata sisartani enkä siihen uhraamiseen -suostukaan. - --- Monsieur, -- vastasi Oliver, -- tiedättekö, miksi kuningatar on -hukassa, ellei tästä avioliitosta mitään tule? Asian laita on niin, -että juuri tänä aamuna, sillä välin kun vangittiin kardinaali de -Rohan, kuningas yllätti minut kuningattaren jalkain juuressa. - --- Hyvä Jumala! - --- Ja kuningatar vastasi mustasukkaisen puolisonsa kuulustamana, -että minä olin polvistunut pyytämään lupaa mennä sisarenne kanssa -naimisiin. Siinä näette, monsieur, että kuningatar on hukassa, ellen -nai sisartanne; joko käsitätte? - -Kaksi eri ääntä keskeytti nyt Charnyn sanat: kiljahdus ja voihkaus. -Jälkimäinen kuului naistenhuoneesta, edellinen pienestä salongista. -Olivier riensi voihkausta kohti ja tapasi Andrée de Taverneyn, yllä -valkoinen puku kuin morsiamella; tämä oli kuullut kaikki ja mennyt -tainnoksiin. Filip kiirehti pieneen salonkiin, josta oli kuulunut -kiljahdus, ja tapasi siellä isänsä kuolleena. Kun parooni oli saanut -kuulla, että kuningatar rakasti Charnyta, iski tämä toiveiden -raukeneminen häneen kuin salama, ja halvaus teki lopun hänen -elämästään. Cagliostron ennustus oli käynyt toteen. - -Filip, joka ymmärsi kaikki, vieläpä tämän kuolemansyyn -häpeällisyyden, jätti ääneti ruumiin ja palasi Charnyn luo, joka -vavisten ja uskaltamatta koskea katseli kaunista, nuorta tyttöä, -tämän maatessa elottoman näköisenä. Molempien ovien ollessa auki -voitiin nähdä molemmat ruumiit yhtaikaa sillä kohtaa, missä -salaisuuden ilmitulo oli kummankin kohdannut. - -Silmät kyynelissä ja tuskaisin sydämin Filip uskalsi vihdoin -katkaista äänettömyyden ja sanoi Charnylle: - --- Parooni de Taverney on kuollut. Hänen jälkeensä olen minä perheen -pää. Jos neiti de Taverney jää eloon, annan hänet teille vaimoksi. - -Charny katsahti paroonin ruumiiseen kauhistuneena, pyörtyneeseen -Andréeseen epätoivoisena. Filip repi hiuksiaan molemmin käsin ja -kiljaisi taivasta kohti niin vihlovasti, että siitä olisi Jumalankin -pitänyt heltyä. - --- Kreivi de Charny, -- jatkoi hän, kun myrsky hänen rinnassaan -oli tyyntynyt, -- tämän lupauksen annan sisareni puolesta, joka ei -nyt minua kuule. Hän uhratkoon onnensa kuningattarelle, jolle minä -puolestani saanen kerran uhrata henkeni. Hyvästi, herra de Charny, -hyvästi, lankoni! - -Ja kumartaen Olivierille, joka ei tiennyt, kuinka pääsisi pois -astumatta kummankaan uhrin ohitse, Filip nosti Andréen, lämmitti -häntä sylissään ja toimitti siten tien vapaaksi kreiville, joka -poistui naistenhuoneen kautta. - - - - -41. - -Lohikäärmeen jälkeen kyykäärme. - - -Nyt on jo aika palata niihin kertomuksemme henkilöihin, jotka -välttämättömyys ja juoni, kuten myös historiallinen totuus, on -jättänyt taustan puolelle. - -Oliva oli juuri pako valmistuksissa Jeannen käskystä, kun Beausire, -joka oli nimettömän kirjeen avulla saanut tietää hänen olinpaikkansa -ja palavasti halusi jälleen hänet omistaa, osui suoraan hänen -syliinsä ja vei hänet pois Cagliostron talosta jättäen herra Réteau -de Villetten turhaan odottamaan Roi-Doré-kadun päähän. - -Saadakseen käsiinsä nämä kaksi rakastavaista, joita myös poliisi -niin hartaasti haeskeli, käytti petetyksi joutunut rouva de la -Motte kaiken luotettavan väen apua, mitä vain keksi. Tietysti hän -mieluummin itse valvoi salaisuuttaan kuin päästi toisia siihen -sekaantumaan, ja aikeensa suorittamiseksi hyvään loppuun hän piti -välttämättömänä, että Oliva pysyisi kätkössä. Mahdotonta olisi -kuvata, kuinka tuskallista hänestä oli, kun hänen lähettinsä toinen -toisensa perästä palasivat ilmoittaen, että tiedustelut olivat turhia. - -Samaan aikaan hän sai piileskellessään monta eri käskyä -kuningattarelta saapua tekemään tiliä suhteestaan kaulanauhajuttuun. -Hän lähti yöllä, huntu silmillä, Bar-sur-Aubeen, missä hänellä oli -pieni maatila, ja päästyään sinne kiertoteitä, kenenkään tuntematta, -hän rupesi rauhassa miettimään asemaansa sen oikeassa valossa. - -Täten hän sai parin, kolmen päivän lykkäyksen ja sen avulla uutta -kykyä lujittaa vahvalla sisällisellä vallituksella parjaustansa -rakennetta. Kahden päivän yksinäisyys oli tälle syvämietteiselle -sielulle kamppailua, jonka päätyttyä ruumiin ja sielun piti olla -lannistettuja, tottelevainen omatunto, rikolliselle vaarallinen -todistaja, ei enää pyrkisi puhumaan ja veri olisi tottunut kiertämään -sydämessä syöksymättä kasvoihin ilmaisemaan häpyä tai hämmästystä. - -Kuningas ja kuningatar, jotka olivat käskeneet etsiä häntä, saivat -vasta silloin tietää hänen oleskelevan Bar-sur-Aubessa, kun hän -jo oli taisteluun valmis. He lähettivät kuriirin häntä noutamaan, -ja vasta nyt kuuli Jeanne, että kardinaali oli vangittu. Kuka muu -tahansa olisi musertunut tästä rajusta kolauksesta, mutta Jeannen ei -enää tarvinnut haikailla. Ja mitä merkitsikään vapauden menettäminen, -kun vaa'alle päivittäin kasaantui elämän ja kuoleman kysymyksiä? -Kuultuaan, että kardinaali oli vankina ja että Marie-Antoinette oli -esiintynyt uljaana, tuumi hän kylmästi: - --- Kuningatar on polttanut laivansa; nyt hänen ei sovi palata -entisyyteen. Kun hän ei suostu sopimaan kardinaalin kanssa eikä -maksamaan timanteista, panee hän kaikki yhden kortin varaan. Hän ei -siis näy ottavan minua lukuun eikä tietävän lainkaan, mitä aseita -minulla on. - -Tällaisista kappaleista oli Jeannen varustus kyhätty, kun muuan mies, -puoliksi kuriiri, puoliksi poliisi, äkkiä ilmestyi hänen luokseen ja -julisti saaneensa toimekseen _viedä hänet hoviin_. - -Perille tultua tahtoi lähetti saattaa hänet suoraa päätä kuninkaan -luo, mutta viekkaasti, kuten ainakin, osasi Jeanne estellä sanoen: - --- Monsieur, varmaankin rakastatte kuningatarta? - --- Voitteko sitä epäilläkään, rouva kreivitär? - --- No hyvä, vedoten uskolliseen rakkauteen ja kunnioitukseen, jota -tunnette kuningatarta kohtaan, pyydän teitä viemään minut ensin hänen -luokseen. - -Mies tahtoi väittää vastaan. - --- Varmaankin tiedätte minua paremmin, mistä nyt on puhe, -- -huomautti kreivitär vilkkaasti. -- Käsitätte siis, että minun on -välttämätöntä puhua salaa kuningattaren kanssa. - -Tutustuneena häpeällisiin juoruihin, jotka kuukausia olivat -myrkyttäneet Versaillesin ilmaa, luuli kuriiri todellakin tekevänsä -kuningattaren mieliksi viemällä rouva de la Motten hänen puheilleen, -ennenkuin kuningas saisi kreivitärtä nähdä. - -Kuviteltakoon kuningattaren ylpeyttä ja käskevää kopeutta, kun hän -edessään näki tämän paholaisen, jota ei vielä täysin tuntenut, -mutta jonka kavalaa vaikutusta jo epäili. Kuviteltakoon, millainen -nyt oli Marie-Antoinette, vielä lohduton häväistyksen sortamasta -rakkaudestaan, musertunut syytöksen painamana, jota ei kyennyt -kumoamaan, niin monen kärsimyksen jälkeen valmistuessaan murskaamaan -pään siltä kyykäärmeeltä, joka oli häntä pistänyt. Rajaton ylenkatse, -vaivoin hillitty suuttumus, loukatun naisen viha toista naista -vastaan ja verrattomasti ylempi asema, nämä olivat toisen aseina; -sydän täynnä salaperäistä voimaa, pää täynnä keinoja ja epätoivon -vimma viimeisenä kiihottimena, ne olivat toisen varuksina. - -Kuningatar aloitti ottelun kutsumalla saapuville kaksi -kamarirouvaansa, jotka astuivat sisään silmät maahan luotuina, huulet -tiiviisti kiinni, kumarrellen hitaasti, kunnioittavasti. Nähdessään -nämä naiset rouva de la Motte ajatteli: - --- Hyvä, tuossa on kaksi todistajaa, jotka pian saavat lähtöpassin. - --- Kah, jopa vihdoin tulitte, madame! -- huudahti kuningatar. -- -Lopulta teidät sittenkin tavattiin. - -Jeanne kumarsi toisen kerran. - --- Olitte siis piilossa! -- jatkoi kuningatar maltittomasti. - --- Minäkö piilossa? Ei, madame, -- vastasi Jeanne vienolla, -hiljaisella äänellä, ikäänkuin kuninkaallisen majesteetin vaikuttama -mielenliikutus olisi yksin vaimentanut sen sointua, -- en minä ole -piillyt; jos niin olisi laita, ei minua olisi tavattu. - --- Kuitenkin olette pysynyt poissa. Olkoon sillä menettelyllä mikä -nimi tahansa. - --- Niin, madame, olen ollut poissa Pariisista. - --- Minun luvattani? - --- Pelkäsin, ettei teidän majesteettinne sallisi minun tehdä pientä -retkeä, joka oli minulle välttämätön järjestääkseni asioitani -Bar-sur Aubessa, missä olin jo viipynyt kuusi päivää, kun teidän -majesteettinne käsky minulle ilmoitettiin. Sitäpaitsi en luullut -olevani teidän majesteetillenne niin tarpeellinen, että olisi pitänyt -ilmoittaa kahdeksan päivän poissaolosta. - --- Siinä olettekin oikeassa, madame; mutta miksi pelkäsitte, etten -suostuisi pyyntöönne? Ja mitä lupaa teidän tarvitsikaan pyytää -minulta? Kuinka minä voisin esiintyä luvan antajana? Vai onko teillä -täällä jokin toimi? - -Näissä viime sanoissa oli liiankin paljon ylenkatsetta, mikä -loukkasi Jeannea, mutta hän hillitsi suuttumuksensa, niinkuin nuolen -haavoittama tiikerikissa saa verensä tyrehtymään. - --- Madame, -- sanoi hän nöyrästi, -- tosin minulla ei ole hovissa -mitään tointa, mutta teidän majesteettinne on minua kunnioittanut -niin kallisarvoisella luottamuksella, että mielestäni kiitollisuus -vaatii minulta enemmän kuin toisilta velvollisuus. - -Jeanne oli hetkisen katseltuaan löytänyt sanan "luottamus", johon nyt -pani erityistä painoa. - --- Siitä luottamuksesta, -- vastasi kuningatar ilmaisten entistä -musertavampaa ylenkatsetta, -- saamme nyt ottaa selkoa. Oletteko -tavannut kuninkaan. - --- En, madame. - --- Saatte siis tavata. - --- Se on minulle suuri kunnia, -- sanoi Jeanne kumartaen. - -Kuningatar koki hieman tyyntyä voidakseen edullisesti aloittaa -kuulustelun. Jeanne käytti tätä väliaikaa hyväkseen, huomauttaen: - --- Hyvä Jumala, kuinka teidän majesteettinne on minulle ankara! Minä -jo aivan vapisen. - --- Vasta tämä on alkua, -- sanoi kuningatar jyrkästi. -- Tiedättekö, -että kardinaali de Rohan on Bastiljissa? - --- Niin on minulle kerrottu. - --- Kaiketi arvaatte syyn? - -Jeanne katsahti kuningattareen tuikeasti ja vastasi kääntyen -kamarirouviin päin, joiden läsnäolo näkyi häntä vaivaavan: - --- Siitä ei minulla ole aavistusta, madame. - --- Muistatte kuitenkin puhuneenne minulle eräästä kaulanauhasta vai -mitä? - --- Timanttisesta kaulanauhasta... kyllä, madame. - --- Ja muistanette myös, että kardinaalin puolesta tarjositte -rahalainaa sen maksuksi? - --- Se on totta, madame. - --- Otinko sen lainan vastaan vai enkö? - --- Teidän majesteettinne ei suostunut lainaamaan. - --- Niinpä niin, -- sanoi kuningatar, jonka äänessä oli hämmästyksen -sekaista tyydytystä. - --- Vieläpä teidän majesteettinne antoi etumaksuksi kaksisataa -viisikymmentä tuhatta livreä, -- lisäsi Jeanne. - --- Hyvä... entä sitten? - --- Kun teidän majesteettinne sitten ei voinutkaan maksaa senvuoksi, -että herra de Calonnen lupaamaa summaa ei saatu, lähetti teidän -majesteettinne timantit takaisin herroille Böhmer ja Bossangelle. - --- Kenen kautta ne lähetin? - --- Minun kauttani. - --- Ja minne ne veitte? - --- Minä, -- vastasi hitaasti Jeanne, joka käsitti nyt lausuttavien -sanain tärkeyden, -- jätin timantit kardinaalille. - --- Kardinaalille! -- huudahti kuningatar. -- Ja miksi, vaikka piti -viedä ne takaisin jalokivikauppiaille? - --- Siksi, madame, että kardinaali harrasti tätä ostoa, joka miellytti -teidän majesteettianne, ja hän olisi loukkaantunut, ellen olisi -antanut hänelle tilaisuutta itse suorittaa tätä asiaa loppuun asti. - --- Mutta kuinka siis saitte jalokivikauppiailta kuitin? - --- Sen antoi minulle kardinaali. - --- Entä se kirje, jonka te kuulutte minun puolestani toimittaneen -jalokivikauppiaille? - --- Kardinaali pyysi minua viemään sen perille. - --- Siis aina ja joka paikassa on kardinaali sekaantunut tähän asiaan! --- huudahti kuningatar. - --- En ymmärrä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa, -- vastasi -Jeanne hajamielisen näköisenä, -- enkä myöskään tiedä, mihin -kardinaali on sekaantunut. - --- Kuulkaa siis, että se kuitti, jonka jalokivikauppiaat muka ovat -kirjoittaneet, on väärennetty. - --- Väärennetty! -- toisti Jeanne viattomasti. -- Voi, madame! - --- Ja lisäksi sanon, että mainittu kirje, jossa minä muka -allekirjoituksellani vakuutan saaneeni kaulanauhan, myös on -väärennetty. - --- Ooh! -- huudahti Jeanne näöltään vielä hämmästyneempänä kuin äsken. - --- Lopuksi tulee teidän tietää, -- jatkoi kuningatar, -- että teitä -ja kardinaalia täytyy kuulustella vastakkain, jotta tämä asia selviää. - --- Kuulustella vastakkain! -- ihmetteli Jeanne. -- Mutta mitä varten -tarvitsee minua kuulustella sillä tapaa? - --- Hän itse on sitä vaatinut. - --- Hänkö? - --- Hän on teitä hakenut joka paikasta. - --- Mutta sehän on mahdotonta, madame. - --- Hän sanoi tahtovansa todistaa, että te olette häntä pettänyt. - --- No sitten, madame, tahdon ristikuulustelua. - --- Se kyllä toimitetaan, olkaa siitä varma. Te siis väitätte, ettei -teillä ole tietoa, missä kaulanauha nyt on? - --- Kuinka minä sen tietäisin? - --- Ettekä myönnä olleenne kardinaalin apuna eräissä vehkeissä?... - --- Teidän majesteetillanne on täysi oikeus olla minulle epäsuopea, -mutta ei loukata. Minä olen Valois-suvun jäsen, madame. - --- Kardinaali on kuninkaan läsnäollessa lausunut parjauksia, jotka -hän toivoo voivansa perustaa varmalle pohjalle. - --- En käsitä. - --- Kardinaali väittää lähettäneensä minulle kirjeitä. - -Jeanne tuijotti kuningattareen eikä vastannut. - --- Kuuletteko, mitä sanon? - --- Kuulen, teidän majesteettinne. - --- Ja mitä vastaatte? - --- Minä vastaan sitten, kun minua kuulustellaan yhdessä kardinaalin -kanssa. - --- Toistaiseksi auttakaa meitä pääsemään totuuden perille, jos sen -tiedätte. - --- Totuus, madame, on sellainen, että teidän majesteettinne syyttä -suotta polkee minua. - --- Ei se ole mikään vastaus. - --- Täällä madame, en kuitenkaan muuta vastausta anna. Ja Jeanne loi -taas katseensa kamarirouviin. - -Kuningatar ymmärsi tarkoituksen, mutta ei hellittänyt. Uteliaisuus -ei päässyt voitolle siitä kunnioituksesta, jonka hän oli itselleen -velkaa. Jeannen vaiteliaisuudesta, nöyrästä ja samalla julkeasta -ryhdistä häämöitti varmuus, jonka perustana saattoi olla tieto -jostakin salaisuudesta. Tämän olisi kuningatar ehkä ostanut -lempeydellä. Mutta hän piti arvottomana siihen keinoon ryhtyä. - --- Kardinaali de Rohan vietiin Bastiljiin siksi, että hän puhui liian -paljon, -- sanoi Marie-Antoinette. -- Varokaa, madame, joutumasta -samaan paikkaan siksi, että liiaksi vaikenette. - -Jeanne puristi kätensä nyrkkiin, mutta hymyili kuitenkin. - --- Mitä puhdas omatunto välittää vainosta? -- sanoi hän. -- Voiko -Bastilji saada minut kiinni rikoksesta, jota en ole tehnyt? - -Kuningatar loi Jeanneen vihaisen silmäyksen. - --- Tahdotteko puhua? -- kysyi hän. - --- Minulla ei ole mitään sanomista, madame, paitsi teille itsellenne. - --- Minulle? No ettekö nyt puhu juuri minulle? - --- En yksin teille, madame. - --- Ahaa, vai se teitä vaivaa! Puhuisitte vain kahden kesken! -Pelkäätte julkisen tunnustuksen häpeää, vaikka olette minua herjannut -herättämällä julkista epäluuloa. - -Jeanne suoristi itseään. - --- Älkäämme siitä enää puhuko, -- sanoi hän. -- Mitä olen tehnyt, sen -tein teidän hyväksenne, madame. - --- Kuinka hävytön te olette! - --- Kärsin alistuen kuningattareni loukkaukset, -- vastasi Jeanne -tyynesti. - --- Jo ensi yönne nukutte Bastiljissa, rouva de la Motte. - --- Vaikka niinkin, madame. Mutta ennen maatapanoa lupaan tapani -mukaan rukoilla Jumalalta teidän majesteetillenne iloa ja kunniaa, -- -sanoi syytetty. - -Kuningatar nousi vimmastuneena, poistui viereiseen huoneeseen ja -paiskasi oven jäljestään kiinni. - --- Voitettuani lohikäärmeen saanen tuon kyykäärmeenkin muserretuksi, --- ajatteli hän. - --- Hänen pelinsä osaan ulkoa, -- mietti Jeanne, -- ja luullakseni -olen jo voitolla. - - - - -42. - -Metsästäjä joutuu itse saaliiksi. - - -Kuningattaren käskystä vangittiin rouva de la Motte. Mikään hyvitys -ei olisi voinut kuningasta enemmän miellyttää, hän kun vaistomaisesti -vihasi tätä naista. - -Nyt pantiin kaulanauhajutusta vireille oikeudenkäynti, jonka -kiihkeyttä ylläpitivät häviölle joutuneet kauppiaat toivoen -pelastuvansa jutusta, ja syytetyt, jotka tahtoivat vapauttavaa -tuomiota, ynnä lisäksi yleisesti tunnetut tuomarit saatuaan -haltuunsa kuningattaren hengen ja kunnian, puhumattakaan heidän -itserakkaudestaan ja puolueharrastuksistaan. Koko Ranskan halki -kuului vain yksi huuto, jonka vivahduksista kuningatar saattoi tuntea -ja laskea puoltajansa ja vihamiehensä. - -Vangitsemisestaan saakka oli kardinaali hartaasti pyytänyt, että -häntä kuulusteltaisiin vastakkain rouva de la Motten kanssa, ja -siihen suostuttiinkin. Prinssi eleskeli Bastiljissa kuin ylhäinen -herra vuokraamassaan asunnossa. Paitsi vapautta hänelle suotiin -kaikki, mitä hän pyysi. - -Jo alusta oli tämä oikeudenkäynti verrattuna syytettyjen ylhäiseen -asemaan näyttänyt kehnolta. Pidettiinhän merkillisenä, että -Rohan-suvun jäseniä syytettiin varkaudesta, ja siksi Bastiljin -kuvernööri ja upseerit osoittivat kardinaalille kaikkea sitä -myöntyväisyyttä ja arvonantoa, jota onnettomuus ansaitsee. Heistä -hän ei ollut syytetty, vaan epäsuosioon joutunut. Mutta toiseksi -muuttui asia, kun levisi huhu, että kardinaali oli sortunut hovin -vehkeilyjen uhrina. Silloin ei häntä kohtaan ollut vain myötätuntoa, -vaan ihastusta. Eikä kardinaali, joka oli valtakunnan ylhäisimpiä -aatelismiehiä, ymmärtänyt saavansa osakseen kansan rakkautta -yksistään senvuoksi, että hänen vainoojansa oli vielä ylhäisempi. -Rohanin prinssi, yksinvallan viimeinen uhri, oli itse asiassa Ranskan -ensimäisiä vallankumousmiehiä. - -Kun häntä kuulusteltiin yhdessä rouva de la Motten kanssa, sattui -merkillinen seikka. Kreivittären, jonka sallittiin puhua hiljaa, -milloin asia koski kuningatarta, onnistui kuiskata kardinaalille: - --- Poistakaa kaikki ihmiset, niin saatte haluamanne tiedot. - -Kardinaali ilmoitti haluavansa puhutella rouva de la Mottea kahden -kesken, muiden kuulematta. Siihen ei suostuttu, mutta hänen -asiamiehensä sai keskustella kreivittären kanssa. Tällöin Jeanne -selitti, ettei vähääkään tiennyt, minne kaulanauha oli joutunut, -mutta että se olisi varsin hyvin voitu hänelle lahjoittaa. Ja kun -asianajaja hänen julkeudestaan säpsähti, kysyi Jeanne häneltä, -eikö hänen mielestään se palvelus, jonka hän, Jeanne, oli tehnyt -kardinaalille ja kuningattarelle, ollut miljoonan arvoinen. -Asianajaja toisti nämä sanat kardinaalille, jolloin tämä kalpeni, -laski päänsä ja aavisti joutuneensa pirullisen pyydystäjän ansaan. - -Mutta jos kardinaali itse olikin jo valmis vaientamaan tämän jutun, -joka uhkasi tuhota kuningattaren, yllyttivät häntä ystävät ja -vihamiehet jatkamaan taistelua. Hänelle huomautettiin, että hänen -kunniansa oli vaarassa, että oli puhe varkaudesta ja ettei ilman -parlamentin vapauttavaa tuomiota hänen viattomuutensa kävisi ilmi. -Tämän syyttömyyden todistamiseksi täytyi myös selvittää kardinaalin -suhteet kuningattareen ja siis näyttää toteen jälkimäisen rikollisuus. - -Tähän väitteeseen vastasi Jeanne, ettei hän koskaan syyttäisi -kuningatarta eikä kardinaalia, mutta jos yhä tahdottaisiin lykätä -vastuu kaulanauhasta hänen niskoilleen, tekisi hän, mitä ei soisi, -näyttäisi nimittäin toteen, että sekä kuningattaren että kardinaalin -etujen mukaista oli syyttää häntä valheesta. Kun nämä johtopäätökset -ilmoitettiin kardinaalille, lausui tämä inhoavansa sitä olentoa, joka -uhkasi hänet sillä tavoin uhrata, ja samalla hän lisäsi, että Jeannen -käytöstä voi hieman käsittää, mutta että kuningattaren menettely oli -kerrassaan outoa. - -Saatuaan kuulla nämä sanat selityksineen, Marie-Antoinette suuttui -ylemmäärin. Hän vaati, että oli pantava toimeen erityinen kuulustelu -tämän jutun salaperäisistä kohdista. Silloin tuli esille kiusallinen -kanne yöllisistä kohtauksista, joita pärjääjät ja uutisten urkkijat -esittivät mitä pahimmassa valossa. Vasta silloin huomasi onneton -kuningatar olevansa vaarassa: Kuningattaren asiamiesten läsnäollessa -Jeanne ei sanonut tietävänsä, mistä oli puhe, mutta kardinaalin -edustajaa kohtaan hän ei ollut niin vaitelias, vaan toisti yhä -uudestaan: - --- Jollen saa olla rauhassa, niin puhun. - -Tämä pidättyväisyys ja häveliäisyys oli tehnyt hänestä tavallaan -sankarittaren ja sekoitti oikeudenkäynnin niin, että ovelimmatkin -lain saivartelijat kauhistuivat lukiessaan pöytäkirjoja ja ettei -yksikään tutkintotuomari uskaltanut loppuun asti suorittaa Jeannen -kuulustelua. - -Oliko kardinaali heikompi vai vilpittömämpi, ja oliko hän jollekin -ystävälle uskonut rakkautensa salaisuuden. Sitä ei tiedetty eikä -voitu uskoa, sillä prinssillä oli ylevä ja perin uskollinen sydän. -Mutta kuinka ritarillisesti hän olikin vaiennut, levisi kuitenkin -huhuja hänen puheluistaan kuningattaren kanssa. Kaikki, mitä -Provencen kreivi oli sanonut, mitä Charny ja Filip olivat kuulleet -tai nähneet, kaikki nämä merkilliset seikat, joita ei kukaan muu -käsittänyt kuin kruununtavoittelija, kuten kuninkaan veli, tai -lemmenkilpailija, kuten Filip tai Charny, kaikki tämän parjatun ja -kuitenkin niin siveän rakkauden salaperäisyys haihtui kuin hajuaine -menettäen arkipäivän ilmapiirissä alkuperänsä ylhäisen tuoksun. - -Helppo on kuvitella, että kuningattarella oli hartaita puoltajia, -kardinaalilla innokkaita apureita. Nyt ei enää kysytty: Onko -kuningatar varastanut kaulanauhan vai eikö? jollainen kysymys jo -sinänsä oli kyllin häpäisevä, vaan: Onko kuningatar sallinut jonkun, -joka oli saanut vihiä hänen aviorikoksestaan, varastaa kaulanauhan? - -Näin kieroksi oli rouva de la Motten onnistunut tämä juttu vääntää. -Ja siten kuningatar huomasi joutuneensa uralle, joka ei voisi päättyä -muuhun kuin häväistykseen. Mutta hän ei lannistunut, vaan päätti -kamppailla saaden kuninkaalta tukea. Ministeri auttoi häntä myös -kaikin voimin. - -Kuningatar harkitsi, että kardinaali oli rehellinen mies, jollainen -ei voi haluta naisen tuhoa. Hän muisti myös, kuinka vakaasti -kardinaali oli väittänyt saaneensa häntä tavata Versaillesin -puistossa. Siitä hän päätti, ettei kardinaali ollut suorastaan -vihamies, vaan oli sekaantunut tähän juttuun jonkin kunnia-asian -vuoksi, kuten hän itsekin. - -Tästä lähtien suuntautui oikeudenkäynnin koko paino kreivitärtä -vastaan, ja kaulanauhaa etsittiin mitä pontevimmin. Suostuessaan -siihen, että syytettä aviorikoksesta saatiin käsitellä, sinkautti -kuningatar Jeannea vastaan jälleen sen kauhean syytöksen, että tämä -oli kavalasti varastanut. Kaikki puhui syytettyä vastaan: entinen -elämä, entinen köyhyys ja äkillinen nousu; aatelisto ei tahtonut -joukkoonsa ottaa tätä hämäräperäistä prinsessaa eikä kansa halunnut -häntä takaisin, se kun vaistomaisesti vihaa seikkailijoita eikä anna -heille menestystäkään anteeksi. - -Jeanne älysi astuneensa väärälle uralle; alistuen syytettäväksi -ja pelkäämättä julkisuutta kuningatar yllyttäisi kardinaalia -menettelemään samoin, jolloin nämä kaksi ylevämielistä sydäntä -pääsisivät lopulta yhteisymmärrykseen ja asiasta selville ja -sortuessaankin musertaisivat kauhealla romahduksellaan pikku -Valois-prinsessan, joka oli varastanut miljoonan eikä edes saanut -pitää hallussaan tätä erää lahjoakseen tuomareitaan. - -Tällä kannalla oltiin, kun sattui uusi tapaus, joka vaikutti suuren -muutoksen. Herra Beausire ja neiti Oliva eleskelivät onnellisina -ja rikkaina pienellä maatilalla, kun eräänä päivänä kävi niin, -että metsästämään lähtenyt herra joutui kahden etsivän poliisin -seuraan, jollaisia herra de Crosne oli sirotellut pitkin koko Ranskaa -selvittämään tätä vyyhtiä. - -Molemmat rakastavaiset olivat aivan syrjässä siitä, mitä Pariisissa -tapahtui, ja ajattelivat vain itseänsä. Neiti Oliva lihoi kuin -portimo vilja-aitassa, ja herra Beausiresta oli näinä onnen päivinä -haihtunut levoton uteliaisuus, joka on petolintujen ja veijarien -tuntomerkki ja jonka luonto on molemmille suonut itsensäsäilyttämisen -avuksi. - -Kuten sanottu, Beausire oli sinä päivänä lähtenyt jäniksenajoon. Hän -tapasi parven peltopyitä, joiden vuoksi astui erään tien poikki. Ja -juuri tällöin hän, etsiessään muuta kuin mitä olisi pitänyt etsiä, -löysi mitä ei etsinyt. Poliisit etsivät oikeastaan Olivaa, mutta -löysivät Beausiren. Tällaisia olivat metsästyksen oikut. - -Toinen etsivä poliisi oli ovela mies; tunnettuaan Beausiren hän ei -ryhtynyt kohta vangitsemaan, mistä ei olisi ollut heille itselleen -etua, vaan laati toverinsa kanssa seuraavan suunnitelman. - --- Beausire metsästää; hän elää siis aika paksusti; taskussa lienee -hänellä viisi, kuusi louisdoria, mutta kotona kukaties pari, kolme -sataa. Annetaan hänen mennä kotia, sitten ilmestymme sinne ja -päästämme vapaaksi lunnaita vastaan. Jos viemme hänet Pariisiin, ei -se tuota meille enempää kuin ehkä sata livreä, tavallisen saaliin -hinnan, ja kaupan päälle meitä vielä kenties haukutaan, kun rasitamme -vankilaa niin mitättömällä henkilöllä. Tehkäämme siis Beausiresta -yksityinen kauppa. - -Sitten he alkoivat pyydystää peltopyitä, niinkuin Beausirekin, -ja samoin jäniksiä; usuttaen koiria jäniksen kimppuun ja vaanien -ruohostossa; milloin huomattiin peltopyy, he pysyivät yhä Beausiren -kintereillä. Huomatessaan vieraiden sekaantuvan metsästykseen -Beausire aluksi hämmästyi ja pian suuttui silmittömästi. -Maalaisherran tapaan hän oli perin arkatuntoinen metsänriistansa -puolesta, mutta samalla arkamielinen uusiin tuttavuuksiin nähden. -Rupeamatta itse puhuttelemaan näitä tulokkaita hän lähti oikopäätä -erään metsänvartijan luo, jonka huomasi kentällä, ja pyysi tätä -kysymään noilta herroilta, miksi he täällä päin metsästivät. - -Metsänvartija ei sanonut tuntevansa heitä täkäläisiksi ja lupasi -keskeyttää heidän puuhansa, kuten tekikin. Mutta vieraat vastasivat -metsästävänsä tuon herran kanssa, joka oli heidän ystävänsä, ja -viittasivat Beausireen. Metsänvartija tuli nyt heidän seurassaan -Beausiren luo huomaamatta sitä harmia, jota tämä tunsi moisen -kohtauksen vuoksi. - --- Herra de Linville, -- sanoi vartija, nämä herrat väittävät -kuuluvansa teidän seuraanne. - --- Minun seuraani! -- huudahti Beausire julmistuneena. -- Sepä hittoa! - --- Vai niin, -- kuiskasi hänelle toinen vieraista, -- vai on teidän -nimenne myös Linville, rakas Beausire. - -Beausire säikähti pahasti, sillä hän oli tyystin salannut nimensä -tällä seudulla. Silmät suurina hän katseli kumpaakin poliisia ja -muisteli heidät ennen nähneensä. Jottei asia kääntyisi sen pahemmalle -tolalle, antoi hän metsänvartijan poistua selittäen vastaavansa -näiden kahden herran metsästyksestä. - --- Tunnetteko heidät siis? -- kysyi vartija. - --- Kyllä, juuri nyt tunsimme toisemme, -- vastasi toinen poliisi. - -Nyt Beausire seisoi vieraittensa edessä perin hämmentyneenä, kun ei -tiennyt, miten heitä puhutella, jottei antaisi itseään ilmi. - --- Tottahan kutsutte meidät luoksenne suurukselle, -- virkkoi heistä -ovelampi. - --- Kotiini? Mutta... esteli Beausire. - --- Ette voine olla epäkohtelias, Beausire. - -Beausire oli kuin päästään pyörällä ja paremmin heidän saattamanaan -kuin itse saattamassa. Heti kun poliisit näkivät pienen maalaistalon, -ylistivät he sen siroutta, asemaa, puistoa ja näköalaa, kuten -hienojen ihmisten on tapana, ja Beausire olikin valinnut lempensä -tyyssijaksi viehättävän turvapaikan. Täällä oli metsäinen laakso, -jonka halki solui pieni joki, ja talo oli sen itärannalla, matalalla -törmällä. Siihen kuului myös vahtikoju, jonkinlainen kellotapuli -ilman kelloa, Beausiren vartiopaikkana, mistä hän alakuloisina -päivinä voi tähystellä pitkin seutua, kun hymyilevät ajatukset -synkistyivät ja tavallinen, auraan nojaava maalainenkin tuntui -epäiltävältä poliisilta. Vain yhdeltä puolelta oli tämä asunto -näkyvissä; toisia sivuja verhosivat puut ja törmän ylärinne. - --- Kerrassaan mainio kätköpaikka! -- virkkoi toinen vieras ihaillen. - -Beausirea hirvitti tämä sutkaus, ja hän astui ensimäisenä portista -sisään pihakoirien haukkuessa. Poliisit seurasivat häntä kursaillen. - - - - -43. - -Kyyhkyset pistetään häkkiin. - - -Mennessään pihan kautta Beausirellä oli mielessä se ajatus, että -siten syntynyt melu varottaisi Olivaa. Vaikkei hän tiennyt mitään -kaulanauhajutusta, tunsi hän kyllin paljon muuta -- oopperanaamiaiset -ja Mesmerin parantolan -- osatakseen karttaa näyttämästä Olivaa -tuntemattomille. Tässä hän menettelikin järkevästi, sillä pienen -salongin sohvalla loikova nuori nainen, joka paraikaa luki -kevytmielistä romaania, kuuli koirien haukkuvan, kurkisti pihalle ja -näki Beausiren jäljestä tulevan vieraita, minkä vuoksi ei sopinut -tapansa mukaan rientää lemmittyään vastaanottamaan. - -Kovaksi onnekseen nämä kyyhkyset eivät silti olleet turvassa kotkien -kynsiltä. Täytyi käskeä valmistamaan suurusta, ja muuan kömpelö -palvelija -- eiväthän maalaiset ole kovin nokkelia -- kysyi pari, -kolme kertaa, pitikö mennä kuulemaan, mitä rouva määräsi. Silloin -vainukoirat heristivät korviaan. He laskivat hauskaa pilaa Beausiren -kätkemästä naisesta, jonka seura muka oli erakon onnellisuuden -höysteenä yksinäisyyden ja rahojen luomassa paratiisissa. - -Beausire antoi heidän ilveillä, mutta ei näyttänyt Olivaa. Syötiin -kelpo suurus, jolloin poliisit pitivät hyvin puoliaan. Juomista ei -myöskään ollut puutetta, ja poissaolevan emännän kunniaksi juotiin -monta maljaa. Jälkiruuan ohella, kun mieliala oli jo kiihtynyt, -tuntui vieraista kohtuuttomalta enää pidentää isännän levottomuutta, -ja he ottivat taitavasti puheeksi, kuinka hauskaa kunnon ihmisten -on tavata vanhoja tuttuja. Beausire aukaisi nyt pullon likööriä ja -tiedusti, milloin ja missä he olivat ennen yhtyneet. - --- Eräs meidän hyvä ystävämme, -- vastasi toinen poliisi, -- oli -teidän yhtiömiehenne, kun yhdessä monen muun kanssa suorititte -pikkuisen liikeasian, tarkoitan Portugalin lähetystön juttua. - -Beausire kalpeni. Kun mieleen palautetaan sentapaisia asioita, tuntuu -nuora kiristävän kurkkua. - --- Vai niin, todellako? -- sanoi hän hämillään. -- Ja nyt teillä -lienee aikomuksena ystävänne puolesta pyytää... - --- Sepä oli kelpo aate, -- sanoi poliisi toverilleen, -- mainio -johdanto itse asiaan. Korvauspyyntö poissaolevan ystävän puolesta ei -sodi moraalia vastaan. - --- Ja sitäpaitsi se pidättää kaikki oikeudet muissa suhteissa, --- vastasi moraalin kannattajan kumppani niin happamenmakeasti -hymyillen, että Beausireä värisytti kiireestä kantapäähän. - --- Niinmuodoin... jatkoi Beausire. - --- Niinmuodoin, hyvä herra Beausire, meistä olisi mieluista, jos -jättäisitte meille ystävämme osuuden. Esimerkiksi kymmenen tuhatta -livreä. - --- Vähintään, puhumattakaan koroista, -- vahvisti toinen poliisi. - --- Hyvät herrat, -- vastasi Beausire tuskastuen vaatimuksen -hävyttömyydestä, -- maalla ei pidetä sellaista summaa kotona. - --- Tietysti ei, emmekä vaadikaan mahdotonta. Paljonko voisitte nyt -heti maksaa? - --- En enempää kuin viisi- tai kuusikymmentä louisdoria. - --- No aluksi tyydymme siihenkin ja kiitämme kohteliaisuudesta. - -"Ahaa", tuumi Beausire ihastuen heidän myöntyväisyydestään, "helposti -nuo voikin tyydyttää. Kenties pelkäävät minua niinkuin minä heitä. -Koetellaan!" - -Ja hänen mieleensä johtui, että noiden herrain, jos alkaisivat -kovin rähistä, onnistuisi vain esiintyä hänen rikostovereinaan -ja että viranomaiset täällä eivät panisi suurta arvoa sellaiseen -suoritukseen. Siitä Beausire päätti, että he selittäisivät tyytyvänsä -ja pysyisivät vaiti. Varomaton varmuus vei hänet niin pitkälle, että -hän katui tarjonneensa kuusikymmentä eikä kolmekymmentä louisdoria, -mutta samalla hän päätti, rahat maksettuaan, pyrkiä heistä kohta -eroon. Tällöin hän ei osannut oikein arvioida vieraitaan, jotka -jaksoivat paksusti hänen luonaan, nauttien häiriintymättömän -ruuansulatuksen suloisuudesta, ja tällä hetkellä olivat lempeitä, kun -häijyyden ilmaiseminen olisi rasittanut. - --- Beausire on kelpo ystävä, -- virkkoi toinen poliisi toverilleen. --- Koko hauskalta tuntuu pistää taskuunsa kuusikymmentä louisdoria. - --- Ne saatte heti, -- huudahti isäntä kauhistuen vieraittensa liian -tuttavallista puhetapaa. - --- Ei hätää mitään, -- vastasivat toiset. - --- Omatuntoni ei anna rauhaa, ennenkuin olen maksanut. Eikä sille -mitään mahda, kun omatunto on arka. - -Ja hän aikoi poistua rahoja noutamaan. Mutta vierailla oli paatuneen -poliisin tavat, joista ei pääse eroon, kun ne kerran ovat juurtuneet. -He eivät siis voineet hellittää saalistaan, joka oli heidän kynsiinsä -osunut. Samoin päästää hyvä lintukoira haavoittuneen peltopyyn vasta -sitten hampaistaan, kun luovuttaa sen metsästäjälle. Hyvä poliisi -ei laske kiinnisaamaansa henkilöä käsistään tai näkyvistään. Hän -tietää liiankin hyvin, kuinka oikullinen voi kohtalo olla metsästäjää -kohtaan ja kuinka kaukana se on, mitä ei hyppysissään pitele. Niinpä -he nyt yhteen ääneen huusivat: - --- Herra Beausire! Hyvä herra Beausire! - -Ja samalla he tarttuivat hänen vihreän metsästystakkinsa liepeeseen. - --- Mitä nyt? -- kysyi Beausire. - --- Armahtakaa, älkää meitä jättäkö, -- sanoivat he pakottaen hänet -kohteliaasti istumaan. - --- Mutta kuinka voisin teille rahat noutaa, ellen saa mennä niitä -hakemaan toisesta huoneesta? - --- Voimmehan tulla mukaanne, -- vastasi toinen poliisi pahaenteisen -hellästi. - --- Rahat ovat tuolla... vaimoni huoneessa, -- selitti Beausire. - -Tällä väitteellä hän luuli hillitsevänsä heitä, mutta se oli kuin -kipinä, josta ruuti syttyi. Se tyytymättömyys, jota he olivat jo -kauvan tunteneet -- sillä etsivä poliisi on aina tyytymätön -- sai -nyt määrätyn hahmon ja aiheen purkautua. - --- Kuulkaapa, miksi te pidätte piilossa vaimoanne? -- kysyi toinen -poliisi. - --- Vai ettekö kehtaa meitä hänelle esittää? -- lisäsi toinen. - --- Jos tietäisitte, mitä hyväksenne tehdään, olisitte hieman -säädyllisempi, -- sanoi edellinen vieras. - --- Ja suostuisitte kaikkeen, mitä ikinä pyydämme, -- jatkoi -jälkimäinen. - --- Nyt herrat ovat kovin nenäkkäitä, -- huomautti Beausire. - --- Tahdomme nähdä vaimosi, -- kovisti tylympi poliisi. - --- Ja minä toimitan, että teidät paiskataan ovesta pellolle, -- -vastasi Beausire rohkaistuneena heidän päihtymyksestään. - --- Vieraat purskahtivat hohottamaan, minkä olisi pitänyt varoittaa -Beausirea. Mutta hän pysyi itsepäisenä. - --- Nyt ette saa niitäkään rahoja, jotka äsken lupasin, vaan korjatkaa -täältä luunne! - -Toiset räjähtivät vielä kovempaan nauruun. Beausire vapisi vihasta ja -sanoi tukahtuneella äänellä: - --- Kyllä ymmärrän. Te aiotte nostaa melua ja kertoa kaikki. Mutta -silloin teidät itsennekin paha perii. - -Poliisit nauroivat yhä; tämä pila oli heistä mainio. Muuta vastausta -he eivät antaneet. Beausire luuli säikäyttävänsä heitä uljaalla -tempulla ja ryntäsi ovea kohti, ei enää louisdoreja noutamaan, -vaan kuin mieletön, joka hakee asetta. Poliisit nousivat pöydästä -ja tavoillensa uskollisina tarrasivat tukevat kouransa Beausiren -niskaan. Hätääntynyt isäntä kiljahti, ja ovelle ilmestyi säikähtyneen -näköinen nainen. - -Nähdessään tämän uuden olennon poliisit hellittivät heti Beausiren -ja päästivät vuorostaan kiljahduksen, riemu- ja voittohuudon, hurjan -ihastuksen ilmaisun. Nyt heillä oli edessään se, joka oli niin -eksyttävästi Ranskan kuningattaren näköinen. Beausire luuli aluksi, -että naisen läsnäolo oli heidät masentanut, mutta pian hänelle -paljastui tyly totuus. Jyrkempi poliisi lähestyi neiti Olivaa ja -lausui äänellä, joka ei välittänyt ylhäisestä yhdennäköisyydestä: - --- Ahaa, minä vangitsen teidät. - --- Vangitsette? Mutta miksi? -- säpsähti Beausire. - --- Siksi, että herra de Crosne on niin käskenyt ja me olemme herra de -Crosnen palvelijoita. - -Vaikka salama olisi iskenyt rakastavaisten väliin, olisi se heitä -vähemmän säikäyttänyt kuin tämä vastaus. - --- Siinä nyt näette, että teidän olisi sietänyt olla kohtelias, -Beausire, -- jatkoi sama poliisi. - -Mutta tältä mieheltä puuttui johdonmukaisuutta, josta toveri tekikin -huomautuksen sanoen! - --- Nyt olet väärässä, Legrigneux, sillä jos Beausire olisi ollut -kohtelias ja siis näyttänyt rouvansa, olisimme hänet sittenkin -vanginneet. - -Beausire oli laskenut polttavan päänsä kättensä nojaan eikä edes -välittänyt siitä, että hänen molemmat palvelijansa kuuntelivat -takaapäin silmät selällään hämmästyksestä. Äkkiä hän sai aatteen, -joka näytti herättävän toivoa. - --- Tehän tulitte minua vangitsemaan, eikö niin, -- sanoi hän -poliiseille. - --- Ei, se oli vain sattuma, -- vastasivat he vilpittömästi. - --- Sama se, mutta voisitte minut vangita ja sitten päästää irti -kuudenkymmenen louisdorin hinnasta. - --- Ei juuri niinkään, sillä aioimme vaatia kuusikymmentä lisää. - --- Ja sanassamme pysymme, -- lisäsi toinen, -- niin että jos maksatte -satakaksikymmentä louisdoria, saatte pitää vapautenne. - --- Entä rouva? -- kysyi Beausire vavisten. - --- Mitä rouvaan tulee, -- vastasi paatuneempi poliisi, -- niin se on -eri juttu. - --- Rouva lienee parin sadan louisdorin arvoinen, vai mitä? -- yritti -Beausire. - -Poliisit päästivät taas kamalan honotuksen, jonka Beausire jo oli -oppinut käsittämään. - --- No kolmesataa... sanoi hän, -- neljä, sataa... tuhat louisdoria, -kunhan vain jätätte hänet rauhaan. - -Beausiren silmät loistivat, kun hän jatkoi: - --- Ette vastaa. Tiedätte kyllä, että minulla on rahaa, ja aiotte -nylkeä. No, siitä en puhu mitään. Saatte kaksi tuhatta louisdoria, -kahdeksanviidettä tuhatta livreä -- sehän on teille molemmille koko -omaisuus, mutta antakaa rouvani olla rauhassa. - --- Tämä nainen on sinulle siis hyvin rakas? -- sanoi toinen -poliiseista. - -Nyt tuli Beausiren vuoro nauraa, ja tämä ivallinen nauru oli niin -hirveätä, ilmaisi niin epätoivoista, raadeltuun sydämeen juurtunutta -rakkautta, että poliisit rupesivat pelkäämään ja päättivät ryhtyä -varokeinoihin karttaakseen vimman purkausta, jota Beausiren villit -silmät ennustivat. Molemmat poliisit ottivat esille pistoolit, -ojensivat ne Beausiren rintaa kohti ja sanoivat: - --- Vaikka maksaisit sata tuhatta écutä, emme luopuisi tästä naisesta. -Kardinaali de Rohan maksaa hänestä viisisataa tuhatta livreä ja -kuningatar miljoonan. - -Beausire loi taivasta kohti katseen, joka olisi hellyttänyt minkä -pedon hyvänsä, mutta ei poliisia. - --- Ja nyt matkalle, -- sanoi toinen poliisi. -- Teillä on kaiketi -jotkin ajoneuvot. Käskekää siis valjastamaan rouvaa varten; voittehan -ainakin sen verran tehdä hänen hyväkseen. - --- Kun olemme siivoja veitikoita, ei hänen tarvitse meidän -puoleltamme mitään pelätä, -- lisäsi toinen. -- Näön vuoksi pitää -teidänkin seurata, mutta matkalla käännämme päämme toisaalle ja -te hyppäätte vaunuista maahan, emmekä ole huomaavinamme pakoanne, -ennenkuin olette päässyt sata askelta edelle. Eikö se ole -ystävällistä? - -Beausire vastasi ainoastaan; - --- Minne hänet viedään, sinne minäkin tulen. Hänestä en tässä -elämässä eroa. - --- Etkä toisessakaan, -- lisäsi Oliva kauhun jäykistämänä. - --- Sitä parempi, -- sanoi toinen poliisi. -- Mitä useampia vankeja -herra de Crosne saa, sitä enemmän hän riemastuu. - -Neljännestuntia myöhemmin vierivät Beausiren vaunut poispäin, vieden -vangitut rakastavaiset vartijoineen. - -Helppo on ymmärtää, kuinka tämä saalis vaikutti herra de Crosnen -mieleen. Tosin eivät poliisit liene saaneet toivomaansa miljoonaa, -mutta täydellä syyllä voi olettaa heidän olleen tyytyväisiä. -Ministeri hykersi käsiään mielihyvästä ja ajoi heti Versaillesiin -vaunuissa, joita seurasivat toiset tiiviisti suljetut ja lukoilla -varustetut. Tämä tapahtui päivää myöhemmin, kuin Oliva oli luovutettu -hänen haltuunsa. - -Herra de Crosne käski ajaa Trianoniin, astui itse maahan toisista -vaunuista ja jätti toiset sihteerinsä vartioitaviksi. Sitten hän -lähti kuningattaren luo, ennakolta pyydettyään tältä lupaa saada -puhutella häntä Trianonissa. - -Kuningatar, joka jo kuukauden aikaa oli varonut laiminlyömästä -mitään, mikä tuli poliisin taholta, oli kohta suostunut -poliisiministerin pyyntöön ja aamulla saapunut tähän mielipaikkaansa -vain kahden henkilön saattamana siltä varalta, että asia oli -pidettävä salassa. Heti kun ministeri oli saatettu hänen luokseen, -päätti hän tulijan säteilevästä ilmeestä, että nyt oli hyviä -uutisia. Naisparka! Pitkiin aikoihin hän ei ollut nähnyt muuta -kuin vaiteliaita ja synkkiä kasvoja. Ilon tunne, ensimäinen -kolmeenkymmeneen päivään, sai hänen jäytävistä mielenliikutuksista -uupuneen sydämensä kiivaasti sykkimään. - --- Madame, -- sanoi ministeri suudeltuaan hänen kättään, -- onko -teidän majesteetillanne Trianonissa sellaista huonetta, jossa -voisitte näkymättä nähdä, mitä tapahtuu. - --- On kyllä, kirjastoni, -- vastasi kuningatar. -- Pikku ruokasalin -kaapin viereen olen teettänyt seinään pieniä valoreikiä, ja usein -olen siellä illallisen aikaan Lamballen prinsessan ja neiti de -Taverneyn kanssa, silloin kun hän vielä oli luonani, huvikseni -kurkistellut kirjastoon ja katsellut apotti Vermondin hassunkurisia -ilmeitä, kun hän luki jotakin häväistyskirjoitusta omasta itsestään. - --- Hyvä on, madame, -- vastasi herra de Crosne. -- Minulla on ulkona -eräät vaunut, jotka tahtoisin saada tänne linnaan niin, ettei kukaan -näkisi niiden sisällystä paitsi teidän majesteettinne. - --- Sehän käy helposti päinsä; missä vaununne ovat? - --- Ulkopihalla, madame. - -Kuningatar soitti, ja kohta tuli muuan palvelija vastaanottamaan -käskyjä. - --- Toimittakaa niin, että herra de Crosnen osoittamat vaunut ajetaan -suureen eteiseen, ja sulkekaa molemmat portit, niin että tulee ihan -pimeä ja ettei kukaan saa ennen minua nähdä niitä ihmeitä, mitä herra -de Crosne on tänne tuonut. - -Käsky täytettiin. Kuningattaren oikkuja toteltiinkin täsmällisemmin -kuin mitään muita määräyksiä. Vaunut ajettiin holvin alle likelle -vartijan koppia, ja niiden sisällys purettiin pimeään käytävään. - --- Suvaitkaa nyt, madame, -- sanoi ministeri, -- astua seurassani -ruokasaliin ja käskeä saattamaan sihteerini kirjastohuoneeseen ottaen -mukaansa, mitä vaunuissa on. - -Kymmenkunta minuuttia myöhemmin tähysti kuningatar sykkivin -sydämin piilopaikastaan. Pian hän näki kirjastohuoneeseen tulevan -hunnutetun olennon, jonka kasvot ministerin sihteeri paljasti ja -joka oli vähällä saada kuningattaren kauhusta huudahtamaan. Se oli -Oliva, yllään muuan Marie-Antoinetten mielipuvuista, vihreä- ja -mustaraitainen läikehtivä hame, päässä korkea hiuslaite, jollaista -kuningatar mieluimmin piti, sormissa samanlaiset sormukset kuin hänen -ja jalassa vihreät silkkikengät tavattomine korkoineen. Se oli itse -Marie-Antoinette paitsi keisarillista verta, jonka nyt oli korvannut -rahvaan neste, herra Beausiren kaiken hekuman yllyke. Kuningattaresta -tuntui, kuin näkisi kuvastimessa oman itsensä, ja hän tuijotti tähän -ilmiöön. - --- Mitä teidän majesteettinne sanoo tästä yhdennäköisyydestä? -- -kysyi herra de Crosne riemuiten aikaansaamastaan vaikutuksesta. - --- Minä sanon... sanon... monsieur, -- sammalsi kuningatar -hämmentyneenä. -- Voi, Olivier, -- ajatteli hän, -- miksi ette ole -täällä? - --- Mitä teidän majesteettinne tahtoo? - --- Ei mitään, paitsi että kuningas saa tietää... - --- Ja että Provencen kreivi saa nähdä, eikö niin, madame? - --- Niin, niin, kiitos, herra de Crosne! Mutta mitä tuolla naisella -teemme? - --- Eikö ole juuri tuon naisen ansioksi luettava kaikkea sitä, mitä on -tapahtunut? -- kysyi ministeri. - --- Teillä on kaiketi jo hallussanne salajuonen säikeet? - --- Likipitäen, madame. - --- Ja kardinaali de Rohan... - --- Ei tiedä vielä mitään. - --- Nyt käsitän, -- sanoi kuningatar kätkien kasvot käsiinsä, -- että -tuo nainen on syynä kardinaalin hairahdukseen. - --- Vaikka niin, madame, mutta jos kardinaali on erehtynyt, on joku -muu tehnyt rikoksen. - --- Tutkikaa tarkoin, monsieur; Ranskan kuningasperheen kunnia on -teidän käsissänne. - --- Ja saatte olla varma, että se on hyvissä käsissä, madame, -- -vastasi herra de Crosne. - --- Entä oikeudenkäynti? - --- Täydessä vauhdissa. Joka taholla kielletään, mutta minä odotan -soveliasta hetkeä esittääkseni ilmeisen todistuksen, joka on tuolla -kirjastohuoneessa. - --- Miten on rouva de la Motten laita? - --- Hän ei tiedä, että olen saanut käsiini tuon neitosen, vaan syyttää -herra de Cagliostroa noidaksi, joka on kiihottanut kardinaalin -mielikuvitusta ihan hulluuteen asti. - --- Entä herra de Cagliostro? - --- Olen käskenyt kuulustella häntä, ja hän on luvannut saapua -luokseni juuri tänään. - --- Hän on vaarallinen mies. - --- Hänestä tulee meille hyötyä. Kun häntä on pistänyt sellainen -kyykäärme kuin rouva de la Motte, tutkii hän myrkkyä ja antaa meille -vastamyrkkyä. - --- Toivotte häneltä siis tietoja? - --- Ja varmasti saankin. - --- Millä perusteella, monsieur? Kertokaa kaikki, mikä voi minua -rauhoittaa. - --- Perusteeni voin kyllä mainita, madame. Rouva de la Motte asui -Saint-Clauden kadun varrella... - --- Tiedän, tiedän, -- myönsi kuningatar punastuen. -- Niin, teidän -majesteettinne soi sille naiselle sen kunnian, että olitte hänelle -antelias. - --- Ja siitä sain korean palkinnon vai mitä? Kuten sanottu, hän asui -Saint-Clauden kadun varrella... - --- Ja herra de Cagliostro asuu vastapäätä. - --- Te siis epäilette... - --- Että jos jommallakummalla oli salaisuus, tiesivät he sen kumpikin. -Mutta anteeksi, madame, nyt on jo kohta aika, jolloin minun pitää -tavata herra de Cagliostro Pariisissa, enkä millään ehdolla tahtoisi -lykätä näitä selityksiä tuonnemmaksi. - --- Ei, ei, menkää te vain, monsieur, ja olkaa varma -kiitollisuudestani. - --- Vihdoinkin, -- huudahti kuningatar itkien herra de Crosnen mentyä, --- vihdoinkin alkaa kunniani puhdistus! Silloin saan kaikkien -kasvoista lukea voittoni! Sitä ainoaa ystävää, jolle tahtoisin -todistaa olevani viaton, sitä ainoaa en saa nähdä! - -Sillä välin kiirehti herra de Crosne Pariisiin virkahuoneustoonsa, -missä häntä jo odotti herra de Cagliostro. - -Jo edellisenä iltana tämä tiesi kaikki. Hän aikoi juuri lähteä -Beausiren luo, jonka turvapaikka oli hänelle tunnettu, kehoittaakseen -tätä poistumaan Ranskasta, mutta tapasi matkalla vaunut, joissa -kahden poliisin välissä istui Beausire ja heidän takanaan häpeissään -ja itkusilmin Oliva. Beausire näki ja tunsi kreivin, joka ajoi heidän -ohitseen. Se ajatus, että tästä salaperäisestä ja mahtavasta herrasta -voisi olla apua, sai hänet muuttamaan mieltään, mitä tuli äskeiseen -päätökseen olla luopumatta Olivasta. Hän siis muistutti poliiseille -näiden pakoehdotusta, ja saatuaan sata louisdoria, jotka Beausirellä -oli mukanaan, he päästivätkin hänet vapaaksi välittämättä nuoren -naisen kyynelistä. Mutta syleillen lemmittyään ehti Beausire kuiskata: - --- Älä pelkää; minä koetan sinut pelastaa. - -Sitten hän poistui kiireesti sinne päin, jonne Cagliostro oli -kulkenut. - -Tämä oli kaiken varalta pysäyttänyt vaununsa. Hänen ei enää tarvinnut -mennä hakemaan Beausirea, koska tämä oli matkalla Pariisiin; -päinvastoin hänen sopi odottaa Beausirea, jos tämän mieleen -juolahtaisi rientää hänen luokseen. Cagliostro oli siis odotellut -noin puoli tuntia eräässä tien mutkassa, kun vihdoin näki Olivan -kovaonnisen rakastajan saapuvan hengästyneenä. Nähdessään pysähtyneet -vaunut Beausire kirkaisi riemusta kuin haaksirikkoinen tavatessaan -laudankappaleen. - --- No mikä nyt on hätänä, ystäväiseni? -- kysyi kreivi auttaen häntä -nousemaan viereensä vaunuihin. - -Beausire kertoi surkean juttunsa, jota Cagliostro kuunteli ääneti. - --- Hän on hukassa, -- sanoi kreivi kuultuaan kaikki. - --- Kuinka niin? -- huudahti Beausire. - -Cagliostro kertoi, mitä Beausire ei ennen tiennyt, nimittäin -Saint-Clauden kadun ja Versaillesin puiston vehkeilyt, Beausire oli -vähällä pyörtyä. - --- Pelastakaa Oliva, pelastakaa, -- sanoi hän polvistuen vaunuissa, --- ja minä luovutan hänet teille, jos häntä vielä rakastatte. - --- Nyt erehdytte suunnattomasti, -- vastasi Cagliostro. -- Minä en -ole koskaan rakastanut neiti Olivaa; minulla oli vain yksi päämäärä --- pelastaa hänet siitä irstaasta elämästä, jota hän kanssanne vietti. - --- Mitä ihmettä!... kummasteli Beausire. - --- Vai ette käsitä! Tietäkää siis, että minä olen erään siveellisen -uudistusseuran asiamies, ja meidän seuramme tahtoo paheen kynsistä -pelastaa kaikki, jotka näyttävät vielä voivan parantua. Aikomukseni -oli parantaa Oliva vapauttamalla hänet teistä, ja siksi hänet otin -luokseni. Hän saa itse selittää, olenko häntä koskaan mielistellyt ja -eikö apuni ole aina ollut epäitsekäs. - --- Sitä suurempi syy teillä on nyt häntä auttaa; pelastakaa hänet! - --- Tosin koetan, mutta se riippuu teistä, Beausire. - --- Vaatikaa vaikka henkeni. -- Niin paljoa en vaadi. Palatkaa -kanssani Pariisiin, ja jos täsmällisesti seuraatte ohjeitani, voimme -ehkä pelastaa lemmittynne. Panen vain yhden ehdon. - --- Mikä se on, monsieur? - --- Sen saatte tietää, jahka olemme Pariisissa. - --- Suostun jo ennakolta, mutta kuinka saisin jälleen nähdä Olivan? - --- Samaa minäkin mietin. Parin tunnin päästä saatte häntä tavata. - --- Ja syleillä? - --- Toivoakseni. Ja lisäksi ilmoitatte hänelle silloin kaikki, mitä -teille sanon. - -Cagliostro lähti nyt Beausiren kanssa ajamaan Pariisia kohti. Kahden -tunnin kuluttua, iltapuolella, he saavuttivat Olivan vaunut, ja -tuntia myöhemmin Beausire lunasti poliiseilta viidelläkymmenellä -louisdorilla luvan syleillä Olivaa ja kuiskata hänelle, mitä kreivi -oli sanonut. - -Poliisit ihailivat tätä intohimoista rakkautta ja toivoivat -keinottelevansa häneltä viisikymmentä louisdoria joka toisessa -levähdyspaikassa. Mutta Beausirea ei sen koommin näkynyt, ja -Cagliostron vaunut veivät hänet nopeasti Pariisiin, missä -valmisteltiin niin monia tapahtumia. - -Kaikki tämä piti lukijan saada tietää, ennenkuin annamme hänen -kuunnella herra de Cagliostron ja herra de Crosnen keskustelua. Nyt -voimme hänet johtaa poliisiministerin työhuoneeseen. - - - - -45. - -Poliisiministerin työhuone. - - -Herra de Crosne tiesi kreivi de Cagliostrosta kaikki, mitä taitava -poliisiministeri voi tietää Ranskassa asuvasta henkilöstä, ja siinä -oli koko paljon. Hänellä oli tiedossaan kreivin entiset nimet, -alkemistiset, magneettiset ja ennustustaidot; samoin se, että kreivi -väitti voivansa olla kaikkialla läsnä ja alati syntyvänsä uudestaan, -ja niin ollen hän piti kreiviä hienon maailman silmänkääntäjänä. - -Poliisiministeri oli perin ovela mies, tunsi virkatoimensa tarjoamat -keinot, nautti hovin suosiota, vaikkei siitä välittänyt, ei tinkinyt -ylpeydestään eikä langennut kenen tahansa ansaan. Tälle ei Cagliostro -voinut, kuten kardinaali de Rohanille, tarjota louisdoreja, jotka -olivat vastavalettuina lämpöisiä, tai ojentaa pistoolia hänen -rintaansa kohti, kuten Balsamo oli uhannut herra de Sartinesia; -nyt ei Balsamo ollut vaatimassa Lorenzaa takaisin, vaan Cagliostro -tekemässä tiliä. - -Tämän vuoksi kreivi ei ollutkaan jäänyt odottamaan tapausten kulkua, -vaan oli pyytänyt päästä ministerin puheille. Herra de Crosne -älysi asemansa edulliseksi ja aikoi tätä etua käyttää. Cagliostro -ymmärsi asemansa hankalaksi ja päätti siitä selvitä. Tässä avoimessa -shakkipelissä oli muuan panos, jota toinen pelaaja ei aavistanutkaan, -ja myönnettävä on, että näin tietämätön oli juuri herra de Crosne. -Kuten sanottu, hän tunsi kreivin vain silmäinkääntäjäksi, mutta tämän -aatteellisista harrastuksista hän ei tiennyt mitään. Niihin kiviin, -joita filosofia sirotteli yksinvaltiuden tielle, kompastui moni vain -siksi, ettei niitä nähnyt. - -Herra de Crosne odotti Cagliostrolta tietoja kaulanauhasta ja -rouva de la Motten juonista. Se oli hänen heikko puolensa. Sen -sijaan hänellä oli oikeus kuulustella ja vangita; siinä oli hänen -ylivoimansa. - -Vastaanottaessaan kreivin hän esiintyi miehenä, joka tietää oman -arvonsa, mutta ei tahdo olla epäkohtelias kellekään, ei edes -ihmeolennolle. Cagliostro oli varuillaan, esiintyen yhä vain -ylhäisenä herrana, jollaista heikkoutta hänen mielestään sopi vielä -näytellä. - --- Monsieur, -- sanoi hänelle poliisiministeri, -- te olette pyytänyt -saada minua puhutella, ja nyt olen tullut Versaillesista juuri tätä -asiaa varten. - --- Olen arvellut, monsieur, että teillä voisi olla jotakin etua, -jos kuulustelisitte minua nykytapahtumien johdosta, ja kun tunnen -ansionne ja virkatoimenne tärkeyden, olen saapunut puheillenne. Tässä -nyt olen. - --- Minäkö teitä kuulustelisin? -- kysyi ministeri ollen -hämmästyvinään. -- Mutta mistä ja minkä nojalla? - --- Monsieur, -- vastasi Cagliostro kursailematta, -- teillä on nyt -paljon puuhaa rouva de la Mottesta ja kaulanauhan katoamisesta. - --- Oletteko ehkä päässyt sen jäljille? -- tiedusti herra de Crosne -melkein ivallisesti. - --- En, -- sanoi kreivi vakavasti. -- Mutta jollen olekaan saanut -selkoa kaulanauhasta, niin tiedän ainakin, että rouva de la Motte on -asunut Saint-Clauden kadun varrella. - --- Vastapäätä teitä, monsieur; sen minäkin tiesin. - --- Silloin tietänette myös, mitä rouva de la Motte siellä puuhasi... -Jättäkäämme siis se asia. - --- Päinvastoin, -- sanoi herra de Crosne kylmäkiskoisesti, -- -puhukaamme juuri siitä. - --- Mutta eihän siinä ollut mitään huomattavaa paitsi mitä tulee pikku -Olivaan, -- vastasi Cagliostro. -- Koska jo tiedätte rouva de la -Mottesta kaikki, ei minulla ole annettavana lisätietoja. - -Kuullessaan Olivan nimen herra de Crosne hätkähti. - --- Mitä tarkoitatte Olivalla? -- kysyi hän. -- Kuka se Oliva on? - --- Ettekö tiedä? Se on merkillinen ilmiö, ja minua kummastuttaa, -ettette ole hänestä kuullut. Kuvitelkaa oikein siroa tyttöä, jolla on -komea vartalo, siniset silmät, täysin säännölliset, soikeat kasvojen -piirteet... lyhyesti sanoen, sellainen ulkomuoto, joka ensi näkemältä -muistuttaa kuningatarta. - --- Ahaa! -- sanoi herra de Crosne. -- Entä sitten? - --- Se tyttö vietti huonoa elämää, ja minun tuli häntä sääli. Hän oli -ennen palvellut erään vanhan ystäväni, parooni de Taverneyn luona... - --- Joka kuoli äskettäin? - --- Juuri niin. Sitäpaitsi hän oli liittynyt erääseen perin ovelaan -mieheen, jota ette tuntene, monsieur, ja joka... Mutta nyt lienen -kovin seikkaperäinen, niin että väsytän teitä. - --- Ette suinkaan, monsieur; olkaa niin hyvä ja jatkakaa. Sanoitte, -että se nainen, Oliva... - --- Eli huonosti, kuten minulla oli kunnia huomauttaa, melkein -puutetta kärsien erään onnenonkijan kanssa, joka oli ruvennut hänen -rakastajakseen saadakseen häneltä varastaa ja joka samalla rääkkäsi -häntä. Se mies on teidän tavallisia otuksianne, aika veijari, jota -ette tietysti itse tunne. - --- Muuan Beausire kenties, -- sanoi ministeri ylpeillen tiedostaan. - --- Te siis tunnette hänet, sepä kummallista! -- sanoi Cagliostro -ihailevasti. -- Hyvä on, monsieur, te olette todellakin parempi -taikuri kuin minä. No niin, eräänä päivänä, kun Beausire oli -tavallista pahemmin rääkännyt ja puijannut lemmittyään, tuli tämä -hakemaan minulta turvaa, ja kun minulla on avulias luonto, sijoitin -hänet asumaan erääseen torppaani. - --- Otitte luoksenne!... Hän on siis asunut teidän luonanne? -- -huudahti ministeri ihmetellen. - --- Aivan niin, -- myönsi Cagliostro, joka oli vuorostaan -hämmästyvinään. -- Sopihan minun ottaa hänet luokseni, kun olen -poikamies. - -Ja hän osasi nauraa niin luontevasti, että herra de Crosne tarttui -satimeen. - --- Hän asui teidän luonanne! -- toisti ministeri. -- Senpä vuoksi -asiamiesteni oli niin vaikea saada häntä käsiinsä. - --- Mitä te puhutte? -- hätkähti Cagliostro. -- Onko tätä nuorta -tyttöä etsitty? Onko hän tehnyt jotakin, mistä minulla ei ole tietoa? - --- Ei ollenkaan, monsieur; jatkakaa te vain. - --- Ei minulla ole mitään lisättävää. Hän asui luonani, siinä kaikki. - --- Herra kreivi, ei asia vielä ole lopussa, sillä äsken tuntui, että -viittasitte johonkin yhteyteen Olivan ja rouva de la Motten kesken. - --- Niin kyllä, naapuruuden vuoksi. - --- Tässä on muutakin. Ettehän te suotta huomauttanut, että he olivat -naapuruksia. - --- Se koskee aivan toista asiaa, jota ei kannata teille mainita. -Valtakunnan ylimmälle virkamiehelle ei sopine jutella rikkaan -laiskurin hullutuksista. - --- Te herätätte minussa suurempaa uteliaisuutta kuin luulettekaan, -sillä sen Oliva nimisen tytön, jota sanotte pitäneenne luonanne, olen -äsken saanut käsiini maaseudulta. - --- Olette löytänyt hänet? - --- Olen, ja mukana oli Beausire... - --- No sitä juuri arvelinkin -- sanoi Cagliostro. -- Hän oli siis -Beausiren seurassa. Hyvä on, hyvä! Nyt on tehtävä rouva de la -Mottelle oikeutta. - --- Kuinka! Mitä oikein tarkoitatte? - --- Tarkoitan sitä, monsieur, että kun aluksi epäilin rouva de la -Mottea, minun nyt täytyy myöntää hänet syyttömäksi. - --- Mistä te epäilitte rouva de la Mottea? - --- Kummallista, kuinka herra ministeri viitsii kuunnella juoruja! -Mutta voinhan kertoa. Juuri kun minulla oli parhaat toiveet herättää -Olivassa jälleen halua työhön ja hyveeseen -- minä kun harrastan -siveellisyyttä -- juuri silloin joku vei hänet pois. - --- Vei pois teidän luotanne, niinkö? - --- Niin, pois minun talostani. - --- Sepä merkillistä! - --- Ja minä olisin vaikka vannonut, että se oli rouva de la Motten -juonta. Siitä näkee, kuinka helposti tuomitsee väärin. - -Herra de Crosne siirtyi nyt lähemmäksi kreiviä. - --- Olkaa niin hyvä ja selittäkää tarkemmin, -- sanoi hän. - --- Monsieur, kun kerran olette tavannut Olivan Beausiren seurassa, -ei enää mikään saa minua epäilemään rouva de la Mottea, ei hänen -uutterat käyntinsä, merkinantonsa eikä kirjeenvaihtonsa. - --- Olivan kanssa? - --- Niin juuri. - --- Olivatko rouva de la Motte ja Oliva tuttuja? - --- Hyvinkin läheisiä. - --- Ja he tapasivat toisiaan? - --- Rouva de la Motte oli keksinyt keinon laskea Olivan ulos joka ilta. - --- Joka ilta! Oletteko siitä varma? - --- Niin varma kuin voi olla siitä, mitä on nähnyt ja kuullut. - --- Nyt puhutte sellaisia asioita joista maksaisin tuhat livreä -sanalta. Onpa onni, että itse osaatte tehdä kultaa! - --- En tee enää, monsieur! se kävi liian kalliiksi. - --- Olettehan kardinaali de Rohanin ystävä? - --- Toivoakseni. - --- Teidän tulee siis tietää, kuinka tärkeätä osaa se vehkeilijä, -jonka nimenä on rouva de la Motte, näyttelee kardinaalin -häväistysjutussa. - --- Siitä olen mieluummin tietämätön. - --- Mutta kenties tiedätte, mitä seurauksia on ollut rouva de la -Motten ja Olivan kävelyillä? - --- Monsieur, eräänlaisia asioita on järkevän miehen parasta koettaa -olla tietämättä, -- vastasi Cagliostro juhlallisesti. - --- No sitten teen teille enää yhden kysymyksen, -- sanoi herra de -Crosne vilkkaasti. -- Onko teillä todistuksia siitä, että rouva de la -Motte on ollut kirjeenvaihdossa Olivan kanssa? - --- Vaikka sata. - --- Millaisia? - --- Kirjelippuja rouva de la Mottelta. Hän lennätti niitä Olivalle -jousen avulla, joka varmaankin tavataan hänen asunnostaan. Usein kävi -niin, että lyijypalasen ympärille kääritty kirje ei saapunut perille, -vaan putosi kadulle, ja sieltä minä tai väkeni niitä löysimme. - --- Voitteko jättää ne oikeuden haltuun? - --- Ne ovat niin viattomia, ettei niistä tulisi tunnonvaivoja, enkä -luulisi myöskään rouva de la Motten pahoittelevan, vaikka joku saisi -ne nähdä. - --- Ja... todistuksia salaisista neuvotteluista, kohtauksista, onko -niitäkin?; - --- Kuinka monta tahansa. - --- Pyydän mainitsemaan edes yhden. - --- Paras todistus on se, että rouva de la Mottella ilmeisesti oli -vapaa pääsy Olivan luo, sillä tapasin hänet siellä juuri samana -päivänä, jolloin Oliva katosi. - --- Samana päivänä? - --- Niin, ja kaikki palvelijani näkivät hänet myös. - --- Vai niin... mutta mitä hän sieltä tahtoi, kun Oliva oli poissa? - --- Samaa kysyin itseltänikin aluksi enkä päässyt selville. Olin -nähnyt rouva de la Motten astuvan maahan eräistä vaunuista -Roi-Doré-kadun kulmassa. Palvelijani olivat myös nähneet samojen -vaunujen odottavan siellä hyvän aikaa, ja siksi luulin ensin, että -rouva de la Motte tahtoi ottaa Olivan mukaansa. - --- Ja te olisitte sen sallinut? - --- Miksi en? Rouva de la Motte on antelias ja kohtalon suosima. Hänet -otetaan vastaan hovissakin. Miksi olisin estänyt, jos hän tahtoi -vapauttaa minut Olivasta? Siinä olisin menetellyt väärin, kuten -nyt huomaan, kun toinen on houkutellut hänet luotani ryöstääkseen -uudestaan kurjuuteen. - --- Vai niin, -- sanoi ministeri miettiväisestä -- Neiti Oliva asui -siis luonanne? - --- Asui, monsieur. - --- Ja neiti Oliva ja rouva de la Motte olivat tuttuja, tapasivat -toisiaan ja liikkuivat yhdessä ulkona? - --- Kuten sanoin, monsieur. - --- Ja rouva de la Motte ilmestyi taloonne samana päivänä, kun Oliva -vietiin pois? - --- Aivan niin, monsieur. - --- Ja te luulitte, että kreivitär tahtoi ottaa tytön luokseen? - --- Mitä muuta saatoin arvella? - --- Mutta mitä kreivitär sanoi, kun ei tavannutkaan Oiivaa? - --- Hän näytti levottomalta. - --- Ja nyt epäilette, että Beausire vei Olivan? - --- Sitä epäilen vain sen johdosta, että mainitsitte hänen olleen -Beausiren seurassa; muuten en osaisi mitään epäillä. Se mies ei -tiennyt Olivan osoitetta. Kukahan sen on ilmoittanut? - --- Kenties Oliva itse. - --- Enpä luulisi, sillä ennenkuin hän olisi toimittanut Beausiren -itseään noutamaan, olisi hän karannut suoraa päätä, ja lisäksi saan -teille vakuuttaa, ettei Beausire olisi päässyt talooni, ellei rouva -de la Motte olisi hänelle antanut avainta. - --- Kreivittärellä oli siis avain? - --- Siitä ei epäilystäkään. - --- Voitteko vielä mainita, minä päivänä Oliva katosi luotanne? -- -kysyi herra de Crosne saatuaan äkkiä valaistusta Cagliostron niin -taitavasti ojentamasta soihdusta. - --- Kyllä, monsieur, sen muistan varsin hyvin. Se tapahtui Pyhän -Ludvigin päivän aattona. - --- Niinpä juuri! -- huudahti herra de Crosne. -- Ihan täsmälleen! -Monsieur, te olette tehnyt valtiolle suuren palveluksen. - --- Siitä tunnen itseni onnelliseksi. - --- Ja saatte asianomaisen kiitoksen. - --- Ensi sijassa omaltatunnoltani, -- vastasi kreivi. - -Poliisiministeri kumarsi. - --- Voinko luottaa siihen, että esitätte puheena olevat todistukset? --- kysyi hän. - --- Monsieur, olen valmis kaikessa täyttämään tuomioistuimen käskyt. - --- Hyvä on, minulla on lupauksenne ja toivon taas pian saavani -kunnian teitä tavata. - -Ja tämän sanottuaan hän päästi Cagliostron menemään, joka -poistuessaan mutisi: - --- Ähä, kreivitär, kyykäärmeen sikiö! Minua sinä pyrit syyttämään, -mutta luullakseni puraisit kiveen; varo hampaitasi! - - - - -46. - -Kuulusteluja. - - -Sillävälin kun herra de Crosne näin keskusteli Cagliostron kanssa, -saapui herra de Bréteuil Bastiljiin kuninkaan puolesta kuulustelemaan -kardinaali de Rohania. - -Näiden kahden vihamiehen kohtaus olisi voinut käydä myrskyiseksi. -Oikeusministeri tunsi kardinaalin ylpeyden ja oli saanut kostetuksi -niin julmasti, että saattoi tästedes noudattaa ulkonaista -säädyllisyyttä. Hän olikin hyvin kohtelias, mutta kardinaali -kieltäytyi vastaamasta. Herra de Bréteuil koki suostuttaa, mutta -kardinaali selitti jättävänsä kaikki sen varaan, mihin parlamentti ja -hänen tuomarinsa ryhtyisivät. - -Oikeusministerin täytyi siis mukaantua syytetyn horjumattomaan -päätökseen. Silloin hän kutsutti luokseen rouva de la Motten, joka -paraikaa laati joitakin muistiinpanoja ja kohta noudatti käskyä. -Herra de Bréteuil esitti hänelle tarkoin hänen asemansa, jonka piti -hänelle itselleen oleman selvillä paremmin kuin kellekään muulle. -Syytetty vastasi, että hänellä oli todistuksia viattomuudestaan ja -että hän tarpeen tullen ne myös esittäisi. Siihen herra de Bréteuil -huomautti, että juuri niitä paraiten tarvittiin. - -Jeanne lateli esille kaikki, mitä oli keksinyt; aina samat vihjaukset -kaikkia ihmisiä vastaan, aivan samat väitteet, ettei hänellä ollut -tietoa, mistä väärennetyt asiakirjat olivat kotoisin. Hänkin selitti, -että kun parlamentti oli asiaan sekaantunut, hänen huulikaan tulisi -puhdas totuus vasta kardinaalin läsnäollessa ja sitten, kun hänelle -mainittaisiin, mistä häntä syytettiin. Herra de Bréteuil vastasi, -että kardinaali syytti häntä kaikesta. - --- Kaikesta? -- toisti Jeanne. -- Myös varkaudesta? - --- Vieläpä varkaudesta. - --- Olkaa niin hyvä ja ilmoittakaa kardinaalille, -- sanoi Jeanne -kylmästi, -- että neuvon häntä jo luopumaan niin kehnosta -puolustustavasta. - -Se oli hänen ainoa vastauksensa, mutta herra de Bréteuil ei tyytynyt. -Hän tahtoi selkoa niistä syistä, joihin perustui kardinaalin niin -ilmeinen röyhkeys kuningatarta vastaan ja kuningattaren niin tulinen -suuttumus kardinaaliin. Samoin hän kaipasi niiden asiakirjain -selvitystä, joita Provencen kreivi oli koonnut ja jotka nyt olivat -yleisen puheen aineena. Oikeusministeri oli viekas mies, joka osasi -vaikuttaa naisen mieleen: hän lupasi rouva de la Mottelle kaikki, jos -tämä vain antaisi ilmi jonkun määrätyn henkilön. - --- Varokaa, -- sanoi hän, -- sillä jollette mitään ilmaise, -syytätte kuningatarta. Jos näin jatkatte, tuomitaan teidät -majesteettirikoksesta, ja se merkitsee häpeää ja hirsipuuta. - --- Minä en syytä kuningatarta, -- vastasi Jeanne, -- mutta miksi -syytetään minua? - --- Syyttäkää siis jotakuta toista, -- selitti hellittämätön -kuulustelija. -- Muulla tapaa ette itseänne pelasta. - -Jeanne pysyi kuitenkin varovan vaiteliaana, eikä tästä hänen ensi -kohtauksestaan herra de Bréteuilin kanssa ollut mitään tulosta. -Mutta pian levisi huhu, jonka mukaan oli saatu todistetuksi, että -timantit oli myyty Englannissa, missä herra de Vergennesin asiamiehet -olivat vanginneet Réteau de Villetten. Se hyökkäys, joka nyt oli -Jeannen kestettävä, oli kauhea. Kun häntä kuulusteltiin vastakkain -Réteaun kanssa, jota hän oli luullut kuolemaan saakka uskolliseksi -liittolaiseksi, sai hän kauhistuen kuulla miehen nöyrästi tunnustavan -itsensä väärentäjäksi, joka oli laatinut sekä kuitin timanteista -että kuningattaren kirjeen, siis väärentänyt jalokivikauppiasten ja -hänen majesteettinsa allekirjoitukset. Kun Réteaulta kysyttiin miksi -hän oli tehnyt nämä rikokset, vastasi hän vain täyttäneensä rouva -de la Motten pyynnön. Järkytettynä, vimmastuneena Jeanne kielsi, -puolustautui kuin jalopeura ja väitti, ettei ollut koskaan tuntenut -eikä edes nähnyt herra Réteau de Villetteä. - -Mutta tässäkin kohden tuli kaksi kovaa iskua; kaksi todistajaa -kumosi hänen väitteensä. Toinen oli ajuri, jonka herra de Crosne oli -saanut ilmi ja joka todisti Réteaun ilmoittamana päivänä ja hetkenä -kuljettaneensa niin ja niin puetun naisen Montmartre-kadulle. Tämä -niin salaperäinen nainen, joka oli astunut ajoneuvoihin Maraisin -kaupunginosassa, kuka muu se voisi olla kuin rouva de la Motte, -joka asui Saint-Clauden kadun varrella? Ja mahdotonta oli kieltää -rikostoverien keskinäistä tuttavuutta, kun toinen todistaja vakuutti -nähneensä Pyhän Ludvikin päivän aattona niissä matkavaunuissa, -joista rouva de la Motte oli astunut maahan, ajurinpenkillä herra -Réteau de Villetten, joka oli helppo tuntea kalpeista, levottomista -kasvoistaan. Tämä todistaja oli muuan kreivi de Cagliostron -palvelijoista. Kuullessaan tämän nimen Jeanne säpsähti ja joutui -ihan suunniltaan. Hän alkoi nyt syyttää Cagliostroa, jonka väitti -noitatempuillaan sekoittaneen kardinaali de Rohanin järjen, niin että -tässä oli syttynyt myös _rikollisia ajatuksia kuningatarta vastaan_. - -Näin oli ensi kerran määritelty syytös hovikohtauksesta. Kardinaali -de Rohan puolusti itseään puolustaessaan Cagliostroa. Hän kielsi niin -itsepäisesti, että Jeanne vimmastuneena lausui julki kardinaalin -olevan mielettömästi rakastunut kuningattareen. - -Kreivi de Cagliostro pyysi nyt ja saikin luvan asettua -tutkintavankeuteen voidakseen koko maailman edessä puolustaa -viattomuuttaan. Syyttäjät ja tuomarit innostuivat, kuten aina käy -totuuden häämöittäessä, ja yleinen mielipide oli heti kardinaalin -ja Cagliostron puolella kuningatarta vastaan. Silloin tämä onneton -hallitsijatar, joka tahtoi selittää, miksi niin itsepäisesti jatkoi -oikeudenkäyntiä, antoi julkaistaviksi kuninkaan saamat ilmoitukset -yöllisistä kävelyistä ja vedoten herra de Crosneen kehoitti tätä -sanomaan, mitä niistä tiesi. - -Tämä taitavasti valmisteltu isku osui Jeanneen ja oli musertaa -hänet ainiaaksi. Koko tuomioistuimen edessä vaadittiin kardinaalia -ilmoittamaan, mitä hänellä oli sanottavana näistä retkistä -Versaillesin puistoon. Kardinaali vastasi olevansa kykenemätön -valehtelemaan ja nojaavansa rouva de la Motten todistukseen. Mutta -Jeanne kielsi kokonaan tienneensä sellaisista kävelyistä, saatikka -ottaneensa niihin osaa ja väitti valheellisiksi kaikki ne ilmoitukset -ja tiedot, joiden mukaan hän muka oli käynyt Versaillesin puistossa -joko kuningattaren tai kardinaalin seurassa. Tämä vakuutus olisi -todistanut Marie-Antoinetten syyttömäksi, jos olisi voinut uskoa -väärennyksestä ja varkaudesta syytettyä naista. Mutta tältä taholta -tulleena näytti syytöksen kumoaminen suosion tavoittelulta, eikä -kuningatar tyytynyt sellaiseen vapautukseen. - -Juuri kun Jeanne innokkaimmin vakuutti, ettei hänellä ollut mitään -tietoa kuningattaren ja kardinaalin yksityisistä suhteista, esiintyi -Oliva, elävä todiste, joka heti muutti yleisen mielipiteen ja kumosi -kreivittären kaikki väitteet. Kuinka oli mahdollista, ettei Jeanne -nyt hautaantunut romahtaneen valherakennuksensa raunioihin? Kuinka -hän pääsi jälleen pystyyn entistä häijympänä? Tätä ilmiötä emme voi -selittää vain hänen tarmollaan, vaan pikemmin se johtui kovan onnen -kohtalosta, joka vaivasi kuningatarta. - -Mikä kamala isku kohtasi kardinaalia, kun Oliva todisti hänen -läsnäollessaan! Nyt sai Rohanin prinssi huomata, että häntä oli -hirveästi petetty. Tämä niin hienotunteinen, ylevien intohimojen -elähyttämä mies näki, että ilotytön avustama seikkailijatar oli -villinnyt hänet julkisesti herjaamaan Ranskan kuningatarta, -viatonta naista, jota hän rakasti. Tällaisen ilmiön vaikutus -kardinaaliin olisi mielestämme koko jutun draamallisin ja tärkein -kohtaus, ellemme joutuisi, mitä enemmän lähestymme historiaa, -sitä syvemmälle saastaan, vereen ja kauhuun. Nähdessään Olivan, -roskaväen kuningattaren, ja muistaen ruusua, kädenpuristuksia ja -Apollo-kylpylää kardinaali kalpeni ja olisi tahtonut vuodattaa -kaiken verensä Marie-Antoinetten jalkojen juureen, jos olisi hänet -nähnyt tuon toisen vieressä. Kuinka monta anteeksiannon rukousta -ja tunnonvaivaa pyrkikään ilmoille hänen sydämestään koettaakseen -yhdessä kyynelien kanssa puhdistaa edes alinta porrasta sille -valtaistuimelle, jolle hän kerran oli purkanut ylenkatsettaan ja -suuttumustaan hyljätystä rakkaudesta! Mutta sitäkään lohdutusta ei -hänelle sallittu; eihän hänen sopinut myöntää Olivaa siksi naiseksi, -jonka oli tavannut, koska hänen silloin olisi täytynyt ilmaista -rakkautensa todelliseen kuningattareen, pelkkään tähän tunnustukseen -olisi sisältynyt myös syytös ja herjaus. Hän antoi Jeannen kieltää -kaikki ja pysyi vaiti. Ja kun herrat de Crosne ja de Bréteuil kokivat -saada Jeannelta tarkempia selityksiä, vastasi hän: - --- Paras keino todistaa, ettei kuningatar ole öisin kävellyt -puistossa, on tietysti se, että hankitaan esille henkilö, joka on -kuningattaren näköinen ja myöntää siellä käyneensä. Nyt on sellainen -henkilö tässä; onhan asia siis selvä. - -Tällä katalalla salaviittauksella oli menestystä. Se heikonsi -totuutta vieläkin kerran. Mutta kun Oliva luonnollisesti -hätääntyneenä esitti kaikki sivuseikat ja todisteet eikä salannut -mitään ja kun paljoa helpommin uskottiin häntä kuin kreivitärtä, -turvautui tämä epätoivoiseen keinoon: hän tunnusti. Hän tunnusti -saattaneensa Versaillesin puistoon kardinaali de Rohanin, joka -intohimonsa villitsemänä tahtoi mistä hinnasta hyvänsä tavata -kuningatarta saadakseen tälle vakuuttaa ihailevaa rakkauttaan. -Tunnustuksen aiheutti se tieto, että hänellä olisi tukea kokonaisesta -puolueesta, joka taas hylkäisi hänet, jos hän yhä kieltäisi; jos -hän syyttäisi kuningatarta, saisi hän liittolaisia kuningattaren -vihamiehistä, joita oli paljon. Nyt muuttuivat näyttelijäin osat jo -ainakin kymmenennen kerran tässä pirullisessa jutussa; kardinaali -esiintyi narrina, Oliva arkipäiväisenä katuvaisena ja Jeanne -vehkeilijänä, jota parempaa osaa hänellä ei ollut valittavana. - -Mutta tämän häpeällisen juonen onnistumiseksi oli tarpeen, että -kuningatarkin esiintyisi tässä näytelmässä, ja hänelle annettiin -inhottavin, kehnoin, majesteetin arvoa enimmin alentava osa, hänet -kun pantiin kevytmieliseksi, keimailevaksi naiseksi, joka huvittelee -ilveilyllä. Jeanne näet selitti, että nämä kävelyt oli ennakolta -ilmoitettu Marie-Antoinettelle, joka pensaiden takaa naurusta -pakahtumaisillaan kuunteli rakastuneen kardinaalin intohimoisia -lemmenpurkauksia. Tällaisen puolustuksen valitsi itselleen tämä -kunnoton nainen, joka ei enää tiennyt, miten salaisi varkautensa; -hän otti suojakseen kuninkaallisen vaipan, joka oli kudottu Maria -Teresian ja Marie Leczinskan maineesta. - -Kuningatar oli sortua tähän viimeiseen syötökseen, jonka -valheellisuutta ei voinut todistaa. Hän ei sitä voinut, koska Jeanne -uhkasi äärimmäisessä hädässä paljastaa ne lemmenkirjeet, jotka -kardinaali oli kirjoittanut kuningattarelle, ja koska hänellä todella -oli hallussaan nämä hurjaa intohimoa uhkuvat kirjeet. Lisäksi ei -hän sitä voinut sen vuoksi, että vaikka Oliva tunnusti joutuneensa -puistoon Jeannen opastamana, hän ei silti saattanut väittää, oliko -ketään kuuntelemassa pensasaidan takana vai eikö. Ja lopuksi oli -kuningattaren mahdotonta todistaa viattomuuttaan sen vuoksi, että -niin monen teki mieli uskoa näitä häpeällisiä valheita. - - - - -47. - -Viimeinenkin toivo mennyt. - - -Kun Jeanne oli tällä tavoin vääntänyt asian, niin saattaa ymmärtää, -ettei voitu päästä totuuden perille. Vaikka parikymmentä luotettavaa -todistajaa oli varmentanut, että hän oli kavaltanut timantit, ei -hän sittenkään alistunut esiintymään tavallisena varkaana. Hän -tahtoi, että joku muukin häväistäisiin hänen kanssaan. Hän uskotteli -itselleen, että huhu Versaillesin häpeäjutusta jättäisi syrjään -hänen rikoksensa ja että jos hänet tuomittaisiinkin, maailman huomio -etusijassa kohdistuisi kuningattaren häpeään. - -Tämä suunnitelma oli väärin laadittu. Kun kuningatar avoimesti -suostui molempien asiain tutkimiseen ja kardinaali alistui -kuulusteluun, tutkintoon ja häväistykseen, riistivät he -viholliseltaan sen viattomuuden sädekehän, jolla hän niin mielellään -koristi ulkokultaista vaiteliaisuuttaan. Mutta kummallista oli, että -yleisön piti joutua näkemään, kuinka oikeudenkäynnissä ei kukaan -asianomainen jäänyt syyttömäksi, eipä edes nekään, jotka tuomioistuin -vapautti. - -Lukuisten vastakkaiskuulustelujen jälkeen, joissa kardinaali oli aina -ollut tyyni ja kohtelias, jopa Jeanneakin kohtaan, kun taas tämä oli -esiintynyt rajuna ja häijynä kaikkia vastaan, oli yleinen mielipide, -samoin kuin tuomarien yksityinen käsitys lopullisesti vakaantunut. - -Kaikki väitteet olivat käyneet miltei mahdottomiksi ja kaikki tiedot -olivat kerätyt. Jeanne huomasi, ettei ollut saanut tuomareihin -tehdyksi minkäänlaista vaikutusta. Hän kokosi siis vankilan -hiljaisuudessa voimiaan ja toiveitaan. Kaikilta niiltä, jotka -ymmärsivät tai palvelivat herra de Bréteuilia, sai Jeanne sen neuvon, -että piti säästää kuningatarta ja säälimättä syyttää kardinaalia. -Mutta niiltä, joilla oli suhteita kardinaaliin, hänen mahtavalta -suvultaan, tämän jutun puolueellisilta tuomareilta ja monikeinoiselta -papistolta tuli rouva de la Mottelle se neuvo, että piti ilmaista -koko totuus, paljastaa hovijuonet ja nostaa semmoinen melu, joka -huimaisi kruunupäitä. Tämä ryhmä koetti pelottaa Jeannea huomauttaen, -mitä hän jo muutenkin tiesi, nimittäin että enemmistö tuomioistuimen -jäseniä oli kardinaalin puolella ja että hän, Jeanne, tarpeettomasti -sortuisi taistelussa; kun hän jo oli puolitiessä perikatoaan kohti, -pitäisi hänen olla helpompi alistua tuomittavaksi timanttijutussa -kuin aiheuttaa syytettä majesteettirikoksesta, jollainen kummitus -vielä uinui vanhanaikaisten lakien turvissa ja oikeudenkäyntiin -ilmestyessään toi hirsipuun mukanaan. - -Tämä puolue näytti voittamattomalta. Siihen olikin syytä. Kansan -innostus kannatti sitä kardinaalin eduksi. Miehet ihailivat hänen -malttiaan, naiset hänen vaiteliaisuuttaan. Miehiä loukkasi se, että -häntä oli niin katalasti petetty; naiset eivät tahtoneet sitä uskoa. -Lukuisten ihmisten kannalta ei Olivaa ollutkaan, vaikka hän eli ja -vaikka hän oli tunnustanut ja ulkonäöltä muistutti kuningatarta, -taikka he selittivät, että kuningatar oli hänet tätä varten jostakin -hankkinut. - -Jeanne otti tämän kaiken huomioon. Hänen omat asianajajansakin -hylkäsivät hänet, eivätkä tuomarit salanneet inhoaan häntä vastaan. -Rohanin suku ahdisti häntä tuimasti, ja yleinen mielipide halveksi -häntä. Silloin hän päätti vielä kerran iskeä hämmentääkseen -tuomareitaan, säikäyttääkseen kardinaalin ystäviä ja kuohuttaakseen -yleistä vihaa Marie-Antoinettea vastaan. Hoviin nähden hänellä oli -seuraava keino: uskotella, että hän yhä oli säästänyt kuningatarta -ja paljastaisi kaikki, jos häntä kidutettaisiin äärimmäiseen -asti. Mitä taas tulee kardinaaliin, piti uskotella, että hän -vaitiolollaan tahtoi olla kardinaalin vertainen hienotunteisuudessa; -mutta kohta kun kardinaali puhuisi, seuraisi hän esimerkkiä, ja -silloin he molemmat paljastaisivat syyttömyytensä ja totuuden. Tämä -ei oikeastaan ollut muuta kuin yhteenveto hänen menettelystään -oikeudenkäynnissä. Mutta vanhaakin ruokaa voidaan uudistaa uusilla -mausteilla, ja kreivitär osasikin uudestaan virittää molemmat -metkunsa. Hän näet laati kuningattarelle seuraavan kirjeen, jonka -sanamuoto jo yksistään ilmaisee laadun ja tarkoituksen: - - 'Madame! - - Asemani vaikeudesta ja tuskallisuudesta huolimatta en ole - päästänyt ainoatakaan valitusta. Kaikki ne juonet, joilla on - koetettu minulta kiristää tunnustusta, ovat vain vahvistaneet - päätöstäni olla koskaan saattamatta kuningatartani _huonoon - valoon_. Mutta kuinka varma olenkin siitä, että _kestävyyteni_ - ja _vaiteliaisuuteni_ ovat omiaan toimittamaan minulle - mahdollisuuden päästä nykyisestä pulmallisesta tilastani, - tunnustan kuitenkin, että _orjan_ (näin nimitti kuningatar - kardinaalia silloin, kun he tekivät sovinnon) sukulaisten - ponnistukset saavat minut pelkäämään joutuvani heidän uhrikseen. - Pitkällinen vankeus, kuulustelut, joista ei näy loppua tulevan, - häpeä ja epätoivo nähdessäni itseäni syytettävän rikoksesta, - johon olen syytön, ovat heikentäneet rohkeuttani, ja minua - kauhistaa se ajatus, että lopulta ehkä sorrun niin moninaisten - hyökkäysten lannistamana. Madame, te voitte yhdellä ainoallakin - sanalla lopettaa tämän onnettoman jutun herra de Bréteuilin - välityksellä, joka voi _ministeristön_ (kuninkaan) silmissä antaa - sille sen käänteen, minkä hänen älynsä keksii, _tarvitsematta - mitenkään saattaa teitä, madame, huonoon valoon_. Juuri se pelko, - että lopulta on pakko _kaikki paljastaa_, saa minut teille näin - kirjoittamaan, ja samalla olen siinä varmassa uskossa, että te, - madame, suvaitsette panna huomiota pakottaviin syihini ja annatte - sellaisia määräyksiä, jotka minut pelastavat vaikeasta asemastani. - - Syvimmällä kunnioituksella pysyen teidän nöyrimpänä ja - uskollisimpana palvelijananne: - - Kreivitär _de Valois de la Motte_.' - -Kuten näkyy, oli Jeanne ottanut lukuun kaikki. Joko tämä kirje -joutuisi kuningattaren käsiin ja pelottaisi häntä niin monen -vastuksen uhallakin osoitetulla itsepäisyydellä, ja kuningatar, joka -varmaankin oli koko juttuun kyllästynyt, ehkä päättäisi sen lopettaa -laskemalla Jeannen vapauteen, koska ei hänen vangitsemisestaan -tai oikeudenkäynnistä ollut apua; taikka, mikä onkin luultavampaa -ja saa vahvistusta kirjeen loppusanoista, Jeanne ei odottanut -kirjeestä mitään tulosta, kuten voikin helposti todistaa: kun kerran -Marie-Antoinette oli näin sekaantunut tähän juttuun, ei hän saattanut -sitä kesken lopettaa tuomitsematta itseään. Ilmeistä siis on, ettei -Jeanne odottanutkaan kirjeen joutuvan kuningattaren luettavaksi. - -Hän tiesi kaikkien vartijainsa olevan Bastiljin kuvernöörille, siis -herra de Bréteuilille uskollisia. Hän tiesi myös, että koko Ranskassa -pidettiin kaulanauhajuttua poliittisena, mitä ei ollut sattunut -herra de Maupoun parlamentista asti. Luultavasti siis se henkilö, -jolle hän jättäisi tämän kirjeen, joko veisi sen kuvernöörille tai -pitäisi hallussaan taikka luovuttaisi omaan puolueeseen kuuluvalle -tuomarille. Jeanne oli lyhyesti sanoen toimittanut niin, että kirje -jouduttuaan kenen käsiin tahansa herättäisi kuningatarta vastaan -vihaa, epäluuloa ja halveksimista. - -Samalla kun hän laati tämän kirjeen, kyhäsi hän kardinaalille toisen: - - 'En voi käsittää, monsieur, miksi niin itsepäisesti ette puhu - - Viimeinenkin toivo mennyt suoraan. Minusta tuntuu, että teidän - olisi parasta rajattomasti luottaa tuomareihimme; se lieventäisi - kohtaloamme. Omasta puolestani olen päättänyt vaieta, ellette - tahdo minua avustaa. Mutta miksi ette puhu? Selittäkää tämän - merkillisen jutun kaikki eri puolet, ja varmasti silloin - vahvistan todeksi kaikki, mitä lausutte; ottakaa huomioon herra - kardinaali, että jos minä puhuisin ensin ja te väittäisitte - minun valehtelevan, niin olisin hukassa, enkä voisi välttää sen - henkilön kostoa, joka on päättänyt meidät uhrata. - - Mutta sitä ei teidän tarvitse minun puoleltani pelätä; onhan - uskollisuuteni teille tunnettu. Jos _hän_ yhä on leppymätön, - pysyy teidän asianne aina yhtyneenä minun asiaani. Minä uhraan - kaikkeni suojellakseni teitä _hänen_ vihansa seurauksilta taikka - joudun samaan onnettomuuteen kuin tekin. - - Olen _hänelle_ kirjoittanut kirjeen, joka toivoakseni saa hänet, - ellei totta puhumaan, niin ainakin luopumaan meitä vainoomasta, - koska meitä ei paina muu rikos kuin erehdyksemme tai vaitiolomme.' - -Tämän ilkeäjuonisen kirjeen hän antoi kardinaalille, kun heitä -yhdessä kuulusteltiin Bastiljin suuressa salissa, ja kardinaalin -nähtiin punastuvan, kalpenevan ja kauhistuvan tällaisesta -julkeudesta. Hänen täytyi mennä ulos hengähtämään. - -Kuningattarelle osoitetun kirjeen Jeanne tahtoi kohta jättää apotti -Lekelille, Bastiljin saarnaajalle, joka oli saattanut kardinaalia -saliin ja harrasti Rohanin suvun etua. - --- Monsieur, -- sanoi hän, -- ottamalla viedäksenne tämän perille -voitte muuttaa sekä Rohanin prinssin että minun kohtaloni. -Lukekaa, mitä se sisältää. Virkanne puolesta te olette velvollinen -säilyttämään salaisuuden. Tulette huomaamaan, että minä olen -kolkuttanut sille ainoalle ovelle, mistä kardinaali ja minä voimme -pyytää apua. - -Apotti ei suostunut. - --- Te näette minussa vain kirkon palvelijan, -- vastasi hän. -- Mutta -hänen majesteettinsa saa sen käsityksen, että olette kirjoittanut -minun neuvostani ja uskonut kaikki minulle. Minä en voi suostua -syöksymään perikatoon. - -Vai niin, -- sanoi Jeanne, joka pelkäsi juonensa menneen myttyyn, -mutta vielä tahtoi koettaa säikäyttää kardinaalia, -- sanokaa siis -herra kardinaalille, että minulle jää vain yksi keino todistaa -viattomuuteni, nimittäin antaa luettaviksi ne kirjeet, jotka hän -lähetti kuningattarelle. Tämä keino on vastenmielinen, mutta -yhteiseksi eduksemme minun täytyy sitä käyttää. Ja nähdessään papin -pelästyvän tästä uhkauksesta hän koetti vielä kerran suostuttaa häntä -vastaanottamaan vaarallisen kirjeen. - --- Jos hän sen ottaa, -- ajatteli kreivitär, -- niin olen pelastettu, -sillä oikeudessa voin sitten kysyä häneltä, minne hän on sen pannut -ja onko hän sen vienyt kuningattarelle ja kehoittanut vastaamaan; -ellei hän ole vienyt sitä perille, on kuningatar hukassa, sillä -Rohanin suvun epäröiminen todistaa hänet rikolliseksi ja minut -syyttömäksi. - -Mutta kohta kun apotti Lekel oli ottanut kirjeen käteensä, jätti hän -sen kiireesti takaisin, ikäänkuin se olisi polttanut sormia. - --- Ottakaa huomioonne, -- sanoi Jeanne vihasta kalpeana, -- ettei -teillä ole mitään vaaraa, sillä olenhan kirjeen kuoreen pannut rouva -Miseryn osoitteen. - --- Sitä suurempi syy minulla on kieltäytyä, -- huudahti apotti, --- koska salaisuus tulisi kahden henkilön tietoon ja kuningatar -suuttuisi vielä enemmän. Ei, ei, minä en suostu. Ja hän torjui -kreivittären kättä luotansa. - --- Mutta huomatkaa, -- sanoi Jeanne, -- että täten pakotatte minut -käyttämään kardinaalin kirjeitä. - --- Sama se, vastasi apotti hätäisesti, -- käyttäkää vain. - --- Kun teille vakuutan, -- jatkoi Jeanne raivosta väristen, -- että -todistus salaisesta kirjeenvaihdosta kuningattaren kanssa toimittaa -kardinaalin mestauslavalle, sanotteko vieläkin: sama se? Nyt olen -varoittanut. - -Silloin aukeni ovi, ja kynnykselle ilmestyi taas kardinaali ylpeänä -ja vihastuneena. - --- Toimittakaa vain Rohanin suvun jäsen mestauslavalle, madame, -- -sanoi hän. -- Sellaista ilmiötä ei Bastilji näkisi ensi kertaa. Mutta -jos niin käy, niin julistan teille, ettei minulla ole mitään sitä -vastaan, että pääni katkaistaan mestauslavalla, kunhan sitä ennen -saan nähdä sen lavan, jolla teidät poltinraudalla merkitään varkaaksi -ja väärentäjäksi. Tulkaa nyt, apotti! - -Näiden jyrisevien sanojen jälkeen hän käänsi Jeannelle selkänsä -ja poistui apotin kanssa, jättäen raivon ja epätoivon valtaan -sen viheliäisen olennon, joka ei enää voinut askeltakaan astua -tarttumatta yhä pahemmin hirvittävään liejuun, minne hän pian oli -kokonaan uppoava. - - - - -48. - -Pikku Beausiren ristiäiset. - - -Rouva de la Motte oli erehtynyt kaikissa laskelmissaan, mutta -Cagliostro ei ainoassakaan omistansa. - -Heti Bastiljiin jouduttuaan huomasi Cagliostro saaneensa tekosyyn -vihdoinkin avoimesti puuhata tuhotakseen yksinvallan, jonka -perustuksia oli jo niin monta vuotta horjuttanut illuminaattien -opilla ja salaperäisillä vehkeillä. Varmana siitä, ettei häntä -voitaisi todistaa mihinkään syypääksi, ja sellaisena uhrina, -jonka osaksi oli tullut suunnitelmiensa suotuisin ratkaisu, hän -täytti lupauksensa uskollisesti koko maailmalle. Hän keräsi nyt -ainekset siihen Lontoossa päivättyyn kuuluisaan kirjeeseen, joka -tuli julkisuuteen kuukauden verran nykytapahtumien jälkeen ja -iski ensimäisenä muurinmurtajana vanhaa Bastiljia, esiintyen -vallankumouksen ensi oireena, ensimäisenä tuntuvana hyökkäyksenä -ennen heinäkuun 14 p:n rynnäkköä vuonna 1789. - -Tässä kirjeessään Cagliostro, muserrettuaan kuninkaan, kuningattaren, -kardinaalin ja julkiset keinottelijat, musersi myös herra de -Bréteuilin, jossa olennoitui ministerien tyrannius, ja lausui -seuraavaan tapaan: - -"Niin, toistan vapaana, mitä olen ennen lausunut vankina: ei ole -ainoatakaan rikosta, jota ei sovittaisi kuuden kuukauden vankeus -Bastiljissa. Eräs on kysynyt minulta, palaanko koskaan Ranskaan. -Tietysti, vastasin hänelle, _jahka Bastiljista on tullut yleinen -kävelypaikka_. Suokoon Jumala että niin tapahtuisi! Teillä -ranskalaisilla on kaikki, mitä tarvitaan onnelliseen elämään: -hedelmällinen maaperä, lauhkea ilmasto, hyvä sydän, viehättävä -iloisuus ja kaikkeen pystyvää neroa ja taipumusta. Verrattomina -mestareina miellyttämisen taidossa olette mestareita muillakin -aloilla, eikä teiltä, hyvät ystävät, puutu muuta kuin eräs pieni -seikka: varmuus saada nukkua vuoteessanne, kun olette nuhteettomia." - -Cagliostro täytti lupauksensa Olivallekin. Tämä oli puolestaan -uskollinen. Hänen huuliltaan ei tullut ainoatakaan sanaa suojelijansa -vahingoksi. Ainoastaan rouva de la Mottelle olivat hänen -tunnustuksensa tuhoisia, hän kun suoraan ja epäämättömän selvästi -myönsi olleensa viattomasti mukana petkutuksessa, joka kohdistui -erääseen, kuten hänelle oli mainittu, Louis nimiseen aatelismieheen. - -Koko sinä aikana, jolloin syytetyt olivat lukkojen takana tai -kuulusteluissa, ei Oliva ollut tavannut rakasta Beausireään, mutta -tämä ei kuitenkaan ollut häntä kokonaan jättänyt, hänellä kun oli -rakastajaltaan, kuten pian näemme, sellainen muisto, jollaista Dido -itselleen toivoi lausuessaan haavemielin: Voi jospa saisin sylissäni -pidellä pientä Askaniusta! - -Toukokuussa 1786 odotteli muuan mies kerjäläisparvessa Saint-Paulin -kirkon rappusilla Saint-Antoinen kadun varrella. Hän oli levoton, -hengästynyt, ja tuijotti sinne päin missä Bastilji oli. Hänen -viereensä asettui pitkäpartainen mies, eräs Cagliostron saksalaisista -palvelijoista, juuri se, jota Balsamo oli käyttänyt kamariherranaan -salaperäisissä vastaanotoissa vanhassa talossa Saint-Clauden kadun -varrella. Tämä mies hillitsi Beausiren maltittomuutta ja kuiskasi -hänelle: - --- Odottakaa, malttakaa; kohta he tulevat. - --- Kah, tekö se olette! -- huudahti levoton odottaja. - -Mutta pikaisen tulon vakuutus ei näyttänyt pitävän paikkaansa ja kun -maltiton mies esiintyi kiivaammin liikkein kuin asianhaaroihin sopi, -kuiskasi hänelle saksalainen: - --- Herra Beausire, te herätätte tuolla maltittomuudella poliisin -huomiota... Isäntäni oli teille luvannut tietoja ja nyt olen tullut -niitä antamaan. - --- No puhukaa! - --- Hiljempaa! Äiti ja lapsi voivat hyvin. - --- Hän on siis synnyttänyt, hän on pelastunut! -- lausui Beausire -sanomattoman riemun vallassa. - --- Aivan niin monsieur, mutta koettakaa pysyä tyynenä. - --- Onko se tyttö? - --- Ei, hän sai pojan. - --- Sitä parempi. Voi, ystäväni, kuinka onnellinen olen! Viekää -herrallenne sulimmat kiitokset ja sanokaa, että henkeni ja kaikki -mitä minulla on, kuuluu hänelle... - --- Kyllä, monsieur, sen sanon, jahka hänet tapaan. - --- Kuulkaapa, hyvä ystävä, miksi äsken sanoitte... Mutta ottakaa -ensin nämä kaksi louisdoria. - --- Monsieur, minä en ota vastaan rahoja keltään muulta kuin -isännältäni. - --- Anteeksi, en tahtonut teitä loukata. - --- Sitä en epäillytkään. Mutta mitä aioitte kysyä? - --- Halusin tietää, miksi äsken sanoitte: kohta he tulevat. Olkaa niin -hyvä ja sanokaa, kutka tulevat? - --- Tarkoitin Bastiljin lääkäriä ja kätilöä, rouva Chopinia, jotka -ovat kirvoittaneet Olivan. - --- Tulevatko he tänne? Miksi? - --- Toimittamaan ristiäiset. - --- Saan siis nähdä lapseni! -- huudahti Beausire syvästi -liikutettuna. -- Sanotte, että saan nähdä Olivan pojan, ihan kohta? - --- Juuri täällä ja pian, mutta tyyntykää. Muutoin ne pari poliisia, -joiden aavistan olevan näiden kerjäläisten seassa, keksivät teidät -ja älyävät, että teillä on jokin suhde Bastiljin vankiin. Se veisi -teidät turmioon ja vahingoittaisi isäntääni. - --- Mieluummin kuolen kuin päästän ainoatakaan sanaa, josta olisi -haittaa hyväntekijälleni, -- vastasi Beausire kunnioitusta ja -kiitollisuutta ilmaisevalla äänensävyllä. -- Vaikka pitäisi tukehtua, -lupaan olla ihan vaiti. Mutta eihän ketään tule! - --- Malttakaa. - -Beausire painautui nyt lähemmäksi saksalaista. - --- Onko Oliva nyt hieman onnellinen? -- kysyi hän pannen kätensä -ristiin. - --- Perin onnellinen, -- vastasi toinen. -- Mutta katsokaa, tuolta jo -vaunut tulevat! - --- Niin niin. - --- Nyt pysäytetään... - --- Siellä on jotakin valkoista, pitsejä... - --- Lapsen ristiäispuku. - --- Hyvä Jumala! - -Ja Beausiren täytyi nojata pylvääseen, jottei horjuisi, nähdessään -vaunuista astuvan kätilön, tohtorin ja erään vanginvartijan, joiden -oli määrä olla kastetoimituksen todistajina. - -Näiden kolmen henkilön kulkiessa joukon puhki alkoivat köyhät mumista -almunpyyntöjä. Silloin oli merkillistä nähdä, että kummit työnsivät -tungeksivia syrjään, mutta ilosta itkevä outo mies jakeli heille -rahaa. - -Kun pieni saattue oli astunut kirkkoon, meni Beausire jäljestä ja -tunkeutui hurskaiden uteliaiden kera sakaristoon, missä kaste oli -määrätty toimitettavaksi. Pappi tunsi kätilön ja lääkärin, jotka -ennenkin olivat hänen apuaan käyttäneet tällaisissa tapauksissa, ja -tervehti heitä ystävällisesti nyökäten ja samalla hymyillen. Beausire -nyökkäsi ja hymyili niinkuin pappikin. Sitten suljettiin sakariston -ovi, ja pappi ryhtyi piirtämään kirkonkirjaan tavanmukaiset -merkinnät, jotka kuuluvat kastetoimitukseen. Kun pappi tiedusti pojan -suku- ja ristimänimeä, vastasi tohtori: - --- Lapsi on poika, muuta en tiedä. - -Näitä sanoja seurasi neljä naurunpurskahdusta, jotka eivät -Beausiresta kuuluneet oikein kunnioittavilta. - --- Mutta nimi hänelle on annettava, vaikkapa jonkun pyhimyksen, -- -lausui pappi. - --- Se neitonen, joka on lapsen äiti, tahtoi pojalle nimeä Toussaint. - --- No sittenhän hänelle tulee kaikkien pyhimysten nimi, -- vastasi -pappi nauraen sanansutkaukselleen, jonka johdosta sakaristossa -kajahti uusia hohotuksia. - -Beausire oli nyt menettää malttinsa, mutta saksalaisen järkevä -vaikutus hillitsi häntä. - --- Hyvä on, -- jatkoi pappi, -- kun on semmoinen nimi ja kaikki -suojeluspyhimykset puolellaan, niin ei isää tarvita. Merkitään siis: -"Tänään on kastettu poika, joka on eilen syntynyt Bastiljissa ja -jonka äiti on Nicole-Oliva Legay ja isä... tuntematon." - -Nyt Beausire ryntäsi vimmastuneena papin eteen ja tarttui lujasti -hänen ranteeseensa huutaen: - --- Toussaintilla on isä yhtä varmasti kuin äitikin! Hänellä on hellä -isä, joka ei lastansa kiellä. Olkaa niin hyvä ja kirjoittakaa, että -Toussaint, jonka Bastiljissa eilen synnytti neiti Nicole-Oliva Legay, -on tässä läsnä olevan Jean Baptiste Toussaint Beausiren poika. - -Pappi ja molemmat kummit ällistyivät. Kynä kirposi ensinmainitun -hyppysistä, ja kätilö oli vähällä pudottaa lapsen. Beausire otti -sen syliinsä, suuteli sitä ihastuneena ja antoi pienokaisen saada -otsalleen ensimäisen kasteen, kaikista pyhimmän lähinnä sitä, joka -tulee itse Jumalalta, nimittäin isänkyynelten kasteen. - -Vaikka läsnäolijat olivat tottuneet draamallisiin kohtauksiin ja -tämän aikakauden ihmiset olivat Voltairen ihailijoina epäileväisiä, -heltyi kuitenkin heidän mielensä. Ainoastaan pappi pysyi -kylmäkiskoisena ja epäili tätä isyyttä, kenties hän oli haluton -kirjoittamaan uudestaan, mitä oli jo kirjoittanut. - -Mutta Beausire aavisti, missä vika oli, ja pani kastemaljalle kolme -louisdoria, jotka kyyneliä paremmin vahvistivat hänen isyytensä ja -loistavasti todistivat hänen vilpittömyytensä. Pappi kumarsi, keräsi -kouraansa nämä seitsemänkymmentä kaksi livreä ja pyyhki pois ne kaksi -viimeistä riviä, jotka äsken oli pilaillen piirtänyt kirkonkirjaan. - --- Pyydän vain, monsieur, -- sanoi hän, -- että kun herra tohtorin -ja rouva Chopinin ilmoitus on virallinen, hyväntahtoisesti itse -kirjoitatte ja vakuutatte olevanne lapsen isä. - --- Minäkö? -- huudahti Beausire riemastuneena. -- Minä kirjoitan -vaikka verelläni! - -Ja hän tarttui kynään suoraa päätä. - --- Varokaa, -- kuiskasi hänelle vanginvartija Guyon, jolta ei -unohtunut luontainen huolellisuus, -- sillä luullakseni nimenne -ei kuulu hyvältä joka paikassa. Vaarallista on panna se julkiseen -luetteloon ja merkitä päivämäärä, josta käy ilmi, että olette täällä -ja pidätte yhteyttä erään syytetyn henkilön kanssa. - --- Kiitos neuvosta, ystäväiseni, -- vastasi Beausire ylpeästi. -- -Se kuulostaa rehelliseltä ja on kahden louisdorin arvoinen, jotka -tarjoon teille, mutta jos pitää kieltää vaimoni poika... - --- Onko hän vaimonne? -- huudahti lääkäri. - --- Laillinen vaimonne? -- äännähti pappi. - --- Suokoon Jumala hänelle vapauden, -- sanoi Beausire ilosta -vavisten, -- ja seuraavana päivänä on Nicole Legayn nimenä Beausire, -mikä on pojan ja minunkin nimeni. - --- Siihen saakka olette vaarassa, -- väitti Guyon, -- sillä -muistaakseni teitä etsitään. - --- En minä ainakaan anna teitä ilmi, -- sanoi tohtori. - --- En minäkään, -- sanoi kätilö. - --- Yhtä vähän kuin minä, -- sanoi pappi. - --- Ja jos minut annettaisiinkin ilmi, -- jatkoi Beausire niin -innoissaan kuin marttyyri, -- kärsisin vaikka teilauksen siitä -riemusta, että saan tunnustaa pojan omakseni. - --- Jos hänet teilataan, -- kuiskasi Guyon kätilölle esiintyen -mielellään sukkelana, -- ei syynä ole ainakaan se, että hän sanoo -olevansa pikku Toussaintin isä. - -Tämän pilan jälkeen, jolle rouva Chopin hymyili, ryhdyttiin -merkitsemään kirkonkirjaan pikku Beausirea koskevat tiedot. -Beausire kirjoitti tunnustuksensa mahtipontiseen, hieman liian -monisanaiseen muotoon, kuten on asian laita tekijän ylpeillessä -kyhäyksestään. Sitten hän luki sen uudestaan, pani välimerkit, -piirsi allekirjoituksen ja todistutti sen neljällä läsnäolevalla -henkilöllä. Vielä tarkastettuaan kirjoitusta hän syleili poikaansa, -joka oli asianmukaisesti kastettu, pisti ristiäispuvun alle -kymmenkunnan louisdoria, kiinnitti kaulaan sormuksen, joka oli -tarkoitettu lahjaksi äidille, ja ylpeänä kuin Xenofon mainiolla -peräytymisretkellään aukaisi sakariston oven päättäen olla -käyttämättä mitään juonta poliisien välttämiseksi, jos niistä joku -olisi kyllin epäinhimillinen hänet vangitsemaan tällä hetkellä. - -Kerjäläisten parvi ei ollut kirkon portailta poistunut. Jos -Beausire olisi katsellut heitä kiinteämmin, olisi hän ehkä tuntenut -heidän joukossaan toisen niistä kahdesta, jotka olivat syynä hänen -vastoinkäymiseensä; mutta kukaan ei liikahtanut. Hänen jaeltuaan -uudestaan kolikoita kuului eri puolilta huutoja: Jumala teitä -siunatkoon! ja onnellinen isä pääsi pujahtamaan Saint-Paulin kirkosta -kaikin puolin aatelismiehen tapaisena, jota seurakunnan köyhät -kunnioittavat, rakastavat, siunaavat ja ylistävät. Kasteen todistajat -palasivat vaunuihinsa ja poistuivat ihmetellen tätä tapausta. - -Eräässä kadunkulmassa vaanien ehti Beausire vielä lähettää pojalleen -lentosuukkosen, ja kun hänen sydämensä näin oli saanut kyllin purkaa -tunteitaan ja vaunut olivat näkyvistä kadonneet, päätti hän olla -kiusaamatta sallimusta tai poliisia ja palasi turvapaikkaansa, -jonka tunsivat vain hän itse, Cagliostro ja herra de Crosne. Sillä -poliisiministeri oli myös pitänyt Cagliostrolle antamansa lupauksen, -ettei sallisi häiritä Beausirea. - -Kun lapsi oli tuotu takaisin Bastiljiin ja rouva Chopin kertonut -näin merkillisen seikkailun Olivalle, pisti tämä Beausiren sormuksen -paksuimpaan sormeensa, hyrähti itkuun, hyväili lastaan, jolle jo -haettiin imettäjää, ja sanoi: - --- Kerran kuulin, kuinka herra Gilbert, herra Rousseaun oppilas, -sanoi hyvän äidin velvollisuutena olevan itse imettää lastaan. Minä -tahdon siis imettää poikaani ja olla ainakin hyvä äiti; onhan se edes -jotakin. - - - - -49. - -Häpeäpenkki. - - -Pitkällisten kuulustelujen jälkeen oli vihdoinkin tullut se päivä, -jolloin oli julistettava parlamentin tuomio yliprokuraattorin -loppuväitöksen perusteella. Lukuunottamatta kardinaalia oli kaikki -syytetyt tuotu Conciergerie-vankilaan, jotta he olisivat likempänä -istuntosalia, jossa käsittely alkoi joka aamu kello seitsemän. - -Tuomarien edessä, joiden esimiehenä oli ensimäinen puheenjohtaja -d'Aligre, olivat syytetyt koko ajan esiintyneet samoin kuin ennen -tutkintavankeudessa, Oliva vilpittömänä ja arkana, Cagliostro -levollisena, suuremmoisena ja joskus säteillen salaperäistä hohtoa, -johon hänen teki mieli pukeutua, Villette nolona, raukkana ja -itkusilmin, Jeanne julkeana, silmien salamoidessa, aina uhkaavana ja -myrkyllisenä. Kardinaali pysyi yhä koruttomana, miettivänä, velttona. - -Jeanne oli pian tottunut Conciergerien tapoihin; mielistelyllä ja -juonillaan hän oli voittanut puolelleen vartijattarensa ynnä tämän -miehen ja pojan. Siten hän oli saanut mukavamman olon ja enemmän -vapautta. Tarvitseehan apina enemmän tilaa kuin koira, juoniniekka -enemmän kuin rehellinen ihminen. - -Oikeudenkäynti ei saattanut Ranskalle paljastaa mitään uutta. Aina -vain oli puhe samasta kaulanauhasta, ja sen oli julkeasti varastanut -jompikumpi niistä kahdesta syytetystä, jotka syyttivät toisiaan. -Koko kysymys koski nyt sitä, kumpi oli varas. Ranskalaisten taipumus -äärimmäisyyksiin, mikä siihen aikaan oli erityisen kiihkeä, oli -todelliseen oikeudenkäyntiin liittänyt toisen. - -Nyt kiisteltiin näet siitä, oliko kuningattarella oikeus vangituttaa -kardinaali ja syyttää häntä uhkarohkeista epäkohteliaisuuksista. -Jokaisesta Ranskan politikoitsijasta oli tämä jutun lisäke pääasia. -Oliko kardinaali luullut voivansa kuningattarelle lausua, mitä -oli lausunut, ja toimia hänen nimessään, kuten oli tehnyt? Oliko -hän ollut Marie-Antoinetten salaisena asiamiehenä, jota ei enää -tunnustettu, kun asiasta nousi hälinä? Lyhyesti sanoen, oliko -kardinaali kuningattareen nähden toiminut hyvässä uskossa ja -luottamusmiehenä? - -Jos hän oli toiminut hyvässä uskossa, oli kuningatar tietysti -syypää näihin tuttavallisuuden ilmauksiin, vaikka viattomiinkin, -joita hän ei myöntänyt tosiksi, mutta joita rouva de la Motten -salaviittausten mukaan oli tapahtunut. Ja olivatko muuten yleisen -mielipiteen kannalta, joka ei vähääkään säästä, viattomia sellaiset -tuttavallisuudet, joita täytyy kieltää puolisonsa, ministeriensä ja -alamaistensa edessä? - -Tällä asteella oli oikeudenkäynti, kun yleisen syyttäjän piti -loppulausunnollaan johtaa sitä siveelliseen päämääräänsä. Hän oli -hovin äänenkannattaja ja puhui solvaistun kuninkuuden niinessä -puoltaen kuningasvallan loukkaamattomuuden ylevää periaatetta. -Syyttäjä syventyi varsinaiseen oikeudenkäyntiin, mikäli se -koski eräitä syytettyjä; sen ohella hän kosketteli kardinaalin -erikoisjuttua. Hän ei myöntänyt, että kuningatarta voisi -kaulanauhajutussa panna pienimpäänkään vastuuseen. Ja kun näin oli -laita, kääntyi tietysti kaikki kardinaalin syyksi. - -Hän siis vaati jyrkästi: että Villette tuomittaisiin -kalerirangaistukseen; että Jeanne de la Motte tuomittaisiin -poltinraudalla merkittäväksi, ruoskittavaksi ja eliniäkseen -kuritushuoneeseen pantavaksi; että Cagliostro erotettaisiin jutusta; -että Oliva vapautettaisiin, ja että kardinaali pakotettaisiin -myöntämään itsensä syypääksi solvaisevaan röyhkeyteen kuninkaallista -majesteettia vastaan, jollaisen myönnytyksen perusteella hänet oli -karkoitettava kuninkaan ja kuningattaren näkyvistä ja julistettava -menettäneeksi virkansa ja arvonsa. - -Nämä vaatimukset saattoivat parlamentin epäröimään ja kauhistivat -syytettyjä. Kuninkaallinen tahto ilmeni niissä niin mahtavana, -että jos ne olisi lausuttu neljännes vuosisataa takaperin, jolloin -parlamentti tosin jo oli alkanut vapautua ikeestä ja puoltaa -oikeuksiaan, kuninkaallisen syyttäjän ankaruus ei olisi edes vetänyt -vertoja tuomarien hartaalle innolle ja kunnioitukselle valtaistuimen -erehtymättömyyden vielä arvossa pidettyä periaatetta kohtaan. Mutta -nyt asettui vain neljätoista jäsentä yleisen syyttäjän kannalle, ja -näin syntyi hajaannus. - -Silloin pantiin toimeen viimeinen kuulustelu, joka oli melkein -hyödytön temppu sellaisiin syytettyihin nähden, koska sen -tarkoituksena oli houkuttaa esille tunnustuksia ennen tuomion -langettamista eikä ollut toivoakaan saada rauhaa tai sovintoa -paatuneiden, niin kauvan toisiaan vastaan taistelleiden syytettyjen -kesken. He välittivät vähemmän omasta vapauttamisestaan kuin -vastapuolen tuomitsemisesta. - -Tuomariensa eteen tuotuna piti silloisen tavan mukaan syytetyn -istua pienellä, matalalla puupenkillä, jota olivat saastuttaneet -siinä istuneet ja sitten mestauslavalle viedyt pahantekijät. Tälle -häpeäpenkille istuutui ensinnä väärentäjä Villette, joka itkien -rukoili armahdusta. Hän myönsi kaikki, mikä on ennestään tunnettua, -olevansa siis syypää väärennykseen ja rikostoveruuteen Jeanne de la -Motten kanssa. Hän vakuutti katumuksensa ja tunnonvaivojensa olevan -jo niin suuren rangaistuksen, ettei tuomarien pitäisi lisää vaatia. -Tästä henkilöstä ei kukaan välittänyt; hän ei ollut eikä näyttänyt -olevan muuta kuin heittiö. Kun tuomioistuin oli hänen esityksensä -kuullut, palasi hän voivotellen vankilakoppiinsa. - -Hänen jälkeensä ilmestyi salin ovelle rouva de la Motte, jota talutti -kirjuri Frémyn. Hänellä oli yllään hieno batistivaippa ja päässä -nauhaton myssy harsovaatteesta; kasvoja verhosi valkea harso, ja -tukka oli puuteroimaton. Hänen ilmestymisensä teki läsnäolijoihin -eloisan vaikutuksen. - -Jeanne oli juuri kärsinyt ensimäisen niistä häväistyksistä, joita -hänelle oli tulossa; hänet oli näet pakotettu kulkemaan pikku -portaita myöten kuten tavalliset rikolliset. - -Salissa vallitseva kuumuus, äänekäs keskustelu ja kaikkialta -kääntyvien päiden aaltoilu hämmensi häntä aluksi, ja hetken aikaa -harhailivat hänen silmänsä levottomina ikäänkuin tottuakseen tähän -välähtelevään kokonaisuuteen. - -Kädestä pitelevä kirjuri veti häntä jokseenkin kiireesti häpeäpenkkiä -kohti, joka oli puoliympyrän keskellä ja näöltään muistutti sitä -kaameata telinettä, jota sanotaan mestauspölkyksi, kun se on -erityisellä lavalla eikä oikeussalissa. Nähdessään tämän häpäisevän -istuimen olevan aiotun hänelle, joka ylpeili Valois-nimestään ja -siitä, että hänellä oli vallassaan Ranskan kuningattaren kohtalo, -kävi Jeanne de la Motte kalpeaksi ja loi ympärilleen vihaisia -silmäyksiä ikäänkuin säikäyttääkseen julkeita tuomareitaan. Mutta -kohdatessaan joka taholla vain päättäväisiä ilmeitä ja uteliaisuutta -säälin asemesta hän tukahutti raivonsa ja istuutui penkille, jottei -näyttäisi sille sortuvan. - -Kuulustelussa huomattiin hänen sovittavan vastauksensa niin -epämääräiseen muotoon, että kuningattaren vihamiehet voivat -edullisesti käyttää niitä vaateittensa puolustukseksi. Hän ei -tarkalleen määritellyt muuta kuin viattomuutensa ja pakotti -puheenjohtajan tekemään kysymyksen niiden kirjeiden johdosta, joita -hän sanoi kardinaalin ja kuningattaren toisilleen kirjoittaneen. -Kaikki käärmeenmyrkky piti nyt valutettaman vastaukseen. Aluksi -Jeanne vakuutti, ettei suinkaan tahtonut saattaa kuningatarta -huonoon valoon, ja lisäsi sitten, ettei kukaan voisi niin hyvin kuin -kardinaali vastata tähän kysymykseen. - --- Kehoittakaa häntä, -- sanoi Jeanne, -- tuomaan esille kirjeet -tai niiden jäljennökset lukeaksenne ne ja tyydyttääksenne -uteliaisuutenne. Minä puolestani en voi vannoa, että nämä kirjeet -ovat kardinaalin tai kuningattaren kirjoittamia; toiset ovat -mielestäni liian vapaita ja tuttavallisia ollakseen hallitsijan -laatimia alamaiselleen, toiset taas liiaksi vailla kunnioitusta, -jotta voisi uskoa alamaisen sellaisia lähettävän kuningattarelleen. - -Tätä hyökkäystä seuranneen kaamean hiljaisuuden olisi pitänyt -todistaa Jeannelle, että hän oli vain herättänyt vihollisissaan -inhoa, kannattajissaan kauhua ja puolueettomissa tuomareissaan -epäluuloa. Mutta hän nousi häpeäpenkiltä siinä suloisessa toivossa, -että saisi nähdä kardinaalinkin istuvan samalle paikalle. Tämä -kosto olisi hänelle riittänyt. Miltä hänestä tuntuikaan, kun hän -käännyttyään luomaan viimeisen katseen saastuttavaan istuimeen, jolle -luuli pakottavansa Rohan-suvun jäsenen asettumaan, ei sitä enää -nähnyt, vaan sijalle oli oikeuden käskystä tuotu nojatuoli! Jeannen -huulilta pääsi raivoisa parahdus, ja hammasta purren hän syöksyi ulos -salista. Nyt hänen rangaistuksensa alkoi. - -Kardinaali astui vuorostaan esille hitaasti. Hän oli juuri saapunut -vaunuissaan, ja hänelle avattiin salin pääovi. Saattamassa oli -kaksi vahtimestaria ja kaksi kirjuria, ja vieressä kulki Bastiljin -kuvernööri. Hänen saapuessaan kuului tuomarien penkeiltä pitkällistä -myötätunnon ja arvonannon sorinaa. Ulkoa liittyi tähän voimakas -suosionhuuto. Siellä tervehti häntä kansanjoukko ja jätti hänet -tuomarien suosiolliseen huomioon. - -Rohanin prinssi oli kalpea ja hyvin kiihtyneen näköinen. Yllään pitkä -juhlapuku hän astui esille niin kunnioittavasti ja alistuvasta, kuin -sopii esiintyä syytetyn, joka hyväksyy tuomariensa päätösvallan ja -pyytää tuomiota. Hänelle tarjottiin nojatuoli, ja kun puheenjohtaja -oli tervehtinyt häntä muutamin rohkaisevin sanoin, pyysi koko -tuomioistuin häntä istumaan ilmaisten sellaista hyväntahtoisuutta, -josta syytetyn mielenliikutus yltyi. - -Ruvettuaan puhumaan hän herätti kaikissa syvää osanottoa -värisevällä, huokausten keskeyttämällä äänellä, kyyneleisillä -silmillä ja nöyrällä ryhdillä. Hän antoi selityksiä hitaasti, esitti -pikemmin puolustelulta kuin todistuksia, pikemmin pyyntöjä kuin -johtopäätöksiä, ja kun hän, kaunopuhuja, äkkiä vaikeni, oli tällä -neron ja rohkeuden lainautumisella mahtavampi vaikutus kuin millään -perusteluilla ja väitteillä. - -Sitten esiintyi Oliva; tyttöparan istuimena oli taas häpeäpenkki. -Moni vavahti nähdessään kuningattaren elävän kuvan istumassa -samalla saastuttavalla penkillä, jolta Jeanne de la Motte äsken oli -poistunut. Tämä Marie-Antoinetten, Ranskan kuningattaren hahmo, -varkaiden ja väärentäjäin istuimella, kauhistutti yksinvallan -jyrkimpiäkin vastustajia. Useita tämä näky myös kiihoitti, niinkuin -veri, jota annetaan tiikerin juoda. - -Mutta joka taholla kuiskailtiin, että Oliva raukan oli täytynyt -jättää kansliaan rintalapsensa, ja kun ovi aukeni, kuultiin pikku -Beausiren itkun surkeasti puhuvan äitinsä puolesta. - -Olivan jälkeen astui saliin Cagliostro, kaikista vähimmän -syyllinen. Häntä ei pyydetty istumaan, vaikka nojatuoli oli likellä -häpeäpenkkiä. Tuomioistuin pelkäsi Cagliostron puolustuspuhetta. -Näennäinen kuulustelu, jonka herra d'Aligre keskeytti sanoilla: hyvä -on! tyydytti muodolliset vaatimukset. - -Sitten oikeus julisti kuulustelun päättyneeksi, minkä jälkeen alkoi -neuvottelu tuomiosta. Joukko hajaantui hitaasti pitkin katuja -päättäen palata taas illalla kuulemaan tuomiota, jota ei sanottu -viivytettävän. - - - - -50. - -Muuan ristikko ja muuan pappi. - - -Kun kuulustelu oli päättynyt ja hälinän ja häpeänkin -mielenliikutusten sijalle oli tullut hiljaisuus, vietiin kaikki -vangit täksi yöksi Conciergeriehen. - -Kuten jo sanoimme, palasi ihmisparvi illalla ja ryhmittyi, hiljaa -vaikka vilkkaasti keskustellen, Palatsitorille saadakseen tuoreita -uutisia tuomiosta, heti kun se julistettaisiin. Pariisissa on se -merkillinen ilmiö, että juuri suuret salaisuudet kansanjoukko saa -haltuunsa, ennenkuin ne ovat täysin valmiiksi kehittyneet. Ihmiset -odottivat siis ja virkistivät itseään sillaikaa aniisinsekaisella -lakritsijuomalla, jonka pääainesta kiertävät kaupustelijat saivat -Pont-au-Change-sillan ensimäisen holvikaaren alta. - -Oli hyvin lämmin sää. Kesäkuun pilvet vierivät raskaina toistensa -päällitse paksujen savupyörteiden kaltaisina, ja taivaanrannalla -välähteli vaaleita, tiheitä ukonnuolia. - -Sillä välin kun kardinaali, jolle oli myönnetty sekin suosio, että -hän sai kävellä vahtitorneja yhdistävällä pengermällä, keskusteli -Cagliostron kanssa heidän yhteisen puolustuksensa todennäköisestä -menestyksestä, hyväili Oliva kopissaan pikku poikaansa ja tuuditti -häntä sylissään, ja Réteau omalla tahollaan laski päässään, -silmäin tuijottaessa ja kädet nyrkissä, herra de Crosnen lupaamien -kultakolikoiden määrää verraten niitä parlamentilta odotettaviin -vankeuskuukausiin. Samalla aikaa koetti Jeanne, joka oli siirtynyt -ovenvartijansa, rouva Hubertin, kamariin, viihdyttää raskasta -mieltään saamalla edes vähän hälinää ja liikuntoa. - -Tämä huone, korkea ja tilava kuin sali, jossa oli kivilattia niinkuin -käytävässä, sai valoa rantakadun puoleisesta suuresta kaariakkunasta. -Pienet ruudut ehkäisivät melkoisen osan päivänvaloa, ja ikäänkuin -olisi tässäkin vapaiden ihmisten asuttavassa huoneessa tahdottu -pelottaa vapautta, avusti akkunan ulkopuolella jykevä rautaristikko, -jonka tangot menivät ristikkäin ruutujen lyijykehysten poikki, -huoneen pimittämistä. Kaksinkertaisen seulan lävitse tunkeutuva -valo oli siis omansa vähemmän häikäisemään vankien silmiä. Siitä -oli poistettu vapaan auringon julkea säteily, eikä se enää pystynyt -loukkaamaan niitä, jotka eivät saaneet mennä ulkoilmaan. Kaikessa, -mitä ihminen tekee, vieläpä huonossakin on sitten, kun ihmisen -ja Jumalan välittäjä, aika, on sen ylitse astunut, jonkinlaista -sopusointua, joka lieventää siirtymistä tuskallisesta naurettavaan. - -Siitä saakka, kun rouva de la Motte oli tuotu tähän vankilaan, -oleskeli hän pitkin päivää juuri tässä huoneessa, seuranaan -ovenvartija ynnä tämän mies ja poika. Kuten jo ennen on nähty, oli -Jeannella liukas, mielistelevä käytöstapa, ja hän oli saavuttanut -näiden ihmisten suosion ja saanut heidät uskomaan, että kuningatar -oli perin rikollinen. Kerran oli tuleva se päivä, jolloin samassa -salissa toinen naisvartija heltyen vangitun naisen kovasta kohtalosta -pitäisi häntä viattomana nähdessään niin paljon malttia ja lempeyttä, -ja täksi vangiksi oli joutuva itse kuningatar! - -Rouva de la Motte saattoi siis, kuten itse vakuutti, vartijansa -ja tämän omaisten seurassa unohtaa alakuloiset ajatuksensa ja -hauskuudellaan palkita heidän suopeuttaan. Mutta sinä päivänä, -jolloin oikeudenkäynti oli päättynyt ja Jeanne palasi näiden kelpo -ihmisten seuraan, tapasi hän heidät huolestuneina ja hämillään. - -Pienikin vivahdus herätti tämän ovelan naisen huomiota; mitätön -seikka viritti toivoa, ja kaikki pelotti. Turhaan hän koki -houkuttaa rouva Hubertia puhumaan suoraan; hän ja hänen perheensä -vastailivat vältellen. Nyt Jeanne näki myös uunin luona erään -papin, joka toisinaan kävi perheen luona. Hän oli ennen toiminut -Provencen kreivin opettajan sihteerinä; muuten hän oli käytökseltään -yksinkertainen, ei liian pisteliäs, tunsi hovin asiat; ja vaikka hän -oli kauvan ollut käymättä rouva Hubertin luona, oli hän taas usein -tullut vieraisille sen jälkeen, kun rouva de la Motte oli tänne -joutunut. Lisäksi siellä oli pari, kolme oikeuspalatsin virkamiestä. -Jeannea katseltiin tarkkaavasti, mutta puhelu oli hyvin laimeata, -Jeanne sitävastoin aloitti keskustelun hilpeällä mielellä. - --- Varmaankin tuolla yläkerrassa puhutaan paljon vilkkaammin kuin -täällä, -- sanoi hän. - -Vastaukseksi kuului aluksi vain myöntävää mutinaa rouva Hubertin -puolelta. - --- Yläkerrassa? -- toisti pappi, ikäänkuin ei käsittäisi. -- Mitä -tarkoitatte, rouva kreivitär? - --- Tarkoitan sitä salia, missä tuomarini neuvottelevat. - --- Niinpä kyllä, -- myönsi pappi. Ja taas oltiin vaiti. - --- Luullakseni teki esiintymiseni tänään hyvän vaikutuksen, -- jatkoi -Jeanne. -- Varmaankin sen jo tiedätte. - --- Se on totta, madame, -- vastasi ovenvartija arasti ja nousi -ikäänkuin lopettaakseen puhelun. - --- Mitä te arvelette? -- kysyi Jeanne papilta. -- Ettekö luule, että -asiani on hyvällä kannalla? Ottakaa huomioon, ettei minua vastaan -voida esittää ainoatakaan todistusta. - --- Aivan niin, madame. Teillä onkin syytä toivoa paljon, -- sanoi -pappi. -- Mutta otaksukaamme, että kuningas... - --- No mitä kuningas voisi? - --- Hän voisi olla suostumatta siihen, että hänestä tehdään -valehtelija. - --- Silloin hän toimittaisi niin, että kardinaali tuomitaan, mutta se -on mahdotonta. - --- Se olisi todellakin vaikeata, -- vastattiin kaikilta tahoilta. - --- Mutta siinä tapauksessa, -- riensi Jeanne lisäämään, -- mikä -koskee kardinaalia, se koskee minuakin. - --- Ei suinkaan, -- väitti pappi, -- nyt erehdytte, madame. Yksi -syytetyistä vapautetaan... Omasta puolestani luulen, että se -olette te, ja sitä toivonkin. Mutta syytteestä vapautetaan vain -yksi. Kuninkaan täytyy saada yksi tuomituksi; kuinka muuten kävisi -kuningattaren? - --- Sepä se, -- sanoi Jeanne kolkosti, loukkaantuen siitäkin, että -hänen luulottelemansa toive kohtasi vastustusta. -- Kuningas -tarvitsee jonkin syyllisen. Mutta kelpaahan siksi herra de Rohan yhtä -hyvin kuin minä. - -Tätä arvostelua seurasi äänettömyys, jonka piti kauhistuttaa -kreivitärtä. Ensimäisenä alkoi taas puhua pappi. - --- Madame, -- sanoi hän, -- kuningas ei ole kostonhimoinen, ja kun -hänen pahin vihansa on lepytetty, ei hän enää muista koko juttua. - --- Mitä te tarkoitatte lepytetyllä vihalla? -- kysyi Jeanne -ivallisesti. -- Keisari Nero vihastui myös toisinaan ja samoin Titus. - --- Tarkoitan sitä, että tuomitaan... kuka tahansa, -- selitti pappi. --- Se lepyttää! - --- Kuka tahansa!... Monsieur, -- huudahti Jeanne, -- se on -kauheata... liian hämärää... Kuka tahansa... sehän merkitsee kaikkea. - --- Tässä on puheena vain luostariin sulkeminen, -- vastasi pappi -kuivasti. -- Juuri se kuuluu olevan kuninkaan aikomuksena teihin -nähden. - -Jeannen katseessa oli kauhua, jonka tilalle kohta tuli mitä, -raivoisin purkaus. - --- Vai luostariin minut suljetaan! Sehän on samaa kuin verkallinen -kuolema, kaikin puolin häpeällinen, kauhea kuolema, joka muka -suodaan armosta!... Eliniäksi luostariin vangiksi! Nälän, kylmän, -kuritusten kouriin! Ei, kylliksi on jo tullut kidutusta, häväistystä, -kurjuutta viattomuuden osaksi, kun taas syyllinen on mahtava, vapaa -ja kunniassa. Mieluummin kuolema heti, mutta oman valintani mukaan... -täysi vapaus rangaista itseäni siitä, että olen syntynyt tähän -viheliäiseen maailmaan! - -Ja välittämättä huomautuksista, pyynnöistä tai esteistä hän työnsi -syrjään ovenvartijan, kaasi kumoon papin ja syöksyi erästä hyllyä -kohti hakemaan veistä. Yhteisvoimin onnistuttiin hänet pidättää, -mutta silloin hän hypähti kuin pantteri, jota metsästäjät ovat -häirinneet saamatta säikähtämään, ja kirkuen luonnottoman kimeästi -ryntäsi sivuhuoneeseen, nosti siellä suuren porsliiniruukun, jossa -kasvoi kuihtuva ruusupensas, ja iski sillä päähänsä monta kertaa. -Kukka-astia meni murskaksi, ja kappale sitä jäi raivottaren käteen; -hänen otsastaan näkyi vuotavan verta. Ovenvartijatar heittäytyi -itkien hänen syliinsä. Jeanne istutettiin nojatuoliin, ja häneen -pirskoitettiin hajuvettä ja etikkaa. Hirveissä kouristuksissa hän -meni tainnoksiin. Kun hän siitä virkosi, luuli pappi hänen tukehtuvan. - --- Kuulkaapa, -- sanoi hän, -- tuo ristikko ei päästä valoa eikä -ilmaa. Eikö voisi antaa tämän naisparan hieman hengähtää? - -Silloin rouva Hubert unohti kaikki varokeinot, kiirehti eräästä -kaapista ottamaan avaimen ja aukaisi sillä ristikon, jolloin -huoneeseen heti tulvi raikasta tuulenhenkeä. - --- Kah, -- sanoi pappi, -- enpä tiennyt, että ristikko voidaan tuolla -tavoin avata. Mutta mitä varten tarvitaan näin paljon varokeinoja? - --- Niin on käsketty, -- vastasi rouva Hubert. - --- Kyllä ymmärrän, -- jatkoi pappi ilmeisesti jotakin tarkoittaen. --- Akkunasta on maahan vain noin seitsemän Jalkaa, ja edessä on -rantakatu. Jos vankien onnistuisi pujahtaa sisäovesta ja tunkeutua -teidän saliinne, pääsisivät he pakoon tapaamatta ketään vartijaa tai -ulkovahtia. - --- Juuri niin, -- myönsi ovenvartijatar. - -Pappi vilkaisi rouva de la Motteen ja huomasi hänen kuulleen -ja ymmärtäneen; vieläpä oli Jeanne vavahtanut ja luonut sitten -katseensa siihen kaappiin, missä ristikon avainta säilytettiin vain -käännettävän metallisalvan takana. Pappi ei tarvinnut enempää. Hän -katsoi voivansa jo poistua ja lausui jäähyväiset. Mutta kohta hän -palasi huoneeseen, niinkuin näytelmässä henkilöt usein ovat vain -menevinänsä pois. - --- Torilla on tavattomasti väkeä, -- ilmoitti hän. -- Kaikki -ryntäävät palatsin tälle puolelle, niin ettei rantakadulla ole ketään. - -Ovenvartija kurkisti akkunasta. - --- Niinpä todellakin, -- sanoi hän. - --- Eiköhän ole luultavaa, -- jatkoi pappi, ikäänkuin rouva de la -Motte ei kuulisi hänen puhettaan vaikka kuuli joka sanan, -- että -tuomio julistetaan vielä tänä iltana? - --- Tuskinpa, -- arveli ovenvartija, -- vaan luullakseni vasta -huomenna aamupäivällä. - --- Hyvä on, -- sanoi pappi. -- Antakaa rouva de la Motte paran hiukan -levätä. Niin kiihtynyt mieli tarvitsee todellakin lepoa. - --- Me voimme mennä makuukamariimme, -- sanoi kelpo ovenvartija -vaimolleen, -- niin että rouva saa jäädä tuohon nojatuoliin, ellei -mieluummin halua päästä vuoteeseen. - -Kohottaen päätään Jeanne huomasi papin silmäniskun, joka odotti -vastausta. Jeanne nyökkäsi ja oli jälleen nukkuvinaan. Pappi poistui, -ovenvartija vaimoineen samoin, suljettuaan ensin hiljaa ristikon ja -pantuaan avaimen paikalleen. Yksin jäätyään Jeanne avasi silmänsä. - --- Pappi neuvoo minua pakenemaan, -- ajatteli hän. -- Voiko selvemmin -viitata, että pako on välttämätön ja mahdollinen. Rangaistuksen uhka -ennen tuomion julistamista tulee varmaankin ystävältä, joka tahtoo -kehoittaa minua karkaamaan; sitä neuvoa ei ole voinut antaa vihamies -saattaakseen minut turmioon. Karatakseni tarvitsee astua vain muutama -askel... avaan tuon kaapin, sitten ristikon ja hyppään autiolle -rantakadulle. Autiolle... niin, ketään ei näy; kuukin piilee pilvien -takana. Paeta!... Oi, vapaus,kuinka ihanaa olisi saada takaisin -rikkauteni... kostaa vihollisilleni kaikki, mitä olen heidän tähtensä -kärsinyt! - -Hän kiirehti kaapin luo ja otti avaimen. Ja sitten hän lähestyi -akkunaa. Äkkiä hän luuli näkevänsä sillan kaidemuuria vasten tumman -hahmon, jonka voi erottaa yksitoikkoisesta kivipinnasta. - --- Tuolla on varjossa mies, -- sanoi hän itsekseen. -- Kenties -se on pappi... valvomassa pakoani... valmiina auttamaan. Mutta -entä jos se on ansa... jos minut rantakadulla siepataan kiinni... -tavataan verekseltä karkausyrityksessä?... Pako merkitsee -rikoksen myöntämistä... ainakin se osoittaa pelkoa. Karkuri -pakenee omaatuntoaan... Kuka sen miehen on lähettänyt?... Näytti -olevan Provencen kreivin puolella, mutta miksi hän ei voisi -olla kuningattaren tai Rohanin suvun käskyläinen? Sillä taholla -maksettaisiin hyvä palkinto, jos saataisiin minut menettelemään -väärin... Niin, joku tuolla väijyy! - --- Mutta toimittaa minut karkaamaan muutamia tunteja ennen tuomiota! -Eikö sitä olisi jo ennemmin voitu, jos olisi todella tahdottu minua -auttaa? Kuka tietää, eikö vihamiesteni korviin jo ole tullut tietoja -vapautuksestani, joka on päätetty tuomarien neuvottelussa? Ja eikö -aiota tätä kuningattareen kauheasti sattuvaa iskua torjua sillä, -että saataisiin syyllisyyteni jotenkin myönnetyksi tai todistetuksi? -Silloin vedottaisiin karkaamiseeni... Ei, minä jään! - -Tästä hetkestä alkaen Jeanne oli vakuutettu, että hänen oli -onnistunut pelastua ansasta. Hän hymyili, kohotti viekasta, rohkeata -päätään ja meni varmoin askelin panemaan ristikon avaimen takaisin -kaappiin. Sitten hän heittäytyi nojatuoliin, valon ja akkunan väliin, -ja tähysti kaukaa, ollen yhä nukkuvinaan, vaanivaa miehenhahmoa, -joka kyllästyneenä odottamaan vihdoin katosi päivän sarastaessa, -puolikolmen aikaan, kun silmä saattoi jo erottaa vettä ja rantojen -ääriviivoja. - - - - -51. - -Tuomio. - - -Aamulla, kun päivän hälinä taas alkaa, kun Pariisi herää uuteen -elämään tai jatkaa edellisen päivän ketjua uudella renkaalla, -oli kreivitär siinä toivossa, että uutinen vapautuksesta kohta -tunkeutuisi hänen vankilaansa yhdessä ystävien ilonpurkausten ja -onnittelujen kanssa. Mutta oliko hänellä ystäviä? Ah, niitä liittyy -aina onneen ja menestykseen, ja kuitenkin Jeanne oli saanut rikkautta -ja vaikutusvaltaa, lahjoittanut ja vastalahjoja saanut osaamatta -hankkia edes arkipäiväistä ystävää, jollaisen tapana on epäsuosion -jälkeisenä päivänä polttaa, mitä on sen aattona ihaillut. Mutta nyt -tulossa olevan voiton jälkeen Jeanne luuli saavansa kannattajia, -ihailijoita ja kadehtijoita. Turhaan hän kuitenkin odotti näkevänsä -innostuneen väkijoukon ryntäävän kasvot iloisina ovenvartijan -huoneeseen. - -Asiastaan varman henkilön levollisuudesta Jeanne siirtyi -- sellainen -oli hänen luonteensa, -- pian ylenmääräiseen rauhattomuuteen. Ja -kun ei aina voi teeskennellä, ei hän huolinut salata tätä hätäänsä -vartijoiltaan. Hänen ei sallittu mennä ulos hankkimaan tietoja, mutta -hän pisti päänsä pienestä akkunaluukusta ja kuunteli tuskaisena -läheisen torin hälinää, joka muuttui sekavaksi sonnaksi puhkaistuaan -ikivanhan Pyhän Ludvigin palatsin paksut muurit. - -Silloin Jeanne kuuli sorinan jälkeen kaikuvia hurraa-huutoja, -hihkumista ja tömistystä, jotakin erinomaisen rajusti purkautuvaa, -mikä häntä kauhistutti, sillä hämärä aavistus sanoi hänelle, ettei -tuo myötätunto kohdistunut häneen. Nämä myrskyiset suosiohuudot -toistuivat kahdesti, ja sitten kuului toisenlaista melua. Tämä tuntui -hänestä myös hyväksymiseltä, mutta niin hillityltä, että se kohta -raukesi. Pian karttui rantakadulle kävelijöitä, ikäänkuin joukko -olisi torilta hajaantunut eri tahoille pienemmiksi ryhmiksi. - --- Mainio päivä kardinaalille! -- virkkoi muuan kirjurin näköinen -mies hypäten rintamuurin viereiselle kivikäytävälle. - -Ja hän viskasi virtaan kiven niin taitavasti kuin nuori pariisilainen -osaa, joka on uhrannut melkoisen osan aikaansa tämän muinaisista -harjoitusleikeistä periytyneen taidon oppimiseen. - --- Kardinaalille! -- toisti Jeanne. -- Kardinaali on siis julistettu -vapaaksi? - -Tällöin tipahti hänen otsaltaan suuttumuksen pusertama hikipisara, ja -hän kiirehti saliin. - --- Rouva Hubert, -- sanoi hän ovenvartijattarelle, -- mitä se -merkitsee, kun äsken kuulin sanottavan: Mainio päivä kardinaalille? -Mikä siinä on mainiota? - --- En tiedä, -- vastasi rouva Hubert. - --- Kysykää mieheltänne, olkaa niin hyvä, -- jatkoi Jeanne katsoen -häntä suoraan silmiin. - -Vartijatar täytti hänen pyyntönsä ja Hubert vastasi ulkopuolelta: - --- En tiedä. - -Maltitonna, pahastuneena Jeanne seisoi hetkisen keskellä lattiaa. - --- Mutta mitä oli ohikulkijain mielessä? -- sanoi hän. -- -Sellainen oraakkeli ei usein petä. Varmaa on, että he puhuivat -oikeudenkäynnistä. - --- Kukaties, -- vastasi sääliväinen Hubert, -- he tarkoittivat, että -jos kardinaali vapautetaan, se on hänelle onnen päivä. - --- Luulette siis, että hänet vapautetaan? -- huudahti Jeanne -puristaen kätensä nyrkkiin. - --- Voihan niin sattua. - --- Kuinka sitten minun käy? - --- Teidänkö, madame... miksi ei teidän käy kuten hänenkin? - --- Merkillinen luulo, -- mutisi Jeanne palaten akkunan ääreen. - --- Kuulkaapa, madame, -- sanoi hänelle vartija, -- minusta teidän -ei sopisi tuolla tavoin kiihoittaa itseänne lausumilla, jotka ulkoa -kuuluvat niin epäselvästi. Seuratkaa vain neuvoani ja pysykää -levollisena, kunnes asianajajanne tai herra Frémyn tulee lukemaan... - --- Tuomiotani... Ei, ei! - -Ja Jeanne kuunteli jälleen. - -Siitä kulki ohitse muuan nainen ystävättäriensä seurassa, juhlamyssyt -päässä ja suuret kukkavihot käsissä. Ruusujen tuoksu kohosi -virkistävänä balsamina Jeanneen asti, joka hengitti sitä ahneesti. - --- Kukkavihon hän saa, -- lausui ohikulkeva nainen, -- ja sata muuta -lisää, se kunnon mies! Jos vain likelle pääsen, niin suutelen häntä! - --- Ja minä myös, -- sanoi eräs seuralaisista. - --- Ja minä tahdon, että hän suutelee minua, -- virkkoi kolmas. - --- Kenestä he puhuvat? -- tuumi Jeanne. - --- Hän onkin komea mies, niin että makusi ei ole lainkaan huono, -- -sanoi neljäs nainen. - -Ja he katosivat tiehensä. - --- Taas oli puhe kardinaalista; aina vain hänestä, -- mutisi Jeanne. --- Varmaankin hänet on vapautettu! - -Ja hän lausui nämä sanat niin alakuloisesti ja samalla vakavasti, -että Hubertin väki, joka ei tietenkään tahtonut herättää eilisen -tapaista myrskyä, huomautti hänelle: - --- Miksi ette soisi, madame, että se vankiparka julistetaan -syyttömäksi ja vapautetaan? - -Jeanne huomasi saaneensa iskun ja varsinkin isäntäväkensä käytöstavan -muuttuneen. Kun hän ei tahtonut menettää heidän myötätuntoaan, sanoi -hän: - --- Voi, te ette ymmärrä minua! Luuletteko minua niin kateelliseksi -tai häijyksi, että toivoisin onnettomuustovereilleni pahaa? Hyvä -Jumala, pääsköön kardinaali vapaaksi... Mutta pitäisihän minunkin -saada tietää... Uskokaa minua, ystävä, juuri epätieto tekee minut -näin kummalliseksi. - -Hubert ja hänen vaimonsa katsahtivat toisiinsa ikäänkuin -neuvotellakseen, mitä nyt oli tehtävä. Jeannen silmistä lennähti -vasten tahtoakin salavihkainen katse, joka pidätti heitä päätöksen -tekemisestä. - --- Miksi olette vaiti? -- huudahti Jeanne huomaten virheensä. - --- Me emme mitään tiedä, -- vastasivat he hiljaa. - -Silloin kutsuttiin Hubert tulemaan ulos. Hänen vaimonsa jäi nyt yksin -Jeannen kanssa ja koetti häntä viihdyttää. Mutta kaikki oli turhaa, -sillä vangin ajatukset ja huomio kääntyivät ulkoa kuuluviin ääniin, -joita hän tajusi kuumeisesti herkistyneellä aistilla. Kun vartijatar -ei voinut häntä estää katselemasta ja kuuntelemasta, jätti hän asian -sikseen. - -Äkkiä syntyi torilla kova melu ja vilkas liike. Kansanjoukko aaltoili -takaisin sillalle, aivan rantakadulle asti, päästäen niin pitkällisiä -ja yhä toistuvia huutoja, että Jeannea oikein pelotti. Lakkaamattomat -huudot kohdistuivat avonaisiin vaunuihin, joiden hevoset pikemmin -ihmisparven kuin ajajan hillitseminä saattoivat vain askel askeleelta -raivata itselleen tietä. Vähitellen painautui joukko yhä likemmäksi -vaunuja, ja pian se kantoi hartiainsa ja käsivarsiensa voimalla -korkealla ilmassa sekä hevosia ja vaunuja että molempia näissä -ajavia henkilöitä. Heleimmässä auringonpaisteessa, kukkassateessa -ja vihannoivien oksien kupukaton alla, jota tuhannet kädet pitivät -ylhäällä, tunsi kreivitär ne kaksi henkilöä, jotka näin lumosivat -ihmisparvea. - -Toinen, joka oli kalpea voitonriemusta ja säikähtänyt -kansansuosiosta, istui vakavana, hämillään, vapisevana. Naiset -kiipesivät pyörien kehille, tarttuivat hänen käsiinsä saadakseen -niitä suudella ja vimmatusti kilpaillen kokivat riuhtaista palasia -hänen pitsikalvosimistaan, joista olivat maksaneet ihanimmilla, -harvinaisimmilla kukilla. Toisilla oli vielä parempi onni, kun olivat -päässeet vaunujen takalaudalle lakeijain väliin, ja sieltä he, -raivattuaan tieltään kaikki rakkaudenpurkauksia häiritsevät esteet, -tarttuivat jumaloimansa miehen päähän, painoivat siihen kunnioittavan -ja samalla intohimoisen suudelman ja laskeutuivat sitten maahan -jättääkseen tilaa toisille onnellisille. Tämä ihailtu mies oli -kardinaali de Rohan. - -Hänen mehevä, iloinen ja vilkas seuralaisensa sai osakseen tosin -vähemmän myrskyistä, mutta suhteellisesti yhtä imartelevaa suosiota. -Hänelle kaikui tervehdykseksi eläköön-huutoja; naisten kilpaillessa -kardinaalista huusivat miehet: -- Eläköön Cagliostro! - -Tämän huumauksen vuoksi kesti melkein puoli tuntia, ennenkuin kulkue -ehti Pont-au-Change-sillan poikki, ja sen ylimmälle kohdalle saakka -voi Jeanne pitää voitonsankareita silmällä. Häneltä ei jäänyt -pieninkään yksityisseikka huomaamatta. Kun yleisö näin osoitti -ihastustaan kuningattaren uhreille, joiksi heitä nimitettiin, herätti -se Jeannessa hetkiseksi iloa, mutta pian hän ajatteli: - --- He ovat siis vapaita, heihin nähden on kaikki muodollisuudet -täytetty. Mutta minä en vielä tiedä mitään. Miksi ei minulle mitään -ilmoiteta? - -Ja häntä puistatti. Hän oli tuntenut rouva Hubertin seisovan -vieressään ja ääneti tarkkaavan kaikkea, mitä ulkona tapahtui, -varmaankin myös ymmärtäen, mitä se merkitsi, mutta Jeannelle tämä -katselija ei mitään selittänyt. - -Jeanne aikoi juuri pakottaa hänet jotakin lausumaan, kun sillan -puolelta kuului uutta hälinää. Kansanjoukon ympäröiminä kulkivat -nyt ajurinrattaat ylöspäin sillalle. Jeanne tunsi rattailla istuvan -naisen Olivaksi, joka hymyillen näytti lastaan kansalle ja poistui -vapauteensa mielissään hieman kevytmielisestä leikinlaskusta ja -heittosuukoista, joita lennätettiin viehkeälle neitoselle. Tämä -tosin karkeasanainen ihailu, joka täysin tyydytti Olivaa, oli kuin -viimeinen maininki kardinaalille äsken osoitetusta suosiosta. - -Keskellä siltaa olivat matkavaunut odottamassa. Niissä lymysi -Beausire erään ystävänsä takana, joka yksin uskalsi näyttäytyä. -Hän viittasi Olivalle, joka astui rattailta maahan välittämättä -huudoista, vaikka näihin sekaantui joku vihellyskin; mutta mitä -huolivat vihellyksistä näyttelijät, jotka ovat pelänneet joutuvansa -heittoaseiden ahdistamina poistumaan näyttämöltä? - -Noustuaan matkavaunuihin Oliva vaipui Beausiren syliin, missä oli -melkein tukahtua. Beausire peitti hänet suuteloilla ja kyynelillä -eikä hellittänyt, ennenkuin oli ajettu puolen penikulman verran, -tyyntyen vasta Saint-Denisissä, jolloin vaihdettiin hevosia, -kohtaamatta koko matkalla ainoaakaan poliisia. - -Nähtyään kaikki nämä ihmiset vapaina, onnellisina ja juhlittuina -kysyi Jeanne itseltään jälleen, miksi hän yksin jäi uutisia vaille. - --- Entä minä? -- huudahti hän. -- Miksi ollaan niin pirullisen -julmia, ettei anneta kuulla tuomiotani? - --- Rauhoittukaa, madame, -- sanoi Hubert, joka taas tuli huoneeseen. - --- Ihan varmaan te tiedätte jotakin, -- vastasi Jeanne. -- Ja kun -tiedätte, niin sanokaa, kuinka on asianlaita. - --- Madame... - --- Jollette ole julmuri, niin sanokaa, sillä näettehän kärsimykseni. - --- Palvelusväki ei saa ennakolta ilmoittaa tuomiota; niiden -julkilukeminen kuuluu oikeuden kirjurille. - --- Tuomio on siis niin kauhea, ettette uskalla! -- huudahti -Jeanne raivonpuuskassa, joka pelotti vartijaa ja herätti hänessä -aavistuksen, että eilisiltainen kohtaus uudistuisi. - --- Ei, -- sanoi Hubert, -- mutta tyyntykää. - --- Jos puhutte... - --- Lupaatteko malttaa mielenne, niin ettei minulle tule rettelöä? - --- Lupaan ja vannon, mutta puhukaa! - --- Hyvä on. Kardinaali on vapautettu. - --- Sen tiedän. - --- Herra de Cagliostro on erotettu koko jutusta. - --- Tiedän, tiedän! - --- Neiti Olivaa vastaan nostettu syyte on kumottu. - --- Entä sitten? - --- Herra Réteau de Villette on tuomittu... - -Jeannea puistatti. - --- Kalerirangaistukseen. - --- Ja minä... minä? -- huusi Jeanne vimmoissaan polkien lattiaa. - --- Malttakaa, tehän lupasitte... - --- No olenhan maltillinen, katsokaa, mutta sanokaa nyt vihdoin... -mihin minut on tuomittu? - --- Maanpakoon, -- vastasi vartija matalalla äänellä ja kääntyi -poispäin. - -Kreivittären silmissä välähti riemun salama, mutta sammui yhtä pian. -Sitten hän kirkaisi, oli pyörtyvinään ja vaipui isäntäväkensä syliin. - --- Kuinka olisi käynyt, jos olisin puhunut totta? -- kuiskasi Hubert -vaimolleen. - --- Maanpako, -- ajatteli Jeanne ollen saavinaan hermokohtauksen, -- -maanpako! Se merkitsee vapautta, rikkautta, kostoa; sitähän olin -haaveillutkin... Peli on voitettu! - - - - -52. - -Rangaistuksen toimeenpano. - - -Jeanne odotti yhä, että ovenvartijan mainitsema kirjuri tulisi -lukemaan julki hänen tuomionsa. Kun hänessä ei enää ollut epätiedon -tuskaa, eikä hän verraten itseään kardinaaliin paljoa kärsinyt -ylpeytensäkään puolesta, tuumi hän: - --- Mitäpä se liikuttaa minua, jolla luullakseni on hyvä ymmärrys, jos -kardinaalia pidetään vähemmän rikollisena kuin minua? - --- Minutko tuomitaan rangaistukseen jostakin virheestä? Ei! Jos -koko maailma olisi asianmukaisesti tunnustanut minut Valois-suvun -jäseneksi, jos olisin kardinaalin tavoin voinut tuomarien eteen -ryhmittää kokonaisen jonon prinssejä ja herttuoita rukoilemaan -nöyrässä asennossa, miekankahvat ja hihat surunauhojen koristamina, -ei varmaankaan olisi mitään kielletty kreivitär de la Motte-raukalta -eikä vastoin niin ylhäistä anomusta solvattu Valoisien jälkeläistä -häpeäpenkillä. Mutta suotta muistelen sitä, mikä on jo mennyt. -Elämäni suuri kysymys on siis ratkaistu. Kun asemani oli niin -epävarma maailmassa ja hovissa, kun pieninkin tuulenpuuska ylhäältä -olisi minut kaatanut, olisi täytynyt eleskellä toimetonna ja kenties -palata alkuperäiseen kurjuuteeni, joka oli elämäni tuskallista -oppiaikaa. Nyt ei moisesta ole puhettakaan. Maanpakoon! Niin, -maanpakoon minut ajetaan, minulla on siis valta viedä miljoonani -minne tahdon, viettää talveni Sevillan tai Girgentin oranssilehdoissa -ja kesäni Saksassa tai Englannissa; minua, nuorta, kaunista ja -kuuluisaa, joka voin selittää oikeudenkäyntini miten päin tahansa, -ei siis mikään estä elämästä mieleni mukaan joko mieheni kanssa, jos -hänetkin karkoitetaan, tai niiden ystävien kanssa, joita nuoruus ja -rikkaus aina toimittaa. - --- Ja, -- syventyen näihin hehkuviin mietteisiin, -- tulkoot sitten -sanomaan minulle tuomitulle, maanpakolaiselle, nöyryytetylle -naisparalle, etten muka ole kuningatarta rikkaampi, kunnioitetumpi, -syytteestä vapaampi! Eihän kuningatar välittänyt minun -tuomitsemisestani. Mitä jalopeura huolii maan matosesta! Kardinaali -piti saataman tuomituksi, mutta hänetpä onkin vapautettu! - --- Mutta mitenkä nyt aiotaan lukea julki tuomioni ja sitten ajaa -minut maasta pois? Onko ehkä tarkoituksena kostaa naiselle ja -sovittaa häneen rangaistus kaikessa ankaruudessaan? Jätetäänkö minut -santarmien kuljetettavaksi rajalle? Tullaanko minulle juhlallisesti -sanomaan: Kelvoton, teidät ajaa kuningas ulos valtakunnasta. Ei, -hallitsijani ovat sävyisiä, -- tuumi hän hymyillen, -- eivätkä enää -viitsi tehdä minulle pahaa. Heitä harmittaa vain se, että kelpo -pariisilaiset kirkuvat heidän parvekkeidensa juurella: Eläköön -herra kardinaali! Eläköön Cagliostro! Eläköön parlamentti! Heidän -tosivihollisensa on kansa, jonka siveelliseen apuun minäkin luotin... -hyvällä menestyksellä. - -Näin pitkälle oli Jeanne joutunut ja ryhtyi pikku valmistuksiin -tehden tiliä itsensä kanssa. Hän mietti jo kuinka myisi timanttinsa -ja asettuisi Lontooseen, sillä nyt oli kesä. Äkkiä tuli hänen -mieleensä, ei sydämeensä, Réteaun kohtalo. - --- Miesparka! -- tuumi hän häijysti myhäillen, -- hän joutui -maksamaan kaikkien puolesta. Sovintouhriksi on siis aina keksittävä -filosofiselta kannalta kehno olento, ja aina kun sellainen tarve -sattuu, pulpahtaa maan sisästä syntipukki ottamaan vastaan -perinpohjaisen tuhonsa. - --- Réteau raukka, niin surkean viheliäinen, saa nyt maksaa -häväistyskirjoituksensa kuningatarta vastaan, kynävehkeilynsä ja -suodessaan kullekin ihmiselle osansa Jumala lienee päättänyt, -että sen miekkosen kohtaloon kuuluu selkäsauna, pian haihtuvia -louisdoreja, väijytyksiä, lymyilyä ja lopuksi kalerirangaistus. -Siitä näkee, auttaako viekkaus ilman älyä, ilkeys ilman pahuutta, -taisteluvimma ilman sitkeyttä ja voimaa. Kuinka paljon onkaan -luomakunnassa vahingollisia itikoita jauhopunkista skorpiooniin -asti, joka on jo niin iso, että ihminenkin sitä pelkää! Kaikki -nämä mitättömät olennot tahtovat vahingoittaa, mutta eivät saavuta -taistelun kunniaa, sillä ne muserretaan. - -Ja tällä mukavalla pöyhistelyllä Jeanne hautasi rikostoverinsa -Réteaun päättäen ottaa selville, mille kaleriasemalle se heittiö -vietäisiin, jottei matkallaan joutuisi sinne päin ja nöyryyttäisi -miesparkaa näyttämällä entisen tuttavan onnea. Olihan Jeannella hyvä -sydän. - -Hän aterioitsi hilpeällä mielellä vartijainsa seurassa, mutta -nämä olivat hämillään eivätkä sitä enää viitsineet salata. Jeanne -luuli sen syyksi tuomiota, joka äsken oli hänestä langetettu, ja -lausuikin sen suoraan. He vastasivat, ettei heistä mikään ollut -niin tuskallista kuin nähdä tuomittuja henkilöitä. Jeanne oli niin -sydämellisesti onnellinen, että hänen oli vaikea peitellä iloaan, -ja siksi hän mielellään pyrki yksinäisyyteen saadakseen rauhassa -ajatella. Hän aikoi siis päivällisen jälkeen pyytää lupaa palata -kamariinsa. Mutta suuri oli hänen hämmästyksensä, kun Hubert -jälkiruokaa syödessä lausui teennäisen juhlallisesti, mikä ei ollut -hänen tapaistaan: - --- Madame, meillä on se määräys, ettei saa täällä enää pitää -henkilöitä, joiden kohtalosta parlamentti on tehnyt päätöksensä. - --- Hyvä, -- ajatteli Jeanne, -- hän täyttää jo ennakolta toivomukseni. - -Hän nousi pöydästä ja vastasi: - --- En soisi, että minun tähteni laiminlöisitte velvollisuutenne. Se -olisi huono palkinto hyvyydestänne... Tahdon siis palata kamariini. - -Hän katsahti ympärilleen nähdäkseen sanojensa vaikutuksen. Hubert -hypisteli jotakin avainta, ja hänen vaimonsa käänsi päänsä poispäin -salatakseen liikutuksensa. - --- Mutta missä aiotaan minulle lukea tuomioni ja milloin se tapahtuu? - --- Kenties teitä odotetaan huoneessanne, -- riensi Hubert vastaamaan. - --- Hän tahtoo kaiketi minusta päästä, -- ajatteli Jeanne. - -Ja häntä puistatti jokin hämärä levottomuus, joka kuitenkin yhtä pian -haihtui. Sitten hän lähti kanslian kolmea porrasta ylempänä olevaa -käytävää kohti. - -Nähdessään hänen menevän kiirehti rouva Hubert hänen jälkeensä -ja tarttui hänen käsiinsä. Nyt ei vartiattaren ilmeessä ollut -kunnioitusta, ei tosiystävyyttä eikä sitä herkkyyttä, joka kahden -ihmisen keskinäisessä suhteessa on kunniaksi molemmille, vaan syvää -sääliä, jopa surkutteluakin, jonka tarkkanäköinen kreivitär kyllä -huomasi. Tällä kertaa oli vaikutelma niin ilmeinen, että Jeanne -itsekseen myönsi kauhistuvansa; mutta kauhu hälveni, kuten äsken -levottomuus, tästä ilon ja toivon täyttämästä sielusta. Hän aikoi -kuitenkin kysyä rouva Hubertilta surkuttelun syytä ja palasi jo -pari askelta lausuakseen luonteensa mukaisen jyrkän ja reippaan -kysymyksen, mutta ei ehtinyt, sillä Hubert tarttui hänen käteensä -vähemmän kohteliaasti kuin ripeästi ja aukaisi oven. - -Kreivitär joutui käytävään, jossa seisoi kahdeksan oikeudenpalvelijaa -odottamassa. Mitähän he odottivat? Tämä kysymys tuli Jeannen mieleen, -mutta silloin oli vartijan ovi jo kiinni. Miesten edessä seisoi muuan -vankilan tavallisista vartijoista, sama, jonka tehtävänä oli joka -ilta saattaa kreivitär takaisin huoneeseensa. Tämä mies alkoi nyt -käydä Jeannen edellä ikäänkuin opastaen. - --- Minut viedään kaiketi omaan huoneeseeni? sanoi kreivitär tekeytyen -varmaksi, vaikka hänessä heräsi epäluulo. - --- Aivan niin, madame, -- vastasi vartija. - -Jeanne tarttui rautaiseen kaiteeseen ja nousi portaita myöten miehen -jälestä. Muutaman askeleen päässä kuuli hän oikeudenpalvelijain -kuiskailevan, mutta he eivät kuitenkaan liikahtaneet. Tyyntyneenä -hän antoi sulkea itsensä kamariin, vieläpä ystävällisesti kiitti -saattajaansa, joka poistui. - -Heti kun Jeanne tunsi olevansa yksin ja rauhassa, purkautui hänen -ylenmääräinen ilonsa, jota hänen oli täytynyt liian kauvan peitellä -ulkokultaisen naamion alla Hubertin väen luona. Tämä vankilan huone -oli pesänä hänellä, ihmisten vähäksi aikaa kahlehtimalla jalolla -otuksella, joka oli Jumalan oikusta taas ryntäävä maailman vapaaseen -avaruuteen. Ja kun luolassa tai pesässä taas on ihan pimeä, kun -mikään melu ei vangille ilmaise vartijain olevan valveilla eikä -tarkka vainu tunne niiden jälkiä lähistöllä, silloin alkaa sen villi -luonto ponnahdella. Silloin se ojentelee jäseniään norjentaakseen -niitä odottavaan, vapaaseen hyppäykseen, ärjyy, loikkii ja riehaantuu -ihmissilmän saamatta koskaan tätä näkyä katsella. - -Samoin oli Jeannen laita. Mutta äkkiä hän kuuli käytävästä askelia -ovensa kohdalta; kohta kalisi myös vartijan avainkimppu, ja jykevä -lukko rämähti. - --- Mitä minusta tahdotaan? -- tuumi hän nousten seisaalle -jännittyneenä. - --- Sisään astui vanginvartija. - --- Mikä nyt on, Jean? -- kysyi Jeanne lempeästi, levollisesti. - --- Madame, olkaa niin hyvä ja seuratkaa minua. - --- Minne? - --- Alakertaan, madame. - --- Minne me siellä menemme? - --- Kansliaan... - --- Mitä varten sinne? - --- Madame... - -Jeanne astui epäröivän miehen luo ja näki käytävän päässä samat -oikeudenpalvelijat, jotka oli ensin huomannut alhaalla. - --- Mutta sanokaa jo, -- huusi hän levotonna, -- miksi minut viedään -kansliaan? - --- Madame, puolustajanne, herra Doillot, tahtoo teitä puhutella. - --- Kansliassa? Miksi ei täällä, vaikka hän on niin usein saanut tulla -tänne? - --- Madame, herra Doillot on saanut Versaillesista kirjeitä ja tahtoo -teille ilmoittaa mitä niissä on. - -Jeanne ei huomannut, kuinka ristiriitainen tämä vastaus oli; hänen -mieltänsä kiinnitti vain pari sanaa: kirjeitä Versaillesista. -Varmaankin ne olivat hovista, ja asianajaja oli tullut itse ne -tuomaan. - --- Olisiko kuningatar puhunut kuninkaalle minun puolestani, kun -tuomio oli julistettu? Tai olisikohan... - -Mutta mitä apua oli arvailemisesta? Siihen ei nyt ollut aikaa, eikä -se ollut tarpeenkaan, kun parin minuutin päästä asia kuitenkin -selviäisi. Sitäpaitsi vanginvartija hätäili ja helisti avaimiaan -ikäänkuin viitatakseen, että nyt oli toteltava hyvällä tai pahalla. - --- Malttakaa vielä hetkinen, -- sanoi Jeanne. -- Näettehän, että olin -jo riisuutumassa mennäkseni vähän levolle; näinä viime päivinä olen -niin rasittunut. - --- Voin kyllä odottaa, madame, mutta huomatkaa, että herra -Doillotilla on kiire. - -Jeanne sulki ovensa, otti ylleen siistimmän hameen, kääriytyi -vaippaan ja järjesti kiireesti tukkansa. Näihin valmistuksiin kului -tuskin viittä minuuttia. Hän aavisti sydämessään, että herra Doillot -toi hänelle käskyn matkustaa suoraa päätä ja auttaisi häntä pääsemään -Ranskan halki mukavasti ja huomaamatta. Tietysti oli kuningatar -pitänyt huolta siitä, että hänen vihollisensa toimitettaisiin maasta -pois niin pian kuin suinkin. Nyt tuomion jälkeen piti kuningattaren -karttaa ärsyttämästä tätä vastustajaansa, sillä jos pantteri on -kahleissa vaarallinen, kuinka pelottava se onkaan vapaana? Näissä -suloisissa ajatuksissa Jeanne melkein lensi vartijansa perässä, kun -tämä opasti häntä alakertaan pikku portaita myöten, joita hän kerran -ennen oli astunut mennessään oikeussaliin. Mutta vartija ei nyt -saattanut häntä saliin asti eikä kääntynyt edes vasemmalle, missä oli -kanslia, vaan pysähtyi pienen oikeanpuolisen oven eteen. - --- Minne te menette? -- kysyi Jeanne. -- Onhan kanslia tuolla puolen. - --- Tulkaa, tulkaa, madame, -- sanoi vartija herttaisesti. -- Herra -Doillot odottaa teitä täällä. - -Hän astui ovesta ensin itse ja veti perässään vankia, joka kuuli -jykevien salpojen paukahtaen menevän kiinni, kun ovi oli jälleen -sulkeutunut. Jeanne hätkähti, mutta kun hän ei pimeältä nähnyt vielä -ketään, ei hän uskaltanut enempää kysyä. Hän astui muutaman askeleen -ja pysähtyi. Sinertävän valon vuoksi tuntui tässä huoneessa samalta -kuin hautaholvissa. Päivänvaloa tihkui ylhäältä vanhanaikaisen -rautaristikon lävitse, ja hämähäkinseittien ja ikivanhain -tomukerrosten puhki pääsi vain joku kalpea auringonsäde luomaan -heijastustaan kiviseinille. - -Jeannen tuli äkkiä vilu; hänestä tuntui täällä kostealta, ja -vartijan kolkko ilme ennusti jotakin kauheaa. Toistaiseksi hän -oli kahden kesken vartijansa kanssa näiden neljän seinän sisällä, -jotka akkunanpuitteista pursunut vesi oli maalannut vihreiksi ja -kostea ilma, saamatta koskaan auringon kuivattavaa lämpöä, peittänyt -homeella. - --- Monsieur, -- sanoi Jeanne vihdoin, koettaen tukahuttaa -värisyttävää kauhuaan, -- mitä me kaksi täällä teemme? Missä on herra -Doillot, jonka luo lupasitte minut viedä. - -Vartija oli ääneti ja kääntyi katsomaan, oliko se ovi, josta he -olivat tulleet sisään, asianmukaisesti suljettu. Jeanne seurasi -tätä liikettä kauhu mielessä. Äkkiä hänessä heräsi se ajatus, -että hänellä oli nyt, kuten sen ajan hirvittävissä romaaneissa -joskus kuvattiin, edessään muuan niitä petomaisia, naisvankeihinsa -ihastuneita vartijoita, jotka vähää ennen, kuin saalis pääsee häkin -avatusta ovesta, ilmestyvät kauniin uhrinsa tyranniksi ja tarjoovat -vapautta rakkauden vastineeksi. Mutta Jeanne oli väkevä eikä pelännyt -yllätyksiä; hänessä ei myöskään ollut sielun häveliäisyyttä. Hänen -mielikuvituksensa taisteli voitollisesti Crébillon nuoremman ja -Louvetin viisastelevia oikkuja vastaan. Silmät hymyssä hän astui -suoraan vartijaa kohti. - --- Mitä te vaaditte, ystäväiseni? -- kysyi hän. -- Onko teillä -minulle jotakin sanomista? Kun vanki on likellä vapautustaan, ei ole -aikaa pitkiin puheisiin. Minusta vain tuntuu, että olette valinnut -jokseenkin kolkon yhtymäpaikan. - -Avaimia pitelevä mies ei vastannut, sillä hän ei ymmärtänyt vaan -istuutui ääneti uuninnurkkaan ja odotti. - --- Vielä kerran kysyn, -- jatkoi Jeanne, -- mitä meillä on täällä -tekemistä. - -Ja hän alkoi pelätä miehen olevan hullun. - --- Odotamme herra Doillotia, -- vastasi vartija. - --- Mutta täytyyhän teidän myöntää, -- sanoi Jeanne ravistaen päätään, --- että jos herra Doillotilla on minulle kirjeitä Versaillesista, hän -on huonosti valinnut ajan ja paikan... Herra Doillot ei ole voinut -tarkoittaa, että odottaisin häntä täällä, vaan on tekeillä jotakin -muuta. - -Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun hänen vastapäätään aukeni -muuan ovi, jota hän ei ollut huomannut. Se oli sellainen pyöreä -laskuovi, oikea mestariteos puuta ja rautaa, joka avautuen -peittämäänsä taustaa kohti tuo näkyviin jonkinlaisen loihditun -ympyrän, missä henkilöt ja maisemat näyttävät kuin taikavoiman -elähyttämiltä. Ja oven takana näkyikin muutamia porrasaskelia, -jotka johtivat alaspäin heikosti valaistuun, mutta ilmavaan -käytävään, ja sen ulkopäässä Jeanne näki, nousten silmänräpäykseksi -varpailleen, avoimen alan, torin tapaisen, ja siellä suuren joukon -kiiluvasilmäisiä ihmisiä. Tämä näky välähti hänen silmiinsä kuin -salama, eikä hän ehtinyt päästä siitä selville. Hänen edessään oli -tuota toria paljoa likempänä kolme henkilöä, jotka juuri astuivat -ylimmälle portaalle. Ja heidän takaansa, arvatenkin alemmilta -portailta, näkyi neljä välkkyvää, terävää pistintä kaameiden -vahakynttiläin kaltaisina, joilla aiottiin tätä kohtausta valaista. - -Pyöreä laskuovi kääntyi taas umpeen, ja nuo kolme miestä astuivat -Jeannen kammioon. Nyt Jeannelle tuli yllätys toisensa perästä tai -oikeammin levottomuuden sijaan yhä uusia kauhuja. Hän lähestyi äsken -pelkäämäänsä vartijaa kuin hakien turvaa noita tuntemattomia vastaan. -Mutta vartija painautui seinää vasten ilmaisten sillä, että hänen oli -jäätävä pian alkavan kohtauksen toimettomaksi katselijaksi. - -Jeannea puhuteltiin, ennenkuin hänen mieleensäkään oli tullut -mitään kysyä. Keskustelun aloitti nuorin miehistä, mustapukuinen, -hattu päässä, jokin paperikäärö kädessä. Molemmat toiset seurasivat -vanginvartijan esimerkkiä ja vetäytyivät Jeannen katseilta syrjään -kammion pimeimpään soppeen. - --- Madame, -- sanoi tuntematon mies, -- oletteko Jeanne de Saint-Rémy -de Valois, naimisissa kreivi Marie Antoine-Nicolas de la Motten -kanssa? - --- Olen, monsieur, -- vastasi Jeanne. - --- Ja syntynyt Fontettessa heinäkuun 22 päivänä 1756? - --- Niin, monsieur. - --- Ja asutte Pariisissa, Neuve-Sain-Gilles-kadun varrella? - --- Juuri niin, monsieur... Mutta miksi tuota kaikkea minulta kysytte? - --- Madame, minusta on ikävää, ettette minua enää tunne. Minulla on -kunnia olla oikeuden kirjuri. - --- Anteeksi, nyt tunnen teidät. - --- Voin siis, madame, täyttää velvollisuuteni sinä virkamiehenä, -joksi minut tunnette. - --- Malttakaa, monsieur. Sanokaa ensin, mikä on teidän -velvollisuutenne? - --- Lukea teille, madame, se tuomio, joka on teidän asiassanne -julistettu oikeuden istunnossa toukokuun 31 päivänä 1786. - -Jeannea värisytti. Hän loi ympärilleen tuskallisen, epäluuloisen -katseen. Sana "epäluuloinen" on tahallaan pantu jälkimäiseksi, vaikka -se tuntunee edellistä heikommalta. Jeannen oli vallannut epätietoinen -tuskantunto, mutta ollakseen varuillaan hän levitti molemmat -silmänsä, jotka pelottavina säihkyivät pimeässä. - --- Te olette kirjuri Breton, -- sanoi hän sitten, -- mutta keitä nuo -kaksi seuralaistanne ovat? - -Kirjuri aikoi vastata, mutta vartija esti sen syöksyen esille ja -kuiskaten hänelle nämä pelkoa tai ehkä sääliväisyyttä ilmaisevat -sanat: - --- Älkää sanoko! - -Jeanne kuuli tämän kiellon ja tarkasteli nyt molempia outoja -tulijoita paremmin kuin äsken. Häntä kummastutti toisen raudanharmaa, -teräsnappinen puku ja toisen nuttu ja karvalakki; jälkimäisen miehen -rintaa peittävä esiliina veti puoleensa erikoista huomiota, sillä se -näytti toisin paikoin kärventyneeltä, kun taas joissakin kohdissa -oli veri- ja öljytahroja. Kauhu pakotti Jeannen peräytymään, ja hän -näytti kyyristyvän kuin tehdäkseen rajun hyppäyksen. Kirjuri astui -likemmäksi ja sanoi: - --- Olkaa niin hyvä ja polvistukaa, madame. - --- Minäkö polvistuisin! -- huusi Jeanne. -- Minä, Valois, -polvistuisin, niinkö? - --- Se kuuluu asiaan, madame, -- vastasi kirjuri nyökäten. - --- Te ette ajattele, mitä puhutte, -- väitti Jeanne kaameasti -hymyillen, -- ja minun täytyy teille selittää lakia. Polvilleen -täytyy laskeutua vain silloin, kun rukoilee julkisesti anteeksi. - --- Entä sitten, madame? - --- Julkinen anteeksipyyntö tulee kysymykseen silloin, kun on tuomittu -häpeälliseen rangaistukseen, mutta minun tietääkseni ei Ranskan lain -mukaan maanpako ole häpeällinen rangaistus. - --- Mutta enhän ole teille julistanut, että teidät on tuomittu -maanpakoon, -- vastasi kirjuri surumielisen vakavasti. - --- No mikä tuomio minulle on julistettu? -- huusi Jeanne kiukkuisesti. - --- Sen saatte tietää, kun kuulette tuomionne, madame, ja sitä varten -teidän täytyy ensin polvistua. - --- En koskaan! - --- Madame, se on ohjeitten! ensimäinen kohta. - --- En koskaan, kuuletteko?! - --- Madame, laki määrää, että jos tuomittu ei suostu polvistumaan... - --- Mitä sitten? - --- Sitten hänet pakotetaan siihen väkisin. - --- Väkisin! Tekisitte naiselle väkivaltaa? - --- Ei nainen saa sen enempää kuin mieskään laiminlyödä kuninkaalle ja -oikeudelle tulevaa kunnioitusta. - --- Ja kuningattarelle, eikö niin? -- kirkui Jeanne. -- Tässä kaikessa -tulee kyllä näkyviin kostonhimoisen naisen käsi. - --- Väärin te syytätte kuningatarta. Hänen majesteetillaan ei ole -ollut mitään tekemistä sen kanssa, millaiseksi tuomio on tullut. -Ja nyt, madame, pyydän teitä säästämään meitä siitä, että täytyisi -käyttää väkivaltaa. Polvistukaa! - --- En koskaan, en koskaan! - -Kirjuri kääri paperinsa kokoon ja veti laajasta taskustaan esille -toisen hyvin paksun, joka hänellä oli valmiina tämmöistä tapausta -varten. Ja hän luki yliprokuraattorin nimenomaisen määräyksen, että -vastarintaa tehdessä oli tottelematon vanki pakotettava polvistumaan -tyydyttääkseen oikeuden vaatimukset. Jeanne nojautui tukevasti -erääseen nurkkaan ja näytti silmäyksillään uhmaavan viranomaisia, -joiksi hän luuli äsken oven takana näkemiään pistimiä. - -Mutta kirjuri ei käskenyt avaamaan ovea, vaan viittasi molemmille -ennenmainituille miehille, ja nämä lähestyivät tyynesti kuin -järkkymättömät sotakoneet, jollaisia työnnetään piirityksessä muureja -kohti. Kummankin miehen toinen käsi tarttui Jeannen kainaloon, ja -he laahasivat hänet keskelle huonetta välittämättä huudoista ja -rääkymisestä. Kirjuri istuutui kylmäkiskoisesti ja odotti. Jeanne -ei huomannut olevansa jo kolmeksi neljäsosaksi polvillaan, kun ei -jaksanut laahaamista estää. Mutta kirjurin pari sanaa selitti hänelle -asian laidan. - --- Hyvä, tuolla tapaa! -- sanoi hän. - -Heti jännitti Jeanne ruumiinsa suoraksi ja ponnahti pari jalkaa -maasta ilmaan, vaikka miehet pitelivät kiinni. - --- Ei siitä ole mitään apua, että noin huudatte, -- sanoi kirjuri, -- -sillä ulkona ei teitä kuulla ettekä itse kuule tuomiotanne, jonka nyt -aion lukea. - --- Sallikaa minun seistä, silloin olen hiljaa, -- vastasi Jeanne -läähättäen. - --- Kun rikollinen on tuomittu saamaan raippoja, vaatii semmoinen -häpeällinen rangaistus polvistumista. - --- Raippoja, -- ulvoi Jeanne. -- Raippoja, vintiö, niinkö sanoitte, -raippoja? - -Hänen elämöimisensä yltyi nyt sellaiseksi, että kirjuri, molemmat -apulaiset ja vartija hölmistyivät ja malttinsa menettäneinä alkoivat -kuin juopuneet panna kovan kovaa vastaan. He ryntäsivät Jeannen -kimppuun ja tahtoivat painaa hänet maahan, mutta hän teki voitollista -vastarintaa. Heidän koettaessaan koukistaa Jeannen polventaipeita hän -jännitti lihaksensa suoriksi kuin teräslevyt. Hän roikkui ilmassa -kahden miehen kannattamana, huitoi ja potki, niin että he saivat -kelpo mustelmia. Sitten he jakoivat urakan keskenään, niin että yksi -piti hänen jalkojaan kuin ruuvipenkissä ja molemmat toiset puristivat -ranteista, ja samalla he huusivat kirjurille: - --- Lukekaa nyt tuomio, herra kirjuri, sillä muuten emme ikinä pääse -eroon tästä raivottaresta. - --- Minä en koskaan salli luettavan tuomiota, joka tuomitsee minut -häväistäväksi, -- rääkyi Jeanne rimpuillen yliluonnollisen rajusti ja -panikin uhkauksensa toimeen kirkumalla ja ulvomalla niin kovaa, ettei -kirjurin ääntä kuulunut eikä tuomittu itsekään saanut luetusta selkoa. - -Lopetettuaan tuomion lukemisen kirjuri käänsi paperin kokoon ja pisti -jälleen taskuunsa. Jeanne luuli, ettei hän enää jatkaisi, ja vaikeni -kootakseen uusia voimia taistellakseen vielä miesten kanssa. Ja nyt -hän päästi ulvomisensa sijaan vielä kammottavampia hohotuksia. - --- Ja tuomio, -- jatkoi kirjuri tyynesti kuin päättäjäisiksi, -- -tulee pantavaksi toimeen mestauspaikalla oikeuspalatsin pihalla. - --- Julkisesti! -- parkaisi onneton... Ooh! - --- Nyt jätän tämän naisen teidän haltuunne, -- lisäsi kirjuri -kääntyen sen miehen puoleen, jolla oli esiliina. - --- Kuka tuo mies on? -- kysyi Jeanne viimeisessä kauhun ja vimman -puuskauksessa. - --- Pyöveli, -- vastasi kirjuri kumartaen ja sovitellen kalvosimia -kohdalleen. - -Heti kun kirjuri oli lopettanut, nostivat, molemmat miehet Jeannen -käsivarsilleen kantaakseen hänet käytävään. Mahdotonta olisi kuvata -hänen tekemäänsä vastarintaa. Tämä nainen, joka arkielämässä pyörtyi -naarmustakin, kesti melkein tunnin aikaa kahden pyövelin rääkkäystä -ja lyöntejä; hänet raastettiin ulko-ovelle saakka, mutta hetkeksikään -hän ei lakannut päästämästä mitä vimmatuimpia huutoja. - -Oven ulkopuolella, missä joukko sotamiehiä hillitsi ihmislaumaa, tuli -näkyviin se piha, jota sanottiin mestauspaikaksi, ja pari, kolme -tuhatta katselijaa, jotka uteliaisuus oli sinne houkuttanut, kun oli -huomattu valmisteltavan mestauslavaa. - -Noin kahdeksan jalan korkuisella lavalla kohosi mustaksi maalattu, -rautarenkailla varustettu paalu ja sen päässä oli puutaulu, jossa -oleva kirjoitus oli, varmaankin käskystä, koetettu raappia pois. Lava -oli ilman kaiteita, ja sille noustiin portaita myöten, joista myös -puuttui käsipuu. Aitauksena oli ympärillä vain oikeudenpalvelijain -pistimiä, jotka teräväkärkisen ristikon tavoin sulkivat pääsyn sen -luokse. - -Kun ihmisparvi näki vankilan porttien aukenevan ja komisarioiden -sauva kädessä ja sihteerin papereineen tulevan sieltä ulos, alkoi se -aaltoileva liike, jonka vuoksi sitä verrataan lainehtivaan mereen. -Kaikkialta huudettiin: tuolla hän on! ja samalla kuului rikollista -kohtaan perin epäkunnioittavia nimityksiä; jotkut tekivät tuomareista -pahanilkisiä huomautuksia. Sillä Jeanne oli ihan oikeassa: tuomittuna -hän oli todella päässyt erään ryhmän suosioon. Oli näet niitä, jotka -pari kuukautta sitten olivat häntä halveksineet, mutta olisivat -suoneet hänen pelastuvan sen nojalla, että hän esiintyi kuningatarta -vastaan. - -Mutta herra de Crosne oli ottanut kaikki huomioon. Tämän katsomon -ensi riveihin oli päästetty sitä yleisöä, joka kannatti näytelmän -kustannusten maksajia. Hartevien poliisien vieressä nähtiin siellä -naisia, jotka olivat kardinaalin hartaimpia ihailijoita. Oli keksitty -keino käyttää kuningattaren hyväksi sitä suuttumusta, jota oli häntä -vastaan herätetty. Ja ne, jotka Marie-Antoinettea vihaten olivat -niin kovasti paukuttaneet käsiään Rohanin prinssille, tulivat nyt -viheltämään ja herjaamaan rouva de la Mottea, joka ei osannut pitää -omaa ja kardinaalin asiaa yhteisenä. - -Siitä oli seurauksena, että hänen näyttäytyessään pienellä torilla -raivoisat huudot: _Alas Motte! Alas väärentäjä!_ olivat enemmistönä -ja lähtivät vahvimmista keuhkoista. Myöskin sattui, että kun jotkut -yrittivät ilmaista sääliään Jeannelle tai suuttumustaan tuomion -ankaruudesta, hallien myyjättäret luulivat heitä kardinaalin -vastustajiksi ja poliisit taas kuningattaren vihamiehiksi ja -että sellaiset huutajat siis kaksinkertaisesta syystä saivat -selkäänsä molemmilta sukupuolilta, joiden intohimo vaati rikollisen -rääkkäämistä. Jeannen voimat olivat lopussa, mutta ei hänen raivonsa. -Hän herkesi kirkumasta, kun paljoa kovempana kuului melu ja tappelu, -mutta kirkkaalla, kaikuvalla äänellään hän lausui muutamia sanoja, -jotka taikavoimalla vaiensivat kaiken hälinän. - --- Tiedättekö, kuka minä olen? -- huusi hän. -- Tiedättekö, että -minussa on kuningattaren verta? Tiedättekö, ettei tässä kosteta -rikolliselle, vaan kilpailijalle, eikä ainoastaan kilpailijalle, vaan -rikostoverille? - -Nyt hänet paraiksi keskeyttivät ne huudot, jotka tulivat herra -de Crosnen ymmärtävimpien kätyrien taholta. Mutta Jeanne oli jo -herättänyt, ellei mielenkiintoa, niin ainakin uteliaisuutta, ja -tällaisen kansanjoukon jano on tyydytettävä. Jeannelle todisti nyt -syntynyt hiljaisuus, että tahdottiin häntä kuunnella. - --- Niin, -- toisti hän, -- minulle kostetaan, kun olen rikostoveri, -sillä minä tunnen salaisuuksia... - --- Varokaa -- kuiskasi hänelle kirjuri. - -Jeanne kääntyi. Pyövelillä oli raippa kädessä. Sen nähdessään Jeanne -unohti puheensa, vihansa ja halunsa päästä kansanjoukon suosioon, -ajatellen vain häväistystä, peläten vain tuskaa. - --- Armoa, armoa! -- huusi hän vihlovalla äänellä. - -Vastaukseksi kuului räikeitä ivahuutoja. Huumaantuneena tarttui -Jeanne pyövelin polviin ja sai kiinni hänen kädestään. Mutta mies -kohotti toisen kätensä ja sipaisi raipalla hiljaa kreivittären -hartioita. Omituista! Tämä nainen, joka olisi ruumiillisesta tuskasta -musertunut, ehkä talttunut, sai uusia voimia huomatessaan, että häntä -säästettiin. Hän ryntäsi pyövelin apulaista vastaan ja yritti syöstä -hänet kumoon paiskatakseen hänet lavalta maahan. Mutta samassa hän -peräytyi. Miehellä oli kädessään tulikuuma rauta, jonka oli juuri -temmannut palavasta hiiliastiasta. Hän kohotti poltinrautaansa, -ja sen levittämä kuumuus pakotti Jeannen heittäytymään taaksepäin -sydäntäsärkevästi kirkuen. - --- Poltetaan raudalla, -- huusi hän, -- poltetaan! Koko kansa vastasi -hänen huutoonsa hurjasti ulvoen. - --- Niin, niin, -- rääkyi kolme tuhatta ääntä. - --- Auttakaa, auttakaa! -- parkui Jeanne kuin mieletön ja koetti -vapautua nuorista, joilla hänen kätensä olivat sidotut. - -Mutta samassa pyöveli repäisi Jeannen puvun rikki olkapään kohdalta, -kun ei muuten saanut sitä auki, ja koki toisella kädellään vavisten -työntää vaateriekaleita syrjään ja toisella tarttua apulaisen -tarjoomaan hehkuvaan rautaan. Jeanne syöksyi taas tämän miehen -kimppuun ja pakotti hänet väistymään, sillä apulainen ei uskaltanut -häneen koskea. Huomatessaan, että kamalaa työkalua oli vaikea saada, -pyöveli alkoi kuunnella, tulisiko kansan taholta pilkkahuutoja häntä -itseään vastaan, sillä hänessä oli herännyt itserakkaus. - -Katselijat kiihtyivät ja ihailivat naisen uljasta vastarintaa, -mutta samalla heitä värisytti pidätetty maltittomuus; kirjuri oli -laskeutunut lavalta, eivätkä sotamiehet tienneet, mitä oli tehtävä. -Kaikkialla oli sekasortoa ja hämmennystä, joka näytti uhkaavalta. - --- Tehkää siitä loppu! -- karjaisi muuan ääni etumaisten joukosta. - -Se oli käskevä ääni, jonka pyöveli varmaankin tunsi, sillä -voimakkaalla sysäyksellä hän kaatoi Jeannen, koukisti häntä kasaan ja -taivutti vasemmalla kädellä hänen päätään taaksepäin. Mutta Jeanne -ponnahti pystyyn leimuavampana kuin uhkaava tulikuuma rauta ja huusi -äänellä, joka kuului yli kaiken hälinän ja pyövelien kömpelyyttä -kiroavien huutojen: - --- Pelkureita te ranskalaiset olette! Ette puolusta minua, vaan -sallitte rääkätä! - --- Vait! -- huusi kirjuri. - --- Vait! -- huusi komisario. - --- Minäkö vaikenisin? -- riehui Jeanne. -- Mitä minulle tehdään, jos -puhun?... Niin, oma syyni on, jos tämän häväistyksen kestän. - --- Ahaa, -- huusi joukko, joka käsitti tämän tunnustuksen väärin. - --- Vait! -- toisti kirjuri. - --- Niin, oma syyni, -- jatkoi Jeanne yhä kiemurrellen, -- sillä jos -olisin tahtonut puhua... - --- Vait! -- kiljuivat nyt yhtaikaa kirjuri, komisariot ja pyövelit. - --- Jos olisin sanonut kaikki, mitä kuningattaresta tiedän, niin... -minut hirtettäisiin eikä häväistäisi. - -Enempää hän ei ehtinyt sanoa, sillä komisario hyppäsi lavalle -muutamien poliisien seuraamana, jotka panivat riehaantuneen naisen -suuhun kapulan. Läähättävänä, murjottuna, kasvot pöhöttyneinä, -tummansinisinä ja verisinä hänet luovutettiin pyövelien käsiin, -joista toinen taas oli painanut uhrinsa kyyryyn; samalla hän tarttui -rautaan, jonka apulainen ehti hänelle ojentaa. - -Mutta Jeanne käytti notkeana kuin käärme hyväkseen sitä hetkeä, -jolloin vain yksi koura piteli häntä niskasta; hän syöksähti pystyyn -viimeisen kerran, kääntyi kuin hulluna riemusta, tarjosi pyövelille -rintaansa ja loi häneen uhmaavan katseen, niin että hirvittävä, -olkapäätä tavoittava ase osui oikeanpuoliseen rintaan, painoi -savuavan, syvälle uppoavan vaon verekseen lihaan ja huolimatta -suukapulasta kiristi, uhrin suusta sellaisen ulinan, jota ei -ihmisääni osaa jäljitellä. Jeanne sortui nyt tuskaan ja häpeään. -Hänet oli voitettu. Sitten ei hänen huuliltaan enää kuulunut -ainoatakaan ääntä, eivätkä jäsenet edes värähtäneet; hän oli -tällä kertaa todella pyörtynyt. Pyöveli nosti hänet kuin taakan -hartioilleen ja kantoi pois laskeutuen horjuvin askelin häpeän -portaita myöten. - -Kansanjoukko pysyi myös ääneti joko hyväksyen näkemänsä tai kauhun -mykistämänä, eikä poistunut pihalta, ennenkuin oli nähnyt vankilan -porttien sulkeutuvan Jeannen jälkeen ja mestauslavaa ruvettavan -purkamaan ja täysin varmistunut siitä, ettei ollut jälkinäytöstä -tähän kaameaan murhenäytelmään, joka oli parlamentin toimesta -kansalle ilmaiseksi esitetty. - -Poliisit pitivät silmällä katselijain viimeisiäkin vaikutelmia; -heidän käskynsä olivat niin selvät, että olisi ollut mieletöntä -kiistellä heidän sauvoilla ja käsiraudoilla vahvistettua järkeänsä -vastaan. Jos siis jokin vastaväite tehtiin, pysyi se asianomaisen -hiljaisessa mielessä. - -Vähitellen piha sai tavallisen rauhallisuutensa, ja kansanjoukon -hajaannuttua sattui vain sillan äärimmäisessä päässä kahden nuoren, -ajattelemattoman miehen kesken heidän poistuessaan seuraava puhelu: - --- Uskotteko todellakin, Maximilien, että pyövelin poltinraudalla -merkitty nainen on rouva de la Motte? - --- Niin sanotaan, mutta en minä ainakaan usko... vastasi heistä -kookkaampi. - --- Pidätte siis varmana, ettei se ollut hän? -- lisäsi toinen, -pienikokoinen, arkakatseinen mies, jolla oli pyöreät, loistavat -silmät kuin yölinnulla ja lyhyeksi leikattu, rasvainen tukka. -- -Niinpä niin, se lienee ollut joku muu kuin rouva de la Motte. -Tyrannien kätyrit ovat säästäneet rikostoveriaan. Vapauttaakseen -Marie-Antoinetten syytteestä he keksivät jostakin Oliva nimisen -naikkosen, joka tunnusti itsensä portoksi; yhtä hyvin he ovat voineet -löytää luulotellun rouva de la Motten, joka otti väärennyksen -niskoilleen. Tosin voisi väittää, että poltinmerkki on todellinen. -Joutavia! Se oli vain ilveily, josta uhri ja pyöveli saavat maksun, -tosin runsaan maksun, mutta siinä kaikki. - -Tämän miehen seuralainen kuunteli päätään pudistaen ja hymyili -vastaamatta. - --- Mitä arvelette? -- kysyi pieni, ilkeännäköinen mies. -- Ettekö ole -samaa mieltä? - --- Tuntuu liian paksulta se olettamus, että joku suostuisi ottamaan -poltinmerkin rintaansa, -- vastasi toinen, -- eikä äskeistä tapausta -ole todistettu ilveilyksi. Olettehan te lääkäri ja haistoitte kaiketi -palavan lihan käryä. Ilkeä muisto, sen myönnän. - --- Sanon teille, että se on vain rahakysymys; se rikollinen oli -tuomittu saamaan poltinmerkin jostakin muusta syystä ja sai hyvän -palkinnon siitä, että otti lausuakseen muutaman mahtipontisen sanan, -ja sitten pantiin kapula suuhun, kun hän oli vähällä puhua liikoja... - --- No, no, -- keskeytti kyllästyneenä se, jonka nimi oli Maximilien. --- Minä en yhdy johtopäätöksiinne, kun niissä ei ole järkeä. - --- Hm! -- mumisi toinen. -- Lopulta te joudutte sille kannalle kuin -äskeiset hölmöt, jotka luulivat nähneensä, kuinka rouva de la Motte -merkittiin poltinraudalla. Mutta se olisikin oikkujenne tapaista. -Sanoittehan juuri, ettei se ollut rouva de la Motte. - --- Sitä en vieläkään usko, -- vastasi nuori mies naurahtaen, -- mutta -se nainen ei myöskään ollut sellainen rikollinen kuin luulottelette. - --- No kuka sitten? Antakaa kuulla, kuka se nainen oli, johon tuolla -äsken lyötiin häpeäleima rouva de la Motten asemesta? - --- Kuningatar! -- vastasi nuori mies kimeällä äänellä ja päästi -näkyviin kuvaamattoman hymynsä. - -Toinen peräytyi hohottaen, taputti käsiään tälle pilalle ja virkkoi -tähystäen ympärilleen: - --- Hyvästi Robespierre! - --- Hyvästi, Marat! -- vastasi toinen. - -Ja he poistuivat eri suuntiin. - -[Vielä Dumas'n päivinä esiintyi paljon sitä käsitystä, että -Marie-Antoinettella oli häpeällinen osuus kaulanauha-jutussa, -joka vallankumouksen tapahduttua vaikuttikin tärkeänä tekijänä -hänen kohtalossaan. Vasta parikymmentä vuotta takaperin selvitti -Funck-Brentano etevässä historiallisessa tutkimuksessaan (_L'Affaire -du Collier_) lopullisesti koko vehkeilyn, -- ja rouva de la Motten -esiintymisen siinä juuri sellaiseksi kuin se on edellä kuvattu.] - -[Mainitussa teoksessa päättyy esitys samaan kohtaan kuin tässäkin -romaanissa: Jeanne de la Motte, omaa sukuaan de Saint-Rémy ja -tekeytymisensä nojalla de Valois, on kesäkuun 21. p:nä 1786 -julkisesti piesty ja poltinraudalla merkitty, -- rimpuillen, raappien -ja purren kuin villikissa, -- sekä viety Salpétrière-vankilaan, -huonojen naisten tyrmään. Eräässä toisessa tutkielmassaan -Funck-Brentano käsittelee tämän merkillisen seikkailijattaren -viimeisiä vaiheita; samaa aihetta ovat tutkineet m.m. skotlantilaiset -Carlyle ja Andrew Lang.] - -[Vieläkään ei ole täyttä selvyyttä siitä, millä tavoin Jeanne pääsi -pakenemaan vankilasta, jossa häntä kuitenkin lienee vartioitu -hyvin tarkoin, koska saattoi päätellä, että tällainen tunnoton -valehtelijatar vapaudessaan yhäti kehittelisi parjauksiansa -kuningatarta vastaan. Karkaaminen kuitenkin tapahtui jo v. -1787, ja Englantiin asettuen Jeanne muistelmiksi nimittämässään -häväistyskirjassa antoi tästä tempusta laajan ja varsin romanttisen -kuvauksen, jossa Lang osoittelee monia ilmeisiä mahdottomuuksia -(_Historical Mysteries_, XIV). Olettaa voipi, että kuningatarta -vastustavasta puolueesta joku auttoi hänet vapaalle jalalle, ja ensi -työkseen hän alkoikin vihjailla, että juuri kuningatar oli hänet -toimittanut pois vankeudesta, muka katuen syyttömälle ihmiselle -tuottamiansa kärsimyksiä.] - -[Jeannelle tuli väleen omituinen loppu. Vaikka hän sai runsaasti -rahoja kaulakoristeen jalokivien myyskentelemisellä, ei hän -edelleenkään osannut hoitaa talouttansa, ja v. 1791 muuan -ulosotto-vouti tuli velkavankeuden uhalla kovistamaan häneltä -kolmenkymmenen punnan suoritusta. Nokkela seikkailijatar tarjosi -hänelle viiniä, livahti huoneesta, lukitsi oven jälkeensä ja -piiloutui ylikertaan. Mies murtautui ulos ja löysi hänet, jolloin -Jeanne hyppäsi alas ikkunasta. Hän putosi puunoksiin, jolloin häneltä -murskautui polvi, katkesi reisi ja puhkesi silmä. Tästä hän oli -silti tointumassa, mutta elok. 21. p:nä 1791 hän nautti ylettömästi -silkkiäismarjoja, jotka olivat hänen herkkuansa, ja heitti henkensä -sen johdosta kahta päivää myöhemmin.] - -[Hänen miehensä -- Dumas'n romaanissa syrjäytetty -- oli Jeannen -vehkeiden osatoverina päässyt täpärästi pakenemaan ranskalaisia -poliiseja ja asettunut Englantiin hänkin. Yhdessä he olivat -viettäneet humuelämää, kunnes muutamia päiviä ennen vaimonsa -kohtalokasta hyppäystä la Motte haastoi kaksintaisteluun nuoren -jalokivikauppias Greyn, joka oli esiintynyt todistajana avioparia -vastaan nousseessa rettelössä noiden varastettujen jalokivien -myynnistä. Kaksintaistelu tapahtui Brysselissä, koska sellainen -kiistanratkaisu jo oli Englannissa kiellettyä, ja tavallisella -onnellaan la Motte surmasi viattoman vastustajansa. Hänen oli sitten -eleltävä milloin missäkin, loputtomissa kehnoissa seikkailuissa, -joista hän kuitenkin suoriusi paatuneen syntisäkin korkeaan -ukko-ikään.] - -[Kaulanauha-jupakkaa ja "huijarikuningas" Cagliostron merkillistä -toimintaa yleensä valaisevat varsin eloisasti hänen omat avomieliset -muistelmansa, jotka on kirjoitettu vankilassa muutamaa vuotta ennen -hänen kuolemaansa; tämä omituinen suurpetoksien historiikki ja -samalla peräti kuvaava inhimillinen asiakirja ilmestyy suomeksikin -("Cagliostron muistelmat" Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1918). _Suom._] - - - - -53. - -Vihkiäiset. - - -Samana päivänä, jolloin tämä rangaistus pantiin toimeen, astui -kuningas Versaillesissa kello kaksitoista ulos työhuoneestaan, ja -hänen kuultiin kiivaalla äänellä sanovan jäähyväisiksi Provencen -kreiville: - --- Monsieur, tänään menen eräisiin vihkiäisiin. Olkaa niin hyvä ja -säästäkää minua kuulemasta koti-ikävyyksiä; se olisi huono enne -nuorelle parille, josta pidin ja jota tahdon suojella. - -Hymyillen rypisti Provencen kreivi kulmakarvojaan, kumarsi veljelleen -syvään ja palasi huoneisiinsa. Kuningas astui edelleen hoviväen -välitse, jota oli siellä täällä käytävissä, hymyili toisille -ja silmäili kopeasti toisia aina sen mukaan, olivatko he hänen -tietensä hyväksyvällä vai vastustavalla kannalla parlamentin äsken -ratkaisemassa jutussa. Viimein hän saapui neliömäiseen salonkiin, -missä oli kuningatar täydessä juhlapuvussa hovinaistensa ja -hoviherrainsa ympäröimänä. - -Marie-Antoinette näytti huolimatta ihomaalista kalpealta ja oli -tarkkaavasti kuuntelevinaan Lamballen prinsessan ja herra de Calonnen -helliä kysymyksiä, jotka koskivat hänen vointiaan. Mutta usein -hän salavihkaa katsahti ovelle, milloin etsien kuin maltittomasti -odottaisi saavansa nähdä, milloin kääntyen pois kuin pelkäisi -näkevänsä. - --- Kuningas! -- huusi nyt muuan hovilakeija, ja kuningatar näki -Ludvig XVI:n astuvan huoneeseen pitsien, koruompelusten ja -valonvälkkeiden lävitse. - -Jo kynnyksellä oli kuninkaan katse etsinyt kuningatarta, joka nousi -ja astui kolme askelta häntä kohti. - --- Te olette tänään kaunis, ihmeteltävän kaunis, madame, -- lausui -kuningas suudeltuaan hänen kättään. - -Marie-Antoinette hymyili surumielisesti ja tähysti vielä kerran -epävarmalla katseella, olisiko läsnäolijain joukossa sitä, mitä -sanoimme hänen etsivän. - --- Eikö morsiuspari ole täällä? -- kysyi kuningas. -- Pian lyö kello -kaksitoista. - --- Sire, -- vastasi kuningatar niin rajusti ponnistaen, että ihomaali -halkeili hänen poskillaan ja paikoittain heltisi, -- ainoastaan -herra de Charny on tullut: hän odottaa pylvässalissa, että teidän -majesteettinne käskisi häntä tulemaan. - --- Charny! -- sanoi kuningas huomaamatta ilmeikästä hiljaisuutta, -joka seurasi kuningattaren sanoja. -- Onko Charny siellä? Tulkoon hän -tänne heti! - -Muutamat herrat riensivät noutamaan herra de Charnyta. Kuningatar -painoi hermostuneena kättään sydäntä vasten ja istuutui selkä ovea -kohti. - --- Niin, kello lyö todella kaksitoista, -- jatkoi kuningas, -- ja -morsiamen pitäisi olla täällä. - -Juuri kun kuningas lausui viime sanat, ilmestyi herra de Charny -salongin ovelle ja vastasi kuninkaan huomautukseen: - --- Suokoon teidän majesteettinne anteeksi, että neiti de Taverney on -vasten tahtoaan myöhästynyt. Isänsä kuolemasta saakka hän on ollut -vuoteen omana. Tänään hän nousi ensi kerran ja olisi jo noudattanut -kuninkaan käskyä, ellei olisi sattunut äkillistä voipumusta. - --- Niin suuresti tämä rakas lapsi rakasti isäänsä! -- sanoi kuningas -ääneen. -- Mutta kun hän nyt saa hyvän miehen, toivomme hänelle siitä -tulevan lohdutusta. - -Kuningatar kuunteli tai oikeammin tiedottomasti kuuli eikä -liikahtanut. Jos joku olisi häntä katsellut Charnyn puhuessa, -olisi voinut nähdä, kuinka veri painui vesivaa'an lailla kasvoista -sydämeen. Huomatessaan läsnäolijain joukossa suuren määrän aateliston -ja papiston ylimpiä edustajia kuningas kohotti äkkiä päätään ja sanoi: - --- Herra de Bréteuil, oletteko jo laatinut Cagliostron -karkoituskäskyn? - --- Olen, sire, -- vastasi ministeri nöyrästi. - -Kokoontuneiden hiljaisuutta olisi tällä hetkellä häirinnyt -nukkuvankin linnun hengitys. - --- Ja se de la Motte, joka sanoo itseään Valoisiksi, -- jatkoi -kuningas lujalla äänellä, -- tänäänkö se leimataan poltinmerkillä? - --- Juuri tällä hetkellä, sire, se varmaan on jo tapahtunut. -Kuningattaren silmä välähti. Salongin läpi kulki sorina, joka piti -käsitettämän hyväksymiseksi. - --- Kardinaalia harmittanee, kun saa tietää, että on poltinraudalla -merkitty hänen rikostoverinsa, -- päätti Ludvig XVI ilmaisten -itsepintaista ankaruutta, jota hänessä ei oltu ennen tätä juttua -koskaan huomattu. - -Ja lausuttuaan nämä sanat: _hänen rikostoverinsa_, jotka koskivat -parlamentin äskettäin vapauttamaa syytettyä ja herjasivat -pariisilaisten epäjumalaa, leimaten varkaaksi ja väärentäjäksi -erään ylhäisimmistä kirkkoruhtinaista, Ranskan ensimäisistä -prinsseistä, loi kuningas, ikäänkuin olisi puolisonsa kunniaa -ylläpitääkseen juhlallisesti haastanut taisteluun papiston, -aateliston, parlamentin ja kansan, ympärilleen sellaisen vihaa ja -majesteettisuutta hehkuvan silmäyksen, jollaista ei oltu Ranskassa -nähty siitä saakka, kun Ludvig XIV:n silmät vaipuivat iäksi umpeen. -Ei pienintäkään hyväksymisen sorinaa tai sanaa tullut vastaukseksi -tähän kostonpuuskaan, jonka kuningas kohdisti kaikkiin kuningasvaltaa -vastaan vehkeilleisiin henkilöihin. Hän lähestyi nyt kuningatarta, -joka syvimmän kiitoksensa osoitukseksi ojensi hänelle molemmat -kätensä. - -Tällä hetkellä ilmestyivät pylväskäytävän toiseen päähän neiti de -Taverney valkopukuisena kuin morsian ja kalpeana kuin aave ja hänen -veljensä Filip de Taverney taluttaen häntä kädestä. Andrée läheni -kiireisin askelin, katse hämmentyneenä, hätäisesti hengittäen; hän -ei nähnyt eikä kuullut mitään saaden vain veljensä kädestä voimaa, -rohkeutta ja opastusta. - -Hoviväki hymyili morsiamen astuessa ohitse. Kaikki naiset asettuivat -kuningattaren taakse ja kaikki herrat ryhmittyivät kuninkaan taakse. -Taluttaen Olivier de Charnyta astui komentaja de Suffren Andréeta -ja hänen veljeään vastaan, tervehti heitä ja yhtyi läheisimpien -sukulaisten ja ystävien joukkoon. Filip astui edelleen kohtaamatta -Olivierin katsetta ja antamatta Andréelle sormensa puristuksella -merkkiä, että hänen tuli kohottaa päätään. Ehdittyään kuninkaan -eteen, hän puristi sisarensa kättä, ja kuin kuolleista heräten -avasi nyt Andrée suuret silmänsä ja näki Ludvig XVI:n, joka hymyili -hänelle ystävällisesti. Hän kumarsi syvään, ja samalla kuului yleistä -suosionsorinaa hänen kauneutensa ylistykseksi. - --- Neiti de Taverney, -- sanoi kuningas tarttuen hänen käteensä, -- -teidän olisi tosin pitänyt odottaa suruajan loppuun, mennäksenne -naimisiin herra de Charnyn kanssa, ja ellen olisi nimenomaan tahtonut -jouduttaa vihkiäisiä, olisi tuleva puolisonne, vaikka onkin niin -maltiton, ehkä suonut teille vielä kuukauden lykkäyksen. Minulle -on kerrottu teidän olleen sairaana, ja se surettaa minua, mutta -minun pitää varmentaa kelpo aatelismiesten onnea, jotka palvelevat -minua sillä tavoin kuin herra de Charny. Jollette joutuisi tänään -hänen puolisokseen, en voisi olla läsnä vihkiäisissänne, koska -huomenna lähden kuningattaren kanssa matkalle pitkin Ranskaa. Nyt -siis saan mielihyväkseni allekirjoittaa aviosopimuksenne ja nähdä -teidät vihittävän kappelissani. Tervehtikää kuningatarta, neiti, ja -kiittäkää häntä, sillä hänen majesteettinsa on ollut teille niin hyvä. - -Ja samalla hän itse talutti Andréeta Marie-Antoinetten luo. Tämä oli -noussut vapisevin polvin, kädet kylminä. Hän ei uskaltanut kohottaa -katsettaan, vaan näki ainoastaan jonkin valkoisen olennon lähestyvän -ja kumartavan. Sitten kuningas jätti morsiamen käden takaisin -Filipille, tarttui Marie-Antoinetten käteen ja sanoi kovalla äänellä: - --- Kappeliin, herrat ja naiset! - -Kaikki seurasivat heidän majesteettejaan ääneti, ja asettuivat -kappelissa paikoilleen, ja kohta alkoi messu. Kuningatar kuunteli -sitä rukoustuolillaan kumarruksissa, pää hautaantuneena kätten -väliin. Hän rukoili koko sielustaan, kaikella voimallaan; hän -kohotti taivaaseen niin hehkuvia toivomuksia, että henkäykset hänen -huuliltaan pyyhkivät pois kyynelten jäljet. - -Herra de Charny, joka kalpeana ja komeana tunsi kaikkien katseiden -painostusta, oli tyyni ja uljas, ikäänkuin olisi ollut laivansa -kannella, keskellä tulipyörteitä ja englantilaisten raehaulien -ropinaa; nyt tuntui vain vaikeammalta. Pitäen yhtä mittaa silmällä -sisartaan, joka näkyi vapisevan ja horjuvan, tuntui Filipkin olevan -valmiina rohkaisemaan häntä jollakin sanalla, lohduttavalla tai -ystävällisellä viittauksella. Mutta Andrée ei muuttunut entisestään, -vaan seisoi pää pystyssä, hengittäen vähän väliä sisäänsä -hajusuoloja pienestä pullosta; kuin kuolevana ja sammuvan liekin -lailla lepattavana hän kuitenkin tahtonsa voimalla pysyi seisaalla -ja elossa. Hän ei kohottanut rinnastaan rukouksia eikä anonut -mitään taivaalta, sillä hänellä ei ollut mitään toivottavana tai -pelättävänä; hänestä tuntui, etteivät ihmiset eikä Jumala hänestä -välittäneet. Papin puhuessa, pyhän kellon kaikuessa ja juhlallisen -toimituksen tapahtuessa hän ajatteli: - --- Olenko edes kristitty? Olenko muiden kaltainen olento, luotu kuin -muutkin? Oletko minussa herättänyt hurskautta, sinä, jota nimitetään -kaikkivaltiaaksi, jota sanotaan kaikkein oikeudenmukaisimmaksi ja -joka kuitenkin aina olet minua rangaissut, vaikken ole koskaan syntiä -tehnyt, sinä, jota sanotaan rauhan ja rakkauden Jumalaksi ja joka -olet toimittanut minut elämään keskellä epäsopua, vihaa ja veristä -kostonhimoa, sinä, jonka sallimasta vihollisekseni on joutunut se -ainoa mies, jota koskaan olen rakastanut? - --- Ei, -- jatkoi hän, -- minuun eivät sovi tämän maailman, olot -eivätkä Jumalan lait! Varmaankin minut on jo ennen syntymääni kirottu -ja syntyessäni sysätty inhimillisen lain ulkopuolelle. - --- Kummallista, kummallista, -- ajatteli hän palaten onnettomaan -menneisyyteensä. -- Tässä seisoo vieressäni mies, jonka pelkän nimen -kuuleminen värisytti minua onnesta. Jos hän olisi kosinut minua -oman itseni vuoksi, olisi minun täytynyt heittäytyä hänen jalkainsa -juureen rukoilemaan anteeksi _entistä vikaani_, sinun vikaasi, -Jumala. Ja tämä ihailemani mies olisi ehkä minut työntänyt luotaan. -Tänään sama mies ottaa minut vaimokseen, ja nyt on hänen pakko pyytää -minulta polvillaan anteeksi! Kummallista, perin kummallista! - --- Nyt kuului hänen korviinsa papin ääni: - --- Jacques Olivier de Charny, tahdotteko aviovaimoksenne ottaa -Marie-Andrée de Taverneyn? - --- Tahdon, -- vastasi Olivier varmalla äänellä. - --- Ja te, Marie-Andrée de Taverney, tahdotteko aviomieheksenne ottaa -Jacques-Olivier de Charnyn? - --- Tahdon, -- vastasi Andrée melkein rajusti, niin että kuningatarta -värisytti, ja moni nainen säpsähti. - -Sitten Charny pani vihkisormuksen vaimonsa sormeen, johon se solahti -niin taitavasti, ettei Andrée tuntenut käden kosketusta. Pian -senjälkeen kuningas nousi. Messu oli päättynyt. Pylväskäytävässä tuli -koko hoviväki onnittelemaan nuorta paria. - -Kappelista palatessa herra de Suffren talutti sisarenpoikansa -puolisoa kädestä ja lupasi hänelle Olivierin nimessä kaikkea sitä -onnea, mitä hän ansaitsi. Andrée kiitti, pysyen edelleen vakavana, -ja pyysi vain saattamaan itseään heti kuninkaan luo saadakseen tätä -kiittää, sillä hän tunsi itsensä hyvin hervottomaksi, ja samalla -hänen kasvoihinsa ilmestyikin pelottava kalpeus. - -Charny näki hänet kaukaa eikä uskaltanut lähestyä. Komentaja astui -suuren salongin poikki ja vei Andréen kuninkaan luo, joka suuteli -häntä otsalle ja sanoi: - --- Rouva kreivitär, menkää kuningattaren huoneeseen; hänen -majesteettinsa tahtoo teille antaa häälahjan. - -Lausuttuaan nämä omasta mielestään perin armolliset sanat hän poistui -kaiken hoviväen seuraamana, jättäen Andréen nojaamaan veljensä -käsivarteen järkytettynä, epätoivoisena. - --- Voi, tämä on liikaa, aivan liikaa, Filip! -- mutisi Andrée. Luulin -kuitenkin jo kärsineeni kylliksi! - --- Rohkeutta! -- kuiskasi Filip. -- Vielä tämä koetus, siskoseni. - --- Ei, ei, -- vastasi Andrée, -- minä en enää jaksa. Naisen voimat -eivät ole rajattomia; kenties teen, mitä vaaditaan, mutta ota -huomioon, että jos _hän_ puhuttelee minua, toivottaa minulle onnea, -vie se minulta hengen. - --- Jos täytyy, niin kuolet, rakas sisar, -- sanoi nuori mies, -- ja -silloin olet minua onnellisempi, sillä minä tahtoisin jo olla kuollut. - -Hän lausui nämä sanat niin kolkolla ja tuskallisella äänellä, että -Andrée kiiti kuin tutkaimen pistämänä kuningattaren huoneeseen. -Olivier näki hänen menevän ohitseen ja painautui niin likelle -seinää kuin suinkin, jottei hipaisisi hänen hamettaankaan, jääden -nyt salonkiin kahden kesken Filipin kanssa, pää kumarassa kuin -lankonsakin, odottamaan kuningattaren ja Andréen välisen keskustelun -päättymistä. - -Andrée tapasi Marie-Antoinetten tämän suuressa työhuoneessa. Vaikka -oli kesäkuu, oli kuningatar käskenyt tekemään tulta, istuen nyt -nojatuolissaan pää taaksepäin nojautuen, silmät ummessa ja kädet -ristissä kuin kuolleella. Hän värisi vilusta. Rouva de Misery, joka -oli saattanut Andréeta ovesta sisälle, veti oviverhot kiinni ja -poistui. - -Mielenliikutuksesta, suuttumuksesta ja myös heikkoudesta vavisten -seisoi Andrée painunein katsein odottamassa edes yhtä sanaa, joka -koskisi sydämeen. Hän odotti kuningattaren ääntä, niinkuin kuolemaan -tuomittu vartoo kirvestä, jonka on määrä katkaista hänen elämänsä. -Jos Marie-Antoinette olisi tällä hetkellä avannut suunsa, olisi -Andrée jo ennestään nääntyneenä varmaankin menehtynyt, ennenkuin -olisi ymmärtänyt tai vastannut. Kaksi minuuttia, kokonainen iäisyys -tätä hirveätä kärsimystä, ennenkuin kuningatar liikahti. - -Viimein hän nousi ponnistaen molemmin käsin nojatuolin reunoja -vasten ja otti pöydältä erään paperin, joka pari kertaa putosi -hänen vapisevista hyppysistään. Sitten hän astui kuin varjo, josta -ei muuta kuulunut kuin hameen kahinaa, käsi ojennettuna Andréeta -kohti ja antoi tälle paperin lausumatta sanaakaan. Näiden kahden -sydämen kesken ei sanoja kaivattu; kuningattaren ei tarvinnut -mitään huomauttaa Andréelle, eikä tämä voinut hetkistäkään epäillä -kuningattaren ylevämielisyyttä. Ken tahansa muu olisi luullut -Marie-Antoinetten tarjoavan hänelle runsaita myötäjäisiä, jotakin -omistusoikeuden todistusta tai hoviviran valtakirjaa. - -Andrée aavisti paperissa olevan jotakin muuta. Hän otti sen käteensä -ja liikahtamatta paikaltaan alkoi sitä lukea. Marie-Antoinetten käsi -vaipui jälleen, ja hänen katseensa kohosi hitaasti Andréeta kohti. - - 'Andrée -- oli kuningatar kirjoittanut, -- te olette minut - pelastanut. Teitä minun on kiittäminen maineestani; elämäni on - teidän vallassanne. Tämän kunnian kautta, joka kävi teille niin - kalliiksi, vannon teille tästedes olevan oikeuden kutsua minua - sisareksenne. Koettakaa ja saatte nähdä, etten punastu. Jätän - tämän paperin teidän haltuunne; se on kiitollisuuteni pantti ja - häälahjanne minulta. Teidän sydämenne, jaloin kaikista sydämistä, - osaa pitää arvossa tarjoamani lahjaa. - - _Marie Antoinette_ - - Lothringin ja Itävallan arkkiherttuatar.' - -Nyt katseli Andrée vuorostaan kuningatarta, joka kyyneleet silmissä, -pää painuneena, odotti vastausta. Andrée astui hitaasti uunin luo, -laski kuningattaren kirjeen vielä hehkuville hiilille, kumarsi syvään -ja sanaakaan sanomatta poistui huoneesta. Marie-Antoinette astahti -askeleen pidättääkseen häntä tai seuratakseen, mutta heltymätön -kreivitär jätti oven auki ja meni jälleen tapaamaan veljeään, joka -oli viereisessä salongissa. - -Filip kutsui luokseen Charnyn, tarttui hänen käteensä ja liitti sen -Andréen käteen; sillä välin seisoi kuningatar kynnyksellä oviverhon -takana, jota kädellään raotti, ja katseli tätä tuskallista kohtausta. -Charny astui poispäin kuin kuoleman sulho, jonka hänen kalmankalpea -morsiamensa vei mukanaan; ja mennessään hän katsahti taaksensa -Marie-Antoinetten jäykistyneeseen hahmoon, joka näki hänen askel -askeleelta ainiaaksi katoavan. Ainakin hän niin luuli. - -Linnan portilla odottivat kahdet matkavaunut Andrée nousi toisiin, ja -Charny aikoi häntä seurata. - --- Monsieur, -- sanoi vastavihitty kreivitär, -- tehän luullakseni -matkustatte Picardiehin? - --- Aivan niin, madame, -- vastasi Charny. - --- Ja minä lähden sinne, missä äitini kuoli, herra kreivi. Hyvästi! - -Charny kumarsi vastaamatta. Hevoset lähtivät kiidättämään Andréeta -yksin. - --- Jäittekö tänne ilmoittamaan, että olette vihamieheni? -- kysyi -silloin Olivier Filipiltä. - --- En, herra kreivi, -- vastasi Filip. -- Vihamieheni ette ole, koska -olette lankoni. - -Olivier ojensi hänelle kätensä, nousi toisiin vaunuihin ja lähti. -Filip väänteli yksin jäätyään hetken aikaa käsiään mieli epätoivosta -tuskaisena ja sanoi melkein tukehtuneella äänellä: - --- Hyvä Jumala, säästätkö niitä varten, jotka maan päällä täyttävät -velvollisuutensa, edes jotakin iloa taivaassa? Iloa! -- toisti hän -kolkosti ja katsahti vielä kerran linnaan päin. -- Ilostako minä -puhuisin?... Mitä varten?... Ainoastaan ne toivokoot toista elämää, -jotka tuolla ylhäällä saavat yhtyä rakastamiinsa sydämiin. Mutta -minua ei täällä ole kukaan rakastanut; minulla ei ole sitäkään -nautintoa kuin heillä, että voisin kaivata kuolemaa. - -Sitten hän suuntasi taivasta kohti katseen, jossa ei ollut -katkeruutta, vaan lempeätä nuhdetta kristityltä, kun usko alkaa -horjua, ja Andréen ja Charnyn tavoin hänkin katosi sen myrskyn -viimeiseen tuulispäähän, joka oli järkyttänyt valtaistuinta murskaten -niin monelta kunnian ja rakkauden. - - * * * * * - -"Kuningattaren kaulanauhassa" kerrotuista tapauksista kehittyy -edelleen "Bastiljin valloitus", joka ilmestyy "Alexandre Dumas'n -Historiallisten romaanien" VI n:ona. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Kuningattaren kaulanauha, by Alexandre Dumas père - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINGATTAREN KAULANAUHA *** - -***** This file should be named 54229-8.txt or 54229-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/2/2/54229/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54229-8.zip b/old/54229-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 28a21f7..0000000 --- a/old/54229-8.zip +++ /dev/null |