NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 6812 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d73d304
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #54139 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54139)
diff --git a/old/54139-8.txt b/old/54139-8.txt
deleted file mode 100644
index c7591dc..0000000
--- a/old/54139-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6812 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Murrosaikana, by Zakarias Nielsen, Translated
-by Tyyne H.
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Murrosaikana
-
-
-Author: Zakarias Nielsen
-
-
-
-Release Date: February 9, 2017  [eBook #54139]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MURROSAIKANA***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-MURROSAIKANA
-
-Kirj.
-
-ZAKARIAS NIELSEN
-
-Suom. Tyyne H.
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava
-1902.
-
-Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa.
-
-
-
-
-Pari vuotta oli kulunut vuoden 1863--64 Tanskalle onnettomasta
-sodasta. Silloin kolmannen joulupäivän aamuna tapahtui Rörbyssä
-jotakin ennen kuulumatonta. Outo, kirjavapukuinen mies, "herra
-voimistelun ja tanssin opettaja Sundström Tukholmasta", niinkuin
-hän itse sanoi, kunnioitti kylää läsnäolollansa. Ylevän arvokkaana
-hän astua tepasteli kadulla -- mutkikkaalla, surkeannäköisellä
-kylänkatupahasella, jota ainoastaan välttämättömyyden pakosta sopii
-mainita asian yhteydessä. Vanha, isokukkainen aamutakki, jonka
-etupuolella ja hihoissa oli kiiltäviä rasvatahroja ja jonka saumoista
-ja reijistä tirkisteli uteliaita puuvillatyppyjä, peitti hänen
-solakkaa, kaikin puolin moitteetonta vartaloansa. Alkuaan musta
-samettilakki suunnattoman suurine tupsuineen oli hieman kallellaan
-oikealle, ikäänkuin se olisi tahtonut kurkistaa jalkoja, jotka
-vuorotellen mitä siroimmin siirtelivät kulunutta plyysitohveliparia
-eteenpäin alimmissa ilmakerroksissa. Keveitä, sinertäviä
-savukiemuroita kohosi pitkästä ruokopiipusta ja leijaili hänen
-jäljessänsä tyynessä, kuulakassa pakkas-ilmassa. Oli luonnollista,
-että kylän nuorin sukupolvi oli liikkeellä ja seurasi ihmeellistä
-aamutakkia kunnioitusta osoittavan matkan päässä. Melkein joka ovella
-ja portilla oli poikia ja tyttöjä kurkistelemassa ja ikkunaruutujen
-läpi näkyi vanhojen vaimojen ryppyisiä naamoja. Sanomattakin arvaa,
-että kylän joka sopessa lausuttiin mitä erilaisimpia arveluja siitä,
-mitä tämä uusi ilmiö ennustaisi.
-
-Hyvin luultavaa on, että uutiset ääniaaltojen lailla leviävät
-ilman kautta; ainakin tiedettiin jo puolen tunnin kuluttua kylässä
-aamutakin omistaja tanssinopettajaksi, joka edellisenä iltana oli
-tullut kylään ja sijoittautunut majataloon. Vieläkin tiedettiin, että
-hän aikoi antaa oppijakson, missä pitäjän tanssihaluinen nuoriso
-huokeasta maksusta saisi ohjausta tanssitaiteessa. Herra Sundström
-ei koskaan käyttänyt kirjallista ilmoitustapaa. Kylään saavuttuaan
-hän vaan pari kertaa näyttäytyi kirjavassa puvussaan kadulla --
-ja heti valtasi uteliaisuus ja ihmettely jokaisen, samalla kuin
-kaikki tanssihaluiset jalat alkoivat tahdin mukaan liikahdella.
-Rörbyssä oli jännitys tavallista suurempi, sillä tämä kunnon kylä ei
-vielä koskaan ollut saanut osakseen sitä onnea, että olisi nähnyt
-tanssinopettajan pensas- ja kiviaitojensa sisäpuolella. Pidoissa --
-"tanssiaisten" nimikin oli Rörbyssä tuntematon -- puotettiin niin
-hyvin kuin taidettiin jenkkaa, valssia, kaksi-, kolmi- ja nelivuoroa,
-sydänparia, juutalaista ja muita vanhanaikuisia tansseja. Siinä
-poljettiin lattiaa niin, että karsta katosta karisi, hypähdeltiin
-ilmassa ja paukutettiin kengän korkoja vastakkain. Ja hauskaa oli
-ja sydämmestä se lähti -- siinä määrin tietysti kuin olosuhteet
-milloinkin myönsivät. Mutta tänä kolmannen joulupäivän aamuna tunsi
-kylän nuoriso katumoikseen, että se oli jäänyt takapajulle kaikessa,
-mitä voi kutsua edistykseksi tanssitaiteen alalla. Muualla maailmassa
-tanssittiin franseessia, fransieeta, "asampleeta" ja paljon muuta
-hienoa, Rörbyssä vaan jenkkaa, ja juutalaista -- miten naurettavaa!
-Nyt ennusti kuitenkin isokukkainen aamutakki sivistyksen auringon
-nousua kylälle.
-
-Rörby on eräässä rauhaisessa Sjellannin kulmassa. Sen pohjoispuolella
-on ikivanha muta- ja turvesuo, idässä ja lännessä taas suuret
-metsät, jotka ikäänkuin estävät tuulen ja valon vapaata pääsyä
-kylään. Ikimuistoisista ajoista oli tämä kunnon kylä kunniallisine
-asukkaineen viettänyt rauhallista ja mukavaa elämää joutumatta
-lainkaan tekemisiin niiden henkisien liikkeiden kanssa, jotka
-metsien toisella puolen saivat mielet jännityksiin. Sillä oli
-oma historiansa, omat tarinansa tulipaloista ja vahvan Sörenin
-ihmeellisistä sankaritöistä y.m. Niitä kerrottiin väsymättä yhä
-uudelleen, ja uudelleen, eikä kukaan tuntenut tarvetta saada "kastaa
-vanhaa sydäntä uuteen öljyyn". Ympäristössä liikkuvat uutiset
-maailman tapahtumista kulkivat aina Rörbyn ohitse. Sevastopolin
-antautuminen tärisytti koko Eurooppaa -- Rörbyssä ei edes ainoa
-lautanenkaan helissyt. Italian uudistumisesta ja puolalaisten
-kapinasta vuonna 1863 ei Rörbyssä ollut aavistustakaan. Tuli sitten
-vuosi 1864. Silloin tuntui tosin vienoisia värähdyksiä täälläkin;
-mutta pian oli taas kaikki rauhallista ja jokainen oli siinä varmassa
-vakuutuksessa, että kuningas ja hallitus kyllä selvittävät sen asian.
-Talonpoikaisystävät pitivät myrskyisiä kokouksia ympäristössä,
-politikoitsijat huusivat "oikeaan" ja "vasempaan" -- Rörby kätkeysi
-metsiensä suojaan ja antoi toisten otella. Kansanopistoja ja
-vapaakouluja [Vapaakouluiksi ja vapaaseminaareiksi nimitetään
-Tanskassa kansakouluja ja seminaareja vastaavia oppilaitoksia,
-joita ei kannata valtio, vaan yksityiset. Suom.] perustettiin,
-uusia tuulahduksia, voimakkaita ja keväisiä puhalteli vanhaan
-yhteiskuntaan; mutta Rörby oli suojapuolella. Kaikki kävi siellä
-vanhaa, tasaista kulkuaan: tehtiin työtä hikihatussa, syötiin ja
-juotiin, väliin haukuttiin toisiaan silmät korvat täyteen, mutta
-hetki sen jälkeen jo juotiin sovinnonmaljaa teekupin ääressä.
-Muun maailman hyörinä ei liikuttanut Rörbytä. Se oli itsekseen
-rauhallinen, onnellinen pikkumaailma, jota piti koossa sitkeät,
-piityneet tavat ja suojeli itsetyytyväisyyden vahva kivimuuri.
-
-Näinköhän sitten kaikki rörbyläiset elivät tämmöisessä
-luonnontilassa? Pappi esimerkiksi? -- Pappi oli vanha, kihtitautinen,
-ihmisarka mies, joka kuusi päivää viikossa uskollisesti pysyttelihe
-neljän seinän sisällä. Kun hänen seitsemäntenä täytyi olla kirkossa,
-lateli hän hätimmiten vähän kuivaa siveysoppia ja sitten taas
-kiireimmän kautta pakeni seiniensä turviin. Mutta olipa Rörbyssä eräs
-toinen mies, jota ei enää kauvemmin sovi olla mainitsematta -- kylän
-vanha kansakoulunopettaja ja lukkari J. H. Lystrup. Olisi suurin
-valhe maailmassa väittää, että ajan tapahtumat huomaamatta pääsivät
-hänenkin sivuitsensa. Yhtä väärin toki olisi arvella, että hänellä
-koskaan olisi ollut pienintäkään yhteyttä vapauden aatteiden kanssa,
-jotka kiersivät ympäri maailmaa ja kolkuttivat kaikkialla niin hyvin
-koulujen ja kirkkojen kuin muidenkin rakennusten ovia.
-
-Lystrup oli kookas, lihava mies. Hänellä oli punainen naama,
-pienet kuplat silmien alla, lyhyt kaula ja jäykät polvet. Koko
-hänen olennossaan oli jotain kankeaa ja jäykkää. Kun hänen piti
-katsoa sivulle, käänsi hän koko ruumiin. Silmät olivat suuret ja
-omituisen näköiset, mutta rehelliset. Niiden yläpuolella kaareilivat
-kulmakarvat, tuuheat kuin tavalliset viikset. Leveät posket olivat
-sileiksi ajetut, mutta paksun, mustan kaulahuivin sisältä näkyi
-kokoonrutistunut, harmaa partapensas. Päässä oli hänellä suuri, musta
-virkakalotti, joka oli aina takaraivalle sysättynä ja teki hänet
-hyvin uhkamielisen näköiseksi. Koko hänen olentonsa näytti sanovan:
-käy päälle! Tuttu on kuva entisaikain kuluneista, matelevista ja
-turhantarkoista koulumestareista, -- jospa maailma olisi tuntenut
-Lystrupin, olisi se saanut nähdä, että näiden vanhojen "lukkarienkin"
-joukossa oli voimakkaita luonteita, henkilöitä sellaisia, jotka
-osasivat esiintyä arvokkaisuudella käännetyssä takissansa.
-
-Lystrup saapui aina kellonlyönnilleen kouluun ja kaikki kävi samaa
-suoraa latua hänen työskennellessään lukuisan laumansa keskellä.
-Hän oli alkuaan soittokoneiden tekijä ja oli silloin mieltynyt
-lauluun ja soittoon. Siksipä hän antoi lasten ahkerasti harjoitella
-pikku kulkkujansa. Nuoruudessaan hän oli ollut sotamiehenä ja
-vielä vanhoillaankin hänellä oli kenraalin ryhti. Hän oli oikea
-kunnioituksen ja tottelevaisuuden kulta-aikojen edustaja, jyrkkä
-vanhoillinen kiireestä kantapäähän, mutta samalla elonvoimainen ja
-leikkisä. Koulujen suhteen pysyi hän horjumatta vuonna 1814 säädetyn
-lain perustalla, yhtä vakavasti kuin Fredrik VI graniittialustallansa
-Fredriksbergin puistossa. Pamppua hän käytti aina viimeiseen
-koulupäiväänsä asti. Siltä pitivät lapset hänestä paljon, mutta hänen
-terävä katseensa pani heidät vapisemaan. Kun hän kulki poikaparven
-ohitse kadulla, pysähtyi leikki, hatut lensivät päästä ja jokainen
-jäi tuiottamaan hänen jälkeensä, ikäänkuin olisi ajatellut: tuossa
-kulkee eräs maailman mahtavia! -- Lystrup ei vihannut leikkiä eikä
-iloa. Joskus hän itsekin kujeili lasten kanssa, pudisteli heitä
-päälaesta ja sanoi: ähäs aasi! tai jotain sen tapaista. Mutta lasten
-leikki ei koskaan saanut mennä hiuskarvaakaan kunnioituksen rajain
-yli. Kohteliaisuutta, ahkeruutta ja järjestystä Lystrup vaati,
-ulkoläksyn täytyi lähteä rentonaan ja totella tuli ehdottomasti.
-
-Epäilemättä tiesi Lystrup elonilmauksista metsien toisella
-puolen. Hän tunsi Euroopan kaikki murrosajat, oli seurannut
-heinäkuun vallankumousta vuonna 1830 ja maaliskuun mylläköitä
-Köpenhaminassa 1848 sekä kaikkia uusimpia vapauspyrinnöitä.
-Viimeisenä hän kuitenkin olisi tuova räjähdysaineita vapauden
-ruutitehtaista kylän kunniallisille asukkaille. Vielä vallitsi
-rauha ja järjestys hänen pienessä yhteiskunnassansa. Vielä
-kunnioitettiin siellä siveellisyyttä, lakia ja oikeutta. Vielä
-piti hyvä, vanhanaikainen kunnollisuus sitä kohdallansa. Kuinka
-kauvan sitä sellaista oli kestävä? Mutta jos kerran koittaisi aika,
-jolloin sekin pieni kolkka joutuisi vapauden luotituiskuun, silloin
-hän, kuudestakymmenestäviidestä ikävuodestansa huolimatta, olisi
-oleva ensimäinen mies varustuksella ja ottava hyökkääjiä vastaan
-vanhanaikuisella tunnollisuudella ja sitkeydellä.
-
-Se aika koittikin -- luonnollisesti se koitti, olihan enteitä
-jo ilmassa. Ei enää hallitus eivätkä valtiosäädytkään laskeneet
-leikkiä uudenaikuisista vapauspyrinnöistä. Vanhat, vakavat lait ja
-säädökset kadottivat voimansa ja sijaan asetettiin uusia, häilyviä,
-monimutkaisia määräyksiä. Kaikilla aloilla oli uudistettava ja
-parannettava -- pois vanha roska!
-
-"Emma, mikä linnunpelätti se töllistelee tuolla kadulla?" kysyi
-Lystrup, kun hän, hengitettyänsä aukon ikkunanruutua peittävään
-jäähän, huomasi äsken mainitsemamme miehen.
-
-"Arvaas, isä! Ei, mistäpä sen tietäisit! Se on tanssinopettaja, hieno
-ulkomaalainen."
-
-"Tanssinopettaja! Mitä hän täällä tekee?"
-
-"Hän... hän tietysti aikoo opettaa meille oikeita tansseja, sekä
-franseessia että..."
-
-"Franseessia! -- Mitä joutavia!... Niin, tarinamme keskeytyi vähän,
-Jörgen Siversen", jatkoi hän ja istuutui puhuttelemansa miehen
-viereen. Tämä oli eräs kylän vanhoja, kunnianarvoisia talonisäntiä
-ja usein vieraili Lystrupin luona. Sillä kertaa oli hänellä
-erityistä asiaa. Hän oli tullut neuvottelemaan palkollisseikoista.
-"Palkollissäännön mukaan te ette voi ajaa häntä talostanne, jos
-hän ei suorastaan hauku teitä pataluhaksi tai muutoin tavalla
-tai toisella riko asetuksen neljättäkymmenettäensimäistä pykälää
-vastaan. Niin säätää laki. Mikä oiva laki, Jörgen Siversen. Se on
-muuan noita kansallisia 'helmiä', joita meidän aikamme on tuottanut.
-Sanalla sanoen: nykäiseppäs vaan miestä, niin heti saat suuret sakot
-niskaasi."
-
-"Eilen olin jo vähällä antaa aika korvatillikan sille lurjukselle,
-sillä hän on nyt pitkän aikaa ärsyttänyt minua päivät päästään."
-
-"Kiittäkää kauppojanne, että ette sitä tehnyt! Joku vuosi sitten
-luin sanomalehdestä, kuinka eräs oikeusistuin tuomitsi muutaman
-talonisännän kymmenen taalarin sakkoon siitä, että hän oli pari
-kertaa vetäissyt renkiänsä kepillä selkään. Herra varjelkoon! Mikä
-rikos ihmisyyttä vastaan sillä tavoin kepillä rapata nokkaviisasta,
-kahdeksantoistavuotiasta poikaa! Sitäkö suvaitsisi meidän vapaa,
-inhimillinen aikamme!... Kuule, Emma, äläpäs seiso siellä ja vahtaa
-tuota teikaroijaa, vaan mene ennemmin jouduttamaan kahvia valmiiksi.
-Näyttää, kuin olisit aikalailla tanssivillissä, mutta älä luule,
-tyttöseni!"
-
-Tytär keikahutti tyytymättömänä päätänsä ja kiirehti keittiön ovea
-kohti.
-
-"Maltas vähän! Otahan ensin tuli uunista tähän sytytyspaperiin!...
-Niin, niin", jatkoi Lystrup ja sytytti piippuaan, "me elämme
-inhimillisyysaatteiden kulta-ajassa (pap--pap--pap). Sorrettua
-ihmiskuntan, nähkääs, tahdotaan kohottaa (pap--pap--pap). Vuoden 1879
-tasa-arvoisuusunelmat tunkeutuvat (pap--pap--pap pap pap) maahamme
-joka puolelta. Mikä erinomainen aika!" Ja Lystrup löi paperia piipun
-koppaan, niin että säkenet sinkoilivat ympäri.
-
-"Niin, oikeassa te tässä tuonoissa päivänä olitte sanoessanne, että
-tuntuu, kuin tuuliaispää nykyään juoksuttaisi ihmisiä mukanaan.".
-
-"Niin se on! Muistan vielä, kuinka isävainaa osasi pitää aisoissa
-palvelusväkensä ja kuinka hän kasvatti meitä poikia. Selkään saatiin,
-se on selvää, saatiin niin että nahkaa kirvelti vielä viikon
-päivät jälkeenpäin. Mutta kyllä sitten vallitsikin järjestys hänen
-talossansa!"
-
-"Silloin oli kaikkialla enemmän lujuutta, silloin. Siksi olikin elämä
-niin varmaa ja helppoa. Mutta nyt alkaa maaperä hyllyä jalkain alla."
-
-"Oli lujuutta ja oli järjestystä. Toisin nyt meidän vapaana
-aikanamme! Kaikki pitäisi leipoa uudelleen yhdessä pyöräyksessä.
-Virkavalta on huomattu tarpeettomaksi, vähempiosaiset valittavat
-sortoa ja palvelijat hyppivät isäntäväen nenälle. Saatte nähdä
-vielä, Jörgen Siversen, että muuanna kauniina päivänä renkimme ja
-päiväläisemme palkkautuessaan vaativat saada nukkua meidän omissa
-makuuhuoneissamme ja syödä aamiaista sängyssä."
-
-"He, he, te luulottelette liikoja, Lystrup. Ei toki meidän
-pitäjässämme vielä kuulu valituksia."
-
-"Kuka on ollut pitäjässänne opettajana yli kolmekymmentä vuotta?"
-kysyi Lystrup ja osotti piipun kärjellä Jörgeniä.
-
-"Kenpä sitä ei tietäisi! Mutta mitäs se tähän kuuluu, Lystrup?"
-
-"Kuuluupa niinkin, isäseni! Kun Herramme muutamain vuosien kuluttua
-kutsuu minut pois, voitte te saada opettajaksi jonkun nuoren
-vapaaseminaarilaisen, sellaisen hurjapään, joka antaa mennä ohjat
-höllällä ja suosii sankarilauluja ja loilottamista. Kuinka luulette
-kunnioituksen tunnon, kuinka järjestyksen ja kuuliaisuuden hengen
-silloin käyvän, hengen jonka tulisi kasvattaa lapsista hyviä
-palvelijoita ja kunnon kansalaisia?"
-
-"Totta on, mitä sanotte, toden totta!"
-
-Emma tuli samassa sisään ja toi kahvia. Tyytymättömyyden ilme oli
-kadonnut hänen kasvoiltansa. Punoittavina, veitikkamaisina, raikkaina
-kuin kesäinen aamu loistivat ne vanhuksia vastaan tumman tukan
-keskeltä. Kuka astuisikaan tuossa paikassa sisään? Vanhukset eivät
-sitä tietäneet, eivätkä he sillä suurta väliä pitäneetkään, mutta hän
-tiesi sen. Pari nuorta tytönsilmää ehtii hyvin yksin ajoin hoitaa
-kuppeja ja kannuja sekä nähdä tiet ja polut. Aavistikohan hän itse,
-kuinka raikkaalta, kuinka lapsellisen herttaiselta hän sillä hetkellä
-näytti, kuinka lumoavasti hänen ruskeat silmänsä hymyilivät ja kuinka
-upeana tumma tukka aaltoili niskassa?
-
-Lystrupin vanha sydän täyttyi ylpeydestä, kun Emma tulla liihoitteli
-sisään tarjottimineen. "Aika soma!" ajatteli hän itsekseen. Miksikä
-hän ei olisi saanut olla vähän ylpeä kauniista, lahjakkaasta
-tyttärestään! Hän oli sitäpaitsi ainoa, mitä hänellä oli enää
-jäljellä hänen rakkaistansa. Äiti ja toinen tytär olivat jo aikoja
-sitten kätketyt kirkkomaahan. Emman tuli täyttää molempien paikka.
-Ja hän voi sen tehdä, jos häneltä ei vaan puuttunut tahtoa. Luoja
-oli antanut hänelle pari sukkelaa kättä ja pirteän mielenlaadun,
-joka ei vastuksista lannistunut. Kodissa oli joka nurkka kuin
-kiilloitettu. Miten häikäisevän valkoinen oli vanha lattia suurine,
-kirkkaine naulanpäineen! Miten säteilikään soikea peili kullatuissa
-kehyksissään Fredrik VI:n kuvan vieressä sohvan yläpuolella! Miten
-aistikkaissa poimuissa olivat kukikkaat ikkunaverhot! Ja miten
-tomuttomia ja puhtaita olivat tuolit ja sohva ruskeine, kotikutoisine
-päällyksineen! Kylässä pidettiin häntä erinomaisen sukkelana ja
-taitavana tyttönä ja lisäksi oppineenakin. Isä oli luettanut häntä
-talvi-iltoina ja opettanut häntä soittamaan. Etupäässä oli hän
-kuitenkin antanut taitavan emännöitsijän opastaa häntä talouden
-toimiin.
-
-Joku koputti ovelle.
-
-"Kas, Knuut! Hyvää huomenta, hyvää huomenta! Joko olet lukenut sen
-kirjan? Tule juomaan kuppi kahvia! Emma...!"
-
-Tulija oli tummakiharainen, nuori, roteva talonpoika. Hänen kookas
-vartalonsa uhkui voimaa ja hänen kaareva otsansa todisti älyä.
-Vaistomaisesti käänsi hän katseensa Emmaan, mutta näytti siltä kuin
-hän ei olisi kestänyt tytön ruskeain silmäin väikettä, sillä hän loi
-kohta silmänsä kirjaan, joka hänellä oli kädessänsä.
-
-"Kiitos! Mutta minä... hm! minä aioin vaan tuoda kirjan takaisin ja
-kiittää lainasta."
-
-Hän kätteli kaikkia huoneessa olijoita. Kun hän ojensi kätensä
-Emmalle, puri tämä ylähuultansa ja katseli häntä melkeinpä
-ilkamoiden, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "voi, kuinka olet
-punainen, Knuut!"
-
-"No, Emma, tuo Knuutille kahvia! Ole hyvä ja istu enosi viereen,
-Knuut, niin pistämme pieneksi pakinaksi."
-
-He puhuivat ensin tavanmukaisesta keskusteluaineesta: ilmasta ja
-tuulesta.
-
-"Mitä pidät kirjasta, Knuut?" kysyi Lystrup sitten.
-
-"Se on oikein hyvä kirja. Kannattaa todellakin tutustua noiden
-muinaisien kuninkaiden elämään, heidän sotaretkiinsä ja muihin
-toimiinsa."
-
-Sen lyhyen keskustelun aikana, joka kirjan johdosta syntyi opettajan
-ja hänen entisen oppilaansa välillä, puhkesi lämmin innostus, jonka
-Sakson "Tanskan historia" oli Knuutissa herättänyt, väliin ihan niin
-voimakkaasti, että Lystrup aivan hämmästyi. Nuoren miehen silmät
-loistivat mustien silmäripsien takaa hänen puhuessaan Rolf Kraken
-sankareista, Ulfen taisteluista ja Absalonin voitoista sodassa
-rygeniläisiä vastaan.
-
-"Kirja voipi olla hyvä kylläkin, mutta siinä on liiaksi
-lastenkamarijuttuja", arveli Lystrup. "Minä pidän enemmän
-todellisesta historiasta."
-
-Jörgen Siversen oli keskustelun aikana katsellut ihmetellen Knuuttia.
-"Helkkarin muisti sillä pojalla on!" sanoi hän ja kääntyi Lystrupiin.
-"Luen minäkin väliin yhtä ja toista, mutta kun muutamia päiviä on
-kulunut, niin tuskin muistan siitä enää sanaakaan."
-
-"Knuut ei ole lahjaton. Hänestä olisi saattanut tulla jotain, jos...
-Kuinka vanha sinä oletkaan, Knuut?"
-
-"Täytän kaksikymmentäkaksi ensi kynttilän päivänä."
-
-"Sitten ei olisi ikään nähden liian myöhäistä vielä tarttua kirjaan."
-
-"Ehkä ei olisi myöhäistä mennä kansanopistoon."
-
-Knuutin mainitessa kansanopistoa säpsähti Lystrup, ikäänkuin häntä
-olisi pistetty peukaloilla molempiin kylkiin.
-
-"Vai kansanopistoon! Tiedätkö, mitä kansanopistot ovat, poikani?
-Ne ovat sellaisia laitoksia, missä kaadetaan jonkunmoista
-henkistä väkiviinaa, suurisuisuutta nimeltään, ymmärtämättömiin
-talonpoikaisnuorukaisiin. Heille kuvitellaan, että he ovat
-tulevaisuuden valiojoukkoa ja saatetaan heidät siten milt'ei
-raivohulluiksi. Höh! kauneita oppilaitoksia todellakin!"
-
-Emma istui naisten tavallisella paikalla, ikkunan edessä olevalla
-lattian korokkeella ja vilkasi tavan takaa Knuuttiin. Samalla
-hypisteli hän ilkamoiden huuliansa, ikäänkuin olisi tahtonut tehdä
-pilaa hänen kansanopistoon menostansa.
-
-Jörgen Siversen nousi lähteäkseen. Lystrup aikoi saattaa häntä,
-mutta astui ensin kirjakaapin luo ja alkoi etsiä uutta kirjaa
-lukuhaluiselle nuorukaiselle, joka myös teki lähtöä. "Lakikirja...
-mihin helkkariin se on joutunut? Emma, sinäkö täällä olet
-selkannut?... No, tietysti hänen piti nyt juuri juosta tiehensä! Istu
-vielä vähän aikaa, Knuut! Minä tulen tuossa paikassa takaisin."
-
-Emma oli sillä välin pujahtanut keittiöön ja sieltä eteiseen Jörgen
-Siversenin perästä. "Kuulkaa", kuiskasi hän hengästyneenä, "jos
-tanssiharjoituksista tulee totta, niin saahan Ellenkin tulla mukaan,
-vai mitä? Minä myös koetan päästä."
-
-"Tanssiharjoituksistako? Mitä hän siellä...?"
-
-"Mitäkö siellä! Voi, päästättehän hänet?" rukoili tyttö ja tarttui
-mairitellen Jörgenin takinhihaan sekä katsoi houkuttelevaisesti
-vanhusta kasvoihin. "Päästätte tietysti, eikö niin?"
-
-Samassa hän pujahti keittiöön ja ilmestyi kohta arkitupaan, missä hän
-alkoi innokkaasti etsiä kirjaa kaapista.
-
-"Saksan kielioppiko se oli?" kysyi hän ja vilkasi juhlallisen
-totisena Knuuttiin.
-
-"Ei, se oli lakikirja."
-
-"Jahah!"
-
-Kun hän oli löytänyt kirjan, kääntyi hän Knuuttiin päin ja alkoi
-kaappiin nojaten selailla sitä veitikan väreillessä pienen
-mansikkasuun ympärillä. Knuut tuiotti häneen hehkuvin katsein, mutta
-hänen suupielensä vetäytyivät hieman alaspäin, joten hänen kasvojensa
-ilme muuttui omituisen katkeraksi.
-
-"Kaksikymmentäkaksi vuotta vaan ja jo niin turmeltunut!" huokasi
-tyttö hullunkurisen vakavana ja silmäili poikaa kulmainsa alta.
-
-"Miksi sinä niin sanot, Emma?"
-
-"Mitä!... sanoinko minä jotakin? Minä houkkio taidan tietämättäni
-lukea ääneen."
-
-Knuutin suupielet vetäytyivät yhä enemmän alaspäin.
-
-"Vai kansanopistoon on aikomus!" sanoi Emma hetken päästä.
-
-"Niin, jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan", tokasi Knuut
-pistävästi.
-
-"Minullako? Ei, minä vakuutan, ettei minulla ole vähintäkään sitä
-vastaan. Mutta maailmahan puhuu tavattomista lahjoista. Mielestäni
-olisi viisainta lukea joksikin merkilliseksi mieheksi -- ministeriksi
-tai joksikin sellaiseksi. Kuussa kuuluu olevan kuningaskunta, missä
-on ääretön puute ministereistä."
-
-"Vai niin!" Hän kaiveli aatevarastoansa löytääkseen sopivaa ja
-samalla oikein purevaa vastausta; mutta merkillistä, hän oli kuin
-lumottu! Aina hänen järkensä tyrmistyi tuon kiusottelevan tyttösen
-seurassa. "Vai niin!" sanoi hän uudelleen ja tyhmistyi yhä enemmän.
-
-Äkisti muisti tyttö tanssiuutisen. "Tuletko mukaan
-tanssiharjoituksiin?"
-
-"En, mitä minä siellä tekisin,"
-
-"Mitäkö tekisit? Tietysti pitäisit hauskaa meidän kanssamme."
-
-"Sinä arvattavasti menet."
-
-"Tietysti!"
-
-"No, sitten minä en ainakaan tule." Siinä hän nyt sai, sai aivan
-vasten silmiä!
-
-Emma rypisti suutansa, kohotti kulmiansa ja alkoi: "hyi toki! se
-oli..." mutta samassa tuli isä sisään ja hänen kauhunpurkauksensa jäi
-kesken.
-
-"Löysitkö sinä kirjan, Emma? 'Lakikirja maamiehille', se sama juuri.
-Siinä kirja, josta jokaiselle on hyötyä, ystäväni. Semmoisia kirjoja
-tulee sinun lukea. Vai kansanopistoon! Herra varjelkoon sinua
-joutumasta kansanopistoraivoon!"
-
-Kun Knuut heitti Emmalle jäähyväiset, koetti hän varmistaa ja
-jäykistää katsettaan, näyttääkseen että hän ei vähintäkään peljännyt
-häntä. Emma katsoi vastaan hyvin hartaan näköisenä. Knuutin
-miehekkäiden kasvojen jännittynyt ilme tuntui hänestä kumminkin niin
-hullunkuriselta, että hänen täytyi äkkiä kääntää päänsä ja pitkä,
-pyrskähtävä ääni pääsi väkisellä hänen kovasti yhteenpuristettujjen
-huuliensa välistä.
-
-"Mitä nyt?" ärähti Lystrup.
-
-"Voi, tuolla Knuutilla on aina niin lystikkäitä kujeita!"
-
-Kujeita! Hyvä Jumala, mitä hän keksitkään!
-
-"Emma, Emma! Muista, että sinä olet jo yhdeksännellätoista ja liian
-vanha moisiin lapsellisuuksiin", torui Lystrup, joka kyllä tiesi,
-kuka kujeili.
-
-Knuut meni lakikirjoilleen. Nolona, ärtyneenä, hämmentyneenä,
-rakastuneena riensi hän koulun rappuja Jas, puristi lakikirjaa
-ruumistaan vasten ja tuiotti alaspäin, aivan kuin olisi tahtonut
-katseellaan kyntää vakoja kovaan tiehen.
-
-Knuutin koti oli kylän pohjoiskulmassa. Se oli vanha perintötila,
-joka hänen isänsä kuoltua oli melkoisen velkataakan rasittamana
-jäänyt hänen vanhimmalle sisarellensa ja tämän miehelle, Frans
-Larsenille. Knuut, jonka iso-isä oli ollut vanhaa merimiessukua ja
-jonka suonissa vielä virtasi viikinkiverta, oli tulinen luonteeltaan,
-eikä voinut oikein tulla toimeen raskasmielisen, ärtyisän lankonsa
-kanssa. Monesti oli hän ajatellut lähteä pois kotoa. Jo pikkupoikana
-hän oli oppinut soittamaan viulua, mutta hyvissä varoissa kun oli,
-ei hän tarvinnut käyttää taitoansa minään tulolähteenä. Viime
-aikoina oli hänessä herännyt palava lukuhalu, jonka tyydyttämiseksi
-hän lainasi kirjoja kaikkialta. Ainoastaan sen takia hän --
-luonnollisesti -- kävi myös koululla. Mitäpä hänellä olisi ollut
-tekemistä tuon ruskeasilmäisen, kahdeksantoistavuotiaan tyttöveitikan
-kanssa! Eikö hän alituisesti nauranut hänelle, pistellyt ja
-ärsyttänyt häntä niin, että hän oli harmista pakahtua!
-
-Nyt alkaisivat tanssiharjoitukset majatalossa, mutta hänpä vaan
-pitäisi nokkansa poikessa sieltä. Hyppiköön muiden poikien kanssa,
-jos häntä haluttaa!
-
-Ei kulunut kauvan, ennenkuin tanssikoulu todellakin oli käymässä, ja
-Emma oli harjoituksissa mukana. "Siitä ei tule mitään, tyttöseni!"
-oli Lystrup sanonut; mutta Emma tiesi, miten vanhuksen kanssa oli
-meneteltävä.
-
-"Isä kulta, näethän sinä itse, miten kurjasti minä könkkäsen
-tanssiessani. Ihmiset ihan nauravat minun tanssilleni, mutta kuinka
-voisin osata paremmin? Minähän en milloinkaan ole saanut kunnollista
-opetusta. En edes osaa oiva tavalla astua lattian poikki -- katsos,
-minä asetan aina varpaat sisäänpäin -- näin... Ja sitten minä
-pyöritän niin rumasti lantioitani. Tiedän sen hyvin itsekin, mutta
-en voi sille mitään, en todellakaan mitään. Se mahtanee näyttää
-hirveältä! Muistathan, kuinka Frits-serkku viime kesänä nauroi
-minulle, kun minä kävellä löntystin kuin lehmä... Isä kulta, minä
-tarvitsen välttämättä opastusta!"
-
-"Opastusta -- häh! Minä sinut kyllä opastan, tyttöseni!"
-
-"Mutta, isä kulta, ethän sinä osaa tervehtiä etkä niiata etkä mitään
-uusimman muodin mukaan. Tahtoisitko sinä, että minä, kun kerran
-pääsen maailmaan sivistyneiden ihmisten joukkoon, käyttäytyisin kuin
-mikäkin maalaistytön tyllykkä, niin että ihmiset saisivat sanoa:
-'katsokaas oikeaa maalaista pyhää yksinkertaisuutta! Hänpä vasta on
-saanut kasvatuksen!'"
-
-Ja päätökseksi tuli, että Lystrup heitti kärsimättömänä päätänsä,
-joka merkitsi samaa kuin: "jo riittää!" Ei, oikeastaan se loppui
-niin, että pieni, pehmeä käsivarsi kiertäytyi vanhan, harmaan
-koulumestaripään ympäri ja lämmin huulipari painoi kevyen suudelman
-ryppyisille huulille.
-
-Vihdoin koitti ensimäinen harjoitusilta. Nuoret kokoontuivat
-majatalon tanssisaliin ja asettuivat istumaan muutamille
-pitkille, höyläämättömille lankuille, joita oli asetettu pitkin
-seiniä kolmijalkaisten jakkarain varaan. Se oli juhlallinen
-hetki. Puhuttiin kuiskaten ja vilkuiltiin erästä huoneen nurkkaa
-kohti, johon oli ripustettu muutamia peittoja. Se oli herra
-Sundströmin yksityisosasto. Emma ja hänen ystävänsä Ellen istuivat
-vastapäisessä nurkassa. He kuiskailivat ahkerasti keskenään ja
-vilkaisivat uteliaina oveen, joka kerta kuin joku uusi tulokas astui
-sisälle. "Tuossa hän sittenkin on!" lausui Emma äkkiä ja pukkasi
-kyynäspäällään ystäväänsä. Outo väristys pudistutti Elleniä ja hän
-sävähti hehkuvan punaiseksi.
-
-"Hys! hys! hän voi kuulla!"
-
-Ei, kuullut hän ei, mutta hän näki, näki kyynäspään liikkeen ja
-toisiinsa nojautuvat, kuiskailevat päät. Miksi hän ei jäänytkin
-tulematta, vaikka hän vielä hetki sitten oli ollut siitä niin varma!
-Siinä istui Emma ja nauroi hänelle. Rr--r--r! hän puri piipunluuta
-niin, että ratisi.
-
-Aikaa aseman perinpohjaiseen punnitsemiseen ei jäänyt. Samassa kuin
-Knuut astui puolipimeään, kosteaan, oluelta löyhkävään huoneesen,
-tulla lylleröitsi näet pieni, pyöreävatsainen, vääräsuinen mies
-suoraan häntä vastaan. Miehellä oli pää sileäksi kammattu, posket
-pöhöttyneet, lyhyen parransängen peittämät, nenä punertava ja
-hieman ylöspäin vääntynyt. "Ah, iltaa, iltaa, ystäväni!" lausui
-tulija kiireisellä ja käheällä naurunsekaisella äänellä, joka
-paljon muistutti sitä ääntä, mikä syntyy, kun sertinkipalasta rikki
-reväistään. Se oli talon isäntä, kapakoitsija -- eli, niinkuin hän
-mieluimmin tahtoi sanottavan, ravintoloitsija -- Charles Julius
-Besser.
-
-"Iltaa, iltaa! Tervetultua, ystävät! Saas nähdä, miten paljon
-hauskuutta tämä toimenpide meille tuottaa. Olkaa hyvä ja istukaa!...
-Niin, minunhan piti tuoda olutta, Peddersen!"
-
-Samassa hän lylleröitsi ulos ovesta huitoen ilmaa lyheillä, pyöreillä
-käsivarsillaan, jotka tavattomasti muistuttivat valaan eviä. Knuut
-istuutui ja alkoi puhella parin muun pojan kanssa. Juhlallinen
-hiljaisuus oli muuttunut vilkkaaksi, iloiseksi sorinaksi, joka
-silloin tällöin, kun joku pojista päästi sattuvan sukkeluuden,
-puhkesi äänekkääksi nauruksi. Isäntä palasi takaisin olutpulloineen.
-Vaihdettuaan pari sanaa sen tilaajan, vanhan, juopon eläinlääkärin
-kanssa, joka istui ravintolassa säännöllisesti joka tilaisuudessa,
-kääntyi hän ihastunein katsein äsken mainitsemiimme tyttöihin.
-
-"He, he! Kuinka voivat arvoisat naiset? Hyvin, toivoakseni...
-Valaistus ei, ikävä kyllä, ole oikein hyvä tänä iltana", lisäsi
-hän valittavalla äänellä ja näppäsi karstan kaihomielisestä
-talikynttilästä, joka tuikutti viereisellä ikkunalla.
-
-"Ei haittaisi, vaikka olisi 'parempi'" [saksalainen nimi "Besser"
-on suomeksi "parempi". Suom.], lausui Emma puoliääneen ja pukkasi
-Elleniä kylkeen.
-
-"... Mutta minä olen tilannut lamppuja, pieniä, somia lamppuja, jotka
-varmaan erinomaisesti kaunistavat salonkia. Ensi kerralla saatte
-nähdä, neitiseni!"
-
-Herra Besser oli melkein yhtä merkillinen uutuus Rörbyssä kuin
-tanssimestarikin, sillä vasta pari kuukautta sitten oli hän
-vuokrannut kylän vanhan, luhistumaisillaan olevan, vähän käytetyn
-ravintolan. Hänen nelikymmenvuotinen elämänsä oli ollut hyvin
-kirjavaa. Monissa eri toimissa ja ammateissa oli hän saanut
-työskennellä; hän oli ollut kaupungin ja herrasväen palvelijana,
-tarjoilijana, ruokakauppiaana, nurkkasaksana ja nyt viimeksi
-ravintolan pitäjänä. Huolimatta kohtalon oikuista oli hän kuitenkin
-säilyttänyt iloisen mielen ja harvinaisen vahvan uskon omaan
-ihmisarvoonsa. Paroonin palvelijana ollessaan hän oli kierrellyt
-Saksassa ja Ranskassa. Näillä matkoilla oli hän mielestänsä
-saanut paljon maailman tuntemusta ja sivistystä ja oli siis
-kykenevä valloittamaan kaikkien niiden sydämmet, joiden kanssa
-jotenkuten joutui tekemisiin. Hän oli nähtävästi luotu korkeaan
-yhteiskunnalliseen asemaan, ja parhaimpina hetkinänsä tuntui
-hänestä, kuin suurikin tulevaisuus vielä odottaisi häntä. Siitä
-hän oli vakuutettu, että hän vielä kerran maailmassa olisi rikas
-mies. "Yritteliäisyyttä, yritteliäisyyttä! on aina ollut minun
-tunnussanani", oli hän lausunut sinä päivänä, kun hän ensi kerran
-astui ihmetteleväin rörbyläisten eleen. Ja samalla kuin hän julisti
-tämän tunnussanansa, helisti hän taskussansa siihen-astisella
-yritteliäisyydellään kokoomaansa omaisuutta, joka tasaluvussa teki
-puoli neljättä markkaa. Nyt sai yritteliäisyys taas uskaltautua
-rohkeille retkille. Hyvillä sanoilla ja lupauksilla osti hän suuren
-turveladon muutaman herraskartanon suolta peninkulman matkan päästä.
-Kun lankut ja laudat oli ajettu kotiin ja niitä oli tarpeen mukaan
-puhdistettu ja sompailtu, kohosi entinen lato laulun raikuessa
-ja valoisien toiveiden välkkyessä ravintolarakennuksen päähän ja
-vihittiin tanssin palvelukseen. Epäilemättä erinomainen yritys,
-arveli Besser. Ja hankkiakseen yritykselle mainetta sekä taatakseen
-sille pitkiksi ajoiksi ympäristöläisten kunnioituksen etsi hän, niin
-pian kuin "salonki" oli valmis, käsiinsä tanssinopettajan totuttamaan
-seudun nuorta väkeä edistysaskeleihin, joita Terpsikoren taide meidän
-päivinämme on tehnyt.
-
-Seudun hienomman sukupuolen joukossa oli Jörgen Siversenin lempeä ja
-kaunis tytär kieltämättä tehnyt syvimmän vaikutuksen Besseriin. Hän
-oli suorastaan sulattanut hänen sydämmensä -- ainakin pinta-osilta.
-Ja kun Besser sai tietää tytön perivän omaisuuden, jolla paksunkin
-ravintolanisännän saattoi kullata kiireestä kantapäähän, nousi
-sisäinen lämpö hänessä siinä määrin, että hänen vanha, mutta
-vielä helposti sulava poikamies-sydämmensä virtasi kuni hehkuva,
-hillitsemätön ainejoukko hänen rintaontelossaan.
-
-"He, he, pikku Ellen neiti saa varmaan kelpolailla liikutella pieniä
-jalkojaan. Ihmeekseni kuulen, että täällä ei vielä koskaan ole ollut
-tanssinopettajaa."
-
-"Ei, me olemme vähän jäljellä muista."
-
-"Saattaa olla niinkin, neiti; mutta..."
-
-"Älkää sanoko minua neidiksi. En minä ole niin hieno."
-
-"He, he, pyydän anteeksi! Kaunista, hyvin kaunista teiltä, että ette
-vaadi... että ette tee... toisin sanoen, aseta vaatimuksia itsenne
-suhteen. Mutta -- piti minun sanoa -- me tulemme perästä tästä
-puoleen. Minä olen liikkunut jonkun verran maailmassa, ja luulen,
-että minussa on vähän synnynnäistä toimintaneroa... Te ymmärrätte
-minua!"
-
-Hän selvitti lähemmin neroansa kumarruksilla ja käsien liikkeillä.
-Mutta ennenkuin hän ehti lopettaa, temmattiin esirippu nurkassa
-äkisti syrjään ja herra voimistelun ja tanssinopettaja Sundström
-Tukholmasta, mustassa puvussa, kihara tukka voiteista kiiltävänä ja
-kädessä korkea silkkihattu, hyökkäsi esiin ja kumarteli joka puolelle
-semmoisella hienon maailman arvokkaisuudella, jonka rinnalla itse
-ravintoloitsijan kohteliaisuus jäi varjoon.
-
-"Hyvät naiset ja herrat! Minulla on mieluinen kunnia lausua teidät
-tervetulleiksi!" Alkuun päästyänsä hän piti kokonaisen pikku puheen,
-antaen siinä hienon sivistyksensä ja erinomaisen kohteliaisuutensa
-esiintyä täydessä loistossaan. Oikeinpa se tuntui suloisesti
-hivelevän nuoren, toivehikkaan joukon mieltä. Kohta aljettiin sitten
-valmistavat harjoitukset. Herra Sundström hämmästytti rörbyläisiä
-useammilla tanssitieteellisillä nimityksillä, niinkuin "vis à
-vis", "assemble", "compliment" j.n.e., ja hyppeli kuin iso, musta
-heinäsirkka ihmetteleväin oppilastensa keskellä.
-
-Tanssiharjoituksista ei muutoin ole paljoa kertomista. Pian
-näyttäytyi, että oiva tanssimestari, joka oikeastaan oli vaan
-kuljeksiva räätälinsälli, ei ollut juuri enemmän perillä taiteessansa
-kuin hänen oppilaansakaan. Hänen etevämmyytensä haihtui sitä mukaa
-kuin nuoret miehet saivat silmänsä auki asian oikealle laidalle. Eikä
-kestänyt monta iltaa, ennenkuin nuoret -- huolien viisi tieteen ja
-taiteen määräyksistä -- hiessä otsin ja sydämmen pohjasta karkelivat
-omia rörbyläisiä valssejaan ja jenkkojaan. Ja herra balettimestari
-sai aina sivumennen muutaman hyvää tarkoittavan töykkäyksen, niin
-että hän suinpäin lensi omaan osastoonsa. Tyytymättömyyttä ei toki
-tunnettu vähintäkään puolin, ei toisin. Nuoret pitivät hauskaa
-kahdesti viikossa ja herra Sundström näytti olevan iloisin iloisten
-joukossa. Toisethan maksoivat hauskuuden, hän eli pulskasti,
-huvittelihe parhaan kykynsä mukaan ja oli erittäin kiitollinen
-siitä, että häntä suvaittiin "harjoituksissa". Herra Sundström oli
-erityisesti iskenyt silmänsä Emmaan. "Armas tyttöseni", oli hänellä
-tapana nimittää häntä. Mutta Emma palkitsi hänen huomaavaisuuttansa
-mitä suurimmalla kiittämättömyydellä. Jouduttuaan pari kertaa
-koskettamaan hänen tahmaisia takinhihojansa ja hengittämään hänen
-kiiltävien kiharoidensa tuoksua valtasi hänet sellainen inho,
-että kylmän väreet karmivat hänen selkäpiitänsä joka kerran, kun
-tanssimestari läheni häntä. Useasti hän silloin pakeni Knuutin luo,
-ikäänkuin hän olisi etsinyt turvaa hänen läheisyydestään. Knuut oli
-sanomattoman onnellinen siitä Emman osoittamasta luottamuksesta.
-Tosin saattoi tyttö vielä ärsyttääkin häntä vanhaan tapaansa, mutta
-toisin ajoin oli hän hyvin herttainen. Tanssin tuottama hauskuus oli
-omiansa saattamaan heidän mielensä herkiksi ja lähentämään heitä
-toinen toisiinsa. Usein istuivat he kauvan yhdessä ja puhelivat
-keskenänsä hengästyksissään ja hikisinä. Kun herra Sundström silloin
-lähestyi heitä varpaisillansa, huulet mitä suloisimmassa hymyssä ja
-käsivarret puoleksi ojennettuina, vetäytyi Emma kauhun valtaamana
-aivan Knuuttiin kiinni ja kuiskasi: "voi, tuossa hän on taas!"
-Pian ponnahti Knuut seisoalleen ja pyöri seuraavassa tuokiossa
-tytön kanssa lattialla halveksitun kavaljeerin sanomattomaksi
-harmiksi. Ei kukaan kummeksinut sitä, että Knuut ja Emma hakivat
-näin toistensa seuraa. Tuntui siltä, kuin nuo kaksi kuuluisivat
-toisilleen. Mutta eräät viattomat, lapselliset silmät, kosteat,
-surumieliset tytönsilmät seurasivat heitä sekä tanssin aikana että
-heidän kuiskutellessansa keskenään nurkassa. "Minusta näyttää,
-ikäänkuin sinulla ei olisi oikein hauska, Ellen," sanoi Knuut joskus.
-"Minullako? Minulla on hyvin hauska", vastasi silloin tyttö --
-vavahtelevin huulin.
-
-Tanssiharjoitukset saivat odottamattoman lopun. Eräänä iltana
-heittäysi herra Sundström hävyttömäksi ja koetti tyrkätä
-Knuutin tanssissa kumoon. Silloin tulinen nuorukainen tarttui
-rauhanhäiritsijää kaulukseen, väänsi hänet melkein kaksinkerroin ja
-viskasi avoimesta ovesta ulos. Se ei ollut viisas teko, sillä se oli
-sama kuin kaiken hauskuuden loppu. Seuraavana päivänä katosi herra
-Sundström -- oppijakso oli päättynyt.
-
-"Mitätön mies!" sanoi Besser. "Yksinkertainen ihminen! Ei vähääkään
-intelligenssiä!"
-
-Mutta Knuutissa oli sinä aikana herännyt joukko valoisia toiveita.
-Kun hän viimeisenä iltana saattoi Emmaa kotiin, rohkeni hän puristaa
-hänen kättänsä ja lausua:
-
-"Kiitos tanssista, Emma!"
-
-"Kiitos itsellesi, Knuut!" vastasi Emma tavallista lämpöisemmin.
-"Ikävää, että se loppui näin pian. Nyt kulunee monta aikaa,
-ennenkuin..."
-
-"Ennenkuin mitä?"
-
-"Oh, ei juuri mitään, minä arvelin vaan... hm! Joko olet kohta
-lukenut viimeksi lainaamasi kirjan?"
-
-Knuut tajusi silmänräpäyksessä sen hienon ajatuksen käänteen, joka
-ilmeni Emman sekavissa lauseissa, ja lämmin väristys pudistutti
-häntä. "Hm!" Hän lähestyi tyttöä askeleen. Huulet alkoivat
-liikkua. Hän oli ojentamaisillaan uudelleen kätensä ja aikoi sanoa
-jotakin. Mutta vielä ei päässyt sanaakaan hänen huuliltansa, vielä
-kätkivät pelkuruus ja ujous sen syvälle hänen rintaansa. Emmakin
-seisoi äänetönnä ja kaiveli kenkänsä kärjellä muuatta pientä
-käytäväkuoppaa, joka oli hienon jääkalvon peittämä. Knuut ryvästeli
-ja selvitti kurkkuaan, kierti piippunsa varren tiukempaan, kaiveli
-tulitikkulaatikkoa taskustaan, pudisteli sitä ja pani sen sitten
-toiseen taskuunsa. Miten hartaasti kumpikin toivoi, että toinen olisi
-sanonut jotain, mitä hyvänsä, tai että olisi sattunut kulkemaan
-ohitse joku, jolle olisi voinut lausua hyvää iltaa, tai että edes
-joku koira olisi lähistössä haukahtanut! Miten äärettömän tuhmalta,
-miten nololta ja kiusalliselta tuntui sellainen äänettömyys! Miksi ei
-toinen saattanutkin sanoa jotain!
-
-"On aika kylmä", sai Emma vihdoin lausuneeksi.
-
-"On, kylmä on... hm!"
-
-Uusi äänettömyys.
-
-"Mutta minun pitää toki viimein mennä sisään! Hyvää yötä!" Hän tiesi
-kyllä, että ei ollut juuri välttämätöntä ojentaa enää kättänsä, mutta
-hän teki sen kumminkin. Ja mitä Knuut ei ollut saanut pukeneeksi
-sanoihin, se pyrki nyt ilmi kädenpuristuksessa, joka kesti yhtä
-"hyvää yötä" varten tarpeettoman kauvan purevassa pakkasessa kello
-yksitoista illalla.
-
-Portti sulkeutui. Knuut seisoi ulkopuolella ja tuiotti kuin olisi hän
-katseellaan tahtonut murtautua tervattujen lankkujen läpi. Samassa
-hän kuuli heikkoa ääntä, aivan kuin joku olisi koskettanut linkkua.
-Portti avattiin uudelleen hitaasti, hyvin, hyvin hiljaa -- ja muuan
-pää pistäysi esiin. Mutta se vetäytyi äkisti takaisin, ilmestyi
-taas uudelleen, sillä kertaa rohkeasti ja varmasti, ja heleä ääni
-huusi: "Polle, Polle, missä sinä olet?... Minusta tuntui kuin olisit
-raapinut porttia." Portti paukahti kiinni ja kaikki oli hiljaista.
-
-"Polle, Polle!" toisti Knuut itsekseen. "Ilmi olet, tyttöni! Hurraa!"
-riemuitsi ääni hänen sisimmässänsä. Hän näpäytti sormiaan päänsä
-päällä, kiepahti ympäri vasemmalla kantapäällään ja alkoi sitten
-rientää juoksujalkaa katua alas puoleksi tanssien yli pyöreäin kivien
-ja ritiseväin jäätiköiden. Hänen onnensa tulvi ilmoille rörbyläisten
-mielilaulun sävelissä: "Tiina, nytpä kohoaa oman tuvan harja."
-Äkisti hän vaikeni, sillä hän muisti, että sellainen poikamainen
-rallattaminen yleisellä valtakadulla yön aikana ei sopinut hänen
-arvollensa vakaantuneena, kihloissa tai ainakin puolittain kihloissa
-olevana miehenä. Ja hän astui vakavana edelleen itsetietoisena
-arvostaan ja onnestaan.
-
-Mutta Jörgen Siversenin kiviaidan vieressä seisoi nuori tyttö, nojasi
-päätänsä kylmään kiveen ja itki.
-
-
-
-
-Sveitsiläinen tietää muutamista luonnonilmiöistä edeltäpäin rajuilman
-tulon. Kun pilvet riippuvat harmaina möhkäleinä alppien huipuilla,
-kun ilmanhenki on tukahduttavan kuumaa ja kun metsistä kuuluu kumea
-tohina, silloin hän tietää, että muutaman päivän perästä on myrsky
-myllertävä hänen metsissänsä ja sekoittava hänen tunturijärvensä.
-
-Ihmiselämässäkin on rajuilmoja. Rörbyn pienessä yhteiskunnassa
-ei niihin päiviin asti oltu toki vielä huomattu merkkiäkään
-siihen suuntaan. Ei ainoakaan vallankumouksellinen ajatus ollut
-siellä koskaan lekuttanut siipiänsä. Mutta nyt tuntui, kuin olisi
-rajuilma ollut tulossa -- Lystrup kuuli tohinaa metsistä. Harrastus
-valtiollisiin asioihin, joka jo kauvan aikaa oli ollut vireillä
-Rörbyn ympäristössä ja saattanut mieliä kuohuksiin, sai viimein
-jalansijan myös rauhoitetussa Rörbyssä ja alkoi asetella kuntoon
-ampumakojeitansa. Sitä paitsi oli vielä ainoastaan peninkulman päähän
-kylästä, Lyshöjiin, perustettu kansanopisto, jossa jo oli ollut
-useita oppilaita Rörbynkin pitäjästä. Opistolla pidettiin suuria
-kokouksia. Rörbyläisiä alkoi käydä siellä esitelmiä kuulemassa.
-Tyyninä kesä-iltoina tuntui väliin siltä, kuin kuuluisi sieltä
-kaukaista sankarilaulun hyminää.
-
-"Näyttää tulevan myrsky", sanoi Lystrup ja pudisti kunnianarvoista,
-harmaata päätänsä. "Mutta me kestämme sen", lisäsi hän ja pullisti
-vanhaa rintaansa.
-
-Knuut oli suorittamassa sotapalvelustansa. Hänen lähdettyänsä oli
-Rörby muuttunut Emman mielestä ikävimmäksi, sietämättömimmäksi
-kolkaksi koko Tanskanmaassa. Mitäpä katseltavaa oli enää teillä ja
-poluilla! Ryvettyneitä hanhia, lörpötteleviä akkoja, iljettäviä
-lantakuormia -- siinä kaikki, mitä siellä saattoi nähdä.
-
-Oli Rörbyssä sentään vielä jotain, joka lyhensi päivien
-yksitoikkoisuutta. Se oli vanha, kaunis puro puutarhanaidan takana,
-"Laulupuro" nimeltään. Sen vertaista ei ollut koko maailmassa.
-Puro ei ollut noita uudenaikuisia, sirotekoisia kaivannaisojia,
-joiden vesi sävyisästi virtaa tasaisiksi silitettyjen ja nuoran
-avulla suoriksi kaivettujen rantojen välissä. Se oli iso ja vanha
-luontainen puro. Sen reunat olivat epätasaiset ja sammaltuneet ja
-se teki mitä kummallisimpia mutkia ja polvekkeita. Puro tuli kaukaa
-salaperäisestä, metsästä, kulki kiemurrellen peltojen halki ja
-muodosti pienen, iloisen putouksen heti päästyänsä koulun puutarhan
-kohdalle. Sitten se hetkiseksi kokonaan kätkeytyi niiden rehevien,
-villinä kasvavien kukkaisten, syreenien ja ohdakekasvien joukkoon,
-joita tavattoman paljon kasvoi niin hyvin rygeniläisen naapurin
-kuin koulun puoleisella rantaäyräällä ja jotka puron yli olivat
-toinen toisiinsa sitoutuneet ja kiinni kasvettuneet. Taas puikahti
-se näkyviin, pyörähti koulutalon nurkan ympäri ja jatkoi iloista
-kulkuaan kylän halki turvesuolle. Nimi "Laulupuro" ilmaisee vaan
-puolittain, mikä sävelrikkaus sen hopeankirkkaassa, solisevassa ja
-lorisevassa vedessä oli. Säveliä, ikäänkuin jostain tarumaailmasta,
-kohosi sen syvyydestä iltaisin, kun melu kylässä oli vaiennut ja
-salaperäiset luonnonäänet saivat puhevuoron. Laulupuro oli niinkuin
-joku salojen siimeksessä piilevän kylän runollinen elosuoni. Lapset
-olivat aivan kuin syntyneet ja kasvaneet sen partailla. Aina
-nähtiin joukko avopäisiä pikkupoikia leikkivän jossakin paikassa
-puron rannalla. He juoda ryystivät sen raikasta vettä, pulikoivat
-paljaine jalkoineen rantakivien välissä ja laittoivat pieniä
-laivoja purjehtimaan puron värehtivälle rinnalle. Tarinat näkistä
-ja keijukaisista liittyivät lasten mielikuvituksessa Laulupuron
-salaperäisiin polvekkeihin. Varsinkin sopi koulun puutarhan kohdalla
-oleva ryteikkö lasten kuvittelemain olentojen asuinpaikaksi.
-Salaperäiseltä tuntui heistä myöskin iso, musta sulku siinä kohti,
-missä puro jatkaisi valtakadun. "Iso-sulku" oli koko kylän ylpeys. Se
-oli tukevasti rakennettu. Mahtavia graniittimöhkäleitä oli asetettu
-päällekkäin täydelliseen vanhanaikuiseen epäjärjestykseen ja katettu
-tavattoman paksuilla tammihirsillä, jotka näyttivät polveutuvan aina
-jättiläisten ajoilta. Rörbyläisten mielestä se sellaisenaan oli
-katoamaton muistomerkki esi-isäin perinpohjaisesta rakennustaiteesta.
-Tarun mukaan ei ajan hammas eikä ilman vaikutus kyennyt tekemään
-sululle vähintäkään haittaa. Moni pienokainen oli vanhempain ihmisten
-kertomuksista joutunut siihen järjettömään käsitykseen, että kun
-maailma kerran loppuisi, jäisi Rörbyn Iso-sulku vielä paikoilleen.
-
-Emma rakasti Laulupuroa enemmän kuin mitään puroa tai virtaa
-koko maailmassa. Se "lauluineen" oli vallannut sijan hänen
-lapsuudenaikuisessa aate- ja tunnemaailmassaan. Se tunsi hänen
-myöhemmätkin kaihonsa ja unelmansa. Tuhansia kertoja oli hän kuullut
-sen laulavan nimeä "Knuut" kaikissa mahdollisissa äänilajeissa ja
-tunne-ilmauksissa -- alakuloisena, uneksivana, tulisena, vakavana.
-Kun hän hiljaisina kesä-iltoina istui puutarhan penkillä ja kuunteli
-veden lorinaa, tuntui hänestä, kuin Knuutin henki leijailisi hänen
-ympärillänsä ja Knuutin kuva katselisi joka sopesta. Entuudestaan
-tuttuja, viehättäviä ajatuksia puikkelehti esiin. Ne ikäänkuin
-ympäröivät häntä, kietoutuivat häneen kiinni, nostivat hänet
-korkealle ilmaan ja kuiskailivat hänen korviinsa suloisia sanoja.
-Ihmeellinen puro! Se tunsi kaikki hänen salaisuutensa. Se oli
-vakoillut hänen sydämmensä kätketyimmänkin tunteen ja lauleli sitä
-nyt niin lumoavasti, niin hyväellen, että hänen täytyi hymyillä,
-kumartua hurmautuneena sitä kohti ja ikäänkuin vajoutua jasmiinin
-vienoon tuoksuun tai satakielen liritykseen tai johonkin -- hän
-ei itsekkään tiennyt, mihin. Kun hän sitten äkisti kohottausi ja
-ikäänkuin säälimättömästi sysättynä tunsi joutuneensa takaisin
-todellisuuteen, huokasi hän kärsimättömänä: "miten saan kulumaan
-pitkän, pitkän kesän ja hirveän syksyn!" Ja puro lauloi ja lauloi.
-Taas sama hyväilevä sävel, sama tunteita kiihottava solina!
-
-Jos hänellä ei olisi ollut rakasta, vanhaa Laulupuroansa, miten
-olisikaan hän voinut elää tuossa hanhien ja lantakuormien kotimaassa!
-
-Eräänä sunnuntaina kesäkuun lopulla kävi Knuut kotonansa ja pistäysi
-myös koululla.
-
-Emma tunsi, kuinka hän punastui ja joutui hämilleen, kun Knuut astui
-sisään. Mutta kun hän näki Knuutin kalahuttavan kengänkorkojaan
-yhteen ja nostavan kätensä kunniantekoon, ei hän voinut olla
-vetämättä suutansa hymyyn, niin naurettavalta tuntui hänestä hänen
-kasvojensa vakava, sotilaallinen ilme. Miten maailmassa hän oli
-saanut päällensä tuommoisen hirveännäköisen, likaisen takin! Emma oli
-aina kuvitellut näkevänsä hänet loistavan uudessa, käyvässä puvussa,
-joka kyllin arvokkaasti voisi ympäröidä hänen harvinaisen miehekästä
-vartaloaan -- ja näkikin hänet vanhassa, kuluneessa takissa, jonka
-ompeleet pahasti irvistelivät ja joka vielä muun hyvän lisäksi
-pussotti kainaloista ja peitti hartioita kuin säkki aidanseivästä.
-Hän tunsi jotakin suuttumuksen tai, pikemmin, pettymyksen tapaista,
-mutta ei virkkanut mitään. Pian hän huomasi, ettei puku ollut ainoa,
-mikä rumensi Knuuttia. Hän oli muuttunut niin naurettavan mahtavaksi
-ja roimaksi. Se muutos ei häntä suinkaan kaunistanut.
-
-Keskustelu kosketteli sotilasoloja. Knuutilla oli yhtä ja toista
-muistuttamista tavasta, millä päälliköt kohtelivat alempiansa.
-
-"Myönnän kyllä", lausui Lystrup, joka oli vähän ärtynyt Knuutin
-sanoista, "että meidän sotilaslaitoksemme ei ole sellainen kuin
-olla pitäisi; mutta koko syy on siinä, että teitä, hyvät herrat,
-kohdellaan liian hyvin, aivan liian hyvin! Teitä hemmotellaan, ja
-siksi te opitte arvostelemaan ja moittimaan kaikkea. Tunnen jonkun
-verran sotilasoloja, ystäväni, sillä olen ollut sotilaana minäkin.
-Mutta se oli siihen aikaan, kun ei vielä ollut tapana sanoa: 'olkaa
-hyvä ja tehkää kunniaa, pieni ystäväni!' Silloin piti komentaja
-rottinkia selän takana ja pamppua saatiin niin että tuntui, jos
-velvollisuuksiaan ei täyttänyt. Mutta silloin osasivatkin miehemme
-totella, osasivat kestää vilua ja vaivaa ja seisoa puoli päivää
-vedessä valittamatta. Nyt tarjotaan sotilaillemme teetä sänkyyn --
-höh!"
-
-Emma purskahti nauruun, mutta Knuut sävähti punaiseksi.
-
-"Niin ette toki saa sanoa, Lystrup! Luulenpa, että sotamiehemme ovat
-yhtä kelvollisia nyt kuin teidän nuoruutenne päivinä, jos heillä vaan
-on hyviä ja kansallisia johtajia, jotka... jotka osottautuvat siihen
-toimeen kykenevänsä. Näyttiväthän he Tybbelin kentällä, etteivät he
-ole enemmän arkalasta kotoisin kuin ennenkään."
-
-Siinä oli kyllä perää, arveli Emma. Mutta itsekseen hän ihmetteli,
-miten Knuut uskalsi puhua niin jyrkästi hänen isälleen. Siitä hän ei
-oikein pitänyt. Myös Lystrup hätkähti. Hän oli Knuutin vastauksesta
-kuullut erään sanan, joka hänen mielestänsä selvitti hänessä
-tapahtuneen muutoksen.
-
-"Häh! oletko sinäkin tullut ka... ka... kansalliseksi, Knuut?"
-
-Asiasta ei puhuttu sen enempää, sillä samassa tuli muuan mies, jolla
-oli ilmotettavana erään lapsen syntyminen ja Lystrup, jonka käsikirja
-oli kouluhuoneessa, seurasi miehen mukana.
-
-"No, mitenpä huristaa, Emma? Aika mukavaa on olla sotamiehenä. Olen
-saanut muutaman hyvän ystävänkin pääkaupungissa."
-
-"Vai niin! Kuka hän on?"
-
-"Hänen nimensä on Rasmus Mortensen ja hän vapaakoulunopettaja maamme
-eteläosasta."
-
-"Vai hänen koulussansa sinä käyt. Mielestäni sinä olet muuttunut niin
--- kansalliseksi."
-
-"Niinkö arvelet", vastasi Knuut ja joutui neuvottomaksi samoin kuin
-tuonottain Emman puhuessa ministeripaikasta kuussa.
-
-"Mikä hän on miehiään?"
-
-"Mikäkö? Hän on oikein hyvä ja kunnon mies, ja oppinut on hän myös,
-sillä hän on paljon lukenut ja suorittanut seminaaritutkinnon. Mutta
-hän ei tahdo olla minkäänlaisessa tekemisessä vanhan koululaitoksen
-kanssa, sillä hän suosii vapaata opetustapaa."
-
-"Vai niin! No, minkähänlaista se mahtanee olla?" kysyi Emma pää
-ivallisesti kallellaan.
-
-"Ei sitä voi noin tuostaan selittää, mutta se on sellaista...
-sellaista laulun ja rakk... Niin, et ollenkaan tarvitse virnistellä,
-Emma, sillä se se kuitenkin on, jolla on tulevaisuus puolellaan."
-
-Virnistellä! Olisi hän toki voinut käyttää vähän hienompaa sanaa.
-
-Sillä kertaa ei Knuut joutunut pois suunniltaan. Hän kertoi, miten
-hänen ystävänsä piti koulua ja miten suuresti lapset rakastivat
-häntä. "Se on totta, sillä minä olen sen omin silmin nähnyt. Olin
-muutamana sunnuntaina hänen kotonansa ja silloin näin, miten lapset
-joka haaralta juoksivat häntä vastaan, repivät ja raastoivat häntä ja
-olivat iloisia."
-
-"Sepä oli hirveää!"
-
-Se vierailu ei kohottanut Knuutin arvoa Emman silmissä. Hän piti
-sen kumminkin omana salaisuutenaan. Mutta väliin valtasi hänet
-syvä alakuloisuus, joka teki elon ikävässä kylässä vieläkin
-sietämättömämmäksi kuin ennen.
-
-Kesälupa tuli. Frits serkku, joka edellisenä kesänä oli oleskellut
-muutamia päiviä Emman kotona, saapui sinne taas ja aikoi viipyä
-kokonaisen kuukauden.
-
-"Miten hauskaa, että tulit, Frits! Minä olen niin hirveästi ikävöinyt
-ihmistä, jonka kanssa saattaisi puhella."
-
-"Ilahduttaa minua suuresti!" Frits painoi käden sydämmelleen ja teki
-notkean kumarruksen. "Vastapainoksi voin vakuuttaa..."
-
-"Kuule, otitko nuotteja mukaasi?"
-
-"Koko laukullisen! Odotahan pikkusen -- katsos: tässä Weysen
-romansseja -- oi, sinä laulat niin viehättävästi ritari Aagea! -- ja
-tässä Beethovenin sonaatteja, ja tässä kokonainen pakka nelikätisiä
-kappaleita."
-
-Frits Sommer oli Lystrupin velipuolen, erään köyhän
-maalaisapteekkarin poika. Poikavuosinaan oli hän ollut isänsä
-apulaisena. Mutta sitten kuin hänen vanhempansa olivat kuolleet ja
-apteekki joutunut, vieraisiin käsiin, meni hän pääkaupunkiin lukemaan
-farmaseuttitutkintoa. Hän oli kaunis, iloinen nuorimies, lahjakaskin
-lisäksi, mutta vähän kevytmielinen. Emmalle olivat hänen käyntinsä
-juhlahetkiä. He soittivat ja lauloivat yhdessä, kävelivät puistossa
-ja puhelivat romaaneista, runoista y.m. Se oli jotakin se!
-
-"Mitenkä jaksaa nykyisin se nuori talonpoika... Klaus -- vai mikä
-soma nimi hänellä olikaan -- se, jonka kanssa me olimme Jörgen
-Siversenin luona viime vuonna?" kysyi Frits kerran.
-
-Emma alkoi pyyhkiä tomua pianosta.
-
-"Knuutko? Hän on sotamiehenä", vastasi Lystrup.
-
-"Vai niin! Kaunis nuorimies talonpojaksi, mutta hirveän tyhmä
-tietysti."
-
-"Knuutko tyhmä! Saisit pitää itsesi onnellisena, poikaseni, jos
-voisit kiinnittää Knuutin pään omaan kaulaasi."
-
-"Ah, lasket leikkiä, setä!"
-
-"Tietoja ei hänellä luonnollisesti ole niinkuin sinulla, se on
-selvää, mutta mitä luonnonlahjoihin tulee... Luulet kenties, että
-kaikki talonpojat ovat tyhmiä kuin nauta?"
-
-"En, setä kulta! Varjelkoon toki minua sellaisesta! Mutta ihmiset
-täällä..." Frits kohautti olkapäitään, "tuo Jörgen Siversen
-esimerkiksi... Hänelle voi syöttää mitä hyvänsä. Emma, muistatko,
-kuinka hän kysyi minulta viime kesänä että miksi minä 'tuteerasin'?"
-
-"Silloin sinä et käyttäytynyt ollenkaan sopivasti, Frits."
-
-"Mitä hän teki?" kysyi Lystrup.
-
-"Oi, pikkuisen pilaa vaan, rakas setä! Minä vastasin, että minä
-luin medisinaa. Eikö liene mies oikein kuullut, mitä minä sanoin,
-vai mikä lienee hänet pannut suu ammollaan tokasemaan: 'signaa...?'
-Silloin en voinut hillitä itseäni tekemästä pientä kepposta.
-'Niin, signaalia! Ymmärrätte kai, Jörgen Siversen: minä tutkin
-korkeampaa signaalitiedettä, joka muun muassa käsittelee rautatie- ja
-sähkölennätinsignaaleja y.m.' Hi, hi, hi! Mies uskoi, uskoi aivan
-täydellisesti!"
-
-Lystrup rypisti kulmiansa. "Kuule, Frits, sitä sinun ei olisi pitänyt
-tehdä vanhalle miehelle."
-
-"Oi, minä en tarkoittanut mitään pahaa, rakas setä! Leikillänihän
-minä vaan", soperti Frits vähän häpeissään.
-
-"Hän ymmärsi leikkisi liian hyvin", sanoi Emma.
-
-"Ei ikinä, pikku serkku, se oli paljon korkeammalla hänen pörröistä
-päätänsä."
-
-"Sanon sinulle", keskeytti Lystrup ja osotti sormellaan Fritsiä
-vasten naamaa, "pidä varasi, ettet loukkaa vanhaa Jörgen Siverseniä!
-Usko pois, että jos kerran vielä hyppäät hänen nenälleen, niin
-taidatpa saada kelpo selkäsaunan."
-
-Milloin palvelustyttö ei oikein joutanut elonkorjuulta, kävi Emma
-itse lypsämässä lehmät heinäpellolla. Frits seurasi tavallisesti
-mukana ja auttoi häntä astioiden kantamisessa.
-
-"Tämäpä vasta on idyllistä!" huudahti hän kerran loikoessaan
-pitkällä pituuttaan apilaspellossa Emman lypsäessä. "Tuolla istuu
-nuori, puhtoinen maalaistyttö kirkas maitokiulu edessään. Leivonen
-lirittää suloisia säveliään ilmassa. Nuorukainen lepää tuoksuvassa
-apilaspellossa ja tuiottaa siniseen eetterimereen... hyi, mitä se
-oli!" huudahti hän äkisti, kimposi seisoalleen ja alkoi töllistellä
-joka haaralle. Emma purskahti heleään, hillittömään nauruun.
-Tyttöveitikka oli juuri silloin, kuin Fritsin runollisuus alkoi
-kohota eetteriin, antanut hienon maitosuihkun sujahtaa hänen
-silmilleen.
-
-"Se oli hyvin... hyvin sopimatonta leikkiä!" änkytti Frits ottaessaan
-nenäliinan taskustansa ja kuivatessaan maitoa, joka helmeili hänen
-nenällänsä.
-
-Emma rukoili tuhat kertaa anteeksi koettaen turhaan pidätellä
-nauruansa. "Minä olin hyvin häijy -- mutta kiusaus oli suuri. Voi,
-Frits, sinä et saa... tsi hi ha ha!... Voi, voi, sinä sait maitoa
-kauluksellesikin. Tule, niin minä..." Ja uudelleen kajahti ilma tytön
-heleästä naurusta.
-
-Pian oli hyväluontoinen nuorukainen leppynyt. Kotimatkalla
-kohtasivat he ajavan ryysykauppiaan. Kurja koni lönkytti eteenpäin
-melkeinpä vaan kolmella jalalla samalla kuin tunnoton ämmä suomi sen
-esiinpistäviä luita pitkällä kepillä. Fritsin ja Emman sydämmeen
-koski moinen raakuus, ja Frits sieppasi ohjat käsiinsä sekä torui
-ämmää aika lailla.
-
-"... Se on hävytöntä, sydäntäsärkevää! Mitä... iso, ammottava haava
-jalassa!"
-
-"Senkö minä sille taisin", kirosi ämmä, "että se kunnoton pisti
-jalkansa viikatteesen eilis-iltana."
-
-Frits aivan punastui harmista ja kielsi ämmää ajamasta, ennenkuin
-haava oli sidottu. "Emma, ota pari raudanhaavan lehteä ja huuhdo ne
-tuolla lammikossa! Olisiko sinulla... ei, maltahan, onhan minulla
-nenäliinani."
-
-Sidottuansa huolellisesti hevosen loukkautuneen jalan kehoitti hän
-vaimoa, että hän pesisi ja sitoisi haavan uudelleen kotiin tultua.
-"Nenäliinan saatte pitää. Mutta muistakaakin kohdella eläintä
-kunnollisesti, muutoin saatte olla varma siitä, että minä kykenen
-teitä kesyttämään."
-
-Vaimo, joka luultavasti pelkäsi joutuneensa tekemisiin poliisin
-tai jonkun muun järjestyksen valvojan kanssa, muuttui äkisti hyvin
-vetreäksi ja vilkasi ajamaan lähtiessään pelokkaana nuoreen, ankaraan
-mieheen.
-
-Emma ei koko iltana voinut hetkeksikään jättää mielestänsä serkkunsa
-kaunista menettelyä. Hän melkein katui pikku kepposta, jonka hän oli
-tehnyt hänelle heinäpellolla.
-
-Usein istuivat nuoret puiston penkillä ja keskustelivat joko
-vakavista tai leikillisistä asioista. Puro lauloi heidän takanansa
-ja vesiputous kohisi vähän kauvempana heidän oikealla puolellaan.
-Sulavia, sydäntä hellyttäviä säveliä kohosi rantapenkereen takaa,
-kevyeltä ja iloiselta kuului putouksen kohina. Väliin tuntui Emmasta
-kumminkin, kuin kuuluisi purosta syviä huokauksia ja soisi kaipausta
-tai moitetta putouksen kohinassa. Mutta kohta helähti taas ilmoille
-sama vallaton, leikkisä sävel. Vienoa levkojan tuoksua oli ilmassa.
-Kastehelmet kimaltelivat kasvien lehdillä kuun hopeaisessa hohteessa.
-Siellä, täällä tirskutti joku lintu. Alhaalta ruokosuolta kuului
-kurppien tukahdutettu huuto ja tiivien pitkäveteinen piipitys.
-
-Joskus tekivät Frits ja Emma iltaisin auringon laskiessa pieniä
-kävelyretkiä metsään tai turvesuolle päin.
-
-"Onpa tämä todellinen satisfaktsiooni viime vuonna kärsimästäni
-tappiosta!" sanoi Frits kerran sellaisella retkellä. "Olen saanut
-pikku serkkuni kävelemään iltaisin. Muistatko, miten sinä nauroit
-minulle viime kesäluvalla, kun minä ehdottelin kävelymatkaa?"
-
-"Niinpä niin, sillä täällä maalla ei meillä ole tapana 'kävellä'.
-Mehän kävelemme päivät läpeensä."
-
-"Ah niin, pikku serkku! Usein käy säälikseni nähdessäni sinun
-alinomaa ahertavan jokapäiväisissä taloustöissä. Nuorta, lahjakasta
-tyttöä ei pitäisi koskaan sillä tavoin sitoa triviaalisiin
-arkiaskareihin. Hänellä saisi korkeintaan olla observeeraava eli
-kontrolleeraava..."
-
-"Voi, miten hirveän oppinut sinä olet, Frits! Sinä käytät niin paljon
-vieraskielisiä sanoja, että minä aivan..."
-
-"Kas, sitä minä itse en ollenkaan huomaa. Myönnän kyllä, että se
-on väärin. Nykyisinhän kaikessa koetetaan pyrkiä kansalliseen.
-Mutta -- en tiedä -- sivistynyt puhekieli... No, suo anteeksi
-hajamielisyyteni! Pieni ideeassosiatsiooni tarvitaan päästäksemme
-takaisin äskeiseen keskusteluaiheeseemme. Muudan niistä epäkohdista,
-jotka -- no, miten sen taas sanoisin -- jotka resulteeraavat sinun
-liiaksi riippuvaisesta asemastasi, on se, että sinulla ei ole koskaan
-tilaisuutta oikein syventyä sivistyksen... tarkoitan, että sinun
-aatemaailmasi ei koskaan oik..."
-
-"Mitä sinä löpiset, Frits!"
-
-"Tarkoitan, että sellaisessa asemassa kuin sinä olet joutuu
-tekemisiin ihmisten kanssa -- niinkuin esimerkiksi Ellen neidin
-ja herra Siversenin -- ihmisten kanssa, joiden kieli on köyhää ja
-jokapäiväistä ja joiden seurassa aina pysyy vieraana sen todelliselle
-kauneudelle... Sellainen suloinen, kirkas ääni kuin sinun -- niin,
-aivan leikittä -- kelpaisi olosuhteisiin, missä..."
-
-"Missä oppii puhumaan hienosti, niinkö?"
-
-"En minä juuri sitä tarkoittanut -- mutta missä aivankuin itsestään
-oppii kaunista esittämistapaa, saa plastillista hillitsemiskykyä ja
-vaatimatonta eleganssia, mistä tosisivistyneen tuntee."
-
-"Tärkeämpää toki on sisäinen sivistys kuin kaikki ulkonainen loisto
-ja 'eleganssi'."
-
-"Verrattoman hyvin sanottu! Mutta kuinka nuori tyttö, lahjakaskaan,
-kykenisi kehittämään henkeänsä, kun hän elää pelkän talonpoikaisen
-väestön keskuudessa ja kasvaa -- suoraan sanoen -- palojen ja
-pesupunkkien ääressä. Olen usein, serkkuparkani, ollut todellisesti
-suruissani siitä, että sinun herännyt, eteenpäin pyrkivä henkesi on
-vankina tässä proosallisessa ympäristössä."
-
-Emma ei luulotellut suuria itsestään, kaukana siitä. Mutta hänen
-mielestänsä ei ollut mitään syytä väittää tyhjäksi sitä, mitä Frits
-serkku sanoi hänen heränneestä hengestään ja sointuisasta äänestään.
-Olihan hän usein hiljaisina hetkinänsä äärettömästi ikävöinyt jotakin
-uutta, jotakin toimintaa. Olihan hänestä monesti yksitoikkoinen
-elämä vanhojen pihlajain ja harmaiden kiviaitain keskellä tuntunut
-kuluttavalta, värittömältä ja kuolleelta. Ja olihan hänet silloin
-kapinallinen ikäväntunne usein kiidättänyt kauvas maailmaan, sinne,
-missä oli nuorta, uhkuvaa, eteenpäin rientävää elämää. Täytyi
-myöntää, että serkku oli tavallaan oikeassa.
-
-"Yhden tekevää," sanoi Emma itseään lohdutellen, "minä elän kelpo
-ihmisten keskellä ja sehän on pääasia."
-
-"Kelpo ihmisten! Anteeksi, että hymyilen! Tyhmät ihmiset ovat melkein
-aina hyviä ja kelvollisia."
-
-"Voi, talonpojat eivät ole ollenkaan tyhmiä, tiedä se!"
-
-"Sitten minun täytyy tunnustaa, että en sanottavasti kunnioita
-talonpojan älyä. En tahdo salata sitäkään, että minusta tuntuu
-kuin hyvä Rörby erityisesti eläisi vielä lapsellista keskiaikaa.
-Ei ainoatakaan etevää talonpoikaa! Ei jälkeäkään valtiollisesta,
-uskonnollisesta tai yhteiskunnallisesta herätyksestä! Ei mitään
-elonmerkkiä -- paitsi hevostallissa ja puurokupin ääressä.
-Esimerkiksi tuo Klaus -- vai mikä hänen nimensä taas oli --
-rörbyläisten verrattoman viisas ihmeolento... Suo anteeksi,
-serkkuseni! Tuo nimi näyttää sinua affiseeraavan. Huomasin sen jo
-ennenkin. Mutta käsitän niin hyvin tämän kouluaikuisen toverillisen
-tunteen..."
-
-"Mitä välitän minä Knuutista!" sanoi Emma ärtyisesti. "Anna hänen
-olla sinä, mikä hän on."
-
-Frits, joka muutamista huomioistaan oli vetänyt sen johtopäätöksen,
-että Emma ei ollut kokonaan välinpitämätön nuoresta talonpojasta,
-lisäsi mustasukkaisuudesta värähtelevällä äänellä:
-
-"En millään muotoa tahdo alentaa Knuut herran arvoa. Mutta sanoppa
-minulle, minkä hengenetevyyksien tähden tätä nuorukaista" -- Frits
-itse oli useita vuosia nuorempi -- "niin kiitetään."
-
-Emma kumartui: "mikä soma kivi!"
-
-"Se on kivettynyt merieläin ajoilta, jolloin maamme vielä oli
-merenpohjana", huomautti Frits. "Tjaa -- ah!... Ja hän on kuitenkin
-kylän ainoa kapasiteetti, ainoa kyky! Kuvittele, että hän --
-äärettömän hullunkurista, mutta ethän suutu leikistä? -- kuvittele,
-että hän pyytäisi sinun kättäsi ja saisi myöntävän vastauksen...
-Mutta, Herran lähden, pikku serkku, etkö ymmärrä leikkiä?... Mikä
-runollinen tulevaisuus odottaisi sinua! Hänellä on rahoja. Vuoden tai
-parin päästä ostaa hän pienen talon eli, sanokaamme, suuren talon
-ja sinusta tulee talonemäntä. Sinä saat seisoa suuri veitsi kädessä
-pöydän ääressä ja leikata leipää työväelle, saat merkitä maitopytyt
-hyllyillä ja mitata voita kanakauppiaalle. Ha, ha, ha! -- mitäs
-arvelet siitä?"
-
-"Mitäpä se niin hirveää olisi."
-
-"Ei, mutta totta puhuen: ajattele parempiin piireihin kuuluvaa nuorta
-tyttöä kytkettynä sellaiseen moukanelämään, jolla ei ole lainkaan
-kosketuskohtia ajan sivistykseen."
-
-Emma katsoi ilmaan.
-
-He olivat saapuneet erään tienvieressä olevan sankarikummun luo,
-minkä huipulla kohosi röykkiö mahtavia päälletysten asetettuja
-graniittilohkareita. Kumpu röykkiöineen kuvastui selväpiirteisenä
-hohtavan punaista iltataivasta vasten. Pari peltoleivosta istui
-päällimäisellä kivellä ja päästeli ilmoille hienoja, värähteleviä
-kurkkuääniä. Sinipunervia ja keltaisia kukkia sekä puolikuivuneita
-heinänkorsia huojui vienossa tuulessa kummun syvennyksen reunoilla.
-
-Frits oli parilla harppauksella kummulla. Hän viskausi käsiensä
-varassa ylimmäiselle kivelle ja asettui "ritarilliseen attityydiin",
-niinkuin hän itse sanoi. Aika uljaalta ja komealta hän näyttikin
-siinä seisoessaan ilta-auringon punertavassa valossa, jalassaan
-häikäisevän valkoiset housut ja päällä musta verkatakki, joka
-sulavasti verhosi solakkaa vartaloa. Reippaasti ympäröi pieni,
-sievä olkihattu vaaleaa kiharatukkaa ja miehevästi piteli toinen
-käsi keppiä miekan tavoin ilmaan ojennettuna, samalla kuin toinen
-tukevana lepäsi lanteilla. Mitä jos Knuut olisi seisonut hänen
-rinnallaan tahraisessa, käymättömässä sotamiestakissaan, kömpelönä
-ja epäröivänä...! Emma heitti päätänsä ikäänkuin hän olisi häätänyt
-kärpäsparvea luotaan. Hän kiipesi kummulle ja katsoi hetkisen
-metsään, missä tuuheaoksaisten tammien ja pyökkien synnyttämät varjot
-ja niiden latvoja kultaava valo jyrkästi vaihtelivat keskenään.
-Sitten kääntyi hän Fritsiin päin. Tämä saneli haltioissaan erään
-ritarirunon katkelmaa, jonka loppusäkeet olivat:
-
-    "Ja ritari syöksyvi innoissaan
-    kuin leijona taistelun tuoksinaan."
-
-"No näytä, että sinulla on rohkeutta", sanoi Emma. "Hyppää alas!"
-
-"Se on totisesti vähän liian korkea hyppäys, serkku pieni --
-vähintään neljä kyynärää!"
-
-"Pelkuri!"
-
-"Pelkuri? Sellaista sanaa ei yksikään jalosukuinen ritari kärsi
-kuulla naisensa suusta. Siis ennemmin käsi tai jalka poikki!" Hän
-hyppäsi ja lepäsi seuraavassa tuokiossa polvillaan tytön edessä.
-
-    "Ja impyet miekkahan sankarin
-    nyt kietovi seppeleen kaunihin,"
-
-lauloi hän miellyttävällä tenoori-äänellänsä ja ojensi miekkansa --
-kepin -- häntä kohti.
-
-Emma ojensi hänelle pari kukkaa, kumartui juhlallisena ja
-saneli hullunkurisen arvokkaasti: "jalosukuinen ritari, ottakaa
-urhoollisuutenne palkka minun halvasta kädestäni ja sallikaa näiden
-värien... Oh, mitä minä hulluttelen!" huudahti hän yhtäkkiä ja
-viskasi kukat alas pitkin kummun rinnettä.
-
-"Oi, kuinka hennoit sinä temmata minut pois viehättävien mielikuvieni
-maailmoista ja saatoit häiritä sitä suloista nautintoa, jota
-sankarityön suoritettuaan tuntee palkinnon saaja!"
-
-"Sankarityön -- pyh!"
-
-"Niin, niin, muista, että tämä on leikkiä! Mutta Jumalan avulla on
-kerran koittava aika... Sinä et saa luulla, serkku, että minunkaan
-suonissani virtaa vaan kalan verta. Rinnassani on enemmän rohkeutta
-kuin sinä voit edes aavistaa."
-
-Emma oli istuutunut hänen viereensä ja keskustelu muuttui yhä
-vakavammaksi.
-
-"Jos luoja soisi, että luonteellani olisi tuo vakava ja tyyni
-fundamentti, jolla ei olisi taipumusta runollisiin haaveiluihin,
-niin saisit nähdä -- kerran! Kykyä ja rohkeutta on Herramme antanut
-minulle, mutta -- en tahdo näyttää paremmalta kuin olen -- tuota
-tuollaista fundamenttia ei minulla ole, ei ainakaan vielä. En
-häpeä tunnustaa, että minä olen herkkä niin hyvin hellille kuin
-voimakkaillekin tunteille. Voin itkeä kuin lapsi ja seuraavassa
-silmänräpäyksessä jo saattaa viha kuohuttaa poveani. Siksi on Byron
-lempirunoilijani. Voipi kuulua naurettavalta, mutta minusta tuntuu
-kuin olisi minulla jotain yhteistä tuon voimakkaan, etsivän hengen
-kanssa, joka sortui oman sydämmensä ristiriitoihin. 'Minussa on sekä
-tulta että jäätä' Andersenin sanaan. Luonteeni on ikäänkuin sekoitus
-hiljaa kytevistä luonnonvoimista. Minussa on mahdollisuutta kaikkeen
--- minusta voi tulla rikoksentekijä, mutta voi myös tulla sankari,
-jalo, suuri ihminen."
-
-"Herra varjele, Frits! Mitä sinä oikeastaan tarkoitat?"
-
-"Se on totta, rakkahin serkkuni. Koko minun elämänkutsumukseni
-on riippuvainen siitä, miten hyvissä ajoin henki, sukua minun
-hengelleni, saa minut laskeneeksi reguleeraavan ikeensä, kasvattavan
-valtansa alle. Miten ihmeellistä! -- yksi ainoa pieni, punaisten,
-kauneiden tytönhuulien lausuma sana voi määrätä suunnan koko
-elämälleni."
-
-"Vai sitä se olikin! No, jospa hän sitten lausuisi tuon sanan!"
-
-"Niin", soperti Frits ja silmäili häntä hieman vavahtelevin huulin ja
-silmät kosteina, hehkuvina, "jospa -- hän -- lausuisi -- tuon sanan!"
-
-Tumma puna kohosi Emman poskille ja hän nousi kiireesti. "Frits
-menkäämme kotiin, isä odottaa!"
-
-
-
-
-Frits serkku oli matkustanut. Metsät, jotka näyttivät huomaavan,
-että kesä oli vetänyt niitä nenästä, alkoivat kellastua pelkästä
-surusta ja suuttumuksesta. Se tuhlaa tulisia hyväilyjä ja kultaisia
-lupauksia tullessaan, tuo etelän kevytjalkainen lapsi, ja hymyhuulin
-kylvää kukkavihkoja joka puolelle. Mutta ei aikaakaan niin juoksee
-se tiehensä huolien viisi pettyneistä uhreistaan, jotka päivä-, jopa
-viikkomääriä tuiottavat sen jälkeen silmät kyynelissä ja kädet täynnä
-kuihtuneita kukkia, kunnes vihdoin toivottomina kyyristyvät valkoisen
-vaipan peittoon.
-
-Emma ei ollut enää oma itsensä. Miten surullista ja tyhjää oli elämä
-pirtin seinien sisällä! Valoisa kesä, sen laulut ja naurut, sen
-leikit ja seikkailut, kaikki olivat kadonneet yhdessä henkäyksessä.
-Pettymys ja kaiho kurkistelivat kodin joka nurkasta ikäänkuin
-mitkäkin harmaat kummitukset. Päivät päästään puuhailla nokisten
-patojen ja likaisten pesupunkkien ääressä, keittää hernerokkaa ja
-puuroa, silittää lakanoita ja paitoja -- se ei todellakaan ollut
-hauskaa. Jos hän milloin istahti rauhaisaan nurkkaan, valtasi hänet
-outo, kalvava kaiho. Väliin risteilivät ajatukset hänen aivoissansa
-yhdessä mylläkässä, josta lopuksi saattoi sukeltaa esille muisto
-jostain kuluneen kesän unohtumattomasta hetkestä. Väliin taas
-äkillinen tyytymätön päänheitto ilmaisi ajatusten siirtyneen tuiki
-kiusallisille aloille.
-
-Usein pakeni hän Laulupurolle. Merkillistä! -- se ei tahtonut
-enää ollenkaan laulaa niinkuin ennen. Se oli muuttunut niin
-hullunkuriseksi ja vaihteli iloisesta suruiseen ja suruisesta
-iloiseen omituisella itsepäisyydellä. Joskus lauloi se keveää,
-leikkisää säveltä, jossa saattoi kuvastua jotain salatun intohimon
-tapaista; mutta seuraavassa silmänräpäyksessä se jo huokaili, nurisi
-ja riiteli aivan sietämättömästi. Väliin sen vesi synkkämielisenä
-hyreksi ikäänkuin se olisi kertonut kuihtuvista kukista ja kosteasta
-yösumusta, väliin se voivotteli syreenien piilossa ikäänkuin sitä
-olisi vitsoilla lyöty. Ei, moista puroa ei viitsinyt kuunnella!
-
-Eräänä herttaisena, kirkkaana marraskuun sunnuntaina kävi Knuut taas
-kotonansa ja tapasi Lystrupin, Emman sekä Jörgen Siversenin lankonsa
-Franssin syntymäpäivillä. Emma ei tietänyt, että hän oli kotona,
-muutoin hän olisi miettinyt kahdesti päänsä ympäri, ennenkuin lähti
-matkaan. Hän tavallaan pelkäsi Knuuttia -- hän muisti hänet vielä
-viime näkemältä.
-
-Nuori sotamies oli kenties vieläkin jyrkempi arveluissaan ja
-tuomioissaan kuin edellisellä kerralla. Hän johti keskustelun
-toisesta polttavasta kysymyksestä toiseen: valtiollisiin
-seikkoihin, työväenkysymykseen, kansanopistoasiaan j.n.e. ja näytti
-nuoruudestansa huolimatta omaavan varman kannan kaikessa.
-
-"En kiellä, ettei olisi paljon nurinpäistä nykyajan pyrinnöissä,
-esimerkiksi työväenliikkeessä, mutta pohjaltaan on sekin oikeutettua
-ja tarpeenvaatimaa, sillä työväkeä ja alempaa kansaluokkaa on
-vuosikymmeniä kohdeltu huonosti."
-
-"Vai kohdeltu huonosti!" huudahti Lystrup. "Tiedä se, nuori ystäväni,
-että niin kauvan kuin käsityöläiset voivat koristaa kultarenkailla
-korviaan, juoda baijeri-olutta ja hyppiä yöt päivät tanssipaikoissa,
-ei heillä ole mitään valittamisen syytä. Arvelen olevani oikeutettu
-puhumaan asiasta, sillä käsityöläisenä olen ollut minäkin. Mutta
-silloin saatiin tyytyä perunoihin ja jauhokastikkeesen puoliseksi ja
-olla iloisia, jos kerran vuodessa sai nauttia elämästä ja tanssia
-luonnon helmassa tai jossakin ahtaassa kapakan nurkassa. Nykyään
-koetetaan niin paljon kuin mahdollista keventää työväen askeleita ja
-uskotellaan heille, että he pitävät yhteiskuntaa pystyssä."
-
-"Se ei muuta asiaa, Lystrup. Jokaisen täytyy myöntää, että köyhä
-työmies jää syrjään rikkaan rinnalla, ja kumminkin se on hän, joka
-saa ahertaa ja raataa kuin orja, silloin kuin tuo toinen istuu
-levollisena huoneessansa ja laskee rahojaan."
-
-"Herra varjelkoon, Knuut! Mitä oppia sinä imet itseesi siellä
-pääkaupungissa? Sinustahan on tulemaisillaan sosialisti!"
-
-"Erehdytte suuresti! Minä vaan olen ruvennut aukomaan silmiäni
-seikoille, joista minulla ei ennen ole ollut minkäännäköistä
-käsitystä." Hän tunnusteli povitaskuansa, avasi sitten takkinsa ja
-veti esille pienen kirjan, jonka hän ojensi Lystrupille. "Tässä
-on muuan kirja, jonka olen lainannut eräältä pääkaupunkilaiselta
-toveriltani ja joka käsittelee lyhyesti valtiollisia seikkoja
-ja työväen kysymystä sekä useita muita niitä asioita, joista
-keskustelimme. Saatte sen lainaksi, jos haluatte."
-
-"Ei kiitoksia, poikaseni!"
-
-"Se on hyvä kirja, siitä voitte olla vakuutettu. Ettekä tarvitse
-peljätä, että se olisi sosialistien kirjoja, sillä sen tekijä on eräs
-jyllantilainen pappi. Näin hän alkaa..."
-
-"Malta hieman! Parasta kuin jätät meidät rauhaan lukuinesi, poikani!"
-
-"Anna tulla vähän!" tarttui Jörgen Siversen puheesen.
-
-Knuut selvitti ääntänsä: "hurjaa intohimoa ja hillitöntä voimaa kytee
-kuoren alla kaikissa maissa. Mutta ei yksinomaan mieletöntä kirkunaa
-kohoa syvien rivien keskuudesta, epätoivoista tuskan huutoa on
-seassa..."
-
-"Jo kuultiin, mikä ääni on kellossa!" keskeytti Lystrup ja asetti
-kädet polvilleen. "Sellaista oppia et tarvitse julistaa täällä
-Rörbyssä, poikani!"
-
-Frans tuli levottomaksi ja arveli olevan parasta, että Knuut pistäisi
-kirjan taskuunsa takaisin.
-
-"Ei, anna tulla vaan! Eihän korvamme siitä halkea", arveli joku
-joukosta.
-
-Knuut jatkoi: "Siitä ei ole mitään apua, että me suljemme silmämme
-kuin kamelikurki vaaran uhatessa. Yhtä mieletön on se luulo, että
-miekalla voi tukahuttaa hurjuuden, joka on ihmissydämmestä kotoisin.
-Turhaan myös mahtisanalla koetetaan muuttaa ajan henkeä. Kehitys
-kulkee halki aikojen suuren, pysähtymättömän laineen lailla. Ei
-ketään jätä se koskematta, ei ketään seisomaan entiselle paikalleen.
-Yhteiskunta ei tietysti tule toimeen ilman kurinpitoa ja järjestyksen
-valvontaa, ja myöntää täytyy, että on yltiöpäisyyttä, jota ainoastaan
-keppi ja miekka kykenevät kesyttämään. Mutta kurinpidon ja koko
-yhteiskunnallisen elämän on saatava parempi pohja, pohja, jonka
-muodostamisessa ihmiskunnan parhailla on ollut määräävä sijansa ja
-jossa oikeudentunto ja inhimillisyys ovat päässeet liittoutumaan
-keskenänsä. Minä en puolla enkä suosittele mitään hemmoittelevaa
-armeliaisuutta, mutta olen toisaalta täysin vakuutettu siitä,
-että yhteiskuntamme perustus alkaa horjua ja on lopulta hajoava
-tuhansiin pirstaleihin, jos me aina vaan asetamme kovan kovaa
-vastaan. Emme uhkauksilla ja mahtipontisilla siveyssaarnoilla
-estä yhteiskunnallista hajaannusta, mutta ainoastaan siten, että
-koetamme kohentaa vähäväkisten aineellista tilaa, niin ettei heitä
-painosta ainainen orjuuden tunne. Sen ohessa on meidän herätettävä
-heidän omiatuntojansa oman sydämmemme lämmöllä ja opetettava heitä
-ymmärtämään, mikä on korkeinta ja pyhintä elämässä. Meidän on
-levitettävä heidän keskuuteensa oikeaa ja jalostavaa valistusta,
-koetettava saada heissä syttymään kansalais- ja isänmaanrakkautta,
-teroitettava heidän oikeudentajuntaansa ja selvennettävä
-heidän tuntoansa ihmisen velvollisuuksista. Muistakaamme, että
-yhteiskunnalla tulee olla sydän. Ihmiselämässä ei käy päinsä
-väkevämmän oikeus niinkuin eläinkunnassa, missä kotka repii
-lampaan ja haukka iskee kyntensä kyyhkysen rintaan. Ihmiselämässä,
-yhteiskuntaelämässä tulee päinvastoin jokaisen kuolettaa eläimellinen
-verenhimonsa, taittaa kynnet, jotka voisivat raadella heikkoa,
-auttaa sydämmen pohjalla piilevää hyvää voittoon ja johtaa ikävöivää
-ihmishenkeä valoon ja vapauteen, rauhaan Jumalan ja ihmisten
-kanssa..."
-
-Knuut oli haltioissaan. Hän katsoi vuoroonsa jokaista huoneessa
-olijaa nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen lukunsa oli tehnyt. Emma
-hymyili hänelle ivallisesti ja heitti päätänsä, ikäänkuin olisi
-tahtonut sanoa: "luulet sinä nyt jotakin olevasi!"
-
-"Kiitoksia, Knuut!" sanoi Lystrup ja nousi seisoalleen. "Parasta
-koko jutussa on se, että sinä et ymmärrä siitä rahtuakaan, et niin
-rahtuakaan!"
-
-"Oo-hoh, sepä hullusti!"
-
-"Luuletko, poikani, että sinä, jolla on vähän elämänkokemusta ja vaan
-kaksikymmentäkolme vuotta hartioilla -- vai miten vanha sinä olet? --
-luuletko että voisit käsittää yhteiskunnan suurimpia ja tärkeimpiä
-kysymyksiä -- höh! Mitäs te siihen sanotte, Jörgen Siversen?"
-
-"Niin, liiaksi maitoparta hän vielä on."
-
-"Mitä ikääni tulee", sanoi Knuut ja hykersi polviaan, "karttuu se
-kyllä ajan pitkään. Enkä pidä mahdottomana, että samalla myös opin
-yhtä ja toista", lisäsi hän uhkamielisen näköisenä.
-
-"No, onneksi olkoon!" sanoi Lystrup. "Mutta sanonpa sinulle: varo
-tervettä järkeäsi, sillä sinussa näyttää jo olevan outoja oireita!"
-
-Knuut puristi käsiään nyrkkiin, niin että kynsien jäljet tulivat
-kämmeniin. Hän oli lausumaisillaan tulisen sanan vastaukseksi, mutta
-hillitsi kumminkin itsensä.
-
-Myöhemmin, kun Knuut oli jo ehtinyt jossain määrin rauhoittua,
-kohtasi hän Emman puutarhassa ja joutui tarinaan hänen kanssansa.
-Luonnollisesti ei kestänyt kauvan, ennenkuin keskustelu kääntyi
-heidän vanhaan riitakysymykseensä.
-
-"Sinä luultavasti rupeat myös vapaakoulunopettajaksi
-sotapalveluksesta päästyäsi? Sinähän suosit vapaata opetustapaa."
-
-"Et saa pitää pilkkanasi sitä asiaa!" sanoi Knuut ja hänen sisunsa
-alkoi uudelleen kuohahdella. "Ennemmin saattaisit toivoa, että
-isäsikin olisi vapaakoulun ohjelmasta paremmin perillä ja toteuttaisi
-sitä koulussaan -- pamppuohjelman asemasta."
-
-Ivallinen hymy katosi äkisti tytön huulilta ja hänen kasvonsa
-muuttuivat liidun värisiksi.
-
-"Hyökkäätkö sinä minun isäni kimppuun?"
-
-"Ei... en minä mitään sellaista tarkoittanut... hm! Arvelen vaan,
-että hän on vähän ankaranpuolinen kurinpitäjä."
-
-Mikä pelottava, rusentava valta oli tytöllä Knuuttiin! Pelkällä
-katseellaan masensi hän tuossa tuokiossa koko hänen vastustusvoimansa.
-
-"Hm!... Rasmus Mortensen, josta minä sinulle kerroin", jatkoi
-Knuut ja oikaisihe, ikäänkuin hän olisi tahtonut koota viimeiset
-voimansa pälkähästä päästäkseen, "ei käytä ollenkaan läksyjen
-lukua koulussansa. Hän vaan kertoo lapsille ja laulaa heidän
-kanssansa. Usko minua, Emma, että sillä opetustavalla sittenkin on
-tulevaisuutta."
-
-"Knuut!" vastasi tyttö ja hänen sieramensa laajenivat, "sinusta on
-tullut sietämätön, ulkokullattu viisastelija!"
-
-Knuut kalpeni ja muuttui ankaran näköiseksi. "Emma, pitäisi sinun
-toki muistaa, että emme ole lapsia enää! Mitä oikeutta sinulla on...?"
-
-"Minulla on oikeus nenästää sinua joka kerta, kun sinua
-haluttaa arvostella minun isääni. Minä en kärsi kenenkään
-halventavan hänen työtänsä, en enemmän sinun kuin sinun tekopyhän
-vapaakoulunopettajasikaan, siitä saat olla vakuutettu!"
-
-"Mutta, Emma, sinä käsität minua väärin... hm...!" Hän tahtoi laskea
-kätensä tytön olkapäälle, mutta tämä väisti häntä ja meni tiehensä.
-
-Knuutin piti lähteä junalle. Kun hän sanoi Emmalle hyvästi, katsoi
-hän häneen rukoilevasti ja piti muutaman silmänräpäyksen hänen
-kättänsä omassaan. Mutta Emma loi silmänsä maahan ja veti kätensä
-pois.
-
-Nuori sotamies oli pääkaupungissa sotkeutunut henkisen elämän
-pyörteisiin ja eli vielä ikäänkuin jonkunmoisessa huumeessa.
-Muuttunut elämäntapa, alituinen uuden kuuleminen ja näkeminen,
-muutamien valistuneiden kumppanien vaikutus ja osanotto
-valtiollisiin tai muun laatuisiin kokouksiin oli herättänyt hänessä
-ennen tuntemattomia ajatuksia ja vienyt hänet nuoruuden ensi
-innostuksen aikaan. Hänessä, samoinkuin useimmassa lahjakkaassa
-nuorukaisessa, syntyi silmäin auettua jonkunverran ylpeyttä, joka,
-sotilaallinen itsetietoisuus siihen luettuna, teki hänet muiden
-mielestä ylvästelijäksi. Erittäinkin se pisti silmiin kotoisissa
-vaatimattomissa oloissa. Totta puhuen oli hänen aikomuksensa ollut
-hämmästyttää rörbyläisiä, ja se onnistui, mutta aivan toisella
-tavalla kuin hän oli kuvitellut. Hän tunsi, että hänen esiytymisensä
-oli vaikuttanut tympäisevästi varsinkin koulumestariin ja hänen
-tyttäreensä, ja puoleksi nolostuneena, puoleksi ärtyneenä hän
-siitä syystä jätti kotikylänsä. No niin, hyvää se yhtä kaikki
-teki rörbyläisille, että he saivat muutaman pyssyn täyden ruutia
-kuolleesen arkielämäänsä. Emma oli ollut hänelle häijy, ja jos hän ei
-olisi tietänyt, että hän siitä huolimatta piti hänestä, niin... No,
-siinähän jo junakin oli!
-
-Kun Lystrup ja Emma menivät kotiin iltasella, sanoi koulumestari:
-"mitä kummaa se Knuut arvelee? Hänhän on tulemaisillaan rutihulluksi.
-Sitten hänestä vasta kalu tulee, kun hän sotapalveluksesta päästyään
-käypi Lyshöjin laitoksessa."
-
-Emma ei vastannut, mutta hän tunsi sinä iltana mielessään
-ventovierasta, repivää tyymättömyyttä.
-
-"Tulee myrsky", sanoi Lystrup itsekseen. "Jo uhmailee ympäri taivaan
-rannan. Mutta antaa myrskylintujen tulla, antaa tulla!"
-
-
-
-
-Puutarhan viimeiset kukat kuihtuivat jo, mutta kukkien aika ei siltä
-vielä ollut ohi. Eräänä päivänä sai Emma postissa pienen laatikon.
-Hän avasi sen uteliaana, mutta päästi sen uudelleen käsistänsä
-huomattuaan, että se sisälsi hienon, kauniin kukkavihkon. Hän arvasi
-heti, keneltä kukat olivat.
-
-Laatikko jäi hetkiseksi lepäämään koskemattomana pöydälle. Emma
-seisoi sen edessä käsivarret ristissä ja tuiotti pöytäliinaan.
-Kukista kohoava vieno tuoksu lumosi hänet. Kesäiset muistot palasivat
-mieleen ja sulautuivat suureksi, sydäntä hellyttäväksi sävelvirraksi.
-Tietämättänsä oli hän ottanut vihkosen käteensä, katseli sen
-tuoreita, kosteita kukkia ja hengitti niiden tuoksua.
-
-"Miten hyvältä tuollainen pieni huomaavaisuus saattaa tuntua!"
-huokasi hän ja piti vihkosta edessänsä.
-
-Kun hän uudelleen tarkasti laatikkoa, huomasi hän siinä hienon,
-koristereunaisen kirjekuoren. Hänen kätensä vavahtelivat, kun hän
-avasi sen ja veti esiin hyvältä tuoksuvan, ruusuilla ja lemmikeillä
-somistellun postipaperiarkin. "Runo!" huudahti hän ja luki:
-
-    "Kukkia kauneita täynnä on maa --
-    ne talvi armoton jäätää;
-    vain hetken ne henkiä laaksossa saa --
-    elon nuoren jo kuolema päättää.
-
-    Muistonpa kukkia konsanaan
-    ei yletä talven valta,
-    niistä nuppuja kainoja tuoksuamaan
-    voi kohota hangenkin alta."
-
-Kauvan hän seisoi siinä ja piteli kädessään runoa, jota hän
-puolittain luki ja oli lukematta. Hän heittäytyi kokonaan tunteiden
-ja muistojen valtaan ja suloinen väristys täytti hänen sydämmensä.
-Mutta äkisti ajatus, ikäänkuin kaukaa muista maailmoista tullut,
-yhdellä iskulla mursi lumouksen. Hän viskasi kukat ja runon takaisin
-laatikkoon, vaipui muutamalle tuolille ja painoi kädellä otsaansa.
-Niin istui hän hetken tuskaisena, mieli kuohuksissa. Silloin kuuli
-hän isänsä äänen eteisessä. Hän hyppäsi ylös, otti laatikon ja katosi
-kamariinsa.
-
-
-
-
-Knuuttia odotettiin kotiin jouluksi. Miten saisi Emma sanotuksi
-hyvää päivää hänelle? Jännittyneenä seisoi tyttö jouluaamuna eteisen
-ovella ja kurkisti kadulle. Silloin huomasi hän vilkasliikkeisen
-nuoren miehen, joka keppiänsä heilutellen reippaassa marssin tahdissa
-läheni koulutaloa. "Herra varjele, Frits!" huudahti Emma ja tarttui
-ovenhakaan. "Minä en tahdo puhua hänen kanssansa! Minä... voi, mitä
-on minun tehtävä!"
-
-"Hyvää huomenta, pikku serkku, ja hauskaa joulua! En mitenkään
-voinut... Mutta mikä sinulla on? Sinähän olet aivan kalpea!"
-
-"Minä litistin sormeni... Voi, ei se merkitse mitään! Me emme voineet
-aavistaa..."
-
-"Tuloni on todellakin odottamatonta. Mutta minä toivon, etten
-tungettelemisellani ikävystytä teitä. Rörbyn koululla on semmoinen
-magneettinen voima... Uh, olen aivan eshoffeerattu, kun kävelin niin
-kiireesti aseman välin. Eikö setä ole kotona?"
-
-"Ei, hän on kirkossa."
-
-Siis yksin kotona! Ja Frits näpäytti sormiaan.
-
-"Sinä et näytä voivan oikein hyvin, rakas serkku", sanoi hän, kun hän
-hetken kuluttua istui sohvassa ja Emma tarjosi hänelle kahvia.
-
-"Päätäni kivistää vähän."
-
-Emma meni makuuhuoneesen, painoi kätensä ristiin ja heitti niitä
-tuskaisena alaspäin. "Hyvä Jumala, miksi hän tuli taas!"
-
-"Erinomainen joulukakku, Emma!" kuului arkituvasta.
-
-"Todellako!"
-
-"Olenpa varma, että sinä olet sen itse leiponut. Ja oivallista
-kahvia! Tule pitämään seuraa minulle, serkku!"
-
-"Olkoon menneeksi!" ajatteli Emma. "Minä en ole mikään kurja,
-huojuva ruoko, joka taipuu aina tuulen mukaan!" Hän astui rohkeasti
-arkitupaan ja kaatoi kahvia itsellensä.
-
-"Täällä sohvassa on tilaa... Oi, miksi ei?"
-
-"Kiitos! tässä tuolilla on aivan yhtä hyvä."
-
-Aamupäivän aurinko kultasi kirkkaiden ikkunaruutujen läpi Emman
-mustaa tukkaa, joka näytti ikäänkuin mielihyvällä imevän itseensä
-lämpöistä valoa. Hänen äsken kalpeille kasvoillensa levisi
-keskustelun aikana hehkuva ruusuhohde ja hänen silmänsä loistivat yhä
-lämpöisemmin ja lämpöisemmin. Frits puhui niin lumoavan kauniisti
-silloin. Hänen äänensä ei ollut vielä koskaan ollut niin pehmoinen ja
-soinnukas. Kokonainen tunti kului eikä Emma tietänyt, mihin aika oli
-mennyt.
-
-"Se on totta kaikki, rakas Emma. Kesän perästä on meluava
-kaupunkilaiselämä kadottanut mielestäni kaiken viehätyksensä. Opinnot
-ovat minulle olleet henkistä tortyyria! Olen tuntenut epävarmuutta
-ja hapuilemista, joka on väliin tehnyt minut aivan toivottomaksi. Ja
-kuitenkin on minulla ollut suuria, pyhiä hetkiä, jolloin sydämeni on
-ollut kuin kihisevä elonvoimain kaaos, elonvoimain, jotka odottavat
-vaan herätyssanaa: tulkoon! noustakseen taimelle, kasvaakseen ja
-kehittyäkseen voimakkaiksi ja kauneiksi... Ei, älä mene, armahin
-serkku! Jää luokseni! Oi, ole sinä minun hyvä fylgieni, minun
-elämäni herättäjä, ja minun sydämeni on riemuitseva kuin enkelit
-jouluaamuna... oi, vastaa!"
-
-Emma alkoi vapista. "Sinä et tiedä, mitä sinä puhut, Frits... Voi,
-päästä minut! Voi... Frits!"
-
-Hän ei itsekkään ollut oikein selvillä siitä, kuinka hän hetken
-kuluttua oli huohottaen, hämmentyneenä ja lämpimänä kallistunut
-Fritsin olkaa vasten ja laskenut kätensä hänen käteensä. Mutta kun se
-oli tehty, tunsi hän ikäänkuin huojennusta sydämmessänsä ja suloisen
-huumauksen valtaamana hän estelemättä antautui Fritsin hyväilylle.
-
-Ovelle koputettiin. Emma hyppäsi ylös ja tahtoi riistäytyä irti --
-mutta samassa aukeni ovi. Hän huudahti heikosti -- se oli Knuut.
-
-Suuri, voimakas sotilas vavahti, ikäänkuin hän olisi saanut miekan
-iskun sydämmeensä. Hänen kasvonsa kalpenivat, mutta hän hillitsi
-kumminkin täydellisesti itsensä.
-
-"Hyvää päivää! Hm... onko koulumestari kotona?"
-
-"Ei, hän on kirkossa", änkytti Frits.
-
-"Jahah!"
-
-Knuut seisoi ja väänteli lakkia käsissään. Hetken päästä hän tarttui
-taas ovenhakaan, käänsi murtuneet kasvonsa Emmaan, ja hänen katseensa
-kuvasti sanomatonta tuskaa, kun hän kuiskasi värähtelevällä äänellä:
-"se oli väärin, Emma!" Sitten hän poistui hitaasti.
-
-
-
-
-Jörgen Siversenin talo oli oikea vanhanaikuinen talonpoikaistalo.
-Kaksi suurta uudinsänkyä ja pitkä tammipöytä, jonka kannen alla
-olevassa naulassa riippuivat isännän kankeat pitkävartiset saappaat,
-komeili tuvassa. Pöydän yläpään kohdalla peitti seinää vihreä
-laudoitus, mihin paikkakunnan tavan mukaan oli punaisella maalattu
-muutamia kirjaimia ja vuosiluku. Ylhäällä, melkein katon rajassa
-olevalla hyllyllä oli tinalautasia, ja ikkunoilla kasvoi kurjenpolvia
-ja aloekasveja.
-
-Jörgen oli vanha, rikas, jäyhäluontoinen ukko. Hänen naamansa oli
-ryppyinen ja hänen tukkansa tuuhea ja pitkä. Kun hän oli vetänyt
-suuret kintaat käsiinsä ja viskannut kuluneen sarkakauhtanan
-hartioilleen, saattoi hän istua jyväkuormalla koko kaupungin välin,
-jota oli puolitoista peninkulmaa, yhtä hyvin purevassa pakkasessa
-kuin myrskyssä tai rankkasateessa kertaakaan puistattelematta.
-Usein hän taas päiväkaudet mitä kovimmassa kuumuudessa laahasi
-leikkuupellolla lyhteitä kokoihin karvahattu korvilla. Kerran näppäsi
-hän vasemman kätensä peukalosta pään silppukirveellä poikki. "Ei tuo
-juuri ehtinyt koskea", sanoi hän ja kääri verta vuotavaa sormeaan
-rievulla, jonka repäsi liivinsä vuorista. Kun hän oli turhaan etsinyt
-sormenkappaletta silppukasasta, jatkoi hän rauhallisena työtään,
-kunnes verenvuoto pakotti hänet turvautumaan vaimonsa apuun.
-
-Jörgenin Kaarin oli pieni, pyylevä eukko. Hän käytti aina vanhaa,
-vihreää silkkimyssyä, jonka alta pisti näkyviin otsaa peittävä,
-valkoisen liinan reuna. Lapsuutensa päivät oli hän viettänyt
-hurskaassa kodissa, ja yhä vielä oli jumalansana hänen lohdutuksensa
-ja ilonsa. Heillä oli Jörgenin kanssa ainoastaan yksi tytär, pieni,
-lempeämielinen Ellen, jolla oli lapselliset, haaveksivat silmät.
-
-Eräänä iltana, kun Jörgen perheineen juuri oli lopettanut puuron
-syönnin ja sarvi- ja puulusikat oli pistetty ikkunanpieleen,
-astui nuori, parrakas mies pirttiin ja toivotti hyvää iltaa. Ei
-kukaan näyttänyt tuntevan häntä. Vieras pysähtyi ovelle ja myhäili
-hyväntahtoisen näköisenä partaansa. Viimein alkoi puna kohota Ellenin
-poskille, ja Kaarin, joka istui uunin nurkassa riisuutumassa,
-huudahti!
-
-"Mutta hyvänen aika, sehän on tätilän Knuut!",
-
-"Niin on", lausui tulija ja tarkasteli vanhaa, tuttua tupaa, missä
-joka esine näytti niin herttaisen tutunomaisesti nyykyttävän hänelle.
-"Minä tulin pyytämään yösijaa täällä, sillä sisareni luona eivät
-asiat näytä olevan oikealla tolalla."
-
-"Kuinka niin?" huudahti Kaarin kauhistuneena. "Minä juuri ikään tulin
-sieltä ja silloin siellä ei vielä ollut mitään hätää."
-
-"Se lieneekin tapahtunut vasta lähdettyänne. Pyytäisin teitä vielä
-käymään siellä."
-
-"Sitten ei auta muu kuin pukeutua uudelleen. Olin juuri
-riisuutumassa, sillä toista lonkkaani on taas jomottanut koko päivän.
-Ellen, laita Knuutille vuode vieraskamariin. Hauskaa, että tulit!
-Paina toki puuta, Knuut!"
-
-Ellenin kattaessa pöytää ja laittaessa vuodetta kuntoon puheli Knuut
-enonsa kanssa kuluneiden vuosien tapahtumista. Keskustelu kosketteli
-etupäässä Knuutin poissa ollessa sattuneita muutoksia Rörbyn oloissa.
-
-Kun Knuut edellä mainitsemanamme jouluaamuna jätti Emman kodin,
-tuntui hänestä, kuin olisi hänen sydämmensä ollut kappaleina.
-Hän koetti kumminkin pysyttäytyä levollisena -- ei kukaan hänen
-kotiväestään aavistanut mitään. Vasta iltasella, kun hän oli
-sulkeutunut omaan pieneen kamariinsa, missä hän satoja kertoja oli
-levännyt ja tytöstänsä uneksinut, tulvi hänen tuskansa yli reunojen.
-Hän painoi kasvonsa tyynyyn, puristi sitä ohimoitaan vasten ja
-itki niin että koko hänen ruumiinsa tärisi. Seuraavana aamuna
-matkusti hän. Hän päätti, ettei hän koskaan enää laskisi jalkaansa
-Rörbyn kaduille. Alussa tuntui sotaväessä olo hänestä melkein
-sietämättömältä rasitukselta; hänen teki mielensä kapinoimaan koko
-maailmaa vastaan. Joskus eksyi hän hurjien toverien juominkeihin.
-Elämä hänen mielestänsä oli muuttunut niin kovaksi ja raskaaksi,
-että oli aivan yhdentekevää, josko se loppui eli jatkui. Väliin
-tuntui kumminkin, kuin olisi jotain löyhtynyt hänen rinnassaan,
-ja hänen sydämmensä täytti hellä, lämmin tunne. Silloin itki hän
-itsensä väsyksiin asti ja löysi lievitystä kyynelistä. Mutta niin
-pian kuin tuon jouluaamun muisto palasi mieleen, jäykistyivät taas
-kaikki hellät tunteet. Pettymys oli hienon teräspiikin tavoin
-iskeytynyt hänen sydämmeensä. Joka kerran kuin vanhat muistot sitä
-lähentelivät, saivat ne piston pistonsa jälkeen. Vihdoinkin sai Knuut
-sotapalveluksensa suorittaneeksi. Jonkun aikaa oleskeli hän vielä
-pääkaupungissa. Sitten matkusti hän Lyshöjin kansanopistoon, mutta
-ei voinut alussa sielläkään oikein viihtyä. Sielläkin tunsi hän
-joutuneensa jonkunmoisen henkisen ikeen alle, joka pakotti nuoruuden
-tulisuuden pysymään määrätyissä rajoissaan. Mutta pian opettajat,
-etupäässä johtaja, voittivat hänen sydämmensä. Hän antautui silloin
-innolla opinnoihin ja edistyi niin, että se hämmästytti sekä
-opettajia että toisia oppilaita. Opiston päätyttyä matkustivat
-kaikki toverit kotipuoleensa -- hänellä ei ollut kotia. Johtajan
-esityksestä hän jäi kesän ajaksi opistolle maanviljelystöihin.
-Häntä kohdeltiin kuin perheenjäsentä ainakin -- "työnjohtajani",
-oli johtajan tapana leikillä nimittää häntä. Silloin tällöin sai
-hän nauttia yksityisopetusta muutamissa aineissa, mutta parhainta
-henkistä ravintoa imi hän jokapäiväisistä keskusteluista, johtajan
-kanssa. Seuraavan talven oli hän taas oppilaana opistossa. Hänen
-sydämmensä alkoi vähitellen rauhoittua. Hän oli oppinut katselemaan
-elämää sen vakavalta puolen ja saanut halua työhön. Hän oli jo
-puolivälissä kolmeakymmentä ja alkoi ikävöidä omintakeista toimialaa.
-Toisena talvena oli opistossa pari hänen lapsuudenystäväänsä. Kun
-heidän piti matkustaa kotiin, alkoivat he houkutella häntä mukaansa.
-No niin, olisipa yhtä kaikki mukavaa nähdä taas vanhaa kotikylää.
-Kuinka voinevat Hans ja Kristen, Ellen ja sepän Kirsten ja kaikki
-muut vanhat toverit? Mitähän he mahtaisivat sanoa nähdessään hänet
-miehistyneenä, suuri parta leuassa ja enemmän asioita tiedossaan
--- sen voi hän sanoa kehumatta itseään -- kuin yhdelläkään heistä?
-Erästä henkilöä vaan hän ei muistanut. Hänen kanssansa ei hänellä
-ollut enää mitään tekemistä tässä maailmassa. Hänellä oli Fritsinsä
--- ja hän sai kernaasti pitää hänet.
-
-Hänen lankonsa, jota aina vaivasivat perheenlisääntymis- ja
-rahahuolet, oli hänelle tulohetkellä kärtyinen ja epäystävällinen.
-Mutta enon ovi avautui sitä vierasvaraisemmin harhailevalle
-nuorukaiselle. Ja Knuutista tuntui siinä pöydänpäässä istuessaan ja
-enonsa kanssa tarinoidessaan ja tupakoidessaan sanomattoman hyvältä
-tieto, että hän oli taas joutunut vanhan rörbyläisen katon alle.
-
-"Mitä miehiä se opettaja oli, Knuut, oliko hän oikeisto- vai
-vasemmistolainen?"
-
-"Hän ei juuri pitänyt väliä sellaisesta, mutta parhaiten hänet voi
-lukea vasemmistolaiseksi."
-
-"Kyllä niillä vasemmistolaisilla on kurkkua nykyään. Satuin
-kuulemaan viime vuonna muutamassa vaalikokouksessa, miten ne
-kinastelivat Lyngen patruunan kanssa. Mutta vaikka neljä talonpoikaa
-teki parastaan, eivät he saaneet häntä järähtämään rahtuakaan
-mielipiteistään. Mitä auttaa talonpojan antautua otteluun oppineen
-kanssa! Ei hän siinä kovin pitkälle potki. Ja mitä varten semmoista
-kinaa ja metakkaa! Meillä on aivan hyvä jo ilmankin."
-
-"On kyllä, mutta voisi olla 'parempi vieläkin', niinkuin laulussa
-sanotaan."
-
-"Sitähän ne lupaavat nuo suurisuiset vasemmistolaiset, mutta tuulen
-pieksämistä se on yhtä kaikki Lystrupin sanaan. Sören Hugger
-esimerkiksi -- hän on, näet sä, heittäytynyt asianharrastajaksi
-hänkin -- vakuuttaa, että kerran on koittava aika, jolloin talonpoika
-pääsee vapaaksi raskaista veroista ja kymmenyksistä. Ei tarvitse
-muuta kuin pysyä yhdessä ja ei hellittää, ennenkuin ruoska on
-väännetty mahtavien käsistä."
-
-"Vai on Sören Hugger takertunut valtiollisiin hommiin!"
-
-"On, ja aika lailla onkin. Joku aika sitten puuhasi hän suurta
-valtiollista kokousta, kyläämme, mutta silloin yhytti hänet
-Lystrup Lars Larsenin lapsen ristiäisissä ja nolasi hänet niin
-perinpohjaisesti, ettei häneen jäänyt yhtään ainoaa tietopaikkaa --
-ja kokous jäi sikseen."
-
-Myöhemmin iltasella meni Jörgen Siversen nukkumaan, mutta Ellen
-ja Knuut jäivät vielä valvomaan ja odottamaan Kaarenin kotiin
-tuloa. Vanhoja onnellisen lapsuudenajan muistoja kaivettiin esiin.
-Kysymyksiä sateli sadottain puolin ja toisin. Se oli todellinen
-juhlahetki lapselliselle, hellämieliselle Ellenille.
-
-"Kuinka Emma voi?" kysyi Knuut ikäänkuin näyttääkseen, miten
-levollisena hän voi puhua muinaisesta rakastetustansa.
-
-"Hyvin, luullakseni, mutta hän on viime aikoina muuttunut niin
-kummallisen kärtyiseksi."
-
-"Vai niin! Käykö Frits usein heillä?"
-
-"Kyllä hän käy toisinaan."
-
-"Silloin Emma on tietysti mielissään?"
-
-"Oi, ei heidän välinsä näytä niinkään tulisena. Lystrup ei myös tunnu
-olevan hyvillänsä asiasta."
-
-Ellenin kertomus näytti huvittavan Knuuttia. Hän kyseli vielä muita
-koulun kuulumisia, mutta pysyi ylipäänsä täydellisen tyynenä.
-
-Kello yhden aikaan yöllä tuli Kaaren viimein kotiin ja ilmoitti,
-että Knuutin sisar oli saanut pojan ja että kaikki oli käynyt
-onnellisesti. Puolen tunnin kuluttua oli koko talo unen helmoissa.
-
-
-
-
-Syksyn aurinko kultasi vielä kirkkailla, haaleilla säteillään
-metsiä ja maita. Tuulen leyhkä puhalteli keltaisella sängiköllä ja
-heilutteli koiruohoja ja ohdakkeita ojien heinäisillä varsilla.
-Reheviä, punaisia marjaterttuja huojui pihlajan vihreäin lehtien
-välissä metsän laidassa, ja äpärikköä kasvaville niityille olivat
-ahkerat hämähäkit levitelleet lukemattomat määrät hienoja, loistavia
-harsopalasia valkenemaan. Ryysyiset paimenpojat vetelivät tarmonsa
-takaa pitkäveteisiä, surunvoittoisia luirutuksiaan kaitessaan
-lehmiä, jotka huolettomina kietasivat kielensä heinätukkojen ympäri
-ja nyhtäsivät niitä toisen toisensa jälkeen. Hiiri- ja ilmahaukat
-vaanivat saalistaan soilla ja kedoilla, ja levolliset myyrät
-kaivoivat käytäviänsä peltojen pehmitettyyn maaperään. Ilma oli kolea
-ja hohtavan puhdas. Kaikki, mikä näkyväistä oli, pisti selvästi
-silmiin. Mutta vaikka päivä olikin raikas ja kaunis, painoi syksy
-jo surunvoittoisen leimansa ihmismieliin. Tuntui, kuin olisi luonto
-huutanut ihmisille: "lapset, ei auta kauvemmin kieltää, että kesä
-on lopussa ja talven taistelu on alkava. Täyttäkää keuhkonne minun
-raikkaalla ilmallani! Oppikaa minun hohtavasta taivaastani ja vielä
-lämpöä hehkuvasta auringostani kohtaamaan taisteluja kirkkain silmin
-ja lämpimin sydämmin!"
-
-Reipas, hieman itsetietoinen hymy huulillaan vaelsi Knuut rihlapyssy
-olalla ja kokoonkääritty lippu kainalossa pitkin Rörbyn katua. Hän
-suuntasi askeleensa kylän keskellä olevaa aukeaa paikkaa kohti, mihin
-äskettäin perustetun ampumaseuran piti kokoutua. Se oli juhlapäivä
-nuorille, sillä seuralla oli silloin ensimäinen kilpa-ammuntansa.
-Seudun nuoret naiset olivat lahjoittaneet sille oman lipun, joka
-jo aikaisemmin oli vihitty tarkoitukseensa. Myös sen päiväiseen
-tilaisuuteen olivat muutamat nimeänsä ilmoittamattomat valmistaneet
-joukon pikku esineitä.
-
-Puoli toista vuotta oli kulunut siitä, kun Knuut palasi Rörbyhyn.
-Jonkun aikaa oli hän majaillut enonsa luona. Mutta kun fyeniläisen
-talonpojan pienenpuoleinen maatila, joka sijaitsi aivan koulun
-vieressä Laulupuron toisella rannalla, ilmoitettiin myytäväksi
-tavattoman halvasta, osti hän sen ja pesiytyi uudelleen entiseen
-kotikyläänsä. Hän ei tuntenut vähääkään epävarmuutta asettuessaan
-koulun viereen, sillä Emman ja hänen välinsä oli niin selvä, ettei
-voinut tulla puhettakaan väärinymmärryksistä. Sitä paitsi muodosti
-Laulupuro ja puutarhojen välillä oleva ryteikkö siksi tuntuvan
-rajan heidän välillensä, ettei tarvinnut peljätä yhteentörmäystä,
-jos he milloin astuivat ulos ovesta, Muutamien kuukausien kuluessa
-paranteli hän rakennuksia, pani puutarhan kuntoon, suunnitteli uutta
-vuorojakoa ja koetti saada junkaan parempaa viljelystapaa kuin
-mitä tilalla ennen oli käytetty. Sen ohessa alkoi hän innokkaasti
-toimia seudun henkiseksi herätykseksi. Hän paloi halusta saada
-murtaneeksi aukkoa kotikylänsä kiinalaiseen muuriin ja siten
-valmistaneeksi tietä ulkomaailman henkisille virtauksille. Missä
-vaan oli tilaisuutta, puhui hän kyläläisilleen valistuksesta,
-kehoitti nuoria poikia ja tyttöjä menemään kansanopistoon ja
-houkutteli ihmisiä lähistössä pidettäviin kokouksiin. Entisten
-kansanopistotoveriensa kanssa puuhasi hän kylään lukuseuran. Pieni
-lauluseura perustettiin myös. Ensin siinä laulettiin yksiäänisiä,
-mutta myöhemmin kaksi-, jopa kolmiäänisiäkin lauluja. Varsin
-loistavaa ei edistys ollut, mutta Knuut viuluineen oli väsymätön,
-ja jonkun ajan kuluttua oltiin jo niin pitkällä, että uskallettiin
-esiintyä julkisesti. Kerran oli majatalossa kokous, missä eräs nuori
-naapuri-pitäjän kansakoulunopettaja piti esitelmän, lauluseura esitti
-joitakuita reippaita lauluja ja lopuksi Knuut luki kertomuksen
-talonpojan elämästä. Kokous teki valtavan vaikutuksen saapuvilla
-oleviin kyläläisiin. Seuraaviin samantapaisiin tilaisuuksiin tulvi
-mustanaan väkeä, ja kaikkea, mitä niissä tarjottiin, ahmittiin
-nälkäisen suden tavoin. Viimein sai Knuut aikaan muutamia yleisiä
-keskustelukokouksia, joissa pohdittiin taloudellisia kysymyksiä.
-Knuut ei epäröinyt lausuessaan mielipiteitänsä, Kun hän seisoi ja
-jakeli tietojaan joko ravintoaineiden kokoonpanosta -- sokerista ja
-munavalkuaisesta, elimellisistä ja elimettömistä aineista -- tai
-merkelin merkityksestä maan kalkki- ja fosforihappo-pitoisuuden
-lisääjänä j.n.e., tuntui hänestä, kuin kykenisi hän opettamaan kunnon
-kyläläisille yhtä ja toista.
-
-Besser, joka oli tehnyt sen ilahuttavan havainnon, että nuo kokoukset
-muuttivat joukottain totilaseja, "naukkuja" ja sikareja neli- ja
-kahdeksankillinkisiksi, oli täydellisesti selvillä siitä, että hänen
-ja Knuutin oli yhdistettävä yritteliäisyytensä ja käytävä käsikädessä
-vaikeaan valistustyöhön.
-
-"Siunatkoon", sanoi hän Knuutille eräänä iltana, kun hän juuri
-oli tarjoellut puolen nelikkoa baijeriolutta, "siunatkoon, miten
-nämä tällaiset kokoukset tekevät kansalle hyvää! Luulen ja olen
-täydellisesti vakuutettu, että se on... on... on... toimenpide, josta
-meillä on syytä ylpeillä".
-
-"Niin, olen vähin ajatellut, että meidän tulisi koettaa,
-onnistuisimmeko saamaan aikaan muuatta suurta valtiollista kokousta."
-
-Knuutin sanat synnyttivät Besserissä valtavan ihastuksen puuskan.
-Hänen näppyläiset kasvonsa punastuivat pelkästä jännityksestä,
-ja hän oli kuulevinaan kaukaista ihmisäänien kohinaa, lasien
-kilinää ja markkain ja taalerien helinää. "Suurta valtiollista
-kokousta!" huudahti hän ja katsoi Knuuttia, ikäänkuin olisi
-tahtonut lisätä: "Jumala siunatkoon sinua ja kaikkia suurten
-valtiollisten kokousten keksijöitä!" Sitten kallisti hän päätänsä,
-läppäsi kädenselkämyksellään Knuuttia vatsaan ja sanoi ihmettelyä
-ilmaiseva hymy huulilla: "miten mer--kil--listä -- sehän on minun
-vanha tuumani! Osaatteko te lukea ajatuksiani, ihminen? Sitä,
-juuri sitä minä olen miettinyt vuosikausia. Meidän tulee kaikella
-muotoa hommata suuri valtiollinen kokous, oikein kansanvaltainen ja
-kansallinen kokous... Siunatkoon, miten nämä pikkumaiset ihmiset
-kaipaavat... kaipaavat... te ymmärrätte minua... kaipaavat vapautta,
-ilmaa, elämää!" -- hän hujautti kolmasti käsillään. "Me kaksi,
-jotka olemme nähneet maailmaa ja olleet niin sanoakseni sivistyksen
-virran pyörteissä, me huomaamme, miten takapajulla nämä ihmiset
-ovat. Sentähden on meidän oikeutemme ja velvollisuutemme hyvinä
-kansanvaltaisuutta kannattavina kansalaisina seisoa sivistyksen
-ja... ja ajan uusien aatteiden etunenässä. Meillä on tarpeeksi
-intelligenssiä. Meidän on saatettava kansanvaltainen kehitys
-lopulliseen päämääräänsä. 'Vorwärts!' ['Vorwärts' merkitsee
-'eteenpäin', mutta on saksaa. Suom.] ranskalaisen sanaan, se on aina
-ollut minun mielilauseeni."
-
-Knuut hymyili salaa ravintolan isännän innokkaalle puheelle,
-mutta hän oli yhtä kaikki mielissään siitä, että tämä näytti koko
-sielustaan olevan kansanvaltaisuuden puolella, vaikka olikin vähän
-epäselvä.
-
-Niin kauvan kuin Knuut ja hänen hengenheimolaisensa pysyivät
-rauhallisilla aloilla, ei Lystrup nähnyt olevan mitään syytä
-sekoittautua asioihin. Mutta kun Knuut kevätpuoleen toteutti aikeensa
-ja pani toimeen valtiollisen kokouksen sekä oli saanut siihen
-haalineeksi useita eteviä puhujia, antoi Lystrup pamahtaa, niin että
-Knuut vapisi vielä viikon päivät jälkeenpäin.
-
-Siitä kokouksesta pari sanaa!
-
-Ähkien ja puhkien kuumuudesta seisoi joukko nuoria ja vanhoja
-rörbyläisiä ahdettuina Besserin kuuluisaan "salonkiin" kuin
-sillit tynnyriin. Tarinoitiin ja tupakoitiin ajan kuluksi ja
-odotettiin jännitettyinä valtiollista voimainnäytettä, josta jo
-kauvan aikaa edeltäpäin oli puhuttu. Vihdoinkin nousi Knuut Olsen
-päivän kunniaksi rakennetulle puhujalavalle, heläytti pientä
-kelloa, avasi kokouksen ja toivotti kaikkia tervetulleiksi. Se
-oli epäilemättä juhlallisin hetki rörbyläisten elämässä. Kaikkien
-katseet olivat tähdätyt Knuuttiin. Mutta tuskin oli hän ehtinyt
-lausua tervetulo-toivotuksensa, kuin leveä jättiläisvartalo
-pimitti oviaukon. Se ei ollut kukaan muu kuin Lystrup. Knuut
-vaikeni silmänräpäykseksi. Kaikkien silmät kääntyivät tulijaan ja
-mielihyvän muminaa kuului joukosta. "Ei täällä nyt tule ikävä",
-arveli sileäleukainen muurarinsälli joukon takana, ja jotkut muut
-samanmieliset hykersivät käsiään hauskan yhteentörmäyksen toivossa.
-Lystrup oli täydessä sota-asussa, sen voi sokeakin huomata. Hän
-tuli velvollisuuden käskystä, ja hänet valtasi samanlainen tunne
-kuin sen, joka tietää joutuneensa mormoonien joukkoon. Punaisena ja
-hengästyneenä, kalotti takaraivalla istuutui hän muutaman kokouksessa
-olijan hyväntahtoisesti luovuttamalle paikalle. "Älä anna häiritä
-itseäsi, ystäväni! Antaa tulla vaan! Olen pelkkänä korvana."
-
-"Mutta että me talonpojat", jatkoi Knuut vähän värähtelevällä
-äänellä, "tietäisimme, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia meille
-vapaus tarjoaa, tulee meidän ottaa osaa julkiseen toimintaan --
-hm!... tulee meidän ottaa osaa julkiseen toimintaan ja koettaa
-hankkia itsellemme valistusta ja käytännöllistä taitoa, välttämätöntä
-jokaiselle, joka tahtoo täyttää paikkansa yhteiskunnassa.
-Vaikuttakoon tämä kokous osaltaan" j.n.e. -- Lopuksi hän esitti
-eläköön-huudon kuninkaalle.
-
-Eräs tuntematon puhuja sai sitten puhevuoron ja teki selkoa
-maltillisesta ja rauhallisesta kehityksestä. Sen jälkeen eräs tulinen
-vapauden ystävä puhui reippaasta, voimakkaasta edistystyöstä, joka
-yhdellä iskulla kumoaisi kaikki madonsyömät yhteiskunnalliset
-laitokset. "Ei armoa yhtään! Pyssyt suoraan kohti vihollista!"
-Yleisö muuttui levottomaksi. "Silläpä pojalla on maksaa!" kirosi
-Sören Hugger. "Hän on puolihullu", mumisi Frans Larsen. Lystrup
-oli asettanut suuret silmälasinsa nenälleen ja hikoili. Väliin
-kirjoitteli hän muistikirjaansa.
-
-"Tahtooko joku vielä käyttää puhevuoroa?" kysyi puheenjohtaja, eräs
-nuori talollinen naapuripitäjästä.
-
-"Saanko minä?" kuului ääni joukon takaa ja Lystrupin musta kalotti
-kohosi näkyviin.
-
-Lihava koulumestari täytti koko puhujalavan, niin että puheenjohtajan
-täytyi siirtyä lattialle. Hän nuuskasi, napsautti rasian kannen
-kiinni, niin että se kuului ympäri huoneen, huiskahutti pari kertaa
-käsivarsiaan ikäänkuin kohentaakseen takkinsa paremmin päälleen,
-oikaisi vartalonsa, pullisti pyöreän rintansa ja hyökkäsi sitten
-suoraapäätä tuleen.
-
-"No nyt, ystäväni, saatamme sanoa, että me rörbyläisetkin olemme
-saaneet ilon nähdä keskuudessamme noita siunatuita vapauden
-saarnaajia ja vieläpä aivan puhtainta lajia. Herra armahda sitä
-touhakkaa, millä nykyisin toitotetaan torvea ja kerätään väkeä
-rakkaan vapauden henkivartiastoon -- vapauden, tuon ihmeolennon,
-joka kummittelee kaikkien aivoissa ja jonka 'välttämättömimmistä'
-tarpeista joka koulupoika voi tehdä meille selkoa."
-
-Valtava oli näiden muutamain sanain vaikutus kuulijakuntaan.
-Mieltymyksen ja epäsuosion huutoja vyöryi huoneessa niin että
-lautaseinät tärisivät. Jotkut kuulijoista kääntyivät Knuuttiin, jota
-viime sanat silminnähtävästi tarkoittivat. Tämä seisoi ja näpelöi
-sormillaan tummaa partaansa nolostunut, epävarma hymy huulilla.
-
-Lystrup veti uutta ilmaa keuhkoihinsa, pyyhki hien otsaltaan, teki
-taas äskeiset liikkeet käsivarsillaan ja kuvasi sitten räikeästi
-niitä hairahduksia, mitä vapaus hänen mielestään jo oli tehnyt
-julkisen elämän alalla.
-
-"Ja tiedättekö, mihin suuntaan kansanvaltaisuuden puolustajat
-purjehtivat?" jatkoi hän. "He viskaavat ensin kaikki laitokset ja
-asetukset mereen. Sitten he sankarilauluja hoilottaen laskevat täysin
-purjein, kiertävät joka sopukan ja sysäävät mennessään kumoon vanhat
-kunnialliset tavat ja nöyrän tottelevaisuuden."
-
-Yksi ainoa kimakka, innokas "hyvä" kajahti joukon keskeltä kohti
-puhujalavaa. Kuulijat kääntyivät katsomaan Besseriä, joka viattoman
-näköisenä töllisteli puoleen ja toiseen, ikäänkuin olisi tahtonut
-sanoa: "ku... kuka se oli?"
-
-"Niin, se juuri heillä on mielessä", jatkoi Lystrup. "Te ette voi
-aavistaa, hyvät ihmiset, mitä tästä kaikesta lopuksi seuraa. Te
-mukaudutte turvallisina heidän vapauteensa ja luulette sillä tavoin
-miellyttävänne Jumalaa ja ihmisiä, mutta tulee aika... Muistakaamme
-esimerkiksi vuoden 1848:n vapauden ystäviä, niitä, jotka hankkivat
-meille tuon siunatun lain kesäkuun 5:ltä päivältä... häh?"
-
-"Ettekö anna tunnustustanne edes meidän perustuslaeillemme?" huusi
-Knuut.
-
-"Niin, se on totta, näinä vapaina aikoina on melkein rikos panna
-kysymysmerkkiä kesäkuun viidennen päivän viereen. Olkoon niin!
-Mutta minä en tahdo salata rehellistä ajatustani asiasta, en,
-vaikka kuuluisin itse kuninkaan ministeristöön. Minä kysyn teiltä,
-te vanhat, harmaahapsiset vanhukset, jotka seisotte siellä joukon
-takana: missä on se ylistetty onnellisuus, jota tämä laki lupasi?
-Se on avannut ovet selkoseljälleen mormooneille, baptisteille ja
-jumalankieltäjille... 'olkaa hyvä ja tulkaa minun siipieni suojaan!'
-Se antoi, meille luvan haukkua toisiamme sanomalehdissä ja pitää
-tällaisia suurvaltiollisia kokouksia -- höh, eipä hulluinta!"
-
-Hän veti taas ilmaa keuhkoihinsa ja kuivasi otsaansa.
-
-"Siinä ne edut ja oikeudet, mistä vapautta saamme kiittää. Ja
-uskollisesti niitä käytetään Hallituksen ja johtavain henkilöiden
-arvostelua, riitaa ja melua kaikkialla! Eikö olisi paljoa parempi
-elää isällisen hallituksen turvissa, nähdä valkohapsisen pikku
-kuninkaamme astuvan esiin ja kuulla hänen sanovan: 'ei sanaakaan
-enää! Olen käskenyt ja se tapahtukoon!' Silloin jokainen pitäisi
-huolta omista asioistaan ja antaisi niiden hallita, jotka hallita
-osaavat."
-
-Kuulijakunta näytti taas levottomalta. "On siinä yhtäkaikki perää",
-arvelivat jotkut. Mutta toiset näyttivät olevan tyytymättömiä
-Lystrupin sanoihin. Ovensuun puolella alkoivat muutamat nuoret
-rauhanhäiritsijät huutaa hurraata, mutta huudot kuolivat pian omaan
-voimattomuuteensa. Lystrup pani lopuksi pontevan vastalauseen
-kaikkiin ajan vapauspyrinnöihin ja toivotti, että rauhallinen Tanskan
-kansa ei vielä muutamaan aikaan kadottaisi tervettä järkeään.
-
-Knuut istui, hykersi polviaan ja pureskeli viiksiänsä. "No nyt,
-kuule!" kuiskasi hänelle pari hänen koulutoveriaan ja pukkasi häntä
-kylkeen. Vihdoin nousi hän ja alkoi puhua paikoiltaan.
-
-"Koulumestarin puheessa oli jotakin, joka pakottaa minut lausumaan
-pari sanaa vastaukseksi. Hän sanoi" -- Lystrup tirkisti kattoon,
-ikäänkuin hän olisi odottanut äskeisten sanainsa sieltä tipahtavan
-päällensä -- "hän sanoi, että joka koulupoika nykyään voi puhua
-vapaudesta, tai jotakin sen tapaista. En tiedä, tarkoittiko hän meitä
-kolmea, jotka olemme äskettäin olleet koulussa..."
-
-"Ahaa! Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."
-
-"Ei, minä en älähdä, minä tahdon vaan rehellisesti tunnustaa, että me
-kolme ja pari muuta nuorta miestä olemme puuhanneet tämän kokouksen.
-Me olemme täällä Rörbyssä kauvan astua kolisutelleet vanhoissa
-puukengissämme tietämättä mitään uudesta elämästä, joka kaikkialla
-on alkanut kohottaa päätänsä. Mielestäni ansaitsemme me, jotka
-haluaisimme saada toisiamme hereille, siitä kiitosta emmekä moitetta.
-Jos koulumestari arvelee, että tämä on vaan koulupoikain kujeita,
-niin hän erehtyy, sillä me olemme toimineet hyvässä ja rehellisessä
-tarkoituksessa. Jo on aika meidän talonpoikain kiskoa suomukset
-silmistämme. Ei voita koulumestari mitään sillä, että hän vihoittelee
-vapaudelle. Se on jo meidän omaamme ja päivä päivältä on selvenevä,
-mikä erinomainen lahja se on ja miten se herättää elämää, valistusta
-ja toimeliaisuutta kaikkialla. Mutta jos tahdomme käyttää sitä
-oikein, tulee meidän pyrkiä kohti valoa, kohti elämän uhkuvaa virtaa,
-eikä istua kököttää kotimme nurkassa ja vapista kauhusta joka kerran
-kun kuulemme humua taistelutanterilta."
-
-"Hy--y--vä! hyvä!" huusivat nuoret hänen takanansa. "Eläköön Knuut!
-eläkö--ön!"
-
-"Siinä sait, koulumestari!" huusi Sören Hugger ja hieroi kämmeniään.
-"Kitasi kiinni, senkin mölöttäjä!" ärähti Jörgen Siversen ja iski
-silmänsä Huggeriin. Lystrup oli uudelleen noussut puhujalavalle.
-
-"Arvasinhan minä, että Knuutilla olisi muuan suuntäysi
-tyhjennettävää", alkoi hän. "Jo ensi kerralla, kun tapasin hänet
-hänen opistosta palattuaan, huomasin selvään, että hänkin oli
-'patenteerattu'. Viikset ja pitkä, niskaan valuva tukka -- tietysti!
-Olen varma, ettei hän enää kirjoita nimeänsä Knuut Olsen, mutta Knud
-O--les--son tai jotenkin sinne päin. Kopinasta käyvän tunnen!"
-
-Yleisö purskahti nauruun. Knuut koetti myös nauraa, mutta hän oli
-hehkuvan punainen ja hänen sisässänsä tärisi. Hän olisi sillä kertaa
-saattanut purra vaikka nelituumaisen rautanaulan poikki.
-
-"Niin, mitä arvaamatonta siunausta tuottaakaan maallemme tämä
-vapauden hoilotus", jatkoi Lystrup. "Meidän on oltava oikein
-kiitollisia noille vapauden lähettiläille, jotka vaeltavat
-keskuudessamme taskut täynnä sähköpattereja ja jakelevat iskuja joka
-haaralle, herättävät kuolleita ja opettavat tervehtimään Tanskan
-uutta mahtavuuden aikaa lauluilla ja hurraa-huudoilla. Mutta en
-luule niinkään hevillä käännettävän ylösalaisin meitä vanhoja
-puukenkäläisiä täällä Rörbyssä. Missään tapauksessa emme pelkää
-heitä. Tulkoot vaan, täällä otetaan vastaan avoimin sylin!"
-
-Sillä kertaa kohotettiin kaikuva eläköönhuuto Lystrupille, ja hän
-poistui huoneesta voittajan ilme kasvoillaan. Ihmiset puhuivat yhteen
-ääneen, nauroivat ja nykivät toisiaan. "Rautaa hän on, vanhaa rautaa,
-tuo Lystrup!"
-
-Oven ulkopuolella piirittivät Jörgen Siversen, Frans Larsen ja pari
-muuta miestä Lystrupin ja alkoivat puhua päättyneestä kahakasta.
-Äkisti pujottautui ravintoloitsijan sileäksi kammattu pää joukkoon.
-
-"Herra Lystrup, tässä on käteni! Sallikaa, herra koulumestari, minun
-osoittaa teille vilpitöntä kiitollisuuttani teidän ver--rat--toman
-puheenne johdosta! Siunatkoon, miten te löylytitte noita
-kansanvaltaisuuden puoltajia!"
-
-Lystrup, joka oli joutunut puheikkain Frans Larsenin kanssa,
-kosketti pehmeällä kädellään Besserin ojennettua kättä, mutta jatkoi
-häiriytymättä keskustelua. Besserin täytyi tyytyä Jörgen Siverseniin.
-
-"Me vanhat, jotka olemme matkustelleet maailmassa ja kokemuksesta
-tiedämme, mitkä ne pylväät ovat, jotka elämää kannattavat, me näemme,
-minne nämä niinsanotut kansanvaltaisuuden puolustajat viimein
-purjehtivat. Me katsomme heidän lävitsensä, Jörgen Siversen."
-Ja Besser pisti etusormellaan tilanomistajaa rintaan ikäänkuin
-näyttääkseen, miten kansanvaltaisuuden puolustajat lävistettiin.
-
-"Niin!" vastasi Jörgen Siversen ja hieroi nenäänsä. "Emmehän voi niin
-varmaan tietää, mut--ta..."
-
-"Kyllä tiedämme, kyllä tiedämme! Terve järki sanoo meille, että
-tämä kansanvaltaisuuden touhakka eh--dot--to--masti päättyy
-hajaannuksella ja vallankumouksella, eh--dot--to--masti. Ketä
-kuuluu kansanvaltaiseen puolueesen, Jörgen Siversen? Sosialisteja
-ja oppimattomia koulumest... hm! (pikainen silmäys Lystrupiin)...
-sosialisteja ja oppimattomia kansanpuhujia ja sen semmoisia.
-Muodostettakoon kansanvaltainen puolue, sellainen, jossa on
-oikeaa intelligenssiä, ja me olemme joka kynsi mukana. Kaikki
-me olemme kansanvaltaisuuden puoltajia, Jörgen Siversen, kaikki
-vapauden ystäviä. Mutta Jumala varjelkoon meitä parlamentaarisesta
-hallituksesta ja tasavallasta täällä rakkaassa vanhassa Tanskan
-maassamme!"
-
-"Niin, samaa mieltä minäkin olen. Me tiedämme, minkälaista meillä
-näin on, mutta minkälaista silloin olisi, sitä emme tiedä."
-
-"Juuri niin! Me saisimme... saisimme... sosialistisen
-hallituksen. Sen tuntee jo ilmassa. Miten koettavatkaan baptistit
-ja jumalankieltäjät kumota meidän inhimillisiä lakejamme ja
-määräyksiämme, niinkuin Lystrup niin sattuvasti mainitsi. Kadonnut
-on lain ja oikeudentunto! Olette tietysti kuulleet" -- hän hiljensi
-ääntänsä, pukkasi Jörgeniä olkapäällään ja katseli häntä salaperäisen
-näköisenä -- "olette tietysti kuulleet minua vastaan tehdystä
-hävyttömästä sanomalehtihyökkäyksestä?"
-
-"Ei, en minä ole siitä kuullut."
-
-"Se oli eilispäivän lehdessä. Se on se kaupustelija, se halttautunut
-räätäli, joka sen on sepustanut. Tulkaa tänne nurkkaan! Minulla on
-lehti taskussani."
-
-"Mitä te sitten teitte hänelle?"
-
-Besser levitti käsiään. "Paljasta väärinkäsitystä koko juttu! Hän
-avitti minua hiukan kaupitellessani ruskeaa pukuani. Sitten tulee
-hän ja pistää minulle viiden taalerin laskun kouraan. 'Tyydyttekö
-kahteen?' 'En!' 'Niin menkää hiiteen!' -- Kuulkaa, mitä tuo hävytön
-uskaltaa:
-
-    "Täten varoitetaan kaikkia sekaantumasta raha-asioihin Rörbyn
-    majatalon omistajan kanssa, sillä hänen sanansa ja lupauksensa
-    eivät merkitse enempää kuin kissan."
-
-"Mitäs siitä sanotte, Jörgen Siversen? Eikö se ole hä--vy--töntä?
-Mutta saapa hän itsekkin, saa totisesti! Se tulee huomiseen
-lehteen... Minulla on se täällä taskukirjassani. Kuunnelkaa tarkasti:
-
-    "Eräs kirjeenvaihtaja on tämän arvoisan lehden eilisenpäiväisessä
-    numerossa kirjoittanut näin: 'täten varoitetaan kaikkia
-    sekaantumasta raha-asioihin Rörbyn majatalon omistajan kanssa.'
-    Sitten jatkaa hän: 'sillä hänen sanansa ja lupauksensa eivät
-    merkitse enempää kuin kissan.' Tuskin uskoisi silmiänsä, vaan
-    niin siinä kuitenkin on. Mutta sellaisia henkilöitä on tapana
-    kohdella äänettömällä halveksumisella."
-
-Besser pukkasi Jörgeniä kyynäspäällään, virnisti suutansa ja katsoa
-luihautti häneen tavalla, jonka tuli todistaa hänen syvää äänetöntä
-halveksumistansa. "Mi--mitä? Niks pille ved das [Ei ole hyvä tulla
-nykimään. Suom.], poikaseni!"
-
-"Jaa--ah, en tiedä, Besser, mutta minusta tuntuu, kuin te olisitte
-vaan toistanut, mitä hän... No, kukapa sitä sellaista oikein
-ymmärtää."
-
-"Saatte uskoa, Jörgen Siversen, että hän ei tämän koomin tule minun
-näkyviini."
-
-Asiaa pohdittiin vielä tarkemmin ja sitten siirtyi taas keskustelu
-ajan vaikeihin kysymyksiin. "Me saamme kestää kovia otteluja, kovia
-otteluja", lausui Besser, kun he jälleen lähestyivät Lystrupia
-piirittävää pientä ryhmää. "Ulkomailta ne tulevat. Minä olen kerran
-Ranskan parlamentin ylihuoneessa omin korvin kuullut erään puhujan --
-näen hänet vielä niin selvään edessäni, pienen valkotukkaisen miehen
--- sanovan: 'tasavalta on kansojen pelastus!' Niin, ajatelkaas,
-sellaista minä olen kuullut! Keisari Napoleon itse oli saapuvilla --
-hän istui juuri minun vieressäni. Hän sävähti valkoiseksi kuin tuo
-seinä."
-
-"Oo--hoh!"
-
-"Nii--in, ihan varmaan."
-
-"Mitä hän sanoi?"
-
-"Mitäkö sanoi? Hän ei uskaltanut sanoa mitään -- hän ei suoraan
-sanoen uskaltanut. Niin pitkällä ollaan meidän päivinämme, Jörgen
-Siversen, että keisarin ja hallitsijan täytyy nieleksiä äänetönnä,
-mitä julkiset maankavaltajat puhuvat hänen omassa parlamentissaan.
-Minun kävi säälikseni mies raukkaa. Minä rohkaisin itseni ja sanoin
-hänelle suoraan ja peittelemättä: 'niks forbluffen, Ihrum Majestät,
-hat niks at bedeuten!' [Älkää hämmästykö, Teidän Majesteettinne, se
-ei merkitse mitään. Suom.] Minä puhuin saksaa, sillä en ollut oikein
-varma ranskan kielessä. Jospa olisitte nähnyt, Jörgen Siversen, miten
-tämä yksinkertaisen kansalaisen lausuma sana teki hänelle hyvää! Hän
-puristi minun kättäni ja itki."
-
-"Oo--hoh!"
-
-"Ihan varmaan."
-
-"Sanon vielä kerran", jatkoi Besser, "ja se on minun täydellinen
-ja syvä vakaumukseni: Jumala varjelkoon meitä perustuslaillisesta
-hallitusmuodosta!... Ah, täällä minä vaan rupatan ja huoneet ovat
-täpösen täynnä väkeä!" lisäsi hän ja kohotti kätensä oikeaan
-tanskalaiseen kädenlyöntiin. "Minua ilahuttaa, että me kaksi vanhaa
-politikoitsijaa olemme yhtä mieltä asian oleellisesta puolesta...
-Tulettehan sisään kohta? Minä olen äskettäin tilannut oivallista
-jamaikarommia. Se ei karmi suuta, eikä se ole enemmän sosialistista
-kuin perustuslaillistakaan, hi, hi, hi! Näkemiin!"
-
-Hän läimäytti kättä Jörgen Siversenille ja mennä lylleröitsi kuin
-lihava sorsa oven edessä olevan kivityksen poikki tarjoilupaikkaansa.
-
-Näytti siltä, kuin "puukenkäläiset" olisivat olleet enemmän alttiita
-sähkölle kuin Lystrup oli luullut, ainakin vapisi kylä vielä kauvan
-aikaa ravintolassa tapahtuneen kahakan jälkeen. Alkoi muodostua eri
-puolueita, jota ei ollut vielä koskaan ennen tapahtunut Rörbyssä.
-Vanhat ja nuoret hautoivat aivoissaan ajatuksia, jotka, vaikka niissä
-ei vielä ollutkaan kylliksi selvyyttä, olivat kumminkin alkujuurena
-moniin uusiin harrastuksiin ja antoivat edistykselle aimo sysäyksen
-eteenpäin. Usein sai nähdä, kuinka ihmiset seisahtuivat kadulla
-ja alkoivat innokkaasti "väitellä". Missä tavattiinkin toisensa,
-pohdittiin uudelleen Ja uudelleen kysymyksiä, joita oli keskusteltu
-kokouksessa, ja jokainen siinä esiintyneistä puhujista joutui
-arvostelun esineeksi. Useimmat ylistivät ehdottomasti Lystrupia. Kylä
-oli ylpeä opettajastaan. Ei Knuutkaan ollut hätäpoikia, arvelivat
-jotkut. Oli hän yhtä kaikki mahtanut viisastua oppipaikassaan,
-sillä eipä hän muuten olisi niin osannut sanojaan asetella. Mutta
-punaiseksipa sävähti, kun Lystrup pisteli häntä viiksillä ja muulla
-sellaisella!
-
-Oka oli painunut Knuutin sydämmeen viime kokouksessa. Hän ei tahtonut
-oikein myöntää sitä itselleen, mutta totta se sittenkin oli. Joka
-kerran, kun hän katseli koulutaloa, tuntui hänestä, kuin sen
-valkoiset seinät ilkkuisivat hänelle. Miten paljon surua ja pilkkaa
-oli siltä taholta tullutkaan hänen osaksensa!
-
-Knuut oli päässyt taistelun esimakuun ja valmistautui uuteen
-hyökkäykseen. Silloin eräänä päivänä tuli hänelle kirje kansanopiston
-johtajalta. Tämä kirjoitti:
-
-    'Rakas Knuut Olsen!
-
-    Ilokseni kuulen, että kylässänne on alkanut herätä henkisiä
-    harrastuksia. Uskallan olettaa, ettei Teillä niissä ole aivan
-    vähäinen sanansija. Mutta koska Te, niinkuin olen kuullut, olette
-    ottanut valtiolliset asiat ohjelmaanne, tekee mieleni varoittaa
-    Teitä, että ette liian sokeasti heittäytyisi siihen vaaralliseen
-    leikkiin. Jos tahdotte seurata minun hyvää tarkoittavaa neuvoani,
-    niin on Teidän toistaiseksi ainoastaan luettava ja kuunneltava,
-    mitä eri puolueilla on sanomista, ja siten muodostettava
-    itsellenne vapaa ja ennakkoluuloton käsitys asioista. Jatkakaa
-    vaan aluksi rauhallista henkistä työtä ympäristössänne. Laulakaa
-    nuorten kanssa ja herättäkää heissä isänmaallista mieltä,
-    rakkautta kirjallisuuteemme, valistuksen harrastusta, halua
-    parannuspuuhiin maanviljelyksen alalla j.n.e.! Siihen työhön
-    toivotan Teille sydämmestäni onnea ja siunausta!'
-
-Kirjeen reunaan oli piirretty: "kiitos niistä kahdesta tytöstä, jotka
-olette ilmoittanut kesäoppijaksoon!"
-
-Knuut viskasi suuttuneena kirjeen pöydälle. Mutta kun hän oli
-tarkemmin punninnut sen sisällystä, täytyi hänen myöntää, että
-johtaja oli sittenkin oikeassa, ja hän heitti valtiolliset hommat
-toistaiseksi laidakseen. Pieni valtiollinen tuuliaispää, joka oli
-kulkenut seudun halki, oli ollut kumminkin tarpeeksi voimakas
-herättämään muutamain nuorten ja vanhain miesten harrastusta yleisiin
-asioihin. Alettiin tilata sanomalehtiä, ottaa osaa vaalitilaisuuksiin
-ja keskustella päivän kysymyksistä myös kotoisissa oloissa.
-Pääasiassa oli toki rauhallista vielä. Väliin vaan räjähti joku pommi
-ja sai häiriötä aikaan.
-
-Knuut tarttui innolla työhön sekä kotonaan että nuorten kesken.
-Ampumaseura oli luonnollisesti hänen saattiansa. Jo edellisenä
-talvena hän oli alkanut valmistella asiaa ja lauluseuran jäsenet
-olivat olleet hyvin taipuvaisia hänen puuhiinsa. Kevään tultua hän
-tarttui tarmolla yritykseen käsiksi ja pani tuumansa täytäntöön. Joka
-sunnuntai kokoontuivat seuran jäsenet yhteiselle harjoituskentälle,
-joka sijaitsi kylän takana muutamain mäkien välissä. Knuut
-johti ampumaharjoituksia ja opetti kylän nuorille miehille
-voimistelutemppuja ja miekkailua.
-
-Me jätimme Knuutin taivaltamaan ampumaseuralaisten yhtymispaikalle.
-Silloin oli siis oleva ensimäinen kilpa-ammunta. Kun seuran jäsenet,
-osapuilleen kolmekymmentä miestä, olivat kokoutuneet, leväytti Knuut
-lipun auki ja komensi: "asentoon!" Pari soittoniekkaa, jotka olivat
-jäseninä seurassa, olivat omasta tuumastaan saapuneet torvineen ja
-törähyttelivät niillä muutamia säveliä alkajaisiksi.
-
-"Ja nyt reipas laulu ensin, ennenkuin lähdemme astumaan katua
-pitkin", sanoi Knuut. Otetaan esimerkiksi "Nuorten laulu."
-
-Torvenpuhaltajat ja liehuva lippu etunenässä marssivat
-ampumaseuralaiset kylän halki kirkkaat kiväärit ja pronssinväriset
-rihlapyssyt käsissä ja lauloivat äänissä niin että seutu kajahteli:
-
-    "Se nuoruusinto, mi voimaa juo
-    maljasta hengen kuohuvasta,
-    mi kohti uskoa katseen luo
-    ja versoo valossa toivon maasta,
-    mi kaikki uhraten käden suo
-    totuuden, rakkauden palveluun,
-    puolesta puhtauden taisteluun,
-    -- se mielein täyttävi kokonansa.
-
-    Syytäköön pimeys pilkkojaan
-    ja paljastelkohon hampaitansa,
-    näytelköön nautinto armauttaan,
-    mua houkutelkohon innoissansa,
-    tarjotkoon mammona kultiaan,
-    painakoon väsymys jalkojain,
-    mä astun uljasna eespäin vain
-    ja katkon kahleet, mi estää tahtoo.
-
-    Maan alla peikot ne raivotkoon
-    kuullessa laulua nuorten puolla;
-    mä itse sukua valon oon,
-    sen eestä taistellen tahdon kuolla,
-    Oi tullos, Idun, ja heelmäs tuo,
-    aatteeni siiville voimaa suo
-    ja nosta henkeni pilvein luo,
-    mua auta matkalla määrään suureen!"
-
-Laulun sisällys oli kyllä monelle, ehkä useimmille ampujista liian
-syvämietteinen, Mutta kaikki he lauloivat kumminkin mukana täysin
-rinnoin päivän juhlatunnelman innostamina. Sävelet houkuttelivat
-väkeä kokoon joka haaralta. Parvi nuorinta sukupolvea seurasi aivan
-laulajain kintereillä, heilutteli hattujaan ja purki silloin tällöin
-innostustansa ilmoille kovaäänisinä huutoina, jotka eivät juuri
-olleet sopusoinnussa laulun sävelien kanssa. Vanhoja, harmaatukkaisia
-päitä kurkisteli ikkunoista ja ovista ja tyttöjä, isoäitejä ja
-nuoria vaimoja lapset käsivarsillaan kiipeili kiviraunioille ja
-multakasoille voidakseen nähdä kulkueen niin kauvan kuin mahdollista.
-Koirat haukkuivat talojen edustalla ja silloin tällöin juosta
-kiipasi säikähtynyt kissa tai kana poikki tien ja halki puutarhan.
-Juhlallinen mieliala vallitsi koko kylässä. Tuntui kuin olisi
-aurinkokin loistanut tavallista kirkkaammin ja kuin puut olisivat
-värisseet pelkästä ihastuksesta.
-
-"Herra armahda sitä komeutta!" huudahti eräs vaimo, joka hyökkäsi
-kahvikuppi kädessä kadulle. "Eihän toki liene vielä moista nähty, ei
-tässä maailmassa!"
-
-"Oikeassa olet, Kreetta," vastasi eräs elättiukko, joka seisoi ja
-töllisteli kulkuetta vesikappa kädessä. "Kumma ihminen, tuo Knuut!
-Hän kääntää kohta koko kylän ylösalaisin."
-
-Kulkueen jäljestä mennä linttasi pieni, vääräsäärinen mies, suu
-omituisesti irvellään. Ammatilleen hän oli riihenpuija, nimeltään
-Kristen Knort, ja hänen tehtävänänsä seuran ammunta-tilaisuuksissa
-oli mitata tulokset maalitaulusta. Siksipä hänellä nytkin oli
-toisessa kädessä mittapuu, toisessa liistarikuppi. Kun hän tuli
-kotinsa kohdalle, sattuivat hänen silmänsä äsken vihittyyn vaimoonsa
--- edellinen oli kuollut puoli vuotta sitten. Se oli pitkä, laiha
-nainen, jonka ohuet yhteenpuristetut huulet saattoivat ensi näkemältä
-helposti arvelemaan, että hän ei koko ikänänsä ollut tehnyt muuta
-kuin pureksinut kuivaa puupalasta. "Halloo, äiti -- kunniaa!" huusi
-Knort hänelle ja teki kunniaa mittapuulla.
-
-"Älä hupsi taas, Kristen!... Mutta -- voi minun päiviäni -- uusi
-nuttusihan sinulla on, mies...!"
-
-"Täytyy olla hieno tällaisena päivänä, äiti." Melu ja laulu
-estivät vaimon vastauksen kuulumasta, mutta hänen innokkaista
-suunliikkeistänsä päättäen se ei suinkaan ollut lempeintä laatua.
-
-Laulu ei ollut vielä loppunut, kun ampumaseuralaiset kulkivat koulun
-puiston ohitse. Knuut ei voinut olla räpyttämättä silmiänsä, kun
-hän näki valkoiset, auringon paisteessa säteilevät seinät. Mutta
-ikäänkuin uhalla käänsi hän sitten katseensa suoraan niitä kohti.
-Epäselvä, tulinen tunne paisutti samalla hänen rintaansa. Hän korotti
-ääntänsä ja lauloi:
-
-    "mä astun uljasna eespäin vain
-    ja katkon kahleet, mi estää tahtoo!"
-
-Knuut ei huomannut, kuinka juuri sillä hetkellä pieni, vapiseva käsi
-taivutti muutamia oksia syrjään lehtimajan tiheästä seinästä ja kaksi
-suurta ruskeaa silmää tirkisti siten syntyneestä aukosta. Ei, Emma
-oli kyllä pitävä varansa, ettei kukaan hänen aikeitansa huomaisi,
-kaikista vähimmin hän. Kun joukkue oli kadonnut näkymättömiin, seisoi
-tyttö vielä entisellä paikallaan ja kuunteli laulua, joka yhä enemmän
-alkoi muistuttaa jahtitorven viimeisiä, tukahdutettuja säveliä
-kaukana metsän sisässä. Vihdoin se kokonaan lakkasi kuulumasta.
-Puutarhan toisella puolen kohisi vesiputous ja ikäänkuin kaikuna
-kertoili laulun viimeisiä heikkeneviä säveliä. Kauvan aikaa vielä oli
-Emma kuulevinansa keveitä kolmisointuja sen hiljaisessa hyminässä.
-Ja yht'äkkiä tuntui hänestä, kuin olisi hän etäisyydestä huolimatta
-kuullut vanhaa, tuttua lorinaa ja solinaa puutarhan takana olevan
-ryteikön pohjalta. Muinoiset hiljaiset kesä-illat haaveiluineen
-avautuivat taas hänen muistonsa silmäin eteen. Säveliä kuluneilta
-ajoilta kajahti hänen korvissaan ja salaperäisiä, huumaavia ääniä
-väreili ilmassa hänen ympärillään.
-
-Hän oikaisihe ja tapasi kädellään päätänsä. Näytti kuin olisi siihen
-koskenut. Mutta uudelleen vajosi hän muistojen maailmoihin. Hän
-tuiotti muutamiin kuiviin jalavan lehtiin, joita tuuli pyöritteli
-hänen jalkainsa juuressa. Mustat kulmakarvat vetäytyivät yhä lähemmä
-ja lähemmä toisiaan, niin että niiden väliin syntyi syvä tumma
-poimu. Hänen kasvonsa kuvastivat väliin tuskaa, väliin katkeruutta.
-Mutta äkisti polkasi hän päättävästi jalkaansa ja kohotti päätänsä
-ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "minäkin voin astua uljaasti
-eteenpäin ja katkoa kahleet jaloistani."
-
-"Hei! täältäpä löydän karanneen kyyhkyseni!" kuului puutarhan
-hiekotetulta käytävältä.
-
-Emma säpsähti ja aikoi lähteä, mutta Frits sulki häneltä tien,
-kiersi kätensä hänen vyötäisilleen ja veti hänet istumaan viereensä
-lehtimajan penkille.
-
-"Voi, heitä tuo inhoittava hyväily!" sanoi Emma ja riistäysi irti.
-
-"Mutta Emma, armaani, miksi sinä taas...? Minä tulen tänne niin
-haltioissani, ja sinä...!"
-
-"Päätäni kivistää."
-
-"Taasko? Sepä ikävää! Kun se vaan menisi pian ohi. Olen jo mielessäni
-kuvaillut, miten me kävelisimme ja haaveilisimme kuutamossa tänä
-iltana."
-
-"Tänä iltana? Sinähän sanoit matkustavasi iltapäivällä."
-
-"Niin minä kyllä ensin arvelin, mutta kun tarkemmin mietin asiaa...
-En voi vielä mitenkään erota noista ruskeista silmistä. Katsoppas
-minua oikein! Oi, nuo jumalalliset silmät! Yksi ainoa katse vaan..."
-
-"Lorua!... Mutta kuule Frits, etkö sittenkin... Sinä tiedät, että isä
-pelkää sinun laiminlyövän lukujasi. Hänelle käy vaikeaksi hankkia
-sinulle niin paljon rahaa."
-
-Frits huokasi. "Rakas Emma, et usko, miten usein kärsin siitä,
-että minun tulee turvautua enon hyväntahtoisuuteen." Hän näytti
-tuumailevan. "Miksi ei ole järjestetty niin tässä maailmassa", sanoi
-hän ja tirkisteli jalavien latvoihin, "että valistunut, lahjakas ja
-työteliäs ihminen voisi raivata itsellensä tien päämaaliin ilman
-tyhmäin rahojen apua?"
-
-Emma asetti käsivartensa ristiin ja nojasi selkänsä lehtimajan
-seinään.
-
-Frits jatkoi: "tunnen outoa kapinaa sisässäni joka kerran, kun
-ajattelen, mikä tehtävä mammonalla on ihmiselämässä." Hän puhui
-pitkään "hengestä ja aineesta", "ihanteiden aateluudesta" j.n.e. ja
-sanoi lopuksi: "minä alan tulla yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että
-minun kutsumukseni kuuluu ihanteellisen elämän piiriin."
-
-Emma ei ollut kuullut monta sanaa. Hän oli taas vaipunut
-mietteisiinsä ja heräsi vasta, kun kaukainen pyssyn laukaus kuului
-hänen korvaansa. "Menkäämme sisään", sanoi hän äkkiä ja nousi.
-
-Lystrup ja Jörgen Siversen olivat sillä välin keskustelleet
-arkituvassa.
-
-"... Sen minä sanon, että Knuut on rutihullu -- ja se on totta!"
-
-"Miten lie Knuutinkin laita, en tiedä. Mutta sen minä kyllä selvästi
-näen, että meidän tyttö on iskenyt silmänsä häneen, ja mitä äitiin
-tulee, ovat hän ja Knuut mitä paraimmissa väleissä."
-
-"Vai niin! Mikä sen vaikuttaa?"
-
-"No, kun Knuut osaa olla jumalinen ja puhua hänen kanssansa
-raamatusta ja sen semmoisesta, niin siinä on jo kylliksi. Hän
-pistäytyy vähä väliä meille ja juttelee tuntimääriä Kaarenin kanssa
-ja se on eukon mieleen se!"
-
-"Kas sitä! Mutta saattaahan Knuut käydä teillä muustakin syystä."
-
-"Näppiänsä saa hän nuolla siinä asiassa; sillä niin kauvan kuin hän
-on semmoinen hurjapää ja hänellä on välejä milloin toisen, milloin
-toisen kanssa, niin tyttöä hän ei saa!" Ja Jörgen kirosi.
-
-"... No, no! älkää kirotko, ystäväni! Knuut on hullutteluistaan
-huolimatta kunnon poika -- tunnen hänet pienestä pahasta -- ja jos
-hän pitää tytöstä ja tyttö hänestä..."
-
-"Tuskinpa tekään mielellänne antaisitte Emmaa hänelle."
-
-"Hm, se nyt on kokonaan toinen juttu... mutta ei sekään saattaisi
-olla aivan mahdotonta, ei ollenkaan. Asiaa on arvosteltava asian
-mukaan, isäseni. Mutta... no, siinä tulevat lapset... Hm, hm! Siis te
-luulette, että ruissato tulee hyvä, Jörgen Siversen?"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hengästyttävän marssin jälkeen pölyisellä maantiellä olivat
-ampumaseuralaiset hikisinä, mutta voimakkaina ja taistelu-intoisina
-kuin nuoret mesikämmenet saapuneet kylän ulkopuolella olevalle
-ampumakentälle.
-
-"... Seis!" komensi Knuut. "Käännös vasempaan! Eteenpäin
-mars!...juoskaa! -- Käännös oikeaan!... rivi suoraksi! Ääh, älä
-pullista vatsaasi, Morten! Ja polvet suoraksi, Rasmus... no niin!
-Suoraan eteen! -- Kivääri... sinä pidät liian huolimattomasti
-pyssyäsi, Per... no, sillä lailla! Kivääri... olalle!"
-
-Knuut selvitti ääntänsä. "Hm! Tänään siis ensi kerran saamme näyttää,
-mihin me kykenemme. En aio pitää teille puhetta, sanon vaan, että
-tämä ei ole pelkkää leikkiä. Pitäkäämme hauskaa koettaessamme saada
-sattumaan tuohon mustaan neliöön, mutta samalla muistakaamme, että
-jokainen laukaus on tuleva kunniaksi lipulle, jonka naisemme ovat
-antaneet meille, meidän oman maamme rakkaalle, vanhalle lipulle." Hän
-viittasi miestä, joka kantoi uutta, puhdasta, heleäväristä lippua,
-astumaan joukon eteen. "Tehkää kunnia lipullemme! Korottakaamme sille
-eläköön-huuto ja toivokaamme samalla, että meillä jokaisella tarpeen
-tullessa olisi rohkeutta taistella sen johdossa 'Jumalan avulla ja
-kunnian ja totuuden puolesta', niinkuin eräs kuninkaamme on sanonut.
-Eläköön lippumme, eläköön!"
-
-Kolmikertainen eläköönhuuto tärisytti ilmaa. Jotkut joukosta
-mölisivät kuin härät ja arvelivat, että se oli "hauskaa", mutta
-toiset tunsivat todellakin jotain ylentävää pulpahtelemista paksujen
-liivien peittämissä rinnoissaan.
-
-"Kiväärit alas! Hajotkaa!"
-
-Kohta kuului iloista pyssyn pauketta mäkien välistä. Siksi aikaa
-olivat kiväärit asetetut pyramiidin muotoisiin röykkiöihin lipun
-ympärille. Niiden kirkkaat piiput säteilivät päiväpaisteessa kuin
-hopeatangot. Tuulen henki pullisti silloin tällöin punavalkoista
-lippua ja levitti vihreän lehtiseppeleen ja kullanväriset kirjaimet
-näkyviin. Seurue oli jakaantunut kahteen parveen, joista toinen
-lepäsi sillä aikaa kuin toinen ampui. Lepääjistä toiset iloisina
-rahisivat nurmikolla, painiskelivat keskenään tai koettivat taitoaan
-korkeushypyssä. Toiset taas mukavasti loikoilivat vatsallaan
-ruohikossa lähellä olevan lammikon rannalla, tupruuttivat piippujaan
-ja sikarejaan ja nauraa röhähtelivät toverien tempuille. Silloin
-tällöin peitti käryävä ruudinsavu loikojat ja sekottui tupakansavuun.
--- Se oli syrjästä katsoen kuin pieni sotaleiri.
-
-Ne, joiden vuoro oli ampua, olivat kuumeessa. Päät vastakkain
-tirkistelivät he kirjaa, johon kunkin ammunnan tulokset oli merkitty.
-"Montako pistettä minulla?" "Väisty vähän, Morten, ja vie kyntesi
-pois edestä!" "Klaulla on enin!" "Klausta tulee ampumakuningas!"
-"Saas nähdä, miten viimeisellä kerralla käy!"
-
-Klaus astui esiin ja tähtäsi. Pah! "Heleijaa!"
-
-Kristen Knort juoksi esille kuopastaan, missä hän ammunnan aikaan oli
-piilossa, ja töllisteli hetkisen epäluuloisena maalitaulua. Sitten
-hän alkoi huitoa mittapuulla aivan kuin olisi tullut hulluksi.
-
-"Ha, ha, ha! Sivu pyyhkäsi...! Puh!" tuli yhtenä rähinänä.
-
-"No, niinpä hyvästi, Tanska, sanoi akka kun matkusti Jyllantiin",
-lausui Klaus välinpitämättömänä, vaikka hampaat kiukusta kitisivät.
-
-Kun kilpailu oli loppunut, avasi eräs nuori maanviljelijä, joka oli
-jäsenenä johtokunnassa ja oli saanut tehtäväkseen jakaa palkinnot,
-pienen, ruskean kirstun ja veti näkyviin toisen kauniin esineen
-toisensa jälkeen. Ampumakuninkaalle korotettiin eläköön huuto ja
-sitten jaettiin palkinnot.
-
-"... Viides palkinto: kellokotelo!" huusi jakaja. "Kenen se on?"
-
-"Se on Knuutin, hänellä on seitsemäntoista pistettä."
-
-"Sitäpä vasta on korea laitos!" huudahti Klaus. "Semmoisia helmiä
-ja hetaleita... Ei, annas olla... sehän on helkkarissa sama kapine,
-mitä koulumestarin Emma näperteli, kun minä vein turpeita koululle!
-Näytäppäs, kun katson tarkemmin! Aivan sama! Siinä oli juuri
-tuollaisista kultahelmistä laitettu sydän, risti ja joku kolmas
-kappale..."
-
-"Ankkuri", oikaisi muuan joukosta.
-
-"En tiedä, mikä nimensäkin lie, mutta se oli kuin kaksihaarainen
-onkikoukku. Hän istui ja laitteli sitä, kun minä olin sisässä
-juomassa kahvia. Mutta kun Lystrup tuli huoneesen, niin sujautti
-hän sen esiliinansa alle ja juoksutti piirongin laatikkoon. Ole
-hyvilläsi, Knuut, kun sait lahjan vanhalta kullaltasi."
-
-Jotkut nauroivat, mutta palkintojen jakaja pudisti heille
-varottavasti päätään. Knuut seisoi ja katseli nolona koteloa. "Hm!
-onhan se... onhan se aika soma!"
-
-Päivä alkoi jo painua iltaan ja kun palkintojen jako oli loppunut,
-järjestyi joukkue kotimatkaa varten. Painaessaan kylää kohti
-lauloivat he reippaasti "ampujain marssia":
-
-    "Hiessä otsin ja lämpimin mielin
-    kentällä tuolla me taisteltiin,
-    kauvaksi paukkina kaikuna vieri
-    kun maalihin kuulia laiteltiin;
-    muudan jos hairahti pilvihin,
-    toinen ruohoa repäisi maasta,
-    sai toki merkkejä lautakin
-    lyijystä viuhuavasta.
-
-    Sodimme kunnian, palkinnon eestä,
-    tyttöjen kiitos ja hurraa soi,
-    ken sai nimensä lehtehen meistä,
-    kenelle taitonsa hopeaa toi.
-    Mutta jos muuta ei määränä ois,
-    veljyet, enää leikillä tällä,
-    helposti päivät ne lukea vois,
-    mit' oisi jäljellä sillä.
-
-    Turha on pelko; soi pohjalla siellä
-    ääniä voiman ja vakuuden.
-    Onnen me voitamme takaisin vielä
-    työtä tehden ja rukoellen.
-    Poikien, tyttöjen kyynelvuo,
-    närkästys sortajan kiusantöistä,
-    toivo, mi uupua vielä ei suo --
-    kas, nepä sai ampujat meistä!
-
-    Isien henki on innostajamme,
-    mieluista meistä on ponnistaa;
-    jyske ja paukkina pyssyjemme
-    rohkeutta rintahan kasvattaa.
-    Kerran, kallehin syntymämaa,
-    sulle sun poikasi seppeleen antaa,
-    onni ja urhous min kaunistaa
-    ja mi vapauden tuoksua kantaa."
-
-Taas virtasi ihmisiä joka haaralta kulkuetta katsomaan. Koulun
-kirkkaiden ikkunaruutujen takaa näkyi musta kalotti, vaskisankaiset
-silmälasit ja jotakin valkoista, joka näytti sanomalehdeltä. "Miten
-väärin nuo riiviöt laulavat!" sanoi ääni sanomalehden yläpuolelta;
-mutta sitä ei kukaan kuullut.
-
-Knort, joka taas linkutti kulkueen kinterillä, levitteli syliään
-ja heilutti liistarikuppia päänsä päällä. "Miehemme voiton saivat,
-hurraa, hurr...!" lauloi hän, mutta unohti viimeisen sanan
-lopettamatta huomatessaan, että hän oli kaatanut puolet kupin
-pehmeätä sisällystä ruskealle, uudenuutukaiselle, kotikutoiselle
-takilleen. Ja -- auta armias! tuolla seisoi Lispetti seinän vieressä
-ja näki onnettomuuden koko kirjavuudessaan.
-
-"Enkö minä jo sanonut, enkö sanonut, että sinä turmelisit uuden
-takkisi moisissa hullutuksissa... Ja nyt se vielä alkaa hieroa sitä,
-senkin hupsu..."
-
-"Lähtee se pesussa, äiti."
-
-"Senkin juoppolalli..." Taas innokkaita suunliikkeitä ja
-nyrkinpudistuksia, jotka näyttivät ennustavan onnettomalle miehelle
-surullista kotiintuloa.
-
-Kerkeäkielinen Klaus, joka oli huomannut kohtauksen, huusi taakseen:
-"no, Kristen, taidatpa saada puhdasta päällesi, kun tulet kotiin, ha,
-ha, ha! Näyttää kuin olisi sinulla terävä eukko."
-
-"Puhdasta rautaa!" mörisi Kristen Knort ja pudisti pörröistä
-päätänsä. "Tuskin olemme olleet kahta viikkoa naimisissa ja hän...
-Piruko lie riivannut sen räätälilurjuksen! Minä annoin hänelle viisi
-taaleria ja oikein hyvät nahkahousut siitä, että hän hankkisi minulle
-kunnon vaimon, ja hän viskaa tuollaisen suunpieksäjän niskaani! --
-Mutta samapa se! Tänään ollaan iloisia, sanokoon eukko mitä hyvänsä,
-vai mitä Klaus? Hih hei!"
-
-    "Näillä rakkailla kedoillamme, hurraa, hurraa!
-    Eläköön poikasemme, hurraa, hurraa!"
-
-Iltasella tanssivat ampumaseuralaiset kylän nuorien tyttöjen kanssa
-Besserin "salongissa". Iloisessa juhlajoukossa ei ollut varmaan
-toista, joka niin olisi nauttinut riemun jumalallista juomaa kuin
-Besser itse -- tuo pieni, hikoileva, sukkelakielinen, kymmenen
-leiviskän lihakimpale punaisine näppylöilleen ja öljyttyine, sileäksi
-kammattuine päineen. Hän kehui olevansa erinomaisella tuulella, ja
-se erinomainen tuuli kohosi korkeimpaan huippuunsa joka kerran, kun
-hän sanoi jotakin Ellenille ja tyttö veti suutansa hymyyn. Besser
-teki johtopäätöksiä tytön hymyilystä, ja kun hän kerran kulki Ellenin
-ohitse, uskalsi hän hillitsemättömässä syleilyhalussaan kouristaa
-häntä vyötäisistä pienillä, lihavilla käsillään, samalla kuin hän
-pää imelästi kallellaan tirkisti häntä kasvoihin huulilla eräs
-noita hurmaavia hymyjään. Mutta tyttö oli tarpeeksi sivistymätön
-palkitakseen Besserin lähestyväisyyttä voimakkaalla nyrkiniskulla
-kädenselkämille ja loukkaavalla huudahduksella: "pitäkää kyntenne
-luonanne!"
-
-"He, he, leikkiähän se vaan on ystäväni! Täytyyhän tämmöisenä iltana
-vähän leikitellä."
-
-Mutta Ellen ei ollut niitä tyttöjä, joista syleily on leikkiä.
-Hän oli suuttunut. Myöhemmin hän kumminkin leppyi, kun Besser --
-rehellinen ja siivo Besser, ei tungetteleva Besser -- pyysi häntä
-ja paria muuta tyttöä sekä Knuuttia ja erästä toista poikaa juomaan
-"limmenaadia" hänen omassa yksityisasunnossaan.
-
-Kun Knuut iltayöstä tuli kotiin, otti hän kellokotelon esille ja
-tarkasteli sitä uudelleen. "Usko, toivo ja rakkaus!" sanoi hän
-katkerana ivallisesti hymähdellen. Hän seisoi kauvan, piti koteloa
-kädessään ja tuiotti uunin jalkaan. Vanhat ajatukset, joita hän jo
-aikoja sitten piti kuolleina, virkosivat taas eloon ja lisäsivät
-veren vauhtia hänen valtimoissaan. Näytti, kuin olisi seikka toisensa
-jälkeen tullut hänen mieleensä ja kuin vanha katkeruus olisi taas
-syöksynyt esiin piilostansa ja asettunut puristelemaan ja pistelemään
-hänen sydäntänsä. Yht'äkkiä heilautti hän rajusti päätänsä, repäsi
-kellokotelon keskeltä kahtia ja viskasi voimansa takaa palaset
-lattialle.
-
-
-
-
-"Siis tulen taas lauvantaina ja koetan saada Fredrik Holstin mukaani,
-koska olet siitä niin usein maininnut... Oi, minä kaipaan niin kovin
-rekreatsioonia, rakas appiukko!" oli Frits sanonut lähtiessänsä
-maanantaina aamupäivällä. "Ja sitä paitsi on Emma pyytänyt minua..."
-
-"Erehdyt, Frits! Minä en ole sanallakaan..."
-
-"Niin, mutta sinä puhuit niin suloisen houkuttelevasti, että
-Siversenissä pidettäisiin 'sirpinkampiaisia'."
-
-"No!" oli Lystrup sanonut, "ala rientää, Frits!"
-
-Kun Frits oli kuluttanut pienen omaisuuden, jonka hän oli
-vanhemmiltaan perinyt, oli Lystrupin täytynyt kaivaa tuntuvia lovia
-rahalaatikkoonsa "pitääkseen poikaa pystyssä." Siitä syystä ja
-myöskin sen vallan nojalla, joka hänellä appiukkona oli, Lystrup
-usein muistutti Fritsiä olemaan ahkera opinnoissaan. Siihen hän
-arveli olevan sitäkin enemmän syytä, koska vuosi vuoden jälkeen
-vieri, ilman että Frits sai suorittaneeksi minkäännäköistä tutkintoa.
-Fritsillä oli kumminkin keinonsa, joilla hän vanhusta rauhoitti.
-"Aika näyttää, mitä maata hän oikeastaan on", ajatteli Lystrup usein.
-"Pahoin pelkään", hän siihen joskus lisäsi, "että hän vetää sekä
-minua että tyttöä nenästä."
-
-Siversenissä aijottiin viettää leikkuun lopettajaisia. Knuut niihin
-myös kutsuttiin. Hän kumminkin empi jonkun aikaa, ennenkuin päätti
-lähteä, sillä hän tiesi, että koulumestari ja Emma -- mahdollisesti
-Fritskin -- tulisivat sinne. Luulo, että häntä kenties olisi pidetty
-pelkurina, joka ei uskaltaisi esiintyä "pää pystyssä", voitti
-viimein epäilykset. Mitä syytä hänellä olisi ollut peljätä? Olihan
-hän näyttänyt Lystrupille, että hän voi taistella hänen kanssansa
-julkisesti ja rehellisesti. Ja kun hän muisti asiain silloista
-tilaa, muisti, miten joka paikassa jo alkoi näkyä uuden elämän
-oireita, tuntui hänestä, kuin hänellä paremmin puolin olisi ollut
-syytä ylpeillä. Olihan kiinalaiseen muuriin puhkaistu jo sellainen
-aukko, että tien ulkoapäin tuleville elon virtauksille saattoi
-pitää valmiina. Täydellisesti vapaa hän ei ollut uhkamielisestä
-toivosta, että hän ja hänen puoluelaisensa piakkoin uskaltaisivat
-kohottaa voitonhuudon hyvin ansaituksi nöyryytykseksi valkean talon
-asukkaille. No niin, hän menisi kutsuihin, siinä ei ollut mitään
-epäilemisen varaa. Sitä paitsi halutti häntä pyörähtää joku kerta
-Ellenin kanssa, uskollisen, hyvän Ellenin kanssa, joka aina oli niin
-ystävällinen hänelle.
-
-Knuut ei ollut koskaan tuntenut muuta kuin ystävyyttä Elleniä
-kohtaan. Hän tiesi kyläläisten pitävän päätettynä asiana, että hän
-"ottaisi Jörgenin Ellenin." Myös tytön silmistä luuli hän lukeneensa,
-ettei tällä olisi mitään sitä vastaan, jos hän vaan ojentaisi
-kätensä. Ei kai olisikaan hulluinta mennä naimisiin Ellenin kanssa.
-Hän oli ahkera ja kunnon tyttö ja toisi taloon kelpo myötäjäiset,
-joita ei kannattanut halveksia. Kun kaikki kävi niinkuin käydä piti,
-oli hänen liittonsa Ellenin kanssa kenties enää ajankysymys vaan.
-
-Kun Knuut saapui pitolaan oli se jo täynnä vieraita. Iloista
-tanssintöminää kuului vierastuvasta. Vanha Jörgen Siversen, joka oli
-erinomaisella päällä, oli juuri polkenut "vanhaa valssia" ja tuli
-hengästynenä ja hikisenä arkitupaan parin muun ikämiehen seuraamana.
-
-"Me olemme tehneet työtä, Kristen Persen, siis tulee meidän saada
-suunkostuketta", sanoi hän ja tarttui viinapulloon. "Kas, siinähän
-Knuutkin on! Päivää, Knuut, ja tervetultua! Ole hyvä ja istu pöytään,
-Knuut, ota naukku ja purase palaa päälle!"
-
-Knuut katseli ympärilleen. Ei ollut huoneessa ketään niistä, joita
-hänen silmänsä etsivät, mutta hän kuuli Lystrupin äänen kamarista,
-joka eroitti molemmat tuvat toisistaan, ja nuoret luultavasti olivat
-vierastuvassa. Hän istuutui pöytään ja alkoi pureskella muutamaa
-tavattoman suurta munkkia, jonka Jörgenin Kaaren hänelle tarjosi,
-mutta hänen oli mahdoton saada palaa alas. Sydän oli kurkussa ja
-tukkesi tien. Silloin kulkivat Ellen ja Emma hohtavin poskin käsi
-koukussa huoneen halki. Molemmat säpsähtivät, kun he näkivät Knuutin.
-Ellen tointui kumminkin pian, tuli ja ojensi hänelle kätensä, mutta
-Emma huudahti hätäisenä: "... ai, minä unohdin...!" ja hyökkäsi
-takaisin vierastupaan. "Niin pääsin tervehtimästä häntä", ajatteli
-Knuut keventyneenä.
-
-Kohta sen jälkeen astui hän kamariin ja tervehti siellä olevia
-miehiä, myös Lystrupia, joka ystävällisesti vastasi hänen
-tervehdykseensä.
-
-Vierastuvassa aivan kamariin johtavan oven lähellä istui Frits
-Fredrik Holstin vieressä. Fredrik Holst oli ylioppilas ja oli
-kaukaista sukua lystrupilaisille. Hän oli Fritsin mukana saapunut
-koululle ja sieltä yhdessä joukossa toisten kanssa pitotaloon,
-missä ystävällinen vastaanotto häntä odotti, niinkuin jo edeltäpäin
-voi arvata. Samassa kuin Knuut astui kamariin, huomasi Frits hänet
-ja kuiskasi Holstille: "katso, tuolla on se mies, josta minä olen
-sinulle puhunut... tuo tummapartainen... Eikö hän sinustakin ole
-hirveän tuhman näköinen?"
-
-"Hm, noo, ei hän siltä näytä mielestäni", vastasi Holst, joka oli
-asettanut lornetin silmillensä.
-
-"Hys! hys! älä puhu niin kovasti! Ja muista ei sanaakaan Emmalle
-hänestä!"
-
-"Ei sanaakaan...? Mitä se merkitsee?"
-
-"Hm, saatan minä sen sanoakin sinulle." Ja käsi suun edessä kuiskasi
-hän Holstin korvaan: "nuoruuden hullutusta!"
-
-"Ahaa! sinä pelkäät, että..."
-
-"Pelkäät! Ha, ha, ha, ha! Mainiota, sukkelaa!... Hei, Faustin valssia
-siellä totta totisesti soitetaan! Tra laa la laa li laa! Mitä
-antaisit noista sävelistä!... Voi katsos tuota lihavaa eukkoa, jolla
-on siniset villasukat ja puukengät jalassa! Eikö hän ole lystikäs?"
-
-"Se on varmaan joku köyhä vaimo, jolla ei ole ollut varaa ostaa
-nahkakenkiä."
-
-"Sinä otat kaikki asiat niin vakavalta kannalta", sanoi Frits
-vähän närkästyneenä. "Minä olen tottunut katsomaan näitä ihmisiä
-naurettavalta puolen. Minusta on heidän kasvoissaan ja liikkeissään
-jotakin niin tavattoman mukavaa ja lapsimaista. Tuo suoruus, tuo
-synnynnäinen hullunkurisuus, tuo kömpelö luonnon-omaisuus... Katso,
-siinä tulee talon isäntä -- huh! karvalakki korvilla. Olen vakuutettu
-siitä, että sulanut rasva peittää hänen otsansa, mutta erehdyt, jos
-luulet, että hän hetkeksikään ottaisi hattua päästään. Voi, hän on
-harvinainen ilmiö! Minun täytyy päästä häneen käsiksi vielä tänä
-iltana. Katso tuota paksua, ryppynaamaista, tuhmannäköistä päätä,
-joka nyykkäsee joka haaralle! Eikö hän ole naurettava?"
-
-"Minusta ei ole naurettavaa enemmän hänessä kuin muissakaan. Sinun
-tulee muistaa..."
-
-"Voi sinua hyperdemokraattisine mielipiteinesi!" keskeytti Frits ja
-käänsi hänelle selkänsä.
-
-Knuut ei tuntenut ollenkaan viihtyvänsä pitotalossa. Hän piti
-koko ajan silmällä Emmaa ja Fritsiä voidakseen valita paikkansa
-mahdollisimman kauvimmaksi heistä. Silloin tällöin tanssi hän pari
-kierrosta jonkun vaimon tai Ellenin kanssa, joka äänetönnä ja
-sykkivin sydämmin heittäysi hänen vahvan kätensä ohjattavaksi. Mutta
-koko ajan hän tunsi outoa levottomuutta ja toivoi vaan että hän pian
-olisi onnellisesti ulkona raittiissa ilmassa, missä hengitys kävisi
-helpommin päinsä.
-
-Illempana katettiin taas pitkä tammipöytä arkituvassa ja ne vieraat,
-jotka jo olivat lähdön touhussa, istuutuivat syömään. Sillä välin
-jatkettiin vielä tanssia vierastuvassa. Lystrup istui pöydän
-yläpäässä. Hän söi ja joi nähtävällä mielihyvällä ja puhua porisi
-lakkaamatta. Vasta loppupuolella ateriaa huomasi hän Knuutin, joka
-istui puolipimeässä vastapäätä häntä.
-
-"Kas, siellähän on vanha ystäväni Knuut! No, sinä olit taas
-joukkoinasi liikkeellä sunnuntaina."
-
-Lystrup ei ollut pahalla päällä, mutta hän ei tirppanut olla
-tokaisematta Knuuttia, ja ennenkuin kukaan aavisti, olivat molemmat
-riitaveikot tulisessa kahakassa.
-
-"Ne ovat kerrassaan yleväaatteisia laitoksia nuo ampumaseurat."
-
-"Niin minustakin."
-
-"Se on niin suurta ja jaloa, että nuoret sankarit uhraavat
-vapaaehtoisesti henkensä ja verensä isänmaan puolesta."
-
-Knuut oli vaiti.
-
-"Mutta uskotko sinä todellakin että sinun sankarisi pitäisivät
-puolensa, jos saksalainen muuanna kauniina päivänä hyökkäisi
-Rörbyhyn?"
-
-"Ainakin vähän paremmin, kuin jos he eivät milloinkaan olisi
-tottuneet käyttämään pyssyä ja miekkaa."
-
-"Höh! Toivoisimpa, että kymmenkunta huippulakkia ilmestyisi kyläämme
-jonakin sunnuntaina iltapäivällä -- voi armias, miten sinä ja sinun
-tarkka-ampujasi pommittaisitte heitä pähkinän kuorilla!"
-
-Väki nauroi. "Hyvä, hyvä!" huusi Frits, joka Holstin kanssa seisoi
-kamarin ovella. Lystrup käänsi päätänsä ja sanoi: "mene sinä vaan
-tanssimaan, Frits!"
-
-Knuutin sydämmen tykytys seisahtui hetkiseksi, mutta alkoi sitten
-taas kahta voimakkaammin. Hän olisi tahtonut silmillään rusentaa
-Fritsin. Mutta samalla kuin hän katsahti Friisiin, näki hän
-vilahduksen Emmasta, joka seisoi toisten takana ja katseli häntä,
-sen mukaan kuin hän ehti nähdä, ivan hymy huulilla. Hehkuva salama
-välähti läpi hänen ruumiinsa.
-
-"Niin puhutte te, kun te ette ymmärrä koko asiaa, Lystrup. Sitä
-paitsi voin ilmoittaa teille, että meidän ampumaseuramme ei ole
-perustettu häätämään saksalaisia Rörbystä."
-
-"Vai ei! No, missä jalossa tarkoituksessa sinä sen sitten perustit?"
-
-"Te tiedätte hyvin, missä tarkoituksessa ampumaseuroja perustetaan,
-mutta voin minä sen teille sanoakin, voin kyllä. Niiden tarkoituksena
-on täydentää sotamiestemme lyhyttä oppiaikaa, herättää elämää
-nuorisossa ja opettaa sitä käsittämään, mitä isänmaa meiltä
-jokaiselta vaatii. Sillä lailla minä olen asian ymmärtänyt."
-
-"Herättää elämää! Kas herhiläistä, sanoi Braskin Pekka. Höh, elämää!
-Se on haluttua tavaraa meidän päivinämme. Elämää kouluun, elämää
-kirkkoon, elämää valtioon! On elämää ihmisten ryysyissä nykyisin.
-Mitäs te arvelette Jörgen Siversen? Me vanhat, ikävät ihmiset, jotka
-emme kykene juoksemaan ja hoilottamaan elämästä, me emme ole juuri
-minkään arvoiset enää."
-
-Jörgen kohotti hattuaan ja raapasi niskaansa. "Mitäpä minä arvelisin,
-Lystrup. Jokaisella on oma ristinsä kannettavana... Mutta tyhjentäkää
-lasejanne, hyvät vieraat! Knuut, ole hyvä... ja te toiset myös!
-Viisaampaa on ryypätä kuin riidellä."
-
-"Riidellä!" huudahti Lystrup. "Älkäämme puhuko riitelemisestä! Me
-olemme yhtä hyviä ystäviä siltä, vaikka puhummekin suumme puhtaaksi
--- vai mitä, Knuut?"
-
-Knuut oli samaa mieltä.
-
-"En, Herra paratkoon", jatkoi Lystrup otettuaan kulauksen lämmintä
-punssia, "en voi sulautua tähän uusmuotiseen elämään. Minun
-sormenpäitäni kihelmöi joka kerta, kun näen noita siunatuita
-elonilmiöitä. Me suorastaan uimme elämässä. Milloin toinen, milloin
-toinen pitää elämännestettä nenämme alla -- hih heijaa! Milloin on
-alettava sitä, milloin tätä. Milloin kansanopistot, milloin
-ampuma- tai muut seurat tarjoutuvat maan pelastajiksi. Täällä Rörbyssä
-pelastetaan isänmaa nykyisin siten, että juostaan Per Grejsenin
-kedolla ja leikitään sotamiehisillä -- höh!"
-
-"Te ette tapa ampumaseuroja sillä lailla. On omituista, että teidän
-asemassanne oleva mies voi sillä tavoin käsitellä asiaa, joka on
-syntynyt puhtaasta isänmaanrakkaudesta ja jota ylhäiset ja alhaiset
-kannattavat ympäri koko maan."
-
-"Seis!... 'Isänmaanrakkaudesta!' Minä paljastan pääni
-isänmaanrakkauden edessä. Mutta mitä todellista hyötyä on tuosta
-loilotuksesta ja paukutuksesta? Luuletteko, että saksalaiset
-säikähtävät Tanskan uuden mahtavuuden ajan väkeä ja ryömivät piiloon,
-kun kuulevat Tanskan lipun ympärille leiriytyneiden tarkka-ampujain
-pyssynpauketta meidän kedoiltamme tai laulua, kuinka 'pilviin asti
-kiitetään Tanskan miestä kunnostansa.' Ei vapise saksalainen niin
-vähästä."
-
-"Emme me tahdokaan saada saksalaista tai jotain toista vapisemaan,
-me kasvatamme vaan omia voimiamme. Minun luullakseni on hyvä,
-että nuoret miehet opettelevat ampumista, voimistelua ja miekan
-käyttämistä ja kokoontuvat kuuntelemaan hyviä ja valaisevia esitelmiä
-ja laulamaan isänmaallisia lauluja. Se voi tavallansa kasvattaa
-hyvää henkeä sotaväessä ja koko kansassa. Tilastolliset tiedot
-myös todistavat, että nuoret miehet, jotka ovat olleet jäseninä
-ampumaseuroissa, eivät ole ainoastaan tarkimpia ampujia, mutta
-myös parhaimpia ja reippaimpia sotamiehiä. Siis tulos saattaa
-olla parempi, kuin te luulettekaan. Se uusi elämä, joka alkaa
-herätä, kansassamme, on teille vieras, te seisotte vielä molempine
-jalkoinenne vanhassa hapatuksessa -- siinä koko juttu!"
-
-Lystrup ei tietysti jäänyt vastauksen velkaan. Pieni sanasota alkoi
-muuttua yhä sekavammaksi, sillä yksi ja toinen korotti ääntänsä
-ja sekaantui tarinaan. Vanhat, uniset silmät alkoivat virkistyä.
-Vierekkäin istujat kääntyivät toisiinsa, viittoivat innokkaasti
-kädessään olevalla luu- tai leipäpalalla ja puhuivat sotalaitoksesta
-tai pohtivat polttavia valtiollisia kysymyksiä.
-
-Kun Knuut nousi pöydästä, kuuli hän Lystrupin sanovan Per
-Grejsenille: "minä vaan en antaisi joka sunnuntai tallata maitani."
-"Loppu siitä tuleekin", vastasi puhuteltu. Knuut ei kiinnittänyt
-keskusteluun sen enempää huomiota, vaan alkoi etsiä hattuansa.
-
-Vierastuvassa oli vielä ilo ylimmillään. Frits oli päässyt käsiksi
-vanhaan tuttavaamme, Kristen Knortiin ja harjoitteli hänen avullansa
-"humoristisia tutkimuksiaan." Etupäässä tarkasti hän, mitä ne
-lukuisat punssilasit vaikuttivat, joita hän sai ahtaneeksi mieheen.
-Kristen Knort antautui koko sielustaan punssin iloisen huumauksen
-valtaan.
-
-    "Tääll' on punssia tarjottu meille;
-    suurta surua sy--öm--messäin kannan;
-    mutta punssille laulakaam--me,
-    niin kau--van kuin nuo--ria oomme
-    ja reippahina aina pysykääm!"
-
-lauloi hän unohtaen "suunpieksäjän", räätälin ja kaikki elämän surut
-ja vastoinkäymiset. Samalla hän syvästi liikutettuna käänsi silmänsä
-kattoon, kallisteli päätään ja levitteli sieramiaan, niin että ne
-näyttivät, kuin olisi hansikkaan tekijä juuri äskettäin käyttänyt
-pingoitintansa niiden sisässä. Huolimatta Fritsin väsymättömästä
-lasien täyttämis-innosta ei mies kumminkaan ollut enemmän humalassa,
-kuin että hän milloin hyvänsä olisi voinut tarttua riusaansa. Frits
-sitä vastoin oli ryyppäillyt itsensä niin arveluttavaan tilaan,
-että vanha, sitkeä Knort olisi hyvin voinut vaihtaa tehtäviä hänen
-kanssaan. Eräässä kamarin nurkassa istui Emma käsivarret ristissä ja
-tuiotti tulitikkulaatikkoon, joka oli hänen edessään pöydällä. Knuut
-oli kai nähnyt väärin -- ei ivan merkkiä ollut hänen kasvoissaan, ei
-pienintä hymyäkään hänen huulillaan näkynyt. Hän puri ylähuultaan ja
-muisteli keskustelua, joka äskettäin oli tapahtunut arkituvassa ja
-jonka hän oli kuullut. Ensi kerran hän oli nähnyt Knuutin poskien
-hehkuvan taistelu-innosta. Ken olisi voinut väittää, ettei hänen
-mielipiteissänsä olisi ollut varmuutta ja hänen katseessansa kiiltoa,
-jonka voi huomata ainoastaan henkisesti heränneen miehen katseessa!
-
-"Emma armas", pyysi Frits, joka yht'äkkiä hyökkäsi hänen luokseen,
-"tule katsomaan oivallista riihenpuijan perikuvaa!"
-
-"Mene tiehesi ja anna minun olla rauhassa!"
-
-"Hm -- taas päänkivistystä!" mumisi Frits ja palasi "perikuvansa" luo.
-
-Emma jatkoi tuumailuaan. Ken olisi voinut väittää, ettei ollut
-rohkeutta hänen sanoissaan ja ja ettei koko hänen ajatusmaailmansa
-tuntunut uhkuavan nuorteaa, raikasta edistyshalua! "Pyh,
-tyhjää intoilua!" huudahti hän äkisti ja paiskasi kädellään
-tulitikkulaatikkoa niin, että se avautui ja tikut sinkoilivat pitkin
-pöytää. Ja silloin todellakin ilmestyi pari ivallista piirrettä hänen
-suupieliinsä. Kenties oli Knuut sittenkin nähnyt oikein.
-
-Knuut oli sillä välin valmistunut lähtemään. Hän aikoi mennä vielä
-vierastupaan antamaan rahaa soittajille. Mutta kun hän astui kamarin
-läpi, tuli Holst, laski kätensä hänen olalleen ja sanoi: "saanko
-puhua vielä pari sanaa kanssanne ennen lähtöänne?" Ja ennenkuin Knuut
-huomasikaan, oli hän joutunut taas innokkaaseen keskusteluun päivän
-kysymyksistä. Hän seisoi syrjin Emmaan, niin että tyttö voi nähdä
-hänen miehekkäät kasvonsa, joita tulen hohde valaisi.
-
-Puoleksi parin lihavan vaimon peitossa seisoi Ellen vierastuvan
-ovella aivan liki Knuuttia ja kuunteli. Vähän päästä käänsi hän
-tutkivan, tuskaisen katseen Knuutista Emmaan.
-
-"... Kerron teille, minkälaista täällä ennen vanhaan oli", kuului
-Knuut sanovan. "Silloin jokainen hikoili vanhoissa valjaissaan --
-ei kukaan ajatellut uusia parannuksia, ei ikävöinyt laajennettuja
-tietoja, ei sanalla sanoen mitään. Miehillä ei ollut parempaa
-puheenainetta, kuin miten vanha Per Grejsenin punainen viitta
-oli tai miten monta lantakuormaa oli Jörgen Siversen vedättänyt
-kesannolleen. Naiset puhuivat tyynynpäällisistään ja kehruuksistaan
-tai siitä, milloin olisivat ristiäiset siellä tai siellä. Nuoret
-miehet venyttelivät talvipuhteet pitkin penkkejä ja vetivät hirsiä ja
-kävelivät pyhäpäivät piippu hampaissa pitkin kylänkatuja."
-
-"Eikö talonpoika siis saisi enää ajatella tehtäviään?" kysäsi eräs
-talonisäntä, Jörgen Siversenin naapuri, joka seisoi vieressä ja
-kuunteli.
-
-"Saa tietysti, Mads. Päinvastoin tulee hänen ajatella niitä
-enemmän kuin tähän asti, mutta eri lailla. Hänen tulee miettiä
-hyödyllisiä parannuksia, ottaa vanhat säästönsä -- jos hänellä niitä
-on -- kirstun pohjalta ja kylvää ne pelloillensa -- käsittänetkö
-tarkoitustani? Hänen tulee ruokkia karjaansa paremmin kuin tähän
-asti ja oppia ymmärtämään meijeriliikkeen hyödyllisyyttä. Mutta hän
-ei saa yksinomaan taloushommiinsa syventyä. Elämän tarkoitusperä on
-paljon korkeampi kuin hevoset, lehmät ja sen semmoiset. Meidän tulee
-muistaa, Mads, että Herramme on antanut meille hengen, joka on paljon
-kalliimpi kuin ruumis, ja sentähden on meidän asetettava henkemme
-viljelys etusijaan. Silloin vasta meistä tulee todellisia ihmisiä."
-
-"Oikein!" huudahti Holst ja löi taas Knuuttia olalle. "Hauskaa kuulla
-semmoista ääntä kansan riveistä!"
-
-"Minä en ole tarpeeksi oppinut voidakseni pitää puoliani", lausui
-Mads. "Mutta mielipiteessäni pysyn, että talonpojan on oltava se,
-miksi hänet kerran luotiin."
-
-"Juuri samaa minäkin tahdon, Mads," vastasi Knuut ja leväytti
-kättään. "Mutta hän ei saa olla ainoastaan kaksijalkainen työkone
--- ymmärrätkö? Eikö ole surkeaa, että tuhansittain meikäläisiä
-kaiken ikänsä hyörii taikkojen, jyväsäkkien ja voipyttyjen kimpussa
-välinpitämättöminä oman henkensä kehityksestä! Sillä aikaa kuin
-toiset hallitsevat maita ja valtakuntia, taistelevat valistuksen
-ja uskonnon vapauden puolesta ja ammentavat huvia ja virkistystä
-itselleen tieteistä ja taiteista, me -- ainakin moni meistä --
-nyökkäsemme vanhojen romujen keskellä, kuin pienokainen vaunuissaan,
-pääsemättä siitä siihen ja aavistamatta, mitä on ahtaan piirimme
-ulkopuolella. Muutamana kauniina päivänä tulee sitten kuolema
-ja taittaa elämänlankamme. Meidät pistetään maan poveen -- ja
-siinä kaikki. Onko tämä ihmiselämää! Ei, meidän täytyy jättää
-lastenvaunut, Mads, ja pyrkiä näköpiiriämme rajoittavan muurin
-ulkopuolelle. Siellä, missä hengen elämä voimakkaana uhkuaa, siellä
-on meidän paikkamme! Meidän tulee saada lisää tietoja, meidän
-tulee avata silmämme kaikelle suurelle ja kauniille elämässä ja
-antaa sen lämmittää sydämmiämme. Silloin herää ajatuksia täällä
-rinnassa, silloin veri valtimoissa pulppuaa. Me emme saa pysyä
-vieraina ei enemmän kirkolliselle elämälle kuin yhteiskunnalliselle
-kehitystyöllekään. Meidän on perehdyttävä runoilijaimme ja
-taiteilijaimme teoksiin ja opittava ihailemaan luonnon suuruutta.
-Meidän on murtauduttava vanhasta, kuluneesta kotelostamme ulos valoon
-ja vapauteen. Meidän on näytettävä, että me talonpojat sekä tahdomme,
-että voimme käyttää niitä oikeuksia, mitä meillä ihmisinä on, ja että
-me kykenemme elämään täysinäistä ihmiselämää."
-
-Samassa hän katsahti Emmaan ikäänkuin näyttääkseen, että hän hyvin
-tiesi hänen kuulevan kaikki. Mutta mitä näki hän! Innostuneena
-Knuutin lämpimistä sanoista oli tyttö vaistomaisesti oikaseutunut
-istuimellaan ja melkein kuin kallistunut Knuuttia kohti. Ivahymyn
-asemasta, jota Knuut oli odottanut, kohtasi häntä ihastunut,
-hyväksyvä, lämmin ja innostunut katse. Mutta äkisti, ikäänkuin hänet
-olisi saatu kiinni jostain luvattomasta teosta, loi Emma silmänsä
-maahan, sävähti punaiseksi korviaan myöten, nousi ja meni huoneesta
-heittäen päätään omalla erikoisella tavallaan.
-
-Hämmästyneenä katsoi Knuut hänen jälkeensä ja unohti koko
-ympäristönsä.
-
-"Herra siunatkoon, mikä sinulla on, Ellen?" huudahti samassa toinen
-Ellenin edessä seisova vaimo kauhuissaan. "Sinä olet aivan kalpea...
-Tartu minuun, lapsi! Sinä kaadut!... Kristen, nouda joutuin vettä!"
-
-"Mitä turhaa!" kuiskasi Ellen hätäisesti. "On tämä nyt... on tämä nyt
-asia, mistä nostaa semmoista melua! Minulla on vaan vähän kuuma...
-Päästäkää minut puutarhaan!"
-
-Knuut ei ollut hälinän aikana ollenkaan huomannut, mitä tapahtui
-hänen takanaan. Hän tuiotti yhä oveen, mistä Emma oli kadonnut.
-Mitä merkitsi katse, jonka hän vahingossa sai nähdä? Olisiko hän
-taistelussa mukana ja hänen puolellaan? "Oh, mikä hullu minä olen!"
-ajatteli hän ja alkoi taas keskustella ylioppilas Holstin ja toisen
-puhetoverinsa kanssa.
-
-Kello kaksitoista tuli Knuut kotiin. Hän ei saanut paljon nukutuksi
-sinä yönä. Soittoa ja tanssin töminää, naurua ja melua humisi
-sekaisin hänen korvissaan. Hänestä tuntui, kuin kuuluisi se jostain
-aivan läheltä ja kumminkin tuntui se kuin tuhatääniseltä kaukaiselta
-sorinalta. Ja keskellä hälinää, keskellä mielikuvien kirjavaa
-sekamelskaa seisoi eräs tyttö ja katseli häntä suurilla, tarkkaavilla
-silmillä. Knuut nojasi kyynäspäällään päänaluseen ja lepäsi siinä
-katse kiintyneenä poikki lattian välkkyvään kuutamojuovaan, jonka
-valossa pihkapisarat lautaseinässä hehkuivat kuin pienet jalokivet.
-Tunteiden aallot nousivat ja laskivat hänen rinnassaan. Hän
-muisti ajan, jolloin tuon tytön viaton veitikkamaisuus ja lumoava
-elonhaluisuus oli hurmannut hänet, ja hän tunsi uudelleen silloista
-rakkauden huumausta. Mutta samassa pudisti häntä jäätävä muisto,
-muisto eräästä jouluaamusta. Hänen otsansa vetäytyi ryppyihin ja
-hän tunsi taas vihlaisevaa tuskaa sydämmessään. Hän muisti joukon
-ivallisia hymyjä ja halveksuvia päänheittoja ja hänen sisunsa
-kuohahti. "Mitäpä hän on tehnyt muuta kuin pilkannut minua kaiken
-ikänsä! Mutta tästä puoleen hän ei pane enää päätäni pyörälle!"
--- Silloin näki hän uudelleen nuo läpitunkevat, ruskeat silmät.
-Ajatukset hämmentyivät taas ja alkoivat risteillä hänen aivoissaan
-huumaavassa sekamelskassa. Suloinen, mutta toivoton kaiho taisteli
-katkeruuden kanssa hänen rinnassaan. Mielikuvitus heitteli hänen
-ajatuksiaan, niinkuin myrsky kiidättää vaahtoa meren pinnalla. Hän
-kuuli hänen helähtelevän äänensä ja näki hänen tumman tukkansa
-säteilevän auringon valossa, ja hän tunsi taas tuota samaa
-selittämätöntä, huumaavaa, raikasta tuoksua, joka aina täytti ilman
-tytön läheisyydessä. Hänen sydämmensä kiivasta tykytystä säestivät
-mitä miellettömimmät mielikuvat. Tyttö tuli häntä vastaan silmät
-itkusta punaisina. "Anna minulle anteeksi, Knuut, minä en kestä tätä
-enää!" -- Sitten oli hän hänen vaimonsa. He istuivat sylikkäin lieden
-ääressä ja puhuivat onnestaan, laulusta, valistuksesta, vapaudesta ja
-kaikesta hyvästä ja kauniista elämässä. -- "Niin", sanoi hän, "isä ei
-sitä ymmärrä, sinä yksin olet oikeassa." Mutta juuri kun hän kokonaan
-eli mielikuvien maailmoissa, huusi huuhkaja ikkunan takana ja
-hajoitti näkyjen sarjan. Tuntui, kuin joku olisi huutanut apua. Knuut
-syöksähti pystyyn ja katseli ympärilleen. Silmänräpäyksessä selvisi
-hänelle kaikki: Frits, Lystrup -- koko todellisuus muuttuneena
-yhdeksi ainoaksi tuskalliseksi tunteeksi. "Minä olen hullu --
-mieletön!" huudahti hän, heittihe takaisin vuoteelleen ja puristi
-molemmin käsin päätänsä.
-
-Sillä välin kuin taistelua kesti Knuutin pienessä kamarissa,
-tömisyttivät saappaat ja puukengät yhä vieläkin Jörgen Siversenin
-vierastuvan lattiaa. Lystrup seurueineen oli jo mennyt kotiin, mutta
-useimmat vieraat, etupäässä nuoret, viipyivät vielä aamuyöhön saakka.
-
-Ennen lystrupilaisten lähtöä oli tapahtunut seikka, joka oli vähällä
-tehdä lopun koko hauskuudesta. Frits, joka oli saanut tarpeeksi
-riihenpuijasta, tunsi vastustamatonta halua päästä käsiksi johonkin
-uuteen narrattavaan. Juuri silloin, kuin nuoren miehen ivaamishalu
-oli ylimmillään, sattui Jörgen Siversen kulkemaan ohitse höyryävä
-punssilasi kädessä. Frits hypähti seisoalleen, löi häntä olalle niin,
-että lämmin juoma läikähti ukon käsille ja sanoi:
-
-"No, vanha herra Drivertsen... hee... hee, Siversen, piti minun
-sanoa... miten on pään laita?"
-
-Jörgen, jolta ei ollut jäänyt huomaamatta, miten Frits väänteli
-hänen vanhaa, kunniallista nimeänsä ja joka sitäpaitsi oli vähän
-suutuksissaan siitä, että suurin osa punssista oli kaatunut
-lattialle, ärähti:
-
-"Hei, hei! Ei pidä mättää maahan Jumalan lahjaa!"
-
-Hän asetti lasit pöydälle ja kuivasi kädet housuihinsa. "No", lisäsi
-hän sitten ikäänkuin anteeksi pyytäen, "ei väliä sen vertaisella!...
-Mutta mikähän valkoinen se lensi pöydän alle?"
-
-Se oli elehvantinluinen lornetti, joka oli hypähtänyt Fritsin
-povitaskusta hänen kohotessaan.
-
-"Ah, se oli minun lornettini. Tässä se nyt on."
-
-"Eihän se va--an särkynyt?"
-
-"Ei, eheä se on aivan."
-
-"Sepä vasta lystikäs kapine! Kah, lasisilmäthän ne ovatkin!"
-
-"Niin, mitä te pidätte semmoisista lasisilmistä? Semmoisia ette ole
-varmaan koskaan nähnyt?"
-
-"Missäpä minä olisin..."
-
-Häijynkurisuus oikein pakotti nuoren miehen otsaa ja punssin höyryt
-sitä yhä kiihdyttivät. Hän iski silmää parille nuorelle tytölle,
-jotka seisoivat lähellä ja sanoi sitten Jörgen Siversenille:
-
-"Näissä lasisilmissämme meillä lääketieteen tutkijoilla on koko
-viisautemme."
-
-"Oo--hoh! Miten niin?"
-
-"Niin, nähkääs, Jörgen Siversen, tällaisilla laseilla me tarkastamme
-kaikki pulverit ja pillerit, ennenkuin niitä annetaan apteekeista."
-
-Jörgenin korvallisia alkoi kuumentaa. "Höm!" Hän raapasi pari kertaa
-niskaansa ja aikoi poistua.
-
-"Ei, älkää menkö! Teidän on saatava perinpohjainen selko asiasta",
-sanoi Frits ja riippui kiinni Jörgenin takin hihasta.
-
-"Frits!" kajahti varoittava ääni heidän takanaan. Huutaja oli Holst,
-joka oli kuullut ja nähnyt kaikki. Mutta Frits oli liiaksi takertunut
-pilanpitoon huoliakseen varoituksesta. Hän iski taas silmää tytöille
-ja jatkoi:
-
-"Nähkääs, Jörgen Siversen, kaikissa nesteissä on pienen pieniä
-myrkyllisiä eläimiä, joita nimitetään alkueläimiksi. Me pyydystämme
-niitä eräänlaatuisilla puikoilla, ennenkuin lääkettä annetaan
-kenellekään."
-
-"Höm!" Jörgen Siversen oli muuttunut mustanpuhuvaksi kasvoiltaan ja
-alkoi karistella kurkkuaan epäilyttävällä tavalla. Hän kumarsihe,
-sylkäsi, pyyhkäsi kädenselkämällä suutaan, pisti peukalot
-liivinkainaloihin, kallisti päätään ja alkoi, pannen painoa joka
-sanalle:
-
-"Kuulkaa -- minä -- sanon -- teille, Frits herra, että te olette
-oikea tuuliviiri, te! Ettekö luule minun ymmärtävän tätä?"
-
-Rajuilma puhkesi hitaasti, mutta kerran alkuun päästyään muuttui
-se hirmuiseksi. Ukon kädet tutisivat liivin kainaloissa, silmät
-mallottivat päässä kuin pyöreät puumarkat ja sieramet tuhisivat kuin
-vauhkolla hevosella.
-
-"Tämä ei ole ensimäinen kerta, kun sinä pidät minua narrinasi minun
-omassa huoneessani -- minä sanon sinua sinuksi, sillä sinä et ole
-muuta kuin nälistynyt maankiertäjä, joka juosta löyhkäset paikasta
-toiseen. Luuletko, että minä en ole ymmärtänyt sinun juoniasi? Ja
-pidä mielessäsi, että jos sinä vielä kerran syötät minulla semmoisia
-valheita, niin minä" -- ja Jörgen päästi karkean kirouksen -- "opetan
-sinua pitämään nokkasi loitompana, tiedä se!" Hän iski nyrkkinsä
-pöytään niin, että tupa tärähti. Lystrup, jonka huomio vasta nyt
-kiintyi tapahtumaan, oikaisihe ja kysyi:
-
-"Mi... mitä nyt?"
-
-Frits, jonka pää säikähdyksestä oli aivan selvinnyt, oli olevinaan
-hämmästynyt ja änkytti:
-
-"Pilaa... pientä pilaa vaan, rakas setä. Mies raivostui, kun..."
-
-"... Talonpojankin huoneessa tulee kunnioittaa sitä, jolla on nimenä
-järjestys ja sopivaisuus", jatkoi Jörgen Siversen ja tärisytti
-rystysillään pöytää, "sitä me talonpojat vaadimme niin itseltämme
-kuin muilta, vaikka emme osaakaan puhua hienosti ja ojennella
-keikarin tavoin koipiamme. Ja siitä saat olla vakuutettu, että
-vanhus, joka seisoo tässä, ei anna moisen pyrstötiaisen hyppiä
-nenällään, vaikka hän vihdoin ylvästeleisikin lasisilmillään ja
-huuliparroillaan."
-
-"Mutta helkkarissa", huudahti Lystrup taas ja nousi, "mitä on
-tapahtunut?"
-
-"... Moinen kööpenhaminalainen kulkuri! Juosta löyhöttää tänne
-tuhkatiheään ja pilkkaa meitä talonpoikia. Luulleeko hän, että me
-olemme kaikki tyhmiä ja älyttömiä ja että jokainen marakatti lurjus
-voi ilvehtiä meidän kustannuksellamme."
-
-Holst oli sillä välin muutamin sanoin selittänyt Lystrupille,
-mitä oli tapahtunut ja molemmat näyttivät hyväksyvän talon miehen
-menettelyn. "Mutta antakaa jo toki olla -- kuuletteko!" sanoi
-Lystrup, kun Jörgen uudelleen alkoi pauhata. "Me menemme nyt kotiin,
-Frits", sanoi Lystrup käskevästi ja katsoi nuorukaiseen tavalla, jota
-ei voinut väärin ymmärtää.
-
-"Minä olen valmis... minä... en toki tahdo... he!"
-
-Pitoja jatkettiin. Jörgen Siversen raapasi niskaansa ja oli aivan
-"onneton" pikastumisestaan, joka varmaan herättäisi suurta huomiota
-kylässä. Hänen iloinen pitomielialansa palasi kumminkin uudelleen,
-kun hän oli nauttinut oivallisen illallisen ja laikahuttanut kaksi
-lasillista rommipunssia palanpaineeksi. Tuskin oli paria tuntia
-kulunut tapahtumasta, kun hän jo tanssi rörbyläistä kaksivuoroa niin,
-että kengänkorkojen raudat joka askeleella upposivat neljännestuuman
-verran lattiaan.
-
-
-
-
-Oli kulunut muutamia kuukausia Siversenin kutsuista, kun Emma ja
-Ellen muutamana iltana istuivat käsitöineen koulun arkituvassa.
-Ulkona pimeä kietoi kylää yhä tiukemmin ja tiukemmin mustaan
-vaippaansa. Tuuli rämisytti ikkunaruutuja ja heitti silloin tällöin
-lumihilsettä niitä vastaan. Painostava mieliala vallitsi huoneessa,
-vaikka tuli iloisesti räiskyi takassa ja kaikkialla näytti niin
-herttaisen kodikkaalta. Vähän päästä antoi Emma vasemman käden, jossa
-hänellä oli virkkuuksensa, vaipua helmaansa. Samalla hän oikealla
-varjosti silmiään nojaten kyynäspäällään pöydän reunaan.
-
-"... Emma, etkö kuule?"
-
-"Mitä... mitä sinä?"
-
-"Niin, mitä sinä! Minä puhun ja puhun... En käsitä, mikä sinulla on,
-Emma. Sinä olet kuin..."
-
-"Mitä sinä tyhjää! Minä olen sellainen, kuin minä aina olen ollut."
-
-Hän rypisti kulmiaan ja alkoi virkata minkä enimmänsä ennätti.
-
-Ellen katseli häntä omituisen katkera ilme kasvoillaan. "Sanonko,
-miten on asiat?"
-
-"No miten?"
-
-"Sinä pidät taas Knuutista -- siinä koko juttu."
-
-Emma hätkähti. "Herra varjele, mitä sinä puhut?... Hyi, miten olet
-ilkeä, Ellen! Kuinka saatat luulla minusta sellaista?"
-
-"Älä kielläkään, minä tiedän sen. Tunnusta pois, Emma, että olet
-unohtanut tuon toisen ja pidät taas Knuutista!"
-
-Vapauttava sana oli lausuttu. Valtava itkunpuuska alkoi puistattaa
-Emmaa, ja vapaaksi-pääsyn innoissaan mursivat kyyneleet viimeisenkin
-varovaisuuden verhon. Nyyhkyttäen kumartui hän ystävättären rinnoille
-ja sanoi: "taivaan nimessä, anna minun sanoa se: minä pidän hänestä!
-Ja vaikka te repisitte minun sydämmeni pois ruumiistani, niin se yhtä
-kaikki jäisi vielä pitämään hänestä. Minä en voi sille mitään, Ellen!
-Minä taistelin vastaan niin kauvan kuin mahdollista."
-
-Ellen tuiotti pari silmänräpäystä eteensä ja tunsi, kuinka jäätävä
-kankeus jäykisti hänen jäsenensä. Mutta sitten valtasi omituinen
-herpaiseva väsymyksen tunne aran tytönsielun. Silmät kyyneltyivät.
-Hän kumarsi päätään, tuiotti kyynelten läpi pöytäliinaan ja toivoton
-huokaus puhkesi hänen rinnastaan.
-
-"Miksi et ennen ole sanonut sitä minulle?" kysyi hän, kun Emma oli
-lopettanut.
-
-"Mitenkä minä olisin voinut sanoa, Ellen? Etkö muista, että minä...
-Oi, sinä et tiedä, mitä olen kärsinyt, Ellen! Minä en voi pitää
-Fritsistä, en voi mennä naimisiin hänen kanssaan!"
-
-"Sitten ei sinun olisi pitänyt koskaan antaa hänelle lupaustasi."
-
-"Mutta enhän minä olekaan sitä antanut. Hän sai kiinni kädestäni,
-ja sitten tuli Knuut... Oi, hyvä Jumala, minä en ollut täydessä
-tajussani silloin! Ei, en tahdo tehdä itseäni syyttömäksi, sillä se
-ei olisi totta. Itse olen syypää kaikkeen. Pääni oli kuin sekaisin.
-Knuut oli minusta muuttunut niin sietämättömäksi ja tuo toinen
-sitävastoin... Oi, hyvä Jumala, miten voin olla niin sokea! Minä
-en pitänyt Fritsistä... en pitänyt, enkä koskaan pidä! Huu! --
-joka kerran karmivat vilunväreet selkäpiitäni, kun joku kolkuttaa
-asuntomme ovea sunnuntaisin."
-
-"Mutta sinähän olet aina sanonut, että hänellä on hyvä sydän."
-
-"Niin, hyvä sydän! Mutta siinäkö on kylliksi, että jollakulla on
-hyvä sydän, Ellen? Hänessä ei ole vähääkään miehuutta, hänellä ei
-ole nimeksikään tahdon voimaa, ei minkään näköistä toimeentulon
-mahdollisuutta. Poikana hän on pysyvä kaiken ikänsä. Pitänyt hänestä!
-Ei, minä en ole koskaan pitänyt hänestä, en koskaan! Olen valehdellut
-itselleni ja teille kaikille. Olen itsepäisesti koettanut kestää ja
-uhallakin ajaa asian perille asti. Joka kerran, kun minä muistin
-uskottomuutta, jota olin osoittanut Knuutille, kuohahti sisuni
-uhmasta. Miksi en olisi saanut antaa kättäni kenelle hyvänsä? Olihan
-välimme Knuutin kanssa vaan kuin lasten leikkiä. Mutta sittenkään en
-saanut rauhaa, eikä hän ollut koskaan poissa ajatuksistani. Sisässäni
-on kiehunut ja kuohunut joka ainoa hetki. En ymmärtänyt, mikä minulla
-oli. Vasta sitte, kun Knuut tuli takaisin, selveni minulle, että
-pidin hänestä yhä. Mutta minä en uskaltanut, en tahtonut tunnustaa
-sitä itselleni. Kukaties hän parhaillaan nauraa minulle, ajattelin.
-Minäkö nöyrtyisin, minä, joka aina olin ollut voiton puolella! Koetin
-uskotella itselleni, että halveksin häntä. Minä nauroin muiden mukana
-tuolle vapauden saarnaamiselle, ampuma- ja lauluseurahommille ja
-kaikille hänen mielettömille ihanteilleen. Ja tiedätkö, Ellen, mitä
-tein yksin aioin? Minä kunnioitin ja ihailin häntä, olin pakahtua
-tuskasta ja jännityksestä joka kerta, kun näin vilahduksenkaan
-hänestä. Niin, samalla kuin nauroin hänen laulajilleen ja
-ampujilleen, ompelin minä palkinto-esineitä heidän kilpailuihinsa.
-Niin hullu minä olin, Ellen! En unohda koskaan sitä päivää, jona he
-kulkivat tästä meidän ohitsemme, en koskaan sitä katsetta, jonka
-hän heitti meidän ikkunaamme, kun hän lauloi: 'mä astun uljasna
-eespäin vain ja katkon kahleet mi estää tahtoo' -- tunnethan sinä
-sen? Seisoin lehtimajassa ja katselin häntä. Oi, minusta tuntui, kuin
-olisi hän sanonut minulle suoraan vasten silmiä: 'minä voin aivan
-hyvin olla ilman sinua, kuuletko!' Mutta vielä en tahtonut nöyrtyä,
-vielä en tahtonut tunnustaa, että hän oli voimakkaampi minua. Sitten
-eräänä päivänä... oi, Ellen!"
-
-"Mitä sitten?"
-
-"Niin, sinulle tahdon kertoa kaikki. Kenenkään tietämättä annoin minä
-erään kellokotelon palkinto-esineeksi. Sain kuulla, että Knuut voitti
-sen. Mutta voitko arvata, mitä hän teki sille, kun hän tuli kotiin
-yöllä? Tiina, joka oli ennen meillä ja hoitaa nyt hänen talouttaan,
-kertoi minulle kaikki. Hän oli reväissyt sen kahtia ja viskannut
-palaset nurkkaan, mistä Tiina löysi ne aamusella. Voi, miten, minua
-harmitti, kun kuulin sen! Mutta yöllä itkin minä, itkin, kuin kaikki
-olisi ollut pirstaleina sisässäni. Silloin vasta tunnustin, että
-minä se sittenkin olin heikompi häntä, tunnustin kaiken vääryyteni
-ja uppiniskaisuuteni. Olisin voinut heittäytyä hänen jalkoihinsa ja
-rukoilla anteeksi... Oi, Ellen, sinä et voi aavistaa, kuinka minä
-pidän Knuutista! Sinä et tunne Knuuttia. Sinä et ole kuullut, kuinka
-hän osaa puhua, etkä sinä häntä käsittäisi. Sinä et ole nähnyt, mikä
-voima hänessä vallitsee. Sinä et tiedä, kuinka hyvä ja uhraavainen
-hän on."
-
-Emma oli joutunut aineeseen, josta hän olisi voinut puhua tuntimääriä
-tyhjentymättä. Käsittämättömistä lähteistä oli hän hankkinut
-kymmenittäin todistuksia Knuutin hyvästä sydämmestä. Hän tiesi, että
-Knuut syksyllä, kun hän sai kuulla, että eräs köyhä mäkitupalainen
-oli sairaana eikä voinut saada ketään kyntämään peltoansa, oli heti
-paikalla pyytämättä mennyt sinne, hevonen, työkalut ja jyväsäkki
-mukanaan ja pannut pellon kuntoon. Hän tiesi, että hän tuonottain,
-kun hänen renkinsä oli pistänyt heinähangolla jalkaansa, itse oli
-hoitanut onnetonta ja valvonut hänen kanssansa monta yötä, ja paljon
-muuta lisäksi.
-
-"Ei, sinä et tunne Knuuttia", jatkoi hän hehkuvin poskin. "Sinä et voi
-käsittää sitä henkeä, mikä hänessä hallitsee, etkä niiden aatteiden
-ylevyyttä, joiden puolesta hän taistelee. Sinä et tiedä, mitä on
-rakastaa... Ei ole ketään, ei ketään koko maailmassa, joka pitäisi
-hänestä niinkuin minä!"
-
-Ellenkö ei tietäisi, mitä on rakastaa! Hän puristi käsiään ristiin
-ja istui hetkisen jäykkänä, kiusautuneena, voimatta liikuttaa
-jäsentäkään tai saada sanaa suustaan.
-
-"Sinä saat hänet myös, Emma", sanoi hän siihen. Ja nyt hän vuorostaan
-kallisti päänsä Emman rintaa vastaan ja antoi itsensä, sammuvat
-toiveensa ja murtuneet unelmansa uhriksi ystävättären onnelle.
-
-"Minäkö!" huudahti Emma, sysäsi hänet luotaan ja katsoi häneen
-kummastuneena. "Etkö sitten tiedä, että hän halveksii minua! Etkö
-kuullut, mitä minä kerroin? Ja etkö tiedä, että isä ja hän... ja
-sitäpaitsi... Ei, ei, se ei voi ikinä tapahtua!... Hyvä Jumala, mitä
-minä puhun, minä, kihloissa oleva tyttö, joka... Oi, Ellen, minä olen
-niin sanomattoman onneton! En tiedä itsekään, miten näin pitkälle
-on mennyt. Joskus minä voin joutua aivan epätoivoiseen raivoon. Oi
-Jumala, miten nuo tuollaiset ajatukset pistelevät ja kiusaavat minua,
-mutta minä en voi vapautua niistä!"
-
-"Hys! hys! joku tulee! Emma, rauhoitu toki...!"
-
-Ulko-ovi avautui. Eräs mies tuntui astuvan eteiseen, mistä alkoi
-kuulua jalkojen tömisyttämistä ja läiskettä, ikäänkuin joku olisi
-puistellut lunta päällystakistaan. Ellen kokosi kiireesti työnsä,
-puristi Emman kättä ja livahti keittiön kautta tiehensä. Niin ei
-Lystrup saanut nähdä hänen itkusta punaisia silmiään.
-
-
-
-
-Monta taistelua taisteltiin Rörbyssä seuraavana kahdeksana
-kuukautena. Toukokuussa matkusti Knuut pariksi päiväksi pääkaupunkiin
-muutamain raha-asiain tähden. Tyytyväisenä ja iloisena lähti hän
-kotimatkalle, kulki ensin rautateitse pieneen naapurikaupunkiin ja
-aikoi siitä jatkaa matkaansa postivaunuissa Rörbyn metsään Rörbyn
-tiehaaraan asti. Hevoset seisoivat jo postikonttoorin edessä valmiina
-lähtöön. Kuski avasi vaunujen takaoven. Knuut hypähti portaille ja
-aikoi astua sisään. Vaunuissa istui Emma yksinään. Hermostuneesti
-nytkäytti hän kyynäspäitään ja kalpeni. Kun Knuut huomasi hänet,
-kääntyi hän jo puoleksi poispäin ja näytti ensi hämmästyksessään
-aikovan palata takaisin. Mutta samassa astui hän päättävästi sisään,
-kohotti hattuaan, sanoi reippaasti "hyvää päivää" ja istuutui oven
-vieressä olevalle penkille. Emma istui parin kyynärän päässä vaunun
-toisella puolen vastapäätä häntä. Knuut asetti keppinsä nurkkaan
-ja puuhasi sitten parin pienen käärön kanssa, jotka hänellä oli
-muassaan. Hän pani ne ensin viereensä penkille, muutti ne siitä
-toiselle penkille ja nosti vihdoin hyllylle. Sitten pani hän nuttunsa
-napit kiinni, avasi ne uudelleen ja katsoi kelloaan, tunnusteli
-povitaskujaan ja pani taas napit kiinni. Emma istui tuolillaan
-kalpeana ja jäykkänä ja katsoi värähtämättä muuatta vaskinappulaa
-vastapäisessä seinässä tuskin uskaltaen hengittää. Hän puristi
-toisessa kainalossaan olevaa nuottilaukkua niin kiihkeästi kuvettaan
-vastaan, niin että hän lopulta alkoi tuntea kangistavaa pakotusta
-olkapäässään ja rinnassaan. Veri pakkautui ohimoihin ja hänen
-kasvojaan poltti. Silloin hän vaistomaisesti höllittä kättään. Se
-lievitti ja hän huokasi keventyneenä. Mutta samassa tempasivat
-hevoset vaunut liikkeelle. Laukku oli vähällä pudota maahan ja kun
-hän tavoitti sitä kiinni, sysäsikin hän sitä polvellaan niin, että se
-lensi suoraapäätä Knuutin luo. Knuut katsoi hämillään Emmaan, joka
-posket punaisina kohosi ottamaan laukkua. Mutta kun tyttö samassa
-putosi hervottomana istuimelleen takaisin, otti hän sen, ojensi
-hänelle ja sanoi:
-
-"Te pudotitte kirjanne."
-
-"Kiitos!" sanoi Emma häneen katsomatta ja heitti päätään.
-
-Hän ei olisi voinut katsoa Knuuttiin, kun hän sanoi kiitoksia.
-
-He ajoivat ensin pitkin katua ja tulivat hetken päästä maantielle.
-Kumpikin istui omassa nurkassaan ja hautoi tuskallisia ajatuksiaan
-vaunun hitaasti kohotessa kaupungin ulkopuolella olevalle mäelle.
-Knuut katseli ikkunasta kiviraunioita ja vanhoja saarnia, jotka
-ojentelivat kuivuneita, pahkulaisia juuriaan. Hänen omat ajatuksensa
-tuntuivat kietoutuvan samanlaisiksi pahkuloiksi, joiden kuivat
-juurihaarat janosivat virkistävää vesipisaraa.
-
-Emman kihlaus Fritsin kanssa oli jo aikoja sitten purkautunut. Se
-oli rauennut melkein itsestään, Lystrup, joka jo kauvan aikaa oli
-huomannut, että hänen tyttärensä ei ollut onnellinen, ja joka epäili,
-että Frits petkutti häntä, mitä opinnoihin tuli, ryhtyi ottamaan
-selvää pojan elämästä pääkaupungissa. Mitä silloin tuli ilmi, ei
-varmaankaan puhunut Fritsin puolesta, sillä muutamana päivänä sanoi
-Lystrup, kun hän juuri oli sulkenut erään kirjeen: "no niin, nyt on
-Fritsin ja minun välini selvä. Tee miten parhaaksi näet, Emma."
-
-Frits ei enää sen koomin laskenut kiillotettuja kenkiään Rörbyn
-likaisille kaduille. Mitä hänestä sittemmin tuli, ei varmuudella
-tiedetä. Mutta huhu, jota yleensä uskottiin, kertoi muutamia vuosia
-myöhemmin, että hän olisi löytänyt tyyssijan toiselta puolen Atlantin
-merta ja elättäisi siellä itseään kunniallisena ja taitavana --
-parturina.
-
-Emma ei tuntenut mieltänsä kihlauksen purkautumisen jälkeen siinä
-määrin keventyneeksi, kuin olisi luullut. Hän oli viime aikojen
-kärsimyksistä sekä ruumiillisesti että henkisesti väsähtänyt. Vasta
-muutamien kuukausien kuluttua, kun kevät alkoi tehdä tuloaan, kun
-tuulen henki muuttui leppoisaksi, aurinko paistoi lämpimästi ja puut
-avasivat hiirenkorviaan, alkoi hän tuntea uutta eloa sydämmessään.
-Oli hetkiä, jolloin hänestä tuntui kuin kohoaisi hän kirkkaampiin,
-puhtaampiin ilmakerroksiin, kuin missä hän koskaan oli ollut, mutta
-toisinaan taas jäytävät itsesyytökset ja ahdistavat tuskat tekivät
-hengittämisen raskaaksi. Joskus istuutui hän Laulupuron rannalle,
-mutta se ei osannut enää laulaa muuta kuin surullista. Eräänä iltana
-välähti hänen mieleensä: "hyvä Jumala, miltä mahtanee sen laulu
-kuulua tuonne toiselle rannalle!" Mutta hänelle tuli vaikea olla
-ja hänen täytyi mennä sisään. Sen perästä hän ei enää milloinkaan
-tullut Laulupurolle. Tuvassa, keittiössä ja ruokakamarissa oli hänen
-paikkansa. Hän ei liikkunut koskaan kylässä, ei edes Ellenin luona,
-joka väliin kävi häntä tervehtimässä.
-
-Kesällä sai Lystrup hänet käymään kerran viikossa kaupungissa
-ottamassa soittotunteja. Ne retket näyttivät vaikuttavan
-virkistävästi häneen.
-
-Sellaisella retkellä Knuut tapasi hänet. Jos Emma olisi aavistanut,
-että hän kohtaisi Knuutin, olisi hän tuhatta kertaa mieluummin
-taivaltanut jalkaisin puolitoista peninkulmaa polttavassa kuumuudessa
-ja pölyssä. Koko matkan hän ajatteli kauhulla hetkeä, jolloin heidän
-molempain täytyi laskeutua vaunuista ja... ei, hän ei voisi astua
-loppumatkaa hänen kanssaan, ei, vaikka hän siitä hyvästä saisi koko
-Rörbyn metsän.
-
-Se hetki tuli. Knuut hyppäsi alas vaunuista. Mutta kun Emman piti
-astua rapulle, polkasikin hän tyhjälle, syöksyi suin päin maahan ja
-satutti polvensa kovaan tiehen. "Herra varjele, miten teille kävi!"
-huudahti Knuut ja kiiruhti hänen luoksensa. Emma nousi sukkelasti
-seisoalleen, mutta hän horjui ja puri hammasta tuskasta. Knuutin
-täytyi tukea häntä, ettei hän olisi uudelleen kaatunut. "Te taisitte
-loukata pahasti jalkanne", sanoi hän. "Oi, ei se merkitse mitään."
-"Ettekö tahtoisi... aja sinä vaan", sanoi hän kuskille, joka kumartui
-istuimeltaan heihin päin ja suu auki töllisteli tapausta. "Ettekö
-tahtoisi istuutua tuohon kivelle? Sallikaa minun auttaa teitä."
-
-Kun hän, käsivarsi tytön vyötäisillä, talutti häntä tien vieressä
-olevien kivien luo, tunsi hän, kuinka tämän sydän sykki. Lumoava
-tuoksu kohosi Emman tukasta ja herätti Knuutissa hurmaavia muistoja.
-"Tässä lepää hän minun käsivarsillani!" ajatteli hän, ja vähällä piti
-ettei hän vavissut. Hänestä tuntui, kuin kaikki hänen ajatuksensa
-ja tunteensa samalla kertaa olisivat tarttuneet kiinni tyttöön,
-syleilleet häntä ja vetäneet häntä hänen sieluansa kohti.
-
-He istuutuivat vierekkäin oleville suurille, litteille kiville,
-jotka muodostivat ikäänkuin rosoreunaisen penkin. Ilta alkoi jo
-muuttua viileäksi. Laskevan auringon säteet, jotka työntäytyivät
-heidän istumapaikalleen puiden lehvien välitse, leikittelivät
-kivien pinnalla. Emma kumartui tavan takaa ja hiveli jalkaansa.
-Näytti kuin olisi jo tuska vähän asettunut. Emma tekikin noita
-liikkeitä kädellään pikemmin salatakseen kiusallista jännitystä
-kuin liennyttääkseen kipua. Knuut istui syrjin häneen ja piirteli
-kepillään hiekkaa. Silloin tällöin katsahti hän Emmaan ja huomasi,
-kuinka hänen povensa aaltoili. Vihdoin alkoi hän puhua omituisen
-katkera ilme kasvoillaan:
-
-"Kenties voisimme mennä samaa matkaa kotiin. Olemmehan ennenkin
-tehneet niin."
-
-"Voisimme kai, mutta saatan minä mennä yksinkin."
-
-"Niin", vastasi Knuut ja hänen silmissään oli outo kiilto, "olette
-näyttänyt, että voitte taivaltaa tietänne yksin."
-
-"Voittehan tekin."
-
-"Olen oppinut, Jumalan kiitos! Vuosien kuluessa oppii yhtä ja toista,
-Emma."
-
-Hän sanoi Emma!
-
-Knuut jatkoi: "paljon on muuttunut siitä ajasta, kun olimme viimeksi
-puheikkaan."
-
-Emma puri ylähuultansa ja vaikeni. Viimein sanoi hän: "ainakin te
-olette tehnyt kaiken voitavanne saadaksenne muutoksia aikaan."
-
-Emma selitti hänen sanansa vähän odottamattomalla tavalla, mutta hän
-koetti päästä kiinni hänen ajatuksenjuoksuunsa ja sanoi:
-
-"En tahdo kieltää sitä. Mutta en siltä luule saaneeni mitään
-pahennusta aikaan. Arvatenkin olette yhtä mieltä isänne kanssa niistä
-asioista."
-
-Emma ei vastannut. Hän otti irtonaisen lehden kiveltä ja alkoi repiä
-ruotia irralleen lehtilavasta.
-
-"Mutta se on pääasiassa yhdentekevää", jatkoi Knuut. "Minä en luovu
-siitä, mitä pidän oikeana. Kun kerran on saanut silmänsä auki uudelle
-ja hyvälle, ei sovi enää torkahtaa vanhaan nurkkaansa."
-
-Emma heitti maahan lehden jäännökset ja otti uuden.
-
-"Mutta en minä niitä muutoksia tarkoittanut."
-
-Emma oli yhä vaiti.
-
-"Ne koskivat meitä molempia", jatkoi Knuut ja hänen suupielensä
-värähtelivät oudosti, "ne koskivat meitä molempia, Emma. Oletteko
-koskaan oikein vakavasti miettinyt, mitä teitte silloin joulunamuna,
-kun minä astuin teidän tupaanne... Ette tarvitse kääntää päätänne,
-sillä minä en syytä teitä mistään. Mutta sanokaa minulle rehellisesti
-ja suoraan, Emma, mitä olin minä rikkonut, kun te saatoitte niin
-kylmetä minulle? Minä luulin kumminkin niin varmasti, että me..."
-Hän ei voinut jatkaa. Sanat muuttuivat sekaviksi ja epäselviksi. Hän
-rykäsi pari kertaa salatakseen mielenliikutusta, joka kuristi hänen
-kurkkuaan.
-
-Emma vapisi, kumartui toiselle puolelleen ja harasi sormillaan lehtiä
-kivien välistä. Näytti, kuin olisivat Knuutin sanat raskaana painona
-pudonneet hänen hartioilleen, niin että hänen oli mahdoton pysyä
-pystyssä. Mutta hänen täytyi taas kohottautua hengittämään, sillä hän
-oli vähällä tukehtua. Silloin huomasi hän, että viimeinen sulku oli
-murtunut ja että tunteiden tulva hänen sydämmessään pyrki tavalla tai
-toisella pursuamaan yli äärien. Ja kun Knuut lausui: "minä luulin
-kumminkin niin varmasti, että me..." painoi Emma päänsä helmaansa
-ja puhkesi suonenvedontapaiseen nyyhkytykseen. Knuut kauhistui. Hän
-nousi ja katseli hätääntyneenä ympärilleen. Sitten hän istuutui taas
-ja laski kätensä Emman olalle. Heti hän kumminkin veti kätensä pois,
-rykäsi hämillään ja sammalti muutamia käsittämättömiä sanoja. Hän
-ei tiennyt, mitä hän sanoi tai teki. Verisuonet jyskyttivät hänen
-päässään ja tie tanssi ja huojui hänen silmissään.
-
-Hänkö oli vetänyt Emman puoleensa vai oliko tyttö itse, murtuneena
-ja nyyhkyttäen kumartunut hänen rintaansa vastaan, sitä hän ei
-muistanut. Mutta kun asema alkoi hänelle selvitä, huomasi hän, että
-hän oli kietonut kätensä tytön vyötäisille ja että tämä lepäsi
-itkien hänen rinnoillaan ja rukoili kuin lapsi, joka on rikkonut ja
-sydämmestään katuu sitä.
-
-Hänestä tuntui, kuin olisi vasaralla paukutettu hänen rinnassaan,
-mutta yksin ajoin siellä hehkui, suli, nyyhkytti ja riemuitsi. Hän
-painoi tyttöä yhä lähemmäksi itseään ja sanoi:
-
-"Tuommoisena en ole sinua ennen koskaan nähnyt, Emma. Taivaan Jumala,
-tätä en olisi voinut uskoa! Emma, sinä et saa itkeä niin, kuuletko!
-Nythän on kaikki hyvin taas... Hyvä Jumala, en voinut uneksia, että
-kävisi näin!"
-
-Vieno tuulenhenki puhalteli puiden latvoissa ja taivutti niitä juuri
-sen verran erilleen toisistaan, että auringon säteet vielä kerran
-pääsivät kultaamaan tietä ja kiviä. Vanha vakooja aurinko taisi
-kumminkin kesken uteliasta kurkistustaan joutua hämilleen, sillä se
-peitti samassa suuren, pyöreän naamansa metsän taa eikä tullut enää
-näkyviin. Mutta vielä kauvan jälkeenpäin iski se hyvillään silmää
-vanhalle Rörbylle, ikäänkuin se olisi tahtonut sanoa: "tiedänpä minä
-jotakin!"
-
-
-
-
-Sen jälkeen olisi Knuut voinut alkaa taistelun vaikka koko maailmaa
-vastaan. Ei mikään linnoitus voisi kestää hänen valtavia voimiaan.
-Vanhasta Rörbystä olisi tuleva uusi Rörby, missä ajatuksilla olisi
-lentoa ja missä toiveet pilviä tavoittelisivat. Hän voi melkein itkeä
-ilosta ja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, joka oli avannut hänen
-henkensä silmät ja antanut niin paljon onnea tulla hänen osaksensa.
-Rehellisestä sydämmestä lupasi hän pysyä uskollisena kutsumukselleen
-viimeiseen hengenvetoon saakka, toimia seudun henkiseksi herätykseksi
-ja tehdä työtä valistuksen ja edistyksen eteen. Oi, miten kaunista ja
-ihanaa on elämä, kun se on pyhitetty ihanteiden ja suurien aatteiden
-palvelukseen!
-
-Hämillään ja sykkivin sydämmin oli Emma antanut kätensä Knuutille.
-Hän ei olisi voinut uneksia sitä onnea, että voittaisi hänen
-rakkautensa uudelleen. Miten vähän hän sellaista onnea ansaitsi ja
-miten itsekästä oli anastaa paikka, joka oikeastaan olisi kuuluva
-jalosydämmiselle, uskolliselle ja lujaluontoiselle naiselle! Ensi
-aikoina käveli hän kuin kuumeessa, painoi usein otsaansa kädellään
-ja kysyi itseltään: "onko se mahdollista...?" Mutta vähitellen
-alkoi hän kotiutua onneensa. Silloin uinaileva naisen tarmokkaisuus
-heräsi taas, hänen tahdon-voimansa leimahti uudelleen henkiin, ja
-ensimäisenä tuloksena siitä oli horjumaton päätös seisoa kaikissa
-taisteluissa lujana ja uhrautuvaisena ystävän rinnalla.
-
-"Mutta meidän on meneteltävä maltillisesti ja varovaisesti", sanoi
-hän Knuutille. "Muista isääni!"
-
-"Isääsi? Hän on liiaksi kunnon mies, että hän voisi asettua meidän
-tiellemme, ja jos hän sen tekisi, niin..."
-
-"Ei mitään uhkauksia, Knuut!"
-
-"Sinä olet sanonut, että voisit uhrata kaikki minun tähteni."
-
-"Niin voinkin, sen saat nähdä. Mutta -- minä pidän niin paljon
-isästäni."
-
-Mainittu keskustelu tapahtui muutamia kuukausia kihlauksen jälkeen.
-Knuut huomasi, että oli olemassa vallituksia, joita ei näyttänyt
-olevan, niinkään helppo anastaa. Jos tuo vanha, sitkeä mies vaan
-oikein ryhtyisi vastarintaan, niin saattaisi leikki olla kaukana.
-Hänen tahtonsa oli järkähtämätön kuin kallio, sen tiesi hän
-kokemuksesta.
-
-"Niin, niin, menetelkäämme vaan toistaiseksi maltillisesti ja
-varovaisesti", mietti Knuut.
-
-Eräänä iltana istui Lystrup kirjoituspöytänsä ääressä suuri, vihreä
-varjostin silmillään ja lamppu niin lähellä itseään kuin hänen
-eteensä levitetyt paperit vähänkin myönsivät. Hän oli kirjoittamassa
-muistopuhetta eräälle vanhalle talollisen leskelle, joka äskettäin
-oli kuollut. Mutta samalla kun hän oikealla kädellä kuljetti kynää,
-hän vasemmalla tavan takaa korjasi silmälasejansa, jotka niin pian
-kuin hän etusormellaan työntäsi ne asemilleen, heti kiusallisella
-itsepäisyydellä alkoivat luistaa pitkin nenän vartta, kunnes ne
-saavuttivat sen äärimmäisen huipun. Joka kerran, kun hän oli
-kirjoittanut pienen kappaleen, luki hän sen ääneen saadakseen
-jonkunmoista käsitystä siitä, miltä se kuuluisi, kun hän lukisi
-sen kuorissa pyhästi värähtelevällä äänellä. Emma istui tuolilla
-piirongin vieressä ja neuloi. Hän kuuli kyllä, että isä luki väliin
-jotakin hillityllä saarna-äänellä, mutta hän oli liiaksi syventynyt
-omiin mietteisiinsä, että olisi kiinnittänyt hänen muminaansa sen
-suurempaa huomiota. Silloin tällöin hörpisti hän korviaan, ikäänkuin
-olisi odottanut jonkun tulevan, ja joka kerta kuin ääniä kuului
-pihalta, alkoi hänen sydämmensä kiivaasti sykkiä.
-
-"'... Niinkuin jokainen tiedämme, kätkee tämä kirstu -- 'arkku'
-on kenties sopivampi (Lystrup teki tarpeenmukaiset korjaukset)
--- niinkuin jokainen tiedämme, kätkee tämä arkku Sidse Malene
-Kristenin tyttären maalliset jäännökset. Sen tiedämme myös, että hän
-oli kunniallinen ja arvossapidetty talollisen leski Rörbystä...'
-Emma, tuo vanhat silmälasini, eivät nämä uusmuotiset kompeet pysy
-nenällä... Mihinkä se jäikään?... 'kunniallinen ja arvossapidetty
-talollisen leski Rörbystä. -- Me tunnemme kaikki tuon ahkeran ja
-siveän naisen elämänvaiheet ja olemme usein ihmetelleet esikuvaksi
-kelpaavaa uskollisuutta ja harvinaista rakkautta, millä hän lähes
-puoli vuosisataa seurasi äskettäin edesmennyttä puolisoaan,
-kunniallista ja jumalaapelkääväistä talollista Morten Klausenia
-eläm...' Nuo kirotut kappaleet! (Silmälasit putosivat paperille.)
-Emma, tuo helkkarissa vanhat silmälasini!"
-
-"Silmälasisiko, isä? Nehän ovat kirjoitusmatolla."
-
-"Siinäpään ovat... Kas niin, kuka siellä nyt tulee?"
-
-Ovi aukeni hitaasti ja sisään astui Knuut hiljaa ja varovasti.
-Lystrup keikisti päätään niin, että varjostin tuli törröttämään päin
-taivasta ja tutki tulijaa suurien silmälasiensa läpi.
-
-"Joko on maailma nurin!"
-
-"Niin", sanoi Knuut, kun hän ensin oli toivottanut hyvää iltaa,
-"arvasin kyllä, että minua ei odotettu, mutta minulla olisi teille
-eräs pyyntö."
-
-"Eräs pyyntö minulle? Hyvä, miten voin palvella sinua, ystäväni?
-Emma, anna Knuutille tuoli!"
-
-Molemmat nuoret olivat punaisia.
-
-"Me lauluseuralaiset olemme yksimielisesti päättäneet pyytää teiltä,
-että saisimme pitää harjoituksiamme täällä koululla talven aikaan."
-
-"Täällä koululla!" Lystrup hörpisti korviaan ja asetti kädet, sormet
-harallaan, paksuille polvilleen. "Kuule, sinussa on jotakin, josta
-minä pidän helkkarin paljon, Knuut. Sinä käyt kiertelemättä asiaan
-käsiksi. Mutta miten sellaista on voinut pälkähtää päähäsi?"
-
-"Tahdon selvittää asian kantalatusiaan myöten. Aikomukseni oli
-samassa pyytää teitä joskus harjoittamaan bassoja."
-
-"Ha, ha, haa! Sekö niksi siinä olikin! Kuule, Knuut, en, Herra
-paratkoon, malta olla sinulle nauramatta. Sinä olet tullut niin
-lihavaksi ja muhkeaksi -- puh! Mies kuin paholainen, joka voi
-selviytyä mistä vaikeuksista hyvänsä ja ruhjoa meidät toiset mäsäksi
-noin vaan kuin itsestään -- ja hän iskee kantoon! Ha, ha, ha! se on
-parahiksi sinulle, ystäväni! Niin sinun pitää taittaa sarvesi!"
-
-"Hm! en ole koskaan saanut oikein perinpohjaista laulun ja soiton
-opetusta ja sentähden en saa laulua menemään, niinkuin sen pitäisi."
-
-"Et saakkaan, sen taivas tietää. Olen kerran kuullut lauluanne --
-suuri Allah niitä säveliä! Samanlaisia ovat kauttaaltaan teidän
-muutkin hommanne, te uuden kulta-ajan kyytipojat. Te luulette, että
-te noin vaan siekailematta voitte hyökätä jokaisen asian kimppuun,
-johon muut kuolevaiset uskaltavat tarttua vasta sitten, kun he ovat
-ensin useita vuosia miettineet ja punninneet. Kun te olette saaneet
-palasenkaan uutta holinpomppelia käsiinne -- heleijaa! heti täytyy
-teidän hyökätä jakamaan sitä syvien rivien keskuuteen."
-
-"Te katselette asioita omalta näkökannaltanne. Mutta eikö sitten
-mielestänne ole mitään hyvää nykyajan hengessä ja yrityksissä, ei
-laulussakaan, josta äsken puhuimme?"
-
-"Laulu on hyvä olemassa, kun vaan osaamme laulaa. Mutta älkää
-luulkokaan, hyvät talonjussit, että te osaatte laulaa moniäänisesti,
-silloin kuin voitte rallattaa äänet yhteen."
-
-"Tiedän kyllä, että emme voi laulaa -- miten minä sanoisin -- emme
-voi laulaa hienosti ja taiteellisesti, niinkuin oikeat harjaantuneet
-laulajat, mutta mehän laulammekin vaan virkistykseksemme ja..."
-
-"Ha, ha, ha!" nauroi Lystrup, joka muisti mihin pulaan bassot olivat
-saattaneet Knuutin. "Minua huvittaa todellakin tietää, että sinä
-istut siinä ja tuskittelet bassoinesi... Näetkö nyt, ystäväni",
-huudahti hän äkisti ja osoitti Knuuttia silmälasikotelollaan, "että
-te ette tule toimeen ilman meitä."
-
-"Niin, näin muutamissa tapauksissa."
-
-"No niin, no niin! Kyllähän te selviydytte omin nokkinennekin,
-jos vaan tahdotte -- höh! Minä tunnen teidät niin hyvin, hyvät
-ihmiset. Vaikka te kahlaisitte toisesta likarapakosta toiseen, niin
-kumminkin te voitte näyttää siltä, kuin ympäröisi pyhimysloiste
-teidän otsaanne. Mutta minusta olisi hauskaa, Knuut, minusta olisi
-todenperästä hauskaa näyttää sinulle, miten bassoja harjoitetaan."
-
-Ja kaikkien suureksi ihmeeksi antoi Lystrup lauluseuran ainakin
-toistaiseksi pitää harjoituksiaan koululla. Tuo hyvä Lystrup ei
-aavistanut, että hieno naisen juoni piili jutussa. "Meidän täytyy
-vähän kerrassaan koettaa saada isää mukaan", oli Emma sanonut
-Knuutille. "Kenties oppisi hän vähitellen katselemaan asioita
-suopein silmin ja muuttuisi myös sovinnollisemmaksi sinua kohtaan."
-Suunnitelma oli hyvä ja itsessään viaton, arveli Knuut, mutta hänen
-omanarvontuntonsa nousi petosta vastaan, joka siinä kieltämättä
-piili. Vihdoin hän kumminkin taipui Emman esitykseen ja alussa näytti
-kaikki ennustavan hyvää lopputulosta.
-
-Kun lauluseura ensimäisen kerran kokoontui koululle, oli Lystrup
-oikein haltioissaan. "Seis, seis!" huudahti hän ja pysähytti laulajat
-keskellä vaikuttavaa harvennusta, "ensi basso laulaa aivan päin
-mäntyyn. Kuulkaa, kuinka minä laulan!" Hän huitoi ilmaa viulunroalla
-ja lauloi vanhalla, mutta vielä jyrisevällä basso-äänellään:
-"mui--nai--suus ja vai--non työt." Näin: la, la--la, la--la, la--la!
-Koittakaas nyt: "mui--nai--suus..." Ei kelpaa, uudelleen!
-"Mui--nai--suus ja vai--non työt, se oli jo paremmin! Vielä kerran!"
-
-Uudelleen ja yhä uudelleen saivat laulajat laulaa sen. He mulkoilivat
-vanhukseen päin, mutta yksikään ei nurissut. Tuntui, kuin olisivat
-he sinä iltana muuttuneet uudelleen koulupojiksi. Vihdoinkin
-onnistuivat he laulamaan Lystrupin mieliksi ja tämä oli siitä niin
-äärimäisyyksiin asti haltioissaan, että löi Knuuttia olalle ja sanoi:
-
-"Siltä sen basson pitää kuulua,"
-
-Jos asiat olisivat edistyneet tasaista, rauhallista kulkuaan, olisi
-Knuut kenties saanut vetäneeksi vanhaa opettajaansa kappaleen matkaa
-uudelle tielle ja voittanut hyviä toiveita, mitä Emman ja hänen
-asiaansa tuli. Mutta yht'äkkiä lensivät kaikki toiveet ilmaan kuin
-räjähtävän kranaatin sirpaleet.
-
-Lystrupia vaivasi aavistus, että Knuut virittelisi ansojaan. Milloin
-oli hän ollut taipuvaisempi kuin viime aikoina? Muutamana päivänä
-oli Lystrup saanut kuulla huhua, että Emma katsoisi myötätuntoisesti
-Knuuttiin ja hänen puuhiinsa, mutta hän oli kumonnut koko jutun
-perättömänä ja loukkaavana. Silloin muisti hän sen taas ja arveli
-itsekseen: "pidänpä silmällä tyttöä." Sitten eräänä iltana, kun
-laulajat juuri olivat lähteneet, otti Lystrup pienen lampun ja aikoi
-mennä koulusaliin hakemaan muutamaa asiapaperia. Kun hän avasi oven,
-valaisi lamppu kahta pimeässä eteisessä seisovaa henkilöä, jotka
-juuri irrottautuivat innokkaasta syleilystä ja olivat kaikista
-merkeistä päättäen kovin hämmästyksissään. Lystrup, joka vähällä oli
-pudottaa lampun säikähdyksestä, sävähti kalpeaksi kuin palttina ja
-katsoa tuijotti kivettyneenä Emmaan.
-
-"Mitä kujetta se oli?" kysyi hän vihdoin ja katsoi vuoroon Emmaan ja
-Knuuttiin.
-
-"Knuut ja minä olemme kihloissa", vastasi Emma levollisesti, vaikka
-hänen sydämmensä oudosti pamppaili.
-
-"Kih--lois--sa!" huudahti Lystrup, asetti lampun eteisen ikkunalle ja
-pani kätensä puuskaan.
-
-"Niin", sanoi Knuut, joka myöskin oli ehtinyt rohkaistua, "me pidämme
-toisistamme ja aioimme sanoa sen teille ensi tilaisuudessa."
-
-"Vai niin te aioitte! Sinä olisit tietysti tullut luokseni jonakin
-aamuna ennen jumalanpalvelusta ja sanonut, aivankuin se olisi
-luonnollisin asia maailmassa: 'kuulkaa, Lystrup, olen aikonut mennä
-naimisiin tyttärenne kanssa. Käskekää kuuluttamaan meitä tänä pyhänä'
--- höh!"
-
-"Niin me emme olisi tehneet. Me olisimme pyytäneet teidän
-suostumustanne, emmekä me vielä ole avioliittoa ajatelleetkaan."
-
-"Ettekö vielä ole ajatelleet? Te kai olisitte ensin rakastelleet
-minun selkäni takana ja vasta sitten, kun saitte minut pistäneeksi
-maan rakoon, rynnänneet yhteen. Kaunis juttu! Nyt alan ymmärtää,
-miksi lauluharjoitukset piti saada tänne koululle. Olisihan aika
-somaa 'laulajaisten' päätyttyä taputella toisiaan täällä eteisessä
-ja nauraa vanhukselle, joka niin täydellisesti antoi vetää itseään
-nenästä, eikö niin? Mutta saat -- pitää -- päässäsi, ystäväni --"
-hän pudisti nyrkkiään Knuutin nenän edessä -- "että vanhus ei anna
-ilvehtiä kanssaan. Minä näytän sekä sinulle että tytölle, että
-kykenen pitämään aisoissa teidät molemmat... Emma, mene tupaan siitä!"
-
-Emma meni, mutta ylpeänä kuin kuningatar. Lystrup seurasi häntä
-ja paukautti oven kiinni aivan Knuutin nenän edessä. Knuut jäi
-seisomaan pimeään eteiseen nolona ja ärtyneenä. "... Kauniisti
-tehty!" kuului tuvasta. "Sinulla on rakkausseikkailuita vanhan isäsi
-selän takana moisen hoikaleen kanssa, joka vaan miettii, miten saisi
-paikkakuntalaiset tukkanuottasille keskenään ja voisi tehdä lopun
-kuuliaisuudesta ja järjestyksestä, jonka eteen minä olen nähnyt
-vaivaa lähes neljäkymmentä vuotta -- kauniisti tehty, Emma?" -- "Isä,
-sinä et tunne Knuuttia. Hän on jalo ja hyvä. Minä en voi, enkä minä
-tahdokkaan jättää häntä!". "Vai et tahdo, vai et tahdo? Silloin --
-saat -- nähdä, että sinun täytyy jättää hänet, tiedä se!"
-
-Knuut oli vähällä hyökätä sisään ja asettua uhkamielisenä rohkean
-Emman rinnalle. Ei, sitä en tee, ajatteli hän, minut ajetaan ovesta
-ulos ja paha tulee kahta pahemmaksi. Aivan sekaisin surusta ja
-harmista kiiruhti hän kadun poikki kotiinsa. Puoli yöhön mitteli hän
-kuohuksissaan kamarinsa lattiaa ja tuumaili. Myös silloin paistoi
-kuu sisään ikkunasta, mutta sillä kertaa sen valo vaivasi hänen
-silmiään. Pitkä, kaareva pilvi oli asettunut juuri sen yläpuolelle ja
-siitä tirkisteli se Knuuttia ikäänkuin suuri, kirkas silmä mustain
-kulmakarvain alapuolelta.
-
-
-
-
-Talvi oli ollut tavattoman luminen. Mahtavia kinoksia oli kasautunut
-teiden varsille. Teräväsärmäisiä, melkein huoneiden korkuisia
-harjanteita koukerteli kivi- ja pensasaidoilla. Metsässä peitti
-lumivaippa kyynärän paksuisena pyökkien juuria ja oksat riippuivat
-maata kohti lumen painosta. Ihmiset puhuivat lumesta aamusella,
-kahlasivat siinä päivällä ja uneksivat kinoksista ja lumivyöryistä
-iltasella. Tuskin voi ainoatakaan asiaa keskustella niin, ettei lumi
-siihen tavalla tai toisella sekoittunut.
-
-Luonnollisesti sulki Lystrup heti paikalla koulun ovet lauluseuralta.
-Kun Knuut oli tiellä lumen lapioinnassa, nokittelivat kylän nuoret
-miehet, jotka olivat saaneet vihiä hänen suhteestaan koulumestarin
-tyttäreen, häntä sen johdosta. Sen olisi hän toki vielä voinut
-sulattaa, joskin se häntä sapetti, mutta tieto, että tuo vanha,
-uhmamielinen ja itsepäinen "lukkari" viskasi hänet, seudun
-valistuneimman talonpojan; syrjään kuin kenkärajan, oli liian
-suuri nöyryytys hänen ylpeydellensä. Väliin kuiskasi ääni hänen
-sydämmessään: "eikö ole sulaa hulluutta pitkittää taistelua? Etkö
-voi aivan hyvällä omallatunnolla kääriä lippua kokoon, viskata
-sitä vanhuksen jalkoihin, viedä hänen tytärtänsä kotiisi ja istua
-rauhassa omassa nurkassasi ja nauttia onnestasi, niinkuin tuhannet
-muut aviomiehet tekevät?" Mutta sellaiset ajatukset eivät koskaan
-olleet pitkäikäisiä. Hän oli koko sielustaan ja mielestään uskonut
-elämäntyöhönsä, toivo kirkas ja lämmin oli elähyttänyt häntä;
-nytkö, kun hänen rohkeutensa ja uskaliaisuutensa ensi kerran joutui
-koetuksen kiirastuleen, nytkö olisi hän uskoton asiallensa ja pötkisi
-käpälämäkeen, soimaava omatunto ja ihmisten iva kantapäillään!
-Ei koskaan möisi hän sydämmensä rauhaa siitä hyvästä, mitä
-peräytymisellä voittaisi! Hän tavallaan ylpeili tiedosta, että sai
-omin voimin tuuma tuumalta ponnistella läpi kuohujen. Se oli tuhat
-kertaa parempi hyödytöntä uinailemista uunin lämpimässä.
-
-Vanha pappi vaihtoi äkkiarvaamatta kamarinsa seinät neljään lautaan.
-Erityistä huomiota se ei herättänyt, ei yksikään rörbyläinen
-pukeutunut säkkiin eikä istuutunut tuhkaan sen kuultuaan. Knuutin
-mielessä kuoleman tapaus herätti uuden suunnitelman, joka pani taas
-hänet innokkaasti touhuamaan. Kansanopistossa ollessaan oli hän usein
-kuullut erästä naapuripitäjän pappia, joka oli erinomaisen innokas
-ja etevä mies. Jos hänet saataisiin Rörbyhyn, silloin Jumalan avulla
-alkaisi toisellainen elämä seurakunnassa. Miten paljon apua hänenkin
-työllensä olisi voimakkaasta, elävästä sanankylvöstä. Ja olkaamme
-siksi sydämmettömiä, että paljastamme erään ajatuksen, joka sen
-ohessa piileskeli nuorukaisen sydämmen sopukassa -- miten varmaa
-olisi vanhuksen tappio, kun uudenaikainen pappi olisi herätystyön
-etunenässä!
-
-"Ei, et voita mitään sillä", sanoi Knuut eräänä iltana, kun hän sai
-puhella Emman kanssa kadulla, "minä en voi jättää niin hyvää asiaa
-sinun isäsi tähden. Olen jo kirjoittanut pyyntökirjeen ja nimiä
-siihen varmasti saan. Tästä päivästä alkaen lasketaan täysin purjein,
-sillä mitä hyödyttää seisotella, antaa perään ja maanitella, eikä
-päästä siitä siihen."
-
-"Minä vaan pelkään, Knuut, että me joudumme yhä kauvemmaksi ja
-kauvemmaksi päämäärästämme."
-
-"Niin -- pelkäät! Siinä osasit oikeaan, tyttöseni."
-
-Emma katsoi häneen tutkivasti ja rypisti kulmiaan. "Onko näyttänyt
-siltä kuin pelkäisin?"
-
-"En tahdo juuri sitä sanoa..."
-
-"Mitä olen kerran luvannut, sen tahdon ja voin täyttää! Minä saatan
-jättää isäni vaikka paikalla. Mutta tiedä, Knuut, ei ole leikkiä
-karata kotoaan."
-
-"No, no, Emma, en tarkoittanut mitään sellaista. Kaikki tasoittuu
-vielä kerran."
-
-"Sitä ei voi pitää varmana. Sinä et tiedä, minkälaiseksi isä on
-muuttunut minulle."
-
-Puhe keskeytyi, sillä eräs seitsenvuotias pojanressu lähestyi heitä
-itkien. Lapsi oli Lörup Hovmarkenista ja oli vienyt seulaa muutamaan
-turvesuolla olevaan taloon, mutta ei osannut enää kotiinsa takaisin.
-
-"Osaisitko sinä kotiin, kun pääsisit maantielle metsässä?" kysyi Emma
-osanottavaisesti.
-
-"Mutta minä en tiedä, missä maantie on", nyyhkytti poika.
-
-"Pikku raukka!" sanoi Knuut ja laski kätensä pojan olalle, "tulenko
-saattamaan sinut maantielle?"
-
-"Voi, tee se, niin olet hyvä!" vastasi poika ja käänsi kyyneleiset
-silmänsä häneen.
-
-Emma katsoi liikutettuna ystäväänsä, joka alkoi kävellä katua alas
-ja talutti lasta kädestä. "Knuut!" huudahti hän hiljaa, kun Knuut
-oli poistunut hänestä parikymmentä askelta, "odota vähän!" Hän
-juoksi hänen jälkeensä ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa. "Hyvä,
-hyvä, tunnin päästä... portilla", vastasi Knuut ja jatkoi matkaansa
-pienokaisen kanssa.
-
-Kun hän tuli takaisin, seisoi Emma koulun portilla. "No, miten kävi?"
-
-"Mikäpäs sillä! olen vaan pahoillani, etten saattanut häntä kotiin
-asti. Hän katsoi niin onnettomana minuun, kun minä erosin hänestä
-metsässä ja lausuin hyvää yötä."
-
-He puhelivat vielä hetkisen keskenään. Knuut muisti vähä väliä lasta.
-"Jospa poika vaan ei olisi eksynyt!"
-
-Miten sydämmellisesti puristi Emma ystävänsä kättä, kun hän sanoi
-hänelle hyvää yötä.
-
-Seuraavana päivänä oli Knuut jo unohtanut koko tapauksen, mutta
-sitä selvemmin hän muisti keskustelun Emman kanssa, ennenkuin poika
-tapasi heidät, eikä hänen mielensä juuri lauhtunut sitä muistellessa.
-Turhaa olisi kieltää, että hänen suuret, vakavat aikeensa aikojen
-kuluessa olisivat pysyneet täysin vieraina uhmalle. Hän tunsi, että
-oikeus ja totuus oli kokonaan hänen puolellansa, ja arveli siitä
-syystä olevansa oikeutettu lyömään viimeisen valttinsa, kun häneltä
-tahdottiin sulkea tietä.
-
-Lumivuoret, jotka kuukausmääriä olivat ylpeillen kohotelleet
-jäätyneitä harjojaan, alkoivat maaliskuun auringon vaikutuksesta
-kutistua rosoisiksi, likaisiksi kinoksiksi. Mutta talvi ei vielä
-siltä hellittänyt valtikkaansa. Sitten eräänä päivänä tuuli äkisti
-kääntyi ja komensi: "poistu!" osoittaen semmoista isäntävaltaa,
-että talvi siekailematta sieppasi lakkinsa ja katosi. Aurinko ja
-sade apulaisinaan hävitti nuori kevät pian kylmät, likaisenharmaat
-kasat. Laulupuro, joka siihen asti oli ollut vankina lumen alla,
-pilkisteli siellä täällä aukoista, joita oli ilmestynyt sitä
-peittävään lumikattoon, ja kuiskasi: "odota, kohta tulen minä!" Ja
-se tulikin, tuli ryskeellä. Semmoista pihinää, sohinaa ja läiskettä
-ei oltu Rörbyssä vielä milloinkaan kuultu. Metsiä ja peltoja
-peittävä lumivaippa katosi silmissä ja juoksi tuhansia ja taas
-tuhansia pikku puroja myöten Laulupuroon, joka kuohui eteenpäin
-monin kerroin voimistuneena. Hetki hetkeltä kasvava vesijoukko
-uurti lumikielekkeitä, jotka toisella päällään pysyttelivät kiinni
-rantapenkereissä, yhä ohuemmiksi, kunnes ne vihdoin syvästi huoaten
-vaipuivat maidonvalkoiseen, kiehuvaan puroon. Koulun kohdalla
-olevassa putouksessa vesi muodosti loistavia kelloja ja paksuja,
-kaarevia säteitä, jotka risteilivät toisiaan, syöksyivät alas
-ja pitivät julmaa ääntä. Puiston pengermä oikein vapisi sitä
-kuullessaan. Vanhoja, arvokkaita heinätukkoja, jotka vuosikausia
-olivat seisoneet paikoillaan ja peilailleet pörröisiä päitänsä
-vedessä, repi pauhaava puro säälimättä mukaansa, ja suuria
-maakappaleita seurasi niitä ja molskahti märkään hautaan. Kaikki,
-mihin puro vaan ulottui, vei se matkassaan. Milloin tanssi kuivunut
-oksa virran mukana, milloin pyöri tasapohjainen puukenkä puron
-pinnalla ja tallasi sitä säälimättä. Olkia, kuivuneita takiaisen
-lehtiä, paperipalasia ja lukemattomia muita esineitä kiiti huimaavaa
-vauhtia eteenpäin, pulahti syvyyteen, kohosi taas pinnalle, heitti
-kuperkeikkaa toistensa ylitse ja katosi antaakseen tilaa muille
-tanssiville kappaleille. Yhä korkeammalle ja korkeammalle kohosi
-vesi. Lopulta tulvi se rantaäyräiden yli, uursi uusia uomia ja
-levisi vallattomana rauhoitetuille niitty- ja peltomaille, tunkeutui
-läpi pensasaitojen ja valloitti puutarhat ja takapihat. Vanhoja
-ovia ja kärrinlavoja asettui pystyyn ikäänkuin esteeksi sille,
-mutta nuoruuden innoissaan sysäsi puro ne tieltänsä tai syöksähti
-niiden ylitse ja levisi vapaasti oikealle ja vasemmalle, teille
-ja poluille. Ruiskuhuone oli puoli seinään vedessä ja parissa
-kohti pakotti tulva ihmiset pakenemaan taloistansa. Hanhia ja
-ankkoja uiskenteli kaikkialla kaulojansa kurkotellen ja ihmetellen
-asiain silloista tilaa, joka teki heille mahdolliseksi mukavasti
-meloskella siellä, missä ennen vaivaloisesti lyllertivät eteenpäin
-latuskaisine jalkoineen. Kylässä vallitsi sekamelska, jota ei
-voi sanoin selittää. Vanhat tekivät ristinmerkkiä, kielikellot
-pitivät kokouksiansa kadunkulmissa ja pojat huusivat hurraata ja
-purjehtivat saaveissa ja taikinakaukaloissa tulvillaan olevissa
-katuojissa. Tuolla juoksi eräs vaimo patja helmassaan, tuolla harasi
-muudan mies harava kädessä lantakärryjen perälautaa, jota virta
-kuljetti mukanaan. Laulupuro kuohui ja kiehui raivoissaan ja tunki
-ryöppyjänsä niin hillittömästi sulkua vastaan, että tammilankut
-tärisisivät ja graniittilohkareiden välistä kuului outo, kumea ääni.
-Mutta sulku ei sortunut, se kestäisi kyllä se. Silloin kajahti
-yht'äkkiä ukkosen kaltainen jyrinä yli veden pauhun. Lukemattomia
-valkeita vesisuihkuja syöksähti ilmaan, tammihirsiä ja maamöhkäleitä
-huiskahteli ympäriinsä ilmassa aivan kuin maanjäristyksessä -- sulku
-oli sortunut. Ihmiset katsoivat toisiinsa ja kalpenivat. "Isosulku on
-särkynyt!" kajahti huuto kauhistuneessa kylässä. Ei mikään tuntunut
-enää mahdottomalta ja paikalle rientävät ihmiset ounastelivat uusia
-maailmaa mullistavia tapahtumia olevan tulossa. Mutta vesi mourusi
-ja sähisi, syöksyi sillan raunioiden yli ja kiehui vedestä pistäväin
-hirrenpäiden ympärillä. Iso osa tietä joutui äkkiä veden alle ja
-ihmisten täytyi tehdä pitkiä kierroksia kulkiessaan toiselta puolen
-kylää toiselle. Arvelut näyttivät käyvän toteen. Uusi kauhistus
-valtasi kylän. Pieni vaivaistalon tyttö, kiharatukkainen, reipas
-lapsi, oli -- varmaankin poikain houkutuksesta -- koettanut vanhan
-sillitynnyrin purjehduskuntoisuutta. Kuului kirkaisu, astia pyllähti
-kumoon ja pienokainen vierähti veteen. Pari miestä juoksi hätään
-seipäät käsissä. He laukkasivat pitkän matkaa pitkin puron vartta
-ja koettivat saada lasta vaatteista kiinni. Silloin riensi Knuut
-hengästyneenä paikalle ja huusi: "pois tieltä, te kilpikonnat! Mitä
-te juoksette ja osottelette tyttöä seipäillänne, vetäisitte hänet
-ennemmin maalle!" Ja samassa töyttäsi hän toisten edelle, hyppäsi
-vähääkään arvelematta keskelle puroa lapsen eteen, tarttui toisella
-kädellään hänen tukkaansa ja pysytteli toisella kiinni vanhassa
-piilipuun-juuressa, joka pisti esiin vastakkaiselta rannalta. Hän
-seisoi vedessä kaulaa myöten, mutta piteli kumminkin vahvoilla
-käsivarsillaan lapsen päätä ylhäällä vedestä ja kuljetti häntä rantaa
-kohti. Vihdoin sai hän hänet vaivalla maalle heittäneeksi ja kapusi
-itse perästä läpimärkänä ja viluisena. Lapsi, joka näytti kuolleelta,
-virkosi kohta. Knuut sai kuivat vaatteet päälleen, ja hänen
-rautainen terveytensä ei näyttänyt nimeksikään kärsineen kylmästä
-kylvystä. Mutta siitä hetkestä lähtien Knuutin ihailijain joukko
-kasvoi.
-
-Raivoisa tulva kesti vielä pari päivää, mutta alkoi sitte asettua.
-Peljästyneet mielet pääsivät rauhoittumaan ja auringon lämpöiset
-säteet loivat niihin uutta eloa ja virkeyttä. Siten teki kevät
-tuloaan metsäiseen salokylään.
-
-Ne olivat olleet levottomia päiviä. Emma oli, niinkuin moni muukin,
-kauhuissaan tulvan tuhotöistä ja Laulupuron luonnoton raivo sai hänet
-melkein vapisemaan. Ei koskaan olisi voinut pälkähtää hänen päähänsä,
-että tuolla vanhalla, viisaalla veitikalla, joka kaiken kesää piti
-viehättäviä laulajaisiaan ja talvet parhaasta päästä piileskeli
-lumen alla, olisi kuntoa ja rohkeutta semmoiseen voimannäytteeseen.
-Hän ei enää tuntenut Laulupuroansa. Sen hillittömyys samalla
-kiihoitti ja kauhistutti häntä, toisaalta kypsytti hänen mielessään
-vallankumouksellisia ajatuksia, mutta toisaalta pani hänet epäilemään
-mullistusten liian laajalle ulottuvia seurauksia. Usein voi hän
-seisoa puoli tuntia yhtämittaa ja katsoa tulvehtivaa Laulupuroa
-ja sen pyörteisiä laineita, jotka mahtavain sotajoukkojen tavoin
-vyöryivät eteenpäin joko itse purossa tai siihen laskevissa ja
-rinnalle muodostuneissa lisäojissa ja tempasivat vanhoja lumi- ja
-jäämöhkäleitä mukaansa. Hänen sisimmässään oli jotakin, joka
-samalla kertaa työnsi ja pidätti, riemuitsi ja vapisi. Ja kun hän
-kuuli ryskeen Isolta-sululta päin, ei hän oikein tietänyt, pitikö
-hänen taputtaa käsiänsä vai lyödä ne yhteen kauhistuksesta. Sitten
-sai hän kuulla Knuutin uskaliaasta teosta ja samalla tuskallinen
-epätietoisuus ikäänkuin jäljettömiin katosi, ja koko hänen sydämmensä
-valppaus ja lämpö suli yhteen ainoaan ylpeän ilon ja todellisen
-riemun tunteeseen. Hän olisi voinut itkeä, olisi voinut heittäytyä
-Knuutin kaulaan, niin märkänä kuin tämä olikin, ja suudella häntä,
-suudella yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka koko kylän väki olisi
-seisonut ällistyneenä heidän ympärillään. Hän olisi voinut sanoa
-isälleen ja hänen puolueellensa: "ettekö näe, miten voimakas hän on,
-ettekö kumarra päätänne Knuutin edessä!" Hän tahtoi pysytellä Knuutin
-rinnalla, hän tahtoi osaltansa lisätä edistystyön vauhtia, tahtoi
-herättää elämää ja liikettä siellä, missä vanhat, piittyneet tavat
-vielä valtikkaansa heiluttivat, mutta samalla hän tahtoi mullistusten
-raivoisasta pyörteestä pelastaa kaiken mikä oli tosi lapsellista ja
-hyvää. -- Sen tapainen oli se valtava, joskin vielä epäselvä tunne,
-joka hänet sinä hetkenä täytti ja siirsi kokonaan Knuutin puolelle.
-
-Mitä Knuuttiin itseensä tulee, oli omituinen jännittynyt mielihyvän
-tunne niinä päivinä vallannut hänenkin sydämmensä, se kun oli
-herkkä voimakkaille luonnonvaikutuksille. Kaikkialla hän oli
-rautalapioineen, johti vettä ojiin ja viemäreihin talonsa ympäriltä
-ja sulki siltä tien puutarhaan ja pelloille. Tuskin selvillä
-omista tunteistaan hän seurasi mielenkiinnolla kylässä vallitsevaa
-sekamelskaa, ikäänkuin hän itse olisi pannut luonnonvoimat työhön ja
-antanut niille käskyn parhaansa mukaan huuhtoa pois vanhat kinokset.
-Kun kevät sitten tuli, tunsi hän väliin vastustamatonta halua saada
-huutaa hurraata poikain kanssa. Ja kun Iso-sulku särkyi, hän --
-kaukana siitä, että olisi pannut kätensä ristiin ja surkutellut
-onnetonta pitäjän kassaa -- huudahti arvelematta: "kas niin,
-vihdoinkin saamme tuon vanhan, kallellaan olevan ja kyhmyräisen
-kummituksen sijaan uuden, ajanmukaisen sulkulaitoksen, joka kykenee
-kylliksi nielemään vettä ja joka voi olla koko kylän kaunistuksena!"
-Kun maine hänen rohkeasta teostansa alkoi levitä kyläläisten
-keskuudessa, heräsi hänessä nuorteaa omanarvon tuntoa. Hän ikäänkuin
-kääntyi Lystrupia kohden ja huusi reippaasti: "näetkös, se olen minä,
-joka vallitsen asemaa!" Hänestä tuntui, kuin olisi hänellä vielä
-enemmän oikeutta johtoon kuin siihen asti, ja että olisi ollut tyhmää
-olla käyttämättä hyväksensä myötätuntoisuutta, joka oli herännyt
-häntä kohtaan itse vastustajainkin riveissä. Noissa levottomissa
-päivissä oli jotakin, joka kasvatti hänen rohkeuttaan ja varmisti
-hänessä uusien voittojen toivoa. Kerran oli toki koittanut kevät
-tännekin metsien keskelle.
-
-Jos Knuut olisi ollut runoilija, olisi hän antanut sydämmensä
-tulvivien tunteiden purkautua esiin voimakkaaksi lauluksi, mutta
-hän ei ollut runoilija ja siksi vaikeni hän. Omituista kyllä tapasi
-hän joku aika sen jälkeen eräässä viikkolehdessä runon jonka joka
-sana herätti vastakaikua hänen sydämmessään ja muuttui hänen omain
-tunteidensa tulkiksi. Runo kuului:
-
-    "Ja päivyt se voittoisna kohoaa
-    tulikatsehen luo lumivaippahan kylmään
-    'nyt, kinokset, valtanne raukeaa
-    uus maailma allanne aukeaa
-    elo nuori siellä jo siementä kylvää
-    Pois muumiot, elämän vuoro on nyt
-    kevättoukojen aika on ehtinyt!'
-
-    Mut hanget ne hehkuvat loistossaan,
-    jääkourin iskevät maaperä-parkaan,
-    selät suorina, uhmaten seisovat vaan,
-    yhä tiukemmin kietovat kahleitaan:
-    'saas nähdä, se meiltä jos vieläkin karkaa!'
-    -- Jo viiltävi jääkylmä kankeus,
-    maan multahan sammua on kevät uus.
-
-    Kas, silloinpa aurinko paikalle saa
-    sädekimpulla huitovi kinosten selkää,
-    vedet niiltä jo tuskasta kohoaa
-    ja rinnassa huutaa ja huohottaa --
-    ne voimien irtipääsöä pelkää.
-    Väsyneinä ne horjuvat hautaan päin.
-    No, sankarit, minnekkä kuntonne jäi?
-
-    Ja maaperä purkavi lämpöään
-    ja luonto se uhkuvi eloa nuorta,
-    mi äsken ärjyili vimmoissaan,
-    se maata nyt kastavi innoissaan
-    ja apuna murtavi siemenen kuorta.
-    -- Hei, vastustusparvi, lyö päälle vaan!
-    Sitä kauniimpi voitto, min silloin saan."
-
-Miten paljon vahvistikaan runo Knuutin eteenpäin pyrkivää mieltä!
-Niin, ajatteli hän uhmailevalla mielihyvällä, hän näyttäisi kyllä
--- hän olisi aina näyttävä -- että vanhuksen ja koko hänen laumansa
-tuli taivuttaa niskansa nuoren, eteenpäin murtautuvan elämän edessä!
-Kaikki jääkauden kuorettuneet ajatukset oli tallattava rikki,
-raastettava hajalleen ja heitettävä romukasaan, niin ettei niistä
-jäisi hiventäkään jäljelle.
-
-Emma seisoi Knuutin vieressä. Mutta merkillistä kyllä -- tuntui
-kuin pieni, polttava hiili olisi silloin tällöin koskettanut hänen
-sydäntään. Hänellä oli vanha isä, sitä ei Knuutilla ollut.
-
-
-
-
-Ennen mainitsemamme pastori Lange saapui Rörbyhyn.
-
-"Kunnioita esimiestäsi!" sanoi Lystrup, kun pastori Lange ensikertaa
-tuli hänen luoksensa, "kunnioita esimiestäsi! se on aina ollut
-ohjeenani ja sitä tahdon noudattaa teidänkin suhteenne. Mutta
-minä kuulun vanhoillisiin, herra pastori. Tahdon tunnustaa teille
-rehellisesti, että en voi hyväksyä kevyttä kristillismielisyyttä
-enkä muutakaan nykyaikaista touhakkaa. Emmekö siis molemmin puolin
-karttaisi ottamasta puheeksi mitään semmoista?"
-
-Pastori Lange oli laiha, vaaleaverinen mies. Hänellä oli harjasmaiset
-viikset ja vaaleansiniset, kuopallaan olevat silmät, ja hän
-käytti tummia silmälaseja. Hänen nenänsä oli suuri ja terävä,
-mutta säännöllinen ja kaunis, jos pari rumaa, valkoista nystyrää
-silmälasien kohdalla jätetään huomioon ottamatta. Koko hänen
-olennossaan oli jotakin raikkaan sydämmellistä. Hän oli hyvä puhuja
-ja oli koko sielustaan kiintynyt tehtäväänsä. Sentähden alkoi
-seurakunnalliseen elämään heti ilmaantua virkeyttä. Rörbytä tuskin
-tunsi enää. Uuden ajan laineet olivat toinen toisensa jälkeen
-vyöryneet sen ylitse, olivat repineet irti ja vieneet matkassaan
-vanhat tavat, olivat heittäytyneet mahtavalla pauhinalla vuosisatoja
-kestäneitä mielipiteitä ja tottumuksia vastaan, herättäneet
-levottomuutta ja kuohuntaa, tulisuutta ja uhmaa, innostusta ja
-jännitystä joka haaralla. Uusi ja vanha aika koettelivat voimiaan
-vanhain metsien välissä.
-
-"En mahda sille mitään", sanoi Lystrup, kun hän eräänä sunnuntaina
-istui vanhan ystävänsä Jörgen Siversenin runsaan illallispöydän
-ääressä, "en mahda sille mitään, että en voi pitää nykyaikaisesta
-pyhyyden näyttelemisestä, miellyttävistä lauluista ja hempeistä
-liikutuksista. Ei luonnista minusta virsien laulaminen moisilla
-'kansallisilla' sävelillä kuin esimerkiksi: 'Kaaro vanhus elämöi.'
-Yhtä vähän saatan laukata ympäri pitäjää ja toitottaa uskonnollisista
-asioista. Uskontoa ei mielestäni sovi pitää tarjolla pitkin teiden
-ja kujien varsia, mutta se on kätkettävä tänne sisään erikoiseen
-pyhättöön."
-
-"Minulla taas on oma mieleni asiasta", sanoi Jörgenin Kaaren, jonka
-vanhat mielipiteet olivat viimeaikoina tuntuvasti muuttuneet. "Jos
-tahdomme olla rehellisiä, Lystrup, niin täytyy meidän tunnustaa,
-ettei Jumalan sanaa koskaan liiaksi usein vedetä esille. Mutta se
-on sillä lailla, ettei Jumalan sana ihmisiä huvita, ja sentähden
-he ennemmin istuvat ja panettelevat toisiaan tai lörpöttelevät
-jonninjoutavaa."
-
-"Kukin asia ajallaan, emäntä."
-
-"Samaahan minäkin", puuttui Jörgen puheesen, "mutta meidän äiti se
-saarnaa päivät pääksytysten."
-
-"Nyt puhut pötyä, Jörgen. Minä koetan vaan pitää huolta, ettei Herran
-sana teiltä peräti unohdu, te itse kun pidätte siitä niin vähän
-lukua. Tiedäthän itse, miten esimerkiksi renki Pekka on muuttunut
-kelvottomaksi ja jumalattomaksi kylänjuoksijaksi ja korttipukariksi,
-eikö häntäkään saisi ojentaa Jumalan sanalla väliin?"
-
-"No, häntä jos väliin pölyyttäisikin, mutta me muut olemme
-kunnollisia ihmisiä, äiti."
-
-"Niin aivan! kunnollisia ihmisiä! Mutta taivaanvaltakuntaan emme
-pääse kunnollisuudellamme, sen olen sinulle jo monasti sanonut."
-
-"No, no, annetaan sen asian olla, äiti."
-
-"Sepä se! Sinua aina pelottaa ottaa puheeksi jotain semmoista. Totta
-on ettei suvaita mainittavan taivasta eikä helvettiä, ennenkuin
-ollaan kuolemankielissä."
-
-"No niin", arveli Lystrup, "emäntä ei ole kokonaan väärässä."
-
-"... Samaa maata se on tuo Per Greijsinkin Sidse", jatkoi Kaaren.
-"Hän pistäytyi täällä eilen... eilenkö se oli? -- niin, eilenhän
-minä sain sarkatorveni tampista. Me puhuimme muun muassa uudesta
-papistamme, ja silloin en malttanut olla ihmettelemättä, miksi ei
-Sidse koskaan laskenut jalkaansa Herran huoneeseen. Hänellä ei ollut
-aikaa, sanoi hän! Jos sinä oikein välittäisit Herrasta, sanoin minä,
-niin sinulla olisi kyllä aikaa. Niin, sanoi hän, tiesihän hän, että
-minä kuuluin pyhiin. Jumala suokoon, sanoin minä, että olisimme pyhiä
-molemmat, sillä 'ilman pyhyyttä ei kukaan saa nähdä Herraa.' Silloin
-hän vasta raivostui ja alkoi sättiä, että Ellen ja minä juoksimme
-alituiseen hartaushetkissä ja annoimme kotiväen itkeä nälkäänsä.
-Semmoista valetta! Minä tosin olisin voinut peruuttaa sanani, mutta
-hän joutui yhä enemmän vimmoihinsa -- ajatelkaa! hän oikein pudisti
-nyrkkiään minun nenäni edessä -- mitä te siitä arvelette?" Jörgen
-raapi olkapäätänsä ja pudisti päätään. "Kyllä se on surkeaa! Äiti
-ja Per Greijsenin Sidse ovat kymmenen vuotta eläneet kuin ystävät
-ainakin, ja nyt saattaa tapahtua jotain sellaista."
-
-"Siinä sen näette", puuttui Lystrup puheesen ja osotti Jörgeniä
-sorsanluulla. "Sellaiset ne ovat seuraukset alituisesta
-höllötyksestä: erimielisyyttä aviopuolisoiden kesken, lasten ja
-vanhempain välien rikkoutumista ja eripuraisuutta naapurusten
-välillä!"
-
-Jörgen katsoi tutkivasti Lystrupiin. "Tuntui, kuin olisitte
-tarkoittanut äitiä ja minua puheellanne."
-
-"No niin, kenties ei täälläkään liene kaikki paikallaan."
-
-"Niin, nähkääs, äiti -- saatanhan puhua suuni puhtaaksi, ettehän
-sitä kenellekään kerro -- äiti on saanut päähänsä, että meidän
-tulisi lukea ruokaluvut päivällispöydässä, niinkuin hänen kotonaan
-tehtiin. Tässä tuonnottain sai hän minut aivan tulistumaan, niin että
-minä iskin nyrkkini pöytään ja kirosin, että semmoisiin kujeisiin
-ei ryhdytä niin kauvan kuin minä lienen isäntä talossani. Ihmiset
-saisivat taas uutta puheenainetta, ja sitä niillä on jo tarpeeksi."
-
-"On jo tarpeeksi! Tulee mieleeni, mitä pappi sanoi viime sunnuntaina.
--- Me ihmiset, hän sanoi, pelkäämme näyttää maailmalle, että olemme
-kristityitä."
-
-"Höm!" Lystrup näytti tarkkaan punnitsevan jotakin veitsi toisessa,
-haarukka toisessa kädessä. "Joko on outoa ilmassa tämänkin vanhan
-kodin ympärillä?" "Totta totisesti on tämä surkeaa aikaa" -- hän
-paiskasi veitsen pöytään -- "melua ja hajaannusta kaikkialla..."
-
-"Älkää toki", ehätti Jörgen sanomaan, "älkää toki luulko, että Kaaren
-ja minä..."
-
-"Melua ja hajaannusta -- kyllä minä ymmärrän, Jörgen Siversen --
-melua ja hajaannusta kaikkialla! Mikä metakka vallitsee kokouksissa
-ja yhdistyksissä joka haaralla! Miten läksytetään toisiaan
-sanomalehdissä! Auta armas, mitä ballaadeja syntyneekään meidän
-päivinämme!"
-
-"Niin, kehumiseen ei ole syytä," sanoi Jörgen ja pisti haarukkansa
-maariankalaan.
-
-"... Ja me rörbyläiset emme siinä suhteessa ole Pekkaa pahempia.
-Missä vaan pari kolme henkilöä tapaa toisensa, siellä heti suhisee
-ilmassa 'oikeistoa' ja 'vasemmistoa', 'elämää' ja 'uudistuksia.'
-Eilen Mads Löve ja Kristen Hjulmand -- valtiopäiväin kanuunat,
-niinkuin tiedätte -- kasahtivat vastakkain sepän mäellä ja haukkuivat
-toisiaan niin että paja tärisi. Kyllä pölysivät miesten turkit!
-Heidän välinsä oli ennen mitä parhain, he olivat muun muassa
-yksitoista vuotta samassa lumenluontiyhtiössä -- nyt ei sellaisesta
-voisi enää tulla kysymystäkään. -- Torstaina tulivat Lars Sörensen
-ja Povi Madsen luokseni hyvin juhlallisina ja ilmaisivat, etteivät
-he pidä siitä, että heidän poikansa saavat nuoranpäästä -- höh!
-Mutta minä käskin heitä siivosti menemään hiiteen. Mitä arvelette
-siitä, Jörgen Siversen? Minuako, joka olen ollut kohta neljäkymmentä
-vuotta opettajana täällä, minuako tulee kouluamaan pari narria,
-jotka hautoessaan hentomielisiä vapausaatteitaan eivät huomaa, että
-selkäsauna on pennuille väliin erinomaisen terveellistä. Mutta
-semmoisia ovat ihmiset nykyään. Huh! päätäni huimaa tämä elämä ja sen
-tyhjänpäiväisyys. Jos tahdon pyytää miestä kyntämään peltoani, täytyy
-minun ensin miettiä ja punnita, uskallankohan minä, onkohan hän noita
-'kansallisia' ja 'henkisesti heränneitä' vai olisiko hän -- miten
-nimittäisin heitä -- 'kuolleita sieluja.' Ihmiset näet ovat kuin
-ruutia ikään. Parhaallaan kuin puhelet heidän kanssansa, leimahtavat
-he kuin raketit. Herra varjele tätä aikaa!"
-
-Kaaren oli mennyt ulos, Jörgen istui ja hymähteli väliin myöntävästi
-Lystrupin puheesen.
-
-"Ja ketä saamme kiittää kaikesta tästä? Ketäs muuta kuin minun
-erinomaista naapuriani!"
-
-"Se olisi kai alkanut hänettäkin kerran... -- Ryyppy vielä, Lystrup!"
-
-"Olisi kai, mutta ei... no no, riittää, riittää!... ei sellaista
-touhakkaa eikä niin helisevin lipuin... helisevin soitoin ja liehuvin
-lipuin... maljanne!... Knuut... ääh! ääh! väkevää kuin myrkky!...
-Knuutille jää kunnia siitä, että tämä 'kuollut paikkakunta' --
-käyttääksemme uusmuotista vertauspuhetta -- on muuttunut valistuksen
-vainioksi. Häntä saamme kiittää uudesta papistammekin. Tiesin hyvin,
-miten hän hengenheimolaisineen kierteli ympäri pitäjää kokoamassa
-nimiä. En kiellä, että olin hyvin tyhmä; arvelin: antaa heidän
-koettaa! Niin nuori mies ei ikinä sitä virkaa saa! Mutta sekinhän
-on meidän aikamme hyviä puolia, että vanhat, kokeneet ja kykenevät
-papit ja opettajat syrjäytetään ja nuorukaisia pistetään virkoihin.
-Saatte nähdä, Jörgen Siversen, että vielä toteutuu mitä olen sanonut:
-kun minä kerran kuolen, tulee sijaani joku parikymmenenvuotias
-tuulihattu..."
-
-"Te ette saa puhua kuolemastanne, Lystrup, olettehan vielä vahva
-mies."
-
-"Minäkö vahva?" Hän pudisti päätänsä. "Pumppulaitos sisässäni ei ole
-ollut enää kunnossa vuosikausiin. Te tiedätte, miten usein minua
-ahdistaa... niin, niin, hengenahdistus, hengenahdistus!" Ja hän
-pudisti taas päätänsä.
-
-Puhe kääntyi uudelleen Knuuttiin ja Jörgen Siversen viittaili niin
-selvästi Emman ja Knuutin väleihin, että Lystrup ei voinut olla
-tarttumatta siihen hänelle niin vastenmieliseen aineeseen.
-
-"Voimmehan puhua siitä, Jörgen Siversen, mutta se ei saa mennä sen
-pitemmälle."
-
-"Minä en ole puhunut siitä kenellekään, enkä ole sitä vastakaan
-tekevä, sillä asia on sitä laatua, että muut eivät tarvitse pistää
-siihen nokkaansa. Mutta eikö ole ihmeellistä, Lystrup, että sittenkin
-kävi näin? Muistatteko, mitä puhuimme kerran heistä teillä?"
-
-"Muistan, ja muistan senkin, mitä silloin sanoin. Mutta kun itse
-muuttuu asianomaiseksi, niin alkaa asiaa katsella toisilla silmillä.
-Muutoin saatan sanoa teille, että jos poika paremmin malttaisi
-mieltänsä ja antaisi muille, mitä heille kuuluu, niin ehkä asia vielä
-hyvinpäin kääntyisi."
-
-"Niin, Knuut on alkanut liiaksi pöyhistellä."
-
-"Eikö totta? Hän luulee voivansa taivuttaa kaksinkerroin meidät
-vanhat. Tiedättekö, millä hän nyt tahtoo minut nutistaa?"
-
-"Millä sitten?"
-
-"Vapaakoululla. Perustetaan vapaakoulu -- hänen maalleen
-luonnollisesti -- joka anastaa lapset minun koulustani --
-ymmärrättekö yskän? Hän arvelee, että sitten on minusta päästy,
-sitten minä olen nöyryytetty."
-
-"Mutta oikeinkohan Knuutilla on semmoiset hommat?"
-
-"Onpa niinkin. Miehet, joista äsken puhuin, antoivat minun
-hienosestaan ymmärtää, että he panisivat lapsensa toiseen kouluun,
-jos niikseen tulee. Minä tajusin heti tarkoituksen. Eilen sitten
-kertoi Jörgen Smed minulle, että Knuut ja pappi olivat kauvan
-seisoneet kirkkomäellä sunnuntaina ja keskustelleet vapaakoulusta,
-mutta pappi ei ollut tuntunut vielä oikein taipuvaiselta. Se on
-varmaa, että sitä vettä hänellä nyt on myllyssään."
-
-"Knuut näyttäisi sietävän saada aika letkauksen nenälleen."
-
-Lystrup nyykäytti päätään. "Hän tulee sen saamaan, malttakaahan vaan!
-Ne molemmat saavat ryömiä minun jalkaini juuressa ja rukoilla hyvää
-säätä, sen takaan."
-
-
-
-
-"No, mitä arvelette tulevasta kokouksesta?" kysyi pastori Lange, kun
-hän eräänä päivänä tuli koulumestarin luo ja tapasi hänet puutarhassa.
-
-Lystrup taivutti ruumistaan taakse päin ja pullahutti suustansa
-savupilven kohti pähkinäpuiden latvoja. "Mitäkö arvelen, herra
-pastori?"
-
-"Niin." Pastori kumarsi päätänsä ja katsoi silmälasiensa ylitse
-kysyvästi Lystrupiin. "Tiedättehän, ettei se ole mikään valtiollinen
-kokous, mutta ainoastaan pieni, ystävällinen yhtymys, joka
-osaltansa synnyttäisi sovinnollisempaa henkeä paikkakunnassa. Eikö
-olisi hauskaa unohtaa hetkeksi puoluekysymykset ja viettää kaikki
-Istedinpäivää yhdessä sekä juhlan jälkeen huvitella vapaan luonnon
-helmassa? Minä olen ajatellut pyytää teitä esittämään eläköönhuudon
-kuninkaalle."
-
-"Totta puhuen, herra pastori, en pidä sellaisista ystävällisistä
-yhtymisistä, joissa nokitellaan toisiaan laulujen ja hurraahuutojen
-säestyksellä."
-
-"Mikään semmoinen ei siellä voi tulla kysymykseen. Intoilua ei
-suvaita."
-
-"Saanko luvan kysyä, herra pastori, ketä muita puhujia...?"
-
-"Olen kirjoittanut kansanopiston johtajalle... no, no, kuulkaahan!"
-
-"Minä tulen kokoukseen, herra pastori", vakuutti Lystrup painolla,
-ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: "tahdon voittaa tai kuolla oman
-pesäni kynnykselle."
-
-"En usko ollenkaan, että kansanopiston johtaja tulee, sillä hänen
-tapanansa ei ole matkustella. Sitä paitsi voin vakuuttaa teille,
-että hän on hyvin sävyisä ja maltillinen mies. Te varmaan luulette,
-että kaikki vapauden ystävät ovat mielettömiä hurjastelijoita, jotka
-muinaisen espanjalaisen ritarin tavoin hyökkäävät kaiken kimppuun,
-mikä heistä tuntuu epäilyttävältä."
-
-"Hedelmästä puu tutaan, herra pastori."
-
-"Te ehkä tarkoitatte Knuut Olsenia. Mutta tiedättekö, Lystrup, mitä
-minä arvelen? Kun puhun peittelemättä, niin mielestäni olette te eikä
-kansanopiston johtaja tai joku muu syypää hänen äärimäisyyksiin asti
-menevään vapauden intoiluunsa."
-
-"Minä!" huudahti Lystrup ja otti piipun hampaistaan.
-
-"Niin, te juuri! Ainaisilla hyökkäyksillänne hänen kimppuunsa ja
-alituisilla ahdistelemisillanne olette tietämättänne kiihoittanut
-häntä ja johtanut hänet äärimäisyyksiin."
-
-"Herra pastori, jos ette olisi esimieheni..."
-
-"Esimiehyys ei tule tässä kysymykseen! Mutta keskustelkaamme tyynesti
-asiasta, hyvä herra Lystrup! Istutaan tähän siimekseen!"
-
-"Te olette, nähkääs, vanha mies", jatkoi pastori, "ja siksi en
-ihmettele, että mielipiteenne myös ovat vanhat. Mutta Rörby ei
-jää vanhaksi Rörbyksi. Minulla on eräs ystävä, joka joku aika
-takaperin piti jumalanpalvelusta täällä edeltäjäni sijasta. Hän
-sanoi kerran, että hän oli tavannut täällä sitkeän, vanhanaikuisen,
-mutta urhean kansan, jonka pohjalla näytti piilevän suuret määrät
-vanhaa talonpoikaisvoimaa. Jos se kerran heräisi, olisi se tekevä
-sen tavalla, joka tuntuisi. Hänen ennustuksensa on jo tavallansa
-toteutunut, sillä meidän pitäjämme on nykyisin seudun vilkkain
-taistelupaikka..."
-
-"_Elämän_ ystäväin suureksi iloksi."
-
-"Tähän asti säästössä olleet voimat", jatkoi pappi häiriytymättä, "on
-otettu käytäntöön -- ehkä liiaksikin samalla haavaa. Väki on saanut
-silmänsä auki, mutta sillä ei ole vielä tarpeeksi itsenäisyyttä
-eikä asiain arvostelemiskykyä. Siksi käy täällä samoin kuin niin
-monessa muussa paikassa meidän päivinämme: toiselta puolen ajetaan
-takaa jotakin uutta ja puuhataan muutoksia, toiselta pysytään
-itsepintaisesti kiinni entisissä vanhentuneissa oloissa... niin
-se on, herra Lystrup. Ja kaikkialla, missä uudet ajatukset pian
-valloittavat alaa, tulistuvat ihmisten mielet tyhjäntoimittajain ja
-rauhanhäiritsijäin hauskuudeksi -- sellaisia ei puutu täältä enempää
-kuin muualtakaan. Minä pappina en voi muuta kuin iloita pitäjän
-heräämisestä, mutta..."
-
-"Iloitsetteko te myös suunpieksämisestä ja...?"
-
-"Mutta, hyvä ystävä, kuulkaa toki minua! Samalla olen usein
-huolissani nähdessäni sitä katkeruutta ja tuomitsemishalua, joka
-valtaa ihmisten mielet ja täyttää uhmalla sydämmet. Siitä minä en
-iloitse, en ollenkaan, rakas herra Lystrup. Olen päinvastoin levoton
-siitä, sillä jos se jatkuu tällä tavalla, on se tuottava minulle
-arvaamattomia vaikeuksia minun omassa toimessanikin. Siksi tahtoisin
-mielelläni -- en keskeyttää kehityksen kulkua, mutta koettaa saada
-sovinnollisempaa ja veljellisempää suhdetta taistelijain välille.
-Ja huomaatteko: tämä kokous kesäisen luonnon helmassa on ensimäinen
-askel siihen suuntaan. Koettakaamme, emmekö kerran voi lyödä kättä
-kätehen saman isänmaanrakkauden elähyttäminä, laulaa yhdessä vanhoja
-laulujamme ja iloita ihanista muistoistamme."
-
-"Minä tulen varmasti, herra pastori. Kun kansanopiston johtaja kokoaa
-ympärilleen aseensakantajat meidän kylästämme, niin olisin huono mies
-jos..."
-
-"Mutta, rakas herra Lystrup, te ette ymmärrä koko asiaa." Ja papin
-täytyi taas alkaa alusta.
-
-Kun pastori Lange kotimatkalla oli ehtinyt majatalon sivuitse, kuuli
-hän yht'äkkiä takanansa lyhyttä, läähättävää hengitystä. Hän kääntyi
-ääntä kohti ja näki pienen, vääräsäärisen, paksun miehen tulla
-huitovan jälestään. Kaksi pojanviikaria sattui olemaan saapusalla ja
-toinen heistä sanoi miehen laukkaavan kuin sika, toinen hyppivän kuin
-porsas.
-
-"Herra pastori, herra pas... oi, saanko luvan... puh!"
-
-"Kas, tekö se olettekin, Besser!"
-
-"Anteeksi, että minä... Oi, mikä ristinvarsi liika lihavuus on
-ihmiselle... puh, puh! Päivää, herra pastori! Suvaitsetteko, että...?"
-
-Besser ojensi kätensä ja teki kumarruksen, jonka vaikutuksesta
-varmaan hänen takanansa seisoja olisi lentänyt kappaleen matkaa
-alamäkeen. "Minä kävin juuri", jatkoi läähättävä ravintoloitsija ja
-pyyhkäsi pari kertaa nenäliinallaan hiestä kiiltävää otsaansa, "minä
-kävin juuri pastoria tapaamassa, mutta pastori ei suvainnut olla
-kotona, he, he, he, siksi rohkenen minä..."
-
-"Onko teillä jotain asiaa minulle?"
-
-"On, herra pastori." Uusi kumarrus. "Herra pastori arvasi heti...
-Kävisikö pastorille laatuun astua hetkeksi minun halvan kattoni
-alle... he, he?"
-
-"Kiitos, mutta ehkä voitte sen toimittaa täälläkin, minun on oltava
-seitsemän aikaan kotona", vastasi pappi ja katsoi kelloaan.
-
-"Kyllä, herra pastori antaa vaan anteeksi...! Herra pastori ei saa
-suinkaan... Se on eräs varsin tärkeä asia, joka koskee hyvin läheltä
-tämän seudun ja koko Tanskan kansan kansallisuus-kysymystä."
-
-"Mitä te sanotte!" huudahti pappi ja astui askeleen takaperin.
-"Jatkakaa!"
-
-Besser oli miettinyt valmiiksi alustuksen asiaansa, mutta hän oli
-kuvitellut, että hän saa sen esittää istuen juhlallisena tuolilla
-vastapäätä pappia tämän virkahuoneessa, ja sen täytyikin tapahtua
-kadulla ja hän itse seisoi avopäin ja läähättäen papin edessä.
-
-"Nähkääs, herra pastori", alkoi hän käsi nenäliinoineen
-tärkeännäköisesti koukistettuna eteenpäin, "meidän aikamme on
-levotonta aikaa, hyvin levotonta. Ilmakehä päämme päällä on...
-on sähköä täynnä, ja sentähden, herra pastori, ei yksikään kelpo
-tanskalainen ja kansanvaltaisuutta kannattava kansalainen saa
-pysyä toimettomana. Minä luulen ja uskallan sanoa" -- hän nyykytti
-päätään ja katsoi mairittelevasti pappiin -- "ettei kenenkään
-persoonallisuus minuun vaikuta -- se olisi rikos uskontoa ja
-siveellisyyttä vastaan... Anteeksi, herra pastori, että puhun niin
-avomielisestä kirkon palvelijalle... hm, kirkon palvelijalle, jota
-kohtaan tunnen mitä alamaisinta kunnioitusta, mutta, niinkuin sanoin,
-persoonallisuus minuun ei vaikuta. Te tiedätte, herra pastori, että
-minulla on omat tapani. Minä pelkään Jumalaa ja käyn suoraan tietäni
--- durch vorvärts fremad! erään kirjailijamme sanaan, katsomatta
-Pekkaa tai Paavalia takanani. Se ei kenties ole viisasta, ehkä olisi
-parempi häälyä eri puolueiden välillä, mutta sitä en voi tehdä, se on
-minulle suoraan sanoen mahdotonta, se sotisi vastoin persoonallista
-vakaumustani. Minä puhun suuni puhtaaksi, herra pastori. Ja sekin on
-varmaa, herra pastori, että meidän rakkaassa isänmaassamme sorretaan
-ja häpeämättömästi poljetaan erästä säätyä..."
-
-"Mitä säätyä te tarkoitatte, Besser?"
-
-"Virkasäätyä!" Sitä lausuessaan rypisti Besser kulmiaan ja
-hujautti kädellään, ikäänkuin hän olisi tahtonut antaa virkasäädyn
-häpeämättömille sortajille hyvinansaitun löylytyksen.
-
-"Virkasäätyäkö? Oh, ei minun mielestäni."
-
-"Kuulkaa, herra pastori -- en ollenkaan tahdo mielistellä teitä,
-sillä personallisuus ei minuun vaikuta, mutta kymmenysten
-lopettaminen ja pappien palkkausjärjestelmän muuttaminen, herra
-pastori, se oli kerrassaan hävytön teko, sanon minä."
-
-"No niin", sanoi pappi ja katsoi taas kelloansa, "mutta teillähän
-piti olla asiaa minulle?"
-
-"Minun mielestäni on virkasäädyn ja etupäässä pappien, korkeasti
-kunnioitettujen kirkon palvelijain, kannattamalla uskontoa ja
-siveellisyyttä pidettävä valtiota tasapainossa, niin ettei roskaväen
-tiedottomuus ja vallankumoukselliset hankkeet saata sitä perikatoon."
-
-"Mutta asianne?"
-
-"Niin, nähkääs, herra pastori, olen nähnyt paljon maailmaa, mutta en
-koskaan ole yhtynyt suuren runoilijamme Tykö Brahen sanoihin: isänmaa
-on yksilölle velkaa kaiken mitä... herra pastori tietysti tuntee
-sen. Minä olen nähnyt surulla ja mielipahalla, miten täällä meidän
-pienessä, kauniissa, rakkaassa isänmaassamme, missä meillä voisi
-olla niin hyvä olla, eri puolueet repivät, suoraan sanoen silpovat
-toisiansa. Meidän on tehtävä jotakin, herra pastori, saadaksemme...
-oi, malttakaa viisi minuuttia vielä, herra pastori, se tulee heti!
-Voinetteko arvata, mitä minä yksinkertaisuudessani olen ajatellut? Te
-tuskin sitä hyväksytte, mutta sanon sen kumminkin. Näin meidän kesken
-puhuen olen tuuminut, emmekö koettaisi saada aikaan semmoista...
-semmoista pientä, elikkä semmoista suurta kansanjuhlaa Rörbyn
-metsässä, semmoista ystävällistä..."
-
-"Ahaa, sekö olikin sydämmellänne! Mutta sehän on jo päätetty ja
-tunnettu asia."
-
-Besser ei ollut tietysti kuullut mitään koko hommasta, mutta hän
-tunsi itsensä erittäin ihastuneeksi huomatessaan sen "henkisen
-sopusuhtaisuuden", joka oli saattanut saman ajatuksen syntymään sekä
-papin että hänen mielessään.
-
-Pastori Lange ojensi kätensä jättääkseen hyvästit, mutta Besserillä
-oli vielä eräs isänmaallinen velvollisuus sydämmellään.
-
-"Nähkääs, herra pastori, teiltä ja muilta puhujilta saamme me
-henkistä ravintoa... lyhyesti sanoen: te ravitsette meitä
-henkisesti, mutta -- se on tosin sivuseikka vaan, mutta vatsa ja
-muut elimet -- he, he, on naurettavaa puhua sellaisesta, mutta nekin
-vaativat osansa, ja jos pastori suvaitsee... he..."
-
-"Olen jo aikoja sitten käsittänyt, mitä te tahdoitte sanoa, Besser.
-Te otatte luonnollisesti mukaanne muutamia tynnöriä olutta, sikareja
-ja muuta hyvää... No, hyvästi nyt!"
-
-"Niinkuin suvaitsette, herra pastori! Se on vaan sivuasia...
-Kiitoksia, herra pastori! Hyvästi, hyvästi!"
-
-Pieni ravintoloitsija pyyhki otsaansa ja palasi tarjoilupöytänsä
-ääreen itsetietoisena siitä, että tärkeä isänmaallinen asia oli
-hyvällä alulla.
-
-Sillä aikaa oli Lystrup värähtelevin sieramin ja piipun luuta
-pureksien lyhyillä, mutta nopeilla askelilla mittaillut puutarhan
-lehtikujaa. Mutta hän tuli pian hikiseksi ja häntä alkoi
-hengästyttää. Hänen täytyi mennä sisään ja turvautua lepotuoliinsa.
-
-"Niin, niin", sanoi hän ja pyöritti peukaloitaan, "aika jättää minut,
-aika jättää minut."
-
-Ja taas oli hänellä eräs noita hetkiä, jolloin omituinen heltynyt
-sieluntila valtasi hänet. Painostava, raskas tunne mielessään
-ajatteli hän innokasta, pitkää työtänsä pitäjässä. Eikö poikue
-poikueen jälkeen ollut saanut kasvaa hänen vaalivan silmänsä alla?
-Eikö hän kaikin voimin ollut taistellut raakuutta, epärehellisyyttä
-ja kaikkea pahaa vastaan, karaissut hentoja jäseniä ja avannut
-nuoria silmiä näkemään elämän velvollisuuksia? Eikö hän aina ollut
-rehellisesti ja parhaan kykynsä mukaan koettanut kasvattaa lukuisaa
-oppilasparveansa, noita silloin kasvavia ihmistaimia, joista
-muutamilla jo alkoi olla harmaita hiuksia päässänsä? Eikö hän ollut
-koettanut saada heistä kunnollisia, hyviä ja rehellisiä ihmisiä,
-jotka ahkeruudessa, toimeliaisuudessa, rakkaudessa kuninkaasen ja
-isänmaahan sekä kaiken pyhän ja toden kunnioituksessa olisivat
-esi-isiensä vertaisia ja jättäisivät samat ominaisuudet perinnöksi
-jälkeläisilleen? Neljäkymmentä vuotta oli hän ponnistanut ja
-taistellut, neljäkymmentä vuotta hoitanut vaivaloista johtajan tointa
-elämän eksyttävässä erämaassa, edessään toivon tulipatsas ja takanaan
-aaltoilevat kansajoukot. Ja mikä oli hänen palkkansa? Seisoiko hän
-vanhuutensa viime hetkinä vuoren huipulla ja silmäili ylentäviä
-näkyjä...?
-
-Hän rypisti suuria, harmaita kulmakarvojansa ja räpäytti kahdesti
-silmiänsä vapautuakseen muutamista pisaroista, jotka riippuivat
-silmäripsissä.
-
-Ei, hänellä ei ollut mitään ylentäviä näkyjä. Hän näki, miten vanhat,
-rakkaat oppilaat toinen toisensa jälkeen jättivät hänet, murtivat
-kaikki entiset siteet, muuttuivat hänen vastustajakseen ja unohtivat
-nöyryyden ja kunnioituksen, mitä he olisivat olleet velvolliset
-hänelle osoittamaan. Olivatpa he vielä väliin mukana huutamassa
-hänelle: "alas, alas!"
-
-"Niin, niin, aika jättää minut."
-
-Hänen katseensa etsi sohvan yläpuolella olevaa kuvaa. Ja Fredrik
-kuudennen punaisen takin ympärille muodostui loistava, kirkas kehys,
-muistojen, valoisien, väririkkaiden muistojen kehys. Hänen eteensä
-avautui kokonainen ajanjakso, täynnä valoisia pilkkuja, tarkkaa
-oikeudentuntoa ja horjumatonta tahdonlujuutta, velvollisuuksien
-pyhänä pitämistä ja vanhan kunnollisuuden kunnioittamista.
-
-"Hm, se oli silloin!"
-
-Mutta kehys hajautui, kuvat vaalistuivat, muuttuivat usvaisiksi,
-epäselviksi, ja vähitellen valoisa ajanjakso kokonaan katosi
-ja sen sijalle siirtyi kirjava nykyisyys -- samea ajanjakso,
-jossa koulumestarin vanhat silmät näkivät vaan hajaannusta,
-mielivaltaisuutta ja onttoa ihanteellisuutta. Ei milloinkaan hän
-ollut vielä niin selvästi tuntenut, että hänen aikansa oli ohitse.
-Jonkun ajan kuluttua heitetään hänet pois niinkuin työkalu, joka
-ei kelpaa enää käytettäväksi. Nousevat polvet kävelevät hänen
-haudallaan, osoittavat sitä, hymähtävät alentuvasti ja sanovat:
-"siinä lepää muuan vanhan ajan verrattomia lukkareja!" Taas muutamia
-vuosia ja hänen nimensä on unohtunut, pyyhitty kuin luku taululta.
-Poikkeustapauksessa saa hän vielä elää uudelleen narrinosassa jossain
-hauskassa huvinäytelmässä ja tulla esitetyksi yleisölle, joka on
-kokoutunut nauramaan elämän hullunkurisuuksille.
-
-Hänen vanha sydämmensä alkoi kapinoida, mutta sama heltynyt mieliala,
-joka äsken oli vallannut hänet, pääsi taas voitolle ja painoi
-vienon surumielisyyden leiman hänen ajatuksiinsa. Hän tunsi taas
-olevansa niin yksin ja hyljätty. Hänen alakuloisuuttansa lisäsi
-kalvava tunto siitä, ettei hän omannut enää muinoista kuntoaan eikä
-johtamiskykyään. Hän tunsi syvää sääliä itseänsä kohtaan, ja pitäen
-kättänsä vielä kosteilla silmillään huokasi hän: "oi Jumalani!"
-
-"Isä!" kuului samassa hänen vierestänsä ja hän tunsi käsivarsien
-kietoutuvan kaulaansa. Emma, joka Lystrupin huomaamatta oli tullut
-huoneesen, oli jo kauvan aikaa seisonut hänen tuolinsa takana ja
-kärsinyt hänen kanssansa. Kun viimeinen vihlaiseva tuskanhuuto kohosi
-koulumestarin rinnasta, ei tyttö voinut enää kauvemmin pidättää
-itseänsä, vaan heittäytyi nyyhkyttäen isänsä kaulaan.
-
-"Mitä, lapseni?" kysyi Lystrup ja työnsi hänet hellästi luotaan.
-
-"Minä olen niin pahoillani sinun tähtesi, isä."
-
-Joukko johtopäätöksiä välähti salaman tavoin Lystrupin aivoissa.
-Tänään hän, huomenna kenties pari uutta itkijää, muutamain päiväin
-perästä koko kylän väki vuodattamassa säälinkyyneleitä...! "Säästä
-kyyneleesi, tyttöseni, minä en niitä tarvitse!"
-
-Lystrup nousi ja suoristi vanhaa, kookasta vartaloansa. Alakuloisuus
-ja arkuus oli kadonnut samoin kuin toisinaan teaatterissa sankarin
-valepuku katoaa äkkiä lattian alle. Voimakkaana ja pystypäisenä
-seisoi hän siinä. Näytti kuin olisi hän juuri taivuttanut koko Rörbyn
-jalkojensa juureen. Surkutella Fredrik kuudennen vanhaa urhoa...! Ei,
-leijona ei alennu vastaan ottamaan pikkueläinten säälinosoituksia!
-
-
-
-
-Heinänteko oli päättynyt. Viime päivinä oli Rörbyssä vähän päästä
-ollut sade- ja ukkoskuuroja, mutta kahdentenakymmenentenäviidentenä
-päivänä heinäkuuta koko luonto säteili ja uhkui tuoreutta ja
-eloisuutta. Suolla olevat mustat turveröykkiöt oikein höyrysivät
-auringon paisteessa. Villi-ankan pojat räpiköivät ruovostossa ja
-musta nokikana tepasteli suurilla, litteillä jaloillaan sinne
-tänne kaislikossa, väliin äännähdellen armaallensa rumalla
-tavallaan. Utuinen, auringon lämmittämä ilma vipatti hiljaa metsän
-vihreälatvaisten puiden yläpuolella. Lukematon joukko palsternakkoja,
-keltakukkia ja kuperkeikkoja kasvoi molemmin puolin tietä ja
-niiden tuhansista pienistä kukista kohoava väkevä tuoksu täytti
-ilman. Määrätön paljous hyönteisiä, kullankeltaisia tai harmaita
-kovakuoriaisia ja monivärisiä perhosia hääri korsien ja kukkien
-ympärillä, ja peltoleivoset istuutuivat milloin toisen, milloin
-toisen kasvin latvaan, avasivat punaisen kitansa ja päästivät sulavan
-lirityksensä kuuluviin.
-
-Teillä ja poluilla, jotka kaikki yhtyivät maantiehen, näkyi kirjavia
-ihmisjoukkoja liikuskelevan ja metsässä vilisi juhlapukuisia
-rörbyläisiä sekä naapuripitäjäläisiä. Siellä näki vanhoja miehiä
-keppi kädessä ja silkinhienoinen, vähän kellahtava tukka valumassa
-olkapäille, näki nuorukaisia, joiden vaalea tai tumma tukka oli
-piilossa hatun alla, niin että ainoastaan niskassa ja korvien
-seuduilla muutamia hikisiä kiharoita pisti näkyviin. Siellä näki
-myöskin hymyileviä, päivettyneitä tyttöjä, sävyisiä, hyvinvoivan
-näköisiä vaimoja ja pieniä, toivehikkaita ihmisvesoja, joiden
-suupielet kiilsivät ja jotka pitelivät käsissään voirinkelejä
-ja hunajakakkuja. Jotakin juhlallista ja sopusointuista oli
-mielialassa, mikä vallitsi joukkueessa. Räjähdysaineesta ei näkynyt
-jälkeäkään -- se oli jätetty kotiin. Jokainen oli saapunut siinä
-vakaassa aikomuksessa, että nauttisi luonnon ihanuudesta ja juhlan
-hauskuuksista sovussa ja rauhassa kaikkien kanssa. Soittokunta, johon
-kuului puoli kolmatta miestä -- s.o. kaksi täysikasvuista ja yksi
-oman arvonsa tunteva pojan tynkä -- seisoi kiiltävät torvet käsissään
-lähellä puhujalavaa, joka oli kuusen oksilla ja lipuilla kaunisteltu.
-He näyttivät vetävän ilmaa keuhkoihinsa läheistä puhallusta varten.
-Ruokaa oli kukin tuonut matkassaan, mutta juomatavaroista, kahvista,
-leivoksista, sikareista y.m. oli toimelias, isänmaallismielinen
-Besser pitänyt huolta. Kaikki oli valmiina Istedinpäivän viettoa
-varten. Jörgen Siversenin ryppyinen naama vetäytyi leveään hymyyn,
-kun hän saapui juhlapaikalle ja näki valmistukset. Mutta mitä
-ihmettä oli pistänyt kunnon vanhuksen päähän! Korvilla luuhottava
-lammasnahkalakki oli poissa ja sen sijalla komeili pieni,
-pyöreälakinen, muodinmukainen hattu. Koko joukko oli ihmeissään ja
-Sören Hugger väitti voitonriemuisena, että Jörgen oli jättämäisillään
-vanhoillisuutensa ja kääntymäisillään uusille urille.
-
-Muutamassa kohti metsän ulkolaidassa seisoi Knuutin sisar ja veti
-miestänsä hellästi käsipuolesta. "Kuule... tule mukaan, Frans!
-Tiedäthän, että kaipaat virkistystä."
-
-"En voi, Bodil, menen kotiin."
-
-"Mitä joutavia! Tule vaan ja anna raskaiden ajatustesi olla! Ehkäpä
-eno taipuu vielä tällä kertaa meitä auttamaan."
-
-"Minä olen pyytänyt enosi apua niin usein ennen, etten voi sitä enää
-tehdä."
-
-Asia, mitä puolisot käsittelivät, oli todenperästä vakava. Frans
-Larsenin asiat olivat vuosien kuluessa huonontuneet ja hänen täytyi
-tehdä yhä uutta velkaa. Sillä kertaa oli 5000 kruunua lankeava hänen
-maksettavaksensa aivan lähimmässä tulevaisuudessa, mutta mistä ja
-miten hän rahat saisi, sitä hän ei tietänyt, ja siksi hän ei saanut
-rauhaa, ei yöllä eikä päivällä.
-
-"No, siellä tuokin tulee", sanoi Frans, joka oli huomannut Knuutin
-suolla leppäpehkojen välissä. "Väistytään syrjään!"
-
-"Hän on jo huomannut meidät, Frans. Eikä meidän tarvitse paeta
-veljeäni, hän ei tee meille mitään pahaa."
-
-"Ei pahaa, mutta ei hyvääkään, moinen..."
-
-Hikisenä ja päivettyneenä lähestyi Knuut sisartansa ja lankoansa ja
-tervehti heitä. Frans vetäytyi samassa puhuttelemaan erästä tuttuaan,
-jonka hän oli huomannut metsässä, ja Bodil käytti tilaisuutta
-hyväkseen välittääkseen Knuutille hätäänsä.
-
-"... Eikä siinä kaikki. Puute ahdistaa meitä joka haaralla.
-Huomasitko, miltä hänen juhlapukunsa näytti, ja minulla on ylläni
-vanha, paikkainen alushame. Joka hetki pelkään sen näkyvän ihmisille."
-
-Knuut katsoi häneen suurin silmin. "Hyvä Jumala, niinkö pitkällä jo
-ollaan, Bodil!"
-
-Samassa palasi Frans.
-
-"Hm", alkoi Knuut, "ehkä voin auttaa teitä pahimmasta hädästä, jos
-vaan sinä, lanko... hm!"
-
-"Ethän sitä todella tarkoittane, Knuut?"
-
-"Oikein todella. Me emme ole milloinkaan syntyneet särpimään samasta
-kupista, mutta syytä voi olla yhtä paljon minussa kuin sinussakin.
-Rahoja ei minulla kyllä ole, mutta tiedän mistä niitä saa ja tahdon
-taata sinua."
-
-"Sitä en olisi uskonut sinusta, Knuut. Kiitos, Knuut, kiitos...!"
-sanoi Frans ja tarttui Knuutin käteen.
-
-Molemmat langokset seisoivat silmät kyynelissä ja pudistivat
-toistensa käsiä. Sinä hetkenä muodostui heidän välillensä
-ystävyyssuhde, joka ei koskaan rikkoutunut. Liikutettuina ja iloisina
-siirtyivät sitten nuo kolme juhlavierasta liputetulle kentälle.
-
-Lystrup, joka myöskin oli sillävälin saapunut, oli päivän kunniaksi
-ottanut päähänsä korkean hatun, joka samoin kuin kalottikin oli
-takaraivalla. Hän puhutteli tuttujaan ja koetti päästä selville
-asemasta kävellessään pitkä, porsliinikoppainen, sarvikansinen piippu
-kädessään keskellä joukkoa, joka oli ryhmittynyt moniin erisuuruisiin
-parviin. Kansanopistonjohtaja ei ollut saapunut, ja sentähden uskalsi
-Lystrup toivoa, että juhla menisi suuremmitta onnettomuuksitta.
-Mutta epäilys valtasi hänet uudelleen, kun hän sattumalta sai kuulla
-muutamain juhlavierasten mietteitä. Noiden iloisten, rauhallisten
-ihmisten keskellä näytti todellakin kävelevän muutamia, joiden sormen
-päitä oikein kihelmöi halu saada pistää sytytys-lanka paikkaan, missä
-vähänkin olisi ollut räjähdysaineen nimellistä. "Tahtoisitko sinä,
-Sören Persen", kuului muutamasta ryhmästä, "että talonpojan pitäisi
-vielä ryömiä nelinkontin herrain edessä samoin kuin entiseen aikaan,
-jolloin meitä istutettiin vielä mustassa penkissä?"
-
-"Niin, näytät olevan sitä mieltä, kuin pitäisi kuninkaan ottaa
-ministeriksensä, ketä sinä ja sinun ystäväsi osoittavat sormellaan?"
-
-"Hyvä on!" arveli Lystrup. "Siellä ollaan varppeisillaan!"
-
-Eräässä toisessa kohti kuuli hän muutamain nuorten miesten lausuvan
-mielipiteitänsä koulukysymyksestä.
-
-"Olen vakuutettu siitä", lausui muuan nuori vapaakoulunopettaja
-naapuripitäjästä, "että valtion koululaitos on perustuksiaan myöten
-mädäntynyt. Ei aikaakaan ja se on lysähtävä kokoon, niin että ryske
-kuuluu kaukaisimpiinkin salon soppiin."
-
-Lystrupin mieltä kihelmöi; mutta hän katsoi arvoansa alentavaksi
-antautua otteluun moisen vastustajan kanssa. "Kas sitä!" sanoi hän
-vaan sivukulkiessaan, "ne ovat vapauden kasvatteja ne!"
-
-Vihdoinkin kulki Lystrup kahden tilanomistajan ohitse, jotka
-käsittelivät keskusteluainettansa mitä suurimmalla tyyneydellä. Se
-oli varmasti ilahuttava vanhaa, rauhaa rakastavaa sydäntä. Lystrup
-kuunteli. He puhuivat -- porsaista. Niin, niin! Hän kääntyi yleisöön
-päin, asetti kädet lanteilleen ja huokasi: "jospa puhuisittekin
-porsaista kaikki!"
-
-Besser oli hankkinut pöytiä ja penkkejä juhlapaikalle ja näki
-iloksensa oluen ja virvoitusjuomain nauttijain niitä ahkerasti
-käyttävän. Milloin ponnahti korkki sooda-, milloin olutpullosta.
-Besser oli tänään paljasta kohteliaisuutta ja päiväpaistetta. Hän
-oli aivan vakuutettu siitä, että Ellen ohikulkiessaan oli hymyillyt
-hänelle äänetöntä, paljon puhuvaa hymyään ja sentähden ajatukset
-hänen aivoissaan hyppivät kuin poikain kumipallot. "Tänään se on
-tapahtuva", ajatteli hän ja piti koko ajan silmällä vanhaa Jörgen
-Siverseniä.
-
-"Herra Lystrup, me alamme", kajahti äkkiä puhujalavalta, ja samassa
-alkoi kuulua laulun ja soiton säveliä vanhain, tuuheain pyökkien
-siimeksestä.
-
-Puheista kertominen täytyy jättää. Niissä vallitsi läpeensä
-rauhallinen ja toivorikas isänmaallinen henki, ja yleisö yhtyi aina
-koko sielustaan eläköönhuutoihin, mitä niiden lopussa esitettiin.
-Mutta juhlaa seurasi pieni jälkinäytös, johon emme voi olla
-kajoamatta.
-
-Kun Knuutin oli juhlan vakavan puolen lopettajaisiksi lausuttava
-muutamia sanoja, oli hän siksi varomaton, että kosketteli ajanhenkeä,
-ylisti sen inhimillisyyttä, valistuspyrintöjä j.n.e. Samalla oli
-sopusointuinen, rauhallinen mieliala kuin poispyyhäisty. Ja kun
-Knuutin puheen jälkeen vapauden ystäväin innokkaat eläköönhuudot
-alkoivat raikua, murtui vanhan koulumestarin kärsivällisyys ja hän
-tunsi velvollisuuden vaativan häntä puhumaan. "Saanko puheenvuoroa?"
-huusi hän, ennenkuin vielä eläköönhuutojen kaiku oli ehtinyt kuolla
-tyynessä kesäilmassa.
-
-Taistelunhenki oli kuin saaliinhimoinen leijona hyökännyt keskelle
-ihmisjoukkoa. Ei kukaan tahtonut sitä häätää pois. Päät kohosivat,
-posket hehkuivat ja jokaisen kasvoista saattoi lukea: "otellaan,
-otellaan!"
-
-"Äskeinen puhuja kuvasi meille ajan henkeä", alkoi Lystrup puhua
-koko keuhkojensa voimalla, kun hän ensin oli tehnyt tavanmukaiset
-liikkeet käsillään. "Mutta minä sanon: Jumala varjelkoon meitä
-valistuksesta!... Olkaa huoletta, herra pastori, en ole yhtään
-kiihoittunut... Jos te, arvoisat kuulijani, tahdotte nähdä ajanhengen
-oikeassa karvassaan, niin minä paljastan sen teille ja näytän, miten
-surkuteltava se on..."
-
-"Alas!" huusi joku. "Ei, anna vaan heille oikein kelpo lailla!"
-kuului toisaalta. Syntyi yleinen levottomuus. Viimein täytyi papin
-kehottaa yleisöä rauhoittumaan. Hän oli sitä tehdessään aivan kalpea.
-Yleisö huomasi, että oli tosi kysymyksessä ja asettui.
-
-"En taputa ajanhenkeä poskipäille, tunnustan sen suoraan", jatkoi
-Lystrup. "Otamme esimerkiksi tarkasteltavaksemme ylistetyn
-inhimillisyyden, josta äskeinen puhuja mainitsi ja joka on muuan
-ajanhengen hyviä ominaisuuksia. Sääliessään 'kärsivää ihmiskuntaa'
-hellitellään raakuutta ja intohimoja, rakennetaan pieniä, mukavia
-kamareja varkaille ja roistoille, missä he voivat säilyttää nahkansa
-kuivina ja viettää turvallista ja huoletonta elämää, ihaillaan
-luonnontilassa elämistä ja pidetään suurta ääntä roskaväen jaloista
-ja pyhistä tunteista. Se on sitä Rousseaun metsäläis-oppia, ja sitä
-täällä meidänkin maassamme koetetaan panna käytäntöön, kun se ensin
-on muun maailman villinnyt. Minua ei ihmetyttäisi, jos lopulta
-itse luontoakin aljettaisiin hemmotella, viljeltäisiin nokkosia ja
-ohdakkeita huoneissa ja syötettäisiin repoja makeisilla. Ja mikä
-tuosta siunatusta inhimillisyydestä on seurauksena? Eikö se, että
-roskaväki saa vallan ja me muut saamme kauniisti väistyä heidän
-tieltänsä? Vieläkö luulette olevan jotain kunnioitusta herättävää
-yhteiskunnassa, missä upseerit ja sotilaat, mestarit ja oppipojat,
-isännät ja rengit kävelevät käsikoukkua ja toisiaan sinuttelevat?
-Mutta eikö sitten jo huomaakin, miten yhteiskunta natisee kaikista
-liitoksistaan? Mitä kevytmielisyyttä ja tapainturmelusta kaikkialla!
-Mitä vauhtia edistyvät päivälliskemut, tanssiaiset ja muut
-narripelit! Miten ponnistellaan voittaakseen toisensa ylellisyydessä
-ja turhamaisuudessa! Ja kun ei ole itsellä varaa, niin pöyhistellään
-lainahöyhenillä ja petetään ihmisten silmiä koreilla vaatteilla,
-joiden alla voi olla repaleinen paita. Kun lainaaminen ei enää
-käy päinsä, niin otetaan omin lupinsa ja livistetään käpälämäkeen
-toisen rahojen kanssa vähääkään välittämättä siitä, että retki voi
-päättyä kuritushuoneeseen. Ja siitä huolimatta saatetaan vielä
-kerskaten puhua ajan edistyksestä. Sanomalehdet ovat täynnä roskaa
-ja tyhjänpäiväisiä juttuja, köykäisiä, onttoja ajatuksia lähetetään
-maailmaan ja kansa tervehtää niitä riemulla ja muuttuu niiden
-täysiveriseksi liittolaiseksi. Parrattomat piimäsuut juoksentelevat
-ympäriinsä ja kuvittelevat olevansa koko pöpöjä kuultuaan pari
-'kansallista esitelmää.' Vastustelemista ja arvostelua kuulee
-kaikkialla. Niin, ystäväni, semmoinen on meidän aikamme -- se se
-on sitä ajanhenkeä! Ja kutka ovat syypäät kaikkeen? Eivätkö juuri
-nuo laulavat vapauden ystävät, jotka kannattavat kansallisia
-mielipiteitä, hemmottelevat roskaväkeä ja rakentelevat mielettömiä
-ilmalinnoja? Sekin ala, millä minä työskentelen, on muutettava
-muodinmukaiseksi. Pois mätäpesä, jolla on nimenä valtionkoulu, ja
-asettakaamme sijaan uusi koulu, jonka kulmakivinä ovat vapaus,
-Bjarkeviisut [Tarkottaa erästä Grundtvigin laulua. Suom.] ja
-ruusuhohteinen tulevaisuus! Tunnen mainiosti tämänkin puolen
-ajanhenkeä ja tiedän, mitenkä nuoria kuljetellaan pilvien takaisissa
-maissa ja miten heille lauletaan vapausvirsiä..."
-
-"Näkee selvään, että olette tottunut heiluttamaan pamppua!" huusi
-joku, mutta Lystrup, joka juuri sai yskänkohtauksen, ei sitä onneksi
-kuullut. Hiki virtasi pitkin hänen poskiaan, hän pyyhki punaista
-naamaansa, veti ilmaa keuhkoihinsa ja pani jyrkän vastalauseen
-"kaikkia vapauden apostolien oppeja" vastaan. Erityisesti tähtäsi
-hän sen "noihin suurisuisiin poikanulikoihin, jotka tuskin osaavat
-panna omat housunsa kunnollisesti kiinni, kun jo intoilevat joka
-tilaisuudessa ja toitottavat ajan hengestä."
-
-Yleisö rähähti nauramaan ja eläköön- ja paheksumishuudot sekaantuivat
-toisiinsa, niin että koko ilma oli yhtenä surinana. Puheen aikana
-olivat Knuut ja pappi usein kuiskutelleet keskenään tehden innokkaita
-liikkeitä käsillään. "En voi olla puhumatta, herra pastori!" "Enhän
-minä tahdokkaan teitä kieltää, mutta muistakaa -- olkaa varovainen,
-kuuletteko!"
-
-Lystrupin viimeiset sanat olivat sattuneet Knuutin sydämmeen kuin
-myrkytetty nuoli. Hänen täytyi pidellä kiinni puhujalavan kaiteesta
-kuullessaan naurua, joka ei vielä ollut ehtinyt asettua. Maailma
-huojui hänen silmissään. Hän tunsi, ettei hän koskaan voisi sitä
-hetkeä unohtaa.
-
-"Hm, tahdon... hm... tahdon tehdä vaan pari pientä huomautusta",
-alkoi hän ja puri hampaansa yhteen ikäänkuin tukahuttaakseen
-kiivauttaan. "Koulumestari maalasi kaikki meidät vapauden ystävät
-ja elävän hengen valistuksen kannattajat järjettömiksi olennoiksi,
-jotka leijailevat pilvien takaisissa maailmoissa. En tiedä, josko
-joku täällä saapuvilla olijoista menee innostuksessaan niin pitkälle,
-mutta tiedän, että täällä on useita, joiden mielestä vapaakouluaate
-on kansallisen elämän kaunein kukka, kukka, jonka täytyy saada aueta
-koko ihanuudessaan ja joka on sen kerran tekevä."
-
-Hän tunsi voivansa yhä paremmin hillitä itseään ja uskalsi
-sentähden tarttua käsiksi Lystrupin puheesen, jonka perättömyyttä
-hän asteettaisin koetti todistaa. Erehdyksiä ja yhteiskunnallista
-rappeutumista ei saanut lykätä vapauden niskoille; paljon suurempaa
-tapainturmelusta on ollut valtioissa, missä herravalta valtikkaansa
-heilutti. Mutta mikä kieltämättä oli vapauden ansiota, niin se
-oli ihmishengen herääminen. Tietä sille, näyttäytyipä se sitten
-kirkollisen elämän tai valistusrientojen piirissä! Murrosajat olivat
-välttämättömiä kansojen elämässä. Ne pitivät yhteiskuntaa nuorena ja
-elinvoimaisena ja olivat paljoa paremmat kuin se kuollut tila, joka
-jäykistää kaikki kaavoihinsa ja muuttaa ihmiset muumioiksi. "Uusi
-aika koittaa meille, ystäväni. Meillä on ollut pappis-, aatelis- ja
-kuningasvallan aika, luulen, että seisomme käännekohdassa, joka
--- huolimatta siitä, että kuningasvalta jää ennalleen -- on vievä
-meidät valoisaan kansanvallan aikaan, jolloin kansa itse pääsee
-kohtalonsa herraksi. Se aika on kaivava päivän valoon sen, mitä
-kansassamme on syvintä ja parhainta, se on levittävä loistavia
-tulevaisuuskuvia sen silmien eteen, mutta se on myöskin pakottava sen
-semmoiseen itsekehitykseen, että se voi tulla toimeen omin neuvoin.
-Minä uskon, että on olemassa voima, joka kääntää historian lehtiä ja
-johtaa kunkin kansan kehitystä jotain määrättyä päämäärää kohti sitä
-mukaa kuin kansat itse antautuvat sen johdettaviksi. Ottakaamme sen
-pitkän koetusajan jälkeen, minkä kansamme on saanut kestää, vaaria
-siitä kutsumuksesta, mihin nykyaika meitä johtaa! Älkäämme peljätkö
-taistelua ja mullistuksia, älkäämme vapisko jos vanhanajan pei..."
--- hän oli sanoa peikot -- "vanhanajan ihmiset puskuilevat meille.
-Elämä, toivo ja totuus on meidän puolellamme, ja kerran näytämme,
-kuinka heidän vanhettuneet ja ummehtuneet mielipiteensä hajoavat kuin
-akanat tuuleen...!"
-
-Hän huomasi Emman, joka seisoi erään puun takana ja tuiotti
-häneen tuskainen, melkein epätoivoinen ilme silmissään. Knuut oli
-kiihottunut, hänen kasvonsa hehkuivat, silmänsä paloivat. Epäilemättä
-oli hänellä vielä terävin nuolensa, jäljellä, mutta Emman katse
-häiritsi hänen taistelu-intoansa siinä määrin, ettei hän tuntenut
-enää voivansa jatkaa. Samassa alkoi taas hyvä- ja hurraa- sekä
-paheksumishuutojen pauhina puhujalavan ympärillä. Tuntui kuin
-maakannas olisi murtunut ja kahden meren laineet yhtyneet toisiinsa.
-
-"Mistä lehdestä sinä sen olet oppinut?" kysyi Lystrup ärsyttävä ilme
-kasvoillaan.
-
-"Minulla ei ole tapana lukea ulkoläksyjä", vastasi Knuut
-värähtelevällä äänellä. "Sitä tein vaan siihen aikaan, kun teidän
-pamppunne riippui selkäni takana."
-
-"No, no", tarttui pappi puheesen, "älkäämme menkö mieskohtaisuuksiin!"
-
-Näkymättömiä teitä myöten oli taistelun henki levinnyt koko yleisöön.
-Joka haaralla näkyi hehkuvia kasvoja ja ihmisiä, jotka viittoivat
-innokkaasti käsillään, ja satojen äänien surina täytti pyökkimetsän.
-Pappi pudisti epätoivoisena päätänsä, astui sitten koko pituudessaan
-puhujalavalle ja teki merkin kädellään ikäänkuin vaatiakseen
-hiljaisuutta. Melu vaikeni heti, ja hän julisti juhlan päättyneeksi
-seuraavaan tapaan:
-
-"Ei kukaan rakasta vapautta siinä määrin, ettei hän salaisesti
-haluaisi hallita toisia, sanoo englantilainen runoilija Goldsmith.
-Ja hän on oikeassa. Mikä se on, joka vapauden ja sivistyksen nimessä
-nostaa kansan kansaa vastaan, avaa tykkien ja helvetinkoneiden
-kidat ja saa verivirrat vuotamaan taistelukentillä? Eikö se ole
-vallanhimo, omien pyyteiden edistämis- ja toisten sortamisinto?
-Ja jos tarkastelemme kansojen omia sisäisiä taisteluja, missä
-myrkytetyt sanat lentelevät eri puolueiden välillä ja kynä ja kieli
-repivät haavoja, joita kirvelee vielä vuosimääriä jälkeenpäin --
-eikö siinäkin huomaa samaa vallanhimoa, samaa pyrkimystä saada
-omat mielipiteensä tunnustetuiksi? Kaikissa meissä on, kenessä
-suuremmassa, kenessä pienemmässä määrässä itsepäisyyttä ja
-itseviisautta, ja monesti käy niin, että nimitämme kiihottumistamme
-innostukseksi ja kuvittelemme mielessämme, että kovat sanamme ovat
-oikeutetun harmin purkauksia. Älkää luulko, hyvät ystävät, että
-minä kokonaan vaadin teitä luopumaan aseistanne. Älkää luulko, että
-mielestäni ainainen rauha on hyväksi. Jos vesi saa kauvan seisoa
-yhdessä kohti, alkaa se mädätä, raikkaana pysyy se ainoastaan sen
-kautta, että raitis tuulen leyhkä pitää sitä liikkeessä. Sentähden
-on ajanvirtaa -- jos emme kerran kaikki tahdo molskahtaa sen
-pohjaan kuin hengetön lokapallo -- raikkaiden hengentuulahdusten
-virkistettävä ja työnnettävä uusia uria myöten keskelle ihmiselämää.
-Ainoa, mitä tahdon, hyvät ystävät, on että kinastus ja kaivelu
-talttuisi, intohimot, jotka usein voivat olla suureksikin vahingoksi,
-menettäisivät voimansa ja taistelijain välillä vallitseva katkeruus
-ja tuomitsemishalu, joka, sen sijaan että edistäisi hyvää asiaa,
-turmelee sitä, katoaisi. Myös teillä, joita muutoin pidän
-hengenheimolaisinani, on omat vikanne..."
-
-"Hyvä!" huusi Lystrup kaikin voimin.
-
-"En epäile, että intonne on todellista ja vakavaa, mutta
-sallikaa minun lausua teille rehellisesti, että te, samoinkuin
-vastustajannekin, joskus unohdatte, että ainoastaan se, mikä johtuu
-totuudesta ja rakkaudesta, voittaa ja elää. En tahdo jäähdyttää
-teidän intoanne taistelussa uuden asianne puolesta, mutta liika
-kiihkeys ei ole milloinkaan eduksi. Nykyisyyttä ja entisyyttä
-yhdistävät toisiinsa lukemattomat hienot juuret, joita ei saa poikki
-yhdellä ainoalla ajattelemattomalla iskulla. Tarkastakaamme, miten
-maailman suurin sivistävä voima, kristinusko, on päässyt valtaan eri
-maissa. Hitaasti, mutta varmasti on se pitkittänyt voittokulkuaan
-kaikkialla. Ja millä ihmeteltävällä taidolla on se voinut sulautua
-siihen sivistykseen, mitä se kussakin paikassa tapasi, ja juuri
-sentähden, että sen seuralaisina olivat totuus ja rakkaus! Hyvät
-ystävät! en tahdo, että mielipiteissänne olisi tinkimisen varaa,
-en tahdo, että puolella sydämmellänne kiintyisitte totuuteen,
-tahdon vaan huomauttaa teitä, että viha ja erimielisyys ei ole
-yhteiskunnalle hyödyksi. Antakoon Jumala meille siunauksensa ja
-suokoon hän, että oppisimme toimimaan ilman vihaa ja katkeruutta,
-ilman kuumeentapaista intoilua, toimimaan lämpimin ja suvaitsevaisin
-sydämmin, huomaten toisia ja kunnioittaen heidän ihmisarvoaan, toisin
-sanoen: toimimaan rakkaudessa totuuden puolesta!"
-
-Juhlan vakava puoli sai siis kuta kuinkin sovinnollisen lopun, ja
-pappi tunsi iloksensa, että hänen sanansa todellakin näyttivät
-jossain määrin jäähdyttäneen tulistuneita mieliä. Mutta kun eväskorit
-myöhemmin otettiin esille, hiipi puoluehenki yhtä kaikki yleisön
-keskuuteen ja jakoi sen kahteen parveen, jotka silmäilivät toisiansa
-enemmin tai vähemmin suopealla tavalla. Vasta sitten kun herra Besser
-oli apulaisineen jonkun aikaa kiertänyt syöjien keskellä ja hiessä
-otsin kaatanut heille punaista tai valkoista viiniä, Baijerin olutta
-tai muuta virkistävää juomaa, pääsi iloinen, suvaitsevainen mieliala
-taas voitolle ja hääti puoluehengen tiehensä. Siellä täällä huomasi
-kumminkin vielä taistelun jälkimaininkia. Niinpä Sören Hugger ja
-Jörgen Siversen sotkeutuivat vielä parisen kertaa sanoissaan pöydän
-toisessa päässä, minkä toisessa päässä pappi ja Lystrup -- jotenkin
-rauhallisen näköisinä -- ottelivat keskenään. Mutta ylipäänsä
-vallitsi sovinnollinen juhlamieli joukkueessa.
-
-Knuut lähestyi Besserin tarjoilupaikkaa, tilasi pullon olutta ja
-istuutui muutamalle lähellä olevalle penkille.
-
-"No", sanoi Besser sammaltaen -- tuntui kuin joku olisi kuristanut
-hänen kurkkuaan -- "voimme pitää itseämme voittajina, ystäväni! Joka
-tapauksessa arvelen ja uskallan sanoa, että puolellamme oli yhtä
-suuri enemmistö kuin toisellakin -- häh?"
-
-"Mitä te höpisette, Besser! Eihän molemmilla voinut olla enemmistöä."
-
-"Ah, tarkoitan luonnollisesti..."
-
-"En välitä pikkuistakaan siitä, mitä te tarkoitatte", sanoi
-Knuut, joka ei ollut ehtinyt vielä täysin rauhoittua. "Teidän
-kansanvaltaiset lörpötyksenne eivät maksa viittä äyriä."
-
-"Mitä te sanotte!" huudahti pikku mies kauhistuneena ja näytti
-kasvavan kaksi tuumaa. "Kuulkaa, ystäväni, se teidän on pyydettävä
-anteeksi!" Hän istuutui penkille Knuutin viereen. "Minä olen ottanut
-osaa parlamentaariseen elämään siitä asti kuin..." Ja sitten
-seurasi koko joukko vanhoja muistoja höystettyinä semmoisella
-kansanvaltaisuudella, ettei yksikään, joka vaan tahtoi kuunnella,
-olisi voinut enää epäillä, että Besserin sydän ei olisi ollut
-puhdasta kultaa.
-
-Knuutin suu vetäytyi hymyyn, mutta -- suuttuneena siitä itseensä --
-muuttui hän taas pian totiseksi ja heitti rahat oluesta penkille.
-
-"Ja se, mitä olen kertonut, on niin totta kuin nimeni on Besser. Alas
-oikeistolaiset ja kansansyöjät ja valta kansalle! se on aina ollut
-tunnussanani... Joko menette, hyvä ystävä?... no, voimmehan toiste...
-Hm", lisäsi hän itsekseen ja pudisti päätänsä, "taisi olla pahalla
-päällä."
-
-Kun Besser nousi ja kääntyi, huomasi hän kauhuksensa, että Jörgen
-Siversen ja Frans Larsen olivat seisoneet aivan heidän takanansa.
-"Olisikohan Jörgen kuullut...?" Ei varmaankaan, sillä hän seisoi
-niin rehellisen näköisenä ja vaipuneena keskusteluun Fransin
-kanssa, ikäänkuin häneltä ei voisi riittää huomiota mihinkään
-muuhun. Ravintoloitsijan sydän alkoi kiivaasti sykkiä, ja vahvoille
-luonteille ominaisella päättäväisyydellä astui hän Jörgenin luo,
-räpytti salaperäisen näköisenä silmää ja veti hänet mukaansa takin
-kauluksesta. Erään puun takana esitti kosija vihdoinkin monien
-tarkasti harkittujen mutkien ja verukkeiden jälkeen sydän kurkussa
-"totisen ja rehellisen pyyntönsä."
-
-"Te tunnette minut, vanha ystävä, ja minun on siis tarpeetonta
-luetella teille ominaisuuksiani. Toimeni on hyvä ja rehellinen ja
-mitä sydämmeeni tulee, niin luulen kyllä..." hän lopetti sanansa pään
-nyykytyksillä.
-
-Ei ainoakaan väre muuttunut Jörgen Siversenin kasvoilla, kun hän
-kuunteli kosintaa peukalot liivin kainaloissa, silmät maahan luotuina
-ja silloin tällöin ruiskauttaen suustaan hyvän annoksen sakeaa
-tupakkisylkeä alas kahiseville lehdille. Mutta yht'äkkiä alkoi hänen
-vatsansa oudosti hytkiä, hän oikasi itsensä ja katsoi Besseriin.
-
-"Höh, höh, höh, en osannut ajatella sitä teistä, Besser. Höh, höh,
-luuletteko, että huolin semmoista vasemmistolaista vävypojakseni?"
-
-"Vasemmistolaista?"
-
-"Niin, ettekös te ole vasemmistolainen? Mitä te sitten olitte
-keskustellessanne Knuutin kanssa?"
-
-Besseristä tuntui, kuin olisi hänen vasen saappaansa vajoamaisillaan
-liejuun, ja hänen täytyi hapuilla ilmaa käsillään pysyäkseen
-tasapainossa.
-
-"Ystäväni!" sanoi hän, mutisti suutansa ja pani päänsä kallelleen,
-"olen suvaitsevainen. Mitä ei tulekin sanoneeksi väliin
-keskustellessaan tuommoisten äärimäisyyksiin asti meneväin ihmisten
-kanssa! Mutta mitä minä olen todellisesti sydämmestäni, siksi jään,
-kunnes minut lasketaan maan poveen."
-
-"No, mitä te sitten olette?"
-
-"Mitäkö olen? Mitä olette te, vanha ystävä, mitä minä, mitä kaikki,
-jotka edustavat pääomaa ja älyä...?"
-
-Aivan vastakkainen elämänkatsantokanta tuli nyt esille väliin
-vauhdilla, väliin taas arvokkaasti ja juhlallisesti, muutamat
-sanat ja lauseet erityisellä painolla. Nykyinen ja äskeinen Besser
-kilpailivat keskenään kaunopuheliaisuudessa vanhan, tutun laulun
-mukaan:
-
-    "Paremp' tanssija Pekka on Jussia,
-    Paremp' Pekkaa Jussi on tanssija."
-
-"Höh, höh, höh! En luota teihin, Besser. Sillä jos te voitte muuttaa
-mielipiteitänne noin vaan joka toinen hetki niinkuin sukkaparia, niin
-te ette ole muuta kuin tuuliviiri."
-
-Nyt upposi oikea saapas myös ja herra Besser tunsi vaipuvansa
-auttamattomasti liejuun.
-
-"Ei puhuta enää. Tulkaa ja kaatakaa ryyppy meille molemmille! Se on
-järkevämpää kuin seista ja lörpötellä tässä."
-
-Besser totteli ja Besser täytti lasit, kilisti, joi ja kantoi
-alennustilansa kuin mies. Mutta mitä hänen sisimmässänsä liikkui
-salassa maailman silmiltä, siitä ei kukaan tietänyt.
-
-Kun Jörgen ja ravintolan isäntä palasivat juhlapaikalle, kajahti
-voimakas neliääninen laulu keskeltä väen surinaa. Kaikki riensivät
-katsomaan ja kuuntelemaan Knuutin johtamaa laulukuoroa, joka oli
-asettunut muutamalle kumpareelle juhlakentän laitaan. Lystrup
-piteli väliin korviansa, kun soinnut tuntuivat liiaksi käyvän
-hänen hermoilleen. Mutta sen sijaan oli siellä toisia, muiden
-muassa Kristen Knort, jotka joutuivat laulusta siinä määrin
-haltioihinsa, että he tietämättänsä sekoittivat väliin oudon
-kurkkuäänen sävelien sekaan, nyykyttivät päätään laulun tahdissa
-ja keinuttelivat ruumistaan autuaallisen näköisinä. Nuoret eivät
-jaksaneet enää kauvemmin hillitä jalkojaan. Kenttä tyhjennettiin,
-soittajat asettuivat puhujalavalle ja kohta pulpahteli kirkkaista
-torvista säveleitä, jotka tosin vähän särähtelivät, mutta jotka
-siitä huolimatta kuuluivat aika hauskoilta ja täyttivät koko ilman
-helinällään. Tanssi alkoi ja ilo yltyi yltymistään. Itse vanhat,
-vakavat tilanomistajat ja työn jäykistämät mäkitupalaiset sieppasivat
-nuoruuden innon valtaamina enemmän tai vähemmän kevyitä vaimojaan
-vyötäisistä ja katosivat heidän kanssaan tanssin pyörteeseen. Tanssia
-jatkettiin vielä päivän mailleenkin mentyä kuun ja kahden lyhdyn
-valossa, jotka huolekas Besser oli paikalle hankkinut. Besser ei
-ottanut osaa iloon. Useampia kertoja seisoi hän toisen lyhtynsä
-himmeässä valossa, tuiotti tynnyreinänsä, raapasi niskaansa ja
-huokasi: "huonosti kävi, huonosti kävi!"
-
-Kahden juuresta yhteen kasvettuneen pyökin takana puoleksi
-vattupehkojen ja sananjalkaan peitossa seisoi tanssin alkaessa
-eräs nuoren näköinen mies ja tummatukkainen naishenkilö puhellen
-puoliääneen keskenänsä.
-
-"... Ei, minä en ole kiihottunut, Emma, älä väitä sitä ollenkaan;
-mutta minä sanon sinulle kerrankin suoraan: en kärsi enää kauvemmin!
-Ja vaikka hän olisi kymmenen kertaa sinun isäsi, niin tulee hän
-saamaan nenälleen joka kerran, kun häntä haluttaa loukata minua.
-Eikö hän ole ärsyttänyt ja häväissyt minua vuosikausia? Eikö hän ole
-tuppautunut minun tielleni, milloin vähänkin on voinut? Eikö saanut
-hän Per Grejsenin karkoittamaan meitä viime vuonna ampumakentältä
-ja siten vähällä tappanut koko ampumaseuran? Eikö hän toissa vuonna
-kirjoittanut maaherralle ja saanut aikaan sitä, ettei Jesperille
-myönnetty kansanopistoapurahaa? Ja eikö hän vihdoin varoittanut
-sanomalehdessä ketään yhtymästä Rörbyn lukuseuraan, koska meidän
-kirjastossamme oli muka vaan 'lorukirjoja'. Semmoista valetta! Meidän
-kirjastossamme on parasta, mitä kirjallisuutemme ikinä on tuottanut
-kaunokirjallisella, historiallisella ja taloudellisella alalla."
-
-"Sen kyllä myönnän, Knuut, mutta sinun tulee koettaa kärsiä minun
-isääni. Muista, että hän on neljäkymmentä vuotta ollut pitäjän
-ensimäinen mies, on hallinnut sanalla sanoen kaikkea, ja nyt sinä,
-eräs hänen entisiä oppilaitaan, työnnät hänet syrjään. Se koskee
-häneen, hän kärsii, Knuut."
-
-"Se tekee ukolle hyvää..."
-
-"Hyi, miten ilkeä olet! Sinä et tahdo kuulla puhuttavan mitään hyvää
-hänestä. Ei hän ollenkaan tuomitse kaikkea. Minä kuulin esimerkiksi
-hänen sanovan Jörgen Siversenille, että turvakoti, jonka te
-perustitte viime vuonna, ei ollut hulluimpia. Lapset, jotka sieltä
-tulivat kouluun, olivat parempia kuin köyhien lapset yleensä."
-
-"Hänkö suosisi turvakotia, hän, joka oli sen perustamishomman
-innokkaimpia vastustajia! Ei, tyttöseni, jos hän vaan voisi, niin
-musertaisi hän minut ja minun puoluelaiseni kaikki yhdellä iskulla."
-
-"Sitä hän ei tekisi, Knuut; sinä tuomitset häntä liian ankarasti.
-En ymmärrä, miksi minusta tuntuu, kuin en oikein voisi hyväksyä
-menettelytapaasi viime aikoina. Sinun täytyy koettaa hillitä
-kiivauttasi. Et usko, miten se sinua rumentaa ja miten se
-vahingoittaa sinun työtäsi."
-
-"Minä tiedän, että teen työtä hyvän ja oikean asian eteen, ja tiedän
-myös, että jos tahdotaan jotakin saada aikaan maailmassa, niin täytyy
-käydä rohkeasti käsiksi eikä häilyä sinne tänne. Jos sinä et uskalla
-seurata minua niin..."
-
-"Niin mitä sitten, Knuut?"
-
-"Niin seuraa Herran nimessä isääsi siksi kunnes saat enemmän terästä
-luonteeseesi. Toivon, että ei viivy enää kauvan, ennenkuin te
-seisotte kahden jäljellä koko joukosta."
-
-"Knuut, sinä et ole minun komentajani, tiedä se!"
-
-"Etkä sinä minun, saat luottaa siihen! Minä olen kauvan tanssinut
-sinun pillisi mukaan, mutta tästä lähtien olen näyttävä sekä sinulle
-että muille, että osaan pitää ohjia kädessäni itsekkin! Hyvästi
-nyt!... minun täytyy lähteä kotiin."
-
-"Knuut!" sanoi tyttö vesissäsilmin.
-
-"Siis et tahdo edes antaa kättä minulle? Niin, niin -- hyvästi!"
-
-Hän käänsi selkänsä tytölle ja meni.
-
-Emma kuivasi silmänsä, kohotti päätään ja katsoi harmistuneen
-näköisenä hänen jälkeensä. Se oli Lystrupin tytär kiireestä
-kantapäähän, joka seisoi pyökkipuun takana suorana, kookkaana ja
-kädet ristiin puserrettuina.
-
-Knuutin askeleet muuttuivat yhä hitaammiksi ja hitaammiksi, ikäänkuin
-joka hetki lisääntyvät painot riippuisivat hänen jaloissaan. Hän
-kääntyi ja tahtoi palata takaisin, mutta samassa alkoi Emmakin
-kävellä juhlapaikalle päin. "Emma!" Hän ei kuullut, tahi kenties ei
-tahtonut kuulla. Ja Knuut jatkoi taas matkaansa.
-
-Kun hän pääsi metsän ulkopuolelle, tapasi hän kaksi renkiä, jotka
-olivat vasta matkalla juhlaan. "No, oliko hauskaa?" kysyi toinen
-heistä. "Hauskaa oli", vastasi Knuut ja naurahti, mutta miesten
-mielestä hän naurahti niin kummallisesti.
-
-Knuut astui rivakasti eteenpäin ja huitasi aina väliin ilmaa
-lehdettömällä puunoksalla, joka hänellä oli kädessään. Mutta
-vähitellen alkoivat hänen askeleensa taas hidastua. Hän pysähtyi
-viimein kokonaan, löi oksalla maata, pudisti päätään ja huokasi.
-Taas alkoi hän astua, mutta pysähtyi uudelleen, pyörähti takaisin
-ja palasi juhlapaikalle. Siellä oli kaikki niinkuin ennenkin ja
-puhelijain äänet ja tanssin sävelet täyttivät ilman. Knuut haki
-katseillaan Emmaa. Hän löysi hänet puhujalavan vierestä tarinoimassa
-Bodilin kanssa. Emma säpsähti nähdessään Knuutin.
-
-"Oletko nähnyt minun keppiäni, Emma? Muistelen jättäneeni sen tänne."
-
-"En minä ole nähnyt mitään keppiä.";
-
-"Keppiäkö?" virkkoi Bodil. "Eihän sinulla ollut koko keppiä
-matkassasi."
-
-"Oli minulla... mutta saatanhan muistaa väärinkin... ei täällä näytä
-sitä olevan."
-
-Hän otti sikarikotelonsa ja pani tupakan. "Kuule, Bodil, koeta saada
-Frans käsiisi! Tahtoisin vielä puhua siitä asiasta -- ymmärräthän?"
-
-"Kyllä koetan, jos vaan löydän."
-
-Bodil meni. Knuut selvitti kurkkuaan ja puristeli sikaria näppiensä
-välissä, se ei tahtonut oikein palaa.
-
-"Emma, minkätähden sinä et antanut minulle kättä?"
-
-"En minä ole mikään koiran penikka, jolle 'annatetaan kättä'."
-
-"Hm, tiedän, että käyttäydyin sopimattomasti, mutta koeta kärsiä
-minua... Hm, etkö tahdo kumminkin... etkö tahdo sanoa minulle
-hyvästiä?" Hänellä oli kyyneleet silmissä.
-
-Emma ojensi hänelle kätensä ja lausui matalalla äänellä hyvästit,
-mutta katsoi maahan.
-
-Bodil ei tavannut Fransia ja Knuutkin oli mennyt, kun hän palasi.
-
-Pyökkien varjossa alkoi tulla yhä pimeämpi, vanha väki läksi jo
-kotimatkalle ja nuorienkin jalat alkoivat tuntua raskailta. Mutta
-vielä jatkui tanssia jonkun aikaa. Viimein alkoi ripehtiä vettä.
-Silloin korjasi soittokunta torvensa ja Besser sammutti kaihomieliset
-lyhtynsä -- juhla oli loppunut.
-
-
-
-
-Juhlatamineissa ja sikarinpää hampaissa käveli Knuut Olsen kerran
-illansuussa seuraavana talvena pitkin Rörbyn katua, pyörähti
-muutamalle syrjätielle ja suuntasi askeleensa Povi Madsenin taloa
-kohti. Siellä oli hänen määrä yhtyä muutamain parhaimpain ystäväinsä
-kanssa tuumimaan vapaakoulun perustamisesta kylään. Ei ollut helppoa
-kaalata puuromaisessa lumisohjussa suojailman pehmittämällä tiellä.
-Taivas oli raskaassa pilvessä. Silloin tällöin putosi suuria
-lumihiuteita hänen kasvoilleen, ja kylmä, kostea tuuli vinkui hänen
-korvissansa. Oli oikein ikävä talvinen ilma. Jos kysymyksessä oleva
-asia ei olisi ollut niin tärkeää laatua, olisi hän epäilemättä
-mieluummin pysynyt kotona. Siihen hänellä olisi ollut sitäkin enemmän
-syytä, koska hänellä koko päivän oli ollut kova hammastauti.
-
-Kansanjuhlan jälkeen oli Knuutilla ja Lystrupilla ollut useita
-ankaroita yhteentörmäyksiä. Ne olivat aina aikaan saaneet kovia
-taisteluja nuoren talonpojan sydämmessä, milloin niillä ei sattunut
-olemaan muita seurauksia. Knuutin luonne oli kovaa kuin tammi ja
-taistelussa se päivä päivältä vaan koveni. Jonkunmoinen ylpeys ja
-taipumaton itsepäisyys sai samalla yhä enemmän valtaa hänessä. Ensi
-hetkestä alkaen oli hän antautunut valistustyöhön epäitsekkäässä ja
-jalossa tarkoituksessa, oli uhrannut aikaa ja rahaa omaa kiitosta
-etsimättä ja oli yhä vielä vakuutettu siitä, että hän teki työtä
-oikean ja hyvän asian puolesta. Mutta samalla hän ei voinut kieltää
-itseltään, että hänessä viime aikoina oli tapahtunut muutos, joka
-häiritsi hänen mielensä tasapainoa, häneen oli tarttunut jotakin
-kylmää ja katkeraa, joka oli aivan vierasta hänen lämpimälle ja
-hehkuvalle luonteellensa. Samalla kärsi hän myös siitä, että hän,
-joka itseään ajattelematta uhrautui toisten hyväksi, itse kaipasi
-onnea ja mielen rauhaa. Mitä tulisi Emman ja hänen asiastaan?
-Eikö heidän välillensä ollut tullut jotakin, joka sen sijaan että
-yhdistäisi heitä lujemmin toisiinsa, vieroitti heitä toisistaan yhä
-kauvemmaksi? Knuutin korvallisia kuumenti, kun hän muisti, mikä valta
-tyttöön oli isällä, tuolla muinaisajan muumiolla, vanhalla, jäykällä
-miehellä, joka niin usein oli tukkinut hänen tiensä, pilkannut häntä
-ja tehnyt hänet naurunalaiseksi. Hänen tähtensä ei Emma voinut tuntea
-itseänsä vapaaksi ja käydä omaa tietänsä. Koulumestari oli Knuutin
-ainaisena kiusankappaleena, eikä hän malttanut olla lausumatta
-väliin Emmalle katkeria syytöksiä vanhusta kohtaan sekä moittimatta
-tyttöänsä siitä, ettei tämä tahtonut ratkaisevasti vaikuttaa asiain
-käänteeseen. Ja kumminkin tiesi hän, ettei Emma ansainnut moitteita.
-Hän oli sanonut, että hän minä hetkenä hyvänsä voisi jättää isänsä,
-ja Knuut tiesi, että hän olisi sen myöskin tekevä. Mutta kun hän
-tarkemmin mietti asiaa, tunsi hän, ettei hän voisi iloita sinä
-päivänä, kun tyttö tulisi hänen luoksensa ja sanoisi: "tässä olen!"
-Ei, toisin sen pitäisi käydä. Vanhuksen tulisi itsensä olosuhteiden
-pakoittamana, nöyrtyneenä ja neuvottomana tuoda tyttärensä hänelle,
-niinkuin voitettu vihollinen luovuttaa viimeisen turvapaikkansa
-voittajalle. Tällä haavaa se oli vapaakoulu...
-
-Niin, vapaakoulu! Vihdoinkin oli tosi kysymyksessä. Mitä hyötyä oli
-jatkaa enää tuumimisia papin kanssa! Sitä tietä ei ikinä päästy
-perille. Seurakunta ei ollut vielä tarpeeksi kypsynyt asialle, arveli
-pappi, ja jos semmoisen alkoi voimatta sitä kunnollisesti ajaa, olisi
-asia pilattu pitkiksi ajoiksi. Ei, odottakaamme vielä hetkinen!
-Vanhus ei enää luultavasti elä kauvan ja sitten -- niin, kuka tietää,
-emmekö tule saamaan hänen sijallensa nuorta, taitavaa opettajaa,
-joka ainakin toistaiseksi tyydyttää vapaakoulun tarpeen... Lorua!
-Vanhus saattaa elää vielä kymmenkunnan vuotta. No hyvä! Knuut tahtoi
-näyttää, ettei asiaan tarvittu enemmän papin kuin lukkarinkaan apua.
-
-Joka kerran kuohuksissa ollessaan tunsi Knuut omituista pistävää
-kipua sydämmessään... Ei, hän se on, jolla ei ole hiventäkään
-sääliä! Minun luonteeni on semmoinen, että siihen ei kovuus pysty!
-Se voi murtua ja pirstoutua, mutta taipua se ei voi! Ja eikö
-rehellinen, julkinen taistelu ole oikeutettua? Eikö vapaakouluaate
-ole "kansallisen elämän kaunein kukka?" Enkö voi täydellisesti
-vastata Jumalan ja ihmisten edessä menettelystäni? Miksi
-sittenkin...? Ei, horjua ei saa! Taipumattomuus ratkaisevina hetkinä
-on vahvojen luonteiden tunnusmerkki.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun hän kahlasi ruiskuhuoneen ohitse, vilkasi hän erääsen hänelle
-hyvin tuttuun ilmoitukseen, joka oli kiinnitetty porttiin. Se
-oli kutsumus yleiseen kokoukseen, missä keskusteltaisiin puheena
-olleen vapaakoulun perustamisesta. Kymmenen perheen-isää oli sen
-allekirjoittanut, Knuut ei ollut pannut siihen nimeänsä, koska
-hänellä ei ollut perhettä. Mutta minä hetkenä hyvänsä olisi hän
-ollut valmis julistamaan koko maailmalle, että hän oli valmis
-voimiensa takaa edistämään asiaa, olisi valmis lahjoittamaan koululle
-tonttimaankin.
-
-Samassa kuin Knuut poikkesi syrjätielle, tulla tuuhkasi hänen
-emännöitsijänsä, jolla oli ollut asiaa ruokapuotiin, aika hamppua
-häntä kohti ja sanoi hengästyneenä:
-
-"Tiedätkö jo Knuut, että koulumestari on saanut halvauksen ja on
-kuolemaisillansa?"
-
-"Mitä sinä puhut?" huudahti Knuut säikähtyneenä.
-
-"Hän kaatui hetki sitten koulun ja ruiskuhuoneen välille ja Mads
-Loven ja pitkän Fredrikin täytyi kantaa hänet kotiinsa. Siversin
-Niels on mennyt hakemaan Lyngen uutta tohtoria, mutta kaikki sanovat,
-ettei siitä ole enää mitään apua."
-
-Knuut kääntyi ja palasi kotiin. Hän ei voinut puhua vapaakoulusta
-sinä iltana.
-
-"Kuoleekohan hän todellakin näin äkisti?" Hän oli näkevinänsä,
-miten kaikki pitäjäläiset kohottaisivat kauhistuneina paitansa ja
-huudahtaisivat: "onko se mahdollista?" Siinä uutisessa olisi jotakin
-valtavan mahtavaa, mutta mitä -- siitä hän ei ollut vielä selvillä.
-
-Kotiin tultuansa lähetti hän pojan juoksuttamaan sanaa Povi
-Madsenille, että hän ei voinutkaan saapua kokoukseen. Hän sytytti
-lampun ja meni makuuhuoneeseensa saadakseen olla yksin.
-
-Hän vaipui mietteisiinsä. Hänestä tuntui, kuin näkisi hän itsensä
-pikkupoikana istumassa koulun penkillä. Hän kuuli kovan, jyrisevän
-äänen. Sitten tunsi hän käden leikillisesti koskettavan päälakeaan
-ja äskeinen ääni sanoi hänelle: "ähäs, aasi!"... Sen jälkeen oli
-hän istuvinaan pienessä, hauskassa arkituvassa, missä oli Fredrik
-kuudennen kuva seinällä sohvan yläpuolella. Vakaumuksella lausutut
-sanat tai leikkipuheet kaikuivat hänen korvissaan hänen siinä
-istuessaan ja vilkuillessaan nuoreen, tummatukkaiseen tyttöön, joka
-istui ikkunanposkessa.
-
-Kummalliselle, hyvin kummalliselle tuntui muistella niitä aikoja!
-
-Entäs jos hän kuolee nyt juuri!
-
-Hänen sydämmensä alkoi kiivaasti sykkiä. Kalvava tunne jäyti hänen
-rintaansa ja hänet valtasi pelko. Hän seisoi pöydän edessä, tuiotti
-lampun valkeaan tulenvarjostajaan ja näpelöi partaansa. Hän näki
-Emman epätoivoisena ja nyyhkien kumartuvan suutelemaan valkeaa kättä
-hautajaispäivänä, ja hän värisi. Hän tunsi, kuinka hän vetäytyi
-surusaaton taa ja piiloutui nurkkaan. Samassa katseli Emma etsivänä
-ympärilleen, silmät itkusta turvonneina. Vihdoinkin huomasi hän
-hänet, pudisti päätänsä ja alkoi nyyhkyttää yhä kovemmin.
-
-"Mutta onhan isäsi... Oi Jumalani...!"
-
-Hän käveli kahdesti huoneen poikki. "Kenties ei hän kuolekkaan
-vielä", sanoi hän itselleen. Se ajatus helpotti ja vapautti hänet
-ahdistavista mielikuvista. Mutta taas pysähtyi hän lampun eteen ja
-taistelu alkoi uudelleen.
-
-"Eikö hän ole syyllisempi kuin sinä?" kuuli hän äänen kuiskaavan
-sisimmässään. "Sinä taistelit valon ja elämän puolesta, hän
-sitävastoin..." "Niin", sanoi eräs toinen ääni, "kerran taistelit
-sinä puhtaasta innostuksesta, mutta viime aikoina... Älä kiellä,
-ettet sitä tietäisi. Omatuntosi on sanonut sinulle kerta toisensa
-jälkeen, että sinä olit sairas, että sinulla oli myrkkyä veressäsi,
-mutta sinä et tahtonut kuulla..."
-
-Hänestä tuntui, kuin muuttuisi hän äärettömän pieneksi, kurjaksi,
-puutteelliseksi olennoksi. Koko hänen työnsä näytti hänestä
-mitättömältä.
-
-Silloin viilti kauhea ajatus hänen sydäntänsä aivan kuin hieno
-veitsen terä. "Saanut halvauksen... koulun ja... Laupias Jumala,
-eihän liene... portissa oleva paperi...?"
-
-Hänen selkäpiitänsä karmi ja kylmä hiki kohosi hänen otsastaan.
-"Ei, ei, ei se tarvitse olla syynä", sanoi hän itsekseen ja pyyhki
-otsaansa. "Kuoleehan moni halvaukseen ilman... Oi, tätä on mahdoton
-kestää!"
-
-Hän viskautui sohvan nurkkaan ja painoi kädellä märkää otsaansa.
-Toinen pöyristyttävä ajatus toisensa jälkeen syntyi hänen polttavissa
-aivoissaan.
-
-Hän kuuli ulkoa kulkusten kilinää ja hevosen kavioiden kopsetta.
-Nähtävästi kyydittiin lääkäriä takaisin kotiinsa. Knuut hypähti
-seisoalleen. "Jospa puhuttelisin lääkäriä!" Hän riensi ikkunaan ja
-katsoi ulos pimeään, mutta reki tuntui jo olevan kaukana.
-
-Taas alkoi hän mitellä lattiaa kalvavan pelon valtaamana. Muut
-tuntuivat asettuvan nukkumaan. Kello löi yhdeksän, siis oli juuri
-hänen maatapanoaikansa... Ei, niin hän ei voinut nukkua!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Puoli tuntia sen jälkeen kahlasi Rörbyn ja Lyngen välisellä
-suolla yksinäinen mies, raskaat saappaat jalassa ja nutun kaulus
-pystyssä, kinoksissa, jotka toisin paikoin olivat useiden jalkain
-korkuisia. Tuuli ja lumituisku kiihtyi kiihtymistään. Hyytynyttä
-lunta moksahteli miehen kasvoille ja kaivautui hänen korviinsa,
-pieniä kinoksia syntyi hatun reunoille ja olkapäille ja sulanut
-lumi virtasi pitkin selkää. Tuuli pudisteli lumen alta pistäviä
-kuivuneita, kellastuneita ruohoja. Tuntui kuin joukko pimeyden henkiä
-olisi sähissyt kulkijan ympärillä. Yhä kiireemmin ja kiireemmin
-ponnisteli hän eteenpäin lumen peittämien turvehautojen keskellä.
-Yht'äkkiä säikytti häntä kimeä huuto. Hän näki kaksi villisorsaa
-lähtevän lentoon aivan jalkainsa juuresta. Ne olivat sijoittuneet
-yöksi puroon, mikä siinä kohti sulana pisti näkyviin lumen peitosta,
-ja pakenivat peljästyneinä yörauhan häiritsijää. Mies katsoi
-veteen. Näytti kuin musta, ammottava syvyys olisi avannut kitansa
-hänen eteensä. Välttääkseen putoamisen vaaran astui hän askeleen
-syrjään, mutta oli silloin vähällä tupsahtaa suin päin turvehautaan,
-joka oli täynnä vellimäistä lumisohjua. Hän pysähtyi ja veti
-ilmaa keuhkoihinsa. Sydän paukutti hänen rinnassaan ja hiostava,
-tukahuttava kuumuus tuntui hitaasti kohoavan pitkin hänen ruumistaan
-ja täyttävän hänen päänsä. "Ei, tässä ei ole aikaa levähtää...
-Jospa tohtori vaan olisi kotona!" Taas alkoi hän rientää eteenpäin,
-hoippuroi milloin tiellä milloin sen vierellä, kunnes hän vihdoin
-läpimärkänä ja hikisenä saapui perille ja soitti ovikelloa.
-
-"Kas, Knuut Olsen!" huudahti lääkäri, kun Knuut astui hänen
-huoneeseensa. "Mitä... joko hän kuoli?"
-
-"En tiedä... hm!... en minä sentähden... hammastani minä vaan... Huh,
-miten täällä on kuuma, aivan pää menee sekaisin!"
-
-Lääkäri oli sama herra Holst, johon tutustuimme Jörgen Siversenin
-pidoissa. Hän oli muutamia kuukausia sitten majoittunut Lyngeen ja
-oli sen jälkeen usein ollut puheikkain Knuutin kanssa sekä alkanut
-pitää hänestä yhä enemmän. Knuutin myöhäinen tulo ja kummallinen
-esiintymistapa ihmetytti häntä. Lääkärin mielestä oli kipeä
-hammas otettava pois, mutta sillä kertaa antoi hän vaan Knuutiile
-lievittäviä tippoja. Knuutin oli lähdettävä kotimatkalle. Hän nousi
-ja alkoi panna nuttunsa nappia kiinni ja solmita kaulaliinaansa,
-mutta ei näyttänyt joutuvan siinä hommassaan lainkaan valmiiksi.
-
-"Oli se koko ikävä tapaus", sanoi hän viimein, ikäänkuin hän
-silloin vasta olisi muistanut Lystrupin. "Onko... hm... onko siinä
-perää" -- hänestä tuntui, kuin olisi hän tukehtumaisillaan -- "että
-sellainen on seurauksena jonkunmoisesta... jonkunmoisesta äkillisestä
-mielenliikutuksesta?"
-
-Lääkäri ymmärsi heti yskän. Sydämmestään säälien kalpeaa,
-horjahtelevaa miestä kysyi hän hiljaisella äänellä: "oliko teillä
-yhteentörmäystä tänään?"
-
-"Ei... ymmärrätte minua väärin... tarkoitin vaan... mutta eikö
-lienekin se, mistä mainitsin, pelkkää juttua?"
-
-Mielellänsä olisi nuori lääkäri tahtonut antaa Knuutille rauhoittavan
-vastauksen, mutta hänen täytyi, ikävä kyllä, myöntää, että
-mielenliikutus voi sellaiseen olla syynä. Sillä kertaa saattoi tosin
-asian laita olla toinen.
-
-Sitä arveli Knuutkin. "Saitteko muutoin tarkemmin tietää
-tapahtumasta?"
-
-"En, hän oli liiaksi heikko siitä kertoakseen; mutta huomisaamuna
-varhain noudetaan minua taas hänen luoksensa, jos hän ei sitä ennen
-jo ehdi kuolla."
-
-Lääkäri oli sydämmestään pahoillansa Knuutin tähden. Hän istui vielä
-kauvan aikaa valveilla myöhäisen vieraansa lähdettyä ja tuumiskeli,
-miten asiat oikeastaan mahtoivat olla.
-
-Sykkivin sydämmin ja yhtä rauhattomana kuin tullessaankin lähti
-Knuut taivaltamaan kotia kohti. Hän ei ollut siis entistä viisaampi.
-Ainoa, mitä hän oli saanut tietää, oli se, että sellainen voi olla
-seurauksena äkillisestä mielenliikutuksesta. Kuta enemmän hän
-ajatteli asiaa, sitä todenmukaisemmalta hänestä tuntui, että kiivas
-vanhus oli saanut kohtauksen lukiessaan ruiskuhuoneen porttiin
-naulattua ilmoitusta. Ihmiselämässä on hetkiä, jolloin voi tunnustaa
-itsellensä totuuden suoraan vasten silmiä ilman minkäännäköisiä
-verukkeita. Näkymätön käsi oli sinä iltana laskeutunut Knuutin pään
-päälle ja pakottanut hänet tarkastelemaan sydämmensä salatuimpiakin
-lokeroita. Pois hieno lumousverho, millä valhe sokaisee sisäisen
-silmän! Miten mielellänsä hän olisi tahtonut tunnustaa, että siinä
-ilmoituksessa oli oma osansa uhmaa, vallanhimoa, kostonhalua eli
-miksi sitä nimittäisi? Miten mielellänsä hän olisi tahtonut sen
-tunnustaa ja koettaa parantaa kaikki, jos vaan kalvava pelko, mikä
-vaivasi häntä, olisi perätön! Hän toivoi, että lääkärin luona käynti
-olisi tuonut hänelle rauhaa ja varmuutta siitä, että hänellä ei ollut
-tapahtuman kanssa mitään tekemistä. Silloin olisi hän hyvällä omalla
-tunnolla voinut pestä kätensä ja seurata syrjästä asiain edistymistä
--- joskin ei täydellisesti, niin toki jossain määrin rauhallisena.
-Toivo oli pettänyt. Yksi ainoa mahdollinen keino oli enää jäljellä --
-"Jumalan nimeen siis!"
-
-Koululla oli tapaus saanut aikaan surua ja hämmästystä. Vanhus
-lepäsi sängyssä mustanpuhuvana kasvoiltaan ja vasen puoli ruumista
-jäykkänä. Emma oli poissa suunniltaan. Ensi työksi oli lähetetty
-hakemaan Jörgen Siverseniä, mutta hän ei pahaksi onneksi ollut
-kotona. Vasta iltamyöhällä saapui hän koululle. Lääkäri kävi, mutta
-ei antanut juuri toivoa. Muutaman tunnin kuluttua näytti sairas
-tulevan tuntoihinsa, ja merkillistä kyllä, ei hän ollut kadottanut
-puhekykyänsä, joskin hän puhui tavallista hiljemmin ja vaivaloisesti.
-
-"Tässä minä lepään", sanoi hän, kun hänen vanha ystävänsä saapui.
-
-"Laupias Herra, miten onkaan laitanne, Lystrup?"
-
-"Luulen, että pahimmasta olen tällä kertaa päässyt?"
-
-"Höm, höm... vai niin, vai niin."
-
-Sairas ähki ja pyyhki kasvojansa, joilla kylmä hiki helmeili.
-
-"Höm", sanoi hän sitten ja pudisti päätänsä ikäänkuin olisi ollut
-äissään, "kymmenen vuotta olen uskonut, että hengenahdistus päättää
-päiväni, ja nyt mokoma sairaus hiipi niskaani ja kellistää minut
-maahan seisovilta jaloiltani. Eikös teistäkin olisi harmillista
-kuolla aivan toiseen tautiin kuin mitä itse olette luullut? Mitä
-hyvää minulla on siis ollut koko hengenahdistuksen ajattelemisesta!"
-
-"Hyvä Jumala mitä te vielä puhutte! Jos tauti kerran on kuolemaksi,
-niin kiittäkää Jumalaa siitä, että hän ottaa teidät pian luoksensa
-eikä kiduta teitä pitkään."
-
-"Miten te puhutte tuolla tavalla, Jörgen Siversen!" keskeytti Emma.
-"Ei isä vielä kuolekkaan... Tunnethan jo itsesi paremmaksi isä?"
-
-Hän istuutui vuoteen reunalle ja pyyhki hikeä sairaan otsalta.
-
-"Jos Jumala tahtoo, voi hän minut parantaa, se ei hänelle paljoa
-merkitse. Mutta rauhoitu toki, tyttöseni! Olisihan sen täytynyt
-kerran tapahtua."
-
-"Ehkäpä pääsette vielä jaloillenne", arveli Jörgen.
-
-Näytti, kuin Lystrup olisi todellakin alkanut olla virkistymään
-päin. Mutta halvautunut osa ruumista pysyi yhä jäykkänä, ja sitä
-Lystrup pelkäsi. Hän kuvitteli, että halvaus vähitellen leviää hänen
-sydämmeensä ja tuottaa silmänräpäyksessä kuoleman. Muutamain tuntien
-kuluttua oli hänen tilansa kumminkin siinä määrin parantunut, että
-hän alkoi toivoa pääsevänsä terveeksi.
-
-"Tapahtukoon Herran tahto!" sanoi hän. "Mutta jos minun on
-loppuiäkseni jouduttava saamattomaksi, avuttomaksi olennoksi, niin
-mieluummin tahtoisin, että saisitte kantaa minut hautaan. Mikäpä
-minua pidättäisi enää täällä... jos Emman toimeentulo vaan olisi
-turvattu."
-
-"Siitä ette tarvitse huolehtia, Lystrup, sillä luulen minullakin
-olevan siinä sanansijaa. Sitäpaitsi on hän nuori ja terve ja kykenee
-ansaitsemaan leipänsä, jos niikseen tulee. Mutta -- kerran asia
-tuli puheeksi, niin etteköhän vielä ennen eroanne miettisi sitä
-eräältä toiselta kannalta, sillä itse sanoitte kerran, että asiaa on
-arvosteltava asian mukaan."
-
-Emma poistui keittiöön saadakseen raitista ilmaa. Hän ei voinut
-kuunnella vanhusten keskustelua.
-
-"Minä olen ajatellut sitä asiaa enemmän kuin luulisi", sanoi Lystrup.
-"Olen surrut nähdessäni tytön laihtuvan... hän on paljon muuttunut,
-raukka!"
-
-"Niin, hän näyttää kuihtuneelta."
-
-"Ja toiselta puolen on sekin minua vaivannut, että minun on
-aina täytynyt olla Knuuttia vastaan. Siinä pojassa on terästä,
-sanottakoonpa hänestä mitä hyvänsä. Mutta taivu minä en hänen
-edessänsä! Silloinhan olisin uskoton koko menneisyydelleni ja Herrani
-nimittäisi minua huonoksi ja kunnottomaksi palvelijaksi. Olen
-sanonut Emmalle, että kun minä olen maanraossa, niin tehköön hän
-Herran nimessä mitä tahtoo, mutta niin kauvan kuin minussa on elon
-kipinääkään jäljellä, me emme tahdo olla missään tekemisessä hänen ja
-hänen vapaushommiensa kanssa."
-
-Emma seisoi keittiössä surun ja tuskan valtaamana. Hänen rintaansa
-ahdisti, ikäänkuin joku olisi sitä rautakourin painellut. Hän huokasi
-raskaasti ja painoi kuuman otsansa pesupöydän kosteita lautoja
-vastaan. Oi, jospa Knuut olisi ollut hänen luonansa ja hellänä
-ottanut osaa hänen suruunsa!
-
-Samassa kuului askeleita pihalta. Emma kohosi ja katsoi oveen joka
-hermo jännitettynä. Mutta se ei ollut Knuut. Viinipullo, lyhyt,
-pyöreä käsivarsi ja sileäksi kammattu pää ilmestyi oven raosta.
-
-"Iltaa, iltaa! Tässä olisi pisara virkistysjuomaa sairaalle... pieni
-pisara vaan! Olen hyvin pahoillani, neiti...!"
-
-"Kiitoksia, Besser, mutta ettekö tahdo käydä sisään?"
-
-"Ei, ei, en tahdo olla häiriöksi. Kuinka hän voi? Ikävä juttu, ikävä
-juttu! Hm, hm, mutta hyvä siitä vielä tulee... Hyvästi, pikku neiti!
-Paratkoon terveeksi, paratkoon terveeksi!"
-
-Tuo pieni myötätuntoisuuden osoitus teki Emmalle sanomattoman
-hyvää. Eihän Lystrup ollut koskaan huomannut Besseriä, tuskin
-katsahtanutkaan häneen... Emma tunsi oikein heltyvänsä. Mutta sitten
-taas valtasi suru ja katkeruus hänet. Hän oli todellakin ollut
-niin äärettömän lapsellinen, että oli luullut tulijaa Knuutiksi.
-Suuttumus ja pettymys täytti hänen mielensä ja hänen sydämmensä alkoi
-kapinoida. Knuut! Mitä huolisi hän asioista! Eikö hän jalomielisyyttä
-uhkuvista sanoistaan huolimatta ollut kova ja armoton hänelle ja
-melkein ilkeä hänen isällensä? Eikö voisi hän arvoansa ja asiaansa
-loukkaamatta mukautua hiukan isän mielipiteisiin niinä muutamina
-vuosina -- muutamina vuosina, mitä tällä ehkä oli enää jäljellä?
-Knuutko tulisi? Johan vaan hän sen tekisi! Mieluummin istuisi hän
-kotona ja miettisi uusia keinoja hänen isänsä nöyryyttämiseksi! Hän
-melkein vihasi Knuuttia. Hänestä tuntui, kuin pitäisi hänen kokonaan
-lopettaa suhteensa häneen ja siirtyä täydellisesti isänsä puolelle.
-
-Taas kuului pikaisia, rientäviä askeleita ulkoa. Hyvä Jumala, olisiko
-se hän! Se oli Knuut. Tukka märkänä ja tuskan ilme silmissään astui
-hän Emman luo keittiöön.
-
-"Minä näin tulta täältä... Kuinka...?"
-
-Hän ei ehtinyt lopettaa, sillä Emma heittäysi hänen syliinsä ja
-nyyhkytti:
-
-"Jumalan kiitos, että tulit, Knuut! Sinä et siis ansaitsekaan... Oi,
-Knuut, kuinka sydämmeni tuntuu keventyneeltä!"
-
-"Onko hän... onko isäsi...?" Hän ei uskaltanut sanoa "kuollut",
-tuntui kuin riistäisi hän silloin itseltänsä viimeisen toivon
-kipinän. Vihdoinkin sai hän sanoneeksi: "onko isäsi hyvin sairas?"
-
-"On, kyllä hän on hyvin sairas. Eikö ollut kauheaa, että kävi näin?"
-
-"Kyllä; kuinka... kuinka se tapahtui? Eihän se ollut minun syyni,
-Emma?"
-
-"Sinunko syysi? Mutta Knuut, oletko sinä sairas? Sinä vapiset kuin..."
-
-"En ole sairas. Sano, kuinka se tapahtui?"
-
-"Kuinkako tapahtui? Hän oli Siversissä kastamassa erästä lasta --
-pappi ei ollut kotona -- ja hän hengästyi kahlatessaan lumessa.
-Yht'äkkiä kaatui hän keskelle tietä ruiskuhuoneen seuduilla. Sinun
-syysi...? Miten se olisi ollut sinun syysi?"
-
-Knuut puristi käsiään ristiin ja huudahti liikutuksesta väräjävällä
-äänellä. "Jumala olkoon kiitetty!... Minä olin niin peloissani,
-Emma!"
-
-Ja hän avasi hänelle sydämmensä rehellisesti ja peittelemättä, salli
-hänen katsoa sen salaisimpiinkin sopukoihin, kertoi tuskasta, joka
-häntä oli ahdistanut, tunnusti vikansa ja pyysi häneltä anteeksi.
-
-"Kerran olit se sinä, joka rukoilit minulta anteeksi, nyt on minun
-vuoroni olla anteeksipyytäjänä. Minä en ole menetellyt sinua ja
-isääsi kohtaan niinkuin minun olisi pitänyt, mutta niin totta kuin
-Jumala minua auttakoon, olen minä tästä lähtien koettava hallita
-pikaisuuttani. Kaikki on muuttuva, Emma, kaikki!"
-
-"Oi, Knuut, en voi sanoin lausua, miten puheesi tekee minulle
-hyvää!" sanoi tyttö, laski kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi
-häneen kyynelten läpi. "Tiedän, että sinä olet aina toiminut hyvässä
-tarkoituksessa, vasta viime aikoina... Mutta isässäkin oli kyllä
-vikaa... Oi, et tiedä, mitä kaikkea tänä aikana olen kärsinyt! Pidin
-teistä kummastakin niin paljon ja kumminkin te molemmat työnsitte
-minut pois luotanne. Minusta tuntuu, kuin voisin nyt kestää vaikka
-mitä."
-
-Kohta sen jälkeen astuivat nuoret sairashuoneesen, missä parhaallaan
-puhuttiin Knuutista. Lystrup pysähtyi keskelle muutamaa ankaraa
-tuomiotansa, varjosti kädellä silmiään ja tarkasti tulijoita.
-
-"Mitä näen, siinähän tulee Knuut itse!" huudahti hän ja liikutus
-valtasi hänet.
-
-"Niin, teki mieleni... teki mieleni tulla katsomaan teitä." Kun hän
-tarttui vanhuksen käteen, herahti hänen silmistänsä pari kyyneltä ja
-vieri pitkin hänen poskiaan.
-
-"Se oli kauniisti tehty, Knuut, se oli kauniisti tehty. Hm, hm, sinä
-olet siis sittenkin pitänyt vanhasta opettajastasi, vai mitä, Knuut?"
-
-"Olen", -- nyyhkytys tukahutti hänen äänensä -- "vaikka olen
-joskus..." Hän ei voinut jatkaa.
-
-"Niin, niin, ystävä hyvä! Kullakin meistä on omat vikamme. Sinä olet
-taistellut omien mielipiteittesi, minä omieni puolesta. Ehkä olit
-väliin oikeassa, en kiellä sitä. Mutta istu, Knuut, ja juttele enosi
-kanssa, minun täytyy saada vähän levähtää."
-
-Vanha, kunnon tilanomistaja oli vähän päästä pyyhkinyt takkinsa
-hihalla silmiään, niistänyt nenäänsä ja siirtänyt harmaita, pitkiä
-hiussuortuvia pois otsaltaan. "Sinä mahdoit olla katkera pala
-Lystrupille", sanoi hän, "mutta hyvä oli, että päähäsi pisti tulla
-lausumaan ystävällinen sana hänelle ennen hänen mahdollisesti
-tapahtuvaa lähtöään."
-
-Vuosien kuluessa karttunut uhma katosi sinä iltana jäljettömiin
-Knuutin sydämmestä ja omantunnon soimaavat äänet vaikenivat. Se ilta
-kysyi voimia, se nöyryytti ja masenti. Mutta miten vapaa ja kevyt
-oli hänen mielensä, kun hän palasi kotiin! Kaikki, mitä hänessä oli
-parhainta, tuntui pyrkivän ilmoille huokauksessa: "oi, kiitos, että
-myrkky on verestäni poissa!"
-
-Lystrup näytti päivä päivältä tulevan yhä paremmaksi, mutta sitten
-sai hän uuden taudinkohtauksen, joka joudutti hänen loppuansa. Knuut
-ja Emma valvoivat hänen vuoteensa ääressä viimeisen yön. Samaa voimaa
-ja täysinäisyyttä, jota hän eläessään oli osoittanut, ilmeni vielä
-niissä hourekuvissa, joita hänen sairaat aivonsa synnyttivät. Väliin
-tuntui hän olevan täysin tajussaan, mutta kohta sekaantui hän taas.
-
-"Pappi oli oikeassa. Meidän harrastuksiamme yhdistää toisiinsa
-tuhannet hienot juuret. Me tarvitsemme toisiamme. Mer--kil--lis--tä,
-ettei Knuut, vaikka hän onkin viisas poika, sitä ymmärrä."
-
-Hän pudisti päätänsä.
-
-"Niin, niin, et tarvitse hävetä, Knuut, että taivutit niskasi. Minä
-luotan sinuun paljoa enemmän nyt kuin silloin, kun sinä kokistelit ja
-pöyhistelit kuin kukko. Knuut, en minä aio sinua köyttää enkä vaadi,
-että sinä käärisit lippusi kokoon. Sitä sinä et tekisikään, ja jos
-sen tekisit, niin silloin paljastaisit oman kunnottomuutesi. Mutta
-sinun pitää pysyä alempana eikä kiipeillä joka seipääsen huutamaan:
-'hei, tässä olen! Näytäntö, alkaa!'... Ja mitä vapaakouluun tulee
--- kyllä tiedän, mitä puuhaat, et petä minun silmiäni -- niin sanon
-sinulle, ystäväni, että jos sinä kuulutat kokouksen sitä asiaa
-varten, niin olen siellä minäkin, poikaseni, ja -- vaikka oletkin oma
-vävyni -- näytän nyrkkiä sinulle niin että muistat sitä vielä kauvan
-aikaa!"
-
-Hänen oma koulutoimensa ja Emman tulevaisuus väikkyi myöskin hänen
-mielikuvissaan.
-
-"Muistakaa, lapset, että osaatte kuudennen pääkappaleen tutkinnossa!
-Tiedättehän... sen, missä on velvollisuuksista Jumalaa ja lähimaista
-kohtaan! Velvollisuuden pyhyys se on, joka pitää kansaa pystyssä."
-
-Silmänräpäyksen ajan hän mumisi käsittämättömiä sanoja. Sitten
-huudahti hän suuttuneena: "no niin, kaksikymmentä poikanulikkaa aikoo
-kaataa kouluni... paikoillenne, pojat!... Hoh, hoh", huokasi hän,
-"en jaksa enää, toista oli ennen. Höm, höm, miten se mies sanoikaan,
-jonka näin puutarhassa? 'Hakkaa puu! Mitä se siinä hyödyttömänä
-seisoisi!'"
-
-"Hyvä Jumala, Emma", sanoi hän kohta sen jälkeen, "täytyykö meidän
-lähteä pois vanhalta koulultamme... Älä riipu takissani, rakas
-lapsi, minun on mentävä kokoukseen tänään. Mutta pyyhi kyyneleesi,
-tyttöseni, minulla on siellä hyvä olla, ja sinulla on myöskin hyvä
-olla. Sydämmestäni tuntui niin kummalliselta, kun pappi antoi minulle
-leipää ja viiniä. Muistatko sinä, miten virsi oli?... 'Jesuksen
-tähden syntini hän anteeks antakohon.' Se on n:o 330 uudessa
-virsikirjassa... Niin, Emma, minulla on siellä hyvä olla, ja sinulla
-on myöskin hyvä, saat nähdä. Olemmehan saaneet voiton kaikki kolme,
-etkö käsitä sitä, lapsi?"
-
-Emma istui sängyn reunalla ja Knuut sen vieressä olevalla tuolilla.
-Tytön itkusta ja valvonnasta pöhöttyneet silmät seurasivat tuskaisina
-joka ainoaa väräystä isän väsähtäneissä kasvoissa. Välistä valtasi
-hänet pöyristyttävä kauhun tunne ja hän puristi lujasti Knuutin
-kättä. Knuut vastasi hänen puristukseensa samalla tavalla ikäänkuin
-vakuuttaakseen: "meitä on kaksi."
-
-"Oi, kuinka silmä kirkastuu täällä ylhäällä seesteisessä ilmassa!"
-sanoi Lystrup kerran. "Miten toiselta näyttää kaikki kukkuloilta,
-missä maa ja taivas yhtyvät toisiinsa! Katso, kuinka pikkulaiset
-tuolla alhaalla häärivät vahvasti vakuutettuina siitä, että kukin
-heistä on maan keskipiste ja että kaikki joutuisi epäkuntoon,
-elleivät he pitäisi huolta! Kuinka ne ahertavat, hyörivät ja
-pyörivät, huutavat ja tappelevat!... Hyvä Jumala, enkö seisokin itse
-tuolla puhujalavalla ihka elävänä ja huido käsiäni kasvot punaisina!
-Lystrup, Lystrup, miten kummalliselta näytät täältä! Kuulkaa, te
-siellä alhaalla, ei niin, ei niin, hiljaa ja maltillisesti! Kas
-niin, lapset, se on minun mieleistäni! Muistakaa lukea hyvin...
-velvollisuudet Jumalaa ja lähimaista kohtaan!"
-
-Myöhempään yöllä oli hän kerran täydellisesti tajussaan.
-
-"Emma, lue minulle runo, jota näytin sinulle päivällä, 'Rajalla'
-muistelen sen nimen olleen. Kirja on kaapissa."
-
-Emma meni arkitupaan ja palasi hetkisen kuluttua takaisin kädessään
-pieni runoteos, josta hän alkoi lukea:
-
-"Niin usmaista..."
-
-Ääni katkesi. Hän kumartui, painoi kätensä silmilleen ja nyyhkytti:
-"en voi, isä, en voi!"
-
-"No, mitä taas, pikku Emma! Knuut, lue sinä!"
-
-Knuut otti kirjan ja luki matalalla, mutta sointuvalla äänellä:
-
-    "Niin usmaista! Verhoa nostaa jos vois,
-    valo kirkastais otsaani uurtaman huolen!
-    Oi, luojani, synkkä niin kuolema ois
-    ja kauhea portti, mi vie täältä pois,
-    jos valo ei välkkyis sen toiselta puolen!
-
-    Mitä teimme ja tuumimme, toivoimmekaan,
-    mihin kiintyivät hetkien huolet ja kaipuu,
-    se toiseksi muuttuvi kokonaan,
-    sitä silmin kun kirkkahin katsella saa,
-    tuhatpirstoiksi särkyvi, usmahan haipuu.
-
-    Mitä Kristus hän saarnasi aikoinaan,
-    mitä kärsi hän kyynelin, sielun tuskin,
-    mitä maailma tunne ei konsanaan,
-    mille kylm' olin itsekin toisinaan,
-    tuki mulla on nyt, mikä kestävi yksin.
-
-    On elämä suurta ja vakavaa,
-    mut hetkelle tälle ei vertaa se vielä.
-    Hän, min käskystä hautakin aukeaa,
-    rajan toiselle puolen mua johdattaa
-    ja saattavi käyntini helpoksi siellä.
-
-    Jopa joudatkin tulla, sä viikatemies,
-    elon siementä kätköstä et sinä yllä!
-    Sumun, varjojen yöstä nyt käypi mun tie,
-    valon, kirkkauden maahan se riemuiten vie --
-    Sitä muistakaa, lapset, kun syömmein on kylmä!"
-
-Knuutin suupielet värähtelivät. Emma, joka oli polvistunut sängyn
-viereen, painoi otsaansa isän kättä vastaan ja nyyhkytti.
-
-"No, no, lapset!" sanoi Lystrup heikolla, katkonaisella, mutta ihmeen
-rauhallisella äänellä. "Kaikki on hyvin. Nyt vaan hiljaa -- hiljaa!"
-
-Aamun sarastaessa leimahti viimeisen kerran elonkipinä vanhassa,
-voimakkaassa vartalossa. Kauhun ilme kasvoillaan kohosi Lystrup
-istualleen sängyssä, tuiotti Emmaan ja Knuuttiin ja huudahti:
-
-"Ettekö kuulleet, mitä Herramme sanoi? 'Riisu valjaasi, Lystrup!'
-Hoh, hoh", huokasi hän ja vaipui takaisin patjoille, "niin on se
-siis lopussa...! Tule, Herrani ja Vapahtajani, ja vie rajan toiselle
-puolen!"
-
-Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Vielä katse, syvä, siunaava katse
-molempiin nuoriin, pitkä, raskas huokaus, ja silmät ummistuivat.
-
-
-
-
-Vanha jykevä pato oli sortunut. Kukapa enää asettaisi rintansa
-suojaksi myrskyä ja aaltoja vastaan? Besser kyllä tarjoutui, mutta
-Besserissä ei ollut miestä siihen. Pienen yhteiskunnan vanhoilliset
-valtasi hämärä, lamauttava aavistus siitä, että uusi aika olisi
-esteettömästi ja keskellä selvää päivää hyökkäävä pitäjään ja
-anastava asemat, jotka vanha aika oli joko vapaaehtoisesti jättänyt
-tai joista sen askel askeleelta täytyi peräytyä. Mutta olkoon
-sanottu uuden ajan enemmässä tai vähemmässä määrässä tulisien
-hyökkääjien kunniaksi, että heidät täytti jonkunmoinen ritarillinen
-myötätuntoisuus tappion kärsineitä vastustajiansa kohtaan. Näytti,
-ikäänkuin he olisivat tunnustaneet mielessään, että olisi väärin
-käyttää ylivaltaa poistamaan viimeisetkin vanhan ajan jäännökset
-muutamista syrjäisistä asemista.
-
-Toistaiseksi ei tehty enemmän hyökkäys- kuin
-puolustussuunnitelmiakaan. Sodan melske oli hetkeksi vaiennut, ja
-kaikkien mielet valtasi äskettäin sattunut kuolemantapaus, joka,
-aivan niinkuin Knuut oli arvellut, herätti vilkasta osanottoa
-pitäjän kaukaisimmissakin sopissa. Silloin vasta oikein selvisi,
-kuinka pitäjän kunnollinen, joskin viime aikoina vähän levoton
-väestö, oli mielipiteiden eroavaisuudesta huolimatta kiintynyt
-vanhaan opettajaansa, joka oli vaikuttanut sen keskuudessa lähes
-kahden sukupolven ajan. Voimakas sielu, joka on elänyt täysinäistä
-elämää, elämää, josta ei ole puuttunut enemmän rehellisyyttä ja
-totuutta, kuin tahdonlujuutta ja kunnollisia pyrkimysperiäkään, on
-aina jättävä tuntuvan jäljen jälkeenjäävien, niinhyvin ystävien kuin
-vastustajienkin, sydämmiin. Lystrup oli tosin ollut itsevaltainen ja
-taipumaton kuin vanha tammi, mutta hän oli samalla ollut kaikessa
-tunnollinen ja oikeudentuntoinen ja omalla tavallaan rehellisesti
-puolustanut viimeiseen asti pientä yhteiskuntaansa; siksi hänen
-muistoansa kunnioitettiin. Koko pitäjä sitoi seppeleitä, kaikki
-kilpaa auttoivat surevaa tytärtä. Niin lukuisaa surusaattoa kuin se,
-joka hautajaispäivänä kokoutui kirkkomaalle, ei Rörby ollut vielä
-koskaan nähnyt. Ja kellojen kaiun kieriellessä puhtaassa, kirkkaassa
-talvi-ilmassa yli valkeain, välkkyväin metsien, seisoivat miehet,
-vaimot ja koululapset totisina ja äänettöminä ja katsoivat, kuinka
-heidän vanha opettajansa laskettiin maan poveen. Se oli valtava
-hetki; juhlallinen rauha oli koittanut kauvan raivonneen myrskyn
-jälkeen. Tuntui kuin vanha ja uusi aika olisivat ojentaneet kättä
-toisilleen haudan ylitse.
-
-
-
-
-Vielä muutama sana lopuksi.
-
-Vanha Jörgen Siversen muutti kohta sen jälkeen kirkkomaahan lähelle
-monivuotista ystäväänsä, mutta Jörgenin Kaaren, tosin heikkona
-ja kivuloisena, kolistelee vielä puukenkiään vanhassa kodissaan.
-Ikäänkuin lempeä suojelushenki seisoo Ellen hänen sivullaan. Hän on
-oppinut tyytymään kohtaloonsa ja näkee siinä jumalallista johdatusta.
-Kuin vieno, hiljainen sävel on hänen elämänsä katoava.
-
-Entäs Besser? Niin, mitä auttaisi salata sitä, jonka koko
-maailma tietää: Besseriä ei ole enää -- ei, siitä voisi syntyä
-väärinkäsitystä -- Besseriä ei ole enää Rörbyssä. Matkustanut!
-kadonnut! Valtiollisessa suhteessa vainosi häntä rakas, tosin ei
-niinkään harvinainen kohtalo, että toimeliaan, jopa joka taholle
-toimeliaan elämän lopulla -- niin, mitä siitä kaunistelisimme --
-kaikki kääntävät selkänsä ja heittävät syrjään kuin mitättömän
-olennon, jolla ei ole mitään menneisyyttä, ei mitään ansioita. Mutta
-nämä rivit todistakoot, että se arvokkaisuus ja sielunrauha, jonka
-tieto ansiorikkaasta elämästä herättää suurissa henkilöissä, pysyi
-hänessä järkkymättä viimeiseen asti. Entäs hänen yhteiskunnallinen
-asemansa, miten sen kävi? Niin, miksi hän paremmin olisi säilynyt
-haaksirikosta yhteiskunnallisessa asemassaan kuin muissakaan.
-Mutta se myöskin tässä todistettakoon, että ajan aineelliset
-vaikeudet eivät järkyttäneet Besserin mielenrauhaa enempää kuin
-valtiollisetkaan vastoinkäymiset.
-
-"Te muutatte siis pois, Besser?" sanoi vanha eläinlääkäri muutamana
-päivänä.
-
-"Niin, liike ei tahdo oikein kannattaa, Peddersen. Vuokrat ovat
-kalliit, ei jaksa maksaa."
-
-"Sepä ikävää, Besser!"
-
-"Hm -- tjaa--ah! Kunakin aikana on omat vaikeutensa, sille ei
-mahda mitään. Mutta ei saa silti menettää rohkeuttaan, eivätkä ne
-säännöllisesti olekkaan niin pahoja, kuin miltä ne näyttävät. Ei
-tämä ole ensimäinen pulma elämässäni, Peddersen, mutta mainiosti
-minä olen aina selviytynyt. Koettelemuksetkin ovat väliin hyväksi,
-Peddersen, ne terästävät luonnetta... höm, höm" -- kurkkua kangerti
--- "terästävät luonnetta!"
-
-"Hyvä on, että on terästä, mutta hopeaakin elämässä tarvitaan."
-
-"Ah, ystäväni, kun vaan on yritteliäisyyttä ja intelligensiä, niin
-ei ole hätää, ei mitään hätää. Niks forbluffen lassen! [Ei pidä
-hämmästyä. Suom.] se on aina ollut minun tunnussanani."
-
-Ja kun lähtöhetki koitti, vaelsi Besser Rörbystä paita ja tohvelipari
-kainalossa, aivokoppa täynnä kultaisia sääntöjä ja tunnussanoja ja
-pahkulainen tammikeppi kädessä ulos avaraan maailmaan etsimään "uutta
-liikettä".
-
-Emmasta on täydellisesti kadonnut kovien myrskyjen synnyttämä
-hervakkuus, ja hän nostaa taas päätänsä Lystrupien tapaan. Nuoruuden
-ruusut heloittavat hänen poskillaan ja voimaa uhkuaa koko hänen
-olennostaan. Hänen miehensä, nuori, lahjakas, edistyshaluinen
-maanviljelijä, on saavuttanut onnen ja rauhan, jota hän niin monta
-vuotta kärsimättömänä ajoi takaa. Hänen valistustyönsäkö? Luopunutko
-siitä? Ei, sitä hän ei ole tehnyt, paljastaisihan hän, Lystrupin
-sanaan, oman kunnottomuutensa, jos hän käärisi kokoon lipun, jota
-hän kerran oli kantanut niin korkealla. Mutta hän ei enää rynnistä
-vanhan ajan varustuksia vastaan, sillä hän tietää, että niiden kanssa
-otellessa on leikki kaukana. Tyynesti ja tasaisesti, mutta samalla
-voimakkaasti, koettaa hän niitä kukistaa sitä mukaa kuin niiden aika
-on tullut. Hän näet myöntää, että on sellaisiakin varustuksia, joiden
-tulee antaa seisoa aikansa, jos kerran naapurien ja kanssaihmisten
-omistusoikeudelle annetaan jotain arvoa.
-
-Kiinalainen muuri on kaatunut, Rörby on yhdistynyt muuhun
-yhteiskuntaan. Maine maailman tapahtumista ei kulje enää Rörbyn
-sivuitse niinkuin entisaikaan. Elonilmaukset metsien toisella
-puolen ovat hienojen lähteensuonien tavoin uurtautuneet muinoin
-kuivaan ketoon ja saaneet siinä aikaan rehevän kasvullisuuden.
-Niinkuin jo edeltäpäin saattoi arvata, on kylä saanut nuoren,
-etevän opettajan, johon on syytä olla tyytyväinen ja josta innokas
-pappi näyttää saavan tukevan liittolaisen. Ampuma- ja puhujaseurat
-menestyvät niin hyvin, että aiotaan parin naapuriseuran kanssa
-rakentaa yhteinen voimistelu- ja kokoushuone Besserin vanhan, ajan
-hampaan nakerteleman "salongin" sijaan, jossa kylän nuoret jo kauvan
-aikaa ovat saaneet näyttää voimiaan ja notkeuttaan. Taloudellinen
-toiminta on edistymään päin, kirjat ja sanomalehdet ovat muuttuneet
-välttämättömiksi monessa kodissa. Osan vanhoista säästöistään, jotka
-Knuuttia kerran niin kiusasivat, on todellakin moni tilanomistaja
-käyttänyt parannuspuuhiin karjanhoidon ja meijeriliikkeen aloilla,
-elämää ja virkeyttä huomaa kaikkialla. Totta on, että väliin vielä
-taistelunvihuri ryöpsähtää kylään ja joku valtiollinen pommi
-räjähtää keskellä keskustelevaa ihmisjoukkoa. Mutta pommit eivät
-putoa enää niin korkealta kuin entisaikaan, jolloin kauvan kestäneen
-toimettomuuden jälkeen tuntui hyvältä saada oikein "paukuttaa".
-Mielten kiihkeys on kadonnut, tuntuu kuin alkaisi Rörby jo jättää
-lapsuuden huimuuden ja siirtyä kypsyneesen ikäkauteen.
-
-Ja Laulupuro laulaa, laulaa yöt päivät herkeämättä. Emma kuuntelee
-sen laulua väliin, mutta siinä on toinen sointu nyt kuin silloin,
-kun hän kuunteli sitä koulun puutarhassa. Kokonainen joukko
-erilaatuisia ääniä kohoaa hiljaisina kesä-iltoina kukkaismetsikön
-syvyydestä. Tuolla syreenipehkojen siimeksessä heläjää kuin iloinen
-laululinnunliritys. Tuolta kivien välistä ohdakekatoksen alta kuuluu
-taas korkea, sointuva ääni, jota kauvempana säestää putouksen kohina
-kuin urkujen mahtava pauhu. Kirkkaina, ikäänkuin puhdistuneina
-kaikuvat sävelet. Niissä soi rauhaa, soi hiljaista onnea, mutta
-samalla velvollisuudentuntoa ja vastuunalaisuutta. Ja Emma kiittää
-Jumalaa siitä, että hän pääsi puron toiselle rannalle. Kaikki eivät
-pääse Laulupuron ylitse -- Ellen ei sitä koskaan tehnyt.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MURROSAIKANA***
-
-
-******* This file should be named 54139-8.txt or 54139-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/1/3/54139
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/54139-8.zip b/old/54139-8.zip
deleted file mode 100644
index 5b6c8c1..0000000
--- a/old/54139-8.zip
+++ /dev/null