diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54013-8.txt | 3881 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54013-8.zip | bin | 68554 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3881 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d5871bc --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54013 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54013) diff --git a/old/54013-8.txt b/old/54013-8.txt deleted file mode 100644 index 24920ad..0000000 --- a/old/54013-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3881 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Satuja, by August Strindberg - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Satuja - -Author: August Strindberg - -Translator: Karl Gustaf Larson - -Release Date: January 22, 2017 [EBook #54013] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -SATUJA - -Kirj. - -August Strindberg - - -Suomentanut Larin Kyösti - - - - - -Helsingissä, -Suomalainen Kustannus-O.-Y. Kansa, -1912. - - - - -SISÄLLYS: - - Juhannuksen aikoina. - Harppu meren pohjalla. - Unikeko. - Luotsin vastukset. - Valokuvausta ja viisaustieteitä. - Puoli arkkia paperia. - Voittokulkija ja narri. - Kun Paarmalintu tuli Orapaatsamaan. - Tupakkaladon salaisuudet. - Sankt Gotthardin satu. - Jubal Minätön. - Sinisiipi löytää Linnunsilmän. - - - - -Juhannuksen aikoina. - - -Juhannuksen aikoina, jolloin maa morsiamena loistaa Pohjoismaissa, -jolloin keto iloitsee, jolloin lähde vielä kumpuaa, niityn kukkaset -seisovat suorina ja linnut laulavat, silloin tuli kyyhkynen metsästä -ja asettui tuvan ulkopuolelle, missä yhdeksänkymmenvuotias äiti -makasi vuoteen omana. - -Vanhus oli maannut kaksikymmentä vuotta ja hän saattoi ikkunasta -nähdä kaiken, mitä tapahtui talossa, jota hänen kaksi poikaansa -hoiti. Mutta hän näki maailman ja ihmiset omalla omituisella -tavallaan, sillä ikkunaruudut olivat himmenneet kaikkiin sateenkaaren -väreihin; hänen tarvitsi vain hiukan kääntää päätänsä, niin näytti -kaikki milloin punaiselta milloin keltaiselta, vihreältä, siniseltä, -sinipunertavalta. Jos siis oli talvipäivä, jolloin puut hohtivat -huurteisina ikäänkuin ne olisivat puhjenneet valkoisiin hopealehtiin, -käänsi hän päätänsä päänaluisella, ja puut muuttuivat vihreiksi; -oli suvi, pelto kellertyi, taivas siintyi vaikka se todella olikin -ollut harmaa. Sillä tavoin luuli hän voivansa loihtia, eikä hänellä -koskaan ollut ikävä. Mutta taika-ruuduilla oli toinenkin lahja; sillä -ne olivat epätasaisia, niin että ne heijastivat ulkopuoliset esineet -milloin suurennettuina, milloin pienennettyinä. - -Kun sitten hänen iso poikansa tuli kotiin, oli häijy ja huusi -pihalla, toivoi äiti hänet heti pieneksi ja kiltiksi jälleen ja heti -näkikin hän hänet pienenä. Tai kun lapsenlapset siellä ulkona käydä -lyllertivät ja hän ajatteli niiden tulevaisuutta, silloin -- yks, -kaks, kolme -- silloin siirtyivät ne suurennuslasiin, ja hän näki ne -täysikasvuisina, isoina ihmisinä, oikeina jättiläisinä. - -Mutta kun tuli kesä, antoi hän avata ikkunan; sillä niin kauniina, -kuin maailma ulkona oli, ei sitä ruutujen läpi voinut nähdä. Ja nyt -juhannusaattona, kun luonto oli mitä kaunein, lepäsi hän katsellen -niitylle ja haalle, kun kyyhkynen viritti virtensä. Se lauloi niin -ihanasti Jesuksesta Kristuksesta ja taivaan valtakunnan ilosta -ja ihanuudesta ja se kutsui tervetulleiksi kaikki, jotka olivat -rasittuneita ja olivat saaneet tarpeekseen tämän elämän vaivoista. - -Vanhus kuunteli, mutta hänen sydämensä oli täynnä kiitollisuutta, -sillä maa oli tänään niin kaunis, kuin itse taivaskin eikä hän -toivonut itselleen parempaa. - -Silloin lensi kyyhkynen yli niityn vuorilehtoon, missä talonpoika -oli kaivamassa kaivoa. Hän seisoi syvällä maassa pää kolme kyynärää -maanpintaa alempana aivan kuin hän olisi seisonut haudassa. - -Kyyhkynen laskeutui kuuseen ja lauloi taivaanvaltakunnan ilosta -varmana siitä, että mies maan sisässä, joka ei nähnyt taivasta, merta -eikä niittyä, toivoisi sinne ylös. - --- Ei, sanoi talonpoika, minun täytyy ensin kaivaa kaivo; sillä -muuten ei kesävieraani saa vettä ja silloin muuttaa pieni onneton -rouva pienen lapsensa kanssa. - -Kyyhkynen lensi alas rantaan, missä talonpojan veli parastaikaa nosti -verkkojaan vedestä, ja se lensi kaislikkoon laulamaan. - --- Ei, sanoi talonpojan veli, minun täytyy hankkia ruokaa kotiin, -muuten lapset kirkuvat nälästä! Myöhemmin, myöhemmin! Taivas -aikanansa! Ensin elämä sitten kuolema! - -Kyyhkynen lensi isontuvan luo, missä pieni onneton rouva asui -kesää. Rouva istui nyt verannalla ja ompeli käsikoneella; hänen -kasvonsa hohtivat valkeina kuin lilja punaisen huopahatun alta, joka -unikukan tavoin lepäsi mustilla hiuksilla, jotka olivat mustat kuin -suruharso. Hänen piti pienokaiselle neuloa kaunis esiliina valmiiksi -juhannusaatoksi; ja lapsi istui hänen jalkojensa juuressa ja leikkeli -palaisiksi saamiansa kankaantilkkuja. - --- Miksei isä tule kotiin? kysyi pienokainen. - -Sepä juuri oli se vaikea kysymys, johon ei nuori äiti itsekään voinut -vastata, todenmukaisesti ei isäkään kulkiessaan vierailla mailla -suruineen, joka oli kaksinkerroin niin suuri kuin äidin suru. - -Ompelukone kävi huonosti, mutta se pisti ja pisti, niin monta -neulanpistosta kuin minkä ihmissydän saattaa sietää ennenkuin sen -veret vallan kuiviin vuotavat; ja joka pistos sitoi langan vain -lujemmin -- kuinka ihmeellistä! - -Äiti, minä tahdon tänään mennä kylään! sanoi pienokainen, ja minä -tahdon nähdä auringon, sillä täällä on niin pimeätä. - --- Sinä saat mennä auringon luo iltapäivällä, lapsukaiseni! - -Saaren tänpuolisella rannalla korkeiden kallioiden välissä oli -nimittäin pimeätä; ja tupa seisoi mustien kuusien keskellä, jotka -estivät näköalan, myös meren näkymästä. - --- Ja sitte tahdon minä, että sinä äiti ostat minulle paljon -leikkikaluja. - --- Lapsukaiseni, meillä on niin vähän varoja ostoksiin! vastasi äiti -ja painoi päänsä syvemmälle vasten rintaa. - -Ja se oli totta, sillä varallisuus oli muuttunut puutteeksi; heillä -ei ollut palvelijaa kesällä ja äidin täytyi itse tehdä kaikki työt. - -Mutta kun hän nyt näki lapsen surulliset kasvonilmeet, nosti hän sen -polvelleen. - --- Ota äitiä kaulasta, sanoi hän. - -Pienokainen teki niin. - --- Anna äidille suukkonen! - -Äiti sai sen pieneltä, puoleksi avoimelta suulta, joka oli kuin -linnunpoikasen; ja kun äiti sai katseen näistä pellavansinisistä -silmistä, sinisistä kuin pellavankukat, silloin heijastivat hänen -kauniit kasvonsa lapsen harmittoman viattomuuden, ja hän näytti itse -onnelliselta lapselta päivänpaisteessa. - --- Täällä en laula taivaan valtakunnasta, arveli kyyhkynen, mutta jos -minä voin heitä auttaa, niin minä teen sen. - -Ja sitte lensi se Päivänkylään, jossa sillä oli toimia. Nyt tuli -iltapäivä; pieni rouva otti vasun käsivarrelleen ja tarttui lapsen -käteen mennäkseen kylään. - -Hän ei koskaan ollut ennen käynyt kylässä, mutta hän tiesi sen olevan -auringonlaskun puolella, saaren takana; ja talonpoika oli sanonut, -että tiellä oli kuusi aitaa ennenkuin päästiin perille. - -Ja niin he menivät. - -Ensin tuli eteen kivinen puunjuurien läpiluikertelema polku, niin -että pienokaista täytyi kantaa, ja se oli kylläkin raskasta. Lääkäri -oli kieltänyt lasta rasittamasta vasenta jalkaansa, sillä se oli niin -pehmeä, että se helposti saattoi kasvaa vääräksi. - -Nuori äiti oli uupua raskaan taakkansa painosta; ja hikipisarat -helmeilivät alas pitkin hänen kasvojansa, sillä metsässä oli lämmintä. - --- Äiti, minua niin janottaa! valitti pieni tyttö. - --- Rakas lapsi, ole kärsivällinen, niin saat vettä, kun pääsemme -perille. - -Ja hän suuteli pienokaisen kuivia huulia, silloin hymyili lapsi -unohtaen janonsa. - -Mutta aurinko poltti ja ilma pysyi tyynenä metsässä. - --- Nyt sinä saat koettaa hiukan kävellä, sanoi äiti ja laski lapsen -maahan. - --- Äiti, minä olen niin väsynyt! valitti lapsi ja istuutui maahan -itkemään. - -Mutta maassa kasvoi mitä kauneimpia, rusohohteisia kellokukkasia, -jotka tuoksuivat manteleilta, eikä lapsi koskaan ollut nähnyt -sellaisia pikku kukkasia; ja sitte se hymyili taas niin, että äidin -mieli virkistyi ja hän saattoi jatkaa matkaansa kantaen lasta -käsivarrellaan. - -Nyt olivat he ensimmäisellä veräjällä, he kulkivat siitä ja asettivat -raksen tarkasti paikoilleen. - -Silloin kuului huuto kuin äänekäs hirnunta; irtonainen hevonen -syöksyi esiin asettuen keskelle tietä ja hirnahti; sen huutoon -vastattiin metsästä oikealta ja vasemmalta ylt'ympäri, ja maa -kumahti, oksat ratisivat ja kivet paukkuivat. Ja siinä seisoivat he -yksinään vapaana telmivän hevoslauman keskellä. - -Lapsi kätki kasvonsa äidin rinnalle, ja hänen pikku sydämensä tikutti -tuskasta kuin kello. - --- Minä pelkään niin! kuiskasi lapsi. - --- Oi, Jumala taivaassa, auta meitä! rukoili äiti. Silloin kuului -pilkkasiiven laulu kuusien sisästä; ja kas, samassa juoksivat hevoset -tiehensä eri tahoille; ja taas oli hiljaista. - -Niin pääsivät he toiselle veräjälle ja he asettivat raksen -paikoilleen. - -Siinä oli kesantopelto; ja aurinko paahtoi kuumemmin siellä kuin -metsässä. Maakokkareet törröttivät harmaina pitkissä riveissä, mutta -eräällä vierteellä huomasivat he kokkareiden äkkiä liikkuvan, ne -olivat lammaslauman selkiä, jotka liikkuivat. - -Lampaathan ovat kilttiä eläimiä, eritoten karitsat, mutta pässin -kanssa ei ole leikkimistä, sillä se on pahankurinen vekara ja se -hyökkää niidenkin kimppuun, jotka eivät ole sille mitään pahaa -tehneet. Ja nyt tuli se keskelle tietä hyppien yli ojan. Se taivutti -päänsä taaksepäin ja kulki takaperin. - --- Äiti, minä pelkään niin, sanoi pienokainen ja hänen sydämensä löi. - --- Oi, armias taivaan jumala, auta meitä, huokasi äiti ja katseli -rukoilevasti ylös sinistä holvia kohden. - -Ja siinä lepäili perhosen tapaan liihoitteleva pieni leivonen; ja kun -se alkoi laulaa, katosi pässi harmaiden kokkareiden sekaan. - -Niin tulivat he kolmannelle veräjälle. Nyt maa alkoi alentua; jalat -kastuivat ja eteen tuli suo. Mättäät näyttivät pieniltä haudoilta, -joilla oli valkoisia kukkasia, villakukkasia tai pumpulikukkasia; -ja nyt täytyi pysyä tiellä etteivät vajoisi liejuun. Siellä kasvoi -mustia marjoja, jotka olivat myrkyllisiä, ja niitä tahtoi lapsi -poimia, mutta ei saanut lupaa siihen, ja sentähden se suuttui, sillä -se ei ymmärtänyt, mikä oli myrkyllistä. - -Siinä kulkiessa näkyi jotain valkoista leviävän puiden väliin, -aurinko peittyi ja heidät saarsi kaamean valkea pimeys, ja se oli -hirvittävää. - -Valkoisen seasta pistäytyi esiin pää, jossa oli valkoinen tähti ja -kaksi kiemuraista sarvea, ja sitte määki se pää. Ja sieltä näkyi -useampia päitä, monta, monta, ja ne tulivat yhä lähemmäksi. - --- Äiti, minä pelkään niin, kuiskasi lapsi. Minä pelkään niin. - -Äiti astui askeleen sivulle ja vaipui kahden mättään väliin suohon. - --- Oi, jumala, sinä suuri ja armollinen, armahda minua! huusi äiti -sielunsa syvyydestä. - -Ja nyt kohisi tuuli, väkevä merituuli läpi metsän; puut kumartuivat -suuren hengen edessä ja nuori mänty taipui alaspäin, sen latva -kuiskasi jotakin hätääntyneen korvaan, ja kun äiti toisella kädellä -oli tarttunut erääseen oksaan, ojentautui se ja nosti epätoivoisen -naisen suosta. - -Sumu oli samassa hälventynyt; ja he seisoivat neljännen veräjän -luona. Mutta äiti, joka oli hukannut hattunsa, pyyhki lapsen kyyneliä -mustilla hiuksillaan; ja kun pienokainen sille hymyili, silloin -loisti äidin sydänraukka; hän unohti kaikki kärsityt vastoinkäymiset, -niin että hän sai uusia voimia ehtiäkseen viidennelle veräjälle. -Silloin hänen mielensä kirkastui, sillä hän näki punaisia -tiilikattoja ja lippuja, ja tienvarrella kasvoi lumipallopensaita -ja metsäruusuja kaksittain ikäänkuin ne olisivat pitäneet toinen -toisistansa, valkoinen lumipallopensas ja hohtava metsäruusu. - -Pienokainen saattoi nyt kävellä; ja hän poimi vasun täyteen kukkasia, -joihin Liisa-nuken piti nukkua juhannusyönä nähdäkseen kauniita unia. - -Niin kulkivat he leikkien tiensä, taasen huolettomina, sillä heillä -oli jälellä vain yksi koivuhaka päästäkseen perille. Nyt nousi tie -pienelle mäelle, ja kun he olivat päässeet sen laelle ja kääntyneet -oikealle, seisoi sonni tiellä. - -Oli mahdotonta paeta, ja murtuneena lankesi äiti polvilleen, asetti -lapsen maahan eteensä, taivutti päänsä suojellen lapsen ylitse, niin -että pitkä tukka riippui mustana huntuna; ja ojennetuin käsin rukoili -hän hiljaisen rukouksen. Hänen otsaltansa tippui tuskanhiki kuten -punaiset veripisarat alas maahan. - --- Oi, jumala, rukoili hän; ota henkeni, mutta säästä pienokaisen -henki! - -Silloin kuuli hän ilmassa siipien suhinaa; ja kun hän katseli ylös, -lensi valkoinen kyyhkynen kylää kohden, mutta sonni oli kadonnut. -Kun hän katsoi lastaan, istui tämä tien reunalla poimien mansikoita, -jotka olivat punaisia kuin veripisarat; ja silloin käsitti hän, mistä -ne olivat tulleet. - -He kulkivat viimeisestä veräjästä ja vaelsivat kylälle. - -Se loisti päivänpaisteessa, vihreän lahden poukamassa, isojen -lehmusten ja vaahterien suojassa; ja kummulla näkyi valkoinen kirkko -punaisine kellotapulineen; pappila syreenien, postitalo jasmiinien -peitossa, puutarhurin talo ison tammen katveessa. Kaikki oli siellä -niin valoisata; liput liehuivat leväällään, pienet veneet reunustivat -rantoja ja laitureita, kaikesta huomasi, että oli juhannusaatto. - -Mutta he eivät kohdanneet yhtä ainoatakaan ihmistä. Nyt piti heidän -ensin käydä kauppapuodissa ostoksilla, ja siellä saisi pienokainenkin -juodakseen. - -Kun he tulivat sinne, oli puoti suljettu. - --- Äiti, minun on niin jano, valitti lapsi. - -He menivät postitalolle, se oli suljettu. - --- Äiti, minun on niin nälkä. - -Äiti oli vaiti, sillä hän ei ymmärtänyt, miksi puoti arkipäivänä oli -suljettu, miksei näkynyt ketään ihmistä. - -Hän meni puutarhurille. Siellä oli ovi suljettu, ja iso koira makasi -portin edessä. - --- Äiti, minä olen niin väsynyt. - --- Niin minäkin olen, lapsukaiseni, mutta meidän täytyy etsiä vettä -juodaksemme. - -Ja he kulkivat talosta taloon; mutta kaikkialla olivat ovet -suljetut; eikä lapsi voinut kävellä enään, sillä sen pieni jalka oli -väsynyt niin että se ontui. Kun äiti näki pienen kauniin vartalon -kallistuvan, väsyi hänkin ja asettui istumaan tienvarrelle ottaen -lapsen syliinsä. Ja pienokainen nukahti. - -Silloin alkoi kyyhkynen laulaa syreenipensaissa; ja se lauloi -taivaan valtakunnan ilosta ja maan ikuisesta surusta ja tuskasta. - -Mutta äiti katseli nukkuvaa lastaan ja sen pieniä kasvoja; niitä -ympäröi valkopitsinen huntu, joka muistutti valkoteräistä liljaa. - -Hänellä oli mielestään taivaan valtakunta sylissään. - -Mutta lapsi heräsi ja pyysi juomaa. - -Äiti oli yhä vaiti. - --- Minä tahdon mennä kotiin, äiti, valitti pienokainen. - --- Samaa, hirveätä tietäkö takaisin? Ei koskaan! Mieluummin menen -minä järveen, vastasi äiti. - --- Minä tahdon mennä kotiin! - -Äiti nousi. Hän näki etäällä nuorien koivujen pilkoittavan kunnaan -takaa; kun hän niitä katseli, alkoivat puut liikkua ja kävellä. -Silloin ymmärsi hän, että siellä oli ihmisiä, jotka olivat taittaneet -koivunlimoja juhannuslehtimajoja varten; ja hän suuntasi tiensä sinne -saadakseen vettä. - -Kulkiessaan sinne huomasi hän tiellä pienen tuvan viheriäisen -aitauksen sisällä valkoisine veräjineen; ovi oli auki ja näkyi niin -ystävällisesti kutsuvan sisään. Hän kulki veräjän kautta ja tuli -puutarhaan, missä kasvoi pioonia ja akaleijoja. Nyt huomasi hän, että -uutimet oli laskettu ikkunoiden eteen; ja ne olivat kaikki valkoisia. -Mutta eräs yliskamarin ikkuna oli auki, ja kahden palsamikukan -välistä ojentautui valkoinen käsi viuhtoen valkoisella huivilla -ikäänkuin se olisi viuhtonut jollekin pois matkustavalle. - -Hän kulki kuistille; korkeassa ruohikossa oli vihannista -myrtinoksista ja valkoisista ruusuista solmittu seppele. Mutta se oli -liian iso morsiusseppeleeksi. - -Hän astui eteiseen ja kysyi, oliko ketään tuvassa. - -Kun ei vastausta kuulunut, astui hän tupaan. Lattialla seisoi -kokonaisen kukkaismetsän keskellä musta hopeajalkainen ruumiskirstu. -Ja kirstussa makasi nuori tyttö morsiuskruunu päässä. - -Huoneen seinät olivat mäntylaudoista ja vain öljyvernissalla sivellyt -niin, että kaikki oksat näkyivät. Ja soikeissa oksanreijissä näkyivät -tummat poikkisahatut oksat kuin silmäterät. - -Lapsi huomasi ensin ihmeelliset seinät ja sanoi: - --- Äiti, katsos kuinka monta silmää! - -Niin, siellä oli kaikenlaisia silmiä; isoja, kaunopuheisia, vakavia; -pieniä, tuikkivia lapsensilmiä, joiden silmäreijät hymyilivät; oli -pahoja silmiä, jotka paljastivat liiaksi silmänvalkuaista; avonaisia, -valvovia silmiä, jotka katsoivat sydämen syvimpään, ja siellä oli -iso, lempeä äidinsilmä, joka katseli rakkaasti kuollutta tyttöä; -ja silmästä riippui kirkas, männynpihkainen kyynel, joka laskevan -auringon säteissä kimmelsi punaisena ja vihreänä kuin jalokivi. - --- Nukkuuko tyttö? kysyi lapsi, joka nyt huomasi vainajan. - --- Kyllä hän nukkuu. - --- Äiti, onko hän morsian. - --- Kyllä hän on morsian. - -Äiti tunsi hänet. Tyttö oli sama, joka piti vihittämän juhannuksena, -kun merimies tulisi kotiin, mutta kun merimies kirjoitti voivansa -tulla vasta syksyllä, murtui tytön sydän, sillä hän ei tahtonut -odottaa syksyyn, jolloin puut pudottivat lehtensä ja myrskyt alkoivat -soida. Hän oli kuunnellut kyyhkysen laulua, ja oli ymmärtänyt sitä. -Kun nuori äiti nyt lähti, tiesi hän, mihin hän menisi. - -Hän asetti luotaan raskaan vasun veräjän ulkopuolelle ja otti lapsen -syliinsä; suuntasi askeleensa lähimmälle niitylle, joka eroitti hänet -rannasta. Kokonainen kukkaismeri suhisi ja kuiskasi hänen valkean -hameensa liepeissä, joka värjäytyi kaikenlaisista siitepölyistä; -kimalaiset, mettiset ja perhoset kohottivat siipiään ja lentelivät -edellä laulaen yhtenä ainoana kirjavana kultapilvenä. Hän kulki alas -rantaan kevein askelin. - -Silloin huomasi hän lahdella valkoisen purjeveneen tulevan -pingotetuin purjein suoraan laituria kohden, mutta ketään ei -näkynyt peräsimessä. Ja hän kahlasi yhä kauemmaksi kylpien kukissa -ja kukkaistuoksussa, niin että hänen valkoinen hameensa näytti -kukkaissaralta mutta paljon hienovärisemmältä. - -Alhaalle rannan piilipuiden väliin seisahtui hän; siellä oli -linnunpesä rungon ja oksan välissä; ja kun puu keinui iltatuulessa, -kiikutti se kolmea pientä untuvapoikasta, joita pienokainen heti -tahtoi taputella. - --- Lapsukaiseni, sanoi äiti; älä koskaan koske linnunpesiin. - -Ja juuri kun he seisoivat rantakivillä, laski valkea vene maihin, -aivan heidän jalkojensa juureen, mutta veneessä ei ollut ainoatakaan -ihmistä. - -Silloin otti hän lapsen ja nousi purjeveneeseen. Ja heti kääntyi vene -ja lähti lahdesta. - -Kun he purjehtivat kirkonniemen ohi, alkoivat kaikki kellot soida, -mutta niin reippaasti ja riemukkaasti. - -Ja vene liukui lahdesta ja tuli ulapalle, mistä avomeri näkyi. - -Pieni tyttö loisti riemusta, siellä vesi oli niin sinistä ja tyyntä; -eivätkä he enään kiitäneet veden vaan pellavankukkien ylitse, -joita lapsi poimi ojennettuun käteensä. Ja kukat kumartuivat ja -nousivat kuin pienet aaltoset kuiskaillen veneen laitaa vastaan. -Äärettömänä näkyi pellavapelto leviävän heidän edessään; mutta sitten -kietoutuivat he valkeaan sumuun ja kuulivat oikeata aallonloisketta. -Mutta sumun päältä kajahti leivosten laulu. - --- Kuinka voivat leivoset laulaa merellä? kysyi pienokainen. - --- Meri on niin vihreä, että leivot luulevat sen niityksi, vastasi -äiti. Nyt haihtui taas sumu; taivas oli sininen kuin pellavapelto, ja -leivot nousivat ilmoihin. - -Silloin saivat he nähdä ulkona meressä vihertävän saaren valkoisine -santarantoineen, missä valkeisiin vaatteisiin puetut ihmiset kulkivat -käsi kädessä. Ja mailleen menevä aurinko valaisi pilarikäytävän -kultaista kattoa, jossa valkeat tulet paloivat pyhien uhrimaljojen -alla; ja yli viheriöivän saaren kaareutui ruusunpunainen ja -kaislanvihreä sateenkaari. - --- Äiti, mitä se on? - -Äiti ei voinut vastata. - --- Onko se taivaan valtakunta, josta kyyhkynen lauloi? Mikä on -taivaan valtakunta, äiti? - --- Lapseni, se on paikka, missä kaikki ihmiset ovat ystäviä, vastasi -äiti; missä ei ole mitään surua eikä mitään vihaa. - --- Sitten tahdon minä päästä sinne, sanoi lapsi. - --- Niin minäkin tahdon, sanoi väsynyt, hyljätty, kovia kokenut äiti. - - - - -Harppu meren pohjalla. - - -Kerran lojui kivinilkka poikasensa kera syvällä meren pohjalla -laivalaiturin vieressä katsellen kuinka eräs poika laittoi kuntoon -onkivapaansa onkiakseen. - --- Katsohan tuota! sanoi kivinilkka, niin opit tuntemaan maailman -pahuuden ja kavaluuden... Katsohan nyt sen vehkeitä, sillä on piiska -kädessä; ja sitte viskaa se veteen siimanpään; tuossa se on! - -Sitte tulee lerkku, joka vetää sen alaspäin; tuossa se on; mutta -sitte tulee haka, johon on pistetty käärme! Älä ota sitä suuhusi -koskaan, sillä silloin sinä joudut kiikkiin! No niin, tyhmät ahvenet -ja särjet, ne vain antavat vetää itseänsä nenästä. Nyt sinä tiedät -sen! - -Mutta nyt alkoi liekometsä simpukoineen ja näkinkenkineen keinua; -kuului polsketta ja jyskettä, ja esiin työntyi heidän päittensä yli -iso punainen valaskala; sillä oli korkkiruuvin muotoinen pyrstöevä, -jolla se työskenteli. - --- Se on höyrylaiva! sanoi vanha kivinilkka. Väistyppäs! - -Niin, ja sitte kuului hirveätä melua ylhäältä. Siellä rytisi ja -jyskyi, kun kahdessa sekunnissa rakennettiin siltaa laivasta maahan. -Mutta vaikeata oli sitä nähdä, sillä siellä ylhäällä puhallettiin -nokea ja öljyä. - -Sillalla oli jotain raskasta, niin että se parkui, ja muutamat miehet -alkoivat laulaa: - --- Hei, käykää kiinni! -- Hei, juu! junttanpoo! -- Hei, yht'aikaa! -Hei, juu, junttanpoo! Hei, harvakseen! -- Junttanpoo! - -Nyt tapahtui jotakin vallan kuvailematonta. Ensin kuului ikäänkuin -kuusikymmentä taalaalaista olisi puhkonut puuta: sitten aukeni veteen -kuoppa, joka ulettui pohjaan saakka; ja kolmen kiven välissä seisoi -musta kaappi, joka lauloi ja soitti niin, että helisi ja kilisi aivan -kivinilkan ja hänen poikansa lähellä, ja he uivat syvyyteen. - -Nyt kuului ylhäältä kirkuva ääni: - --- Kolme syltä vettä! Ei se käy päinsä! Antaa sen olla, ei maksa -vaivaa kiskoa ylös tätä vanhaa rämppää, sen korjaus maksaisi enemmän -kuin minkä väärtti se on. - -Vuorimestari puhui, sillä hänen pianiinonsa oli pudonnut veteen. - -Sitten oli hiljaista; iso punakala porhalsi tiehensä ruuvievineen, -ja sitte oli vielä hiljaisempaa. Mutta kun aurinko oli mennyt -mailleen, alkoi tuulla; musta kaappi alhaalla liekometsässä keinui ja -jyskyi kiviä vasten; ja joka jysähdyksestä se soinnahti, niin että -lähitienoon kalat tulivat uiden katselemaan ja kuuntelemaan. - -Ensimmäisenä tuli kivinilkka katselemaan; ja kun se saattoi -kuvastella itseään kaapista, sanoi se: "Se on kuvastinkaappi!" - -Se oli järkiperäistä puhetta, ja sentähden sanoivat kaikki: "Se on -kuvastinkaappi!" - -"Sitten tuli tokanpoika ja haisteli perin pohjin kiinnijääneitä -kynttilänjalkoja, joiden putkissa oli vielä palamatta jääneitä -kynttilänpätkiä. Tämä kelpaisi syötäväksi, sanoi se, jollei vain -olisi noita siimanpäitä." Sitte tuli isoturska ja asettui polkimelle; -mutta silloin jymisi kaapin sisusta, niin että kaikki kalat pakenivat. - -Pitemmälle ei päästy sinä päivänä. Yöksi tuli puolittain myrsky, -pelikirstu jyskyi kuin kadunlaskijan juntta aina auringon nousuun -saakka. Kun silloin kivinilkka palasi koko seurue mukanaan, oli -kaappi siirtynyt sioiltaan. - -Haikalan kidan tavoin oli kansi lauvennut, sieltä näkyi niin iso -hammasrivi, etteivät he koskaan olleet mokomaa nähneet; mutta joka -toinen hammas oli musta. Ja koko kone oli sivultaan paisunut kuin -mätikala; laudat koukistuivat, poljin törrötti ylöspäin kuin potkiva -jalka; kynttilänjalkojen haarukat puristautuivat kokoon kuin nyrkit. --- Olipas se aika veikele! - --- Se hajoaa! huusi turska ja työnsi ulos toista eväänsä valmiina -kääntymään. - --- Se hajoaa! huusivat kaikki. - -Ja nyt irtaantuivat laudat, kirstu aukeni, ja nyt saatiin nähdä, -miltä se näytti sisältäpäin; sepäs oli kaikkein hauskinta. - --- Se on katiska! Älkää menkö sinne! sanoi kivinilkka. - --- Ne on kangaspuita! sanoi mutakala, joka kutoo pesänsä ja on -kutomataitoinen. - --- Se on soraharppu, sanoi ahven, joka tavallisesti pysyttelihe -kalkkisoran alla. - -Niinpä niin, se oli soraharppu! Mutta sen sisässä oli niin paljon -komseita, joita ei ollut sorannostokoneessa. Siellä oli pieniä -esineitä, jotka näyttivät valkoisiin villasukkiin käärityiltä -varpailta; ja kun ne liikkuivat, niin liikkui koko jalka satoine -luurankosormineen; se kulki ja kulki, mutta ei päässyt koskaan -paikaltaan. - -Olipas se kummallinen koje! Mutta soitto oli tauvonnut, sillä -luuranko ei ylettynyt enään kieliin, vaan ne kaartelivat vedessä -ikäänkuin ne olisivat nakuttaneet rystöillään päästäkseen sisälle. - -Soitto oli loppunut. Mutta silloin tuli rautakalaparvi ja ui aivan -kaapin lävitse. Ja kun kalat laahasivat piikkejään yli rautakielien, -silloin soittivat ne taas, mutta aivan uudella tavalla, sillä nyt -olivat kielet uudestaan viritetyt. - - * * * * * - -Ruusuisena kesä-iltana heti sen jälkeen istui kaksi lasta, poika ja -tyttö laivalaiturilla. He eivät ajatelleet juuri mitään, ehkä hiukan -vallattomia kujeita; samassa kuului veden pohjasta hiljaista soittoa, -ja he kävivät vakaviksi. - --- Kuuletko? - --- Kuulen. Mitä se on? Siellä soitetaan sävelikköjä. - --- Eipäs, hyttysethän ne surisevat. - --- Eipäs. Merenneito siellä soittaa. - --- Ei ole mitään merenneitoa, on maisteri sanonut. - --- Sitä ei maisteri tiedä. - --- Mutta kuulehan kuitenkin. - -He kuuntelivat pitkän ajan ja sitten he menivät. - -Pari vastatullutta kylpyvierasta istuutui laiturille; mies katseli -naisen silmiin, jotka kuvastivat koko ruusuisen auringonlaskun ja -vihreät rannat. Silloin kuulivat he ikäänkuin lasiharmonikka olisi -soinut, mutta aivan uusissa äänilajeissa, sellaisissa, joita vain he -olivat uneksineet tahtoessaan luoda uutta maailmaan. Mutta heidän -mieleensä ei juolahtanut etsiä ääniä ulkopuolelta omaa itseään, sillä -he luulivat soiton soivan heidän omista sydämistään. - -Sitten tuli pari vanhaa kylpyvierasta, jotka tunsivat juonen; -piloillaan sanoivat he ääneen: - --- Vuorimestarin uponnut fortepianohan se soi. Mutta niin pian kuin -tuli uusia kylpyvieraita, jotka eivät tunteneet petosta, istuivat he -ihmetellen ja iloitsivat tuntemattomasta soitosta kunnes vanhemmat -kylpyvieraat ilmoittivat heille petoksen. Sen jälkeen eivät he enään -iloinneet. - -Mutta pelikirstu lojui paikallaan koko kesän; ja rautakalat opettivat -taitonsa ahvenille, jotka taisivat sen paremmin. Pianosta tuli -kylpyvieraille ahvenhauta; luotsit asettivat verkkonsa sen ympärille, -ja muuan vahtimestari yritti eräänä päivänä pyydystää siitä turskaa. -Kun hän vanhalla kellonluodilla oli saanut turskanköyden veteen ja -kun hänen piti vetää se ylös, kuuli hän X-moll juoksutuksen, ja niin -takertui koukku kiinni. Hän nyki ja vetkutti, ja vihdoin kiskoi hän -veden pintaan viisi sorminikamaa, joiden päissä oli villatukot, ja -luut naksahtivat kuin luurangolla ikään. Silloin hän pelästyi ja -heitti koko saaliin mereen vaikka hän tiesi mitä se oli! - -Sitten tuli mätäkuu, jolloin vesi lämpeni ja kaikki kalat lähtivät -syvänteistä etsimään viileyttä. Silloin vaikeni soitto taas. Mutta -tuli elokuun kuutamo ja kylpyvieraat panivat toimeen huvisoutuja. -Valkeassa veneessä istuivat myös vuorimestari ja hänen rouvansa; ja -heitä soudattivat edestakaisin heidän poikansa. He kuulivat veneen -alta soittoa soutaessaan mustalla vedellä, joka päältäpäin oli -hopeoitu ja lisäksi hohti hiukan himmeine kultailuineen. - --- Hahhaa! sanoi vuorimestari, sehän on meidän vanha pianorämämme. -Hahhaa! - -Mutta silloin hän vaikeni huomatessaan vaimonsa painavan päänsä -syvälle alas rintaa vasten kuten näkee kuvissa pelikaanien tekevän -ikäänkuin vaimo olisi tahtonut purra poveaan ja kätkeä kasvonsa. - -Vanha piano ja sen pitkä tarina oli hänessä henkiin herättänyt -muistoja syvyydestä, ensimmäisestä ruokasalista, jonka he olivat -itselleen valmistaneet, ensimmäisestä lapsesta, joka opetteli -soittamaan, pitkien iltojen ikävästä, mikä oli saatu karkoitetuksi -myrskyävillä sävelmäärillä niin, että koko kerros pudisti päältään -tylsyyden ja loi uutta loistoa huonekaluihinkin... Mutta se tarina ei -kuulu tähän. - - * * * * * - -Kun tuli syksy ja ensimmäinen myrsky raivosi, tulivat silakat -tuhansin parvin uiskennellen läpi pelikirstun. Se oli olevinaan -jäähyväissoittoa; tiirat ja lokit kokoontuivat sitä kuuntelemaan. Ja -sinä yönä lähti pelikirstu merille; ja se oli koko loiston loppu. - - - - -Unikeko - - -Kapellimestari Krautzberg makasi usein mielellään aamusilla -sentähden, että hän soitteli iltasilla orkesterissa, myöskin -sentähden, että hän joi useamman kuin yhden lasin olutta ennen -maatapanoa. Hän oli kyllä ajatellut nousta varemmin, mutta hänen -mielestänsä sellaiseen ei ollut mitään aihetta. Jos hän aamusilla -kävi tapaamassa jotain tuttavaa, ei tämä ollut kotosalla; jos hänen -tarvitsi sijoittaa rahansa pankkiin, niin se oli suljettu; jos hänen -piti lainata nuotteja musiikkikaupasta, niin sitä ei vielä oltu -avattu, ja jos hänen piti ajaa raitiotievaunussa, niin se ei vielä -ollut liikkeellä, ajuria ei hän voinut saada käsiinsä niin aikaiseen, -Rapé nuuskaansakaan hän ei voinut saada, hän ei voinut toimittaa -mitään niin varhain. Sentähden oli hän päätynyt makaamaan kauan -aamusilla, ja sehän riippui aivan hänen omasta tahdostaan. - -Ja nyt oli asia sellainen, että hän rakasti aurinkoa, kukkia ja -lapsia, mutta hienojen soittokoneittensa takia ei hän voinut asua -auringonpuoleisella kadulla, sillä soittokoneet eivät kestäneet -viritystä auringonvaloisissa huoneissa. Sentähden vuokrasi hän -itselleen huoneen huhtikuun ensi päivänä, huoneen, joka antoi -pohjoiseen suuntaan. Siitä otti hän tarkan selon, sillä hänellä oli -kompassi kellon vitjoissa ja hän tiesi, missä Otavan tähdet iltaisin -tuikkivat. - -Niin olisi asia ja tuli kevät ja ilma lämpeni niin, että oli oikea -nautinto miehen asua pohjoiseen antavalla kadulla. Makuuhuone -sijaitsi salin vieressä, hän piti huoneensa aina pimeänä laskemalla -alas säleuutimet, mutta salissa ei ollut säleuutimia, sillä siellä ei -niitä tarvittu. - -Sitten tuli alkukesä ja maa muuttui vihreäksi. Kapellimestari oli -syönyt ja juonut Hasselbackenilla, sentähden nukkui hän mainiosti -erittäinkin sentakia, että teatteri oli suljettu juuri sinä päivänä. - -Joka tapauksessa nukkui hän mainiosti, mutta ilma huoneessa kävi niin -kuumaksi, että hän heräsi ja luuli pari kertaa olevansa valveilla. -Kerran kuvitteli hän seinäpaperien palavan, mutta saattoikin syy -johtua Burgunder-viinin nauttimisesta; kerran tunsi hän kasvoillansa -kuuman lehahduksen, mutta varmasti oli syy Burgunderissa, sentähden -kääntyi hän vuoteellaan ja nukahti. - -Sitten nousi hän puoli kymmenen aikaan ja meni saliin vilvottuakseen -juomalla lasin maitoa, mikä aina seisoi hänen pöydällänsä aamusilla. - -Mutta salissa ei ilma ollut tänään viileä, se oli miltei lämmin, -liian lämmin. Eikä kylmä maito ollut kylmää, se oli haaleata, -epämiellyttävän haaleata. - -Kapellimestari ei ollut mikään ärtyisä mies, mutta hän piti -järjestyksestä kaikessa. Sentähden kutsui hän soittokellolla -vanhan Loviisan luoksensa, ja koska hän teki huomautuksensa ensi -viidennelläkymmenellä kerralla, puhutteli hän Loviisaa ystävällisesti -mutta vakavalla äänenpainolla tämän pistäessä päänsä esiin ovesta. - -Loviisa, sanoi hän, sinä olet antanut minulle haaleata maitoa. - -Patruuna, en ole sitä tehnyt, maito oli kylmää, mutta se on seistessä -haalistunut. - -Ja sitte sinä olet lämmittänyt huoneen liian lämpöiseksi. - -Sen Loviisa jyrkästi kielsi ja hän vetäytyi loukkautuneena loukkoonsa. - -Menihän se maito mukiinsa, mutta kun kapellimestari katseli -ympärilleen salissa, suuttui hän. Hän oli näet rakentanut itsellensä -erääseen nurkkaan pianonviereen kotialttarin, pienen pöydän, jolla -seisoi kaksi hopeaista kynttilänjalkaa, iso nuoren naisen valokuva ja -sen edessä kultareunainen samppanjalasi. - -Tähän lasiin, hänen häälasiinsa -- hän oli nyt leskimies -- pisti -hän tavallisesti joka päivä punaisen ruusun muistoksi ja uhriksi -hänelle, joka kerran oli ollut hänen elämänsä aurinko. Talvet, -kesät seisoi ruusu siinä, ja talvisin pysyi se virkeänä kahdeksan -päivää, jos nimittäin varren päätä leikattiin ja veteen ripoteltiin -hiukan suolaa. Nyt oli asianlaita se, että hän eilen illalla oli -asettanut aivan tuoreen ruusun veteen ja tänään oli se kuihtunut, -kutistunut ja kuollut ja nojasi päänsä rintaa vasten. Se oli paha -ennemerkki. Hän tiesi kyllä minkälaista arkaluontoista sukukuntaa -nämä kukkaset olivat ja hän oli huomannut minlaisten ihmisten -parissa ne viihtyivät ja millaisten parissa ne eivät viihtyneet. -Hän muisti vielä toisinaan, vaimovainajansa ruusun, jonka aina -piti olla ompelupöydällä, se ruusu ei viihtynyt vaan kuihtui aivan -odottamatta. Ja hän oli tehnyt sen huomion, että se tapahtui juuri -silloin, kuin hänen aurinkonsa suvaitsi peittyä pilvien taakse, jotka -kumeasti jyristen purkautuivat sadekuuroksi. Ruusut kaipasivat rauhaa -ja helliä sanoja eivätkä ne sietäneet kovaa äänenpainoa. Soittoa -ne rakastivat ja hän soitteli toisinaan niin, että ne aukenivat ja -hymyilivät. - -Nyt oli asianlaita se, että Loviisalla oli kova luonne, ja hänen -tapansa oli torua itseksensä siivotessaan huoneita. Ja hänellä oli -paha päivänsä keittiössä niin, että kastike pilaantui ja kaikki ruoka -muuten sai huonon tuulen sivumaun, minkä kapellimestari heti tunsi, -sillä hän itse oli hieno soittokone, joka tunsi sielussaan sitä, mitä -muut ihmiset eivät tunne. - -Hän arvasi heti, että Loviisa oli tappanut ruusun; ehkä Loviisa oli -torunut sitä raukkaa tai tölhäissyt lasia, tai hengittänyt jotain -pahaa ruusuun, joka ei sietänyt sellaista. Sentähden soitti hän -jälleen Loviisan huoneeseen, ja kun Loviisa pisti päänsä ovesta, -sanoi hän, välttäen tosin epäystävällisiä sanoja, mutta kuitenkin -hiukan varmemmin kuin ensi kerralla: - --- Loviisa, mitä sinä olet tehnyt minun ruusulleni? - --- En mitään! hyvä patruuna. - --- Etkö mitään? Luuletko sinä, että kukka itsestänsä kuolee? Näethän, -että vettä ei ole lasissa! Veden sinä olet siitä kaatanut. - -Koska Loviisa oli viaton, meni hän kyökkiin itkemään, sillä väärä -syytös tuntui hänestä katkeralta. - -Kapellimestari Kreuzberg ei sietänyt kuulla toisten itkua, se oli -hänestä liikaa ja hän osti illaksi uuden ruusun, ihan tuoreen ilman -teräslankoja tietysti, sillä niitä ei hänen vaimonsa koskaan sietänyt. - -Ja sitte pani hän maata ja nukkui toisella korvallaan; tosin -seinäpaperit hänen mielestänsä paloivat ja päänalus tuntui kuumalta, -mutta hän nukahti uudestaan. - -Seuraavana päivänä astui hän saliin toimittamaan hartaushetkiään -kotialttarin edessä, mutta, oi kauhistus! ruusun lehdet olivat -irtautuneet vartta myöden. - -Hän aikoi tarttua soittokelloon, mutta hillitsi itsensä nähdessään -koko sieluineen rakastamansa vaimon kuvan kokoonkääriytyneenä -pudonneen kukkalasin juurelle. - -Tämä ei ollut Loviisan tekoa! -- Lapsellisessa mielessään ajatteli -hän: Hän, joka oli minulle kaikki kaikessa, minun omatuntoni ja -minun runottareni, hän ei hyväksy minun menettelyäni, hän on minulle -vihoissaan; mitä olen minä tehnyt? - -Niinpä niin, tutkiessaan omaatuntoansa löysi hän sieltä, kuten -tavallista aina on, pieniä vikoja ja hän päätti kaivaa ne ulos, -vähitellen tietysti. - -Sitten varusti hän valokuvan lasilla ja kehyksillä, ja ruusun asetti -hän lasikuvun alle. - -Sitten lähti hän kahdeksan päivää kestävälle matkalle, palasi yöllä -kotiin ja pani maata. Heräsi kerran, kuten tavallisesti, aukaisi -toisen silmänsä ja luuli, että kattolampussa oli valkeata. - -Tullessaan saliin oli siellä ilma tuhattulimmaisen kuuma ja kaikki -näytti niin hunninkoiselta. Ikkunauutimet olivat haalistuneet, pianon -peitekin oli kadottanut värinsä, nuottikirjojen nidokset olivat -viistot, kattolampun öljy oli haihtunut ja riippui uhkaavana pisarana -lamppukoristeen päässä, minkä ympärillä kärpäsillä oli tapa tanssia; -vesipullon vesi oli lämmin. - -Mutta kaikkein ikävintä oli se, että hänen vaimonsa kuva oli -kelmennyt, kellertynyt kuin syysruoho! Silloin hän suuttui. Ja kun -hän oikein suuttui, alkoi hän soittaa pianoa tai viulua aina sen -mukaan kuin... - -Hän istuutui tällä kertaa pianon ääreen epävarmassa aikomuksessa -soittaa E-moll sonaatin, Griegin tietysti sekä hänen vaimonsa -sonaatin, paraimman ja suurimman, minkä tiesi maailmaan syntyneen -jälkeen Beethovenin. D-mollin, ei sen vuoksi, että E seuraa D:tä, -vaan sentähden, että niin oli asia. - -Mutta piano ei tahtonut totella tänään. Se oli epäsoinnukas, se -juonitteli niin, että hän luuli sormiensa tai korviensa olevan -epäkunnossa. Mutta syy ei ollut niissä. Piano oli kai aivan -yksinkertaisesti epävireissä, aivan hirveästi epävireissä, vaikka -virittäjän taitavat kädet olivat vastikään sen virittäneet. Se oli -kuin riivattu, noiduttu! - -Silloin tarttui hän viuluun, ja se täytyi tietysti virittää. Mutta -kun kvinttiä piti vääntää korkealle, niin ruuvi teki tenän; se oli -kuivettunut kiinni. Ja kun kapellimestari kovin kourin kävi siihen -käsiksi, katkesi kieli piukahtaen ja pyörähti kokoon kuin kuivettunut -ankeriaisen nahka. - -Se oli noiduttu! - -Mutta kuvan himmentyminen harmitti häntä kaikista enimmin ja -sentähden peitti hän harsolla alttarin. - -Siten peittyivät harsoon kaikki hänen elämänsä kauniimmat muistot, ja -kapellimestari joutui itse epävireisiin, alkoi sureskella ja lakkasi -käymästä iltasilla ravintoloissa. - -Ja niin liukui aika sydänkesää kohden. Yöt kävivät päiviä pitemmiksi; -mutta koska sälekaihtimet pimittivät huoneen, ei kapellimestari -voinut huomata mitään eroitusta. - -Lopulta hän eräänä yönä, itse juhannusyönä, heräsi siihen, että -salin kello löi kolmetoista. Se oli kauheata, koska kolmetoista -on onneton luku, mutta myös senvuoksi, ettei mikään viisas kello -voi lyödä kolmeatoista. Nyt hän ei nukahtanutkaan uudestaan, vaan -kuunteli vuoteessaan. Salista kuului naputtava ääni ja sitte paukahti -ikäänkuin huonekalu olisi haljennut. Sen jälkeen kuului ikäänkuin -tassuttelevia ääniä lattialta ja sitte alkoi kello lyödä; ja se löi, -löi, viisikymmentä kertaa, vieläpä sata kertaa. Se oli hirveätä! - -Mutta silloin tulvehti valokimppu makuuhuoneeseen ja se viskasi kuvan -seinäpaperille, kummallisen, ristintapaisen ha'an muotoisen kuvan -ja se tuli salin ovesta. Siis kynttilöitä oli sytytetty salissa. -Mutta kuka oli ne sytyttänyt? Ja lasit kilahtelivat ikäänkuin siellä -olisi ollut vieraita; samppanjalasit kilahtelivat, mutta puhetta -ei kuulunut. Nyt kuului taas uusia ääniä aivan kuin olisi korjattu -purjeita kokoon, ikäänkuin olisi kaulattu vaatteita tai muuta -sentapaista. - -Kapellimestarin täytyi mennä katsomaan, uskoen sielunsa -kaikkivaltiaan haltuun meni hän saliin. - -Hän näki ensin Loviisan kampuu-aamupuvun katoavan kyökin ovesta; näki -joka tapauksessa kohotetut rullakartiinit; näki ruokapöydän täynnä -laseihin pistettyjä kukkia, ah, pöytä oli täynnä yhtä paljon kukkia -kuin silloin hääillalla saapuessaan kotiin morsiamensa kanssa. - -Ja katsos nyt: aurinko paistoi suoraan hänen silmiinsä yli kaukaisten -siintävien järvenselänteiden ja metsien; aurinko oli aikaansaanut -salin valaistuksen sekä tehnyt kaikki pienet kujeet. Ja nyt oli hänen -syntymäpäivänsä ja hän siunasi aurinkoa, joka oli ollut niin aikaisin -jalkeilla aamusilla ja tehnyt nämä kepposet unikeolle. Ja nyt hän -siunasi hänen muistoansa, jota hän oli sanonut elämänsä auringoksi! -Ei se ollut mikään uusi nimi, mutta hän ei voinut keksiä parempaakaan -ja se oli hyvä sellaisenaan. - -Ja ruusu seisoi vaimon alttarilla ja se oli ihan tuores, niin -tuores kuin hänkin oli ollut ennenkuin väsyi vaivoistansa. Väsyi! -Niin, hänen vaimonsa ei ollut niitä voimakkaimpia ihmisiä; ja elämä -kaikkine sysäyksineen ja töytäyksineen oli tuntunut hänen vaimostaan -liian raa'alta. Hän muisti vielä, kuinka vaimo vaatteita silitettyään -tai pestyään ne oli vaipunut sohvaan valitellen: minä olen niin -väsynyt! -- Pikku raukka, hän ei kuulunut tähän maailmaan, olipahan -vain antanut vierailunäytännön ja sitte matkustanut. - -Ja vaimo oli kaivannut aurinkoa, niin oli tohtori sanonut, mutta -siihen aikaan ei heillä ollut varoja hankkia itselleen aurinkoa, -sillä auringonvaloiset huoneet maksavat enemmän. - -Mutta nyt oli hänellä aurinkoa yllin kyllin sitä tietämättään; ja -hän seisoi aivan keskellä päivänpaistetta, mutta se oli myöhäistä. -Juhannus oli ohitse ja aurinko meni taas menojaan; viipyisi poissa -kokonaisen vuoden ja palaisi taas. Kaikki on niin kummallista. - - - - -Luotsin vastukset. - - -Luotsikutteri oli täsmälleen viimeisen majakan ulkopuolella; -talvinen aurinko oli mennyt mailleen jo aikoja sitten ja aallot -kävivät korkeina, oikeina hyrskyinä. Silloin antoi tähystäjä keulasta -ilmoitusmerkin: näkyy purjehtija tuulen puolella! - -Ulkona ulapalla näkyi priki, joka oli hiivattu tuuleen ja oli -nostanut luotsilipun; se pyrki varmaankin satamaan. - --- Ylemmäs! komensi luotsivanhin ruorimiehelle. Sen luo on vaikeata -päästä tällaisessa aallokossa, mutta kuules sinä, Vihtori, me -tapaamme sen veneellä tuulen alapuolella, voit sitte hypätä rikiin, -mistä vain pääset... Nyt käännämme! -- Selvä! -- - -Kutteri kääntyi juuri ja suuntasi kohden rikiä, joka hakkasi -aallokossa. - --- Kumma kapine kun ei se jo käännä kokonaan! -- Näettekö kannella -tulta? -- Ei! -- Eikä mitään lyhtyä etumastossa -- Täyttä seiliä! -ylemmäs Vihtori! Kutteri tuli liika kovaa vauhtia; Vihtori seisoi -kaidepuilla tuulen puolella; ja kun iso hyökylaine seuraavalla -kerralla nosti venettä, seisoi Vihtori ylhäällä prikin vantissa, -sillä välin eteni kutteri, kääntyi ja suuntasi sisäväylän majakkaa -kohden. Vihtori istui puolitiessä saalinkia, puhalsi ilman -keuhkoistaan ennenkuin hän tuli alas kannelle. Kannelle tultuaan -meni hän heti peräsimen tykö, jossa hänen paikkansa tietysti oli, -mutta kylläpä hän hämmästyi aika lailla, kun hän ei huomannut ketään -ruorirataksen ääressä. Hän huusi halloota, mutta kukaan ei vastannut. - --- Varmaankin ne istuvat kajuutassa juomassa, ajatteli hän ja meni -kajuutan ikkunasta katsomaan. Ei sielläkään ollut ketään! Hän kulki -keulaan keittiön ja skanssin puolelle, mutta ei sielläkään ollut -ristin sielua! Silloin hän ymmärsi, että laiva oli tuuliajolla, hän -otaksui, että se vuoti ja oli vaipumaisillaan mereen. - -Hän tähysti nyt ensin luotsikutteria, mutta se oli kadonnut pimeyteen. - -Oli mahdotonta ohjata maata kohden, sillä hän ei voinut yht'aikaa -rassata ja vähentää purjeita, kun hänen samalla piti hoitaa -peräsintä, sitä hän ei voinut edes ajatellakaan. - -Tässä ei ollut muuta keinoa kuin antaa laivan ajelehtia vaikka aallot -kuljettivat sitä merelle. - -Eikä hän ilostunut, mutta luotsi on valmis kestämään kaikkea; ja -kylläpähän joku purjehtija purjehtisi ohi, kunhan hän vain saisi -tulen viritetyksi voidakseen antaa ilmoitusmerkkiä. Sen vuoksi -lähti hän laivan keittiöön hakemaan tulitikkuja ja lyhtyä. Vaikka -aallot kävivät hyvin korkeina, ei laiva liikahdellut ollenkaan, ja -tämä ihmetytti häntä, mutta vielä enemmän hämmästyi hän päästyään -isonmaston ohi, kun hän huomasi kävelevänsä parkettilattialle -levitetyllä pitkällä jalkamatolla, mikä oli valkoinen, sininen ja -kuosiltaan pikkuruudullinen. Hän kulki kulkemistaan, mutta matosta ei -koskaan tahtonut tulla loppua, eikä hän enään nähnyt mitään laivan -keittiötä. Tämä tosin oli kauheata, mutta samalla hauskaa, sillä se -oli uutta. - -Matto ei ollut lopussa, kun hän seisoi kivirakennusten läpikujan -sisäänkäytävän edessä, missä oli puoteja valaistuine ikkunoineen. -Oikealla oli ihmisvaaka ja itsetoimiva kone. Ajattelematta sen -enempää asettui hän seisomaan vaa'alle ja pisti koneen reikään -rahan. Hän tiesi hyvin painavansa kahdeksankymmentä kilogrammaa, -sentähden hymyili hän pakostakin, kun viisari näytti vain kahdeksan -kiloa. Joko sitten vaaka osoittaa aivan hullunkurisesti taikka olen -minä joutunut toiselle taivaankappaleelle, joka on kymmenen kertaa -isompi tai pienempi kuin maa. Niin hän ajatteli, sillä hän oli käynyt -merimieskoulua ja oli lukenut tähtitiedettä. - -Nyt piti hänen tutkia, mitä auttomaattikoneessa oli! Kun raha oli -pudonnut, ponnahti luukku auki ja siitä pistettiin hänen käteensä -kirje. Kirje oli suljettu valkoiseen kuoreen ja suurella punaisella -lakalla varustettu; mutta leimaa hän ei voinut lukea, mutta se -olikin yhdentekevää, koska hän ei tietänyt, keltä se oli. Hän avasi -kuitenkin kirjeen ja luki... ensin allekirjoituksen kuten tavallista -on. Siinä oli kirjoitettu... niin, sen saamme jälkeenpäin tietää. -No niin, hän luki kirjeen kolmeen kertaan, ja pisti sen sitten -povitaskuunsa ja sitä tehdessään oli hän hyvin miettivän näköinen; -hyvin miettivän näköinen! - -Sitten kulki hän eteenpäin läpikujaan, mutta pysyttelihe nyt -tunnollisesti keskellä mattoa. Siellä oli kaikenlaisia puoteja, -mutta ei ketään ihmistä näkynyt, ei puotipöytien sisäpuolella eikä -ulkopuolellakaan. Jonkun ajan kuljettuaan seisahtui hän erään ison -ikkunan eteen, jonka sisäpuolella näkyi kokonainen simpukkanäyttely. -Koska ovi oli auki, astui hän sisään. Lattiasta kattoon oli -pystytetty hyllyjä, jotka olivat täynnä maailman monilta meriltä -koottuja simpukoita. Puodissa ei ollut ketään, mutta siellä kierteli -renkaina tupakansauhua ja näytti siltä ikäänkuin joku aivan äsken -huvikseen olisi puhallellut näitä renkaita. Koska Vihtori oli aika -veitikka, pisti hän sormensa renkaan läpi ja sanoi: "Hei! nyt minä -olen kihloissa neiti Tupakan kanssa!" Nyt kuuli hän kummallisen -kellontapaisen äänen, mutta siellä ei ollut mitään kelloa, sen -sijaan huomasi hän, että ääni tuli avainkimpusta. Eräs avain oli -hiljattain pistetty kassalaatikon avaimenreikään, ja toiset avaimet -heilahtelivat edestakaisin liikkuen säännöllisesti niinkuin kellon -heiluri, ja sitä peliä kesti hetkinen. Sitten oli hiljaista, ja kun -oli aivan hiljaista, kuului hiljainen suhina niinkuin tuulen lipuessa -taklauksen läpi tai höyryn virratessa läpi ohuen putken. Simpukat -siten suhisivat; mutta koska ne olivat erisuuruisia, muuttuivat -suhuäänetkin erikorkeiksi, ja tämä kuulosti ikäänkuin kokonainen -suhuorkesteri olisi soinut. Vihtori oli syntynyt tuorstaipäivänä ja -taisi sentähden selittää linnun ääniä, hän höristi korvasimpukkaansa -voidakseen käsittää simpukoiden suhinan salaisuuden, ja jonkun hetken -kuluttua ymmärsi hän, mitä ne sanoivat: - --- Minulla on kaikkein kaunein nimi, sanoi eräs, sillä minun nimeni -on Strombus pespelicanus. - --- Minä olen kaikkein kaunein! sanoi purppurasimpukka, jonka nimi on -murex ja jotain kummallista sen lisäksi. - --- Minä soitan kaikkein kauneimmin! sanoi tiikerisimpukka, jota -sanotaan niin siksi, että se on pantterin näköinen. - --- Hiljaa, hiljaa, hiljaa, sanoi puutarhasimpukka, minua ostetaan -enimmin, sillä minua käytetään kesähuviloiden kukkapenkereillä. -Minusta se on ikävää, mutta he tarvitsevat minua kuitenkin. Mutta -talvella minä makaan halkovajassa hiilivadissa. - -Kauheita kapineita, ne ylistävät vain omaa itseään, arveli Vihtori, -mutta saadakseen aikansa kulumaan otti hän käteensä erään kirjan joka -oli avattuna puotipöydällä. Koska hänellä oli tarkat silmät, näki -hän heti, että sivu 240 oli avattu, ja että luku 51 alkoi vasemmalta -sivulta. Luvun yläpuolella oli mottona Coleridgelta lainattu säe; ja -sen sisällys valtasi hänen mielensä kuin salama. Puna poskilla ja -pidättäen hengitystään luki hän... siitäpä puhumme myöhemmin, mutta -ei kirjassa puhuttu simpukoista, sen verran voimme kuitenkin sanoa. - -Paikka miellytti häntä kuitenkin ja hän istuutui, ei kuitenkaan liian -lähelle rahalaatikkoa, sillä se on vaarallinen naapuri. Ja sitten -alkoi hän ajatella näitä kaikkia kummallisia eläimiä, jotka kävivät -merta kuin hänkin, niillä ei ollut lämmintä merenpohjalla, mutta ne -hikoilivat kylläkin ja kun ne hikoilivat kalkkia, tuli siitä heti -uusi nuttu. Ja ne kiemurtelivat niinkuin madot; toiset kiemurtelivat -oikealle ja toiset vasemmalle, mutta olihan se selvää, sillä jollekin -tahollehan niiden piti kiemurrella, eivätkä kaikki voineet olla -samanlaisia. - -Silloin kuului ääni puotihuoneen perältä läpi vihreiden uutimien: - --- Niin, kyllä me sen tiedämme, mutta me emme tiedä: miksi korvien -simpukka on Helix ja miksi hiuksien rumpukalvon pikkuluut ovat -Limnaeus stagnaliksessa olevan eläimen näköiset, sillä niin sanotaan -kirjassa. - -Vihtori ymmärsi heti, että hän oli tekemisissä ajatuksienlukijan -kanssa, sentähden vastasi hänkin uutimen läpi ystävällisesti mutta -riuskasti ilmaisematta mitään hämmästystä: - --- Sen kyllä tiedämme, mutta miksi meillä korvassa on Helix, sitä ei -voi sanoa kirja sen enempää kuin simpukan kauppiaskaan. - --- En minä ole mikään simpukan kauppias! karjasi näkymätön olento -huoneesta. - --- Mikä te sitte olette! karjasi nyt vuorostaan Vihtori. - --- Minä olen... peikko! - -Samassa raotti joku uutimia, ja niiden takaa näyttäytyi niin hirveän -näköinen pää, että joku muu kuin Vihtori olisi pötkinyt tiehensä. -Mutta Vihtori, joka tiesi, kuinka piti kohdella peikkoja, katseli -ensin punahehkuvaa piipunpäätä, sillä sen näköinen peikko oli, kun se -puhalteli savurenkaita uutimien rakoon. Kun savurengas läheni, otti -Vihtori sen sormeensa ja heitti sen takaisin. - --- Sinäpäs osaat heittää renkaita, sanoi peikko halveksivasti. - --- Osaanhan toki hiukan, vastasi Vihtori. - --- Etkä sinä pelkääkään. - --- Ei merimies saa pelätä, sillä silloin ei mikään tyttö hänestä -välitä. - --- Kuulehan, sinä mies pelkäämätön, menehän vielä kauemmaksi -läpikujaan, niin saammepa nähdä, etköhän pelästy. - -Vihtori oli saanut kyllikseen simpukoista, sentähden käytti hän -tilaisuutta hyväkseen poistuakseen ilman että se olisi näyttänyt -paolta. Hän astui nyt puodista, mutta takaperin, sillä hän tiesi, -ettei koskaan pidä kääntää selkäänsä; sillä se on arempi kuin -milloinkaan rinta. - -Ja sitten alkoi hän taas kävellä seuraten sinivalkoista mattoa. -Läpikuja ei ollut suora vaan mutkitteli niin, ettei sen loppua -koskaan voinut nähdä, ja aina näkyi uusia puotia, mutta ei ihmisiä; -eikä puodinomistajiakaan näkynyt. Mutta Vihtori tiesi kokemuksesta, -että ne pysyttelivät puotihuoneissa. - -Saapuessaan erääseen hajuvesimyymälään, joka tuoksui metsän ja -niityn kukille, ajatteli hän... menenköhän puotiin ostamaan -morsiamelleni pullon eau de Colognea. Tuumasta toimeen. Puoti oli -hyvin simpukkapuodin näköinen, mutta haju oli niin väkevä, että päätä -alkoi särkeä ja hänen täytyi istuutua tuolille. Erittäinkin pani -eräs karvasmanteli korvat suhisemaan, mutta se jätti suuhun hienon -kirsikkamarjaviinin maun. Vihtori, joka ei koskaan ollut joutunut -pulaan, otti taskustaan kuvastimella varastetun messinkisen rasian ja -otti hyppysellisen karkeata nuuskaa, mikä kirkasti aivoja ja poisti -päänsäryn. Sitten naputti hän puotipöytään ja tiukkasi: - --- Hoi, eikö täällä ole ketään? - -Ei kuulunut vastausta. Silloin hän ajatteli: menenpähän huoneeseen -ja teen kauppani. Hän asetti oikean käden puotipöydälle, ponnisti -ja oli yhdellä hyppäyksellä toisella puolella. Sitten siirsi hän -uutimet tieltään ja kurkisti huoneeseen. Siellä näki hän näyn, mikä -täydellisesti häikäisi hänet. Pitkällä persialaisella pöytäliinalla -verhotulla pöydällä näki hän ensin kukkia kasvavan ja hedelmiä -kantavan oranssipuun, ja sen kiiltävät lehdet olivat Camelian -lehtien näköisiä. Riti riviin oli asetettu hiottuja kristallilasia -ja niihin oli pistetty kaikki maan hyvälle tuoksuvat kukat, -sasminasta, liljasta, orvokista, kielosta, ruususta aina laventeliin -saakka. Pöydän toisessa päässä puoleksi oranssin peitossa näki hän -käärittyjen hameenhihojen alla kahden pienen valkoisen käden hoitavan -pientä, hopeaista tislauskonetta, mutta naisen kasvoja ei hän nähnyt, -eikä nainenkaan nähnyt häntä. Mutta kun hän huomasi, että naisen -hame oli keltainen ja vihreä arvasi hän, että nainen oli noita-akka, -sillä keltainen ja vihreä on Sphinx perhosen toukka, joka myöskin -voi kääntää silmät. Mikä sillä on takana näyttää olevan edessä, ja -sillä kohdalla sillä on sarvi niinkuin yksisarviaisella, niin että -se peloittaa vihollisiaan vale kasvoilla ja syö sillä välin sillä -päällä, mikä näyttää peräpuolelta. - -Vihtori ajatteli: tästäpä tulee käsikähmä, mutta alappahan sinä -ensin! Aivan oikein, jos tahtoo saada ihmiset puhumaan, niin pitää -vain vaieta. - --- Hakeeko herra sitä kesähuvilaa? kysyi nainen astuen esille. - --- Kyllä, vastasi Vihtori sanoakseen jotakin, sillä hän ei koskaan -ollut ajatellut mitään kesähuvilaa talveksi. - -Nainen hämmentyi, mutta oli ihana kuin synti ja loi luotsiin lumoavan -katseen. - --- Älä koetakaan minua lumota, sillä minä olen kihloissa kunnon tytön -kanssa! sanoi luotsi ja katseli häntä kihlasormen keskisormen välistä -niinkuin noita-akat koettaessaan huumata tuomaria. - -Nainen oli nuori ja kaunis yläpuolelta, mutta vyötäisiltä alaspäin -oli hänessä jotain hyvin vanhaa, ikäänkuin hän olisi ollut parsittu -kahdesta kappaleesta. - --- No, annahan katselen paikkaa, sanoi luotsi. - --- Olkaa niin hyvä, vastasi nainen ja aukaisi peräoven. - -He menivät ulos, ja olivat tammimetsässä. - --- Kulkekaamme vain suoraan läpi metsän, niin pääsemme perälle, sanoi -nainen ja pyysi luotsin kulkemaan edellä, sillä nainen ei tietysti -tahtonut kääntää selkäänsä. - --- Täällä tietääkseni kai se sonni kuljeksii, sanoi luotsi, sillä hän -piti ajatuksensa koossa. - --- Ethän pelänne sonnia? vastasi nainen. - --- Tarkastakaamme sitä, arveli luotsi. - -He kulkivat yli kallion nyppylöiden ja puun juurien, yli rämeiden ja -kaskimaiden, yli rytöjen ja miilun pohjien, mutta Vihtorin täytyi -toisinaan kääntyä katsomaan, pysyikö nainen jälessä, sillä hän ei -kuullut tämän askeleita. Ja vaikka hän kääntyikin ja näki hänet -edessään, täytyi hänen silmillään etsiä häntä, sillä hänen keltaisen -ja vihriän vipevä hameensa teki hänet melkein näkymättömäksi. - -Lopulta tulivat he metsässä avonaiselle paikalle eli raiviolle ja -koska Vihtori seisoi keskellä vihreätä metsänaukkoa, astui sonni -häntä vastaan ikäänkuin se olisi häntä odottanut. Se oli musta, sillä -oli valkoinen tähti otsassa ja verta silmäpielissä. - -Koska pako oli mahdoton, oli jälellä vain hyökkäys ja puolustus. -Vihtori katsahti maahan ja katso, siinä oli äsken veistetty -juhkurapäinen aidanseiväs. Hän otti aidanseipään maasta ja asettui -puolustusasemaan. - --- Sinä tai minä! huusi hän käskevällä äänellä! Yks, kas, kolme! - -Ja nyt alkoi tanssi. Sonni peräytyi ensin niinkuin höyrylaiva ja -sieramistaan puhalsi se höyryä, heiskutti häntää, niinkuin laivan -potkuri; ja sitten syöksyi se täyttä vauhtia eteenpäin. - -Kävi suhina ilmassa, sitte kuului paukaus kuin laukaus seipään -pudotessa keskelle sonnin silmiä. Vihtori hyppäsi yhdellä -loikkauksella syrjään, mutta sonni teki täyttä tenää. Sitten muuttui -näky; Vihtorin suureksi kauhistukseksi näki hän pedon hyökkäävän alas -metsänrantaan, josta hänen valkeaan hameeseen puettu morsiamensa -riensi kohtaamaan sulhastaan. Silloin huusi hän sydämensä syvyydestä: -Anna, nouse puuhun! sonni tulee! - -Sitten juoksi hän pedon kintereillä, ja iski sitä takajalkoihin -ohuempaan paikkaan mikäli mahdollista ruhjoakseen luuputken. Ja -yli-inhimillisillä voimilla sai hän koko koljon kaadetuksi maahan. -Anna oli pelastettu, ja luotsi piti häntä sylissään. - --- Minne nyt menemme? sanoi Vihtori. Menemme kai kotiin? - -Hänen mieleensä ei johtanut kysyä morsiameltaan mistä hän tuli, syyn -tähän saamme jälkeenpäin tietää. - -He kulkivat käsi kädessä eteenpäin pitkin polkua, ja he olivat -onnellisia näin odottamattomasta tapaamisesta. Mutta kun he olivat -kulkeneet jonkun hetken, seisahtui Vihtori äkkiä ja sanoi: - --- Odota hetkinen, minä menen katsomaan sonnia, minun tulee sitä -kuitenkin sääli. - -Silloin muuttuivat Annan kasvot ja hänen silmäpielensä veristyi. -Kasvoilla hurja, ilkeä ilme sanoi hän vain: mene, minä odotan. - -Luotsi katseli häntä surullisilla katseilla, sillä hän kuuli, että -tyttö valehteli. Mutta Vihtori seurasi häntä. Tytön käynti oli -kuitenkin niin kummallinen, että Vihtorin koko vasenta kylkeä alkoi -paleltaa. - -Kuljettuaan hetken seisahtui Vihtori taas. - --- Anna minulle kätesi, sanoi hän; ei, anna vasen kätesi. - -Siiloin huomasi hän, että kädessä ei ollut sormusta. - --- Missä on sormus? kysyi hän. - --- Olen sen hukannut, vastasi tyttö. - --- Sinä olet etkä ole minun oma Annani. Joku vieras on sinuun mennyt. - -Samassa loi tyttö häneen syrjäkatseen ja hän huomasi, ettei se ollut -ihmisen vaan sonnin verinen katse, ja hän ymmärsi. - --- Väisty noita-akka! sanoi hän ja sylkäisi häntä kasvoihin. - -Olisittepa silloin nähneet! Väärä Anna muutti muotoa, hänen kasvonsa -kävivät kellanvihreiksi, sapenvärisiksi, hän halkesi ilkeydestä, ja -seuraavassa silmänräpäyksessä puipersi musta kaniini tiehensä yli -mustikanvarsien ja katosi. - -Nyt seisoi Vihtori autiossa metsässä, mutta hän ei sen vuoksi -hämmentynyt vaan ajatteli: kuljempahan eteenpäin; ja tulkoon vastaani -vaikka itse ilmetty, niin luen minä isämeitäni oikeinpäin, sillä se -kestää pitkät matkat. - -Sitten riensi hän eteenpäin ja näki tuvan. Hän koputti oveen ja -vanha eukko tuli avaamaan. Hän pyysi yösijaa. Eukko sanoi sen kyllä -voivansa antaa vaikkei se kovin häävi ollutkaan, sillä ullakolla oli -vain yksi huone sekin hataranlainen. - --- Olkoon millainen hyvänsä, nyt minun täytyy nukkua. - -Kuinka siinä sovittelivatkaan, sai hän seurata ullakkohuoneeseen. -Siellä riippui vuoteen yläpuolella ampiaispesä, ja eukko pyysi -anteeksi, että heillä oli sellaisia vieraita. - --- Ei haittaa! ampiaiset ovat niinkuin ihmiset, ne ovat kilttiä -kunnes niitä ärsytetään. Ehkä teillä on käärmeitäkin. - --- Onhan meillä tietysti muutamia kappaleita. - --- Ei haittaa; ne pitävät vuoteen lämpimänä, kyllä hyvä sopu meille -tilaa antaa! Ovatko ne kyykäärmeitä vai tarhakäärmeitä? Enhän minä -tosin siihen paljon perusta, mutta minä pidän enemmän tarhakäärmeistä! - -Eukko ei tietänyt, mitä vastata, kun luotsi alkoi valmistaa vuodetta -ja aikoi ihan tosissaan nukkua huoneessa. - -Samassa kuului suljetun ikkunan ulkopuolelta tuskallista surinaa, ja -iso sini-ampiainen koetti päästä huoneeseen. - --- Päästäkää se raukka sisään! sanoi luotsi ja avasi ikkunan. - --- Katso mokomaa! Tappakaa se! huusi eukko. - --- Miksi minä niin tekisin? Ehkä sillä on täällä poikasia, jotka ovat -nälissään ja sentähden täytyisi minun kuunnella lasten porua, ei -kiitoksia!... - -Tule sinä vain tänne pikku ampiainen! - --- Se puree! väitti eukko. - --- Ei suinkaan, se puree vain ilkeitä ihmisiä... Ja nyt avasi Vihtori -ikkunan. Huoneeseen lensi kyyhkysenmunan kokoinen sini-ampiainen: ja -se lensi heti ylös pesäänsä suristen niinkuin paasiviulun kieli. Ja -niin oli taas hiljaista. - -Eukko meni, ja luotsi kömpi sänkyyn. - -Kun hän seuraavana päivänä astui alas tupaan, ei eukkoa ollut siellä. -Mutta ainoalla tuolilla istui musta kissa kehräillen; kissathan ovat -tuomitut kehräämään siksi, että ne ovat niin laiskoja, ja jotainhan -niiden pitää tehdä. - --- Nouse, kissa, sanoi luotsi, sillä minun pitää istua. - -Ja niin otti hän kissan ja asetti sen lieteen. Mutta se ei ollutkaan -mikään tavallinen kissa, sillä nyt alkoivat sen selkäkarvat -säkenöidä, niin että lastut syttyivät palamaan. - --- Jos sinä osaat virittää tulen, niin osaat sinä kahviakin keittää, -sanoi luotsi. Mutta kissa on sitä maata, että se ei tahdo sitä mitä -toinen tahtoo, ja nyt alkoi se sähistä ja sylkeä niin, että tuli -sammui. - -Samassa kuuli luotsi lapiota pystytettävän tuvan seinää vasten; ja -kun hän kurkisti pihalle, näki hän eukon seisovan kuopan reunalla, -josta hän puutarhassa oli heittänyt multaa. - --- Vai niin, vanhus, sinä kaivat minun hautaani, sanoi hän. - -Samassa tuli eukko tupaan. Kun hän huomasi Vihtorin terveenä ja -reippaana, hämmästyi hän paljaasta ihmettelystä. Ja nyt tunnusti hän, -ettei kukaan ollut päässyt elävänä siitä huoneesta, sentähden oli hän -edeltäkäsin kaivanut hänelle haudan. Mutta koska eukko näki huonosti, -oli luotsi hänen mielestään saanut omituisen kaulaliinan. - --- Niinpä, niin, oletkos koskaan nähnyt moista kaulaliinaa, sanoi -Vihtori ja pyyhki kädellä leukansa alta. - -Kaulassa riippui käärme, se oli punonut hienon solmun, jossa oli -kaksi keltaista täplää; ne olivat sen silmiä; ja silmät loistivat -kuin jalokivet. - --- Näytä tädille rintaneulojasi, sanoi luotsi. Ja kun hän kutitti -käärmeen päätä, hohtivat molemmat rintaneulat sen kidassa. - -Silloin putosi muija eteiseen ja huudahti: - --- Huomaan, että olet saanut kirjeeni ja olet ymmärtänyt sen. Sinä -olet kunnon mies! - --- Vai niin, sekös se oli sinun auttomaattikirjeesi, sanoi luotsi -ottaen kirjeen povitaskustaan. Sen minä asetan lasiin ja kehyksiin -kotiin palattuani. - --- Tiedättekö mitä kirje sisälsi? -- Se sisälsi vain tämän: "Mann -muss sich nie verblüffen lassen", minkä voi kääntää näin: "rohkea -rokan syö". - - * * * * * - -Anna-Maija, joka kuuli äitinsä lopettavan tarinan näin, kysyi nyt: - --- Mutta kuinka se luotsi saattoi mennä laivasta läpikujaan; eikö hän -taas palannut laivaan, vai oliko kaikki vain unta? - --- Sen saat kuulla toiste, sinä pieni kyselijä hupakko, vastasi äiti. - --- Mutta olihan kirjassa värssyjäkin... - --- Mitä värssyjä? Niitäkö värssyjä... joita luotsi luki -simpukkapuodissa... niin, ne minä jo olen unohtanut... sanoi äiti. -Mutta ei sellaista saa kysyä, rakas lapseni, tämähän on vain satu! - - - - -Valokuvausta ja viisaustiedettä. - - -Oli kerran valokuvaaja. Hän valokuvasi valtavasti ihmiskasvoja sekä -edestä että sivulta, vartalokuvia ja kokonaiskuvaa, ja hän osasi -kehittää, kiinnittää, värittää, kullalla liuentaa ja jäljentää. -Olipas se aika pukari! Mutta hän ei koskaan ollut tyytyväinen, -sillä hän oli ajattelija, suuri ajattelija ja keksijä. Hän oli näet -mietiskellyt, että maailma oli takaperoinen. Saattoihan sen nähdä -levystäkin, kun se oli liukenemassa kehittäjä-astiassa. Mikä oli -ihmisen oikealla puolella, se muuttui siinä vasemmanpuoliseksi; -pimeä muuttui valoiseksi ja varjot muuttuivat päivänvaloksi, sininen -valkeaksi, ja hopeanapit tummuivat raudanruskeiksi. Takaperoistahan -se oli. - -Hänellä oli yhtiökumppani, joka oli tavallinen ihminen täynnä pieniä -omituisuuksia. Niinpä hän ei koskaan tupakoinut koko päivää; hän ei -koskaan oppinut sulkemaan ovea; hän pisti veitsen suuhunsa ottimen -asemesta, hän kulki hattu päässä huoneessa; hän puhdisti kynsiään -keskellä kuvaamon lattiaa; ja illaksi piti hänen saada kolme lasia -olutta. Hänellä oli vain vikoja. - -Ajattelija sitävastoin oli virheetön, tunsi vastenmielisyyttä -epätäydellistä kumppaniaan kohtaan, ja hän olisi tehnyt eron hänestä, -mutta ei voinut, sillä heidän liikeasiansa pakoittivat heidät -vetämään yhtä köyttä ja koska heidän täytyi pysytellä yhdessä, -alkoivat ajattelijan vastenmieliset tunteet muuttua kohtuuttomaksi -vihaksi. Se oli kauheata! - -Kun sitten tuli kevät, piti vuokrata kesähuvila; liiketoveri -lähetettiin hankkimaan sellaista. Ja hän hankki. Sitten matkustivat -he laivalla saaristoon eräänä lauvantai-iltana. Ajattelija istui koko -ajan yläkannella punssia juoden. Hän oli hyvin lihava, monet kivut -vaivasivat häntä, hän poti jotain maksataudin tapaista, jaloissakin -oli jotain nurinkurista, ehkä luuvaloa, mene tiedä. No niin, -saavuttuaan perille, astuivat he maihin laiturille. - --- Täälläkö se on? kysyi ajattelija. - --- Pienen matkan päässä, vastasi yhtiötoveri. - -He kulkivat pitkin puunjuurista polkua; ja niin loppui tie aivan -aidan eteen. Se täytyi kaataa kumoon. Sitten tuli kivinen polku. -Ajattelija valitteli jalkojaan, mutta unohti tuskan uuden aidan -takia, joka kaadettiin kumoon. Sitten katosi tie aivan kuin -itsestään; täytyi kulkea pitkin kallion nyppylöitä raivaten tietä -läpi pensaiden ja mustikanvarsien. - -Kolmannen aidan sisäpuolella seisoi sonni, se ajoi ajattelijan -neljännelle aidalle. Siitä hän sai hikikylvyn, mikä aukasi -hikireijät. Kuudennen aidan takana näkyi tupa. Ajattelija meni -tupaan, ja astui verannalle. - --- Miksi täällä on niin paljon puita? sanoi hän. Ne peittävät -näköalan. - --- Niinpä niin, ne suojaavat merituulilta, vastasi yhtiötoveri. - -Ja tämähän näyttää ihan ajotarhalta, me asumme keskellä kuusikkoa. - --- Se on terveellistä, sanoi yhtiötoveri. - -Sitten piti heidän ruveta uimaan. Mutta mitään uimarantaa -viisaustieteellisessä merkityksessä ei ollut. Siellä oli vain savista -kivipohjaa. Kylvyn jälkeen piti ajattelijan juoda lasillinen vettä -lähteestä. Vesi oli ruosteen ruskeata ja sillä oli kirpeä maku. Se ei -kelvannut. Ei mikään kelvannut. Lihaa ei saanut ostaa, kala oli ainoa -ruokalaji. - -Ajattelija synkistyi ja istuutui kurpitsin alle valittamaan. Mutta -jäädä hänen täytyi; ja yhtiötoveri palasi kaupunkiin hoitamaan -liikettä toverin loma-ajalla. - -Kuusi viikkoa oli kulunut, kun yhtiötoveri palasi ajattelijansa luo. - -Laiturilla seisoi hoikka, punaposkinen ja ruskeakaulainen -nuorukainen. Tämä oli nuortunut ja elämänhaluinen ajattelija. - -Hän hyppäsi kuuden aidan yli ja ajoi itse sonnia edellään. - -Verannalle tullessa sanoi yhtiötoveri: - --- Sinä näytät terveeltä, kuinka olet voinut? - --- Erinomaisesti, sanoi ajattelija. Aidat ovat karkoittaneet rasvan -ruumiistani, kivet ovat hieroneet jalkani terveiksi, savi on -tarjonnut minulle mutakylpyjä poistaen luuvaloni; niukka ruoka on -parantanut maksani, kuusikko keuhkoni, ja ajatteles, ruskea lähdevesi -sisälsi rautaa, jota minä juuri tarvitsin. - --- Niin, niin, kuules sinä ajattelija, sanoi yhtiötoveri; -negatiivisesta levystä saa positiivisen levyn, jossa varjot muuttuvat -taas valokohdiksi. Jos sinä tahtoisit ottaa minusta sellaisen -levyn ja tarkastelisit mitä vikoja minulta puuttuu, niin sinä et -vihaisi minua. -- Ajatteles vain: minä en juo ja siksi hoidan minä -liikettä, minä en varasta, minä en koskaan puhu sinusta pahaa; minä -en valita koskaan; en tee koskaan valkoista mustaksi; en ole koskaan -epäkohtelias liiketuttavia kohtaan; nousen aikaisin aamusilla; -puhdistan kynteni pitääkseni kehittäjän puhtaana; pidän hatun -päässäni, etten pudottaisi karvoja levyille; tupakoin puhdistaakseni -ilman myrkyllisistä höyryistä; jätän oven raolleen voidakseni -työskennellä meluamatta kuvaamossa; juon iltasilla olutta, etten -hairahtuisi juomaan viskyä, ja minä työnnän veitsen suuhuni, etten -pistäisi itseäni ottimella. - --- Sinä olet todella suuri ajattelija, sanoi valokuvaaja; ollaan nyt -ystäviä, siten pääsemme pitkälle. - - - - -Puoli arkkia paperia. - - -Viimeinen muuttokuorma oli mennyt. Vuokralainen, muuan nuori mies, -jolla oli suruharso hatussa, kulki vielä kerran läpi huoneiston -tutkien, oliko hän unohtanut mitään. -- Ei, hän ei ollut unohtanut -mitään, ei kerrassaan mitään; ja niin meni hän eteiseen lujasti -päättäen olla ajattelematta mitään siitä, mitä hän oli kokenut tässä -huoneistossa. Mutta katsos, eteisessä puhelimen viereen oli seinään -nupilla naulattu puolen arkin paperi; ja se oli täyteen kirjoitettu -erilaisine käsialoineen, toisin paikoin selvästi musteella, toisin -paikoin lyijykynällä tai punakynällä töherretty. Siihen oli -kirjoitettu tämä kaunis tarina, mikä oli loppuuneletty niin lyhyen -ajan kuin kahden vuoden kuluessa; kaikki, minkä hän tahtoi unohtaa, -oli siihen kirjotettu; palanen ihmiselämää puolen arkin paperilla. - -Hän otti alas arkin; se oli tuollainen auringon kelaama -konseptipaperi, josta loistaa valoa. Hän asetti sen salin -kaakeli-uunin komerolle, nojautuen sen yli luki hän. Ensin oli -siinä hänen nimensä: Alice, kaunein nimi hänen mielestänsä siihen -aikaan, sentähden, että Alice oli hänen morsiamensa. Sitten numero --- 15.11. Se näytti kirkonseinälle ripustetulta virrennumerolta. Sen -yläpuolelle oli kirjotettu: Pankki. Se oli hänen työnsä, pyhä työ, -joka antoi leivän, kodin, puolison, olemassaolon perustan. Mutta -sen yli oli vedetty viiva. Sillä pankki oli sortunut, mutta hän -oli pelastunut toiseen pankkiin kuitenkin vasta monen, lyhyen ajan -kestävän levottomuuden jälkeen. - -Sitten se tapahtui. Kukkaiskauppa ja vuokra-ajuri. Tämä tapahtui -kihlauksen aikaan, jolloin taskut kilisivät täynnä rahoja. - -Sitten: kalustokauppias, verhoilija: hän perustaa kodin. -Pikalähetystoimisto: he muuttavat uuteen kotiin. - -Oopperan pääsylippumyymälä: 50.50. He ovat vastanaineita ja käyvät -Oopperassa sunnuntaisin. Heidän onnellisimpia hetkiänsä, jolloin -he itse istuvat vaijeten ja kohtaavat toisensa ihanuudessa ja -sopusoinnussa satumaassa tuolla puolen esiripun. - -Tässä seuraa mieshenkilön nimi, joka on poispyhitty. Se oli ystävän -nimi, joka oli saavuttanut erikoisen korkean aseman yhteiskunnassa, -mutta ei voinut kestää onnensa taakkaa vaan lankesi, auttamattomasti, -ja matkusti hyvin kauas. Niin hauras on onni. - -Tässä näkyy tapahtuneen jotain uutta puolisoiden elämässä. Siihen -on kirjoitettu naisen kädellä ja lyijykynällä: "Rouva". Mikä rouva? --- Aivan niin, se sama, jolla on iso kappa ja ystävälliset ja -myötätuntoiset kasvot, joka tulee niin hiljaa eikä koskaan kulje läpi -salin vaan suuntaa askeleensa käytävän kautta makuuhuoneeseen. - -Naisen nimen alla on Tohtori L. - -Ensi kerran sukeltautuu tässä esiin sukulaisen nimi. Siinä on -"Mamma". Tämä on anoppi, joka hienotunteisesti on pysyttäytynyt -erillään, jottei häiritsisi vastanaineita, mutta nyt on häntä -pyydetty tulemaan hädän hetkellä, ja hän tulee ilomielin, koska häntä -tarvitaan. - -Tässä alkaa sinisellä ja punaisella värillä kirjoitetut töherrykset. -Toimituskonttori: palvelustyttö on muuttanut tai tarvitaan uutta. -Apteekki! Hm! Ilma pimenee. Meijeriosakeyhtiö. Tässä tilataan maitoa, -tuberkeleista vapaata. - -Maustepuoti, teurastaja y.m. Taloutta aletaan hoitaa, puhelimen -kautta; silloin ei perheen emäntä ole toimessaan. Ei ole. Sillä hän -makaa vuoteenomana. - -Seuraavaa ei hän voinut lukea, sillä hänen silmiänsä alkoi hämärtää -niinkuin mahtaa tapahtua hukkuvalle merellä, kun hänen täytyy katsoa -läpi suolaisen veden. Mutta tuossa on: Hautaustoimisto. Se sana kyllä -puhuu puolestaan! Isompi ja pienempi, ymmärrettävästi kirstu. Ja -sulkumerkkien väliin oli kirjoitettu: maasta. - -Sitten ei ollut mitään kirjoitettu. Maalla se loppui; ja niinhän se -on. - -Mutta hän otti auringon keilaaman paperin, suuteli sitä ja pisti sen -povitaskuunsa. - -Kahdessa minuutissa oli hän elänyt kaksi vuotta elämästään. - -Hän ei kulkenut kumarana mennessään ulos; hän piti päinvastoin päänsä -pystyssä niinkuin onnellinen ja ylväs ihminen, sillä hän tunsi -kuitenkin omistaneensa ihanimman olennon. Kuinka monet kurjat eivät -koskaan ole sellaista omistaneet! - - - - -Voittokulkija ja narri. - - -Oli kevätilta vuonna 1880, jota me ruotsalaiset emme koskaan -unohda, koska me vietämme sitä joka vuosi, ja se tapahtui -Blockhusuddenilla samana ikimuistettavana iltana. Tiellä seisoi vanha -maalaispariskunta, he olivat yksinkertaisia ihmisiä, jotka yhdessä -olivat vaeltaneet suurimman osan elämän vastamäkiä. He tähystelivät -purjehdusreittiä, joka pilkoitti pimeydessä alla kyynelsilmäisten -tähtien, ja katselivat miestä, joka laiturilla hämärässä oli jossain -kummallisessa hommassa. Kauan he seisoivat, hyvin kauan; milloin -tarkastellen tummaa purjehdusreittiä, milloin katsellen kaupungista -heijastavaa, valtavaa tulen heijastusta. - -Vihdoin huomasivat he ulapalla lyhdyn, kaksi lyhtyä, monta lyhtyä. -Silloin puristivat vanhukset toistensa käsiä, hiljaisuudessa, alla -tähtien, kiittäen jumalaa siitä, että hän oli antanut heille takaisin -heidän poikansa, joka oli saanut osan suuren urotyön kunniasta -purjehdittuaan ympäri Aasian, ja jota koko vuoden ajan oli surtu -kuolleena. - -Tosin hän ei ollut ensimmäisiä, mutta hän oli ollut mukana; ja nyt -saisi hän syödä kuninkaan luona, saisi vastaanottaa ritarimerkkejä -sekä leipääkin tuottavan toimen sittenkuin valtiopäivät jo olivat -määränneet kansallispalkinnon puhtaassa rahassa. - -Lyhdyt suurenivat ja lähenivät; pieni höyryalus hinasi isoa, tummaa -parkkilaivaa, joka läheltä näytti niin yksinkertaiselta, niinkuin -moni muukin suuri seikka voi näyttää. - -Ja nyt näkyi laiturilla omituisissa hommissa oleva mies raapaisevan -tulta tulitikulla. - --- Mitähän tuo on? sanoi ukko. Ne näyttivät isoilta, isoilta -steariinikynttilöiltä. - -Ja he menivät lähemmäksi katsomaan. - --- Se näyttää rytötalaalta kalanpyydyksiä varten, sanoi eukko, joka -oli rannikkoseudulta kotoisin. - -Ratsh! Its-sh! Si-si-si-si! sanoi se. Ja vanhukset seisoivat tulien -ja liekkien piirittäminä. Taivaan tähtiä päin syöksyi nyt kokonaisia -tulivihkoja sytyttäen korkealla uusia tähtiä niin, että jos joku -tähtientähystäjä olisi nähnyt ne tähtitornista, niin olisi hän -luullut taivaan laelle syntyneen uusia tähtiä. - -Vuoden 1880 mukana tuli todellakin jotain uutta sekä taivaalle että -maan päälle, sillä syntyi uusia ajatuksia uusiin mieliin, uutta valoa -ja uusia keksintöjä. Tulihan rikkaruohoakin uuden nisun mukana, mutta -rikkaruohon pitää siinä olla, sen pitää antaa kosteutta ja varjoa -eroittuakseen elonleikkuun aikana nisusta. Mutta mukana sen pitää -olla, sillä se kuuluu viljaan niinkuin akanat kuuluvat jyviin. - -Olipa siinä ilotulitusta kerraksi ja kun sauhu oli hajaantunut -- -sillä sauhu kuuluu tuleen -- niin oli koko prameus poissa. - --- Olisipa ollut koko hauskaa olla tänä iltana mukana kaupungissa! -sanoi eukko. - --- Jonnin joutavia! Me olisimme olleet siellä vain romuna, katsos, -alhaiset ihmiset, jotka tunkeilevat esille, saavat niin helposti -ylpeän maineen. Pojan me kyllä tapaamme huomenna, jahka hän pääsee -erille morsiamestaan, joka on häntä lähempänä kuin me. - -Sehän oli vanhukselta järkevää puhetta, ja vanhoilla pitää olla -järkeä, sillä kelläs muulla sitä sitten olisi? - -Ja niin menivät he kaupunkiin! - - * * * * * - -Katsokaamme nyt kuinka pojan kävi!... Hän oli laivassa -merenmittaajana, ja hän oli mitannut meren syvyyttä, maan korkeutta -ja taivaan näennäistä liikuntoa, hän saattoi jo auringosta nähdä, -mitä kello oli, ja hän tiesi kuinka kauas he olivat matkustaneet, -kun hän tarkasteli tähtiä. Hän oli voimakas mies, ja vallitsikin -mielestään sekä taivasta että maata, mittasi aikaa ja asetti -ikuisuuden kellon. Koska hän nyt oli ollut vieraana kuninkaan -talossa ja saanut tähden rintaansa, tunsi hän olevansa toisia -hiukkasta parempi, ei hän käynyt juuri ylpeäksi köyhiä vanhempiaan -ja morsiantaan kohtaan, mutta he luulivat tietenkin niin vaikk'eivät -sitä sanoneet. Ja ehkä hän oli hiukan jäykkä, sillä siihen hänellä -oli taipumusta. - -No niin! Nyt olivat isot juhlallisuudet kaupungissa päättyneet, -ja ylioppilaskaupunki tahtoi myöskin kunnioittaa kotiinpalanneita -sankareita. Ja niin matkustivat he sinne. - -Ovathan ylioppilaat oma luokkansa, jotka vain lukevat kirjoja tohtori -kaikkitietävän luona, ja sentähden luulevat he tietävänsä enemmän -kuin muut. Ja he ovat nuoria ihmisiä ja sentähden ajattelemattomia ja -julmia. - -Kun nyt vanhat tohtorit olivat pitäneet viisaita ja arvokkaita -puheita merenkulkijoiden kunniaksi, piti ylioppilaiden iltapäivällä -panna toimeen juhlakulkue. - -Merenmittaaja istui parvekkeella morsiamensa vieressä muiden -mahtimiesten rinnalla; kirkonkellot soivat, tykit paukkuivat, torvet -torisivat, rummut pärisivät, liput ja liinat liehuivat. Ja niin tuli -kulkue. - -Ensin tuli tietysti laiva merimiehineen kaikkineen, sitten tuli -mursuja ja jääkarhuja lisäjoukkoineen; sitten tuli valepukuisia -ylioppilaita, jotka esittivät sankareita. Joukossa oli Suuri itse -turkkeineen ja lasisilmineen. Eihän se tietenkään ollut oikein -arvokasta ja arveluttavaa oli kuvailla kunniaa sillä tavalla; mutta -menettelihän tuo! Hyvää siinä joka tapauksessa tarkoitettiin. Sitten -tuli se, ja sitte tuli se, kaikki valepukuisten ylioppilaiden -esittäminä. - -Viimeisenä tuli merenmittaaja. Hän ei tosin ollut mikään kaunis -mies, mutta sitä ei miehen tarvitse olla, kunhan hän vain on -kunnollinen merenmittaaja tai jotain muuta kunnollista. Mutta kuinka -ne olivatkaan tehneet hänet irvikuvaksi! Oikean ruman iljetyksen ja -irvinaaman olivat he valinneet hänen sijaisekseen. Tämä kävi vielä -päinsä; mutta luonto oli jättänyt hänen toisen kätensä lyhemmäksi, -ja sitä he myöskin olivat matkineet. Ja se oli rumasti tehty, sillä -ruumiinvialleen ei kukaan mitään mahda. - -Mutta kun merenmittaajaa esittävä narri tuli parvekkeen eteen, sanoi -hän jotakin skoonelaisella murteella saadakseen naurunalaiseksi -merenmittaajan, joka oli skoonelainen. Ja se oli tyhmästi tehty, -sillä jokainen puhuu murrettaan sellaisena kuin hän on oppinut sen -äidiltään, ja sitä pitää kunnioittaa. - -Olihan vain sulaa kohteliaisuutta siinä, että kaikki ihmiset -nauroivat, koska heitä huvitettiin ilmaiseksi, mutta sekin oli -luonnollista, että morsian syvästi loukkaantui sydämessään, sillä hän -ei tahtonut nähdä tulevaa puolisoaan pilkan esineenä. Merenmittaaja -synkistyi ja hänen mielensä mykistyi. Kaikki juhlailo oli häneltä -mennyt. Mutta hän ei saanut sitä näyttää, sillä silloin kävisi hän -tuhmasta, joka ei ymmärrä pilaa. Mutta sitten tuli kaikkein pahin -seikka. Narri tanssi esille ja teki apinan eleitä, jotka olivat -esittävinään merenmittaajan nimestä muodostettua kuva-arvoitusta, -liikanimestä, minkä hän oli perinyt isältään, ja ristimänimestä, -minkä hän oli kasteessa saanut äidiltään, ja se oli hänelle ikäänkuin -pyhää eikä hän koskaan tahtonut sitä muuttaa vaikka se olikin hiukan -prameileva. - -Silloin aikoi hän nousta ja mennä tiehensä, mutta morsian pidätti -häntä ja hän jäi istumaan paikalleen. - -Kun ilve oli lopussa ja kaikki parvekkeella nousivat seisomaan, astui -Suuri merenmittaajan morsiamen luo, asetti ystävällisen käden hänen -olalleen ja sanoi hymyillen hyvää hymyilyään: - --- Tässä maassa ihmisillä on kummallinen tapa kunnioittaa -Suuruuksiaan. Mutta sen saa kärsiä! - -Illalla oli uusi juhla, missä merenmittaajakin oli mukana; mutta -hänen ilonsa oli poissa ja hän tunsi itsensä niin pieneksi -tultuaan niin suuressa määrässä naurunalaiseksi; ja sentähden oli -hän alakuloinen, huolissaan tulevaisuudestaan epäillessään omaa -itseään. Ja minne tahansa hän kulkikaan isossa puutarhassa, näki -hän irvikuvansa narrissa, joka oli kaikkialla. Ja hän näki vikansa -suurennettuina, etupäässä ylpeytensä ja hän huomasi, että hänen -prameileva puhetapansa oli tullut matkituksi; ja pahinta oli, että -hänen salaiset ajatuksensa ja taipumuksensa olivat tulleet ilmi. - -Kolmen tuskallisen tunnin aikana oli hän ehtinyt läpikäydä -omantuntonsa tilikirjan; ja narri oli sanonut hänelle sen, mitä ei -kukaan ihminen ollut uskaltanut sanoa hänelle. Onhan hyvä tuntea -itsensä; Sokrates sanoo sitä korkeimmaksi hyveeksikin; ja sen illan -lopulla oli merenmittaaja voittanut oman itsensä, tunnustanut -itselleen omat heikkoutensa ja päättänyt parantua. - -Niin kulki hän erään ryhmän ohi ja kuuli erään pensasaidan takaa -äänen. - --- Ihmeellistä, kuinka merenmittaaja on muuttunut edukseen. -Hänestähän on tullut oikein kelpo ihminen. - -Tämä teki hyvää hänen sydänalalleen. Mutta eräs hänen morsiamensa -sana ilahutti häntä hänen sisimmässä sielussaan. - -Sinä olet tänä iltana niin hyvä ja sentähden olet sinä niin kaunis! - -Hänkö kaunis? Sehän oli ihmetyö, ja sellaisia ei nykyään enään -tapahdu, mutta hänen täytyi se uskoa, koska hän tiesi olevansa ruma. - -Vihdoin kilahutti Suuri maljaa ja piti puheen, joka alkoi suunnilleen -tähän tapaan: - --- Kun Roomalainen Voittaja kulki voittokulkueessa, seisoi aina orja -hänen takanaan vaunussa huutaen sotapäällikölle Senaatin ja kansan -häntä juhliessa: "Muista, että sinä olet vain ihminen!" Ja voittajan -nelivaljakon vieressä kulki narri, joka halvensi riemuvoiton -arvoa herjauksillaan ja raastoi alas voittokulkijan luonteen -pilkkalauluillaan. Tämä oli vanha hyvä tapa, sillä mikään ei ole -ihmiselle niin vaarallista kuin luulla olevansa jumala eikä mikään -ole niin vastenmielistä jumalille kuin ihmisten ylimielisyys. -- -Nuoret ystäväni; urotyö, minkä kotiin palaten olemme suorittaneet, on -ehkä arvattu liian suureksi; voiton humala on kyllä noussut päähämme, -ja sentähden teki tänään hyvää nähdä Teidän ilveilynne. En sano tätä -ikäänkuin kadehtisin narrin osaa enkä eksyäkseni epäilemään teidän -kauniita tarkoituksianne, kaukana siitä, mutta minä kiitän Teitä joka -tapauksessa meille osoittamastanne kunnianosoituksesta. Se opettaa -minulle, että minulla on jälellä vielä paljon valloitettavaa ja se -muistuttaa minulle aina, kun jumaloiminen johdattaa kiusaukseen, että -minä olen vain ihminen. - --- Bravo! huusi merenmittaaja. - -Ja juhla jatkui häiritsemättä vilpittömässä ilossa ja riemussa, -narrinkin häiritsemättä, joka häpeissään oli vetäytynyt syrjään ja -kadonnut. - -Niin tapahtui merenmittaajalle ja Suurelle! Katsokaamme, kuinka -narrin kävi! - -Narri oli seisonut pöydän ääressä Suuren pitäessä puhetta, silloin -oli merenmittaaja tarkastellut häntä katseella, sellaisella -katseella, joka tulinuolen tavalla voi sytyttää ison linnoituksen. Ja -narri oli riivattu ikäänkuin hän olisi saanut tulta vaatteisiinsa, -kun hän häipyi yöhön. Hän ei ollut mikään hyvä mies. Tosin myös -narrit ja pyövelit ovat ihmisiä, mutta eivät meidän parasta -laatuamme. Hänellä oli myös paljon vikoja ja heikkouksia kuten -meillä kaikilla, mutta hän osasi niitä salata. Nyt tapahtui jotain -ihmeellistä. Matkimalla koko päivän merenmittaajaa sekä humalan -vaikutuksen alaisena oli hän siinä määrin luikerrellut osaansa, -ettei hän voinut siitä taas päästä; ja koska hän oli esittänyt -merenmittaajan vikoja ja heikkouksia, oli hän ikäänkuin omaksunut -ne. Merenmittaajan mainittu katse oli työntänyt ne hänen sielunsa -syvimpään pohjaan niinkuin laastikku työntyy alas ruutipanokseen. -Hän oli ladattu merenmittaajalla, ja sentähden alkoi hän rähistä -ja soittaa suutaan tullessaan kadulle. Mutta sillä kertaa ei -hänellä ollut onnea. Sillä poliisikonstaapeli tuli pyytäen häntä -olemaan hiljaa. Narri vastasi jollakin sutkauksella lausuen -sen merenmittaajan skoonelaisella murteella. Mutta aatelkaas! -konstaapeli, joka sattui olemaan kotoisin Skåne'sta, suuttui ja vei -narrin putkaan. Mutta narrienhan on yhtä vaikeata ymmärtää totta kuin -poliisien pilaa, ja sentähden teki narri väkivaltaista vastarintaa -tätä toimitusta vastaan, mutta sillä seurauksella, että poliisi -sivalsi häntä pähkinäpuisella kepillä useat kerrat selkään. - -Sitten sai hän mennä! Nyt voisi kyllä luulla, että hän oli kärsinyt -tarpeeksi rangaistusta, mutta niin ei ollut asian laita. - -Narri ei tuntenut kurituksen kautta itseään laisinkaan parannetuksi; -pikemmin katkeroituneena lähti hän niinkuin Sioux-indiaani -sotaretkelle etsimään kostonsa uhria. - -Sattuma tai joku muu johdatti hänen askeleensa tullikadulle erääseen -talonpoikaiskortteliin. Pihalla ison pöydän ympärillä lyhdyn valossa -istui talonpoikia ja mylläreitä juomassa suurten miesten maljoja. - -Nähdessään narrin luulivat he häntä merenmittaajaksi ja ihastuivat -suuresti, kun hän alentui juomaan lasin heidän kanssaan. - -Nyt lensi merenmittaajan ylpeyden henki narrin ruutipesään ja syttyi -palamaan. Hän puhui suuria sanoja urotöistään: kuinka juuri hän oli -johtanut retkikuntaa; sillä jollei hän olisi mitannut meren syvyyttä, -olisivat he ajaneet karille; ja jollei hän olisi tähdistä lukenut, -niin eivät he koskaan olisi päässeet kotiin. - -Mäiskis! kuului ääni. Keskelle narrin selkää lensi muna. Ja mylläri -puhui näin: - --- Merenmittaaja on lörppö; sen tiesimme jo ennen, ja juuri hän on -kirjoittanut lehteen, että Suuri oli humpoltti! - -Nyt lensi merenmittaajan toinen heikkous narriin, ja hän puhui, mikä -ei totta ollut: - --- Suuri on humpuuki! - -Tämä oli liikaa eikä se mennyt talonpoikiin. He tekivät tenän; sitten -kiinnitettiin narri häränohjilla täytettyyn jauhosäkkiin. Hänen -kasvonsa tuhrittiin mitä hienoimmiksi seulotuilla vehnäjauhoilla; -lyhdystä otetulla kynttilänkarrella maalattiin koko mies. Ja sillä -välin neuloi eräs myllärinrenki äimällä ja havaslangalla hänet kiinni -säkkiin. - -Mutta ei tämä vielä riittänyt. Kantaen edellään lyhtyä kiskoi -talonpoikaisjoukko kärryjä, jauhosäkkiä ja narria katua pitkin isolle -torille. - -Ja siellä näytettiin narria kansalle, joka nauroi. Se oli oikein -hänelle! - -Irti päästyään vetäytyi hän syrjään ollakseen yksin ja istuutui -portaille itkemään. Iso mies itki. Tuli melkein sääli häntä. - - - - -Kun Paarmalintu tuli Orapaatsamaan. - - -Satamassa höyrylaivojen luona seisten ja merelle katsellen näkyy -vasemmalla taholla vuori, jota kokonaan peittää vihreä nuori metsä, -ja sen takana on iso hämähäkin muotoon rakennettu talo. Sillä -keskellä on kehänne, josta kahdeksan kylkirakennusta pingoittuu -niin kuin hämähäkin pyöreän ruumiin kahdeksan jalkaa. Ken siihen -rakennukseen joutuu, ei sieltä pääse omasta tahdostaan; ja jotkut -jäävät sinne eliniäkseen. - -Oskar ensimmäisen hallitessa ei vuori ollut vihreä. Se oli -päinvastoin harmaa ja paljas, siellä ei kasvanut mitään, ei -edes sammalta tai orvokkia, jotka muuten viihtyvät alastomilla -kallioilla. Siellä oli vain harmaata kiveä ja harmaita ihmisiä, -jotka näyttivät kivettyneiltä, hakkasivat kiviä tai kantoivat kiviä. -Näiden kivikauden ihmisten joukossa oli eräs, joka näytti muita -kivettyneemmältä. Jo nuorukaisena Oskar ensimmäisen aikana suljettiin -hän tähän vankitaloon siksi, että hän oli murhannut ihmisen. - -Hän oli elinkautinen vanki ja hänen harmaisiin vaatteisiinsa oli -mustalla langalla neulottu kirjaimet L.F. - -Talvet kesät kulki hän vuorella nakutellen kiviä. Talvella näki -hän laivasataman autiona ja tyhjänä; puolipyöreä silta paaluillaan -ammotti kuin hammasrivi, ja nyt saattoi hän nähdä halkovajan, -ratsastushuoneen ja kaksi jättiläismäistä lehmusta lehdettöminä. -Toisinaan purjehti jääpursi ohi saaren, toisinaan tulivat muutamat -pojat luistellen. Muutoin oli siellä autiota ja hiljaista. - -Kun suvi saapui, silloin oli näky iloisempi. Silloin reunustivat -satamaa koreat purjealukset vasta maalattuina ja liputettuina. -Silloin viheriöitsivät lehmukset, joiden juurella hän lapsena oli -istunut odotellessaan isäänsä, joka oli erään komeimman höyrylaivan -koneenkäyttäjänä. - -Nyt ei hän ollut moneen vuoteen kuullut tuulen suhinaa puissa, sillä -eihän hänen kalliollaan mitään kasvanut, mutta hänen muistissaan eli -Riddarholman lehmuksissa sihisevä suhina hänen ainoana ikävöimisenään. - -Jos silloin jonakin kesäisenä päivänä höyrylaiva porhalsi ohi saaren, -kuuli hän laineiden liplattavan, kuulipa ehkä torvisoittoakin; -hän näki iloisia kasvoja, jotka synkistyivät nähdessään harmaat -kivimiehet vuorella. - -Mutta silloin hän kirosi, kirosi taivaan ja maan, kirosi kohtaloaan -ja ihmisten julmuutta. Niin oli hän kironnut vuodesta vuoteen, ja hän -sekä hänen toverinsa olivat kironneet ja kiusanneet toinen toisiansa -öin päivin; sillä rikos särkee, mutta onnettomuus kokoo yhteen -kärsivät. - -Ensi alussa oli elämä tarpeettoman julmaa, ja vartijat rääkkäsivät -vangittuja, mielin määrin, säälimättömästi. - -Mutta eräänä päivänä tapahtui muutos: ruoka parani, kohtelu muuttui -lempeämmäksi ja jokainen vanki sai nukkua omassa huoneessaan. Itse -kuningas oli hiukan hellittänyt vankien kahleita. Mutta koska -toivottomuus oli tehnyt heidän sydämensä kivikoviksi, eivät he -tunteneet mitään kiitollisuuden tapaista tunnetta vaan jatkoivat -kiroilemistaan; ja he huomasivat nyt, että oli hauskempaa nukkua -samassa huoneessa, sillä silloin saattoivat he öisin keskustella. Ja -he valittivat ruuan, vaatteiden ja vartioston kehnoutta. - -Eräänä päivänä soittivat kaikki kaupungin kellot, äänekkäämmin -Riddarholman kellot. Kuningas Oskar oli kuollut, ja vangit saivat -vapaapäivän. Koska he nyt saattoivat keskustella keskenään, puhuivat -he pakoyrityksistä, aikeestaan tappaa vartija, ja he puhuivat myös -kuningasvainajasta; ja pahaa he hänestä puhuivat. - --- Jos hän olisi ollut oikeudenmukainen, olisi hän päästänyt meidät -vapauteen, sanoi eräs vanki. - --- Tai olisi hän pistänyt tänne kaikki rikokselliset, jotka kulkevat -vapaina. - --- Siinä tapauksessa olisi hän itse saanut olla vankilanjohtajana, -sillä koko kansakunta olisi tänne tulvinut. - -Vankien laita on nyt sellainen, että he pitävät kaikkia ihmisiä -rikoksellisina ja luulevat joutuneensa itse kiikkiin vain sen takia, -että heillä muka oli huono onni. - -Kuitenkin, kaikitenkin; oli kuuma kesäpäivä, kun kivimies kulki -rantaa pitkin kuunnellen Oskar lempeän kuningassielukellojen soittoa. -Hän etsi rantakivien alta kivisimppuja ja rautakaloja; mutta siellä -ei sellaisia ollut; eikä ulompana vedessä näkynyt särkiä eikä -salakoita; senvuoksi myöskään ei näkynyt mitään kalalokkia tai -tiiraa. Silloin tunsi hän kirouksen painavan koko paikkaa, jota -eivät edes kalat eivätkä linnut tahtoneet lähestyä. Ja hän ajatteli -taas kohtaloaan. Hän oli kadottanut nimensä, ristimänimensä ja -liikanimensä, ja hänen nimensä oli numero 65. Tämä nimi kirjoitettiin -laskumerkeillä sen sijaan, että se olisi kirjoitettu kirjaimilla. Hän -ei ollut henkikirjoitettu, ei maksanut veroa, ei tietänyt iästään. -Hän ei ollut enään ihminen, ei ollut enään elävä olento; mutta ei -ollut kuollutkaan. Hän ei ollut mitään. Vain jotakin, joka harmaana -liikkui vuorella ja jota aurinko paahtoi aivan hirmuisesti, paahtoi -vaatteita, päätä lyhyeksi leikattuine hiuksineen, jotka kerran olivat -kiemurrelleet kiharoina. Niitä äiti lauantaisin hienolla kammalla -oli pehmein käsin kammannut. Lakkia ei hän saanut tänään käyttää, -sillä silloin voisi hän helpommin karata. Ja kun aurinko pisti hänen -päälakeansa, muistui hänen mieleensä profeetta Joona, joka Herralta -sai kurpitsin voidakseen lekotella sen varjossa. - -Mitä hän sitten sai! ilkkui hän; sillä hän ei totisesti uskonut -mihinkään hyvään! - -Samassa huomasi hän rannan loiskeessa kelluvan ison koivunlehvän. Se -oli aivan vihreä, sen runko oli valkoinen, se oli saattanut pudota -jostain huvimatkalla kulkevasta höyrylaivasta. Hän kiskoi sen maalle, -pudisti siitä veden ja vei sen mukanaan vuoren koloon, sinne pystytti -hän sen kolmen kiven väliin. Ja hän asettui istumaan koivun alle -ja kuunteli, kuinka tuuli hiljaa puhalsi lehtiin, jotka tuoksuivat -hienoimmalle hartsille. - -Hetken istuttuaan kalveessa nukahti hän. - -Ja hän näki unta. - -Koko vuori vihannoi vihreänä lehtona suloisine puineen ja tuoksuvine -kukkineen. Linnut visertelivät, mettiset ja kimalaiset surisivat ja -perhoset liihättelivät. Mutta yksinään ja itsekseen seisoi puu, jota -hän ei tuntenut. Ja se puu oli kaikkia muita kauniimpi, sillä sillä -oli pensaan tavoin monta runkoa, ja oksat levittivät niin hienoja -silmuja ja koukeroita kuin virkkauksessa ikään. Ja sen kiiltävien -lehtien alla istui pieni musta ja valkoinen lintu, joka oli pääskysen -näköinen, mutta ei ollut pääskynen. - -Saattoihan hän unessa selittää linnunääniä ja siksi hän kuuli ja -ymmärsi jotakuinkin, mitä lintu lauloi. Ja se lauloi: Lie, lie, lie, -tänne tie! Tuu, tuu, tänne tuu! Liejuun, liejuun, liejuun kuolit Sä! -Liejusta, liejusta, liejusta nousit Sä! - -Hän ymmärsi, että äänet puhuivat liejusta, kuolemasta ja -ylösnousemuksesta. - -Mutta uni jatkui. Hän seisoi kalliolla, yksin palavassa -päivänpaisteessa, palaen janosta ja nälästä. - -Kaikki toverit olivat työntäneet hänet luotaan, ne olivat uhanneet -ottaa hänet hengiltä, koska hän ei tahtonut suostua polttamaan -vankilaa. He seisoivat piirissä hänen takanaan, ne ajoivat häntä -takaa kivillä vuorelle niin kauas kuin hän saattoi päästä. Ja nyt -pysäytti hänet muuri. - -Silloin oli hänen mielestään mahdotonta nousta sen yli, silloin -päätti hän epätoivoissaan pää edellä syöksyä muuria vasten -heittäytyäkseen siten kuoleman valtaan. - -Hän syöksyi alas pitkin vuorta; ja katso, samassa avautui portti, -vihreä puutarhan portti... ja... nyt hän heräsi. - -Kun hän ajatteli asemaansa ja huomasi lehden huvenneen -koivunlehväksi, muuttui hänen mielensä tyytymättömäksi ja hän sanoi -itsekseen: - --- Olisipas se ollut edes lehmus. - -Ja kun hän kuunteli, huomasi hän, että koivu lauloi niin -kovaäänisesti; se kuulosti siltä ikäänkuin olisi seulottu santaa ja -pieniä kiviä; sen sijaan saattoi lehmus soitella sametin hienoja -sydänsäveliä. - -Seuraavana päivänä oli koivu kuihtunut ja se antoi vain vähän varjoa. - -Sitä seuraavana päivänä olivat lehdet kuivia kuin paperilaput ja ne -kalisivat niinkuin hampaat. Ja viimein seisoi kallion kolossa iso -koivunvarpu, joka muistutti häntä hänen lapsuudestaan. - -Silloin ajatteli hän taas profeetan kurpitsia ja hän kirosi, kun -aurinko pisti häntä päälakeen. - - * * * * * - -Oli tullut uusi kuningas ja uuteen vauhtiin pääsivät maan hallitus -ja neuvosto. Kaupunkiin piti tehtämän uusi kulkuväylä. Sentähden -määrättiin vangit ruoppausproomuihin. Monen, monen vuoden jälkeen sai -hän nyt ensi kerran lähteä kallioltaan. Ja hän kiiti pitkin vettä, -näki niin paljon uutta syntymäkaupungissaan; näki rautatien sekä -ennen kaikkea höyryvaunun. Ja aseman alapuolelta piti heidän ruopata. - -Ja he alkoivat haalia veden pinnalle kaikkea merenpohjalla -lojuvaa likaa. Sieltä tuli upotettuja kissoja ja vanhoja kenkiä, -mätää, steariinikynttilätehtaasta lipunutta ihraa, Sinikäsi -nimisestä väripainimosta virranneita värisäikeitä, nahkurinparkkia -nahkurintehtaasta ja kaikkea inhimillistä kurjuutta, jota -pesijättäret sadan vuoden aikana olivat pesulaiturilta veteen -huuhtoneet. - -Ja sieltä nousi sellainen tulikiven ja ammoniakin sietämätön haju, -että vain vanki sen kesti. - -Mutta kun proomu oli lastattu, ihmettelivät vangit, mihin kaikki tämä -törky piti kaadettaman. He saivat vastauksen, kun venemies suuntasi -proomun heidän omalle kalliolleen. - -Sinne lastattiin koko lieju ja se heitettiin vuorelle, missä ilma -pian oli myrkytetty. Ja he kahlasivat liassa ja he tahrasivat -vaatteensa, kätensä, kasvonsa. - --- Tämä on helvetti! sanoivat vangit. - -Parina vuotena he ruoppasivat ja lastasivat lian kalliolle, mikä pian -oli kadonnut. - -Talven valkea lumi putosi maahan joka syystalvi levittäen peitteen -valkeine lakanoineen yli kaiken saastan. - -Ja kun viimeinen kevät tuli ja lumi suli, oli paha haju kadonnut ja -lieju alkoi näyttää mullalta. Sinä kevännä loppui ruoppaus, ja meidän -kivimiehemme sai nyt työtä pajassa niin, ettei hän enään koskaan -joutanut kalliolle. Mutta kerran syksyllä hiipi hän sinne ja silloin -sai hän nähdä jotain ihmeellistä. - -Ruoppausmullassa kasvoi yrttejä. Tosin rumia, lihavia yrttejä. -Enimmäkseen olivat ne kukkia, joita kutsutaan Rusokiksi, se on -nokkosen näköinen, mutta sillä on ruskeita kukkia. Se on rumaa, -sillä kukkien pitää olla valkoisia, keltaisia, sinisiä tai punaisia. -Ja siellä kasvoi myös oikeita nokkosia vihreine kukkineen, ja -takkiaisia, suolaheiniä, ohdakkeita, savikkoja. Kaikki nämä kukat -olivat mitä rumimpia, polttavimpia, pistävimpiä yrttejä, joita ei -ihminen rakasta ja jotka seuraavat rikkaläjiä, palaneita pihamaita ja -ruoppauksia. - --- Me teimme puhdasta meren pohjalla ja saimme sijaan lian, sanoi -vanki. Siinäkös se kiitos seisoo! - -Sitte tuli aika, jolloin hän vietiin uudelle kalliolle, josta piti -tulla linnoitus, ja hän hakkasi taas kiveen; kiveen, kiveen, kiveen! - -Siellä menetti hän toisen silmänsä ja häntä lyötiin silloin tällöin. -Ja hän oli siellä niin kauan, että uusi kuningas kuoli ja sai -seuraajan. Kruunauspäivänä piti yhden vangin saada armo ja päästä -vapauteen. Ja se armoitettiin, joka oli käyttäytynyt siivoimmin ja -samalla päässyt selvyyteen väärästä teostaan. Ja se sai vapauden! -Mutta silloin oli muiden vankien mielestä heille tehty vääryyttä, -sillä heidän keskuudessaan pidettiin sitä raukkana, joka oli katunut -"sitä, mille ei mitään mahda". - -Ja niin kuluivat taas vuodet! Meidän kivimiehemme oli nyt hyvin -vanha. Ja koska hän oli heikko toimittamaan raskaampia töitä, vietiin -hän takaisin kalliolle ja pantiin neulomaan säkkiä. - -Eräänä päivänä tuli pappi ja seisahtui puhuttelemaan kivimiestä tämän -istuessa neulomassa. - --- No, sanoi pappi, etkö sinä koskaan pääse täältä? - --- Kuinkas se käy päinsä? vastasi kivimies. - --- Kyllä, kunhan tunnustat tehneesi väärin. - --- Jos saan nähdä ihmisen, joka tekee enemmän kuin mitä oikein on, -niin voin uskoa, että olen väärässä. Mutta sitä minä en koskaan saa -nähdä. - --- Enemmän mitä oikein on, sehän on armeliaisuus! Toivon sinun pian -saavan sen nähdä! - -Eräänä päivänä sai kivimies määräyksen tehdä teitä kalliolle, jota -hän ei ehkä ollut nähnyt kahteenkymmeneen vuoteen. - -Oli taas kesäpäivä, oli lämmin ilma, ja höyrylaivat viilettivät -hauskasti ohitse kauniina kuin perhoset. - -Kun hän tuli niemelle -- ei hän enään nähnyt mitään kalliota vaan -suloisesti vihannoivan lehdon, missä lehdet kimmelsivät tuulessa -niinkuin aaltoset järven pinnalla. Siellä seisoi korkeita, valkeita -koivuja, vapisevia haapoja ja rannalla kasvoi leppiä. - -Tämä oli samallaista kuin unessakin. Ja puiden alla kuiskailivat -ruohot ja nyökkäilivät kukkaset ja siellä lenteli kimalaisia ja -siellä liihätteli perhosia. Ja kaikenlaiset linnut visertelivät, -mutta hän ei voinut selittää niiden ääniä, ja siitä tiesi hän, ettei -tämä ollut unta. - -Kirouksen vuori oli muuttunut siunaukseksi, eikä hän voinut olla -ajattelematta profeettaa ja kurpitsia. - --- Tämä on armo ja laupeus! sanoi joku hänen sisimmissään, ääni tai -kehoitus, miksi sen nyt voisi sanoa. - -Ja kun höyrylaiva kiiti ohi, eivät kasvot synkistyneet vaan ne -kirkastuivat nähdessään tämän korean vihreyden, tuntuipa hänestä -ikäänkuin joku olisi viuhtonut niinkuin on tapana viuhtoa jonkun -suvihuvilan ohi kiidettäessä. - -Hän kulki polkua eteenpäin suhisevien puiden alla. Eihän siellä ollut -mitään lehmusta, mutta hän ei uskaltanut toivoa lehmusta, etteivät -koivut muuttuisi vitsoiksi; niin paljon oli hän oppinut. - -Ja siinä lehtokujaa eteenpäin kulkiessaan näki hän kauimpana valkean -muurin ja siinä vihreän säleveräjän. Ja hän kuuli jotakin soittoa, -mikä ei ollut urkujen soittoa, sillä se oli iloisempaa ja sukkelampaa -liikunnaltaan. Muurin yläpuolella näkyi huvilan kaunis katto, ja -sinikeltainen lippu liehui tuulessa. - -Ja hän näki koreavärisen pallon hyppivän ylös alas yli sen saman -muurin, pienet heikot äänet ilakoivat, lautasien ja lasien kilinästä -päätti hän, että pöytää katettiin. - -Hän tuli veräjälle ja näki... Syreenit kukkivat ja niiden alle -katettiin pöytää; siellä leikkivät lapset, siellä soitettiin, siellä -laulettiin. - --- Tämä on paratiisi! sanoi ääni hänelle. - -Hän seisoi kauan katsellen; niin kauan, että hän, vanhus vaipui -maahan väsymyksestä, nälästä, janosta ja kaikesta elämän kurjuudesta. - -Silloin avautui veräjä, ja lehtoon astui pieni valkeisiin vaatteisiin -puettu tyttö. Hän kantoi kädessään hopeatarjotinta ja tarjottimella -oli lasi viiniä, sen punaisempaa ei hän koskaan ollut nähnyt. Ja -lapsi astui vanhuksen luo suoraan hänen eteensä ja sanoi: - --- Tule ukkoseni, niin saat viiniä. - -Ukko otti lahjan vastaan ja joi. Se oli rikkaan miehen viiniä, se oli -tullut kaukaa auringon seuduilta; ja se maistui niinkuin hyvän elämän -makeus maistuu, kun se on parhaimmillaan. - --- Tämä on laupeus! sanoi hänen oma vanha murtunut äänensä. Mutta -kuules lapsi, sinä et ajattelemattomuudessasi olisi minulle suonut -juomaasi, jos olisit tietänyt, kuka minä olen? - --- Tiedän; sinä olet tietysti vanki! vastasi tyttö. - --- Sen sinä tiesit! Ja kuitenkin... tämä on laupeus. - -Kun vanha kivimies palasi, ei hän enään ollut kivestä vaan hänessäkin -oli alkanut jotain kasvaa. - -Ja kun hän kääntyi ohi jyrkänteen, näki hän monirunkoisen pensaan -näköisen puun. Se oli kaikista kaunein, se oli orapaatsama, mutta -sitä ei ukko tietänyt. Pieni levoton lintu lensi puuhun, se oli musta -ja valkea kuin pääskynen ja kansa sanoo sitä paarmalinnuksi, vaikka -sillä on joku toinen nimi. Ja lintu piiloutui syvälle lehviin ja -lauloi niin surullisesti mutta lempeästi: - - Lie-juun, lie-juun kuolit Sä! - Lie-justa, lie-justa nousit Sä! - -Tämä oli ihan samanlaista kuin unessakin; ja silloin käsitti ukko, -mitä paarmalintu oli tarkoittanut. - - - - -Tupakkaladon salaisuudet. - - -Oli kerran nuori tyttö Oopperassa. Hän oli niin kaunis, että ihmiset -kadulla kääntyivät häntä katsomaan, ja hän lauloi niinkuin eivät -monetkaan voi laulaa. - -Sitten tuli kapellimestari, säveltäjä tarjoten hänelle -kuningaskuntansa sekä sydämmensä. Kuningaskunnan hän otti omakseen, -mutta sydämmestä ei hän huolinut. - -Nyt oli hän suuri, niin suuri, ettei maassa vertaista! Ja hän -ajoi Viktoriavaunussa katua pitkin ja nyökytti päätään omalle -valokuvalleen, joka oli asetettu kaikkiin kirjakauppojen -puodinikkunoihin. - -Hän suureni suurenemistaan ja hänen kuvansa joutui kirjekortteihin, -saippuoihin ja sikaarilaatikkoihin. Lopulta riippui hänen valokuvansa -teatterin lämpiössä kuolleiden kuolemattomien keskellä; ja silloin -hän suoraan sanoen oikein pöyhistyi. - -Eräänä päivänä seisoi hän laiturilla meren rannalla, missä hyökyaalto -kulki korkeana ja virta oli väkevä. Kapellimestari seisoi tietysti -vieressä ja monta muuta herraa myöskin. Kaunotar leikki ruusullaan; -ja sen tahtoivat kaikki herrat saada omakseen; mutta vain sen -anastaja sen saisi. - -Ja niin heitti hän ruusun kauas laineille. Nuoret herrat katselivat -kauan kukkaa, mutta kapellimestari hyppäsi heti mereen, ui niinkuin -lokki laineilla ja piteli pian kukkaa huultensa välissä. - -Siiloin kajahti laiturilta kättentaputus; ja hän, joka uiskenteli -meressä näki naisen silmistä, että tämä rakasti häntä. Mutta kun -hänen piti kääntyä rantaan, ei hän päässyt paikaltaan. Meressä kulki -virta salapyörteineen, mutta sitä ei laiturilla seisova nainen -ymmärtänyt vaan luuli hänen kujeilevan, ja siksi nainen nauroi. Mutta -meressä kuolemanvaaran tunteva mies käsitti väärin hänen naurunsa; -ja hän tunsi pistoksen sydämmessään, ja niin oli hänen rakkautensa -lopussa. - -Kuitenkin pääsi hän maihin kädet verissä, jotka hän oli rikkirepinyt -laituria vastaan. - --- Sinä saat minun käteni, vastasi kaunotar. - --- En sitä tahdo, vastasi kapellimestari, käänsi selkänsä ja meni -tiehensä. - -Tämä oli majesteettirikos kauneutta vastaan ja sentähden täytyi hänen -kuolla. - -Kuinka kapellimestari menetti paikkansa, siitä tietävät paraiten -teatteri-ihmiset, jotka ymmärtävät sellaisia asioita. Mies piti -lujasti puoliaan, ja tarvittiin kaksi vuotta ennenkuin saatiin hänet -alaspudistetuksi. - -Mutta alas hän putosi; ja kun kaunotar oli raivannut hyväntekijänsä -tieltään, riemuitsi hän, ja pöyhistyi yhä enemmän niin, että se -päälle päätteeksi alkoi näkyä. Ja yleisö huomasi, että sydän -ihomaalin alla oli ilkeä; siksi yleisöä ei enään liikuttanut hänen -laulunsa eikä se uskonut hänen kyyneliinsä ja hymyilyihinsä. - -Hän huomasi sen ja katkeroittui. Hän hallitsi vielä teatteria; -tukahutti kaikki, jotka tahtoivat kohota ja antoi ne rusikoida -pahanpäiväisiksi sanomalehdissä. - -Hän menetti suosion, mutta valta merkitsi hänelle enemmän. Koska hän -nyt oli rikas, mahtava ja tyytyväinen, viihtyi hän hyvin elämässä, -eivätkä hyvinviihtyvät ihmiset ainakaan laihdu, pikemmin he lihovat, -ja hän aikoi todellakin tulla lihavammaksi. Se alkoi niin hiljalleen -ja varovasti, ettei hän sitä huomannut ennenkuin se jo oli myöhäistä. -Pam! Luisuminen käy nopeasti, ja tämä matka meni huimaavaa vauhtia -alaspäin. Eikä auttanut kidutuskaan, johonka hän alistui. Hänen -täytyi nähdä nälkää vaikka hänellä oli herkullisin pöytä koko -kaupungissa ja kuta enemmän hän näki nälkää, sitä enemmän hän vain -lihostui. - -Vuoden kuluttua oli hän lopettanut leikkinsä ja hänen palkkansa -alennettiin. Kahden vuoden kuluttua oli hän puoleksi unohdettu ja -nuoremmat olivat anastaneet hänen paikkansa. Kolmannella vuodella -sai hän eron palveluksestaan; ja silloin vuokrasi hän itselleen -ullakkohuoneen. - --- Syynä siihen oli luonnoton lihavuus, sanoi ohjaaja kuiskaajalle. - --- Eihän siihen ollut syynä lihavuus vaan pöyhkeys! sanoi kuiskaaja. - - * * * * * - -Nyt istui hän ullakkohuoneessa ja katseli alas suurta istutusmaata. -Siellä oli myös iso tupakkalato ja hän piti siitä, sillä siinä ei -ollut ikkunoita, joista ihmiset olisivat voineet häntä kurkistella. -Ja kattotiilien alla asusti siellä varpusia, mutta sinne ei ahdettu -tupakkaa, sillä sitä ei siellä viljelty. - -Niin istui hän koko suven ja katseli latoaan ihmetellen, mitä varten -se oli olemassa, sillä ovet olivat isolla etulukolla suljetut, eikä -kukaan näkynyt siellä käyvän. Hän aavisti sen kätkevän salaisuuksia, -pian sai hän nähdä, minkälaisia nämä salaisuudet olivat. - -Entisestä kuuluisuudesta oli jälellä vain pari kortta, joista hän -piti kiinni ja joista hän eli: nämä olivat hänen loisto-osansa, -Carmen ja Aida, jotka osat seuraajattarien puutteesta vielä olivat -täyttämättä; ja yleisön muistissa eli vielä hänen esityksensä, joka -oli ollut erinomainen. No niin, tuli syksy; lyhdyt sytytettiin taas, -ja teatterit piti avattaman. - -Laulajatar istui ikkunansa ääressä katsellen allaan olevaa latoa, -joka hiljattain oli maalattu punaiseksi ja varustettu tiilikatolla. - -Silloin saapasti mies perunamaahan, ja hänellä oli iso ruosteinen -avain. Hän avasi ladon ja astui sisään. - -Sitten tuli vielä kaksi miestä, jotka hän oli tuntevinaan; ja nekin -katosivat latoon. - -Tämä alkoi nyt tulla mielenkiintoiseksi. - -Jonkun hetken kuluttua astuivat nämä kolme miestä ladosta kantaen -jotain suurta kummallista, mikä näytti sängynpohjilta tai -väliseinämiltä. - -Portin ulkopuolella käänsivät miehet seiniä ja asettivat ne -kallelleen vasten ladonseinää; ja nyt näkyi kaakeliuuni, mutta se oli -maalattu, huonosti maalattu. Sitten näkyi jonkun maalaistalon ovi, -ehkä metsästäjän majan ovi. Sitten tuli metsä, ikkuna ja kirjasto. - -Nämä olivat näyttämökoristeita. Ja hetken kuluttua tunsi hän Faust -näytelmässä käytetyn ruusupensaan. - -Lato oli Oopperan kulissivaja, ja tämän ruusupensaan luona oli hän -kerran itse laulanut "Pieni kukkanenhan oot". - -Sydänraukkaa koski tämä kovasti, kun hän ymmärsi, että Faust -esitettäisiin, mutta oli kuitenkin yksi lohdutus: ettei hän ollut -laulanut pää-osaa, joka on Margarethan. - --- Menköön Faust! Mutta jos ne koskevat Carmeniin tai Aidaan, niin -minä kuolen. - -Ullakkohuoneessaan hän nyt istui ja huomasi, miten ohjelmistoa -muutettiin: ja hän tiesi neljätoista päivää ennen sanomalehtiä, mitä -Oopperassa esitettäisiin. Olihan sekin tavallaan hauskaa! Hän näki -miten Salametsästäjä kiskottiin esille sudenluolineen ja kaikkine -muine kapistuksineen; hän näki Lentävän hollantilaisen, laivat ja -meren; Tannhäuserin ja Lohengrinin ja monet muut. - -Mutta sitten tuli eräs päivä, sillä välttämättömyyden täytyi -tulla esille. Miehet raahasivat (hän muisti, että toisen miehen -nimi oli Lindqvist, joka hoiti väkipyöriä); ja sitten ilmestyi -tori Espanjassa. Kulissi seisoi kallellaan niin, ettei hän oikein -eroittanut, mitä se esitti. Mutta yksi miehistä viiputti hiukan -kehystä; ja siinä miehen rimpuillessa näki hän kulissin, ja -takaahan ne aina ovat rumia. Ja siihen oli kirjoitettu suuria -mustia kirjaimia, jotka näyttäytyivät vähitellen ikäänkuin häntä -kiusatakseen; siihen oli kirjoitettu vääjäämättömästi, selvästi: _C, -A, R, M, E, N._ Sehän oli Carmen! - --- Nyt minä kuolen! sanoi laulajatar. Mutta hän ei kuollut, raukka, -ei edes silloinkaan kun esille tuli Aida. Kuitenkin oli hänen -nimensä poispyyhitty ihmisten muistista, kirjakauppojen ikkunoista, -kirjekorteista; ja lopulta katosi tuntemattomalla tavalla hänen -kuvansa lämpiöstä. - -Hän ei voinut käsittää, että ihmiset unohtavat niin pian; se oli ihan -selittämätöntä. Mutta hän suri itseään niin kuin kuollutta surraan; -ja olihan juhlittu laulajatar kuollut. - -Niin käveli hän eräänä päivänä yksin autiolla kadulla. Siellä oli -rikkojen kaatopaikka. Hän seisahtui ajattelematta juuri mitään, -mutta hän näki tarpeeksi katoavaisuudesta, sillä rikkaläjällä oli -kirjekortti, ja siinä näkyi hänen kuvansa Carmenina. - -Hän poistui sieltä nopeasti itkien sisimmässä sydämessään. Niin -tuli hän pienelle poikkikadulle, missä pienen kirjakaupan ikkuna -sai hänet pysähtymään; olihan hän tottunut pysähtymään sellaisten -ikkunoiden eteen nähdäkseen, oliko hänen kuvansa pantu näytteille. -Mutta täällä hänen kuvansa ei riippunut. Sitä vastoin riippui siinä -plakaatti, josta hän vastoin tahtoaan luki merkilliset sanat: "Herran -kasvot seisovat niitä vastaan, jotka pahaa tekevät niin, että hän -poispyyhkii heidän muistonsa maan päältä." - -Jotka pahaa tekevät! Siksi oli hänen muistonsa poispyyhitty. Siinä -selitys, miksi ihmiset olivat hänet unohtaneet. - --- Mutta eikö pahaa voi tehdä jälleen hyväksi? Enkö minä tarpeeksi -ole kärsinyt rangaistusta? valitti hän. - -Ja niin meni hän metsään, missä ei ollut yhtäkään ihmistä. Siinä -epätoivoisena, murtuneena, nöyrtyneenä kulkiessaan huomasi hän toisen -ihmisen, joka seisoi hänen edessään. Ja tämä kysyi silmillään, -uskaltaisiko hän tervehtiä. - -Kapellimestari seisoi hänen edessään. Mutta hänen silmänsä eivät -moittineet, eikä niissä näkynyt nöyryyttävää sääliä vaan niistä -loisti, ihailua, ihmetystä ja hellyyttä. - --- Hanna, kuinka hoikaksi ja hienoksi sinä olet käynyt, sanoi hänen -suunsa. - -Laulajatar katseli itseään ja hän huomasi sanat tosiksi. - -Suru oli poroksi polttanut ylellisen, pöyhistyneen lihan, ja hän oli -entistään ihanampi. - --- Ja yhtä nuori sinä olet. Nuorempi! - -Tämä oli ensimmäinen hyvä sana, minkä hän oli moneen aikaan kuullut; -ja kun se tuli hänen huuliltaan, jolle hän oli tehnyt niin paljon -pahaa, ymmärsi laulajatar minkä arvoinen hyvä ihminen on, ja sen hän -sanoi. - --- Hanna, onko sinulla vielä äänesi tallella? kysyi kapellimestari, -joka ei sietänyt kohteliaisuuksia. - --- En tiedä! nyyhkytti hän. - --- Tule huomenna lauluharjoitushuoneeseen... Niin, Ooperaan minun -luokseni, niin saamme kuulla. Minä toimin nimittäin siellä taas... - -Laulajatar tuli; tuli jälleen ja hänellä oli jälleen menestystä. - -Yleisö oli antanut anteeksi ja unohtanut, oli unohtanut pahan; ja nyt -on laulajatar taas yhtä suuri, vieläpä paljon suurempi kuin ennen. - -Tästä kertomuksesta on oppiakin! - - - - -Sankt Gotthardin satu. - - -Oli lauvantai-ilta Göschenissä Urin kantonissa. Tämä kantoni on -yksi neljästä alkukantonista, Vilhelm Tellin ja Valter Fürstin -kantonista. Sankt Gotthardin pohjoispuolella, missä germanilaista -kieltä puhutaan, missä asuu hiljaisia, ystävällisiä ihmisiä hoitaen -itsemääräämisen oikeudella omia asioitaan, missä "pyhä metsä" seisoo -suojellen lumivyöryjä ja vuorenvieremiä vastaan, siellä on pieni -viheriöitsevä kylä puron rannalla, joka liikuttaa myllynpyöriä ja -sisältää taimenia. - -Nyt lauvantai-iltana, kun iltakello soittaa angelusta, kokoontuu -kylänrahvas kaivolle ison saksanpähkinäpuun juurelle. Tuossa tulevat -postimestari, amtmanni ja itse eversti kaikki paitahiasillaan -viikatteet olalla. Päivän heinänteosta he palaavat pesemään -viikatteitaan, sillä täällä on työ arvossapidetty ja omatekoista -kunnioitetaan täällä enimmin. Sitten tulevat pojatkin viikattaneen ja -tytöt lypsinkiuluineen jälessä; sitten kokoontuu jättiläisrotuinen -maatiaissyntyinen lehmikarja, jossa jokainen lehmä on härän -suuruinen. Lihavaa on maa ja siunattua se on; mutta viini ei kasva -siellä Gotthardin pohjoispuolella, ei olivikaan, ei silkkipuu -eikä rehevä maissi. Vihreä ruoho, kultaiset tähkät, korkea -saksanpähkinäpuu, ne ne antavat vuoden sadon. - -"Kultaisen Hevon" ravintola sijaitsee kaivon luona Sankt Gotthardin -äkkijyrkänteen alapuolella; ja siellä puutarhassa yhden ainoan pitkän -pöydän ääressä istuvat nyt väsyneet niittomiehet, kaikki saman pöydän -ääressä ilman arvojärjestystä; amtmanni, postimestari, eversti, -vieläpä rengitkin; tehtailija, joka valmistaa olkihattuja sekä hänen -työmiehensä, kylän pieni suutari, koulumestari ja kaikki muut. - -He haastelevat sadosta ja lypsystä; ja he laulavat yhdessä lauluja, -jotka kajahtavat yksinkertaisissa kolmisoinnuissa niinkuin -paimentorvet ja karjankellot. He laulavat keväästä ja sen puhtaista -riemuista niin uskollisen vihreästi ja toivorikkaan sinisesti. - -Ja he juovat vaaleata olutta. - -Sitten nousee nuoriso leikkimään, painimaan ja hyppimään, sillä -huomenna on ampumajuhla kilpaleikkeineen ja niissä kysytään notkeutta. - -Ja sentähden soitettiin paimentorvilla varhain iltasoittoa, jottei -kukaan saapuisi unentöhmeröisenä ja torroksissa juhlille, missä kylän -kunnia oli kysymyksessä. - -Sunnuntai alkoi kellonsoittoineen ja päivänpaisteineen; juhlapukuiset -ihmiset kokoontuivat lähikylistä, ja kaikki näyttivät kyllikseen -nukkuneilta ja vasta valveutuneilta. Melkein kaikki miehet olivat -vaihtaneet viikatteen pyssyyn; tytöt ja naidut naiset silmäilivät -heitä tutkivin ja kehoittavin katsein, sillä kodin ja konnun -puolestahan he oppivat ampumaan; ja mestariampuja tiesi, että hän -saisi alkaa tanssin ihanimman neitosen kanssa. - -Nyt tuli tavattoman iso heinähäkki neljän korskean, kukilla ja -nauhoilla koristetun hevosen vetämänä; ja koko häkki oli yhtenä -ainoana lehtosalina penkkeineen. Sen sisällä istuvia ihmisiä ei -eroittanut, mutta sieltä kuului laulua, kaunista, henkevää laulua -sveitsiläisestä maasta ja sveitsiläisestä kansasta, kauniimmasta ja -urhoollisimmasta kansasta. - -Sitten tuli lasten kulkue, lapset kulkivat parittain käsi kädessä -ikäänkuin he olisivat olleet hyviä ystäviä tai pieniä morsiamia ja -sulhasia. - -Ja kellojen kaikuessa kulkivat kaikki ylös kirkolle. - -Mutta kun jumalanpalvelus oli loppunut, alkoi juhla; ja -ampumaradalla, joka nojautui vasten Sankt Gotthardin valtavaa -äkkijyrkännettä, pamahtivat pian laukaukset. - -Postimestarin poika oli kylän mestariampuja, eikä siitä ollut -epäilystäkään, että hän veisi palkinnon. Hän ampui sarjan ja sai -neljä pistettä kuudella laukauksella. - -Mutta silloin kuului ylhäältä vuorelta luiketta ja ryskettä; kiviä -ja soraa vyöryi alas pitkin jyrkännettä, ja pyhän suojelusmetsän -kuusien nähtiin keinuvan kuin myrskyn myllertäessä. Pian ilmestyi -kivimöhkäleelle pyssy olalla ja hattua liehuttaen hurja vuorivuohen -metsästäjä Andrea Airolosta, tunturin toisella puolella olevasta -Tessinin kantonin italialaisesta kylästä. - --- Älä kulje metsässä! huusivat kaikki ampujat. - -Andrea ei ymmärtänyt. - --- Älä kulje pyhässä metsässä! Vuori vyöryy ylitsemme! huusi amtmanni. - --- No antaa sitte vyöryä! vastasi Andrea ja luisui hurjalla vauhdilla -alas jyrkännettä! - --- Sinä tulet liian myöhään! vastasi amtmanni. - --- En tullut koskaan liian myöhään, toisti Andrea ja kulki -ampumaradalle, viskasi pyssynsä kuusi kertaa poskelle ja ampui kuusi -pistettä. - -Nyt olisi hän ollut voittaja; mutta seuralla oli omat lakinsa eikä -pidetty mustasta velskiläisestä, vuoren toisella puolella asuvasta -kansasta, missä viini kasvoi ja silkkiä kehrättiin. Siellä kyti vanha -vihamielisyys eikä Andrean laukauksia voitu hyväksyä. - -Mutta Andrea astui ihanimman immen, amtmannin tyttären luo ja pyysi -kohteliaasti saada alkaa tanssit hänen kanssaan. - -Ihana Gertrud punastui, sillä tyttö oli iskenyt silmänsä Andreaan; -mutta hänen täytyi hyljätä hänen tarjouksensa. - -Silloin synkistyi Andrea ja kuiskasi eteenpäin kumartuen hänen -korvaansa, mikä siitä sävähti veripunaiseksi: - --- Omani sinä kerran olet vaikka saisin odottaa kymmenen vuotta. -Kahdeksan tuntia olen minä harhaillut yli vuoren kohdatakseni sinut, -sentähden tulin minä liian myöhään; mutta ensi kerralla tulen minä -ajoissa vaikka minun sitte pitäisi käydä läpi vuoren! - -Juhla oli loppunut, niin myöskin tanssi. Kaikki ampujat istuivat -Kultaisen Hevon ulkopuolella, ja Andrea oli mukana; mutta -postimestarin Rudi istui pääpenkillä, koska hän oli mestariampuja, -sääntöjen mukaan tietysti, mutta Andrea oli sitä todellisuudessa. - -Rudi tahtoi kinastella. - --- Noo, sinä Andrea, sanoi hän, sinä olet mainio metsästäjä; mutta -tiedäthän, vuorivuohen saanti on aivan jotain toista kuin sen -ampuminen. - --- Jos minä olen ampunut vuohta, niin minä myöskin olen saanut sen, -vastasi Andrea. - --- Loruja! Barbarossan rengasta ovat kaikki ampuneet, mutta kenkään -ei ole sitä saanut! toisti Rudi. - --- Mikä on Barbarossan rengas! kysyi eräs muukalainen, joka ei ennen -ollut käynyt Göschenissä. - --- Katsos, vastasi Rudi. Tuolla sen näet! - -Ja hän osoitti sormellaan ylös vuorenseinämää, missä iso vaskirengas -riippui koukussaan. Ja hän jatkoi: - --- Keisari Fredrik Barbarossan tapana nimittäin oli kulkea tätä tietä -Italiaan; hän kulki kuusi kertaa ja kruunautti itsensä sekä Milanossa -että Roomassa. Ja koska hänestä siten tuli saksalaisroomalainen -keisari, antoi hän kiinnittää tämän renkaan vuoreen saksalaiselle -puolelle merkiksi, että hän oli vihkinyt yhteen Saksan ja Italian. - -Ja satu kertoo, että kun tämä rengas voidaan nostaa ha'altaan, on se -avioliitto purettu, joka ei ollut onnellinen. - --- Kyllä minä sen puran, sanoi Andrea, niinkuin minun esi-isäni -vapauttivat minun kurjan maani Ticinon Schwütz'in, Urin ja -Unterwaldenin tyrannien vallasta. - --- Etkö sinä ole sweitsiläinen? kysyi amtmanni ankarasti. - --- En ole, minä olen italialainen Sweitsiläisestä Valaliitosta. - -Niin sanoen latasi hän pyssynsä ja pisti siihen rautakuulan. Tähtäsi -ja ampui! - -Rengas kohosi altapäin; ja ha'asta irroittuneena putosi alas -Hohenstaufin, Barbarossan rengas. - --- Eläköön vapaa Italia! huusi Andrea ja heilutti hattuaan. - -Mutta kukaan ei vastannut. - -Andrea otti maasta renkaan, jätti sen amtmannille ja sanoi: - --- Kätke tämä rengas muistona minulta ja tästä päivästä, jolloin -teitte minulle vääryyttä. - -Sitten astui hän Gertrudin luo ja suuteli hänen kättään. Ja sitten -nousi hän ylös vuorelle ja katosi; näkyi taas ja katosi pilveen. -Mutta hetken kuluttua näkyi hän taas, vielä korkeammalla. Tämä ei -ollut hän vaan hänen jättiläisvarjonsa pilven päällä; ja hän seisoi -kohotetuin nyrkin, uhaten yli saksalaisen kylän. - --- Mies oli itse saatana! sanoi eversti. - --- Ei, hän oli italialainen! väitti postimestari. - --- Koska ilta jo on myöhäinen, sanoi amtmanni, kerron minä -hallitussalaisuuden, joka julaistaan huomenna sanomalehdissä. - --- Kuulkaas, kuulkaas! - --- Niinpä niin, sähköitetään, että senjälkeen kuin ranskalaisten -keisari vangittiin Sedanin luona, ovat italialaiset karkoittaneet -ranskalaiset joukot Roomasta; ja Viktor Emanuel samoaa nyt tällä -hetkellä pääkaupunkia vastaan. - --- Todellakin suuria uutisia! Silloin ovat lopussa -saksalaisroomalaiset kävelyretket! -- Kyllä sen Andrea tiesi, koska -hän oli niin suurisuinen! - --- Taisipa tietää vielä enemmänkin! sanoi amtmanni. - --- Mitä niin. Mitä niin? - --- Saammepa nähdä! Saammepa nähdä! Ja he saivat nähdä. - - * * * * * - -Eräänä päivänä näkivät he vieraiden herrojen tulevan koneineen ja -tarkastelevan kaukoputkella vuorta; ja näytti siltä ikäänkuin he -olisivat tarkastelleet Barbarossan rengasta, sillä juuri sinne -suuntasivat he kaukoputkensa. Ja he katselivat kompassia ikäänkuin he -eivät olisi tietäneet, missä pohjoinen ja etelä oli. - -Ja sitten oli suuret päivälliset Kultaisessa Hevossa, amtmanni oli -mukana. Siellä puhuttiin jälkiruokaa syötäessä miljooneista ja vain -miljooneista. - -Jonkun ajan kuluttua sen jälkeen näkivät he, miten Kultainen -Hepo revittiin alas; kuinka kirkko kannettiin pois pala palalta -ja asetettiin pystyyn jonkun matkan päähän entisestä paikastaan. -He näkivät, kuinka puoli kylää hajoitettiin, kuinka kasarmeja -rakennettiin; kuinka puro muutti kulkuaan ja myllynpyörät -hävitettiin, tehtaat suljettiin, elukat myytiin. - -Ja sitten tuli kolme tuhatta mustaa, italiankieltä puhuvaa työmiestä. -Silloin vaikenivat kauniit laulut vanhasta sweitsiläisestä maasta ja -kevään puhtaista riemuista. - -Sen sijaan kuului öin päivin jyskettä, ja vuoriporaa työnnettiin -siihen paikkaan, missä Barbarossan rengas oli riippunut; ja sitten -alkoi ampuminen, sillä siltä kohdalta piti tunnelin kulkea läpi -vuoren. - -Tiedettiinhän, ettei ollut niinkään vaikeata porata reikää kallioon; -mutta piti räjähyttää kaksi reikää yksi kummaltakin puolelta; ja -niiden kahden reijän täytyi kohdata toisensa, täsmälleen niinkuin -naulat, eikä sitä kukaan uskonut, sillä piti räjähyttää puolentoista -peninkulman ala! - --- Aatelkaas, jolleivät ne kohtaisikaan toisiaan! Silloin saavat he -alkaa taas alusta! - -Mutta yli-insinööri oli sanonut: Ne kohtaavat toisensa! - -Ja italialaiselta puolelta kotoisin oleva Andrea uskoi -yli-insinööriin; sillä hän itse oli paikalleen ampuva mies, kuten -tiedämme. Sentähden astui hän työkuntaan ja hänestä tuli ensimmäinen -mies. - -Tämäpä työ sopi Andrealle. Auringonvalo, vihreitä kenttiä ja valkeita -alppeja ei hän enään saanut nähdä; mutta hänestä tuntui ikäänkuin hän -murtaisi itsellensä oman tien Gertrudin luo, sen vuoren läpi kulkevan -tien, jonka kautta hän kerskailevalla hetkellä oli uhannut tulevansa. - -Kahdeksan vuotta seisoi hän pimeässä ja koki kovaa kuin koira. -Alastomana hän enimmäkseen seisoi, sillä vuoressa oli kolmenkymmenen -asteen lämpö. Toisinaan iskivät he virran lähteeseen, ja silloin eli -hän vedessä; toisinaan iskivät he savikerrokseen ja silloin rypi -hän liassa. Ilma oli miltei aina pilaantunut, ja toverit suistuivat -maahan; mutta aina tuli uusia. Vihdoin suistui Andreakin, ja hän -vietiin sairashuoneeseen. Siellä kuvitteli hän mielessään, etteivät -molemmat tunnelit koskaan kohtaisi toinen toisiaan ja se vaivasi -häntä kaikkein enimmän. Eivätkö ne koskaan kohtaisi toisiaan! - -Salissa makasi sairaina myös urilaisia, jotka hourailivat, -kuumeettomina hetkinä oli heidän alituinen kysymyksensä: - --- Luuletteko, että tavataan? - -Koskaan eivät tessiniläiset ja urilaiset niin ikävöineet tapaamista -kuin täällä vuoren sisässä. He tiesivät, että jos he kohtaisivat -toisensa siellä, lakkaisi tuhatvuotinen vihamielisyys ja sopien -keskenään syöksyisivät he toistensa syliin. - -Andrea parani ja pian oli hän taas työn touhussa. - -Hän oli mukana vuoden 1875 lakossa; heitti jonkun kiven, joutui -tiilenpäitä lukemaan, mutta pääsi taas vankilasta. - -Vuonna 1877 paloi Airolo, hänen syntymäkylänsä. - -Nyt olen minä polttanut laivat takanani ja nyt täytyy minun päästä -perille, sanoi hän. - -Vuonna 1879 tuli heinäkuun 19 päivästä surun päivä. Koko tunnelin -yli-insinööri oli mennyt vuoreen mittaamaan ja laskemaan, ja siellä -seistessään kohtasi häntä halvaus ja hän kuoli! Keskellä rataa! -Sinne olisi hänen pitänyt saada hautansa, niinkuin Pharaon, maailman -isoimpaan vuoripyramiidiin; ja sinne olisi pitänyt piirtää hänen -nimensä, Favre. - -Kuitenkin kaikitenkin: vuodet kuluivat. Andrea kokosi rahaa, -kokemusta ja voimaa. Göschenissä ei hän koskaan käynyt: mutta kerran -vuodessa kävi hän Pyhässä Metsässä katselemassa hävitystä, siksi hän -sitä sanoi. - -Hän ei nähnyt koskaan Gertrudia eikä koskaan kirjoittanut hänelle; -sitä ei hänen koskaan tarvinnut tehdä, sillä hän eli hänen kanssaan -ajatuksissaan ja hän tunsi saaneensa hänen tahtonsa. - -Seitsemäntenä vuonna kuoli amtmanni köyhyyteen. - --- Mikä onni, että hän oli köyhä! ajatteli Andrea; niin eivät kaikki -vävyt ole ajatelleet. - -Kahdeksantena vuonna tapahtui jotain ihmeellistä. Andrea seisoi -ensimmäisenä miehenä kaukana italialaisessa tunnelissa ja iski -poraansa. Ilma oli ahdas ja tukahduttava niin, että hänen korvansa -rupesivat suhisemaan. Silloin kuuli hän naksahtavaa ääntä, mikä -muistutti puumadon ääntä, jota sanotaan kuolemankelloksi. - --- Joko minun viimeinen hetkeni lyö? ajatteli hän ääneen. - --- Viimeinen hetkesi! vastasi joku hänen sisimmässään tai hänen -ulkopuolellaan. Ja hän kauhistui. - -Seuraavana päivänä hän taas kuuli naksahdukset, mutta selvemmin niin, -että hän luuli äänen tulevan kellosta, joka oli hänen taskussaan. - -Mutta seuraavana päivänä, joka oli pyhäpäivä, ei hän kuullut -mitään; ja nyt luuli hän, että ääni tuli korvasta; hän pelästyi -ja kävi messussa; ja hiljaisissa ajatuksissaan valitti hän elämän -epävarmuutta. Toivo oli hänet pettänyt, toivo kerran saada elää -se suuri päivä, toivo saada määrätty suuri palkinto ensimmäisestä -porasta, joka lävisti seinän, toivo saada Gertrud. - -Maanantaina seisoi hän kuitenkin taas ensimmäisenä porineen, mutta -alakuloisena; sillä hän ei enään luullut heidän kohtaavan saksalaisia -vuoressa. - -Hän iski iskemistään, mutta vauhditta niinkuin hänen heikentynyt -sydämmensä löi tunnelisairauden jälkeen. Silloin kuuli hän yht'äkkiä -paukauksen sekä rajun ryskeen, mutta se tuli vuoren sisästä, toiselta -puolelta. - -Ja nyt hänelle selvisi, että he olivat tavanneet toisensa. - -Ensin lankesi hän polvilleen ja kiitti Jumalaa; sitten nousi hän -pystyyn ja alkoi iskeä. Hän iski ohi aamiaisajan, päivällisajan; ohi -lepoajan ja illallisajan. Hän iski vasemmalla kädellä, kun oikea -puutui. Iskiessään ajatteli hän yli-insinööriä, joka oli suistunut -maahan ihan seinän eteen; ja hän lauloi palavassa pätsissä kulkevan -kolmen miehen laulua, sillä ilma paloi hänen ympärillään veden -valuessa pitkin hänen päälakeaan ja jalkojen polkiessa savea. - -Täsmälleen kello seitsemän, 28 päivä helmikuuta v. 1880, kaatui hän -suulleen poraa vasten, joka lensi läpi vuorenseinän. - -Kaikuva hurraahuuto toiselta puolelta herätti hänet, ja hän ymmärsi, -että he olivat kohdanneet toisensa että hänen viimeinen vaivansa -hetki oli lyönyt ja että hän oli kymmenentuhannen liiran omistaja. - -Kohotettuaan hiljaisen huokauksen kaikkivaltiaan puoleen, asetti hän -suunsa poranlävelle, kuiskasi kenenkään kuulematta: Gertrud; sitten -kajahutti hän yhdeksänkertaisen hurraahuudon saksalaisille. - -Kello yksitoista yöllä kuului italialaiselta puolelta jymisevä ääni: -varokaa! ja kenttätykkien kaltaisella ryskeellä romahti seinä alas. -Saksalaiset ja italialaiset syöksyivät itkien toistensa syliin, -italialaiset suutelivat, ja kaikki lankesivat polvilleen laulaen Te -Deum laudamus. - -Tämä oli suuri hetki; ja se tapahtui v. 1880, samana vuonna, jolloin -Stanley lopetti löytöretkensä Afrikassa ja Nordensköld Veeganretkellä. - -Kun ylistyslaulu Ikuiselle oli vaijennut, astui esiin eräs työmies -saksalaiselta puolelta jättäen italialaisille korukirjaimiila -piirretyn pergamentin. Se oli kunnia- ja muistokirjoitus yli-insinööri -Louis Favrelle. - -Hänen piti ensin käydä tunnelin läpi ja Andrean piti pienellä -työmiesjunalla viedä Airoloon vainajan kunniaksi piirretyt -muistosanat ja hänen nimensä. - -Sen teki Andrea uskollisesti istuen työntövaunussa veturin edessä. - -Tämä oli suuri päivä! Eikä yö ollut pienempi. - -Airolossa juotiin viiniä, italialaista viiniä ja poltettiin -ilotulituksia. Pidettiin puheita Louis Favrelle, Stanleylle ja -Nordensköldille. Siellä pidettiin puheita Sankt Gotthardille, -salaperäiselle vuoriröykkiölle, joka vuosituhannet oli ollut -välimuurina Saksan ja Italian välillä, pohjan ja etelän välillä. -Tosin oli se ollut rikkoja mutta myöskin kokooja. Sillä Sankt -Gotthard on seisonut siinä jaellen yhtä rehellisesti vesiään -saksalaiselle Rheinille kuin ranskalaiselle Rhonelle, niin -Pohjanmerelle kuin Välimerellekin... - --- Ja Adrian merelle, keskeytti eräs tessiniläinen. Olkaa hyvä, älkää -unohtako Ticinoa, joka juottaa Italian suurinta jokea, valtavaa -Po'ota. - --- Bravo! Yhä paremmin! Eläköön Sankt Gotthard, suuri Saksanmaa, -vapaa Italia ja uusi Ranska! - -Se oli suuri yö! Jälkeen suuren päivän. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna seisoi Andrea insinöörin konttorissa. Hän oli -pukeutunut italialaiseen metsästäjän pukuunsa, sulka oli hatussa, -pyssy olalla ja laukku selässä; hänen kasvonsa olivat kalpeat, -kalpeat hänen kätensä. - --- Vai niin, sinä olet nyt tyytyväinen tunneliin, sanoi -kassa-insinööri eli raha-insinööri, niinkuin häntä sanottiin. Noo, -sitä sinulta ei kukaan voi kieltää, jälellä on vain muuraustyö. -Tehkäämme siis lasku! - -Rahamies avasi kirjan, kirjoitti lipun ja laski kymmenentuhatta -liiraa kullassa. - -Andrea piirsi puumerkkinsä, pisti kullan laukkuun ja meni. - -Hän heittäytyi työjunaan; ja kymmenen minuutin kuluttua oli hän -maahan kaatuneen väliseinän luona. - -Tuli paloi vuoren sisässä kummallakin puolen ratakiskoja, työmiehet -hurrasivat Andrealle ja heiluttivat lakkiaan. Se oli ihanaa! - -Kymmenessä minuutissa oli hän taas perillä saksalaisella puolella. -Mutta kun hän näki päivänvalon aukossa, pysähtyi juna ja hän astui -maahan. - -Sitten kulki hän vihreätä valoa kohden ja näki taas kylän -päivänpaisteisena ja vihantana; siellä loisti kylä uudestaan -rakennettuna, valkoisena, säteilevänä, entistään kauniimpana. Ja kun -hän astui esiin, tervehtivät työmiehet ensimmäistä miestään. - -Hän suuntasi askeleensa suoraan pientä taloa kohden; ja -saksanpähkinäpuun alla mehiläispesien ääressä seisoi Gertrud -hiljaisena, ihanana, lempeämpänä aivan kuin hän olisi seisonut siinä -kahdeksan vuotta odotellen häntä. - --- Nyt minä tulen, sanoi hän; niinkuin minun pitikin tulla suoraan -läpi vuoren! -- Seuraatko sinä minua minun maahani. - --- Minä seuraan sinua minne vain tahdot. - --- Sormus sinulla jo on; onko se tallella? - --- Se on tallella! - --- Sitte menemmekin heti! -- Ei, älä käänny; mitään et saa ottaa -mukaasi! - -Ja he kulkivat käsi kädessä! Mutta he eivät menneet tunnelin suuntaan. - --- Vuorelle! sanoi Andrea ja ohjasi askeleensa ylös vanhalle -solatielle. Läpi pimeyden kulki tieni luoksesi; nyt minä tahdon elää -valossa sinun kanssasi, sinua varten! - - - - -Jubal Minätön. - - -Oli kerran kuningas, jonka nimi oli _Juhana Maaton_; ja syyn siihen -voi arvata. Mutta toisen kerran oli suuri laulaja, jota sanottiin -Jubal Minättömäksi, ja syyn siihen saatte kuulla. - -Klang oli hänen nimensä, nimen oli hän saanut isältään, sotamieheltä, -ja siinä nimessä oli sointua. Mutta hän oli luonnoltakin saanut -lujan tahdon, mikä rautatankona tuki hänen selkäänsä. Tämä on suuri -lahja ja se on tarpeellinen elämän taisteluissa. Ei hän lapsenakaan -oppiessaan puhumaan sanonut muiden poikien tavoin "hän" puhuessaan -itsestään, vaan hän sanoi itseään heti "minäksi". -- Ei sinulla ole -mitään minää! sanoivat vanhemmat. Kun hän hiukan vanheni, lausui hän -toivomuksensa: "Minä tahdon". Mutta silloin sai hän kuulla: - -"Ei sinulla ole mitään tahtoa", ja "sinun tahtosi kasvaa metsässä". - -Puhuihan sotamies nyt ajattelemattomasti, mutta hän ei ymmärtänyt -paremmin, sillä hän oli sotilas ja häntä oli opetettu tahtomaan sitä, -mitä päällystö tahtoi. - -Nuoresta Klangista tuntui hullunkuriselta, ettei hänellä "ollut -mitään tahtoa", vaikka hänellä sellainen oli ja luja olikin, mutta -sillään sai olla. - -Kun hän oli hiukan varttunut, kysyi isä eräänä päivänä: "miksi sinä -tahdot tulla?" - -Sitä ei poika tietänyt, hän oli lakannut tahtomasta, koska se oli -kielletty. Tosin hänellä oli halua musiikkiin, mutta sitä ei hän -uskaltanut ilmaista, koska pelkäsi sitä silloin estettävän. Sentähden -vastasi hän kuuliaisena poikana: minä en tahdo mitään. - -Sinusta pitää tulla viininlaskija, sanoi isä. - -Ei voi varmuudella sanoa, puhuiko isä näin siksi, että hän tunsi -jonkun viininlaskijan, vai siksikö, että viini erittäin viehätti -häntä. No niin, nuori Klang joutui viinikellariin eikä hänellä siellä -mikään hätä ollut. - -Suloinen punainen lakka ja ranskalainen viini tuoksahti niin -hyvältä kellarissa; siellä oli holvit suuria kuin kirkkoja. Kun -hän istui tynnyrin ääressä ja punainen viini valui, ilahtui hän, -alkoipa hiljalleen laulaa hyräillä aluksi kaikellaisia kuulemiansa -laulunpätkiä. - -Patruuna, jota viini elätti, piti laulusta ja ilosta ja antoi -nuorukaisen olla olojaan; laulu kajahti niin somasti holvien alla. -Ja kun nuorukainen jyrähytti laulun "Djupa källarhvalfvet", silloin -ilmaantui ostajia alas holviin, ja se oli patruunan mieleen. - -Mutta eräänä päivänä saapui eräs kauppamatkustaja, joka ennen oli -ollut teatterilaulajana, ja kun hän kuuli Klangin laulavan, ihastui -hän niin, että kutsui Klangin pienelle iltarymylle. - -Ja he heittivät keilaa, he söivät tillillä maustettuja äyriäisiä, -he joivat punssia ja vallankin he lauloivat. Yksityishuoneessa, kun -sinunmaljat oli juotu, sanoi kauppamatkustaja: - --- Miksi et mene teatteriin? - -Minäkö? vastasi Klang, en minä nyt voi? - -Sinun täytyy sanoa: minä tahdon! niin sinä voit. - -Tämä oli uutta oppia, sillä kolmen vuoden vanhasta ei Klang ollut -käyttänyt sanaa "minä" ja "tahdon". - -Nyt hän ei uskaltanut tahtoa eikä toivoakaan ja hän pyysi päästäkseen -enemmistä kiusauksista. - -Mutta kauppamatkustaja tuli uudestaan monta kertaa ja hän toi -mukanaan oikeita lauluniekkoja. Kiusaus kävi liian suureksi, ja Klang -teki eräänä iltana päätöksensä, jolloin oikea professori oli hänelle -paukuttanut. - -Nyt sanoi hän jäähyväiset patruunalle, ja maljan ääressä kiitti -hän ystäväänsä, kauppamatkustajaa, joka oli antanut hänelle -takaisin itseluottamuksen ja tahdon; "tahdon", tuon selkää tukevan -rautatangon, joka pitää pystyssä niin, ettei ihmisestä tule mikään -nelijalkainen. Eikä hän koskaan ollut unohtava ystäväänsä, joka oli -opettanut häntä luottamaan omaan itseensä. Sitten meni hän sanomaan -jäähyväiset isälle ja äidille. - -Minä tahdon laulajaksi! sanoi hän niin, että ääni tuvassa kajahti. - -Isä vilkasi jo patukkaa, ja äiti itki: mutta se ei auttanut - --- Poikani, älä vie itseäsi hunningolle, oli äidin viimeinen sana. - - * * * * * - -Nuori Klang sai rahaa matkustaakseen vieraille maille. Siellä oppi -hän laulamaan oikein sääntöjen mukaan. Muutaman vuoden kuluttua tuli -hänestä oikein suuri suurniekka. Hän ansaitsi rahaa ja sai oman -johtajan, joka kuulutti häntä maailmalle. - -Nyt kukoisti veli Klang, ja nyt voi hän sanoa sekä minä tahdon, että -minä käsken. Hänen minänsä kasvoi aivan luonnottomasti, eikä hän -sietänyt ketään muuta minää läheisyydessään. Hän ei kieltäytynyt -mistään ja omana itsenään hän aina esiintyi. Mutta kun hänen nyt taas -piti matkustaa kotimaahansa, opetti hänelle johtaja, ettei nimi Klang -hänelle sopinut, koska hän nyt oli suurniekka; hänen täytyi ottaa -hieno nimi, mieluimmin ulkomaalainen, koskapa niin oli tapa. - -"Suurella" oli taistelu oman itsensä kanssa, sillä eihän nimenmuutto -tuntunut oikein hauskalta, se näytti siltä ikäänkuin hän ei -tunnustaisi isää eikä äitiä, ja se voisi näyttää rumalta. - -Mutta koska niin oli tapa, niin: olkoon menneeksi! - -Hän etsi Raamatusta löytääkseen oikean nimen, sillä siinä niitä -löytyi. - -Ja kun hän löysi luvun Jubalista, "Lamechin pojasta, joka keksi -kaikellaisia peliä", niin otti hän sen nimen. Se oli hyvä nimi ja se -merkitsi pasuunaa hebrean kielellä. - -Koska johtaja oli englantilainen, niin toivoi hän Klangin kutsuvan -itseään mister'iksi, ja sen hän tekikin. Siis mister Jubal! - -Olihan tämä kaikki hyvin viatonta laatua, koska niin oli tapa, mutta -kummallista joka tapauksessa oli, että Klangista uuden nimen mukana -tuli aivan toinen mies. Kaikki menneisyys oli ikäänkuin poispyyhitty; -ja mister Jubal tunsi itsensä aivan aitoenglantilaiseksi, puhui -murteellisesti, käytti poskipartaa ja korkeita kauluksia; vieläpä -juovikkaat puvutkin kasvoivat kuin kaarna puuhun aivan itsestään; hän -tuli jäykäksi ja hän tervehti toisella silmällään; hän ei koskaan -kääntynyt, kun joku tuttu huusi häntä kadulla, ja hän _seisoi_ aina -keskellä raitiotievaunuissa. - -Tuskinpa hän tunsi itseäänkään. - -Kuitenkin oli hän taas kotiutunut omaan maahansa ja hän oli suurena -laulajana Oopperassa. Hän esitti kuninkaita ja profeettoja, -vapaudensankareita ja demoonia; ja kun hänellä oli osansa -harjoiteltavana, oli hän niin hyvä näyttelijä, että hän luuli -olevansa sinä mitä hän esitti. - -Nyt käveli hän eräänä päivänä kadulla ja kuvitteli olevansa demooni -jossakin, mutta hän oli myös samalla mister Jubal. - -Silloin kuuli hän jonkun huutavan takanansa: Klang! Hän ei tietysti -kääntynyt, sillä niin ei tee englantilainen, eikä hänen nimensä enään -ollutkaan Klang. - -Mutta silloin huudettiin: Klang, vielä toistamiseen. Ja siinä seisoi -hänen edessään hänen ystävänsä kauppamatkustaja tutkivin katsein -kysellen ujosti ja ystävällisesti: - --- Eikös ole Klang? - -Mister Jubal joutui raivoihin. - -Irvistävin hampain ja avokidoin ikäänkuin hän kiskoisi rinta-äänensä -jostakin pääkallon ontelosta, kiljasi hän lyhyesti: ei! - -Silloin ystävä tunsi hänet ja meni tiehensä. - -Hän oli valistunut mies, osasi elämän, ihmiset ja oman itsensä ulkoa, -sentähden hän ei suuttunut eikä ihmetellytkään. - -Mutta mister Jubal luuli niin; ja kun hän kuuli sisimmässään -nämä sanat: "Ennenkuin kukko kolmasti laulaa, olet sinä minut -pettävä" teki hän niinkuin Pietari, meni porttikäytävään ja itki -katkerasti. Tämän teki hän itse ajatuksissaan, mutta paholainen hänen -sydämmessään nauroi. - -Siitä päivästä saakka nauroi hän enimmäkseen, nauroi pahaa ja hyvää, -surua ja häpeää, kaikkea ja kaikkia. - -Hänen isänsä ja äitinsä tiesivät kyllä lehdistä, kuka mister Jubal -oli, mutta he eivät koskaan käyneet Oopperassa, sillä he luulivat -siellä olevan vain vanteitten heittäjiä ja hevosratsastajia, eivätkä -he sellaisessa paikassa tahtoneet poikaansa nähdä. - -Mister Jubal oli nyt suurin suurniekka, tosin oli hän kuluttanut -suurimman osan minäänsä, mutta tahto oli hänellä vielä jälellä. - -Ja sitten tuli hänen päivänsä! Tanssijaseureeessa oli tyttö, joka -osasi lumota miehiä, ja Jubal oli myös lumottu. Niin pahasti lumottu, -että hän kysyi, saisiko hän tulla tytön omaksi... (Hän tarkoitti -tietysti, että tyttö tulisi hänen omakseen, mutta niin ei saa sanoa). - --- Sinä saat tulla omakseni, sanoi lumoojatar, jos minä saan... - --- Sinä saat kaikki! vastasi Jubal. - -Tyttö kävi hänen sanoihinsa kiinni ja he menivät naimisiin. Ensin -opetti Jubal häntä laulamaan ja soittamaan; ja sitten sai lumoojatar -kaikki, mitä vain tahtoi. Mutta koska hän oli lumoojatar, tahtoi -hän kaikkea, mitä Jubal ei tahtonut, ja niin vähitellen oli hänellä -Jubalin tahto vallassaan. - -Eräänä päivänä oli mistress Jubal suurniekkana; ja niin suuri, että -kun yleisö huusi Jubalin näyttämölle, ei se tarkoittanut rouvaa vaan -herraa. - -Jubal tahtoi taas raivata itsellensä tietä kunnian kukkuloille, mutta -hän ei tahtonut sitä tehdä rouvansa kustannuksella ja sentähden hän -ei voinut. - -Hän alkoi kuluuntua ja unohtua. - -Loistava ystävien piiri, jonka mister Jubal oli koonnut nuorenmiehen -kotiinsa, kokoontui nyt hänen kodissaan rouva Jubalin ympärille, jota -sanottiin vain Jubaliksi. - -Kukaan ei huomannut misteriä, kukaan ei juonut hänen kanssaan; ja jos -hän yritti puhua, ei kukaan häntä kuunnellut; tuntui ikäänkuin ei -häntä olisi ollut olemassa, ja hänen vaimoansa kohdeltiin ikäänkuin -hän ei olisikaan ollut mikään vaimo. - -Silloin jäi mister Jubal yksikseen ja yksinään kävi hän kahvilassa. - -Eräänä iltana tuli hän sinne etsiäkseen seuraa. Hän olisi tyytynyt -kehenkä hyvänsä, kunhan se vain oli ihminen. - -Silloin näki hän vanhan ystävänsä kauppamatkustajan istuvan yksinään -ja ikävissään; ja hän mietti: "tuossa vanhassa Lundbergissa tapaan -minä ihmisen", ja niin kulki hän pöydän luo ja tervehti. Mutta -silloin muuttuivat ystävän kasvot niin hirveästi, että Jubalin täytyi -kysyä: "eikös ole Lundberg?" - --- Kyllä! - --- Etkö sinä tunne minua, Jubalia? - --- En! - --- Etkö tunne Klangia, vanhaa ystävääsi? - --- En! Hän on kuollut aikoja sitten. - -Silloin tajusi Jubal, että hän tavallaan oli kuollut, ja hän läksi -ulos. - -Seuraavana päivänä otti hän eron Oopperasta ja hänestä tuli -laulunopettaja, jota kunnioitettiin professorin arvonimellä. - -Niin läksi hän ulkomaille ja jäi sinne useiksi vuosiksi. - -Suru ja mielipaha vanhentivat hänet varhain. - -Mutta se miellytti häntä, sillä silloin oli loppu lähellä. Kuitenkaan -ei hän vanhentunut niin nopeasti kuin hän olisi tahtonut ja sentähden -hankki hän itselleen valkoisen pitkäkiharaisen tekotukan. Siinä hän -viihtyi, sillä siinä häntä ei kukaan tuntenut, eipä hän itsekään. - -Hitain askelin, kädet selän takana käveli hän mietiskellen pitkin -katukäytäviä; ihmiset luulivat hänen etsivän jotakin tai odottavan -jotakin. Jos joku kohtasi hänen silmänsä, niin ei hän huomannut -niissä mitään katsetta; jos joku koetti tehdä tuttavuutta hänen -kanssaan, niin hän puhui vain asioista ja esineistä. Eikä hän koskaan -sanonut "minä", ei koskaan "minun mielestäni", vaan "siltä näyttää". -Hän oli kadottanut minänsä ja sen huomasi hän vasta eräänä päivänä, -kun hänen piti ajaa partansa. Hän oli saippuoinut leukansa ja aikoi -juuri kuvastimen edessä käydä käsiksi veitseen. Hän näki vain huoneen -takanaan, mutta kasvojaan hän ei nähnyt. Silloin käsitti hän asian -laidan. Ja hänet valtasi kiihkeä halu löytää oma itsensä. Paraimman -osan oli hän antanut vaimolleen, joka oli saanut hänen tahtonsa, ja -hän päätti etsiä häntä. - -Kun hän jälleen palasi kotimaahansa ja valkea tekotukka päässä -kuljeskeli pitkin kaupungin katuja, ei kukaan häntä tuntenut. Mutta -eräs Italiassa oleskellut soittotaiteilija sanoi ääneen: Tuossa -kulkee maestro. - -Ja heti tuntui Jubalista ikäänkuin hän olisi suuri säveltäjä. Hän -osti nuottipaperia ja alkoi kirjoittaa partituuria, se on, hän -kirjoitteli muistiin joukon pitkiä ja lyhyitä nuotteja riveille, -toisia tietysti viulua, toisia puupuhaltimia ja loput vaskisoittimia -varten. Sitten lähetti hän ne musiikkiopistolle. Mutta kukaan ei -voinut niitä soittaa, sillä ne eivät olleet mitään, pelkkiä nuotteja! - -Eräänä päivänä kulki hän kadulla ja häntä vastaan tuli maalari, joka -oli ollut Parisissa. "Tuossa kulkee malli", sanoi maalari. Sen kuuli -Jubal ja hän luuli heti olevansa malli, sillä hän luulotteli olevansa -kaikkea, mitä hänestä sanottiin, koska hän ei tietänyt, kuka eli mitä -hän oli. - -Muistellessaan silloin vaimoansa, joka oli saanut hänen minänsä, -päätti hän etsiä häntä. Niin hän tekikin, mutta vaimo oli joutunut -uusiin naimisiin erään vapaaherran kanssa ja matkustanut kauas. - -Silloin hän väsyi etsimiseen; ja kuten kaikki väsyneet miehet alkoi -hän kaivata elinpäiviensä alkua, äitiänsä. Hän tiesi, että äiti asui -leskenä hökkelissä ylhäällä vuorella, ja sinne hän meni. - --- Etkö tunne minua enään? kysyi hän. - --- Mikä sinun nimesi on? kysyi äiti. - --- Etkö sinä tiedä, mikä sinun poikasi nimi on? - --- Minun poikani nimi oli Klang, mutta sinun nimesi on Jubal ja häntä -minä en tunne. - --- Hylkää minut. - --- Niinkuin sinäkin hylkäsit itsesi ja äitisi. - --- Miksi riistitte minulta lapsena ollessani tahdon? - --- Sinä annoit tahtosi naiselle. - --- Minun täytyi, muuten en olisi saanut häntä omakseni. Mutta miksi -te sanoitte, ettei minulla ollut mitään tahtoa. - --- Rakas lapsi, isäsihän niin tahtoi eikä hän ymmärtänyt parempaa. -Anna hänelle nyt anteeksi, sillä hän on kuollut. Sitäpaitsi lapsilla -muuten ei saa olla tahtoa, mutta täyskasvuisilla sellainen pitää olla. - --- Kas vaan, äiti, kuinka hyvin sinä osasit sen selvittää. Lapsilla -ei saa olla, mutta täysikasvuisilla pitää olla. - --- Kuules, Gustaf, sanoi äiti, Gustaf Klang... - -Nämä sanat olivat hänen molemmat nimensä; ja kun hän kuuli ne, oli -hän taas oma itsensä. Kaikki osat, kuninkaat, demoonit ja mallit -karkasivat tiehensä, ja hän oli vain äitinsä poika. - -Silloin laski hän päänsä äidin syliin ja sanoi: - --- Nyt tahdon kuolla! Tahdon kuolla! - - - - -Sinisiipi löytää Linnunsilmän. - - -Rikas mies oli kerran tullut köyhälle saarelle ja rakastunut -siihen. Rikas mies ei voinut sanoa miksi, mutta hän oli ihastunut; -mahdollisesti näytti tämä saari unohdetulta lapsuuden muistolta tai -kauniilta unelta. - -Hän osti saaren, rakensi huvilan ja istutti kaikenlaisia suloisia -puita, pensaita ja kukkasia. Meri läikkyi sen ulkopuolella, hänellä -oli oma laituri lipputankoineen ja valkeine veneineen. Kirkon -suuruiset tammet varjostivat hänen asuntoaan, ja raittiit tuulet -puhalsivat yli vihreiden niittyjen. Hänellä oli puoliso, lapsia, -palvelijoita, vetojuhtia; hänellä oli kaikkea, mutta yhtä hänellä ei -ollut; se oli vähäpätöinen asia, mutta kaikkein tärkein ja sitä hän -ei ollut tullut ajatelleeksi: hänellä ei ollut lähdevettä. Kaivoja -kaivettiin ja vuoria louhittiin, mutta esiin pulppusi vain suolaa, -ruskeata vettä. Sitä suodattiin, se muuttui kristallin kirkkaaksi, -mutta pysyi suolana. Se oli surun syy. - -Niihin aikoihin saapui silloin muuan Herran armahtama, jolla oli -ollut onnea kaikissa toimissaan, ja hän oli maailman kuuluisimpia -miehiä. Muistamme, kuinka hän löi jalokivisauvallaan vuoreen -ja Mooseksen tavoin sai veden juoksemaan kalliosta. Nyt piti -jalokiviporalla porattaman niinkuin oli porattu vuoria, joista -kaikista oli saatu vettä. Täälläkin porattiin; sadan riksin, -tuhannen, jopa monen tuhannen riksin edestä, mutta saatiin vain -suolavettä. Täällä varmaankaan ei ollut mitään siunausta; ja rikas -mies huomasi selvästi, ettei kaikkea voi rahalla saada eipä edes -raikasta vettä juodakseen, kun niin pahasti sattuu. - -Mieli kävi raskaaksi, eikä elämä enään hymyillyt. Saaren koulumestari -alkoi kuitenkin lukea vanhoja kirjoja ja haetti viisaan ukon, jolla -oli taikasauva; mutta ei se auttanut. - -Mutta pappi, joka oli viisaampi, kutsui eräänä päivänä koululapset -kokoon ja lupasi palkinnon sille, joka löytäisi Linnunsilmä nimisen -yrtin, mikä näytti lähteensuonen paikan. - --- Sillä on Poimulehden tapaisia kukkia ja Mantelikukan kaltaisia -lehtiä, sitä sanotaan myös Kivirikoksi. Sen ylimmillä lehdillä on -ikäänkuin kultajauhetta. Muistakaa nyt! - --- Poimulehden tapaisia kukkia ja Mantelikukan kaltaisia lehtiä, -toistivat lapset; sitten juoksivat he metsiin ja vainioille etsimään -Linnunsilmää. - -Ei kukaan löytänyt sitä. Tosin pieni poika toi kotiin Tyräkin, jonka -latvassa on hiukan kultaa; mutta se on myrkyllinen eikä se kelvannut. -Ja niin väsyivät he etsimään. - -Mutta oli pieni tyttö, joka ei vielä käynyt koulua. Hänen isänsä -oli rakuuna, tällä oli pieni torppa, ja hän oli enemmän köyhä kuin -rikas. Hänen ainoa aarteensa oli pieni tyttö; ja tätä sanottiin -kylässä Sinisiiveksi sentähden, että hänellä oli taivaansininen -röijy hihoineen, jotka aina liehuivat hänen liikkuessaan. Sinisiipi -muuten on pieni sininen perho, joka kesäsydännä liihottelee kortten -päissä, ja sen siivet ovat pellavankukan lehtien näköisiä, tuon -lentävän pellavankukan, jolla on imukärsä, missä palhot ovat. -Sinisiipi, rakuunan nimittäin, oli harvinainen lapsi, puhui niin -järkevästi mutta kummallisesti, ettei kukaan tietänyt, mistä hän sai -sanansa. Hänestä pitivät kaikki ihmiset, vieläpä eläimetkin; kanat -ja vasikat seurasivat häntä, ja hän uskalsi taputtaa sonniakin. Hän -meni usein yksin ulos, pysyi poissa ja palasi taas; mutta kun häneltä -kysyttiin, missä hän oli ollut, ei hän voinut mitään sanoa. Silloin -hänellä kuitenkin oli niin kovin paljon kerrottavaa. Hän oli nähnyt -ihmeellisiä asioita, oli tavannut ukkoja ja rouvia, jotka olivat -sanoneet niin ja niin. Rakuuna antoi hänen kulkea oman mielensä -mukaan, sillä hän luuli huomanneensa, että joku suojeli häntä. - - * * * * * - -Eräänä aamuna lähti Sinisiipi seikkailuretkilleen. Läpi niittyjen ja -hakamaiden ohjasi hän pienet askeleensa; ja hän lauloi enimmäkseen -itsekseen, lauloi lauluja, joita ei kukaan ennen ollut kuullut, ja -mitä mieleen johtui. Aamu-aurinko paistoi niin nuorteana ikäänkuin -se olisi vastasyntynyt, ilma tuntui voimalliselta ja kyllikseen -nukkuneelta, kaste haihtui ja sen raikas kosteus vilvoitti pieniä -kasvoja. - -Metsään tullessaan tapasi hän vihreäpukuisen ukon. - --- Hyvää päivää, Sinisiipi, sanoi ukko. Minä olen Päivänpielen -puutarhuri. Tule kanssani, niin saat katsella minun kukkiani. - --- Liian suuri kunnia minulle, vastasi Sinisiipi. - --- Eikä, sillä sinä et koskaan ole kiduttanut kasveja. - -Niin kulkivat, kulkivat he yhdessä ja tulivat rannalle. Rannalla oli -pieni silta, joka johti saarelle, sinne he menivät. - -Siinäpä puutarha! Siellä oli kaikkea, oli suurta, oli pientä, ja -kaikki oli järjestyksessä kuin kirja. - -Ukko itse asui majassa, joka oli rakennettu kasvavista, iki-vihreistä -puista, männyistä, kuusista, katajista, havut päällä. Lattiat oli -tehty kasvavista, ikivihreistä pensaista ja yrteistä. Sammalta -ja jäkälää kasvoi lattianraoissa, jotta ne pysyisivät tiiviinä; -lattiapalkkeina oli variksenmarjanvarsia, sianmarjoja ja vanamoja. -Kattona kannattivat köynnöskasvit, villiviini, tuoksukuusama, -elämänlangat, muratit; ja se oli niin tiivis, ettei sadepisarakaan -sitä läpäissyt. Oven edessä oli mehiläiskekoja, mutta mehiläisten -asemesta asui siellä perhosia. Ja kun ne alkoivat parveilla, oli sitä -hauska katsella. - --- Minä en tahdo kiduttaa mehiläisiä, sanoi ukko. Muuten ovat ne -niin rumia; nehän ovat aivan karvaisten kahvipapujen näköisiä ja ne -purevat niinkuin kyykäärmeet. - --- Sitten menivät he puutarhaan. - --- Nyt sinä saat lukea luonnon aapista, saat tietää kukkasten -salaisuudet ja yrttien tunteet. Mutta sinä et saa kysellä, saat vain -kuunnella ja vastata... Katsos, lapsukainen, tällä harmaakivellä -kasvaa jotain, mikä näyttää harmaalta paperilta. Se syntyy ensiksi -kun vuori kastuu. Vuori homehtuu, hometta sanotaan jäkäläksi. Tässä -meillä on kaksi kappaletta, toinen näyttää peuransarvelta; sitä -sanotaan myös peuranjäkäläksi, ja se on peuran tärkein ravinto. -Toisen nimi on islantilainen jäkälä ja se näyttää... Miltä se näyttää? - --- Se näyttää keuhkoilta, sillä niin sanotaan luonnon oppikirjassa. - --- Niin, se näyttää suurennuslasin alle asetettuna keuhkojen -ilmarakoilta, ja katsos, siitä oppivat ihmiset käyttämään sitä -rintatautia parantaessa. Kun nyt vuoren jäkälät ovat koonneet multaa, -ilmestyvät sammaleet. Niillä on jonkinlaisia yksinkertaisempia -kukkia, ja ne kasvattavat siemeniä; ne ovat jääkukkien näköisiä, -mutta sinä saat nähdä, että ne ovat myöskin kanervan, havupuiden ja -kaikenlaisten kasvien näköisiä, sillä kaikki kasvit ovat sukulaisia. -Tämä seinäsammal näyttää kuuselta, mutta sillä on siemenkota -niinkuin unikolla vaikka se on pienempi. Sammalille kasvaa pian -kanervaa. Jos sinä nyt suurennuslasilla tarkastat kanervaa, niin se -muuttuu horsmaksi, latinan kielellä sanotaan sitä epilobiumiksi, -tai muuttuu se rododendroniksi niinkuin jalava, joka on vain iso -nokkonen. Multakerros on valmis, ja ruokamullassa kasvaa kaikkea; -ihminen on omaksi hyödykseen koonnut joukon kasveja, mutta itse -luonto on hänelle opettanut, mitä hänen pitää ottaa ja kuinka sitä -pitää käyttää. Tämä ei ole merkillisempää kuin koristeet ja värit, -jotka kukat ovat saaneet ilmoittaakseen hyönteisille, missä hunaja -on etsittävissä. Sinä itse olet katsellut rukiintähkää, missä -leipurin työkalut riippuvat ulkopuolella leipurin kylttinä. Ja jos -sinä tarkastelet pellavaa, hyödyllisintä kaikista kasveista, niin -on se itse opettanut ihmistä kehräämään. Katselehan vain kukan -terään, niin keksit pellavakuontalon, missä palhot punoutuvat -vartalon ympäri niinkuin rohtimet karan ympäri. Lausuakseen selvemmin -ajatuksensa antoi luonto pienen Pellavavierasnimisen loiskasvin -kietoutua koko kasvin ympäri, ylitse, alatse, edittäin ja taitse -niinkuin kangaspuiden sukkula. Ihmeellistä on, ettei ihminen vaan -perhonen ensimmäisenä keksi sen, että pellava on kehrättävä. Sen -nimi on pellavakehrääjä; ja lehdistä kehrää se omalla silkillään -pieniä kehdonpeitteitä ja lakanoita lapsilleen. Mutta senjälkeen -kuin pellavaa alettiin viljellä, on se ovela ottamaan ajasta vaarin, -niin että sen pienokaiset ovat lentokykyisiä heti ennen pellavan -kiskomista. Ja entä rohdosyrtit. Katselehan suurta unikukkaa, sehän -on tulipunainen kuin kuume ja hulluus! Mutta kukan pohjalla on -musta risti; se on apteekkarin myrkkynimilippu. Ja ristin keskellä -on roomalainen uurrettu maljakko. Kun näitä uurteita riipii, valuu -lääke ulos ja se voi väärin käytettynä tuottaa kuoleman; mutta -se voi oikein käytettynä tuoda kuoleman kiltin ystävän, unen. -Katsos, niin viisas ja antelias on luonto. Mutta tarkastakaamme nyt -Linnunsilmää!... - -Tämän sanoessaan oli ukko hetken vaiti nähdäkseen, oliko Sinisiipi -utelias. Mutta Sinisiipi ei ollut utelias. - --- Katsokaamme nyt Linnunsilmää, jolla on Poimulehden kukat ja -Kivirikon lehdet. Tämä on sen tunnusmerkki, ja se sanoo, missä lähde -on. Poimulehti kokoo sekä kastetta että vettä lehdilleen, se itse on -pieni kirkas lähde; mutta Kivirikko louhii vuoria. Ilman vuoria et -saa mitään lähdettä, olkoon vuori kuinka kaukana tahansa. Tämän sanoo -Linnunsilmä niille, jotka käsittävät. Se kasvaa täällä saarella, -ja sinä saat tietää paikan, koska sinä olet kiltti. Sinun pienestä -kädestäsi saa rikas mies raikkaan veden kuivaan sieluunsa, ja sinun -kauttasi siunataan tämä saari. Mene rauhassa, lapseni. Kun sinä -tulet pähkinäpuumetsään, näet sinä oikealla hopealehmuksen, sen alla -lepää vaskikäärme, joka ei ole vaarallinen. Se näyttää sinulle tien -Linnunsilmän luokse. Mutta ennenkuin sinä lähdet, pitää sinun antaa -suukko ukolle, kuitenkin vain omasta tahdostasi. - -Sinisiipi kurotti pientä suutaan ukolle ja suuteli häntä. Silloin -muuttuivat ukon kasvot, ja hän seisoi siinä viisikymmentä vuotta -nuorempana. - --- Minä olen suudellut lasta, olen saanut nuoruuden; etkä sinä ole -minulle missään kiitollisuuden velassa. Hyvästi! - -Sinisiipi meni pähkinäpuumetsään. Siellä soitti hopealehmus, ja -kimalaiset lauloivat säestyksen mukaan lehmuksen kukkasissa. Aivan -oikein, siellä lepäsi vaskikäärme, ja näytti hieman ruostahtaneelta. - --- Kas, tuossa on Sinisiipi, joka etsii Linnunsilmää, sanoi -vaskikäärme. -- Sinä saat sen, mutta kolmella ehdolla: et saa -kannella, et valehdella etkä udella. Mene nyt suoraan eteenpäin, niin -löydät Linnunsilmän. - -Sinisiipi meni suoraan eteenpäin. Silloin kohtasi hän rouvan. - --- Hyvää päivää, sanoi rouva. Oletko sinä ollut puutarhuri -Päivänpielen luona? - --- Hyvää päivää, rouva, vastasi Sinisiipi ja kulki eteenpäin. - --- Sinä et ainakaan kantele, sanoi rouva. Sitten kohtasi hän -mustalaisen. - --- Minne menet? kysyi mustalainen. - --- Käyn suoraan eteenpäin! vastasi Sinisiipi. - --- Silloinpa et valehtele! sanoi mustalainen. - -Sitten tapasi hän maidonkuljettajan. Mutta Sinisiipi ei voinut -ymmärtää, miksi hevonen istui kärryissä ja maitokuski oli aisoissa ja -kiskoi kärryjä. - --- Nyt minä pillastun, sanoi kuski ja lähti laukkaamaan sellaisella -kiireellä, että hevonen putosi ojaan... Nyt minä menen kastelemaan -ruista, sanoi kuski ottaen kannen maitohinkasta kastellakseen peltoa. - -Sinisiiven mielestä tämä kyllä oli kovin hullunkurista, mutta hän ei -katsonut sinnepäinkään, kulkihan vain eteenpäin. - --- Sinä et ole uteliaskaan, sanoi maitokuski. - -Ja nyt seisoi Sinisiipi vuoren juurella; aurinko paistoi läpi -pähkinäpuiden mehukkaan yrtin vihreälle palholle, ja yrtti loisti -niin kuin kirkkain kulta. - -Siinä kasvoi Linnunsilmä; ja Sinisiipi huomasi, miten se seurasi -lähteensuonta alas vuorelta rikkaan miehen niitylle. - -Silloin lankesi hän polvilleen, ja poimi kolme Linnunsilmää ja kätki -ne esiliinaansa; kukat sylissään kulki hän kotiin isänsä luokse. - -Rakuuna pukeutui kypäräänsä, miekkaansa ja takkiinsa; siinä asussa -meni hän papin puheille. Sitten kulkivat he kolmisin rikkaan miehen -luo. - --- Sinisiipi on löytänyt Linnunsilmän! sanoi pappi tullessaan salin -ovelle! Ja nyt me kaikki olemme rikkaita, koko kylä, sillä nyt saamme -kylpylaitoksen. - -Ja he saivat kylpylaitoksen, tuli höyrylaivoja ja kauppiaita; tuli -ravintoloita ja postikonttoria, lääkäreitä ja apteekkeja. Kultaa -virtasi kesäisin kylään, ja tämä oli satu Linnunsilmästä, joka osasi -tehdä kultaa. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Satuja, by August Strindberg - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA *** - -***** This file should be named 54013-8.txt or 54013-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/0/1/54013/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/54013-8.zip b/old/54013-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 831d6d1..0000000 --- a/old/54013-8.zip +++ /dev/null |