diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53998-8.txt | 6989 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53998-8.zip | bin | 115450 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6989 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9fb8b6c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53998 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53998) diff --git a/old/53998-8.txt b/old/53998-8.txt deleted file mode 100644 index ef1b4fd..0000000 --- a/old/53998-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6989 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Ristiriitoja, by Selma Anttila - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Ristiriitoja - Novelleja - - -Author: Selma Anttila - - - -Release Date: January 17, 2017 [eBook #53998] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RISTIRIITOJA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -RISTIRIITOJA - -Novelleja - -Kirj. - -SELMA ANTTILA - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1912. - - - - -SISÄLLYS: - - Virran mukana - Hämähäkki. - Pyörteessä. - Kihlajaiset. - Pintapukki. - Kellarissa. - Juhannuskoivu. - - - - -VIRRAN MUKANA - - -On kirkas sunnuntainen syyskuun päivä. Mäen laidasta katselen -alas ihmisvilinään pitkällä sillalla. Voin erottaa ihmisten -vaateparren, heidän kasvonsa ja korunsa, voin kuulla äänten soinnun -ja päätellä ulkomuodosta, mille yhteiskunnan portaalle kukin heistä -kuuluu. Vesi kimaltelee sillan alla nytteiden lomissa. Silta on -tilapäinen, notkuva, puinen rakenne, palkeista ja parruista kyhätty -väliaikaiseksi kulkuväyläksi, kunnes kaupungin uusi rautainen silta -ojentaa vahvat käsivartensa lahdenpoukaman poikki. Se on kyllä -kestävä horjumatta ja notkumatta kaikki odottamattomat kolaukset, -raskaiden raitiovaunujen kiitämisen, sotajoukon marssimisen ja -ihmisten paljouden. - -Ylhäisö palaa sunnuntaiajelultaan puistosta. On siinä joskus -kaksivaljakko, rivi välkkyviä kääsejä, pärryttäviä autoja, -yksinkertaisia ajurinkärryjä, polkupyöriä ja suuren joukon -itsevaltias raitiovaunu. Kulkijat ovat kaikki sunnuntaiasussa ja -sunnuntairavissa, tasaisesti edeten kuin virta uomassaan. Se onkin -virran valtavuo, laaja, voimakas ja varma. Siinä kuljetaan hohtavin -rinnoin ja välkkyvin pinnoin. Siinä heiluu töyhdöt ja loistaa -komeat keväiset puvut. Iloiset kasvot puhuvat toiveista, voimasta -ja terveydestä. Se on elämän riemua, elämän kukkaa, houkuttelevaa, -mukaansa vievää virranjuoksua. - -Sillan sivukäytävillä kulkee suunnat vastakkain. Jos mielit minne -mennä, älä käänny samalla puolella, vaihda latua, seuraa virran -mukana. Sinä astut sivukäytävällä omilla jaloillasi, pysyt pystyssä -omin voimin, et voi jäädä seisomaan joutumatta joukon tielle, et voi -käydä vastavirtaa tulematta tölmityksi. - -Saat hiljentää taikka kiirehtää askeleitasi voimiesi mukaan ja -katsella valtavuota sillan keskiväylässä. Jos onni sinua auttaa ja -ystäväsi kutsuu vaunuihinsa, voit rohkealla hyppäyksellä saavuttaa -onnesi ja valtaväylässä ajaa huristaa sivutse jalankulkijajoukon. - -Taikka jos rohkenet juosta kiitävien hevosten editse, jos hermosi -kestävät autojen rämistävää pärrytystä, jos luusi ovat kyllin -lujat niiden alle jäädäksesi ja jalkasi kyllin nopsat saavuttamaan -raitiovaunun vauhdissaan ja hyppäämään sen portaalle, voit sen -täyteen sullotulla penkillä jouduttaa matkaasi eteenpäin rientäessäsi. - -Mutta jos väsymys ja epätoivo sinut valtaa keskellä ihmisvirtaa, voit -luuhistua maahan, heittäytyä alentuvana armoa anomaan, voit tulla -poljetuksi, voit syöksyä valtavuon vaunujen alle murskattavaksi, -mutta sinä et saa vaatia liikettä itsesi vuoksi pysähtymään, et -valtaväylässä etkä sivukäytävällä. Liike seuraa omia kovia lakejaan. -Kulje arki-illoin pitkin pitkää siltaa. Vastaasi vaeltaa taaskin -ihmisvirta. Siinä on oikein valtava tulva. Päätäsi pyörryttää ja -silmissäsi vilisee. Olet joutunut vastavirtaan. Varusta siis voimasi, -siristä itsesi, ponnahtele eteenpäin kuin lohi koskessa. Silloin -näet vastaantulevat kasvoista kasvoihin, tunnet oman avuttomuutesi -ja manaat onnettomuutta, joka heitti väärälle ladulle. Mutta jos -tyydyt osaasi ja katselet elämääsi tyynesti, voit tutkia asemaasi ja -vastaantulevia. - -Siinä on miestä ja naista, lasta, neitoa ja nuorukaista, kullakin -työnsä leima kasvoissa ja vaatteissansa. Nuoren sepän mustuneet -kasvot ja säihkyvät silmät välähtävät edessäsi -- virtaan katoovat. -Hän kulkee kiihkeänä kuin kapinoiva, rauhaton ajanhenki häntä -vainoisi. - -Hitaammin astuu vanha muurari katsoen kauas kuin yhä vieläkin -silmäisi korkean muurin laidalta ihmisten kiehuvaan kiireeseen -alhaalla kadulla. Silmien tyynessä kuvastuu tunne kuin arvostaisi hän -turhiksi ihmisten tuliset touhut. Hän astuu hitaammin, varmemmin ja -pitemmin askelin kuin nuori seppä. Ja hän on itselleen ostanut pienen -talon laitakaupungilla, josta pian voi tulla keskikaupunginosa. -Hän on kouluttanut lapsensa ja saattanut ne vaunuihin tuohon -valtaväylälle ajamaan. Hän on itse päässyt rannan tyyneen veteen. - -Roteva nainen polkee siltaa kuin polkisi vieläkin telineportaita -nuokkuvan raskaassa tahdissa. Elämä on hänelle tiilitaakka ja sitä -hän kantaa arvokkaasti. - -Neitonen sipsuttaa vikkelästi muodikkaassa hameessaan. Hattu heilaa -hiuslaitteella ja kasvoilla on ummehtuneen ompeluhuoneen painama -harmaus. - -Perheenisät kantavat pientä puutaakkaa lämpimiksi lapsilleen. -Pikkutytöt kirjat kainalossaan kikattavat ja toimivat toisiaan, ja -poikien tuima joukko työntää lujan kyynärpään oikeaan ja vasempaan. - -On siinä virrassa käyriä varsia, sameita katseita ja hitaita, -voimattomia askeleita. On siinä röyhkeitä silmäyksiä ja äreitä -huudahduksia, on siinä ihmiskunnan mutavesiä. Mutta on siinä uljaita -miehiä ja kauniita, kainoja naisia. On siinä hymyilyä, onnea ja iloa. - -Kaikilla on sama leima. He ovat työn aateloimat. Heissä on voimaa -rääsyjen alla. Heissä on pontta ja sitkeyttä. - -Valtavuossa vaunut kiitävät nyt kiivaammin kuin sunnuntaiajossa. -Johtomiehet ajavat tiukka ilme kasvoillaan ja kiireen tuli silmissään -kuin olisi matka taisteloon. Heille on työ järjen työtä. Älä kysy, -älä päättele muodosta taikka kasvojen ilmeestä. Pitäisi tuntea miestä -myöten, tutkia laajat asiat, selailla kirjat, päästellä solmut, olla -tuhat kättä ja sata päätä. Ja jos kerran selvän saisit, joutuisit -ehkä virrasta kosken kuohuun, syöksyisit sinne nurin niskoin. - -Ehkä saat heiltä päännyökkäyksen, ystävällisen tervehdyksen ja -silloin he varmaan tuntevat kuuluvansa tähän virtaan ja katselevat -sivukäytävillä kulkijoita ylemmällä ymmärryksellä taikka johtajan -hallitsevalla vakavuudella. - -Taikka he ovat niin kiinteissä ajatuksissa, että näkevät ulkomaailman -vain oman työnsä yhteydessä. He katsovat suoraan eteenpäin, pitävät -varmasti suuntansa, sivuuttavat juoksussa kaikki muut, vetävät vedet -mukanaan lankasuorana keskivirtana, voimallansa tukien vellovia -pyörteitä. - -Näin on kulkenut ihmisvirta pitkin pitkää siltaa kesät, talvet, -vuodet, vuosikymmenet: työstä tullen, kotiin mennen, kotoa tullen, -työhön mennen. Tuolta he illoin kaikki tulevat komeamman kaupungin -puolelta. Sitä he yksin voimin rakentavat. Sieltä työn armeijaa -virtaa kaikkialta kuin puroja vuorimaalta. - -Tuo heidän kuulu kaupunkinsa on heille rakas kuin kullekin on oma -luoma. - -Se on kasvanut taajaan ja varmaan, se on maksanut hien ja vaivan. Nyt -se kohoaa kauniina, laajana, korkeana, sivistyksen viljamaana. - -Tuo ihmisvirta sen tietää ja tuntee. Sen valtaväylä ja syrjävirrat -tajuavat sydäntensä yhteisen sykinnän. He ovat kaikki herännyttä, -noussutta kansaa. - -Yhdessä kasvoi rakentajakansa rakennuksensa keralla. - - Se yhtä on muuria, - yhtä on verta. - Sama on sillä elämäkerta. - Jos kaatuu muuri, - kaatuu sen kanssa - uskollisena rakentajansa! - -Kuulet kyllä vastavirtaa astuessasi näiden sanojen tahdin ja -tunnustat samalla elämänlain, jonka tämä kulku, tämä virta itsellensä -luo. Sen elämä on järjellistä täytymystä, jota eivät maan mahdit -eikä aseelliset vahdit voi muuksi muuttaa. Rakentajakansa elää tässä -työssään, vaikka tuhat kuolemaa sen kintereillä kulkisi ja ylitse -ajaisi! Sitä ei sulut eikä vuoretkaan estä. Se poistaa sulut, se -puhkoo vuoret. Se tahtoo työhön! - - * * * * * - -Virrassa on monta pyörrettä ja kullakin on oma voimamääränsä, joka -imee vesiä vauhtiinsa ja niitä vellottuaan työntää yhä suurempaan ja -suurempaan pyörteeseen -- taikka siirtää rantatyyneen. - -Mikä pyörre lienee heittänyt kansanpaljouden tälle sillalle ja saanut -sen alistamaan jättiläisvoimansa tämän kaupungin rakentamiselle? - -Lieneekö se uusien elämänmuotojen etsiminen, se vapautta janoova -tahto, joka kaikkialla kaihtaa orjuutta, pelkää raskasta raajoilla -raatamista aina yhtä harmaassa tavanmukaisuudessa, pyrkii ruumistaan -lepuuttamaan järjen suvannossa, etsii valoisempia asumasijoja, -iloisempia ihmisiä, vilkkaampaa liikettä. Se heittäytyy vinhaan -virtaan kysymättä osaako uida. Se ponnistelee, nousee, vaipuu, -hukkuukin. Mutta vaikka uhrit ovat monet, paisuu virran voima -valtavaksi. Ja vaikka he seuraisivat virran painoa suunnasta, -päämäärästä tietämättä, alistuen valveutuneiden johtoon, tuottavat he -niinkin hyötyä. - -Kaikki mutaiset ja likaiset pohjavedetkin virta vetää syvennyksistä -eteenpäin kiitäessään, syventäen ja laajentaen latuaan. Vasta kun -uoma on puhdas ja pohja kova, virranjuoksu tasainen, selvenevät vedet -ja muta painuu pohjaan kiteytyäkseen lujaksi maaperäksi. - -Ihmisvirrassa vallitsee vesien laki. Se on saanut alkunsa kaukaa, -laajasta maasta, niistä seuduista, joissa taistelu on ollut kiihkein -ja elämänhalu voimakkain. Sen on sisällisen voiman pakko kuljettanut -yhä kauemmaksi, kuumaan pyörteeseen, elämän otteluun, niinkuin maan -uumenista vesi virtana pyrkii mereen. - - - - -HÄMÄHÄKKI - - -He saapuivat päiväjunalla kaupunkiin, tohtori Vaski ja hänen nuori -rouvansa Silla Allenberg oltuaan kesän ulkomailla häämatkallaan. -Tohtori oli keväällä nimitetty historian lehtoriksi kaupungin -reaalilyseoon ja astui nyt syyskuun alusta virkaansa. He eivät -huomanneet kiireellisessä touhussaan pikkukaupunkilaisten ihailevia -silmäyksiä, joihin siellä täällä sekaantui kaihoista kateutta: miksi -toisille ihmisille elämä on rakkautta ja kukitettuna kulkemista -ulkomaan matkoilla ja toisille pelkkää tehtaan savussa elämistä -taikka kauppapuodeissa seisomista? - -Nuori pari ajoi kaupungin suuren puiston laidasta vuokraamaansa -asuntoon. - --- Kummallista herrasväkeä he mahtavat olla, sanottiin keväällä, -- -mennä nyt sellaiset hienot ihmiset asumaan yksinäiselle kulmalle. -Juopot siellä pulloinensa pelmuaa, vaan ei oikeat ihmiset. - -Tohtori Vaski ja Silla olivat ihastuneet somaan oman kodin kolkkaan, -jonne ei ulottunut kaupungin tehdasten savu eikä melu. Se oli -omaan rauhaansa ja kauneuteensa unohdettu Mäntypuiston kulmake, -kaupunkilaisten mielestä kaukana, koska sinne oli neljän poikkikadun -matka liikkeen keskuksesta. - -Jokin ulkoseutulainen yrittelijä oli rakentanut tälle kulmalle -kauniin talon ja myynyt sen tappiolla suuttuneena kaupunkilaisten -piintyneeseen tapaan asua ahtaasti liikekadun varrella, jättäen -tyhjäksi hänen kauniin talonsa. Ostaja oli ulkomaalainen, -verkatehtaan palveluksessa oleva värjärimestari, jota sanottiin -insinööriksi. Tohtori Vaski ja Silla rouva hämmästyivät suuresti -nähdessään kukkalaatikot akkunain alla, aivan kuin Saksan -huvilakaupungeissa, ja yhteisillä portailla komeilivat ruukkukasvit -syyskesän ihanassa rehevyydessä. - --- Tällaista emme olisi voineet unissammekaan toivoa! huudahti pikku -rouva jääden lumottuna katselemaan kukkien heleitä värejä. - -Tavarat saatiin kärryiltä pian huoneisiin, jolloin heitä odotti uusi -yllätys. Sillan äiti, konsulinna Allenberg, oli Helsingissä hyvästi -jättäessään kuiskannut jotakin salaperäisistä kotitontuista Aimolle. -Junassa Silla uteli, mitä äiti oli sanonut. - --- En minä oikein ymmärtänyt, myhähti Aimo. - --- Se on niin sinun tapaistasi, pikku mies! nauroi Silla. -- Et ole -vähääkään utelias, otat asiat niinkuin ne sinulle annetaan. - --- Lieneekö tuo niin, oli Aimo sanonut. Hän ei koskaan väitellyt -Sillan kanssa. Olisihan taistelu ollut liian epätasainen. Tohtorin -puolella kymmenvuotinen vanhemmuus, laajojen opintojen kypsyys, -teoreetikon tarkkuus, hermostuneen melkein naisellisesti herkän -kirjamiehen arkatuntoisuus -- Sillan puolella kiehtova sulous ja -liikuttava itsekkäisyys, lapsekas elämänhalu, joka ei välittänyt -syistä eikä seurauksista ja kaikkein vähimmän teorioista. Vai -lieneekö siihen vaikuttanut myöskin se, että Aimo oli ollut -Sillan opettajana ja heidän välillään siis oli alun pitäen ollut -jonkinlainen juopa, joka tarvitsi pitkät ajat mennäkseen täydelleen -umpeen. - -Konsulinna oli itse ollut heidän kotitonttunaan, luonut lumoavan -pesän neljästä valoisasta ja komeasta huoneesta, sijottaen esineet, -vanhat ja uudet huonekalut, verhot, matot ja muut koristeet, niin -että ne tekivät keskenään sulan sovinnon. Koti oli täydellinen -ja nuori rouva anasti sen heti juosten eteisestä saliin, -ruokahuoneeseen, makuukamariin ja miehensä huoneeseen. Keittiö oli -vain palvelijaa vailla, sillä hänen piti tulla vasta yöjunalla. - --- Tätähän mamma tarkottikin, kun puhui sinulle tontusta, huusi -Silla ja omisti kaiken luonnollisena saatavanaan niinkuin hän olisi -omistanut neulojalta saapuneen uuden puvun taikka korun ilman -erityistä hämmästystä taikka kiitollisuutta. - -Tohtori oli vaiti ja katseli kaikkea hiljaisella hartaudella. -Hänen kodissaan, pienessä kappalaisen pappilassa, oli totuttu -melkein talonpoikaiseen niukkuuteen, ainoana ylellisyytenä äidin -äärimmäinen puhtaus ja komeimpana koruompeleena isän messupaita, jota -säilytettiin kansliassa, sillä sakastissa oli rottia. - -Hän oli salaisella ilolla ja pelolla odottanut täydellistä -sekamelskaa, johon vähän vähällä saisi järjestyksen. Nyt tuntui kuin -olisi tultu hienoon hotelliin, ja siitä hän oli hentomielisyyteen -saakka liikutettu ja sanattomassa ihailussaan kiitollinen Sillan -äidille. - --- Sinun äitisi on paljon uhrannut ja vaivaa nähnyt meidän vuoksemme! -sanoi hän painaen Sillan hartioita rintaansa vasten. -- Minä -tahtoisin sähköttää hänelle kiitokseni. - --- Ei tarvitse, sanoi Silla, -- katsohan tuonne, eteisen seinälle! - --- Telefoni! huudahti tohtori. -- Kas, kun en sitä ennen huomannut! -Hän tarkasti luetteloa. Siinä ei ollut vielä heidän numeroaan, mutta -se oli kirjoitettu kanteen. - --- Mamma on perinpohjainen eikä minua kummastuttaisi, vaikka -löytäisimmekin fonografin salin pöydältä taikka sähkösilittimen ja -pölynimijän keittiöstä, sanoi Silla. - -Aimo soitti ja sai heti puhelun. Silla seisoi vieressä ja nauroi -Aimon liikutuksesta värisevää ääntä ja hiukan kankeaa, kirjallista -ruotsinkieltä. Rouva Allenberg ei puhunut suomea. Aimo antoi pian -puhetorven Sillalle ja siirtyi omaan kamariinsa. Puhelu venyi -pitkäksi, sillä mammalla oli tuhansia asioita sanottavana, jotka -lähdön kiireessä olivat jääneet selittämättä. - --- Älä ole noin nolo, Aimo, sanoi Silla. -- Katsos, tässähän on -pitkäliina, jonka keväällä neuloin. Muistathan kuinka se usein putosi -lattialle, ja siinä on niin hirveitä virheitä. Ja tässä on meidän -yhdessä kutomamme villapeite. Sinä hasasit langat ja minä koetin -niitä keriä, mutta äiti taisi sittenkin sen kutoa. Ja tämä sinun -vanha sohvasi sieltä maalta, kotoasi, on kuitenkin kaikesta paras, -aivan kuin tätä huonetta varten tehty. Eikö täällä ole melkein yhtä -somaa kuin kotona Helsingissä? Mamma osaa sovitella. - --- Minä tahtoisin myydä sohvani ja ostaa uuden, sanoi Aimo kääntyen -pois Sillasta. - --- Elähän nyt, minä pidän siitä, se on niin leveä ja tilava, siihen -ihan hukkuu, voi loikoa poikin ja pitkin, ei pää satu eikä jalat jää -tukea vaille. Miksi sinä sen möisit? Pidäthän sinä kaikesta vanhasta -ja varsinkin kotoasi tuoduista esineistä! rupatti Silla. - --- Minä olen virunut siinä kuusi viikkoa vaarallisesti sairaana -eikä muistot siltä ajalta ole valoisia, ne ahdistavat minua vielä -vuosienkin päästä nähdessäni tuon sohvan. - --- Aimo kulta, älä sitä raukkaa myy! Se on niin hyvän ja tutun -näköinen, että oikein sääliksi käy. - --- Sinä säälit sohvaa, vaan et minua, naurahti Aimo. - --- Sohva on teistä kahdesta avuttomampi, ja minä olen ritarillinen, -puolustan heikompaa. - -Tohtori kohotti hartioitaan pysyen uskollisena periaatteelleen: ei -väitellä. - --- Mikä sinua silloin vaivasi? kysyi Silla hetken kuluttua. - -En ole tainnut kertoa sinulle, minulla oli umpisuolen tulehdus. - --- Leikattiinko se? - --- Ei sen pahempi, se riemu taitaa olla joskus toiste minulle suotu. - --- Kaikkea sinä nyt ennustelet. Tämä on tosiaan hassua, tavarat ovat -vielä repuissa ja mytyissä, ja me puhumme umpisuolesta. Aimo, avaahan -näitä, niin puretaan. - -Silla rouva liikkui ketteränä huoneesta huoneeseen, otti hattuvasusta -suuren, keveän silkkihuivin, heitti sen päänsä päälle kannatellen -sitä käsillään kuin intialainen morsian ja kietoi sen sitten -lanteilleen itämaalaiseen tapaan mennessään makuuhuoneeseen -katsellakseen itseään peilissä. Huone oli valoisa ja tilava, vain -muutamia huonekaluja: kaksi veistoksilla koristettua sänkyä eri -seinillä ja taustassa leveä peili, joka ulottui puoliväliin seinää -kuvastaen huoneen toisin verroin suuremmaksi. Peilissä näkyi -vaalealla merinosaalilla peitetty turkkilainen sohva, vastakkaisella -oviseinällä ja sen vieressä marmorisella hyllypöydällä kreikkalainen -maljakko. Silla otti sen käteensä, nosti kevyesti päänsä päälle -kantaen sitä itämaalaisten naisten tapaan. Punaiset harsoverhot -loivat huoneeseen tarumaisen hämäryyden ja nuoren rouvan suloisiin -liikkeisiin yhtyi hiljainen hyräily. Hän katseli kuvaansa peilissä, -vaihtoi leikkinsä todelliseksi tanssiksi pitäen peilikuvaa -vastatanssijanaan. - -Aimon ihastuneessa katseessa oli enemmän esteetikon kauneudeniloa -kuin rakastuneen miehen hurmiota. - --- Oletko tyytyväinen? huusi Silla hänelle. Aimo otti hänet syliin ja -suuteli kevyesti. - --- Mistä tämä hellyys on kotoisin? kysyi Silla nauraen. - --- Sinä olet hurmaava, suloinen, rakas... - --- Ja hupakko. Niin olenkin, saadaan nähdä, kuinka kauan viihdymme -täällä? - --- Minun työni on täällä. - --- Sanoinhan jo keväällä, että sinun pitää pian hakea Helsinkiin. - --- Silla kultaseni, voi mennä kymmeniä vuosia, ennenkuin tulee virka -avoimeksi. - -Sillan vartalo jäykistyi ja kevyellä nykäyksellä hän irroitti itsensä -miehensä syleilystä. - --- Tiedäthän sinä, että tanssi on minun erikoisalani. Olen käynyt -senkin seitsemät opit ja kurssit. Missä minä täällä tanssisin, -mokomassa sopessa! - -Aimo kääntyi akkunaan peittääkseen sitä tuskallista kiihtymystä, joka -hänet aina valtasi, kun Silla puhui tanssistaan. Olihan se viatonta, -mutta nyt hänen täytyi muuttua vakavaksi -- ei käynyt muuten päinsä, -voisihan se houkutella, ties mihin. - --- Nyt sinä taas nökötät! sanoi Silla lapsellisesti. -- Otetaan -auki mattokäärö. Se suuri persialainen tulee tähän peilin eteen -keskilattialle ja ulottuu kummankin sängyn kohdalle. Saatpa nähdä, -kuinka sen vaalea kirjavuus tekee huoneen iloiseksi. - -Silla innostui tavarain purkamisesta, heitteli niitä pinottain -lattialle, pöydille, sohville, sekaisin nuotteja, kirjoja, harsoja, -pitsejä, liinoja, verhoja, porsliineja, maljakoita, joita hän oli -suurella vaivalla keräillyt maailman kaupungeista, ihania veistokuvia -pienoiskoossa, toalettiesineitä, hajuvesipulloja, hemmotellun ja -hienon naisen tuhansiin tarpeisiin varattuja suloisia, pieniä, -salaperäisiä ja kalliita esineitä. - -Äkkiä hän heitti kaikki katsellen avuttomana ympärilleen. - --- Kuule, Aimo, minne nämä nyt saan kaikki mahtumaan? Mamman -järjestys ei sittenkään sovi. Täytyy saada enemmän hyllyjä ja -patsaita ja koloja ja laatikoita. Minne minä laitan kaikki pukuni ja -helyni ja toalettikapineet? - -Vastausta odottamatta hän juoksi saliin ja huusi: - --- Aimo, tulehan muuttamaan huonekaluja uuteen uskoon. Eihän mamma -voinut tietää, mitä minä tuon mukanani. - -Niin nosteltiin ja sommiteltiin moneen kertaan myöhään yöhön, kunnes -palvelija tuli yöjunalta tuoden uutta soviteltavaa. - -Aimo nousi aikaiseen ollaksensa kahdeksalta aamulla koulussa, hiipi -hiljaa huoneesta ja pukeutui omassa kamarissaan, ettei herättäisi -Sillaa, joka vielä nukkui. Palatessaan keskipäivällä koulusta Aimo -tapasi vaimonsa rauhallisesti nukkumassa. - --- Terveisiä koulusta, sanoi Aimo nauraen. - --- Joko kello on niin paljon? Auta, hyvä mies, minua pukeutumaan! -huusi Silla. - -Aimo oli siihen toimeen hyvin tottunut, ja Silla joutui pian -suuruspöytään, joka heitä odotti. - --- Nyt menemme väliajalla puistoon, ehdotti Aimo. - --- Mennään, mennään, nyökkäsi Silla, mutta väli-aika kului -rupattaessa ja järjestellessä, kunnes Aimon oli pakko mennä kouluun, -ja puisto jäi. Aika kävi Sillalle yksinäisyydessä pitkäksi, hän lähti -ilman Aimoa puistoon katsomaan, eikö löytäisi somaa paikkaa, minne -voisi viedä kahvit mukaan iltapäivällä. - -Hän heitti ylleen soman kävelytakkinsa, nyökkäsi itselleen -peilissä nostaen kädet lanteilleen, otti muutamia askeleita kuvaa -kohti, poistui ja hymyili: -- Soma, hyvin soma, liian soma täällä -pikkukaupungissa, ajatteli hän, heitti lentosuukkosen itselleen ja -lähti. - -Oli kirkas, aurinkoinen päivä, kimakat vihellykset halkaisivat ilmaa, -toiset toitotukset imeytyivät kuin maan sisältä ilmoille. - --- Ahaa, niin, tehtaat täällä puhuvat omaa kieltään! - -Pian sen jälkeen ilmestyi puistoon kalpeita ihmisiä, jotka kiireesti -riensivät päivälliselle asuntoihinsa laitakaupungille. - --- Niin, mehän asumme heidän naapureinaan, ajatteli Silla, ja pieni -vastenmielisyys väreilytti hänen onnensa pintaa kuin tuuli tyyntä -lammen vettä. Hän astui edemmäksi metsään seuraten tietä harjun -selällä, josta näki laajalle sisäjärven ulapoille, sadottain saaria, -salmia ja lahtia, muutamia kauniita huviloita, maalaistaloja, sahoja, -tehtaita, koko kaupungin. Sillaa juovutti raitis ilma, pihkan ja maan -tuore tuoksu, lintujen liverrys, kokonainen ihanuuden ja reippaan -elämän meri hänen ympärillään. Kaupungin lapsi oli kuin todellisen -elämän maahan eksynyt prinsessa. Hänen kauneutta janoova sielunsa -joi täysin siemauksin. Mutta hän oli päiväperhonen, tarvitsi vähän -kyllääntyäkseen. Hänen katseensa irtaantui näköaloista, tarkasteli -ohikulkevia ja vastaan tulevia ihmisiä. Hetkisen häntä vaivasi -kummallinen halu katsoa taaksensa, oli aivan kuin joku olisi tahtonut -väkisin kääntää hänen päätään. - --- En kiusallakaan katso, ajatteli hän ja astui eteenpäin. Mutta -hän väsyi pian ja istui tien viereen penkille. Samassa hän kääntyi -hiukan ja katsoi taakseen. Kumma, ettei hän ollut kuullut askeleita, -sillä ihan lähellä häntä pysähtyi eräs nainen ja katsoi häneen -hiukan hymyillen. Sillakin pysähtyi katsellen outoa, kaunista -naista lapsellisella uteliaisuudella, huulet hiukan raollaan. Eihän -vieraassa naisessa mitään outoa ollut: tavanmukaisesti puettu aivan -ruskeisiin, paitsi pitsiliina, joka kaulan ympärille poimuteltuna -teki hänet kuvan kaltaiseksi, aivan kuin jokin vanha maalaus, naisen -rintakuva. - -Silla hämmentyi ja käänsi katseensa pois tuntien punastuvansa. -Samassa hänelle selvisi, että kyllä hänen naapurinsa oli jollakin -tavalla erikoisempi kuin muut. Nainen istui penkin toiseen päähän. -He eivät suoraan katsoneet toisiinsa, mutta istuivat kuitenkin päin, -niin että katse sivuutti. Sanattomuus lähensi heidät vaistojen -herkällä tarkkuudella. Sillan sivuuttava katse ihaili naapurin -tuuheaa, mustaa tukkaa, loistavia ruskeita silmiä ja hänen tummaa, -merkillisen puhdasta ja lämminväristä ihoaan. Hän oli täyteläinen, -vartalo kuitenkin notkea, melkein ryhditön hänen istuessaan -lepoasennossa, toinen jalka koholla, hienon naisen puhdasmuotoisella -kädellä pidellen päivänvarjoa. - -Sillasta tuntui kuin olisi pitänyt sanoa jotakin -- ei mitään -lähentelevää eikä ystävällistä, sillä nainen ei vaikuttanut häneen -sillä tavalla, pikemmin pelottavasti ja masentavasti, -- mutta -intressantti hän on! päätteli Silla. - -Vieras liikahti ja katsoi nyt suoraan ja hymyillen Sillaan. Silla -sulki silmänsä tuntien vastenmielisyyttä, mutta samassa hänkin -hymyili ja katsoi vierasta suoraan silmiin. - --- Täällä on kaunista, sanoi vieras. - --- Suuremmoista, vastasi Silla saaden tasapainon. Hän oli -maailmannaisen alku ja osasi jo varsin hyvin tekeytyä miksi vain -halusi... -- Tämä on kaiketi kaupunkilaisten lempipuisto. - --- Pitäisi olla, sanoi nainen, -- mutta me rakastamme täällä omia -huoneitamme, emme tarvitse puistoa. - --- Te rakastatte luontoa, sanoi Silla. - --- Silloin kun on aikaa, sanoi vieras ja samalla leimahti hänen -suurissa ruskeissa silmissään, ja nyt hän katsoi Sillaan täydellä -katseella. -- On hauska nähdä tohtori Vasken nuoren rouvan muistavan -luonnon ihanuutta heti kaupunkiin saavuttuaan. - --- Te tunnette minut! huudahti Silla. - --- Arvaan, kaikkihan pikkukaupungissa tunnetaan, sanoi vieras -rauhallisesti. - --- Niin, tietysti, myönsi Silla. - --- Täällä viihtyy hyvin, kunhan ehtii kodistua, olla kuin yhtä -perhettä, -- jos se huvittaa. Tarvitsee vain vilkaista akkunastaan, -niin näkee heidät kaikki, tai nousta tänne harjulle. Te näette itse. - --- Täältä näkee tosiaan paljon. - --- Palasen elämää. Vaikka eihän täällä mitään kummempaa tapahdu. -Kaikki ovat onnellisia ja tyytyväisiä. - -Hän sanoi sen sillä tavalla kuin ei olisi suonut heidän olevan -onnellisia ja tyytyväisiä. Sillan kävi häntä sääli. Vieraan -merkillinen katse tajusi sen, ja hän hymyili niin lumoavasti, -että Sillan täytyi ojentaa hänelle kätensä. Vieras otti sen ja -piteli hetken lujissa, lämpöisissä käsissään, nyökkäsi ja kääntyi -palatakseen kaupunkiin. - --- Hyvästi, puisto ei ole kovin suuri, voimme toistekin tavata -ja kaupunki on liian pieni, täällä täytyy törmätä yhteen. Vaikka -lieneekö meidän maailmammekaan kyllin suuri erottamaan kaksi ihmistä -toisistaan ainaiseksi. - -Hän hymyili taas ja kumarsi poistuen rauhallisesti. - -Silla jäi häntä katselemaan eikä oikein selvinnyt ihmettelystään. --- Hän ei ollut iloinen, ajatteli Silla. -- Sellainen juhlallisuus! -"Maailma ei ole kyllin laaja erottamaan kahta ihmistä." Ehkä hänessä -on vanhanpiian katkeruutta, ihmisparassa. Taikka ehkä hänellä on -ollut oma tarinansa, sillä intressantti hän on, päätteli Silla ja -kiiruhti kotiin. - --- Minä tapasin tänään merkillisen naisen, kertoi hän miehelleen -päivällispöydässä, -- ruskea kiireestä kantapäähän, komea, käskevä, -sellainen, että jos sinä hänen valtaansa joutuisit, et uskaltaisi -- - --- No, mitä minä en uskaltaisi? - --- Kieltää tanssimasta! - --- Onko hänkin siihen syntiin taipuvainen? - --- Annappas, minä vähän mietin, mitä silloin tapahtuisi, jos hän -tanssisi. - --- Noo? - --- Hän pitelisi lujasti ja lämpimästi käsistä ja veisi -tanssittajaltaan sielun, pistäisi sen taskuunsa... - --- Ja möisi ehkä paholaiselle, sanoi Aimo. - --- Taikka myrkyttäisi. - --- Oliko hän sen näköinen? - --- Ei, hän oli kaunis, mutta pelottava. Ruskeat silmät, ruskeat -vaatteet... - --- Ruskea epeira, ja sinä soisit minun joutuvan sellaisen hämähäkin -myrkkyleukoihin. - --- Kuka tietää, vaikka vielä joutuisitkin. Hän sanoi, ettei koko -maailma ole kyllin suuri erottamaan kahta ihmistä toisistaan. - --- Älä pelkää, minä lienen liian laiha ja hiljainen sellaisten -intressanttien naisten leukoihin joutuakseni. - --- Älä sano, minusta tuntuu kuin sinulla hyvinkin voisi olla oma -tarinasi. Sinä olet salaperäinen ja jännittävä mies, toisinaan. Älä -luule, että olisin sinusta muuten huolinutkaan. - -Aimo katsahti äkkiä vaimoonsa ja kääntääkseen puheen toisaanne hän -sanoi: -- Minullakin on sinulle uutisia. - --- Menehdyn uteliaisuudesta, mitähän tässä maailman kolkassa olisi -minulle soveliasta? - --- Meitä on käsketty, oikein vaadittu tämänpäiväiseen juhlaan -kaupungintalolle. - --- Hauskaa tutustua kaupunkilaisiin, riemuitsi Silla. - --- On vielä pyydetty muutakin. - --- Sinä olet niin onnettoman näköinen, ettei se mahda olla hauska -pyyntö. - --- Sinun pitäisi siellä tanssia. - --- Sooloa! huusi Silla. - --- Niin kai, he tulevat itse vielä pyytämään. - --- Mistä he tiesivät, että minä tanssin? - --- Tohtori Allen, rehtorimme poika, joka nyt hoitaa isänsä virkaa -koulussa, on nähnyt sinun esiintyvän jossakin Helsingin arpajaisissa. - --- Niin, Aimo, on vaarallista ottaa vaimokseen tällainen julkisten -taiteitten tulkki. - -Ovikello soi. Tohtori Allen oli pitänyt kiirettä. Tuttavuus -solmittiin kevyesti. Olivathan he kaikki saman piirin ihmisiä, -harrastivat samoja asioita, olivat saaneet samanlaisen kasvatuksen. -Tohtorilla oli nuotit Anitran tanssiin mukanaan, ja kun Sillan -suostumus oli saatu, avattiin flyygeli ja Allen soitti. - --- Te soitatte mainiosti, sanoi Silla. -- Soitatteko illalla juhlassa -myös minulle? - --- Soitan, jos tahdotte. Teidän tanssinne oli hurmaava silloin -seurahuoneella, puhui Allen sointuisalla matalalla äänellään. Silla -sävähti, sillä ääni hurmasi ja siveli häntä omituisella lumollaan. -Tohtori hymyili. Tuntien äänensä suuren voiman hän käytti sitä, -milloin leikki huvitti, mutta hyvin harvat naiset olivat hänestä sen -arvoisia. - --- Pitääkö sitä harjotellakin? kysyi Aimo. - --- Niin, kuinka te tahdotte, rouva Vaski? - --- Tietysti, sanoi Silla, -- minä haen vain huntuni. - -Se ilta oli Sillasta hurmaava, yleisö oli haltioissaan. Olivathan -he saaneet Helsingin hienon kaunottaren kaupunkiinsa, itse sulouden -kukan, johon tohtori Allenkin oli ihastunut, piti hänelle seuraa -koko illan. Tohtori Vaski sai tanssia kaupungin neitosten kera, -sillä Silla tanssi aina muiden kanssa, ja illallispöydässä hän sai -parikseen kaupunginlääkäri Kaislan rouvan, jonka mies ei koskaan -näyttäytynyt huvitilaisuuksissa. Hänellä oli aina työtä -- tai -seikkailuja! kuiskailtiin. Tätä juhlaa seurasi toiset perhekutsut -toistensa perästä, aina tanssia, soittoa ja laulua. Huvitteluhalu oli -tarttunut kuumeena hiljaisiin kaupunkilaisiin. Tahdottiin rientää, -ennenkuin yliopistonuoriso lähtisi pääkaupunkiin, ja niin pelattiin -tennistä kaiket aamupäivät, heitettiin keilaa, oltiin kävelyillä, -souturetkillä, päivällisillä ja illallisilla, kunnes kaikki tunsivat -olevansa kuin samaa perhettä. - -Silla kukoisti ja iloitsi, sai näytellä kauniita pukujansa, olla koko -kaupungin vaateparren määrääjänä, jonka jokaista liikettä ja sanaa -tarkattiin ja yritettiin jäljitellä. Kukaan ei kuitenkaan päässyt -hänen tasalleen -- tohtori Allen välitti vain Sillasta, ja hän oli -erehtymätön kauneuden ja hienouden tuntija. - -Aimoa tämä elämä rasitti. Hänellä oli omassa koulussa paljon -työtä ja vielä lisäksi kauppakoulussa iltatunteja. Keskeneräiset -tieteelliset työt vaativat myöskin aikaa ja voimia. Niinpä ei päivät -riittäneetkään, piti käyttää öitäkin. Raha-asiat vaativat työtä, -uusia tuloja, sillä matka oli ostoksineen tullut hyvin kalliiksi, -vaikka koti olikin saatu myötäjäisiksi. Aimolla oli sitäpaitse -opintovelkoja, ja viransijaisuusvuosinaan hänen oli täytynyt mennä -vekseleihin. Saatuaan ensin toverien nimiä, piti sitten tehdä -vastapalveluksia, kunnes tila oli käynyt jotenkin uhkaavaksi. Nyt hän -kyllä olisi ollut säännöllisillä tuloillaan turvattu, kunhan vain -voimat kestäisivät. - -Hän vältteli huveja yhä enemmän ja istui myöhään työpöytänsä ääressä -odotellen Sillaa kotiin, kävi yhä kalpeammaksi, meni kylmin jaloin -ja pää polttavana unettomalle vuoteelleen, nousi lopen uupuneena -mennäkseen päivän raskaaseen työhön. - -Silla oli ensin tyytymätön, kun ei saanut häntä kyllin usein -mukaansa, mutta pikkukaupungin intiimisyys ollen hänelle aivan uutta -oli lumonnut nuoren rouvan, ja hän liiteli kuin päiväperhonen kukasta -kukkaan. - -Rehtori Allen täytti seitsemänkymmentä vuotta ja koko kaupunki -otti osaa siihen juhlaan. Hän oli kaupungin johtomiehiä, kiinni -monenlaisissa uudistusriennoissa ja yhtiöissä, laajalti tunnettu -kansalainen. Kaupungintalolla oli suuret päivälliset monine puheineen -ja ohjelmanumeroineen. Ilo nousi illalla kattoon saakka, sillä -olivathan tohtori Allen ja Silla tehneet paraansa isäukon kunniaksi. -Aimo piti mestarillisen puheen, jonka sujuva muoto ja lennokkaisuus -hurmasi juhlavieraat nostaen mielialan yläpuolelle jokapäiväisyyttä. -Puhuminen olikin Aimon vahvin puoli, ja oppilaat ihailivat hänen -suurta kykyään luoda eloa historiaan, kuvata luonteita ja henkilöiden -ulkomuotoa, antaa aikakaudellinen tausta, yhdistää monet langat -yhdeksi säikeeksi ja tunti tunnilta punoa ehyt ja ymmärrettävä -kokonaisuus arvoituksentapaisista historiallisista tapahtumista. -Hän ei tosin uskonut johtaviin aatteisiin, pysyi tosiasioissa, -joissa omalla terävällä älyllään löysi rengastumista, kohtaloiden ja -tapahtumain yhteen liittymistä. Vertaillen niiden painoisuutta, hän -kyllä oman minänsä subjektiivisuudella näki, kuinka suuret tunteet ja -kansojen ja yksityisten ihmisten pyhä innostus määräsivät kohtaloita, -mutta sittenkin myönsi objektiivinen tiedemies hänessä järjen -voiman kaiken perustaksi. Hän valmisti aina ja puhui loisteliaasti, -pukeutui hienosti eikä oppilaat keksineet mitään ivan taikka -vehkeilyn aihetta. Silla oli ollut hänen oppilaansa yhteiskoulussa ja -silmittömästi rakastunut häneen niinkuin useimmat naisoppilaat. Aimo -tiesi sen varsin hyvin ja valitsi joukosta sen, joka häntä eniten -miellytti. - -Päivällinen venyi myöhään iltaan ja Aimo tunsi olevansa hyvin -väsynyt, voi huonosti ja hiipi kenenkään huomaamatta pois juhlasta -rientäen kotiin, riisuutui ja nukkui, mutta hyvin levottomasti, -heräten keskellä yötä koviin tuskiin. - --- Silla, Silla! huusi hän pimeässä huoneessa, ja kamala tunne -tärisytti häntä. Kummallinen uni taikka näky, mikä lienee ollut, oli -niin elävänä hänen mielessään, että hän tuijotti lattialle, näkisikö -siinä vieläkin paarit. Niillä hänet oli kannettu ulos pimeään yöhön, -siellä paleli ja kammotti. Sitten hänet nostettiin outoon huoneeseen -ja laskettiin leposohvalle pää hyvin alhaalla. Kaksi miestä ja nainen -kumartuivat katsomaan häntä, ja märkä vaippa heitettiin hänen ylleen. -Sitten kaikki hävisi. - --- Silla! huusi Aimo ja tuska vei häneltä voimat, ja hermostuneen -pelko, ettei kukaan sattuisi tulemaan pitkiin aikoihin, kauhistutti. -Samassa vanha palvelija Karoliina tuli kiireesti keittiöstä. Hän oli -kuullut tuskaisen huudon. - --- Onko tohtori sairas? - --- Voi, Karoliina, juoskaa pian apteekkiin ja tuokaa sieltä jääpussi -ja jäitä. - -Karoliina meni ja pian sen jälkeen tuli Silla kotiin. Hän kyllä -säikähti, vaan ei menettänyt malttiaan, meni heti soittamaan -lääkärille, ja Kaisla tuli juuri kun jäät oli saatu kääreeseen. - -Kuume oli korkea eikä ottanut aletakseen. Kaisla soitti -sairashuoneelle pyytäen valmistamaan leikkausta varten ja jäi itse -sairaan luo. Aimo kesti urhoollisesti aamuun asti ja kun ei tuska -hellittänyt eikä kuume alentunut, pyysi hän itse leikkausta. Tohtori -oli samaa mieltä ja sairashuoneelta tuotiin paarit, joilla Aimo -kannettiin Alfaan. Se oli yksityisen sairaala, erään neiti Hallan, -sanottiin Aimolle ja Sillalle. -- Muuta sairaalaa ei ollut, paitsi -vaivaistalolla, ja Alfassa Kaisla oli tehnyt lukuisia leikkauksia -ja saanut pienellä paikkakunnalla hyvän lääkärin maineen. Lääkäri -vakuutti, ettei tämä ollut millään tavalla vaarallinen leikkaus eikä -poikkeuksellinen, mutta kuitenkin ajoissa tehtävä. Sillaa hirvitti, -niin että tuskin pysyi jaloillaan. Ja kun Kaisla kehotti häntä -jäämään kotiin, vaipui Silla vuoteelleen ja antoi vanhan Karoliinan -hoidella itseään. - -Miehet astuivat tasaisesti kantaessaan paaria harjua kohti, jonka -rinteellä sairaala oli. Aimoa hirvitti ja vilutti, mutta tuska tuntui -helpottavan ja hän vaipui hetkeksi horroksiin. Sairaalan portaissa -hän heräsi täyteen tajuntaan virkeämpänä entistään, tuntematta mitään -kipua. Hän ilmotti siitä lääkärille ja kuume mitattiin. Se oli -tuntuvasti laskenut, mutta sairaalaan hänen piti jäädä siksi, kunnes -varmemmin nähtäisiin taudin kehitys. - -Joku puuhaili hänen vuoteensa pään takana ja paksut lihavat kädet -pitelivät Aimon tyynyjä. Nuo kynnettömät, tylpät sormet inhottivat -häntä ja vaistomaisesti hän käänsi päätään nähdäkseen, kenelle ne -kuuluivat, ja näki pullean poven, lihaiset kasvot ja pienet uniset -silmät, vai lienevätkö valvomisesta turvonneet. Nainen liikkui -ihan kuin kone olisi häntä kuljettanut eikä ihmisen jalat, ja Aimo -ajatteli: -- Jos hän nyt tuohon lattialle sattuisi kaatumaan, niin -siihen hän nukkuisi, siksi uniselta hän näyttää. - -Mutta ihmiskone vieri koko päivän sairaalan eteisessä ja huoneesta -huoneeseen, pysähtymättä kantaen ruokaa ja vaatteita ja toimittaen -kaikenlaisia intiimiä tehtäviä. Hänellä näytti olevan koko sairaala -lihavissa, kynnettömissä käsissään. - -Illalla hän vatkasi jotakin nestettä juomalasissa lusikalla ja tuoden -sen Aimolle sanoi: - --- Neiti käski teitä juomaan. - --- Mitä se on? kysyi Aimo hermostuneesti. - --- Ei se mitään myrkkyä ole, sopii juoda vaan. - --- Pitäähän minun toki tietää, mitä juon. - --- Ei täällä ketään tapeta, sanoi hoitaja äkäisenä, kohotti äkkiä -Aimoa hartioista ja kaatoi puoliväkisin nesteen suuhun. Aimo vapisi -harmista, mutta ei jaksanut vastustella ja kuume tuntui taas yltyvän. -Unijuoma vaivutti hänet horroksiin ja vasta aamulla hän heräsi. Pää -oli kauheasti raskas ja turtunut eikä hän olisi sietänyt hoitajaa, -joka oli tullut huonetta siivoomaan. - -Hän oli ollut rauhassa jonkun tunnin ja ennättänyt selvitä, kun joku -avasi oven reippaasti ja sointuisa naisääni sanoi: - --- Noo, tohtori, kuinka jaksatte? - --- Kuka puhuu! huusi Aimo hurjistunein katsein ja nousi istumaan. - --- Hermia Vahlman, nykyään Halla. Aimo tuijotti naiseen kuin -ilmestykseen. - --- Hämmästytte? - --- Hermia... sanoitko sinä Halla? - --- Sanoin. - --- Oletko sinä tämän sairaalan omistaja? - --- Olen. - --- Ooh! huudahti Aimo tuntien kipua ja vaipui voimattomana tyynylle. --- Se on taas uudistunut. - --- Hiljaa, hiljaa, vanha ystävä, meidän pitää taas olla -kärsivällisiä. Kuolema on hirmuvaltias, jota pitää mairitella. Kas -noin, mitataan kuume ja kohennetaan jääpussia. - --- Tämä on kuin jatkoa siihen... - --- Ihmiset välttelevät toisiaan ja elämä heittää heidät kuitenkin -yhteen. - -Suuret ruskeat silmät imeytyivät Aimon kasvoihin ja ivallinen hymy -pehmeillä huulilla kidutti sairasta. Aimo ummisti silmänsä kuin -ylivoimaisen vaaran lähestyessä. - --- Kohtalo on hyvin oikukas vallanpitäjä, ottaa meitä toisinaan -niskasta kuin pahoja koulupoikia ja riepottaa arestiin. - -Hermia soitti ja hoitaja tuli sisään. - --- Tuokaa tohtorin tee, minä hoidan häntä itse tänään. Hermia liikkui -huoneessa kuulumattomin askelin. Sininen puku oli kuin valettu hänen -jäntevälle ja täyteläiselle vartalolleen. Valkoinen kaulus kohotti -ruskean ihon lämmintä väriä ja pieni röyhelöinen pitsimyssy melkein -hukkui mustan, tuuhean tukan aaltoihin. Hänessä oli kauneuden ja -uhkuvan voiman rikkautta, oli vaikea kääntää pois katsettaan hänestä -ja Aimo tuijotti herkeämättä Hermiaan. - -Hän kääntyi äkkiä ja näki Aimon kaihoisen katseen ja sanoi hymyillen: - --- Tohtori on ottanut kaikki vanhat, huonot ominaisuutensa mukaan, -eikö olisi ollut parempi jättää ne kotiin rouvalle? - -Aimo puri huultaan eikä vastannut, ja kun Hermia kehotti häntä -laskemaan käsivarret kaulalleen, pujotti omat kätensä hänen -hartiainsa alle, kohenteli tyynyjä korkeammalle selän taakse ja pesi -hänen kasvojaan kuin lapsen, ei Aimo tahtonutkaan vastustaa. Kaikki -oli hekumallista kuumehouretta, voimatonta autuutta. - --- Aimo, kuiskasi Hermia lähentäen kasvojaan. Se vihlaisi sairasta ja -hän hervahti Hermian käsistä vuoteelle. - -Hermia istui yhä vuoteen reunalla ja katsoi häneen. -- Sinä et -ole tosiaankaan päässyt kuumeestasi, vaikka olet ottanutkin sen -Helsingissä kapseloidun antipyriinipulverin ja nielaissut oikein -samppanjan keralla, luulen ma. Eikö se tosiaankaan auttanut? ilkkui -Hermia ja hänen pehmeät huulensa hymyilivät tohtorin kasvojen edessä -ja silmät imeytyivät hehkuvina hänen silmiinsä. - -Aimo menetti hetkeksi tajuntansa. - --- Tämähän näyttää oikein vaaralliselta, huudahti Hermia. - -Tee tuotiin. - --- Laskekaa tuohon pöydälle, Ida! huusi Hermia, kun hoitaja -meni ovelle, -- tuokaa minun oma kuumemittarini kamarini -akkunanpieleisestä kaapista. Se on täysin luotettava ja sanokaa -tohtorille, että hän tultuaan käy ensimäiseksi täällä. - -Hoitaja toi mittarin ja Hermia otti sillä Aimon kuumeen. Tummat -kasvot kävivät keltaisemmiksi ja silmien valkuaiset välähtivät, kun -hän painui hellästi sairaan puoleen ja sanoi hiljaa: - --- Aimo, miltä tuntuu? Olinko kova? Luulin sinua vahvemmaksi. - -Aimo hapuili vapisevilla käsillään viileitä, voimakkaita sormia ja -hymyili: - --- Minun on hyvä niinkuin silloin ennen, älä jätä minua yksin. - -Hermia piteli kättään sairaan otsalla, kunnes hän näytti nukkuvan -ja poistui sitten kuulumattomasti. Aimo hytkähti lukon kilauksesta, -mutta vaipui puolihorroksiin antautuen kokonaan sairauden tuoman -muistojen ja nykyisyyden risteilyyn. - --- Hermia, Hermia, hän se oli maalaispappilan salinperäisessä -kamarissa Aimon sohvan edessä, otti kädestä ja katsoi suurilla, -ruskeilla silmillään pitkään ja tutunomaisesti silmiin, oli -kunnioittavainen ja hellä, käskevä ja varma kuin sairasta lasta -kohtaan. Hän poisti tuskat, mutta painoi kiitollisuuden kiduttamaan -sairaan herkkää mieltä, niin että yhä uudestaan tuli halu nähdä -hoitaja ja kietoa käsivartensa hänen kaulalleen ja itkeä ilosta -päästyään kestämästä tuskaa pitkät vuorokaudet. Mutta hellä ja -äidillinen Hermia vetääntyi aina pois eikä ollut hyvä sanoinkaan -ilmaista mitään. - --- Hermia, Hermia, sopersi Aimo ja väänteli rauhattomana horroksissa. --- Sinä tulit kuitenkin ja nyt katson kahteen leimuavaan silmään. -Aiot olla varovaisempi vasta... ei, ei, sinun täytyy olla minua -lähellä. Silmäsi ovat täynnä leimuavaa lempeä, hymyilet, pysyt -etäällä, hyräilet hiljaa ja liikut kuin ilmassa ja kudot hellien -huolenpitojen verkon tiiviiksi ympärilleni. Tule lähemmäksi, anna -minun vain katsoa, vain katsoa silmiisi! - --- Pitääkö minun rakastaa kapaloittua miestä? - --- Sinä rakastat minua kuitenkin! Aimo heitti peiton pois päältään ja -yritti nousta ja heräsi -- vaipui melkein ääneen nauraen vuoteelleen. --- Se nainen on velho, en saa rauhaa. Katkerat sanat pitävät -ainaisessa jännityksessä ja ärsyttävät minut sairaammaksi kuin -olenkaan. - --- Jos minä saisin lakia laatia, en jättäisi eloon ainoatakaan -raihnaista olentoa. - --- Olisinko minäkin kuolemaan tuomittavien joukossa? - --- En oikein vielä tiedä, mutta siltä näyttää. Niin hän sanoi silloin. - -Hermia tuli sisään ja Aimo sanoi: - --- Se edellinen sairastamiseni palaa aina uudestaan kummittelemaan -unessani, kun vaan vaivun horroksiin. - --- Sellaiset muistot ovat aina hyvin vastenmielisiä, sanoi Hermia -terävästi ja katsoi Aimoon sivulta. - -Aimon raukeat silmät avautuivat ja katsoivat suoraan ja pelottomina -Hermiaan. - --- Riippuu siitä, mitä kuvia näkee ja missä suhteessa niihin nyt on. - --- Tohtori puhuu minulle kuin luokalla oppilailleen. - --- Parhaimmista tunteista ei ole meidän kesken koskaan puhuttu -selvillä sanoilla. - --- Eikä hyvillä teoilla, lisäsi Hermia tylysti. - --- Eipä juuri, muistatko, kuinka minä kerran pyysin sinua suutelemaan -itseäni? - --- Muistatko sinä, miten minä siihen vastasin? - --- Sinä sanoit: jos sinua suutelen, pitää sinun ratkaista eräs -arvotus; ellet ratkaise, täytyy minun tuomita ja sitten rangaista -sinua. - --- Kummallista, sinä muistat sen sanasta sanaan! - --- Muistanpa vielä muutakin. Sinä lähensit kasvojasi ja katsoit -hymyillen minuun sallien suudella huuliasi ja sanoit ivallisesti: -- -Lapset lakkaavat itkemästä, kun saavat tahtonsa täytetyksi. Eikä se -ollut mikään suudelma, olit kylmä kuin kivi kinoksessa. - --- Se oli kaiketi uhri parantuvalle sairaalle. Eihän vaivaisten sovi -vaatia kultakolikolta, pitää tyytyä vaskeen. - --- Niinkö se olikin? Aavistin sitä silloinkin, vaan en voinut -ymmärrettävästi selittää arvotusta, olin liiaksi rakastunut ja kärsin -kylmyydestäsi. - --- Ja luulit rakkaudeksi voimiesi ensimäistä huumaavaa heräämistä. - --- Hermia! - --- Niin, Aimo, voit olla ylpeä, sillä sinä olet ollut ainoa -rakastuneista sairaistani, jolle olen ollut armollinen. - --- Rakastuneista sairaistasi! huusi Aimo. - --- Niitä on ollut ainakin yhtä paljon kuin sinulla ihastuneita -tyttöoppilaita. Toiset heistä ovat olleet oikein tosissaan ja -vielä terveinäkin suvainneet minua muistaa. En voi valittaa -naimatarjoustenkaan puutetta, olisin voinut tehdä ehkä edullisempia -kauppoja kuin sinä. - --- Luonnollisesti, sanoi Aimo ja oli hetken vaiti, tuijottaen -Hermiaan. -- Minä tahtoisin vain tietää, oliko se meidän -ensimmäinenkin suudelmamme vain almu sinun puoleltasi! - -Hermia punastui ja astui äkkiä akkunan eteen. Syntyi kuuma -äänettömyys ja kummankin sielu oli suojaton välittömässä ja -sanattomassa tunteiden vaihtelussa rakkaiden muistojen katkerasti -vihloessa. - -Hermia poistui huoneesta katsomatta Aimoon. - -Aimon päivä kului rauhattomassa horrostilassa, unien mutkallisissa -käytävissä, joissa Hermia häntä vainosi. Vasta illemmalla unipulverin -vaikutus hälveni ja pää oli aivan selvä, vaikka kuume olikin -kiihtynyt. Hän kuuli Hermian äänen eteisestä. - --- Ei muuta kuin puolitoista korkeintaan; jos annatte liian paljon, -ei hän nuku ollenkaan. - --- Tohtori kielsi antamasta joka ilta, sanoi hoitaja. - --- Hän tarvitsee unta, kuului Hermian suuttunut ääni. - -Hoitaja tuli samassa sisään. - --- En minä huoli tuosta, sanoi Aimo. - --- Neiti käski ottamaan. - --- Minä en ota. - -Hoitaja katseli ympärilleen ja kuiskasi: -- Kyllä se on otettava, -tässä talossa ei ole hyvä vastustaa. Neiti suuttuu. - --- Viekää pois! - --- Tulee ihan mykäksi, ei puhu teille luotua sanaa, katsoo vain, niin -että teidän täytyy mennä pois, vaikka siihen paikkaan kuolisitte. - --- Aijai, sanoi Aimo ja naurahti lihavan ihmisen kauhua. - --- Eikö tohtori nyt sentään...! - -Aimo viittasi kädellään pois ja hoitaja meni jättäen lääkkeen -yöpöydälle. Hän ojentihe pitkäksi kivusta vapaana ja tunsi -sairauden kammon paenneen itsestään. Samassa Hermia astui sisään -ja katsoi veitikkamaisesti häneen ollen entistä tuttavallisempi. -Viehätystä lisäsi hänelle outo seurustelupuku, joka teki Hermian -muiden naisten kaltaiseksi ja Aimolle ikäänkuin lähemmäksi. Sininen -verka oli vedetty kireästi pehmeälle vartalolle ja esteettisesti -puhdaspiirteinen kaula ja pää nousi tummasta kehyksestä hurmaavana ja -terveydestä kukoistavana. - --- Me olemme hämmästynyt! - --- Alamaisenne kapinoitsee, sanoi Aimo samaan tapaan. - --- Näytät terveemmältä, entä kuume? - --- Ei hätää. - --- Suo minulle anteeksi se, mitä eilen sanoin helsinkiläisestä -kiinakapselista. Muistatko? - --- Jonka minä nielaisin eheänä samppanjan kanssa. - --- Onko sinulla ikävä rouvaasi? - --- Ihmeellistähän se on, ettei Silla ole käynyt täällä. - --- Sinä tarvitset täydellistä lepoa, sanoi Hermia ja silitteli -pehmeillä liikkeillä Aimon peittoa ja tyynyjä. Muutamat hänen -poveensa pistetyt kielot hipaisivat Aimon poskea. - --- Olen menossa konserttiin, sanoi hän ja upotti katseensa Aimon -silmiin. Autuas lamautuminen esti sairasta liikahtamasta. -- Ja -tahtoisin olla varma, että sinun on hyvä olla, etkä ikävöi täältä -pois, nukkuisit häiriintymättä aamuun asti eikä mikään sairashuoneen -yöllinen liike sinua oudoksuttaisi. Minä pyydän sinua, ota tämä -viaton lääke! - -Hän painui yhä lähemmäksi ja suloinen naisellisuuden tuoksu hämmensi -sairaan. Aimo tunsi Hermian käden hartiainsa alla ja nosti omat -kätensä hänen kaulalleen. Lasi nostettiin huulille ja Aimo joi -unijuoman. - --- Kas noin, nyt sinä nukut, hyvää yötä! Hermia hävisi ja Aimoa -ellotti oma heikkous. Hän oli nyt aivan varma siitä, että Hermia -tahtoi unijuomalla vaimentaa hänen voimiaan ja tahtoaan, siten -varmimmin voidakseen viivyttää häntä sairashuoneessaan. - -Seuraavana päivänä kahlehti raukeus häntä vielä enemmän kuin -edellisenä, ei voinut syödä, ei sietänyt hoitajaa, ei tahtonut tietää -mistään mitään, oli aivan turtunut. Hermia tuli vasta illalla ja -antoi Aimolle unijuoman. Kaisla oli poissa monta päivää eikä Aimo -saanut selvää vastausta kysyessään rouvaansa. Kun lääkäri tuli, oli -hän yhtä mieltä Hermian kanssa: ei kotiin, ei millään muotoa. - --- Täytyy odottaa, sanoi Kaisla ja ravisteli päätään. -- Sinä -laihdut, vanha veikko, etkö sinä syö mitään? - -Aimo katsoi Hermiaan eikä vastannut. Jos hän olisi hetkisenkin ollut -lääkärin kanssa yksin, olisi asia kyllä selvinnyt, mutta Hermia ei -jättänyt koskaan heitä kahden. Sinä iltana ei Aimon tarvinnut niellä -unipulveria ja seuraavana päivänä hän oli virkeämpi. Hermia oli -kiehtovan kaunis valkoisessa liinapuvussaan, joka välkkyi pehmeänä -kuin silkki, pysytteli Aimon huoneessa koko päivän liikkuen kevyesti -ja jaaritellen iloisesti, toi kukkia ja hedelmiä, teki kaikkensa -viihdyttääkseen sairasta. - --- Meidän keittiömme ei taida oikein kyetä kilpailemaan sinun rouvasi -uuden uutukaisten herkkujen kanssa, sanoi hän piloillaan. - --- Eikö Silla ole käynyt täällä? kysyi Aimo hämillään vaimonsa -välinpitämättömyydestä. - --- Kyllä hän kävi ensimäisinä päivinä usean kerran, mutta sinähän -olet ollut perin heikko, enkä minä voinut päästää ketään luoksesi. -Älä pahastu, koetin kyllä rauhottaa lapsi parkaa. Parempihan hänen -on kotonaan Helsingissä, kun ei kuitenkaan voi sinua auttaa täällä -olollaan. - --- Onko hän matkustanut? huudahti Aimo. - --- Lapsi parka olisi tullut sairaaksi levottomuudesta -yksinäisyydessä. Helsingissä hänellä on koti ja äiti ja... - --- Niin, niin, parempi on näin, sanoi Aimo katkerasti. - --- Hän on niin nuori, sinua paljon nuorempi! Hermia laski kätensä -Aimon kädelle ja ojensi hänelle muutamia rypäleitä. -- Sitä ei sinun -pitäisi unohtaa. - -Aimo huokasi ja antoi rypäleet takaisin. - --- Milloin Silla matkusti? kysyi hän kiihtyneenä. - --- Vasta eilen illalla. Tohtori Allen meni häntä saattamaan. - --- Oliko Silla sairas? - --- Olisiko se niin kummallista? Hemmoteltu lapsi, tottumaton kaikkeen -vastoinkäymiseen, ihan varmaan hän olisi täällä sairastunutkin. Minä -puhuin siitä tohtori Allenillekin, ja hän oli samaa mieltä. - --- Miksen minä saanut siitä tietää! sanoi Aimo suuttuneena. - --- Hiljaa, hiljaa, sinä et saa kiihtyä, tautisi on enemmän -hermostumista kuin luuletkaan. Sinun pitää olla levossa tavalla millä -tahansa. - --- Tulen huonommaksi päivä päivältä, sanoi Aimo katkerasti. - --- Kaikkeahan sairas kuvittelee. Minä neuvoisin sinua otattamaan pois -umpisuolen, muuten se kiusaa sinua kaiken ikäsi. - --- Mitä tohtori Kaisla sanoo? kysyi Aimo epäilevänä. - --- Me olemme samaa mieltä. - --- Vai niin te ajattelette. - --- No, ei nyt noin surkeana, poikaseni, sehän on vähäpätöinen seikka. -Kolmessa viikossa olet ihan ennallaan ja varmasti terve. - -Hermia nauroi voitonvarmana. - --- Sinulla on erinomainen voima taivuttaa minut mihin tahansa. - --- Niin, näes, minä en ole koskaan sinua pettänyt. Enkö ole aina -ollut oikeassa? lisäsi hän vakavana. - --- Tarkotatko entisiä? - --- En erittäin, tiesinhän, mitä seuraisi, kun paranisit ja heräisit -oikeaan elämääsi. Sairaan tunteet muuttuvat vastenmielisiksi -houreiksi. - --- Hermia! - --- Niin, eikö muka muuttuneet? - --- En tiedä, minä tahdoin silloin unohtaa, enkä ole voinut, nyt sen -tiedän. - --- Minun tapaiseni ihmiset ovat kaviollisia peikottaria. - --- Siltä tuntuu, sanoi Aimo uhitellen. - --- Ja muutamat rakastajat ovat taikauskoisia pelkureita. - --- Entä sinun rakkautesi, mikset pitänyt kiinni minusta silloin? - --- Tahtoisitko sinä syleillä raihnaista naista? Minä olin nähnyt -sinut vain sairaana, sanoi Hermia kiduttaen Aimoa halveksivalla -hymyllään. - --- Emme ole siis toisillemme mitään velassa? - --- En neuvoisi ketään jättämään velkaansa maksamatta minulle! sanoi -Hermia säihkyvin silmin. - --- Minusta tuntuu kuitenkin kuin kuume vaivaisi meitä kumpaakin. - --- Miksi et sitten ajoissa tullut minun luokseni ja sammuttanut -janoasi! - --- Sinun laisiasi naisia ei haeta, heidän pitää itse tulla. - --- Niin, sinun laisesi mies ei sitä tosiaankaan uskaltaisi. Sinä -et tiedä, kuinka minä janoon sellaista miestä, joka jaksaisi minut -lannistaa, jännittäisi voimani äärimmilleen ja tuottaisi minulle -kärsimyksiä, nöyryytystä ja huutaisi voitonvarmana: -- Sinä olet -minun vaikka horna meidät veisi! - -Hermia nauroi hermostuneesti ja katsoi kiiluvin silmin Aimoon. - --- Ei sellaista miestä taida tulla, sinä olet diabolinen. Se kuuluu -olevan sitä oikeata, suurta kauneutta ja sinussa on sitä! - --- Minun pitää siis elää voimattomien verestä, imeä ne tyhjiksi ja -heittää sitten menemään! ilkkui Hermia. - --- Sadun seireenit tekivät niin. - --- Nykyaika taitaa kasvattaa tosiseireenejä. - --- Kuka tietää, eikö jokapäiväinen verenvuodatus ole tehnyt sinua -pedoksi, sanoi Aimo. - --- Hoo, minä en tahtoisi kärpästäkään musertaa, kuolema on minusta -kauhea! huusi Hermia. - --- Mutta kun se tulee hiljaa ja hiipien, silloin se lienee -tervetullut. - --- Silloin kuolema on pelastaja ja minä kiitän sitä sairaitteni -puolesta. - --- Suuremmoista laupeutta! - --- En milloinkaan nuku niin levollisesti kuin kuoleman käytyä -sairaalassani. Aimoa värisytti. - --- Säikytkö sinä, noo, avaahan silmäsi ja katso, miltä näyttää -täysverinen hirviö! - -Hän nauroi niin herttaisesti täynnä onnekasta riemua ja elämänhalua, -että Aimon kamala tunne huuhtoontui tuntumattomiin. - --- Voi teitä, oppineita ihmisiä, ette ole miehiä ettekä naisia. -Aivotyönne kuluttaa teistä kaiken polttoaineen pitäen ruumiinne ja -sielunne orjanaan. Rakkaus on teille paperille pantavia, verettömiä -kamarihaaveita. Voitte ihailla esteettisesti kauniita muotoja, -mutta elosta sykkivä ja rakkaudesta vapiseva olento on teistä -vastenmielinen ja elämän ja kuoleman kiihkeä taistelu kauhistaa -teitä. Teidän kuumeenne ei siedä raitista vettä, se tarvitsee -kiinakapselin! - -Hermia oli istunut Aimon vuoteen reunalle ja katseli häntä säälien. - --- Kukin elää niinkuin jaksaa, sanoi Aimo. - --- Miksi hyväksi sinä terotat järkeäsi, kun muovailet elämäsi -puukirveellä! huudahti Hermia kärsimättömänä. - --- Tahdon saada kotirauhan ja levon voidakseni tehdä työtä, sanoi -Aimo rehellisesti. - -Hermia vihelsi pitkään. - --- Ahaa, nyt minä ymmärrän! Minä olen kun olenkin pirullinen. Sinä -unohdit vain, että paholainen on kaikkein lahjakkain ihmishengen -luomista, ja että hän voi auttaa rakkaitaan suuruuteenkin. - --- Minä en janoa suuruutta! - --- Sinä janoat kuitenkin onnea, vaikka oletkin valinnut sen varjon! - --- Syytät itseäsi, sano, kumpi meistä valitsi silloin kun kohtalomme -määrättiin? - --- Olisitko sinä silloin tarkottanut totta...? - -Hermian silmissä paloi ja tummalle iholle oli levinnyt lämmin puna. -Hän nousi puristaen käsiänsä yhteen. -- Minä en usko; jos kerran -rakastaa, ei luovu taistelematta! - -Äänessä oli polttavaa tuskaa ja katse paloi rukoilevana Aimon -katseessa. - -Aimo nousi ja veti hänet lähemmäksi. Sanaton mahti poisti ajan -kutoman verhon ja vanha kytevä tuli leimahti silmästä silmään. -Kuumissa suuteloissa jatkui nuoruuden suloinen rakkaus kypsyneenä -katkeraksi onnen janoksi. - -Äkkiä Hermia riuhtaisi itsensä irti ja katsoi huohottaen Aimoon -puhuen katkonaisesti kuin peitellen omaa heikkouttaan. - --- Sinä olet -- tosiaan tulinen -- voisi luulla oikeaksi mieheksi! -- -Hän nauroi hermostuneesti ja iva välähti katseessa. -- Ellet olisi -sairas, voisin suuttua rohkeudestasi -- taikka ehkä sinä vain tahdoit -antaa almun vanhallepiialle! - -Aimo veti häntä lähemmäksi. - --- Ei, ei, enhän minä tahdo olla myrkyllinen. Tahtoisin uskoa tähän -suloiseen houreeseen. Minä janoon rakkautta. Tahtoisin löytää sen -miehen... puhun tyhmyyksiä. - --- Ole kerran itsesi! - --- Itsenikö? Silloin minä olisin naisraukka. Minä ikävöin lasta, omaa -lasta! - -Tunnustus tuli niin äkkiä ja intohimoisesti, että Aimo irrotti hänet -syleilystään ja katsoi häneen tutkivasti. - --- Niin, minä tahdon kerran olla oma itseni vaikka vain tämän ainoan -hetken. Minä en ole voinut tunnustaa tätä kellekään muille kuin nyt -sinulle. Tahdon omistaa yhden ihmisen täydellisesti, varmasti, yksin. - --- Rakkaus yhdistää kaksi ihmistä täydellisesti. Äiti ei koskaan -omista lastaan sillä tavalla. - --- Minä omistaisin! - --- Tyranniseeraisit! - -Tunne oli loihtinut onnen soinnun Hermian ääneen ja puhtauden -valokehä ympäröi hänen kukoistavaa kauneuttansa, kun hän risti -kätensä ja kohotti katseensa. -- Ei, ei, minä palvelisin, hoitelisin, -opettaisin vain kaunista. Hän painaisi pienen nyrkkinsä minun -niskalleni ja sanoisi: -- äiti, minä tahdon! Sellainen luja -pikku nyrkki olisi minun lakini ja valtakuntani. Se olisi minun -ylösnousemukseni! Ei, ei, älä sano mitään -- anna minun uneksia -loppuun kaunis unelmani. Minä tahtoisin olla onnellinen edes yhden -päivän, kaksi, viikon, ehkä kuukauden. Silloin olisin jo rikas, -voisin rakastaa lastani punastumatta. Se olisi silloin omani, ihan -omani, sieluni lapsi! - --- Eikö isän? - --- Isän? - --- Niin, niin, isän? - --- Luuletko sinä, että toinenkin voisi omistaa minun lapseni? -Kuuletko, minun oman lapseni? Ei, tuhat kertaa ei! Hän itki -hermostuneesti. - --- Hermia raukkani, sinä et tosiaan voisi jakaa, sanoi Aimo hellästi -ja katsoi hänen ohitsensa nähden sisäisen silmänsä edessä oman -vaimonsa lapselliset, avomieliset kasvot. - -Hermia seurasi hänen katsettaan ja luki hänen ajatuksensa, hypähti -ylös ja katsoi Aimoon terävästi. - --- Jos jaksaisin uskoa edes yhden päivän sinun rakkauteesi. Minusta -tuntuu kuin näkisin sinun lävitsesi. Sinä vertaat nytkin minua siihen -toiseen. Hänellä on pieni nykeröinen nyrkki ja sen hän painaa sinun -niskaasi. Se on sinun omasi ja se osaa jakaa! - --- Silla on herttainen lapsi. - --- Minä vihaan kaikkia nuoria tyttöjä. Ne ovat kuin silmättömiä -kissanpoikia, vaappuvat sinne ja tänne, avaavat suunsa ja silloin -siihen pitää tulla ruokaa. Ja armas, kun ne saavat silmät, silloin ne -heti äkkäävät -- oman häntänsä ja tavottavat sitä hurjassa pyörinässä. - --- Sinä olet hauska. - --- Ja silloin te hurmaannutte ja rakastutte! Mutta sitten... - --- Noo, entä sitten? - --- Siitä kissanpojasta voi sukeutua tiikeri -- oikein verenhimoinen -tiikeri! - --- Sinähän äsken juuri toivoit itsellesi tuollaista hauskaa olentoa. - --- Minun tyttäreni astuisikin kaikkien muiden pään tasalla. - --- Niin kai jokainen äiti uneksii omasta lapsestaan. - --- He uneksivat, mutta minä sen tekisin! - --- Voimaa ja kykyä sinulla siihen olisi, jos se auttaisi. - --- Auttaisi varmasti. - --- Ei! sanoi Aimo jyrkästi. Sinulla ei olisi rakkautta. - --- Luuletko kalan veren valuvan minun suonissani ja rakkauteni -uupuvan. - --- En suinkaan, sinä rakastat -- itseäsi! - --- Aimo! - -Hermia oli kääntynyt äkkiä ja seisoi suuttuneena vuoteen ääressä, -mutta samassa vääntyi hänen suunsa ivan hymyyn. - --- Ihminen on sentään kehno kapine. Tässä olen rupattanut kuin -hupakko ja paljastanut itseni. Huh, eikö totta, sellaisen jälkeen -tuntee itsensä hyvin noloksi? On kuin mikä tyhjäksi kolistettu -kultasäkki, arvottomana pois heitettävä! - --- Sinä tahdot voittaa rakkauden jumalattaren suosion ilman uhria. Se -ei koskaan onnistu. - --- Ahaa, sinä luomakunnan herra, nöyryyttä, nöyryyttä, tyttöseni! -Minä kiitän sinua äsken antamastasi lahjasta ja teen uhrin, ehkä -rakkauden jumalatar sitten leppyy ja lähettää minulle sen -- oikean! - --- Puhut arvotuksia. - --- Sinun täytyy saada tilaisuus unohtaa minut sitten taas, kun täältä -selviät, ja muistella tätä ilkeänä horrosaikana ja minua kamalana -painajaisena! - --- Heitä tuo iva, se tappaa minut! Tiedän kyllä saavani maksaa tämän -kalliisti. Se ensimäinen suutelo sytytti tulen, joka on kuihduttanut -minua vuosikaudet, ja tämä toinen voi viedä henkeni! - --- Ja kuitenkin sinä uskalsit suudella, sinä ylväs sankari, vaikka -tiesit varmasti, että se kostetaan. Se kostetaan, ole varma siitä! - -Hermian kellertävä iho muuttui vihreäksi ja silmien valkuaiset -välähtivät. - --- Olet rehellinen, sanoi Aimo katsoen häneen kylmästi. - --- Rehellisyys ennen kaikkea lemmentaistelussakin. Me voimme kyllä -kaatua hyvälläkin veneellä, mutta tahallaan ei saa mennä pohjaan, -pitää yrittää pysyä pinnalla vielä kuoleman kuilussakin. Elämä on -toki sen arvoinen! - --- Minä en ymmärrä sinua. - --- Sinä et ole rehellinen. Sinä rakastat minua etkä tahdo myöntää -sitä. Olet raukka! Sellainen raukkamaisuus on kuolemansynti. Minä en -anna sinulle sitä anteeksi. Ennen soisin...! Hyvää yötä! - --- Hermia, Hermia! - -Hän kääntyi ovessa ja katsoi Aimoon. - --- Sano minulle, vertasitko sinä äsken minua siihen toiseen? - --- Miksi sinä sitä oikeastaan kysyt? - --- Eikö minulla ole oikeutta kysyä? - --- Tavallansa. - --- Vai tavallansa, mutta minä tahdon tietää varmasti, saneli Hermia -hitaasti ja puristi kätensä nyrkkiin. - --- Rakkaudessa on aina vuoksi ja luode. - --- Tiedätkö, Aimo, minä olen vannonut itselleni pyhän valan. - --- Pitääkö minun saada se tietää? - --- Pitää. Sinun täytyy olla varmasti selvillä itsestäsi, kun jätät -tämän sairaalan: minä vaiko se toinen! Hyvää yötä! - -Hermia meni. - -Yöllä Aimo sairastui ankarasti ja seuraavana päivänä häntä -valmisteltiin leikkausta varten. Hermiaa hän ei nähnyt sinä päivänä, -mutta kuuli hänen väsymättömien askeleittensa kopinan pitkässä -käytävässä leikkausta varten järjestäessä. Aimon korva oli tottunut -erottamaan hienoimmatkin äänen vivahdukset ja liikkeet ympärillä -ja hänen hiljaisessa huoneessaan ne nostivat kiduttavan kaiun. -Kimeä huuto, naisen ääni, vihlaisi halki hiljaisuuden ja sitä -seurasi voihkiva valitus täyttäen melullaan sairaalan. Se eteni ja -heikkeni vähitellen ja kaikki oli hiljaa. Hetken kuluttua jokin ovi -avautui ja miehen turtunutta mörinää säestivät raskaat, laahustavat -askeleet Aimon oven takana leikkaushuoneeseen. Aimoa ellotti ja -kylmä hiki nousi iholle ja jännittyneenä hän seurasi liikkeitä kuin -omaa kuolemantuomiotaan kuunnellen. Sitten kaikki vaikeni, oli -kuolonhiljaista tuntikaudet. Kukaan ei käynyt häntä katsomassa, -mitään hän ei saanut nauttia. Kolottava kipu tuntui ruumiissa ja -ammottava tyhjyys paisui muodottomaksi möhkäleeksi ja muuttui -Hermiaksi, joka painoi häntä yhä syvemmälle ja syvemmälle, kunnes hän -hätkähti ja heräsi kuin pohjaan pudonnut. - -Seuraavasta päivästä hän ei paljoa tiennyt, oli kuin turtunut -kuumeesta ja kivusta. Hän hoippui kylpyyn, pukeutui pitkään paitaan -ja sukkiin. Hoitaja auttoi häntä leikkaushuoneeseen. Siellä oli -vastassa kaksi lääkäriä, Hermia ja pari muuta hoitajaa. Aimo hätkähti -ja muisti unessa näkemänsä saman nahalla päällystetyn pöydän, märän -villavaipan ja ihmiset. Hän nousi itse pöydälle, kostea huopa -heitettiin hänen päälleen ja Hermia kumartui hänen ylitsensä ja -painoi nukutuskoppaa suulle. - --- Ei niin äkkiä, sanoi Aimo ja työnsi pois ellottavaa koppaa, -- -minä itse hengitän hiljaa... hiljaa... - --- Onko rihma ja neula valmiina? kuuli hän lääkärin kysyvän. - --- Valmis en, sanoi Hermia. -- Ai, minä en muistanutkaan ostaa -kummisormia! - --- Kuinka käy, kun ei ole kummisormia, mutisi sairas. - -Sitten kaikki hävisi. - - * * * * * - -Joku piteli häntä leuasta ja huusi: -- Herätkää, tohtori! - -Häntä paleli ja janotti eikä suu tahtonut puhua. - --- Antaa nukkua vain, kyllä hän tähän kurjuuteen ennättää herätä, -sanoi lääkäri. - --- Hän voi nukkua ainaisesti, sanoi Hermian ääni aivan lähellä. - --- Antakaa hänelle joku teelusikallinen vettä suuhun, niellä ei saa -mitään, kuului lääkärin ääni. - -Aimo kuunteli nyt vain omaa tuskaansa, joka oli kiihtynyt ja -muuttanut vatsan pohjaan. - --- Janottaa, sanoi hän, mutta kukaan ei kuullut, vaikka kaksi ihmistä -seisoi lattialla. Kummallista, kuinka huone oli muuttunut. Olihan -tuossa samanlainen akkuna ja hänen omat kirjansa pöydällä, kello -ja sama pesupöytä kuin ennenkin. He olivat varmaan kantaneet hänet -toiseen huoneeseen leikkauspöydältä, toiselle puolelle käytävää. -Sänkykin oli nyt toisinpäin kuin siellä entisessä huoneessa. Siellä -oli ollut ihana olla, suloinen elämän lepo ja herttainen lämpö. -Täällä oli kolkkoa ja tuskallista. Joku tuli lähelle ja hän yritti -jälleen sanoa: -- janottaa. - -Nainen ymmärsi ja antoi hänelle teelusikalla vettä ja huusi: - --- Ei saa niellä, pitää sylkeä pois, kun on kastanut suuta. - --- Lieneekö tuo Hermia, ajatteli Aimo eikä jaksanut käsittää. Tuska -vatsanpohjassa piti vallassaan vieden muun tunnon. - --- Kovin on heikko, kuuli hän naisäänen sanovan toiselle. - -Taas kului pitkä aika kolottavassa tuskassa, liikkumattomuudessa ja -tukehuttavassa janossa. - --- Kummallista tämä on, sanoi jokin ääni. -- Suutari on paljon -virkeämpi, vaikka hänen haavansa jätettiin auki ja tämän pitäisi olla -parempi, koska se neulottiin kiinni. - --- Minä olin mukana leikkauksessa enkä ole sen kauheammassa paikassa -vielä eläissäni ollut. - --- Kuinka niin, olethan sinä nähnyt jo satoja. - --- Tohtori kirosi ja oli äkäinen koko ajan, hän oikein kipinöitsi -vihasta, ja neiti oli kalpea kuin kuolema, väliin vaan muljautti -silmiään. Katsos, se kone, termogaattori, miksi ne sitä sanovat, ei -toiminut, pumppu oli mennyt rikki. Tohtori tahtoi polttaa jotakin -haavassa eikä saanut rautaansa kuumaksi. Silloin hän tarttui itse -koneeseen, itse, arvaas, puhtailla käsillään ja sitten hän taas -piteli haavaa. Sano minun sanoneeni, sinne voi tulla mätää. Ja kuinka -hän pumppusi! Me luulimme kaikki sen räjähtävän. - --- Kenenkä syy sitten oli, että pumppu oli rikki, mahtoi katsoa itse. - --- Tohtori luotti neitiin. - --- Eikö sitä katsottu ennen leikkausta? - --- Ei, kun ei sitä ole hiljan käytetty. - --- Se raukka valittaa, lieneekö sillä tuskia. - --- Kyllä kai, haava vedettiin liian kovasti kiinni, ja se ajaa -varmaan fisteliksi. Sen sanoi tohtori itse. Mutta älkää sanoko tästä -sairaalle, jatkoi sama ääni. -- Kun se nyt edes heräisi kunnolleen. - --- Hyvin se on Hintti-Heikki siihen karvansa lyönyt, sanoi toinen -ääni. -- Minä pelkään jäädä kahden hänen kanssaan koko yöksi. - -Mikä se Hintti-Heikki oli, ei Aimo oikein jaksanut tajuta, mutta nimi -vasaroi: Hintti-Heikki, Hintti-Heikki, pitkän aikaa. - -Lääkäri tuli vielä myöhään illalla ja ihmetteli sairaan huonoa tilaa. - --- Onko tuskia? - --- Särkee vatsanpohjassa taukoamatta, sanoi Aimo tuskin kuuluvalla -äänellä. - --- Se on haavan alapäässä. Kyllä leikattu haava usein särkee, ei se -mitään, ole levollinen vain. - --- Mitä kello on? kysyi Aimo, sillä aika tuntui toivottoman pitkältä. - --- Kymmenen, sanoi tohtori. - --- Minä en enää jaksa kestää tuskia, antakaa minulle jotakin -lieventävää. - --- Onko hän ollut kauan hereillä, kysyi lääkäri naisilta. - --- Ehkä kymmenen minuuttia, sanoi toinen naisista. - -Tämä ijäisyys oli siis kestänyt vain kymmenen minuuttia. Kyyneleet -nousivat silmiin ja kipeällä kateudella hän ajatteli suutaria, joka -oli päivällä leikattu. - --- Onko suutarillakin tuskia? kysyi hän ääneen. - --- Ei suinkaan, sanoi nainen ja katsoi tohtoriin. - --- Onnellinen mies, huokasi Aimo. - --- Antakaa hiukan morfiinia, sanoi tohtori ja poistui. Jotakin -pistettiin Aimon reiteen ja kohta sen jälkeen tuli suloinen hetki, -makean levon huumaus, aivan kuin elämä olisi kuumana ja hekumaisena -valunut avatuista suonista lämpöiseen veteen ja hän itse noussut -keveisiin ilmakerroksiin. -- Äkkiä tuli sulku. Tuska alkoi uudestaan -tärisyttäen ylenannoiksi. - --- Ei sille morfiini sovi, sanoi nainen. - -Aimo tahtoi kestää ja vetääntyi omaan itseensä valittamatta. -Kaikki poistuivat, mutta toinen naisista palasi pian tuoden suuren -turkin tullessaan. Aimo riemastui luullen saavansa sen peitokseen, -sillä huoneessa oli hyvin kylmä ja häntä paleli. Nainen kietoi sen -ympärilleen ja veti nojatuolin vuoteen viereen asettuen mukavasti -turkkiin käärittynä valvomaan. Lämmin turkki teki pian tehtävänsä ja -nainen alkoi nuokkua istuallaan ja horjahti sivulle ojentautuen Aimon -jalkojen päälle pitkäkseen. - -Aimo tunsi ruumiissaan riipaisun ja sitten hirveän kolotuksen -haavassa ja koko olennossaan aivan kuin veitsellä olisi viillelty -ristiin rastiin. Hän huusi voimiensa takaa: - --- Herätkää, herätkää! - -Kylmä hiki ja kauhu tuppasi tukehuttamaan, mutta hän turrutti itsensä -kestääkseen taikka kuollakseen. Yhdentekevä, jos niiksi on, päätteli -hän epätoivoisena. Nainen makasi painavana ja elottomana kuin kivi -hänen jaloillaan. - -Tuskan aallot nousivat ja laskivat kohotellen pinnalle irvisteleviä -naamoja. Toisinaan hän näki väläykseltä kaksi suurta, ruskeaa silmää. -Niiden kylmä kiilto ahdisti henkeä tukehuttavasti. Mitä on kuolema? -kysyi Aimo niiltä. -- Suloista lepoa, ainaista unta! Ja nyt hän huusi -lakkaamatta: -- Hermia, anna minulle kuolema! niinkuin myrskyssä -huudetaan hengen edestä. - -Hän huusi tuntikaudet, tuskallisen ijäisyyden yön, niinkuin hän luuli. - -Nukkuva nainen hänen jaloillaan oli mahdoton poistaa, mahdoton kestää. - -Äkkiä paino nousi jaloilta kuin temmattuna, ja huojennuksen kyyneleet -nousivat Aimon silmiin tuskan vähetessä. Hän näki hämärässä Hermian -tumman pään ja naisen tuolissaan istumassa. - -Aimo osotti naista: -- Viekää pois! Tappaa minut! Painoi jalkoja, -hirveä tuska! - --- Tiedän, ystävä kulta, mutta hän tahtoi estää teitä liikkumasta. - --- Pois, pois, huohotti Aimo rukoilevalla äänellä. - --- Minä en saa jättää teitä yksin eikä minulla ole muita yöhoitajia. -Hyvää yötä, ystävä parka, rohkeutta ja kärsivällisyyttä; jos -voitetaan aikaa, voitetaan elämä, sanoi Hermia virallisesti aikoen -poistua. - -Pelko ahdisti jälleen Aimoa ja hän tarttui heikoin voimin Hermian -käteen pidättääkseen häntä, mutta Hermia irrotti kätensä varmasti, -ja Aimo liukui jälleen avuttomuuden ja yksinäisyyden kammottavaan -kuiluun, missä ijäisyyden aavistus syntyi. Kello löi jossakin -yksitoista. Oli siis kestetty yksi tunti. - -Yön hiljaisuus oli alkanut eikä huoneessa palava lamppu voinut -haihduttaa hämärän huntua. Se tuntui verhoavan ympäristöä ja aikaa -sulattaen entisyyden ja nykyisyyden suureksi tyhjyydeksi. Se oli -kuin usvaa, nousi ja laski, haihtui ja kerääntyi. Äkkiä hän oli -olevaisuudessa, tunsi kivun kipinän. Se paisui ja paisui tuskan -laineiksi, jotka veivät tunnon ja tajunnan, velloivat kuiluissaan -ja kukkuloillaan, missä sielun silmille häämötti ijäisyyden meri. -Unhotus kääri huntuunsa entiset ja nykyiset, siirsi ne kauas pois, -missä ne häämöttivät pieninä ja outoina. Aika lakkasi olemasta. -Tyhjyyden hämärä läheni... läheni. Tajunta sanoi: -- kuolema tarjoo -kättä. Tahdotko? Ja hämäryys kuljetti häntä kuin siivillä... Ei, -ei! Ja tuska riipaisi elämään rautaisilla pihdeillä. Se silpoi kuin -tulisilla miekoilla ja huuhteli haavat polttavilla laineilla. Ja -tajunta huusi: -- kuolema, kuolema, anna lepoa, rauhaa! - -Mutta hämärästä nousi hiljainen ääni: -- elämä... Se kasvoi ja -varmeni, se voitti tuskan äänekkäät huudot ja kuiskasi tajunnalle: -- -kuljit kuoleman portin sivutse. - -Kärsimysten yö oli kestetty ja elämä sairaan ympärillä alkoi. Hänen -tajuntansa rautainen jänne pysyi vireissä ja kasvoi voimassa. - -Lääkäri tuli aamulla ja katseli häntä mutisten: -- huono väri, huono -väri, ja sanoi ääneen: -- oletko nauttinut mitään? - --- Vettä, sanoi Aimo. - --- Miksei ole annettu marjamehua taikka lihalientä? kysyi mies -tuimasti. - --- Ei neiti ole käskenyt. - -Lääkäri kävi tulipunaiseksi ja poistui huoneesta. Hetken kuluttua -tuotiin mehua. Se oli suloista ja ihmeekseen hän huomasi, että -kuoleman kynnyksellä punaisen nesteen pisara voi tehdä autuaaksi. -Juotuaan muutaman lusikallisen haihtui sumu ja hän osasi selvemmin -puhua. - -Kahdeksan vuorokautta oli elämä kuitenkin hämärää, vaikka kipu -väheni tuntumattomiin. Hän luuli vaan olevansa viety johonkin -ikävään ja kolkkoon huoneeseen toiselle puolelle käytävää, ja hän -oli kovin väsynyt aina, vaikka nukkuikin toisinaan hyvin. Hoitaja -mittasi ruumiin lämmön ja kirjotti sen paperille. Tohtori katsoi -sitä käydessään ja oli levollinen. Eräänä aamuna Aimo otti itse -lasin kainalostaan ja katsoi sitä. Se näytti korkeaa kuumetta. Hän -ei uskonut, ravisti mittaria ja pisti uudestaan kainaloonsa. Se oli -jo noussut lähelle kolmeakymmentä yhdeksää, kun hoitaja äkkiä tullen -huoneeseen nykäisi sen häneltä ja huusi: - --- Ei tohtori saa koskea mittariin! - --- Käskekää neiti tänne, sanoi Aimo ankarasti. - -Hoitajan täytyi totella ja Hermia tuli. - --- Minulla on kuumetta, soittakaa Kaislalle! - --- Ei suinkaan, sanoi Hermia ja mittasi itse. - -Hoitaja katosi huoneesta sivulleen vilkkuen. - -Hermia oli vaiti ja katsoi Aimoon tutkivasti. - -Kaisla tuli, tuoden mukanaan kaksi Aimolle outoa miestä. Lienevät -olleet lääkäreitä, joita harvinainen haavan avaaminen houkutteli. -Huoneessa oli paljon väkeä ja Aimosta tuntui kamalalta päiden outojen -ihmisten läsnä ollessa kärsiä tuskia, jotka hän tiesi johtuvan -hoitajiensa rikollisesta huolimattomuudesta. Haava leikattiin auki, -sillä mätä oli voinut tunkeutua vatsaonteloon. Aimo kesti tuskat -puristaen taaskin tarmonsa kireäksi rautajänteeksi. Kylmä hiki nousi -otsalle ja suu kuivui sietämättömästi. Lääkäri vakuutti, ettei tämä -niin kovin koske, sillä eihän vatsassa ole paljon hermoja. Aimo oli -kuitenkin toista mieltä. Lääkärin selittelevät sanat leikkauksen -menosta ja kaikkien noiden vieraiden ihmisten tunnoton tapa katsella -häntä kuin persoonatonta teuraseläintä ellotti häntä. Mieli katkerana -hän kesti hyvin tietäen, että hänen tuskiansa pidennettiin ja hyvin -heikkoja voimia rasitettiin parin miehen tiedonhalun tyydyttämiseksi. - -Hän kaipasi ihmistä, johon olisi voinut turvautua, sillä täällä oli -hän persoonaton olio, hoitajien ja lääkärin mielivallassa: tapahtui, -mitä tapahtui, hänen elämänsä oli höyhenkevyt heidän käsissään. Nyt -hän tiesi olevansa sidottu kuudeksi viikoksi vuoteeseensa, ehkä -kauemmaksikin. - -Hänen kuulonsa herkistyi ja ulkonaisten tapahtumain seuraaminen -kävi tuskallisen tarkaksi. Hän tuli osalliseksi kaikesta sairaalan -kurjuudesta, kärsimysten terottamalla huomiollaan tajuten, kuinka -paljon siinä oli luonnon välttämättömyyttä ja kuinka paljon hoidon -lemmettömyyttä ja vaillinaisuutta. Tila oli täydellinen inferno. -Aimon aivot mittailivat unettomina öinä tätä kärsimysten pohjatonta -merta; oliko se välttämätöntä, oliko se ihmisjärjen arvoista? Eikö -se kuulunut siihen hyveettömyyden yöhön, joka pimeyteensä nielee -nykyiset suuret keksinnöt ja tieteen tulokset? - -Viikot matelivat pitkinä ja katkerina. Hän mittasi minuutit, tunnit, -päivät ja viikot ja aika eteenpäin tuntui sietämättömän pitkältä. -Häneltä oli kielletty kaikki liikkuminen, heikkojen elinvoimien -käyttäminen ajatuksiinkaan. Ja estääkseen niitä itseään kiusaamasta -hän löi tahtia kellon naksutukselle äänettömästi toistaen: -- la, la, -la, la! - -Mutta kielteinen elämä nosti ankaria elämänkysymyksiä, siirsi vanhan -käsityksen siitä ja sen arvosta uuteen uraan. Kysymykseen: mitä -rakkaus on? -- se vastasi tyynesti: elämän sunnuntaita, elämän pohja, -jos se on sopusointuista uhrautumista. Ja kysymykseen: mikä on elämän -päämäärä? se vastasi: työ! - -Hän tunsi noutaneensa nämä vastaukset kuoleman portilta ja niiden -vanha totuus oli hänelle aivan uutta ja suurta tietoa, jonka hän nyt -tiesi muuttuvan eläväksi elämäkseen tinkimättä ja suurimpana onnenaan. - -Hän näki nyt selvästi erehtyneensä uskoessaan intohimojensa sokeaan -voimaan ja kiusatessaan itseään niillä. Hänen rakkautensa Hermiaan -oli ollut vain rakkauden varjo ja sellaisena voimaton ja hedelmätön, -kykenemätön jalostamaan Hermiaa taikka häntä itseään. - -Hän oli heikko, niin heikko, että kyyneleet valuivat hänen -kasvoilleen, kun tämä uusi vapautumisen tunne risteili hänessä. Ja -kuitenkin hän nyt tiesi omistavansa enemmän voimia kuin terveytensä -parhaina päivinä. - -Hermia oli leikkauksen jälkeen käynyt Aimon huoneessa vain lääkärin -seurassa. Oli paljon sairaita ja leikkauksia, joissa hän aina oli -mukana, mutta sittenkin Aimo huomasi hänen välttelevän tahallaan. -Sitäpaitsi hän tuntui olevan jostakin syystä suunniltaan. Haavaa -puhdistettaessa Hermia ojensi aseita ja siteitä lääkärille ja -tekeytyi aivan kuin ei Aimoa olisi ollut ollenkaan, antoi Kaislalle -loistavia silmäyksiä ja puoliääneen lausuttuja sanoja. - -Aimo nauroi sydämessänsä ja säälitteli Kaislaa, joka näytti ihan -sokeasti lentäneen hämähäkin verkkoon. - -Aimo yritti kääntää Kaislan huomion muihin asioihin ja sanoi: -- -Minä tahtoisin kylpeä. Olen ollut kahdeksan viikkoa pesemättä -tässä komeassa sairaalassa ja tunnen rintani, käsivarteni ja pääni -polttavan pelkästä likaisuudesta. - -Kaisla katsoi häneen, katsoi Hermiaan. Hermian silmissä välähti ja -hänen leukansa paisui kaksinkertaiseksi. - --- Ei ole nostajia, sanoi hän tylysti. - --- Nostetaanhan täällä joka päivä ihmisiä huoneestaan -leikkauspöydälle ja sieltä pois. - --- Sehän on aivan toista, sanoi Kaisla parka yhä silmäillen Hermiaa. - -Hermia hymyili jälleen ja näytti voivan erinomaisen hyvin. Kasvojen -tervettä, kellertävää väriä kohotti hänen pukunsa tumma puna. Aimo -ihmetteli vaatteen pohjatonta pehmeyttä. Se ikäänkuin imi katseen -itseensä ja piti sen levossa. Vaikka hän nyt katseli Hermiaa toisilla -silmillä kuin ennen, täytyi hänen myöntää ulkonaisen loistavuuden ja -sielullisen älyn tehneen lujan liiton vallottaakseen ihmisiä. Tuo -häikäisevä kauneus saattoi muuttua hurmaavaksi viehkeydeksi milloin -tahansa, kun vain ilmestyisi se oikea rosvo, joka osaisi sanoa: -sesam, sesam, aukene! - --- Tohtori Vaski on hermostunut, sanoi Hermia. - --- Olisiko se kumma? sanoi Aimo levollisesti. - --- Puhutaan tästä joskus toiste, sanoi Kaisla ja avasi oven, mutta -pysähtyi kuin olisi unohtanut jotakin ja katsoi Hermiaan. Hermia ei -ollut huomaavinaan ja jäi huoneeseen Kaislan poistuttua. - --- Noo, Aimo, kuinka nyt kuuluu? - --- Niin, miltä minä näytän? - --- Sangen pestyltä, vaikka Kaislalle kantelit. Se on turhaa vaivaa. -Minä määrään täällä. Lääkärit saavat tyytyä ja tyytyvät. - -Aimo oli vähällä vastata purevasti silmäyksien voimasta, mutta Hermia -olisi voinut luulla sitä mustasukkaisuudeksi. Hän sanoi siis vain: - --- Miksi sinä rupesit sairaanhoitajaksi, et sinä siihen sovi. - --- Niin sanoi minulle kirurgissa ylihoitajatarkin, kun kerran -kaatelin konjakkia miehen suuhun, joka oli maannut kuolleena kaksi -tuntia. Konjakki valui pitkin suupieliä ja minä luulin miehen -ilkkuvan itseäni. - --- Sinulla ei ollut tälle alalle tuotavana mitään uutta eikä -sinulla ole mitään vanhan ajan naisen hyvää puolta, tarkotan työn -uskollisuutta ja alttiutta. - --- Sillä ei pitkälle pääsisi. En ole koskaan kysynyt, oliko minulla -taipumuksia. Olen hyvin terve ja sairaat ihmiset herättävät -uteliaisuuttani. Ja minä olen tyytyväinen, mitä enemmän sairautta ja -valitusta, sitä paremmin minä voin. Eiköhän se liene paras todistus -minun kelvollisuudestani sairaanhoitajana? - --- Sitä en minä mene arvostelemaan, sanoi Aimo. Niinkuin täällä, niin -lienee muuallakin, ei parempaa eikä pahempaa. - --- Näkisitpä sinä vaivaistalojen sairaalat ja yleiset sairaalat! - --- Hyvyys ja säälintunne ovat karkotetut sairaaloista, tarkotat kai? - --- Huiii, vihelteli Hermia, -- kuka jaksaisi sääliä satoja sairaita? -Ei, kiitoksia. Jos ne olisivat sympaattisia -- ehkä. Sinua voidaan -kohdella toisin... - --- Ja kuitenkin olen minä kärsinyt enemmän huolimattomuudesta ja -lemmettömyydestä kuin kukaan täällä. - --- Noin luulee jokainen sairas, he eivät vain uskalla siitä puhua, -sanoi Hermia katsoen sivulle. - --- Eivät uskalla, miksei? - --- He makaavat voimattomina vuoteillaan, täydellisesti meidän -vallassamme! sanoi Hermia ja puristi kätensä nyrkkiin. -- Minä olen -vallanhimoinen ja kostonhimoinen! - -Hän nauroi ja silmät loistivat sisäisestä voimasta. - --- Minulla on sellainen valtava halu kiduttaa sinua kertomalla -itsestäni kauheuksia, purkaa kaikki pirullisuuteni. - --- Se kuuluu kai kostonhimoosi. - --- Ehkä, mutta minä tiedän, että sinä pysyt vaiti. - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Sinä rakastat minua. - --- Parasta on olla siitä puhumatta. - -Hermia vilkaisi Aimoon, hymyili ja jatkoi: -- Tiedätkö, kuinka olen -saanut tämän sairaalan? - --- Mahdotonta tietää sellaista. - --- Meitä oli ensin kaksi. Eräs naislääkäri pani tämän alkuun, mutta -hänen täytyi väistyä. - --- Sinun tieltäsi. - --- Niin, hän yritti kyllä hyvällä ja kovalla saada tästä -ihannesairaalaa ja torui minua joka päivä telefonissa. Minä laskin -puhetorven hiljaa koukulle ja annoin hänen torua. Hän toi sairaita. -Minä ihmettelin, miksi he olivat valinneet sellaisen lääkärin. -Sairaat menivät toiselle lääkärille. Tohtori parka väsyi ja möi -tappiolla osansa, siirtyi toiseen kaupunkiin ja siellä hän menestyy -hyvin. -- Minkä pahalle voi, parasta on olla siihen koskematta. - --- Et usko, kuinka sellainen virkistää. - --- Onpa sinulla erinomainen tapa urheilla nujertamalla ihmisparkoja. - --- Oo, ei se nyt niin aivan jokapäiväistä urheilua ole. Ainoastaan -jos se hyvin kannattaa, jos... - --- Noo...? - --- Tiedätkö sinä, miksi saat maata yhdeksän viikkoa, vaikka koko -juttu piti olla selvä kolmessa? - --- En oikein. - --- Otaksutko jotakin? - --- Minä en tahdo sitä ajatella. - --- Minä tahdon kuitenkin puhua. Minä sanoin sinulle kerran liian -paljon enkä voinut jäädä siihen, mihin silloin jäin, ennenkuin sinä -sairastuit uudestaan. - --- Ja kuitenkin oli minun tunteeni sama kuin sinun tunteesi. - --- Ehkä hetken, mutta sitten... niin, minä tunsin sen. Sinä ajattelit -sitä toista. Minä en voinut sitä kestää. Siitä täytyi tulla -täydellinen loppu taikka sitten... - --- Sinä olit oikeassa. - --- Sinä et tajua, mitä minä tarkotan. Samantekevä, saat sen kuulla -selvin sanoin. Sinun piti ostaa minut kuoleman uhalla. Vasta silloin -minä toivoin saavani uskoa sinuun! - --- Kuoleman uhalla...? - --- Kuoleman uhalla, Aimo, kuoleman uhalla! Sano, puhu, anna minun -kuulla yksi ainoa sana! - -Armahda minua! Minä olen ollut hirveässä tuskassa sinun tähtesi! - -Hermia heittäytyi polvilleen vuoteen viereen ja piteli Aimon kättä. - --- Hermia, sinä sanoit silloin tunteneesi, että minä ajattelin sitä -toista. Sinä olit silloin oikeassa. Ja nyt minä... Eihän minun -tarvitse sanoa sitä sinulle? - --- Sano se kuitenkin. - --- Minä en sinua rakasta. - -Hermia sulki silmänsä ja kellertävä iho vihertyi. Hän nousi -vaivaloisesti ja kääntyi selin Aimoon nojaten kädellään sängyn -päähän. Syntyi äänettömyys. - --- Minä olen sen tehnyt turhaan, turhaan! vaikeroitsi hän. - --- Mitä sinä olet tehnyt? - --- Sinä et tiedä, miksi leikkaus epäonnistui, sanoi hän murtuneella -äänellä. - --- Oli kai joku kone epäkunnossa. - --- Yhdentekevä, oliko se tai tämä epäkunnossa, sen piti epäonnistua. - --- Hermia, ethän sinä -- ethän? - -Hermia kääntyi uhka kasvoillaan ja sanoi katkerasti: - --- Minua sanotaan hämähäkiksi. Sinun rouvasi lienee sen keksinyt. Hän -on sanan mukaan oikeassa, minulla on myrkkyleuat. - -Aimo tuskin kuuli hänen viimeisiä sanojaan. Heikkous auttoi kamalana -hetkenä ja hunnutti tietoisuuden. Kun hän jälleen heräsi, katsoi hän -suoraan Hermian kiiluviin silmiin sängyn päässä. Silmät lähenivät -häntä ja hiljennetty ääni kuiskasi säälien: - --- Sinä olet käynyt kuoleman kynnyksellä. - --- Olen, sanoi Aimo hyvin hiljaa, -- ja tulen sieltä uutena ihmisenä. -Minä rakastin sinua sinne asti. Sieltä palattuani -- en! - --- Sinne asti -- kuiskasi Hermia intohimoisesti. - --- Sinne asti! toisti Aimo. - -Hermia painui tuoliin ja peitti kasvonsa. Hetken hiljaisuudessa -Hermia sai tuntea ensi kertaa elämässään itsesyytöksen hirveätä -painoa. - --- Sinä ymmärrät, etten tämän jälkeen voi jäädä sairaalaasi, sanoi -Aimo. - --- Ymmärrän, äänsi Hermia hiljaa. - --- Ole hyvä ja sano, miksi ei Silla ole kirjottanut? - --- Hän kirjotti, mutta minä palautin. - --- Ilman selityksiä...? - --- Kerroin olevasi liian heikko tietämään mitään ulkomaailmasta. - --- Olit osaksi oikeassa ja syy on minussakin. Lapsi parka lienee -hyvin onneton. - --- Hän on melkein väkisin tahtonut tulla luoksesi. - --- Onko hän kaupungissa? - --- On. - --- Tahdotko olla hyvä ja pyytää häntä tänne nyt heti. - --- Aimo, minä rukoilen, anna minulle yksi päivä, yksi ainoa päivä! - --- Ei, Hermia, me olemme nyt kuitit. Minä olen maksanut sinulle -velkani, jota sinä sanot kuolemanvelaksi. Hyvästi, Hermia! - -Hermia tarttui hänen ojennettuun käteensä ja vei sen nöyränä -huulillensa, nousi hitaasti ja poistui huoneesta. - - - - -PYÖRTEESSÄ - - -I. - -Juna oli täynnä matkustajia. Tein itseni pieneksi ja nostin -reppuni vaunun äärimmäiseen nurkkaan, oven taakse hyllylle. -Kapealla istuimella oli meitä kaksi. Ystäväni Helga Horros, -nuori pelastusarmeijan kapteeni, ja minä. Vaunu oli täyttynyt -armeijalaisista. Heillä oli pääkaupungissa ollut suuri kokous ja -nyt oli sotilaita ja päällyskuntaa matkalla maaseudulle, mikä -minnekin. Juna huristi lähempien asemien ohitse ja vaunussa kesti yhä -järjestymistä. - -Armeijalaisissa hehkui vielä heidän suuren, remuavan kokouksensa -lietsoma innostus, ja he puhuivat äänekkäästi hermostuneella -vilkkaudella. - -Meitä maallikoita oli vaunussa eräs itkeskelevä vaimo lapsineen, -maalainen kauppias ja minä, joka olin tullut ystäväni Helga Horroksen -vuoksi. Eihän minulla oikeastaan ollut oikeutta sanoa häntä -ystäväkseni, sillä tuttavuutemme oli vain parin viikon aikuinen, -mutta meillä oli hauska olla yhdessä ja vaihtaa ajatuksia. Mitä -toinen sanoi, siihen toinen yhtyi iloiten ja ihmetellen, että se oli -niin perin hänen ajatustensa mukaista. - -Tuskin oli päästy hiukan rauhottumaan, kun vaunun nurkassa hanuri -remahti soimaan ja reipassävelinen virsi yhtyi junan kolinaan. -Armeijalaiset ottivat soittimensa koteloista, ja pian säesti kitarain -helinä hanurin räikeää riemua. Miesten ja naisten äänet pyrkivät -kuulumaan yli soittimien ja vaunu täyttyi ylenpalttisella laulun ja -soiton pauhinalla. - -Ihmisiä kerääntyi vaunun ovelle ja tunkeutui käytävälle. Laulu -lakkasi äkkiä, tuli hiljaisuus. Eräs upseereista laskeutui -polvilleen ja luki ummessa silmin palavan rukouksen uskonkiihkoisen -miehen tulisuudella. Mitättömät, tavanmukaiset sanat tulivat kuin -polttavasta rinnasta, aivan kuin hän olisi ollut kaksintaistelussa -Jumalan kanssa ja oman henkensä uhalla vaatinut tulla kuulluksi. -Äkkiä hän nousi, into oli hävinnyt kuin taian kautta. Jäin kahden -vaiheille, oliko tuo rukous hyvin harjotettua näyttelemistä vai -tuliko se syvemmältä. - -Itkeskelevä nainen tuuditteli itseään. Hän oli rukouksen lumoissa -unohtanut ympäristön ja polvistunut. - -Kaikki nousivat seisaalleen ja joku sotilas huusi: -- Laulua, -soittoa, ääntä Herran kunniaksi, uhriveren kiitosta! Soittakaa, niin -että melu kauas kuuluu. Täällä on Herran sotilaat! - -Halleluja, halleluja! kuului ääniä ja soitto remahti jälleen -vaunussa. Laulun vaiettua rukoukset taaskin suitsusivat -polvistuneiden päiden ylitse ja sitä säesti yleinen mutina: halleluja --- aamen -- halleluja -- aamen! - -Rukousta seurasi todistukset, yksitoikkoiset ja kaavamaiset -selitykset Kristuksen seuraamisen hyödyllisyydestä. - -Itkeskelevä nainen nousi nurkastaan lapsi käsivarsilla ja huusi: -- -Halleluja! aikoen jatkaa, mutta ei voinut liikutukselta. - -Joukko vastasi kättentaputuksella ja laululla: Nainen puhui jotakin --- mutta ääni hukkui meluun, ja hän vaipui hiljaisena lapsinensa -istumaan. Hänen kasvonsa kohosivat suljetuin silmin ja niillä oli -kärsineen sielun antaumus uskolle, ehdoton luottamus. Hänellä -oli oikeus uskoa ja toivoa, sillä hän oli itse paljon antanut, -rakastanut, oli nytkin olemassa vain toista varten, ehkä rukoilikin -vain lapselleen onnea. - -Maakauppias hymyili ylimielisesti. Hän oli epäilijä. -- Eiköstä se -niin ole, että mene kammioosi ja rukoile hiljaisuudessa... - -Hanuri upotti meluunsa sanat. Jostakin ilmestyi lipas ja kauppias -pisti siihen kaksimarkkasen hymyillen suojelevasti. Naiset silmäsivät -häntä lempeästi ja nuori, kaunis upseeri lauloi säestäen kitaralla. -Kauppiaan kasvoilla värähteli vilpitön ihastus. Hän innostui taas -puhumaan ja alkoi yksinäisestä kammiosta, mutta se hukutettiin -innostuksen orkesterin pauhinaan. Hellät laulut ja ehkä myöskin -upseerin kauniit silmät ajoivat kauppiaan epäilykset yön pimeyteen. -Hänen leveillä kasvoillaan kuvastui täydellinen usko ja luottamus -armeijalaisiin. Riihimäellä hän tarjosi laulajille kahvia. Hänelle -oli usko ainetta, samoin kuin armeijalaisillekin. Itkeskelevä -nainen hoiteli hiljaisuudessa lastaan ja sielunsa pelastusta. Hän -ei ollut niin kurja, että armeijalla olisi ollut kunniaa hänen -pelastamisestaan, eikä niin varakas, että rahoillaan olisi voinut -sotaveroa maksaa. - -Yö oli pimeä ja kolea ja vaunu tukehuttavan kuuma. Kapteeni Helga -Horros oli istunut aivan hiljaa, väsynyt ilme kasvoillaan. Toisinaan -hän käännähti kärsimättömästi, kun remu oli hurjimmillaan. Se -ilmaisi vastoin hänen tahtoaankin, ettei tämä armeijan elämä häntä -viehättänyt. Ellei joku olisi hänelle toisinaan huudahtanut: -- -halleluja! olisi voinut luulla, ettei hän seuraan kuulunutkaan. - -Siitäkin olin hänelle kiitollinen ja me puristimme toisiemme kättä. - --- Sinä olet järkevä, kuiskasin hänelle. - --- Kaikkien usko ei ole remuamista, sanoi hän ja hymähti. - -Hänen työn karaisema, luiseva olemuksensa herätti kunnioittavaa -hellyyttä ja mielellään jäi katselemaan viehkeitä kasvoja. Hänessä -oli paljon puoleensa vetävää kuin arvotuksessa, jonka luulee pian -ymmärtävänsä, mutta joka ei kuitenkaan selvene. - --- Minä muutan ensi viikolla Helsinkiin. Mitä sinä siihen sanot? -sanoi hän katsoen minuun. - --- Onnittelen. Luuletko kerrankin pääseväsi viihtymään. - -Iloinen ilme katosi hänen kasvoiltaan ja hän sanoi: -- Tulen -hoitamaan seimeä. - --- Pieniä lapsia! huudahdin säikähtyneenä. - -Hän nauroi heleästi: -- Sinä kauhistut! - --- Sellaiset pikku raukat hajoo käsissä. En uskaltaisi jäädä -kahdenkesken niiden kanssa samaan huoneeseen! - --- Katsos tuota naista tuolla nurkassa, sanoi Helga. - --- Olen häntä tähystellyt koko illan. - --- Minusta hän ja lapsi ovat kuin sama olento. Käärö hänen -käsivarrellaan on hänen käsivarttaan. Äsken -- rukoillessa -- näitkö -hänen kasvojaan? - --- Näin kyllä. Hän osaa unohtaa itsensä täydellisesti. - --- Se on minunkin palavin toivoni. Luulisin seimessä voivani. - -Helgan sanat eivät minua vakuuttaneet. Päättelin itsekseni, että -hänellä täytyi olla joku muu syy siirtyä Helsinkiin eikä vain lapset. - -Yö kului puoleen huumaavassa melussa ja pikaisen tapaamisen toivossa -sanoin hyvästit Helgalle. - -Kun tulin viikon kuluttua maalta kotiin, oli Helgalta tullut kirje, -jossa hän kertoi olevansa täydessä työssä ja hyvässä toivossa -tulevaisuudesta ja mainitsi osotteensa. Olin tosiaan utelias -näkemään sitä puolta elämässä ja halukas käyttämään hyväkseni -uutta tuttavuutta. Maallikkona en jaksanut ymmärtää, kuinka Helga, -sivistynyt nainen, tyttökoulun käynyt, voi antautua sellaista -himphamppua tukemaan työllään ja elämällään ja olla siihen -innostunut. Sekavien ajatusteni vallassa astuin hänen kotiinsa ja -pujahdin avonaisesta ovesta eteiseen. Vastaani humahti lasten äänten -sohina, ja naisten hyväilysanat ja innokas puhelu. Oli iltatunnit -käsissä ja lapsia puettiin kotiin vietäviksi. - -Minut saatettiin kapteenin huoneeseen ja Helga kehotti hetkisen -odottamaan, kunnes hän oli lopettanut työnsä. Istuin hänen seurakseen. - -Pienokaisten huudot säestivät hänen ompelukoneensa jytinää. -Kaksikymmentä pientä suuta purki elinvoimaansa kimakasti huutaen, -sydämellisesti ja nälkäisestä itkien, herkästi nauraen tai iloisesti -soperrellen, säälimättä kenenkään korvia. He vaativat vain hellimistä -ja hoitoa itsekukin ja kaikki yhtaikaa. Eivät he kysyneet, ehtikö -kaksi upseeria ottaa syliin kahtakymmentä elävää kääröä, ja siinä -silmänräpäyksessä pestä, kuivata, kääriä ja ruokkia. Sitä he vaativat -huutamalla kuin hengen edestä. - -Helga istui yhä koneensa edessä kiireisesti neuloen pehmeästä -pumpulivaatteesta pukuja noille kirkujille. Hänen kalpeilla ja -henkevillä kasvoillaan ei näkynyt mitään vastakaikua eloisille -vaatimuksille lasten huoneessa. Mutta syvällä silmissä oli sekava -ilme. Luulin siinä näkeväni yksinäisyyteen sulkeutuneen elämän tuskaa. - -Ahkerat hyppyset pitelivät pientä hametta. Muodottomista kankaan -palasista syntyi tyttösen puku. Siinä oli kureet, nauhat ja napit, -reiät ja verkilöt, täydellinen nuttu, joka alastomalle luonnon -oliolle antaa ajan leiman, kertoo ihmisyydestä, puhuu työstä, jota -tuskin miksikään huomaa, kun se on tehty, mutta tekemättä jätettynä -nostaisi kurjuuden kuuluvillemme. - -Puhuin hänelle tästä ja hänen hienoon hymyynsä ilmestyi jotakin -hellää ja hyvää. Pienestä vaatekappaleesta heijastui tekijän herkkään -sieluun suuri ja lämmin rakkaus ja muodosti valokehän sileän tukan -ympärille. - --- Tämä elämä on uskontoa, sanoin hänelle. - --- Eikö uskonto olekin elämää, vastasi hän lämpimästi. -- Kun minä -teen työni hyvin ja hyvällä mielellä, tunnen sen olevan Jumalasta. - -Huudot lastenhuoneessa olivat hiljenneet. Helga laittoi työnsä pois -vieden ne kaappiin. - --- Teillä on täällä hyvä järjestys, sanoin. - --- Se on meidän vartijamme. Jättää tottelematta määräyksiä on samaa -kuin lakata olemasta armeijassa, sanoi hän kuin ohimennen kaappia -järjestäessään. - --- Niin, onhan se armeijan helpoin ja yleistajuisin taistelukeino, -mutta onko sillä vastaava yhtenäisyys itse hengessä, sen uskossa ja -saarnassa? - -Hänen kasvonsa saivat omituisen surullisen, melkein pelon ilmeen. -Silmissä syttyi, ja hieno puna hiipi poskille ilmaisemaan salaisen -tulen kytemistä hänen sielussaan. Mutta hän oli armeijalainen. -Varovasti vedettiin verho jälleen sielun kuvastimelle ja hän vastasi -tyynenä: - --- Täytyy olla uskoa yliluonnollisiin, sillä muutenhan meidän -taistelumme olisi kuin kerjäläisen risainen vaippa; kun toisesta -kohdasta paikkaisi, niin se toisesta lohkeisi. Me uskomme Jumalaan ja -taistelemme hänen aseillaan. - -Hän puhui niin levollisella varmuudella, etten voinut olla häntä -ärsyttämättä. - --- Oletko sinä aina noin yksinkertaisen varma asiastasi? - --- En, kuului hiljainen vastaus. - -Katsoin häneen ja tunsin päässeeni hiukan lähemmäksi. Olin -kiitollinen enkä kiusannut häntä enää. - --- Katsohan, jatkoi hän, Jumalan tiet ovat jyrkkiä, vaativat -ylivoimaista ponnistusta, kunkin oma jumala... - --- Onko sinulla oma omituinen jumalasi? - --- On! - --- Miksikä sinä hänet käsität? - --- Vaikea nimeltä sanoa nimetöntä. - --- Eikö Kristus ole sinun Jumalasi? - --- On, sanoi hän varmasti. -- Hänessä oli sama Jumala kuin minussa, -puhui ja eli hänessä, köyhässä ihmisessä, ilmaisten siten itsensä. -Kristuksen veri tuli ihmisten päälle, sillä he lankesivat eivätkä -nousseet. Mutta toisille se tuli lunastukseksi, sillä he näkivät -lankeemuksen ja nousivat. - -Hän oli kasvanut puhuessaan ja valokehä pään ympärillä selveni. - --- Teidän armeijanne saarnaa veriuhria! Hänen hyvä hymynsä ja lempeä -äänensä rauhotti minua. - --- Sanoinhan, että kullakin on oma Jumalansa. Julman ihmisen Jumala -on julma, hyvän on hyvä, rakastavaisen on rakkaus. Eihän Jumala -muuten olisi meidän lihassamme ja veressämme. Eikä Kristuksen veri -voisi meitä muuten lunastaa. Sen mukaan kuin me voitamme elämää -hävittäviä voimia lihassa ja veressä, muuttuu Jumala meissä, uudesti -synnyttäen elämämme. Sillä tavalla me kasvamme Jumalassa. - --- Sinä olet syvästi eläytynyt näihin ajatuksiin. - --- Minä tarvitsen ajatuksia, olen aina ollut yksin. - --- Olethan sinä ollut naimisissa! - --- Olen. - --- Älä sitten puhu yksinäisyydestä. - --- Hän ja minä emme koskaan saavuttaneet toisiamme. - -Sana antoi sanan, ja niin hän pian avomielisesti kertoi -entisyydestään. - -Läksimme puistoon kävelemään ja astuimme hitaasti hämärää kujaa. - --- Tiedätkös, Helga, minusta on hiukan omituista, että sinä, -uskonnollinen ihminen, olet miehestäsi eronnut. - --- Ehkä juuri sen vuoksi. Jos ihmisellä on oma Jumalansa, on hänellä -myös oma rakkautensa. - --- Kaikki rakastavaiset kuuluvat luulevan, että heidän rakkautensa on -erikoisempaa kuin muiden. - --- En tiedä, sanoi Helga painaen kuuman kätensä ranteelleni, ja äänen -soinnusta kuulin, että entisyys oli elävästi vallannut hänet. -- Hän -tahtoi pakottaa minua, vaatia ja ottaa. Sitäpaitsi oli välillämme -jotakin outoa. Minä en osaa sitä tarkoin selittää. - --- Ja sinä läksit. - --- Sivulta katsoen saattaa tuntua ehkä hupsulta, mutta silloin... ja -aina vieläkin se on minulle suuri tuska. Se on kuin syöpynyt minuun -ja pakkautuu mieleen herkkinä ja kuumina ajatuksina. - --- Miksi te sitten elätte erillänne? Onko se hänen tahtonsa? - --- Ei, en tiedä, ehkä hän tahtoo pysyä erillään. - --- Mutta miksi te sitten menitte ollenkaan naimisiin? - --- Se oli kaiketi sallittu. Me olimme hyvin onnelliset ensin. -Hän nosti minut toisinaan käsilleen ja kantoi ympäri huoneen -poikamaisesti vallattomana. Väliin juoksimme kilpaa ympäri aseman -- -hän oli asemapäällikkö -- ja huusimme suureen ääneen, kun saavutimme -toisemme. Voin vielä itkeä ilosta muistellessani sitä. Ja kun oikein -raskaaksi käy, silloin palaan ajatuksissani pieneen huoneeseen pihan -puolelle. Kaikki on nyt ollutta ja mennyttä. Köyhän kalleudet ovat -olemattomia. - --- Ehkä hänkin sitä ajattelee ja silloinhan se olisi... - --- Hänkö? Ei, silloin hän olisi koettanut saada minut takaisin. Nyt -olemme olleet viisi vuotta erillämme. Sekin todistaa, että minun -vaistomainen pakoni oli välttämätön. - --- Minä olen pitänyt sinua hyvin järkevänä, Helga, mutta tätä minä -en ymmärrä. Kerro minulle, kuinka sinä läksit hänen luotaan; ehkä se -selvittäisi, ja minä voisin auttaa sinua aukomaan pahoja solmuja. - --- Voin kertoakin, mutta tuskin sekään asiaa selvittää, enhän sitä -itsekkään ymmärrä. Mieheni asema oli lähellä kaupunkia ja ihan -meidän asemamme vieressä oli tiilitehdas, jossa Eeli puuhaili kaiket -lomahetkensä. Minä olin toisinaan melkein varma, että se olikin -hänen tehtaansa, mutta kun ei hän sitä tunnustanut, niin täytyi -minun kaiketi uskoa, että se oli vain jonkinlaista urheilua Eelille. -Meidän ruokahuoneessamme oli kassakaappi ja siinä säilytettiin -tehtaan tilikirjoja ja papereita. Kerran kun Eeli istui pöydän -ääressä selaillen tilikirjoja, satuin ottamaan avonaisesta kaapista -kellastuneen paperin käteeni. Paperi ratisi kädessäni ja Eeli kääntyi -katsomaan minuun. Äkkiä hän syöksyi pystyyn ja kiskaisi paperin -kädestäni katsoen minuun hurjistuneena. Se oli silmänräpäyksen hetki -enkä voi koskaan sitä unohtaa. Eeli hillitsi samassa itsensä ja sanoi -sortuneella äänellä: - --- Älä välitä tästä. Minä olen kaiketi hyvin hermostunut. - -Hän rutisti paperia kädessään ja teeskennellen välinpitämättömyyttä -sanoi: -- Mitä sinä luulet tässä olevan? - --- En ehtinyt sitä lukea. - -Olihan tuo vain pieni, typerä kohtaus, mutta se katkeroitti mieleni -enkä voinut päästä siitä eroon viikkoihin. Olimmehan olleet kuin -yksi sielu ja yksi ajatus, siltä minusta ainakin oli tuntunut. -Kun kellastunut paperi uhkasi muuttua kohtaloksemme estäen kaiken -hellyyden ja mielenrauhan, yritin tehdä siitä lopun lähennellen -Eeliä. Silloin sattui uusi kohtaus. Eeli tuli tiiliuunilta, -kädessänsä amerikalaissuomalainen lehti. - --- Annahan minullekin tuo outo sanansaattaja! sanoin ja yritin -nykäistä lehteä käteeni. - --- Kaikkea lasten mieli tekee, sanoi hän eikä antanut. - --- Anna vain. - --- Enpä anna, sanoi hän nauraen. - -Se rohkaisi minua ja minä kiskaisin lehden äkkiä hänen kädestään. -Silloin näin hänen silmissään saman ilmeen kuin sen kellastuneen -paperin päivänä, ja rautainen koura tarttui hartiaani, painoi -tuolille ja otti lehden. Samassa minäkin ponnahdin ylös. Seisoimme -silmä silmässä hetken. - --- Selitä! huusin rajusti. - --- Olet utelias kuin kaikki akat! sanoi hän pilkallisesti ja meni -huoneesta. - -Minä sulkeuduin pihanpuoleiseen komeroomme, vein hänen vuoteensa -toiseen huoneeseen, emmekä kahteen päivään nähneet toisiamme. -Kolmantena yönä hän mursi lukon ja minä nousin ja pukeuduin. Menin -keittiöön ja istuin siellä aamuun asti. - --- Missä olit yöllä? kysyi hän aamulla. - --- Olin keittiössä. Sinä pakotat minut turvautumaan palvelijaan! - -Hän katsoi minuun pilkallisesti ja naurahti. - --- Eeli, selitä mitä tämä oikeastaan on. Minä en voi tyyntyä enkä -elää kanssasi tällä tavalla. - --- Minun hommani ja meidän välimme ovat kaksi aivan eri asiaa. - --- Minulla ei ole ollut mitään sinulle kuulumatonta, mutta tästä -lähin pidän itseäni vapaana! - -Sanat putoilivat tahtomattani. Jokin uusi ja outo ihminen puhui -minussa. En silloin olisi voinut peruuttaa sanojani, vaikka hän olisi -lyönyt minut kuoliaaksi. - --- Sinä sanot pitäväsi itseäsi vapaana. Luuletko, että minä olen -vapaa tekemään, niinkuin itse tahdon. Minä olen sinustakin vastuussa. -Se sinun pitää ymmärtää! huusi Eeli. - --- Sitä minä en taho, en -- en hetkeäkään. Minä olen -- olen minä! - -Itku tukehutti puheeni ja oma kiivauteni ja selittämätön -takertumiseni tuntemattomaan voimaan itsessäni teki minut mykäksi ja -kovaksi. Eeli juoksi jäljessäni komeroomme, syleili minua ja puhui -kauan ja hellästi niinkuin lapselle. - -Minulla oli vain yksi ainoa kolottava ajatus: hän ei luota minuun! -En yrittänytkään peitellä nurjaa mieltäni ja Eeli pani kovan kovaa -vastaan. Illalla, kun aioin mennä yksin kävelylle, riensi hän ovelle -ja sulki sen. - --- Sinä et saa mennä yksin! huusi hän. - --- Jos tätä jatkuu, menen kohta kokonaan, kuiskasin. - --- Juuri sen vuoksi! sanoi hän ja nosti syliinsä kantaen sisään. -Hänen kätensä ja sylinsä poltti minua, ja sitä minä häpesin -sanomattomasti. Suljin silmäni ja olin ääneti, sillä jos Eeli sen -olisi sillä hetkellä tiennyt, olisin kuristanut hänet. Silloin se -ajatus syntyi: pois, pois. - -Olin yksin. Kolottavat ajatukseni ja oman heikkouden häpeä -ajoivat minut kohtaloani seuraamaan. Eelin täytyi mennä junaa -vastaanottamaan. Se vihelsi kallioiden välillä ja viiden minuutin -kuluttua se olisi asemalla. Hain pöytälaatikosta rahani, jotka äitini -oli minulle lähettänyt, lähetin tytön eteisestä hakemaan nuttuni ja -hattuni, sulloin tavaroita laukkuun, avasin akkunan pihan puolella -ja laskeuduin alas. Sitten pujottelin varastohuoneen takaa toiselle -puolelle raidetta tavaravaunujen varjoon. Ja kun juna samassa -kolisten pysähtyi asemalle, kiipesin johteen alta vaunuun. Pysähdyin -Tampereelle ja kirjotin sieltä oman käsittämättömän uhmani vallassa: --- Päätökseni on varma. Jos minua etsit taikka pakotat palaamaan, -lopetan itseni! - --- Olipa sinulla sisua! - --- Se oli hetken rohkeutta, sokean vaiston pakkoa, jota en jaksanut -tunnustaa kellekään. Omasta mielestäni olin koko ajan raukka, sillä -minä ikävöitsin Eeliä tuskallisesti. Toivoin Eelin kirjottavan, -odotin jännityksellä monta viikkoa hänen kutsuaan. Kun ei mitään -tullut, jouduin epätoivoon, tahdoin tehdä jotakin merkillistä. - --- Silloin sinä menit armeijaan. - --- En, siihen en ollut vielä kypsä, enkä suinkaan olisi omin neuvoin -sinne koskaan tullutkaan. Olin käynyt sairaanhoitokurssin ja tunsin -kirurgin ajoilta erään lääkärin kaupungissa. Hän antoi hoitooni -erään ihmeellisen naisen. Hän oli oikeastaan kansannainen, mutta -hengeltään kehittyneempi ja oppineempi kuin korkeasti sivistyneet. -Hän näki heti, että olin onneton. Me emme siitä koskaan puhuneet, -mutta hänellä oli erinomainen tapa katsoa minuun. Ja kerran hän -sanoi: -- Oletteko koskaan tehnyt hyvää ihmisille? Olihan se perin -yksinkertainen kysymys, mutta minä en osannut siihen vastata. - --- Tarkotan, oletteko koskaan työssä unohtanut itsenne ja ollut -onnellinen? Oletteko työllä palvellut Jumalaa? - -Sellaiset asiat olivat minulle siihen aikaan aivan outoja, mutta -omassa tuskassani olin herkkä vaikutuksille. Viisas ja hyvä potilaani -sai minut vähitellen vakuutetuksi uhrautumisen onnesta ja opetti -minua rakastamaan Jumalaa. - --- Sinä tahdoit unohtaa itsesi voidaksesi unohtaa Eelin. - --- Niin, se pyrkimys on aina ollut minun ruoskani. Silloin uskoin -varmasti voivani unohtaa ja tartuin rohkeasti potilaani neuvoon -upottaa itseni työn paljouteen. Kun hän oli parantunut, kuljimme -yhdessä slummisisarina. - --- Unohditko? - --- En! - --- Entä Eeli, onko hän kirjottanut? - --- Hän kirjotti minulle ja ilmotti eronneensa virastaan ja -siirtyneensä kauppa-alalle, pyysi saada tavata minua. Minä vastasin -siihen tunnustaen olleeni lapsellinen ja lupasin myöntyä hänen -pyyntöönsä, jos hän selittäisi syyn kummalliseen käytökseensä. - --- Noo? - --- Hän kirjotti pitkän kirjeen ilman selityksiä. - --- Ettekä sen jälkeen ole kuulleet toisistanne? - --- Hän teki vararikon. Ja senhän vuoksi. En tiedä oikeastaan, minkä -vuoksi emme ole tavanneet toisiamme. Ehkei Eeli ole voinut pyytää, on -pitänyt maksaa velkoja, taistella toimeentulosta. Sehän juuri tekee -eroni nyt niin vaikeaksi. Mitä minä teen? - --- Te vieraannutte kokonaan. - --- Minä en ole voinut. Tunnen aina vain olevani maantienkulkija, -sirotan rakkauteni tuulen viedä. Minä valvon sairaiden kanssa, hoidan -lapsia, käyn heidän kurjissa kodeissaan, neulon vaatteita, puhun -heille lempeästi, kuin olisi sydän täynnä rakkautta. Minä teen sen -hädässäni ja tuskassani kurittaakseni itseäni. Minua pakottaa jokin -selittämätön ahdistus kiirehtämään -- mitä ja minne? - --- Sinä uskot Jumalaan. - --- Minä uskon Jumalaan itsessäni, mutta minä olen tolkuton ihminen. -Minä janoon toista ihmistä, tahtoisin kerran tuntea, mitä on ihmisen -usko ihmiseen! - --- Sinä vaadit paljon. - --- En voi tyytyä vähempään. Sehän on onnettomuuteni. - -Ilta oli jo myöhäinen. Helga saattoi minut kotiin ja lupasi tulla -seuraavana iltana hakemaan kävelylle. - - * * * * * - -Olimme kulkeneet hiljaisia katuja, joilla ei näyttänyt eloa -olevankaan ja käännyimme juuri valtakatua kohti, kun muuan mies astui -jostakin porttikäytävästä ja seurasi meitä jutellen itsekseen. - --- Tuo mies on kauan vainonnut omaatuntoani, sanoi Helga. -- Olen -päättänyt kerran puhutella häntä, ja nyt minä sen teen. - -Mies tuli yhä lähemmäksi. - --- Seuraa minua, kuiskasi Helga, vetäen kädestäni ja astuen miehen -edelle kääntymättä ja taakseen katsomatta. -- Tuo mies on hyvin -vaarallinen. Me emme voi heti puhutella häntä, mutta saat nähdä, hän -seuraa meitä. - -Mies lähestyi tosiaankin hitaasti. Hän haisi kuin metsässä mätänevä -sieni ja sähisi vihasta itsekseen. Minusta tuntui kuin olisimme -äkkiä joutuneet hämärään solaan, josta ei voinut sivulle poiketa ja -jossa hirviö kulki kintereillä ase valmiina iskemään millä hetkellä -tahansa. Sydämeni löi rajusti, voin pahoin, nojasin ystävääni ja -astuin koneellisesti eteenpäin. - --- Älä pelkää, kuiskasi Helga, -- tullaan pian portille. Hän seuraa -meitä, saat nähdä. - -Tulimme portille ja käännyimme pelastusarmeijan talon pihaan. Mies -oli vielä katukäytävällä ja minä uskalsin vilkaista häneen. Näin -hänen silmissään vihan, sellaisen aiheettoman yhtä ja kaikkia -kohtaan, sellaisen, joka pienemmänkin seikan sattuessa sytyttää -itsensä ja yltyy kauheaan tekoon. Joudutin ystävääni, vetäen häntä -pakostakin nopeammin pihamaan poikki. - --- Joudu, herran tähden! sanoin tuskissani. - --- Mene sinä edellä, minä jään. Se pitää hänen huomionsa vireillä, ja -sitä minä tahdon. - --- Hän katsoo meihin, ole varuillasi. Minä näin puukon hänen -tupessaan! - --- Ei hän nyt sentään sillä tavalla. Helgan levollinen ääni rauhotti -minua ja me jäimme kumpikin keskelle pihaa odottamaan miestä. - -Mies tuli pihaan portista ja ohjasi askeleensa puupinoa kohti, joka -oli pihan laidassa. Siellä hän tarttui kirveeseen ja alkoi halkoa -puita. - -Helga lähestyi häntä ja sanoi: -- Ettekö tule ensin iltahartautta -kuulemaan? - -Mies katsoi häneen ja hymyili, mutta se oli kummallinen hymyily, -niinkuin hän olisi ivannut nuorta naista siitä, että hän viitsi -puhutella hänen tapaistaan miestä. Oliko tuo nainen mieletön? Mies -nauraa hihitti ja sähisi. Sitten kasvot sinertyivät ja vimmoissaan -hän iski kirveen tukkiin, kirosi ja heilutteli käsiään kuin olisi -tahtonut niiden avulla vihaansa purkaa, kun ei kieli totellut. - --- Vai luuletteko minut pelastavanne ja nylkevänne, senkin armeijan -kerjäläiset! sai hän vaivalla sanotuksi. - -Me väistyimme kokoushuoneen ovea kohti ja mies seurasi. Menimme -levollisesti sisään, jätimme oven auki ja vainoojamme tuli perässä. -Ovenvartija sanoi hänelle pari rauhottavaa sanaa. - -Astuimme poikki salin yläpäähän ja istuimme uunin vieren. Sieltä -näimme koko salin ja yleisön vastassamme. Sali oli matala ja -katto holvattu. Se oli kellarikerroksen puotihuoneista yhdistetty -kokoushuoneeksi. - -Soittajat, rukoilijat, todistajat ja puhujat asettuivat kaikki holvin -yläpäähän. Matalat penkit täyttyivät kaikki kuulijoista. Ja millaisia -olivat kuulijat? - -Siinä oli pörröinen pää pään vieressä, syväjuovaisia, matalaotsaisia, -typeryyden ja julmuuden ruumiillistuneita olemuksia, hataria ja -luikertelevia silmäyksiä, röyhkeän pilkan ilme joka naamalla, -inhottava rääsyjen haju. - -Matala katto kaartui kaikkien pään päällä. Kädellä olisi sitä -voinut koskettaa. Sähkön liekit himmenivät ja näyttivät tukehtuvan -inhottavassa löyhkässä. - -Kaunis, nuori upseeri, ruotsalainen mies, oli sillalle nostanut -pöydän, jossa oli lasisoittimet. Hän kostutteli lasejaan sormin -ja soitti surunvoittoista, juhlallista säveltä. Outo soitin piti -katseet vireillä, mutta vaikka soitto olikin puhdasäänistä ja hempeän -kaunista, ei se heihin vaikuttanut. Pian katseet irtaantuivat -soittajasta ja pilkalliset ilmeet pääsivät takaisin kasvoille. - -Tuli iloinen sävel ja upseerin sormet liikkuivat vilkkaassa tahdissa. -Silloin tarkkaavaisuus heräsi, juovaisissa kasvoissa nytkähteli, -silmät kiiluivat tyytyväisyyttä ja huulet suippenivat. Syvälle -sullottu harvinainen ilon tunne pilkisti kuin vihreä ruoho lumen -alta. Lasien iloinen helinä hukkui samassa torvien kovaan ääneen. -Sivalluksella siirryttiin leikittelevästä pauhaavaan räminään. -Jäykistynyt ilo muuttui raskaaksi hartaudeksi ja järeät, soinnuttomat -äänet repivät virttä. Sitä seurasi polttavat rukoukset ja ylistykset -Kristuksen vuodatetusta verestä. Kohmettuneet kasvot tulehtuivat. -Laulu alettiin uudestaan. Pää pään vieressä, yhtenä liikkuvana -massana he unohtivat paikan, lausuivat sanoja, löysivät oikean -sävelen. Matalien otsien syvät rypyt silisivät. Olka olassa, suurena -joukkona he kasvoivat. Katto tuntui nousevan ja ilma puhdistuvan. -Silmissä kuvastui ihmisen sielu. He lauloivat kaikki yhdestä -sydämestä: - - Työhön, työhön, te suuret joukot, - täyttäkää vuoret, täyttäkää loukot! - -Ja he uskoivat, mitä lauloivat. He tahtoivat sillä hetkellä työhön. - -Nämä olivat sellaisia kuin se mies, jota olimme kadulla kauhistuneet. - -Sali oli jo tyhjentynyt, kun mekin sieltä poistuimme pihaan, samaa -tietä kuin olimme tulleetkin. Helga nykäisi minua hihasta ja katsoi -mieheen halkotukin ääressä ja kuiskasi: - --- Hänkin oli kokouksessa. - -Mies istui halkotukin päällä ja näytti torkkuvan, mutta nyrkkiin -puristetut kädet todistivat, ettei uni häntä vaimentanut. Astuimme -sivutse häneen katsomatta. Mies ryntäsi pystyyn ja huusi sopertavalla -äänellä: - --- Koira, koira, minä en ole koira, olen ihminen! - --- Jos tahdotte, niin Jumala ottaa asuntonsa teissä, sanoi Helga -häntä lähestyen. - -Miehen kasvot sinertyivät ja hirveä viha puistatti häntä. Helga -perääntyi ja tarttui käteeni säikähtäen. Mies nosti nyrkkiään ja -sadatteli. Minusta tuntui kuin ilma olisi mustunut hänen sanoistaan. -Emme uskaltaneet paikaltamme liikahtaa, odotimme musertavaa iskua. -Kun viha oli purkautunut sekavissa sanoissa, alkoi onnettoman ruumis -hytkyä. Hän luuhistui kasaan ja istui tukilla hytkien. - -Minä vedin Helgaa portille ja taaksemme katsomatta poistuimme. - --- Jos hänen vihansa uudestaan pääsee valloilleen, olemme hukassa! -sanoin peloissani. Helga nyökkäsi ja me astuimme vinhemmin. - --- Tällaisia minun jännittävät hetkeni ovat. Nuo ihmisparat kulkevat -omaa latuaan varmoina ja uhmaten palvellen pahaa, raivoten itseään -ja muita vastaan. Äkkiä jokin salpa heidän sisimmässään laukeaa tuon -hävittävän voiman eteen. Heidän intonsa luuhistuu ja he kaatuvat -siipirikkoina, äkkinäinen käännös tapahtuu heidän elämässään. Siihen -on tarvittu vain pieni sysäys. Ja kuitenkin he ovat rakentaneet -edellistä elämäänsä melkein syntymästään saakka ja kohonneet vähä -vähältä häijyyden huipulle. Silloin juuri pahan voima heissä on -loppuun juossut. He kaatuvat. Minkä he siitä jaksavat nousta, -nousevat hyvässä. Eikö se ole merkillistä? puhui Helga. - --- Ehkä pahuus on heissä ruumiillista. Se voi olla tautia, joka -kuluttaa ruumiista itselleen otolliset voimat ja poistuu niiden -mukana. - --- Niinkö sinä sen selität? sanoi Helga miettiväisenä. - --- Kuinka sinä olet sen käsittänyt? - --- En ole sitä ajatellut enkä luule voivani sitä koskaan selvittää -itselleni. Tuntuu vain niin tukehuttavalta ajatella, että olemme -sillä tavalla sidotut ruumiiseen ja perinnöllisiin voimiin. Ei, ei, -silloinhan oma minä, oma Jumala minussa kuolisi. Minä olisin vain -sattuman varassa, kuin helmet irrallaan ilman nauhaa. Minä uskon, -että meitä tukee yhteinen suuri voima. - --- Perinnöllisyyttä on yhtä paljon rakentavaa kuin hävittävääkin. - --- Se on kuitenkin sattumaa. Me emme ole sattuman varassa, emme, emme! - -Puhuessamme olimme tulleet seimen portille. Yksin astuessani -hiljaisiksi muuttuneita katuja tuntui eletty ilta unelta, jossa olin -nähnyt uusia ja outoja ihmisiä. - - -II. - -Olemme tulleet hyvin läheisiksi. Hän tulee illoin luokseni, kun -pääsen koulusta. Emme paljoa juttelekkaan, lepäämme toistemme -seurassa vaieten. Toisinaan yltyy Helga viisastelemaan istuessamme -uunin edessä katsellen hehkuvaan hiilokseen. - --- Mitä enempää meidän elämämme oikeastaan on kuin tuon hehkuvan -hiilen? Puu kasvaa, hakataan, heitetään uuniin. Sen solut ja nesteet -kuluvat liekeissä niinkuin mekin elämässä. Me tiedämme varmaan, että -palava puu aina lämmittää. Ja minulle on mieluista kuvitella puusta -lähtevää lämpöä sen sieluksi. Se on osa siitä suuresta voimasta, se -on täyttänyt väliaikaisen tehtävänsä ja pääsee jälleen vapauteen, -ehkä joskus lähtökohtaansa. Se on hetken elänyt yksilönä, tehnyt -meille hyvän työn, lämmittänyt. Minä pelkään, ettei minun elämäni -loppuun palaneena ole ketään lämmittänyt, sillä minä en ole koskaan -oikein palanut! - -Helga nousi lieden äärestä ja meni vetoisen akkunan eteen. - --- Minä taas kiitän kohtaloa, ettei se ole minua poroksi polttanut. - --- Tuli puhdistaa. Minua ahdistaa tämä tasainen toimettomuus. Päiväni -kuluvat jälkeä jättämättä. En elä itse enkä anna muille elämisen -intoa. Minulla on ihmeesti aikaa laskea päivien ja viikkojen kulku, -noudattaa sääntöjä, totella ja alistua! - -Hän sanoi hyvästi ja lähti kapinallisella mielellä. Kului viikko eikä -Helgaa kuulunut. Menin seimeen... - --- Kapteeni meni maalle, sanottiin siellä. - --- Koska hän tulee kotiin? - --- Hän ei tule tänne enää, oli vastaus. - -Olin loukkaantunut ja tunsin hyvää halua torua häntä, mutta kun -sitten eräänä iltana näin hänen pyöreän lakkinsa oviruudusta, unohdin -kaikki torat ja syleilin häntä. - --- Mitä tämä nyt on? - --- Kova koetus, sanoi hän vakavasti. - --- Älä puhu arvotuksia. - --- Sinä et mitään huomaa. Etkö sinä ymmärtänyt, ettei armeijassa -siedetty meidän seurusteluamme. Sinähän voisit tehdä minusta Jumalan -kieltäjän, erottaa armeijasta. Minun piti muuttaa pois, kestää -nöyryytys. Tässä nyt olen. Minä en ole enää kapteeni, ymmärrätkös? - --- Eikö armeijassa siedetty meidän seurusteluamme? - --- Ei, se oli kielletty. - --- Vai niin. Sinä et alistunut. - --- Järjetöntä! - --- Suoraan sanoen, minä en koskaan ole ymmärtänyt, miksi sinä olit -armeijassa. Se oli hiukan -- hiukan teatterimaista. - --- Me ymmärrämme hyvin vähän omaa elämäämme. Minä olen huomaamattani -kasvanut kiinni siihen maaperään. On tukalaa -- se koskee kuitenkin --- en olisi tahtonut -- ne jäävät nyt kaikki -- lapset, toverit, -äidit, pienet koltut, paidat ja -- housut. - -Hän itki ja nauroi. -- Tulen sieltä juuri. Seppo jäi itkemään. -Muistathan meidän täyshoidokkimme, jonka äiti karkasi. Poika parka -huusi oikein sydänsurulla: -- Täti yliin! Toverit itkivät ja minä -itkin. - --- Muistan sinun valittaneesi, ettet ole lämmittänyt etkä oikein -palanut, mutta tästä päättäen lienet kuitenkin aika lailla -liekehtinyt, koska tarvittiin niin paljon vettä sitä jäähdyttämään. - --- Sitä poikaa minun on ikävä. Et tiedä, kuinka suloiselta -tuntuu, kun sellainen potkiva ja kämpyröivä pikku olento likistää -käsivartensa kaulaan ja sopertaa: -- Täti yliin, täti yliin! Tuntee -johonkin kelpaavansa. - --- Kuule, tuo se poika tänne! Minä omistan sinut ja pojan -täydellisellä tyranniudella ja iloitsen armeijan tappiosta. - --- Ei, älähän nyt. Minä olen jo vuokrannut huoneet. - --- Olet vuokrannut... - --- Niin, rupean ruokaemännäksi. - --- Siitä sinun olisi pitänyt neuvotella minun kanssani. - --- Sinä olet vanha koulukoni, tätä et ymmärrä. - --- Onko sinulla varoja? - --- Äitini muuttaa tänne. Hänellä on täydellinen kalusto ja vähän -rahoja. Minä teen työtä. - --- Aina itsepäinen, taitat vielä kerran niskasi, mutta varo vanhaa -äitiäsi! - --- Työssä niska vahvistuu ja äitimuori on kova puolestaan. - --- Helga, sinulla on vielä jotakin mielessäsi, näen sen silmistäsi. -Sinussa on jotakin uutta ja salaperäistä, olet -- olet kaunistunut. -Sinussa on kuin -- soittoa. Vähältä pitää, etten minäkin rupea -tanssimaan ja hoilaamaan. Mitä se on? - -Hän vain hymyili ja järjesti tukkaansa peilin edessä. Uusi pusero -oli kuin valettu solakalle varrelle ja sen heleänruskea väri antoi -eloa kalpeille kasvoille. Armeijan sininen oli hyljätty eikä musta -verkahame ollenkaan salannut joustavia ruumiinmuotoja. - --- Mitä kummaa! Oletko sinä kähertänyt tukkasikin? - --- Hiukan ohimoilta. Se tekee kasvojen ilmeen lempeämmäksi. Samassa -hän kääntyi minuun ja syleili rajusti. - --- Minä olen aina hiukan kadehtinut sinua, puhui hän nauraen, -- -Naema Auer, olethan sinä harvinainen ihminen -- oikein yli-ihminen -kaikkea hyvää sinä olet! Nyt en enää sinua kadehdi, en rahtustakaan! - --- Sinä kidutat minua. - --- Pitäisikö minun huutaa sinulle salaisuuteni? - --- Ahaa... nyt minä olen jäljillä. Vai niin... - --- Naema! - -Se sanottiin hyväilevällä ja moittivalla äänellä. - --- Ja nyt sinä menet, annat kantaa itseäsi käsillä. Te rakennatte sen -pienen pihanpuoleisen komeron uudestaan. Ja sitten te riitaannutte! -Mene, mene ja taita niskasi! - -Hän katseli minua rauhallisena onnellisuuden ilme kasvoillaan. - --- Eikö se ole ihmeellistä? Minä vain sanon sen, mikä tässä on -kummallista. Meidän rakkautemme on ollut koskemattomana nämä viisi -vuotta ja nyt kun se jatkuu uudestaan, jatkuu se ihan samasta -pisteestä, johon se silloin katkesi. Ymmärrätkö sinä tätä? - --- Älä puhu minulle arvotuksia, enhän minä ole koskaan syleillyt -kaksilahkeista. - --- Me olemme kiistelleet siitä hetkestä saakka, kun hän tapasi -minut, tuli sinne maalle ja oli siellä päivät. Olemme puhuneet -suumme puhtaiksi, purkaneet viiden vuoden kärsimiset. Nyt meidän on -kummankin hyvä olla. Me voimme istua tuntikausia vaieten, katsella -toisiamme ja olla sanomattoman onnelliset. - -Minä en voinut olla sanomatta: -- Oletko sinä nyt varma, ettei se -vanha perisynti miehessäsi herää? - -Helgan kasvojen ilme muuttui ja minä kaduin sanojani. - --- Naema kulta, älä puhu siitä nyt. Anna minun olla onnellinen niin -kauan kuin voin. Minä olen kärsinyt tästä erosta niin suunnattomasti. -Minun on nälkä, onnen nälkä. Tahdon rakastaa ja saada rakkautta, -tahdon unohtaa kaikki, kärsiä, alentuakin, jos niin tarvitaan. Hänen -vikansakin ovat minulle rakkaita, hänen pahat sanansakin minua -hyväilevät. Mutta hän ei olekkaan paha, on muuttunut. - --- Joko te asutte yhdessä? - --- Älä kysy noin jokapäiväisellä äänellä. - --- Luuletko sinä, että tämäkin rakkaus on sinun omaa erikoista -rakkauttasi? - --- Uskonko minä? - -Näin hänen kasvoillaan tuskaa ja huulet tavailivat kysymystä. Viiden -vuoden henkinen taistelu oli hetkeksi kiteytynyt tähän kysymykseen, -mutta vain hetkeksi. - --- Uskonko minä, uskon, uskon. Voimani kasvavat, tiedän taistelevani -elämästä, työstä, onnestani ja hänenkin. Nyt en pakene, en hellitä -hänestä. Ja jos meidän täytyy joutua perikatoon, niin kaadumme -yhdessä. Minä olen nyt hänen vaimonsa. - - * * * * * - -Helga on pitänyt ruokalaa huoneustossaan ja ottanut Sepon luoksensa -tai oikeammin äitinsä luo, sillä itse hän asuu Eelinensä viereisessä -huoneustossa. Heidän "pihanpuoleinen" komeronsa on leveälle kadulle -päin ja kulmahuoneen akkuna merelle. - --- Jos ne teidän onnenne sisälliset komerot ovat yhtä avarat ja -valoisat kuin... - --- Älä unohda, Naema, nämä ovat vuokrahuoneita ja hyvin kalliit. -En jaksa sitä oikein unohtaa, mutta olen sentään tyytyväinen. En -ole kuukauteen ennättänyt laskea päiviä, väliin en tiedä, mikä -viikonpäivä on menossa. Minulla on velkoja ja saatavia ihan korvia -myöten. Sanohan nyt, kouluhevonen, miltä täällä näyttää? - --- Täällä on oikein kodin tuoksu, hajahtaa hiukan sikaarille. Onko -hän tuolla toisessa huoneessa? - --- Eeli lähti aamulla kauppamatkoille. Hän on välittäjä. - --- Sinulla on suuri ja kaunis matto. - -Helga nauroi: -- Eikö ole? Sen minä hiljan ostin ja suututin Eelin, -kun en ostanut häneltä. - --- Kummallistahan se olikin. - --- Sekö seteli sinua niin harmittaa? sanoin minä. Olisitpa silloin -nähnyt Eelin. Hän otti setelin taskustaan, repi sen palasiksi ja -sanoi murhaavasti: -- Luuletko minua itaraksi! Murut hän heitti -uuniin. Minä olisin sillä hetkellä tahtonut repiä maton palasiksi, -mutta se oli liian vahva. Kun Eeli oli mennyt, otin setelin kappaleet -uunista ja vein pankkiin. Sain ehjän rahan ja pistin sen salavihkaa -Eelin lompakkoon aamulla, ennenkuin hän matkusti. - -Helga nauroi makeasti. - --- Luuletko, ettei hän arvaa? - --- Kyllä hän saa arvailla ja jauhattaa sitä ajatuksissaan aina -loppumattomiin. Se ei mahdu mihinkään tiliin, sillä se on mennyt eikä -mistään tullut. - --- Onko hän niin tarkka tilimies? - --- Ihan hiuksen päälle. - --- Sinä näytät väsyneeltä. - --- Olemme valvoneet. - --- Ja riidelleet? - --- Niin ja saaneet kumpikin voiton itsestämme -- tällä kertaa. - --- Pelkäätkö, että toiste kävisi toisin? - -Helgan silmissä välähti ja hän nousi lepäävästä asennostaan. -- En, -minä uskon, että voitamme. Ja silloin on... - --- Uusia taistelun syitä. - -Hän katsoi minuun pitkään ja ojensi molemmat kätensä. - --- Olkoon, tämä elämä ja Eeli on sen arvoinen. Minä rakastan häntä -juuri sen vuoksi. Nyt en tee kylmällä järjellä rakkauden töitä, teen -rakkauden pakosta ja elämänhalusta! - -Hänen siniset silmänsä paloivat tummina ja pyöristyneet hartiat -nousivat voimakkaina. Hän oli kasvanut. - --- Tiedätkö, minun armeijani on tullut takaisin. He ovat kaikki tyyni -minun hoidossani jälleen. Ennen he aina valittelivat surujansa ja me -itkimme yhdessä. Nyt meillä riittää iloa tuomisiksi ja läksiäisiksi. - --- Ja vaivaisetkin ovat ruusunpunaisia. - --- Tulehan huomenna mukaan katsomaan, löydätkö sysimustia. - -Kun seuraavana päivänä menin häntä noutamaan, kuulin eteiseen -kiihtynyttä sanakiistaa. - --- Sinä tulet kuin kutsuttu, sanoi Helga. -- Tässä on Eeli ja tässä -Naema. - -Minulla oli ollut selvä kuva miehestä, mutta hänet nähdessäni -se hävisi ollen aivan väärä. Kättäni puristi luja ja hieno -herrasmiehen käsi ja silmiini katsoi kaksi avonaista silmää, joissa -vielä paloi kiistan kiivaus. Hän voitti minut ehdottomasti. Hänen -hienostunut käytöksensä, miellyttävä joustavuutensa ja mairitteleva -huomaavaisuutensa voitti pikku minäni. Mieltymistäni häiritsi vain -ajatus: minkä vaikutuksen teen minä häneen? Hänen sileän pintansa -takaa en saanut mitään selville. - --- Te tulette kuin kutsuttu, sanoi hänkin. -- Helga tahtoo -välttämättä mennä tervehtimään erästä kuolevaa armeijalaista. - --- Kuolevan tahto on täytettävä. Se on minulle pyhä asia. - --- Hänessä voi olla tarttuva tauti, mitä tahansa! intti Horros. - --- Senkin uhalla, sanoi Helga varmasti. - --- Mikä mies se on? kysyin Helgalta. - --- Se meidän miehemme halkopinolta, muistathan? Hän on ollut -armeijassa ja on nyt hyvin huonona sairaana. Sain juuri kutsun mennä -häntä katsomaan. - --- Kummallinen lumous ja mieliteko! sanoi Horros suuttuneena. Hänen -kiivautensa tuntui liiotellulta. - --- Niin, minä teen intohimoisesti juuri sellaista, mikä tuntuu -vaikealta ja vastuulliselta, sanoi Helga hakiessaan päällystakkiaan. - -Minä näin miehen kasvoilla uhkaavan ilmeen. Helga huomasi sen myös -eikä jatkanut kiistaa. - --- Hyvästi, Eeli, vähäksi aikaa. Saat nähdä, minusta tulee oikein -kiltti vielä. Me nökötämme täällä kahden emmekä välitä koko -maailmasta. - -Hän ojensi kätensä Eelille ja katsoi häneen vakavasti. Mies otti -käden ja puristi sitä. Näin Helgan kalpenevan tuskasta, vaikkei hän -valittanut. Heidän kiihkeä riitaisuutensa vihlaisi minua. Aavistin -sen pohjalla kuumien tunteiden ristiriitaa. Itse he unohtivat -olevansa sen ohjaamia. - --- Älkää jättäkö häntä yksin kuolevan kanssa, kuiskasi Eeli minulle -hyvästi jättäissäni. - --- En, olkaa huoletta. - -Eelin huomaavaisuuden välitön vaikutus sai vahvistusta ja minä tunsin -olevani häntä lähellä, kuuluvani hänelle yhtä paljon kuin Helgalle. - --- Miehelläsi on merkillinen tenhovoima, sanoin kadulle tultuamme. - --- Niin kaikki sanovat ja luottavat häneen ehdottomasti. - --- Nyt kyllä ymmärrän sinun tuskasi ja onnesi. - --- Ne taitavat kuulua yhteen. Meissä on tulivuori ja sen pohjattomuus -kammottaa minua. En pääse selville Eelistä, tuskin tiedän enempää -kuin erotessamme. - -Me astuimme syrjäkaupungin katuja. Talot olivat ulkoapäin siistit ja -somat. Illan rauha ja puhdas asumattomilta kallioilta virtaava ilma -karkotti raskaan mielemme. - --- Täällähän olisi ihana asua. Metsää, kallioita, rauhaa, raitista -ilmaa. - --- Nyt mennään sisään, sanoi Helga ja me käännyimme portista. -Pääsimme ahtaaseen eteiseen, josta pienet ovet johtivat eri -asuntoihin. Minun muuttohaluni hävisi näiden ovien edessä. Helga -huomasi minun pettymykseni ja sanoi: - --- Sinun laisesi voisivat tulla tänne kansan elämää tutkimaan. - -Helga koputti eräälle ovelle ja katsoi minuun olan takaa. Kun ei -vastausta kuulunut, avasi hän oven ja me astuimme yksinäiseen -huoneeseen, joka oli vaateverholla jaettu kahtia. Verhon tällä -puolella asui kaiketi jokin vanha nainen, koska oli virsikirja -pöydällä ja sen päällä sangalliset lasit ja seinällä riippui naulassa -paksuja, tummia vanhanaikaisia vaatteita. Huone oli puhdas, mutta -kummallinen painostus vallitsi siellä. Istuin hiljaa ainoalle -tuolille ja Helga kohotti verhoa. Vilaukselta näin vuoteessa saman -miehen, joka oli meitä seurannut armeijan pihalle. Hän oli nyt -kutistunut kasaan ja korkea nenänvarsi käynyt teräväksi. - --- Kuinka on nyt laita? kysyi Helga. Kuulin tuolin rutisevan ja -arvasin Helgan istuneen vuoteen viereen. - --- Huonosti, sanoi mies ja yski röhistellen. -- Noussut tänne rinnan -alle turvotus. -- Matliena hieroo -- se on tänään pyykillä -- hyvä -ihminen -- hoitaa... -- Matliena sanoo, että nyt se on jo sydämessä --- tulee loppu. Kiitos, että kapteeni tuli. - --- Kuinkas muutoin, sanoi Helga. - --- Te minua armahditte -- tahtoisin rauhassa kuolla -- olisi -sanottavaa... - -Kuulin sairaan raskaan hengityksen. - --- Teillä on vaikea. Minä autan istumaan, sanoi Helga. - --- Te autoitte minua hädässä, sanoi sairas nyt selvemmin. - --- Te itse tahdoitte myöskin. - --- Tahdoinhan minä, mutta ruumiskoneeni oli päässyt pahaan vauhtiin, -ei auttanut jarrut. - -Hän yski vähän ja lämpeni puheesta. Kielikin suli eikä enää -kangertanut kuin ensin. - --- Taisi olla kova höyry päällä, sanoi Helga. - --- Oli. Siitä pitäis puhua. Makasiinimies olin. Inspehtoori oli -papin poika ja minä sen torpparin. Yhdessä kasvettiin. Niin että -inspehtoori sitten toimitti sen paikankin. Oltiin kuin veljet. Olisin -mennyt vaikka kasakan takkiin sen puolesta. Kun se sitten kerran -sanoi, että tarvitsi rahaa, muuten -- voinhan sen sanoa ja täytyy -- -muuten joutuisi... - -Mies kaiketi selitti liikkeillä, sillä Helga huudahti: - --- Vankeuteen! - --- Niin, sanoi mies, -- oli kirjottanut vääriä papereita. - --- Entä te? - --- Minä tein, mitä hän pyysi. Malttakaa -- tää yskä -- se ahdistaa -- -tyynyä ylös -- kiitos! Helpottaa. Se oli kuin veli, kuin minä itse... -Mitäs minun piti kertoa? - -Tuli hetken hiljaisuus. - --- Piti ottaa rahaa, kuulin miehen sanovan käheästi -- rahaa sinä -iltana kirjeestä. Konttorissa oli nuori harjottelija. Se pani rahat -pöytälaatikkoon, ei osannut avata kassakaappia. Inspehtoorin täytyi -lähteä junalla, juuri kun rahat olivat tulleet. Ei voinutkaan jäädä -konttoriin, kun rahat piti... Se kävi helposti. Poika oli jättänyt -laatikon lukitsematta ja käveli itse sillalla. - --- Eikö saatu selville? kysyi Helga jännittyneenä. - --- Ei, ja se nuori herra menetti paikkansa eikä koskaan saanut virkaa --- hukutti itsensä. - -Mies oli vaiti ja hengitti raskaasti. - --- Se hukutti, nuori mies. Ja se kävi minun tunnolleni. Menin minäkin -hunningolle. - --- Entä se inspehtoori? - --- Sai rahat ja auttoi minua Amerikkaan. No, elämähän se on siellä -niinkuin täälläkin. Kellä on sisärustingit vialla, ei ne siellä -parane. Pahenee, pahenee. Minä siellä satamassa lastasin ja join, -join ja lastasin ja yritin unohtaa, mitä olin, vaan eihän se käynyt. -Kirjotin kerran inspehtoorille ja pyysin tikettirahaa ja sain. Tulin -pois, mutta naamarustinki ei ollut minun ystäväni. Ei kukaan tahtonut -antaa työtä, ja sitten se alkoi vasta leikki. Tein tahallani kerran -sisäänmurron ja pääsin talveksi lukkojen taakse. No sitten minä jo -kehtasin kerran yrittää tavata Horrosta siellä vanhalla asemalla. - -Sävähdin -- en kuullut liikahdustakaan. - --- Oliko Horros silloin inspehtoorina? kysyi Helga omituisen ontolla -äänellä. - --- No, eihän se sillekään pahaa tekisi vaikka näkisi vanhan apurinsa -siinä... niin minä sitä silloin ajattelin, puhui sairas kuulematta -Helgan kysymystä. - --- Oliko Horros teidän inspehtoorinne? kysyi Helga uudestaan. - --- Ei se ollut enää siellä. Oli nainut, vaimo sitten karannut. Horros -heittänyt viran. Aina se etsii -- etsii! - -Minua ahdisti. Hiivin hiljaa kuin varas ulos ovesta ja puikkelehdin -kadulle. Siellä tulin vasta tajuihini ja maltoin ajatella, mitä oli -tapahtunut. - -Helga tuli pian sen jälkeen kadulle, omituisesti hoippuen. Hän ei -katsonut ympärilleen, ei näyttänyt muistavan minua, astui hitaasti -katua, joka päättyi kapeaan kalliopolkuun. Seurasin häntä etäämpänä -ja kun hän istui kallion lohkareelle, siirryin minäkin häntä lähelle. - --- Helga! - -Hän käänsi päänsä minuun ja nyökkäsi. - --- Sinäkin sen kuulit! - --- Kuulin -- en aavistanut... - -Hänen kasvoilleen nousi vähitellen tumma puna, silmät paloivat ja -kädet puristuivat nyrkkiin. - --- Sinä et saa puhua tästä, vanno se minulle! - --- Vannomattakin voit luottaa! - --- Lupaa minulle, että jätät minut nyt kahden kesken Eelin kanssa. -Kukaan ei saa tietää meistä, ei kukaan saa tuntea! - --- Helga, ethän sinä vaan tee pahaa itsellesi, olet niin kiihtynyt. - --- Älä pelkää! - --- Etkö sinä voi kirjottaa minulle? On niin raskasta näin erota. - --- Minä en lupaa mitään. Jos voin, niin kirjotan. - -Hän ojensi minulle jäykän käden, ylpeä ryhti kielsi kaiken hellyyden. -Hän jäi kalliolle ja minä käännyin kotiin. En voinut istua kotona -koulusta tultuani, harhailin onnettoman, kuolevan miehen asunnon -tienoilla. Toivoin siellä sattumalta tapaavani Helgan. Heti paikalle -tultuani näinkin hänen hätäisesti astuvan taloon, pieni vasu -kädessään, rauhattomasti ympärilleen tähystellen kuin olisi tahtonut -kenenkään tietämättä kulkea. - -Seisoin kadun kulmassa ja aijoin juuri mennä porttia kohti, kun -näin Horroksen tulevan vastakkaisesta kulmasta ja seuraavan Helgaa --- nähtävästi hänen tietämättään, sillä kun minä tulin portille, -kuulin hänen kysyvän eräältä vaimolta pihassa, mistä ovesta rouva oli -mennyt -- ihan rauhallisena ja hymyilevänä. Ensi hetkessä tahdoin -estää häntä astumasta sisään ja riensin pihaan, mutta samassa luovuin -yrityksestäni. Kuinka olisin voinut estää häntä seuraamasta vaimoaan, -kun en edes tiennyt mitään tekosyytä. Epäröidessäni oli oikea hetki -livahtanut ohitse ja Horros meni sisään. Kotiin rientäessäni olin -näkevinäni heidät sairaan vuoteen ääressä. - - * * * * * - -Olin odottanut kuukausia saamatta Helgasta elon merkkiä. Tiesin, -että he olivat kaupungissa ja arvelin heidän hiljalleen taipuvan -kohtaloonsa, kunnes minut herätti hätähuudon tapainen kirje. - --- Rakas Naema, tule luokseni nyt kohta, minua on kohdannut suuri -suru! - -Helga Horros. - -Pääni kävi aivan tyhjäksi ja koneellisesti puin ylleni ja menin -suoraan hänen asuntoonsa. - -Eteisen ovi oli auki ja Helga tuli äitinsä puolelta minua -vastaan. Hän oli vanhentunut, astui väsyneesti alakuloisuuden -ja voimattomuuden painostamana, katseessa jotakin murtunutta ja -säikähtynyttä. - --- Kiitos, että tulit, sanoi hän ja vei minut huoneeseensa, sulki -ovet ja istui rinnalleni sohvaan, pujotti sormensa käteeni ja istui -vaiti tuijottaen eteensä. - --- Kaikki on lopussa, sanoi hän. - --- Miehesi seurasi sinua sairaan luo. - --- Sinä tiedät sen! - --- Minä näin teidän kummankin astuvan sisään samasta ovesta. - --- Niin kai piti tapahtua. Häneltä en minä voinut salata mitään, en -salaisia ajatuksianikaan. - --- Tunsivatko he toisensa. - --- Tunsivat. He vain katsoivat toisiinsa ja nyökkäsivät. Eeli ei -näyttänyt hämmästystään. - --- Vai sinä, Kari, ja potilaana, sanoi hän vain. Sairas ei enää -osannut puhua, mutta hän tuli levottomaksi ja viittasi meitä tulemaan -lähemmäksi. Hänen katseensa oli hyvä ja suuret kyyneleet valuivat -kasvoille ja voimattomat sormensa hapuilivat kättäni. Eeli kääntyi -pois meistä, mutta sairas viittasi häntä luokseen ja yritti puhua. -Eeli pyysi silloin minua poistumaan ja minun täytyi jättää heidät -kahden. - --- Kariko hänen nimensä oli? - --- Niinhän se oli. Etkö sinä sitä tiennyt? - --- En. Hän oli puhumaton, sanoit sinä. - --- Hän kuuli hyvin huonosti, kun me olimme siellä, eikä illemmalla -enää saanut ääntä. - --- Luuletko miehesi saaneen tietää...? - --- Kyllä hän tiesi. - --- Puhuiko hän siitä? - --- Ei, mutta minä näin sen hänestä ja hän näki minusta vaikka -yritinkin tekeytyä huolettomaksi. Ja kyllä hän sanoikin: -- Kuka -tahansa voi nähdä sinusta, että pidät itseäsi suuren roiston vaimona. - --- Helga parka! - --- Sanoisit: Eeli parka! Me tulimme kotiin. Muistan sen illan -niinkuin se olisi ollut eilen. Eeli lyyhistyi istumaan ja oli vaiti -pitkän aikaa. Minä sytytin lamput ja avasin kassakirjani katsellen -sitä pysyäkseni levollisena ja pakottaakseni Eeliäkin rauhottumaan. -Hän astui pöytäni ääreen, tuohon, ja katsoi minuun oudosti. - -Minut valtasi kammottava tuska, pelkäsin enkä voinut ymmärtää, mitä -pelkäsin. - -Myöhään illalla Matliena kävi ilmottamassa, että Kari oli päässyt -ikuiseen rauhaan. Kolmen päivän päästä minä hautasin hänet. Tuntui -siltä kuin minä olisin ollut loukkauskivi hänen elämänsä tiellä -- -tietämättäni luonnollisesti, mutta kuitenkin -- onhan meidän ihmisten -elämä niinkuin renkaat ketjussa, toisistaan riippuvaiset. - --- Tunsiko Horros sinut siihen aikaan, kun -- se tapahtui? - --- Olimme monta vuotta tuttavia. - --- Entä Eeli, koskiko Karin kohtalo häneen? Hän ei puhunut mitään. -Jos hän olisikin puhunut! Tuskallinen kammo piiritti minua täällä -huoneissa ja minä pelkäsin, että Eeli menisi sekaisin. Hänen tapansa -oli kävellä, kävellä yöhön myöhään huoneessaan. Enkä minä koskaan -uskaltanut nukkua ennenkuin aamun valjetessa. Eräänä iltana minä -vaistomaisesti väänsin oveni lukkoon, niin hiljaa ettei hän voinut -sitä kuulla. Minä nukuin, mutta heräsin kauheaan uneen. Eeli oli -tarttunut oven ripaan ja väänsi sitä. Hyppäsin ylös vuoteeltani ja -kysyin: - --- Tuletko tänne? - --- En! sanoi hän jyrkästi. Väänsin lukon auki. Sydämeni löi rajusti, -mutta kuuloni oli terävä. Eeli liikkui hyvin hiljaa. Minä erotin -kumminkin kaapin oven narahduksen ja lasin heikon kilahduksen. -Tiesin hänen pöytänsä kaapissa säilyttävän erästä pientä pulloa, -olin sen kerran Eelillä nähnyt ja kysynyt, mitä siinä oli. Hän sanoi -sen sisältävän hyvin vaarallista ainetta. Kauhea ajatus iski minuun -ja minä syöksyin ovelle, mutta hän seisoi itse painona sen takana. -Avain oli minun puolellani. Pyysin avaamaan, rukoilin. En muista -enää mitä puhuin. Kun ovi avautui, olin niin uupunut monien öiden -levottomuudesta ja valvomisesta, etten jaksanut seistä. Eeli vei -minut vuoteelle ja jäi hoitelemaan. - --- Hävisikö pelkosi? - --- Minä häpesin sitä. Olihan Eeli niin merkillisesti lumoova ja -sydämellinen, kun hän tahtoi. Niinä päivinä elimme ja hengitimme. -Minun kammoni haihtui kuin ilkeä yön houre. - --- Ja rakkautenne? - --- Juuri rakkautemme antoi meille elämänhalua. - -Helga vaikeni, suuret kyyneleet valuivat poskille ja kasvoilla -oli kaunis onnen kajastus. -- Me olimme onnelliset ja unohdimme. -Mutta päivä päivältä hiipi välillemme sanattomuus ja vanhuus. Eelin -ohimoille ilmestyi harmaa tukka, silmät painuivat kuoppiinsa, katse -oli pistävän terävä ja hän silmäili minua usein salavihkaa. Joku -nimetön pelko alkoi vähitellen painaa minua. Siitä huolimatta teimme -työtä, nyökkäsimme toisillemme hyvää yötä ja hyvää huomenta, emme -enää antaneet kättä, emme katsoneet silmiin. - -Jos minä lähdin asioille kaupungille, tuli Eeli rauhattomaksi, tunsin -hänen pistävät ja arat katseensa. Minun täytyi aina selittää tarkoin, -mitä aion tehdä ja minne mennä ja sitten pysyä omassa ohjelmassani. -Kun hän oli kauppamatkalla, odottelin levottomana, milloin puhelin -tai ovikello soisi ja kuvittelin saavani sanoman onnettomuudesta. -Kaipasin häntä ja tahdoin heittäytyä hänen syliinsä ja itkeä itseni -tuskasta vapaaksi. Kun Eeli sitten tuli, seisoimme taas jäykkinä -eteisessä ja astuimme huoneeseen kylmästi puhellen kuin kaikki tuska -olisi ollut olematonta. Minä en kestänyt sitä, sairastuin. Ja Eeli, -hän oli kutistunut, käynyt kumaraksi kuin vanha mies. - -Lääkäri määräsi minut sairaalaan. Eeli ei suostunut, tahtoi hoitaa -itse äitini avulla. Olin hänelle siitä kiitollinen, sillä ero olisi -kaiketi ollut ainaista eroa. - -Kuvittelin, että äidit hoitavat lastaan samalla tavalla kuin Eeli -hoiteli minua. Jos kättäni heitin, oli hän heti vuoteeni vieressä, -jos silmäni avasin tai päätäni käänsin, liikahti hän heti ja katsoi -minuun. Hän jaksoi valvoa yöt ja päivät. Tiesin olevani hänelle -välttämätön ja hän minulle. Kuolleiden tekojen ja kuolleiden ihmisten -muistot olivat vain varjoja minulle. Voimani palasivat hiljalleen. -Tunsin nyt, että Eeli oli heikompi meistä kahdesta. - --- Nyt on sinun vuorosi levätä ja minun hoitaa, olet rasittunut, -vakuuttelin minä, mutta hän tulistui. - --- Lepo olisi minun loppuni. Työtä minä tarvitsen, mutta nyt ei -sitäkään ole. Huono onni on vainonnut minua koko ikäni! huusi hän. -- -Sekin tiilitehtaani oli lupaava yritys, mutta sitten eräs ostajistani -lakkautti maksunsa. Kaikki olisi luhistunut muutaman tuhannen vuoksi -ja niellyt minulta monen vuoden palkkatulot. Silloin pelastin itseni, -mutta se tuli kalliiksi. - --- Oliko tehdas sinun omasi? - --- Olisinko minä, hemmetti vieköön, pannut nahkani alttiiksi toisen -vuoksi? - --- Puhunko minä typeryyksiä? - -Hän katsoi minuun tutkivasti ja epäillen. - --- Luuletko sinä ymmärtäväsi, mistä nyt on kysymys? Minä olen itse -miettinyt sotkuisaa vyyhteäni puolet elämääni enkä vieläkään ole -selvillä. Meidän välillämme ei saa olla mitään arvosteluja! Joko sinä -tyydyt minuun tällaisena -- taikka et tyydy ollenkaan. Teit oikein, -kun silloin läksit. - --- Minä en silloin tiennyt mitään. - --- Et tiennyt varmaan, mutta ehkä olit saanut vihiä. - --- En mitään. Sinun kummallinen käytöksesi loukkasi minua. - --- Ja sen vuoksi! Hän vihelsi pitkään. -- Luulin sinun tienneen -jotakin, sillä laatikossani säilytin erästä kirjettä siltä -nuorukaiselta, joka... no, sinä tiedät. - --- Tiedän. - --- Olin aina aikonut hävittää sen, mutta se oli niin vasten -luontoani. Kun sinä olit mennyt, ei elämä mielestäni ollut elämisen -arvoinen. Olin jo vähällä viedä kirjeen oikeuteen, mutta sinulla oli -sama nimi. Se pelasti minut. - --- Tahtoisitko sinä nyt ilmottaa asian, ellei minua olisi? - --- En! sanoi Eeli varmasti. - --- Etkö sen nuorukaisen muiston vuoksi? Hän katsoi minuun taas -tutkivasti ja hymyili ivaten. - --- Ehkä myöskin Karin kauniin varjon vuoksi! - --- Minä vaan muistan erästä kuvaa, jossa tuomarit sitoivat totuuden -silmät ja kastoivat hänen vaatteensa vereen. Kuningas seisoi vieressä -ja nauroi. Kansa riemuitsi verhon takana. Vain lapsi ja narri itkivät. - --- Sellainen on maailman meno, sanoi Eeli tyynesti, mutta samanlainen -katse kuin silloin kuolevan luota palattuamme, iski minuun ja hän -jatkoi: - --- Luin juuri uutisen lehdestä eräästä isännästä. Tunsin miehen -ja tunnen asian. Se on sellainen pankkijuttu ja talonkauppa. Mies -vaihtoi maalaistalonsa kaupungintaloon. Naa, olihan siinä pankin -puolelta seikkoja... mutta olisihan miehen pitänyt itse ymmärtää -asioita. Hän pääsi pian molemmista taloistansa ja pankki oli yhtä -taloa rikkaampi. Ja lopuksi mies veti nuoran kaulaansa. - --- Se on kauheata! huusin minä. - --- Oliko se kauheata? sanoi hän kylmästi. -- Ei sen kauheampaa kuin -minun tekoni. Eikö totta? - -Hän läheni minua tuijottaen pistävällä ja epäilevällä katseellaan. -Vaistomaisesti nostin kättäni ikäänkuin suojakseni. - --- Minun juttuni vei sen nuoren miehen, sanoi hän käheästi. -- -Sellainen kauhistaa naisia ja sinä olet samanlainen kuin kaikki -muutkin naiset! - -Hän katsoi minuun vielä kysyvästi kuin olisi odottanut epäävää -vastausta, mutta minä en osannut puhua. - -Hän meni omaan huoneeseensa. - --- Eeli, menetkö levolle? huusin minä hänelle hiukan myöhemmin. - --- Menen, sanoi hän. -- Hyvää yötä, Helga! - -Hänen äänessään oli kuin itkua ja minä nousin kiireisesti mennäkseni -hänen huoneeseensa, mutta ovi oli lukossa. - --- Älä tule, minä tahdon nyt levätä ja olla yksin. Olen hyvin -väsynyt, sanoi hän ja minusta tuntui, että ääni oli murtunut. Se -koski minuun kipeästi, mutta meidän keskustelumme jälkeen se oli -minusta luonnollista. - -Minä soitin kauppiaalle ja pyysin lähettämään tavaroita seuraavana -päivänä. Silloin Eeli tuskissaan huusi huoneestaan: - --- Älä puhu huomisesta! - -Minä menin levolle ja nukuin, mutta yöllä heräsin sanomattoman -levottomana. En ymmärtänyt mistä se johtui. Luulin tulen olevan irti -ja menin keittiöön, kävin äitini kamarissa, mutta Eeliä en muistanut. -Eikö se ollut kummallista? - --- Sinä puhut niin juhlallisesti tästä, oliko jotakin tapahtunut? - --- Tule, sanoi Helga, vei minut saliin ja avasi erään huoneen oven. - -Eeli Horros makasi ruumiiksi puettuna matalalla korokkeella keskellä -lattiaa. Hänen kasvoillaan oli vaate eikä Helga nostanut sitä. - --- Hänen sielunelämänsä oli kuin tummalla harsolla peitetty, eikä -sinun rakkautesi voinut sitä poistaa. - --- Minun rakkauteni ajoi hänet kuolemaan, sanoi Helga hiljaa -huoneesta poistuessamme. - - - - -KIHLAJAISET - - -Millä sen seipään siihen kallioiseen Kuivalan mäkeen pystytti? Se ei -ollut helppo tehtävä, mutta pystytettiin se sentään. - -Kuivalan mäki oli, nähkääs, pelkkää kalliota, kiveä, soraa, joku -kanervankartu, oljiksi kovettuneita heinänkorsia huutelemassa -toisiaan, kuivaa sammalta, ei puuta, ei pensasta niinkään suurta, -että jänis olisi siihen päänsä piilottanut. - -No, pitihän sen ollakin sellainen, koska se oli annettu Kuppar-Lienan -tupapaikaksi. - --- Enhän minä silloin vielä kuppari ollut, kun sen tuvan itselleni -laitoin, sanoi Liena, aina kun tuvan rakentamisesta puhe tuli. -- -Niin, tuvan minä olen hankkinut tähän kuusen kupeelle. Olisivat -saaneet sanoa tätä Kuuselaksi, onhan tässä rymäkässä enemmän kuusta -kuin tupaa. Vaikka mitäpä tuota köyhälle niin koreita nimiä! ivaili -Liena kupatessaan. -- Tyytyväinenhän minä olen ja saahan sitä -ollakkin. Seisoohan se kuusi niin tanakasti tupani takana kuin minkä -talollisen kamarin päässä ikään ja levittelee oksiaan kuin siunaavia -käsiä. Talvella se kerää myrskyn vihat tanakkaan turkkiinsa ja -kesällä se suojaa lahoovaa lautakattoa rankkasateelta. - -Tölliä ei kauas erottanut, sillä se oli väriltään kivenharmaa -ja hukkui kuin jänis kesällä tumpurana mäen laitaan ja talvella -lumivalkoisena nietosten sekaan ollen kuin suuri kivi lunta päällä ja -nietokset puoliväliin seiniä. Aurinko oli sateen avulla koristanut -neliruutuisen akkunan merkillisillä lasimaalauksilla, ja iltasin -siitä kiilui valo kuin mörön silmästä kuusen juurelta. - -Akkunan alla punotti kesällä unikkoja pienessä lautissa, johon oli -kannettu multaa kessosella samoin kuin muutamaan perunavakoonkin -pihassa. Unikot nyökkäsivät perunavarsille: -- Somia ollaan! ja -perunan kukat levittelivät terttujaan tanakoina: -- Parempaa on -juurella! - -Silloin kuusi kuiskaili ja kuiva mäki hymyili ja ullakkoluukku -narahti: -- Na, naa! - -Aidanseipäät seisoivat säännöllisessä etäisyydessä toisistaan ja -aidakset rasahtivat: -- Seiväs pystyyn! - --- Hyvä se on tölli tällaiselle sitkistyneelle ja kuivuneelle -kupparille, kehui Liena. -- Noin tuota -- ei sitä aina sentään -tällainen ole oltu! Olinhan minä paraillain ollessain meiän kylän -vahvin piika, kaivoin ojia, jos pahan pään otin, hakkasin halkoja, -keikuin tuota sahransarvissakin, kun miestä vailla oltiin. Aina Liena -aikaan sai, oli työ mikä tahansa. Kun tätä mökkiä rakensin, olin -miehen housuissa ja saappaissa ja toin hevosella hirret metsästä. -Niin silloin... - -Liena nyökytti päätään, lepäsi ja antoi hierottavansa levätä. - --- Työ tulitte tänne muualta, sanoi Aholan emäntä lauteilta. - --- Niinhän minä olen jo kolmannessa pitäjässä. - --- Kuuluitte olleen korea ihminen nuorena. - --- Olin kai, koska tota herratkin kääntyivät kirkonmäellä -katselemaan. Se on vaarallista meikäläiselle. Minun leipäni -kääntyivät nurin päin uunissa, luulin kelpaavani vaimoksi ja -jäinkin vain hentuksi. Tyttöni syntyi vihkimättä. Enkä minä mokomaa -kurjimusta kerjännyt. Heitin miehen. Olihan tuota vähän vaikea ensin --- pystyttää seipäitä kuivaan kallioiseen mäkeen. Mutta kun minä -sanoin kerran, että seiväs pystyyn, niin kyllä se saa seistä! - --- No, kyllähän Liena, lauhdutteli emäntä. - --- Enkä minä ole kerjännyt. Honkkaan kyllä kuin naarassusi, mutta -sitten se on kanssa tytär kuin herrasmamselli, niin että kun sitä -lasta kattelee, niin oikein sydämelle hyvää tekee. - --- Kuinkas te oikein tähän hierojan virkaan rupesitte? - --- Päivätyöt pelloilla kävi minulle liian raskaaksi. Kun sitten -kerran kuppautin rasittunutta verta pois ruumiistani ja kylän vanha -kuppari kauppasi minulle kirvestään ja sarvipussiaan ja antoi hyviä -neuvoja, niin otinhan tuon ja meinasin, että kun ihmisellä on hyvä -tahto ja huulet jälellä, niin voihan sitä vaikka kupata, ellei muuta -enää jaksa. Sen toisen vei maa omakseen ja sitten minä rupesin. - --- Mikäs häpeä tää olisi, työ kuin työ, sanoi emäntä. - --- En minä häikäilekkään. Kuppari taikka kappari, leipä se on valkea -silläi. Ensinhän minä vähän noin salavihkaa, mutta kun yhä useammin -haettiin ja hyväksi kehuttiin ja kohtuullisesti maksettiin, niin olen -ollut, saanut kupparin nimen niinkuin virankin. - -Liena huokasi ja olisi mielellään purkanut sydämensä keveäksi, että -kyllä se nyt on käynyt yhä rakkaammaksi se oma tupa ja oman sängyn -lämpimyys on maittavampaa kuin makein mallassaunan löyly ja oma -sikurikahvi maistuu paremmalta kuin vieraan pelkkä kahvi, mutta eihän -sitä käynyt sanominen, oli eläminen. - --- Hyvä se on tupa, sanoi Liena vain, -- ja usein huokaan Herran -tykö, että saisin sen pitää. Sinnehän ne saa kantaa kaikki surut ja -ilot, rahat ja vaivat. Siinähän se on Miinakin kasvanut. Enkä minä -ole sitä ikinäni olemattomaksi toivonut. Sen olen vaan päättänyt, -ettei Miina saa mennä vieraan orjaksi eikä kylän selkään, kävisi -kuten minunkin on käynyt. Miinasta ei tule kupparia, sen minä sanon! - --- Eihän tarvitsekkaan. Miina on tarkka käsitöissä. - --- Kelpaahan sitä. Minä raastan kynsin hampain, hieron ja kuppaan. -Se minua aina pistättää, kun sanovat Miinaakin kupparin Miinaksi. -Saisivat sanoa Kuivalan Miinaksi, koska kerran nimikin on! - --- Se on sellainen tapa. - --- On mäenkin ristineet Kupparinmäeksi, kupparin, kupparin ja joskus -vielä Kinttulan kupparin! Kyllä minä kerran niille näytän, että kyllä -se seiväs seisoo Kinttulan kupparinkin mäellä ehkä tanakammin kuin -heidän savipelloillaan! - --- Miinasta tuleekin kai neuloja. - --- Niinhän se on aikomus, vien sen tästä pian kaupunkiin, siellä ne -on neulojat oikein herrasväkeä. - -Niinpä eräänä kauniina kesäaamuna heitettiinkin kaksipuoliset pussit -olalle ja lähdettiin jalkapatikassa. Kyllähän Miina tahtoi junalla, -mutta Liena sanoi: -- He, ei, mistä ne junarahat otti ja koska sinä -nauhasi möisit? Emännille ne kelpaa ja saat niistä voileivän ja -kahvikupin. - -Miina oli kutonut nauhoja ja niillä saatiin matkalla monta kuppia -kahvia ja paikoin keittoa ja maitoa. - --- Sinut minä vien oikein suuren makasiinin päälle, sanoi Liena. -Olethan sinä siepperä tyttö. - -Palkkaa siellä "makasiinin päällä" annettiin kovin vähän. Lienan -täytyi mennä pyrkimään saunottajaksi. Sattumalta he tapasivat Villen, -joka oli kaupungissa "jauhomakasiinin päällä". Ville vei Miinaa -joskus Eläintarhaan ja Korkeasaarelle. Talvi tuli ja elämä kävi yhä -kalliimmaksi. Lienan täytyi jäädä saunottajaksi, vaikka koti-ikävä -kalvoi hänen kuivaa ruumistaan yhä kuivemmaksi. - -Kun kevät taas tuli, ei Liena enää jäänyt Helsinkiin "herrastamaan", -varotteli vain tytärtään vaaroista ja viettelyksistä ja lähti kotiin -kaksipuolinen pussi olalla niinkuin oli ollut tullessakin. Taskussa -oli matti, sillä Miina oli saanut rahat. Kyllähän Liena toimeen tuli, -olihan taito mukana. Hän liiti tiellä kevyesti kuin kuiva nahka -tuulessa. Mikä oli liitäessä, kun oli hauskutus mukana. - -Nuuskarasia asui taskussa ja nousi sieltä vähä väliä, noin salavihkaa -nenää kohti. Ojan reunalla jalkoja lepuuttaessa se oli vallan -verraton toveri. Sitä piti silitellä ja tarkastella joka puolelta, -ja kun näpäytti laitaan, nosti lähemmäksi nenää ja hyppysillä -hiukan sieramiinsa tuikahutti, niin vallan sydämeen saakka se hyvän -hiipaisu tuntui, selkä siitä suoreni ja ryppyinen naama vetääntyi -tyytyväisyyden hymyyn. Taipaleelle suoriutuessa piti monta kertaa -koettaa, oliko se rasia taskussa, voisi vielä vanhalta höperöltä -nurmelle unohtua. - -Uupuneena pääsi Liena lopulta omaan kylään. Kyllä olikin ottanut -henton pois sääristä. Kun hetken aikaa istui, niin ei olleetkaan omaa -luuta eikä lihaa, kankeat kuin aidan seipäät. Aholaan hän poikkesi. -Sieltä ei koskaan kahvitta pois laskettu. - -Aholassa oli vanha emäntä ja poika taloa pitämässä. Isäntä oli hiljan -kuollut. Poltetun kahvin haju levisi pellolle saakka ja houkutteli -nuoren isännän tupaan. - --- Kas, Kuivalan Liena, mitäs sinne Helsinkiin kuuluu? - --- Mitäs muuta kun hyvää hyvälle! sanoi Liena hyvillään, sillä kun -vaan Kuivalaksi sanottiin eikä pelkäksi Lienaksi taikka vallan -kuppariksi, niin Lienan sydämen voitti. -- Aina Aatu puhuu koreesti. -Vaikka kyllähän ne siellä tohtuorittareksikii mainittivat ja -paaterskaksi, kun oikein korkeita herroja hieroin. Vaikka mitäs -niistä täällä on väliä, vaikka ne siellä saunan päällä ollessain... - --- Oo, peijakas, oliko Liena saunan päällä? sanoi Aatu ja piippu -tärisi hampaissa. - --- Siellähän minä huuhtelin koko talven. - --- Mahtoi se sentää olla koko hankala paikka, nauroi Aatu. - --- Hyvä siell ol ollaksein. Kun vielä vietiin väliin kotiin -hieromaan, niin sittenkös vasta hyvänä pirettiin. Olin kerrankii -yhren rohvessyörin tykönä. Ja sielläkös sitte piti olla koreeta. Kun -oli peilin lasikin niin korkea kun toi seinä. Ja sitten siellä oli -sellattiisia ihmisen haahmoisia ja kokoisia! Näkihän sen, että ne -olivat kiveä, mutta niiren piti sitte olla justiisa niinku ihminen! - --- Taisivat olla kuvapatsaita, selitti Aatu. - --- Niin, tiesinhän minäkin, että ne kuvia oli, mutta kun se toinen -oli likka-ihminen ja toinen oli se rohvessyöri itte, niin minä -kysyin siltä rohvessyöriltä, että oliko se hänen tyttärees, mutta se -nauroi ja sanoi sen olevan Aino. Mikä Aino se sellain sitte oli, kun -ihka alastomana oli antanut ittesä kuvata, heittäis tota nyt jonkun -rievun peitteekseen. Mutta kun sitä siinä kattelin, niin oikein -teki syrämmestäin pahaa. Eihän se raukka voinut kättänsä liikuttaa. -Ihminenhän se oli, oikea ihminen, mutta henki oli poissa. Sitä ei -sentää ihminen voi antaa! - --- Eikä sielua, lisäsi emäntä. - -Tämän pitkän puheen jälkeen tuli Lienalle kova nuuskaamisen halu. -Hän sieppasi rasian taskustaan esiliinan alta ja nipisti sieltä -hyppysillään vieden ne sukkelaan sieramiinsa... - -Aatu näki sen ja sanoi: - --- Onhan Liena siellä kaupungissa nuuskaksikin pannut! - --- No, häi on! huudahti Liena pyörein silmin, ja veti rasian esiin, -koska se nyt kerran huomattiin. -- Niin, nähkääs kun olin siellä -rohvessyörillä, niin se antoi minulle sellaisen pullon ja sanoi siinä -olevan ootiklonkii. Sitä kun pikkasen panee nuuskan sekaan, niin se -pitää sitten haiseman vasta hyvälle. Haistappas sinäkii, Aatu! - -Aatu otti hyppysiinsä ja veti nenäänsä. -- Mainiota -- hatsii -- -ootiklonkkia! - --- Mitä se Miina siellä Helsingissä tekee? kysyi emäntä. - --- Se on neulomamakasiinin päällä, selitti Liena. - --- Jopas jotakin, oli Aatu ihmettelevinään, -- vai on Miinakin -kiivennyt niin korkealle! - --- Aina sinä, Aatu, niitä lumppiasi latelet. Mitäs kiipeämistä sinne -olisi, suorat, leveät portaat mennä. Ne neulojatkos vasta hienoja -olivat, hatussa kävivät ja pään piti olla niin leveä kuin heinähäkki -ja hameet sen sellattiiset suikaleet! Miina ei sellaisiin saanut -ruveta. - --- Eikös Miina luvannut kotona käydä? kysyi Aatu ja punastui. - --- Kaihan se juhannukseen tulee ja oikein junalla. Rupesi saamaan -hyvää palkkaa ja kotona vielä viraaplaa. - -Aatu ei hetkeen aikaan sanonut mitään, sillä hän ei ollut selvillä, -mitä Liena tarkotti "viraaplaamisella". - --- Sattuikos Paavolan Villeä näkemään? kysyi emäntä. - --- Nähtiin monta kertaa, sanoi olevansa jauhomakasiinin päällä. - --- Kas tota pahuksen vääräsäärtä, vai vääntää säkkiä makasiinin -päällä! nauroi Aatu. - --- Älä vanhan ihmisen puheita vääntele, torui emäntä. - --- Minkäs minä sille mahran, se on Helsingin puolen puhetta, -puolusteli Liena viedessään kuppia pöydälle. Kiitoksia, se oli niin -hyvää kahvia, että oikein kävelee vattassain ja pitkin ruumistain. - -Liena sai pussiinsa jauhoja ja muuta hyvää ja lähti mökkiään kohti. -Portailla tuli kylän nuori seppä vastaan. - --- Ennen virstan väärään, ennenkuin kupparin vastaan, sanoi hän ja -hyppäsi johteiden yli pihaan. - --- Voi, hylky sinuas, olisit eres sääres taittanut, niin kyllä -oppisit kupparia kunnioittamaan, senkin viirunaama! - --- Ei siihen katkismuksessakaan käsketä. Sanotaan vaan: seppäs, -pappis, paimenes pidä kunniassa. Kupparista ei puhuta. - --- Mee sinä katkismuksinesi ja leivo rautaa. Kuivukoon sormesi -moukarin varressa ja tuoreutesi ahjon ääressä. Painele vielä -palkeitasi kymmenkunnan vuotta, silloin tulet Kuivalan kupparia -hakemaan. Senkin nokinaama! - -Liena meni mutisten pitkin metsäpolkua ja haihdutteli vihaansa. -Tuolta polunmutkasta tulee pian nurkkanen näkyviin. Hän astuu vinhaan -kaksipuolinen pussi olalla ja siinä kaupungin tuomiset ja emännältä -saamiset. Katse tähtää nurkkaan ja polvet notkistuvat syvään ja Liena -mainitsee ääneen Kristuksen nimen. - -Olihan asumus säilynyt, ei ollut tuli polttanut, ei myrsky kattoa -repinyt. Hyvin oli Jumala suojellut, ja vielä kerran Liena notkisti -polviaan ja siunasi samalla. - -Aurinko valeli runsaasti lämpöisiä säteitään katolle ja oviseinälle. -Kuusi kumarsi juhlallisesti latvallaan ja pieni akkuna iski silmää. -Ovelle oli vieritetty suuri kivi suojaksi ja siihen Liena ensin -istui. Kaikki oli ennallaan. Perunamaa oli kohdakkoin kylvettävä -ja kukat tarvitsivat uutta multaa. Aurinko lämmitti Lienan selkää, -kun hän käänsi kiveä pois ovelta ja sovitti avainta reikään. Lukko -oli ruostunut, paukahti auki ja ovi kääntyi naristen. Sydän oikein -jyskytti tupaan astuessa ja pussia olalta päästäessä ja vastaan -tupsahti kotoinen, ummehtunut haju. Hän nosti rukin nurkasta, yritti -pyörittää, oli raukka turvonnut, pyörä käynyt kieroksi. Käsi tavotti -hellästi silitellen muuria, sormi seurasi pahaa halkeamaa kuin -naarmua rakkaan poskessa: -- kyllähän korjaan! huokasi hän. - -Työtä oli taas yllin kyllin. Talven poissa oltua piti kupata ja -hieroa kylä kertaalleen ja vielä uudenkin kerran. Ja kun hän nyt oli -oppinut ammatissaan vielä uusia temppuja -- sillä ei niitä suotta -rohvessyörejä ja muita korkeita herroja Helsingissä hierota -- niin -paransi hän potilaansa kuin taikatempuilla. Kupparin nimitys alkoi -joutua unohduksiin ja nyt sanottiin hierojaksi. - -Juhannuksena tuli Miina kotiin ja siksi olivat kylän nuoret -puuhanneet tanssit. Juhannusiltana oltiin keinulla ja sinne oli -tullut koko kylä katsomaan Miinaa. Huhu oli kertonut, että tyttö oli -tullut hienoksi kuin ryökinät. Ja kyllä hän olikin soma sinisessä -pumpulihameessaan, jossa oli vain yksi rimpsu helmassa, mutta koko -ihminen oli niin kaunis katsella, että oikein sydäntä hemasi. Tytöt -ihmettelivät ja kadehtivat ja pojat ihailivat ja kun Miina keinuun -meni, pyrkivät he kilvan heittämään. Varsinkin Aholan Aatu ja -Seppä-Kalle pysyivät ahkerasti tangossa. - -Oli siellä Paavolan Villekin, vaikkei hän viitsinyt mennä -keinuttamaan. -- Höm, oli niitä koreampiakin nähty! - -Asia oli se, että Villellä oli väärät sääret ja keinulaudalla -seistessä ne joutuisivat näytteille. Piirileikissä hän sen sijaan -pyöritteli tyttöjä ja lauloi täyttä kurkkua omilla sanoilla ja -nuotilla: - - Näin sitä mennään, pyörähytellään - ilon ja laulun kanssa vaan! - -Tytöt kikattivat ja olivat laulavinaan mukana. - --- Tuleeko Miina huomenna tanssiin? kysyi Seppä-Kalle Miinalta. - --- Jos äiti päästää, sanoi Miina. - --- Sekö kup...! Seppä ihan sävähti omaa tuhmuuttaan ja Miina punastui. - -Samassa Aatu veti Miinan piiriin tanssimaan ja seppä jäi itseään -sadattelemaan. Häntä sapetti oikeastaan se, että Aatu vei tytön -ihan hänen vierestään. Seppä heitti piirin ja meni keinua ympäri -heittämään. Palatessaan hikisenä ja hengästyneenä tapasi hän Aatun -ja Miinan tuttavallisessa puhelussa eivätkä he näyttäneet tietävän -mitään hänen urotyöstään. Silloin seppä teki rivakan päätöksen, että --- eiköhän tuota kupparin tyttärelle kelpaisi! Olihan hän jo kauan -Miinaa katsellut, mutta kuka tuota nyt kupparin vävyksi... Se tyttö -oli tullut vietävän koreaksi, ja vaikka olisi seitsemän kupparia -hännillä, niin totta vieköön koetan! - -Seppä raapi korvallistaan: -- Kun tuli siinä portaissakin johteen -yli loikattua... Sen saksan saaperi, mutta isäukon lähetän, lähetän -kupparin uhallakin! - -Tolperi ukko, Seppä-Kallen isä, nikkari, oli pitänyt perinpohjaista -juhannusta ja oli vielä juhannusaamuna aika hiprakassa, ja silloin -hän oli mainio puhemies. - -Vanha Tolperi ilmestyi Lienan mökkiin. - --- Mistäs nyt tuulee, kun nikkarikii kupparin mökkiin tulee? sanoi -Liena happamena. - --- Eihää nyt tuule, vallan on tyyni, mutta tulinhaa minä, kun se -meiän poika tahto. Se on ähkinnyt ja puhkinnut koko yön kuin paha -mulli. Mutta rehellinen sillä on aikomus ja hyvä se on mies. - --- Taittuiko jalka vai käsi siellä keinumäessä illalla? kysyi Liena -vahingosta iloiten. - --- Eihän sen jalka eikä käsi... syrämmeen taisi koskea, sanoi äijä -myhäillen. - --- Aijai, se on vaarallista! sanoi Liena tosissaan. -- Ne Helsingin -lääkärit sanovat, että kun sydänsuonta kiristää, niin ei silloin enää -hierominen auta! - --- No, no, ei nyt sentään mahra. Tolperin suu venyi leveään hymyyn ja -tihrusilmillään hän tirkisteli Miinaa. - --- Sen minä vaan sanon, että kyllähän se meirän poika muijansa -elättäisi, ja pulska se on ja vahva! - --- Kas kun ei se ole jo hakenutkin, johan sillä olisi aikakin ja hyvä -sillä on se tienistikin. - --- Niin, meillä ollaankin taironmiehiä. Poikain on seppä ja itte olen -nikkari. Tieräthän sinä sen, Liena, ja nääthän sinä minun tekemiäin -piironkia joka emännän kamarissa. Ja kun minä kerran piironkini -pitsaan, niin sen pitää oleman pitsattu, ja se on pitsattu! - --- On se pitsattu, vakuutti Liena. - --- Niin, eikös oo? Kun sinä panet kirpun sen päälle loikkaamaan, niin -ensin se loikkaa -- kyynärän, ja sitten se loikkaa -- puol kyynärää, -ja sitten se loikkaa -- korttelin, ja sitten se menee kellelleen ja -kattelee suurta kuvaistaan. - --- Aina Tolperi hulluttelee, sanoi Liena. - --- Vai hulluttelen minä! Latviikissahan ne hulluttelee. Sellaisen -piirongin kun minä laitan Miinalle kapioksi, niin kyllä kelpaa tulla -miniäksein! - --- Tolperi siinä humalassa höpertelee hulluja. - --- Olenhan minä humalassa, humalassahan minä olen, kun taas tuli -juhlan kunniaksi hiukan otettua, vaikka se meirän rovasti kovasti -siitä varottaa. - --- Sais vielä enemmänkin varottaa, terotti Liena. - --- Älä sinä Liena vaan sille kantele. Kun se sitten tulee lukusille, -niin se suuttuu ja haukkuu eikä enää kellojakaan soita, kun minä -kuolen! - -Tolperilla oli vedet silmissä. - --- Mitäs minä... Tolperi menee nyt vaan kauniisti kotiin ja panee -maata. - --- Menenhän minä, mutta älä sinä vaan kantele, sitten en tee sinulle -ruumiskirstua, kun sinä kuolet! Tolperi pyyhki silmiään ja meni. - --- Mitähän sillä äijällä mahtoi olla mielessä? kysyi Miina. - --- Häi, mitä lie Seppä-Kallen juonia, häijyyttään keksii! - -Miina vaan nauroi, ei suuttunut Tolperiin eikä Seppä-Kalleen. Silmät -loistivat ja posket punottivat ja lattiapalkit kolisivat, kun hän -itsekseen pisti tanssiksi ja rallatti. Liena ihan ihmeekseen katseli -sen lapsen menoa. - --- Voih, voih nyt tota iloa! - -Miina pukeutui vaaleansiniseen sielikkoon, jonka oli itse ansainnut -ja neulonut "makasiinin päällä ollessaan". Siinä se lapsi oli niin -kaunis, ettei Liena saanut silmiään irti hänestä. Hän vain huokaili -hengessänsä: - --- Kuinka ihmislapsenkii pitää oleman kuin Herran enkeli. Ja minulle -syntiselle raukalle on sellainen lahja annettu! - --- No, äiti, nyt te otatte yllenne sen mustan rippihameen ja silkin -päähänne. - --- Hame on ullakolla. Mitäs minä nyt tässä rupeaisin mustiin. -Nauraisivat taas irvileuat. En minä sinne tule! - --- Minä tuon hameen ja äiti tulee! - -Eihän siinä mikä auttanut. Hame oli ullakolla hiukan homehtunut, -mutta kun se silitettiin ja silkki vedettiin sängyn alta punaisesta -vakasta ja pantiin päähän, niin Lienasta tuli oikein juhlallinen ja -kepeä eukko. - --- Pää pystyyn, äiti! sanoi Miina. - -Silloin hameen home hajahti ja silkki päässä kahahti että: seiväs -pystyyn! kuten Lienan oli tapa sanoa. - -He lähtivät yhdessä Aholaan. Talo oli pieni ja rakennukset huonot, -mutta piha oli avara, kaunista nurmea ja siinä nuoret leikkivät -leskistä. - -Miina sekaantui joukkoon ja Liena meni vanhojen kanssa portaille -istumaan. - -Tänään oli Seppä-Kalle vikkelä, ennätti ennen Aatua Miinan pariksi ja -piteli koko leikin ajan. - --- Isä kävi teillä tänä aamuna. Mitä Miina on ajatellut? kysyi -Seppä-Kalle Miinalta. - -Miina sävähti, vaikka tekeytyi tyyneksi. Oli se sentään liikaa, että -hän tällä tavalla uskalsi...! - --- Siitäkö piironkijutusta? sanoi Miina ivallisesti. - --- En minä jutuista mitään tierä, vakava minulla on aikomus, sanoi -seppä juhlallisesti. - --- Ei kupparin tytär tiennyt nikkarin pojalle, suurelle sepälle -kelpaavansa, siksi olenkin jo toiselle mennyt! sanoi Miina ja vaalea -pää keikahti ylpeästi. - -Rivi hajosi ja ruvettiin numeroleikkiä. Seppä oli liiaksi -hajamielinen ja menetti pantiksi kaikki, mitä itsestään irti sai, oli -jo pitänyt heittää takki päältä. - --- Ruvetaan nyt pantteja lunastamaan, sanoi Paavolan Ville, -- muuten -tulee Kallesta Aatami. - -Seppä-Kallen täytyi tunnustaa olevansa myyty mies ja pantteja -alettiin lunastaa. - -Miinalla oli myös pantteja lunastettavana, sillä Aatu oli pidättänyt -häntä, kun huudettiin. - -Villellä ei ollut yhtään panttia ja hän sai olla tuomari. Seppä -tuomittiin tekemään laulu ja Miina samoin. - --- Joo, kyllä minä laulan ja Aholan tanhuilla varsinkin! uhkasi seppä -julmana. - --- Laula, Kalle, laula! huudettiin. - --- No, Aatu, mitä sanot, laulankomas? - --- Anna kuulla! - --- Näin se on laulu, että: - - Mitä mä tuosta hyötyisin, - jos kupparin tyttären naisin? - Kuppari joutuis kuolemaan, - min sarvipussin saisin - -Seppä silmäili ivallisesti Aatua ja Miinaa. - --- Kenen pantti päällä palaa! huudettiin. - --- Miinan, Miinan! selittivät tytöt. - --- Laula, Miina, anna takaisin sille peijakkaalle, kehottivat pojat. -Tytöt nauraa kikattivat, sillä seppä oli heidän suosikkinsa. - -Miina lauloi: - - Kaikki puut on komeita - paitsi kataja ja leppä. - Kaikkia poikia halata saa - paitsi sutarii ja seppää! - --- Kas, niinhän se kävi kuin öljytty salama. Hei, minun henttuni, -noin minä sinut nostan! huusi Aatu ja hyppäytti Miinaa korkealle. -Sitten hän otti liivin taskusta sileän sormuksen ja pisti sen Miinan -vasempaaan nimettömään ja toisen omaansa. - -Kaikki hämmästyivät. Mutta kun Paavolan Ville Helsingin mallin mukaan -otti lakin päästään, kumarsi, raapaisi maata jalallaan ja sanoi: -- -Toivotan onnea! niin silloin kaikki ymmärsivät asian. - --- Sitäkös se Seppä-Kalle niin puuskui, olisi kai itte mielitellyt, -sanoi eräs pojista. - --- Vai oli sinulla hyvä halu kokea minun koukkujani? sanoi Aatu. - --- Kävihän se Tolperi tänä aamuna kosimassa, sanoi eräs poika. - --- Vai oikein kosimassa. Nyt minä teen laulun sepästä! huusi Aatu. - - Hei, hei, henttua sepän teki mieli, - siksi sillä katkera ja pisteliäs kieli. - Ota, ota omas, aja pappilahan, - jos on puute orista, katso karsinahan. - Kisko sieltä kiljuva emäpossu eteen, - harjurin saat ajamaan ja ruotimuorin rekeen! - --- Älä Aatu hyvää miestä pilaa. Sopikaa pois, niin käy kaikki hyvin -kuin teatterissa. Seppä on pulska poika ja täällä on henttuja koko -sakki! sanoi Ville ja kaapaisi pitkillä käsivarsillaan koko joukon -tyttöjä syliinsä. Tytöt kirkuivat mielissään. - --- Ville luulee olevansa jauhomakasiinin päällä ja pitää tyttöjä -sylissään kuin säkkejä, sanoi Aatu ja vei Miinan tupaan sormuksia -näyttämään. - -Sillä aikaa kuin nuoret pihassa peuhasivat, oli emäntä vienyt Lienan -kamariinsa, antanut kahvit ja kertonut, miten asiat olivat. - --- Kyllähän minä siitä olen haikeillani ollut. Ei sitä niin vaan -hepankeppaa köyhää taloon ottais. Olishan se rahakin ollut kovin -tarpeen. On tämä talo paha niin rähjä. Siitäkös se Aatu välitti. -Sanoi ennen vaikka Ameriikkaan lähtevänsä ennenkuin Miinasta -luopuvansa. Mitäs minä, vanha ihminen niille voin, menkööt. Otan -muonan, rehkikööt nuoret! - -Huolimatta järkevästä puheestaan oli emäntä kuitenkin hyvin -suruissaan, Lienankin luonnolle se kävi. Peukalot pyörivät ja silkki -rutisi korvissa. Taisi sekin kiukutella, kun oli päähän tullut eikä -mitään tiennyt: -- Voi, voi, sentään, enhän minä tiennyt. Miina ei -ole minulle henkeääs vetänyt. - -Emäntä painui tuoliinsa ja taisi itkeäkkin. - --- Olisinhan minä estänyt, jos tämän tiesin, valitteli Liena, -- -olisin pitänyt vaikka aina siellä makasiinin päällä, en laskenut -tuota ollenkaan ihmisten pariin nähtäville. - -Emäntä naurahti. - --- Kyllä Aatu olisi sieltä hakenut. - --- Oliskohan? kysyi Liena silmät suurena. - --- Vai sinne Aatu olisi jättänyt! - --- Eihän emäntä mahra minulle vihainen... - --- Eihän se kenenkään syy ole, onnettomuus on tullakseen. - -Liena painui ovelle takaperoa ja pujahti kuin varjo kuulumattomin -liikkein kamarista kuistille ja sieltä tupaan. - -Tolperi loikoi ylhäällä katonrajassa "ritsillä" ja tupa oli täynnä -jaarittelevaa väkeä. Ukko oli haistanut talossa olevan kannuolutta -ja tullut sitä kohmeloonsa kärkkymään, ja kun emäntä hyvin arvasi -asian ja antoi haarikallisen, niin oli uni tullut ja painanut taikka -nostanut Tolperin katon rajaan nukkumaan. - -Kun Aatu ja Miina astuivat sormuksineen tupaan, tuli yleinen -hämmästys, sillä Tolperi oli kertonut käyneensä tyttöä pojalleen -kosimassa ja nyt odotettiin sepän kihlajaisia. - --- Hukka reisu oli Tolperin kosinta, sanoi eräs isäntä. -- Tolperi, -hoi, nouse ylös! - -Katon rajaan ritsin reunalle ilmestyi pörröinen pää, pukin parta ja -tihrusilmät: -- Mitä, enhän minä enää ylemmäs pääsekkään! - --- Tule alas! - -Tolperi ryki ja nyki housujaan, harppasi hampaita myöten ritsiltä -ja loikkasi lattialle, jotta housut uhkasivat kinttuihin valahtaa. -Silloin hän huomasi Miinan ja Aatun, kierteli paria ja katseli. - --- Taisin kosia väärin. -- Toisin minä tarkotin. - --- Älä sinä Tolperi sitä sure, enemmänhän saadaan kihlajaisia, sanoi -isäntä. - --- He, he, en, sitten sitä vasta ryypätäänkin vaarin kaljaa, kun tää -meirän poika muijan ottaa. - -Tolperi istui Lienan viereen penkille. - --- No, täälläkös sinä, Liena hissuttelet nurkassa, kun kunnian -kukkosi laulaa. Hei, missä on pelimanni! Nyt mennään Hollolanpolskaa, -niin että tallukat tassaa! - -Huolimatta Lienan vastaan hankaamisesta, vei hän eukkoa lattian -poikki himphamppua. - --- Kas, niin, nyt on kunniantanssi tanssittu eikä ole väärään osuttu. -Puhunhaa minä oikein, eikös niin? huusi Tolperi. - --- Oikein puhuttu! huudettiin tuvassa. - -Liena hiipi ihmisten taakse, ja kun pelimanni alkoi viululla -rimputtaa polkkaa, hiipi hän kenenkään huomaamatta pihaan ja astui -mökkiään kohti. Mennessään hän kuuli lattian palkkien kolisevan -polkan tahtiin, hänen Miinansa kihlajaispolkan tahtiin! Se helisi -hänen korvissaan: - - Seiväs pystyyn, seiväs pystyyn, - seiväs, seiväs, seiväs pystyyn! - -Jaa, jaa, kyllä hän oli koko ikänsä sitä seivästä pystyttänyt ja -siihen kunniansa kukkoa odottanut ja nyt se taisi tulla. - - Laula, laula, laula, kukko! - - - - -PINTAPUKKI - - - Et sä poika surra saa, - kun henttus' on pintapukki. - Hei sun hei, mun hevosein, - sun henttus' on pintapukki. - - Se on sorja varreltaan - kuin kankahan sahatukki, - Hei, sun hei, mun hevosein, - kuin kankahan sahatukki. - - Repsikka se sillallaan - taas tukkia sahaan vääntää, - hei, sun hei, mun hevosein, - taas tukkia sahaan vääntää. - - Aina pintapukkihin - se palavat silmät kääntää; - hei, sun hei, mun hevosein, - ne palavat silmät kääntää. - -Laulavan tukkiajurin ääni tupsahti lumiseen metsään. Hevonen astui -jalasta jalkaa märkänä ja takkuisena. Keli oli pehmeä, tie pahaksi -ajettu ja reessä korkea röykkä komeita tukkeja. Laulajan vieressä -kuormalla istui toinenkin mies piippuaan imien ja hymähdellen. - --- On sitä siinä pintapukkia Almassa! - --- Helkutti, jos minäkin saisin sellaisen muijan, että sillä olisi -aina suu simassa, silmät hymyssä, ääni livertäisi ja laulaisi ja -pää olisi hiukan kallellaan kuin linnulla, eikä se Alma, helkutti -vieköön, silti mikään lintu ole. Mennäppä sinne kopsasemaan, niin -kyllä näpilleen saa. Heittää se hyvänkin miehen, niin että töppöset -töyssää, kehui laulaja. - --- Heittää kylläkin, vakuutti toinen ja heilahutti itsensä -mukavampaan asentoon kuormalla. - --- Mikäs on heittäissä, kun on yhtä leveät hartiat kuin sinullai. - --- Ohoh, sentään! - --- Tota, oletkos koettanut voimiasi...? - --- Käykös kateeksi? - -Hevonen pysähtyi ja laulaja riipaisi ohjaksista, maiskutti suuta, -huusi ja sadatteli. Eihän siinä mikään auttanut, miesten piti ulottaa -roikkuvat koipensa hirsiltä maahan asti ja kangilla vääntää kuorma -irti vajoksista ja ohjasten perillä innostuttaa valakka nopeasti -astumaan. Metsikkö loppui ja aukealla, viettävällä rinteellä -näkyi pieni, tilapäisesti kyhätty saha. Pitkin jyrkähkön rinteen -niskaa kulki talvinen tukkitie ja sitä myöten lähti valakka nytkin -pukinhyppyä nelistämään nähtyään tien päässä lautakojun, jossa se -vainusi hyvänhajuisia heiniä ja vettä. - -Toinen mies loikkasi reestä käänteessä: - --- Kiitos kyydistä! - --- Entä laulusta? - -Toinen noitui. - -Hirret irrotettiin köysistä ja vieritettiin yksitellen jyrkkää, -jäistä rinnettä alas, suoraan sahasillan eteen. Vieriessään kovalla -iljanteella ne kimmahtelivat, ja kun jykevältä kiveltä sattui hyppäys -jäiselle pohjalle, kumahti niiden terveestä sydämestä pahaa aavistava -ulvahdus. - -Toinen mies pujottelihe hirsiläjien, lautatapulien ja pintakasojen -sivutse sahaan ja astui repsikkasillalleen. Muu väki oli myöskin -palannut päivällislomalta ja sahassa alkoi jyrisevä pörinä. - -Siellä hän nyt, repsikka, seisoi sillallaan odottamassa, kun miehet -alhaalla sitoivat ketjuihin keltakuorisia, sileäpintaisia nuoria -puita. Ne lusahtivat tiiviisti toinen toistensa lomiin tarkkaan -järjestykseen kuin sotilaat riveihin. Repsikka kääntyi ja tarttui -veiviinsä. Jo nostivat soreat puut tyvensä sillalle ja kohosivat -rautaketju kaulallaan reippaasti repsikan jalkain juureen. Sahaan -hulmahti metsäinen, raikas tuoksu vastakaadettujen elonnesteistä. - -Ne olivat nuoria puita. - -Sahuri iski niihin puoshakansa, vieritti pyörille ja sovitti sahaan. -Niiden hetki oli lyönyt. - -Taas repsikka heitti ketjut viettävään uomaan siltaa alas. - -Vanhat, jykevät metsän urhot sidottiin nyt vuorostaan. Ne kääntyivät -hitaasti kankien avulla läjään ja nostivat mahtavat, ryhmyiset -tyvensä juhlallisesti sillalle. Huumaava pihkan tuoksu oli niiden -tuliaistervehdys. - -Niidenkin hetki oli tullut. Maa alla jymisi, sahan ahnaat hampaat -pureutuivat terveeseen, elonnesteestä kosteaan ytimeen. Syntyi -ryske, jyminä, raskas raataminen, taistelu metsän urhojen kera. -Ihmisen nerokkailla hirmuisilla aseilla ne silvottiin, lajiteltiin ja -työnnettiin ulos maailmaan hyödyn kahlehdituiksi orjiksi. - -Se oli metsän lempilasten kohtalo. - -Repsikka tarttui uudestaan veiviinsä ja nostatti ketjuilla puita -sillalleen. Taipuessaan hän käänsi kasvonsa alas ja silmät sattuivat -kuin tottumuksesta nuoreen naiseen pintalavitsan ääressä. - -Nainen oli pintapukki, erotti tottuneella silmällään ja varmoilla -käsien käänteillä kelvottomat laudanhylyt ja työnsi kelvolliset -ahneisiin teriin ja puretti niistä kaarnaiset syrjät. - -Terien huimaava vauhti kahlehti hänet ja pakotti noudattamaan -tasaista, erehtymätöntä säännöllisyyttä liikkeissä. - -Hänellä oli pieni pää, kädet ja hartiat kuin miehellä, lanteet -lujat ja kapeat, jalat jäntehikkäät kuin maahan isketyt puut. Hänen -olentonsa majesteettinen voima oli vuosien kuluessa kehittynyt -ruumistuneeksi koneeksi. - -Kasvojen samea väri oli kuin huntu, jonka lävitse hymyili luontainen -hyvyys ja neitseellinen puhtaus. Uneliaat silmät tähystivät maailmaa -kuin olisi se ollut kaukana usvan peitossa. - -Sielu uinaili. Hän oli vain pintapukki. - -Repsikka oli iskenyt silmänsä häneen. Sen jokainen tiesi -tässä sahayhteiskunnassa, missä sahurista pinnankantajaan ja -sahajauhoinluojaan saakka kaikkien etu riippui kunkin yksityisen -kunnosta, ja jokainen tukki tarvitsi kaikkia sahalaisia, ennenkuin se -tipahutti pennin tai osan pennistä työssä rähjääntyneisiin taskuihin. - -Kukaan ei olisi antanut häntä repsikalle. - -Miksikäs ei? Olihan mies komea, toisinaan hiukan tuittupäinen, mutta -pohjaltaan hyväsydäminen. - -Niin, miksikä ei? - -Eivät he voineet sitä selvin sanoin kuvata, aavistivat vain jotain -vajautta. - --- Hakekoon repsikka jonkun muun muijakseen. Alma on meidän -pintapukkimme, ajatteli ensimäinen sahuri, vaikkei hän siitä -sahalaisille mitään sanonut. - -Mutta repsikka oli ajatuksissaan pitänyt jo kauan Almaa omanaan -ja usein pitkällä, tulisella silmäyksellä herättänyt eloa hänen -uneliaille kasvoilleen. Silloin aina painui sameaihoisiin poskiin -somat kuopat, povessa hytkähti ja Alma liversi laulua hiljaa, -varovasti, upottaen sen sahan pärinään. Mutta kone surisi surkeasti -ja vaati ahnaasti ruokaa. - -Ja nuo toiset, eiväthän ne suoneetkaan. - -Mutta taaskin iskivät pyytelevät silmät. Sen Alma tunsi -katsomattakin. Veret pulpahtivat kasvoihin, polttivat kuumina -jäsenissä ja polvet notkahtelivat. - -Keväinen tuuli huuhtaisi sahan lävitse. Se sammutti hehkun, mutta -jätti kolottavan ikävöimisen. Alma katsoi salavihkaa sillalle, -ja siellä hän seisoi, -- oli komea ja suora kuin honka. Ei muut -sellaisia olleet. Eivät olleet ja siksi kai kadehtivat. Kadehtikoot! -Taas tuli viileä, leikkisä tuulenpuuska ja tukkiajurin laulu sen -kintereillä: - - Et sä poika surra saa, - kun henttus' on pintapukki. - Hei, sun hei, mun hevosein, - sun henttus' on pintapukki. - -Alma vilkaisi sillalle. Hänen repsikkansa nauroi täyttä kurkkua ja -muut hymyilivät, ja sahat ne vasta rähäkkää pitivät. - -Mikäs siinä auttoi. Kun sunnuntaina oli tanssit, ei Alma enää -jaksanut vastustaa. Hymykuopat leikkivät ainaisesti sameilla poskilla -ja raikas suu oli hiukan avoinna. Huimassa valssissa, hämärässä -huoneessa repsikka rohkeasti riisti viimeisenkin epäyssanan hänen -huuliltaan. Se yö oli heidän hääyönsä ja vihkiminen tuli sitte kun -ennätti. - -Sahassa ei mitään muutosta tapahtunut. Repsikan ja pintapukin välit -olivat nyt selvät: ei vaihdettu tulisia silmäyksiä, eikä heidän -naurunsa herättänyt enää toverien kateutta taikka uteliaisuutta. He -olivat mies ja vaimo ja sitäpaitsi repsikka ja pintapukki. - -Aikoinansa Alma sai pienen pintapukin ja jäi sahasta pois muutamiksi -päiviksi. - --- No, niin olet luto kuin tyhjäksi kolistettu jauhosäkki, sanoi -hänelle sahuri. - -Alma naurahti. Hymykuopat olivat matalammat ludoissa poskissa, luut -tuntuvammat ruumiissa ja silmien sini haalea. - -Lämmittäjä asui perheineen samassa rakennuksessa kuin Alma, ja hän -tuli vaimoineen lapsen kummiksi. - --- Tää pikku pintapukki on syönyt äitinsä lihavuuden eikä jaksa -sentään lihoa, sanoi konemies katsellessaan Alman heikkoa perillistä. - --- Mikäs siihen oikein on syynä, kun äiti on kuin puolet pienestä -talosta eikä isäkään huonohenkinen, sanoi eräs ristiäisvieraista. - -Alma piteli kömpelösti pienokaista, hasasi kapalon ja veti suurilla -sormillaan nauhat umpisolmuun. Lämmittäjän vaimo katseli säälien -häntä ja otti vauvan hoitoonsa. Se lakkasi huutamasta kuin naulaan. - --- Kas, kas kun tietää, koska oikea mamma pitelee, naureskeli -konemies. - -Alman kasvoilla asui äidillinen hellyys, ja innokkaana hän auttoi -naapurivaimoa lapsen kapaloimisessa. - -Eräänä aamuna repsikka sai mennä yksin työhön. - --- Alma on huimaus taudissa, ei jaksa nousta, selitti repsikka. - --- Mistä se nyt tuli? kysyi sahuri. - --- Ei ole nukuttu siitä saakka, kun tyttö tuli. Se huutaa aina. - -Miehet kynsäisivät korvallistaan ja sahassa oltiin alakuloisia. Terät -viuhuivat äreinä ja vihaisina ja väki murjotti. - --- Sanoinhan minä sitä, ajatteli sahuri ja lämmittäjä, vaikka -eiväthän ne kumpikaan mitään sanoneet nyt enempää kuin ennenkään. - -Pikkunen pintapukki kuoli ja aikaa voittaen Alman hymykuopat -syventyivät, silmiin tuli jälleen hyväntahtoinen uneliaisuus ja -viehätyksen harso varjosti kasvoja. Repsikan katseet paloivat kuin -ennen kosinta-aikana. - -Alma ei välittänyt. - --- Alma on viisas, ajatteli sahuri, ja koko sahan väki seurasi taas -uteliaana kahden rakastavaisen ottelua. - --- Kyllä susi lampaan syö, kun kerran pakinoille pääsee, sanoi -konemies rehevälle vaimolleen kotona, kun tuli puhe naapurien -keskinäisistä väleistä. - --- Alma ei ole oikein viisas, kuiskasi vaimo. - --- Älä höpötä, morahti mies. - --- Eihän tuo osaa hoitaa lasta, pitelee kuin puunukkea, ja sitä se -nyt suree, että se tyttö kuoli sentähden. Niin ettei hän nyt enää -uskalla toista. - --- Sinä kyllä uskallat, vai mitä? Mies pukkasi vaimoaan kylkeen ja -molemmat nauroivat. - --- En minä olekaan pintapukki, sanoi vaimo ja kietoi lapsen -pehmoisiin vaippoihin ja laski vaunuun. Siellä se jorisi pitkät -jutut, tarttui isän harallisiin sormiin: pää nousi ja suu hapuili -mahtavaa peukaloa. Isä hymähteli ja äiti vastaili loruihin. - -Alma ja hänen miehensä istuivat pöydässä vastakkain, kastoivat -vuoroon leipäänsä sianlihakastikkeeseen vadissa. Alman valkoiset -hampaat purivat ahnaasti lihaa, jota hän piti hyppysissään suunsa -edessä. - -Mies käytti linkkuveistä apunaan ja pureskeli yrmissään sitkeätä -lihaa. Katse lensi vähä väliä vaimoon. Syötyään hän lähti uunin luo -tupakoimaan. - -Korjattuaan ruuat pois ja siistittyään hiukan huonetta, veti Alma -kuin ohimennen piirongin laatikon auki ja piteli pieniä vaatteita. -Ne olivat tyttövainaan. Hän häpesi miestään, ei tahtonut vetää -niitä näkyviin levitelläkseen ja silitelläkseen sylissään, niinkuin -mieli teki, vaan järjesteli pinosta pinoon piilossa. Vähitellen hän -vaipui muistoihin, unohti miehensä ja onnellinen ilme kasvoillaan -vaipui polvilleen laatikon eteen. Kastelakin vaaleanpunainen vuori -hohti somasti harson läpi ja valkoinen kastekolttu oli kuin pilveä. -Täytyi painaa sitä poskelle. Hän hiukan vavahti. Se oli untuinen -kuin tyttövainaan iho. Suun ympärillä värähteli ja kyynel putosi -koltunpoimuihin. - -Mies tuli luo, nosti syliinsä. - --- Ainako sinä vielä...? - -Alma pyyhki kyyneliään ja työnsi miehen luotaan. - --- Mikä sinua riivaa! huusi mies suuttuneena. Enkö minä muka ole -kyllin hyvä sinulle? - -Alma katsoi häneen suurin silmin. Tuli sääli itseä, miestä, ja nyt -tulvivat kyyneleet, ja suuri ruumis hytkyi nyyhkytyksestä. - --- Tämä nyt on riivattua! Etkö saa sanaa suustasi? - --- En osannut sitä pidellä. Ja tahtoisin osata. - --- Sitäkö sinä jullutat kuin paha vunukka? ja mies nauroi täyttä -kurkkua. - -Alma pyyhki kyyneleensä, katsoi pitkään mieheensä. - --- Niin se on, kun on elääkseen, niin elää, kun on kuollakseen, niin -kuolee, ei siinä pitelemiset auta, sanoi mies. - -Alma huokasi. - -Lämmittäjä oli oikeassa, kyllä susi söi lampaan, kun pakinoille -pääsi. Kun vuoden kuluttua saha muutettiin toiseen paikkaan, oli -Almalla reipas, pieni repsikka. Sitä hän hoiteli kuin silmäteräänsä, -ajatteli aina ja riensi juoksujalassa työstä kotiin, heräsi yöllä -käden käännähdykseen, iloitsi sen pienimmästäkin eleestä ja teetti -sille komeita vaatteita. Hän oikein tuhlasi ansioitaan. Työnsäkin -olisi hän tahtonut jättää, mutta silloin nosti mies äläkän. - --- Senkö vekaran nojalla sinä laiskottelisit? sanoi hän. - -Se puri, eikä Alma sen koommin puhunut työn jättämisestä. - -Hän laihtui ja vanheni. - -Mitä siitä, kun raato kestää, sanoi hän ja ajatteli poikaansa. - -Lämmittäjälle oli myöskin perhettä karttunut. Nuorin ryömi lattialla -ja kaksi isompaa kykeni jo keskenään tappelemaan, nuijimaan rikki, -mitä eteen sattui ja vahvasti syömään. - --- Kelpaisihan meidän, jos sinäkin jonkun markan kotiin toisit, sanoi -konemies vaimolleen. Mutta se hänen olisi pitänyt jättää sanomatta. - --- Vai kelpaisi, kelpaisi! Sitäkös sinä rötköttelisit ja kukkona -röystäilisit ja muijaas näyttelisit kun ulkomaan otusta! Ehkä -pintapukiksi, vai? Niinkei kotona olisi kylliksi peuhua. On kuin -sotaa joka päivä. Olkoon sotaa, eihän sitte vunukat muitten jaloissa -ryömi ja paaperra, niinkuin tuo Alman poika. Ja sano minun sanoneeni, -että vielä kerran tuonne lampeen molskahtaa, kun sen kaitsijankin -panevat pois. Vai vielä markkoja!... - -Ukko tukki korvansa ja livisti pakoon. - -Alman poika kehittyi jykeväksi miehen aluksi, puhui harvaan ja -painavasti, oli suuri äitiinsä ja tuima isäänsä, jupisi ja leikki -itsekseen toisten melutessa. Nyt hän oli neljän vanha ja repsikka -sanoi: - --- Tarvitaan ne rahat muuannekin kuin piikain ruokkimiseen. Matti saa -olla yksin. - -Ja niin sai Matti kyllikseen jupista ja leikkiä itsekseen ja loppua -matkaa itkeä ja huutaa suljetun oven takana. Kukaan ei kuullut -eikä välittänyt kuulla. Hän oli yhteisen sopimuksen mukaan vankina -kymmenen tuntia päivässä isän ja äidin ollessa työssä. - -Nyt oli kesä ja Matti istui akkunalla, litisti nenänsä lässäksi -lasiin ja hypisteli hakoja. -- Pau! -- puolisko lensi auki ja Matti -hämmästyi. - -Akkuna oli matalalla ja Matin jalat tottuneet kiipeämään; hän pujahti -ulos ja tallusteli läheiseen metsään. - -Vanhemmat tulivat päivälliselle kotiin ja Alma etsi poikaa. - --- Eihän poika mikään nuppineula ole, kun katsot kaikki kolot, -sängynpohjat ja seinänrakosetkin. Kai se on mennyt akkunasta ulos ja -metsään, sanoi isä suu täynnä ruokaa. - -Alma juoksi ulos, kyseli naapureilta -- ei kukaan tiennyt mitään. -Hän hätääntyi ja huuteli, riensi paljain päin metsään, huhuili -ja huuteli. Kaikkialla oli hiljaista, pikku linnutkin herkesivät -laulamasta paetessaan tuskaisen äidin tieltä. Hän tavotti pakottavaa -rintaansa ja juoksi. Oksat kapsasivat tukkaa, risut raapivat paljaita -sääriä. Hän poikkesi poluilta, nousi kallioille ja huhuili: Missä -poika, Relu-Matti, äidin kulta, tule kotiin! - -Kaiku vastasi: Kotiin! - -Kun ei mitään kuulunut, ei näkynyt, katsoi hän joka pensaan juureen, -vilkaisi viidakkoihin, käänteli katajain latvat ja antoi havujen -vitsoa kasvojaan, aina huhuillen: tule kulta kotiin, äidin Relu-Matti! - -Kaiku vastasi: Matti! - -Päivä paistoi päälakea, häikäisevä valo pakotti silmiä ja kuivaa -kurkkua kirveli. Mutta hän nieli ja nieli, painoi pakottavaa sydäntä -ja juoksi metsää ristiin rastiin. -- Tuossa on somat kivet, ehkä -kulta on siinä leikkinyt! Ei ole, on kivet koloissansa. Mutta tuolla -käpyjä maassa, ehkä niitä on lehminä pitänyt! Ei ole, ovat hajalla -sammalten seassa. Tuolla on puro, ehkä on siinä jalkaa pitänyt ja -sulkua kyhännyt! Mutta puro oli syvällä ja tie vapaa. - -Ehkä on minne mättäälle nukahtanut. Taas hän vilkaisi ja kaulaa -kurotti joka mättäälle ja puun juurelle, aholle ja aidan vierelle. -Aina hän huhuili: tule kotiin, äidin Relu-Matti! Ja kaiku vastasi: -Matti! - -Juna vihelsi lähellä. Hän hätkähti. -- Niinkö lähellä kotia hän -oli -- ja lähellä rautatietä! Taas hän kurkkasi ja näki keltaisen -hietavallin, aivan matalan. Sydäntä hiukaisi ja silmissä pimeni. - -Hän tuli tajuihinsa kuullessaan oman naurunsa. - --- Olen hupsu, poika on ehkä kotona! Samassa hän kuuli tutun äänen -huutavan: - --- Alma, tule kotiin! Se oli hänen miehensä. - -Alman tuli hyvä olla ja uusin voimin hän juoksujalassa kiirehti ääntä -kohti. Oli jo hämärä.-- Olen ollut kauvan metsässä, ajatteli hän. - -Mies seisoi aholla ja huuteli. - --- Onko Matti kotona? huusi Alma kaukaa. - --- On, on! vastasi mies samaan tapaan huutamalla. - --- On, on! vasaroi Alman kolottavassa päässä. - -Kun hän tuli miehen luo, oli pää aivan tyhjä, ei vasaroinut: on, on. -Mutta hän näki. Mies oli kalpea ja kasvot vanhat, hartiat kasassa. - --- Onko Matti kotona? kysyi hän huohottaen. - --- On, mutta on tapahtunut onnettomuus. - --- Kuollutko? kirkaisi Alma ja tarttui lujasti miehen käsivarteen. - --- Älä hätäänny, sanoi mies masennetun tavalla. - -Nyt Alma ymmärsi, ei kysynyt, eikä puhunut. - -Matti makasi isän ja äidin valkopeitteisellä sängyllä. Silmät olivat -raollaan, punottavat huulet auki kuin nukkuneella, pienet nyrkit -rinnalla, paljaat palleroiset jalat hiukan savessa, puhtoisella -liivillä oli vähän verta oikealla olalla. Hän lepäsi rennosti, -- -uinahtanut lapsi. - --- Relu-Matti, Relu-Matti, sopersi Alma. Äidin lastaan janoova -hellyys mahtui näihin sanoihin. Hän ei kysynyt, oliko lapsi kuollut -vai elossa. Se oli hänen Relu-Mattinsa, ja hän laittoi kylvyn, haki -hienointa, mitä löysi Matin liinavaatteista -- ne olivat hienoja. -Mutta hän ei suudellut palleroista, silitteli vaan ja katseli. - -Oli tuotu pöytä ja katettu valkoliinalla ja koristettu kukilla. - -Kun Alma laski siihen Relu-Mattinsa, niin hän suuteli. Silloin kävi -kylmät väreet hänen ruumiissaan ja hän vapisi niin, että mies ja muut -huoneessa sen näkivät. - -Sinä kesänä ei kukaan kuullut hänen sanaa sanovan. Pään nyökkäys oli -hänen myöntymisesä ja pään ravistus hänen kieltonsa. Ei hän kysynyt, -kuinka onnettomuus oli sattunut. Se kerrottiin hänelle. - -Poika oli leikkinyt radalla kiskojen lähellä hiekassa istuallaan. -Rata teki sillä kohdalla kaarroksen eikä kuljettaja nähnyt lasta -ennenkuin jo oli myöhäistä. Hän oli saanut kolauksen ohimoonsa ja -viskautunut hiukan syrjään. - -Pätkiä oli Almasta päivät ja vielä pitempiä yöt. Miehen läheisyys -vaivasi häntä ja huoneen toiseen nurkkaan hän laittoi oman vuoteen. -Se oli viileä ja väljä ja unettomuuden lohdutus. Siinä viihtyi, ja -ajatukset soutivat väljempiä vesiä, ei noita ahtaita, toisinaan -katkeria ja kuumia. - -Miksi pojankin piti kuolla? Oliko hän ainaisesti tuomittu olemaan -lapsetta? - -Sahanterät ratisivat nyt enemmän kuin ennen ja kaappaussaha hurahutti -kolosta noustessaan nälkäisen ja ahnaan äänen. Alma sitä pelkäsi --- hui, oliko hän noiduttu vai miten, aina tuli mieleen ajatus, -- -voisihan se sekunnissa katkaista jalan, käden, -- kaulan. Tuohon -aukon päälle vain sovittaisi ja... - -Hän ei uskaltanut katsoa sinne päinkään, huojui vaan oman työnsä -tahdissa, mutta ajatukset... - -Syksymmällä hän toisinaan ratkesi hurjasti haastamaan konemiehen -vaimolle. Ryöppynä se juttu pärskyi kuin vesi koskessa padon auettua. - --- Sano, luuletko, etten minä saa pitää yhtään lasta? -- Hän puristi -naapurin vaimon käsivartta suurella, luisella kädellään ja outo hehku -paloi silmissä ja poskilla heleä puna. Koko laihtunut, suuri ruumis -hytki innosta saada kuulla, mitä toinen ajatteli. - --- Jestas, olisiko se niin herkkua? Kiitä Jumalaa, ettei sinulla ole -lapsia ja että ne ovat korjussa. - -Alma päästi hänen kätensä ja tuijotti tyhjään. - --- Kyllä minä kerran tahdon lapsen, oikein oman, niin oman ettei -kellään ole siihen sanomista. Minä itse hoidan, ruokin ja neulon -sille vaatteet. Minä en osta paitustakaan, en lappuakaan. - -Alma veti laatikosta kaikki pikkuvaatteet, somat ja siistit. Niiden -suoriksi taivutetut poimut puhuivat hellien käsien silityksestä. -Armotta hän heitti ne tuolille, josta ne lojuivat lattialle. - --- Minä neulon itse, laitan kaikki uutta, ei kukaan muu saa niihin -koskea. Saa nähdä, eikö lapseni sitten elä. Ja ensin minä säästän -joka pennin, syön puolelleen vatsani, käyn vanhoissa vaatteissa ja -illoin, aamuin, sunnuntaisin neulon. - --- Ei noita vanhoja tarvitsisi hyljätä ennenkuin näät, pystytkö -uusia tekemään, sanoi naapurin vaimo epäilevänä katsellen Alman -menoa. Hän oli ollut aina Alman neuvonantaja ja neulonut kaikki -pikkuvaatteet hänelle. Nekin, jotka lattialle heitettiin, ja nyt hän -oli loukkautunut. - -Alma lusahti kasaan ja istui tuolille, josta vaatteet olivat -pudonneet, otti ne käteensä ja hypisteli, järjesteli, tarkasti -joka pistosta, käännettä ja neulosta. Tämän jälkeen oli Alma taas -viikkokausia vaiti. Jotakin hän sunnuntaisin ja iltasin touhusi -lukitun oven takana, sen naapurin vaimo huomasi, mutta hän oli Almaa -pitänyt hiukan höperönä viime aikoina ja ahkerasti sitä uskoaan -muille jakanut, joten Alma sai olla rauhassa. - -Eräänä iltana Alma vei hänet huoneeseensa, avasi ylälaatikon ja -näytti pientä vaatepinoa. Siinä oli pikku nuttu Alman vanhasta -hameesta. - --- Hm! Naapurin vaimo hymähti. -- Olet sovittanut vasemman -olkaneuloksen kainalon alle ja sivuneulos on täällä olassa. Se on -vino koko nuttu, näetkös? - -Alma häpeili hiukan ja otti arasti pienen nutun käteensä, laski sen -varovasti tuolille ja veti pinon alta uuden vaatekappaleen, näytti -sitä voitonvarmana hyväksymistä odottaen. - -Mutta naapurin vaimo ei sanonut enää mitään, käänteli vain vaatepinoa -ja mutisti suuta, katsoi Almaan ja kysyi ihmeissään: - --- Mitäs sun miehesi sanoo, kun olet pilstonnut hyvät vaatteet ja -haaskannut kaikki? Ei nää nutut kenenkään ylle sovi. - -Sen koommin ei Alma näyttänyt neulomisiaan, osti salaa halpaa -vaatetta, neuloi ja neuloi, säästeli ja raatoi. - -Mitä ahkerampi hän oli, sitä lievemmin koneet sahassa kolisivat ja -rämisivät. Tuli keväät, kesät ja syksyt -- vuodet vierivät. Alman -kasvoilla asui aina vaan toivokas ilme: -- Kohta, kohta olen vapaa, -olen kyllin rikas ja silloin se tulee, ja minä saan itse vaalia sitä! - -Ajatuksissaan hän laati kaikki valmiiksi monet kymmenet kerrat. Uuden -kätkyenkin hän osti ja piti ullakolla, ettei kukaan sitä näkisi. -Siinä oli korea musta- ja punakukillinen peite, liinat pikkutyynyjen -päällä ja soma olkinen patja. Pieniä vaatekappaleita tuli yhä uusia -ja kaikenlaisia. Alma ei itsekään tajunnut, kuinka hän nyt olikin -viehättynyt niitä neulomaan, mutta kerran alettuaan ei ollut helppo -luopua. Rahoja karttui myöskin säästöön ja Alman -- ikä karttui -samalla. Voimat eivät vain varttuneet eikä sitä palleroista kuulunut. - - - - -KELLARISSA - - -On elokuun loppupuoli, ruiskykäät häviävät sänkisiltä keltasaroilta, -illat pimenevät. Mutta aamusin hohtaa ilma kirkkaana, kuulakkana, -äänet kuuluvat kuin tyhjässä pitkien matkojen takaa järven etäisiltä -rannoilta. On helppo hengittää, kevyt astua ja pakko lauluun -hyrähtää. Ja senhän vuoksi pääskysetkin visertänevät, sipittävät -selät suorina aidanseipäillä istuessaan, ja varpuset yrittävät -matkia, mutta sinne se niiden tiukkuminen jää lepistön siimekseen. -Eiväthän pääskyset suotta liene suuren maailman laulajia. - -Tänä kesänä on heillä hyvä syy laulaa. Olemme niitä suojelleet: -ei ole kissa kertaakaan uskaltanut nousta nurkalle pesää kohti -kiipeemään, eivät ole varpusetkaan tupanneet niiltä asuntoa -ryöstämään, ja nyt ovat pääskyspojat jo suuria, lentää lepattavat; -pian, pian alkaa pitkä matka etelään. - -Kaipaus, kuluneen kesän kaipaus, valtaa mieleni astuessani alas -rantaan uimahuoneelle. - -Ei ole minulla maailmassa niin mieluista paikkaa kuin uimahuoneeni. -Niin, sanon uimahuoneeni, sillä se on minun, ja se on vielä ainoa -rakennus, jota voin sanoa omakseni, olen sen aineet ostanut, osaksi -teettänyt ja paljon siihen itse tehnyt. - -Aurinko kun paistaa sen avoimesta ovesta ja pehmoinen tuulahdus -hulmahtaa ulapalta, huuhtelee paljasta ihoa, painaa intoisat -rantalaineet hypähtämään portaille, lipomaan jalkoja, silloin on -somaa liukua hopeanheleään, viileään veteen, huuhtoa pois yön makea -uneliaisuus, saada aaltojen huoleton iloisuus! - -Rannalla odottaa punavalkoinen veneeni, jolla soudan salmen poikki. -Niemen koivikossa torpan kukko laulaa, karjan kellot kalkkaa, -emäntä huhuilee, ajaa karjaansa metsään. Soudan lähemmäksi rantaa, -kallioisen mäen laitaan. Sieltä puro mutkitellen puikkelehtii, soluu -alas rannan ruohikkoon ja valuu hiljaa järveen. - -Vesi lipoo veneen kylkiä ja airot mulskahtelevat. On kuin rauhan -juhla ja luonnossa kuitenkin kaikki vireässä työssä, salaperäistä -sihinää rannan heinässä, niemen puissa linnun liverrystä... - -Silloin kiljahtaa selällä -- pienen laivapillin ääni halkaisee ilman -ja vihlaisee kuin kimeä epäsointu keskellä sointujen pianissimoa. -Vereni kuohahtaa, käteni puristuvat airoihin. - -Aivoissani polttaa kummat ajatukset ja sieluni silmiin nousee -tuskaisia elämän kuvia. - -Niinpä niin, elämä ei olekaan rauhan juhlaa selvällä selällä -punavalkoisessa veneessä. Elämä on polttavien kivipolkujen astumista -kapeilla kaduilla, elämä on Minotauruksen nälän tyydyttämistä -ihmisverellä, nuorison verellä. Elämä rakentaa tiilivuoria toinen -toistansa suurempia, jotka kilvan kätkevät auringon valon ihmisiltä -ja näännyttävät elämänhalun ja näivettävät elämänvoiman. Elämä on -yksityisen ja yleisen orjuutta, sitoo taakan hartioille ja istuttaa -kahleissa soutupenkille kuin muinoin kaleeriorjat! - -Ja nuo pienet, keltaiset kullanmurut, ne vilahtavat houkuttelevina -silmissämme ja huutavat: ota kiinni! meillä yksin on taikavoimaa -päästää kahleista, keventää taakkaa! - -Ja hapuillessamme tarttuu joku muru sormiin tai vierivät ne ilkkuen -tiehensä. - -Kaleeriorjain kahleiden liikkuva rengas, tuo kimakkaääninen -sointujen sortaja lähenee hiljalleen rantaa ja minun täytyy heittää -punavalkoinen veneeni rannalle ja astua pieneen laivaan ja seurata -väsyneitä, haukottelevia konttorineitejä, myyjättäriä, numeroherroja, -kaupustelevia ja ostelevia ihmisiä kuumaan kaupunkiin. - -Ne kullanmurut vilkkuvat vinhemmin tiilimuurien vaiheilla. - -Istun siis huoneessani laitakaupungilla ja haudon mielessäni -inkvisitsioonitemppuja piinatakseni oppilasparkojani, joiden pitää -väkirynnäköllä päntätä päähänsä tietoja, jotka eivät sinne mahdu, -vaan pulpahtavat ulos kuin liiat herneet täydestä pullosta. Minä -tahdon aineessani uhrini, oppilaitteni pitää oppia minun ainettani, -sillä muutoin väistyvät kullanmurut ja... Eihän niitä liiaksi ole -minun sormiini tarttunut, kuitenkin sen verran, että toisinaan voin -laskea airot lepäämään ja oikoa jäseniäni tai niinkuin nyt venyä -leposohvalla ja lukea uusinta romaania. - -Kirjani tuntuu olevan väre rakkaustarujen meressä, seuraan hymyillen -sen pehmeitä, lapsellisia haaveita ja hyräilen tyytyväisenä kuin... - -Mitä se oli? - --- Äiti, et saa lyödä, et saa lyödä! kuului valittava ääni aitani -kellarikerroksesta, tai suoraan sanoen kellarista. Ääni, lapsen -valittava ääni kuului selvästi, sillä laitakaupungin holvaukset ovat -toisinaan kovin ohuita. - -Kuuntelen, ei kuulu enempää. Alan taas seurata kirjan hunnutettua -tunteiden leikkiä. - -Silloin jokin alhaalla kolahtaa ja kolausta seuraa innokas itku. -Heitän kirjani. On aivan sietämätöntä kuulla lapsen porua ja -valitusta. Äiti sättii, vaatii vaikenemaan ja väliin tönäsee, -antaakseen sanoilleen tehokkaamman vaikutuksen. - -Itku muuttui vähitellen heikommaksi, mutta samalla kipeämmäksi; se on -jo nikkomista ja epäselvää uikutusta. Sitä säestävät äidin askareet -siellä alhaalla ja minun sydämeni levottomat lyönnit heidän päänsä -päällä. Heiltä kuuluu kaikki tuskallisen tarkasti. - -Mitä hän sille lapselle tekeekään? Piinaa kuoliaaksi, lyö -sairasta lasta! Lieneekö omakaan, on kai tuollainen hoidokki, -otettu kymmenestä markasta kuussa vaalittavaksi, tai oikeammin -- -piinattavaksi! Onhan sellaista nähty! - -Vereni alkoi kiehua. Loukattu ihmisyystunto nosti päätään, syytin -yhteiskuntaa ja talon isäntää, joka sellaista talossaan sallii. - -Lapsi itki yhä. Tukin korvani pumpulilla, kävelin, lauloin. Turhaa -vaivaa. Kirjaani en voinut innostua. - -Oppilaani tulivat ja hetkeksi unohdin naapurit allani, mutta pian he -menivät, ja minä päätin ottaa selvän asiasta. - -Muutama askel pihan pintaa alempana, pitkän, pimeän käytävän päässä -hapuilin ovea, löysin avaimen ja kiersin sitä, hiljaa ovelle -koputettuani vedin sen auki, astuin kynnykselle. Vastaani lemahti -ummehtunut kellari-ilma ja uunin luota iski nuorekkaan vaimon katse -minuun kummastuneena, kysyvänä. - -Lattialla leikki lapsi, noin kuuden vanha. Niin hän oli kuin kuopassa -kasvanut perunan itu, pitkä, hontelo ja valkoinen. Silmät elivät -omassa taivaansinessään, suurina ja miettivinä minua tähystäen. -Näöstä päättäen nuo kaksi olivat ilmeisesti äiti ja lapsi. Kaduin -ajatuksiani heistä ja ymmärsin olevani tungetteleva. Eihän minulla -ollut oikeutta sekaantua noiden kahden väleihin. - -Onko poikanne kipeä? kysyin. - -Kyllä se taitaa olla, kun on niin äreä, sanoi vaimo. - -Te näytätte itsekin sairaalta. Eiköhän tämä huone ole epäterveellinen? - -Vaimon hienosta hymystä näin, että olin puhunut hänen mielestään -lapsellisuuksia. - -Tuo poikahan se on ollut niin levoton yöt ja päivät, sanoi hän -silmäten lasta. Siinä katseessa ei ollut lempeyttä eikä äidin -silmän hyväilyä. Se oli vain tuollainen omistava silmäys, uupuvan -kärsivällisyyden viittaus kuihtuvaan lapseen. Hän huokasi ja -kasvoille ilmestyi hetkeksi pureva huoli tai harmi; hermostuneet -liikkeet ja sanat kapinoivat sallimusta vastaan. - -Ettekö voisi viedä häntä maalle? kysyin. - -Hän katsoi minuun suurin silmin ja hiukan niskaansa nykäisten: - -Miksen voisi! - -No, mutta viekää! huusin voitonvarmana. - -Minulla on maalla omat huoneet, miesvainaani oli puuseppä ja hän -rakensi. Siellä asuu nyt kesällä herroja, mutta ne ovat sieltä jo kai -tulleetkin. -- Hänen ryhtinsä varmeni näistä huoneista puhuessa. - -Miksi ette asu tykkänään maalla, koska teillä on siellä omat -huoneetkin? - -Hän katsoi minuun ja kääntyi sitten sekottamaan pataansa, kasvoilla -jäykkä piirre ja päätä hiukan nykäisten. - -Mitähän siellä asuisi, kun ei sentään tarvitse asua. On täällä veli -ja sisar, pidän niille ruokaa ja siivoon. Eihän sitä yksinäinen -vaimoihminen suuria tarvitsekaan, ja poika se syö kuin kärpänen. - -Asuittehan te kaiketi miehenne kanssa maalla niissä huoneissanne? - -Asuinhan minä, vaan ellei se olisi niin pian kuollut, niin olisin -tahtonut kaupunkiin muuttamaan. - -Ettekö viihtynyt? - -Voi, voi, jos neiti tietäisi, kuinka minun oli vaikea olla siellä, -kun lapsesta saakka olin aina asunut kaupungissa. Neiti näyttää -olevan sellainen, että teille voi puhua kuin meikäläisellekin. - -Hän katsoi minuun tutunomaisesti ja minä nyökkäsin. - -Meidän huoneet olivat metsänrannassa ja edessä suuri vainio, -oikein sellaista kartanon lakeaa heinäpeltoa. Siinä kartanossahan -se ukkovainaa oli nikkarina ja teki muuallekin töitä. No niin, -yksinhän siellä asuttiin, ei ollut perin lähellä naapuriakaan. -Ja minäkös pelkäsin ja tukin aina pimeän tullen akkunat ja ovet. -Sittenkin hypähdin toisinaan pelosta kiljahtaen, kun tuuli tai muu -sää jyskytti ulkona ja sysi rakennusta, ja oli niinkuin jokin olisi -pahansuopuuttaan pyrkinyt sisään ja ennustanut pahaa. Miesvainaani -kävi sitten hyvin huonoksi ja makasi pitkät ajat. - -Niin, kyllähän surut voivat itkeä ilmassa ja samalla hiipiä sydämeen. - -Neitikin uskoo sillä tavalla? - -Uskon. - -Vaimo istui hetken vaiti, katsellen minua avoimilla silmillään -epäillen, hiukan arvaillen, tarkotinko, mitä sanoin -- tuon saman -silmäyksen olen usein kohdannut puhuessani hänen luokkaansa kuuluvan -kaupunkilaisen kanssa -- ja näytti uskovan sanojani. Hän oli heikko -ruumiiltaan, ehkä sairaudesta, ahtaasta elämästä, mutta hänellä oli -eloisat piirteet, herkät ilmaisemaan hänen mielialojaan, ja olennossa -hempeyttä, tuollaista heikkouden ja kuihtuvaisuuden hempeyttä. Hän -jatkoi entistä luottavammin: - -Uskooko neiti enteisiin ja sellaisiin, että sanotaan tai annetaan -jollain tavalla tietää edeltäpäin? - -On sellaistakin minun tietääkseni sattunut! ja uskon minä siihenkin, -sanoin hänelle ihmetellen itsekseni, mitä hän oikeestaan tarkotti. - -Niin minäkin sitä olen ajatellut, että kyllä toisinaan henget pitävät -peliään. - -Onko teille jotakin sellaista sattunut? - -On. Se oli silloin, kun mieheni kuoli. Sen vainaan viimeisinä aikoina -en paljoa nukkunut, mutta kerran sitten vaivuin syvään uneen -- se -oli kevättalvea -- ja heräsin äkkiä siihen, että ovelle lyötiin -kovasti. Nousin istualleni, kuuntelin -- hetkeen ei kuulunut mitään, -mutta sitten tuuli parahti akkunan alla ja inui kuin valittava eläin. -Panin maata uudestaan, rauhottuneena, sillä ukkokin näytti nukkuvan. -Silloin taas jysäytti ovelle kuin nuijanlyönti. Makasin hiljaa, -pelkäsin ja odotin jotakin tapahtuvan ja että taas löisi, vaan ei -lyönyt enää, sen sijaan kopisi ja tassutteli ympäri huoneitamme -pellon puolella ja metsänrannassa. Nousin ylös ja otin tulta, oli -niin tukala ollakseni, että täytyi. Katsoin sitten ukkoa -- se oli -kuollut! - -Vaimo istui pöydän päähän -- minä istuin toisessa päässä -- ja pyyhki -hihallaan leivänmuruja lattialle. Poika piteli äidin toista kättä ja -kysyi jännitettynä: - -Löikö se isää? - -Äiti pyyhkieli silmiänsä eikä vastannut. - -Niin että kaihan te, neiti, ymmärrätte, etten minä enää menisi maalle -asumaan enkä niihin huoneisiin, sanoi hän aivan muuttuneella äänellä -ja katsoi minuun. - -Kyllähän sen ymmärrän, mutta eikö ihana, valoisa kesä haihduttaisi -kaikkia kauhuja? - -Hm, hymähti hän, en minä siellä voisi kuitenkaan elää. - -Eläväthän siellä muutkin ihmiset. - -Niin, sellaiset, jotka ovat lapsesta saakka tottuneet. Ei minun -ruumiini kestänyt ulkotyötä. Ja sitten se yksinäisyys! - -Onhan kylissä ihmisiä. - -Olihan niitä, vaan ei aivan lähellä. Sehän se juuri oli, ettei asunut -ketään saman katon alla, piti mennä ulos ilman ja pimeän käsiin -hakemaan ihmisiä. Eihän sitä heikko sillä tavalla uskalla asua. -Pelottaa, niin että voisi tulla hulluksi. - -Poika yski ja äiti auttoi häntä vuoteelle, peitteli vanhalla takilla -ja varotti olemaan alallaan. - -Kellari-ilma painosti minua, ohimoissani takoi, käsivarteni -painoivat, tunsin pahoinvointia kuin olisin saanut häkää. - -Tämä huone on hyvin epäterveellinen, poikanne on varmaan sairas -senvuoksi, sanoin astuessani ovelle. - -Äidin kasvoilla välähti säikähdys ja hätäinen katse iski poikaan, -mutta rauhottuneena hän jälleen hoiteli tulta hellassa, sillä ei hän -voinut mitään erityistä pojassa huomata, hiipivä tauti oli vähitellen -uhriaan kuluttanut. - -Poika tuli vuoteelta, tarttui äitinsä hameeseen ja nojasi siihen -luottavaisena, ja äiti silitteli pitkää, vaaleaa tukkaa vedellen sitä -sormiensa lomitse. - -Minä hätkähdin pojan muotoa, siinä oli jotakin luurankomaista: -leveällä otsalla nahka tiukkana paljastaen pienimmätkin syvennykset, -nenä terävä ja suora, posket ontot ja pitkät, vaaleat silmäripset. -Äidin suun ympärillä oli hienot kärsivällisyysviivat ja hyvä, hellä -hymy, kun hän nyt katsoi poikaansa. - -Kysyin itseltäni ihmeissäni, miten tuo hempeä, heikkouden sulostama -nainen voi lyödä lastaan. - -Astuessani auringon valoon kellarista, riipaisi valo silmiäni, ja kun -hengitin syvään, vihloi rinnassani, olin huumaantunut ja heikotti. -Hetken kuluttua olin kuitenkin entiselläni ja itsekkään tyytyväisyys -hiveli tuntoani, ettei minun tarvinnut menehtyä kaupungin -Minotauruksen kidassa. Pian riepotin sentään itsekkäisyyttäni ja -suunnittelin keinoa, millä saisin vaimon ja lapsen maalle. En -päässyt siitä oikein selville, sillä ajatukset kieppuivat yhä vielä -kysymyksessä: mitenkä tuo äiti, sellainen lempeä ihminen, lyö lastaan? - -Sinä iltana tulin myöhään kotiin ja olin pitkästä kävelystä hyvin -väsynyt ja heittäysin vaatteineni sohvalle huokaamaan. - -Samassa remahti kellarissa reima hanuri soimaan kitkattavaa valssia -ja tanssivien askeleita kuului, akkunani helähtivät ponnekkaimmissa -tahdeissa, lattiani johti kaikki äänet korviini ja koko huoneeni -noudatti valssin tahtia kuin rumpu orkesteria. Valssia seurasi -perhospolkka eikä sen pyöräyksistä eikä sipsuttavasta tahdista tullut -loppua ollenkaan. - -Hermoni kapinoitsivat ja sisuani kirveli, kun en huoneessani saanut -rauhaa yöllä enkä päivällä. Nousin melkein raivoissani sohvalta. - -Tarvitseeko tätä kärsiä, menen alas, annan niille kyytiä, haen talon -isännän tai poliisin! - -Nyt siellä soitettiin valssia ja sen huimaavassa tahdissa juoksin -pihalle, hapuilin pimeässä käytävässä ja avasin oven, kukaan ei -huomannut tuloani, kaikkien silmät seurasivat tanssivia lattialla. - -Huone ei ollut aivan pieni eikä liioin monilla kaluilla täytetty. -Lesken ja pojan sänky oli kasattu nurkkaan ja sen korkealla -vaateröykkiöllä istui soittaja, äiti pidellen poikaa sylissään ja -pari tyttöä. Näin oli tanssiville saatu koko hyvä tila. Tasaisesti -keinuen he kiitivät kaikki yhtäänne päät yhdessä, poski poskessa, -silmät ummessa yhä ympäri taukoamatta, sieramet ammollaan ja suut -auki, kalpeina, kiihkeän koneellisesti. Hanuri valitteli kuin itkevä -lapsi, parahti kuin ruoskalla isketty koira, väliin yhtyivät äänet -ärsyttäväksi soinnuksi, ja jostakin sen uumenista tuli houkutteleva -tai naurava ääni kuin ilkkuvain kiusaajain, kun niiden ilkityö on -onnistunut. - -Sumuisessa huoneessa tuoksui kellarin home, ihmishiki ja nuorison -veri. Suljin hiljaa oven ja hiivin pimeää käytävää, ja hanuri parkui -ja nauroi, itki ja houkutteli. - -Astuin viileässä yössä kadulle ja tunsin sanomatonta avuttomuutta. -Yön kaamea salaperäisyys uhkasi käytävillä ja tavotti pitkin, ahnain -käsivarsin pimeään syliinsä kivimuurien yhtyneissä rajoissa ja sadat -pimeät akkunat murjottivat synkkinä ja sokeina. - -Silloin nousi uhka mielessäni, puristin nyrkkiä kuin voimaton -vihassaan ja nauroin itsekseni katkerasti: -- Houkkio olet, säälit -ihmisiä, jotka elämästä riemuitsevat. Kellari on heille riemun -paikka. Täytyy olla kellareita, eihän muuten voisi olla yläkertoja. -Sinä olet liian lähellä kellareita, muuta yläkerroksiin! - -Sokeain yläkerrosten akkunat tuijottivat minuun kaameina ja kylminä. -Juosten riensin kotiin ja päätin kestää uhritanssien melun. - -Kun hanuri vaikeni, alkoi äänien sekava hälinä ja kaikkein ylinnä -kuului sairaan pojan ilokirkunaa. Hän tavaili hullunkurisia sanoja, -riehui henkensä edestä, kunnes tuli tukehuttava yskä ja itku. Nuoret -nauroivat ja rupattivat kilvan, keksivät yhä uutta viekotusta -pojalle, uusia sanoja, uusia temppuja. Poika kirkui ja nauroi, kunnes -yskä ja itku hänet nujersivat. Tätä menoa jatkui yhä uudestaan ja -uudestaan. Vieraat poistuivat vasta myöhään yöllä, mutta poika itki -yhä. Äiti lohdutti, hyväili, viekotteli nukkumaan, torui, muuttui -häijyksi ja -- löi, hyväili uudestaan, itki itsekin. - -Nukuin myöhään, aina keskipäivään saakka; kun heräsin, oli pääni -raskas ja jäsenet kolottivat. Kellarista ei kuulunut hiiskahdustakaan. - -Vaimo seisoi pihassa akkunani alla sukkaa kutoen ja poika istui -seinustalla hiekkaläjässä. - -Poikanne oli levoton koko yön, sanoin hänelle avattuani akkunan. - -Sellainenhan se on ollut keväästä saakka, sanoi vaimo silmiään -irrottamatta kutimesta. - -Nyt aloin ymmärtää, miksi tuo äiti löi lastaan. He olivat valvoneet -koko kesän! - -Teillä oli vieraita myöhään. Lapsi riehaantuu ja väsyy liiaksi. - -Ne olivat sisareni ja veljeni tovereita. Kyllä tuo ilman niitäkin -valvoo. - -Eikö pojan tule kylmä? Tuo hiekka ei ole kuivaa. - -Tohtori käskee pitämään ulkona ja istumaan hiekassa. - -Kyllähän niin, mutta hiekan pitäisi olla auringossa ja tämä piha on -aivan varjossa. - -Vaimo huokasi syvään ja silmäluomet värähtelivät. Minun kävi häntä -sääli ja päätin koettaa, eikö häntä saisi houkutelluksi maalle -"huoneisiinsa". Menin heidän luokseen ulos ja vein pallin mennessäni -ja istutin pikku pojan sille. - -Kas nyt pikku mies, sinä istut kuin ajuri noin korkealla. Koska te -nyt lähdette maalle? - -Olisiko siitä apua? Pimeät illat pelottavat, ja eihän siellä saa -ruokaakaan, sanoi vaimo katsoen taas epäillen minua, enkö enää -muistanut eilistä keskustelua. - -No, mutta metsästä saatte marjoja, sieniä, taloista maitoa, jauhoja, -kaloja... En ollut tietävinäni eilisestä puheesta. - -Voi, vai metsään, sinne en yksin menisi, vaikka tuohon paikkaan -katkeaisin. Siellä on aina jokin tavottamassa -- takaapäin -kaappaamassa, vaikka kuinka itseänsä kääntäisi, niin että ihan -juoksujalassa pitää sitä paeta. - -Mitä te luulette sen olevan? - -Mikä sen tietää, voihan ne olla haltioita, puhutaan niistä -kirjoissakin ja nykyajan ihmisetkin niihin uskovat, nyt kun kaikki -tulevat uudestaan pakanoiksi. - -Eikö kaupungissakin ole haltioita? - -Ehei, missä ne olisivat, kun ihmisiä on joka puolella, niin ettei -tyhjää soppea juuri ole eikä yön päivän yksinäisyyttä. - -Ei yön päivän rauhaa, lisäsin katsoen vaimoon, mutta hän ei näyttänyt -käsittävän. - -Istuin portaille pojan viereen ja silitin hänen hienoa, pitkää -tukkaansa. - -Oletko sinä, pikkumies, koskaan ollut metsässä? Poika katsoi ensin -minuun, sitten äitiinsä suurin silmin. - -Tahtoisitko kuulla, millaista metsässä on? - -Siellä on susia! sanoi poika katsellen minua kuin olisin ollut suden -liittolainen. - -Ei, poikaseni, siellä ei ole ainoatakaan elukkaa, joka tekisi -kenellekkään pahaa. Metsässä on pelkkiä ystäviä. Oletko sinä käynyt -puistossa? - -Onhan se, sanoi äiti, sillä poika mietti sitä, ettei metsässä ollut -susia. - -Puisto on niin köyhä siellä ei ole kiviä, ei käpyjä, ei puroja, ei -kantoja, ei marjoja, voi voi, puisto on tyhjä kuin kerjäläinen, -paljas ja alaston, ei se voi mitään antaa. Sitten se on vielä niin -ylpeä, ei salli kenenkään koskea kukkiinsa, jos sillä niitä on, -ei edes hyväillä tai tunnustaa niiden tuoksua, ei saa astua sen -nurmelle, ei puun siimekseen laskeutua lepäämään! - -Se on paha puisto! sanoi poika surullisella äänellä. - -Arvaas, millainen on metsä? Hän katsoi minuun odottava, melkein -janoinen ilme kasvoillaan. - -Metsä on suuri, et jaksaisi juosta sitä päästä päähän. Ja siellä -on ihmeellisiä olentoja, korkeita puita sikin sokin toistensa -rinnalla, edessä, takana, ja niiden juurella pikkupuita ja pensaita. -Ja ne suuret puut laulavat korkealla latvassaan niille pikkupuille -ja nyökkäävät ystävällisesti päätään ja sanovat: kasvakaa lapset -suuriksi kuin me, niin saatte nähdä maailmaa, puhua pilville ja pitää -tuulia vierainanne. Ja tiedätkö, mitä siellä pikkupuiden ja pensaiden -juurella on? - -En, sanoi hän hiljaa, jännittyneenä. - -Siellä on sammalta, vihreätä, pehmoista kuin tyyny tai matto. Kun -sille painaa päänsä ja on hiljaa, niin kuulee, kuinka linnut laulavat -puitten latvoissa ja pensaissa pitkin metsää. - -Mitä ne laulaa? - -Ne laulavat näin: Tule pikku poika metsään leikkimään! Täällä aurinko -sinua lämpimästi syleilee, tuuli hyväilee silkinhienoa tukkaasi, -huuhtelee ja jäähdyttelee poskiasi; nurmi on täynnä kukkia, joita -saat poimia, ja marjoja, joita saat maistella. Ja katsos, tuossa on -pieniä kiviä, laitetaan niistä tarha ja tuolla on käpyjä, niistä -saatkin lehmiä, lampaita. Ja kuulehan, kun jalkasi väsyy, niin istu -puron reunalle. Purossa on vettä, kirkasta vettä ja se hyppelee -kivenkolosta kivenkoloon, töyttää lokerosta lokeroon ja huutaa -iloisesti: ota kiinni, ota kiinni, jos saat! Sitten se pujahtaa -kannon tai puun tai kiven taakse ja vilkaisee sieltä: tui, tui! ja -juoksee taas tiehensä. Sellainen veitikka on puro. Ja kun siinä -huuhdot jalkasi, yrität sitä kiinni ottaa ja sen kanssa kilpaa -juosta, tulet sinä, pieni poika, yhtä iloiseksi ja reippaaksi kuin se -puro. - -Mennään metsään! huudahti poika ojentaen hentoja käsiään äidille. -Äidin oli vedet silmissä, kun hän katsoi minuun. - -Ettekö voisi viedä häntä maalle? pyysin minäkin. - -Kyllä, hyvä neiti, kyllä minä vien! sanoi äiti liikutettuna ja itki -vaalien lasta hellällä innolla. - -Kaupunkiin he jäivät. - -Jonkun ajan kuluttua tuli äiti luokseni ja pyysi katsomaan poikaansa. - -Tauti on nyt hiukan hellittänyt. Se poika parka on nukahtanut vähä -väliä ja söikin tänään hiukan, mutta puhuu aina siitä suuresta -metsästä ja purosta ja pyytää teitä tulemaan. - -Kyllä minä tulen. - -Eihän siinä enää toivoa ollut. - -Sanoin sen hänelle. - -Auttaisikohan, jos nyt vielä lähtisimme maalle? kysyi äiti -hätääntyneenä. - -En osannut siihen mitään sanoa, sillä en ollut koskaan nähnyt -kuoleman majesteettia kasvoista kasvoihin, mutta jokin hämärä -aavistus ja pojan hapuileva katse, hänen läpikuultava, veretön -olemuksensa ja peitteellä lepäävät pikku luusormet herättivät minussa -etäisyyden aavistuksen. - -Hän on matkalla, suureen, ihanaan metsään, sanoin. - -Vaimo katsoi minuun, hiljalleen tajuten sanani väsyneissä aivoissaan. -Sitten hän lysähti istualleen pojan vuoteen viereen ja katseli lasta, -joka ei enää hengittänyt. - -Kuollut, kuollut! Hän tuuditteli itseään ja nyyhki kyyneletöntä -itkua, sairaan, voimattoman äidin tuskaa. - -Miksen minä vienyt maalle, voi miksen vienyt? Ehkä se olisi auttanut -ja olisihan se auttanut! - -Hänen sairaloinen hempeytensä murtui surussa ja hän muuttui -teräväluiseksi, jonka kaikki elo oli suurissa, sinisissä silmissä. - -Eihän sekään niin varmaa olisi ollut, sanoin lohduttaakseni häntä. - -Voi, neiti, eikö se olisi auttanut? kysyi hän kuin helpotusta janoova. - -Eihän sitä voi tietää, eihän se olisi tainnut auttaa, sanoin -varmemmin. - -Tapahtukoon Jumalan tahto, sanoi hän rauhottuen ja heitti valkoisen -liinan lapsen kasvoille, meni vanhaa tottumusta totellen hellan luo, -teki tulen ja laittoi pataa liedelle, haki hyllyltä ruoka-aineksia, -jotka oli aamulla käynyt ostamassa, ja kädet pitelivät kaikkea -hapuillen ja silitellen kuin olin hänen nähnyt pitelevän poikaansa. -Vähitellen muuttui ilme kasvoissa, elo siirtyi piirteisiin, niissä -oli hetkellinen värähtely, ja sitten kyynelhelmet putoilivat suurina -ja raskaina kuumalle hellalle. Pian itku yltyi ja puistatti laihaa -ruumista. Hän istui pöydän ääreen. Itkekää, se lieventää. - -Hautajaisten jälkeen sanoin hänelle: tekisi teille hyvää päästä pois -täältä vähäksi aikaa. - -En voi mennä, kuka laittaisi ruokaa sisarelleni ja veljelleni, sanoi -hän tyynellä tavallaan. - -Talven hän laittoi uskollisesti ruokaa, ja keväällä hän tyynesti, -kuihtuneena kuin syksyllä lehdet, putosi elämän puusta ja haudattiin -maan poveen kaupungin laitaan. - -Siellä ei tarvinnut peikkoja pelätä, sillä hänen hiekkaiseen majaansa -kuului kaupungin humu, sen kiihkeän sydämen sykkeet. Hän ei ollut -siellä yksinkään, hän lepäsi yhteisen, laajan katon alla. - - - - -JUHANNUSKOIVU - - -I. - -Tänään olen viidentoista vanha, siis iso ihminen. Ja kun vertaan -itseäni siihen Mailiin, joka neljä vuotta sitten vietiin kaupunkiin -kouluun, niin täytyy nauraa sellaista hupsua raukkaa. - -Kaikilla tytöillä on ystäviä, vaan minulla ei ole. En tiedä, onko -muilla tytöillä salaisuuksia, sillä kukaan ei ole minulle mitään -kertonut, mutta minulla on. Yritin kerran jutella eräälle tytölle --- en sano nimeä, se on salaisuus -- ajatuksiani, mutta hän kertoi -toisille, ja he nauroivat. Tiedän ystävän, jonka suu pysyy kiinni, -kun sen vain muistan lukita, ja se ystävä on tämä kirja. Sen -valkoisille lehdille tahdon uskoa kaikki, mitä teen, ajattelen ja -aion. - -Aletaan alusta, minun lukemisestani. Äiti istui rukin edessä, veti -aivintutasta suikaleita vähä vähältä, kastoi silloin tällöin hiukan -kielellään ja polki rukkia. Pyörä kiersi vallan vimmatusti ja rulla -nieli lankaa ahnaasti. - -Kuka vieressä istui pienellä jakkaralla? Maili tietysti kirja kädessä. - --- Kuule äiti, anna rukin seistä, minä sanon sitten "k"! - -Rukki seisoi kuin naulaan. -- Kyllähän sinä nyt koosta ylpeilet, -mutta paneppas sanoja kasaan, sanoi äiti. - -Silloin kaikki kirjaimet hyppäsivät äidin rukin pyörään ja huristivat -siinä ympäri yhtenä vilinänä. -- Ota selvä meistä! - --- Äiti, vienkö kirjan laudan alle? - --- Lyhyeenpä se lukeminen päättyi, sanoi äiti. Kirja pistettiin -laudan alle, astiakaapin hyllylle, jonka syrjälle on saranoilla -ripustettu lauta. - --- Arvaa, äiti, onko kukko muninut? - --- Empä tiedä, sanoi äiti salaperäisesti hymyillen. Lautaa nostettiin -varovasti. -- On se muninut sokeria! Kirja pistettiin sille paikalle, -mihin kukko oli muninut, lankakerien, sukkakääröjen, tilkkujen, -rullien ja niisinippujen joukkoon laudan alle. - -Leivinuunissa loimusi tuli ja leivät nousivat laudoilla. Äiti koli -uunia ja meni sitten hakemaan mäestä uuninluutahavuja. Sillä aikaa -Maili juoksi alas rantaan. Liivihame pois ja paita yli pään, vaatteet -kauniisti kasaan nurmelle. Tietysti Arvo oli nähnyt pihasta Mailin -juoksevan rantaan ja ennättänyt ennen ja pyöritti hurjasti käsiään -propellina vedessä. Arvo on oleminaan mies, vaikkei ole yhtään -vanhempi minua. - --- Susi tulee! pelotti hän. - --- Uhuhuu! - -Susi oli lammas, joka pisti päänsä lepiköstä ja huusi: mää! - --- Älä syö minun koivuani! - -Minun koivuni kasvaa uimarannassa ja silloin se oli yhtä korkea kuin -minäkin. Vaatteet kainalossa me juoksimme lammaslauman kintereillä, -vasta lähempänä kotia puettiin. Äiti seisoi keskellä pihaa varjostaen -kädellä silmiään ja huuteli: -- Mailii, tantti on tullut! - --- Mikä se sellainen on? kyseli Arvo. - --- Voi, voi, kuinka sinä olet mölö. Tietysti se on tantti, kun sanoo -olevansa tantti! - --- Ai, niin, se ison veljesi rouva. Äiti sanoi, että ne vievät sinut -kaupunkiin kouluun. - -Sitä en ollut kuullut ja peukaloni kutisi niin kummallisesti. Se -tahtoi suuhun. - -Äiti oli mennyt sisään ja me jäimme aitan eteen leikkimään ja -istuimme pitkälle hirrelle, joka sojottaa kuin mahtava käsivarsi -aitan nurkasta ruohostoon. Se oli hyvä hevonen, juna, vene, laiva, -isä, äiti, mitä tahansa. - --- Ei siellä kaupungissa kuulu olevan oikeata pihaakaan, sanoi Arvo. - --- Eikös aittaakaan? - --- Eikä aitan portaita. - --- Eikä rinteliä. - --- Eikä järveä. Äiti sanoi, että ihmiset asuvat kaupungissa toinen -toisensa niskassa. - --- Nyt narraat. - --- Älä viitsi mennä kaupungin kouluun, pyysi Arvo. - --- Mailii! huusi äiti. - -Tantti istui salissa ja hänellä oli korkea tukka ja kiiltävä -silkkipusero ja hän tuoksui hyvältä. - --- Sinä haiset hyvältä ja sinulla on silkkiset kädet, sanoin minä. - --- O, du lilla sötunge, sanoi tantti. - --- Sinä sopotat! Ja siitä hetkestä minä vihasin häntä. Kun toisena -päivänä piti lähdettämän, ei siitä mitään tullut, sillä minä osasin -huutaa ja harata vastaan. - --- Antaa olla vielä kotona, sanoi äiti ja oli tyytyväinen. Pääsin -kylän kouluun ja siellä oli kaikki päivät hauskoja. - -Kului aikoja, kunnes tantti taas tuli hakemaan, ja silloin täytyi -mennä. Olin jo kappaleen toisella kymmenellä. Lähtöpäivänä hiivin -yksin rannalle ja istuin koivuni alla. Sen kuori oli jo valkoinen ja -oksat niin korkealla, etten niihin oikein ulottunut kädellä. Minun -oli niin tukala, tuppasi melkein itkettämään. Kiedoin käteni puun -ympärille. Se huojui ja me keinuimme tahdissa. Aallot lipattivat -rannassa ja tuuli puhalsi meihin selältä. Linnut visersivät kilvan -metsässä. Tietysti he kaikki tiesivät, että minä nyt lähtisin, ja -lauloivat juuri minulle. Minä vastasin heille ajatuksissani: -- Kyllä -minä tulen takaisin ja silloin olen jo suuri, saan pitkän hameen. -Katsos, koivu, näin minä sitten kävelen, olen kuin kuningatar, astun -juhlallisesti. Ja kuulehan, kun kuiskaan: -- sitten tulee "hän" -ja silloin sinun pitää olla komea, vaaleanvihreä kuin keväällä ja -silloin sinulla on ihana tuoksu. Tiedätkö, kuka on "hän"? Se on -prinssi, se niin, kai sinä tiedät? - -Koivun latva heilahti, kyllä se ymmärsi. - --- Nyt meidän pitää erota, hyvästi, koivu! Älä kerro kellekään, mitä -olet kuullut! - -Koivu ravisti latvaansa. - -Naurattaa, kun ajattelen senaikuisia ajatuksia ja kuvitteluja. - - -II. - -Viidentoista vanha. Olen jo aikoja sitten oppinut sopottamaan -ruotsia, lakannut kaipaamasta naurismaita, hernepeltoja, -vattupensaita ja mansikkapientareita koulun läheisyydessä. Mutta -valoisaa, vanhaa kansakoulua kotona en voi unohtaa. Siellä oli -sentään niin ihanaa, että sydäntä hiipaisi. Toisinaan olen unissani -siellä, liidän tuolien ja pöytien päällä kujeillen. Kerran olin -piirtävinäni taululle suden. Opettaja huusi: -- Makkarahan se on! -Heräsin omaan nauruuni. - -Kotiin! Tien varrella luen muististani kaikki pysäkit rautatiellä -ja laivareitillä, tunnen siellä kaikki maisemat ja asunnot. Lennän -ajatuksissani kotiin. Onkohan Putte paljon kasvanut ja vieläköhän -Kyttä koiramme ontuu, ja Sinkka kissa, onkohan sillä vielä ikävä -sukuaan, joka tykkänään upotettiin. Ja Arvo, voi sitä Arvoa, kuinka -se oli ennen mölö poika! - -Laivassa kerään kaikki kapineeni, että pääsen sukkelaan astumaan -sillalle, kun pysähdytään. Kotirantaa ei vielä näy. Laiva viiltää -tyyntä vettä, saa pinnan hiljaa aaltoilemaan ja heiluttaa rannassa -metsän kuvastusta ja laittaa kumossa roikkuvat puut, valkoiset -koivunrungot, kevään punalehtiset haavat ja lepät kummallisesti -kiemurtelemaan. Kivetkin hyppivät ja veteen ulottuva aidanjatko, se -vasta lystikäs on. Sen aidaksen päät aukovat suitaan ja nauravat -rannan kujeita ja hyppivät pakosta itsekin. - --- Tuo ranta on niin soma! sanon lämmittäjälle, joka mättää suuria -halkoja pieneen uuniin. - --- Höm, sanoo hän, kohauttaa öljyistä lakkiaan, ottaa liinan -taskustaan -- se lienee joskus ollut punainen, nyt se on tumpura -- -pyyhkii otsaansa ja kysyy: -- Mistä neiti on tulossa? - -Pitäisi tuon nyt hölmönkin tietää, että minä tulen koulusta. - -Kas, tuolla jo välähti kerran kodin päätyseinä saarien välissä, ja -taas! Nyt se näkyy kokonaan -- niemen liepeellä kellertävä rakennus, -valkoiset akkunalaudat, ympärillä koivuja, haapoja, pari lehmusta ja -ison veljen istuttama lehtikuusi. Laivasillan korvassa on valkoinen -vene ja sen kokassa nimi Joutsen. Sen kaula kaartuu kuin oikealla -joutsenella. Isä sen on veistänyt, sillä isä osaa vaikka mitä, on -tehnyt kaikki minun huonekaluni. - -Olemme jo kotisalmessa. Tuossa on reimari ja sen lähellä minun -koivuni. - --- Näettekös tuota kaunista koivua? sanon lämmittäjälle osottaen -puuta. - --- Tuoko yksinäinen koivu tuolla rannalla? - --- Niin. - --- Onhan se valkoinen ja vihreä, sanoi hän nauraen. - -Tuolla tulee äiti rantaan, äiti raasu. Kiusallinen vesihelmi pujahtaa -silmiini. Puuttuisi vielä, että tuo lämmittäjä sen näkisi ja taas -ivaisi. - -Äiti seisoo sillalla liina päässä, harmahtava arkipuku yllä, toinen -käsi varjostaa silmiä, sillä auringon huikaisevat kimmellykset -ponnahtavat järven hopeaisesta pinnasta ja iskevät kuin neulasilla -tähystäjän silmiin. - -Tulee hyvä olla, on turvallista ja lämpöistä kuin pehmoisissa -vaipoissa. Kaikki on äidissä peräti tuttua, joka piirre kasvoissa, -joka ryppy suun ja silmäin ympärillä. Ei vainenkaan joka ryppy, niitä -on tullut uusia. Ja nuo ruskeat kädet, ne liikkuvat aina, pitelevät, -hoitelevat, eivät osaa levätä. Ja kun ne tarttuvat minun käteeni, on -kosketus lämmin ja luja. - -On kuin eilen olisin täältä lähtenyt ja nähnyt unta olleeni taas koko -talven kaupungissa koulussa. - --- Missä on Kyttä, Putte, Liisa ja isä? - --- Isä jäi valjastamaan Liisaa, sanoi äiti, ja me kannamme tavaroita -sillalta. - --- Älä nyt, äiti, roikota, kyllähän minä itsekkin. Kas, tuolla Kyttä -ja Putte. Sekös vasta meteliä! Tuoko on Putte? Sinähän olet iso -hevonen. Kas, kas Kyttä, nyt ei Putte enää olekkaan pikku Putte. - --- Hau, hau! - -Putte seisoo ja muljottaa, lähenee varovasti, arvellen. - --- Voi, Putte raukka, muistisi on kovin lyhyt. Tuosta saat sokeria, -täytyy kai tehdä uudestaan liitto, vai mitä, sinä lempeäsilmäinen -pitkänaama. - -Isä tulee Liisalla ja nyt mennään joukolla kotiin. Juoksen edellä -pihaan, kuistille, tupaan, isän ja äidin kamariin, saliin, omaan -kamariin. Kuljen paikasta paikkaan, tutkin joka vesan, puun, kolon ja -kivetkin, en kykene istumaan ennenkuin olen kaikki nähnyt. Kamarini -akkuna on auki. Annan koivun lehtien kutittaa niskaani ja taivutan -pääni ulos akkunasta. Pienet, pihkaiset lehdet sivelevät leikillisen -hellästi ja minua naurattaa, on kuin joku toveri kujeilisi kanssani. -Sipaisen oksia käteeni, painan kasvoilleni ja hengitän niiden -suloista tuoksua. - -Kuistin ylimmälle portaalle nousee pyöreä, karvainen pää: -- Miau! - --- Sinkka, Sinkka, kissaseni, mirri, mirri, kis, kis. Tule tänne -vaaleanharmaani, valkoturpa Miau! - -Sinkka astuu arvokkaasti, hiljalleen ja vakavana, vaikka pääskyset -kilvan sätättävät sen ympärillä, lentää suhauttavat melkein kissa -paran selkää sipaisten. Sinkka pysähtyy, istuu, sirittää silmänsä -soikeiksi ja nostelee etukäpäliään ja suvaitsee sanoa: -- Miau! - --- Voi Sinkka kulta, ajetaan pois nuo hupakot. Tule, tule! - -Sinkka hyppää polvelleni, kyyristyy kyljelleen, vetää hännän -käpälilleen, pujottaa pään sivulle ja kehrää, sitten se lepää -täydellisesti, kiskoen pois kaiken tarmon joka hivenestään. - --- Sinkkaseni, onko sinun vielä ikävä veikkojasi ja siskojasi, jotka -upotettiin? - -Sinkka loikkaa portaalle, vilkaisee minuun, ummistaa silmänsä ja -sanoo: -- miau, kannattaako tuota, ette te ihmiset siitä kuitenkaan -välitä. - --- Kyttä vallaton, putiit, nyt Sinkka lähti. Ja sinä kieputat -häntääsi ja kärkyt sanaa: ot'kii! - -Kyttä haukahtaa ja häärää palaten aina takaisin pää kallellaan. - --- No, mitä, mitä, olet sinä hyvä! Mennäänkös metsään? - --- Hau, hau, koska tahansa! - --- Juostaan kilpaa, kas niin! Äiti, minä menen Kytän kanssa -katselemaan, onko mansikan kukkia paljon! - -Tiet ovat kaikki nurmisia, aluksi tasaisia ja raivatuita. Kyttä -juoksee edellä korvat hörössä, nuuskii ja haukkuu. Alavilla paikoilla -on valkeanaan mansikankukkia. Asettelen askeleeni, etten polkisi, ja -ajattelen ahnaasti mansikka-aikaa; vasta kolmen, neljän viikon päästä -saa. Kyttä haukkuu vimmatusti puun juurella, katsoo väliin minuun ja -yltyy uudelleen haukkumaan kuin hengen edestä. En ole tietävinäni. Se -katsoo minuun moittivasti: -- Tyhmyri, kun et ammu, vaikka otus on -puussa! - -Kyttä juoksee kieli pitkällä kotiin isää hakemaan. Seuraan tietä -yhä syvemmälle metsään, alavaa, puoleksi soista tiheikköä, missä -polut haaraantuvat sadalle suunnalle, kiertävät jokaisen tumman -kuusen, harmaan haavan ja sammaleisen kiven, työntävät jalkoihin -ryhmyisiä juuria, kosteita koloja. Oksa singahtaa ja kapsaisee -kasvojani, lehdet hyväilevät poskea. Tuhansissa seiteissä kimaltelee -kastehelmiä, ängerväin tuoksu huutaa äänekkäästi ja kainot kukat -odottavat siivellistä hedelmöittäjää. Makeat nesteet virtaavat -miljoonissa soluissa ja elämän hehku huumaa minuakin. Poveani -pakottaa ja minun täytyy huutaa: -- Metsä, mitä sinä tahdot minulta, -mitä vaadit? - -Samassa seison auringossa. Edessäni nousee honkainen rinne, silmäni -soutavat sammaleisia kiviä, kellertäviä puunrunkoja. Valo siirtyy -puusta puuhun, varjot vaeltavat toisiaan tavotellen kuin leikkivät -lapset. Mäen rinne on kuin kirkko, laaja, korkea, yllä ääretön -avaruus, jossa aatos vapaana hapuilee ijäisyyttä. - -Ummistan silmäni, kuuntelen sointuja ympärilläni ja tunnen oman -kaipuuni sulavan niihin. Ja kun jälleen katson rinnettä, hymyilee -se minulle kuin vanha ystävä, pyytää astumaan ylemmäksi pehmeille -mättäille ja kuiskii korvaani liikuttavia juttuja lemmestä. - -Hän on hupainen, tuo vanha mäki, luulottelee minun olevan häneen -rakastunut ja sanoo viettävänsä kihlajaisiamme. Nauran tuolle -vanhalle hupakolle, mutta oudoksun omaa ääntäni, sillä nauruni on -kuin kyyhkysen kujerrusta. Voimani herpaantuvat, on kuin olisin -juonut huumaavaa viiniä! - - * * * * * - -Sunnuntaina Arvo tuli meille, istui tuvan penkillä käsiensä päällä -kiikutellen itseään ja katseli uusia saappaitaan. Hän ei huomannut -ensin minua, kun tulin kamarista. Rykäisin. - -Taivas, hänen naamaansa! Hän töllöttää suu ammollaan ja silmät -pystyssä kuin kysymysmerkit, niinkuin olisin ollut kummitus. -Sunnuntaipuvussaan hän on sentään koko soma. Ei ainakaan mölhömpi -kuin kaupungin pojat ja aika kiltti. Hän seurasi minua aitan eteen, -missä aina ennen leikimme. - --- Muistatko, kuinka tuo rinteli oli ennen meidän mielestämme -korkealla? sanoin. - --- Kyllähän tuosta vaikka loikkaisi, sanoi hän kääntyen minuun -syrjin, kädet housuntaskuissa. - --- Eikä loikkaisikaan, on se sentään niin korkealla. - -Hän ei vastannut, hiipi vain kuin muina miehinä aitan portaille ja -ylös rintelille. - --- Älä, Arvo, älä rupeakkaan hyppäämään alas. Herran tähden, et saa, -et saa! Sinä hurja poika, mieletön...! - -Samassa hän ponnahti maasta kyykkysiltään ja suistui nenälleen -ruohoon, nousi hitaasti ja astui ontuen, huumaantuneena. - --- Sinuun sattui. - --- Vielä mitä. - --- Se oli uhkarohkeata. - --- Pyh, voisin loikata korkeammaltakin. - -Minua harmitti hänen kopeutensa. - --- Juostaan kilpaa! huusin uhillani ja käännyin häneen selin -riisuakseni kengät jalastani, mutta Arvo asettui eteeni ja katseli. - --- Et saa katsella jalkojani, kun riisun. - --- Mitä minä niistä! sanoi hän halveksuen. - --- Mitä sinä sitten? - -Seurasin hänen katsettaan ja se ahmi minun kiiltonahkaisia kenkiäni. -Hän oli kai koko ajan hölmistyneenä ihmetellyt kaupunkilaispukuani. -Eikö hän ole mölö poika? - -Juoksimme laivarantaan, missä Joutsen kelluu. Olin läkähtymäisilläni -enkä kuitenkaan päässyt Arvon kintereille. Hän nelistää kuin Putte. - -Joutsenen leveällä kokkalaudalla oli hyvä levätä. -- Laitetaan tälle -purjeet, sanoi Arvo. - --- Mistä? - --- He, lehvistä! - -Hän löysi rannalta kätköistä nuottaköyttä, sitoi toisen pään perään, -johti siitä hankaimeen ja keulaan molemmin puolin venettä. Sitten -hän haki tuuheita koivun lehviä ja sulloi köyden ja veneen laitojen -väliin. - --- Olet sinä kekseliäs poika, sanoin. - --- Höh, pidä sinä perää, minä hoidan näitä purjeita ja autan melalla. - -Minua nauratti. Olipa tuo poika olevinaan, yritin olla vakava, sillä -tuollaiset poikaviikarit yltyvät temppuilemaan, kun niille nauraa. -Soma hän on, tukantupsu otsalla ihan kuin Putella. Arvon on sentään -kihara. - --- Sinulle sopisi ylioppilaslakki vallan mainiosti, sanoin. - -Arvo vihelsi. - --- Miksei sinua olekkin pantu kouluun? - --- Herroja on jo liiaksikin ja isä sanoo, että maamiehen koulu on -pellolla, eikä maan kamaraan kynnet pysty, ellei niitä lapsesta -saakka hio! - -Arvon äänessä oli oikein rautaa enkä minä uskaltanut sanoa mitään, -sillä arvasin joutuvani tappiolle. Vene kulki pitkin rantaa ja -kiikurit parkuivat poikasineen kaislistossa. Joku emä kuljetti -nokallaan korsista kyhättyä pesäänsä kuin mitäkin laivaa. - --- Senkin kalanahmijat, tarvitsette kalloonne! sanoi Arvo. - --- Sinä olet julma. - --- Kiikuri on julmempi, syö kalat keittämättä ja paistamatta ihka -elävänä. - -Hän katseli veteen ja tarkasteli molskivia kaloja. - --- Sanohan isällesi, että tulevat nuotalle tälle kohtaa ja vielä tänä -iltana, niin saavat hyvän apajan lahnoja. - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Näyttävät nousseen tähän ruohoa syömään, tonkivat mudassa nenineen -kuin porsaat. - --- Mikset sinä sano isällesi? - --- Tämähän on teidän kalavettä. - --- Kiitoksia, herra peltomies, kalamies...! Mennään kotiin. - -Arvo souti minut rannalle ja lähti viemään venettä laivasillalle. - -Koivuni oli siellä lähellä ja minä läksin sitä katsomaan. Sen kuori -oli kuin valkoista samettia. Mitä ihmeitä! Sen kuoreen oli piirretty -kruunu ja sen alle kirjotettu "hän". Kuka ihme... oletkohan sinä, -koivu, juorunnut? Minä taidan olla hupsu, mitä nyt puu kertoisi -kellekään! Olisikohan Arvo aavistanut...? Olkoon, en välitä! -Hauskempi on haaveilla. - -Minä asun suuressa kartanossa. Pitkin leveää lehtikujaa karauttavat -mustat korskuvat oriit vetäen kiiltäviä vaunuja. Niissä istuu kalpea, -mustasilmäinen, kiivas "hän". - -Hupsu minä kai kuitenkin olen. Ei ensinkään, ei sinne päinkään -- -kalpea, mustasilmäinen, kiivas -- mokomakin maitonaama, hiilisilmä! - -Tuolta "hän" tulee omalla laivalla taikka moottorilla, on -huvittelemassa, laskee rantaan, näkee koivuni, astuu maihin, huomaa -minut, juoksen pois. Hän tähystää, vaanii, odottaa, kuulee askeleita, -risahdus, vastaan tulee -- Putte! - -Oi, voi, kun naurattaa. Mutta mitä minä sitten tahdon? Tämä on niin -peräti hupsua. Ja kuitenkin hän tulee, ihan varmaan. - -Ehkä hän tuleekin salaa, seuraa kaukaa, väijyy, iskee silmänsä, -katsoo läpi -- huu! Minua pelottaa ja itkettää. - - * * * * * - -Autan äitiä askareissa. Kannan ruokia aitasta pöytään, kirnuan voita, -keitän munajuustoa ja painelen sitä isän veistämään siroon kehään. - -Kun tupa on siistitty ja aurinko pilkistää akkunoista, kurkistaa -joka soppeen ja vallattomana pistelee mustan tukan läpi päätäni, -silloin kello lyö hartaasti kaksitoista. Viimeinen heläys väräjää -piiloutuen seinän rakosiin. Vanha ystävä kunnian-arvoisa ajanmittari, -sinä ilmaisit minulle ensiksi lukujen salaisuuden. Sydämeeni hiipii -aina hellä kunnioitus sinun lyödessäsi. Toisinaan kerroit pienelle, -sairaalle ja utelevalle tytölle kirjavia, tolkuttomia satuja -hiljaisessa tuvassa. - -Tässä edessäni on äidin rukki. Kuinka monta kertaa olen leikkinyt sen -suristessa, supattanut nukelleni, touhunnut pikku äitinä. Lieneekö -maailmassa toista niin viisasta rukkia kuin on äidin rukki. Se osaa -kaikki kirjaimet ja surahuttaa ulkoa pitkiä runoja, kunhan ei vain -"latinaa" vaadita. - -Huh, aurinko on tungetteleva, polttaa päätäni. Ulkona on viileämpää. -Kiikkuni on kahden niinipuun alla. Siinä on aina vilpoisa istua ja -katsella selälle, jossa vähä väliä näkee pienen, valkoisen laivan. -Nytkin se lähenee, viiltää eheän veden pintaan pitkän juovan ja -painaa pieniä laineita rantaan. Tuo laiva on meidän ja maailman -liikkuva välittäjä. Jos meillä on viesti lähetettävä, kutsumme sen -rantaan. Muuten se viilettää huhuilematta ohitsemme, ei häiritse -rauhaamme. - -Putte hirnahtaa pellolla ja samassa kuulen sen tömistävän -nelistyksen. Pistäydyn hakemaan leipää ja riennän kiikkuun takaisin. -En ole tietävinäni, leipä on esiliinassani. Se pitkäkoipinen -hevosnuorukainen tönäisee nenällään olkaani ja heittelee -vallattomasti päätään. Pienin palasin pistelen leipää sen suuhun, -hyväilen pitkää naamaa. Putte räpyttelee silmiään ja katsoo minuun. - --- Kuule Putte, meidän on hyvä olla. Katsos kuinka koko talon väki ja -sinun Liisa-emäsi hääräävät tuolla niityllä. Tiedätkö, minkä vuoksi? -Sinä mykkä ystäväni, tiedäthän sinä. Me olemme kaksi lasta, sinä ja -minä ja meidän vuoksi... - --- Mailii! - --- Kuules Putte, joku huutaa. Se on isä. - --- Maili, älä kiiku, nytteet hytkyvät. Kiilat ovat nousseet maasta ja -tammen tapit voivat päästä höltymään. Katselin sitä jo eilen, mutta -en joutunut korjaamaan. Nyt lyönkin siihen kiilat. - -Isän leveät hartiat, työn ja ijän köyristämä selkä painuu ja nousee -nuijan mukana. Paidan viilekkeestä paistaa leveä, auringon punertama -rinta ja silmissä välkkyy leikillinen hellyys. - -On hyvä olla, turvallinen ja kevyt, aivan kuin kulkisi suuressa -laivassa, tyynellä merellä ja kaikki aluksessa olisivat hyviä ja -helliä ihmisiä. - --- Kiitos, isä! - --- Kiiku hiljaa, oksat voisivat raapia kasvojasi. - --- Kyllä varon, isä. - -Pellolta kuuluu intohimoisen äidillinen hirnunta. Putte katsoo vielä -minuun, onko mitään keskusteltavaa. Minä nyökkään, ettei ole, ja se -vastaa emänsä hirnuntaan ja laukkaa niitylle. - - -III. - -Voi sinua kirjaräiväni, unohduit moneksi ajaksi. - -"Hän" tuli ja nosti minut tänne korkealle kaupungin muurien varjoon, -löi entisen elämäni poikki kuin juhannuskoivun tyven ja pystytti -oman elämänsä puuksi, antoi parhaimman majansa, pyhimmän soppensa -kaunistettavakseni. - -Kaikki on ollut kuin unta ja kuitenkin niin totta kuin se, että -hengitän, näen, kuulen, liikun. Hän tuli! - -Kerran kaupungissa ollessani ison veljeni luona jatkamassa -opinnoitani, koulusta päästyäni, tapasin hänet portaissa. Muistelen -ennen nähneeni hänet -- ääni, katse, tervehdys oli tutunomaista. -Tiesin kuitenkin, etten koskaan ollut häntä tavannut. - -Hän haki asuntoa, oli vasta muuttanut kaupunkiin ja tuli nyt -sanomalehti-ilmotuksen mukaan meille. Veljelläni oli huone -vuokrattavana. Tantti ei ollut kotona eikä veljenikään. Minä näytin -huoneen, juttelin ja vein saliin, aivan kuin olisin ollut hyvin -tottunut seuranpitoon. En laisinkaan kainostellut. Hän oli niin hyvä -ja kohtelias. Minä ymmärsin kaikki, mitä hän puhui, ja osasin vastata -kysymyksiin. Meillä olisi riittänyt juttua vaikka kuinka kauaksi. - -Tietysti hän sai huoneen ja otettiin vielä täyshoitoon, vaikkei se -alunpitäin ollut tarkotus. Tantti piti oikein kunnianaan hoitaa häntä -hyvin. - -Minusta koko kaupunki oli muuttunut. Hän saattoi minua toisinaan -käsityökouluun ja tiemme kulki erään kallion poikki ja siellä me -usein istuimme. Kotona oli kaikki kuin unta ja juhlaa. Pelkäsin -herääväni todellisuuteen, jolloin hän olisi hävinnyt. - -Kerran hän kysyi minulta, miksi minua sanottiin Mailiksi. - --- Joku täti lienee ollut Maija Liena ja hänen mukaansa olen saanut -nimeni. Mikä teidän nimenne on? - --- Erland, sanoi hän ja katsoi minuun. - --- Runollinen. - --- Ajattelette kaiketi Rydbergin Singoallaa. - --- Ajattelin. - --- Äitini lienee ajatellut samaa antaessaan minulle nimen. Hän ei -silloin aavistanut, että minusta tulisi suomenkielinen ja nimestäni -Lanni. - --- Runous ja mustalaiset taitavat hävitä maailmasta. - -Hän katsoi minuun ja nyökkäsi. - --- Oliko äitinne ruotsalainen? kysyin. - --- Umpiruotsalainen. Onko se teistä outoa? lisäsi hän äkkiä. - --- Ei ensinkään. Minä tahtoisin joskus nähdä hänet. - --- Hän on kuollut. - -Katsoimme toisiimme vakavina enkä oikein tiedä -- kätemme puristuivat -yhteen. - -Sen jälkeen "hän" oli varmasti tullut -- ei ollut unta, oli täyttä -totta. - -Kerran olimme kahden teatterissa, näyteltiin Sakuntalaa. Minä elin -mukana pyhässä näytelmässä, unohdin kaiken ympärilläni, en muistanut -Lannia, en istunut tuolillani teatterissa, en katsellut näytelmää, -vaan elin intialaisen tytön elämää, rakastin ja kärsin hänen -kanssaan. Kesken huumaustani käänsin jonkin oudon voiman pakotuksesta -päätäni. Samassa näyttämö katosi ja kuuma laine Lannin silmistä -upotti minut, ja näytelmä jatkui minussa itsessäni. Minä olin -Sakuntala ja "hän" oli minun kuninkaani. Lumousta kestää yhä vielä. - -Veljeni sanoi minua liian nuoreksi naimisiin menemään, mutta Lanni -tahtoi ja minä tahdoin olla, missä hän oli. Ja kun hänen piti muuttaa -tänne suureen kaupunkiin, otti hän minut mukaansa. - -Nyt istun täällä kuin lintu häkissä. Yhdessä laadimme pesää, ostamme -tuoleja, pöytiä, verhoja, kaikkea somaa. Meidän on hyvä olla enkä voi -ymmärtää, miksi eivät kaikki ihmiset mene naimisiin... - -Lannin äidin kuva on ripustettu seinälle, sohvan kohdalle -arkihuoneeseen. Hän katselee meitä hyvin tyytyväisenä. - -Tuntuu tosiaan siltä, kuin olisimme täällä neljännen kerroksen -huoneissa lintuhäkissä ja häkki korkealla puun oksalla, josta me -katselemme toiselle puolelle katua samanlaisiin häkkeihin. - -Kaikki on pikkuista, suppeata, somaa. Paljon pikkuisempaa kuin -kotona maalla -- eihän ilmassa voi elää samojen lakien mukaan kuin -maaperässä. - -Lanni oikein suuttuu, kun minä sanon, että tämä on nukke-elämää, -hauskaa unta. Illalla istumme takan edessä tai ainoastaan minä, sillä -Lanni piirtää -- hän on arkkitehti ja kuuluu olevan hyvin etevä -- ja -hyräilee. - -Kerran yritin mennä kaupungille yksin, kun Lanni oli kotona. -Portaille saakka pääsin ja aioin juuri astua kadulle, mutta siihen -se meidän välisen nauhan venyväisyys loppui ja minä ponnahdin -juoksujalassa Lannin luo. - -Toisinaan kuvittelen istuessamme iltalampun valossa näkeväni Lannin -äidin kehräävän kuvassa ja kuulevani rukin hyrinän kuin ennen kotona -illoin. Häkkiasunto unohtuu, ajatuksissani istun kotona tuvassa. -Takassa tuli loimuaa, rukki hyrrää, isä vuolee puuta ja -- hyppään -ylös säikähtäen. Telefooni soi. Minä olenkin prinssin luona. Ellei -Lannia olisi, en hetkeäkään asuisi tässä kaupungissa, vierisin kuin -kivi alas laaksoon, menisin kotiin maalle ja löytäisin maaperän, -tietäisin työni. Vanha kello sanoisi lempeästi: -- Nyt sinä laitat -päivällistä! Äiti nyökkäisi minulle ja menisi aittaan, toisi sieltä -voita, juustoa, maitoa ja muuta hyvää. Hellan ääressä alkaisi hauska -puuha. Ei olisi ketään outoa kaupunkilaisihmistä. Sinkka ja Kyttä -makaisivat muurin vieressä ja katselisivat meidän puuhiamme. Voi, ei, -ei! - -Viime aikoina on äidin kuva tullut hyvin totiseksi. Hän katselee -minua moittien. Niin, minä en pidä tästä pesästä, mutta minkä minä -sille voin? Kun nousen tuolille, ulotun kädelläni kattoon, kun astun -pari harppausta, olen ovelta ovella, ja ne ovat kuin kaapin ovia. Ne -ovat aina suljetut, sillä kaikkia ihmisiä pitää pelätä ja epäillä. -Kotona maalla... sitä en saa ajatella! - -Lanni istuttaa minut polvelleen ja kertoo maailmasta. Hän onkin minun -ainoa akkunani sinne ulospäin. Äidin kuva hymyilee. - --- Noo, prinssi, mitä sinä olet tänään tehnyt? Lannin silmien väliin -painuu juova ja hän mutisee: -- Tulee se vielä minunkin vuoroni! - -Hän työntää minut polveltaan ja astuu kiivaasti lattialla. Minua -naurattaa. - --- Sinä olet kuin käenpoika varpusen pesässä. - --- Minä lähden pitkälle matkalle piakkoin. - -Se sykähytti oudosti, tunsin kummallista ahdistusta. Ajatuksissani -näin aavan meren ja siellä pienen veneen. - --- Lanni, sinun olisi pitänyt saada rohkea ja uljas vaimo. Minä olen -kiinni kotiturpeessa. - --- Pikku Maili, sanoo Lanni ja silittää tukkaani, -- missä sinä olet, -siellä on minun kotini. - -Lanni piirustaa ahkeraan, mutta vähä väliin tunnen tutkistelevan -katseen kasvoillani. Hän tuo minulle kukkia. - -Äidin kuva on hyvin salaperäinen. Katselen sitä joka aamu ja kyselen -merkillisiä asioita. Lanni on sen huomannut ja sanoi: -- Minä olen -äitini näköinen, sitäkö sinä katselet? - --- Empä tiedä, minusta vain tuntuu kuin kuva eläisi. - --- Joutavia, pikku Maili, sinulla näyttää olevan pää täynnä eläviä -kuvia. Tämä talo on kuin lintuhäkki ja me lentäviä lintuja. Nyt -äidinkin kuva elää! - --- Ethän sinä voi ymmärtää minun tunteitani, mutta voisit kumminkin -uskoa, mitä kerron. - --- Se on liian hullunkurista, Mailiseni. Kuva on ollut yhä vain -salaperäinen ja tänä aamuna, kun Lanni oli mennyt, se vilkaisi -minuun suuttuneena. Luulin ensin, että se oli kuvittelua ja katsoin -kauhuissani uudestaan, silloin näin pään liikahtavan ja katse seurasi -kaikkialle, minne huoneessa menin. Piilouduin toiseen huoneeseen. -Jalkani painoivat ja kurkkuani kirveli, en voinut liikkua. Muistin -silloin kotikaivon veden ja koivun mahlan, jota isäni minulle -keväisin toi. Polttava jano kiusasi minua. Yritin nousta, mutta en -jaksanut. Olin jo ennättänyt rauhottua, kun Lanni tuli kotiin, mutta -kotimme ahdisti minua ja äidin kuva pelotti. - --- Lupaatko, Lanni, ettet hämmästy etkä suutu, niin kerron sinulle -hyvin kummallisen asian. - --- Lupaan. - --- Otetaan äidin kuva pois seinältä -- vain joksikin aikaa! - --- No mutta... - --- Ethän suutu! - --- Maili, annappas kun katson sinua. Sano nyt, mitä mielessäsi -liikkuu! - --- Äidin kuva on minuun suuttunut. - --- Leikkisi ei ole oikein onnistunutta. - --- Sinä et ymmärrä tätä. Se on totta! - -Lanni työnsi minut polveltaan ja tarttui kovakouraisesti hartioihini. - -Silmänräpäyksessä olimme kuin vieraat toisillemme. Hänellä oli ankara -ryhti, kylmä ja arvosteleva katse, hiukan vaaniva. Hän muistutti -Kyttää, sen katsellessa Sinkkaa, kun ne ovat tappelupäällä. - --- Tätä minä en tosiaan ymmärrä. Kuvan me otamme pois, mutta sinun -merkilliset ajatuksesi... - --- Minä en niille mitään mahda. - --- Onko sinulle tapahtunut muuta outoa? - -Lanni sanoi sen sellaisella äänellä, että sydämeni pysähtyi ja minun -teki mieli juosta ovelle, piiloutua jonnekin, ettei hänen tutkiva -katseensa olisi nähnyt kauhuani. Pidätin henkeäni ja suljin silmäni. - -En koskaan, en milloinkaan sano hänelle sisimpiä ajatuksiani. - -Äidin kuva otettiin pois, mutta tänne on tullut joku -- minä en -osaa nimittää häntä, sillä se ei ole mikään eikä kukaan, mutta se -on kuitenkin "joku". Hän juttelee kanssani, en häntä näe, en kuule, -tunnen vain, että hän on läsnä, tietää, mitä ajattelen ja teen. Eilen -hän sanoi: -- Etkö tiedä, että on jo täysi kesä? - --- Taivas, kesä! Minne joutuivat talvi ja kevät? Heitin akkunat auki -ja annoin lämpimän tuulen huuhdella huonetta. Se huumasi minua. -Lienenkö nukahtanut, en tiedä, mutta elävästi näin kotini maalla -kevätauringossa ja väen kevättöissä. Kun heräsin, oli pettymys niin -suuri, että täytyi itkeä. - --- Sinun täytyy nyt lähteä maalle! sanoo joku. - --- En voi Lannista erota, tiedäthän sinä, ettei se meidän välinen -nauha ulotu pitemmälle kuin tuonne alaovelle, sanon minä. - --- Sinun täytyy! Ja minä tunnen, että "joku" on suuttunut. - --- Minä en tahdo! huusin uhallakin. - -On tosiaan kummallista, mitä sitten tapahtui. Joku tarttui -minuun, en osaa sanoa miten, mutta hän tarttui ja piti vallassaan -hetkisen. Painuin vuoteelle. Silmäluomeni eivät totelleet, -räpyttivät ja takertuivat johonkin kiinni. Yritin koettaa sormella --- käsi ei noussut -- enkä minä tuntenut omaa ruumistani. Äkkiä -katselin itseäni, olin silmät raollaan sängyssä kuin pyörtynyt -- -silmänräpäyksen vain -- ja samassa sormeni koskettivat luomia ja minä -kuulin naurua keittiöstä. Se paisui ja paisui vyöryen kuin ukkonen ja -se tukehutti minua. Taistelin, pääsin painostuksesta ja heräsin. - -Lanni pitää minua sairaana ja suostui viemään maalle. -- Minä jään -juhannusillaksi sinne, mutta sitten täytyy heti palata, on paljon -työtä, sanoi Lanni. - --- Mitähän joku nyt sanoo? huudahdin minä. -- Kuka? kysyi Lanni -ihmeissään. - -Minä säikähdin, olin tosiaankin vähällä ilmottaa salaisen ystäväni. - --- Minä olen hyvin kiitollinen tulostasi! sanoin hänelle viattomasti. - - -IV. - -Täällä nyt olemme. Istun huoneessani. On niin hiljaista, että kuulen -ilmassa soittoa, salaperäisessä jännityksessä imeytyy kuumuus -kaikkeen eloisaan ja kilpistyy hyppivinä kipeninä elottomasta. -Kurkkuni on kuiva ja ihossa pistelee, mutta sittenkin on suloista -olla. Näen itseni sellaisena kuin olin viisi vuotta sitten tuossa -akkunassa istuessani koivunoksia hyväillen, silloin -- sinä kesänä -heräsin elämään ja tuntemaan! Viisi vuotta, se on toisinaan pitkä -aika. Isä on käynyt vanhaksi ja kumaraksi. Ijänkö vaikutusta? Eihän -ikä vielä. Surutko? Eihän niitä ole ollut. Minä kyllä arvaan ja saan -isän vielä puhumaan. Niin, isä, kerran sinun pitää avata sydämesi, -tuntea olevasi minun isäni, saada heikolta oman voimasi ja elämäsi -työn tunnustus! Ja sitten minä lupaan kasvaa ja -- työtäsi jatkaa! - -Olen kuin uusi ihminen. Olen nukkunut kolme yötä ja päivää -pääksytysten. Männikön pihkainen tuoksu tunkee keuhkoihini, laajentaa -rintaani. Hämärät seitit silmistäni häviävät ja minä katselen suoraan -kimaltelevaan kotiulappaan. Täällä on laajaa, korkeaa -- täällä on -koti! - - * * * * * - -Tänään isäukko oli hyvällä tuulella ja minä houkuttelin hänet -juttelemaan. Hän on oikeastaan leikillinen, ja veitikka asuu -silmäkulmissa, vaikka vanhemmiten onkin muuttunut hiukan arkailevaksi -ja epäileväksi. Ei ollut aivan helppo saada häntä puhumaan. Äiti oli -laittanut juhannusolutta ja leiponut rieviä ja vehnästä. Uunista -otettiin lampaanjalka ja kermajuusto. Kaikki isän herkkuja. Tupa -tuoksui puhtautta, katajaa ja kuusenhavuja. Isä istui pöydän päässä, -harmaa tukka sileäksi kammattuna, jakaus keskellä päätä, ruskeahko -takki yllään ja piippunysä hampaissa. Hänen suuret kätensä pitelevät -varovaisesti esineitä ja leveät hartiat ovat rennosti kasassa. Isän -koko olemus on minulle sanovinaan: -- Kyllähän näissä jäsenissä olisi -vielä ihmevoimaa, mutta koska ei sitä enää tarvita -- niin olkoon! - --- Mitähän jos isä laittaisi tänne mäntymäelle minulle oikean hovin? - --- Ethän sinä ole mies sitä pitämään, tulee Lanni ja myy enkä minä -rupea kaupantyötä tekemään. - --- Ettehän te kysynyt, silloin kun tähän saareen nousitte, mitä -täältä irti saisi ja minne kaikki sitten joutuisi. Vieraan maata -muokkasitte ja siihen rakennukset kyhäsitte. - --- Se oli silloin, veljesi oli pieni poika, sinä et vielä -syntynytkään. Minun oli pakko lähteä tyhjästä kodistani. Äitisi -hoputti lähtemään maailmalle. Minä tahdoin tarttua kotikamaraan. -Silloin sanoi Suurhuovilan isäntä minulle: -- Muokkaa se Saarmaa, -niin saat sen torpanpaikaksi sadalla vuodessa. Voithan kalastaa. - --- Ja silloin te nousitte saarelle. Kertokaa siitä, isä! Olette vähän -siitä ennenkin puhunut. - --- Eihän sitä olisi miksikään luullut koko saarta. Hullulta tuntui -yritys. Nousimme sitten rannalle. Äidilläsi oli vesuri, minulla -kirves. Kalle poika, veljesi, leikki veneessä koiran kanssa. Ranta -oli niin laakea ja kostea, ettei voinut astua muuten kuin kaatuneiden -puiden päälle. Eikä siinä ollut jalansijaa astuakkaan, oli sitten -niin täynnä puuta, pensasta ja röhnää, ettei pää väliin mahtunut. -Maa oli, nääs, pitkin rantoja vesijättöä ja se tyrkkäsi kasvavaa. -Siinä oli kuusainta, pajua, leppää, tuomea, pihlajaa, vatunvartta, -nokkosta, taikinamarja- ja viinimarjapensasta, kaislaa, ruohoa ja -kortta jos jonkinlaista. Ylempänä kasvoi mahtavia haapoja, koivuja -ja lehmuksia. Tuolla mäntymäen puolella oli oikein vaarihonkia, -sellaisia, ettei niitä pieni mies kaatamaan kyennyt ja kalupuukoivuja -jos jonkinlaisia. - --- Te hakkasitte itsellenne aukon saaren seinään. - --- Minä katkoin kirveelläni paksuja puunjuuria rannassa, kaadoin -suuria ja pieniä puita, panin maata myöten kaikki mitä eteen sattui, -nyljin puhtaaksi rannan kuin teurastaja raavaan. Äitisi oksi -vesurilla puita ja laittoi lehviä ja kantoi risut rovioksi. - --- Siten te pääsitte ensimmäiselle rantatörmälle. - --- Se oli vain kaita väylä ja törmällä juuri kääntymisen tila. -Kyhäsimme siihen häthätää saunan. Siinä sitten tuherrettiin se kesä. -Syksyllä sinä synnyit. - --- Entä sitten? - --- Minä nyljin maata ja sousin vesiä, kalastin, hakkasin halkoja. -Sain sitten irti hevosen ja äitisi kasvatti vasikasta lehmän. Tuli -ensimmäinen talvi ja sen varalle olin kyhännyt elikoille navetan. -Elämä alkoi maistua omalle, vaikka tuherrettiinkin saunassa. - --- Laitoitte sitten tuvan. - --- Niin, sehän se likistettiin, vaikka pienenlainen. Se oli niinkuin -puolet tuosta peräkamarista. Minä olen kahdessakymmenessä vuodessa -rakentanut kolmeen kertaan asuinhuoneeni ja sitten aina vielä -parannellut ja jatkanut tarpeen mukaan. - --- Jos nyt taas vähän jatkettaisiin meitä varten! - --- Kai se nyt minulta jää, ja tuskin te tänne tulette sen kummemmin. -Mitä näistä meikäläisten maista ja majoista teidän ylhäisten asua. -Siellähän te maailmalla. Kalle veikkosi on vieraantunut ja sinun -Lannisi on toista rotua. - --- Minä en ole, enkä koskaan näistä maista luovu! - -Isän kasvoille nousi punaa ja silmät sädehtivät. - --- Oikeinkos sinä tyttöseni tosissasi? - --- En luovu! - --- Sietäisihän se, sietäisi totisesti, sanoi isä ja jättiläisvartalo -ojentui hiukan. - --- Minä vain muistelen, kuinka te, isä, kuokitte, kuinka kiiltävä -kuokanterä säännöllisesti kohosi ja sitten vauhdilla suhahti maahan -ja nykäisi sieltä tumman turpeen, kokkareen kokkareelta ja niin on -kaikki pellot täällä sinun kuokkasi jälkiä. - --- Niinhän sitä viljelystä tehdään, kuinkas sitten! Olenhan minä -vähin kuokittanutkin. Nyt on mielestäni kylliksi, omiksi tarpeiksi. - --- Riittäähän se! - --- Niin, minulle ja muorille ja vähän muillekin, ellei...! isä katsoi -taas epäilevästi minuun. - --- Minä en täältä lähde, en pahallakaan! - --- Älä tyttöseni lähdekkään, äitisikin sinua täällä tarvitsee. - -Isä vilkaisi hellästi äitiin muurin luona. - --- Minnekäs sinä, muori, ne havaslangat laitoit? - --- Minäkös ne laitoin minnekään. Unohdit kai ostamatta taikka jätit -laivaan kaupungista tullessasi. - -Oli somaa nähdä, kuinka isä oli joutuvinaan hämille. - --- Taisin tosiaan jättää sinne kahvilaan. Join siellä lasin keltaista -ja se hylky meni päähäni. No, muori, älä nyt tuosta. Menen hakemaan -sieltä pian takaisin ne kalat, jotka sinne keväällä vein. - -Isä vilkaisi minuun veitikkamaisesti ja äiti myhähti hellan ääressä. - --- Saatkin tuoda suolasilakoita väelle, kun on nuottakin rikki, ja ne -parsinlangat unohdit. - --- Katsoppas, muori, tuonne rannalle päin, sanoi isä. - --- Rupeatkos sinä nuottaa paikkaamaan juhannusaattona, kun sen tuonne -olet levittänyt? - --- Emme taida toista kertaa tarvita mennä nuotalle tänään. - --- Jokos te kävitte? kysyi äiti. - --- Menehän katsomaan aitan eteen. Laitoin tytöt perkaamaan. - -Minä juoksin ulos. Jotakin merkillistä on tietysti tapahtunut, -muuten ei isä olisi viitsinyt siitä puhua. Tosiaan -- kaksi suurta -saavillista suuria, lihavia lahnoja. - --- Aitassa niitä on jo osa valumassa ja katsokaa, rouva, tuolla on -iso kopallinen, kehuivat tytöt. - --- Mainio apaja! - -Isä oli tullut myöskin ulos. -- Omista kalavesistä, sanoi hän -kohottaen harmaata päätään. -- Olen niitä hoitanut ja nää naapurit -täällä sanovat taikoneeni, hymähti hän. -- Ei ne kalat niin vaan -köpelön kouraan tule. Ilmankos tää saari nyt olisi oma ja vanhuuden -päivä varma. Ei niitä tarvita Kallen apuja, ja se sinun suuri herrasi -taitaisi kiittää kunniasta, ellei vallan halveksu! - --- Isä kulta, älkää nyt! - -Kiikku lehmuksien alla on lahonnut. Joutsen rannalla on vuosia -torkkunut suullaan ja aurinko tirkistelee sen rakosista. Koivu -akkunani alla on nostanut oksansa niin korkealle, ettei yksikään -lehti pilkistä akkunastani sisään. - -Äiti tuvassa puuhaillessaan astuu lyhyin ja tihein askelin, niin että -tohvulat sihahtelevat ja käyrä vartalo nytkähtelee. - -Kyttä aina vain lojuu. - --- Taitaa olla vanhuuttaan veltto, ei viitsi haukkuakkaan enää, sanoo -äiti. - -Kyttä kuulee itsestään puhuttavan, haukahtaa pari kertaa meille -mieliksi ja vaappuu ovelle, mutta palaa samassa ja painuu muurin -viereen. - --- Velvollisuus vanhan veressä panee pyörimään, vaikkei tässä aina -pyörimisen arvoista olisikaan, sanoo äiti. - -Kello ystäväni harppii harvakseen ja narahtaa joka heilahduksella: -- -Onhan aika mitattava, vaikkei aikaa tarvitakkaan! - -Sattumalta vilkaisen akkunasta. Näen Lannin rantatörmällä. Hän -heiluttaa hattuaan ohi kiitävälle laivalle. Aava ulappa on hänen -taustanaan -- pitkä, hoikka vartalo, ylpeä pää, esteettiset piirteet, -prinssi meidän maalla, perintöprinssi vastoin tahtoaan. - -Katson kotitupaani ja sydäntäni kolottaa. Minun prinssini on täällä -kuin korkea lilja saunan matalalla akkunalla. - -Lanni tulee sisään, kumartuu hiukan ovesta astuessaan. - --- Ilmaa, ilmaa, huohottaa hän. -- Akkunat auki, täällä tukehtuu. - -Hän heittää molemmat avattavat puoliskot selkiselälleen ja istuu isän -viereen pöydän päähän. - --- Tämä talo paha olisi myytävä ja ostettava kaupungissa hyvä tontti -ja sitten rakennettava talo! sanoo hän suoralla tavallaan isälle. - -Isä katsoo minuun ivallisella hymyllä, laskee raskaan kätensä -olalleni ja nousee mennäkseen toiseen huoneeseen. - --- Täällä sisällä on tosiaan kuuma, minua huimaa, mennään ulos, -Lanni! ehdotan tuskissani. - --- Minä menen metsään hakemaan juhannuskoivuja, selittää Lanni ja -lähtee. - -Minut valtaa samanlainen olo kuin kaupungissa, pienessä kodissamme, -silloin kun "joku" puhui minulle. Hän ei kuitenkaan voi puhutella -minua täällä. Olenhan minä kotona, ei mitään outoa eikä merkillistä -voi tapahtua. Se olisi kauheata, silloin en enää viihtyisi täälläkään. - -Pakenen vanhan kaivon kannelle varjoon. Se on rakennuksen päässä, -ruohon ympäröimä, yksinäisenä ja unhotettuna. Ennen oli sen kansi -täynnä astioita: saaveja, soikkoja, kippoja, kiuluja, lusikoita, -kauhoja ja härkkimiä. Ne viruivat auringossa kuivamassa pesun -jälkeen, kilvan hohdellen puunvalkeuttaan. Nyt ovat kaivon -kansilaudat koloiset ja lahonneet Tämä oli ennen äidin kaivo. Nyt -ovat vieraat kädet ottaneet työt ja astiat haltuunsa ja muuttaneet ne -uudelle kaivolle. - -Minun on sääli vanhaa kaivoa, johon usein huutelin sen kansiaukosta -haukkumasanoja omalle naamalleni tummassa veden pinnassa. Kaivo -vastasi hiljaisella mutinalla. Yritän katsoa nytkin kuvaani. - --- Taivas, en enää milloinkaan etsi kuvaani sinun pahansuovalta -pinnaltasi! Sinä vetelet tummia varjoja ohimoilleni ja kuvaat -poskeni ludoiksi. Olisithan sinä voinut minua sääliä ja näyttää -pyöreäposkisen tyttösen kasvot. - -Minua ei enää janota. Vanhassa kotikaivossa on ummehtunutta vettä. - -Aidan takana, pellon puolella hirnahtaa hevonen. Lieneekö Liisa, on -sen näköinen. - --- Tsee, tsee, Liisa! - -Se kääntää päänsä ja hirnahtaa, astuu kömpelönä aidan viereen. - --- Puttehan sinä oletkin, pieni valkea merkki otsassasi sanoo sen. -Vai on sinusta tullut tuollainen ronkkaluinen ja takkukarvainen. -Terve, terve, vanha lapsuudentoveri! - -Katselemme taas silmästä silmään ja kaipaamme niitä aikoja, jolloin -me kaksi leikimme, jolloin isä ja äiti, Liisa-emä ja koko väki hääri -pellolla -- niin, niin, silloin kun me olimme lapsia. Kuule, Putte, -sitten piti tulla meidän vuoromme astua täällä aisoihin. Sinä olit -uskollinen, olet täyttänyt velvollisuutesi. Minä olen pettänyt teidät -kaikki. - -Putte räpyttää silmiään. Menen aittaan, tuon sieltä leipää Putelle. - -Näin kerran erään päiväläisen syövän. Hän oli ollut metsätöissä. -Hartaana ja hiljaisena hän istui pöydän ääreen, kumarsi päänsä ja -otti leivän kuin pyhän esineen, söi tarkkaan ja hitaasti joka murun. -Hän ei kenestäkään huoneessa välittänyt, oli yksin kuin ollaan -kirkossa. - --- Hyvää päivää, terve tuloa! sanoo siellä joku. - --- Kas, Arvo, en ollut tunteakaan sinua. - -Edessäni seisoo pitkä, nuori mies. Leveä ja lämmin käsi pitelee -sormiani ja minun pitää nostaa päätäni katsoakseni tummanharmaisiin -silmiin. - --- Sinusta on tullut suuri mies. - -Arvo punastuu ja hänen kasvoillaan on niin hyvänsuopa hymy, että -tahtoisin taputtaa poskelle, mutta pelkään sen loukkaavan hänen -miehuullisuuttaan. Oma tuskani läikähtää minussa ja tahtoo päästä -valloilleen. - --- Täällä on kaikki muuttunut, tunnen olevani liikaa. Te ette enää -omista minua. Lanni puhui isälle talon myymisestä. - --- Eiköhän se olisi lopulta viisainta? Isäsi ei enää kauaa jaksa eikä -teistä kukaan välitä maanhoidosta. - --- Se on sittenkin paha aikomus. - --- Jos myytte, niin minä ostan. - --- Silloin minun täytyisi vihata sinua! - -Arvo hiukan hätkähti. - --- Etkö sinäkään, Arvo, ymmärrä, että tämä on minun kotini ja että -sen myyminen olisi häpeä meille kaikille. - --- Rakentakaa komea huvila ja asukaa kesäisin täällä. - --- Sinä et taida ymmärtää minun koti-ikävääni, ethän ole koskaan -ollut pitkiä aikoja kaupungissa etkä ihan oudossa seudussa -milloinkaan. Minä olen ikävöinyt ja nyt tiedän olevani kadotettu, -jos menetän tämän sopen täällä. Rakentaa uusi huvila! Silloin minä -kulkisin täällä ja itkisin kaikkien vanhojen ja rakkaiden esineiden -häviämistä kuin Sinkkakissa sukunsa upotusta. - --- Muuta ne huvilaan. - --- Sinä olet soma. Ei meidän vanha kello viitsisi käydä siellä -eikä äidin rukki jaksaisi surista. Laittaakko leivinuuni siellä -asuinhuoneeseen loimuamaan ja pitkä ruokapöytä tarinoimaan kaikkea, -mitä se on väen kuullut juttelevan? Se olisi minun tupani herjaamista -Ja sitäpaitse, meidän asuinrakennus on erittäin hyvässä kunnossa... - --- Mitä se kaupunkilaisille on? - --- Minä en ole kaupunkilainen enkä koskaan siksi tule! - --- Isäsi ei tahtoisi jättää taloansa vieraille. - --- Ei tarvitsekkaan. Ole sinä minun puolellani, jos tästä vielä -vaikeuksia syntyy. Olen saanut jälleen rohkeutta ja koti tuntuu taas -kodilta. - -Olimme hetken vaiti. -- Mennään katsomaan minun koivuani uimarantaan, -ehdotin minä. - --- Se on ennallaan, paitsi että se on kasvanut. Siihen ei täällä -kukaan koske ja kuori on säilynyt eheänä. Ne minun vanhat -kaiverrukseni... - --- Ahaa, tiedän, tiedän! Kas, tästä on viety juhannuskoivuja, tuossa -on jäljet. - --- Näin tullessani arkkitehdin ja pari renkipoikaa kirveet kädessä. -He menivät veneellä ja kiersivät niemen. Kas, tuolta on kaadettu -koivu ja oikein suuri. Tarpeetonta haaskausta ja tuolla toinen oikea -vaari! Ovatko he...! - -Arvo malttoi samassa mielensä ja punastui maamiesverensä -kuohahtamista. - --- Mieheni hakee kalupuita. Minulla on paha aavistus -- minun -koivuni, onnen koivuni...! Juokse katsomaan, minä odotan. Kuinka minä -voinkin olla niin muistamaton, etten varottanut Lannia! - -Arvo palasi pian ja ilmotti, että se oli kaadettu ja viety veneellä -kotiin. - --- Kaikki, kaikki täällä nyhdetään irti. Isä menee pian, äiti seuraa -häntä. - --- Sinä jäät ja alat uudestaan, sanoi Arvo lohduttaakseen minua. - --- Minähän se juuri olen hakattu tyvestäni poikki ja juureni ovat -täällä aivan kuin koivunikin. - --- Sinusta tulee hyvä kalupuu niinkuin koivustasikin. - --- Sinäkin ivaat minua. Hyvästi, Arvo, en olisi luullut sinua noin -kovaksi. - -Arvo oli onneton ja tahtoi peruuttaa sanansa. Mitä se auttaisi? Onhan -asia kuitenkin totta, ja kirveet silpovat minut lastu lastulta, mutta -ei vielä! - -Istumme kolmisin pöydässä, isä, Lanni ja minä. Äiti tassuttelee -pöydän ja muurin väliä, ei malta istua. - --- Pelkäättekö, äiti, että sisärattaisiin tulisi vika kuin vanhaan -kelloomme, jos hetken pysähtyisitte? - --- Taitavat olla ruosteessa. - --- Löysin metsästä mainioita puita, sanoo Lanni. - --- Kaadoitte minun koivuni uimarannasta. Isä ja äiti katsoivat minuun. - --- Se oli komea ja kaunis puu. Sen latvasta saa hyvän juhannuskoivun. - --- Kyllä kai. - -Isän leuka tutisee. - --- Tuodaan se tänne tupaan, ehdottaa Lanni. - --- Ei, Lanni, pystytä se tuonne pihaan. Se viihtyy siellä paremmin. - --- Voitko sinä pahoin? kysyy Lanni äkkiä. - --- On hiukan paha mieli koivustani. - --- Pikku hupakko, metsä on puita täynnä! - -Lanni viheltää ja puuhaa koivujen pystyttämisessä. Voi, maailman -prinssejä, he luulevat, että koivu on vain pelkkä sieluton -puu, maahan hakattava milloin tahansa. Heillä ei ole missään -nimelliskoivua, joka osaisi puhua. - - * * * * * - -Lanni on lähtenyt kaupunkiin ja minä ihmettelen, että se meidän -välinen nauhamme nyt voi venyä vaikka kuinka pitkälle. Lanni oli -kuitenkin hyvin levoton ja lupasi pian tulla katsomaan ja tuoda -minulle seuranaisen. Minä en muka saa olla yksin nyt. Se on totta, -en ole vielä kirjalleni puhunut siitä ihmeellisestä, jota odotan. Se -täyttää mieleni uudella rohkeudella. - -Suuri hiljaisuus ja rauha soi minussa ja ympäristössäni. Elämä ja -sen tarkotus selviää minulle hitaasti, on kuin harmaa verho kohoaisi -vähä vähältä. Vielä hiljan tänne tultuani kaipasin täällä entistä -lapsuusmaailmaani. Nyt en sitä enää tahtoisi takaisin. Onhan nyt -minun aikani astua elämän aisoihin, alkaa siitä, mihin isä ja äiti -lopettavat. - -Päätän itsekseni, etten muuta täältä pois ja se rauhottaa minua ja -tekee elämäni täällä arvokkaaksi. Minun pitää luoda koti hänelle, -joka minun kauttani maailmaan tulee. Minä tahdon, että hän aina voisi -muistaa synnyinkotinsa, aina voisi palata tänne avarasta maailmasta -ja löytää täällä tyyssijan. Nämä polut täällä todistakoot hänen -ensi askeleensa ja tanhuat hänen riemuisan leikkinsä. Tämä ranta -täällä olkoon hänen uintipaikkansa ja soutuvalkamansa. Näitä peltoja -hän kylväköön, ja kasvattakoot ne hänen leipänsä. Tämän talon väen -seurassa hän oppikoon tuntemaan oman kansansa ja säätynsä elämän. -Minä tahdon niin, ja minulla lienee oikeus siihen, sillä hän on -minun lapseni. Me kuljemme yhdessä kenties kuoleman portin ohitse -ja voi sattua, että jompikumpi meistä, kenties molemmat astumme -siitä sisälle. Jos meille elämä lahjotetaan, alotamme sen yhdessä, -erottamattomina. Hän lapsuuden ihanan ajan ja minä elämän ja työn -keskipäivän. - -Jos Lannilla olisi isän taikka äidin koti, jossa hänen vanhempansa -olisivat elämänsä viettäneet, tahtoisin mennä sinne. Muistan kuinka -kihlausaikanamme olisin halusta puhunut hänen vanhemmistaan, -tahtonut nähdä heidät, puhutella heitä isäksi ja äidiksi, oppia -heidän tapojaan ja rakastaa heitä. Lannin äiti oli ollut muukalainen -ja isä kulkenut kaupungista kaupunkiin. Heillä ei ollut mitään -kotiseutua. Lanni oli syntynyt Ruotsissa, eräässä sairaalassa. -Kasvavana poikana hän siirtyi vanhempiensa kera paikasta paikkaan. -Isä oli rakennusurakoitsija. Lanni puhuu monta kieltä, tuntee paljon -ihmisiä ja viihtyy kaikkialla. Häneltä puuttuu kokonaan tahto kiintyä -johonkin paikkaan, mutta sen sijaan hän osaa erinomaisen hyvin valita -tuttavansa ja arvostella, mihin mikin kelpaa. Minä oikein pelkään -hänen silmiään. Ne saavat minut taipumaan vaikka mihin. Jos hän -tarmokkaasti tahtoo minut täältä pois, en tiedä miten käy. Täällä on -minun turpeeni, ja jos erota pitää, kuihdun minä kuin juhannuskoivu. - - * * * * * - -En ole kuukausiin mitään kirjottanut. Elämä on ottanut minut olalleen -ja kantanut vinhaa vauhtia tapahtumasta toiseen. - -Minun poikani on syntynyt ja me olemme kaikki eläneet nämä kuukaudet -vain häntä varten. Huumauksesta herätti meidät isäni sairaus ja -kuolema. - -En ollut koskaan nähnyt kuolemaa silmästä silmään. En ensin -käsittänyt, mitä tapahtui. Se oli kuin jatkoa sairauteen, mutta kun -tuttu ja rakas silmä pysyi suljettuna, jouduin tuskan valtaan, olin -hetken kuin hengenhädässä. Sitten rauhotuin ja katselin isää kuin -elossa olevaa. Kolmantena päivänä hän oli aivan muuttunut. Kalma -oli kuvannut hänet muotoisekseen. Oli aivan kuin rautainen käsi -ojennettuna erottamaan hänet minusta -- outo tuskallinen kammo kielsi -koskettamasta omaa isää. Silloin suru ensi kerran kouristi minua, ja -isä siirtyi kauas -- jonnekin saavuttamattomiin. Hän oli kuollut. Nyt -hän on haudattu. - -Sylissäni hymyilee pieni poikani. Sen jokainen jäsen on suloinen kuin -kukka ja minä unohdan riemuisena koko maailman tämän pienen käärön -vuoksi. Tässä on työni ja elämäni, juuri tässä polvellani. Vaikka -minulta otettaisiin kaikki: isä, äiti, koti, maa ja kansa, niin elän -kuitenkin, sillä tässä sylissäni on niiden korvaus, uusi elämä, joka -minua tarvitsee. - -Lanni on ylpeä pojasta ja antaa meidän jäädä tänne. Toivon -äitivanhani elävän kauan, kauan! Hyvin itsekkäistä syistä. Lanni -on puolittain luvannut antaa meidän olla täällä niinkauan kuin -äiti minua tarvitsee. Sillä aikaa vanha kotini ehtii hiipiä Lannin -sydämeen... - -Kävimme uimarannassa katsomassa entisen koivuni kantoa. Keväisen maan -uhkuvasta povesta oli noussut nesteitä kannon päähän. Juuret olivat -imeneet maaemoa ja varanneet eineitä suurelle, ihanalle puulle. -Nesteet olivat alttiisti ja riemuiten valuneet juurien imusoluissa -kuvitellen pääsevänsä muuttumaan lehtivihreäksi, kuoren valkeudeksi, -koivun sulotuoksuksi ja rungon rakentajaksi, makeaksi mahlaksi. -Ne olivat kuvitelleet nostavansa puuhun elämän tenhon, niin että -se huminoiden riemuaan laulaisi kuin linnut, jotka lemmen suloa -livertävät. Mutta noustuaan kantoon, olikin tullut tyhjyys vastaan -ja solut ammottivat kellertävinä. Nesteet pulppusivat oman voimansa -ja riemunsa pakottamina kuohuen ja vaahdoten, valuivat maahan kuin -hurme haavasta ja muuttuivat näljäiseksi homeeksi ja kellertäväksi -kääväksi. Se puu oli kuollut ja kanto alkoi mädätä. - -Kannon juuresta tuikkivat päitään silkkilehtiset vesat ja tuossa -lähellä oli jo kaunis puunalku. - --- Katsos, Lanni, tässä on Pojun onnen koivu. Sitä et sinä saa -koskaan kaataa. - --- Enkä myydä, lisäsi Lanni. - --- Etkä myydä. Maa on isän perkaama, ja nyt se on meidän. - --- Ja sinä olet piintynyt patriootti. - --- Kotiturpeeseen kiintynyt. Minun juureni ovat täällä. Ei ole hyvä -katkaista runkoa, silloin kuihtuisin kuin juhannuskoivuni! - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RISTIRIITOJA*** - - -******* This file should be named 53998-8.txt or 53998-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/9/9/53998 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53998-8.zip b/old/53998-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index c66dca7..0000000 --- a/old/53998-8.zip +++ /dev/null |