diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 19:32:16 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 19:32:16 -0800 |
| commit | 22e266e87ff9ff22208a42888830e2a1f911e8c7 (patch) | |
| tree | 2a2691b03b5ea2ec8cbbdcde14d0d0e0256a21f2 | |
| parent | b719f698685fded961f88c964f6f19a4f2852d33 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53840-8.txt | 11547 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53840-8.zip | bin | 201149 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 11547 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..31f1e38 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53840 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53840) diff --git a/old/53840-8.txt b/old/53840-8.txt deleted file mode 100644 index 12f07f8..0000000 --- a/old/53840-8.txt +++ /dev/null @@ -1,11547 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Äiti, by Maxim Gorky - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Äiti - -Author: Maxim Gorky - -Translator: Hanna Kunnas - -Release Date: December 30, 2016 [EBook #53840] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ÄITI *** - - - - -Produced by Juha Kiuru - - - - - - -ÄITI - -Kirj. - -Maxim Gorkij - - -Suom. Hanna Kunnas - - - - - -Fitchburg, Mass., -Suomalaisen Sosialistisen Kustannusyhtiön Kustannuksella, -1907. - -Raivaajan Kirjapainossa. - - - - -SISÄLLYS: - - Tuhkassa - Hiiloksen herääminen - Sydämen valo - Hirmuinen sana - Sydämet tasapainossa - Ihmisen turva - Valoa hakemassa - Suon usvat - Osalliseksi liitetty - Ystävät neuvottelemassa - Vapauden henki - Valistuksen jano - Lähetyssaarnaajan lähtö - Vankeudessa - Mielenosoituksen suunnitteleminen - Sissin kuolema - Viesti kedoilta - Ensimäinen taistelu - Äidin ääni - Uudessa maailmassa - Miehet riveissä - Yö metsäkämpällä - Toverit työssä - Vieläpä kuolemassa - Poliisi ja talonpoika - Vankilan voima - Venäläisen oikeuden edessä - Vankien paljastukset - Äidin uhrikuolema - - - - -Tuhkassa - - -Joka päivä puski tehtaan pilli äkeän puhalluksensa, jonka räikeä -mylvintä kumeasti värähdellen levisi yli savuisen ja rasvaisen -ilmaperän, jossa työläisten hökkelit sijaitsivat; ja kuuliaisina -höyrynvoimalle, purkausi työväki pienistä harmaista asunnoistaan -kaduille. Synkkäkatseisina kiiruhtivat he minkä ennättivät, aivan -kuin pelästyneet russakat, lihakset jäykkinä riittämättömästä unesta. -Kylmässä aamuhämärässä soluivat he kapeita, kivittämättömiä katuja -myöten korkeaan kivihäkkiin, joka odotti heitä kylmällä varmuudella, -valaisten heidän mutaista tietänsä lukuisilla nelisnurkkaisilla -silmillä, jotka olivat keltaisina rasvasta. Muta lätisi heidän -jalkainsa alla ikäänkuin ivaavalla säälillä. Sieltä täältä kuului -unisten äänien käheitä huudahduksia; haukkumiset ja tora täyttivät -ilman pahaenteisinä; ja tätä joukkoa toivottivat tervetulleiksi -koneiden kuuroksi tekevä raskas jytinä ja jyske, sekä höyryn -pullahdukset. Mustina ja pelottavina kohottivat tehtaan piiput paksut -vartensa korkealle kylän yläpuolelle. - -Iltasella, kun aurinko oli laskemassa, ja sen punaset piirrot -himmeten välähtelivät talojen ikkunoissa, syöksi tehdas väkensä -ulos kuin poltetun tuhkan, ja taas vaelsivat nämä savusta mustunein -kasvoin pitkin katuja, levittäen ympärilleen kirmakan koneöljyn hajua -ja näyttäen nälkäisiä hampaitansa. Mutta nyt oli heidän äänessään -jotain hyväntuulen, melkeinpä ilon tapaista. Raskaan työn palvelus -oli loppunut siksi päiväksi. Kotona odotti heitä illallinen ja lepo. - -Tehdas oli nielaissut päivän mahaansa ja kone oli imenyt ihmisten -lihaksista tarvitsemansa voiman. Kulunut päivä oli pyyhkäissyt -pois jäljettömästi. Mies oli astunut uuden huomaamattoman askeleen -hautaansa kohti; mutta hän näki lähellä edessään levon virkistyksen -sekä kapakan ilot ja hän oli tyytyväinen. - -Pyhäpäivänä nukkuivat työläiset kymmeneen asti. Silloin vakavat -ja naineet ihmiset alkoivat pukea parhaisiin tamineisiinsa, ja -ripitettyänsä nuorta väkeä heidän välinpitämättömyydestänsä, menivät -he kirkkoon messua kuulemaan. Kirkosta palattuansa alkoivat he -popsia piirakoita, venäläisten kansallisherkkua, ja painautuivat -taas levolle aina iltaan saakka. Vuosien väsymysten paino oli -hivuttanut pois heidän ruokahalunsa, ja voidaksensa syödä, joivat he -ensin pitkään ja syvään, kiihottaen veltostuneita vatsalaukkujansa -kitkerällä ja väkevällä oluella. - -Iltasella huvittelivat he itseänsä joutilaina kaduilla; ja ne joilla -oli kalossit, panivat ne jalkaansa, vaikka olisi ollut aivan kuiva, -ja ne joilla oli sateensuojat, kantoivat niitä, vaikka aurinko olisi -paistanut. Kaikilla ei ollut kalosseja eikä sateenvarjoja, ja sen -vuoksi ne, joilla oli, halusivat edes hiukkasen loistaa tärkeämpänä -kuin naapurinsa. - -Tavatessansa toisensa puhelivat he tehtaasta ja koneista, ja heidän -moitteensa esimiestänsä kohtaan kohdistui yksinomaan kaikkeen mikä -hyvin läheisesti koski tehdasta ja heidän työtänsä. Ainoastaan -harvoin, ja silloinkin hyvin heikosti, välähti voimattomien ajatusten -yksinäisiä säteitä heidän väsyttävään, yksitoikkoiseen puheeseensa. -Kotiin palattuansa riitelivät he vaimojensa kanssa, ja usein -pehmittivät heidän selkäänsä armottomasti nyrkeillänsä. Nuori väki -istuskeli kapakoissa, tahi olivat illanistujaisissa toistensa luona, -pelasivat harmonikkaa ja lauloivat rivoja lauluja, joista kauneus oli -kaukana, tanssivat ja puhelivat tuhmuuksia humalapäissään. - -Puolikuolleina työstä juoda latkivat miehet kiihkeän nopeasti, ja -jokaisessa sydämessä heräsi ja kasvoi käsittämätön sairaloinen -ärsyminen. Se vaati purkautumista. Ja tarttuen ahnaasti jokaiseen -tekosyyhyn, joka antoi aihetta tämän rauhattoman tunteen -laukaisemiseen, hyökkäsivät he toistensa kimppuun joutavista -vähäpätöisyyksistä, pahaenteisellä petomaisella hurjuudella, -antautuen verisiin riitoihin, jotka toisinaan päättyivät -vaarallisilla loukkauksilla, vieläpä joskus kuolemalla. - -Tämä vaaniva pahe kasvoi yhtämittaa, yhtä syvälle syöpyneenä kuin -heidän lihastensa paranematon väsymys. He olivat jo syntyessään -perineet tämän synnin isiltänsä. Mustan varjon tavalla seurasi se -heitä aina hautaan saakka, pakottaen heitä rikoksiin, jotka olivat -hirvittäviä aiheettoman julmuutensa ja raakuutensa takia. - -Sunnuntaisin tulivat nuoret kotiin hyvin myöhällä yöllä revityin -vaattein, likasina ja pölysinä, naamat rikki; he kehuivat ilkkuen -miten paljon olivat pieksäneet tovereitansa, tahikka mitenkä he -olivat heitä haukkuneet, kyyneliin saakka raivostuneina iskuista ja -loukkauksista, joita he olivat saaneet, hoiperrellen surkuteltavan -humalassa, onnettomina ja inhottavina. Joskus toivat äidit ja -isät poikiansa kotiin, kun olivat löytäneet heitä kaduilta tahi -kapakoista, tunnottomuuteen saakka juopuneina. Vanhemmat toruivat ja -noituivat heitä ja pieksivät heidän pesusienen kaltaisia ruumiitansa, -jotka olivat viinasta ja oluesta pöhöttyneet; sitte panivat heidät -enemmän tahi vähemmän säännönmukaisesti vuoteille, herättääksensä -heidät varhain seuraavana aamuna, jolloin tehtaan pillin mörisevä -ääni kaikui heidän korviinsa. - -He haukkuivat ja pieksivät lapsiansa minkä suinkin saattoivat, -ymmärtämättä että juopumus ja paha käytös, joka oli nuorisolle -moitteen alaista, näytti kuuluvan aivan laillisesti vanhemmille -ihmisille. Kun he olivat olleet nuoria, olivat hekin juoneet ja -tapelleet, ja saaneet samaten selkäsaunoja vanhemmiltansa. Elämä -oli aina ollut tämmöistä. Se virtasi yksitoikkoisesti ja hitaasti -alas mutaiseen ja sameaan virtaan, vuosi vuoden jälkeen; ja se oli -jokapuolelta sidottu kiinni vanhoihin tapoihin, jotka johtivat heitä -tekemään yhtä ja samaa päivästä päivään. Ei kellään heistä nähtävästi -ollut aikaa tai halua pyrkiä vaihtamaan tätä elämänmuotoa. - -Joskus, pitkän ajan kuluttua, saattoi muukalainen ilmestyä kylään. -Ensimältä herätti hän huomiota paremmin sentähden että hän oli outo. -Sitte herätti hän kepeän taikauskoisen ihmettelyn kertomuksillansa -entisistä työpaikoistansa. Jonkun ajan kuluttua hupeni uutuuden -viehätys pois, ihmiset alkoivat tottua häneen, ja hän jäi huomiota -herättämättä toimimaan. Hänen jutuistansa selveni, että työmiesten -elämä on sama kaikkialla. Ja jos niin kerran oli, niin mitäpä tuossa -oli jauhamista? - -Joskus kuitenkin joku muukalainen puheli omituisia asioita, joita ei -koskaan ennen oltu kuultu kylässä. Miehet eivät väittäneet vastaan, -mutta kuuntelivat hänen kummallisia juttujansa epäuskoisina. Hänen -sanansa herättivät sokeata ärtymistä muutamissa, pelästynyttä -hämmästystä toisissa, jota vastoin muutamien rauha oli häiriintynyt -heikolla, varjon tapaisella toivolla jostakin, he eivät tienneet -mistä. Ja he alkoivat kaikki juoda yhä enemmän, ajaaksensa -matkoihinsa tarpeettoman, levottoman kiihotuksen. - -Havatessansa muukalaisessa jotakin tavatonta, pysyttivät kyläläiset -vastenmielisen tunteen kauaksi aikaa häntä kohtaan, ja kohtelivat -häntä epäluulolla. He näyttivät pelkäävän että hän heittäisi jotakin -heidän elämäänsä, joka häiritsisi sen suoraa, kammottavaa väylää. -Surullinen ja vaivaloinen oli tämä kulku vielä luonteeltaan. Ihmiset -olivat tottuneet siihen, että elämä aina painoi ja rasitti heitä -samalla voimalla. Toivottomana käännöksestä minnekään parempaan päin, -katselivat he jokaista uutuutta ainoastaan mahdolliseksi lisäämään -heidän kuormaansa. - -Ja maakylän työväki karttoi jokaista joka puhui heille epätavallisia -asioita. Sitte nämä henkilöt katosivat taas, mennen jonnekin muualle, -ja ne jotka jäivät tehtaaseen elivät erillään, jos he eivät voineet -sekoittua ja elää yhdessä yksitoikkoista elämää toisten kyläläisten -kanssa. - -Elettyänsä tällaista elämää noin viisikymmentä vuotta, heitti -vaivainen työjuhta henkensä. - -Siten eleli myöskin Michael Vlasov, synkkä, peloittavan näköinen -mies, jonka pienet silmät katselivat jokaista tiheäin kulmakarvojen -alta epäluulon alaisesti ja joka hymyili epäluottamuksen pahaa -hymyilyä joka ihmiselle. Hän oli tehtaan paras lukkoseppä, ja väkevin -mies koko kylässä. Mutta hän oli hävytön suustaan eikä kunnioittanut -esimiehiä eikä tehtaan ylipäällikköä, jonka vuoksi hän ansaitsi -vähän; joka juhlapäivä pieksi hän jonkun pahanpäiväisesti, ja sen -vuoksi kaikki inhosivat ja pelkäsivät häntä. - -Useamman kerran oli yritetty antaa hänelle selkäsauna vuorostaan, -mutta menestyksettä. Kun Vlasov huomasi että päällensä hyökättiin, -otti hän kiven, puun tai rautapalan käteensä ja odotti sitte -vihollisen lähestymistä hajasäärin. Hänen kasvonsa kun olivat -kokonaan sakean mustan parran peitossa, aina silmistä kaulaan saakka, -ja kätensä paksun villaisen karvan peittämät, herätti hän jokaisessa -kauhun sekaista pelkoa. Väki pelkäsi varsinkin hänen silmiänsä. -Pienet ja terävät kun olivat, näyttivät ne tunkevan ihmisen läpitse -kuin teräsruuvit, ja jokainen joka kohtasi niiden katseen, tunsi että -hänellä oli vastassaan eläimellinen, raaka voima, jolle pelko oli -tuntematon ja joka oli valmiina lyömään armottomasti. - -"Pötkikää tiehenne, likaiset madot!" huusi hän vihaisesti. Hänen -rumat keltaiset hampaansa välähtelivät kauheasti sakean parran -sisältä. Miehet menivät matkoihinsa lausuen avuttomia kirouksia. - -"Likaiset madot!" huusi hän heille, ja hänen silmänsä kiiluivat kuin -terävät naskalit. Sitte, pitäen kätensä hyökkäysasennossa, lyhyt, -paksu piippu hampaissa, kulki hän heidän perässään, huutaen aina -vähän päästä: "Kuka haluaa kuolemaa, se tulkoon?" - -Ei kukaan halunnut. - -Hän puhui vähän ja "likainen mato" oli hänen lempilauseensa. Sitä -nimeä hän käytti tehtaan päällyskunnalle ja poliisille, ja näin -tervehti hän tavallisesti vaimoansa: "Sinä likainen mato, etkö näe -että vaatteeni on revitty?" - -Kun hänen poikansa Pavel oli neljäntoista vuoden vanha, tuli -Vlasoville äkkiä halu vetää häntä tukasta vielä kerran. Mutta Pavel -tempasi raskaan rautamoukarin, ja virkkoi lyhyesti: "Älä koske -minuun." - -"Mitä!" kysyi isä, kumartuen hennon ja pitkän poikansa puoleen. - -"Kylliksi!" sanoi Pavel. "Minä en anna enää kurittaa itseäni." - -Ja avaten tummat silmänsä selkiselälleen, heilutti hän suurta vasaraa -ilmassa. - -Isänsä katsoi häneen, solmi kätensä yhteen selkänsä taakse ja sanoi -hymyten: "Hyvä on." - -Sitte veti hän syvän henkäyksen ja lisäsi: "Sinä likainen mato!" - -Hetkinen sen jälkeen virkkoi hän vaimolleen. "Älä pyydä rahaa enää -minulta. Pavel elättää sinut nyt." - -"Ja sinä aijot juoda kaikkityyni?" uskalsi hän kysyä. - -"Se ei kuulu sinulle, likainen mato!" - -Tästä ajasta kuolemaansa saakka, koko kolmeen vuoteen, ei hän -huomannut eikä puhutellut poikaansa. - -Vlasovilla oli koira, yhtä karvainen ja iso kuin hänkin. Se saattoi -hänet tehtaalle joka aamu, ja odotteli häntä joka ilta portilla. -Pyhäsin läksi Vlasov kiertomatkallensa kapakoihin. Hän astui hiljaa, -ja tirkki ihmisten kasvoihin ikäänkuin olisi etsinyt jotakuta. -Koiransa astua luntusti hänen jälessänsä koko päivän. Palatessansa -kotiin juopuneena istui hän alas syömään. Hän syötti koiraa omasta -kupistansa; hän ei koskaan lyönyt sitä, ei koskaan torunut, eikä -koskaan hyväillyt. Illallisen jälkeen lennätti hän astiat pöydältä -ellei vaimonsa korjannut niitä ajoissa, asetti pullon viinaa -eteensä, ja nojaten selkäänsä seinään, alkoi hän laulamaan karkealla -äänellänsä, silmät ummessa ja suu selkisen selällään, levittäen -kauhua ympärilleen. Rämeät äänet sekaantuivat hänen partaansa, -pudotellen sinne kerääntyneitä leivän murenia. Hän pyyhki partaansa -alaspäin, ja hajotti huulipartaansa paksuilla sormillansa -- laulaen -käsittämättömiä sanoja, joita hän veteli pitkään. Sävel muistutti -suden ulvontaa talvella. Hän lauloi niin kauan kuin hänellä oli -viinaa pullossa, sitte pyllähti hän sivuttaisin penkille tai vaivutti -päänsä pöytää vasten, ja nukkui kunnes pilli alkoi puhaltaa. Koira -makasi hänen vieressään. - -Kun hänen kuolinhetkensä koitui, oli se hyvin ankara. Viitenä päivänä -pyöri maailma mustana hänen silmissään, hän kiemurteli tilallaan -hammasta purren silmät tiukasti ummessa. Toisinaan sanoi hän -vaimolleen: "Anna minulle arsenikkia. Myrkytä minut." - -Vaimo kutsui lääkärin. Hän määräsi kuumia puurohauteita, mutta sanoi -myös että leikkaus oli välttämätön ja että sairas pitää paikalla -viedä sairashuoneeseen. - -"Piru teidät periköön! Minä tahdon kuolla yksinäni, te likaiset -madot!" sanoi ukko. - -Silloin lääkäri puikki tiehensä, ja kun eukkonsa kyynelsilmin ehdotti -leikkausta, puristi hän molempia nyrkkejänsä ja huusi uhaten: -"Uskallappas vaan! Siitä koituu pahaa sinulle, jos tästä paranen!" - -Hän kuoli aamusella samalla hetkellä kun pilli puhalsi miehiä -työhön. Hän makasi ruumisarkussa suu auki ja silmäkulmat tiukasti -rypistettyinä. Hänet saattoivat hautaan vaimonsa, poikansa, koiransa, -eräs vanha juoppo ja varas, Daniel Vyesovshchikof, virkaheitto -sulattaja ja muutamia kylän kerjäläisiä. Vaimonsa itki vähän ja -hiljaa; Pavel ei kastellut silmiänsä ollenkaan. Kyläläiset, jotka -kohtasivat tiellä saattojoukon, pysähtyivät, ristivät silmänsä ja -kuiskasivat toinen toisellensa: "Arvaan Pelagajan olevan iloisen -hänen kuolemastaan." - -Ja toinen korjaten sanoi: "Hän ei kuollut; hän märkäni kuin elukka." - -Kun ruumis laskettiin hautaan ja väki oli mennyt pois, jäi koira -haudalle kauvaksi aikaa, istuen hiljaa tuoreen haudan päällä ja -nuuskien multaa. - - - - -Hiiloksen herääminen - - -Kaksi viikkoa isänsä kuoleman jälkeen tuli Pavel pyhäiltana hyvin -juovuksissa kotiin. Hoiperrellen kaatua rumahti hän ovensuupenkille, -ja lyöden nyrkkiä pöytään isänsä tapaan, karjasi hän äidillensä: -"Illallista!" - -Äiti asteli hänen luoksensa, painautui istumaan hänen viereensä, ja -kiertäen käsivartensa poikansa ympäri, pakotti hänen päänsä rintaansa -vasten. Mutta poika irrotti hänet itsestänsä tyrkkäämällä häntä -olkapäähän, ja huusi: "Kiireesti äiti!" - -"Sinä hupsu poika!" virkkoi äiti surullisella ja lempeällä äänellä, -koettaen voittaa poikansa vastustuksen. - -"Aion polttaa myöskin. Annappa minulle isän piippu", sokelsi Pavel -epäselvästi, vaivalla liikuttaen jäykkää kieltänsä. - -Tämä oli hänen ensi humalansa. Alkoholi heikonsi hänen ruumistansa, -mutta ei tyrehdyttänyt hänen tuntoansa, ja hänen päässänsä pyöri -kysymys: "Juopunut? Juopunut?" - -Äitinsä hellyyden osoitus vaivasi häntä, ja hänen surullinen -katseensa liikutti hänen mieltänsä. Hän halusi itkeä, ja -voittaaksensa tämän tunteen, tekeytyi hän vielä humalaisemmaksi. - -Äiti silitti hänen sotkuista tukkaansa, ja virkkoi matalalla äänellä: -"Miksis tämän teit? Sinun ei olisi pitänyt sitä tehdä." - -Häntä alkoi kuvottaa ja kiihkeän ylenannatuksen jälkeen asetti -äitinsä hänet vuoteelle, pannen kylmän kääreen hänen otsalleen. -Hän sopersi jotakin, mutta hänen alustansa ja ympäristönsä tuntui -keinuvan; silmäluomensa kävivät raskaiksi; hänen suunsa maistoi -happamelta ja hän katseli silmäripsiensä alta äitinsä isoja kasvoja, -ajatellen katkonaisesti: "Tämä näyttää olevan liian aikaista minulle. -Toiset juovat, eikä mitään tapahdu -- mutta minä käyn kipeäksi." - -Jostakin hämärästä kaukaisuudesta kuului äitinsä hiljainen ääni: -"Mimmoinen leivänhankkija sinusta tulee minulle, jos rupeat juomaan!" - -Hän ummisti silmänsä ja tiukasti vastasi: "Kaikkihan juovat." - -Äiti huokasi. Hän oli oikeassa; paitsi kapakkaa ei löytynyt mitään -paikkaa, jossa väki olisi voinut huvitella. Paitsi viinan makua, ei -ollut mitään muuta tyydytystä. Siitä huolimatta virkkoi hän: "Mutta -älä sinä juo. Isäsi joi teidän molempien edestä. Ja hän saattoi minut -kyllin onnettomaksi. Sääli sitte äitiäsi, säälithän?" - -Kuunnellessansa äitinsä lempeitä, vaikeroivia sanoja, muistui -Pavelin mieleen että isän eläessä oli hänen äitinsä jäänyt aivan -huomaamattomaksi talossa. Hän oli ollut hyvin hiljainen ja oli elänyt -alituisessa lyöntien pelossa. Peläten isäänsä, oli Pavel ollut -harvoin kotona myöhempinä aikoina; hän oli melkein vieraantunut -äidistään, ja kun hän nyt alkoi vähitellen selvitä, katsoi hän häneen -tarkastavasti. - -Äitinsä oli pitkä ja hieman etukumarassa. Hänen raskas ruumiinsa, -joka pitkien vuosien työstä ja miehensä pieksämisestä oli murtunut, -liikkui kopisematta ja sivu edellä, aivan kuin hän olisi ollut -alituisessa pelossa kolahtaa johonkin. Hänen leveät, puolipyöreät -kasvonsa olivat ryppyiset ja turpeat, ja niitä valaisi pari tummia -silmiä, joiden ilme oli hätääntynyt ja alakuloinen, kuten useimmilla -kylän naisilla. Oikeassa silmäkulmassa oli syvä arpi, joka suuntasi -kulmakarvat hieman ylöspäin; hänen oikea korvansa näytti myös olevan -hieman korkeammalla kuin vasen, joka antoi pelästyneen uteliaisuuden -leiman hänen kasvoillensa. Harmaita kiharasuortuvia välähteli hänen -paksussa tummassa tukassansa, kuten raskaiden lyöntien jälkiä. -Yleensä teki hän hiljaisen, alakuloisen ja alttiiksi antavan -vaikutuksen. - -Kyyneleet kiehtyivät hänen silmiinsä ja vierivät raskaina pisarina -alas poskille. - -"Odota, älä itke!" pyyteli poika pehmoisella äänellä. "Anna minulle -juomista." - -Hän nousi sanoen: "Minä tuon sinulle jäävettä." - -Mutta kun palasi, oli poika jo unessa. Hän kumartui hetkiseksi hänen -ylitsensä, henkeänsä pidättäen. Tuoppi tärisi hänen vapisevassa -kädessänsä, ja jää kolisi tinaan. Hän asetti astian pöydälle ja alkoi -rukoilla hiljaisuudessa. Ulkoa tunkeutui ikkunan raosta juopuneen -rahvaan mellastavia ääniä; harmonikan nariseva kitkutus kaikui -sumuisessa syysyössä; joku laulaa loilotti kovalla äänellä; muutama -kiroili pahoilla sanoilla, ja naisten kiihottuneet väsyneet äänet -repivät ilmaa. - -Elämä Vlasovin pienessä talossa sujui yksitoikkoista tietään, mutta -rauhallisemmin ja häiritsemättömämmin kuin ennen, ja tavallaan -erilailla kuin kenenkään muiden kyläläisten elämä. - -Talo seisoi aivan kylän päässä, syvässä ja mutaisessa äkkijyrkässä -käänteyksessä. Yksi osa taloa oli tehty keittiöksi ja pieneksi -huoneeksi, jota äiti käytti makuusuojanaan, ja joka oli erotettu -keittiöstä liki kattoon ulottuvalla väliseinällä. Toinen osa muodosti -nelikulmaisen huoneen kahdella ikkunalla. Yhdessä nurkassa sijaitsi -Pavelin sänky, etualalla pöytä ja kaksi penkkiä. Muutamia tuoleja, -pesukaappi peilinensä, arkku vaatteinensa, seinäkello ja pari -pyhäinkuvaa -- tämmöinen oli koko kalusto. - -Pavel koetti elää kuten kaikki muutkin. Hän teki kaikki mitä nuoret -poikanulikat suinkin saattoivat tehdä -- osti itsellensä harmonikan, -tärkkirintaisen paidan, hyvin värillisen kaulaliinan, kalossit, -kepin, ja näytti ulkonaisesti aivan ikäistensä poikain tapaiselta. -Hän kävi illanistujaisissa ja oppi tanssimaan katrillia ja polkkaa. -Mutta pyhäsin vääntyi hän aina kotiin humalassa, ja kärsi aina -suuresti päihdyttäväin juomain seurauksista. Aamusella pakotti hänen -päätänsä, hänen sydäntänsä poltti ja kasvonsa olivat kalpeat ja -elottomat. - -Kerran kysäsi äitinsä häneltä: "No oliko sinulla hauska eilen?" - -Hän vastasi synkästi ja ärtyisästi: "Oh, ikävä kuin hautajaisissa! -Jokainen on kuin kone. Olisin paremminkin mennyt kalastamaan tahi -ostanut itselleni pyssyn." - -Hän teki työtä uskollisesti ja lakkaamatta. Hän oli hiljainen, -ja silmänsä suuret ja siniset kuten äidinsäkin, katselivat -tyytymättömästi. Hän ei ostanut pyssyä, eikä mennyt kalastamaan, -mutta hän alkoi vähitellen karttaa kaikkiin piittynyttä elämän -kulkua. Hän otti osaa illanviettoihin yhä harvemmin, ja vaikka hän -meni ulos jonnekin sunnuntaiksi, palasi aina selvänä kotiin. Äitinsä -tarkasti häntä huomaamattomasti, mutta hartaasti, ja huomasi poikansa -kellahtavat kasvot muuttuvan tarkkailmeiseksi ja silmänsä vakaviksi. -Hän huomasi että huulensa olivat yhteen puristetut omituisella -tavalla, joka antoi hänelle oudon ja ankaran ilmeen. Näytti ikäänkuin -hän olisi ollut vihainen jostakin, tahi kuin olisi koi häntä -kalvanut. Ensimältä tulivat toverinsa häntä tervehtimään, mutta kun -eivät milloinkaan tavanneet häntä kotona, lakkasivat he viimein -käymästä. - -Äiti iloitsi nähdessään poikansa muuttuneen erilaiseksi muusta -tehtaan nuorisosta, mutta levottomuuden ja epätoivon tunteet -kuohuivat hänen sydämessänsä, huomatessansa että poikansa oli -itsepäisesti ja päättäväisesti suuntaamassa elämäänsä synkkään -uomaan, joka johti pois häntä ympäröivästä elämän melusta -- että -hänen uusi suuntansa oli yhtä vähän oikea kuin vasen. - -Hän alkoi kantaa kirjoja kotiin. Ensimältä koetti hän lukea huomiota -herättämättä, ja kun hän oli lukenut jonkun kirjan, piilotti hän sen. -Joskus kopioi hän lauseita paperipalalle ja kätki senkin. - -"Etkö sinä voi hyvin, Pavluska?" kysyi äiti kerran. - -"Mitä joutavia, minä voin vallan hyvin", vastasi hän. - -"Sinä olet niin laihtunut", virkkoi äiti huoaten. - -Hän oli ääneti. - -He puhelivat hyvin harvoin ja näkivät toisiansa hyvin vähän. -Aamusilla joi hän teensä äänettömänä ja meni työhön. Keskipäivällä -palasi hän päivälliselle, jolloin muutamia vähäpätöisiä huomioita -tehtiin pöydässä, ja hän poistui uudelleen iltaan saakka. Ja -iltasella, päivätyön päätyttyä, pesi hän itsensä, nautti illallisensa -ja syventyi sitte kirjoihinsa, lukien kauvan aikaa. Sunnuntaisin -läksi hän kotoa aamusin ja palasi hyvin myöhään yöllä. Äiti tiesi -että hän meni kaupunkiin ja kävi teatterissa; mutta ei kukaan -koskaan kaupungista käynyt hänen luonaan. Näytti siltä kuin olisi -poikansa puhunut aika ajoin yhä harvemmin ja vähemmän, ja samalla -huomasi hän että joskus yhä kasvavalla tavanomaisuudella hän käytti -uusia, hänelle ymmärtämättömiä sanoja, ja että raakamaiset, kovat -ja tylyt sanat tippuivat pois hänen puheestansa. Ja hänen yleisessä -käytöksessänsä ilmautui muutamia piirteitä, jotka herättivät äidin -huomiota. Hän ei enää teeskennellyt muodikasta, mutta kävi paljon -tarkkaavammaksi ruumiillisen puhtauden ja vaatetuksen suhteen ja -liikkui vapaammasti ja reippaammasti. Yhäti kasvava sulavuus ja -yksinkertaisuus hänen käytöksessänsä, herätti äidissä rauhattomuutta -ja huomiota. - -Kerran toi hän kuvan kotiin ja ripusti seinälle. Se esitti kolmea -henkilöä, jotka kulkivat keveästi ja varmasti, puhellen. - -"Tämä on Kristus kuolleista heränneenä ja menossa Emaukseen", selitti -Pavel. - -Äiti piti kuvasta, mutta ajatteli itseksensä: "Sinä kunnioitat -Kristusta, mutta et kuitenkaan käy kirkossa." - -Vähitellen ilmestyi useampia kuvia seinille ja joukko kirjoja -ilmaantui hyllylle, jonka eräs hänen ystävänsä puuseppä oli hänelle -sirosti tehnyt. Huone alkoi näyttää kodikkaalta. - -Hän teititteli äitiänsä kunnioitettavasti ja kutsui häntä "äidiksi", -eikä enää "mammaksi". Mutta joskus kääntyi hän häneen äkkiä ja -sinutteli häntä vanhaan tapaansa virkkoen: - -"Mamma, älä anna itseäsi häiritä, jos tulenkin kotia hyvin myöhällä -tänään." - -Tämä miellytti äitiä; tällaisista sanoista tunsi hän itsensä -omituisesti vahvistuvansa ja voimistuvansa. - -Mutta hänen levottomuutensa yhä kasvoi. Kun hänen poikansa -muuttuminen ei selvinnyt hänelle ajan kuluessa, tuli sydämensä yhä -valtaavammin levottomaksi, ennustaen jotakin tavatonta. Silloin -tällöin tunsi hän omituista tyytymättömyyttä häneen, ja hän mietti -mielessään: "Kaikki ihmiset ovat ihmisten tapaisia, mutta hän -on aivan kuin munkki. Hän on niin jäykkä ja vakava. Se ei ole -sopusoinnussa hänen ikänsä kanssa." - -Toisinaan ajatteli hän: "Kenties on hän tutustunut johonkin tyttöön -tuolla alhaalla." - -Mutta tyttöjen kanssa seurusteleminen vaatii rahaa ja hän kantoi -melkein joka kopekan äidillensä. - -Siten kului viikkoja ja kuukausia; ja kaksi vuotta livahti -huomaamattomasti ohitse, kaksi vuotta omituista, hiljaista elämää -täynnä levottomia ajatuksia ja huolta, joka yhäti kasvoi. - -Kerran, kun Pavel illallisen jälkeen veti uutimen ikkunan eteen, -istui alas nurkkaan ja alkoi lukea, tinalamppu riippuen seinällä -hänen päänsä ylitse, tuli äiti askareensa lopetettua keittiöstä ja -asteli varovasti hänen luoksensa. Hän kohotti päätään ja katseli -ääneti äitiänsä kysyvin silmin. - -"En minä mitään, en niin mitään, Pasha!" kiiruhti hän sanomaan -ja meni tiehensä, liikutellen silmäkulmiansa hermostuneesti. -Mutta seistuansa hetken keittiössä liikkumattomana, ajatuksiinsa -vajonneena, syvässä mietiskelyssä mahdollisista seurauksista, pesi -hän kätensä ja lähestyi poikaansa uudelleen. - -"Haluaisin kysyä sinulta", virkkoi hän matalalla, sointuvalla äänellä, -"mitä sinä luet kaiket ajat." - -Pavel pani kirjan pois luotansa ja sanoi hänelle: "Istu alas, äiti." - -Äiti istui raskaasti hänen viereensä, oikaisten itsensä kiihkeästi, -tuskallisen odotukseen, vartosi hän jotakin tavatonta. - -Katsomatta häneen alkoi Pavel puhua, ei korkealla äänellä, mutta -jonkin syyn takia erittäin vakaasti: - -"Luen kiellettyjä kirjoja. Ne ovat kielletyt sentähden että niissä -kerrotaan totuus meidän, työväen elämästä. Ne ovat painetut -syvimmässä salaisuudessa, ja minä pidän niistä. Minut pannaan -vankeuteen -- minut pannaan vankeuteen, sillä minä tahdon tietää -totuuden." - -Äiti saattoi vaivoin hengittää. Avaten silmänsä selkiselälleen -katseli hän poikaansa, joka näytti hänestä uudelta, vieraalta. -Hänen äänensä oli erilainen, matalampi, syvempi, täyteläisempi. Hän -hypisteli ohkaista huulipartaansa, ja katsoi oudosti alas nurkkaan. -Äiti kävi levottomaksi pojastansa ja surkutteli häntä. - -"Miksi sinä niin menettelet, Pasha?" - -Hän kohotti päätänsä, katsoi häneen, ja virkkoi matalalla, tyynellä -äänellä: "Haluan tietää totuuden." - -Äänensä kaikui pehmeältä, mutta varmalta, hänen silmänsä säihkyivät -päättävästi. Äiti ymmärsi sydämellänsä että poika oli uhrautunut -ikuisesti jollekin salaperäiselle ja kammottavalle. Kaikki tapahtumat -elämässä olivat aina näyttäytyneet välttämättömiltä, auttamattomilta; -hän oli tottunut alistumaan ilman ajatusta, ja nyt myöskin, hän vaan -itki hiljaa, löytämättä sanoja, mutta sydämensä oli surun ja tuskan -vallassa. - -"Älä itke", sanoi Pavel lempeästi ja hiljaa, hänestä näytti että -poikansa sanoi hänelle jäähyväisiä. - -"Ajattele mimmoista elämää sinä elät; olet neljänkymmenen vuoden -vanha, ja oletko koskaan tuntenut eläneesi? Isä löi sinua. -Nyt käsitän että hän puski kaiken kurjuutensa, koko elämänsä -viheliäisyyden sinun ruumiiseesi. Se painoi häntä, eikä hän tiennyt -mistä se johtui. Hän teki työtä kolmekymmentä vuotta; hän alkoi -työjuhtana olemisensa kun tehdas omisti ainoastaan kaksi rakennusta, -ja nyt niitä oli kokonaista seitsemän. Tehtaat kasvavat, ja ihmiset -kuolevat, raatamalla niiden hyväksi." - -Hän kuunteli häntä kiihkeästi ja kauhulla. Pavelin silmät paloivat -kauniilla luonteella. Nojautuen pöytää vasten siirtyi hän lähemmä -äitiään, ja katsoen suoraan hänen kasvoihinsa, jotka olivat kyynelten -kostuttamat, piti hän ensimäisen puheensa hänelle totuudesta, jonka -hän oli äskettäin tullut ymmärtämään. Nuoruuden lapsellisuudella, -ja nuoren ylioppilaan innolla, joka on ylpeä tiedoistaan, puhui -hän kaikesta mikä hänelle oli selvinnyt, eikä puhunut niin paljoa -äidilleen, vaan enemmän todistaaksensa ja vahvistaaksensa omia -mielipiteitään. Aika ajoin pysähtyi hän, löytämättä sanoja, ja -silloin näki hän edessään levottomat kasvot, joissa himmeästi -paistoi lempeä silmäpari, kyynelten sumusta. Ne katselivat eteensä -hämmästyneinä ja hämillään. Hän tuli pahoilleen äitinsä tähden ja -alkoi puhua uudelleen hänestä itsestänsä ja hänen elämästänsä. - -"Mitä iloja olet tuntenut?" kysyi hän. "Mimmoista menneisyyttä voit -muistella?" - -Äiti kuunteli ja pudisti päätään alakuloisesti, tuntien jotain uutta, -ennen tuntematonta, joka tuntui sekä surulliselta että iloiselta, -aivan kuin hyväily sortuneelle ja kärsivälle sydämellensä. Tämä oli -ensi kertaa, jolloin hän kuuli sellaista kieltä itsestänsä ja omasta -elämästänsä. Se herätti hänessä epämääräisiä, himmeitä ajatuksia, -jo kauan nukkuneita. Vienosti heräsi melkein kuollut vastustamisen -tunne, hämillinen tyytymättömyys -- ajatuksia ja tunteita kaukaisesta -nuoruudesta. Hän puheli usein elämästä naapurinsa kanssa, jutteli -paljon yhtä ja toista; mutta kaikki, hän itse niiden joukossa, vaan -valittivat, eikä kukaan selittänyt miksi elämä oli niin kovaa ja -raskasta. - -Nyt istuu oma poikansa hänen edessänsä; ja mitä hän sanoo hänestä --- silmänsä, kasvonsa, sanansa -- kaikki painuu hänen sydämeensä, -täyttäen mielen ylpeydellä pojastansa, joka todella ymmärtää äitinsä -elämän, ja sanoo totuuden hänestä ja kärsimyksistään, sekä säälii -häntä. - -Äitejä ei säälitä. Hän tiesi sen. Eikö hän käsittänyt Pavelia, kun -hän puhui asioista, jotka eivät lähennelleet häntä itseä, mutta -kaikki mitä hän sanoi hänen omasta naisellisesta olemassaolosta, oli -katkeran tuttua ja totta. Siksipä tuntien hänen joka sanansa täydeltä -todelta, povessa liikkui herttainen tunnelma, joka lämmitti sitä yhä -enemmän tuntemattomalla, lempeällä hyväilyllä. - -"Mitä siis aiot tehdä?" kysyi hän, keskeyttäen Pavelin puheen. - -"Tutkia, ja sitte opettaa muita. Meidän työmiesten täytyy tutkia. -Meidän täytyy oppia, meidän täytyy ymmärtää miksi elämä on meille -niin kova." - -Hänestä tuntui suloiselta nähdä, kuinka poikansa siniset silmät, -jotka tavallisesti olivat niin totiset ja vakavat, kuinka ne nyt -säteilivät lämmintä, valaisten lempeästi jotain uutta hänessä. -Viehkeä, tyytyväinen hymy leikitsi äidin huulilla, vaikka kyyneleet -vielä värähtelivät hänen ryppyisissä poskissansa. Hän huojui kahden -tunteen välillä: hän tunsi ylpeyttä pojastansa, joka toivoi hyvää -kaikille ihmisille, tunsi sääliä kaikkia kohtaan, ja ymmärsi elämän -surun ja murheen; ja hän tahtomattansa sääli hänen nuoruuttansa, -sillä hän ei puhunut kuten kaikki muut, sillä hän oli päättänyt -astua yksin taisteluun elämää vastaan, johon kaikki, hän itse -lukuunotettuina, olivat tottuneet. - -Hän halusi virkkaa hänelle: "Rakkaani, mitä voit sinä tehdä? Ihmiset -tulevat sinut musertamaan. Sinä syökset perikatoon." - -Mutta häntä miellytti kuunnella hänen puheitansa ja häntä hirvitti -häiritä ihastusta poikaansa, joka äkkiä ilmaisi itsensä uutena ja -viisaana, vaikkapa jotenkin outona. - -Pavel näki hymyn äitinsä huulilla, huomion hänen kasvoissansa, -rakkauden hänen silmissänsä, ja hänestä näytti että hän pakotti hänet -ymmärtämään hänen totuuttansa; ja nuorekas ylpeyttä puhuva sanan -voima kasvatti hänen uskoansa itseensä. Innostuksen valtaamana jatkoi -hän puhettansa, milloin hymyillen, milloin hyytyen. Joskus viha -leimahti hänen sanoistansa, ja kun äitinsä kuuli niiden katkeran, -ankaran kaiun, pudisti hän päätänsä pelästyneenä, ja kysyi matalalla -äänellä: "Onko todella niin, Pasha?" - -"Niin on!" huudahti hän vakuutuksella. Ja hän kertoi hänelle -ihmisistä, jotka tahtoivat kansan parasta, ja jotka kylvivät totuuden -siementä heidän sekaansa; ja kuinka tämän tähden elämän viholliset -polkivat heidät alas kuten villipedot, syöksivät heitä vankeuteen, -ajoivat pois maasta, ja panivat kovaan pakkotyöhön. - -"Olen nähnyt sellaisia ihmisiä!" huudahti Pavel kiihkeästi. "He ovat -parhaita ihmisiä maailmassa!" - -Nuo ihmiset täyttivät äidin sydämen kauhulla, hän halusi kysyä -pojaltansa: "Onko se niin, Pasha?" - -Mutta hän epäröi, nojautuen tuolin kaarmiin, kuunteli hän kertomuksia -ihmisistä, jotka hänelle olivat käsittämättömiä, jotka opettivat, -jotka olivat vaarallisia hänelle. Vihdoin virkkoi hän: "Päivä -valkenee piakkoin. Sinun pitäisi mennä levolle. Sinun kun täytyy -mennä työhön." - -"Aivan oikein, menen heti vuoteelle", myönsi hän. "Ymmärsitkö minua, -äiti?" - -"Ymmärrän", vastasi hän syvällä huokauksella. Kyyneleet kiehtyivät -uudelleen hänen silmiinsä, muuttuen nyyhkytyksiksi, ja hän lisäsi: -"Sinä joudut perikatoon, poikani!" - -Pavel käveli edestakasin huoneessa. - -"No niin, nyt tiedät mitä minä teen ja missä minä käyn. Kerroin -sinulle kaikki. Pyydän sinua, äiti, että jos rakastat minua, älä -estele minua!" - -"Rakkaani, lemmityiseni!" huudahti hän, "kenties olisi ollut parempi -etten olisi mitään tiennyt!" - -Pavel tarttui hänen käteensä ja puristi sitä uskollisesti. -Sana "äiti", jonka hän lausui kuumeentapaisella innolla, sekä -kädenpuristus olivat niin uutta ja outoa, että ne liikuttivat hänen -mieltänsä. - -"Ei sillä ole väliä!" sanoi hän murtuneella äänellä. "Mutta ole aina -varuillasi! Ole aina varuillasi!" - -Tietämättä mitä vastaan hän kehotti häntä olemaan varuillaan, ja -ymmärtämättä kuinka suojella häntä, lisäsi hän murheellisesti: "Sinä -alat käydä niin laihaksi." - -Ja ihailevalla lämmöllä joka näytti hyväilevän poikansa hyvin -muodostunutta vartaloa, virkkoi hän kiireesti, ja matalalla äänellä: -"Jumala olkoon kanssasi! Elä kuten itse haluat. En minä sinua estä. -Yhtä vaan sinulta pyydän -- älä puhu kenellekään varomattomasti! -Sinun pitää olla varoillasi väen suhteen. He vihaavat toinen -toistaan. He elävät ahneudessa ja kateudessa. Kaikki riemuitsevat he -toistensa vahingosta; ihmiset vainoovat pelkästä huvittelun halusta. -Kun alatte ahdistaa ja tuomita heitä, he alkavat teitä vihata ja -syöksevät teidät perikatoon!" - -Pavel seisoi ovenpielessä kuunnellen äitinsä alakuloista puhetta, ja -kun hän oli lopettanut, virkkoi hän hymyten: "aivan niin, ihmiset -ovat surkuteltavia olentoja; mutta kun huomasin, että totuus löytyy -maailmassa, alkoivat ihmiset näyttää paremmilta." - -Hän hymyili uudelleen ja lisäsi: "En tiedä itsekään kuinka lienee -käynyt! Lapsuudesta saakka pelkäsin jokaista; kasvettuani aikuiseksi -aloin vihata jokaista, toisia pahuutensa takia ja toisia -- no niin, -en tiedä minkätähden -- aivan niin. Ja nyt näen kaikki ihmiset aivan -erilaisessa valossa. Kärsin tuskaa heidän kaikkien tähden! En ymmärrä -sitä, mutta sydämeni kävi hellemmäksi kun huomasin että ihmisissä -piilee totuus, ja että kaikkia voi tuomita heidän pahuudestansa ja -likaisuudestansa." - -Hän vaikeni ikäänkuin kuunnellen jotain sisällisessä itsessänsä. -Sitte virkkoi hän matalalla äänellä ja mietiskellen: "Sillä tavoin -totuus elää." - -Äiti katsoi häneen suopeasti. - -"Jumala sinua suojelkoon!" huokasi hän. "Sinun elämässäsi on -tapahtunut vaarallinen muutos." - -Kun Pavel oli nukahtanut, nousi äiti varoen vuoteeltansa ja astui -kuulumattomin askelin poikansa huoneeseen. Pavelin tumma, päättävä, -totinen ilme kuvastui selvästi kasvonpiirteissä valkoista tyynyä -vasten. Pusertaen käsiään sydäntänsä vasten, seisoi äiti vuoteen -ääressä. Huulensa liikkuivat äänettömästi, ja suuret kyyneleet -tippuivat alas poskiansa myöten. - - - - -Sydämen valo - - -Taas elivät he hiljasta elämää, kaukana ja kuitenkin lähellä -toisiansa. Kerran keskellä viikkoa, eräänä juhlapäivänä kun Pavel -valmistihe lähtemään ulos, virkkoi hän äidillensä: "Minä odotan -muutamia vieraita meille lauantaina." - -"Mitä vieraita?" kysyi äiti. - -"Muutamia omia kyläläisiä sekä joitakin kaupunkilaisia." - -"Kaupunkilaisia?" toisti äiti, pudistaen päätänsä. Ja äkkiä alkoi hän -nyyhkyttää. - -"No mutta äiti, mitä tämä on?" huudahti Pavel tyynesti. "Minkätähden?" - -Kuivaten kasvonsa esiliinallansa, vastasi hän hiljaa: "En tiedä, -mutta minusta tuntuu niin pahalta." - -Pavel astui edestakasin ja pysähtyen äitinsä eteen, virkkoi: -"Pelottaako teitä, äiti?" - -"Minua peloittaa", myönsi hän. "Nuo ihmiset tuolta kaupungista -- -kukapa heidät tuntee?" - -Pavel kumartui alas katsomaan hänen kasvoihinsa, ja virkkoi -loukatulla äänellä, joka muistutti melkein miehensä vihaista ääntä: -"Tämä pelko on meidän kaikkein häviö. Muutamat hallitsevat meitä, -käyttäen hyväksensä meidän pelkoamme ja säikyttäen meitä yhä -enemmän. Huomaa tämä: niin kauan kuin ihmiset pelkäävät, murenevat -ja märkänevät he kuin taitetut koivun vitsat. Meidän täytyy kasvaa -rohkeiksi, aika on läsnä! - -"Oli miten hyvänsä", virkkoi Pavel kääntyen pois hänestä; "he -kokoontuvat talossani kumminkin." - -"Älä suutu minuun!" pyyteli äiti pahoillaan. "Kuinka saattaisin olla -pelkäämättä? Koko elämäni on kulunut pelossa!" - -"Anna anteeksi!" kuului poikansa lempeä vastaus, "mutta minä en voi -menetellä toisin", ja hän meni matkoihinsa. - -Kolme päivää oli äidin sydän vapistuksessa, hyytyen pelosta joka -kerta kun hän muisti oudot ihmiset, jotka pian tulisivat hänen -taloonsa. Hän ei voinut kuvailla heitä mielessään, mutta ne näyttivät -olevan hänen mielestään hirmuista väkeä. He olivat juuri osoittaneen -tien pojallensa, jota hän nyt kulki. - -Lauantai-iltana palasi Pavel tehtaasta, pesi itsensä, pukeutui -puhtaisiin vaatteisiin, ja mennessänsä ulos virkkoi hän äidillensä, -häneen katsahtamatta: "Kun he tulevat, sano heille että tulen pian -takaisin. Antaa heidän odottaa hetkinen. Ja, pyydän sinua, älä -pelkää. He ovat kuten muutkin ihmiset." - -Äiti putosi penkille melkein tajuttomana. - -Poikansa katsoi häneen totisena. "Kenties olisi parempi, jos menisit -jonnekin niin kauaksi", esitti hän. - -Tämä ajatus loukkasi häntä. Pudistaen päätänsä kieltävästi, virkkoi -hän: "Eikö mitä. Se on kuitenkin saman tekevä. Mitäpä se hyödyttäsi?" - -Oltiin marraskuun lopussa. Päivällä oli hienoa kuivaa lunta -satanut jäätyneeseen maankamaraan, ja nyt hän kuuli sen kitisevän -ikkunan ulkopuolella poikansa astunnasta. Pimeät varjot hiipivät -ikkunapieliin, ja näyttivät värjöttävän vihamielisinä, odotellen -jotakin. Nojaten itseänsä penkkiin, istui äiti ja odotti, silmäillen -ovea. - -Hänestä tuntui kuin olisi ihmisiä varkain tavoin ja vahtien hiipinyt -talon ympäri pimeässä, kumartuen ja katsellen joka suunnalle, -omituisen uteliaina ja hiljaa. Tuolla oli jo joku tulossa ihan -lähellä, kopeloiden käsillänsä seiniä. - -Kuului vihellys. Se kajahti ympärinsä kuin hienon kielen kosketus, -surullisena ja soinnukkaana, ja luirusi leikiten pimeään hämyyn, -näyttäen etsivät jotakin ja tullen yhä lähemmäksi. Äkkiä kuoli -se ikkunan alle, aivan kuin olisi tunkeutunut puuseinän sisään. -Etehisestä kuului jalankopinaa. Äiti säpsähti, ja nousi ylös -pakollinen, pelästynyt ilme silmissänsä. - -Ovi avautuu. Ensinnä pisti suuren, pörröisen lakin peittämä pää -huoneeseen; sitte kapusi kyyristynyt hento vartalo perästä, oikaisten -itsensä ja ojentaen tiedottomasti oikeaa kättänsä. - -"Hyvää iltaa!" virkkoi vieras, paksulla bassoäänellä, huohottaen -raskaasti. - -Äiti kumarsi ääneti. - -"Pavel ei ole vielä kotona?" - -Muukalainen riisui hitaasti pois lyhyen turkkinsa, nosti yhtä -jalkaansa, pieksi lumen pois saappaasta lakillaan, viskasi lakkinsa -nurkkaan ja hoippuen molemmille sivuille ohkaisilla säärillänsä, -astui hän huoneeseen, katsellen taaksensa omien askeliensa jälkiä -laattialla. Hän lähestyi pöytää, tutki sitä tarkasti, aivan kuin -vakuuttaen itsensä sen kestävyydestä, ja istui vihdoin alas, sekä -haukotteli, peittäen suunsa kädellään. Päänsä oli aivan ympyriäinen -ja istui matalasti kiinni ruumiissa, poskensa olivat ajellut, paitsi -pientä, ohkaista huulipartaa, jonka päät riippuivat alaspäin. - -Tarkastettuansa huonetta peräti kiinteällä huomiolla suurilla -harmailla, läpitunkevilla silmillänsä, pani hän jalkansa ristiin, -kurottaen päätänsä yli pöydän, kyseli hän: "Onko tämä teidän oma -talo, vai onko se vuokrattu?" - -Äiti, joka istui häntä vastapäätä, vastasi: "Me olemme sen -vuokranneet." - -"Eipä tämä ole erittäin hieno talo", huomautti vieras. - -"Pasha tulee kyllä kohta kotiin", virkkoi äiti tyynesti. - -"Niin, niin, minä kyllä odotan", sanoi vieras. - -Hänen rauhallisuutensa, hänen syvä, myötätuntoinen äänensä ja -kasvojensa selvä yksinkertaisuus rohkasi äitiä. Vieras katsoi häneen -avonaisesti ja ystävällisesti, ja iloinen säde leikitsi silmiensä -vaihtelevassa syvyydessä. Koko kulmikkaassa, etukumarassa vartalossa, -ohkaisine säärinensä, oli jotakin koomillista, ja samalla puoleensa -vetävää. Hänellä oli sininen paita päällänsä, ja tummat, väljät -housut olivat pistetyt saapasvarsiin. Äiti paloi halusta kysyä kuka -hän oli, mistä hän tuli, ja josko hän oli tuntenut kauankin hänen -poikansa. Mutta äkkiä vieras itse tokasi kysymyksen, nojautuen -eteenpäin, niin että koko ruumis heilahti: - -"Kuka teki tuon kolon teidän otsaanne, äiti?" - -Hänen kysymyksensä oli tehty lempeällä äänellä ja huomattavalla -hymyllä hänen silmissänsä; mutta vaimo loukkautui tästä -hyökkäyksestä. Hän puristi huulensa tiukasti yhteen, ja virkkoi -hetkisen jälkeen kylmällä kohteliaisuudella: "Ja mitä teillä on sen -kanssa tekemistä, herra?" - -Äskeisen tapaisella koko ruumiinsa heilahtamisella hänen puoleensa, -virkkoi vieras: "No, älkää nyt olko vihainen! Kysyin sentähden, kun -kasvatusäitini otsa oli mäsänä samalla tavalla, kuin teidänkin. Hänen -miehensä äimäsi siihen kerran lestillä -- hän kun näet oli suutari. -Vaimo oli pesijätär ja ukko oli suutari. Joku aika sen jälkeen kuin -hän oli ottanut minut kasvatiksensa, löysi hän tuon juopporallin -jostakin, ja meni hänen vaimokseen, suureksi onnettomuudekseen. Hän -pieksi häntä -- sanon teille, nahkani melkein halkeili kauhusta." - -Tämä avomielisyys saattoi äidin aseettomaksi. Sitä paitsi alkoi hän -arvella poikansa kenties pahastuvan hänen jyrkästä vastineestansa -oudolle henkilölle. Hymyillen syyllisen tavoin, sanoi hän sentähden: - -"En ole vihainen, mutta -- näettekös -- te kysyitte minulta niin -pian. Se oli minun kelpo mieheni, jumala suokoon levon hänen -sielullensa! joka haavoitti otsani. Oletteko tatarilainen?" - -Muukalainen oikasi säärensä ja hymyili niin leveästi, että hänen -viiksensä päät vaelsivat aina niskaan saakka. Sitte virkkoi hän -vakavasti: "En vielä. En ole vielä mikään tatarilainen." - -"Kysyin sentähden, kun puhetapanne ei tuntunut oikein venäläiseltä", -selitti äiti, tarttuen toisen leikillisyyteen. - -"Olen parempi kuin venäläinen, totta olenkin!" sanoi vieras nauraen. -"Olen vähävenäläinen, kotoisin Kaneuevin kaupungista." - -"Oletteko ollut täällä kauan?" - -"Asuin kaupungissa kuukauden verran ja tulin tehtaaseenne noin neljä -viikkoa sitte. Löysin muutamia hyviä ihmisiä, teidän poikanne ja -muutamia muita. Asetun tänne joksikin aikaa", virkkoi hän viiksiään -kierrellen. - -Mies miellytti äitiä, ja haluten korvata jollakin tavalla -ystävälliset sanat, jotka tämä lausui hänen pojastansa, kysyi hän -uudelleen: - -"Kenties haluatte lasin teetä?" - -"Mitä, kekkerikö minulle ihan yksin?" vastasi hän hartioitansa -kohauttaen. "Jätän sen kunnian siksi kuin toiset toverit tulevat." - -Tämä huomautus toisten tulosta palautti äidin taas pelkoonsa. - -"Jospa ne muut olisivat tämän laisia!" oli hänen hartain toiveensa. - -Taas kuului askelia portaissa. Ovi avautui nopeasti, ja äiti nousi -ylös. Tällä kertaa peräytyi hän hämmästyksestä, nähdessänsä tulokkaan -kyökkiinsä -- köyhästi ja kepeästi puettu, keskikokoinen tyttö, -kasvot koruttomat kuin talonpoikaisnaisella, ja pää tumman tuuhean -tukan peitossa. Hymyillen virkkoi hän matalalla äänellä: "Olenko -myöhäinen?" - -"Eipä niinkään", vastasi vähävenäläinen, kurkistaen kamarin ovelta. -"Tullut jalkaisin?" - -"Tietysti! Oletteko Pavel Vlasovin äiti? Hyvää iltaa! Nimeni on -Natasha." - -"Ja sukunimenne?" kyseli äiti. - -"Vasilyevna. Entä teidän?" - -"Pelogaja Nilovna." - -"Niin me siis olemme tutut keskenämme." - -"Aivan niin", virkkoi äiti, hengittäen helpommin, ikäänkuin -huojentuneena, ja katsellen tyttöä ystävällisesti. - -Vähävenäläinen auttoi takkia hänen päältään, ja uteli: "Onko siellä -kylmä?" - -"Onpa kyllä; ulkona aavikolla käy hirmuinen, hirmuinen viima!" - -Hänen äänensä oli soinnukas ja selvä, suunsa pieni ja hymyssä, -vartalonsa pyöreä ja notkea. Riisuen monet liinansa, hieroi hän -punaisia poskiansa reippaasti pikkuisilla käsillänsä, jotka olivat -punaiset kylmästä, ja astuen kepeästi ja nopeasti, meni hän kamariin, -kantapäänsä paukkuessa kovasti laattiaan. - -"Hän kulkee ilman päällyskenkiä", huomautti äiti mielessään. - -"On todella kylmä", kertasi tyttö. "Koko ruumiini on jäädyksissä -- -huuh!" - -"Minä kuumennan samovarin tuossa tuokiossa sinulle!" virkkoi äiti -kiireisesti ja toimessaan. "Tuossa tuokiossa se on valmis", huusi hän -kyökistä. - -Mitenkä lieneekin hänestä tuntunut, että hän oli tuntenut tytön -kauan aikaa, vieläpä rakastanut häntä äidin hellällä, uhraavalla -rakkaudella. Hän iloitsi hänet nähdessään; ja muistellessansa -vieraansa kirkkaita, sinisiä silmiä, hymyili hän tyytyväisyydestä, -valmistaessansa teetä ja kuunteli keskustelua toisesta huoneesta. - -"Miksi olette niin alakuloinen, Nakhodka?" kysyi tyttö. - -"Leskellä on hyvännäköiset silmät", vastasi vähävenäläinen. -"Ajattelin tässä juuri, että kenties oli äidilläni sellaiset silmät. -Tiedättehän, että kuvittelen hänet aina eläväksi." - -"Sanoitte että hän oli kuollut?" - -"Se oli kasvatusäitini. Nyt puhun oikeasta äidistäni. Luulen hänen -olevan jossain Kievin seuduilla almuja kerjäämässä, juoden viinaa." - -"Miksi ajattelette niin kauheita asioita?" - -"En tiedä. Ja poliisit laahaavat häntä ylös katuojasta ja pieksävät -häntä." - -"Oi sinua raukkarukkaa!" ajatteli äiti huoaten. - -Natasha mainitsi jotakin kiihkeästi ja nopeasti; ja uudelleen kuului -vähävenäläisen kaikuva ääni. - -"Ah, te olette vielä niin nuori, toiverikas", virkkoi hän. "Ette ole -syöneet vielä tarpeeksi löökkejä. Jokaisella on äiti, ja silti ovat -ihmiset pahoja. Sillä vaikka lasten kasvatus on vaikeata, on paljon -vaikeampaa opettaa aikaihmistä hyväksi." - -"Mikä omituinen ajatus hänellä on", ajatteli äiti, ja hetkiseksi -teki hänen mielensä vastustamaan vähävenäläistä ja sanomaan hänelle -että hän olisi itse ainakin kernaasti opettanut poikaansa hyväksi. -Ulko-ovi avautui samalla, ja sisään astui Nikolai Vyesovshchikov, -vanhan varkaan, Danielin poika, tunnettu kylässä ihmisvihaajan -nimellä. Hän piti aina itsensä tarpeellisen välimatkan päässä -ihmisistä, jotka sen kostivat tekemällä ivaa hänestä. - -"Te, Nikolai! Miten se on mahdollista?" kyseli äiti ihmeissään. - -Mitään vastaamatta hän vaan katseli äitiä pienillä, harmailla -silmillänsä, ja pyyhki rokonarpista, pilkottavaa poskeaan leveällä -kämmenellänsä. - -"Onko Pavel kotona?" kysyi hän käheästi. - -"Ei." - -Hän katsahti kamariin ja virkkoi: "Hyvää iltaa toverit!" - -"Hänkö myös. Onko se mahdollista?" ihmetteli äiti miettivästi, ja -oli suuresti hämmästynyt nähdessään Natashan pistävän kätensä hänen -kouraansa ystävälliseksi tervetulon toitotukseksi. - -Nyt astui sisälle kaksi nuorta miestä, tuskinpa vielä täysikasvuisia. -Yhden heistä tunsi äiti. Hän oli Jakob, tehtaan vahdin poika, Somov. -Toinen teräväpiirteinen, korkeaotsainen ja kiharatukkainen, oli -hänelle tuntematon, mutta ei hänkään näyttänyt julmalta. - -Vihdoin ilmaantui Pavel, muassansa kaksi miestä, jotka molemmat hän -tunnusteli tehtaan työmiehiksi. - -"Sinä olet laittanut teekeittiön kuntoon! Sepä oivaa. Kiitos siitä!" -virkkoi Pavel nähdessänsä mitä äitinsä oli tehnyt. - -"Kenties hakisin viinaa", esitti hän, tietämättä miten osoittaa -kiitollisuuttaan hänelle jostakin, jota hän ei vielä ymmärtänyt. - -"Ei, emme sitä tarvitse!" vastasi hän riisuen takin päältään ja -hymyili hänelle herttaisesti. - -Äkkiä selkeni hänelle, että hänen poikansa oli aivan keveästi ja -ehdollaan liioitellut kokoontumisen vaaraa. - -"Ovatko nuo nyt laitonta väkeä?" kuiskasi hän. - -"Juuri sellaisia!" vastasi Pavel ja astui kamariin. - -Hän katsoi lempien hänen jälkeensä ja ajatteli itseksensä -miettivästi: "He ovat aivan kuin lapsia!" - -Kun samovaari rupesi kiehumaan, kantoi hän sen sisälle, ja löysi -istumassa vieraat tiheässä piirissä pöydän ympärillä, sekä Natashan -istumassa yhdessä pöydän kulmassa lampun alla, kirja kädessä. - -"Ymmärtääksemme miksikä ihmiset elävät niin pahasti", virkkoi Natasha. - -"Ja miksikä he itse ovat niin pahoja", lisäsi vähävenäläinen. - -"On tarpeellista tarkastaa miten he alkavat elää --" - -"Katsokaa, rakkaani, katsokaa!" puheli äiti kaataessansa teetä. - -Kaikki vaikenivat silmänräpäyksessä. - -"Mikä nyt on, äiti?" virkkoi Pavel silmäkulmiansa kohottaen. - -"Mitä?" Äiti katseli ympärillensä, ja huomatessansa kaikkien silmät -tähdättyinä itseensä, selitti hän hämillään: "Minä tässä vaan puhelin -itsekseni." - -Natasha nauroi ja Pavel hymyili, mutta vähävenäläinen virkkoi: -"Kiitoksia teestä, äiti." - -"Ei ole juonut vielä, ja jo kiittää", tuumi hän itsekseen. Katsoen -poikaansa hän kysyi: "Enkö minä ole tiellänne?" - -"Kuinka saattaisi emäntä omassa kodissansa olla vieraittensa tiellä?" -vastasi Natasha, ja sitten jatkoi hän lapsellisella vaikeroimisella: -"Äiti, rakas, anna minulle teetä, pian! Minä ihan värisen kylmästä; -jalkani ovat aivan kohmettuneet." - -"Tuossa paikassa, tuossa paikassa!" huudahti äiti touhussaan. - -Juotuansa kupin teetä, henkäsi Natasha hyvin syvään, silitti -tukan pois otsaltansa, ja alkoi lukea ääneen isosta, keltaisesta -kuvakirjasta. Äiti, joka varoi kolistelemasta astioita, kaatoi teetä -laseihin ja koetti höristää harjaantumatonta mieltänsä kuuntelemaan -tytön juoksevaa lukemista. Lukijan sointuva ääni sekaantui samovaarin -ohkaiseen soiton tapaiseen sirinään. Selvä, yksinkertainen selonteko -raakalaiskansoista, jotka elivät luolissa ja tappoivat petoja -kivillä, kieritteli ja väikkyi kuin kaunis nauha huoneessa. Se kuului -sadulta, ja äiti katsahti poikaansa joskus, haluten kysyä häneltä -että mitä laitonta oli kertomuksessa villeistä ihmisistä. Mutta pian -hän herkesi seuraamasta lukemista ja alkoi tarkastella vieraita, -heidän ja poikansa huomaamatta. - -Pavel istui Natashan vieressä. Hän oli sievimmän näköinen -heistä kaikista. Natasha kumartui hyvin syvälle kirjan ylitse. -Tuon tuostakin siirsi hän sormillansa ohkaisia kutriansa -taapäin otsaltansa, ja alensi ääntänsä huomauttaaksensa lempein -katsein kuulioillensa jotain sellaista, jota ei ollut kirjassa. -Vähävenäläinen nojasi leveätä rintaansa pöydän nurkkaan, ja käänsi -katsettansa kieroon sivuille päin nähdäksensä pitkien viiksiensä -kuluneet päät, joita hän kiersi alati. Vyesovshchikov istui -tuolillansa jäykkänä kuin salko, kämmenet Iitteinä polvien päällä, -ja rokonarpinen, otsaton ja ohuthuulinen naamansa liikkumattomana -kuin naamio. Hän piti kopeasilmäisen katseensa itsepintaisesti -kiinnitettynä paistavaan kuvaansa, joka kajasti kiiltävästä, -messinkisestä samovaarista. Hän näytti tuskin hengittävän. Pikku -Somov liikutteli huuliansa mykästi, aivan kuin olisi kerrannut -kuulemiansa sanoja; ja hänen kiharapäinen naapurinsa, selkä -koukussa, kyynäspäät polvia vasten ja pää käsien varassa, hymyili -hajamielisesti. Yksi miehistä, joka oli saapunut yhdessä Pavelin -kanssa, hento punatukkainen ja viheriäsilmäinen, iloisen näköinen -nuorukainen, näytti yhtenään haluavan sanoa jotakin, sillä hän -käänteli levottomasti joka puolelle. Toinen, vaaleatukkainen ja -lyhytläntä, pyyhkäsi aina päätänsä kädellänsä ja katsoi alas -lattiaan, niin että hänen kasvonsa jäivät näkymättömiin. - -Huoneessa oli lämmin, ja tunnelma viehkeä. Äiti yhtyi tähän -omituiseen viehätykseen, jota hän ei ollut ennen koskaan tuntenut. -Häneen vaikutti Natashan joustava ääni, joka somasti sekaantui -teekeittiön vienoon porinaan, ja muistutti vallattomista -illanvietoista hänen nuoruudessansa -- nuorten miesten raakuudesta, -joiden henki aina haisi viinalta -- heidän karkeista kompasanoistaan. -Hän muisti tämän kaiken, ja painostava säälin kemuissa oli -hän tarttunut häneen eteisessä ja rutistaen häntä kärsineessä -sydämessänsä. - -Eteensä kohosi kohtaus miehensä kosimisesta. Eräissä kemuissa oli hän -tarttunut häneen eteisessä ja rutistaen häntä koko ruumiillansa seinää -vasten, oli kysynyt karkealla, ärtyisellä äänellä: "Tahdotko tulla -muijakseni?" - -Hänestä oli tuntunut tukalalta ja hän tunsi mielensä loukatuksi; -mutta toinen iski lujasti sormensa hänen lihaansa, ähki raskaasti ja -hengitti kuumaa, kosteaa ilmaa hänen kasvoihinsa. Hän taisteli kaikin -voimin repiäksensä itsensä irti hänen kynsistänsä. - -"Älä yritäkään!" ärjyi hän. "Vastaa minulle! Mitä?" - -Mutta hän vaikeni, häpeissään, loukattuna ja kykenemättä hengittää. - -"Älä ole olevinasi, hassu! Minä tunnen sinun kaltaisesi. Sinä olet -mahdottomasti mielissäsi!" - -Joku avasi ovea. Hän laski hänet menemään vapaasti, sanoen: "Lähetän -luoksesi sormuksen mitan ottajan ensi sunnuntaina." - -Hän teki niin. - -Äiti peitti silmänsä ja huokasi syvään. - -"En halua tietää miten ihmiset elivät ennen maailmassa, vaan kuinka -heidän pitäisi elää!" kuului Vyesovshchikovin kolea ja tyytymätön -ääni huoneesta. - -"Aivan niin!" yhtyi siihen punatukkainen mies, nousten. - -"Mutta minä en sitä hyväksy!" huusi Somov. "Jos aiomme edistyä, -täytyy meidän tietää kaikki." - -"Totta, totta!" virkkoi kiharapäinen nuorukainen matalasti. - -Nyt seurasi kiihkeä keskustelu, ja sanat sinkoilivat kuin -tulenlieskat kokosta. Äiti ei käsittänyt mitä he niin elämöitsivät. -Kaikkien kasvot hehkuivat intoa, mutta ei kukaan vihastunut, eikä -käyttänyt raakoja, loukkaavia sanoja, jotka olivat hänelle niin -tuttuja. - -"He hillitsevät itsensä tuon naisen läsnäolon vuoksi", päätteli hän -itsekseen. - -Natashan vakavat kasvot miellyttivät häntä. Tämä nuori nainen katseli -kaikkia näitä nuoria miehiä niin arvostelevasti, kuin vanhempi -henkilö kohtelee lapsia. - -"Odottakaa, toverit", keskeytti hän äkkiä. Kaikki vaikenivat ja -kiinnittävät silmänsä häneen. - -"Ne, jotka sanovat, että meidän tulee tietää kaikki, ovat oikeassa. -Meidän pitäisi valistaa itsemme järjen valolla, niin että ihmiset -jotka ovat pimeässä, näkevät meidät; meidän pitäisi kyetä vastaamaan -jokaiseen kysymykseen rehellisesti ja totuuden mukaisesti. Meidän -täytyy tietää koko totuus, koko petollisuus." - -Vähävenäläinen kuunteli ja nyökkäsi päällään säestykseksi hänen -sanoillensa. Vyesovshchikov, punatukkainen poika ja toinen tehtaan -työmies, joka oli tullut Pavelin kanssa, muodostivat järkähtämättömän -kolmion. Jostakin syystä äiti ei pitänyt heistä. - -Kun Natasha lakkasi puhumasta, nousi Pavel ja kysyi tyynesti: "Onko -vatsalaukkujemme täyttäminen ainoa minkä vaadimme?" - -"Ei!" vastasi hän itse, katsoen tiukasti näiden kolmen puoleen. -"Me tahdomme olla ihmisiä. Meidän täytyy osoittaa noille, jotka -istuvat niskaamme painamassa, ja silmiämme peittämässä, että me -näemme kaikkityyni, että me emme ole hulluja emmekä eläimiä, että -me emme tahdo ainoastaan syödä, vaan haluamme elää kuten ihmiset -konsanaan. Meidän täytyy osoittaa vihollisillemme, että elämämme -palvelus, raskas työ, jonka he pakkaavat meidän päällemme, ei estä -meitä olemasta tasa-arvoiset heidän kanssansa älyllisyydessä, ja että -henkisesti kykenemme kohoamaan kauas heitä ylemmä." - -Äiti kuunteli hänen sanojansa, ja sisällinen ylpeys pojastansa -paisutti hänen poveansa -- kuinka jalosti hän puhui. - -"Ihmiset, joiden vatsalaukut on täyteen ahdatut, ovat monilukuiset, -mutta heidän joukossaan ei löydy yhtä ainoata rehellistä olentoa", -virkkoi vähävenäläinen. "Meidän pitäisi rakentaa silta tämän -märänneen elämän ylitse, sielullisen hyvyyden tulevaisuuteen. Se on -meidän tehtävämme, se on meidän velvollisuutemme, toverit!" - -"Kun aika on tullut tappelemiseen, silloin on sopimatonta parantaa -sormeansa", virkkoi Vyesovshchikov synkästi. - -"Sääriluitamme tullaan katkomaan tarpeeksi asti, ennenkuin ehdimme -tappeluun asti!" virkkoi vähävenäläinen leikillisesti. - -Oli jo yli puoliyön, kun joukkio alkoi hajaantua. Ensimäisinä -läksivät Vyesovshchikov ja punatukkainen mies -- joka taas ei -miellyttänyt äitiä. - -"Hm! kuinka he kiiruhtavat!" ajatteli hän, nyökäyttäen heille -kylmänlaisen hyvästin. - -"Haluatteko pistäytyä luonani, Nakhodka?" kysyi Natasha. - -"Tietysti", vastasi vähävenäläinen. - -Kun Natasha pukeutui liinoihinsa keittiössä, virkkoi äiti hänelle: -"Sukkasi ovat liian ohkaset tähän vuodenaikaan. Salli minun kutoa -muutamia villasia sukkia sinulle, sallithan?" - -"Kiitoksia, Pelogajo Nilovna. Villasukat raappivat", vastasi Natasha -hymyillen. - -"Minä laitan ne niin etteivät ne raapi." - -Natasha katsoi häneen enemmän hämillään, ja hänen tarkastava, totinen -katseensa loukkasi äitiä. - -"Suokaa anteeksi tyhmyyteni, hyvätahtoni tuli sydämestäni, ilman -muuta tarkoitusta." - -"Kuinka hyvä te olette!" vastasi Natasha samalla äänellä, puristaen -pikaisesti hänen kättänsä ulos mennessään. - -"Hyvää yötä, äiti!" huudahti vähävenäläinen, katsoen hänen silmiinsä. -Hänen kumartuva ruumiinsa seurasi Natashaa ulos portaille. - -Äiti katsahti poikaansa. Tämä seisoi kamarinsa ovella hymyten. - -"Iltamme oli onnistunut", virkkoi hän tarmokkaasti päätänsä -nyykäyttäen. "Todella onnistunut! Mutta nyt lienee parasta että käyt -levolle, jopa on aika." - -"Sinun on myös kiiruhtaminen nukkumaan. Minä menen tuossa tuokiossa." - -Hän korjasi nopeasti astioita pöydältä tyytyväisenä ja hehkuen -miellyttävää tunnelmaa. Hän oli iloinen että kaikki oli käynyt niin -hyvin ja että kokous oli päättynyt rauhallisesti. - -"Sinä järjestit kaikki niin sievästi, Pavlusha. He ovat epäilemättä -hyvää väkeä. Vähävenäläinen on niin sydämellinen. Ja nuori neiti, -mikä reipas ja viisas tyttö hän on! Kuka hän on?" - -"Opettaja", vastasi Pavel, kävellen edestakasin huoneessa. - -"Oi sitä raukkaa! Kuinka köyhästi hän on puettu, kuinka köyhästi! -Kuinka helposti hän saattaisi vilustua. Ja missä ovat sitte hänen -sukulaisensa?" - -"Moskovassa", virkkoi Pavel, pysähtyen äitinsä eteen. "Näetkös, hänen -isänsä on rikas mies; hän on rautatavaraliikkeessä, ja omistaa paljon -omaisuutta. Hän ajoi Natashan pois kotoa, kun hän yhtyi toteuttamaan -näitä aatteita. Hän on kasvatettu ylellisyydessä ja loistossa, ja -häntä on hemmoteltu kaikin puolin kaikissa mieliteoissansa -- ja nyt -hän kulkee neljä peninkulmaa jalkasin ja keskellä yötä yksin." - -Äitiä kauhistutti. Hän seisoi keskellä huonetta ja katsoi äänettömänä -poikaansa. Sitte kysyi hän tyynesti: "Onko hän menossa kaupunkiin?" - -"On." - -"Ja hän ei pelkää?" - -"Ei", virkkoi Pavel myhähtäen. - -"Mutta miksi hän meni? Hän olisi voinut jäädä meille yöksi ja nukkua -minun kanssani." - -"Se ei soveltunut. Hänet olisi voitu nähdä täällä huomen aamuna, -emmekä me sitä tahdo ja hän itse kaikista vähimmin." - -Äiti kokoili mielessään kaikki entiset pelkonsa, katsoi miettivästä -ulos ikkunasta ja kysyi: "En käsitä, Pasha, mitä tässä kaikessa on -vaarallista ja laitonta. Mitä, ettehän te tee mitään pahaa, vai -kuinka?" - -Hän ei ollut aivan varma poikansa turvallisuudesta ja halusi -kuulla päättävän vastauksen häneltä itseltään. Mutta Pavel katsoi -rauhallisesti hänen silmiinsä, ja vakuutti päättävällä äänellä: -"Teoissamme ei ole mitään pahaa, eikä tule olemaan, mutta kuitenkin -odottaa vankeus meitä. Teidän on paras se tietää." - -Äidin kädet vavahtelivat. "Kenties sallii jumala teille jonkun -pakotien", virkkoi hän painuneella äänellä. - -"Ei", sanoi poika lempeästi, mutta varmasti. "En voi valehdella -sinulle. Me emme pääse pakenemaan." Hän hymyili. "Mene nyt levolle. -Olet väsynyt. Hyvää yötä." - -Jäätyänsä yksin, katsahti hän ulos ikkunasta. Ulkona oli kylmää ja -armotonta. Tuuli vonkui, pyryyttäen lunta alas pienten rakennusten -katoilta, joissa väet olivat levolla; suhisten paiskautui se -seinuksia vasten, pyörtäysi sitte maahan ja ryöpsähytti valkoisia -lumipilviä ylös ilmaan, kadun toiselle puolen. - -"Oi armias Kristus taivaassa, armahda meitä!" rukoili äiti. Kyyneleet -alkoivat kokoontua hänen silmiinsä, kun pelko yhä uudelleen täytti -hänen sydämensä, ja kuten koiperhon yön hämyssä luuli hän näkevänsä -poikansa valan, jonka hän lausui sellaisella käsityksellä ja -vakuutuksella. - -Tarkastellessansa avautuu silmiensä eteen aava pehmoinen lumikenttä -etempänä, jonka ylitse tuuli pyryyttäen vonkuu ja ulvoo. Aavikon -poikki liikkuu tytön vartalo, tummana ja yksinäisenä, hoippuen sinne -tänne. Tuuli repii hänen hamettansa, estää hänen askeleitansa ja -syytää lumihiutaleita hänen poskiinsa. Astunta on tukalaa; pieni -jalka tuupertuu syvälle lumeen. Kylmänä ja pelokkaana kumartuu hän -eteenpäin, kuten ruohonterä tuulen hulmuavan käsissä. Oikealla -puolellansa seisoo tumma metsän seinä; alastomat koivut ja haavat -värisevät ja rutisevat surullisella vaikerruksella. Kauempana -etäällä, edessänsä, kuultavat kaupungin valot himmeästi. - -"Armahda taivaan Herra!" mutisi äiti uudelleen, vavahdellen kylmästä -ja epäselvän pelon kauhusta. - - - - -Hirmuinen sana - - -Päivät vierivät tiehensä yksi toisensa jälkeen, kuten helmet -rukousnauhassa, ja kasvoivat viikoiksi sekä kuukausiksi. Joka -lauantai kokoontuivat Pavelin ystävät hänen asuntoonsa; ja joka -kokous muodosti asteen pitkään porraskäytävään, joka johti jonnekin -kaukaisuuteen, kohottaen kansaa asteettain korkeammalle ja yhä -ylemmä. Mutta sen loppupää jäi näkymättömäksi. - -Uusia henkilöitä tuli alinomaa. Vlasovin huone alkoi tuntua pieneltä -ja ahtaalta. Natasha tuli joka lauantai-ilta, kylmettyneenä ja -väsyneenä, mutta aina virkeänä ja vilkkaana mieleltään, lakkaamatta -hyvätuulisena. Äiti valmisti sukkia, ja pani ne itse noihin pikkusiin -jalkoihin. Natasha nauroi ensin, mutta muuttui sitte äkkiä totiseksi -ja äänettömäksi, ja virkkoi äidille matalalla äänellä: - -"Minulla oli hoitajatar, joka oli myös hyvin hyvä. Kuinka omituista, -Pelogaja Nilovna. Työväki elää sellaista kovaa, kurjaa elämää, -ja kuitenkin on heissä enemmän sydäntä, enemmän hyvyyttä kuin -- -noissa!" Ja hän viittasi kädellään jonnekin kauas, hyvin kauas -itsestään. - -"Katsokaas minkälainen te olette", vastasi vanhempi nainen. "Olette -jättäneet oman perheenne ja kaikki --" Hänen oli mahdotonta lopettaa -ajatustansa, ja huoaten syvään katsoi hän ääneti Natashan kasvoja, -kiitollisuuden tunteella tyttöä kohtaan, tietämättä miksi. Hän istui -laattialla Natashan edessä, joka hymyili ja alkoi kääntää kaikki -leikiksi. - -"Minäkö jättänyt perheeni?" toisti Natasha, painaen päänsä alas. -"Mitä joutavia. Isäni oli tyhmä, raaka mies, samoin veljeni -- ja -juoppo sitä paitsi. Vanhin sisareni -- onneton, kurja olento -- meni -naimisiin paljoa itseään vanhemman miehen kanssa, joka oli rikas, -korkeassa asemassa oleva saituri. Mutta äitiäni säälittelen! Hän on -vaatimaton nainen, pieksetty raukka, pelästynyt olento, niin laiha, -aivan kuin pieni hiiri -- hän juoksee niin nopeasti ja pelkää kaikkia -ihmisiä. Toisinaan haluaisin nähdä häntä niin mielelläni -- omaa -äitiäni!" - -"Lapsi raukkani!" virkkoi äiti surullisesti, päätään pudistaen. - -Tyttö heitti äkkiä päänsä ylös ja huudahti: "Oi, ei! Usein tunnen -suurta iloa, suurta onnea!" - -Kasvonsa kalpenivat ja siniset silmänsä säihkyivät. Asettaen kätensä -äidin hartioille, virkkoi hän syvällä äänellä, joka näytti kohoavan -aivan sydämen pohjukasta, tyyneesti, aivan kuin suuren ilon vallassa: -"Jospa tietäisitte -- jospa käsittäisitte mitä suurta, ihastuttavaa -työtä me teemme! Te tulette kerran sen tuntemaan!" huudahti hän -vakuutuksella. - -Melkein kateuden sekainen tunne kosketti äidin sydäntä. Nousten ylös -laattialta virkkoi hän vaikeroiden: "Minä olen liian vanha siihen -- -typerä ja vanha." - -Pavel puheli useammin ja kauemmin, keskusteli ja väitteli yhä -kiivaammin ja tulisemmin, ja muuttui -- laihemmaksi ja laihemmaksi. -Äidistä näytti, että kun hän puhui Natashalle, tahi katsoi häneen, -kävivät silmänsä lempeämmiksi, äänensä sointui pehmosemmalta ja koko -käytöksensä muuttui yksinkertaisemmaksi. - -"Taivas suokoon!" ajatteli hän; ja kun hän kuvaili Natashaa poikansa -vaimona, hymyili hän mielessään. - -Milloin ikinä keskustelut kokouksissa kasvoivat liian kuumiksi ja -myrskyisiksi, nousi vähävenäläinen ylös, ja kiikuttaen itseään -edestakaisin, kuin kellon heiluri, puhui hän kaikuvalla, sointuvalla -äänellä yksinkertaisia ja hyviä sanoja, jotka tyynnyttivät heidän -kiihoitustaan, ja muistuttivat heitä tarkoituksestaan. Vyesovshchikov -kiiruhti aina kaikkia. Hän sekä punatukkainen nuorukainen kutsuivat -Samoilovia puolelleen kiistaa alkamaan. Heidän puolellansa oli aina -Ivan Bukin, jolla oli pyöreä pää ja valkoiset silmäkulmat ja ripset, -joka näytti siltä kuin olisi hän ollut ripustettu ulos kuivamaan, -tai kuin jos hänet olisi pesty lipeällä, ja kiharatukkainen, -matalaotsainen Fedia Maxin. Vaatimaton Jakob Somov, aina sileäksi -kammattuna ja puhtaana, puhui vähän ja lyhyeen, hiljaisella, vakaalla -äänellä, ja piti aina Pavelin ja vähävenäläisen puolta. - -Toisinaan, Natashan sijaan, Alexey Ivanovich, joka oli kotoisin -jostakin kaukaisesta maakunnasta, tuli tänne kaupungista. Hän kantoi -silmälaseja, partansa kiilsi, ja hän puhui omituisella laulavalla -äänellä. Hän teki muukalaisen vaikutuksen, joka on kotoisin -jostakin kaukaisesta maasta. Hän puhui yksinkertaisia asioita -- -perhe-elämästä, lapsista, kaupasta, poliiseista, leivän hinnasta ja -lihasta -- kaikesta siitä mistä ihmiset elävät päivästä päivään; -ja näistä humoristisessa valossa, mutta aina osottaen niiden -pahantarkoituksen rahvaalle. - -Äidistä näytti myös, että hän oli tullut kaukaa, toisesta maasta, -jossa kaikki ihmiset elivät yksinkertaista, rehellistä, helppoa -elämää, että hän ei voinut tottua tähän elämään ja vastaanottaa -se välttämättömyytenä, että se oli hänestä epäilyttävää, ja että -se herätti hänessä tyyntä päätöstä järjestää se uudelleen oman -luonnoksensa mukaiseksi. Hänen naamansa oli kellertävä, ja silmiään -ympäröi kehä hyvin ohkaisia viiruja, äänensä oli aina matala ja -kätensä lämpöinen. Tervehtiessään äitiä saattoi hän peittää koko -käden pitkiin, voimakkaisiin sormiinsa; ja sellaisen rohkaisevan -kädenlyönnin jälkeen tunsi äiti sydämensä paljoa keveämmältä. - -Uusia ihmisiä tuli kaupungista, usein joukossa pitkä, hyvin -muodostunut nuori tyttö, jonka ohkaisissa kalpeissa kasvoissa loisti -suuret silmät. He kutsuivat häntä Sashenkaksi. Käytöksessään ja -liikkeissään oli jotakin miesmäistä; hän rypisti tummat, tuuheat -kulmakarvansa uhkaavaan ryppyyn, ja kun hän puhui, värisivät hänen -suoran nenänsä hienot sieramet. - -Hän oli ensimäinen, joka sanoi: "Me olemme sosialisteja!" Kun hän sen -lausui, oli äänensä luja ja rohkea. - -Kun äiti kuuli tämän sanan, tuijotti hän mykällä hämmästyksellä -tytön kasvoihin. Mutta Sashenka virkkoi, silmät puoliummessa. -kovaa ja päättävästi: "Meidän täytyy uhrata kaikki voimamme uuden -elämän järjestämisen vuoksi; meidän täytyy käsittää ettemme tahdo -vastaanottaa palkintoa." - -Äiti käsitti että sosialistit olivat murhanneet tsaarin. Se tapahtui -hänen nuoruutensa päivinä; ja kansa oli sanonut silloin, että -tilanomistajat, haluten kostaa tsaarille orjien vapauttamisen, olivat -vannoneet ei ennen leikkaavansa hiuksiaan, ennenkun tsaari olisi -murhattu. Nämä olivat henkilöitä, joita oli kutsuttu sosialisteiksi. -Eikä hän nyt voinut käsittää, miksi hänen poikansa ja hänen ystävänsä -nimitettiin sosialisteiksi. - -Kun he olivat kaikki poistuneet, kysyi hän Pavelilta: - -"Pavlusha, oletko sinä sosialisti?" - -"Olen", hän vastasi, seisten hänen edessään suorana ja varmana kuten -aina. "Kuinka niin?" - -Äiti huokasi syvään, ja painaen katseensa alas, virkkoi: "Niinkö, -Pavlusha? Miksikä vainoavat he tsaaria; he murhasivat yhden." - -Pavel käveli edestakasin huoneessa, pyyhkäsi kädellään silmiänsä, ja -virkkoi myhäillen: "Me emme tarvitse sitä tehdä!" - -Hän puhui hänelle kauan aikaa matalalla, totisella äänellä. Äiti -katsoi häntä kasvoihin ajatellen: "Hän ei tahdo tehdä mitään pahaa; -hän on kykenemätön pahaan!" - -Ja tämän jälkeen uudistettiin tuota hirmuista sanaa kasvavalla -tuttavallisuudella; terävyys katkesi sen kärjestä, ja se muuttui -yhtä tavalliseksi hänen korvillensa kuin joukko muita hänelle -käsittämättömiä sanoja. Mutta Sashenka ei miellyttänyt häntä, ja kun -hän tuli, tunsi äiti itsensä levottomaksi ja pahoinvoivaksi. - -Kerran virkkoi hän vähävenäläiselle, suunsa ympärillä tyytymätön -piirre: "Mikä jäykkä olento tämä Sashenka on! Millä tavalla hän -komentaa sinkauttelee! -- Teidän pitää tehdä niin ja teidän pitää -tehdä näin!" - -Vähävenäläinen nauroi ääneen. - -"Hyvin sanottu, äiti! Te iskitte naulan oikeaan paikkaan! vai mitä, -Pavel?" - -Ja viitaten äitille, virkkoi hän hyväntahtoinen ilme silmissään: -"Sinistä verta ette saa kuivatettua henkilöstä, jossa sitä on, ei -edes pumppaamalla!" - -Pavel huomautti kuivasti: "Hän on hyvä nainen!" ja kasvonsa -punastuivat. - -"Se on totta myös!" kiiruhti vähävenäläinen sanomaan. "Hän vaan ei -ymmärrä että hänen pitäisi --" - -He alkoivat keskustella matalalla äänellä jostakin, jota äiti ei -ymmärtänyt. Äiti oli myös havainnut, että Sashenka oli kaikista -jäykin Pavelia kohtaan, ja että joskus vieläpä torui häntä. Pavel -hymyili silloin, vaikeni, ja katsoi tytön kasvoihin tuolla lempeällä -katseella, jolla hän oli ennen katsellut Natashaa. Tämäkään ei -miellyttänyt äitiä. - -Kokouksia alettiin pitää tiheämmin, kaksi kertaa viikossa; ja -kun äiti huomasi millä hartaalla halulla nuoriso kuunteli hänen -poikansa ja vähävenäläisen puheita, sekä Sashenkan, Natashan, Alexey -Ivanovichin ja muiden kaupunkilaisten mieltäkiinnittäviä kertomuksia, -unohti hän pelkonsa ja pudisti päätään surullisesti, muistellessansa -päiviä omassa nuoruudessaan. - -Joskus lauloivat he yksinkertaisia, tuttuja säveliä, äänekkäästi ja -iloisesti. Mutta usein he lauloivat uusia lauluja, joissa säveleet -ja sanat olivat täydellisessä sopusoinnussa, ja joiden ilme oli -surullinen ja kaunis. Näitä he lauloivat matalasti ja hillitysti, -miettivästi ja juhlallisesti kuin kirkon hymnejä lauletaan. Kasvonsa -kalpenivat, ja kuitenkin osoittivat kiihotusta, ja suuri voima ja -mahtavuus selkeni ympäri kajahtelevista sanoista. - -"Aika on läsnä, jolloin meidän on laulettava näitä lauluja kaduilla", -virkkoi Vyesovshchikov synkästi. - -Joskus kun isänsä taas oli varastanut jotakin ja istui vankilassa, -huudahti Nikolay kumppaneillensa: "Nyt voimme pitää kokouksia meidän -talossa. Poliisit luulevat meitä varkaiksi, ja he rakastavat rosvoja!" - -Melkein joka ilta tuli joku Pavelin tovereita hänen kotiinsa, luki -hänen kanssansa ja kopioi jotakin kirjoista. Niin innokkaat olivat -he toimessaan, että he tuskin hätäisesti pesivät itsensä. He söivät -illallisensa ja joivat teensä kirjat käsissä; ja heidän keskustelunsa -aikoivat käydä yhä selittämättömimmiksi äidille. - -"Meidän täytyy saada sanomalehti!" huudahti Pavel hyvin usein. - -Elämä muodostui yhä kiireisemmäksi ja kuumeisemmaksi; alituiseen -riennettiin talosta taloon, kirjasta kirjaan, kuten surisevat -mehiläiset kukasta kukkaan. - -"He puhuvat jo meistä!" virkkoi Vyesovhchikov kerran. "Meidän täytyy -mennä pois täältä pian." - -"Mitäpä varten lintunen, jollei ansaa varten?" puheli vähävenäläinen. - -Vlasova piti vähävenäläisestä yhä enemmän ja enemmän. Kun hän -kutsui häntä "äidiksi", tuntui se aivan kuin lapsen käden pehmoinen -taputus poskelle. Sunnuntaisin, jos Pavelilla oli ollut aikaa, -hakkasi hän puita hänelle, ja kerran tuli hän kantaen leveää lautaa -hartioillansa, sekä korjasi sillä nopeasti ja taitavasti märänneen -porraslaudan. Toisen kerran paikkasi hän kuluneen aitauksen aivan -vähällä vaivalla. Hän vihelsi työssänsä. Sävel oli surullisen kaunis -ja salaperäinen. - -Kerran virkkoi äiti pojallensa: "Mitäs jos ottaisimme vähävenäläisen -luoksemme asumaan. Se olisi parempi teille molemmille. Ette -tarvitsisi sitte juosta toinen toisenne luokse!" - -"Miksikä rupeaisit, äiti, sellaiseen ahdinkoon ja niin suureen -puuhaan?" kysyi Pavel kohottaen olkapäitään. - -"No kaikkea muuta! Koko elämäni olen nähnyt vaivaa, en tiedä minkä -tähden. Hyvän henkilön takia maksaa se vaivan." - -"Tehkää, äiti, kuten tahdotte. Jos hän muuttaa meille, ilahduttaa se -minua." - -Ja vähävenäläinen muutti heille asumaan. - -Pieni talo kylän liepeellä herätti huomiota. Sen seiniä vahdattiin -joka puolelta epäilevin silmin. Useanlaisia huhuja ja tuulia liehui -uhkaavasti heidän päänsä päällä. - - - - -Sydämet tasapainossa - - -Ihmiset koettivat päästä talon salaisuuden perille kurkkimalla -raoista sisälle. Ja öisin katselivat he sisälle ikkunoista. Silloin -tällöin naputti joku ikkunalaudalle ja läksi kiireesti sitte -livistämään tiehensä. - -Kerran seisautti kapakoitsija Vlasovan kadulla. Hän oli hieno vanha -mies, joka aina kantoi mustaa silkkistä kaulaliinaa punaisen vetelän -kaulansa ympärillä, sekä käytti paksua likaväristä samettitakkia. -Terävällä kiiltävällä nenällänsä istui aina pari silmälaseja, -kilpikonnaluisilla sangoilla, jotka tekivät hänen silmänsä -rauhallisen "kaniinin silmiksi". - -Samalla henkäyksellä ja vastausta odottamatta alkoi hän varotella -Vlasovaa kuivilla, kähisevillä sanoilla. - -"Kuinka voitte, Pelagaja Nilovna, kuinka voitte? Kuinka voi teidän -poikanne? Aiotteko naittaa hänet pian? Hän on nuorukainen, joka -juuri on kypsynyt avioliittoa varten. Mitä pikemmin poika naipi, -sitä varmempi se on hänen väelleen. Perheinen mies säilyttää itsensä -paljon paremmin sekä henkisesti että ruumiillisesti. Kun hänellä on -perhe, on hän aivan kuin sieni etikassa. Jos minä olisin sijassanne, -naittaisin hänet paikalla. Meidän aikamme kuluu hyvin tarkkaan -vahtiessamme eläintä, jota kutsutaan ihmiseksi, ihmiset alkavat elää -aivoissaan. Ihmiset ovat alkaneet elää hurjaa vauhtia ajatuksillaan, -ja he tekevät tekoja, jotka ovat varmasti rikoksia. Nuoriso karttaa -jumalan kirkkoa; he väistävät julkisia kokouspaikkoja, ja kokoontuvat -salassa, syrjäisissä nurkissa. He puhuvat kuiskaten. Minkä ihmeen -vuoksi puhuvat he kuiskaten? Kaikkea tätä eivät he uskalla lausua -ihmisten edessä kapakassa esimerkiksi. Mitä se merkitsee, kysyn? -Onko se jokin salaisuus? Salaisuuksien paikka on meidän pyhässä -kirkossamme, joka on yhtä vanha kuin apostolit. Kaikki muut -salaisuudet, joita synnytetään nurkissa, ovat seurauksia ihmismielen -harhaan menosta. Toivon teille hyvää terveyttä." - -Kohottaen kättänsä vaikuttavasti, nosti hän hattuansa ja heilauttaen -sitä ilmassa, kulki hän matkoihinsa, jättäen äidin syvään -hämmästykseen. - -Vlasovan naapuri, Maria Korsunova, sepän leski, joka möi ruokaa -tehtaaseen, tavatessaan äidin torilla, virkkoi myös hänelle: -"Katsokaa poikanne perään Pelagaja!" - -"Mikä nyt on?" - -"Ihmiset puhuvat!" Ja Maria ilmoitti kaikki kuiskaavalla äänellä. -"Eivätkä ne puhu yhtään hyvää, äitiseni! He sanovat, että poikanne -muodostaa jotakin yhdistystä, jotakin sinne päin kuin nuo Tlagellanit --- lahkolaiset, tämä on sopiva nimitys --" - -"Lakkaa lörpöttelemästä joutavia. Maria! Kylliksi!" - -Äiti ilmoitti nämä keskustelut pojallensa. Hän kohautti hartioitansa -äänettömänä, ja vähävenäläinen nauroi pehmeää, hiljaista nauruaan. - -"Tytöillä on myöskin osansa näytelmässä kanssanne!" virkkoi äiti. -"Teistä tulee kadehdittavia sulhasia heille; te olette kaikki kunnon -työmiehiä, eikä kukaan teistä juo -- mutta te vaan ette lainaa heille -huomiotanne. Paitsi sitä, sanovat ihmiset, että epäiltävässä valossa -olevia naisia käy luonanne." - -"Niin, tietysti!" huudahti Pavel, rypistäen otsaansa inhosta. - -"Suolla ja rämeellä hajahtaa kaikki märänneeltä!" virkkoi -vähävenäläinen huoaten. "Miksi ette, äiti, selitä noille hulluille -tytöille, mitä naimisissa olo oikein on, etteivät he niin kiiruhtaisi -saamaan luunsa murskatuksi?" - -"Nähkääs", virkkoi äiti, "he näkevät kurjuuden edessään, he -käsittävät sen, mutta mitä voivat he tehdä? Heillä ei ole muuta -valintaa!" - -"Sepä omituinen ymmärtämisen tapa", huomautti Pavel, "muutoin he -kyllä voisivat keksiä jotakin muuta." - -Äiti katsoi hänen kylmiä kasvojansa. - -"Miksi ette opeta heitä? Miksi ette kutsu muutamia älykkäämpiä -kokouksiinne?" - -"Se ei käy päinsä!" vastasi poika kuivasti. - -"Mitähän, jos koettaisimme?" virkkoi vähävenäläinen. - -Lyhyen vaitiolon jälkeen virkkoi Pavel: - -"Pariskuntia muodostuisi, parit kävelisivät yhdessä ja jotkut -menisivät naimisiin, siinä kaikki." - -Äiti kävi miettiväksi. Pavelin kylmyys huoletti häntä. Hän huomasi -että yksin vanhimmat toverit seurasivat hänen neuvojansa, niinkuin -esim. vähävenäläinen; mutta hänestä näytti kuin olisivat he kaikki -häntä pelänneet, eikä kukaan rakastanut häntä, kun hän oli niin kylmä. - -Kerran kun hän oli pannut maata, ja poikansa sekä vähävenäläinen -yhä istuivat kirjojensa ääressä, kuuli hän heidän matalan puhelunsa -ohkaisen väliseinän lävitse. - -"Tiedäthän, että rakastan Natashaa", virkkoi äkkiä vähävenäläinen -hillityllä äänellä. - -"Tiedän", vastasi Pavel hetkisen vaitiolon jälkeen. - -"Niin!" - -Äiti kuuli vähävenäläisen nousevan ja alkavan kävellä. Hänen -avojalkaiset askeleensa kuuluivat selvästi, ja alakuloista vihellystä -kuului myöskin. Sitte jatkoi hän taas: - -"Ja onko hän sen huomannut?" - -Pavel vaikeni. - -"Mitä sinä ajattelet?" virkkoi vähävenäläinen, alentaen ääntänsä. - -"Hän tietää sen", vastasi Pavel. "Sen vuoksi on hän kieltäytynyt -tulemasta kokouksiimme." - -Vähävenäläinen hiihti raskaasti jalkojansa lattian poikki, ja -uudelleen kuului hänen hiljainen vihellyksensä. Sitte kysyi hän: "Ja -jos sanon sen hänelle?" - -"Minkä?" kavahti Pavelin lyhyt kysymys äkisti kuin pyssyn laukaus. - -"Että olen --" alkoi vähävenäläinen melkein kuiskaavalla äänellä. - -Äiti kuuli vähävenäläisen pysähtyvän, ja hän tunsi että hän hymyili. - -"Ja miksi?" keskeytti Pavel. - -"Niin, näetkös, mielestäni jos rakastat tyttöä, on sinun se sanominen -hänelle, muutoinhan siinä ei olisi mitään ajatusta."' - -Pavel sulki kirjan lujalla pamahduksella. - -"Ja mitä otaksut ja toivot sitte?" - -Kumpikin olivat hiljaa kauan aikaa. - -"Sinun mielesi täytyy olla selvä, Andrew, siitä mitä aiot tehdä", -virkkoi Pavel hitaasti. "Otaksukaamme että hän rakastaa sinua -- -en usko sitä -- mutta otaksukaamme. No hyvä, te menette naimisiin. -Sangen mieltäkiinnittävä yhteys -- sivistynyt ja työmies! Lapsia -alkaa ilmaantua; sinun täytyy tehdä työtä ihan yksin ja lujasti. -Elämänne muodostuu tavalliseksi taisteluksi leipäpalasta ja katon -suojasta itsellenne ja lapsillenne. Sen vuoksi tulee teistä -molemmista olemattomat henkilöt!" - -Seurasi äänettömyys. Sitte alkoi Pavel taas puhua pehmoisemmalla -äänellä: - -"Poista ennemmin kaikki tuommoinen mielestäsi, Andrew. Vaikene -mieluummin, äläkä tee häntä levottomaksi. Se on paljon rehellisempi -tie." - -"Ja muistatko mitä Alexey Ivanovich sanoi miehen velvollisuudesta -elää ehyttä elämää -- koko sielunsa ja ruumiinsa voimalla -- -muistatko?" - -"Se ei ole meille! Kuinka saattaisimme me saavuttaa täydellisyyttä? -Se ei ole meikäläisiä varten. Jos rakastamme tulevaisuutta, täytyy -meidän uhrata kaikki, kaikki, nykyajassa -- kaikkityyni, veli!" - -"Se on vaikeaa ihmiselle!" virkkoi vähävenäläinen hiljaisella äänellä. - -"Mikä muu olisi mahdollista? Mieti!" - -Välinpitämätön kellonheiluri hakkasi elämän sekunteja tyynesti ja -tasaisesti. Vihdoin virkkoi vähävenäläinen: - -"Puolet sydämestä rakastaa, ja toinen puoli vihaa! Onko se sydän?" - -"Kysyin, mikä muu on keinona?" - -Kirjan lehdet rapisivat. Arvattavasti oli Pavel alkanut lukea -uudestaan. Äiti lepäsi silmät ummessa, ja pelkäsi liikahtaa. Hän oli -valmis itkemään vähävenäläisen surkeutta; mutta sydäntänsä jäyti -vielä enemmän poikansa puolesta. - -"Rakas poikani! Uhrata poikaraukkani", ajatteli hän. - -Yhtäkkiä kysyi vähävenäläinen: "Minun pitää siis vaieta?" - -"Se on paljon rehellisempää, Andrew", vastasi Pavel aivan hiljaa. - -"Olkoon menneeksi! Siinä on tie, jota tahdomme vaeltaa." Ja muutaman -sekunnin perästä jatkoi hän surullisella ja tukahdutetulla äänellä: -"Sinä huomaat sen vaikeaksi, Pasha, kun se sattuu omaan kohtaasi." - -"Se on jo nyt minulle kyllin kova." - -"Niinkö?" - -"Niin." - -Tuuli tuiskusi seinää vasten ja heiluri merkitsi tasaisesti kuluvia -sekunteja. - -"Hm!" virkkoi vähävenäläinen hetken päästä. "Tästä on leikki kaukana." - -Äiti kätki päänsä tyynyyn ja itki kuulumattomasti. - -Aamusella näytti Andrew hänen mielestään lyhyemmältä ja -miellyttävämmältä. Mutta poikansa näytti pitkältä, suoralta ja -laihalta kuten ennenkin. Hän oli aina kutsunut vähävenäläistä Andrew -Stepanovichiksi, muodollisuuden vuoksi, mutta nyt sanoi hän äkkiä -ehdottomasti ja tietämättänsä: - -"Kuules, Andriasha, sinun pitäisi saada saappaasi korjatuiksi. Sinä -pian aikaa vilustut." - -"Maksupäivänä, äiti", virkkoi hän hymyillen, "ostan itselleni uudet -saappaat." Sitte, äkkiä asettaen pitkän kätensä hänen hartiallensa, -lisäsi hän: "Tiedäthän, että olet minun oikea äitini. Mutta sinä et -tahdo tunnustaa sitä ihmisille siksi, että olen niin ruma." - -Äiti taputti häntä kädelle puhumatta. Hän olisi halunnut sanoa paljon -suloisia asioita; mutta hänen sydäntänsä kouristi sääli, eivätkä -sanat lähteneet hänen huuliltaan. - -Kylässä puhuttiin sosialisteista, jotka jakelivat sinisellä -musteella painettuja lehtisiä. Näissä lentolehtisissä kerrottiin -hyvin terävin sanoin tehtaanoloja, samoin kuin lakoista Pietarissa -ja Etelä-Venäjällä; ja työmiehiä pyydettiin yhtymään taisteluun -valvomaan omia etujansa. - -Vakavat ihmiset, jotka ansaitsivat hyvää palkkaa, suuttuivat -kauheasti, luettuansa näitä lippuja, ja virkkoivat uhkaavasti: -"Kapinan levittäjiä! Sellaisesta toimesta heidän sietäisi saada -naamansa mustiksi." - -Ja he kuljettivat näitä lippuja konttoriin. Nuoret lukivat näitä -julistuksia innokkaasti ja virkkoivat kiihkeästi: "Se on kaikki -totta!" - -Enemmistö, murtuneena työstänsä ja välinpitämättöminä kaikesta, -virkkoivat laiskasti: "Siitä ei synny mitään. Se on mahdotonta!" - -Mutta lentolehdet saivat väen intoon ja kun viikko kului, ilman -niiden ilmestymistä, virkkoivat he toinen toisilleen: "Ei vielä -tänään yhtään! Luultavasti on niiden painaminen keskeytetty." - -Sitte maanantaina ilmestyi lehtisiä uudelleen; ja taas seurasi -kiihkeää ja monenlaista puhetta työmiesten keskuudessa. - -Kapakoissa ja tehtaassa alkoi vilistä outoja olentoja, miehiä, -joita ei kukaan tuntenut. He tekivät kysymyksiä, tiedustellen -kaikkea ja kaikista ihmisistä; he kurkkivat ympärillensä, -nuuskivat joka paikkaan, ja paikalla herättivät yleisen huomion, -jotkut epäluuloisella tirkkimisellään, ja toiset äärimmäisellä -tungettelemisellaan. - -Äiti tiesi että kaikki tämä oli seurauksena Pavelin työstä. Hän näki -kuinka ihmiset vetäytyivät yhteen hänen kanssaan. Hän ei ollut yksin -eikä se sen vuoksi ollut niin vaarallista. Mutta ylpeys pojastansa -sekautui arveluihin hänen kohtalostansa; hänen salaiset toimintansa -heittäytyivät raikkain pyörtein kapeaan, sameaan elämän väylään. - -Eräänä iltana Maria Korsunova koputti kadun puoleiselle ikkunalle, -ja kun äiti sen avasi, virkkoi hän matalalla kuiskeella: "Olkaa -varuillanne, Pelagaja; pojat ovat keittäneet itselleen aika sopan! -Teidän talossanne tullaan pitämään tarkastus tänä yönä, samoin -Maxinin ja Vyesovshchikovin --" - -Äiti kuuli ainoastaan alun vaimon puheesta; kaikki muu suli yhteen -pahaa ennustavaksi rääkynäksi. - -Marian paksut huulet painuivat tiukasti yhteen. Aivastus kajahti -hänen turpeasta nenästänsä, silmänsä räpättivät ja katsoivat -molemmille puolille, ikäänkuin peljäten jonkun olevan lähistöllä -urkkimassa. - -"Ja huomatkaa, minä en tiedä yhtäkäs mitään, enkä sanonut teille -mitään, äiti hyvä, enkä ole nähnyt teitä koko päivänä, ymmärrättekö?" - -Samassa katosi hän. - -Äiti sulki ikkunan ja vaipui hitaasti tuolille, kadottaen voimansa, -ja melkein tajuttomana. Mutta vaaran suuruus, joka uhkasi poikaansa, -kohotti hänet taas kiireesti jaloilleen. Hän pukeutui nopeasti, ja -kierti ison huivin hyvin tiukasti päänsä ympäri, juosten Fedya Maxin -luokse, jonka hän tiesi olevan kipeän ja makuulla. Hän tapasi hänet -ikkunan vieressä makaamassa kirja kädessä, ja heiluttaen oikeata -kättänsä vasemmalla edestakaisin, peukalo pystyssä. Kuultuansa -uutisen, hyppäsi hän ylös hermostuneesti, huulensa vapisivat ja -naamansa kalpeni. - -"Siinäpä se! Ja minulla kun on ajos peukalossa!" mutisi hän. - -"Mitä meidän on tekeminen?" kysyi Vlasova, pyyhkien hikeä pois -kasvoistansa vapisevin käsin. - -"Odottakaa hetkinen! Älkää peljätkö", vastasi Fedia, pyyhkäisten -terveellä kädellänsä kiharaista tukkaansa. - -"Mutta tehän itse pelkäätte!" - -"Minä?" Hän punastui ja hymyili hämillään. "Niin hm -- Minut -valloitti pelkurimaisuus, mutta vieköön sen paholainen! Meidän täytyy -saada sana Pavelille. Lähetän pienen sisareni hänen luokseen. Menkää -nyt kotiin. Yhtä kaikki. He eivät kuitenkaan pääse meitä pieksämään." - -Palattuaan kotiin kokosi äiti kaikki kirjat, ja puristaen niitä -rintaansa vasten, kulki talossa edestakaisin kauan aikaa, katsellen -uniin, uunin alle, teekeittiön piippuun, yksinpä vesisäiliöön. -Hän ajatteli että Pavel lopettaa työn heti paikalla ja rientää -kotiin; mutta häntä ei kuulunut. Vihdoin istui hän epätoivoisena -penkille keittiössä, pannen kirjat allensa. Tässä asemassa istui hän -värähtämättä, uskaltamatta hievahtaa, kunnes Pavel ja vähävenäläinen -palasivat tehtaasta. - -"Tiedättekö?" huudahti hän liikahtamatta. - -"Tiedämme kyllä", virkkoi Pavel salaperäisellä hymyllä. "Pelkäätkö, -äiti?" - -"Oi, olen niin peloissani, niin kovin peloissani." - -"Et tarvitse peljätä", virkkoi vähävenäläinen. "Se ei auttaisi meitä -ollenkaan." - -"Etkä ole edes laittanut samovaaria kuntoon", huomautti Pavel. - -"Näetkös, en voinut noilta kirjoilta -- en koko aikana -- minä olin ---" - -Pavel ja vähävenäläinen purskahtivat nauruun ja se helpotti äitiä. -Pavel keräili muutamia kirjoja, ja kantoi ne ulos pihamaalle -kätkeäksensä, jolla välin vähävenäläinen alkoi valmistaa teetä. - -"Ei tässä ole mitään kammottavaa, äiti. Kansalle on ainoastaan -häpeäksi tehdä sellaista turhanaikaista työtä. Aikuiset miehet, -harmaaseen sarkaan puetut, sapelit sivuilla, kannukset jaloissa, -tulevat suurella melulla kaivamaan ylös ja etsimään joka paikan. He -katsovat sängyn alle, ja kiipeevät ylös ullakolle, ja jos talossa on -kellari, hamuilevat he sielläkin. Hämähäkin verkot tarttuvat heidän -naamaansa, ja he puhisevat ja ähkävät. He ovat harmissaan, noloina -ja väsyneinä. Senpä vuoksi he teeskentelevät itsensä hyvin pahoiksi -ja suuttuneiksi meihin. Se on likaista työtä, ja he ymmärtävät -sen, tietysti he sen tekevät! Kerran mylläsivät he minun asunnossa -kaikki ylös alasin, ja puikkivat tipotiehensä noloilla nenin, siinä -kaikki. Toisella kertaa veivät he minun mukanansa. He pistivät minut -vankeuteen, ja minä olin siellä neljä kuukautta heidän parissaan. -Sitä istuu ja istuu, ja sitte käsketään pois, viedään kadulle -sotilaiden seuraamana ja tehdään muutamia kysymyksiä. He ovat tyhmää -väkeä, ja puhuvat päättömiä, epäselviä asioita. Kun he ovat tehneet -kaikki voitavansa kanssanne, käskevät sotilaiden viedä teidän -takaisin vankeuteen. Siten kuljettavat he teitä milloin sinne milloin -tänne -- heidän täytyy tehdä jotakin palkkansa edestä. Ja sitte -päästävät he teidät menemään. Siinä kaikki." - -"Kuinka, Andriusha, sinä osaatkin puhua!" huudahti äiti ehdottomasti. - -Polvistuen teekeittiön edessä, puhalsi hän huolellisesti -piippuun; mutta äkkiä käänsi hän kasvonsa, jotka olivat punaiset -ponnistuksesta, hänen puoleensa, ja silittäen pitkiä viiksiänsä -molemmin käsin, kysyi hän: "Ja kuinka minä sitte puhun?" - -"Aivan kuin ei kukaan koskaan olisi tehnyt sinulle vääryyttä." - -Hän nousi ylös, lähestyi äitiä ja virkkoi päätänsä pudistaen: -"Löytyykö yhtä vääryyttä kärsimätöntä sielua koko avarassa -maailmassa? Mutta minä olen kärsinyt niin paljon, että olen -menettänyt vääryyksistä loukatun mielen. Mitä on tehtävä, jos ihmiset -eivät voi menetellä toisin? Vääryydet, joista kärsin paraikaa, -estävät minua suuressa mitassa työssäni. Niitä on mahdotonta karttaa. -Mutta turhaa on pysähtyä ja ruveta niihin huomiotansa lainaamaan, -se on ainoastaan ajan hukkaa. Sellainen elämä? Ennen saatoin joskus -vihastua, mutta silloin mietin itsekseni: kaikkialla näen ihmisiä -särjettyine sydämineen. Näytti siltä kuin jokainen olisi peljännyt, -että naapurinsa äimää häntä, ja siten koetti hän päästä naapurinsa -edelle ja iski häntä ensin. Sellaista on elämä, äiti hyvä." - -Puheensa valui rauhallisesti. Hän varsin tahallaan veti äidin -huomion toisaalle pian saapuvista etsivistä poliiseista. Hänen -loistavat, terävät silmänsä hymyilivät surullisesti. Hän näytti hyvin -omituisella tavalla muodostaneen aineen, joka taipuu, mutta ei katkea. - -Äiti huokasi ja kuiskasi puoliääneen lempeän toivon: "Suokoon jumala -sinulle onnea, Andriusha!" - -Vähävenäläinen käveli teekeittiön luo pitkin askelin, istui uudelleen -sen ääreen kantapäilleen ja mumisi: "Jos hän antaa minulle onnea, -niin en kieltäydy siitä; pyytää en sitä tahdo, eikä ole aikaa sitä -hankkia." - -Hän alkoi viheltää. - -Pavel tuli sisälle pihalta ja virkkoi luotettavasti: "He eivät löydä -niitä!" ja alkoi peseytyä. Sitte kuivaten kätensä suurella huolella, -lisäsi hän: "Jos näytätte, äiti, että pelkäätte, luulevat he että -talossa täytyy olla jotakin, koska te vapisette. Emmekä me ole vielä -tehneet mitään, ei niin mitään. Tiedättehän ettemme tahdo mitään -pahaa; totuus on puolellamme ja me haluamme työskennellä sen eteen -kaiken elämämme. Siinä on koko rikoksemme. Mitä me sitte pelkäämme?" - -"Minä koetan tehdä itseni kestäväksi, Pasha!" vakuutti äiti -hänelle. Ja seuraavassa hetkessä, aivan kykenemättömänä tuskaansa -hillitsemään, huudahti hän: "Toivoisin että he tulisivat pian, ja -kaikki olisi ohitse!" - -Mutta he eivät tulleet tänä iltana, ja aamulla, vastapainoksi -kiusalle ja leikinteolle, joka saattaisi häntä kohdata pelkonsa -vuoksi, alkoi hän ajatuksissaan nauraa itsellensä. - - - - -Ihmisen turva - - -Sissit saapuivat juuri odottamattomalla ajalla, melkein kuukausi -tämän levottoman yön jälkeen. Nikolay Vyesovshchikov oli Pavelin -kotona puhuen hänen ja Andreyn kanssa sanomalehdestä. Oli jo -myöhä, melkein keskiyö. Äiti oli jo levolla. Puoleksi valveilla, -puoleksi nukuksissa kuunteli hän matalia, kiireisiä ääniä. Äkkiä -nousi Andrew ylös ja meni varovin askelin ulos keittiöstä, painaen -oven kiinni hiljaa jälkeensä. Äkkiä kuului porstuasta kolinaa. Ovi -lensi pikaisesti selkiselällensä ja vähävenäläinen astui kyökkiin, -ilmoittaen kuuluvalla kuiskeella: "Kuulen kannuksen kilinää kadulta!" - -Äiti hypähti ylös vuoteelta, tarttuen pukuunsa vapisevilla -käsillänsä; mutta Pavel tuli ovelle ja virkkoi tyynesti: "Pysykää -vuoteella, äiti, te ette voi hyvin." - -Etehisestä kuului varovaista, hiipivää ääntä. Pavel meni ovelle, ja -koputtaen siihen kädellään kysyi: "Kuka siellä?" - -Pitkä, harmaa olento tuli kolisten esille; sen jälkeen toinen; kaksi -santarmia töyttäsi Pavelin takasin, asettuivat hänen molemmin puolin, -ja kova, ilkkuva ääni kuului sanovan: "Ähä, ette tainneet odottaa -ketään?" - -Nämä sanat lausui pitkä heilakka, laiha upseeri, jolla oli ohkaiset, -mustat viikset. Kylän poliisi, Fedyakin, ilmestyi äidin tilan -viereen, ja kohottaen yhden käden lakkiinsa, osoitti toisella hänen -kasvojansa ja mulkoillen silmiään hurjasti, virkkoi: "Tämä on hänen -äitinsä, teidän ylhäisyytenne!" ja viitaten kädellään Pavelia kohti, -virkkoi hän: "Ja tässä on hän itse." - -"Pavel Vlasov?" kysyi upseeri, höristäen silmiänsä, ja kun Pavel -ääneti nyökäytti päällään, julisti hän, viiksiään kierrellen: "Minun -täytyy tehdä etsiminen talossanne. Nouse ylös, vanha vaimo!" - -"Kuka siellä on?" kysyi hän äkkiä kääntyen ovea kohti. - -"Nimenne?" Äänensä kuului toisesta huoneesta. - -Kaksi muuta miestä tulivat sisälle porstuasta; vanhempi sulattaja -Tveryakov ja hänen vuokralaisensa lämmittäjä Rybin, tanakka -tummapintainen talonpoika. Hän virkkoi samalla, kovalla äänellä: -"Hyvää iltaa, Nilovna!" - -Äiti puki päällensä, puhellen koko ajan itseksensä puoliääneen, -ikäänkuin rohkaistakseen itseään: "Mitähän tämäkin oikein lienee? He -tulevat yöllä. Ihmiset ovat nukkumassa ja he tulevat --" - -Huoneessa tuntui ilma ahtaalta, ja hajusi jostakin syystä kovasti -kenkämusteelle. Kaksi santarmia ja kylän komisaria, Ryskin, -joiden saappaat lujasti paukkuivat laattiaan, ottivat kirjoja -pois hyllyiltä, ja asettivat niitä pöydälle upseerin eteen. Kaksi -muuta kolisteli seiniä nyrkeillänsä, ja kurkistelivat tuolin alle. -Eräs miehistä kiipesi kömpelösti uunin päälle nurkassa, Nikolain -rokonarpiset kasvot tulivat täyteen punaisia pilkkuja, ja hänen -pienet harmaat silmänsä olivat lujasti kiinnitetyt upseeriin. -Vähävenäläinen kierteli viiksiään, ja kun äiti astui huoneeseen, -hymyili hän ja nyökäytti hänelle päätään rohkaisevasti. - -Koettaen painaa alas pelkoaan, käveli hän, ei syrjittäin, kuten -tavallisesti, vaan pystyssä ja kohtisuoraan, rinta pullistettuna, -joka antoi hänelle koomillista, jäykkää arvokkaisuutta. Kenkänsä -kopisivat laattiaan, ja silmäkulmat värisivät. - -Upseeri tarttui kiireesti kirjoihin pitkillä sormillaan, käänteli -sivuja, puisteli niitä, ja lennätti ne sitte kalvosimensa -äkkijyrkällä liikkeellä pois luotansa. Joskus joku kirja lensi -laattiaan keveällä rapinalla. Kaikki olivat vaiti. Hikiset santarmit -huokuivat kuultavasti; kannukset helisivät, ja joskus kuului matala -kysymys: "Oletteko katsoneet täältä?" - -Äiti seisoi Pavelin vieressä nojaten seinään. Hän asetti käsivartensa -ristiin rinnoillensa, kuten poikansakin, ja molemmat tarkastivat -upseeria. Äiti tunsi polvensa vapisevan, ja kuiva sumu peitti hänen -katseensa. - -Äkkiä katkasi Nikolain terävä ääni hiljaisuuden: - -"Onko tarpeellista syytää kirjat laattialle?" - -Äiti vapisi. Tverjakov tavotteli päätänsä aivan kuin joku olisi -äimässyt häntä selkään. Rybin kakisti kurkkuansa ja katseli Nikolaita -huomaavaisesti. - -Upseeri heitti päätänsä taapäin, terästi katsettansa ja katseli -silmänräpäyksen ajan rokonarpista, liikkumatonta naamaa. Sormensa -selailivat lehtiä vielä sukkelammin. Kasvonsa olivat keltaiset ja -kalvakkaat, ja hän väänteli huuliansa alinomaa. Aika ajoin avasi hän -suuret, harmaat silmänsä seljälleen aivan kuin olisi hän kärsinyt -sietämätöntä tuskaa, joka millä hetkellä hyvänsä olisi saattanut -puhjeta auttamattomaan huutoon. - -"Sotilaat!" huudahti Vyesovshchikov uudelleen. "Poimikaa kirjat ylös -laattialta!" - -Kaikki santarmit käänsivät silmänsä häneen, ja vilkasivat sitte -upseeriin. Tämä kohotti päätänsä uudelleen ja murisi katsahtaen -läpitunkevasti Nikolaihin: "No niin, no niin, poimikaa ylös kirjat." - -Yksi santarmeista kumartui alas, ja alkoi koota ylös kirjoja, -kurkistellen kierosti Nikolaihin päin. - -"Miksi ei Nikolai pysy hiljaa?" kuiskasi äiti Pavelille. Tämä pudisti -hartioitansa. Vähävenäläinen painoi päänsä alas. - -"Mitä siellä kuiskaillaan? Olkaapa hiljaa. Kuka lukee Pipliaa?" - -"Minä", virkkoi Pavel. - -"Ahaa! Ja kenen nuo kirjat sitte ovat?" - -"Minun ne ovat", vastasi Pavel. - -"Vai niin!" huudahti upseeri, heittäytyen taapäin tuolissansa. Hän -ratisutti luita hienoissa sormissansa, oikasi säärensä pöydän alle, -ja kysyi Nikolailta viiksiänsä kierrellen: "Oletko Andrei Nahodka?" - -"Olen!" vastasi Nikolai, astuen lähemmä. Vähävenäläinen kohotti -kätensä ja veti häntä hartioista takasin. - -"Hän erehtyi; minä olen Andrei!" - -Upseeri kohotti sormensa ja virkkoi Vyesovshchikoville: "Olkaa -varoillanne." - -Hän alkoi katsella papereitansa. Ikkunasta pilkisti kirkas öinen -kuutamo sieluttomin silmin. Joku liikkui ikkunan takana ja lumi -narisi hänen askelensa alla. - -"Teitä, Nahodka, on jo kerran ennen tutkittu valtiollisesta -rikoksesta?" kyseli upseeri. - -"Niin on. Minua tutkittiin Bostovissa ja Saratovissa. Mutta siellä -kutsuivat santarmit minua herraksi!" - -Upseeri räpähytti oikeata silmäänsä, hieroi sitä, ja virkkoi, -näyttäen valkoisia hampaitaan: "Ja tiedättekö, herra Nahodka, niin -juuri te, herra Nahodka, ketkä rikolliset lurjukset ovat, jotka -levittelevät rikollisia julistuksia ja kiellettyjä kirjoja tehtaalla? -Mitä?" - -Vähävenäläinen heilutteli ruumistansa edestakasin ja oli juuri -sanomaisillaan jotakin leveä hymy huulillaan, kun Nikolain ärtynyt -ääni kuului uudelleen: - -"Tämä on ensi kerta, jolloin näemme roistoja täällä!" - -Seurasi syvä hiljaisuus. Tuskin kuului hengen hiiskahdusta. Äidin -arpi muuttui aivan valkoiseksi ja hänen oikea silmäkulmansa kohosi -pystyyn. Rybinin musta parta värisi oudosti. Hän painoi alas -katseensa, ja raapi hiljalleen yhtä kättänsä toisella. - -"Viekää tämä koira täältä ulos!" virkkoi upseeri. - -Kaksi santarmia tarttui Nikolain käsipuoliin ja työnsivät hänet -törkeästi ulos keittiöön. Siellä polki hän jalkaansa lujasti -laattiaan, huutaen: "Lakatkaa roistot, että saan palttoon päälleni!" - -Poliisikomisarjus tuli sisälle pihalta, sanoen: "Ei siellä ulkona ole -mitään. Olemme hakeneet kaikkialta!" - -"Niin, tietysti ei!" huudahti upseeri nauraen. "Tiesinhän sen! Täällä -on kokenut mies muassa, ja kaikki käy aivan itsestään." - -Äiti kuunteli tätä ohkaista, kuivaa ääntä, ja katsellen kauhulla -noita keltaisia kasvoja, tunsi hän hänessä vihollisen, vihollisen -ilman armoa, jonka sydän oli täynnä ylhäisön halveksumista aliluokkaa -kohtaan. Ennen hän oli ainoastaan ani harvoin nähnyt sellaista -henkilöä, ja hän oli jo ehtinyt unohtaa sellaisten olemassaolon. - -"Tämä on siis mies, jota Pavel ja hänen ystävänsä ovat loukanneet", -ajatteli hän. - -"Minä panen teidät kiinni, _herra_ Andrei Anisimov Nahodka." - -"Minkä vuoksi?" kysyi Vähävenäläinen tyyneesti. - -"Sanon sen teille perästä päin!" Vastasi upseeri halveksivalla -tyyneydellä, ja kääntyen Vlasovin puoleen, huudahti hän: "Osaatteko -lukea tahi kirjoittaa?" - -"Ei", vastasi Pavel. - -"En kysynyt teiltä!" virkkoi upseeri kuivan kylmästi, ja jatkoi: -"Vastatkaa, vanha vaimo, osaatteko lukea tahi kirjoittaa?" - -Äiti tunsi vastustamatonta vihaa tätä miestä kohtaan. Äkkivapistus -valtasi hänet, aivan kuin hän olisi hypännyt kylmään veteen. Hän -oikasi itsensä, arpensa kävi purppuraiseksi ja otsansa kutistui -matalaksi. - -"Älkää mahtailko!" virkkoi hän, ojentaen kätensä häntä kohti. "Olette -vielä aivan nuori; ette tiedä mitä kurjuus ja suru ovat --" - -"Rauhoitu, äiti!" keskeytti Pavel. - -"Tällaisissa asioissa, äiti, pitää teidän ottaa sydämmenne hampaitten -väliin, ja pitää sitä siellä tiukasti", virkkoi vähävenäläinen. - -"Odota hetkinen, Pasha!" huudahti äiti, rientäen pöydän ääreen ja -kysyen upseerilta: "Minkätähden vangitsette te ihmisiä tällä tavoin?" - -"Se ei kuulu teille. Vaijetkaa!" kiljasi upseeri, nousten. - -"Tuokaa sisälle vangittu Vyesovshchikov!" komensi hän, ja alkoi lukea -ääneen asiapaperia, jonka hän kohotti naamansa eteen. - -Nikolai tuotiin sisälle. - -"Hatut pois!" huusi upseeri, keskeyttäen lukemisensa. - -Rybin meni Vlasovan luokse, ja virkkoi hänelle, taputtaen häntä -selkään: "Älä kiihoitu, Äiti." - -"Kuinka saatan ottaa hatun päästäni, kun he pitelevät käsiäni?" kysyi -Nikolai. - -Upseeri asetti paperin pöydälle. - -"Allekirjoittakaa", virkkoi hän lyhyesti. - -Äiti näki kuinka jokainen piirsi nimensä asiakirjaan, hänen -kiihoituksensa painui alas ja hellempi tunne täytti hänen rintansa. -Silmänsä täyttyivät kyynelillä -- polttavilla loukatun voimattomuuden -kyynelillä -- sellaisilla kyynelillä, joita hän oli vuodattanut -kaksikymmentä vuotta naimisissa ollessaan, mutta viimeksi kuluneina -vuosina oli hän melkein kokonaan unohtanut niiden kitkerän, sydäntä -kalvavan maun. - -Upseeri katseli häntä halveksivasti. Hän rypisti silmäkulmiansa, -huomauttaen: "Te huudatte ennenkun hätä on läsnä, rouvaseni! Pitäkää -varanne, että teillä on kyyneleitä säästössä tulevaisuutta varten!" - -"Äidillä on aina kyyneliä kaikkeen, kaikkeen! Jos teillä on äiti, hän -kyllä sen tietää!" - -Upseeri kokosi kiireesti kaikki paperit uusiin kansiin, joissa oli -kiiltävä lukko. - -"Kuinka riippumattomia he kaikki täällä ovat!" virkkoi hän kääntyen -poliisikomisariuksen puoleen. - -"Tottelemattomia roistoja!" mutisi poliisikomisarius. - -"Mars!" komensi upseeri. - -"Hyvästi, Andrei! Hyvästi Nikolai!" virkkoi Pavel lempeästi, -matalalla äänellä, puristaen ystäviensä käsiä. - -"Kas niin. Hyvästi, kunnes taas tavataan!" rähisi upseeri. - -Vyesovshchikov puristi ääneti Pavelin käsiä lyhyillä sormillansa -ja hengittäen raskaasti. Veri nousi hänen paksuun niskaansa; hänen -silmänsä säihkyivät pettyneestä vihasta. Vähävenäläisen kasvot -säteilivät päivänpaistetta. Hän kumarsi päätänsä ja kuiskasi jotakin -äidille, joka teki ristinmerkin hänen ylitsensä. - -"Jumala muistaa rehellistä ihmistä", kuiskasi hän. - -Vihdoin alkoivat kaikki harmaatakkiset lappaa ulos porstuaan, ja -heidän kannuksensa helisivät poistuessaan. Rybin läksi viimeisenä. -Hän katseli Pavelia huomaavalla ilmeellä tummissa silmissänsä ja -virkkoi miettivästi: "No niin, eipähän muuta kuin hyvästi nyt!" ja -rykäisten partaansa kulki hän keveästi ulos etehiseen. - -Pavel käveli kädet selän takana hartaasti edestakaisin huoneessa, -astellen kirjojen ja vaatteiden ylitse joita oli kasaantunut -laattialle. Vihdoin virkkoi hän synkästi: - -"Näithän kuinka se tapahtui! Loukkausten kanssa! inhoittavasti -- -niin! He jättivät minut jälelle." - -Katsellen neuvottomasti huoneessa vallitsevaa epäjärjestystä, -kuiskasi äiti surullisesti: "He vievät sinut myös, ole varma siitä. -Mutta miksi puhui Nikolai heille sillä tavoin?" - -"Luulen että hän pelästyi", virkkoi Pavel tyynesti. "Niin -- heille -on mahdotonta puhua, aivan mahdotonta! He eivät kykene ymmärtämään!" - -"He tulivat, sieppasivat saaliinsa ja veivät ne pois", mutisi äiti, -heiluttaen käsiänsä. Mutta koska poikansa jätettiin rauhaan, tykytti -sydämensä keveämmin. Mielensä pyöri yksinkertaisesti yhdessä ainoassa -pisteessä, eikä halunnut siitä liikkua mihinkään. "Kuinka hän -halveksii meitä tuo keltainen kätyri! Kuinka hän meitä kohtelee." - -"Älkäämme ajatelko sitä enää, äiti!" virkkoi Pavel päättävästi. -"Poimikaamme nämä ylös!" - -Hän kutsui äitiänsä "mammaksi", jota sanaa hän käytti ainoastaan -silloin kuin hän tuli häntä lähemmä. Äiti tuli hänen luoksensa, -katsoi häntä silmiin ja kysyi lempeästi: "Loukkasivatko he sinua?" - -"Loukkasivat", vastasi hän. "Se on vaikeaa -- hyvin vaikeaa kärsiä! -Olisin mieluummin mennyt heidän kanssansa." - -Äidistä näytti että poikansa silmissä kiehui kyyneliä, ja haluten -lohduttaa häntä, aavistaen mikä tuska hänen sydäntänsä ahdisti, -virkkoi hän huoaten: "Odota hetkinen -- he vievät kyllä vielä -sinutkin!" - -"Niin tekevät!" vastasi hän. - -Hetkisen äänettömyyden jälkeen virkkoi äiti surullisesti: "Kuinka -kova sinä olet, Pavel! Jospa edes kerrankin lohduttaisit minua! Mutta -sinä et sitä tee. Kun minä virkan jotakin kauhistuttavaa, lisäät sinä -siihen pahempaa." - -Pavel katseli häntä, meni aivan hänen luoksensa ja sanoi lempeästi: -"En voi, äiti! En voi valehdella! Sinun täytyy tottua siihen!" - - - - -Valoa hakemassa - - -Seuraavana päivänä saivat he tietää että Bukia, Somoilov, Somov ja -viisi muuta oli vangittu. Iltasella tuli Fedya Maxin heille juoksu -jalassa. Hänen kotonansa oli myös ollut etsijöitä. Hän piti itseänsä -oikeana sankarina. - -"Peloittiko teitä, Fedja", kyseli äiti. - -Hän kalpeni, kasvonsa tivistyivät ja sieramensa vapisivat. - -"Pelkäsin että upseeri löisi minua. Hänellä on musta parta, hän -on roteva mies, sormensa ovat karvaiset, ja hän käyttää tummia -silmälaseja, joten hän näyttää kuin olisi hän silmätön. Hän kiljui ja -polki jalkaa. Hän sanoi että minä tulisin märkänemään vankiloissa. -Eikä minua ole ikinä äiti eikä isä rangaissut; he rakastavat minua -sillä minä olen heidän ainoa poikansa. Kaikkia kuritetaan yhtenään, -mutta minä säästyn aina." - -Hän ummisti silmänsä hetkiseksi, puristi yhteen huuliansa, pyyhkäsi -tukkaansa taapäin nopealla liikkeellä molemmilla käsillänsä ja -katsoen Paveliin punertavin silmin, virkkoi hän: "Jos kuka minuun -koskee, silloin isken häneen koko ruumiini voimalla niinkuin veitsi --- minä puren hampaani häneen kiinni, haluaisin mieluummin, että -hän siinä paikassa lopettaisi minut, ja sitte olisi kaikki lopussa -yhdellä kertaa!" - -"Itseäsi puolustamaan on sinulla oikeus", virkkoi Pavel. "Mutta varo -ettet hyökkää!" - -"Olette niin hento ja laiha", huomautti äiti. "Mitäpä hyvää olisi -tappelemisesta?" - -"Minä tahdon tapella!" vastasi Fedya matalalla äänellä. - -Hänen mentyänsä virkkoi äiti Pavelille: "Tämä nuorukainen menee -kadotukseensa pikemmin muita kaikkia." - -Pavel vaikeni. - -Muutaman minuutin kuluttua aukeni keittiön ovi hitaasti ja Rybin -astui sisään. - -"Hyvää iltaa!" virkkoi hän hymyillen. "Tässä minä olen taas. Eilen he -toivat minut tänne; tänään tulen tänne omasta vapaasta tahdostani. -Niin, niin!" Hän puristi lujasti Pavelin kättä, asetti sitte kätensä -äidin olkapäälle ja virkkoi: "Annattehan minulle teetä?" - -Pavel katseli äänetönnä hänen tummaa, leveätä varttansa, hänen -paksua, mustaa partaansa ja tummia, älykkäitä silmiä. Jonkunmoinen -vakavuus ilmaantui hänen rauhallisessa katseessansa; hänen suora -vartalonsa herätti luottamusta. - -Äiti meni keittiöön valmistamaan samovaaria. Rybin istui alas, -silitteli partaansa ja asettaen kyynäspäänsä pöytää vasten, katseli -Pavelia hyvin tarkkaan. - -"Tämmöistä se on", virkkoi hän, aivan kuin olisi jatkanut jotakin -alotettua keskustelua. "Minun täytyy saada puhua avonaisesti -kanssanne. Huomasin teidät jo kauan aikaa ennen tuloani. Me asumme -melkein ovet vastakkain. Näin paljon väkeä tulevan luoksenne, eikä -yhtään humalaista, eikä pahaa elämää. Tämä juuri on pääasia. Jos -ihmiset eivät herätä paholaista, herättävät huomiota ihan paikalla. -Miksi niin? Siinäpä se! Siksi kaikkein silmät ovat isketyt minuun, -kun elän erilläni, enkä loukkaa ketään." - -Hänen puheensa kaikui vapaasti ja sujuvasti. Siinä oli kajahdus, joka -voitti luottamusta. - -"Niin. Jokainen puhuu teistä. Minun isäntäni kutsuvat teitä -kerettiläiseksi, sillä te ette käy kirkossa. Minä en myös käy -kirkossa. Sitte ilmestyivät nuo lentolehdet. Tekö ne keksitte?" - -"Minä!" vastasi Pavel, hellittämättä katsettansa Rybinista. Rybin -katsoi samoin tiukasti Pavelin kasvoihin. - -"Sinäkö yksin!" huudahti äiti, tullen huoneeseen. "Sinä et ollut -yksin." - -Pavel hymyili, samoin teki Rybin. - -Äiti meni pois aivastellen, hieman loukkautuneena, ettei hänen -sanoillensa lainattu mitään huomiota. - -"Nuo lentolehdet ovat hyvin keksityt. Ne herättävät väkeä. Niitä on -ilmestynyt jo kaksitoista, eikö niin?" - -"Niin on." - -"Olen lukenut ne kaikki! Aivan niin. Joskus ne eivät ole tarpeeksi -selviä, ja niissä on muutamia tarpeettomia asioita. Mutta kun mies -puhuu paljon niin on aivan luonnollista, että hän joskus ilmaisee -aatteensa siinä muodossa." - -Rybin hymyili. Hampaansa olivat lujat ja valkoiset. - -"Sitte seurasi kuulustelu. Se liitti minut teihin enemmän kuin -mikään muu. Te ja vähävenäläinen ja Nikolai, kaikki jouduitte heidän -aineikseen!" Hän pysähtyi hakeaksensa oikeaa sanaa ja katseli -ikkunasta, naputellen pöytää sormillansa. "He huomasivat päätöksenne. -Te teette työnne, teidän arvokkaisuutenne, niin he sanovat, ja me -teemme mitä meille kuuluu. Vähävenäläinen on myös hieno mies. Joku -päivä sitte kuulin kuinka hän puhui tehtaassa ja silloin mietin -mielessäni: 'tuota miestä on vaikea saada vaikenemaan; kuolema on -ainoa mikä häneen tepsii! Mikä rohkea olento!' Luotatteko minuun, -Pavel?" - -"Luotan, minä luotan teihin!" virkkoi Pavel, päätänsä nyökäyttäen. - -"Se on oikein. Katsokaa! Olen neljänkymmenen vuoden vanha, olen -kaksi kertaa teitä vanhempi, ja olen nähnyt kaksikymmentä kertaa -enemmän kuin te. Kolme pitkää vuotta kulutin jalkojani luihin saakka, -marssiessani armeijassa. Olen ollut kahdesti naimisissa. Olen -matkustanut Kaukasiassa, ja tunnen duhoboreja. He eivät ole elämän -mestareita, ei, sitä he eivät ole." - -Äiti kuunteli mielenkiinnolla hänen suoraa puhettansa. Häntä -miellytti nähdä vanhemman miehen tulevan poikansa luokse, ja -puhuvan ikäänkuin olisi hän tunnustanut jotakin. Mutta Pavel näytti -kohtelevan vierastansa liian lyhyesti, ja äiti, joka halusi saada -keskustelua herttaisemmaksi, kysäsi Rybinilta: "Kenties haluatte -jotain syödä?" - -"Kiitoksia, äiti! Olen jo syönyt illalliseni. Te siis arvelette, -Pavel, ettei elämä kulje niinkuin sen pitäisi?" - -Pavel nousi ylös ja alkoi astella huoneessa edestakaisin, asettaen -kätensä selkänsä taakse. - -"Se kulkee hyvää latua", vastasi hän. "Nytkin juuri, esimerkiksi, toi -se teidät tänne luokseni avoimin sydämin. Me, jotka työskentelemme -koko elämämme -- kiinnymme sen kautta toisiimme enemmän ja enemmän -joka päivä. Aika on tuleva, jolloin me kaikki tulemme liittymään -toisiimme. Elämä on järjestetty väärin meitä kohtaan, ja se on tehty -meille rasitukseksi. Mutta samalla, kuitenkin, avaa elämä itse -meidän silmämme huomaamaan sen katkeran tarkoituksen, ja osoittaa se -itse ihmiselle kuinka hänen on jouduttaminen sen kulkua. Me kaikki -ajattelemme juuri siten miten elämme." - -"Totta, totta. Mutta odottakaahan!" Rybin keskeytti hänet. "Ihmisen -pitäisi uusiutua -- sitä minä ajattelen! Kun hän tulee likaiseksi, -vie hänet kylpyyn, anna hänelle aika pesu, pane puhtaat vaatteet -hänen päälleen -- ja hän alkaa voida hyvin. Eikö niin? Ja jos sydän -käypi tahraiseksi, ota nahka pois sen ympäriltä, vaikkapa verta -vuotaisi ja pese ja pueta se uudelleen. Eikö totta? Kuinkas muutoin -voisi puhdistaa sisäisen ihmisen? Siinäpä se!" - -Pavel alkoi puhua kiihkeästi ja katkerasti jumalasta, tsaarista, -hallituksen auktoriteeteistä, tehtaasta ja kuinka vieraissa maissa -työväki nousee oikeuksiensa puolesta. Rybin hymyili välistä, ja löi -sormensa joskus pöytään, ikäänkuin olisi merkinnyt jonkun aikajakson. -Silloin tällöin huudahti hän lyhyesti: "Niin!" - -Ja kerta virkkoi hän nauraen hiljaa: "Te olette niin nuori. Tunnette -ihmisiä niin vähän!" - -Pavel virkkoi vakavasti, pysähtyen hänen eteensä: "Älkäämme puhuko -nyt siitä mikä on vanha tai nuori. Katsokaamme mieluummin kenen -ajatukset ovat todellisempia." - -"Mielestämme on meitä petetty myös jumalan suhteen. Minä myös -ajattelen, että uskonto on väärä ja meille vahingollinen." - -Tässä tuli äiti keskeyttämään. Kun poikansa puhui jumalasta ja -kaikesta mikä koski hänen uskoansa häneen, halusi hän kohdata hänen -katseensa ja pyytää hiljaa pojaltansa ettei hän särkisi hänen -sydäntänsä terävillä, katkerilla epäuskon sanoilla. Ja hänestä tuntui -että Rybin, vanhempi mies, oli myös tyytymätön ja loukattu. Mutta -kun Rybin tyynesti asetti kysymyksensä Pavelille, ei hän saattanut -enää kauemmin hillitä itseänsä, ja hän virkkoi varmasti: "Kun puhutte -jumalasta, toivoisin että olisitte varovaisempia: saatte tehdä mitä -tahdotte, onhan teillä palkinto työssänne." Riipaisten henkeänsä -jatkoi hän vielä suuremmalla kiihkolla: "Mutta minä olen vanha -nainen eikä minulla ole mihin turvaisin, jos otatte jumalan minulta -pois." - -Silmänsä täyttyivät kyynelillä. Hän pesi astioita ja sormensa -vapisivat. - -"Te ette ymmärtänyt meitä, äiti!" virkkoi Pavel lempeästi ja -ystävällisesti. - -"Anteeksi, äiti!" lisäsi Rybin hitaalla, täyteläisellä äänellä. -Hän katsoi Paveliin ja hymyili. "Unohdin että olette liian vanha -leikkaamaan poikki siteenne." - -"En puhunut", jatkoi Pavel, "hyvästä ja armollisesta jumalasta, -johon te uskotte, mutta siitä jumalasta, jolla papit meitä uhkaavat -rangaistuksella, jonka nimessä he uhkaavat pakottaa meitä kaikkia -toteuttamaan muutamien pahaa tahoa." - -"Niin juuri, te olette oikeassa!" huudahti Rybin, pyyhkien pöytää -sormillansa. "He ovat vääristelleet yksin meidän jumalamme ja ovat -kääntäneet kaikki käsissänsä meitä vastaan. Huomatkaa, äiti, että -jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, oman olentonsa mukaiseksi. Sen -vuoksi on hän ihmisen kaltainen, jos ihminen on hänen kaltaisensa. -Mutta me olemme muuttuneet, emme jumalan kaltaisiksi, vaan -petoeläimiksi! Kirkossa asettavat he harakanpelättimen eteemme. -Meidän pitää vaihtaa jumalamme, äiti; meidän pitää puhdistaa hänet! -He ovat pukeneet hänet vääryyden vaippaan ja täyteen solvauksia; he -ovat rusikoineet hänen kasvonsa, hävittääksensä meidän sielumme." - -Hän puhui tyynesti, selvästi ja ymmärrettävästi. Jokainen sana -kohtasi äidin korvia kuin isku. Hänen kasvonsa istuivat partansa -mustassa kehyksessä, ja hänen leveät kasvonsa, jotka äidin mielestä -näyttivät olevan kuin surupuvussa, peloittivat häntä. Hänen silmiensä -tumma loiste oli hänestä sietämätöntä. Se herätti hänessä tuskaa ja -täytti kauhulla hänen sydämensä. - -"Ei, minun olisi ennemmin pitänyt mennä pois", virkkoi äiti, -pudistaen päätänsä kieltävästi. "Voimani eivät riitä tällaisen -kuuntelemiseen. En voi!" - -Ja hän asteli kiireesti kyökkiin, Rybinin sanojen häntä seuratessa: -"Siinäpä se on, Pavel! Se ei ala päästä, vaan sydämestä. Sydän on -sellainen paikka ettei mitään muuta siinä saa kasvaa." - -"Ainoastaan järki, järki on vapauttava ihmiskunnan", virkkoi Pavel -vakuutuksella. - -"Järki ei anna voimia!" väitti Rybin innostuneena. "Sydän antaa -voimia, eikä pää, sanon teille." - -Äiti riisuutui ja laskeusi levolle ilman iltarukousta. Häntä vilusti -ja hän tunsi itsensä onnettomaksi. Ja Rybin, joka ensin näytti niin -vakavalta, viisaalta mieheltä, herätti nyt hänen sielussaan sokeaa -vihaa. - -"Kerettiläinen! Kapinan nostaja!" ajatteli hän mielessään, kuunnellen -hänen tasaista ääntänsä, joka kohosi hänen sydämensä syvyydestä. "Hän -myös on tullut -- hän on ollut välttämätön!" - -Rybin puhui vakaumuksella ja tyyneydellä. "Pyhä paikka ei saa jäädä -tyhjäksi. Paikka missä jumala asuu on tuskien asunto; ja jos hän -katoaa pois sydämestä, jättää se haavan jälkeensä, uskokaa sanojani! -On tarpeellista, Pavel, keksiä uusi usko; on tarpeellista luoda -jumala kaikille. Ei tuomari, eikä sotilas, mutta jumala sellainen, -joka on kaikkien kansojen ystävä." - -"Olihan teillä jo yksi! Olihan teillä Kristus!" - -"Odottakaa hetkinen! Kristus ei ollut henkisesti luja. 'Ota pois -minulta tämä kalkki!' sanoi hän. Ja hän tunnusti keisarin. Jumala -ei saata tunnustaa ihmisvoimia. Hän itsessänsä on kaikkivoima. Hän -ei paloittele sieluansa, sanoen: 'niin paljon jumalisille ja niin -paljon ihmisille'. Jos Kristus tuli kirkastamaan jumaluutta, ei hän -tarvinnut tietää mitään maallisesta. Mutta hän tunnusti ihmisten -toimet ja hän tunnusti avioliiton. Ja se oli väärin tehty että hän -tuomitsi viikunapuun. Oliko se omasta tahdostansa hedelmätön? Samoin -ei sielu myös ole kuiva hyvistä hedelmistä omasta tahdostansa. Olenko -minä itse kylvänyt pahaa sydämeeni? Enpä suinkaan!" - -Molemmat äänet humisivat vuoron perään huoneessa, aivan kuin olisivat -takertuneet toinen toiseensa ja kuin olisivat leikkineet kiihkoisaa -temmellystä. Pavel käveli kiivaasti edestakaisin huoneessa; laattia -natisi hänen jalkainsa alla. Kun hän puhui, haipuivat kaikki muut -hänen tieltään; mutta Rybinin tyynen ja varman äänen ohella kuului -kellon heilurin tasainen lyönti ja matala jäisen huurteen ritinä, -aivan kuin terävät kynnet olisivat raapineet talon ikkunaa. - -"Minä puhun teille omalla tavallani, aivan omilla sanoillani. Jumala -on kuin tuli. Hän ei vahvista mitään. Hän ei voi. Hän enemmän vaan -polttaa ja vaivaa, antaessaan valoa. Hän polttaa alas kirkot, mutta -ei suinkaan niitä korota. Hän asuu sydämessä." - -"Ja myöskin mielessä", lisäsi Pavel. - -"Aivan niin! Sydämessä ja mielessä. Siinä on juuri kipeä paikka. Se -juuri tekee kaikki surut ja onnettomuudet. Me olemme eroittaneet -itsemme todellisesta itsestämme. Sydän oli erotettu mielestä, ja -mieli hävisi kokonaan. Ihminen ei ole mikään eheys. Jumala se -tekee hänestä ehyen, tekee hänestä pyöreän, ympyriäisen esineen. -Jumala tekee kaikki esineet pyöreiksi. Sellainen on maapallo ja -kaikki tähdet, sekä mikä vaan on näkyväistä silmälle. Mutta jyrkät, -kulmikkaat esineet ovat ihmisten tekoja." - -Äiti vaipui unen helmaan eikä kuullut Rybinin poistumista. - -Mutta hän alkoi tulla useammin, ja jos jotkut Pavelin toverit olivat -läsnä, istui Rybin nurkassa vaieten, huomauttaen ainoastaan joskus: -"Aivan niin." - -Ja kerran katsahdettuansa jokaiseen nurkastansa tummalla -katseellansa, virkkoi hän synkästi: "Meidän täytyy puhua siitä mikä -on olevaista; se mikä tulee olemaan, on meille tuntematonta. Kun -kansat ovat vapauttaneet itsensä, näkevät he itse mikä heille on -parasta. Jo on kylliksi, kylliksi päntätty heidän päihinsä sellaista, -jota he eivät ollenkaan tahdo. Tulkoon siitä loppu kerrankin! Antaa -heidän itsensä miettiä. Kenties haluavat he hyljätä kaikki, koko -elämän, ja kaiken valaistuksen; kenties tulevat he huomaamaan että -kaikki on järjestetty heitä vastaan. Te annatte yksinkertaisesti -kaikki kirjat heidän käsiinsä, ja he hakevat niistä vastauksen -itsellensä, nojaten niihin! Huomauttakaa heille ainoastaan, että mitä -ahtaammat länget ovat hevosen kaulan ympärillä, sitä pahemmin se -tekee työtä." - -Mutta kun Pavel oli kotona Rybinin kanssa kahdenkesken, alkoivat -he heti loppumattoman väittelyn, jota äiti kuunteli levottomasti, -seuraten ääneti heidän sanojansa, ja koettaen ymmärtää niitä. Joskus -näytti siltä kuin olisi tämä leveähartiainen ja mustapartainen -talonpoika sekä hänen hyvin muodostunut poikansa molemmat tulleet -sokeiksi. Tässä pienessä huoneessa, pimeässä, he näyttivät -kolahtelevan puolelta toiselle, hakien valoa ja selvitystä, että -he tarttuivat siihen voimakkain, mutta sokein käsin; he näyttivät -kaatuvan lattialle, jossa he potkivat ja ponnistelivat päästäksensä -jaloillensa. He loukkasivat itsensä aivan joka paikkaan, hapuilivat -jokaista esinettä, ja viskasivat ne sitte pois luotansa, tyyninä ja -kylminä, kadottamatta toivoansa ja uskoansa. - -He totuttivat häntä kuuntelemaan monia sanoja, jotka olivat hirmuisia -tarkkuutensa ja rohkeutensa takia, eivätkä nämä sanat enää painaneet -niin raskaasti häntä kuin ensin. Hän oppi työntämään ne pois -korvistansa. Ja vaikka Rybin yhä oli mielestänsä epämiellyttävä, ei -hän enää herättänyt hänessä vihamielisyyttä. - -Kerran viikossa kantoi äiti kirjoja ja alusvaatteita vähävenäläiselle -vankilaan. Kerran sallivat he hänet nähdä ja puhua kanssansa, ja -kotiin tultuaan kertoi hän riemuisasti: "Hän on siellä myös aivan -kuin kotonansa! Hän on hyvä ja lempeä jokaiselle; jokainen laskee -leikkiä hänen kanssaan; aivan kuin olisi juhlapäivä aina hänen -sydämessään. Hänen kohtalonsa on raskas ja kova, mutta hän ei halua -sitä näyttää." - -"Hän on oikeassa! Sillä tavoin pitäisi jokaisen käyttäytyä", -huomautti Rybin. "Me olemme kaikki käärityt onnettomuutemme koteloon, -samoin kuin ruumiimme on nahkan sisällä. Me hengitämme onnettomuutta -ja me puemme itsemme kurjuudellamme. Mutta siinä ei ole mitään -kerskailemista. Eivät kaikki ihmiset ole sokeita; jotkut sulkevat -silmänsä aivan tahallaan. Ja jos olette typerä, saatte itse siitä -kärsiä." - - - - -Suon usvat - - -Vlasovan vanha ja pieni harmaa talo herätti kyläläisten -huomiota enemmän ja enemmän: ja vaikka heidän urkkimisensa oli -ennakkoluuloista ja vihollismielistä laatua, kasvoi siihen samalla -suuri määrä uteliaisuutta. Silloin tällöin pistäysi joku heillä, ja -katseltuaan tarkkaan saattoi sanoa Pavelille: "Kas vaan, veliseni, -sinä luet täällä kirjoja ja tunnet siis lakimme. Selitäpä niitä -minullekin, sillä -- --" - -Ja hän kertoi jostakin vääryydestä poliisien tai tehtaan hallituksen -puolelta. Hyvin mutkallisessa asiassa antoi Pavel miehelle kirjeen -ystävällensä lakimiehelle kaupungissa, ja milloin kykeni, selitti hän -asian itse. - -Vähitellen alkoivat ihmiset katsella kunnioituksella tätä nuorta, -vakavaa miestä, joka puhui kaikista yksinkertaisesti ja rohkeasti, -ja tuskin koskaan nauroi, joka katsoi jokaiseen ja kuunteli -jokaista huomiolla, joka tunkeusi joka olosuhteisiin, ja aina löysi -jonkunmoisen yleisen ja katkeamattoman siteen, joka yhdisti kaikki -ihmiset toisiinsa tuhansilla lujasti solmituilla solmuilla. - -Vlasova näki kuinka hänen poikansa oli varttunut mieheksi; hän koetti -kaikin voimin ymmärtää hänen työtänsä, ja kun hän siinä onnistui, -riemuitsi hän siitä lapsellisella ilolla. - -Pavel nousi erityisesti ihmisten silmissä kun hänen kirjansa -"Mutainen penni" alkoi painosta ilmestyä. - -Tehtaan taustalla levisi myrkkyä henkivä suo, joka melkein ympäröi -koko tehdasalueen, ja jossa kasvoi petäjiä ja koivuja. Kesäisin -peitti sen paksu kellertävän vihertävä vaahto, ja laumottain -hyttysiä parveili sieltä ympäri kylän levittäen kuumetautia. Suo -kuului tehtaalle, ja uusi taloudenhoitaja, joka halusi hyötyä siitä, -mietti ruveta sitä kuivattamaan ja siten johdonmukaisesti saamaan -siitä suuret määrät kuivattuja sammalia. Esittäen työmiehille -kuinka suuressa määrin tämä menettely tulisi lisäämään kaikkien -yleistä hyvinvointia, antoi tämä edusmies käskyn vähentää yhden -kopeekan ruplaa kohti jokaisen työmiehen palkasta, korvataksensa -suon kuivattamisen kulunkeja. Työmiehet nostivat mellakan; he -kieltäytyivät varsinkin sentähden, että tehtaan virkamiehet olivat -vapautetut tästä uudesta verottamisesta. - -Pavel oli kipeä lauantaina, jolloin seinille ripustettiin tämän uuden -veron määräys. Hän ei ollut mennyt työhön, eikä tiennyt siis mitään -tästä. Seuraavana päivänä, messun jälkeen, tulivat seppä Sizov, pieni -vanha mies sekä pitkä pahantekijän näköinen lukkoseppä Makhotin, ja -kertoivat hänelle päällikkönsä päätöksen. - -"Muutamat meistä vanhemmista olemme lyöneet tuumamme tukkuun", -virkkoi Sizov, puhuen vakavasti, "olemme puhuneet asiasta keskenämme, -ja toverimme lähettivät meidät teidän luoksenne, nähkääs, koska te -olette lukenut mies keskuudessamme. Löytyykö sellaista lakia, joka -oikeuttaa päällikköämme sotaan hyttysiä vastaan meidän kopeekkamme -kustannuksella?" - -"Ajatelkaahan!" virkkoi Makhotin, pienten silmäinsä loistaessa, -"kolme vuotta sitte petturit kokosivat veroa rakentaakseen kylpylää. -Kolme tuhatta kahdeksan sataa ruplaa he kokosivat. Missä ovat nuo -ruplat nyt? Ja missä on kylpylaitos?" - -Pavel selitti taksan laittomuuden, sekä kuinka hävyttömän rohkeita -tehtaanomistajat olivat vaatimuksessaan; ja molemmat vieraat läksivät -pois katkeralla mielellä. - -Äiti, joka oli saattanut heitä ovelle saakka, virkkoi nauraen: "Nyt, -Pasha, ovat vanhatkin ihmiset alkaneet tulla luoksesi viisautta -noutamaan." - -Mitään vastaamatta istuutui Pavel pöydän ääreen ja alkoi kirjoittaa. -Muutaman minuutin kuluttua virkkoi hän: "Ole hyvä, äiti, ja mene -viemään tämä kirje kaupunkiin heti paikalla." - -"Onko se jotain vaarallista?" kysyi äiti. - -"On! Siellä julaistaan meille sanomalehteä. 'Mutainen penni' täytyy -joutua ensi numeroon." - -"Lähden ihan paikalla", vastasi äiti, alkaen pukeutua nopeasti. - -Tämä oli ensimäinen tehtävä, jonka poikansa oli hänelle uskonut. Hän -oli onnellinen kun poikansa puhui niin avonaisesti tästä, ja että hän -kenties voisi olla hyödyllinen hänen työssänsä. - -"Ymmärrän ihan täsmälleen, Pasha," virkkoi hän. "Sehän on täydellistä -ryöväystä. Mikä on miehen nimi? Jegor Ivanovich?" - -"Aivan niin", vastasi Pavel, ystävällisesti hymyillen. - -Hän palasi vasta myöhään illalla, näännyksissä väsymyksestä, mutta -onnellisena. - -"Tapasin Sashenkan", virkkoi hän pojallensa. "Hän lähetti sinulle -terveisiä. Ja tämä Jegor Ivanovitch on sellainen: yksinkertainen -mies, niin leikkisä. Ja he kaikki kunnioittavat sinua." - -Ei maanantainakaan Pavel mennyt tehtaaseen. Hänen päätänsä pakotti. -Mutta päivällisen aikaan juoksi Maxin Fedya sisälle kiihottuneena, -iloisena ja hengästyneenä. - -"Tule! Koko tehdas on kuohuksissa! He lähettivät minut sinua -hakemaan. Sizov ja Makhotin sanoivat että sinä selität paremmin kuin -kukaan muu. No voi sun taavetti! Mikä mylläkkä!" - -Pavel alkoi pukeutua hitaasti. - -"Joukko naisia on kokoontunut sinne ja he huutavat niinkuin syötävät!" - -"Minä lähden myös", selitti äiti. "Sinä et voi hyvin, ja -- mitä he -tekevät siellä? Minä menen myös." - -"Tule", virkkoi Pavel lyhyesti. - -He kulkivat pitkin katuja nopeasti ja ääneti. Äiti läähätti -nopean kulun painosta ja kiihotuksesta. Hän tunsi että jotain -suurta on tapahtumassa. Tehtaan portilla oli suuri joukko naisia -keskustelemassa asiasta kimakan kiihkeällä äänellä. Kun nämä kolme -tunkeutuivat pihaan, löysivät he itsensä tiheästä väkijoukosta, joka -survoi ja surisi vihaisesti. Äiti näki että kaikkein kasvot oli -käännetyt sepän seinään päin, jossa Sizov, Makhotin, Vyalov, ja viisi -tai kuusi vaikuttavinta työmiestä seisoivat korkean vanhan rautakasan -päällä, joka oli koottu pihamaan tiileistä tehdyn sivukäytävän -päälle; miehet huuhtoivat käsillään. - -"Vlasov tulee!" huudahti joku. - -"Vlasov? Tuokaa hänet tänne!" - -Paveliin tartuttiin kiinni, häntä tyrkittiin eteenpäin, ja äiti jäi -jälemmä yksin. - -"Hiljaa!" kuului useammalta taholta. Aivan läheltä kuului Rybinin -ääni: - -"Meidän täytyy seista oikeuden puolesta, eikä kopeekan puolesta. -Meille ei ole rakasta kopeekkaamme, sillä se ei ole pyöreämpi kuin -muutkaan kopekat; se on vaan raskaampi; siinä on enemmän ihmisverta -kuin tehtaanhoitajan ruplassa. Tämä on totuus!" - -Sanat lensivät voimakkaina väkijoukkoon ja kiihottivat mielet kuumaan -vastakaikuun: - -"Se on oikein! Hyvä, Rybin!" - -"Hiljaa! Piru teidät periköön!" - -"Vlasovalaiset tulevat!" - -Äänet sekaantuivat hälinään ja meteliin, hukkuen koneiden pontevaan -jyskeeseen, sekaantuen höyryn sakeaan huminaan sekä nahkaremmien -läiskinään. Kaikilta puolin riensi väkeä juosten ja viuhkoen -käsillään; he tarttuivat kiistaan, ja ärsyttivät toisiansa katkerilla -pistosanoilla. Sisällinen kiehuminen, joka ei ollut päässyt -purkautumaan, joka aina oli saanut pysyä idun tapaisena väsyneissä -rinnoissa, oli nyt vironnut, ja syöksyi ulos sanavirtana heidän -suustansa. Se kohosi ilmaan kuten suuri lintu, joka levittää supussa -olleita siipiänsä yhä laajemmiksi ja laajemmiksi, tarttuen ihmisiin -ja laahaten niitä perässään, sekä lyöden heitä toinen toisiansa -vasten. Se oli levahtanut eloon, muuttuneena liekehtiväksi vihaksi. -Tomu- ja nokipilvi riippui väkijoukon ylitse; heidän kasvonsa -leimusivat, ja mustia hikipisaria tippui alas poskiansa myöten. -Silmät säihkyivät synkistyneistä kasvoista, ja hampaansa välähtelivät. - -Pavel ilmestyi paikalle missä Sizov ja Makhotin seisoivat, ja äänensä -kaikui: - -"Toverit!" - -Äiti näki että hänen kasvonsa kalpenivat ja huulensa vapisivat: hän -tunkeutui ehdottomasti lähemmä, raivaten tiensä tungoksen halki. - -"Mihin matka, vanha vaimo?" - -Hän kuuli vihaisen kysymyksen, ja väki tyrkki häntä, mutta hän -ei pysähtynyt, vaan työnsi joukkoa tieltänsä hartioillansa ja -kyynärpäillään. Hitaasti pakkausi hän lähemmä poikaansa, totellen -haluansa seista hänen rinnallaan. Kun Pavel oli huudahtanut sanan, -johon oli tottunut panemaan syvän ja tärkeän merkityksen, supistui -hänen kurkkunsa ilosta saada taistella. Hänet valtasi voittamaton -halu antautua kokonaan uskonsa vakuutukselle: heittää sydämensä -kansalle. Sydämensä riemuitsi totuuden unelmasta. - -"Toverit!" toisti hän, imien voimaa ja innostusta tästä sanasta. "Me -olemme niitä jotka rakennamme kirkkoja ja tehtaita, taomme kahleita -ja hankimme rahaa, teemme työkaluja ja koneita. Me olemme se elävä -voima joka ruokkii ja huvittaa maailmaa kehdosta hautaan asti." - -"Siinäpä se!" huudahti Rybin. - -"Aina ja joka paikassa me olemme ensimäisiä työssä, mutta viimeisiä -elämässä." - -"Kuka välittää meistä? Kuka toivoo meille hyvää? Kuka pitää meitä -ihmisinä? Ei kukaan!" - -Pavel, voitettuansa varmuutta, alkoi puhua enemmän yksinkertaisesti -ja tyynesti; joukko tiheni ja tiivistyi vähitellen hänen ympärillään, -sulautuen yhdeksi tummaksi, paksuksi, tuhatpäiseksi ruumiiksi. Se -katseli hänen kasvoihinsa sadoilla tarkkaavilla silmillä: se imi -hänen sanojansa äänettömällä, jännittävällä huomiolla. - -"Me emme saavuta parempaa elämää ennenkuin tunnemme itsemme kaikki -tovereiksi, kuten yksi ainoa perhekunta ystäviä, jotka ovat lujasti -toisiinsa sidotut yhdellä ainoalla toivolla -- toivolla taistella -oikeuksiemme puolesta." - -"Palaja pääasiaan!" huusi joku räikeästi äidin lähellä. - -"Älkää keskeyttäkö!" "Vaiti!" Molemmat vastakkaiset huudot kuuluivat -eri paikoista. Nokiset kasvot uhkasivat vihaista epäluuloisuutta; -useat silmät tarkastelivat Pavelin kasvoja miettivästi ja vakavasti. - -"Siinä on sosialisti, vaan ei houkkio!" huomautti joku. - -"Sanonpa että hän puhuu rohkeasti!" virkkoi pitkä työmies, taputtaen -äitiä olkapäälle. - -"On aika, toverit, nousta vastustamaan ahnaita valtoja, jotka elävät -meidän työstämme. On aika puolustaa itseämme; meidän kaikkien täytyy -ymmärtää ettei kukaan, paitsi oma itsemme auta meitä. Yksi kaikkien -ja kaikki yhden puolesta -- se on meidän lakimme, jos tahdomme -musertaa sortajamme." - -"Hän on oikeassa, pojat!" huudahti Makhotin. "Kuunnelkaa totuutta!" -Ja leveällä kätensä liikkeellä, pudisti hän nyrkkiään ilmassa. - -"Meidän pitää kutsua tehtaan isännistöä tänne heti paikalla", virkkoi -Pavel. "Meidän pitää kysyä häneltä." - -Oli aivan kuin myrsky olisi koskettanut joukkoa. Se huojui -edestakasin. Joukko ääniä huusi: "Isännöitsiä, isännöitsiä! Antaa -hänen tulla! Antaa hänen selittää!" - -"Lähettäkää lähetystö hänen luokseen! Tuokaa hänet tänne!" - -"Ei, älkää; se ei ole tarpeellista!" - -Äiti raivasi itsellensä tietä aivan ryhmän eteen ja katsahti ylös -poikaansa. Sydämensä oli täynnä ylpeyttä. Poikansa seisoi vanhojen -kunnioitettujen työmiesten keskuudessa; kaikki kuuntelivat häntä ja -olivat samaa mieltä hänen kanssaan! Häntä miellytti hänen tyyneytensä -ja että hän puhui niin yksinkertaisesti, eikä vihaisesti ja kiroten, -kuten kaikki muut. Katkonaisia huudahduksia, vihaisia sanoja ja -valoja lenteli kuin rakeita raudan päälle. Pavel katseli alas -väkijoukkoon korokkeeltansa, ja näytti avoimin silmin hakevan jotakin -heidän joukostaan. - -"Lähettiläät!" - -"Puhukoon Sizov!" - -"Vlasov!" - -"Rybin! Hänellä on hirmuinen kieli!" - -Vihdoin Sizov, Rybin ja Pavel valittiin puhumaan isännöitsijän -kanssa. Kuu he olivat juuri lähdössä isännöitsijää hakemaan, kuului -matalia ääniä joukosta: - -"Täällä hän tulee itse!" - -"Isännöitsiä?" - -"Ah!" - -Joukko avasi tietä pitkälle miehelle, jolla oli piikkiparta, -pitkulaiset kasvot ja räpyttävät silmät. - -"Sallikaa minun", virkkoi hän, työntäessään väkeä syrjään kätensä -lyhyellä liikkeellä, koskettamatta heihin. Kansan hallitsian -tottuneella katseella, tarkasti hän työmiesten kasvoja terävällä -katseella. He ottivat hatut päästään ja kumarsivat hänelle. Hän -astui heidän ohitsensa vastaamatta tervehdykseen. Hänen läsnäolonsa -teki kansajoukon hiljaiseksi ja hämilleen. Hän herätti joissakuissa -väkinäistä hymyilyä ja mataloita huudahduksia, aivan kuin olisivat -he olleet katuvia lapsia, jotka jo ovat pahoillaan pahasta -menettelystään. - -Nyt hän sivuutti äidin, heittäen kuivan kovan katseen hänen -kasvoihin, ja pysähtyi rautakasan ääreen. Joku ylhäällä olijoista -ojensi kättä hänelle, mutta hän ei sitä ottanut, vaan kapusi kevein -ja voimakkain liikkein ylös, asettuen aivan Pavelin ja Sizovin eteen. -Katsellen ympärillensä hiljaista joukkoa, kysyi hän: "Mitä tämä -kokous merkitsee? Miksi olette lopettaneet työnne?" - -Hiljaisuus vallitsi jonkun silmänräpäyksen ajan. Sizov heilutti -lakkiaan ilmassa, kohautti hartioitaan ja painoi päänsä alas. - -"Tein teille kysymyksen!" jatkoi isännöitsiä. Pavel astui askeleen -hänen sivultaan ja virkkoi matalalla äänellä, osottaen Sizovia ja -Rybinia: "Me kolme olemme toverien valtuuttamat ja pyydämme teitä -peruuttamaan määräyksen kopekan alentamisesta." - -"Miksi?" kysyi isännöitsiä katsahtamatta Paveliin. - -"Me emme pidä oikeana sellaista veroa!" vastasi Pavel rohkeasti ja -lujasti. - -"Te siis näette minun suon kuivaamisen aikeessani ainoastaan halun -ryöstää työmiehiä, eikä halua parantaa heidän asemaansa; onko se -niin?" - -"Niin on!" vastasi Pavel. - -"Ja te myös?" kysyi isännöitsiä Rybinilta. - -"Olen aivan samaa mieltä!" - -"Entäs te, arvoisa ystäväni?" Isännöitsiä kääntyi Sizovin puoleen. - -"Minä pyydän myös, että sallitte meidän pitää kopekkamme." Ja painaen -päänsä alas, hymyili hän syyllisen tavoin. Isännöitsiä alensi -katseensa taas hitaasti työväen puoleen, kohautti olkapäitään, ja -sitte, katsellen tutkivasti Pavelia, huomautti hän: "Te näytätte -älykkäältä mieheltä. Ettekö käsitä tämän menettelyn tarpeellisuutta?" - -Pavel vastasi varmasti: "Jos tehdas kuivaisi suon omalla -kustannuksellaan, sitte ymmärtäisimme sen jokainen!" - -"Tämä tehdas ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos!" huomautti -päällikkö kuivasti. "Minä käsken teitä alkamaan työnne heti paikalla!" - -Ja hän alkoi laskeutua alas, tunnustellen rautaa jalkainsa alla ja -katsomatta kehenkään. - -Joukosta kuului tyytymättömyyden murinaa. - -"Mitä?" kysyi isännöitsiä pysähtyen. - -Kaikki olivat hiljaa, sitte kuului kaukaa hyvin selvä ääni: "Menkää -itse työhön!" - -"Jos ette viidentoista minuutin kuluessa ala työtänne, eroitan teidät -kaikki pois työstä!" ilmoitti isännöitsiä kuivasti ja selvästi. - -Ja taas pujottihe hän joukon läpitse, mutta nyt seurasi häntä äänekäs -murina, ja huudot yltyivät sitä mukaa kuin hänen vartalonsa alkoi -kadota näkyvistä. - -"Puhukaa hänelle!" - -"Tämä on sitä mitä te kutsutte oikeudeksi! Voi paha onni!" - -Joku kääntyi Pavelin puoleen ja huusi: "Kuule, sinä suuri lakimies, -mitä nyt on tehtävä? Sinä puhuit ja puhuit, mutta samassa hetkessä -kun hän tuli, hajosi kaikki tyhjään ilmaan!" - -"Niin, Vlasov, mitä nyt?" - -Kun huudot alkoivat muuttua yhä kiihkeimmiksi, kohotti Pavel kätensä -ja sanoi: "Toverit, minä ehdotan että me lopetamme työn kunnes hän -luopuu tuosta kopekasta!" - -Hillittömiä ääniä alkoi kuulua: "He luulevat että me olemme hulluja!" - -"Meidän pitäisi se tehdä!" - -"Työlakkoko?" - -"Yhdestä kopekasta?" - -"Miksikä ei? Miksi emme vastustaisi?" - -"Me tulemme kaikki ajetuiksi pois tehtaasta!" - -"Ja kuka on tekevä työn?" - -"Onhan niitä aina toisia!" - -"Ketä? Judaksia?" - -"Joka vuosi pitäisi minun antaa kolme ruplaa ja kuusikymmentä -kopekkaa hyttysille!" - -"Meidän kaikkien pitäisi se antaa!" - -Pavel asteli alas ja seisahtui äitinsä viereen. Ei kukaan lainannut -nyt hänelle huomiota. Kaikki kirkuivat ja riitelivät tulisesti -toistensa kanssa. - -"Heitä on mahdotonta saada työlakkoon!" virkkoi Rybin, tullen -Pavelin luokse. "Vaikka kansa on ahnas kopekastaan, on se samalla -liian pelkurimainen. Saisit kenties jonkun kolme sataa heistä meitä -seuraamaan, mutta et enempää. Se on sellainen sillijoukko, jota et -kykene nostamaan yhdellä kahvelin sorkalla, usko minua!" - -Pavel vaikeni. Edessään huojui musta väkijoukko hurjasti, katsoen -häntä tuskaisin katsein. Hänen sydämensä tykytti lujasti. Hänestä -näytti, että kaikki mitä hän oli puhunut, haihtui väkijoukkoon -jättämättä vähintäkään jälkeä, aivan kuin hajalliset vesipisarat, -jotka ovat langenneet polttavaan maahan. Työmiehet tulivat yksi -toisensa jälkeen kiittämään häntä puheestaan, mutta epäillen lakon -menestystä, ja valittaen kuinka vähän kansa käsitti omaa etuaan ja -kuinka vähän se tunsi omaa voimaansa. - -Pavelilla oli loukkauksen ja pettymyksen tunne omista voimistansa. -Hänen päätänsä pakotti; hän tunsi itsensä toivottomaksi. Tähän -asti, milloin ikinä hän kuvaili totuutensa voittoa, halusi hän -itkeä riemusta, joka valtasi hänen sydämensä. Mutta tässä hän oli -puhunut totuutensa kansalle, ja katso! kun hän puki sen sanoihin, -näytti se niin kalpealta, niin voimattomalta, niin kykenemättömältä -vaikuttamaan kehenkään. Hän syytti itseänsä; hänestä tuntui, että hän -oli sulkenut unelmansa köyhään, luonnottomaan pukimeen, eikä kukaan -sentähden havainnut sen kauneutta. - -He menivät kotiin väsyneinä ja alakuloisina. Häntä seurasi äitinsä -ja Sizov, jolla välin Rybin kulki hänen rinnallaan, kuiskaten hänen -korvaansa: "Sinä puhut hyvin, mutta et pääse heidän sydämiinsä! -Siinä on vika! Säde täytyy heittää sydämeen, aivan sen perimäiseen -sopukkaan!" - -"Oli aika, jolloin me elimme ja olimme järjen ohjaamina", virkkoi -Pavel matalalla äänellä. - -"Saapas ei sovellu jalkaan; se on liian ohkainen ja kaita! Jalka ei -tahdo mennä siihen! Ja jos se menee siihen, kuluttaa se pohjan puhki -hyvin pian. Siinä on juuri pulma." - -Sizov puheli sitte äidin kanssa. - -"Jo on aika meidän vanhojen ihmisten mennä hautoihimme. Nilovna! Uusi -kansa on tulossa. Mimmoista elämää me olemme eläneet? Me ryömimme -polvillamme, ja olimme aina maahan kumarruksissa! Mutta täällä on -uusia ihmisiä. He ovat joko tulleet tuntoihinsa, tahi ovat vielä -pahemmassa unenhorroksessa kuin me; mutta he eivät silti ole meidän -laisia. Katsokaa vain noita nulikoita, kuinka he puhuivat päällikölle -kuten vertaiselleen! Niin, rouvaseni! Oi jospa vain poikani Matvei -eläisi! Hyvästi, Pavel Vlasov. Sinä puhuit hyvin kansan puolesta, -veli. Jumala suokoon sinulle onnea ja menestystä! Kenties löydät -jonkun keinon pelastukseen. Jumala sen suokoon!" Ja hän meni -matkoihinsa. - -"Voisit aivan yhtä hyvin kuolla paikalla!" mutisi Rybin. "Te ette ole -mitään miehiä nykyaikaan. Olette ainoastaan kyllin hyviä latingin -täytteeksi, siinä kaikki! Näitkö, Pavel, kuka se oli joka huusi sinua -edustajaksi? Se oli yksi niitä jotka nimittävät teitä sosialisteiksi --- agitaattoriksi -- niin juuri! -- ajattelen että sinä olisit tullut -ajetuksi pois tehtaasta, jonka olisit hyvin ansainnut!" - -"He ovat oikeassa valistuksensa mukaan!" virkkoi Pavel. - -"Niin ovat sudetkin, repiessään toinen toisensa palasiksi!" Rybinin -kasvot olivat äreän näköiset ja äänensä harvinaisen värähtelevä. - -Koko päivän tunsi Pavel pahaa mieltä aivan kuin olisi kadottanut -jotakin ja huomannut tappionsa, kykenemättä älyämään mitä hän oli -kadottanut. - -Yöllä kun äiti oli unessa ja hän oli lukemassa vuoteellaan, -ilmaantuivat santarmit ja alkoivat koluta joka paikassa -- pihalla -ja ullakolla. He olivat pahalla tuulella; keltanaamainen upseeri -käyttäytyi kuten ensi tilaisuudessa, loukkaavasti ja pilkallisesti, -nauttien häätämisestä, haluten pistää aina sydämeen saakka. Äiti -seisoi hiljaa nurkassa, ottamatta hetkeksikään katsettaan poikansa -kasvoista. Pavel käytti kaikki voimansa hillitäkseen itseään, -mutta joka kerta kun upseeri nauroi, nyhkivät hänen sormensa -hermostuneesti, ja vanha vaimo tunsi kuinka vaikea hänen oli vaieta -ja kärsiä ivaamista. Tällä kertaa ei tämä kauhistuttanut äitiä, -kuten ensi kerralla. Hän tunsi suurempaa vihaa noihin harmaisiin, -kannusniekkoihin yövieraisiin, ja viha nieli hänen harminsa. - -Pavel koetti kuiskata: "He vangitsevat minut." - -Nyökäten päällään, vastasi äiti rauhallisesti: "Minä ymmärrän." - -Hän ymmärsi -- he panisivat hänen poikansa rautoihin, sentähden mitä -hän oli puhunut työmiehille tänäpäivänä. Mutta koska kaikki olivat -yhtä mieltä hänen kanssaan, ja kaikkien velvollisuus olisi nousta -häntä puolustamaan, ei häntä pidettäisi kauan vankilassa. - -Hän halusi syleillä häntä ja itkeä hänen tähtensä; mutta tuolla -seisoi upseeri, vahtien häntä ilkein katsein. Hänen huulensa -vapisivat ja viiksensä värähtelivät. Äidin mielestä näytti kuin olisi -upseeri odottanut hänen kyyneleitään, valituksiaan ja rukouksiaan. -Ponnistaen viimeiset voimansa koetti hän sanoa niin vähän kuin -mahdollista; hän puristi poikansa kättä, ja henkeänsä pidättäen -lausui hiljaa, matalalla äänellä: "Hyvästi, Pasha. Otitko mukaasi -kaikki mitä tarvitset?" - -"Kaikkityyni. Älä murehdi!" - -"Kristus olkoon kanssasi!" - - - - -Osalliseksi liitetty - - -Kun poliisi oli vienyt Pavelin pois, istuutui äiti alas penkille ja -alkoi hiljalleen itkeä, sulkien silmänsä. Hän nojasi päätään seinää -vastaan, kuten miesvainajansa tapana oli, heittäen päänsä taapäin. -Tuskan ja loukatun tunteen painosta itki hän omaa voimattomuuttaan, -itki kauan, vienosti ja lauhkeasti, ammentaen kaikki tuskat -loukatusta sydämestään pois nyyhkytyksien kanssa. Ja hänen edessään -väikkyi, aivan kuin ikuisena tahrapilkkuna, keltaiset kasvot -ohkaisine viiksineen, ja kiero katse kiinnitettynä häneen ilkeällä -mielihyvällä. Tunteellisuus ja katkeruus kiertyivät sisäkkäin hänen -rinnassansa kuten langat kerältä; loukkaantumisen ja katkeruuden -tunne niitä kohtaan, jotka eroittavat pojan äidistänsä sentähden että -hän etsii totuutta. - -Oli kylmä; sade rapisi ikkunoita vastaan; jotakin tuntui hiipivän -seinää myöten. Hän ajatteli että hän kuuli harmaiden, raskaiden -olentojen astelevan vahtien talon ympärillä, leveine, punasine -kasvoineen, silmättöminä ja pitkin käsivarsin. Hänestä näytti että -hän melkein kuuli heidän kannuksensa helinän. - -"Toivon että olisivat minut vieneet!" ajatteli hän. - -Vihellys kuului, kutsuen väkeä työhön. Tällä kertaa kuului se hyvin -matalalta, epäselvältä ja epämääräiseltä. Ovi aukeni ja Rybin astui -sisään. Hän pysähtyi hänen eteensä, pyyhkien vesipisaria pois -parrastansa. - -"He sieppasivat hänet pois, niinkö?" kysyi hän. - -"Niin tekivät, koirat!" vastasi äiti huoaten. - -"Niin he menettelevät", virkkoi Rybin hymähtäen; "he kävivät minun -luonani myös tarkastuksella; hakivat kaikki paikat ja loukot -- niin -tekivät! Kiusasivat minua sydämensä halusta, mutta eivät tehneet -minulle muuta harmia. Vai veivät he Pavelin, vai veivät! Tehtaan -taloudenhoitaja antoi viittauksen, santarmit sanoivat 'Amen!' ja -katso! mies hävisi. He ovat todella yhtä pataa keskenään. Yksi -tarkastelee taskut, jolla välin toinen pitelee edessä pyssyä." - -"Teidän pitäisi ryhtyä Pavelia puolustamaan!" huudahti äiti, kohoten -seisaalleen. "Hän on mennyt teidän kaikkien edestä!" - -"Kenen pitäisi puolustaa häntä?" kysyi Rybin. - -"Teidän kaikkien!" - -"Vaaditte liian paljon! Emme tee mitään semmoista! Mestarimme ovat -koonneet voimia tuhansia vuosia; he ovat pistelleet sydämemme nauloja -täyteen. Emme voi yhtyä heti paikalla. Meidän täytyy ensin kiskoa -itsestämme, toinen toisistamme, rautaiset piikit, jotka estävät meitä -seisomasta aivan toistemme vieressä." - -Ja sitten meni hän pois, raskain askelin, jättäen äidin surunsa -valtaan, jota raatelivat hänen toivottomat sanansa. - -Päivä vieri paksussa, mielettömän ikävän usvassa. Hän ei sytyttänyt -valkeaa, ei keittänyt ateriaa, ei juonut teetä, ja ainoastaan -myöhään illalla maistoi hivenen leipää. Kun hän meni levolle, tuntui -hänestä ettei elämänsä ennen milloinkaan ollut niin nöyryyttävää, -niin yksinäistä ja niin tyhjää. Viimeisten vuosien kuluessa oli -hän tottunut elämään alituisessa toivossa, jonkun eriskummallisen, -hyvän tapahtumisesta. Nuoriso hyörii hänen ympärillään, meluten, -voimakkaina ja täynnä elämänintoa. Poikansa miettivät ja totiset -kasvot olivat aina hänen edessään, ja hän näytti olevan tämän -innostuttavan ja jalon elämän mestari ja synnyttäjä. Nyt kun hän oli -mennyt, oli kaikki lopussa. Koko pitkänä päivänä ei kukaan muu ollut -käynyt hänen luonaan kuin epämiellyttävä Rybin. - -Ikkunan takana pieksi kylmä ja tiheä sade huokaillen ja valittaen -ruutuja vasten. Sade sekä katolta tippuva vesi täyttivät ilman -vaikeroivalla, itkevällä säveleellä. Koko talo näytti huojuvan -hiljalleen sinne, tänne, ja kaikki hänen ympärillään näytti olevan -tarpeetonta ja vailla tarkotusta. - -Hiljainen koputus kuului ovella. Ensin kuului se kerran, sitte -toisen kerran. Hän oli tottunut noihin ääniin; ne eivät enää häntä -peljättäneet. Hento, herttainen tunne värisi hänen sydämessään, -epämääräinen toivo saattoi hänet jaloilleen. Heittäen liinan -hartioilleen, kiirehti hän ovelle ja avasi sen. - -Samoilov astui sisään, ja häntä seurasi toinen mies, jonka kasvot -olivat kätketyt takkinsa ison kauluksen sisään, syvälle painetun -hatun varjoon. - -"Herätimmekö me teidät?" kysyi Samoilov, tervehtimättä äitiä, kasvot -synkkinä ja miettivinä, aivan vastoin hänen tapaansa. - -"En ollut nukuksissa", virkkoi hän, katsellen heitä toivokkain silmin. - -Samoilovin toveri otti pois hattunsa, ja hengittäen raskaasti ja -röhisevästi, virkkoi ystävällisellä äänellä, ikäänkuin joku vanha -tuttava, tarjoten hänelle leveän, lyhytsormisen kätensä: "Hyvää -iltaa, naapuri! Ette taida tuntea minua enää?" - -"Tekö se olette?" huudahti Nilovna äkkinäisellä ilolla. "Jegor -Ivanovitch?" - -"Juuri sama henkilö!" vastasi hän, nyökäyttäen isoa, pitkätukkaista -päätään. Kasvoillaan lepäsi hyväntahtoinen hymy, ja harmaissa -silmissään ilmeni kirkas, hymyilevä katse. Hän oli juuri kuin -teekeittiö pyylevä, lyhyt, paksuniskainen ja käsivarret lyhyet. -Kasvonsa olivat kiiltävät ja paistavat, poskiluut ulkonevat. Hän -hengitti suurella tuhinalla ja rintansa piti yhtämittaista pientä -natinaa. - -"Astukaa sisälle huoneesen. Minä pukeudun minuutissa", virkkoi äiti. - -"Olemme tulleet luoksenne asioiden takia", virkkoi Samoilov -miettivästi, katsellen häntä silmänurkistaan. - -Jegor Ivanovitch astui sisälle huoneesen, ja sanoi sieltä: "Nikolai -on pääsyt pois vankilasta tänä aamuna, naapuri. Tunnettehan hänet?" - -"Kuinka kauan oli hän siellä?" kysyi äiti. - -"Viisi kuukautta ja yksitoista päivää. Hän näki vähävenäläisen, joka -lähettää teille terveisiä, ja Pavelin, joka myös lähettää terveisiä -ja pyytää ettette olisi levoton. 'Kun mies vaeltaa tietänsä', sanoo -hän, 'on linna hänen lepopaikkansa, jonka innokas hallitus on -hänelle asettanut ja kustantaa'. Nyt kuomaseni, käykäämme pääasiaan. -Tiedättekö kuinka monta henkilöä vangittiin eilen?" - -"En tiedä. Mitä, vangittiinko muitakin, paitsi Pavelia?" huudahti hän. - -"Hän oli neljäskymmenes yhdeksäs!" lisäsi Jegor Ivanovitch kylmästi. -"Ja saatamme odottaa ainakin kymmentä muuta, lisäksi! Tämä herra -tässä, esimerkiksi." - -"Niin, minä myös!" virkkoi Samoilov kolkosti. - -Nilovna tunsi mielensä kevyemmäksi. - -"Hän ei ole siellä yksin", mietti hän. - -Kun hän oli pukenut itsensä, astui hän huoneesen ja virkkoi hymyillen -rohkaisevasti: "Luulen etteivät he pidätä heitä kauan aikaa, koska -ovat vanginneet niin monta." - -"Olette oikeassa," lisäsi Jegor Ivanovitch; "mutta jos me -onnistumme sekoittamaan tämän sopan, saatamme heidät näyttämään -aivan houkkioilta. Näin on asian laita, kuomaseni. Nähkääs jos me -lakkaamme nyt jakelemasta salattua kirjallisuutta tehtaaseen, ottavat -santarmit sellaisen valitettavan puutteen ehdottomasti huomioonsa, -ja käyttäisivät sitä aseena Pavelia ja hänen tovereitaan kohtaan -vankeudessa." - -"Kuinka niin? Kuinka voisivat he sen tehdä?" huudahti äiti -pelästyneenä. - -"Se on itsestään selvä", virkkoi Jegor Ivanovitch hiljaisella -äänellä. "Joskus santarmitkin ajattelevat oikein. Ajatelkaapa vain! -Pavel oli täällä, silloin oli kyllin kirjoja, kyllin lentolehtiä; nyt -on Pavel poissa, ja poissa ovat kirjat sekä lentolehdet. Siis: Pavel -jakoi kirjat? Aha! Sitte he alkavat syömään heitä ihka elävinä. Nuo -santarmit rakastavat suuresti tehdä sellaisen lopun miehestä, että -hänestä tuskin jää muuta jälelle kuin liikuttava muisto." - -"Näen sen, tajuan sen", virkkoi äiti innolla. "Oi, jumala! Mitä nyt -on tehtävä?" - -"He ovat vieneet heidät kaikki, paholainen heidät periköön!" -kuului Samoilovin ääni kyökistä. "Nyt meidän täytyy koettaa jatkaa -työtämme kuten ennen, eikä ainoastaan itse asian tähden, mutta myös -pelastaaksemme toverimme!" - -"Eikö ole ketään joka siihen kykenisi", lisäsi Jegor hymähtäen. -"Meillä on ensiluokan kirjallisuutta. Olen hankkinut sitä runsaasti. -Mutta mitenkä saisimme sen tehtaaseen, siinäpä temppu!" - -"He tutkivat nyt jokaisen taskut, joka menee portista sisälle", -virkkoi Samoilov. - -Äiti arvasi, että he odottivat häneltä jotain. Hän ymmärsi että hän -voisi olla hyödyllinen pojallensa, ja hän kiirehti kysymään: "No -niin? Mitä meidän pitää tehdä?" - -Samoilov oli valmis vastaamaan. - -"Pelagaja Nilovna, tunnettehan Maria Korsunovan, ruuan kauppiaan?" - -"Tunnen kyllä. Niin mitä?" - -"Puhukaa hänelle, kenties hän voisi salaa kuljettaa tehtaaseen -kirjallisuutta." - -"Me maksaisimme hänelle", lisäsi Jegor. - -Äiti teki kieltävän liikkeen. - -"Eihän toki! Tämä nainen on lörpöttelijä. Jos he huomaavat että ne -tulevat minulta, tästä talosta -- oh, ei!" - -Sitte juolahti hänelle jotakin mieleen ja hän alkoi puhua iloisella -ja hillityllä äänellä: "Antakaa ne minulle, antakaa ne minulle! -Minä toimitan itse perille. Minä kyllä keksin keinon. Pyydän Mariaa -ottamaan minut apulaisekseen. Täytyyhän minun nyt ansaita elatukseni; -minun täytyy hankkia työtä. Eikö niin? Nähkääs, minä kannan ruokaa -tehtaaseen. Minä kyllä onnistun!" - -Puristaen kätensä sydämellensä vakuutti hän innokkaasti että hän -varsin hyvin suorittaisi tehtävänsä ja välttäisi kiinnioton. Vihdoin -huudahti hän voitonriemulla: "He tulevat huomaamaan -- Pavel Vlasov -on poissa, mutta hänen käsivartensa ulottuu aina vankilasta saakka. -He saavat sen nähdä!" - -Kaikki kolme tulivat hyvälle tuulelle. Hieroen reippaasti -kämmeniänsä, hymyili Jegor, sanoen: "Kuomaseni, se on suuremmoista, -ihmeellistä! Sanon, kuomaseni, se on ylevää -- erinomaista!" - -"Minä istun raudoissa, yhtä tyytyväisenä kuin nojatuolissa, jos tämä -onnistuu", virkkoi Samoilov nauraen ja käsiänsä hykertäen. - -"Te olette mainio, äitiseni!" huudahti Jegor kähisten. - -Äiti hymyili. Hän oli nyt täysin selvillä, että jos lentolehtiset yhä -ilmestyvät tehtaalle, täytyisi päällikkökunnan huomata että hänen -poikansa ei suinkaan niitä jaellut. Ja tuntien onnistuvansa, alkoi -hän vapista onnesta. - -"Kun menette Pavelia katsomaan", sanoi Jegor, "sanokaa hänelle että -hänellä on hyvä äiti." - -"Minä tulen näkemään hänet hyvin pian, vakuutan teille", virkkoi -Samoilov hymyillen. - -Äiti puristi hänen kättänsä ja sanoi totisena: "Sanokaa hänelle että -olen tekevä kaikki, kaikki mikä on tarpeellista. Tahdon että hän sen -tietää." - -"Ja otaksukaamme etteivät he pane häntä vankeuteen?" kysyi Jegor, -osottaen Samoilovia. - -Äiti huokasi ja virkkoi surullisesti: "Sitte, niin, emmehän voi sitä -auttaa!" - -Molemmat purskahtivat nauruun. Ja kun hän huomasi oman naurettavan -puheensa, alkoi hänkin nauraa hädissään, ja virkkoi, painaen silmänsä -alas: "Kun omaiset ovat vaarassa, emme näe muita ihmisiä selvästi." - -"Sehän on luonnollista!" huudahti Jegor. "Ja mitä Paveliin tulee, -ette tarvitse surra häntä. Hän tulee ulos vankilasta yhä parempana -miehenä. Vankila on meidän lepopaikkamme ja lukupajamme -- jota emme -löydä ollessamme vapaalla jalalla. Minä olen ollut vankilassa kolme -kertaa, ja joka kerta, vaikka siellä on ollut niukasti huvia, olen -ehdottomasti saanut sieltä hyötyä sekä päälle että sydämelleni." - -"Te hengitätte vaivaloisesti", virkkoi äiti, katsellen -myötätuntoisesti ja suoraan hänen avonaisiin kasvoihinsa. - -"Siihen on omat syynsä", vastasi hän, sormeansa kohottaen. "Siis on -asia selvillä, kuomaseni? Eikö niin? Huomenna annamme teille ainekset --- ja pyörät, jotka rusentavat vuosisatojen pimeyksiä häviöön, -alkavat taas kieriä. Kauan eläköön vapaa sana! Ja kauan eläköön äidin -sydän! Hyvästi, kunnes tavataan." - -"Hyvästi!" virkkoi Samoilov, antaen hänelle lujan kädenpuristuksen. -"Äidilleni en uskalla edes hiiskahtaa semmoisia asioita. Oh, en voi!" - -"Jokainen on ymmärtävä ajan kuluessa", virkkoi Nilovna, haluten -miellyttää häntä. "Jokainen tulee ymmärtämään." - -Kun he läksivät, lukitsi hän oven, ja polvistuen keskilaattialle, -alkoi hän rukoilla, säestykseksi sateen ropinalle. Se oli sanatonta -rukousta, yhtä ainoaa suurta ajatusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka -Pavel oli tutustanut häneen. Oli aivan kuin olisivat he kulkeneet -hänen ja pyhänkuvan sivuitse, johon hän piti silmänsä kiinnitettyinä. -Ja he kaikki näyttivät niin yksinkertaisilta, niin ihmeellisen -läheisiltä toinen toisilleen, ja kuitenkin olivat niin yksinäisiä -elämässä. - -Aikaisin seuraavana aamuna meni äiti Maria Korusovan luokse. -Ruokakauppias, rasvaisena ja mehevänä, kuten tavallista, tervehti -häntä ystävällisesti ja myötätuntoisesti. - -"Te murehditte?" kysyi Maria, taputtaen äitiä selkään. "Oi, älkää -toki! He ottivat hänet, veivät hänet pois. Mikä tässä on onnetonta? -Ei kerrassaan mikään. Sellaista on tapahtunut että ihmisiä heitetään -vankeuteen varkaudesta, mutta nyt heitä pannaan rautoihin, kun he -ilmoittavat totuutta. Pavel on mahtanut sanoa jotakin väärin, mutta -hän nousi kaikkein puolesta, ja kaikki sen tietävät. Älkää surko! He -eivät kaikki niin sano, mutta kaikki näkevät he hyvän miehen hänessä. -Minun piti pistäytyä luonanne hetikohta, mutta ei ollut aikaa. Minä -keitän ja kaupitsen alituiseen, mutta kumminkin lopetan päiväni -kenties kerjäten. Tarpeeni vievät suurimman osan itsestäni; ne -nakertavat minua kuten hiiri juustopalasta. Kun olen vaivalla saanut -haalituksi kokoon kymmenruplasen, silloin tulee jo joku pakana, joka -vie joka pennin. Niin, rouvaseni! Tukalaa on olla naisen asemassa. -Sen toiminta on niin kurjaa! Elää yksin on tukalaa, mutta toisen -kanssa eläminen on vielä tukalampaa." - -"Ja minä kun tulin kysymään, josko ottaisitte minut apulaiseksenne", -yhtyi Vlasova, keskeyttäen hänen löpinänsä. - -"Kuinka niin?" kysyi Maria. Ja kuultuansa ystävänsä selityksen, -nyökkäsi hän päällänsä myönnytykseksi. - -"Se on mahdollista! Muistatteko kuinka teidän tapanne oli piilottaa -minua mieheltäni? No nyt minä suojelen teitä puutteelta. Jokaisen -pitäisi teitä auttaa, sillä poikanne on häviämäisillään yleisen -kansan tähden. Hän on kunnon poika, teidän Pavelinne! Kaikki sanovat -niin, ihan jokikinen. Ja he kaikki surkuttelevat häntä. Ja minä -sanon teille jotakin. Ei mitään hyvää koidu hallitukselle näistä -kiinnipanoista, muistakaa sanani! Katsokaa mitä tehtaassa tapahtuu. -Kuunnelkaa, kuinka he puhuvat! He ovat pahalla tuulella ja äreinä, -rakkaani! Viranomaiset kuvittelevat että kun he ovat lyöneet miestä -kantapäähän on hän kykenemätön kulkemaan pitkältä. Mutta se kääntyy -sellaiseksi, että kun kymmentä miestä on lyöty, sata miestä siitä -vihastuu. Työmiestä pitää kohdella varovasti. Hän saattaa kulkea -kärsivällisenä ja kestää kaikki, mitä lastataan hänen päällensä -pitkän, pitkän aikaa, mutta sitte hän saattaa myös räjähtää aivan -äkkiä!" - - - - -Ystävät neuvottelemassa - - -Keskustelun seurauksena oli se, että seuraavana päivänä puolelta -päivin nähtiin äiti tehtaan pihalla, muassansa kaksi isoa ämpäriä -täynnä ruokaa, Marian keittotaidon tuotteita, jolla välin Maria itse -vei pääasiallisia ruokatavaroita torille. - -Työmiehet huomasivat paikalla uuden kauppiaansa. Jotkut heistä -lähestyivät häntä ja sanoivat ystävällisesti: "Oletteko ruvennut -kauppiaaksi, Nilovna?" - -He lohduttivat häntä, tuumaillen, että Pavel varmaankin pian -päästettäisiin vapaaksi, koska hänen asiansa oli oikea. Toiset -täyttivät hänen surullisen sydämensä surkuttelullaan, jolla välin -muutamat moittivat tehtaan hallitusta ja santarmeja katkerasti; nämä -jälkimäiset löysivät myötätuntoisen kaiun hänen sydämessään. Muutamat -katselivat häntä kostonhimoisilla silmäyksillä, niiden joukossa -Isai Gorbov, joka mutisi hampaittensa välistä: "Jos minä olisin -kuvernööri, hirttäisin poikanne! Älköön hän johtako ihmisiä harhaan!" - -Tämä ilkeämielinen uhkaus viilsi hänen lävitsensä kuin kuoleman kylmä -kouristus. Hän ei vastannut mitään, katsahti vaan hänen laihoihin, -kesäkirjaviin kasvoihinsa, ja painoi päänsä alas, huoaten. - -Hän huomasi tehtaassa melkoista kiihotusta; työmiehet kokoontuivat -pieniin ryhmiin ja puhelivat hillityllä äänellä ja hyvin kiihkeän -näköisinä; esimiehet kävelivät tärkeän näköisinä, pistäen nenänsä -joka paikkaan; sieltä täältä kuului karkeita kirouksia ja ärtynyttä -naurua. - -Kaksi poliisia kuljetti Samoilovia hänen ohitsensa. Hän asteli yksi -käsi taskussa, ja toinen kätensä silitteli punaista tukkaansa. - -Noin satakunta työmiestä seurasi häntä, ja haukkuivat poliisia -kirouksilla ja sadatuksilla. - -"Oletteko menossa kävelylle, Grisha?" irvisteli yksi. - -"He tekevät meille miekkosille kunniaa!" ilkkui toinen. "Kun me -menemme kävelylle, on meillä henkivartiasto saattajinamme", virkkoi -kolmas, päästäen julman kirouksen. - -"Ei näytä maksavan vaivaa pyydystellä enää varkaita!" huudahti pitkä, -yksisilmäinen työmies kovalla, katkeralla äänellä. "Ja sen vuoksi -vangitsevat he rehellisiä ihmisiä." - -"He eivät tee sitä enää öillä!" huudahti muuan. "He tulevat ja -laahaavat heitä pois valoisalla keskipäivällä, ilman häpyä, -hävyttömät roistot!" - -Poliisi kulki nopeasti ja nurpean näköisenä, koettaen välttää -väkijoukon katseita, ja ollen olevinaan kuuro vihaisille -panetteluille, joita sateli joka puolelta. Kolme työmiestä kantoivat -isoa rautatankoa aivan heidän edellään, ja kohottaen kankea, huusivat -he: "Varokaa itseänne siinä, kalastajat!" - -Kun Samoilov meni Nilovnan ohitse, nyökkäsi hän hänelle ja sanoi -hymyillen: "Katsokaa, tässä on Grigori, jumalan palvelija, joka on -vangittu." - -Äiti kumarsi hänelle syvään ja äänetönnä. Nämä miehet, jotka olivat -niin nuoria, raittiita ja älykkäitä, jotka menivät vankeuteen -hymyillen, liikuttivat häntä, ja ehdottomasti nousi säälin sekainen -hellyys hänen äidillisessä sydämessänsä heitä kohtaan. Ja häntä -huvitti kuulla teräviä uhkauksia, jotka satelivat hallituksen -viranomaisten päälle. Hän tunsi niissä poikansa vaikutuksen. - -Lähtien tehtaasta vietti hän lopun päivästä Marian talolla, -auttaen häntä hänen askareissansa, ja kuunnellen hänen juttujansa. -Myöhään illalla palasi hän kotiin, tavaten sen tyhjänä, kylmänä ja -epämiellyttävänä. Hän muuttelihe nurkasta nurkkaan, löytämättä lepoa, -tietämättä mitä tehdä itsensä kanssa. Yö oli nopeasti lähestymässä, -ja hän alkoi tulla murheelliseksi, sillä Jegor Ivanovitch ei ollut -vielä tuonut hänelle lupaamaansa kirjallisuutta. - -Ikkunan takana leijailivat harmaat keväiset lumihipaleet, asettuen -kuulumattomasti ikkunalaudalle. Valuen alas ja sulaen, jättivät ne -vesisen viirun jälkeensä. Äiti ajatteli poikaansa. - -Kuului varovainen noputus. Hän hyökkäsi ovelle, nosti linkun ylös -ja näki Sashenkan. Hän ei ollut nähnyt häntä pitkään aikaan, ja -ensimäinen seikka, joka iski hänen silmäänsä, oli tytön luonnoton -lihominen. - -"Hyvää iltaa!" virkkoi äiti, "olen onnellinen saadessani vieraan -tänne näin myöhään, lyhentämään yksinäisyyttäni. Et ole käynyt täällä -pitkään aikaan! Oletko ollut matkoilla?" - -"En, minä olin vankilassa", vastasi tyttö hymyillen. "Jegor -Ivanovitchin kanssa. Muistatteko häntä?" - -"Luulisinpä hyvinkin muistavani!" huudahti äiti. "Jegor Ivanovitch -ilmoitti minulle eilen että hänet päästettiin vapaaksi, mutta en -tiennyt sinusta mitään. Ei kukaan virkkanut minulle että sinä olit -siellä telkien takana." - -"Mitäpä se tieto olisi hyödyttänyt? Haluaisin muuttaa pukua ennenkuin -Jegor Ivanovitch tulee!" virkkoi tyttö katsellen ympärillensä. - -"Sinä olet läpimärkä!" - -"Olen tuonut lentolehtiä." - -"Anna ne tänne, anna ne minulle!" huudahti äiti kärsimättömästi. - -"Heti paikalla", vastasi tyttö. Hän laski hameensa alas ja puisteli -sitä, ja lehtiä alkoi lennellä kuin puusta; alas sateli joukko -ohkaisia paperiesineitä laattialle hänen ympärillensä. Äiti noukki ne -ylös nauraen ja sanoi: "Minä juuri ihmettelin että mikä teki sinut -niin lihavaksi. Oi minkälaisen joukon olet tuonut niitä! Tulitko -jalkaisin?" - -"Tulin", virkkoi Sashenka. Hän oli jälleen entinen solakka ja hoikka -oma itsensä. Äiti huomasi että hänen poskensa olivat kuopalla ja että -tummat renkaat ympäröivät hänen luonnottoman suuria silmiänsä. - -"Sinä siis tulet suoraan vankeudesta. Sinun pitäisi levähtää ja -siihen sijaan kannat sinä tällaista kuormaa seitsemän virstaa!" -virkkoi äiti huoaten ja päätänsä pudistaen. - -"Se oli tehtävä!" lausui tyttö. "Sanokaa minulle, kuinka on Pavelin -laita? Kestikö hän sen hyvin? Hän ei surrut kovin paljon, eihän?" -Sashenka teki kysymyksensä äitiin katsahtamatta. Hän painoi päänsä -alas ja sormensa vapisivat järjestäessänsä hiuksiansa. - -"Hän kesti sen vallan hyvin. Saat olla varma siitä että hän pysyy -uskollisena itsellensä." - -"Kuinka voimakas hän on!" puheli tyttö hiljaa. - -"Hän ei ole ollut koskaan sairas", vastasi äiti. "Mutta, sinähän -vapiset aivan! Minä laitan sinulle teetä, ja vadelmahilloa." - -"Sepä oivaa!" huudahti tyttö heikosti hymyillen. "Mutta älkää -vaivatko itseänne, nyt on jo myöhä. Minä valmistan itse." - -"Mitä! Noinko väsyneenä?" Äiti läksi kiiruusti kyökkiin, jossa hän -alkoi häärätä samovaarin ympärillä. Tyttö seurasi häntä kyökkiin, -istui alas penkille ja solmisi kätensä yhteen päänsä taakse, -ennenkuin vastasi: - -"Niin, väsynyt kyllä olen! Vankila tekee sittenkin heikoksi. Kaikista -kauhein siellä on tuo pakollinen toimettomuus. Ei löydy mitään sen -tuskallisempaa. Me lojumme siellä viikon, sitte viisi viikkoa. -Tiedämme kuinka paljon meillä on tekemistä. Kansa janoaa valistusta. -Me olemme tilaisuudessa tyydyttää sen tarpeita, ja siellä me istumme -salvan takana kuin eläimet! Sehän se on niin kiusallista, sehän se -kuivettaa aivan sydämen!" - -"Kuka palkitsee teidät tästä?" kysyi äiti; ja huoaten vastasi hän -siihen itse: "Ei kukaan muu kuin jumala! Tietysti ette usko häneen -liioin?" - -"Emme!" vastasi tyttö lyhyesti, pudistaen päätänsä. - -"Mutta minä en usko teitä!" huudahti äiti äkkiä kiihkeällä -purkauksella. Pyyhkien nopeasti hiilestä mustuneet kätensä -esiliinaansa, jatkoi hän syvällä vakuutuksella: - -"Ette ymmärrä omaa uskoanne! Kuinka voisitte elää sellaista elämää -jota te vietätte, ilman uskoa jumalaan?" - -Porstuasta alkoi kuulua lujaa askelten kopinaa ja ääniä. Äiti -säpsähti tyttö hypähti nopeasti jaloillensa ja kuiskasi kiireesti: -"Älkää avatko ovea! Ne ovat santarmeja; ette tunne minua. Minä -kuljin väärään taloon, tulin tänne aivan tapaturmasta, pyörryin, te -riisuitte minut, ja löysitte kirjat ympäriltäni. Ymmärrättehän?" - -"Miksi, rakkaani, minkätähden?" kyseli äiti lempeästi. - -"Odottakaa hetkinen!" virkkoi Sashenka kuunnellen. "Luulen että se on -Jegor." - -Se oli Jegor, märkänä ja hengästyneenä. - -"Aha! Samovari!" huusi hän. "Se on paras koko tässä elämässä, -kuomaseni! Kas, te olette jo täällä, Sashenka!" - -Hänen rämisevä äänensä täytti pienen kyökin. Hän riisui hitaasti -pitkän, raskaan takkinsa, puhellen koko ajan. - -"Tässä, kuomaseni, on tyttö, jota poliisit ovat repineet lihaan -saakka. Kun vankilan hoitaja oli häntä loukannut, vakuutti hän, että -hän nääntyy nälkään, ellei hän pyydä häneltä anteeksi. Kahdeksan -päivää oli hän aivan syömätönnä, ja oli hyvin lähellä kuolemaa. Se ei -ole hullumpaa. Hänellä täytyy olla sangen vahva pieni vatsalaukku." - -"Onko mahdollista ettet nauttinut mitään ravintoa kahdeksaan päivään -peräkkäin?" kyseli äiti ihmeissään. - -"Minun täytyi saada hänet pyytämään anteeksi", vastasi tyttö -stoalaisella hartioiden kohotuksella. Hänen olentonsa ja kiinteä -vastarintansa näytti melkein moitteelta äidin silmissä. - -"Entä jos olisit kuollut?" kysyi hän uudelleen. - -"No niin, mitäpä olisin voinut tehdä?" virkkoi tyttö tyynesti. "Hän -pyysi lopultakin minulta anteeksi. Ei pitäisi koskaan anteeksi antaa -loukkausta, ei koskaan!" - -"Ni-in!" virkkoi äiti hitaasti. "Täällä löytyy naisia, joita on -loukattu koko heidän elämän ikänsä." - -"Minä olen purkanut itseni!" virkkoi Jegor toisesta huoneesta. "Onko -samovaari valmis? Antakaa minun kantaa se sisälle!" - -Hän nosti teekeittiön ja puheli samalla kertaa: "Omalla isälläni -oli tapana juoda kaksikymmentä lasia teetä päivässä, jonka vuoksi -hänen elämänsä maanpäällä oli rauhallista, tervettä ja pitkäikäistä, -sillä hän eli seitsemänkymmenen kolmen vuoden vanhaksi, kärsimättä -eläissään minkäänlaista kipua. Hänen painonsa oli kunnioitusta -herättävä kolmesataa naulaa ja virkansa puolesta oli hän kirkon -vartija, Voskresenskin kylässä." - -"Oletteko Ivanin poika?" huudahti äiti. - -"Sama kuolevainen. Kuinka tunsitte hänen nimensä?" - -"Kuinkako? Olenhan itsekin voskresenskilainen!" - -"Ihanko oma kyläläiseni! Ketkä olivat teidän väkeänne?"' - -"Omat naapurinne. Minä olen Seraguineja." - -"Mitä, oletteko Nil Lamin poika? Ilmankos kasvonne näyttivät niin -tutuilta! Hän veti minua korvista monet monituiset kerrat!" - -He seisoivat naamat vastakkain ja latelivat kysymyksiä toinen -toisilleen nauraen. Sashenka katsoi heihin hymyillen ja alkoi -valmistaa teetä. Astioiden helinä muistutti äitiä nykyisyydestä. - -"Oi, suokaa minulle anteeksi! Unohdin itseni kokonaan muistellessa -entisiä aikoja. On suloista muistella nuoruutensa päiviä." - -"Minun päinvastoin sietäisi pyytää teiltä anteeksi käyttäytyessäni -tällä tavoin talossanne!" virkkoi Sashenka. "Mutta kello on jo -yksitoista ja minun täytyy mennä niin kauaksi." - -"Minne? Kaupunkiinko?" kysyi äiti ihmetellen. - -"Niin." - -"Mitä sinä puhut! Nyt on pimeä ja märkä ja sinä olet niin väsynyt. -Jää tänne yöksi. Jegor Ivanovitch nukkuu kyökissä ja me nukumme -täällä." - -"Ei, minun täytyy mennä", virkkoi tyttö koruttomasti. - -"Niin, kuomaseni, hänen täytyy mennä. Nuoren neidin täytyy hävitä. -Olisi paha jos hänet nähtäisiin kadulla huomen aamuna." - -"Mutta kuinka hän voi mennä? Yksinkö?" - -"Yksin", virkkoi Jegor nauraen. - -Tyttö kaatoi itse teetä itsellensä, otti palasen ruisleipää, suolasi -sen ja alkoi syödä, katsellen miettivästi äitiä. - -"Kuinka voitte kulkea sitä tietä, sekä sinä että Natasha. Minä en -voisi. Minua peloittaa!" - -"Häntä peloittaa myös", virkkoi Jegor. "Eikös teitä peloita, Sasha?" - -"Tietysti!" - -Äiti katsoi häneen ja sitte Jegoriin ja virkkoi matalalla äänellä: -"Miten omituista --" - -"Antakaa minulle lasi teetä, naapuri", keskeytti Jegor häntä. - -Kun Sashenka oli juonut teelasinsa, puristi hän Jegorin kättä -hiljalleen ja meni kyökkiin. Äiti seurasi häntä. Kyökissä virkkoi -Sashenka: "Kun näette Pavelin, sanokaa hänelle terveisiä, olkaa -hyvä." Ja tarttuen oven salpaan, kääntyi hän äkkiä ympäri ja kysyi -matalalla äänellä: "Saanko suudella teitä?" - -Äiti syleili häntä ääneti ja suuteli häntä lämpimästi. - -"Kiitos!" virkkoi tyttö, nyökäyttäen päällänsä ja meni ulos. - -Palattuaan huoneeseen, katseli äiti levottomasti ikkunasta. Märät -lumihiutaat leijailivat tiheässä, kosteassa pimeydessä. - -"Ja te muistatte Prozorovin, kauppiaan?" kysyi Jegor. "Hänellä -oli tapana istua sääret hajallaan, puhaltaen suurella sohinalla -teevatiinsa. Hänellä oli punainen, tyytyväinen, hikinen naama." - -"Kyllä, kyllä muistan", virkkoi äiti, tullen takaisin pöydän ääreen. -Hän istui alas, katsellen Jegoria surullinen ilme silmissään ja puhui -vaikeroiden: "Sashenka parka! Kuinka pääsee hän ikinä kaupunkiin?" - -"Hän tulee olemaan hyvin näännyksissä", yhtyi Jegor. "Vankila on -huonontanut suuresti hänen terveytensä. Hän oli ennen voimakkaampi. -Sitä paitsi on hänet kasvatettu hemmottelemalla. Minusta näyttää -kuin olisi hän jo turmellut keuhkonsa. Kasvoissansa on jotakin joka -muistuttaa keuhkotautista." - -"Kuka hän on?" - -"Erään maanomistajan tytär. Hänen isänsä on rikas mies ja suuri -roisto, sen mukaan mitä hän on kertonut. Luulen, naapuri, että te -tiedätte, että he tahtoivat mennä naimisiin." - -"Ketkä?" - -"Hän ja Pavel. Niin, aivan niin! Mutta tähän asti he eivät vielä ole -voineet sitä tehdä. Kun Pavel on vapaa, on Sashenka vankilassa ja -päinvastoin." Jegor nauroi. - -"En tiennyt sitä!" vastasi äiti lyhyen vaitiolon jälkeen. "Pasha ei -koskaan puhu mitään itsestään." - -Nyt tunsi hän vielä suurempaa sääliä tyttöä kohtaan, ja katsellen -vierastansa vastustamattomalla paheksumisella virkkoi hän: "Teidän -olisi pitänyt saattaa hänet kotiin." - -"Mahdotonta"' vastasi Jegor tyynesti. "Minulla on kädet täynnä työtä -täällä koko huomiseksi päiväksi; varhaisesta aamusta saakka on minun -kulkeminen ja kulkeminen. Se ei suinkaan ole helppo tehtävä, kun -minussa on tuo hengenahdistus." - -"Hän on jalo tyttö!" virkkoi äiti, hiljaa mietiskellen mielessään, -mitä Jegor oli hänelle puhunut. Hän tunsi itsensä loukatuksi, kun -ei uutinen tullut suoraan tytöltä itseltään, eikä pojaltansa, vaan -muukalaiselta, ja hän puristi huuliansa tiukasti yhteen vetäen -kulmakarvojansa hyvin alas. - -"Niin, jalo tyttö!" nyökäytti Jegor myöntävästi. "Hänessä on -palanen aatelisnaista vielä, mutta se on haihtumassa vähemmäksi -ja vähemmäksi. Te surette, huomaan, hänen kohtaloansa. Mitä se -hyödyttää? Te ette löydä kyllin suurta sydäntä, jos rupeatte suremaan -kaikkien meidän kapinallisten tähden, kuomaseni. Elämä ei ole tehty -meille aivan keveäksi. Minulla, esimerkiksi, oli ystävä, joka palasi -joku aika sitte vankeudesta. Kulkiessansa Novgorodin läpitse, -odottivat vaimonsa ja lapsensa häntä Smolenskissa, ja kun hän saapui -Smolenskiin, olivat he jo vankeina Moskovassa. Nyt on hänen vaimonsa -vuoro mennä Siperiaan. Olla vallankumouksellinen ja samalla kertaa -naimisissa, on hyvin huonoa -- epämukavaa miehelle, epämukavaa -vaimolle ja lopulta epäedullista myöskin itse asialle! Minulla -myös oli vaimo, erinomainen nainen, mutta viisi tällaista vuotta -saattoivat hänet hautaan." - -Hän lopetti teelasinsa yhdellä siemauksella ja jatkoi lyhyttä -kuvausta elämästänsä. Hän luetteli vuodet ja kuukaudet, jotka hän -oli istunut vankeudessa ja maanpaossa, kertoi useampia tapaturmia -ja onnettomuuksia, rääkkäyksistä kuolemaan saakka vankiloissa ja -Siperian nälkään nääntymisestä. Äiti katsahti häneen, kuunnellen, -ihmetellen yksinkertaista tapaa, jolla hän kertoi elämästänsä, joka -oli niin täynnä kärsimyksiä, vainoa, vääryyttä ja ihmisten pahuutta. - -Mutta palatkaamme asiaan. - -Äänensä muuttui ja kasvonsa kävivät vakaviksi. Hän teki kysymyksiä -millä tavoin äiti aikoi varkain saada kirjallisuutta levitetyksi -tehtaaseen, ja hän hämmästyi äidin tarkoista tiedoista kaikissa -yksityiskohdissa. - -Sitte palasivat he taas puhelemaan vanhoja muistojansa -synnyinkylässänsä. Jegor laski leikkiä ja äiti muisteli miettivästi -omaa nuoruuttansa. Hänestä näytti oudolta vento epävarma pohja, joka -vuoroin vaihtui kukkuloihin, joita poppelit peittivät, vavisten -alituisesta pelosta, matalat petäjät ja valkoiset koivut seisomassa -kukkuloiden välissä. Koivut kasvoivat hitaasti, ja seistuansa viisi -vuotta vennossa, lahoisessa suossa, kuivivat ne, kaatuivat alas ja -mätänivät. Hän katsahti tuohon tauluun ja hiljalleen alkoi sietämätön -tuska vallata hänen mieltänsä. Eteensä ilmestyi tyttö, terävine, -päättävine kasvoinensa ja pysähtyi hänen eteensä. Nyt tämä tyttö -kulkee jossakin pimeässä ja lumisipaleiden seassa, yksinäisenä -ja väsyneenä. Ja poikansa istuu linnassa, pienessä komerossa, -rautaristikon takana. Kenties hän ei ole vielä aivan nukuksissa, -kenties hän on vaipunut mietteisiin. Mutta hän ei ajattele äitiänsä. -Hänellä on joku lähempänä kuin äitinsä. Raskaat, sumuiset ajatukset, -kuten paksut pilviryhmät, vyöryivät hänen ylitsensä, tekivät hänet -kärsimättömäksi ja pusersivat hänen sydäntänsä. - -"Te olette väsynyt, kuomaseni! Menkäämme levolle", virkkoi Jegor -hymyillen. - -Äiti toivotti hänelle hyvää yötä ja kulki sivuttaisin keittiöön, -mielensä kukkuroillaan katkeruutta. - -Aamusella kysyi Jegor aamiaisen jälkeen: "Entä jos vangitsevat teidät -ja kysyvät mistä olette saaneet kaikki nämä kerettiläiset kirjat. -Mitä te sanotte?" - -"Sanon mitä se teihin kuuluu!" vastasi hän hymyillen. - -"Ette koskaan saa heitä vakuutetuiksi sillä tavoin!" vastasi Jegor -vakuuttavasti. "Päinvastoin uskovat he, että se juuri kuuluu heille. -He tulevat kyselemään teiltä hyvin, hyvin tarkkaan, ja hyvin, hyvin -kauan." - -"Minäpä en virka sittekään!" - -"He panevat teidät vankeuteen!" - -"No, mitäpä siitä? Kiitos jumalalle, että olen edes siihen -kelvollinen", virkkoi hän huoaten. "Jumalan kiitos! Kuka tarvitsee -minua? Ei kukaan!" - -"Hm!" virkkoi Jegor, kiinnittäen katseensa häneen. "Hyvän ihmisen -pitäisi hoitaa hyvin itsensä." - -"Sitä en ainakaan voisi oppia teiltä, vaikkapa olisinkin hyvä", -vastasi äiti nauraen. - -Jegor oli ääneti, kävellen edestakaisin huoneessa; sitte hän käveli -hänen luoksensa ja sanoi: "Tämä on kovaa, naapurini, hyvin kovaa -teille!" - -"Se on työlästä jokaiselle", vastasi äiti, tehden liikkeen -kädellään. "Kenties niille, jotka sen oikein ymmärtävät, se tuntunee -helpommalta. Mutta minä ymmärrän niin vähän, minäkin. Ymmärrän -ainoastaan että ihmiset tarkoittavat ja haluavat mikä on hyvää." - -"Jos te, kuomaseni, sen ymmärrätte, silloin se merkitsee, että -jokainen tarvitsee teitä, ihan jokainen!" virkkoi Jegor juhlallisesti -ja totisesti. - -Äiti katsahti häneen ja naurahti sanaakaan virkkamatta. - - - - -Vapauden henki - - -Puolenpäivän aikaan, tyynesti ja asiaan kuuluvasti asetteli hän -kirjat povellensa niin älykkäästi ja taitavasti, että Jegor virkkoi -maiskuttaen huuliansa tyytyväisyydestä: "_Oikein hyvin!_ niinkuin -saksalainen sanoo, naapuri, kun hän on juonut haarikan olutta. -Kirjallisuus ei ole teitä muuttanut näöltänne. Te olette yhtä hyvä, -kookas ja arvokas vanha nainen. Suokoot kaikki lukemattomat haltiat -teille siunauksensa työhönne!" - -Puolen tunnin päästä seisoi hän tehtaan portilla, kumarruksissa -kuormansa painosta, tyynenä ja varmana. Kaksi vartiaa, joita -työmiesten pila ärsytti, tutkivat jokaisen tehtaaseen tulijan, -kohdellen heitä törkeästi ja kiroillen heitä. Yksi poliisi ja -kapeakinttuinen, punanaamainen mies seisoi hänen vieressään -valppain katsein. Äiti, joka muutti tankoa toiselle olkapäällensä, -ämpäri kiinnitettynä sen molempiin päihin, tarkasteli miestä -silmänurkistansa. Hän arvasi hänen olevan sissin. - -Eräs pitkä, kiherätukkainen mies, jonka lakki oli heitetty -takaraivolle niskaan, huusi vahtimiehille, jotka häntä tarkastelivat: -"Etsikää päästä, eikä taskuista, te paholaiset!" - -"Syöpäläisten kiinniottaminen on teille paljon sopivampaa työtä kuin -ihmisten metsästäminen!" lisäsi työmies. Vakooja vilkasi häneen -kieroon, nopeasti. - -"Päästäkää minut sisään!" pyyteli äiti. "Katsokaa, minä painun ihan -kaksinkerroin raskaan kuormani alla! Selkäni on vähällä katketa." - -"Menkää sisään! menkää sisään!" huusi vahti nyrpeästi. "Hän tulee -myös keskusteluinensa." - -Äiti kulki paikoillensa, asetti ämpärit maahan ja pyyhkien hikeä -otsaltaan, katseli ympärillensä. - -Gusev veljekset, lukkosepät, tulivat heti kohta hänen luoksensa, ja -vanhempi heistä, Vasili, kysyi ääneen, silmäkulmiansa rypistäen: -"Onko teillä piirakoita?" - -"Tuon niitä huomenna", vastasi hän. - -Tämä oli sovittu tunnussana. Veljien naama kirkastui. Ivan, joka ei -voinut hillitä itseään, huudahti: "Oi te kultainen äiti!" - -Vasili hyppäsi kantapäällään, kurkisti ämpäriin, ja kirjakäärö hävisi -samalla hänen povelleen. - -"Ivan!" virkkoi hän ääneen. "Älkäämme menkö kotiin, ostakaamme -päivällisemme häneltä." Ja hän tunki kiireesti kirjasia -saapasvarsiinsa ja sääryksiinsä. "Meidän täytyy antaa hyvä alku -uudelle kauppiallemme, etkö sinäkin ajattele niin?" - -"Niin, todella!" myönsi Ivan, ja nauroi ääneen. - -Äiti katseli varovaisesti ympärilleen ja huusi: "Hapankaalia! Kuumaa -vermisellisoppaa! Paistettua lihaa!" - -Sitte, ottaen salaperäisesti yhden kirjakääreen toisensa jälkeen -poveltaan, antoi ne veljeksille. Joka kerta kun yksi kimppu hävisi -hänen käsistään, välähti kierosilmän, keltanaama upseerin haamu hänen -silmissään kuten keltainen tahra, kuten sytytetyn tulitikun välähdys -pimeässä huoneessa, ja hän virkkoi hänelle ajatuksissaan, vahingon -ilolla: "Ottakaa tämä, herra!" Ja kun hän ojensi viimeisen käärön, -lisäsi hän tyytyväisen näköisenä: "Ja täällä on vielä enemmän, -ottakaa!" - -Työmiehiä tuli hänen luoksensa kupit käsissä, ja kun he tulivat -lähelle Ivania ja Vasilia, alkoivat he ääneen nauraa. Äiti pani -tyynenä kirjojen kannattimen pois, ja kaatoi vermisellisoppaa -kuppeihin, jolla välin Gusev laski leikkiä hänen kanssaan. - -"Kuinka älykkäästi Nilovna tekee työtään!" - -"Pakko opettaa yksin hiirtä kiinniottamaan", huomautti -hänen hyyryläisensä vakavasti. "He ovat näpistäneet teidän -leivänhankkijanne, ne roistot! No niin, antakaapa kahden kopekan -edestä vermisellisoppaa. Älkää olko millännekään, äiti, te kyllä -menettelette hyvin." - -"Kiitos hyvästä sanasta!" vastasi hän, hymyten. Samassa astui hän -hänen toiselle sivulleen, virkkoen: "Se ei maksa minulle paljoa, -vaikka sanon yhden hyvän sanan!" - -"Mutta sitäpä ei kukaan juuri käy sanomaan", huomautti lukkoseppä, -hymähtäen, ja pudistaen hartioitaan, lisäsi hän hämmästyksellä: -"Siinä on elämä teille, toverit! Ei kukaan sano yhtä hyvää sanaa; ei -kukaan sitä muka ansaitse. Niin se on!" - -Vasili Gusev nousi ylös, napitti takkinsa tiukkaan ympärillensä ja -huudahti: "Minä söin, soppa oli kuumaa, ja kuitenkin tuntuu minua -vilustavan!" - -Ja hän meni matkoihinsa. Ivan nousi myös, ja juoksi pois, iloisesti -viheltäen. - -Hyvin mielin ja hymyillen huuteli Nilovna tavaroitaan: "Kuumaa, -kuumaa! Hapankaalia, vermisellisoppaa, velliä!" - -Hän ajatteli kuinka hän sanoisi pojallensa ensimäisestä -kokeilustansa; ja keltanaama upseeri päilyi edelleen hänen -silmissään, hämmästyneenä ja ivallisena. Hänen mustat viiksensä -vavahtelivat tukalasti, ja ylähuulensa kääntyi ylöspäin -hermostuneesti, näyttäen kiiltävät ja terävät etuhampaat. Syvä ilo -tykytti ja soi äidin sydämessä, kulmakarvansa vapisivat, ja jatkaen -kuuron tavalla sopan myyntiä, mutisi hän sielussaan: "Täällä on -enemmän! täällä on enemmän!" - -Koko pitkänä päivänä tunsi hän suloista uutuuden tunnetta, joka -syleili hänen rintaansa sydämellisellä hyväilyllä. Ja iltasella, -kun hän oli lopettanut työnsä Marian talossa, ja istui kotonaan -teetä juoden, kuuli hän hevosen kavioiden kopsetta ja tutun äänen -kaikua. Hän hyppäsi ylös, kiiruhti kyökkiin ja sitte suoraan ovelle. -Joku käveli kiireesti yli porstuan; silmänsä himmenivät, ja nojaten -ovipieleen, avasi hän oven jalallansa. - -"Hyvää iltaa, äiti!" kuului helisevä ääni, samalla kun pari pitkää -kättä asettui hänen olkapäilleen. - -Ilo Andrein näkemisestä sekaantui rinnassansa surun pettymykseen; -ja nuo vastakkaiset tunteet sekaantuivat polttavaan särkyyn, joka -ympäröi hänen sydäntänsä kuin kuuma laine. Hän peitti kasvonsa -Andrein povelle. Hän puristi hänet lujasti rintaansa vastaan, ja -kätensä vapisivat. Äiti itki hiljaa ja ääneti, jolla välin hän -silitti hänen tukkaansa ja puhui sointuvalla äänellä: "Älä itke äiti. -Älä särje sydäntäni. Annan kunniasanani pantiksi, että hän pääsee -pian vapaaksi! Heillä ei ole mitään syytöstä häntä vastaan; kaikki -pojat vaikenevat kuin keitetyt kalat." - -Asettaen pitkän käsivartensa äidin olkapään ympärille, toi hän hänet -huoneeseen, ja irroittaen itsensä nopealla liikkeellä, pyyhki äiti -pois kyyneleet silmistään, sydämensä juodessa hänen ystävällisiä -sanojaan. - -"Pavel lähettää teille sydämellisiä terveisiä. Hän voi hyvin ja -on niin iloinen kuin ikinä ennen. Vankilassa on hyvin ahdasta. -He ovat panneet vankeuteen enemmän kuin sata henkeä, sekä täältä -että kaupungista. Kolme ja neljä henkilöä on pantu yhteen koppiin. -Vankilan päälliköt ovat jokseenkin mukavaa väkeä. He ovat aivan -väsyksissä työn paljouteen, jonka santarmit ovat heille tuottaneet. -He eivät ole kovin ankaria, eivätkä kohtele vankeja törkeästi. He -sanovat näin: 'Olkaa ääneti, herrat, niin paljon kuin mahdollista. -Älkää laittako meitä pahaan asemaan!' Ja niin käypi kaikki hyvin. -Me puhumme toistemme kanssa, annamme kirjoja toisillemme, ja jaamme -ruokamme. Se on hyvä vankila! Tosin se on vanha ja likainen, mutta -hiljainen ja valoisa. Rikokselliset ovat myös hauskaa väkeä; he -auttavat meitä koko lailla. Bukin, neljä muuta ja minä vapautettiin. -Siellä oli liian ahdasta. He laskevat Pavelin myös pian pois. Puhun -teille totta, uskokaa minua. Vyesovshchikovia tullaan pitämään -vankina kauimman aikaa. He ovat hyvin vihaisia hänelle. Hän noituu -ja haukkuu jokaista, ihan yhtenään. Santarmit eivät siedä häntä -silmissään. Luulen että hänet laahataan tuomioistuimen eteen -joku päivä tai potkitaan pois vankilasta. Pavel sanoo hänelle -rauhoittaakseen häntä: 'Lakkaa, Nikolai, sinun kiroilemisesi ei -uudista heitä!' Mutta hän kiljuu: 'Lakaiskaa heidät pois koko maan -pinnalta, niinkuin ruton!' Mutta Pavel käyttäytyy varmasti kuten -kallio. Hän kohtelee jokaista hienosti ja säädyllisesti! He laskevat -hänet pian pois." - -"Pian?" virkkoi äiti hymyillen. "Tiedän kyllä että hänet päästetään -pian vapaaksi!" - -"No, jos tiedätte, niin on kaikki hyvin! Antakaa minulle teetä, äiti. -Ja nyt kertokaa kuinka te olette voineet ja kuinka olette viettäneet -aikaanne." - -Hän katsoi äitiin herttaisimmasti hymyten, ja näytti niin -tuttavalliselta ja läheiseltä, tuo kunnon mies. Rakastava, vaikkapa -samalla surumielinen loimu säihkyi hänen syvistä ja pyöreistä -sinisistä silmistään. - -"Rakastan teitä suuresti. Andrjusha!" virkkoi äiti, syvällä -huokauksella, katsellessaan hänen kasvojaan, jotka olivat -säännöttömän parran peittämät. - -"Ihmiset tyytyvät siihen vähään, minkä kykenen heille antamaan! -Tiedän että rakastatte minua; te kykenette jakamaan rakkautta -kaikille: teillä on jalo sydän", virkkoi vähävenäläinen, keinuen -tuolissaan, katseensa harhaillessa ympäri huonetta. - -"Ei, minä rakastan teitä erilailla!" väitti äiti. "Jos teillä olisi -äiti, kadehtisivat ihmiset häntä, kun hänellä olisi niin erinomainen -poika." - -Vähävenäläinen heilutti päätään, ja hieroi sitä lujasti molemmin -käsin. - -"Minulla on äiti jossakin!" virkkoi hän matalalla äänellä. - -"Tiedättekö mitä tein tänään?" sanoi äiti, ja hieman punastuen ja -tyytyväisyydestä väräjävällä äänellä alkoi hän nopeasti kertoa kuinka -hän oli vienyt kirjallisuutta varkain tehtaaseen. - -Vähävenäläinen katseli häntä hetkisen hämmästyksellä, silmät -suurina; sitte purskahti hän hohkanauruun, tömistellen jaloillaan ja -paukuttaen käsillään päätään, virkkoen riemulla: "Ohhoh! Tämä ei ole -enää pelkkää leikintekoa! Tämä on asianajoa! Kuinka eikö Pavel tule -iloiseksi! Oh, te olette oikea aarre! Hyvin tehty, äiti! Ette aavista -kuinka hyvin! Se on mainion hyvä sekä Pavelille että kaikille niille -tovereille jotka ovat kanssaan vankeudessa!" - -Hän löi näppiä ihastuksen kuumeessa, vihelteli ja vaipui aivan -kaksinkerroin sykkyrään purkaessa riemuaan. Hänen ilonsa löysi -vastakaikua äidissä. - -"Rakkaani, oma Andrjushani!" alkoi hän, aivan kuin olisi sydämensä -äkkiä avautunut, ja virrannut keveästi syvän ilon rauhallisena -sanavirtana. "Olen miettinyt koko elämäni ajan: Jesus Kristus! -Minkätähden olen elänyt? Selkäsaunojenko vuoksi? En nähnyt muuta kuin -mieheni, enkä tiennyt mistään muusta kuin pelosta! Tuskin huomasin -kuinka Pasha kasvoi, ja tuskin tiesin rakastinko häntä mieheni -eläessä. Kaikki toimeni, kaikki ajatukseni olivat keskitetyt yhteen -asiaan -- ruokkia elukkaani, varustaa elämäni herraa riittävällä -ruualla, tyydyttäen hänen kitalakeansa, ja koettaen palvella häntä -aina ajallaan, etten herättäisi hänessä pahaatuultaan, että hän -jättäisi minut edes yhden kerran pieksämättä! Mutta en muista että -hän ikinä säästi minua. Hän löi minua niin -- ei niinkuin vaimoa -kuritetaan, mutta niinkuin sellaista, jota vihataan ja inhotaan. -Kaksikymmentä vuotta elin sellaista elämää, ja miten elämä kului -ennen naimistani, on minulta kokonaan unohtunut. Muistan joitakuita -seikkoja, mutta en saa niistä oikeaa tolkkua! Olen kuten sokea -ihminen. Jegor Ivanovitch oli täällä -- olemme samasta kylästä -kumpikin -- ja hän puhui niitä näitä. Muistan talot ja ihmiset, mutta -miten he elivät, mitä he puhuivat, mitä tapahtui sille, mitä tapahtui -tälle -- olen unohtanut, en kykene näkemään! Muistan kiirastulen --- kaksi kiirastulta. Minusta näyttää kuin olisi muisti pieksetty -minusta pois, että sieluni on ollut lukittuna ja tiukasti sinetillä -suljettuna. Se on tullut sokeaksi, eikä se kuule mitään!" - -Hänen nopea hengityksensä oli melkein nyyhkytystä. Hän kumartui -eteenpäin ja jatkoi matalammalla äänellä: "Kun mieheni kuoli, -käännyin poikani puoleen; mutta hän kääntyi näille aloille, ja minut -valtasi sääli häntä kohtaan, sellainen kalvava sääli -- sillä jos hän -hukkuisi, miten saattaisin elää yksin? Mitä kauhua ja pelkoa olen -tuntenut! Sydämeni oli pakahtua kun ajattelin hänen kohtaloaan. - -"Meidän naistemme rakkaus ei ole puhdasta rakkautta. Me rakastamme -sitä mikä meille on tarpeellista. Ja tässä olette te edessäni. Te -murehditte äitiänne. Mitä tahtoisitte hänestä? Suuret joukot menevät -kärsimään koko kansan puolesta, he menevät vankeuteen. Siperiaan, -ja kuolevat siellä toisten puolesta; useat heistä hirtetään. Nuoret -tytöt kulkevat yksin öillä, lumessa, mudassa, sateessa. He vaeltavat -seitsemän virstaa sateessa kaupungista meidän paikkaamme. Kuka ajaa -heitä? Kuka pakoittaa heitä? He uskovat! Niin, aivan varmaan he -uskovat, Andrjusha. Mutta tässä olen minä -- enkä voi rakastaa heidän -tavalla! Minä rakastan omiani, läheisiäni!" - -"Voitte kyllä!" virkkoi vähävenäläinen ja kääntäen kasvonsa pois -hänestä, hieroi hän päätään, kasvojaan ja silmiään lujasti tapansa -mukaan. "Jokainen rakastaa niitä, jotka ovat lähinnä", jatkoi -hän. "Suurelle sydämelle tuntuvat kaukana olevat yhtä läheisiltä. -Te, äiti, kykenette siihen suuressa määrin. Teillä on suuri kyky -äidillisyyteen!" - -"Jumala suokoon!" vastasi hän tyynesti. "Tunnen että on hyvä elää -tällä tavoin! Tässä olette te, esimerkiksi, jota rakastan. Kenties -rakastan teitä enemmän kuin Pashaa. Hän on aina niin hiljainen. Hän -tahtoo mennä naimisiin Sashenkan kanssa, eikä virkkanut siitä mitään -minulle, äidilleen, ei niin halaistua sanaa." - -"Se ei ole totta", ehätti vähävenäläinen, kääntäen kasvonsa pois -hänestä. "Tiedän ettei se ole totta. Totta on, että hän rakastaa -häntä, ja Sashenka vastaa hänen rakkauteensa. Mutta mennä naimisiin? -Ei, he eivät mene naimisiin! Hän halusi, mutta Pavel -- hän ei -voinut, eikä hän tahdokaan!" - -"Nähkääs nyt, mimmoisia te olette!" virkkoi äiti tyynesti, -kiinnittäen silmänsä surullisesti ja osanottavasti vähävenäläisen -kasvoihin. "Nähkääs, mimmoisia te olette! Te uhraatte omat itsenne!" - -"Pavel on harvinainen, mies!" virkkoi vähävenäläinen matalalla -äänellä. "Hän on raudasta tehty mies!" - -"Nyt istuu hän vankilassa", jatkoi äiti miettivästi. "Se on kauheaa, -se on hirmuista! Elämä ei ole enää kuten ennen, kauhu ja pelko on -erilaista kuin ennen. Nyt tuntee sääliä jokaista kohtaan ja ihminen -pelästyy jokaisen puolesta. Ja sydän on ihan erilainen. Sielun -silmä on avautunut, se katselee ja on surullinen ja iloinen samalla -kertaa. Siinä on paljon, jota en ymmärrä, sekä tunnen itseni niin -katkeraksi ja loukkautuneeksi, kun te ette usko taivaan jumalaan. No -niin, luulen etten voi sitä auttaa! Mutta minä näen ja tunnen että -te olette hyviä ihmisiä. Ja te olette pyhittäneet itsenne ankaraan -elämään kansan tähden, kärsimyksiin ja puutteisiin totuuden tähden. -Totuuden, jonka puolesta taistelette, ymmärrän näin paljon: niin -kauan kuin löytyy rikkaita, ei kansa saavuta mitään, enemmän totuutta -kuin onnellisuutta, ei mitään! Niin se on todella, Andrjusha! Tässä -minä elän keskuudessanne, kaiken tämän tapahtuessa. Joskus yöllä -vaeltavat ajatukseni kauas menneisyyteen. Ajattelen nuoruuden -voimaani, joka tallattiin maahan, nuorta sydäntäni, joka revittiin ja -on repaleina, ja minä tunnen itseni surulliseksi ja katkeraksi itseni -vuoksi. Mutta sen mukaan kuin ymmärrän elää toisia varten, näen -itseni oikeassa valossa yhä paremmin ja tunnen omaa itseäni enemmän." - -Vähävenäläinen nousi, ja koettaen olla raappimatta jaloillaan, alkoi -hän kävellä varovaisesti edestakasin huoneessa, pitkänä, kumartuneena -ja ajatuksiinsa vaipuneena. - -"Hyvin sanottu!" huudahti hän matalalla äänellä. "Oikein hyvin! -Olipa Kerchissa nuori juutalainen, joka kirjoitti runoja, ja kerran -kirjoitti hän näin: - - "'Ken syyttömänä katuu, - totuutta eloon auttaa.' - -"Hänet tappoi Kerchin poliisi, mutta tämä ei ole pääasia. Hän tiesi -totuuden ja teki paljon levittääksensä sitä kansan keskuuteen. Hän -ilmoitti totuuden!" - -"Tässä puhun minä", jatkoi äiti. "Puhun, enkä kuule omaa ääntäni, -enkä usko omia korviani! Koko elämäni olen ollut vaiti; ajattelin -aina yhtä asiaa -- kuinka elää päivä loppuun kenenkään huomaamatta, -jottei kukaan kajoisi minuun! Ja nyt minä ajattelen ihan kaikkea. -Kenties en ymmärrä teidän asiaanne oikein hyvin; mutta kaikki ovat -lähellä sydäntäni, olen suruissani muidenkin tähden ja toivon hyvää -kaikille. Ja teille, Andrjusha, enemmän kuin muille." - -Vähävenäläinen otti hänen kätensä omaansa, puristi sitä lujasti ja -kääntyi äkkiä syrjään. Väsyneenä tunteistaan ja kiihottumisesta, pesi -äiti astioita leväperäisesti; ja sydämensä hehkui rohkeutta, joka -lämmitti hänen mieltään. - -Kävellen edestakaisin huonetta, virkkoi vähävenäläinen: - -"Äiti, miksi ette koeta joskus olla hyvä ja ystävällinen: -Vyesovshchikoville? Hän on juuri sellainen, joka sitä tarvitsisi. -Isänsä istuu vankilassa -- epämiellyttävä, vanha mies. Nikolai joskus -näkee vilahdukselta hänen naamaansa vankilan ikkunasta, hän alkaa -silloin häntä haukkumaan. Se on paha, kovin paha. Nikolai on hyvä -toveri. Hän rakastaa koiria, hiiriä ja kaikenlaisia eläimiä, mutta -hän ei kärsi ihmisiä. Sellaiseksi saattaa ihminen joutua." - -"Äitinsä hävisi teille tietämättömille ja isänsä on juoppo ja varas", -virkkoi Nilovna ajatuksiinsa vaipuneena. - -Kun Andrei meni vuoteelle, teki äiti hänen huomaamattaan ristinmerkin -hänen ylitsensä, ja noin puolen tunnin kuluttua, kysyi hän hiljaa: -"Oletteko nukuksissa, Andrjusha?" - -"En, miksi niin?" - -"Ei mitään! Hyvää yötä!" - -"Kiitos teille, äiti, kiitos teille;" vastasi hän lempeästi. - - - - -Valistuksen jano - - -Kun Nilovna seuraavana päivänä tuli tehtaan portille kuormansa -kanssa, pysäyttivät vartiat hänet raakamaisesti, ja käskien laskea -maahan ämpärit, tekivät tarkan tutkimuksen. - -"Ruokani jäähtyy tykkänään", huomautti hän tyynesti, kun he -kopeloivat hänen pukuansa. - -"Pidä suus' kiinni!" virkkoi vartia synkästi. - -Toinen virkkoi vakaumuksella, koettaen hänen olkapäätänsä: "Nuo -kirjat ovat viskatut aidan ylitse pihaan, sanon minä!" - -Vanha Sizov tuli hänen luoksensa, ja katsellen ympärillensä, virkkoi -kuiskaavalla äänellä: "Kuulitteko, äiti?" - -"Mitä?" - -"Noista lentokirjasista vain. Ne ovat alkaneet ilmestyä uudelleen. -He ovat ne jaelleet yltympäri kuten suolanrakeet leipäpalalle. -Paljon hyvää ovat nuo kotitarkastukset ja vangitsemiset saaneet -aikaan! Serkkuni Maxim on ajettu vankeuteen, ja teidän poikanne -on viety. Nyt on selvää selvempi, että hän ei ole syntipukki!" Ja -hivellen partaansa virkkoi Sizov päättävästi: "Se ei ole kansa, -vaan ajatukset, ja ajatukset eivät ole kirppuja; ette voi niitä -kiinniottaa!" - -Hän kokosi parran käteensä, katsahti äitiin, ja virkkoi pois -mennessään: "Miksi ette tule joskus minua tervehtimään? Arvaan että -olette aivan ypö yksin." - -Äiti kiitti häntä, ja huudellen ruokiansa, huomasi hän tavattoman -hyväntuulen vallitsevan työväen keskuudessa tehtaassa. - -Työmiehet liikkuivat vilkkaasti, muodostivat ympyröitä, ja juoksivat -yhdestä ryhmästä toiseen. Iloisia ääniä ja onnellisia sekä -tyytyväisiä kasvoja näkyi kaikkialla! Nokinen ilmaperä oli kiehteessä -ja tykytti jostakin rohkaisevasti ja uskaliaasti. Siellä täällä -kuului huudahtusten välistä raakaa ivaa, ja joskus uhkauksia. - -"Vai niin! Näyttää siltä kuin ei totuus soveltuisi heihin", kuuli hän -yhden sanovan. - -Nuorukaiset varsinkin olivat riemuissaan, jolla välin vanhemmilla -miehillä oli epäilevä hymy kasvoillaan. Tehtaan virkamiehet kävelivät -huolestuneina, ja poliisi juoksi paikasta paikkaan. Kun työmiehet -näkivät heidät, hajosivat he ja astelivat pois hitaasti, tahi jos -jäivät seisomaan, lopettivat he puheensa, katsellen ääneti ja -kiihoittuneina vihasin katsein. - -Työmiehet näyttivät olevan jostakin syystä pestyinä ja puhtaina. -Gusevin vartalo kohosi korkealle muiden ylitse, ja veljensä kierteli -ympäriinsä kuin lohikäärme, nauraen ja rupattaen. Yhtyneiden -esimies, Vosilov ja rekordi-virkamies Isai, astuivat hitaasti äidin -ohitse. Pieni, kuihtunut virkamies käänsi päänsä vasemmalle, katseli -työmiesten ivallisia kasvoja ja virkkoi nopeasti, pudistellen suurta -punaista partaansa: "He nauravat, Ivan Ivanovitch. Se on heistä -paljasta hauskuutta. Heitä huvittaa, vaikka kysymyksessä ei ole -vähempää kuin hallituksen kukistaminen, kuten päällikkö sanoo. Mitä -on tehtävänä täällä, ei ole juuri rikkaruohojen kitkemistä, vaan -kyntäminen tässä on tarpeen!" - -Vosilov käveli kädet selkänsä takana ja sormet lujasti yhteen -puristettuina. - -"Painakaa te mitä haluatte, te mustakaartilaiset!" huusi hän ääneen. -"Mutta älkää vain rohjetko mainita sanaakaan minusta!" - -Vasili Gusjev tuli Nilovnan luokse ja toimitti: "Minä tulen uudelleen -syömään teiltä. Onko se hyvää tänään?" - -Ja taivuttaen päätään ja teroittaen silmiänsä, lisäsi hän -salaperäisesti: "Näettekös, se sattui maaliin. Hyvin tehty, äiti, -oikein hyvin!" - -Äiti nyökäytti päätään myönnytykseksi, mielistyneenä että Gusev, -pahin riiviö koko kylässä, puhutteli häntä "teiksi", haastellessaan -kanssaan kaikessa salaisuudessa. Yleinen ilo ja hämmästys tehtaassa -miellytti häntä myöskin, ja hän ajatteli itsekseen: "Mitä tekisivät -he ilman minua?" - -Kolme tavallista työmiestä pysähtyivät vähän matkan päähän hänestä, -ja yksi heistä virkkoi pettymys kasvoillaan: "En ole nyt löytänyt -yhtä ainoata mistään!" - -Joku toinen huomautti: "Haluaisin kuulla sen kumminkin. En voi lukea -sitä itse, mutta ymmärrän että se sattuu heihin ihan arkaan paikkaan." - -Kolmas mies katseli ympärillensä, ja virkkoi: "Käykäämme -höyrypannuhuoneeseen; minä luen sen siellä teille!" - -"Se vaikuttaa!" kuiskasi Gusev, silmää iskien. - -Nilovna tuli kotiin kevein mielin. Hän oli nyt itse nähnyt kuinka -kirjallisuus vaikuttaa ja muuttaa ihmisen. - -"Väki tuolla alhaalla on pahoillaan etteivät osaa lukea", virkkoi -hän Andreille, "ja tässä olen minä, joka osasin lukea nuoruudessani, -mutta olen kaikkityyni unohtanut." - -"Opetelkaa uudelleen", esitti vähävenäläinen. - -"Minun ijälläni? Mitä varten te teette pilaa minusta?" - -Andrei otti kuitenkin kirjan hyllyltä, ja osottaen veitsen kärellä -kansilehden kulmassa olevaa kirjainta, kysyi hän: "Mikä tämä on?" - -"R", vastasi hän nauraen. - -"Ja tämä?" - -"A." - -Hän tunsi itsensä kömpelöksi, loukatuksi ja noloksi. Hänestä näytti -kuin Andrein silmät olisivat nauraneet hänelle, ja hän kartti niiden -katsetta. Mutta hänen äänensä kuului lempeältä ja tyyneltä hänen -korvissaan. Hän vilkasi viistoon hänen kasvoihinsa, kerran ja vielä -kerran. Ne olivat vakaat. - -"Haluatteko todella opettaa minua lukemaan?" kysyi hän vaikeasti -naurahtaen. - -"Miksi en?" myönsi hän. "Koettakaa! Jos kerran ennen olette osanneet -lukea, selviää se teille hyvin pian." - -"Mutta sanotaan ettei kukaan tule pyhäksi katselemalla pyhää kuvaa." - -"No, onhan niitä sananlaskuja kaikenlaisia. Niinkuin esimerkiksi -tämä: 'Mitä vähemmän tiedätte, sitä paremmin nukutte' -- eikös ole -soma? Sananlaskut ovat aineksia, joilla vatsa ajattelee; se tekee -niistä ohjaksia sielulle, hallitaksensa sitä paremmin. Vatsalaukku -tarvitsee lepoa ja sielu tarvitsee rauhaa. Mikä sana tämä on?" - -"Ihmiset!" - -"Aivan niin. Katsos vaan, kuinka ne lähtevät. Ja tämä?" - -Tirristäen ja kohottaen silmäkulmiansa raskaasti, muisti hän -vaivalla unohtuneet kirjaimet, ja antautuen ehdottomasti tutkimisen -intoon, vei se häntä eteenpäin, ja hän unohti itsensä. Mutta pian -alkoivat silmänsä väsyä. Ensin kävivät ne kosteiksi kyynelistä ja -väsymyksestä, ja vihdoin alkoivat murheen kyyneleet tipahdella kirjan -lehdille. - -"Minä opettelen lukemaan", virkkoi hän nyyhkyttäen. "On aika jo -kuollakseni ja minä vasta opettelen lukemaan." - -"Ette saa itkeä", virkkoi vähävenäläinen hellästi. "Eihän se ole -teidän syynne, että elämänne on ollut sellainen; ja kuitenkin -ymmärrätte että elämänne on ollut kurjaa. Mutta löytyy tuhansia -ihmisiä, jotka voisivat elää teitä paremmin, mutta jotka elävät kuin -elukat, ja sitte kehuvat kuinka hyvin he elävät. Mutta mitä hyvää -on heidän elämässänsä? Kun heidän päivätyönsä on ohitse, syövät he -itsensä mahapakolle, ja kun taas toinen päivä on mennyt, syövät taas -itsensä mahapakolle ja niin tekevät he vuodesta vuoteen -- tekevät -työtä ja syövät, tekevät työtä ja syövät! Tämän ohella saavat he -lapsia, jotka ensin huvittavat heitä, mutta kun he myös alkavat syödä -liian paljon, käyvät he happamiksi ja pauhaavat: 'Joutukaa te senkin -ahmarit! Kiirehtikää! Kasvakaa pian suuriksi! On aika jo teidän mennä -työhön!' Ja he haluaisivat tehdä lapsistansa vetojuhtia. Mutta lapset -alkoivat tehdä työtä omien vatsalaukkujensa hyväksi, ja laahustaa -elämäänsä kuten varas vetää arvotonta, varastamaansa luutaa. Heidän -sieluansa ei mikään ilo valaise, sitä ei ihastuta koskaan ajatus, -joka sulattaa sydämen. Jotkut elävät kuten mieron kerjäläiset -- aina -kerjäten; toiset elävät kuten varkaat -- kaapaten aina mitä suinkin -saavat toisten käsistä. Yhteiskunta on tehnyt lakeja varkaille, -asettanut miehiä kepit kourassa ihmisten ylitse, sanoen: 'Vartioikaa -lakejamme; ne ovat hyvin hyödyllisiä; ne sallivat meidän imeä verta -kansasta!' He koettavat pusertaa ihmisiä ulkoapäin, mutta ihmiset -vastustavat, ja silloin ulottavat he lakinsa myös sisälle päin, -rusentaaksensa järjen mäsäksi." - -Nojaten kyynäspäitänsä pöytään ja katsellen äitiä älykkäillä -silmillänsä, jatkoi hän tasaisella, lennokkaalla äänellä: "Ainoastaan -ne ovat miehiä, jotka lyövät kahleet säpäleiksi ihmisen ruumiista -ja hänen mielestänsä. Ja nyt te myös olette menemässä tähän työhön -parhaan kykynne mukaan." - -"Minä? No, nyt te! Kuinkas minä --?" - -"Miksette? Se on kuin sade. Jokainen pisara menee siemenen -ravinnoksi! Ja kun kykenette lukemaan, silloin --" Hän pysähtyi -nauraen; sitte nousi hän ja alkoi kävellä kiirein askelin -edestakaisin huoneessa. - -"Niin, teidän täytyy oppia lukemaan! Ja kun Pavel tulee takaisin, -kuinka suuresti saatte hänet hämmästymään!" - -"Oh, Andriusha! Nuorukaiselle on kaikki yksinkertaista ja helppoa. -Mutta kun olette eläneet minun ijälleni, on teillä paljon vaivaa, -vähän voimia, eikä yhtään mieltä jälellä." - -Iltasella meni vähävenäläinen ulos. Äiti sytytti lampun ja istui -pöydän ääreen kutomaan sukkaa. Mutta pian nousi hän, kulki -epämääräisesti kyökkiin, lukitsi ulko-oven ja meni kulmakarvojansa -nostellen takaisin sisähuoneeseen. Hän veti ikkunaverhot alas, ja -ottaen kirjan hyllyltä, istui uudelleen pöydän ääreen, silmäsi -ympärillensä, kumartui kirjan ylitse ja alkoi liikuttaa huuliansa. -Kun hän kuuli melua kadulta, säpsähti hän, sulkea lävähytti kirjan -kämmenillänsä ja kuunteli hengittämättä. Ja taas, sulkien ja avaten -silmänsä, kuiskasi hän: "E-z-a." - -Suurella säännöllisellä tarkkuudella merkitsi kellon kumea -tik-tak-tik-tak unholaan vaipuvia sekunteja. - -Naputus kuului ovelle; äiti hypähti nopeasti jaloilleen, pani kirjan -hyllylle ja mennen ovelle kysyi levottomasti: "Kuka siellä?" - - - - -Lähetyssaarnaajan lähtö - - -Eräs tuttu ääni vastasi pimeästä, kun äiti aukasi ovea, Rybin tuli -sisään, tervehti häntä ja sivellen partaansa arvokkaalla tavalla ja -kurkistaen peremmä huoneeseen tummilla silmillänsä, virkkoi hän: -"Tapananne oli ennen vanhaan laskea ihmisiä sisälle kyselemättä ketä -he olivat. Oletteko yksin?" - -"Olen." - -"Olette yksin, niinkö? Ja minä kun luulin että vähävenäläinen oli -täällä. Näin hänet tänään. Vankila ei turmele miestä. Tyhmyys, se se -turmelee useimmat." - -Hän astui sisälle huoneeseen, istui alas ja virkkoi äidille: -"Puhelkaamme sydämen halusta yhdessä. Minulla on jotakin teille -sanomista. Minulla on eräs järjestelmä mielessä!" Kasvoissansa näkyi -paljon merkitsevä, salaperäinen ilme. Se täytti äidin suurella -odottavalla toivolla. Hän istui alas Rybinin vastapäätä ja odotti -mykällä kärsimättömyydellä hänen sanojansa. - -"Te ette katso oikeaan kohtaan, äiti; katsokaa paljon kauvemmas -taaksenne", virkkoi Rybin, painaen päänsä alas. "Ne jotka -työskentelevät suoranaisesti liikkeessämme, eivät mahda tuntea mitään -omasta itsestänsä. He ajattelevat että niin pitää olla; heillä elää -totuus sydämessä. Muta heidän takanansa saattaa olla väkeä, jotka -katselevat ainoastaan omaa, itsekästä etuaan. Miehet eivät tahdo -sotia itseänsä vastaan." Ja sitte lisäsi hän vuosisatoja, epäluulolla -ruokitun talonpojan lujalla vakuutuksella: "Ei mitään hyvää lähde -hallitusmiehiltä! Saatte sanani pantiksi!" - -"Mitä järjestelmää on teidän mielenne suunnitellut?" kysyi äiti, yhä -enemmän levottoman uteliaisuuden valtaamana. - -"Niinkö minäkö?" Rybin katsahti häneen, vaikeni hetkisen ja jatkoi -sitte: "Varokaa johtajia. Siinä se on!" Hän painui taas äänettömäksi, -ja näytti aivan kutistuvan sisällisessä itsessään. - -"Lähden pois täältä, äiti", virkkoi hän vaitiolon jälkeen. "Halusin -liittyä tovereihin ja työskennellä heidän kanssaan. Olen juuri sopiva -työhönne. Osaan lukea ja kirjoittaa. Olen tarkkahuomioinen, enkä -mikään höperö. Ja pääasia on, että tiedän mitä puhua ihmisille. Mutta -nyt minä lähden. En voi uskoa, ja sen vuoksi täytyy minun lähteä. -Tiedän, äiti, että ihmisten sielut ovat epärehellisiä ja likaisia. -Kaikki elävät kateudessa, kaikki haluavat itsekunnioitusta; ja koska -löytyy vaan vähän syötävää, koettaa jokainen syödä toinen toisensa." - -Hän antoi päänsä vaipua ja vaipui ajatuksiinsa kotvaseksi aikaa. -Vihdoin virkkoi hän: "Minä menen aivan yksin kylien ja metsäkylien -liepeille, ja herätän väkeä. Tarpeellista on, että kansa ottaa asian -omiin käsiinsä ja tekee itse työn. Saatettakoon heidät ymmärtämään --- ja he kyllä löytävät itse sitte tien. Ja niinpä minä koetan -herättää heitä ymmärtämään. Heille ei löydy muuta toivoa, kuin mikä -heillä on itsessänsä, eikä muuta ymmärrystä löydy, kuin heidän oma -ymmärryksensä! Ja tämä on totuus!" - -"He vangitsevat teidät!" virkkoi äiti matalalla äänellä. - -"He vangitsevat minut ja päästävät taas vapauteen. Ja sitte jatkan -taas samalla tavalla!" - -"Talonpojat itse tulevat sitomaan teidät, ja teidät heitetään -vankeuteen." - -"Minä olen vankilassa jonkun aikaa, sitte vapautetaan minut ja taas -jatkan työtäni. Ja mitä talonpoikiin tulee, sitovat he minut yhdesti, -kahdesti ja sitte käsittävät että heidän ei pitäisi sitoa minua; vaan -kuunnella minua. Minä sanon heille: 'En pyydä teitä uskomaan minua; -pyydän teitä ainoastaan minua kuulemaan!' Ja jos he kuuntelevat, -uskovat he minua." - -Hän väänteli itseänsä tuolissa ja nousi sitte hitaasti. "Menen -kapakkaan ja istun siellä väen seassa jonkun aikaa. Vähävenäläistä ei -kuulu. Onko hän jo täydessä työssä?" - -"On!" Äidin täytyi hymyillä. "Tuskin ovat he päässeet vankeudesta kun -jo kiirehtivät työhönsä." - -"Niin se olla pitää! Kertokaa hänelle minusta." - -He kulkivat yhdessä keittiöön ja katsahtamatta toisiinsa vaihtoivat -lyhyitä hyvästelyjä. - -"Sanon hänelle", lupasi hän. - -"Hyvä on, hyvästi!" - -"Hyvästi! Milloin jätätte työnne?" - -"Olen jo jättänyt." - -"Milloin lähdette?" - -"Huomenna, varhain aamulla. Hyvästi!" - -Hän kumarsi päätänsä ja kompuroi etehiseen horjuen, kuten näytti, -ja kömpelösti. Äiti seisoi ovessa hetkisen, kuunnellen raskaita, -poistuvia askelia ja epäilyksiä, jotka ilmaantuivat hänen sydämeensä. -Sitte kääntyi hän kuulumattomasti takaisin huoneeseen, ja vetäen -ikkunaverhon syrjään, katsahti ulos ikkunasta. Musta pimeys vallitsi -siellä liikahtamatta, varpaillaan, avonaisin irvisuin. - -"Minä elän yössä!" ajatteli hän. "Ikuisessa yössä!" Hän tunsi sääliä -mustapartaista, hiljaista talonpoikaa kohtaan. Hän oli niin tukeva ja -voimakas -- ja kumminkin oli hänessä jonkunlaista avuttomuutta, kuten -kaikissa talonpojissa. - -Nyt tuli Andrei kotiin iloisena ja reippaana. Kun äiti kertoi hänelle -Rybinista, huudahti hän: "Menemässä? Onko hän? Antaa hänen samota -kylien halki. Antaa hänen toitottaa totuutta. Antaa hänen herättää -väkeä. Hänestä tuntuu tukalalta olla täällä meidän parissamme." - -"Hän puheli täällä johtajista. Onko siinä mitää perää?" uteli hän -hartaasti. "Onko mahdollista että he haluavat teitä pettää?" - -"Se huolestuttaa teitä, äiti, niinkö?" Vähävenäläinen nauroi. "Oh, -äiti hyvä -- sitä rakasta rahaa! Jos meillä sitä vaan olisi! Ja -kuitenkin elämme almuilla. Ottakaamme esimerkiksi Nikolai Ivanitch. -Hän ansaitsee seitsemänkymmentä viisi ruplaa kuukaudessa ja hän -antaa meille viisikymmentä! Ja muut tekevät samoin. Ja nälkäiset -ylioppilaat lähettävät meille toisinaan rahaa, jonka he kokoavat -penni penniltä. Ja mitä johtajiin tulee, löytyy tietysti erilaisia -heidän joukossaan. Jotkut heistä pettävät meitä, ja jotkut jättävät -meidät; mutta parahimmat jäävät pysyväisesti leiriimme ja marssivat -kanssamme juhlapäiväämme kohti." Hän taputti käsiänsä ja virkkoi, -hieroen niitä kiihkeästi toisiaan vasten: "Mutta eivät edes kotkan -siivet auta meitä tätä päivää näkemään, ja sen vuoksi me teemme -pienen juhlallisuuden Vapun päivänä. Siitä tulee hauskaa." - -Hänen sanansa ja vilkkautensa poistivat pelon, jonka Rybinin puhe -oli häneen iskenyt. Vähävenäläinen käveli edestakaisin huoneessa -puhellen, jalkojensa kopistessa laattiaan: "Tiedättehän, että -toisinaan on ihmeellinen tunne ihmissydämessä. Teistä näyttää, -että minne ikinä menette, tuntuvat kaikki ihmiset veljiltä; kaikki -palavat samaa tulta; kaikki ovat iloisia, kaikki ovat hyviä. Ilman -sanoja he kaikki tuntevat toinen toisensa, eikä kukaan halua häiritä -taikka loukata toisiansa. Ei kukaan tunne sitä tarpeelliseksi. Koko -elämä on yhteistä, mutta jokainen sydän hyräilee omaa lauluansa. -Ja laulut paisuvat kuten purot yhdeksi virraksi, suureksi raikkaan -riemun virraksi, vyöryen vapaana ja mahtavana päämäärää kohti. Ja kun -ajattelette että tämä tulee tapahtumaan -- että emme voi sitä estää, -vaikka toivoisimmekin! Silloin hämmästynyt sydän sulaa ilosta. Teitä -haluttaa itkeä -- te tunnette itsenne onnelliseksi." - -"Ja kun heräätte", jatkoi vähävenäläinen, painaen päänsä rintaansa -vasten ja vaivuttaen käsivartensa veltosti alas pitkin sivujansa, "ja -katsotte ympärillenne, näette kuinka kaikki on kylmää ja likaista. -Kaikki ovat väsyneet ja vihaiset; ihmiselämä on kaikki kirnuttu -sekaisin, kuten muta paljon ajetulla maantiellä, ja poljettu jalkain -alle!" Hän pysähtyi aivan äidin eteen, ja syvä suru silmissänsä, -jatkoi hän päätänsä pudistaen, matalalla, alakuloisella äänellä: -"Niin, se loukkaa, mutta teidän pitää -- teidän pitää epäillä -ihmistä; teidän pitää häntä peljätä, vieläpä vihata häntä. Ihminen -on paloteltu, elämä on leikannut hänet kahteen osaan. Haluaisitte -ainoastaan lempiä häntä; mutta kuinka se on mahdollista? Kuinka -voitte anteeksi antaa miehelle, jos hän hyökkää kimppuunne kuten -villieläin, huomaamatta että teissä on elävä sielu, ja potkii -teitä kasvoihin? -- ihmiskasvoihin! Te ette saa antaa anteeksi. Se -ei ole itsenne takia; saattaisin kärsiä kaikki loukkaukset niin -pitkältä kuin ne koskevat itseäni; mutta en tahdo rohkaista ja -suositella loukkauksia. En anna niiden opetella seljässäni, kuinka ne -pieksäisivät toisia!" - -Silmänsä säihkyivät kylmää valoa; hän kyyristyi taas kokoon ja jatkoi -päättävämmällä äänellä: "En saa antaa anteeksi mitään, mikä on pahaa -tarkoittavaa, vaikkapa se ei loukkaisikaan! En ole yksin maailmassa. -Jos sallin itseäni loukattavan tänään -- vaikkapa kykenisin niille -nauramaan, vaikkapa ne eivät pistäisi minua ollenkaan -- mutta -loukkaaja koettelee voimiansa minun selkäpäissäni, saattaa hän olla -valmis rökittämään jonkun muun huomenna! Sentähden täytyy meidän -eroittaa tarkasti ihmiset, pitää sydän tasapainossa ja luokitella -jokainoa olento -- nämä ovat minun väkeäni, nuo ovat vieraita." - -Tällaisia keskusteluja seurasi nyt tuhkatiheään vähävenäläisen ja -äidin välillä. Hänet otettiin taas tehtaaseen. Hän antoi kaikki -tienestinsä äidille ja äiti otti rahan häneltä vastaan yhtä vähällä -kursailulla kuin Pavelilta. Joskus saattoi Andrei esittää, silmiensä -välähtäessä somasti: "Luemmeko hieman, äiti, mitä?" - -Äiti kielteli leikillisesti, mutta varmasti. Vähävenäläisen -silmät ujottivat häntä, ja hän ajatteli itseksensä, vähäisellä -loukkautumisella: "Jos sinä naurat minulle, niin miksi sitte pyydät -minua lukemaan?" - -Vähävenäläinen huomasi, että äiti alkoi kysellä häneltä kasvavalla -tuttavallisuudella sanoja yhdestä ja toisesta kirjasta. Äiti katsoi -aina sivulle kysellessänsä ja puhui välinpitämättömällä äänellä. -Hän arvasi, että äiti tutki itseksensä kaikessa hiljaisuudessa, hän -ymmärsi hänen noloutensa eikä enää pyytänyt häntä lukemaan kanssansa. -Vähän jälkeen päin virkkoi äiti: "Silmäni alkavat tuntua heikoilta, -Andriusha. Luulen että tarvitsen laseja." - -"Hyvä että virkoitte, äiti. Ensi sunnuntaina vien teidät kaupunkiin -lääkärille, joka on ystäväni, ja te tulette saamaan silmälasit." - - - - -Vankeudessa - - -Äiti oli ollut jo kolme kertaa vankilassa käymässä milloin saisi -puhutella poikaansa, mutta joka kerta työnsi hänet pois lempeästi -santarmien kenraali, vanha harmaa herra, jonka kasvot olivat -purppuraiset ja jolla oli tavattoman iso nenä. - -"Noin viikon päästä, ei ennen, pieni äitiseni! Tästä päivästä viikon -päästä mahdollisesti, mutta nyt se on aivan mahdotonta!" - -Vihdoin viimein sai Vlasova luvan nähdä poikaansa, ja eräänä -sunnuntaina istua kökötti hän vankilan virastohuoneessa, jossa -muutamia muita vieraita istui odotellen lupaa saada nähdä -sukulaisiansa ja ystäviänsä. He eivät olleet siellä ensikertaa, sen -näki helposti, sillä he tunsivat toinen toisensa ja keskustelivat -toistensa kanssa hiljaisella, välinpitämättömällä äänellä. - -Silloin tällöin tuli vankeja huoneeseen, harmaina ja kömpelöinä, -jaloissansa raskaat saappaat. He kipristivät silmiänsä astuessaan -sisälle, ja erään vangin jaloissa kalisi raudat. Tyyneys ja -hiljaisuus, mikä heissä ja koko tässä piirissä vallitsi, teki varsin -vapaan vaikutuksen. Näytti siltä kuin olisivat kaikki kasvaneet -ympäristöönsä. Jotkut istuivat hiljaa, toiset katselivat toimettomin -katsein, jolla välin muutamat näyttivät pitävän vieraittensa -käyntiä rasituksena. Äidin sydän värisi kärsimättömyydestä, ja -hän katseli hämillään kaikkia, ihmeissään vaivaloisesta elämän -yksinkertaisuudesta tässä kolkossa maailmassa. - -Lähinnä Vlasovaa istui pieni vanha, ryppynaama vaimo, jonka -silmät säteilivät nuoruutta. Hän piti laihaa kaulaansa viistossa, -kuunnellakseen keskustelua, ja katseli joka puolelle omituisella -huomion kiinnolla. - -"Kuka teillä on täällä?" kysyi Vlasova vienosti. - -"Poika, ylioppilas", vastasi vanha nainen lujalla äkkijyrkällä -äänellä. "Ja teillä?" - -"Poika myöskin, työmies." - -"Mikä hänen nimensä on?" - -"Vlasov." - -"En muista kuulleeni hänen nimeään. Kuinka kauan on hän ollut -vankilassa?" - -"Seitsemän viikkoa." - -"Ja minun poikani on jo ollut kymmenen kuukautta", virkkoi vanha -vaimo erityisellä ylpeyden väreellä äänessään, jonka äiti kyllä -huomasi. - -Keskustelu alkoi käydä yleisemmäksi ja vilkkaammaksi. Jokainen -kiiruhti selittämään omia mielipiteitään elämästä, mutta kaikki -puhuivat vaan puoliääneen, ja äiti havaitsi kaikissa jonkinlaista -vihollismielisyyttä, joka oli hänelle uutta. Kotona puhuivat he eri -tavalla, älykkäämmin, yksinkertaisemmin ja äänekkäämmin. - -Lihava vartia, jolla oli punainen nelinurkkainen parta, mainitsi -hänen nimensä, katsahti häneen kiireestä kantapäähän, ja käskien -häntä seuraamaan itseänsä, astui pois keveästi. Äiti seurasi häntä -ja olisi kernaasti halunnut tuupata häntä, jotta hän olisi kulkenut -nopeammin. Pavel seisoi pienessä huoneessa ja nähtyään äitinsä ojensi -hän kätensä hänelle hymyillen. Äiti tarttui siihen, nauroi ja loi -silmää nopeasti, kysyen lempeästi: "Kuinka voit, kuinka voit?" - -"Hillitse itsesi, äiti." Pavel puristi hänen kättänsä. - -"Kaikki hyvin! Kaikki hyvin!" - -"Äiti", virkkoi vartia huoaten, "mitähän jos siirtyisitte hieman -kauemmaksi toisistanne. Laittakaa pieni loma väliinne." Hän -haukotteli ääneen. - -Pavel kyseli äitiltä hänen terveyttänsä ja asioista siellä kotona. -Äiti vartosi vielä muita kysymyksiä, haki niitä poikansa silmistä, -mutta löytämättä. Hän oli tyyni kuten tavallista, vaikka kasvonsa -olivat tavallista kalpeammat ja silmänsä näyttivät suuremmilta. - -"Sasha lähetti sinulle terveisiä", sanoi hän. Pavelin silmälaudat -värisivät ja painuivat alas. Kasvonsa kävivät pehmeämmiksi ja -kirkastuivat selkeään, avonaiseen hymyyn. Pistävä katkeruus hiipi -äidin sydämeen. - -"Päästävätkö he sinut pian pois?" kyseli hän äkkinäisellä -loukkaantuneella kiihkolla. "Miksi ovat he panneet sinut vankeuteen? -Nuo sanomalehdet ja lentolehdet ovat taas ilmestyneet tehtaaseen." - -Pavelin silmät välähtivät ihastuksesta. - -"Ovatko ne? Milloin? Montako niistä?" - -"On kielletty puhelemasta näistä asioista!" ilmoitti vartia -laiskasti. "Saatte puhella perheasioista." - -"Ja eikö tämä ole perheasia?" kiirehti äiti kysymään. - -"En tiedä. Tiedän ainoastaan että se on kiellettyä. Voitte puhella -hänen pesuvaatteistaan ja ruuasta, mutta ei mistään muusta", intti -vartia, puhuen kumminkin täydellisellä välinpitämättömyydellä. - -"Olkoon niin", virkkoi Pavel. "Pysy, äiti, kotiasioissa. Mitä te -teette nykyisin?" - -Äiti vastasi rohkeasti, nuoruuden innolla: "Minä kannan näitä kaikkia -tehtaaseen." Hän pysähtyi ja jatkoi: "Hapankaalia, puuroa, kaikkia -Marian ruokia ja muita tavaroita." - -Pavel ymmärsi. Kasvolihaksensa värisivät pidätetystä naurusta. Hän -hiihti sormensa hiustensa lomitse, ja virkkoi herttaisella äänellä, -jommoista äiti ei ollut ikinä häneltä kuullut: "Oma, rakas äitini! -Sepä hyvä! On hyvä että olet löytänyt jotain tekemistä, siten ei se -tunnu sinusta niin vaikealta. Et suinkaan sinä ikävysty yksin, ethän, -äiti?" - -"Kun lentolehdet ilmestyivät, tarkastivat he minutkin", virkkoi hän -jonkunmoisella ylpeydellä. - -"Taas sama aine!" virkkoi vartia loukatulla äänellä. "Sanoin teille -se on kiellettyä, se ei ole luvallista. He ovat riistäneet häneltä -vapauden, ettei hän saisi tietää mitään niistä asioista; ja tässä -tuotte te hänelle uutisia. Pitäisipä teidän tietää, että se on -kiellettyä." - -"No niin, jätä se, äiti", virkkoi Pavel. "Matvei Ivanovitch on -hyvä mies. Et saa tehdä mitään, joka häntä loukkaisi. Me tulemme -toimeen yhdessä oikein mainiosti. Hän on tänään tässä virassa aivan -sattumalta. Tavallisesti on ylipäällikön apulainen läsnä tällaisissa -tilaisuuksissa. Sen vuoksi Matvei Ivanovitch pelkää että sattuisit -sanomaan jotain sellaista, jota sinun ei pitäisi." - -"Aika on ohitse!" ilmoitti vartia, katsahtaen kelloonsa. "Sanokaa -jäähyväisenne!" - -"Kiitos kaikesta, äiti", virkkoi Pavel. "Kiitos, sinulle, rakkahin -äitini! Älä vaan sure, sillä minut päästetään pian vapaaksi." - -Hän syleili häntä, puristi lämpimästi rintaansa vasten ja suuteli -häntä. Liikutettuna hänen hellyydestään ja ylen onnellisena purskahti -äiti itkuun. - -"Nyt erotkaa!" virkkoi vartia, ja kulkiessaan pois äidin kanssa, -virkkoi hän hänelle: "Älkää itkekö! He kyllä laskevat hänet pois; he -laskevat pois jokaisen. Täällä on liian ahdasta." - -Kotona kertoi äiti vähävenäläiselle keskustelunsa Pavelin kanssa, ja -hänen kasvoilleen levisi ihan leveä hymy. - -"Sanoin kuin sanoinkin! Niin, niin tein! Ja aika viisaasti. Hän -ymmärsi!" ja huoaten alakuloisesti, toisti hän: "oh, niin, hän -ymmärsi; muutoin ei hän olisi ollut niin hellä ja herttainen. Hän ei -ole ikinä ollut ennen sellainen." - -"Ah, äiti", nauroi vähävenäläinen. "Huolimatta mitä toiset ihmiset -vaativat, äiti aina vaatii hellyyttä. Teillä on varmasti kyllin suuri -sydän yhdelle miehelle." - -Iltasella, kolme päivää myöhemmin, kun äiti istui pöydän ääressä -sukkia kutomassa ja vähävenäläinen luki hänelle roomalaisten orjien -kapinasta, kuului äkkiä luja koputus ovelle. Vähävenäläinen meni -avaamaan ja löysi Vyesovshchikovin ovelta mytty kainalossa, lakki -takaraivolla ja saappaat mudassa aina polviin saakka. - -"Olin ohi kulkemassa, ja nähdessäni valkean ikkunasta, pistäysin -sisälle kysymään kuinka voitte. Olen tulossa suoraan vankeudesta." - -Hän puhui oudolla äänellä. Pitäen Vlasovnaa kädestä, puristi hän sitä -hirvittävän lujasti, lisätessään: "Terveisiä Pavelilta!" Ja istuen -neuvottomasti tuolille, tarkasti hän huonetta synkin, epäluuloisin -katsein. - -Äiti ei pitänyt hänestä; hänen nelikulmaisessa, lyhytkaulaisessa -päässään ja pienissä, tutkivissa silmissään oli jotakin, joka pelotti -häntä aina; mutta nyt hän iloitsi hänet nähdessään, ja leveän hymyn -valaistessa hänen kasvojaan, virkkoi hän lempeällä, vilkkaalla -äänellä: - -"Kuinka laihaksi olette käyneet! Kuulkaa, Andrjusha, lääkitkäämme -häntä teellä." - -"Minä jo laitan täällä samovaria kuntoon!" kuului vähävenäläisen ääni -kyökistä. - -"Kuinka on Pavelin laita? Ovatko he päästäneet ketään muuta ulos, -paitsi teitä?" - -Nikolai painoi päänsä alas, sanoen: "Minä olen ainoa päästetty." Hän -kohotti katseensa äitiin ja virkkoi hitaasti, puhuen hampaittensa -välistä voimakkaalla innolla: "Minä sanoin heille, 'kylliksi! -Päästäkää minut menemään! Muutoin tapan jonkun täällä ja itseni -päällisiksi.' Ja niin he laskivat minut pois!" - -"Hm, hm -- ni-in!" virkkoi äiti hitaasti, vetäytyen vähän etemmä -hänestä ja räpyttäen silmiään ehdottomasti, kun hänen katseensa -kohtasi hänen kapeat, terävät silmänsä. - -"Ja kuinka voi Fedja Maxim?" huudahti vähävenäläinen keittiöstä. -"Kirjoittaa runoja, eikö niin?" - -"Jaa! En ymmärrä sitä", virkkoi Nikolai, päätänsä pudistaen. "He ovat -pistäneet hänet häkkiin, ja hän laulaa. Yksi asia on varma, etten -halua mennä kotiin, Pelagaja Nilovna, sallitteko minun nukkua täällä -tänä yönä?" kysyi hän käheästi, häneen katsomatta. - -"Mitä, tietysti, Nikolai! Ette toki tarvitse kysyäkään sellaista!" -kiirehti äiti vastaamaan nopeasti. Hän tunsi itsensä kömpelöltä ja -olonsa vaikealta Nikolain läsnäollessa, eikä tiennyt mitä puhuisi -hänelle. Mutta hän alkoi itse puhua oudosti ja murtuneella äänellä: - -"Väitän että lasten täytyy hävetä vanhempiensa tähden. No, älkää -nyt te pelästykö. En tarkoittanut teitä. Pavel ei tarvitse koskaan -teitä hävetä. Mutta minä häpeän isääni, enkä aio ikinä astua -hänen kynnyksensä ylitse. Minulla ei ole isää eikä kotia! He ovat -asettaneet minut poliisien vartioitavaksi, muutoin olisin jo mennyt -Siperiaan. Luulen että mies, joka ei halua säästää itseään, voisi -tehdä paljon Siperiassa. Minä vapauttaisin rikoksellisia siellä ja -järjestäisin heidän pakomatkansa." - -Äiti ymmärsi välittömällä mielellä, mitä tuskaa tämä mies kärsi -sydämessään. - -Andrei tuli kyökistä, ja äiti nousi ja meni pois, virkkaen: "Minä -menen valmistamaan jotain haukattavaa." - -Vyesovshchikov katseli vähävenäläistä tarkasti, ja virkkoi äkkiä: -"Ajattelen että muutamia henkilöitä pitäisi lopettaa päiviltä!" - -"Oho! Ja minkätähden?" virkkoi vähävenäläinen tyynesti. - -"Minä vastaan ainoastaan omasta itsestäni, ainoastaan omasta -itsestäni, enkä kestään muista. Ja jos isäni on varas --" - -"Oh!" virkkoi vähävenäläinen matalalla äänellä, muuttaen itsensä -Nikolain viereen. - -"Ja mitä tulee Isai Gorboviin, minä tulen repimään pään irti hänen -ruumiistaan! Saattepa nähdä!" - -"Minkätähden?" uudisti vähävenäläinen totisella tyynellä äänellä. - -"Miksikä on hän sitte sissi? Hänen ei pitäisi mennä ilmaisemaan -ihmisiä. Hänen kauttaan on isäni joutunut rappiolle, ja hänen -vaikutuksestaan on hän muuttumaisillaan vakoojaksi", virkkoi -Vyesovshchikov, katsellen Andreita tummalla, vihaisella leimulla. - -"Oh, vai niin!" huudahti vähävenäläinen. "Ja ketä saatte tästä -syyttää? Hulluja!" - -"Sekä hullut että viisaat ovat voidellut samalla öljyllä!" virkkoi -Nikolai raskaasti. "Tässä olette te, viisas mies, ja Pavel myös. -No, tarkoitatteko että minä olen teille sama kuin Fedja Maxim tai -Samoilov, tahi mitä te kaksi olette toinen toisillenne? Älkää -valehdelko! En usko teitä kuitenkaan. Te kaikki työnnätte minut -jonnekin erilleen, kokonaan yksikseni." - -"Sydäntänne kolottaa, Nikolai!" virkkoi vähävenäläinen lempeästi ja -ystävällisesti, istuen alas hänen viereensä. - -"Niin, sitä särkee, ja niin se kaivertaa teidänkin sydäntänne. Mutta -oma sydänvaivanne tuntuu teistä jalommalle kuin minun. Me olemme -kaikki roistoja toisiamme kohtaan, sen minä sanon. Mitä sanotte -tähän?" - -Hän kiinnitti naskalin terävän katseensa Andreihin ja odotti yhteen -puserretuin hampain. Hänen kirjavat kasvonsa jäivät liikkumattomiksi -ja paksut huulensa värähtivät aivan kuin tuli olisi niitä käristänyt. - -"Minulla ei ole mitään sanomista", virkkoi vähävenäläinen, kohdaten -Vyesovshchikovin tulisen katseen kirkkaalla, lämpimällä, vaikka -samalla alakuloisella katseella sinisistä silmistään. "Tiedän että -jos miehen kanssa rupeaa väittelemään, sydämensä haavojen verta -vuotaessa, silloin ainoastaan loukkaamme häntä. Tiedän sen veli." - -"Minun kanssani on mahdotonta väitellä; en voi", murisi Nikolai, -painaen alas silmänsä. - -"Ajattelen", jatkoi vähävenäläinen, "että jokainen meistä on mennyt -sen läpitse, jokainen meistä on kävellyt avojaloin särkyneen lasin -ylitse, jokainen meistä on synkkänä hetkenä haukkonut henkeänsä, -kuten te nyt." - -"Teillä ei ole mitään minulle sanomista", virkkoi Vyesovshchikov -hitaasti. "Ei mitään! Minun sydämeni on -- on sellainen, kuin jos -sudet siellä ulvoisivat!" - -"Ja minä en halua sanoa teille mitään. Sen vaan tiedän, että tulette -voittamaan tämän tunteen, kenties ette kokonaan, mutta voitatte sen -kuitenkin!" Hän hymysi, ja lisäsi, taputtaen Nikolaita selkään: -"Mitä, mies siinä, tämä on vaan lasten tautia, jotakin tuhkurin -tapaista! Me kaikki sairastamme sen kerran, voimakkaat helpommin, -heikot vaikeammin. Se tulee miehen eteen illoin kun hän on löytänyt -oman itsensä, mutta ei vielä ymmärrä elämää, eikä omaa asemaansa -elämässä. Ja kun ette näe paikkaanne, ettekä tunne omaa arvoanne, -näyttää teistä kuin olisitte suunnattoman suuri kurkku maan pinnalla, -jota ei kukaan voi mitata, ei kukaan voi aavistaa suuruuttanne, ja -että kaikki vaan haluavat kiihkeästi syödä teidät ylös. Jonkun ajan -kuluttua rupeatte sitte huomaamaan, että sydämet muiden ihmisten -rinnoissa eivät ole pahempia kuin kaikkien paras osa omaa sydäntänne, -ja te alatte voida paremmin. Silloin olette hieman häpeissänne! Miksi -kiipeisitte kellotapuliin, kun kellonne on niin pieni, ettei se kuulu -lainkaan suurten juhlakellojen joukosta? Paitsi sitä, huomaatte että -köörissä kuuluu oma kellonne, mutta yksinänsä vanhan kirkon tapulissa -hukuttavat isot kellot sen äänen peräti räminällään kuten kärpänen -hukkuu öljyyn. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?" - -"Kenties käsitän", virkkoi Nikolai, päätään nyykyttäen. "Minä vaan en -voi sitä uskoa." - -Vähävenäläinen purskahti nauruun. "Andrjusha!" huuteli äiti kyökistä. -"Tulkaa noutamaan samovaari. Se on kunnossa!" - -Andrei poistui huoneesta, ja sillaikaa Vyesovschikov, joka oli jäänyt -yksin, ponnisti säärensä suoriksi ja alkoi katseellaan mittailla -jalkojansa, jotka olivat pistetyt korkeihin, raskaisiin saappaisiin, -käännellen, katsellen niitä, ja tunnustellen käsillään jänteviä -pohkeitaan. Sitte veti hän kätensä aivan naamansa liki ja tarkasti -huolellisesti kämmentänsä, kääntäen sen sitte ympäri. Kätensä oli -turpea, lyhkäisine sormineen, ja oli peitetty kellertävällä karvalla. -Hän heilutti sitä ilmassa ja nousi ylös. - -Kun Andrei toi samovaarin sisälle, seisoi Vyesovschikov peilin -edessä, ja tervehti häntä näillä sanoilla: - -"Siitä on pitkä aika kun viimeksi olen nähnyt kasvojani." Sitte -nauroi hän ja lisäsi: "Minulla on ruma naamarustinki!" - -"Mitä sillä on väliä?" virkkoi vähävenäläinen, katsellen häntä -uteliaasti. - -"Sashenka sanoo että kasvot ovat sydämen peili", vastasi Nikolai, -venyttäen sanoja hitaasti. - -"Se ei ole totta!" huudahti vähävenäläinen. "Hänen oma nenänsä on -kuin sieni, poskiluunsa piikottavat kuin saksan terät, ja sydämensä -säteilee kuin pieni tähti." - -He istuivat alas juomaan teetä. - -Vyesovschikov tarttui isoon potaattiin, suolasi paksulta leipäpalan -ja alkoi jauhaa hitaasti ja vastahakoisesti kuin härkä. - -"Ja mitäs tänne kuuluu?" kysyi hän suu täynnä. - -Kun Andrei ilomielin kertoi mimmoisia edistysaskelia sosialistinen -kirjallisuus on matkaan saattanut tehtaassa, kävi hän uudelleen -äreäksi ja huomautti synkästi: - -"Se menee niin hitaasti! Liian hitaasti kokonaan! Sen pitäisi mennä -nopeammin!" - -Äiti katseli häntä, ja hänet valtasi vihantapainen tunne tätä miestä -kohtaan. - -"Elämä ei ole mikään hevonen; ette saa sitä laukkaamaan -piiskanlyönnillä." - -Mutta Vyesovshchikov pudisti epäilevästi päätään ja jatkoi: - -"Se on hidasta! Minulla ei ole kärsivällisyyttä. Mitä pitää minun -tehdä?" Hän avasi sylinsä avuttomalla liikkeellä ja odotti vastausta. - -"Meidän kaikkien täytyy oppia ja opettaa toisia. Se on meidän -tehtävämme!" virkkoi Andrei, päätänsä kumartaen. - -Vyesovshchikov kysyi: - -"Ja milloin me alamme tapella!" - -"Ennenkuin se aika koittaa, tulee monta meistä teurastetuksi, sen -tiedän!" vastasi vähävenäläinen hymähtäen. "Mutta milloin meidät -kutsutaan taisteluun, sitä en tiedä! Ensin, näettekös, tulee meidän -varustaa päämme, ja sitte kätemme. Se on minun ajatukseni." - -"Ja sydän!" virkkoi Nikolai lyhyesti. - -"Ja sydän myös." - - - - -Mielenosoituksen suunnitteleminen - - -Elämä kulki nopeaa vauhtia. Päivät olivat täynnä uutuuden viehätystä. -Jokaisella päivällä oli jotain erikoisen uutta, eikä uudet asiat enää -pelästyttäneet äitiä. Muukalaisia kävi talossa iltasin yhä useammin, -ja he puhelivat Andrein kanssa supattavalla äänellä ja hyvin tärkeän -näköisinä. Myöhään yöllä painuivat he pimeälle taipaleelle, kaulukset -pystyssä, hatut painettuina syvälle silmien yli, varovasti ja -äänettömästi. Kaikki näyttivät tuntevan kuumeen tapaista kiihkoa, -jota he hillitsivät, sekä näyttivät haluavan laulaa ja nauraa, jos -heillä vaan olisi ollut aikaa. He olivat loppumattomassa touhussa. -Kaikki -- ivalliset ja vakavat, avomieliset, ylevät nuorukaiset -katkeamattomin voimin, miettivät ja hiljaiset -- kaikki he olivat -äidin mielestä samanlaiset sitkeässä uskossa, joka leimasi heidät; ja -vaikka jokaisella heistä oli oma omituinen ulkonäkönsä, muodostuivat -heidän kasvonsa yhteen laihaan, rauhalliseen, päättävään muotoon, -syvä ilme tummissa silmissänsä, jotka olivat ystävälliset ja silti -varmat, kuten Kristuksen silmät, vaeltaessaan Emaukseen. - -Äiti luetteli heidät ja kokoili heidät mielessään Pavelin ympärille -yhteen ryhmään. Tässä linnoituksessa kävi hän näkymättömäksi -vihollisillensa. - -Eräänä päivänä ilmaantui vilkas, kiharatukkainen tyttö kaupungista -tuoden jonkin käärön Andreille; ja lähtiessään virkkoi hän -Vlasovalle, silmänsä iloisesti kimmeltäen: "Hyvästi, toveri!" - -"Hyvästi!" vastasi äiti, hymyänsä pidättäen. Saatettuansa tyttösen -ovelle, asteli hän ikkunan luokse ja katsoi hymyillen kadulle -toveria, joka kepeästi kulki tiehensä, sirosti nostaen ja laskien -pientä jalkaansa, tuoreena kuin kevään kukkanen ja liihotellen kuin -perhonen. - -"Toveri!" virkkoi äiti itsekseen, kun vieraansa oli kadonnut -näkyvistä. - -Huokauksella siirsi hän ajatuksensa takaisin omaan menneisyyteensä, -jossa elämänsä oli kulunut tyhjänpäiten ja yksitoikkoisesti, kuten -ohkanen, musta lanka. Hän alkoi käsittää himmeästi oman tärkeytensä -nykyisessä elämässänsä -- joka käsitys antoi hänelle itsetuntoa -ja varmuutta. Hän ei ollut ennen koskaan tuntenut itseänsä -tarpeelliseksi kenellekään, mutta nyt hän tunsi että hän avusti hyvää -työtä. Se oli uutta hänelle ja miellyttävää. Se ojensi hänen päänsä -suoraksi hartiainsa välissä. - -Nyt piti hän aivan velvollisuutenaan kantaa kirjoja säännöllisesti -tehtaaseen. Ja hän todella mietti joukon keinoja pelastuaksensa -kiinnijoutumasta. Vakoojat, jotka olivat jo tottuneet hänen -käynteihinsä tehtaassa, lakkasivat kiinnittämästä huomiotaan -häneen. Häntä tarkastettiin useammat kerrat, mutta aina päivä sen -jälkeen, kun lentolehdet ilmestyivät tehtaaseen. Kun hänellä ei -ollut mitään kirjallisuutta päällänsä, tiesi hän kuinka herättää -vakoojain ja vartioiden epäluuloja. He pysäyttivät hänet, ja hän oli -olevinaan solvattu, ja vastusti heitä, astuen sitte pois punastuen, -ylpeänä älykkäästä keinostaan. Hän alkoi nauttia tämän leikin -lystillisyydestä. - -Joka kerta kun Andrein toverit kokoontuivat äidin taloon lukemaan -lentolehtiä ja uusia ulkomaisten lehtien numeroita, tuli Nikolai -myös, istui alas nurkkaan, ja kuunteli hiljaisuudessa tunnin tai -pari. Kun lukeminen oli päättynyt, antautuivat nuoret pitkällisiin -keskusteluihin; mutta Vyesovshchikov ei ottanut osaa väittelyyn. Hän -viipyi kauemmin kuin muut, ja jäätyänsä yksin kasvot vasten kasvoja -Andrein kanssa, asetti hän hänen eteensä synkästi kysymyksen: - -"Ja ketä täytyy enin moittia! Tsaariako!" - -"Sitä pitää moittia, joka ensin sanoi: Tämä on minun. Tämä mies on -ollut kuollut jo useita vuosisatoja, eikä maksa vaivaa muistella -häntä kateudella tai muulla huomiolla", virkkoi vähävenäläinen -leikillisesti. Silmissänsä oli kuitenkin levoton ilme. - -"Mutta entäs rikkaat, ja kaikki jotka pitävät heidän puoltaan? Ovatko -he oikeassa?" - -Vähävenäläinen taputti käsillään päätänsä, sitte veti hän itseään -viiksistä, ja puhui kauan aikaa korutonta kieltä elämästä ja -ihmisistä. Mutta puheestansa ilmaantui aina, että kaikki ihmiset -olivat moitteen alaisia, ja tämä ei miellyttänyt Nikolaita. Puristaen -huuliansa lujasti yhteen, pudisti hän päätänsä totisesti ja selitti -ei voivansa sitä uskoa, ja ettei hän sitä ymmärtänyt. Hän läksi pois -tyytymätönnä ja murheellisena. - -Kerran virkkoi hän: "Ei, täytyy löytyä joitakuita moitteen alaisia -ihmisiä! Olen varma siitä! Sanon teille, meidän täytyy kyntää koko -elämän läpitse, kuin jos se olisi rikkaruohoinen kenttä, ilman -vähintäkään armoa." - -"Sitä samaa sanoi Isai, rekordi-virkamies, kerran teistä itsestänne!" -virkkoi äiti. Molemmat olivat ääneti jonkun aikaa. - -"Isai?" - -"Niin; hän on paha mies. Hän vakoilee jokaista ja kalastelee -joka paikassa uutisia. Hän on alkanut kierrellä tällä kadulla ja -kurkistelee ikkunoihimme." - -"Kurkistelee ikkunoihimme?" - -Äiti oli jo vuoteella, eikä nähnyt hänen kasvojaan. Mutta hän ymmärsi -sanoneensa liian paljon, sillä vähävenäläinen kiirehti rauhoittamaan -Nikolaita. - -"Anna hänen kurkkia. Hänellä on kyllin siihen aikaa. Tällä tavoin hän -tappaa aikaa." - -"Ei, lopettakaa!" virkkoi Nikolai. "Nähkää nyt, hän on moitteen -alainen!" - -"Moitteen alainen, mistä?" kysyi vähävenäläinen äkkipäätä. -"Senkötähden, että hän on hullu?" - -Mutta Vyesovshchikov ei pysähtynyt kuuntelemaan, vaan kiirehti pois. - -Vähävenäläinen alkoi astua edestakaisin huoneessa, hitaasti ja -väsyneesti. Hän oli ottanut pois saappaansa, kuten aina, kun äiti oli -jo vuoteella eikä hän tahtonut häntä häiritä. Mutta hän ei nukkunut -ja kun Nikolai oli mennyt pois, virkkoi hän levottomasti: - -"Minä pelkään tuota miestä. Hän on aivan kuin ylen kuuma uuni. Hän ei -lämmitä esineitä, mutta hän kärventää niitä." - -"Niin, niin!" myönteli vähävenäläinen. "Hän on pikavihainen. Ei ole -hyvä puhua hänelle Isaista." - -Kerran sunnuntaina, kun äiti oli juuri palannut ostoksilta, ja kun -hän avasi porstuan ovea, jäi hän siihen paikkaan kuin kivettynyt, -äkkinäisen ilon pulputessa sydämeensä. Pavelin tuttu ääni kuului -sisältä. - -"Siinä hän on!" huudahti vähävenäläinen. - -Äiti näki Pavelin kääntyvän äkkiä ympäri ja näki kuinka hänen -kasvonsa kirkastuivat tavalla, joka lupasi paljon hyvää hänelle. - -"Siinä sinä olet -- tullut kotiin!" toimitti äiti puoleksi -toperruksissa odottamattomasta tapauksesta; hänen täytyi istua -penkille. - -Pavel kumartui kalpeine kasvoineen alas hänen puoleensa; kyyneleet -kiertyivät hänen silmiinsä ja huulensa vapisivat. Hän oli vaiti -hetkisen. Äiti katsoi häneen myös vaieten. - -Vähävenäläinen sivuutti heidät vihellellen, alas painetuin päin ja -meni pihalle. - -"Kiitos, äiti", virkkoi Pavel syvällä, matalalla äänellä, puristaen -hänen kättänsä vapisevilla sormillansa. "Kiitos teille, minun rakas, -minun oma äitini!" - -Riemastuneena poikansa iloisista kasvoista ja liikutetusta äänestä -silitteli hän hänen tukkaansa ja koetti hillitä sydämensä kiihkeää -tykytystä. Hän kuiskasi heikosti: "Kristus olkoon kanssasi! Mitä olen -minä sinulle tehnyt? Enhän minä ole tehnyt sinua siksi mikä olet. -Sinä itse olet sen tehnyt --" - -"Kiitos että olet auttanut suurta asiaamme!" virkkoi hän. "Kun mies -voipi kutsua äitiään omaksi hengekseen -- se on harvinainen onni!" - -Äiti vaikeni, niellen ahnaasti hänen sanansa avoimin korvin, ja -ihaili poikaansa, joka seisoi hänen edessään niin säteilevänä ja niin -lähellä. - -"Olin vaiti ensin, äiti rakas. Näin kuinka monta asiaa loukkasi -sinua elämässä. Surin tähtesi, voimatta kuitenkaan sinua auttaa. -Olin voimaton! Ajattelin ettet milloinkaan voisi yhtyä meihin, -ettet koskaan voisi omistaa aatteitamme ominasi, vaan että surisit -hiljaisuudessa, kuten olit surrut koko elämäsi. Se oli kovaa." - -"Andrjusha saattoi minut ymmärtämään monta seikkaa!" selitti äiti, -haluten kääntää poikansa huomion hänen kumppaniinsa. - -"Niin, hän puhui minulle sinusta", virkkoi Pavel nauraen. - -"Ja Jegor myös! Hän on minun maakyläläiseni, tiedäppäs. Ja Andrjusha -halusi opettaa minua lukemaan." - -"Ja sinä loukkauduit, ja aloit opetella itseksesi kaikessa -hiljaisuudessa." - -"Niin on hän keksinyt salaisuuteni!" huudahti hän hämillään. Sitte -esitti hän uudelleen Pavelille, ilonsa ylimäisessä innossa: - -"Emmekö kutsu häntä sisälle? Hän meni ulos ettei meitä häiritsisi. -Hänellä ei ole äitiä." - -"Andrei!" huusi Pavel avaten oven porstuaan. "Missä olet?" - -"Täällä. Halusin hakata puita." - -"Anna olla. Onhan siihen aikaa. Tule tänne!" - -"Olkoon menneeksi. Minä tulen!" - -Mutta hän ei tullut paikalla; ja astuessaan keittiöön virkkoi hän -taloudellisella äänellä: "Meidän pitää pyytää Nikolain tuomaan meille -puita. Niitä on vaan vähä jälellä. Näettekös, äiti, miten virkeältä -Pavel näyttää? Hallitus lihoittaa kapinallisia, siihen sijaan että -heitä rankaisisi." - -Äiti nauroi. Sydämensä virtasi yhä riemun runsautta; hän oli aivan -pyörällä päästään. Mutta jokin varovaisuuden halu pani hänet -toivomaan nähdä poikansa vakavana taas, kuten ennen. Hän halusi että -tämä hänen ensi ilonsa elämässänsä jäisi ikuiseksi ajaksi hänen -sydämeensä, ja eläisi siinä yhtä voimakkaana kuin oli tullutkin. Ja -vartioidaksensa onneansa vähenemästä, kiirehti hän sitä salaamaan, -samoin kuin metsäeläjä ehättää salaamaan harvinaista lintua, joka on -joutunut hänen käsiinsä. - -"Nauttikaamme päivällistä! Pasha, etkö sinä ole syönyt mitään?" kysyi -hän hätäisellä kiireellä. - -"En. Sain eilen kuulla että minut vapautettaisiin enkä voinut sen -tähden syödä mitään tänään." - -"Ensimäinen henkilö, jonka täällä näin, oli Sizov", jatkoi Pavel -Andreille. "Hän näki vilahduksen minusta ja tuli toiselle puolen -katua tervehtimään minua. Sanoin että hänen pitäisi olla varovaisempi -nyt, koska minä olin vaarallinen mies, poliisin tarkastuksen -alainen. Mutta hän virkkoi: 'Vielä mitä!' ja olisittepa kuulleet -hänen kyselevän sisarensa poikaa. 'Käyttäytyikö Fedja kauniisti -vankilassa?' Halusin tietää mitä se kauniisti käyttäytyminen -vankilassa merkitsi ja hän vastasi: 'Jutteliko hän jotakin -sopimatonta tovereistansa, joka olisi voinut heitä vahingoittaa?' Ja -kun sanoin hänelle että Fedja oli rehellinen ja viisas nuorukainen, -vastasi hän partaansa silitellen ylpeästi: 'Meillä, Sizoveilla, ei -ole mitään roskaväkeä suvussamme." - -Kevät läheni suurin askelin; lumi suli, paljastaen tehtaan piipuista -lähteneen mudan ja noen. Mutaa, mutaa! Mihin ikinä kyläläiset -katsoivat -- mutaa! Joka päivä enemmän mutaa. Koko kylä näytti -pesemättömältä ja puetulta rääsyihin ja riekaleihin. Päivän -kuluessa tippui vettä yksitoikkoisesti räystäiltä ja kostea höyry -kihisi harmaiden talojen seinistä. Öisin kimeltelivät vaaleahkot -jääkynttilät kaikkialla epämääräisinä räystäikkö-piiruina. Aurinko -ilmaantui yhä useammin ja purot alkoivat nurista estelevästi, -virratessansa suohon. Puolen päivän seudussa kaikuivat kevätlaulut -väristen ja hyväillen kaikkialla kylässä. - -He valmistelivat Vapunpäivän viettoa. Lehtisiä ilmaantui tehtaalle -selittäen tämän juhlapäivän tärkeyttä, ja yksin nuorukaiset, joihin -julistukset eivät olleet vaikuttaneet, virkkoivat: "Niin, meidän -tulee järjestää juhlapäivä!" - -Vyesovshchikov huudahti synkeällä irvinällä: "Aika on läsnä! Aika on -tullut että lopetamme sokkosilla leikkimisen!" - -Fedja Maxin oli mainiolla tuulella. Hän oli kasvanut hyvin laihaksi. -Hermostuneine, jyrkkine liikkeinensä, ja kiirehtivine puheineen -oli hän kuin häkkiin suljettu leivonen. Hän oli aina Jakob Samovin -kanssa, joka oli tasainen, ja paljon totisempi ikäänsä, ja joka -työskenteli kaupungissa. - -Samoilov, joka oli käynyt yhä punasemmaksi vankilassa, Vasili Gusev, -kiharatukkainen Dragunov, ja muut sanoivat että se ei olisi tarpeen. - -Jegor tuli aina väsyksissä, hikoillen ja läähättäen, mutta aina -leikkiä laskien. - -"Työ, joka särkee nykyisen työjärjestelmän, toverit, on suurta ja -jaloa, mutta edistyäksemme siinä paljon nopeammin, täytyy minun ostaa -itselleni pari saappaita", virkkoi hän, osottaen märkiä, rikkinäisiä -kenkiänsä. "Päällyskenkäni ovat myös revityt mahdottomiksi, ja minä -kostutan jalkani joka päivä. Minulla ei ole aikomusta matkustaa -maasta edes lähimpään planettiin, ennenkun olemme julkisesti ja -avonaisesti hyljänneet vanhat järjestelmät; ja minä olen sentähden -ehdottomasti vastaan toveri Samoilovin ehdotusta esiintyä aseellisina -ja haluan kuuluuttaa, että aion olla varustettuna parilla lujia -saappaita, koskapa olen vahvasti vakuutettu että tämä tulee olemaan -suuremmaksi palvelukseksi sosialismin äärimmäiselle voitolle kuin -suurin näyttely nyrkin-iskuja ja mustelmaisia silmiä." - -Samalla leikillisellä olettavalla kielellä kertoi hän työmiehille, -kuinka useimmissa vieraissa maissa kansa on ruvennut taistelemaan -keventääksensä raskaan elämänsä kuormaa. - -Kerran puhuessaan Jegorista, sanoi Pavel: "Tiedätkö, Andrei, että -ihmiset joiden sydäntä aina pakoittaa, laskevat enite leikkiä?" - -Vähävenäläinen vaikeni hetkisen ja vastasi sitte, silmäänsä -räpäyttäen: "Ei, se ei ole totta. Jos niin olisi laita, repeytyisi -koko Venäjä laidoiltansa naurusta." - -Natasha ilmestyi uudelleen. Hän oli myös ollut vankilassa, toisessa -kaupungissa, mutta hän ei ollut muuttunut. Äiti huomasi että hänen -läsnäollessaan vähävenäläinen muuttui iloisemmaksi, oli täynnä -kaskuja, lausui sukkeluuksia joka taholle ja nauratti Natashaa. -Mutta kun hän läksi, saattoi hän viheltää loppumattomia laulujansa -surumielisesti, ja astuen edestakaisin huoneessa kauan aikaa, -hiihtäen jalkojansa väsyneesti pitkin laattiaa. - -Sashenka tuli juoksujalassa yhtenään, aina pilvisenä, aina -kiireisenä, ja jostakin syystä kulmikkaampana ja jäykkänä. Kerran -kun Pavel saattoi häntä porstuaan, kuuli äiti heidän pikaisen -keskustelunsa. - -"Aiotko sinä kantaa lippua?" kysyi tyttö matalalla äänellä. - -"Aion." - -"Onko se päätetty asia?" - -"On, se on minun oikeuteni." - -"Siis vankeuteen uudelleen?" - -Pavel ei vastannut. - -"Eikö ole mahdollista --" tyttö pysähtyi. - -"Mitä?" - -"Että antaisit sen tehtävän jollekin toiselle?" - -"Ei!" vastasi hän lujasti. - -"Ajattele sitä! Sinä olet mies, jolla on paljon vaikutusta; -sinusta pidetään paljon -- sinä ja Nahodka olette kaksi etevintä -uudistuspuoluelaista työmiestä täällä. Ajattele, kuinka paljon -voisitte vaikuttaa rauhan eteen! Tiedät että tämän tähden sinut -lähetetään kauas, kauas, ja pitkäksi aikaa!" - -Nilovna luuli kuulevansa tytön äänessä tuttua pelon ja tuskan ääntä; -ja sanansa putosivat äidin sydämelle kuin raskaat, jäiset vesipisarat. - -"Ei, minä olen tehnyt päätökseni. Ei mikään saa minua siitä -luopumaan!" - -"Vaikkapa minä rukoilisin sinua -- jos -- minä --" - -Pavel alkoi äkkiä puhua omituisen kylmästi. - -"Sinun ei pitäisi puhua sillä tavoin. Miksi sinä? Sinun ei pitäisi -niin puhua!" - -"Minä olen ihmisolento!" virkkoi hän painuneella äänellä. - -"Ja hyvä ihmisolento myös!" sanoi Pavel omituisella äänellä, aivan -kuin olisi hapuillut hengitystänsä. "Olet rakas ihmisolento minulle, -niin juuri! Ja siksipä -- sinun ei pidä puhua sillä tavoin!" - -"Hyvästi!" virkkoi tyttö. - -Äiti kuuli hänen pakenevien askeliensa äänen ja tunsi että hän -poistui hyvin nopeasti, melkeinpä juosten. Pavel seurasi häntä -pihalle. - -Raskas painava pelko putosi kuten kuorma äidin sydämelle. Hän ei -ymmärtänyt mitä he olivat puhuneet, mutta hän tunsi että uusi -onnettomuus oli häntä vartomassa, suuri ja surullinen onnettomuus. Ja -ajatuksensa pysähtyivät kysymykseen: "Mitä haluaa hän tehdä?" - -Ajatuksensa pysähtyivät ja ajautuivat päälakeensa kuten naulat. Hän -seisoi kyökissä uunin lähellä, ja katseli ikkunasta syvään tähtiseen -taivaaseen. - -Pavel astui sisälle pihalta Andrein kanssa, ja vähävenäläinen -virkkoi, päätänsä pudistaen: "Oh, Isai, Isai! Mitä pitää tehdä hänen -kanssaan?" - -"Meidän tulee häntä kehoittaa luopumaan aikeestaan", virkkoi Pavel -synkästi. - -"Silloin antaa hän ne oikeuden käsiin, jotka ovat puhuneet -kanssansa", virkkoi vähävenäläinen, lennättäen lakkinsa nurkkaan. - -"Pasha, mitä aiot tehdä?" kysyi äiti, painaen päänsä alas. - -"Milloin? Nytkö?" - -"Ensi -- ensimäisenä päivänä toukokuuta." - -"Vai niin!" huudahti Pavel, alentaen ääntänsä. "Te kuulitte sen! Aion -kantaa lippuamme. Haluan marssia sen kanssa kulkueen etunenässä. -Otaksun että panevat minut taas siitä vankeuteen." - -Äidin silmät alkoivat palaa; suutansa kuivasi tukalasti; Pavel otti -hänen kätensä ja silitti sitä. - -"Minun täytyy se tehdä! Ymmärtäkää minua oikein! Se on minun onneni!" - -"Enhän virka mitään", vastasi äiti hitaasti, kohottaen päätänsä. Ja -kun silmänsä kohtasivat hänen varman, välähtävän katseensa, painoi -hän ne taas alas. - -Hän hellitti hänen kätensä, virkkoi huokauksella ja moittivasti: -"Teidän ei pitäisi surra; teidän pitäisi iloita. Milloin on meillä -oleva äitejä, jotka iloitsevat lähettäessään poikiansa kuolemaan?" - -"Mitä, virkankos minä mitään sinulle?" sanoi äiti. "Minä en sekaannu -sinun toimiisi. Ja jos olen murheellinen tähtesi näetkös, se on äidin -tunnetta." - -Pavel vetäytyi äkisti hänestä pois ja hän kuuli hänen terävät kovat -sanansa: "Löytyy rakkaus sellainen, joka häiritsee miehen sisimpää -elämää." - -Äiti alkoi vavista, ja peljäten että hän antaisi vielä toisen iskun -hänen sydämeensä, sanoen jotain tylyä, yhtyi hän nopeasti: - -"Älä, Pasha! Miksi niin? Minähän ymmärrän. Et voi toisin menetellä, -sinun täytyy se tehdä toveriesi tähden." - -"Enkä!" vastasi hän. "Minä teen sen oman itseni tähden. Heidän -tähtensä saatan mennä ilman lippua, mutta minä teen sen kuitenkin!" - -Äiti ei halunnut poikansa näkevän kyyneliään ja sen vuoksi virkkoi -hän äkkiä: "Oi rakkaani! -- minä unohdin --" ja hän meni etehiseen. -Siellä, pää nurkkaa vasten, itki hän hiljaa. - -Oven välitse kuului kiistäviä ääniä sisältä hänen korviinsa. - -"No, ihailetko nyt itseäsi kiusattuasi äitiäsi?" - -"Sinä et ole oikeutettu puhumaan tällä tavoin", huusi Pavel. - -"Jopa olisin kelpo toveri jos vaikenisin, nähdessäni että teet narrin -itsestäsi. Miksi puhuit tällä tavoin äidillesi?" - -"Miehen täytyy aina puhua suoraan ja ilman epäröimistä. Hänen täytyy -olla selvän ja varman kun hän sanoo 'niin'; hänen pitää olla selvän -ja varman kun hän sanoo ei." - -"Hänelle -- hänelle pitääkö sinun puhua sillä tavoin?" - -"Jokaiselle! En halua mitään rakkautta, en halua mitään ystävyyttä, -joka tulee askelieni tielle ja taannuttaa minua." - -"Bravoo! Sinä olet sankari! Mene ja sano tämä kaikki Sashenkalle. -Sinun olisi pitänyt sanoa se hänelle." - -"Minä sanoin." - -"Sanoit? Samoin kuin puhuit äidillesi? Et sanonut! Hänelle puhuit -lempeästi; puhuit hellästi ja ystävällisesti hänelle. En kuullut -sitä, mutta minä tiedän sen! Mutta äitisi edessä laskit kaiken -sankaruutesi täyttä laukkaa. Tietysti! Sinun sankaruutesi ei ole -kopekan arvoinen!" - -Hetkisen hiljaisuuden jälkeen tuli Pavel äitinsä luokse hitaasti, -katsellen häntä silmänurkistaan ja syyllisen hymy värisemässä -huulillaan. - -"Anna anteeksi, äiti!" virkkoi hän suloisesti. "Olen vielä poika, -hullu." - -"Et saa loukata minua!" huudahti äiti surun sekaisella, äänellä, -painaen päätänsä hänen rintaansa. "Jätä sanomatta! Jumala olkoon -kanssasi! Elämäsi on omasi. Mutta älä haavoita sydäntäni! Kuinka -voisi äiti olla murehtimatta pojastaan? Ja kuka suree sinua, ellei -oma äitisi?" - -Istuen laattialle, levitti vähävenäläinen säärensä samovaarin ympäri -ja katseli Pavelia. Äiti seisoi ovella ja kiinnitti surullisen, -ystävällisen katseen Andrein pitkään, koukistettuun niskaan ja -pyöreään takaraivoon. - -"Näin se olla pitää", virkkoi vähävenäläinen. "Sillä huomatkaa, äiti -rakas, uusi sydän on ilmestymässä ja kasvamassa elämään. Kaikki -sydämet ovat yhtyneet taistelemaan eduistansa, kaikki ovat täynnä -sokeaa ahneutta, kateuden näkertäminä, lyötyinä, haavotettuina, -liasta tippuvina, itsensäpettämisessä ja pelkurimaisuudessa. Kaikki -ihmiset ovat kipeitä; he pelkäävät elää; he vaeltavat sumussa. -Kukin tuntee vain oman hammassärkynsä. Mutta, katso, katso! Ihminen -on tulossa valaisemaan elämää järjen valossa; ja hän huutaa: 'Oh, -ho! te pakenevat russakat! Aika on, korkein aika on tullut teille -ymmärtää, että kaikki etunne ovat yhteiset, että jokainen tarvitsee -elää, jokaisella on halu kasvaa!' Ihminen, joka tätä kuuluttaa, on -yksin, ja sentähden huutaa hän korkealla äänellä; hän tarvitsee -tovereita, hänestä tuntuu yksinäisyytensä ikävältä ja kylmältä. Ja -hänen kutsustaan yhtyvät kaikki voimakkaat sydämet yhdeksi suureksi, -lujaksi sydämeksi, joka on syvä ja tunteellinen kuten hopeakello. Ja -kuule! Tämä kello helähdyttää kauaksi julistuksen: 'Kaikkien kansojen -ihmiset yhtykää yhdeksi perheeksi! Rakkaus on elämän äiti vaan ei -viha!' Veljet! kuulen tämän viestin kaikuvan kaikkialla ympäri -maailman!" - -"Minä kuulen sen myös!" huudahti Pavel. - -Äiti pusersi huuliansa yhteen, etteivät ne olisi vavisseet ja puristi -silmänsä tiukasti kiinni, ettei olisi ruvennut itkemään. - -"Kun minä makaan vuoteella öisin, tahi kävelen yksin kaikkialla -kuulen tämän soinnun ja sydämeni iloitsee. Ja maa, myös -- tiedän -sen -- väsyneenä surusta ja vääryydestä, soittaa aivan kuin kelloa, -vastaten kutsuun, ja vavisten mielihyvästä, tervehtien uutta -aurinkoa, joka nousee ihmissydämessä." - -Pavel nousi, kohotti kätensä ja oli sanomaisillaan jotakin, mutta -äiti otti hänen toisen kätensä ja vetäen sen alas, kuiskasi hänen -korvaansa: - -"Älä häiritse häntä!" - -"Tiedättekö?" jatkoi vähävenäläinen, seisten oven kynnyksellä, -silmänsä palaessa kirkkaalla liekillä, "vielä löytyy paljon -kärsimyksiä varastossa ihmiskunnalle, paljon on vielä heidän verensä -vuotava, ahneuden kourien pusertamana; mutta ne kaikki -- kaikki -kärsimykseni, kaikki vereni -- ovat vähäinen hinta siitä, mikä jo -liikkuu ja puhuu sydämessäni, mielessäni ja luitteni ytimissä! Olen -jo rikas, kuten tähti on rikas kultaisista säteistä. Ja minä tahdon -kestää kaikki, kärsiä kaikki, sillä sisälläni on riemu, jota ei -kukaan, ei mikään voi ikinä jähmetyttää! Tässä ilossa on maailma -voimaa!" - -He joivat teetä, istuivat pöydän ympärillä puoleen yöhön ja -keskustelivat sydämestä sydämeen sopusointuisesti elämästä, ihmisistä -ja tulevaisuudesta. - - - - -Sissin kuolema - - -Seuraavana aamuna, heti melkein Pavelin ja Andrein lähdettyä, koputti -Korsunova kovaa ovelle ja huusi nopeasti: "Isai on tapettu! Tulkaa -nopeaan!" - -Äiti vapisi, murhaajan nimi välähti hänen mieleensä. - -"Kuka sen teki?" kysyi hän nopeasti, heittäen ison liinan -hartioilleen. - -"Mies ei seiso siellä suremassa Isakia. Hän löi hänet maahan ja -pakeni!" - -Kadulla virkkoi Maria: "Nyt he alkavat taas nostaa melua ja etsiä -murhaajaa. Onpa hyvä, että väkenne olivat kotona viime yönä. Minä -voin sen todistaa. Minä kuljin tästä ohitse puoliyön jälkeen ja kun -kurkistin ikkunaan, näin teidät kaikki istumassa pöydän ympärillä." - -"Mitä te puhutte, Maria? Mitä ihmettä, kuka olisi voinut uneksia -sellaista heistä?" huudahti äiti pelolla. - -"Kukako hänet tappoi? Joku teidän joukostanne, tietysti!" virkkoi -Korsunova, pitäen sitä aivan luonnollisena. "Jokainen tietää että hän -vakoilee heitä." - -Äiti lakkasi hengittämästä ja laski kätensä sydämellensä. "Miksi te -sen teette? Älkää peljätkö! Kuka ikinä lienee ollutkin, saapi niittää -oman satonsa." - -Äiti kulki eteenpäin, kysymättä itseltään miksi hän meni, ja vavisten -Vyesovshchikovin puolesta. - -"Siinäpä se -- hän sen on tehnyt!" Mielensä oli kiintynyt yhteen -ainoaan aatokseen. - -Ei kaukana tehtaan lankusta, paikalla johon äskettäin rakennus oli -palanut poroksi, oli väkeä kerääntynyt, polkien hiilien päällä ja -tupruttaen pölyä ilmaan. Se sorisi ja hyrisi kuin joukko ampiaisia. -Joukossa oli useita naisia, paljo lapsia ja puotilaisia, kapakan -passari, poliiseja ja santarmi Petiin, pitkä vanha mies, villasella, -hopeisella parralla, ja rinnassa joitakuita kunniamerkkejä. - -Isai nojasi osaksi maahan, selkä palaneella pölkyllä, paljas päänsä -leväten oikean olkapään päällä, oikea kätensä housun taskussa ja -vasemman käden sormet maata puristaen. - -Äiti katsahti Isain kasvoihin. Yksi silmä oli ikään kuin -kiinnittänyt katseensa hattuun, joka oli maassa, molempien laiskasti -haaroitettujen reisien välissä. Suunsa oli puoliavoin kummastuksesta; -pieni, muuttunut ruumiinsa terävine päineen ja luisevine poskineen, -näytti lepäävän. Äiti risti silmänsä ja huokasi raskaasti. Isai oli -ollut hänestä vastenmielinen eläessään, mutta nyt tunsi hän hiljaista -sääliä häntä kohtaan. - -"Ei yhtään verta!" huomautti joku matalasti. "Hänet on nakattu maahan -nyrkin iskulla." - -Ivaava, pahansuopa ääni huusi kovaa: "He ovat tukkineet -päällekantajan suun. Se oli hänelle parahiksi!" - -Santarmi työnsi vaimot pois edestään, jotka olivat kerääntyneet -tiukasti ympärilleen, ja kysyi uhkaavalla äänellä: "Kuka se oli? Kuka -teki tämän huomion?" - -Ihmiset keräytyivät taas hänen eteensä, kun hän työnsi heitä syrjään. -Osa heistä kipasi kiireesti kantapäilleen ja jotkut puhkesivat -ivalliseen nauruun. - -Äiti meni kotiin. "Ei kukaan ole surullinen", mietti hän. Nikolain -leveä vartalo seisoi edessään kuin varjo, hänen kapeissa silmissänsä -oli kylmä, julma ilme ja hän väänsi oikeaa kättään aivan kuin olisi -se ollut vioittunut. - -Kun Pavel ja Andrei tulivat puoliselle, oli hänen ensimäinen -kysymyksensä: "No? Vangitsivatko he ketään Isain murhasta?" - -"Emme ole kuulleet siitä mitään", vastasi vähävenäläinen. - -Hän näki että he olivat molemmat alakuloisia ja synkkiä. - -"Eikö Nikolaita epäillä?" kyseli äiti edelleen matalalla äänellä. - -Pavel kiinnitti jäykän katseensa äitiin ja sanoi huomiolla: "Ei, -häntä ei epäillä. Häntä ei pidetä edes vähääkään tähän kuuluvana. Hän -on poissa paikkakunnalta; hän meni virran varrelle eilen, eikä ole -vielä sieltä palannut. Minä kyselin häntä." - -"Jumalan kiitos!" virkkoi äiti helpotuksen huokauksella. "Jumalan -kiitos!" - -Vähävenäläinen katsoi häneen ja painoi päänsä alas. - -"Hän makasi siinä", jatkoi äiti mietteissään, "ja näytti olevan -ikäänkuin ihmeissään, siltä näyttivät hänen kasvonsa. Eikä kukaan -sääli häntä; ei kukaan lausu yhtä hyvää sanaa hänestä. Hän on -sellainen pieni raukka, sellainen kurjalta näyttävä olento, kuten -särkynyt porsliinivati. Näytti kuin jos olisi hän kompastunut -johonkin ja kaatunut, siinä hän nyt makaa!" - -Päivällistä syödessä pudotti Pavel yhtäkkiä lusikkansa ja huudahti: -"Sitä minä en ymmärrä!" - -"Mitä?" kysyi vähävenäläinen, joka oli istunut pöydässä alakuloisena -ja äänettömänä. - -"Se on jo rumaa, että tapetaan eläviä olentoja syödäksemme. Mutta -pedon tappamisen -- villipedon -- sen minä käsitän. Luulen että -voisin tappaa ihmispedon, joka on muuttunut ihmiskunnan viholliseksi. -Mutta tappaa tuollaisen epämiellyttävän surkuteltavan olennon -- en -ymmärrä kuinka kukaan voi kohottaa kätensä tällaiseen tekoon!" - -Vähävenäläinen kohautti hartioitaan ja laski ne taas, virkkoen: "Hän -ei ollut vähemmän vaarallinen kuin jokin petoeläin." - -"Tiedän sen." - -"Me tapamme hyttysen, vaikka se imee vaan pikkusen vertamme," lisäsi -vähävenäläinen matalalla äänellä. - -"No niin, en sano siitä mitään. Tarkoitan vaan että se on niin -inhottavaa." - -"Mitäpä muuta voisi tehdä?" lisäsi Andrei, uudelleen kohauttaen -hartioitaan. - -Pitkän vaitiolon jälkeen kysyi Pavel: "Voisitko sinä tappaa -tuollaisen olennon?" - -Vähävenäläinen katsoi häneen pyöreine silminensä, vilkasi -surullisesti, mutta varmasti: "Omasta puolestani en haluaisi -koskettaa yhtään elävää olentoa. Mutta toverien takia, tarkoituksen -takia, kykenen vaikka mihin. Voisin myös murhata. Voisin murhata oman -poikani." - -"Oh, Andrjusha!" huudahti äiti hengittämättä. - -"Kuinka voipi ihminen sitä auttaa? Joskus tapahtuu että meidän -täytyy inhota jotain henkilöä, ainoastaan kiirehtiäksemme aikaa, -jolloin voisimme kiinnittää ihailumme toiseen henkilöön. Teidän -täytyy hävittää sellaiset, jotka estävät elämän edistyksen, jotka -myyvät ihmisolentoja rahan edestä, ostaaksensa rauhaa tahi kunniaa -itsellensä. Jos joku Judas seisoo rehellisten ihmisen tiellä, maaten -ja vaanien heitä pettääksensä, olisin silloin itse Judas, jollen -häntä hävittäisi. Se on synti, sanot? Mutta onko heillä, elämän -hallitsioilla, onko heillä minkäänlaista oikeutta pitää sotilaita -ja pyöveleitä, yleisiä paikkoja ja vankiloita, kuritushuoneita ja -kaikkea sitä rikoksellista julmuutta, jonka avulla he hankkivat -itsellensä tyyntä turvallisuutta ja mukavuutta? Jos joskus tapahtuu, -että minun pitää ottaa heidän ruoskansa omiin käsiini, mitä on minun -silloin tekeminen? Mitä, minä otan sen silloin omiin käsiini. En -suinkaan kieltäydy. He tappavat meitä kymmenittäin ja sadottain. -Se oikeuttaa minut nostamaan käteni ja lävähyttämään sillä yhtä -vihollisistani päähän, yhtä joukostaan, joka on tullut lähimmäs -minua, ja tekee itsensä välittömästi vihollismielisemmäksi elämän -tehtävälle. Tämä on ajatuksellista ja johdonmukaista; mutta minä -menen pois johdonmukaisuudesta joskus. Tiedän että heidän verensä -ei voi tuottaa seurauksia, tiedän että heidän verensä on kuivaa ja -hedelmätöntä! Totuus kasvaa hyvin ainoastaan maaperässä, jota on -höystetty runsaalla veremme sateella, ja heidän likainen verensä -menee hukkaan, jälkeä jättämättä. Tiedän sen! Mutta minä otan synnin -omille hartioilleni -- minä murhaan, jos katson sen tarpeelliseksi! -Puhun ainoastaan omalle itselleni, huomatkaa se. Minun murhani kuolee -kanssani! Minä en jää pilkuksi tulevaisuuteen. En tahraa ketään muuta -kuin oman itseni -- en ketään muuta kuin oman itseni." - -Hän asteli edestakaisin huoneessa, heiluttaen käsiänsä edessään, -kuin olisi hän leikannut jotakin ilmassa pois tieltään. Äiti katseli -häntä alakuloisesti ja pelolla. Hän tunsi että vähävenäläinen oli -kolahtanut johonkin ja että häntä kivisti. Vaaralliset ajatukset -murhaajasta pakenivat pois. Jos Vyesovshchikov ei ollut murhannut -Isaita, ei muutkaan Pavelin ystävät olleet sitä tehneet. Pavel -kuunteli vähävenäläisen puhetta painunein päin, ja Andrei jatkoi -itsepintaisesti yhä kasvavalla äänellä: "Eteenpäin marssissa -sattuu joskus, että teidän on mentävä omaa todellista itseänne -vastaan. Teidän täytyy olla valmis uhraamaan ihan kaikki -- oma -sydämenne ja kaikki muu. Kuolla asian eteen, antaa elämänne -- se on -yksinkertaista. Mutta anna enemmän! Anna se joka on rakkaampi kuin -koko elämäsi! Silloin näet tuon kasvun, joka kehittyy nopeasti ja on -rakkainta teille -- oman totuutenne!" - -Hän pysähtyi keskelle huonetta, kasvonsa kävivät kalpeiksi ja -silmänsä menivät puoliumpeen. Kohottaen kättänsä ja puistellen sitä, -alkoi hän hitaasti ja juhlallisella, vakuutuksen äänellä, täynnä -uskoa ja lujuutta: "Aika on tuleva, jolloin ihmiset miellyttävät -enemmän toisiansa, jolloin jokainen tulee olemaan tähtösenä toiselle, -ja jolloin jokainen kuuntelee toinen toistansa kuin soitantoa. -Vapaat ihmiset astelevat maan pinnalla, miehet, jotka ovat suuria -vapaudessansa; he tulevat astumaan avoimin sydämin ja kunkin sydän -on oleva puhdas kateudesta ja ahneudesta, ja sen vuoksi tulee koko -ihmiskunta olemaan ilman ilkeyttä, eikä mitään ole löytyvä, joka -eroittaisi sydämen järjestä. Silloin tulee elämä olemaan yksi ainoa -suuri palvelus ihmiselle. Hänen vartensa kohoaa jaloihin korkeuksiin --- sillä vapaalle ihmiselle ovat kaikki korkeudet saavutettavissa. -Silloin tulemme elämään totuudessa ja vapaudessa; ja ne lasketaan -paraimmiksi, jotka laajimmin syleilevät maailmaa sydämillään, ja -joitten rakkaus sitä kohtaan on oleva syvin; ne tulevat olemaan -paraimpia, jotka tulevat olemaan vapaimpia; sillä heissä on asuva -korkein kauneus. Silloin tulee elämä olemaan suurta, ja kansa tulee -olemaan suuri, joka elää tätä elämää." - -Hän pysähtyi ja oikasi itsensä. Sitte, heiluen edestakaisin kuten -kellon heiluri, lisäsi hän sydämensä pohjasta: "Siten, tätä elämää -varten, olen valmis kaikkeen! Revin sydämeni rinnastani, jos se on -tarpeellista, ja poljen sen omilla jaloillani!" - -Kasvonsa värisivät ja jäykistyivät mielenliikutuksesta, ja suuret, -raskaat kyyneleet alkoivat vieriä alas yksi toisensa jälkeen. - -Pavel kohotti päätään ja katseli häntä kalpein kasvoin sekä suurin -silmin. Äiti kohotti itsensä hieman pöydän ylitse tuntien että jotain -suurta oli kasvamassa ja väikkymässä hänen yläpuolellaan. - -"Mikä sinua vaivaa, Andrei?" kysyi Pavel lempeästi. - -Vähävenäläinen pudisti päätänsä, oikasi itsensä kuten viulunkieli, ja -virkkoi, äitiin katsoen: - -"Minä löin Isain!" - -Äiti nousi ja meni nopeasti hänen luokseen, vavisten koko -ruumiiltaan, ja tarttui hänen käsiinsä. Hän koetti vapauttaa oikean -kätensä, mutta äiti piteli sitä lujasti ja kuiskasi tulisesti: - -"Rakkaani, minun omani, oh! Se ei ole mitään -- ei mitään -- mitään, -Pasha! Andriushenka -- oh, mikä onnettomuus! Sinä kärsijä! Oma rakas -sydänkäpyseni!" - -"Vaiti, äiti", sopersi vähävenäläinen käheästi. "Kerron teille kuinka -se tapahtui." - -"Älä!" kuiskasi äiti, katsellen häntä kyynelsilmin. "Älä, Andriusha! -Se ei ole meidän asiamme; se kuuluu jumalalle!" - -Pavel asteli hitaasti hänen luokseen, katsellen toveriinsa kyynelten -kostuttamin silmin. Hän oli kalpea ja huulensa vapisivat. Omituisesti -hymyillen virkkoi hän lempeästi ja hitaasti: "Tule, anna minulle -kätesi, Andrei. Haluan puristaa kättä kanssasi. Toden totta, Andrei, -käsitän kuinka vaikeata se on sinulle!" - -"Odota!" virkkoi vähävenäläinen heihin katsomatta, pudistaen -päätänsä, ja irroittaen itsensä heidän käsistään. Kun hän onnistui -irtauttamaan oikean kätensä äidin kädestä, otti Pavel sen ja puristi -sitä kiihkeästi. - -"Ja sinä haluat kertoa, että murhasit tuon miehen?" virkkoi äiti. -"Ei, _sinä_ et sitä tehnyt! Jos näkisin sen omin silmin, en voisi -sitä uskoa." - -"Vaikene, Andrei! Äiti on oikeassa. Tämä tapahtuma on meidän -tuomiomme ulkopuolella." - -Puristaen yhdellä kädellään Andrein kättä, asetti hän toisen hänen -olkapäälleen, aivan kuin olisi halunnut seisauttaa hänen ruumistansa -vapisemasta. Vähävenäläinen taivutti päätänsä hänen puoleensa ja -virkkoi murtuneella, tuskaisella äänellä: "Tiedäthän, Pavel, etten -sitä tarkoittanut. Se tapahtui kun sinä kuljit edellä, ja minä jäin -jälemmä Ivan Gusevin kanssa. Isai tuli nurkan takaa ja pysähtyi meitä -katsomaan, hymähtäen meille. Ivan kulki pois kotiinsa ja minä menin -tehdasta kohti -- Isai rinnallani!" Andrei pysähtyi, huokasi syvään -ja jatkoi: "Ei kukaan ole vielä ikinä minua niin rumasti loukannut -kuin tuo koira!" - -Äiti veti vähävenäläistä käsistä pöytää kohti, sysäsi häntä, ja -onnistui vihdoin pakoittamaan hänet tuolille istumaan. Hän istui itse -likitysten, hartia hartiaa vasten. Pavel seisoi heidän edessään, -pitäen Andrein kättä omassaan ja puristaen sitä. - -"Ymmärrän kuinka vaikeaa se on sinulle", hän virkkoi. - -"Hän sanoi minulle, että he tuntevat meidät kaikki, että me olemme -santarmien listalla, ja että meidät nipistetään ennen toukokuun -ensi päivää. En vastannut, vaan nauroin, vaikka vereni kiehui. Hän -rupesi minulle kertomaan että olin niin älykäs toveri, ja ettei minun -pitäisi kulkea sitä tietä millä olin, mutta että minun tulisi enemmän ---" - -Vähävenäläinen pysähtyi, pyyhki kasvojaan oikealla kädellään, pudisti -päätään ja kuiva lävähdys välähti hänen silmissään. - -"Minä ymmärrän!" virkkoi Pavel. - -"Niin, hän sanoi että minun pitäisi enemmän mennä lain kätyriksi." -Vähävenäläinen huiskutti puristettua nyrkkiänsä. "Lain kätyriksi! --- kirottu kappale!" sähisi hän hampaittensa välistä. "Olisi -ollut parempi jos hän olisi lyönyt minua vasten naamaa; se olisi -tuntunut minusta helpommalta, ja olisi ollut parempi kenties hänelle -myös! Mutta kun hän sylki likaisen ajatuksensa sydämeeni tuolla -inhoittavalla tavalla, en saattanut sitä kestää!" - -Andrei tempasi kätensä suonenvedon tapaisesti Pavelin kädestä, -ja virkkoi käheämmin, inhon tunne kasvoillaan: "Minä läimäytin -nyrkistäni hänelle takaiskun tällaisen, alaspäin ja viistoon, ja -kävelin edelleen tietäni. En edes pysähtynyt häntä katsomaan. Kuulin -hänen kaatuvan. Hän tömähti maahan ja jäi äänettömäksi. En uneksinut -mistään taposta. Kuljin rauhallisesti, niinkuin en olisi tehnyt muuta -kuin potkaissut sammakkoa jalallani. Ja sitte -- mitä tämä kaikki -merkitsee? Minä jo aloin työtäni, kun kuulen heidän huutavan: 'Isai -on murhattu!' En edes uskonut sitä, mutta käteni kävi voimattomaksi --- ja minä en oikein kyennyt sillä työskentelemään. Se ei pakottanut, -mutta tuntui käyneen lyhemmäksi." Hän katseli kättänsä katuvasti -ja sanoi: "Otaksun ettei koko elämäni riitä pesemään pois likaista -tahraa siitä." - -"Jos vaan sydämesi on puhdas, rakas poikani!" virkkoi äiti lempeästi, -purskahtaen kyyneleihin. - -"En katso itseäni syylliseksi, en, en katso!" virkkoi vähävenäläinen -päättävästi. "Mutta minua inhottaa. Minua inhottaa kantaa sellaista -tahraa sielussani. Se ei ollut tarpeellista. Siihen ei ollut -välttämätöntä pakkoa." - -"Mitä aiot tehdä?" virkkoi Pavel, katsellen häntä epäröivästi. - -"Mitäkö minä teen?" kertasi vähävenäläinen miettivästi, painaen -päänsä. Sitte, katsahtaen ylös, virkkoi hän hymyten: "Tietysti en -pelkää tunnustaa, että minä hänet löin. Mutta minua hävettää sitä -sanoa. Minua hävettää mennä vankilaan, vieläpä kuritushuoneeseen, -kenties, sellaisesta -- joutavasta. Mutta jos jotakuta muuta -ahdistetaan hänen murhastaan, menen ja tunnustan. Mutta muutoin -menköön kaikki niinkuin menee itsestään -- minä en voi!" - -Hän heilutti käsiänsä, nousi ylös ja kertasi: "En voi! Minua -hävettää!" - -Tehtaan pilli puhalsi. Vähävenäläinen kuunteli kallella päin sen -vonkuvaa ulvontaa, ja pudistellen itseänsä virkkoi: "En mene työhön -nyt." - -"Enkä minä", virkkoi Pavel. - -"Menen saunaan", virkkoi vähävenäläinen nauraen. Hän valmisteli -itseänsä kaikessa hiljaisuudessa ja asteli pois, synkkänä ja -pahoillaan. - -Äiti seurasi häntä osanottavalla katseella. - -"Sano mitä sanot, Pasha, en saata häntä uskoa! Ja vaikkapa -uskoisinkin, en soimaisi häntä. Ei, en soimaisi. Tiedän että on -synti tappaa joku ihminen; uskon jumalaan ja herraan Jeesukseen -Kristukseen, mutta en sittekään usko Andreita syylliseksi. Olen -pahoillani Isain tähden. Hän oli sellainen pieni kääpiö. Siellä -makaa hän kummastuneena. Katsoessani häntä juolahti mieleeni -hänen uhkauksensa hirttää teidät, enkä kuitenkaan tuntenut vihaa -häntä kohtaan, enkä iloa hänen kuolemastaan. Tunsin itseni hyvin -surulliseksi. Mutta kun nyt tiedän kenen kädestä hän sai kuoleman, en -edes sure häntä enää." - -Pavel ei ollut kuullut hänen puhettaan. Astellen hitaasti painetuin -päin edestakasin huoneessa, virkkoi hän miettivästi ja epätoivoisella -äänellä: "Andrei ei anna sitä anteeksi itselleen! Siinä on nyt elämä, -äiti. Näette mihin asemaan ihmiset ovat pakotetut toisiaan kohtaan. -Ette haluaisi, mutta teidän täytyy lyödä! Ja ketä? Sellaista avutonta -olentoa, joka on vielä enemmän surkuteltava sentähden että hän on -typerä. Poliisi, santarmit, sissit -- ovat kaikki vihollisiamme, ja -kuitenkin ovat he samanlaista väkeä kuin mekin; heidän verensä on -imetty heistä samalla tavalla kuin meidän, eikä heitä pidetä enemmän -ihmisinä kuin meitäkään. Niin on asia. Mutta hallitus on asettanut -yhden osan kansaa toista osaa vastaan, sokaisten heidät pelolla, -sitoen heidät käsistä ja jaloista, pusertaen heitä, kuivaten heidän -verensä, käyttäen toisia heistä kalikoina toisia vastaan. He ovat -muuttaneet miehet aseiksi, ruoskiksi ja kiviksi, ja kutsuneet sitä -sivistykseksi, hallitukseksi. - -"Se on rikos, äiti! Hirvittävä rikos on murhata miljoonia -ihmisiä, miljoonia sieluja! Ymmärräthän -- he murhaavat sieluja! -Näette eroituksen heidän ja meidän välillä. Andrei murhasi -taitamattomuudesta; häntä ilettää, hävettää, hän on kipeä ja -pääasiallisesti häntä inhottaa! Mutta he murhaavat tuhansia -kylmäverisesti, ilman tunnonvaivoja, ilman sääliä, ilman sydämen -kouristusta. He tappavat riemulla ja ihastuksella. Ja miksi? He -rutistavat jokaisen ja kaikki kuoliaiksi oikeastaan sentähden, -että tuntisivat rakennuksensa ainekset lujiksi ja turvallisiksi, -huonekalunsa, hopeansa, kultansa, arvottomat paperinsa -- ja kaiken -halpa-arvoisen roskan, joka antaa heille vallan kansan ylitse. -Ajattele, se ei ole heidän omalle itsellensä, heidän persoonallensa, -jonka vuoksi he suojelevat siten itseänsä, murhien ja sielujen -tallaamisen avulla -- mutta he tekevät sitä varjellaksensa -rikkauksiansa, omaisuuttansa. He eivät suojele itseänsä sisältä päin, -vaan ulkoa päin." - -Porstuasta kuului meluavaa kopinaa. Molemmat säpsähtivät ja -katsahtivat toisiinsa. - -"Jos se on poliisi, joka etsii Andreita --" kuiskasi Pavel. - -"Silloin minä en tiedä mitään -- en mitään!" kuiskasi äiti vastaan. -"Oi, jumala!" - - - - -Viesti kedoilta - - -Ovi avautui hitaasti, ja kumartuen kömpi Rybin esille raskaasti. - -Hän oli puettu lyhyeen turkkiin, täynnä tervapilkkuja, pari kintaita -pisti esille vyöstä ja päänsä oli peitetty karvaisella luuhkanalla. - -"Voitteko hyvin? Ovatko he päästäneet sinut, Pavel, pois vankeudesta? -Entäs te, Nilovna, mitenkä te voitte?" hymyili hän leveästi, näyttäen -valkoiset hammasrivinsä. Äänensä oli käynyt soinnukkaammaksi, ja -partansa oli vallan vesoittunut yltympäri kasvojaan. - -Äiti riensi hänen luokseen iloisesti tervehtien, puristaen hänen -leveää, mustaa kättänsä, ja vetäen nenäänsä väkevää tervan hajua -virkkoi: "Mitä, tekö se olette? Kuinka iloinen olen teidät -nähdessäni!" - -Pavel hymyili ja virkkoi: "Sinä näytät oivalliselta mushikalta [= -talonpoika]." - -Riisuen hitaasti turkkinsa ja tammeensa, virkkoi Rybin: "Niin, minä -rupesin mushikaksi jälleen. Sinä muodostut vähitellen herrasmieheksi, -ja minä päin vastoin. Niinpä niin!" - -"Haluatteko teetä?" kysyi äiti. - -"Kyllä, aivan halusta, ja otan myös siemauksen viinaa; ja jos annatte -minulle jotain syötävää, en myöskään pane vastaan. Olen enemmän kuin -iloinen teidät nähdessäni, niin olenkin!" - -"No, kuinka huristaa maailma kanssasi, Mihail Ivanovitch?" kyseli -Pavel, asettuen istumaan häntä vastapäätä. - -"No mitäpäs. Varsin hyvin. Minä majoituin Edilgeyeviin. Oletteko -koskaan kuulleet Edilgeyevistä? Se on aika kyläkunta. Siellä on -kahdet markkinat vuosittain ja yli kaksi tuhatta asukasta. Asujamet -ovat ilkeätä roistokansaa. Ei heillä ole maita lainkaan. Koko alue -on jaettu pieniin nelijöinhin. Maaperä kehnoa. Sitouduin työhön -eräälle verenimijälle talolliselle. Niitä on siellä yhtä runsaasti -kuin kärpäsiä raadon ympärillä. Me teemme tervaa ja poltamme hiiliä. -Saan neljä kertaa vähemmän palkkaa siellä kuin sain täällä, ja katkon -selkäpiitäni kaksi vertaa enemmän. Niinhän se on. Meitä on siellä -seitsemän, jotka raadamme samalle verenimijälle. He ovat kaikki -nuoria kuin heinät ja kaikki paikkakuntalaisia, paitsi minua. Kaikki -osaavat he lukea ja kirjoittaa. Eräs toveri, Jefim, on hurja, äkäinen -sielu!" - -"Puhutteletteko heitä?" kysyi Pavel huvitettuna. - -"En ainakaan tuki suutani. Tiedäthän että minulla oli kaikki -lentolehdet muassani. Minä keräsin ne kaikki tarkasti mukaani täältä --- kolmekymmentä neljä erilajia. Mutta minä kannan kiellettyä -kirjallisuutta suurella varovaisuudella Raamatun kansien sisällä, -joka on pyhän synodin painattama, ja johon on helppo uskoa!" Hän -viittasi merkitsevästi Pavelille ja jatkoi: "Mutta siinä kyllin! Olen -tullut tänne kirjoja hakemaan. Jefim on täällä myös. Me kuljetimme -tervaa; ja me käännyimme syrjään, voidakseni pistäytyä luonanne. -Te tukitte minut kirjoja täpötäyteen, kunnes Jefim tulee. Hän ei -tarvitse tietää liian paljon." - -"Äiti", virkkoi Pavel, "mene ja hae muutamia kirjoja! He tietävät -kyllä minkälaisia antavat. Sano että ne menevät metsäkylille." - -"Kyllä, kyllä! Samovaari on valmis tuossa paikassa ja sitte menen." - -"Te olette yhtyneet myös tähän liikkeeseen, Nilovna?" kysäsi Rybin -hymyillen. "Sepä hyvä. Meillä on paljon halukkaita lukijoita. Siellä -on eräs opettaja, joka herättää heissä lukuhalua. Hän on kelpo mies, -sanovat he, vaikka hän kuuluu papistoon. Meillä on myös naisopettaja, -joka asuu seitsemän virstaa kylästä loitolla. Mutta he eivät levitä -kiellettyä kirjallisuutta; he ovat 'laki' ja 'järjestys' ihmisiä, -jotka ovat täynnä pelkoa. Mutta minä haluan kiellettyjä kirjoja, -teräviä, hiottuja kirjoja. Minä pujottelen niitä heidän sormiensa -lomitse. Kun poliisikomisarjus tahi pappi näkee että ne ovat -laittomia kirjoja, ajattelevat he että opettajat levittävät niitä. Ja -sillä välin minä olenkin niiden takana." - -Pavel nousi, ja kävellen edestakaisin, virkkoi moittivasti: - -"Me annamme sinulle kirjat, mutta mitä aiot tehdä, ei ole oikein, -Mihail Ivanovitch." - -"Miksi ei se olisi oikein?" kysyi Rybin, avaten silmänsä, suuriksi -hämmästyksestä. - -"Sinun itsesi pitäisi vastata siitä, mitä teet. Ei ole oikein jos -järjestää asiat siten, että toiset joutuvat niistä kärsimään mitä -itse olet tehnyt." Pavelin ääni oli kova. - -Rybin katseli maahan, pudisti päätänsä ja virkkoi: - -"En ymmärrä sinua." - -"Jos opettajia epäillään kiellettyjen kirjojen jakajiksi, luuletko -että heitä ei panna vankeuteen?" - -"Mikä omituinen mies sinä olet!" virkkoi Rybin hymyillen, pyyhkien -kättä polveensa. "Kuka epäilisi minua, mushikkaa, sellaisista -toimista? Mistä lähtee lentokirjat? Valistuneilta, tietysti ja he -saavat niistä vastata." - -Äiti tunsi ettei Pavel käsittänyt Rybiniä, ja hän huomasi kuinka -hänen katseensa jo muuttui -- joka oli suuttumisen merkki. Sentähden -sekaantui hän keskusteluun varovaisella pehmeällä äänellä: "Mihail -Ivanovitch haluaa järjestää kaikki niin, että hän saapi edelleen -jatkaa työtään valistuksen eteen, ja että toisten pitää kärsiä siitä -rangaistus." - -"Aivan niin!" virkkoi Rybin, pyyhkien partaansa. - -"Äiti", kysyi Pavel kuivasti, "otaksutaan että esim. Andrei tekee -jotakin selkäni takana, ja minut pantaisiin siitä syystä vankeuteen, -mitä sanoisit siitä?" - -Äiti säpsähti, katsoi poikaansa hämillään ja virkkoi, pudistaen -päätään kieltävästi: "Mitä, olisiko mahdollista menetellä sillä -tavoin toveria kohtaan?" - -"Aha! Niin!" venytti Rybin. "Minä ymmärrän, Pavel." Ja koomillisella -liikkeellä äitiä kohti, jatkoi hän: - -"Tämä on arkaluontoinen asia, äiti." Ja kääntyen Pavelin puoleen, -lausui hän tuomarin ääntä matkien: "Ajatuksesi tästä asiasta ovat -hyvin viheriäisiä, toveri. Salatussa työssä ei ole mitään kunniaa. -Ajattele! Ensinnä he panevat vankeuteen henkilöitä, joilta he -löytävät kirjoja, eikä opettajia. Se on numero yksi! Toiseksi, -vaikkapa opettajat antavat kansalle ainoastaan laillisia kirjoja -lukea, tiedät, että ne sisältävät kiellettyjä asioita yhtä hyvin kuin -laittomat kirjat, ne vaan ovat puetut eri kielenmuotoon; totuudet -ovat niissä harvemmat. Tämä on numero kaksi. Haluan sanoa, että -opettajat tahtovat samaa kuin minäkin: he vaan kulkevat syrjäteitä, -jota vastoin minä kuljen leveää maantietä. Ja kolmanneksi, veli, -mitä on minulla niiden kanssa tekemistä? Kuinka saatan minä, -jalkapatikassa kulkija kehittää ystävyyttä hevosenseljässä ajajan -kanssa? Toista mushikkaa kohtaan en mahdollisesti niin menettelisi; -mutta nämä, joista toinen on pappi, toinen maatilan omistajan tytär, -miksi he tahtovat valistaa kansaa, sitä en ymmärrä. Heidän ihanteensa -ovat hallituksen miesten, enkä minä niitä ymmärrä. Mitä itse teen, -sen ymmärrän, mutta mihin he pyrkivät, en voi sanoa. Tuhansia vuosia -ovat he pysytelleet herrojensa asianajajina ja ovat ryöstäneet ja -nylkeneet mushikan nahkan; ja äkkiä heräävät he ja haluavat avata -talonpoikain silmät. En ole mies mistään satukirjasta, veli, ja -tämä kuuluu aivan sadun tapaiselta. Senpä vuoksi en voi kiinnittää -huomiotani heihin. Herrojen keinot tuntuvat minusta vierailta." - -"Löytyy sellaisia herroja", virkkoi äiti, muistellen mielessään -joitakin tunnettuja kasvoja, "jotka kuolevat kansan tähden, ja -antavat kiusata itseänsä koko ikänsä vankeudessa." - -Rybin kohautti jalkaansa synkkänä ja voimakkaana. - -"Neljäkymmentä viisi vuotta kuljin tehtaasta tehtaaseen. Sitte -menin kylään taas, katselin ympärilleni, ja huomasin etten voinut -enää elää sillä tavoin! Ymmärrättekö? En voi. Te elätte täällä, -ettekä tiedä mitään nälästä ettekä muusta kurjuudesta. Nälkä seuraa -ihmistä koko ikänsä kuten varjo, eikä hänellä ole toivoa leivästä, ei -toivon hiventä! Nälkä turmelee ihmisten sielut; jo pelkkä ihmishaamu -muuttuu melkein tuntemattomaksi. He eivät elä, vaan he märkänevät -hirvittävään, auttamattomaan puutteeseen. Ja heidän ympärillänsä -vaakkuvat hallituksen viranomaiset kuin korpit, katsellen olisiko -murenta edes heille jäänyt. Ja jos he näkevät murusen, sieppaavat -he sen ahnaasti, ja antavat teille vielä läimäyksen vasten naamaa -kaupanpäälle. Minä kannan sisälläni kansani kärsimät vääryydet ja -sortajan vihan. Tunnen näiden vääryyksien alituisesti viiltävän -sydäntäni kuin veitsi." - -Otsastansa kihisi hikipisaroita; hän pudisti hartioitansa ja taipui -hitaasti Pavelin puoleen laskien vapisevan kätensä hänen olkapäälleen. - -"Anna minulle apuasi. Anna minulle kirjoja -- sellaisia kirjoja, -joita luettuansa mies ei enää saa rauhaa. Aseta kirjava iilimato -hänen aivoihinsa. Sano noille kaupunkilaisille, jotka teille -kirjoittavat, että kirjoittaisivat myös metsäkyläläisille. Lukekoot -he sellaisia polttavia totuuksia, jotka panevat koko kyläkunnan -kiehumaan, niin että ihmiset ovat valmiit rientämään, vieläpä -kuolemaansakin." - -Hän kohotti kätensä, ja pannen tunnetta joka sanaan, virkkoi -käheästi: "Antaa kuoleman niittää kuolemaa. Kuolla on helppoa -- -mutta herätköön kansa kuolemastaan elämään! Se on eri asia! Herätkööt -he!" - -Kyökin ovi avautui ja joku astui sisälle. - -"Se on Jefim", virkkoi Rybin, katsellen kyökkiin. "Tule tänne, Jefim. -Ja mitä sinuun tulee, Pavel, ajattele! Ajattele hyvin paljon! Löytyy -paljon, joka sietää miettimistä. Tämä on nyt Jefim. Ja tämän miehen -nimi on Pavel. Olen kertonut sinulle hänestä." - -Pavelin edessä seisoi vaaleatukkainen, leveänaamainen, roteva -nuorukainen, puettuna lyhkäseen turkkiin, pidellen lakkiansa molemmin -käsin ja katsellen häneen silmänurkistaan. - -"Kuinka voitte?" kysyi hän painuneella äänellä, puristaen kättä -Pavelin kanssa ja silitellen kiharatukkaansa molemmin käsin. Hän -katseli ympäri huoneen, hoksasi heti kirjahyllyn ja asteli sen luokse -hitaasti. - -"Meni suoraan niiden luo!" virkkoi Rybin. - -Jefim alkoi tarkastaa kirjoja, ja virkkoi: - -"Kuinka paljo täällä on lukemista! Mutta otaksun ettei teillä ole -täällä paljoa aikaa niiden lukemiseen. Alhaalla metsäkylillä on -enemmän aikaa lukuun." - -"Mutta vähemmin halua, vai miten?" - -"Vähemmänkö halua? Eikö mitä, heillä on halua myös", vastasi -nuorukainen, poskeansa hangaten. "Nyt on sellainen aika, että jos -ette ajattele, on teidän parempi maata tönkkänä ja kuolla. Mutta -ihmiset eivät tahdo kuolla; ja sentähden ovat he alkaneet tehdä työtä -aivoillansa. 'Geologia' -- mitä se on?" - -Pavel selitti. - -"Me emme sitä tarvitse!" virkkoi Jefim, asettaen kirjat takaisin -hyllylle. - -Rybin huokasi kuuluvasti ja virkkoi: "Talonpoika ei ole halukas -tietämään mistä maa on tullut, vaan mieluummin minne se on mennyt, -kuinka se on kaapattu pois jalkojen alta herrojen kautta. Hän antaa -palttua josko maa on kiinnitetty johonkin, tai jos se liikkuu -- -sillä ei ole väliä -- saatte ripustaa sen nuorasta riippumaan, jos -haluatte, jos se vaan hänet elättää; saatte naulata sen kiinni -taivaankanteen, jos se vaan antaa hänelle tarpeeksi ruokaa." - -"Orjuuden historia", luki Jefim taas, ja kysyi Pavelilta: "Onko se -meistä?" - -"Se sisältää myös Venäjän orjuuden", virkkoi Pavel, antaen hänelle -toisen kirjan. Jefim otti sen, käänteli sitä, ja pannen pois, virkkoi -tyynesti: - -"Se ei ole tämänpäiväisiä." - -"Onko teillä maata itsellänne?" kyseli Pavel. - -"Niin meillä? On, on niin! Meitä on kolme veljestä, ja meidän -kunkin osa on noin kymmenen ja puoli eekeriä -- kaikki santaa -- -kelpaa mainiosti vasken kiilloittamiseksi, mutta on kehnoa leivän -kasvattamiseksi." Hetkisen vaiettuaan jatkoi hän: "Minä vapautin -itseni maasta. Mitä se hyödyttää? Se vaan sitoo kädet. Tämä on neljäs -vuosi, jolloin olen ollut vieraassa työssä. Tänä syksynä pitää minun -mennä sotapalvelukseen. Setä Mihail sanoo: 'Älä mene! Sotamiehiä -lähetetään kurittamaan omaa kansaa.' Kuitenkin luulen että menen. -Armeijassa olivat Stepan Timofejevitch, Razin ja Pugatchev. Aika on -tullut, jolloin siitä on saatava loppu. Ettekö ajattele niin?" kysyi -hän katsellen terävästi Paveliin. - -"Niin, aika on tullut." Vastausta seurasi hymy. "Mutta se on vaikeaa. -Teidän täytyy tietää mitä te sanotte sotilaille ja kuinka sen -sanotte." - -Andrei tuli punaisena, hikisenä ja alakuloisena. Hän puristi -Jefimin kättä sanattomana, istui alas Rybinin rinnalle, ja hymyili -katsellessansa häneen. - -"Oletteko tekin työmies?" kysyi Jefim, nyökäten päällään -vähävenäläiseen päin. - -"Olen", vastasi Andrei. "Miksi?" - -"Teillä on terävät luut; talonpoikain luut ovat pyöreämmät." - -"Talonpoika pysyy vakavammin jaloillaan", selitti Rybin. "Hän tuntee -maan jalkainsa alla, vaikkei hän sitä omista. Mutta tehtaan työmies -on kuten lintu. Hänellä ei ole kotia. Tänään on hän täällä, huomenna -siellä. Ei yksin vaimonsakaan kykene sitomaan häntä samalle paikalle. -Pienimmästäkin loukkauksesta -- hyvästi, rakkaani! ja pois hän menee -katselemaan jotakin parempaa. Mutta talonpoika haluaa parantaa -olojansa juuri siinä missä hän on, liikahtamatta tuumaakaan. Tuossa -tulee äiti!" Ja Rybin meni keittiöön. - -Jefim lähestyi Pavelia ja kysyi hämillään: "Kenties annatte minulle -jonkun kirjan?" - -"Tietysti." - -Talonpojan silmät säihkyivät ahneesti, ja hän virkkoi nopeasti: "Minä -lähetän sen takaisin. Jotkut meikäläisistä kuljettavat tervaa, ei -kaukana täältä. He tuovat sen teille minun edestäni. Kiitos teille -tästä! Nykymaailman aikaan on hyvä kirja kuin kynttilä pimeässä yössä -meille." - -Rybin, joka jo oli pukeutunut turkkiinsa ja pannut vyön vyöllensä, -tuli sisälle, virkkoen Jefimille: - -"Tule, nyt on aika mennä." - -"Nyt minulla on jotain lukemista!" huudahti Jefim, osottaen kirjaa ja -hymyillen sielussaan. Kun hän oli mennyt, virkkoi Pavel vilkkaasti, -kääntyen Andrein päin: "Huomasitko noita miehiä?" - -"Ky-yllä!" virkkoi vähävenäläinen hitaasti. "He ovat kuten pilvet -auringonlaskussa -- paksut, tummat pilvet, vyöryen hitaasti." - -"Olen pahoillani, ettet ollut täällä", virkkoi Pavel Andreille, joka -istui pöydän päässä, silmäillen synkästi teelasiaan. "Olisit saanut -nähdä sydänten näytelmää. Sinä aina puhut sydämestä. Rybin oli kuin -höyrypannu; hän kiihotti minua ja musersi minut. En kyennyt edes -vastaamaan. Kuinka paljon hänessä on epäilystä ihmisiin, ja kuinka -huokeiksi hän heidät arvostelee! Äiti on oikeassa. Tuolla miehellä on -kauhistuttavaa voimaa sisällään." - -"Huomasin sen", vastasi vähävenäläinen kolkosti. "He ovat -myrkyttäneet kansamme. Kun talonpojat kerran nousevat kapinaan, -myllistävät he ihan kaikkityyni! He tarvitsevat silkoista maata, ja -he tasoittavat sen, repien kaikki maan tasalle." Hän puhui hitaasti, -ja selvää oli, että hänen mielensä oli jossakin. - -Useita päiviä myöhemmin, tuli Vyesovshchikov sisälle, yhtä -siivottomana, yhtä huolimattomana ja yhtä suurena suustansa, kuin -koskaan ennen. - -"Ettekö ole kuulleet kuka on murhannut Isain?" Hän pysähytti kömpelön -kävelemisensä, kääntyäksensä Paveliin. - -"Emme!" virkkoi Pavel lyhyesti. - -"Siinä oli mies, joka ei ollut mikään maitomaksa", rehenteli hän. "Ja -minä kun aina valmistin itseäni siihen toimeen. Se oli teko -- juuri -minulle sopiva!" - -"Älä löpise joutavia, Nikolai", virkkoi Pavel ystävällisellä äänellä. - -"Mutta kun minä en kelpaa muihin kuin juuri sellaisiin töihin kuin -tämä oli!" virkkoi Nikolai, hartioitansa kohauttaen. "Minä ajattelen -ja ajattelen, missä mahtaisi minun paikkani olla maailmassa. Mutta -minulle ei löydy mitään sijaa! Ihmiset vaativat että heistä puhutaan, -enkä minä osaa. Näen kaikki, ymmärrän myös ihmisten heikot puolet -ja heidän vääryytensä, mutta en osaa pukea ajatuksiani sanoihin, -minun sieluni on mykkä." Hän asteli Pavelin luokse painunein päin; -ja raappien kynsillään pöytää, virkkoi: "Anna minulle jotain kovaa -työtä, toveri. En voi elää tätä elämää enää kauempaa. Se on niin -järjetöntä, niin hyödytöntä. Te kaikki työskentelette liitossa, ja -minä näen sen kasvavan, mutta tunnen itseni olevan sen ulkopuolella. -Minä laahaan vaan pölkkyjä ja tukkia. Onko mahdollista että ihminen -voipi elää ikänsä vaan kiskoaksensa lankkuja ja lautoja? Anna minulle -jotain kovaa työtä." - -Uutimien takaa kuului vähävenäläisen ääni: "Nikolai, minä opetin -sinulle kirjainten latomista, ja sinusta tulee meille latoja. Eikö -niin?" - -Nikolai meni hänen luokseen, sanoen: "Jos opetat minulle sitä, annan -sinulle puukkoni:" - -"Mene paholaisen luokse veitsinesi!" huudahti vähävenäläinen nauraen. - -"Se on hyvä veitsi", intti Nikolai. Pavelia nauratti myös. - -Vyesovshchikov pysähtyi keskelle laattiaa ja kysyi: "Nauratteko -minulle?" - -"Tietysti!" vastasi vähävenäläinen, hypähtäen ylös vuoteelta. "Minä -sanon sinulle jotakin! Lähtekäämme kävelemään ulos kadulle. Ilta on -ihana, siellä on kirkas kuutamo. Menkäämme!" - -"Mennään vaan!" virkkoi Pavel. - -"Ja minä lähden kanssanne!" selitti Nikolai. "Minä haluan kuulla -nauruasi, vähävenäläinen." - -"Ja minä haluan kuulla kuinka sinä lupaat lahjoja", vastasi -vähävenäläinen, hymyillen. - -Päivät vierivät niin nopeasti peräkkäin, että äiti ei ennättänyt -paljon ajatella Vapunpäivän lähenemisestä. Ainoastaan öillä, kun hän -oli väsyneenä touhusta ja hälinästä, meni hän levolle, näännyksissä, -ja silloin alkoi hänen sydämensä pakottaa. - -"Oi, hyväinen aika! Kun se menisi pian ohitse!" - -Aamun koitossa, kun tehtaan pilli puhalsi, silloin Pavel ja -vähävenäläinen härppivät nopeasti teensä, ja menivät työhön, jättäen -tusinan pieniä toimituksia äidin huoleksi. Koko päivän pitkän hyöri -ja pyöri hän kuin orava häkkärän ympärillä, valmisti päivällisen, ja -keitti sinipunervaa gelatinia ja liimaa julistuksia varten. Joitakin -henkilöitä saattoi käydä, jättää kirjeitä Pavelille annettaviksi, ja -sitte hävitä, tartuttaen häneen kiihkoansa. - -Tehtaalle ilmestyi nyt aivan kuin loitsittuina lentolehtisiä, -joissa pyydettiin kaikkia työmiehiä viettämään yhdessä ensimmäistä -päivää toukokuuta. Joka aamu saattoi poliisi käydä ympäri kylää, -kiroten, repien alas ja raappien pois sinipunervia lappuja aidoista. -Puolenpäivän aikaan saattoivat nämä lappuset lennellä uudelleen -pitkin katuja, kierien ohikulkijoiden jalkoihin. Kaupungista -tuotettiin vakoojia seisomaan katujen kulmissa ja varovaisesti -tarkastamaan jokaista työmiestä, joka tuli päivälliselle, ja palasi -taas tehtaaseen. Jokaista huvitti poliisien voimattomuus. - -Pavel ja Andrei menivät tuskin koskaan maata. He tulivat kotiin -juuri vähää ennen kuin tehtaan pilli kutsui työhön, väsyneinä, -äänet sorruksissa ja kalpeina. Äiti tiesi että he pitivät kokouksia -metsässä ja suolla; että komppanioittain ratsupoliiseja kierteli -kylää, että vakoojia mateli kaikkialla, pidättäen ja tutkien -tehtaassa jokaista työmiestä, hajoittaen joukkoja ja joskus vangiten -jonkun. Joskus ajatteli hän että vangitseminen olisi heille paras -pelastus. - -Omituista kyllä, lakkasivat tutkimukset Isain murhasta yhtäkkiä. -Kahtena päivänä kyseli paikallinen poliisi ihmisiltä yhtä ja toista, -kuulustellen noin kymmentä miestä, mutta kadotti lopulta kaiken -halunsa siihen. - -Maria Korsunova, leperrellessänsä äidin kanssa, kertoi poliisin -arveluita, sillä hän laverteli hänen kanssansa yhtä tuttavallisesti, -kuin kenenkä muun kanssa tahansa. - -"Kuinka olisi mahdollista löytää syyllistä? Samana aamuna kohtasi -Isaita ainakin sata työmiestä, joista ainakin yhdeksänkymmentä -olisi voinut antaa hänelle iskun. Näinä kahdeksana vuotena on hän -sapettanut jokaista." - -Vähävenäläinen muuttui melkoisesti. Kasvonsa tulivat kuopalle; -silmäluomensa muuttuivat raskaiksi ja riippuivat hänen pyöreitten -silmiensä ylitse, peittäen ne puoliksi. Hymynsä läksivät -vastenmielisesti, ja kaksi ohkaista ryppyä ilmestyi nenästä -suupieliin. Hän puhui vähemmän, ja melkein vaan jokapäiväisiä -asioita; mutta toiselta puolen paloi hän yhä enemmän innokasta tulta, -ja hän innostutti kuulijansa huumaavilla sanoillansa valoisasta -tulevaisuudesta, kirkkaasta, kauniista juhlapäivästä, jolloin he -kunnioittaen viettäisivät vapauden ja järjen riemupäivää. Kuunnellen -hänen sanojansa, tunsi äiti että hän oli kulkenut kauemma kuin -kukaan muu suurta, ihanaa päivää kohti, ja että hän näki riemukkaan -tulevaisuuden paljon selvemmin kuin toiset. Kun Isain murhan -tutkimiset lakkasivat, virkkoi hän vastenmielisyydellä ja hymyillen -surullisesti: - -"He eivät kohtele ainoastaan kansaa roistomaisesti, vaan vieläpä -omia kätyreitään, joita usuttavat kuin koiria ihmisten päälle. -Heillä ei ole vähintäkään osanottoa uskollisen Judaksensa kohtaloon, -he välittävät vaan heidän rahoistaan -- ainoastaan niistä." Ja -äkkinäisen hiljaisuuden perästä lisäsi hän: "Ja minä surkuttelen -tuota miestä, kuta enemmän häntä ajattelen. En aikonut häntä murhata, -en totisesti!" - -"Kylliksi, Andrei", virkkoi Pavel vakavasti. - -"Sinä satuit kolahtamaan jotakin lahonutta vasten ja se meni -palasiksi", lisäsi äiti matalalla äänellä. - -"Olette oikeassa -- mutta se ei ole mikään lohdutus." - -Usein puhui hän tällä tavoin. Hänen suussansa saivat nämä sanat -omituisen, yleismaailmallisen merkityksen, joka oli katkera ja pureva. - - - - -Ensimäinen taistelu - - -Vihdoin viimein tuli tuo kovin kaivattu ensimäinen päivä toukokuuta! -Pilli pörisi, kutsuen työhön kuten tavallisesti, voimakkaasti ja -käskevästi. Äiti, joka ei ollut nukkunut silmän täyttä koko yönä, -hypähti vuoteelta, sytytti tulen samovariin, joka oli jo laitettu -kuntoon iltaa ennen, ja oli juuri naputtamaisillaan poikansa ja -Andrein ovelle, kun hänelle äkkiä selvisi päivän merkitys ja hän -palasi ikkunan luo nojaten poskeansa käteensä. - -Ryhmittäin keveitä pilviä, valkoisia ja ruusuisia, purjehti nopeasti -kalpealla, sinisellä taivaalla, kuten suuret linnut, pelästyneinä -tehtaan piipusta ryöppyävän höyryn tuskan kiljahduksesta. Äiti -seurasi pilvien kulkua, vaipuneena omaan itseensä. Päänsä oli raskas, -silmänsä kuivat ja turvoksissa unettomasta yöstä. Omituinen tyyneys -asui hänen rinnassaan, sydämensä tykytti tasaisesti, ja mielensä oli -vaan jokapäiväisissä, tavallisissa asioissa. - -"Minä valmistin samovaarin liian aikaisin; se kiehuu kuiviin. -Nukkukoot tänään kauemmin; he ovat kuluttaneet itsensä ihan loppuun, -molemmat heistä." - -Iloinen auringonsäde pilkisti ikkunaan. Hän ojensi kättänsä sitä -kohti, ja toisella kädellänsä silitteli lempeästi sädettä, hymyillen -ystävällisesti ja miettivästi. Sitte nousi hän ylös, otti pois -piipun samovarin päältä, koettaen olla kolisematta, pesi itsensä, ja -alkoi rukoilla, ristien silmänsä hartaasti ja liikuttaen huuliansa -kuulumattomasti. Kasvonsa olivat kirkkaat ja oikea silmäkulmansa -nousi ja laski säännöllisesti. - -Toinen vihellys kaikui heikommasti ja epävarmemmasti, väristen hieman -täyteläisessä ja paksussa ulinassaan. Äidistä tuntui että tämä -vihellys kuului kauemmin kuin ennen koskaan. Vähävenäläisen soinnukas -selvä ääni kaikui huoneesta: - -"Pavel, kuuletko? He kutsuvat meitä." - -Äiti kuuli paljasten jalkojen tassuttelemista laattialta ja makeaa -haukotusta. - -"Samovari on valmis", huudahti äiti. - -"Me jo kömmimme ylös!" vastasi Pavel iloisesti. - -"Aurinko nousee", virkkoi vähävenäläinen. "Pilvet ajelevat kilpaa -toisiaan; ne eivät ole kotonaan tänään missään paikassa." Hän meni -kyökkiin puku epäjärjestyksessä, mutta hyvällä tuulella nukkumisen -jälkeen. "Hyvää huomenta, äiti rakas; kuinka olette nukkunut?" - -Äiti meni hänen luoksensa ja kuiskasi: "Andriusha, pysy lähellä -häntä." - -"Tietysti! Niin kauan kuin se meistä riippuu, me pysymme aina -toistemme kyljessä, saatte olla siitä vakuutettu." - -"Mitä te siellä kuiskailette?" kysyi Pavel. - -"Ei mitään. Äiti pyysi vaan että pesisin naamani paremmin, että tytöt -minusta tykkäisivät", vastasi vähävenäläinen, mennen ulos porstuaan -peseytymään. - -"Nouskaa ylös, herätkää työmiehet!" lauloi Pavel hiljaisesti. - -Päivän kasvaessa haihtuivat pilvet tuulen hajottamina. Äiti asetteli -astioita pöytään teetä varten, pudistellen päätänsä ja ihmetellen -että he molemmat saattoivat nauraa ja laskea leikkiä koko aamun, -vaikkei kukaan tiennyt mikä heidän kohtalonsa oli jo illalla. Ja -kaikista kumminta oli hänestä kuinka hän itse saattoi olla tyyni, -melkeinpä onnellinen. - -He istuivat kauan teepöydän ääressä kuluttaaksensa odotusaikaa. -Pavel, tapansa mukaan, sekotti hitaasti ja miettivästi sokeria lasiin -lusikallansa, ja suolasi huolellisesti leivänkannikan, joka oli hänen -mielipalansa. Vähävenäläinen muutti jalkojansa pöydän alla -- hän ei -voinut koskaan asettua mukavasti ja katseli auringonsäteitä, jotka -leikkivät seinillä ja katossa. - -"Kun minä olin kymmenen vanha tenava", muisteli hän, "halusin ottaa -auringon kiinni peilistä. Minä tartuin peiliin molemmin käsin, -paiskasin seinään, ja pau! Leikkasin käteni ja sain selkäsaunan -palkakseni. Saatuani rökkiini läksin pihalle, jossa näin auringon -rapakossa. Minä aloin kiivaasti polkea mutaa jaloillani. Vihdoin -olin aivan yltyleensä ryvettyneenä, ja sain toisen selkäsaunan. Mitä -piti minun tehdä? Minä huusin auringolle: 'Se ei kivistä minua, sinä -punanen paholainen; se ei kivistä minua!' ja pistin kieleni ulos -hänelle. Siitä tunsin lohdutusta." - -"Miksi näytti aurinko sinusta punaiselta?" kysyi Pavel nauraen. - -"Meitä vastapäätä asui seppä, jolla oli hyvin punaiset posket ja -äärettömän tuuhea punanen parta. Mielestäni aurinko muistutti häntä." - -Äiti kadotti kärsivällisyytensä ja virkkoi: - -"Parempi olisi jos keskustelisitte miten järjestätte kulkueenne." - -"Kaikki on jo järjestetty", virkkoi Pavel. - -"Turha on puhella asioista, jotka kerta on päätetyt. Se vaan -sekoittaa meitä", jatkoi vähävenäläinen. "Jos meidät kaikki -vangitaan, tulee Nikolai Ivanovitch ja sanoo teille mitä teidän on -tekeminen. Hän on auttava teitä kaikin puolin." - -"Hyvä on", virkkoi äiti raskaalla huokauksella. - -"Lähtekäämme", virkkoi Pavel haaveksien. - -"Eikä, parempi on että viivymme vielä ovien sisällä", vastasi Andrei. -"Turha on huolestuttaa poliisia niin usein. He tuntevat sinut -tarpeeksi hyvin." - -Fedia Maxin tuli juosten sisälle, hehkuvana, punaiset pilkut -poskissaan, vavisten nuoruuden innosta. Hänen vilkas iloisuutensa -hävitti heidän levottomuutensa. - -"Se on jo alkanut!" ilmoitti hän. "Kansaa on jo kaduilla, posket -terävinä kuin kirveen terä. Vyesovshchikov, Gusevit ja Samoilov ovat -seisseet tehtaan portilla koko ajan, puhuen väelle. Useat kääntyivät -takaisin tehtaalta ja palasivat kotiin. Menkäämme! Nyt on paras aika! -Kello on jo kymmenen!" - -"Minä menen!" virkkoi Pavel päättävästi. - -"Saatte nähdä", vakuutti Fedia, "että koko tehdas seuraa -esimerkkiämme päivällisen jälkeen." - -Ja hän kiirehti pois, äidin sanojen häntä seuratessa: "Hän palaa -kuten vahakynttilä tuulessa." - -Hän nousi ja meni keittiöön pukeutumaan. - -"Minne menette, äiti?" - -"Lähden kanssanne", vastasi hän. - -"Äiti, minä en tule puhelemaan sinulle mitään, äläkä sinäkään puhele -minulle. Ymmärräthän, äiti?" - -"Olkoon niin, olkoon niin! Jumala sinua siunatkoon!" kuiskasi hän. - -Kun hän meni ulos ja kuuli juhlapäivän ääniä ja odotuksen kiihotuksen -huminaa, kun hän näki kaikkialla, kujilla ja ikkunoissa, joukottain -ihmisiä, jotka katselivat Andreita ja hänen poikaansa, ilmestyi -epämääräinen kuva hänen silmiensä eteen, joka näytti milloin -läpikuultavan viheriältä milloin likaisen harmaalta. - -Kansa tervehti heitä -- tässä tervehdyksessä oli jotain erinomaista. -Korviinsa sattui katkenneita huomautuksia: - -"Täällä tulevat johtajat!" - -"Me emme tunne ketä johtajat ovat!" - -"Mitä, enhän sanonut mitään sopimatonta." - -Toisessa kohdassa huusi joku eräästä pihasta kiihkoisesti: - -"Poliisi nipistää heidät kiinni, ja se on koko lorun loppu!" - -"Ja entä sitte?" lisäsi toinen ääni. - -Vähän tuonnempana kuului valittava naisen ääni ikkunasta: - -"Miettikää toki! Oletteko te yksinäisiä miehiä, oletteko? He ovat -naimattomia, eivätkä välitä!" - -Kun he sivuuttivat Zosinovin talon, silloin pisti päänsä ulos -ikkunasta mies, joka oli menettänyt molemmat jalkansa tehtaassa, ja -joka sentähden nautti eläkettä, ja huusi: "Pavel, sinä roisto, he -kääntävät sinun niskasi nurin tästä teostasi, saatpa nähdä!" - -Äiti pysähtyi vavisten. Tuo huudahdus herätti tulista vihaa hänessä. -Hän katsoi ylös noihin vaivaisen paksuihin, pöhöttyneihin kasvoihin, -joka painui nopeasti piiloon, kiroillen. Sitte kiirehti hän edelleen, -saavutti poikansa ja koetti pysyä tiukasti hänen jälessään. Pavel ja -Andrei eivät näyttäneet huomaavan mitään, eikä kuulevan uhkauksia, -jotka heitä seurasivat. He astuivat tyynesti, ilman kiirettä ja -puhuivat kovaa ja tavallisia asioita. Heidät pysähdytti Mironov, -vaatimaton, vanhempi mies, jota jokainen kunnioitti siistin ja -vakavan käytöksensä takia. - -"Kuulkaa, pojat, minä kuulin että teillä on aikomus hurjastella -- -särkeä ylipäällikön ikkunat." - -"Mitä, olemmeko me juopuneet!" huudahti Pavel. - -"Me aiomme ainoastaan marssia pitkin katuja lippuinemme, ja laulaa -lauluja", virkkoi vähävenäläinen. "Saatte tilaisuuden kuulla -laulujamme. Ne ovat meidän uskontunnustuksemme." - -"Minä tunnen teidän uskontunnustuksenne", virkkoi Mironov -miettivästi. "Minä luen lehtiänne. Ja te, Nilovna", huudahti hän, -hymyillen äidille paljon tietävällä katseella. "Oletteko tekin -aikomuksessa kapinoida?" - -"Vaikka jo lähellä kuolemaani, haluan kumminkin kulkea olka -olkapäässä kiinni totuuden kanssa." - -"Minäpä tiedän!" virkkoi Mironov. "Arvaan että he olivat oikeassa -sanoessaan, että te kannoitte kiellettyjä kirjoja tehtaaseen." - -"Kuka niin sanoi?" kysyi Pavel. - -"Oh, ihmiset! No, hyvästi vaan! Hillitkää itsenne!" - -Äiti nauroi hiljaa; häntä huvitti kuulla että sellaista puhuttiin -hänestä. Pavel kääntyi hymyillen hänen puoleensa: - -"Oh, sinut pannaan vankeuteen, äiti!" - -"Yhden tekevä", vastasi hän. - -Aurinko nousi korkeammalle, hellittäen lämpöä keväimen tuoreeseen -vihreyteen. Pilvet kulkivat hitaammasti, niiden varjot kävivät -ohkaisimmiksi ja läpikuultavammiksi ja ne liikkuivat hiljaa katujen -ja kattojen ylitse. Kirkas auringon paiste näytti puhdistavan kylää, -pyyhkivän tomun ja lian pois talojen seiniltä, ja surumielisyyden -ihmisten kasvoilta. - -Eräässä kadun kulmassa oli noin satakunta ihmistä ryhmittynyt, ja sen -keskustasta kaikui Vyesovshchikovin ääni: - -"He pusertavat vertamme kuten mehua mustikasta." Sanansa sattuivat -väkeen kuin vasaran iskut. - -"Se on totta!" huudahtivat useat myöntävästi yhteen ääneen. - -"Poika tekee parastaan", virkkoi vähävenäläinen. "Minä autan -häntä." Hän köyristyi syvään ja ennenkuin Pavel ehätti häntä estää, -kiemurteli hän notkean ruumiinsa väkijoukkoon, kuten korkkiruuvin -korkkiin, ja pian kajahti hänen soinnukas äänensä: - -"Toverit! Sanotaan että löytyy useita kansakuntia maanpäällä -- -juutalaisia, saksalaisia, englantilaisia ja tatarilaisia. Minä en -usko sitä. Mutta väitän että löytyy ainoastaan kaksi kansakuntaa, -kaksi leppymätöntä ihmissukua -- rikkaat ja köyhät. Ihmiset -pukeutuvat eritavalla ja puhelevat eritavalla; mutta katsokaa rikasta -ranskalaista, rikasta saksalaista, tahi rikasta englantilaista, ja -saattepa nähdä että he ovat kaikki tatarilaisten tapaisia työmiehiä -kohdellessa -- rutto heidät syököön!" - -Väkijoukko purskahti nauruun. - -"Toiselta puolen me näemme ranskalaisia työmiehiä, tatarilaisia -työmiehiä, ja kaikki he viettävät samaa koiran elämää, kuin me, -venäläiset työmiehet." - -Enemmän ja enemmän yhtyi työmiehiä ryhmään, toinen toisensa jälkeen -pakkausivat he sivukaduille, hiljaa, kohoten varpailleen ja kurottaen -kaulojansa. Andrei kohotti äänensä: - -"Muiden maiden työmiehet ovat jo oppineet tämän yksinkertaisen -totuuden, ja tänäpäivänä, tänä kirkkaana toukokuun ensi päivänä, -veljestyvät vieraiden kansojen työmiehet toistensa kanssa. He -jättävät työnsä ja menevät ulos kaduille katselemaan itseänsä, -mittailemaan ääretöntä voimaansa. Tänä päivänä lyöpi kaikkien -työmiesten valtimo samalla kertaa; sillä kaikkien kansojen sydämet -ovat valaistut työväen mahtavalla voimalla; kaikki sydämet tykyttävät -veljeyttä, ja jokainen heistä on valmis antamaan elämänsä taistelussa -kaikkien onnellisuudeksi, kaikille vapauden ja totuuden eteen -- -toverit!" - -"Poliisi!" huusi yksi. - -Valtakadulta ilmestyi neljä ratsastavaa poliisia ruoskat pystyssä, -ratsastaen suoraan väkijoukkoon. - -"Hajotkaa!" - -Kansa sadatteli väistyen vastahakoisesti hevosten tieltä. -Vähävenäläinen jätettiin yksin keskelle katua; kaksi hevosta hätyytti -häntä. Hän väistyi syrjään ja samalla hetkellä tarttui äiti hänen -käteensä, vetäen hänet syrjään ja toruen: - -"Sinä lupasit seistä aina Pavelin vierellä ja täällä sinä juosta -laukkaat terävää veistä vasten ypö yksin." - -"Tunnustan syyllisyyteni", virkkoi vähävenäläinen hymyillen Pavelille. - -He saapuivat neliön muotoiselle torille, jolla kirkko seisoi. -Kirkon ympärillä aitauksen sisällä seisoi ja istuskeli tiheä joukko -nuorisoa. Siellä oli ainakin viisi sataa iloista nuorukaista, -vilkasta naista ja lasta, hypellen kuten perhoset. Joukko huojui -puolelta toiselle. Ihmiset kurottivat paitansa ja katselivat kauaksi -useille suunnille, odotellen kärsimättömästi. Jotakin lennokasta -näytti olevan ilmaperässä. - -Pilli puhalsi hiljentäen puheen sorinan. Väki säpsähti. Jotka olivat -istualla, hätkähtivät pystyyn. Kuoleman hiljaisuus vallitsi hetkisen -aikaa; kaikki olivat jännittävässä odotuksessa ja moni poski kalpeni. - -"Toverit!" kuului Pavelin ääni, sointuvasti ja varmasti. - -Kuiva, polttava sumu kiehui äidin silmissä, ja yhdellä ponnistavalla -liikkeellä oli hän aivan poikansa takana, tuntien voimansa kasvavan. -Kaikki kääntyivät Paveliin päin ja vetääntyivät häntä lähemmä, kuten -rauta magnetin vaikutuksesta. - -"Veljet! Hetki on tullut jolloin meidän on uhraaminen elämämme, tämän -elämän ahneudessa, vihassa ja pimeydessä, tämän väkivaltaisen ja -väärän elämän, tämän elämän, jossa meillä ei ole sijaa, jossa emme -ole ihmisolentoja." - -Hän pysähtyi ja jokainen jäi äänettömäksi, vetäytyen häntä lähemmä. -Äiti katsahti poikaansa. Hän näki ainoastaan hänen silmänsä, ylpeät, -rohkeat, palavat silmät. - -"Toverit! Me olemme päättäneet julistaa avonaisesti ketä me olemme; -me kohotamme lippumme tänään, oikeuden, totuuden ja vapauden lipun! -Nyt minä sen kohotan!" - -Lipputanko, ohut ja valkonen, välähti ilmassa, notkui alaspäin, -kadoten joukkoon. Hetkiseksi upposi se näkymättömiin; sitte, ylitse -ylös kääntyneiden kasvojen, levisi työkansan leveä lippu, levittäen -siipiänsä kuten punainen lintu. - -Pavel kohotti kättänsä -- tanko huojui, ja tusina käsiä tarttui sen -pehmoiseen, valkoiseen runkoon. Äidin käsi oli niiden joukossa. - -"Kauan eläköön työkansa!" huusi hän. - -Sadat äänet yhtyivät tähän kaikuvaan huutoon. - -Joukko humisi ja kiehui. Ne jotka ymmärsivät lipun merkityksen -tunkeusivat aivan sen juurelle. Maxin, Samoilov ja Gusevit seisoivat -aivan Pavelin kupeilla. Nikolai raivasi tiensä lipun luokse -notkistetuin päin. Joitakuita, äidille tuntemattomia tulisilmä -nuorukaisia tuuppi häntä. - -"Kauan eläköön työkansa kaikissa maissa!" huudahti Pavel. - -Ja yhä vaan kasvaen voimassa ja innostuksessa, vastasi tuhatääninen -kaiku raikuvasti ja sieluja tempovasti tähän eläköönhuutoon. - -"Toverit!" soinnahti vähävenäläisen ääni, hiljentäen nielun -täyteläisellä ja kauniilla äänellään. "Toverit! Me olemme nyt -alkaneet tämän pyhän kulkueen uuden jumalan nimessä, totuuden ja -valistuksen jumalan, järjen ja hyvyyden jumalan nimessä. Me marssimme -tässä pyhitetyssä kulkueessa, toverit, pitkää ja vaivaloista tietä -myöten. Päämaalimme on kaukana, hyvin kaukana ja ohdakkeinen kruunu -on lähellä! Ne jotka eivät usko totuuden voimaan, joilla ei ole -rohkeutta nousta sen puolesta vieläpä kuolemaan saakka, jotka eivät -usko itseensä ja pelkäävät kärsimistä -- sellaiset joukostamme -väistykööt syrjään! Me vetoamme niihin vaan, jotka uskovat -voittoomme. Ne jotka eivät kykene näkemään päämaaliamme, älkööt -ne marssiko kanssamme; niille löytyy tulevaisuudessa ainoastaan -kurjuutta tiedossa! Asettukaa riveihin, toverit! Kauan eläköön -ensimäinen päivä toukokuuta, vapaiden juhlapäivä!" - -Väki vetäytyi lähemmä. Pavel heilutti lippua. Se hulmusi ilmassa ja -purjehti eteenpäin, päivänpaisteisena, hymyilevänä, punaisena ja -hehkuvana. - -Äiti kulki Maxinin perässä hymy kuivilla huulillansa, ja katseli -hänen päänsä ylitse poikaansa ja lippua. Kaikkialla ympärillänsä -näkyi säteilevän nuoria, iloisia kasvoja ja moni väristen silmien -loistoa; ja kaikkien etunenässä -- poikansa ja Andrei. Hän -kuuli heidän laulavan ja Andrein pehmoisen äänen sekaantuvan -sopusointuisesti poikansa raskaan basso-äänen kanssa: - - "Nouskaa ylös, herätkää työmiehet! - Taistoon, taistoon, te nälän kalvamat!" - -Miehet juoksivat punaista lippua kohti, hurraata huutaen; sitte -yhtyen toisiin, marssivat he eteenpäin, huutonsa hukkuessa -vallankumouksen voimakkaaseen lauluun. - -Äiti oli kuullut tämän laulun jo ennen. Sitä oli monasti laulettu -hillityillä äänillä; ja vähävenäläinen oli usein sitä vihellellyt. -Mutta nyt näytti hänestä että hän ensi kerran kuuli tämän kutsun, -yhdistymään taisteluun. - - "Me riennämme pelottomin mielin, - Kärsiviin veljihimme yhtymään." - -Laulu kaikui, syleillen ja hyväillen ihmisiä. Jonkun peljästyneet -ja samalla innostuneet kasvot liikkuivat aivan äidin rinnalla ja -vapiseva ääni puhui, nyyhkyttäen: - -"Mitä! Minne menet?" - -Äiti sekaantui, pysäyttämättä kulkuaan: - -"Antakaa hänen mennä! Älkää peljätkö! Älkää tulko levottomaksi! Minä -itse olin ensin myös peloissani. Oma poika on etumaisena -- hän joka -kantaa lippua -- hän on minun poikani." - -Sizov ilmestyi hänen sivulleen. Hän tempasi hatun käteensä ja -heiluttaen sitä tahdin mukaan, virkkoi: "He marssivat julkisesti, vai -mitä, äiti? Vieläpä laulun kanssa! Mikä laulu?" - - "Tsaarin armeijaan sotilaita puuttuu, - Antakaa tok' hälle omat poikanne --" - -"He eivät näytä pelkäävän mitään", virkkoi Sizov. "Ja minun poikani -lepää haudassa. Tehdas rusensi hänet kuoliaaksi!" - -Äidin sydän tykytti kiivaasti ja hän alkoi jättäytyä jälemmä. Hänet -tyrkittiin pian syrjään aitaa vasten, ja tiheään sullottu väki -virtasi hänen ohitsensa. Hän näki että kansaa oli kertynyt lukuisasti -ja hän oli tyytyväinen. - - "Nouskaa ylös, herätkää työmiehet! - Taistoon, taistoon, te nälän kalvamat!" - -Näytti siltä kuin mahtava vaskitorvi olisi herättänyt väkeä ja -hurmannut sydämiä halukkaiksi taisteloon; toisten sydämet taas -riemuitsivat epämääräistä onnea, aavistaen jotain uutta, joka -pani heidät palamaan uteliaisuudesta; olipa sellaisiakin joita -kiihotti hädän sekainen toivo ja uteliaisuus. Laulu oli ainoastaan -luonnollinen seuraus pistävästä katkeruudesta, jota oli kokoontunut -vuosien varrella. - -Ihmiset katselivat punaiseen lippuun päin, joka liehui ilmassa. -Kaikki puhuivat ja huusivat yhtäaikaa; mutta yksityiset äänet -hukkuivat mahtavaan lauluun -- uuteen lauluun, josta vanha tuumaileva -surumielisyys oli poissa. Se ei ollut yksinäisen sielun vaikerrusta -yksinäisellä polulla toivottomana ja neuvottomana; se ei ollut sielun -nääntymystä saavuttamattomien toiveiden takia, pelon kuorma seljässä, -yksilöllinen vapaus ryöstettynä ja elämä värittömänä. Se ei henkinyt -huokauksia voimasta ja tilaisuudesta; se ei huudahtellut ärtyneen -uhkamielisyyden loukattuja huutoja, joka on valmis musertamaan sekä -hyvän että pahan ilman erotusta. Se ei esiintuonut eläimellistä -vaistoa vapaudesta, vapauden takia sinänsä, eikä vääryyden tunnetta -eli kostonhalua sellaista, joka on valmis hävittämään kaikki ja on -voimaton mitään rakentamaan. Tässä laulussa ei ollut mitään vanhasta, -orjamaisesta maailmasta. Se kaikui suoraan ja tasaisesti; se julisti -rautaista miehuullisuutta ja tyyntä uhkausta. Yksinkertaisena ja -selvänä pyyhkäsi se satalaumat väkeä loppumattomalle tielle, joka -johti kaukaiseen tulevaisuuteen; ja se puhui avonaisesti matkan -vaikeuksista. Sen tulisessa lieskassa näytti palavan ja sulavan -- -kärsimykset jotka he olivat kestäneet, jokapäiväisen elämän synkkä -kuorma, sekä pelkonsa tulevaisuudesta. - -"Kerettiläiset!" huudahti eräs mies ärtyneellä äänellä eräästä -ikkunasta, pudistaen nyrkkiänsä uhkaavasti. - -Räikeä huuto sattui onnettomuudeksi äidin korviin: "Kapinoitteko -keisaria, hänen majesteettiansa tsaaria vastaan?" - -"Emme!" - -Tuolla, kaukana hänestä, oli punanen lippu -- hän näki poikansa -katsomatta häneen -- hänen ruskea otsansa ja silmänsä palaen kirkasta -toivon tulta. Nyt oli äiti joutunut aivan joukkueen loppupäähän, -jossa asteltiin ilman kiirettä, välinpitämättöminä, katsellen -eteenpäin kylmällä uteliaisuudella, tietäen jo etukäteen miten kaikki -on loppuva. - -Äkkiä näytti kuin jos kulkueen pää olisi törmännyt jotain vastaan; -sen ruumis heilahti taapäin pelokkaalla huminalla. Laulu värisi, -sitte kaikui nopeammin ja äänekkäämmin; mutta taas näytti siltä kuin -jos etumaiset ääniaallot olisivat epäröineet tunkeutua eteenpäin. -Ääniä tippui pois laulusta yksi kerrallaan. Siellä täällä kuului -yrityksiä saattaa laulu äskeiseen mahtiinsa, työntää sitä eteenpäin: - - "Nouskaa ylös, herätkää työmiehet!" - -Mutta sävelistä puuttui ilomielistä vilkkautta ja sitä luottamusta, -mikä siinä oli ollut, ja pelon ja levottomuuden värinää alkoi siihen -jo sekaantua. - -Vaikkei äiti nähnyt mitään, eikä tiennyt mitä tapahtui paraikaa -etuosassa, arvasi hän ja alkoi aukoa kyynärpäittensä avulla tietä -nopeasti läpi väkijoukon. Ihmiset alkoivat peräytyä takaperin, -jotkut pää kumarruksissa ja silmäkulmat rypyssä, toiset hymyillen -hämillänsä, toiset taas pilkallisesti vihellellen. Hän huomasi -surulla heidän kasvonsa, silmänsä hiljaisesti kysyessä ja rukoillessa -selvitystä. - -"Toverit!" kuului Pavelin ääni. "Sotilaat ovat samoja ihmisiä kuin -mekin. He eivät lyö meitä! Miksi pelkäisivät he meitä? Senkötähden, -että me kannatamme totuutta, joka on tarpeellinen meille kaikille? -Totuutemme on heille myös tarpeellinen. Juuri tällä hetkellä eivät he -sitä vielä käsitä, mutta aika on lähestymässä, jolloin he nousevat -yhtenä kanssamme, jolloin he marssivat, ei ryövärien ja murhaajien -lipun alla, vaan meidän vapautemme ja hyvyytemme lipun alla! Meidän -pitäisi mennä eteenpäin niin, että ymmärtäisivät totuutemme mitä -pikemmin. Eteenpäin, toverit! Aina eteenpäin!" - -Pavelin ääni sointui lujalta ja sanat kaikuivat ilmaan sangen -selvästi. Mutta tungos hajaantui: yksi toisensa jälkeen tipahti -oikealle ja vasemmalle, mennen mikä kotiansa kohti, mikä aitauksen -vierustalle. Nyt oli väkijoukko muodostunut kiilan kaltaiseksi, jonka -terävin huippu oli Pavel, jonka pään ylitse työväen lippu paloi -punasena. Joukko muistutti nyt mustaa lintua auki levitetyin siivin, -varuillansa, lentoon valmiina. - -Kadun päässä, joka loppui torin laitaan, näki äiti matalan, harmaan -vallin miehiä, jokainen toistensa näköisiä, vailla kasvoja. -Jokaisen olalla hymyili keihäs ohkaista, kylmää hymyään; ja tästä -liikkumattomasta muurista puhalsi kylmä tunne työmiehiä kohtaan, -iskien äidin rintaan ja tunkeutuen hänen sydämeensä. - -Hän kiirehti parveen, jossa melkein kaikki olivat hänen tuttujansa, -ja hän ikäänkuin nojasi heihin. He seisoivat lipun lähellä hänelle -tuntemattomien keralla. - -Hän nojautui lujasti erääseen pitkään, halvattuun mieheen, jonka -naama oli sileäksi ajeltu. Katsoaksensa äitiin, täytyi hänen kääntää -päänsä jäykästi. - -"Mitä te tahdotte? Kuka te olette?" kysyi hän. - -"Pavel Vlasovin äiti", vastasi hän, polviensa vapistessa ja -alahuulensa tarmottomana. - -"Toverit!" huusi Pavel. "Eteenpäin elämänne tähden, meille ei löydy -muuta tietä! Laulakaamme!" - -Ilmaperä alkoi muuttua jännittäväksi. Lippu nousi ja heilui ihmisten -päiden yläpuolella, soluen sotilasten harmaata vallia vastaan. Äiti -vapisi. Hän ummisti silmänsä, ja huusi; "Oh -- oh!" - -Pavel, Andrei, Samoilov ja Maxin olivat ainoat neljä, jotka marssivat -eteenpäin, väkijoukosta irtaantuneina. - -Fedja Maxinin joustava ääni värisi hitaasti ilmassa. "Kuolon -taistelossa --" alkoi hän laulaa. - -"Kaadutte --" vastasivat epävarmat, painuneet äänet. Sanat putosivat -parina raskaana huokauksena. Väki yritti eteenpäin, joka askeleella -kovaäänisempänä. Uusi laulu, päättävä ja varma, puhkesi ilmoille: - - "Hänen tähtensä te annoitte - Henkenne, verenne." - -Fedjan ääni helisi ja hulmusi kuten kirkas nauhanen. - -"A-ha-ha-ha!" huudahti joku pilkkaavasti. "He ovat alottaneet -hautausveisun, nuo likaiset koirat!" - -"Pieksäkää hänet!" kuului äkäinen vastaus. - -Äiti puristi kätensä yhteen rinnallensa, katsahti ympärillensä ja -näki väkijoukon, äsken niin riemukkaan, nyt tuossa epävarmana, -katsellen tovereiden marssimista eteenpäin lipun kanssa, tusinan -innokkaan seuraamana. - -"Tyranni on kaatuva --" kajahteli ennustava laulu Fedjan huulilta. - -"Ja kansa kohoaapi!" yhtyivät ympärillä olevat toverit luottavasti ja -uhkaavasti. - -"Käyttäkää keihäitä!" kuului terävä ääni edestä. - -Pistimet kaartuivat ilmassa ja välähtivät tuimasti; sitte laskeusivat -ne ja ojentuivat eteenpäin kohdataksensa lippua. - -"Eteen-päin!" - -"He tulevat!" virkkoi halvattu mies, ja pistäen kädet taskuihinsa, -harppasi pitkän hypyn syrjään. - -Äiti katseli eteensä silmää värähdyttämättä. Sotamiesten harmaa linja -horjahti eteen- ja taapäin, ja levisi koko kadun leveydelle. Se -astui tasaisesti, kylmäverisesti, kantaen edessänsä hienopiikkistä -kampaa, muodostettu kiiltävistä keihäistä. Sitte pysähtyi se. Äiti -otti pitkiä askelia ehtiäksensä poikansa luo. Hän näki kuinka -Andrei riensi Pavelin edellä ja aitasi hänet taaksensa leveine -vartaloinensa. "Käy pois siitä rinnalleni!" huusi Pavel tiukasti. -Andrei lauloi kädet ristissä selkänsä takana, pää pystyssä. Pavel -tuuppasi häntä olkapäähän ja huusi uudelleen: - -"Sivulleni, kuuletkos! Anna lipun olla etunenässä!" - -"Hajotkaa!" huusi pieni upseeri ohkaisella äänellä, paljastaen -sapelin. Hän nosti jalkaansa korkealle ja taivuttamatta polviansa, -paiskasi kantapäänsä maahan ärsyttävästi. Äiti huomasi kuinka -kiiltävät hänen saappaansa olivat. - -Yhdellä puolen ja hieman taaempana asteli pitkä mies, sileäksi -ajetuin poskin ja harmaalla huuliparralla. Hän kantoi pitkää, -harmaata päällystakkia punaisine vuorineen ja housuissansa oli -keltaset viirut sivuilla. Astuntansa oli raskasta ja hänellä oli -kädet selän takana, kuten vähävenäläisellä. Hän katseli Pavelia, -kohottaen tiheitä, harmaita kulmakarvojaan. - -Äiti näytti katsovan ikuisuuteen. Hän asteli eteenpäin ilman -ajatusta, melkein ilman tuntoa. Hän tunsi että perässänsä joukko yhä -harveni: kylmä henkäys oli puhaltanut heidän ylitsensä ja hajottanut -heidät kuni syksyn lehdet. - -Miehet lipun ympärillä tiivistyivät lähekkäin. Sotilaiden -kasvot näkyivät nyt selvästi koko kadun leveydeltä, hirmuisesti -litistettyinä, keltaisen nauhan sisältä; näissä naamoissa oli -epätasaisesti ja erivärisiä silmiä, ja ojennetut pistimet kimalsivat -julmasti. Kohdistettuina kansajoukon rintaa vasten, vaikkei vielä -aivan kiinnikään, työnsivät ne väen hajalleen, tuupaten yhden -kerrallaan syrjään. - -Äiti kuuli jälessään niiden jalkojen töminää, jotka juoksivat pakoon. -Kuului kiihottuneita, tukahtuneita huutoja: - -"Hajotkaa, pojat!" - -"Juokse, Vlasov!" - -"Peräydy, Pavel!" - -"Laske lippu alas, Pavel!" huusi Vyesovschikov alakuloisesti. "Anna -se minulle! Minä kätken sen!" - -Hän tarttui lipputankoon; lippu kallistui taapäin. - -"Anna sen olla!" jyrisi Pavel. - -Nikolai tempasi kätensä pois niin kiireesti, kuin jos olisi sen -polttanut. Laulu kuoleutui. Jotkut toverit keräytyivät Pavelin luo -lujaan ympyrään, mutta hän murtautui heidän edelleen. Seurasi jyrkkä -hiljaisuus. - -Lipun ympärille oli kokoontunut vaan noin parikymmentä miestä, mutta -he seisoivat lujina. Äiti tunsi vetovoimaa heihin, ja hän tunsi -sisällisen halun sanoa heille jotakin. - -"Ottakaa tämä esine häneltä pois, luutnantti." Tämän lausui vanha, -pitkä mies, viitaten lippua. Pieni upseeri hyppäsi Pavelin luo, -tarttui lipputankoon ja huusi kirkunalla: - -"Hellitä se!" - -Punainen lippu tärisi ilmassa, vavahdellen puolelta toiselle, kohoten -vielä kerran. Pieni upseeri hyppäsi takaisin. Nikolai hyppäsi äidin -luokse, pudistaen noille konnille ojennettua nyrkkiänsä. - -"Ottakaa heidät kiinni!" kiljui vanha mies, polkien jalkaa. Muutamat -sotilaat hypähtivät eteenpäin, joku heistä uhaten pyssynsä perällä. -Lippu nytkähteli, putosi ja hävisi sotilaiden harmaaseen joukkoon. - -"Oh!" vaikeroi joku kovalla äänellä, ja äiti parkui kuin villieläin. -Mutta Pavelin selvä ääni vastasi hänelle sotilasten joukosta: - -"Hyvästi, äiti! Hyvästi, rakkaani!" - -"Hän elää! Hän muisti minua!" huudahti äiti hiljaa sydämessään. - -"Hyvästi, äiti rakas!" huusi Andrei. - -Huiskuttaen käsillään nousi äiti varpailleen, koettaen nähdä -vilahduksenkaan. Tuolla näkyi Andrein pyöreä naama sotamiesten päiden -yläpuolella. Hän hymyili ja nyökkäsi päätä äidille. - -"Oi, minun rakkaani! Andrjusha! Pasha!" huusi hän. - -"Hyvästi, toverit!" huusivat vangitut sotamiesten keskeltä. - -Moniääninen, murtunut huudahdus vastasi heille. Se kaikui takaisin -ikkunoista ja katoilta. - -Äiti tunsi että joku työnsi häntä rinnasta. Sumuisen katseensa -lomasta näki hän pienen upseerin. Hänen kasvonsa olivat punaiset ja -tuskaiset, ja hän ärjyi hänelle: - -"Pois paikalla täältä, vanha vaimo!" - -Äiti katsoi häneen ja näki lipun hänen jaloissaan maassa kahtena -kappaleena, joista yhdessä riippui palanen punaista kangasta. Hän -kumartui maahan ja otti sen ylös. Upseeri tempasi sen pois hänen -käsistään, heitti sen syrjään ja kiljui uudelleen: - -"Korjatkaa luunne heti, sanon teille!" - -Sotilasten keskeltä kajahti laulu: - - Nouskaa ylös, herätkää työmiehet! - -Kaikki oli yhtä pyörrettä, huojahtelemista ja vapisemista. Tumma, -kumea ääni täytti ilman, muistuttaen sähkölankain vonkumista. Upseeri -hyppäsi takaisin, huutaen vihaisesti: - -"Lakkauttakaa laulu, vääpeli Krainov!" - -Äiti hoiperteli tangon palasten luo, jotka upseeri oli heittänyt -loitommalle, ja noukki ne maasta uudelleen. - -"Pistäkää kapulat heidän suuhunsa." - -Laulu alkoi kuulua epäselvemmästi, värähtelevästi, tukehtuvasti. Joku -pyöräytti äitiä hartioista virkkaen: - -"Menkää, menkää! Katu tyhjäksi!" - -Kymmenen askelta tuonnenpana näki äiti uudelleen tiheän parven -ihmisiä. He huutelivat, melusivat ja viheltelivät, painuessaan katua -alas päin. - -"Menetkös sinä pirulta riivattu!" äyskäsi äidille eräs nuori -sotilas, jolla oli isot viikset. Hän tuuppi ja tyrkki häntä kunnes -oli saanut hänet kyydityksi sivukäytävälle. Äiti kulki pois nojaten -lipputankoon. Hän asteli nopeasti ja keveästi, mutta säärensä olivat -koukussa. Jottei kaatuisi tuki hän käyntiänsä seiniin ja aitoihin. -Pian marssi hän jälkijoukkueen rinnalla, ja katsahtaen taakseen -näki hän sotilaat kadun päässä ohkaisena ketjuna, katkaisten kulun -torille, joka oli tyhjä. Edessä, alempana kadulla, näytti enemmän -harmaata väkeä liikkuvan työväkeä kohti. Hän tahtoi kääntyä takaisin, -mutta meni kuitenkin tahdottomana eteenpäin, ja joutui kapealle, -tyhjälle syrjäkadulle, jonne hän kääntyi. Hän pysähtyi ja kuunteli, -huoaten vaivaloisesti. Jossakin etempänä kuului melua ja hälinää. Hän -läksi jatkamaan matkaansa. - - - - -Äidin ääni - - -Sivukatu kääntyi jyrkästi vasemmalle, ja kulman takana näki äiti -tiheän, laajan kansajoukon. Joku ääni puheli kovaa ja varmasti: - -"Katsokaa heitä. Sotilaat lähestyvät heitä, ja he seisovat heidän -edessänsä ilman pelkoa!" - -"Ajatelkaa Pasha Vlasovia!" - -"Entäpä vähävenäläistä!" - -"Joka seisoi kädet seläntakana ja lauloi hymyillen." - -"Rakkaani! Omaiseni!" huusi äiti, työntyen väkijoukkoon, joka -kunnioituksella väistyi hänen tieltänsä. Joku nauroi: "Katsokaa -häntä, hänellä on lippu kädessä." - -"Pidä suusi!" virkkoi toinen mies kuivasti. - -Äiti levitti sylensä ja huusi: - -"Kuulkaa, kuulkaa Kristuksen tähden! Te olette kaikki rakkaita ja -hyviä ihmisiä. Avatkaa sydämenne. Katsokaa eteenne ilman pelkoa, -ilman kauhua. Lapsemme lähtevät maailmalle. Lapsemme, oma veremme on -uhrautumassa totuudelle; rehellisyys sydämessä he avaavat sulkuja -uusille teille -- suorille, leveille teille, kaikkia varten. Kaikkein -teidän tähtenne, teidän pienokaisten tähden, ovat he antaneet -elämänsä pyhälle ja kalliille tehtävälle. He hakevat aurinkoa uudelle -päivälle, joka on loistava aina kirkkaana. He haluavat uutta elämää, -elämää oikeudelle ja totuudelle, kaikkien hyväksi." - -Sydämensä oli repaleina, rintansa ahdistuksessa ja kurkkunsa kuumana -ja kuivana. Hän näki että he kuuntelivat hänen sanojansa. Hiljaisuus -vallitsi. Hän tunsi että he jäivät miettimään, ympäröidessään hänet -tiukasti; ja halu kasvoi hänessä saada nuo väkijoukot seuraamaan -hänen poikaansa, seuraamaan Andreita, seuraamaan niitä, jotka olivat -joutuneet sotilasten käsiin, kaikkia niitä, jotka työskentelivät -aivan yksin, jotka elivät unohdettua elämää. - -"Lapsemme kulkevat elämään onnea kohti. He menivät kaikkein puolesta --- koko kansan tähden, koko maailman tähden, kaiken työkansan takia -he menivät! Sentähden, älkää erkaantuko heistä, älkää hyljätkö heitä, -älkää uhratko heitä, älkää jättäkö lapsianne yksin tietä polkemaan -- -he menivät juuri näyttämään teille kaikille tietä totuuteen, että te -kaikki kävisitte sille tielle! He ovat edistäneet totuutta; se palaa -heissä; he antavat elämänsä sen takia. Uskokaa heitä!" - -Äänensä sortui, hän horjahti, voimansa oli lopussa. Joku tuki häntä -käsivarresta. - -"Hän puhuu jumalan sanoja!" huudahti eräs mies käheästi ja innolla. -"Jumalan sanoja, hyvä väki, hän puhuu! Kuulkaa häntä!" - -"Menkää kotiin, Nilovna! Menkää, äiti! Olette aivan nääntynyt", -virkkoi Sizov äänekkäästi. - -Hän oli kalpea, ja epäjärjestyksessä oleva partansa tutisi. Äkkiä -rypistäen silmäkulmiansa katsahti hän ympärillensä, oikasi vartalonsa -täyteen pituuteensa, ja virkkoi selvästi ja kuuluvasti: - -"Poikani Matvei rusentui tehtaassa, niinkuin tiedätte! Mutta jos -hän olisi elossa, lähettäisin itse hänet noiden riveihin -- noiden -mukaan. Olisin sanonut: 'Mene, Matvei! Tällä on jalo tarkoitus!"' - -Hän pysähtyi äkkiä, kävi hiljaiseksi, ja kuolon tapainen äänettömyys -valtasi jokaisen, jotka selvästi tunsivat jonkun voimakkaan ja suuren -kosketusta, joka oli uutta, eikä peloittanut heitä enää. Sizov -kohotti kätensä, pudisti sitä ja jatkoi: - -"Tässä seisoo vanha mies teille puhumassa. Tunnette minut kaikki! -Olen työskennellyt täällä kolmekymmentä yhdeksän vuotta, ja ikäni on -viisikymmentä kolme vuotta. Tänään ovat he vanginneet sisarenpojan, -joka on puhdas ja älykäs poika. Hän oli myös etunenässä, vierekkäin -Vlasovan kanssa, aivan lipun juurella. Tämä vaimo lausui totuuden. -Me olemme heidät hyljänneet. Menkää, Nilovna, ottakaa tämä keppi ja -nojatkaa siihen!" virkkoi hän, antaen hänelle lipputangon kappaleen. - -Kaikki katselivat äitiä surumielisellä kunnioituksella. Osanoton -ääniä seurasi häntä. Sizov teki tietä hänelle joukon läpitse, ja -kaikki väistyivät syrjään, seuraten häntä myötätuntoisuudella aina -kotinsa edustalle saakka. Saavuttuansa portailleen, kääntyi hän -heidän puoleensa, nojaten lipputankoon, ja kumarsi kiitollisuudesta. - -"Kiitän teitä!" virkkoi hän lempeästi. - -Väkijoukko katseli häntä äänettömänä. - -Hän kumarsi uudelleen kansalle, ja meni sitte taloonsa, Sizovin -saattaessa häntä sisälle huoneeseen. - -Päivä kului kirjavissa muistelmissa, tuskallisessa toivottomuudessa, -joka kouristi kyntensä tiukasti äidin ruumiin ja sielun ympärille. -Nuorukaisten kasvoja välähteli hänen mielessään, lippu hulmusi, -laulut kaikuivat hänen korvissaan, pieni upseeri tömisteli harmaana -tahrana hänen silmäinsä edessä, ja kulkueen pyörteessä näki hän -vilahduksen Pavelin ruskeasta otsasta ja Andrein hymyilevät silmät. - -Hän asteli edestakaisin huoneessa, istui ikkunan ääreen, katseli -kadulle, ja meni pois sen luota alla päin. Yhtenään säpsähti hän, -katsellen turhaan jotain, tuskin itsekään tajuten, mitä. - -Hän joi vettä, mutta ei voinut sammuttaa janoaan, eikä saanut -tukahdetuksi levottomuuden polttavaa tulta ja mielensä loukkausta. -Päivä oli leikattu kahtia. Se alkoi täynnä merkitystä ja tyydytystä, -mutta nyt se vyöryi hiljaa pois surulliseen tyhjyyteen, joka ammotti -hänen edessänsä loppumattomiin saakka. Hänen kuivettuneessa ja -hämmentyneessä mielessään soi nyt vaan yksi kysymys lakkaamatta: - -"Ja mitä nyt?" - -Hän ei kyennyt itkemään. Sydämensä oli kuivunut, huulensa palavan -kuivat ja suunsa polttava. Kätensä vapisivat ja kylmä, ohkanen -väristys vihlasi pitkin selkäpiitänsä, joka karmi hänen ihoansa. - -Iltasella tulivat santarmit. Hän kohtasi heidät hämmästymättä -ja pelottomana. He astuivat sisälle kolisten, omituisella -kevytmielisyydellä, näyttäen iloisilta ja tyytyväisiltä. Keltanaama -upseeri virkkoi hampaansa paljastaen: "No, kuinka kuuluu? Minulla on -kolmannen kerran tämä kunnia vai mitä?" - -Äiti oli vaiti, hivellen kielellään kuivia huuliansa. Upseeri puheli -paljon, käyttäytyen kuten tuttava ainakin. Äiti käsitti mikä nautinto -hänellä oli omista sanoistaan. Mutta ne eivät sattuneet häneen; ne -eivät häntä häirinneet; ne olivat kuin itsepintainen sirkansurina -hänen korvissaan. Silloin vaan, kun upseeri virkkoi: "Se on oma -syynne, pikku äiti, koska ette kyenneet innostuttaa poikanne mieltä -jumalaa ja tsaaria kohtaan", jolloin hän vastasi värittömästi, -katsoen häneen: "Niin, lapsemme ovat tuomareitamme. He lähettävät -rangaistuksen päällemme, jätettyämme heidät sellaiselle tielle." - -Upseeri tiuskasi jotakin nopeasti ja vihaisesti, mutta sanansa -soivat äidin korvien ohitse, häntä loukkaamatta. Maria Korsunova oli -todistajana. Hän seisoi äidin vieressä, vaan ei katsonut häneen; ja -kun upseeri kääntyi hänen puoleensa kysymyksillään, virkkoi hän aina -nopeasti, syvään kumartaen: "En tiedä mitään, teidän armonne; olenhan -vaan yksinkertainen, typerä nainen. Elätän itseäni kaupustelemisella, -tuhma kun olen, enkä ymmärrä mitään." - -"Pidä sitte suusi kiinni!" komensi upseeri. - -Häntä käskettiin tutkimaan Vlasovan vaatteita. Hän räpäytti silmiään, -avasi ne sitte hyvin suuriksi ja virkkoi pelolla: "En osaa, teidän -ylhäisyydenne!" - -Upseeri polki jalkaa ja alkoi pauhata. Maria painoi katseensa maahan, -ja sanoi rukoilevasti äidille: "Mitä on tehtävä? Teidän täytyy -alistua siihen, Pelagaja Nilovna." - -Etsiessänsä ja tunnustellessansa äidin pukua, tulvasi häpeän puna -hänen poskiinsa ja hän kuiskasi: "Oh, nuo koirat!" - -"Mitä sinä siellä puliset?" huusi upseeri kolkosti, katsellen -nurkkaan, jossa Maria toimitti etsimistä. - -"Puhuin vaan näistä vaatteista, teidän ylhäisyytenne", mutisi Maria -pelästyneenä. - -Kun virallinen paperi piti allekirjoittaa, piirsi äiti, -tottumattomalla kädellänsä suurilla kirjaimilla: _Pelagaja Nilovna_, -työmiehen leski. - -He menivät matkoihinsa, ja äiti jäi seisomaan ikkunaan. Kädet -ristissä rintansa ylitse, katseli hän tyhjyyteen silmiä -räpäyttämättä, kulmakarvat kohotettuina. Huulensa olivat tiukasti -suljetut, leukaluunsa niin yhteen kiristetyt että hampaitansa alkoi -pakottaa. Öljy paloi kuiviin lampusta; valo leimusi kerran korkealle, -sammuaksensa kohta sen jälkeen. Hän seisoi ikkunassa kauan aikaa; -jalkansa ja silmänsä kävivät väsyneiksi. Vihdoin laskeusi hän -vuoteelle riisuutumatta, ja vaipui pian sikeään uneen, aivan kuin -olisi vajonnut jyrkkään syvyyteen. - -Hän heräsi väristen ja kuitenkin hikoillen. Hän laski ajatuksissaan -korvansa oman sydämensä päälle ja ihmetteli sen tyhjyyttä. Pilli -puhalsi kutsuvasti. Sen äänestä huomasi hän sen olleen jo toisen -puhalluksen. Huone oli kaikki epäkunnossa; kirjat ja vaatteet olivat -sikin sokin; kaikki oli käännetty ylös alasin, ja koko laattia oli -poljettu mutaiseksi. - -Hän nousi, ja alkoi järjestää huonetta peseytymättä ja rukoilematta. -Kyökissä huomasi hän kepin, jonka päässä riippui riekale -punaista kangasta. Hän tarttui siihen vihaisesti, ja oli juuri -heittämäisillään uuniin, mutta muutti sitte mielensä ja irroitti -kankaan tähteen langasta, kääri sen huolellisesti ja pisti taskuunsa. -Sitte alkoi hän pestä ikkunoita kylmällä vedellä, pesi sitte -laattian, ja vihdoin oman itsensä; sitte pukeutui hän ja valmisti -samovarin. Hän istuutui alas ikkunan luo keittiössä ja kerran vielä -ilmestyi kysymys hänen eteensä: "Mitä nyt? Mitä pitää minun tehdä?" - -Eilisten muistojen valtaamana istui hän kauan aikaa silmät -kiinnitettyinä teekuppiin, joka oli jo kylmennyt. Vähitellen voitti -hänet halu nähdä joitakin viisaita, yksinkertaisia ihmisiä, puhua -jonkun sellaisen kanssa ja kysellä häneltä monia asioita. - -Juuri kuin kutsuttuna, tuli Nikolai Ivanovitch hänen luokseen -päivällisen jälkeen. Kun hän näki hänet, valtasi pelko kuitenkin -hänet äkkiä, ja hän unohti kokonaan vastata Nikolain tervehdykseen. - -"Oi, ystäväni", virkkoi hän hiljaisesti, "turhan vuoksi tulitte -tänne. Jos he vielä vangitsevat teidät, silloin tulee Pavelista -loppu kokonaan. Olette sangen varomaton! He sieppaavat teidät -häikäilemättä, jos vaan osuvat näkemään teidät täällä." - -Hän puristi äidin kättä lujasti, asetteli laseja nenällensä ja, -painaen kasvonsa aivan hänen korvansa juureen, kuiskasi kiireisesti: -"Minä tein sopimuksen Pavelin ja Andrein kanssa, että jos heidät -vangitaan, on minun huolehdittava siitä, että te muutatte kaupunkiin -jo seuraavana päivänä." - -Hänen ystävällinen, vakava puheensa liikutti ja ilahdutti äitiä. -Hän katseli häneen kalpealla hymyllä, ja ihmetteli tuota suurta -ystävyyttä ja luottamusta, jonka hän hänessä herätti. - -"Jos Pasha niin tahtoo, ja ellei minusta tule teille suuri vastus --" - -"Älkää ollenkaan olko levoton sentähden. Minä asun aivan yksin; -sisareni tulee vain harvoin luokseni." - -"En halua syödä ruokaani ilmaiseksi", virkkoi hän ääneensä ajatellen. - -"Jos haluatte työtä, löytyy sitä aina." - -Äidin käsitys työstä oli nyt ehdottomasti yhteydessä poikansa ja -Andrein työn kanssa, sekä kaikkien muiden toverien. Hän vetäytyi -hieman lähemmäksi Nikolaita, ja katsellen hänen silmiinsä, kysyi: -"Niinkö? Sanotte että työtä voipi löytyä minulle?" - -"Minun talouteni on hyvin pieni, olen vanhapoika." - -"En puhu nyt siitä, en taloustöistä", virkkoi äiti hiljaa. "Tarkoitan -yleismaailmallista työtä." - -Ja hän huokasi alakuloisesti, loukkaantuneena mielessään siitä ettei -hän ymmärtänyt häntä. Nikolai nousi ja kumartuen hänen puoleensa, -virkkoi hän, hymy silmissään, miettivästi: "Te tulette löytämään -itsellenne tehtävän yleismaailmallisessakin työssä." - -"Mihin arvelette minun kykenevän?" kysyi äiti tyynesti. - -"Jos käydessänne Pavelia tervehtimässä linnassa, saisitte ongituksi -häneltä talonpojan osotteen, joka pyysi sanomalehtiä --" - -"Minä tiedän sen!" huudahti äiti riemastuneena. "Tiedän missä he ovat -ja ketä he ovat. Antakaa minulle sanomalehdet ja minä jakelen ne. -Löydän talonpojat, ja tulen menettelemään määräystenne mukaan. Kuka -luulisi että kannan laittomia kirjoja? Kannoin kirjoja tehtaaseen ja -sain salavihkaa annetuksi enemmän kuin sata paunaa, taivaalle olkoon -ylistys!" - -Hänet valtasi halu vaeltaa maanteitä myöten, metsien ja kylien -läpitse, tuohikontti seljässä ja sauva kädessä. - -"Nyt, rakas, rakas mies, järjestäkää se juuri niin, että minä saan -työskennellä tässä herätysliikkeessä. Menen mihin ikinä minua -lähetätte! Minä vaellan sekä kesät että talvet, aina hautaan asti, -totuuden tähden." - -Nikolai otti hänen kätensä lempeästi, ja silitteli sitä lämpimällä -kädellään. Sitte, katsoen kelloonsa, virkkoi hän: "Me puhelemme tästä -sitte myöhemmin. Te aiotte ottaa vaarallisen kuorman hartioillenne. -Teidän täytyy miettiä hyvin tarkoin mitä aiotte tehdä." - -"Oi, rakas ystävä, mitä minulla on mietittävää? Minkä vuoksi eläisin -enää, etten tämän aatteen tähden?" Hänen sielussaan välähti poikansa -kuva, joukon etunenässä, lippua kantaen. - -"Miksi vetelehtisin joutilaana, silläaikaa kun poikani antaa elämänsä -totuuden eteen? Ymmärrän mihin pyritte. Ottakaa minutkin joukkoonne, -Kristuksen tähden, jotta kykenen auttamaan omaa poikaani! Ottakaa -minut mukaan!" - -"Tämä on ensi kerta, jolloin kuulen tuollaisia sanoja." - -"Mitä muuta voisin sanoa?" vastasi äiti pudistaen päätänsä -surullisesti, ja levittäen käsivartensa avuttomasti. "Jos minulla -löytyy sanoja ilmaisemaan äidin sydäntä --" Hän nousi sydämessänsä -kasvavan hurmaavan voiman pakotuksesta, joka häntä tenhosi ja antoi -merkitystä sanoilleen, ilmaistessansa halveksimistansa. "Silloin moni -ja moni haluaisi itkeä, ja yksin pahatkin miehet, omaatuntoa vailla, -tulisivat vapisemaan. Saattaisin heidät maistamaan sappea, samoin he -pakottivat Kristuksen juomaan katkeruuden kalkin, ja kuten he tänään -juottavat lapsillemme. He ovat murtaneet äidin sydämen!" - -Nikolai nousi, ja silitellen vähäistä partaansa vapisevin sormin, -virkkoi hän hitaasti, hieman vieraalla äänellä: "Jonakin päivänä -tulette puhumaan heille, luulen!" - -Hän säpsähti, katsahti kelloon uudelleen ja kysyi kiireisesti: "Se on -siis päätetty? Te tulette luokseni kaupunkiin?" - -Äiti nyökkäsi päätään myöntävästi. - -"Milloinka? Niin pian kuin suinkin voitte." Ja hän lisäsi lempeällä -äänellä: "Minä odotan teitä hartaasti, niin teen!" - -Äiti valmisti itseänsä mennäksensä hänen luokseen jo neljäntenä -päivänä vierailunsa jälkeen. Kun kärryt pyörivät hänen kahden -arkkunsa kanssa pois kylästä avonaiselle lakeudelle, käänsi hän -päätänsä katsahtaaksensa takaisin, ja tunsi äkkiä, että hän jätti -kylän ainaiseksi -- paikan, jossa hän oli viettänyt synkimmät ja -raskaimmat päivät elämästänsä, paikan, jossa toinen vaihteleva elämä -oli alkanut, jossa seuraava päivä aina nieli sisäänsä edellisen -päivän, ja joista jokainen oli täynnä runsaasti uusia suruja ja -iloja, uusia ajatuksia ja uusia tunteita. - -Tehdas levitti itseänsä kuten iso, kömpelö, tummanpunanen hämähäkki, -nostaen suunnattomat korkeat tuntosarvensa kohti taivasta. Pienet, -yksinkertaiset rakennukset puristautuivat sen kylkiin, harmaina ja -Iitteinä nokisesta maaperästä, tiheinä ryhminä, suon liepeillä. -Ne katselivat surumielin toinen toisiinsa pienillä, tylsillä -ikkunoillansa. Niiden yläpuolella kohosi kirkko, myös tummanpunanen, -kuten tehdas. Äidistä näytti että kellotapuli oli matalampi kuin -tehtaan piiput. - - - - -Uudessa maailmassa - - -Nikolai Ivanovitch asui hiljaisella, autiolla kadulla, -pienessä, viheriäisessä sivurakennuksessa, joka kuului mustaan, -kaksikerroksiseen taloon, mikä oli aivan pöhöttynyt ikänsä -pituudesta. Tämän sivurakennuksen edessä oli tiheästi kasvanut -vähäinen puutarha, ja akasioiden, sireenipensaiden ja hopean väristen -poppelien oksat katselivat ystävällisesti ja vihannasti kolmen -huoneen ikkunoihin, joissa Nikolai asui. Hänen asuntonsa oli siisti -ja rauhallinen. Varjot leikkivät mykästi laattialla; kirjahyllyt -täyteen ahdattuine kirjoineen ulottuivat seinästä seinään, ja -vakavannäköisten henkilöiden kuvia riippui niiden yläpuolella. - -"Luuletteko voivanne viihtyä täällä?" kysyi Nikolai, johtaen äidin -pieneen huoneeseen, jonka yksi ikkuna katsoi puutarhaan ja toinen -ruoholla peitettyyn pihaan. Tässä huoneessa olivat seinät myös -peitetyt kirjakaapeilla ja kirjahyllyillä. - -"Olisin mieluummin kyökissä", virkkoi äiti. "Pieni kyökki on valoisa -ja puhdas." - -Hänestä näytti että Nikolai melkein pelästyi. Ja kun äiti suostui -hänen itsepäiseen pyyntöönsä ottaa kamarin, näytti hän heti käyvän -iloisemmaksi. - -Koko huoneustossa vallitsi omituinen ilmaperä. Siellä tuntui helpolta -ja mieleiseltä hengittää; mutta tuntui ehdottomasti, ettei kukaan -voinut tässä asunnossa puhua kovalla äänellä, eikä häiritä noiden -rauhallisten ja ajatuksiinsa vaipuneiden ihmisten rauhaa, jotka -katselivat alas seiniltä. - -"Kukat tarvitsevat kastelua", virkkoi äiti, koettaen multaa ruukuissa -ikkunoilla. - -"Aivan niin", virkkoi talon herra syyllisellä ilmeellä. "Pidän niistä -sangen paljo, vaan aikani ei riitä niiden hoitamiseen." - -Kun äiti painui maata ja ajatteli äsken kuluneita päiviä, nosti -hän päätänsä tyynyltä kummastuksella, ja katseli ympärillensä. -Ensi kerran elämässänsä oli hän vieraan ihmisen asunnossa, eikä -hän tuntenut vähintäkään oudoksumista. Mielensä oli yhtämittaa -Nikolaissa. Hän tunsi harrasta halua tehdä mitä parhaiten saattoi -hänelle, ja tuottaa enemmän lämpöä hänen yksinäiseen elämäänsä. Häntä -huvitti Nikolain kömpelömäinen kohteliaisuus, niin että hänen täytyi -oikein hymyillä. Sitte vaelsivat ajatuksensa poikaansa ja Andreihin. -Hän muisti Fedian kimakkaa ja lujaa ääntä, ja vähitellen vyöryi koko -toukokuun ensi päivä hänen sielunsa silmien ohitse. - -Aikaisin aamulla kiillotti hän samovarin, viritti siihen valkean, -ja täytti sen vedellä, sekä asetti kolinatta astiat pöydälle. -Sitte istui hän alas kyökkiin, odotellen Nikolain heräämistä. -Jopa kuului hänen hyvähuomenensa, johon äiti vastasi, ja kuljetti -samovarin sisälle. Nikolai alkoi peseytyä, räiskyttäen vettä -laattialle, pudottaen sekä saippuan että hammasharjan ja mutisten -tyytymättömyyttä omaa itseään kohtaan. - -Kun he asettuivat teetä juomaan, virkkoi hän äidille: "Minä kuulun -Zemstov-virastoon ja minulla on hyvin surullinen toimi. Näen kuinka -talonpojat kulkevat perikatoansa kohti." - -Ja hymyillen alakuloisesti jatkoi hän: "Se on niin aivan kirjaimen -mukaan -- näen sen selvästi! Kansa kulkee nälissään, vaipuen hautaan -ennen aikojaan, kuollen nälästä; lapset syntyvät heikkoina ja -kipeinä, ja varisevat kuin syksyn lehdet -- tiedämme kaiken tämän, ja -tunnemme syyn tähän kaikkeen kurjuuteen, ja väkilaskua tehdessämme -saamme me hyvän palkan tästä tiedostamme. Se on kaikki minkä teemme -kansalle, rehellisesti tunnustaen, se on kaikki minkä teemme." - -"Ja mikä te olette? Ylioppilasko?" - -"Enkä. Olen kylän opettaja. Isäni oli ylipäällikkö Vlatkan tehtaalla, -ja minä rupesin opettajaksi. Mutta kun aloin jaella kirjoja kylän -talonpojille, pistettiin minut vankeuteen. Vankeudesta päästyäni -rupesin myyjäksi erääseen kirjakauppaan, mutta kun en nytkään -käyttäytynyt säädyllisesti, pantiin minut uudelleen vankeuteen ja -lähetettiin maanpakoon Arkangeliin. Siellä jouduin pahoihin väleihin -kuvernöörin kanssa ja he lähettivät minut Valkosen meren rannikolle, -jossa olin viisi vuotta." - -Hänen puheensa kaikui tyyneltä, vieläpä sopusointuiselta valoisan -huoneen kanssa, johon aamuaurinko paistoi. Äiti oli jo kuullut usein -tällaisia tarinoita, mutta hän ei voinut koskaan ymmärtää miksi ne -olivat niin nurinperäisiä, ettei ketään saatettu edesvastaukseen -viattomain ihmisten kärsimyksistä, ja miksikä näitä kärsimyksiä -pidettiin niin välttämättöminä. - -"Sisareni tulee tänne tänään", ilmoitti hän. - -"Onko hän naimisissa?" - -"Hän on leski. Hänen miehensä oli ajettu maanpakoon Siperiaan; mutta -hän pääsi pakenemaan, vilustuen vaarallisesti pakomatkallaan ja kuoli -ulkomailla kaksi vuotta sitte." - -"Onko hän teitä nuorempi?" - -"Kuutta vuotta vanhempi. Minun on häntä paljosta kiittäminen. Saatte -kuulla kuinka hän soittaa. Tuo on hänen pianonsa. Täällä on paljon -hänelle kuuluvaa, kirjani --" - -"Missä hän asuu?" - -"Kaikkialla", vastasi hän hymyillen. "Missä vaan lujaa sielua -tarvitaan, sieltä hänet löydätte." - -"Siis hän on myös tässä uudistusliikkeessä?" - -"Tiettävästi!" - -Vähän ajan kuluttua läksi hän työhön, ja äiti rupesi ajattelemaan -tätä "uudistusliikettä", jonka eteen ihmiset työskentelivät, päivä -toisensa jälkeen, tyynesti ja päättävästi. - -Puolenpäivän aikaan tulla hurahti pitkä, hyvin muodostunut -vallasnainen. Kun äiti avasi hänelle ovea, heitti hän pienen -keltaisen kapsäkin laattialle ja tarttui nopeasti Vlasovan käteen -kysyen: "Oletteko Pavel Michailovitchin äiti?" - -"Olen", vastasi äiti, hämillään naisen ylhäisestä näöstä ja rikkaasta -pukineesta. - -"Juuri tuollaiseksi olen teidät kuvaillut mielessäni", virkkoi -hän, riisuen hattunsa peilin edessä. "Me olemme olleet Pavel -Michailovitchin ystäviä kauan aikaa. Hän puheli teistä hyvin usein." - -"Puhuiko Pasha minusta?" - -"Puhuipa kyllä, hyvin usein. Olette varmaan hyvin levoton hänestä?" - -"Tietysti, se ei tunnu minusta helpolta; mutta joku aika sitte olisi -se tuntunut paljon pahemmalta. Nyt tiedän että hän ei ole yksin, -enkä minä liioin." Katsellen rouvan kasvoja, kysyi hän: "Mikä teidän -nimenne on?" - -"Sofia", vastasi nainen, ja alkoi puhella asiallisella äänellä: -"Kaikista tärkeintä on, etteivät he tule olemaan vankeudessa kauan -aikaa, sillä heidät viedään oikeuden eteen, joka toivottavasti -tapahtuu pian. Ja samassa hetkessä jolloin heidät tuomitaan -maanpakoon, järjestämme niin, että Pavel pääsee karkaamaan. Hänellä -ei ole mitään tekemistä Siperiassa, ja hän on täällä välttämätön." - -"Mutta kuinka saattaa hän elää pakolaisena?" - -"Se on vähäpätöinen asia kokonaan. Hän tulee elämään kuten laumottain -muut pakolaiset elävät. Tapasin juuri yhden, ja pelastin hänet. Hän -on myös hyvin tärkeä henkilö, joka työskenteli uudistusliikkeen -hyväksi etelässä. Hänet oli tuomittu maanpakoon viideksi vuodeksi, -mutta oli siellä ainoastaan kolme ja puoli kuukautta. Sentähden -näytän minä sellaiselta _vallasnaiselta_. Luuletteko että aina -pukeudun tällä tavoin? En voi sietää tällaista hienoa hömsötystä, -tällaista silkin kahinaa. Ihmisolento on yksinkertainen luonnostaan, -ja hänen pitäisi pukeutua vaatimattomasti -- kauniisti mutta -yksinkertaisesti." - -Äiti katseli häneen tarkastavasti, hymyili, ja pudistaen päätänsä -alakuloisesti, virkkoi: "En ymmärrä, mutta luulen että toukokuun -ensimäinen päivä on muuttanut minut erilaiseksi olennoksi. Tunnen -itseni kömpelöksi, tavalla tahi toisella, aivan kuin kulkisin kahta -eri tietä yhtä aikaa. Toisinaan ymmärrän kaikki, ja sitte seuraavana -hetkenä löydän itseni sumun keskeltä. Tässä näen teidät! Näen että -te olette vallasnainen; te työskentelette uudistusliikkeessä, te -tunnette Pashan ja te kunnioitatte häntä. Kiitän teitä siitä!" - -"Mitä, teitähän paremminkin pitäisi kiittää!" nauroi Sofia. - -"Minua? Enhän minä ole opettanut hänelle mitään tästä kaikesta", -virkkoi äiti huokauksella. "Kun nyt puhun, tuntuu kaikki niin -yksinkertaiselta ja selvältä. Sitte taas, äkkiä en ymmärrä ollenkaan -tätä yksinkertaisuutta ja rauhoituttuani taas alan tuntemaan -hirvittävää levottomuutta omasta rauhallisuudestani. Koko elämäni on -kulunut alituisessa pelossa ja vapistuksessa, mutta nyt kun vaara -todella uhkaa, tunnen vaan vähäistä pelkoa. Miksi on se niin? En voi -sitä käsittää." Hän lopetti löytämättä sanoja. Sofia katsoi häneen -totisena ja odotti; mutta nähdessään että äiti oli kiihottunut, -löytämättä keinoja ilmaisemaan mitä halusi, tarttui hän itse -keskusteluun. - -"Aika on tuleva, jolloin olette ymmärtävä kaikki. Tärkein asia, -mikä antaa ihmiselle voimaa uskomaan itseensä, on se, että hän -alkaa rakastaa työtänsä kaikesta sydämestänsä, tietäen että hänen -työnsä hyödyttää kaikkia. Sellainen rakkaus _löytyy_. Ei ole yhtä -ihmisolentoa, joka olisi liian paha rakastettavaksi -- mutta minun -täytyy jo vapautua kaikesta tästä komeudesta." - -Hän meni pois hymyillen. Äiti seurasi häntä silmillänsä, huokasi -ja katseli ympärillensä. Ajatuksensa pysähtyivät ja päästäksensä -erilleen painavasta tyhjyyden tunteesta aivoissaan, alkoi hän koota -astioita pöydältä. - -Nikolai saapui kotiin kello neljän aikaan. He nauttivat päivällistä -yhdessä. Sofia nauroi toisinaan, kertoen kuinka hän tapasi ja -piilotti pakolaisen, kuinka hän pelkäsi nuuskioita, joita hän -havaitsi vilisevän kaikkien ihmisten keskuudessa, ja kuinka -naurettavasti pakolainen käyttäytyi. Äidin mielestä muistutti -Sofian puhetapa työmiestä joka juuri on päättänyt vaikean työn, -omaksi mielihyväkseen. Nyt oli hän puettu kepeään, teräsharmaaseen -leninkiin, joka laskeusi harteilta alas jalkoteriin pehmoisissa -poimuissa. Vaikutus oli taiteellinen ja lämpöinen. Hän näytti -pitemmältä tässä puvussa; silmänsä näyttivät tummemmilta ja -liikkeensä vähemmin hermostuneilta. - -"Nyt, Sofia", virkkoi Nikolai päivällisen jälkeen, "minulla on eräs -toinen työ sinulle. Tiedäthän että me aloimme toimittaa lehteä -metsäkyliä varten. Mutta yhteydemme siellä olevien ihmisten kanssa -katkesi, josta kiitos viimeisille vangitsemisille. Pelagaja Nilovna -on ainoa joka voi näyttää meille miehen, joka ottaa jakaaksensa näitä -sanomalehtiä. Sinä menet hänen kanssaan. Tee se mitä pikemmin." - -"Hyvä on", virkkoi Sofia. "Me menemme Pelagaja Nilovna." - -"Niin, me menemme." - -"Onko se etäällä?" - -"Noin viidenkymmenen virstan päässä." - -"Mainiota! Ja nyt minä soitan hieman. Välitättekö kuunnella soittoa, -Pelagaja Nilovna?" - -"Älkää huoliko minusta. Tehkää aivan kuin jos en olisi täällä", -vastasi äiti, istuutuen sohvan nurkkaan. Hän näki että veli ja sisar -alkoivat toimia lainaamatta hituistakaan huomiota hänelle; kuitenkin, -näytti hän samalla tahtomattansa sekaantuneen keskusteluun, johon he -huomaamatta häntä vetivät. - -"Kuules tätä, Nikolai. Se on Griegiltä. Toin sen tänään. -- Sulje -ikkuna." - -Ensin eivät säveleet koskettaneet äidin sydäntä. Ne olivat hänelle -käsittämättömiä, yhtä sekasointua vaan. Korvansa ei tavannut -juoksevaa säveltä nuottitulvan paljoudesta. Puoliunissaan katseli -hän Nikolaita, joka istui pitkän sohvan toisessa päässä, ja Sofian -vakavia kasvoja sivulta päin, sekä hänen päätänsä, jota ympäröi -tuuhea kultainen tukka. Aurinko paistoi huoneeseen. Yksityinen säde -ensin, väristen ja epäröiden, valaisi hänen hartiansa ja tukkansa, -laskeusi sitte pianon näppäimille ja vapisi hänen sormiensa painosta. -Akasian oksat huojuivat sinne tänne ikkunan alla. Huone täyttyi -musiikilla, ja ihan huomaamatta alkoi äidin sydän ikäänkuin herätä. -Kolme samanlaista ääntä, vakavia kuten Fedia Maxinin ääni, säihkyi -muiden sointujen joukossa, kuten kolme hopeakalaa purossa. Joskus -joku muu sointu yhtyi näihin yksinkertaisiin lauluihin, jotka -käärivät sydämen lempeään, vaikka surumieliseen hyväilyyn. Hän rupesi -niitä odottamaan, kuullaksensa niiden liritystä, viserrystä, ja hän -eroitti vaan ne, toisten kaikkien kohisevien ja eksyttävien äänien -keskeltä, joille hänen korvansa vähitellen tulivat kuuroiksi. - -Ja jostakin syystä nousi eteensä, menneisyytensä synkästä syvyydestä, -kauan unohtuneet vääryydet. - -Viimeisen kerran kohotti raskas ja päättävä loppusointu syvän ja -kylmän huokauksen hänen rinnastaan, kuollen pois hiljakseen. - -Sofia kääntyi ympäri ja kysyi veljeltään lempeästi: "Piditkö siitä?" - -"Hyvin paljon", vastasi hän, nyökäyttäen päätään. "Hyvin paljon." - -Sofia katsahti äidin kasvoihin, vaan ei virkkanut mitään. - -"Sanotaan", virkkoi Nikolai miettivästi, heittäytyen syvemmälle -sohvaan, "että soittoa pitäisi kuunnella ilman mitään ajattelematta. -Mutta minä en voi." - -"Enkä minä", virkkoi Sofia, helähdyttäen muutamia kauniita sointuja. - -"Minä kuuntelin ja minusta tuntui että kansa asettaa kysymyksiänsä -luonnolle, että he surevat ja vaikeroivat, ja vastustavat vihaisesti -kysyen 'Miksi?' Luonto ei vastaa, vaan menee menoansa luoden -uusia nuottia lakkaamatta, ikuisesti. Sen vaikenemisessa luin sen -vastineen: 'En tiedä." - -Äiti kuunteli Nikolain tyyniä sanoja ymmärtämättä niitä ja haluamatta -ymmärtää. Hänen povensa kajahteli unohtuneita muistoja, ja halusi -enemmän musiikkia. Muistojensa ohella kehittyi tällainen ajatus -hänessä: "Tässä elää ihmisiä, sisar ja veli, ystävyydessä; he elävät -rauhallisesti ja hiljaisesti -- heillä on musiikkia ja kirjoja -- he -eivät kiroile toinen toisillensa, he eivät juo viinaa -- he eivät -riitele virkistyksekseen -- he eivät halua loukata toinen toistansa, -jolla tavalla pohjakerrosten kansa tekee." - -Sofia soitteli kauan aikaa. Soitto herätti äidissä halun kysyä mitä -se puhui. Epäselviä ajatuksia ja tunnelmia kulki hänen mielessään -yhtämittaa. Suru ja tuska antoivat tilaa tyynelle ilolle. Parvi -näkymättömiä lintuja näytti lentelevän huoneessa, tunkeutuen joka -paikkaan, koskettaen sydäntä hyväilevillä siivillään, rauhottaen ja -samalla herättäen kaihoa. Äidin tunteita ei voitu pukea sanoiksi. -Ne täyttivät hänen sydämensä hämmästyttävillä toiveilla, ne -tuorestuttivat sitä uudeksi ja lujaksi. - -Hyväntahtoinen halu valtasi hänet sanoa jotakin miellyttävää näille -kahdelle henkilölle sekä kaikille ihmisille yleensä. Hän hymyili -vienosti, soitosta hurmaantuneena, tuntien itsensä kykeneväksi -tekemään hyödyllistä työtä sisarelle ja veljelle. Silmänsä vaelsivat -ympäri ikäänkuin hakien jotain tehtävää. Hän ei löytänyt mitään muuta -kuin mennä kyökkiin valmistamaan samovaria kuntoon. Mutta tämä ei -rauhottanut hänen haluaan. Se riehui itsepäisesti hänen sydämessään, -ja kun hän kaatoi teetä laseihin, rupesi hän puhelemaan kiihkoisasti, -innostunein katsein. Hän näytti jakelevan lämpöisiä sanoja, kuin -herttaisia hyväilyjä puolueettomasti Sofialle, Nikolaille ja -itselleen. - -"Me pohjimmaiset kansankerrokset tunnemme kaikki; mutta meistä tuntuu -vaikealta ilmaista sydämiämme. Ajatuksemme uiskentelevat sisällämme. -Me häpeämme, sillä vaikka ymmärrämme, emme kykene pukemaan niitä -sanoiksi ja usein häpeän vuoksi olemme vihaiset ajatuksillemme ja -niille jotka niitä ovat herättäneet. Me ajamme ne pois itsestämme. -Sillä elämä, nähkääs, on niin vaivaloinen. Joka taholta annetaan -meille iskuja ja lyöntejä; kun me sitte haluamme lepoa, tulevat -ajatukset jotka herättävät sielumme ja vaativat meiltä jotakin." - -Nikolai kuunteli ja nyökäytti päätänsä, hangaten silmälasejansa -ahkeraan, jolla välin Sofia katseli häntä, suuret silmänsä -seposeljällään ja paperossinsa unohtuneena, palaen tuhkaksi. Hän -istui puoleksi pois pianosta, notkeana ja sulavana, joskus hienoilla -sormillaan kosketellen näppäimiä. Joutavat säveleet sointuivat -sattuvasti äidin sanoihin säestykseksi, kun hän nopeasti vaihtoi -uusia ajatuksiaan yksinkertaisiin sydämellisiin sanoihin. - -"Nyt tunnen voivani lausua jotakin itsestäni ja kansastani, koska -ymmärrän elämää. Aloin ymmärtää tultua tilaisuuteen tehdä vertauksia. -Tätä ennen ei löytynyt ketään, joka olisi verrannut minua. Meidän -valtiossamme näette kaikkien elävän samaa elämää ja nyt kun huomaan -kuinka muut elävät, katsahdan takaisin elämääni ja muistelmani ovat -peräti katkeria ja kovia. Kenties en sano asioita ihan oikealla -tavalla, ja tuskinpa tarvitsen lausua ollenkaan, sillä tiedätte sen -itse, mutta puhun vaan omista kokemuksistani. Te asetitte minut äkkiä -rinnallenne. Ette tarvitse minulta mitään; ette voi käyttää minua -mihinkään; ette voi saada minusta mitään nautintoa itsellenne, tiedän -sen. Ja päivä päivältä sydämeni kasvaa, jumalan kiitos! Se kasvaa -hyvyydessä, ja minä toivon kaikille hyvää. Tämä on kiitokseni teille. -Halusin avata teille sydämeni, jotta näkisitte kuinka hartaasti -toivon teille menestystä." - -"Näemme sen", virkkoi Nikolai matalalla äänellä. "Te teette meille -juhlapäivän." - -Äiti alkoi puhua uudelleen, kertoen Sofialle ja Nikolaille -omasta itsestään, köyhästä elämästänsä, vääryyksistä ja tyynestä -kärsimisestään. Yksinkertaisin sanoin, ilman ilkeyttä, surullinen -hymy huulillaan piirsi hän yksitoikkoisen kuvan murheellisesta -elämästään. Hän luetteli lyönnit, jotka hän oli saanut mieheltään ja -kertoili vähäpätöiset syyt, jotka olivat olleet niiden aiheina, sekä -oman kykenemättömyytensä niitä torjumaan. - -Veli ja sisar kuuntelivat häntä huomiolla ja äänettöminä, -liikutettuina tämän ihmisolennon koruttoman kertomuksen syvästä -merkityksestä, tämän olennon, jota pidettiin elukkana, ja joka -ilman valitusta, kauan aikaa uskoi juuri se olevansa, jona häntä -kohdeltiin. Heistä näytti kuin jos tuhannet, vieläpä miljoonat -ihmiset olisivat puhuneet hänen suunsa kautta. Hänen elämänsä oli -ollut tavallista ja yksinkertaista; mutta sellaista on laajojen -kansakerrosten elämä, ja hänen kertomuksensa, joka näytti laajenevan -heidän silmissään, muuttui vertauskuvalliseksi heidän silmissään. -Nikolai, kyynäspää pöydällä ja pää käsien varassa, katseli häneen -lasiensa takaa hievahtamatta, silmät pystyssä. Sofia heittäytyi -taapäin, tulin selkänojaa vasten. Joskus vapisi hän, ja toisinaan -mutisi itsekseen jotakin, pudistaen päätänsä tyytymättömyyden -osoitukseksi. Kasvonsa kävivät kalpeimmiksi ja silmänsä syvenivät. - -"Kerran kuvailin itseni onnettomaksi. Elämäni näytti kuumeiselta", -virkko Sofia. "Tämä tapahtui ollessani maanpaossa eräässä pienessä -syrjäisessä kaupungissa. Siellä ei ollut mitään tekemistä, ei mitään -ajattelemista, paitsi oma itseni. Kokosin kaikki onnettomuuteni -yhteen kasaan ja punnitsin ne, kun ei ollut muutakaan tekemistä. -Sitte riitelin isäni kanssa, jota rakastin. Minut ajettiin pois -korkeakoulusta häväistyksellä -- heitettiin vankeuteen, lähimmän -toverini ilmiannon johdosta -- mieheni vangitseminen -- uudestaan -vankilaan ja maanpakoon -- vihdoin mieheni kuolema. Mutta kaikki -onnettomuuteni ja kymmenesti niiden mitta, eivät merkitse kuukautta -elämästänne, Pelagaja Nilovna. Teidän rääkkäyksenne jatkui päivästä -päivään pitkiä vuosikausia. Mistä saavat ihmiset voimaa kärsiäksensä?" - -"He tottuvat siihen", vastasi äiti huokauksella. - -"Luulin tuntevani tuon elämän", virkkoi Nikolai lempeästi. "Mutta -kun nyt kuulen siitä puhuttavan -- ei omien kirjojeni kautta, eikä -oman riittämättömän mielikuvitukseni avulla, mutta häneltä itseltään -elävin kielin -- se on kauheaa, se on julmaa! Ja yksityiskohdat ovat -hirvittäviä, yhtämittaista viivytystä, joista sekunneista vuodet ovat -tehdyt." - -Keskustelu sujui edelleen, miettivällä tarkkuudella ja tyynesti. Se -haarottui ja sulki sisällensä koko tavallisen elämän joka puolelta. -Äiti vaipui muistelmiinsa. Himmeästä lapsuudestansa saakka veti hän -päivän valoon jokaisen vääryyden, antaen laajan kuvauksen suuresta, -mykästä kauhusta, jossa hänen nuoruutensa oli kitunut. Vihdoin sanoi -hän: "Oh, minua! Kuinka kauan olen jutellut teille! Teidän täytyy jo -päästä levolle. En ehtisi ikinä kertoa teille kaikkea." - -Sisar ja veli lausuivat hänelle hyvääyötä kaikessa hiljaisuudessa. -Nikolai näytti äidin mielestä kumartavan hänelle syvempään kuin -koskaan ennen ja puristavan hänen kättänsä lujemmin. Sofia seurasi -häntä huoneeseensa ja pysähtyen ovelle, virkkoi: "Nyt levähtäkää. -Toivon teille rauhallista hyvääyötä." - -Hänen äänensä puhalsi lämpimän hengähdyksen äitiin, ja harmaat -silmänsä hyväilivät äidin kasvoja lempeästi. Hän tarttui Sofian -käteen ja puristaen sitä omaansa, vastasi: "Kiitoksia! Te olette -hyviä ihmisiä." - -Kului kolme päivää ahkerassa keskustelussa Sofian ja Nikolain kanssa. -Äiti jatkoi muistelmiaan menneisyydestä, joka itsepintaisesti kohosi -ylös hänen heränneen sielunsa syvyyksistä, ja häiritsi häntä itseään. -Hänen menneisyytensä vaati selitystä. Huomio, jolla veli ja sisar -häntä kuuntelivat, avasi hänen sydämensä enemmän ja laajenti sitä, -vapauttaen hänet entisen elämänsä tummasta häkistä. - -Neljäntenä päivänä, aikaisin aamulla, ilmestyivät Sofia ja hän -Nikolain eteen kuljeksivina kaupustelioina, puettuina kuluneisiin -karttuunileninkeihin, tuohikontit selässä ja kepit kädessä. Tämä -puku vähensi Sofian pituutta ja antoi yhä päättävämmän ilmeen hänen -kalpeille kasvoilleen. - -"Sinä näytät siltä kuin jos koko elämäsi olisit elänyt luostarissa," -huomautti Nikolai, hyvästellessään sisartansa ja puristaen hänen -kättänsä lämpimästi. Äiti puolestaan huomasi heidän tyyneytensä -toisiaan kohtaan. Hänestä tuntui vaikealta siihen tottua. Ei -suuteloita, eikä lemmen ja ystävyyden huudahduksia ollut heidän -välillään; mutta he esiintyivät niin uskollisina toisilleen, niin -eroamattomina ystävyksinä. Äiti oli tottunut näkemään kuinka ihmiset -suutelivat toisiaan ja lausuivat paljon koreita sanoja, mutta -kumminkin purivat toisiaan kuten nälkäiset koirat. - -Naiset kulkivat kadulle vaieten, pääsivät pian avonaiselle -maantielle, ja astelivat vieretysten leveätä, kulunutta tietä myöten -kaksinkertaisen koivurivin välitse. - - - - -Miehet riveissä - - -"Eikö teitä väsytä?" kysyi äiti. - -"Luuletteko etten ole paljon kävellyt? Tämä on kaikki vanhaa läksyä -minulle." - -Iloisin mielin, aivan kuin olisi kertonut joitakin ihania lapsuuden -muistelmia, alkoi Sofia jutella äidille vallankumouksellisesta -työstä. Hänen oli täytynyt elää valenimellä, käyttää vääriä -papereita, pukeutua mitä erilaisimpiin pukuihin välttääksensä -nuuskioita, hän oli kantanut satoja ja satoja puntia kiellettyjä -kirjoja useimpiin kaupunkeihin, järjestänyt pakoretkiä maanpakoon -tuomituille tovereille ja saattanut heitä ulkomaille. Hänellä oli -ollut kirjapaino omassa huoneustossaan, ja kun santarmit saivat siitä -hajun nenäänsä ja tulivat nuuskimaan, onnistui hän minuutin ajalla -ennen heidän sisälle tuloaan pukeutua palvelustytön pukuun ja puikkia -tiehensä kyökin kautta, kun hänen vieraansa astuivat sisälle. Hän -kohtasi heidät portilla. Ilman päällystakkia, karttuuniliina päässä -ja öljykannu kädessä kulki hän kaupungin päästä toiseen, kovassa -talvipakkasessa. Toisen kerran taas oli hän juuri saapunut vieraaseen -kaupunkiin tervehtimään ystäviänsä. Kun hän jo kohosi portaita ylös, -huomasi hän että etsimistä toimitettiin paraikaa hänen ystäviensä -luona. Kääntyä takaisin oli liian myöhää. Ilman silmänräpäyksen -arvelua soitti hän vastapäätä olevaa kelloa alemmassa kerroksessa, ja -astui sisälle tuntemattomien ihmisten luo kapsäkki kainalossa. Hän -selitti avonaisesti missä pulassa hän oli. - -"Saatte ilmaista minut santarmeille, jos haluatte; mutta en luule -että sen teette", virkkoi hän luottavasti. - -Talonväki olivat suuresti peloissaan, eivätkä nukkuneet koko yönä. -Joka minuutti odottivat he santarmien koputtavan ovelle. Kuitenkaan -eivät he halunneet häntä ilmaista, jos olisivat tulleet etsimään, ja -seuraavana aamuna nauroivat he kaikki yhdessä makeasti santarmeilleen. - -Kerran oli hän pukeutunut nunnaksi ja matkusti samassa rautatien -junassa, vieläpä samassa osastossa ja istui samalla penkillä vakoojan -kanssa, joka etsi häntä. Sissi kerskasi taitoansa, ja uskoi hänelle -miten hän oli järjestänyt kiinnioton. Hän oli vakuutettu uhrinsa -olevan samassa junassa, toisessa luokassa, mutta joka pysäkillä tuli -hän takaisin, virkkoen: "En näe häntä missään. Hän lienee mennyt -levolle! Heidän elämänsä on yhtä raskasta kuin meidänkin." - -Äiti kuunteli hänen tarinoitansa pörhöllä korvin, nauroi ja katseli -häntä ihailevasti. Pitkänä ja notkeana asteli Sofia tietä kepeästi -ja varmasti, tasaisin askelin. Hänen käynnissänsä, sanoissansa -ja äänensä soinnussa, joka vaikka hieman kaiuton, oli kuitenkin -voimakas, ja hänen suorassa lujarakenteisessa vartalossansa oli -paljon ruumiillista voimaa, jaloa uskallusta ja suurta vapauden -janoa. Silmänsä katsoivat kaikkialle nuoruuden loistolla. Hän -haki aina sellaista puheenaihetta, joka täytti hänen sydämensä -lapsellisella ilolla. - -"Katsokaa, mikä komea petäjä!" huudahti hän, osoittaen äidille erästä -puuta. - -Äiti pysähtyi ja rupesi tarkastamaan. Se ei ollut hituistakaan -korkeampi eikä tukevampi kuin muutkaan puut. - -"Nii-in, nii-in, sievä puu", virkkoi äiti hymyillen. - -"Kuuletteko? Se on leivonen!" Ja Sofia keikisti päätänsä taivaan -siniseen avaruuteen nähdäksensä iloista laulajaa. Harmaat silmänsä -säteilivät syvällä loistolla ja ruumiinsa näytti kohoavan maasta -kohtaamaan musiikkia, joka kaikui näkymättömistä korkeuksista. Aika -ajoin kumartui hän noukkimaan kedon kukkasen, ja keveästi kosketellen -ohkaisilla sormillansa sen väriseviä heteitä, hyräili hän hiljaa ja -kauniisti. - -Heidän yläpuolellansa paloi keväinen aurinko. Sinertävä ilma -värähteli lämpöä. Molemmin puolin tietä kohosi tumma ja sankka -petäjämetsä. Kedot olivat viheriät, linnut lauloivat ja tuoksuava -ilmaperä hyväili lämpimästi ja hellästi. - -Kaikki tämä lähensi äidin sydäntä likemmä tätä kirkassilmäistä ja -kirkassieluista naista; ja koettaen astua samassa tahdissa hänen -kanssaan, puristautui hän tahtomattaan lähelle Sofiaa, ikäänkuin -olisi halunnut vetää itseensä hänen suuren rohkeutensa ja tuoreutensa. - -Täyttäen keuhkonsa tuoksuavalla ilmalla, matkasivat he eteenpäin, ei -nopeasti, mutta kumminkin täysin askelin. Äidistä tuntui että hän -oli pyhällä toivioretkellä. Hän muisteli lapsuuttansa -- iloa, jota -hän tunsi poistuessansa kylästä pyhäpäivin, mennäksensä kaukaiseen -luostariin, jossa oli ihmeitätekevä ikoni. - -Toisinaan hyrisi Sofia joitakin uusia, hänelle tuntemattomia -lauluja taivaasta ja rakkaudesta, tahi saattoi hän äkkiä ruveta -laulamaan runoja kedoista, metsistä ja Volgasta. Äiti kuunteli, hymy -huulillaan, liikuttaen päätänsä tahdin mukaan, tullen hänkin samaan -intoon. Sydämensä oli läpeensä täynnä leppoista, alakuloista lämpöä, -kuten ilmaperä tuossa pienessä vanhassa puutarhassa kesäisenä yönä. - -Kolmantena päivänä saapuivat he kylään, ja äiti kyseli eräältä -talonpojalta, joka työskenteli pellolla, missä tervahaudat olivat. -Pian olivat he laskeutumassa jyrkkää metsäpolkua, johon paljastuneet -puunjuuret olivat muodostaneet rappusia, tiheään aarniometsään -hakattua aukkoa pitkin, joka oli paikottain melkein tukittu hiileillä -ja hakatuilla, tervatuilla puilla. - -Tie johti majaan, joka oli kyhätty pölkyistä ja puunoksista, ja -siinä pöytä keskellä, tehty kolmesta laudasta, jotka oli pantu -kolmijalkaisen pukin päälle. Rybin istui sen ääressä, aivan mustana -naamaltaan, paita avoinna rinnan yli, Jefim, ja kaksi muuta nuorta -miestä. He olivat juuri päivällisellä. Rybin huomasi naiset ensiksi. -Varjostaen silmiään kädellään, odotti hän äänettömänä. - -"Kuinka voitte, veli Mihail?" huudahti äiti jo kaukaa. - -Hän nousi ja astui keveästi heitä tervehtimään. Kun hän tunsi äidin, -pysähtyi hän ja hymyili, sivellen partaansa mustalla kädellänsä. - -"Me olemme toivioretkellä", virkkoi äiti, häntä lähestyen. "Ja niin -ajattelin pistäytyä tänne sisälle veljeäni tervehtimään. Tämä on -ystäväni Anna." - -Ylpeänä onnistuneesta juonesta katsahti hän sivulle päin Sofian -vakaviin, totisiin kasvoihin. - -"Kuinka voitte?" virkkoi Rybin, hymyillen. Hän puristi äidin kättä, -kumarsi Sofialle ja virkkoi: "Älkää valehdelko. Eihän tämä ole -kaupunki. Turha on täällä valehdella. Nämä ovat kaikki meidän omaa -väkeä, hyviä ihmisiä." - -Jefim, joka istui pöydän ääressä, katsoi terävästi toivioretkeläisiin -ja kuiskasi jotakin vierustoverilleen. Kun naiset tulivat pöydän -ääreen, nousi hän ja kumarsi äänettömänä. Kumppalinsa ei hievahtanut, -eikä näyttänyt lainaavan heihin huomiotansa. - -"Me elämme täällä kuin munkit", virkkoi Rybin, taputtaen äitiä -olkapäälle. "Ei kukaan käy luonamme; isäntämme ei ole kylässä, -ja hänen vaimonsa on sairaalassa. Ja nyt olen minä jonkinlainen -ylipäällikkö. Istukaa alas pöydän ääreen. Kenties olette nälissänne? -Jefim, tuo maitoa." - -Tervan äkeä haju sekottui kaatuneiden lehtien tuoksuun, uuvuttaen -tulioita. - -"Tässä on veli Jaakob", virkkoi Rybin viitaten pitkää miestä, "ja -tämä tässä on Ignati. Kuinka poikanne voi?" - -"Hän on vankilassa", huokasi äiti. - -"Taasen vankilassa? Luulen että hän pitää siitä". - -Ignati lakkasi hyrisemästä, ja Jakob otti sauvan äidin kädestä, -virkkoen: "Istukaa tähän, pikku äitiseni." - -"Niin, miksi ette istu alas?" Rybin tarkoitti myös Sofiaa. - -Hän istui alas kaatuneelle pölkylle, tarkastaen Rybinia totisesti ja -tarkkaavasti. - -"Milloinka he hänet kaappasivat?" kysyi Rybin, istuen alas vastapäätä -äitiä, päätänsä huojuttaen. "Teillä on paha onni, Nilovna." - -"En ole tottunut siihen, mutta nähtävästi en voi sitä auttaa." - -"Mitäpä muuta. Mutta kertokaa jo koko tapaus." - -Jefim kantoi kannullisen maitoa, otti kupin pöydältä, virutti sen -vedellä ja täytettyänsä sen maidolla, ojensi pöydän ylitse Sofialle. -Hän liikkui melutta, kuunnellen äidin lyhykäistä kertomusta. Kun -äiti oli lopettanut, olivat kaikki ääneti hetkisen, katsellen toinen -toisiinsa. Ignati, joka istui pöydässä, piirsi kuvan kynnellänsä -pöytään. Jefim seisoi Rybinin takana, nojaten kyynäspäitänsä hänen -olkapäähänsä. Jakob nojasi puunrunkoa vasten, kädet ristissä rinnan -yli ja pää painuksissa. Sofia tarkasteli talonpoikia silmänurkistaan. - -"Niin", venytti Rybin synkkänä. "Tämä on heidän mieluinen -menettelytapansa -- käydä avonaisesti ihmisten kimppuun!" - -"Jos me täällä järjestäisimme semmoisia kulkueita", virkkoi Rybin -happamin hymyin, "hakkaisivat he kuoliaaksi kaikki maalaiset." - -"Varmasti niin tekisivät", myönsi Ignati, nyökäten päätänsä. "Ei; -kyllä minä tästä lähden tehtaaseen, siellä on paljon parempi." - -"Sanotte että Pavel vedetään oikeuden eteen?" kysyi Rybin. - -"Niin. He ovat katsoneet sen parhaaksi." - -"Oletteko kuulleet minkä rangaistuksen hän saa?" - -"Pakkotyön tahi ijäksi Siperiaan", vastasi äiti tyynesti. Kolme -nuorukaista käänsivät katseensa äitiin, ja Rybin kysyi ääntänsä -alentaen, hitaasti: - -"Ja kun hän ryhtyi tähän hommaan, tiesikö hän mikä häntä odotti?" - -"Ei tiedä, vaan luulen että hän sen tiesi." - -"Hän tiesi", vastasi Sofia äänekkäästi. - -Kaikki olivat hiljaa ja liikkumattomina, aivan kuin yhden kylmän -aatoksen valtaamina. - -"Vai niin", jatkoi Rybin hitaasti ja raskaasti. "Minä luulen myös, -että hän sen tiesi. Vakava mies miettii ennenkuin hän hyppää. Tuossa, -pojat, näette, että mies tiesi tulevansa pistetyksi keihäällä, tahi -tuomituksi kuritushuoneeseen, tai lähetetyksi Siperiaan; mutta -hän vaan meni sittekin. Jos äitinsä olisi asettunut poikkiteloin -hänen tielleen, olisi hän astunut hänen ruumiinsa ylitse ja mennyt -tietänsä. Eikös hän olisi astunut teidän ruumiinne ylitse, Nilovna?" - -"Olisi kyllä", sanoi äiti väristen ja katsellen ympärillensä. Hän -huokasi syvään. Sofia silitteli hiljaa hänen kättänsä. - -"Siinä on teille mies!" virkkoi Rybin hillityllä äänellä, tummat -silmänsä kiertäen miehestä mieheen. Kaikki vaikenivat uudelleen. - -Äkkiä nousi Jakob pölkyltä, jolla oli istunut, astui eteenpäin, -kääntyi sitte sivulle ja virkkoi päätänsä pudistaen: - -"Jos Jefim ja minä menisimme sotaväkeen, käskettäisiin meitä -pistämään juuri sellaisia miehiä kuin Pavel Mihailivitch." - -"Ketä vastaan luulit sitte heidän teitä usuttavan?" ehätti Rybin -koleasti. "He kuristavat meidät omilla käsillämme." - -"Minä menen sittekin sotapalvelukseen", virkkoi Jefim itsepintaisesti. - -"Kukapa tässä koettaisi sinua estää?" huudahti Ignati. "Mene!" Hän -katseli Jefimiä suoraan kasvoihin ja virkkoi hymyillen: "Sinä aiot -ampua minua suorastaan päähän. Mutta älä vaan haavota minua, tapa -kerrallaan." - -"Kuulkaa, pojat", virkkoi Rybin, antaen silmäyksensä vaeltaa pienen -seurueen ympäri, tehden raskaan ja väkinäisen liikkeen oikealla -kädellänsä. "Tässä on vaimo" -- hän osotti äitiä - "jonka poika on -varmasti mennyttä kalua." - -"Miksi puhutte noin?" kysyi äiti surumielin. - -"Se on tarpeellista", vastasi hän synkästi. "On tarpeellista että -tukkanne ei suotta harmaannu, että sydämenne ei pakahdu suotta. -Kuulkaa, pojat. Hän menetti poikansa, vaan mitäpä siitä. Onko se -tappanut hänet? Onko se vienyt hänen intonsa? Nilovna, toitteko -kirjoja tullessanne?" - -Äiti katsahti häneen ja hetkisen vaitiolon jälkeen virkkoi: "Toin." - -"Siinäpä se", huudahti Rybin, silitellen pöytää kämmenellään. -"Tiesin sen paikalla teidät nähtyäni. Miksi olisitte tarvinnut tulla -tänne, ellei juuri sen takia?" Uudelleen mittaili hän nuorukaisia -silmillänsä ja jatkoi juhlallisesti kulmakarvojansa rypistäen: -"Näettekö? He nipistivät pojan pois riveistä, ja äiti astui sijaan -hänen paikalleen." - -Äkkiä löi hän pöytään molemmin käsin ja virkkoi oikaisten vartalonsa, -ja katseella, joka ei ennustanut hyvää: "Nuo --" -- tässä seulasi -karkea kirous -- "nuo ihmiset eivät tiedä, mitä he kylvävät sokeasti. -He tulevat sen tietämään, kun voimamme on kerran oleva täydellinen ja -kun me alamme lyödä lakoon heidän kirottua heinäänsä. Silloin he sen -tietävät!" - -"Eräänä päivänä", jatkoi Rybin, "eräs hallitusvirkamies kutsui minut -luoksensa ja sanoi: 'Sinä paholainen, mitä sanoit sinä papille?' -'Miksi olen minä paholainen?' kysäsin minä. 'Minä ansaitsen leipäni -otsani hiellä, enkä tee pahaa kenellekään.' Niin lausuin. Hän haukkui -ja räyhäsi, lyöden minua kasvoihin. Kolme päivää ja yötä istuin -lukon takana. 'Vai tällä tavalla te puhutte ihmisille,' sanoin. -'Älkää toivoko armoa, te paholaiset. Vääryys, jonka kärsin, tulee -kostetuksi, jollei minun kauttani niin jonkun toisen kautta; jollei -teille, niin teidän lapsillenne. Muistakaa! Te olette kylväneet -pahaa; älkää odottako armoa!' - -"Ja mitä olin sitte lausunut papille?" jatkoi hän keveämmällä -äänellä. "Kylän kokouksen jälkeen istui pappi talonpoikain seurassa -kadulla ja kertoi heille jotakin. 'Kansa on lammaslauma', sanoi hän, -'ja he tarvitsevat aina paimenen.' Minä lasken leikkiä. 'Jos', sanon -minä, 'he tekevät ketusta päällikön metsään, tulee siellä olemaan -paljo höyheniä, mutta ei yhtään lintua.' Hän katsoo mulahuttaa minuun -kieroon ja puhuu kuinka ihmisten pitäisi olla kärsivällisiä ja -rukoilla enemmän jumalaa, että hän antaisi enemmän kärsivällisyyttä. -Ja minä taas sanoa tokasen, että kyllähän kansa rukoilee, mutta että -varmaankaan ei jumalalla ole aikaa, koska hän ei heitä kuule. Silloin -alkoi pappi kysellä jurnuttaa, että mitä rukouksia minä rukoilen. -Vastaan hänelle rukoilevani yhtä samaa rukousta, jota koko kansa -rukoilee: 'Oi, Herra, opeta herroja kantamaan tiiliä, syömään kiviä -ja hakkaamaan puita.' Hän ei antanut minun edes lopettaa lausettani. --- Oletteko vallasnainen?" kysyi Rybin Sofialta, katkaisten äkkiä -kertomuksensa. - -"Miksi luulisitte minua vallasnaiseksi?" kysyi hän säpsähtäen -äkkinäisestä kysymyksestä. - -"Miksikö?" nauroi Rybin. "Se on kumminkin tähti, jonka alla olette -syntyneet. Siinä kaikki. Te luulette että karttuunihuivi voi peittää -ylhäisen naisen kansan silmistä? Me tunnemme papin, vaikka hän olisi -puettu harmaaseen säkkiin. Äsken, esimerkiksi, panitte kyynäspäänne -märälle pöydälle, ja te säpsähditte ja pelästyitte. Paitsi sitä, on -selkänne liian suora työläisnaiseksi." - -Peljäten että Rybin saattaisi kenties loukata Sofiaa raskaalla -äänellänsä ja leikillänsä, virkkoi äiti nopeasti ja päättävästi: -"Tämä on ystäväni, Mihail. Hän on hyvä nainen. Hän on työskennellyt -tukkansa harmaaksi tässä liikkeessä. Te ette ole hyvin --" - -Rybin henkäsi syvään. - -"Mitä, olivatko sanani loukkaavia?" - -Sofia katsahti häneen kuivasti ja kysyi: "Te halusitte sanoa jotakin -minulle?" - -"Niin minäkö? Joku aika sitte tuli tänne eräs mies, joka oli Jakobin -serkku. Hän potee keuhkotautia; mutta hän on oppinut yhtä ja toista. -Kutsummeko hänet tänne?" - -"Kutsukaa vaan. Miksikä ei?" vastasi Sofia. - -Rybin katseli häneen silmät pystyssä, virkkaen sitte Jefimille -matalalla äänellä: "Mene ja pyydä häntä, että tulisi tänne tänä -iltana." - - - - -Yö metsäkämpällä - - -Jefim meni noutamaan lakkinsa; sitte asteli hän pois kepeästi -kehenkään katsahtamatta, kadoten metsään. Rybin nyökkää päällään -siihen suuntaan johon hän oli kadonnut, virkkaen tyytymättömästi: -"Hän kärsii kaikessa hiljaisuudessa. Hän on auttamaton. Hänen ja -Jakobin pitäisi mennä sotaväkeen. Jakob sanoo yksinkertaisesti: -'En voi'. Eikä tämäkään veli tässä voi mennä; mutta hän haluaa, -hän hautoo tuumaa päässään. Hän ajattelee että hän voi herättää -sotilaita. Mutta minun mielipiteeni on se, että turhaa on päällänsä -puskea seinän lävitse. Keihäät käsissään he menevät -- minne? He -eivät näe -- he menevät omaa itseään vastaan. Niin, hänen sydämensä -on sairas, hän kärsii. Ja Ignati vielä ärsyttää häntä tarpeettomasti." - -"En ollenkaan!" virkkoi Ignati. Hän puristi kulmakarvansa yhteen -ja piti silmänsä käännettyinä pois Rybinistä. "He kääntävät hänen -mielensä ja hän muuttuu aivan samanlaiseksi kuin muutkin sotamiehet." - -"Tuskinpa vaan", vastasi Rybin miettivästi. "Mutta silloin on parempi -juosta pois armeijasta. Venäjä on laaja. Mistäpä saatte hänet -kynsiinne? Hän hankkii itsellensä toisen passin ja muuttaa kylästä -kylään." - -"Niin aion minäkin tehdä", virkkoi Jakob, lyöden jalkaansa -puupalasella. "Kun kerran on tehty päätös mennä hallitusta vastaan, -on paras mennä kohti suoraan." - -Keskustelu lakkasi. Mehiläiset ja ampiaiset hyrisivät kiireisinä -heidän korvissaan. Linnut liversivät, ja kaukaa kuului yksinäistä -laulua. Hetkisen vaitiolon jälkeen virkkoi Rybin: "Nyt täytyy meidän -taas tarttua työhön. Haluatteko levähtää? Täällä löytyy lavitsoja -vajassa. Jakob, keräile kuivia lehtiä heidän alleen. Ja te, äiti, -antakaa meille kirjoja. Missä ne ovat?" - -Äiti ja Sofia alkoivat aukoa konttejaan. Rybin meni ulos heidän -luokseen virkkoen: "No niin! Kas sitä vaan! Eipä siellä vähä -olekkaan, näemmä! Oletteko olleet kauan aikaa tässä liikkeessä? Ja -mikä on nimenne?" Hän kääntyi Sofian puoleen. - -"Anna Ivanovna. Kaksitoista vuotta. Miksi niin?" - -"Muuten vaan." - -"Oletteko olleet vankilassa?" - -"Olen." - -Hän vaikeni, poimien korkean pakan kirjoja käsiinsä, ja virkkoi -hänelle, hymyillen niin että hampaansa näkyivät: "Älkää panko -pahaksi, vaikka näin puhun. Talonpoika, ja herrasmies, ovat kuin -terva ja vesi. Niiden on vaikea sekaantua. He kimpoavat kauaksi -toisistaan." - -"En ole mikään vallasnainen. Olen ihmisolento", virkkoi Sofia nauraen. - -"Saattaa niin olla. Se on vaikeaa uskoa minunlaiseni miehen; mutta -sanovathan että sellaistakin tapahtuu. Sanovat että koira oli kerran -susi. Nyt piilotan kirjat." - -Ignati ja Jakob riensivät hänen luokseen ojennetuin käsin. - -"Anna meille muutamia." - -"Ovatko ne kaikki samoja?" kysyi Rybin Sofialta. - -"Ei, ne ovat erilaisia. Täällä on myös sanomalehtiä." - -"Oh!" - -Kaikki kolme miestä menivät niiden kanssa kiireesti majaan. - -"Talonpojat ovat tulessa ja liekissä", kuiskasi äiti matalalla -äänellä, katsellen miettivästi Rybinin jälkeen. - -"Niin", vastasi Sofia. "En ole koskaan nähnyt sellaisia kasvoja -- -ne ovat niin marttyyrimaiset. Mutta menkäämme sisälle. Haluan heitä -katsella." - -Kun naiset astuivat sisälle, olivat miehet jo uppoutuneet -sanomalehtiin. Ignati istui pöydällä, sanomalehti levitettynä -polvilleen ja sormet hiuksiin pistettyinä. Hän kohotti päätänsä, -katsahti hätäisesti naisiin ja kumartui lehtensä puoleen uudelleen. -Rybin seisoi niin, että katon raosta paistava aurinko juuri parahiksi -valaisi hänen lehtensä. Hän liikutti huuliaan lukiessaan. Jakob luki -polvillaan rinta lautaa vasten. - -Sofia tunsi mikä into miehissä paloi totuuden tuntemiseen. Kasvonsa -kirkastuivat mielihyvästä. Astellen varovaisesti nurkkaan, istahti -hän lähelle äitiä, laskien kätensä hänen olkapäälleen ja katseli -äänetönnä. - -"Setä Mikhael, he ovat raakoja meille talonpojille", mutisi Jakob -lehdestään vilkaisematta. - -Rybin katsahti häneen ja vastasi hymyillen: "Rakkaudesta meihin, -näet. Joka rakastaa, ei kykene loukkaamaan, sanoipa hän sitte mitä -tahansa." - -Ignati veti syvän henkäyksen, kohotti päätään, hymyili ivallisesti -ja virkkoi, ummistaen silmänsä: "Tässä se sanotaan, 'Talonpoika -on lakannut olemasta ihmisolento.' Tietysti." Hänen avonaisten -kasvojensa ylitse kulki loukatun mielen varjo. "No niin, koettakaapa -pistäytyä minun nahkaani päiväksi tai pariksi, ja kääntyä siinä -ympäri, niin saamme nähdä miltä te näyttäisitte, herra viisastelia!" - -"Minä käyn levolle vähäksi aikaa", virkkoi äiti tyynesti. "Olen -lopultakin väsyksissä." - -Hän oikasi itsensä lavitsalle ja vaipui pian uneen. Sofia istui hänen -vieressänsä, silmät lukijoissa. Kun mehiläiset hääräsivät äidin -kasvojen ympärillä, ajoi hän ne pois. - -Rybin tuli heidän luoksensa ja kysyi: "Onko hän nukuksissa?" - -"On." - -Hän oli vaiti hetkisen, katseli tutkivasti tyyntä, nukkuvaa äitiä ja -virkkoi hiljaa: "Hän on varmaan ensimäinen äiti, joka on seurannut -poikansa askelia -- aivan ensimäinen." - -"Älkäämme häiritkö häntä; poistukaamme hänen luotaan", esitti Sofia. - -"Meidän täytyy jo mennä työhön. Haluaisin puhella kanssanne -kernaasti, mutta jättäkäämme se illaksi. Tulkaa, pojat." - -Kaikki kolme miestä menivät metsään, jättäen Sofian majaan. Sitte -rupesi jonkun matkan päästä kuulumaan kirveen kalsketta, josta kaiku -kiersi ympäri metsikön. Uneliaana seudun rauhaisuudesta ja voimakkaan -metsän tuoksun tenhoamana istui Sofia oven ulkopuolella, kuunnellen -lintujen viserrystä ja katsellen illan tuloa, joka vähitellen hiipi -metsiin ja piiritti ne. Harmaat silmänsä hymyilivät lempeästi. -Punastuvat auringon säteet lankesivat yhä viistommin. Vilkas lintujen -laulu taukosi. Metsä pimeni ja näytti käyvän tuuheammaksi. Puut -näyttivät lähestyvän likemmäksi hakattua aukkoa majan ympärillä ja -tekevän sen ystävällisemmän näköiseksi, peittäen sen varjoillaan. -Lehmät ammuivat jossain kaukana. Tervanpolttajat tulivat, kaikki -neljä yhdessä, tyytyväisinä että päivätyönsä oli loppunut. - -Heräten heidän äänestänsä, astui äiti ulos majasta, haukotellen -ja hymyillen. Rybin oli tyytyväisemmän näköinen, eikä näyttänyt -synkältä, kuten tavallisesti. - -"Ignati", virkkoi hän, "laittakaamme teetä. Me olemme vuorotellen -emäntinä. Tänään pitää Ignati huolen ruuastamme ja juomastamme." - -"Olen iloinen, että tänään on minun vuoroni", virkkoi Ignati, -keräillen puita ja oksia avonaista kokkovalkeaa varten. - -"Me olemme kaikki huvitetut vieraistamme", sanoi Jefim, istuen alas -Sofian viereen. - -"Minä autan sinua", virkkoi Jakob vilkkaasti. - -Hän toi esille ison leivän, joka oli paistettu kuumassa porossa ja -alkoi leikata siitä palasia pöydälle. - -"Kuulkaa!" huudahti Jefim. "Kuuletteko tuon rykinän?" - -Rybin kuunteli ja nyökäytti päätään. - -"Aivan oikein, hän on tulossa", virkkoi hän Sofialle. "Todistaja on -tulossa. Haluaisin kuljettaa hänet halki kaupunkien ja asettaa hänet -julkisiin puistoihin, jotta ihmiset saisivat kuulla hänen puhuvan. -Hän kertoo aina saman asian; mutta jokaisen pitäisi saada se kuulla." - -Metsästä ilmeni pitkä, etukumarainen mies, astuen hitaasti ja -tukien sauvalla astuntaansa. Hänen rintansa röhisi pahasti joka -hengenvedolla. - -"Täällä tulee Soveli!" huudahti Jakob. - -"Tässä olen", virkkoi mies käheästi. Hän vaikeni ja alkoi rykiä. - -Räsyinen takki riippui hänen hartioiltaan alas kantapäihin. Pyöreän, -rypistyneen lakkinsa alta törrötti vähän suoraa, kellertävää tukkaa. -Vaalea, ohkanen partansa peitti epätasaisesti hänen luisevia -kasvojaan; suunsa ammotti puoleksi auki; silmänsä olivat vajonneet -syvälle otsan alle ja katselivat kuumeisesti tummista silmäkuopistaan. - -Kun Rybin esitti hänet Sofialle, sanoi Soveli hänelle: - -"Kuulin että olette tuoneet kirjoja väelle." - -"Toin kyllä." - -"Kiitän teitä kansan nimessä. Se itse ei voi vielä käsittää totuuden -kirjaa. He eivät osaa vielä kiittää; sentähden minä, joka olen jo -oppinut niin paljon, kiitän teitä heidän puolestaan." Hän läähätti -nopeasti, lyhkäsin henkäyksin, kuivien huuliensa läpitse. Äänensä -murtui. Heikot luiset sormet hapusivat rinnallaan koettaen napittaa -takkia. - -"Teille ei ole suinkaan terveellistä olla metsässä näin myöhään, -sillä täällä on kosteaa ja suljettua", huomautti Sofia. - -"Ei mikään ole minulle hyvä enää", vastasi hän melkein tukehtuneena. -"Ainoastaan kuolema!" - -Tuskallista oli kuulla häntä. Koko olentonsa herätti avuttoman säälin -häntä kohtaan, joka sitte vaihtui tukalaksi pahoinvoinnin tunteeksi. - -Puut pelmahtivat korkeaan lieskaan; koko ympäristö särisi ja -vavahteli; savun sekaiset varjot hyökkäsivät metsään peloissaan. -Ignatin pyöreät kasvot loistivat tulen takaa. Lieskat alenivat -ja ilma alkoi haista savulta. Uudelleen näyttivät tuuheat puut -vetäytyvän tummina aivan kokon ympärille, kuunnellen jännittävällä -huomiolla kipeän miehen puhetta. - -"Mutta rikoksen todistajana saatan vielä hyödyttää ihmisiä. Katsokaa -minua! Olen kahdenkymmenen kahdeksan vuoden vanha, ja olen jo -kuolemaisillani. Noin kymmenen vuotta sitte saatoin nostaa viisi -sataa paunaa hartioilleni ihan kevyesti. Sellaisilla voimilla luulin -näkeväni ainakin seitsemänkymmentä vuotta, vaipumatta hautaan, -ja minä elin vain kymmenen vuotta kun loppuni jo koitui. Isännät -ovat ryövänneet minut; he ovat repineet neljäkymmentä vuotta pois -elämästäni; he ovat varastaneet neljäkymmentä vuotta minulta." - -"Tämä on hänen laulunsa", virkkoi Rybin synkästi. - -Pöydän ääressä alkoi kipeä mies puhua uudelleen: - -"He hävittävät ihmiselämää työllä. Minkätähden? He ryöstävät -ihmisiltä heidän elämänsä. Minkätähden, kysyn vieläkin? Mestarini --- hävitin elämäni kangastehtaassa, Nesidovissa -- mestarini -lahjoitti eräälle primadonnalle kultaisen pesuastian. Kaikki hänen -pesuvehkeensä olivat kullasta. Tämä pesuastia sisältää sydänvereni, -koko elämäni. Siihen meni minun terveyteni. Mies tappoi minut työllä, -tyydyttääksensä rouvaansa verelläni. Hän osti hänelle kultaisen -pesuastian minun verelläni." - -"Minua paleltaa", virkkoi sairas mies. Jakob auttoi häntä nousemaan -ja vei hänet kokon äärelle. - -Kokko paloi nyt tasaisesti ja leimuavin liekein ja naamattomat varjot -väijyivät sitä syrjästä. Soveli istui hirsipölkylle, ojentaen kuivat, -läpikuultavat kätensä valkeaa kohti, yskien. Äiti kuunteli, katseli -ja kerran vielä välähti eteensä selvä ja valoinen tie, jota Pavel ja -hänen toverinsa kulkivat. - -Sofia alkoi kertoa yleismaailmallisesta taistelusta, jota kansat -kävivät oikeuden saavuttamiseksi, Saksan talonpoikain kapinoista -entisinä aikoina, irlantilaisten kurjuudesta, sekä Ranskan -talonpoikain vallankumouksesta vapautensa tähden. - -Metsässä, joka oli pukeutunut yön samettivaippaan, leimuavan kokon -ääressä, kohosivat historialliset tapahtumat esille, toinen toisensa -jälkeen, tapahtumat, jotka olivat järisyttäneet maailmaa; yksi -kansakunta kerrallaan nousi maapallolla toinen toisensa jälkeen, -kylpien verissään, nääntyneenä taistelusta; ja suurten sotilaiden -nimiä mainittiin, jotka olivat kuolleet vapauden ja totuuden puolesta. - -Sofian ääni näytti kaikuvan vienosti kaukaisesta menneisyydestä -saakka. Se herätti toivoa, se kannatti luottamusta, ja pieni seura -kuunteli hiljaksensa sen musiikkia, veljiensä suurta kertomusta -hengessään. He katselivat naisen kalpeisiin kasvoihin ja hymyilivät -vastineeksi hänen harmaiden silmiensä hymyyn. Heille alkoivat selvitä -syyt kaikkien kansakuntien sotiin maan päällä -- loppumaton taistelu -vapaudeksi ja yhdenvertaisuudeksi -- tuli elävämmäksi ja muuttui -pyhemmäksi heidän silmissään. He näkivät toiveensa ja ajatuksensa -loitompana, peitettyinä tummalla menneisyyden verisellä esiripulla, -keskellä vieraita kansoja. Ja sisällisesti, sekä mielessään että -sydämessään, tulivat he yhdistetyiksi tähän maailmaan, nähden siinä -ystäviä, jotka olivat päättäneet saada oikeuden valtaan maan päällä -ja olivat maksaneet vapautuksensa mittaamattomilla kärsimyksillä, -vuodattaen kokonaisia verivirtoja omaa vertansa. - -Miehet kuuntelivat kaikessa hiljaisuudessa, peljäten katkaista -kirkkaan nauhan, joka kiinnitti heidät maailmaan. Ainoastaan -silloin tällöin paransi joku heistä valkeaa, pistäen varovaisesti -kannonkönttyrän siihen, ja kun säkenet ja savu nousivat kokosta, -häsitti joku käsillään savun naisen kasvoista pois. - -Kerran kohosi Jakob ylös ja virkkoi: "Odottakaa hetkinen, olkaa -hyvä." Hän juoksi sisälle vajaan ja kantoi vaippoja. Ignati auttoi -häntä ja he käärivät molemmat naiset niihin, hartioista jalkateriin -saakka. Ja taas puheli Sofia, kuvaillen voiton päivää. - -Aamun koittaessa lopetti hän peräti väsyneenä ja katseli hymyillen -miettiviä, kirkastuneita kasvoja. - -"Jo on aika meidän lähteä", virkkoi äiti. - -"Niin, jo on aika", vastasi Sofia valittaen. - -"Olen pahoillani teidän lähdöstänne", virkkoi Rybin. - -"Te tarjootte hyvyyttä ja saatte vainoomista palkaksenne", virkkoi -Jefim. "Mutta heidän pitäisi mennä, setä Mikhael, ennenkuin kukaan -heitä näkee. Me jakelemme kirjat väen keskuudessa: viranomaiset -alkavat nuuskia mistä ne tulevat, ja sitte joku muistelee nähneensä -matkailijoita täällä." - -"No niin, äiti, kiitän teitä vaivoistanne", virkkoi Rybin, -keskeyttäen Jefimin. "Minä ajattelen aina Pavelia teidät nähdessäni -ja te olette vaeltaneet oikeaa tietä." - -Hän seisoi äidin edessä lämminneenä, leveä ystävällinen hymy -kasvoillaan. Ilma oli kolakkaa, mutta hänellä oli vaan ohkanen paita -päällään, kaulus avoinna ja rinta paljaana. Äiti katseli hänen -voimakasta vartaloansa ja virkkoi hymyillen: "Paras olisi että -panisitte päällenne jotakin; nyt on kylmä." - -"Sisälläni palaa valkea." - -Kolme nuorukaista seisoi nuotion ääressä, keskustellen matalalla -äänellä. Jaloissansa makasi sairas mies aivan kuin kuolleena, -peitettynä lyhyillä turkeilla. Taivas kalpeni ja varjot hävisivät; -lehdet värisivät hiljaa, odottaen auringon tuloa. - -"Meidän täytyy siis lausua hyvästit teille", virkkoi Rybin, puristaen -Sofian kättä. "Kuinka löydämme teidät sieltä kaupungista?" - -"Teidän täytyy käydä minua katsomassa", virkkoi äiti. - -Nuorukaiset, jotka olivat seisoneet kokon ääressä, menivät Sofian luo -ja puristivat ääneti hänen kättänsä kömpelöllä ystävyydellä. Sairaan -miehen käheä yskintä kuului. Kokon hiilusta alkoi jäähtyä. - -"Hyvästi!" virkkoivat talonpojat melkein kuiskaten; tuo surullinen -sana kaikui naisten korvissa vielä kauan aikaa. - -He vaelsivat ilman kiirettä, aamun hämärässä, metsäpolkua pitkin. -Äiti, joka asteli Sofian jälessä, virkkoi: "Kaikki tämä tuntuu niin -hyvältä -- se on aivan kuin unta -- niin hyvälle se tuntuu. Kansa -haluaa tietää totuuden, rakkaani; niin, he tahtovat tietää totuuden. -Tuntuu aivan kuin kirkossa suurena juhlapäivänä, kun pappi ei ole -vielä saapunut, ja kaikki on hämärää ja hiljaista; siellä tuntuu -kolkolta ja ihmiset alkavat tulvata sisälle. Kynttilöitä sytytetään -pyhäinkuvien eteen ja lamppuja myös, ja vähän kerrassaan hajottavat -ne pimeän hämärän, valaisten jumalan huoneen." - -"Totta", virkkoi Sofia. "Mutta sillä erotuksella, että tässä on -jumalanhuoneena koko maailma." - -"Niin, koko maailma", kertasi äiti. "Se tuntuu niin hyvältä että sitä -on vaikea uskoa." - -He kulkivat edelleen, puhuen Rybinistä, sairaasta miehestä ja -nuorista talonpojista, jotka olivat niin tarkkaavaisen hiljaisina -ja jotka niin kömpelösti, mutta innokkaasti ilmaisivat kiitollista -ystävyyttänsä pienillä kohteliaisuuksilla naisia kohtaan. Tultuansa -avoimelle kedolle, kohtasi heitä auringonnousu. Vaikka itse vielä -näkymätönnä, lähetti se ympäriinsä läpikuultavan viuhkan ruusuisia -säteitä, ja kastehelmet kimaltelivat ruohokossa monivärisinä, -säteillen kevätiloa. Linnut heräsivät raikkaina. Sofia alkoi hyräillä -laulua, joka oli reipas kuin itse aamu. - - - - -Toverit työssä - - -Nilovnan elämä vieri eteenpäin omituisessa rauhassa, Sofia meni pian -pois muutamaksi päiväksi ja ilmaantui uudelleen viiden päivän päästä, -iloisena ja vilkkaana. Sitte katosi hän taas muutaman tunnin kuluttua -ja palasi muutamain viikkojen kuluttua. Nikolai, joka aina oli -hommassa, eli yksitoikkoista, säännöllistä elämää. Kahdeksan aikaan -aamulla joi hän teetä, luki sanomalehtensä ja kertoi uutiset äidille. -Yhdeksän aikaan meni hän virastoon. - -Äiti siisti huoneet, valmisti päivällisen, pesi itsensä, muutti -puhtaan puvun päällensä ja istui sitte huoneeseensa katselemaan kuvia -ja kirjoja. Hän oli jo oppinut lukemaan, mutta lukuharjoitukset -saivat hänet pian väsyksiin, ja silloin ei hän kyennyt ymmärtämään -sanoja. Mutta kuvat olivat alituisena ihmettelynä hänelle, kuten -lapselle. Ne avasivat hänen eteensä selvän, vaihtelevan maailman -uusia ja hämmästyttäviä asioita. Suunnattoman suuria kaupunkeja -ilmestyi hänen eteensä, kauniita rakennuksia, koneita, laivoja, -muistomerkkejä, ja äärettömiä rikkauksia, joita kansat olivat -luoneet, jotka pyörryttivät päätä luonnon moninaisine aarteineen. -Elämä laajeni äärettömästi; joka päivä tuotti joitakin uusia, -suuria ihmeitä. Vaimon nälkäinen sielu oli yhä enenevällä voimalla -herännyt rikkaaseen elämään, lukemattomine kauneuksineen. Varsin -mieluisasti tutki hän suuria kuvia eläinkunnasta, ja vaikka teksti -oli kirjoitettu vieraalla kielellä, sai hän kaikista katselemistaan -selvän käsityksen maan laajuudesta, kauneudesta ja rikkaudesta. - -"Maailma on avara", virkkoi hän Nikolaille päivällisellä. - -"Niin, ja kuitenkin asuvat ihmiset toisiinsa litistettyinä tilan -puutteessa." - -Hyönteiset, varsinkin perhoset, hämmästyttivät häntä kaikkein enin. - -"Miten ihmeen kaunista, Nikolai Ivanovitch", huomautti hän. "Ja -kuinka paljo tällaista hurmaavaa kauneutta löytyy kaikkialla, -mutta joka kaikki on meiltä kätkössä; se vaeltaa ohitsemme, meidän -huomaamatta. Ihmiset häärivät tietämättöminä, voimatta nauttia -mistään. Heillä ei ole taipumusta siihen suuntaan. Mutta kuinka moni -tuntisi itsensä onnelliseksi, jos tietäisi kuinka rikas maa on ja -kuinka ihmeellisiä olentoja siinä elää." - -Nikolai kuunteli hänen ihastustansa, hymyili, ja toi hänelle uusia -kuvakirjoja. - -Iltasin kokoontui usein vieraita hänen luokseen. Monasti oli heidän -joukossaan henkilöitä, jotka olivat tulleet useista eri kaupungeista. -Pitkät keskustelut kääntyivät aina yhteen ja samaan suuntaan, koko -maailman työluokan kohtaloon. Äiti tarjoili heille teetä ja ihmetteli -lämpöä, jolla he keskustelivat elämästä ja työväestä, keinoista, -joiden avulla voisivat yhä helpommin ja pikemmin kylvää totuutta -heidän sekaansa ja kuinka kehittää heitä henkisesti. Nämä arvoitukset -jännittivät aina tovereita; koko elämänsä kieri niiden ympäri. - -Äiti tunsi että hän käsitti työluokan elämää paremmin kuin nämä -ihmiset, ja että hän näki selvemmästi kuin he äärettömän tehtävän, -jonka he olivat ottaneet. Hän saattoi katsella heitä jonkunlaisella -alakuloisella hellyydellä, kuten vanhemmat ihmiset katselevat lapsia, -jotka näyttelevät vanhempia ihmisiä, ymmärtämättä niiden suhteita -toisiinsa. - -Toisinaan nähtiin Sashenka heillä. Hän ei viipynyt koskaan kauan ja -puheli aina virallisesti ja hymyilemättä. Hän ei koskaan unohtanut -kysyä lähtiessään: "Kuinka Pavel Mikhailovitch voipi? Onko hän -tervennä?" - -Joskus valitteli äiti Sashenkalle että Pavelia pidettiin niin kauan -vankilassa ilman tutkintoa, eikä päivää vielä oltu määrätty, jolloin -hänen asiansa tulisi käsiteltäväksi. Sashenka näytti synkältä ja -vaikeni itsepintaisesti, sormiensa vavahdellessa. Nilovna oli -kiusauksessa sanoa hänelle: "Rakas tyttäreni, mitä sinä suotta siinä --- tiedänhän että rakastat häntä, minä tiedän sen," Mutta Sashenkan -kylmät kasvot, tiukasti puristetut huulet ja kuiva viranomainen -käytös, joka näytti vaativan ehdotonta vaikenemista, kielsi kaikki -tunteenpurkaukset. - -Kerran tuli Natasha. Hän osoitti suurta riemastusta äitiä nähdessään, -suuteli häntä ja muun muassa ilmoitti lyhyesti: "Äitini kuoli, äiti -raukkani on kuollut!" Ja nopealla käden liikkeellä kuivasi hän -silmänsä, jatkaen: "Olen pahoillani hänen tähtensä. Hän ei ollut -vielä viittäkymmentä täyttänyt. Hänellä olisi voinut olla vielä pitkä -elämä edessään. Mutta kun katsahdamme siihen toiselta puolelta, -täytyy sanoa, että kuolema olisi helpompi kuin sellainen elämä -- -aina yksin, vieraana jokaiselle, tuntien ettei kukaan häntä tarvinnut --- voitteko kutsua sitä elämäksi?" - -Natasha oli nyt opettajana pienessä kaupungissa, jossa oli -kangastehdas ja Nilovna joskus vei hänelle kiellettyjä kirjoja, -lentolehtiä ja sanomalehtiä. Äidin varsinaiseksi työksi tuli nyt -kirjallisuuden levittäminen. Useita kertoja kuussa, puettuna -milloin nunnaksi tai pitsikaupustelijaksi, joko rikkaan kauppiaan -vaimoksi tai toivioretkeläiseksi, souti tai käveli hän halki läänin -tuohikontti selässä tai kapsäkki kädessä. - -Hän halusi puhella kansalle ja tahtoi myös kuulla heidän -kertomuksiansa elämästä, heidän valituksiansa, heidän vaikeuksiansa -ja vaikerrustansa. Edessänsä pyöri ihmiselämä yhä laajempana ja -värikkäämpänä -- tämä rauhaton, tuskainen elämä kului yhtämittaisessa -tavoittelussa leipäpalasta. Hän älysi että maan päällä oli kaikkea -viljalti ja runsaasti, mutta että alemmat kansankerrokset elävät -puutteessa ja puolinälässä, ympäröitynä pohjattomilla rikkauksilla. -Kaupungeissa hököttivät kirkot täynnä kultaa ja hopeaa, jota jumala -ei tarvinnut ja kirkon rappusilla värisi kerjäläisiä turhaan -odotellen yhtä kuparilanttia pistettävän käteensä. - -Kuvista ja kertomuksista Jesuksen elämästä tiesi hän myös että hän -oli köyhäin ystävä, ja että hän pukeutui yksinkertaisesti. Mutta -kirkoissa, joissa köyhälistö lähestyi häntä lohdutusta hakeakseen, -näki hän hänet ristiinnaulituksi hävyttömällä kullalla, näki silkkiä -ja samettia pöyhistelemässä puutteellisten edessä. Huomaamattansa -alkoi hän rukoilla vähemmän; kuitenkin ajatteli hän enemmän Jesusta -ja ihmisiä, jotka mainitsematta hänen nimeänsä, aivan kuin eivät -olisi häntä tunteneet, elivät mielestänsä aivan hänen tahtonsa -mukaisesti, ja pitivät maailmaa myös köyhille kuuluvana, haluten -jakaa kaiken maailman rikkaudet tasan niiden kanssa. - -Äiti palasi aina Nikolain luokse matkoiltaan, mielissään kaikista -havainnoistaan, mitä oli tehnyt matkojensa varrella, ylpeänä ja -tyytyväisenä toimitetusta tehtävästään. - -"Hyvä on mennä joka paikkaan ja nähdä paljon", virkkoi hän -Nikolaille iltasella. "Sillä tavoin oppii ymmärtämään miten elämä on -järjestetty." - -Ja joutoaikonaan istui hän kirjojen ääreen, ja katseli taas kuvia, -havaiten joka kerta jotain uutta, laajentaen yhä silmäinsä edessä -pyörivää elämän panoraamaa, joka avasi hänelle luonnon kauneuksia ja -ihmisen voimakasta ja nopeaa luomiskykyä. Nikolai tapasi hänet usein -nenä kuvissa kiinni ja hän saattoi silloin hymyillä ja kertoa hänelle -jotain ihmeellistä. Hämmästyneenä ihmisten uskalluksesta, saattoi hän -silloin kysyä häneltä epäuskoisesti: "Onko se mahdollista?" - -Tyynesti, kaikella luottamuksella omiin ennustuksiinsa -tulevaisuudesta, katseli Nikolai lempeillä silmillänsä lasiensa -välitse äitiin ja kertoi hänelle tulevaisuuden muodostumisesta. - -"Ihmisen toiveet ja edellytykset ovat mittaamattomat ja hänen -voimansa on tyhjentymätön", virkkoi hän. "Mutta maailma on kuitenkin -vielä hyvin hidas saavuttamaan henkisiä rikkauksia. Koska meidän -päivinämme jokainen, joka on halukas vapauttamaan itsensä, on -pakoitettu kokoomaan, ei valistusta, mutta rahaa. Mutta kun ihmiset -kerran ovat kukistaneet ahneuden ja ovat vapauttaneet itsensä -orjallisesta työstä --" - -Äiti kuunteli häntä jännittävällä huomionkiinnolla ja vaikka hän vaan -harvoin ymmärsi hänen sanojensa täyttä merkitystä, vaikutti häneen -heidän varma uskonsa yhä syvemmästi ja valtavammasti. - -Kerran Nikolai, joka tavallisesti oli niin säännöllinen, tuli -työstään kotiin paljon myöhemmin tavallista tapaansa ja virkkoi, -hieroen kämmeniänsä ihastuksesta: "Tiedättekös mitä, Nilovna, tänään -vierailutunnilla pääsi eräs tovereista karkaamaan pois vankilasta! -Mutta emme ole onnistuneet saamaan selville kuka hän on." - -Äidin täytyi heiluttaa ruumistansa, ylenmääräisestä mielihyvästä. Hän -istui alas tuolille ja kysyi pakoitetulla tyyneydellä: "Kenties se on -Pavel?" - -"Mahdollista kyllä. Mutta vaikeus on siinä, kuinka hänet löydämme, -kuinka saamme hänet kätketyksi. Minä lähden ulos uudelleen." - -"Minä menen myös", virkkoi äiti, nousten. - -"Te menette Jegorin luo ja kuulustatte josko hän tietää hänestä -mitään", esitti Nikolai, mennen ulos nopeasti. - -Äiti heitti huivin päähänsä ja riensi nopeasti pitkin katuja, -äkillisen toivon vallassa. Silmänsä himmenivät ja sydämensä tykytti -nopeasti. Hän kadotti aivan hengityskykynsä ja saavuttuansa Jegorin -käytävään, pysähtyi hän, ollen pyörtymäisillään. Hän kääntyi ympäri, -huudahti hämmästyksestä ja sulkien silmänsä sekunniksi. Nikolai -Vyesovshchikov seisoi ovella, kädet taskuissa, katsellen häntä -hymyten. - -"Nikolai, Nikolai", kuiskasi hän ja juoksi alas häntä tapaamaan. -Hänen sydäntänsä pakotti pettymyksestä poikansa puolesta. - -Sitte juoksi hän nopeasti yläkertaan, Jegorin huoneeseen, tavaten -hänet kipeänä vuoteella. Hän kuiskasi kiireesti: - -"Nikolai on poissa vankilasta." - -"Kuka Nikolai?" kysyi Jegor, kohottaen päänsä tyynyltä. "Siellä on -niitä kaksittain." - -"Vyesovshchikov. Hän on tulossa tänne!" - -"Mainiota! Mutta minä en voi kohota häntä tervehtimään." - -Vyesovshchikov oli jo astunut sisälle. Hän lukitsi oven jälkeensä, -ja ottaen hatun pois päästänsä, nauroi hän hiljakseen, silitellen -hiuksiansa. Jegor kohotti itsensä kyynäspäittensä varaan. - -"Ole kuin kotonasi", virkkoi hän nyökäyttäen päätänsä. - -Nikolai meni äidin luokse ja tarttui hänen käteensä. - -"Jos en olisi teitä nähnyt, olisin yhtä hyvin saanut kääntyä takaisin -vankilaan. En tunne ketään koko kaupungissa. Jos olisin mennyt -laitakaupungille, olisivat he vanginneet minut heti paikalla. Ja niin -kävelin mietiskellen, mikä hullu olin kun läksin pakenemaan. Äkkiä -näen Nilovnan juoksevan ja minä kapasemaan perässä." - -"Kuinka onnistuitte pakenemaan?" - -Vyesovshchikov istui kömpelösti sängyn reunalle ja puristi Jegorin -kättä. - -"En tiedä kuinka se oikein tapahtui", virkkoi hän vaivaloisella -tavalla. "Se oli onnenpotkaus. Olin kävelyllä, ja vangit alkoivat -pieksää ylitarkastajaa. Eräs ylitarkastaja erotettiin santarmistosta -varkauden takia. Tämä taas on vakooja ja hän tuskastuttaa jokaisen -elämän. No niin, he antoivat hänelle aika höyhennyksen, muut -vanginvartijat pelästyivät ja puhalsivat piiskuillaan. Huomasin -portin olevan auki. Minä vaelsin ulos, joutuen avonaiselle torille -ja näin kaupungin edessäni. Astelin yhä eteenpäin, ilman kiirettä, -kuten unissani. Mennessäni puhelin itsekseni: 'Minne minä nyt menen?' -Katsahdin taakseni ja huomasin vankilan portin jo suljetuksi. Aloin -käydä alakuloiseksi. Olin pahoillani toisten tovereiden takia. Tekoni -tuntuu minusta typerältä. En ollut aikonut karata." - -"Hm!" virkkoi Jegor. "Sinä olisit kääntynyt takaisin, koputtanut -kunnioittavasti portille ja pyrkinyt sisään. 'Suokaa anteeksi', -olisit sanonut, 'minä jouduin kiusauksen valtaan, mutta tässä nyt -olen." - -"Niin", jatkoi Nikolai hymyillen. "Se olisi ollut myös typerää, -ymmärrän sen. Mutta siitä huolimatta ei se ollut kaunis teko toisille -tovereille -- minä astuskelen pois virkkamatta mitään kenellekään! -No niin, minä kuljin ja kuljin ja jouduin lapsen hautasaaton kanssa -samaan matkaan. Istuin alas hautausmaalle ja nautin raittiista -ilmasta." - -"Sitte menin museoon. Kuljeskelin siellä, katselin ja katselin, -miettien koko ajan: 'Minne menen täältä?' Aloin tulla kauhean -nälkäiseksi. Astuin kadulle ja kuljin edelleen. Suuni alkoi tuntua -kuivalta. Jo näin poliisiupseereja liikkeellä, tarkastelevan jokaista -kulkijaa. 'No niin', mietin mielessäni, 'pian lankean elävän jumalan -käsiin'. Mutta äkkiä tuli Nilovna juosten päinvastaiseen suuntaan. -Minä käännyn ympäri ja seuraan häntä. Siinä koko juttu." - -"Eikö sinua surettanut nuo upseerit? Luulen että hekin ovat pahalla -mielellä", kiusasi Jegor. Hän käänteli vaikeasti itseänsä sängyssä -ja virkkoi totisesti ja vakavasti: "Mutta leikki pois, meidän täytyy -sinut kätkeä -- joka ei suinkaan ole yhtä helppoa kuin hauskaa. -En jaksa nousta ylös --" Hänen äänensä loppui. Hän pani kätensä -rinnalleen ja alkoi hiljaa sitä hieroa. - -"Olette kovin kipeä, Jegor Ivanovitch", virkkoi Nikolai synkästi, -painaen päänsä alas. Äiti huokasi ja heitti levottoman silmäyksen -ympäri huoneen joka oli täynnä tavaraa. - -"Se on asiani. Mutta, äiti, kyselkääpä Pavelista. Turhaa on käydä -tässä välinpitämättömäksi", virkkoi Jegor. - -Vyesovshchikov hymyili leveästi. "Pavel voi hyvin. Hän on luja ja -reipas. Hän on kuin olisi vanhin joukossamme. Hän juttelee upseerin -kanssa ja antaa määräyksiä. Häntä kunnioitetaan. Ja siihen on syytä -kyllä." - -Vlasova nyykäytti päätänsä. - -"Toivoisin että antaisitte minulle jotain syötävää. Olen hirmuisesti -nälissäni", huudahti Nikolai yhtäkkiä, hymyillen veikeästi. - -"Äiti, siellä on leipää hyllyllä. Anna hänelle. Mene sitte käytävään -ja koputa toiselle ovelle täältä vasemmalle päin. Eräs nainen -aikaisee sen ja te pyydätte että hän kokoaa mitä ikinä löytää -syötävää ja tulee tänne." - -Äiti meni pois ja koputti ovelle. Hän jännitti kuuloaan, koko ajan -ajatellen Jegorista: "Hän on kuolemaisillaan." - -"Kuka se on?" kysyi joku oven sisäpuolelta. - -"Tulen Jegor Ivanovitchin puolesta. Hän pyytää teitä pistäytymään -luonansa." - -"Tulen heti paikalla", vastasi vaimo, avaamatta ovea. Äiti odotti -vielä ja kolkutti taas. Tällä kertaa avautui ovi ja ulos astui pitkä, -lasisilmä nainen, silitellen rypistyneitä hihojaan. - -Kun he astuivat Jegorin huoneeseen, kuului hänen äänensä: "Olen -valmistautumassa yhtymään esi-isiini, ystäväiseni. Ludemidlo -Vasilievna, tämä mies karkasi vankilasta -- jokseenkin röyhkeä teko. -Antakaa hänelle ruokaa ennen kaikkea ja sitte piilottakaa häntä pari -päivää." - -Vaimo nyykäytti päätään ja katsoi tarkasti sairaan miehen kasvoja. - -"Lakatkaa joutavasta leikinlaskusta, Jegor, tiedättehän että se -ei tee teille hyvää. Teidän olisi pitänyt käskeä minua tänne heti -heidän tultuaan. Ettehän ole ottanut lääkettänne. Miksi olette noin -huolimaton, vaikka olette itse sanonut että te hengitätte helpommin -kuin olette ottaneet lääkettä. Toveri, tule luokseni. He hakevat -Jegorin pian sairashuoneeseen." - -"Vai niin, vai pitää minun mennä tästä vielä sairashuoneeseen?" kysyi -Jegor, näyttäen hämmästynyttä naamaa. - -"Me lähdemme nyt", virkkoi nainen Nikolaille, "mutta minä palajan -pian takaisin. Antakaa Jegorille ruokalusikallinen tätä lääkettä. Ja -älkää antako hänen puhua." Hän poistui Nikolain kanssa. - -"Viehättävä nainen", virkkoi Jegor huoaten. "Erinomainen nainen! Hän -tekee kaikki painotyömme." - -Ludmilla astui sisälle ja sulkien oven varovasti, kääntyi Vlasovan -puoleen virkkaen: "Ystävämme pitäisi saada vaihtaa vaatteita mitä -pikemmin ja lähteä täältä kiireimmän kautta. Kiiruhtakaa sentähden ja -hankkikaa hänelle vaatteita, niin pian kuin suinkin voitte ja tuokaa -ne tänne. Olen pahoillani ettei Sofia ole täällä. Hänen erikoisalansa -on tovereiden piilottaminen." - -"Varokaa nuuskijoita", kuiskasi nainen. - -"Kyllä tiedän", virkkoi äiti jonkunlaisella ylpeydellä. - -Hän pysähtyi minuutiksi oven ulkopuolelle tarkastaaksensa joka -suunnalle, sitoen muka huiviansa tekosyyksi viivyttelyyn. Hän kykeni -jo erottamaan sissit muusta väestä melkein heti ne nähtyään. - -Tällä kertaa ei hän nähnyt mitään sen tapaista naamaa, ja hän asteli -katua myöten kiiruhtamatta. Hän otti issikan ja käski ajamaan -kauppatorille. Kun hän osti vaatteita Nikolaille, tinki hän ahkerasti -ja haukkui sillä välin juopporattia miestänsä, jolle hänen täytyi -ostaa uudet vaatteet kerta kuukaudessa. Sellaisilla lapsellisilla -varokeinoilla hankittuansa vaatteet, kiiruhti hän takaisin Jegorin -asuntoon; sitte saattoi hän Nikolain kaupungin ulkopuolelle. -Eräällä autiolla kadulla kohtasivat he Sashenkan, ja kun äiti oli -päännyökäyksellä jättänyt hyvästit Vyesovshchikoville, riensi hän -kotiin päin helpotuksen huokauksella. - - - - -Vieläpä kuolemassa - - -Ennen puoliyötä kuoli Jegor sairashuoneessa ja koko seuraavan päivän -touhusi äiti maahanpaniaista. Iltasella, kun hän, Nikolai ja Sofia -joivat teetä puhellen Jegorista, tuli Sashenka heille. - -"Puhelin koko yön Vyesovshchikovin kanssa", virkkoi hän. "Hän tuntui -minusta synkeältä. Sellainen hän oli, liioittelematta. Pimeä, sitkeä -viha kiehui hänessä jokaista kohtaan. Mutta kun hän lausui: 'Toverit' --- teidän pitäisi kuulla millä lämmöllä ja innolla hän sen lausuu --- sitä on minun mahdotonta matkia. Hän on muuttunut ihmeellisen -yksinkertaiseksi ja avosydämiseksi, ja hän on äärettömästi halukas -työskentelemään." - -"Hänen mielensä on aivan kokonaan uponnut ajattelemaan tovereitaan", -jatkoi Sasha. "Ja tiedättekö mitä hän minulle vakuutti? Että minun -pitäisi järjestää pakoretki toisille tovereille. Hän sanoi että sen -saapi aikaan hyvin helposti." - -"Siitä ei voi olla muuta kuin yksi mielipide", virkkoi Nikolai -vakuuttavasti. "Mutta ensin täytyy meidän saada selville, josko -toverit haluavat paeta." - -Sasha painoi päänsä alas. - -"Kuinka olisi mahdollista etteivät he haluaisi?" kysyi äiti -huokauksella. Sofia nyökkäsi hänelle myöntyvästi ja meni ikkunan luo. -Äiti ei voinut käsittää etteivät vangit tarttuisi ojennettuun käteen, -ja katseli toisia hämillään. Hän halusi kuulla enemmän karkaamisen -mahdollisuudesta. - -Nikolai meni äidin luo, joka pesi kuppeja, ja virkkoi hänelle: -"Saatte tavata Pashan huomisen perästä. Antakaa hänelle lappu käteen, -puhellessanne hänen kanssaan. Ymmärrättekö? Meidän täytyy saada -tietää heidän mielensä." - -"Ymmärrän, ymmärrän", vastasi äiti nopeasti. "Minä annan sen hänelle -helposti. Se on juuri minulle sopiva toimi." - -"Minun täytyy lähteä", virkkoi Sasha; ja äänetönnä hyvästeli hän -kaikkia. Hän kiirehti pois suorana ja kuivasilmäisenä, astuen hieman -raskaasti. - -"Tyttö parka", virkkoi Sofia lempeästi. - -"Ni-iin", venytti Nikolai. Sofia asetti kätensä äidin olalle, ja -istui sitte tuolille hänen viereensä. - -"Haluaisitteko saada sellaisen tyttären?" Sofia katseli ihan hänen -silmiinsä. - -"Oh, jospa saisin nähdä heidät yhdessä, edes yhden ainoan päivän!" -huudahti Nilovna valmiina itkemään. - -Seuraavana aamuna seisoi joukko miehiä ja naisia sairashuoneen -ovella odottamassa toverin ruumisarkkua. Vakoojia kierteli ahkerasti -ympärillä, korvat pörhöllään saadaksensa kuulla jonkun sanan, -tarkastellen kasvoja ja heidän liikkeitään. Toisella puolen katua -katselivat poliisit heitä revolverit vyöllä. - -Portti aukeni, ja arkku kannettiin ulos koristettuna seppeleillä, -joihin oli sidottu punaisia nauhoja. Miehet paljastivat päänsä -ääneti. Eräs pitkä upseeri pujottelihe väkijoukon läpitse sotilaiden -seuraamana. He piirittivät arkun, ja upseeri virkkoi käheällä -komentavalla äänellä: "Ottakaa pois nauhat!" - -Miehet ja naiset käräytyivät yhä tiukempaan hänen ympärilleen. He -huusivat hänelle viuhtoen käsillään ja koettaen jokainen päästä yhä -lähemmä. Äiti kalpeni mielenliikutuksesta, ja hän näki kyyneleitä -muutamien silmissä. - -Sekasorto ja kiihtymys kasvoi. Arkku huojui heidän päittensä tasalla. -Äiti pelkäsi äkillistä yhteentörmäystä, ja hän puhui sekä oikealle -että vasemmalle: "Miksi emme täyttäisi heidän pyyntöänsä, jos he -kerta ovat tuollaiset? Toverien pitäisi myöntyä ja ottaa pois nauhat. -Mitäpä muuta voisivat kumppalit tehdä?" - -Kova ja terävä ääni kuului muiden ylinnä: - -"Me pyydämme ettei meitä häiritä saattaessamme toveriamme jota olette -rääkänneet, hänen viimeiseen leposijaansa." - -"Ottakaa pois nauhat, Jakolev! Leikatkaa ne pois!" - -Ihmiset ulvoivat kuin sudet rannikolla, sitte, painaen päänsä alas -voimattomuuden tunteella, riensivät he eteenpäin, täyttäen kadun -jalkojensa töminällä. - -Heidän edellään huojui kirjavapeittoinen arkku rutistuneine -seppeleineen. Väkijoukon takana nousi harmaita olentoja, jotka -olivat ratsastavia poliiseja ja vierellä kulki poliisijoukko sapelit -kupeilla; nuuskijoita näkyi kaikkialla. - -Hautausmaalla asettuivat poliisit jonkunmoiseksi vartioksi, silmät -kapteenissa. Pitkä, pitkätukkainen nuorukainen seisoi hatuttomin päin -tuoreen haudan reunalla. Samalla kuului kapteenin karkea ääni: - -"Naiset ja miehet!" - -"Toverit!" alkoi nuorukainen juhlallisesti. - -"Sallikaa minun!" huusi poliisi-kapteeni. "Poliisipäällikön käskystä -kiellän hautapuheet." - -"Lausun vaan muutaman sanan", virkkoi nuori mies tyynesti. -"Toverit, opettajamme ja toverimme haudalla vannokaamme hiljaa -itseksemme ettemme unohda täyttää hänen tahtoansa; koettakaamme kukin -kohdaltamme jatkaa herkeämättä haudan kaivamista maamme onnettomuuden -syylle, pahalle vallalle joka sitä rusentaa, sen itsevaltaiselle -hallitukselle." - -"Vangitkaa hänet", huusi kapteeni. Mutta äänensä hupeni voimakkaaseen -huutoon: - -"Alas itsevaltainen hallitus!" - -Poliisit hyökkäsivät puhujan kimppuun, joka lujasti piiritettynä joka -puolelta huusi: "Kauan eläköön vapaus! Me haluamme elää ja kuolla -sille!" - -Äiti sulki silmänsä hetkellisestä pelosta. Äänet ja melu tukkosivat -hänen korvansa. Poliisien kimakat vihellykset viilsivät ilmaa ja -naiset itkivät hermostuneesti. Puiset aitaukset ratisivat ja maa -tömisi kolkosti ihmisten ja hevosten astunnasta. Aivan lähellä häntä -piirittivät poliisit nuorukaista ja työnsivät tunkeilevaa väkeä -loitomma joka puolelle. Paljastetut pistimet välähtelivät valkoisina -ja kylminä ilmassa. Rautapalasia ja aidan kappaleita välkkyi ilmassa -ja väkijoukko huusi hurjasti ja vimmatusti. - -Nuorukainen kohotti kalpeat kasvonsa ja hänen varma, tyyni äänensä -soi kaiken sekasorron ylitse: - -"Toverit! Miksi kulutatte suotta voimaanne? Tehtävämme on terästää -älyämme." - -Hän voitti. Heittäen seipäänsä pois, väistyi väki vähitellen yksi -toisensa jälkeen. Äiti tunkeusi eteenpäin. Hän näki Nikolain, -jonka hattu oli vierinyt niskaan, työntävän muita pois tieltään, -kiihottuneena epäjärjestyksestä huutaen: - -"Mitä, oletteko kadottaneet järkenne? Tyyntykää!" - -Äiti pysähtyi. Sofia kosketti samassa häntä olkapäähän; hän oli -avopäin, takki auki, ja piteli toisella kädellään erästä nuorta -poikaa kiinni, joka peitti murskaantunutta naamaansa ja samalla -huusi: "Antakaa minun mennä! Ei se ole mitään." - -"Pitäkää huolta hänestä, Nilovna! Viekää hänet kotiimme! Tässä on -nenäliina. Sitokaa hänen kasvonsa!" Sofia antoi nopeat ohjaukset, ja -pistäen kätensä äidin käteen, juoksi pois, virkkaen: - -"Poistukaamme täältä nopeasti, muutoin vangitsevat he teidät!" - -Väki hälveni hautausmaan joka laidalle. Heidän jälessään samosi -poliisijoukko kiroillen ja paljastaen sapeleitaan. - -"Kiiruhtakaamme!" virkkoi äiti, pyyhkien pojan kasvoja -nenäliinallaan. "Mikä on nimesi?" - -"Ivan." Veri pursusi hänen suustaan. "Älkää peljätkö, en ole paljon -loukkaantunut. Hän iski minua päähän sapelin kahvalla." - -"Anna minä sidon pääsi." - -"Joutavia. En häpeä vaikka näytän tämmöiseltä. Taistelu oli -rehellistä -- hän löi minua -- minä annoin takasin --" - -Sofia oli jo kotona ennen heitä. Hänen pukunsa oli epäjärjestyksessä, -mutta hän oli reipas ja varma olennoltaan, kuten aina. Asettaen -haavotetun sohvalle, alkoi hän ääneti sitoa hänen haavaansa. - -"Ivan Danilovitch!" virkkoi hän, "hänet on tuotu tänne. Te olitte -varmaan tarpeeksi pelästynyt? Levätkää nyt siinä." - -Toisesta huoneesta ilmestyi Nikolai sidottuine käsineen ja tohtori -Ivan Danilovitch, vaatteet revittyinä ja tukka pörrössä kuin -iilimadon sarvet. Hän alkoi heti häärätä haavotetun pojan luona. -Äitiä kohtasi Nikolain tarkka myötätuntoinen katse ja puristaen hänen -kättänsä, huudahti äiti ehdottomasti: "Oh, kuinka kauheaa se oli! He -tallasivat toverit maahan! He tallasivat toverit maahan!" - -"Näin sen!" virkkoi Nikolai, antaen hänelle lasin viiniä ja nyökäten -päällään. "Molemmat puolueet alkoivat kuumeta. Mutta älkää olko -levoton. He käyttävät sapeliensa litteätä puolta, eikä ketään -haavoittunut vaarallisemmin." - -Tänä iltana vaipui äiti hyvin myöhällä raskaaseen uneen, mutta heräsi -jo varhain ruumis tönkkönä ja päätänsä kivistäen. Keskipäivällä istui -hän jo vankilan vastaanottohuoneessa Pavelia vastapäätä ja katseli -sumun läpitse hänen parroittuneita, tummia kasvojansa. Hän vartosi -sopivaa hetkeä jolloin voisi pistää lipun hänen kouraansa, jota hän -puristi tiukasti kädessään. - -"Minä voin hyvin, voin oikein hyvin", virkkoi Pavel lempeällä -äänellä. "Ja kuinka itse voit äiti?" - -"Jegor Ivanovitch kuoli", virkkoi hän koneellisesti. - -"Vai niin", huudahti Pavel koneellisesti, katsoen maahan. - -"Hautajaisissa nostivat poliisit tappelun ja vangitsivat yhden -miehen", virkkoi äiti viattomasti. - -Ohuthuulinen vartia hypähti tuoliltaan ja mutisi nopeasti: - -"Lopettakaa! Se on kiellettyä. Ettekö ymmärrä? Tiedättehän että puhe -politiikasta on kielletty." - -"Enhän minä nyt puhu politiikkaa. Hyväinen aika! Minähän vaan kerron -tappelusta ja he tappelivat. Se on aivan tosi. Murskasivatpa lisäksi -yhden pojan pään." - -"Yhtä kaikki. Vaietkaa -- pitäkää suunne tiukasti kiinni kaikesta, -paitsi mikä koskee teitä persoonallisesti, perhettänne ja -kotiolojanne." - -Äiti katsahti ympärilleen ja ojensi nopeasti lipun Pavelille. Hän -hengitti helpommin. - -"En ymmärrä mitä puhuisin." - -Pavel hymyili. - -"En minäkään." - -"Mitä hemmettiä te sitte juoksette täällä?" virkkoi vartia -hermostuneesti. "Heillä ei ole mitään puhumista, mutta heidän täytyy -tulla tänne minua kiusaamaan." - -"Tuleeko oikeudenkäynti alkamaan pian?" kysyi äiti hetkisen vaitiolon -jälkeen. - -"Prokuraattori oli täällä joku päivä sitte ja hän sanoi että se alkaa -pian." - -"Olet ollut vankilassa jo puoli vuotta." - -Äitiä halutti suuresti virkkaa hänelle jotain miellyttävää, -Vyesovshchikovista esimerkiksi. Ja niin jatkoi hän yhteen -ääneen ja mitä välinpitämättömimmällä tavalla: "Minäpä näin -sinun lempilapsesi." Hän pisti sormet poskiinsa, merkitäksensä -Vyesovshchikovin rokonarpisia poskia. - -"Hän voi oikein hyvin! Poika on elossa ja tervennä. Hän rupeaa pian -ammattiinsa. Muistathan, kuinka hän pyysi kovaa työtä?" - -Pavel ymmärsi ja nyökkäsi päällään. - -Kotona istui Sasha. Tyttö tuli tavallisesti äidin luo niinä päivinä, -jolloin tämä oli käynyt Pavelia tervehtimässä. - -"Kuinka hän voi?" - -"Hyvin, vallan hyvin." - -"Annoitteko lipun hänelle?" - -"Tietysti! Pistin sen hänen käteensä hyvin viisaasti." - -"Lukiko hän sen?" - -"Samassa hetkessä? Kuinka olisi hän voinut?" - -"Oh, se on totta. Unohdin aivan. Odottakaamme viikko vielä. -Luuletteko että hän suostuu siihen?" - -"En tiedä. Luulen hänen suostuvan", arveli äiti. "Ja miksi ei hän -suostuisi, jos hän voipi sen tehdä vaarattomasti?" - -Sasha pudisti päätänsä. - -Kasvonsa kalpenivat, silmänsä avautuivat surullisesti ja värisevät -huulensa kuiskasivat tulisesti ja vaivaloisesti: - -"Haluaisin pyytää teitä -- tiedän ettei hän tule suostumaan -- -että koettaisitte taivuttaa häntä siihen. Hänen läsnäolonsa on -tuiki tarpeellinen, aivan välttämätön asiallemme -- sanokaa myös -että pelkään hänen sairastuvan. Näettehän, ettei päivää vielä ole -määrätty, jolloin hän tulee tutkittavaksi ja kuusi kuukautta on jo -kulunut -- minä rukoilen teitä!" - -Hän puhui suurella vaivalla. - -"Oi, rakkaani, hän ei kuuntele ketään, paitsi omaa itseään, ei -koskaan!" - -Molemmat syleilivät toisiaan hetkisen äänettöminä. Sitte Sasha -irroitti hiljaa äidin kädet olkapäiltään. - -"Niin, olette oikeassa", virkkoi hän vavisten. "Se on kaikki -typeryyttä ja hermostumista. Väsyyhän tässä viimein." - -Iltasella teetä juodessa virkkoi Sofia äidille: - -"Nilovna, teidän täytyy mennä maakylään uudelleen." - -"Miksikä? Ja milloin?" - -"Olisi hyvä jos voisitte mennä jo huomenna. Voitteko?" - -"Voin kyllä." - -"Ajakaa sinne", kehoitti Nikolai. "Vuokratkaa postihevoset ja -valitkaa uusi tie, jota ette ole ennen mennyt -- Nikolskin kautta. -Näettekös, sinne ei ole enää hyvä mennä, sillä siellä on jo syntynyt -levottomuutta. Muutamia on jo vangittu, opettaja niiden mukana. Mutta -Rybin pelastui, se on varma. Kumminkin täytyy meidän nyt olla hyvin -varovaisia." - -"Tärkeätä on että levitämme kirjallisuutta yhtämittaa. Ettehän -pelkää, mennä, Nilovna?" kyseli Sofia. - -Äiti oikein loukkaantui. "Milloin olisin pelännyt? Enhän tiennyt -pelosta ensi kerrallakaan. Ja nytkö minä sitte äkkiä --" Hän painoi -päänsä alas. Joka kerta kyseltiin häneltä jos hän pelkäsi, jos se -tuntui hänestä vastenmieliseltä, voiko hän tehdä sen ja tuon ja -hänestä tuntui ettei häntä kohdeltu kuin muita tovereita. - -"Turhaa on teidän kysellä pelkäänkö sitä ja tätä", huokaili hän. "Ne -ihmiset vain pelkäävät joilla on jotakin kadottamista. Mutta mitä -on minulla? Yksi ainoa poika. Tapani oli peljätä ja vavista hänen -puolestaan ja minä tunsin tuskaa hänen asiansa puolesta. Ja jos minä -en nyt kärsi hituistakaan -- niin mitäs sitte?" - -"Oletteko loukkaantunut!" huudahti Sofia. - -"En. Mutta te kysytte joka kerta jos minua peloittaa." - -"Suokaa minulle anteeksi. En tee sitä enää toiste." - -Äidin täytyi purskahtaa nauruun, ja muutaman minuutin kuluttua kaikki -kolme juttelivat vilkkaasti äidin matkasta metsäkylään. - - - - -Poliisi ja talonpoika - - -Seuraavana päivänä varhain aamulla istui äiti postikärryillä, ajaa -retuuttaen syksysateen huuhtomaa tietä myöten. - -Iltapäivällä saapui hän viluissaan Nikolskin kylään. Hän meni -ravintolaan ja pyysi teetä. Asetettuansa raskaan kapsäkkinsä penkin -alle, lähellä ikkunaa, katsahti hän avonaiselle torille, jota peitti -kellastunut, tallattu ruoho, ja kaupungintalolle, joka oli vanha ja -jyrkkäkattoinen. Siat tonkivat torilla ja raatihuoneen rappusilla -istui rohkean näköinen, ohutpartainen talonpoika, piippua poltellen. - -Eräs tyttö tuli huoneeseen. Lyhyt, keltainen palmikko valui hänen -niskaansa ja kasvonsa olivat pyöreät ja lempeät. Asettaen lautasia ja -astioita pöydälle, virkkoi hän vilkkaasti: - -"He ovat juuri saaneet varkaan kiinni. He kuljettavat häntä tänne." - -"Todellakin? Mimmoisen varkaan?" - -"En tiedä. Kuulin vaan että ovat hänet vanginneet. Raatihuoneen -vahtimies juoksi poliisipäällikön luokse huutaen: 'He ovat hänet -vanginneet. He tuovat häntä tänne.'" - -Äiti katsahti ulos ikkunasta. Hän työnsi kapsäkkiänsä syvemmä penkin -alle ja riensi ovelle, kohottaen ison liinan syvälle kasvojensa -ylitse. Torin keskustalla asteli Rybin, kädet sidottuina selän taakse -ja poliisi molemmilla puolin. Portailla seisoi väkeä äänetönnä. - -"Oh, rosvo, kuinka kauhealta sinä näytät!" huusi joku vaimo joukosta. - -Poliisi astui joukon eteen, joka yhä kasvoi. Rybinin ääni kaikui -tummalta: - -"Talonpojat kuulkaa, minä en ole varas; en varasta, enkä pistä tuleen -ihmisten taloja. Taistelen vaan vääryyttä vastaan. Sentähden ottivat -he minut kiinni. Oletteko kuulleet puhuttavan kirjoista, joissa -talonpoikain elämää kuvataan todellisessa valossa? Tietäkää siis, -noiden kirjojen tähden minä kärsin. Minä jakelin niitä kansalle." - -Väki piiritti Rybinin yhä tiukemmin. Äänensä antoi varmuutta äidille. - -"Kuulitteko?" virkkoi eräs talonpoika kuiskaten ja nykäisten -sinisilmäistä toveriansa, joka ei vastannut mitään: - -"He pelkäävät", mietti äiti mielessään. Hänen huomionsa terottui. -Ovenpielestä näki hän selvästi Rybinin tummat kasvot, sekä huomasi -hänen silmiensä kuuman säihkyn. Hän tahtoi että hän myös näkisi hänet -ja sentähden kohosi hän varpailleen, leuka pystyssä. - -Väki katseli Rybiniä tylsästi, epäselvästi ja ääneti. Ainoastaan -kauempana kuului puhetta. - -"Talonpojat!" huudahti Rybin kovaa ja sointuvasti. "Uskokaa näitä -sanomalehtiä! Kenties saan kuolla niiden tähden. Viranomaiset -pieksävät minua, rääkkäävät minua, haluten tietää mistä olen ne -saanut ja sitte he lyövät minua vielä julmemmin. Sillä näissä -kirjotuksissa loistaa totuus." - -Santarmi ilmestyi äkkiä raatihuoneen rappusille ja huusi juopuneella -äänellä: - -"Mikä kokous täällä on? Kuka tuo mies on, joka puhuu?" - -Äkkiä kiiruhti hän Rybinin luo, tarttui häntä tukkaan ja kiskoi hänen -päätänsä taaksepäin ja eteenpäin. "Sinäkö roisto täällä puhut, -sinäkö roisto?" - -Väkijoukko vetääntyi taapäin vaieten. Äiti painoi päänsä alas -avuttomuudesta ja tuskasta. Eräs talonpoika huokasi syvään. Rybin -puhui uudelleen: "Katsokaa, katsokaa, hyvät ihmiset!" - -"Vaiti!" kiljui santarmi ja löi häntä kasvoihin. Rybin horjahti. - -"Älkää pieksäkö häntä!" huudahti joku joukosta. - -"Älkää!" kuului voimakas ääni joukosta. "Pojat, älkää salliko sitä! -He vievät hänet ja pieksävät hänet kuoliaaksi ja sitte he sanovat -että me murhasimme hänet. Älkää salliko sitä!" - -"Talonpojat!" kaikui taas Rybinin kaiukas ääni, niin että santarmin -kiljuminen ei jaksanut häntä voittaa. "Ettekö ymmärrä elämäänne. -Ettekö ymmärrä kuinka he teitä ryöstävät, kuinka he juovat teidän -vertanne? Te olette kaiken vallan pohja ja perustus; kaikki lepää -teidän päällänne. Te olette se voima, joka kannattaa kaikki -maanpäällä. Mutta te olette oikeutetut ainoastaan kärsimään puutetta --- se on teidän oikeutenne." - -Melu yltyi ja kaikki surisivat hänen ympärillään, kiehuen ja suhisten -ja hän huojui sinne tänne heidän keskellään. Kohottaen kätensä ylös -korkealle, hän pudisti niitä, vedoten kansaan, jotka nyt vastasivat -äänekkäin huudoin, vaieten vaan silloin kuin hänen rohkeat, -tavattomat sanansa kuuluivat. - -"Kiitän teitä, hyvät kansalaiset! Kiitän teitä! Minä nousin teidän -elämänne puolesta." Hän pyyhki partaansa ja kohotti uudelleen verisen -kätensä. "Tämä on vertani. Se vuotaa totuuden tähden." - -"Pitäkää varanne, pojat!" huusi joku varottaen. - -Poliisipäällikkö, tukeva, pyöreänaamainen mies, astui tungokseen. -Väki väistyi hänen tieltään. - -"Mikä on hätänä?" kysyi hän, pysähtyen Rybinin eteen ja mittaillen -häntä silmillään. "Miksi eivät kätensä ole sidotut? Upseeri, -vastatkaa? Sitokaa ne." Äänensä oli käskevä, mutta väritön. - -"Ne olivat sidotut, mutta kansa irroitti ne", vastasi yksi -poliiseista. - -"Kansa? Mikä kansa?" Poliisipäällikkö katseli tungosta, joka -puoliympyränä häntä piiritti. Samalla yksitoikkoisella äänellä jatkoi -hän: "Ketkä ne olivat?" - -Samassa sivalsi hän takaiskun sapelinsa kahvalla erään sinisilmäisen -talonpojan rintaan. "Tekö olette tätä kansaa, Chumakov? Kuka muu? Te, -Mishin?" Ja hän töykkäsi jotakuta rintaan oikealla kädellään. - -"Hajotkaa, te kirotut!" - -Ei kasvoissaan eikä äänessään kuulunut vähintäkään kiihkoa tai -uhkaa. Hän puhui koneellisesti, kuolleella tyyneydellä ja pitkien -käsiensä tasaisilla liikkeillä, työnsi hän väkeä hajalle. Edessänsä -oleva puoliympyrä laajeni. Päät painuivat alas, katseet kääntyivät -toisaalle. - -"No", kääntyi hän poliisien puoleen, "mikä teitä vaivaa? Sitokaa -hänet!" Hän kirosi ja kääntyi taas Rybinin puoleen, virkkaen -halveksivasti: "Kädet selän taakse!" - -"En halua käsiäni sidottavan", virkkoi Rybin. "Minä en juokse pois, -enkä tappele vastaan. Miksi tarvitsevat käteni olla sidotut?" - -"Mitä?" huusi poliisipäällikkö, häntä lähestyen. - -"Siinä on tarpeeksi että rääkkäätte kansaa te pedot!" huusi Rybin -korkealla äänellä. "Punainen päivä on saapuva teille myös pian. -Silloin maksetaan teille kaikki takaisin!" - -Poliisipäällikkö iski äkkiä Rybiniä vasten naamaa. - -"Ette tapa totuutta nyrkillänne", huusi Rybin. "Ettekä ole oikeutettu -minua pieksämään." - -"Nikita!" huusi poliisipäällikkö katsellen ympärillensä. "Nikita!" -Joukosta ilmaantui lyhyt ja paksu talonpoika puettuna lyhyeen -turkkiin. - -"Nikita", virkkoi poliisipäällikkö vastenmielisesti, kierrellen -viiksiänsä, "anna hänelle korvapuusti ja oiva!" - -Talonpoika asettui Rybinin eteen. Katsoen häntä suoraan silmiin, -puhui Rybin erityisellä äänenpainolla: - -"Katsokaa, hyvät kansalaiset, kuinka pedot kuristavat teitä omilla -käsillänne. Katsokaa! Miettikää! Miksi tahtoo hän lyödä minua? -- -miksi? kysyn." - -Talonpoika korotti kätensä ja löi häntä laiskasti korvalle. - -"Lyö paremmin, sanon!" kiljui päällikkö, tyrkäten talonpoikaa -niskasta. - -Talonpoika astui syrjään ja kallistaen päätään alas virkkoi synkästi: -"En tee sitä uudestaan." - -"Mitä?" Poliisipäällikön kasvot vavahtivat. Hän polki jalkaa, kirosi -ja heittäytyi itse Rybinin päälle. Lyönti mäsähti ilmassa. Rybin -horjahti ja kohotti käsiänsä; toisella lyönnillä sai poliisipäällikkö -hänet kumoon ja hyppien ja hihkuen alkoi hän potkia häntä rintaan, -sivuihin ja päähän. - -Kansa alkoi murista raivoisasti, heiluttaen nyrkkejänsä ja lähestyen -poliisipäällikköä. Hän huomasi sen ja hyppäsi syrjään, paljastaen -miekkansa. - -"Vai sitä te aiotte? Vai rupeatteko kapinoimaan? Rupeatteko?" - -Äänensä värisi ja katkesi. Se oli muuttunut käheäksi. Hän kadotti -ryhtinsä, äänensä keralla. Hän kohotti olkapäänsä päänsä tasalle, -kumartui eteenpäin ja kääntäen kiiluvat silmänsä joka taholle, -vetääntyi hän taapäin, tunnustellen jalallaan maata varovasti -takanaan. Väistyessään mutisi hän käheästi ja kiihkeästi: - -"No, hyvä! Ottakaa hänet! Minä poistun! Mutta tiedättekö te, -kirotut koirat, että hän on valtiorikollinen, että hän on noussut -tsaaria vastaan, että hän nostaa vallankumousta, tiedättekö sen? -Keisaria, tsaaria vastaan? Ja te suojelette häntä; te, myös, olette -kapinallisia! Aha -- o --!" - -Paikalta hievahtamatta, silmää värähtämättä, järki kuoleutuneena, -seisoi äiti aivan kuin sikeässä unessa, pelon ja säälin vallassa. -Ärtyneet, uhkaavat ja vihaiset äänet surisivat kuin ampiaiset hänen -korvissaan. - -"Jos hän on tehnyt jotain pahaa, viekää hänet oikeuden eteen." - -"Älkääkä pieksäkö häntä!" - -"Antakaa hänelle anteeksi, teidän ylhäisyytenne!" - -Kansa jakaantui kahtia: yksi osa kiehui poliisipäällikön ympärillä, -huutaen ja uhaten häntä; toinen, vähemmän lukuisa, jäi pieksetyn -miehen luo. Useat miehet nostivat hänet maasta seisaalleen. Rybin -pyyhki verta kasvoistaan ja parrastaan ja katseli ääneti ympärilleen. -Katseensa osui äidin kohdalle. Tämä liikahti, kurotti vartaloaan ja -huiskutti kättänsä. Mutta Rybin kääntyi pois; kumminkin vähän ajan -kuluttua katsahti hän taas samaan suuntaan. Äidistä näytti että -Rybinin kasvoissa näkyi rohkaistua mieltä ja hän kohotti päätänsä, -kasvojensa vavahdellessa. - -"Tunsiko hän minut? Ihmettelen mahtoiko hän minut tuntea?" - -Äiti nyökäytti hänelle päätään ja sätkähti surullisesta tuskallisesta -ilosta. Mutta seuraavassa hetkessä näki hän että sinisilmä talonpoika -seisoi Rybinin vieressä ja katsoi myös häneen. Hänen katseensa -huomautti häntä vaarasta, johon hän oli antautua. - -"Mitä minun on tekeminen? He ottavat minutkin kiinni." - -Talonpoika sanoi jotain Rybinille, joka pudisti päätänsä. - -"Mutta vähät siitä", virkkoi Rybin selvällä vaikka vapisevalla -äänellä. "En ole yksin maailmassa! He eivät kykene vangitsemaan koko -totuutta. Paikalle, missä olen, jää muisto minusta. Jos yksi hukkuu, -on paljon ystäviä ja tovereita jälellä." - -"Hän puhuu tämän minulle", päätti äiti itsekseen. - -Poliisi johti Rybiniä ylös raatihuoneen rappusia ja katosi hänen -kanssaan oven taakse. Vähän ajan päästä alkoi joukko hajota ja Rybin -ilmaantui uudelleen rappusille kädet sidottuina. Päänsä ja kasvonsa -olivat käärityt harmaaseen riepuun ja hänet lykättiin odottavaan -vaunuun. - -"Hyvästi, hyvät kansalaiset", kajahti hänen äänensä kylmässä -iltahämärässä. "Etsikää totuutta. Säilyttäkää se! Uskokaa ihmistä -joka ilmoittaa teille puhdasta oppia, lempikää häntä. Älkää säästäkö -itseänne totuuden tähden." - -"Hiljaa, sinä koira!" huusi poliisipäällikkö, kun vaunu vieri pois. - -Kotona avasi Nikolai oven äidille. Hänen pukunsa oli -epäjärjestyksessä ja hän piteli kirjaa kädessään. - -"Näin pian?" huudahti hän iloisesti. "Te palasitte hyvin pian. Olen -kovin mielissäni, oikein mielissäni." - -Silmänsä säteilivät ystävällisesti lasisilmiensä takaa. Hän auttoi -äitiä riisuutumaan ja virkkoi tuntehikkaalla hymyllä: - -"Ja tässä minun kotonani, kuten näette, oli tarkastus viime yönä. -Ihmettelin että mikä mahtoi olla syynä -- kunhan teille ei vaan olisi -jotain tapahtunut. Mutta eihän teitä toki ole nipistetty kiinni. Jos -teidät olisi vangittu, ei minuakaan olisi säästetty." - -Hän vei hänet ruokasaliin ja jatkoi vilkkaasti: "Kuitenkin uhkasivat -he että minut erotettaisiin virastani. Mutta se ei huoleta minua. -Olin jo muutenkin väsynyt merkitsemään kirjoihin hevosettomia -talonpoikia, ja häpesin ottaa siitä maksua, sillä raha kiertää siihen -kumminkin juuri heiltä. Mutta olisi näyttänyt pahalta, jos olisin -jättänyt paikkani omasta ehdostani. Olen työvelassa tovereille ja nyt -sai asia aivan luonnollisen käänteen, joka tyydyttää minua." - -Äiti istui alas ja katsahti ympärillensä. Olisi luullut että -joku voimakas mies olisi tietämättömyydessään jyskyttänyt taloa -ulkopuolelta, kunnes kaikki sisällä oli tipahdellut alas. Suuret -kuvat makasivat laattialla, seinäpaperit olivat revityt ja pistivät -kielekkeinä ulos seinistä. Laattiasta oli lankku revitty irti ja yksi -ikkunalauta oli kiskottu pois. Uunin luona oli laattia täynnä tuhkaa. -Äiti pudisti päätään katsellessaan tätä tuttua hävityksen kauhistusta. - -"He tahtoivat näyttää etteivät he tahdo rahaa tyhjästä", huomautti -Nikolai. - -Pöydällä seisoi kylmä samovari, pesemättömät astiat, makkaroita ja -juustoa paperissa, hyvässä toveruudessa lautasten, leivänmurujen, -kirjojen ja hiilien kanssa. Äiti hymyili. Nikolai naurahti myös -vaikeasti, seuratessaan äidin katsetta. - -"Minä autoin myös, minkä kerkesin, saadaksemme kaikki mullin mallin. -Mutta älkäämme välittäkö, Nilovna, älkäämme välittäkö. Luulen että -he aikovat vielä pistäytyä. Sentähden en välittänyt ruveta tässä -siistimään. Mutta miten onnistui retkenne?" - -Äiti sävähti kysymyksestä. Rybin ilmestyi hänen eteensä; hänestä -tuntui pahalta ettei hän ollut jo heti kertonut mitä oli nähnyt ja -kuullut. Hän muuttausi lähemmä Nikolaita ja alkoi kertomuksensa. Hän -koetti samalla säilyttää tyyneytensä, ettei kertomukseen näyttäisi -tulevan mitään liioiteltua. Nikolai heittäytyi taapäin tuolissaan, -käyden kalpeaksi ja kuunnellen yhteen puristetuin huulin. Äiti ei -ollut koskaan nähnyt häntä niin ankaran näköisenä. - -Kun hän oli lopettanut, nousi Nikolai ja käveli edestakaisin -huoneessa, kädet taskuissa ja ääneti. Voittaen liikutuksensa näytti -hän melkein tyyneltä, silmissään kova ilme ja katseli äitiä, jonka -kasvot olivat peitetyt valuvilla kyynelillä. "Mutta, Nilovna, -emme saa kuluttaa aikaa. Koettakaamme, rakas toveri, selvitellä -asioitamme." Hymyillen surullisesti tuli hän aivan liki äitiä ja -kuiskasi, kumartuneena hänen ylitsensä: "Missä on kapsäkkinne?" - -"Kyökissä." - -"Nuuskija näkyy seisovan portin pielustalla -- meidän täytyy saada -tuo suuri joukko sanomalehtiä hävitetyksi jonnekin, huomiota -herättämättä. Emme voi piilottaa niitä minnekään sisällä, sillä -luulen heidän tulevan tänne uudelleen tänä iltana. En tahdo että -teidät vangitaan. Sentähden, huolimatta hukkaan menneestä työstä, -täytyy meidän se polttaa." - -"Mitkä?" - -"Koko kapsäkin sisältö." - -Vihdoin ymmärsi äiti ja, kesken suruansa, peitti ylpeyden hymy hänen -kasvonsa. - -"Se on tyhjä -- ei yhtä lehtiä jälellä." Ja vähitellen kasvavalla -vilkkaudella kertoi hän kuinka hän oli ne jaellut niiden talonpoikien -kesken, jotka olivat osoittaneet myötätuntoisuutta Rybinille, heti -kun hänet oli viety pois. - -Nikolai kuunteli, ensin kylmästi, sitte kummastuksella ja huudahti -vihdoin, kesken hänen puheensa: - -"Sepä suuremmoista! Oh, Nilovna! Tiedättekö" -- änkytti hän, ja -puristaen Nilovnan kättä, huudahti hän tyynesti: "Te aivan liikutatte -minun sydäntäni luottamuksellanne kansaan, luottamuksellanne asiamme -voittoon. Teidän sielunne on niin hyvä. Silminnähtävästi alkavat -talonpoikamme herätä. Ja sehän on aivan luonnollista. Meillä pitäisi -olla ihan erityistä väkeä kylissä. Kun ajattelen koko laajaa kansaa! -Meillä ei ole tarpeeksi väkeä missään. Elämä vaatii satoja käsiä -lisää." - -"Jospa vaan Pasha ja Andriusha pääsisivät vapaaksi!" virkkoi äiti -hiljaa. Nikolai katsahti häneen ja painoi päänsä alas. - -"Näettekös, Nilovna, teistä tuntuu se vaikealta, mutta sanon -sen kumminkin -- tunnen Pavelin hyvin; hän ei suostu lähtemään -vankilasta. Hän haluaa päästä oikeuden eteen. Hän haluaa kohota -täyteen mittaansa, eikä jätä tilaisuutta käyttämättä. Eikä hänen -tarvitsekaan. Hän kyllä pelastuu Siperiasta." - -Äiti huokasi ja vastasi hiljaa: - -"Hän käsittää mikä on edullisinta asialle." - - - - -Vankilan voima - - -Äiti vaipui pian sikeään uneen ja heräsi varhain seuraavana aamuna -hiljaiseen noputukseen kyökin ovelle. Pukeutuen nopeasti, meni hän -kyökkiin ja pysähtyen ovelle, kysyi hän: "Kuka siellä?" - -"Avatkaa." Tämä yksitoikkoinen sana oli päästösanana. - -Äiti nosti ylös salvan, potkasi ovea jalallaan ja Ignati astui -sisälle, huudahtaen iloisesti: - -"En toki erehtynyt. Jouduin oikeaan paikkaan", kuiskasi hän, lukiten -oven jälkeensä. - -Vaatteensa olivat mudassa ylös saakka. Kasvonsa olivat harmaat, -silmänsä olivat kuopassa. - -"Olemme joutuneet kiikkiin metsäkylillä", kuiskasi hän. - -"Tiedän sen." - -Vastaus kummastutti nuorukaista. Hän räpäytti silmäänsä kysyen: -"Mitä? Mistä?" - -Äiti selitti muutamin lyhyin sanoin ja kysyi: "Veivätkö he toisetkin -toverit?" - -"He eivät olleet siellä. He olivat menneet arvannostoon. Viisi oli -vangittu, setä Rybin niiden joukossa." - -Hän aivasteli ja virkkoi hymyillen: - -"Ja minut jätettiin rauhaan. Luulen että he nuuskivat minua siellä. -Mutta nuuskikoot. En mene enää sinne takaisin, en mistään hinnasta. -Siellä on vielä seitsemän nuorta miestä ja naista. Ja he ovat -luotettavia." - -"Kuinka löysitte tämän paikan?" hymyili äiti. - -"Niin minäkö?" Istuen alas tuolille ja katsellen ympärillensä virkkoi -hän: "He kapusivat tervahaudoille yön pimeässä. Minuuttia ennen -juoksi metsänvartia luoksemme, koputti ikkunaan ja huusi: 'Pitäkää -puolenne, pojat, he lähestyvät!' - -"Mutta ei vasaran iskukaan hämmästyttäisi setä Mikhaelia. Äkkiä -huutaa hän minulle: 'Juokse kiireesti kaupunkiin! Muistathan -sen vanhanpuoleisen naisen?' Ja hän kirjoitti minulle kiireesti -pienen lapun. 'Tuossa, mene! Hyvästi, veli!' Hän töykkäsi minua -selkään ja minä lensin metsään. Samoilin siellä joka ilmansuunnalla -pensaikoissa. Kuullen heidän tulevan, minä panin pitkäkseni -pensaikkoon. He kulkivat ohitseni. Sitte nousin ja pakenin. Vaelsin -sitte kaksi yötä ja yhden päivän lakkaamatta. Jalkojani tulee -pakottamaan koko viikon." - -"Minä virkistän teitä pian teellä. Peskää itsenne ja minä laitan -sillä aikaa samovarin kuntoon." - -"Minä annan teille lapun." Hän kohotti koipeansa vaivaloisesti ja -pani voihkaen jalkansa penkille, alkaen päästellä jalkariepujaan. - -Nikolai ilmestyi ovelle. Ignati tahtoi laskea jalkansa maahan ja -nousta ylös, mutta horjahti ja vaipui alas raskaasti. - -"Istukaa paikallanne!" huudahti äiti. - -"Kuinka voitte, toveri?" virkkoi Nikolai. "Sallikaa minun auttaa -teitä." - -Polvistuen talonpojan edessä, aukoi hän pian likaiset ja märät -kääreet. - -Ignati ähkyi tukalasti. Nikolai löysi lapun, silitteli sitä ja ojensi -tämän harmaan, rutistuneen paperin äidille. - -"Lukekaa." - - "Äiti, älkää jättäkö tätä asiaa ottamatta huomioonne. Sanokaa - sille pitkälle vallasnaiselle etteivät he unohtaisi kirjoittaa - enemmän meidän asiamme tähden, pyydän teitä. Hyvästi. Rybin." - -"Se on mainiota!" virkkoi Nikolai hitaasti ja kunnioituksella. - -Äiti kantoi Ignatille pesuastian kyynelsilmin, istui alas laattialle, -ja ojensi käsiänsä hänen jalkojansa kohti. - -Ignati pisti jalkansa penkin alle kiireesti ja huudahti pelolla: - -"Mitä aiotte tehdä?" - -"Antakaa minulle jalkanne, pian!" - -"Ja minä tuon alkoholia", virkkoi Nikolai. - -Ignatin pyöreät kasvot venyivät hämmästyksestä. Hän katsoi ylös -avuttomasti suurilla silmillänsä. - -Nikolai toi pullon viinaa, asetti hiiliä samovariin ja meni pois -hitaasti. Ignati seurasi häntä uteliain katsein. - -"Herrasmies? Niinkö?" - -"Tässä liikkeessä ei löydy herroja; he ovat kaikki tovereita." - -"Jopa se on minusta outoa", virkkoi Ignati omituisella hymyllä. - -"Mikä on outoa?" - -"Tämä: yhdessä päässä he pieksävät teitä kasvoihin ja toisessa -pesevät jalkojanne. Onko niiden keskellä vielä jotain?" - -Nikolai avasi oven ja virkkoi kynnyksellä seisten: - -"Keskellä seisoo kansa nuollen niiden käsiä, jotka lyövät heitä -kasvoihin, ja jotka imevät sitte veren raatelemistaan naamoista. Tämä -on keskusta." - -Ignati katsoi häneen kunnioittavasti ja virkkoi hetkisen mietittyään: -"Niin se on!" - -Nuori mies nousi, katseli jalkojansa ja astui varmasti laattialle. - -"Niinhän ne ovat kuin uudet jalat. Kiitos teille! Monet, monituiset -kiitokset." - -Hänen kasvonsa vääntyivät, huulensa vapisivat ja silmänsä kävivät -punasiksi. Katseltuansa hetkisen mustaa pesuvettä, kuiskasi hän -lämpösesti ja liikutettuna: - -"En edes ymmärrä kuinka teitä kiittäisin." - -Nikolai virkkoi vakavasti: "Mutta kuinka saamme lentolehden Rybinin -vangitsemisesta kirkonkylään?" - -"Antakaa se minun toimekseni. Minä vien sen." Ignati hieroi käsiänsä -ja silmänsä loistivat. "Sallikaa minun!" - -Äiti nauroi itsekseen, häneen katsomatta. - -"Mitä, te olette väsynyt ja pelästynyt ja sanoitte äsken ettette mene -sinne enää uudelleen!" - -"Väsynyt tosin olen, mutta minä lepään ja tietysti minua peloittaa!" -Käytöksensä oli tyyntä ja asiallista. "Mutta minä tunkeudun sinne -jotenkin yön seutuun. Älkäähän huoliko! Antakaa minulle lentolehdet. -Menen metsiin, kätken sinne tuomiseni ja sitte ilmoitan tovereille: -'Menkää ja hakekaa ne sieltä.' Se on parempi. Jos jakelisin ne itse -joutuisin heti poliisin käsiin ja lentolehdet menisivät hukkaan. -Meidän täytyy toimia suurella varovaisuudella, koska kirjallisuutemme -on niin harvinaista!" - -Nikolai alkoi puhua, katsellen hyväluontoisesti ja ihmetellen nuorta -talonpoikaa. - -"Te ette mene sinne!" - -"Mitä minä sitte teen? Ja minne minä sitte menen?" kysyi Ignati -pahoillaan. - -"Joku toinen toveri menee edestänne ja te selitätte hänelle millä -tavoin hänen pitää menetellä." - -"Hyvä niinkin!" virkkoi Ignati taipuvasti. - -"Ja teille hankimme uuden hyvän passin, ja teemme teistä -metsänvartian." - -Nuori mies kääntyi äkkiä ympäri ja kysyi levottomasti: - -"Mutta jos talonpojat tulevat sinne puita viemään, mitä minä sitte -teen? Pitääkö minun ottaa heidät kiinni? Se ei suinkaan tyydytä -minua." - -"Älkää olko levoton!" rauhoitti Nikolai häntä. "Te ette tarvitse -sitoa heitä. Luottakaa meihin!" - -"No niin, no niin!" virkkoi Ignati helpommin. - -Myöhään samana yönä istui hän pienessä huoneessa erään talon -alakerrassa, Vyesovshchikovia vastapäätä pöydässä. Hän sanoi -matalalla äänellä, silmäkulmiansa hieroen: "Keskimäiselle ikkunalle, -neljä kertaa." - -"Neljä." - -"Ensin kolme kertaa, näin" -- hän laski kolme kertaa ääneen, -koputtaessansa pöytään etusormellaan. "Sitte odotatte hetken ja -napautatte kerran vielä." - -"Ymmärrän." - -"Eräs punatukkainen talonpoika tulee avaamaan oven teille ja kysyy -teiltä josko tarvitsette kätilöä. Te sanotte 'kyllä, isäntäväki -lähetti'. Eikä mitään muuta. Hän ymmärtää siitä asianne." - -Ignati epäili vielä kumminkin Vyesovshchikovin ulkomuistia ja pani -hänet vielä kertaamaan sekä naputukset että sanat ja ojensi vihdoin -hänelle kätensä lausuen: - -"Siinä kaikki. Hyvästi, toveri. Lausu heille terveiseni. Olen elossa -ja tervennä. Ihmiset ovat siellä hyviä, saattepa vaan nähdä." - -"Nähkääs, nyt minullakin on työtä, äiti", virkkoi Vyesovshchikov, -mennen äidin luo tyytyväisenä kerrankin. "Nilovna, kuulitteko, kuinka -he aikovat järjestää vankien pakenemisen? Aikovatko he sen tehdä?" - -"He päättävät siitä tarkemmin ylihuomenna", vastasi äiti huoaten -ehdottomasti. "Vielä yksi päivä - ylihuomenna siis." - -"Sanokaa niille vanhemmille -- he kuuntelevat teitä, että se on -hyvin helppoa. Vankilan muuri ulottuu lähelle lyhtytolppaa; sen -vastapäätä on avonainen tontti, vasemmalla hautausmaa, oikealla -kadut -- kaupunki. Lyhdyn sytyttäjä menee toimeensa; hän puhdistaa -lamput päivällä; hän asettaa nyt tikapuut muuria vasten, kiipee ylös, -vääntää koukut muuriin nuoratikapuita varten, laskee nuoratikapuut -pihan sisälle, ja menee tiehensä. Sisäpuolella tietävät he -tarkkaan mihin aikaan tämä tapahtuu, ja pyytävät vankien nostamaan -metelin, tahi järjestävät sen itse, ja ne jotka haluavat, menevät -nuoratikapuita myöten muurin ylitse -- yks', kaks', se on tehty. Ja -he astelevat rauhassa kaupunkiin, sillä ensinnä tullaan etsimään -kaikki komerot hautausmaalla ja aukealla tontilla." - -"Ja he ampuvat hänet", virkkoi vaimo vapisten. - -"Ketkä? Siellä ei löydy yhtään sotilasta, ja vankilan ylivartiat -käyttävät revolverejansa naulojen kiskomiseksi. Ja saattepa nähdä -että kaikki käypi hyvin. Te puhutte heille. Minä olen jo valmis -matkalle." - -Sunnuntaina, hyvästellessänsä Pavelia vankilan odotushuoneessa, tunsi -äiti pienen paperikäärön kämmenessään. Hän hypähti kuin olisi hänen -kätensä palanut, ja heitti kysyvän malttamattoman katseen poikansa -kasvoihin. Mutta Pavelin silmät hymyilivät tavallisella tyyneydellään. - -Kotona pisti hän lapun heti Nikolain käteen, ja seisahtui hänen -eteensä, odotellen, kun hän aukoi pientä liuskaa. Hän tunsi hieman -toivoa; mutta Nikolai sanoi: - -"Tietysti; näin hän kirjoittaa: 'Me emme karkaa, toveri; me emme voi, -ei kukaan meistä. Me kadottaisimme itsekunnioituksemme. Lohduttakaa -ja olkaa hyvä äidille; sanokaa hänelle, ja hän on ymmärtävä kaikki. -Pavel'." - -Äiti oikasi itsensä sukkelaan, ja kohottaen päätänsä, virkkoi -ylpeästi ja varmasti: - -"Mitäpä siinä on selittelemistä. Minä ymmärrän." - -Nikolai kääntyi pois nopeasti, otti nenäliinansa, niisti nenänsä -äänekkäästi ja mutisi: "Olen kylmettynyt, kuten näette!" Ja -peittäen silmänsä, muka asettaakseen silmälasejaan kuntoon, käveli -hän edestakaisin huonetta, ja virkkoi sitte: "Emme olisi muutoin -onnistuneetkaan." - -"Mitäpä siitä; menköön koko juttu oikeuden eteen!" virkkoi äiti -kylmästi. - -"Kuulkaa, olen saanut kirjeen eräältä toverilta Pietarista --" - -"Hän välttää Siperiaan menoa, välttääkö hän?" - -"Tietysti! Toveri kirjoittaa: 'Juttu tulee esille lähemmässä -tulevaisuudessa; tuomio on varma -- maanpako kaikille!' Näettekö, -tuomio on julistettu Pietarissa jo aikoja ennen oikeudenkäyntiä." - -"Lopettakaa!" virkkoi äiti päättävästi. "Ette tarvitse lohduttaa -minua tahi selittää minulle. Pasha ei halua tehdä mitä ei pidä -oikeana, hän ei kiusaa itseänsä suotta." Hän pysähtyi hengittääkseen. -"Eikä hän halua kiusata muita, ja sitä paitsi rakastaa hän minua. -Näettehän kuinka hän ajattelee minua." - -"Poikanne on jalo! Rakastan ja kunnioitan häntä sangen paljon." - -"Minäpä sanon jotakin -- ajatelkaamme mitä voisimme tehdä Rybinille", -esitti äiti. - -Kello soi. - -"Se on Sasha", kuiskasi Nikolai. - -"Kuinka uskallatte hänelle sanoa?" kuiskasi äiti takaisin. - -"Niin -- se on vaikeaa!" - -"Surkuttelen häntä suuresti." - -Ovikello soi uudelleen, mutta hiljempää, aivan kuin olisi tulija -käynyt epävarmaksi. Nikolai ja äiti nousivat yhtaikaa, mutta Nikolai -kääntyi takaisin kyökin ovelta. - -"Sanokaa te ennemmin", virkkoi hän. - -"Hän ei halua?" kysyi tyttö samalla kun ovi avattiin. - -"Ei." - -"Tiesinhän sen!" Sashan kasvot kalpenivat. "Voiko hän hyvin?" - -"Varsin hyvin." - -"Hyvin ja onnellisena; aina sama ja ainoastaan tämä --" - -"Hän sanoo että Rybin pitäisi laskea vapaaksi." Äiti katsoi pois päin -tytöstä. - -"Niin, minusta tuntuu että meidän pitäisi käyttää tuumaamme tähän -tarkoitukseen." - -"Niin ajattelen minäkin", virkkoi Nikolai, ilmestyen ovelle. "Kuinka -voitte, Sasha?" - -Tyttö kysyi, ojentaen hänelle kätensä: "Mistä on kysymys? Eivätkö -kaikki ole huomanneet kuinka käytännöllinen tämä keino on? Tiedän -että ovat sen huomanneet." - -"Ja kuka on sen järjestävä? Jokaisella on kiire." - -"Uskokaa se minulle", virkkoi Sasha, hypäten nopeasti jaloilleen. -"Minulla on aikaa!" - -Hän alkoi napittaa nuttuaan uudelleen varmoilla, ohkasilla sormillaan. - -"Sinun pitäisi levähtää hieman", kehoitti äiti. - -Sasha hymyili ja vastasi lempeästi: - -"Älkää huolehtiko minusta. En ole väsynyt." Ja puristaen ääneti -heidän kättänsä, läksi hän taas päättävänä ja varmana matkalle. - -Kello soi uudelleen. Siellä oli Ljudmila. Hänellä oli liian ohkanen -takki päällänsä, kylmään vuodenaikaan katsoen, ja poskensa olivat -purppuraiset vilusta. Riisuen repaleiset päällyskenkänsä, virkkoi hän -harmistuneella äänellä: - -"Juttu tulee esille viikon sisällä." - -"Todella?" kuului Nikolain ääni toisesta huoneesta. - -"Niin, aivan todella! Ja huhutaan aivan yleisesti, että tuomio on jo -langetettu." - -Äiti ei voinut kuvailla mielessään mimmoista se oikeudenkäynti -tulisi olemaan, ja kuinka tuomarit käyttäytyisivät Pavelia kohtaan. -Epätoivon ja neuvottomuuden pilvien ympäröiminä eli hän tuskaisten -odotusten vallassa päivän ja seuraavan päivän vielä: mutta kolmantena -päivänä tuli Sasha ja virkkoi Nikolaille: - -"Kaikki on valmista tunnin sisällä!" - -"Kaikki valmista? Niin pian?" Hän oli ihan hämmästynyt. - -"Miksi ei kaikki olisi kunnossa? Ainoa, mikä minulla oli tehtävänä, -oli hakea piilopaikka ja vaatteet Rybinille. Kaiken muun otti Godun -toimekseen. Rybin tarvitsee kulkea vaan yhden vartiaston ohitse -kaupungissa, Vyesovshchikov kohtaa hänet kadulla, kaikki on sovittu -edeltäpäin, tietysti. Hän heittää päällystakin hänen päälleen, antaa -hänelle hatun, ja näyttää hänelle tietä. Minä odotan häntä, muutan -hänen vaatteensa ja johdan hänet pois kaupungista." - -"Minä menen vankilan luo", virkkoi äiti äkkiä. - -"Miksi?" kysyi Sasha. - -"Rakkaani!" huudahti äiti, puristaen Sashaa povelleen väristen. "Ota -minut; minä en häiritse sinua; mutta en usko että pakeneminen on -mahdollinen." - -"Voihan hän tulla." - -"Olkoon se hänen omassa vallassaan", vastasi Nikolai. - -Tuntia myöhemmin seisoi hän avonaisella tontilla vankilan edustalla. -Vinha tuuli puhalsi, heiluttaen hänen pukuansa, ja pieksi jäätynyttä -maata; huojuttaen väänteli se lahonnutta puutarha-aitaa, jonka taitse -vaimo kulki; se rätisi vankilan matalaa vallia vastaan, ja kantoi -ääniä muassaan vankilan pihalta. - -Äidin takana oli kaupunki; edessä hautausmaa; oikealla, noin -seitsemänkymmenen jalan päässä hänestä, oli vankila. Lähellä -hautausmaata oli joku sotilas taluttamassa hevostansa ohjaksista, ja -eräs toinen sotilas polki maata suurella töminällä hänen rinnallaan, -vihellellen ja rallattaen. Ei ketään muita ollut vankilan lähellä. -Äidille johtui jotain mieleen, ja hän meni heidän luokseen, kysyen: - -"Sotamiehet! oletteko nähneet kuttua juoksentelevan tässä ympärillä?" - -Yksi heistä vastasi: "Emme." - -Hän sivuutti heidät hitaasti, kääntyen hautausmaan aidan vierustalle, -katsellen viistoon oikealle ja vasemmalle. Äkkiä tunsi hän jalkansa -käyvän kömpelöiksi ja vapisevan, kuin olisivat ne jäätyneet -maahan. Vankilan nurkalta päin asteli mies kiireesti, näyttäen -lampunsytyttäjältä. Hän oli kumarahartiainen mies, ja hänellä oli -pieni tikapuu hartioilla. Äiti katsahti pelästyneenä sotilaihin; -he tömistivät jalkojansa samassa paikassa ja hevonen laukkasi -heidän ympäri. Hän katsahti tikapuuhun, mies oli asettanut sen jo -muuria vasten ja nousi ylös ilman hoppua. Hän heilautti kättänsä -pihaan-päin, astui nopeasti alas, ja katosi näkyvistä. Samassa -sekunnissa näkyi Mihailin musta käsi vallilla, ja sitä seurasi hänen -koko vartalonsa. Toinen pää, kuluneella hatulla, ilmestyi hänen -rinnalleen. Kaksi mustaa kääröä kieritteli maassa; yksi niistä hävisi -kulman taakse; Mihail oikasi itsensä ja katsahti ympärillensä. - -"Juokse, juokse!" kuiskasi äiti, astuen kärsimättömästi. Hänen -korvissaan suhisi. Hän kuuli useita laukauksia. Kolmas pää näkyi -vallin reunalla, vaaleine tukkineen ja parattomine kasvoineen, -mutta katosi äkkiä vallin taakse takaisin. Ampuminen kävi yhä -äänekkäämmäksi, yhä kiivaammaksi. Tuuli kantoi ohkasia, väriseviä -piiskun vihellyksiä halki ilman. Mihail kulki vallin sivua pitkin, -pian oli hän jo etempänä siitä, ja asteli poikki avonaisen paikan -vankilan ja kaupungin talojen välillä. Äidistä näytti hän kulkevan -hyvin, hyvin hitaasti, että hän kurotteli päätänsä ilman syytä. -"Jokainen joka kerran näkee hänen kasvonsa, muistaa ne aina", ja hän -kuiskasi itsekseen: "Nopeammin, nopeammin!" Vankilan muurin takana -paukahti, ja ohkasen lasin särkyvä helinä kuului. Yksi sotilaista -ponnisti jalkansa tiukasti maahan, pakottaen hevosen tulemaan hänen -luokseen, mutta hevonen hypähti ilmaan. Toinen sotilas, nyrkki -suussa, viittasi vankilaan päin, kääntäen päätänsä, jossa oli -kolmikolkkalakki. - -Pelkkänä huomiona käänteli äiti päätänsä joka suunnalle, huomaten -kaikki omin silmin, mutta uskomatta mitään. Tämä tapahtuma, jota -hän oli kuvannut niin hirmuiseksi, oli täytetty äärimäisellä -yksinkertaisuudella ja suurella nopeudella, niin että se häntä -hämmästytti. Rybiniä ei enää näkynyt -- pitkä mies vaan nähtiin -ohkainen palttoo päällä, ja tyttö, joka juoksi pois. Kolme vartiaa -hyökkäsi vankilan nurkalta päin, he juoksivat vieretysten, kädet -ojoina. Yksi sotilaista riensi heidän eteensä, jolla välin toinen -turhaan koetti saada hevosta asettumaan, joka yhä laukkasi ja potki -hänen ympärillään. Vihellykset viilsivät ilmaa taukoamatta, ja -niiden hälyytys herätti vaimossa pelon vaarasta. Vavisten kulki hän -hautausmaan aitausta myöten, seuraten vahteja, mutta ne katosivat -pian sotilaiden kanssa vankilan toisen kulman taakse. Heitä seurasi -vankilan ylivartia, jonka hän tunsi; hänen takkinsa oli auki. -Jostakin ilmaantui jo poliiseja, ja ihmisiä tuli juosten. - -Häntä vastapäätä olevasta kulmasta tuli konstaapeli, mustine -kiharapartoineen. - -"Seisahtukaa!" huusi konstaapeli, hengittäen raskaasti. - -"Näittekö -- miestä -- partaniekkaa -- eikö hän juossut tästä?" - -Äiti viittasi pihaa kohti ja vastasi: "Hän meni tätä tietä!" - -"Jegor, juokse! Vihellä! Onko siitä pitkä aika?" - -"Kyllä -- luulisimpa -- noin minuutti!" - -Äiti nyökkäsi heille päätään, ja kulki kotiin tyytyväisenä itseensä. -Kun hän kulki avoimelta tontilta kadun poikki, sivuutti eräs vaunu -hänet. Kun hän kohotti päänsä, näki hän erään nuoren miehen siinä -ajavan, jolla oli vaaleat viikset ja väsyneet kasvot. Hän myös -katseli äitiä. Hän istui sivuttain. Varmaankin oli se hänen virkansa -takia, että oikea olkapäänsä oli korkeampi kuin vasen. - -Kotona kohtasi Nikolai hänet riemuisesti. - -"Hengissä? Kuinka se tapahtui?" - -"Näyttää kuin olisi kaikki onnistunut!" - -Ja koettaen hitaasti kertoa kaikki yksityiskohdat muistostaan, alkoi -hän kertoa hänelle paosta. Nikolai oli myös hämmästynyt menestyksestä. - -"Näettekös, me olimme hyväonnisia!" virkkoi Nikolai, käsiänsä -hieroen. "Mutta tuskin saatan sanoa kuinka peloissani olin -teidän tähtenne. Kuulkaa, Nilovna, älkää olko levoton tuosta -oikeudenkäynnistä. Mitä pikemmin se tapahtuu, sen parempi, sillä sitä -pikemmin pääsee Pavel vapaaksi. Uskokaa minua. Olen jo kirjoittanut -sisarelleni ja olen koettanut miettiä mitä voidaan tehdä Pavelin -hyväksi. Kenties onnistuu hänelle pakeneminen ollessaan matkalla -Siperiaan. Ja oikeudenkäynti käy juuri näin." Hän alkoi kertomaan -miten se tapahtuu. Äiti kuunteli ja arvasi että siinä oli sittekin -jotain pelättävää, ja että hän tahtoi häntä rohkaista. - - - - -Venäläisen oikeuden edessä - - -Istuntopäivänä kantoi äiti tutkintosaliin raskaan, tumman taakan, -joka koukisti hänen selkäänsä. Kaduilla olivat esikaupunkilaiset -häntä tervehtineet. Hän oli kumartanut äänetönnä, ja saavuttuaan -raatihuoneelle, pujottihe hän nopeasti väkijoukon läpitse käytävässä. -Salissa kohtasi hän syytettyjen sukulaiset, jotka puhuivat matalalla -äänellä. Kaikki sanat näyttivät turhilta; hän ei niitä ymmärtänyt. -Kuitenkin olivat kaikki muutkin alakuloisia, jakaen siinä hänen oman -mielialansa. - -"Istukaamme vierekkäin", esitti Sizov, mennen penkkiin. Äiti istui -alas kuuliaisena, asetteli hamettansa ja katseli ympärillensä. -Silmissänsä tunsi viheriäisiä ja punasia pilkkuja, keltasia rihmoja -niiden seassa. - -"Teidän poikanne on syössyt turmioon meidän Vasjamme", virkkoi eräs -nainen hänen rinnallaan, tyynesti. - -"Pitäkää suunne kiinni, Natalia!" tiuskasi Sizov hänelle vihasesti. - -Nilovna katsahti vaimoon; se oli Samoilovin äiti. - -Himmeä, liikkumaton valo lankesi sisälle oikeussalin korkeista -ikkunoista, joiden ulkopuolella alkoi tupruttaa. Ikkunoiden välissä -riippui suuri kuva tsaarista, hohtavassa kullatussa puitteessa. -Suorana ja jäykkänä poimuin laskeusivat punaiset raskaat ikkunaverhot -maahan saakka, ikkunoiden kupeilla. Keisarin kuvan alla, ulottuen -melkein koko huoneen poikki, oli pitkä viheriällä veralla peitetty -pöytä. Oikealla seinämällä seisoi kaksi puista penkkiä kaiteen -ympäröimänä, ja vasemmalla oli kaksi riviä punaisia nojatuoleja. - -Äkkiä lausui joku joukosta jotakin kovalla äänellä. Äiti alkoi -vapista. Kaikki nousivat ylös; hän nousi myös, tarttuen Sizovin -käteen. - -Salin vasemmasta seinästä avautui korkea ovi, ja vanha mies -astui sisälle, joka heilui astuessaan. Hänen harmaassa, pienessä -naamassansa tutisi pari valkosia, ohkasia viiksiä; hänellä oli -silmälasit nenällä; ylähuuli vajosi hänen suuhunsa, kuin olisi hän -sitä imenyt; hänen teräviä poskipäitään ja leukaansa tuki korkea -univormun kaulus; kauluksen sisällä ei suinkaan ollut mitään -kaulaa. Häntä tuki käsivarresta takaa päin nuori mies, jolla oli -posliinimaiset, pyöreät ja punaiset kasvot. Heitä seurasi kolme -miestä univormuissa, jotka olivat kullalla kirjailtu, ja kolme -siviilipukuista virkamiestä, jotka kaikki astuivat hyvin hitaasti. He -katselivat pöytää kotvan aikaa, ja vihdoin istuivat nojatuoleihin. -Kun he olivat istuneet alas, alkoi yksi siviilipukuinen, uteliaan -näköinen, sileänaamainen mies kuiskata jotakin pienelle, vanhalle -miehelle, liikuttaen turpeita huuliansa kuulumattomasti. Vanhus -kuunteli, istuen tönkkönä ja kummastuttavan suorana sekä -liikkumattomana. Hänen nenäkakkulansa takaa näki äiti pilkistävän -kaksi pikkuruista, väritöntä silmää. - -Pöydän päässä seisoi pitkä, rohkean näköinen mies, joka rykäsi ja -käsitteli papereita. - -Pieni vanha mies heilautti itseänsä eteenpäin ja alkoi puhua. Hän -äänsi selvästi ensimäiset sanat, mutta mitä sitte seurasi, näytti -hiipivän ilman ääntä hänen ohkaisilta, harmailta huuliltaan. - -"Minä avaan --" - -"Katsokaa!" kuiskasi Sizov, nykäisten äitiä hiljaa kylkeen. - -Oikealla puolen avautui ovi, ja sotamies astui sisälle, paljastettu -miekka olkapäällä; hänen jälessänsä kulki Pavel, Andrei, Fedja, -Maxin, molemmat Gusevit, Samoilov, Bugin, Somov ja viisi muuta -nuorukaista, joiden nimet olivat äidille tuntemattomat. Pavel hymyili -lempeästi, samoin Andrei, jonka hampaat näkyivät, hymyillessään -äidille. Sali näytti käyvän valoisammaksi ja kotoisemmaksi -heidän hymyilystään; pakoitettu, luonnoton hiljaisuus vilkastui -heidän kasvoistaan ja liikkeistään. Kullan kylmä kiilto pehmeni -univormuissa. Kannattava ja luottava varmuus, elävän voiman henki -tunkeusi äidin sydämeen ja kohotti sitä. Penkeissä hänen takanaan, -jossa kansa oli odottanut äänettömällä hiljaisuudella, kuului -puoliäänistä kuiskeen huminaa. - -"He eivät vapise!" kuuli hän Sizovin kuiskaavan; ja hänen vasemmalla -puolellaan purskahti Samoilovin äiti hiljaiseen nyyhkytykseen. - -"Hiljaa!" kuului kylmä huomautus. - -Äiti tunsi että hän saattoi hengittää helpommin. Hän kuuli vanhuksen -epäselvät kysymykset, joita hän lateli, katsomatta vankeihin, ja -hänen päänsä lepäsi liikkumatonna jäykän univormun kauluksen varassa. -Hän kuuli poikansa tyynet ja lyhyet vastaukset. Hänestä näytti ettei -vanhin tuomari eivätkä hänen apulaisensa olleet mitään pahoja tai -julmia ihmisiä. Katsellen varovaisesti heitä kasvoihin, koetti hän -arvata jotakin, elättäen salaista uutta toivoa rinnassaan. - -Vanhan tuomarin yhdellä puolella täytti nojatuolin lihava, liirusilmä -tuomari, ja hänen toisella puolellansa istui kalpea, punaviiksinen ja -kumarahartiainen mies. Hän oli heittänyt päänsä väsyneesti taapäin -selkänojaa vasten, hänen puoleksi suljetut silmänsä näyttivät -miettivän jotakin. Päällekantavan tuomarin naama oli myös väsynyt, -arvokas ja hämmästystä kuvaava. Hänen takanansa istui pormestari, -komea mies, joka silitteli poskeansa mietiskellen. Vielä istui siellä -marsalkka, joka kuului aateliin, harmaatukkainen isopartainen mies, -jolla oli lempeät silmät; ja kylänvanhin, jolla oli yllään hihaton -talonpojan päällystakki. - -"Täällä ei ole rikoksellisia eikä tuomareita", kuului Pavelin varma -ääni, "täällä on ainoastaan vangittuja ja voittajia!" - -Hiljaisuus vallitsi hetkisen. Muutaman sekunnin ajan kuuli äiti -ainoastaan ohkaista, nopeaa kynän rapinaa ja oman sydämensä tykytystä. - -Vanhin tuomari näytti myös kuuntelevan jotain kaukaista. Hänen -apulaisensa tuijottivat. Sitte virkkoi hän: - -"Hm! niin -- Andrei Nahodka, tunnustatteko --" - -Joku kuiskasi: "Nouskaa!" - -Andrei nousi hitaasti, oikasi itsensä, ja vetäen viiksiänsä katseli -hän vanhukseen silmänurkistaan. - -"Mihin voisin tunnustaa itseni syylliseksi?" virkkoi vähävenäläinen -hitaalla, tutkivalla äänellään, hartioitansa kohauttaen. "En ole -murhannut enkä varastanut; minä vaan en ole tyytyväinen oleviin -oloihin, joissa ihmiset ovat pakoitetut ryöstämään ja murhaamaan -toinen toisiansa." - -"Fedja Maxin, vastatkaa!" - -"En tahdo vastata!" huudahti Fedja selvästi, hypähtäen jaloilleen. -"Kieltäydyn puolustautumasta -- en aio sanoa mitään -- sillä en pidä -teidän oikeusistuintanne laillisena. Ketä te olette? Onko kansa -valtuuttanut teille oikeuden meidät tuomita? Ei, sitä se ei ole -tehnyt! En tunne teitä!" - -Hän istui alas, ja hänen kuumentuneet kasvonsa peittyivät Andrein -olkapäiden taakse. - -Äiti hymyili hämillään. Alku näytti olevan ainoastaan valmistusta -johonkin kauheaan, joka tulisi tapahtumaan yhtäkkiä ja kerrassa -masentamaan kaikki kylmällä kauhulla. Mutta Pavelin ja Andrein sanat -olivat kaikuneet niin pelottomasti ja varmasti kuin jos ne olisivat -olleet lausutut pienessä talossa esikaupungissa. - -Kaljupää päällekantava tuomari nousi nyt, ja nojaten pöytään yhdellä -kädellään, alkoi puhua nopeasti. Äänessänsä ei kuulunut mitään -julmuutta. - -Mutta kuitenkin kuristi äitiä äkkinäinen kylmä pöyristys; hän epäili -levottomuudella jotakin vihollismielisyyttä, joka ei uhannut, eikä -kiljunut, mutta kehittyi aivan kuulumattomasti ja huomaamattomasti. -Tuomarit eivät vihoitelleet Pavelille ja Fedjalle; he eivät karjuneet -näille nuorukaisille, kuten hän oli otaksunut; he eivät hyökänneet -heidän kimppuunsa sanoilla, vaan asettivat kaikki kysymyksensä -epäilevällä katsannolla: "Mitäpä tämä hyödyttää?" Heiltä puuttui -kokonaan huomionkiintoa, luultavasti ennakkotietojensa tähden. - -Äidin lähellä seisoi santarmi, joka virkkoi bassoäänellä: - -"Pavel Vlasov on mainittu piirin johtajaksi." - -"Entä Nahodka?" kysyi lihava tuomari laiskalla, veltostuneella -äänellään. - -"Hän myös." - -Entisestään tuttu keltanaama upseeri seisoi heidän edessään, puhuen -Pavelista ja Andreista, venyttäen sanojansa hyvin tärkeän näköisenä. -Äidin täytyi ehdottomasti naurahtaa, ja hän ajatteli; "Etpä tiedä, -äijä parka, kovinkaan paljon." - -Ja nyt, kun hän katsahti vangittuihin, lakkasi hän pelkäämästä heidän -puolestaan. He eivät nostaneet melua, eivätkä herättäneet säälin -tunnetta, vaan täyttivät hänen mielensä ihailulla ja rakkaudella. - -Kun oikeusto meni välitunnille, kuului salissa yskintää, huokausta -ja jalan raappinaa. Vangit vietiin pois. Mennessään ulos katsahtivat -he sukulaisiinsa, nyökäten päätä ja hymyillen, ja Ivan Gusev sanoi -jollekin pehmosella äänellä: "Älä kadota rohkeuttasi, Jegor." - -Äiti muutti sivulle päin ja huomasi samalla että joku katseli -häntä -- vaaleaviiksinen nuori mies. Hän piti oikeata kättänsä -housun taskussa, joka saattoi hänen vasemman olkapäänsä näyttämään -matalammalta, ja tämä omituisuus näytti äidistä tutulta. Mutta hän -kääntyi pois hänestä, ja äiti unohti hänet heti paikalla. Minuutin -perästä kuuli hän tämän matalan kysymyksen: - -"Tämäkö nainen tässä vasemmalla?" - -"Niin." - -Hän katsahti ympärillensä. Mies, jolla oli epätasaiset hartiat, -seisoi sivuttain häneen päin ja sanoi jotakin naapurillensa, -mustaparralle miehelle, jolla oli lyhyt päällystakki ja saappaat aina -polviin saakka. - -Uudelleen kiersi hänen muistonsa vaikeasti, löytämättä tyydyttävää -selitystä. - -Vahti aukasi oven saliin ja huusi: "Sukulaiset, astukaa sisään; -näyttäkää pilettinne!" - -Kellonhelinä kuului, ja joku ilmoitti: "Istunto alkaa." - -Uudelleen nousivat kaikki, ja taas astuivat tuomarit sisälle samassa -järjestyksessä ja istuutuivat; sitte johdettiin vangit sisälle. - -"Olkaa tarkkaavainen!" kuiskasi Sizov, "yleinen syyttäjä aikoo puhua." - -Äiti kurotti kaulaansa ja venytti koko ruumistaan. Taas antautui hän -odottamaan jotakin hirmuista. - -Seisten sivuttaisin tuomareihin, nojaten kyynäspäätänsä pöytään, -huokasi yleinen syyttäjä, ja heilauttaen jyrkästi oikeata kättänsä, -alkoi puhua. - -Äiti katsahti tuomareihin. Eipä saattanut sanoa että he juuri -kuuntelivat hänen puhettansa. Joskus joku heistä vähän kohotti -kylkeänsä, mutta tämmöinen laiska liike ei kyennyt herättämään -heidän uneliaita sielujansa. Vanhin tuomari ei katsonut minnekään -päin; hän pysyi uskollisesti jäykässä asennossaan, ja harmaat pilkut -silmälasiensa takaa näyttivät joskus katoavan kokonaan. Äiti huomasi -hänen täydellisen välinpitämättömyytensä, tämän erimielisyyden ilman -ilkeyttä, ja hän kysyi itseltänsä hämillään: "Aikovatko he tuomita?" - -Yleisen syyttäjän puhe sujahti huomaamatta korvien ohitse. Hän -otti muutamia nopeita, lyhyitä askelia, kumarsi tuomareille ja -istui alas hieroen käsiään. Aatelinen marsalkka nyökäytti päätänsä -hänelle, pyörittäen silmiänsä; pormestari ojensi hänelle kätensä, ja -kylänvanhin hymyili. - -"Nyt", virkkoi vanhin tuomari, vetäen paperin kasvojensa eteen, -"astukoot syyttäjien lakimiehet, Fedosejev, Markov ja Zagarov, -esille." - -Lakimies, jonka äiti oli nähnyt Nikolain luona, nousi ylös. Kasvonsa -olivat leveät ja hyväluontoiset, ja hänen pienet silmänsä hymyilivät -säteilevästi. Hän puhui kiirehtimättä, miettivästi ja selvästi: - -"Elävä, voimakas mies, jonka rinnassa asuu tunteellinen, rehellinen -sydän, ei saata olla kapinoimatta kaikin voimin tätä elämää vastaan, -joka on niin täynnä kouraan tuntuvaa halveksimista, mädännäisyyttä, -ja on niin peräti vaipunut voimattomuuteen. Nämä päivänselvät -vastakkaisuudet eivät voi estää rehellisiä ihmisiä näkemästä --" - -Viheriänaamainen tuomari kumartui presidentin puoleen ja kuiskasi -jotain hänen korvaansa, joka jälkeen vanhus virkkoi kuivasti: -"Pyydän, olkaa varovaisempi!" - -Äiti katsahti heihin, ja hän huomasi toden totta vähäistä -levottomuutta kaikkien tuomarien torkkuvissa kasvoissa. Toinen -puolustaja puhui nyt, pieni lakimies, jolla oli terävät, kalpeat ja -ivalliset kasvot. Hän puhui hyvin kunnioitettavasti: - -"Kaikella kunnioituksella otan itselleni oikeuden vetää -oikeusistuimen huomion siihen tapaan, jolla kunnianarvoinen -päällekantaja, suojelusosaston puolesta, jota yleisellä nimellä -kutsutaan sissiseuraksi --" - -Viheriänaamainen tuomari alkoi taas kuiskata jotakin presidentille. -Päällekantaja hypähti ylös. Lakimies jatkoi muuttamatta ääntään: - -"Sissi Gyman kertoo meille todistajasta: 'Minä peloitin häntä.' -Yleinen syyttäjä myös, kuten oikeusneuvosto on kuullut, uhkaili -vieraitamiehiä; jonka seurauksena, puolustajain vaatimuksesta, hän on -ansainnut muistutuksen viralliselta tuomarilta." - -Yleinen syyttäjä alkoi puhumaan nopeaan ja vihaisesti; vanha tuomari -yhtyi häneen ja lakimies kuunteli heitä kunnioittavasti, taivuttaen -päätänsä. Sitte virkkoi hän: - -"Minä voin muuttaa sanojeni järjestyksen, jos yleinen syyttäjä sitä -vaatii, väittäen etteivät ne ole oikealla paikalla, mutta se ei -tule muuttamaan puolustukseni sisältöä. Ja kaikessa tapauksessa jää -minulle käsittämättömäksi yleisen syyttäjän kiihottuminen." - - - - -Vankien paljastukset - - -Sitte nousi Pavel; syvä hiljaisuus vallitsi. - -"Puoluemiehenä huomaan ainoastaan oman puolueeni oikeusistuimen -edessä, enkä siis tahdo puhua itseni puolustukseksi. Kuten -toverinikin, minä myös kieltäydyn puolustautumasta. Mutta tahdon sen -sijaan koettaa selittää mitä ette ymmärrä. Yleinen syyttäjä esitti -esiintymisemme sosialidemokratisen lipun kanssa kapinaksi ylimpää -valtaa vastaan, eikä huomannut meissä muuta kuin vallankumouksellisia -tsaaria vastaan. Minun täytyy teille selittää että tsaari ei ole -ainoa ketju, joka kahlehtii koko maamme ruumista." - -Tuomarit alkoivat tuijottaa raskaasti ja levottomasti; ja marsalkka -oli ensimäisenä kuiskaamassa jotakin tuomarille, välinpitämättömällä -naamalla. - -"Me olemme sosialisteja! Se merkitsee että olemme yksityisomaisuuden -vihollisia, joka tekee eroituksen ihmisten välillä, asestaa ne -toisiaan vastaan ja kasvattaa leppymättömän vihollisuuden yhteisiin -pyrintöihin. Me väitämme, että yhteiskunta, joka pitää ihmistä -ainoastaan työaseena sen rikastuttamiseksi, on epäihmisellinen; se -on meille vihollismielinen; emme voi yhtyä sen siveyskäsitelmään. -Me haluamme taistella ja me tulemme taistelemaan pois jokaisen -ruumiillisen ja siveellisen orjuuden muodon tämän seuran kautta; me -tulemme taistelemaan ja lyömään kumoon jokaisen mietityn keinon, -joka on tarkoitettu voitonhimon tyydyttämiseksi yhteiskunnassa. Me -olemme työmiehiä -- miehiä, joiden työn kautta kaikki on synnytetty, -jättiläiskoneista lasten leikkikaluihin asti. Jokainen koettaa -käyttää meitä hyödykseen ja voipi käyttää meitä työaseina päämääränsä -saavuttamiseksi. Nyt me haluamme saada niin paljon vapautta kuin -mahdollista, voittaaksemme kaikki vallat. Meidän tunnustuksemme on -yksinkertainen: 'Kaikki valta kansalle; kaikki tuotteet kansalle; -kaikki tuotannon välikappaleet kansalle; työ pakollinen kaikille. -Alas yksityisomaisuus!' Näettehän, ettemme ole kapinallisia." - -"Pyydän, käykää enemmän pääasiaan!" virkkoi päätuomari selvästi -ja lujaa. Äidistä näytti että hänen silmänsä alkoivat palaa -pahaenteistä, ahnasta tulta. Kaikkien tuomarien kiinnitetty huomio -poikaansa teki hänet levottomaksi hänen puolestaan. Ja hän, suorana -ja pitkänä, seisten reippaasti ja varmasti, ojensi kättänsä heitä -kohti, puhuen selvästi ja kaikuvasti: - -"Me olemme vallankumouksellisia ja tulemme olemaan niin kauan kuin -yksityisomaisuutta löytyy, niin kauan kuin joku komentaa ja muut -työskentelevät. Me asetumme teidän leppymättömiksi vihollisiksenne, -vasten yhteiskuntaa, jonka hyötyä teidän on käsketty puolustaa, -ja sovinto välillämme on mahdotonta kunnes olemme voittaneet. -Me tulemme voittamaan, me työmiehet! Teidän yhteiskuntanne ei -ole lainkaan niin voimakas kuin se luulottelee olevansa. Tämä -omaisuus, jonka tuotannoksi ja säilyttämiseksi se uhraa miljoonia -ihmisiä, jotka se on kahlehtinut -- tämä sama voima joka antaa -sille vallan ylitsemme -- herättää epäsointua omissa riveissään, -hävittäen heidät ruumillisesti ja siveellisesti. Omaisuus tarvitsee -äärettömän suuria ponnistuksia säilytyksekseen: ja todellisuudessa -olette te meidän hallitsiamme suurempia orjia kuin me -- te olette -henkisessä orjuudessa, me vaan ruumiillisessa. Te ette voi vetää -ennakkoluulojenne ja tapojenne alta pois painoa, joka tappaa teitä -henkisesti; mutta ei mikään estä meitä olemasta sisällisesti vapaat. -Kuka teidän lapsistanne voipi enää taistella voimanne puolesta -ihanteena? Te olette jo käyttäneet kaikki välikappaleet, jotka -ovat olleet kykenevät teitä puolustamaan historiallisen arvostelun -tuomiota vastaan. Te ette pysty enää luomaan mitään uutta aatteiden -alalla; te olette henkisesti kuivettuneet. Meidän aatteemme kasvaa; -se hulmuaa ylös yhä häikäisevämmin; se tarttuu väkijoukkoihin, -järjestäen heidät sotaan vapauden puolesta. Tietoisuus heidän -näyteltävänsä osan suuruudesta yhdistää kaiken maailman työmiehet -yhdeksi sieluksi. Te ette omista mitään muita keinoja tämän -uudistavan elämän kehityksen ehkäisemiseksi kuin julmuuden ja -ihmisten halveksimisen. Mutta vaikka teidän halveksimisenne nyt -on todellista ja julmuutenne täynnä vihaa, tulevat kätenne, jotka -tänään lamauttavat meitä, puristamaan huomenna käsiämme veljellisessä -toveruudessa. Teidän tarmonne, koneellinen kullan lisääntymisen -tarmo, erottaa teidät myös eri ryhmiin, joiden tarkoitus on -nylkeä toinen toistanne. Meidän tarmomme on elävä voima, joka on -perustettu alati kasvavaan tietoisuuteen kaikkien työmiesten arvosta. -Meidän työmme vapauttaa maailman harhaluuloista ja peikoista, -jotka pahuutenne ja ahneutenne ovat synnyttäneet ja jotka tekevät -kansan voimattomiksi. Te olette repineet ihmisen pois elämästä ja -hajoittaneet hänet palasiksi. Sosialismi tulee yhdistämään maailman, -jonka te olette repineet rikki, yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Ja -tämä tulee tapahtumaan!" - -Pavel pysähtyi silmänräpäykseksi ja toisti sitte matalalla äänellä, -suuremmalla vakuutuksella: "Tämä tulee tapahtumaan!" - -Vanha tuomari keskeytti Pavelin useampia kertoja ja selitti hänelle -jotakin. Kerran hän hymyilikin surumielisesti. Pavel kuunteli häntä -hiljaa ja alkoi puhua uudelleen ankarammalla vaikka tyynellä äänellä. -Vihdoin kuitenkin huusi vanhus Pavelille, jonka ääni soi hänelle -vastineeksi tyynesti ja hieman ivallisesti: - -"Olen saavuttamassa, mihin halusin pyrkiä. En halunnut loukata -teitä persoonallisesti, vaan päinvastoin, ollen tahtomattani -todistajana tässä näytelmässä, jota te nimitätte oikeuden -istunnoksi, tunnen melkein sääliä teitä kohtaan. Te olette kumminkin -ihmisolentoja; ja tuntuu surulliselta nähdä ihmisiä, vaikkapa -olisivat vihollisiammekin, niin häpeällisesti vajonneina väkivallan -palvelukseen, että he unohtavat tietoisuden ihmisarvostaan." - -Samassa istui hän alas, katsahtamatta tuomareihin. - -Andrei, kokonaan säteillen ilosta, puristi Pavelin kättä lujasti. -Samoilov, Maxin ja kaikki muut kurottuivat riemuisasti häntä kohti. -Hän hymyili hieman, hämillään jonkun verran tovereiden innostuksesta. -Hän katsahti äitiinsä päin ja nyykäytti päätään ikäänkuin olisi -kysynyt: "Eikö niin?" - -Äiti nyykäytti ääneti päätänsä hänelle vastineeksi, tyytyväisenä -että poikansa oli puhunut niin rohkeasti, mutta kenties vielä -tyytyväisempänä sentähden, että hän oli vaiennut. Koko ajan -hyppelehti hänen mielessään, että puhe ehdottomasti kasvatti vaaraa, -joka uhkasi Pavelia; mutta sydämensä oli täynnä ylpeyttä. - -Andrei nousi ylös, heilutti ruumistansa eteenpäin, katsahti -tuomareihin sivuttain ja virkkoi: - -"Herrat puolustajat --" - -"Oikeusistunto on edessänne, eikä puolustajat!" huomautti tuomari, -jonka kasvot olivat sairaloiset, vihaisesti ja äänekkäästi. - -"Niinkö se onkin?" virkkoi vähävenäläinen, päätänsä heittäen. -"Minä en niin ajattele. Mielestäni te ette ole tuomareita, vaan -puolustautujoita --" - -"Pyydän teitä pysymään siinä mikä suoranaisesti kuuluu asiaan", -huomautti vanha herra kuivasti. - -"Mikä suoranaisesti kuuluu asiaan? Hyvä on! Olen jo pakottanut -itseni ajattelemaan että te olette oikeita tuomareita, vapaita, -riippumattomia ihmisiä, kunniallisia --" - -"Oikeus ei tarvitse teidän arvostelevaa luokitteluanne." - -"Eikö se tarvitse _sellaista_ luokittelua? Mitä? No mutta kaikessa -tapauksessa aion jatkaa. Te olette miehiä, jotka ette tee mitään eroa -itsenne ja muukalaisten välillä. Te olette vapaita kansalaisia. Tässä -on nyt kaksi puoluetta edessänne; yksi valittaa: 'Hän ryöväsi minut'; -ja toinen vastaa: 'Minä olen oikeutettu ryöväämään, sillä minulla on -aseita' --" - -"Minä kiellän teitä puhumasta. Te saatte sanoa vaan sellaista joka -suoranaisesti kuuluu asiaan." - -Vähävenäläinen katsoi tuomareihin, hieroen hiljaa päätänsä. - -"Mikäkö suoranaisesti kuuluu asiaan?" kysyi hän vakavasti. "Kyllä, -mutta miksi pitäisi minun puhua siitä mikä suoranaisesti kuuluu -asiaan? Minkä tarvitsette tietää, sen on jo toverini teille puhunut. -Loppu puhutaan teille, kun aika tulee, toisten kautta --" - -Vanha tuomari nousi ja julisti: "Kiellän teitä puhumasta. Vasili -Samoilov!" Puristaen huulensa tiukasti yhteen, istahti vähävenäläinen -alas välinpitämättömästi ja Samoilov nousi hänen vierestään, -pudistaen kiharapäätänsä. - -"Yleinen syyttäjä nimitti tovereitani ja minua 'villeiksi', -'sivistyksen vihollisiksi' --" - -"Teidän täytyy puhua ainoastaan sitä, mikä kuuluu asiaanne." - -"Tämä kuuluu asiaan. Ei löydy mitään joka ei kuuluisi rehellisille -ihmisille ja pyydän ettette minua häiritse. Kysyn teiltä, minkämoinen -on teidän sivistyksenne?" - -"Me emme ole täällä väitelläksemme kanssanne. Asiaan!" virkkoi vanha -tuomari, irvistäen. - -Andrein käytös oli muuttanut silminnähtävästi lautakunnan käytöksen, -hänen sanansa näyttivät pyyhkäisseen pois jotakin heistä. - -"Te kunnottomat sissit, te rääkkäätte naisia ja lapsia, te asetatte -miehiä virkoihin, jotka pakottavat heitä varkauksiin ja murhiin; -te turmelette heidät viinalla -- kansainvälisellä lahtaamisella, -yleismaailmallisella vääryydellisyydellä, ylenkatseella ja -kurjuudella -- siinä on kehuttu sivistyksenne! Niin, me olemme tämän -sivistyksen vihollisia!" - -Nojaten kädellään pöytään, nousi vanha tuomari ylös. Kaulansa vajosi -univormun kauluksen sisälle ja seisten liikkumattomana, alkoi hän -lukea kädessään olevaa paperia mumisevalla äänellä. - -"Hän lukee tuomiota", virkkoi Sizov kuulostaen. - -Tuomarien takana katseli tsaari valkoisin välinpitämättömin kasvoin, -punaisessa sotilaspuvussaan, heidän päittensä ylitse. Kärpänen käveli -hänen naamallaan ja ohkanen hämähäkin kina värisi siinä hieman. - -"Maanpako!" virkkoi Sizov helpotuksen huokauksella. "Jumalan kiitos! -Kuulin että heidät pantaisiin pakkotyöhön. Älkäämme huoliko siitä, -äiti, se ei ole mitään!" - -He astelivat kaiteen luokse; äiti vuodatti kyyneleitä puristaessansa -poikansa kättä. Kaikki olivat kiihoittuneita, mutta kepeällä ja -hyvällä tuulella. Naiset itkivät; mutta, kuten Nilovna, enemmän -tavan vuoksi kuin surusta. Heihin ei sattunut pistävä tuska, jonka -äkillinen päähän lyöty isku tuottaa, vaan heissä oli ainoastaan -surullinen tietoisuus siitä, että heidän täytyy erota lapsistaan. -Tilaisuuden uutuus tyrehdytti heidän tunteittensa tulvan. Sanoja -vaihdettiin runsaasti, mutta vain jokapäiväistä laatua. Sukulaiset -puhuivat liinavaatteista ja pukineista ja pyysivät tovereiden -huolehtimaan terveydestään, eikä loukkaamaan viranomaisia -tarpeettomasti. - -Nuori Bukin puhui kotiin jäävälle veikollensa: - -"Pidä hyvää huolta koirastani; pidin siitä niin paljo." - -"Kun tulet takaisin, löydät sen isona ja hyvin kerittynä." - -Äiti puheli Pavelille kuten kaikki muutkin, samoista asioista, -vaatteista, terveydestä ja kuitenkin oli sydämensä pakolla tuhansista -kysymyksistä Sashasta, Pavelista ja itsestänsä. Hirmuisen tapahtuman -pelko oli haihtunut pois, jättäen jälkeensä ainoastaan vapistuttavan -muiston tuomareista ja jonkun personattoman mustan ajatuksen, joka -jostakin nurkasta vaani tuomareita. - -"Nuoria ihmisiä pitäisi nuorten ihmisten tutkia, eikä vanhojen", -virkkoi hän pojallensa. - -"Olisi parempi järjestää elämä niin, että se ei pakottaisi ihmisiä -rikoksiin", vastasi Pavel. - -Vihdoin kuljetettiin vangit pois. Äiti asteli pois raatihuoneelta ja -oli hämmästyksissään nähdessään että yö jo heittyi kaupungin ylitse, -katulyhtyjen valaistessa katuja ja tähtien loistaessa taivaalla. -Ryhmittäin nuorukaisia seisoskeli raatihuoneen edustalla. Äkkiä -huomasivat äiti ja Sizov itsensä piiritetyiksi ja heiltä kyseltiin -tuomiota, kuinka vangitut käyttäytyivät, ketkä puhuivat ja mimmoisia -puheet olivat. Kaikissa kysymyksissä soi kiihkeä uteliaisuus. - -"Katsokaa, hyvät ihmiset! Tämä on Pavel Vlasovin äiti!" huudahti joku -ja kaikki vaikenivat yhtäkkiä. - -"Sallikaa minun puristaa kättänne." - -Jonkun varmat sormet puristivat äidin sormia ja jokin ääni virkkoi -kiihkeästi: - -"Poikanne tulee olemaan miehuuden esikuvana meille kaikille." - -"Kauan eläköön venäläinen työmies!" huusi kaikuva ääni. - -"Kauan eläköön vallankumous!" - -Huudot kiihtyivät äänekkäämmiksi ja lukuisimmiksi, kohoten ylös -kaikilta suunnilta. Väkeä juoksi joka taholta, tunkeutuen ryhmään, -jonka keskustassa äiti ja Sizov seisoivat. Poliisin vihellyksiä -kaikui ilmassa, vaan eivät vaientaneet huutoja. Vanha mies hymyili; -ja äidistä tuntui kaikki suloiselta unelta. Hän puristi hymyillen ja -kumartaen hänelle ojennettuja käsiä, ilokyynelten kuristaessa hänen -kurkkuansa. - -Juuri silloin ilmestyi Sasha, tarttui äitiä käsistä ja veti hänet -nopeasti pois toiselle puolelle katua. - -"Tulkaa! He tulevat kiinniottamaan. Mikä? Maanpako? Siperiaan?" - -"Niin, niin." - -"Ja kuinka hän puhui? Tiedän ilman sanomattannekin. Hän oli -voimakkaampi kuin kukaan muu ja yksinkertaisempi. Ja tietysti -ankarampi kuin muut. Hän on tunteellinen ja hellä, hän vaan pelkää -olla oma itsensä. Hän on suora, selvä ja luja, kuten totuus -itse. Hän on hyvin suuri ja hänessä on kaikkea, ihan kaikkea!" -Sashenkan tulinen puoli kuiskaus ja hänen rakkautensa ilmaiseminen, -rauhoittivat äidin kiihottunutta mieltä ja palauttivat hänen voimansa -takaisin. - -"Milloin menet hänen luokseen?" kysyi hän Sashalta puristaen häntä -käsivarresta. - -Katsoen luottavasti hänen silmiinsä, virkkoi tyttö: - -"Niin pian kuin olen saanut jonkun jatkamaan työtäni. Tiedättehän -että minäkin odotan tuomiotani. Hyvin arvattavasti lähettävät he -minut myös Siperiaan. Silloin sanon haluavani tulla lähetetyksi -samalle paikkakunnalle." - -Kotona istuivat he sohvalle, lujasti yhteen puristettuina ja äiti -alkoi uudelleen puhella Sashan menosta Pavelin luo. Kohottaen -miettiväisesti tiheitä kulmakarvojansa, katseli tyttö kaukaisuuteen -suurilla, haaveksivilla silmillänsä. - -"Sitte kun lapsia syntyy teille, tulen minä teille ja kiikutan niitä -polvellani. Ja me alamme elää siellä; emme suinkaan, pahemmin kuin -täällä. Pasha saapi työtä. Hänellä on kultaiset kädet." - -"Niin", vastasi Sasha mietiskellen. "Sehän on hyvä --" Ja äkkiä -säpsähtäen, ikäänkuin poistain jotain mielestään, alkoi hän puhua -yksinkertaisesti ja pehmoisella äänellä: "Hän ei ala siellä elää. Hän -menee pois, tietysti." - -"Mutta kuinka se olisi mahdollista? Jos teillä olisi lapsia!" - -"En tiedä. Sittepähän näemme, kun sinne joudumme. Sellaisessa -tapauksessa ei hänen pitäisi huomata minua, enkä minä voi häntä -sitoa. Hän on vapaa joka hetki. Olen hänen toverinsa -- vaimonsa, -tietysti. Mutta työnsä laatu on sellaista, etten moniin vuosiin -saata ajatella yhteyttämme tavalliseksi, niinkuin toisten on. Tiedän -että tulee olemaan vaikeata hänestä erota, mutta tietysti tulen sen -kestämään. Hän tietää että minä en voi ajatella miestä omaisuutenani. -En aio häntä estellä, en." - - - - -Äidin uhrikuolema - - -Nikolai astui sisälle, väsyneenä, mutta reippaana. - -"Kuuleppas, Sashenka, sinun täytyy mennä täältä pois: niin kauan kuin -voit päästä ehyin luin. Kaksi sissiä on nuuskinut minua tästä aamusta -saakka, ja tämä salaperäisyys lupaa ehdottomasti vangitsemista. -Tunnen sen luissani -- jossakin on jotain tapahtunut. Mutta asiasta -toiseen, tässä on minulla Pavelin puhe. Se on päätetty julaista -ja niin pian kuin mahdollista. Vie se Ludmillalle. Pyydä hänen -toimittamaan se ulos painosta mitä pikemmin. Pavel puhui hyvin, -Nilovna, ja hänen puheensa tulee näyttelemään oman osansa. Varo -vakoojia, Sasha. Odota -- kätke nämä paperit myös. Voit antaa ne -esimerkiksi vaikka Ivanille." - -Puhuessansa hieroi hän vilkkaasti kohmettuneita käsiänsä ja vetäsi -nopeasti auki kirjoituspöytänsä laatikot, noukkien papereita, joista -hän repi joitakuita palasiksi, laskien toisia syrjään. Hän näytti -hajamieliseltä istuessaan ja selaillessaan hajanaisia papereita. - -"Luuletteko että siitä on pitkä aika kulunut kun tyhjensin kaikki -laatikot? Ja katsokaa mikä paljous tänne on jo kokoontunut! Voi, -paholainen! Kuulkaapas, Nilovna, olisi parasta ettette tekään -nukkuisi täällä tänä yönä. Siitä tulee vaan surullinen näytelmä, jota -ei ole hauska katsella ja kenties nipistävät he myös teidät. Ja teitä -tarvitaan kuljettamaan Pavelin puhetta paikasta paikkaan." - -Mahdollisuus ottaa osaa poikansa puheen levittämiseen oli mieluista -äidille ja hän vastasi: - -"Jos niin on, tahdon mennä. Mutta älkää vaan luulko että teen sen -pelosta." - -Sasha poltti paperit kaikessa hiljaisuudessa ja sekotti varovasti -niiden tuhkan muun poron kanssa uunissa. - -"Mene, Sasha", virkkoi Nikolai, ojentaen kättä hänelle. "Hyvästi! Älä -unohda kirjoja -- jos jotain uutta ja huomiota kiinnittävää tapahtuu. -Hyvästi, hyvästi, rakas toveri! Ole varovaisempi." - -"Luuletteko että se tulee tapahtumaan pitkäksi aikaa?" kysyi Sasha. - -"Hiisi tiesi! Mutta varmasti on heillä jotain minua vastaan. Nilovna, -menettekö hänen kanssaan? Heidän on vaikeampi käydä kahden kimppuun --- kas niin!" - -"Minä menen." Äiti meni pukeutumaan, ihmetellen mielessään kuinka -vähän nämä ihmiset, jotka työskentelevät kaikkien vapautumiseksi, -välittävät omasta persoonallisesta vapaudestaan. Nikolain -yksinkertainen ja rauhallinen käytös, odottaessansa tulevansa -vangituksi, sekä hämmästytti että liikutti häntä. - -Kun hän palasi huoneeseen, oli Nikolai puristamassa Sashan kättä, -sanoen: - -"Kerrassaan ihastuttavaa! Olen varmasti vakuutettu että se tulee -olemaan hyvä sekä hänelle että sinulle. Vähäinen persoonallinen onni -ei tee pahaa kenellekään; mutta -- vähän vaan, ymmärräthän, ettei hän -kadottaisi tärkeyttään. Oletteko valmis, Nilovna?" Hän asteli hänen -luokseen hymyillen ja järjestellen silmälasejansa. "Hyvästi, Nilovna. -Olkaa varovainen huomenna. Lähettäkää poika aamulla -- Ludmillalla -on poika tähän tarkotukseen -- menköön hän talonvartian luokse -kysymään josko olen kotona eli en. Minä puhun talonvahdille jo kaikki -valmiiksi; hän on hyvä mies ja minä olen hänen ystävänsä. No niin, -hyvästi, toverit! Toivon hyvää teille kaikille." - -Kadulla virkkoi Sasha äidille: - -"Hän voipi mennä yhtä tyynesti ja yksinkertaisesti kuolemaan, jos se -olisi välttämätön. Ja luultavasti hän silloin kiirehtii järjestämään -paikkoja pikkusen, asettaen sitte silmälasit nenälleen, kun kuolema -kolkuttaa, ja virkkaa: 'Tämä on ihastuttavaa! Minä saan kuolla!'" - -"Minä rakastan häntä", kuiskasi äiti. - -"Minä taas ihmettelen häntä, mutta en rakasta häntä. Hän on semmoinen -kuiva ja tasainen, joskus lempeä; mutta hänessä ei ole mitään -inhimillistä. Tulkaa, erotkaamme. Älkää menkö Ludmillan luokse, jos -luulette että vakooja on jälissänne." - -"Kyllä, kyllä", virkkoi äiti. - -Mutta Sasha vielä lisäsi: "Älkää suinkaan menkö, vaan tulkaa siinä -tapauksessa minun luokseni. Hyvästi, toistaiseksi." - -Äiti huusi hänelle hyvästiä vielä jälkeensä. Muutaman minuutin päästä -istui hän aivan kohmettuneena vilusta Ludmillan pienessä huoneessa -uunin edessä. Ludmilla alkoi lukea Pavelin puhetta, ensin hitaasti, -mutta sitte kumartui hän lähemmä ja lähemmä paperien ylitse, heittäen -nopeasti aina poislukemansa lehden. Lopetettuansa nousi hän, oikasi -itsensä ja käveli äidin luokse. - -"Se on oivallinen. Juuri sellaisesta pidän; mutta kirjoitus on rummun -pärinää hautasaatolle ja rumpali on voimakas mies." - -Hän mietiskeli hetkisen, painaen päänsä alas. - -"En halunnut puhua kanssanne pojastanne, en ole koskaan kohdannut -häntä, enkä halua surullisia keskusteluaineita. Tiedän kyllä miltä -tuntuu kun likeisin omainen menee maanpakoon. Mutta halusin sanoa -teille kuitenkin, että poikanne täytyy olla erinomainen mies. Hän on -nuori -- se on selvää -- mutta hänellä on jalo sydän. Täytyy tuntua -hyvältä ja hirmuiselta omata sellainen poika." - -"Niin, se tuntuu hyvältä. Eikä se enää tunnu hirmuiselta." - -Ludmilla järjesteli pehmoisesti kammattua tukkaansa ja huokasi -hiljakseen. Kepeä, lämpöinen varjo leikitteli hänen poskillaan, -hillityn hymyn varjo. - -"Me aiomme tämän painaa. Autatteko minua siinä?" - -"Tietysti." - -"Minä ladon sen nopeasti. Te panette maata siksi aikaa; teillä oli -ankara päivä ja olette väsynyt. Tulkaa tänne, tälle vuoteelle: minä -en mene ollenkaan levolle ja mahdollisesti herätän teidät yöllä minua -auttamaan." - -Kun äiti avasi silmänsä, oli huone täytetty kylmällä, valkoisella -talvipäivällä. - -"Hyvää huomenta!" virkkoi Ludmilla. "Kello on jo pian kymmenen. -Nouskaa ylös ja me juomme teetä yhdessä." - -"Miksi ette ole minua herättänyt?" - -"Olin kyllä aikomuksessa. Tulin jo luoksenne; mutta te olitte niin -sikeässä unessa ja hymyilitte unissanne! Kenties näitte kaunista -unta." - -Äiti katseli ulos ikkunasta. Kylmä, kirkas päivä loisti ulkona. -Sydämeensä tuli äkkiä halu rukoilla, jota hän ei ollut tuntenut -pitkään aikaan. Jonkun nuoret kasvot tulivat hänen mieleensä ja -jonkun selvä ääni tuntui sanovan: "Tämä on Pavel Vlasovin äiti!" -Sashan silmät loistivat iloisesti ja lempeästi. Rybinin tumma, pitkä -vartalo ilmestyi hänen silmiinsä, poikansa ruskeat, hymyilevät kasvot -ja Nikolai räpytti silmäänsä vaivaloisesti; äkkiä kohosivat nämä -kaikki ylös keveällä huokauksella. - -"Nikolai oli oikeassa", virkkoi Ludmilla, tullen uudelleen -huoneeseen. "Hänet on varmaan pantu kiinni. Minä lähetin pojan sinne, -kuten käskitte, ja hän sanoi että poliiseja leikkii piilosilla -puutarhassa. Hän ei nähnyt talonvahtia, mutta näki poliisin -piilottelevan lankun takana. Ja sissejä vilisee joka paikassa; poika -tuntee niiden naamat." - -"Vai niin! Nikolai parka!" - -"Viime aikoina on hän lukenut usein kaupungin työmiehille ja -ylipäätään oli heillä otollinen aika nipistää hänet kiinni ja viedä -korjuuseen", virkkoi Ludmilla kolkosti. "Toverit kehottivat häntä -pakenemaan, mutta hän ei totellut heitä. Mielestäni jokaisen on -pidettävä oma päänsä, eikä antaa kenenkään vaikuttaa itseensä." - -Ludmilla pyyteli ettei äiti ennen menisi kotiin, vaan -katsastettaisiin ensin ketä ne poliisit siellä oikeastaan vaanivat. - -"Kenties odottavat he teitä. Olen varma että he tutkisivat teitä." - -"Tutkikoot. Ja jos he vangitsevat minut, eipähän tuosta tulisi -suurtakaan vahinkoa. Kunhan vaan ennättäisin jaella Pavelin puheen -ensin." - -"Se on jo ladottu. Huomenna saamme sen jo kaupunkiin ja -esikaupunkiin. Ja meillä tulee olemaan jotain hyvää niistä myös -maaseudulle. Tunnetteko Natashan?" - -"Viekää ne sitte hänelle." - -Aika kului nopeammin kuin edellisinä päivinä. Kun he olivat juoneet -teensä, oli päivä jo melkein puolessa. - -"Olkoon kuinka tahansa!" huudahti Ludmilla, kun joku samassa koputti -ovelle. - -Pienikasvuinen lääkäri astui sisälle. Hän virkkoi nopeasti: -"Ensinnäkin on Nikolai vangittu. Aha! Kas, te olette täällä, Nilovna. -Heidän sormensa syhyvät myös teihin. Ettekö olleet siellä kun hänet -vangittiin?" - -"Hän työnsi minut ulos ja käski tulemaan tänne." - -"Hm! En luule että tästä tulee olemaan teille suurtakaan hyötyä. -Toiseksi, joukko nuorukaisia painoi viisituhatta puhetta -hektografilla. Näin ne -- eivät olleet hullumpia, olivat selviä -ja hyvätyylisiä. He tahtoivat hajoittaa ne koko kaupungille yön -seudussa. Minä olen sitä vastaan. Painetut lehtiset ovat parempia -kaupungissa ja hektografilehtiset saapi lähettää muuanne." - -"Kuulkaa, minä vien ne Natashalle!" huudahti äiti innokkaasti. -"Antakaa ne minulle." - -Ludmilla katseli häntä tarkkaavasti ja huomautti: - -"Se on vaarallista teille." - -"Kuinka niin?" huudahti äiti kiihkeästi. - -"Kuinka niin!" virkkoi lääkäri nopeasti ja murteellisesti. -"Näettekös, te hävisitte kotoanne tuntia ennen Nikolain -vangitsemista. Te menisitte tehtaalle, jossa teidät tunnetaan -opettajattaren, Natashan, tätinä; ja heti takaisin tulonne jälkeen -ilmestyisivät nuo pahankuriset lentolehdet siellä. Kaikki tämä -sitoisi nuoran kaulaanne." - -"He eivät huomaa minua siellä", intti äiti, innosta hehkuen. -"Palattuani vangitsevat he minut kysellen missä olen ollut." Hetkisen -hiljaisuuden jälkeen virkkoi hän: "Tiedän mitä tulen sanomaan. Ja -sieltä menen suorastaan esikaupunkiin; minulla on siellä ystävä -- -Sizov. Ja minä vastaan että menin sinne suorastaan oikeusistunnon -jälkeen; suru vei minut sinne; ja koska Sizovin sisarenpoika -vangittiin myös, viivyin hänen luonansa koko ajan, koska meillä oli -yhteinen suru. Näettekös nyt?" - -"No niin, no niin", virkkoi lääkäri taipuvasti. - -"Te kaikki pidätte huolta minusta", virkkoi äiti hymyillen. "Mutta -ette huolehdi lainkaan itsestänne." Ja ilo nousi yhä korkeammalle. - -"Se ei ole totta. Me pidämme kukin huolta itsestämme. Meidän -pitäisi se tehdä, ja me katsomme ettei kukaan suotta tuhlaa -voimiaan. Katsokaa, näin on teidän paras menetellä. Te saatte -puheet rautatieasemalla." Ja hän selitti hänelle kuinka kaikki -järjestettäisi; sitte, katsoen hänen silmiinsä, virkkoi hän: "No -niin, toivon teille onnea. Olette onnellinen, olettehan?" Ja hän meni -pois yhä synkän ja tyytymättömän näkösenä. Kun ovi sulkeutui hänen -jälkeensä, meni Ludmilla äidin luokse ja virkkoi, hymyillen tyynesti: - -"Te olette erinomainen nainen! Minä käsitän teitä!" Ja ottaen häntä -käsipuolesta, alkoi hän äidin kanssa kävellä edestakaisin huoneessa. -"Minulla on myös poika. Hän on jo kolmentoista vanha; mutta hän -elää isänsä kanssa. Mieheni on virkaa tekevänä yleisenä syyttäjänä. -Kenties hänet on jo korotettu virassa. Ja poika on hänen kanssaan. -Mikä hänestä mahtaa tulla? Sitä mietiskelen usein mielessäni." Hänen -voimakas äänensä vapisi. Mutta sitte jatkoi hän tasaisella äänellä: -"Opettajansa on virallinen vihollinen niille ihmisille, joita minä -pidän parhaina maan päällä; ja kenties kasvaa pojasta viholliseni. -Hän ei voi asua kanssani; minä käytän valenimeä. En ole nähnyt häntä -kahdeksaan vuoteen. Se on pitkä aika -- kahdeksan vuotta!" - -Pysähtyen ikkunan eteen katseli hän kalvasta taivasta, jatkaen: "Jos -hän olisi kanssani, olisin voimakkaampi; minulla ei olisi silloin -tätä haavaa sydämessäni, haavaa, joka aina pakottaa. Ja vaikkapa -hän olisi kuollut, olisi sekin helpompi minulle --" Hän pysähtyi -uudelleen ja jatkoi lujemmin ja äänekkäämmin: "Silloin tietäisin -että hän olisi kuollut, eikä olisi sen vihollinen, joka on kalliimpi -kuin äiti ja kalliimpi ja tärkeämpi kuin itse elämä. Te olette -onnellinen", lisäsi Ljudmilla hymyten. "Se on mainiota -- äiti ja -poika rinnakkain. Se on harvinaista!" - -Äiti huudahti ihan itsensä huomaamatta: - -"Niin -- se on mainiota!" Ja ikäänkuin avaten sydämensä, jatkoi hän -matalalla äänellä: "Tämmöinen elämä on uutta elämää. Kaikki te -- -Nikolai Ivanovitch ja kaikki muut totuuden tähden -- olette myös -rinnakkain. Äkkiä ihmiset ovat muuttuneet niin lempeiksi -- ymmärrän -kaikki -- sanoja en ymmärrä, mutta kaiken muun ymmärrän, kaiken, ihan -kaiken!" - -Kadulla ympäröi pakkanen äitiä lamauttavasti, tunkeutuen hänen -kurkkuunsa, kutittaen hänen nenäänsä ja tukahduttaen hetkiseksi hänen -hengityksensä. Hän pysähtyi ja katsahti ympärillensä. Aivan lähellä, -aution kadun kulmassa seisoi issikka, kulunut hattu päässä ja sitä -lähellä tuli mies kävellen, kumarassa, pää vajonneena hartioiden -väliin; ja hänen edellänsä juoksi joku sotamies hieroen korviansa. - -"Sotamies on lähetetty asialle puotiin", arveli äiti. Hän saapui -asemahuoneelle aikaisin; hänen junansa ei ollut vielä valmis -lähtöön; mutta kolmannen luokan likaisessa odotussalissa, joka oli -täynnä tupakansavua, oli väkeä jo runsaasti. Kylmä ajoi sisälle -kaikki teillä työskentelevät työmiehet; issikat ja köyhästi puetut -kodittomat ihmiset tulivat sinne lämmittelemään; siellä oli -matkustajia, myös joitakuita talonpoikia. Olipa muiden joukossa myös -pulska kauppias, supinahkaisessa turkissa ja pappi tyttärinensä joka -oli rokonarpinen, viisi sotamiestä ja vilkkaita kaupustelijoita. -Miehet puhelivat, tupakoivat, joivat teetä ja viinaa ravintolassa; -joku nauroi ääneen; tupakansavu tulvehti pilvenä äidin pään ylitse; -ovi narisi avautuessaan ja ikkunat tärisivät kun sitä paiskattiin -kiinni. Tupakan, öljyn ja suolakalan haju pisti äkeästi sieraimiin. - -Nuori mies astui sisälle, kädessään keltanen kapsäkki, katsahti -äkisti ympärillensä ja asteli suoraan äidin luokse. - -"Moskovaan, sisarentyttärenne luokse?" kysyi hän matalalla äänellä. - -"Niin. Tanajaan." - -"Hyvä." - -Hän asetti kapsäkin penkille häntä lähelle, sieppasi nopeasti -paperossin taskustaan, sytytti sen ja astui ovea kohti, hattuansa -kohottaen. Äiti silitteli kapsäkin kylmää laitaa, nojaten siihen -kyynäspäälläiin ja alkoi tyytyväisenä katsella uudelleen ympäri -huonetta. - -Eräs mies, jolla oli lyhyt takki päällä ja kaulus pystyssä tuli -häntä kohti ja hypähti takaisin, vetäen hitaasti kättänsä kohti -päätänsä. Miehessä oli jotakin tutunomaista, joka vaivasi äitiä: -hän katsahti taas samaan suuntaan ja näki hänen tarkastavan häntä -toisella silmällänsä kauluksensa sisältä. Tämä silmäys sävähti hänen -läpitsensä kuin nuoli; käsi, jolla hän piteli kapsäkkiä, vapisi: -hän tunsi ahdistavaa tuskaa hartioissaan, ja kuormansa kävi äkkiä -painavaksi. - -"Olen nähnyt hänet jossakin", ajatteli hän, koettaen turhaan poistaa -levottomuutta, joka kouristi hänen rintaansa. Hän ei olisi sallinut -tuon jäätävän tunteen kasvaa, joka jo pusersi hänen sydäntänsä -hiljaa, mutta voimakkaasti. Se kasvoi ja kohosi hänen kurkkuunsa, -täyttäen hänen suunsa kuivalla, kitkerällä maulla, pakoittaen hänet -katsahtamaan ympärillensä vielä kerran. Miehen oikea käsi oli -pistetty takin nappien väliin, ja toista piti hän taskussaan. Tämän -vuoksi näytti oikea olkapäänsä korkeammalta kuin vasen. - -Äiti, joka jo oli astunut muutaman askeleen kapsäkkineen, meni -kiirehtimättä takaisin samalle paikalle, istuen alas varovaisesti -ja hitaasti, kuin olisi hän peljännyt rusentavansa jotain allensa. -Muistonsa heräsi terävällä havainnolla onnettomuudestaan, asettaen -kahdesti ennen tämän saman miehen hänen tiellensä -- kerran kedolla, -kaupungin ulkopuolella, Rybinin paon aikaan, ja toisen kerran -oikeussalissa iltasella. Tuossa seisoi hänen vieressään konstaapeli, -jolle hän oli neuvonut väärän tien. He tunsivat hänet; he olivat -häntä nuuskimassa -- selvähän se. - -"Olenko satimessa?" kysyi hän ja seuraavassa sekunnissa vastasi hän -itsellensä, samassa säpsähtäen: "Kenties löytyy vielä --" mutta -samassa pakotti hän itsensä suurella vaikeudella sanomaan itseksensä: -"Olen satimessa. Turha vaiva." - -Hän katsoi ympärillensä ja ajatuksensa kipenöivät ja säihkyivät hänen -aivoissaan, yksi toisensa jälkeen. - -"Jättääkö kapsäkin? Mennäkö pois?" - -Mutta samassa ilmestyi uusi säde, hyppien ja välkkyen paljon -kirkkaammin: "Kuinka paljon silloin kadottaisimme? Jättää poikani -puhe sellaisten käsiin?" - -Hän puristi kapsäkkiä kylkeensä tiukemmin, vapisevalla kädellään. - -"Ja mennäkö pois sen kanssa? Minne? Juostako?" - -Nämä ajatukset näyttivät hänestä vierailta, ikäänkuin joku muu olisi -niitä hänelle tyrkyttänyt väkivalloin. Ne polttivat häntä ja niiden -palo kiristi hänen aivojansa tuskallisesti, ne pieksivät hänen -sydäntänsä kuin vihaiset raippanuorat. Ne olivat hänen häpäisiänsä; -ne näyttivät repivän häntä pois pojastansa, omasta itsestänsä, ja -kaikesta mikä oli kasvanut kalliiksi hänen sydämelleen. Hän tunsi -että vihamielinen, itsepintainen voima painoi häntä, puistellen häntä -hartioista ja rinnasta, tehden hänet lyhemmäksi ja peittäen hänet -mustalla pelolla. Ohimonsa sytivät kiivaasti ja hiusjuuret lämpenivät. - -Sitte, yhdellä suurella ja jäntevällä sydämensä ponnistuksella, joka -näytti vapauttavan koko hänen olentonsa, sammutti hän tukahduksiin -nuo pikkumaiset, heikkouden palon riehunnat, virkkaen ankarasti -mielessänsä: - -"Kylliksi!" - -Hän alkoi heti voida paremmin, tuntien vahvistuvansa ihmeellisesti, -koko olennoltansa ja hän lisäsi itsekseen: "Älä häpäise poikaasi! Ei -kukaan tarvitse peljätä!" - -Seuraavien häilyväisten sekuntien aikana näytti kaikki liittyvän -hänessä jälleen yhdeksi kokonaisuudeksi, ja sydämensä alkoi lyödä -tasaisesti. - -"Mitä nyt tapahtuu? Kuinka menettelevät he minun kanssani?" ajatteli -äiti huomaavasti. - -Sissi kutsui erästä asemavahtia luokseen, kuiskasi jotain hänen -korvaansa ja katsoi äitiin. Vahti katsoi häneen ja vetäytyi takaisin. -Toinen vartia tuli, kuunteli, irvisti ja laski silmäkulmansa alas. -Hän nyökkäsi päätään vakoojalle ja asteli penkin luokse, jolla äiti -istui. Äkkiä katosi sissi näkyvistä. - -Vanha mies asteli hitaasti kohti äitiä, kiinnittäen tiukasti vihaiset -silmänsä häneen. Äiti istuutui syvemmälle penkkiin, vavisten. "Kun he -vaan eivät pieksäisi minua, kun he vaan eivät pieksäisi minua!" - -Hän pysähtyi hänen viereensä; äiti korotti katseensa häntä kohden. - -"Mitä te niin katselette?" kysyi mies matalalla äänellä. - -"En mitään." - -"Hm! Varas! Niin vanha ja kuitenkin --" - -Äidistä tuntui että hänen sanansa iskivät syvälle häneen. - -"En ole varas! Te valehtelette!" huusi hän. Hän pudisti samassa -kapsäkkiä, joka aukeni. - -"Katsokaa, katsokaa! Kaikki hyvä väki!" huusi hän, nousten ylös ja -heiluttaen ylhäällä päänsä päällä kimpullista lentolehtiä, jotka oli -nopeasti siepannut kapsäkistä. Hän lennätti kimpun väkijoukkoon, -jotka joka haaralta kiirehtivät niitä hapuilemaan. - -"Mitä on tekeillä?" - -"Tuolla on vakooja." - -"Mikä on hätänä?" - -"Sanovat häntä varkaaksi." - -"En ole varas", virkkoi äiti täydellä äänellään ja jokseenkin -rauhottuneena, nähdessään kuinka ihmisiä kihisi ja askaroitsi hänen -kapsäkkinsä ympärillä. - -"Eilen kuulusteltiin valtiollisia vankeja; minun poikani, Vlasov, oli -yksi heistä. Hän puhui siellä. Tässä on sama puhe. Minä levitän näitä -kansan kesken, että ihmiset niitä lukisivat ja miettisivät totuutta." - -Joku nyhtäsi lehden hänen kädestään. Hän otti kourallisen ja lennätti -taas ilmaan. - -"Tuo ei tuota hänelle kiitosta!" huudahti joku pelästyneellä äänellä. - -Äiti näki kuinka ahnaasti lehtisiä kaapattiin kiinni ja piilotettiin -poville ja taskuihin. Tämä yhä voimistutti häntä. Enemmän itseänsä -hallitsevana kuin voimakkaana, pakoittaen itsensä äärimäiseen asti, -ja tuntien kuinka kiihottunut ylpeys hänessä kasvoi, asettaen hänet -kauas, muita korkeammalle, hillityn riemun leimutessa povessaan, -alkoi hän puhua, kaapaten kimpun toisensa jälkeen kapsäkistä ja -heittäen niitä korkealle ilmaan, sen mukaan kuin väkijoukko kerkesi -niitä noukkia. - -"Tämän tähden lähettivät he poikani ja kaikki muut hänen kanssansa. -Tiedättekö? Sanon teille, ja uskokaa äidin sydäntä; uskokaa hänen -harmaata tukkaansa. Eilen he tuomitsivat heidät, sillä he ilmoittivat -teille ja koko kansalle, rehellisen, kalliin ja pyhän totuuden." - -Joukon takana huomasi äiti sissin ja kaksi santarmia. Hän kiirehti -viskaamaan viimeiset kääröt; mutta kun hän oli panemassa kättänsä -kapsäkkiin, tapasi se siinä jonkun muun käden. - -"Ottakaa, viekää kaikki, ihan kaikki!" virkkoi hän, kumartuen alas. - -Likanen naama kohosi hänen korvansa lähelle ja matala ääni kuiskasi: -"Kenelle vien sanoman. Kenelle ilmoitan?" - -Hän ei vastannut. - -"Pois tieltä!" huusivat santarmit, väkeä tyrkkien. He väistyivät -hitaasti ja väkinäisesti. Harmaatukkainen nainen, jolla oli suuret, -rehelliset silmät ystävällisissä kasvoissaan, veti heitä voimakkaasti -puoleensa. Likimäiset seisoivat ääneti ja hiljaa. Äiti näki heidän -murheelliset kasvonsa, rypistetyt silmäkulmansa ja tunsi heidän -lämpimän henkityksen kasvoissansa. - -"Nouskaa penkille", virkkoivat he. - -"Minut vangitaan heti. Se ei ole tarpeellista." - -"Puhukaa nopeammin, he tulevat!" - -"Menkää liittymään rehellisiin ihmisiin. Älkää alistuko toverit, -älkää! Älkää kumartako väkevämmän voimaa. Herätkää, koko työkansa! te -olette elämän herroja! Kaikki elävät teidän työstänne ja ainoastaan -työtänne varten avaavat he siteitänne. Teillä ei ole muita ystäviä -kuin omat itsenne!" - -"Pois tieltä! Hajotkaa!" kuuluivat santarmien huudot yhä lähempää ja -lähempää. - -"Onko tässä kaikki mitä teillä on kapsäkissänne?" kuiskasi joku. - -"Ottakaa se! Ottakaa kaikki!" virkkoi äiti. - -"Poikani sanat ovat työmiehen rehellisimmät sanat, lahjomattoman -sielun sanat. Ottakaa ne vastaan avoimin sydämin ja hoivatkaa niitä; -ne antaa teille voimia ymmärtämään kaikkea ja taistelemaan kaikkea -vastaan totuuden tähden, ihmiskunnan vapauden tähden." - -Äiti sai iskun rintaansa; hän horjahti ja kaatui penkille. Santarmien -nyrkit olivat ojona väkijoukon ylitse, ja tarttuen kauluksiin ja -hartioihin, työnsivät heitä syrjään, viskoen hattuja samalla. Kaikki -alkoi vilistä ja musteta äidin silmissä. - -Iso santarmi tarttui hänen kaulukseensa kiinni punaisella kädellänsä -ja kuristi häntä. - -"Suus' kiinni!" - -"Älkää peljätkö mitään! Ei mitään suurempaa kidutusta ole teille -tarjona, kuin mitä jo olette kärsineet koko elämänne ajan!" - -"Hiljaa, sanon!" Santarmi otti häntä käsipuolesta ja tyrkkäsi -menemään; toinen tarttui hänen toiseen käsivarteensa ja harpaten -pitkiä askelia, kuljetti häntä pois. - -"Ei mitään kidutusta löydy, joka olisi suurempi kuin tuska mikä -kalvaa sydämessänne joka päivä, hivuttaen rintanne ja kuivattaen -voimanne." - -Sissi tuli juosten ja pudistaen nyrkkiään hänen nenänsä edessä, huusi -hän: - -"Vaiti, sinä noitaämmä!" - -Äidin silmät syvenivät ja loistivat; leukapielensä vapisivat. -Asettaen jalkansa lujasti liukkaaseen kivilaattiaan, huusi hän, -pannen viimeiset voimansa liikkeelle: "Minä herätän sielua; he eivät -voi sitä tappaa." - -"Koira!" - -Sissi löi häntä kasvoihin navakalla nyrkkinsä käänteellä. - -Jotakin mustaa ja punaista tuli hänen silmiensä eteen -silmänräpäykseksi. Veren suolainen maku täytti hänen suunsa. - -Kovia ja kiihottuneita huutoja soi hänen korvissaan: "Älkää rohjetko -lyödä häntä!" - -"Oh, te roistot!" - -"He eivät voi hukuttaa järkeä vereen!" - -Äitiä tuupittiin nyt sekä rintaan että selkään, pieksettiin -hartioihin ja päähän. Kaikki alkoi pyöriä hänen silmissään, -muuttua sameaksi, pimeässä huutojen vonkunassa, kirkumisissa ja -vihellyksissä. Jotakin paksua ja kuuroksi tekevää tuntui hänen -korvissaan, kouristi hänen kurkkuansa ja tukahutti häntä. Laattia -alkoi vavahdella, vaipuen pois hänen altaan. Säärensä notkistuivat, -ruumiinsa vapisi ja paloi tuskasta, se kävi raskaaksi ja horjui -voimattomana. Mutta silmänsä eivät olleet vielä revityt ja hän näki -toisia silmiä, jotka säihkyivät tulta, joka oli niin kallista hänen -sydämelleen. - -Hänet raastettiin ovelle. - -Hän sieppasi äkkiä kätensä santarmin kädestä ja tarttui pihtipieleen. - -"Ette voi hukuttaa totuutta kokonaisiin verimeriin!" - -He löivät häntä kädelle. - -"Te kokoatte vaan pahuutta päänne päälle! Se on romahtava teidän -ylitsenne --" - -Joku tarttui hänen kaulaansa, ja alkoi häntä kuristaa. Kurkussansa -korahti. - -"Te kurjat, onnettomat olennot --" - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Äiti, by Maxim Gorky - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ÄITI *** - -***** This file should be named 53840-8.txt or 53840-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/8/4/53840/ - -Produced by Juha Kiuru - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53840-8.zip b/old/53840-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index bc33176..0000000 --- a/old/53840-8.zip +++ /dev/null |