NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 7110 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ccde805
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #53659 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53659)
diff --git a/old/53659-8.txt b/old/53659-8.txt
deleted file mode 100644
index dc1cf86..0000000
--- a/old/53659-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7110 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Toteutuneita unelmia, by August Strindberg
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Toteutuneita unelmia
-       Neljä kertomusta
-
-Author: August Strindberg
-
-Translator: Yrjö Sirola
-
-Release Date: December 4, 2016 [EBook #53659]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOTEUTUNEITA UNELMIA ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-TOTEUTUNEITA UNELMIA
-
-Neljä kertomusta
-
-
-Kirj.
-
-AUGUST STRINDBERG
-
-
-Suomentanut ["Utopier i verkligheten"]
-
-Yrjö Sirola
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Yrjö Weilin, kustantaja,
-1907.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- August Strindberg
- Tekijän esipuhe
- Omantunnonvaivoja
- Maanpaossa
- Uutistalo
- Pilvien yllä
-
-
-
-
-AUGUST STRINDBERG.
-
-
-"Oli kerran kuningas, joka vuoroon voittaen, vuoroon tappioita
-kärsien, mutta aina kunnialla hallitsi runovaltakuntaansa. Hänellä
-oli linnoja, palatseja ja kirkkoja, katuvieriä ja kevätvihreitä
-niittyjä; hänellä oli prinsessa yhtä lumoava kuin ilkeä, viisaita
-filosoofeja, röyhkeitä narreja ja metelöiviä kansanjoukkoja, sanalla
-sanoen kaikkea, mitä hyvin järjestettyyn runoiluvaltakuntaan
-kuuluu, kun hän äkkiä eräänä juhlailtana jätti kaikki alttiiksi,
-vaeltavana opiskelijana lähteäkseen hakemaan viisasten kiveä.
-Turhaan lähetettiin harmaapartaisia lähettiläitä siihen hämärään
-lukukammioon, jossa hän unohti vuosien vierinän Paracelsuksen
-sulatinten ja sekotuspullojen keskellä. 'Herra', sanoivat nuo,
-'palaja kotiin. Valtakuntasi odottaa. Kunniaportti on pystytetty.
-Suihkukaivoista virtaa viiniä. Narri on saanut uuden helakan
-kaistan mekkoonsa ja prinsessa seisoo auringonruusu kädessään
-torninakkunassa odottamassa'. Mutta alkemisti ei heitä kuullut.
-Sekotukset ja sulatukset täyttivät hänen ajatuksensa. Siellä kotona
-runovaltakunnassa kasvoi ruoho käytävät umpeen. Valot sammuivat.
-Prinsessa kävi niin ryppyiseksi, että ilkeys jo kaukaa paistoi hänen
-kasvoistaan. Maa meni rappiolle. Entäpä viisasten kivi? Kuka on sen
-löytänyt?"
-
-Näin kuvailee Oscar Levertin nykyaikaisen Ruotsin merkittävimmän
-kirjailijan luonnetta, August Strindbergin, joka yli kolmen
-vuosikymmenen kuluessa on pakottanut -- ei vain kotimaansa
-vaan -- koko sivistyneen Europan mielenkiinnolla seuraamaan
-vaihtelevaa kehitystään. Ja vaihteleva se on totisesti ollut. Hän
-alkoi "palvelijanaisen poikana", yritti, ylioppilaana, kokeili
-näyttelijänä, oli opettajana, sanomalehtimiehenä, kirjastoapulaisena
-ja kirjallisena köyhimyksenä, saavutti menestyksen -- ja ankaria
-vastaväitteitä -- repivänä realistina, tuli kuuluksi naisvihaajana,
-historiallisena kirjailijana, jopa runoilijanakin ja draamain
-sepittäjänä, kunnes äkkiä jätti kaikki, kemistinä tutkiakseen
-alkuaineitten salaisuuksia, päätyen lopuksi uskonnosta hakemaan
-lepoa harhailevalle hengelleen. Tuskaisella kiihkolla on hän
-kaikesta hakenut uusia elämänarvoja sekä tällöin tunteellisena ja
-vaikutuksille herkkänä joutunut yhä uusien virtausten pyörteisiin;
-rehellisenä on hän aina arvelematta alaa vaihtanut, kun ei löytänyt
-mitä haki, alati saavutuksiinsa tyytymättömänä ja pitäen kiini
-personallisuutensa oikeudesta. Kaikki on hän kieltänyt, kaikki on
-hän uskonut. Ja yhtä rehellinen kuin oli hänen taivaita vastaan
-jyrisevä uhmansa ja intohimoinen taisteluintonsa kaikkia kaiteita
-ja raja-aitoja vastaan, yhtä vilpitön oli hänen katumuksensa ja
-parannuksensa. Sama mies, joka hurjalla raivolla iski pirstaleiksi
-kaikki, mitä isät olivat pyhänä pitäneet, sama mies voi seuraavana
-hetkenä täynnä hartautta istua vanhain opettajain jalkain
-juuressa; röyhkeä herjaaja löydetäänkin äkkiä sepittelemässä
-hartauskirjoja, kaikki asiat parhain päin kääntäen. Mutta joskin
-on syytä Georg Brandeksella huomauttaa tämän johdosta, että
-kirjailija kansanopettajana on sentään velvollinen kypsyttämään
-ajatuksiaan, niin ettei huomenna jo palvele sitä, minkä tänään on
-iskenyt kappaleiksi, niin ei kuitenkaan toivoisi tekemättömäksi
-sitä, mitä Strindberg on tehnyt. Juuri sellaisena kuin on, on
-hän erittäin valaiseva kuva koko tämän murroskauden vaiheista,
-tarkasti on hän kuvastellut sen eri virtauksia, ja vaikka ei voikaan
-ottaa vakavasti kaikkea sitä, mitä hän tieteitten diletanttina on
-tutkimusten viimeisinä tuloksina julki julistanut, niin on hän
-kieltämättä taiteilijana, havaintojen tekijänä ja niiden paperille
-panijana verraton, sanoisiko saavuttamaton. Tyylin vaikea taito on
-hänen vallassaan, sen eri sävellajeja -- loistavia luonnonkuvia
-ja riehuvan ihmissielun syvänteitä, lapsilempeitä idyllejä ja
-melskeisen elämän tuskia, itsekseen kamppailevan yksinmietteitä
-ja salamoivaa vuoropuhetta, sanomalehtikieltä ja tieteellistä
-tekstiä, runoa ja proosaa -- soittelee hän taituruudella, joka yli
-kaavojen ja sääntöjen käydessäänkin pakottaa arvostelun pikkumaiset
-ammattimiehetkin alistumaan.
-
-Ei ole tässä tarkotus lähteä seuraamaan August Strindbergin
-hakevan ja kokeilevan hengen retkeilyjä sen yrittäessä ratkaista
-kaikkia kysymyksiä taivaan ja maan välillä. Alkoihan hän rohkeana
-reformaattorina, pöyhi pessimistien mukana elämän pettymysten
-pyörryttävät syvänteet, kohosi positivismin kanssa tyyneeseen
-mailmankatsomukseen, yhdisti -- juuri tähän suomennetuissa
-kappaleissa -- rousseaulaisen luonnonpalveluksen sosialististen
-yhteiskuntateoriain kanssa ihanaksi elämän lauluksi, nousi Nietschen
-mukana yli-ihmisyyden huimaaville huipuille, tuli nurin niskoin
-alas, istui Jobin kanssa helvetillisten tuskien tuhassa, kunnes
-löysi Swedenborgin teosofisessa opissa sovituksen ja rauhan, eksyen
-samalla niiden salaoppien sokkeloihin, joiden pimennoista hän vapaan
-ajatuksen soihdulla oli koettanut muita pois ohjata. Muistettakoon
-kuitenkin tällaista arvosteltaessa Heinen lausetta menneen ajan
-henkisestä sairaloisuudesta, josta me emme kokonaan voi vapautua. Ja
-kuvaahan Strindberg itse juuri tässä kirjassaan niitä taka-askeleita,
-joita eivät voimakkaimmatkaan henget ole näkyneet jaksavan välttää.
-Mutta mitä tahansa hän onkaan uskonut ja tunnustanut, aina on hän
-ollut itselleen ja muille rehellinen ja siksi onkin hänen kynänsä
-tuotteilla voimakkaan, luovan hengen alkuperäisyysleima. Vielä tänä
-vuonna iski hän hirvittävällä voimalla maahan muutamia jalustalle
-nousseita Ruotsin kirjallisuuden suuruuksia säälimättä, kuten ei
-koskaan ole mitään eikä ketään säälinyt, jota on turmiollisena
-pitänyt, kaikkein vähemmän on hän itseään säästellyt, milloin
-on henkensä taistotuskissa pitänyt velvollisuutenaan purkaa
-personallisia tunnustuksiaan kanssaihmisilleen -- usein ehkä
-tarpeettomallakin avosuisuudella.
-
-Elämäkerrallisina piirteinä mainittakoon, että Johan August
-Strindberg syntyi 22 p. tammikuuta 1849 Tukholmassa. Vastarinnan
-ja uskonnollisen epäilyksen henki heräsi hänessä jo kouluaikana,
-yliopiston ahtaassa ilmassa ei hän viihtynyt -- v. 1867 tuli
-ylioppilaaksi --, Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa
-työskenteli hän vuosina 1874-82, opiskellen m.m. kiinankieltä.
-Kulturihistoriallisten tutkimustensa tuloksina julkasi hän useita
-teoksia "Ruotsin kansasta pyhänä ja arkena, sodassa ja rauhan
-aikana". Rohkealla draamalla "Olavi-Mestari" (Mäster Olof), jossa
-hän kuvasi Ruotsin uskonpuhdistuksenajan kaavussa uudistusmiesten
-tinkimistä ihanteista ja periaatteista, yritti hän v. 1872
-kirjallista menestystä, mutta teatteriin ei sitä huolittu, -- nyt
-sitä kyllä näytellään. Sen sijaan tuli "Punanen huone" (Röda rummet)
-v. 1879 heti kuuluisaksi sen raatelevan pilkan vuoksi, jolla siinä
-käytiin epäkohtiin ja ennakkoluuloihin käsiksi. Samaa lajia oli "Uusi
-valtakunta" (Det nya riket) v. 1882. Näiden teosten vaikutuksesta
-elpyi Ruotsin kirjallinen arvostelu ja heräsi moni nuori kirjallinen
-kyky tietoisuuteen ja työhön. Historiallisissa novelleissa kuvastui
-kaunis luottamus naiseen ja rakkauteen, mutta v. 1884 ilmestynyt
-teos "Giftas" (suomeksi: Avioelämää) sattui hirmuisena iskuna
-koko naismailmaan, nostaen vastalausemyrskyn, saipa Strindberg
-oikeudenkäynninkin niskaansa.
-
-V. 1885 tulivat sitten nämät _Unelmat_, utopiat painosta kertoen
-rauhottuneen hengen tyyneestä tasapainosta, joka valoi harvinaisen
-sydämellisyyden verrattoman runollisille kuvauksille mailman
-ihanimmilta seuduilta, Lac Lemanin (Geneve-järven) rantamilta,
-sieltä, missä niin moni harhaileva henki on levon löytänyt.
-
-Mutta August Strindberg ei ollut onnen lapseksi syntynyt, palava
-tulisielu veti myrskyihin. Raikkaiden saaristokuvausten -- m.m.
-"Hemsöläiset" -- jälkeen tulee kolmiosainen teos "Palvelijanaisen
-poika" (Tjänstekvinnans son) v. 1886-87 ja v. 1889 jyrähtää
-"Isä"-draamassa miehen karkea kirous naissukua vastaan, samaan
-aikaan kuin kirjailija "Tschandalassa" lähtee puolustelemaan Intian
-kastilaitosta ja "hengen aatelin" ylimysoikeutta.
-
-1890-luvun alkuvaiheet kuluivat kemiallisiin tutkimuksiin ja
-alkemistisiin kullantekokokeisiin, Strindbergin taistellessa
-hirmuista hengen taistelua. Saksassa v. 1893 julaistu "Hullun
-tunnustus" on S:n ensi avioliittoa kuvaava itsepuolustelu. Sitten
-seurasi v. 1897 "Inferno" (Manala), kristillishenkisiä "Legendoja"
-v. 1898. "Damaskon tiellä" (Till Damaskus) jo myrskyt laantuvat ja
-kootuin voimin käy kirjailija draamoissa läpi Ruotsin historian,
-pudistelee hiastaan novelleja ja runoja, julkaisee historialliset
-pikkukuvaukset (Historiska miniatyrer), jossa esittää koko
-mailman historian korkeimpain voimien suojeluksessa, päätyäkseen
-lopulta, kuten on mainittu, teosofisten mietiskelyjen ja taikojen
-sekasokkeloihin.
-
-Onpa aika suomalaisenkin lukijakunnan tutustua tähän välittömästi
-luovaan henkeen, joka suuren ajatusvoimansa, intohimoisen
-tunne-elämänsä ja näitä esittävien suorasukaisten ja taidokkaitten,
-kenenkään tuomioista välittämättömien kuvaustensa kautta on raivannut
-tiensä mailman merkitsevimpäin kirjailijain joukkoon, piirtäen syvän
-jäljen aikamme henkiseen elämään. Hänellä on useita ystäviä tällä
-puolen Pohjanlahden. Ja enemmän hän saavuttaa tunnetuksi tullessaan.
-
-8.10.1907. _Y.S._
-
-
-
-
-TEKIJÄN ESIPUHE.
-
-
-Tämä kirja on hyökkäys liikasivistystä eli rappeutumista vastaan.
-
-Kehitysteorian kannattajat ovat luonnollisen valinnan ja perittyjen
-tarkotuksenmukaisuuksien kautta kulkevassa kehityksessä vain nähneet
-edistyksen parempaa kohti. Mutta kehitys ei aina käy parempaan päin.
-Sillä sairaus kehittyy kohti käännekohtaansa ja kuolemaa, sairaloinen
-taipumus kehittyy taudiksi. Niin voi myös huonontuminen tulla
-perinnölliseksi ja epätarkotuksenmukaisuudetkin kehittyä ja mennä
-perinnöksi.
-
-Luonto astuu itsekin joskus taka-askeleita korjatakseen erehdyksiä.
-Haeckel pitää simpukkaa takasinpäin kehittyneenä etanana, joka on
-menettänyt päänsä. Nyt on simpukka paremmin kahden kuorensa suojaama
-olemistaistelussa kuin näkinkenkä yhden kuorensa turvissa. Mutta
-näkinkenkää pidetään kuitenkin kehittyneempänä, korkeampana muotona!
-Mitä tarkotetaan korkeammalla ja kehittyneemmällä?
-
-Tarkotettanee paremmin olemassa oloon varustettua. Kun nyt olemme
-poistaneet personallisen hallitsevan tahdon luonnosta, voimme
-myös pyyhkästä koko kehityksen mikäli sitä pidetään samana kuin
-edistys. Olemisen tarkotus on oleminen ja edelleen eläminen. Siinä
-tapauksessa on osteri korkealla kannalla, sillä kun on yksilölliset
-puolustuskeinonsa ilmanalaa ja kilpailijoita vastaan paremmat kuin
-ihmisellä ja sen ei kaksisukuinen kun on, tarvitse panna henkeään
-alttiiksi taisteluun naaraasta.
-
-Minä en voi myöskään pitää kivihiilikasvillisuuden ihania
-salasiittiöitä alemmalla asteella olevina kuin meidän hennot
-kaksisirkkaisemme ovat. Miksi ovat kaksisirkkaiset yksisirkkaisia ja
-salasiittiöitä ylemmät?
-
-Salasiittiöt suojelevat paremmin suvun jatkamiselimiänsä kuin
-kaksisirkkaiset, jotka pitävät niitä näytteillä.
-
-Eikö kaksineuvoisen itsesiitos ole tarkotuksenmukaisempi
-kuin erineuvoisen. Eikö kaksikotisten siitos ole suorastaan
-tarkotuksenvastainen? Jättää sattumalle, hyönteisille tai tuulelle,
-suvun elossa pysyminen huolehdittavaksi!
-
-Eikö mastodontti ollut paremmin varustettu kuin elefantti? Ja eikö
-meidän karhumme ole huonontunut luolakarhu? Eikö plesiosauruksen
-tarkotuksenmukaisuus ollut erittäin korkealle kehittynyt?
-
-Tuntuuhan siltä kuin olisi koko elimellinen luonto taantunut. Kenties
-ovatkin epätarkotuksenmukaiset ominaisuudet menneet perinnöksi
-enemmän kuin Darwin luulee.
-
-Ja ihminen, joka kuolee viluun, jos ei saa luottoa räätäliltä,
-on varmastikin huonontunut siitä saakka kuin repi karvat
-turkistaan, ja oli varmastikin tarkotuksenmukaisempaa juoksennella
-metsissä ja kedoilla joilla ei ollut omistajaa ja päästä käsiksi
-olemisvälineihin, olkoonpa vaikka taistelullakin, kuin kuten nyt
-käyttää petollisuuttaan toisen orjana tai hakea takauksia lainaan.
-
-Mutta ovathan ihmisellä tiede, taide ja keksinnöt.
-
-Kyllä, mutta häneltä puuttuu ensi ehto: olemisvälineet.
-
-Suurimmat keksinnöt tarkottavat vain vastineiden hankkimista
-menetettyjen kykyjen sijalle.
-
-Kansantalouden on keksittävä keinoja olemattomien tuotteiden vaihtoon
-ja siirtoon oikeaan aikaan oikeille paikoille.
-
-Filosofian on tutkittava olemattoman jumalan olemassaoloa.
-
-Astronomian on etsittävä tähtiä, jotka eivät kuulu meille.
-
-Oli parempi pitää hyvä näkönsä kuin keksiä linssien hionta.
-
-Kun ihminen lähti kiertoteille hakemaan epätarkotuksenmukaista,
-vieraantui hän luonnosta. Tarkotan siis luontoon palaamisella
-palaamista tarkotuksenmukaisuuteen.
-
-Yhteiskunta on elimellinen tuote, sanotaan, ja kaikki mikä on
-olemassa on luontoa.
-
-Kolerabasilli on myös elimellinen tuote, mutta ei silti
-tarkotuksenmukainen meille. Yhteiskunta on meille tarkotustaan
-täyttämätön tuote.
-
-Kaikki mikä on, on luontoa. Niinpä kyllä, mutta löytyy tervettä
-luontoa ja epätervettä. Löytyy luonnossa häiriöitä, jotka me
-olemme muuttaneet pysyviksi. Viljelty viiniköynnös on elimellinen
-tuote, joka liian ravinnon takia antaa meille viiniä, se on siis
-tarkotuksenmukainen meille mutta epätarkotuksenmukainen lajilleen,
-sillä se on viljelyksen, sen luontoa vastaan tehdyn väkivallan kautta
-huonontunut, ja siksi on sen kimppuun vanhoissa viinimaissa hyökännyt
-hävittävä hyönteinen.
-
-Me olemme kulturin, kasvatuksen yhteiskunnallisten ennakkoluulojen
-oppimisen, kautta tulleet tarkotuksenmukaisiksi yhteiskunnalle,
-mutta voimme tuskin olla tarkotuksenmukaisia itsellemme. Me
-olemme menettäneet terveytemme, koko joukon hienoja sielullisia
-ominaisuuksia, ja koko nykyinen hävittävä työ, joka ilmenee
-taisteluna yhteiskuntaa vastaan, on vain luonnollinen palajaminen
-siihen tilaan, jolloin olimme paremmin varustautuneet olemassa oloa
-varten.
-
-Tämä palajaminen ei ole "taantumusta", eikä meidän tarvitse silti
-tulla onnettomiksi, yhtä vähän kuin simpukka on etanaa onnettomampi.
-
-Mitä on yhteiskunta? Riistämistä. Yläluokassa, riistäjissä, ja
-alaluokassa, riistetyissä, on yhteiskunnan salaisuus.
-
-Siinä on myös huonontumisen lähde. Nauttivat heikontuvat liian
-vähästä työstä ja elättävät liian paljosta.
-
-Alaluokka on tähän saakka halkonut päätään turhaan yrittäessään
-kohota yläluokaksi. Nyt tahtoo se sen sijaan poistaa kuluttavan
-yläluokan ja nyt on se oikealla tiellä.
-
-Mutta ne, jotka luulevat liikasivistyksen elävän edelleen alaluokan
-vapauduttua, ovat laskeneet väärin. Vain orjilla on voitu teettää
-sellaisia hullutuksia kuin pyramiidit. Niin hyödytöntä laitosta kuin
-Pietarinkirkko ei tehdä toistamiseen, eikä millään Rafaelilla ole
-aikaa muodostua, kun kaikkien on suorastaan hankittava elintarpeita
-eikä ketään palvella. Ei näet ole tarkotus vapauttaa vain
-teollisuustyöväkeä vaan myös palvelijat, torpparit ja muonamiehet.
-
-Onko käyvä ikäväksi mailman elanto silloin? Ei suinkaan. Ne joista
-siltä tuntuu, eivät koskaan näe sitä mailmaa. Ja ainoa puhdas
-ilo elämässä, joka on voimakkaassa ruumiissa ja elintarpeiden
-riittäväisyyden varmuudessa, on korvaava kaikki houreet tuosta muka
-"korkeammasta."
-
-Tämä palautuminen se nyt tekee työtään ihmiskunnassa, ja se etenee
-myrskynaskelin.
-
-Uusi yhteiskunta, joka ei enää ota laskuihinsa harhakuvia eikä
-ihanteita, rakentaa ainoalle tosiasiallisuudelle, jolle rakentaa voi,
-itsekkyydelle. Itsekkyys on ruma nimi ihmisen ihanimmalle lahjalle:
-itsesäilytysvietille. Tähän saakka eivät ihmiset ole ymmärtäneet omaa
-etuaan ja osaksi on heitä johtanut harhaan yläluokan peruslause: tee
-työtä lähimmäisesi hyväksi. Yhdistämällä kaikkien yksityiset edut
-yhteistoimintaan pidetään yksityiseduista parempaa huolta kuin ennen
-ja samalla kaikkien edusta.
-
-Tämä on sosialismia. Kun sanoo vastustavansa sosialismia, sanoo yhtä
-suuren tyhmyyden kuin tahtoisi sanoa vastustavansa politiikkaa. Se on
-ihan yksinkertaisesti tyhjää.
-
-En siis hyökkää sivistyksen kimppuun vaan liikasivistyksen. Me olemme
-tulleet liian hienoiksi, siksi on raakuus terveen palautumisen
-merkki. Valehteleminen on hienoa ja raakuutta on ajatuksensa
-sanominen. Opetelkaamme enemmän raakuutta.
-
-Valkea käsi ei enää kykene tuottamaan elintarpeita, mutta se on hyvin
-hieno, huonontunut käpälä. Siksipä se paljoa useammin kuin kova koura
-pitelee vekselinväärentäjän kynää.
-
-Tämä kirja käsittelee työtä yhteiskunnan parantamiseksi ja jo
-suoritettuja kokeita, joiden tulos on onnistunut. Ne ovat nähtävissä
-ulkomailla, sillä Ruotsissa käy kehitys etanan askelin osteria kohti.
-Ja kuitenkin ajattelee joku viisas, että kuljetaan aivan liian
-nopeasti.
-
-
-
-
-OMANTUNNONVAIVOJA
-
-
-Oli kulunut neljätoista päivää Sedanin taistelusta, syyskuu oli
-puolessa v. 1870. Preussin geologisen toimiston kopisti, tilapäisesti
-reservin luutnantti herra von Bleichroden, istui paitahiasillaan
-kirjotuspöydän ääressä Café du Cerclessä, Marlotten pienen kylän
-parhaassa ravintolassa. Korkeakauluksisen virkatakin oli hän
-heittänyt tuolin selustalle, ja se roikkui siinä rentona kuin ruumis,
-päistikkaa menemässä tyhjät hiat ikäänkuin hapuillen tuolin jalkoja.
-Selkämyksessä näkyi miekan kantimen jälki ja liepeen oli huotra
-kiillottanut. Selkä oli kuin tomuinen maantie: -- herra luutnantti
--- geologi voikin illoin tutkia maaperän kerrostumia kuluneitten
-housujensa suista, ja kun lähetti tuli sisään likasin jaloin, näki
-hän jälistä, oliko tämä kulkenut eoceni- tai pliocenimuodostumissa.
-
-Hän oli todellakin enemmän geologi kuin sotilas, mutta nyt oli
-hän kirjeenkirjottaja. Hän oli lykännyt silmälasit otsalle ja
-katseli, antaen kynän levätä, ulos akkunasta. Puutarha oli
-syysloistossa, omena- ja päärynäpuut taipuivat alas hedelmäin
-painosta. Appelsiinipunaset kurpitsat lojuivat auringossa takkuisten
-kruunuarsokoiden rinnalla; tulipunaset tomaatit kiipeilivät
-keppejä pitkin pumpulivalkeiden kukkakaalien viereltä; lautasen
-suuruiset auringonkukat katsoivat länttä kohti, jonne päivä laski;
-pikkumetsiköitä muodostivat Yrjönkukat, niitä oli liinavalkeita;
-veriruskeita, likasenpunasia kuin veres liha, lohenvärisiä, tulikiven
-karvasia, täpläisiä; -- suuri värikonsertti! Ja hiekotettua käytävää
-vartioi kaksi jättiläislevkoijaa, joitten takaa näkyivät viinikentät
-ruskeanvihreinä, jossa punertavat rypäleet roikkuivat puoliksi
-lehvien peitossa. Ja niiden takana: viljavainioiden valkeneva
-leikkaamaton olki, ylitäydet tähkät riippuen suruisina, kaunat
-ulosharrottaen, ja joka tuulenhenkäyksellä maksoivat ne velkansa
-maalle, nesteitten pullistamina kuin äidin rinnat, kun hän ei saa
-imettää lastaan. Ja kauimpana taustalla Fontainebleaun metsän tummat
-tammien latvat ja pyökkikaaret, joitten reunusten hienojen pitsien
-läpi ilta-auringon säteet kultalankoja heittelivät. Vielä pistäytyivät
-jotkut mehiläiset puiston hunajakätköillä; kerttu helähytti muutamia
-yksinkertaisia viserryksiä omenapuissa; mutta levkoijista tulvi
-voimakasta tuoksua, kuin kaupungissa hajuvesikaupan avatusta ovesta.
-
-Luutnantti istui, kynä lepoasennossa, ja katsoi maisemaa. Kuinka
-kaunis maa, ajatteli hän, ja hänen ajatuksensa siirtyi kotiseudun
-hietamerille, joilta siellä täällä joku surkea mänty ojenteli
-kämpyräisiä käsivarsi aan pilviä kohti kuin armoa anoen, etteivät
-hietaan hukkuisi.
-
-Mutta akkunapielten kehystämän ihanan taulun varjosti säännöllisesti
-kuin heiluri vartiomiehen kivääri, jonka välkkyvä pistin halkasi
-maalauksen ja käännähti päärynäpuun alla. Luutnantti ajatteli
-hetkisen pyytää tämän astumaan toista polkua, muttei uskaltanut. Ja
-niin käänti hän katseensa vasemmalle päin, pihalle. Siellä seisoi
-keittiörakennus, jonka keltaseksi rapatussa seinässä ei ollut
-akkunoita, ja sitä vasten oli äreä viiniköynnös, kuin luuranko
-museossa, ilman lehtiä ja rypäleitä; se oli kuollut ja seisoi kuin
-ristiinnaulittuna mädännyttä kannatintaan vasten, ojennellen pitkiä
-sitkeitä käsivarsiaan, kuin tahtoisi se kaapata vartiomiehen pitkään
-syleilyyn.
-
-Luutnantti katsoi pöytäänsä. Siinä oli alettu kirje hänen nuorelle
-vaimolleen, joka vasta oli tullut hänen omakseen neljä kuukautta
-sitten, kaksi kuukautta ennen kuin sota alkoi. Kenttäkiikarin
-ja Ranskan kenraaliesikunnan kartan vieressä oli Hartmannin
-Tiedottomuuden filosofia ja Schopenhauerin Parerga ja Paralipomena.
-Äkkiä nousi hän ja astui muutamia askeleita huoneessa. Se oli
-paenneen taitelijaseurueen seurustelu- ja ruokasali. Seiniin oli
-maalattu muistoja aurinkoisista hetkistä kauniissa, vierasvaraisessa
-maassa, joka muukalaisille niin anteliaasti avasi taidekoulunsa ja
-näyttelynsä. Siinä oli kuvattuna tanssivia espanjattaria, roomalaisia
-munkkeja, Normandien ja Bretagnen rannikkoseutuja, hollantilaisia
-tuulimyllyjä, norjalaisia kalastuspaikkoja ja Sveitsin alppeja.
-Nurkkaan oli kyyristynyt maalausalusta piiloutuen uhkaavia pistimiä.
-Maalarin sekotuslevy riippui vasta puoliksi kuivunein värein maksan
-näkösenä. Espanjalaisia punasia miliisilakkeja, maalarien virkalakki,
-riippui vaatenauloissa päivän ja sateen vaalentamina ja hien jäljet
-näkyen.
-
-Luutnantista tuntui nololle, kuin olisi tunkeutunut toisen asuntoon
-ja odottaisi isännän yllättävän. Hän istahti taas kirjottamaan. Ensi
-sivut olivat täynnä surun ja kaipauksen ilmauksia ja huoliakin,
-kun äskettäin oli saanut tietoja, jotka vahvistivat hänen iloset
-toiveensa isäksi tulemisesta. Hän kasti nyt kynänsä enemmän
-puhellakseen jollekin kuin ilmottaakseen ja kyselläkseen. Ja sitten
-kirjotti hän:
-
-"Kuten esim. kun marssittuani sadan mieheni kanssa ilman ruokaa ja
-vettä tulimme metsään, jossa tapasimme jätetyn ruokavaunun. Tiedätkö,
-mitä tapahtui. Nälkiintyneinä, niin että silmät pullistuivat
-päästä kuin vuorikristallit graniitista, hajousi joukko susina
-heittäytyen ruoan kimppuun, ja kun sitä tuskin oli riittävästi 30
-miehelle, syntyi käsikähmä. Komennuksiani ei kukaan kuunnellut,
-ja kun kersantti sapelilla ryhtyi asiaan, lyötiin hänet maahan
-pyssynperillä! Kuusitoista miestä jäi paikalle haavottuneina ja
-puolikuolleina. Ne jotka ruokaan pääsivät käsiksi, söivät niin
-hillittömästi, että sairaina tuupertuivat maahan, johon heti
-nukkuivat. Siinä maanmiehet maanmiehiä vastaan, pedot ruoasta
-taistelivat!
-
-"Tahi kun me eräänä päivänä saimme määräyksen äkkiä luoda
-kenttävalleja! Eikä ollut muuta ainesta näillä puuttomilla mailla
-kuin viiniköynnöksiä ja niiden tukipuita. Järkyttävää oli nähdä
-kuinka viinikentät tunnissa olivat tuhotut, kuinka seipäät lehvin,
-tertuin temmattiin ylös maasta ja sidottiin kimpuiksi, jotka
-olivat märkiä puserrettujen, puolikypsien rypäleitten mehusta.
-Vakuutettiin, että köynnökset olivat neljäkymmentä vuotta vanhoja.
-Niin monen vuoden työn me siis tunnissa turmelimme, saadaksemme itse
-piilossa ampua niiden viljelijöitä! Tahi kun me retkeilimme läpi
-leikkaamattoman vehnäpellon, jossa jyvät rapisivat jalkoja vasten
-kuin hanki, ja olki painui mätänemään ensi sadekuurolla? Luuletko,
-rakas vaimoni, että voin nukkua tyynesti sellaisten urotekojen
-jälkeen? Ja kuitenkin, mitä olen tehnyt muuta kuin velvollisuuteni?
-Ja uskalletaan väittää, että tunne täytettyään velvollisuutensa, on
-paras päänalus!
-
-"Mutta pahempaa on edessä! Olet kai kuullut, että Ranskan asukkaat
-armeijaa kartuttaakseen ovat miehissä nousseet ja asettaneet
-vapaajoukkoja, jotka franc-tireurien nimellä koettavat suojella
-talojaan ja viljelyksiään! Preussin hallitus ei ole tahtonut
-tunnustaa näitä sotilaiksi, vaan on uhattu ampua heidät vakoojina
-tai pettureina, jos joutuvat kiini! Ja perusteeksi mainitaan, että
-valtiot käyvät sotaa eikä yksilöt! -- Mutta eivätkö sotilaat ole
-yksilöitä? Ja eivätkö franc-tireurit ole sotilaita? Heillä on harmaa
-puku niinkuin jääkäri rykmenteillä, ja vormuhan sotilaan tekee!
-Mutta heitä ei ole viety rekistereihin, väitetään! Totta, heitä ei
-ole rekisteröity, koska hallituksella ei ollut aikaa tehdä sitä,
-eikä liikeyhteyttäkään ole voitu ylläpitää! Minulla on juuri kolme
-sellaista vankina viereisessä biljardihuoneessa ja odotan joka hetki
-pääkortteerista määräystä, joka ratkasee heidän kohtalonsa."
-
-Tässä keskeytti hän kirjottamisen ja soitti lähettiä. Tämä astui
-sisään.
-
--- Miten voivat vangit? -- kysyi herra von Bleichroden.
-
--- Hyvin, herra luutnantti, he pelaavat biljardia ja ovat reippaita!
-
--- Anna heille muutamia pulloja valkeaa viiniä, heikompaa lajia!...
-Ei mitään ole tapahtunut?
-
-Ei mitään! Ymmärrän herra luutnantti!
-
-Herra Bleichroden jatkoi kirjottamistaan.
-
-"Omituista kansaa nämät ranskalaiset! Nuo kolme partiomiestä
-jotka kenties (toivon vielä parasta!) kenties tuomitaan kuolemaan
-muutaman päivän kuluessa, pelaavat juuri biljardia viereisessä
-huoneessa, ja minä kuulen keppien ja pallojen kolinan! Kuinka hauskaa
-mailmanhalveksumista! Mutta komeata on niin voida lähteä täältä! Tai
-todistaa se, että elämä on sangen vähän arvoinen, kun siitä voi niin
-erota. Niin, tarkotan, kun ei ole sellaisia rakkaita siteitä, kuin
-minulla, jotka sitovat ihmisen olemassa oloon. Et kai ymmärrä minua
-väärin ja usko, että luulen olevani sidottu... Ah, en tiedä, mitä
-kirjotan, sillä en ole nukkunut moneen yöhön ja pääni on niin..."
-
-Ovelle kolkutettiin. Luutnantti lausui: sisään! ja kylän pastori
-astui huoneeseen. Hän oli viidenkymmenen ikäinen mies, jolla oli
-ystävällinen ja suruinen, mutta hyvin päättävä ulkomuoto.
-
--- Herra luutnantti -- alkoi hän, -- pyydän teiltä lupaa saada
-puhutella vankeja.
-
-Luutnantti nousi ja puki ylleen sotilastakkinsa sekä osotti
-pastorille paikan sohvalla. Mutta kun hän oli saanut kireän takin
-napitetuksi ja tunsi kankean kauluksen kuristavan kurkkuaan kuin
-pihdit, oli kuin olisivat jalommat elimet puristetut kokoon, ja
-kuin olisi veri pysähtynyt salaisille teilleen sydämeen. Mutta käsi
-Schopenhauerilla, kirjotuspöytään nojaten sanoi hän:
-
--- Olen käytettävänänne herra pastori, mutta luulen etteivät vangit
-juuri tule osottamaan teille paljon huomiota, sillä he ovat juuri
-pelaamisen touhussa!
-
--- Luulenpa, herra luutnantti, -- vastasi pastori, -- tuntevani
-kansani paremmin kuin te! Kysymys: Aiotteko ampua nuo pojat?
-
--- Tietysti! -- vastasi herra von Bleichroden osaansa perehtyneenä.
-Valtiot käyvät sotaa, herra pastori, eivät yksilöt.
-
--- Anteeksi, herra luutnantti, ettekö te ja sotilaanne ole yksilöitä?
-
--- Anteeksi, herra pastori, emme tällä hetkellä. Hän pani kirjeen
-imupaperin alle ja jatkoi:
-
--- Minä olen tällä hetkellä vain Saksan liittovaltion edustaja.
-
--- Totta kyllä, herra luutnantti, teidän rakastettava keisarinnanne,
-jota Jumala ijäti siunatkoon, oli myös Saksan liittovaltion edustaja,
-antaessaan julistuksen Saksan naisille avustaa sairaita, ja tiedän
-tuhansien ranskalaisten yksilöjen siunaavaan häntä Ranskan kansan
-kirotessa teidän kansaanne! Herra luutnantti, Jeesuksen Vapahtajan
-nimessä (pastori nousi, tarttui vihollisen käsiin ja jatkoi itku
-kurkussa), ettekö voi vedota häneen...
-
-Luutnantti oli menettää tajunsa, mutta hän ponnisti voimansa ja sanoi:
-
--- Meillä eivät naiset vielä ole päässeet politiikkaan käsiksi!
-
--- Se on vahinko -- vastasi pappi ja ojensi vartensa.
-
-Luutnantti oli kuuntelevinaan jotain ulkoa, niin ettei hän huomannut
-papin sanoja. Hän tuli levottomaksi, ja hänen kasvonsa olivat ihan
-kalpeat, sillä jäykkä kaulus ei voinut pitää verta kauan ylhäällä.
-
--- Olkaa hyvä ja istukaa herra pastori, -- sanoi hän ylimalkaisesti.
--- Jos haluatte puhutella vankeja, saatte vapaasti tehdä sen;
-mutta istukaa hetkinen! (Hän kuunteli taas, ja nyt kuului selvästi
-laukkaavan hevosen kavioiden töminää.)
-
--- Ei älkää menkö, herra pastori, -- sanoi hän henki kurkussa. Pappi
-jäi. Luutnantti ojentautui akkunasta niin kauas kuin voi. Kavioiden
-kapse kuului yhä lähempää, hiljeni ja lakkasi.
-
-Sapelien ja kannusten kalinaa, askeleita ja herra von Bleichrodenilla
-oli kirje kädessään. Hän tempasi sen auki ja luki:
-
--- Mitä on kello? -- kysyi hän itseltään. -- Kuusi! Siis, kahden
-tunnin kuluessa, herra pastori, ammutaan vangit, ilman tuomiota.
-
--- Mahdotonta, herra luutnantti, ei ihmisiä niin lähetetä ijäisyyteen!
-
--- Ijäisyyteen tai ei, käsky kuuluu, että se on tehtävä ennen
-iltahuutoa, jollen itse tahdo pitää itseäni partiomiesten toverina.
-Ja tässä on ankara moite, kun en vielä ole noudattanut elok. 31 p:nä
-annettua ohjetta. Herra pastori, menkää sisään ja puhutelkaa heitä,
-ja säästäkää minulta se ikävyys...
-
--- Pidätte ikävänä lausua oikeata tuomiota!
-
--- Olenhan toki ihminen, pastori! Uskotteko, että olen ihminen?
-
-Hän repäsi takin auki saadakseen ilmaa, ja alkoi vaeltaa lattialla.
-
--- Miksi emme aina ole ihmisiä? Miksi täytyy meidän olla
-kaksoisihmisiä! Oi! oi! herra pastori, puhutelkaa heitä! Ovatko he
-naineita miehiä? Onko heillä vaimo ja lapsia? Kenties vanhempia!
-
--- He ovat naimattomia kaikki, -- vastasi pastori. Mutta tämän yön te
-ainakin voitte lahjottaa heille!
-
--- Mahdotonta! Käsky kuuluu: ennen iltahuutoa, ja päivän koittaessa
-lähdemme! Menkää!
-
--- Minä menen! Mutta muistakaa, herra luutnantti, ettette mene ulos
-paitahiasillanne, sillä voisittehan joutua saman kohtalon esineeksi,
-sillä takkihan sotilaan tekee!
-
-Ja pappi meni.
-
-Herra von Bleichroden kirjotti kirjeen viimeiset rivit hyvin
-kiihottuneessa tilassa. Sitten lukitsi hän sen sinetillä ja soitti
-lähettiä.
-
--- Toimita tämä kirje menemään, -- sanoi hän tälle, -- ja lähetä
-kersantti sisään.
-
-Kersantti tuli.
-
--- Kolme kertaa kolme on kaksikymmentä yhdeksän, ei kolme kertaa
-seitsemän on... kersantti ottaa kolme kertaa... ottaa kaksikymmentä
-seitsemän miestä ja toimittaa pois vangit tunnin kuluessa. Tässä on
-käsky!
-
--- Ampua? -- kysyi kersantti viivytellen.
-
--- Niin! Valitkaa huonoimmat miehet, semmoisia, jotka ovat olleet
-tulessa ennen. Ymmärrätte. Esim. n:o 86 Besel, n:o 11 Luoti ja
-semmoisia! Määrätkää sitäpaitsi minulle kuusitoista miestä, heti.
-Parhaat! Tiedustelemme Fontainebleaussa, ja kun tulemme takasin,
-täytyy sen olla ohi. Ymmärrättekö?
-
--- Kuusitoista miestä luutnantille. Kaksikymmentä seitsemän
-vangeille. Jumala varjelkoon, herra luutnantti!
-
-Ja hän meni.
-
-Luutnantti napitti tarkasti takkinsa, ripusti sapelin vyölleen
-pisti revolverin taskuunsa. Sitten sytytti hän sikarin, mutta ei
-voinut polttaa, sillä ilmaa puuttui keuhkoista. Hän pyyhkäsi tomun
-pöydältään. Hän otti esille nenäliinan ja pyyhki paperisakset,
-lakkatangon ja tulitikkulaatikon. Hän asetti viivottimen ja
-kynänvarren yhdensuuntaisesti, kohtisuoraan imupaperia vasten. Sitten
-järjesti hän huonekalut. Kun se oli tehty, kampasi hän tukkansa. Hän
-otti esille värisekotuslaudan, koetteli päähänsä punasia lakkeja ja
-kokeili voisiko maalausalusta pysyä pystyssä kahdella jalalla.
-
-Kun kivärien kolinaa kuului pihalta, ei ollut huoneessa ainoatakaan
-esinettä, jota hän ei olisi hypiskellyt. Hän meni ulos. Komensi
-ympäri ja mars, pois kylästä. Oli kuin olisi hän paennut
-vihollisylivoimaa, ja joukon oli vaikeata seurata häntä. Kun hän
-tuli niitylle, käski hän miesten kulkea peräkkäin, ettei ruohoa
-tallattaisi. Hän ei käännähtänytkään taakseen, mutta lähinnä kulkeva
-voi nähdä, kuinka takki hänen hartioillaan tuon tuostakin vetäytyi
-kokoon kuin iskua takaapäin odottaissa. Metsän rinnassa pysähdyttiin.
-Hän käski miehistön olla hiljaa ja levätä, itse meni hän metsään.
-
-Kun hän oli päässyt yksinäisyyteen ja tarkoin katsonut, ettei kukaan
-voinut häntä nähdä, veti hän syvään henkeään ja kääntyi tummiin
-viidakoihin. Pikkumetsä oli jo varjossa, mutta tammien ja pyökkien
-latvoihin loisti vielä aurinko. Hänestä tuntui kuin loikoisi hän
-pimeässä merenpohjalla ja näkisi vihreän veden läpi päivänvalon,
-johon ei enää koskaan pääsisi. Suuri, ihana metsä, joka ennen oli
-parantanut hänen sairaan henkensä, oli nyt niin epäsointuinen,
-niin kylmä! Elämä oli hänen edessään niin sydämmettömänä, niin
-täynnä vastakohtia ja hänestä näytti itse luonto onnettomalta
-itsetiedottomassa, sidotussa unielämässään. Täällä taisteltiin
-myös kauheaa olemassaolon taistelua, veretöntä kyllä, mutta yhtä
-julmaa kuin tietoisessa mailmassakin. Hän näki kuinka pienet tammet
-olivat pöyhisteleineet pensaiksi tappaakseen pyökin hennot taimet,
-jotka ainaisesti taimina pysyivät, ja tuhannesta pyökistä voi vain
-yksi nousta valoon, jättiläiseksi, joka vuorostaan varasti elämää
-toisilta. Ja tammi, joka häikäilemättä levitteli kämpyräisiä,
-raakoja käsivarsiaan, ikäänkuin tahtoisi pitää koko auringon
-itsellään, se oli keksinyt maanalaisen taistelun. Se lähetti pitkät
-juurensa kaikille tahoille, kaivoi miinat maahan, imi toisten
-pienimmätkin ravintohiukkaset, ja jos ei voinut varjostaa kuoliaaksi
-vastustajiaan, tappoi ne nälkään. Tammi oli jo murhannut kuusimetsän,
-mutta pyökki tuli kostajaksi, hitaasti mutta varmasti, sillä sen
-kirpeät nesteet tappavat kaikki, joitten kimppuun se pääsee. Se oli
-keksinyt myrkytyskeinon; ja se oli vastustamaton, sillä ei yksikään
-kasvi voinut kestää sen varjossa, vaan oli maa musta kuin hauta sen
-ympärillä, ja siksi oli tulevaisuus sen.
-
-Hän kulki, ja kulki edelleen. Hän iski sapelilla ympäriinsä
-ajattelematta kuinka monta tammitoivetta hän muserti, kuinka monta
-hän muutti latvattomaksi vaivaseksi. Hän tuskin ajatteli mitään enää,
-sillä hänen sielunsa ilmaukset olivat kuin huhmareessa ruhjotut.
-Ajatukset pyrkivät kristalloitumaan, mutta hajautuivat ja haihtuivat,
-muistot, toiveet, katkeruudet, hennot tunteet ja suuri viha kaikkea
-kieroa vastaan, joka selvittämättömän luonnonvoiman kautta oli
-päässyt mailmaa hallitsemaan, sulivat kokoon hänen aivoissaan, kuin
-olisi sisäinen tuli äkkiä kohottanut lämpömäärää ja pakottanut kaikki
-kiinteät osat juoksevaan muotoon.
-
-Hän värähti äkkiä ja pysähtyi kesken valtavaa iskua, sillä
-Marlottesta tuli ääni vyöryen yli kentän ja kertautuen susivuoren
-onkalossa. Rummun ääni! Ensin pitkä pärrytys trrrram! Ja -- sitten
-isku iskun jälkeen, painavia, kumeita yksi, kaksi, niinkuin
-ruumisarkun kantta naulataan eikä tahdottaisi häiritä surua. Trrram
--- trrram! -- Tram -- tram! Hän otti esiin kellon! Neljännestä vaille
-seitsemän! Siis neljännestunnin kuluessa! Hän tahtoi päästä näkemään
-sitä! Ei, mutta hänhän oli paennut! Ei mistään hinnasta hän tahtonut
-sitä nähdä! Ja niin nousi hän puuhun.
-
-Nyt näki hän kylän, niin valosana, ilosena pienine puutarhoineen, ja
-kirkon torni kohosi yli katonharjojen. Enempää ei hän nähnyt. Hän
-piti kelloa kädessään seuraten sekuntiosottajaa. Tik, tik, tik, tik!
-Se kiiti ympäriinsä pientä taulua, kiireesti, kiireesti! Mutta pitkä
-minutinosottaja nyykähti joka kerran, kun pieni oli pyörinyt ympäri,
-ja vakava tuntiosottaja oli alallaan, niin hänestä tuntui, mutta
-kulkihan sekin.
-
-Nyt oli kello viittä vaille. Hän tarttui hyvin tanakasti sileään
-mustaan pyökinoksaan; kello värisi kädessä, valtimot kolkuttivat
-korvien vierellä, ja hiusten juuret tulistuivat. -- Krats! kuului
-kuin lankun katketessa ja mustan liuskiokaton ja valkean omenapuun
-yli nousi sininen sauhu, kuin kevätpilvi, mutta pilven yläpuolelle
-nousi rengas, toinen, useampia ilmaan, kuin olisi ammuttu kyyhkysiä
-eikä vasten seinää.
-
-Kaikki eivät olleet niin huonoja kuin luulin, ajatteli hän itsekseen,
-astuessaan alas puusta, ikäänkuin tyynempänä, kun työ oli tehty. Ja
-nyt alkoi pieni kyläkello soida, sielurauhaa, rauhaa kuolleille;
-jotka olivat täyttäneet velvollisuutensa, mutta ei kaikille eläville,
-jotka olivat täyttäneet omansa.
-
-Aurinko oli laskenut, ja kuu, joka kelmeänä oli koko iltapäivän
-ylhäällä alkoi punertaa ja levittää valoaan kun luutnantti marssi
-joukkoineen Montcourtia kohti yhä pienen kellon vainoomana. Tultiin
-Nemouroin isolle viertotielle, joka poppeliriveineen tuntui olevan
-erittäin sovelias marsseille. Ja niin marssittiin kunnes pimeä
-laskeutui ja kuu loisti kirkkaasti. Viimeisessä rivissä alettiin
-jo kuiskailla ja salasesti neuvoteltiin, kehotettaisiko korpraalia
-antamaan luutnantille viittauksen, että seutu oli epävarma, ja että
-tuli kiirehtiä majapaikkaan, jos mieli päivän koittaessa lähteä
-liikkeelle, kun hra von Bleichroden äkkiä komensi seis.
-
-Oli pysähdytty mäelle, josta näkyi Marlotte. Luutnantti seisoi
-hiljaa, kuten lintukoira joka on tavannut poikueen. Nyt kävi rumpu
-taas, ja kello löi 9 Montcourtissa, ja sitten löi se Grézissä,
-Bouronissa ja Nemoursissa, ja kaikki pienet kellot alkoivat
-iltasoiton, toinen toistaan heleämpinä; mutta kaikkien läpi tunkeutui
-Marlotten pienen kellon ääni. Se huusi: aut--ta--kaa, aut--ta--kaa!
-eikä hra von Bleichroden voinut auttaa! Nyt tuli kumahdus maata
-pitkin, kuin maan alta: se oli iltalaukaus Chalonissa olevasta
-pääkortteerista. Ja keveiden iltasumujen läpi, jotka suurina
-akkunapumpuleina olivat asettuneet Loin-joen uomaan, tunkeutui kuin
-valo valaisten virtaa, niin että se näytti laavavyöryltä, joka kaukaa
-tulvaili tulivuoren lailla kohoavasta Fontainebleaun metsästä.
-
-Ilta oli tukahduttavan kuuma, mutta miehet olivat niin kalpeat
-että yököt liitelivät heidän ympärillään. Kaikki tiesivät, mitä
-luutnantti ajatteli, mutta he eivät olleet häntä koskaan nähneet niin
-merkillisenä, ja he pelkäsivät, ettei ollut oikein näitten turhien
-tiedustelujen laita suurella maantiellä. Lopuksi rohkasi korpraali
-mielensä ja raportin muodossa huomautti, että iltahuuto oli pidetty.
-Herra von Bleichroden otti nöyrästi vastaan ilmotuksen, niin kuin
-käskyn ja komensi kotiin.
-
-Kun he tuntia myöhemmin astuivat Marlotten ensi katua, huomasi
-korpraali, että luutnantin oikea sääri vetäytyi kokoon polvikoukusta
-kuin patin vaikutuksesta. Torilla hajotettiin joukko ilman
-iltahuutoa, ja luutnantti katosi.
-
-Hän ei tahtonut mennä huoneeseensa heti. Jokin veti häntä, hän ei
-tiennyt mihin! Hän juoksi ympäriinsä silmät selällään ja sieramet
-levällään kuin ajokoira. Hän tutki seinivieriä ja etsi hajua, jonka
-hyvin tunsi. Ei mitään näkynyt eikä kukaan tullut vastaan. Hän tahtoi
-nähdä missä "se" oli tapahtunut. Mutta hän pelkäsi sitä näkyä.
-Lopulta väsyi hän ja meni kotiin. Pihalla pysähtyi hän ja kulki
-keittiörakennuksen ympäri. Siellä tapasi hän kersantin ja pelästyi
-niin, että sai tarttua kiini seinään. Kersantti säikähti myös, mutta
-tointui ja alkoi:
-
--- Olen etsinyt herra luutnanttia antaakseni raportin.
-
--- Hyvä on! Kaikki hyvin! Menkää kotiin levolle! -- vastasi herra von
-Bleichroden, niinkuin pelkäisi saada kuulla yksityiskohtia.
-
--- Kaikki hyvin, herra luutnantti, mutta se oli...
-
--- Hyvä on! Menkää! menkää! --
-
-Ja hän puhui niin nopeasti ja niin yhtäpainoa, ettei kersantilla
-ollut mahdollista pistää sanaakaan lomaan, joka kerta kun hän aukasi
-suunsa, sai hän vastaansa sellaisen sanatulvan, että hän lopulta
-suuttui ja meni tiehensä.
-
-Silloin hengitti luutnantti taas ja hänellä oli sama tunne kuin
-pojalla, joka on päässyt selkäsaunasta.
-
-Nyt oli hän puutarhassa. Kuu paistoi kirkkaasti keltasta keittiön
-seinää vasten, ja viiniköynnös ojensi luurankokäsiään kuin pitkään
-haukotellen. Mutta mitä? Pari kolme tuntia sitten oli se kuollut,
-lehdetön, harmaa väänteleivä ranko, ja nyt riippuikin siinä mitä
-kauneimpia rypäleitä, ja olihan lehtiäkin! Hän meni lähemmäksi
-katsomaan, oliko se sama köynnös.
-
-Kun hän tuli seinän vierelle, astui hän johonkin tahmeaan ja tunsi
-nenässään teurastuskaupan ilkeää hajua. Ja nyt näki hän, että köynnös
-oli sama, aivan sama, mutta seinän rappaus oli rikki ja veressä. Siis
-tässä! Tässä "se" on tapahtunut!
-
-Hän meni heti pois. Kun hän tuli eteiseen, livetti jalka, sillä
-saappaiden pohjiin oli tarttunut jotain liukasta. Hän veti ne pois
-ja heitti pihalle. Sitten meni hän huoneeseensa, johon iltanen oli
-katettu. Hän oli hirmuisesti nälissään, mutta ei voinut syödä.
-Hän pysähtyi tuijottaen katettuun pöytään. Siihen oli kaikki niin
-sievästi asetettu: voipala oli niin hieno pikku retiiseineen,
-pöytäliina oli valkea ja hän näki, että sen merkkikirjaimet
-eivät olleet hänen vaimonsa; pyöreä kutunjuusto oli niin soma
-viinilehdillään, kuin olisi tässä vaikuttanut enemmän kuin
-pakkomajotuksen pelko; kaunis, valkea leipä, kuinka toisellainen kuin
-ruskea ruiskakku; punanen viini hiotussa pullossa, kaikki näytti
-ystävällisten käsien järjestämältä. Mutta hän häpesi tarttua ruokaan.
-Hän sieppasi äkkiä kellon ja soitti. Silmänräpäyksessä saapui emäntä
-ja pysähtyi ovelle sanaakaan sanomatta. Hän katsoi luutnanttia
-jalkoihin ja odotti käskyä. Luutnantti ei tiennyt mitä tahtoi, eikä
-muistanut miksi soitti. Mutta hänen täytyi puhua.
-
--- Oletteko vihoissanne minulle -- sai hän esiin.
-
--- En, herra, -- vastasi nöyrä vaimo. -- Tahtooko herra jotain? -- Ja
-taas katsoi hän luutnanttia jalkoihin.
-
-Tämä katsahti alas nähdäkseen mitä emäntä katsoi, ja huomasi silloin
-seisovansa sukkasillaan ja että lattia oli aivan täynnä punasia
-varpaan jälkiä, sillä sukkansakin puhki oli hän tänään marssinut.
-
--- Ojentakaa minulle kätenne, rouva, -- sanoi hän, ja ojensi omansa.
-
--- En, -- vastasi nainen katsoen häntä suoraan silmiin ja meni.
-
-Herra von Bleichroden tunsi rohkaistavansa tämän häväistyksen
-jälkeen, ja tarttui tuoliin aikoen istua syömään. Hän kohotti
-lihavatia, mutta lihan hajun havaitessaan tunsi hän pahoinvointia,
-nousi, avasi akkunan ja heitti koko vadin pihalle. Hänen koko
-ruumiinsa värisi ja tuntui sairaalta! Hänen silmänsä olivat niin
-herkät, että valo kiusasi niitä ja vahvat värit ärsyttivät häntä.
-Hän heitti ulos viinipullon, otti pois retiisin voista, punaset
-maalarilakit, värialustan, kaikki mikä vaan näytti punaselta. Ja
-sitten heittäytyi hän vuoteelle. Niin loikoi hän hetkisen, kunnes
-kuuli ääniä ravintolasalista! Hän ei tahtonut kuunnella, mutta
-korvien täytyi kuulla ja hän kuuli, että kaksi korpraalia siellä joi
-olutta. Ja he puhuivat:
-
--- Ne olivat kovia poikia, ne pienemmät, mutta pitkä oli heikompi.
-
--- Ei ole sanottu, että hän oli heikko, siksi että putosi
-kokoon seinän vierelle, mutta hän pyysi, että hän sidottaisi
-viininkannattimeen, sillä hän tahtoi seisoa, niin hän sanoi.
-
--- Mutta ne toiset, piru vieköön, seisoivat käsivarret ristissä
-rinnalla, kuin olisivat valokuvaajalla.
-
-Niin, mutta kun pappi tuli heidän luokseen biljardihuoneeseen
-ja sanoi, että loppu tuli, niin olivat oksentaneet kaikki kolme
-keskelle lattiaa, niin sanoi kersantti, mutta ei kukaan huutanut eikä
-sanaakaan armosta!
-
--- Jaa'a saakelin kovia miehiä! Terve!
-
-Herra von Bleichroden pisti päänsä patjoihin ja painoi lakanan
-korviaan vasten. Mutta sitten nousi hän ylös. Kuin jokin olisi
-vetänyt häntä ovea kohti, jonka takana puhujat istuivat. Hän tahtoi
-kuulla enemmän, mutta miehet puhuivat nyt hiljaa, Hän hiipi siksi
-esiin ja selkä kumarassa hän asetti korvansa avaimenreijän viereen
-kuunnellen.
-
--- Mutta näitkö meidän miehiä? Harmaita olivat kasvoiltaan kuin
-piipuntuhka, ja niin monet ampuivat ilmaan! Älä vaan puhu siitä!
-Mutta he saivat sentään mitä pitikin! Ja painavampina lähtivät kuin
-tulleet olivat. Niinkuin olisi pikkulintuja ammuttu kartesseilla.
-
--- No, näitkö punaset pappipojat, jotka lauloivat kuin oopperassa
-kahvinpaahtimet käsissä! Kuin kynttilöitä olisi niistetty,
-kun laukaus kajahti. Hernemaahan keikahtivat kuin varpuset ja
-rapistelivat siivin ja valkea kiertyi silmistä näkyviin! Ja naiset
-poimivat kokoon niiden palaset! oi, oi, oi! Mutta niin käy sodassa!
-Terve!
-
-Herra von Bleichroden oli kuullut kylliksi ja verta oli noussut
-päähän niin ettei hän voinut nukkua. Hän avasi oven ja käski miesten
-mennä kotiinsa!
-
-Sitten riisuutui hän, huuhtoi päänsä vedellä ja otti Schopenhauerin
-lukeakseen vuoteella. Ja hän luki valtimojen tykyttäessä: "Syntymä ja
-kuolema kuuluvat kummatkin elämään; ne ovat toistensa vastapainot;
-toinen vaatii toista; ne ovat äärimmäisyydet, elämän ilmiön kummatkin
-navat. Juuri sitä on tahtonut esittää jumalaistarustoista syvin,
-hindulainen, symboolin kautta, joka on Schivan (Tuhoajan) merkki:
-kaulaketju pääkalloista ja siinä Lingam, siitoksen elin ja esikuva.
-Kuolo on sen solmun tuskallinen aukaisu, joka nautinnolla solmittiin
-luomisen hetkellä, se on olemuksemme peruserehdyksen väkivaltainen
-tuho, se on erheistä pääsy."
-
-Hän laski kirjan, sillä hän kuuli jonkun huutavan ja heitteleivän
-hänen omassa sängyssään! Kuka oli sängyssä? Hän näki ruumiin, jonka
-vyötärys vetäytyi kokoon kuin kouristuksessa ja jonka rintakehä oli
-pullollaan kuin nelikon vanteet, ja hän kuuli omituisen, oudon äänen,
-joka kirkui lakanan alla. Sehän oli hänen oma ruumiinsa! Oliko hän
-siis mennyt kahtia, koska näki ja kuuli itseään toisena personana?
-Huudot jatkuivat. Ovi avautui ja tuo nöyrä vaimo astui sisään, kai
-ensin naputettuaan ovelle.
-
--- Mitä luutnantti käskee? -- kysyi hän hehkuvin silmin ja omituinen
-hymy huulilla.
-
--- Minä? -- vastasi sairas; -- en mitään! Mutta hän on kai hyvin
-huono ja haluaa kyllä lääkäriä!
-
--- Täällä ei löydy lääkäriä, mutta pastori on auttanut meitä, --
-vastasi vaimo -- joka ei enää hymyillyt.
-
--- Lähettäkää hakemaan pappia sitten! -- sanoi luutnantti. -- Hän ei
-muuten pidä papeista!
-
--- Mutta kun hän on sairas, pitää hän niistä! -- sanoi nainen ja
-katosi.
-
-Kun pappi tuli sisään, meni hän vuoteen viereen ja tarttui sairaan
-ranteeseen.
-
--- Mitä luulette sen olevan? -- kysyi sairas. -- Mitä luulette hänen
-olevan.
-
--- Pahaa omaatuntoa! -- oli papin lyhyt vastaus. Silloin hypähti
-herra von Bleichroden ylös!
-
--- Pahaa omaatuntoa velvollisuuden täyttämisestä!
-
--- Niin, -- sanoi pappi ja kietoi märän pyyhkeen sairaan pään ympäri.
-Kuulkaa minua, jos vielä voitte. Nyt olette te tuomittu! Julmempaan
-kohtaloon kuin nuo -- kolme! Kuulkaa tarkoin! Minä tunnen enteet!
-Te olette mielipuolisuuden rajalla! Teidän täytyy koettaa ajatella
-tämä ajatus loppuun! Ajatelkaa sitä voimakkaasti ja te saatte nähdä
-aivojenne ikäänkuin järjestäyvän!
-
-Katsokaa minua ja seuratkaa sanojani, jos voitte! Te olette mennyt
-kahtia! Te pidätte toista puoltanne jonain toisena tai kolmantena
-henkilönä! Kuinka tulitte siihen? Niin, katsokaas, yhteiskuntavalhe
-on tehnyt meidät kaikki kaksinaisiksi. Kun te kirjotitte vaimollenne
-tänään, silloin olitte ihminen, tosi, yksinkertainen, hyvä ihminen,
-mutta kuin puhuitte minulle olitte toinen! Kuten näyttelijä menettää
-henkilöllisyytensä ja muuttuu eri näytelmäosien sekotukseksi, niin on
-yhteiskunta-ihmisessä ainakin kaksi persoonaa. Kun nyt täristyksen,
-mielenliikutuksen, hengen maanjäristyksen kautta, sielu repee,
-silloin ovat molemmat luonteet siinä rinnakkain ja katsovat toisiinsa.
-
-Tässä lattialla näen kirjan, jonka tunnen. Hän oli syvämielinen
-mies, kenties syvin kaikista. Hän näki tämän elämän kurjuuden ja
-turhuuden, kuin olisi sen oppinut Herraltamme ja Vapahtajaltamme,
-mutta hän ei silti voinut lakata olemasta kaksoisolento, sillä
-elämä, syntymä, tapa, inhimillinen heikkous pakottivat hänet
-taka-askeleihin! Kuulette, herra, että olen lukenut muitakin kirjoja
-kuin messukirjaani! Ja minä puhun lääkärinä, en pappina, sillä me
-molemmat -- seuratkaa nyt tarkoin! -- me ymmärrämme toisiamme!
-Ettekö luule minun tuntevan kaksoiselämäni kirousta! En epäile pyhiä
-asioita, sillä ne ovat lihaani, luihini syöpyneet, herra, mutta minä
-tiedän etten puhu Jumalan nimessä kun puhun! Valhe, nähkääs, sen
-saamme äidin kohdussa, äidinrinnoista, ja se joka nykyisin tahtoisi
-sen totuuden sanoa kokonaan... niin, niin -- Voitteko seurata minua?
-
-Sairas kuunteli ahnaasti, eivätkä hänen silmäluomensa olleet
-laskeuneet kertaakaan koko papin esityksen aikana.
-
--- Teihin nyt, -- jatkoi pappi. -- On pieni petturi soihtu kädessä,
-enkeli joka kulkee kopallinen ruusuja kädessä peitellen elämän
-tunkioita; se on valheen enkeli ja sen nimi on kauneus! Pakanat ovat
-palvelleet sitä Kreikassa, ruhtinaat ovat suosineet sitä, sillä se
-on kääntänyt kansan silmät, niin ettei ole nähty asioita, niin kuin
-ne ovat. Se vaeltaa pitkin elämää, ja väärentää, väärentää. Miksikä,
-te soturit, miksi pukeudutte koreisiin kullalla kirjailtuihin
-kaunisvärisiin pukuihin? Miksi aina olette toimessa soitoin ja
-liehuvin lipuin? Ettekö siten salaa ammattinne tosi tarkotusta?
-Jos rakastaisitte totuutta, pukeutuisitte valkeihin mekkoihin,
-kuin teurastajat, niin että veritäplät näkyisivät hyvin, teillä
-olisi veitset vyöllä kuin paloittelijoilla lihakaupoissa, ja verta
-tiukkuvat rasvaset kirveet. Ja soittokuntien sijaan voisitte työntää
-edellänne vaikeroivia ihmisiä, ihmisiä, jotka ovat tulleet hulluiksi
-tappotannerten kauhunäyistä; lippujen sijaan voisitte kantaa
-kuolinliinoja ja kuormastossa ruumisarkkuja!
-
-Sairas joka nyt kiemurteli vetotaudissa, risti kätensä kuin
-rukoukseen ja puri kynsiään. Pappi oli tullut hirmusen näköseksi;
-kovan, järkähtämättömän, vihasen, ja hän jatkoi:
-
--- Sinä olet luonteeltasi hyvä mies, sinä, enkä minä sinun hyvää
-ihmistäsi tahdokaan rangaista, ei, minä rankasen sinua edustajana,
-joksi olet nimittänyt itseäsi, ja sinun rangaistuksesi on oleva
-muille varotukseksi! Tahdotko nähdä noiden kolmen ruumiit? Tahdotko
-nähdä ne?
-
--- Ei Jeesuksen nimen tähden! -- kirkui sairas, jonka paita oli märkä
-tuskan hiestä ja tarttui hartioihin!...
-
--- Arkuutesi osottaa että olet ihminen ja semmoisena pelokas.
-
-Kuin ruoskaniskun saaneena hyppäsi sairas ylös, hänen kasvonsa
-tyyntyivät, hänen rintansa rauhottui, ja kylmällä äänellä kuin olisi
-hän ollut terve, sanoi hän: -- Mene ulos, pappi perkele, muuten
-narraat minut tyhmyyksiin!
-
--- Mutta minä en tule takasin jos kutsut, -- sanoi tämä. -- Muista
-se! Muista, että jos et saa nukutuksi, niin ei se ole minun syyni,
-vaan pikemmin niiden jotka makaavat tuolla biljardihuoneessa!
-Biljardilla, kuuletko!
-
-Ja samassa heitti hän oven auki, ja sairashuoneeseen lemahti
-karboolihapon kauhea haju!
-
--- Tunne, tunnetko! Tämä ei ole ruudin savua, se ei ole samaa kuin
-sähköttäisit kotiin urhotöitä: "suuri tappio, kolme kuollutta ja yksi
-mielipuoli, Jumalan olkoon kiitos!" Tästä ei runoja kirjoteta, eikä
-heitellä kukkia kaduille eikä itketä kirkoissa! Tämä ei ole voittoa
-tämä, se on teurastusta, teurastaja!
-
-Herra von Bleichroden oli hypännyt ylös vuoteelta ja heittäynyt ulos
-akkunasta. Pihalla ottivat hänet kiini omat miehet, joita hän yritti
-purra vasempaan sivuun. Sitten sidottiin hän ja vietiin pääkortterin
-sairashuoneeseen täysin kehittyneenä mielipuolena vietäväksi
-parantolaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli aurinkoinen aamuhetki helmikuun lopulla 1871. Jyrkkää
-Martheray-mäkeä myöten Lausannessa astui askel askeleelta nuori
-nainen keski-ikäisen miehen käsivarteen nojaten. Hän oli pitkällä
-raskaudentilassa ja miltei riippui seuralaisensa käsivarressa. Hänen
-tyttökasvonsa olivat kuolonkalpeat ja hän oli mustassa puvussa. Mies
-ei ollut mustissa, josta vastaantulijat päättivät, ettei hän ollut
-naisen puoliso. Hän näytti hyvin huolestuneelta, kumartui silloin
-tällöin pienen naisen puoleen ja sanoi jonkun sanan, vaipuen sen
-jälkeen taas omiin ajatuksiinsa. Kun he tulivat vanhan tullihuoneen
-luo ravintola A l'Oursin edustalle, pysähtyivät he.
-
--- Vieläkin mäki? -- kysyi nainen.
-
--- Niin, sisko rakas, -- vastasi mies. -- Istutaan hetkeksi.
-
-Ja he istuutuivat penkille ravintolan seinivierelle. Rouvan sydän
-tykytti kiivaasti ja hänen rintansa veti ahnaasti henkeä, kuin ei
-ilma riistäisi.
-
--- Sääli sinua, veikko raukka, -- sanoi hän; -- näen että kaipaat
-omaistesi luo!
-
--- Hyvänen aika, sisko, älä puhu semmoista, -- vastasi tämä. --
-Kyllähän sydämeni väliin on kaukana, ja kyllähän minua kotona
-tarvittaisi kylvöajan tullen, mutta olethan sisareni ja omaa lihaansa
-ja vertansa ei voi kieltää.
-
--- Saa nyt nähdä, -- alkoi rouva von Bleichroden, -- voiko tämä ilma
-ja uusi parannustapa häntä parantaa. Mitä luulet?
-
--- Kyllä varmaan, -- vastasi veli, mutta kääntyi poispäin ettei
-näyttäisi epäileviä kasvojaan.
-
--- Millaisen talven olenkaan elänyt Frankfurtissa! Kuinka voi kohtalo
-keksiä moisia julmuuksia! Tuntuu kuin hänen kuolemansa olisi ollut
-helpompi kestää kuin tämä elävältä hautaus.
-
--- Mutta toivo elää aina, -- sanoi veli -- toivottomalla äänellä. --
-Ja niin lähtivät hänen aatoksensa kotipuoleen, lasten ja peltojen
-luo. Mutta samassa hän ikäänkuin katui itsekkyyttään, ettei voinut
-täysin yhtyä tähän suruun, joka oikeastaan ei ollut hänen, ja jonka
-hän aivan syyttään oli saanut, ja hän suuttui itseensä.
-
-Nyt kuului kimeä, pitkäveteinen huuto mäeltä, muistuttaen veturin
-vihellystä, ja toinenkin.
-
--- Kulkeeko juna näin korkealla mäellä? -- kysyi rouva.
-
--- Kyllä kai, -- sanoi veli ja kuunteli, silmät levällään.
-
-Taas kuului kirkuna! Mutta nyt se tuntui hukkuvan hätähuudolta.
-
--- Mennään kotiin, -- sanoi herra Schantz kalpeana, -- et jaksa tätä
-mäkeä tänään, ja huomena olemme järkevät ja otamme ajurin.
-
-Mutta rouva tahtoi käydä, ehdottomasti. Ja niin kulkivat he pitkää
-mäkeä ylös hospitaaliin. Se oli pääkallovuorelle vaellusta. Vihreissä
-orapihlajissa vilahteli mustia keltanokkia rastaita; muurinvihreän
-peittämillä muureilla juoksenteli kilvan harmaita sisiliskoja
-rakoihin pistäytyen; oli täysi kevät, sillä talvea ei ollutkaan
-ollut; tien vierillä kukki esikkoja ja muita kevätkukkia. Mutta
-tähän ei kiintynyt golgathannousijain huomio. Taas uusiutuivat
-salaperäiset huudot. Äkillisen aavistuksen valtaamana kääntyi rouva
-von Bleichroden veljensä puoleen, katsoi särkynein katsein hänen
-silmiinsä, saadakseen vahvistusta epäluulolleen, ja vaipui sitten
-ääntä päästämättä tielle, jonka keltanen tomu peitti hänet pilveen.
-Ja siihen hän jäi makaamaan.
-
-Ennenkuin veli ennätti tointua, oli joku kohtelias kulkija juossut
-hakemaan vaunuja, ja kun nuori nainen kannettiin niihin, oli hänen
-työnsä tulevan sukupolven hyväksi alkanut, ja nyt kuului kaksi
-huutoa, kahden ihmisen huudot surkeuden syvistä laaksoista, ja herra
-Schantz, joka lakitta päin seisoi vaunujen astinlaudalla, katsoi ylös
-sinistä kevättaivasta kohti ja ajatteli itsekseen: Jospa ne vain
-voisivat kuulua tuonne ylös, mutta kai välimatka on liian pitkä!
-
-Hospitaalissa oli herra von Bleichroden sijotettu huoneeseen, josta
-oli vapaa näköala etelää kohti. Seinät olivat pehmeiksi täytetyt ja
-maalatut vienon siniseen värisävyyn, jonka kautta näki maisemain
-keveitä ääriviivoja. Katto oli maalattu puuristikkojen muotoon
-viiniköynnöksineen. Lattia oli matoilla peitetty ja näiden alla oli
-kerros olkia. Huonekalut olivat yltyleensä jouhilla ja kankaalla
-päällystetyt, niin ettei mitään puukulmia ollut näkyvissä.
-
-Ovea ei voinut sisältäpäin erottaa, niin ettei sairas voisi
-ajatella uloslähtöä eikä tuntisi olevansa vangittu, joka juuri on
-vaarallisinta kiihottuneessa tilassa. Akkunoissa tosin oli raudat,
-mutta nämät olivat kauniisti taotut liljojen ja lehvien muotoon ja
-maalatut, niin etteivät ne näyttäneet kalterilta.
-
-Herra von Bleichrodenin mielenhäiriö oli omantunnonvaivojen muodossa.
-Hän oli muka tappanut viinitarhan hoitajan salaperäisissä oloissa,
-joita hän ei voinut tunnustaa, kun ei muistanut niitä. Nyt istui hän
-vankilassa odottaen tuomion täytäntöönpanoa, sillä hän oli tuomittu
-kuolemaan. Mutta hänellä oli valosia välihetkiä. Silloin asetti hän
-seinille suuria papereita ja kirjotti ne täyteen väitelmiä. Silloin
-muisti hän myös ammuttaneensa franc-tireureja; mutta hän ei muistanut
-olevansa naimisissa; ja hän otti vastaan vaimonsa oppilaana, jota hän
-ohjaili logiikassa. Hän oli asettanut esilauseet: että franc-tireurit
-olivat pettureita, ja että käsky kuului: ammu ne! Eräänä päivänä oli
-hänen vaimonsa, jonka tuli olla yhtämieltä kaikessa, varomattomasti
-kyllä horjuttanut hänen uskoaan esilauseeseen, että kaikki
-franc-tireurit olivat pettureita, ja silloin repi hän seiniltä alas
-kaikki päätelmät ja sanoi käyttävänsä kaksikymmentä vuotta esilauseen
-todistamiseen, sillä sen täytyi ensin olla tosi.
-
-Välillä teki hän suuria suunnitelmia ihmiskunnan hyväksi. Mihin
-tähtäävät kaikki pyrkimykset täällä maan päällä? kysyi hän.
-Miksi hallitsee kuningas, saarnaa pappi, runoilee runoilija,
-maalaa maalari? Saadakseen ruumiilleen typpeä. Typpi on kalleinta
-ravintoainetta, siksi on liha kallista. Typpi merkitsi älyä, sillä
-rikkaat, jotka syövät lihaa, ovat älykkäämmät kuin muut, jotka
-enemmän syövät hiilihydraatteja. Nyt alkoi typpeä olla vähän
-maan päällä, ja siitä syntyivät sodat, työlakot, sanomalehdet,
-herännäisyys ja valtioavut. Täytyy keksiä uusi typpilähde. Herra
-von Bleichroden oli keksinyt sen, ja nyt tulevat kaikki ihmiset
-tasa-arvoisiksi; vapaus, yhdenvertaisuus ja veljeys tulevat
-todellisuudeksi maan päälle. Tämä tyhjentymätön lähde oli: ilma.
-Se sisältää 79 volymiprosenttia typpeä, ja täytyi keksiä keino
-keuhkoille välittömästi ottaa vastaan ja valmistaa sitä ruumiin
-ravinnoksi, ilman että sitä tarvitsi tihentää ruohoksi, viljaksi ja
-vihanneksiksi, jotka taas eläinten kautta muuttuisivat lihaksi! Tämä
-oli tulevaisuuden ja herra von Bleichrodenin problemi ja, kun se
-ratkastaisi, tulisivat maanviljelys ja karjanhoito tarpeettomiksi, ja
-kulta-aika koittaisi maan päälle. Välillä vaipui hän taas unelmiinsa
-luullun murhansa johdosta, ja silloin oli hän syvästi onneton.
-
-Samana helmikuun aamuna, jona rouva von Bleichrodenin oli täytynyt
-palata hospitaalin tieltä takaisin, istui hänen miehensä uudessa
-huoneessaan laitoksessa katsellen ulos akkunasta. Ensin oli hän
-tarkastellut katon viiniköynnöksiä ja seinien maisemia, sitten oli
-hän istuutunut mukavaan tuoliin akkunan eteen, niin että näköala
-oli avoimena hänen edessään. Hän oli tyyni tänään, sillä edellisenä
-iltana oli hän saanut kylmän kylvyn ja nukkunut hyvin yönsä. Hän
-tiesi, että oli helmikuu, mutta hän ei tiennyt, missä oli. Ei
-lunta ulkona, se oli hänen ensi ajatuksensa, ja se hämmästytti
-häntä, sillä hän ei ollut koskaan ollut eteläisemmissä maissa.
-Akkunan ulkopuolella oli vihreitä pensaita, toiset täynnään
-valkokukkia, toiset loistaen heleänvihreine lehtineen; puksipuita;
-jalava, muurinvihreän peitossa, joka sai sen näyttämään siltä kuin
-olisi se täydessä lehtipuvussa; kedolla, jolla oli esikkoja kuin
-tulikivikukkia, löi mies heinää ja tyttö haravoi. Hän tarttui
-almanakkaan ja luki: helmikuu. Haravoidaan helmikuussa. Missä olen? --
-
-Sitten kulki hänen katseensa yli puutarhan ja hän näki syvien
-laaksojen hiljaa alenevan vihreinä kuin kesäniityt; ja hän näki
-suuria vaaleanvihreitä riippapajuja. Helmikuussa, ajatteli hän
-taasen. Ja kun niityt loppuivat, oli edessä järvi; tyyni kirkkaan
-sininen, kuin ilma, ja sen toisella puolen sinertävä maa; sinertävän
-maan yllä vuorenharjanne; mutta sen yläpuolella jotain, mikä
-muistutti pilviä; niiden värisävy oli hieno kuin vastapestyn villan,
-mutta niillä oli huiput; ja niiden yllä oli pieniä keveitä pilviä,
-jotka väliin olivat noiden terävien huippujen kohdalla. Hän ei
-tiennyt missä oli, mutta niin kauniilta kaikki näytti, ettei voinut
-olla maan päällä. Oliko hän kuollut ja tullut toiseen mailmaan.
-Europassa hän ei ollut! Kenties oli hän kuollut! Hän vaipui
-hiljaisiin unelmiin ja koetti syventyä uuteen asemaansa.
-
-Mutta sitten katsoi hän ylös jälleen, ja nyt näki hän koko
-aurinkoisen taulun akkunaristikkojen kehystämänä ja halkomana, ja
-taotut rautaliljat tuntuivat kuin häilyvän ilmassa. Hän pelästyi
-ensin, mutta sitten hän rauhottui ja tarkasti taulua vielä kerran,
-etenkin rusottavia pilviä. Hän tunsi ääretöntä iloa ja viileätä
-tunnetta päässään; tuntui kuin aivojen kiemurat oltuaan kauan
-sotkeutuneina alkaisivat järjestyä asemilleen. Ja hän tuli niin
-iloseksi että hänen rintansa alkoi laulaa, kuten hän luuli mutta hän
-ei ollut koskaan laulanut elämässään, ja siksi olikin se kirkunaa,
-riemun kiljahduksia, jotka tielle kuuluen olivat vähällä olleet
-saattaa hänen vaimonsa epätoivoon surusta. Kun hän oli siinä tunnin
-laulanut muistui hänen mieleensä vanha maalaus eräällä Berliinin
-keiliradalla, ja se esitti Sveitsiläismaisemaa. Ja nyt tiesi hän
-olevansa Sveitsissä, ja suippenevat pilvet olivat alppeja.
-
-Toisella kierroksellaan tapasi lääkäri herra von Bleichrodenin
-istumassa rauhallisena ja itsekseen hyräillen tuolilla ikkunan
-ääressä, eikä ollut mahdollista temmata häntä irti kauniista
-taulusta. Mutta hän oli aivan selkeä ja tunsi asemansa täydellisesti.
-
--- Herra tohtori, -- sanoi hän osottaen raudoituksia, -- miksi
-te noin halkasette kauniin taulun? Ettekö sallisi minun mennä
-vapaaseen ilmaan? Luulen että se tekisi minulle hyvää, ja lupaan olla
-karkaamatta!
-
-Lääkäri tarttui hänen käteensä salaa etusormellaan koetellakseen
-peukalon tyvellä olevaa valtimoa.
-
--- Valtimo lyö vain 70 kertaa, rakas tohtori, -- sanoi sairas
-hymyillen, -- ja viime yönä nukuin hyvin. Teidän ei tarvitse pelätä
-mitään.
-
--- On hauskaa, -- sanoi lääkäri, -- että parannuskeino todellakin on
-vaikuttanut teihin. Teillä on vapaus käydä ulkona.
-
--- Tiedättekö tohtori, -- sanoi sairas vilkkaasti liikahtaen, --
-tiedättekö minusta tuntuu kuin olisin ollut kuollut ja jälleen
-herännyt elämään toisella taivaan kappaleella, niin kaunista on
-täällä! En koskaan olisi voinut uneksia, että maa olisi niin ihana!
-
--- Kyllä herraseni, maa on vielä kaunis missä kulturi ei ole sitä
-tuhonnut, ja täällä on luonto niin voimakas, että se on vastustanut
-ihmisen yrityksiä. Luuletteko että teidän maanne on aina ollut niin
-ruma kuin nyt? Ei, siellä missä nyt on autioita santaketoja, jotka
-eivät vuohtakaan elätä, siellä suhisivat kerran ihanat tammi-,
-pyökki- ja honkametsät, joiden varjossa riista viihtyi, ja laumottain
-parhaita teuraseläimiä eleli terhoja syöden.
-
--- Te olette rousseaulainen, herra tohtori, -- sanoi sairas.
-
--- Rousseau oli Geneveläinen herra luutnantti! Tuolla kaukana järven
-rannalla, tuon jalavan yli näkyvän lahden lähellä, siellä syntyi
-hän, siellä kärsi hän, siellä poltettiin hänen teoksensa Emile ja
-Contrat social (yhteiskuntasopimus), luonnon evankeliumit, ja tuolla
-vasemmalla Valaisin alppien juurella, jossa on pieni Clarens, siellä
-kirjotti hän rakkauden kirjan, "Uuden Heloisen." Edessänne on Leman
-järvi!
-
--- Lac Leman! -- huudahti herra von Bleichroden.
-
--- Tässä hiljaisessa laaksossa, -- jatkoi lääkäri, -- jossa
-rauhallisia ihmisiä asuu, ovat haavottuneet henget hakeneet
-virvotusta! Katsokaa tuolla oikealla pienen poppeleita kasvavan
-niemen takana; siellä on Ferney. Sinne pakeni Voltaire, kun hän
-oli irvistellyt kyllikseen Pariisissa, ja siellä viljeli hän
-maata ja rakensi korkeimmalle olennolle pyhän huoneen. Ja tuolla
-tännempänä Coppet. Siellä asui Stael, Napoleonin, kansan petturin,
-pahin vihollinen, nainen joka uskalsi opettaa ranskalaisille,
-kansalaisilleen, ettei Saksan kansa ole Ranskan raaka vihollinen,
-sillä, herra, kansat eivät vihaa toisiaan. Tänne tyynen järven
-rannalle pakeni raadeltuna Byron, joka sidotun jättiläisen lailla
-oli tempautunut irti niistä langoista, mihin taantumuksen aika oli
-sitonut hänen voimakkaan sielunsa, ja täällä purki hän vihansa
-sortajia vastaan lauluun "Chillonin vanki", Mont Grammontin juurelle
-pienen kalastajakylän lähelle oli hän hukkua, mutta hänen elämänsä
-ei ollut vielä täytetty. Tänne ovat paenneet kaikki, jotka eivät
-voineet sietää sitä mädännyksen hajua, joka koleran tavoin peitti
-Europan pyhän alianssin yritettyä tuhota vallankumouksen seuraukset,
-ihmisen äsken saadut oikeudet. Tässä alhaalla 1,000 jalkaa jalkojenne
-alapuolella, runoili Mendelssohn surumieliset laulunsa, täällä
-kirjotti Gounod Faustinsa! Ettekö näe että hän on saanut aiheensa
-Valpurin yöhönsä, tuolta Savoijin alppien kuiluista! Täältä jyrisytti
-Victor Hugo raivoisat rangaistuslaulunsa joulukuun petturia Napoleon
-kolmatta vastaan! Ja täällä, kohtalon omituista pilaa, täällä
-kainossa Veveyssä, johon pohjatuulet eivät koskaan pääse, täällä
-koetti oma keisarinne unohtaa kauhunäyt Sadovan ja Königgrätzin
-taisteluista. Tänne piiloutui venäläinen Gortschakow, kun tunsi
-maan keinuvan jalkainsa alla, täällä kylpi John Russel itsestään
-politisen lian pois ja hengitti puhdasta väärentämätöntä ilmaa;
-täällä koetti Thiers selvitellä valtiollisten myrskyjen takia usein
-sekavia vastakkaisia, mutta kuten luulen rehellisiä ajatuksiaan;
-jospa hän nyt ohjatessaan kokonaisen kansan vaiheita, muistaisi
-viattomia hetkiä, jolloin hänen henkensä sai rauhallisesti puhua
-itsensä kanssa, täällä luonnon lempeän, mutta vakavan majesteetin
-edessä! Ja tuolla kaukana Genevessä, herra luutnantti! Siellä ei asu
-kuningasta hoveineen, mutta siellä syntyi aatos, joka on yhtä suuri
-kuin kristinusko ja sen apostolit kantavat myöskin ristiä, punasta
-ristiä valkeissa lipuissaan! Ja kun mauser-kivääri tähtäsi Ranskan
-kotkaa ja Chassepot suuntautui saksalaista kotkaa kohti, silloin
-pitivät punasta ristiä kunniassa ne, jotka eivät kumartaneet mustaa
-ristiä, ja sillä merkillä luulen tulevaisuuden voittavan.
-
-Sairas joka tyynesti oli kuullut tätä omituista miehen puhetta,
-niin tunteellista miltei suruvoittoista kuin olisi sen pitänyt joku
-pappismies eikä lääkäri, oli hieman nolo.
-
--- Te haaveilette herra tohtori -- sanoi hän.
-
--- Niin tekin teette, kun olette täällä asunut kolme kuukautta,
-vastasi lääkäri.
-
--- Te uskotte parannuskeinoon? -- kysyi sairas ei enää niin
-epäilevänä.
-
--- Minä uskon luonnon äärettömään voimaan parantaa sivistystaudit!
--- vastasi hän. -- Oletteko kyllin voimakas ottamaan vastaan hyvän
-sanoman? -- jatkoi hän tarkasti silmäillen sairasta.
-
--- Täydellisesti herra tohtori!
-
--- Hyvä, rauha on tehty!
-
--- Jumalani... mikä onni!
-
--- Niin kyllä, -- sanoi lääkäri, -- mutta älkää kysykö enempää, sillä
-muuta ette saa tietää tänään! Tulkaa nyt ulos, mutta olkaa valmis
-yhteen asiaan, Teidän paranemisenne ei tule käymään niin suoraan kuin
-uskotte! tulee taka-askeleita! Muisto näettekö on pahin vihollisemme
-ja -- -- mutta tulkaa nyt.
-
-Lääkäri tarttui sairaan käsivarteen, johti hänet puutarhaan. Ei
-mitään aitoja eikä muureja ollut tiellä, vain vihreitä pensastoja,
-jotka johtivat kulkijan takasin sinne mistä hän oli tullut, mutta
-pensasten takana oli syviä juoksuhautoja joitten yli oli mahdoton
-päästä. Luutnantti koetti pukea vanhoihin sanoihin ihastustaan,
-mutta hän huomasi että ne sopivat niin huonosti kuvaamaan sitä mitä
-hän tunsi ja hän vaikeni kuunnellen ihmeellistä hermojen hiljaista
-soitantoa. Oli kuin sielun kielet olisivat jälleen viritetyt ja hän
-tunsi tyyneyttä jota ei ollut kokenut pitkiin, pitkiin aikoihin.
-
--- Vieläkö epäilette parantumistani? -- kysyi hän lääkäriltä
-surumielisesti hymyillen.
-
--- Te olette parantumassa kuten jo sanoin, mutta ette vielä terve.
-
-He olivat pienen kiviportin luona, jonka kautta hoitolaisia
-vartioitten seuraamina kulki sisään.
-
--- Mihin menevät kaikki nämät ihmiset? -- kysyi sairas.
-
--- Seuratkaa niitä niin saatte nähdä. Minun luvallani saatte mennä.
--- Ja herra von Bleichroden meni. Mutta lääkäri viittasi vartijan
-luokseen.
-
--- Menkää rouva von Bleichrodenin luo hotelli Fauconiin, -- sanoi hän
--- ja sanokaa että hänen miehensä on parantumassa, mutta vielä ei hän
-ole kysynyt vaimoansa. Kun hän sen tekee on hän pelastettu.
-
-Vartija meni ja lääkäri seurasi sairasta pienestä kiviportista sisään.
-
-Herra von Bleichroden oli tullut suureen saliin, joka ei ollut
-minkään ennen näkemänsä huoneen näkönen. Se ei ollut kirkko, ei
-teatterisali, ei koulu, ei raatihuone, mutta vähän kaikkea. Perällä
-oli kuori jonka kolmessa ikkunassa oli värilliset ruudut, mutta
-lempein sopusointuisin värein, kuin olisi suuri väritaiteilija ne
-sommitellut, ja valo tunkeutui sisään yhtenä suurena ilosäveleenä.
-Se teki saman vaikutuksen sairaaseen, kuin ne sävelet joilla Haydn
-sävellyksessään Luominen selvittää kaaoksen pimeän, ja Herra
-kuorolaulun kauan selvitettyä luonnon voimien järjestymistä lopulta
-huudahtaa "tulkoon valkeus", ja kerubit ja serafit yhtyvät hymniin.
-
-Akkunan alla oli vuotokiviluola, josta pieni puro hiljaa virtaili
-altaaseen, josta näkyi vehkain kukkateriä, valkeita kuin enkelin
-siivet. Kuorin pilarit eivät olleet mitään tunnettua tyyliä, ja
-peitti niitä ruskea pehmyt maksasammal maasta kattoon. Seinien
-alaosat olivat kuusen havuilla peitetyt; ja suuret seinäpinnat olivat
-koristetut ikivihreitten kasvien, laakerin, rautatammen lehvillä;
-väliin pyrkivät nämät muodostamaan kirjaimia, mutta hajaantuivatkin
-pehmeiksi haaveellisiksi kasvimuodoiksi. Akkunain välipaikoilla
-oli suuria seppeleitä ja katon reunustaa pitkin kulki koriste,
-joka ei ollut tavallisen näkönen. Herra von Bleichroden katseli
-ympärilleen ja näki penkkien olevan täynnä hospitaalin hoitolaisia,
-jotka istuivat hiljaisina ihmetellen. Hän istuutui penkille ja kuuli
-nyyhkytyksiä viereltään. Hän näki miehen joka itki pää käsissä. Tällä
-oli käyrä nenä, viikset ja pujoparta; selvästikin ranskalainen.
-Täällä siis tavattiin vihollinen vihollisen vieressä kumpikin itkien,
-mitä? Sitä, että olivat täyttäneet velvollisuutensa isänmaata
-kohtaan. Herra von Bleichroden kävi levottomaksi kun heikkoa
-soitantoa alkoi kuulua. Urut soittivat koraalia mutta duurissa; se
-ei ollut luterilainen koraali, ei katolilainen, ei calvinilainen,
-ei kreikkalainen, mutta se puhui, ja sairas oli kuulevinaan
-lohdullisia, toivehikkaita sanoja. Ja nyt astui mies kuoriin jääden
-puoliksi luolan peittoon. Pappiko? Ei, hän oli vaaleanharmaassa
-puvussa ja kaulaliina oli sininen. Ei ollut hänellä myöskään
-kirjaa. Mutta hän puhui. Hän puhui lempeästi ja yksinkertaisesti,
-niin kuin puhellaan ystävysten kesken; hän puhui kristinuskon
-yksinkertaisista opeista, rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään,
-olla kärsivällinen, suvaitsevainen, anteeksi-antaa vihollisilleen;
-hän puhui kuinka Kristus oli ajatellut ihmiskuntaa yhdeksi ainoaksi
-kansaksi mutta kuinka ihmisen paha luonto on vastustanut tätä suurta
-ajatusta, kuinka ihmiskunta on joukkoutunut kansakuntiin, lahkoihin,
-kouluihin; mutta hän lausui sen varman toivon, että kristillisyyden
-periaatteet pian toteutuisivat. Hän puhui neljännestunnin ja astui
-alas rukoiltuaan lyhyen rukouksen kaikkivaltiaalle, mainitsematta
-Jeesuksen, neitsyt Marian, Nicolauksen, Anastasiuksen tai muun
-nimeä, joka voisi muistuttaa jotain julkista tunnustusta ja herättää
-kiihkoja.
-
-Herra von Bleichroden heräsi kuin unesta. Hän oli siis ollut
-kirkossa. Hän joka kyllästyneenä pikkumaisiin tunnustusriitoihin,
-ei ollut käynyt kirkossa viiteentoista vuoteen. Ja täällä,
-hulluinhuoneessa tapasi hän vapaakirkon täydessä todellisuudessa;
-täällä istui roomalaisia, katolilaisia, kreikkalaisia, luterilaisia,
-calvinisteja, zvingliläisiä, anglikaaneja vieretysten omistaen
-yhteisiä ajatuksia yhteiselle Jumalalle. Kuinka musertavasti
-arvostelikaan tämä kirkkosali kaikkia lahkoja, jotka ihmisten
-itsekkyys oli tehnyt yhtä moneksi uskonnoksi, jotka olivat toisiaan
-iskeneet miekoin, polttaneet ja häväisseet! Mikä myönnytys
-"uskottoman" kirkon hyökkäyksille valtiollista kristillisyyttä
-vastaan!
-
-Herra von Bleichroden antoi katseensa kiertää tuota kaunista huonetta
-pitkin karkottaakseen kauhukuvat, jotka oli mieleensä johtanut. Hänen
-katseensa harhaili ja harhaili; kunnes se pysähtyi kuoria vastapäätä
-olevalle seinämälle. Siinä riippui suuri seppele, jonka sisällä oli
-kuusenhavukirjaimista kokoonpantu sana Noël, Joulu. Mikä runoilija
-oli runoillut tämän huoneen? Mikä ihmistuntija, mikä syvä henki
-oli osannut herättää muistoista puhtaimman. Eivätkö sumentuneet
-järjet tuntisi palavaa kaipuuta valoon ja selvyyteen, kun heidän
-mieleensä johdettiin valon juhla, jolloin vuoden vaihteen pimeät
-päivät lupasivat loppua! Eikö lapsuuden aate, jota eivät häirinneet
-tunnustusriidat, valtiolliset vihat, kunnianhimoiset tyhjät unelmat
-himmentäneet puhtaan mielen oikeudentuntoa, eikö tämä soinnuttaisi
-sielussa sointuja, jotka voittaisivat kaikki petokiljunat, joita
-elämässä kuuluu taistelussa leivästä, useammin kunniasta! Hän
-ajatteli, ja kysyi itseltään: kuinka voi ihminen, joka lapsena on
-hurskas, tulla niin pahaksi tullessaan vanhemmaksi? Kasvatusko,
-kouluko, tämä sivistyksen kiitetty kukka meidät huonoiksi opettaa.
-Kenties? Mitä opettavat ensimäiset oppikirjat? ajatteli hän. Ne
-opettavat, että Jumala on kostaja, joka rankaisee isäin pahoista
-teoista lapsia kolmanteen ja neljänteen polveen; ne opettavat,
-että sankareita ovat ne, jotka ovat kiihottaneet kansoja kansoja
-vastaan ja rosvonneet maita ja valtakuntia, että suuria miehiä
-ovat ne, joiden on onnistunut saavuttaa kunniaa, jonka tyhjyyden
-kaikki käsittävät, mutta johon kaikki pyrkivät; valtiomiehiä ne,
-jotka viekkaudella voittavat suuria, ei korkeita, tarkotusperiä,
-joitten koko ansio voi olla omantunnon puute, ja jotka aina
-voittavat taistelussa niitä vastaan, joilla on semmoista! Ja että
-lapsemme saisivat oppia kaikkea tätä, tekevät vanhemmat uhrauksia,
-kieltäytyvät, kärsivät ollessaan erossa lapsista. Jollei mailma ollut
-hourujenhuone, niin ei tämä paikka ollut viisain, missä koskaan oli
-ollut!
-
-Nyt näki hän jälleen ainoan kirjotetun sanan koko kirkossa, ja
-tavasi sen uudelleen; silloin alkoi muiston salaisista kätköistä
-kohota esiin kuva, kuin valokuvaajan levystä, kun rautavihtrilli sen
-yli virtaa. Hän oli näkevinään viimeisen jouluiltansa. Viimeisen?
-Ei, silloin oli hän Frankfurtissa. Siis sen edellisen. Silloin oli
-hän ensi iltaa morsiamensa kodissa. Nyt näki hän kodin, vanhan
-kirkkoherran, appiukkonsa kodin; hän näki matalan salin, jossa
-oli valkea kaappi, klaveeri, keltasirkut häkissä, balsamikukat
-akkunoissa, hyllyllä hopeakannu ja piippuja, jotkut merenvahaa,
-toiset punasta savea, ja tuolla talon tytär ripustaen omenia kuuseen.
-Talon tytär! Nyt iski kuin salama hänen pimeyteensä, mutta kuin
-kaunis vaaraton leimahdus syksyllä, kun istutaan kuistilla ja niitä
-katsellaan ilman jyrinän pelkoa. Hän oli kihlautunut, nainut, hänellä
-oli vaimo, hänen vaimonsa, joka taas sitoi hänet elämään, jota hän
-oli halveksinut ja vihannut. Mutta missä oli hän? Hänen täytyi
-päästä hänen luokseen, nyt heti! Hänen täytyi lentää, sillä muuten
-menehtyisi hän levottomuudesta.
-
-Hän kiiruhti ulos kirkosta ja tapasi heti lääkärin, joka oli
-odotellut nähdäkseen kirkossa käynnin vaikutukset. Herra von
-Bleichroden tarttui lääkäriä olkapäihin, katsoi häntä suoraan silmiin
-ja kysyi henki kurkussa:
-
--- Missä on vaimoni! Viekää minut heti hänen luokseen! Heti. Missä on
-hän?
-
--- Hän ja tyttärenne, -- sanoi lääkäri tyynesti, -- odottavat teitä
-alhaalla kaupungissa.
-
--- Tyttäreni? Minulla on tytär! -- huudahti sairas purskahtaen itkuun.
-
--- Te olette tunteellinen, hra von Bleichroden, -- sanoi lääkäri
-hymyillen.
-
--- Niin, tohtori, sellaiseksi mahtanee tulla täällä!
-
--- Tulkaa nyt pukeutumaan, -- sanoi lääkäri tarttuen hänen
-käsivarteensa; -- puolen tunnin kuluttua olette omaistenne luona, ja
-silloin löydätte myös itsenne!
-
-Ja he katosivat suureen eteiseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Herra von Bleichroden oli täysin uusiaikainen tyyppi. Ranskan
-vallankumouksen pojanpojan poika, pyhän allianssin pojanpoika,
-vuoden 1830 kumousten poika. Ruhjoutunut kuin olisi hän vuoroon
-ajanut kumousten ja taantumusten kareille. Kun hän kahdenkymmenen
-vanhana heräsi itsetietoiseen elämään ja suomut putosivat hänen
-silmistään, niin että hän näki mihin valheverkkoon hän oli
-kietoutunut, tunnustuskristillisyydestä vallanpalvelukseen saakka,
-tuntui hänestä kuin olisi hän silloin vasta herännyt, tai kuin olisi
-hän yksin viisaana ollut teljetty hulluinhuoneeseen. Ja kun hän ei
-voinut keksiä muurissa ainoatakaan aukkoa, josta olisi päässyt ulos
-tapaamatta pistintä edessä, tuli hän epätoivoiseksi, ja heittäytyi
-pessimismin opiumikapakoihin ainakin huumatakseen tuskan, kun ei
-parannuksesta ollut toivoa. Schopenhauer tuli hänen ystäväkseen,
-myöhemmin löysi hän von Hartmannissa karkeimman totuuden puhujan,
-minkä mailma on nähnyt.
-
-Mutta yhteiskunta kutsui häntä ja tahtoi saada hänet rekisteröidyksi
-johonkin. Herra von Bleichroden heittäytyi tieteen helmaan ja
-valitsi sen, jolla oli vähimmän tekemistä nykyajan suhteen:
-geologian, ja siitäkin sen haaran, joka käsittää menneen ajan
-eläin- ja kasvimailmaa, paleontologian. Kun hän kysyi itseltään: miksi
-hyödyksi ihmiskunnalle? voi hän vain vastata: hyödyksi itselleni!
-Huumaukseksi. Hän ei koskaan voinut lukea sanomalehteä tuntematta
-vimman kuin itävän hourupäisyyden nousevan, ja siksi piti hän kaiken,
-joka muistutti nykyaikaa, itsestään erillään; ja hän alkoi toivoa,
-että saisi kalliisti hankitussa typeryydessä elää elämänsä, hitunen
-järkeä tallella. Niin meni hän naimisiin; hän ei voinut välttää
-luonnon järkähtämätöntä lakia suvun jatkamiseen nähden. Vaimossaan
-oli hän koittanut löytää kaikkea sitä sydämellisyyttä, josta oli itse
-onnistunut pääsemään, ja tästä tuli hänen vanha tunteellinen minänsä,
-josta hän iloitsi hiljaa tarvitsematta lähteä varustuksistaan. Tämä
-oli hänen täydentäjänsä, ja hän alkoi vähitellen tulla yhtenäiseksi,
-mutta hän tunsi myös, että koko hänen tuleva elämänsä oli perustettu
-kahdelle kulmakivelle; toinen oli hänen vaimonsa; jos tämä poistui,
-niin hän ja hänen rakennuksensa sortuisi. Kun hän nyt parin kuukauden
-avioliiton jälkeen temmattiin pois tämän luota, ei hän ollut enää
-itseään. Hänestä tuntui kuin kaipaisi hän toista silmäänsä, toista
-keuhkoaan, toista käsivarttaan, ja siksi voikin hän niin pian mennä
-hajalle, kun isku tuli.
-
-Nähdessään nyt tyttärensä tuntui hänessä uudelleen kohoavan jotain,
-jota hän kutsui luonnonsielukseen, erotukseksi yhteiskuntasielusta,
-jonka kasvatus muodostaa. Hän tunsi nyt, että oli sidottu sukuun,
-ettei kuolisi, kun kerran kuolema tuli, vaan että hänen sielunsa
-eläisi lapsessa; hän tunsi sanalla sanoen, että hänen sielunsa
-oli kuolematon, vaikka hänen ruumiinsa tuhoutuisikin taistelussa
-kemiallisten voimien kesken. Hän tunsi äkkiä täytyvänsä elää
-ja toivoa. Vaikka hänet usein valtasi epätoivo, etenkin kun
-kuuli kansalaistensa voiton sangen luonnollisessa hurmiossa
-kiittävän voitosta muutamia olentoja, jotka vaunuistaan olivat
-kiikareilla katselleet taistelukentälle; mutta silloin tuntui
-hänestä pessimisminsä moitittavalta, ikäänkuin se huonolla
-esimerkillään estäsi uuden syntymistä, ja hän tuli optimistiksi
-velvollisuudentunnosta. Mutta hän ei uskaltanut palata kotimaahansa
-peläten taasen joutuvansa toivottomuuteen, vaan pyysi eronsa, muutti
-pienen omaisuutensa rahaksi ja asettui asumaan Sveitsiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli kaunis, lempeä syysilta Veveyssä v. 1872. Ruokakello oli
-soinut seitsemän aikaan pienessä täyshoitolassa ja suuren
-pöydän ääreen kokoontuivat sen asukkaat, jotka olivat toisiinsa
-läheisesti tutustuneet, niinkuin ihmisillä on tapana, kun he ovat
-puolueettomalla alueella. Herra von Bleichrodenilla ja hänen
-rouvallaan oli pöytätovereina tuo surullinen ranskalainen, jonka
-olimme tavanneet hospitaalin kirkossa, muuan englantilainen,
-kaksi venäläistä, saksalainen rouva, espanjalainen perhe ja kaksi
-tyroolilaisnaista. Keskusteltiin tyynesti, rauhaisasti, melkein
-tunteellisesti, väliin leikiten mitä polttavimmista kysymyksistä,
-koskaan syttymättä tuleen.
-
--- Että luonto voikaan olla niin luonnottoman kaunis kuin täällä,
-sitä en koskaan olisi uskonut -- sanoi herra von Bleichroden ja
-katsoi hurmaantuneena ulos kuistin avoimista ovista.
-
--- Luonto on kyllä muutenkin kaunis -- sanoi saksalainen, mutta minä
-luulen että meidän silmämme ovat olleet sairaat!
-
--- Totta, -- sanoi englantilainen, -- mutta täällä onkin kauniimpaa
-kuin missään muualla! Ettekö ole kuulleet mitenkä kävi raakalaisten,
-alemannejako lienevät olleet vaiko unkarilaisia, kun he tulivat
-Jamanin huipulle ja saivat nähdä Leman-järven? He luulivat taivaan
-pudonneen maan päälle, ja säikähtyneinä vetäytyivät takasin.
-
--- Minä luulen, -- sanoi toinen venäläisistä, -- että puhdas,
-valheeton ilma, jota täältä hengitämme, saattaa meistä kaiken
-tuntumaan kauniilta, vaikkakaan en tahdo kieltää, että sama kaunis
-luonto on estänyt ihmisiä sotkeumasta meidän ennakkoluuloihimme.
-Mutta odottakaahan vain, kun pyhän allianssin perilliset ovat
-kuolleet, ja kun korkeimmat puunlatvat ovat poikki, niin silloin
-meidän yrttimme viheriöivät taasen täydessä auringon paisteessa.
-
--- Teillä on oikein, -- sanoi herra von Bleichroden, -- mutta meidän
-ei tarvitse katkasta latvoja, löytyy inhimillisempiä keinoja! Oli
-kerran kirjailija, joka oli kirjoittanut keskinkertaisen kappaleen,
-jonka menestys teatterissa riippui siitä, miten päähenkilön osa
-näyteltiin. Hän meni etevimmän näyttelijän luo ja kysyi ottaisiko
-tämä näytelläkseen sen. Tämä vastasi vältellen. Silloin unohtui
-kirjailija sanomaan, että teatterin säännöt voivat pakottaa hänet
-ottamaan osan. -- Se on totta, vastasi tämä, -- mutta minä voin
-koukkuilla! -- Me voimme myös koukkuillen päästä päävalheistamme!
-Englannissa on se vain rahakysymys! Parlamentti alentaa määrärahoja
--- ja ne menevät tiehensä! Se on laillisten reformien tietä! Eikö
-totta, herra englantilainen?
-
--- Täysin, -- vastasi tämä. -- Kuningattarellamme on oikeus lyödä
-palloa, mutta politiikkaan ei hän saa sekaantua.
-
--- Mutta sodat! Sodat! Lakkaavatko ne koskaan? -- lausui
-espanjalainen.
-
--- Kun nainen saa äänioikeuden, niin poistetaan armeijat, -- sanoi
-herra von Bleischroden. -- Eikö totta vaimoseni?
-
-Rouva von Bleichroden nyykäytti myöntävästi päätään.
-
--- Sillä, -- jatkoi herra von Bleichroden, -- mikä äiti päästäisi
-poikansa, mikä vaimo miehensä, mikä sisar veljensä näihin
-teurastuksiin! Ja kun ei ketään ole, joka kiihottaisi ihmisiä
-toisiaan vastaan, niin katoaa n.s. rotuviha. Ihminen on hyvä, mutta
-ihmiset ovat pahoja, arveli ystävämme Jean Jaques ja hänellä oli
-oikein! Miksi ovat ihmiset tässä kauniissa maassa rauhallisempia?
-Miksi näyttävät he tyytyväisemmiltä kuin muualla? Siksi, ettei heillä
-aina ole noita opastajia edessään, he tietävät itse määränneensä,
-kuka heistä on ensimmäinen, heillä on ennen kaikkea niin vähän syytä
-kadehtia ja loukkaantua. Ei juhlakulkueita, ei vahtiparaatia, ei
-loistojuhlia, joissa heikko ihminen joutuu kiusauksiin ja kunnioittaa
-sitä, mikä on koreata mutta valheellista! Sveitsi on pienoismalli,
-jonka mukaan tulevaisuus rakennetaan!
-
--- Herraseni on optimisti? -- sanoi espanjalainen.
-
--- Niin olen, -- sanoi herra von Bleichroden, -- entinen pessimisti!
-
--- Luulette siis, -- jatkoi espanjalainen, -- että mikä käy päinsä
-näin pienessä maassa kolmen miljoonan ihmisen ja kolmen kielen
-kesken, käy päinsä myös koko suuressa Europassa?
-
-Kun herra von Bleichroden epäröi, puuttui puheeseen toinen
-tyrolilaisnaisista:
-
--- Anteeksi, herra espanjalainen, -- sanoi hän, -- te epäilette sen
-menestystä Europassa, jossa puhutaan kuutta tai seitsemää kieltä.
-Yritys on liian rohkea, arvelette, kun on niin monta kansallisuutta!
-Mutta jos nyt osotan teille maan, jossa on kaksikymmentä
-kansallisuutta: kiinalaisia, japanilaisia, neekereitä, punanahkoja ja
-kaikkia Europan kansallisuuksia sekasin samassa maassa: sehän olisi
-tulevaisuuden valtakunta, joka on käsittävä koko maan pallon! No
-niin, minä olen sen nähnyt, sillä olen ollut -- Amerikassa.
-
--- Hyvä, -- sanoi englantilainen, -- herra espanjalainen on voitettu.
-
--- Ja te, herra ranskalainen, -- jatkoi tyrolitar. -- Te surette
-Elsass-Lothrinkia! Näen sen! Te pidätte kostosotaa välttämättömänä,
-sillä te ette usko, että Elsass-Lothrinki voi kauan olla saksalainen.
-Te luulette olevanne ratkasemattoman arvotuksen edessä!
-
-Ranskalainen huokasi myöntäen.
-
--- Mutta kun Europasta tulee, kuten herra von Bleichroden sanoo
-Sveitsi, valtioliitto, silloin ei Elsass-Lothrinki ole ranskalainen
-eikä saksalainen, vaan aivan yksinkertaisesti Elsass-Lothrinki! Onko
-kysymys ratkaistu?
-
-Ranskalainen kohotti kohteliaasti lasinsa ja kiitti kumartaen sekä
-surumielisesti hymyillen.
-
--- Te hymyilette, -- sanoi rohkea tyttö, -- me olemme hymyilleet
-liian kauan, epätoivon hymyä, epäilyksen, älkäämme enää tehkö
-sitä! Tehän näette täällä meidät kaikki, jotka tulemme Europan
-useimmista maista! Maljan ja seinän välillä, kun ei irvistelijöitä
-ole kuulemassa, silloin voimme puhua, mitä sydämemme ajattelee,
-mutta kansankokouksissa, sanomalehdissä, kirjoissa, niissä olemme
-arat, emme uskalla asettua naurun alaisiksi, ja seuraamme virtaa!
-Mitä irvistely hyödyttää ajan pitkään? Irvistely on heikkouden ase!
-Ollaan pelossaan sydämen puolesta! On ilkeätä nähdä sisälmyksensä
-puodin ovessa, mutta nähdä toisen sisukset taistotantereella musiikin
-soidessa ja saada kotona kukkia, se käy päinsä! Voltaire irvisteli,
-koska hänkin oli arka sydämensä suhteen, mutta Rousseau leikkasi
-itsensä elävänä auki, tempasi sydämen rintakehästä ja piti sitä
-aurinkoa vasten kuten vanhat Azteekit uhratessaan, -- oi! heillä oli
-ajatusta hulluudessakin! -- Ja kuka on luonut uudesti ihmiskunnan,
-kuka sanoi meille, että olemme väärällä tiellä? Rousseau! Geneve,
-tuolla, poltti hänen kirjansa, mutta uusi Geneve on kohottanut
-Rousseaulle muistopatsaan. Mitä me ja kaikki ajattelemme täällä
-yksityisesti, sitä ajattelevat kaikki yksityisesti! Annettakoon
-meille vain vapaus sanoa se ääneensä!
-
-Venäläiset kohottivat tummat teelasinsa ja huudahtivat, kielellään,
-sanoja, jotka he yksin ymmärsivät. Englantilainen täytti lasinsa ja
-aikoi pitää maljapuheen, kun palvelustyttö toi hänelle sähkösanoman,
-jonka hän pisti huolellisesti taiteltuna taskuunsa, ja vaipui
-ajatuksiin. Ateria lähestyi loppuaan ja ulkona hämärti. Herra von
-Bleichroden istui hiljaa vaipuneena katsomaan ihmeen ihanaa maisemaa.
-Vuoria valaisi vinosti auringon viimeinen punerrus, joka teki
-ruusunvärisiksi viinitarhat ja kastanjalehdot Savojin rannalla; alpit
-kimmelsivät kosteassa ilmassa ja tuntuivat olevan samaa ilmaista
-ainetta kuin valo ja varjot, ne seisoivat kuin ruumiittomat, korkeat
-luonnonolennot, tummina ja kaameina päivättömällä puolellaan,
-uhkaavina, synkkinä kuiluineen, mutta päivässä olivat ne valoisat,
-hymyilevät ja kesäisen iloiset! Hän ajatteli tyroolittaren viimeisiä
-sanoja ja hänestä tuntui kuin olisi Mont Grammont ääretön sydän kärki
-taivasta kohti, kuin koko ihmiskunnan höyryävä, haavoitettu, arpinen,
-verta vuotava sydän, joka yhtenä suurena uhrina kääntyi aurinkoa
-kohti antaakseen kaikki, parhaansa, kalleimpansa, saadakseen kaikki.
-
-Silloin halkasi himmeän, teräksensinisen iltataivaan valoviiru,
-ja Savojin kapean rantaman yli kohosi suuri raketti; se kohosi
-korkealle, näennäisesti Dent d'Ochen tasalle; se pysähtyi, kuin
-katsellakseen kaunista maata, ennen kuin räjähti: viipyi hetkisen
-ennen kuin se alkoi alas tulon; mutta eipä ennättänyt montaa metriä,
-ennen kuin räjähti ja vähän ajan kuluttua kuului pamaus Veveyhin, ja
-nyt purkautui siitä kuin suuri valkea pilvi, joka muodostui neliöksi,
-tulilipuksi, ja taas pamaus, jolloin valkealle pohjalle muodostui
-punanen risti.
-
-Kaikki pöytävieraat olivat juosseet ulos kuistille.
-
--- Mitä merkitsee tämä? -- huudahti herra von Bleichroden
-liikutettuna. Ei kukaan voinut eikä ennättänyt vastaamaan, sillä nyt
-kohosi ilmaan kokonainen rakettitulva, kuin suihkulähde Voironin
-huipulla ja levitti tulikimpun, joka kuvastui tyyneen Lémanin suureen
-kuvastimeen.
-
--- Naiset ja herrat, -- kohotti englantilainen äänensä tarjoilijan
-asettaessa pöydälle tarjotinta, jolla oli täytettyjä samppanjalaseja!
--- Naiset ja herrat, tämä merkitsee, kuten äsken sain sähkösanoman
-kautta tietää sitä että ensimäinen kansainvälinen tuomioistuin
-Genevessä on täyttänyt tehtävänsä; se merkitsee sitä, että
-sota kahden kansan kesken, tai mikä olisi ollut pahempi, sota
-tulevaisuutta vastaan on ehkäisty, että satatuhatta amerikalaista ja
-yhtä monta englantilaista kenties saavat kiittää tätä päivää siitä,
-että vielä ovat elossa. Alabama-riita on ratkaistu, ei Amerikan
-vaan oikeuden eduksi, ei Englannin vahingoksi, vaan tulevaisuuden
-hyödyksi. Vieläkö luulette, herra espanjalainen, että sodat ovat
-välttämättömät? Jos vielä hymyilette, herra ranskalainen, niin
-hymyilkää sydämellä, älkää huulilla. Ja te, saksalainen pessimisti,
-uskotteko nyt, että franc-tireur-kysymys voidaan ratkaista ilman
-franc-tireureja ja ampumisia, mutta ainoastaan täten? Ja te, herrat
-venäläiset, en tunne teitä mieskohtaisesti, mutta teidän uusaikainen
-metsänhoitonne latvain taittoineen, luuletteko että se on ihan oikea?
-Ettekö pitäisi parempana käydä käsiksi juuriin? Se on varmasti
-varmempaa ja rauhallisempaa! -- Englantilaisena tulisi minun pitää
-itseäni voitettuna tänään, mutta minä olen ylpeä maani puolesta, sitä
-on kyllä jokainen englantilainen, kuten tiedätte, mutta tänään on
-minulla oikeus olla sitä, sillä Englanti on ensimäinen europalainen
-valta, joka on vedonnut kunniallisten miesten tuomioon raudan ja
-veren asemasta. Ja minä toivotan teille ja kaikille monta sellaista
-tappiota, jonka me tänään olemme kärsineet, sillä se on opettava
-meitä voittamaan! Lasinne, herrat ja naiset, punasen ristin malja,
-sillä sen merkin alla me totisesti voitamme.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Herra von Bleichroden jäi Sveitsiin. Hän ei voinut irtautua tästä
-luonnosta joka oli ohjannut hänet uuteen mailmaan, kauniimpaan, kuin
-se, jonka hän oli jättänyt.
-
-Väliin tuli hänen paha omatuntonsa takasin; lääkäri sanoi syyksi
-hermostumisen, joka on niin tavallinen aikamme ihmisillä. Hän päätti
-selvittää omatuntokysymyksen pikku kirjasessa. Suunnitelma, jonka
-hän on ystävilleen lukenut, sisältää ajateltavia asioita. Hän on
-näet saksalaisella syvämielisyydellä tunkeutunut asian ytimeen ja
-havainnut, että löytyy kaksinaisia omiatuntoja, 1:o luonnollinen,
-2:o teennäinen. Ensimäinen on luonnollinen oikeudentuntomme. Tämä
-häntä painoi, kun hän antoi ampua sissejä. Tästä hän kumminkin voi
-vapautua pitämällä itseään yläluokan uhrina. Teennäinen omatunto
-oli näet a) tavan valta; b) yläluokan käskyt. Tavan valta oli niin
-painava, että herra von Bleichroden väliin kävellessään muisti
-kuin olisi hän laimiinlyönyt toimensa geologisessa toimistossa,
-ja silloin tuli hän haluttomaksi ja levottomaksi kuin koulupoika,
-joka on karannut koulusta. Ja hän ponnisteli kovin puolustaakseen
-omaatuntoaan sillä, että oli saanut laillisen eron. Mutta silloin
-sukelsi virkahuone esiin; toverit, jotka vartioivat toisiaan
-havaitakseen toisessaan virheen, joka kohottaisi heidät itsensä
-ylemmä; ja hänestä tuntui kuin olisi hän lähtenyt karkuun.
-
-Silloin voi häntä myös kiusata se omatunto, jonka yläluokan käskyt
-antavat ihmiselle. Ensi käsky: rakastaa kuningasta ja isänmaata,
-sitä oli hänen vaikea pitää. Kuningashan oli heittänyt isänmaan
-sodan kurjuuteen hankkiakseen eräälle sukulaiselle uuden isänmaan,
-s.o. tehdäkseen hänet preussilaisesta espanjalaiseksi: oliko
-kuningas siis rakastanut isänmaataan? Olivatko monet muuta kuninkaat
-rakastaneet isänmaataan. Englantia hallitsi hannoverilainen;
-Venäjää hallitsi saksalainen keisari ja oli se saava tanskalaisen
-keisarinnan; Saksalla oli englantilainen kuningatar ja Ranskalla
-espanjalainen keisarinna, Ruotsilla ranskalainen kuningas ja
-saksalainen kuningatar. Kun näin korkeitten esikuvain mukaan vaihtoi
-kansallisuutta, kuin vaihtaa takin, niin arveli herra von Bleichroden
-kansainvälisyydellä oikeastaan olevan loistavan tulevaisuuden. Mutta
-esivallan käskyt, jotka olivat käytäntöä vastaan, kiusasivat häntä!
-Hän rakasti maataan kuin kissa kiuvastaan, mutta hän ei rakastanut
-maataan järjestelmänä. Esivalta tarvitsi kansaa asevelvollisiksi,
-veronmaksajiksi, vallan tukeeksi, sillä ilman kansoja ei ruhtinaita.
-Siksi aika ajottaiset kiellot maasta muuttoa vastaan.
-
-Kun herra von Bleichroden oli ollut kaksi ja puoli vuotta Sveitsissä
-sai hän Berliinistä kutsun tulla kotiin, sotahuhuja liikkui. Tällä
-kertaa oli Preussi vastaan Venäjää, samaa Venäjää, joka kolme vuotta
-sitten oli antanut "siveellisen" kannatuksensa Preussille Ranskaa
-vastaan. Herra von Bleichrodenista ei tuntunut oikealta nyt käydä
-ystäviään vastaan, ja kun hän varmasti tiesi, etteivät kansat
-toisilleen mitään pahaa tahtoneet, kysyi hän vaimoltaan, miten oli
-meneteltävä tässä pulassa, sillä hän tiesi, että naisen omatunto on
-lähempänä luonnon lakia kuin miehen. Vaimo vastasi hetken mietittyään:
-
-Saksalaisena oleminen on enemmän kuin preussilaisena oleminen,
-siksi muodostettiin Saksan valtioliitto; europalaisena oleminen on
-enemmän kuin saksalaisena oleminen; ihmisenä oleminen on enemmän
-kuin europalaisena oleminen. Et voi vaihtaa kansallisuutta,
-sillä "kansallisuudet" ovat vihollisia, eikä kukaan mene
-vihollisen puolelle, jollei ole hallitsija kuten Bernadotte tai
-kenraalimarsalkka kuten kreivi Moltke. Sinulla ei ole muuta jälellä,
-kuin ruveta puolueettomaksi. Tulkaamme sveitsiläisiksi! Sveitsi ei
-ole kansakunta.
-
-Herra von Bleichroden piti kysymystä niin onnellisesti ja
-yksinkertaisesti ratkaistuna, että hän heti otti selville, kuinka
-pääsisi puolueettomaksi. Kuvitelkaa hänen hämmästystään ja
-iloaan, kun hän sai tietää jo täyttäneensä kaikki ehdot Sveitsin
-kansalaiseksi pääsyä varten (siellä ei ole alamaisia!), kun oli
-asunut kaksi vuotta maassa.
-
-Herra von Bleichroden on nyt puolueeton, ja vaikka hän on hyvin
-onnellinen, on hän vieläkin joskus, vaikka harvoin, taistelussa
-omantuntonsa kanssa.
-
-
-
-
-MAANPAOSSA
-
-
-Juhannuspäivä v. 1884 oli loistavan kirkas Lac Lemanilla ja aurinko
-paahtoi kuumasti Ouchyn ja Lausannen mäkiin. Paul Petrovitsch,
-ruusutarhuri Ouchystä, ponnisteli ylöspäin Avenue de la Garea
-vetäen ruusuilla, salaatilla ja kruunuarsokoilla lastattuja kärryjä
-Lausannen torille. Hiki helmeili hänen otsallaan ja olisi tipahdellut
-hänen pieniin uskollisiin silmiinsä, jolleivät tuuheat kulmakarvat
-olisi olleet sulkuina edessä; mutta ohimoilta putoilivat hikipisarat
-vaalean punaselle parralle, joka peitti puolta kasvojen pinta-alasta.
-Ruusut alkoivat mennä luppuun auringossa ja salaatti kouristi
-suonikkaat lehtensä varjeltuakseen auringon pistolta. Paul pysähtyi
-ja riisui sinisen mekkonsa asettaen sen huolellisesti kuorman
-yli. Pyyhkäsi otsaansa ja veti edelleen. Avenue de Théatrella oli
-päivänpaahde miltei terävämpi. Täällä pysähtyi hän jälleen ja heitti
-pitkän katseen yli Lac Lemanin, antoi ajatuksissaan Dent d'Ochen
-viimeisten hankien vilvottaa otsaansa, hengähti syvään kun meni
-hänestä aina niin tukahuttavaan kaupunkiin. Hänen siinä seisoessaan
-lakki kourassa meni ohi nainen nuori herra seurassaan.
-
--- Kas tuossa on venäläinen, -- sanoi hän, ja herra pysähtyi Paulia
-katsomaan.
-
--- Sepä näyttää hauskalta, -- sanoi nuori herra.
-
-Ja Paulin kasvot olivat todellakin omituiset, kun hän huomasi itseään
-katseltavan. Ne vetäytyivät kokoon niinkuin rautalehti, jonka varsi
-on katkaistu ja suonista vedetään, kuten lapsilla on tapana. Ei se
-ollut yksipuolinen kouristus kuten kasvojenväänteessä, vaan kaikki
-hermot tuntuivat olevan yhteydessä galvanisen patterin kanssa.
-Paul tunsi sen, pani lakin päähänsä ja lähti edelleen. Kulki yli
-Place Saint Francoisen, alas Rue St Francoisea, jolla toripäivinä
-oli ajo kielletty. Sitä reunustivat vihanneseukot, jotka istuivat
-katukäytävällä. Kun nämä näkivät Paulin kärryineen kulkevan,
-tahtoivat he sulkea hänen tiensä, mutta hän selitti, ettei hän ollut
-juhta, vaikka siltä näytti, ja että hänellä oli oikeus kulkea. Eukot
-huusivat poliisia. Tämä selitti lakia vapaasti Paulin vahingoksi,
-niin että hänen täytyi vetää kärrynsä ylös mäkeä takaisin, kulkea
-yli Place Saint Francoisen ja alas Desande de Petinetiä ohi Postin.
-Paul ei näyttänyt alakuloiselta eikä hämmästyneeltä. Hän oli jo kauan
-sitten lakannut ihmettelemästä niin luonnollista asiaa kuin sitä
-että kilpailijat kaikin keinoin koettivat estää toisiaan pääsemästä
-eteenpäin. Kun hän saapui Rue Centralelle, jossa hänelle oli osotettu
-paikka muutamia askeleita Bendan kirjakaupasta, otti hän peitteen
-kärryiltä, nykäsi kaaret pois, veti ylleen mekon joka ruskeiden
-manchesterihousujen kanssa antoi hänelle schveitsiläistyömiehen näön,
-ja asettui odottamaan ostajia.
-
-Kun hän nyt seisoi yksin kansanjoukossa, sillä juhannus ei ole pyhä
-Lemanilla, yksin kadehtivain kilpailijain keskellä, jotka eivät
-voineet kilpailla hänen kanssaan hänen erikoisalallaan, jona olivat
-ruusut, yksin katuvierellä, jonka oja kulki hänen kärryjensä alatse,
-kun hän näki nämät työpukuiset, meluavat, hikiset ja tomuiset ihmiset
-tunkeilevan taakkoineen ja työkaluilleen kuin arkena ainakin, silloin
-tuli hän raskaalle mielelle, ja hänen ajatuksensa menivät kauas,
-kauas suureen aavaan, rumaan maahan Moskovan ympärillä.
-
-Hän ei uskonut enään kirkonkelloihin ja semmoiseen, mutta hän
-kaipasi niitä nyt. Hänen kauniitten ruusujensa makea tuoksu, joka
-ilkeästi sekottui naapurien purjelaukan ja sellerin hajuun, teki
-hänet surumieliseksi, ja hän tunsi polttavaa ikävää valkoisten
-koivujen ja yksinkertaisten metsäruusujen luo. Hän kaipasi pientä
-punaseksi ja vihreäksi maalattua kirkkoa kullatuin tornein,
-jossa kuitenkin niin paljon hullua puhuttiin, hän kaipasi arojen
-äänettömyyttä, sunnuntaipukuisia muschikoita kirjavissa pyhäpaidoissa
-ja talonpoikaisnaisia keltasissa ja punasissa sarafaaneissa, joita
-he tänään pitivät pyhän Johanneksen kunniaksi, mutta etupäässä
-lyhyen kesän tullessa sille tervehdykseksi. Se on heikkoutta, arveli
-hän, sillä ihmiset eivät tule paremmiksi tai onnellisimmiksi kirkon
-kelloista ja sarafaaneista; mutta hän ikävöi kuitenkin. Täältä, jossa
-ei panna kesälle arvoa, kun on kevättä puolen vuotta, tältä kadulta,
-tämän katuojan viereltä, näiden ihmisten joukosta, jotka olivat
-hänen vihollisiaan; näitten vanhain ihmisten luota, joitten sydämet
-ja ajatukset olivat vanhat; näitten ulkomaalaisten luota, jotka
-tulivat tänne ensi luokan hotellien parvekkeilta nauttimaan luonnosta
-niinkuin satunäytelmästä teatterissa. Mutta häntä häiritsi ostaja.
-
--- Mitä maksavat arsokat? -- sanoi tämä.
-
--- Kaksikymmentäviisi centimiä, madame, vastasi hän.
-
--- Tämä koetteli niiden suomuja ikäänkuin saadakseen selville,
-olivatko ne väärennettyjä, teki happaman elkeen, joka merkitsi:
-liikaa! ja meni edelleen.
-
--- Kuinka tuo kana tietää, mitä on liikaa kruunuarsokasta? --
-ajatteli Paul itsekseen. -- Olisipa hän vuokrannut kallista maata,
-ostanut kallista lantaa, ostanut siementä, kylvänyt, vaalinut taimea,
-kun se oli niin hento, että tuskin uskalsi koskea siihen; jälleen
-sitä hoitanut; kastellut, kitkenyt, peittänyt talveksi ja pelännyt,
-ettei se virkoaisi keväällä; odottanut vuoden, kaksi vuotta, kaksi
-kertaa 365 päivää ennenkuin sen nuppu puhkesi, silloin ei hän olisi
-sanonut kahtakymmentäviittä penniä liiaksi, mutta nyt ei hän ollut
-tehnyt sitä eikä ymmärtänyt mitään. Hän on opettajatar, sen tiedän,
-ja hän ottaa kolme francia tunnilta, kun puhuu kieltään henkilölle,
-joka tahtoo sitä oppia. Hän istuu mukavassa lepotuolissa, lämpimässä
-huoneessa; ei ole vaarassa menettää mitään, keskustelee ilmasta ja
-teatterista, nousee ylös, menee ja on ansainnut kolme francia. Mutta
-hän pitää sitä vähänä onnettomalle opettajatarparalle.
-
-Kaksi kaasutyömiestä seisoi kuopassa kaivaen. Paul sattui huomaamaan
-heidät juuri lopettaessaan taloudellista mietiskelyään.
-
--- Noilla tuossa, -- jatkoi hän itsekseen -- on kolmekymmentä
-centimiä tunnissa, kymmenes osa tuon palkasta, joka lämpimässä
-huoneessa puhuu ilmasta ja teatterista. Tuntuu siltä kuin olisivat
-työpalkat tässä ylösalasin käännetyssä mailmassa ylösalaisessa
-suhteessa työn vaivaan! Se on hyvin valaisevaa, mutta vielä ei ole
-yksikään kansantalouden tutkija asiaa valassut, ja jos joku tutkija
-sen uskaltaisi valasta, hänestä selitettäisi heti, ettei hän ole
-mikään taloustieteilijä.
-
-Niin rumia ajatuksia oli Paul Petrovitschillä niin kauniina
-juhannuspäivänä, mutta Paul olikin jo kauan sitten lakannut kauneutta
-palvelemasta.
-
-Tunnit kuluivat; aurinko paistoi yli kattojen ja kuumensi seinät
-ja katukivet, niin että oli kuin leivinuunissa. Ihmiset alkoivat
-hävitä ja Paul seisoi pian miltei yksin kilpailijoineen. Mutta mitä
-enemmän päivä kuluu, sitä hienompaa väkeä. Jo tuli jokunen ylhäinen
-tai rikas nainen, joka oli ennättänyt nousta ylös, kukkia ostamaan.
-Palvelustytöt olivat suorittaneet vihannesostokset aikaisemmin
-saadakseen päivällisen ajoissa valmiiksi. Paul oli myynyt kolme
-kasvavaa ruusua neljästä francista kappaleen; nyt oli hänellä vain
-keltanen teeruusu jälellä. Se oli niin kutsuttu Céline Forestier,
-jonka väri muistutti keltasta Villeneuveviiniä, kun se on oikeata
-ja vivahtaa hieman viheriään. Se oli viisi vuotta sitten ympätty.
-Hän oli viisi vuotta hoitanut sitä kuin lasta. Vapisevalla kädellä
-oli hän tehnyt arkaluontoisen leikkauksen kiinnittääkseen kalliin
-oksan, jota ostamaan hän oli peninkulmia matkustanut, siemenestä
-kasvattamaansa taimeen. Hän oli sitonut haavan, pessyt sitä, hoitanut
-pientä vesaa kuin sairasta; varjostanut sitä, kastellut sitä; pessyt
-sen lehdet homeesta; pitänyt sitä talvella huoneessaan, jossa hän
-sentähden oli kieltäytynyt rakkaasta piipustaan. Hän oli hoitanut
-sitä viitenä vuotena; se oli sukulainen, perheen jäsen. Hän oli
-nähnyt sen ensimmäiset nuput, ja hänen lapsensa olivat huudahtaneet
-ilosta, kun se oli aukaissut sametinhienot, topaasikeltaiset
-lehtensä, jotka olivat pehmoset kuin lapsenposket, ja hänen vaimonsa
-oli suudellut niitä. Ja nyt kauppasi hän sitä kadulla, katuojan
-vierellä. Niin, hänen täytyi myydä se, sillä hänen lapsensa
-tarvitsivat kenkiä päästäkseen vanhempineen ulos juhannuspäivänä.
-
-Tuli siinä englantilainen ja kysyi, mitä se maksoi?
-
--- Kuusi francia, sir!
-
-Englantilainen otti esille viisi francia ja sanoi: tässä on! -- Hän
-luuli näet aina olevansa nylkemisen esineenä ja tunsi muka kansan.
-
--- Kuusi francia! -- toisti Paul.
-
--- Se ei ole oikea, -- sanoi englantilainen ja meni. Tuli sitten
-amerikalainen.
-
--- Mitä pyydätte tuosta Malmaisonista? -- kysyi hän.
-
--- Viisitoista francia, -- vastasi Paul.
-
--- Se on hyvää lajia, -- sanoi tuo ja maksoi.
-
-Paul tunsi rahain polttavan käsissään; mutta sitten teki hän uuden
-kansantaloudellisen lauselman: Luulen, että tavaran arvo riippuu
-hinnasta eikä hinta arvosta! Ja niin kulki hän muutamia askeleita
-kirjakaupan akkunan luo. Hän katseli uusia kirjoja, jotka olivat
-vanhoja, niin vanhoja, vaikka nimet olivat uudet. Mutta kuinka hän
-katsoikaan, sattui hänen katseensa pysähtymään uuteen saksalaiseen
-kirjaan, jonka oli kustantanut Saksan etevin kustantaja, Brockhaus
-Leipzigissä. "Mitä tehdä? Kertomuksia uusista ihmisistä kirjottanut
-Tschernyschevskij." Silmänräpäystäkään viipymättä meni hän kärryjensä
-luo, pani kokoon vielä myymättömät vihanneksensa ja lähti tiehensä.
-Hän vihelteli vetäessään Place Saint Francoisea ylöspäin ja kun
-hän tuli suutarin edustalle, saivat hänen kasvonsa samallaisen
-hermokohtauksen kuin Avenue de Théatrella. Hän osti kengät lapsille
-ja meni sitten Bazar Vaudoisiin leikkikaluja hankkimaan. Ja sitten
-hän kärryineen puolijuoksua tuli mäkiä alas Ouchyhyn.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Veveyn tieltä poikkeaa pieni mäkinen kuja kirkkomaan ja katolisen
-kappelin väliin. Mäen keskivaiheilta eroaa polku vasemmalle
-riittävän leveänä vetokärryille. Siellä oli painettuna komean
-Mont Vertin sisään ja sen korkeitten pähkinäpuitten ja kastanjain
-suojaamana pohjoistuulia vastaan, ja näkymättä rantatielle
-Beau-Rivagen mahtavain laitosten takana pieni maatilkku, jonka Paul
-Petrovitsch perheineen oli muuttanut puutarhaksi ja ruusustoksi.
-Kaunis näky kohtasi siellä silmää. Korkeavartisia remontantti- ja
-teeruusuja oli pitkissä riveissä värien mukaan järjestettyinä.
-Marechal Niel valtavin keltasin päin, joitten pohjalla vielä
-oli heikko oranssinpunanen hohto kuin auringonlaskun jälkeen,
-oli takarivinä; sitten Gloire de Dijonin pienet tiiviit pallot,
-keltasina kuin raaka silkki, niillä oli madeiraviinin sävy ja
-tuoksu kuin laulun; Safransin silmiin pistävä tulikiven keltaväri;
-sitten neljännessatanen valkeita Boules de Neige, sametinvalkeita,
-mutta nuppujen reunustoilla viipyi puna kuin muistona rodun
-voimakkaammilta päiviltä, jolloin sen veri virtaili punasena;
-sitten palkinnon saaneen Madame Pittet'n norsunluunvalkeat pikku
-korit kuin ruusukaalin kuvut; ja sen jälkeen Damaskolaisruusujen
-samettipurppurankarvaiset, Jules Margattin kirsikanväriset.
-Noisettien mustanpuhuvat kuin laskimoveri, komea räikeä kokoelma,
-joka antoi synkkiä ajatuksia, ja siltä ne näyttivät, kuin olisivat
-elonsa imeneet taistelukentän limaskaisesta maasta; mutta niitten
-edessä hymyilevinä kuin nuoret onnelliset tytöt, seisoivat helakat
-Provinsit, muheva mutta vaalennut kaunotar La France, kuin tyttö
-tanssiaisten jälkeen, ja kaikkien etumaisimpina seisoivat nuokkuen
-matalat yksinkertaset kuukausiruusut kuin lastenkasvot, niille ovat
-epärunolliset englantilaiset antaneet niin kauniin nimen, Maidens
-Blush, neidon kukka. Oli aisteille huumaus katsella tätä ruusumetsää
-ja tuntea sen tuoksua. Se synnytti kaikki aistimukset yhtaikaa:
-raa'at kuin hyvin laitettu ruoka, humalluttavat kuin viini, hurmaavat
-kuin lapsen läheisyys, viattomat kuin lapsen hyväily, kuin satu
-enkeleistä; äskenteurastettua lihaa ja hehkuvaa madeiraa, sminkkiä
-ja enkelinsiipiä, naisenrintoja ja lapsensuukkoja, tulikiveä ja
-aamuruskoa, verta ja maitoa, purppuraa ja pellavaa. Mutta Paul
-Petrovitsch ei niillä silmin ruusuja katsellut, sillä hän oli "uusi
-ihminen" ja hänellä oli asioista toiset katsantotavat.
-
-Puutarha oli jaettu neljään osaan: yksi leipää, toinen vihanneksia,
-kolmas hedelmiä ja neljäs kukkia varten. Kukat olivat Paulin mielestä
-välttämätön paha, toistaiseksi; ne olivat viimeinen vero hänen
-kauneusaistilleen, ikävä perintö, josta hänen lapsensa kyllä pääsevät.
-
-Pohjoispuolella oli rakennus. Se oli vanhanaikuinen, navetta
-ja vajat olivat rakennetut yhteen asuinhuoneitten kanssa. Paul
-Petrovitsch, joka muuttaessaan Sveitsiin oli koettanut panna toimeen
-sen vaatimusten vähennyksen, jota paitsi tulevaisuuden ihminen on
-sortuva suuressa, mutta rauhallisessa taistelussa, joka odottaa, oli
-järjestänyt asiansa itseavun perustalle. Ettei hän siinä yhdellä
-iskulla voinut poistaa kaikkia vaatimuksia, joihin hänen luontonsa
-huonon kasvatuksen kautta oli tottunut, sitä ei hän surrut, sillä
-hän näki sellaisten vaatimusten järjettömyyden, mutta hän piti
-velvollisuutenaan alkaa, että hänen lapsillaan olisi jotain tehtynä,
-kun he alkaisivat. Siihen päähän oli hän koettanut asettaa niin monta
-elämän tarvetta kuin mahdollista ja mikä oli enemmän, koettanut
-rajoittaa omiaan ja omaistensa tarpeita vähimpään. Navetassa oli
-hänellä lehmä, kaksi lammasta, kaksi kiliä, kaniineja, kanoja ja pari
-hanhea. Vielä oli hänellä kyyhkysiä ja mehiläisiä. Viimemainitut
-tuottivat talon sokerin. Leipä tehtiin tuottavimmasta ja huokeimmasta
-viljasta, maissista; se ei ollut niin hyvää kun vehnä, mutta parempaa
-kuin musta ruis. Teensä, (kahvia ei hän juonut) viljeli hän itse.
-Hän oli nimittäin Harkovan yliopistossa lukiessaan lääkäriksi asunut
-kuusi vuotta eräässä yksinkertaisessa vuokralassa. Siellä hän oli
-tottunut hyvin huonoon teehen; hän oli niin siihen tottunut, että kun
-hän sai seitsemäntenä vuonna oikeata teetä, hän piti sitä huonompana
-kuin vanhaa.
-
-Kun hän sitten sai tietää, että hän oli juonut kirsikkalehti-mehua
-kuusi vuotta ja pitänyt sitä hyvänä, päätti hän jatkaa sen
-käyttämistä ja nyt oli hänellä monta sellaista "teepuuta"
-puutarhassaan. Vaatteittensa valmistamista pitivät hän ja hänen
-vaimonsa vielä liian aikasena, että se voisi kannattaa. Väkeviä
-juomia ei hän enää käyttänyt. Hän oli juonut nuoruudessaan, niin kuin
-oli oppinut kotonaan ja yliopistossa. Nyt piti hän sitä tyhmänä,
-sillä elääkseen meidän aikanamme piti olla ajatukset selkeinä ja
-voimat raikkaina. Oli ollut kumminkin pitkä ja vaikea työ totutella
-väkevistä pois, sillä hänen ruumiinsa vaati niitä, kuten arseniikin
-tai opiuminkäyttäjän ruumis vaatii myrkkymääräänsä. Mutta kävi se
-sentään vähitellen. Ja kun hänellä nyt oli tämä mielenrauha, ruumiin
-lepo, voimain sopusointu, niin ei hän voinut kyllin kirota tuota
-järjetöntä tapaa käyttää aineita, jotka tekivät ihmiset hulluiksi,
-syyntakeettomiksi, epäluotettaviksi ja tulevaisuuden parempaa tilaa
-piti hän mahdottomana ilman raittiita ihmisiä. Ja runoilijat, jotka
-olivat panneet kokoon kaikki valhemäärät, mitä olivat he muuta
-kuin juoppohulluja, jotka näkivät näkyjä eivätkä voineet nähdä
-todellisuutta semmoisena kuin se oli. Kaikki päätökset, jotka
-olivat ratkasseet kansain kohtalot vuosisadoiksi, olivat tehdyt
-juhlahumalassa. Ranskan vallankumouksen suuret ajatukset olivat
-haihtuneet reformijuhlien viinihöyryihin; ei mikään komitea voinut
-työskennellä syömättä ja juomatta; kaikki nämät suuret puheethan
-pidettiin puolihulluuden tilassa; ja sitten valitettiin, ettei
-löytynyt leipää, kun otettiin miljoonia tynnyrinaloja maasta viinille
-ja poltettiin vilja viinaksi! Oliko maailma viisas? Ei suinkaan, sitä
-Paul jo kauan sitten oli lakannut uskomasta. Mutta kun hän kotona
-Venäjällä oli alkanut saarnata raittiutta, vastustettiin häntä tuolla
-vähemmän terävällä huomautuksella: olethan itse ollut juoppo; johon
-Paul vain oli voinut vastata: juuri siksi! Joka ei ole ollut juoppo,
-ei voi saarnata asiasta, jota ei tunne!
-
-Paul oli "uudenaikaisessa avioliitossa" sivistyneestä perheestä
-olevan tytön kanssa. He olivat tehneet suullisen sopimuksen, mutta
-he eivät olleet antaneet mitään lupauksia, koska kokemus oli
-osottanut, ettei lupausten pitäminen riippunut antajan tahdosta.
-Heillä oli nyt kaksi lasta. Työn olivat he jakaneet niin, että rouva
-oli ottanut huolehtiakseen lapsista, koska hän sopi siihen paremmin
-kuin Paul. Hän hoiti myös raha-asiat, koska hän oli siihen taitava.
-Mutta ei hän siivonnut Paulin huonetta, sillä tämä teki sen itse:
-se oli puolen tunnin työ. Ruoan laittoivat he yhdessä ja Paul pesi
-astiat, sillä se huvitti häntä sattumalta, ja lattiat hän myös pesi,
-sillä se oli painavaa vaimolle, etenkin kun tämä oli raskaana.
-Palvelijaa ei heillä ollut, sillä he eivät tahtoneet nähdä orjaa
-huoneessaan. Mutta Paulilla oli puutarhassa "apulainen", joka oli
-ollut puutarharenki, mutta nyt oli Paulin liiketoveri ja hänellä
-oli paitsi elantoa melkoinen osa voitosta. Paul puhutteli häntä
-sukunimeltä Bernhardiksi ja tämä häntä Paul Petrovitschiksi. Näin
-olivat he keskenään sopineet, koska ei tahdottu muistutella valhetta,
-että oltiin herroja. Koska he tyytyivät kohtuulliseen voittoon
-työstään, tarvitsi heidän tehdä työtä vain kuusi tuntia päivässä; ja
-voittoaika kulutettiin lepoon, leikkiin, keskusteluun, lukemiseen ja
-kirjottamiseen ja Paul kirjotti paljon.
-
-Kun hän nyt tuli pihaan kärryineen, juoksivat hänen molemmat
-tyttärensä häntä vastaan ja suutelivat häntä. He olivat kaksi
-pientä vaaleatukkaa, puettuina avariin palttinamekkoihin, olkihatut
-päässä, kuitenkin kaikki tavallista mallia, niin etteivät näyttäneet
-ilmoitustauluilta. Ovessa näkyi vaimo. Pieni, vaalea olento, mustat
-silmät suurin reunuksin, kasvot miellyttävän pyöreät ja ihossa
-vivahdus öljynväriin. Tukka oli kuin pehmeä impiviiniköynnös ja
-heitteli kiehkuroita joka puolelle korville, niskaan, otsalle. Hän
-näytti tyyneltä ja toivehikkaalta, mutta synkkä harso oli ennen
-niin leikkiväin piirteiden yllä. Surut menneistä, ero rakkaista
-mutta haitallisista muistoista, kestettyjä taisteluita kasvatusta ja
-ennakkoluuloja vastaan.
-
--- Päivää, isäkulta! -- tervehti hän.
-
--- Päivää, rakkaani, -- vastasi hän, ja suuteli äitiä ja lapsia.
-
--- Mene noutamaan tuoli isälle! -- sanoi äiti vanhimmalle tytölle,
-joka näytti viiden vanhalta.
-
--- Ei, Annischka, -- sanoi Paul; -- Veerasta ei tehdä orjatarta.
-
--- En tahdo, -- oli jo Veera vastannut.
-
--- Niinkö sanotaan, -- alkoi äiti.
-
--- Niin, -- sanoi Paul, -- niin vastataan. Se, joka ei opi tahtomaan
-ja tahtoaan lausumaan nuorena, hänestä tulee tahdoton tai valehtelija
-suurena! Annischka! Miksi kasvattaisimme lapsemme orjiksemme?
-Kahdeksan vuoden kuluttua lähtee Veera mailmalle. Silloin ei hän
-enää ole orjamme, eikä myöskään lie tarkotuksemme kasvattaa häntä
-asettamaan tuoleja toisille. Mutta jos Veera tahtoo tuoda tuolin,
-niin kiitän häntä, sillä hän ei ole minulle mitään velkaa.
-
--- Sinulla on oikein, Paul Petrovitsch, -- sanoi äiti, -- mutta minä
-en aina voi nähdä asioita uudelta näkökannalta.
-
--- Et, ystäväni, en minäkään aina osaa, mutta meidän tulee totutella.
-_Meillä_ en tarkoita sinua, vaan todellakin meitä molempia! Mutta
-sinähän olet jo kattanut pöydän! Huuda Bernhardia!
-
-Bernhard oli pieni leveähartiainen mies, hänellä oli mustat viikset
-ja musta takkuinen tukka, egyptiläiset silmät ja vankat hartiat,
-joissa näkyi jäljet "la hotte'esta", vuorelaisten ikuisesta
-selkäkorista. Hän istui hiljaisena pöytään ristittyään kätensä.
-
--- Eikö Bernhard voi päästä tuosta? -- sanoi Paul.
-
--- En, se istuu kiinni pahemmin kuin valkea viini, -- sanoi hän.
-
--- Uskonvapautta, Paul Petrovitsch, uskonvapautta! -- sanoi Anna
-varoittaen.
-
--- Kiitos, ystävä, huomautuksesta! Asia on todellakin niin: Anteeksi
-Bernhard!
-
--- No kuinka kävi kauppa? -- kysyi Anna.
-
--- Hyvin ja huonosti, -- sanoi Paul. -- Hyödyllinen on huonossa
-hinnassa, mutta hyödytön hyvässä. Ateria, jona oli iso
-kaniinipiirakka sekä suolattuja sieniä ja etikkakurkkuja, ja teetä
-aina läsnäolevasta samovaarista, otti nyt hetkiseksi ruokailevien
-huomion.
-
--- Nyt on juhannuspäivä, -- sanoi Paul syötyään.
-
--- Niin, -- sanoi vaimo huoaten.
-
--- Sinä huokaat, Annischka. Tuntuuko raskaalta tänään?
-
-Vaimo kumartui ja laski päänsä hänen polvilleen.
-
--- Itke, kulta, niin se menee ohi! -- sanoi Paul ja selvitteli tuota
-valkoviiniä, kuten hän sitä kutsui.
-
--- Niin, jos sinä itket myös, muuten en ilkene!
-
--- Olen lakannut itkemästä, -- sanoi Paul. -- Mutta ei se ole mikään
-hyve. Se on muuten niin, muuten vaan!
-
--- Eikö ole raskasta viljellä vierasta maata? -- sanoi Anna.
-
--- Emämaa oli kovempaa, mutta se oli köykäsempää. Mutta sehän on
-päähänpisto. Koko maahan on emomme.
-
--- Sano, että kaipaat maapalaa, jonka tempasit aron tappavalta
-tukahuttavalta syleilyltä, sano, että haluaisit olla siellä tänään
-näkemässä, kuinka omenapuusi kukkivat, ruususi ovat nupulla,
-mansikkasi hyötyvät; sano niin, Paul, niin sanon minä kuinka kaipaan!
-
--- En kiellä, että painaessani lapioni vanhaan mustaan maahamme,
-kylväessäni, istuttaissani puita ja nähdessäni ruman maan
-siunaantuvan, tunsin itseni ikäänkuin sidotuksi siihen maahan.
-Oli tyhmää sitoa itseään. Muistot olen sydänjuurineen repinyt
-irti, hellimmät siteet olen katkassut, persoonani olen sikojen
-eteen heittänyt, mutta en tunne itseäni vapaaksi. Kun ajatukseni
-kulkevat kotiapäin, eivät ne mene lapsuudenkotiin, jossa opettelin
-orjanpalvelusta, eivät isän ja äidin haudoille, eivät valheellisen
-suuruuden julmiin muistoihin; ne menevät konnulle, jossa elantoni
-kasvoi, valkoisten koivujen luo, missä ajattelin terveitä, uusia
-ajatuksia, tummien kuusien luo, jotka viihdyttivät tuskani, mutta
-eniten ja nykyään miltei aina tuohon pieneen maapalstaan jota
-viljelin. Katsopas, niin materialistinen, niin itsekäs olen!
-Muistatko syksyn sateineen, kun istutimme syreenipensasten; kuinka me
-kahlasimme savessa käsissä märät pensaat, jotka olin tuonut asemalta.
-Muistatko kuinka käänsin mansikkamaan ja kuinka minun täytyi
-istuttaa puoleksi kuihtuneet taimet myöhään yöllä lyhdyn valossa.
-Muistatko, kuinka omenapuut saapuivat, ja minun täytyi kantaa vettä
-puoli virstaa, maa kun oli niin kuiva. Ja talonpojat istuivat tai
-rotkottivat aidalla irvistellen ja ihmetellen, mitä se hyödyttäisi.
-
--- Ja sitten, -- jatkoi Anna, -- matkustimme kaupunkiin syksyllä. Ja
-sinä katselit puutarhasi piirustusta; tuossa kasvoi sitä ja tuossa
-sitä. Ja kun oli routahalla kaupungissa, olit sinä levoton, että tämä
-tai tuo kasvi oli vahingoittunut. Eikä sinulla enää ollut levollista
-päivää! Ja sitten kun tulimme maalle jälleen keväällä, oli kuusi
-omenapuuta kuollut. Nikolai sanoi, että sen oli pakkanen tehnyt,
-mutta Andreas sanoi, että Nikolai oli kaatanut lipeää niille. Ja
-silloin itkit.
-
--- Todellako? Hyi häpeä!
-
--- Itkit kyllä, muttet puita, vaan ihmisten ilkeyttä.
-
--- Vallattomuutta, Anna.
-
--- Niin vallattomuutta! Ja sitten istutit uusia. Ja kylvit sitten
-omenan-, päärynän-, luumun- ja kirsikan siemeniä sadottain, ja
-sanoit talonpojille, että he saisivat taimia ja ymppäysoksia puista.
-Ja sitten, Paul Petrovitsch, sitten tuli "suuri tapaus" ja meidän
-täytyi matkustaa. Sen jälkeen et ole kuullut mitään siitä, mutta sinä
-ajattelet sitä, sinä uneksit siitä!
-
--- Heikkoutta, Anna, pikkuasioita! Mutta nyt en ajattele enää sitä,
-en enää! Mutta älä puhu niin surullisesti! Olen iloinen sielussani
-tänään, sillä minulla on ollut suuri, suuri ilo.
-
--- Kerropas, kerro!
-
-Paul kaatoi juuri uutta kuppia teetä, kun posti tuli tuoden
-kirjekortin ja kirjeen. Paul luki ensin kortin.
-
--- Tätä ei ainakaan ole avattu -- sanoi hän ennen kuin luki. Kortilla
-oli venäläinen postileima ja se kuului: "Kun aurinko, joka on jumala
-voi suudella elon haaskaan, niin miksi ei se voisi suudella eloa
-kirjeeseen?"
-
--- Hm! -- sanoi Paul. -- Mitähän tämä merkinnee?
-
--- Sen saat kai nähdä kirjeestä, -- vastasi Anna.
-
--- Siinä sinulla on oikein! Mutta kirje on luonnollisesti avattu;
-tässä näkyy jäljet talituista viiksistä, jotka ovat olleet sen
-rakastettavan suun yläpuolella, joka kirjeen on nuollut kiinni.
-
-Paul luki: "Paul Petrovitsch, Tukkukauppias, Ouchy, Lausanne. K.H:n
-tilauksen mukaan lähetän huomenna kuusi astiaa kaviaaria, à 2 ruplaa
-hopeassa ilman astioita. Maksua odotamme ensi tilassa. Kunnioittaen
-Dimitri Baranoff."
-
-Paul istui hiljaa miettien, mutta ei voinut löytää ajatusta tästä.
-Että se oli salakirjotusta, sen hän käsitti. Anna auttoi häntä mutta
-tuloksetta. Silloin heitti Paul avoimen kirjeen pöydälle ja sanoi:
--- puhukaamme jostain muusta, niin sen kyllä keksin. Puhuimme siitä,
-että minulla on ollut suuri ilo tänään. Suuri ilo, suurin pitkään
-aikaan! -- Anna -- jatkoi Paul -- nyt on täsmälleen kaksikymmentä
-vuotta kulunut siitä kuin Tschernyschewskijn kirja ilmestyi. Se
-kiellettiin Venäjällä! Kiellettiin totuus kauneimmassa, puhtaimmassa
-muodossaan! Hänet lähetettiin Siperiaan "katumaan" sitä että oli
-puhunut totta! Oletko voimakas tänään, Anna?
-
--- Kyllä, -- vastasi tämä.
-
--- Niin että voit tyynesti kuulla minun lukevan erästä vanhaa kirjaa,
-punastumatta.
-
--- Mitä kirjaa?
-
--- "Kiitettyä" kirjaa Venäjän totuuden tulkki Wallacen kirjoittamaa.
-
--- Paul Petrovitsch, et ole itse rauhallinen sanoessasi sanaa
-totuudentulkki.
-
--- En mutta tahdon opetella! Tahdotko sinäkin?
-
--- Kyllä, mutta uskon, että nuo vanhat sanat ovat meihin niin
-kidutetut, että kuulemme kaiun sisältämme tai tekevät aivomme kapinan!
-
--- Tunnen tänään olevani niin tyyni ja iloinen, että tahdon lukea
-tohtori Mackenzie Wallacen kirjaa.
-
--- Sanoit sanan: tohtori halveksuvasti, joka osottaa, ettet ole tyyni.
-
--- Vaikka niinkin, siis lisäksi syy lukea.
-
-Paul nousi ja kävi noutamassa kirjan. Sitten käski hän tyttöjen
-mennä puutarhaan poimimaan jasmiineja. Hän selaili kirjaa, mutta
-hänen sormensa värisi. Sitten hän luki lujalla, korkealla äänellä,
-panematta mitään mielialaa ilmaisevia painoja.
-
-"Monet agitaattoreista sanovat olevansa Tschernyschevskjin oppilaita,
-miehen, jolla vapautumisaikana oli erityisen etevä sija Venäjän
-aikakauskirjallisuudessa ja joka sittemmin karkoitettiin Siperiaan,
-jossa hän vielä on; mutta en luule, että hän myöntäisi näille tätä
-ominaisuutta."
-
-Anna teki kädellään liikkeen ja veri nousi hänen kasvoihinsa. Mutta
-Paul jatkoi..., "ja minä olen täydellisesti vakuutettu siitä; ettei
-hän osottaisi hyväksymistään niille tämänlajisille, jotka olen
-tavannut."
-
-Anna käännähti olkituolillaan, niin että sen jalat raapasivat
-santaa. Mutta Paul jatkoi lukuaan yhtä painottomasti kuin ennenkin:
-"Lukuunottamatta yhtä romaania, jonka hän kirjotti vankilassa,
-ja jota ei kohtuudenmukaisesti (tässä takertui hän sanaan mutta
-luki lauseen uudelleen tarttumatta sanaan 'kohtuudenmukaisesti')
-voi pitää ilmauksena hänen todellisista mietteistään maltillisina
-hetkinä, sisältävät hänen kirjansa aina sangen paljon tervettä järkeä
-ja malttia. Tschernyschevskij edisti aikanaan eittämättä sangen
-tehoisesti vapautuskysymyksen hyvää ratkaisua, kumosi järjestään
-kaikki ehdotukset mielettömäin valtiollisten mielenosoitusten
-toimeenpanemiseksi ja lienee nyt viidentoista vuoden karkotusajan
-kuluessa kylliksi sovittanut nuoruutensa erehdykset." -- Onko hyvin
-luettu? kysyi Paul ja henkäsi.
-
--- Hyvä on, -- sanoi Anna.
-
-Paul jatkoi: "Tarkastakaamme lopuksi, missä määrin näille salaisille
-seuroille voidaan antaa mitään todellista merkitystä. Ovatko ne
-todellisena vaarana valtiolle? Minä luulen, ettei kukaan, joka
-tuntee Venäjää hyvin, ole epäröivä vastatessaan tähän kysymykseen
-kieltävästi. Vieläpä muutamat kiihottajista ovat huomanneet
-yrityksensä mielettömyyden."
-
-Paul loi katseensa kirjastaan ja huomasi vaimonsa olevan
-tuhkanharmaan. Hän nousi ja vei kirjan sisään.
-
--- Riittää täksi päiväksi, -- sanoi hän. -- Mutta on hyvä harjotella,
-Anna. Joka kerta kun luen jotain vanhaa kirjaa, tunnen kuinka olen
-kasvanut. Tänään voisin hymyillä.
-
--- Niin kauas en vielä ole tullut, -- sanoi Anna. -- Kaikki nämät
-sanat, jotka luit olen kuullut vanhan kunnianarvoisan isäni lausuvan
-vakaumuksen painolla.
-
--- Ja sinun vanha kunnianarvoisa isäsi on kuullut ne
-kunnianarvoisalta isältään. Kunnianarvoisat isät ovat vaarallisia.
-Kuitenkin kaikitenkin: Tschernyschevskij, joka on kuollut, ei enää
-kadu "nuoruutensa erehdyksiä." Nyt kahdenkymmenen vuoden kuluttua,
-on hänen Evankeliuminsa ilmestynyt saksaksi. Saksan suurimman
-ja arvokkaimman kustantajan toimesta ihan ruhtinas Bismarckin
-sosialistilain edessä. Mitä sanoisimme tästä? Jos olisin kristitty,
-menisin ripille sunnuntaina ja kiittäisin Jumalaa hänen armostaan.
-
--- Se on suuri tapaus, Paul Petrovitsch, niin suuri, ettemme me voi
-arvioida seurauksia. Nyt saa mailma tietää sen.
-
--- Ei niin suuria sanoja, Annischka; mailma aavisti sitä ennenkin,
-mutta nyt saa mailma oppia tuntemaan sen, sillä Tschernyschevskjillä
-oli rakkaus ja siksi puhuvat hänen sanansa. "Kun aurinko, joka on
-jumala voi suudella eloa haaskaan." Hm! Miksei se voisi suudella eloa
-kirjeeseen. Nyt sen keksin!
-
-Paul nousi ja meni pöydän ääreen, mihin oli pannut kirjeen ja kortin
-aurinkoon.
-
--- Kas, Annischka, kas -- sanoi hän ja piti koholla kirjettä. -- Se
-on Dmitriltä.
-
-Kirje joka oli ollut auringonpaisteessa, oli nyt täpösen täynnä
-pieniä keltasenpunasia kirjaimia, jotka olivat kirjotetut
-sympatetisella musteella, luultavasti kehäkukan mehulla, ja jotka
-auringon helle oli saanut esiin. Paul luki puolen kirjettä ääneensä.
-Se käsitteli "affäärejä" kuten liittoutuneet sanovat. Sitten jatkoi
-hän lukien toisen puolen hiljaa. Anna aikoi kysyä sen sisältöä, mutta
-pidättyi, oli heidän sopimustaan vastaan kysellä asioita, joita
-toinen puoli ei tahtonut kertoa. Paul pisti kirjeen taskuunsa.
-
--- Tuletko järvelle? -- sanoi hän. -- On juhannuspäivä ja voimme
-levätä.
-
-Hän nousi peittääkseen hermokohtausta, joka tuli hänen kasvoihinsa.
-Anna nousi myös pukemaan lapsia.
-
-Päivällis-aikaan nousivat he veneeseen Ouchyssä; ja Paul souti
-järvelle. Aurinko paistoi säteillen ja kaikki oli vaaleaa ja sinistä.
-Savoijin vuorten pyökki- ja kastanjametsät näyttivät takkuisilta
-vällyiltä ja Cornettes de Bizellä oli vielä lumihankia. Vaadtlannin
-alpit idässä Chillonin luona kohosivat ijän harmaannuttamana
-jättiläiskatedraalina ja Mayenin ja D'Ain tornit nousivat harjujen
-yläpuolelle jättiläisten rakentaman Notre Damen kaltaisina;
-hymyilevinä olivat Lavauxin viinikukkulat penger penkereen
-ylipuolella kuin valtaportaat Aublyn ja Follyn kalliotemppeliin;
-Dent de Marcien melkein vaakasuora selänne näytti 8,000 jalkaa
-korkealta mexikolaiselta porrastemppeliltä, jonka katto oli hohtavan
-valkea äsken sataneesta lumesta. Länteen päin sumentui Lac Leman
-autereiseen ilmaan ja näytti avoimelta, äärettömältä, sulaen yhteen
-taivaanrannatta kuten meri. Mutta jos silmä hetkeksi viivähti
-autereita tarkastamaan, niin häämötti silmiin sininen Jura pitkänä,
-kevyenä kesäpilvenä.
-
--- Tämmöisenhän ihminen kuvittelee taivaan olevan, -- sanoi Anna.
-
--- Kaunis maa! -- vastasi Paul. Muttei sentään meidän.
-
--- Kas kuinka syvällä omistamishalu on meissä, Paul Petrovitsch, --
-sanoi Anna. Ei ole meidän! Mutta maahan on kaikkien!
-
--- Sen pitäisi olla! Se on ollut, ja se voi jälleen tulla siksi!
-
-Hän souti yli tyynen veden, joka sinipisaroina tippui airoista.
-Eivät he olleet iloisia ja vaieten saapuivat he Lutryn läheisyydessä
-olevalle niemelle, johon pieni ravintola kutsui viinilehtoineen ja
-kantoonin valkovihrein lipuin.
-
--- Jos menisimme maihin vilvottelemaan puitten varjossa, -- sanoi
-Paul.
-
-Annalla ei ollut mitään sitä vastaan. He laskivat rantaan ja menivät
-ylös.
-
-Pihalla istui emäntä suuren pöydän ääressä laskotellen kirjavaa
-silkkipukua. Hän oli neljänkymmenen vuotias lihava nainen, jonka
-pulleat kasvot ilmasivat hyviä päiviä ja laiskuutta. Hänen vierellään
-seisoi kymmenvuotias tyttö, joka heitteli rengasta koukkuun.
-Emännällä oli lasi portviiniä edessään eikä hän näyttänyt halukkaalta
-palvelemaan vieraita, joko hän sitten oli hemmoteltu tai leikki
-itse vierasta. Pienen rakennuksen ovella näkyi nyt pitkä, tumma
-nainen ijältään yli kolmenkymmenen, upo-uusaikaisessa aamupuvussa,
-jonka tarkotuksena oli ilmaista muhkeita muotoja. Hänen kasvonsa
-olivat vainajavalkeat mutta täyteläiset, ja suuret mustat silmät
-olivat sinisten syvennysten ympäröimät kuten timantit sametilla
-koteloissaan. Hänen kasvonpiirteissään oli kuin Medusan kivettynyt
-hurmaus, ikuinen, jähmettynyt hekuman piirre suupielissä, joka
-myös voi olla rajaton suru. Hän mittasi Annan vartaloa kiireestä
-kantapäähän, tarkasti hänen hameensa, hänen kätensä ja hiuksensa,
-ikäänkuin olisi tahtonut tutkia häntä tai ottaa huomioon hänen
-tapansa pukeutua. Uhmailevasti hymyillen kääntyi hän Paulin puoleen
-kysyen, mitä he halusivat.
-
--- Kaksi pulloa soodaa, -- vastasi tämä katsomatta häneen.
-
--- Mitä niitten kanssa? -- kysyi Medusa.
-
--- Laseja! -- sanoi Paul.
-
-Medusa kävi vielä kalpeammaksi, kääntyi ylpeänä kuin
-oopperakuningatar ja meni.
-
--- Miksi olit epäystävällinen onnetonta kohtaan, -- sanoi Anna.
-
--- Kenties onneton, kenties onnellinen ja rikollinen! -- sanoi Paul.
-
--- Aina onneton, joskus rikollinen, -- sanoi Anna.
-
--- Joka myy itsensä, on kokonaan erottautunut luonnosta.
-
--- Hätä panee rikkomaan, -- sanoi Anna.
-
--- Menkää leikkimään tytön kanssa, -- sanoi Paul Veeralle ja Sofialle.
-
-Rengasta heittävä tyttö katsoi pilkallisesti lapsiin ja kuiskaili
-emännän kanssa. Veera ja Sofia eivät liikahtaneet.
-
--- Menkää leikkimään tytön kanssa, -- sanoi Anna.
-
--- En tahdo! -- sanoi Veera tarttuen sisarensa käteen.
-
--- Miksi ei Veera tahdo? -- kysyi Anna.
-
--- Hän ei ole kiltti, -- sanoi Veera ja katsoi keikailevaa
-kymmenvuotista suurin suruisin sinisilmin.
-
--- Sitten ei Veeran tarvitse, -- sanoi Anna, -- mutta kuinka tietää
-Veera, että tyttö ei ole kiltti?
-
--- En tiedä sitä, -- sanoi lapsi ja painautui äidin puoleen.
-
-Medusa tuli takasin ja asetti huolimattomasti vesipullot pöydälle
-sanomatta sanaakaan. Sitten istuutui hän emännän pöydän ääreen ja
-otti esille paidan, jonka pitsejä hän alkoi ommella kiinni. Silloin
-tällöin katsahti hän Annaan ikäänkuin taisteluun vaatien.
-
--- Tänään on juhannuspäivä, -- sanoi Paul ja täytti lasit.
-
--- Olet pahoillasi, Paul Petrovitsch, -- lausui Anna.
-
--- Kai niin! -- vastasi Paul. -- Olin liian vanha tullakseni uudesti
-ihmiseksi.
-
-Samassa tuli portista maantietä keski-ikäinen mies, jonka Paul tunsi
-erääksi Lausannen kauppiaaksi. Olkihattuaan kohottaen hän tervehti
-Paulia, hymyili Veeralle ja istuutui emännän pöytään. Sitten tilasi
-hän kolmanneslitran Villeneuveä ja kolme lasia portviiniä, jotka
-viimemainitut hän tarjosi noille kolmelle naiselle alkaen heidän
-kanssaan keskustelun seudun murteella naisten silloin tällöin
-heitellessä sivusilmäyksiä viereiseen seuraan.
-
--- Nyt, -- sanoi Paul, -- sanoo hän, että me olemme venäläisiä
-pakolaisia, karkotettuja, ja he katselevat mieltäkiinnittävää
-herrasväkeä! Kuinka hauskaa olla maanpaossa; kuinka intressanttia
-olla revittynä kuin puu maasta ja maata paljastetuin juurin
-päivänpaisteessa, ja tuntea nesteitten kuivuvan kuoren alla; kuinka
-intressanttia, ettei voi, mihin tuleekaan, päästä lailliseen asemaan,
-kun ei ole passia; kuinka intressanttia nähdä postikonttorissa
-valepukuisen poliisin vierellään, kun ottaa ulos rahakirjettä;
-kuinka intressanttia kun ajetaan ulos kirjastosta, museosta,
-koskei voi näyttää hallituksen todistusta, että on kansanpettäjä;
-kuinka intressanttia, ettei vieraassa vapaassa maassa voi mennä
-maanedustajan, suuren jesuittiliiton asiamiehen, konsulin luo
-pyytämään suojaa, kun saa osakseen vääryyttä, häväistyksiä ja
-rettelöitä. Mutta kaikkein hauskinta oli, kun lapset tulivat
-kävelemästä Ouchystä ja toivat terveisiä tapaamiltaan hienoilta
-venäläisiltä, ja kun he olivat oppineet kysymään, menisivätkö isä ja
-äiti pian naimisiin! Katso Medusaa, joka katselee sinua, Anna! Noin
-ilonen hän on, kun kauppias kertoo, ettet sinä ole minuun vihitty.
-Kas kuinka hän halveksii sinua! Hän joka on niin ennakkoluuloton
-itseään kohtaan, hän halveksii sinua! Kuulitko! Vihitty? Hän joka
-vihittää itsensä kenen kanssa tahansa ensi tilassa, kun hän on
-väsynyt elämäänsä, muuttaakseen nimensä ja saadakseen vanhuutensa
-vakuutetuksi! Niin ennakkoluuloinen on tuo ennakkoluuloton nainen.
-
--- Kuka on hänet sellaiseksi tehnyt, Paul?
-
--- Kasvatus; se on totta! Tein vääryyttä häntä kohtaan! Mutta
-menkäämme! Täällä olo kiusaa minua!
-
--- Ei, viivy Paul; tekee hyvää nähdä vanhaa elämää elävänä edessämme!
-Se on karkaiseva meitä!
-
--- Tänään on juhannuspäivä -- jatkoi Paul ja jäi istumaan. -- Nyt
-puhuu hän, että sinä olit ylhäinen nainen, joka rakastui lääketieteen
-ylioppilaaseen ja matkusti hänen kanssaan avaraan mailmaan "suuren
-tapauksen" jälkeen. Ja hän, kauppias, on vihitty, mutta naimisissa
-ei hänen voi sanoa olevan, sillä jos hän olisi naimisissa, ei hän
-istuisi täällä juomassa aamupäivällä keveiden naisten seurassa, ja
-sitten hän menee kotia päivälliselle ja mutisee ruoasta vaimolle.
-
--- Olet heikko tänään, rakas Paul, -- sanoi Anna. -- Et voi vapautua
-tuntemasta toisten tuomiota.
-
--- Olen todellakin heikko tänään, -- myönsi Paul. -- Mutta sillä
-on syynsä, vaikkei puolustuksia. Ennakkoluulojamme hukutamme kuin
-kissoja kivet kaulassa, mutta kun nyöri on mädännyt, nousevat ruumiit
-ylös.
-
--- Sanoppas minulle, mitä Dimitri kirjotti, -- sanoi Anna, -- sillä
-minä tiedän, että tämä juuri kiusaa sinua; ja sinä tulet keveämmälle
-mielelle.
-
-Paul otti esille saamansa kirjeen, levitti sen pöydälle ja luki:
-"Tulin siis sattumalta matkustaneeksi Butyrkiin päin. Voit ymmärtää
-liikutuksen, jolla näin jälleen tämän pienen rakkaan paikan siellä
-lahden rannalla, paikan, jossa meillä on ollut niin monta hauskaa
-hetkeä, sinulla, vaimollasi ja minulla. Näin tuvan, jonka vihreät
-luukut maalasimme eräänä lauvantai-iltapäivänä Annan käydessä
-kaupungissa. Sade oli irrottanut värin, sillä meillä oli liiaksi
-tärpättiä siinä, Paul. Syreenilehto, jonka olimme kuistin eteen
-istuttaneet, oli risukkona, sillä elukat olivat polkeneet maan
-juurilta. Ruusupensaistasi ei näkynyt jälkiäkään, sillä tuvassa
-oleva väki oli turmellut ne. Menin portista puutarhaan. Sitä ei enää
-näkynyt. Se oli ohdakkeiden vallassa. Etsin mansikkamaata, mutta näin
-vain ohdakkeita, suuria untuvaisia maito-ohdakkeita. Omenapuiden
-paikoilla oli kuoppia maassa, ne oli viety pois. Karviaispensaissa
-oli vielä vähän eloa, mutta osaksi olivat ne kuihtuneet, osaksi
-huonontuneet, niin että noissa suurissa englantilaisissa olivat
-marjat pieniä kuin herneet. Taimilava oli muuttunut tunkioksi. Kun
-sitten löysin Nikolain heinälatoon piiloutuneena, sanoi hän että
-Andreas oli tahallaan turmellut puutarhan, mutta kun sitten tapasin
-Andreaksen, sanoi hän, että Nikolai oli myynyt puut ja taimet
-naapurille, kun talosi oli otettu takavarikkoon.
-
-"Kun ajattelin sitä, kuinka hyvä olit ollut tälle Nikolaille, jota
-olit pitänyt ystävänäsi, ja kuinka näin" -- (ja niin edespäin!
-keskeytti Paul). "Tammasi Fannyn näin vetävän auraa" (oikein, mutisi
-Paul, meidän tulee tehdä työtä!) "niin..." (ja niin edespäin).
-"Sitten tulin navettaan. Mikä ilkeä sattuma toi minut juuri
-katsomaan teurastusta. Ja kuka makasi verissään, silmät nurin ja
-suuri haava kaulassa! Tähikki, kellokas" (j.n.e.)... "Mutta kun minä
-nähtyäni hävityksen kauhistuksen, kuljin kylän läpi, näin minä joka
-tuvan edessä kukkivan hedelmäpuun; silloin ajattelin minä: Paul
-on tehnyt työtä toisten iloksi, ja mihin hän on kylvänyt, siitä
-saavat he korjata, ja siksi Paul, vaikkei otakaan tätä, tavalliselle
-käsitykselle ikävää asiaa ilosesti kuitenkaan ei pidä sitä pahana,
-sillä Paul on ihminen eikä tahdo tehdä työtä vain itselleen ja
-omaisilleen." Hän pysähtyi ja käänsi kirjeen kokoon.
-
--- Onko helpompi nyt? -- kysyi Anna.
-
--- Kyllä on raskasta tavallansa, mutta minä olen vapaampi. Ei Jesus
-Natsarealainen turhaan kieltänyt opetuslapsiaan mitään omaamasta.
-Ei mikään sido henkeä niinkuin omaisuus. Kadottamisen pelko ei anna
-mitään rauhaa, ansaitsemisen toivo mitään lepoa. Onko siis ihme,
-että uudet ihmiset ennen kaikkia ajattelevat vapautua omaisuudesta
-kuten ensi kristitytkin. Nyt olen vapaa, Anna, ja nyt tahdon käyttää
-vapauttani.
-
--- Mutta, Nikolai, ystäväsi! Se oli surullista.
-
--- Menetyksenä, kyllä! Mutta älkäämme opetelko pitämään ystäviämme
-ominamme, omaisuutenamme! Vilpittömästi sanoakseni tuntuu pahemmalta
-ajatella Fannya; se oli niin tottunut tanssimaan tarantassin edessä
-ja saamaan hyvää ruokaa ja silityksiä! Fanny parka, joka sai niin
-hienon kasvatuksen! Joko lähdetään kotiin, Anna? He nousivat ja
-menivät veneeseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Paul Petrovitsch heräsi eräänä maaliskuun aamuna kello kolme. Hän
-oli kuullut vaimonsa huudahtavan, mutta nyt ei kuulunut mitään.
-Hiljaista oli sisällä, hiljaista ulkona. Akkunaluukkujen kautta
-näki hän aamuvalon tunkeutuvan sisään, heikkona, kaislanvihreänä
-luukkuliistakkeiden lomitse. Tämä oli hänen ilonsa, tämä juhlallinen
-hiljaisuus, johon hän kaupunkilaisena ei ollut tottunut.
-Hiljaisuudessa kuuli hän ääniä, jotka puhuivat vakavia, raittiita
-sanoja tulevaisuudesta, hän kuuli menneisyyden muistojen valittavan
-tuskaisina huutoina, jotka kehottivat auttamaan kärsiviä.
-
--- Tsrt, Tsrt, Tsrt, alkoivat pikkuvarpuset ulkona. Ne ensimäisinä
-heräsivät. -- Tsrt, tsrt, tsrt, tsrt, kuului toisesta pensaasta,
-jossa toinen perhe oli yönsä viettänyt. Mustarastas heläyttää
-mollisäveleensä, joka on olevinaan laulu, mutta jääkin alkuun;
-surunvoittoinen se on, niin kuin laulaja tuskalla tuntisi syntyneensä
-halu povessa, mutta ilman kykyä. Peippo, joka on iloinen, vaikkei
-osaa kuin pienen paritahtisen laulunpätkän, virittää sävelensä,
-elämänhaluisena, aina valmiina, ja pelkäämättä harjottelua;
-uunilintu, joka tietää olevansa ensi tenoori, alkaa aariansa, joka
-ei ole mikään mestariteos, mutta jossa kuitenkin on kunnioitettavan
-pitkiä vaihteluja; silloin herää kilpailuhalu, ja laakeripensaista,
-kypresseistä, seetereistä, aukubaareista, mahonkipuista, pyökeistä,
-kaikenlaatuisista puista ja pensaista, joissa vaan on maaliskuussa
-talvivihreää, kohoaa peloittava kuoro, jonka lomitse mustarastaan
-voimakkaan surulliset, epävireiset säveleet kuuluvat.
-
-Paul nousee ylös ja avaa parvekkeen oven. Valomeri lyö sädelaineen
-häntä vasten; aurinko ei ole vielä noussut, mutta sinisenä kuin
-alaspudonnut taivas on järvi hänen edessään ja sen helmasta kohoavat
-Savojin alpit kuvaten suurilla alueilla neljää vuodenaikaa.
-Rannassa on talvivihreitä puita ja pensaita, joista Laurus Tinea
-juuri nyt on valkosten kukkien vallassa kuten kesällä; puutarhassa
-kasvaa salaatteja ja kaalia; ylempänä kevään alueella kukkivat
-persikkapuut ruusunpunertavan lumen värisinä, siellä vivahtelevat
-vaaleanvihreinä pähkinäpuut ja kukkivat esikot ja vuokot; vielä
-ylempänä on pyökkimetsä ruskeana kuin syksyllä ja ylinnä on lumi,
-valkeana, sinertävänä, loistavana, mutta juuri nyt vetäytyy se
-ruusunpunaseksi aamuruskon ensi hohteesta. Ja nyt laulavat kaikki
-linnut yhtaikaa. Ja Rochers de Nayen suoran harjan yläpuolella on
-valokaari, punakeltasella reunustettu kuten appelsiinin kuori; ja
-halkeamasta ampuu esille katse, säde lentää yli niittyjen ja kuivaa
-kasteen, uusi säde, koko kimppu, ja niin tulee esille auringon
-levyn yläkoko kimppu, ja niin tulee esille auringon levyn yläreuna,
-heiluen, väristen, ikäänkuin narisisi sen vanha kulunut akseli. Ja
-varjot vetäytyvät arkoina alaspäin vuorten juurille ja piiloutuvat
-kuusikkoihin levähtämään vilpoisessa iltaan saakka.
-
-Paul kulki parvekkeella vaimonsa akkunan luo. Valkeat verhot eivät
-olleet tarkasti kiini. Hän ei nähnyt vaimoaan, mutta kyllä kaksi
-lastaan. Veeran pää oli tyynyn reunalla ja käsivarsi avoimin kätösin
-riippui ulkopuolella. Hänen kasvonsa olivat unesta täyteläiset,
-ja avoimesta suusta näkyi valkosia pikkuhampaita, joissa ei ollut
-tahraakaan. Koko kasvot hymyilivät ja hän oli näkevinään sinisilmien
-katseen silmänluomien läpi. Paul huokasi syvään, ikäänkuin näkisi
-rakkaimman toivonsa jonkun tuntemattoman uhkaamana. Nyt kuuli hän
-heikkoa vaikerusta vaimonsa vuoteelta, mutta hän ei tahtonut herättää
-häntä. Luultavasti uneksi hän jotain ilkeää, ehkä entisyydestä,
-jota ei koskaan voitu unohtaa. Hän meni taas huoneeseensa, pukeutui
-ja meni sukkajaloin puutarhaan. Hän katseli liistakkeissa kasvavia
-aprikoosejaan ja persikkoja, jotka jo olivat kukkineet ja näyttivät
-pieniä hedelmänalkujaan; hän tervehti mehiläisiään, jotka jo olivat
-työssä; ja sitten aikoi hän mennä navettaan, kun kuuli äänekkään
-valitushuudon vaimonsa huoneesta. Hän juoksi portaita ylös ja
-kuunteli ovella. Nyt kuuli hän nimeään valitellen lausuttavan. Hän
-kolkutti ja astui sisään. Siellä makasi Anna väännellen itseään
-kasvot tuskasta punasina.
-
--- Mikset, Anna Ivanovna, tehnyt kuten pyysin, ja valmistanut rouvaa
-ajoissa. Nyt olemme tässä: Bernhard on omaistensa luona, ja minun
-täytyy jättää sinut yksin.
-
--- Ei nyt moitteita, Paul kulta, mutta kiirehdi.
-
--- Anteeksi, rakkaani, -- sanoi Paul ja siveli hänen kuumaa otsaansa.
-
-Veera heräsi äidin uusiintuviin tuskanhuutoihin. Hän kohottautui
-sängyssään, katsoi kauhistuen äitiin ja sanoi: Isä ei saa tehdä
-äidille pahaa.
-
--- Ei kultaseni, ei isä pahaa tee, mutta äiti on sairas.
-
-Paul suuteli vaimoaan ja juoksi ulos. Mutta kun hän tuli portille,
-kuuli hän kirkunan, joka tunkeutui linnunlaulun läpi kuin hätähuuto
-niille, jotka riemuiten viettivät häitään pelkäämättä, ajattelematta
-syntymän tuskaa, kuoleman tuskaa.
-
-Hän juoksi mäkeä ylös Lausanneen päin, juoksi niin, että sydän hyppi
-ja veri nousi päähän. Hän pääsi pienen kirkkomaan kohdalle, kun
-äkkiä hänen jalkansa pysähtyivät ja hänen koko ruumiinsa nytkähteli
-niinkuin kasvonsa väliin. Hän tarttui kirkkomaan aitaan. Siihen
-vaipui hän eikä päässyt mihinkään, polvet olivat koukussa ja ruumis
-vetäytyi kokoon kuin galvaanisen patterin vaikutuksesta. Hän näki
-ruohottuneet hautakummut ja olisi mennyt tainnuksiin, mutta poltti
-samassa kätensä nokkosiin. Silloin tuli hän tajuihinsa, muisti
-vaimoaan ja huusi apua. Katolisen kappelirakennuksen akkunassa
-näkyivät lihavat sinimustat kasvot valkeaan yömyssyyn puettuna. Se
-oli pappi. Kun hän näki Paulin vääntyneet kasvot ja kokoonmenneen
-ruumiin, niin luuli hän jonkun juopuneen hoipertuneen siihen ja sulki
-akkunan sanoen: juopporatti!
-
-Mutta Paul huusi yhä apua. Hän kohotti nyrkkinsä taivasta kohti, hän
-repi tukkaansa, hän kirosi niitä, jotka vankilassa olivat murtaneet
-hänen voimansa saadakseen hänet tunnustamaan semmoista mitä ei
-tiennyt, ja nyt katui hän sitä, että oli karannut lähestyvää kuolemaa
-kuten silloin tapahtui, sillä elämä oli tällä hetkellä raskaampi kuin
-hän oli osannut kuvitellakaan. Hän ajatteli kaiholla kidutusta siellä
-jossa hän kärsi yksin; nyt hän kärsi toisen puolesta, ja hänen täytyi
-myöntää, että huoli toisen puolesta on voimakkaampi kuin oma tuska.
-Hän näki huoneen, jossa Anna makasi yksin lasten kanssa pidättäen
-tuskan huutoa, ettei pelottaisi näitä.
-
-Kun hän oli huutanut jonkun aikaa, riensi läheisestä talosta
-vuokralainen hänen luokseen.
-
--- Mikä hätä? -- kysyi tämä osaaottavasti.
-
--- Olen sairas, -- vastasi Paul, -- mutta vaimoni makaa
-lapsivuoteessa, juoskaa taivaan nimessä Lausanneen kätilölle ja
-pyytäkää häntä heti tulemaan Ouchyn ruusuviljelijän luo. Älkää
-minusta välittäkö, juoskaa, ja taivas on teitä siunaava.
-
-Mies tahtoi auttaa Paulia ensin, mutta tämä kieltäytyi ja alkoi
-kontata alamäkeä kotiansa kohti.
-
-Väliin pysähtyi hän siirtääkseen teräviä kiviä sivuun, ja silloin
-noitui hän. Joka hänet silloin olisi tavannut, olisi luullut
-näkevänsä kilpikonnan yrittämässä pystyynnousua katsoakseen taivasta
-päin kuten joku luomakunnan herroista. Hiki virtasi pitkin Paulin
-kasvoja ja partaa, ja vaahtoa oli suupielissä. -- Katso ihmistä, --
-katkeroi hän, -- katso ihmistä, mailman herrain maahan murjomaa!
-Oi, Jumala, Deus optimus, maximus, katso, kuinka valtasi pitäjät
-muuttavat ihmislapsia matelijoiksi ja taittavat heidän selkänsä,
-kun he aikovat nostaa päänsä! Katso kuinka he ovat häväisseet
-mestariteoksesi, kuinka he ovat osanneet käyttää aikakauden, neron
-suurinta keksintöä, jota piti käytettämän puhetorvena kansain kesken!
-He ovat varastaneet salaman taivaalta lyödäkseen meidät rammoiksi, ah
-Herra kuinka kauan? -- Sitten malttoi hän mielensä ikäänkuin häveten
-lausumistaan ja konttasi edelleen kujaa alas.
-
-Hän pääsi kotipolulleen. Silloin kuuli hän uudelleen vaimonsa
-valitushuudot. Hän ei päässyt matelemalla pitemmäksi, sillä huudot
-tempoivat hänen selkäydintään ja hermojaan. Mutta nyt kieritteli
-hän eteenpäin, sillä hänen täytyi päästä vaimonsa luo. Lähemmäksi
-tultuaan kuuli hän lastenkin huutavan, niin epätoivoisasti, niin
-avuttomasti. Kyyneleet virtasivat hänen poskiaan sekottuen maan
-tomuun, niin että hänen kasvonsa olivat tuntemattomat, kun hän
-vihdoin pääsi kaivolle, jonka kivialtaaseen hänen onnistui kämpiä.
-Kylmä vesi tuntui tyynnyttävän ja hänen ruumiinsa alkoi oijeta.
-Annettuaan vesisuihkun jonkun aikaa valella niskaansa ja selkäänsä
-nousi hän ylös kylvystä, juoksi huoneeseensa ja sai kuivan takin
-ylleen. Kohta oli hän vaimonsa vuoteen vieressä.
-
--- Hän tulee heti, -- kuiskasi hän kumartuen sairaan yli, -- heti.
-
-Sitten kantoi hän ulos lapset ja sängyt ulkopuoliseen huoneeseen
-ja alkoi pukea heitä heidän yhä huutaessa: mamma! mamma! Hän jätti
-heidät hetkiseksi ja meni äidin luo, joka tarttui kovasti hänen
-kaulaansa kiemurrellen tuskasta. Paul meni parvekkeelle katsomaan
-eikö tulijaa näkyisi. Hän rukoili Jumalaa, sillä hän uskoi Jumalaan,
-vaikkei uskonutkaan rukouksen voimaan muuttaa yksityiskohtia
-maapallon elämän pienessä hallituksessa, hän rukoili Jumalaa niinkuin
-oli lapsuudessaan oppinut, sillä nyt oli hän heikko. Ja luonto
-hymyili niin epäsointuisasti hänen tuskalleen, ja linnut lauloivat
-yhtä raikkaasti kuin ennenkin. Ja sitten piti hänen mennä auttamaan
-Sofiaa, joka oli vetänyt sukan nurin jalkaansa, ja sitten Annan
-luo, kun tuskat tulivat, ja tämä otti häntä kaulasta kohottautuen
-vuoteelta, kuin tahtoisi kuolla miehensä rintaa vasten. Ja niin
-hellitti myrsky taas huutoinen; niin makasi hän siinä tyynenä
-ruusuisin poskin, hiukset hajallaan ja silmät hehkuvina. Paulin oli
-tehtävä tulta lieteen pienokaisen tuloon. Hän juoksi Veeran ja Sofian
-luo ja antoi heille kaikki kuvakirjat ja valokuvat. Ja sitten haki
-hän piirongin laatikosta lapsenvaatteita ja mitä muuta Anna käski. Ja
-sitten kellariin kylpyammetta noutamaan.
-
-Kun hän toi sitä portaissa, kuuli hän kauhean kiljahduksen, entisiä
-kovemman, ja hänen tullessaan makasi Anna hiljaa aurinkoinen hymy
-kasvoilla, uupuneena, tyynenä ja henkeä vetäen. Peitteen alta kuului
-kitinää, se kasvoi heikoksi elonhaluiseksi kirkunaksi, jonka Paul
-niin hyvin tunsi. Hän tuli iloiseksi, sillä hän tiesi että pahin
-oli kestetty, hän oli lääkäri ja tiesi viivytyksen vaaran, mutta
-hän ei voinut saada itseään kohottamaan peitettä, ei, hänessä oli
-vielä liiaksi vanhaa ihmistä. Mitä naista tahansa, muttei vaimoaan!
-Hän tunsi olevansa saatanallisessa välikädessä, yhtä vaikeassa kuin
-äskenkin, -- mutta hän ei voinut pakottaa itseään, ei voinut. Mutta
-miksei? Sitä ei hän tiennyt, mutta niin oli asia! Silloin kuului
-askeleita portailta. Hän ryntäsi ulos, odotettu rouva oli tullut.
-Hän syleili tätä ja lykkäsi hänet huoneeseen. Sitten vei hän tytöt
-puutarhaan.
-
-Hän hengitti kepeämmin, mutta hänen säärensä vapisivat vielä. Hän
-katsoi vuorille, ja ne olivat niin vankat ja hohtavat kuin ainakin,
-ja taivas oli valoisa. Hän poimi kauneimmat tazetit ja tulpaanit
-ja teki vihkon pelkistä valosista väreistä, ei veripunasia, ei
-tulenkeltasia, vain vaaleita, jotka viihdyttivät silmää.
-
-Puolen tunnin kuluttua tuli rouva yläkuistille ja viittasi häntä.
-Minutissa oli hän ylhäällä ja piti poikaansa käsissään. Hänen
-poikansa! Ihmeellinen, ennen tuntematon riemu; eikä hän voinut
-käsittää, miksi tämä oikeastaan antoi hänelle enemmän iloa kuin
-ensi tytär, omaa kuvaansako hän syleili? Oliko tämä uusi minä jossa
-hän toivoi unelmansa uudesta miehestä toteutuvan, vesa vanhassa
-rungossa, joka saisi kasvaa uudesti, tuoreesti, jonka ei tarvitsisi
-oppia kaikkia hulluuksia, jotka hänen oli täytynyt osata ja jotka
-nyt eivät yhdellä repimällä lähteneet pois, tulevan suvun edustaja,
-jolla kenties oli syntymästään uudet ajatukset, uudet aivot, uusi
-sydän! Kenties! Ja niin laski hän pojan äidin rinnalle, jossa hän
-saisi maata ja kasvaa vanhempain tehdessä työtä tullakseen uusiksi
-arvokkaiksi vanhemmiksi uuden ajan miehelle.
-
-Pari päivää myöhemmin istui Paul Petrovitsch Annan vuoteen vieressä.
-Heidän keskustelunsa oli pysähtynyt ja hiljaisuus oli niin syvä,
-että kuului vain hengitys äskensyntyneen kehdolta. Mutta he kuulivat
-hiljaisuuden kautta, mitä kukin tahollaan ajatteli. Paul kuuli Annan
-ajattelevan: nyt olemme pitkän aikaa puhuneet joutavista asioista. --
-Ja Paul ajatteli itse: mihin tahtonee hän tulla?
-
-Vihdoin alkoi Anna äänellä, jonka koetti tehdä niin vienoksi kuin
-mahdollista, niin että sanat todella kuulostaisivat rukoukselta: Paul
-Petrovitsch, rukoilisin sinulta jotain.
-
--- Siis semmoista, joka on minun toiveitani vastaan, Anna Ivanovna,
-sillä muuten ei sinun tarvitsisi rukoilla! -- vastasi Paul
-levottomana.
-
--- Niin! -- sanoi Anna lamaantuneena.
-
--- Nyt siis tulee se aavistamaton! Puhu!
-
--- Älä suutu minuun, Paul, älä halveksi minua, mutta älä kiellä minun
-rukoustani! Anna minun kastaa poikamme!
-
-Paul istui jotakuinkin tyynenä.
-
--- Taka-askel! Hm! Hyvin luonnollista, mutta on luonnollisiakin
-asioita, jotka voivat olla ikäviä, kuten jos ukkonen lyö sisään
-uuninpiipusta tai semmoista. Tämä on ikävä kohtaus Anna Ivanovna! Me
-emme alentuneet käyttämään pappia mennessämme naimisiin, ja nyt on
-pyydettävä anteeksi. Kovin ikävää!
-
--- Miksi on se ikävää, me kun emme pyydä anteeksi. Ja sanot: me!
-Sinun ei tarvitse sitä tehdä, saan kai tehdä sen yksin!
-
--- Lapsi ei silti lakkaa olemasta myös minun; eikä siitä asiasta
-voi puheella päästä, että minun lapseni on kastettu! Se on huono
-esimerkki "ystäville."
-
--- Asettaako Paul ystävät minun ja itsensä väliin? -- sanoi Anna
-jotenkin kovalla äänenpainolla.
-
--- En, vastasi Paul, älköönkä Anna Ivanovna antako ystävät-sanalle
-rumaa kaikua. Anna tietää, mitä ystävät ovat; he eivät ole yksi tai
-kaksi henkilöä, he ovat asia itse! Mutta kysymys on vaikea! Paul
-Petrovitsch pitää vääränä vihkiä lastansa vallan herroille; Anna
-Ivanovna pitää rikollisena tai semmoisena jättää lapsensa kastamatta.
-Mitä vastaisi Salomo siihen asiaan, viisas Salomo nimittäin; mitä
-lainsäätäjä Salomo on vastannut, sen tiedämme, mutta me, Anna
-Ivanovna, me emme vetoa lakiin, jota emme tunnusta!
-
--- Siksi _pyysinkin_, Paul Petrovitsch, saada kastattaa lapsi. Pyysin!
-
--- Tahdon etsiä vankkoja syitä vastaani, Anna, lemmitty, että voisin
-täyttää tahtosi. Ystävät sanovat: Paul Petrovitsch, joka mennessään
-naimisiin halveksi likasta pappia, hän on selkänsä takana antanut
-vaimon kastaa lapsensa. Mitä vastaa Paul silloin?
-
--- Tein vaimolleni mieliksi, koska rakastin häntä. -- vastaa Paul.
-
--- Mutta silloin sanovat ystävät: hän rakasti naista enemmän kuin
-totuutta; Paul ei ole se mies, jota etsimme!
-
--- Niinhän voi yksinkertaisesta samantekevästä asiasta saada suuren
-kysymyksen.
-
--- Ei ole yksinkertainen asia luvata lapsensa valheelle. Ja ajattele,
-Anna, kun sitten kadut, sillä se tapahtuu!
-
--- Koskahan hankaus lakkaa, Paul! Uskotko että yhtymys puolisojen
-kesken on mahdollinen, kun me siteessä, jonka tulisi yhdistää meidät,
-juuri tunnemme kulmat terävimpinä?
-
--- Nykyisissä oloissa en pidä mitään mahdollisena, mutta siksi
-Anna, juuri siksi tahtoisin mieluimmin, että alkaisimme uudet olot
-lapsistamme! En moiti sinua, sillä sama olisi voinut sattua minulle,
-silloin olisi aseina sama, vain käännettynä! Mitä teemme? Sillä minä
-en tee mitään sinua kuulematta! Voimmeko nyt yhdistää toivomuksemme?
-Voimmeko kastaa ja olla kastamatta, samalla kertaa? Voimmeko sopia
-toisen luopumatta omastatunostaan? Ja eikö toisen täydy alistua,
-kuinka ratkaistaneekin? Ja kun toinen on alistunut, on liitto rikki!
-Eikö totta?
-
--- On surullista Paul, mutta mitä teemme? En voi auttaa sitä, mutta
-lepoa en saa, ennenkuin lapsi on kastettu! Se on yksinkertaista, se
-on taikauskoista, mutta en voi auttaa sitä, kuuletko?
-
--- Uskon sen, Anna! Tiedän, että ruumiilliset järkytykset ikäänkuin
-kääntävät sielun nurin, niin että pohjapuoli kääntyy ylöspäin,
-tiedän, että kuolevat usein palaavat lapsuutensa uskoon, ja aina
-vedetään esiin todisteena Voltairen huonosta uskosta sitä, että hän
-tiedottomassa tilassa joutui semmoiseen asemaan; tiedän itse että
-vielä tänäänkin tutkin teekupin kuplia ja voin pelätä pimeää siksi,
-että hoitajattareni lapsuuteni aikana opetti minulle tyhmyyksiä! Sinä
-kastat lapsesi, Anna, mutta minä en ole mukana asiassa! Emmekä enää
-koskaan puhu siitä.
-
-Anna tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä.
-
--- Kiitos rakastettu, rakastettu Paul; olet tehnyt minut sanomattoman
-onnelliseksi.
-
--- Mutta koskaan emme puhu siitä, Anna. Enhän olisi voinut kieltää!
-Lapsihan on sinun.
-
--- Sinun myös, ja laki on sinun puolellasi, Paul, sillä laki käskee
-lapsen seuraamaan isän uskontoa. Mutta lain ovat säätäneet miehet
-naisia vastaan.
-
--- Ei, Anna Ivanovna; lain ovat säätäneet miehet ja naiset, sillä
-meillä on ollut keisarinnoja, jotka ovat antaneet lakeja; lain ovat
-säätäneet yläluokan miehet ja naiset alaluokan miehiä ja naisia
-vastaan. Oikeutta! Anna Ivanovna, ja olkaamme ystäviä, kun käymme
-lakia vastaan!
-
-Paul oli luopunut tahdostaan Annan toivomuksen hyväksi, mutta hän
-ei tuntenut alistuneensa. Anna sitävastoin oli ottanut vastaan
-lahjan Paulilta ja tunsi olevansa velassa. Ensi kerran, kun Paulilla
-oli toivomus hänen toivettaan vastaan, täytyi hänen luopua. Hänen
-rauhansa oli järkytetty. Hän näki joka päivä ja hetki velkojansa
-edessään. Hän sai aina pelätä velkomusta. Hänen ajatuksensa pyörivät
-kysymyksessä: mitä hän vaatinee? Hän arvaili kaikellaista, ja mihin
-tahansa hän pysähtyikin, niin tuntui hänestä vastenmieliseltä antaa
-sitä pois, sillä se olisi ollut anastus hänen persoonastaan; hän ei
-voinut sanoa ei, sillä hän oli velkaa: ja hänen täytyi maksaa. Hänen
-sielunsa ei ollut vapaa, sillä siihen oli kiinnitys. Mutta hän ei
-voinut jättää lasta kastamatta, sillä epäilyt olivat voimakkaat.
-Ja vaikka hän olisi jättänytkin, niin oli Paul kuitenkin antanut
-lahjansa. Paul tunsi, että jotain oli tullut heidän välilleen, mutta
-ei hän voinut saada sitä pois. Puhuminen siitä oli mahdoton. Se
-oli tapahtunut, yksinkertaisesti, ja se pysyi. Hän pelkäsi, ettei
-herättäisi epäluuloa, niin että hän kävi umpimieliseksi. Ja nythän
-ei ollut mitään takeita siitä, ettei voisi tulla törmäystä muistakin
-mielipiteistä, jotka Annassa pilkistivät esiin polveutuen vanhemmalta
-ajalta. Anna tunsi olevansa enemmän velassa Paulin huomaavaisuuden
-tähden, ja mitä hienotunteisempi tämä oli, sitä enemmän kasvoi
-velka. Kun hän joka hetki näki velkamiehensä ja tiesi elävänsä hänen
-armoillaan, niin heräisi hänessä kylmä tunne, joka tuli miltei
-vastenmielisyydeksi Paulia kohtaan. Toiselta puolen tuntui Annasta,
-että hän ikäänkuin oli saanut takasin osan itseään saadessaan takasin
-vanhoja tunteitaan ja mielipiteitään. Hänestä oli miltei iloista
-tuntea, että hänellä oli ajatus, jota Paul ei hyväksynyt, sillä se
-oli hänen omaisuuttaan, jota hän ei ollut saanut tältä, sillä kaikki
-uudet ajatukset oli hän saanut Paulilta. Se seikka, että hän oli
-saanut vanhat ajatukset toisilta, kuten vanhemmilta ja opettajilta,
-ei häntä painanut, sillä hän ei ollut saanut niitä _tältä yhdeltä_,
-ja se tuntui olevan pääasia.
-
-Kastepäivä oli tullut. Bernhard oli pyydetty todistajaksi.
-Pienokaiselle oli laitettu kaunis kastepuku, Paul tuli puutarhasta
-auttamaan tyttöjen pukeutumista, sillä näitten oli määrä seurata
-mukana. Tämä jalomielisyys teki taas kiusallisen vaikutuksen
-Annaan. Hän koetti siinä nähdä pilkkaa, mutta sitä ei hän voinut
-parhaallakaan tahdolla. He olivat pukeutuneet ja valmiit lähtöön.
-Anna sanoi hyvästi, sangen lyhyesti. Paul suuteli lapsia. Hän aikoi
-sanoa, että he olisivat varovaiset pienokaisen suhteen, mutta
-pidättyi. Anna kyllä ilmankin huolehtisi. Ja niin lähtivät he.
-
-Paul jäi huoneisiin. Oli iltapäivä, kaikki kävi hiljaiseksi ja
-Paulista, joka ei ollut ennen ollut yksin kotona, tuntui sangen
-kummalliselta. He olivat lähteneet; kaikki, jotka kiinnittivät
-häntä elämään, tähän elämään, joka ilman heitä oli hänelle kiusa.
-Tulevan puolesta oli hän tehnyt kylliksi, enemmän kuin toiset,
-eikä hän uskonut tulosten valmistuvan ennen kuin sukupolvien
-mentyä. Kun ensi painostus oli ohi, istahti hän kuistille. Hänestä
-tuntui kuin ajattelisi hän vapaammin. Hänen ei tarvinnut jakaa
-ajatuksiaan väsyttävästi tarkaten itseään, sanojaan, käytöstään.
-Hän ajatteli selkeämmin yksinäisyydessä, hiljaisuudessa. Ja kun
-hän tunsi ajatusten kulkevan voimakkaasti edelleen, ilman että
-niitä liepeistä nyittiin, törmäämättä mitään esteitä päin, kasvoi
-hänen rohkeutensa ja toivonsa. Hänestä tuntui, kuin löytyisi
-mahdollisuuksia ajattelemalla päästä siitä salasokkelosta, johon
-kasvatus oli hänet sulkenut. Epäilyt haihtuivat pois, ja hän näki
-kaikissa näissä hellissä siteissä vain siteitä. Ajatteles päivää,
-jolloin Anna pyytäisi saada panna lapset kouluun, -- kouluun, jossa
-he oppisivat yhtä huonoiksi kuin hän kerran oli ollut! Hänellä oli
-syytä pelätä. Silloin täytyisi hänen taas pakottaa joko omaatuntoaan
-tai toisen tahtoa. Mutta eikö äidillä ollut oikeutta työskennellä
-sen puolesta, mitä piti lastensa parhaana? Kyllä! Täytyisi siis
-tehdä väkivaltaa toisen omaatuntoa vastaan. Sitä ei Paul voisi. Hän,
-joka vaati omantunnonvapautta kaikille, alkaisiko hän pakottamalla
-toisen vapautta! Ei! Mutta jollei hän sitä tekisi, silloin ei
-koskaan alkaisi se uusi, jonka tuleman piti. Ja jollei hän alkaisi
-lapsistaan, kuka sitten alkaisi? Niin, hänen tuli työskennellä
-edelleen kokonaisuuden muuttamiseksi, mielipiteitten muuttamiseksi,
-niin sitten se kyllä tulisi. Ja toiveet saada alkaa omaisistaan
-täytyisi hänen jättää kokonaisuuden takia. Niin oli käyvä.
-
-Hänen oli kuljettava tietään, yksinäistä kauheata tietään, vei se
-sitten mihin tahansa. Muuta neuvoa ei ollut. Niin voi hän toimittaa
-jotain suurta ja hyödyllistä. Tämä oli julma uhraus, katkera
-pettymys; mutta kohtalo tahtoi niin! Mutta jos hän ei jaksaisikaan,
-jos hän sortuisi? Sitten kai saisivat toiset sen tehdä. Mutta, ei
-mitään liikoja sanoja. Hän tahtoi kokeilla ensin.
-
-Hän meni Annan kirjotuspöydän ääreen ja kirjotti paperilapulle:
-"Matkustan pois pariksi päivää. Terve niin kauaksi! Paulisi."
-Sitten kokosi hän vähän vaatteita laukkuun, ja aikoi lähteä.
-Ovella käännähti hän. Tuossa oli kehto tyhjänä, mutta päänalusessa
-oli pieni kostea kuoppa; tuossa oli Veeran vuode, tuossa Sofian.
-Kuin musta pilvi sumensi hänen silmänsä, mutta hän meni. Meni
-höyryvenelaiturille odottamaan höyryä, joka kulki Evianiin Savoijin
-puolelle.
-
-Laituri ulottui kauas järvelle ja hänestä tuntui kuin vaeltaisi hän
-äärettömyyttä kohti; ulkopuolella laiturin pään oli sininen järvi
-ja siniset vuoret; harvain lankkujen raoista näkyi sininen vesi;
-oli kuin veisi se tie tyhjyyteen, olisi polkulauta ijäisyyteen.
-Hän istuutui penkille. Pää tuntui levänneeltä ja teki työtä,
-hätävaraksiko muita ajatuksia vastaan, vaiko vapaushalusta, sitä ei
-hän tiennyt, mutta unelmoimisen ja haaveilemisen olivat hänen aivonsa
-jo kauan sitten lopettaneet.
-
-Höyryvene tuli. Paul istuutui etukannelle niin että tuli selkä
-Sveitsin rantaa kohti. Hän otti esille muistiinpanokirjansa ja alkoi
-kirjottaa. Ja niin kirjotti hän siihen saakka kuin he saapuivat
-Evianiin. Päivä kallistui iltaan. Hän meni maihin ja tilasi huoneen
-vaatimattomasta Lion d'Orista, josta oli näköala yli Geneven järven
-sveitsiläisrannalle. Peseydyttyään istuutui hän lukemaan, mitä oli
-kirjottanut. Hän tuli iloiseksi, sillä hän havaitsi uusia ajatuksia,
-ja hän tunsi, että hänen päänsä oli työskennellyt vapaasti ilman
-mitään häiritsevää painoa. Koko hänen olemuksensa ikäänkuin paisui,
-ja hän tunsi samaa suurennustunnetta, jota väliin kokee valvoessaan
-pimeässä ja pää tuntuu mahdottoman suurelta. Hän tilasi kupin teetä
-ja istuutui ikkunan ääreen sitä juomaan. Hän katsoi yli järven,
-näki Lausannen kirkon, Ouchyn ja Beau-Rivagen tornit. Mutta hän ei
-tuntenut mitään vastenmielisyyttä. Suuri sininen vesi oli hänen ja
-hänen entisyytensä välillä. Hän oli kulkenut kuilun yli, repinyt
-rikki sillan ja heittänyt pirstaleet syvyyteen. Ei ollut pääsyä
-takasin. Hetkisen häntä huimasi, mutta hän piti itsensä kurissa.
-Sitten meni hän yksinkertaiseen ruokasaliin ja asettui pienen
-yksinäisen pöydän ääreen syömään.
-
-Toisen pöydän ääressä istui kaksi ranskalaista porvaria, näköjään
-kaupunkilaisia kauppiaita. Paul ryhtyi keskusteluun heidän kanssaan.
-He puhuivat kaupasta, tulleista, politiikasta, ja huomaamattaan puhui
-Paul aivan vanhaan tapaan. Hän katsoi asioita vanhalta kannalta eikä
-hän hetkeäkään vastustanut noita toisia. Hänestä tuntui lämpöiseltä
-ja hyvältä, kun kuuli äänensä sekottuvan luottavaan jutteluun toisten
-ihmisten kanssa; kuin olisi tavannut vanhoja ystäviä pitkästä aikaa.
-Ja pää työskenteli ponnistuksitta, ilman vartioita; kieli puhui
-vapaasti, ja hän tunsi voimakasta vetoa näiden ihmisten puoleen.
-Oltiin juuri puhumassa suojelustulleista, joissa hän oli havainnut
-uuden, inhimillisen puolen, kun ovi avautui ja sisään astui nuori
-poika papin seurassa.
-
-Pojan ryhti oli varma, hän näytti rikkaan lapselta. Hän oli hyvin
-puettu, käsissä oli Baedeckerin matkakäsikirja ja hienotekoinen
-alppisauva. Pappi näytti pitkässä hameessaan vanhalta eukolta.
-Hän auttoi kaksitoistavuotisen yltä päällystakin ja tahtoi valita
-hänelle paikan lieden luo. Mutta poika oli jo valinnut paikkansa
-eikä halunnut lieden ääreen. Pappi, joka näkyi olevan palvelijan ja
-opettajan välimuoto, totteli kiltisti. Istuuduttuaan alkoi poika
-lukea, mutta pappi järjesti pöydän ja toi maton hänen jalkainsa alle.
-Naisellisella hellyydellä suoritti hän tehtävänsä, mutta oppilas
-otti palveluksen vastaan ylpeänä ja kiittämättömänä. Kun ruoka
-oli pöydässä, otti pappi esiin rukouskirjan ja mumisi puoliääneen
-rukouksia oppilaan keskeytellessä häntä kysymyksillä. Pappi
-vastaili luvun lomassa ja pisti kirjansa piiloon. Sitten haki hän
-päällystakin, jonka hän lempeällä pakolla tahtoi pukea pojan ylle.
-Mutta tämä heitti sen maahan. Pappi otti sen hymyillen ylös, pudisti
-pois tomun ja asetti sen nuoren hallitsijan lähelle tuolille.
-
-Paul, joka ei yleensä pappeja surkutellut, koska ne hänen mielestään
-tekivät niin paljon pahaa, ei voinut olla paheksumatta moista
-lempeyden hylkäystä. Pappi sekotti nyt salaatin ja herra katseli
-viinilistaa. Vanhus, joka näytti olevan itse kieltäymys ja nöyryys,
-kysyi joka hetki despootiltaan, kuinka paljon öljyä tämä tahtoi,
-oliko pippuria ja suolaa riittävästi. Toinen porvareista, joka oli
-vieraita hetkisen katsellut, tahtoi sanoa jotain sukkelaa, koska oli
-läsnä pappi, ja hän sanoi: Luulenpa että tulee huono ilma, kun korpit
-lentelevät. Pappi, joka kyllä tiesi itseään ja veljiään tarkotettavan
-korpeilla vastasi: Voi myös tulla kaunis ilma, hyvät herrat. Korpit
-syövät väliin viljaa pelloilta, mutta ne poimivat pois matoja myöskin!
-
-Paul ei voinut olla myöntämättä, että papilla oli oikein. Savoiji oli
-köyhä maa, ja jos papit rikkailta kerjäsivätkin, niin antoivat he
-köyhille. Kun Paul nousi mennäkseen levolle tunsi hän mitä suurinta
-myötätuntoa pappeja kohtaan, jotka toki ajattelivat muutakin kuin
-maallista ansaitsemista. Ja hän meni levolle. Hän vaipui syvään
-uneen, miltei kuin taintuneena, ja nukkui aamuun klo 4. Mutta
-silloin oli hän täysin hereillä. Hän hyppäsi ylös vuoteelta. Mitä
-oli tapahtunut? Hänen eilisiltaiset viime ajatuksensa tulivat
-ensiksi esille. Hän oli ollut yksimielinen poroporvarien kanssa ja
-tuntenut myötätuntoisuutta pappia kohtaan. Kuinka oli tämä kaikki
-käynyt päinsä? Olivatko hänen ennen niin vapaat aivonsa menettäneet
-kiinnikkensä ja kulkeneet takaperin? Oliko haka pettänyt? Mitä oli
-tapahtunut? Hän oli jättänyt vaimonsa ja lapsensa, siksi että hänen
-vaimolleen oli ruumiillisen järkytyksen vaikutuksesta sattunut
-käymään samoin. Häntä paleli. Hän tunsi tyhjyyttä ikäänkuin olisi
-vain sisällyksetön kuori. Hän tunsi olevansa kiinnitetty kimmoisella
-langalla. Se oli antanut perään niin pitkälle kuin voi, mutta se
-alkoi vetää takasin. Voiko se katketa? Ei! Ei! Hän oli matkustanut
-yli järven ja ottanut ison päänsä mukaan, mutta sydän oli jäänyt
-toiselle rannalle. Ja nyt oli pää tyhjä, kun sydän ei antanut sille
-verta. Hän luuli pään olevan vapaan eilen, mutta sehän olikin vain
-tyhjä. Kuinka tyhjiä ajatuksia se olikaan yksin ajatellut. Mitä
-haki hän yksinkertaisten porvarien keskuudesta eilen? Verta tyhjiin
-aivoihinsa. Ja niin hän sai vanhaa, maksoittunutta, palanutta verta.
-
-Hän pukeutui ja meni ulos. Meni rannalle. Viinimäet olivat siinä
-kuivine tukipuineen aivan kuin kokonaiset metsät Golgatoita;
-ja niiden kuolleiden pähkinäpuunrunkojen kanssa olivat nuoret
-elonhaluiset viiniköynnökset "naimisissa", kuten roomalaiset
-sanoivat. Kuukauden kuluttua verhoutuvat nuo mustat, synkät
-puunrungot tuoreeseen viiniköynnökseen. Hän tunsi olevansa tuollainen
-juurista irrotettu puunrunko, jolle vihreys ei vielä ollut tullut;
-hän tunsi korkeintaan saavansa lainaksi vihreyttä ulkoapäin toisilta,
-sillä itse ei hän voinut enää lykätä vesoja, kun hänen nuoruudessaan
-oli kaadettu rikkihappoa juurille. Mutta hänestä voisi myös tulla
-tuommoinen kokoonnaulattu tuki, jota pitkin köynnökset voivat kiivetä
-aurinkoa kohti.
-
-Nyt oli hän, niin kuollut kuin olikin, yrittänyt lähteä liikkeelle
-yksin näytelläkseen nuormetsän osaa, mutta siihen ei hän kelvannut.
-Mutta häntä tarvittiin kyllä. Jos hän kaadettiin, niin kaatuisi koko
-ihana viinitarha kokoon ja mätänisi. Ja eivätkö nuo heikot köynnökset
-häntäkin kannattaneet? Hän tunsi nyt, ettei voinut seistä puolestaan
-yksin.
-
-Hän meni huoneeseensa kirjottaakseen kirjeen Annalle, mutta hän ei
-osannut kirjottaa. Hän alkoi puhua, kuinka avioliitto on järjetön
-ja kuinka hän ei koskaan voisi olla varma siitä, etteikö tämä taas
-saisi samallaista kohtausta. Mutta silloin kuuli hän hennon pehmeän
-äänen kuiskaavan korvaansa: "Paul Petrovitsch, ole oikeamielinen.
-Etkö itsekin ole langennut vanhoihin ajatuksiin, kun sinä, joka
-tunsit että me ylimenokauden ihmiset olemme heikkoja kappaleita,
-kuitenkin vaadit mahdottomia elämältä? Täydellistä avioliittoa ei
-tule koskaan olemaan, ei edes uusilla ihmisillä, sillä elämä ei anna
-mitään täydellistä. Eikö sinun olosi ole parempi kuin useimpain? Etkö
-siis voi tyytyä? Koettakaamme siis tulla toimeen keskenämme sillä
-meidän ikuinen hyvinvointimme loppumattomassa mielisuosiossa ei ole
-avioliiton tarkotus, sillä avioliitto on tulevaa sukupolvea varten."
-
-Mutta kun Paul oli kuullut vastauksen loppuun saakka sanoi hän:
-"Totta, mutta jos avioliitto on tulevaa sukupolvea varten, niin
-täytyy meidän yhdessä työskennellä tulevan polven puolesta eikä
-sitä vastaan." Mutta ääni vastasi: "tule sitten meidän luoksemme
-työtä tekemään äläkä mene yksin maailmalle puhumaan tuuleen. Sillä
-sinä voit yhtä vähän tehdä mitään yksin kuin minäkään. Sillä me
-rakastamme toisiamme Paul. Rakkaus on mysteerio, jota emme koskaan
-voi saada selville. Se ei ole myötätuntoa, koska me tunnemme
-pikemmin vastenmielisyyttä, Paul, ja kuitenkin, Paul, rakastamme
-toisiamme. Sinä tunnet kuin sinua jokin vetää takaisin, kuinka olet
-jättänyt jotain järven toiselle puolen. Se ei ole mielipiteitä,
-sillä mielipiteet voivat muuttua, ja on se heikko pohja; se on
-mitä se on, rakkautta; kaksi itsekkyyttä yhdessä, mutta me olemme
-liian itsekkäät luopuaksemme itsekkyydestä, jonka me koristamme
-vanhoilla personallisuuden, yksilöllisyyden nimillä. Minä olen kerran
-horjahtanut, sinä kerran, yhtä vaikeasti, koska kadotit tajusi ja
-pyysit liikoja elämältä. Pyydä vähemmän niin tuntuu paremmalta!"
-
-Mutta nyt nousi Paul. Todellisuus kaikkine pikkuseikkoineen ahdisti
-häntä. Puutarha oli hoidotta, rikkaruoho hyötyi, ruusujen rungot
-työnsivät villivesoja, mehiläiset lensivät pois. Entä lapset! Veera,
-vanhin, hän, joka tuli vaikeimpana aikana, jolloin oli tuskin leipää
-talossa. Mutta hän toi uutta elämää, uusia voimia ja rohkeutta
-heille. Häntä ajatellen oli Paul nostanut vuoria. Ja kun hän sitten
-kasvoi ja istui isän polvella kirjotuspöydän ääressä tämän lukiessa
-korehtuuria. Ja sitten hänen pikkuhuolensa, kun sisko tuli. Hän
-ei yksin enää saanutkaan kaikkea hellyyttä osakseen. Se tuntui
-painavalta; ensi pettymys elämässä. Kaikki täytyi hänen jakaa Sofian
-kanssa, kakut, vanhempain rakkauskin. Mutta isällä oli kaksi kättä
-heitä taluttaa ja kaksi polvea joille sopi istua. Mutta se ei ollut
-samaa kuin yksin olo.
-
-Entäpä Sofia, joka jo alusta tunsi, ettei ollut niin tervetullut kuin
-sisar, hänen täytyi pyytää kaikkea, mitä Veera sai rukoilematta,
-hänen täytyi taistella itselleen jokainen oikeutensa. Tässä oli
-tilaisuus oppia, tässä voi nähdä, kuinka silloin olisi ollut
-meneteltävä, kun hän itse kasvoi.
-
-Ja sitten, kuka nyt hoiti taloa ja hankki ruokaa? Kuinka tyhmä,
-romanttisen tyhmä hän oli ollutkaan eilen. Aivan kuin romaaneissa,
-kun otetaan laukku vaan ja lähdetään.
-
-Paul soitti ja pyysi palvelijaa tuomaan laskun. Hän ei tätä romaania
-enää jatka eikä kirjota tyhmiä kirjeitä. Hän ei täällä enää istu
-päivääkään lisää kiusaamassa itseään toisten siellä istuessa
-suremassa. Ei, hän matkustaa kotiin ensi veneellä, menee Annan luo ja
-sanoo: minä olen käyttäytynyt tyhmästi.
-
-Anna ja Paul istuivat seuraavana päivänä puutarhassa jutellen
-menneistä ajoista. Paul istuutui niin lähelle vaimoaan kuin voi,
-ikäänkuin tahtoisi hän piiloutua tämän suojaan, lämmitellä hänen
-lähellään, ja oli hän pistänyt kätensä tämän kainaloon ikäänkuin
-johtoa anoen.
-
--- Ensi vihollisemme, Anna, on luonnollinen ihmisemme, tuo jonkun
-yllä olevan kuva, joka tuntee itsensä ystäväksi jokaisen samaa lajia
-olevan kanssa; se se katkaisee oikeutetulta vihaltamme kärjen,
-se houkuttelee meidät säälimään vihollisiamme, se tekee meidät
-veltoiksi, kun pitäisi iskeä ja panee meidät katumaan iskettyämme;
-katua, ajatteles, kaunista tekoa, joka tekee vapautustyötä
-vuosisatain hyödyksi! Ei mikään kaada meitä niin kuin läheistemme
-suosion menettäminen. Oletko tuntenut, kuinka sydän hyytyy kuin
-jäätelö koneessa, kohdatessasi entisen ystävän jäätävän katseen, kun
-hän ei enää halua sinua tuntea; sinä tiedät että hän on väärässä ja
-sinä oikeassa, ja kuitenkin sinä myönnät sinä hetkenä, että hänellä
-on oikein.
-
-Anna, en koskaan unhota sitä, kun puoliksi itsetiedottomana julkaisin
-"Tuttuja seikkoja" Moskovassa. Ei kukaan voinut kieltää totuutta,
-mutta ei kukaan uskaltanut ottaa asiaa vakavalta kannalta. Silloin
-keksittiin se, että pidettiin kaikkea vain kertomuksena ja siksi
-piti koko juttu muuttaa kirjalliseksi menestykseksi. Menettely oli
-viisas. Ja niin kilvan kiiteltiin kuvausten taiteellisuutta --
-muutettiin hyvin tähdätty laukaus raketiksi, joka ohjattiin ylös
-ilmaan, jossa se sai pamahtaa ja levittää kauniin tulisateen, jota
-suosionosotuksilla tervehdittiin. Mutta mentiinpä pitemmällekin.
-Minut kutsuttiin tunnettuun kirjalliseen klubiin. Se oli kaikkein
-viisainta. En koskaan unohda sitä iltaa. Siellä tapasin silmä silmää
-vasten kaikki vihollisemme; kaikki ne, jotka ovat onnistuneet,
-joilla oli suurten kykyjen ja tietojen maine. Mutta tapasin myös
-sellaisia, joilla ei näitä ollut, mutta olivat kuitenkin siellä,
-koska heillä oli valtaa. Siellä oli valoisaa ja lämmintä, seinillä
-tauluja; lattioita peittivät pehmeät matot; katot olivat kullatut,
-pöydät notkuivat ruokien ja juomien painosta. Ei vihasia katseita,
-minulle nyökättiin ystävällisesti kuin tahdottaisi sanoa: "me
-ymmärrämme toisiamme, sinä tulet joukkoomme emmekä enää koskaan puhu
-siitä asiasta." Minusta, joka äkkiä vedettiin pimeästä kamaristani,
-puutteesta ja halveksumisesta, minusta oli tullut yksi heidän
-joukkoonsa. Ja nyt läheltä katsoen, kuinka inhimillisiä, kuinka
-pieniä he olivatkaan. Ja nuo mahtavat, jotka tiesivät olevansa
-täällä armoilla, kuinka nöyriä olivatkaan he. He kumarsivat sitä
-luonnonvoimaa, jota neroksi sanotaan.
-
-Minun kokematon mieleni huikeni, ja minä keksin heti viisauksia
-heidän puolustuksekseen. He eivät olleet koossa, niin viisastelin
-itsekseni, ihailemassa toisiaan, vaan nerossa palvellakseen
-anteliasta luontoa siinä mihin se oli tuhlaillut neronlahjojaan,
-sillä olinhan niin kasvatettu, että uskoin neroon. Mutta jos olisin
-nähnyt tarkemmin, olisin huomannut, kuinka kaikki kulkivat siellä
-kuin hämillään itseltään kysyen: mitä olen minä tehnyt? Olenko nero?
-Ja moni voi täydellä syyllä kysyä itseltään: mitä minä täällä teen?
-
-Sitten aterian jälkeen kun istuimme tuttavallisesti jutellen --
-puhelin juuri kahden pahimman vihollisen kanssa vapautuksesta enkä
-minä voinut muuta kuin ihailla heidän humaania tapaansa asian
-käsittelyssä -- kohotti Starovna-Volja-lehden, verivihollisemme,
-toimittaja lasinsa ja kehotti läsnäolevia lausumaan minut
-tervetulleeksi heidän jaloon seuraansa. Hän puhui lämmöllä minun
-nerostani -- aina nero -- eikä ollenkaan koskenut "Tunnettuihin
-seikkoihin." Istuttiin kuin neuloilla, sillä odotettiin jotain ikävää
-purkausta, jotain paljastusta. Mutta sitä ei tullut. Puhujan sanat
-lämmittivät minua; minä iloitsin kuullessani jaloja inhimillisiä
-ajatuksia vihollisen suusta, häpesin epäoikeutettua vihaani, ja --
-kaduin iskujani. Kaduin, Anna.
-
-Kun puhe oli loppunut ja kaikki olivat juoneet minun onnekseni --
-ei kukaan kieltäytynyt! -- kohotin minäkin lasini liikutettuna,
-vilpittömästi iloisena nähdessäni ihmisten olevan parempia kuin
-olin luullutkaan, kun pöydän takana, synkkien kasvojen joukossa
-näin palavan silmäparin kohdistuvan minua kohti; Ne olivat Ivanin,
-maalarin, silmät. Hän hymyili halveksuen, säälivästi!
-
-Minä hämmennyin, kiitin lyhyesti maljasta, ja olin alakuloinen!
-
-Seuraavalla kerralla käydessäni klubissa ihastuin vielä enemmän.
-Näin vihamiesten syleilevän toisiaan, vastakkaisten sanomalehtien
-toimittajien istuvan rauhallisina puhumassta polttavista asioista,
-taiteilijain, jotka toisiaan vihellyttivät ulos, laulavan yhdessä ja
-suutelevan toisiaan. Mitä tämä oli? Oliko se luonteen velttoutta?
-Ei, luonnonihminen vaan purkaantui esille, kun taistelun aineet ja
-syyt pariksi tunniksi olivat pannut sivuun. Valehtelivatko he? Eivät,
-näinä hetkinä olivat he tosiperäiset, sillä he uskoivat siihen, mitä
-ajattelivat ja tarkoittivat sitä mitä sanoivat. He iloitsivat niin
-kuin minäkin siitä, että hetken saivat olla ihmisiä, saivat olla
-pieniä, yksinkertaisia, sillä tässä ei ollut tietämätöntä yleisöä,
-jota olisi hölmistyttänyt.
-
-He hymyilivät kuin tietäjät riisuttuaan munkkikaapunsa, mutta he
-hymyilivät hyvin. Ja huomena olivat he taasen tietäjiä, petoja. Minä
-olin myös tarttunut lasiini sanoakseni jotain, en tiedä mitä, sillä
-sydämeni oli täysi, kun vankka käsi otti lasin kädestäni ja korvaani
-kuului kuiskaus: "varo Paul Petrovitsch! Nauti, mutta ole varuillasi!
-Kuuntele, mutta älä puhu! Sinä olet murrosajan ihminen, mutta
-sinun on käytävä murroksen yli, ei takasin! Sinun täytyy kärkästä
-sydäntäsi, mennä yksinäisyyteen ja vihata, sillä se joka voi rakastaa
-niinkuin sinä, se voi myös vihata enemmän kuin toiset!"
-
-Se oli Ivan, jota me kutsuimme "hirmuiseksi."
-
--- Miksi pitää minun vihata? -- kysyin vielä tunteitteni vallassa.
-
--- Sinun pitää vihata valhetta, jotta voisit totuutta rakastaa! --
-vastasi hän.
-
--- Ovatko nämät ihmiset nyt valehtelijoita? -- kysyin.
-
--- Eivät nyt, Paul, nyt ovat he tosia, pieniä, rakastettavia, mutta
-kun huomenna näet heidät niin ovat he valehtelijoita!
-
--- Huomenna, -- ajattelin, -- Mikä tekee heidät huomenna
-valehtelijoiksi, Ivan?
-
--- Kahlitsevat siteet, jotka meidän täytyy avata. Paul, jotka sinun
-täytyy avata!
-
-Minä lähdin klubista Ivanin seurassa. Me kuljimme koko yön, enkä
-sen jälkeen enää sinne mennyt, sillä minä tunsin heikkouteni. Eikö
-olekin sääli ihmisiä? Eivätkö he ole rakkauden arvoisia? Mutta he
-eivät tahdo irroittaa siteitään! Anna, jos olisin kauemmin kulkenut
-heidän seurassaan, niin olisin pian ollut yksi heistä! Ivan pelasti
-minut! Sillä kertaa! Mutta minä en ole koskaan varma. Toissapäivänä,
-hm, näin pappiparan, jota 12-vuotinen poika komensi. Minä säälin
-vanhusta. Häntä pilkkasivat jotkut porvarit, mutta minä ilmasin
-osanottoni. Eilisaamuna, hm, tapasin heidät taas höyrylaivalla. --
-"Kas, -- sanoi muuan matkustaja, -- jesuiitta vartioi perintöä!"
--- Väliin, Anna, tuntuu siltä, kuin menisi kaikki työmme hukkaan
-tuon luonnonihmisemme takia, joka ei voi vihata! Oi, meidän täytyy
-opetella vihaamaan!
-
--- Mutta me emme voi katkoa siteitä kiskomatta mukana niitä piteleviä
-sormia, Anna. Paha kyllä niille!
-
--- Isä, isä, -- huusi Veera portilla, sinua kysytään!
-
-Paul nousi ja meni porttia kohti levottomana kuten aina, kun joku
-häntä kysyi. Mutta kun hän näki vieraan kalpeat kasvot, juoksi hän
-tätä vastaan ja suuteli häntä.
-
--- Ivan, ystävä, puhelimme juuri sinusta, -- sanoi hän, -- tule
-peremmälle, Anna on täällä.
-
-Ivaniksi nimitetty oli kalpea, laiha mies, jonka kasvot olivat
-pitkät, mustapartaiset, niin pitkät, että leuka oli alhaalla liivin
-aukeamassa. Kun Paul suuteli häntä, säpsähti hän ensin, mutta vastasi
-sitten luonnottomalla lämmöllä tervehdykseen. Hän seurasi Paulia
-epävarmoin askelin puutarhaan eikä häntä sivullinen olisi ystäväksi
-ymmärtänyt.
-
--- Tulet Genevestä, -- jatkoi Paul.
-
--- Kyllä, -- vastasi Ivan synkästi. -- Päivää, Anna Ivanovna. -- Et
-tunne minua enää; minulla on ollut suuri suru. Poikani, suuri vankka
-poikani on mennyt pois.
-
--- Ivan parka, -- sanoi Anna, ja katsahti huoneeseen päin.
-
-Ivan näytti huolestuneelta.
-
--- Ystävä parka, -- sanoi Paul. -- Näytät muuttuneen.
-
-Ivan istahti penkille ja katseli maahan päin. -- Olet asettanut olosi
-yksinkertaisiksi, Paul, -- alkoi Ivan.
-
--- Niin olen, -- sanoi Paul, sekä taipumuksesta että pakosta.
-Taistelu palvelusväen kanssa tuli minulle liian raskaaksi, koska
-minusta heillä oli oikein; mutta minulla oli oikeus välttää
-taistelua, ja nyt minulla on rauha. Palkollisten valvominen oli
-työläämpi kuin heidän työnsä tekeminen. Nyt siivoon itse huoneeni ja
-korvaukseksi olen huoneessani oma haltijani.
-
--- Uskot siis esimerkin voimaan alhaaltapäin, -- kysyi Ivan.
-
--- En, esimerkin täytyy tulla ylhäältä, mutta reformien alhaalta.
-
-Väliaika. Paulista tuntui kun hän ei saisi vastakaikua vanhalta
-ystävältä. Olisiko suru vaikuttanut sen?
-
--- Minulla on uutinen, Ivan, -- alkoi hän taas.
-
-Ivan säpsähti. Anna, joka oli pitänyt häntä silmällä, teki merkin
-Paulille, mutta tämä ei ymmärtänyt sitä, vaan arveli sen kehotukseksi
-siirtyä sisään. Hän vei siis Ivanin huoneeseen, johon oli kirje
-piilotettu. Hän antoi sen Ivanille. Ivan näytti ahmivan sen
-silmillään, muutamat rivit luki hän moneen kertaan. Samalla astui
-Bernhard sisään ja antoi Paulille kirjeen, jonka luettuaan hän tuli
-tuhkanharmaaksi. Sitten alkoi hän tutkia Ivania, joka yhä ahnaasti
-luki kirjettä. Ja hän löysi uusia piirteitä tämän kasvoissa. Ei
-ollut tämä entinen Ivan, joka oli estänyt puhumasta "vihollisille."
-Hiljaa avasi hän pöytälaatikon, otti esille sähkösanomakaavion,
-jonka täytti. Sitten heitti hän kirjeen Ivanin eteen ja sanoi
-lyhyesti mutta varmasti: lue tuo! jonka jälkeen hän nousi ja laski
-sähkösanoman ulos akkunasta.
-
-Ivan käsitti yhdellä silmäyksellä kirjeen sisällön, joka oli: "Varo
-Ivania, joka on santarmikapteeni."
-
--- Se on totta, -- sanoi hän, -- olen katunut, Paul Petrovitsch.
-Miten katumus tuli, en tiedä, mutta poikani kuollessa tuntui kuin
-olisi ruumiini hienonnettu jauhoksi. Kun sitten palat kokoontuivat,
-oli uusi sieluni poissa ja vanha nousi. Mutta en ole koskaan sitä
-uutta kaivannut. Vanha oli rakas ystävä, joka palasi. Siinä koko asia.
-
--- Ei koko, Ivan. -- Lapsesi kuollessa olit suuressa puutteessa.
-Olit kirjeenvaihtajana manööverillä. Sinä tapasit Sen Korkean, joka
-kätteli teitä sanomalehtimiehiä ja sanoi jotain kohtelijasta. Se
-häikäisi sinut. Siinä koko asia.
-
--- Älä tuomitse minua, Paul, -- sanoi Ivan itkuisella äänellä.
-
--- Olet jo tuomittu.
-
-He katselivat toisiaan kuin kaksi hyppyyn valmista tiikeriä.
-
--- Jos tahdot vapaasti mennä, Ivan, niin jätä kirjeenlähettäjä
-rauhaan, kunnes hän pelastuu. Ajattele hänen lapsiaan.
-
--- Tahdon tehdä niin.
-
--- Epäilet siis uutta kutsumustasi?
-
--- Kuka ei epäilisi?
-
--- Pääasiasta emme saa epäillä, vain sivuseikoista. Mikset saarnaa
-pahoista teoistamme, mikset näyttele uutta osaasi?
-
--- Olen väsynyt, niin väsynyt, ja niin onneton!
-
--- Uskon sinua, Ivan, sinä olet onneton, sillä sinä olet menettänyt
-tulevaisuususkosi.
-
--- Niin, kaikki on toivotonta.
-
--- Ei kaikki ole toivotonta silti jos sinä olet toivosi menettänyt.
-Kaksi tuhatta vuotta on tätä mutkaista rakennusta rakennettu; emme me
-voi sitä viitenäkolmatta vuotena hajottaa, ja samalla rakentaa uutta.
-Mooses kuljetti Israelin kansaa korvessa, jotta vanhat kuolisivat,
-mutta sillävälin kasvatti hän uutta polvea, joka oli saava
-Kaanaanmaan. Valjetkoot meidän luumme erämaan sannassa, se on meidän
-osamme, mutta tehkäämme työtä tulevain puolesta, se on ainoa, mitä
-voimme tehdä. Mutta sano minulle, mikä viisastelu sinut on saartanut,
-sillä ethän liene ilman perusteita?
-
--- Nimitä sitä viisasteluksi, -- sanoi Ivan, -- minulle se on sitova
-syy. Niin, te kohtelette näitä miehiä kuin rikollisia pitäen heitä
-pettureina. Minä tiedän että heillä on hyvät tarkotukset ja että he
-pahimmassa tapauksessa ovat petetyt.
-
-Paul ajatteli hetken; sitten sanoi hän: Ivan, nyt et erota personaa
-ja asiaa. Me emme kohtele heitä rikollisina, vaan asian uhreina;
-me emme voi tuomita heidän perussyitään; mutta heidän tekonsa
-tuomitsevat heidät, ja kun heidän personansa on asian tiellä, niin
-pois ne! En ole koskaan kuullut käytettävän kuolemanrangaistusta
-murhaa vaan murhaajaa vastaan. Jos panen silmukan jonkun kaulaan ja
-sanon: seiso hiljaa, tai kuristut! ja jos hän ei pysy hiljaa, niin
-olenko kuristanut hänet? Tai onko hän itse syypää? Jätä viisastelut,
-Ivan. Älä palaa Geneveen, sillä sinne olen lähettänyt tuntomerkkisi.
-Ja vanno, ei, lupaa poikasi muiston, niin muinoisen ystävyytemme
-nimessä, ettet ryhdy toimiin Dmitriä vastaan.
-
--- Kuinka voisin sen luvata? -- sanoi Ivan. -- Virkani...
-
--- Minä vapautan sinut siitä huomiseen saakka, kunnes Dmitri on
-saanut sähkösanomani ja päässyt yöjunaan. Olet vieraani tämän yön.
-
-Paul nousi. Ivan aikoi myös nousta, mutta Paul sanoi: -- Sinä jäät
-tänne! Ovi on auki, akkuna on auki, mutta minä sanon sinulle niinkuin
-sille, jolla on paula kaulassa: seiso hiljaa, tai kuristut! Ymmärrät.
-Klo 5 huomisaamuna ei kukaan estä matkaasi! Hyvästi Ivan! Älkööt
-tiemme enää sattuko yhteen, ja unohtakaamme toisemme.
-
--- Älä halveksi minua, Paul, minulla oli vaimo ja lapsi silloin! Ja
-täytyyhän elää!
-
--- En usko, että täytyy elää; mutta kuoltava on varmaan! Ja jos
-tahdomme elää, niin luulen että voimme, myymättä sieluamme,
-mutta silloin täytyy meidän muuttua yksinkertaisiksi, tai kuten
-uskolliset sanovat: uhrata onnemme. En sinua halveksi, sillä tunnen
-yhteiskuntalait, jotka ovat väärentäneet luonnon lain, ja tunnen
-luonnonlait kehityksen ja taantumuksen kannalta. Hyvästi!
-
-Paul meni. Puutarhassa tapasi hän Annan, jonka käsivarteen hän
-tarttui.
-
--- Se on lähetetty?
-
--- On. -- Yhä painavammaksi käy. Vieläkö toivot?
-
--- Minun täytyy!
-
-He kävelivät edes takasin. Aurinko laski ja punasi alppien huiput.
-Lunta oli satanut äsken niin vihreille laitumille ja metsille, mutta
-alhaalla kastanjalehdoissa satoi vettä.
-
--- Katso, Anna; äsken oli vuorilla kevät; nyt on talvi tullut ja
-kevät taantunut. Ah, paljon sataa lunta.
-
--- Mutta huomenna, Paul, on lumi poissa ja kevät kauempana kuin
-tänään, silloin vihertävät latvat taas ja aurinko paistaa uusille
-kukille. Eteenpäin!
-
-Tuli pimeä. Savoijin alppi oli musta kuin seinä, kuin kahdeksan sadan
-kerroksinen talo. Tulia syttyi siellä ja vilkkuili sumun ja pimeän
-läpi.
-
--- Näetkö valot, -- sanoi Paul; mitä paksumpi on pimeä, sitä
-kirkkaammin ne loistavat; eikö olekin ihmeellinen ja kaunis voima
-valossa?
-
--- Vuoren nousijat siellä odottavat yökauden saadakseen tervehtiä
-auringon nousua huomena, -- sanoi Anna.
-
--- Jollei lumivyöry ole heitä vienyt!
-
--- Mutta kun vyöry on käynyt, silloin voimme kaikki nousta
-huipuille ja poimia kalliita Jalovalkoja, auringossa, kuunvalossa,
-ukkosilmalla, myrskyssä! Tulkoon lumivyöry!
-
--- Sen täytyy tulla, sillä muutoin ei tule kevättä koskaan, Anna.
-
-
-
-
-UUTISTALO
-
-
-Oli toukokuun ilta Lenan järven rannoilla. Viiniköynnökset
-alkoivat versoa, satakieli lauloi koko vuorokauden Beau-Rivagen
-libanonseeterissä, ruusut verhosivat muureja ja seiniä, bambu huojui
-lämpimässä järvituulessa ja viikunapuut lehdittyivät. Äskenmaalatut
-huvipurret keijuivat pienessä satamassa aallonmurtajan suojassa ja
-niiden tangoissa liehui kaikkien kansakuntain lippuja rauhaisasti
-leikiten, toisiaan läpsäyttäen kuni kylpevät pojat, kietoutuen
-toisiinsa, kalpea puolikuu loistavan tähtilipun vierellä, musta
-kotka kolmivärilippua hyväillen, Albionin veripunanen sinikulmineen
-kuin muistona veljeskunnan vereenupotetuista sinertävistä vuorista
-ja järvistä. Espanjan punakeltanen ja Kreikan sinivalkonen, kaikki
-nämät oli hetkeksi julistanut Jumalan rauhaan valaliiton valkea risti
-punapohjallaan, kaikkia valasi sama ilta-aurinko ja taustana olivat
-rauhaisan Savojin alpit, joilla vain vuorikauriin metsästäjän pyssy
-saa häiritä hiljaisuutta viimeisten kaikiksi ajoiksi karkotettujen
-tykkien ja chassepotkiväärien räikinän jälkeen.
-
-Iloisia ystävällisiä ihmisiä riensi Beau-Rivagen puistoon kukkivaa
-magnoliaa katsomaan. Ihmepuu seisoi siellä tummine, taipuisine
-oksineen, joilla ei näkynyt ainoatakaan lehteä vaan sen sijaan
-latvasta tyveen saakka tuhatkunta valkoista sinipunervapohjaista
-kelloa. Puutarhuri oli raivannut sille alaa laakereitten ja
-japanilaisten tuhkapuitten keskeen, niin että tuo vieraitten
-aurinkoisten maitten kuningatar saisi näyttää kauneuttaan ihaileville
-ihmisille. Kunnioituksella sitä lähestyttiin, nauru lakkasi ja
-muukalaiset, jotka sen ensi kerran näkivät, pysähtyivät vakavina
-ja hämmästyksissään kuin olisi ilmestys heidän eteensä auennut.
-Teki mieli sitä lähestyä, käsin koskea, aistimin tunnustella, mutta
-tasattu ruohokenttä piti sivulliset loitolla. Kukkalavan räikeät
-tulpaanit sai vaikenemaan tämä yksinkertainen kukkapuku, valkea
-kuin morsiamen tai vainajan verho ja musta seeteri ojenti sormia
-muistuttavilla ylöspäisillä vuosivesoilla varustetut pitkät oksansa
-siunaten kauneinta kevään suurissa häissä.
-
-Järvenrantapenkillä istui kaksi vanhaa naista, joiden komeiden
-pukujen värit olivat miltei liian eloisat ja kuosit kovin muodikkaat
-viisikymmenikäisille. Toisen kädessä oli Saturday-Review, jonka
-sivuja hän tarkasteli kultasankaisten lasien läpi; hänen kasvonsa
-olivat kuihtuneet, valkeankeltaset, ankarat, ja hänen nenänsä oli
-saanut sen ylhäisen muodon, joka kuuluu ilmaisevan rikkaita vanhempia
-ja jaloa mielenlaatua. Kun hän katsahti ylös kirjastaan ja tirkisteli
-mailman kauneinta maisemaa, teki hän senkin nenää nyrpistäen, kuin
-olisi jotain vikaa alppien ja auringon asennossa.
-
-Toinen naisista, edellisen sisar, oli näöltään kuin hyväntahtoisuus,
-anteeksiantamus ja tyytymys itse, ja hänen pyöreät, lempeät
-kasvonsa nyökkäsivät hyväksyen kaikelle, mitä hän näki, ja hän
-vältti kaikkia varjoja, kaikkia tahroja, ja kun hän ei voinut niitä
-välttää, sulki hän silmänsä ja ajatteli jotain kaunista. Kun joku
-rupesi puhumaan onnettomuudesta, rikoksesta, niin pyysi hän päästä
-sitä kuulemasta; se vain pahotti hänen mieltään, eikä hän voinut
-mitään auttamattomille asioille. Hän löyhytteli kokoontaitetulla
-sanomalehdellä.
-
-Näiden naisten välillä istui nuori tyttö, jonka ulkomuoto oli
-Sveitsissä kauniina pidettyä tyyppiä: soikeat kasvot, matala otsa,
-suora kapea nenä jommoista äidit koettavat muodostaa ahkerasti
-painamalla ja puristamalla lapsen typykkäistä nenää; korkea povi
-ja suorat hartiat, kapea vyötärö, kuten oli keskiajan naismuoti.
-Mutta hänen tukkansa oli vaalakka. Hän istui kirja polvellaan ja
-katseli levottomana ympärilleen, kaikkia ja kaikkea. Hän katseli
-joutsenta, joka äsken haudottuine poikasineen uiskenteli lähellä
-rantaa; hän katseli amerikalaisia poikia, jotka uimapukuineen menivät
-kylpyhuoneeseen; hän katseli järvellä luovailevia pursia; hän katseli
-edes takasin mielensä mukaan lenteleviä lokkeja. Vihdoin, kaikkea
-katseltuaan, läjäytti hän kirjan kiini ja sanoi väsyneellä äänellä:
-
--- Olisinpa joutsen.
-
--- Joutsen? -- vastasi ankara naimaton täti. -- Mikä päähänpisto!
-Saada viisi poikasta joka huhtikuussa!
-
--- Miten on Blancheni laita tänä iltana? -- sanoi hyväntahtoinen
-täti, leski, jonka lapsi oli kuollut.
-
--- Oh, ei mitenkään -- vastasi Blanche punastuen. Jälleen oltiin
-vaiti.
-
-Nyt kulki ohi alppinnousijajoukko, englantilaisia poikia ja tyttöjä
-alppisauvoineen ja laukkuineen. Nämät kulkivat käsikädessä ja olivat
-iloisen ja onnellisen näkösiä. Miten miehekkäiltä nuo tytöt näyttävät,
-ajatteli Blanche, nähdessään heidän sääryksensä, lyhyet hameensa
-ja skottilaiset villalakkinsa. He saivat nukkua yön vaipoissaan ja
-aamunkoitossa astua alpille; ja syödä juustoa ja leipää ja juoda
-valkeata viiniä. Ilman vanhempia, tätejä ja opettajattaria. Hän tunsi
-olevansa vanki, kahden alati valvovan vartijan vallassa. Jos hän
-pyysi päästä kylpyyn, toivat nämät kaksi lämpömittaria; jos hän pyrki
-soutelemaan, ottivat nämät kolme miestä ja kaksi virsikirjaa mukaan;
-jos hän halusi tovereittensa seuraan, tulivat he sinnekin. Jos hänen
-aivoissaan joskus sikisi vallaton ajatus, niin lukivat tädit sen
-heti ja yllättivät hänet; jos häneen syttyi kapinallisia tunteita,
-paljastivat he ne heti. Hän vihasi heitä. Hän tahtoi juosta pois
-heidän luotaan, heittäytyä järveen, mutta silloin tunsi hänen hyvin
-koulittu sydämensä piston. Hän oli kiittämätön; nämät kaksi ihmistä
-elivät yksinomaan hänen hyväkseen ja hän oli heidän ainoa ilonsa.
-Hän oli heidän ilonsa, mutta mitä iloa he antoivat hänelle? Kyllä he
-kustansivat hänelle elannon ja kasvatuksen, mutta lapsi ei voi olla
-kiitollinen elannosta, sillä se ei ole vielä keksinyt että täytyy
-olla kiitollinen pelkästään siitä, että saa elää.
-
-Entä kasvatus! Todellakin; hänet oli valittu kostamaan koko
-sukupuolensa puolesta, hänen piti tulla ylioppilaaksi ja osottaa
-mailmalle, että nainen ei ole miestä ala-arvoisempi, jota seikkaa
-mailma ei ole koskaan epäillyt, mutta joka ankaralle tädille oli
-täysin selvillä. Hänen piti kostaa, kostaa ankaran tädin puolesta
-kaikki miessuvun tälle tekemät vääryydet, koska ei kukaan tämän
-kosijoista ollut ratsuväen luutnantti. Sitä paitsi piti hänen
-hyväntahtoiselle tädille korvata tämän miehen ja lapsen menetys.
-Hänen piti ottaa vastaan kaikki se hellyys, joka oli näille elämässä
-aiottu. Tämä oli hänen kaksinkertainen kutsumuksensa, mutta
-tyytyväinen ei hän ollut. Hän oli äskettäin lukenut ihmismuotoisista
-apinoista, joita piti kurissa yksi koiras, antaen koko nuoren joukon
-raataa puolestaan, kunnes nuoret olivat kasvaneet, jolloin nämät
-säännöllisesti kapinoivat ja vapauttivat itsensä. Luonnon järjestys
-oli luonnossa erilainen.
-
-Nyt tuli ylioppilas joukko lauluin ja rummuin rantaan, jossa
-liputetut veneet odottivat valmiina veneretkelle. Heidän värikkäät
-lakkinsa, kirjavat yhdistysnauhat liiveillä, rumpujen repäsevät
-rämähdykset, kaikki tämä teki Blanchen yhä levottomammaksi. Täti
-jolla oli aikakauskirja, katsoi näitä lasiensa läpi harmain, ilkein
-silmin kuin olisi ajatellut: odottakaahan! -- Mutta Blanche ajatteli:
-kolmen viikon kuluttua olen minäkin ylioppilas. Minusta ei silti tule
-koskaan miestä.
-
-Mitä on tämä naissuvun huokaus, joka kuuluu läpi ajan myrskyjen:
-olisinpa mies! Onko se kapinaa miehisiä sortajia vastaan? Ei,
-Blancheahan sorti kaksi naista, ja kaikki miehet olivat sortoa
-vastaan! Onko tämä kultturin tuomio itseään vastaan? Typistetty,
-kukistettu luontoko ennen pyrkii olemattomuuteen, sukupuolten,
-luonnonlakien tuhoamiseen, kuin puoliksi olemattomaan, puoliksi
-johonkin! Eikö naisen vapauskaiho ole sama kuin miehenkin? Blanche
-tunsi olevansa sairas. Hän tahtoi mennä kotiin. Ilma kävi kylmäksi.
-Eukot nousivat ja ankara täti, Bertha, jolla oli vaikea käydä,
-tarttui vanhan tapansa mukaan Blanchen käsivarteen. Niin kulkivat
-he, askel askeleelta. Blanche kuuli ylioppilasten laulun järveltä.
-Ja nyt täytyi hänen kääntää selkänsä aurinkoiselle taululle ja mennä
-harmaaseen kaupunkiin. Ja hänen jalkansa tahtoivat juosta, mutta
-tädin käsivarsi pidätti kuni kainalosauva; hän tunsi tämän laihan
-käsivarren tarttuvan omaansa; hän oli kytketty vanhuuteen, sidottu
-itsekkäiseen hellyyteen, joka luuli antavansa, kun kumminkin otti.
-
-Askel askeleelta, kuni hautaan vaellus, kävi kulku asemalle ja vähän
-väliä piti pysähtyä, jotta Bertha-täti saisi hengittää. Ja niin
-kiipesivät he vaunuun, istuivat tuijottaen asemaseinän ilmoituksiin,
-ja tunnelien läpi laahasi juna heidät Lausannen kaupunkiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Blanche olisi saanut illallisen jälkeen mennä kadun toiselle
-puolelle eräiden ystävättärien luo syntymäpäivää viettämään, mutta
-palvelustytön oli määrä hakea hänet pois kello kymmenen. Mutta
-pahoinvoivana ja vilustuneena jäi hän pois. Hän meni huoneeseensa,
-joka oli tätien huoneen takana, ja pyysi olla yksin saadakseen lukea.
-Hänellä oli suuri kaunis huone, täynnä pieniä ylellisyysesineitä.
-Huonekalut olivat pehmeäpatjaiset, lattia matoilla peitetty, seinillä
-tauluja. Mutta peilikaapin sijasta oli siellä hyllypöytä, kaapin
-sijasta suuri mahonkipöytä laatikkoineen ja osastoineen, ja mahtavat
-kirjahyllyt komeilivat akkunan kummallakin puolella. Kirjakokoelmassa
-loisti siisti Revue Suisse sinisine ja Revue des deux Mondes
-lihanpunasine kansilehtineen; siellä oli Tuomas Kempiläinen ja
-Bunyan, Currel Bell, rva Core ja nti Kavanagh. Kirjotuspöytä oli
-täynnä koulukirjoja ja vihkoja. Blanche istuutui pöydän ääreen ja
-selaili niitä. Tässä siis olivat vapauttajat, joiden oli määrä tehdä
-hänet miehen vertaiseksi. Kummallista, mietti hän, mutta mitään
-vapautusta ei hän ollut havainnut. Hänen päänsä oli painavampi, mutta
-ajatukset sidotummat. Hän ei ollut lukenut ainoatakaan vapautuksen
-sanaa näistä, valtion hyväksymistä ja takaamista kirjoista. Nehän
-käsittelivät vain epätodellisuuksia, sellaista, mitä oli ollut, mitä
-ei enää voinut tulla; mutta nyt elävästä elämästä, tulevaisuudesta
-ei niissä ollut sanaakaan. Tuohan oli vain inhimillisen hullutuksen
-ihannoimista. Oli siellä suuri uskonpuhdistaja Calvin, joka itse
-äsken liekeistä päässeenä, kun ei uskonut ehtoollisen salaoppiin,
-poltatti Michael Servet'in, joka piti kolminaisuusoppia itsessään
-ristiriitaisena. Siellä ylistettiin valapattoa ja anarkistia Wilhelm
-Telliä, joka "ankarasti arvosteltuna" ei ollut kunniallinen mies, kun
-rikkoi valansa ja kiihotti kansaa. Blanche ihmetteli kuinka pääsisi
-metsävarpusta niin lähelle että ennättäisi laskea sen peitesulat
-voidakseen erottaa sen kotivarpusesta. Hän oli varma siitä ettei
-pitäisi sontiaista hietakiitäjänä, vaikka ei lukisikaan nilkan
-niveliä, ja torilla erottaisi hän kyllä särjen ahvenesta tietämättä
-kuinka monta suomusta toisella tai toisella oli kylkijuovassa.
-Hänellä ei ollut mitään toivoa koskaan elämässä tavata suorakulmaista
-kolmiota tai saada huvikseen todistaa jollekin heikkouskoiselle, että
-hypotenuusan neliö on yhtä suuri kuin kateettien neliöt yhteensä.
-Hän ei tiennyt mihin käyttäisi logaritmeja, kun ei aikonut ruveta
-merikapteeniksi, ja Christoffer Columbus oli sitä paitsi löytänyt
-Amerikan ilman logaritmeja, jotka Leibnitz vasta pari sataa vuotta
-myöhemmin huvikseen keksi. Hän ei ymmärtänyt, mitä tekisi astronomian
-uudemmilla otaksumilla, kun jo egyptiläiset ilman Herschelin
-teleskooppia ovat panneet kokoon almanakan; ei käsittänyt mihin
-tarvitsisi Archimedeen lauseita ja Mariotten lakeja, kun Edison ilman
-niitä on keksinyt telefoonin. Missä oli sitten kirjojen vapaus?
-Tutkintotodistuksessa vaiko kostossa, josta täti aina puhui? Mutta
-kelle hän kostaisi? Ei kukaan mies ollut häntä koskaan sortanut,
-vaan kaikki naiset. Hänen äiti vainajansa oli häntä vartioinut; isä
-ei koskaan ollut kotona; hänen opettajattarensa olivat sulkeneet
-hänet lukon taa, opettajia ei hänellä koskaan ollut, paitsi kerran
-soitonopettaja, joka olisi vaikka mennyt kuolemaan hänen puolestaan
-ja siksi sai eron; hänen tätinsä olivat paimentaneet häntä kuin
-lammasta! Miksi? Varjellakseenko häntä putoovilta kattotiileiltä,
-tulipalolta ja maanjäristyksiltä? Eihän toki! Joltain muulta?
-Miltä muulta? Ilkeiltä pojilta? Pojat olivat aina ystävällisiä ja
-palvelevaisia, ja hän piti enemmän näistä kuin ystävättäristä, jotka
-olivat kateellisia ja ilkeitä. Miksi piti häntä nyt suojella niiltä,
-ja miksi kostaa? Saisipa hän kerran sellaisen vallan että voisi
-nostaa kätensä vihollisiaan vastaan, niin eipä se sattuisi miehiin.
-Löytyisipä vain mies, joka haluaisi hänet vapauttaa! Tämä saisi käydä
-savisin saapain, haista tupakalta ja esiintyä leuka ajelemattomana,
-kaikki ominaisuuksia, joita Bertta-täti inhosi.
-
-Hän katseli ympäri huonettaan kuin ulospääsyä hakien; ei löytynyt; se
-oli säkki, rotanpyydys, ja ulkopuolella olivat kissat odottamassa.
-Hän nousi ja alkoi käyskennellä matolla edestakasin kuin vanki. Hänen
-päätään pakotti. Hän otti etikkapullon laatikosta, -- ylioppilaalla
-ei saanut olla peilikaappia, sanoi Bertha täti. Hän kostutti
-käsiliinan etikalla ja kiersi sen otsalleen. Sitten katsahti hän
-peiliin; hän oli aivan punanen paitsi silmien ympäriltä. Terveyttäkö
-se oli, jota kirjat eivät olleet onnistuneet kokonaan tuhoamaan,
-vaiko sairautta? Miten olikaan, mutta punanen väri ei tuntunut
-miellyttävän häntä ja hän nosti pullon huulilleen, joi siemauksen
-irvistämättä, kuten juomaan tottunut, ja pani sitten pullon pois. Hän
-avasi akkunan ja yritti hengittää syvään, mutta ilma oli kuuma ja
-kuiva ja _la bize_ oli pyöryttänyt ilmaan paljon tomua, jonka takia
-hän heti sulki akkunan ja laski uutimet. Hän sytytti sohvapöydän
-lampun. Viereisellä hyllyllä oli hajuvesilipas. Blanchen katse sattui
-siihen, hän silmäsi oveen päin, hiipi hiljaisin askelin sinne,
-kuunteli, ja sulki salvan. Meni kaapille ja otti esille sinisellä
-silkillä sisäpuolta verhotun vaipan; veti sen hartiolleen, kiipesi
-sohvankulmaan ja nosti lippaan polvilleen.
-
-Oli jotain epämääräistä ja sekavaa tässä näyssä, jota valaisi lampun
-hillitty valo. Huone, sekasikiö tyttökammiosta, ylioppilashuoneesta
-ja tukkukauppiaskonttorista. Sohvalla istuvalla omistajattarella
-tytön kasvot, pojan niska, kirjurin musteiset sormet ja
-tanssijattaren korkearintaiset jalat. Pystykaulus sekä merimiessolmu
-naispovella. Etikan ilkeä haju sekottui nyt ympäriinsä pirskotetun
-hajuveden tuoksuun. Ensin tuli sade ylang-ylangin narkissituoksua,
-joka tukahuttavana täytti huoneen. Blanche levitti sieramensa ja
-puoli avoimin suin hengitti hän huumaavaa ilmaa veren kihotessa
-etikan kalventamien poskien ihosoluihin. Seurasi sitten tihkusade
-mugueta, siveätä kuin kielon puhdas kevättuoksu. Nyt sulki hän
-silmänsä kuin näkisi näkyjä, alkukesän maisemia niittämättömin
-niityin ja kukkivin hedelmäpuin, leikkivin lapsin ja purjehtivin
-pilvin; hän kuuli alppitorvia ja purojen kohinaa, höyrylaivan kelloja
-ja nuorukaiskuoroja. Koko hänen surullinen, tasasenharmaa nuoruutensa
-oli unohtunut; sen rukoukset ja koulukirjat, kataplasmit ja
-kamfertti, laatikon avaimet ja kokoukset, tutkintopuheet kiitollisuus
-vaatimuksineen, hellyys jankutuksia ja rakkautta jälkiläksyinä.
-Unelmat alkoivat haihtua, kuvat kalpenivat ja todellisuuden muistot
-nousivat esiin. Hän avasi lippaan taas ja matolle suhahti uusi
-sade ja nyt nousi jälkikesä niitetyin heinin, kukista oli tullut
-hyvin kuivattua rehua, joka oli valmiina muuttumaan vientivoiksi;
-aurinko menee aikaisin levolle kuin vanha ihminen; linnut lakkaavat
-laulamasta ja pähkinäpuut seisovat takkuisina mutta pähkinöitä
-täynnään. Kesä on ohi ja syksy on tullut. Ei, ei syksyä vielä! Ja
-Blanche otti uuden pullon orvokkia. Ja nyt nousi taas tomuisen
-maton ruuduilta ja kiemuroista sini- ja valko-orvokkeja, kyyhkyset
-kuhertelivat ja lumi suli; joutsenet hyväilivät toisiaan ja kalat
-kutivat, sirkat tirskuttivat ja kastanjan pihkaiset nuput aukenivat,
-jotta kukka pääsisi päivänvaloon täyttämään tarkotustaan.
-
-Nyt sulki hän silmänsä ja povi kohoili veren liekkeinä, kohotessa
-hänen poskilleen. Hän oli Fribourgin tuomiokirkossa, kesäiltana;
-urut soivat puolihämärissä; ovi oli avoin pyhän haudan kappeliin;
-siellä makasi vapahtaja kuolleena; vierellä seisoo surevia
-naisia; urut pauhaavat ja kohisevat: dies irae, dies illa, koston
-päiv' on julma suuri; ihmisääniä, enkelinääniä, jättiläisääniä
-jotka haluavat kohottaa kattokaarroksen, mutta ulkona pimenee
-yhä enemmän, ja maalatut akkunat kuninkaineen ja pyhimyksineen
-kadottavat värinsä; pylvästen rungot lähenevät toisiaan kuin
-poppelikujaksi, istuimet ja rukousjakkarat vetäytyvät yhteen kuin
-ihmisjoukko; silloin kuuluu kumina kuin ajettaisi tykkikärryjä
-vaskikatolla, sinipunerva salama leimahtaa läpi holvin ja valaisee
-Pyhän Franciscuksen kappelin alttaritaulun; ja valo käy niin
-kirkkaaksi, että voidaan lukea sanat: ristiinnaulitse lihasi! Mutta
-urut, joita äänekkäämmin ukkonen pauhaa, alkavat kaksintaistelun;
-näkymätön urkuri yhdistää sävelkerrat; syntyy väliaika, jonka
-kestäessä huilunääni yksin soi säveltä, jota täydentävät toiset
-ylemmissä ja alemmissa ääniasteissa, sitä vahvistavat tersit, se
-taittuu septimoja vastaan, sitä leikkaavat kvintit; ja uusia ääniä
-yhtyy, oboe ja fagotti, ihmisääni ja pasuunat; polkimet avaavat
-esiin bassot, ja nyt syöksyy myrskyten ilmoille säveljoukkoja kuin
-jättiläiskuoroja, kuin taisteluvaatimuksia kateellisia valtoja
-vastaan, repiviä kuin kadotettujen ihmisten vaikerrus; mutta ukkonen
-kiihtyy ja Fribouralppien ja Sarinen syvän vuorilaakson kaiku
-kertaa sen jyrähdykset; urut matkivat sen ääntä ja läähättävät
-ja kohisevat, kirkuvat ja räikyvät, mutta silloin tulee salama
-räsähdyksen seuraamana, kuin kaikki mailman kankirauta olisi
-pudotettu taivaasta alas riippusillalle, akkunat sälisevät ja
-ovet paukkuvat. Silloin vaikenevat urut vähitellen; ne eivät voi
-uhmailla, mutta ne osaavat pilkata; ja huilu matkii ihmisäänen
-leikkivää värähtelyä, joka romanssista vähitellen muuttuu maalliseksi
-lauluksi, laulusta vallattomaksi karkeloksi; urkujen välkkyvät torvet
-luovat jättiläismäisen valovyön ja kullattujen enkelien pulleat
-posket käyvät kuopille, leuka uppoutuu pukinpartaan ja hiusten alta
-pistäyvät esille pienet sarvet; he puhaltavat irvistäen tinatorviin,
-he puhaltavat Panin, metsänjumalan, luonnon kaikkeushedelmöittäjän
-hymnejä, pylväiden päät lehdittyvät ja ilmassa laulavat onnelliset
-linnut; Pyhän Franciscuksen sinervän ihon alle kasvaa ruusunpunaista
-lihaa ja vaeltaa hän onnellisena nuorukaisena Maria Magdalalaisen
-kanssa pääkuorin synnintunnustuskoppiin, jossa he tunnustavat
-toisilleen suloisia syntejä; pyhän haudan kappelista nousee Apollo
-täyteläisin säärin ja paisuvin rintakehin; hän katsoo uhmaillen ja
-ilosena ympärillään itkeviin naisiin ja ojennetuin käsin, kuoleman
-voitettuaan, sanoo voitonilo huulilla: Kristus on ylösnoussut. Ja
-haudoista lattian alta kuuluu jyskytystä kuin pyrkisivät sinne
-suljetut ulos, ja he huutavat vastaten: Sana tuli lihaksi!
-
-Blanche heräsi huumauksestaan. Lamppu paloi vielä pöydällä; huoneen
-ilma oli tukahuttava. Ovelle kolkutettiin. Hän hypähti ylös, veti
-salvan auki ja horjahti tuolille itkien niin että ruumis vavahteli.
-Tädit toimittivat hänet vuoteelle, tekivät kamiiniin tulen ja panivat
-kamomilliteetä kiehumaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tutkintopäivä oli ohi ja Blanche vietti illan kotona tätien luona,
-jotka olivat kutsuneet muutamia ystävättäriä teelle. Bertha-täti
-säteili kuin neulatyyny. Blanche oli tyyni kuin vältetyn vaaran
-jälkeen. Akkunat olivat avoimet, sillä lämmin oli tullut ja kadulta
-kuului iloista sorinaa. Blanche tiesi että uudet ylioppilaat
-viettivät juhlaa, ja muuan toveri oli kehottanut häntä tulemaan
-mukaan, mutta hänellä ei ollut rohkeutta pyytää sitä tädeiltä eikä
-ollut hänellä sydäntä lähteä heidän luotaan tällaisena iltana. Hän
-oli ilonen että tämä vaikeus nyt loppui, sillä vapauden toivo oli
-herännyt, vaikka hän tiesikin, että kahleet vain pitenivät mutta ne
-eivät murtuneet.
-
--- No -- sanoi Bertha-täti -- Gazettessa on sievä pätkä Blanchesta.
-"Naisen vapautuminen näyttää toteutuvan", luki hän; "vuosisatoja
-vanhat ennakkoluulot, jotka olivat katsoneet naisen kutsumuksena
-olevan synnyttämisen ja imettämisen, ovat loistavasti kumotut,
-kun meillä tänään on ilo ilmottaa, että neiti Blanche Chappuis
-on suorittanut tutkinnon Zürichin yliopistossa valmistuakseen
-lääkäriksi."
-
--- Minua ihmetyttää -- sanoi Blanche, joka ei välittänyt
-tuontapaisesta vapautuksesta -- että sitä pidetään niin merkillisenä,
-kun tyttö voi suorittaa ylioppilastutkinnon, josta tyhminkin poika
-selviää.
-
--- Blanche on oikeassa -- lausui eräs opettajatar. -- Ja La Revue
-tekeekin hyvin oikean huomautuksen. "On ihmeteltävää", sanoo Revue,
-"että jokaisen tytön ylioppilastutkintoa meidän vanhoilliset
-toverimme tervehtivät voittona, samalla kun vaikeroidaan sitä, että
-kirjallinen köyhälistö lisääntyy, ja kun ylioppilastutkinto on
-tullut yläluokkaetuoikeudeksi, johon vain varakkaammilla on pääsy.
-Meidän naisylioppilaidemme tulisi kiittää kunniasta saada osakseen
-juhlia kuin ihmeet, sillä on häväistys heidän sukupuoltaan vastaan,
-ja se seikka, että vanhoilliset ainekset ottavat heidät suojaansa,
-osottaa että nämät odottavat heistä hyvää vahvistusta riveilleen. Kun
-tulee se päivä, jona ylioppilastutkinto muuttuu ja on sama kaikille
-luokille ja sukupolville, silloin me yhdymme riemulauluun."
-
--- Kas vaan, -- lausui Bertha-täti -- siinä kuullaan edistyksen
-_miestä_. Tutkinto kaikille: sehän ei enää olisi mikään taito.
-
--- Ei meidän tarvitsekaan erikoisia taitoja näyttää -- vastasi
-Blanche -- ja minusta on Revue oikeassa.
-
--- Vai niin, vai sellaisia opetuksia te nykymailman aikaan saattekin
--- sanoi Bertha-täti.
-
--- Niin, nähkääs täti, emme me niitä saa Euklideesta emmekä Julius
-Caesarista, mutta kylläkin niistä huolimatta -- vastasi Blanche, joka
-tunsi olevansa tavallista rohkeampi. -- Niistä huolimatta, täti,
-sillä tutkintokirjoissa on vain yhdentekeviä asioita, tai tyhmyyksiä.
-Ajatelkaas, kuinka kaikki köyhät ompelijattaret, pesijättäret,
-työläis- ja talonpoikaisvaimot tuntevat olevansa nöyryytetyt, kun
-eivät ole voineet suorittaa samaa ihmenäytettä kuin minä, kiitos
-teidän anteliaisuudestanne. Vai tarkottaako täti, että _kaikkien_
-naisten olisi otettava ylioppilastutkinto? Miksei kaikkien poikain,
-kaikkien käsityöläisten, työmiesten, talonpoikien, konttoristien?
-Sehän on vain taloudellinen kysymys, ja kun on onnistunut saamaan
-jotain tietoa varakasten ystävien tai sukulaisten avulla, niin
-ei sillä ole kehuskeltava sanomalehdissä, sillä se kuuluu aivan
-samalta kuin ilmottaisi lehdessä, että on ollut varaa kyllin uuden
-samettipuvun ostoon.
-
--- Pikku Blanche on käynyt niin filosoofiseksi -- vastasi Bertha-täti
--- että hänen vanha tätinsä, joka ei ole saanut niin syvää
-tutkinto-oppia, tuskin voi vastata hänelle. Mutta pikku Blanche
-osottaisi syvää tietoansa käyttämällä kieltä, joka ei olisi niin
-täynnä rohkeutta, sanoisinko ylimielisyyttä. Sillä ihminen voi
-olla hyvin tietoviisas silti olematta sivistynyt. Sivistys ei ole
-kirjoissa vaan sydämessä. Sydämessä, Blanche pieni!
-
-Blanche oli pahoillaan, kun oli loukannut, mutta häntä kiusasi
-halu käydä käsiksi tädin sotkuiseen todistustapaan ja vähän sitä
-selvittää. Mutta hän luopui, sillä hän ei tuntenut ansainneensa
-moitteita, päinvastoin, mutta täti oli niin täynnä kaunaa ja kiihkoa,
-ettei huomannut sitä milloin antoi itselleen korvapuustin.
-
-Aterian aikana kohotti Bertha-täti lasinsa ja joi päivän voiton --
-kapitalin -- kunniaksi ja hän toivoi, aivan kuin Blanche, että päivä
-koittaisi, jolloin kaikki _naiset_ -- mutta ei kaikki miehet! --
-suorittaisivat ylioppilastutkinnon, hän oli aivan varma siitä että
-nainen kerran oli suoriutuva voittajana taistelusta -- luonnonlakeja
-vastaan! --, ja silloin saivat miehet nähdä...
-
-Avoimesta salinakkunasta tunkeutui torvisoiton säveliä. Blanche
-tunsi sen hyvin. Ylioppilaat kulkivat Beau-Rivageen juhlimaan. Hän
-kuuli heidän saappaittensa kopinan katukiviä vasten. Eikä hän saanut
-pysytellyksi paikallaan, vaan riensi akkunan ääreen. Tuolla ne
-kulkivat, koko joukko liehuvin lipuin ja loistavin nauhoin. Olisipa
-hänkin saanut olla siellä muitten mukana! Puhua vapaita ajatuksia,
-laulaa täydestä sydämestä, kulkea näiden käsivarressa, tanssiakin
-kenties. Nyt he näkivät hänet! Liput laskeutuivat, lakit nousivat ja
-soiton keskeyttivät hetkeksi valtavat eläköönhuudot. Häneen vaikutti
-niin tämä tervehdys, kunnianosotuksena ei hän halunnut sitä pitää,
-että kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä, mutta samalla tunsi hän
-sydämessään odan, raudat käsissään ja jaloissa siteet. Askelten kaiku
-hiljeni, mutta vielä näki hän tutun ylioppilaan kadulta heilauttavan
-lakkiaan, kuin kutsuisi tämä häntä, ulos, pois, heidän mukaansa
-iloon, vapauteen ja taisteluun. Kun Blanche oli jättämässä akkunan,
-näki hän kadun toisella puolen olevassa porttikäytävässä oppipojan
-seisovan saapaspari kädessä portin takaa katselemassa katoavaa
-nuorukaisjoukkoa. Poika katsoi pitkin, pitkin silmäyksin heidän
-jälkeensä, kuten tyttökin. On muitakin jotka vapautta janoovat,
-ajatteli tämä, kuin me naiset. Ja köyhäpukuinen nuorukainen hiipi
-esille porttikäytävästä jatkaakseen matkaansa, ilman että häntä
-huomasivat ne onnen lapset, jotka saattoivat hänelle kärsimyksiä
-tahtomattaan, tietämättään.
-
-Ateria loppui ja vieraat menivät. Blanche sanoi olevansa väsynyt
-päivän mielenliikutuksista ja sulkeutui huoneeseensa. Kaikkein
-ensiksi siirti hän koulukirjat nurkkaan. Sitten istuutui hän
-kirjotuspöydän ääreen ja ajatteli. Mikä ihme, ajatteli hän, että tuo
-nyt on kestetty. Mitähän jos opettaja olisikin tehnyt kysymyksiä
-Espanjan vallanperimyssodasta, Liviuksen kolmannesta kirjasta,
-suhdeopista, saraheinistä, luuopista, saksan kielen prepositioneista,
-otaksumaväitteistä... niin olisi tämä päivä päättynyt häpeään! Mikä
-onni, että oli päässyt läpi, kuinka vähän omaa ansiota! Ja nyt
-oli häntä kiitetty tästä ihmetyöstä. Kiitoksen tästä sietäisivät
-kohteliaat tutkijat! Onnesta -- ei kukaan! -- Entä vapautus! Senhän
-pitäisi nyt tulla! Minkä muotoisena? Kemiaa, anatomiaa, enemmän
-latinaa, fysiikkaa! Mistä oli hän tähän saakka päässyt vapaaksi?
-Vähemmän tietämisen kiusasta moniin verraten! Se oli tosiaankin
-helpotus, mutta vähäinen, ja aivan toisellainen kuin hänen
-uneksimansa. Raikkaimmat ajatuksensa oli hän lomahetkinä ajatellut
-kirjain ulkopuolella. Ja yhtä lailla istui hän nyt vangittuna
-vartijat ovella, ja yhtä vangittuna siksi, kunnes pitkä kuusvuotinen
-kurssi oli lopussa ja hänen lääkärinä tuli lähdettäväksi toimeen,
-silloin -- oli hän kai vapaa? Mutta kuusi vuotta! Siihen oli pitkä
-matka, mutta toivo oli kuitenkin! Nyt tuli kesä. Tätien mukana
-täyshoitolaan Interlakeniin. Siellä hän ainakin saa tavata ihmisiä,
-joita hän ei ollut koskaan tavannut kirjoista, sillä ne olivat niin
-varovasti kirjotetut, että elämän tosiolot tunnontarkasti salattiin.
-Tämä toive sydämessä meni hän levolle; ja hän nukahti pian.
-
-Hän ei ollut pitkää aikaan nukkunut, kenties muutamia tunteja,
-kun heräsi. Kuu paistoi huoneeseen ja loi keltasia viivoja ja
-ruutuja lattialle. Hän kuuli laulua; heleän ilonen miesääni
-lauloi italialaista romanssia kitarin säestyksellä, ja säejakson
-lopussa yhtyi kuoro. Hän kuunteli makuullaan hetken. Miksi
-laulettiin näin myöhään kadulla? Ja kutkahan lauloivat? -- Hän otti
-tohvelit jalkaansa ja meni uudinten luo. Tuolla kadulla seisoi
-ylioppilasjoukko, jonka hän tunsi lakeista. Ja hänen akkunaansa kohti
-olivat kaikkien kasvot kääntyneet. Laulajaiset! Hänelle? Epäilemättä.
-
-Samassa tuli täti Mathilda yöpuvussa.
-
--- Laske uutimet, lapsi, ja sytytä kynttilät! Sinullehan lauletaan.
-
--- Entä Bertha-täti? -- kysyi Blanche levottomana.
-
--- Hän on nukkuvinaan -- kuiskasi täti. -- Joudu, he ovat jo
-laulaneet hyvän aikaa! -- Uutimet laskettiin ja kynttilät sytytettiin.
-
-Kun laulu vaikeni, makasi Blanche vuoteellaan mietiskellen. Nuo
-iloset pojat olivat huvitelleet illan ja nyt tarjosivat he hänelle
-jälkiruokaa, mitä heillä oli jälellä. Mihin menivät he sitten
-kitareineen ja puolikäheine äänineen. Ja miksi olivat he häntä
-juhlineet? Eivät he laulajaisia pitäneet muille ylioppilaille? Eivät,
-mutta häntähän juhlittiin naisena! Naisena! Siinäpä se! Oli siis
-jotain erikoista, jotain enempää, olla nainen? Luultavasti! Mutta,
-se oli sangen ikävää! Kenties oli se etu tai voitto? Voi olla. Hän
-muisti äskettäin lukeneensa uutisen aviomiehestä, jota tämän vaimo
-oli piessyt; mutta se oli esitetty pilajutun muodossa otsikolla
-"Kaikellaista." Miksi niin, kun hän oikeusuutisten joukossa oli
-otsikolla "Luonnotonta väkivaltaa" nähnyt juttuja miehistä, jotka
-olivat lyöneet vaimojaan? Eikö laki suojannut miestä, jos hän oli
-heikompi; kun laki suojeli naista, katsomatta oliko hän voimakkaampi;
-jonka huvittava juttu oli osottanut mahdolliseksi. Lakihan oli
-epäoikeudellinen! Oli siis joissakin tapauksissa edullista naisena
-olo, toisissa ei ollut. Sattuiko edullisuus tärkeämpiin tapauksiin?
-Kenties! Miksi oli Bertha-täti niin raivoissaan miehille ja nimitti
-heitä sortajiksi, jotka olivat kukistettavat? Niin, miksi? Ja hän
-nukahti!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli syksy jälleen, kun Blanche astui Zürichin Polyteknikon
-kemialliseen laboratorioon. Hänet vei töiden ohjailija suureen
-saliin, jossa hän sai haltuunsa pöydän, laatikoita, osastoja,
-pulloja ja rasioita kaikenvärisine aineineen. Kaasuletku
-lamppuineen ja vesiletku sekä huuhdevati. Kokoelma koeputkia,
-keitinpulloja, alustoita, retortteja, suppiloita, kankia, siivilöitä,
-puhallinputkia, näpittimiä. Keskellä salia oli suuri savupiippu
-katoksineen, vetoluukkuineen ja kaasuliekkeineen, joiden määränä oli
-poistaa vahingollisia höyryjä. Kaikki oli uutta ja salaperäistä.
-Täällä oli muotoja, joita ei tapaa jokapäiväisessä elämässä.
-Keitinpullon vanha muoto johti mieleen keskiajan kullantekemisen,
-koeputki lääkärin pimeän huoneen ja pullojen sisältö rohtolain
-salaisuudet. Kromihappoinen kali loisti kuni auringonlasku;
-rikkihappoinen kuparioksidi oli sininen kuin Lac Leman, ja
-arsenikkihappo kimalteli kuin huurre koivun oksilla.
-
-Pitkään siniseen esiliinaan puettuna kävi hän tutkimaan luonnon
-salaisuuksia ja katsomaan miltä luomakunta sisältäpäin näytti.
-Ohjailija, jonka oli tänä päivänä auteltava häntä tolalle, tuli hänen
-luokseen ja alkoi ilman muuta ohjauksensa. Hän puhui tyyneellä,
-kuivalla äänellä, olematta kohtelias tai epäkohtelias. Hän tarttui
-Blanchen käteen kuin pihteihin ja opetti tätä pitämään koeputkea
-oikein. Kehotti pitämään kaasuhanan hyvin suljettuna, kun liekkiä ei
-käytetty, ja muistutti hyvin puhdistamaan huuhdevadin, kun työtunti
-päättyi. Sitten meni hän muihin saleihin.
-
-Hän oli ensi mies, joka ei ollut kohtelias Blanchea kohtaan, ja tästä
-tuntui kuin olisi häntä nöyryytetty. Mutta se kai johtui ohjaajan
-tiedollisesta ylemmyydestä, ei muusta.
-
-Ylt'ympäriinsä muiden pöytien ääressä seisoi ylioppilaita työssä.
-Hänen tullessaan olivat he nauraneet, jutelleet ja laulaneet,
-mutta nyt he hiljaa kuiskailivat keskenään. Mutta Blanche kuuli,
-mitä he sanoivat, sillä hänen hermonsa olivat uuden aseman takia
-jännityksessä.
-
--- Minkä näköinen se on? -- kuului kuiskaus erään pöydän takana.
-
--- Ruma! -- tuli toisaalta vastaus.
-
-Blanchesta tuntui epämieluisalta. Kuka kysyi, olivatko he,
-herrat, rumia vai kauniita, kemiaa opiskellessaan? Oliko hän nyt
-sitten todella ruma? Hän katsoi suureen lasipalloon joka kiehui
-väkiviinaliekin yllä. Hän näki soikeat kasvonsa ja voimakkaan
-nenänsä, mutta niin sekavana lasin kuperan muodon takia, että ei
-saanut mitään oikeata arvostelua. Mutta näitten herrojen mielestä oli
-hän ruma. No, eipähän hän siitä välittänyt!
-
-Kun hän oli suorittanut ensi kokeensa, tahtoi hän näyttää sitä
-ohjailijalle saadakseen hänen hyväksymisensä. Tämä ei ollut
-huoneessa. Menisikö häntä hakemaan? Ei, hän ei halunnut mennä yli
-lattian näitten herrain keskitse. Oli paras odottaa. Sillä aikaa
-aukoili hän kaikkia pulloja ja laseja haistellen niitä. Sitten pesi
-hän pari koeputkea ja sai rikkihappoa sormilleen, jotka mustuivat.
-
-Ohjailija tuli. Blanche otti koeputkensa ja näytti sitä kuin kiitosta
-hakien. Mies katsoi häneen kuin lapseen ja sanoi: Sepä kävi sievästi.
-Ottakaa nyt toinen! -- ja niin meni hän. Blanche ei ollut tyytyväinen
-tuohon. Häntä kohdeltiin ylimielisesti. "Sepä kävi sievästi." Olisi
-sanonut: hyvin hyvä, neitiseni! Olihan hän ylioppilas eikä mikään
-koulutyttö.
-
-Kotiin tullessaan täytyi Blanchen kertoa yksityiskohdissaan mitä
-aamupäivänä oli tapahtunut. Bertha-täti purasi huultaan, mutta sanoi
-vain: kateutta!
-
-Illalla oli Aeskulapilla, lääketieteen ylioppilaitten yhdistyksellä,
-kokous ja Blanche oli pitkäin keskustelujen jälkeen saanut luvan
-mennä sinne, mutta kello kymmenen piti hänen olla kotona.
-
-Kello seitsemän astui hän Brasserie Nuss ravintolaan. Hänen täytyi
-mennä läpi ison salin päästäkseen yksityishuoneeseen, missä kokous
-pidettiin. Sali oli täynnä tupakoivia ja juovia miehiä, lattia
-kostea eikä paikka näyttänyt houkuttelevalta. Toisellaiseksi oli
-hän kuvitellut sen ilosen tyyssijan, missä tiesi herrain kernaasti
-iltojaan viettävän. Hän tuli kokoushuoneeseen. Ei kukaan ottanut
-häntä vastaan, ei kukaan auttanut hänen vaatteitaan pois, kuten ennen
-tanssiaisissa. Huone näytti ikävältä, herroja istuskeli siellä täällä
-salaa poltellen sikarinpätkiä, jotka he vastenmielisesti heittivät
-nurkkaan hänen astuessaan sisään. Nauru vaikeni ja keskustelu
-pysähtyi. Oven takaa katseli häntä kaksi ylioppilasta kakkulain
-läpi. Sama kuiskaus kuin ennen laboratoriossa, -- onko se kaunis? --
-Vastaus: ruma kuin hitto! --
-
-Puheenjohtaja ei ollut vielä tullut. Kukaan ei siis noussut häntä
-vastaanottamaan eikä hän tuntenut ketään. Hän astui lopulta perälle.
-Laimeita kumarruksia, istualta. Yleiseen vaiettiin. Blanche katsoi
-ympärilleen ja huomasi olevansa ainoa nainen. Hän istuutui tyhjälle
-tuolille, mutta kukaan ei paikkaansa jättänyt.
-
-Vihdoin tuli puheenjohtaja. Hän tervehti todellakin, mutta sanomatta
-mitään kohteliasta. Sitten tuli viisi tyttöä. Ne tarkastettiin heti
-ja yksi havaittiin kauniiksi. Blanche yritti lähetä niitä, mutta
-likelle ei päässyt.
-
-Asiain käsittely alkoi. Vaaleja toimitettiin; pykäliä luettiin.
-Sietämätöntä Blanchen mielestä. Sitten pidettiin esitelmä:
-kehitysteoriasta. Se oli Blanchelle uutta, mutta karkeata. Puhuja
-vertasi ihmisiä elukoihin, ja kuitenkin oli Jumala luonut ihmisen
-erityisesti kuvakseen ja eläimet ihmisen hyödyksi. Esitelmänpitäjä
-väitti, ettei hevosta oltu luotu ratsaaksi eikä vetojuhdaksi, sillä
-Noak ei ratsastanut eikä ajellut. Kameli näytti syntyneen satula
-selässä, mutta niin ei ollut asian laita; kyttyrä ei ollut mikään
-satula, ja yksikyttyräinen kameli näytti päinvastoin olevan luotu
-niin, että kaikki ratsastus kävisi mahdottomaksi. Tämä kaikki tuntui
-Blanchesta "ilkeältä." Sitten loppui virallinen puoli.
-
-Noustiin ja käyskenneltiin lattialla. Herrat imeskelivät
-sytyttämättömiä sikareita ja tilasivat olutta. Tarjoilija kuljetti
-edestakasin haarikoita. Naurunremahdus kuului sieltä täältä eri
-ryhmistä, mutta aina salavihkaisten silmäysten seuraamana. Nuo
-viisi tyttöä istuivat kuin tanssittamatta jääneet naiset kemuissa
-ja Blanchen mieli oli masentunut. Tämä oli ikävää. Hän huomasi,
-että herrat olivat kiusaantuneet; tunsi olevansa vihamielisten
-voimien ympäröimänä. Herrat vainusivat kilpailijoita ja naiset
-vaanivat kiistatovereitaan. Herrat eivät katsoneet puolestaan
-uskaltavansa mitään keveätä lähentelemistä, koska se voitaisi
-selittää sievistelyksi, ja he tiesivät, että naisasianaiset eivät
-tahdo tietää olevansa naisia. He olivat tulleet tänne nimenomaan
-sillä ehdolla, että heitä kohdeltiin vertaisina. Niin, mutta tässä
-yhdenvertaisuudessa oli jotain nöyryyttävää; Blanche tunsi että
-alemmuus tuli yhdenvertaisuuden mukana; ja varmaankin oli entinen
-suhde hauskempi. Sitten ihmetteli hän sitä, ettei kukaan herroista
-tarjonnut naisille mitään. Mutta kukinhan tilasi olutta itse,
-todellakin, ja olihan hyvin sopimatonta vieraiden herrain tarjota
-vieraille naisille mitään.
-
-Blanche, joka tunsi olonsa yhä kiusallisemmaksi, rohkasi lopulta
-mielensä ja kysyi toisilta tytöiltä eivätkö nämät aikoneet juoda
-mitään. Häneen kohdistui hämmästyneitä katseita ja kuului terävä
-vastaus: Juoda? Olutta? Hyi! Yhä ahdistavampaa. Puheenjohtaja, joka
-oli puhunut hieman kemiasta naisten kanssa, lähetti nyt esille
-herran toisensa jälkeen puhumaan; fysikkaa, latinaa, kaikellaista
-mikä ei lähennyt sievistelyä. Tytöt huomasivat herrain "suorittavan
-palvelusta" ja kävivät yhä nyrpeämmiksi. Mutta kaunis tyttö oli
-tehnyt nopean keikahduksen keskustelussa ja puhetoverinsa kanssa
-siirtänyt sen inhimillisemmille aloille. Hän oli sen takia pian
-kolmen herran ympäröimä ja nauraen jatkoivat he ilosta keskustelua.
-Mutta silloin vetäytyivät toiset tytöt sivuun ja seurasivat
-katkerin ilmein mokomaa arvotonta esiintymistä. Tuo kaunis tyttö
-unohti lopulta asemansa siihen määrin, että tilasi suuren haarikan
-olutta. Silloin kävi häntä ympäröivä ryhmä yhä taajemmaksi, ja
-vastustus uunin luota, johon toiset tytöt olivat vetäytyneet, yhä
-pistävämmäksi. Näistä tuli äkkiä hyvät ystävät ja heidän keskensä
-syntyi hyvin vilkas keskustelu, joka keskeytyi joka kerran kun joku
-herra läheni.
-
-Alkoi olla ukkosta ilmassa, ja uunin luona lataantuva sähköpatteri
-kävi uhkaavaksi, sillä jokainen yritys herrain taholta keskustelulla
-johtaa pois sähköä sai vastaansa töytäyksen, joka heitti hänet
-takasin. Tuo kaunis tyttö oli siirtänyt taistelun toiselle, juuri
-pelätylle ja kielletylle alueelle, ja siksi oli hän voittanut.
-
-Saadakseen sähkön johdetuksi pois otti puheenjohtaja haarikkansa
-kolautti pöytään ja rykäsi alkaakseen humoristisen puheen.
-
--- Toverit -- alkoi hän. --
-
-Syntyi hiljaisuus ja naiset höristivät korviaan kuullakseen tämän
-uuden puhuttelutavan, joka ei muistuttanut entistä "hyvät naiset ja
-herrat."
-
--- "Lapsuudessamme opetettiin meille että nainen luotiin miehen
-kylkiluusta ja että mies oli siis olemassa ennen naista; siksipä
-saattoikin Mooseksen kirjain tuntematon tekijä -- joka, jos nyt
-eläisi, luultavasti saisi oikeusjutun niskaansa, koska kehottaa
-moniavioisuuteen -- syystä käskeä naista olemaan miehelle alamainen,
-sillä Aatamihan oli Eevan isä, ja Eeva siis Mooseksen lakikirjan
-4:nen pykälän mukaan velvollinen kunnioittamaan isäänsä. Nyt on
-tiede kumminkin osottanut meille, että nainen oli olemassa ennen
-miestä. Ensi solu oli nainen, sillä se yksin piti sukua yllä. Jättäen
-sivuun kauniiden kukkain epäsäännölliset elintavat käyn käsiksi
-elukoihin, alkaen alimmista lopettaakseni korkeimpaan -- ihmiseen.
-Nilviäisten kesken tapaamme vielä Hermeksen ja Afroditen, niin
-sanoakseni, yksilöitymättöminä; eikä miestä vielä ole olemassa.
-Aatami ei ensi kertaa esiinny paratiisin yrttitarhassa vaan meren
-syvyydessä meille vanhastaan tuttujen kierrejalkaisten joukossa,
-jossa hän elää loiselämää pienenä surkeana elukkana, sidottuna
-erottamattomilla aviositeillä monta vertaa suuremman ja voimakkaamman
-Eevan kylkeen, niin että hän pikemmin tuntuu olevan jonkinlainen
-kylkiluu, joka pistää esiin -- anteeksi -- naaraasta, heittääkseen
-kumoon koko brittiläisen pipliaseurateorian naisen luomisesta. Mutta
-me jätämme alemmat eläimet kohotaksemme korkealle, korkeammalle.
-Vielä hyönteisten kesken on äiti edelleen luonnollisessa korkeammassa
-asemassaan: hän on muurahaisten ja mehiläisten kuningatar. Hän on
-valtijatar: kanta-äiti, sillä vain hänen kauttaan on mehiläispesä
-pesä ja muurahaiskeko keko, yhteiskunta yhteiskunta. Mutta työtä
-tekevät jäsenet eivät ole koiraita; työnteon ja itsenäisen
-yksilöelämän kunnia tulee hänen osakseen paljoa myöhemmin.
-Työmuurahainen on surkastunut, hedelmätön naaras, joka hankkii
-ruokaa, rakentaa kekoa, käy sotia ja kasvattaa poikaset. Nainen siis
-ensin oli sotilas! Koiraat -- anteeksi sanontatapa -- eivät vielä
-ole vapautuneet. He ovat epäitsenäisiä raukkoja, joiden ainoana
-surullisena velvollisuutena on tulla sellaisten lasten isiksi, joita
-eivät saa nähdä, -- ja kuolla! Askel ylemmäksi ja olemme kalojen
-asteella. Koiras on vapautunut ja alkanut yksilöllisen elämän. Hän on
-jo aateloitu lasten kasvattajaksi ja sen kautta on hän orja. Askel
-ylemmä -- ihannetta kohti -- ja me olemme ylhäällä ilmassa lintujen
-luona. Koiras on työläinen, sotilas ja puoliso. Naaras on vapautunut
-ja kytkenyt hänet rakkauden siteillä. Työ on jaettu, ja nisäkästen
-kesken jatkuu työnjako jonkun verran vaihdellen, sillä kehitys ei
-käy suoraan kuni jana ei nopeasti kuin salama, mutta sen taiteviivaa
-noudattaen. Ja niin olemme tulleet enkeleihin, tarkotan ihmisiin.
-Raakalaiskansain kesken on miehen alistettu asema, kuten sitä
-kutsutaan, vielä kukoistuksessaan. Nainen istuu kotilieden ääressä
-ja hoitelee lapsia, peseskelee astioita, mikäli niitä on, ja laittaa
-ruokaa, jos sitä laitetaan. Mies ajetaan metsiin tappamaan eläimiä,
-hankkimaan ruokaa. Ja siihen nämät tyytyvät. Mutta muutamissa
-heimoissa näkyy vielä jälkiä, taka-askeleita eli atavismeja, kuten me
-oppineet niitä nimitämme, vanhemmilta aikaissukujen ajoilta. Sadut
-ja historiankirjottajat kertovat entisajan amatsoni valtakunnista.
-Ne ovat muurahaiskekojen johdannaisia. Naiset tulevat omillaan
-toimeen, käyvät sotaa, elättävät itsensä ja lapsensa, ja miehet
-kutsutaan vain kerran vuodessa. Sellaiset ovat olot afganeilla, missä
-mies on naisen omaisuutta, ja dahomeilla, missä naiset hallitsevat
-ja sotivat. Sivistyneitten kansain keskuudessa, tullaksemme omiin
-oloihimme, on työnjako sukupuolten kesken ollut noin sangen
-erilainen, enimmäkseen riippuen yhteiskunnallisista oloista. Köyhien
-kesken tekevät molemmat työtä, mies kovempaa, sillä naiset eivät
-vielä ole vaatineet pääsyä hiilikaivoksiin ja metsätöihin. Perhe oli
-alkujaan yhteisomistuksellinen yhdyskunta. Omaisuus oli perheen,
-ja kun mies yksin oli velvollinen elättämään vaimoa ja lapsia, ei
-naisen tarvinnut saada perintöä, eikä saanutkaan, koska omaisuutta
-perheen omana ei saatu siirtää tyttären naimisen mukana toiselle
-perheelle. Tässä todistelussa on aukko, mutta sen kajautan kiini,
-muutoin saisimme katsahtaa syvälle omaisuuden, pyhän omistusoikeuden
-salaisuuksiin, ja sen kätken toiseksi kertaa.
-
-"Perheeksi nimitetty yhdyskunta tarvitsi toimitsijan. Naisella oli
-kotiaskaroimiset lasten kanssa, lapset olivat ymmärtämättömiä, siksi
-otti mies tämän vaivaloisen toimen, ja niin tuli hän näennäisesti
-peräsimeen. Mutta ylempien s.o. työtä tekemättömien luokkien
-keskuudessa, missä rappeutuminen vähitellen on alkanut levitä, on
-ilmennyt joitakin oireita. Nainen on pitänyt kuningatarasemaansa
-alennuksena ja haluaa työmuurahaiseksi: palata muurahaiskekoon.
-Siitä seuraa luonnollisesti miehen alentuminen herraksi taas. Nyt
-kysyn: menemmekö tässä taapäin vaiko eteenpäin? Onko nainen oikeassa
-halutessaan ottaa alkuperäisen valtansa takasin, onko mies tällöin
-oikeutettu tekemään vastarintaa? Minä arvelen, että ei kukaan ole
-oikeassa nykyisin. Luulen naisvapautuksen olevan ennenaikaisuutta,
-tulleen liian aikaisin, sillä me olemme uuden yhteiskunnallisen
-kehityskauden kynnyksellä: se ei tule muistuttamaan mehiläiskekoa
-eikä dahomelaisia, ei teiriparvea eikä lammaslaumaa, mutta sisältää
-kaikista näistä otettuja opetuksia. Kuinka pitkälle työnjako menee
-uudessa yhteiskunnassa, sitä emme tiedä, mutta varmana voimme pitää,
-että se ei tule menemään yli sukupuolten luonnollisten rajain, sillä
-nyt on ihmiskunta, minusta näyttää siltä, saanut takasin terveen
-järkensä, ja järki se on luontoa.
-
-"Hyvät naiset, minä käännyn teidän puoleenne teidän
-nais-ominaisuutenne takia, ja sillä kunnioituksella, jolla aina
-olen katsonut ylöspäin naiseen, mitä kunnioitusta ei ole vähentänyt
-teidän aikeenne kohottaa raskasta taakkaa miehen hartioilta ja jakaa
-hänen kanssaan työt; te, hyvät naiset, olette astuneet ensi askeleen
-miehen vapauttamiseksi, ja siitä minä sukupuoleni puolesta teitä
-sydämellisesti kiitän!"
-
-Kaunis tyttö nauroi ja herrat myös, mutta uunin luona oli hiljaista,
-kiusallisen hiljaista. Ja pian noustiin sieltä päällystakkeja
-ottamaan. Kuni merkin saatuaan ryntäsivät herrat esille auttaakseen
-naisia, mutta nämät kiittivät selvin elkein osottaen etteivät
-tarvinneet apua. Pukeuduttuaan vetivät he käsineet käsiinsä ja
-loivat pitkiä silmäyksiä salin perälle, jossa tuo kaunis tyttö
-istui. Mutta tämä ei ymmärtänyt mitään, joi vaan olutta ja nauroi.
-Blanche, joka tunsi hänet, piti velvollisuutenaan kohteliaisuuden
-vuoksi huomauttaa hänelle, että toiset tytöt menivät. Vai niin,
-menkää te -- vastasi hän -- ja he menivät. He kulkivat läpi savuisen
-ravintolasalin, jossa heitä röyhkein silmin katseltiin, ja pääsivät
-kadulle. Siihen he pysähtyivät odottamaan raitiotietä. Sattumalta
-tuli Blanche katsahtaneeksi taakseen. Hän kuuli sisältäpäin laulua ja
-pianonsoittoa. Hän astui akkunan luo ja näki verhon vieritse suoraan
-huoneeseen: sikareja ja tulitikkuja kaikkien käsissä, ilosia ilmeitä,
-laulua ja soittoa ja keskellä muuatta ryhmää seisoi Louise (se oli
-kauniin tytön nimi) ja hän poltti. Tuo pisti sydämeen. Nyt niillä oli
-hauskaa! Nyt! Ja Louise oli yksin herrain keskellä. Miten siveetöntä!
-Miten huono tyttö! Mutta hänellä oli hauska, hänellä, kaikissa
-tapauksissa!
-
-Kun Blanche tuli kotiin istui Bertha-täti raporttia odottaen.
--- Oliko hauskaa! -- Hauskaa! Hirveän ikävää! Ja herrat olivat
-epäkohteliaita. -- Tupakoivatko? -- Eivät, mutta joivat olutta ja
-pitivät epäsiveellisiä puheita. Puheenjohtaja oli verrannut naisia
-soluihin, ja nilviäisiin, kaikkeen! -- Vertasiko elukoihin? --
-Vertasi, ja puhui asioista joita voi lukea kirjoista, mutta joita ei
-puhuta muualla kuin luennoilla.
-
--- Mitä oli hän puhunut? Sopimattomia? -- Niin, melkeinpä. Ja sitten
-lähtivät tytöt, mutta Louise jäi.
-
--- Yksinkö? -- Yksin, ja sitten hän poltti! -- Poltti yksin! Tästäpä
-otetaan kiini -- sanoi Bertha-täti. Ja sitten otti hän selkoa
-yksityisseikoista.
-
-Blanche meni levolle. Hänellä oli paljon mietittävää. Miksi oli
-ilta ollut ikävä? Miksi olivat herrat jäykkiä, epäkohteliaita ja
-vihamielisiä? Mitä se sillä puheellaan tarkotti? Se uneksittu vapaus
-oli siis siinä, että sai nähdä kohtelijaat seurusteluherrat läheltä,
-vartioitta! Eivät kenties olleetkaan niin kiltit kuin miltä koittivat
-näyttää. Mutta Louisea olivat he kohdelleet aivan kuin tanssiaisissa
-on tapana. Niin toisellainen oli tuo todellisuus kuin kuvittelut!
-Niin toisellainen. Mutta sittenkin, Louisella oli hauskaa!
-
-Seuraavana aamuna pukeutui Bertha-täti ja lähti valituksille
-tiedekunnan esimiehen luo. Professori oli onnettomuudeksi karski
-suorasuu, jonka ruma tapa oli sanoa mitä ajatteli, ja täti taas
-onnettomuudekseen kuvitteli että professori oli sivistynyt henkilö,
-jonka tuli tietää mitä puhui.
-
-Täti ei tietenkään tullut professorin vastaanottoaikana. Mitä hän
-semmoisesta välitti! Hänen täytyi, kun oli kyseessä akatemian kunnia
-ja nuorison menestys. Vihdoin pääsi hän sisälle. Esitti asiansa ja
-selosti tuon puheen. Professori katseli häntä kuin uutta lajia ja
-vastasi vihdoin:
-
--- Mitä se minuun kuuluu?
-
--- Mitäkö se kuuluu teihin?
-
--- Mitä se sitten teihin kuuluu?
-
--- Mitä? Mitä? Nuorison siveyshän oli vaarassa?
-
--- Miten niin? Puhukaa! Mitä on tapahtunut? Puhuja on verrannut
-naisia soluihin (se oli valhe mukamas!). Pahempi olisi, jos hän olisi
-verrannut näitä enkeleihin! Uskoiko neiti Jumalan pyhään sanaan?
-Tietysti. No. Tuo puhuja oli sanonut, että nainen oli valtijatar ja
-mies orja. Sehän oli kohteliaasti sanottu! Tahtoiko neiti kuulla mitä
-raamattu sanoi: Sinun tahtosi pitää miehesi alle annettu oleman ja
-hän on oleva sinun herrasi! Eikö ollut oikein! -- Ei ollut! -- Mitä?
-Neitihän on vapaa-ajattelija, kun kielsi Jumalan pyhän sanan? Eikö
-muka kieltänyt!
-
-Täti tunsi olevansa revonsaksissa. Hän puisteli niskaansa ja yritti
-pyörtyä. Mutta professori jatkoi: -- Kivulla pitää sinun synnyttämän
-lapsia! Oliko neiti täyttänyt tämän Jumalan käskyn? -- Ei, ei
-tahtonut! -- Vai niin, hän kapinoi Jumalan pyhää lakia vastaan!
-Mutta asiaan! Herrat eivät olleet tupakoineet, eivät käyttäytyneet
-sopimattomasti, he olivat olleet neidin kanssa samaa mieltä raamatun
-opeista, että ne olivat järjettömät, ja muuten -- mitä heitä huvitti
-tehdä yhdistyksissään, se ei liikuttanut sivullisia. Mitä se
-neitiin koski, jos Louise neiti piti oluesta tai tupakoi? Tupakkaa
-ei kieltänyt siviililaki eikä siveyslaki. Monet eukot nuuskasivat.
-Ja kaikki akat kadehtivat nuoria tyttöjä, jotka huvittelivat --
-varsinkin herrasseurassa. Joka ei siellä viihdy, älköön menkö, pakkoa
-ei ole, ja sen, joka kanteli mitä siellä tehtiin, saisi suoraan ajaa
-ulos! Niin oli asia! Ei ollut kellään oikeutta tunkeutua suljettuihin
-seuroihin! Mitä oli heillä siellä tekemistä? "Se kunnioitus,
-mitä ollaan velkapäät naiselle osottamaan?" Mitä kunnioitusta
-ollaan velkapäät miehille? Ei mitään? Sen kyllä näki! Muutoin ei
-tunkeuduttaisi luvattomaan aikaan ihmisten kotiin eikä juostaisi
-juoruilemassa! Muuten! Mikseivät tytöt perustaneet omaa yhdistystä?
-Mitä! Ei ollut niin hauskaa, kai! Pyysi anteeksi mutta oli lähdettävä
-luennoimaan! Oli yliopiston luennoitsija eikä poliisikonstaapeli.
-
-Tämä kohtaus vaikutti sen, että täti perusti naisasiayhdistyksen,
-eikä Blanche enää päässyt kokouksiin. Naisyhdistyksessä hän sai käydä
-ja siellä vietti hän hirveitä iltoja. Zürichissä olo, jolta hän oli
-niin paljon odottanut, kävi yhä sietämättömämmäksi. Keskeymätön
-vartioiminen, loppumattomat läksyt: lisää Rooman keisareita,
-lisää kuninkaita ja kuningattaria, lisää filosofiaa. Milloin tämä
-loppuisi? Ja loppuisiko koskaan? Mitä uutta se tutkinnon suoritus
-tuo? Vapautta? Ei, silloin alkaa uusi orjuus. Ajurin lailla on oltava
-valmiina palvelemaan ensimäistä, joka kutsui; talosta taloon, joissa
-tervehditään ihmeidentekijänä samalla kun itse tiesi kuinka vähän
-tehdä voi. Entä vapaus? Uskalsiko hän seurustella miehen kanssa,
-jos piti tämän seuraa parempana kuin naisen (kuten arveli tulevan
-käymään)? Ei suinkaan, sillä silloin horjahtaisi hänen arvonsa;
-hoidokkaat vieroisivat häntä ja hänet sysättäisi yhteiskunnan
-ulkopuolelle. Eikö mitään pelastuskeinoa? Kyllä yksi! Mennä
-naimisiin! Rouvilla oli oikeus asua yhdessä miehen kanssa, syödä
-saman pöydän ääressä, maata samassa sängyssä, seurustella miesten
-kanssa mielin määrin, kulkea yksin kaduilla! Mutta, -- mutta löytyi.
-
-Rouvat söivät toisten leipää, valvoivat toisten taloutta, pitivät
-huolta toisten liinavaatteista ja väittivät yleensä olevansa
-orjattaria. Semmoiseksi ei Blanche halunnut tulla. Ei siis vapautta
-sielläkään?
-
-Hän seisoi eräänä päivänä laboratoriossa muuatta yhdistyskoetta
-yrittämässä. Se oli vaikea ja vaati suurta tarkkuutta. Hän oli tätä
-varten saanut siirtyä syrjäiseen keittiöön paremmin selviytyäkseen.
-Hän oli ottanut naamarin silmilleen ja toimittanut voimakkaan vedon
-suojukseen, jossa laitos oli, sillä kloorikaasu oli vaarallinen. Hän
-taivutti lasiputken sulatuslampun liekissä, ripotti hietaa alustaksi,
-sekä laitteli johtoja ja varastoja loppumattomiin.
-
-Ohjailija, jonka kanssa ei ollut puhunut sen kuuluisan illanvieton
-jälkeen, kulki huoneen läpi. Kasvot naamion peitossa tunsi Blanche
-uhmaista halua puhutella tätä. Häntä oli näet kohdeltu kantelijana
-tädin professorikäynnin jälkeen, eikä kukaan ollut häntä lähestynyt.
-
-Hän tahtoi puhdistautua. Mutta ohjailija oli myös ajatellut alkaa
-keskustelun.
-
--- Onko hauskaa seisoa keittiössä? -- kysyi tämä pistävästi.
-
--- Sietää tämän, mutta aviomiesten keittiössä ei liene yhtä hauskaa
--- vastasi Blanche.
-
--- En minäkään luule keittäjättärien pitävän tointaan hauskana
-seisoessaan aviovaimojen keittiössä -- vastasi mies. -- Rouvat
-taitavat olla kiperiä.
-
-Blanche punastui naamion alla. Tädin vakiintuneen puheenparren että
-rouvat ovat keittäjättäriä, oli vasta-aineen kirpeä happo liuentanut
-hajalle.
-
--- Te ette enää tullut kokouksiin? -- alkoi taasen mies.
-
-Blanche ei vastannut.
-
--- Teidän mielestänne oli siellä ikävää? -- jatkoi toinen. --
-Tahdotteko tulla toiseen seuraan, jossa ei ole ikävä! Tuletteko
-mukaan venäläisten luo?
-
-Blanche oli kuullut puhuttavan venäläisistä niin paljon, että hänen
-uteliaisuutensa heräsi.
-
--- En luule tätini sallivan, -- sanoi hän aivan lapsellisesti.
-
-Mies hymyili.
-
--- Miksei täti sallisi? Olisiko siinä mitään vaarallista? Olisiko
-uusien raikkaiden ajatusten kuuleminen niin vaarallista?
-
--- Ei -- vastasi Blanche. -- Mutta venakot kuuluvat olevan niin --
-vapaita!
-
-Mies hymyili taas ja katsoi häntä silmiin.
-
--- Ettekö tekin tahtoisi olla vapaa?
-
-Blanche tunsi tuon lausuneen julki kaiken hänen kaihonsa, kaiken
-hänen pyrkimyksensä. Ja sen lausuja näytti kykenevältä auttamaan
-häntä kahleiden murtamiseksi.
-
--- Kyllä -- sanoi hän -- minä tahtoisin olla vapaa. Ah, vapaa!
-
--- Kas niin! Tulkaa mukaan huomena!
-
--- Niin, -- mutta täti!
-
--- Valehdelkaa!
-
-Blanche vavahti. Tuo mies, joka näytti olevan itse kunnia ja totuus,
-tuo mies kehotti häntä valehtelemaan!
-
--- Eikö valehteleminen ole kunniatonta?
-
--- Ei aina! Jos murhamies, jonka aikomukset tunnen, kysyy minulta
-tietä uhrinsa luo, niin näytän väärän tien ja valehtelen ilosin
-mielin.
-
--- Mutta eihän täti ole murhamies!
-
--- Ei, vaan murhaajanainen! Ettekö tunne hänen myrkkyään, joka
-paraikaa syöpyy teidän vereenne! Hänen vihansa, hänen kostonsa, joka
-teidän on täytäntöön pantava, virtailee teidän suonissanne, sitä
-vetävät sisäänsä teidän keuhkonne, se herpasee teidän hermostonne!
-Oletteko vapaa? Te syötte tämän vampyysin leipää, jota ette työllänne
-ansaitse, te olette hänen palkkaamansa kostaja, te olette myyneet
-sielunne kuten toiset naiset myyvät ruumiinsa. Mikä pakottaa teitä
-tälle uralle? Velvollisuudenkotunne ihmisveljiänne ja sisarianne
-kohtaan, halu käsitellä siivottomuuksia, henkiä sairashuoneiden
-ilmaa, kuulla valitushuutoja, lähteä liikkeelle kesken uniaan,
-suoraan aterialta? Ei, vaan kosto! Ketä tarkottava? Jonkun tädin
-hyljättyä rakastajaa? Tarvitaanko teitä lääkärinä? Tarvitaanko
-viittäkymmentä prosenttia nykyisistä? Luuletteko reseptinsepustajista
-olevan puutetta? Oh, ne polkevat toisensa maahan eiväkä voi auttaa
-lainkaan. Miksi rupeavat venakot lääkäreiksi? kysytte te! Niin, eivät
-ne tee sitä reseptejä sepustellakseen, eivät siksi että pääsisivät
-menemästä naimisiin, he rupeavat lääkäreiksi samasta syystä,
-kuin kiillotustyön tekijät menevät tehdastöihin, rikkaat tytöt
-palkollisiksi; siksi että ihmissuvun suurempia vaurioita päästäisi
-parantelemaan, jotta lääkärit kerran tulisivat tarpeettomiksi, kun
-tiedon tasanen jako tekee kaikki terveydenhoitajiksi.
-
-Blanche oli kuin sähkökoneessa virran kokooja; hän otti vastaan
-kaiken, mitä tuo kipinöivä mies heitteli ympärilleen, mutta
-samalla kertaa tunsi hän täytyvänsä töytästä tätä rintaan. Hän
-oli tyhjä ennestään, ja nyt tahtoi tuo täyttää hänet sielunsa
-yltäkylläisyydellä. Silmät leimusivat ja miehekkään voimakkaat
-kasvot olivat kuin totuus itse sanoessaan: valehtele! Blanche haki
-hänestä kohtaa, johon saisi haavan pystymään ja voisi riisua hänen
-aseensa, ja tuossa juuri oli se kohta. Korkeana ja kirkkaana seisoi
-tuo mies hänen edessään, korkeampana kuin hän tahtoi myöntää, ja
-hänen täytyi saada tämä kaadetuksi. Ja kuitenkin tahtoi Blanche nähdä
-hänet suurena, voimakkaana, sinä tukena, jota etsi, vapauttajana. Hän
-tunsi vaistomaisesti, että vapauttajasta voi tulla vallitsija; hän
-haki tätä ja työnsi pois luotaan. Vihdoin sanoi hän: te saarnaatte
-jesuiittain oppia.
-
-Mutta mies, joka tunsi tuollaiset temput, oli heti valmis vastaamaan:
-
--- En, sitä en saarnaa. Jesuiitan salaisuus on vääräin johtopäätösten
-vetämisessä; hän suorittaa korttitempun sanoilla ja te ällistytte.
-Hän sanoo silloin: tarkotus (hyvä tai paha) pyhittää keinot. Minä
-sanon: se pyhä, suuri, kaunis, johon te pyritte, se tarkotus pyhittää
-keinot. Alhainen tarkotusperä tekee kaikki keinot epäpyhiksi. Te
-olette kuin koralliolento, joka on tarttunut vanhaan runkoon, olkaa
-varuillanne, ettette kasva siihen kiini ja kivety! Uusi siveysopin
-sääntö, joka oli uusi silloin kuin Montesquien sen lausui, kuuluu:
-"Jos tietäisin jotain, mikä olisi hyödyksi minulle itselleni,
-mutta vahingoksi perheelleni, niin karkottaisin sen mielestäni;
-jos tietäisin jotain, mikä olisi hyödyksi perheelleni, mutta
-vahingoksi isänmaalleni, koettaisin unohtaa sen; jos tietäisin
-jotain, mikä olisi hyödyksi isänmaalleni, mutta vahingoksi
-Europalle tai ihmiskunnalle, pitäisin sitä rikoksena!" Itsekkyys,
-tämä ihana lahja, joka itsesäilytysvietin nimisenä antaa kaiken
-elollisen elää, on myös kehittyvä, ja se on juuri ottamassa pitkän
-askeleen lähimmäisrakkautta kohti. Tämä rakkaus on ensin ilmestynyt
-rakkautena lapseen, siitä perhe. Mutta perhe on aste, joka meidän
-on jätettävä taaksemme, ja kehityttävä yhteiskunnaksi. Te olette
-vielä sukusiteissä. Tuo oli vain taloudellinen laitos. Tempautukaa
-irti suvun ahtaista mehiläiskennoista, parveilkaa, ja rakentakaa
-itsellenne oma pesä; jättäkää suvut pikkuharrastuksineen ja
-erillisine itsekkyyseloineen, ja eläkää koko sukupolvea varten.
-
-Blanche näki seinäin väistyvän, ovien avautuvan määrättömiin
-etäisyyksiin; tuon miehen puhe vaikutti kuni kosteus ja lämpö
-vanhoihin kylmässä kauan olleisiin siemeniin. Hän tunsi olemuksensa
-itävän ja pian oli kuori ponnahtava hajalle! Mutta silloin valtasi
-hänet ihmeellinen halu ponnistella tätä sielua vastaan, joka tahtoi
-hedelmöittää hänen sieluaan. Hän pyristeli kuin perhonen, pyrkien
-pakoon, pakoon puolisoa, joka ajoi häntä takaa, ja jonka suuteloissa
-hän tunsi kuoleman olevan, kuoleman hänen yksilöllisyydelleen samana
-hetkenä kuin oli antava elämän suvulle.
-
--- Miksi puhutte minulle kaikkea tätä? Miksi tuhlaatte minulle kaikki
-nämät sanat? Mitättömälle vieraalle tytölle! -- kysyi hän.
-
--- Sen olette jo arvannut! -- vastasi mies; -- mutta jos tahdotte
-kuulla minun sanovan sen, niin tulkaa huomisiltana minun mukanani
-venäläisten luo!
-
-Hän tarttui Blanchen käteen. -- Te tulette? Eikö niin?
-
--- Tulen varmasti -- vastasi tämä eikä voinut muuta.
-
-Kun Blanche istui kotona päivällispöydässä, tunsi hän salaisuutensa
-olevan muurina hänen ja tätien välillä. Side oli poikki kulutettu.
-Hän tunsi omaavansa jotain, mitä ei ollut saanut heiltä. Hänen
-omiansa olivat hänen uudet ajatuksensa, hänen salaisuutensa.
-Hän ajatteli sitä, kuinka heikko tämä side oli ollut. Se ei
-ollut rakkauden side, sillä hän ei heitä rakastanut, näitä
-vanginvartijoitaan, -- se oli raa'an edun side. Hän tarvitsi heitä
-kuten köynnös tukeaan, kuten loiseläin elättäjäänsä. Hän odotti
-kuulevansa veren puhuvan, mutta se oli vaiti. Ei omantunnon otaa,
-ei varottavaa ääntäkään. Kaikki vanha luhistui alas kuni huonosti
-liimatut seinäpaperit, ja hän tunsi kasvavansa. Nyt vasta tunsi hän
-vapauden ensimäisten siiveniskujen löyhyttävän vilvotusta hänen
-hehkuville poskilleen; ei ollut yksin ruumis ollut siteissä, henki
-oli ollut!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Blanche tuli aikaisin kohtauspaikalle, Bauschänzlin puistoon. Lunta
-sateli kevyesti, hiljaa ja järvi oli mustana puiston edustalla.
-Hän oli hyvin kiihtynyt, ja kun jalkansa sattui kuiviin lehtiin,
-sävähti hän, mutta lunta tuli taajaan, taajaan, niin että hänen
-askeltensa kaiku lakkasi pian kuulumasta. Hieta karahti vielä
-jossain paikoin, mutta lumi vaienti pian senkin. Hän tunsi joka
-askeleella astuvansa uutta rataa, tuntemattomia kohtaloita kohti,
-mutta ulospäin kävi kulku. Mihin? Hän tunsi rikkovansa sopimusta!
-Hän oli myynyt vapautensa näille vanhoille naisille, ja nämät
-antoivat hänelle elämisen välineet tämän vapauden vastineeksi. Nyt
-lakkautti hän maksunsa, voiko hän edelleen ottaa heiltä vastaan
-mitään? Asia oli siis pohjaltaan taloudellinen pulma. Vain se jolla
-oli olemisen välineet oli vapaa, kaikki muut olivat orjia. Salainen
-viha alkoi kasvaa noita vastaan. Jos Blanchella olisi itsellään ollut
-korkoja, niin olisi hän ollut vapaa. Miksi siis huusivat kansat
-vapautta, kun heiltä puuttuivat korot! Vapaus ilman korkotuloja oli
-mahdoton. Hän juoksi kotoa, koulun vankilasta, yliopiston vankilaan,
-lääkärintoimen, yleisön suosion vankilaan. Kaikkialla vankiloita. Ja
-kun vapauttaja, voimakas mies tuli katkasten hänen kahleensa, niin
-avautui siten vain tie uuteen, hyvin muurattuun vankilaan, jonka
-kuolo yksin voi avata. Hän ei voinut ratkaista arvotusta. Voisiko tuo
-mies, jolla oli vastaus joka kysymykseen, voisiko hän ratkasta?
-
-Lumi pölähteli voimakkaan jalkaparin polkiessa, ja kuului miehen
-voimakas henkäys; tämä seisoi Blanchen rinnalla ja otti hänen kätensä
-kainaloonsa.
-
--- Paha omatunto? -- sanoi hän. Se rauhottuu kyllä. Korsikalaisella,
-joka on jättänyt murhaamatta sukunsa vihamiehen, on myös paha
-omatunto. Sovinnainen omatunto syyttää murhan laimiin lyömisestä.
-Pois se!
-
-Ja hän vei Blanchen mukanaan. Tämä astui yhtä jalkaa, ja kätensä
-lepäsi niin luontevasti hänen käsivarrellaan.
-
--- Onko sinne pitkältä matkaa? -- kysyi Blanche.
-
--- Kaupungin ulkopuolella -- sanoi Emile; -- venäläiset eivät pidä
-kaupungeista!
-
-Ja he kulkivat valkeitten peltojen välitse, mäkiä ylös, viinitarhojen
-vieritse ja tulivat Alppikahvilaan, joka oli pienessä puutalossa
-lehti- ja havukuusten keskellä. Se näytti somalta ja kodikkaalta; ei
-ollut se ravintola, jossa joutilaat ihmiset tappavat aikaa, vaan tien
-vierellä majatalo, jossa väsynyt matkamies saa lepoa ja virkistystä.
-
-He nousivat ulkoseinän puuportaita yläkuistille, jota akkunan läpi
-loistavat tulet valasivat. Heidän pudistellessaan lunta jaloista ja
-vaatteista, tuli ulos muuan herra, joka lausui heidät tervetulleiksi
-kuni vanhat ystävät. Tämä oli suuri tumma mies, kasakkapää leveillä
-hartioilla. Hän puristi Blanchen kättä lämpimästi kuni sisaren, otti
-hänen päällysvaatteensa ja vei hänet saliin. Se oli vanhanaikainen
-huone, matalan puukaton orret näkyvissä. Korkeitten puuseinustojen
-yllä oli kuvattuna alppimaisemia karhunajoineen, ja siellä täällä
-seinälamppuja, joiden kiiltävät metallikilvet heijastivat valoa.
-Keskellä huonetta oli pitkä pöytä, jonka ympärillä istui parikymmentä
-herraa ja naista teetä juomassa ja polttelemassa paperosseja, suuren
-välkkyvän teekeittiön poristessa keskellä. Suuren kaappimaisen,
-penkeillä varustetun, vihreän kaakeliuunin takassa paloi komea
-pyökkivalkea.
-
-Kun Blanche tovereineen astui sisään, nousivat kaikki puristamaan
-heidän käsiään. Tytöt suutelivat Blanchea poskelle ja tekivät tilaa
-hänelle. Lämmin kotoinen ilma tuulahti häntä vastaan eikä se tehnyt
-samaa kylmän synkkää, kapakkamaista, vaikutusta kuin Brasserie Nuss.
-Ei vihamielisyyttä, ei kilpailua eikä kateutta tuntunut vallitsevan
-ja Blanche oli heti kuin kotonaan. Herrat olivat naisille kohteliaita
-ilman sievistelyä, ja naiset ottivat kiitollisina ja ystävällisesti
-heidän kunnianosotuksensa vastaan. He polttivat paperosseja, mutta
-ei heidän tukkansa ollut lyhyt eikä nenillä sinisiä silmälaseja;
-he olivat miellyttäviä liikkeissään eivätkä koettaneet jyrkillä
-käänteillä ja sanoilla matkia miehiä. He puhuivat vakavasti ja
-ilman väärinkäsityksen pelkoa, sillä he olivat kaikki samalla
-sivistysasteella, ja vaihtoivat mielipiteitä toisiaan opettamatta.
-Blanchelle tarjottiin teetä ja tarjottavat olivat yhteiset. Tämä
-tuntui hänestä miellyttävämmältä kuin se, että kukin itse tilasi,
-jolloin huoneessa juoksentelivat tarjoilijat. Hänelle ojennettiin
-myös paperosseja, mutta hän kiitti. Naisten tupakoiminen ei häntä
-häirinnyt, sehän oli tapa heillä, eikä tavallinen ole loukkaavaa,
-vaikka se Länsi-Europassa tavatonta olikin. -- Paul Bestuchew --
-alkoi oliivinvärinen tyttö, joka tänä iltana oli puheenjohtaja --
-Bestuchew on pyytänyt saada puhua tänään. Mutta ei enempää kuin puoli
-tuntia, isäseni!
-
-Bestuchewiksi nimitetty lykkäsi tuolinsa irti pöydästä, otti
-taskustaan muistiinpanolipun ja ryypäten kupistaan alkoi istualtaan:
-
--- Aion puhua _Kaikkein Pyhimmästä_.
-
--- Et suinkaan uskontoa tarkota? -- kysyi muuan punaparta.
-
--- Eehei -- sanoi Paul. Semmoisesta ei puhuta! Ei, minä puhun siitä
-mikä on pyhääkin pyhempi.
-
-
-_Kaikkein pyhin_.
-
-Yhteiskunnan lapsuusaikana, ennenkuin työnjako oli luonut ylä- ja
-alaluokan, oli maa kaikkien äiti. Heimo omisti alueensa jakamattomana
-tai paistatti sen arvalla pelto-osuuksiin, määräajaksi käyttöä varten
-omistusoikeudestaan luopumatta. Sellainen kommunismi vallitsee vielä
-venäläisessä mirissä eli kyläkunnassa, ja meidän isänmaallamme on
-noin neljäkymmentä miljoonaa laillista kommunilaista. Se seikka,
-ettei onni silti viihdy musikka-parkamme majassa, riippuu muusta ja
-sitä yritetään nyt auttaa. Kun nyt voittava yläluokka otti haltuunsa
-alkuperäisin yhteisen maan, s.o. varasti, julistettiin samalla
-varkaus pyhäksi. Varastettu omaisuus tuli yläluokalle pyhäksi;
-mutta alaluokka, joka ei osannut seurata esimerkkiä ottaen takasin
-varkauden kautta menettämäänsä, sai maksaa uusia veroja vankiloita
-varten. Pyhyyden synty ei siis ollut ihan eheä.
-
-Kuitenkin tehtiin tuohon anastettuun omaisuuteen nähden yhä useammin
-takasinmaksuvaatimuksia. Pyhyys kasvoi. Nyt saa ampua keisaria
-otsaan, kieltää Jumalan hyökätä siveysopin kimppuun ja kuitenkin
-pysyä valtion suojassa kuten me Sveitsissä, mutta -- jos käymme
-omaisuuteen käsiksi, luovutetaan meidät kotimaan tuomioistuinten
-haltuun. Omaisuus on siis tullut pyhemmäksi kuin tsaari, kuin siveys,
-kuin Jumala.
-
-Mutta aika on rientänyt edelleen ja paula on vedetty
-yläluokan kaulaan. Meidän aikamme on nähnyt kolme suurta
-hyökkäystä julistettavan laillisiksi; perustuslaillisen,
-keisarillis-kuninkaallisen ja eduskunnallisen hyökkäyksen omaisuutta
-vastaan. Yksi oli kuten tunnettua maaorjuuden lakkautus Venäjällä
-(maaorjathan olivat omaisuutta), toinen, neekerien vapautus
-Amerikassa (neekerit olivat omaisuutta ja siis pyhiä), kolmas, jota
-joka päivä näemme silmiemme edessä, on nimeltään pakkoluovutus. Minun
-isälläni oli maatila ja hyvin kaunis puutarha, jota hän rakasti. Hän
-oli kasvattanut itse joka puun, joka pensas oli hänen ystävänsä. Hän
-ei tahtonut myydä sitä mistään hinnasta, sillä hän rakasti sitä kuni
-elävää olentoa. Muutamana päivänä tulee rautatieyhtiön insinööri ja
-kaataa puut, repii pensaat juurineen pois.
-
-Isä itki ja kirosi. Insinööri sanoi että maa oli pakkoluovutettu ja
-isä saa maksun semstvolta. Isä ei halunnut myydä puutarhaansa, eikä
-siis maksua pyytänyt. Silloin otettiin.
-
-Nämät suuret esimerkit ovat järkyttäneet omaisuuden pyhyyttä. Ei niin
-käsittäen kuin tulisivat tulevaisuuden ihmiset noudattamaan tämän
-valtion esimerkkiä; he päinvastoin antavat. Mutta siihen pääsemme
-vasta silloin kun kaikki ovat käsittäneet, mitä etua on siitä, ettei
-omista mitään, jonka huomena voi menettää, ja että kaikki omistavat,
-mitä eivät voi menettää.
-
-Mutta minä tahdon nyt vain tarkastaa omaisuuden "siveellistä"
-puolta, joka kenties on kaikista enimmän vaikuttanut yhteiskunnan
-epäsiveelliseen tilaan.
-
-Omistuksen käsite ja tunne on tunkenut sielunelämämme läpi on
-täyttänyt itsekkyytemme. Yksinpä ajatuksemmekin ovat tulleet
-ahneutemme esineiksi. Oppinut hautoo keksintöään saadakseen siitä
-kunniaa eikä ihmiskunnalle hyötyä, keksijä rientää ottamaan patentin
-ehkäistäkseen ihmiskuntaa saamasta hyötyä hänen työstään; pappi,
-Herran palvelija, taistelee leipäpaloista ja korkeista viroista,
-kulkevatpa monet lautanen kädessä kirkossa kuten kahvilain
-laulajattaret, joka ei estä heitä sanomasta, että Ingersoll suorittaa
-suurtyötään rahojen takia. Kansanedustaja, jonka valtiopäivillä on
-sanottava totuus, epäröi kaksikin kertaa ennen kuin sanansa sanoo,
-sillä taustalla irvistävät hänen velkojansa; sanomalehtimies, jonka
-on iskettävä kirves lahonneen puun juureen, kiemurtelee kuin mato
-ennen kuin iskee, sillä hän näkee vaimon ja lasten niskat alla.
-Vaimon ja lasten takia! Kuinka monta tahtoa on murtunut, kuinka
-monta sielua vuotanut verta näiden takia! Mies on perheyhdyskunnan
-omaisuutta, maaorja, elättäjä, ja siksi -- miten kavalaa -- on
-yläluokka antanut hänelle äänioikeuden ja näennäisen hallitusvallan,
-sillä he tietävät että hänellä ovat kahleet kintuissa. Kuinka paljoa
-vapaampana selviäisikään nainen julkisessa elämässä, hänellä kun on
-taloudellinen tuki takanaan! Mikä on hänen voimansa, se on miehen
-heikkous. Siksi on naisen asema vapaampi kuin miehen, ja siksi on
-hän rohkeampi. Mieshän antaa kauppiaan petkuttaa itseään eikä viitsi
-nostaa meteliä päästäkseen hankkimasta itselleen vihamiestä; mutta
-nainen astuu suoraa päätä sisään ja heittää huonon tavaran lurjusta
-päin silmiä.
-
-Mutta omaisuuskäsite on hiipinyt pyhimmillekin alueillemme, pyhimmille
-siksi että luonto on ne luonut. Nuorukainen luo silmänsä tyttöön; hän
-miellyttää tätä, heidän sielunsa rakastavat toisiaan, mutta puuttuu
-pieni seikka, joka on pääasia: onko nuorukaisella rahoja? Ei! Silloin
-saa hän mennä! Lapsia, joiden tulisi olla yhteiskunnan omaisuutta,
-pidetään vanhempain yksityisomaisuutena, ja on heidän tarkotuksenaan
-pieninä huvittaa näitä lepertelyllään, hyväilyillään, ja tullessaan
-vanhemmiksi tuottaa "kunniaa", mikseipä myös rahoja. Puolisot, jotka
-ovat vannoneet "kuuluvansa" toisilleen, alkavat pitää toisiaan
-omaisuutenaan.
-
-Vielä muutamia sanoja omaisuuden huonosta, mutta siksi juuri
-vaarallisesta esikuvasta, rahasta.
-
-Raha on runoa, kaunista omistajalle, mutta näennäistä kuni kaikki
-kaunis! Se on huono arvonmittari, sillä se ei mittaa arvoa. Tänään
-saa tynnyrin vehnää louisdorilla, huomena vain puoli. Se ei mittaa
-hyötyä eikä arvoa, sillä pullo kapviiniä, joka maksaa louisdorin, ei
-arvoltaan vastaa vehnätynnyriä. Sillä nauttiessani tuota vehnää on
-sieluni vapaa, vapaa elatushuolista, kenties kuukauden päivät, jonka
-ajan sieluni voi työskennellä, mutta pullo kapviiniä huumaa minut
-muutamiksi tunneiksi ja sitten panee minut orjuuteen.
-
-Raha on vaarallinen arvonmittari, koska se esiintyy niin pienessä
-koossa, että silmä ei huomaa siinä piilevää hyötyä. Tuhat francia
-kullassa pöydällä ei anna oikeata käsitystä arvosta, mutta tuhannen
-francin viljat säkeissä, ne minä näen. Siksi olikin ensi raha karjaa,
-latinaksi pecus, pecuniae. Kun lapsi saa lantin, saa hän sen makeisia
-ostaakseen! Se on surkea erehdys, sillä lapsi oppii siten pitämään
-rahaa nautinnonvälineenä.
-
-Pahinta rahassa on sen valheellisuus. Se sanoo olevansa jo löytyvien
-hyötyaineiden edustaja. Se ei ole totta. Ei ole olemassa niin paljon
-hyötyaineita kuin kultaa. Ja kulta on hyödytöntä. On nähty pankkien
-menevän kumoon, kun ovat panneet liikkeeseen enemmän paperia kuin
-kultaa löytyi, mutta niin kauan ne pysyivät pystyssä kuin papereihin
-luotettiin. Ajatelkaas päivää, jona järkähtää usko kultaan, kun ei
-enää saada hyötyaineita hyödyttömällä kullalla. Se nähtiin Pariisin
-piirityksen aikana. Kaupunki oli täynnä kultaa, mutta kukaan ei sitä
-halunnut, vaan kaikki tahtoivat ruokaa, mitä ei ollut, siksi oli
-kulta hetkeksi arvoton. Arapialainen, joka löysi pussillisen helmiä
-erämaassa, oli yhtä köyhä kuin pariisilainen piirityksen aikana.
-
-Mutta paljon on hyötyaineita liikkeessä, vaikkakin niin harvat
-niitä tuottavat. Markkinat ovat viljaa täynnään, samalla kun
-puoli miljoonaa ihmistä on nälässä. Vika on tuotteiden jaossa. Ja
-rahan sekä väärän rahan, paperien, on syy sekä pitkälle viedyn
-työnjaon. Kun itseapu tulee periaatteeksi, kun yksityisomaisuus
-muuttuu yhteisomaisuudeksi, kun käsivarsia käytetään ruoan
-tuottoon teollisuusylellisyyden asemesta, silloin on puute poissa!
-Työskennelkäämme siis opettaaksemme ihmisille, mitä etua on
-yksityisomaisuuden poistamisesta! Nyt on kai puolituntinen kulunut,
-sisko pieni!
-
-Sitten oli keskustelua. Kun oli useita ensikertalaisia, kehotettiin
-heitä tekemään vastaväitteitä.
-
--- Minä väittäisin -- alkoi Anna -- että jos kaikki mailman aarteet
-jaettaisi, niin kukin ihminen saisi viisikymmentä centimiä, eikä
-sillä kukaan autettua tulisi.
-
--- Tuo väite -- on numero yksi rekisteröittyjen "vanhain väitteiden"
-joukossa. Sisar panee nyt muistiin vastauksen: Jos Vanderbiltin,
-Stewartin ja Astorin kolme miljardia dollaria jaettaisi maan
-puolelletoista miljardille asukkaalle, saisi jokainen kaksi dollaria
-eli kymmenen francia. Jos nyt otaksumme, että vain Europa ja
-Amerika olisivat jakamassa, niin saisivat näiden puoli miljardia
-asukasta kaksitoista dollaria päätä kohti eli kuusikymmentä francia.
-Kuudellakymmenellä francilla voi puuseppä hankkia työkaluja,
-kalastaja verkon, soutaja veneen, kaupustelija rihkamaa, tointa
-hakeva uudet vaatteet, ja niin edespäin. Se jako ei siis olisi
-niinkään hullu, vaikka se kohtaisi vain kolmea omistajaa, ajatelkaa
-sitten kaikkien rikkauksien jakoa. Mutta nyt minä itse, kun tunnen
-vastaväitteet, jatkan, niin tulevat ne järjestyksessä. Siis: väite
-numero kaksi. Jos maa jaettaisi klo 8 aamulla, olisi se viekkaimpain
-ja voimakkaimpain hallussa klo 12. Vastaus: sangen todenmukaista.
-Siksi ei olekaan kukaan sosialisti keksinyt sitä typeryyttä, vaan
-jotkin heikot vanhoillisaivot. Ei näet ole kysymystä mistään jaosta,
-sillä juuri nykyinen "jakohan" (sellainen, että parikymmentä
-henkilöä jakaa keskenään Englannin maaperän) on poistettava. Valtio
-on vähitellen pakkoluovuttava kaiken maan, joka onkin valtion oma,
-valtio kun voi tehdä velkaa. Ja sitten ei valtio saa koskaan enää
-jakaa! Onko selvä? Väite numero kolme. Darwinin kannattajiksi
-tunnustautuvain sosialistien ei pitäisi hyökätä perintöoikeuden
-kimppuun, sillä elintarpeitten periminenhän olisi hyvänä keinona
-rodun jalostamiseksi. Seis nyt! Sellaisen omistaminen, mitä ei ole
-tuottanut, saattaa rodun rappeutumaan. Katsokaa vanhoja kuningas- ja
-aatelissukuja. Kaikki, jotka eivät työtä tee, kuolevat luonnollisen
-kuoleman, kun yli mailman pula syntyy. Huonoin perintö, minkä voit
-lapsellesi antaa, on omaisuus, silloin kun omaisuus on lakannut
-olemasta työn väline ja on muuttunut nautinnon välineeksi. Väite
-numero neljä (me tunnemme ne kaikki, kuten sisar kuulee!) Ihminen ei,
-jos perintöoikeus lakkaa, tuota enempää kuin mitä tarvitsee. Vastaus:
-se onkin tarkotus. Sen kautta lakkaakin kapitalin kokoominen yksiin
-käsiin, ja liikatuotanto, joka aiheuttaa pulia. Ja, jättääksemme
-loput ensi kertaan, kun jokainen joka ei saa jättää perintöä
-lapsilleen, perintöä, jonka holhojat ja perijät useimmin tuhlaavat,
-perintöä, joka voi menettää arvonsa, palaa, hukkua maanjäristyksessä,
-silloin antaa kukin lapselleen parasta: kasvatuksen! Niin, voimakkaat
-käsivarret ja terveen sielun. Silloin eivät pojan pyhiä tunteita
-isän kuolinvuoteen ääressä likaa häpeälliset peruajatukset,
-sellaiset kuin: miten hyödyllistä on että tuo rakastettu on hyvä
-ja menee tiehensä; ja kuoleva on tunteva kuinka suloista on jättää
-jälkimailmalle voimakas, hyödyllinen ja hyvä kansalainen, samalla
-kuin hänen omaisuutensa menee kaikkien, siis pojankin hyödyksi, joka
-sen kautta on tunteva kuuluvansa koko luomakuntaan mikä sovinnossa
-nauttii jokaisen yksityisen työllään sille hankkimia hyvyyksiä. --
-
-Asian käsittely päättyi. Teekeittiö porisi ja uusia kupillisia
-tuota tuoksuvaa juomaa tyhjennettiin. Vakava ohjelmanosa oli ohi,
-ja nyt piti virkistäydyttämän leikillä. Emile otti esille kitarin
-ja lauloi. Sitten sysättiin pöydät nurkkiin ja tanssittiin. Jonka
-jälkeen nautittiin kevyt ateria. Tunnit kuluivat sydämellisen ilon ja
-hilpeyden vallitessa. Huviteltiin kuni vallattomat lapset, tietäen
-että vakavia asioita oli kyllin ja ettei turhaan tarvinnut luopua
-ilosta.
-
-Kävi myöhäiseksi ja Blanchen täytyi lähteä. Emile seurasi.
-
-Ulkona oli ilma seestynyt ja kuu loisti järven ja alppien yllä.
-Blanche tarttui Emilen käsivarteen ja he kulkivat vaieten rinnakkain.
-
--- No oliko hauskaa tänä iltana? -- kysyi Emile.
-
--- Oli hauskempaa kuin koskaan ennen -- vastasi Blanche. -- Mutta
-sanokaa minulle yksi seikka. Ovatko nämät nuoret ihmiset naimisissa,
-salaa?
-
--- Miten niin?
-
--- Hm! Minusta ne olivat niin, kuinka nyt sanoisin, läheisiä.
-
--- Kyllä ne ovat naimisissa, salaa.
-
--- Vihityt? Väliaika.
-
--- Ei, eivät vihityitä -- sanoi Emile.
-
-Blanche sävähti. --
-
--- Mihin seuraan olette vienyt minut?
-
--- Naineiden ihmisten seuraan.
-
--- Mutta ei vihittyjen?
-
--- Teidän tätinne oli naimisissa, mutta ei vihitty.
-
--- Tätini?
-
--- Niin, sillä hän oli siviiliavioliitossa. Vihkiminen on myöhäinen
-keksintö, joka tuli tavaksi vasta neljännellä vuosisadalla,
-pakolliseksi neljännentoista jälkeen, ja vapaaehtoiseksi
-vallankumouksen aikana.
-
-Blanche mietti.
-
--- He asuvat siis yhdessä?
-
--- Eivät -- sanoi Emile. -- Ei tarvitse rakastavain asua samoissa
-huoneissa, kuluttaa samoja huonekaluja eikä syödä samoilta
-lautasilta. Siviililakikaan ei sitä vaadi.
-
--- Te puolustatte pahetta?
-
--- Sitä pahetta, ystäväni, joka on tuottanut teidät, minut ja meidät
-kaikki mailmaan, sitä pahetta, jolle pappi vihkimisessä pyytää
-jumalan siunausta, sitä pahetta, jonka seurauksia nuorten vanhemmat
-ikävöiden odottavat, ja jonka seuraukset ovat ihmisen korkein ilo,
-niin sitä!
-
--- Te puhutte niin omituisesti! -- sanoi Blanche.
-
--- Mutta oikeassa olette!
-
-He astelivat vaieten edelleen, ja olivat pian kaupungissa.
-
--- Mitä täti nyt sanoo? -- sanoi Blanche. -- En pääse siitä
-ajatuksesta, että on kunniatonta ottaa hänen leipäänsä täyttämättä
-sopimusta.
-
--- Hänen leipäänsä? Mistä hän on sen saanut? Onko hän sen työllään
-koonnut? Ei, hän ei ole koskaan tehnyt työtä. Hän on perinyt sen
-isältään, kauppiaalta, joka sai tuloja tarjonnasta ja kysynnästä s.o.
-toisten puutteesta.
-
--- Toisten puutteesta?
-
--- Tietysti. Kun viljaa on kyllin s.o. puutetta ei ole, laskee hinta;
-kun puute tulee s.o. kun kysyntä on suuri, nousee hinta. Itsestäänkö?
-Ei, vaan kauppias kohottaa hintaa ja käyttää hyväkseen ihmisten
-hätää. Tämä on kaunis laki, taloudellinen laki! Tukkukauppias
-määrää 1,200 fr. apulaisen palkkaamiseen. Hän ilmottaa paikan
-haettavaksi. Jos siihen on vain yksi hakija, maksaa hän 1,200 fr.,
-sillä hän pelkää muuten jäävänsä ilman. Jos on kaksikymmentä hakijaa,
-niin tarjoo hän 1,000 fr., jos taas hakijoita on viisikymmentä,
-antaa hän 500 fr. Hän yksinkertaisesti käyttää hyväkseen toisten
-puutteenalaista asemaa. Kuka on säätänyt sen lain? Juuri sen lain
-perustalla on teidän tätinne sattunut saamaan korkoja! Kuinka monen
-puute onkaan ollut kokoamassa näitä korkoja, kuinka monen nälkä
-ja kärsimykset! Nyt on teidän hyvitettävä nämät isäin pahat teot
-palvelemalla kärsivää ihmiskuntaa -- korvausta vastaan tietysti.
-Te määräätte gentianaa vatsatautiin, jonka ovat aiheuttaneet
-epäsäännölliset ateriat, ja otatte 4 fr. sairaalta, ja apteekkari,
-teidän liittolaisenne, ottaa francin kasvista, jota ilmaseksi kasvaa
-mäillä, ja puoli fr. pullosta, sillä lasitehtaan on myös pysyttävä
-pystyssä. Kaunis elintehtävä on siis edessänne! Sen sijaan että
-antaisitte 6 fr. köyhälle lihan ostoon, otatte 6 fr. siitä, että
-hänen on ostettava apteekkarin etuoikeutettua gentianaa, joka ei
-ravitse, ja jota sairas voisi itse poimia, jos hiukankin tuntisi
-sairaanhoitoa! Mikä jalo elintehtävä -- harjottaa laillista humpuukia!
-
--- Mutta tehän revitte tulevaisuuteni hajalle! Sanokaa toki, miksi
-venakot sitten rupeavat lääkäreiksi?
-
--- Paljastaakseen sen surkeuden; saadakseen nähdä nuo väärät kortit,
-ottaakseen selville eivätkö sairauksien syyt ole köyhyydessä
-tai ylellisyydessä, hyveessä tai paheessa, tutkiakseen mitä
-mahdollisuuksia on tautien ehkäisemiseksi niiden parantamisen sijaan!
-Määrätkää lihaa ja voimakasta olutta verettömille gentianan asemesta,
-niin saatte kuulla, mitä he sanovat. -- Mutta nyt olemme kotona!
-Tapaamme huomena Schäzlissä? Jatkaaksemme tätä pakinaa?
-
--- Kyllä -- sanoi Blanche. -- Miksette te voi tulla mukaan seisoa
-vierelläni ja puhua puolestani, kun minä nyt valehtelen tädille?
-
--- Niin, miksen? -- sanoi Emile ja meni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana iltana kävelivät Blanche ja Emile Bauschäzlissä taas ja
-kuu loisti yli järven.
-
--- Mitä on rakkaus? -- kysyi Blanche ja nojautui Emilen käsivarteen.
-
--- Se on salaisuus, jonka proosallista ratkaisua te ette vielä
-siedä kuulla! Me olemme niin valhetta täynnä, että totuus on meille
-vastenmielinen.
-
--- Mutta sanokaa nyt, sanokaa kumminkin, puhumatta soluista!
-
--- En osaa! -- Sanokaa kuitenkin! Sanokaa mitä se ei ole.
-
--- Se ei ole kauneutta, sillä te ette ole kaunis; se ei ole neroa,
-sillä te olette tuskin terävä; se ei ole hyvettä, sillä käsitykset
-siitä asiasta ovat niin epävakaiset; se ei ole tahdon lujuutta, sillä
-te olette heikko; se ei ole joukko hyviä ominaisuuksia; se on ilmiö,
-ei muuta. Minä rakastan teitä, vaikka ette ole kaunis, ette sukkela,
-ette voimakas. Minä rakastan teitä, vaikka järkeni varottaa minua
-teistä, minä rakastan teitä, vaikka en ihaile teitä. Minä voin joskus
-kuvituksissani antaa teille joukon ominaisuuksia joita teillä ei ole,
-mutta -- mutta sitten tulee terävä järkeni ja vetää viivan kaiken
-yli, mutta tosiasia pysyy kuitenkin yhtä hyvin -- minä rakastan
-sinua, siksi että -- rakastan sinua! Kuvasi on valokuvattuna silmäni
-pohjaan, niin etten voi nähdä mitään esinettä näkemättä sitä sinun
-kuvasi kautta; kun minä katselen koesiiviläni saosta, näen sinut; kun
-katson kelloa, näen sinut osottajain lomassa; kun näen naisen kadulla
-muuttuu hän sinuksi! Kun näen sinut itsesi, näen täydellisimmän,
-sinun piirteesi muuttuvat säveliksi ja saattavat hermoni (sieluni
-kielet, anteeksi!) sopusointuun; sinun käyntisi katseleminen tekee
-minut onnelliseksi, ja katseesi juovuttaa minut! Olen miltei varma
-siitä, että jos minut nyt lyötäisi kuoliaaksi ja heti suoritettaisi
-ruumiinavaus, näkyisi mikroskoopin kautta kuvasi verkkokalvolla,
-joka keuhkosolussa, sydämen joka kudoksessa, selkäytimessä; joka
-verihiukkanen kuvastelisi sinua ja joka aivo- (anteeksi) solu
-toistaisi mikrofoonina sinun ääntäsi, sinä lemmitty!
-
-Hän syleili Blanchea ja puristi häntä lujasti rintaansa vastaan.
-Tämän turkiskaulus hipasi pehmeästi hänen suutansa ja hän suuteli
-Blanchea otsalle.
-
--- Meidän on mentävä kihloihin -- sanoi Blanche äkkiä ja työnsi häntä
-luotaan.
-
--- Me olemme kihloissa -- sanoi Emile.
-
--- Niin, mutta täti...
-
--- Mitä se häneen kuuluu? Hän ei ole sinun naittajasi.
-
--- Mutta hän antaa minulle leivän.
-
--- Se on totta! Ja siksi! Rakkaudelle on muuten kätkeytyminen
-ominaista. Tätä nimitetään kainoudeksi. Minusta tuntuu julkealta
-näyttää sellaista mitä ei ole nähtävä ja mikä ei koske muita kuin
-meitä kahta! Rakastatko minua, Blanche?
-
--- Minä rakastan sinua! Mutta siksi, että olet minua voimakkaampi,
-että annat minulle uusia ajatuksia, siksi että voit minua kantaa
-kun väsyn, siksi että sinulla ovat ne ominaisuudet, jotka minulta
-puuttuvat.
-
--- Sinähän olet itsekäs, Blanche! Panettelet itseäsi! Sinä rakastat
-minua omanvoiton pyynnöstä. Siksi että saat jotain minulta, että
-sinulla on hyötyä, tukea minusta. Onneksi olen köyhä, muutoin
-luulisin sinun rakastavan minua rahojen takia.
-
-Blanche oli pahoillaan.
-
--- Hyi millaista leikkiä sinä lasket -- sanoi hän.
-
-Ja niin he erosivat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana iltana kävelivät he Schäzlissä jälleen. Ja kuu oli
-vähenemään päin.
-
--- Oletko kuullut että edustajakamari on juuri säätämässä lakia
-aviottomain lasten perintöoikeudesta? -- alkoi Emile.
-
--- En, mutta eipä se tule liian aikasin.
-
--- Liian aikasin ja liian myöhään, kuten kaikkinaiset
-puolparannukset. Ajatteles kuinka monta valtaistuimen perijää on
-kämpivä esiin, niin monta kruununprinssiä ja prinsessaa! Muuten on
-tuo kauniimmin tarkotettua kuin nerokasta. Isyyttä ei voida koskaan
-todistaa; äiteydestä vain voi olla varma. Mutta nainen ei ole saanut
-ansaitsemisvälineitä käsiinsä, siksi täytyy hänen saada joku mies
-orjakseen. Niin on hän tehnyt ikimuistoisista ajoista saakka; mutta
-orjuus on aina turmellut orjanomistajaa, siksi on nainen turmeltunut,
-itsekäs, ja lähipitäin mahdoton yhteiskuntaan. Hän on pysähtynyt
-perheasteelle. Koettamalla nyt vapauttaa miestä itse työtä tekemällä
-esiintyy nainen kilpailijana, ja liikatäydet työmarkkinat tulevat
-veriseksi leipätaistelun kentäksi, jossa sukupuolet esiintyvät
-vihollisina. Tämä hajottaa yhteiskunnan ja kenties edistää kenties
-viivyttää uuden yhteiskuntajärjestyksen syntymistä. Uusien
-perintölakien säätäminen, kun perintö tulee poistettavaksi, ei ole
-mikään edistysaskel. Aviottomain ja aviolasten erotuksen voi vain
-uusi yhteiskunta poistaa, kun valtio ottaa kaikki haltuunsa.
-
-Blanche kävi hajamieliseksi ja tahtoi puhuttavaksi muusta. Lumi oli
-sulanut, ilma oli märkä ja kävely tuntui ilkeältä; järveltä puhalsi
-raaka, kostea tuuli.
-
--- Ei tämä ole hauskaa, -- sanoi Blanche.
-
--- Ei, hauskempaa olisi istua lämpimässä huoneessa, jossa olisi matot
-lattialla -- sanoi Emile. -- Miten pääsemme siihen saakka?
-
--- Meidän täytyy mennä kihloihin -- sanoi Blanche.
-
--- Ja istua sisällä tädin luona puhumassa pahaa miehistä. Emme
-koskaan enää saisi puhua mitä ajattelemme, keskenämme, vaan
-kohteliaisuudesta olisi keskusteltava hänen kanssaan.
-
--- Sitten on kai mentävä naimisiin! Emile oli vaiti.
-
--- Niin, kylläkin -- sanoi hän. -- Meidän on mentävä naimisiin. Emme
-me elämänikäämme voi kulkea pimeässä kadulla. Mutta sinun urasi?
-
--- Se kai ei silti häiriinny?
-
--- Ehkei. Tai häiritsee se meitä. Herra lähtee ulos aamulla.
-Palaa päivällä. Onko rouva kotona? Ei, hän on kaupungilla. Rouva
-tulee kotiin iltapäivällä. Onko herra kotona? Herra on toimessa.
-Sitten tapaavat he ehkä jonain iltana. Takkavalkea leiskaa, lamppu
-luo valoa. Nyt tarinoidaan. Kello soi, rouvan on lähdettävä
-sairaskäynnille. Ja sitten ei taas tavata sillä herra nukkuu, kun
-rouva tulee kotiin. Siitä tulee piilosilla oloa eikä koskaan oikein
-saa tavata toisiaan.
-
--- Mutta jos minä jätän tämän uran? Ei minulla, suoraan sanoen, ole
-mitään halua sille!
-
--- Niin, sitten saat istua kotona, ja minut tapaat ateriain aikana!
-Miten sitten järjestämme asiat?
-
--- Miksi sinä kysyt? Sinunhan piti vastata, kun minä kysyin.
-
--- Tulevaisuus vain voi vastata! Tulevaisuus yksin voi antaa
-vapautta; nyt olemme kaikki orjia, ja aina yrittäessämme kihnuttaa
-kahleitamme poikki saamme rangaistukseksi kovennusta vankeuteemme.
-Hyvästi. Kello lyö! Vanginvartijat odottavat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Zürichissä oli suuri meteli. Polyteknikon edustalla ylioppilasryhmiä
-puhelemassa. Kaduilla ja ravintoloissa joukottain ylioppilaita,
-kaikki keskustelivat. Venäjän hallitukselta oli yliopiston rehtorille
-tullut kirjelmä, jossa käskettiin ilmottamaan ylioppilaille kumpaakin
-sukupuolta jotka säännöttömällä elämällään olivat tuottaneet häpeää
-kansalleen, mutta tahtoivat pysyä Venäjän kansalaisina, että heidän
-oli heti palattava kotimaahan. Sen johdosta oli toimeenpantu tutkimus
-ja monta ei-venäläistä ylioppilasta sekotettu juttuun sekä erotettu.
-
-Erotettujen joukossa oli Emile Suchard, töiden opastelija
-kemiallisessa laboratoriossa. Tämä teki sitä kiusallisemman
-vaikutuksen, kun miehestä yleensä pidettiin ja tiedettiin sekin, että
-hän harjotti opintojaan eläen toimensa tuottamalla pikku palkkiolla.
-Emile istui aamulla huoneessaan kirjeitä kirjottelemassa. Ei
-omaisilleen, sillä semmoisia ei hänellä ollut.
-
-Hänen purtensa oli tuhoutunut. Uusi oli rakennettava. Kun tutkinnot
-vielä olivat kesken, oli ainoana keinona hakea paikka jostain
-teknillisestä tehtaasta. Mutta mistä?
-
-Ovelta kuului koputus. Sisään astui Blanche. Punasena, itkussa.
-
--- Tästä saat minut! Täti tietää kaikki! -- sanoi hän ja heittäytyi
-itkien sohvalle.
-
--- Mitä tietää täti? -- vastasi Emile.
-
--- Kaikki.
-
--- Että olet ollut venäläisten luona?
-
--- Niin!
-
--- Että olemme tavanneet toisiamme puistossa?
-
--- Niin!
-
--- Enempää ei hän voi tietää, sillä enempää ei ole tapahtunut. Mitä
-teemme?
-
--- Matkustamme!
-
--- Mihin?
-
--- Mihin tahansa.
-
--- Entä sitten?
-
--- Menemme naimisiin! Emile oli hetken vaiti.
-
--- Kuten muutkin -- sanoi hän vihdoin.
-
--- Ei kuten muut -- vastasi Blanche -- vaan kuten me.
-
--- Kuten me! Kuinka, kuten me? Kolme mahdollisuutta on: saamme lapsia
-ja sinusta tulee lasten piika; emme saa lapsia, ja sinusta tulee
-minun piikani.
-
--- Me emme saa lapsia emmekä pidä kotitaloutta; minä luen lääkäriksi.
-
--- Millä rahoilla?
-
-Blanche loi katseensa maahan.
-
--- Totta kyllä -- jatkoi hän -- minun varani ovat lopussa.
-
--- Minun myös -- sanoi Emile.
-
-Blanchelle, joka ei ollut tuntenut Emilen taloudellista asemaa, oli
-tämä ikävä yllätys. Hän oli aina edellyttänyt tällä olevan varoja.
-Oli kiusallista kajota talousasioihin nyt. Mutta koko olemassa olohan
-riippui tänä hetkenä taloudesta. Hän katsoi Emileen silmin rukoillen
-tätä ratkaisemaan kysymyksen. Mutta mies tuijotti lattiaa kohti.
-Juuri nyt kun esteet olivat poistuneet, kahleet katkenneet ja heidän
-piti heittäytyä toistensa syliin, astui kutsumaton vieras väliin.
-
-Blanche oli tullut tänne jalona, ylevänä mielessään, näyttämään,
-mitä oli uhrannut, ja nyt kun heidän sielujensa piti yhtyä taivasta
-uhmaavin yhteisin ajatuksin, nyt istuivat he vastatusten, noloina,
-häpeissään. Blanche oli masentunut kuin kieltävän vastauksen saanut
-lainanpyytäjä.
-
-Ja Emile, hänen ajatuksensa oivaltaen, kärsi hänen puolestaan, oli
-hänen puolestaan nöyryytetty, mutta ei nähnyt mitään pelastusta.
-Mutta hänen täytyi pelastaa tuo tyttönen siitä hirmuisesta
-vaitiolosta, joka puhui enemmän kuin sanat.
-
--- Joka tapauksessa -- sanoi hän -- vaikka olisimmekin päässeet
-tiemme päähän, en luule avioliiton kahden lääkärin välillä voivan
-onnistua yhtä vähän kuin kahden puusepän tai suutarin kesken. Mitä
-on tapahtunut, on tapahtunut ilman meidän syytämme. Blanche, meidän
-tiemme eroavat; mene takasin omaistesi luo. Kulje urasi päähän saakka.
-
--- Takasin! Mahdotonta! Vankeutta se on!
-
--- Mutta vapaus taustalla! Mutta minun kanssani astut elinkaudeksi
-ikeeseen!
-
--- Mitä olet minusta tahtonut? Olet houkutellut minut jyrkänteen
-laidalle, ja nyt sanot palaa.
-
--- Näen ettet uskalla hypätä.
-
--- Mihin?
-
--- Ohi vanhain ajatusten! Mene työhön; sinä voit ruveta
-opettajattareksi, osaat ommella, voisit kaupata...
-
--- Pitääkö minun ommella?
-
--- Mistä minä tiedän? Minä saan keittää suopaa tai jauhaa luita!
-Meidän täytyy elää! Mitä teetkin, tee itsesi vapaaksi, vapaaksi
-minusta, sillä vain vapaaseen naiseen voi kunnioituksella katsoa;
-vaimona polkisin sinua.
-
--- Minusta siis tulisi sinun rakastajattaresi.
-
--- Ja minusta sinun rakastajasi! Se on toista kuin miehenä ja vaimona
-oleminen!
-
--- Etkö häpeä moisia ehdotuksiasi! Minusta ompelijatar ja sinun
-rakastajattaresi! Onko se vakava tarkotuksesi? Emile, Emile!
-
--- Yhtä vakava kuin sekin, että minusta tulee suovankeittäjä ja sinun
-rakastajasi! Eikö ole tasapeli?
-
--- En ymmärrä sinua.
-
--- Alan huomata sen! Siksi pyysinkin sinua menemään kotiin tätisi luo!
-
--- Vielä pilkkaatkin minua!
-
--- En, itseäni. Voi noita vanhoja valhe-ihanteita, noita vanhoja
-aivokuumeita, jotka kääntävät katseemme ja tylsyttävät hyvän
-järkemme! Sinä olet hyljännyt minun ehdotukseni; sinulla on siis
-muita. Mitä ajattelit tänne tullessasi?
-
-Blanche oli noussut ja napitti käsineitään.
-
--- Sanon teille, herraseni -- sanoi hän väräjävällä äänellä -- että
-mies, joka houkuttelee naisen luokseen, on vastuuseen velkapää...
-
--- Niin on! Tiedän sen. Vahingonkorvausta... Ei, ei Blanche, ei
-tällaista tilinpäätöstä meidän kesken. Esitätkö sinäkin laskun
-rakkaudestasi! kaksi rypistynyttä kaulusta ja kalvosinparia, hyi.
-Ei, lopetetaan pois! Mitä tahdot? Ettäkö, menisimme naimisiin!
-Kaksi vuodetta, ruokapöytä, kuusi rottinkituolia. Riisuutua samassa
-huoneessa, riidellä saman pöydän ääressä, sukia tukkaansa samalla
-kammalla! Oh! Tahtosin olla kuollut!
-
-Blanche seisoi ovella, käsi rivassa:
-
--- Et siis katso minun tekemäini uhrausten sinua mihinkään
-velvottavan.
-
--- Uhrausten? Sinä olet uhrannut rakkautesi ja minä myös! Jos meillä
-olisi lapsi, olisi minun velvollisuuteni huolehtia siitä ja sinusta,
-sillä naisella ei ole mitään velvollisuutta lapsiaan kohtaan,
-eikä hänellä voikaan olla, kun ei hänellä ole täyttä vapautta
-ansaitsemisen markkinoilla, tai kun ei hän ole sitä halunnut! Mutta
-nyt! Eihän sinun urasi ole katkennut; käänny! Tarjoan sinulle
-vapautta ja sinä pyydät vankeutta.
-
--- Minä palaan! -- sanoi Blanche varmalla äänellä. -- Eikä ole mies
-minua houkutteleva. Hyvästi!
-
-Hän meni.
-
-Emile kuuli hänen pienten kenkäinsä kapseen portaita vasten; alas,
-alas, pitkin pitkiä portaita, kunnes ääntä ei enää kuulunut. Sitten
-kajahti portti kiini, kumeasti, painavasti kuin huokaus.
-
-Hän juoksi akkunaan, aukasi sen ja nojautui ulos. Tuolla kulki
-Blanche, mutta korkealta katsoen näytti hän lyhyeltä. Näkökulma
-turmeli vartalon ja hän näytti niin naurettavalta kuin kuva puutarhan
-peilipallolla. Kaikki piirteet olivat turmellut ja koko kuva
-väännelty.
-
-Tuolla siis meni menojaan hänen ihana unelmansa muuttuen
-kummitukseksi ja jättäen jälkeensä vain jonkin ruman muiston.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Onko tohtori kotona? -- kysyi lääkärinhakija, joka oli koputtanut
-ovelle, minkä nimikilvellä seisoi: Docteur Medecin Blanche Chappuis.
-
--- Tohtori on sairas -- vastasi Bertha-täti -- mutta minä kysyn
-ottaako hän vastaan.
-
-Bertha-neiti, joka oli tuntuvasti vanhennut niinä huolekkaina
-vuosina, jotka seurasivat hänen omaisuutensa menetystä, meni Blachen
-huoneeseen kysymään, voiko tämä ottaa vastaan. Siellä oli ihan pimeä,
-ja sohvalla makasi Blanche kääreitä päässä. Tavallisuuden mukaan
-oli hän maannut kaksi päivää voimatta syödä mitään, polttavassa
-päänkivussa, kykenemättä liikkumaan, puhumaan. "Hän oli ruumiina",
-kuten itse sitä nimitti, kerran kuussa; eikä parannuskeinoa löytynyt.
-
--- Siellä on hakija -- sanoi täti niin lempeästi kuin voi.
-
--- Antakaa minun olla rauhassa -- kähisi naisparka ja väänteleikse
-sohvalla.
-
--- Mutta rakas Blanche, sinähän tiedät, kuinka vaikeata on.
-
--- Tiedän, tiedän! Kauppiasko vai teurastaja? Tämä vie hengen minulta.
-
--- Mutta rakas lapsi, täytyyhän meidän elää, etkä sinä saa antaa
-kävijäin palata pois. Laskehan vain!
-
--- Ihmissuvun hyväntekijän on elettävä ihmissuvun kurjuudesta, --
-huohotti Blanche. -- Mitä vastakohtia, kuinka valheellinen asema!
-
--- No mutta lapsi kulta, kaikkien syntyneittenhän täytyy elää, ja jos
-et sinä olisi niin äkkipäinen ja pelottaisi sairaitasi pois, niin
-voisi sinulla olla koko hyvät tulot.
-
--- Niin, jollen olisi sanonut sille rikkaalle rouvalle, että
-hänen hermostuksensa oli teennäistä, olisi minulla koko joukko
-naishoidokkaita. Mutta minähän paransin hänet pullollisella
-kylmää vettä, ja hänen miehensä on kyllä ikuisesti kiitollinen
-minulle, vaikkei rouva olisikaan! Äh! -- Tuotko muistikirjani.
-Katso millä kannalla ovat asiani, en voi lukea tänään. Hermokuume
-Mont-Blanc-kadun varrella, kymmenen käyntiä a kolme francia: maksaa
-kai. Tulirokko porttivahdin perheessä Carouge torin varrella:
-ei maksa. Ooh! Ei, tämän saat sinä, täti, hoitaa, se on liian
-nöyryyttävää. Mitä se ihminen siellä tahtoo? Sano hänelle, etten voi
-ottaa vastaan tänään! Mahdotonta, kuuletko! Ja mene nyt! Minun täytyy
-olla yksin!
-
-Bertha-täti meni ja lähetti hakijan pois.
-
-Blanchen päivät olivat olleet katkerat ja monta unelmaa oli rauennut
-tuon Zürichin kolauksen jälkeen. Kaksi viimeistä opiskeluvuottaan
-oli hän viettänyt täydellisen vartioimisen alaisena ja kovia
-taisteluita kestäen. Hän ahersi ja ahkeroi kihnuttaakseen poikki
-sitä rautakahletta, jolla talousasia sitoi hänet noihin vanhuksiin;
-ja kun hän vihdoin sai tutkintonsa valmiiksi ja vapauden oli määrä
-tulla, niin istuikin, hän siinä kuten ennenkin vanhuksineen, jotka
-nyt vuorostaan olivat hänen kuormanaan, he kun olivat kantaneet häntä
-niin kauan, ja he korkonsa menetettyään eivät enää voineet itseään
-elättää.
-
-Genevessä, johon hän asettui tointaan harjoittamaan, oli ennestään
-useita naislääkäreitä, niin ettei alkamiskunnia enää ollut hänen.
-Eikä hän sitäpaitsi voinut odottaa apua, neuvoa eikä ystävyyttä
-enemmän nais- kuin miespuolisten tovereitten puolelta. Olemistaistelu
-oli kova ja kaikkialla kohtasi häntä käsky: auta itseäsi!
-Miespuoliset lääkärit eivät enää olleet hänelle naisena kohteliaita,
-vaan kylmäkiskoisia kuin kilpailijalle ainakin.
-
-Varmasti oli hän odottanut naissairaita. Mutta se oli erehdys, sillä
-naiset luottivat enemmän mieslääkäreihin tai olivat mieltyneet noihin
-läheisiin, tosin häveliäisyyttä ahdistaviin, mutta kuitenkin niin
-sydäntä vahvistaviin kohtauksiin. Ei jäänyt aikaa ajatella tiedettä,
-sillä olemassa olo otti kaiken ajan, ja lääkärintoimen kaksivuotisen
-harjottamisen jälkeen keskeymättä taisteltuaan hienotunteisuuttaan
-vastaan, hyväntekijän ja liikemiehen tehtävän välillä heittelehtien,
-oli Blanche vihdoin painunut tavalliseksi ammattilaiseksi, joka sai
-käydä käsiksi mihin tahansa. Hänellä oli monta köyhää sairasta ja
-haettiin hänet usein auttamaan kätilöitä vaikeammissa tapauksissa.
-Hän tuskin tunsi sitä mielihyvää, minkä oman leivän syönti tuottaa
-ja ohi oli vapauden unelma, unelma joskuskaan saada jokunen hetki
-itseään varten, nukkua yönsä rauhassa. Olisipa hänellä edes ollut
-vapaus aina seurata omaatuntoaan, sanoa sairaalle koko totuus, mutta
-puutteen kova käsi pakotti hänet pian luopumaan taistelusta. Hän oli
-huonosti alkanut naisten kanssa määrätessään kureliivit ja korkeat
-kengänkorot poistettaviksi, mutta sellaisia määräyksiä arveltiin
-itsekin voitavan itselleen antaa, ja lääkärinhän piti "kirjottaa"
-jotain, jos mieli nauttia luottamusta ja saada maksua. Sitten tuli
-taistelu omaa lihaa vastaan. Hän oli ikänsä kukoistuksessa, jolloin
-olisi ollut elettävä sukuelämääkin, mutta välien rikkouduttua ensiksi
-lempimänsä miehen kanssa ei hän enää katsonut toiseen sukupuoleen ja
-tämä taas väistyi häntä. Tämä oli surullista elämää ja kalvoi sitä
-elannon huoli. Nämät ajatukset, joita hän ei saanut karkotetuiksi,
-saastuttivat kaikki hänen ihmisystävälliset tunteensa.
-
-Olisiko naimisissa ollut parempaa kysyi hän väliin itseltään, mutta
-oli nyt saatuaan heittää silmäyksiä perhe-elämään varma siitä,
-että yhtä surkeata se olisi ollut. Hän oli näin nähnyt naisen
-vapauttamiseksi aljettujen puolparannusten johtaneen umpiperään.
-Aivan toisia uudistuksia tarvittiin, jos mieli saada kaikki
-kohdalleen. Mutta mitä?
-
-Muutamana päivänä tuli hän erään kätilön luo, joka oli naimisissa
-ja joka autteli häntä tarvittaessa. Ei isä eikä äiti ollut kotona;
-isä oli jalkineseppä. Keittiön takaisessa huoneessa kirkui neljä
-lasta yksin. Vanhin oli seitsenvuotinen tyttö, jonka piti paimentaa
-sisaruksiaan. Hänen piti lämmittää maitoa ja pitää imupullot
-täynnä; kanneksia ja soutaa kehdossa pikkusisaruksia, ja hän oli jo
-köyryselkä ja riippuvatsainen painavain takkain kantamisen takia. Hän
-sai kantaa koko elämän ja äiteyden kuormaa ennenkuin oli tuntenut
-äidiksi tulemisen aatostakaan.
-
--- Mutta, rouva hyvä kuinka saatatte mennä naimisiin -- sanoi Blanche
-moittien, kun äiti vihdoin tuli kotiin.
-
--- Pitäähän sitä olla mies, tiedän mä -- vastasi kätilö, joka oli
-hyvä ja kunnon äiti kotona ollessaan.
-
-Blanche ei pitänyt miestä välttämättömänä. Mutta kätilö ilmotti,
-ettei hänen lastensa olo ollut huonompi kuin muunkaan köyhän väen,
-missä vanhempain täytyi olla työssä.
-
-Ja tämä, ajatteli Blanche on sitten se ihanteelliseksi uudistettu
-avioliitto, jossa molemmat puolisot tekevät työtä, ja nainen on
-vapautettu miehen orjuudesta! Tässähän oli äidin oletettu vapaus
-ostettu seitsenvuotisen orjuudella! Orjuutta kauttaaltaan! Ja jos
-vanhempain suurempien tulojen kautta tuo seitsenvuotinen voitaisi
-vuorostaan vapauttaa, niin tapahtuisi se uuden orjan -- palvelustytön
--- työn kustannuksella!
-
-Naislääkäreistä oli vain yksi mennyt naimisiin. Avioliitto oli
-lapseton ja loppui tappeluun ja eroon. Muuan venakko, joka ei mennyt
-naimisiin, vaan oli suhteissa erääseen mieheen, menetti "maineensa",
-ja täytyi hänen lähteä kaupungista.
-
-Jos Blanche olisi ollut yksin elämässä, olisi hän ehkä uskaltanut
-kulkea omia teitään, mutta nyt oli hänellä kaksi vanhusta
-raahustettavana. Hän tunsi väliin olevansa hyvin epäkiitollinen
-heille. Hehän olivat, niin hänestä tuntui, jo ottaneet saatavansa
-perinpohjaisesti kiitollisuutena, kuuliaisuutena ja hänen heille
-tuottamanaan huvina; ja nyt vaativat he rahamaksua lisäksi. Ja
-nyt täytyi hänen uhrata elämänsä, toiveensa saada olla rehellinen
-ammatissaan, näiden kahden tuottamattoman olennon takia, joita ilman
-mailma olisi tullut yhtä hyvin toimeen.
-
-Sitten tuli vielä kolakampia päiviä. Blanche oli sattunut
-epäonnistumaan suorittaessaan erästä leikkausta. Yhtä valmiita
-kuin oltiin yksissä puolustamaan lääkärien ammattikunnan, tämän
-uuden pappissäädyn, opinkappaleita ja etuja, yhtä kärkkäitä he
-olivat tappamaan kilpailijan. Blanchen ammattimenestys oli pilalla
-ja puute astui sisään. Luotto oli vioittunut ja hän huomasi ensi
-kerran, että ilman varmoja korkotuloja oli eläminen itse asiassa
-hengenvaarallista. Nälkäsen silmissä näyttäytyi ihminen alastonna,
-vailla hänen ylleen ripustetuita henkiolentokoruja, ja seisoi hän
-katsellen silmästä silmään itseään kaikkiruokaisena eläimenä,
-joka ruokaa ja juomaa vailla pian lakkaisi tekemästä vastarintaa
-kemiallisia voimia vastaan, ja kulkisi kohti maan tomuksi
-muuttumistaan. Levottomana elannostaan ei Blanche saanut nukuttua
-öillä. Köyhyys käsissä aivan yksinkertaisesti! Ilman ruokaa vain
-kärsimystä ja kuolemaa, ilman ruokaa ei sielua, ei "korkeita"
-ajatuksia, ei "ihanteita." Ja kuitenkin saarnasivat ihanteen ihmiset
-aina "raakaa hyötyä", aineellisia pyrintöjä vastaan, arvatenkin
-siksi, ettei heidän tarvinnut pyrkiä hankkimaan sitä, minkä olivat
-ottaneet haltuunsa.
-
-Bertha-täti, joka oli elänyt hyviä ja ylväitä päiviä, oli ihan
-poissa suunniltaan. Hän kirosi kapitalisteja ja alkoi saarnata
-sosialismia, tietysti tuntematta sitä. Olihan olemiseen syntymä,
-kun olemisvälineet eivät olleet kaikkien saatavilla (nyttemmin luki
-hän itsensäkin onnettomiin "kaikkiin"), kauhea asiain tila, joka
-mitä pikemmin oli muutettava. Tulipa hän kerran sillekin päälle,
-että yritti tehdä työtä, mutta haettuaan ompelua havaitsi hän
-työmarkkinain olevan ompelijattaria niin täynnään, ettei hänelle
-paikkaa löytynyt. Tässä asiassa ei hän parhaallakaan tahdolla voinut
-syyttää miesten ottaneen markkinat haltuunsa.
-
-Hätä huuti yhä kovemmin ja sielut olivat ruoan puutteessa menemässä
-ikuiseen lepoon, ja nyt täytyi heidän kaikkien myöntää, ettei
-sielua ilman ruokaa, kun Blanche vihdoinkin, kuukauden talosta
-taloon juoksemisen jälkeen onnistui saamaan tehtaan lääkärin paikan
-pohjoisessa Ranskassa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kauniina kevät aamuna saapui tri Blanche Chappuis Aisnen läänissä
-olevaan pieneen Guisen kaupunkiin, josta heti matkusti uuteen
-paikkaansa, edusmies Godinin suureen rautavalimoon. Saatuaan asunnon
-haltuunsa ja matkan jälkeen pukunsa reilaan meni hän konttoriin
-esimiestään tervehtimään. Valimojen läheistöllä olevassa pienessä
-rakennuksessa oli Ranskan jaloimman joskaan ei kuuluisimman miehen
-työhuone, ja siinä seisoi nyt Blanche hieman levottomana, kun oli
-kohdattava isäntää, jonka hyväntahtoisuudesta hänen olemassa olonsa
-riippui. Mutta vanhuksen hyväntahtoinen ulkomuoto ja yksinkertainen
-ystävällisyys rauhottivat hänet heti.
-
--- Tohtori Chappuis -- alkoi hän -- minä tunnen teidät, mutta
-te ette kai tunne minua ettekä sitä paikkaa, jossa nyt aiotte
-alkaa toimintanne. Jos siis aluksi perehdyttäisi tähän pieneen
-yhteiskuntaan, ennenkuin sitoudutte mihinkään.
-
--- Kernaasti, esimieheni -- vastasi Blanche.
-
--- En ole teidän esimiehenne enkä isäntänne -- vastasi vanhus --
-sillä täällä olemme me kaikki isäntiä ja tekin tulette sellaiseksi,
-mutta me olemme työtä tekeviä isäntiä.
-
-Hän otti hattunsa ja keppinsä ja tuli vieraansa mukana pihalle.
-
--- Silmäilkäähän nyt pikaisesti kaikkea -- sanoi hän -- ulkopuolelta.
-Tässä oikealla on kaiken keskus, valimot; tuolla taustalla
-yhteiskunnan palatsi eli familisteri: kolme suorakaiteen mukaista
-rakennusta lasikattoisin pihoin, niissä kahden tuhannen henkilön
-asuinhuoneet.
-
--- Fourierin ja Owenin unelma -- sanoi Blanche.
-
--- Toteutuneena! Onhan yksi niitä monia toteutuneita utopioja, joiden
-olemassa olon vanhat ihmiset kieltävät. Samoin kuin he kieltävät
-kansainvälisten tuomioistuinten voivan astua sotien tilalle, vaikka
-ovat nähneet Alabama-kysymyksen ratkaisun. Parantumattomain esteitä,
-pahain tahtojen väärää logiikkaa. Edelleen: lastenkoti, jossa
-kaikki yhteiskunnan lapset saavat hoitoa ja kasvatusta; koulusalit,
-näyttämö, ravintola, kahvila, biljardi, kirjasto, kylpylä, tallit,
-navetat ja puutarhat. Tämä on kuten näette kokonainen yhteiskunta.
-Tämä yhteiskunta perustuu: työlle. Eikö ole oikein?
-
--- Kyllä -- vastasi Blanche -- mutta perustuuko se työlle kapitalia
-vailla?
-
--- Perustuu! Työ ilman kapitalia voi luoda kapitalia, sillä niin
-on kaikki kapitali syntynyt, mutta kapitali työtä vailla ei ole
-mitään. Tämän sain minä oppia, mutta sangen myöhään. Isäni perusti
-tämän valimon ja pääsi varoihin, jotka minä perin. Jatkoin liikettä
-ja rikastuin. Olin antautunut suuriin hankintayrityksiin ja oli
-minun kuusikymmenluvun alussa hankittava rautatieaineksia valtion
-rautatielle. Työmiehet tekivät lakon ja koko omaisuus oli menemässä
-hukkaan, sillä muuan kilpailija houkutteli työväkeäni pois. Silloin
-havaitsin kapitalin voimattomuuden ja tunnustin työn käytevoimaksi,
-joka antoi kapitalille sen vallan. Niinä huolekkaina päivinä, jotka
-silloin elin, avautuivat silmäni näkemään totuuden; nyt kun itse
-olin tulemassa köyhemmäksi kuin kukaan työmiehistäni, huomasin
-minä olevani varas. Olivathan näiden työläisten isät rakentaneet
-minun isälleni nämät koneet ja rakennukset; mikä oli luonnollisempi
-kuin heidän perintö- ja osuusoikeutensa luomaansa kapitaliin. Minä
-tunnustin sen; kutsuin työväen kokoon ja selitin heidän olevan
-osakkaita luomassaan valimossa ja kaikessa sen kiinteistössä ja
-irtaimistossa. Me olimme toteuttaneet yhteisomistusaatteen ja olemme
-nyt menestyneet kaksikymmentä vuotta.
-
--- Kun te nyt sen minulle sanotte -- vastasi Elanche -- on se minusta
-aivan paikallaan, aivan kuin sen vastakohta ennen oli minusta oikea.
-
--- Asian laita -- sanoi tehtailija -- on niin ja te huomaatte, kuinka
-hyvin totuus on erehdyksiin kapaloitu, sen kun on niin vaikea päästä
-esiin. Mutta tehkäähän vastaväitteitä, niin että voin vastata niihin.
-
--- Niin, minua oudostuttaa jonkun verran se seikka, että nämät
-ihmiset tahtovat asua kasarmissa, kun muutoin kukin etsii omaansa.
-
--- Me vanhat ihmiset etsimme omaamme, kunnes havaitsimme, kuinka
-epävarma se omamme on, kuinka vihamielisenä "minun" omani on
-"toisten" omaa vastaan ja kuinka lopulta meidän "yhteinen" omamme on
-varmin.
-
--- Pakollako -- väitti Blanche.
-
--- Pakkoa ei ole! Täällä on kuusi sataa huonekuntaa. Ajatelkaas kuusi
-sataa keittiötä, kuusi sataa vaimoparkaa lieden ääressä; niin paljon
-tuhlattua voimaa. Nyt on niillä yksi yhteinen keittiö, ja niillä,
-jotka seurasta pitävät ruokasali; ne jotka haluavat olla yksin,
-syövät huoneissaan. Siinä on teille keittiöstä vapautunut nainen.
-Nyt syövät kuitenkin kaikki mieluummin seurassa, sillä kahdenkesken
-olo käy aikaa myöten ikäväksi puolisoittenkin kesken. On havaittu
-naineiden pyrkivän ruokasaliin naimattomien edellä!
-
--- Entä lapset!
-
--- Niin, lapset! Tämän pähkinöistä kovimman olemme me onnistuneet
-murtamaan. Meillä on lastenkoti.
-
--- Oho, mitkä äidit nyt antaisivat lapsensa sellaiseen?
-
--- Kaikki! Niin juuri! Kaikki. Kuulkaahan! Kun puhumme lastenkodista,
-ei teidän pidä ajatella kuntain kustantamia lastenkoteja, joissa
-vanhemmat eivät enää saa omaisiansa nähdä. Täällä on asia sellainen,
-että kuuden sadan lapsikamarin sijasta on vain yksi, aina avoin, aina
-valvonnan alainen. Miten oli asian laita ennen? Ennen, sanon minä,
-niin kuin vanha yhteiskunta olisi mennyt! Miten on tämän asian laita
-köyhien kesken kapitaliyhteiskunnassa? Lapset suljetaan yksin pieneen
-huoneeseen vanhempain ollessa työssä.
-
--- Niin, mutta saahan äiti pitää heidät edes yöllä.
-
--- Niinkuin täälläkin, sillä joka lapsella on kaksi kehtoa tai
-vuodetta; toinen lastenkodossa, toinen äidin huoneessa. Mutta minä
-ilmotan teille havainnon: äidinrakkaus näyttää hyvin paljon riippuvan
-lapsen hyvinvoinnin huolehtimisesta. Täällä, missä ei tätä pelkoa
-ole, näyttää tuo rakkaus olevan vähenemässä, jos se nyt koskaan on
-ollut kovin liikanainen. Vain pieni joukko naisia pitää lapsensa
-huoneessaan öisin. Te näette näin kysymyksistä vaikeimman ratkaistuna.
-
--- Entä perhe-elämä?
-
--- Ennen, -- tuota, siellä vanhassa mailmassa, miten on siellä
-perhe-elämän laita? Kodin ilma on ummehtunut monien ihmisten yhdessä
-asumisen ja lasten siivottomuuden takia. Mies pakenee ensin,
-kapakkaan. Mikä on kapakka? Onko se paheen koti? Ei suinkaan! Se
-on seurusteluhuone, jossa yhteiskuntavaistolle maksetaan sille
-oikeudella kuuluva vero. Mutta mies ei istu siellä koskaan oikein
-iloisena. Hän tietää jonkun ikävissään odottavan kotona. No, jos hän
-sitten tekee kuten monet jo tekevät, ottaa vaimon mukaansa, niin
-ovat he molemmat levottomat lasten takia, ja molemmilla on ikävä.
-Miten on täällä? Illalla menevät mies ja vaimo luennolle, teatteriin,
-kahvilaan. Jos ovat levottomat, kysyvät vaan puhelimella miten
-pienokainen voi, ja saavat sitten olla rauhassa. Usein juoksee äiti
-hetkeksi pois katsomaan, kun lasta vaalitaan tai pannaan nukkumaan.
-
--- Mutta aukko tässä on -- väitti Blanche.
-
--- Avatkaa se, että minäkin sen näkisin -- sanoi tehtailija.
-
--- Äidit heittävät taakkansa toisten hartioille.
-
--- Myönnän, se on aukko! Eikä täällä täydellisyyteen ole päästykään,
-vaan entistä parempaan. Mutta kuitenkin, tuota taakkaa ei ota kukaan
-niskoilleen, jollei hänellä ole siihen halua, ja kun löytyy ihmisiä,
-joilla on silminnähtävä taipumus lasten kasvatukseen, niin ei näille
-taakka käy liian painavaksi.
-
--- Kenellä on halua hoidella toisten lapsia? -- kysyi Blanche.
-
--- Joilla ei ole omia. Ne jotka eivät saa omia lapsia kohdistavat
-rakkautensa muiden lapsiin! Joka taas saa tyydyttää haluaan, ei
-tunne työn taakkaa niin painavaksi. Mutta tullaksemme nyt teihin;
-luuletteko voivanne viihtyä tässä yhteiskunnassa? Meidän päivinämme
-löytyy voimakkaita yksilöitä, jotka eivät siedä hankausta muiden
-yksilöllisyyden kanssa, ylen hermostuneita, jotka kärsivät
-tuntiessaan toisten sähköä lähellään; jos olette näitä, tuntuu
-teistä aluksi olo vaikealta, mutta ei teidän siitä tarvitse päättää
-ainaisesti niin olevan. Meidän mukautumiskykymme on ääretön.
-
--- Tuota nyt en vielä voi ratkasta -- vastasi Blanche -- mutta
-oltuani koko ikäni kahlittuna kahteen henkilöön, joitten kanssa en
-mielipiteistä ole voinut sopia, toivon ettei vapaa seurustelu samoin
-ajattelevain kanssa ole käyvä minulle kiusalliseksi. Eihän tämä ole
-kasarmi, ei muureja, ei rummutuksia eikä käytösohjesääntöjä.
-
--- Yritetään sitten -- sanoi tehtailija. Mitä ehtoihinne tulee, ovat
-ne vain tilapäiset, kunnes olette päättänyt ruveta yhteiskuntamme
-jäseneksi. Te ette saa mitään palkkaa, mutta yhteiskunnalta saatte
-mitä tarvitsette; syödä mitä tahdotte, missä tahdotte, juoda mitä
-tahdotte, pukeutua makunne ja tuntonne mukaan, huvitella mielin
-määrin ja hankkia kirjoja ja koneita meidän laskuumme. Sitäpaitsi
-olette vakuutuksessa onnettomuuden, sairauden ja vanhuuden varalta.
-Olemassa olonne on siis taattu, mikäli tässä mailmassa voi taattua
-olla, mutta rahaa ette saa käsiinne: sillä me olemme poistaneet
-rahan, koska se on väärä arvonmittari ja sitä on vaikea hoitaa.
-
--- Tähän asemaan olen uneksinut pääseväni -- vastasi Blanche -- ja
-raha, niin tärkeä kuin se nykyoloissa vielä onkin, on aina minusta
-tuntunut epävarmalta ja likaselta. Minä otan siis kiitollisuudella
-teidän tarjouksenne vastaan.
-
--- Ei mitään kiitollisuutta, sillä jos olette te puutteessa, niin on
-meidänkin lääkäripuutteemme yhtä suuri. Teidän velvollisuuksistanne
-en tahdo puhua: teidän on, kuten ymmärrätte, hoidettava sairaita
-ja mahdollisimmassa määrin ehkäistävä terveitten sairastumista. Ei
-tarkastuksia eikä määräaikaisia kiertoja. Sanalla sanoen: teillä on
-täysi vapaus toimia omantuntonne mukaan. Ja nyt jätän teidät rauhaan.
-Minua tapaatte vain silloin kuin itse haluatte. Jääkää hyvästi.
-
-Ja herra Godin jätti Blanchen palatsin käytävän edustalle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nyt alkoi Blanchelle uusi elämä. Vapaana tulo- ja meno-ajatuksista,
-turvassa huomispäivän pelosta, sai hän uhrata voimansa kokonaan
-ammatilleen tarvitsematta ottaa huomioon hoidokkaittensa oikkuja ja
-turhamaisuutta. Hän eli muitten hyväksi, mutta säilytti ajatuksensa
-ja tahtonsa ja omantuntonsa vapauden. Ei koskaan tarvinnut hänen
-arkaillen jättää mielipidettään lausumatta, ja hoidokkaitaan sai hän
-yksinomaan pitää kärsivinä, tarvitsematta ajatella saiko maksua. Ei
-kilpailijoita eikä oppineita selostuksia tiedekunnalle.
-
-Tyyntä oli täällä elämä kauttaaltaan, rauhallisia ihmiset. Heidän
-kasvoillaan oli rauhan leima, jota Blanche ei ollut nähnyt
-tuolla ulkona mailmassa, ja he liikkuivat ilman tuota ulkopuolla
-niin tavallista kuumeista levottomuutta. He nukkuivat yönsä
-näkemättä pahoja unia ruoan puutteesta, työttömyydestä, hädästä
-ja nöyryytyksissä vietettävästä vanhuudesta. Palatsissa vallitsi
-järjestys ilman kurinpitosääntöjä; nukuttiin avoimin ovin, sillä
-varkaita ei pelätty; joka varasti, itseltäänhän varasti. Ei
-kinastelua eikä kateutta, sillä kaikilla oli mitä korkeinta voi
-saada: kaikki mitä tarvitsivat. Suuressa neuvostossa, joka ratkasi
-yhteiskunnan raha-asiat, istuivat kaikki, miehet ja naiset,
-palvelijat ja herrat. Ja palvelijat olivat myös yhteiskunnan jäseniä,
-jotka taipumuksesta olivat valinneet kotoisen elämän, ja keittiössä
-löytyi myös miehiä, samoin pesutuvassa ja lastenkodissa.
-
-Juopunutta ei koskaan nähty, vaikka väkijuomia oli ravintolasta
-saatavana. Tosin ne olivat ensin kymmenen vuotta olleet kiellettyinä,
-mutta sitä pidettiin ylimenokauden vaatimana toimenpiteenä, joka pian
-jäi pois; ja kun tavaraa oli saatavilla menetti se viehätyksensä,
-etenkään kun sitä ei nyt tarvittu lohtuna epätoivoa vastaan, kun ei
-enää oltu epätoivoisia.
-
-Kaunotaiteilla oli myös sijansa, mutta joutohetkien vapaana
-leikkinä. Esitettiin yhteiskunnan jäsenten sepittämiä näytelmiä,
-jotka käsittelivät aiheita uuden yhteiskunnan aloilta. Ruokasalin ja
-huoneitten seinät koristeltiin maalauksilla, jotta niissä olo kävisi
-miellyttäväksi kaikille.
-
-Kirkkoa ei ollut. Uskonto, joka ennen oli sekasotkuinen kokoelma
-kaikkea, mitä elämä ei ollut antanut, ja väliin niitä vastaan
-kohdistettu pelotuskeino, joilla oli syytä tyytymättömyyteensä,
-oli tunkeutunut elämään, kullakin oli uskontonsa ja kukin rukoili
-huoneessaan.
-
-Avioliitot olivat ylipäänsä pysyviä. Useimmat riitaisuuksien
-syyt olivat poistuneet. Joka miehellä ja naisella oli oma
-huoneensa. Vaimo ei enää ollut riippuva miehestä eikä mies enää
-vaimon juhta. Niihin harvoihin epäsovun ilmauksiin, joita sattui
-puolisojen kesken, oli aiheuttajana välien kylmeneminen tai toisen
-puolison pysähtyminen vanhemmalle kehityskaudelle. Ero oli näissä
-oloissa helppo toimeenpanna ja kävi päinsä katkeruudetta; hyvin
-yksinkertaisesti lakattiin elämästä aviopuolisoina, ja lasten olot
-jäivät muuttumattomiksi, yhteiskunta kun piti niistä huolen. Eipä
-perintöoikeuskaan rettelöitä aiheuttanut, sillä yhteiskunta oli ainoa
-perijä.
-
-Blanchen ainoa huoli koski tätejä. Hän oli saanut luvan tarjota
-heille paikan vaatteiden silityslaitoksen johtajattariksi, mutta
-velvollisuudella ottaa osaa työhön, sillä mitään kuhnureita ei
-suvaittu. Bertha-täti raivostui, kun hänet täten aiottiin pistää
-"pakkotyölaitokseen", mutta puute pakotti taipumaan. He tottuivat
-vähitellen toimiinsa, mutta eivät voineet viihtyä. He olivat liian
-vanhoja myöntääkseen ruumiillisen työn tekijän vertaisekseen, mutta
-muuta neuvoa ei heillä ollut. Bertha-täti piti vanhaa parempana,
-kun vaan olisi saanut pitää korkonsa, jotka hänen isänsä oli
-"kunniallisesti" ansainnut -- toisten hädällä.
-
-Palatsissa huviteltiin paljon, sillä taas oli siihen aihetta ja
-uskallettiin olla iloisia. Luentoja pidettiin tosin, mutta ei liian
-usein, sillä koulussa saatiin nykyelämää varten välttämättömät
-tiedot eikä välitetty menneistä, jotka olisikin paras unohtaa.
-Ei myöskään kulutettu aikaa tyhjiin tulevaisuusarveluihin, sillä
-siitä oltiin yhtä mieltä -- maallisella elämällä oli kyllä huolta
-itsestään, ja tulevan elämän epävarmuus kehotti käyttämään nykyistä
-niin hyödyllisesti ja miellyttävästi kuin suinkin. Järjestys pysyi,
-kun sen edullisuus käsitettiin. Ei kukaan yön aikaan metelöinyt
-huoneessaan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei siten antaisi
-naapurilleen aihetta meluamiseen.
-
-Kun koko laitos oli puutarhojen ja puistojen ympäröimä, ja niissä oli
-tilaisuuksia pallopeliin, voimisteluun, keinumiseen ja sen semmoseen,
-niin huviteltiin enimmäkseen ulkona, mutta palatsin katetulla pihalla
-vietettiin usein juhlia. Näitä vietettiin huvin vuoksi eikä minkään
-suuren miehen tai naisen kunniaksi, sillä ihmisiä ei jumaloitu
-eikä teoriojakaan; ei edes uusia luonnontieteellisiä, jotka ovat
-muuttumassa yhtä vaarallisiksi uskonkappaleiksi kuin ne vanhat
-uskonnolliset olivat. Ei myöskään mitään tunnustusta määritelty,
-sillä jokainen tämänpäiväinen tunnustus oli kehityksen lain mukaan
-huomena hyljättävä, ja silloin olisi vaivaa vanhan hävittämisestä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Taas oli kevät. Blanche lähti illalla puistoon kävelylle. Paikan
-asujamet olivat havainneet, että ainainen yhdessä olo voisi helposti
-aiheuttaa seurustelupakon, ja siksi oli ihan itsestään syntynyt
-sellainen tapa, ettei puhuteltu ketään ennen kuin havaittiin toisen
-myös olevan seurusteluun halukkaan. Blanche sai siis käyskennellä
-puistokäytävällä kulkevain keskellä, tarvitsematta tervehtiä ketään
-tai kohteliaisuudesta ryhtyä keskusteluun, kun halusi olla yksin
-ajatuksineen.
-
-Suuret kastanjat olivat juuri alkaneet pukea tummia puunrunkojaan
-mitä kauneimpaan vihreään; maa oli kuiva ja ilma hyväili ihoa kuin
-haalea vesi; mutta keuhkoihin ja vereen vaikutti se voimakkaasti kuin
-jalo viini. Hänen mieleensä tulivat Lac Lemanin rannoilla vietetyt
-keväät, unelmat, jotka hän oli perinyt edelliseltä kuumesairaalta
-todellisuutta toiseksi runoilevalta suvulta, jonka aivojen korkea
-lämpömäärä muutti kaikki kiinteät aineet kaasumuotoon, jommoisina ne
-olivat aistien saavuttamattomissa. Todellisuutta lähellä olevana ja
-elintoimintaoppia eli biologiaa tutkimalla oli Blanche ajatuksineen
-astunut maan kamaralle ja tuntui täällä hänestä tyynemmältä kuin
-ylhäällä ilmassa. Mutta nuo unelmat? Millä aloilla ne olivat
-liikkuneet? Todellisuuksissa, joita hän ei ollut saavuttanut. Miestä
-koskeva unelma oli ollut toteutumassa, mutta pelosta oli hän sen
-heittänyt.
-
-Hän meni puistokäytävältä puutarhaan. Siellä kukkivat kirsikkapuut,
-valkeina ja vihreinä kuni morsiot, mutta tapansa mukaan katseli hän
-maata vasten eikä niitä huomannut.
-
-Hän istuutui penkille ja katseli, kuinka puutarhuri käänteli multaa
-lapiollaan, jotta se paremmin joutuisi ilman hajottavan vaikutuksen
-alaiseksi ja menettäen kivennäisluonteensa antaisi eloa ylemmille
-kasviolioille.
-
-Puutarhurilla oli mukanaan lantakärryt, joista hän otti lapiollisen
-silloin tällöin sekottaakseen sen maahan. Hänen pikku poikansa leikki
-läheistöllä ja pysähtyi tuon tuostakin työtä katselemaan.
-
--- Kuules, isä -- sanoi poika -- mitä tuossa sinun kärrykopassasi on?
-
--- Katsos, Jonne -- vastasi isä tästä tulee hyötymansikoita.
-
--- Likaahan tuo on tiemmä -- sanoi Jonne. -- Siitäkö niitä
-hyötymansikoita tehdään?
-
--- Niin, ystäväni, niin tehdään. Liasta tehdään vehnää ja vehnästä
-leipää ja leivästä ihmisiä. Älä puhu väheksyen liasta, sillä
-kuoltuasi tulet sinäkin maahan ja muutut liaksi. Ymmärtämättömät
-ihmiset ovat alentaneet Jumalan luomia ja ruvenneet halveksimaan
-multatöitä, jotta he työtä tekemättä saisivat suurempaa kunniaa.
-
--- Mutta entäs sielu, vehnästäkö sekin tehdään?
-
--- Kyllä ystäväni. Sillä vehnällä on myös sielu. Vehnänjyvän täytyy
-ajatella paljon ennenkuin se osaa valita juurilleen parhaan paikan,
-välttää maan happoja ja hakea käsiinsä lihavimmat palat; paljon sen
-etelämaalaisen vehnän piti myös ajatella ennen kuin se vähitellen
-verhojaan parantelemalla oppi suojelemaan itseään meidän pakkastamme
-vastaan; paljon piti tähkän ajatella ennenkuin se sai selville että
-kevät oli paras kukkimisaika.
-
--- Hm -- sanoi poika, joka ei ollut saanut mitään uskonnonopetusta.
--- Mutta kuoleeko sielu, kun vehnäkin kuolee?
-
--- Ei, ei kuole, ei mikään kuole. Siltä vain näyttää!
-
--- Vai niin! Entäs kun me kuolemme?
-
--- Niin, silloin meidän oma minämme lakkaa olemasta, mutta me annamme
-elon uusille eloille, katsos! Meidän ylpeytemme on keksinyt sen,
-että me elämme edelleen itsekästä elämää; mutta uusi yhteiskunta
-on opettanut meidät elämään muissa ja muiden hyväksi samalla kun
-elämme omaksi hyväksemme, ja se onkin ainoa ehto voidaksemme elää
-siedettävää elämää! Niin! nyt minä teen melooneja tästä, ja tästä
-kukkia, liasta, kuten sitä nimität!
-
-Blanche lähti penkiltä. Hän oli kuullut, mitä hedelmiä oli ollut
-hänen luennoistaan elimellisen kemian alalta, joita puutarhuri kävi
-kuuntelemassa! Tämä oli uskaltanut vetää johtopäätökset, jota hän
-ei itse ollut rohjennut! -- Mies on oikeassa -- ajatteli hän --
-mutta, mutta... ne unelmat, ne unelmat olivat hänessä jäljellä.
-Toteutumattomia unelmia! Siitä se pistos johtui! Hän tunsi ainoan
-elämänsä olevan vuotamassa tyhjiin hänen saamattaan täyttää
-kutsumuksensa tärkeintä, ihaninta kohtaa, ja tämä kiusa pakotti hänen
-heittämään ulos hätäankkurin: toisen elämän uskon.
-
-Hän meni karppilammen luo ja istuutui -- unelmoimaan. Elämä oli nyt
-tyyni ja selkeä. Hän sai pitää ajatuksensa ja omantuntonsa. Hän oli
-havainnut ammattinsa verrattaisen arvon; hätätoimi se oli, joka
-tulee tarpeettomaksi, kun sairauden syyt poistuvat. Tämä seikka oli
-pyyhkinyt pois kunnianhimon hänen sielustaan; ja elämä, eläminenhän
-oli itsessään jotain, kenties ainoa, -- mutta hänhän eli vain puolta
-elämää. Hän eli sitä elämänpuolikasta, joka muilla oli oikeus saada
-häneltä, mutta se puoli, joka oli hänen omansa ja jonka eläminen oli
-hänen velvollisuutensa, se puuttui.
-
-Aurinko laski ja sytytti summattoman suuren, punasen nuotiotulen
-puiden latvojen ylle; mustarastaat lauloivat ja pajukertut
-tirskuttivat viime kerran ennen yötä. Iloisten laulujen ääntä kuului
-puistosta, ja juhlasalin akkunoista virtaili irtaimia säveliä
-soitannollisen seuran harjotuksista. Wilhelm Tellin alkusoitto.
-Sellojen säveleet, tenoripasuna, kaikuivat sekavina ja keijuilivat
-hiljalleen esiin kautta lämpimän, höyryävän ilman. Blanche ei
-kuunnellut soittoa, mutta hän tunsi pientä kuohua veressään, joka
-alkoi pakata rintaan ja pani mielen oudon levottomaksi, taistellen
-ajatusten kulkua vastaan niiden alkamalla tiellä. Mutta sitten
-tunkeutui huilun heleä ääni esiin alppitorven sävelin, ja äkkiä
-irtautuivat jarrut aatoksen rattaista ja Blanche kuunteli. Rakkaita
-tuttuja säveleitä Ylämailta, todellakin, Alpeilta, valkeilta
-tuntureilta, jotka näkyivät Lausannesta ja Zürichistä käsin.
-Tuntureilta, joille nuoriso kulki tuona kevätiltana Lac Lemanin
-rannoilla, tuona iltana Zürich-järven rannoilla, mutta joille hän ei
-koskaan päässyt. Blanche olisi päässyt, jos hän, tuo mies, vaan olisi
-tahtonut, mutta tämähän hylkäsi hänet. Hylkäsikö? Ei, hehän erosivat,
-heidät erotti väkevä käsi, jota he eivät voineet iskeä tieltä pois,
-mutta joka nyt enää ei heitä erottanut. Missä oli hän? Kun ei ollut
-Blanchen luona? Kuinka hennoikaan hän mennä? Olihan se samaa kuin
-veisi puolet hänen olemuksestaan pois! Siihen ei hänellä ollut
-oikeutta! Oi, Blanche oli niin onneton, onneton.
-
-Ja hän hyrähti itkuun kuin istuisi rakkaimpansa ruumiin ääressä;
-kyyneleet virtasivat niin että hänen pukunsa rinnus kostui. Äkkiä
-nousi hän kuin olisi varmasti päättänyt hakea käsiinsä tuon kaihotun,
-astua häntä vastaan, etsiä hänet ja heittäytyä hänen syliinsä, kuten
-tietäisi hänen olevan aivan lähellä.
-
-Samassa soi ruokakello. Blanche kostutti nenäliinansa lammikossa,
-valeli sillä kasvojaan ja lähti palatsia kohti.
-
-Blanche istuutui suuren ravintolan ruokapöytään, sillä hän oli nyt
-niin tottunut näkemään ihmisiä ympärillään, ettei voinut olla yksin,
-eikä hän halunnut pitää seuraa tädeillekään päästäkseen kuulemasta
-heidän huokauksiaan kun he "kostuttivat leipäänsä (lihaa, vihanneksia
-ja jälkiruokaa) nöyryytyksen kyyneleillä." Hän oli asettunut
-vanhalle paikalleen suuren lieden lähelle, josta käsin näki yli
-valosan salin, viiniköynnösmajaa kuvaavan katon ja isoja aurinkoisia
-maisemia esittävät seinäkuvat. Hänen ympärillään kuului miesten ja
-naisten rauhallisen keskustelun sorina. Missä mies ja vaimo istuivat
-yhdessä, ei toinen riidellyt ruoasta eikä toinen vääryytensä tunnossa
-pistellyt takasin. Ei ollut siellä riidan aiheita eivätkä lapset
-turmelleet kenenkään ruokarauhaa kirkunallaan, jota niillä oli täysi
-vapaus harjottaa saleissaan.
-
-Blanche istui itsekseen eikä ollut hänellä suurtakaan ruokahalua.
-Hänen ajatuksensa kulkivat edelleen tietään tyyneinä, tasasina,
-ikäänkuin tietoisina tapaavansa sen, mitä tahtoivat. Äkkiä kohotti
-hän silmänsä lautasesta, katsoi saliin, näki kasvoja kasvojen
-vieressä vastassaan liikkuvana tummana joukkona; mutta hänen
-katseensa tunkeutui tarkkana tuonne, viivähti täällä, kunnes se
-pysähtyi aivan lähelle kuin olisi löytänyt mitä haki. Tyyneydellä,
-jommoista ei pitkään aikaan ollut tuntenut, tarkasteli hän kasvoja,
-jotka olivat kohdistuneet hänen kasvojaan kohti ja joiden silmät
-katsoivat kiinteästi hänen silmiinsä. Hänen kurkkunsa kouristui
-ja pysähtyi hengitys. Hänkö vaiko joku aivan samanmuotoinen? Sama
-tukan asento, sama syväin silmäin ilme; parta oli hänen ja kätki se
-pehmosiin aaltoihin kasvojen hieman karheat piirteet. Kun Blanchen
-kasvot äkillisen mielenliikutuksen vaikutuksesta muuttuivat,
-muuttuivat nuo toisetkin kasvot kuvastaen hänen ilmettään: tuo ei
-voinut olla kukaan muu.
-
-Silloin nousi mies, läheni kunnioittavasti Blanchen pöytää, ja
-pysähtyi muutaman askeleen päähän katsein kysyen saiko häiritä.
-Arvattavasti vastasi katse myöntävästi, sillä seuraavana hetkenä oli
-hän siinä ja tarttui Blanchen käteen.
-
--- Te tunnette minut ja ihmettelette miksi olen täällä? -- sanoi
-hän. -- Minä olen ollut poissa, liikematkalla ja olen muuten täällä
-kemiallisena insinöörinä. Miten voitte?
-
--- Kiitos, voin hyvin -- vastasi Blanche, -- mutta jos olisin tiennyt
-teidän olevan täällä, en olisi ollut niin epähieno, että olisin tänne
-asettunut. -- Ja samassa lisäsi hän, sovittaakseen Emileä, joka
-näytti loukkaantuneen: -- Ette kai te pakene minua, en kai teitä
-karkota?
-
--- Ei, ette suinkaan. Mutta häiritsenkö minä teitä, jos satun
-kävelemään puistossa, missä te aterian jälkeen käyskentelette?
-
--- Te ette koskaan ole minua häirinnyt -- vastasi Blanche -- ja
-täällähän nainen saa kävellä miehen kanssa kuutamossa. Odotan teitä
-ovella.
-
-Emile meni jälleen pöytänsä ääreen.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Mitä nyt on esteenä välillämme? -- sanoi Emile, kun he
-seuraavana iltana kahdeksannen kerran käännähtivät kävellessään
-isolla puistokäytävällä. -- Viime kerrallahan olivat tulot, kuusi
-rottinkituolia...
-
--- Ruokapöytä ja keittiökalut -- jatkoi Blanche. -- Nyt ei meidän
-edes tarvitse ajatella asuntoa.
-
--- Ja lapset pistämme lastenkotiin kuten Rousseau -- sanoi Emile.
-
--- Niin, mitä suurimmalla mielihyvällä, sillä siellähän he aina ovat
-silmissäni paremmin kuin huoneessani, -- vastasi Blanche.
-
--- Mikä hirveä äiti, joka panee lapsensa lastenkotiin!
-
--- Niin, vanhoissa oloissa! Tai oikeammin, mikä onneton äiti, jonka
-täytyy luopua lapsistaan! Eikö ollut kauheata matkustaa vanhassa
-mailmassa? Minä en ole ollut koko vuoteen palatsin ulkopuolella!
-
--- Niin oli kuin olisi kävellyt Pompejissa ja Herculanumissa. Oi,
-en tahdo sitä ajatella. Kärsiviä sairaita, nälkiintyneitä lapsia
-katuvierillä; verettömiä, maalatuita rikkaan miehen ruumiita
-vaunuissa kaduilla. Kaikkien kasvot olivat vääntyneet, köyhäin
-vihasta ja huolista, rikasten menettämisen pelosta! Sitä emme itse
-havainneet silloin kuin kuljimme niiden keskuudessa, mutta nyt sen
-näin.
-
--- Ja kuitenkin olemme me vielä kaukana täydellisyydestä -- sanoi
-Blanche.
-
--- Niin, kaukana! Sillä meidän uljas rakennuksemme nojautuu
-epävarmasti vanhalle. Muista että me tuotamme ylellisyysesineitä:
-meidän sateenvarjotelineemme, sylkilaatikkomme, suihkukaivokuvamme,
-kookkaat kynttiläjalkamme ja muut koruesineemme ovat sellaisia, että
-suuren pulan tultua ne jäävät kysymättä kaupassa --, ja silloin
-olemme puilla paljailla!
-
--- Mitä silloin teemme?
-
--- Silloin alamme elää uutta kovaa elämää, mutta elää saamme
-kuitenkin, sillä meillä on suuria maaalueita, ja maasta olemme me
-tulleet ja maasta on meidän elettävä. Mutta pula tulee vaikeaksi
-sittenkin. Tämän huomioon ottaen saavat kaikki lapset opetella
-maanviljelystä, sillä me emme ehkä saa olla suuressa ratkaisussa
-mukana! Eläkäämme Blanche, niin kauan kuin elämme! Me elämme
-varmuudella tämän elämän vain yhden kerran! Tahdotko elää minun
-kanssani vaiko ilman minua?
-
--- Sinun kanssasi, Emile, sillä muutoin en elä ollenkaan!
-
--- Vaimonani, vapaana, ihmisenä vapaana, omaa leipääsi syöden,
-tässähän on unelmamme, utopiamme toteutuneena, ja ilkeät ihmiset kun
-sanoivat, ettei sitä koskaan voida toteuttaa.
-
--- Sanoivat siksi etteivät sitä tahtoneet!
-
--- Tai kenties eivät tienneet!
-
-
-
-
-PILVIEN YLLÄ
-
-
-Hotel Rothista Clarensissa lähtivät eräänä kauniina huhtikuun
-aamupäivänä ajurinvaunut Chaillya kohti.
-
-Vaunuissa istui neljänkymmenen ikäinen mies, jonka mustapartaset
-kasvot olivat kalman kalpeat, kuopikkaat. Hänen rinnallaan nuori
-nainen, pariisilainen näöltään: kaarevat silmäkulmat, haukannenä
-ja pieni suu kapein leuvoin sekä hyvä ilme kasvoilla. He istuivat
-vaieten, ja mies, joka näytti puolkuoliaalta, tuijotti yli
-puutarhojen, joissa mantelipuut kukkivat; viikunat alkoivat pistellä
-esiin suuria käsiään ja näytti niiden tarkotuksena olevan siitoksen
-salaisuuden suojaus enemmän kuin kätkeminen; kastanjat ja pähkinät
-kukkivat ja mustat viiniköynnökset alkoivat viheriöidä kuni Mooseksen
-sauvat. Oli lämmin, miltei kuuma ilma, mutta väliin tuli jäätiköillä
-vilvotellut tuulen puuska, ja silloin kietoi rouva vaipan sairaan
-miehen ympärille. Laitumet ja lehtikuuset vihertivät vuorten
-rinteillä, mutta ylhäällä Dent de Jamanin terävällä harjalla ja
-Rochers de Nayesillä, joka muistutti vuorelle jäänyttä arkkia, oli
-vielä äskensataneita luminietoksia ihan mustansinisen kuusimetsän
-vieressä, ja siellä päin purjehti hopeanvalkeita kevätpilviä,
-väliin kätkien kuusenlatvukset harsoihinsa, taasen repaleisina
-ajelehtiakseen edelleen jättäen jälkeensä riekaleita kuusten teräviin
-oksiin, samalla kuin ne heittelivät tummia varjoja laitumille.
-
-Sairas kohotti hitaasti päätään ja pilviä osottaen sanoi hän: --
-Tuonne ylöshän me ajamme?
-
--- Niin, ystäväni -- vastasi vaimo huoaten -- sinne ylös.
-
--- Kuten Elias -- sanoi mies -- tulisissa vaunuissa; on niin kuuma!
-
-Hänen päänsä painui taas rintaa vasten eikä mitään kuulunut muutoin
-kuin lyhyen onton yskän pudistaessa hänen ohutta ruumistaan. Tie
-kohosi viiniköynnösten lomitse ja kulki Chaillyn läpi. Pian loppuivat
-viinitarhat ja kastanjat; pähkinäpuita oli vielä tienvierillä;
-hetkisen kuluttua, tien käänteestä, alkoivat vehnäpellot ja
-hedelmäpuut; vihreitten kukkaisten ruohostojen yli oikoivat omena- ja
-kirsikkapuut valkoisia oksiaan; keltasia kevät esikkoja ja valkeita
-lumikukkia paistatteli päivässä. Vaunut pysähtyivät ja hevoset saivat
-hengähtää. Sairas kohotti jälleen päätään ja katseli yli sinisen
-järven, joka levisi syvällä alapuolla; yli vuorten, jotka kosteuttaan
-höyrysivät lämpimässä, yli viljavain kenttien. Hän hengitti
-sieramiensa kautta kuni olisi hänen vaikea avata suutaan.
-
--- Kaunista -- sanoi hän. -- Luuletko että on yhtä kaunista tuolla
-ylhäällä?
-
--- Kyllä varmasti -- vastasi vaimo, eikä ollut ymmärtävinään
-"ylhäällä"-sanan kaksinaista merkitystä.
-
-Käki kukkui jossain pähkinäpuussa alhaalla päin.
-
--- Etelän käki -- sanoi mies -- kuolon käki. Terve sinulle, kaunis
-luonto, kuoloon käyvä tervehtii sinua! Ja kääntyen ajajaan jatkoi
-hän: Excelsior, se on: ylemmä, ajetaan edelleen!
-
-Vaunut nousivat yhä järven ja maisemain painuessa alaspäin. Nyt
-alkoivat lehtikuuset, ja he näkivät kuusimetsän päittensä yllä, mutta
-yli sen kohosi pystypäisenä häikäisevän valkea Jaman. Tie kaivautui
-liuska- ja kalkkikiviseinäin väliin ja pian alkoi pyökinsekainen
-kuusimetsä heitellä vilpoisia varjoja yli tien. Ilma kävi kirpeäksi;
-jokunen hankipöykky oli vielä sulamatta ja peippo yksin liverteli
-metsän siimeksessä. Tie koukahti taas ja nyt oli edessä Rhonelaakso
-taustallaan Mont-Blanc'in vuorijono. Komein kaikista: Dent du Midi,
-muistutti suunnattoman suurta hyökyaaltoa, joka oli jähmettynyt
-juuri sinä hetkenä kuin sen piti syöksähtää muiden aaltojen niskaan.
-Kahtena tuntina olivat he matkustaneet etelän kesästä pohjolan
-talveen. Nyt kierteli tie äkkijyrkänteiden rinteitä ja heidän
-allaan oli Mont de Cauxin ja Cublyn ihana laakso. Jättiläislokkeina
-leijailivat pilvet heidän ympärillään, yllään, allaan. Milloin
-olivat hevoset ja vaunut valkean harson sisällä, niin ettei mitään
-näkynyt, milloin repesi reikä huntuun ja kuni kurkistusaukon läpi
-näkyi palanen vihreätä maisemaa, järven kaistale, lumihuippu, kaikki
-lämpimän kevätauringon valasemina.
-
--- Jos taivaassa on yhtä kaunista, Amelie, niin ei ole vaikeata
-täältä lähteä -- sanoi sairas, jonka kostea pilvi sai yskimään.
-
--- Älä puhu noin -- rukoili vaimo valittavalla äänellä. -- Nyt on
-pahin kuu ohi, ja nyt sinä piristyt; mutta tälle matkalle ei sinun
-olisi pitänyt lähteä.
-
--- Oi kuinka hyvä on nousta maan yläpuolelle näkemään koko sitä
-surkeutta niin pienenä kuin se täältä käsin näkyy. Ajatteles, tuo
-harmaa kohta, joka näyttää maantiesoralta, käsittää kolme kaupunkia,
-joissa asuu useita tuhansia ihmisiä, houkkoja orjia, jotka luulevat
-olevansa niin suuria ja tärkeitä, ettei mailma kulkisi kulkuaan ilman
-heitä; ja he kiusaavat toisiaan ja itseään tullakseen toistensa
-kadehtimiksi.
-
-Vaunut käännähtivät viime kerran, ja laakson perällä näkyi nyt Les
-Avantsin iso ravintola.
-
-Tuntia myöhemmin istui herra Aristide M. kirjailija Pariisista, kuten
-oli ravintolan kirjaan nimensä merkinnyt, penkereellä hyvästi huopiin
-käärittynä ja pukinnahka jalkain alla. Suihkulähde lorisi niin
-nukuttavasti, lumen sulaminen kylmensi ilmaa ja kuusikko henkäili
-pihkasia höyryjä, jotka henkeä vedettäissä palssamina vaikuttivat
-keuhkojen haavoihin. Hän vaipui tylsiin puolunelmiin katsellessaan
-luonnon tarjoamaa erinomaista näytelmää. Hetken istuttuaan kuuli hän
-pyörätuolin kitisevän sitä lykättäessä sannalla. Se pysähtyi hänen
-lähelleen laakeripensaan luo. Ääni kuului sitten kysyvän, saisiko
-mennä, ja heikko ääni vastasi myöntäen.
-
-Aristide, jonka kaulaa ympäröi huivi suojaksi pohjatuulta vastaan,
-ei voinut nähdä, kuka hänen takanaan istui. Mutta hänessä tuntui
-sellaisia magneettisia virtoja, joita hermostuneet henkilöt tuntevat,
-kun lähellä on henkilö, jonka suhteen ei ole välinpitämätön. Sitten
-kuuli hän lyhyen, onton yskän, jota seurasi ähkinä. Osaaottavasti
-käännähti hän huivinsa pudottaen. Kuten marjannoukkija vavahtaa,
-kun hän oksaa kohottaessaan näkee mustan kyykärmeen, niin vetäytyi
-Aristide taapäin nähdessään sen ihmisraunion, joka istui tuossa
-poskillaan persikan raatoväri, missä ruusujen elävä on muuttunut
-kuivuneen veren ruskoksi. Mutta pääkallon yläosasta loisti musta
-silmäpari, jonka hehku oli enemmän lahoomisen fosforiloistetta kuin
-elon tulta. Aristide tunsi hyvin tämän vanhan vihollisensa katseen.
-He istuivat hetken toisiaan katsoen, voimatta ratkasta tuliko
-tervehtiä; he koettivat sitten yhtaikaa nousta ja paeta; mutta
-eivät voineet; he olivat voimattomuuden ja taudin vallassa. Kun he
-havaitsivat pakenemisen mahdottomaksi rauhottuivat he.
-
-Henri, tämä oli Aristiden vihollisen nimi, voitti ensin itsensä, ja
-itse-ivaa tavottelevalla hymyllä alkoi hän: -- Oletko nyt asemaasi
-tyytyväinen, Aristide? Pilvien kautta tähtiin. Me olemme jo pilvien
-yllä; eikä enää ole pitkä matka tähtiin.
-
--- Tähdet olivat aina päämääränäsi, mikäli muistan, ja sinä
-saavutitkin ne! Kuinka monta sinulla onkaan? -- vastasi Aristide
-takinrinnusta osottaen.
-
--- Aina katkera! No vieläkö minua vihaat, vaikka olenkin näin
-vaaraton nyt?
-
--- En luule enää kykeneväni niin voimakkaasti tuntemaan, ja minä
-arvelen, mikäli olen viimeksi oppinut, että oletkin verraten viaton.
-Enkä kuitenkaan sinut nähdessäni voi olla ajattelematta, että olet
-tappanut minut.
-
--- Sinä purit minua ja minä tapoin sinut.
-
--- Sinä polkasit minun rintaani ja minä purasin sinua kantapäähän.
-
--- Sinä asetuit tielle, jota minun täytyi kulkea.
-
--- Täytyi kulkea! Kas siinä se on elomme salaisuus. Meidän minämme,
-ei mikään muu. Me ajoimme takaa onnea, kunniaa; pensaat repelivät
-meitä, kiviin jalkamme veristyivät, ja puolkuolleina pääsimme mihin
-pyrimme uupuneina kaatuaksemme ja kuollaksemme, veren loputtua
-suonista, ilman keuhkoista. Muistatko kuinka toistemme takaa-ajo
-alkoi? Sinä olit edellä. Olit syntyisin suvusta, joka jo oli
-osansa koonnut. Sinun ensimäisen yksinkertaisen kokeesi teatteria
-varten kantoi voimakas isäsi kasteelle. Sen esitti Le Cerclessä
-etevä näyttelijä, ja siten tulit tunnetuksi. Itse istuit jossain
-sanomalehdessä ja suojelit selkääsi. Silloin toin minä esille
-tekeleeni. Sinä arvostelit sitä, ja panit lehdet arvostelemaan. Tämä,
-jota muissa oloissa olisi pidetty häpeämättömänä ja epäkunniallisena,
-kävi sinun puoleltasi päinsä, kuten kaikki muukin. Sinulle oli
-tuttu suosiossa olemisen salaisuus; sait tehdä mitä mielit. Toit
-taasen ilmoille jotain. Minun kustannuksellani ylistettiin sinua
-pilviin. Joka kerran kun esiinnyit, iskettiin minut maahan. "Noin
-piti kirjottaa, eikä niin kuin Aristide M." Sinusta tuli hukkuvan
-keisariuden suosikki, sillä sinä tunsit imartelun taidon; sinä osasit
-loppusointuja sepittää, sillä sinä osasit kaikkea. Silloin minä
-vetäysin sivuun. Kappaleeni kierteli kaikkia Pariisin teattereita
-viisi vuotta, mutta turhaan, sillä se oli sinun julistamaasi
-taidelakia vastaan. Minä vetäysin epäonnistuneena pois, ja astuin
-sanomalehdistön palvelukseen. Kirjotinko sanaakaan sinua vastaan?
-Kostinko? Sinun täytyy vastata: et. Kun minä silloin kävin
-vaarattomaksi, niin rupesit sinä merkillisesti minua suosimaan. Pyrit
-minun seuraani, paimensit minua; me söimme päivällisiä yhdessä,
-ajelimme "Metsässä" ja puhelimme aina sinusta ja sinun teoksistasi,
-emme koskaan minusta. Minä kiitin aina sinua lehdissä. Mutta sillä
-aikaa tein työtä. Tein työtä uskomattoman paljon, sillä minä tunsin,
-että minun aikani oli tuleva. Mutta miltä tuntui olla "myönnetty
-epäonnistuneeksi?" Se oli pahempaa kuin tuntemattomana oleminen.
-Miltä tuntuikaan, kun tuli kotiin vanhempain ja sisarusten luo ja
-kuuli heidän lukevan sinulle, Henri, viritettyjä ylistyksiä: "noin
-piti kirjottaa!" Ja näitten omaisten kanssa olin välini rikkonut kun
-jätin tutkintoni suorittamatta ja yritin "kirjailijaksi." Kuinka
-painavina putoilivatkaan pilkkasanat, kun köyhänä maineettomana
-sanomalehtimiehenä, vieläpä katuen kotiin palasin. Kuinka olinkaan
-veressä, haavoja täynnä. Ja aina olit esikuvaksi asetettuna sinä,
-sinä: "noin piti kirjottaa."
-
-Yskäkohtaus pudisteli Henriä ja hän yritti taas lähteä, mutta
-retkahti takasin. Aristide jatkoi:
-
--- Paljon antaisin, jos voisin unohtaa sen päivän, viimeisen
-riemujuhlasi jälkeisen päivän, jona tulin luoksesi. Aamulehdet
-kaikuivat kilvan ylistystä. Minä tulin kysymään selitystä joihinkin
-hämäriin kohtiin. Soitin. Äitisi avasi kuten tavallisestikin, mutta
-hänestä ei näkynyt muuta kuin harmaa terävä silmä, joka vaani
-vihollisia. Hän tunsi minut ja pyysi astumaan sisään. Odotin kunnes
-sait yllesi yönutun. Riemuvoittajana otit minut vastaan. Kasvosi
-olivat punaset ja pöhöttyneet näyttelijöille pitämäisi illallisten
-johdosta. Kirjotuspöytäsi oli laakeriseppeleitä ja kukkavihkoja
-täynnään. Minua ilahuttaaksesi kerroit illan tapaukset yksityiskohtia
-myöten. Esillehuudot, suosionosotukset. Miten lopuksi sinä itse,
-kahden sankarittaresi esille vetämänä ja runoilijaksi julistamana,
-avoimen esiripun alla otit vastaan yleisön kunnioituksen, ystäväisi
-kukat ja äitisi laakeriseppeleen. Minä olin kateellinen! Oliko
-ihme? Minä, joka tunsin sinun irvistelevän mailmankatsomuksesi,
-joka tunsin sinun kyynillisyytesi, sillä siinä olit mestari
-ja sillä alalla aina koetit minut voittaa; minä, joka tiesin,
-kuinka sinä kylmin verin sommittelit kaihoisia kohtauksia täysin
-tietoisesti hetken vaikutusta, suosiota, akatemiaa ajatellen,
-minä olin pakotettu ihailemaan sinua painetun sanan kautta. Sinä
-lopetit laskemalla laakeriseppeleen minun pääni päälle, ja kehotit
-minun jatkamaan teatterialalla. Minä olin kyllin yksinkertainen
-uskoakseni sinua, ja tunnustin muodostaneeni kappaleeni uudelleen
-ja toivolla odottavani sen esitystä Odeon-teatterissa, johon olin
-sen jättänyt. Sinä naurahdit suojelevasti ja minä menin. Illalla
-ilmestyi soraääni muutamaan lehteen, puhuttiin jäljittelystä,
-fraaseista ja sen semmosesta. Seuraavana päivänä sain kirjeen
-äidiltäsi ja sen mukana epäkohteliasta arvostelijaa vastaan
-hyökkäyksen, joka minun piti julaista. Anteeksi pyytäen kieltäysin,
-koska se oli minun mielipidettäni vastaan. Lauantaina näin tuon
-artikkelin erään lehden kirjallisessa osastossa, mutta koskaan en
-ilmaissut kirjottajaa, sillä minä kunnioitin silloin äitiäsi. Mutta
-maanantaina menin Odeonin kansliaan kuulemaan vastausta. Johtaja otti
-minut isällisesti vastaan, puheli minulle kohteliaisuuksia, olipa
-ystävällinenkin, mutta hän ei uskaltanut esittää kappaletta. Miksei?
-Sitä en saanut selville, mutta ymmärsin, ettei hän ollut teostani
-lukenut. Minä menin painavin askelin ulos enkä edes yrittänyt kätkeä
-käsikirjotusta takkini alle. Portailla tapaan Mauricen, alajohtajan:
--- "Käsikirjotus", sanoi hän, ja otti teoksen käsiinsä. -- "Niin",
-vastasin minä, "hylätty." -- "Onko johtaja lukenut sen?" -- "En
-tiedä", vastasin, "mutta en luule." -- "Niin, mutta minä tiedän kuka
-hänelle lukemiset suorittaa." -- "Kuka?" -- "Teidän ystävänne Henri!"
-
-En olisi häntä uskonut, mutta hän vakuutti ja lisäsi: "varokaa
-sellaisia ystäviä!"
-
-Tapasin sinut päivällä, kerroin kaikki ja sinä pääsit asiasta
-sanomalla, että "Maurice oli lurjus." Yöllä tapasitte te toisenne Le
-Cerclessä ja olitte yhtä mieltä siitä, että minä olin lörpöttelijä
-ja hölmö, sillä te tarvitsitte toisianne. Mutta minä olin murtunut.
-Minä taivuin mutta lähdin uudelle tielle. Julkasin runokokoelman.
-Nyt oli yleisö niin tottunut pitämään minua epäonnistuneena, ettei
-se tahtonut kuulla puhuttavankaan sellaisesta murtautumisesta
-rauhotetulle alueelle; sanomalehdetkin olivat vuosikausia kunniansa
-kautta vakuuttaneet, että minä olin epäkelpo; ne vaikenivat siis
-ja yleensä vaiettiin, missä ei annettu salakavalaa tunnustusta tai
-käsketty olemaan hiljaa. Minusta tuntui kuin puskisin päin seinää.
-Mutta sinä et minua hellittänyt. Tuntui kuin olisit pelännyt minun
-pääsevän käsistäsi. Ystävämme Fernande oli saanut suuren palkinnon
-salongissa. Sinä kutsuit minua hänen mukaansa Bas-Meudonin matkalle.
-Aina piti minun olla mukana vetää valjaissa toisten riemuvaunuja.
-Illalla sinä päihtyneenä nöyryytit minua. Te poljitte minua, ja
-kun minä uskalsin arvostella teidän suuruuttanne, häpäsit minua;
-nimitit minua epäonnistuneeksi ja sanoit minun purjehtivan toisten
-vanavedessä; selitit vihaavasi minua, et sanonut luottaneesi minuun
-muuta kuin siteiksi, ja arvelit tuntevasi, että olin vihollisesi.
-Kuinka oikein tunsitkaan. Muistatko, kuinka minä silloin päihtymyksen
-voimalla ennustin omankin aikani tulevan; olin tosin jäljessä, mutta
-kyllä minä, vuoroni tullen lupasin lyödä korttini pöytään. Ja niin
-erosivat tiemme. Kun sitten yöllä kuljin jalkasin kotiin metsän läpi,
-olin murskaantunut, tomuksi jauhettu, mutta sieluni oli vapaa, ja
-minä tiesin että työlläni kyllä olin voittava. Se oli ainoa ja pahin
-tapa, mitä voin ja halusin käyttää kostaakseni sinulle. --
-
-Tähän pysähtyi Aristide puheessaan. Heikko puna oli kohonnut hänen
-kalpeille poskilleen ja asettunut mustan parran juurille; hän yski
-heikosti ja vaaleanpunasta vaahtoa näkyi suupielissä. Ohuella,
-miltei kuiskaavalla äänellä jatkoi hän katsomatta viholliseensa.
--- Sitten tuli myrsky; sinun äänesi hukkui sodan meteliin; sinun
-tuulimyllysi menetti siipensä ensi tuulenpuuskan tullen ja sinä
-vaikenit. Niin tuli minun aikani. Minun kappaleeni esitettiin,
-kymmenen pitkän vuoden kuluttua. Ja se menestyi. Heti! Sinun ja
-ystäviesi ulvonta vaiennettiin. Minun aikani oli tullut. Mutta
-nyt, kun olin keskellä tuota uneksittua onnea ja huomasin sen
-olevan tyhjän nautinnosta, mutta täynnä raskasta velvollisuutta,
-niin häpesin itsekseni. Jokin tarkotus kai minulla oli ollut sen
-onnistumispyrkimyksen rinnalla, mutta tämä kai se pääasia oli
-ollut, sillä olimmehan kasvatetut menestystä palvelemaan, kunnes
-tappiomme herätti meidät. Ilmassa alkoi kuulua ääniä, jotka huutivat
-uudistusta, valheesta, kehuskelusta vapautusta. Minä kuulin niitä
-ja tahdoin puhua. Mutta minä olin liian kiihtynyt voidakseni puhua
-tyynesti, ja minä huusin. Huusin entisyyttäni vastaan, itseäni,
-meidän turmelijoitamme vastaan; huusin sitä myrkytysjärjestelmää
-vastaan, jota meidän kasvatuksessamme oli käytetty, ja minä huusin
-rangaistusta rikollisille. Silloin sait sinä tilaisuuden: ja kostit!
-Kostit siten että toitotutit kaiken minun puuhani tarkottavan kostoa.
-Mutta et myöskään voinut panna itseäsi ja asemaasi alttiiksi itse
-kirjottamalla, sinä ostit salamurhaajia. Kaikki sanomalehdistön
-suosikit, jotka olivat sinulle velassa, kaikki koirasi usutit sinä
-minua vastaan. Kun minä kirjotin romaanin, toimitit seuraavana
-päivänä julkisuuteen tiedon, kutka kaikki henkilöt olivat voineet
-olla minun malleinani ja kun totuus ei riittänyt -- niin tartuit
-valheeseen. Sinä muutit epäpuhtaalla hengelläsi kaikki, mitä minä
-tein, skandaaliksi. Niin sinä teit. Toitotutit, että minä olin
-sinun kätyrisi, joka rahasta olin sinua kiittänyt, että olit ollut
-minun suojelijani, sinä, minun suojelijani; puhuit hyvistä töistä,
-kiittämättömyydestä. Eikä sinua itseäsi koskaan näkynyt taustalla.
-Mutta sinä kirjotit valitusveisujasi, helposti läpikuultavia
-likarunoja, kuvakielelläsi. Mutta sinä tunsit, että aikasi oli ohi,
-ja tunsit minun hampaani kantapäissäsi, kuten tapasi on sanoa. Minun
-ei koskaan tarvinnut kohottaa kättäni sinua vastaan, sillä sinä
-upposit itsestäsi. Ja minä, joka nyt velvollisuudella ja vakavuudella
-halusin vetää miekkani, minä olin tuomittu toimiskelemaaan
-kaunokirjallisuuden alalla saadakseni sanani kuulluksi. Minun täytyi
-alentua kirjottelemaan näytelmiä menestyksen vastustamattomalla
-voimalla iskeäkseni vihollisteni suut tukkoon. Ja aina kun kävi
-hiljaiseksi, kiirehdin heittämään uuden sanan, uuden tunnussanan,
-uuden määräyksen. Minä näännytin sieluni siinä taistelussa, sillä
-semmoinen työskentely, mitä ei kunnioita, se kuluttaa. Ja mitä
-sotaa siinä käydään! Kun minä lausuin puhtaan, vakavan sanan,
-silloin huudettiin: "ei, sinun pitää kirjottaa näytelmiä!" Ja
-minä kirjotin näytelmiä! Silloin osotettiin suosiota kappaleille,
-koristeille, näyttelijättärille, mutta totuus, joka minun juuri piti
-kuulijoille syöttää, se sivuutettiin vaieten! Keisarikauden toinen
-synti oli se, että kauneudenpalvelus tuli käytäntöön. Sitä keinoa
-on sortovaltius aina käyttänyt johtaakseen huomion todellisuudesta
-harhaan. Taidenäyttelyn "vernissaus" oli elämässämme tärkeämpi
-kuin kamarien vaalit, uusi näytelmäkappale oli todellisempi kuin
-vuosisataisrikos, joka järkytti yhteiskunnan perusteita. Sedanin
-päivää olemme itkeneet, mutta vernissauspäivä sen korvaa; me kävimme
-vakaviksi sodan jälkeen, mutta meidän Théàtre Françaisesta oleville
-kyyneleillemme naurettiin ja pyydettiin meidän tekemään hyvin ja
-nauramaan. Silloin päätin minä nauraa irvistelijöille. Ja minä
-nauroin, mutta nauruni ei ollut hauska, se oli katkera, ja se toi
-minulle kuoleman! Henri, nyt olemme molemmat kuolleet! Minä olen
-pitänyt meidän ruumissaarnamme! tietysti omaksi puolustuksekseni,
-sillä minua ei kukaan ole puolustanut. Viiden vuoden kuluttua ei
-meidän nimiämme enää muisteta! Hyötyä emme tuottaneet. Me palvelimme
-ulkokuorta, kauneutta ja itseämme! Minä aloin liian myöhään
-yritykseni tulla uudeksi ihmiseksi: kenties saa tulevassa elämässä,
-jos semmoista on, käyttää kallista kokemustaan. Tahdotko puhutella
-minua kuni kuollutta? Ojenna minulle kätesi! Vai niin! Et tahdo! Etkö
-nyt huomaa, kuinka houkkoja olemme olleet! Etkö usko tulevaisuuden
-viisastuvan?
-
-Henri yritti puhua, mutta ei saanut ilmaa keuhkoihinsa. Hänen
-päänsä oli painunut rinnalle. Aristide huuti ravintolaan päin
-niin kovaa kuin voi. Palvelija näkyi kuistilla ja hänen takanaan
-Henrin äiti, joka huudon kuullessaan oli aavistanut pahaa. Hän
-oli silmänräpäyksessä poikansa rinnalla ja mittaili harmailla
-silmillään tuota odottamatonta vihollista, jonka läsnä oloa hän
-kaikkein vähimmin oli toivonut. Hän oli pitkä, jäykkävartaloinen,
-tukka harmaa, taapäin suittu suoran, korkean otsan yllä. Aristideen,
-joka ei koskaan ollut nähnyt häntä muuta kuin oven raosta, teki
-hän valtavan vaikutuksen, ja nyt käsitti tämä, mikä mahtava apu
-oli ollut tuolla pienellä heikolla ihmisellä polkiessaan häntä
-jalkoihinsa ja pitäessään edukseen mielialaa yllä, mutta hän näki
-tuossa naisessa myös äidin ja naisen, joka ei ollut saanut tahtoaan
-toteuttaa omana henkilönään vaan poikansa kautta. Hän tunsi tämän
-voiman tukahuttavan; hän oli yksin näitä kahta vastaan. Levottomana
-katseli hän ympäriinsä odottaen apua tietämättään missä muodossa.
-Henrin äiti touhusi herättääkseen lapsensa eloon, sillä tämän henki
-tuntui ihan sammuneen, ja Aristide tunsi olevansa miltei syyllinen
-tähän käänteeseen, kun kuului keveitä ja nopeita askeleita sannalla
-ja Aristiden kaulalle laskeutui suojaavana pehmeä käsivarsi. Se oli
-hänen vaimonsa. Molemmat naiset mittailivat toisiaan pitkin katsein.
-Pienempi näistä tummine, lämpöisine, mutta nyt leimuavine silmineen
-katsoi päin tuota toista, suurikasvuista, tiikerikasvoista äitiä.
-Miehet olivat nyt poissa laskuista, ja kaksintaistelu tuntui nyt
-vasta alkaneen, kun todelliset viholliset olivat astuneet esiin
-linnavarusteistaan ja kohdanneet toisensa avoimella kentällä.
-Kumpikaan ei osottanut tervehtimisen merkkiään eivätkä he olleet
-koskaan toistaan tavanneet.
-
-Henri oli sillä välin tullut tajuihinsa. Äänellä, jossa ei ollut
-mitään katkeruutta, esitti hän: äitini, herra ja rouva M. -- Ei
-kukaan tervehtinyt.
-
--- Työnnä tuolini Aristideen luo, äiti -- sanoi Henri.
-
-Äiti ei liikahtanut.
-
--- Työnnä tuolini Aristideen luo, äiti -- kertasi Henri käskemään
-tottuneella äänellä.
-
-Äiti tarttui tuolin selkämykseen ja työnsi sitä hiljaa Aristiden
-tuolia kohti, jota tämän vaimo puolestaan lähensi.
-
--- Anna kätesi, Aristide -- sanoi Henri -- ja ollaan yksin!
-
-Hän viittasi naisille, jotka vaanivat toisiaan odotellen, kuka ensin
-lähtisi.
-
--- Ollaan yksin -- kertasi Henri.
-
-Äiti liikahti lähteäkseen; rouva M. lähti myös ja naiset kulkivat
-kumpikin puolellaan pensastoa.
-
--- Aristide -- alkoi Henri nähdessään että olivat yksin; -- maa on
-kaunis, paikoin, luuletko taivaan olevan yhtä kauniin?
-
--- En tiedä mitä taivaalla tarkotat; jotain määräpaikkaako?
-
--- Sitä mihin tulemme!
-
--- Minun tietääkseni ei ole varmaa, tulemmeko mihinkään. Muuten,
-jos johonkin tulemme, niin tulemme kai jollekin toiselle
-taivaankappaleelle. Jos nyt taivas on kaikkien taivaankappalten
-kokonaisuus, niin on maakin osa taivasta. Jos nyt maa ei vastaa
-käsityksiämme taivaasta, niin on siihen kai syynä osaksi se, että me
-olemme turmelleet maan, osaksi se että olemme liian epäsointuisia
-voidaksemme nähdä sopusointua.
-
--- Mikä sinua sitten lohduttaa nyt kun teet lähtöä täältä, sillä et
-kai voi tautia kestää?
-
--- Mikäkö minua lohduttaa? Se -- että täältä pääsen. Totta on,
-että rakkaitani jää jälkeen; mutta elämähän kestää korkeintaan
-seitsemänkymmentä vuotta. Ja pelotta jätän minä heidät, koska uskon
-heille koittavan parempain olojen kuin mitä minulla oli. Sillä,
-Henri, ukkosilma on käynyt, ilma on puhdas ja ihmiset saavat taas
-hengittää; me emme saaneet.
-
--- Mutta sinähän et saa olla mukana, kun kuolet!
-
--- Kyllä, saan minä, sillä minä en kuole kuollessani, joskin minun
-itsekäs, vanhanakuinen minuuteni kuolisi, sillä minä elän tulevassa
-sukupolvessa, lapsissani.
-
--- Sinulla on lapsia! Se on totta -- sanoi Henri -- sen unohdin.
-Mutta eikö ole itsekästä sekin elämä lapsissaan ja lastensa hyväksi?
-
--- On, tosin, mutta se on ensi liikahduksemme altruismia,
-lähimäisrakkautta kohti. Silmäilehän nuorta miestä, joka on tullut
-isäksi. Hän ei huolehdi puvustaan yhtä tarkasti kuin ennen, hänen
-housunpolvensa pussittuvat, hänen hattunsa ei ole niin kiiltävä.
-Niin putoavat kukan lehdet, kun se on hedelmöittynyt, sillä ei enää
-tarvita koruja, jotka kukalle olivat suojuksenakin, mutta miehelle ne
-olivat vain liimatanko, jolla naaraita pyydetään.
-
--- Nuo ovat seikkoja, joita minä en ole tuntenut -- sanoi Henri.
--- Mahtaa niissä lapsissa sentään olla jotain, jotain jalostavaa,
-kohottavaa, koskapa kaikki vanhemmat aina vetävät esille lapsensa,
-kuinka onneton avioliitto onkin.
-
--- Mutta äitisi on sen tuntenut. Salli minun tehdä ehkä epähieno
-kysymys. Äitisihän kirjotteli nuoruudessaan?
-
--- Kuten kaikki tytöt.
-
--- Näeppäs! Hänellä olivat siemenet, mutta maaperä puuttui; hänen
-siemenensä ovat kasvaneet sinussa! Kuinka nöyryyttävää yksilölle!
-Kuinka itserakkauttamme loukkaavaa! Poimi hajalle meidän teoksemme.
-Ota erilleen ajatukset ja laske kuinka monta niistä olemme itse
-ajatelleet. Tiedemies merkitsee lähteensä, sanomalehtimies selostelee
-toisten käsityksiä, mutta kirjailija ottaa, ottaa itsekkäästi mitä
-käsiinsä saa; sieppaa jutun, jonka joku kertoi lasin ääressä, ottaa
-piirteen toisten elämästä, ottaa ajatukset filosoofeilta, selostukset
-sanomalehdistä, tunteet kuvittelee hän, ja sitten pistää hän pienen
-nimensä kaiken tämän ylle ja tulee suureksi, ja -- se käy päinsä!
-Runoilija tekee kuin boakärme: hän valaa limansa saaliin yli ja tämä
-on siten hänen. -- Hän punoo kauniita verkkoja, itsestään sanotaan,
-mutta ei kukaan nähnyt kuinka monta kärpästä hän sitä ennen imi
-kuiviin.
-
--- Voiko tähän tulla muutosta?
-
--- Voi, kun tulee! Muutos on jo alkanut. Katsohan vain itseäsi ja
-minua; kuka meitä enää tuntee, kuka teoksiamme vielä lukee, ja
-me olimme kuitenkin leijonia. Kas kuinka taisto käy. Kun Daudet
-kirjottaa romaanin kreivi Morasta, niin ilmottaa Le Bartolo huomena,
-että se esittää Mornyn herttuaa. Hauskaa herra Daudet'ille, mutta
-oikein. Näetkö siinä ajan vaatimuksen saada kuulla selvää kieltä, ja
-epäuskon taistelun oikeaoppisten sekasotkuja vastaan. Kun Daudet on
-väsynyt korkeampaan taikaoppiin, silloin on aika tullut.
-
--- Mutta silloin kuolee runous.
-
--- Se saa kuolla, sillä se oli joko leikkiä tai valhetta. Tuomittu
-olemaan yleisön imartelija tai -- kuolemaan! Nyt ei se enää halua
-imarrella -- nyt se kuolee. Ja me sen mukana! Mutta se nousee
-kuolleista. Vapaitten ihmisten vapaana leikkinä, kun taistojen aika
-on ohi! Oi, Henri, ajat tulevat! Taistot tulevat! Mutta suuret
-taistot, joissa sukupolvet antavat henkensä, eikä sellaiset pienet,
-joissa hankitaan keuhkotauti, jotta päästäisi akatemiaan. Me emme saa
-tätä uutta nähdä, eivät meidän lapsemmekaan, sillä he saavat vaeltaa
-kautta korven ja oppia tulemaan uusiksi isiksi ja uusiksi äideiksi,
-he saavat oppia ajattelemaan uusia raikkaita ajatuksia, ja sitten
-saavat he kuolla korpeen valjenneitten luiden, kaatuneitten patsasten
-ja sorakasain keskeen, mutta heidän lapsensa saavat kenties nähdä
-Kaanaan maan, jossa rieska ja hunaja kaikille vuotavat.
-
--- Mutta silloin, tänä raa'an hyödyn aikana, tulee kauneudellekin
-loppu.
-
--- Päinvastoin! Luonnon kauneus pysyy aina ja silloin, enemmän
-kuin nyt, saavat siitä kaikki nauttia. Rumat ja typerät
-jäljentelyt kenties tarpeettomina katoavat, luulen ma. Ja sanoilla
-leikittely tulee varmastikin häviämään ei vain tarpeettomana vaan
-arvottomanakin. Katsohan nyt tuota lumista alppiharjannetta,
-jonka tyvi on hopeisten pilvien peitossa. Voiko sitä nyt kuvailla
-sellaiselle, joka ei sitä ole nähnyt, niin että hän saa siitä
-elävän kuvan? Ei! Korkeintaan voimme herättää sen nähneeseen
-muiston. Tehkäämme siitä runo! Minä vertaan sitä, sillä runo on aina
-vertauksellinen, vertaan sitä esimerkiksi himmeästä hopeasta tehtyyn
-pyhimyslippaaseen, jota kantaa maan yli leijaileva enkelilegiona.
-
--- Vertauksesi on oikea ja kaunis, sillä Dent du Midin harjanne on
-todellakin pyhimyslippaan taitteisen kannen kaltainen, ja pilviseppel
-vuoren vyötäröllä on hyvin enkelikulkueeseen verrattavissa. Mitä
-sillä tahtoisit sanoa?
-
--- En mitään! Sanoisin vaan jotain kaunista! Mutta kuinka alentava
-onkaan yritys vetää kymmentuhatjalkasta, lumipäistä tunturia
-ihmiskäden tuotteen rinnalle. Ja tehdä pilviharsosta enkeleitä,
-epätodellisuutta, johon ei kukaan usko! Se kutkuttaa mielikuvitusta,
-mutta ei anna mitään selkeätä käsitystä, se tuudittaa käsitteet
-huumaustilaan, jossa todellisuus ja unelmat sekottuvat; runoutemme
-laita on siis sama kuin päihtymykseksi nimitetyn paheen.
-
--- Hyvä! Mutta miten arvelet tulevaisuuden ihmisen sepittävän runoa
-alpista? Kenties näin: "Dent du Midi sinun sekundääriaikainen,
-dolomiitin sekainen kalkkikerroksesi on tänään lumen peitossa; sillä
-yöllä satoi kolme millimetriä ja la Bise puhalsi kahdeksan naulan
-voimalla; kun lumi sulaa, saamme nähdä maissin, ja toistamiseen
-perkaamme viinitarhamme." Niinkö tarkotat?
-
--- En, minä tarkotan sitä että tulevaisuuden ihmiset eivät leikittele
-ajatuksilla ja sanoilla, sillä heillä on muuta ajateltavaa.
-Minä luulen heidän luonnon kauneuden edessä vaipuvan hiljaiseen
-katselemiseen ja aina yhtä uuvuttamattomaan ihailuun, sillä he saavat
-takasin tuon kyvyn, jonka taide on meiltä miltei riistänyt!
-
-Keskustelun keskeytti täyden orkesterin heläyttämä sävel, joka
-tulvahti ravintolan avoimista akkunoista. Molemmat sairaat istuivat
-hetken mykkinä hämmästyksestä, sillä he eivät tienneet, mistä äänet
-tulivat, eivätkä äkkiä ennättäneet erottamaan, mitä ääntä tuo oli;
-mutta sitten selvenivät säveleet, ja nyt kohahti Boccaciomarssi
-esiin. Henri kohotti päätään kuni metsästäjän pillin kuullut
-metsäkoira; hänen silmänsä loistivat ja kasvot hymyä säteillen sanoi
-hän: Boccacio! Mikä juhla nyt on?
-
--- Kuulin tarjoilijalta -- sanoi Aristide -- että berniläinen mailman
-posti- ja sähkösanomatoimisto pitää täällä päivällisiä.
-
--- Mikä toimisto se on?
-
--- Hm! Katsos kuinka me olemme leikkineet unielämäämme, viisasten
-ihmisten hyödyllisin toimin työskennellessä tulevaisuuden hyväksi!
-Me emme lehdistämme lukeneet muuta kuin teatteri-, musiikki- ja
-taideuutisia. Meille esiintyi elonleikki lamppujen valaisemissa
-liimavärimaisemissa, ja kun meitä ulkopuolelta kuuluva meteli
-häiritsi, niin suutuimme ja haukuimme porukurkkuja tai heittelimme
-ivasanoja heitä vastaan. Ja me kuljimme siellä, suurina,
-paperikruunut päässämme ja luulimme olevamme kuninkaita hengen
-valtakunnassa. Pariisi oli mailmankaikkeus ja teatteri mailmamme.
-
-Soitto oli vaiennut ja kuului irtonaisia sanoja jostain puheesta.
--- "Rauhallinen yhteistyö kansain kesken... sotien poistaminen...
-aatteiden nopea vaihto..."
-
-Henri kävi levottomaksi: -- Minä luulin ainakin täällä ylhäällä
-säästyvän tuollaiselta.
-
--- Ei, ystäväni, me emme ole sääliä ansainneet. Hyödyllinen työ,
-jota me olemme likasena välttäneet, menee nykyisin pitkälle; se
-työskentelee maassa, mutta se kohottaa meidät pilvien ylle; me
-työskentelimme pilvien yläpuolella ja jouduimme kuitenkin maahan.
-
-Kättentaputusta kuului salista puheen lopuksi.
-
--- Kuule, millaiset ovat ajat! Postiherrat vievät meiltä suosion!
-Etkö tunne ääntä? Haha! Kun seisoin kulissien lomassa ensi kerran
-ja minun runoani sammallettiin yleisölle, ja kun vastaukseksi
-tuli käsien räiskinä; silloin luulin ensin sadekuuron herahtaneen
-teatterin katolle, sillä en ollut koskaan kuullut sitä ääntä sieltä
-käsin. Mutta kun minä näin näyttelijän kumartavan ja räiskinä kasvoi,
-niin ymmärsin. Huumasiko se? Hetken! Sitten ajattelin: oh, sisaret
-ja tädithän siellä. Ja niin olikin, sillä seuraavana päivänä sain
-osakseni arvostelua, arvostelua niin... Sen jälkeen en kulissien
-lomassa ole seisonut. Enkä kylläkään enää sinne tule.
-
-Henri oli kumartainut Aristidea kohti kuin puhuakseen. Askeleita
-kuului heidän takanaan ja rouva M. läheni hiljaa yskästen
-ilmaistuaan olevansa lähellä.
-
--- Anteeksi, Aristide -- sanoi hän -- mutta lapset ovat tulleet ja me
-odotamme sinua.
-
--- Mihin, mihin menet? Etkö jää tänne? -- kysyi Henri äänellä, joka
-soi siltä kuin pyytäisi hän teatterinjohtajalta vastausta tälle
-jättämänsä kappaleen johdosta.
-
--- Ylemmäksi -- vastasi Aristide -- les Bains d l'Alliaziin.
-
--- Mikset voi jäädä tänne? Etkö aikonut niin? Missä kesän vietät?
-
--- Kesän? Entä sinä?
-
--- Hm! En tiedä! -- vastasi Henri ja tarttui Aristiden käteen.
-
--- Tiedän ettei meidän sovi olla täällä, Henri, sillä kun lumi sulaa,
-käy ilma liian voimakkaaksi.
-
--- No, tapaamme toisemme syksyllä? Missä olet silloin?
-
--- Luullakseni siellä missä kesälläkin.
-
--- Oi, älä puhu niin. Me elämme kauan, rakkaani. Minun hengitykseni
-on niin kevyt, niin kevyt...
-
--- Vai niin, alkaako hengitys helpottaa. Hyvästi sitten, Henri parka.
-
-Samassa kuului reipasta naurua ja kilpaa juoksevain pikku kenkäin
-kopinaa. Seuraavana hetkenä oli Aristiden kummallakin polvella
-mustakutrinen poikanen. Henri oli nolo ja kiusaantunut. Aristide
-tahtoi auttaa häntä, muttei tiennyt mitä sanoisi. Vihdoin sanoi
-hän pojille: "Tervehtikää setää." Pojat katsahtivat Henriin ja
-tervehtivät lyhyesti.
-
--- Matkustammeko, Amelie? -- kysyi Aristide.
-
--- Jos tahdot.
-
--- Älkää vielä matkustako! -- pyysi Henri rukoilevasti katsahtaen
-nuoreen naiseen.
-
--- Me emme voi teidän huvinne takia jäädä, hyvä herra -- vastasi tämä.
-
--- Minun huvini? -- kertoi Henri.
-
--- Niin. Te olette kustantaneet itsellenne kalliita huvituksia, te,
-toisten kustannuksella, näiden lasten ja minun.
-
--- Hiljaa, ystäväni, ei nyt tuomita; hyvästi Henri, ilman
-katkeruutta, tuomiota; me olimme yhtä tyhmät molemmat, ja sille emme
-mitään voineet. Näkemiin.
-
--- Missä nähdään? -- kysyi Henri, kuten tuomiotaan odottaen.
-
--- Missä? Veneyssä, Clarensissa, taivaassa, jos semmoista on.
-
--- Et pelkää kuolemaa, sinä -- sanoi Henri, joka ei millään ehdolla
-tahtonut hellittää keskustelua.
-
--- En, mutta kiusallista on että se nyt juuri sattuu. En tiedä miksi
-kuolemaa pitäisi pelätä enemmän kuin syntymää. Ne ovat seikkoja,
-joille ei mitään voi. Terve, nyt täytyy minun lähteä. --
-
-Henrillä näytti olleen huulilla sana, jota ei saanut sanotuksi.
-Samassa kuin Aristiden pyörätuoli kääntyi, astui äiti Henrin luo.
-Tämä oli taskustaan ottanut kirjan, Livre d'Heures, jonka kannet
-olivat mustat kullatuin pronssihakasin; hän aukasi sen, ja nyt
-alkoivat hänen huulensa liikkua kiivaasti, mutta ääntä ei kuulunut.
-
-Rattaiden ääni haihtui tien käänteessä. Kun Henri katsahti ylös
-kirjastaan, kulki hänen katseensa yli maiseman ja pysähtyi kauas
-taustalle Dent du Midihin. Aurinko oli sieltä täältä sulattanut lumen
-ja vuoren tummat sivut olivat miltei mustat lumen rinnalla; nyt
-oli se suunnattoman mustan ruumisarkun kannen kaltainen, täynnään
-valkeita kukkia, yhä leijuen ilmassa loistavain pilvien päällä.
-Vaikea on tietää tekikö Henri vertailuja, mutta vuori tuntui painavan
-häntä ja hän tarttui äidin käteen pitäytyäkseen kiinni.
-
--- En pelkää taivasta -- sanoi hän -- mutta tuo musta kuoppa on
-minulle niin vastenmielinen, niin nöyryyttävä: joutua maahan kuni
-itsestään kuollut elukka...
-
--- Tahi -- sanoi äiti -- kuni aarre, joka jälleen esille kaivetaan...
-
--- Tai unohtua koskaan löytymättä...
-
--- Ennen kuin satojen vuosien kuluttua... ja joutua museoon.
-
--- Silloin kun ei museoita enää ole, jos saa uskoa Aristidea...
-
--- Älä usko vihollistasi.
-
--- Ei hän ole viholliseni enää. Kun sota on päättynyt, ei vihollisia
-enää ole.
-
-Nyt kuului rattaiden kolinaa heidän päittensä yläpuolelta. Kuusten
-lomitse näkyivät vilaukselta vaunut. Henri katsahti ylöspäin ja
-tunsi ne. Vaivalla sai hän nenäliinansa esille ja huiskutti sitä
-ponnistellen. Mutta vaunut vierivät edelleen ylös, ylöspäin. Henri
-yritti nousta vetääkseen huomiota puoleensa. Suuri pilvi leijaili
-paperileijana hevosen pään edessä ja seuraavana hetkenä uhkasivat
-ajopelit ihmisineen kadota näkyvistä. Hän näki sen; aukasi suunsa
-huutaakseen, mutta ei saanut sanaakaan esille. Silloin näkyi jotain
-valkeata liikkuvan vaunuissa, ja pian huiskui neljä nenäliinaa,
-huiskui kuin matkustavain ystäväin käsissä laivan lähtiessä merelle,
-ja niin katosivat ajopelit pilveen.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Toteutuneita unelmia, by August Strindberg
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOTEUTUNEITA UNELMIA ***
-
-***** This file should be named 53659-8.txt or 53659-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/3/6/5/53659/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/53659-8.zip b/old/53659-8.zip
deleted file mode 100644
index c7d5751..0000000
--- a/old/53659-8.zip
+++ /dev/null