diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 16:19:16 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 16:19:16 -0800 |
| commit | bdb840b744cd415532d83ada3d8c2a4026b97692 (patch) | |
| tree | 7f2ad0d77d1c999500c18e008d3c8556388d526c | |
| parent | 802b7388e82b4f76e9df91bb524e80976a4ccd92 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53397-8.txt | 14462 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53397-8.zip | bin | 212874 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 14462 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6425740 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53397 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53397) diff --git a/old/53397-8.txt b/old/53397-8.txt deleted file mode 100644 index 186101c..0000000 --- a/old/53397-8.txt +++ /dev/null @@ -1,14462 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Näin puhui Zarathustra, by Friedrich Nietzsche - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Näin puhui Zarathustra - Kirja kaikille eikä kenellekään - -Author: Friedrich Nietzsche - -Translator: Aarni Kouta - -Release Date: October 29, 2016 [EBook #53397] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - -NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA - -Kirja kaikille eikä kenellekään - - -Kirj. - -FRIEDRICH NIETZSCHE - - -Suomentanut Aarni Kouta - -Suomennoksen tarkastanut Otto Manninen - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava -1907. - - - - -SISÄLLYS: - -Ensimäinen osa. - -Zarathustran esipuhe. - Yli-ihmisestä ja viimeisestä ihmisestä. - -Zarathustran puheet. - - Kolmesta muutoksesta. - Hyveen opetusistuimista. - Tuonpuoleisten odottajista. - Ruumiin halveksijoista. - Riemuista ja intohimoista. - Kalpeasta rikoksellisesta. - Lukemisesta ja kirjoittamisesta. - Vuorella kasvavasta puusta. - Kuoleman saarnaajista. - Sodasta ja sotaväestä. - Uudesta epäjumalasta. - Torin kärpäsistä. - Siveydestä. - Ystävästä. - Tuhannesta ja yhdestä päämaalista. - Lähimmäisenrakkaudesta. - Luovan teistä. - Vanhoista ja nuorista naisista. - Käärmeenpuremasta. - Lapsesta ja avioliitosta. - Vapaasta kuolemasta. - Lahjoittavasta hyveestä. - -Toinen osa. - - Lapsi ja kuvastin. - Autuailla saarilla. - Sääliväisistä. - Papeista. - Siveellisistä. - Roskaväestä. - Tarantteleista. - Ylistetyistä viisaista. - Yölaulu. - Tanssilaulu. - Hautalaulu. - Itsensävoittamisesta. - Ylhäisistä. - Sivistyksen maasta. - Tahrattomasta tiedosta. - Oppineista. - Runoilijoista. - Suurista tapauksista. - Tietäjä. - Lunastuksesta. - Ihmisviisaudesta. - Hiljaisin hetki. - -Kolmas osa. - - Vaeltaja. - Näystä ja arvoituksesta. - Autuudesta, jonka saa vastoin tahtoansa. - Ennen auringonnousua. - Pienentävästä hyveestä. - Öljymäellä. - Ohitsekäymisestä. - Luopioista. - Kotiintulo. - Kolmesta pahasta. - Raskauden hengestä. - Vanhoista ja uusista tauluista. - Elpyvä. - Suuresta kaipuusta. - Toinen tanssilaulu. - Seitsemän sinettiä. (Eli: On- ja Aamen-laulu). - -Neljäs ja viimeinen osa. - - Hunajauhri. - Hätähuuto. - Puhelu kuninkaitten kanssa. - Veri-iili. - Loihtija. - Virkajättönä. - Rumin ihminen. - Vapaaehtoinen kerjäläinen. - Varjo. - Keskipäivällä. - Tervehdys. - Ehtoollinen. - Korkeammasta ihmisestä. - Alakuloisuuden laulu. - Tieteestä. - Erämaan tyttärien joukossa. - Herätys. - Aasijuhla. - Juopunut laulu. - Merkki. - - Kuinka syntyi teos "Näin puhui Zarathustra". - - - - - - -NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA - - - - - - -ENSIMÄINEN OSA - - - - -Zarathustran esipuhe. - - -1. - -Kun Zarathustra oli kolmikymmenvuotias, jätti hän kotiseutunsa ja -kotiseutunsa järven ja läksi vuorille. Täällä hän nautti hengestään -ja yksinäisyydestään eikä väsynyt kymmeneen vuoteen siihen. Mutta -viimein hänen sydämensä muuttui, -- ja eräänä aamuna hän nousi -aamuruskon aikaan, astui auringon eteen ja puhui sille näin: - -"Sinä suuri tähti! Mitä onnea sinulla olisi, jos ei olisi niitä, -joille loistat! - -"Kymmenen vuotta tulit sinä ylös tänne luolaani: sinä olisit -valoosi ja tähän tiehen kyllästynyt ilman minua, minun kotkaani ja -käärmettäni. - -"Mutta joka aamu me sinua varroimme, otimme sinulta pois liian ja -siunasimme sinua siitä. - -"Katso! Minun viisauteni on yltäkylläinen kuin mehiläinen, joka on -liiaksi koonnut hunajaa, minä tarvitsen kurkottavia käsiä. - -"Tahtoisin lahjoittaa ja jakaa, kunnes ihmisten viisaat kerran taas -hulluudestaan ja köyhät kerran taas rikkaudestaan riemuitsevat. - -"Sitävarten minun täytyy astua syvyyteen, niinkuin sinäkin iltaisin -teet meren taa mennessäsi ja vielä Tuonelalle valoa tarjoot, sinä -yltäkylläinen tähti! - -"Sinun laillasi minun täytyy laskeutua, kuten ihmiset sanovat, joiden -luo lähteä tahdon! - -"Siunaa siis minua, sinä levollinen silmä, joka kadehtimatta voit -katsoa liikaakin onnea! - -"Siunaa sitä maljaa, joka tahtoo yli laitojensa kuohua, jotta vesi -siitä kultaisena valuisi ja kaikkialle kantaisi sinun onnesi -kuvastelun! - -"Katso! Tämä malja tahtoo jälleen tyhjentyä, ja Zarathustra tahtoo -jälleen tulla ihmiseksi." - --- Näin alkoi Zarathustran laskeutuminen. - - -2. - -Zarathustra astui yksin alas vuorta eikä kukaan kohdannut häntä. -Mutta kun hän saapui metsiin, seisoi äkkiä hänen edessään vanhus, -joka oli jättänyt pyhän majansa, etsiäkseen juuria metsästä. Ja näin -puhui vanhus Zarathustralle: - -"Ei ole outo minulle tämä vaeltaja: monta vuotta sitten kulki hän -tästä ohi. Zarathustra oli hänen nimensä; mutta hän on muuttunut. - -"Sillä kertaa sinä kannoit tuhkasi vuorille: tahdotko tänään kantaa -tulesi alas laaksoihin? Etkö pelkää murhapolttajan rangaistusta? - -"Niin, minä tunnen Zarathustran. Kirkas on hänen silmänsä, eikä hänen -suunsa kätke yhtään saastaa. Eikö hän kulje tietänsä kuin tanssiva? - -"Muuttunut on Zarathustra, lapseksi on Zarathustra tullut, herännyt on -Zarathustra: mitä tekemistä sinulla nyt on nukkuvien joukossa? - -"Kuten meressä elit sinä yksinäisyydessä, ja meri kantoi sinua. Voi, -sinä tahdot maihin astua? Voi, sinä tahdot jälleen itse laahata -ruumistasi?" - -Zarathustra vastasi: "Minä rakastan ihmisiä." - -"Miksi, sanoi pyhä mies, läksin minä sitten metsään ja erämaahan? -Enkö senvuoksi, että rakastin ihmisiä ylen paljon? - -"Nyt rakastan jumalaa: ihmisiä minä en rakasta. Ihminen on minulle -liian epätäydellinen asia. Rakkaus ihmiseen tekisi minusta lopun." - -Zarathustra vastasi: "Mitä puhuin minä rakkaudesta! Minä annan -ihmisille lahjan." - -"Älä anna heille mitään", sanoi pyhä mies. "Ota heiltä mieluummin -jotakin pois ja kanna sitä heidän kanssaan -- se on heille parasta: -jos se vaan sinulle on hyvä! - -"Ja jos tahdot heille antaa, niin älä anna enempää kuin almu: ja anna -heidän vielä sitäkin kerjätä!" - -"En, vastasi Zarathustra, minä en anna almua. En ole kyllin köyhä -tehdäkseni sitä." - -Pyhä mies nauroi Zarathustralle ja puhui näin: "Pidä sitten huoli -siitä, että he ottavat vastaan aarteesi! He ovat epäluuloisia -erakoita kohtaan eivätkä usko, että me tulemme mitään lahjoittamaan. - -"Meidän askelemme kaikuvat heistä liian yksinäisiltä heidän -kaduillaan. Ja kun he yöllä vuoteissaan kuulevat jonkun miehen käyvän -varhain ennen auringon nousua, niin he miettivät: minne varas aikoo? - -"Älä mene ihmisten luo, jää metsään! Mene mieluummin eläinten luo! -Miksi et tahdo olla kuten minä karhu karhujen joukossa, lintu -lintujen joukossa?" - -"Ja mitä tekee pyhä mies metsässä?" kysyi Zarathustra. - -Pyhä mies vastasi: "Minä teen lauluja ja laulan niitä, ja kun teen -lauluja, niin minä nauran, itken ja mörisen: niin ylistän minä -jumalaa. - -"Laululla, itkulla, naurulla ja mörinällä minä ylistän sitä jumalaa, -joka on minun jumalani. Mutta minkä lahjan annat sinä meille?" - -Kun Zarathustra oli kuullut nämä sanat, tervehti hän pyhää miestä -ja sanoi: "Mitä olisi minulla, teille annettavaa! Mutta päästäkää -minut pian täältä, etten ottaisi mitään teiltä pois!" -- Ja sitten he -erosivat toisistaan, vanhus ja mies, nauraen kuin kaksi poikaa. - -Mutta kun Zarathustra oli yksin, puhui hän sydämelleen näin: "Olisiko -se mahdollista! Tämä pyhä vanhus ei ole metsässään kuullut vielä -mitään siitä, että jumala on kuollut!" -- - - -3. - -Kun Zarathustra tuli lähimpään kaupunkiin, joka on metsien laidassa, -näki hän paljon kansaa torille kokoontuneena; sillä kuulutettu oli, -että siellä esiintyy nuorallatanssija. Ja Zarathustra puhui kansalle -näin: - -Minä julistan teille yli-ihmisen. Ihminen on jotakin, joka täytyy -tulla voitetuksi. Mitä olette te tehneet voittaaksenne hänet? - -Kaikki olennot tähän asti loivat jotakin itseään ylempää: ja te -tahdotte olla tämän suuren nousuveden luode ja mieluummin vielä -palata takaisin eläimeen kuin voittaa ihmisen? - -Mikä on apina ihmiselle? Iva tai katkera häpeä. Ja sellainen on juuri -ihminen oleva yli-ihmiselle: iva tai katkera häpeä. - -Te olette kulkeneet tien madosta ihmiseen, ja paljon teissä vielä on -matoa. Kerran te olitte apinoita, ja vielä nytkin on ihminen suurempi -apina kuin yksikään apina. - -Mutta se, joka teistä viisain on, sekin on eripura ja epäsikiö -kasvista ja kummituksesta. Mutta käskenkö minä teitä kummituksiksi -tai kasveiksi tulemaan? - -Katsokaa, minä julistan teille yli-ihmisen. - -Yli-ihminen on maan tarkoitus. Teidän tahtonne sanokoon: yli-ihminen -olkoon maan tarkoitus! - -Minä vannotan teitä, veljeni, olkaa maalle uskolliset ja älkää -uskoko niitä, jotka teille ylimaailmallisista toiveista puhuvat. -Myrkynsekoittajia he ovat, jos sen tietävät taikka eivät. - -Elämän halveksijoita he ovat, kuolevia ja itse myrkytettyjä, joihin -maa on kyllästynyt: siis menkööt he matkoihinsa! - -Kerran oli rikos jumalaa vastaan suurin rikos, mutta jumala kuoli ja -samalla kuolivat myös nämä rikolliset. Rikkoa maata vastaan on nyt -hirveintä, ja palvella enemmän tutkimattoman sisälmyksiä kuin maan -tarkoitusta! - -Kerran katseli sielu halveksien ruumista: ja sillä kertaa oli tämä -halveksiminen korkeinta: -- se tahtoi sitä laihaksi, rumaksi, -nälkääntyneeksi. Näin ajatteli se pääsevänsä ruumiista ja maasta. - -Oi, tuo sielu oli vielä itse laiha, ruma ja nälkääntynyt: ja julmuus -oli sen sielun hekuma. - -Mutta tekin, veljeni, sanokaa minulle: mitä julistaa teidän -ruumiinne sielustanne? Eikö teidän sielunne ole köyhyys ja saasta ja -viheliäinen tyytyväisyys? - -Totisesti, saastainen virta on ihminen. Merta vaaditaan siihen, että -voi ottaa helmaansa saastaisen virran itse siitä tahraantumatta. - -Katsokaa, minä julistan teille yli-ihmisen: hän on se meri, hänessä -voi teidän suuri ylenkatseenne hukkua. - -Mikä on suurinta, minkä voitte elää? Se on suuren ylenkatseen hetki. -Hetki, jolloin onnennekin innoittaa teitä sekä myös järkenne ja -hyveenne. - -Hetki, jolloin te sanotte: "Mitä on minun onnestani! Se on köyhyys -ja saasta ja viheliäinen tyytyväisyys. Mutta minun onneni oli -vanhurskauttava itse olemassaolon!" - -Hetki, jolloin te sanotte: "Mitä on minun järjestäni! Halaako -se tietoa kuin jalopeura ravintoaan? Se on köyhyys ja saasta ja -viheliäinen tyytyväisyys!" - -Hetki, jolloin te sanotte: "Mitä on minun hyveestäni! Vielä ei se -ole saanut minua raivoamaan. Kuinka minä olen väsynyt minun hyvääni -ja minun pahaani! Kaikki se on köyhyys ja saasta ja viheliäinen -tyytyväisyys!" - -Hetki, jolloin te sanotte: "Mitä on minun vanhurskaudestani! Minä -en näe, että olisin hehkua ja hiiltä. Mutta vanhurskas on hehkua ja -hiiltä!" - -Hetki, jolloin te sanotte: "Mitä on minun säälistäni! Eikö sääli ole -risti, mihin se naulitaan, joka ihmisiä rakastaa? Mutta minun säälini -ei ole ristiinnaulitsemista." - -Joko olette puhuneet näin? Joko olette huutaneet näin? Oi, että jo -olisin kuullut teidän näin huutavan! - -Ei teidän syntinne -- vaan teidän tyytyväisyytenne huutaa taivasta -kohti, teidän itaruutenne itse synnissännekin huutaa taivasta kohti! - -Missä onkaan salama, joka teitä kielellään viileskelisi? Missä on se -hulluus, joka teihin tulisi istuttaa? - -Katsokaa, minä julistan teille yli-ihmisen: hän on se salama, hän on -se hulluus! -- - -Kun Zarathustra oli näin puhunut, huusi muuan kansan joukosta: -"Me olemme nyt kuulleet kylliksi nuorallatanssijasta; käykäämme -myös häntä näkemään!" Ja kaikki kansa nauroi Zarathustralle. Mutta -nuorallatanssija, joka luuli sanojen koskeneen häntä, ryhtyi työhönsä. - - -4. - -Mutta Zarathustra katseli kansaa ja ihmetteli. Sitten hän puhui näin: - -Ihminen on nuora, solmittu eläimen ja yli-ihmisen väliin, -- nuora -pohjattomuuden yli. - -Vaarallinen ylimeno, vaarallinen matkallaolo, vaarallinen -taakse-katsonta, vaarallinen kauhistuminen ja seisomaanjäänti. - -Mikä ihmisessä on suurta, on se että hän on silta eikä mikään -päämaali: mitä ihmisessä voi rakastaa, on se että hän on ylimeno ja -meno perikatoon. - -Minä rakastan niitä, jotka eivät ymmärrä elää, muutoin kuin -sortuvina, sillä he ovat ylimeneviä. - -Minä rakastan suuria halveksivaisia, koska he suuret kunnioittajat -ovat ja kaipuun nuolet toiselle rannalle. - -Minä rakastan niitä, jotka eivät vasta tähtien takaa etsi syytä -käydäkseen perikatoon ja ollakseen uhreja: vaan uhraavat itsensä -maalle, jotta maa kerran olisi yli-ihmisen. - -Minä rakastan sitä, joka elää tullakseen tietoon, ja joka tahtoo -tulla tietoon senvuoksi, että yli-ihminen kerran eläisi. Ja niin hän -tahtoo perikatoaan. - -Minä rakastan sitä, joka työtä tekee ja keksii, jotta hän -yli-ihmiselle huoneen rakentaisi ja hänelle maan, eläimet ja kasvit -valmistaisi: sillä niin hän tahtoo perikatoaan. - -Minä rakastan sitä, joka hyvettään rakastaa: sillä hyve on tahto -perikatoon ja kaipuun nuoli. - -Minä rakastan sitä, joka ei pidätä pisaraakaan henkeä itselleen, vaan -kokonaan tahtoo olla hyveensä henki: niin hän käy henkenä yli sillan. - -Minä rakastan sitä, joka hyveestään tekee halunsa ja kohtalonsa: niin -hän tahtoo hyveensä takia vielä elää eikä enää elää. - -Minä rakastan sitä, joka ei tahdo omistaa liian paljon hyveitä. -Yhdessä hyveessä on enemmän hyvettä kuin kahdessa, koska siinä on -enemmän solmua, johon kohtalo kiintyy. - -Minä rakastan sitä, jonka sielu tuhlaa itseään, joka ei tahdo saada -kiitosta eikä anna takaisin: sillä hän lahjoittaa alati eikä tahdo -säilyttää itseään. - -Minä rakastan sitä, joka häpeää, kun arpa lankee hänen onnelleen, ja -joka silloin kysyy: olenko ehkä väärinpelaaja? -- sillä hän tahtoo -käydä perikatoon. - -Minä rakastan sitä, joka viskaa kultaisia sanoja tekojensa edellä ja -aina pitää enemmän kuin on luvannut: sillä hän tahtoo perikatoaan. - -Minä rakastan sitä, joka vanhurskauttaa tulevaiset ja lunastaa -menneet: sillä hän tahtoo käydä perikatoon nykyisten kautta. - -Minä rakastan sitä, joka jumalaansa kurittaa, koska hän jumalaansa -rakastaa: sillä hänen täytyy käydä perikatoon jumalansa vihan kautta. - -Minä rakastan sitä, jonka sielu on syvä haavoittumaankin, ja joka voi -mennä perikatoon vähäpätöisessä elämänkosketuksessa, niin hän käy -mielellään yli sillan. - -Minä rakastan sitä, jonka sielu on yli äärtensä täynnä, niin että -hän itsensä unhoittaa ja kaikki kappaleet ovat hänessä: niin tulevat -kaikki kappaleet hänen perikadokseen. - -Minä rakastan sitä, joka on vapaa hengeltään ja vapaa sydämeltään: -niin on hänen päänsä ainoastaan hänen sydämensä sisus, mutta hänen -sydämensä vie hänet perikatoon. - -Minä rakastan kaikkia niitä, jotka ovat kuin yksitellen putoavia -raskaita pisaroita siitä synkästä pilvestä, joka ihmisten yllä -riippuu: he julistivat, että salama on leimahtava, ja julistajina -käyvät perikatoon. - -Katso, minä olen salaman julistaja ja raskas pisara pilvestä: mutta -tämän salaman nimi on yli-ihminen. -- - - -5. - -Kun Zarathustra oli puhunut nämä sanat, katseli hän jälleen kansaa ja -vaikeni. "Tuossa he seisovat, puhui hän sydämelleen, he nauravat: he -eivät ymmärrä minua, minä en ole suu näitä korvia varten. - -"Täytyykö heiltä ensin särkeä korvat, jotta he oppisivat silmillä -kuulemaan? Täytyykö rämistä kuin vaskirummut ja katumussaarnaajat? -Vai uskovatko he ainoastaan änkyttäjää? - -"Heillä on jotakin, josta he ylpeilevät. Miten nimittävät he sitten -sitä, joka tekee heidät ylpeiksi? Sivistykseksi he sitä nimittävät, -se asettaa heidät vuohipaimenista edelle. - -"Siksi he eivät kuule mielellään itsestään sanaa 'ylenkatse'. Niinpä -tahdon puhua heidän ylpeydelleen. - -"Niinpä tahdon puhua heille halveksittavimmasta: mutta se on -_viimeinen ihminen_." - -Ja näin puhui Zarathustra kansalle: - -Jo on aika, että ihminen asettaa itselleen päämaalinsa. Jo on aika, -että ihminen istuttaa korkeimman toiveensa idun. - -Vielä on hänen maansa kylliksi rikas siihen. Mutta tämä maa on kerran -oleva karu ja taltutettu, eikä yksikään korkea puu voi enää siitä -kasvaa. - -Voi! Aika tulee, jolloin ihminen ei enää linkoa kaipuunsa nuolta -ihmistä ylemmä, ja jolloin hänen jousenjänteensä on vieroittunut -viuhinastaan! - -Minä sanon teille: kaaosta täytyy sillä vielä olla itsessään, joka -tahtoo voida tanssivan tähden synnyttää. Minä sanon teille: teissä on -vielä kaaosta. - -Voi! Aika tulee, jolloin ihminen ei enää ole synnyttävä yhtään -tanssivaa tähteä. Voi! Halveksittavimman ihmisen aika tulee, ihmisen, -joka ei enää osaa itseään halveksia. - -Katso! Minä näytän teille viimeisen ihmisen. - -"Mikä on rakkaus? Mikä on luominen? Mikä on kaipuu? Mikä on tähti?" --- niin kysyy viimeinen ihminen ja vilkuttaa silmiänsä. - -Maa on silloin käynyt pieneksi ja sen päällä hyppii viimeinen -ihminen, joka tekee kaiken pieneksi. Hänen sukunsa on häviämätön -kuten maakirppu: viimeinen ihminen elää kauimmin. - -"Me olemme löytäneet onnen" -- sanovat viimeiset ihmiset ja -vilkuttavat silmiänsä. - -He ovat jättäneet seudut, missä oli vaikeata elää: sillä lämpöä -tarvitaan. Naapuria rakastetaan vielä ja hangataan kylkeä häneen: -sillä lämpöä tarvitaan. - -Tulla-sairaaksi ja olla-epäluuloinen on heistä syntistä; he -astuskelevat varovasti. Hullu se, joka vielä kiviin tai ihmisiin -kompastuu! - -Hiukan myrkkyä silloin tällöin: se antaa suloisia unia. Ja viimein -paljon myrkkyä suloiseksi kuolemaksi. - -Työtä tehdään vielä, sillä työ on huvitusta. Mutta pidetään huoli, -ettei huvitus rasita. - -Ei köyhdytä eikä rikastuta enää: kumpikin on liian vaivaloista. -Kuka tahtoo vielä hallita? Kuka vielä totella? Kumpikin on liian -vaivaloista. - -Ei yhtään paimenta ja yksi lauma! Kaikki tahtovat samaa, kaikki -ovat yhtäläisiä: joka toisin tuntee, menee vapaaehtoisesti -hulluinhuoneeseen. - -"Ennen muinoin oli koko maailma hullu" -- sanovat ovelimmat ja -vilkuttavat silmiänsä. - -Ollaan viisaita ja tiedetään kaikki, mitä on tapahtunut: siksi ei -ole pilkalla mitään rajaa. Riidellään vielä, mutta sovitaan pian -- -muuten turmelee se vatsan. - -Päivällä on pieni huvinsa ja yöllä on pieni huvinsa: mutta terveyttä -kunnioitetaan. - -"Me olemme löytäneet onnen" -- sanovat viimeiset ihmiset ja -vilkuttavat silmiänsä. -- - -Ja tähän loppui Zarathustran ensimäinen puhe, jota myöskin -"esipuheeksi" kutsutaan: sillä tässä kohden keskeytti hänet -väkijoukon kirkuminen ja kiihko. "Anna meille tämä viimeinen ihminen, -oi Zarathustra, -- niin huusivat he -- tee meidät näiksi viimeisiksi -ihmisiksi. Niin me lahjoitamme sinulle yli-ihmisen!" Ja kaikki kansa -riemuitsi ja maiskutti kieltään. Mutta Zarathustra kävi surulliseksi -ja sanoi sydämelleen: - -"He eivät ymmärrä minua, minä en ole suu näitä korvia varten. - -"Liian kauan kaiketi minä elin vuorilla, liiaksi kuuntelin minä puroja -ja puita: nyt puhun heille kuin vuohipaimenille. - -"Koskematon on sieluni ja kirkas kuin vuori aamupäivän paisteessa. -Mutta he luulevat, että minä olen kylmä ja pilkkaaja hirvittävin -pilanlaskuin. - -"Ja nyt he katsovat minua ja nauravat: ja nauraessaan he vielä -vihaavat minua. Jäätä on heidän naurussaan." - - -6. - -Mutta silloin tapahtui jotakin, joka teki jokaisen suun mykäksi ja -jokaisen silmän jäykäksi. Sillävälin oli nimittäin nuorallatanssija -alkanut työnsä: hän oli astunut ulos pienestä ovestaan ja kulki -yli nuoran, joka oli pingoitettu kahden tornin väliin siten, että -se riippui yli turun ja kansan. Juuri kun hän oli ennättänyt -puolitiehen, aukeni pieni ovi uudelleen, ja kirjava veitikka, joka -oli silmänkääntäjän näköinen, juoksi ulos ja seurasi nopein askelin -ensimäistä. "Eteenpäin, rampa, huusi hän hirvittävällä äänellä, -eteenpäin laiskuri, salakaupustelija, kalpeanaama! Muutoin kutittelen -sinua kantapäilläni! Mitä tekemistä sinulla on täällä tornien -välissä? Tornissa on sinun paikkasi, telkien taa tulisi sinut sulkea; -itseäsi paremmalta suljet sinä tien!" -- Ja sana sanalta hän läheni -yhä enemmän häntä: mutta kun hän oli ainoastaan askeleen päässä -hänestä, silloin tapahtui tuo hirvittävä, joka teki jokaisen suun -mykäksi ja jokaisen silmän jäykäksi: -- hän kirkaisi kuin perkele -ja hyppäsi sen yli, joka oli hänen tiellään. Mutta kun tämä näki -kilpailijansa näin voittavan, kadotti hän sekä tajun että nuoran; -hän viskasi pois tankonsa ja syöksyi pikemmin kuin se, ikäänkuin -yhtenä ryöppynä käsiä ja jalkoja, alas syvyyteen. Tori ja väkijoukko -oli kuin meri myrskyn myllertäissä: kaikki pakenivat toisistaan ja -toistensa yli, ja eniten siellä, mihin ruumis oli putoova alas. - -Mutta Zarathustra pysyi paikoillaan, ja aivan hänen viereensä -putosi ruumis, pahasti ruhjoutuneena ja runneltuna, mutta ei vielä -kuolleena. Hetkisen kuluttua tuli murskaantunut jälleen tajuunsa, ja -hän näki Zarathustran polvistuneena vieressään. "Mitä teet siinä? -sanoi hän viimein, olen kauan tiennyt, että perkele kamppaisi minua -jalallaan. Nyt hän laahaa minut helvettiin: tahdotko kieltää sen -häneltä?" - -"Kunniani kautta, ystävä, vastasi Zarathustra, tuota kaikkea ei ole -olemassakaan, josta puhut: ei ole perkelettä eikä helvettiä. Sielusi -on kuoleva vielä pikemmin kuin ruumiisi: älä pelkää nyt mitään enää!" - -Mies kohotti epäillen katseensa. "Jos puhut totta, sanoi hän sitten, -niin en menetä mitään, kun menetän elämän. En ole paljon enempää kuin -eläin, joka on opetettu tanssimaan iskuilla ja niukalla ravinnolla." - -"Ei niin, vastasi Zarathustra; sinä olet tehnyt vaaran ammatiksesi, -siinä ei ole mitään halveksittavaa. Nyt tuhoaa ammattisi sinut: -senvuoksi tahdon omilla käsilläni haudata sinut." - -Kun Zarathustra oli tämän sanonut, ei kuoleva vastannut enää; mutta -hän liikutti kättään, ikäänkuin olisi etsinyt Zarathustran kättä -kiitokseksi. -- - - -7. - -Sillävälin tuli ilta, ja tori kätkeytyi pimeyteen: silloin hajaantui -kansa, sillä uteliaisuus ja kauhukin väsyvät. Mutta Zarathustra -istui maassa kuolleen vieressä ja oli ajatuksiin vaipuneena: siten -hän unhoitti ajan. Mutta viimein joutui yö, ja kylmä tuuli puhalsi -yksinäiseen. Silloin Zarathustra nousi ja sanoi sydämelleen: - -Totisesti: kauniin kalansaaliin sai Zarathustra tänään! Yhtään -ihmistä hän ei saanut, mutta sai toki ruumiin. - -Kamala on inhimillinen olemus ja yhä vielä vailla tarkoitusta: -silmänkääntäjä voi tulla sille turmakohtaloksi. - -Minä tahdon opettaa ihmisille heidän olemuksensa tarkoituksen: joka -on yli-ihminen, salama synkästä pilvestä: ihmisestä. - -Mutta vielä olen heistä kaukana ja minun aistini ei puhu heidän -aisteilleen. Puolimatka olen vielä ihmisille narrin ja ruumiin -välillä. - -Pimeä on yö, pimeitä ovat Zarathustran tiet. Tule, kylmä ja -kangistunut toveri! Minä kannan sinut sinne, kussa sinut käsilläni -hautaan. - - -8. - -Kun Zarathustra oli tämän sanonut sydämelleen, nosti hän ruumiin -selkäänsä ja läksi tielle. Eikä hän ollut vielä sataa askelta -astunut, kun eräs ihminen hiipi hänen luoksensa ja kuiskasi hänen -korvaansa -- ja katso! se, joka puhui, oli silmänkääntäjä tornista. -"Mene pois tästä kaupungista, oi Zarathustra, puhui hän; liian -monet vihaavat sinua täällä. Sinua vihaavat hyvät ja vanhurskaat, -ja he kutsuvat sinua vihollisekseen ja halveksijakseen; sinua -vihaavat oikeauskoiset, ja he kutsuvat sinua joukon vaaraksi. Sinun -onnesi oli, että sinulle naurettiin: ja totisesti, sinä puhuit kuin -silmänkääntäjä. Sinun onnesi oli, että liityit tuon kuolleen koiran -kumppaniksi; alentuessasi niin, olet pelastanut itsesi täksi päivää. -Mutta mene pois tästä kaupungista -- tai juoksen huomenna ylitsesi, -elävä kuolleen ylitse." Ja sanottuaan tämän, katosi mies; mutta -Zarathustra vaelsi eteenpäin halki pimeiden katujen. - -Kaupungin portilla kohtasivat haudankaivajat hänet: he valaisivat -soihdulla hänen kasvonsa, tunsivat Zarathustran ja pilkkasivat -häntä kovin. "Zarathustra kantaa pois tuon kuolleen koiran: hyvä, -että Zarathustra rupesi haudankaivajaksi! Sillä meidän kätemme ovat -liian puhtaat tarttumaan tuohon paistiin. Tahtooko Zarathustra ehkä -varastaa perkeleeltä hänen palansa? No hyvä! Ja maistuvata ateriaa! -Kunhan ei vain perkele olisi parempi varas kuin Zarathustra, -- hän -varastaa heidät molemmat, hän syö heidät molemmat!" Ja he nauroivat -keskenään ja iskivät päänsä yhteen. - -Zarathustra ei vastannut sanakaan, vaan jatkoi matkaansa. Kun hän oli -kulkenut kaksi tuntia, ohi metsien ja rämeikköjen, silloin hän oli -liiaksi kuullut susien nälkäistä ulvontaa, ja hänelle itselleen tuli -nälkä. Senvuoksi hän pysähtyi erään yksinäisen talon luo, jossa paloi -kynttilä. - -"Nälkä yllättää minut kuin ryöväri, sanoi Zarathustra. Metsissä ja -rämeiköissä yllättää nälkäni minut, ja yön synkeydessä. - -"Kummallisia oikkuja on nälälläni. Usein se tulee vasta aterian -jälkeen; ja tänään se ei tullut koko päivänä: missä se sitten viipyi?" - -Ja näin sanoen Zarathustra kolkutti talon porttia. Vanha mies -ilmestyi; hänellä oli kynttilä kädessään ja hän kysyi: "kuka tulee -minun ja minun huonon uneni tykö?" - -"Elävä ja kuollut", sanoi Zarathustra. "Anna minun syödäkseni -ja juodakseni, unhoitin sen päivällä. Se, joka isoovia ruokkii, -virvoittaa omaa sieluaan: niin puhuu viisaus." - -Vanhus meni pois, mutta palasi pian takaisin ja tarjosi -Zarathustralle leipää ja viiniä. "Paha seutu on tämä nälkäisille, -sanoi hän; siksi asun minä täällä. Eläimet ja ihmiset tulevat minun, -erakon, luokse. Mutta käske myöskin toverisi syömään ja juomaan, hän -on väsyneempi kuin sinä." Zarathustra vastasi: "Kuollut on toverini, -minä tuskin saan hänet tekemään sitä." "Se ei koske minuun, sanoi -vanhus äreästi; joka taloni ovelle kolkuttaa, hänen täytyy myös ottaa -vastaan, mitä tarjoan. Syökää ja nauttikaa hyväksenne!" -- - -Senjälkeen Zarathustra vaelsi jälleen kaksi tuntia ja turvautui -tiehen ja tähtien valoon: sillä hän oli tottunut yökulkija ja katseli -mielellään kaikkea nukkuvaa kasvoihin. Mutta aamun sarastaessa oli -Zarathustra synkässä metsässä eikä yhtään tietä näkynyt enää. Silloin -hän asetti kuolleen onttoon puuhun päänsä pohjiin -- sillä hän tahtoi -suojella häntä susilta -- ja itsensä maahan ja sammalille. Ja hän -nukkui heti, ruumiiltaan väsyneenä, mutta koskemattomana sielultaan. - - -9. - -Kauan nukkui Zarathustra, eikä ainoastaan aamurusko kulkenut yli -hänen kasvojensa, vaan myös aamupäivä. Mutta viimein aukenivat -hänen silmänsä: ihmetellen katseli Zarathustra metsän siimekseen ja -hiljaisuuteen, ihmetellen katseli hän sisimpäänsä. Sitten hän nousi -nopeasti, kuten merenkulkija, joka äkkiä näkee maata, ja riemuitsi: -sillä hän näki uuden totuuden. Ja näin hän puhui silloin sydämelleen: - -Valo syttyi sielussani: tovereita minä tarvitsen, ja eläviä, -- en -kuolleita tovereita ja ruumiita, joita kannan myötäni, mihin tahdon. - -Vaan eläviä tovereita minä tarvitsen, jotka seuraavat minua, koska -tahtovat itseään seurata -- ja sinne, mihin minä tahdon. - -Valo syttyi sielussani: kansalle älköön puhuko Zarathustra, vaan -tovereille! Ei sovi Zarathustran tulla lauman paimeneksi ja koiraksi! - -Houkutellakseni monia pois laumasta -- sitävarten minä tulin. -Suuttuva on minuun kansa ja lauma: ryöväri tahtoo Zarathustra olla -paimenille. - -Paimenet sanon minä, mutta he kutsuvat itseään hyviksi ja -vanhurskaiksi. Paimenet sanon minä: mutta he kutsuvat itseään oikean -uskon uskojiksi. - -Katso noita hyviä ja vanhurskaita! Ketä he enimmän vihaavat? Sitä, -joka rikkimurtaa heidän arvotaulunsa, rikkojaa, rikollista: -- mutta -se on se joka luo. - -Katsokaa jokaisen uskon uskojia! Ketä he enimmän vihaavat? Sitä, joka -rikkimurtaa heidän arvotaulunsa, rikkojaa, rikollista: -- mutta se on -se joka luo. - -Tovereita etsii luova eikä ruumiita, ei myöskään laumoja ja -uskovaisia. Kanssaluojia etsii luova, niitä, jotka uusia arvoja -uusille tauluille kirjoittavat. - -Tovereita etsii luova, ja elonkorjuuveljiä: sillä kaikki hänessä -on kypsänä leikattavaksi. Mutta häneltä puuttuu sadat viikatteet: -senvuoksi hän poimii tähkäpäitä ja on ärryksissään. - -Tovereita etsii luova, ja sellaisia, jotka ymmärtävät viikatteensa -hioa. Hävittäjiksi heitä kutsutaan ja hyvän ja pahan halveksijoiksi. -Mutta elonleikkaajia ja juhlijoita he ovat. - -Kanssaluojia etsii Zarathustra, elonleikkuu-veljiä ja -yhdessä-juhlijoita etsii Zarathustra: mitä tekemistä hänellä on -laumojen, paimenien ja ruumiiden kanssa! - -Ja sinä, ensimäinen toverini, voi hyvin! Hyvin hautasin sinut onttoon -puuhusi, hyvin kätkin sinut susilta. - -Mutta minä eroan sinusta, aika on ohi. Kahden aamuruskon välillä -saapui minulle uusi totuus. - -Paimen ei minun tule olla, eikä haudankaivaja. En tahdo edes puhua -enää kansan kanssa; viimeisen kerran puhuin minä kuolleelle. - -Luoviin, elonleikkaajiin, juhliviin tahdon minä liittyä: sateenkaaren -tahdon heille näyttää ja yli-ihmisen kaikki portaat. - -Yksineläjille laulan minä lauluni ja kaksineläjille; ja kenellä -vielä korvat on ennenkuulumattomalle, hänen sydämensä tahdon tehdä -onnestani raskaaksi. - -Päämaaliini minä tahdon, minä kulkuani kuljen, yli vitkastelevain -ja hitaiden minä juoksen esiin. Siten olkoon minun kulkuni heidän -perikatonsa! - - -10. - -Tämän oli Zarathustra sydämelleen puhunut, kun aurinko oli -puolipäivässä: silloin hän loi katseensa kysyvästi korkeuteen -- -sillä hän kuuli yllään linnun terävän huudon. Ja katso! Kotka -leijaili avaria kehiä tehden ilmassa, ja hänessä riippui kiinni -käärme, ei kuten saalis, vaan kuin ystävä: sillä hän oli kiemurassa -kotkan kaulan ympärillä. - -"Ne ovat minun eläimeni!" sanoi Zarathustra ja iloitsi sydämestään. - -"Ylpein eläin auringon alla ja älykkäin eläin auringon alla -- he -ovat lähteneet tiedustelulle. - -"He tahtovat saada tietää, elääkö Zarathustra vielä? Totisesti, elänkö -minä vielä? - -"Vaarallisempaa huomasin olevan ihmisten joukossa kuin eläinten -joukossa, vaarallisia teitä kulkee Zarathustra. Johtakoot eläimeni -minua!" - -Kun Zarathustra oli tämän lausunut, muisti hän mitä pyhä mies -metsässä oli sanonut, huokasi ja puhui näin sydämelleen: - -"Kunpa tulisin viisaammaksi! Kunpa tulisin viisaaksi perinpohjin, -kuten käärmeeni! - -"Mutta mahdotonta pyydän minä tässä: niinpä pyydän minä sitten -ylpeyttäni, että hän aina kulkisi yhdessä viisauteni kanssa. - -"Ja kun viisauteni minut kerran jättää: -- oi, hän lentää mielellään -pois! -- lentäköön ylpeyteni vielä silloin yhdessä hulluuteni -kanssa!" -- - --- Näin alkoi Zarathustran laskeutuminen. - - - - - - -Zarathustran puheet. - - - - -Kolmesta muutoksesta. - - -Kolme hengen muutosta minä mainitsen teille: miten hengestä tulee -kameli, ja kamelista jalopeura, ja jalopeurasta viimein lapsi. - -Paljon raskasta on hengelle, väkevälle, kantavaiselle hengelle, jossa -kunnioitus asuu: raskasta ja raskainta hänen väkevyytensä halaa. - -Mikä on raskasta? niin kysyy kantavainen henki, niin polvistuu hän, -kamelin lailla, ja tahtoo tulla hyvin kuormitetuksi. - -Mikä on raskainta, te sankarit? niin kysyy kantavainen henki, jotta -sälyttäisin sen selkääni ja iloitsisin väkevyydestäni. - -Eikö se ole tämä: alentaa itsensä, tehdäkseen ylpeydelleen kipeää? -Antaa hulluutensa paistaa, häväistäkseen viisauttaan? - -Vai onko se tämä: erota asiastamme, kun se viettää voittoaan? Kohota -korkeille vuorille kiusatakseen kiusaajaa? - -Vai onko se tämä: ravita itseään tiedon terhoista ja ruohosta ja -totuuden tähden antaa sielunsa nähdä nälkää? - -Vai onko se tämä: olla sairaana ja lähettää pois lohduttajat ja -rakentaa ystävyyttä kuurojen kanssa, jotka eivät milloinkaan kuule, -mitä tahdot? - -Vai onko se tämä: astua likaiseen veteen, jos se on totuuden vettä, -eikä ajaa luotaan kylmiä sammakoita ja kuumia konnia? - -Vai onko se tämä: rakastaa niitä, jotka meitä halveksivat, ja ojentaa -kummitukselle kätensä, kun se tahtoo saada meidät pelkäämään? - -Kaiken tämän raskaimman sälyttää kantavainen henki selkäänsä: -kamelin lailla, joka kuormitettuna kiitää erämaahan, näin kiitää hän -erämaahansa. - -Mutta yksinäisimmässä erämaassa tapahtuu toinen muutos: jalopeuraksi -tulee nyt henki, vapauden tahtoo hän itselleen anastaa ja olla -herrana omassa erämaassaan. - -Viimeistä herraansa etsii hän itselleen täältä: hänen vihollisekseen -hän tahtoo tulla ja viimeisen jumalansa, voitosta hän tahtoo -taistella suuren lohikäärmeen kanssa. - -Mikä on se suuri lohikäärme, jota henki ei enää tahdo kutsua herraksi -ja jumalaksi? "Sinun-täytyy" on sen suuren lohikäärmeen nimi. Mutta -jalopeuran henki sanoo "minä tahdon!" - -"Sinun-täytyy" on hänen tiellään, kultakipenöivänä, suomueläin, ja -jokaisessa suomussa loistaa kultaisena "sinun täytyy!" - -Tuhatvuotiset arvot loistavat näissä suomuissa, ja näin puhuu -mahtavin kaikista lohikäärmeistä: "olioiden kaikki arvo -- se loistaa -minussa." - -"Kaikki arvot ovat jo luodut, ja kaikki luotu arvo olen minä. -Totisesti, ei pidä enää oleman yhtään 'minä tahdon!'" Näin puhuu -lohikäärme. - -Veljeni, miksi tarvitaan jalopeuraa hengessä? Miksei kuormaeläimessä -ole kylliksi, joka kieltäytyy ja on kuuliainen? - -Luoda uusia arvoja -- sitä ei voi jalopeurakaan: mutta luoda -itselleen vapauden uuteen luomiseen -- sen voi jalopeuran voima. - -Luoda itselleen vapaus ja pyhä ei velvollisuudenkin eteen: siihen, -veljeni, tarvitaan jalopeuraa. - -Ottaa itselleen oikeus uusiin arvoihin -- se on hirvittävin ottaminen -kantavaiselle ja kuuliaiselle hengelle. Totisesti, ryöstämistä se on -hänelle ja ryöstävän eläimen asia. - -Pyhimpänään hän rakasti kerran tuota "Sinun-täytyy": nyt tulee hänen -nähdä harhaa ja mielivaltaa pyhimmässäkin, jotta hän ryöstäisi -itselleen vapauden rakkaudestaan: jalopeuraa tarvitaan tähän ryöstöön. - -Mutta sanokaa, veljeni, mitä voi vielä lapsi, jota ei jalopeurakaan -voinut? Miksi pitää ryöstävästä jalopeurasta vielä tulla lapsi? - -Viattomuus on lapsi ja unhoitus, uudestaan-alkaminen, leikki, -itsestään pyörivä pyörä, ensimäinen liikunto, pyhä myöntäminen. - -Niin, luomisen leikkiin, veljeni, tarvitaan pyhää myöntämistä: -oman tahtonsa tahtoo nyt henki, oman maailmansa voittaa itselleen -maailmalta kadonnut. - -Kolme hengen muutosta minä mainitsin teille: miten hengestä tulee -kameli, ja kamelista jalopeura, ja jalopeurasta viimein lapsi. -- - -Näin puhui Zarathustra. Ja silloin oleskeli hän kaupungissa, jota -kutsutaan Kirjavaksi lehmäksi. - - - - -Hyveen opetusistuimista. - - -Zarathustralle ylistettiin erästä viisasta, jonka sanottiin osaavan -puhua hyvin unesta ja hyveestä: suuresti häntä kunnioitettiin -ja kiitettiin senvuoksi, ja kaikki nuorukaiset istuivat hänen -opetusistuimensa edessä. Hänen luokseen meni Zarathustra ja kaikkien -nuorukaisten kera hän istui hänen opetusistuimensa edessä. Ja näin -puhui viisas: - -Kunnioitusta ja häveliäisyyttä unta kohtaan! Se on ensimäinen ehto! -Ja karttaa kaikkia, jotka nukkuvat huonosti ja valvovat öisin! - -Häveliäs on itse varaskin unta kohtaan: alati kulkee hän varkain -hiljaa halki yön. Mutta hävytön on yön vartia, hävyttömänä kantaa hän -torveaan. - -Ei ole mikään vähäpätöinen taito nukkua: se vaatii jo ainakin -valvomaan koko päivän sen jälkeen. - -Kymmenen kertaa päivässä tulee sinun voittaa itsesi: se tuottaa hyvää -väsymystä ja on sielun unikukka. - -Kymmenen kertaa tulee sinun jälleen sopia itsesi kanssa; sillä voitto -on katkeruutta, ja huonosti nukkuu se, joka ei ole saanut sovitusta. - -Kymmenen totuutta päivässä tulee sinun löytää: muutoin sinä etsit -vielä yöllä totuutta ja sielusi pysyy nälkäisenä. - -Kymmenen kertaa tulee sinun nauraa päivässä ja olla iloinen: muutoin -häiritsee sinua vatsa yöllä, tuo murheen isä. - -Harvat tietävät tämän: mutta nukkuakseen hyvin täytyy omistaa kaikki -hyveet. Aionko sanoa väärää todistusta? Aionko tehdä huorin? - -Aionko himoita lähimmäiseni piikaa? Tämä kaikki sopisi huonosti -yhteen hyvän unen kanssa. - -Ja vaikkapa sinulla olisi kaikki hyveetkin, tulee sinun vielä -ymmärtää yksi asia: lähettää itse hyveetkin oikeaan aikaan nukkumaan. - -Etteivät ne joutuisi keskenään kiistaan, nuo somat naikkoset! Ja -sinusta, sinä kovaonninen! - -Rauhaa jumalan ja naapurin kanssa, sitä tahtoo hyvä uni. Ja rauhaa -vielä naapurin perkeleenkin kanssa! Muutoin kummittelee hän öisin -luonasi. - -Kunnioitusta esivaltaa kohtaan ja kuuliaisuutta, vieläpä vaaraakin -esivaltaa kohtaan! Sitä tahtoo hyvä uni. Mitä minä sille mahdan, että -valta kernaasti kulkee väärin säärin? - -Se on minusta aina paras paimen, joka vie lampaansa vehreimmälle -nurmelle: se sopii yhteen hyvän unen kanssa. - -Paljon kunniaa en tahdo, enkä suuria aarteita: se sytyttää pernan -tuleen. Mutta huonosti nukkuu ilman hyvää nimeä ja pientä aarretta. - -Pieni seura on minulle tervetulleempi kuin paha seura: kuitenkin -täytyy heidän mennä ja tulla oikeaan aikaan. Se sopii yhteen hyvän -unen kanssa. - -Suuresti miellyttävät minua myös henkisesti vaivaiset: he edistävät -unta. Autuaita ovat he, etenkin jos heille aina myönnetään, että he -ovat oikeassa. - -Näin kuluu siveältä päivä. Kun sitten yö saapuu, kavahdan minä -visusti itseni huutamasta unta tyköni! Ei hän tahdo tulla kutsutuksi, -uni, hyveiden herra! - -Vaan mietiskelen, mitä olen päivällä tehnyt ja ajatellut. Märehtien -kysyn itseltäni, kärsivällisenä kuin lehmä: mitkä olivatkaan sinun -kymmenen voittoasi? - -Ja mitkä olivat nuo kymmenen sovitusta ja kymmenen totuutta ja -kymmenen naurua, joista sydämeni sai tyydytyksensä? - -Näitä mietiskellen ja neljänkymmenen ajatuksen tuudittamana yltää -minut yhtäkkiä uni, tuo kutsumaton, hyveiden herra. - -Uni kolkuttaa silmälleni: silloin se käy raskaaksi. Uni koskettaa -suutani: silloin se jää auki. - -Totisesti, pehmoisin anturoin hän tulee luokseni, rakkain kaikista -varkaista, ja varastaa minulta ajatukseni: tuhmana seison minä siinä -kuten tämä opetusistuin. - -Mutta kauan en minä pysy seisoallani silloin: siinä minä jo makaan. -- - -Kun Zarathustra kuuli viisaan näin puhuvan, nauroi hän itsekseen -sydämessään: sillä valo oli silloin syttynyt hänen sielussaan. Ja -näin puhui hän sydämelleen: - -Narri on minusta tämä viisas neljinekymmenine ajatuksineen: mutta -minä uskon, että hän osaa hyvin nukkua. - -Onnellinen jo se, joka asuu tämän viisaan läheisyydessä. Sellainen -uni tarttuu, paksun seinänkin läpi se tarttuu. - -Itse hänen opetusistuimessaankin asuu taikavoima. Eivätkä nuorukaiset -turhaan ole istuneet hyveen saarnaajan edessä. - -Hänen viisautensa kuuluu: valvoa nukkuakseen hyvin. Ja totisesti, -ellei elämällä olisi mitään tarkoitusta ja minun täytyisi valita -mielettömyys, niin olisi tämä minulle valittavaksi arvokkain -mielettömyys. - -Nyt ymmärrän selvästi, mitä kerran etsittiin ennen kaikkea, kun -etsittiin hyveen opettajia. Hyvää unta etsittiin itselleen ja -unikkokukkaisia hyveitä sen lisäksi! - -Kaikille näille ylistetyille viisaille, jotka opetusistuimilla -istuivat, oli viisaus unta ilman unennäköjä: he eivät tunteneet -mitään parempaa elämän tarkoitusta. - -Onpa vielä tänäkin päivänä muutamia sellaisia kuin tämä hyveen -saarnaaja, eikä aina niin rehellisiä: mutta heidän aikansa on ohi. -Eivätkä he enää kauankaan seiso: siinä he jo makaavat. - -Autuaat ovat nämä uneliaat: sillä kohta he torkahtavat uneen. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Tuonpuoleisten odottajista. - - -Kerran heitti Zarathustrakin uskonsa tuolle puolen ihmistä, kuten -kaikki tuonpuoleisten odottajat. Kärsivän ja kidutetun jumalan työltä -näytti minusta silloin maailma. - -Unelta näytti minusta silloin maailma, ja jumalan runoelmalta; -värilliseltä savulta jumalallisesti tyytymättömän silmissä. - -Hyvä ja paha ja halu ja kärsimys ja Minä ja Sinä värilliseltä savulta -näytti se minusta luovissa silmissä. Kääntää katseensa itsestään -tahtoi luoja -- silloin loi hän maailman. - -Juopunut ilo on kärsivälle kääntää katseensa kärsimyksestään ja -kadottaa itsensä. Juopuneelta ilolta ja itsensä-kadottamiselta tuntui -minusta kerran maailma. - -Tämä maailma, ikuisesti epätäydellinen, ikuisen ristiriidan kuva ja -epätäydellinen kuva -- juopunut ilo epätäydelliselle luojalleen: -- -sellaiselta tuntui minusta kerran maailma. - -Senvuoksi heitin minäkin kerran uskoni tuollepuolen ihmistä, kuten -kaikki tuonpuoleisten odottajat. Tuollepuolen ihmistäkö todellakin? - -Oi, veljet, tuo jumala, jonka minä loin, oli ihmistyötä ja --hulluutta, kuten kaikki jumalat! - -Ihminen hän oli, ja ainoastaan vaivainen osa ihmistä ja Minua: omasta -tuhkastani ja hehkustani nousi se eteeni, tuo kummitus. Ja totisesti! -ei se tullut luokseni tuonpuolisuudesta! - -Mitä tapahtui, veljeni? Minä voitin itseni, kärsivän itseni, kannoin -oman tuhkani vuorille, kirkkaan liekin löysin minä itselleni. Ja -katso! Silloin pakeni kummitus luotani! - -Kärsimys olisi minulle nyt ja tuska terveeksitulleelle uskoa -sellaisia kummituksia: kärsimys olisi se minulle nyt ja alennus. Näin -puhun minä tuonpuoleisten odottajille. - -Kärsimys se oli ja kykenemättömyys -- ne loivat kaikki tuonpuoleiset -maailmat; ja tuo onnen lyhyt mielettömyys, jota ainoastaan enimmän -kärsivä tuntee. - -Väsymys, joka yhdellä hyppäyksellä tahtoo loppuun, -kuolonhyppäyksellä, poloinen, taitamaton väsymys, joka ei edes tahdo -enää tahtoa: se loi kaikki jumalat ja tuonpuoleiset maailmat. - -Uskokaa minua, veljeni! Ruumis se oli, joka ruumiista oli -epätoivoissaan, -- hullautuneen hengen sormilla se haparoi -perimmäisiä seiniä. - -Uskokaa minua, veljeni! Ruumis se oli, joka maasta oli -epätoivoissaan, -- se kuuli olemassaolon vatsan puhuvan itselleen. - -Ja silloin se tahtoi iskeä päänsä perimmäisten seinäin läpi, eikä -ainoastaan päätään, -- ja yli "tuohon maailmaan". - -Mutta "tuo maailma" on hyvin kätketty ihmiseltä, tuo ihmisetön, -epäinhimillinen maailma, joka on taivaallinen ei-mikään; ja -olemassaolon vatsa ei puhu lainkaan ihmiselle, muutoin kuin ihmisenä. - -Totisesti, vaikeata todistaa on kaikki oleminen ja vaikeata saada -puhumaan. Sanokaa minulle, veljet, eikö ihmeellisin kaikista olioista -ole yhä vielä parhaiten todistettu? - -Niin, tuo Minä ja Minän ristiriita ja sekasorto puhuu vielä -rehellisimmin olemisestaan, tuo luova, tahtova, arvioiva Minä, joka -on olioiden mitta ja arvo. - -Ja tuo rehellisin oleminen, Minä -- se puhuu ruumiista, ja se -tahtoo vielä ruumista, silloinkin kun se runoilee ja haaveksii ja -liihoittelee murtunein siivin. - -Yhä rehellisemmin se oppii puhumaan, tuo Minä: ja mitä enemmän se -oppii, sitä enemmän se löytää sanoja ja kunniaa ruumiille ja maalle. - -Uuden ylpeyden opetti minulle Minäni, sen opetan minä ihmisille: ei -enää pistää päätään taivaallisten asiain hietaan, vaan kantaa sitä -vapaana, maallista päätä, joka luo maan tarkoituksen! - -Uuden tahdon opetan minä ihmisille: tahtoa sitä tietä, jota ihminen -on umpimähkään kulkenut, ja kutsua sitä hyväksi eikä enää hiipiä -siltä pois, kuten sairaat ja kuolevat! - -Sairaita ja kuolevia ne olivat, jotka halveksivat ruumista ja maata -ja keksivät taivaallisen maansa ja lunastavat verenpisarat: mutta -vielä nämäkin suloiset ja synkät myrkyt he ottivat ruumiista ja -maasta! - -Kurjuuttaan he tahtoivat paeta, ja tähdet olivat heille liian -kaukana. Silloin huokasivat he: "Oi jospa olisi taivaallisia teitä, -joita myöten saattaisi hiipiä toiseen olemiseen ja onneen!" -- -silloin keksivät he itselleen salatiensä ja veriset juomansa! - -Ruumiistaan ja tästä maasta luulivat he nyt päässeensä irti, nuo -kiittämättömät. Kuitenkin, ketä heidän oli kiittäminen irtipääsynsä -kouristuksesta ja riemusta? Ruumistaan ja tätä maata. - -Lempeä on Zarathustra sairaille. Totisesti, hän ei suutu heidän -tapaansa lohduttaa itseään ja olla kiittämättömiä. Kunpa he tulisivat -terveiksi ja voittavaisiksi ja loisivat itselleen korkeamman ruumiin! - -Ei suutu Zarathustra myöskään terveeksitulleelle, jos hän katselee -hellästi uskoaan ja sydänyöllä hiipien kiertää jumalansa hautaa: -mutta sairaudeksi ja sairaaksi ruumiiksi jäävät minulle hänen -kyyneleensäkin vielä. - -Paljon sairaloisia oli aina niiden joukossa, jotka runoilevat ja ovat -jumalisia; raivoisasti he vihaavat tietäväistä ja tuota hyveistä -nuorinta, jonka nimi on: rehellisyys. - -Taakse he katsovat alati kohti pimeitä aikoja: silloin tosiaan -oli harhaluulo ja usko toista; raivo järkeä vastaan oli -jumalankaltaisuutta, ja epäily syntiä. - -Liian hyvin minä tunnen nämä jumalankaltaiset: he tahtovat, että -heihin uskottaisiin ja että epäily olisi synti. Liian hyvin tiedän -myöskin, mihin he itse parhaiten uskovat. - -Totisesti, eivät tuonpuoleisiin maailmoihin ja lunastaviin -verenpisaroihin: vaan ruumiiseen uskovat hekin parhaiten ja heidän -oma ruumiinsa on heille "olio itsessään". - -Mutta sairaloinen olio on se heille: ja mielellään he ryömisivät -nahkastaan. Senvuoksi kuuntelevat he kuoleman saarnaajia ja -saarnaavat itse tuonpuoleisista maailmoista. - -Kuunnelkaa mieluummin, veljeni, terveen ruumiin ääntä: rehellisempi -ja puhtaampi ääni se on. - -Rehellisemmin puhuu ja puhtaammin terve ruumis, täydellinen ja -oikeinmuodostunut: ja se puhuu maan tarkoituksesta. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Ruumiin halveksijoista. - - -Ruumiin halveksijoille tahdon sanani sanoa. En tahdo, että he -oppisivat uudelleen ja opettaisivat uudelleen toisille, vaan että -sanoisivat jäähyväiset omalle ruumiilleen ja niin vaikenisivat. - -"Ruumista olen minä ja sielua" -- niin puhuu lapsi. Ja miksi ei -puhuttaisi kuten lapset puhuvat? - -Mutta herännyt, tietävä sanoo: Ruumista olen minä kokonaan enkä -mitään muuta; ja sielu on vain nimitys jollekin, mitä on ruumiissa. - -Ruumis on suuri järki, moninaisuus, jolla on yksi aisti, sota ja -rauha, lauma ja paimen. - -Ruumiisi työkalu on pieni järkesikin, veljeni, jota sinä "hengeksi" -kutsut, suuren järkesi pieni työ- ja leikkikalu. - -"Minä", sanot sinä ja olet ylpeä tästä sanasta. Mutta suurempi on -- -johon et tahdo uskoa -- ruumiisi ja sen suuri järki: se ei sano Minä, -vaan tekee Minän. - -Mitä aisti havaitsee, mistä henki pääsee tietoon, sillä ei ole -loppuaan milloinkaan itsessänsä. Mutta aisti ja henki tahtoisivat -saada sinut uskomaan, että he ovat kaikkien olioiden loppu: niin -turhamaisia ne ovat. - -Työ- ja leikkikaluja ovat aisti ja henki: niiden takana on vielä -Itse. Aistien silmillä etsii myöskin Itse, hengen korvilla sekin -kuuntelee. - -Alati kuuntelee Itse ja hakee: se vertailee, pakottaa, valloittaa, -hävittää. Se hallitsee ja on Minänkin hallitsija. - -Ajatustesi ja tunteittesi takana, veljeni, on mahtava valtias, -tuntematon viisas -- hänen nimensä on Itse. Ruumiissasi hän asuu, -ruumiisi hän on. - -Enemmän on järkeä ruumiissasi kuin parhaimmassa viisaudessasi. -Ja kuka oikeastaan tietää, mihin ruumiisi tarvitsee parhaimman -viisautesi? - -Sinun Itsesi nauraa Minällesi ja sen ylpeille hypyille. "Mitä ovat -nämä ajatuksen hypyt ja lentelyt olevinaan?" sanoo se itselleen. -Kiertotie minun päämaaliini. Minä olen Minän talutusnuora ja hänen -käsite-kupliensa puhaltaja. - -Itse sanoo Minälle: "tunne tuskaa tässä!" Ja silloin se kärsii ja -ajattelee, miten se pääsisi kärsimästä -- ja juuri sitävarten sen -tulee ajatella. - -Itse sanoo Minälle: "tässä tunne iloa!" Silloin se iloitsee ja -ajattelee, miten se usein iloitsisi uudelleen ja juuri sitävarten sen -tulee ajatella. - -Ruumiin halveksijoille tahdon sanan sanoa. Että he halveksivat, se -on heidän kunnioituksensa. Mikä on se, joka loi kunnioituksen ja -halveksimisen ja arvon ja tahdon? - -Luova Itse loi itselleen kunnioituksen ja halveksimisen, se loi -itselleen ilon ja kärsimyksen. Luova ruumis loi itselleen hengen -tahtonsa kädeksi. - -Vielä hulluudessanne ja halveksimisessanne, te ruumiin halveksijat, -palvelette te Itseänne. Minä sanon teille: teidän Itsenne itse tahtoo -kuolla ja kääntyy poispäin elämästä. - -Ei se enää jaksa sitä, mitä se ennen kaikkea tahtoo: luoda itseänsä -ylempää. Sitä tahtoo se ennen kaikkea, se on sen koko kaipuu. - -Mutta liian myöhäksi on sille käynyt nyt luoda: senvuoksi tahtoo -teidän Itsenne käydä perikatoon, te ruumiin halveksijat. - -Perikatoon tahtoo käydä teidän Itsenne, ja senvuoksi teistä tuli -ruumiin halveksijoita! Sillä ette te enää kykene luomaan itseänne -ylempää. - -Ja senvuoksi te suututte nyt elämään ja maahan. Itsetiedoton kateus -on teidän halveksimisenne kierossa katseessa. - -Minä en kulje teidän tietänne, te ruumiin halveksijat! Te ette ole -siltoja yli-ihmiseen! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Riemuista ja intohimoista. - - -Veljeni, jos sinulla on hyve, ja se on sinun hyveesi, niin ei se ole -sinulla yhteisenä kenenkään kanssa. - -Tosin, sinä tahdot antaa sille nimen ja sitä hyväellä; tahdot -nipistää sitä korvasta ja kujeilla hänen kanssaan ratoksesi. - -Ja katso! Nyt sen nimi on yhteisenä sinulle ja kansalle ja sinä -olet hyveinesi tullut kansaksi ja laumaksi! Paremmin sinä tekisit -sanoessasi: "sanomaton on ja nimetön se, mikä tekee sieluni tuskan ja -suloisuuden ja on vielä sisälmysteni nälkäkin." - -Olkoon hyveesi liian korkea nimien tuttavallisuuteen: ja jos sinun -täytyy puhua siitä, niin älä häpeä änkyttää siitä. - -Siis puhu ja änkytä näin: tämä on minun hyväni, sitä minä rakastan, -näin miellyttää se minua täydellisesti, ainoastaan näin tahdon minä -hyvää. - -En tahdo sitä jumalan-lakina, en tahdo sitä ihmiskäskynä enkä --tarpeena: ei sen tule olla minulle tienviittana ylimaailmoihin ja -paratiiseihin. - -Maallinen hyve on se, mitä rakastan: vähän on siinä viisautta, ja -kaikkein vähimmän kaikkien järkeä. - -Mutta tämä lintu rakensi minun tyköni pesänsä: senvuoksi rakastan -ja hellin minä sitä, -- nyt se istuu minun tykönäni kultaisilla -munillaan. - -Näin tulee sinun änkyttää ja hyvettäsi ylistää. - -Kerran sinulla oli intohimoja ja sinä kutsuit niitä pahoiksi. Mutta -nyt sinulla on vain hyveesi jäljellä: ne kasvoivat intohimoistasi. - -Korkeimman päämaalisi panit näiden intohimojen sydämelle: silloin -tulivat ne hyveiksesi ja riemuiksesi. - -Ja olitpa sitten vaikka äkkipikaisten sukua tai hekumallisten tai -uskonkiihkoisten tai kostonhimoisten: - -Lopulta tulivat kaikki intohimosi hyveiksi ja perkeleesi enkeleiksi. - -Kerran oli sinulla villejä koiria kellarissasi: mutta lopulta -muuttuivat ne linnuiksi ja suloisiksi laulajiksi. - -Myrkyistäsi keitit sinä palsamisi; lehmääsi Murhetta sinä lypsit -- -nyt juot hänen utareensa makeata maitoa. - -Eikä mitään pahaa kasva sinusta tämänkoommin, ei edes sitä pahaa, -joka kasvaa hyveittesi taistelusta. - -Veljeni, jos sinulla on onni, niin on sinulla yksi ainoa hyve eikä -enempää: niin käyt sinä helpommin yli sillan. - -Kunniakasta on omistaa monta hyvettä, mutta vaikea osa se on; ja moni -läksi erämaahan ja surmasi itsensä, koska hän väsyi olemaan hyveiden -taisteluna ja taistelutantereena. - -Veljeni, onko sota ja taistelu pahaa? Mutta välttämätöntä on tämä -paha, välttämätöntä on kateus ja epäluulo ja solvaaminen hyveittesi -kesken. - -Katso, miten jokainen hyveistäsi himoitsee korkeinta: se tahtoo -omakseen koko henkesi, jotta se olisi sen oma airut, se tahtoo -omakseen koko voimasi suuttumuksessa, vihassa ja rakkaudessa. - -Kateellinen on jokainen hyve toiselleen, ja kauhea asia on kateus. -Hyveetkin voivat kateudesta joutua perikatoon. - -Ketä kateuden lieskat ympäröivät, hän kääntää viimein, kuten -skorpiooni, itseään vastaan myrkytetyn vaapsen. - -Oi, veljeni, etkö ole vielä milloinkaan nähnyt hyveen herjaavan -itseään ja pistävän itsensä kuoliaaksi? - -Ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi: ja sentähden tulee -sinun rakastaa hyveitäsi --: sillä sinä joudut perikatoon niiden -kautta. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Kalpeasta rikoksellisesta. - - -Te ette tahdo surmata, te tuomarit ja uhraajat, ennenkuin eläin -on nyökännyt? Katsokaa, kalpea rikoksellinen on nyökännyt: hänen -silmistään puhuu suuri ylenkatse. - -"Minun Minäni on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi: Minäni on -minulle suuri ylenkatse ihmistä kohtaan": niin puhuu tämä silmä. - -Että hän tuomitsi itsensä, se oli hänen korkein hetkensä: älkää -laskeko kohonnutta takaisin hänen alennukseensa! - -Ei ole mitään lunastusta sille, joka itsestään niin kärsii, ei mitään -muuta kuin äkillinen kuolema. - -Teidän surmatyönne, te tuomarit, tulee olla sääliä eikä mitään -kostoa. Ja kun te surmaatte, niin katsokaa, että te itse myös -vanhurskautatte elämän! - -Siinä ei ole kylliksi, että te teette sovinnon sen kanssa jonka -surmaatte. Teidän murheenne olkoon rakkautta yli-ihmiseen: siten -vanhurskautatte te oman vielä-elämisenne! "Vihollinen" tulee teidän -sanoa, mutta ei "konna"; "sairas" tulee teidän sanoa, mutta ei -"roisto"; "hullu" tulee teidän sanoa, mutta ei "syntinen". - -Ja sinä, punainen tuomari, jos tahtoisit sanoa ääneen, mitä kaikkea -jo ajatuksissa olet tehnyt: niin jokainen huutaisi: "Viekää pois tuo -saastainen, pois tuo myrkkymatelija!" - -Mutta toista on ajatus, toista teko, toista teon kuva. Syyn pyörä ei -pyöri niiden välissä. - -Eräs kuva teki tämän kalpean ihmisen kalpeaksi. Kykenevä hän oli -tekoonsa, kun hän sen teki: mutta sen kuvaa hän ei kestänyt, -silloinkun se oli tehty. - -Alati näki hän nyt itsensä yhden teon tekijänä. Hulluudeksi kutsun -minä tätä: poikkeus muuttui hänelle olennaisuudeksi. - -Viiva lumoaa kanan; teko, jonka hän teki, lumosi hänen poloisen -järkensä -- hulluudeksi teon _jälkeen_ kutsun minä tätä. - -Kuulkaa, tuomarit! Vielä toinenkin hulluus on olemassa: ja se on -hulluus _ennen_ tekoa. Oi, ette te tunkeutuneet kylliksi syvälle -tähän sieluun! - -Näin puhuu punainen tuomari: "Minkätähden murhasi tämä pahantekijä? -Hän tahtoi ryöstää." Mutta minä sanon teille: hänen sielunsa tahtoi -verta, ei ryöstöä: hän janosi veitsen onnea! - -Mutta hänen poloinen järkensä ei ymmärtänyt tätä hulluutta ja sai -hänet houkutelluksi. "Mitä verestä! puhui se; etkö tahdo käyttää -tilaisuutta ainakin ryöstääksesi? Kostaaksesi?" - -Ja hän kuunteli poloista järkeään: lyijynä lepäsi sen puhe hänen -päällään, -- senvuoksi ryösti hän murhatessaan. Hän ei tahtonut -hulluuttaan hävetä. - -Ja nyt jälleen lepää hänen tekonsa lyijy hänen päällään, ja jälleen -on hänen poloinen järkensä niin jäykkä, niin hervaistu, niin raskas. - -Jos hän voisi edes pudistaa päätään, niin taakkansa vierisi alas: -mutta kuka pudistaa tätä päätä? - -Mitä on tämä ihminen? Joukko sairauksia, jotka hengen kautta leviävät -maailmaan: siellä he tahtoivat etsiä saalista. - -Mitä on tämä ihminen? Kimppu kesyttömiä käärmeitä, jotka harvoin ovat -levossa keskenään, -- silloin he lähtevät pois kukin erikseen ja -etsivät saalista maailmasta. - -Katsokaa tätä viheliäistä ruumista! Mitä hän kärsi ja kaipasi, sen -selitti tämä poloinen sielu itselleen -- hän selitti sen murhalliseksi -haluksi ja ahneudeksi veitsen onneen. - -Se, joka nyt tulee sairaaksi, hänet yltää paha, joka nyt on pahaa: -pahaa hän tahtoo tehdä sillä, mikä tekee hänelle pahaa. Mutta toisia -aikoja on ollut ja toinen paha ja hyvä. - -Kerran oli epäily pahaa ja tahto Itseen. Silloin tuli sairaasta -kerettiläinen ja noita: kerettiläisenä ja noitana hän kärsi ja tahtoi -tuottaa kärsimystä. - -Mutta tätä ette tahdo ottaa korviinne: se vahingoittaa teidän -hyväänne, sanotte te minulle. Mutta mitä koskee minuun teidän hyvänne! - -Paljon on hyvässänne sellaista, mikä minua iljettää, ja totisesti ei -sen paha. Miten toivoisinkaan, että sillä olisi hulluus, jonka kautta -se joutuisi perikatoon, kuten tämä kalpea rikoksellinen! - -Totisesti, minä tahtoisin, että sen hulluuden nimi olisi totuus tai -uskollisuus tai vanhurskaus: mutta sillä on hyveensä elääkseen kauan -ja viheliäisessä tyytyväisyydessä. - -Minä olen kaidepuu virran partaalla: tarttukoon minuun, ken minuun -tarttua voi! Mutta kainalosauvanne en minä ole. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Lukemisesta ja kirjoittamisesta. - - -Kaikesta mitä kirjoitettu on, rakastan ainoastaan sitä, minkä joku -verellään kirjoittaa. Kirjoita verellä: ja sinä olet havaitseva, että -veri on henkeä. - -Ei ole helppoa ymmärtää vierasta verta: minä vihaan lukevia -laiskureita. - -Ken lukijan tuntee, hän ei tee enää mitään lukijan tähden. Vielä -vuosisata lukijoita -- ja itse henki on löyhkäävä. - -Että jokainen saa oppia lukemaan, se ei turmele ajanmittaan yksin -kirjoittamista, vaan myöskin ajattelemisen. - -Kerran oli henki jumala, sitten se tuli ihmiseksi ja nyt se tulee -vielä roskaväeksikin. - -Ken verin kirjoittaa ja mietelausein, hän ei tahdo tulla luetuksi, -vaan opituksi ulkoa. - -Lähin tie vuorilla käy huipulta huipulle, mutta sitävarten tulee -sinulla olla pitkät sääret. Mietelauseet olkoot huippuja: ja ne, -joille puhutaan, suuria ja korkeakasvuisia. - -Ilma ohut ja puhdas, vaara lähellä ja henki täynnä iloista häijyyttä: -se sopii hyvin yhteen. - -Minä tahdon pitää vuorenpeikkoja ympärilläni, sillä minä olen rohkea. -Rohkeus, joka peloittaa kummitukset pois, luo itselleen peikkoja, -- -rohkeus tahtoo nauraa. - -Ei ole minulla enää samoja tunteita kuin teillä: nuo pilvet, jotka -allani näen, nuo mustat ja raskaat, joille nauran, -- ne juuri ovat -teidän ukkospilviänne. - -Te katselette ylös, kun kaipaatte korotusta. Ja minä katselen alas, -koska olen korotettu. - -Kuka teistä voi yht'aikaa nauraa ja olla korotettu? - -Ken korkeimmille vuorille nousee, hän nauraa kaikelle -murhe-näyttelemiselle ja murhetotisuudelle. - -Suruttomiksi, ilkkuviksi, väkivaltaisiksi -- sellaisiksi tahtoo -meidät viisaus: hän on nainen ja rakastaa aina vain sotilasta. - -Te sanotte minulle: "elämä on raskasta kantaa." Mutta mitävarten -teillä sitten on ylpeytenne aamupäivällä ja illalla nöyryytenne? - -Elämä on raskasta kantaa: mutta älkää ottako sitä sitten niin -hentomielisesti. Me olemme kaikki tyyni kelpo kuorma-aaseja ja -aasittaria. - -Mitä on meillä yhteistä ruusunterän kanssa, joka värisee siitä, että -kastepisara lepää sen ruumiilla? - -Totta on: me rakastamme elämää, emme senvuoksi että olemme elämään, -vaan senvuoksi että olemme rakastamaan tottuneet. - -Rakkaudessa on aina jotakin mieletöntä. Mutta mielettömyydessä on -aina myöskin jotakin järkeä. - -Ja minustakin, joka olen elämälle suopea, tuntuu että perhoset ja -saippuakuplat ja heidänlaisensa ihmiset ovat niitä, jotka enimmän -tietävät onnesta. - -Näiden keveiden mielettömien sirojen liikkuvien sielujen liihoittelu --- se näky houkuttelee Zarathustran kyyneliin ja lauluihin. - -Minä uskoisin ainoastaan sellaiseen jumalaan, joka taitaisi tanssia. - -Ja kun näin perkeleeni, niin huomasin hänet vakavaksi, -mietiskeleväksi, syväksi, juhlalliseksi: se oli raskauden henki, -- -hänen kauttaan sortuu kaikki kappaleet. - -Ei vihalla, vaan naurulla surmataan. Ylös, surmatkaamme raskauden -henki! - -Minä olen oppinut kävelemään: nyt lasken minä itseni valloilleen. -Minä olen oppinut lentämään: nyt en tahdo ensin saada sysäystä -päästäkseni paikoiltani. - -Nyt minä olen kevyt, nyt minä lennän, nyt näen itseni allani, nyt -tanssii jumala minun kauttani. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Vuorella kasvavasta puusta. - - -Zarathustran silmä oli nähnyt, että eräs nuorukainen karttoi häntä. -Ja kun hän eräänä iltana vaelsi yksin halki vuorien, jotka ympäröivät -sitä kaupunkia, jota kutsutaan "Kirjavaksi lehmäksi": katso, -silloin huomasi hän kulkiessaan tämän nuorukaisen istuvan puuta -vasten nojautuneena ja väsynein katsein silmäilevän alas laaksoon. -Zarathustra tarttui puuhun, jonka luona nuorukainen istui ja puhui -näin: - -"Jos tahtoisin ravistaa tätä puuta käsilläni, niin en sitä voisi. - -"Mutta tuuli, jota emme näe, hän kiduttaa ja taivuttaa sitä minne -tahtoo. Näkymättömät kädet meitä pahimmin taivuttavat ja kiduttavat." - -Silloin nuorukainen nousi hämmästyneenä ja sanoi: "minä kuulen -Zarathustran äänen ja juuri ikään ajattelin häntä." Zarathustra -vastasi: - -"Miksi sitä säikähdät? -- Mutta samoin on ihmisen laita kuin puunkin. - -"Mitä ylemmäksi hän tahtoo korkeuteen ja kirkkauteen, sitä -voimakkaammin hänen juurensa pyrkivät maan sisään, alaspäin, -pimeyteen, syvyyteen, -- pahaan." - -"Niin, pahaan! huusi nuorukainen. Miten on mahdollista, että löysit -sieluni?" - -Zarathustra hymyili ja vastasi: "Useita sieluja ei löydä milloinkaan --- muutoin, ellei niitä ensin keksi." - -"Niin, pahaan!" huusi nuorukainen vielä kerran. - -"Sinä sanoit totuuden, Zarathustra. En luota enää itseeni, senjälkeen -kuin olen alkanut tahtoa korkeuteen, eikä kukaan luota minuun enää, --- mistä se johtuu? - -"Minä muutun liian nopeasti: tämäpäiväni kumoo eiliseni. Noustessani -hyppään usein yli porrasvälien, sitä ei yksikään porras anna minulle -anteeksi. - -"Jos olen ylhäällä, niin tunnen aina olevani yksin. Yksikään ei puhu -kanssani, yksinäisyyden kylmyys värisyttää minua. Mitä tekemistä -minulla sitten on korkeudessa? - -"Ylenkatseeni ja kaipuuni kasvavat yhdessä; mitä korkeammalle kohoon, -sitä enemmän halveksin tuota kohoavaa. Mitä tekemistä hänellä sitten -on korkeudessa? - -"Miten minä häpeän nousemistani ja hoipertelemistani! Miten pilkkaan -kiivasta huohotustani! Miten vihaan niitä, jotka lentävät! Miten -väsynyt olen korkeudessa!" - -Tässä nuorukainen vaikeni. Ja Zarathustra silmäili puuta, jonka luona -he seisoivat, ja puhui näin: - -"Tämä puu seisoo yksin täällä vuorella; se on kasvanut korkealle yli -ihmisten ja eläimien. - -"Ja jos se tahtoisi puhua, niin ei sillä olisi ketään, joka sitä -ymmärtäisi: niin korkeaksi se on kasvanut. - -"Nyt se odottamistaan odottaa, -- mitä se sitten odottaa? Se asuu -liian lähellä pilvien istuinta: se varmaan vartoo ensimäistä salamaa?" - -Kun Zarathustra oli tämän sanonut, huusi nuorukainen tehden kiivaita -liikkeitä: "Niin, Zarathustra, totta puhut. Perikatoani minä halasin, -kun tahdoin korkeuteen, ja sinä olet se salama, jota minä varroin! -Katso, mitä olen minä enää, sittenkuin sinä meille ilmestyit? -_Kateus_ sinua kohtaan on se, joka on minut tuhonnut!" -- Niin puhui -nuorukainen ja itki katkerasti. Mutta Zarathustra kiersi käsivartensa -hänen ympärilleen ja vei hänet mukanaan pois. - -Ja kun he olivat hetken kulkeneet yhdessä, alkoi Zarathustra puhua -näin sanoen: - -Sydäntäni se viiltää. Paremmin kuin sanasi sanoo silmäsi minulle -vaarasi suuruuden. - -Vielä et sinä ole vapaa, sinä _etsit_ vielä vapautta. Yli öitten -valvojaksi teki sinut etsimisesi ja liian valveutuneeksi. - -Ylös vapaaseen korkeuteen sinä tahdot, tähtiä janoo sielusi. Mutta -sinun huonotkin viettisi janoovat vapautta. Villit koirasi tahtovat -vapauteen; himoiten ne haukkuvat kellarissaan, kun henkesi koettaa -murtaa kaikki vankeudet. - -Vielä sinä olet mielestäni vanki, joka vapauttansa kuvailee: oi, -viisaaksi käy sellaisten vankien sielu, mutta myös kavalaksi ja -matalaksi. - -Puhdistaa itsensä täytyy vielä hengeltäänkin vapautetun. Paljon -vankeutta ja hometta on vielä hänessä jäljellä: puhtaaksi täytyy -hänen silmänsäkin tulla. - -Niin, minä tunnen vaarasi. Mutta rakkauteni ja toiveeni kautta minä -vannotan sinua: älä heitä rakkauttasi ja toivettasi! - -Jaloksi tunnet vielä itsesi, ja jaloksi tuntevat sinut vielä nuo -toisetkin, jotka ovat sinulle nurjia ja luovat pahoja katseita. -Tiedä, että jalo on kaikkien tiellä. - -Hyvienkin tiellä on jalo: ja vaikka he kutsuvatkin häntä hyväksi, -niin tahtovat he sillä vaan työntää hänet syrjään. - -Uutta tahtoo jalo luoda ja uuden hyveen. Vanhaa tahtoo hyvä ja vanhan -säilymistä. - -Mutta ei se ole jalon vaara, että hänestä saattaisi tulla hyvä, vaan -julkea, pilkkaaja, tyhjäksitekijä. - -Oi, minä tunsin jaloja, jotka kadottivat korkeimman toiveensa. Ja -sitten pilkkasivat he kaikkia korkeita toiveita. - -Sitten elivät he julkeasti hetken riemuissa ja tuolle puolen -päiväänsä he tuskin asettivat mitään päämaalia enää. - -"Henki on myöskin hekumaa" -- niin he sanoivat. Silloin murtui heidän -henkensä siivet: nyt ryömii se ympäri ja kalvaa ja tahrii. - -Kerran aikoivat he tulla sankareiksi: hekumoitsijoita he ovat nyt. -Mielikarvaudeksi ja kauhuksi on heille sankari. - -Mutta rakkauteni ja toiveeni kautta minä vannotan sinua: älä heitä -sankaria sielustasi! Pidä korkein toiveesi pyhänä! - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Kuoleman saarnaajista. - - -Kuoleman saarnaajia on olemassa: ja maa on täynnä sellaisia, joille -eroa elämästä on saarnattava. - -Täynnä on maa tarpeettomia, turmelleet ovat elämän nuo -aivan-liian-monet. Kunpa heidät "iankaikkisella elämällä" -houkuteltaisiin pois tästä elämästä! - -"Keltaisia": niin kutsutaan kuoleman saarnaajia tai: "mustia". Mutta -minä tahdon näyttää teille vielä toisenkin värisiä. - -Tuolla ovat nuo hirvittävät, jotka käyvät petoeläin sisässään ja -joilla ei ole muuta valintaa kuin himot tai itsekidutus. Ja vielä -heidän himonsakin ovat itsekidutusta. - -He eivät ole vielä tulleet edes ihmisiksi, nuo hirvittävät: -saarnatkoot he eroa elämästä ja lähtekööt itse matkoihinsa! - -Tuolla ovat nuo sielultaan kalvetustautiset: tuskin he ovat -syntyneet, niin alkavat he jo kuolla ja halaavat väsymyksen ja -kieltäymyksen oppeja. - -He tahtoisivat mielellään olla kuolleita, ja meidän tulisi kutsua -heidän tahtoansa hyväksi! Varokaamme, ettemme herätä näitä kuolleita -emmekä aukaise noita eläviä ruumisarkkuja! - -Kohtaapa heidät sairas, tai vanhus tai ruumis; ja heti he sanovat: -"elämä on valheeksi osotettu!" - -Mutta he ainoastaan ovat valhetta ja heidän silmänsä, joka näkee vain -nämä yhdet olemassaolon kasvot. - -Raskaan alakuloisuuden sumussa ja himoiten pieniä sattumia, jotka -tuottaisivat kuoleman: näin odottavat he ja purevat hampaansa yhteen. - -Tai myöskin: he hyökkäävät makeisten kimppuun ja pilkkaavat samalla -tätä lapsellisuuttaan: he takistauvat oljenkortiseensa elämää ja -pilkkaavat sitä, että vielä ovat oljenkorren varassa. - -Heidän viisautensa kuuluu: "hullu se, joka jää elämään edelleen, -mutta niin hulluja me olemme! Ja se juuri onkin hulluinta elämässä!" --- - -"Elämä on ainoastaan kärsimystä" -- niin sanovat toiset eivätkä -valhettele: niinpä pitäkää huoli sitten, että pääsette siitä! Pitäkää -sitten huoli siitä, että tuo elämä taukoo, joka on vain kärsimystä! - -Ja näin kuulukoon siveytenne oppi: "sinun pitää itse kuolettaa -itsesi! Sinun pitää itse varastaa itsesi täältä pois!" "Hekuma on -syntiä -- sanovat yhdet, jotka kuolemaa saarnaavat --, vetäytykäämme -syrjään ja älkäämme siittäkö lapsia!" - -"Synnyttäminen on vaivaloista -- sanovat toiset --, miksi enää -synnyttää? Synnytetään vain onnettomia!" Ja hekin ovat kuoleman -saarnaajia. - -"Tarvitaan sääliä, -- sanovat kolmannet. Ottakaa pois, mitä minulla -on! Ottakaa pois, mitä minä olen! Sitä vähemmän minua elämä sitoo!" - -Jos he olisivat sääliväisiä perinpohjin, niin he tekisivät -lähimmäiselleen elämän vastenmieliseksi. Olla pahoja -- se olisi -heidän oikea hyvyytensä. - -Mutta he tahtovat päästä irti elämästä: mitä liikuttaa heitä, että he -kahleillaan ja lahjoillaan sitovat toisia vielä lujemmin! -- - -Ja tekin, joille elämä on ankaraa työtä ja levottomuutta: ettekö -ole hyvin väsyneitä elämään? Ettekö ole täysin kypsyneitä kuoleman -saarnalle? - -Te kaikki, joille ankara työ on rakasta ja nopea, uusi, outo, -- -te suoriudutte huonosti, teidän ahkeruutenne on pakoa ja tahtoa -unhoittaa itsensä. - -Jos te enemmän uskoisitte elämään, niin antautuisitte vähemmin -hetkelle. Mutta teissä ei ole tarpeeksi sisällystä odottaaksenne -- -eikä edes antautuaksenne laiskuuteen! - -Kaikkialla kaikuu niiden ääni, jotka kuolemaa saarnaavat: ja maa on -täynnä sellaisia, joille kuolemaa on saarnattava. - -Tai "iankaikkista elämää": se on minulle samantekevää, -- kun he vain -nopeasti lähtevät matkoihinsa! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Sodasta ja sotaväestä. - - -Parhaimmilta vihollisiltamme me emme tahdo tulla säästetyiksi, emmekä -myös niiltä, joita perinpohjin rakastamme. Niinpä antakaa minun sanoa -teille totuus! - -Veljeni sodassa! Minä rakastan teitä perinpohjin, minä olen ja olin -teidän vertaisenne, ja minä olen myös paras vihollisenne. Niinpä -antakaa minun sanoa teille totuus! - -Minä tiedän sydämenne vihan ja kateuden. Te ette ole kyllin suuria -ollaksenne tuntematta vihaa ja kateutta. Niinpä olkaa sitten kyllin -suuria ollaksenne häpeämättä itseänne! - -Ja ellette voi olla tiedon pyhimyksiä, niin olkaa ainakin sen -sotureita. He ovat sellaisen pyhyyden tovereita ja edelläkävijöitä. - -Minä näen paljon sotamiehiä, kunpa näkisin paljon sotureita! -Yhtä-kaavaa on se puku, jota he kantavat: kunpa se ei olisi -yhdenkaavaista, minkä he sillä peittävät! - -Teidän tulee olla sellaisia, joiden silmä etsii alati vihollista -- -teidän vihollistanne. Ja muutamilla teistä on vihaa ensi silmäykseltä. - -Omaa vihollistanne tulee teidän etsiä, omaa sotaanne tulee teidän -käydä ja omien aatteittenne puolesta! Ja jos aatteenne kärsii -tappion, tulee teidän rehellisyytenne siitäkin vielä huutaa voiton -riemua! - -Teidän tulee rakastaa rauhaa välikappaleena uuteen sotaan. Ja lyhyttä -rauhaa enemmän kuin pitkää. - -Teitä en neuvo työhön, vaan taisteluun. Teitä en neuvo rauhaan, vaan -voittoon. Olkoon työnne taistelua, rauhanne voittoa! - -Vaieta voi ja istua hiljaa ainoastaan silloin, kun hallussa on nuoli -ja jousi: muutoin laverrellaan ja riidellään. Olkoon rauhanne voittoa! - -Te sanotte, hyvä asia olkoon se, joka pyhittää itse sodankin? Minä -sanon teille: hyvä sota on se, joka jokaisen asian pyhittää. - -Sota ja rohkeus ovat saaneet aikaan suurempia asioita kuin -lähimmäisrakkaus. Ei säälinne, vaan urhoollisuutenne on tähän saakka -pelastanut kovaonniset. - -"Mikä on hyvää?" kysytte te. Olla urhoollinen on hyvää. Antakaa -pikkutyttöjen puhua: "hyvää on, mikä samalla on kaunista ja -liikuttavaa." - -Teitä nimitetään sydämettömiksi: mutta teidän sydämenne on oikea, ja -minä rakastan sydämellisyytenne kainoutta. Te häpeätte vuokseanne ja -toiset häpeävät luodevettään. - -Te olette rumia? Olkoon menneeksi, veljeni! Niinpä kietokaa -ympärillenne ylevyys, ruman vaippa! - -Ja kun sielunne tulee suureksi, tulee se ylpeäksi ja ylevyydessänne -on pahuutta. Minä tunnen teidät. - -Pahuudessa kohtaavat toisensa ylpeä ja heikko. Mutta he ymmärtävät -toisensa väärin. Minä tunnen teidät. - -Teillä saa olla ainoastaan vihollisia, jotka herättävät vihaa, muttei -vihollisia, jotka herättävät halveksimista. Teidän tulee olla ylpeitä -vihollisestanne: silloin ovat vihollisenne menestykset teidänkin -menestyksiänne. - -Kapinaannousu -- se on orjan ylhäisyyttä. Teidän ylhäisyytenne olkoon -kuuliaisuus! Itse teidän käskemisenne olkoon kuuliaisuutta! - -Hyvästä soturista kaikuu "sinun täytyy" mieluisemmalta kuin "minä -tahdon". Ja kaiken, mikä teille on rakasta, tulee teidän vielä ensin -antaa käskeä itseänne. - -Olkoon rakkautenne elämään rakkautta korkeimpaan toiveeseenne: ja -korkein toiveenne olkoon elämän korkein aate! - -Mutta korkein aatteenne teidän tulee antaa minun käskeä itsellenne -- -ja se kuuluu: ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi. - -Niin eläkää kuuliaisuuden ja sodan elämäänne! Mitä on -kauan-elämisestä! Kuka sotilas tahtoo tulla säästetyksi! - -Minä en säästä teitä, minä rakastan teitä perinpohjin, veljeni -sodassa! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Uudesta epäjumalasta. - - -Paikka paikoin on vielä kansoja ja laumoja, ei kuitenkaan meillä, -veljeni: täällä on valtioita. - -Valtio? Mikä se on? Hyvä! Nyt auki korvat, sillä nyt sanon teille -sanani kansojen kuolemasta. - -Valtio on kylmimmän nimi kaikista kylmistä hirviöistä. Kylmästi se -valhetteleekin; ja tämä valhe matelee sen suusta: "Minä, valtio, olen -kansa". - -Valhetta se on! Luovia ne olivat, jotka loivat kansat ja ripustivat -uskon ja rakkauden heidän ylleen: näin he palvelivat elämää. - -Hävittäjiä ne olivat, jotka virittivät ansoja monille ja kutsuvat -niitä valtioksi: he ripustavat miekan ja sata himoa heidän ylleen. - -Missä vielä on kansaa, siellä se ei ymmärrä valtiota, vaan vihataan -sitä kuin pahaa silmää ja syntiä tapoja ja oikeutta vastaan. - -Tämän merkin annan minä teille: jokainen kansa puhuu omaa kieltään -hyvästä ja pahasta: sitä ei naapuri ymmärrä. Kielensä se keksi -itselleen tavoissa ja oikeudessa. - -Mutta valtio valhettelee kaikilla kielillä hyvästä ja pahasta; ja -mitä ikänä se puhuu, sen se valhettelee -- mitä ikänä sillä on, -varastanut on se sen. - -Väärää on kaikki valtiossa; varastetuin hampain se puree, tuo -purevainen. Väärät ovat yksin sen sisälmyksetkin. - -Kieltensekoitus hyvästä ja pahasta: tämän merkin annan teille -merkiksi valtiosta. Totisesti, tahtoa kuolemaan merkitsee tämä -merkki! Totisesti, se kehottaa kuoleman saarnaajia! - -Aivan liian monta syntyy: tarpeettomille keksittiin valtio! - -Katsokaahan, miten se houkuttelee niitä luokseen, noita -aivan-liian-monia! Miten se niitä nielee ja pureskelee ja märehtii! - -"Maan päällä ei ole mitään suurempaa kuin minä: jumalan järjestävä -sormi olen minä" -- näin mylvii hirviö. Eivätkä ainoastaan -pitkäkorvaiset ja lyhytnäköiset vaivu polvilleen! - -Oi, vielä teihinkin, te suuret sielut, henkää se synkeitä valheitaan! -Oi, se vainuaa ilmi rikkaat sydämet, jotka mielellään tuhlaavat -itseään! - -Niin, teidätkin se vainuaa ilmi, te vanhan jumalan voittajat! -Taistelussa te väsyitte, ja nyt palvelee väsymyksenne sittenkin uutta -epäjumalaa! - -Sankareita ja ritareja se tahtoisi asettaa ympärilleen, tuo uusi -epäjumala! Mielellään paahtaa hän itseään hyvien omientuntojen -auringonpaisteessa, -- tuo kylmä hirviö! - -Kaikki tahtoo se teille antaa, jos palvelette sitä, tuo uusi -epäjumala: näin ostaa se itselleen hyveenne loisteen ja ylväitten -silmienne katseen. - -Houkutella se tahtoo teiltä noita aivan-liian-monia. Niin, -helvetillinen juoni täällä keksittiin, kuoleman hevonen, joka -jumalaisen kunnian koruissa kalisee! - -Niin, kuolema monille keksittiin täällä, joka ylistää itseään -elämäksi: totisesti, ystävänteko kaikille kuoleman saarnaajille! - -Valtioksi minä kutsun sitä, missä kaikki ovat myrkynjuojia, hyvät ja -huonot: valtioksi, missä kaikki kadottavat itsensä, hyvät ja huonot: -valtioksi, missä kaikkien pitkällisen itsemurhan nimi on -- "elämä". - -Katsokaahan noita tarpeettomia! He varastavat itselleen keksijäin -työt ja viisaiden aarteet: sivistykseksi kutsuvat he varkauttaan ja -kaikki käy heille sairaudeksi ja rasitukseksi! - -Katsokaahan noita tarpeettomia! Sairaita he ovat alati, he antavat -ylen sappeaan ja kutsuvat sitä sanomalehdeksi. He nielevät toinen -toisensa eivätkä voi edes sulattaa toisiaan. - -Katsokaahan noita tarpeettomia! Rikkauksia he voittavat ja tulevat -siitä köyhemmiksi. Valtaa he tahtovat ja ensin vallan vääntöraudan, -paljon rahaa, -- nuo vähävaraiset! - -Katsokaa, ne kapuavat, nuo notkeat apinat! He kapuavat toistensa yli -ja siten painavat toisensa alas liejuun ja syvyyteen. - -Valtaistuimen luo tahtovat he kaikki: heidän mielettömyytensä -on se, -- ikäänkuin onni olisi valtaistuimella! Usein on liejua -valtaistuimella -- ja usein myös valtaistuin liejulla! - -Mielettömiä he ovat minusta kaikki ja kapuavia apinoita ja liian -kuumia. Pahalle haisee heidän epäjumalansa, tuo kylmä hirviö: pahalle -haisevat he kaikki, nuo epäjumalanpalvelijat. - -Veljeni, tahdotteko siis tukehtua heidän kitojensa ja halujensa -höyryihin? Ennemmin särkekää ikkunat ja hypätkää ulos! - -Väistykää toki tuon pahan hajun tieltä! Vetäytykää toki pois noiden -tarpeettomien epäjumalanpalveluksesta! - -Väistykää toki tuon pahan hajun tieltä! Vetäytykää pois noiden -ihmisuhrien savusta! - -Vapaana on maa vielä nytkin suurille sieluille. Tyhjänä on vielä moni -istuin yksineläjille ja kaksineläjille, ja hiljaisten merien tuoksu -leyhyy niiden ympärillä. - -Vapaana on vielä suurille sieluille vapaa elämä. Totisesti, ken vähän -omistaa, hän on sitä vähemmän omistettu: ylistetty olkoon pieni -köyhyys! - -Siellä, missä valtio lakkaa, siellä vasta alkaa ihminen, joka ei ole -tarpeeton: siellä alkaa välttämättömän laulu, vain kerran soipa ja -korvaamaton sävel. - -Siellä, missä valtio _lakkaa_, -- katsokaa toki sinne, veljeni! -Ettekö näe sateenkaarta ja yli-ihmisen siltoja? -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Torin kärpäsistä. - - -Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi! Minä näen sinut suurten miesten -melun huumaamana ja pienten lävistelemänä vaapsillaan. - -Arvokkaasti metsä ja kallio osaavat kanssasi vaieta. Ole jälleen -sen puun kaltainen, jota rakastat, tuon leveäoksaisen: hiljaa ja -kuunnellen se meren yllä riippuu. - -Missä yksinäisyys taukoo, siellä alkaa tori; ja missä tori alkaa, -siellä alkaa myös suurten näyttelijäin melu ja myrkyllisten kärpästen -surina. - -Maailmassa eivät parhaimmat asiat kelpaa vielä mihinkään ilman että -joku ne ensin esittää: suuriksi miehiksi kansa kutsuu näitä esittäjiä. - -Vähän ymmärtää kansa suurta, se on: luovaa. Mutta kaikkia suurten -asiain esittäjiä ja näyttelijöitä se tajuaa. - -Uusien arvojen keksijäin ympäri pyörii maailma: näkymättömästi se -pyörii. Mutta näyttelijäin ympäri pyörii kansa ja maine: sellainen on -"maailman meno." - -Henkeä on näyttelijällä, vähän kuitenkin hengen omaatuntoa. Alati hän -uskoo siihen, jolla hän vahvimmin saa toiset uskomaan, -- uskomaan -_itseensä_! - -Huomenna hänellä on uusi usko ja ylihuomenna uudempi. Kerkeät aistit -hänellä on, kuten kansalla, ja vaihtelevat säät. - -Heittää kumoon -- se on hänestä: todistaa. Tehdä hulluksi -- se on -hänestä: vakuuttaa. Ja veri on hänestä kaikkein paras syy. - -Totuutta, joka vain herkkiin korviin hiipii, kutsuu hän valheeksi -ja ei-miksikään. Totisesti, hän uskoo vain jumaliin, jotka pitävät -suurta melua maailmassa! - -Täynnä meluavia ilvehtijöitä on tori -- ja kansa kerskuu suurista -miehistään: he ovat heille hetken herroja. - -Mutta hetki ahdistaa heitä: niin he ahdistavat sinua. Ja sinultakin -he tahtovat myöntöä tai kieltoa. Voi, sinä tahdot istuimesi -puolesta- ja vastaanolemisen välille asettaa. - -Älä ole kateellinen noille ehdottomille ja tungettelevaisille, sinä -totuuden rakastaja! Ei totuus tarttunut vielä milloinkaan ehdottoman -käsivarteen. - -Näiden äkillisten tähden käy takaisin varmuuteesi: ainoastaan torilla -käydään kimppuun myöntöä tai kieltoa kysymällä. - -Hitaita ovat kaikkien syvien kaivojen elämykset: kauan täytyy heidän -odottaa ennenkuin tietävät, mitä heidän syvyyteensä putosi. - -Toria ja mainetta pakenee kaikki suuri: kaukana turulta ja maineesta -asuivat ammoisista ajoista uusien arvojen keksijät. - -Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi: minä näen sinut myrkyllisten -kärpästen pistämänä. Pakene sinne, missä raaka, väkevä tuuli puhaltaa! - -Pakene yksinäisyyteesi! Sinä elit liian lähellä pieniä ja -viheliäisiä. Pakene heidän näkymätöntä kostoaan! Sinua kohtaan he -eivät ole mitään muuta kuin kostoa. - -Älä kohota enää kättä heitä vastaan! Lukemattomat he ovat, eikä sinun -tehtäväsi ole olla kärpäsläpsänä. - -Lukemattomat nuo pienet ja viheliäiset ovat; ja monen ylvään -rakennuksen veivät pelkät sadepisarat ja rikkaruohot perikatoon. - -Sinä et ole mikään kivi, mutta monet pisarat ovat tehneet sinut jo -ontoksi. Halkeava sinä olet kerran ja rapeutuva monista pisaroista. - -Myrkyllisten kärpästen uuvuttamana minä näen sinut, verille -raavittuna näen sinut sadasta kohden; ja sinun ylpeytesi ei tahdo -edes suuttua. - -Verta tahtoivat he sinusta kaikessa viattomuudessa, verta himoitsevat -heidän verettömät sielunsa -- ja he pistävät senvuoksi kaikessa -viattomuudessa. - -Mutta sinä syvä, sinä kärsit liian syvästi pienistäkin haavoista; ja -ennenkuin vielä olit parantunut, matoivat jo samat myrkkymatelijat -jälleen kätesi yli. - -Liian ylpeä sinä olet surmaamaan näitä herkuttelijoita. Mutta ole -varuillasi, ettei kohtaloksesi tule kantaa kaikkea niiden myrkyllistä -vääryyttä! - -Ylistykselläänkin he surisevat ympärilläsi: tungettelevaisuutta on -heidän ylistyksensä. He tahtovat ihosi ja veresi läheisyyttä. - -He imartelevat sinua kuin jumalaa tai perkelettä; he vinkuvat -edessäsi kuten jumalan tai perkeleen edessä. Mitä siitä? -Imartelijoita he ovat ja vinkujia, eivätkä sen enempää. - -Usein tekeytyvät he myös sinulle rakastettaviksi. Mutta se oli alati -pelkurien viisautta. Niin, pelkurit ovat viisaita! - -He mietiskelevät sinusta paljon ahtaalla sielullaan, arveluttava -sinä olet heille alati. Kaikki, josta paljon mietiskellään, käy -arveluttavaksi. - -He rankaisevat sinua kaikista hyveistäsi. Perinpohjin he antavat -sinulle anteeksi vain -- hairahduksesi. - -Koska olet lempeä ja mieleltäsi hurskas, niin sinä sanot: "viattomia -he ovat pieneen olemassaoloonsa." Mutta heidän ahdas sielunsa -ajattelee: "Rikosta on kaikki suuri olemassaolo." - -Silloinkin kun olet heille lempeä, tuntevat he, että heitä halveksit; -ja he palkitsevat sinulle hyväntyösi tekemällä sinulle salassa pahaa. - -Sinun sanaton ylpeytesi on heille aina vastenmielistä; he -riemuitsevat, jos sinä kerran olet kyllin vaatimaton ollaksesi -turhamainen. - -Sen, mistä ihmisessä pääsemme tietoon, sen viritämme hänessä myös -tuleen. Niinpä kavahda itseäsi pienistä! - -Sinun edessäsi he tuntevat itsensä pieniksi, ja heidän alhaisuutensa -kiiluu ja hehkuu sinua vastaan näkymättömässä kostossa. - -Etkö huomannut, miten usein he kävivät äänettömiksi, kun astuit -heidän joukkoonsa, ja miten heidän voimansa jätti heidät kuin savu -sammuvan tulen? - -Niin, ystäväni, lähimmäistesi paha omatunto sinä olet: sillä he eivät -ole sinun arvoisiasi. Siksi he vihaavat sinua ja imisivät mielellään -sinun vertasi. - -Sinun lähimmäisesi tulevat aina olemaan myrkyllisiä kärpäsiä; -sen, mikä suurta on sinussa, -- sen juuri täytyy tehdä heidät -myrkyllisemmiksi ja yhä kärpäsmäisemmiksi. - -Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi ja sinne, missä raaka, väkevä tuuli -puhaltaa! Ei ole sinun tehtäväsi olla kärpäsläpsänä. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Siveydestä. - - -Minä rakastan metsää. Kaupungeissa on inhoittavaa elää: siellä on -liian paljon kiimaisia. - -Eikö ole parempi joutua murhamiehen käsiin kuin kiimaisen naisen -uniin? - -Mutta katsokaa toki noita miehiä: heidän silmänsä sen sanoo -- he -eivät tiedä mitään parempaa maan päällä kuin maata naisen vieressä. - -Liejua on heidän sielunsa pohjassa; ja voi, jos heidän liejullaan on -vielä henkikin! - -Kunpa edes olisitte täydellisiä kuin eläimet! Mutta eläimeen kuuluu -viattomuus. - -Neuvonko minä teitä kuolettamaan aistejanne? Minä neuvon teitä -aistien viattomuuteen. - -Neuvonko minä teitä siveyteen? Siveys on muutamilla hyve, mutta -monilla miltei pahe. - -Nämä tosin pidättäytyvät: mutta narttu aistillisuus vilkuu -kateellisesta kaikesta, mitä he tekevät. - -Vielä heidän hyveittensä huipullekin ja aina lämmöttömään henkeenkin -saakka seuraa heitä tämä eläin ja sen rauhattomuus. - -Ja miten nöyrästi narttu aistillisuus osaa kerjätä itselleen -hiukkasen henkeä, kun lihapala siltä kielletään. - -Te rakastatte murhenäytelmiä ja kaikkea, mikä sydäntä järkyttää? -Mutta minä olen epäluuloinen narttuanne kohtaan. - -Teillä on liian julmat silmät ja himokkaasti te etsitte katseillanne -kärsiviä. Eikö ole vain teidän hekumanne pukeutunut valhepukuun -nimittäen itsensä sääliksi? - -Ja tämän vertauksen annan myös teille: useat, jotka tahtoivat ajaa -ulos perkeleensä, menivät silloin itse sikoihin. - -Kenestä siveys tuntuu raskaalta, häntä on neuvottava jättämään -se: ettei se tulisi tieksi helvettiin -- se on sielun liejuksi ja -kiimaksi. - -Puhunko likaisista asioista? Se ei ole minulle pahinta. - -Ei astu tietäväinen vastenmielisesti totuuden veteen jos se on -likaista, vaan jos se on matalaa. - -Totisesti, sellaisia on, jotka ovat siveellisiä perinpohjin: he ovat -sydämeltään lempeämpiä, he nauravat mieluummin ja useammin kuin te. - -He nauravat siveydellekin ja kysyvät: "mitä on siveys! - -"Eikö siveys ole hulluutta? Mutta tämä hulluus tuli luoksemme emmekä -me hänen luokseen. - -"Me tarjosimme tälle vieraalle majan ja sydämen: nyt hän asuu -luonamme, -- viipyköön hän niin kauan kuin häntä haluttaa!" - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Ystävästä. - - -"Alati on luonani yksi liikaa" -- näin ajattelee erakko. "Alati yksi -kertaa yksi -- se tekee ajanmittaan kaksi!" - -Minä ja Minuni ovat alati liian kiihkeässä keskustelussa: miten -kestää sitä, ellei olisi ystävää? - -Alati on erakolle ystävä kolmas: kolmas on koho, joka estää -keskustelun noiden kahden välillä vajoamasta syvyyteen. - -Oi, liian paljon syvyyksiä on kaikille erakoille. Siksi he niin -kaipaavat ystävää ja hänen korkeuttaan. - -Meidän uskomme toisiin ilmaisee, missä mielellämme uskoisimme -itseemme. Meidän kaipuumme ystävään on ilmiantajamme. - -Ja usein tahdotaan rakkaudella vain sivuuttaa kateus. Ja usein -hyökätään kimppuun ja hankitaan vihollinen, jotta oma alttius -hyökkäyksille pysyisi salassa. - -"Ole ainakin viholliseni!" -- niin puhuu todellinen kunnioitus, se, -joka ei uskalla pyytää ystävyyttä. - -Jos tahdotaan omistaa ystävä, niin täytyy myöskin tahtoa käydä -sotaa hänen puolestaan: ja käydäkseen sotaa, täytyy myös osata olla -vihollinen. - -Ystävässään tulee myöskin vihollista kunnioittaa. Voitko lähestyä -ystävääsi häneen liittymättä? - -Ystävässään tulee omistaa parhain vihollisensa. Sinun tulee olla -sydämelläsi häntä lähinnä, kun häntä vastustat. - -Sinä et tahdo ystäväsi edessä kantaa mitään pukua? Ystäväsi kunnia se -on oleva, että annat itsesi hänelle sellaisena kuin olet? Mutta hän -toivottaa sinut senvuoksi hiiteen! - -Ken ei tee itsestään mitään salaisuutta, hän nostaa pahaa verta: niin -suuresti teillä on syytä pelätä alastomuutta! Niin, jos te olisitte -jumalia, silloin te saisitte hävetä vaatteitanne! - -Sinä et voi kyllin kauniiksi itseäsi ystävällesi koristaa: sillä -sinun tulee olla hänelle nuoli ja kaipuu yli-ihmiseen. - -Joko olet nähnyt ystäväsi nukkuvan, -- niin että olisit huomannut, -minkä näköinen hän on? Millaiset toki muutoin ovat ystäväsi kasvot? -Omat kasvosi ne ovat karkeassa ja puutteellisessa kuvastimessa. - -Joko olet nähnyt ystäväsi nukkuvan? Eikö sinua kauhistuttanut, että -ystäväsi on sen näköinen? Oi, ystäväni, ihminen on jotakin, joka -täytyy tulla voitetuksi. - -Ymmärtämisessä ja vaikenemisessa on ystävä oleva mestari: et sinä -kaikkea saa tahtoa nähdä. Sinun unesi on ilmaiseva, mitä ystäväsi -valveillaan tekee. - -Ymmärtäminen olkoon säälisi: jotta ensin saisit tietää, tahtooko -ystäväsi sääliä. Ehkä hän rakastaa sinussa murtumatonta silmää ja -iäisyyskatsetta. - -Sääli ystävää kohtaan kätkeytyköön kovaan kuoreen, hampaan olet -katkaiseva sitä purressasi. Niin on sillä oleva hienoutensa ja -sulonsa. - -Oletko puhdas ilma ja yksinäisyys ja leipä ja lääke ystävällesi? -Moni ei saata katkoa omia kahleitaan ja kuitenkin hän on ystävälleen -vapauttaja. - -Oletko sinä orja? Silloin et voi olla ystävä. Oletko tyranni? Silloin -sinulla ei voi olla ystäviä. - -Liian kauan on naisessa ollut orja ja tyranni kätkeytyneenä. -Sentähden nainen ei ole vielä ystävyyteen mahdollinen: hän tuntee -ainoastaan rakkauden. - -Naisen rakkaudessa on vääryyttä ja sokeutta kaikkea sitä kohtaan, -mitä hän ei rakasta. Ja naisen ymmärtäväisessäkin rakkaudessa on yhä -vielä hyökkäystä ja salamaa ja yötä valon rinnalla. - -Vielä ei nainen ole ystävyyteen mahdollinen: kissoja ovat naiset yhä -vielä ja lintuja. Tai, parhaimmassa tapauksessa, lehmiä. - -Vielä ei nainen ole ystävyyteen mahdollinen. Mutta sanokaa minulle, -miehet, kuka sitten teistä on ystävyyteen mahdollinen? - -Voi teidän viheliäisyyttänne, te miehet, ja teidän sielunne -itaruutta! Niin paljon kuin te annatte ystävälle, sen tahdon minä -antaa viholliselleni, enkä ole siitä tuleva köyhemmäksi. - -Toveruutta on olemassa: kunpa olisi olemassa ystävyyttä! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Tuhannesta ja yhdestä päämaalista. - - -Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: niin hän löysi monen -kansan hyvän ja pahan. Mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra -löytänyt maan päällä kuin hyvän ja pahan. - -Elää ei voisi yksikään kansa, joka ei ensin arvoja arvioisi; mutta -jos se tahtoo itseään säilyttää, niin se ei saa arvioida kuten -naapuri arvioi. - -Paljon on sellaista, jota toinen kansa kutsui hyväksi ja toinen -häväistykseksi ja pilkaksi: niin minä havaitsin sen olevan. Paljon -on sellaista, jota havaitsin täällä kutsuttavan pahaksi ja tuolla -kunnian purppuralla koristettavan. - -Milloinkaan ei naapuri ymmärtänyt naapuriaan: alati hänen sielunsa -ihmetteli naapurin harhaluuloja ja pahuutta. - -Hyvyyksien taulu riippuu jokaisen kansan yllä. Katso, se on sen -voittojen taulu; katso, se on ääni sen tahdosta valtaan. - -Ylistettävää on, mitä se pitää vaikeana; mikä välttämätöntä on ja -vaikeata, se on hyvää; ja mikä korkeimmasta hädästä vielä vapauttaa, -tuo harvinainen, vaikein, -- sitä se ylistää pyhäksi. - -Mikä aiheuttaa sen, että se hallitsee ja voittaa ja loistaa, -naapurinsa peloksi ja kateudeksi: sitä se pitää korkeana, -ensimäisenä, määräävänä, kaikkien asiain ajatuksena. - -Totisesti, veljeni, jos sinä ensin olet oppinut tuntemaan jonkun -kansan hädän ja maan ja taivaan ja naapurin: niin sinä arvaat kaiketi -sen voittojen lain, ja miksi se näitä portaita myöten toiveeseensa -kohoaa. - -"Alati tulee sinun olla ensimäinen ja kaikkia muita etevämpi: ketään -ei tule sinun kateellisen sielusi rakastaa, paitsi ystävää" -- -tämä sai kreikkalaisen sielun värisemään: niin hän kulki polkuaan -suuruuteen. - -"Puhua totta ja taitavasti käyttää jousta ja nuolta" -- niin ajatteli -se kansa suloisesti ja samalla raskaasti, mistä nimeni johtuu -- -nimi, joka on minulle suloinen ja samalla raskas. - -"Kunnioittaa isää ja äitiä ja aina sielun syvimmästä saakka noutaa -heidän mieltään": tämän voiton taulun ripusti eräs toinen kansa -ylitsensä ja tuli mahtavaksi ja ikuiseksi senkautta. - -"Osottaa uskollisuutta ja uskollisuuden tähden panna alttiiksi kunnia -ja veri pahoissa ja arveluttavissakin asioissa": tällä opilla voitti -eräs toinen kansa itsensä, ja näin itsensä voittaen se tuli korkeista -toiveista raskaaksi. - -Totisesti ihmiset ovat antaneet itselleen kaiken hyvänsä ja pahansa. -Totisesti, he eivät sitä ottaneet, he eivät sitä löytäneet, ei se -pudonnut heille alas äänenä taivaasta. - -Arvon asetti ihminen ensin asioihin säilyttääkseen itsensä, -- hän -loi ensin asian tarkoituksen, ihmistarkoituksen! Senvuoksi hän on -antanut itselleen nimen "ihminen", se on: arvioiva. - -Arvioiminen on luomista: kuulkaa se, te luovat! Arvioiminen itse on -kaikkien arvioitujen asiain aarre ja koru. - -Vasta arvioimisen kautta on olemassa arvoa: ja ilman arvioimista -olisi olemassaolon pähkinä ontto. Kuulkaa se, te luovat! - -Arvojen muutos, -- se on luovien muutosta. Alati se hävittää, jonka -täytyy olla luova. - -Luovia olivat ensin kansat ja vasta myöhään yksityiset; totisesti, -yksityinen itse on vielä nuorin luominen. - -Kerran kansat ripustivat taulun hyvästä ylitsensä. Rakkaus, joka -tahtoo hallita, ja rakkaus, joka tahtoo totella, loivat itselleen -yhdessä sellaisia tauluja. - -Vanhempi on halu laumaan kuin halu Minään; ja niin kauan kuin hyvän -omantunnon nimi on lauma, sanoo ainoastaan paha omatunto: Minä. - -Totisesti, viekas Minä, tuo lemmetön, joka tahtoo hyötyään monen -hyödyssä: se ei ole lauman alkuperä, vaan sen perikato. - -Rakastavaisia ne olivat alati ja luovia, ne loivat hyvän ja pahan. -Rakkauden tuli hehkuu kaikkien hyveiden nimessä ja vihan tuli. - -Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: mitään suurempaa valtaa -ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin rakastavaisten teot: "hyvä" -ja "paha" on niiden nimi. - -Totisesti, hirviö on tämän ylistämisen ja moittimisen valta. Sanokaa -minulle, veljet, kuka sen lannistaa? Sanokaa, kuka heittää kahleen -tämän eläimen tuhannelle niskalle? - -Tuhannen päämaalia oli tähän saakka olemassa, sillä olemassa oli -tuhannen kansaa. Vain kahle noilta tuhannelta niskalta puuttuu -vielä, se ainoa päämaali puuttuu. Vielä ei ihmiskunnalla ole mitään -päämaalia. - -Mutta sanokaa minulle veljeni: jos päämaali vielä puuttuu -ihmiskunnalta, eikö silloin puutu myös -- vielä itse ihmiskuntaa? -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Lähimmäisenrakkaudesta. - - -Te tungeskelette lähimmäisen ympärillä ja teillä on kauniita sanoja -siitä. Mutta minä sanon teille: teidän lähimmäisenrakkautenne on -teidän viheliäinen rakkautenne omaan itseenne. - -Te pakenette itseänne lähimmäisen luo ja tahtoisitte tehdä siitä -itsellenne hyveen: mutta minä ymmärrän teidän "epäitsekkäisyytenne". - -Sinä on vanhempi kuin Minä; Sinä on julistettu pyhäksi, mutta ei -vielä Minä: niin tungeskelee ihminen lähimmäisen luo. - -Neuvonko minä teitä lähimmäisenrakkauteen? Pikemmin neuvon teitä -pakenemaan lähimmäistä ja rakastamaan kaukaisinta. - -Korkeampaa kuin rakkaus lähimmäiseen on rakkaus kaukaisimpaan ja -tulevaiseen; korkeampaa vielä kuin rakkaus ihmiseen on minusta -rakkaus asioihin ja haamuihin. - -Tuo haamu, joka edessäsi kiitää, veljeni, on sinua kauniimpi; miksi -et anna sille lihaasi ja luitasi? Mutta sinä pelkäät ja juokset -lähimmäisesi luo. - -Te ette siedä omaa itseänne ettekä rakasta kyllin itseänne: nyt te -tahdotte vietellä lähimmäistä rakkauteen ja kullata itseänne hänen -erhetyksellään. - -Minä tahtoisin, että te olisitte väsyneitä kaikenlaisiin lähimmäisiin -ja lähimmäisten naapureihin; niin täytyisi teidän itsestänne luoda -ystävänne ja hänen tulviva sydämensä. - -Te kutsutte todistajan, kun tahdotte puhua hyvää itsestänne; ja kun -te olette houkutelleet hänet uskomaan hyvää itsestänne; niin te itse -ajattelette hyvää itsestänne. Ei ainoastaan se valhettele, joka puhuu -vasten tietoaan, vaan se vasta oikein valhettelee, joka puhuu vasten -tietämättömyyttään. Ja niin te puhutte itsestänne seurustelussa ja -petätte valheellanne naapuria. - -Näin puhuu narri: "seurustelu ihmisten kanssa pilaa luonteen, -vallankin ellei sitä ole." - -Toinen menee naapurin luo, koska hän etsii itseään, ja toinen, koska -hän tahtoo kadottaa itsensä. Teidän kehno rakkautenne omaan itseenne -tekee teille yksinäisyydestä vankilan. - -Kaukaisemmat ne ovat, jotka rakkautenne lähimmäiseen maksavat; ja -kussa vain teitä viisi kokoontuu, siellä kuudennen aina täytyy kuolla. - -Minä en rakasta myöskään teidän juhlianne: liian monta näyttelijää -minä havaitsin niissä, ja katselijatkin käyttäytyivät usein kuin -näyttelijät. - -Minä en julista teille lähimmäistä, vaan ystävän. Ystävä olkoon -teille maan juhla ja aavistus yli-ihmisestä. - -Minä julistan teille ystävän ja hänen tulvivan sydämensä. Mutta -täytyy ymmärtää olla sieni, jos tahtoo saada omakseen tulvivien -sydänten rakkauden. - -Minä julistan teille ystävän, jossa maailma on valmiina, hyvän malja, --- luovan ystävän, jolla alati on valmis maailma antaa lahjaksi. - -Ja kuten maailma häneltä vyöryi kappaleiksi, vyöryy se hänelle -jälleen kehiä tehden kokonaiseksi, kuten hyvän synty pahasta, kuten -tarkoituksen synty sattumasta. - -Tulevaisuus ja kaukaisin olkoon syysi nykyisyyteesi: ystävässäsi -tulee sinun yli-ihmistä syynäsi rakastaa. - -Veljeni, lähimmäistä minä en neuvo teitä rakastamaan: minä neuvon -teitä rakastamaan kaukaisinta. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Luovan teistä. - - -Tahdotko, veljeni, käydä yksinäisyyteen? Tahdotko etsiä tien itseesi? -Viivy vielä hetkinen ja kuuntele minua. - -"Ken etsii, hän joutuu helposti itse hukkaan. Kaikki yksinäisyys on -rikosta": näin puhuu lauma. Ja sinä kuuluit kauan laumaan. - -Lauman ääni on sinussakin vielä kaikuva. Ja kun sanot: "minulla ei ole -enää yhteistä omaatuntoa teidän kanssanne", niin se on oleva valitus -ja tuska. - -Katso, itse tämän tuskan synnytti tuo yhteinen omatunto, ja tuon -omantunnon viimeinen kimallus hehkuu vielä murheessasi. - -Mutta sinä tahdot kulkea murheesi tietä, joka on tie itseesi? Niinpä -näytä minulle oikeutesi ja voimasi siihen! - -Oletko sinä uusi voima ja uusi oikeus? Ensimäinen liikunto? Itsestään -pyörivä pyörä? Voitko pakottaa tähdetkin itseäsi kiertämään? - -Oi, niin paljon on olemassa himoa korkeuteen! Kunnianhimoisten -kouristuksia on niin monessa! Näytä minulle, ettet ole yksi noista -himokkaista ja kunnianjanoisista! - -Oi, niin monta suurta ajatusta on olemassa, jotka eivät saa muuta -aikaan kuin palkeet: ne paisuttavat ja tekevät tyhjemmiksi. - -Vapaaksi sinä kutsut itseäsi? Sinun hallitsevan ajatuksesi minä -tahdon kuulla, enkä sitä, että olet pelastunut ikeestä. - -Oletko sellainen, jolla _oli oikeus_ pelastua ikeestä? On olemassa -monia, jotka viskasivat pois viimeisen arvonsa, viskatessaan pois -orjuutensa. - -Vapaa mistä? Mitä koskee se Zarathustraan? Mutta selvästi tulee sinun -silmäsi julistaa: vapaa _mihinkä_? - -Voitko sinä antaa itsellesi pahasi ja hyväsi ja ripustaa tahtosi -laiksi ylitsesi? Voitko olla oma tuomarisi ja lakisi toimeenpanija? - -Peljättävää on olla kahdenkesken oman lakinsa tuomarin ja -toimeenpanijan kanssa. Näin singotaan tähti ulos autioon avaruuteen -ja yksinäisyyden jäiseen henkäilyyn. - -Tänään sinä kärsit vielä monista, sinä yksinäinen: tänään on sinulla -vielä rohkeutesi kokonaan ja toiveesi. - -Mutta kerran on yksinäisyytesi tekevä sinut väsyneeksi, kerran on -ylpeytesi taipuva ja rohkeutesi lannistuva. Huutava olet sinä kerran: -"minä olen yksin!" - -Kerran et ole enää näkevä korkeatasi ja matalasi olet näkevä liian -läheltä; ylhäinenkin itsessäsi on sinua peloittava kuin kummitus. -Huutava sinä olet kerran: "Kaikki on petosta!" - -On olemassa tunteita, jotka tahtovat surmata yksinäisen; ellei se -heille onnistu, no niin, silloin heidän itsensä täytyy kuolla! Mutta -voitko sinä olla murhaaja? - -Tunnetko, veljeni, jo sanan "ylenkatse"? Ja tuskan oikeudentunnossasi -olla oikeamielinen niitä kohtaan, jotka sinua ylenkatsovat? - -Sinä pakotat monet oppimaan itsesi uudestaan; siitä he syyttävät -sinua ankarasti. Sinä tulit lähelle heitä ja kävit kuitenkin ohi: -sitä he eivät anna sinulle milloinkaan anteeksi. - -Sinä nouset yläpuolelle heitä: mutta mitä korkeammalle kohoat, sitä -pienemmäksi sinä käyt kateuden silmässä. Mutta lentävää vihataan -eniten. - -Mitenkä te olisitte oikeamielisiä minua kohtaan! -- tulee sinun sanoa --- minä valitsen itselleni teidän vääryytenne minulle omistettuna -osana. - -Vääryyttä ja saastaa he viskaavat yksinäisen perästä: mutta, veljeni, -jos tahdot olla tähti, niin sinä et saa loistaa heille vähemmän -senvuoksi! - -Ja kavahda itseäsi hyvistä ja vanhurskaista! He ristiinnaulitsevat -mielellään ne, jotka löytävät itselleen oman hyveensä, -- he vihaavat -yksinäistä. - -Kavahda itseäsi myöskin pyhästä yksinkertaisuudesta! Kaikki on sille -epäpyhää, mikä ei ole yksinkertaista; se leikkii myös kernaasti -tulella -- polttorovioiden tulella. - -Ja kavahda itseäsi myöskin rakkautesi hyökkäyksistä! Liian pian -ojentaa yksinäinen kätensä vastaantulevalle. - -Usealle ihmiselle sinun ei tule antaa kättä, vaan ainoastaan käpälä: -ja minä tahdon, että käpälässäsi olisi myös kynnet. - -Mutta pahin vihollisesi, jonka voit kohdata, olet sinä aina oleva -itse itsellesi; luolissa ja metsissä sinä itse vaanit itseäsi. - -Yksinäinen, sinä kuljet tietä, joka johtaa itseesi! Ja itsesi ohi vie -sinut tiesi ja ohi seitsemän perkeleesi! - -Kerettiläinen sinä olet oleva itsellesi ja noita ja tietäjä ja narri -ja epäilijä ja pyhänrikkoinen ja konna. - -Polttaa sinun täytyy tahtoa itsesi omassa liekissäsi: mitenkä sinä -mielisit tulla uudeksi, ellet ensin ole tullut tuhkaksi! - -Yksinäinen, sinä kuljet luovan tietä: jumalan sinä tahdot luoda -itsellesi seitsemästä perkeleestäsi! - -Yksinänen, sinä kuljet rakastavan tietä: itseäsi sinä rakastat -ja senvuoksi sinä halveksit itseäsi, kuten ainoastaan rakastavat -halveksivat. - -Luoda tahtoo rakastava, koska hän halveksii! Mitä se tietää -rakkaudesta, jonka ei täytynyt halveksia juuri sitä, mitä hän rakasti! - -Käy rakkautesi kanssa yksinäistymiseesi ja luomisesi kanssa, veljeni; -ja vasta myöhään on oikeus ontuen seuraava sinua. - -Käy kyynelineni yksinäistymiseesi, veljeni. Minä rakastan sitä, joka -tahtoo luoda itseään ylempää ja käy niin perikatoon. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Vanhoista ja nuorista naisista. - - -Miksi hiivit niin arkana hämyssä, Zarathustra? Ja mitä pidät niin -varovasti kätkössä viittasi alla? - -"Onko se aarre, jonka olet saanut lahjaksi? vai lapsi, joka on -sinulle syntynyt? Vai käytkö nyt itse varkaitten teillä, sinä pahojen -ystävä?" -- - -Totisesti, veljeni! puhui Zarathustra, se on aarre, jonka olen saanut -lahjaksi: pieni totuus se on, jota minä kannan. - -Mutta se on vallaton kuin pieni lapsi, ja ellen tuki sen suuta, niin -se huutaa ylen äänekkäästi. - -Kun minä kuljin tänään yksin tietäni auringon laskun aikaan, niin -tuli vastaani vanha nainen ja puhui näin sielulleni: - -"Paljon on Zarathustra puhunut meille naisillekin, mutta milloinkaan -hän ei puhunut meille naisesta." - -Ja minä vastasin hänelle: "naisesta tulee puhua ainoastaan miehille." - -"Puhu minullekin naisesta, hän sanoi; olen kyllin vanha unhoittamaan -sen heti jälleen." - -Ja minä noudatin tuon vanhan naisen mieltä ja puhuin näin hänelle: - -Naisessa on kaikki arvoitusta, ja kaikella, mitä naisessa on, on yksi -ainoa selitys: sen nimi on raskaus. - -Mies on naiselle välikappale: päämaali on aina lapsi. Mutta mitä on -nainen miehelle? - -Kahta tahtoo oikea mies: vaaraa ja leikkiä. Siksi hän tahtoo naista, -vaarallisinta leikkikalua. - -Mies on kasvatettava sotaan ja nainen soturin virvoitukseksi: kaikki -muu on hulluutta. - -Liian makeita hedelmiä -- niistä ei soturi pidä. Senvuoksi hän pitää -naisesta; karvas on suloisinkin nainen. - -Paremmin kuin yksikään mies ymmärtää nainen lapsia, mutta mies on -lapsellisempi kuin nainen. - -Oikeassa miehessä piilee lapsi. Ylös naiset, niinpä löytäkää lapsi -miehessä! - -Leikkikalu olkoon nainen, puhdas ja hieno, jalokiven kaltainen, sen -maailman hyveitten kirkastama, jota ei vielä ole. - -Tähden säde loistakoon rakkaudessanne! Toiveenne olkoon: "kunpa -synnyttäisin yli-ihmisen!" - -Olkoon rakkaudessanne urhoollisuutta! Käykää rakkaudellanne sen -kimppuun, mikä teitä peloittaa. - -Olkoon rakkaudessanne teidän kunnianne! Vähän ymmärtää nainen muutoin -kunniasta. Mutta tämä olkoon teidän kunnianne: rakastaa alati enemmän -kuin teitä rakastetaan, eikä milloinkaan olla toisena. - -Mies peljätköön naista silloinkuin tämä rakastaa: silloin hän panee -kaikki alttiiksi, ja kaikki muu on hänelle arvotonta. - -Mies peljätköön naista silloinkuin tämä vihaa: sillä mies on sielunsa -pohjasta ainoastaan paha, mutta nainen alhainen. - -Ketä nainen vihaa eniten? -- Näin puhui rauta magnetille: "minä -vihaan sinua eniten, koska sinä vedät, mutta et ole kyllin vahva -vetämään luoksesi." - -Miehen onni on: minä tahdon. Naisen onni on: hän tahtoo. - -"Katso, juuri nyt tuli maailma täydelliseksi!" -- näin ajattelee -jokainen nainen, kun hän tottelee täydestä rakkaudesta. - -Ja totella täytyy naisen ja löytää syvyys pintaansa. Pintaa on naisen -mieli, liikkuva ja rauhaton kalvo matalan veden yllä. - -Mutta miehen mieli on syvä, sen virta kohisee maanalaisissa -kuiluissa: nainen aavistaa hänen voimansa, mutta ei ymmärrä sitä. -- - -Silloin vanha nainen vastasi minulle: "Paljon kaunista on Zarathustra -puhunut ja vallankin niille, jotka sellaiseen ovat kyllin nuoria. - -"Kummallista on, vähän tuntee Zarathustra naisia, ja kuitenkin hän on -oikeassa puhuessaan heistä! Johtuuko se siitä, ettei naisessa ole -mikään mahdotonta? - -"Ja nyt ota kiitokseksi pieni totuus! Minä toki olen kyllin vanha -sanoakseni sen! - -"Kääri se ja tuki sen suu: muutoin se huutaa liian äänekkäästi, tuo -pieni totuus." - -"Anna minulle, nainen, pieni totuutesi!" sanoin minä. Ja näin puhui -vanha nainen: - -"Sinä menet naisten luo? Älä unhoita ruoskaa!" -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Käärmeenpuremasta. - - -Eräänä päivänä oli Zarathustra nukkunut viikunapuun alle, sillä ilma -oli helteinen, ja käsivartensa hän oli laskenut kasvoilleen. Silloin -tuli kyykäärme ja puri häntä kaulaan, niin että Zarathustra kirkaisi -tuskasta. Kun hän oli ottanut käsivarren kasvoiltaan, loi hän -silmänsä käärmeeseen: silloin tämä tunsi Zarathustran silmät, kääntyi -kömpelösti ja tahtoi madella pois. "Odotahan, puhui Zarathustra; -vielä et ole ottanut vastaan kiitostani! Sinä herätit minut oikeaan -aikaan, tieni on vielä pitkä." "Lyhyt on nyt tiesi, sanoi kyykäärme -surullisesti; minun myrkkyni surmaa." Zarathustra hymyili. "Milloinka -on lohikäärme kuollut kyyn myrkkyyn? -- sanoi hän. Mutta ota takaisin -myrkkysi! Sinä et ole kyllin rikas lahjoittaaksesi sitä minulle." -Silloin käärme lankesi uudelleen hänen kaulaansa ja nuoli hänen -haavansa. - -Kun Zarathustra kerran kertoi tämän oppilailleen, kysyivät he: "Ja -mikä, oi Zarathustra, on kertomuksesi moraali?" Siihen Zarathustra -vastasi näin: - -Moraalin hävittäjäksi kutsuvat minua hyvät ja vanhurskaat: -kertomukseni on epämoraalinen. - -Mutta jos teillä on vihollinen, niin älkää palkitko hänelle pahaa -hyvällä: sillä se olisi nöyryyttämistä. Vaan näyttäkää, että hän on -tehnyt teille jotakin hyvää. - -Ja mieluummin suuttukaa vielä kuin nöyryyttäkää! Ja jos teitä -sadatellaan, niin minua ei miellytä, että te tahdotte sitten siunata. -Mieluummin sadatelkaa hiukan mukaan! - -Ja jos teitä kohtaan on tapahtunut suuri vääryys, niin tehkää -nopeasti viisi pientä sen lisäksi! Kamalaa on sellaista katsella, -jota vääryys yksin painaa. - -Oletteko te tätä kuulleet ennen? Jaettu vääryys on puoli oikeutta. Ja -sen tulee ottaa vääryys päälleen, joka saattaa sen kantaa! - -Inhimillisempää on hiukan kostaa kuin ei lainkaan kostaa. Ja ellei -rangaistus ole myöskin oikeus ja kunnia ylitsekäyväiselle, niin minua -ei miellytä teidän rangaistuksennekaan. - -Ylhäisempää on myöntää olevansa väärässä kuin pidättää itselleen -oikeus, varsinkin jos on oikeassa. Siihen tulee olla vain kyllin -rikas. - -Enkä minä pidä teidän kylmästä oikeudentunnostanne; ja teidän -tuomarienne silmästä katsoo alati pyöveli ja hänen kylmä rautansa. - -Sanokaa, missä on oikeudentunto, joka on rakkautta näkevin silmin? - -Niinpä löytäkää se rakkaus, joka ei ainoastaan kanna kaikkia -rangaistuksia, vaan myös kaiken syyn! - -Niinpä löytäkää se oikeudentunto, joka vapauttaa kaikki, paitsi sen -joka tuomitsee! - -Tahdotteko kuulla tämänkin? Sille, joka tahtoo olla perinpohjin -oikeamielinen, käy itse valhekin ihmisystävällisyydeksi. - -Mutta miten minä tahtoisin olla perinpohjin oikeamielinen! Miten minä -voin antaa kullekin omansa! Tämä olkoon kylliksi: minä annan kullekin -omani. - -Lopuksi, veljeni, kavahtakaa itseänne tekemästä erakoille vääryyttä! -Miten erakko voisi unhoittaa! Miten hän voisi kostaa! - -Syvän kaivon kaltainen on erakko. Helppo on sinne viskata kivi; mutta -jos se vaipui aina pohjaan saakka, sanokaa, kuka tahtoo jälleen tuoda -sen ylös? - -Kavahtakaa itseänne erakkoa herjaamasta! Mutta jos sen olette -tehneet, no niin, surmatkaa hänet silloin myös! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Lapsesta ja avioliitosta. - - -Minulla on kysymys sinulle yksin, veljeni: kuten laskinluodin heitän -minä tämän kysymyksen sieluusi, jotta saisin tietää, miten syvä se on. - -Sinä olet nuori ja halajat lasta ja avioliittoa. Mutta minä kysyn -sinulta: oletko sinä sellainen ihminen, joka saa halata itselleen -lasta? - -Oletko sinä voitollinen, itsesivoittaja, aistien hallitsija, -hyveittesi herra? Näin minä kysyn sinulta. - -Vai puhuuko toiveestasi eläin ja tarve? Vai yksinäisyys? Vai -eripuraisuus itsesi kanssa? - -Minä tahdon, että sinun voittosi ja vapautesi kaipaisi lasta. Eläviä -muistomerkkejä sinun tulee rakentaa voitollesi ja vapautuksellesi. - -Itseäsi ylempi sinun tulee rakentaa. Mutta ensin minä tahdon, että -sinun itsesi täytyy olla hyvinrakennettu, oikeinmuodostunut ruumiilta -ja sielulta. - -Ei sinun tule ainoastaan lisääntyä, vaan kohota! Siihen sinua -avioliiton yrttitarha auttakoon! - -Korkeampi ruumis sinun tulee luoda, ensimäinen liikunto, itsestään -pyörivä pyörä, -- luova sinun tulee luoda. - -Avioliitto: niin kutsun minä kahden tahtoa luoda yksi, joka enemmän -on kuin ne, jotka sen loivat. Kunnioitukseksi toinen toistaan kohtaan -sellaisen tahdon tahtojina kutsun minä avioliittoa. - -Tämä olkoon avioliittosi tarkoitus ja totuus. Mutta se, jota nuo -aivan-liian-monet kutsuvat avioliitoksi, nuo tarpeettomat, -- oi, -minkä nimen minä antaisin sille? - -Oi tuota kahdenkeskistä sielun viheliäisyyttä! Oi tuota -kahdenkeskistä sielun saastaa! Oi tuota kahdenkeskistä katalaa -huvitusta! - -Avioliitoksi he kutsuvat kaikkea tätä; ja he sanovat, että heidän -avioliittonsa on säädetty taivaassa. - -No, minua se ei miellytä, tuo tarpeettomien taivas! Ei, minua ei -miellytä nuo taivaalliseen verkkoon takertuneet eläimet! - -Kaukana pysyköön minusta myöskin se jumala, joka ontuen saapuu -siunaamaan sitä, mitä hän ei yhdistänyt! Älkää naurako tuollaisille -avioliitoille! Kenellä lapsella ei olisi syytä itkeä vanhempiensa -takia? - -Kelvolliselta näytti minusta tämä mies ja kypsältä maan -tarkoitukseen: mutta kun näin hänen vaimonsa, tuntui minusta maa -hullujenhuoneelta. - -Niin, minä tahtoisin, että maa vapisisi kouristuksessa, kun pyhimys -ja hanhi parittelevat keskenään. - -Tämä pyrki kuin sankari totuuksiin, ja lopulta hän sai saaliikseen -pienen somistetun valheen. Avioliitokseen hän sitä kutsuu. - -Tuo oli seurustelussa kylmä ja valitsi kuin tuntija. Mutta yhdellä -kertaa hän turmeli ainiaaksi seuransa: avioliitokseen hän sitä kutsuu. - -Tuo etsi piikaista, jolla olisi enkelin hyveet. Mutta yhdellä erää -hänestä tuli erään naisen piika, ja nyt tarvittaisiin, että hänestä -tulisi vielä enkelikin. - -Tarkoiksi minä huomasin kaikki ostajat, ja kaikilla on viekkaat -silmät. Mutta vaimonsa ostaa ovelinkin vielä säkissä. - -Monta lyhyttä hulluutta -- se on teillä rakkautta. Ja teidän -avioliittonne lopettaa monet lyhyet hulluudet pitkänä tuhmuutena. - -Teidän rakkautenne naiseen ja naisen rakkaus mieheen: oi, kunpa -se olisi sääliä kärsiviä ja kätketyitä jumalia kohtaan. Mutta -enimmäkseen paljastaa kaksi eläintä toisensa. - -Mutta teidän parhainkin rakkautenne on vain vääristelty vertaus ja -tuskallinen hehku. Tulisoihtu se on, jonka tulee valaista teitä -korkeammille teille. - -Itseänne ylemmäksi tulee teidän kerran rakastaa! Niinpä oppikaa ensin -rakastamaan! Ja senvuoksi teidän täytyy juoda rakkautenne karvas -kalkki. - -Karvautta on parhaimmankin rakkauden kalkissa: niin herättää se -kaipuun yli-ihmiseen, niin herättää se janon sinuun, luovaan! - -Jano luovalle, nuoli ja kaipuu yli-ihmiseen: puhu,veljeni, onko se -tahtosi avioliittoon? - -Pyhä on minulle sellainen tahto ja sellainen avioliitto. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Vapaasta kuolemasta. - - -Monet kuolevat liian myöhään, ja muutamat kuolevat liian varhain. -Outona kaikuu vielä oppi: "kuole oikeaan aikaan!" Kuole oikeaan -aikaan: näin opettaa Zarathustra. Totta on, ken ei milloinkaan elä -oikeaan aikaan, kuinka hän voisi koskaan kuolla oikeaan aikaan? -Kunpa hän ei olisi milloinkaan syntynyt! -- Tämän neuvon minä annan -tarpeettomille. - -Mutta nuo tarpeettomatkin tekevät vielä kuolemastaan tärkeän asian, -ja tyhjinkin pähkinä tahtoo vielä tulla särjetyksi. - -Tärkeältä kannalta ottavat kaikki eron elämästä: mutta vielä ei -kuolema ole mikään juhla. Vielä eivät ihmiset ole oppineet, miten -ihanimpia juhlia vietetään. - -Täydelliseksi tekevän kuoleman minä näytän teille, kuoleman, joka -tulee odaksi ja lupaukseksi eläville. - -Kuolemansa kuolee täydelliseksitekijä voitollisena, toivovien ja -lupaavien ympäröimänä. - -Näin tulisi oppia kuolemaan, eikä olisi oleva yhtään juhlaa, missä ei -sellainen kuoleva pyhittäisi elävien vannomisia. - -Sellainen kuolema on paras; mutta toinen on: kuolla taistelussa ja -tuhlata suuri sielu. - -Mutta taisteleva vihaa yhtä paljon kuin voittaja teidän irvistävää -kuolemaanne, joka hiipii esiin kuin varas -- ja saapuu kuitenkin -herrana. - -Omaa kuolemaani minä ylistän teille, vapaata kuolemaa, joka saapuu -koska minä tahdon. - -Ja milloinka minun tulee tahtoa? -- Kenellä on päämaali ja -perillinen, hän tahtoo kuolemaa oikeaan aikaan päämaalin ja -perillisen vuoksi. - -Ja kunnioituksesta päämaalia ja perillistä kohtaan ei hän tule -koskaan enää ripustamaan kuihtuneita seppeleitä elämän pyhäkköön. - -Totisesti, minä en tahdo olla köydenpunojain kaltainen: he punovat -säikeitään pitkälle ja kulkevat silloin itse aina takaperin. - -Moni tulee myös liian vanhaksi totuuksilleen ja voitoilleen; -hampaattomalla suulla ei ole enää oikeutta jokaiseen totuuteen. - -Ja jokainen, joka tahtoo saada mainetta, sanokoon ajoissa jäähyväiset -kunnialle ja harjoittakoon vaikeata taitoa -- lähteä oikeaan aikaan. - -Täytyy lakata antamasta syödä itseään, silloinkuin parhaimmalta -maistuu: sen tietävät ne, jotka tahtovat, että heitä kauan -rakastetaan. - -Happamia omenia on tosin olemassa, joiden kohtalo tahtoo, että ne -odottavat syksyn viimeiseen päivään: ja samassa ne tulevat kypsiksi, -keltaisiksi ja kurttuisiksi. - -Toisilla vanhenee ensin sydän ja toisilla henki. Ja muutamat ovat -vanhuksia nuoruudessa: mutta myöhään nuori pysyy kauan nuorena. - -Monelle elämä epäonnistuu: myrkkymato kalvaa hänen sydäntään. Niinpä -hän katsokoon, että kuolema onnistuu hänelle sitä paremmin. - -Moni ei tule milloinkaan suloiseksi, hän käy rumaksi jo kesällä. -Pelkuruus se on, joka pitää häntä kiinni oksassaan. - -Aivan liian monet ovat ne, jotka elävät, ja liian kauan ne riippuvat -oksissaan. Kunpa tulisi myrsky, joka ravistaisi kaiken tuon mädän ja -madonsyömän puusta! - -Kunpa saapuisi _äkillisen_ kuoleman saarnaajia! Ne olisivat oikeita -myrskyjä ja ravistajia elämänpuissa! Mutta minä kuulen saarnattavan -vitkallista kuolemaa ja kärsivällisyyttä kaikkea "maallista" kohtaan. - -Oi, te saarnaatte kärsivällisyyttä maallista kohtaan? Tämä maallinen -se on, joka on liian kärsivällinen teitä kohtaan, te herjaajat! - -Totisesti, liian varhain kuoli tuo heprealainen, jota vitkallisen -kuoleman saarnaajat kunnioittavat: ja monen turmioksi sitten tuli se, -että hän kuoli liian varhain. - -Hän tunsi vasta ainoastaan heprealaisen kyyneleet ja alakuloisuuden, -sekä hyvien ja vanhurskaiden vihan, heprealainen Jesus: silloin hänet -valtasi kuolemankaipuu. Kunpa hän olisi jäänyt korpeen, kauaksi -hyvistä ja vanhurskaista! Ehkä hän olisi oppinut elämään ja oppinut -rakastamaan maata -- ja nauruakin! - -Uskokaa minua, veljeni! Hän kuoli liian varhain; hän olisi itse -peruuttanut oppinsa, jos hän olisi tullut minun ikääni! Kyllin jalo -hän oli peruuttamaan! - -Mutta kypsymätön hän oli vielä. Kypsymättömästi nuorukainen rakastaa -ja kypsymättömästi hän myös vihaa ihmistä ja maata. Sidotut ja -raskaat ovat hänelle vielä luontonsa laatu ja hengensiivet. - -Mutta miehessä on enemmän lasta kuin nuorukaisessa, ja vähemmin -alakuloisuutta: paremmin hän ymmärtää kuolemaa ja elämää. - -Vapaa kuolemaan ja vapaa kuolemassa, pyhä kieltäjä, kun ei ole enää -aikaa myöntämiseen: näin hän ymmärtää kuolemaa ja elämää. - -Että teidän kuolemanne ei olisi ihmisen ja maan solvaamista, -ystäväni: sitä minä rukoilen itselleni teidän sielujenne hunajasta. - -Teidän kuollessanne on teidän henkenne ja hyveenne hehkuva vielä kuin -iltarusko yli maan: muutoin on teidän kuolemanne onnistunut teille -huonosti. - -Näin minä tahdon itse kuolla, jotta te, ystävät, minun takiani -rakastaisitte enemmän maata; ja maaksi tahdon minä jälleen tulla, -jotta minulla olisi rauha siinä, joka minut synnytti. - -Totisesti, päämaali oli Zarathustralla, hän viskasi pallonsa: nyt -olette te, ystävät, minun päämaalini perillisiä, teille minä viskaan -kultaisen pallon. - -Kaikista mieluimmin näen teidän, ystäväni, viskaavan tätä kultaista -palloa! Senvuoksi minä viivyn vielä hetkisen maailmassa: suokaa se -minulle anteeksi! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Lahjoittavasta hyveestä. - - -1. - -Kun Zarathustra oli sanonut jäähyväiset sille kaupungille, johon -hänen sydämensä oli kiintynyt ja jonka nimi on "Kirjava lehmä" -- -seurasivat häntä monet, jotka kutsuivat itseään hänen oppilaiksensa, -ja saattoivat häntä. Näin he joutuivat tienhaaraan: silloin -Zarathustra sanoi heille, että hän tahtoi nyt kulkea yksin, sillä -hän oli yksinkulkemisen ystävä. Mutta hänen oppilaansa ojensivat -hänelle jäähyväisiksi sauvan, jonka kultaisessa kädensijassa käärme -oli kiemurassa auringon ympärillä. Zarathustra iloitsi sauvasta ja -nojautui sitä vasten; sitten hän puhui oppilailleen näin: - -Sanokaa minulle: miten tuli kulta korkeimpaan arvoon? Senvuoksi, että -se on harvinainen ja hyödytön ja hohtava ja lempeäloistoinen; se -lahjoittaa alati itsensä. - -Ainoastaan korkeimman hyveen kuvana tuli kulta korkeimpaan arvoon. -Kuten kulta säteilee lahjoittavan katse. Kullan-loisto solmii rauhan -kuun ja auringon välille. - -Harvinainen on korkein hyve ja hyödytön, hohtava se on ja -lempeäloistoinen. Lahjoittava hyve on korkein hyve. - -Totisesti, minä ymmärrän teidät hyvin, oppilaani: te pyritte, kuten -minäkin, lahjoittavaan hyveeseen. Mitä teillä olisi yhteistä kissojen -ja susien kanssa? - -Tämä on teidän janonne, tulla itse uhreiksi ja lahjoiksi: ja siksi te -janootte koota kaikki rikkaudet sieluunne. - -Kyllästymättömänä teidän sielunne halaa aarteita ja koruja, koska -teidän hyveenne on kyllästymätön lahjoittamishalussa. - -Te pakotatte kaikki kappaleet luoksenne ja itseenne, jotta ne -virtaisivat teidän kaivostanne takaisin rakkautenne lahjoina. - -Totisesti, kaikkien arvojen ryöstäjäksi täytyy sellaisen lahjoittavan -rakkauden tulla; mutta eheäksi ja pyhäksi minä kutsun tätä -itsekkäisyyttä. -- - -Toinen itsekkäisyys on olemassa, liian köyhä, nälkäinen, joka alati -tahtoo varastaa, sairaitten itsekkäisyys, sairas itsekkäisyys. - -Varkaan silmällä se katsoo kaikkea loistavaa; nälän himolla se -mittelee sitä, jolla on runsaasti syötävää; ja alati se hiipien -kiertää lahjoittavan pöytää. - -Sairaus puhuu tuollaisesta himosta ja näkymätön rappeutuminen; -sairaasta ruumiista puhuu tämän itsekkäisyyden varkaallinen himo. - -Sanokaa minulle, veljeni: mikä on meille huonoa ja huonointa? Eikö se -ole rappeutuminen? Ja rappeutumista me kohtaamme aina siellä, missä -lahjoittavaa sielua puuttuu. - -Ylöspäin käy meidän tiemme, lajista sen ylitse ylilajiin. Mutta -kauhistus on meille tuo rappeuttava tarkoitusperä, joka puhuu: -"kaikki minun hyväkseni." - -Ylöspäin lentää meidän tarkoitusperämme: niin se on vertaus meidän -ruumiistamme, vertaus korotuksesta. Tuollaisten korotusten vertauksia -ovat hyveitten nimet. - -Näin käy ruumis kautta aikakirjojen, tuo syntyväinen ja -taistelevainen. Ja henki -- mikä se on sille? sen taistelujen ja -voittojen airut, toveri ja vastakaiku. - -Vertauksia ovat hyvän ja pahan kaikki nimet: ne eivät puhu, ne -viittaavat vain. Hullu se, joka tahtoo niiltä tietoa. - -Ottakaa vaari, veljeni, joka hetkestä, jolloin teidän henkenne tahtoo -puhua vertauksissa: siinä on teidän hyveenne synty. - -Korotettu on silloin teidän ruumiinne ja ylösnoussut; riemullaan se -haltioi hengen, jotta siitä tulee luova ja arvioiva ja rakastava ja -kaikkien kappaleiden hyväntekijä. - -Kun teidän sydämenne aaltoo leveänä ja täysinäisenä, virran lailla, -siunauksena ja vaarana lähellä asuville: siinä on teidän hyveenne -synty. - -Kun te olette korotetut yläpuolelle ylistyksen ja moitteen, ja teidän -tahtonne tahtoo käskeä kaikkia kappaleita rakastavan tahtona: siinä -on teidän hyveenne synty. - -Kun te halveksitte mukavuutta ja pehmeätä vuodetta, ettekä voi -valmistaa vuodettanne kyllin kauaksi veltoista: siinä on teidän -hyveenne synty. - -Kun te olette yhden ainoan tahdon tahtojia ja kutsutte tätä kaiken -hädän kääntymistä välttämättömyydeksenne: siinä on teidän hyveenne -synty. - -Totisesti, uusi hyvä ja paha se on! Totisesti, uusi, syvä kohina ja -uuden lähteen ääni! - -Valta se on, tuo uusi hyve; hallitseva ajatus se on, ja sen ympärillä -viisas sielu: kultainen aurinko, ja sen ympärillä tiedon käärme. - - -2. - -Tässä Zarathustra vaikeni hetkisen ja katseli rakkaudella -oppilaitaan. Sitten hän jatkoi puhettaan näin: -- ja hänen äänensä -oli muuttunut. - -Olkaa maalle uskolliset, veljeni, hyveenne voimalla! Teidän -lahjoittava rakkautenne ja teidän tietonne palvelkoon maan -tarkoitusta! Näin minä pyydän ja vannotan teitä. - -Älkää antako sen lentää pois maallisesta ja siivillä piestä -iankaikkisia seiniä! Oi, alati oli olemassa niin paljon tiehensä -lentänyttä hyvettä! - -Tuokaa, kuten minä, karannut hyve takaisin maahan -- niin, takaisin -ruumiiseen ja elämään: jotta se antaisi maalle sen tarkoituksen, -ihmistarkoituksen! - -Satoja kertoja tähänsaakka pakeni ja hairahti niin henki kuin -hyvekin. Oi, meidän ruumiissamme asuu vielä kaikki tämä harha ja -erhetys: ruumiiksi ja tahdoksi se on tullut siellä. - -Satoja kertoja koetti ja erhettyi tähänsaakka niin henki kuin -hyvekin. Niin, koe oli ihminen. Oi, paljon tietämättömyyttä ja -erhetystä on tullut meissä ruumiiksi! - -Ei ainoastaan vuosituhansien järki -- vaan niiden hulluuskin puhkee -meissä. Vaarallista on olla perillisenä. - -Vielä me taistelemme askel askeleelta jättiläisen sattuman -kanssa, ja koko ihmiskuntaa hallitsi tähänsaakka mielettömyys, -tarkoituksettomuus. - -Teidän henkenne ja teidän hyveenne palvelkoon maan tarkoitusta, -veljeni; ja kaikkien kappaleiden arvo tulee teidän uudelleen asettaa! -Senvuoksi teidän tulee olla taistelevia! Senvuoksi teidän tulee olla -luovia! - -Tietäen puhdistaa ruumis itsensä; tietämisellä koettaen se korottaa -itsensä; tietäväiselle käy kaikki vietit pyhiksi; korotettu sielu -tulee iloiseksi. - -Lääkäri, auta itseäsi: niin sinä autat vielä sairaitasikin. Tämä -olkoon hänen paras apunsa, että hän silmillä katselee sitä, joka itse -parantaa itsensä. - -Tuhannen polkua on olemassa, joilla ei vielä milloinkaan ole -kuljettu, tuhannen terveyttä ja elämän kätkettyä saarta. -Tyhjentämätön ja salassa oleva on yhä vielä ihminen ja ihmisten-maa. - -Valvokaa ja kuunnelkaa, te yksinäiset! Tulevaisuudesta tulee tuulia -salaisin siivenlyönnein; ja herkkiin korviin saapuu hyviä sanomia. - -Te, jotka tänään olette yksinäiset, te muista eroavaiset, teistä on -kerran tuleva kansa: teistä, jotka itsenne valitsitte, on valittu -kansa kasvava: -- ja siitä yli-ihminen. - -Totisesti, elpymisen paikaksi on maa kerran tuleva. Ja nyt jo lepää -uusi, terveellinen tuoksu sen ympärillä, ja uusi toive! - - -3. - -Kun Zarathustra oli sanonut nämä sanat, vaikeni hän kuten se, joka ei -ole sanonut viimeistä sanaansa; kauan hän punnitsi sauvaa epäillen -kädessään. Viimein hän puhui näin: -- ja hänen äänensä oli muuttunut. - -Yksin minä lähden nyt, oppilaani! Lähtekää tekin nyt pois ja yksin! -Niin minä tahdon. - -Totisesti, minä neuvon teitä: lähtekää minun luotani ja varjelkaa -itseänne Zarathustralta! Ja paremmin vielä: hävetkää hänen takiaan! -Kenties hän petti teitä. - -Tiedon ihmisen ei täydy ainoastaan osata rakastaa vihollisiaan, vaan -myöskin osata vihata ystäviään. - -Huonosti palkitaan opettaja, jos alati ollaan vain oppilaita. Ja -miksi te ette tahdo riipoa minun seppelettäni? - -Te kunnioitatte minua; mutta entä, jos teidän kunnioituksenne jonakin -päivänä kaatuisi. Kavahtakaa, ettei kuvapatsas lyö teitä kuoliaaksi! - -Te sanotte, että te uskotte Zarathustraan? Mutta mitä Zarathustrasta! -Te olette minun uskovaisiani: mutta mitä kaikista uskovaisista! - -Te ette olleet vielä etsineet itseänne: silloin te löysitte minut. -Niin tekevät kaikki uskovaiset; senvuoksi ei mistään uskosta ole -mihinkään. - -Nyt käsken minä teidän kadottamaan minut ja löytämään itsenne; ja -vasta sitten, kun te kaikki olette kieltäneet minut, tahdon minä -palata luoksenne. - -Totisesti, toisin silmin, veljeni, minä olen sitten etsivä -kadonneitani; toisella rakkaudella minä olen teitä rakastava. - -Ja kun teistä kerran vielä on tullut minun ystäviäni ja saman toiveen -lapsia: silloin minä tahdon olla kolmannen kerran luonanne, jotta -minä juhlisin kanssanne suurta keskipäivää. - -Ja tämä on se suuri keskipäivä, kun ihminen seisoo puolimatkassa -rataansa eläimen ja yli-ihmisen välillä ja juhlii tietänsä iltaan -korkeimpana toiveenaan: sillä se on tie uuteen aamuun. - -Silloin sortuva on siunaava itseään, senvuoksi, että hän on -ylimenevä; ja hänen tietonsa aurinko on oleva hänelle puolipäivässä. - -_"Kuolleet ovat kaikki jumalat, nyt me tahdomme, että yli-ihminen -eläisi"_ -- tämä olkoon kerran suurena keskipäivänä meidän viimeinen -tahtomme! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - - - -NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA - -TOINEN OSA - - - "-- ja vasta sitten, kun te kaikki olette kieltäneet minut, - tahdon minä palata luoksenne. - - Totisesti, toisin silmin, veljeni, minä olen sitten etsivä - kadonneitani; toisella rakkaudella minä olen teitä rakastava." - - Zarathustra, lahjoittavasta hyveestä (I, 80). - - - - -Lapsi ja kuvastin. - - -Tämän jälkeen läksi Zarathustra jälleen takaisin vuorille ja luolansa -yksinäisyyteen ja vetäytyi pois ihmisten parista: odottaen kuten -kylväjä, joka on siemenensä siroittanut. Mutta hänen sielunsa alkoi -kärsimättömästi halata niitä, joita hän rakasti: sillä hänellä -oli vielä paljon heille annettavaa. Vaikeinta nimittäin on tämä: -rakkaudesta sulkea avoin kätensä ja lahjoittajana säilyttää kainous. - -Siten kului yksinäiseltä kuukausia ja vuosia; mutta hänen viisautensa -kasvoi ja tuotti hänelle tuskaa runsautensa takia. - -Mutta eräänä aamuna hän heräsi jo ennen aamuruskoa, mietiskeli kauan -vuoteellaan ja puhui viimein sydämelleen: - -"Mistä pelästyinkään niin unessani, että havahduin? Eikö luokseni -astunut lapsi, jolla oli kuvastin kädessään? - -"'Oi Zarathustra -- puhui lapsi minulle -- katsele itseäsi -kuvastimessa!' - -"Mutta kun minä katsahdin kuvastimeen, huudahdin minä ja sydämeni -vavahti: sillä itseäni en siinä nähnyt, vaan saatanan irvinaaman ja -ivanaurun. - -"Totisesti, aivan liian hyvin minä ymmärrän unen merkin ja -kehoituksen: minun _oppini_ on vaarassa, rikkaruoho tahtoo käydä -nisusta. - -"Minun viholliseni ovat tulleet mahtaviksi ja ovat vääristelleet -oppini kuvan siten, että rakkaimpieni täytyy hävetä niitä lahjoja, -joita heille annoin. - -"Ystäväni ovat minulta kadonneet; hetki on saapunut, jolloin minun -tulee kadonneitani etsiä!" -- - -Näin sanoen ponnahti Zarathustra ylös, mutta ei kuten huolestunut, -joka etsii ilmaa, vaan pikemmin kuin haltioitunut tietäjä ja laulaja. -Kummastuneina katselivat häntä hänen kotkansa ja käärmeensä: sillä -aamuruskon lailla kajastui tuleva onni hänen kasvoillaan. - -Mitä minulle on tapahtunut, eläimeni? -- sanoi Zarathustra. Enkö minä -ole muuttunut? Eikö autuus yltänyt minua kuin myrskytuuli? - -Mieletön on minun onneni, ja mielettömästi se on puhuva: liian nuori -on se vielä -- olkaa siis sille kärsivällisiä! - -Haavoittanut on minut onneni: kaikki kärsiväiset olkoot lääkäreitäni! - -Ystävieni luo saan jälleen astua alas sekä myös vihollisieni! -Zarathustra saa jälleen puhua ja lahjoittaa ja tehdä rakkainta -rakkaille! - -Minun kärsimätön rakkauteni ylitsevuotaa virtoina, alas, kohti nousua -ja laskua. Vaikenevasta vuoristosta ja tuskan rajuilmoista kuohuu -sieluni alas laaksoihin. - -Liian kauan minä kaipasin ja katselin etäisyyteen. Liian kauan olin -yksinäisyyden oma: niin unhoitin minä vaikenemisen. - -Suuksi olen minä kokonaan tullut ja puron kohinaksi, joka korkeilta -kallioilta lähtee: alas laaksoihin minä tahdon puheeni syöstä. - -Ja syöksyköön minun rakkauteni virta raivaamattomille urille! Miksi -ei virta lopulta löytäisi tietä mereen! - -Tosin on järvi minussa, erakkoinen, itseensä tyytyväinen, mutta minun -rakkauteni virta tempaa sen mukanaan alas -- mereen! - -Uusia teitä minä kuljen, ja uudet sanat syttyvät minussa; väsynyt -olen minä, kuten kaikki luovat, vanhoihin puheenparsiin. Ei minun -henkeni tahdo kauemmin vaeltaa rikkipoljetuilla anturoilla. - -Liian hidasta on kaikki puhe minulle: -- ylös vaunuihisi, myrsky, -minä hyppään! Ja sinuakin minä tahdon vielä pahuudellani ruoskia! - -Kuten kirkaisu ja ilohuuto minä tahdon yli aavojen merien kulkea, -kunnes saavun autuaille saarille, missä ystäväni viipyvät: -- - -Ja viholliseni heidän joukossaan. Miten rakastan minä nyt jokaista, -jolle vaan saan puhua! Vihollisenikin ovat osana autuudestani! - -Ja jos tahdon nousta hurjimman heponi selkään, niin auttaa peitseni -minut aina parhaiten ylös: se on jalkani alati valmis palvelija: -- - -Peitsi, jonka minä singahutan vihollisiani vastaan. Miten kiitän minä -vihollisiani, että vihdoinkin saan sen singauttaa. - -Liian suureksi kävi pilveni jännitys: salamain naurussa minä tahdon -rakeita viskata alas syvyyteen. - -Valtavana paisuu silloin rintani, valtavana puhaltaa se myrskynsä yli -vuorien: siten saa se kevennyksen. - -Totisesti, myrskyn lailla entää onneni ja vapauteni. Mutta -viholliseni luulevat että paha riehuu heidän päittensä päällä. - -Niin, tekin ystäväni, pelästytte kesytöntä viisauttani, ja pakenette -ehkä vihollisieni kera. - -Oi, että ymmärtäisin paimenhuiluina houkutella teitä takaisin! Oi, -että jalopeurani viisauteni oppisi lempeästi karjumaan! Ja paljon me -olemme jo yhdessä oppineet! - -Minun kesytön viisauteni tuli raskaaksi yksinäisillä vuorilla; -kovilla kivillä se synnytti sikiönsä, nuorimpansa. - -Nyt se juoksee kuin narri halki karujen erämaiden ja etsimistään -etsii pehmyttä nurmea -- vanha kesytön viisauteni! - -Teidän sydäntenne pehmeälle nurmelle, ystäväni! teidän rakkauteenne -se tahtoisi rakkaimmalleen vuoteen valmistaa! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Autuailla saarilla. - - -Viikunat putoovat puista, ne ovat hyviä ja makeita; ja kun ne -putoovat, repee niiden punainen iho. Pohjatuuli minä olen kypsille -viikunoille. - -Siten, viikunain lailla lankee teille nämä opit, ystäväni: nyt juokaa -niiden mehu ja niiden makea sisus! Ympärillä on syys ja taivas on -selkeä ja päivä illassa. - -Katsokaa, miten täyteläistä on ympärillämme! Ja keskeltä runsauden on -ihanaa katsella etäisille merille. - -Kerran sanottiin jumala, kun katseltiin etäisille merille; mutta nyt -opetin minä teidät sanomaan: yli-ihminen. - -Jumala on otaksuma; mutta minä tahdon, ettei teidän otaksumanne ulotu -pitemmälle kuin luova tahtonne. - -Voisitteko _luoda_ jumalan? -- Niinpä vaietkaa kaikista jumalista! -Mutta yli-ihmisen te kyllä voisitte luoda. Ehkä ette itse, veljeni! -Mutta yli-ihmisen isiksi ja esi-isiksi te voisitte itsenne -uudestiluoda: ja tämä olkoon teidän paras luomisenne! -- - -Jumala on otaksuma: mutta minä tahdon, että teidän otaksumanne -rajoittuu ajateltavissa olevaan. - -Voisitteko _ajatella_ jumalan? -- Mutta tämä merkitköön teille -tahtoa totuuteen, että kaikki muuttuisi ihmis-ajateltavaksi, -ihmis-nähtäväksi, ihmis-tunnettavaksi! Oma mielenne tulee teidän -loppuun ajatella! - -Ja mitä te maailmaksi kutsuitte, se teidän tulee ensin luoda: -järkenne, kuvanne, tahtonne, rakkautenne täytyy siksi tulla! Ja -totisesti, teidän autuudeksenne, te tietäväiset! - -Ja miten tahdotte te elämän kestää ilman tätä toivoa, te tietäväiset? -Te ette liene syntyneet käsittämättömään ettekä järjettömään. - -Mutta että teille, ystävät, kokonaan sydämeni ilmaisisin: jos jumalia -olisi, miten voisin sietää sitä, etten ole jumala? _Siis_ ei ole -mitään jumalia. - -Tosin johdin minä päätelmäni, mutta nyt se johtaa minut. -- - -Jumala on otaksuma: mutta kuka joisi kuolematta kaiken sen tuskan, -jonka tämä otaksuma on synnyttynyt? Onko luovalta ryöstettävä hänen -uskonsa ja kotkalta sen leijailu kotkan-avaruuksissa? - -Jumala on ajatus, joka tekee kaiken suoran käyräksi ja kaiken -kiinteän kieppuvaksi. Miten? Aika olisi poissa, ja kaikki katoavainen -vain valhetta? - -Ajatella tätä on pyörrytys ja huimaus ihmisluille, ja vielä vatsalle -kuvotus: totisesti, pyörätaudiksi kutsun minä sellaisia otaksumia. - -Pahaksi kutsun minä sitä ja ihmisviholliseksi: kaikkea tuota -opetusta yhdestä ja täydestä ja liikkumattomasta ja kylläisestä ja -katoamattomasta! - -Kaikki katoamaton -- on vain vertausta! Ja runoilijat valhettelevat -liian paljon. -- - -Mutta ajasta ja tulemisesta tulee parhaiden vertausten puhua: kaiken -katoavan ylistystä ja vanhurskauttamista tulee niiden olla! - -Luoda -- se on suurta lunastusta kärsimyksestä ja elämän kevyeksi -käymistä. Mutta jotta luova voisi olla olemassa, juuri senvuoksi -tarvitaan kärsimystä ja paljon muutosta. - -Niin, paljon katkeraa kuolemista tulee teidän elämässänne olla, -te luovat! Siten olette te kaiken katoavaisen puoltajia ja -vanhurskauttajia. - -Siksi että luovan itsensä pitää olla lapsi, joka uudelleen syntyy, -täytyy hänen myös tahtoa olla synnyttäjä ja synnyttäjän tuska. - -Totisesti, kautta satojen sielujen minä tietäni kuljin ja kautta -satojen kehtojen ja synnytyskipujen. Monet jäähyväiset minä jo -lausuin, minä tunnen sydäntä särkevät viimeiset hetket. - -Mutta niin tahtoo luova tahtoni, kohtaloni. Tai, jotta sen teille -rehellisemmin sanoisin: juuri sellaista kohtaloa -- tahtoo minun -tahtoni. - -Kaikki tunteva kärsii minussa ja on vangittuna: mutta tahtoni tulee -alati luokseni vapauttajana ja ilontuojana. - -Tahtominen vapauttaa: tämä on oikea oppi tahdosta ja vapaudesta -- -siten julistaa Zarathustra sen teille. - -Ei-enää-tahtoa ja ei-enää-arvostella ja ei-enää-luoda! oi, että tuo -suuri väsymys aina pysyisi kaukana minusta! - -Tietämisessäni tunnen minä ainoastaan tahtoni synnytys- ja -syntymishalun; ja jos tietämisessäni on viattomuutta, riippuu se -siitä, että siinä on tahto synnyttämään. - -Pois jumalasta ja jumalista houkutteli minut tämä tahto, mitä olisi -silloin luotavaa, jos jumalia -- olisi! - -Mutta ihmiseen pakottaa se minua yhä uudelleen, palava luomistahtoni: -niin on vasaralla pakko kiven kimppuun. - -Oi, te ihmiset, kivessä nukkuu eräs kuva, kuvieni kuva! Oi, että sen -täytyy kovimmassa, rumimmassa kivessä nukkua! - -Nyt raivoaa vasarani julmasti hänen vankilaansa vastaan. Kivestä -lentelee sirpaleita: mitä koskee se minuun? - -Päättää tahdon minä sen: sillä eräs varjo tuli luokseni -- hiljaisin -ja kevyin kaikista olennoista tuli kerran luokseni! - -Yli-ihmisen ihanuus tuli varjona luokseni. Oi, veljeni! Mitä kuuluvat -minulle nyt -- jumalat! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Sääliväisistä. - - -Ystäväni, herjapuhe saapui ystävänne tykö: "katsokaa Zarathustraa! -Eikö hän kulje joukossamme kuin eläimien joukossa?" - -Mutta paremmin puhuttu on näin: "tietäväinen kulkee ihmisten joukossa -kuten eläinten joukossa." - -Mutta ihmisen itsensä nimi on tietäväiselle: eläin, jolla on punaiset -posket. - -Mistä se johtuu? Eikö siitä, että hän on saanut liian usein hävetä? - -Oi ystäväni! Näin puhuu tietäväinen: häpeää, häpeää, häpeää -- siinä -ihmisen aikakirja! - -Ja senvuoksi jalo käskee itsensä olemaan nöyryyttämättä: hän käskee -itsensä hävetä kaikkia kärsiviä. - -Totisesti, minä en suvaitse noita armeliaita, jotka säälissään ovat -autuaita: liian vähän heillä on häpeäntuntoa. - -Jos minun täytyy olla sääliväinen, niin en tahdo kuitenkaan sitä -nimeä kantaa; ja jos olen, niin mielelläni silloin etäältä. - -Mielelläni myös peitän pääni ja pakenen sieltä, ennenkun tulen -tunnetuksi: ja niin käsken teitäkin tekemään, ystäväni! - -Tuokoon kohtaloni aina tielleni suruttomia, kuten te olette, ja -sellaisia, joiden kera yhteisenä _saan_ pitää toiveen, aterian ja -hunajan! - -Totisesti, yhtä ja toista kyllä tein kärsiville: mutta parempaa -mielestäni olen alati tehnyt, kun olen oppinut paremmin iloitsemaan. - -Siitä saakka kun ihmisiä on ollut, on ihminen liian vähän iloinnut: -se yksin, veljeni, on perisyntimme! - -Ja kun opimme paremmin iloitsemaan, niin samalla unhoitamme parhaiten -tehdä muille pahaa ja miettiä pahaa. - -Siksi pesen käteni, joka kärsivää auttoi, sentähden myös sieluni -puhtaaksi huuhdon. - -Sillä että minä kärsivän näin kärsivän, häpeän minä hänen häpeänsä -takia; ja kun häntä autoin, niin loukkasin raskaasti hänen ylpeyttään. - -Suuret kiitollisuudenvelat eivät tee kiitollisiksi, vaan -kostonhimoisiksi; ja ellei pientä hyvää työtä unhoiteta, niin tulee -siitä vielä kalvava mato. - -"Olkaa ynseitä vastaanottaessanne! Kunnioittakaa sillä, että otatte -vastaan!" -- niin neuvon niitä, joilla ei ole mitään poisannettavaa. - -Mutta minä olen lahjoittaja: mielelläni lahjoitan minä ystävänä -ystäville. Mutta muukalaiset ja köyhät poimikoot itse hedelmät -puustani: niin nöyryyttää se vähemmän. - -Mutta kerjäläiset olisivat kokonaan poistettavat! Totisesti, jos -heille antaa, niin suuttuu itselleen, ja ellei anna, niin suuttuu -itselleen. - -Ja samoin syntiset ja pahat omattunnot! Uskokaa minua, ystäväni: -omantunnon pistokset kasvattavat purijoita. - -Mutta huonointa ovat pienet ajatukset. Totisesti, mieluummin vielä -tehdä pahaa kuin ajatella pienesti! - -Tosin te sanotte: "halu pieniin ilkeyksiin säästää meidät monesta -suuresta pahasta työstä." Mutta tässä ei pitäisi tahtoa mitään -säästää. - -Ikäänkuin paise on paha työ: se pistää ja syyhyy ja puhkee, -- se -puhuu rehellisesti. - -"Katso, minä olen sairaus" -- niin puhuu paha työ; se on sen -rehellisyys. - -Mutta sienen kaltainen on pieni ajatus: se ryömii ja köyristyy eikä -tahdo missään olla -- kunnes koko ruumis on laho ja lakastunut -pienistä sienistä. - -Mutta sille, joka on perkeleen riivaama, kuiskaan minä tämän sanan: -"parempi että kasvatat perkeleesi suureksi! Sinullekin vielä on -olemassa tie suuruuteen!" -- - -Oi veljeni! Jokaisesta tiedetään jotakin liikaa! Ja moni käy -meille läpikuultavaksi, mutta silti emme vielä läheskään voi olla -läpikotaisin perillä hänestä. - -Vaikeata on elää ihmisten kanssa, siksi että vaikeneminen on niin -vaikeata. - -Emmekä me ole kohtuuttomimpia sitä kohtaan, joka meitä inhoittaa, -vaan sitä kohtaan, joka ei meihin lainkaan koske. - -Mutta jos sinulla on kärsivä ystävä, niin ole leposija hänen -kärsimykselleen, kuitenkin kuin kova vuode, sotavuode: siten hyödytät -häntä parhaiten. - -Ja jos joku ystäväsi tekee sinulle pahaa, niin sano: "minä annan -sinulle anteeksi sen, mitä minulle teit; mutta että sen _itsellesi_ -teit, -- miten voisin minä sitä antaa anteeksi!" - -Näin puhuu kaikki suuri rakkaus: se voittaa vielä anteeksiannon ja -säälinkin. - -Sydäntään täytyy pidättää; sillä jos sen laskee menemään, miten pian -karkaa silloin pääkin! - -Oi, missä on milloinkaan tapahtunut suurempia hulluuksia kuin -sääliväisten joukossa? Ja mikä synnytti enemmän pahaa maailmaan kuin -sääliväisten hulluudet? - -Voi kaikkia rakastavia, joilla ei ole kukkulaa, joka on yläpuolella -heidän sääliään! - -Näin puhui perkele kerran minulle: "jumalallakin on helvettinsä: se -on hänen rakkautensa ihmisiin." - -Ja äsken kuulin hänen sanovan tämän sanan: "jumala on kuollut; -säälistään ihmisiin on jumala kuollut." -- - -Sentähden varokaa sääliväisiä: _heistä_ nousee jälleen raskas pilvi -ihmisen yli. Totisesti, minä ymmärrän rajuilman merkkejä! - -Mutta pankaa tähdelle myös tämä sana: kaikki suuri rakkaus on -yläpuolella sääliänsä: sillä se tahtoo rakastetun vielä -- luoda! - -"Itseni minä uhraan rakkaudelleni, ja _lähimmäiseni niinkuin itseni_" --- niin puhuvat kaikki luovat. - -Mutta kaikki luovat ovat kovia. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Papeista. - - -Ja kerran antoi Zarathustra merkin oppilailleen ja puhui heille nämä -sanat: - -"Tässä on pappeja: ja vaikka he ovat vihollisiani, niin käykää hiljaa -heidän ohitsensa ja nukkuvin miekoin! - -"Heidänkin joukossaan on sankareita; useat heistä kärsivät liian -paljon --: senvuoksi he tahtovat saada toisia kärsimään. - -"Pahoja vihollisia he ovat: ei mikään ole kostonhaluisempaa kuin -heidän nöyryytensä. Ja helposti tahraantuu se, joka heihin rupee. - -"Mutta minun vereni on sukua heidän verelleen; ja minä tahdon tietää -vereni vielä heidän veressään kunnioitetuksi." -- - -Ja kun he olivat menneet ohi, valtasi tuska Zarathustran; ja kauan -hän ei ollut tuskansa kanssa taistellut, kun hän korotti äänensä näin: - -Minua säälittää nuo papit. He ovat myös minulle vastenmielisiä; mutta -se on minulle vähäpätöisintä, senjälkeen kuin tulin ihmisten joukkoon. - -Mutta minä kärsin ja kärsein heidän kanssaan: vankeja he ovat minusta -ja merkittyjä. Se, jota he vapahtajaksi kutsuvat, pani heidät -kahleisiin: -- - -Väärien arvojen ja harhasanojen kahleisiin! Oi, että joku vielä -vapahtaisi heidät heidän vapahtajastaan! - -Saarelle luulivat he kerran laskevansa maihin aavaa merta -ajelehtiessaan, mutta katso, se oli nukkuva hirviö! - -Väärät arvot ja harhasanat: ne ovat pahimpia hirviöitä kuolevaisille, --- kauan nukkuu ja odottaa niissä kova onni. - -Mutta viimein se saapuu ja herää ja ruhjoo ja nielee sen, mikä sen -varaan majojansa rakensi. - -Oi katsokaa toki niitä majoja, joita nuo papit ovat itselleen -rakentaneet! Kirkoiksi kutsuvat he suloisesti tuoksuvia luoliaan. - -Oi tuota väärennettyä valoa, tuota ummehtunutta ilmaa! Täällä, missä -sielu -- ei saa lentää ylös korkeuteensa! - -Vaan täten käskee heidän uskonsa: "polvillanne portaita ylös, te -syntiset!" - -Totisesti, mieluummin katson minä hävyttömiäkin kuin näiden häpeän ja -hartauden kieroja silmiä! - -Kuka loi itselleen tällaisia luolia ja katumusportaita? Eivätkö ne -olleet niitä, jotka tahtoivat kätkeä itsensä ja häpesivät puhdasta -taivasta? - -Ja vasta sitten, kun puhdas taivas jälleen pilkistää murtuneiden -kattojen lomitse, ja alas ruoholle ja punaisille unikoille, jotka -murtuneilla muureilla kasvavat -- sitten vasta tahdon minä sydämen -jälleen kääntää tämän jumalan asuntoihin. - -He kutsuivat jumalaksi sitä, joka seisoi heitä vastaan ja tuotti -heille tuskaa: ja totisesti, paljon sankarillista oli heidän -jumaloimisessaan! - -Eivätkä he toisin ymmärtäneet rakastaa jumalaansa kuin siten, että -naulitsivat ihmisen ristiin! - -Ruumiina he aikoivat elää, mustan asun he antoivat ruumiilleen; -heidän puheestaankin minä tunnen hautakammioiden pahan hajun. - -Ja joka elää heidän läheisyydessään, hän elää lähellä mustia lampia, -joista korpisammakko laulaa lauluaan suloisen syvämielisesti. - -Parempia lauluja heidän täytyy minulle laulaa, jotta oppisin uskomaan -heidän vapahtajaansa: vapahdetummille tulee hänen oppilaansa näyttää! - -Alastomina tahtoisin heidät nähdä: sillä kauneuden yksin tulisi -saarnata parannusta. Mutta kenenkä saa vakuutetuksi tämä naamioitu -alakuloisuus! - -Totisesti, heidän vapahtajansa itse eivät tulleet vapaudesta ja -vapauden seitsemännestä taivaasta! Totisesti, eivät he vaeltaneet -edes milloinkaan tiedon tanterilla! - -Aukkoja oli näiden vapahtajain henki; mutta jokaiseen aukkoon olivat -he asettaneet harhaluulonsa, aukontäytteensä, jota he jumalaksi -kutsuivat. - -Heidän sääliinsä oli heidän henkensä hukkunut, ja kun he paisuivat ja -tulvivat yli partaiden säälistä, ui aina pinnalla suuri hulluus. - -Innokkaasti he ajoivat, ja huutaen, laumansa portaansa yli: ikäänkuin -tulevaisuuteen olisi ainoastaan yksi porras! Totisesti, nämä paimenet -kuuluivat itse vielä lampaisiin! - -Pienet henget ja tilavat sielut oli näillä paimenilla: mutta, -veljeni, miten pieniä maita olivat tähän saakka laajimmatkin sielut! - -Verimerkkejä he piirsivät sille tielle, jota kulkivat, ja heidän -hulluutensa opetti, että verellä todistetaan totuus. - -Mutta veri on huonoin todistus totuudesta. Veri myrkyttää -puhtaimmankin opin sydämen harhaluuloksi ja vihaksi. - -Ja jos joku käy tulen läpi oppinsa vuoksi -- mitä se todistaa! -Enemmän on totisesti, että omasta palosta oma oppi syntyy! - -Kuuma sydän ja kylmä pää: missä nämä sattuvat yhteen, siellä nousee -myrskytuuli, "vapahtaja." - -Suurempia totisesti on ollut ja korkeampisyntyisiä kuin ne, joita -kansa kutsuu vapahtajiksi, nuo mukaansa tempaavat myrskytuulet! - -Ja vielä suurempien kuin kaikki vapahtajat ovat olleet, täytyy -teidät, veljeni, vapauttaa, jos tahdotte löytää tien vapauteen! - -Milloinkaan vielä ei ole ollut yli-ihmistä. Alastomina näin molemmat, -suurimman ja pienimmän ihmisen: -- - -Liiaksi he ovat vielä toistensa kaltaiset. Totisesti, suurimmankin -minä huomasin -- liian-inhimilliseksi! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Siveellisistä. - - -Jyrinällä ja taivaallisilla ilotulituksilla täytyy puhua veltoille ja -uinuville aisteille. - -Mutta kauneuden ääni puhuu hiljaa: se hiipii vain herätetyimpiin -sieluihin. - -Hiljaa vapisi ja nauroi kilpeni tänään: se on kauneuden pyhää naurua -ja vavistusta. - -Teitä, te siveelliset, nauroi minun kauneuteni tänään. Ja näin -haastoi sen ääni minulle: "he tahtovat vielä saada maksun!" - -Te tahdotte vielä saada maksun, te siveelliset! Tahdotte saada palkan -hyveestä, taivaan maan asemasta ja iankaikkisuuden tämänpäivänne -asemasta? - -Ja nyt te suututte minuun, koska minä opetan, ettei ole olemassa -yhtään palkkio- ja maksumestaria? Ja totisesti, minä en opeta edes, -että hyve on oma palkkansa. Oi, tämä on minun murheeni: olioiden -perusteeseen on valheteltu palkka ja rangaistus -- ja nyt vielä -teidän sielujenne pohjaankin, te siveelliset. - -Mutta niinkuin metsäsian kärsä on minun sanani repivä rikki teidän -sielujenne pohjan; aurankärki minä tahdon olla teidän joukossanne. - -Teidän perusteenne kaikki salaisuudet täytyy tulla ilmi; ja kun -te makaatte tongittuina ja murtuneina päivänpaisteessa, silloin -erotetaan myös teidän valheenne teidän totuudestanne. - -Sillä tämä on teidän totuutenne: te olette liian puhtaita näiden -sanojen saastaan: kosto, rangaistus, palkka, maksu. - -Te rakastatte hyvettänne kuin äiti lastaan; mutta milloinka kuultiin, -että äiti tahtoi maksua rakkaudestaan? - -Teidän hyveenne on teidän rakkain Itsenne. Sormuksen jano on teissä: -saavuttaa jälleen itsensä, senvuoksi kiertää ja vääntelee jokainen -sormus itseään. - -Ja sammuvan tähden kaltainen on hyveenne jokainen teko: alati sen -valo on vielä matkalla ja vaeltaa -- ja milloinka se ei enää ole -oleva matkalla? - -Näin on teidän hyveenne valo vielä matkalla, vaikka teko on tehty. -Olkoon teko nyt unhoitettu ja kuollut: sen valon säde elää vielä ja -vaeltaa. - -Olkoon teidän hyveenne teidän Itsenne, eikä mikään vieras, mikään -nahka, mikään kaunisteleminen: tämä on totuus teidän sielunne -pohjasta, te siveelliset! -- - -Mutta tosin on olemassa niitä, joille hyve on kouristusta ruoskan -alla: ja te olette liiaksi kuulleet heidän huutoaan! - -Ja toisia on olemassa, jotka kutsuvat hyveeksi paheittensa -laiskistumista: ja kun heidän vihansa ja kateutensa kerran venyttelee -jäseniä, käy heidän "vanhurskautensa" hilpeäksi ja hieroo uneliaita -silmiään. - -Ja toisia on olemassa, joita vedetään alaspäin: heidän perkeleensä -vetävät heitä. Mutta mitä enemmän he vaipuvat, sitä hehkuvammin -loistaa heidän silmänsä ja kaipuu heissä heidän jumalaansa. - -Oi, niidenkin huuto tunkeutui teidän korviinne, te siveelliset: "mitä -minä en ole, sitä on minulle jumala ja hyve!" - -Ja toisia on olemassa, jotka saapuvat raskaasti ja rämisten, -kuten vaunut, jotka vyöryvät kivistä tietä: he puhuvat paljon -arvokkaisuudesta ja hyveestä, -- jarruaan he kutsuvat hyveeksi! - -Ja toisia on olemassa, jotka ovat vedettyjen arkikellojen kaltaisia; -he käydä tikittävät ja tahtovat, että tikitystä -- kutsuttaisiin -hyveeksi. - -Totisesti, näistä minulla on huvia: missä sellaisia kelloja näen, -vedän minä ne pilkallani vireeseen; ja niiden täytyy siinä vielä -minulle surista! - -Ja toiset ovat ylpeitä kourallisestaan vanhurskautta ja rikkovat -senvuoksi kaikkea olevaista vastaan: niin että maailma hukkuu heidän -vääryyteensä. - -Oi, miten ilkeästi sana "hyve" tulee heidän suustaan! Ja kun he -sanovat: "minä olen vanhurskas", niin se kaikuu alati kuin: "kosto on -suloinen!" - -Hyveellään he tahtovat repiä silmät vihollistensa päästä; ja he -korottavat itsensä ainoastaan alentaakseen toisia. - -Ja taas on sellaisia olemassa, jotka istuvat allikossaan ja puhuvat -näin kaislojen seasta: "hyve -- se on hiljaa istumista allikossa. - -"Me emme pure ketään ja väistämme sitä, joka tahtoo purra; ja kaikessa -meillä on se mielipide, mikä meille annetaan." - -Ja taas on sellaisia olemassa, jotka rakastavat eleitä ja -ajattelevat: hyve on jonkunlaista elettä. - -Heidän polvensa rukoilevat alati, ja heidän kätensä ovat hyveen -ylistystä, mutta heidän sydämensä ei tiedä siitä mitään. - -Ja taas on sellaisia olemassa, jotka pitävät hyveenä sanoa: "hyve on -välttämätön"; mutta he uskovat oikeastaan vain siihen, että poliisi -on välttämätön. - -Ja moni, joka ei voi nähdä korkeata ihmisissä, kutsuu sitä hyveeksi, -että hän näkee matalan heissä liian läheltä: näin hän kutsuu pahaa -silmäänsä hyveeksi. - -Ja muutamat tahtovat tulla ylennetyiksi ja pystyyn autetuiksi ja -kutsuvat sitä hyveeksi; ja toiset tahtovat tulla viskatuiksi kumoon --- ja kutsuvat sitä myös hyveeksi. - -Ja täten uskovat melkein kaikki olevansa osallisia hyveestä; ja -jokainen tahtoo ainakin olla "hyvän" ja "pahan" tuntija. - -Mutta ei Zarathustra tullut senvuoksi, että hän sanoisi kaikille -näille valhettelijoille ja narreille: "mitä te tiedätte hyveestä! -Mitä te _voisitte_ tietää hyveestä!" -- - -Vaan että te, ystäväni, väsyisitte niihin vanhoihin sanoihin, jotka -te olette oppineet narreilta ja valhettelijoilta: - -Väsyisitte sanoihin "palkka", "maksu", "rangaistus", "kosto -vanhurskaudessa" -- - -Väsyisitte sanomaan: "että joku teko on hyvä, se merkitsee, että se -on epäitsekäs." - -Oi, ystäväni! _Teidän_ Itsenne tulee olla teossa, kuten äiti on -lapsessaan: tämä olkoon _teidän_ sananne hyveestä! - -Totisesti, minä tosin riistin teiltä sata sanaa ja teidän hyveenne -rakkaimmat leikkikalut; ja nyt te vihastutte minuun, kuten lapset -vihastuvat. - -He leikkivät meren rannalla, -- silloin tuli aalto ja tempasi heiltä -heidän leikkikalunsa syvyyteen: nyt he itkevät. - -Mutta sama aalto on tuova heille uusia leikkikaluja ja siroittava -uusia kirjavia näkinkenkiä heidän eteensä. - -Niin saavat he lohdutuksen; ja heidän laillaan, ystäväni, saatte -tekin lohdutuksenne -- ja uusia kirjavia näkinkenkiä! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Roskaväestä. - - -Elämä on riemun kaivo; mutta missä roskaväki juo mukana, siellä ovat -kaikki kaivot myrkytettyjä. - -Kaikelle puhtaalle minä olen suopea; mutta minä en tahdo nähdä -irvisteleviä kitoja enkä tahraisten janoa. - -He loivat silmänsä alas kaivoon: nyt hohtaa heidän inhoittava hymynsä -kaivosta ylös. - -Pyhän veden he ovat myrkyttäneet himollaan; ja kun he kutsuivat -saastaisia uniaan riemuksi, myrkyttivät he vielä sanatkin. - -Vastahakoiseksi käy liekki, kun he asettavat kosteat sydämensä tulen -ääreen, itse henki porisee ja höyryää, missä roskaväki astuu tulen -luo. - -Imeläksi ja liian mureaksi käy heidän kädessään hedelmä: -tuulenruntelemaksi ja kuivalatvaiseksi tekee heidän katseensa -hedelmäpuun. - -Ja moni, joka kääntyi pois elämästä, kääntyi ainoastaan pois -roskaväestä: hän ei tahtonut jakaa kaivoa ja liekkiä ja hedelmää -roskaväen kanssa. - -Ja moni, joka läksi erämaahan ja kärsi janoa petoeläinten seassa, -tahtoi ainoastaan päästä istumasta likaisten kamelinajajain kanssa -vesisäiliön ympärillä. - -Ja moni, joka saapui kuin hävittäjä ja kuin raesade yli kaikkien -hedelmäkenttien, tahtoi vain asettaa jalkansa roskaväen kitaan ja -näin tukkia sen kurkun. - -Eikä tämä ole se palanen, joka minulle oli vaikein niellä, että -tiedän elämän itsensä tarvitsevan vihollisuutta ja kuolemaa ja -kidutusristiä: -- - -Vaan minä kysyin kerran ja tukehduin melkein kysymykseeni: miten? -_tarvitseeko_ elämä myöskin roskaväkeä? - -Ovatko myrkytetyt kaivot välttämättömiä ja löyhkäävä tuli ja -saastutetut unet ja madot elämänleivässä? - -Ei minun vihani, vaan minun inhoni jäyti nälkäisenä elämääni! Oi, -henkeen minä kyllästyin usein, kun huomasin roskaväenkin henkeväksi. - -Ja hallitseville minä käänsin selkäni, kun näin, mitä he nyt kutsuvat -hallitsemiseksi: kaupustella ja hieroa kauppaa vallalla -- roskaväen -kanssa! - -Muukalaisena minä elin kansojen keskuudessa ja ummessa korvin: -jotta heidän kaupustelunsa kieli jäisi minulle vieraaksi ja heidän -kaupanhierontansa vallasta. - -Ja nenääni pidellen minä kuljin ärtyneenä kaiken eilisen ja -tämänpäiväisen läpi: totisesti, pahalle haisee kirjoittavan roskaväen -kaikki eilinen ja tämänpäiväinen. - -Raajarikon lailla, joka tuli kuuroksi ja sokeaksi ja mykäksi: -näin minä elin kauan, jotta minun ei olisi tarvinnut elää yhdessä -vallitsevan ja kirjoittavan ja himoitsevan roskaväen kanssa. - -Vaivaloisesti nousi henkeni ylös portaita ja varovasti; riemun almut -olivat sen virvoituksena; sauvaan nojaten hiipi elämä sokean luo. - -Mitä minulle tapahtuikaan? Miten minä vapautin itseni inhosta? Ken -nuorensi minun silmäni? Miten lensin minä ylös siihen korkeuteen, -missä ei roskaväki istu enää kaivon ääressä? - -Loiko minun inhoni itse minulle siivet ja lähdettä aavistavat voimat? -Totisesti, ylös korkeimpaan minun täytyi lentää löytääkseni jälleen -riemun kaivon! - -Oi, minä löysin sen, veljeni! Täällä ylhäällä korkeimmassa kuohuu -riemun lähde. Ja yksi elämä on olemassa, josta ei mikään roskaväki -juo mukana! - -Melkein liian kiihkeästi sinä tulvit minulle, sinä riemun lähde! Ja -usein sinä tyhjennät jälleen maljan, siksi että tahdot sen täyttää! - -Ja vielä minun täytyy oppia lähestymään sinua kainommin: liian -kiihkeästi minun sydämeni tulvii vielä sinua vastaan: -- - -Minun sydämeni, jota kesäni polttaa, tuo lyhyt, kuuma, alakuloinen, -ylenautuas: miten minun kesä-sydämeni kaipaa sinun viileyttäsi! - -Ohi on minun kevääni empivä murhe! Ohitse lumihiuteitteni häijyys -kesäkuussa! Kesäksi minä tulin kokonaan ja kesäiseksi keskipäiväksi! - -Kesä ylhäällä korkeimmassa kylmine lähteineen ja autuaassa -hiljaisuudessa: oi tulkaa, ystäväni, jotta hiljaisuus kävisi vieläkin -autuaammaksi! - -Sillä tämä on _meidän_ korkeutemme ja meidän kotiseutumme: liian -korkealla ja jyrkällä me täällä asumme kaikilta saastaisilta ja -heidän janoltaan. - -Luokaa vain puhtaat silmänne minun riemuni kaivoon, ystävät! Miten se -voisi käydä sekaiseksi siitä! Naurua säteilevä se on teitä vastaan -puhtaudellaan. - -Tulevaisuuden puuhun me rakennamme pesämme; kotkat tuovat nokallaan -meille yksinäisille ravintoa! - -Totisesti, ei sellaista ravintoa, josta saastaisetkin saavat syödä! -Tulta he luulisivat syövänsä ja polttavansa suunsa! - -Totisesti, me emme pidä täällä olinpaikkoja valmiina saastaisille! -Jääluola olisi heidän ruumiilleen meidän onnemme, ja heidän -hengilleen! - -Ja väkevien tuulten lailla me tahdomme elää heidän yllään, kotkien -naapureina, lumen naapureina, auringon naapureina: näin elää väkevät -tuulet. - -Ja tuulen lailla minä tahdon kerran vielä puhaltaa heidän joukkoonsa -ja ottaa hengelläni hengityksen heidän hengeltään: näin tahtoo minun -tulevaisuuteni. - -Totisesti, väkevä tuuli on Zarathustra kaikille alangoille; ja -tällaisen neuvon hän antaa vihollisilleen ja kaikelle, mikä sylkee ja -purskuttaa: "kavahtakaa itseänne sylkemästä vasten tuulta!" -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Tarantteleista. - - -Katso, tämä on taranttelin luola! Tahdotko nähdä itse eläimen? Täällä -riippuu sen verkko: kosketa sitä, niin että se vavahtaa. - -Tuolla se tulee kernaasti: tervetuloa, tarantteli! Mustana lepää -selässäsi kolmikulmasi ja tunnusmerkkisi; ja minä tiedän myös, mitä -sinun sielussasi lepää. - -Kosto lepää sinun sielussasi: mihin sinä puret, siihen kasvaa musta -rupi; kostolla tekee sinun myrkkysi sielun pöyräpääksi! - -Näin puhun minä teille vertauskuvan kautta, teille, jotka teette -sielut pyöräpäiksi, te _yhdenvertaisuuden_ saarnaajat! Tarantteleita -te olette minulle ja kätkettyä kostonhimoa! - -Mutta minä kyllä olen saattava ilmi teidän kätkönne: senvuoksi minä -nauran korkeuden nauruni teille vasten kasvoja. - -Senvuoksi minä tempaisen teidän verkkoanne, jotta teidän raivonne -houkuttelisi teidät ulos valheluolastanne ja kostonne hypähtäisi -esiin teidän sananne "oikeuden" takaa. - -Sillä _että ihminen tulisi lunastetuksi kostosta:_ se on minulle -silta korkeimpaan toiveeseen ja sateenkaari pitkien rajuilmain -jälkeen. - -Mutta toisin tahtovat varmaan taranttelit. "Se juuri olkoon meidän -oikeutemme, että maailma täyttyisi kostomme rajuilmasta", -- näin he -puhuvat keskenään. - -"Kostoa me tahdomme harjoittaa ja häväistystä kaikkia kohtaan, -jotka eivät ole meidän kaltaisiamme", -- niin lupaavat itselleen -taranttelisydämet. - -"Ja 'tahto yhdenvertaisuuteen' -- se juuri on tästälähin oleva hyveen -nimi; ja kaikkea vastaan, jolla on valtaa, me tahdomme korottaa -huutomme!" - -Te yhdenvertaisuuden saarnaajat, heikkouden tyrannihulluus huutaa -teistä näin "yhdenvertaisuutta": teidän salaisimmat tyrannihalunne -pukeutuvat näin hyvesanojen valhepukuun! - -Harmistunut itserakkaus, pidätetty kateus, ehkä teidän isienne -itserakkaus ja kateus: teistä se puhkee koston liekkinä ja hulluutena. - -Mistä isä vaikeni, se tulee pojassa puheeksi; ja usein huomasin pojan -isän paljastetuksi salaisuudeksi. - -Haltioituneitten kaltaisia he ovat: mutta se ei ole sydän, joka -heidät haltioi, -- vaan kosto. Ja jos he käyvät hienoiksi ja -kylmiksi, niin se ei ole henki, vaan kateus, joka tekee heidät -hienoiksi ja kylmiksi. - -Heidän kateutensa vie heidät ajattelijainkin polulle; ja tämä on -heidän kateutensa merkki -- alati he menevät liian pitkälle: niin -että heidän väsymyksensä lopulta täytyy laskeutua lumelle nukkumaan. - -Heidän jokaisesta valituksestaan kaikuu kosto, heidän jokaisessa -ylistyksessään on oka; ja olla-tuomarina on heille autuus. - -Mutta näin minä neuvon teitä, ystäväni: epäilkää kaikkia, joissa -rankaisemishalu on voimakas! - -Se on huonolajista ja -syntyistä kansaa; heidän kasvoistaan katsoo -pyöveli ja urkkija. - -Epäilkää kaikkia, jotka puhuvat paljon oikeamielisyydestään! -Totisesti, heidän sieluiltaan ei puutu ainoastaan hunajaa. - -Ja jos he itse kutsuvat itseään "hyviksi ja vanhurskaiksi", niin -älkää unhoittako, että heiltä ei puutu farisealaisiksi tullakseen -muuta kuin -- valta! - -Ystäväni, minä en tahdo tulla sekoitetuksi ja sotketuksi toisiin. - -On olemassa sellaisia, jotka saarnaavat minun oppiani elämästä: ja -samalla he ovat yhdenvertaisuuden saarnaajia ja tarantteleita. - -Että he puhuvat elämälle mieliksi, vaikkakin istuvat luolassaan, nuo -myrkkyhämähäkit, ja kääntyvät pois elämästä: se johtuu siitä, että he -tahtovat tehdä sillä pahaa. - -Niille he tahtovat tehdä sillä pahaa, joilla nyt on valta: sillä -niiden luona viihtyy kuoleman saarna vielä parhaiten. - -Jos toisin olisi, niin taranttelit opettaisivat toisin: ja he juuri -olivat muinoin parhaat maailmanherjaajat ja kerettiläisten polttajat. - -Näihin yhdenvertaisuuden saarnaajiin minä en tahdo tulla sekoitetuksi -ja sotketuksi. Sillä näin puhuu oikeus minulle: "ihmiset eivät ole -yhdenvertaisia." - -Ja sellaisia ei heistä ole tulevakaan! Mitä sitten olisi minun -rakkauteni yli-ihmiseen, jos minä toisin puhuisin? - -Tuhansia siltoja ja portaita myöten heidän tulee tunkeutua -tulevaisuuteen, ja yhä enemmän sotaa ja erilaisuutta on heidän -välilleen asetettava: niin antaa suuri rakkauteni minun puhua! - -Kuvien ja kummitusten keksijöitä on heistä tuleva keskinäisissä -vihollisuuksissaan, ja kuvillaan ja kummituksillaan he tulevat vielä -taistelemaan korkeimman taistelun toisiaan vastaan! - -Hyvä ja paha, ja rikas ja köyhä, ja korkea ja matala, ja arvojen -kaikki nimet: aseita ne ovat olevat ja kalskuvia merkkejä siitä, että -elämän alati täytyy voittaa jälleen itsensä! - -Pilareineen ja portaineen se tahtoo rakentaa itsensä korkeuteen, -elämä itse: avaraan kaukaisuuteen se tahtoo silmäillä ja etsiä -autuaita kauneuksia, -- _siksi_ se tarvitsee korkeutta! - -Ja koska se tarvitsee korkeutta, niin se tarvitsee portaita ja -portaiden ristiriitaa sekä kohoavien! Kohota tahtoo elämä ja kohoten -voittaa itsensä. - -Katsokaa toki, ystävät! Täällä, missä taranttelin luola on, kohoaa -vanhan temppelin rauniot, -- katsokaa toki kirkastetuin silmin tänne! - -Totisesti, ken täällä kerran kivessä pinosi korkealle ajatuksensa, -viisaimman lailla hänellä oli tunto kaiken elämän salaisuudesta! - -Että taistelua ja erilaisuutta on vielä kauneudessakin, ja sotaa -vallasta ja ylivallasta: sen hän opettaa meille tässä selvimmän -vertauskuvan kautta. - -Kuten tässä holvit ja kaaret painiskelussa jumalallisesti murtuvat: -kuten ne valolla ja varjolla vastustavat toisiaan, nuo jumalallisesti -pyrkiväiset -- - -Näin olkaamme mekin varmasti ja ihanasti vihollisia, ystäväni! -Jumalallisesti me tahdomme ponnistaa toisiamme vastaan! -- - -Voi! Nyt puri minua tarantteli itse, minun vanha viholliseni! -Jumalallisen varmasti ja ihanasti se puri minua sormeen! - -"Rangaistusta täytyy olla ja oikeutta -- niin se ajattelee: maksutta -hän ei ole laulava täällä lauluja vihollisuuden kunniaksi!" - -Niin, hän on kostanut! Ja voi! Nyt hän on tekevä kostolla minunkin -sieluni pyöräpääksi! - -Mutta jotta minä en hourailisi, ystäväni, sitokaa minut kiinni -tähän pylvääseen! Mieluummin minä tahdon olla pylväspyhimys kuin -kostonhalun pyörre! - -Totisesti, Zarathustra ei ole mikään kierto- ja pyörretuuli; ja jos -hän on tanssija, niin ei toki milloinkaan taranttelitanssija! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Ylistetyistä viisaista. - - -Kansaa te olette palvelleet ja kansan taikauskoa, te kaikki ylistetyt -viisaat! -- ettekä totuutta! Ja juuri senvuoksi on teille osotettu -kunniaa. - -Ja senvuoksi siedettiin teidän epäuskoannekin, koska se -oli kokkapuhetta ja kiertotie kansaan. Näin antaa herra -orjiensa menetellä mielensä mukaan ja on vielä huvitettu -heidän uhkamielisyydestään. - -Mutta se, jota kansa vihaa kuten koirat vihaavat sutta: se on vapaa -henki, kahleitten vihollinen, ei-rukoilija, metsissä asuva. - -Ajaa hänet ulos luolastaan -- se oli kansalle alati "halua oikeaan": -häntä vastaan se usuttaa yhä vielä terävähampaisimmat koiransa. - -"Sillä totuus on täällä: onko toki kansa täällä! Voi, voi -etsiväisiä!" -- näin on huuto käynyt ammoisista ajoin. - -Kansallenne te tahdoitte hankkia oikeuden sen kunnioittamisessa: sitä -te kutsutte "tahdoksi totuuteen", te ylistetyt viisaat! - -Ja teidän sydämenne puhui alati itselleen: "kansasta minä tulin; -sieltä tuli minulle myös jumalan äänikin." - -Uppiniskaisia ja viisaita, aasin kaltaisia, te olitte alati kansan -puoltajina. - -Ja moni mahtava, joka tahtoi ajaa hyvin kansalla, valjasti hevosiensa -eteen vielä -- pienen aasin, ylistetyn viisaan. - -Ja nyt minä tahtoisin, te ylistetyt viisaat, että te vihdoinviimein -heittäisitte jalopeuran nahkan kokonaan luotanne! - -Petoeläimen nahkan, tuon kirjavatäpläisen, ja tutkivaisen, -etsiväisen, valloittavaisen tupsut! - -Oi, jotta minä oppisin uskomaan teidän "totisuuteenne", sitä varten -teidän täytyisi ensin rikkimurtaa kunnioittava tahtonne. - -Totinen -- niin kutsun minä sitä, joka lähtee jumalattomiin erämaihin -ja joka on rikkimurtanut kunnioittavan sydämensä. - -Keltaisessa hiekassa ja auringon polttamana hän varmaan tähyeli alta -kulmain lähteistä rikkaita saaria, missä elämä lepää tummien puitten -alla. - -Mutta hänen janonsa ei saa häntä houkutelluksi tulemaan noiden -mukavuutta rakastavien kaltaiseksi: sillä missä kosteikkoja on, -siellä on myös epäjumalien kuvia. - -Nälkäiseksi, väkivaltaiseksi, yksinäiseksi, jumalattomaksi: -sellaiseksi tahtoo jalopeuratahto itsensä. - -Olla vapaana orjien onnesta, lunastettuna jumalista ja -rukoilemisesta, pelotonna ja peljättävänä, suurena ja yksinäisenä: se -on totisen tahto. - -Erämaassa asuivat ammoisista ajoista sotiset, vapaat henget, erämaan -herroina; mutta kaupungeissa asuivat hyvinsyötetyt, ylistetyt -viisaat, -- vetojuhdat. - -Sillä alati he vetävät aaseina, -- _kansan_ rattaita! - -Ei siksi, että minä heille siitä suuttuisin: mutta palvelevaisia he -ovat minusta ja valjastettuja, vaikka he loistavat kultaisissakin -valjaissa. - -Ja usein he olivat hyviä palvelijoita ja kiitosta ansaitsevia. Sillä -niin puhuu hyve: "jos sinun täytyy olla palvelija, niin etsi sitä, -jota palveluksesi parhaiten hyödyttää! - -"Sinun herrasi henki ja hyve on kasvava senkautta, että sinä olet -hänen palvelijansa: niin sinä kasvat itse hänen henkensä ja hyveensä -mukana!" - -Ja totisesti, te ylistetyt viisaat, te kansan palvelijat! Te itse -kasvatte kansan hengen ja hyveen mukana -- ja kansa teidän kauttanne! -Teidän kunniaksenne minä sanon sen! - -Mutta kansaksi te jäätte vielä hyveissännekin, heikkosilmäiseksi -kansaksi, -- kansaksi, joka ei tiedä, mitä _henki_ on! - -Henki on se elämä, joka itse uurtaa elämää: omasta tuskastaan se -lisää omaa tietämistään, -- tiesittekö tätä ennen? - -Ja tämä on hengen onni: olla voideltu ja kyynelillä vihitty -uhrieläimeksi, -- tiesittekö tätä ennen? - -Ja sokean sokeus ja hänen etsimisensä ja haparoimisensa on vielä -todistava sen auringon voimaa, johon hän katseli, -- tiesittekö tätä -ennen? - -Ja vuorilla tulee tietäväisen oppia _rakentamaan_! Vähän se on, että -henki siirtää vuoria -- tiesittekö tätä ennen? - -Te tunnette ainoastaan hengen kipinät: mutta te ette näe sitä -alasinta, mikä henki on, ettekä sen vasaran julmuutta! - -Totisesti, te ette tunne hengen ylpeyttä! Mutta vielä vähemmin te -kestäisitte hengen vaatimattomuutta, jos se kerran tahtoisi puhua! - -Ettekä te tohtineet vielä milloinkaan heittää henkeänne lumihautaan: -te ette ole kyllin kuumia tehdäksenne sitä. Siksi te ette tunne -myöskään pakkasen ihastuksia. - -Mutta kaikessa te asetutte liian tuttavalliselle kannalle hengen -kanssa; ja viisaudesta te teitte usein vaivais- ja sairashuoneen -huonoille runoilijoille. - -Te ette ole kotkia: siksi te ette tunne hengen onnea kauhussa. Ja ken -ei ole lintu, hän älköön ottako asuntoaan pohjattomuuksien yllä. - -Te olette haaleita: mutta kylmänä virtaa jokainen syvä tieto. -Jääkylmiä ovat hengen sisimmät kaivot: virvoitus kuumille käsille ja -toimivaisille. - -Arvokkaina te seisotte ja kankeina ja selkä suorana, te ylistetyt -viisaat! -- teitä ei kiihoita mikään väkevä tuuli eikä tahto. - -Ettekö nähneet milloinkaan purjeen kulkevan yli meren, pullistuneena -ja paisuvana ja vapisevana tuulen kiivaudesta? - -Purjeen lailla, hengen kiivaudesta vavisten, kulkee minun viisauteni -yli meren -- minun kesytön viisauteni! - -Mutta te kansan palvelijat, te ylistetyt viisaat, -- miten te -_voisitte_ kulkea minun kanssani! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Yölaulu. - - -Yö on: nyt puhuvat äänekkäämmin kaikki suihkuvat kaivot. Ja minunkin -sieluni on suihkuva kaivo. - -Yö on: nyt vasta valveutuu kaikki rakastavaisten laulut. Ja minunkin -sieluni on rakastavaisen laulu. - -Tyydytyksetöntä, tyydyttämätöntä on minussa; se tahtoo äänensä -korottaa. Halu rakkauteen on minussa, se puhuu myöskin rakkauden -kieltä. - -Valo minä olen, oi, että minä yö olisin! Mutta tämä on minun -yksinäisyyteni, että minä valon vyöttämä olen. - -Oi, että minä pimeä ja öinen olisin! Miten minä tahtoisin valon -rintoja imeä! - -Ja myöskin teitä minä tahtoisin siunata, te pienet kipenöivät -tähdet ja kiiltomadot tuolla ylhäällä! -- ja autuas olla teidän -valolahjoistanne. - -Mutta minä elän omassa valossani, takaisin minä juon itseeni ne -liekit, jotka minusta leimahtavat. - -Minä en tunne ottavaisen onnea, ja usein minä uneksin siitä, että -varastamisen täytyisi olla vielä suloisempaa kuin ottaminen. - -Se on minun köyhyyteni, ettei minun käteni milloinkaan -lahjoittamisesta lepää; se on minun kateuteni, että minä odottavia -silmiä näen ja kaipuun kirkastettuja öitä. - -Oi kaikkien lahjoittavaisten onnettomuutta! Oi aurinkoni pimennystä! -Oi himoa himoitsemiseen! Oi kylläisyyden polttavaa nälkää! - -He ottavat minulta: mutta koskenko minä vielä heidän sieluaan! Kuilu -on antamisen ja ottamisen välillä; ja pienin kuilu saa viimeiseksi -portaansa. - -Nälkä kasvaa minun kauneudestani: pahaa tahtoisin minä tehdä niille, -joille loistin, ryöstää minä tahtoisin ne, joille lahjoitin: -- näin -minä isoon pahuutta. - -Vetäen käden takaisin, kun käsi sitä vastaan jo ojentuu; viipyen, -vesiputouksen lailla, joka vielä putouksessa viipyy: -- näin minä -isoon pahuutta. - -Sellaista kostoa miettii minun runsauteni: sellaisia juonia kumpuaa -minun yksinäisyydestäni. - -Minun onneni lahjoittamisessa kuoli lahjoittamiseen, minun hyveeni -väsyi itseensä yltäkylläisyydessään. - -Ken alati lahjoittaa, hänen vaaransa on, että hän kadottaa kainouden; -ken alati jakaa, hänen kätensä ja sydämensä saavat käsniä pelkästä -jakamisesta. - -Minun silmäni ei enää tulvi pyytäväisten kainouden edessä, minun -käteni on käynyt liian kovaksi tuntemaan täytettyjen käsien -vapisemista. - -Minne joutui kyynel silmästäni ja hellyys sydämestäni? Oi kaikkien -lahjoittavaisten yksinäisyyttä! Oi kaikkien loistavaisten -äänettömyyttä! - -Monia aurinkoja kiertää autiossa avaruudessa: kaikelle, mikä pimeää -on, ne valollaan puhuvat, -- minulle ne vaikenevat. - -Oi, tämä on valon vihollisuutta loistavaista kohtaan: -armahtamattomana se ratojaan vaeltaa. - -Nurjana loistavaista kohtaan sydämensä syvyydessä, kylmänä aurinkoja -kohtaan, -- näin vaeltaa jokainen aurinko. - -Myrskyn lailla auringot ratojaan lentävät: se on niiden vaellusta. -Järkähtymätöntä tahtoaan ne noutavat: se on niiden kylmyys. - -Oi, te vasta olette niitä, te pimeät, te öiset, jotka lämpöä -loistavaisesta luotte! Oi, te vasta juotte maitoa ja lievitystä valon -utareista! - -Oi, jäätä on minun ympärilläni, jäähän minä poltan käteni! Oi, jano -on minussa, se riutuen janoaa teidän janoanne! - -Yö on: oi, että minun täytyy valo olla! Ja jano öiseen! Ja -yksinäisyyteen! - -Yö on: nyt puhkeaa kuin suihkukaivo minusta minun kaipuuni, -- puhua -minä kaipaan. - -Yö on: nyt puhuvat äänekkäämmin kaikki suihkuvat kaivot. Ja minunkin -sieluni on suihkuva kaivo. - -Yö on: nyt valveutuu kaikki rakastavaisten laulut. Ja minunkin -sieluni on rakastavaisen laulu. -- - -Näin lauloi Zarathustra. - - - - -Tanssilaulu. - - -Eräänä iltana kulki Zarathustra oppilaineen metsän halki; ja kun hän -etsi kaivoa, katso, silloin hän joutui vihreälle niitylle, jota puut -ja pensaat ympäröivät: niityllä tanssi tyttöjä keskenään. Niin pian -kuin tytöt tunsivat Zarathustran, taukosivat he tanssimasta; mutta -Zarathustra astui ystävällisin liikkein heidän luokseen ja puhui nämä -sanat: - -"Älkää tauotko tanssimasta, te suloiset tytöt! Ei tullut -pahakatseinen leikinturmelija teidän luoksenne, ei mikään tyttöjen -vihollinen. - -"Jumalan puoltaja minä olen perkeleen edessä: mutta tämä on -raskauden henki. Miten olisin minä, te kevytjalkaiset, vihamielinen -jumalallisia tansseja kohtaan? Tai kaunisnilkkaisia tyttöjalkoja -kohtaan? - -"Tosin minä olen metsä ja tummien puitten yö: mutta ken tummuuttani ei -pelkää, hän löytää ruusupensaitakin sypressieni alta. - -"Ja sen pienen jumalankin hän kai löytää, joka on tytöille rakkain: -lähteen reunalla hän lepää, hiljaa, suljetuin silmin. - -"Totisesti, selkeällä päivällä hän nukahti minulta, tuo päivävaras! -Ajeliko hän ehkä liiaksi perhosia? - -"Älkää suuttuko minuun, te ihanat tanssijattaret, jos minä hiukan -kuritan tuota pientä jumalaa! Huutava hän on varmaan ja itkevä, -- -mutta naurettava hän on vielä itkussaankin! - -"Ja kyynelsilmin hän on pyytävä teitä tanssimaan; ja minä itse olen -laulava laulun hänen tanssiinsa: - -"Tanssi- ja pilkkalaulun raskauden hengestä, kaikkeinkorkeimmasta, -suurvaltaisimmasta perkeleestäni, josta he sanovat, että hän on -'maailman herra'." -- - -Ja tämä on se laulu, jonka Zarathustra lauloi, kun Cupido ja tytöt -tanssivat yhdessä: - -Sinun silmääsi katselin äsken, oi elämä! Ja minusta tuntui, että -vaivuin tutkimattomaan silloin. - -Mutta sinä vedit minut kultaisella koukulla ylös; ilkkuen sinä -nauroit, kun sinua tutkimattomaksi kutsuin. - -"Niin haastavat kaikki kalat, sanoit sinä; mitä he eivät saa -selville, se on tutkimatonta. - -"Mutta vaihtelevainen minä olen vain ja kesytön ja kaikessa nainen, -enkä mikään siveellinen: - -"Vaikkakin te miehet kutsutte minua 'syväksi' tai 'uskolliseksi', -'ikuiseksi', salaperäiseksi'." - -"Kuitenkin te miehet lahjoitatte meille alati omat hyveenne -- oi, te -siveelliset!" - -Näin hän nauroi, tuo uskomaton, mutta minä en usko häneen milloinkaan -enkä hänen nauruunsa, silloinkuin hän puhuu pahaa itsestään. - -Ja kun minä puhuin kahdenkesken kesyttömän viisauteni kanssa, sanoi -se kiivastuneena: "sinä tahdot, sinä himoitset, sinä rakastat, -senvuoksi yksin sinä _ylistät_ elämää!" - -Vähällä olin silloin kiivaasti vastata ja sanoa totuuden tuolle -kiivastuneelle; ja kiivaammin ei viisaudelleen voi vastata kuin -sanomalla "totuuden". - -Tällainen nimittäin on meidän kolmen suhde. Perinpohjin minä rakastan -vain elämää -- ja, totisesti, enimmin silloin, kun sitä vihaan! - -Mutta että viisaus on minulle rakas, ja usein liian rakas: se riippuu -siitä, että se muistuttaa sangen paljon elämää! - -Sillä on sen silmä, sen nauru ja vieläpä sen kultainen ongenvapakin: -mitä mahdan minä sille, että ne molemmat ovat niin toisensa näköiset? - -Ja kerran kun elämä kysyi: "Kuka sitten on tuo viisaus?" -- niin minä -sanoin kiihkoisesti: "Oi niin! viisaus! - -"Sitä janotaan, eikä tulla kylläisiksi, katsotaan huntujen läpi, -ahdistetaan ja takerrutaan verkkoon. - -"Onko se kaunis? Mistä minä tiedän! Mutta sillä saa vanhimmatkin -toutaimet houkutelluksi. - -"Vaihtelevainen se on ja uhkamielinen; usein minä näin sen purevan -huultaan ja kuljettavan kampaa vasten hiustensa suuntaa. - -"Ehkä se on paha ja viekas ja kaikessa nainen; mutta puhuessaan pahaa -itsestään, silloin se juuri on vietteleväisin." - -"Kun minä sanoin tämän elämälle, silloin se nauroi pahanilkisesti ja -sulki silmänsä. 'Kenestä sinä sitten puhut?' sanoi se, luultavasti -minusta? - -"Ja jos sinä olisit oikeassa, -- niin sanotaanko se minulle niin -vasten kasvoja! Mutta puhu nyt viisaudestasikin!" - -Oi, ja nyt sinä jälleen avasit silmäsi, rakas elämä! Ja minusta -tuntui, että vaivuin tutkimattomaan jälleen. -- - -Näin lauloi Zarathustra. Mutta kun tanssi oli tauonnut ja tytöt -olivat lähteneet pois, kävi hän surulliseksi. - -"Aurinko on jo kauan sitten laskenut, sanoi hän viimein; niitty on -kostea, metsät huokuvat kylmyyttä. - -"Tuntematon on luonani ja katselee miettiväisesti. Mitä? Sinä elät -vielä, Zarathustra? - -"Miksi? Mitävarten? Millä? Mihin? Missä? Miten? Eikö ole hulluutta -elää vielä? -- - -"Oi, ystäväni, ilta se on, joka minusta niin kysyy. Suokaa minulle -anteeksi minun surumielisyyteni. - -"Ilta on joutunut: suokaa minulle anteeksi, että ilta on joutunut!" - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Hautalaulu. - - -"Tuolla kohoo hautasaari, tuo äänetön; tuolla ovat minunkin -nuoruuteni haudat. Sinne minä tahdon elämän ikivihannan seppeleen -viedä." - -Näin sydämessäni päättäen minä purjehdin yli meren. -- - -Oi te, minun nuoruuteni näyt ja ilmestykset! Oi, te rakkauden -silmäykset kaikki, te jumalaiset hetket! Miten nopeasti te minulta -sammuitte! Vainajinani teitä tänään muistelen. - -Teistä, te rakkaimmat vainajani, aaltoilee ihana tuoksu, tuoksu, joka -sydämet ja kyynelet kirvoittaa. Totisesti, se värisyttää ja hellyttää -yksin purjehtivaisen sydäntä. - -Vielä nytkin minä olen rikkain ja kadehdittavin minä kaikista -yksinäisin! Sillä tehän _olitte_ kuitenkin minun, ja minä olen -vieläkin teidän: sanokaa, kenelle muulle kuin minulle sellaisia -ruusuomenia puusta putosi? - -Yhä vieläkin olen teidän rakkautenne perillinen ja maa-ala, teidän -muistoksenne vielä minussa kukkivat kirjavat, kesyttömät hyveet, oi, -te korkeasti rakastetut! - -Oi, me olimme luodut jäämään lähelle toisiamme, te ihanat, oudot -ihmeet; ettekä te tulleet arkojen lintujen lailla minun ja minun -pyyteitteni luo -- ette, vaan kuin uskolliset uskollisen luo! - -Niin, uskollisuuteen luodut, kuten minä, ja hentoihin -iankaikkisuuksiin: täytyykö minun nyt nimittää teitä uskottomuutenne -mukaan, te jumalalliset silmäykset ja silmänräpäykset: muita nimiä -minä en ole vielä oppinut. - -Totisesti, liian nopeasti te kuolitte minulta, te pakolaiset. Ette -kuitenkaan te paenneet minua, enkä minäkään teitä: viattomia me -olemme toisiamme kohtaan uskottomuudessamme. - -Surmatakseen minut he kuristivat teidät, te toiveitteni laululinnut! -Niin, teitä kohti, te rakkaimmat, ampui ilkeys aina nuolensa -- -osuakseen minun sydämeeni! - -Ja se osui! Sillä ettekö te olleet alati lähinnä minun sydäntäni, -minun omaisuuteni ja maaperäni: _senvuoksi_ teidän täytyi kuolla -nuorina ja ylen varhain! - -Kohti ihmeellisintä, minkä minä omistin, ammuttiin nuoli: teitä -kohti, joiden iho on untuvan kaltainen ja vielä enemmän hymyn, joka -katseesta saa kuolon! - -Mutta tämän sanan minä tahdon vihollisilleni puhua: mitä on kaikki -ihmismurha sen verroilla, minkä te minulle teitte! - -Pahempaa te minulle teitte kuin ihmismurha ikinä on; -takaisin-saavuttamattoman te otitte minulta: -- näin puhun minä -teille, viholliseni! - -Te murhasitte minun nuoruuteni näyt ja rakkaimmat ihmeet! -Leikkitoverini te riistitte minulta, nuo autuaat henget! Heidän -muistokseen minä lasken tämän seppeleen ja tämän kirouksen. - -Tämän kirouksen teitä kohtaan, viholliseni! Te teitte minun -ikuisuuteni lyhyeksi kuin sävelen, joka särkyy kylmässä yössä. Tuskin -se saapui luokseni jumalallisten silmien välähdyksenä vain, -- -silmänräpäyksenä! - -Näin puhui eräänä hyvänä hetkenä minun puhtauteni: "jumalaisia olkoot -kaikki olennot minulle." - -Silloin te kävitte kimppuuni likaisilla kummituksilla; oi, minne -lensi nyt tuo hyvä hetki! - -"Kaikki päivät olkoot minulle pyhiä" -- niin puhui kerran minun -nuoruuteni viisaus: totisesti iloisen viisauden puhetta! - -Mutta! silloin te varastitte, viholliset, minulta minun yöni ja -möitte ne unettomaan tuskaan: oi, minne pakeni nyt tuo iloinen -viisaus! - -Kerran minä toivoin onnellisia lintuenteitä: silloin te toitte -iljettävän huuhkainhirviön tielleni. Oi, minne pakeni silloin minun -hento kaipuuni? - -Kaikkea saastaa minä kerran lupasin karttaa: silloin te muutitte -minun läheiseni ja lähimpäni mätäpaiseiksi. Oi, minne lensi silloin -minun jaloin lupaukseni? - -Sokeana minä kuljin kerran autuaita teitä: silloin te heititte lokaa -sokean tielle: ja nyt häntä inhoittaa vanha sokkopolku. - -Ja kun minä vaikeimpani tein ja vietin voittojeni juhlaa: silloin te -saitte aikaan että ne, jotka minua rakastivat, huusivat että tein -pahinta heille. - -Totisesti, tämä oli alati tekonne: te teitte karvaaksi parhaimmat -hunajani ja parhaimpien mehiläisteni ahkeruuden. - -Armeliaisuuteni luo te lähetitte aina julkeimmat kerjäläiset; säälini -ympärille te tungitte alati parantumattomat hävyttömät. Niin te -haavoititte minun hyveitäni heidän uskossaan. - -Ja jos vielä asetin esille pyhimpäni uhriksi: heti asetti heidän -"hurskautensa" sinne lihavammat lahjansa: niin, että minun pyhimpäni -tukehtui teidän rasvanne höyryyn. - -Ja kerran minä tahdoin tanssia kuten en milloinkaan vielä ollut -tanssinut: yli kaikkien taivaiden minä tahdoin tanssia. Silloin te -viekottelitte minun parhaimman laulajani. - -Ja nyt hän viritti hirvittävän ja kumean laulun; oi, hän toitotti -korvaani kuin kolkko torvi! - -Murhaavainen laulaja, ilkeyden välikappale, kaikista syyttömin! -Valmiina minä olin jo parhaimpaan tanssiin: silloin sinä murhasit -sävelilläsi minun ihastukseni! - -Tanssissa vain minä ymmärrän lausua korkeinten kappaleiden -vertauskuvan: -- ja nyt jäi jäsenissäni korkein vertauskuvani -lausumatta! - -Sanomattomaksi ja lunastamattomaksi jäi minun korkein toiveeni! Ja -nuoruuteni kaikki näyt ja lohdutukset kuolivat minulta! - -Miten minä kestin sen sitten? Miten kärsin ja voitin minä sellaiset -haavat? Miten minun sieluni nousi jälleen näistä haudoista? - -Niin, haavoittumaton, hautaamaton on minussa, kallioitasärkevä: se on -minun tahtoni. Äänettömänä se käy ja muuttumattomana halki vuosien. - -Kulkunsa se tahtoo kulkea minun jaloillani, minun vanha tahtoni; -kovasydäminen on sen mieli ja haavoittumaton. - -Haavoittumaton minä olen ainoastaan kantapäästäni. Yhä vielä sinä -elät ja olet itsesi kaltainen, sinä kärsivällisin! Aina tähän saakka -sinä olet murtanut itsesi kaikkien hautojen läpi! - -Sinussa elää myöskin vielä tuo lunastamaton nuoruuteni ajoilta; ja -elämänä ja nuoruutena sinä istut täällä toiverikkaana keltaisilla -hautaraunioilla. - -Niin, vielä sinä olet minulle kaikkien hautojen pirstaleiksi lyöjä: -Terve, tahtoni! Ja missä vain on hautoja, siellä on ylösnousemuksia. --- - -Näin lauloi Zarathustra. - - - - -Itsensävoittamisesta. - - -"Tahdoksi totuuteen" kutsutte te, viisaimmat, sitä, mikä kiihoittaa -ja innostaa teitä? - -Tahto kaiken olemisen ajateltavuuteen: näin minä kutsun teidän -tahtoanne! - -Kaiken olemisen te tahdotte _tehdä_ ensin ajateltavaksi: sillä te -epäilette hyvällä epäluulolla, vaikka se jo on ajateltavaa. - -Mutta sen tulee olla teidän mielenne mukainen ja taipua teidän -edessänne! Niin tahtoo teidän tahtonne. Sileäksi sen tulee tulla ja -hengelle alamaiseksi, kuten sen kuvastin ja vastakuva. - -Tämä on teidän koko tahtonne, te viisaimmat, tahtona valtaan; ja -silloinkin kun te puhutte hyvästä ja pahasta ja arvioimisista. - -Luoda te tahdotte vielä sen maailman, jonka edessä te voitte -polvistua: se on teidän viimeinen toiveenne ja juopumuksenne. - -Mutta typerät, kansa, -- ne ovat virran kaltaisia, jonka pinnalla -venhe ui: ja venheessä istuvat, juhlallisina ja huntuihin -peitettyinä, arvioimiset. - -Tahtonne ja arvonne te asetatte tulemisen virralle; vanha tahto -valtaan ilmeni minulle siinä, mitä kansa uskoo hyväksi ja pahaksi. - -Te ne olitte, te viisaimmat, jotka asetitte tuollaisia vieraita tähän -venheeseen ja annoitte sille loistoa ja ylväitä nimiä, -- te ja -teidän hallitseva tahtonne! - -Eteenpäin kantaa virta teidän venhettänne nyt: sen _täytyy_ kantaa -sitä. Vähät siitä, jos murtunut aalto kuohuu ja raivoisasti kiistää -taikaa vastaan! - -Ei ole virta teidän vaaranne ja teidän hyvänne ja pahanne loppu, te -viisaimmat; vaan tuo tahto itse, tahto valtaan, -- tyhjentymätön -synnyttävä elämäntahto. - -Mutta jotta te ymmärtäisitte minun sanani hyvästä ja pahasta: -senvuoksi tahdon sanoa teille vielä sanani elämästä ja kaiken -eläväisen laadusta. - -Eläväistä minä seurasin, suurimpia ja pienimpiä teitä minä kuljin, -jotta pääsisin tietoon sen laadusta. - -Satakertaisella kuvastimella tavoitin vielä sen katseen, kun sen suu -oli suljettuna: jotta sen silmä puhuisi minulle. Ja sen silmä puhui -minulle. - -Mutta missä vain elävän löysin, siellä kuulin myös puheen -kuuliaisuudesta. Kaikki elävä on kuuliaisuutta. - -Ja tämä on toinen: se joutuu käskynalaiseksi, joka ei osaa itseään -totella. Niin on eläväisen laatu. - -Mutta tämä on kolmas, minkä minä kuulin: käskeminen on vaikeampaa -kuin totteleminen. Eikä siksi vain, että käskevä kantaa kaikkien -kuuliaisten taakan, ja että tämä taakka hänet helposti musertaa: -- - -Koetta ja uhkayritystä näin minä kaikessa käskemisessä; ja alati, kun -se käskee, uskaltaa eläväinen oman itsensä siihen alttiiksi. - -Niin, vielä kun se käskee itseään: silloinkin sen täytyy kärsiä -käskemisestään. Oman lakinsa tuomariksi ja toimeenpanijaksi ja -uhriksi sen täytyy tulla. - -Kuinka se sitten tapahtuu! niin minä kysyin itseltäni. Mikä saa -elävän taipumaan, jotta se tottelee ja käskee ja käskien vielä -harjoittaa kuuliaisuutta? - -Kuulkaa nyt minun sanani, te viisaimmat! Tutkikaa vakaasti, olenko -minä ryöminyt itse elämän sydämeen, ja aina sen sydämen juuriin -saakka! - -Missä eläviä löysin, siellä löysin tahtoa valtaan; ja vielä -palvelevan tahdossa minä havaitsin tahdon olla herrana. - -Että heikompi palvelee väkevämpää, siihen sen taivuttaa oma tahto, -joka tahtoo olla vielä heikomman herra: vain tätä halua vailla se ei -voi tulla toimeen. - -Ja kuten pienempi antautuu suuremmalle, jotta sillä olisi halu ja -valta pienimmässä: näin antaa suurinkin vielä itsensä pois ja panee -vallan takia alttiiksi -- hengen. - -Tämä on suurimman antautumista, että se on uhkayritystä ja vaaraa ja -arvanheittoa kuolemasta. - -Ja missä uhrausta ja palveluksia ja rakkaudensilmäyksiä on: sielläkin -on tahtoa olla herrana. Salateitä hiipii siellä heikompi linnaan ja -aina mahtavamman sydämeen saakka -- ja varastaa siellä valtaa. - -Ja tämän salaisuuden puhui elämä itse minulle: "Katso, sanoi se, minä -olen se, _jonka alati täytyy voittaa itsensä_." - -Tosin, te kutsutte sitä tahdoksi siittämiseen tai haluksi päämaaliin, -korkeampaan, kaukaisempaan, moninaisempaan: mutta kaikki tämä on yhtä -ja yksi ainoa salaisuus. - -Mieluummin minä käyn perikatoonkin kuin luovun tästä yhdestä; ja -totisesti, missä perikatoa on ja lehtien varisemista, siellä elämä -uhraa itsensä -- vallan tähden! - -Että minun täytyy olla taistelu ja tuleminen ja tarkoitusperä -ja tarkoitusperien ristiriita: oi, ken tahtoni arvaa, hän arvaa -luultavasti myöskin millaisia _käyriä_ teitä sen täytyy kulkea! - -Mitä tuonenkin, ja miten rakastanenkin -- pian minun täytyy olla sen -vastustaja ja rakkauteni vastustaja: niin tahtoo minun tahtoni. - -Ja sinäkin, tietäväinen, olet vain minun tahtoni polku ja jälki: -totisesti, minun tahtoni valtaan kulkee sinunkin tahtosi jaloilla -totuuteen! - -Totisesti se ei osannut totuuteen, ken laukaisi sen jälkeen sanan -"tahdosta olemassaoloon": tätä tahtoa -- ei ole! - -Sillä: mikä ei ole olemassa, se ei voi tahtoa; mutta mikä on -olemassaolossa, miten se voisi vielä tahtoa olemassaoloon! - -Vain, missä on elämää, siellä myös on tahtoa: mutta ei tahtoa -elämään, vaan -- niin minä opetan sinulle tahtoa valtaan! - -On paljon, mitä eläväinen arvostelee itse elämää korkeammaksi; mutta -itse arvioimisestakin puhuu -- "tahto valtaan!" -- - -Näin opetti minulle kerran elämä: ja sillä minä ratkaisen teille, te -viisaimmat, vielä teidän sydämenne arvoituksen. - -Totisesti, minä sanon teille: hyvää ja pahaa, joka olisi -katoamatonta, -- sitä ei ole! Itsestään täytyy sen alati jälleen -voittaa itsensä. - -Arvoillanne ja sanoillanne hyvästä ja pahasta te käytätte väkivaltaa, -te arvioijat: ja tämä on teidän kätketty rakkautenne ja teidän -sielujenne loisto, vapiseminen ja tulvinta. - -Mutta voimakkaampi väkivalta kasvaa teidän arvoistanne ja uusi -voitto: sitä vastaan murskaantuu muna ja munankuoret. - -Ja kenen täytyy luoja olla hyvässä ja pahassa: totisesti, hänen -täytyy ensin olla tyhjäksitekijä ja rikkimurtaa arvot. - -Näin kuuluu korkein paha korkeimpaan hyvään: mutta tämä on luova. -- - -Puhukaamme vain tästä, te viisaimmat, vaikkakin se on pahaa. -Vaikeneminen on pahempaa; kaikki vaitiolevat totuudet käyvät -myrkyllisiksi. - -Ja murtukoon kaikki, mikä totuuksienne kautta murtua -- voi! Monta -huonetta on vielä rakennettava! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Ylhäisistä. - - -Äänetön on minun mereni pohja: kukapa arvaisi, että se kätkee -leikillisiä hirviöitä! - -Järkähtämätön on minun syvyyteni: mutta se välkkyy uivista -arvoituksista ja nauruista. - -Ylhäisen minä näin tänään, juhlallisen, hengen parannuksentekijän: -oi, miten minun sieluni nauroi hänen rumuudelleen! - -Rinta kohollaan ja niiden kaltaisena, jotka vetävät henkeä: niin hän -seisoi siellä, tuo ylhäinen, ja äänettömänä: - -Rumat totuudet, hänen metsänriistansa, riippumassa olkapäillä, ja -rikkaana risaisista vaatteista; monta okaakin oli tarttunut häneen, --- mutta vielä en nähnyt yhtään ruusua. - -Vielä hän ei oppinut naurua eikä kauneutta. Alakuloisena palasi tämä -metsästäjä takaisin tiedon metsästä. - -Kotia hän kääntyi taistelusta villien eläinten kanssa: mutta hänen -totisuudestaan katsoo vielä villi eläin -- voittamaton! - -Yhä vielä hän seisoo tuolla kuin tiikeri, joka tahtoo hypätä; mutta -minä en suvaitse näitä pingoitettuja sieluja, nurja on makuni näitä -erikseen vetäytyneitä kohtaan. - -Ja te sanotte minulle, ystävät, ettei tule kiistellä mausta ja -maistamisesta? Mutta kaikki elämä on kiistaa mausta ja maistamisesta! - -Maku: se on yhtaikaa paino ja vaakakuppi ja punnitsija; ja voi -kaikkea elävää, joka käymättä taistelua painosta ja vaakakupista ja -punnitsijasta tahtoi elää! - -Kunpa hän väsyisi korkeuteensa, tuo ylhäinen: silloin vasta hänen -kauneutensa alkaisi, -- ja silloin vasta minä tahdon maistaa häntä ja -pitää häntä maukkaana. - -Ja vasta kun hän kääntyy pois itsestään, on hän juokseva oman -varjonsa yli -- ja, totisesti! _aurinkonsa_ helmaan. - -Liian kauan hän istui varjossa, hengen parannuksentekijän posket -kalpenivat; vähää vaille, ettei hän nääntynyt odotuksissaan nälkään. - -Ylenkatsetta on vielä hänen silmässään; ja hänen suunsa kätkee -saastaa. Tosin hän lepää nyt, mutta hänen leponsa ei ole vielä -asettunut aurinkoon. - -Härän lailla hänen tulisi tehdä; ja hänen onnensa tulisi haista -maalle, eikä ylenkatseelle maata kohtaan. - -Valkoisena härkänä tahtoisin hänet nähdä, kun hän puuskuen ja mylvien -käy auran edessä: ja hänen mylvintänsä ylistäisi vielä kaikkea -maallista! - -Pimeät ovat vielä hänen kasvonsa; käden varjo liehuu niillä. Varjojen -peitossa on hänen silmänsä tarkoitus vielä. - -Hänen tekonsa itse lepää vielä varjona hänen yllään: käsi pimentää -toimivan. Vielä hän ei ole voittanut tekoaan. - -Tosin rakastan hänessä härän niskaa: mutta nyt minä tahdon nähdä myös -enkelin silmän. - -Vielä sankaritahtonsakin hänen täytyy oppia unhoittamaan: korotettu -hänen tulee olla eikä ainoastaan kohonnut: -- itse eetterin tulisi -nostaa hänet, tuon tahdottoman! - -Hän lannisti petoja, hän ratkaisi arvoituksia: mutta lunastaakin -hänen tulisi vielä petonsa ja arvoituksensa, taivaallisiksi lapsiksi -hänen tulisi ne vielä muuttaa. - -Vielä hänen tietonsa ei ole oppinut hymyilemään ja olemaan ilman -kateutta; vielä ei hänen tulviva intohimonsa ole viihtynyt -kauneudessa. - -Totisesti, ei hänen kaipuunsa tule kylläisyyteen vaieta ja vaipua, -vaan kauneuteen! Sulous kuuluu ylevämielisen ylevämielisyyteen. - -Käsivarsi asetettuna pään yli: niin tulisi sankarin levätä, niin -tulisi hänen voittaa lepäämisensäkin. - -Mutta juuri sankarille on _kaunis_ kaikkein vaikeinta. Saavuttamaton -on kaunis kaikelle kiihkeälle tahdolle. - -Hiukan enemmän, hiukan vähemmän: se juuri on täällä paljon, se on -täällä enin. - -Seisoa lihakset velttoina ja tahto valjaista riisuttuna: se on -vaikeinta teille kaikille, te ylhäiset! - -Kun valta käy armolliseksi ja tulee alas näkyviin: kauneudeksi minä -kutsun sellaista alastuloa. - -Enkä minä pyydä keneltäkään niinkuin sinulta juuri kauneutta, sinä -voimakas: sinun hyvyytesi olkoon sinun viimeinen itsesi-valtaaminen. - -Kaikkea pahaa minä uskon sinusta: senvuoksi minä tahdon sinulta hyvää. - -Totisesti, minä nauroin usein noille heikoille raukoille, jotka -luulevat itseään hyviksi, siksi että heillä on hervottomat käpälät! - -Pilarin hyveeseen sinun tulee pyrkiä: kauniimmaksi se käy alati ja -sirommaksi, mutta sisällisesti kovemmaksi ja kantavammaksi, mitä -korkeammalle se nousee. - -Niin, sinä ylhäinen, kerran sinä olet vielä oleva kaunis ja pitävä -kuvastinta oman kauneutesi edessä. - -Silloin sinun sielusi on värisevä jumalallisista pyyteistä; ja -rukoilemista tulee olemaan vielä sinun turhamielisyydessäsikin! - -Tämä nimittäin on sielun salaisuus: vasta kun sankari on hyljännyt -sen, lähenee sitä, unessa, -- yli-sankari. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Sivistyksen maasta. - - -Liian kauaksi minä lensin tulevaisuuteen: kauhu valtasi minut. - -Ja kun minä katselin ympärilleni, katso! silloin oli aika ainoa -aikalaiseni. - -Silloin minä pakenin takaisin, kotiapäin -- ja yhä nopeammin: niin -minä tulin teidän luoksenne, te nykyaikaiset, ja sivistyksen maahan. - -Ensi kerran minulla oli silmää teitä kohtaan ja hyvää mieltymystä: -totisesti, kaipuu sydämessä minä tulin. - -Mutta mitä minulle tapahtui? Niin tuskissani kuin olinkin, -- -minun täytyi nauraa! Milloinkaan ei silmäni nähnyt mitään niin -kirjavatäpläistä! - -Nauramistani minä nauroin, jalkani vielä vavistessa ja sydämenikin: -"täällähän on kaikkien värikuppien kotimaa!" -- sanoin minä. - -Viisikymmentä väripilkkua kasvoihin ja jäseniin maalattuna: niin te -istuitte siellä minun kummastuksekseni, te nykyaikaiset! - -Ja viisikymmentä kuvastinta ympärillänne, jotka imartelivat ja -jäljittelivät teidän värivälkettänne! - -Totisesti, ei voisi teillä olla parempaa naamiota, te nykyaikaiset, -kuin omat kasvonne ovat! Kuka voisi teitä -- _tuntea_! - -Kirjoitettuina täyteen menneisyyden merkkejä ja nämäkin merkit -uusilla merkeillä tuhrittuina: näin te olette kätkeneet itsenne hyvin -kaikilta merkkeinselittäjiltä! - -Ja jos on munaskuittenkin tutkija: kukapa vielä uskoo, että -teillä on munaskuut! Väreistä te näytätte olevan leivotuita ja -yhteenliimatuista liuskoista. - -Kaikki ajat ja kansat katsovat kirjavina teidän hunnuistanne; kaikki -tavat ja uskot puhuvat kirjavina teidän liikkeistänne. - -Ken riisuisi yltänne hunnut ja verhot ja värit ja liikkeet: kyllin -paljon hänellä olisi jäljellä peloittaakseen sillä linnut. - -Totisesti, minä itse olen peljästynyt lintu, joka kerran näki teidät -alastomina ja ilman väriä; ja minä lensin pois, kun luuranko tarjosi -minulle rakkautta. - -Ennemmin minä toki olisin vaikka päiväläisenä Manalassa ja -menneisyyden varjojen luona! -- Uhkeampia ja täyteläisempiähän ovat -itse manalaisetkin kuin te! - -Tämä, niin tämä on minun sisälmysteni kirvely, etten voi sietää teitä -alastomina enkä vaatetettuina, te nykyaikaiset! - -Tulevaisuuden kaikki kauhu ja kaikki, mikä milloinkaan sai paenneet -linnut värisemään, on totisesti mieluisampaa ja vähemmän vierasta -kuin teidän "todellisuutenne". - -Sillä näin te puhutte: "Todellisia me olemme kokonaan, ja ilman -uskoa ja harhauskoa": näin te röyhistelette rintaanne -- oi, vielä -rinnattominakin! - -Niin, miten te _voisitte_ uskoa, te kirjavatäpläiset! jotka olette -kuvia kaikesta, mitä maailmassa on uskottu! - -Itse uskon vaeltavia kumoamisia te olette, ja kaikkien ajatusten -niveliltä nyrjähtämistä. _Epäuskottavia:_ näin kutsun minä teitä, te -todelliset! - -Kaikki ajat kinastelevat toisiansa vastaan teidän hengissänne; ja -kaikkien aikojen unet ja kinastelut olivat todellisempia kuin teidän -valveillaolonne! - -Hedelmättömiä te olette: _siksi_ teiltä puuttuu uskoa. Mutta kenen -täytyi luoda, hänellä oli alati myöskin tosiunensa ja tähtienteensä --- ja hän uskoi uskoon! -- - -Puoliavoimia portteja te olette, joilla haudankaivajat odottavat. Ja -tämä on teidän todellisuutenne: "hävitä vain kaikki ansaitsee." - -Oi millaisina te siinä seisotte, te hedelmättömät, miten laihoina -kylkiluilta! Ja moni teistä varmaan itsekin tiesi sen. - -Ja hän puhui: täällä on varmaan käynyt jumala minun nukkuessani -ja salaa ottanut minulta jotakin? Totisesti, kylliksi tehdäkseen -itselleen siitä vaimon! - -"Ihmeellinen on kylkiluitteni köyhyys!" -- näin puhui jo moni -nykyaikainen. - -Niin, nauruksi te olette minulle, te nykyaikaiset! Ja vallankin kun -te ihmettelette itseänne! - -Ja voi minua, ellen voisi nauraa teidän ihmettelyllenne, vaan -täytyisi minun niellä kaikki inhoittava, mitä maljoissanne on! - -Mutta siksi minä tahdon ottaa teidät keveämmin, kun minulla on -_raskasta_ kannettavana; ja mitä se tekee vaikka kovakuoriaisia ja -lentäviä itikoita vielä asettuu taakalleni! - -Totisesti, se ei käy minulle siitä raskaammaksi! Eikä teistä, te -nykyaikaiset, ole suuri väsymys minuun tuleva. -- - -Oi, mihin minä nyt olen kaipuuni kera nouseva! Kaikilta vuorilta minä -etsien katselen isän- ja äidinmaita. - -Mutta kotiseutua minä en löytänyt mistään: epävakainen minä olen -kaikissa kaupungeissa ja matkallelähtö kaikilla porteilla. - -Vieraita ovat minulle ja ilvettä kaikki nykyaikaiset, joiden luo -sydän minut äsken ajoi; ja karkoitettu minä olen kaikista isän- ja -äidinmaista. - -Niin minä rakastan nyt ainoastaan _lasteni_ maata, tuota -löytämätöntä, kaukaisimmassa meressä: sitä minä käsken purjeeni -etsimään ja etsimään. - -Lapsissani minä tahdon sovittaa, että olen isieni lapsi ja kaikessa -tulevaisuudessa -- tämän nykyisyyden! - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Tahrattomasta tiedosta. - - -Kun eilen kuu nousi, luulin minä, että se aikoi synnyttää auringon: -niin leveänä ja raskaana se lepäsi taivaanrannalla. - -Mutta valhettelija se oli raskauksineen; ja mieluummin minä tahdon -uskoa mieheen kuussa kuin naiseen. - -Tosin, vähän on miestä hänessäkin, tuossa kainossa öitsijässä. -Totisesti, pahalla omallatunnolla se vaeltaa yli kattojen. - -Sillä se on himokas ja kateellinen, munkki kuussa, maata se himoitsee -ja rakastavaisten kaikkia riemuja. - -Ei, minä en pidä tuosta kissasta katoilla! Inhoittavia ovat minulle -kaikki, jotka hiipien kiertävät puoleksi suljetulta ikkunoita. - -Hurskaana ja äänettömänä se vaeltaa tähtitantereilla: mutta minä en -suvaitse hiljaaliikkuvia miesjalkoja, joissa ei edes kannus kilise. - -Jokaisen rehellisen askel puhuu; mutta kissa kulkee varkain yli maan. -Katso, kissan kaltaisena tulee kuu esiin ja epärehellisenä. -- - -Tämän vertauksen minä annan teille, te herkkätunteiset -teeskentelijät, teille, te "puhtaasti-tietäväiset"! Teitä minä kutsun --- himokkaiksi! - -Tekin rakastatte maata ja maallista: minä ymmärrän teidät hyvin! -- -mutta häveliäisyyttä on teidän rakkaudessanne ja pahaa omaatuntoa, -- -kuun kaltaisia te olette! - -Ylenkatseeksi maallista kohtaan on teidän henkenne houkuteltu, mutta -ei teidän sisälmyksiänne: mutta ne ovat väkevimmät teissä! - -Ja nyt häpeää teidän henkenne, että se noutaa sisälmystenne mieltä, -ja kulkee oman häpeänsä takia piilo- ja valheteitä. - -"Tämä olisi minulle korkeinta, -- näin puhuu itselleen teidän -valheellinen henkenne -- katsella elämää ilman himoa eikä, koiran -tavoin, kieli suusta riippuen. - -"Olla onnellinen katselemisessa, tahto kuolleena, vailla -itsekkäisyyden sieppaamista ja himoa -- koko ruumis kylmänä ja -tuhkanharmaana, mutta silmä juopuneena kuusilmänä! - -"Tämä olisi minulle rakkainta, -- näin viettelee itseään tuo vietelty --- rakastaa maata niinkuin kuu sitä rakastaa, ja ainoastaan silmällä -koskettaa sen kauneutta. - -"Ja tämä olkoon minulle _tahratonta_ tietoa kaikista kappaleista, että -minä en kappaleilta mitään tahdo, paitsi että saan olla niiden edessä -kuin satasilmäinen kuvastin." -- - -Oi, te herkkätunteiset teeskentelijät, te himokkaat! Teiltä puuttuu -pyyteen viattomuutta: ja nyt te solvaatte senvuoksi pyytämistä! - -Totisesti, te ette luovina, synnyttävinä, syntymishaluisina rakasta -maata! - -Missä on viattomuutta? Siellä missä on tahtoa synnyttämiseen. Ja ken -tahtoo itseään ylempää luoda, hänellä on puhtain tahto. - -Missä on kauneutta? Siellä missä minun _täytyy tahtoa_ kaikella -tahdolla; missä minä tahdon rakastaa ja käydä perikatoon, jotta kuva -ei jäisi ainoastaan kuvaksi. - -Rakastaa ja käydä perikatoon: ne ovat hamasta iankaikkisuuksista -sointuneet yhteen. Tahto rakkauteen: se on olla valmis kuolemaankin. -Näin puhun minä teille, te pelkurit! - -Mutta nyt teidän epämiehuullinen kieroonkatsomisenne tahtoo saada -nimen "mietiskeleväisyys"! Ja mikä arkojen silmien antaa koskettaa -itseään, on ristittävä "kauniiksi"! Oi te jalojen nimien tahraajat! - -Mutta tämä on oleva: teidän kirouksenne, te tahrattomat, te -puhtaasti-tietäväiset, että te ette tule milloinkaan synnyttämään: -vaikkakin te lepäätte leveinä ja raskaina taivaanrannalla! - -Totisesti, te ahdatte suunne täyteen jaloja sanoja: ja meidän tulee -uskoa, että teidän sydämenne tulvii yli äänensä, -- te valhettelijat? - -Mutta _minun_ sanani ovat halpoja, halveksittuja, käyriä sanoja: -kernaasti minä poimin ylös, mitä teidän aterioillanne pöydän alle -putoo. - -Aina minä niillä voin -- sanoa teeskentelijöille totuuden! Niin, -minun ruotoni, näkinkenkäni ja piikkiset lehteni tulevat -- -kutittelemaan teeskentelijäin neniä! - -Huono ilma on alati teidän ympärillänne ja teidän aterioittenne: -teidän himokkaat ajatuksenne, teidän valheenne ja salaisuutennehan -ovat ilmassa! - -Uskaltakaa toki ensin uskoa itseänne -- teitä ja teidän -sisälmyksiänne! Ken itseään ei usko, hän valhettelee alati. - -Jumalan naamion te ripustitte eteenne, te "puhtaat": jumalan naamioon -kätkeytyi teidän inhoittava rengasmatonne. - -Totisesti, te petätte, te "mietiskeleväiset"! Kerran oli -Zarathustrakin teidän jumalallisten nahkojenne narri; ei hän -oivaltanut sitä käärmeenkiemuraa, jolla ne olivat täytetyt. - -Jumalan sielun minä luulin kerran näkeväni teidän juonissanne, te -puhtaasti-tietäväiset! Parempaa taitoa minä en kerran aavistanut kuin -teidän taitonne! - -Käärmesaastaa ja pahaa hajua minä en nähnyt kaukaisuudestani: ja että -sisiliskon kavaluus täällä hiiviskeli ympäri. - -Mutta minä tulin teidän _lähellenne:_ silloin minulle valkeni päivä --- ja nyt se valkenee teille, -- loppunut on lemmenliitto kuun kanssa! - -Katsokaa toki tuonne! Kiinnisaatuna ja kalvaana se on tuolla -- -aamuruskon edessä! - -Sillä se tulee jo, tuo hehkuva, -- sen rakkaus maahan tulee! -Viattomuutta ja luomishalua on kaikki auringonrakkaus! - -Katsokaa toki tuonne, miten se kärsimättömänä tulee yli meren! Ettekö -tunne sen rakkauden janoa ja kuumaa hengitystä? - -Merta se tahtoo imeä ja juoda sen syvyyden luoksensa korkeuteen: -silloin kohoaa meren himo tuhansin rinnoin. - -Auringon janon suutelemaksi ja imemäksi se _tahtoo_ tulla; ilmaksi se -_tahtoo_ tulla ja korkeudeksi ja valon uraksi ja itse valoksi! - -Totisesti, auringon lailla minä rakastan elämää ja kaikkia syviä -meriä. - -Ja tämä on _minulle_ tietoa: kaiken syvän tulee nousta ylös -- minun -korkeuteeni! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Oppineista. - - -Kun minä lepäsin unessa, silloin söi lammas murattiseppelettä, joka -oli päässäni -- söi ja virkkoi: "Zarathustra ei ole enää oppinut." - -Puhui ja läksi lyllertäen pois ja ylväänä. Eräs lapsi kertoi sen -minulle. - -Kernaasti minä lepään täällä, missä lapset leikkivät, murtuneen -muurin luona, ohdakkeitten ja punaisien unikkojen alla. - -Oppinut minä olen vielä lapsille ja ohdakkeillekin ja punaisille -unikoille. Viattomia ne ovat, vieläpä häijyydessäänkin. - -Mutta lampaalle minä en ole enää oppinut: niin tahtoo minun osani -- -siunattu olkoon se! - -Sillä tämä on totuus: ulos minä olen lähtenyt oppineitten huoneesta, -ja oven olen vielä viskannut jälkeeni kiinni. - -Liian kauan minun sieluni istui nälkäisenä heidän pöytänsä -ääressä; en minä ole heidän laillaan totutettu tietämiseen kuin -pähkinänsärkemiseen. - -Vapautta minä rakastan ja ilmaa terveen maan yllä; mieluumin minä -vielä tahdon nukkua häränvuodilla kuin heidän arvosijoillaan ja -kunniallisuuksillaan. - -Minä olen liian kuuma ja palanut omista ajatuksistani: usein tahtoo -se tukauttaa hengitykseni. Silloin minun täytyy päästä ulos ja pois -kaikista pölyisistä tuvista. - -Mutta he istuvat kylminä kylmässä varjossa: he tahtovat kaikessa olla -vain katselijoita ja ovat varuillaan, etteivät istu siellä, missä -aurinko paahtaa portaille. - -Kuten sellaiset, jotka seisovat kadulla ja töllistelevät -ohikulkijoita: näin odottavat hekin ja töllistelevät ajatuksia, joita -toiset ovat ajatelleet. - -Jos heihin käsineen tarttuu, niin he pölyävät kuin jauhosäkit, -ja vastoin tahtoaan: mutta kenpä arvaisi, että heidän pölynsä on -syntynyt jyvistä ja suvisten kenttien keltaisesta riemusta? - -Jos he ovat olevinaan viisaita, niin minua hiukan vituttaa heidän -pienet mietelauseensa ja totuutensa: usein on heidän viisaudessaan -sellainen haju kuin se nousisi lätäköstä: ja totisesti, minä olenkin -jo kuullut sammakon kurnuttavan siitä! - -Taitavia he ovat, heillä on älykkäät sormet: mitä on minun -yksinkertaisuuteni heidän moninaisuutensa rinnalla! Kaiken -langanpujottamisen ja solmimisen ja kutomisen heidän sormensa -ymmärtävät: näin he kutovat hengen sukkia! - -Hyviä kellolaitoksia he ovat, kun vain pidetään huoli siitä, että ne -vedetään oikein vireeseen! Sitten ne näyttävät petoksetta tunnin ja -pitävät pientä melua senohella. - -Myllylaitoksen tavoin he tekevät työtä ja jyskyttävät: heille tulee -vain heittää hedelmäjyvänsä! -- he kyllä ymmärtävät jauhaa jyvän -pieneksi ja tehdä siitä valkeata pölyä. - -He tähystelevät tarkasti toisiaan eivätkä luota suuresti toisiinsa. -Kekseliäinä pienissä viekkauksissa he odottavat sellaisia, joiden -tietäminen kulkee veltoin jaloin, -- hämähäkkien lailla he odottavat. - -Minä näin heidän alati valmistavan varovasti myrkkyä; ja aina he -vetivät silloin lasiset hansikkaat sormiinsa. - -Väärillä arvoillakin he osaavat pelata; ja niin innokkaasti näin -heidän pelaavan, että he siinä hikoilivat. - -Me olemme toisillemme vieraita, ja heidän hyveensä ovat minulle -vieläkin vastenmielisempiä kuin heidän vääryytensä ja väärät arpansa. - -Ja kun minä asuin heidän luonaan, silloin minä asuin yläpuolella -heitä. Siksi he suuttuivat minuun. - -He eivät tahdo kuulla siitä mitään, että joku vaeltaa heidän -päittensä päällä; ja niin he asettivat puuta ja maata ja rikkoja -minun ja päittensä väliin. - -Näin he vaimensivat minun askeleitteni kaiun: ja huonoimmin ovat -minua tähän saakka oppineimmat kuulleet. - -Kaikkien ihmisten malat ja raiskat he asettivat itsensä ja minun -väliini: -- "malkaorreksi" he kutsuvat sitä huoneissaan. - -Mutta siitä huolimatta minä vaellan ajatuksineni heidän päittensä -_päällä_; ja vaikka tahtoisin vaeltaa omilla vioillanikin, niin -olisin kuitenkin yläpuolella heitä ja heidän päitään. - -Sillä ihmiset _eivät_ ole yhdenvertaisia: näin puhuu oikeus. Ja mitä -minä tahdon, sitä he eivät saaneet tahtoa! - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Runoilijoista. - - -"Sittenkuin paremmin opin tuntemaan ruumiin, -- sanoi Zarathustra -eräälle oppilaalleen -- on minulle henki ainoastaan kuin kummitus; ja -kaikki 'katoamaton' -- sekin on vain vertausta." - -"Niin minä kuulin sinun jo kerran sanovan, vastasi oppilas; ja sillä -kertaa sinä lisäsit: 'mutta runoilijat valhettelevat liian paljon'. -Miksi sinä sanoit silloin, että runoilijat valhettelevat liian -paljon?" - -"Miksi? sanoi Zarathustra. Sinä kysyt miksi? Minä en kuulu niihin, -joilta saa kysyä heidän syitään. - -"Onko minun kokemukseni sitten eilispäivän lapsi? Siitä on kauan kuin -minä elin mielipiteitteni syyt. - -"Eikö minun täytyisi olla muiston malja, jos tahtoisin pitää vielä -syynikin luonani? - -"Liian paljon on minulle jo siinä, että säilytän itse mielipiteet; ja -moni lintu lentää minun luotani. - -"Ja joskus minä löydän kyyhkyslakastanikin sinnelentäneen eläimen, -joka on minulle outo, ja joka vapisee, kun lasken käteni sen päälle. - -"Kuitenkin, mitä Zarathustra sanoi sinulle kerran? Että runoilijat -valhettelevat liian paljon? -- Mutta Zarathustrakin on runoilija. - -"Uskotko sinä nyt, että hän lausui tässä totuuden? Miksi uskot niin?" - -Oppilas vastasi: "minä uskon Zarathustraan." Mutta Zarathustra -pudisti päätään ja hymyili. - -Usko ei tee minua autuaaksi, sanoi hän, vallankaan ei usko minuun. - -Mutta siinä tapauksessa, että joku täydellä todella sanoisi, että -runoilijat valhettelevat liian paljon: niin hän on oikeassa, -- me -valhettelemme liian paljon. - -Me tiedämmekin liian vähän ja olemme huonoja opettajia:, siksi meidän -jo täytyy valhetella. - -Ja ken meistä runoilijoista ei olisi viiniänsä väärentänyt? -Moni myrkyllinen sekoitus tehtiin meidän kellareissamme, paljon -sanomatonta siellä tapahtui. - -Ja koska me tiedämme vähän, niin me rakastamme sydämestämme -hengellisesti vaivaisia, vallankin jos ne ovat nuoria naisia! - -Ja vieläpä me himoitsemme niitäkin asioita, joita vanhat -naiset kertovat toisilleen iltaisin. Sitä me itse kutsumme -iäti-naiselliseksi itsessämme. - -Ja ikäänkuin olisi olemassa erityinen salainen tie tietoon, joka -_menee umpeen_ niiltä, jotka jotakin oppivat: niin me uskomme kansaan -ja sen "viisauteen". - -Mutta tämän uskovat kaikki runoilijat: että se, ken nurmella maaten -tai yksinäisellä mäenrinteellä heristää korviaan, saa tietää jotakin -niistä kappaleista, jotka ovat taivaan ja maan välillä. - -Ja jos heissä syntyy hentoja liikutuksia, niin runoilijat luulevat -alati, että itse luonto on heihin rakastunut: - -Ja se hiipii heidän korvaansa kuiskatakseen sinne salaisuuksia ja -lemmekkäitä hyväilysanoja: siksi he ylpeilevät ja ylvästelevät -kaikkien kuolevaisten edessä! - -Oi, taivaan ja maan välillä on olemassa niin paljon kappaleita, -joista vain runoilijat ovat antautuneet jotakin uneksimaan! - -Ja vallankin _yläpuolella_ taivasta: sillä kaikki jumalat ovat -runoilija-vertausta, runoilija-veijausta! - -Totisesti, alati se vetää meitä sinne -- nimittäin pilvien -valtakuntaan: niille me asetamme kirjavat haamumme ja kutsumme niitä -sitten jumaliksi ja yli-ihmisiksi: -- - -Ja eivätkö ne sitten ole kyllin kevyitä sellaisille istuimille! -- -kaikki nuo jumalat ja yli-ihmiset. - -Oi, miten väsynyt minä olen kaikkeen tuohon riittämättömään, jonka -välttämättä tulee olla tapahtumus! Oi, miten väsynyt minä olen -runoilijoihin! -- - -Kun Zarathustra puhui näin, suuttui hänen oppilaansa häneen, -mutta hän vaikeni. Ja Zarathustrakin vaikeni; ja hänen silmänsä -oli kääntynyt sisäänpäin, ikäänkuin se olisi katsellut kaukaisiin -etäisyyksiin. Viimein hän huokasi ja veti henkeään. - -Minä olen tämänpäivän ja menneisyyden lapsi, sanoi hän sitten; -mutta jotakin on minussa, joka on huomisesta ja ylihuomisesta ja -tulevaisesta. - -Minä olen väsynyt runoilijoihin, vanhoihin ja uusiin; pintapuolisia -he ovat minulle kaikki ja matalia meriä. - -He eivät ajatelleet kyllin syvästi: siksi heidän tunteensa ei -vajonnut alas pohjiin saakka. - -Hiukan hekumaa ja hiukan ikävää: se on heidän parhain ajattelunsa -ollut. - -Aavehenkäystä ja -liihoittelua on minulle kaikki heidän -harpunhelinänsä: mitä he tiesivät tähänsaakka sävelten palavuudesta! --- - -He eivät ole minulle myöskään kyllin puhtaita: he sekoittavat kaikki -vetensä, jotta se näyttäisi syvältä. - -Ja kernaasti he tahtovat käydä sovittajista siten: mutta välittäjiä -ja sekoittajia he ovat minulle, ja puolittaisia ja saastaisia! -- - -Oi, minä viskasin kyllä verkkoni heidän mereensä ja tahdoin pyydystää -hyviä kaloja; mutta alati minä vedin ylös jonkun vanhan jumalan pään. - -Niin antoi meri nälkäiselle kiven, ja he itse lienevät merestä -syntyisin. - -Epäilemättä, heistä löytää helmiä: sitä enemmän he ovat itse kovien -kuoriaiseläinten kaltaisia. Ja sielun asemasta minä löysin usein -suolaista limaa heissä. - -Mereltä he oppivat vielä turhamaisuutensakin: eikö meri ole -riikinkukkojen riikinkukko? - -Kaikkein rumimmallekin puhvelille se levittää pyrstönsä, milloinkaan -se ei väsy hopeisiin ja silkkisiin koristuksiinsa. - -Jurona puhveli katselee sitä, hieta lähellä sen sielua, vielä -lähempänä metsäntiheikkö, mutta lähinnä lieju. - -Mitä on sille kauneus ja meri ja riikinkukonkoru! Tämän vertauksen -minä sanon runoilijoille. - -Totisesti, heidän henkensä itse on riikinkukkojen riikinkukko ja -turhamaisuuden meri! - -Katselijoita tahtoo runoilijan henki: vaikkapa olisivat puhveleita! -- - -Mutta tähän henkeen minä olen väsynyt: ja minä näen sen päivän -tulevan, jolloin se väsyy itseensä. - -Muuttuneina minä näin jo runoilijat, ja heidän katseensa heitä -itseään kohti suunnattuna. - -Hengen parannuksentekijöitä minä näin tulevan: ne kasvoivat heistä. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Suurista tapauksista. - - -Meressä on saari -- lähellä Zarathustran autuaita saaria --, -jolla tulivuori alati suitsuaa; siitä kansa kertoo, ja etenkin -vanhat naiset kansan keskuudessa sanovat, että se on asetettu kuin -kallionlohkare Manalan portin edustalle: mutta itse tulivuoren läpi -kulkee kaita tie alaspäin, joka vie tuolle Manalan portille. - -Siihen aikaan, kun Zarathustra oleskeli autuailla saarilla, tapahtui, -että eräs laiva laski ankkurin sen saaren luona, jolla tuo suitsuava -vuori on; ja sen miehistö nousi maihin kaniineja ampumaan. Mutta -puolenpäivän tienoissa, kun kapteeni ja hänen väkensä olivat jälleen -yhdessä, näkivät he äkkiä miehen tulevan halki ilman heitä kohti, -ja ääni sanoi selvästi: "on aika! On tärkin aika!" Ja kun olento -oli lähimpänä heitä mutta se lensi nopeasti kuin varjo siihen -suuntaan, missä tulivuori oli --, silloin he tunsivat suurimmaksi -hämmästykseksi, että se oli Zarathustra; sillä he olivat jo kaikki -nähneet hänet, lukuunottamatta itse kapteenia, ja he rakastivat häntä -kuten kansa rakastaa: niin että rakkautta ja arkuutta on yhtä paljon -yhdessä. - -"Katsokaahan toki! sanoi vanha perämies, tuolla menee Zarathustra -helvettiin!" -- - -Samaan aikaan, kun nämä merimiehet laskivat maihin tulisaaren luona, -oli huhu liikkeellä, että Zarathustra oli kadoksissa; ja kun hänen -ystäviltään kysyttiin, kertoivat he, että hän yönaikaan oli astunut -laivaan sanomatta, minne hän aikoi matkustaa. - -Näin syntyi levottomuus; mutta kolmen päivän päästä tuli tämän -levottomuuden lisäksi laivaväen kertomus ja nyt sanoi kaikki kansa, -että perkele on ottanut Zarathustran. Hänen oppilaansa nauroivat -kyllä tälle puheelle; ja vieläpä eräs heistä sanoi: "ennemmin minä -uskon, että Zarathustra on ottanut perkeleen." Mutta sielunsa -pohjasta he kaikki olivat huolestuneita ja täynnänsä kaipuuta: -niin oli heidän riemunsa suuri, kun Zarathustra viidentenä päivänä -ilmestyi heidän keskellensä. - -Ja tämä on kertomus Zarathustran puhelusta tulikoiran kanssa: - -"Maalla, sanoi hän, on iho; ja tässä ihossa on sairauksia. Yksi -näistä sairauksista esimerkiksi on nimeltään 'ihminen'. - -"Ja eräs toinen näistä sairauksista on nimeltään 'tulikoira': _siitä_ -ovat ihmiset kuvitelleet ja antaneet itselleen kuvitella paljon. - -"Saadakseni selville tämän salaisuuden minä menin yli meren: ja minä -olen nähnyt totuuden alastomana, totisesti! paljainjaloin aina -kaulaan asti. - -"Mikä tulikoirassa piilee, sen minä tiedän nyt; ja samoin kaikissa -niissä ulostus- ja mullistusperkeleissä, joita eivät ainoastaan -vanhat naiset pelkää. - -"Ulos, tulikoira, syvyydestäsi! huusin minä, ja tunnusta, miten syvä -tuo syvyys on! Mistä se tulee, jota sinä puuskutat ylös? - -"Sinä juot runsaasti merestä: sen ilmaisee sinun rutisuolainen -kaunopuheisuutesi! Tosiaan, ollaksesi syvyyden koira, otat sinä -ravintosi liian pinnalta! - -"Korkeintaan maan vatsastapuhujana minä pidän sinua: ja alati, -kun olen kuullut mullistus- ja ulostusperkeleitten puhuvan, olen -havainnut ne sinun kaltaisiksesi: suolaisiksi, valhetteleviksi ja -löyhiksi. - -"Te ymmärrätte mylviä ja tuhkalla pimentää! Te olette parhaita -suunpieksäjiä ja olette tarpeeksi oppineet taidon keittää liejun -kuumaksi. - -"Missä te olette, siellä täytyy alati olla liejua läheisyydessä, ja -paljon sienimaista, onttoa, pakotettua: se tahtoo vapauteen. - -"'Vapaus' mylvitte te kaikki kernaimmin: mutta minä olen kadottanut -uskon 'suuriin tapauksiin', niinpiankuin paljon mylvintää ja savua on -niiden ympärillä. - -"Ja usko vain minua, ystävä Helvetinmelu! Suurimmat tapaukset, -- ne -eivät ole meidän äänekkäimpiä, vaan hiljaisimpia hetkiämme. - -"Ei uuden melun keksijäin ympäri: uusien arvojen keksijäin ympäri -pyörii maailma: _kuulumattomasti_ se pyörii. - -"Ja myönnä se vain! Vähän oli vain aina tapahtunut, kun sinun melusi -ja savusi hälveni pois. Mitä siitä, että jostakin kaupungista tuli -muumio ja että jokin kuvapatsas makaa liejussa! - -"Ja tämän sanan minä sanon vielä kuvapatsaiden kukistajille. Suurin -hulluus on varmaan viskata suolaa mereen ja kuvapatsaita liejuun. - -"Teidän ylenkatseenne liejussa makasi kuvapatsas: mutta se juuri on -teidän lakinne, että teille ylenkatseesta kasvaa jälleen elämä ja -elävä kauneus! - -"Piirteet jumalallisempina se nousee nyt ylös ja -kärsivän-vietteleväisenä; ja totisesti! se on teitä vielä kiittävä -siitä, että te kukistitte sen, te kukistajat! - -"Mutta tämän neuvon minä annan kuninkaille ja kirkoille ja kaikelle, -mikä vanhuudenheikkoa ja heikkohyveistä on, -- antakaa vain kukistaa -itsenne! Jotta te jälleen palaisitte elämään, ja teidän luoksenne -- -hyve! --" - -Näin minä puhuin tulikoiran edessä: silloin se keskeytti minut -muristen ja kysyi: "Kirkko? Mikä se sitten on?" - -"Kirkko? vastasin minä, se on jonkunlainen valtio, vieläpä -valheellisin. Mutta vaikene, sinä teeskentelijäkoira! Sinä tunnet jo -kai parhaiten oman lajisi! - -"Kuten sinä itse, on valtio teeskentelijäkoira; sinun laillasi se -puhuu mielellään savulla ja melulla, -- jotta se saisi sinun laillasi -uskotelluksi, että se puhuu olioiden vatsasta. - -"Sillä se tahtoo ehdottomasti olla tärkein eläin maan päällä, tuo -valtio; ja niin siitä uskotaankin." -- - -Kun minä olin sanonut tämän, käyttäytyi tulikoira ikäänkuin se olisi -ollut mieletön kateudesta. "Mitä? huusi se, tärkein eläin maan -päällä? Ja niinkö uskotaankin? Ja niin paljon savua ja hirvittäviä -ääniä tuli sen kidasta, että minä uskoin sen tukehtuvan mieliharmista -ja kateudesta. - -"Viimein se kävi levollisemmaksi ja sen puuskunta taukosi; mutta -niinpiankuin se vaikeni, sanoin minä nauraen: - -"Sinä harmistut, tulikoira: siis olen sinun suhteesi oikeassa! - -"Ja jotta nyt vielä jäisin olemaankin oikeassa, niin kuuntele eräästä -toisesta tulikoirasta: se todellakin puhuu maan sydämestä. - -"Kultaa huokuu sen hengitys ja kultaista sadetta: niin tahtoo sen -sydän. Mitä on tuhka ja savu ja kuuma lieju sille! - -"Nauru leijailee siitä kuin kirjava pilvi; nurja se on sinun korinaasi -ja puuskuttamistasi ja sisälmystesi raivoa kohtaan! - -"Mutta kullan ja naurun -- sen se ottaa maan sydämestä: sillä, jotta -sen nyt tietäisit, -- _maan sydän on kullasta._" - -Kun tulikoira kuuli tämän, ei se saattanut enää kauemmin kuunnella -minua. Häpeissään se pisti hännän koipiensä väliin, sanoi nolona vou! -vou! ja ryömi alas luolaansa. -- - -Näin kertoi Zarathustra. Mutta hänen oppilaansa kuuntelivat -häntä tuskin: niin suuri oli heidän halunsa saada kertoa hänelle -laivaväestä, kaniineista ja lentävästä miehestä. "Mitä minun tulee -ajatella siitä! sanoi Zarathustra. Olenko minä sitten kummitus? - -"Mutta se on varmaan ollut minun varjoni. Te olette varmaan kuulleet -jo jotakin vaeltajasta ja hänen varjostaan? - -"Mutta tämä on varmaa: minun täytyy pitää se lyhyempänä, -- muutoin se -turmelee minun maineeni." - -Ja vielä kerran pudisti Zarathustra päätään ja ihmetteli. "Mitä minun -tulee ajatella siitä!" sanoi hän vielä kerran. - -"Miksi sitten kummitus huusi: 'on aika! On tärkin aika!' - -"_Mihin_ sitten on -- tärkin aika?" -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Tietäjä. - - -"-- ja minä näin suuren alakuloisuuden ihmiset valtaavan. Parhaimmat -väsyivät töihinsä. - -"Levisi oppi, kulki usko sen rinnalla: 'kaikki on tyhjää, kaikki on -yhtäläistä, kaikki on ollutta!' - -"Ja kaikilta kummuilta kaikui vastaan: 'kaikki on tyhjää, kaikki on -yhtäläistä, kaikki on ollutta!' - -"Elon me kyllä korjasimme: mutta miksi meiltä kaikki hedelmät kävivät -mädiksi ja ruskeiksi? Mitä putosi viime yönä alas häijystä kuusta? - -"Turhaa oli kaikki työ, myrkyksi muuttui meidän viinimme, paha katse -paahtoi meidän vainiomme ja sydämemme keltaisiksi. - -"Kuiviksi me kävimme kaikki; ja jos tuli meihin tarttuu, niin me -pölyämme kuin tuhka: -- niin, itse tulenkin me olemme väsyttäneet. - -"Kaikki kaivot meiltä kuivivat, merikin väistyi takaisin partailtaan. -Kaikki perustus tahtoo revetä, mutta syvyys ei tahdo niellä! - -"'Oi, missä on enää meri, johon voisi hukkua': niin kaikuu meidän -valituksemme -- yli matalien lätäköiden. - -"Totisesti, liian väsyneiksi me kävimme kuollaksemme; nyt me valvomme -vielä ja elämme yhä -- hautakammioissa!" -- - -Näin kuuli Zarathustra erään tietäjän puhuvan; ja hänen ennustuksensa -hiipi hänen sydämeensä ja muutti hänet. Murheellisena hän kulki -ympäri ja väsyneenä; ja hän tuli niiden kaltaiseksi, joista tietäjä -oli puhunut. - -"Totisesti, niin hän sanoi oppilailleen, kauan ei kestä, ennenkuin -tuo pitkä hämäryys saapuu. Oi, miten minä olen pelastava tuleni sen -yli! - -"Ettei se minulta tukahtuisi tässä alakuloisuudessa! Kaukaisempien -maailmojen valohan se on oleva ja vielä kaukaisintenkin öiden!" - -Näin sydämessään huolestuneena kulki Zarathustra ympäri; ja kolmeen -päivään hän ei maistanut juomaa eikä ruokaa, ei saanut lepoa ja -kadotti puhelahjan. Viimein tapahtui, että hän vaipui syvään uneen. -Mutta hänen oppilaansa istuivat hänen ympärillään pitkät yöhetket ja -odottivat huolissaan, että hän heräisi ja jälleen puhuisi ja elpyisi -alakuloisuudestaan. - -Mutta tämä on se puhe, jonka Zarathustra piti, kun hän heräsi; mutta -hänen äänensä kaikui hänen oppilailleen kuin kaukaisesta etäisyydestä: - -"Kuulkaa, minkä unen minä näin, ystävät, ja auttakaa minua -selittämään sen tarkoitus! - -"Arvoitus se on minulle vielä, tuo uni; sen tarkoitus on kätkettynä -siihen ja vangittuna eikä lennä vielä sen yli vapain siivin. - -"Kaikesta elämästä minä olin luopunut, niin minä uneksin. Yö- ja -haudanvartiaksi minä olin tullut, tuolla kuoleman yksinäisessä -vuorilinnassa. - -"Tuolla ylhäällä minä vartioin hänen arkkujaan: täynnä olivat kumeat -holvit sellaisia voitonmerkkejä. Lasisista arkuista katseli minua -voitettu elämä. - -"Tomuisten iankaikkisuuksien hajua minä hengitin: helteisenä ja -tomuisena oli minun sieluni. Ja kenpä siellä olisi voinut sieluaan -tuulettaa! - -"Sydänyön kirkkaus ympäröi alati minua, yksinäisyys oli kyyryssä sen -vieressä; ja, kolmanneksi, korahteleva kuolonhiljaisuus, ystävistäni -huonoin. - -"Avaimia minulla oli, kaikkein ruosteisimpia avaimia; ja niillä minä -osasin avata kaikkein narisevimman portin. - -"Kuten ankaran vihainen vaakkuminen lensi ääni läpi pitkien käytävien, -kun portinpuoliskot liikahtivat: tyytymättömänä kirkui tuo lintu, -vastahakoisesti se tahtoi tulla herätetyksi. - -"Mutta vieläkin hirvittävämpää ja sydäntäahdistavampaa oli se, kun se -jälleen vaikeni ja ylt'ympäri oli hiljaista, ja minä istuin yksin -tuossa kavalassa äänettömyydessä. - -"Niin kului aika ja hiipi pois luotani, jos enää aikaa oli: mitä minä -siitä tiedän! Mutta viimein tapahtui se, mikä minut herätti. - -"Kolme kertaa kumahti isku porttia vasten kuin ukkonen, kolme kertaa -kaikuivat ja ulvoivat holvit vastaan: silloin minä läksin portille. - -"Alpa! huusin minä, ken kantaa tuhkansa vuorille? Alpa! Alpa! Ken -kantaa tuhkansa vuorille? - -"Ja minä kiersin avainta ja työnsin porttia ja ponnistin voimiani. -Mutta se ei auennut sormenleveyttäkään: - -"Silloin kohiseva tuulenpuuska tempasi portinpuoliskot erilleen: -viheltäen, jyristen ja vihloen se viskasi minulle mustan arkun: - -"Ja kohisten ja viheltäen ja jyristen halkesi arkku ja syöksi ulos -monta tuhatta naurua. - -"Ja tuhannessa lasten, enkelien, pöllöjen, narrien ja lastenkokoisten -perhosten haamussa se nauroi ja ilkkui ja kohisi minua vastaan. - -"Hirveästi minä peljästyin siitä: se viskasi minut maahan. Ja minä -huusin kauhusta, kuten en milloinkaan ole huutanut. - -"Mutta minun oma huutoni herätti minut: -- ja minä tulin -tuntoihini." -- - -Näin kertoi Zarathustra unensa ja vaikeni sitten: sillä hän ei -tiennyt vielä selitystä uneensa. Mutta se oppilas, joka oli hänelle -rakkain, nousi nopeasti, tarttui Zarathustran käteen ja puhui: - -"Sinun oma elämäsi selittää meille tämän unen, oi Zarathustra! - -"Etkö sinä itse ole se kimakasti viheltävä tuuli, joka tempaa kuoleman -linnan portit auki? - -"Etkö sinä itse ole arkku, joka on täynnä kirjavia häijyyksiä ja -elämän enkeli-irvinaamoja? - -"Totisesti, kuten tuhatkertainen lapsennauru saapuu Zarathustra -kaikkiin kuolinkammioihin, nauraen noille yö- ja haudanvartioille ja -sille, ken vain kolkkoja avaimia kalistelee. - -"Kauhistuttava ja kumoonviskaava sinä olet heidät naurullasi; -voimattomuus ja herääminen on todistava sinun valtaasi heidän -ylitsensä. - -"Ja silloinkin, kun tuo pitkä hämäryys saapuu ja kuolonväsymys, et -sinä ole astuva alas meidän taivaaltamme, sinä elämän puoltaja! - -"Uusia tähtiä sinä näytit meille ja uusia yöihanuuksia; totisesti, -itse naurun sinä levitit meidän yllemme kuin kirjavan teltan. - -"Nyt on lapsennauru alati kumpuava ruumisarkuista; nyt on väkevä tuuli -alati puhaltava yli kuolonväsymyksen: siitä sinä olet itse meille -takuuna ja tietäjänä! - -"Totisesti, _itse niinä sinä olet uneksinut olevasi,_ vihollisinasi: -se oli sinun pahin unesi! - -"Mutta kuten sinä heräsit heidän luotaan ja tulit tuntoihisi, niin -he itse tulevat heräämään pois omasta itsestään -- ja tulevat sinun -luoksesi!" -- - -Niin puhui oppilas; ja kaikki toiset tungeskelivat nyt Zarathustran -ympärillä ja tarttuivat hänen käsiinsä ja tahtoivat saada hänet -jättämään vuoteen ja alakuloisuuden ja palaamaan heidän luokseen. -Mutta Zarathustra istui suorana vuoteellaan, ja katse outona. -Kuten se, joka palaa kotiin pitkän poissaolon jälkeen, katseli hän -oppilaitaan ja tutki heidän kasvojaan; eikä hän vielä tuntenut heitä. -Mutta kun he nostivat hänet ylös ja asettivat hänet jaloilleen, -katso, silloin hänen silmänsä muuttui yht'äkkiä; hän ymmärsi kaiken, -mitä oli tapahtunut, siveli partaansa ja sanoi voimakkaalla äänellä: - -"No niin! Sillä on nyt aikansa; mutta pitäkää huoli siitä, oppilaani, -että me saamme hyvän aterian, ja pian. Näin minä aion tehdä -parannusta huonoista unista! - -"Mutta tietäjän tulee syödä ja juoda minun rinnallani: ja totisesti, -minä tahdon vielä näyttää hänelle merenkin, johon hän voi hukkua!" -- - -Näin puhui Zarathustra. Mutta sitten hän katseli kauan sitä oppilasta -kasvoihin, joka oli selittänyt unen, ja pudisti samalla päätänsä. -- - - - - -Lunastuksesta. - - -Kun Zarathustra kulki eräänä päivänä yli suuren sillan, ympäröivät -raajarikot ja kerjäläiset hänet, ja eräs kyttyräselkäinen puhui -hänelle näin: - -"Katso, Zarathustra! Kansakin oppii sinulta ja rupeaa uskomaan sinun -oppiisi: mutta jotta se kokonaan sinua uskoisi, siihen tarvitaan -vielä yhtä -- sinun täytyy saada meidät raajarikotkin uskomaan! Tässä -sinulla on nyt ihana valikoima ja totisesti, tilaisuus käydä enempään -kuin yhteen hiuspalmikkoon! Sokeat sinä osaat parantaa ja rammat -tehdä käyviksi; ja siltä, jolla on liian paljon takapuolellaan, -voisit kai ottaa hiukan pois: -- se olisi, tarkoitan minä, oikea tapa -saada raajarikot uskomaan Zarathustraan!" - -Mutta Zarathustra vastasi näin sille, joka oli puhunut: "Jos -kyttyräselkäiseltä ottaa pois hänen kyttyränsä, niin ottaa häneltä -pois hänen henkensä, -- näin opettaa kansa. Ja jos sokealle antaa -hänen silmänsä, niin hän näkee liian monta kurjaa asiaa maan päällä: -niin että hän kiroaa sitä, joka hänet paransi. Mutta ken ramman tekee -käyväksi, hän tekee hänelle suurimman vahingon: sillä tuskin hän osaa -kävellä, ennenkuin hänen paheensa kiidättävät hänet mukanaan -- näin -opettaa kansa raajarikoista. Ja miksi ei Zarathustra ottaisi oppia -kansalta, kun kansa oppii Zarathustralta? - -"Mutta tämä on vähäpätöisintä, sittenkuin tulin ihmisten joukkoon, -että minä näen: tältä puuttuu silmä ja tuolta korva ja kolmannelta -jalka, ja toisia on olemassa, jotka ovat kadottaneet kielen tai nenän -tai pään. - -"Minä näen ja näin kehnompaa ja paljon niin innoittavaa, etten -tahtoisi kaikesta puhua, enkä muutamista edes vaieta: nimittäin -ihmisiä, joilta puuttui kaikkea, paitsi että heillä yhtä on liian -paljon, -- ihmisiä, jotka eivät ole mitään muuta kuin suuri silmä tai -suuri suuri suu tai suuri vatsa tai joku muu suuri -- päinvastaisiksi -raajarikoiksi minä kutsun niitä. - -"Ja kun minä tulin yksinäisyydestäni ja kuljin ensi kerran tämän -sillan yli: silloin minä en uskonut silmiäni ja katsoin, katsoin -vielä kerran, ja sanoin viimein: 'se on korva! Korva niin suuri kuin -ihminen!' Ja minä katselin vielä paremmin: ja tosiaan, korvan alla -liikkui vielä jotakin, joka oli viheliäisen pieni ja köyhä ja hoikka. -Ja totisesti, tuo suunnaton korva oli kiinni ohuessa varressa, -- -mutta tuo varsi oli ihminen! Kenellä oli silmänsä edessä lasi, -saattoi huomata vielä pienet kateelliset kasvot; vieläpä senkin, että -pieni pöyhkeä sielu heilui varressa. Mutta kansa sanoi minulle, että -tuo suuri korva ei ollut ainoastaan ihminen, vaan suuri ihminen, -nero. Mutta minä en ole milloinkaan uskonut kansaa, kun se on puhunut -suurista ihmisistä, -- ja pysyin uskossani, että se oli päinvastainen -raajarikko, jolla oli kaikkea liian vähän ja yhtä liian paljon." - -Kun Zarathustra oli puhunut kyttyräselkäiselle näin ja niille, joiden -puhetorvi ja puoltaja tämä oli, kääntyi hän syvällä mielipahalla -oppilaittensa puoleen ja sanoi: - -"Totisesti, ystäväni, minä kuljen ihmisten joukossa kuin -ihmissirpaleitten ja raajojen joukossa! - -"Tämä on minun silmälleni hirveätä, että minä näen ihmiset -pirstaleiksi lyötyinä ja hajoitettuna kuin taisto- ja -teurastustantereella. - -"Ja jos minun silmäni pakenee nykyisyydestä menneisyyteen: niin se -näkee alati samaa: sirpaleita ja raajoja ja kauhistuttavia sattumia --- mutta ei yhtään ihmisiä! - -"Nykyisyys ja menneisyys maan päällä -- oi, ystäväni -- se on minulle -sietämättömintä; enkä minä voisi elää, ellen minä vielä olisi senkin -tietäjä, mitä täytyy tulla. - -"Tietäjä, tahtoja, luova, tulevaisuus itse ja silta tulevaisuuteen -- -ja oi, itsekin vielä kuin raajarikko tällä sillalla: kaikkea tätä on -Zarathustra. - -"Ja tekin olette usein kysyneet itseltänne: 'kuka on Zarathustra -meille? Mikä hänen nimensä on meille oleva?' ja kuten minä itse -vastasitte te kysymyksillä itsellenne. - -"Onko hän lupaavainen? Vai täyttäjä? Valloittavainen? Vai perijä? -Syksy? Vai aurankärki? Lääkäri? Vai terveeksitullut? - -"Onko hän runoilija? Vai totuuttarakastavainen? Vapauttaja? Vai -kesyttäjä? Hyvä? Vai paha? - -"Minä vaellan ihmisten joukossa kuin tulevaisuuden sirpaleitten -joukossa: sen tulevaisuuden, jonka minä näen! - -"Ja tämä on koko minun haluni ja harrastukseni, että minä yhdeksi -runoilisin ja yhdistäisin, mikä on sirpaletta ja arvoitusta ja -kauhistuttavaa sattumaa. - -"Ja miten minä sietäisin sen, että olen ihminen, ellei ihminen olisi -myös runoilija ja arvoitusten arvaaja ja lunastaja sattumasta! - -"Lunastaa menneet ja luoda kaikki 'Oli' uudeksi. 'Niin minä tahtoisin -sen olemaan!' -- se vasta on minulle lunastusta! - -"Tahto -- se on vapauttajan ja ilontuojan nimi: niin minä olen -opettanut teille, ystäväni! Mutta oppikaa nyt tämä lisäksi: tahto -itse on vielä vanki. - -"Tahtominen vapauttaa: mutta mikä on sen nimi, joka pitää vielä -vapauttajankin kahleissa? - -"'Oli': se on tahdon hammastenkiristyksen ja yksinäisimmän murheen -nimi. Voimattomana sitä vastaan, mikä on tehty, -- on se kaiken -menneisyyden häijy katselija. - -"Takaisin ei tahto voi tahtoa; että se ei voi murtaa aikaa ja ajan -himoa, -- se on tahdon yksinäisin murhe. - -"Tahtominen vapauttaa: mitä miettii itse tahto itselleen, jotta se -pääsisi vapaaksi murheestaan ja pilkkaisi vankilaansa? - -"Oi, narriksi tulee jokainen vanki! Narrimaisesti lunastaa itsensä -vangittu tahtokin. - -"Että aika ei kulje taaksepäin, se on sen mielikarvaus; 'mikä on -ollut' -- se on sen kiven nimi, jota se ei voi vierittää. - -"Ja niin se vierittää kiviä mielikarvaudesta ja alakuloisuudesta -ja harjoittaa kostoa sitä kohtaan, joka ei tunne suuttumusta ja -alakuloisuutta kuten se. - -"Näin on tahdosta, vapauttajasta, tullut ilkityöntekijä: ja kaikelle, -mikä voi kärsiä, kostaa se senvuoksi, ettei se voi kulkea taaksepäin. - -"Tämä, niin tämä yksin on juuri _kostoa_: tahdon vastenmielisyys aikaa -ja sen menneisyyttä kohtaan. - -"Totisesti, suuri narrimaisuus on meidän tahdossamme; ja kiroukseksi -kaikelle inhimilliselle se tuli, että tämä narrimaisuus oppi hengen! - -"_Koston henki:_ ystäväni, se oli tähän saakka ihmisten parhain -ajatteleminen; ja missä kärsimystä oli, siellä oli aina oleva -rangaistusta. - -"Sillä 'rangaistukseksi' kutsuu kosto itse itseään: valhesanalla se -teeskentelee itselleen hyvän omantunnon. - -"Ja koska itse tahtomisessa on kärsimystä, siksi että se ei voi -tahtoa takaisin, -- siis olisi tahtominen itse ja kaikki elämä -- -rangaistusta! - -"Ja nyt vyöryi pilvi toisensa jälkeen hengen yli: kunnes hulluus -viimein saarnasi: 'Kaikki hukkuu, siksi kaikki ansaitsee vain hukkua!' - -"'Ja tämä on oikeamielisyyttä, tämä ajan laki, että sen täytyy syödä -omat lapsensa': näin saarnasi hulluus. - -"'Siveellisesti ovat oliot järjestetyt oikeuden ja rangaistuksen -mukaan. Oi, missä on lunastus olioiden virrasta ja rangaistuksen -olemassaolosta?' Näin saarnasi hulluus. - -"'Voiko olla olemassa lunastusta, jos on olemassa iankaikkinen oikeus? -Oi, vierittämätön on kivi 'Oli': iankaikkisia täytyy myöskin kaikkien -rangaistusten olla!' Näin saarnasi hulluus. - -"Mitään tekoa ei voi tehdä tekemättömäksi: miten se voitaisiin -rangaistuksen kautta tehdä tekemättömäksi! Tämä, tämä on iankaikkista -rangaistuksen 'olemassaolossa', että olemassaolon täytyy -iankaikkisesti jälleen olla teko ja syyllisyys! - -"Paitsi sitten jos tahto vihdoin lunastaisi itsensä ja tahtominen -muuttuisi ei-tahtomiseksi --: mutta te tunnette, veljeni, tuon -hulluuden tarulaulun! - -"Pois minä vein teidät näistä tarulauluista, kun minä opetin teille: -'tahto on luova.' - -"Kaikki 'Oli' on sirpaletta, arvoitusta, kauhistuttavaa sattumaa -- -kunnes luova tahto sanoo siihen: 'mutta niin minä tahtoisin!' --- kunnes luova tahto sanoo siihen: 'mutta niin minä tahdon! Niin -minä olen tahtova!' - -"Mutta puhuiko se jo niin? Ja milloinka se tapahtuu? Onko tahto -riisuttu jo oman hulluutensa valjaista? - -"Onko tahto tullut jo itselleen lunastajaksi ja ilontuojaksi? Onko se -unhoittanut koston hengen ja kaiken hammastenkiristyksen? - -"Ja ken opetti sille sovituksen ajan kanssa, ja korkeamman kuin kaikki -sovitus on? - -"Korkeampaa kuin kaikki sovitus täytyy sen tahdon tahtoa, joka on -tahto valtaan --: mutta miten tämä on tapahtuva? ken opettaa sille -vielä takaisintahtomisenkin?" - --- Mutta tässä kohdassa puhetta tapahtui, että Zarathustra äkkiä -keskeytti ja oli aivan sellaisen näköinen, joka äärimmilleen -kauhistuu. Silmä kauhistuneena hän katseli oppilaitaan; -hänen silmänsä lävisti kuin nuolilla heidän ajatuksensa ja -sala-ajatuksensa. Mutta hetkisen kuluttua hän nauroi jo jälleen ja -sanoi sävyisästi: - -"Vaikeata on elää ihmisten joukossa, siksi että vaikeneminen on niin -vaikeata. Etenkin puheliaalle." -- - -Näin puhui Zarathustra. Mutta kyttyräselkäinen oli kuunnellut hänen -puheensa ja peittänyt sen kestäessä kasvonsa; mutta kun hän kuuli -Zarathustran nauravan, nosti hän uteliaasti katseensa ja sanoi -hitaasti: - -"Mutta miksi Zarathustra puhuu toisin meille kuin oppilailleen?" - -Zarathustra vastasi: "Mitä ihmettelemistä siinä on! Kyttyräselkäisten -kanssa tulee puhua kyttyräselkäisesti!" - -"Hyvä, sanoi kyttyräselkäinen; ja koulupoikien kanssa tulee -jaaritella koulusta. - -"Mutta miksi Zarathustra puhuu toisin koulupojilleen -- kuin -itselleen?" -- - - - - -Ihmisviisaudesta. - - -Ei korkeus: jyrkänne on hirvittävä! - -Jyrkänne, missä katse syöksyy alas ja käsi tavoittaa ylös. Siellä -sydäntä pyörryttää kaksinkertaisen tahtonsa takia. - -Oi, ystävät, oletteko tekin arvanneet minun sydämeni kaksinkertaisen -tahdon? - -Se, se on minun jyrkänteeni ja vaarani, että minun katseeni syöksyy -korkeuteen, ja että minun käteni nojautuu ja nojaa -- syvyyteen! - -Ihmisiin takertuu minun tahtoni, kahleilla minä sidon itseni -ihmisiin, koska se tempaa minut ylös yli-ihmiseen: sillä sinne tahtoo -minun toinen tahtoni. - -Ja _siksi_ minä elän sokeana ihmisten joukossa, ikäänkuin en tuntisi -heitä: jotta minun käteni ei kokonaan kadottaisi uskoansa tukeen. - -Minä en tunne teitä, ihmiset! tämä pimeys ja lohdutus on usein -ympärilleni levitettynä. - -Minä istun portilla jokaisen veijarin varalla ja kysyn: kuka tahtoo -pettää minut? - -Tämä on minun ensimäinen ihmisviisauteni, että minä annan pettää -itseäni, jotta minun ei tarvitsisi kavahtaa itseäni pettäjistä. - -Oi, jos minä kavahtaisin itseäni ihmisistä: miten ihminen voisi olla -minun palloni ankkurina! Liian helposti se tempaisi minut ylös ja -pois! - -Tämä kaitselmus on minun kohtaloni yllä, että minun täytyy olla ilman -varovaisuutta. - -Ja ken ihmisten keskuudessa ei tahdo nääntyä janoon, hänen täytyy -oppia juomaan kaikista laseista; ja ken ihmisten joukossa tahtoo -pysyä puhtaana, hänen täytyy ymmärtää pestä itsensä likaisellakin -vedellä. - -Ja näin minä puhuin usein itselleni lohdutukseksi: "No niin! Hyvä! -Vanha sydän! Onnettomuus epäonnistui sinulta: nauti sitä -- onnenasi!" - -Mutta tämä on minun toinen ihmisviisauteni: minä säästän -_turhamielisiä_ enemmän kuin ylpeitä. - -Eikö loukattu turhamaisuus ole kaikkien murhenäytelmien äiti? Mutta -missä ylpeyttä loukataan, siellä kasvaa varmaan jotakin vielä -parempaa kuin ylpeys on. - -Jotta elämä olisi hyvää katsella, täytyy sen näytelmä tulla hyvin -näytellyksi: mutta siihen tarvitaan hyviä näyttelijöitä. - -Hyviksi näyttelijöiksi minä huomasin kaikki turhamieliset: he -näyttelevät ja tahtovat, että heitä kernaasti katsellaan, -- koko -heidän henkensä on tässä tahdossa. - -He näyttelevät itseään, he sepittävät itseään; heidän läheisyydessään -minä rakastan katsella elämää, -- se parantaa alakuloisuudesta. - -Siksi minä säästän turhamielisiä, koska he ovat minun alakuloisuuteni -lääkäreitä ja pitävät minua kiinni ihmisessä kuin näytelmässä. - -Ja sitten: ken mittaa turhamielisessä hänen kainoutensa koko -syvyyden! Minä olen hänelle suopea ja säälin häntä hänen kainoutensa -takia. - -Teiltä hän tahtoo oppia uskonsa itseensä; hän ravitsee itsensä teidän -katseistanne, hän syö ylistyksen teidän käsistänne. - -Teidän valheennekin hän uskoo, kun te valhettelette hänestä hyvää; -sillä syvimmästään hänen sydämensä huokaa: "mitä minä olen!" - -Ja jos oikea hyve on se, joka ei tiedä itsestään: no niin, -turhamielinen ei tiedä kainoudestaan! -- - -Mutta tämä on minun kolmas ihmisviisauteni, että minä en anna teidän -pelkonne turmella minulta pahan näköä. - -Minä olen onnellinen katsellessani niitä ihmeitä, jotka kuuma aurinko -on synnyttänyt: tiikereitä ja palmuja ja kalkkarokäärmeitä. - -Ihmistenkin joukossa on kuuman auringon ihania sikiöitä ja paljon -pahuuden ihmettä. - -Totta on, kuten teidän viisaimpanne eivät näyttäneet minusta erittäin -viisailta: samoin minä huomasin ettei ihmisten pahuus ollut maineensa -veroinen. - -Ja usein minä kysyin päätäni pudistaen: Miksi vielä kalista, te -kalkkarokäärmeet? - -Totisesti, pahallekin on vielä olemassa tulevaisuus! Ja kuuminta -etelää ei ole vielä löydetty ihmisille. - -Miten monta kutsutaan nyt hirveimmäksi pahaksi, joka on kuitenkin -vain kaksitoista jalkaa leveä ja kolme kuuta pitkä. Mutta kerran on -maailmaan tuleva suurempia lohikäärmeitä. - -Sillä jotta yli-ihmiseltä ei puuttuisi lohikäärmettään, -ylilohikäärmettä, joka on hänen arvoisensa: siksi tulee monen kuuman -auringon vielä paahtaa kosteille aarniometsille! - -Teidän villikissoistanne täytyy ensin tulla tiikereitä ja teidän -myrkkykonnistanne krokotiilejä: sillä hyvällä metsästäjällä tulee -olla hyvää metsänriistaa! - -Ja totisesti, te hyvät ja vanhurskaat! Teissä on paljon naurettavaa -ja etenkin teidän pelkonne sitä kohtaan, jonka nimi tähän saakka oli -"Perkele"! - -Niin kaukana te olette sieluinenne suuresta, että yli-ihminen olisi -teille _hirvittävä_ hyvyydessään! - -Ja te viisaat ja tietävät, te pakenisitte sitä viisauden -auringonpaahdetta, jossa yli-ihminen riemulla alastomuuttansa kylpee! - -Te korkeimmat ihmiset, jotka silmäni kohtasi! Tämä on minun epäilyni -teitä kohtaan ja minun salainen nauruni: minä arvaan, että te -kutsuisitte minun yli-ihmistäni -- perkeleeksi! - -Oi, minä väsyin näihin korkeimpiin ja parhaimpiin: heidän -"korkeudestaan" minä kaipasin ylös, ulos, pois yli-ihmiseen! - -Kauhu valtasi minut, kun minä näin nämä parhaimmat alastomina: -silloin minulle kasvoi siivet liitääkseni pois kaukaisiin -tulevaisuuksiin. - -Kaukaisempiin tulevaisuuksiin, eteläisempään etelään kuin yksikään -kuvienluoja on uneksinut: sinne, missä jumalat häpeävät kaikkia -vaatteita! - -Mutta valhepuvussa minä tahdon nähdä teidät, te lähimmäiset -ja kanssaihmiset, ja hyvin koristeltuina ja turhamielisinä ja -arvokkaina, "hyvinä ja vanhurskaina". - -Ja valhepuvussa minä tahdon itse istua teidän joukossanne, -- että -minä _en tuntisi_ teitä enkä itseäni: tämä nimittäin on minun -viimeinen ihmisviisauteni. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Hiljaisin hetki. - - -Mitä minulle tapahtui, ystäväni? Te näette minut huolestuneena, -karkoitettuna, vastahakoisen-kuuliaisena, valmiina lähtemään -- oi, -lähtemään teidän luotanne! - -Niin, vielä kerran Zarathustran täytyy yksinäisyyteensä: mutta -haluttomana menee karhu tällä kertaa luolaansa! - -Mitä minulle tapahtui? Kuka tämän käski? -- Oi, minun suuttunut -valtiattareni tahtoo niin, se puhui minulle; enkö minä ole jo kerran -sanonut teille sen nimeä? - -Eilen iltapuolella puhui minulle minun _hiljaisin hetkeni:_ se on -minun hirvittävän valtiattareni nimi. - -Ja sitten se tapahtui, -- sillä minun täytyy sanoa teille kaikki, -jotta teidän sydämenne ei kovenisi minua kohtaan, kun minä äkkiä -lähden pois! - -Tunnetteko te uneenvaipuneen kauhua? -- - -Aina varpaisiin saakka hän kauhistuu siitä, että maa väistyy hänen -altaan ja uni alkaa. - -Tämän minä sanon teille vertaukseksi. Eilen, hiljaisimpana hetkenä, -väistyi maa minun altani: uni alkoi. - -Viisari liikahti, minun elämäni kello veti henkeä, milloinkaan en ole -kuullut sellaista hiljaisuutta ympärilläni: niin että minun sydämeni -kauhistui. - -Silloin se puhui ilman ääntä minulle: _"Sinä tiedät sen, -Zarathustra?"_ -- - -Ja minä huusin kauhusta, kun kuulin tämän kuiskauksen, ja veri pakeni -minun kasvoiltani; mutta minä vaikenin. - -Silloin se puhui uudelleen ilman ääntä minulle: "Sinä tiedät sen, -Zarathustra, mutta sinä et sano sitä!" - -Ja minä vastasin viimein uhkamielisen lailla: "Niin, minä tiedän sen, -mutta minä en tahdo sanoa sitä!" - -Silloin se puhui uudelleen ilman ääntä minulle: "Sinä et tahdo, -Zarathustra? Onko tämä myös totta? Älä kätke itseäsi uhmaasi!" -- - -Ja minä itkin ja vapisin kuin lapsi ja sanoin: "Oi, minä tahtoisin -kyllä, mutta miten minä voin! Säästä minut vain tästä! Se käy yli -minun voimani!" - -Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä sinusta, -Zarathustra! Puhu sanasi ja murru!" -- - -Ja minä vastasin: "Oi, onko se minun sanani? Kuka minä olen? Minä -odotan arvokkaampaa; minä en ole edes sen arvoinen, että murrun hänen -takiansa." - -Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä sinusta? Sinä et -ole minulle vielä kyllin nöyrä. Nöyryydellä on kovin nahka." -- - -Ja minä vastasin: "Mitä minun nöyryyteni nahka on jo kärsinyt! -Korkeuteni juurella minä asun: miten korkeita minun huippuni ovat? -Kukaan ei ole sanonut minulle sitä. Mutta hyvin minä tunnen laaksoni." - -Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Oi, Zarathustra, -kenellä on vuoria siirrettävänään, hän siirtää laaksoja ja -alankojakin." -- - -Ja minä vastasin: "Vielä ei minun sanani siirtänyt vuoria, ja mitä -minä puhuin, se ei saavuttanut ihmisiä. Minä kyllä menin ihmisten -luo, mutta vielä minä en ole saapunut heidän luoksensa." - -Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä sinä tiedät -_siitä_? Kaste lankeaa nurmelle, kun yö on äänettömimmillään." -- - -Ja minä vastasin: "He pilkkasivat minua, kun minä löysin oman tieni -ja kuljin sitä; ja totuudesta minun jalkani vapisivat silloin." - -Ja näin he puhuivat minulle: "sinä unhoitit tien, nyt sinä unhoitit -käymisenkin!" - -Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä heidän -pilkastaan. Sinä olet sellainen, joka on unhoittanut tottelemisen: -nyt sinun tulee käskeä! - -"Etkö sinä tiedä, ken on enimmin tarpeen kaikille? Se joka suuresti -käskee. - -"Saada aikaan suurta on vaikeata: mutta vaikeampaa on suuresti käskeä. - -"Tämä on anteeksiantamattominta sinussa: sinulla on valta, etkä tahdo -hallita." -- - -Ja minä vastasin: "Minulta puuttuu jalopeuran ääni käskemiseen." - -Silloin se puhui jälleen kuin kuiskaus minulle: "Hiljaisimmat -sanat ne ovat, jotka synnyttävät myrskyn. Ajatukset, jotka tulevat -kyyhkysjaloin, ohjaavat maailman. - -"Oi Zarathustra, sinun tulee kulkea kuin sen varjona, jonka tulla -täytyy: niin sinä olet käskevä ja käskien edelläkäyvä." -- - -Ja minä vastasin: "Minä häpeän." Silloin se puhui jälleen ilman ääntä -minulle: "Sinun täytyy vielä tulla lapseksi ja vaille häpeää. - -"Nuoruuden ylpeys on sinussa vielä, myöhään sinä olet tullut nuoreksi: -mutta ken lapseksi tahtoo tulla, hänen täytyy voittaa vielä -nuoruutensakin." -- - -Ja minä ajattelin kauan ja vapisin. Mutta viimein minä sanoin, kuten -ensin sanoin: "Minä en tahdo." - -Silloin alkoi nauru kaikua minun ympärilläni. Voi, miten se nauru -raateli minun sisälmyksiäni ja viilsi auki sydämeni! - -Ja viimeiseksi se puhui minulle: "Oi Zarathustra, sinun hedelmäsi -ovat kypsiä, mutta sinä et ole kypsä hedelmillesi! - -"Niin sinun täytyy jälleen yksinäisyyteen: sillä sinun tulee tulla -vielä mureaksi." -- - -Ja jälleen se nauroi ja pakeni: silloin kävi ympärilläni hiljaiseksi -ikäänkuin hiljaisuus olisi ollut kaksinkertainen. Mutta minä makasin -maassa, ja hiki virtasi minun jäsenistäni. - --- Nyt te kuulitte kaikki, ja miksi minun täytyy takaisin -yksinäisyyteeni. Mistään minä en ole teiltä vaiennut, ystäväni. - -Mutta tämänkin te kuulitte minusta, ken yhä vielä on kaikkein -äänettömin ihminen -- ja tahtoo olla se! - -Oi ystäväni! Minulla olisi teille vielä jotakin sanottavaa, minulla -olisi teille vielä jotakin annettavaa! Miksi en sitä anna? Olenko -minä itara? -- - -Mutta kun Zarathustra oli puhunut nämä sanat, valtasi hänet tuskan -väkivaltaisuus ja jäähyväisten läheisyys ystävistään, niin että hän -itki ääneen; eikä yksikään ymmärtänyt lohduttaa häntä. Mutta yöllä -hän lähti yksin pois ja jätti ystävänsä. - - - - - - -NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA - -KOLMAS OSA - - - "Te katselette ylös, kun kaipaatte korotusta. Ja minä - katselen alas, koska olen korotettu. - - Kuka teistä voi yht'aikaa nauraa ja olla korotettu? - - Ken korkeimmille vuorille nousee, hän nauraa kaikelle - murhenäyttelemiselle ja murhetotisuudelle." - - Zarathustra, - lukemisesta ja kirjoittamisesta (I, 38). - - - - -Vaeltaja. - - -Sydänyön aikaan Zarathustra lähti kulkemaan yli saaren harjanteen -vievää tietä, jotta hän aikaisin aamulla tulisi toiselle rannalle: -sillä siellä hän tahtoi nousta laivaan. Siellä oli nimittäin hyvä -ulkosatama, jossa vieraatkin laivat kernaasti laskivat ankkuriin; -ne ottivat myötänsä monta, jotka autuailta saarilta tahtoivat yli -meren. Kun nyt Zarathustra nousi näin vuorta ylös, ajatteli hän tietä -astuessaan monia yksinäisiä vaelluksia nuoruudesta saakka, ja miten -monelle vuorelle ja harjanteelle ja huipulle hän jo oli noussut. - -Minä olen vaeltaja ja vuorillenousija, sanoi hän sydämelleen, minä en -rakasta tasankoja ja näyttää siltä, kuin en voisi istua kauan hiljaa. - -Ja mikä ikänä minua kohtalona ja elettävänä kohdanneekin, -- -vaeltamista siinä on ja vuorillenousua: lopulta elää kuitenkin vain -oman itsensä. - -Se aika on kulunut, jolloin sattumat vielä saivat kohdata minua; ja -mitä voisi sattua vielä minun osakseni, joka ei olisi jo minun omaani. - -Se kääntyy vain takaisin, se saapuu viimein kotia minun luokseni --- minun oma Itseni, ja mikä siitä kauan oli vieraalla maalla ja -napitettuna kaikkien kappaleiden ja sattumien joukkoon. - -Ja yhden minä vielä tiedän: minä seison nyt viimeisen huippuni edessä -ja sen, mikä minulta kauimmin oli säästynyt. Oi, kovinta tietäni -minun täytyy ylös! Oi, minä aloin yksinäisimmän vaellukseni. - -Mutta ken minun kaltaiseni on, hän ei vältä sellaista hetkeä: hetkeä, -joka hänelle puhuu: "Nyt vasta sinä kuljet suuruutesi tietä! Huippu -ja kuilu -- ne ovat nyt yhdistyneet yhdeksi. - -"Sinä kuljet suuruutesi tietä: nyt sinun viimeiseksi turvapaikaksesi -on tullut se, mikä tähän saakka oli nimeltään sinun viimeinen vaarasi! - -"Sinä kuljet suuruutesi tietä: tämän täytyy nyt olla sinun parhain -rohkeutesi, että takanasi ei ole enää mitään tietä! - -"Sinä kuljet suuruutesi tietä: täällä ei ole kenkään hiipivä -jäljessäsi! Sinun jalkasi itse hävitti tien takanasi, ja sen ylle on -kirjoitettu: Mahdottomuus. - -"Ja jos sinulta nyt puuttuu kaikki tikapuut, niin sinun täytyy -ymmärtää nousta oman pääsi päälle: miten sinä muutoin tahtoisit -nousta ylöspäin? - -"Ylös oman pääsi päälle ja yli oman sydämesi! Nyt täytyy lempeimmän -sinussa tulla kovimmaksi. - -"Ken alati on säästänyt itseään paljon, hän sairastuu viimein paljosta -säästämisestään. Ylistetty olkoon se, mikä kovaksi tekee! Minä en -ylistä sitä maata, missä rieskaa ja hunajaa -- vuotaa! - -"Oppia _katsomaan pois_ itsestään on välttämätöntä nähdäkseen -_paljon_: -- tämä kovuus on välttämätön jokaiselle -vuorille-nousevaiselle. - -"Mutta ken tietäväisenä katsoo tungettelevaisin silmin, miten hän -näkisi kaikista olioista enemmän kuin niiden ulommat perustat! - -"Mutta sinä, oi Zarathustra, tahtoisit nähdä kaikkien olioiden -perustan ja perijuuren: niin sinun täytyy ensin nousta yläpuolelle -itseäsi, -- ulos, ylös, kunnes sinun tähtesikin ovat vielä _allasi_! - -"Niin! Katsella alas itseeni ja tähtiinikin: sitä minä vasta kutsun -_huipukseni_, se on minulla vielä jäljellä _viimeisenä_ huippunani!" -- - -Näin puhui Zarathustra noustessaan itselleen, lohduttaen sydäntään -kovilla lauselmilla: sillä hänen sydämensä oli tuskaisempi kuin -milloinkaan ennen, ja kun hän tuli vuorenharjanteen kukkulalle, -katso, silloin lepäsi toinen meri levitettynä hänen edessään: ja -hän seisoi hiljaa ja oli kauan ääneti. Mutta yö oli kylmä tällä -kukkulalla ja kirkas ja tähtiheloittava. - -Minä tunnen osani, virkkoi hän viimein surullisesti. Hyvä! Minä olen -valmis. Juuri nyt alkoi minun viimeinen yksinäisyyteni. - -Oi, tuota mustaa surullista merta minun allani! Oi, tuota raskasta -öistä vastahakoisuutta! Oi, kohtalo ja meri! Teidän luoksenne minun -täytyy nyt astua _alas_! - -Korkeimman vuoreni edessä minä seison ja pisimmän vaellukseni: siksi -minun täytyy ensin syvemmälle alas, kuin milloinkaan olen astunut: - --- syvemmälle alas tuskaan, kuin milloinkaan olen astunut, aina sen -mustimpaan aaltoon saakka! Niin minun kohtaloni tahtoo: Hyvä! Minä -olen valmis. - -Mistä tulevat korkeimmat vuoret? niin minä kysyin kerran. Silloin -minä opin, että ne tulevat merestä. - -Tämä todistus on kirjoitettu niiden kiveen ja niiden huippujen -seiniin. Syvimmästä täytyy korkeimman tulla korkeuteensa. -- - -Näin puhui Zarathustra vuoren huipulla, missä oli kylmä; mutta kun -hän tuli meren läheisyyteen ja viimein seisoi yksin kallioiden -keskellä, silloin hän oli tiellä väsynyt ja käynyt vielä -kaipaavammaksi kuin milloinkaan ennen. - -Vielä nukkuu kaikki, sanoi hän; merikin nukkuu. Unisena ja outona sen -silmä katselee minua. - -Mutta se henkii lämpimästi, sen minä tunnen. Ja minä tunnen myös, -että se uneksii. Se vääntelee uneksien kovilla patjoilla. - -Kuule! Kuule! Miten se nyyhkii pahoista muistoista! Tai pahoista -odotuksista? - -Oi, minä olen kanssasi surullinen, sinä pimeä hirviö, ja ärryksissäni -itsellenikin sinun takiasi. - -Oi, että minun kädessäni ei ole kylliksi voimaa! Kernaasti, -totisesti, minä tahtoisin lunastaa sinut pahoista unista! -- - -Ja niin puhuessaan Zarathustra nauroi alakuloisesti ja katkerasti -itselleen. Kuinka! Zarathustra! sanoi hän tahdotko sinä laulaa lohtua -merellekin? - -Oi, sinä rakastavainen narri Zarathustra, sinä luottamuksesta -ylenautuas! Mutta sellainen sinä olit alati: alati sinä tulit -luottavaisena kaiken hirvittävän luo. - -Jokaista hirviötä sinä tahdoit hyväillä. Tuulahdus lämmintä -hengitystä, hiukan pehmyttä karvaa käpälissä --: ja heti sinä olit -valmis rakastamaan ja houkuttelemaan sitä. - -_Rakkaus_ on yksinäisimmän vaara, rakkaus kaikkea kohtaan, _mikä -vain elää!_ Naurettavaa on totisesti minun narrimaisuuteni ja minun -kainouteni rakkaudessa! -- - -Näin puhui Zarathustra ja nauroi samalla toisen kerran: mutta silloin -hän ajatteli hyljättyjä ystäviään -, ja ikäänkuin hän ajatuksillaan -olisi rikkonut heitä vastaan, suuttui hän itselleen ajatustensa -takia. Ja kohta tapahtui, että naurava itki: -- suuttumuksesta ja -kaipuusta Zarathustra itki katkerasti. - - - - -Näystä ja arvoituksesta. - - -l. - -Kun huhu levisi laivaväen keskuudessa, että Zarathustra oli laivassa --- sillä yht'aikaa kuin hän, oli alukseen astunut muuan mies, joka -tuli autuailta saarilta --, silloin syntyi suuri uteliaisuus ja -odotus. Mutta Zarathustra vaikeni kaksi päivää ja oli surusta kylmä -ja kuuro, niin, että hän ei vastannut katseisiin eikä kysymyksiin. -Mutta toisen päivän iltana hän aukaisi jälleen korvansa, vaikka hän -oli vielä ääneti: sillä paljon kummallista ja vaarallista kuuli -tällä laivalla, joka tuli kaukaa ja aikoi vielä kauemmaksi. Mutta -Zarathustra oli kaikkien niiden ystävä, jotka tekevät pitkiä matkoja -eivätkä voi elää ilman vaaraa. Ja katso! viimein pääsi kuunnellessa -hänen oma kielensä valloilleen, ja hänen sydämensä jää murtui: -- -silloin hän alkoi puhua näin: - -Teille, te rohkeat etsijät, koettelijat, ja ken vain viekkain purjein -peljättävillä merillä purjehti, - --- teille, te arvoituksista juopuneet, hämystä riemuitsevat, joiden -sielu jokaiseen harhakuiluun huiluilla houkutellaan: - --- sillä ette te tahdo aralla kädellä lankaa hapuilla; ja missä te -voitte _arvata_, siellä te vihaatte _selvitystä_ -- - -teille yksin minä kerron sen arvoituksen, jonka minä _näin_, -- -yksinäisimmän näkemän näyn. -- - -Synkkänä minä kuljin äsken halki kalmankarvaisen hämärän -- synkkänä -ja kovana, huulet yhteenpuristettuina. Ei vain yksi ainoa aurinko -ollut minulta laskenut. - -Polku, joka uhmaavana nousi louhikon yli, häijy, yksinäinen, jolle ei -yrtti, ei pensas enää puhunut: vuoripolku kirskui minun jalkani uhman -alla. - -Ääneti astuen yli piikivien ilkkuvan kilinän, polkien rikki sen -kiven, joka sai sen luiskahtamaan: näin pakottihe minun jalkani -ylöspäin. - -Ylöspäin: -- uhmaten sitä henkeä, joka veti sitä alaspäin, kuilua -päin, raskauden henkeä, minun perkelettäni ja perivihollistani. - -Ylöspäin: -- vaikkakin se istui hartioillani, puoleksi kääpiönä, -puoleksi myyränä; rampana; rampeuttavana; tiputtaen lyijyä korvani -läpi, lyijypisara-ajatuksia aivoihini. - -'Oi Zarathustra, kuiskutti se ilkkuen pitkäveteisellä äänellä, sinä -viisauden kivi! Sinä viskasit itsesi korkealle, mutta jokaisen -viskatun kiven täytyy -- pudota! - -'Oi Zarathustra, sinä viisauden kivi, sinä linkokivi, sinä tähtien -pirstaleiksilyöjä! Itsesi sinä viskasit niin korkealle, -- mutta -jokaisen viskatun kiven -- täytyy pudota! - -'Tuomittuna itseesi ja itsesi kivitettäväksi: oi Zarathustra, kauaksi -sinä kyllä viskasit kiven, -- mutta sinun päällesi se on putoava -takaisin!' - -Sitten kääpiö vaikeni; ja sitä kesti kauan. Mutta sen äänettömyys -painosti minua; ja olla siten kahdenkesken on totisesti yksinäisempää -kuin yksinolo! - -Minä nousin nousemistani, minä uneksin, minä ajattelin, -- mutta -kaikki painosti minua. Sairaan kaltainen minä olin, joka väsyy -ankarista tuskistaan, ja jonka vielä ankarampi unennäkö herättää -unenhorroksesta. -- - -Mutta minussa on jotakin, jota minä kutsun rohkeudeksi: se löi -minulta tähän saakka kuoliaaksi jokaisen alakuloisuuden. Tämä rohkeus -käski minun viimein pysähtymään ja puhumaan: 'Kääpiö! Sinä! Tai -minä!' -- - -Rohkeus on nimittäin parhain kuoliaaksilyöjä -- rohkeus, joka _ryntää -kimppuun_: sillä jokaisessa rynnäkössä on helisevää soittoa. - -Mutta ihminen on rohkein eläin: siten hän voitti jokaisen eläimen. -Helisevällä soitolla hän voitti jokaisen tuskan; mutta ihmistuska on -syvin tuska. - -Rohkeus lyö kuoliaaksi pyörrytyksenkin pohjattomuuksien partaalla: -ja missä ei ihminen seisoisi pohjattomuuksien partaalla. Eikö itse -katseleminen ole -- pohjattomuuksien näkemistä? - -Rohkeus on parhain kuoliaaksilyöjä: rohkeus lyö kuoliaaksi säälinkin. -Mutta sääli on syvin pohjattomuus: niin syvälle kuin ihminen katsoo -elämään, niin syvälle hän katsoo kärsimykseenkin. - -Mutta rohkeus on parhain kuoliaaksilyöjä, -- rohkeus, joka ryntää -kimppuun: se lyö kuoliaaksi kuolemankin, sillä se puhuu: 'Oliko tämä -elämä? Hyvä on! Vielä kerran!' - -Mutta tällaisessa lauseessa on paljon helisevää soittoa. Kenellä -korvat on, hän kuulkoon! -- - - -2. - -"Seis! Kääpiö! sanoin minä. Minä! Tai sinä! Mutta minä olen väkevämpi -meistä kummastakin --: sinä et tunne minun pohjattomuus-ajatustani! -Sitä sinä et voisi kantaa!" -- - -Silloin tapahtui se, mikä kevensi minua: sillä kääpiö hyppäsi minun -hartioiltani, tuo utelias! Ja se kyyristyi kivelle minun eteeni. -Mutta juuri siinä oli portti, mihin me pysähdyimme. - -"Katso tuota porttia! Kääpiö! jatkoin minä puhettani: sillä on kahdet -kasvot. Kaksi tietä yhtyy tässä: niitä ei ole vielä yksikään kulkenut -loppuun. - -"Tämä pitkä rata taaksepäin: se kestää iankaikkisuuden. Ja tuo pitkä -rata ulospäin -- se on toinen iankaikkisuus. Ne sotivat toisiaan -vastaan, nämä tiet; ne aivan puskevat päänsä yhteen: -- ja tässä, -tällä portilla, on se paikka, missä ne yhtyvät. Portin nimi on -kirjoitettuna yläpuolella: 'Silmänräpäys'. - -"Mutta ken kulkisi eteenpäin yhtä niistä -- ja yhä eteenpäin ja yhä -etemmäksi: uskotko sinä, kääpiö, että nämä tiet iankaikkisesti -sotisivat toisiaan vastaan?" -- - -"Kaikki suora valhettelee, mutisi kääpiö ylenkatseellisesti. Kaikki -totuus on käyrää, aika itse on ympyrä." - -"Sinä raskauden henki! puhuin minä vihastuen, älä tee sitä liian -kevyeksi itsellesi! Tai minä jätän sinut istua kyyköttämään siihen, -missä istut, rampa, -- ja minä kannoin sinut _korkealle_! - -"Katso, jatkoin minä puhettani, tätä silmänräpäystä! Tästä portista: -'Silmänräpäyksestä' kulkee pitkä iankaikkinen rata _taaksepäin_: -meidän takanamme on iankaikkisuus. - -"Eikö sen, mikä kaikista olioista kulkea voi, ole jo kerran täytynyt -kulkea tämä rata? Eikö sen, mikä kaikista olioista tapahtua voi, ole -jo kerran täytynyt tapahtua, tulla tehdyksi, kulkea tästä ohi? - -"Ja jos kaikki on jo ollut olemassa: mitä sinä arvelet, kääpiö, tästä -silmänräpäyksestä? Eikö tämänkin portin ole täytynyt jo -- olla -olemassa? - -"Ja eivätkö kaikki oliot ole täten lujasti yhteensolmitut, että tämä -silmänräpäys vetää kaikki tulevat oliot perässään? _Siis_ -- -- -itsensäkin? - -"Sillä, mikä kaikista olioista kulkea voi: tätäkin pitkää rataa -_ulospäin_ -- sen täytyy kulkea se vielä kerran! -- - -"Ja tuo hidas hämähäkki, joka ryömii kuutamossa, ja itse kuutamo, -ja minä ja sinä portilla, keskenämme kuiskutellen, iankaikkisista -asioista kuiskutellen -- eikö meidän kaikkien ole täytynyt jo olla -olemassa? - -"-- ja tulla takaisin ja kulkea tuota toista rataa ulospäin, joka on -meidän edessämme, tätä pitkää kamalaa rataa -- eikö meidän täydy -iankaikkisesti tulla takaisin? --" - -Näin minä puhuin, ja yhä hiljemmin: sillä minä pelkäsin omia -ajatuksiani ja sala-ajatuksiani. Silloin, yht'äkkiä, minä kuulin -koiran _ulvovan_ lähellä. - -Kuulinko minä koiran milloinkaan ulvovan niin? Minun ajatukseni kulki -taaksepäin. Kuulin! Lapsena ollessani, kaukaisimmassa lapsuudessa: - --- silloin minä kuulin koiran ulvovan niin. Ja näinkin sen, karvat -pystyssä, pää ylöspäin käännettynä, vavisten, hiljaisimmassa -sydänyössä, jolloin koiratkin uskovat aaveisiin: - --- niin että minä säälin sitä. Sillä täysikuu kulki juuri, -kuolonhiljaisena, talon yli, seisoi juuri hiljaa, pyöreä hiillos, -- -hiljaa tasaisella katolla ikäänkuin vierailla tiluksilla: -- - -siitä koira kauhistui silloin: sillä koirat uskovat varkaisiin ja -aaveisiin. Ja kun minä jälleen kuulin sellaisen ulvonnan, säälitti -minua uudelleen. - -Missä kääpiö oli nyt? Ja portti? Ja hämähäkki? Ja kaikki kuiskutus? -Näinkö minä sitten unta? Heräsinkö minä? Kesyttömien kallioiden -keskellä minä äkkiä seisoin, yksin, autionyksinäisenä, autioimmassa -kuutamossa. - -_Mutta siellä makasi ihminen!_ Ja tuolla! Koira, hyppien, karvat -pystyssä, vinkuen, -- nyt se näki minun tulevan -- silloin se ulvoi -jälleen. Silloin se _huusi_: kuulinko minä milloinkaan koiran niin -huutavan apua? - -Ja, totisesti, mitä minä näin, sellaista en milloinkaan nähnyt. -Nuoren paimenen minä näin, joka vääntelihe ollen tukehtumaisillaan, -vavahdellen, kasvot vääristyneinä, ja hänen suustaan riippui musta -raskas käärme. - -Näinkö minä milloinkaan niin paljon inhoa ja kalpeata kauhua ihmisen -kasvoilla? Hän oli kai nukkunut? Silloin käärme mateli hänen -kurkkuunsa -- ja pureutui sinne kiinni. - -Minun käteni veti, tempoeli käärmettä: -- turhaan! se ei temmannut -käärmettä kurkusta. Silloin ääni huusi minusta: "Pure! Pure! - -"Pää poikki! Pure!" -- niin huusi ääni minusta, minun kauhuni, minun -vihani, minun inhoni, minun säälini, minun kaikki hyväni ja pahani -huusi yhtenä ainoana huutona minusta. -- - -Te rohkeat minun ympärilläni! Te etsijät, koettelijat, ja ken teistä -viekkain purjein tutkimattomilla merillä purjehti! Te arvoituksista -riemuitsevat! - -Niinpä arvatkaa se arvoitus, jonka minä silloin näin, niinpä -selittäkää minulle yksinäisimmän näkemä näky! - -Sillä näky se oli ja aavistus: -- mitä näin minä silloin vertauksena? -ja _ken_ on se, jonka täytyy kerran tulla? - -_Ken_ on paimen, jonka kurkkuun käärme näin mateli? Ken on se -ihminen, jonka kurkkuun kaikki raskain, mustin on mateleva? - --- Mutta paimen puri, kuten minun huutoni häntä neuvoi; hän puri -hyvin hampain! Kauaksi hän sylki käärmeen pään --: ja hyppäsi ylös. -- - -Ei enää paimenena, ei enää ihmisenä -- muuttuneena, kirkastuneena, -joka _nauroi_! Ei nauranut ihminen vielä milloinkaan maan päällä -niin, _kuin hän nauroi_! - -Oi veljeni, minä kuulin naurun, joka ei ollut ihmisen naurua, -- ja -nyt riuduttaa minua jano, kaipuu, joka ei saa milloinkaan lepoa. - -Minun kaipuuni tähän nauruun riuduttaa minua: oi, miten minä jaksan -vielä elää! Ja miten minä jaksaisin kuolla nyt! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Autuudesta, jonka saa vastoin tahtoaan. - - -Sydämessään sellaiset arvoitukset ja katkeruudet kulki Zarathustra -yli meren. Mutta kun hän oli neljän päivämatkan päässä autuailta -saarilta ja ystävistään, silloin hän oli voittanut kaiken tuskansa ---: voitokkaana ja horjumattomin jaloin hän seisoi jälleen -kohtalonsa päällä. Ja silloin Zarathustra puhui näin riemuitsevalle -omalletunnolleen: - -Yksin minä olen jälleen ja tahdon ollakin, yksin puhtaan taivaan ja -vapaan meren kanssa; ja jälleen on ehtoopäivä minun ympärilläni. - -Ehtoopäivällä minä kerran löysin ystäväni ensi kerran, ehtoopäivällä -toisenkin kerran: -- hetkellä, jolloin kaikki valo käy hiljaisemmaksi. - -Sillä mitä onnesta vielä on matkalla taivaan ja maan välillä, se -etsii nyt majakseen valoisan sielun: _onnesta_ on kaikki valo käynyt -nyt hiljaisemmaksi. - -Oi elämäni ehtoopäivä! Kerran astui minunkin onneni laaksoon, -etsiäkseen itsellensä majaa: silloin se löysi nämä avoimet -vieraanvaraiset sielut. - -Oi elämäni ehtoopäivä! Mitä minä en antaisi siitä, jotta minulla -olisi yksi: tämä ajatusteni elävä istutus ja tämä korkeimman toiveeni -huomenvalo! - -Tovereita etsi kerran luova ja toiveensa lapsia: ja katso, tapahtui -niin, ettei hän voinut löytää niitä, muutoin kuin että hän itse loi -ne ensin. - -Näin minä olen keskellä työtäni, menossa lasteni luo ja tulossa -heidän luotansa: lastensa vuoksi Zarathustran täytyy tehdä itsensä -täydelliseksi. - -Sillä perinpohjin rakastetaan vain lastaan ja työtään; ja missä -suurta rakkautta omaan itseensä on, siellä se on tunnusmerkkinä -raskaudesta: niin minä havaitsin olevan. - -Vielä viheriöivät minun lapseni ensimäisessä keväässään, seisoen -lähellä toisiansa ja yhdessä tuulien ravistamina, minun yrttitarhani -ja parhaimman maani puut. - -Ja totisesti! Missä sellaisia puita yhdessä seisoo, siellä ovat -autuaat saaret! - -Mutta kerran minä tahdon nostaa ne ylös ja asettaa jokaisen erikseen -yksin: jotta se oppisi yksinäisyyttä ja uhmaa ja varovaisuutta. - -Rosoisena ja koukistuneena ja taipuvalla kovuudella on se sitten -seisova meren rannalla, voittamattoman elämän elävänä majakkana. - -Siellä, missä myrskyt syöksyvät alas mereen, ja vuoren kärsä juo -vettä, siellä on jokaisella kerran oleva päivä- ja yövartionsa, -itsensä koetukseksi ja tuntemiseksi. - -Tunnetuksi ja koetelluksi hän on siinä tuleva onko hän minun lajiani -ja syntyäni, -- onko hän pitkän tahdon tahtoja, vaitelias, silloinkin -kun hän puhuu, ja myötenantavainen niin, että hän antaessaan _ottaa_: --- - --- jotta hänestä tulisi kerran minun toverini ja kanssaluoja ja -juhlatoveri Zarathustralle --: sellainen, joka kirjoittaa minun -tahtoni minun tauluilleni: kaikkien olioiden täydellisemmäksi -täydellistymiseksi. - -Ja hänen takiansa ja hänen kaltaistensa täytyy minun itse tehdä -itseni täydelliseksi: siksi minä kartan nyt onneani ja tarjoan -itseni kaikelle onnettomuudelle -- itseni viimeiseksi koetukseksi ja -tuntemiseksi. - -Ja totisesti, aika oli minun lähteä; ja vaeltajan varjo ja pisin -hetki ja hiljaisin hetki -- kaikki sanoivat minulle: "on tärkin aika!" - -Tuuli puhalsi minun avaimenreikäni läpi ja sanoi: "Tule!" Ovi -lennähti minun edessäni viekkaasti auki ja sanoi: "Mene!" - -Mutta minun rakkauteni lapsiini piti minua kahlehdittuna itseensä: -pyyde asetti minun eteeni tämän ansan, pyyde rakkauteen, että minä -tulisin lasteni saaliiksi ja kadottaisin itseni heissä. - -Pyytää -- se on jo minulle: että olen kadottanut itseni. _Te olette -minun, lapseni!_ Tässä omistamisessa on kaikki oleva varmaa eikä -mitään pyytämistä. - -Mutta hautoen lepäsi minun rakkauteni aurinko minun ylläni, omassa -mehussaan Zarathustra kiehui, silloin varjo ja epäilys lensivät minun -ylitseni pois. - -Pakkasta ja talvea minä himoitsin jo: "oi, että pakkanen ja talvi -saisivat minut jälleen natisemaan ja narskumaan!" huokasin minä: -- -silloin jäiset usvat nousivat minusta ylös. - -Minun menneisyyteni murti hautansa, moni elävänä haudattu tuska -heräsi --: nukkunut se oli vain, käärinliinoihin kätkettynä. - -Näin huusi minulle kaikki merkissä: "on aika!" Mutta minä -- en -kuullut: kunnes minun pohjattomuuteni viimein liikahti ja minun -ajatukseni puri minua. - -Oi, pohjattomuus-ajatus, sinä joka olet minun ajatukseni! Milloinka -minä saan sen voiman, että vapisematta voin kuulla sinun kaivavan? - -Aina kurkkuun saakka sykkii minun sydämeni, kun kuulen sinun -kaivavan! Sinun äänettömyytesikin tahtoo tukahuttaa minut, sinä -pohjattoman vaikeneva! - -Vielä milloinkaan minä en uskaltanut huutaa sinua ylös: kylliksi jo, -että sinua mukanani -- kannoin! Vielä minä en ollut kyllin voimakas -viimeiseen jalopeuraylpeyteen ja -ylimielisyyteen. - -Kyllin hirvittävää oli minulle alati jo sinun raskautesi: mutta -kerran minä olen löytävä sen väkevyyden ja jalopeuraäänen, joka -huutaa sinut ylös! - -Kun minä ensin tässä olen voittanut itseni, silloin minä tahdon -vielä voittaa itseni suuremmassakin; ja _voitto_ on oleva minun -täydellisyyteni vahvistus! -- - -Sillä aikaa minä ajelehdin tuntemattomilla merillä; sattuma hyväilee -minua, tuo liukaskielinen; eteenpäin ja taaksepäin minä katselen --, -vielä minä en näe mitään loppua. - -Vielä ei ole tullut minun viimeisen taisteluni hetki, vai tuleeko se -juuri nyt? Totisesti, kavalalla kauneudella meri ja elämä katselevat -minua ylt'ympäri! - -Oi elämäni ehtoopäivää! Oi onnea ennen iltaa! Oi satamaa aukealla -merellä! Oi rauhaa epävarmuudessa! Miten minä epäilen teitä kaikkia! - -Totisesti, epäluuloinen minä olen teidän kavalaa kauneuttanne -kohtaan! Rakastavaisen kaltainen minä olen, joka epäilee liian -samettihienoja hymyjä. - -Kuten hän työntää rakkaimman luotaan, hellänä vielä kovuudessaan, tuo -mustasukkainen --, niin minä työnnän tämän autuaan hetken luotani. - -Pois, sinä autuas hetki! Sinun mukanasi minä sain autuuden vastoin -tahtoani! Valmiina syvimpään tuskaani minä seison tässä: -- -sopimattomaan aikaan sinä tulit! - -Pois, sinä autuas hetki! Asetu mieluummin tuonne -- minun lasteni -luokse! Kiiruhda! Ja siunaa heitä vielä ennen iltaa minun onnellani. - -Tuolla lähenee jo ilta: aurinko laskee. Sinne pois minun onneni! -- - -Näin puhui Zarathustra. Ja hän odotti onnettomuuttaan koko yön: mutta -hän odotti turhaan. Yö pysyi kirkkaana ja hiljaisena, ja itse onni -läheni lähenemistään häntä. Mutta aamupuolella Zarathustra nauroi -sydämelleen ja sanoi pilkallisesti: "onni juoksee minun jäljessäni. -Se johtuu siitä, että minä en juokse naisten jäljessä. Mutta onni on -nainen." - - - - -Ennen auringonnousua. - - -Oi taivas minun ylläni, sinä puhdas! Syvä! Sinä valopohjattomuus! -Sinua katsellen minä värisen jumalallisista pyyteistä. - -Viskata itseni sinun korkeuteesi -- se on _minun_ syvyyteni! Kätkeä -itseni sinun puhtauteesi -- se on _minun_ viattomuuteni! - -Jumalan kätkee hänen kauneutensa: _niin_ sinä kätket tähtesi. Sinä et -puhu: _niin_ sinä ilmoitat viisautesi minulle. - -Mykkänä yli kuohuvan meren sinä olet tänään minulle valjennut, sinun -rakkautesi ja sinun kainoutesi puhuvat ilmestystä minun kuohuvalle -sielulleni. - -Että sinä tulit minun luokseni kauniina, kauneuteesi kätkettynä, että -sinä mykkänä puhut minulle, selkeänä viisaudessasi: - -Oi miten hyvin minä arvaan kaiken häveliään sinun sielussasi! Ennen -aurinkoa sinä tulit minun luokseni, minun, yksinäisimmän. - -Me olemme ystäviä alusta saakka: meillä on mielikarvaus ja kauhu ja -pohja yhteisenä; vielä aurinkokin on meillä yhteisenä. - -Me emme puhu toisillemme, koska me tiedämme liian paljon --: me -vaikenemme toisillemme, me hymyilemme tietomme toisillemme. - -Etkö sinä ole minun tuleni valo? Etkö sinä ole minun tietoni -sisarsielu? - -Yhdessä me opimme kaikki; yhdessä me opimme nousemaan itsemme yli -itseemme ja pilvettömästi hymyilemään: -- - --- pilvettömästi hymyilemään alas kirkkain silmin ja peninkulmaisesta -kaukaisuudesta, kun allamme pakko ja tarkoitus ja syyllisyys sateena -savuavat. - -Ja jos minä yksin vaelsin: mitä minun sieluni isosi öisin ja -harhapoluilla? Ja jos minä vuorille nousin, _ketä_ minä vuorilta -alati etsin, ellen sinua? - -Ja kaikki minun vaellukseni ja vuorillenousuni: hätää se oli vain ja -avuttoman hätäapua: -- _lentää_ tahtoo minun koko tahtoni, lentää -sinuun! - -Ja ketä minä vihasin enemmän kuin vaeltavia pilviä ja kaikkea, mikä -sinua tahraa. Ja omaa vihaani minä vihasin vielä, koska se tahrasi -sinua! - -Vaeltavia pilviä minä vihaan, noita hiiviskeleviä petokissoja: -ne ottavat sinulta ja minulta, mitä meillä on yhteistä, -- tuon -suunnattoman rajattoman myöntämisen, on ja aamen-sanomisen. - -Noita välittäjiä ja sekoittajia me vihaamme, noita vaeltavia pilviä: -noita puolittaisia, jotka eivät oppineet siunaamaan eivätkä sydämestä -saakka kiroamaan. - -Mieluummin minä tahdon istua tynnyrissä suljetun taivaan alla, -mieluummin istua ilman taivasta pohjattomuudessa, kuin nähdä sinut, -valotaivas, vaeltavien pilvien tahraamana! - -Ja usein minua halutti sitoa ne kiinni monihaaraisilla -salamakultalangoilla, jotta minä ukkosen lailla voisin lyödä rumpua -niiden kattilavatsoilla: -- - --- suuttunut rummunlyöjä, koska ne ryöstävät minulta sinun -myöntämisesi! ja aamenesi! sinä taivas minun ylläni, sinä puhdas! -Valoisa! Sinä valopohjattomuus! -- Koska ne ryöstävät sinulta _minun_ -myöntämiseni! ja aameneni! - -Sillä mieluummin minä tahdon melua ja jyrinää ja salamakirouksia kuin -tuota varovaista epäileväistä kissarauhaa; ja ihmistenkin joukossa -minä vihaan parhaiten kaikkia varovaisia ja puolittaisia ja epäileviä -ja hitaita vaeltavia pilviä. - -Ja "ken ei voi siunata, hänen tulee _oppia_ kiroamaan!" -- tämä -kirkas oppi putosi minulle kirkkaasta taivaasta, tämä tähti on vielä -mustinakin öinä minun taivaallani. - -Mutta minä olen siunaaja ja myöntäväinen, kun sinä vain olet minun -ympärilläni, sinä puhdas! Valoisa! Sinä valopohjattomuus! -- alas -kaikkiin pohjattomuuksiin minä vielä kannan siunaavan myöntämiseni. - -Siunaajaksi minä olen tullut ja myöntäväiseksi: ja senvuoksi minä -taistelin kauan ja olin taistelija, jotta minä kerran saisin käteni -siunaamiseen vapaiksi. - -Mutta tämä on minun siunaamiseni: seisoa jokaisen kappaleen yllä sen -omana taivaana, sen pyöreänä kattona, sen taivaansini-kellona ja -iankaikkisena varmuutena: ja autuas on, ken näin siunaa! - -Sillä kappaleet ovat kastetut iankaikkisuuden kaivossa ja -tuollapuolen hyvää ja pahaa; mutta itse hyvä ja paha ovat vain -haihtuvia varjoja ja kosteita alakuloisuuksia ja vaeltavia pilviä. - -Totisesti, siunaamista se on eikä herjaamista, kun minä opetan: -"kaikkien kappaleiden yllä on sattuman taivas, viattomuuden taivas, -umpimähkäisyyden taivas, ylpeyden taivas." - -"Umpimähkäisyys" -- se on maailman vanhin aateli, sen minä annoin -takaisin kaikille kappaleille, minä lunastin ne tarkoituksen -orjuudesta. - -Tämän vapauden ja taivaanilon minä asetin kuin taivaansini-kellon -kaikkien kappaleiden ylle opettaessani, ettei mikään "iankaikkinen -tahto" -- lepää heidän yllään eikä tahdo heidän kauttaan. - -Tämän ylpeyden ja tämän narriuden minä asetin tuon tahdon sijaan -opettaessani: "kaikessa on _yksi_ mahdotonta -- järkevyys!" - -_Hiukan_ järkeä tosin, viisaudensiemen, siroitettu tähdestä tähteen, --- tämä hapatus on sekoitettu kaikkiin kappaleisiin; narriuden takia -on viisautta sekoitettu kaikkiin kappaleisiin! - -Hiukkanen viisautta on kyllä mahdollinen; mutta tämän autuaan -varmuuden minä havaitsin kaikissa kappaleissa: että ne vielä -mieluummin -- _tanssivat_ sattuman jaloilla. - -Oi taivas minun ylläni, sinä puhdas! Korkea! Tämä on nyt minulle -sinun puhtautesi: että ei ole olemassa mitään iankaikkisia -järkihämähäkkejä ja -hämähäkinverkkoja: -- - --- että sinä olet minulle jumalallisten sattumien tanssipaikka, että -sinä olet minulle jumalpöytä jumalaisia arpoja ja arvanpelaajia -varten! -- - -Mutta sinä punastut? Puhuinko minä sanomatonta? Herjasinko minä, kun -tahdoin siunata sinua? - -Vai onko se kainous olla kahdenkesken, joka sai sinut punehtumaan? --- Käsketkö sinä minun menemään ja vaikenemaan, koska nyt -- _päivä_ -tulee? - -Maailma on syvä --: ja syvempi kuin päivä milloinkaan on ajatellut. -Ei kaikella tarvitse olla päivälle sanoja. Mutta päivä tulee: niinpä -erotkaamme nyt! - -Oi taivas minun ylläni, sinä häveliäs! Hehkuva! Oi sinä minun onneni -ennen auringonnousua! Päivä tulee: niinpä erotkaamme nyt! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Pienentävästä hyveestä. - - -1. - -Kun Zarathustra oli jälleen mantereella, ei hän mennyt suoraan ylös -vuorellensa ja luolaansa, vaan teki useita kierroksia ja kysymyksiä -ja tiedusteli yhtä ja toista, niin, että hän leikkiä laskien sanoi -itsestään: "katso virtaa, joka monia polvekkeita tehden juoksee -takaisin lähteeseen!" Sillä hän tahtoi saada tietää, mitä _ihmiselle_ -oli sillä aikaa tapahtunut: oliko hän tullut suuremmaksi vai -pienemmäksi. Ja kerran hän näki rivin uusia taloja; silloin hän -ihmetteli ja sanoi: - -"Mitä nämä talot merkitsevät? Totisesti, mikään suuri sielu ei -asettanut niitä vertauskuvaksi itsestään! - -"Ottiko ujo lapsi ne leikkikalulaatikostaan? Kunpa sitten toinen lapsi -panisi ne takaisin laatikkoonsa! - -"Ja nuo tuvat ja kamarit: voivatko _miehet_ mennä niihin sisälle ja -astua niistä ulos? Silkkinukille ne näyttävät minusta tehdyiltä; tai -herkuttelijakissoille, jotka kai antavat vuorostaan myöskin luonaan -herkutella." - -Ja Zarathustra jäi seisomaan ja mietiskeli. Viimein hän sanoi -surullisena: "_kaikki_ on käynyt pienemmäksi! - -"Kaikkialla minä näen matalampia portteja: ken minun lajiani on, hän -käy tosin vielä niiden läpi, mutta hänen täytyy kumartaa! - -"Oi, milloinka minä pääsen jälleen kotiseutuuni, missä minun ei enää -tarvitse kumartaa -- ei enää tarvitse kumartaa _pienille_!" -- ja -Zarathustra huokasi ja katseli kaukaisuuteen. -- - -Mutta sinä samana päivänä hän puhui puheensa pienentävästä hyveestä. - - -2. - -Minä kuljen tämän kansan keskitse ja pidän silmäni auki: he eivät -anna minulle anteeksi, että minä en kadehdi heidän hyveitään. - -He tavoittelevat purra minua, koska minä sanon heille: pienille -ihmisille ovat pienet hyveet välttämättömiä, -- ja koska minun on -vaikeata saada mieleeni, että pienet ihmiset ovat _välttämättömiä_! - -Vielä minä olen täällä kukon kaltainen vieraalla kartanolla, jota -kanatkin tahtovat purra; kuitenkaan minä en ole senvuoksi näille -kanoille paha. - -Minä olen kohtelias niitä kohtaan kuten jokaista pientä kiusaa -kohtaan; olla piikikäs kaikkea pientä vastaan näyttää minusta siilin -viisaudelta. - -He kaikki puhuvat minusta, kun istuvat iltaisin tulen ääressä, -- he -puhuvat minusta, mutta kukaan ei ajattele -- minua! - -Tämä on uusi hiljaisuus, jonka minä opin: heidän melunsa minun -ympärilläni levittää vaipan minun ajatusteni yli. - -He meluavat keskenään: "mitä tuo synkeä pilvi tahtoo meistä? -pitäkäämme huoli, että se ei tuo meille ruttoa!" - -Ja äsken eräs nainen tempasi lapsensa luokseen, joka tahtoi minun -luokseni: "ottakaa pois lapset! huusi hän, tuollaiset silmät -polttavat lasten sielut." - -He yskivät, kun minä puhun: he arvelevat, että yskiminen olisi väite -väkeviä tuulia vastaan, -- he eivät aavista mitään minun onneni -kuohusta! - -"Meillä ei ole vielä aikaa Zarathustraa varten" -- niin he väittävät -vastaan; mutta mitä ajasta, jolla "ei ole aikaa" Zarathustraa varten? - -Ja jos he ylistävätkin minua: miten minä voisin nukahtaa _heidän_ -ylistykselleen? Okainen vyö on heidän ylistyksensä minulle: se raapii -minua vielä, kun riisun sen yltäni. - -Ja tämänkin minä opin heidän joukossaan: ylistäväinen teeskentelee, -ikäänkuin hän antaisi takaisin, mutta todellisuudessa hän tahtoo -saada enemmän lahjoja! - -Kysykää minun jalaltani, miellyttääkö sitä heidän ylistys- ja -houkuttelulaulunsa! Totisesti, sellaisen tahdin ja tikityksen mukaan -se ei tahdo tanssia eikä seisoa hiljaa. - -Pieneen hyveeseen he tahtoisivat houkutella ja ylistää minut; pienen -onnen tikitykseen he tahtoisivat viekoitella minun jalkani. - -Minä kuljen tämän kansan läpi ja pidän silmäni auki: he ovat käyneet -pienemmiksi ja käyvät yhä pienemmiksi: -- _mutta sen aiheuttaa heidän -oppinsa onnesta ja hyveestä._ - -He ovat näet säveitä hyveessäkin -- sillä he tahtovat mukavuutta. -Mutta mukavuuden kanssa sopii yhteen vain säveä hyve. - -Tosin hekin oppivat omalla tavallaan etenemisen ja edistymisen: sitä -minä kutsun heidän _hoipertelemisekseen._ Täten he käyvät vastukseksi -jokaiselle, jolla on kiire. - -Ja moni heistä käy eteenpäin ja katsoo samalla taakse niska jäykkänä: -niitä vastaan minä kernaasti törmään. - -Jalan ja silmien ei tule valhetella, eikä saada toisiaan kiinni -valheesta. Mutta paljon valhetta on pienissä ihmisissä. - -Muutamat heistä tahtovat, mutta useimmat tulevat vain tahdotuiksi. -Muutamat heistä ovat oikeita, mutta useimmat ovat huonoja -näyttelijöitä. - -Heidän joukossaan on olemassa näyttelijöitä vastoin tietoaan ja -näyttelijöitä vastoin tahtoaan --, oikeat ovat alati harvinaisia, -vallankin oikeat näyttelijät. - -Miestä täällä on vähän: siksi heidän naisensa miehistyvät. Sillä -se vain, kenessä on kyllin miestä, tulee naisessa _naisen -- -lunastamaan._ - -Ja tämän ulkokultaisuuden minä huomasin olevan heidän keskuudessaan -pahimman: että nekin, jotka käskevät, teeskentelevät palvelevaisten -hyveitä. - -"Minä palvelen, sinä palvelet, me palvelemme" -- niin rukoilee täällä -hallitsevienkin ulkokultaisuus, -- ja voi, jos ensimäinen herra on -_vain_ ensimäinen palvelija! - -Oi, heidänkin ulkokultaisuuksiinsa lensi minun silmäni uteliaisuus; -ja hyvin minä arvasin kaiken heidän kärpäsonnensa ja heidän surinansa -aurinkoisilla ikkunanruuduilla. - -Miten paljon hyvyyttä, niin paljon heikkoutta minä näen. Miten paljon -oikeamielisyyttä ja sääliä, niin paljon heikkoutta. - -Pyöreitä, vilpittömiä ja hyviä he ovat keskenään, kuten hiekkajyväset -ovat pyöreitä, vilpittömiä ja hyviä keskenään. - -Kainosti syleillä pientä onnea -- sitä he kutsuvat "alistumiseksi"! -ja samalla he jo vilkuilevat kainosti uutta pientä onnea päin. - -He tahtovat oikeastaan yksinkertaisesti yhtä eniten: että kukaan ei -tekisi heille pahaa. Niin he ennättävät jokaisen edelle ja tekevät -hänelle hyvää. - -Mutta tämä on _pelkuruutta:_ vaikkakin sitä kutsutaan "hyveeksi". -- - -Ja jos he puhuvat kerran karkeasti, nämä pienet ihmiset: minä kuulen -siinä ainoastaan heidän käheytensä, -- jokainen tuulahdus tekee -nimittäin heidät käheiksi. - -Viisaita he ovat, heidän hyveillään on älykkäät sormet. Mutta heiltä -puuttuu nyrkit, heidän sormensa eivät älyä lymytä nyrkkien taakse. - -Hyvettä on heille se, mikä tekee nöyräksi ja kesyksi: sillä tekivät -he suden koiraksi ja ihmisen itsensä parhaaksi kotieläimeksi. - -"Me asetamme istuimemme _keskelle_ -- sen sanoo minulle heidän -hymyilynsä -- ja yhtä kauaksi kuolevista taistelijoista kuin -tyytyväisistä emäsioista." - -Mutta tämä on -- _keskinkertaisuutta:_ vaikka sitä kutsutaan -kohtuudeksi. -- - - -3. - -Minä kuljen tämän kansan keskitse ja annan monen sanan langeta: mutta -he eivät ymmärrä ottaa eivätkä säilyttää. - -He ihmettelevät, että minä en tullut herjaamaan hekumia ja paheita; -ja totisesti minä en tullutkaan varoittamaan taskuvarkaista. - -He ihmettelevät, että minä en ole valmis vielä hiomaan järkeä ja -kärkeä heidän viisaudelleen: ikäänkuin heillä ei olisi kylliksi -älyniekkoja ennestään, joiden ääni kirskuu minulle kivirihvelien -lailla! - -Ja kun minä huudan: "Kirotkaa kaikkia pelkureja perkeleitä -itsessänne, jotka kernaasti tahtovat vinkua ja panna kädet ristiin ja -rukoilla": niin he huutavat: "Zarathustra on jumalaton." - -Ja vallankin heidän alistumisen opettajansa huutavat sitä --; mutta -juuri heidän korvaansa minä mielelläni kirkaisen: Niin! Minä olen -Zarathustra, jumalaton. - -Noita alistumisen opettajia! Kaikkialle, missä on pientä ja sairasta -ja rupista, ne ryömivät, täiden lailla; ja minun inhoni vain estää -minun nitistämästä niitä. - -Hyvä! Tämä on minun saarnani heidän korvilleen: minä olen -Zarathustra, jumalaton, joka puhun "ken on jumalattomampi kuin minä, -että minä hänen opetuksestaan riemuitsisin?" - -Minä olen Zarathustra, jumalaton, mistä minä löydän itseni kaltaisen? -Ja kaikki ne ovat minun kaltaisiani, jotka itse antavat itselleen -tahtonsa ja heittävät luotaan kaiken alistumisen. - -Minä olen Zarathustra, jumalaton: minä keitän itselleni jokaisen -sattuman _omassa_ padassani. Ja vasta sitten, kun se on siinä -keitetty, lausun minä sen tervetulleeksi, _minun_ ravintonani. - -Ja totisesti, moni sattuma tuli valtiaallisena minun luokseni: mutta -vielä valtiaallisemmin puhui minun _tahtoni_ sille, -- tuossa se jo -oli rukoellen polvillaan -- - --- rukoellen, että se saisi majan ja sydämen minun luonani, ja -mairitellen puhuen: "katsohan, oi Zarathustra, miten ystävä tulee -ystävän luo!" -- - -Kuitenkin, miksi minä puhun, kun yhdelläkään ei ole _minun_ korviani. -Ja niin minä tahdon huutaa sen kaikkiin tuuliin: - -_Te_ käytte yhä pienemmiksi, te pienet ihmiset! _Te_ murenette pois, -mukavuutta rakastavaiset! _Te_ käytte vielä perikatoon -- - --- monien pienten hyveittenne takia, monien pienten laiminlyömistenne -takia,monien pienten alistumistenne takia! - -Liian paljon säästäen, liian paljon myöntyen: niin on teidän -maanvaltakuntanne! Mutta jotta puu tulisi _suureksi,_ sen vuoksi se -tahtoo kovien kallioiden ympäri levittää kovat juuret! - -Mitä te laiminlyötte, sekin kutoo kaiken ihmistulevaisuuden kudosta; -teidän "ei-mikään" on sekin hämähäkinverkko ja hämähäkki, joka elää -tulevaisuuden verestä. - -Ja kun te otatte, niin se on ikäänkuin varastamista, te pienet -siveelliset; mutta konnienkin joukossa puhuu _kunnia:_ "tulee -ainoastaan varastaa, missä ei voi ryöstää." - -"Onni kyllä antaa" -- sekin on yksi alistumisen opeista. Mutta minä -sanon teille, te mukavuutta rakastavaiset: se ottaa ja on yhä enemmän -ottava teiltä! - -"Oi, että te heittäisitte luotanne kaiken _puoleksi_ tahtomisen ja -tulisitte päättäytyneiksi hitauteen kuten tekoonkin! - -"Oi, että te ymmärtäisitte minun sanani: 'tehkää vain alati, mitä -tahdotte', -- mutta olkaa ensin sellaisia, jotka _voivat tahtoa_! - -"Rakastakaa vain alati lähimmäistänne niinkuin itseänne, mutta olkaa -ensin sellaisia, jotka _itseänsä rakastavat_ -- - -"-- rakastavat suurella rakkaudella, rakastavat suurella -ylenkatseella!" Näin puhuu Zarathustra, jumalaton. -- - -"Kuitenkin, miksi minä puhun, kun yhdelläkään ei ole _minun_ korviani! -Täällä on vielä yhden hetken liian varhaista minulle. - -"Oma edeltäkävijäni minä olen tämän kansan keskuudessa, oma -kukonlauluni pimeillä kaduilla. - -"Mutta _heidän_ hetkensä tulee! Ja minunkin hetkeni! Hetki hetkeltä he -käyvät pienemmiksi, viheliäisemmiksi, hedelmättömämmiksi, -- poloinen -ruoho, poloinen maanvaltakunta! - -"Ja _kohta_ he lepäävät tuossa kuin kuiva nurmi ja aro, ja totisesti! -itseensä väsyneinä -- ja enemmän kuin vettä janoten _tulta_! - -"Oi salaman siunattu hetki! Oi salaisuus ennen keskipäivää! -- -Kulovalkeita minä tahdon heistä vielä kerran tehdä ja liekkikielisiä -julistajia: -- - -"julistamaan he tulevat vielä kerran liekkikielin: Se tulee, se on -lähellä, _suuri keskipäivä_!" -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Öljymäellä. - - -Talvi, huono vieras, istuu minun luonani kotona; siniset ovat minun -käteni hänen ystävyytensä kädenpuristuksesta. - -Minä kunnioitan häntä, tuota huonoa vierasta, mutta annan hänen -kernaasti istua yksin. Kernaasti minä juoksen hänen luotansa; ja jos -_hyvin_ juoksee, niin pääsee häntä pakoon! - -Lämpimin jaloin ja lämpimin ajatuksin minä juoksen sinne, missä tuuli -tyventyy, -- minun öljymäkeni aurinkosoppeen. - -Siellä minä nauran ankaralle vieraalleni ja olen hänelle vielä -kiitollinen, koska hän kotona pyydystää pois kärpäset minulta ja -vaimentaa monen pienen melun. - -Hän ei näet kärsi, jos hyttynen tahtoo laulaa, tai pari; kadunkin hän -tekee yksinäiseksi, niin että kuutamo säikkyy siellä öisin. - -Kova vieras hän on, -- mutta minä kunnioitan häntä, enkä minä -rukoile, velttojen lailla, paksuvatsaista tuli-epäjumalaa. - -Mieluummin hiukan kalistaa hampaita kuin rukoilla epäjumalia! -- niin -on minun tapani. Ja vallankin minä vihaan kaikkia kiimaisia höyryäviä -ummehtuneita tuliepäjumalia. - -Ketä minä rakastan, sitä minä rakastan talvella paremmin kuin -kesällä; paremmin minä pilkkaan nyt vihollistani ja sydämellisemmin, -kun talvi istuu kotona minun huoneessani. - -Sydämellisesti tosiaan, silloinkin vielä kun minä ryömin vuoteeseen ---: silloin nauraa ja ylpeilee vielä minun kyyristynyt onneni; -silloin nauraa minun valheunenikin. - -Minäkö -- ryömijä? En elämässäni ryöminyt minä mahtavien edessä; ja -jos joskus valhettelin, niin minä valhettelin rakkaudesta. Senvuoksi -minä olen iloinen talvivuoteessakin. - -Köyhä vuode lämmittää minua enemmän kuin rikas, sillä minä olen -mustasukkainen köyhyydelleni. Ja talvella se on minulle uskollisin. - -Häijyydellä minä alan jokaisen päivän, minä pilkkaan talvea kylmällä -kylvyllä: senvuoksi minun ankara kotiystäväni murisee. - -Kernaasti minä kutittelen häntä myöskin pienellä vahakynttilällä: -jotta hän vihdoin päästäisi taivaan tuhkanharmaasta hämystä. - -Erittäin häijy minä olen näet aamuisin: varhaisella hetkellä, kun -ämpäri kaivolla kalisee ja hevoset lämpiminä hirnuvat harmailla -kaduilla: -- - -Kärsimättömänä minä odotan silloin, että selkeä taivas viimein tulisi -näkyviin, hyyrrepartainen talvitaivas, vanhus ja valkopää, -- - --- talvitaivas, tuo äänetön, joka usein salaa aurinkonsakin! - -Siltäkö minä ehkä opin pitkän valoisan vaikenemisen? Vai oppiko se -sen minulta? Vai onko kumpikin meistä sen itse keksinyt? - -Kaikkien hyvien olioiden synty on tuhatkertainen, kaikki hyvät -ylimieliset oliot kumpuavat riemusta olemassaoloon: miten ne -tekisivät sen aina -- vain yhden kerran! - -Hyvä ylimielinen olio on pitkä vaikeneminenkin ja talvitaivaan lailla -luoda katseensa kirkkaista pyöreäsilmäisistä kasvoista: -- - --- sen lailla salata aurinkonsa ja taipumaton aurinkotahtonsa: -totisesti, tämän taidon ja talviylimielisyyden minä opin _hyvin_! - -Minun rakkain häijyyteni ja taitoni on se, että minun vaikenemiseni -oppi, ettei se vaikenemisella ilmaise itseään. - -Sanoilla ja arvoilla kalisten minä petän juhlalliset Vartiat: minun -tahtoni ja päämaalini on välttävä kaikki nuo vakaat vaarinpitäjät. - -Jotta yksikään ei katselisi alas minun pohjaani ja viimeiseen -tahtooni, -- senvuoksi minä keksin itselleni pitkän valoisan -vaikenemisen. - -Niin monen viisaan minä havaitsin: joka verhosi kasvonsa ja sekoitti -vetensä, jotta yksikään ei näkisi hänen lävitsensä ja allensa. - -Mutta juuri hänen luoksensa tulivat viisaammat epäilijät ja -pähkinänsärkijät: hänestä juuri pyydystettiin hänen salatuin kalansa! - -Vaan kirkkaat, puhtaat, läpikuultavat -- ne ovat minusta viisaimmat -vaikenevaiset: ne joiden pohja on _niin syvä,_ että kirkkainkaan vesi -ei -- anna sitä ilmi. -- - -Sinä hyyrrepartainen vaikenevainen talvitaivas, sinä pyöreäsilmäinen -valkopää minun ylläni! Oi sinä sieluni ja sen ylimielisyyden -taivaallinen vertauskuva! - -Ja eikö minun täydy kätkeä itseni kuten se, joka kultaa on niellyt, --- jotta minun sieluani ei halkiviillettäisi? - -Eikö minun täydy käyttää puujalkoja, jotta _eivät huomaisi_ minun -pitkiä sääriäni, -- kaikki nuo kadesisuiset ja kiusankituiset, jotka -ovat minun ympärilläni? - -Nuo savustuneet, tupalämpimät, kuluneet, kuihtuneet, ärtyneet sielut --- kuinka niiden kateus _voisi_ sietää minun onneni! - -Niin minä näytän heille vain jään ja talven huipuillani -- _enkä,_ -että minun vuoreni vielä kaikki aurinkovyöt ympärilleen kietoo! - -He kuulevat vain minun talvimyrskyjeni ulvovan: _eivätkä,_ että minä -yli lämpimienkin merien kuljen kaipaavaisten, raskaiden, kuumien -etelätuulten lailla! - -He surkuttelevat vielä minun vastoinkäymisiäni ja sattumiani: -- -mutta minun sanani kuuluu: "sallikaa sattuman tulla minun tyköni: -viaton se on kuin lapsonen!" - -Kuinka he _voisivat_ sietää minun onneani, ellen minä asettaisi -vastoinkäymisiä ja talvikärsimyksiä ja jääkarhulakkeja ja -lumitaivaspeitteitä onneni ympärille! - --- ellen minä armahtaisi itse heidän _sääliäänkin:_ noiden -kadesisuisten ja kiusankituisten sääliä! - --- ellen minä itse huokaisi ja värjyisi vilusta heidän edessään, ja -kärsivällisenä _antaisi_ kapaloida itseäni heidän sääliinsä! - -Tämä on minun sieluni viisas ylimielisyys ja mielisuosio, että -se _ei kätke_ talveaan ja pakkasmyrskyjään; se ei kätke myöskään -kylmänkyhmyjään. - -Toisen yksinäisyys on sairaan poispakenemista; toisen yksinäisyys -pakenemista sairaitten _luota._ - -_Kuulkoot_ he minun kalisevan ja huokaavan talvikylmästä kaikki nuo -viheliäiset, karsaat konnat ympärilläni! Sellaisesta huokauksesta ja -kalinasta huolimatta minä pakenen heidän lämmitetyistä tuvistaan. - -Surkutelkoot he minua ja huokailkoot minun kylmänkyhmyjäni -säälitellen: "tiedon jäähän hän vielä _kuoliaaksi paleltuu!"_ -- niin -he valittavat! - -Sillä aikaa minä juoksen lämpimin jaloin ristiin rastiin -öljymäelläni: öljymäkeni aurinkosopessa minä laulan ja nauran -kaikelle säälille. -- - -Näin lauloi Zarathustra. - - - - -Ohitsekäymisestä. - - -Näin, hitaasti vaeltaen monen kansan ja kaupungin läpi, kulki -Zarathustra kiertoteitä takaisin vuorelleen ja luolaansa. Ja katso, -vaeltaessaan hän tuli äkkiarvaamatta _suuren kaupungin_ portille: -mutta täällä juoksi vaahtosuinen narri kädet levitettyinä häntä -vastaan ja asettui hänen tielleen. Mutta tämä oli sama narri, jota -kansa kutsui "Zarathustran apinaksi": sillä hän oli omistanut -itselleen jotakin hänen puheensa lausetavasta ja sävystä ja lainasi -kai kernaasti myös hänen viisautensa aarteista. Mutta näin puhui -narri Zarathustralle: - -"Oi Zarathustra, tässä on tuo suuri kaupunki: täällä sinulla ei ole -mitään haettavissa ja kaikki kadotettavissa. - -"Miksi sinä tahdot kahlata tässä liejussa? Sääli toki jalkaasi! Sylje -mieluummin kaupunginportille ja -- käänny takaisin! - -"Täällä on helvetti erakkoajatuksille: täällä tulevat suuret -ajatukset elävinä kiehutetuiksi ja hiljaisella tulella keitetyiksi. - -"Täällä mätänevät kaikki suuret tunteet: täällä saavat vain kalisevan -kuivat pienet tunteet kalista! - -"Etkö sinä tunne jo hengen teurastus- ja keittohuoneiden hajua? Eikö -tämä kaupunki höyryä teurastetun, hengen huurusta? - -"Etkö sinä näe sielujen roikkuvan retkuvien likaisten ryysyjen tavoin? --- Ja he tekevät vielä sanomalehtiäkin näistä ryysyistä! - -"Etkö sinä kuule, miten henki on tullut täällä sanaleikiksi? -Inhoittavaa sanasolkkua se antaa ylen! -- Ja he tekevät vielä -sanomalehtiäkin tuosta sanasolkusta. - -"He kiihoittavat toisiaan eivätkä tiedä mihin. He tulistuttavat -toisiaan eivätkä tiedä miksi. He rämpyttävät läkkikiskojaan, he -kilistävät kultaansa. - -"He ovat kylmiä ja etsivät itselleen lämpöä poltetuista nesteistä; he -ovat tulistuneita ja etsivät viileyttä paleltuneista hengistä; he -ovat kaikki sairaita ja kiihkoisia yleisistä mielipiteistä. - -"Kaikki hekumat ja viat asustavat täällä, mutta täällä on olemassa -siveellisiäkin, on olemassa paljon käyttökelpoista käytettyä -hyvettä: -- - -"Paljon käyttökelpoista hyvettä, jolla on kirjoitussormet ja kovat -istuma- ja odotus-pakarat, siunattu pienillä rintatähdillä ja -täytetyillä takapuolettomilla tyttärillä. - -"Täällä on myös paljon hurskautta ja paljon uskovaista -syljennuoleskelua ja mairittelua sotajoukkojen jumalan edessä. - -"'Ylhäältähän' tippuu tähti ja armollinen sylki; ylöspäin kaipaa -jokainen tähdetön rinta. - -"Kuulla on hovinsa ja hovilla on kuuvasikkansa: mutta kaikkea, mikä -hovista lähtee, rukoilee kerjäläisväki ja kaikki käyttökelpoinen -kerjäläishyve. - -"'Minä palvelen, sinä palvelet, me palvelemme' -- niin rukoilee -kaikki käyttökelpoinen hyve ruhtinasta: jotta ansaittu tähti viimein -tarttuisi kapeaan rintaan! - -"Mutta kuu pyörii kaiken maallisen ympäri: niin pyörii ruhtinaskin -kaikkein-maallisimman ympäri --: mutta se on kaupustelijain kulta. - -"Sotajoukkojen jumala ei ole mikään kultaharkkojen jumala; ruhtinas -päättää, mutta kaupustelija -- säätää! - -"Kautta kaiken, mikä kirkasta ja väkevää ja hyvää on sinussa, oi -Zarathustra! Sylje tätä kaupustelijain kaupunkia ja käänny takaisin! - -"Täällä virtaa kaikki veri mätänä ja laimeana ja kuohaisena läpi -kaikkien suonien: sylje tätä suurta kaupunkia, joka on suuri -perkeenheittopaikka, missä kaikki hylkyroska vaahtoaa yhteen! - -"Sylje tätä kutistuneitten sielujen ja kapeitten rintojen, pistävien -silmien, limaisten sormien kaupunkia -- - -"-- tungettelevaisten, hävyttömien, kirjoittavien ja kirkuvien, -ylenkuumasti kunnianhimoisten kaupunkia: -- - -"missä kaikki paheneva, pahamaineinen, himokas, synkeä, ylenmurea, -mätähaavainen, kapinallinen ajautuu paiseeksi: -- - -"-- sylje tätä suurta kaupunkia ja käänny takaisin!" -- -- - -Mutta tässä Zarathustra keskeytti vaahtosuisen narrin ja tukki hänen -suunsa. - -"Lopeta viimeinkin! huusi Zarathustra, sinun puheesi ja käytöksesi on -jo kauan inhoittanut minua! - -"Miksi sinä asuit niin kauan lähellä lätäkköä, että sinun itsesi -täytyi tulla sammakoksi ja konnaksi? - -"Eikö sinun suoniesi läpi virtaa nyt mätä ja kuoriainen lätäkköveri, -kun olet oppinut näin kurnuttamaan ja herjaamaan. - -"Miksi sinä et lähtenyt metsään? Tai kyntänyt maata? Eikö meri ole -täynnä viheriöitä saaria? - -"Minä halveksin sinun ylenkatsettasi; ja jos sinä varoitat minua, -- -miksi et varoittanut itseäsi? - -"Rakkaudesta yksin on minun ylenkatseeni ja varoittava lintuni -lentävä: mutta ei lätäköstä! -- - -"Sinua kutsutaan minun apinakseni, sinä vaahtosuinen narri: mutta minä -kutsun sinua röhkiväksi siakseni, röhkimisellä sinä turmelet minulta -vielä narriuden ylistykseni. - -"Mikä se sitten oli, joka sai sinut ensiksi röhkimään? Että kukaan ei -ole _imarrellut_ sinua kylliksi: -- senvuoksi sinun päähäsi pisti se -hulluus, että sinulla oli syytä röhkiä paljon, -- - -"-- että sinulla oli syytä paljoon _kostoon_! Kostoa nimittäin, sinä -turhamainen narri, on kaikki sinun vaahtoava raivosi, minä olen hyvin -käsittänyt sinut! - -"Mutta sinun narrinsanasi vahingoittaa minua, silloinkin kun sinä olet -oikeassa! Ja vaikka Zarathustran sana _olisi_ sata kertaa oikeassa: -sinä tulisit sanallasi alati -- _tekemään_ vääryyttä!" - -Näin puhui Zarathustra; ja hän loi silmänsä suureen kaupunkiin, -huokasi ja oli kauan ääneti. Viimein hän puhui näin: - -Minua inhoittaa tämä suuri kaupunkikin, eikä vain tämä narri. Tässä -ja siellä ei ole mitään parannettavissa, ei mitään pahennettavissa. - -Voi tuota suurta kaupunkia! Minä tahtoisin, että näkisin jo sen -tulenpatsaan, missä se on palava! - -Sillä sellaisten tulenpatsaiden täytyy käydä ennen suurta -keskipäivää. Kuitenkin, sillä on aikansa ja oma kohtalonsa. -- - -Mutta tämän opetuksen minä annan sinulle, narri, jäähyväisiksi: missä -enää ei voi rakastaa, siellä on -- _ohitsekäytävä!_ -- - -Näin puhui Zarathustra ja kävi narrin ja suuren kaupungin ohitse. - - - - -Luopioista. - - -l. - -Oi, lepääkö kaikki jo kuihtuneena ja harmaana, mikä äsken vielä -viheriänä ja kirjavana kukoisti tällä niityllä! Ja miten paljon -toivon hunajaa minä kannoin täältä mehiläispesiini! - -Nämä nuoret sydämet ovat kaikki jo käyneet vanhoiksi, -- eikä vain -vanhoiksi! ainoastaan väsyneiksi, arkipäiväisiksi, mukaviksi: -- he -kutsuvat sitä "me olemme jälleen tulleet hurskaiksi." - -Vielä äsken minä näin heidän varhain juoksevan ulos urhoollisin -jaloin: mutta heidän tietonsa jalat väsyivät, ja nyt he solvaavat -omaa aamu-urhoollisuuttaankin! - -Totisesti, moni heistä kohotti kerran jalkansa kuin tanssija, häntä -viittoi nauru minun viisaudessani: -- silloin hän malttoi mielensä. -Äsken näin hänen kumarana -- ryömivän ristin luo. - -Valon ja vapauden ympärillä he kerran liehuivat hyttysten ja nuorten -runoilijain lailla. Hiukan vanhempia, hiukan kylmempiä: ja nyt he -ovat hämäränmiehiä ja salakähmyreitä ja uunilla-kykkijöitä. - -Pettikö heidän rohkeutensa ehkä siksi, että yksinäisyys -nielaisi minut kuin valaskala? Kuunteliko heidän korvansa -ehkä kauan-kaipaavaisesti _turhaan_ minua ja minun torvi- ja -airuthuutojani? - --- Oi! alati on vain harvoja sellaisia, joiden sydämellä on pitkä -rohkeus ja ylpeys; ja sellaisten henkikin pysyy kärsivällisenä. Mutta -muut ovat _pelkureja._ - -Muut: niitä ovat aina nuo kaikkein useimmat, arkipäiväisyys, -liikanaiset, nuo aivan-liian-monet -- kaikki nämä ovat pelkureja! -- - -Ken minun lajiani on, hänen tiensä yli tulevat myös minun lajini -elämänkokemukset juoksemaan: niin, että hänellä täytyy olla -ensimäisinä tovereina ruumiita ja silmänkääntäjiä. - -Mutta hänen seuraavat toverinsa -- he tulevat kutsumaan itseään -hänen _uskovaisikseen:_ eläväinen parvi, paljon rakkautta, paljon -hulluutta, paljon parratonta kunnioitusta. - -Näihin uskovaisiin ei sen tule sitoa sydäntään, ken minun lajiani -ihmisten joukossa on; näihin keväisiin ja kirjaviin niittyihin ei sen -tule uskoa, ken pakenevan aran ihmisten laadun tuntee! - -Jos he toisin _voisivat_, niin he toisin _tahtoisivatkin._ -Puolittaiset turmelevat kaiken kokonaisen. Että lehdet lakastuvat, -- -mitä valittamista siinä on! - -Anna niiden mennä ja pudota, oi Zarathustra, äläkä valita! Ennemmin -puhalla vielä kahisevin tuulin niiden joukkoon, -- - --- puhalla näiden lehtien joukkoon, oi Zarathustra: jotta kaikki -kuihtunut nopeammin sinun luotasi pakenisi! -- - - -2. - -"Me olemme jälleen tulleet hurskaiksi" -- niin tunnustavat nämä -luopiot; ja vieläpä heistä monet ovat liian arkoja näin tunnustamaan. - -Heidän silmäänsä minä katson, -- heille minä sanon vasten kasvoja -ja heidän poskiensa punaa: te olette sellaisia, jotka jälleen -_rukoilette_! - -Mutta rukoilla on häpeää! Ei kaikille, mutta sinulle ja minulle ja -sille, kenellä on omatuntonsa myöskin päässään. _Sinulle_ on häpeää -rukoilla! - -Sinä tiedät sen hyvin: sinun pelkuri perkeleesi sinussa, joka -kernaasti tahtoisi ristiä kädet ja laskea kädet helmaan ja elää -mukavammin: -- tämä pelkuri perkele puhuu sinulle "_on olemassa_ -jumala!" - -Mutta _täten_ sinä kuulut valonarkaan lajiin, jolle valo ei suo -milloinkaan lepoa; nyt sinun täytyy joka päivä pistää pääsi -syvemmälle yöhön ja sumuun! - -Ja totisesti, sinä valitsit hetken hyvin: sillä juuri nyt lentävät -yölinnut jälleen ulos. Hetki tuli kaikelle valonaralle kansalle, -ilta- ja lepohetki, jolloin se ei -- "lepää". Minä kuulen ja tunnen -hajusta sen: heidän metsästys- ja saarroshetkensä tuli, ei tosin -hurjan metsästyksen, vaan kesyn ramman nuuskivan salaripinäisen ja -rukoussipinäisen metsästyksen, -- - --- sielukkaiden teeskentelijöiden hiirestämishetki: kaikki -sydän-hiirensatimet ovat nyt jälleen viritetyt! Ja missä minä -esiripun nostan, siellä syöksyy yöperhonen ulos. - -Istuiko se ehkä siellä yhdessä jonkun toisen yöperhosen kanssa? Sillä -kaikkialla minä tunnen hajun pienistä kyyristyneistä seurakunnista; -ja missä pieniä kamareita on, siellä on sisällä uusia rukousveljiä -ja rukousveljien höyryä. He istuvat iltakaudet toistensa luona ja -puhuvat: "tulkaamme jälleen lasten kaltaisiksi ja sanokaamme 'hyvä -jumala'!" -- suu ja vatsa hurskaitten sokurileipurien pilaamana. - -Tai tuijottavat he iltakaudet viekasta väijyvää ristihämähäkkiä, joka -saarnaa viisautta yksin hämähäkeillekin ja opettaa näin: "ristien -seassa on ihanaa kehrätä!" - -Tai istuvat he koko päivän ongenvapa kädessä lätäkköjen luona ja -uskovat itseään täten _syviksi_; mutta ken siinä kalastaa, missä -kaloja ei ole, häntä minä en kutsu edes pintapuoliseksi! - -Tai oppivat he hurskaan-iloisina soittamaan harppua jonkun -laulunsepittäjän luona, joka kernaasti tahtoisi harpullaan soittaa -nuoria naisia sydämeensä: -- sillä hän on väsynyt vanhoihin naisiin -ja heidän ylistämiseensä. - -Tai oppivat he värisemään jonkun korkeastioppineen puolihullun luona, -joka pimeissä huoneissa odottaa, että henget tulisivat hänen luokseen --- ja henki pakenee kokonaan sieltä! - -Tai kuuntelevat he jotakin vanhaa vaeltavaa kitinä- ja -vitinäpiipottajaa, joka alakuloisilta tuulilta on oppinut sävelten -alakuloisuuden: nyt hän piipottaa tuulen mukaan ja saarnaa -alakuloisella äänellä alakuloisuutta. - -Ja muutamat heistä ovat tulleet yövartioiksikin: he osaavat nyt -puhaltaa torviin ja käydä öiseen aikaan ympäri ja herättää vanhoja -asioita, jotka ovat vaipuneet jo kauan sitten uneen. - -Viisi sanaa vanhoista asioista minä kuulin viimeyönä puutarhamuurin -luona: tuollaiset vanhat alakuloiset kuivat yövartiat lausuivat ne. - -"Ollakseen isä ei hän pidä kylliksi huolta lapsistaan: ihmisisät -tekevät sen paremmin!" -- - -"Hän on liian vanha! Hän ei pidä enää lainkaan huolta lapsistaan" -- -näin vastasi toinen yövartia. - -"Onko hänellä sitten lapsia? Kukaan ei voi todistaa sitä, ellei hän -itse sitä todista! Minä olen kauan toivonut, että hän todistaisi sen -perinpohjin." - -"Todistaisi? Ikäänkuin hän olisi milloinkaan todistanut mitään! -Todistaminen käy hänelle vaikeaksi; hän panee suuren arvon siihen, -että häntä _uskotaan_." - -"Niin! Niin! Usko tekee hänet autuaaksi, usko häneen. Niin on -vanhojen tapa! Niin käy meidänkin!" -- - --- Näin puhuivat toisilleen nuo kaksi vanhaa yövartiaa ja valonarkaa, -ja toitottivat senjälkeen alakuloisesti torviinsa: niin tapahtui -viime yönä puutarhamuurin luona. - -Mutta minun sydämeni vääntelihe naurusta ja oli pakahtua eikä tiennyt -minne mennä, ja vaipui välijänterettä vasten. - -Totisesti, se tulee vielä minun kuolemakseni, että minä tukahdun -nauruun, kun näen aasit humalassa ja kuulen yövartian näin epäilevän -jumalaa. - -Eivätkö kaikki tuollaiset epäilytkin ole jo _aikoja sitten_ ohi? Kuka -saa vielä herättää tuollaisia vanhoja uneenvaipuneita valonarkoja -asioita! - -Vanhat jumalathan ovat jo aikoja sitten olleet ja menneet: -- ja -totisesti, hyvä iloinen jumal-loppu heillä oli! - -He eivät "hämärtyneet" kuoliaaksi, -- se kaiketi on valheteltu. -Pikemmin: he ovat kerran itsensä kuoliaaksi -- _nauraneet_! - -Se tapahtui silloin, kun eräs jumala itse lausui jumalattomimman -sanan, -- sanan: "On olemassa yksi ainoa jumala! Ei sinun pidä muita -jumalia pitämän minun edessäni!" -- - --- vanha äkäparta jumalaksi, kateellinen, hairahtui näin: -- - -Ja kaikki jumalat nauroivat silloin ja vaappuivat istuimillaan ja -huusivat: "Eikö tämä juuri ole jumalallisuutta, että on olemassa -jumalia, mutta ei yhtään jumalaa?" - -Kenellä korvat on, hän kuulkoon! -- - -Näin puhui Zarathustra siinä kaupungissa, jota hän rakasti ja jota -kutsutaan "Kirjavaksi lehmäksi". Täältä hänellä oli nimittäin -vain kaksi päivää kuljettavaa, kunnes hän jälleen pääsi luolaansa -ja eläintensä luo; mutta hänen sielunsa riemuitsi alati hänen -lähestyvästä kotiintulostaan. -- - - - - -Kotiintulo. - - -Oi yksinäisyys! Sinä _kotini_ yksinäisyys! Liian kauan minä elin -kesyttömänä ventovieraassa maassa, jotta en kyynelet silmissä -kääntyisi luoksesi kotia! - -Nyt uhkaa minua vain sormella, kuten äidit uhkaavat, nyt hymyile -minulle, kuten äidit hymyilevät, nyt lausu vain: 'Ja ken oli se, joka -kerran myrskytuulen tavoin minun luotani myrskysi pois?' -- - --- joka erotessaan huusi: 'liian kauan minä istuin yksinäisyyden -luona, silloin minä unhoitin vaikenemisen!' Sen -- sinä olet kai -oppinut nyt? Oi Zarathustra, minä tiedän kaikki: ja että sinä monien -joukossa olit _hyljätympi_, sinä ainoa, kuin milloinkaan minun -luonani! - -Toista on olla hyljättynä, toista yksinäisyys: sen sinä olet oppinut -nyt! Ja että sinä tulet alati olemaan ihmisten joukossa kesytön ja -vieras: - --- kesytön ja vieras vielä silloinkin, kun he rakastavat sinua: sillä -ennen kaikkea he tahtovat tulla _säästetyiksi_! - -Mutta täällä sinä olet kotonasi; täällä sinä voit lausua kaikki -ja tyhjentää kaikki perusteet, mikään ei häpeä täällä salatuita, -paatuneita tunteita. - -Täällä tulevat kaikki kappaleet herttaisina sinun puheesi luokse -ja hyväilevät sinua: sillä ne tahtovat ratsastaa sinun seljässäsi. -Jokaisella vertauksella sinä ratsastat täällä jokaiseen totuuteen. - -Suorana ja vilpittömänä sinä saat täällä puhua jokaiselle -kappaleelle: ja totisesti, kuin ylistys kaikuu se heidän korviinsa, -että yksi kaikkien kappalten kanssa -- puhuu suoraan! - -Mutta toista on olla hyljättynä. Sillä, tiedätkö sinä sen, oi -Zarathustra? Sillä kertaa kuin sinun lintusi huusi sinun pääsi -päällä, silloinkuin sinä seisoit metsässä, epätietoisena minne mennä, -eksyneenä, lähellä ruumista: -- - --- silloinkuin sinä sanoit: 'johtakoot eläimeni minua! Vaarallisempaa -minä huomasin olevan olla ihmisten kuin eläinten joukossa': -- se oli -hyljättynä oloa! - -Ja tiedätkö sinä tämän, oi Zarathustra? Silloinkuin sinä istuit -saarellasi, viinikaivo tyhjien ämpärien joukossa, antaen ja -kuluttaen, janoovaisten joukossa lahjoittaen ja ammentaen: - --- kunnes sinä viimein istuit yksin janoovaisena juopuneitten -joukossa ja öisenä valitit: 'eikö ottaminen ole autuaampaa kuin -antaminen? Ja varastaminen vielä autuaampaa kuin ottaminen?' -- se -oli hyljättynä oloa! - -Ja tiedätkö sinä tämän, oi Zarathustra? Kun sinun hiljaisin hetkesi -tuli ja ajoi sinut pois itsesi luota, kun se häijysti kuiskaten -sanoi: 'Puhu ja murru!' -- - --- kun se teki sinulle kaiken odotuksesi ja vaikenemisesi tuskaksi ja -masensi sinun nöyrän rohkeutesi: se oli hyljättynä oloa! -- - -Oi yksinäisyys! Sinä kotini yksinäisyys! Miten autuaasti ja hellästi -sinun äänesi minulle puhuu! - -Me emme kysy toisiltamme, me emme valittaen kiusaa toisiamme, me -käymme avoimesti yhdessä läpi avoimien ovien. - -Sillä avonaista on sinun luonasi ja valoisaa; ja hetketkin juoksevat -täällä kevyemmin jaloin. Pimeässä näet on aika raskaampaa kantaa kuin -valossa. - -Täällä aukenevat minulle kaiken olemisen sanat ja sanalippaat: kaikki -oleminen tahtoo täällä tulla sanaksi, kaikki tuleminen tahtoo täällä -oppia puhumaan minulta. Mutta tuolla alhaalla -- siellä on kaikki -puhe turhaa! Siellä on unhoitus ja ohitsekäyminen parhain viisaus: -_sen_ -- minä olen oppinut nyt! - -Ken kaiken tahtoisi käsittää ihmisten tykönä, hänen täytyisi käydä -kaikkeen käsiksi. Mutta siihen minulla on liian puhtaat kädet. - -Minä en voi edes hengittää heidän hengitystään; oi, että minä elin -niin kauan heidän melunsa ja huonon hengityksensä seassa! - -Oi autuasta hiljaisuutta minun ympärilläni! Oi puhtaita tuoksuja -minun ympärilläni! Oi, miten tämä hiljaisuus vetää puhdasta henkeä -syvästä rinnasta! Oi, miten se kuuntelee, tämä autuas hiljaisuus! - -Mutta tuolla alhaalla -- siellä puhuu kaikki, siellä jää kaikki -kuulematta. Kuuluttakoon viisauttansa kelloilla korviin: -kaupustelijat turulla kilisyttävät pennejään yli niiden äänen. Kaikki -puhuu heidän tykönään, kukaan ei osaa enää ymmärtää. Kaikki putoo -veteen, mitään ei putoo enää syviin kaivoihin. - -Kaikki puhuu heidän tykönään, mikään ei tule enää kypsäksi eikä -pääse loppuun. Kaikki kaakottaa, mutta ken tahtoo vielä istua hiljaa -pesässä ja hautoa munia? - -Kaikki puhuu heidän tykönään, kaikki tulee rikkipuhutuksi. Ja mikä -vielä eilen oli liian kovaa itse ajalle ja sen hampaalle: tänään se -roikkuu rikkikaluttuna ja rikkijyrsittynä tämänpäiväisten kidasta. - -Kaikki puhuu heidän tykönään, kaikki tulee ilmi. Ja mikä kerran -oli salaista ja syvien sielujen salaisuutta, tänään se on -katutoitottajien ja muiden perhosten omaa. - -Oi ihmisolemus, sinä kummallinen! Sinä melu pimeillä kaduilla. Nyt -sinä olet jälleen takanani: -- minun suurin vaarani on takanani! - -Säästämisessä ja säälissä on alati minun suurin vaarani; ja kaikki -ihmisolemus tahtoo tulla säästetyksi ja siedetyksi. - -Pidätetyin totuuksin, narrinkäsin ja narrautunein sydämin ja rikkaana -säälin pienistä valheista: -- näin minä elin aina ihmisten joukossa. - -Valhepuvussa minä istuin heidän joukossaan, valmiina tuomitsemaan -väärin _itseäni_ sietääkseni _heitä_, ja kernaasti puhuen itselleni: -"sinä narri, sinä et tunne ihmisiä!" - -Kadottaa käsityksen ihmisistä, jos elää ihmisten joukossa: kaikissa -ihmisissä on liian paljon etualaa -- mitä tekisivät kauaksinäkevät, -kaukaaetsivät silmät _siellä_! - -Ja kun he tuomitsivat minut väärin: minä narri säästin heitä -senvuoksi enemmän kuin itseäni: tottuneena kovuuteen itseäni kohtaan -ja usein vielä kostaen itselleni tämän säästämisen. - -Myrkyllisten kärpästen pistelemänä ja kovertuneena kuin kivi monesta -pisarasta häijyyttä, niin minä istuin heidän joukossaan ja toistin -yhä itselleni: "viaton on kaikki pieni pienuuteensa!" - -Vallankin heidät, jotka kutsuvat itseään "hyviksi", minä huomasin -myrkyllisimmiksi kärpäsiksi: he pistävät kaikessa viattomuudessa, he -valhettelevat kaikessa viattomuudessa; miten he _saattaisivat_ olla -minua kohtaan -- oikeamielisiä! - -Ken hyvien joukossa elää, hänet opettaa sääli valhettelemaan. Sääli -tekee ilman ummehtuneeksi kaikille vapaille sieluille. Hyvien tuhmuus -on nimittäin pohjaton. - -Kätkemään itseni ja rikkauteni -- sen minä opin tuolla alhaalla: -sillä jokaisen minä havaitsin vielä hengeltä köyhäksi. Se oli minun -säälini valhe, että minä huomasin jokaisessa, - --- että minä näin ja haistoin jokaisessa, mikä hänelle oli _kylliksi_ -ja mikä hänelle oli _liiaksi_ henkeä! - -Heidän jäykät viisaansa: minä kutsuin heitä viisaiksi, enkä jäykiksi, --- niin minä opin sanoja nielemään. Heidän haudankaivajansa: minä -kutsuin heitä tutkijoiksi ja koettelijoiksi, -- niin minä opin sanoja -vaihtamaan. - -Haudankaivajat kaivoivat itselleen sairauksia. Vanhan perkeen alla -lepää ilkeitä höyryjä. Ei tule koskea liejuun. Tulee elää vuorilla. - -Autuain sieraimin minä hengitän jälleen vuorivapautta! Lunastettu on -viimein minun nenäni kaiken ihmisolemuksen hajusta! - -Väkevän ilman kuin kuohuvan viinin kutittamana _aivastaa_ minun -sieluni, -- aivastaa ja riemuitsee itselleen: terveydeksi! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Kolmesta pahasta. - - -l. - -Unessa, viimeisessä aamu-unessa minä seisoin tänään -kallionkielekkeellä, -- tuollapuolen maailmaa, pitelin vaakaa ja -_punnitsin_ maailmaa. - -Oi, että aamurusko tuli liian varhain minun luokseni: hehkullaan se -minut herätti, tuo mustasukkainen! Mustasukkainen se on aina minun -aamu-unihehkulleni. - -Mahdollinen mitata sen, jolla on aikaa, mahdollinen punnita hyvän -punnitsijan, mahdollinen saavuttaa väkevien siipien, mahdollinen -arvata jumalallisten pähkinänsärkijäin: sellaiseksi minun uneni -havaitsi maailman: -- - -Minun uneni, rohkea purjehtija, puoleksi laiva, puoleksi pyörretuuli, -perhosten lailla vaitelias, kärsimätön kuin nuolihaukka: miten sillä -oli maailmanpunnitsemiseen tänään kärsivällisyyttä ja aikaa! - -Kehoittiko sitä ehkä salaisesti minun viisauteni, minun naurava -valvova päiväviisauteni, joka pilkkaa kaikkia "katoamattomia -maailmoita?" Sillä se puhuu: "missä voimaa on, siellä tulee myöskin -luku mestariksi: sillä on enemmän voimaa." - -Miten varmana minun uneni katseli tätä äärellistä maailmaa, ei uutta, -ei vanhaa utelevana, ei peljäten, ei rukoillen: -- - --- ikäänkuin pyöreä omena tarjoisi itsensä minun kädelleni, kypsä -kultaomena, jolla on viileän-suloinen sametti-iho: -- niin tarjosi -maailma minulle itsensä: -- - --- ikäänkuin puu minulle viittoisi, leveäoksainen, väkevätahtoinen, -joka on kaaristunut matkasta-uupuneen istuinsijaksi ja astinlaudaksi: -niin oli maailma minun kallionkielekkeelläni: -- - --- ikäänkuin sirot kädet kantaisivat minua kohti lipasta, -- lipasta, -joka on avoin kainosti kunnioittavien silmien ihastukselle: näin -ojensi maailma itsensä tänään minulle: -- - --- ei kyllin arvoitusta peloittaakseen ihmisrakkauden luotaan, ei -kyllin selitystä nukuttaakseen ihmisviisauden: -- inhimillinen hyvä -olio oli minulle tänään se maailma, josta puhutaan niin pahaa! - -Miten minä kiitän aamu-untani, että minä sain tänään varhain näin -punnita maailman! Inhimillisenä hyvänä oliona se tuli minun luokseni, -tuo uni ja sydämenlohduttaja! - -Ja jotta minä päivällä tekisin niinkuin se ja oppisin siltä mitä -sillä on parhainta: niin minä tahdon asettaa nyt kolme pahinta asiaa -vaa'alle ja inhimillisen hyvin punnita ne. -- - -Ken siunaamaan opetti, hän opetti myös kiroamaan: mitkä ovat nuo -kolme parhaimmin kirottua asiaa maailmassa? Nämä minä tahdon asettaa -vaa'alle. - -_Hekuma, vallanhimo, itsekkäisyys:_ nämä kolme tulivat tähän saakka -parhaimmin kirotuiksi ja pahimmin kielletyiksi ja valhetelluiksi, -- -nämä kolme minä tahdon inhimillisen hyvin punnita. - -Hyvä! Tässä on minun kallionkielekkeeni, ja tuolla meri: se vyöryy -minua kohti, pörhöisenä, hyväilevänä, tuo uskollinen vanha satapäinen -koirahirviö, jota minä rakastan. - -Hyvä! Täällä minä tahdon pitää vaakaa vyöryvän meren yllä: ja yhden -todistajankin minä valitsen katselemaan, -- sinut, sinä erakkopuu, -sinä väkevätuoksuinen, laajasti-kaareutuva, jota minä rakastan! -- - -Mitä siltaa myöten nykyisyys käy tulevaisuuteen? Minkä pakon mukaan -korkea pakottaa itsensä alhaisempaan? Ja mikä käskee korkeimman -- -kasvamaan vielä korkeammaksi? -- - -Nyt on vaaka tasapainossa ja paikoillaan: kolme raskasta kysymystä -minä heitin siihen, kolme raskasta vastausta on toisessa vaakakupissa. - - -2. - -Hekuma: kaikille katumuspaitaisille ruumiin-halveksijoille tutkain ja -paalu, ja kaikkien tuonpuoleisten odottajien "maailmaksi" kiroama: -sillä se pilkkaa ja pettää kaikkia houre- ja harhaopettajia. - -Hekuma: roskaväelle hiljainen tuli, missä se poltetaan; kaikelle -madonsyömälle puulle, kaikille löyhkääville ryysyille valmistettu -poltto- ja kiehutusuuni. - -Hekuma: vapaille sydämille viaton ja vapaa, maan yrttitarha-onni, -kaiken tulevaisuuden kiitollisuuden-ylenpalttisuus siirrettynä -nykyisyyteen. - -Hekuma: vain kuihtuneille suloinen myrkky, mutta -jalopeura-tahtoisille suuri sydämenvahvistus, ja kunnioittaen -säästetty viinien viini. - -Hekuma: korkeamman onnen ja korkeimman toiveen suuri onnenvertaus. -Monelle on nimittäin avioliitto luvattu ja enemmän kuin avioliitto, -- - --- monelle, joka on itselleen vieraampi kuin mies ja nainen -toisilleen: ja ken käsitti täysin, miten _vieraat_ mies ja nainen -ovat toisilleen! - -Hekuma: -- mutta minä tahdon aitoja ajatusteni ja vielä sanojenikin -ympärille: jotta siat ja haaveksijat eivät murtaudu minun -yrttitarhoihini! -- - -Vallanhimo: kovimpien sydänkovien tuliruoska; julmimmat tuskat, jotka -julmimmat itselleen säästävät; elävän tulirovion synkeä lieska. - -Vallanhimo: häijy paarma, joka kiinnitetään turhamaisimpiin -kansoihin; kaiken epäileväisen hyveen pilkkaaja: se joka ratsastaa -jokaisella hevosella ja jokaisella ylpeydellä. - -Vallanhimo: maanjäristys, joka murtaa ja aukimurtaa kaiken lahon ja -onton; valkeiksi sivuttujen hautojen vyöryvä jyrisevä rankaiseva -rikkimurtaja; salamoiva kysymysmerkki ennenaikaisten vastausten -jälkeen. - -Vallanhimo: jonka katseen edessä ihminen ryömii ja kyyristyy ja -orjailee ja tulee matalammaksi kuin käärme ja sika: -- kunnes vihdoin -suuri ylenkatse huutaa hänestä --. - -Vallanhimo: suuren ylenkatseen hirvittävä opettaja, joka saarnaa -kaupungeille ja valtakunnille vasten kasvoja "katoa!" -- kunnes ne -vihdoin itse huutavat itselleen "katoa!" - -Vallanhimo: joka taas houkutellen nousee puhtaittenkin ja yksinäisten -tykö ja ylös itseensä tyytyväisille kukkuloille, hehkuen kuin -rakkaus, joka houkutellen maalaa purppura-autuuksia maiselle -taivaalle. - -Vallanhimo: mutta ken kutsuu sitä _himoksi_, jos korkea halaa alas -saadakseen valtaa! Totisesti, mitään sairasta ja himokasta ei ole -sellaisessa halussa ja alasastumisessa! - -Jotta yksinäinen kukkula ei iäksi yksinäisyyteen sulkeutuisi ja -itseensä tyytyisi; jotta vuori tulisi laaksoon, ja korkeuden tuulet -alankoihin: -- - -Oi, ken löytäisi oikean ristimä- ja hyvenimen sellaiselle kaipuulle! -"Lahjoittava hyve" -- niin nimitti Zarathustra kerran tuota -nimittämätöntä. - -Ja silloin tapahtui myös -- ja totisesti, tapahtui ensikerran! --, -että hänen sanansa ylisti _itsekkäisyyttä_ autuaaksi, eheää, tervettä -itsekkäisyyttä, joka kumpuaa mahtavasta sielusta: -- - --- mahtavasta sielusta, johon korkea ruumis kuuluu, tuo ihana, -voittavainen, terve, jonka ympärillä jokainen kappale käy -kuvastimeksi: - --- tuo notkea vakuuttava ruumis, tanssija, jonka vertauskuva ja -ydinmehu itse-iloinen sielu on. Sellaisten ruumiiden ja sielujen -itse-ilo kutsuu itseään: "hyveeksi". - -Sanoillaan hyvästä ja huonosta suojelee sellainen itseilo itseään -kuin pyhillä lehdoilla; onnensa nimillä se karkoittaa luotansa kaiken -halveksittavan. - -Luotansa se karkoittaa kaiken aran; se puhuu: huono -- se on arkaa! -Halveksittavalta näyttää siitä tuo alati sureva, huokaava, valittava -ja se, joka poimii ylös pienimmänkin edun. - -Se halveksii myöskin kaikkea voivottavaa viisautta: sillä totisesti, -on olemassa myöskin viisautta, joka kukkii pimeässä, yövarjoviisaus: -joka alati huokaa "kaikki on turhaa!" - -Arkaa epäluuloa se halveksii, ja jokaista, joka tahtoo vannomisia -katseiden ja käsien asemesta: myöskin kaikkea liian epäluuloista -viisautta, -- sillä sellainen on arkojen sielujen laji. - -Vielä enemmän se halveksii pian-mukautuvaa, tuota koiramaista, joka -heti makaa seljällään, tuo nöyrä; ja viisauttakin on olemassa, joka -on nöyrää ja koiramaista ja hurskasta ja pian-mukautuvaa. - -Vihaksi aivan on sille ja inhoksi se, ken ei milloinkaan tahdo -puoltaa itseään, ken nielee myrkyllisen syljen ja pahat katseet, -tuo liian-kärsivällinen, kaiken-sietäjä, kaikkeentyytyväinen: se -nimittäin on orjien tapa. - -Jos joku orjailee jumalien ja jumalallisten askelten edessä, jos -ihmisten ja heikkojen ihmisajatusten edessä: _kaikkea_ orjien tapaa -se pilkkaa, tuo autuas itsekkäisyys! - -Huono: niin se kutsuu kaikkea, mikä on masennettua, -itaran-orjamaista, epävapaita vilkutussilmiä, ahdistettuja sydämiä, -ja tuota petollista taipuvaa lajia, joka levein aroin huulin suutelee. - -Ja rikkiviisaus: niin se kutsuu kaikkea, mitä orjat ja vanhukset ja -väsyneet kokkaelevat; ja varsinkin koko tuota katalaa hourupäistä, -ylen ovelapäistä pappishulluutta. - -Mutta rikkiviisaat, kaikki nuo papit, maailmaan väsyneet ja ne, -joiden sielu on nais- ja orjasukua, -- oi, miten ilkeästi ne ovat -ammoisista ajoista vehkeilleet itsekkäisyyden kanssa! - -Ja se juuri muka olisi oleva hyvettä ja kutsuttava hyveeksi, että -vehkeiltäisiin ilkeästi itsekkäisyyden kanssa! Ja "epäitsekkäiksi" -- -niin tahtoivat itseään hyvällä syyllä kaikki nuo maailmaan väsyneet -pelkurit ja ristihämähäkit. - -Mutta niille kaikille tulee nyt päivä, muutos, teloitusmiekka, _suuri -keskipäivä:_ silloin on paljon tuleva ilmi! - -Ja ken sanoo Minää eheäksi ja pyhäksi ja itsekkäisyyttä autuaaksi, -totisesti, hän sanoo myöskin, mitä hän tietää, tietäjä: _"Katso, se -tulee, se on lähellä, suuri keskipäivä!"_ -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Raskauden hengestä. - - -l. - -Minun puheenparteni -- on kansan: liian karkea ja sydämensuora se on -silkkijäniksille. Ja vielä vieraammalta kaikuu minun sanani kaikille -mustekaloille ja kynäketuille. - -Minun käteni -- on narrinkäsi: voi kaikkia pöytiä ja seiniä, joissa -vielä on tilaa narrikoruille ja narritöherryksille! - -Minun jalkani -- on hevosenjalka: sillä minä kapsutan, nelistän yli -kantojen ja kivien, ristiin rastiin yli kenttien, ja olen pirullisen -iloinen kaikesta nopeasta juoksusta. - -Minun vatsani -- on kai kotkan vatsa? Sillä se rakastaa enimmän -lampaanlihaa. Mutta varmasti se on ainakin linnun vatsa. - -Viattomista asioista ravittu ja vähästä, valmis ja kärsimätön -lentämään, lentämään pois -- se on nyt minun laatuni: kuinka ei -jotakin siinä olisi linnun lajia! - -Ja varsinkin, että minä olen raskauden hengen vihollinen, se -on linnun lajia: ja totisesti, verivihollinen, perivihollinen, -ikivihollinen! Oi, minnekä minun vihollisuuteni ei ole jo lentänyt ja -tiehensä lentänyt! - -Siitä minä voisin laulaa laulun -- -- ja _tahdon_ laulaa sen: -vaikkakin olen yksin tyhjässä huoneessa ja vaikka minun täytyy laulaa -se omille korvilleni. - -Toisia laulajia on tosin, joiden kaulan vasta täysi huone saa -pehmeäksi, käden puheliaaksi, silmän eläväksi, sydämen valvovaksi: -- -niiden kaltainen minä en ole. -- - - -2. - -Ken ihmiset kerran opettaa lentämään, hän on temmannut pois kaikki -rajakivet; kaikki rajakivet itse tulevat lentämään häneltä ilmaan, -maan hän tulee uudesti kastamaan -- "kevyeksi". - -Lintu kamelikurki juoksee nopeammin kuin nopein hevonen, mutta sekin -vielä pitää raskaasti päänsä raskaassa maassa: näin ihminenkin, joka -ei vielä osaa lentää. - -Raskas on hänelle maa ja elämä; ja niin _tahtoo_ raskauden henki! -Mutta ken tahtoo kevyeksi tulla ja linnuksi, hänen täytyy rakastaa -itseään: -- näin minä opetan. - -Ei tosin sairaitten ja kiihkoisten rakkaudella: sillä heissä löyhkää -myöskin itserakkaus! - -Täytyy oppia rakastamaan itseään -- näin minä opetan -- eheällä ja -terveellä rakkaudella: jotta sietäisi itseään eikä harhailisi ympäri. - -Sellainen ympäriharhaileminen ristii itsensä -"lähimmäisenrakkaudeksi": tällä sanalla on tähän saakka valheteltu -ja teeskennelty parhaiten, ja varsinkin sen ovat tehneet sellaiset, -jotka ovat käyneet kaikelle maailmalle taakaksi. - -Ja totisesti, ei ole mikään käsky tätäpäivää ja huomista varten, -_oppia_ rakastamaan itseään. Pikemmin on tämä kaikista taidoista -hienoin, viekkain, viimeisin ja kärsivällisin. - -Omistajilleen on nimittäin kaikki oma hyvin kätketty; ja kaikista -aarrekaivoksista kaivetaan oma viimeiseksi esiin, -- näin toimittaa -raskauden henki. - -Miltei jo kehdossa annetaan meille raskaita sanoja ja arvoja -myötäjäisiksi: "hyvä" ja "paha" -- niin on tämän myötäjäislahjan -nimi. Niiden tähden annetaan meille anteeksi, että elämme. - -Ja senvuoksi sallitaan pienten lasten tulla tykö, jotta he ajoissa -varjeltaisiin rakastamasta itseään: näin toimittaa raskauden henki. - -Ja me -- me laahaamme uskollisesti, mitä meille myötäjäisiksi -annetaan, kovilla hartioilla ja yli karujen vuorien! Ja jos me -hikoilemme, niin meille sanotaan: "Niin, elämä on raskasta kantaa!" - -Mutta vain ihminen on itselleen raskas kantaa! Se johtuu siitä, että -hän laahaa liian paljon vierasta hartioillaan. Kamelin lailla hän -polvistuu ja antaa itsensä hyvin kuormittaa. - -Varsinkin väkevä, kantavainen ihminen, jossa kunnioitus asuu: liian -monta _vierasta_ raskasta sanaa ja arvoa hän sälyttää yllensä, -- nyt -hänestä tuntuu elämä erämaalta! - -Ja totisesti! Moni _omakin_ on raskasta kantaa! Ja paljon sisällistä -ihmisessä on simpukan kaltaista, nimittäin iljettävää ja niljaista ja -tavoittaa vaikeata --, - --- niin että jalon kuoren jaloine koruineen täytyy sen puolesta -rukoilla. Mutta tämäkin taito täytyy oppia: _omistaa_ kuori ja ihana -muoto ja viisas sokeus! - -Ja jälleen pettyy paljosta ihmisessä senvuoksi, että moni kuori on -halpa ja surullinen ja liiaksi kuorta. Paljon kätkettyä hyvyyttä ja -voimaa ei tule milloinkaan ilmi; oivallisimmat herkkupalat eivät saa -yhtään maistajaa. - -Naiset tietävät sen, nuo oivallisimmat: vähän lihavampi, vähän -laihempi -- oi, miten paljon kohtaloa on niin vähässä! - -Vaikea on ihminen löytää ja vaikein itselleen; usein henki puhuu -valheita sielusta. Näin toimittaa raskauden henki. - -Mutta se on löytänyt itsensä, joka puhuu: tämä on _minun_ hyväni -ja pahani: täten hän on tehnyt mykäksi sen myyrän ja kääpiön, joka -puhuu: "kaikille hyvä, kaikille paha." - -Totisesti, minä en suvaitse myöskään sellaisia, joille kaikki -on hyvää ja vieläpä tämä maailma parhain. Sellaisia minä kutsun -kaikkeentyytyväisiksi. - -Kaikkeentyytyminen, joka osaa maistaa kaikkea: se ei ole parhain -maku! Minä kunnioitan vastahakoisia nirsoja kieliä ja vatsoja, jotka -ovat oppineet sanomaan "Minä" ja "jaa" ja "ei". - -Mutta pureksia ja sulattaa kaikki -- se on oikea sikojen tapa. Alati -sanoa J-A-A -- sen oppi yksin aasi, ja ken sen henkeä on! -- - -Syvä keltainen ja kuuma punainen: niin tahtoo minun lajini, -- se -sekoittaa verta kaikkiin väreihin. Mutta ken huoneensa valkeaksi -sivuaa, hän ilmaisee minulle valkeaksi sivutun sielun. - -Muumioihin rakastuvat toiset, toiset kummituksiin; ja molemmat -ovat yhtä vihamielisiä kaikkea lihaa ja verta kohtaan -- oi, miten -molemmat ovat minulle vastenmielisiä! Sillä minä rakastan verta. - -Ja siellä minä en tahdo asua ja oleskella, missä jokainen sylkee -ja purskuttaa: se nyt on minun makuni, -- mieluummin minä eläisin -varkaiden ja valapattojen joukossa. Kenelläkään ei ole kultaa suussa. - -Mutta vielä iljettävämpiä ovat minulle kaikki syljennuolijat; -ja iljettävimmän ihmis-elukan, minkä löysin, sen minä kastoin -kärkkyilijäksi: se ei tahtonut rakastaa ja tahtoi kuitenkin elää -rakkaudesta. - -Poloisiksi minä kutsun kaikkia, joilla on vain yksi valinta: tulla -pahoiksi eläimiksi tai pahoiksi eläintenkesyttäjiksi: sellaisten luo -minä en rakentaisi itselleni majaa. - -Poloisiksi minä kutsun niitäkin, joiden alati täytyy _odottaa_ -- he -ovat minulle vastenmielisiä: kaikki tullimiehet ja kaupustelijat ja -kuninkaat ja muut maan- ja laatikonvartiat. - -Totisesti, minä opin myös odottamisen ja perinpohjin, -- mutta -ainoastaan itseni odottamisen. Ja ennen kaikkea minä opin seisomaan -ja käymään ja juoksemaan ja hyppimään ja kapuamaan ja tanssimaan. - -Mutta tämä on minun oppini: ken tahtoo kerran oppia lentämään, hänen -täytyy ensin oppia seisomaan ja käymään ja juoksemaan ja kapuamaan ja -tanssimaan: -- lentämistä ei saavuta lentämällä! - -Köysiportailla minä opin kapuamaan ylös moneen ikkunaan, reippain -jaloin minä kiipesin korkeisiin mastoihin: istua tiedon korkeilla -mastoilla ei tuntunut minusta miltään halpa-arvoiselta autuudelta, -- - --- liehua pienten liekkien lailla korkeilla mastoilla: pieni tuli -tosin, mutta kuitenkin suuri lohtu tuuliajoisille merimiehille ja -haaksirikkoisille! -- - -Moninaisilla teillä ja tavoilla minä tulin totuuteeni: en minä yhtä -ainoata porrasta myöten noussut siihen korkeuteen, missä minun -silmäni liitää etäisyyteeni. - -Ja alati minä kysyin vain vastenmielisesti teitä, -- se oli aina -minulle vastenmielistä! Mieluummin minä kysyin ja koettelin itse -teitä. - -Koettelemista ja kysymistä oli minun kaikki kulkuni: -- ja totisesti, -myöskin vastaamaan täytyy _oppia_ sellaisiin kysymyksiin! Mutta se -- -on minun makuni: - --- ei hyvä, ei huono, mutta _minun_ makuni, jota minä en enää häpeä -enkä pidä salassa. - -Se -- on nyt _minun_ tieni, -- missä on teidän? niin minä vastasin -niille, jotka kysyivät minulta 'tietä'. _Tietä_ nimittäin -- -ei ole! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Vanhoista ja uusista tauluista. - - -l. - -Täällä minä istun ja odotan, vanhoja rikottuja tauluja ympärilläni ja -myöskin uusia puoleksi kirjoitettuja. Milloin tulee minun hetkeni? - --- minun alasastumiseni, laskeutumiseni hetki: sillä vielä kerran -minä tahdon ihmisten luo mennä. - -Sitä minä odotan nyt: sillä ensin täytyy merkkien tulla, että _minun_ -hetkeni on läsnä, -- nimittäin naurava jalopeura kyyhkysparven -keralla. - -Sillä aikaa minä puhun itselleni kuten se, jolla on aikaa. Kukaan ei -kerro minulle uutta: niin minä kerron itselleni oman itseni. - - -2. - -Kun minä tulin ihmisten luo, silloin minä huomasin heidän istuvan -vanhassa luulossa: kaikki luulivat jo kauan sitten tietävänsä, mikä -ihmiselle oli hyvää ja pahaa. - -Vanhalta väsyneeltä asialta heistä tuntui kaikki puhe hyveestä; ja -ken tahtoi nukkua hyvin, hän puhui vielä ennen maatamenoaan "hyvästä" -ja "pahasta". - -Tämän uneliaisuuden minä ravistin hereille opettaessani: mikä hyvää -ja pahaa on, _sitä ei tiedä vielä kukaan:_ -- paitsi ehkä luova! - --- Mutta hän on se, joka luo ihmisen päämaalin ja antaa maalle sen -tarkoituksen ja tulevaisuuden: hän vasta _luo_ sen, _että_ jokin on -hyvää ja pahaa. - -Ja minä käskin heidän heittämään kumoon vanhat opetusistuimensa ja -missä vain tuo vanha luulo oli istunut; minä käskin heidän nauramaan -suurille hyvemestareilleen ja pyhille miehilleen ja runoilijoilleen -ja maailmanlunastajilleen. - -Heidän synkille viisailleen minä käskin heidän nauramaan ja -jokaiselle, joka mustana linnunpelättimenä varoittaen oli istunut -elämän puussa. - -Heidän suurelle hautakadulleen minä asetuin ja itse haaskojen ja -korppikotkien luo -- ja minä nauroin heidän kaikelle menneisyydelleen -ja sen laholle ja häviävälle ihanuudelle. - -Totisesti, katumussaarnaajien ja narrien lailla minä huusin vihaa ja -kirousta kaiken heidän suurensa ja pienensä ylitse, -- että heidän -parhaansa on niin ylen pieni! Että heidän pahimpansa on niin ylen -pieni! -- näin minä nauroin. - -Minun viisas kaipuuni huusi ja nauroi näin minusta, se joka on -vuorilla syntynyt, kesytön viisaus totisesti! -- minun suuri -kohisevasiipinen kaipuuni. - -Ja usein se tempasi minut pois ja ylös ja eteenpäin ja keskellä -naurua: silloin minä lensin tosin vapisten, nuolena, halki -aurinkojuopuneen hurmauksen: - --- ulos kaukaisiin tulevaisuuksiin, joita yksikään uni ei vielä -nähnyt, kuumempaan etelään, kuin kuvienluojat milloinkaan uneksivat: -sinne, missä jumalat tanssien häpeävät kaikkia vaatteita: -- - --- jotta nimittäin puhuisin vertauksilla ja ontuisin ja änkyttäisin -kuten runoilijat: ja totisesti, minä häpeän, että minun täytyy vielä -olla runoilija! -- - -Missä kaikki syntyminen tuntui minusta jumal-tanssilta ja -jumal-ylimielisyydeltä, ja maailma irti- ja uloslasketulta ja -pakenevalta takaisin itseensä: -- - --- niinkuin monien jumalien iankaikkinen itsensä-pakeneminen -ja itsensä-jälleen-etsiminen, niinkuin monien jumalien autuas -itsensä-vastustaminen, itsensä-jälleen-kuuleminen, -itselleen-jälleen-kuuluminen: -- - -Missä kaikki aika tuntui minusta autuaasti pilkkaavan silmänräpäystä, -missä välttämättömyys oli itse vapaus, joka autuaasti leikki vapauden -tutkaimella: -- - -Missä minä myös löysin jälleen vanhan perkeleeni ja periviholliseni, -raskauden hengen ja kaiken, mitähän loi: pakon, määräämisen, hädän ja -seurauksen ja tarkoituksen ja tahdon ja hyvän ja pahan: -- - -Sillä eikö täydy olla olemassa sitä, minkä yli tanssitaan, tanssitaan -pois? Eikö keveiden, keveinten takia täydy olla olemassa myyriä ja -raskaita kääpiöitä? -- -- - - -3. - -Siellä minä poimin myöskin tieltä sanan "yli-ihminen", ja että -ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi, - --- että ihminen on silta eikä mikään päämaali: ylistäen itseään -autuaaksi keskipäivänsä ja iltansa takia, tienä uusiin aamuruskoihin: - --- Zarathustra-sanan suuresta keskipäivästä, ja mitä minä muutoin -ihmisten ylitse ripustin purppuraisten toisien iltaruskojen lailla. - -Totisesti, uusia tahtiakin minä annoin heidän nähdä sekä uusia öitä; -ja yli pilvien ja päivän ja yön minä levitin vielä naurun kuin -kirjavan teltan. Minä opetin heille kaiken haluni ja harrastukseni: -runoilla yhdeksi ja kantaa yhteen, mikä pirstaletta on ihmisessä ja -arvoitusta ja hirvittävää sattumaa, -- - --- runoilijana, arvoituksenratkaisijana ja lunastajana sattumasta -opetin minä heidän luomaan tulevaisuutta ja -- luoden lunastamaan -kaiken, mikä oli. - -Lunastamaan menneisyyden ihmisessä ja uudestiluomaan kaiken! "Oli", -kunnes tahto sanoo: "Mutta niin minä tahdoin sen! niin minä olen sen -tahtova" -- - --- tätä minä kutsuin heille lunastukseksi, tätä yksin minä opetin -heidän kutsumaan lunastukseksi. -- -- - -Nyt minä odotan omaa lunastustani --, jotta minä viimeisen kerran -menisin heidän luoksensa. - -Sillä vielä kerran minä tahdon ihmisten luo mennä: heidän -_joukossaan_ minä tahdon käydä perikatoon, kuollen minä tahdon antaa -heille rikkaimman lahjani! - -Auringolta minä opin sen, silloinkuin se laskee, tuo yltäkylläinen: -kultaa valaa se silloin mereen tyhjentymättömästä rikkaudestaan, -- - --- niin, että köyhinkin kalastaja _kultaisin_ airoin soutaa! Tämän -minä näin nimittäin kerran, enkä lakannut kyynelehtimästä sitä -katsellessani. -- -- - -Auringon lailla tahtoo Zarathustrakin laskeutua: nyt hän istuu täällä -ja odottaa, vanhoja rikottuja tauluja ympärillään ja myös uusia -tauluja, -- puoleksi kirjoitettuja. - - -4. - -Katso, tässä on uusi taulu: mutta missä ovat minun veljeni, jotka -kantavat sen minun kanssani laaksoon ja lihassa sykkiviin sydämiin? -- - -Näin vaatii minun suuri rakkauteni kaukaisimpaan: _älä säästä -lähimmäistäsi!_ Ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi. - -On olemassa monenlaisia teitä ja tapoja voittaa: niistä itse valitse! -Mutta vain silmänkääntäjä ajattelee: "ihmisen voi myöskin _hypätä_ -yli." - -Voita itsesi vielä lähimmäisessäsikin: ja oikeutta, jonka voit -ryöstää itsellesi, ei sinun tule sallia itsellesi annettavan! - -Mitä sinä teet, sitä ei kukaan voi tehdä sinulle takaisin. Katso, ei -ole olemassa mitään töitten maksoa. - -Ken itseään ei osaa käskeä, hänen tulee totella. Ja moni osaa käskeä -itseään, mutta paljon puuttuu vielä, että hän myös tottelisi itseään! - - -5. - -Näin tahtoo jalojen sielujen laatu: he eivät tahdo mitään -_ilmaiseksi_, kaikkein vähimmän elämää. - -Ken on roskaväestä, hän tahtoo elää ilmaiseksi; mutta me muut, joille -elämä antoi itsensä, -- me ajattelemme alati, mitä me parhaiten -antaisimme _vastalahjaksi_! - -Ja totisesti, ylhäistä puhetta on se, joka sanoo: "mitä elämä meille -lupaa, sen me tahdomme -- elämälle täyttää!" - -Ei tule tahtoa nauttia, missä ei anna nautittavaa. Ja -- ei tule -_tahtoa_ nauttia! - -Nautinto ja viattomuus ovat nimittäin häveliäintä mitä on: kummatkaan -eivät tahdo tulla haetuiksi. Tulee _omistaa_ ne --, mutta pikemmin -tulee _etsiä_ syytä ja tuskaa! -- - - -6. - -Oi veljeni, ken esikoinen on, hän aina uhrataan. Mutta nyt me olemme -esikoisia. - -Me kaikki vuodamme verta salaisilla uhripöydillä, me palamme ja -paistumme kaikki vanhojen epäjumalankuvien kunniaksi. - -Meidän parhaimpamme on vielä nuori: se ärsyttää vanhojen kitalakien -himoa. Meidän lihamme on hento, meidän ihomme on vain karitsanvuotaa: --- mitenkä me emme ärsyttäisi vanhoja epäjumalanpappeja! - -_Meissä itsessämme_ hän asuu vielä, tuo vanha epäjumalanpappi, joka -paistaa meidän parhaimpamme herkukseen. Oi, veljeni, kuinka esikoiset -eivät olisi uhreja! - -Mutta niin tahtoo meidän lajimme; ja minä rakastan niitä, jotka eivät -tahdo säilyttää itseään. Sortuvia minä rakastan koko rakkaudellani: -sillä he käyvät ylitse. -- - - -7. - -Olla tosi -- sitä eivät monet voi! Ja ken voi, hän ei vielä tahdo -sitä! Mutta vähimmän voivat sitä hyvät. - -Oi noita hyviä! -- _Hyvät ihmiset eivät puhu milloinkaan totta;_ -hengelle on sellainen hyvänä oleminen sairautta. - -He myöntyvät, nuo hyvät, he alistautuvat, heidän sydämensä myöntyy, -heidän perustansa kuuntelee: mutta ken kuuntelee, _hän ei kuule omaa -itseään!_ - -Kaiken, mitä hyvät kutsuvat pahaksi, täytyy kokoontua yhteen, jotta -yksi ainoa totuus syntyisi: oi veljeni, oletteko te myös kyllin -pahoja _tähän_ totuuteen? - -Uskalias uskaltaminen, pitkä epäluulo, julma "ei", kyllästyminen, -leikkaus elävään elämään -- miten harvoin se kokoontuu yhteen! Mutta -sellaisesta siemenestä kasvaa -- totuus! - -Pahan omantunnon _ohessa_ kaikki tietäminen kasvoi tähän saakka! -Rikkokaa, rikki murtakaa, te tietäväiset, vanhat taulut! - - -8. - -Kun vedellä on paalut, kun portaat ja kaidepuut kulkevat virran yli, -totisesti, silloin ei ketään uskota, joka puhuu: "kaikki on virrassa." - -Vaan itse tolvanatkin puhuvat häntä vastaan. "Miten? sanovat -tolvanat, olisiko kaikki virrassa? Paalut ja kaidepuut ovat toki -virran _päällä_!" - -Virran päällä on kaikki järkähtämätöntä, olioiden kaikki arvot, -sillat, käsitteet, kaikki "hyvä" ja "paha": kaikki tämä on -_järkähtämätöntä_! -- - -Tulee sitten ankara talvi, tuo virta-eläimenkesyttäjä: silloin -sukkelimmatkin oppivat epäilyn; ja, totisesti, eivät ainoastaan -tolvanat puhu silloin: "Eikö kaikki olisi _paikoillaan_?" - -"Oikeastaan on kaikki paikoillaan" --, se on oikea talvioppi, hyvä -asia hedelmättömälle ajalle, hyvä lohdutus talvinukkujille ja -uunilla-kykkijöille. - -"Oikeastaan on kaikki paikoillaan" --: mutta tätä _vastaan_ saarnaa -suvituuli! - -Suvituuli, härkä, joka ei ole mikään kyntöhärkä, raivoava härkä, -hävittäjä, joka vihastunein sarvin murtaa jäätä! Mutta jää -- -- -_murtaa porraspuut!_ - -Oi veljeni, eikö nyt ole kaikki _virrassa_? Eivätkö kaikki kaidepuut -ja portaat ole pudonneet veteen? Ken pysyttelisi vielä "hyvässä" ja -"pahassa"? - -"Voi meitä! Terve meille! Suvituuli puhaltaa!" Näin saarnatkaa, oi -veljeni, kaikilla kaduilla! - - -9. - -On olemassa vanha houre, jonka nimi on hyvä ja paha. Tietäjien ja -tähteinselittäjien ympäri pyöri tähänsaakka tämän houreen pyörä. - -Kerran _uskottiin_ tietäjiin ja tähteinselittäjiin: ja _siksi_ -uskottiin "kaikki on kohtaloa: sinun tulee, sillä sinun täytyy!" - -Mutta sitten epäiltiin kaikkia tietäjiä ja tähteinselittäjiä: ja -_siksi_ uskottiin "_kaikki_ on vapautta: sinä voit, sillä sinä -tahdot!" - -Oi veljeni, tähdistä ja tulevaisuudesta on tähän saakka ollut vain -luuloja, ei tietoa! ja _siksi_ on tähän saakka hyvästä ja pahasta -ollut vain luuloja, ei tietoa! - - -10. - -"Ei sinun pidä ryöstämän! Ei sinun pidä tappaman!" -- tuollaisia -sanoja kutsuttiin kerran pyhiksi; niiden edessä polvistuttiin ja -kumarruttiin ja riisuttiin kengät. - -Mutta minä kysyn teiltä: missä oli parempia ryöväreitä ja murhaajia -ikimaailmassa kuin tuollaiset pyhät sanat? - -Eikö kaikessa elämässä ole -- ryöstöä ja murhaa? Ja kutsua tuollaisia -sanoja pyhiksi, eikö siten lyöty -- itse _totuutta_ kuoliaaksi? - -Vai oliko se kuoleman saarnaa, että se oli pyhää, mikä vastusti ja -kielsi kaiken elämän? - --- Oi veljeni, rikkokaa, rikkimurtakaa vanhat taulut! - - -11. - -Tämä minua säälittää kaikessa menneisyydessä, että minä näen: se on -alttiiksiannettu, -- - --- alttiiksiannettu jokaisen tulevan suvun armolle, hengelle ja -hulluudelle, ja kaikki mikä oli, sille sillaksi selitetty! - -Suuri väkivallantekijä voisi saapua, viekas ilkimys, joka armollaan -ja epäsuosiollaan pakottaisi ja polkisi kaiken menneisyyden: kunnes -se tulisi hänelle sillaksi ja enteeksi ja airueksi ja kukonlauluksi. - -Mutta tämä on toinen vaara ja minun toinen säälini: -- ken -roskaväestä on, hänen muistonsa ulottuu taaksepäin aina isoisään -saakka, -- mutta isoisään loppuu aika. - -Näin on kaikki menneisyys alttiiksiannettu: sillä kerran saattaisi -tapahtua, että roskaväki tulisi herroiksi ja upottaisi kaiken ajan -mataliin vesiin. - -Senvuoksi, oi veljet, tarvitaan _uusi aateli_, joka on kaiken -roskaväen ja kaiken väkivalta-valtuuden vastustaja ja uusille -tauluille uudestaan kirjoittaa sanan "jalo". - -Sillä monia jaloja tarvitaan ja monenlaisia jaloja, _jotta olisi -olemassa aatelia_! Eli, niinkuin minä kerran vertauksessa puhuin: -"Se juuri on jumalallista, että on olemassa jumalia, mutta ei yhtään -jumalaa!" - - -12. - -Oi veljeni, minä vihin ja osotan teidät uuteen aateliin: teistä on -tuleva siittäjiä ja kasvattajia ja tulevaisuuden kylvömiehiä, -- - --- totisesti, en siihen aateliin, jonka te voitte ostaa kuin -kaupustelijat ja kaupustelijakullalla: sillä vähän arvoa on kaikella, -jolla on hintansa. - -Ei se, mistä te tulette, vaan minne te menette, se olkoon tästälähin -teidän kunnianne! Teidän tahtonne ja teidän jalkanne, joka tahtoo -teitä itseänne ylemmäksi, se olkoon teidän uusi kunnianne! - -Totisesti, ei että te olette palvelleet ruhtinasta -- mitä enää -ruhtinaista! -- tai että te tulitte etuvarustukseksi olevaiselle, -jotta se pysyisi vakavammin pystyssä! - -Ei, että teidän sukunne tuli hoveissa liehiväksi, ja että te opitte -kirjavina, flamingon lailla, seisomaan pitkät hetket matalissa -lammikoissa: - --- sillä _osata_-seisoa on ansio hovimiehille; ja kaikki hovimiehet -uskovat, että autuuteen kuoleman jälkeen kuuluu -- _saada_-istua! -- - -Ei myöskään, että henki, jota he kutsuvat pyhäksi, johti teidän -esi-isänne luvattuihin maihin, joita minä en ylistä: sillä missä -huonoin kaikista puista kasvoi, risti, siinä maassa ei ole mitään -ylistettävää! -- - --- ja totisesti, minne vain tämä "pyhä henki" ritareitaan johti, -alati juoksi tällaisilla retkillä -- vuohia ja hanhia ja risti- ja -rastipäitä _edellä_! -- - -Oi veljeni, ei taakse tule teidän aatelinne katsoa, vaan ulos! -Karkoitettuja teidän tulee olla kaikista isien- ja esi-isienmaista! - -Teidän _lastenne maata_ teidän tulee rakastaa: tämä olkoon teidän -uusi aatelinne, -- tuota löytämätöntä kaukaisimmassa meressä! Sitä -minä käsken teidän purjeenne etsimään ja etsimään! - -Lapsissanne teidän tulee _sovittaa_, että te olette isienne lapsia: -kaikki menneisyys teidän tulee _niin_ lunastaa! Tämän uuden taulun -minä ripustan teidän ylitsenne! - - -13. - -"Miksi elää? Kaikki on turhaa! Elämä -- se on puida olkia; elämä -- -se on polttaa itseänsä eikä tulla kuitenkaan lämpimäksi." -- - -Sellainen vanhanaikainen loru käy yhä vielä "viisaudesta"; mutta että -se on vanha ja haisee ummehtuneelle, _senvuoksi_ kunnioitetaan sitä -paremmin. Myöskin home aateloi. - -Lapset voivat puhua niin: he _pelkäävät_ tulta, koska se poltti -heitä! Paljon lapsellisuutta on viisauden vanhoissa kirjoissa. - -Ja ken yhä "pui olkia", miten hän saisi puhua pahaa puimisesta! -Sellaiselta narrilta täytyy tukkia suu! - -Sellaiset istuutuvat pöytään eivätkä tuo mitään mukanaan, eivät edes -hyvää nälkää: -- ja nyt he herjaavat "kaikki on turhaa!" - -Mutta syödä ja juoda hyvin, oi veljeni, ei ole totisesti mikään turha -taito! Rikkokaa, rikkimurtakaa noiden ainiaan-ilotonten taulut! - - -14. - -"Puhtaalle on kaikki puhdasta" -- niin puhuu kansa. Mutta minä sanon -teille: sioille tulee kaikki siaksi! - -Siksi saarnaavat haaveksijat ja synkkämieliset, joiden sydänkin on -synkeä: "maailma itse on likainen hirviö." - -Sillä nämä kaikki ovat hengeltään saastaisia; mutta varsinkin -ne, joilla ei ole lepoa eikä rauhaa, elleivät katsele maailmaa -_takapuolelta_, tuonpuoleisten odottajat! - -_Niille_ minä sanon vasten kasvoja, vaikkakaan se ei mieluisalta -kuulu: maailma on siinä ihmisen kaltainen, että sillä on takapuoli, --- _niin paljon_ on totta! - -Maailmassa on paljon likaa: _niin paljon_ on totta. Mutta senvuoksi -ei maailma itse ole mikään likainen hirviö! - -Siinä on viisautta, että maailmassa on paljon sellaista, mikä löyhkää -pahalle: inho itse luo siivet ja lähdettä-aavistavat voimat! - -Parhaimmassakin on vielä jotakin inhoittavaa, ja parhain on vielä -jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi! -- - -Oi veljeni, siinä on paljon viisautta, että maailmassa on paljon -likaa! -- - - -15. - -Tällaisia lauseita minä kuulin hurskaitten tuonpuoleisten-odottajain -puhuvan omalletunnolleen, ja totisesti, ilman ilkeyttä ja vilppiä, -- -vaikkakaan ei ole mitään vilpillisempää maailmassa eikä ilkeämpää. - -"Anna toki maailman olla maailmana! Älä nosta sormeakaan sitä -vastaan!" - -"Anna sen, joka tahtoo, kuristaa ja pistää ja nylkeä ja raapia -ihmisiä: älä nosta sormeakaan sitä vastaan! Siitä he oppivat vielä -kääntymään pois maailmasta." - -"Ja sinun oma järkesi -- se sinun itse täytyy tukauttaa ja kuristaa; -sillä se on tämän maailman järkeä, siitä sinä itse opit hylkäämään -tämän maailman," -- - --- Rikkokaa, rikkokaaikkokaa, oi veljeni, nämä hurskaitten vanhat taulut! -Rikkokaa maailmansoimaajain lauseet! - - -16. - -"Ken paljon oppii, hän unhoittaa kaiken kiihkeän pyyteen" -- sitä -kuiskivat tänään ihmiset itselleen kaikilla pimeillä kaduilla. - -"Viisaus väsyttää, ei kannata, sinun ei tule pyytää!" -- tämän uuden -taulun minä näin riippuvan avonaisten turkujenkin yllä. - -Rikkokaa, oi veljeni, rikkokaa myöskin tämä _uusi_ taulu! -Maailmaanväsyneet ripustivat sen ylös ja kuoleman saarnaajatpa myös -vanginvartiat: sillä katso, sekin on saarna orjuuteen! -- - -Että he oppivat huonosti eivätkä oppineet parhainta, ja kaiken liian -varhain ja kaiken liian nopeasti: että he huonosti _söivät_, siitä he -saivat pilaantuneen vatsansa, --: - --- pilaantunut vatsa on nimittäin heidän henkensä se neuvoo -kuolemaan! Sillä totisesti, veljeni, henki on vatsa! - -Elämä on riemun kaivo: mutta kenestä pilaantunut vatsa puhuu, tuo -murheen isä, hänelle ovat kaikki lähteet myrkytettyjä. - -Tulla tietoon: se on _riemu_ jalopeuratahtoiselle! Mutta ken väsyi, -hän tulee itse vain "tahdotuksi", hänellä leikkivät kaikki aallot. - -Ja niin on alati heikkojen ihmisten laji: he kadottavat itsensä -teillään. Ja viimein kysyy heidän väsymyksensä: "miksi me kuljimme -milloinkaan teitä! Kaikki on yhtäläistä!" - -_Heidän_ korviinsa kaikuu suloiselta, että saarnataan: "Ei kannata! -Teidän ei tule tahtoa!" Mutta tämä on saarna orjuuteen. - -Oi veljeni, niinkuin raikas myrskytuuli yltää Zarathustra kaikki -matkasta väsyneet; monta nenää hän on vielä saava aivastamaan! - -Muurienkin läpi puhaltaa minun vapaa hengitykseni ja sisään -vankiloihin ja vangittuihin henkiin! - -Tahtominen vapauttaa: sillä tahtominen on luomista: niin minä opetan. -Ja _ainoastaan_ luomiseen tulee teidän oppia! - -Ja oppiminenkin teidän tulee oppia minulta, hyvinoppiminen! -- -Kenellä korvat on, hän kuulkoon! - - -17. - -Tuolla on venhe, -- tuonne yli se kulkee ehkä suureen tyhjyyteen. -Mutta ken tahtoo astua tähän venheeseen "Ehkä"? - -Yksikään teistä ei tahdo astua kuolemanvenheeseen! Mitenkä te sitten -tahdotte olla _maailmaanväsyneitä_! - -Maailmaanväsyneet! Ja vielä te ette ole edes tulleet poistemmatuiksi -maasta. Himoitsevan minä huomasin teidän yhä vielä maata, -rakastuneiksi minä huomasin teidät vielä omaan maahan-väsymiseenne! - -Eikä turhaan teidän huulenne ole lerpassa: -- pieni maanmieliteko on -siinä vielä! Ja silmässä -- eikö siinä ui pieni pilvi unhoittumatonta -maa-riemua? - -Maan päällä on olemassa monia hyviä keksintöjä, toiset hyödyllisiä, -toiset suloisia: niiden takia ansaitsee maa tulla rakastetuksi. - -Ja paljon on olemassa siellä niin hyvin keksittyä, että se on kuin -naisen povi: hyödyllinen ja samalla suloinen. - -Mutta te maailmaanväsyneet! Te maa-laiskat! Teitä on raipoilla -ruoskittava! Raipaniskuilla on teille jälleen saatava ketterät jalat. - -Sillä: ellette te ole sairaita ja ikäloppuja raukkoja, joihin -maa on väsynyt, niin te olette viekkaita laiskiaisia tai persoja -kyyristyneitä huvikissoja. Ja ellette te jälleen tahdo _juosta_ -hupaisesti, niin -- menkää matkoihinne! - -Parantumattomille ei tule tahtoa olla lääkäri: näin opettaa -Zarathustra: -- siis menkää matkoihinne! - -Mutta lopun tekemiseen vaaditaan enemmän _rohkeutta_ kuin uuden runon -tekemiseen: sen tietävät kaikki lääkärit ja runoilijat. - - -18. - -Oi veljeni, on olemassa tauluja, joita väsymys, ja tauluja, joita -laiskuus loi, nuo mädät: vaikkakin ne puhuvat samoin, niin ne -tahtovat kuitenkin tulla toisin kuulluiksi. -- - -Katsokaa tässä tätä nääntyvää! Yksi askel hänellä oli vain enää -päämaaliinsa, mutta väsymyksestä hän on uhmaten asettunut pölyyn -makaamaan: tämä urhoollinen! - -Väsymyksestä hän haukoittelee tielle ja maalle ja päämaalille -ja itselleen: yhtään askelta hän ei tahdo enää astua, -- tämä -urhoollinen! - -Nyt paahtaa aurinko häneen, ja koirat tavoittelevat nuolla hänen -hikeään: mutta hän makaa siinä uhmassaan ja tahtoo mieluummin -nääntyä: -- - --- vaaksan päässä päämaalistaan nääntyä! Totisesti, te saatte vetää -hänet vielä tukasta hänen taivaaseensa, tämän sankarin! - -Parempi, kun annatte hänen maata siinä, mihin hän on paneutunut -makaamaan, jotta uni tulisi hänen luokseen, tuo lohduttaja, -vilvoittavalla rankkasateella: - -Antakaa hänen maata, kunnes hän itsestään herää, kunnes hän itsestään -peruuttaa kaiken väsymyksen ja mitä väsymys hänestä julisti! - -Karkoittakaa, veljeni, ainoastaan koirat hänen luotaan, nuo laiskat -liehijät, ja kaikki nuo kihisevät syöpäläiset: -- - --- kaikki nuo "sivistyneitten" kihisevät syöpäläiset, jotka jokaisen -sankarin hiessä -- herkuttelevat! -- - - -19. - -Minä suljen kehiä ympärilleni ja pyhiä rajoja; yhä harvemmat nousevat -kanssani yhä korkeammille vuorille: minä rakennan vuoriston yhä -pyhemmistä vuorista. -- - -Mutta mihin ikinä te nousette minun kanssani, oi veljeni: pitäkää -huoli, ettei yhtään _kärkkyilijää_ nouse teidän kanssanne! - -Kärkkyilijä: se on mato, mateleva, kiemurtelevainen, joka tahtoo -tulla lihavaksi teidän sairaissa haavoittuneissa sopissanne. - -Ja se on hänen taitonsa, että hän arvaa nousevaiset sielut, -silloinkuin ne ovat väsyneitä: teidän huoleenne ja alakuloisuuteenne, -teidän arkaan häveliäisyyteenne hän rakentaa iljettävän pesänsä. - -Missä väkevä on heikko, jalo liian lempeä, -- siihen hän rakentaa -iljettävän pesänsä: kärkkyilijä asuu siinä, missä suurella on pieniä -haavoittuneita soppia. - -Mikä on kaiken olevaisen korkein laji ja mikä alhaisin? Kärkkyilijä -on alhaisin laji; mutta ken korkeimmasta lajista on, hän elättää -useimmat kärkkyilijät. - -Sillä se sielu, jolla on pisimmät portaat ja joka voi astua -syvimmälle alas: kuinka eivät useimmat kärkkyilijät istuisi hänen -kimpussaan? -- - --- tilavin sielu, joka laajimmin voi itsessään juosta ja harhailla ja -leijailla; tuo välttämättömin, joka riemusta sattumaan syöksyy: -- - --- olevainen sielu, joka syntymiseen sukeltaa; omistavainen, joka -_tahtoo_ tahtomiseen ja pyytämiseen: -- - --- tuo itseänsä pakeneva, joka avarimmassa kehässä saavuttaa itsensä; -viisain sielu, jota narrius suloisimmin kehoittaa: -- - --- tuo itseään enimmän rakastava, jossa kaikella on virtauksensa ja -vastavirtauksensa ja vuoksensa ja luodevetensä: -- oi, kuinka ei -_korkeimmalla sielulla_ olisi pahimmat kärkkyilijät? - - -20. - -Oi veljeni, olenko minä sitten julma? Mutta minä sanon: mikä suistuu, -sitä pitää vielä sysättämänkin! - -Kaikki tämänpäiväinen -- se suistuu, se sortuu: ken tahtoisi sitä -pidättää! Mutta minä -- minä _tahdon_ sitä sysätä menemään! - -Tunnetteko hekuman, joka vyöryttää kiviä jyrkkiin syvyyksiin? -- -Nämä tämänpäivän ihmiset: katsokaa toki, miten ne vyöryvät minun -syvyyksiini! - -Parempien soittajien alkusoitto minä olen, oi veljeni! Esimerkki! -_Seuratkaa_ minun esimerkkiäni! - -Ja ketä te ette opeta lentämään, opettakaa hänet _nopeammin -suistumaan_! -- - - -21. - -Minä rakastan urhoollisia: mutta siinä ei ole kyllin, että on -päälle-hakkaaja, -- täytyy myöskin osata katsoa, ketä iskee. - -Ja usein on siinä enemmän urhoollisuutta, että joku hillitsee itsensä -ja käy ohitse: _jotta_ hän säästäisi itsensä arvokkaamman vihollisen -varalle! - -Teillä tulee olla ainoastaan vihollisia, jotka herättävät vihaa, -muttei vihollisia, jotka herättävät halveksimista: teidän tulee olla -ylpeitä vihollisistanne: näin minä opetin jo kerran. - -Arvokkaamman vihollisen varalle, oi veljeni, tulee teidän säilyttää -itsenne: senvuoksi teidän tulee käydä paljosta ohi, -- - --- varsinkin paljosta roskaväestä, joka meluaa teidän korviinne -kansasta ja kansoista. - -Pitäkää silmänne puhtaana heidän puolesta- ja vastaanolemisestaan. -Siellä on paljon oikeaa, paljon väärää: ken siellä katselee, hän -suuttuu. - -Katsoa ja iskeä -- se on siellä yhtä: senvuoksi lähtekää metsiin ja -asettakaa miekkanne nukkumaan! - -Kulkekaa omia teitänne! Ja antakaa kansan ja kansojen kulkee omiaan! --- pimeitä teitä totisesti, joilla ei yksikään toive enää salamoi! - -Hallitkoot kaupustelijat siellä, missä kaikki, mikä vielä loistaa -- -on kaupustelijakultaa! Ei ole enää kuninkaitten aika: mikä tänään -kutsuu itseään kansaksi, se ei ansaitse kuninkaita. - -Katsokaa toki, miten nämä kansat nyt itse tekevät kaupustelijani -lailla: he poimivat itselleen pienimpään asti edut jokaisesta -rikkaläjästäkin! - -He pettävät toisiaan, he pettävät jotakin toisiltaan, sitä he -kutsuvat 'hyväksi naapuruudeksi'. Oi autuasta etäistä aikaa, jolloin -eräs kansa sanoi itselleen: 'minä tahdon olla kansojen -- _herra_!' - -Sillä, veljeni: parhain on hallitseva, parhain _tahtoo_ myös hallita! -Ja missä oppi toisin on, sieltä -- _puuttuu_ parhainta. - - -22. - -Jos heillä -- olisi leipä ilmaiseksi, voi! Mitä he sitten -kirkuisivat! Heidän elatuksensa -- se on heidän oikea huvituksensa; -ja heillä on oleva tukalaa. - -Petoeläimiä he ovat: "työssään" -- siinäkin on vielä ryöstöä, heidän -"ansaitsemisessaan" -- siinäkin on vielä toisen pettämistä! Siksi -heillä on oleva tukalaa! - -Parempia petoeläimiä on heistä näin tuleva; hienompia, viisaampia, -_ihmisenkaltaisempia_: ihminen nimittäin on parhain petoeläin. - -Kaikilta eläimiltä on ihminen jo ryöstänyt niiden hyveet: se on, -kaikista eläimistä on ihmisellä ollut tukalinta. - -Linnut vain ovat vielä yläpuolella häntä. Ja jos ihminen oppisi vielä -lentämään, voi! _minne saakka_ -- hänen ryöstönhalunsa lentäisi ylös! - - -23. - -Niin minä tahdon miehen ja naisen: toisen vahvaksi sotimaan, toisen -vahvaksi synnyttämään, mutta molemmat päällä ja jaloilla vahvoiksi -tanssimaan. - -Ja menetetty olkoon meille se päivä, jolloin ei ainakin kerran -tanssittu! Ja väärä olkoon meille jokainen totuus, jonka ohella ei -ainakin yhtä naurua syntynyt! - - -24. - -Teidän avioliittonne: pitäkää huoli, ettei siitä tule huonoa liittoa! -Te liityitte yhteen liian varhain: _niin_ siitä _seuraa_ -- avion -rikkoutuminen. - -Ja mieluummin vielä avion rikkoutuminen kuin aviotaakka ja aviovalhe! --- Näin puhui minulle eräs nainen: "tosin minä rikoin avioliiton, -mutta ensin rikkoi avioliitto -- minut!" - -Huonosti pariutuneitten minä huomasin alati olevan pahimmin -kostonhaluisia: he antavat koko maailman kärsiä siitä, että he eivät -enää kuulu itselleen. - -Siksi minä tahdon, että rehelliset sanovat toisilleen: "me rakastamme -toisiamme: _pitäkäämme huoli_, että me pidämme toisemme rakkaina! Vai -onko meidän lupauksemme oleva erhetys?" - --- "Antakaamme toisillemme odotusaika ja pieni avioliitto, jotta -näkisimme, olemmeko kelvollisia suureen avioliittoon! Suuri asia on -alati olla kahden!" - -Näin minä neuvon kaikkia rehellisiä; ja mitä olisikaan minun -rakkauteni yli-ihmiseen ja kaikkeen, mitä tuleva on, jos minä toisin -neuvoisin ja puhuisin! - -Ei teidän tule ainoastaan lisääntyä, vaan kohota --, siihen, oi -veljeni, teitä avioliiton yrttitarha auttakoon! - - -25. - -Ken vanhoista alkuperistä tuli tietoon, katso, hän tulee viimein -etsimään tulevaisuuden lähteitä ja uusia alkuperiä. -- - -Oi veljeni, kauan ei kestä, ennenkuin _uusia kansoja_ on syntyvä ja -uusia lähteitä kohiseva alas uusiin syvyyksiin. - -Maanjäristys nimittäin -- se täyttää monta kaivoa, se luo paljon -nääntymistä: se nostaa myöskin sisällisiä voimia ja salaisuuksia -valoon. - -Maanjäristys saattaa ilmi uusia lähteitä. Vanhojen kansojen -maanjäristyksessä puhkee uusia lähteitä. - -Ja ken silloin huutaa: "Katso, täällä on kaivo monelle janoovaiselle, -sydän monelle kaipaavaiselle, tahto monelle työaseelle": -- hänen -ympärilleen kerääntyy _kansa_, se on: monia koettelevaisia. - -Ken käskeä osaa, kenen totella täytyy -- _se tulee siellä -koetelluksi!_ Oi, millä pitkällä etsimisellä ja löytämisellä ja -epäonnistumisella ja oppimisella ja uudestaan koettelemisella. - -Ihmis-yhteiskunta: se on koe, niin minä opetan, pitkä etsintä: mutta -se etsii käskijää! -- - --- koe, oi veljeni! Eikä mikään "sopimus"! Rikkokaa, rikkokaa -tuollaiset helläsydämisten ja puolittaisten sanat! - - -26. - -Oi veljeni! Keissä kuitenkin on kaiken ihmistulevaisuuden suurin -vaara? Eikö se ole hyvissä ja vanhurskaissa? -- - --- niissä, jotka puhuvat ja sydämessä tuntevat: "me tiedämme jo, mikä -hyvää on ja oikeaa, meillä on se myös; voi niitä, jotka täällä vielä -etsivät!" - -Ja mitä vahinkoa pahat tehnevätkin: hyvien vahinko on vahingollisin -vahinko! - -Ja mitä vahinkoa maailman-soimaajat tehnevätkin: hyvien vahinko on -vahingollisin vahinko. - -Oi veljeni, hyvien ja vanhurskaitten sydämeen näki kerran eräs, joka -silloin sanoi: "he ovat farisealaisia." Mutta häntä ei ymmärretty. - -Hyvät ja vanhurskaat itse eivät voineet ymmärtää häntä heidän -henkensä on vangittuna heidän hyvään omantuntoonsa. Hyvien tyhmyys on -pohjattoman viisas. - -Mutta tämä on totuus: hyvien _täytyy_ olla farisealaisia, -- heillä -ei ole mitään valintaa! - -Hyvien _täytyy_ ristiinnaulita se, ken itselleen oman hyveensä -löytää. Tämä on totuus! - -Mutta toinen, ken löysi heidän maansa, hyvien ja vanhurskaitten maan, -sydämen ja maan-valtakunnan: se oli se, joka kysyi: "ketä he enimmän -vihaavat?" - -_Luovaa_ he vihaavat enimmän: sitä, joka rikkoo tauluja ja vanhoja -arvoja, rikkojaa, -- häntä he kutsuvat rikolliseksi. - -Hyvät nimittäin -- he eivät _osaa_ luoda: he ovat alati lopun alkua: --- - --- he ristiinnaulitsevat sen, joka uusia arvoja uusille tauluille -kirjoittaa, he uhraavat _itselleen_ tulevaisuuden, -- he -ristiinnaulitsevat kaiken ihmistulevaisuuden! - -Hyvät -- he olivat alati lopun alkua. -- - - -27. - -Oi veljeni, ymmärsittekö te myös tämän sanan? Ja mitä minä kerran -sanoin viimeisestä ihmisestä? -- -- - -Keissä on kaiken ihmistulevaisuuden suurin vaara? Eikö se ole hyvissä -ja vanhurskaissa? - -_Rikkokaa, rikkokaa hyvät ja vanhurskaat!_ -- Oi veljeni, -ymmärsittekö te tämänkin sanan? - - -28. - -Te pakenette minun luotani? Te kauhistutte? Te vapisette tätä sanaa! - -Oi veljeni, kun minä käskin teidän rikkomaan hyvät ja hyvien taulut: -silloin vasta minä vein ihmisen hänen aukealle merelleen. - -Ja nyt vasta tulee hänen suuri kauhunsa, tuo suuri -ympärille-katseleminen, suuri sairaus, suuri inho, suuri merisairaus. - -Vääriä rannikkoja ja vääriä ankkuripohjia opettivat teille hyvät; -hyvien valheissa te synnyitte ja saitte turvan. Hyvät ovat -valhetelleet ja vääntäneet kaiken aina pohjia myöten. - -Mutta ken löysi maan "ihminen", hän löysi myöskin maan -"ihmistulevaisuus". Nyt teidän tulee olla merenkulkijoita, -urhoollisia, kärsivällisiä! - -Suorina kulkekaa ajoissa, oi veljeni, oppikaa suorina kulkemaan! Meri -myrskyää: monet tahtovat nousta pystyyn teidän varassanne. - -Meri myrskyää: kaikki on meressä. No niin! Hyvä! Te vanhat -merimiessydämet! - -Mitä isänmaasta! _Sinne_ tahtoo meidän peräsimemme, missä meidän -_lastemme_ maa on! Sinne, myrskyisempänä kuin meri, myrskyää meidän -suuri kaipuumme! -- - - -29. - -"Miksi niin kova? -- puhui kerran uunihiili timantille; emmekö me -sitten ole läheistä sukua?" -- - -Miksi niin pehmeitä? Oi veljeni, näin minä kysyn teiltä: ettekö te -sitten ole -- minun veljiäni? - -Miksi niin pehmeitä, niin peräytyviä ja myöntyväisiä? Miksi on niin -paljon kieltoa, kieltämistä teidän sydämessänne? Niin vähän kohtaloa -teidän katseessanne? - -Ja jollette te tahdo olla kohtaloita ja heltymättömiä: mitenkä te -voisitte minun kanssani -- voittaa? - -Ja jollei teidän kovuutenne tahdo salamoida ja viiltää ja -rikkileikata: mitenkä te voisitte kerran minun kanssani -- luoda? - -Sillä kaikki luovat ovat kovia. Ja autuudelta teistä täytyy tuntua -painaa kätenne vuosituhansille kuin vahaan, -- - --- autuudelta, kirjoittaa vuosituhansien tahdolle kuin metalliin, -- -kovempina kuin metalli, jalompina kuin metalli. Täydellisesti kova on -yksin jaloin. - -Tämän uuden taulun, oi veljeni, minä asetan teidän yllenne: _tulkaa -koviksi!_ -- - - -30. - -Oi sinä minun tahtoni! Sinä kaiken hädän kääntyminen, sinä -välttämättömyyteni! Varjele minut kaikista pienistä voitoista! - -Sinä sieluni sallimus, jota minä kohtaloksi kutsun! Sinä minussa, -minun ylläni oleva! Varjele ja säästä minut yhteen ainoaan suureen -kohtaloon! - -Ja sinun viimeinen suuruutesi, minun tahtoni, säästä se viimeisesi -varalle -- jotta sinä olet järkähtämätön voitossasi! Oi, ken ei -voittoonsa kukistunut! - -Oi, kenen silmä ei pimentynyt tässä juopuneessa hämäryydessä! Oi, -kenen jalka ei horjunut ja unhoittanut voitossa -- seisoa! -- - --- Jotta minä kerran olisin valmis ja kypsynyt suurena keskipäivänä: -valmis ja kypsä kuin hehkuva metalli, salamoista raskas pilvi ja -paisuva maitoutare: -- - --- valmis itseeni ja kätketyimpään tahtooni: jousi, palaen kaipuusta -nuoleensa, nuoli, palaen kaipuusta tähteensä: -- - --- tähti, valmis ja kypsä keskipäivässään, hehkuva, lävistetty, -autuas hävittävistä auringonnuolista: -- - --- aurinko itse ja järkähtämätön auringontahto, valmis hävitykseen -voitossa! - -Oi tahto, kaiken hädän kääntyminen, sinä minun välttämättömyyteni! -Säästä minut yhteen ainoaan suureen voittoon! -- -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Elpyvä. - - -l. - -Eräänä aamuna, ei kauan sen jälkeen kuin Zarathustra oli palannut -takaisin luolaan, ponnahti hän ylös vuoteeltaan kuin mieletön, huusi -hirvittävällä äänellä ja käyttäytyi ikäänkuin vuoteella olisi maannut -vielä joku, joka ei tahtonut nousta siitä ylös; ja niin kaikui -Zarathustran ääni, että hänen eläimensä saapuivat peljästyneinä -paikalle, ja että kaikista luolista ja lymypaikoista, jotka olivat -lähellä Zarathustran luolaa, kaikki eläimet pakenivat, -- lentäen, -räpytellen, madellen, hyppien, kukin jalkansa ja siipensä laadun -mukaan, jonka he saaneet olivat. Mutta Zarathustra puhui nämä sanat: - -Ylös, pohjattomuus-ajatus, minun syvyydestäni! Minä olen sinun -kukkosi ja aamunsarastuksesi, unikeko: ylös! ylös! Minun ääneni on -kyllä kiekuva sinut valveille! - -Irroita korvasi kahleet: kuuntele. Sillä minä tahdon kuulla sinua! -Ylös! Ylös! Täällä on kylliksi jyrinää, jotta haudatkin oppivat -kuuntelemaan! - -Ja hiero uni ja kaikki heikkonäköisyys, sokeus silmistäsi! -Kuule minua myöskin silmilläsi: minun ääneni on lääke sokeina -syntyneillekin. - -Ja jos kerran olet valveillasi, niin sinä olet alati jäävä valveille. -Ei minun tapani ole herättää isoäidin-äitejä unesta, saadakseni -käskeä heitä -- nukahtamaan jälleen! - -Sinä liikahdat, ojennat itseäsi, kuorsaat? Ylös! Ylös! Ei kuorsata -- -puhua sinun tulee! Zarathustra, jumalaton, huutaa sinua! - -Minä, Zarathustra, elämän puoltaja, kärsimyksen puoltaja, ympyrän -puoltaja, -- sinua minä huudan, pohjattominta ajatustani! - -Terve minulle! Sinä tulet, -- minä kuulen sinut! Minun -pohjattomuuteni puhuu, viimeisimmän syvyyteni minä olen valoon -suistanut! - -Terve minulle! Tännepäin! Anna kätesi -- -- haa! päästä! Hahaa! -- -- -Iljetys, iljetys, iljetys -- -- -- voi minua! - - -2. - -Mutta tuskin Zarathustra oli puhunut nämä sanat, silloin hän syöksyi -maahan kuin kuollut ja jäi kauan kuolleen lailla makaamaan. Mutta kun -hän jälleen tuli tuntoihinsa, silloin hän oli kalpea ja vapisi ja jäi -makaamaan eikä tahtonut pitkään aikaan syödä eikä juoda. Sellaista -tilaa kesti seitsemän päivää; mutta hänen eläimensä eivät hyljänneet -häntä päivällä eivätkä yöllä, paitsi että kotka lensi ulos ravintoa -etsimään. Ja mitä se toi ja ryösti kokoon, sen se asetti Zarathustran -vuoteelle: niin että Zarathustra lepäsi viimein keltaisien ja -punaisien marjojen, rypäleiden, ruusuomenien, hyvänhajuisten yrttien -ja pinjankäpyjen alla. Mutta hänen jalkojensa juureen oli levitetty -kaksi lammasta, jotka kotka oli vaivalla ryöstänyt niiden paimenilta. - -Viimein, seitsemän päivän päästä, kohensihe Zarathustra istumaan -vuoteelleen, otti ruusuomenan käteensä, haistoi sitä ja huomasi sen -hajun suloiseksi. Silloin hänen eläimensä uskoivat, että aika oli -tullut puhua hänen kanssaan. - -"Oi Zarathustra, sanoivat he, nyt sinä olet jo seitsemän päivää -maannut noin, silmät raskaina: etkö sinä tahdo viimein nousta jälleen -jaloillesi? - -"Astu ulos luolastasi: maailma odottaa sinua kuin yrttitarha. Tuuli -leikkii raskailla sulotuoksuilla, jotka tahtovat sinun luoksesi; ja -kaikki purot tahtoisivat juosta sinun jäljessäsi. - -"Kaikki kappaleet kaipaavat sinua, koska sinä nyt seitsemän päivää -olet ollut yksin, -- astu ulos luolastasi! Kaikki kappaleet tahtovat -olla sinun lääkäreitäsi! - -"Tuliko ehkä uusi tieto sinun tykösi, hapan, raskas lieto? Hapatetun -taikinan lailla sinä lepäsit, sinun sielusi nousi ja paisui yli -kaikkien laitojensa. --" - -Oi eläimeni, vastasi Zarathustra, jatkakaa haasteluanne ja antakaa -minun kuunnella! Minua virvoittaa niin, kun te haastelette: missä -haastellaan, siellä on maailma minulle jo kuin yrttitarha. - -Miten ihanaa se on, että on olemassa sanoja ja säveliä: eivätkö sanat -ja sävelet ole sateenkaaria ja kangastussiltoja ikuisesti-eroitetun -välillä? - -Jokaisella sielulla on toinen maailma omanaan; jokaiselle sielulle on -jokainen toinen sielu tuonpuoleinen maailma. - -Juuri samankaltaisimpien välillä näkö valhettelee ihanimmin; sillä -pienimmän kuilun yli on vaikeinta rakentaa silta. - -Minulle -- miten voisi minulle olla olemassa mitään -ulkopuolella-olevaista? Ei ole olemassa mitään ulkopuolella! Mutta -sen me kaikkien sävelien soidessa unhoitamme; miten ihanaa on, että -me unhoitamme! - -Eivätkö nimet ja sävelet ole kappaleille lahjoitetut siksi, että -ihminen saisi virvoitusta kappaleista? Ihanaa ilvettä on puhuminen: -sillä tanssii ihminen yli kaikkien kappaleiden. - -Miten ihanaa on kaikki puhuminen ja sävelien kaikki valheet! Sävelin -meidän rakkautemme tanssii kirjavilla sateenkaarilla. -- - --- "Oi Zarathustra, sanoivat eläimet nyt, sellaisille, jotka -ajattelevat niinkuin me, tanssivat kaikki kappaleet itsestään: saapuu -ja sulkee käden käteen ja nauraa ja pakenee -- ja tulee takaisin. - -"Kaikki menee, kaikki tulee takaisin; iankaikkisesti pyörii olemisen -pyörä. Kaikki kuolee, kaikki jälleen kukkii; iankaikkisesti kulkee -olemisen vuosi. - -"Kaikki murtuu, kaikki liittyy jälleen; iankaikkisesti itseänsä -rakentaa sama olemisen huone. Kaikki eroo, kaikki kohtaa jälleen; -iankaikkisesti uskollinen itselleen on olemisen sormus. - -"Jokainen 'nyt' on olemisen alku; jokainen 'täällä' sitä pallona -kiertää 'siellä'. Keskus on kaikkialla. Käyrä on iankaikkisuuden -polku." -- - --- Oi te ilvehtijät ja vääntöurut! vastasi Zarathustra ja hymyili -jälleen, kuinka hyvin te tiedätte, minkä seitsemässä päivässä täytyi -käydä toteen: -- - --- ja kuinka tuo peto mateli minun kurkkuuni ja tukahutti minut! -Mutta minä purin siltä pään poikki ja syljin sen kauaksi luotani. - -Ja te -- te teitte jo laulun siitä? Mutta nyt minä makaan tuossa, -väsyneenä vielä tästä puremisesta ja sylkemisestä, sairaana vielä -omasta lunastuksesta. - -Ja _te olitte kaiken tämän katsojina?_ Oi eläimeni, oletteko tekin -julmia? Oletteko te tahtoneet katsoa minun suurta tuskaani, niinkuin -ihmiset tekevät? Sillä ihminen on julmin eläin. - -Murhenäytelmät, härkätaistelut ja ristiinnaulitsemiset ovat häntä -tähän saakka parhaiten miellyttäneet maan päällä; ja kun hän keksi -itselleen helvetin, katso, silloin se oli hänen taivaansa maan päällä. - -Kun suuri ihminen huutaa --: heti paikalla juoksee pieni sinne; -ja himosta riippuu kieli hänen kurkustaan. Mutta hän kutsuu sitä -"säälikseen". - -Pieni ihminen, varsinkin runoilija -- kuinka innokkaasti hän syyttää -sanoissa elämää! Kuulkaa häntä, mutta älkää ummistako korvianne siltä -himolta, mikä on kaikessa syytöksessä! - -Tuollaiset elämän syyttäjät: ne elämä voittaa yhdellä silmäniskulla. -"Sinä rakastat minua? sanoo tuo julkea; odota vielä hiukan, vielä -minulla ei ole sinua varten aikaa." - -Ihminen on itseänsä kohtaan julmin eläin; ja kaikessa, mikä kutsuu -itseään "syntiseksi" ja "ristinkantajaksi" ja "parannuksentekijäksi", -älkää ummistako korvianne siltä hekumalta, mikä on tässä -valittamisessa ja syyttämisessä! - -Ja minä itse -- tahdonko minä sillä olla ihmisen syyttäjä? Oi, -eläimeni, tämän yksin minä opin tähän saakka, että ihmiselle on hänen -pahimpansa välttämätön saavuttaakseen parhaimpansa, -- - --- että kaikki pahin on hänen parhain _voimansa_ ja kovin kivi -korkeimmalle luovalle, ja että ihmisen täytyy tulla paremmaksi ja -pahemmaksi: - -Ei minua ole _tähän_ kidutuspuuhun naulittu, että minä tiedän ihmisen -olevan pahan, -- vaan minä huusin, niinkuin yksikään ei ole vielä -huutanut: - -Oi, että hänen pahimpansa on niin ylen pieni! Oi, että hänen -parhaimpansa on niin ylen pieni! - -Suuri kyllästys ihmiseen -- se tukahutti minut ja oli madellut -minun kurkkuuni: ja mitä tietäjä ennusti: "kaikki on yhtäläistä, ei -kannata, tietäminen tukahuttaa." - -Pitkä hämäryys ontui minun edessäni, kuolonväsynyt, kuolonjuopunut -surullisuus, joka puhui haukoittelevalla suulla. - -"Iankaikkisesti hän palaa takaisin, ihminen, johon sinä olet väsynyt, -pieni ihminen" -- niin haukoitteli minun surullisuuteni ja laahasi -jalkojaan eikä voinut vaipua uneen. - -Luolaksi muuttui minulle ihmistenmaa, sen rinta painui sisään, kaikki -elävä tuli minulle ihmismullaksi ja luuksi ja lahoksi menneisyydeksi. - -Minun huokaukseni istui kaikilla ihmishaudoilla eikä voinut enää -nousta ylös; minun huokaukseni ja kysymiseni vaikeroi ja tukahutti ja -kalvoi ja valitti päivin ja öin: - --- "oi, ihminen palaa iankaikkisesti takaisin! Pieni ihminen palaa -iankaikkisesti takaisin!" -- - -Alastomina olin kerran nähnyt molemmat, suurimman ihmisen -ja pienimmän ihmisen: liiaksi toistensa kaltaisina, -- -liian-inhimillisenä suurimmankin! - -Liian pieni suurin! -- se oli minun kyllästymiseni ihmiseen! Ja -pienimmänkin iankaikkinen takaisintulo! se oli minun kyllästymiseni -kaikkeen olemassaoloon! - -Oi, iljetys! lljetys! lljetys! -- -- Näin puhui Zarathustra ja -huokasi ja vapisi; sillä hän muisti sairautensa. Mutta silloin hänen -eläimensä eivät antaneet hänen puhua kauemmin. - -"Älä puhu enää, sinä elpyvä! -- niin vastasivat hänelle hänen -eläimensä, vaan käy ulos sinne, missä maailma odottaa sinua -yrttitarhan lailla. - -"Käy ruusujen ja mehiläisten ja kyyhkysparvien luo. Mutta varsinkin -laululintujen luo: jotta oppisit heiltä _laulamaan_! - -"Laulaminen on näet elpyviä varten; terve puhukoon. Ja jos tervekin -tahtoo lauluja, niin hän tahtoo kuitenkin toisia lauluja kuin elpyvä." - --- "Oi te ilvehtijät ja vääntöurut, vaietkaa toki! vastasi -Zarathustra ja hymyili eläimilleen. Kuinka hyvin te tiedätte, minkä -lohdutuksen minä löysin itselleni seitsemässä päivässä! - -"Että minun jälleen täytyy laulaa, -- sen lohdutuksen minä löysin -itselleni ja tämän elpymisen: tahdotteko te siitäkin heti tehdä -laulun?" - --- "Älä puhu enää, vastasivat hänen eläimensä hänelle uudelleen; -ennemmin, sinä elpyvä, valmista itsellesi ensin lyyry, uusi lyyry! - -"Sillä katso, oi Zarathustra! Sinun uusiin lauluihisi tarvitaan uusia -lyyryjä. - -"Laula ja kuohu yli ääriesi, oi Zarathustra, paranna uusilla lauluilla -sielusi: jotta sinä kantaisit suuren kohtalosi, jollaista ei -yhdelläkään ihmisellä vielä ollut! - -"Sillä sinun eläimesi tietävät hyvin, oi Zarathustra, ken sinä olet -ja keneksi sinun täytyy tulla: katso, _sinä olet iankaikkisen -takaisintulon julistaja_ --, se nyt on _sinun_ kohtalosi! - -"Että sinun täytyy ensimäisenä julistaa tämä oppi, kuinka ei tämä -suuri kohtalo olisi sinun suurin vaarasi ja sairautesikin! - -"Katso, me tiedämme, mitä sinä julistat: että kaikki oliot palaavat -iankaikkisesti takaisin ja mekin itse, ja että me jo olemme olleet -iankaikkisia kertoja olemassa ja kaikki oliot meidän kanssamme. - -"Sinä julistat, että on olemassa syntymisen suuri vuosi, suurvuoden -hirviö: sen täytyy jälleen, tiimalasin lailla, kääntyä alati -uudelleen, jotta se uudelleen juoksisi pois ja ulos: -- - -"-- niin että kaikki nämä vuodet ovat itsensä kaltaisia, suurimmassa -ja pienimmässäkin, -- niin että me itse jokaisena suurena vuotena -olemme itsemme kaltaisia, suurimmassa ja pienimmässäkin. - -"Ja jos sinä nyt tahtoisit kuolla, oi Zarathustra: katso, me tiedämme -myöskin, miten sinä silloin puhuisit itsellesi: -- mutta sinun -eläimesi pyytävät, että sinä et vielä kuolisi! - -"Sinä puhuisit, ja vapisematta, pikemmin hengittäen kevyemmin -autuudesta: sillä suuri taakka ja helle olisi otettu sinun -hartioiltasi, sinä kärsivällisin! -- - -"Nyt minä kuolen ja katoan, sanoisit sinä, ja nyt minä olen -'ei-mikään'. Sielut ovat yhtä kuolevaisia kuin ruumiitkin. - -"Mutta se syiden solmu palaa takaisin, johon minä olen takertunut, -- -se luo minut uudelleen! Minä itse kuulun iankaikkisen takaisintulon -syihin. - -"Minä tulen takaisin, tämän auringon kanssa, tämän maan kanssa, -tämän kotkan kanssa, tämän käärmeen kanssa -- en uuteen elämään tai -parempaan elämään tai tämän kaltaiseen elämään: - -"-- minä tulen iankaikkisesti takaisin tähän yhtäläiseen ja samaan -elämään, suurimmassa ja pienimmässäkin, jotta minä jälleen -julistaisin kaikkien olioiden iankaikkisen takaisintulon, -- - -"-- jotta minä jälleen puhuisin sanan suuresta maan- ja -ihmisen-keskipäivästä, jotta minä jälleen julistaisin ihmisille -yli-ihmisen. - -"Minä puhuin sanani, minä murrun sanaani: niin tahtoo minun -iankaikkinen osani --, julistajana minä käyn perikatoon! - -"Hetki tuli nyt, että sortuva siunaa itseänsä. Näin päättyy -Zarathustran käyminen perikatoon." -- -- - -Kun eläimet olivat puhuneet nämä sanat, vaikenivat ne ja odottivat, -että Zarathustra sanoisi niille jotakin: mutta Zarathustra ei -kuullut, että ne vaikenivat. Hän makasi hiljaa, silmät suljettuina, -nukkuvan lailla, vaikka hän ei nukkunut: sillä hän puhui juuri -sielunsa kanssa. Mutta kun käärme ja kotka huomasivat hänet sillä -lailla vaiteliaaksi, kunnioittivat he suurta hiljaisuutta hänen -ympärillään ja läksivät varovaisesti sieltä pois. - - - - -Suuresta kaipuusta. - - -Oi sieluni, minä opetin sinut sanomaan "tänään" niinkuin "kerran" -ja "muinoin" ja tanssimaan piiritanssisi yli kaiken, jonka nimi on -"täällä" ja "silloin" ja "tuolla". - -Oi sieluni, minä lunastin sinut kaikista sopista, minä lakaisin sinut -puhtaaksi pölystä, hämähäkeistä ja hämärästä. - -Oi sieluni, minä pesin sinusta pois pienen häpeän ja soppi-hyveen ja -sain sinut alasti seisomaan auringon silmien edessä. - -Myrskyllä, jonka nimi on "henki", puhalsin minä aaltoilevan meresi -yli; kaikki pilvet minä puhalsin sieltä pois, minä kuristin sen -kuristajankin, jonka nimi on "Synti". - -Oi sieluni, minä annoin sinulle oikeuden sanoa "ei" kuten myrsky, -annoin oikeuden sanoa "on", kuten selkeä taivas sanoo: hiljaa kuten -valo sinä seisot ja käyt nyt läpi kieltävien myrskyjen. - -Oi sieluni, minä annoin sinulle takaisin vapauden luodun ja -luomattoman ylitse: ja ken tuntee, niinkuin sinä sen tunnet, -tulevaisien hekuman? - -Oi sieluni, minä opetin sinulle sen halveksimisen, joka ei tule kuin -madonpisto, suuren, rakastavaisen halveksimisen, joka eniten rakastaa -siinä, missä se eniten halveksii. - -Oi sieluni, minä opetin sinut niin houkuttelemaan, että sinä -houkuttelet itse perustat puolellesi: auringon lailla, joka -houkuttelee itse merenkin ylös korkeuteensa. - -Oi sieluni, minä otin sinulta pois kaiken kuuliaisuuden, -polvistumisen ja herraksi sanomisen; minä annoin sinulle itsellesi -nimen "hädän kääntyminen" ja "kohtalo". - -Oi sieluni, minä annoin sinulle uusia nimiä ja kirjavia leikkikaluja, -minä kutsuin sinua "kohtaloksi" ja "piirien piiriksi" ja "ajan -napanuoraksi" ja "taivaansini-kelloksi". - -Oi sieluni, sinun maanvaltakuntasi minä annoin juoda kaiken -viisauden, viisauden kaikkia uusia viinejä ja kaikkia sen ikivanhoja -väkeviä viinejäkin. - -Oi sieluni, kaiken auringon minä vuodatin sinun yllesi ja kaiken yön -ja kaiken äänettömyyden ja kaiken kaipuun: -- silloin sinä kasvoit -minulle kuin viiniköynnös. - -Oi sieluni, yltäkylläisenä ja raskaana sinä seisot nyt -tuossa, viiniköynnös paisuvin utarein ja sullotuin ruskein -kulta-viinirypälein: -- - --- onnesi sullomin ja pusertamin, runsaudesta odottaen ja häveliäänä -vielä odotuksestasi. - -Oi sieluni, nyt ei ole olemassa missään sielua, joka olisi -rakastavaisempi ja laajempi ja avarampi? Missä olisi tulevaisuus ja -menneisyys lähempänä toisiaan kuin sinussa? - -Oi sieluni, minä annoin sinulle kaikki, ja käteni kaikki ovat sinuun -tyhjentyneet: -- ja nyt! Nyt sinä sanot hymyillen ja alakuloisesti: -"Kenen meistä tulee kiittää? -- - -"-- eikö antajan tule kiittää siitä, että ottaja otti? Eikö -lahjoittaminen ole tarvetta? Eikö ottaminen ole -- armahtamista?" -- - -Oi sieluni, minä ymmärrän sinun alakuloisuutesi hymyilyn: sinun -yltäkylläisyytesi itse ojentaa nyt kaivaten kätensä! - -Sinun täyteläisyytesi katselee yli kuohuvien merien ja etsii ja -odottaa; yltäkylläisyyden kaipuu katselee sinun hymyilevästä -silmien-taivaastasi. - -Ja totisesti, oi sieluni! Ken näkisi sinun hymysi kyyneliin -heltymättä? Enkelit itse heltyvät kyyneliin sinun hymysi -kukkuraisesta hyvyydestä. - -Sinun hyvyytesi ja hyvyyden-kukkurasi on se, mikä ei tahdo valittaa -ja itkeä: ja kuitenkin halajaa, oi sieluni, sinun hymysi kyyneleitä -ja sinun vapiseva suusi nyyhkytyksiä. - -"Eikö kaikki itku ole valitusta? Ja kaikki valitus syytöstä?" Näin -sinä puhut itsellesi, ja siksi sinä tahdot, oi sieluni, mieluummin -hymyillä kuin tyhjentää kärsimyksesi. - --- katkeriin kyyneliin tyhjentää kaiken kärsimyksesi täyteläisyytesi -takia ja viiniköynnöksen kaiken himon viinitarhuriin ja hänen -veitseensä! - -Mutta ellet sinä tahdo itkeä, et itkeä purppuraista alakuloisuuttasi -tyhjiin, niin sinun on pakko laulaa, oi sieluni! -- katso, minä -hymyilen itse, minä joka sinulle tätä ennustan: - --- laulaa kuohuvin lauluin, kunnes kaikki meret vaikenevat, -kuunnellakseen sinun kaipuutasi, -- - --- kunnes yli hiljaisten kaipaavien merien venhe leijailee, kultainen -ihme, jonka kullan ympärillä kaikki hyvät häijyt kummalliset oliot -hyppivät: -- - --- myöskin monet suuret ja pienet eläimet ja kaikki, jolla on kevyet -ihmeelliset jalat, jotta se voi sinipunervia polkuja juosta, -- - --- tuon kultaisen ihmeen luo, vapaatahtoisen venheen luo ja hänen -herransa: mutta se on viinitarhuri, joka vartoo timanttinen -viinitarhaveitsi kädessään, -- - --- sinun suuri päästäjäsi, oi sieluni, tuo nimetön -- jolle -tulevaiset laulut vasta keksivät nimen! Ja totisesti nyt jo tuoksuu -sinun hengityksesi tulevaisille lauluille, -- - --- nyt jo sinä hehkut ja uneksit, nyt jo sinä juot kaikista syvistä -helisevistä lohdutuskaivoista, nyt jo lepää sinun alakuloisuutesi -tulevaisten laulujen autuudessa! -- -- - -Oi sieluni, nyt minä annoin sinulle kaiken ja myöskin viimeiseni, -ja käteni kaikki ovat sinuun tyhjentyneet: _että minä käskin sinun -laulamaan_, katso, se oli minun viimeiseni! - -Että minä käskin sinun laulamaan, puhu nyt, puhu: kenen meistä nyt -tulee -- kiittää? -- Mutta vielä paremmin: laula minulle, laula, oi -sieluni! Ja minun anna kiittää! -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Toinen tanssilaulu. - - -l. - -"Sinun silmääsi katselin äsken, oi Elämä: kultaa näin sinun -yösilmässäsi kimmeltävän, -- minun sydämeni seisattui tästä hekumasta: - -"-- kultaisen venheen näin välkkyvän öisillä vesillä, vaipuvan, -haipuvan, tanssiin taipuvan venehen kultaisen! - -"Minun jalkaani, tanssivimmaiseen, sa katsehen heitit, nauravan, -kysyvän, sulavan keinu-katsehen: - -"Kaks kertaa vain pienoisin käsin sa kosketit kalistimiisi -- silloin -jalkani keinui tanssivimmasta jo. -- - -"Mun kantani nousivat, varpaani kuuntelivat sua uteliaina: näet -tanssijan korva se varpaan kärjess' on aina! - -"Sua kohti ma juoksin: sa karkkosit silloin, säikkyvämieli; löi -vastaani liitävän, liehuvan tukkas kiemura-kieli! - -"Sua väistyin, sun tukkaas, mi käärmehtiväisenä taipuu; sa silloin jo -seisoit, puoleksi kääntyin, silmässä kutsuva kaipuu. - -"Sun katsettas tutkin -- neuvoo käyriä teitä se käyrä; käyrillä teillä -mun oppii jalkani -- käymähän mutkin! - -"Sua lähelläni pelkään, sua etäältä ma lemmin; mua pakenet -- sa -hurmani, mua hakenet -- sa turmani: ma kärsin, vaan sun tähtes mitä -kärsiä ma emmin! - -"Sun kylmäs tulta liehtoo, sun vihas viekoittaa, sun pakos pauloin -kiehtoo, sun pilkkas -- liikuttaa: - -"-- ken ei sua vihais, suuri kutojatar paulan, kietojatar kaulan, -sa kiusaavainen, etsiväinen, saavuttavainen! Ken ei sua lempis, sa -viaton, maltiton, tuulinopsa, lapsensilmä syntinen nainen! - -"Kunne viet mua nyt, sa ylin, sa yltiö, kunne? Ja jätät mun jälleen, -et, sulo ilkimys, kiitosta tunne! - -"Sua tanssien seuraan, vaikka sun jälkesi heikotkin ois! Miss' olet -sa? Suo kätes mulle! Tai sormikin riittää vois! - -"Täällä luolia, viitoja on: me joudumme pian harhaan! Seis! Etkö -huomaa, ett' tulimme pöllöjen, yökköjen tarhaan? - -"Sa pöllö! Sa yökkö! Minut ansaanko viet? Miss' oomme? Sa koirista -haukkuvan ulvontas oppinut liet. - -"Sa armaasti irvistät mulle nyt hammasten valkean sarjan, mua sinkoo -päin pahat silmäsi alta kutrisen harjan! - -"Yli kantojen, kivien tanssi käy jo; minä metsämies, -- sinä tahdotko -koirani olla -- vai kaurisko? - -"Nyt rinnallein! Ja nopsasti, sa laukkaaja ilkeäsisu! Nyt ylös ja yli! --- Voi! Minut itseni kaatoi juoksussa risu! - -"Oi katso, ylväs, ma tässä makaan ja anon armoa! Sun kanssasi kulkisin -kernaasti -- ihanampia polkuja! - -"-- polkuja lemmen. Ne halki hiljaisten viitojen johtaa. Tai pitkin -järven kalvoa: siell' leikki kultaisten kalojen hohtaa! - -"Jo uuvut! Tuoll' lampaita käy ja on ruskoa ehtoon: sulo soidessa -paimenhuilun on uinahtaa unen kehtoon. - -"Jo uuvut niin kovin? Sinut kannan ma pois, mun auki on syli! Ja jos -lie jano sun, -- mulla jotain kyll' ois, mut ei mene se huultesi -yli! -- - -"-- Oi kirottu notkea käärme ja noita, mi vilkut! Miss' olet? Mut -poskiini sun kätes jättänyt on punapilkut! - -"Sun paimenes lammasmainen en tahdo olla ma! Sa noita, jos sulle -lauloin, sa koht' olet -- kirkuva! - -"Sa tanssiva, kirkuva olet mun ruoskani iskuista! En unhoittanut kai -ruoskaa? -- Nyt kavahda!" -- - - -2. - -Silloin Elämä vastasi minulle näin ja peitti käsillään sirot korvansa: - -"Oi Zarathustra! Älä läiskytä niin hirvittävästi ruoskaasi! Sinähän -tiedät: melu surmaa ajatuksia, -- ja juuri nyt minä saan tuollaisia -hentoja ajatuksia. - -"Kummastakaan meistä ei ole hyvään eikä pahaan. Tuollapuolen hyvän ja -pahan me löysimme saaremme ja viheriän niittymme -- me kaksi vain! -Siksi meidän täytyy pitää toisistamme! - -"Ja ellemme me rakasta toisiamme perinpohjin, -- täytyykö sitten olla -nurja toisiaan kohtaan, ellei rakasta toisiaan perinpohjin? - -"Ja että minä pidän sinusta ja usein liian paljon, sen sinä tiedät: -ja syynä siihen on se, että minä olen mustasukkainen sinun -viisaudellesi. Oi, tuota mieletöntä vanhaa hupsua, viisautta! - -"Jos sinun viisautesi kerran juoksisi luotasi pois, oi! silloin -juoksisi pian minunkin rakkauteni sinun luotasi." -- - -Sitten katseli Elämä miettiväisesti taaksensa ja ympärillensä -ja sanoi hiljaa: "Oi Zarathustra, sinä et ole minulle kylliksi -uskollinen! - -"Sinä et rakasta minua läheskään niin paljon, kuin sanot rakastavasi; -minä tiedän, sinä ajattelet, että kohta tahdot hyljätä minut. - -"On olemassa vanha raskas raskas mörisevä kello: sen mörinä kuuluu -öisin aina ylös luolaasi saakka: -- - -"-- kun sinä kuulet tämän kellon sydänyöllä lyövän tunteja, niin sinä -ajattelet yhden ja kahdentoista lyönnin välillä sitä -- - -"-- sinä ajattelet sitä, oi Zarathustra, minä tiedän sen, että tahdot -hyljätä minut pian!" -- - -"Niin, vastasin minä viivytellen, mutta sinä tiedät myöskin --" -Ja minä sanoin hänen korvaansa jotakin, keskelle hänen sekaisia -keltaisia hulluja hiuskähäröitään. - -"Sinä tiedät sen, oi Zarathustra? Sitä ei yksikään tiedä. -- --" - -Ja me katselimme toisiamme ja loimme silmämme vihreälle niitylle, -jonka yli viileä ilta juuri juoksi. -- Mutta sillä kertaa oli Elämä -minulle rakkaampi kuin viisauteni kaikki milloinkaan oli ollut. -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -3. - - - _Yksi!_ - Inehmo, oi! - _Kaksi!_ - Yön kellot mitä sulle soi? - _Kolme!_ - "Unt' untelon - _Neljä!_ - "ma nukuin --, väistyi uni pois: -- - _Viisi!_ - "Syv' elo on, - _Kuusi!_ - "mitata päivän miel' ei vois. - _Seitsemän!_ - "Syv' itku sen --, - _Kahdeksan!_ - "syvempi vielä ilon-syys: - _Yhdeksän!_ - "Huol' itkee: kestä en! - _Kymmenen!_ - "Vaan ilon miel' on iäisyys --, - _Yksitoista!_ - "-- on syvä, syvä iäisyys!" - _Kaksitoista!_ - - - - -Seitsemän sinettiä. - -(Eli: On- ja Aamen-laulu.) - - -1. - -Jos minä tietäjä olen ja täynnä tietäjähenkeä, joka vaeltaa korkealla -harjanteella kahden meren välissä, -- vaeltaa menneen ja tulevaisen -välissä kuin raskas pilvi, -- helteisille alangoille vihamielisenä ja -kaikelle, mikä väsynyttä on eikä osaa kuolla eikä elää: - -Salamaksi valmistuneena pimeässä helmassa ja lunastavaksi -valonsäteeksi, raskaana salamoista, jotka sanovat: on! nauravat: -on! ennustaviksi salamansäteiksi valmistuneena: mutta autuas on -näin kohtua-kantavainen! Ja totisesti, kauan täytyy sen raskaana -ukkosilmana vuorella riippua, ken kerran on sytyttävä tulevaisuuden -valon! -- - -Oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja -sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! - -En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se -olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, -oi iäisyys! - -_Sua rakastan, oi iäisyys!_ - - -2. - -Jos minun suuttumukseni koskaan murti hautoja, tempasi pois rajakiviä -ja vyörytti vanhoja rikottuja tauluja jyrkkiin syvyyksiin: - -jos minun pilkkani koskaan puhalsi tomuksi lahoja sanoja ja minä -saavuin kuin luuta yli ristihämähäkkien ja puhdistavana tuulena -vanhoihin ummehtuneisiin hautakammioihin: - -jos minä koskaan istuin riemuiten siellä, missä vanhoja jumalia -lepää haudattuina, maailmaa siunaten, maailmaa rakastaen vanhojen -maailmansoimaajain muistomerkkien vieressä: -- - --- sillä kirkkoja ja jumalanhautojakin minä rakastan, jos vain -taivas puhtain silmin pilkistää niiden murtuneiden kattojen lomitse; -kernaasti minä istun ruohon ja punaisen unikon lailla sortuneiden -kirkkojen päällä -- - -oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja -sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! - -En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se -olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, -oi iäisyys! - -_Sua rakastan, oi iäisyys!_ - - -3. - -Jos koskaan henkäys tuli minun tyköni luovasta henkäyksestä ja siitä -taivaallisesta välttämättömyydestä, joka pakoittaa sattumatkin -tanssimaan tähtitansseja: - -jos minä koskaan nauroin luovan salaman naurua, jota teon pitkä -jyrinä nurkuen, mutta kuuliaisena seuraa: - -jos minä koskaan maan jumal-pöydän ääressä heitin arpaa jumalien -kanssa, jotta maa vapisi ja repesi ja purskutti tulivirtoja: -- - --- sillä jumal-pöytä on maa, ja vapiseva luovista uusista sanoista ja -jumal-heitoista: -- - -oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja -sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! - -En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se -olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, -oi iäisyys! - -_Sua rakastan, oi iäisyys!_ - - -4. - -Jos minä joskus täysin siemauksin join siitä kuohuvasta höyste- ja -sekoitusmaljasta, jossa kaikki oliot ovat hyvin sekoitettuina: - -jos minun käteni joskus valoi kaukaisimman lähimmäksi, ja tulen -hengeksi ja riemun kärsimyksesi ja pahimman parhaimmaksi: - -jos minä itse olen rae siitä lunastavasta suolasta, joka saa aikaan -sen, että kaikki oliot sekoittuvat hyvin sekoitusmaljassa: -- - -sillä on olemassa suola, joka sitoo hyvän pahaan; ja pahinkin on -höystämisen ja viimeisen ylitsekuohumisen arvoinen: -- - -oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja -sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! - -En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se -olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, -oi iäisyys! - -_Sua rakastan, oi iäisyys!_ - - -5. - -Jos minä olen merelle lempeä ja kaikelle, mikä meren lajia on, ja -lempein silloin, kun se raivoisasti kiistää minua vastaan: - -jos tuo etsiväinen riemu on minussa, joka ajaa purjeet löytämättömän -perään, jos merelläkulkemisriemu on minussa: - -jos minun riemuni koskaan huusi: "rannikko katosi, nyt kirposi -viimeinen kahle minulta -- - -"-- ääretön pauhaa minun ympärilläni, aavoina välkkyvät minulle -avaruus ja aika, no niin! hyvä! vanha sydän!" -- - -oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja -sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! - -En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se -olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, -oi iäisyys! - -_Sua rakastan, oi iäisyys!_ - - -6. - -Jos minun hyveeni on tanssijan hyve, ja minä usein hyppäsin -tasajalkaa kulta-smaragdisessa hurmauksessa: - -jos minun häijyyteni on naurava häijyys, joka viihtyy -ruusukiehkurojen ja liljapensaiden seassa: - --- naurussa näet sattuu kaikki paha yhteen, mutta pyhitettynä ja -vapautettuna oman autuutensa kautta: -- - -ja jos tämä on minun A-ni ja O-ni, että kaikki raskas tulisi -kevyeksi, ruumis kaikki tanssijaksi, henki kaikki linnuksi: ja -totisesti, tämä on minun A-ni ja O-ni! -- - -oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja -sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! - -En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se -olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, -oi iäisyys! - -_Sua rakastan, oi iäisyys!_ - - -7. - -Jos minä koskaan levitin hiljaisen taivaan ylitseni ja omilla -siivillä omaan taivaaseen lensin: - -jos minä leikkien uin syvissä valo-etäisyyksissä ja minun vapauteni -tykö tuli linnun-viisaus: -- - -mutta niin puhuu linnun-viisaus: "katso, ei ole olemassa mitään -yläpuolta, ei mitään alapuolta! Viskaa itsesi ylt'ympäri, ulospäin, -taaksepäin, sinä kevyt! Laula! älä puhu enää! - -"-- eivätkö kaikki sanat ole tehdyt raskaita varten? Eivätkö kaikki -sanat valhettele kevyelle? Laula, älä puhu enää!" -- - -oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja -sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! - -En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se -olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, -oi iäisyys! - -_Sua rakastan, oi iäisyys!_ - - - - - - -NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA - -NELJÄS JA VIIMEINEN OSA - - - Oi, missä on milloinkaan tapahtunut suurempia hulluuksia kuin - sääliväisten joukossa? Ja mikä synnytti enemmän pahaa maailmaan - kuin sääliväisten hulluudet? - - Voi kaikkia rakastavia, joilla ei ole kukkulaa, joka on - yläpuolella heidän sääliään! - - Näin puhui perkele kerran minulle: "jumalallakin on helvettinsä: - se on hänen rakkautensa ihmisiin." - - Ja äsken kuulin hänen sanovan tämän sanan: "jumala on kuollut; - säälistään ihmisiin on jumala kuollut." - - Näin puhui Zarathustra II, siv. 93 ja 94. - - - - -Hunajauhri. - - --- Ja jälleen kulki kuita ja vuosia yli Zarathustran sielun, eikä hän -pitänyt siitä lukua; mutta hänen hiuksensa kävivät valkeiksi. Eräänä -päivänä, kun hän istui kivellä luolansa edustalla ja hiljaa katseli -ulos -- sieltä näkyy nimittäin ulos merelle ja yli kiemurtelevien -kuilujen --, silloin hänen eläimensä kulkivat mietiskeleväisinä hänen -ympärillään ja asettuivat viimein hänen eteensä. - -"Oi Zarathustra, sanoivat ne, tähystätkö sinä ehkä onneasi?" -- -"Mitä onnesta! vastasi hän, siitä on kauan kuin minä pyrin onneen, -minä pyrin työhöni." -- "Oi Zarathustra, sanoivat eläimet jälleen, -sen sinä sanot niinkuin se, jolla on yltäkyllin hyvää. Etkö sinä -lepää onnen taivaansinisessä meressä?" -- "Te ilvehtijät, vastasi -Zarathustra ja hymyili, kuinka hyvin te valitsitte tämän vertauksen! -Mutta te tiedätte myöskin, että minun onneni on raskas, eikä niinkuin -valuva aalto: se ahdistaa minua eikä tahdo minusta erota ja on kuin -sulanut piki." -- - -Silloin hänen eläimensä kulkivat jälleen mietiskeleväisinä hänen -ympärillään ja asettuivat sitten uudelleen hänen eteensä. "Oi -Zarathustra, sanoivat ne, _siitä_ se siis johtuu, että sinä itse -käyt yhä keltaisemmaksi ja tummemmaksi, vaikka sinun tukkasi -tahtoo näyttää valkealta ja pellavan kaltaiselta? Katsohan vaan, -sinä olet takertunut pikeesi!" -- "Mitä te sanotte, eläimeni, -virkkoi Zarathustra ja nauroi, totisesti, minä herjasin, kun puhuin -piestä. Niinkuin minulle tapahtuu, niin käy kaikille hedelmille, -jotka kypsyvät. _Hunaja_ minun suonissani on se, joka tekee vereni -paksummaksi ja sieluni hiljaisemmaksi." -- "Niin tulee olemaan, oi -Zarathustra, vastasivat eläimet ja tunkeutuivat hänen luoksensa; -mutta etkö tahdo tänään nousta korkealle vuorelle? Ilma on puhdas ja -tänään näkee maailmaa enemmän kuin milloinkaan." -- "Niin, eläimeni, -vastasi hän, te neuvotte oivallisesti ja minun mieleni mukaan: minä -tahdon tänään nousta korkealle vuorelle! Mutta pitäkää huoli, että -minulla on hunajaa siellä tarjolla, keltaista, valkeaa, hyvää, -jäänraikasta kaakkukultahunajaa. Sillä tietäkää, minä tahdon uhrata -tuolla ylhäällä hunajauhrin." -- - -Mutta kun Zarathustra oli ylhäällä korkeudessa, lähetti hän eläimet -kotia, jotka olivat seuranneet häntä, ja huomasi, että oli nyt yksin: --- silloin hän nauroi sydämensä pohjasta, katseli ympärillensä ja -puhui näin: - -Että minä puhuin uhrista ja hunajauhrista, puheeni viekkaus se oli -vain ja, totisesti, hyödyllinen hulluus! Täällä ylhäällä minä voin -puhua vapaammin kuin erakkoluolan ja erakko-kotieläinten edessä. - -Miksi uhrata! Minä tuhlaan sen, mitä minulle lahjoitetaan, minä -tuhatkätinen tuhlaaja: kuinka minä uskaltaisin kutsua sitä -- uhriksi! - -Ja kun minä halasin hunajaa, halasin minä vain syöttiä ja suloista -mettä ja limaa, jota mörykarhutkin ja kummalliset äreät häijyt linnut -kielellään tavoittelevat: - --- parhainta syöttiä, sellaista mitä metsästäjät ja kalastajat -tarvitsevat. Sillä jos maailma on kuin pimeä eläinmetsä ja kaikkien -kesyttömien metsästäjien huvipuisto, niin se näyttää minusta vielä -enemmän ja pikemmin pohjattomalta ja rikkaalta mereltä, - --- mereltä, joka on täynnä kirjavia kaloja ja äyriäisiä, joita -jumalatkin saattaisivat himoita, niin että tulisivat kalastajiksi ja -verkonvirittäjiksi tällä merellä: niin rikas on maailma ihmeistä, -suurista ja pienistä! - -Varsinkin ihmismaailma, ihmismeri: -- _sitä_ kohti minä heitän nyt -kultaisen ongenvapani ja puhun: aukene, ihmissyvänne! - -Aukene ja viskaa minulle kalasi ja välkkyvät äyriäisesi! Parhaimmalla -syötilläni minä houkuttelen tänään itselleni kummallisimmat -ihmiskalat! - --- vieläpä onnenikin minä heitän ulos kaikkiin avaruuksiin ja -etäisyyksiin, aamunkoiton, keskipäivän ja sen mailleenmenon välissä, -jotta monet ihmiskalat oppisivat tempomaan ja pyristelemään minun -onnessani, - -kunnes heidän täytyy, purren minun terävää kätkettyä koukkuani, -nousta ylös _minun_ korkeuteeni, nuo kirjavimmat kuilukalat kaikkein -pahanilkisimmän ihmistenkalastajan tykö. - -_Tämä_ minä näet olen alkujen alusta saakka, vetäväinen, -puoleensavetäväinen, ylösvetäväinen, vetäjä, kasvattaja ja kurittaja, -joka kerran ei puhunut turhaan itselleen: "_Tule_ siksi, mikä olet!" - -Siis tulkoot ihmiset tästälähin _ylös_ minun luokseni: sillä minä -odotan vielä merkkejä, että minun alasastumiseni aika on läsnä, vielä -minä en itse laskeudu, kuten minun täytyy ihmisten joukossa. - -Siksi minä odotan täällä, viekkaana ja ilkkuvana korkeilla vuorilla, -en kärsimättömänä, en kärsivällisenä, vaan pikemmin sellaisena, joka -on unhoittanut kärsivällisyydenkin, -- koska hän ei enää "kärsi". - -Minun kohtaloni näet antaa minulle aikaa: se kai unhoitti minut! Vai -istuuko se varjossa suuren kiven takana ja pyydystää kärpäsiä? - -Ja totisesti, minä pidän siitä, iankaikkisesta kohtalostani, siksi -että se ei kiihoita ja ahdista minua, vaan antaa minulle aikaa -kujeisiin ja häijyyksiin: niin että minä tänään nousin kalanpyyntiin -tälle korkealle vuorelle. - -Pyydystikö yksikään ihminen ikinä kaloja korkealla vuorella? Ja jos -se onkin hulluutta, mitä täällä ylhäällä tahdon ja toimitan: parempi -täällä kuin että tuolla alhaalla kävisin odotuksesta juhlalliseksi ja -vihreäksi ja keltaiseksi -- - --- pöyhkeileväksi äkäparraksi odotuksesta, pyhäksi ulvovaksi -myrskyksi vuorilta, kärsimättömäksi, joka huutaa alas laaksoihin -"kuulkaa, tai minä vitson teitä jumalan ruoskalla!" - -Ei siksi, että minä olisin nurja tuollaisia suuttuneita kohtaan: he -ovat kyllin hyviä minun nauraakseni heille! Kärsimättömiä heidän -täytyy jo ollakin, näiden suurien hätärumpujen, jotka tänään taikka -eivät milloinkaan saa suunvuoroa! - -Mutta minä ja kohtaloni -- me emme puhu tätäpäivää varten, me -emme puhu myöskään "ei-milloista" varten: meillä on puhumiseen -kärsivällisyyttä ja aikaa ja yliaikaa. Sillä kerran sen täytyy -kuitenkin tulla eikä saa käydä ohitse. - -Kenen täytyy kerran tulla eikä saa käydä ohitse? Meidän suuren -Hazaramme: se on meidän suuren etäisen ihmisvaltakuntamme, -tuhatvuotisen Zarathustravaltakunnan -- -- - -Kuinka etäällä tuollainen "etäinen" on? mitä se koskee minuun! Mutta -senvuoksi se ei ole minulle vähemmän varma, -- molemmin jaloin minä -seison varmana tällä pohjalla, - --- ikuisella pohjalla, kovalla alkuvuorella, tällä korkeimmalla -kovimmalla alkuvuorella, jonka luo kaikki tuulet tulevat kuin -säänjakajan luo, kysyen Missä? ja Mistä? ja Minnepäin? - -Täällä naura, naura, kirkas terve häijyyteni! Korkeilta vuorilta -viskaa alas välkkyvä pilkkanaurusi! Houkuttele välkkeelläsi minulle -ihanimmat ihmiskalat! - -Ja mikä kaikissa merissä on minun omaani, mikä kaikissa olioissa -on minua varten -- kalasta se minulle ylös: sitä minä odotan, -pahanilkisin kaikista kalastajista. - -Ulos, ulos, koukkuni! Sisään, alas, onneni syötti! Vihmo suloisin -kasteesi, minun sydämen-hunajani! Pure, koukkuni, kaiken mustan -murheen vatsaan! - -Ulos, ulos, silmäni! Oi kuinka monet meret minun ympärilläni, mitkä -sarastavat ihmistulevaisuudet! Ja ylläni -- mikä ruusunpunainen -hiljaisuus! Mikä pilvetön äänettömyys! - - - - -Hätähuuto. - - -Seuraavana päivänä Zarathustra istui jälleen kivellään luolan -edustalla, sillä aikaa kuin hänen eläimensä kuljeksivat ympäri -maailmalla hankkiakseen kotia uutta ravintoa, myöskin uutta hunajaa: -sillä Zarathustra oli käyttänyt ja tuhlannut vanhan hunajan aina -viimeiseen jyväseen saakka. Mutta kun hän siinä näin istui, -kädessään keppi, ja piirusti vartalonsa varjoa maahan, mietiskellen, -ja totisesti! ei itseänsä eikä varjoaan -- silloin hän pelästyi -yht'äkkiä ja hykistyi kokoon: sillä hän näki varjonsa vieressä toisen -varjon. Ja kun hän nopeasti katseli ympärilleen ja nousi pystyyn, -katso, silloin hänen vieressään seisoi tietäjä, sama joka kerran oli -syönyt ja juonut hänen pöytänsä ääressä, suuren väsymyksen julistaja, -joka opetti: "kaikki on yhtäläistä, ei kannata, maailma on vailla -tarkoitusta, tietäminen tukahuttaa." Mutta hänen kasvonsa olivat -sillä välin muuttuneet; ja kun Zarathustra katseli häntä silmiin, -kauhistui hänen sydämensä uudelleen: niin monta huonoa julistusta ja -tuhkanharmaata salamaa kulki hänen kasvojensa yli. - -Tietäjä, joka oli havainnut, mitä Zarathustran sielussa tapahtui, -pyyhki kädellään kasvojansa, ikäänkuin olisi tahtonut pyyhkiä pois -sen; samoin teki Zarathustrakin. Ja kun molemmat olivat täten vaieten -koonneet ja vahvistaneet mielensä, ojensivat he toisilleen kätensä -merkiksi siitä, että tahtoivat jälleen tuntea toisensa. - -"Ole tervetullut, sanoi Zarathustra, sinä suuren väsymyksen tietäjä, -turhaan et ole kerran ollut minun ateria- ja kestiystäväni. Syö ja -juo tänäänkin luonani ja suo anteeksi, että tyytyväinen vanha mies -istuutuu kanssasi pöytään!" -- "Tyytyväinen vanha mies? vastasi -tietäjä pudistaen päätään: mutta ken olletkin tai tahdot olla, oi -Zarathustra, sinä olet ollut täällä ylhäällä niin kauan kuin saat -olla -- sinun venheesi ei ole enää kauan oleva kuivalla maalla!" -- -"Olenko minä sitten kuivalla maalla?" kysyi Zarathustra nauraen. -- -"Aallot vuoresi ympärillä, vastasi tietäjä, nousevat nousemistaan, -suuren hädän ja murheen aallot: ne tulevat pian nostamaan sinunkin -venheesi ja kantamaan sinut pois." -- Zarathustra vaikeni tämän -jälkeen ja ihmetteli. -- "Etkö kuule vielä mitään? jatkoi tietäjä: -eikö syvyydestä kuulu kohinaa ja kuohua ylös?" -- Zarathustra vaikeni -uudelleen ja kuunteli: silloin hän kuuli pitkän, pitkän huudon, jonka -kuilut viskasivat toisilleen ja antoivat jälleen takaisin, sillä -yksikään ei tahtonut pitää sitä omanaan: niin pahalta se kaikui. - -"Sinä huono julistaja, sanoi Zarathustra viimein, se on hätähuuto -ja ihmisen huuto, se mahtaa nousta jostakin mustasta merestä. Mutta -mitä koskee minuun ihmishätä! Minun viimeinen syntini, joka minulle -säästettiin, -- tiedätkö sinä, mikä sen nimi on?" - --- "_Sääli!_ vastasi tietäjä ylitulvivasta sydämestä ja kohotti -molemmat kädet ylös -- oi Zarathustra, minä olen tullut viettelemään -sinua viimeiseen syntiisi!" -- - -Ja tuskin nämä sanat olivat sanotut, silloin kajahti huuto uudelleen, -ja kauemmin ja ahdistuneemmin kuin ennen, myöskin paljon lähempänä. -"Kuuletko? Kuuletko, oi Zarathustra? huusi tietäjä, sinua koskee -huuto, sinua se kutsuu: tule, tule, tule, on aika, on tärkin aika!" -- - -Zarathustra vaikeni tämän jälkeen, hämmennyksissään ja järkytettynä; -viimein hän kysyi niinkuin se, joka viipyy ajatuksissaan: "Ja ken on -se, joka huutaa minua tuolla?" - -"Mutta sinähän tiedät sen, vastasi tietäjä kiivaasti, miksi sinä -kätket itsesi? _Korkeampi ihminen_ on se joka huutaa sinua!" - -"Korkeampi ihminen? huusi Zarathustra kauhuissaan: mitä hän tahtoo? -Mitä hän tahtoo? Korkeampi ihminen! Mitä hän täältä tahtoo?" -- ja -hänen ihonsa peittyi hiestä. - -Mutta tietäjä ei vastannut Zarathustran tuskaan, vaan kuunteli ja -kuunteli kohti syvyyttä. Mutta kun siinä oli kauan äänetöntä, käänsi -hän katseensa takaisin ja näki Zarathustran seisovan ja vapisevan. - -"Oi Zarathustra, alkoi hän surullisella äänellä, sinä et seiso -siinä kuten sellainen, jonka onni tekee pyöräpääksi: sinun on pakko -tanssia, jotta et kaatuisi kumoon! - -"Mutta jos sinä tahtoisit tanssiakin minun edessäni ja hyppiä kaikki -syrjähyppysi: kenkään ei ole uskaltava sanoa minulle: 'Katso, täällä -tanssii viimeinen iloinen ihminen!' - -"Turhaan tulisi ylös tähän korkeuteen se, joka etsisi häntä -täältä: luolia hän löytäisi kyllä ja takaluolia, piilopaikkoja -piiloutuneille, mutta ei onnenkuiluja ja aarreaittoja ja uusia -kultasuonia. - -"Onni -- kuinka voisi löytää onnea tuollaisten hautautuneitten ja -erakoitten luota! Täytyykö minun etsiä viimeistä onnea autuailta -saarilta ja etäältä unhoitettujen merien keskeltä? - -"Mutta kaikki on yhtäläistä, ei kannata, mikään etsiminen ei auta, -autuaita saariakaan ei ole enää olemassa!" -- - -Näin huokasi tietäjä; mutta hänen viimeisen huokauksensa aikana -tuli Zarathustra jälleen kirkkaaksi ja varmaksi, ikäänkuin se, joka -syvästä kuilusta saapuu ylös valoon. "Ei! Ei! Kolmasti ei! huusi hän -voimakkaalla äänellä ja siveli partaansa -- sen tiedän minä paremmin! -Autuaita saaria on vielä olemassa! Vaiti _siitä_, sinä huokaileva -surusäkki! - -"Ole lorisematta _siitä_, sinä sadepilvi aamupäivällä! Enkö minä seiso -tässä jo märkänä sinun murheestasi ja valeltuna kuin koira? - -"Nyt minä ravistelen itseäni ja juoksen tieheni, jotta tulisin jälleen -kuivaksi: sitä sinun ei tarvitse ihmetellä! Näytänkö minä sinusta -epäkohteliaalta? Mutta täällä on _minun_ hovini. - -"Mutta mitä sinun korkeampaan ihmiseesi tulee: hyvä! minä etsin hänet -heti noista metsistä: _sieltä_ kuului hänen huutonsa. Ehkä häntä -ahdistaa petoeläin siellä. - -"Hän on minun alueellani: täällä ei ole mitään pahaa tapahtuva -hänelle! Ja totisesti, minun luonani on monia petoeläimiä." -- - -Lausuen nämä sanat kääntyi Zarathustra lähteäkseen. Silloin puhui -tietäjä: "Oi Zarathustra, sinä olet veijari! - -"Minä tiedän sen jo: sinä tahdot päästä minusta! Mieluummin sinä -juokset metsissä ja väijyt petoeläimiä! - -"Mutta mitä apua sinulla on siitä? Illalla sinä tulet kuitenkin -saamaan minut jälleen; sinun omassa luolassasi minä tulen istumaan, -kärsivällisenä ja raskaana kuin pölkky -- ja odottamaan sinua!" - -"Niin tapahtukoon! huusi Zarathustra taaksensa kulkiessaan pois: ja -mitä luolassani on minun omaani, se on sinunkin, kestiystäväni! - -"Mutta jos sinä löytäisit hunajaakin sieltä, hyvä! niin nuole se vain, -sinä mörykarhu, ja sulostuta sielusi! Illalla me näet tahdomme olla -molemmat hyvällä tuulella, - -"-- hyvällä tuulella ja iloisina siitä, että tämä päivä kului -umpeen! Ja sinä itse olet tanssiva minun laulujeni mukaan minun -tanssikarhunani. - -"Sinä et usko sitä? Sinä pudistat päätäsi? No niin! Hyvä! Vanha karhu! -Mutta minäkin -- olen tietäjä." - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Puhelu kuninkaitten kanssa. - - -l. - -Zarathustra ei ollut vaeltanut vielä tuntiakaan vuorillaan ja -metsissään, silloin hän näki yht'äkkiä eriskummallisen juhlakulkueen. -Juuri sitä tietä, jota hän aikoi alas, tuli kaksi kuningasta -käyden, kruunuin ja purppuravöin koristeltuina ja kirjavina kuin -flamingo-linnut: he ajoivat kuormitettua aasia edellään. "Mitä -nämä kuninkaat tahtovat minun valtakunnassani?" puhui Zarathustra -hämmästyen sydämelleen ja piiloutui kiireesti pensaan taakse. Mutta -kun kuninkaat ennättivät siihen paikkaan, missä hän oli, sanoi hän -puoliääneen, ikäänkuin se, joka puhuu itsekseen: "Kummallista! -Kummallista! Kuinka se sopii yhteen? Kaksi kuningasta minä näen -- -mutta ainoastaan yhden aasin!" - -Silloin molemmat kuninkaat seisattuivat, hymyilivät, katselivat -sitä paikkaa kohti, josta ääni kuului, ja katsoivat sitten toisiaan -kasvoihin. "Sellaista ajatellaan kyllä meidänkin joukossamme, sanoi -oikeanpuolinen kuningas, mutta sitä ei lausuta julki." - -Mutta vasemmanpuolinen kuningas kohautti olkapäitään ja vastasi: "Se -on ehkä joku vuohipaimen. Tai erakko, joka on elänyt liian kauan -kallioiden ja puiden keskellä. Ei lainkaan seuraa, se näet turmelee -myöskin hyvät tavat." - -"Hyvät tavat? vastasi toinen kuningas mielipahoillaan ja katkerana: -mitä me sitten lähdimme pakoon? Emmekö 'hyviä tapoja'? 'Hyvää -seuraamme'? - -"Mieluisempaa, totisesti, on elää erakkojen ja vuohipaimenien joukossa -kuin yhdessä kullatun väärän maaliposkisen roskaväkemme kanssa, -- -vaikka sen nimi on hyvä seura', - -"-- vaikka sen nimi on 'aateli'. Mutta sen keskuudessa on kaikki -väärää ja mätää, etupäässä veri, kiitos vanhojen pahojen tautien ja -vielä huonompien lääkitystaiturien. - -"Parhain ja mieluisin on minulle tänään terve talonpoika, karkea, -viekas, itsepintainen, kestäväinen: se on tänään ylhäisin laji. - -"Talonpoika on tänään parhain; ja talonpoikaislajin tulisi olla herra! -Mutta nyt on roskaväen valtakunta, minä en anna kuvitella enää -itselleni mitään. Mutta roskaväki, se on: sekasotku. - -"Roskaväki-sekasotku: siinä on kaikkea sikin sokin, pyhimyksiä ja -lurjuksia, junkkareita ja juutalaisia ja jok'ainoa eläin Nooan -arkista. - -"Hyvät tavat! Kaikki on meidän keskuudessamme väärää ja mätää. -Kukaan ei osaa enää kunnioittaa: heidän kunnianosotuksiaan me juuri -pakenemme. He ovat maireita tungettelevaisia koiria, he kultaavat -palmunlehdet. - -"Tämä inho tukahuttaa minut, että me kuninkaat itse kävimme vääriksi, -peitetyiksi ja valhepukuun puetuiksi vanhalla kellastuneella -isoisän-loistolla, muistorahoiksi tyhmimmille ja viekkaimmille ja -kaikille, jotka tänään kaupustelevat vallalla! - -"Me emme ole ensimäisiä -- ja meidän täytyy kuitenkin merkitä sitä: -tähän petokseen me olemme viimein kyllästyneet ja ruvenneet inhoamaan -sitä. - -"Roskaväen tieltä me väistyimme, kaikkien noiden kirkujien ja -kirjoitus-likakärpästen, kaupustelijalöyhkän, kunnianhimonpyristelyn, -huonon hengityksen --: hyi, elää roskaväen joukossa, - -"-- hyi, merkitä ensimäistä roskaväen joukossa! Oi iljetys! iljetys! -iljetys! Mitä enää meistä kuninkaista!" -- - -"Sinun vanha sairautesi kohtaa sinua jälleen, sanoi nyt -vasemmanpuolinen kuningas, iljetys kohtaa sinua jälleen, poloinen -veljeni. Mutta sinähän tiedät, että meillä on kuuntelija." - -Heti nousi Zarathustra, joka oli avannut suun ja silmät selki -seljälleen tämän puheen aikana, piilopaikastaan, astui kuningasten -eteen ja aloitti: - -"Ken teitä kuuntelee, ken teitä kernaasti kuuntelee, te kuninkaat, -hänen nimensä on Zarathustra. - -"Minä olen Zarathustra, joka kerran puhuin: 'mitä enää kuninkaista!' -Suokaa minulle anteeksi, minä iloitsin, kun te sanoitte toisillenne: -'mitä enää meistä kuninkaista!' - -"Mutta täällä on minun valtakuntani ja minun herruuteni: mitä te -saattanette etsiä minun valtakunnastani? Mutta ehkä te _löysitte_ -matkalla sen, mitä minä etsin: nimittäin korkeamman ihmisen." - -Kun kuninkaat kuulivat tämän, löivät he rintojaan ja huusivat yhdestä -suusta: "meidät on tunnettu! - -"Tämän sanan miekalla sinä isket rikki meidän sydämemme sankimman -pimeyden. Sinä huomasit meidän hätämme, sillä katso! Me olemme -matkalla siksi, että löytäisimme korkeamman ihmisen -- - -"-- ihmisen, joka on korkeampi kuin me: vaikka me olemme kuninkaita. -Hänelle me viemme tämän aasin. Korkein ihminen on näet oleva maan -päällä myöskin korkein herra. - -"Ei ole olemassa mitään kovempaa onnettomuutta kaikessa -ihmiskohtalossa, kuin jos maan mahtavat eivät ole myöskin ensimäisiä -ihmisiä. Silloin käy kaikki vääräksi ja nurinkuriseksi ja -luonnottomaksi. - -"Ja jos he ovat perin viimeisiä ja enemmän eläimiä kuin ihmisiä: -silloin roskaväen arvo nousee nousemistaan, ja vieläpä roskaväki-hyve -puhuu viimein: 'katso, minä yksin olen hyve!' -- - -"Mitä minä kuulinkaan? vastasi Zarathustra, mikä viisaus kuninkailla! -Minä olen ihastuksissani, ja, totisesti, minua haluttaa tehdä runo -siitä: -- - -"-- tulkoon siitä myös runo, joka ei ole jokaisen korville -kelvollinen. Minä olen jo kauan sitten unhoittanut kursailemisen -pitkille korville. No niin! Hyvä!" - -(Mutta tässä tapahtui, että aasikin puhkesi puhumaan: mutta se sanoi -selvästi ja pahansisuisesti J-A-A.) - - Kerran -- armon vuonna ensimäisenä kai -- - Sibylla, viinittä juopuin, sanoiksi sai: - "Nyt käy nurin päin! - Ei matalassa viel' ollut maailma näin! - Voi, Rooma suur' on nyt naurava porttolan nainen, - ja Caesar elukka, jumala -- juutalainen!" - - -2. - -Tästä Zarathustran runosta kuninkaat iloitsivat; mutta oikeanpuolinen -kuningas puhui: "oi Zarathustra, kuinka hyvin me teimme, kun läksimme -sinua katselemaan! - -"Sinun vihollisesi näyttivät nimittäin meille kuvasi omassa -kuvastimessaan: siitä sinä silmäilit perkeleen irvinaamalla ja -pilkallisesti nauraen: niin että me pelkäsimme sinua. - -"Mutta mitä apua siitä! Yhä uudelleen sinä pistit lauseillasi meitä -korvaan ja sydämeen. Silloin me puhuimme viimein: mitä siitä, minkä -näköinen hän on! - -"Meidän täytyy saada _kuulla_ häntä, häntä joka opettaa: 'teidän tulee -rakastaa rauhaa välikappaleena uuteen sotaan. Ja lyhyttä rauhaa -enemmän kuin pitkää!' - -"Kukaan ei puhunut milloinkaan niin sotaisia sanoja: 'Mikä on hyvää? -Olla urhoollinen on hyvää. Hyvä sota on se, joka jokaisen asian -pyhittää!' - -"Oi Zarathustra, meidän isiemme veri liikahti ruumiissamme kun -kuulimme nämä sanat: se oli kuin kevään puhetta vanhoille -viinitynnyreille. - -"Kun miekat juoksivat sikin sokin kuin punatäpläiset käärmeet, silloin -meidän isämme mielistyivät elämään; kaiken rauhan aurinko tuntui -heistä voimattomalta ja laimealta, mutta pitkä rauha tuotti häpeää. - -"Kuinka he huokasivat, meidän isämme, kun he näkivät seinällä -salamankirkkaita kuivuneita miekkoja! Niiden lailla he janosivat -sotaa. Miekka näet tahtoo juoda verta ja säihkyy himosta." -- -- - --- Kun kuninkaat sellaisella innolla puhuivat ja lavertelivat isiensä -onnesta, valtasi Zarathustran sangen suuri halu pilkata heidän -intoaan: sillä nähtävästi ne olivat hyvin rauhallisia kuninkaita, -jotka hän näki edessään, tuollaisia, joilla oli vanhat ja hienot -kasvot. Mutta hän voitti itsensä. "Hyvä! puhui hän, tuonne ylös käy -tie, siellä on Zarathustran luola; ja tällä päivällä on oleva pitkä -ilta! Mutta nyt kutsuu eräs hätähuuto minua kiireellisesti teidän -tyköänne. - -"Minun luolalleni on kunniaksi, jos kuninkaat tahtovat istua siinä ja -odottaa: mutta epäilemättä, te saatte kauan odottaa! - -"No niin! Mitä siitä! Missä oppii tänään paremmin odottamaan kuin -hoveissa? Ja kaikki hyve, mikä on jäänyt kuninkaille tähteeksi, -- -eikö sen nimi ole tänään: _osata_-odottaa?" -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Veri-iili. - - -Ja Zarathustra kulki mietiskellen etemmäksi ja syvemmälle, läpi -metsien ja ohi rämeisten maiden; mutta niinkuin jokaiselle tapahtuu, -joka miettii vaikeita asioita, niin hän polkaisi äkkiarvaamatta -erästä ihmistä. Ja katso, silloin sähähti vasten hänen kasvojaan -yhdellä erää tuskanhuuto ja kaksi kirousta ja parikymmentä ilkeätä -herjasanaa: niin että hän peljästyksissään kohotti sauvan ja iski -vielä tuota tallattua kohti. Mutta heti senjälkeen malttoi hän -mielensä; ja hänen sydämensä nauroi hulluudelle, jonka hän juuri oli -tehnyt. - -"Suo anteeksi, sanoi hän tallatulle, joka kiukkuisena oli noussut -pystyyn ja istuutunut, suo anteeksi ja salli ennen kaikkea yksi -vertaus. - -"Niinkuin vaeltaja, joka uneksii etäisistä asioista, äkkiarvaamatta -survaisee tyhjällä kadulla nukkuvaa koiraa, joka makaa -auringonpaahteessa: - -"-- niinkuin silloin molemmat hypähtävät pystyyn, karkaavat -kohti toisiaan, verivihollisten lailla, nuo kaksi kuolemakseen -peljästynyttä: näin tapahtuu meille. - -"Ja kuitenkin! Ja kuitenkin -- miten vähän puuttui, että he olisivat -hyväilleet toisiansa, tuo koira ja tuo yksinäinen! Sillä molemmathan -he ovat -- yksinäisiä!" - --- "Ken sinä lienetkin, sanoi tallattu yhä vielä vihoissaan, sinä -loukkaat vertauksellasikin minua, etkä ainoastaan jalallasi, -katso vain, olenko minä mikään koira?" -- ja näin sanoen istuva nousi -ja veti paljaan käsivartensa lammikosta. Ensin hän oli näet maannut -pitkänään maassa, kätkettynä ja mahdottomana tuntea niinkuin ne, -jotka väijyvät lammikko-otuksia. - -"Mutta mitä sinä teetkään!" huusi Zarathustra peljästyneenä, sillä -hän näki, että paljaasta käsivarresta vuoti paljon verta, -- "mitä -sinulle on tapahtunut? Puriko sinua, poloinen, joku ilkeä eläin?" - -Vertavuotava nauroi, yhä vielä suutuksissaan: "Mitä se sinuun koskee! -sanoi hän ja tahtoi poistua. Täällä minä olen kotona ja omassa -valtakunnassani. Kysyköön minulta, ken kysyä tahtoo: mutta tolvanalle -minä tuskin vastaan." - -"Sinä erhetyt, sanoi Zarathustra sääliväisesti ja pidätti hänet, sinä -erhetyt: täällä sinä et ole kotonasi, vaan minun valtakunnassani, ja -täällä sinulle ei ole mitään pahaa tapahtuva. - -"Mutta kutsu minua vain miksi tahdot -- minä olen se, mikä minun -täytyy olla. Minä itse kutsun itseäni Zarathustraksi. - -"No niin! Tuonne ylös käy tie Zarathustran luolaan: se ei ole kaukana, --- etkö tahdo luonani hoitaa haavojasi? - -"Sinun on käynyt huonosti, poloinen, tässä elämässä: ensin sinua puri -eläin, ja sitten -- tallasi sinua ihminen!" -- -- - -Mutta kun tallattu kuuli Zarathustran nimen, muuttui hän. "Mitä -minulle tapahtuukaan! huudahti hän, _kenestä_ muusta minä tässä -elämässä välitän enää kuin tästä yhdestä ihmisestä, nimittäin -Zarathustrasta, ja tästä yhdestä eläimestä, joka verestä elää, -veri-iilistä? - -"Veri-iilin tähden minä makasin tämän lammikon ääressä kuin kalastaja, -ja jo oli sattunut minun ojennettuun käteeni kymmenen puremaa, -silloin juuri purihe vielä ihanampi veri-iili minun vereeni, -Zarathustra itse! - -"Oi onnea! Oi ihmettä! Ylistetty olkoon tämä päivä, joka houkutteli -minut tämän lammikon luo! Ylistetty olkoon parhain elävin kuppasarvi, -joka tänään elää, ylistetty olkoon suuri omantunnon veri-iili -Zarathustra!" -- - -Näin puhui tallattu; ja Zarathustra iloitsi hänen sanoistaan ja -niiden hienosta kunnioittavasta laadusta. "Ken sinä olet? kysyi hän -ja ojensi hänelle käden, meidän keskemme on paljon selitettävää ja -rohkaistavaa: mutta minusta näyttää, että jo tulee puhdas kirkas -päivä." - -"Minä olen _hengeltä tunnollinen_, vastasi kysytty, ja hengen -asioita ei yksikään ota ankarammin, ahtaammin ja kovemmin kuin minä, -lukuunottamatta Zarathustraa itseään, jolta olen sen oppinut. - -"Mieluummin olla mitään tietämättä, kuin tietää paljon puoliksi! -Mieluummin olla ominpäinsä narri, kuin viisas vieraan mieltä myöten! -Minä -- tunkeudun pohjaan: - -"-- mitä siitä, onko se suuri tai pieni? Onko sen nimi helvetti tai -taivas. Kämmenen levyinen pohja on minulle kylliksi: kunhan se vain -on todella pohjaa ja perustaa! - -"-- kämmenen leveys pohjaa: sen päällä voi seisoa! Todellisessa -tieto-tieteessä ei ole olemassa mitään suurta eikä mitään pientä!" - -"Niinpä sinä ehkä olet veri-iilin tuntija? kysyi Zarathustra; ja -sinä tutkit veri-iiliä aina viimeisiin perustoihin saakka, sinä -tunnollinen?" - -"Oi Zarathustra, vastasi tallattu, se olisi liian suunnatonta, kuinka -minä uskaltaisin ryhtyä siihen! - -"Mutta se ala, minkä mestari ja tutkija minä olen, on veri-iilin -_aivot_: -- se on minun maailmani! - -"Ja se myöskin on maailma! Mutta suo anteeksi, että minun ylpeyteni -puuttuu tässä puheeseen, sillä tässä minulla ei ole vertaista. -Senvuoksi minä sanoin: 'täällä minä olen kotona!' - -"Kuinka kauan minä jo olenkaan tutkinut tätä yhtä ainoata, veri-iilin -aivoja, jotta tuo liukas totuus ei pääsisi käsistäni! Täällä on minun -valtakuntani! - -"-- Siksi minä heitin pois kaiken muun, siksi minulle kävi kaikki muu -yhdentekeväksi; ja aivan minun tietoni vieressä lepää minun musta -tietämättömyyteni. - -"Minun henkeni omatunto vaati, että minä tiedän yhden enkä muutoin -tiedä mitään: minua inhoittaa kaikki hengeltä puolinaiset, kaikki -sumuiset, haihattelevaiset, haaveksivaiset. - -"Missä minun rehellisyyteni taukoo, siinä minä olen sokea ja tahdon -ollakin sokea. Mutta missä minä tahdon tietää, siinä tahdon olla myös -rehellinen, nimittäin kova, ankara, ahdas, julma, heltymätön. - -"Että sinä kerran puhuit, oi Zarathustra: 'Henki on se elämä, joka -itse uurtaa elämää', se vei ja vietteli minut sinun oppiisi. Ja -totisesti, omalla verelläni minä lisäsin omaa tietämistäni!" - --- Kuten omin silmin näemme, keskeytti Zarathustra; sillä yhä vielä -vuoti tunnollisen paljaasta käsivarresta verta. Siihen näet oli -pureutunut kiinni kymmenen veri-iiliä. - -"Oi sinä kummallinen toveri, kuinka paljon tämä näky opettaa minulle, -nimittäin sinä itse! Ja ehkä en haluaisi vuodattaa kaikkea sinun -ankariin korviisi! - -"No niin! Niinpä erotkaamme tässä! Kuitenkin tahtoisin kernaasti -tavata sinua jälleen. Tuonne ylös käy tie minun luolaani: tänä yönä -sinä olet oleva siellä minun rakas vieraani! - -"Kernaasti minä tahtoisin myöskin hyvittää ruumiillesi, että -Zarathustra tallasi sinua: mietin tätä asiaa. Mutta nyt minua kutsuu -eräs hätähuuto kiireesti sinun luotasi." -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Loihtija. - - -l. - -Mutta kun Zarathustra kiersi erään kallion kulmitse, silloin hän -näki, ei kaukana allansa, samalla tiellä, ihmisen, joka viskoi -jäseniään kuin raivotautinen ja syöksyi viimein suin päin maahan. -"Seis! puhui Zarathustra silloin sydämelleen, tuon tuolla täytynee -olla korkeampi ihminen, häneltä lähti tuo ilkeä hätähuuto, -- minä -tahdon katsoa onko tässä apu mahdollinen!" Mutta kun hän juoksi sille -paikalle, missä ihminen makasi maassa, löysi hän vapisevan vanhan -miehen, jolla oli tuijottavat silmät; ja miten paljon Zarathustra -ponnistelikaan saadakseen hänet pystyyn ja asetetuksi jälleen -jalkeille, oli se turhaa. Myöskään ei onneton näyttänyt huomaavan, -että kukaan oli hänen tykönään; pikemmin hän silmäili ympärilleen -tehden liikuttavia eleitä, ikäänkuin olisi ollut kaikkien hylkäämä -ja yksinäistynyt. Mutta viimein, monen vavahduksen, nytkähdyksen ja -kokoonkyyristymisen jälkeen, alkoi hän vaikeroida näin: - - Viel' lämpöä, lempeä ken mulle suo? - Kädet tänne kuumat! - Tänne sydän-hiillosmaljat! - Suorana maassa, värjyin - kuin puolikuollut, jonka jalkoja lämmitetään, - ja puistamana, oi! kuumetten outoin, - vilun jääota-nuolista väriseväisnä, - sun ajo-riistanas, aatos! - sa sanomaton, sa peitetty, peljättäväinen! - Sa metsämies pilvien takainen! - Sun maahan-vasamoitsemanas, - Sa ilkku-silmä, mua mi pimeydestä vaanit: - -- niin minä makaan, - kiemurtelen, kierielen kiduttamana - iankaikkisten tuskien kaikkein, - sun osumanas, - sa metsämiesten julmin, - sa tuntematon -- jumala! - - Osu syvempään! - Osu vielä kerran! - Sydän lävistä, särje tää! - Miksi kidutat näin - väkätylsin nuolin? - Miksi katsot jälleen, - sa ikiahne inehmotuskan, - pahansuovin jumal-salama-silmin? - Et tappaa tahdo, - vain kiduttaa, kiduttaa? - Mitä -- _minusta_ kidutat, - sa pahansuopa tuntematon jumala? -- - - Hahaa! Sa hiivit luo? - Tulet keskellä sydänyön, - mitä tahdot? Puhu! - Mua ahdistat, painat -- - Haa! lähell' olet jo liian! - Pois! Pois! - - Mun kuulet hengittävän, - mun sydäntäni kuuntelet, - sa kade, lemmenkade -- - mille sitten? - Pois! Pois! Miks sulla portaat? - Vai mielitkö mennä - mun sydämeeni, - mun salaisimpiin aatoksiini - niill' astua, niinkö? - Hävytön! Tuntematon -- varas! - Mitä mielit varastaa? - Mitä mielit urkkia?, - Mitä ilmi kiduttaa, - sa kiduttaja! - sa -- jumal-teloittaja! - Vai tuleeko mun koirana maassa - ryömiä sulle? - Pois suunnilta innoittuneena, - lempeä -- liehiä sulle? - - Työ turha! Pistä vain, - sa tutkain julmin! Ei, - en ole koira, -- sun riistasi vain, - sa julmin metsämies! - Sun vankisi ylpein, - sa ryöväri pilvien takainen! - Jo puhu viimein! - Mitä _minulta_ tahdot, sa väijyjä teitten? - Sa salama-vaippainen! Tuntematon! Sano, - mitä _tahdot_, tuntematon -- jumala? -- -- - - Vai lunnahia? - Mitä lunnaiksi tahdot? - Vaadi paljon -- niin ylpeyteni neuvoo! - Lyhyt tili -- niin neuvoo mun toinen ylpeytein! - - Hahaa! - Sa -- _minut_ tahdot? - Minut -- kokonaan?... - Hahaa! - Ja kidutat minua, narri, - kidutat kuoliaaksi ylpeyteni? - Suo lempeä -- ken mua lämmittää vielä? - Ken lempii? -- kädet kuumat anna, - anna sydän-hiillosmaljat - minulle, yksinäisimmälle, - jonka jää, jää seitsenkertainen - opetti janoamaan - vihamiehiäkin, - suo mulle, suo, - vihamies sa julmin, - suo mulle -- _itses!_ -- -- - - Tiessään! - Siinä hän pakeni, hänkin, - mun seurani ainoa, viimeinen, - mun vihamieheni suuri, - mun tuntemattomani, - mun jumal-teloittajani! - - -- Ei! Saavu taas, - tuo kidutuksesi kaikki! - Luo yksinäisimmän - oi saavu taas! - Sua kohti kyynelvirtani - nyt kaikki juoksee! - Sydänliekkini viimeinen, - se sinulle liekkii. - Oi saavu taas, - mun tuntematon jumalani! mun tuskani! - mun -- onneni viimeinen! - - -2. - --- Mutta tässä ei Zarathustra voinut pidättää kauemmin itseään, -vaan otti sauvansa ja alkoi hutkia kaikin voimin tuota vaikeroivaa. -"Lakkaa! huusi hän hänelle vihaisesti nauraen, lakkaa, näyttelijä! -Vääristelijä! Perinpohjainen valhettelija! Minä tunnen sinut hyvin! - -"Minä olen kohta lämmittävä sinun jalkasi, katala loihtija, minä osaan -hyvin -- lämmittää sellaisia kuin sinä olet!" - --- "Lopeta, sanoi vanha mies ja hyppäsi ylös maasta, älä lyö enää, oi -Zarathustra! Minä tein niin vain leikilläni! - -"Sellainen kuuluu minun taitooni; sinua itseäsi minä tahdoin koetella, -kun esitin sinulle tämän kokeen! Ja, totisesti, sinä olet hyvin -arvannut minun ajatukseni! - -"Mutta vähäpätöistä koetta et myöskään sinä minulle pannut: sinä olet -kova, sinä viisas Zarathustra! Kovasti sinä isket 'totuuksillasi', -sinun ryhmysauvasi pakottaa minun lausumaan -- tämän totuuden!" - --- "Älä imartele, vastasi Zarathustra, yhä vielä kiihtyneenä ja katse -synkkänä, sinä perinpohjainen näyttelijä! Sinä olet väärä: mitä sinä -puhut totuudesta! - -"Sinä riikinkukkojen riikinkukko, sinä turhamaisuuden meri, mitä -näyttelit minulle, katala loihtija, keneksi minun olisi pitänyt -luulla sitä, joka vaikeroi tuossa hahmossa?" - -"_Hengen parannuksentekijäksi,_ sanoi vanha mies sitä -- minä -näyttelin: sinä itse olet kerran keksinyt tämän sanan -- - -"-- runoilijaa ja loihtijaa, joka kääntää viimein itseänsä vastaan -oman henkensä, muuttunutta, joka paleltuu kuoliaaksi pahaan tietoonsa -ja omaantuntoonsa. - -"Ja myönnä vain: kesti kauan, oi Zarathustra, ennenkuin sinä pääsit -perille minun taidostani ja valheestani! Sinä _uskoit_ minun hätääni, -kun pitelit päätäni molemmin käsin -- - -"-- minä kuulin sinun vaikeroivan: 'häntä on liian vähän rakastettu, -liian vähän rakastettu!' Että minä petin sinua siihen määrin, siitä -riemuitsi sisällisesti minun häijyyteni." - -"Sinä olet tainnut pettää minua hienompia, sanoi Zarathustra -kovasti. Minä en kavahda itseäni pettäjistä, minun täytyy olla ilman -varovaisuutta: niin tahtoo minun arpani. - -"Mutta sinun -- _täytyy_ pettää: siihen määrin minä tunnen sinut! -Sinun täytyy alati olla kaksi-kolmi-neliviisimielinen! Myöskään se, -minkä nyt tunnustit, ei ollut minulle läheskään totta eikä kylliksi -valhetta! - -"Sinä kehno vääristelijä, kuinka sinä muuta voisit! Sairautesi -sinä vielä ihomaalilla maalaisit, jos näyttäytyisit alastomana -lääkärillesi. - -"Niin sinä maalasit äsken valheesi minulle, kun sanoit: 'minä tein -niin vain leikilläni!' Siinä oli myöskin _totta_, sinussa on jotakin -hengen parannuksentekijää! - -"Minä oivallan sinut hyvin: sinusta tuli kaikkien lumooja, mutta -itseäsi kohtaan sinulla ei ole jäljellä enää yhtään valhetta ja -viekkautta, -- oman itsesi lumouksesta sinä olet irti! - -"Sinä korjasit inhon ainoana totuutenasi. Sinun yksikään sanasi ei ole -enää oikea, ainoastaan sinun suusi: nimittäin inho, joka takertuu -kiinni sinun suuhusi." -- -- - --- "Ken sinä sitten olet! huusi vanha loihtija uhkamielisellä äänellä, -ken uskaltaa puhua _minulle_ sellaista, suurimmalle, joka tänään -elää?" -- ja vihreä salama sinkosi hänen silmästään Zarathustraa -kohti. Mutta heti senjälkeen hän muuttui ja sanoi surullisesti: - -"Oi Zarathustra, minä olen väsynyt tähän, minun taitoni inhoittavat -minua, minä en ole _suuri_, miksi minä teeskentelen! Mutta, sinähän -tiedät sen -- minä olen etsinyt suuruutta! - -"Suurta ihmistä minä tahdoin esittää ja sain monet uskomaan: mutta -tämä valhe kävi yli voimani. Siihen minä murrun. - -"Oi Zarathustra, kaikki on valhetta minussa; mutta että minä murrun -- -tämä minun murtumiseni on _oikeata_!" - -"Se on sinulle kunniaksi, puhui Zarathustra synkkänä ja katseli -syrjään, se on sinulle kunniaksi, että sinä olet etsinyt suuruutta, -mutta se ilmaisee sinut myöskin. Sinä et ole suuri. - -"Sinä katala vanha loihtija, tämä on sinun parhaimpasi ja -rehellisimpäsi, jota minä kunnioitan sinussa, että sinä väsyit -itseesi ja lausuit tämän: 'minä en ole suuri!' - -"Siinä minä kunnioitan sinua hengen parannuksentekijänä; vaikkapa -sitä oli vain silmänräpäys. Sen ainoan silmänräpäyksen sinä olit -- -oikeata. - -"Mutta puhu, mitä sinä haet täältä _minun_ metsistäni ja kallioiltani? -Ja jos sinä asetuit _minun_ tielleni, niin mitä koetta sinä tahdoit -minulta? -- - -"-- miksi sinä koettelit minua?" -- - -Näin puhui Zarathustra ja hänen silmänsä säihkyivät. Vanha loihtija -oli hetken vaiti, sitten hän sanoi: "Koettelinko minä sinua? Minä -- -etsin vain. - -"Oi Zarathustra, minä etsin oikeata, rehellistä, puhdasta, -yksinkertaista, yhdellä tavoin selitettävää, ihmistä, jossa on kaikki -rehellisyys, viisauden maljaa, tiedon pyhimystä, suurta ihmistä! - -"Etkö sinä sitten tiedä sitä, oi Zarathustra? _Minä etsin -Zarathustraa._" - --- Ja tässä syntyi pitkä äänettömyys molempien kesken; mutta -Zarathustra vaipui syvälle itseensä, niin että hän sulki silmänsä. -Mutta sitten, käännyttyään jälleen vastamiehensä puoleen, tarttui hän -loihtijan käteen ja puhui, täynnä kohteliaisuutta ja häijyyttä: - -"No niin! Tuonne ylös käy tie, siellä on Zarathustran luola. Sieltä -voit etsiä sitä, jonka toivoit löytäväsi. - -"Ja kysy neuvoa minun eläimiltäni, minun kotkaltani ja minun -käärmeeltäni: he auttavat sinua etsinnässä. Mutta minun luolani on -suuri. - -"Minä itse tosin -- minä en nähnyt vielä yhtään suurta ihmistä. Mikä -suurta on, sille on hienoimmankin silmä tänään karkea. On roskaväen -valtakunta. - -"Niin monen minä huomasin jo, joka oikoi itseään ja pullistelihe, -ja kansa huusi: Katsokaas suurta ihmistä! Mutta mitä apua kaikista -palkeista! Lopulta lähtee tuuli ulos. - -"Lopulta halkeaa sammakko, joka paisutti liian kauan itseään: silloin -lähtee tuuli ulos. Pistää paisunutta vatsaan, sitä minä kutsun kelpo -ajankulukkeeksi. Kuulkaa se, pojat! - -"Tämä tämänpäinen on roskaväen: ken täällä _tietää_ vielä, mikä on -suurta, mikä on pientä! Ken etsisi täällä menestyksellä suuruutta! -Ainoastaan narri: narreilla on onnea. - -"Sinä etsit suuria ihmisiä, sinä kummallinen narri? Ken _opetti_ -sinulle sen? Onko tänään aikaa siihen? Oi sinä huono etsijä, miksi -- -sinä koettelet minua?" -- -- - -Näin puhui Zarathustra, sydän lohdutettuna, ja läksi nauraen tietänsä -eteenpäin. - - - - -Virkajättönä. - - -Mutta ei kauan senjälkeen kuin Zarathustra oli eronnut loihtijasta, -näki hän jälleen jonkun istuvan tien ohessa, jota hän kulki: mustan -pitkän miehen, jolla oli laihat kelmeät kasvot: tämä näky suututti -häntä suuresti. "Voi, puhui hän sydämelleen, tuolla istuu naamioitu -alakuloisuus, minusta näyttää, että hän kuuluu pappien lajiin: mitä -he tahtovat minun valtakunnassani? - -"Kuinka! Tuskin olen päässyt loihtijaa pakoon, niin täytyy heti toisen -velhon juosta minun tieni ylitse -- - -"-- velhon kättenpäällepanemisineen, pimeän ihmeittentekijän jumalan -armosta, voidellun maailmansoimaajan, jonka perkele periköön! - -"Mutta perkele ei ole milloinkaan läsnä paikalla, missä hän olisi -paikallansa: aina hän tulee liian myöhään, tuo kirottu kääpiö ja -kämpäjalka!" -- - -Näin kirosi Zarathustra kärsimättömänä sydämessään ja ajatteli kuinka -hän voisi hiipiä katse poispäin käännettynä tuon mustan miehen -ohitse: mutta katso, toisin tapahtui. Samassa silmänräpäyksessä -näet oli istuva jo huomannut hänet ja senkaltaisena, jota kohtaa -odottamaton onni, hyppäsi hän ylös ja kulki suoraan Zarathustraa -kohti. - -"Ken lienetkin, vaeltaja, puhui hän, auta eksynyttä, etsiväistä -vanhusta, jonka täällä helposti voi käydä pahoin. Tämä maailma on -minulle vieras ja kaukainen, petoeläintenkin minä kuulin ulvovan; ja -sitä, ken minua olisi voinut suojella, häntä itseään ei enää ole. - -"Minä etsin viimeistä hurskasta ihmistä, pyhää miestä ja erakkoa, joka -yksin metsässään ei ollut vielä kuullut mitään siitä, minkä kaikki -maailma tänään tietää." - -"Mitä tietää kaikki maailma tänään? kysyi Zarathustra. Ehkä tämän, -että vanha jumala ei elä enää, johon kaikki maailma on kerran -uskonut?" - -"Sinäpä sen sanot, vastasi vanhus murheellisena. Ja minä palvelin -tätä vanhaa jumalaa aina hänen viimeiseen hetkeensä saakka. - -"Mutta nyt minä olen virkajättönä, vailla herraa, enkä kuitenkaan -vapaana, ei ole minulla myöskään yhtään iloista hetkeä enää, muutoin -kuin muistoissa. - -"Senvuoksi minä nousin näille vuorille, jotta voisin viimeinkin -valmistaa itselleni jälleen juhlan, niinkuin vanhalle paaville ja -kirkkoisälle sopii: sillä tiedä, minä olen viimeinen paavi! -- -hurskaiden muistojen ja jumalanpalveluksien juhlan. - -"Mutta nyt hän on itse kuollut, hurskain ihminen, pyhä mies metsässä, -joka alati ylisti jumalaansa laululla ja mörinällä. - -"Häntä itseään minä en enää löytänyt, löytäessäni hänen majansa, -- -mutta näin siellä kaksi sutta, jotka ulvoivat hänen kuolemaansa -- -sillä kaikki eläimet rakastivat häntä. Silloin minä riensin sieltä -pois. - -"Olinko minä siis turhaan tullut näihin metsiin ja näille vuorille? -Silloin minun sydämeni päätti, että etsisin toista, hurskainta -kaikista niistä, jotka eivät usko jumalaan, että etsisin -Zarathustraa!" - -Näin puhui vanhus ja katseli terävästi sitä, joka seisoi hänen -edessään; mutta Zarathustra tarttui vanhan paavin käteen ja katseli -sitä kauan ihaillen. - -"Katso, sinä kunnianarvoinen, mikä ihana ja pitkä käsi. Se käsi on -sellaisen, joka alati on jakanut siunauksia. Mutta nyt se pitelee -sitä, jota sinä etsit, minua, Zarathustraa. - -"Minä olen se, jumalaton Zarathustra, joka puhuu: ken on -jumalattomampi kuin minä, että minä hänen opetuksestaan -riemuitsisin?" -- - -Näin puhui Zarathustra ja lävisti katseillaan vanhan paavin ajatukset -ja sala-ajatukset. Viimein alkoi tämä: - -"Ken häntä enimmän rakasti ja kenen oma hän enimmän oli, hän on nyt -myös hänet enimmän kadottanut --: - -"-- katso, minä itse kaiketi olen meistä molemmista nyt jumalattomin? -Mutta ken voisi siitä riemuita?" -- - --- "Sinä palvelit häntä viimeiseen saakka? kysyi Zarathustra -miettien, syvän vaitiolon jälkeen, sinä tiedät, _kuinka_ hän kuoli? -Onko se totta, mitä puhutaan, että sääli kuristi hänet kuoliaaksi, - -"-- että hän näki, kuinka _ihminen_ riippui ristillä, eikä kestänyt -sitä, että rakkaus ihmiseen tuli hänen helvetikseen ja viimein hänen -kuolemakseen?" -- -- - -Mutta vanha paavi ei vastannut, vaan katseli sivulle arasti ja -kasvoillaan tuskallinen ja synkkä ilme. - -"Anna hänen mennä, sanoi Zarathustra kauan mietittyään, ja katseli -yhä edelleen vanhusta suoraan silmään. - -"Anna hänen mennä, hän on poissa. Ja vaikkakin se tuottaa sinulle -kunniaa, että puhut tästä vainajasta vain hyvää, niin sinä tiedät -yhtä hyvin kuin minä, kuka hän oli; ja että hän kulki kummallisia -teitä." - -"Kolmen silmän kesken puhuen, sanoi vanha paavi ilostuneena (hänen -toinen silmänsä oli näet sokea), jumalan asioissa minä olen -valaistumpi kuin Zarathustra itse -- ja saan ollakin. - -"Minun rakkauteni palveli häntä monet vuodet, minun tahtoni taipui -kaiken hänen tahtonsa alle. Mutta hyvä palvelija tietää kaikki, ja -myöskin paljon, mitä hänen herransa salaa itseltään. - -"Hän oli umpimielinen jumala, täynnä salaisuuksia. Totisesti, ei hän -saanut edes poikaa muutoin kuin salajuonilla. Hänen uskonsa ovella on -aviorikos. - -"Ken häntä ylistää rakkauden jumalaksi, hän ei ajattele kyllin -korkeasti itse rakkaudesta. Eikö tämä jumala tahtonut myöskin olla -tuomari? Mutta rakastavainen on rakkaudessaan tuollapuolen palkkaa ja -töitten maksoa. - -"Kun hän oli nuori, tämä jumala itäisiltä mailta, silloin hän oli -kova ja kostonhimoinen ja rakensi itselleen helvetin lemmikkiensä -huvitukseksi. - -"Mutta viimein hänestä tuli vanha ja pehmeä ja murea ja sääliväinen, -enemmän isoisän kaltainen kuin isän, mutta enimmän horjuvan vanhan -isoäidin kaltainen. - -"Siinä hän istui, kuihtuneena, uuninloukossaan, harmitteli huonoja -jalkojaan, maailmaanväsyneenä, tahtoonväsyneenä, ja tukahtui eräänä -päivänä liian suureen sääliinsä" -- -- - -"Sinä vanha paavi, puuttui Zarathustra tässä puheeseen, oletko sinä -silmin nähnyt _tämän_? Näin on saattanut tapahtua: näin, ja myöskin -toisin. Kun jumalat kuolevat, niin he kuolevat aina monenlaisen -kuoleman. - -"Mutta olkoon! Niin tai näin, hän on poissa. Hän oli minun korvilleni -ja silmilleni vastenmielinen, huonompaa jälkimuistoa minä en tahdo -hänelle antaa. - -"Minä rakastan kaikkea, mikä kirkkaasti katselee ja rehellisesti -puhuu. Mutta hän -- sinähän tiedät sen, vanha pappi, hänessä oli -jotakin sinun lajiasi, pappislajia -- hän oli monella tavoin -selitettävä. - -"Hän oli myöskin epäselvä. Kuinka hän on suuttunut meihin, tuo -vihanpurskuja, siitä että me ymmärsimme häntä huonosti! Mutta miksi -hän ei puhunut selvemmin? - -"Ja jos vika oli meidän korvissamme, miksi hän antoi meille korvat, -jotka kuulivat häntä huonosti? Jos oli liejua korvissamme, no niin! -Ken sen sinne pani? - -"Liian paljon epäonnistui hänelle, tälle savenvalajalle, joka ei -ollut päättänyt oppivuosiaan! Mutta että kosti hän ruukuilleen ja -luontokappaleilleen, siksi että ne onnistuivat huonosti, -- se oli -synti _hyvää makua_ vastaan. - -"Myöskin hurskaudessa on olemassa hyvä maku: se puhui viimein: pois -_tuollainen_ jumala! Mieluummin ei mitään jumalaa, mieluummin omin -päin säätää kohtaloa, mieluummin olla narri, mieluummin itse olla -jumala!'" - --- "Mitä minä kuulen! puuttui vanha paavi tässä puheeseen heristäen -korviaan; oi Zarathustra, sinä olet hurskaampi kuin luulet, -tuollaista epäuskoa kantaen! Joku jumala sinussa käänsi sinut -jumalattomuuteesi! - -"Eikö se ole juuri sinun hurskautesi, joka ei enää anna sinun uskoa -jumalaan? Ja sinun ylensuuri rehellisyytesi tulee viemään sinut vielä -tuollepuolen hyvää ja pahaa! - -"Katso vain, mitä sinulle on säästynyt. Sinulla on silmät ja käsi ja -suu, ne ovat hamasta iankaikkisuudesta säädetyt siunaamaan. Ei yksin -kädellä siunata. - -"Sinun läheisyydessäsi, vaikkakin sinä tahdot olla jumalattomin, minä -tunnen pitkien siunauksien salaisen pyhänsavun ja sulotuoksun: riemua -ja tuskaa minä tunnen tässä. - -"Salli minun olla vieraanasi, oi Zarathustra, yksi ainoa yö. Missään -koko maan päällä en viihdy nyt paremmin kuin sinun luonasi!" -- - -"Aamen! Niin tapahtukoon! puhui Zarathustra suuresti ihmetellen, -tuonne ylös käy tie, siellä on Zarathustran luola. - -"Mielelläni, totisesti, saattaisin sinut itse sinne, sinä -kunnianarvoinen, sillä minä rakastan kaikkia hurskaita ihmisiä. Mutta -nyt minua kutsuu hätähuuto kiireesti sinun luotasi. - -"Minun valtakunnassani ei sinulle ole mitään pahaa tapahtuva; minun -luolani on hyvä satama. Ja mieluimmin minä tahtoisin asettaa jokaisen -murheellisen jälleen vakaalle maalle ja vakaille jaloille. - -"Mutta ken voisi nostaa _sinun_ alakuloisuutesi hartioiltasi? Siihen -minä olen liian heikko. Kauan, totisesti, me saamme odottaa, -ennenkuin joku herättää sinulle jälleen jumalasi. - -"Tämä vanha jumala ei näet elä enää: hän on perinpohjin kuollut." -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Rumin ihminen. - - --- Ja jälleen Zarathustran jalat juoksivat halki vuorien ja -metsien, ja hänen silmänsä etsivät ja etsivät, mutta missään ei -näkynyt sitä, jonka ne tahtoivat nähdä, tuota suurta hätääkärsivää -ja hätäänhuutavaa. Mutta kaiken matkaa hän riemuitsi sydämessään -ja oli kiitollinen. "Mitä hyviä lahjoja, puhui hän, soikaan tämä -päivä minulle korvaukseksi siitä, että se alkoi huonosti! Kuinka -kummallisia puhekumppaneita olen kohdannut! - -"-- Heidän sanojaan minä tahdon nyt pureksia kauan ikäänkuin hyviä -siemeniä; pieniksi on minun hampaani jauhava ja pureksiva ne, kunnes -ne valuvat kuin maito minun sieluuni!" -- - -Mutta kun tie jälleen kääntyi erään kallion ympäri, muuttui maisema -yhdellä erää, ja Zarathustra vaelsi kuoleman valtakunnassa. Täällä -kohosi jyrkkiä, mustia ja punaisia kallioita: ei ruohoa, ei puuta, -ei linnunääntä. Se oli nimittäin laakso, jota kaikki eläimet -karttoivat, petoeläimetkin; ainoana poikkeuksena oli eräs laji -rumia, paksuja, viheriäisiä käärmeitä, jotka vanhoiksi tultuaan -saapuivat tänne kuolemaan. Senvuoksi paimenet kutsuivat tätä laaksoa: -Käärmeen-kuolemaksi. - -Mutta Zarathustra vaipui synkkään muisteloon, sillä hänestä tuntui -niinkuin hän olisi jo kerran ennen ollut tässä laaksossa. Ja paljon -raskasta kasaantui hänen mieleensä: niin että hän kulki hitaasti ja -yhä hitaammin ja seisattui viimein. Mutta kun hän aukaisi silmänsä, -silloin hän näki jotakin, joka istui tien ohessa, muodoltaan kuin -ihminen ja tuskin kuin ihminen, jotakin sanomatonta. Ja yht'äkkiä -valtasi Zarathustran suuri häpeä siitä, että hänen silmänsä olivat -nähneet sellaista: punehtuen ylös aina valkeaan tukkaansa saakka -hän käänsi katseensa pois ja kohotti jalkansa poistuakseen tuosta -ilkeästä paikasta. Mutta silloin tuo kuollut autius sai äänen: maasta -kumpusi näet ääni solisten ja koristen, niinkuin vesi yöllä solisee -ja korisee tukkeutuneiden vesiputkien läpi; ja viimein se kävi -ihmisääneksi ja ihmispuheeksi: -- se kuului näin: - -"Zarathustra! Zarathustra! Arvaa minun arvoitukseni! Puhu, puhu! Mikä -on _kosto todistajalle_? - -"Minä houkuttelen sinut takaisin, täällä on liukasta jäätä! Kavahda, -kavahda, että sinun ylpeytesi ei taita täällä jalkojaan! - -"Sinä pidät itseäsi viisaana, ylpeä Zarathustra! Niinpä arvaa arvoitus, -sinä kova pähkinänsärkijä, -- arvoitus, joka minä olen! Sano siis: -kuka _minä olen_!" - --- Mutta kun Zarathustra oli kuullut nämä sanat mitä te luulette, -että hänen sielulleen tapahtui? _Sääli valtasi hänet;_ ja hän vaipui -yhdellä kertaa maahan, niinkuin tammi, joka kauan on vastustanut -monia puunhakkaajia, -- raskaasti, äkkiä, niidenkin kauhuksi, jotka -sen tahtoivat kaataa. Mutta hän nousi heti jälleen ylös maasta, ja -hänen kasvonsa muuttuivat koviksi. - -"Minä tunnen sinut kyllä, puhui hän metallisella äänellä: sinä olet -_jumalan murhaaja_! Anna minun mennä. - -"Sinä et _kestänyt_ sitä, joka näki sinut, -- joka näki sinut alati ja -läpikotaisin, sinä rumin ihminen! Sinä kostit tälle todistajalle!" - -Näin puhui Zarathustra ja tahtoi poistua, mutta tuo sanomaton tarttui -hänen vaatteensa helmaan ja alkoi uudelleen korista ja tapailla -sanoja. "Jää!" sanoi hän viimein. -- - -"-- Jää! Älä käy ohitse! Minä arvaan, mikä kirves löi sinut maahan: -Terve sinulle, oi Zarathustra, että seisot jälleen! - -"Sinä arvasit, minä tiedän sen hyvin, millä mielellä se on, joka on -surmannut hänet -- jumalan murhaaja. Jää! Istuudu tänne luokseni, -sitä et tee turhaan. - -"Kenen luokse minä tahdoin, ellen sinun luoksesi? Jää! istuudu! Mutta -älä katsele minua! Kunnioita siten minun rumuuttani! - -"He vainoavat minua: nyt sinä olet minun viimeinen turvapaikkani. -_Eivät_ vihallaan, _eivät_ takaa-ajajillaan: oi, sellaista -vainoamista minä pilkkaisin ja olisin ylpeä ja iloinen siitä! - -"Eikö kaikki menestys ollut tähän saakka hyvin-vainotuilla. Ja ken -hyvin vainoaa, oppii helposti _seuraamaan_: -- hänhän on jo -- -jälempänä! Mutta se on heidän _säälinsä_. -- - -"-- heidän säälinsä on se, jota minä pakenen ja pakenen sinun -turviisi. Oi Zarathustra, suojele minua, sinä viimeinen -turvapaikkani, sinä ainoa, joka minut arvasit: - -"-- sinä arvasit, millä mielellä se on, joka hänet surmasi. Jää! Ja -jos tahdot lähteä, sinä kärsimätön: älä kulje sitä tietä, jota minä -tulin. Se tie on huono. - -"Suutuitko sinä minuun, että olen liian kauan mongerrellut sanojani. -Että neuvon sinua. Mutta tiedä, että se olen minä, rumin ihminen, - -"-- jolla on myöskin suurimmat, raskaimmat jalat. Missä minä kuljin, -siinä on tie huonoa. Minä poljen kaikki tiet kuoliaaksi ja raiskiolle. - -"Mutta että sinä kuljit minun ohitseni, vaieten, että sinä punehduit, -minä näin sen hyvin: siitä minä tunsin sinut Zarathustraksi. - -"Jokainen toinen olisi heittänyt minulle almunsa, säälinsä, katsein ja -sanoin. Mutta siihen -- minä en ole kylliksi kerjäläinen, sen sinä -arvasit -- - -"-- siihen minä olen liiaksi rikas, rikas suuresta, peljättävästä, -rumimmasta, sanomattomimmasta! Sinun häpeämisesi, oi Zarathustra, -_kunnioitti_ minua! - -"Vaivalla minä pääsin ulos sääliväisten tungoksesta, jotta löytäisin -sen ainoan, joka tänään opettaa, sääli on tunkeilevaista -- sinut, oi -Zarathustra! - -"-- olkoon se jumalan, olkoon se ihmisten sääliä: sääli sotii -häveliäisyyttä vastaan. Ja että ei tahdo auttaa, se voi olla -ylhäisempää kuin tuo hyve, joka rientää luokse. - -"Mutta sääli, juuri se on tänään kaikkien pienten ihmisten hyve: --- heillä ei ole mitään kunnioitusta suurta onnettomuutta, suurta -rumuutta, suurta epäonnistumista kohtaan. - -"Näiden kaikkien yli minä katselen kuin koira katselee vilisevän -lammaslauman selkien ylitse. Ne ovat pieniä hyvänahkaisia, -hyväntahtoisia harmaita ihmisiä. - -"Niinkuin haikara katselee halveksien yli matalien lampien, pää -takakenossa: niin minä katselen yli harmaiden pienten aaltojen ja -tahtojen ja sielujen vilinän. - -"Liian kauan on myönnetty oikeus näiden pienten ihmisten puolelle: -_niin_ annettiin heille viimein myöskin valta -- nyt he opettavat: -hyvää on ainoastaan se, mitä pienet ihmiset kutsuvat hyväksi! - -"Ja 'totuus' on tänään se, mitä saarnaaja puhui, joka itse oli heistä -syntyisin, tuo pienten ihmisten kummallinen pyhimys ja puoltaja, joka -todisti itsestään: 'minä olen totuus.' - -"Tämä julkea on nyt kauan saanut noiden pienten ihmisten harjat -pöyhistymään -- hän, joka ei opettanut mitään pientä harhaluuloa -opettaessaan: 'minä -- olen totuus.' - -"Onko julkea milloinkaan saanut kohteliaampaa vastausta? -- Mutta -sinä, oi Zarathustra, kävit hänen ohitsensa ja sanoit: 'Ei. Ei! -Kolmasti ei'! - -"Sinä varoitit hänen eksytyksestään, sinä varoitit ensimäisenä -säälistä -- et kaikkia, et ei-ketään, vaan itseäsi ja omaa lajiasi. - -"Sinä häpeät suuren kärsiväisen häpeää! ja totisesti, kun sinä -puhut:,säälistä nousee suuri pilvi, kavahtakaa, ihmiset!' - -"-- kun sinä opetat: 'kaikki luovat ovat kovia, kaikki suuri rakkaus -on säälinsä yläpuolella': oi Zarathustra, kuinka sinä näytät minusta -hyvin perehtyneeltä säänmerkkejä selittämään! - -"Mutta sinä itse -- varoita myöskin itseäsi _omasta_ säälistäsi! Sillä -monet ovat matkalla sinun luoksesi, monet kärsiväiset, epäileväiset, -epätoivoiset, hukkuvaiset, palelevaiset -- - -"Minä varoitan sinua myöskin itsestäni! Sinä olet arvannut minun -parhaimman, pahimman arvoitukseni, minut itseni ja mitä minä tein. -Minä tunnen kirveen, joka kaataa minut. - -"Mutta hänen -- _täytyi_ kuolla: hän katsoi silmin, jotka näkivät -_kaikki_, -- hän näki ihmisen syvyydet ja pohjat, hänen kaiken -kätketyn häpeänsä ja rumuutensa. - -"Hänen säälinsä ei tuntenut mitään häpeää: hän ryömi minun -likaisimpiin soppiini. Tämän uteliaimman, ylentungettelevaisen, -ylensääliväisen täytyi kuolla. - -"Hän näki alati minut: tällaiselle todistajalle minä tahdoin kostaa -- -tai lakata itse elämästä. - -"Sen jumalan, joka näki kaiken, _myöskin ihmisen_: tämän jumalan -täytyi kuolla! Ihminen ei kestä sitä, että sellainen todistaja elää." - -Näin puhui rumin ihminen. Mutta Zarathustra nousi ja hankkiutui -lähtemään: sillä häntä vilutti vähän aina ytimiin saakka. - -"Sinä sanomaton, sanoi hän, sinä varoitit minua tiestäsi. Kiitokseksi -siitä minä ylistän omaani. Katso, tuolla ylhäällä on Zarathustran -luola. - -"Minun luolani on suuri ja syvä ja siinä on monia soppia; siellä -löytää piileväisinkin piilopaikan. Ja aivan sen vieressä on sata -loukkoa ja salatietä mateleville, räpytteleville ja hyppiville -eläimille. - -"Sinä hylyksi heitetty, joka itse olet itsesi hylyksi heittänyt, -sinä et tahdo asua ihmisten ja ihmissäälin seassa? Niinpä siis tee -niinkuin minä! Niin sinä opit myöskin minusta; vain tekevä oppii. - -"Ja puhu etenkin minun eläinteni kanssa! Ylpein eläin ja viisain -eläin -- niiden pitäisi kai olla meille molemmille oikeat -neuvonantajat!" -- -- - -Näin puhui Zarathustra ja kulki tietänsä, miettiväisemmin ja -hitaammin kuin ennen: sillä hän kysyi itseltään paljoa eikä tiennyt -helposti vastata itselleen. - -"Kuinka poloinen ihminen kuitenkin on! ajatteli hän sydämessään, -kuinka ruma, kuinka koriseva, kuinka täynnä kätkettyä häpeää! - -"Minulle sanotaan, että ihminen rakastaa itseänsä: oi, kuinka suuri -tämän itsensä rakastamisen tulee olla! Kuinka paljon halveksimista -sillä on vastassaan! - -"Myöskin tämä ihminen rakasti itseään niinkuin hän itseään halveksi -- -suuri rakastavainen hän on minusta ja suuri halveksivainen. - -"Ketään en löytänyt vielä, joka oli syvemmin halveksinut itseään: -sekin on korkeutta. Voi, oliko hän ehkä se korkeampi ihminen, jonka -huudon minä kuulin? - -"Minä rakastan suuria halveksivaisia. Mutta ihminen on jotakin, joka -täytyy tulla voitetuksi." -- -- - - - - -Vapaaehtoinen kerjäläinen. - - -Kun Zarathustra oli jättänyt rumimman ihmisen, vilutti häntä ja hän -tunsi itsensä yksinäiseksi: hänen mielensä läpi kulki näet paljon -kylmää ja yksinäistä, niin että hänen jäsenensäkin kävivät siitä -kylmemmiksi. Mutta kulkiessaan yhä etemmäksi ja etemmäksi, ylöspäin, -alaspäin, vuoroin ohi viheriäisten laitumien, mutta myöskin yli -karujen kivilouhujen, joiden vuoteelle ehkä muinoin joku kärsimätön -puro oli laskeutunut levolle: silloin hänen mielensä kävi yhdellä -kertaa jälleen lämpöisemmäksi ja sydämellisemmäksi. - -"Mitä minulle onkaan tapahtunut? kysyi hän itseltään, jokin lämmin ja -eläväinen virvoittaa minua, sen täytyy olla minun läheisyydessäni. - -"Minä olen jo vähemmin yksin; tuntemattomia tovereita ja veljiä liehuu -minun ympärilläni, heidän lämmin hengityksensä koskettaa minun -sieluani." - -Mutta kun hän katseli ympärilleen ja etsi yksinäisyytensä -lohduttajia: katso, silloin ne olivat lehmiä, jotka seisoivat toinen -toisensa vieressä lähikummulla; niiden läheisyys ja haju olivat -lämmittäneet hänen sydäntään. Mutta nämä lehmät näyttivät innokkaasti -kuuntelevan erästä puhuvaa eivätkä havainneet sitä, joka lähestyi. -Mutta kun Zarathustra oli ihan lähellä niitä, kuuli hän selvästi, -että ihmisääni puhui niiden keskeltä ja nähtävästi olivat kaikki -tyynni kääntäneet päänsä puhuvaa kohti. - -Silloin Zarathustra juoksi nopeasti esiin ja työnsi eläimet -erilleen toisistaan, sillä hän pelkäsi, että täällä oli tapahtunut -jollekin pahaa, jota lehmien sääli tuskin saattoi auttaa. Mutta -siinä hän oli pettynyt; sillä katso, siinä istui ihminen maassa ja -näytti kehoittavan eläimiä, että ne eivät lainkaan pelkäisi häntä, -rauhallista ihmistä ja vuorisaarnaajaa, jonka silmistä itse hyvyys -saarnasi. "Mitä sinä etsit täältä?" huusi Zarathustra kummastuneena. - -"Mitäkö minä täältä etsin? vastasi hän, samaa kuin sinä etsit, -rauhanrikkoja! nimittäin onnea maan päällä. - -"Mutta sitä varten minä tahdoin oppia näiltä lehmiltä. Sillä, -tiedätkö, puolen aamua minä olen jo puhunut niille, ja juuri nyt ne -olivat antamaisillaan minulle vastauksen. Miksi sinä häiritsit niitä? - -"Jollemme me käänny ja tule lehmien kaltaisiksi, niin emme me tule -sisälle taivaanvaltakuntaan. Meidän on nimittäin opittava niiltä -yksi: märehtiminen. - -"Ja totisesti, vaikka ihminen koko maailman voittaisi eikä oppisi -tätä yhtä, märehtimistä: mitä se auttaisi! Hän ei pääsisi vapaaksi -murheestaan. - -"-- suuresta murheestaan: mutta sen nimi on tänään _iljetys_. Kenen -sydän, suu ja silmät eivät ole tänään täynnä iljetystä! Myöskin -minun! Myöskin sinun! Mutta katso näitä lehmiä!" -- - -Näin puhui vuorisaarnaaja ja käänsi senjälkeen oman katseensa -Zarathustraa kohti, -- sillä siihen saakka se oli rakkaudella -levännyt lehmissä --: mutta silloin hän muuttui. "Ken on se, jonka -kanssa minä puhun? huusi hän peljästyneenä ja hyppäsi ylös maasta. - -"Se on ihminen, vailla iljetystä, se on Zarathustra itse, suuren -iljetyksen voittaja, tämä on Zarathustran oma silmä, hänen oma -suunsa, hänen oma sydämensä." - -Ja puhuessaan näin suuteli hän sen käsiä, jolle puhui, silmät -tulvillaan, ja käyttäytyi aivan kuin se, jolle kallisarvoinen lahja -ja koru putoo taivaasta. Mutta lehmät katselivat kaikkea tätä ja -ihmettelivät. - -"Älä puhu minusta, sinä kummallinen, herttainen! sanoi Zarathustra ja -suojeli itseään hänen hellyydeltään, puhu ensin minulle itsestäsi! -Etkö sinä ole se vapaaehtoinen kerjäläinen, joka kerran viskasi -luotansa suuren rikkauden, - -"-- joka häpesi rikkauttaan ja rikkaita ja pakeni köyhimpien tykö, -lahjoittaakseen heille runsautensa ja sydämensä? Mutta he eivät -ottaneet vastaan häntä." - -"Mutta he eivät ottaneet minua vastaan, sanoi vapaaehtoinen -kerjäläinen, sinähän tiedät sen. Niin minä menin viimein eläinten -tykö ja näiden lehmien tykö." - -"Silloin sinä opit, keskeytti Zarathustra puhuvan, kuinka antaa -oikeus on vaikeampaa kuin ottaa oikeus ja että lahjoittaa hyvin on -_taito_ ja hyvyyden viimeinen viekkain mestaritaito." - -"Varsinkin meidän päivinämme, vastasi vapaaehtoinen kerjäläinen: -tänään nimittäin, jolloin kaikki alhainen on käynyt kapinalliseksi ja -araksi ja omalla tavallaan ylpeäksi: nimittäin roskaväen-tavalla. - -"Sillä sinähän tiedät sen, suuren ilkeän pitkän vitkallisen -roskaväki- ja orjankapinanhetki tuli: se kasvaa kasvamistaan. - -"Nyt saattaa kaikki hyvänteko ja pieni lahjoittaminen alhaiset -kapinoimaan; ja ylenrikkaat kavahtakoot! - -"Ken tänään isovatsaisten pullojen lailla pisaroi liian ahtaista -kauloista: -- sellaisilta pulloilta katkaistaan tänään kernaasti -kaula. - -"Himokas ahneus, sappimainen kateus, mielikarvas kostonhimo, -roskaväen-ylpeys: tämä kaikki kuohahti vasten kasvojani. Ei ole enää -totta, että köyhät ovat autuaita. Mutta taivaanvaltakunta on lehmien -tykönä." - -"Ja miksi ei rikkaitten?" kysyi Zarathustra koetellen, torjuessaan -lehmiä, jotka arkailematta nuuskivat rauhallista. "Miksi koettelet -minua? vastasi tämä. Sinä itse tiedät sen vielä paremmin kuin minä. -Mikä sitten ajoi minut köyhimpien luo, oi Zarathustra? Eikö se ollut -iljetys meidän rikkaimpiamme kohtaan? - -"-- rikkauden rangaistusvankeja kohtaan, jotka poimivat itselleen -etunsa jokaisesta rikkaläjästä, kylmin silmin, kiimaisin ajatuksin, -tuota roskaväkeä kohtaan, joka löyhkää taivasta kohti, - -"-- tuota kullattua, väärennettyä roskaväkeä kohtaan, jonka isät -olivat pitkäkyntisiä tai haaskalintuja tai lumppureita, naisten -joukossa myöntyväisiä, himokkaita, unohtavaisia: -- kaikilla heillä -näet ei ole pitkältä porttoon. -- - -"Roskaväkeä ylhäällä, roskaväkeä alhaalla! Mikä on tänään vielä -'köyhää' ja 'rikasta'! En osannut enää eroittaa heitä toisistaan -- -silloin minä pakenin sieltä, kauemmaksi, yhä kauemmaksi, kunnes tulin -näiden lehmien tykö." - -Näin puhui rauhallinen ja puuskui itse ja hikoili sanoistaan: niin -että lehmät ihmettelivät uudelleen. Mutta Zarathustra katseli häntä -yhä hymyillen kasvoihin, kun hän puhui niin kovasti, ja pudisti -lisäksi vaieten päätänsä. - -"Sinä teet väkivaltaa itsellesi, vuorisaarnaaja, kun käytät -tuollaisia kovia sanoja. Sellaista kovuutta varten ei sinun suusi ole -kasvanut, eikä silmäsi. - -"Ei myöskään, niinkuin minusta näyttää, vatsasi: kaikki tuollainen -raivoaminen ja vihaaminen, ja vaahtoaminen on sille vastenmielistä. -Sinun vatsasi tahtoo lempeämpiä asioita: sinä et ole lihansyöjä. - -"Pikemmin sinä näytät minusta kasvinsyöjältä ja juurienkerääjältä. -Sinä ehkä jyrsit jyviä. Mutta varmasti sinä olet nurja lihallisia -riemuja kohtaan ja rakastat hunajaa." - -"Sinä arvasit minut oikein, vastasi vapaaehtoinen kerjäläinen -keventynein sydämin. Minä rakastan hunajaa, minä jyrsin myöskin -jyviä, sillä minä etsin sitä, mikä on suulle suloista ja tekee -hengityksen puhtaaksi: - -"-- myöskin sitä, mikä tarvitsee pitkän ajan, päivä- ja suutyötä -leppeille laiskureille ja päivävarkaille. - -"Pisimmäksi ovat varmaan nämä lehmät sen vieneet: ne keksivät -itselleen märehtimisen ja päivänpaisteessa makaamisen. Myöskin ne -pidättäytyvät kaikista raskaista ajatuksista, jotka paisuttavat -sydämen." - --- "Niinpä! sanoi Zarathustra, sinun tulisi nähdä myöskin minun -eläimeni, minun kotkani ja minun käärmeeni, -- niiden kaltaisia ei -ole tänään olemassa maan päällä. - -"Katso, tuonne ylös käy tie minun luolaani: ole tänä yönä sen vieras. -Ja puhu minun eläinteni kanssa eläinten onnesta, -- - -"-- kunnes minä itse tulen kotia. Sillä nyt minua kutsuu eräs -hätähuuto kiireesti sinun luotasi. Uutta hunajaa sinä löydät myös -minun tyköäni, jääraikasta kaakkukultahunajaa: syö sitä! - -"Mutta nyt heitä pikaiset hyvästit lehmillesi, sinä kummallinen! -herttainen! vaikkakin se tuntuu sinusta raskaalle. Sillä ne ovat -sinun lämpimimmät ystäväsi ja opettajasi!" -- - -"-- Lukuunottamatta yhtä, joka on minulle vielä rakkaampi, vastasi -vapaaehtoinen kerjäläinen. Sinä itse olet hyvä ja vielä parempi kuin -lehmä, oi Zarathustra!" - -"Pois, pois minusta! sinä ilkeä imartelija! huusi Zarathustra -suuttuneena, miksi sinä turmelet minut tuollaisella ylistyksellä ja -imartelu-hunajalla?" - -"Pois, pois minusta!" huusi hän vielä kerran ja heilutti sauvaansa -tuon mielistelevän kerjäläisen jälkeen: mutta tämä juoksi nopeasti -pois. - - - - -Varjo. - - -Mutta tuskin oli vapaaehtoinen kerjäläinen juossut tiehensä ja -Zarathustra taas yksin, kun hän kuuli takanaan uuden äänen, -joka huusi: "Seis! Zarathustra, odota toki! Minähän se olen, oi -Zarathustra, minä, sinun varjosi!" Mutta Zarathustra ei odottanut, -sillä äkillinen suuttumus valtasi hänet tuon suuren väentulvan ja -tungoksen vuoksi hänen vuorillaan. "Missä on minun yksinäisyyteni? -puhui hän. - -"Tämä on minulle totisesti jo liikaa; tämä vuoristo kuhisee, minun -valtakuntani ei ole enää _tästä_ maailmasta, minä tarvitsen uusia -vuoria. Minun varjoni huutaa minua? Mitä varjostani! Juoskoon se -minun perässäni! minä -- juoksen hänestä tieheni." - -Näin puhui Zarathustra sydämelleen ja juoksi sieltä pois. Mutta se, -joka oli hänen takanaan, seurasi häntä: niin että kolme juoksevaa -oli kohta toistensa jäljessä, nimittäin edellä vapaaehtoinen -kerjäläinen, sitten Zarathustra ja kolmantena ja jäljimmäisenä hänen -varjonsa. Kauan he eivät juosseet näin, ennenkuin Zarathustra huomasi -hulluutensa ja ravisti yhdellä tempauksella kaiken suuttumuksen ja -närkästyksen itsestään. - -"Kuinka! puhui hän, eivätkö naurettavimmat asiat ammoisista ajoista -saakka ole tapahtuneet vanhojen erakkojen ja pyhimysten tykönä? - -"Totisesti, minun hulluuteni kasvoi korkeaksi vuorilla! Nyt minä -kuulen kuusi vanhaa narrin-jalkaa kolisevan perätysten! - -"Mutta saako Zarathustra sitten peljätä varjoa? Myös näyttää minusta -hyväksi lopuksi, että sillä on pitemmät sääret kuin minulla." - -Näin puhui Zarathustra, nauru silmässä ja sisälmyksissä, seisattui -ja kääntyi nopeasti ympäri -- ja katso, siinä hän oli viskata -seuraajansa ja varjonsa maahan: niin lähellä tämä jo oli kantapäillä, -ja niin heikko hän oli myös. Kun Zarathustra näet mitteli sitä -silmillään, peljästyi hän sitä kuin äkillistä kummitusta: niin -ohuelta, mustalta, ontolta ja ikälopulta näytti tämä seuraaja. - -"Kuka sinä olet? kysyi Zarathustra kiivaasti, mitä sinä toimitat -täällä? Ja miksi sinä kutsut itseäsi minun varjokseni? Sinä et -miellytä minua." - -"Suo anteeksi, vastasi varjo, että minä olen se; ja ellen minä -miellytä sinua, no niin, oi Zarathustra! siinä minä kiitän sinua ja -sinun hyvää makuasi. - -"Vaeltaja minä olen, joka jo kauan sitten kuljin sinun kintereilläsi: -alati matkalla, mutta vailla päämaalia, myöskin vailla kotia: niin -ettei totisesti paljoa puutu siitä, että olisin ikuinen juutalainen, -paitsi että en ole ikuinen enkä myöskään juutalainen. - -"Kuinka? Täytyykö minun olla ainiaan matkalla? Jokaisen tuulen -kieputtamana, asuinsijattomana, karkoitettuna? Oi maa, sinä kävit -minulle liian pyöreäksi! - -"Jokaisella pinnalla minä istuin jo, väsyneen tomun lailla minä -nukahdin kuvastimille ja ikkunanruuduille: kaikki ottaa minulta, -ei kenkään anna, minä käyn ohueksi, -- minä olen melkein varjon -kaltainen. - -"Mutta sinun perässäsi, oi Zarathustra, minä olen kauimmin lentänyt ja -entänyt, ja, jos kätkinkin itseni sinulta, niin olin kuitenkin sinun -parhain varjosi: missä vain olet istunut, siellä minäkin istuin. - -"Sinun kanssasi minä olen kulkenut ympäri kaukaisimmissa, kylmimmissä -maailmoissa, kummituksen kaltaisena joka juoksee vapaaehtoisesti yli -talvikattojen ja lumen. - -"Sinun kanssasi minä pyrin kaikkeen kiellettyyn, huonoon, -kaukaisimpaan: ja jos jokin on hyvettä minussa, niin se on se, että -minä en ole peljännyt mitään kieltoa. - -"Sinun kanssasi minä rikoin, mitä sydämeni kerran kunnioitti, kaikki -rajakivet ja kuvat minä viskasin kumoon, vaarallisimpien toiveiden -perässä minä juoksin, -- totisesti, jokaisen rikoksen yli minä olen -kerran juossut. - -"Sinun kanssasi minä unhoitin uskon sanoihin ja arvoihin ja suuriin -nimiin. Kun perkele luo nahkansa, eikö hänen nimensä putoo silloin -myös? Sekin on näet nahka. Perkele itse on kenties -- nahka. - -"'Mikään ei ole totta, kaikki on luvallista': niin minä sanoin -itselleni. Kylmimpiin vesiin minä syöksyin, päin ja sydämin. Oi, -kuinka usein minä seisoin senvuoksi alasti niinkuin punainen -äyriäinen! - -"Oi, kunne minulta joutui kaikki hyvä ja kaikki häpeä ja kaikki usko -hyviin! Oi, missä on tuo valheellinen viattomuus, joka minulla oli -kerran, hyvien viattomuus ja heidän jalot valheensa! - -"Liian usein, totisesti, minä seurasin totuutta aivan sen -kintereillä: silloin se veti minua nenästä. Monta kertaa minä luulin -valhettelevani, ja katso, silloin vasta minä osuin -- totuuteen. - -"Liian paljon selkeni minulle: mikään ei koske minuun enää. Mitään ei -elä enää, jota minä rakastan, -- kuinka minä voisin vielä rakastaa -itseäni? - -"'Elää, niinkuin minua haluttaa, taikka ei elää lainkaan': niin minä -tahdon, niin tahtoo myöskin pyhin. Mutta, voi! kuinka minä vielä -voisin saada -- halua? - -"-- Onko minulla -- vielä päämaalia? Satamaa, jota kohti _minun_ -purjeeni juoksee? - -"Hyvää tuulta? Oi, vain se, joka tietää, _kunne_ hän kulkee, tietää -myöskin, mikä tuuli on hyvä ja hänen matkatuulensa. - -"Mitä jäi minulle tähteeksi? Väsynyt ja julkea sydän; epävakainen -tahto; räpytyssiivet; murtunut selkäranka. - -"Tämä _minun_ kotini etsintä: oi Zarathustra, tiedät sinä, tämä -etsiminen oli minun etsiskelemykseni, se syö minut. - -"'Missä on -- _minun_ kotini?' Sitä minä kyselen ja etsin ja -etsein enkä löytänyt. Oi iankaikkinen kaikkialla, oi iankaikkinen -ei-missään, oi iankaikkinen -- turhaan!" - -Näin puhui varjo, ja Zarathustran kasvot kävivät pitemmiksi hänen -sanoistaan. "Sinä olet minun varjoni! sanoi hän viimein surullisesti. - -"Sinun vaarasi ei ole pieni vaara, sinä vapaa henki ja vaeltaja! -Sinulla on ollut paha päivä: kavahda, että et saa vielä pahempaa -iltaa! - -"Sellaisista asuinsijattomista, kuin sinä olet, näyttää viimein -vankilakin antuaalta. Oletko milloinkaan nähnyt, kuinka vangitut -rikokselliset nukkuvat? He nukkuvat rauhallisesti, he nauttivat -uudesta turvallisuudestaan. - -"Kavahda, että ahdas usko ei lopulta kerran vangitse sinua, kova, -ankara houre! Sillä sinua viettelee ja kiusaa täst'edes kaikki, mikä -on ahdasta ja lujaa. - -"Sinä olet kadottanut päämaalin: voi, kuinka sinä voit lieventää ja -lyödä leikiksi tämän tuskallisen menettämisen? Siten -- sinä olet -kadottanut myöskin tien! - -"Sinä poloinen häilyvä, haaveksiva, sinä väsynyt perhonen! tahdotko -sinä tänä iltana levätä kotilieden ääressä? Niinpä mene silloin ylös -minun luolaani! - -"Tuolla käy tie minun luolaani. Ja nyt minä tahdon nopeasti juosta -sinun luotasi. Jo lepää ikäänkuin varjo minun päälläni. - -"Minä tahdon yksin juosta, jotta jälleen kävisi valoisaksi minun -ympärilläni. Senvuoksi minun täytyy olla vielä kauan iloisesti -jalkeilla. Mutta tänä iltana minun luonani -- tanssitaan!" -- -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Keskipäivällä. - - --- Ja Zarathustra juoksi ja juoksi eikä löytänyt enää ketään ja -oli yksin ja löysi yhä uudelleen itsensä ja nautti ja hekumoi -yksinäisyydestään ja ajatteli hyviä asioita, tuntikausia. Mutta -keskipäivän hetkellä, kun aurinko oli ihan Zarathustran pään päällä, -kulki hän vanhan käyrän ryhmyisen puun ohi, jonka viiniköynnöksen -rikas rakkaus kietoi syleilyynsä ja kätki siltä itseltään: siitä -riippui keltaisien rypäleiden runsaus vaeltajaa vastaan. Silloin -häntä halutti sammuttaa pieni janonsa ja taittaa yksi rypäle; mutta -kun hän jo ojensi käsivartensa sitä kohti, silloin häntä alkoi -haluttaa vielä enemmin jokin toinen: nimittäin laskeutua pitkälleen -puun juurelle täyden keskipäivän hetkellä ja nukkua. - -Zarathustra teki niin; ja heti kun hän laskeutui maahan, kirjavan -ruohon hiljaisuuteen ja salaperäisyyteen, unhoitti hän pienen janonsa -ja vaipui uneen. Sillä, niinkuin Zarathustran sananparsi kuuluu: Yksi -on välttämättömämpi kuin toinen. Hänen silmänsä vain jäivät auki: -- -ne eivät nimittäin kyllästyneet katselemaan ja ylistämään puuta ja -viiniköynnöksen rakkautta. Mutta uneen vaipuessaan puhui Zarathustra -näin sydämelleen: - -"Hiljaa! Hiljaa! Eikö maailma juuri ikään täydellistynyt? Mitä -minulle tapahtuukaan? - -"Niinkuin siro tuuli näkymättömänä tanssii pöydänsileällä merellä, -kevyenä, höyhenkevyenä: niin -- tanssii uni minun päälläni. - -"Minun silmääni ei se paina umpeen, sieluni se jättää valveille. Kevyt -se on, totisesti! höyhenkevyt. - -"Se houkuttelee minut, en tiedä kuinka? se taputtaa minua sisällisesti -hyväilevin käsin, se ottaa minut valtoihinsa. Niin, se ottaa minut -valtoihinsa, jotta sieluni ojentaa itsensä: -- - -"-- kuinka pitkältä ja väsyneeltä se tuntuu minusta, kummallinen -sieluni! Tuliko sille seitsemännen päivän ilta jo keskipäivällä? -Vaelsiko se jo liian kauan autuaana hyvien ja kypsien olioiden -keskellä? - -"Se ojentaa pitkäksi itsensä, pitkäksi, -- pitemmäksi! se lepää -hiljaa, kummallinen sieluni. Liian paljon hyvää se on jo maistanut, -tämä kultainen surumielisyys painostaa sitä, sen suu vääristyy. - -"-- Niinkuin alus, joka juoksee hiljaisimpaan poukamaansa: -- nyt se -nojautuu maata vasten, pitkästä matkasta väsyneenä ja epävarmoista -meristä. Eikö maa ole uskollisempi? - -"Niinkuin sellainen alus laskee, hiipii maihin: -- silloin on -kylliksi, että hämähäkki maalta kehrää lankansa yli sen tykö. -Vahvempaa touvia ei tarvita. - -"Niinkuin tuollainen väsynyt alus hiljaisimmassa poukamassa: niin -minäkin lepään nyt lähellä maata, uskollisena, luottavaisena, -odottaen, sidottuna siihen utuisimmilla langoilla. - -"Oi onni! Oi onni! Tahdotko sinä laulaa, oi sieluni? Sinä lepäät -ruohossa. Mutta tämä on se salaperäinen juhlallinen hetki, jolloin -yksikään paimen ei puhalla huiluaan. - -"Kavahda! Kuuma keskipäivä nukkuu kedoilla. Älä laula! Hiljaa! Maailma -on täydellistynyt. - -"Älä laula, sinä nurmen siipisirkka, oi sieluni! Älä edes kuiskaa! -katso -- hiljaa! vanha keskipäivä nukkuu, se liikuttaa suutaan: eikö -se juo juuri onnen pisaraa -- - -"-- vanhaa ruskeaa pisaraa kultaista onnea, kultaista viiniä? -Tuulahdus käy sen ylitse, sen onni nauraa. Niin -- nauraa jumala. -Hiljaa! -- - -"-- 'Onneen, kuinka vähän tarvitaan onneen!' Niin minä puhuin kerran, -ja pidin itseäni viisaana. Mutta se oli herjausta: sen minä opin nyt. -Viisaat narrit puhuvat paremmin. - -"Vähin juuri, hiljaisin, kevyin, sisiliskon kahina, tuulahdus, -henkäys, silmänräpäys -- _vähä_ aikaan saa onnen _parhaimman_ laadun. -Hiljaa! - -"-- Mitä minulle tapahtui: kuule! Onko aika lentänyt matkoihinsa? Enkö -minä pudonnut -- kuule! iäisyyden kaivoon? - -"Mitä minulle tapahtuu? Hiljaa! Minua pistää -- voi sydämeen? -sydämeen! Oi murru, murru, sydän, tällaisen onnen, tällaisen piston -jälkeen! - -"-- Kuinka? Eikö maailma juuri ikään tullut täydelliseksi? Pyöreäksi -ja kypsäksi? Oi tuota kultaista pyöreätä sormusta -- minne se lentää? -Juoksenko sen perästä! Hei! - -"Hiljaa -- --" (ja tässä Zarathustra ojensihe ja tunsi nukkuvansa.) - -"Ylös, puhui hän itselleen, sinä nukkuja; sinä keskipäivännukkuja! No -niin, pystyyn jo, te vanhat sääret! On aika, on yli ajan, monta hyvää -taivalta on teillä vielä jäljellä -- - -"Nyt te jo nukutte liiaksi, kuinka kauan toki? Puoli iäisyyttä! No -niin, hereille nyt, vanha sydämeni! kuinka kauan sinä saatat -- -valvoa tällaisen unen jälkeen?" - -(Mutta silloin hän nukkui jo uudelleen, ja hänen sielunsa kiisti -häntä vastaan ja puolusti itseään ja laskeutui jälleen levolle) -- -"Laske minut! Hiljaa! Eikö maailma juuri ikään tullut täydelliseksi? -Oi tuota kultaista pyöreätä palloa!" -- - -"Nouse ylös, sanoi Zarathustra, sinä pieni varas, päivävaras! Kuinka! -Yhä vielä ojennella itseään, haukoitella, huoata, pudota alas syviin -kaivoihin? - -"Ken sinä oikein olet! Oi sieluni!" (ja tässä hän pelästyi, sillä -auringonsäde putosi taivaasta alas hänen kasvoilleen). - -"Oi taivas minun pääni päällä, puhui hän huoaten ja nousi istualleen; -sinä katselet minua? Sinä kuuntelet minun kummallista sieluani? - -"Milloinka sinä juot tämän kastepisaran, joka putosi alas kaikille -maan-kappaleille, -- milloinka sinä juot tämän kummallisen sielun -- - -"-- milloinka, iäisyyden kaivo! sinä hiilakka hirvittävä -keskipäivän-kuilu! milloinka sinä juot minun sieluni takaisin -itseesi?" - -Näin puhui Zarathustra ja nousi vuoteeltaan puun juurelta niinkuin -oudosta juopumuksesta: ja katso, silloin oli aurinko yhä vielä ihan -hänen päänsä päällä. Mutta tästä saattaisi syyllä päätellä, että -Zarathustra ei ollut nukkunut kauan sillä kertaa. - - - - -Tervehdys. - - -Vasta myöhään iltapäivällä, pitkän turhan etsinnän ja kuljeskelemisen -jälkeen, palasi Zarathustra takaisin luolaansa. Mutta kun hän seisoi -sen edustalla, ei enää kahdenkaankymmenen askeleen päässä siitä, -silloin tapahtui se, mitä hän vähimmin vartosi nyt: hän kuuli -uudelleen tuon suuren _hätähuudon_. Ja, kummallista! tällä kertaa se -kuului hänen omasta luolastaan. Mutta se oli pitkä, moninkertainen, -outo huuto, ja Zarathustra erotti selvästi, että se oli yhdistetty -monesta äänestä: vaikkapa se olisi, etäältä kuultuna, kaikunut kuin -huuto yhdestä ainoasta suusta. - -Silloin Zarathustra juoksi luolalleen; ja katso! mikä näytelmä häntä -odotti tämän kuuleman jälkeen! Sillä siellä he istuivat kaikki -yhdessä, joiden ohitse hän oli päivällä käynyt: oikeanpuolinen -kuningas ja vasemmanpuolinen kuningas, vanha loihtija, paavi, -vapaaehtoinen keräjäläinen, varjo, hengeltä tunnollinen, surumielinen -tietäjä ja aasi; mutta rumin ihminen oli pannut päähänsä kruunun ja -kietonut ympärilleen kaksi purppuravyötä, -- sillä kaikkien rumien -tavoin hän mielellään puki itsensä valhepukuun ja näytteli kaunista. -Mutta keskellä tätä murheellista seuraa seisoi Zarathustran kotka, -pörhöisenä ja levottomana, sillä sen oli vastattava liian paljoon, -johon sen ylpeydellä ei ollut mitään vastausta; mutta viisas käärme -riippui sen kaulan ympärillä. - -Kaikkea tätä katseli Zarathustra suurella kummastuksella; -mutta sitten hän tarkasti jokaista vierastaan ystävällisellä -uteliaisuudella, luki heidän sielunsa ja ihmetteli uudelleen. -Sillä välin olivat kokoontuneet nousseet istualtaan ja odottivat -kunnioituksella, että Zarathustra puhuisi. Mutta Zarathustra puhui -näin: - -"Te epätoivoiset! Te kummalliset! Minä kuulin siis teidän -hätähuutonne? Ja nyt minä tiedän myöskin, mistä hän on etsittävä, -jota minä etsin tänään turhaan: _korkeampi ihminen_ --: - -"-- minun omassa luolassani hän istuu, korkeampi ihminen! Mutta -mitä minä ihmettelen! Enkö ole häntä itse houkutellut luokseni, -hunajauhrin ja onneni viekkaitten houkutushuutojen kautta? - -"Kuitenkin minusta tuntuu, että te sovitte huonosti toisillenne -seuraksi, te herätätte nurjuutta toistenne sydämissä, te -hätäähuutavat, istuessanne yhdessä täällä. Ensin täytyy tulla jonkun, - -"-- jonkun, joka saa teidät jälleen nauramaan, hyvän ja iloisen -ilveilijän, tanssijan ja tuulen ja huimapään, vanhan narrin: -- mitä -arvelette? - -"Suokaa anteeksi, te epätoivoiset, että minä teidän edessänne puhun -tällaisia pieniä sanoja, totisesti, sopimattomia sellaisille -vieraille! Mutta te ette aavista, mikä minun sydämeni tekee -ylimieliseksi: -- - -"-- te itse sen teette ja teidän näkönne, suokaa minulle anteeksi! -Sillä jokainen käy urhoolliseksi, joka katselee epätoivoista. -Puhutella epätoivoista -- siihen luulee jokainen itsensä kyllin -väkeväksi. - -"Minulle itselleni te annoitte tämän voiman -- hyvän lahjan, korkeat -vieraani! Rehellisen vieraslahjan! Niinpä siis älkää suuttuko, että -minä tarjoan teille omani. - -"Tämä on minun valtakuntani ja herrauteni: mutta mikä minun on, se on -tämän illan ja tämän yön oleva teidän. - -"Minun eläimeni palvelevat teitä: minun luolani olkoon teidän -leposijanne. - -"Minun kotonani ja majassani ei kenkään ole oleva epätoivossa, -piirissäni minä varjelen jokaisen villipetoeläimistään. Ja tämä on -ensimäinen, minkä minä tarjoon teille: turvallisuus! - -"Mutta toinen on: pikkusormeni. Ja jos teillä on se ensin, niin -ottakaa vain koko käsi, niin! ja sydän lisäksi! Tervetuloa tänne, -tervetuloa, kestiystäväni!" - -Näin puhui Zarathustra ja nauroi rakkaudesta ja pahuudesta. Tämän -tervehdyksen jälkeen hänen vieraansa kumarsivat uudelleen ja -vaikenivat kunnioittavaisesti; mutta oikeanpuolinen kuningas vastasi -heidän puolestaan. - -"Siitä tavasta, oi Zarathustra, jolla sinä tarjosit meille käden ja -tervehdyksen, me tunnemme sinut Zarathustraksi. Sinä alennuit meidän -edessämme; sinä loukkasit melkein meidän kunnioitustamme --: - -"-- mutta ken voisi sinun laillasi alentaa itsensä sellaisella -ylpeydellä? Se nostaa meidät itsemme pystyyn, virvoitus se on meidän -silmillemme ja sydämillemme. - -"Nähdäksemme vain tämän me nousisimme vielä korkeammille vuorille, -kuin tämä vuori on. Katselemishaluisina me tulimme, me tahdoimme -nähdä, mikä synkät silmät tekee kirkkaiksi. - -"Ja katso, jo on kaikki meidän hätähuutomme ohitse. Jo on meidän -mielemme ja sydämemme avoin ja on ihastuksissaan. Paljoa ei puutu, -että rohkeutemme ei käy ylimieliseksi. - -"Ei mitään ilahduttavampaa, oi Zarathustra, kasva maan päällä kuin -korkea väkevä tahto: se on sen ihanin kasvi. Kokonainen maisema saa -virvoituksen yhdestä sellaisesta puusta. - -"Pinjaa minä ajattelen, joka kasvaa sinun laillasi, oi Zarathustra: -pitkäksi, vaiteliaaksi, kovaksi, yksinäiseksi, jonka puu on parhainta -ja taipuvinta, ihanaksi, -- - -"-- mutta viimein väkevin vihrein oksin _omaa_ valtaansa tavoittaen, -väkeviä kysymyksiä kysyen tuulilta ja säiltä ja mikä ikinä on -kukkuloilla kotoista, - -"-- väkevämmin vastaten, käskeväinen, voitollinen: oi ken ei tahtoisi -nousta korkeille vuorille nähdäkseen sellaisia puita? - -"Sinun puustasi täällä, oi Zarathustra, saa synkkä, nurjaonninen -virvoituksen, sinun katseestasi käy epävakainenkin varmaksi ja -parantaa sydämensä. - -"Ja totisesti, kohti sinun vuortasi ja puutasi kääntyy tänään moni -silmä; suuri kaipuu on aukaissut ne, ja moni oppi kysymään: ken on -Zarathustra? - -"Ja kenen korvaan sinä kerran vuodatit laulusi ja hunajasi: kaikkien -kätkeytyneitten, yksineläjien, kaksineläjien, kaikki ne puhuivat -yhdellä erää sydämelleen: - -"'Elääkö Zarathustra vielä? Ei kannata enää elää, kaikki on -yhtäläistä, kaikki on turhaa: tai -- meidän täytyy elää Zarathustran -kanssa!' - -"'Miksi ei hän tule, joka niin kauan on julistanut tuloansa? Näin -kysyivät monet; nielaisiko yksinäisyys hänet! Vai menemmekö me hänen -tykönsä? - -"Nyt tapahtuu, että yksinäisyys itse käy mureaksi ja murtuu, haudan -lailla, joka murtuu eikä voi kauemmin pitää enää kuolleitaan. -Kaikkialla näkee ylösnousseita. - -"Nyt aallot nousevat ja nousevat vuoresi ympärillä, oi Zarathustra. Ja -kuinka korkea korkeutesi onkaan, monien täytyy sinun luoksesi ylös; -sinun venheesi ei ole enää kauan oleva kuivalla maalla. - -"Ja että me epätoivoiset tulimme nyt sinun luolaasi emme enää ole -epätoivossa: tunnus- ja ennusmerkki se on vain siitä, että parempia -on matkalla sinun tykösi, -- - -"-- sillä hän itse on matkalla sinun tykösi, jumalan viimeinen jäännös -ihmisten joukossa, se on: kaikki suuren kaipuun, suuren iljetyksen, -suuren kyllästyksen ihmiset, - -"-- kaikki, jotka eivät tahdo elää, elleivät jälleen opi _toivomaan_ --- elleivät opi sinulta, oi Zarathustra, _suurta_ toivetta!" - -Näin puhui oikeanpuolinen kuningas ja tarttui Zarathustran -käteen, suudellakseen sitä; mutta Zarathustra ehkäisi hänen -kunnianosotuksensa ja peräytyi kauhuissaan, vaieten ja äkkiä -ikäänkuin paeten kaukaisiin etäisyyksiin. Mutta hetkisen kuluttua hän -jo oli jälleen vieraittensa luona, katseli heitä kirkkain, tutkivin -silmin ja puhui: - -"Minun vieraani, te korkeammat ihmiset, minä tahdon puhua teidän -kanssanne selvää saksaa. _Teitä_ minä en odottanut näillä vuorilla." - -("Selvää saksaa! Jumala armahtakoon!" virkkoi tässä vasemmanpuolinen -kuningas syrjään; "huomaa että hän ei tunne hyviä saksalaisia, tämä -viisas itäisiltä mailta!") - -("Mutta hän tarkoittaa 'suoraa saksaa' -- no niin! Se ei ole tänään -huonoin maku!") - -"Te lienette varmaankin kaikki korkeampia ihmisiä, jatkoi -Zarathustra: mutta minulle -- te ette ole kyllin korkeita ja väkeviä. - -"Minulle, se on: heltymättömälle, joka vaikenee minussa, mutta ei tule -alati vaikemaan. Ja jos te kuulutte minulle, niin ette kuitenkaan -oikeana kätenäni. - -"Ken näet itse seisoo sairailla ja heikoilla jaloilla, teidän -laillanne, hän tahtoo ennen kaikkea, tietäköönpä hän sen sitten tai -kätkeköön sen itseltään: tulla _säästetyksi_. - -"Mutta käsiäni ja jalkojani minä en säästä, _minä en säästä -sotilaitani_: kuinka te sitten kelpaisitte _minun_ sotaani? - -"Teidän kanssanne minä turmelisin jokaisen voiton itseltäni. Ja moni -teistä kaatuisi, jos hän vain kuulisi minun rumpujeni kaikuvan äänen. - -"Ette te ole myöskään kyllin kauniita ja jalosyntyisiä minulle. -Minä tarvitsen puhtaita sileitä kuvastimia oppejani varten; teidän -pinnallanne tulee minun oma kuvani vääristellyksi. - -"Teidän hartioitanne painaa moni taakka, moni muisto; moni ilkeä -kääpiö istuu kyyristyneenä teidän loukoissanne. Teissäkin on olemassa -kätkettyä roskaväkeä. - -"Ja vaikkapa te olette korkeata ja korkeampaa lajia: paljon teissä -on käyrää ja epämuodostunutta. Ei ole sitä seppää maailmassa, joka -teidät takoisi oikeiksi ja suoriksi. - -"Te olette vain siltoja: kulkekoot ne, jotka ovat korkeampia, teidän -ylitsenne! Te olette portaita: niinpä älkää vihastuko häneen, joka -astuu teidän ylitsenne _omaan_ korkeuteensa. - -"Teidän siemenestänne voi myös kerran oikea poika ja täysi perillinen -kasvaa: mutta se on kaukana. Te itse ette ole niitä, joilla on oikeus -minun perintööni ja nimeeni. - -"Teitä en minä odota näillä vuorilla, teidän kanssanne minä en astu -alas viimeistä kertaa. Te tulitte vain enteinä siitä, että korkeampia -on jo matkalla minun tyköni, -- - -"-- ei suuren kaipuun, suuren iljetyksen, suuren kyllästymisen ihmisiä -eikä niitä, joita te kutsutte jumalan jäännöksiksi, - -"-- ei! Ei! Kolmasti ei! _Toisia_ minä odotan näillä vuorilla ja ilman -heitä minä en tahdo jalkaani siirtää täältä, - -"-- korkeampia, väkevämpiä, voitollisempia, iloisempia, sellaisia, -jotka ovat oikeinmuodostuneita ruumiilta ja sielulta: _nauravien -jalopeurojen_ täytyy tulla! - -"Oi kestiystäväni, te kummalliset, -- ettekö te kuulleet puhuttavan -vielä mitään minun lapsistani? Ja että ne ovat matkalla minun tyköni? - -"Puhukaa minulle toki yrttitarhoistani, autuaista saaristani, minun -uudesta ihanasta lajistani, -- miksi ette puhu minulle mitään siitä? - -"Tämän vieraslahjan minä pyydän itselleni teidän rakkaudeltanne, että -te puhutte minulle lapsistani. Tähän saakka minä olen ollut rikas, -tähän saakka olen ollut köyhä: mitä en minä lahjoittanut pois, - -"-- mitä en minä lahjoittaisi pois, jotta minulla olisi yksi: nämä -lapset, tämä elävä istutus, nämä minun tahtoni ja korkeimman toiveeni -elämänpuut!" - -Näin puhui Zarathustra ja keskeytti äkkiä puheensa: sillä hänen -kaipuunsa valtasi hänet, ja hän sulki silmänsä ja suunsa sydämensä -liikutuksesta. Ja myöskin kaikki hänen vieraansa vaikenivat ja -seisoivat hiljaa ja hämmästyneinä: paitsi että vanha tietäjä käsin ja -elein teki merkkejä. - - - - -Ehtoollinen. - - -Tässä kohdassa näet tietäjä keskeytti Zarathustran ja hänen -vieraittensa tervehdyksen: hän tunkeutui esiin niinkuin se, jolla ei -ole hukata yhtään aikaa, tarttui Zarathustran käteen ja huusi: "Mutta -Zarathustra! - -"Yksi on välttämättömämpi kuin toinen, niin sinä puhut itse: niinpä -yksi on minulle nyt välttämättömämpi kuin mikään muu. - -"Yksi sana ajallaan: etkö sinä ole kutsunut minua _aterialle_? Ja -täällä on monta, jotka ovat tulleet pitkiä matkoja. Ethän toki tahdo -ravita meitä sanoilla? - -"Minun mielestäni te olette myös ajatelleet kaikki liian paljon -kuoliaaksipaleltumista, hukkumista, tukehtumista ja muita -hengenvaarallisia asioita: mutta kukaan ei ole ajatellut sitä, mikä -minua uhkaa, nimittäin nälkäännääntyminen." -- - -(Näin puhui tietäjä; mutta kun Zarathustran eläimet kuulivat nämä -sanat, juoksivat ne kauhusta tiehensä. Sillä ne näkivät, että minkä -olivat tuoneetkin kotia päivällä, ei se riittäisi täyttämään tätä -yhtä ainoaa tietäjää.) - -"-- Sekä janoonnääntyminen, jatkoi tietäjä. Ja vaikkakin minä kuulen -veden loiskivan täällä, viisauden puheen lailla, nimittäin rikkaasti -ja väsymättä: minä -- tahdon _viiniä_! - -"Ei jokainen ole syntynyt Zarathustran lailla vedenjuojaksi. Vesi -ei kelpaa myöskään väsyneille ja kuihtuneille: _meille_ on viini -soveliasta, -- se vasta antaa äkillisen elpymisen ja terveyden -silmänräpäyksessä." - -Tässä tilaisuudessa, kun tietäjä pyysi viiniä, tapahtui, että -vasemmanpuolinen kuningaskin, tuo vaitelias, puhkesi kerran -puhumaan. "Viinistä, puhui hän, pidimme me huolen, minä ja veljeni, -oikeanpuolinen kuningas: meillä on viiniä kylliksi, -- kokonainen -aasi täynnä. Niin ei puutu muuta kuin leipää." - -"Leipää? vastasi Zarathustra ja nauroi. Juuri leipää vain ei -erakoilla ole. Mutta ihminen ei elä yksin leivästä, vaan myöskin -hyvien lampaiden lihasta, joita minulla on kaksi: - -"-- ne ovat kiireellisesti teurastettavat ja höystettävät -salvia-yrtillä, valmistettavat, niin minä tahdon. Ei myöskään puutu -juuria ja hedelmiä, kyllin hyviä itse herkuttelijoille ja nirsoille; -ei myöskään pähkinöitä ja muita arvoituksia särjettäväksi. - -"Näin me tahdomme nopeasti valmistaa hyvän aterian. Mutta ken tahtoo -yhtyä aterialle, hänen täytyy myös ryhtyä työhön, kuninkaittenkin. -Zarathustran tykönä voi kuningaskin olla kokki." - -Tähän ehdotukseen olivat kaikki tyytyväisiä: paitsi että -vapaaehtoinen kerjäläinen vastusti lihaa ja viiniä ja höysteitä. - -"Katsokaa tuota mässääjää Zarathustraa! sanoi hän leikillisesti: -lähdetäänkö luoliin ja korkeille vuorille sitä varten, että -valmistetaan tällaisia aterioita? - -"Nyt minä tosiaan ymmärrän, mitä hän kerran opetti meille: 'Ylistetty -olkoon pieni köyhyys!' ja miksi hän tahtoo poistaa kerjäläiset." - -"Ole hyvällä mielellä, vastasi Zarathustra hänelle, niinkuin minäkin -olen. Pysy tavoissasi, sinä verraton, jyrsi jyviäsi, juo vettäsi, -ylistä ruokiasi: kunhan se vain tekee sinut iloiseksi! - -"Minä olen laki vain omilleni, minä en ole laki kaikille. Mutta ken -minulle kuuluu, hän olkoon vahva luiltaan, myöskin kevyt jaloiltaan -- -iloinen sekä sodassa että juhlassa, ei mikään synkkänaama, ei -haave-hanno, valmis vaikeimpaan kuin juhlaan, terve ja eheä. - -"Parhain kuuluu minun omilleni ja minulle; ja jollei meille sitä -anneta, niin me otamme sen: -- parhaimman ravinnon, puhtaamman -taivaan, väkevimmät ajatukset, kauneimmat naiset!" -- - -Näin puhui Zarathustra; mutta oikeanpuolinen kuningas vastasi: -"Kummallista! Onko milloinkaan ennen kuultu niin älykkäitä sanoja -viisaan suusta? - -"Ja totisesti, kummallisinta viisaassa on se, jos hän kaikkeen -muuhunkin on vielä älykäs eikä mikään aasi." - -Näin puhui oikeanpuolinen kuningas ja ihmetteli; mutta aasi sanoi -hänen puheeseensa pahansisuisesti J-A-A. Mutta tämä oli sen pitkän -aterian alku, jota aikakirjoissa "Ehtoolliseksi" kutsutaan. Sen -kestäessä ei puhuttu mistään muusta kuin _korkeammasta ihmisestä._ - - - - -Korkeammasta ihmisestä. - - -1. - -Kun minä ensikerran tulin ihmisten tykö, silloin minä tein -erakko-hulluuden, tuon suuren hulluuden: minä asetuin turulle. - -Ja kun minä puhuin kaikille, niin en puhunut kenellekään. Mutta -ehtoolla oli nuorallatanssija ja ruumis minun tovereitani; ja minä -itse melkein ruumis. - -Mutta uuden aamun mukana tuli uusi totuus minulle: silloin minä opin -puhumaan: "Mitä kuuluvat minuun turku ja roskaväki ja roskaväen-melu -ja pitkät roskaväenkorvat!" - -Te korkeammat ihmiset, oppikaa tämä minulta: turulla ei kukaan usko -korkeampiin ihmisiin. Ja jos tahdotte puhua siellä, no niin! Mutta -roskaväki vilkuttaa silmiään: "me olemme kaikki yhtäläisiä." - -"Te korkeammat ihmiset, -- niin vilkuttaa roskaväki silmiään ei ole -olemassa mitään korkeampia ihmisiä, me olemme kaikki yhtäläisiä, -ihminen kuin ihminen, jumalan edessä -- me kaikki olemme yhtäläisiä!" - -Jumalan edessä! -- Mutta nyt tämä jumala on kuollut. Mutta roskaväen -edessä me emme tahdo olla yhtäläisiä. Te korkeammat ihmiset, menkää -pois turulta! - - -2. - -Jumalan edessä! -- Mutta nyt tämä jumala on kuollut! Te korkeammat -ihmiset, tämä jumala oli teidän suurin vaaranne. - -Vasta sitten kuin hän vaipui hautaan olette te jälleen ylösnousseet. -Nyt vasta tulee suuri keskipäivä, nyt vasta tulee korkeampi ihminen --- herraksi! - -Ymmärsittekö te tämän sanan, oi veljeni? Te peljästytte: pyörryttääkö -teidän sydäntänne? Ammoittaako tässä pohjattomuus teitä vastaan? -Haukkuuko helvetinkoira teille täällä? - -No niin! Hyvä! Te korkeammat ihmiset. Nyt vasta makaa -ihmistulevaisuuden vuori synnytystuskissaan. Jumala kuoli: nyt _me_ -tahdomme, -- että yli-ihminen eläisi. - - -3. - -Surullisimmat kysyvät tänään: "kuinka on ihminen säilyvä?" Mutta -Zarathustra kysyy ainoana ja ensimäisenä: "kuinka on ihminen -_voitettava_?" - -Yli-ihminen on minun sydämelläni, hän on minun ensimäiseni ja ainoani --- _eikä_ ihminen: ei lähimmäinen, ei köyhin, ei enimmän kärsivä, ei -parhain. -- - -Oi veljeni, mitä minä ihmisessä voin rakastaa, on se että hän on -ylimeno ja meno perikatoon. Ja myöskin teissä on paljon, mikä saa -minut rakastamaan ja toivomaan. - -Että te halveksuitte, te korkeammat ihmiset, se saa minut toivomaan. -Suuret halveksivaiset näet ovat suuria kunnioittajia. - -Että te olitte epätoivoissanne, siinä on paljon kunnioitettavaa. -Sillä te ette oppineet alistumaan, te ette oppineet pieniä viisauksia. - -Tänään näet tulivat pienet ihmiset herroiksi: he saarnaavat kaikki -alistumista ja häveliäisyyttä ja viisautta ja ahkeruutta ja -lukuunottamista ja pienien hyveiden pitkää körököröä. - -Mikä naistenlajia on, mikä orjienlajista polveutuu ja varsinkin -roskaväki-sotku: se tahtoo nyt tulla kaiken ihmistulevaisuuden -herraksi -- oi iljetys! iljetys! iljetys! - -_Se_ kysyy ja kysyy eikä väsy: "kuinka on ihminen säilyttävä itsensä, -parhaiten, kauimmin, mukavimmin?" Siten -- he ovat tämänpäivän -herroja. - -Nämä tämänpäivän herrat voittakaa, oi veljeni, -- nämä pienet -ihmiset: _he_ ovat yli-ihmisen suurin vaara! - -Voittakaa, te korkeammat ihmiset, pienet hyveet, pienet viisaudet, -hiekkajyvä-lukuunottamiset, muurahaisrikkarihkama, viheliäinen -tyytyväisyys, "useimpien onni" --! - -Ja ennemmin tulkaa epätoivoon kuin alistutte. Ja, totisesti, minä -rakastan teitä senvuoksi, että te ette ymmärrä elää tänään, te -korkeammat ihmiset! Sillä niin _te_ elätte parhaimmin! - - -4. - -Onko teillä rohkeutta, oi veljeni? Oletteko te uskaliaita? Ei -rohkeutta katselijain edessä, vaan erakko- ja kotkarohkeutta, jota -näkemässä ei enää ole edes jumalatakaan! - -Kylmiä sieluja, muuleja, sokeita, juopuneita, niitä minä en kutsu -uskaliaiksi. Uskallusta on sillä, ken tuntee pelon, mutta myös -masentaa pelon: ken kuilun näkee, mutta _ylpeydellä._ - -Ken kuilun näkee, mutta kotkan-silmin, -- ken kotkankynsin _koppoo_ -kuilun: hänellä on rohkeutta. -- -- - - -5. - -"Ihminen on paha" -- niin puhuivat kaikki viisaimmat minulle -lohdutukseksi. Ah, kunhan se vain vielä tänäänkin on totta! Sillä -paha on ihmisen parhain voima. - -"Ihmisen täytyy tulla paremmaksi ja pahemmaksi" -- niin minä opetan. -Pahin on välttämätön yli-ihmisen parhaimpaan. - -Saattoi olla hyvä tuolle pienten ihmisten saarnaajalle, että hän -kärsi ja kantoi ihmisen synnin. Mutta minä iloitsen suuresta synnistä -suurena _lohdutuksenani._ - -Mutta tällainen ei ole sanottu pitkiä korvia varten. Jokainen sana ei -kuulu myöskään jokaisen suuhun. Ne ovat hienoja kaukaisia asioita: -niitä älkööt lampaankynnet tavoittako! - - -6. - -Te korkeammat ihmiset, luuletteko, että minä olen tullut hyvittämään -sen, minkä te teitte huonosti? - -Tai että minä täst'edes olen valmistava mukavamman vuoteen teille, -kärsiväisille? Tai näytän teille, te epävakaiset, harhaankiivenneet -uusia helpompia polkuja? - -Ei! Ei! Kolmasti ei! Yhä enemmän, yhä parempia teidän lajistanne -on käyvä perikatoon, -- sillä teidän on kokeminen yhä pahempaa ja -kovempaa. Niin vain -- - --- niin vain kasvaa ihminen siihen korkeuteen, missä salama osuu -häneen ja murtaa hänet: kyllin korkeiksi salamaa varten. - -Vähään, pitkään, kaukaisimpaan, tähtää minun mieleni ja minun -kaipuuni: mitä minuun koskisi teidän pieni, nuori, lyhyt kurjuutenne! - -Te ette kärsi kylliksi vielä! Sillä te kärsitte itsestänne, te ette -kärsineet vielä _ihmisestä._ Te valhettelisitte, jos sanoisitte -toisin! Te kaikki, te ette ole kärsineet, mitä minä kärsin. -- -- - - -7. - -Minulle ei ole kylliksi, että salama ei enää vahingoita. Pois minä -en tahdo johdattaa sitä: sen on oppiminen -- tekemään työtä _minun_ -hyväkseni. -- - -Minun viisauteni on kokoontunut jo kauan kuin pilvi, se käy -hiljaisemmaksi ja pimeämmäksi. Niin tekee jokainen viisaus, joka -kerran on synnyttävä _salamoita_. -- - -Näille tämänpäivän ihmisille minä en tahdo olla _valo_, en heidän -valoksi kutsumansa. _Heidät_ -- minä tahdon sokaista: viisauteni -salama! puhkaise heidän silmänsä! - - -8. - -Älkää tahtoko mitään yli kykynne: on olemassa katala vääryys niissä, -jotka tahtovat yli kykynsä. - -Varsinkin, jos he tahtovat suuria asioita! Sillä he herättävät -epäluuloa suuria asioita kohtaan, nämä hienot väärentäjät ja -näyttelijät! -- - --- kunnes viimein tulevat vääriksi itselleen, kierosilmäisiksi, -maalipeittoisiksi madonreijiksi, verhotuiksi väkevien sanojen, -näytekilpi-hyveitten, loistavien valhekiiltotekojen kaapuun. - -Kavahtakaa tässä visusti, te korkeammat ihmiset! Sillä tänään -ei minulle ole mikään kallisarvoisempaa ja harvinaisempaa kuin -rehellisyys. - -Eikö tämä tämäpäivä ole roskaväen. Mutta roskaväki ei tiedä itse, -mikä on suurta ja pientä, mikä suoraa ja rehellistä: se on viattoman -kiero, se valhettelee alati. - - -9. - -Epäilkää tänään hyvällä epäluulolla, te korkeammat ihmiset, te -uskaliaat! Te avosydämiset! Ja pitäkää perusteenne salaisina! Tämä -tänään on näet roskaväen. - -Mitä roskaväki ilman perusteita kerran oppi uskomaan, ken voisi sen -perusteilla siltä -- kukistaa kumoon? - -Turulla saadaan uskomaan eleillä. Mutta perusteet tekevät roskaväen -epäileväksi. - -Ja jos kerran jokin totuus pääsisi voittoon, niin kysykää itseltänne -hyvällä epäluulolla: "mikä väkevä eksytys on taistellut sen puolesta?" - -Kavahtakaa itsenne myöskin oppineista! He vihaavat teitä: sillä -he ovat hedelmättömiä! Heillä on kylmät kuivuneet silmät, heidän -edessään on jokainen lintu höyhennetty. - -Sellaiset pöyhkeilevät sillä, että eivät valhettele: mutta -kykenemättömyys valheeseen ei ole vielä läheskään rakkautta -totuuteen. Kavahtakaa! - -Vapaus kuumeesta ei ole vielä läheskään tietoa! Paleltuneita henkiä -minä en usko. Ken ei osaa valhetella, hän ei tiedä, mitä totuus on. - - -10. - -Jos te tahdotte korkealle, niin käyttäkää omia jalkojanne! Älkää -antako _kantaa_ itseänne ylös, älkää istuko vieraille selille ja -vieraille päille! - -Mutta sinä nouset hevosen selkään? Sinä ratsastat nyt ripeästi ylös -päämaaliisi! Mutta sinun rampa jalkasi istuu myös mukana hevosen -selässä! - -Kun sinä olet päämaalissasi, kun sinä hyppäät hevosesi selästä: -_kukkulallasi_ juuri, korkeampi ihminen, olet sinä kompastuva! - - -11. - -Te luovat, te korkeammat ihmiset! Raskas on vain omasta lapsestaan. - -Älkää antako itsellenne mitään sanella, vakuuttaa! Ken sitten on -_teidän_ lähimmäisenne? Ja jos te toimittekin "lähimmäisen hyväksi", --- niin te ette kuitenkaan luo hänen hyväkseen! - -Jättäkää pois tuo "hyväksi", te luovat: teidän hyveenne juuri tahtoo, -että te ette tee mitään "hyväksi" ja "tähden" ja "koska". Näiltä -vääriltä pieniltä sanoilta on teidän tukittava korvanne. - -"Lähimmäisen hyväksi" on vain pienten ihmisten hyvettä: siellä -sanotaan "yksi yhtä hyvä kuin toinen" ja "käsi toisensa pesee": -- -heillä ei ole oikeutta eikä voimaa _teidän_ omanvoitonpyyntiinne! - -Teidän omanvoitonpyynnissänne, te luovat, on kohtuakantavaisen -varovaisuutta ja huolenpitoa! Mitä yksikään ei vielä silmin -nähnyt, hedelmää: sitä varjelee ja säästää ja ravitsee teidän koko -rakkautenne. - -Missä teidän koko rakkautenne on, teidän lapsessanne, siellä on -myöskin teidän koko hyveenne! Teidän työnne, teidän tahtonne on -_teidän_ "lähimmäisenne": älkää antako uskotella itsellenne mitään -vääriä arvoja! - - -12. - -Te luovat, te korkeammat ihmiset! Kenen synnyttää täytyy, hän on -sairas; mutta ken on synnyttänyt, hän on saastainen. - -Kysykää naisilta: ei synnytetä siksi, että se on huvitusta. Tuska saa -kanat ja runoilijat kaakottamaan. - -Te luovat, teissä on paljon saastaista. Se johtuu siitä, että teidän -täytyi olla äitejä. - -Uusi lapsi: oi kuinka paljon uutta likaa tuli myöskin maailmaan! -Käykää syrjään! Ja ken on synnyttänyt, hänen tulee huuhtoa sielunsa -puhtaaksi! - - -13. - -Älkää olko siveellisiä yli voimienne! Ja älkää tahtoko itseltänne -mitään vastoin todennäköisyyttä! - -Kulkekaa niitä jälkiä, joita teidän isienne hyve jo kulki! Kuinka te -tahtoisitte nousta korkealle, ellei teidän isienne tahto nouse teidän -kanssanne? - -Mutta ken tahtoo olla esikoinen, hän katsokoon että hänestä ei tule -myöskin viimeinen! Ja missä teidän isienne paheet ovat, siinä teidän -ei tule tahtoa merkitä pyhimystä! - -Kenen isät rakastivat naisia ja väkeviä viinejä ja villisikoja: mitä -se olisi, jos hän tahtoisi itseltään siveyttä? - -Narriutta se olisi! Paljolta, totisesti, se tuntuu minusta moiselle, -jos hän on yhden tai kahden tai kolmen vaimon mies. - -Ja jos hän perustaisi luostareita ja kirjoittaisi oven yläpuolelle: -"tie pyhimykseen", -- minä sanoisin kuitenkin: mihin! se on uusi -narrius! - -Hän perusti itselleen pakko- ja pakohuoneen: olkoon onneksi! Mutta -minä en usko siihen. - -Yksinäisyydessä kasvaa se, minkä siihen vie mukanaan, myöskin -sisäinen elukka. Senvuoksi yksinäisyys vieroittaa monta. - -Oliko olemassa tähän saakka mitään likaisempaa maan päällä kuin -erämaan-pyhimys? Heidän vaiheillansa ei ollut ainoastaan perkele -valloillaan -- vaan myöskin sika. - - -14. - -Arkoja, häveliäitä, kömpelöjä, tiikerin kaltaisia, jolta hyppy -epäonnistui: niin, te korkeammat ihmiset, minä näin teidän usein -hiipivän syrjään. Yksi _heitto_ epäonnistui teiltä. - -Mutta, te arvanpelaajat, mitä siitä! Te ette oppineet pelaamaan ja -pilkkaamaan, niinkuin täytyy pelata ja pilkata! Emmekö me istu suuren -pilkka- ja pelipöydän ääressä? - -Ja jos teiltä jotakin suurta epäonnistui, niin oletteko itse -senvuoksi epäonnistuneita? Ja jos itse epäonnistuitte, epäonnistuiko -senvuoksi -- ihminen? Mutta jos ihminen epäonnistui: -- hyvä! Niinpä -ylös! - - -15. - -Mitä korkeampi lajiltaan, sitä harvemmin asia onnistuu. Te korkeammat -ihmiset täällä, ettekö te kaikki ole epäonnistuneita? - -Olkaa hyvässä turvassa, mitä siitä! Kuinka paljon vielä on -mahdollista! Oppikaa nauramaan omaa itseänne, niinkuin nauraa täytyy! - -Mitä ihmettelemistä onkaan, että te epäonnistuitte ja onnistuitte -puoliksi, te puoliksi-murtuneet! Eikö teissä ahdista ja paina -- -ihmisen _tulevaisuus_? - -Ihmisen kaukaisin, syvin, tähtikorkein, hänen suunnaton voimansa: -eikö tämä kaikki kuohu sekaisin teidän maljassanne? - -Mitä ihmettelemistä, että moni malja murtuu! Oppikaa nauramaan -itseänne, niinkuin nauraa täytyy! Te korkeammat ihmiset, oi kuinka -paljon on vielä mahdollista! - -Ja totisesti, kuinka paljon jo on onnistunut! Kuinka rikas tämä maa -on pienistä hyvistä täydellisistä olioista, hyvin onnistuneista! - -Asettakaa pieniä hyviä täydellisiä olioita ympärillenne, te -korkeammat ihmiset! Niiden kultainen kypsyys parantaa sydämen. -Täydellinen opettaa toivoa. - - -16. - -Mikä oli tähän saakka suurin synti maanpäällä? Eikö se ollut sen -sana, joka sanoi: "Voi niitä, jotka täällä nauravat!" - -Eikö hän itse löytänyt mitään syytä nauruun maan päällä? Niinpä hän -etsi vain huonoa. Lapsi löytää täällä vielä syitä. - -Hän -- ei rakastanut kylliksi: muutoin hän olisi rakastanut myöskin -meitä, nauravia! Mutta hän vihasi ja pilkkasi meitä, ulvomisen ja -hammastenkiristyksen hän lupasi meille. - -Täytyykö sitten heti kirota, missä ei rakasta? Se tuntuu minusta -huonolta maulta. Mutta niin teki hän, tämä ehdoton. Hän tuli -roskaväestä. - -Ja itse hän vain ei rakastanut kylliksi: muutoin hän olisi vähemmin -suuttunut siitä, että häntä ei rakastettu. Kaikki suuri rakkaus ei -_tahdo_ rakkautta: -- se tahtoo enemmän. - -Karttakaa kaikkia tuollaisia ehdottomia! Se on viheliäistä sairasta -lajia, roskaväen-lajia: he katsovat karsaasti tätä elämää, heillä on -paha katse tätä maata kohtaan. - -Karttakaa kaikkia tuollaisia ehdottomia! Heillä on raskaat jalat ja -helteiset sydämet: -- he eivät osaa tanssia. Kuinka voisi maa olla -sellaisille kevyt! - - -17. - -Käyrinä tulevat kaikki hyvät oliot lähelle päämaaliaan. Kissojen -lailla ne köyristeleivät, ne kehräävät sisällisesti läheisestä -onnestaan, -- kaikki hyvät oliot nauravat. - -Käynti ilmaisee, ken kulkee jo _omaa_ rataansa: katsokaa minun -käyntiäni! Mutta ken tulee lähelle päämaaliansa, hän tanssii. - -Ja, totisesti, kuvapatsaaksi minä en tullut, vielä minä en seiso -tuolla, jäykkänä, tylsänä, kivettyneenä, pilarina; minä rakastan -nopeata juoksua. - -Ja jos maan päällä on vielä rämettä ja sankkaa murhetta: kenellä -kevyet jalat on, hän juoksee yli liejunkin ja tanssii kuin -puhdistetulla jäällä. - -Ylentäkää sydämenne, veljeni, korkealle! korkeammalle! Älkää myöskään -unhoittako jalkoja! Ylentäkää myöskin jalkanne, te hyvät tanssijat, -ja vielä paremmin: seisokaa myöskin päälaellanne! - - -18. - -Nauravaisen kruunu, tämä ruususeppel-kruunu: minä kruunasin itse -itseni tällä kruunulla, minä itse julistin pyhäksi nauruni. Ketään -muuta minä en huomannut tänään kyllin vahvaksi siihen. - -Zarathustra tanssija, Zarathustra kevyt, joka siivin viittoo, -lentoonvalmis, kaikkia lintuja luokseviittova, altis ja valmis, -autuaan-kevytmielinen. - -Zarathustra tottapuhuvainen, Zarathustra tottanauravainen, ei mikään -maltiton, ei mikään ehdoton, sellainen, joka rakastaa hyppyjä ja -syrjähyppyjä; minä itse kruunasin itseni tällä kruunulla! - - -19. - -Ylentäkää sydämenne, veljeni, korkealle! korkeammalle! Älkää -unhoittako myöskään jalkoja! Ylentäkää myöskin jalkanne, te hyvät -tanssijat, ja vielä paremmin: seisokaa myöskin päälaellanne! - -Myöskin onnessa on raskaita eläimiä, on kämpäjalkoja alun alusta -saakka. Kummallisesti ne ahkeroivat, elefantin lailla, joka koettaa -seisoa päälaellaan. - -Mutta parempi on olla narrimainen onnesta kuin narrimainen -onnettomuudesta, parempi tanssia kömpelösti kuin käydä rammasti. -Niinpä oppikaa minusta minun viisauteni: huonoimmallakin oliolla on -kaksi hyvää nurjaapuolta, -- - --- huonoimmallakin olioilla on hyvät tanssijalat; niinpä oppikaa, te -korkeammat ihmiset, asettamaan itsenne oikeille jaloille! - -Niinpä unhoittakaa murhe-huohottaminen ja kaikki -roskaväkisurumielisyys! Oi kuinka surullisilta minusta tuntuvat -tänään roskaväen ilveilijätkin! Mutta tämä tänään on roskaväen. - - -20. - -Tehkää niinkuin tuuli, kun se syöksyy vuoriluolistaan: oman pillinsä -mukaan se tahtoo tanssia, meret vapisevat ja hyppivät sen askelten -alla. - -Ken aaseille antaa siivet, ken naarasjalopeuroja lypsää, ylistetty -olkoon tämä hyvä kahlehtimaton henki, joka käy kuin myrskytuuli yli -kaiken tämänpäiväisen ja kaiken roskaväen, -- - --- joka on vihamielinen orjantappura- ja takkiaispäitä ja kaikkia -kuihtuneita lehtiä ja rikkaruohoja kohtaan: ylistetty olkoon tämä -kesytön hyvä vapaa myrskyhenki, joka tanssii rämeiden ja murheiden -päällä kuin nurminiityillä! - -Joka vihaa roskaväki-kalvetuskoiria ja kaikkia epäonnistuneita -synkkiä sikiöitä: ylistetty olkoon tämä kaikkien vapaiden henkien -henki, naurava myrsky, joka puhaltaa pölyä kaikkien mustastinäkevien, -paiseellisten silmille! - -Te korkeammat ihmiset, teidän huonoimpanne on: kaikki te ette -oppineet tanssimaan, niinkuin tanssia täytyy, -- tanssia itsenne -ylitse! Mitä siitä, että te epäonnistuitte! - -Kuinka paljon on vielä mahdollista! Niinpä _oppikaa_ nauramaan -itsenne ylitse! Ylentäkää sydämenne, te hyvät tanssijat, korkealle! -korkeammalle! Älkää unhoittako myöskään hyvää naurua! - -Nauravaisen kruunun, tämän ruususeppelkruunun: teille, veljeni, minä -viskaan tämän kruunun! Naurun minä julistin pyhäksi; te korkeammat -ihmiset, _oppikaa_ -- nauramaan! - - - - -Alakuloisuuden laulu. - - -l. - -Kun Zarathustra piti nämä puheet, seisoi hän lähellä luolansa -sisäänkäytävää; mutta heti kun hän oli sanonut viimeiset sanat, -pujahti hän vieraittensa luota ja pakeni lyhyeksi hetkeksi ulkoilmaan. - -"Oi puhtaita tuoksuja minun ympärilläni, huudahti hän, oi autuasta -hiljaisuutta minun ympärilläni! Mutta missä ovat minun eläimeni? -Esille, esille, minun kotkani ja minun käärmeeni! - -"Sanokaa minulle, eläimeni: nämä korkeammat ihmiset -- eivätkö ne ehkä -_haise_ hyvältä? Oi puhdas tuoksu minun ympärilläni! Nyt vasta minä -tiedän ja tunnen, kuinka minä rakastan teitä, eläimeni." - --- Ja Zarathustra virkkoi vielä kerran: "minä rakastan teitä, -eläimeni!" Mutta kotka ja käärme tunkeutuivat hänen luoksensa, kun -hän puhui nämä sanat, ja katselivat ylös häneen. Täten he olivat -kolmen kesken hiljaa yhdessä ja nauttivat ja ahmivat toistensa -seurassa hyvää ilmaa. Sillä ilma oli täällä ulkona parempi kuin -korkeampien ihmisten luona. - - -2. - -Mutta tuskin Zarathustra oli jättänyt luolansa, niin vanha loihtija -nousi, katseli viekkaana ympärilleen ja puhui: "Hän on ulkona! - -"Ja jo, te korkeammat ihmiset -- jotta kutittaisin teitä tällä -ylistys- ja hyväilynimellä, niinkuin hän itse -- jo käy minun -kimppuuni ilkeä pettäjä- ja loihtimishenkeni, minun alakuloinen -perkeleeni, - -"-- joka on tämän Zarathustran vastustaja ytimiä myöten: suokaa se -hänelle anteeksi! Nyt hän _tahtoo_ loihtia teille, että _hänen_ -hetkensä on juuri; turhaan minä taistelen tätä pahaa henkeä vastaan. - -"Teille kaikille, minkä kunnianimityksen te antanettekin itsellenne, -joko te nimitätte itseänne 'vapaiksi hengiksi' tai 'totisiksi' tai -'hengen parannuksentekijöiksi' tai 'vapautetuiksi' tai 'suuriksi -kaipaavaisiksi', - -"-- teille kaikille, jotka minun laillani kärsitte _suuresta -iljetyksestä_, joille vanha jumala on kuollut eikä vielä yksikään -uusi jumala makaa kehdossa ja kapaloissa, -- teille kaikille on minun -paha henkeni ja loihtimisperkeleeni lempeä. - -"Minä tunnen teidät, te korkeammat ihmiset, minä tunnen hänet -- minä -tunnen myöskin tuon häijyhengen, jota minä rakastan vastoin tahtoani, -tuon Zarathustran: hän itse tuntuu minusta hyvin usein ihanalta -pyhimysnaamiolta, - -"-- uudelta kummalliselta valheverholta, joka miellyttää minun -pahaa henkeäni, tuota alakuloista perkelettä: -- minä rakastan -Zarathustraa, niin minusta usein tuntuu, pahan henkeni takia. -- - -"Mutta nyt se käy minun kimppuuni ja voittaa minut, tämä -alakuloisuuden henki, tämä iltahämärä-perkele: ja, totisesti, te -korkeammat ihmiset, häntä haluttaa -- - -"-- aukaiskaa vain silmänne! -- häntä haluttaa tulla _alastomana_, -miehenäkö vai naisena, sitä minä en vielä tiedä: mutta hän tulee, hän -voittaa minut, voi! aukaiskaa mielenne! - -"Päivä soinnahtaa pois, kaikelle tulee nyt ilta, parhaimmallekin; -kuulkaa nyt ja nähkää, te korkeammat ihmiset, mikä perkele, olipa -mies tai nainen, tämä ilta-alakuloisuuden henki on!" - -Näin puhui vanha loihtija, katsoi viekkaana ympärilleen ja tarttui -sitten harppuunsa. - - -3. - - Ilmassa seljenneessä, - kun kasteen lohdutus jo - alas maahan kumpuaa, - näkymättä ja kuulumatta -- - näet pehmeä-anturainen - on lohduntuoja kaste kuin lohdutus-lempeät kaikki --: - sydän kuuma, sa muistatko silloin, - miten janosit kerran, - pisarkylpyä kyynelten taivahisten, - palaneena ja pakahtuneena, - kulonurmi-poluilla kun - pahat iltaisen auringon-katseet - sua kiersivät lomitse mustien puitten, - tulihehkuvat, ilkkuvat häikäisy-katseet? - - Sinä? -- _totuuden_ vapaa mieskö? -- ne ilkkui -- - Ei! Runoniekka vain! - vain eläin, viekas, ryöstävä, hiipivä, - jonk' on valhetella pakko, - pakko valhetella tieten ja taiten: - peto saaliin-ahne, - kirjo-naamioinen, - oma naamionsa, - oma saalihinsa -- - _sekö_ -- totuuden vapaa mies? - Ei! Narri vain! Runoniekka vain! - Vain kirjavia puhuva, - vain narrin-naamiosta kirjavia kirkuva, - sanasiltoja valheen kiipeileväinen, - kirjokaaria käyden, - välisiltoja vaappuen - valetaivasten, valemaitten, - ympäri liidellen, ympäri laadellen, -- - _vain narri, vain runoniekka!_ - - _Sekö_ -- totuuden vapaa mies? - Ei tyyni, jäykkä, sileä, kylmä, - kuvapatsaaksi tullut ei, - jumal-pylvähäksi - ei temppelin eteen pantu, - ovenvartiaksi jumalan jonkun: - Ei! vihankarsas totuuden-patsaille noille, - koteutuneempi korpeen kuin temppelitarhaan, - sydän kissan-kiihkoja täynnä, - joka ikkunasta hypähtävä, - suin päin joka sattumaan, - joka aarniometsän vaaniva, - himomielin vaaniva, juosta - jott' aarniometsissä saisit - kera petojen kirjavatäpläisten - sa syntisen-terveenä, kauniina, kirjavana, - himon-polttavin huulin, - peto autuaan-ilkkuva, autuaan-pirullinen, autuaan-verenahne - rosvoten, hiipien, valhetellen: -- - - Tai kotkan lailla, mi kauan, kauan kuiluihin tuijottaa, - kuiluihin _omihinsa_: -- -- - oi kuinka ne suikertelevat - alas, alle, sisälle maan - yhä syvempiin syvyyksiin! -- - silloin, - yht'äkkiä, päistikkaa, - kuin salama syöstä - alas _karitsoihin_ - nälänvimmassa, himoiten - karitsa-riistaa, - kato kaikkien karitsa-sieluin, - kato kiukkuinen kaiken, mi katselee - karitsansilmäisesti, käkkärävillaisesti, - harmaasti, hurskaan lammas-laakeasti! - - Näin: - kotkamainen, pantterimainen - on runoniekan kaipuu, - on _sun_ kaipuusi tuhannen naamion alla, - sa narri! sa runoniekka! - - Sa, joka ihmisen näit - niin jumalana kuin lampaanakin --: - _repiä_ jumala ihmisessä - kuin lammaskin ihmisessä, - ja repien _nauraa_ -- - - _se, se_ on sun autuutesi - kotkan ja pantterin autuus! - runoniekan ja narrin autuus! -- -- - - Ilmassa seljenneessä, - kun kuun sirppi jo hiipii - välitse purppuraruskoin - vihertäin kateudesta: - -- vihamielisnä päivälle, - salaa jok' askeleella - vitaisten ruusu-uutimiin, - kunnes ne vaipuvat, - yöhön vaipuvat vaalentuin: -- - - niin vaivuin ma itse kerran - totuuden-vimmastani, - päivän-kaipiostani, - mies väsynyt päivään, valosta sairas, - -- alas vaivuin, iltahan, varjoon: - totuuden yhden - tulessa janoten: - -- sydän kuuma, sa muistatko vielä, - miten janosit silloin? - _Maanpaossa luota - totuuden kaiken, - vain narri! - Vain runoniekka!_ - - - - -Tieteestä. - - -Näin lauloi loihtija; ja kaikki, jotka olivat yhdessä, menivät -lintujen lailla huomaamatta hänen viekkaan ja alakuloisen hekumansa -paulaan. Ainoastaan hengeltä tunnollinen ei ollut antanut vangita -itseään: hän otti äkkiä harpun loihtijalta ja huusi: "Ilmaa! Laskekaa -hyvää ilmaa sisään! Laskekaa Zarathustra sisään! Sinä teet tämän -luolan helteiseksi ja myrkylliseksi, sinä ilkeä vanha loihtija! - -"Sinä viettelet, sinä väärä, hieno, tuntemattomiin himoihin ja -erämaihin. Ja voi, jos sellaiset kuin sinä, rupeavat puhumaan ja -meluamaan _totuudesta_! - -"Voi kaikkia vapaita henkiä, jotka eivät kavahda _tuollaisia_ -loihtijoita. Mennnyttä on heidän vapautensa: sinä opetat ja -houkuttelet takaisin vankiloihin -- - -"-- sinä vanha alakuloinen perkele, sinun valituksestasi kaikuu -houkutuspilli, sinä olet niiden kaltainen, jotka siveyden -ylistyksellään salaisesti kutsuvat hekumoihin!" - -Näin puhui tunnollinen; mutta vanha loihti ja katseli ympärilleen, -nautti voitostaan ja nieli senvuoksi sen harmin, jonka tunnollinen -valmisti hänelle. "Vaikene! sanoi hän häveliäällä äänellä, hyvät -laulut tahtovat hyvän vastakaiun; hyvien laulujen jälkeen on kauan -vaiettava. - -"Niin he tekevät kaikki, nämä korkeammat ihmiset. Mutta sinä olet -varmaan vähän ymmärtänyt minun laulustani? Sinussa on vähän -loihtimishenkeä." - -"Sinä ylistät minua, vastasi tunnollinen, kun eroitat minut -itsestäsi, no niin! Mutta te toiset, mitä minä näen? Te kaikki -istutte vielä siinä silmät himokkaina --: - -"Te vapaat sielut, missä on teidän vapautenne! Minusta melkein tuntuu, -kuin olisitte niiden kaltaisia, jotka ovat katselleet kauan huonoja -tanssivia alastomia tyttöjä: teidän sielunne tanssivat itse! - -"Teissä, te korkeammat ihmiset, mahtanee olla enemmän sitä, mitä -loihtija kutsuu pahaksi loihtimis- ja petoshengekseen: -- meidän -täytynee kai olla erilaisia. - -"Ja totisesti, me puhuimme ja ajattelimme kylliksi yhdessä, ennenkuin -Zarathustra tuli kotia luolaansa, jotta tiedänkin: me _olemme_ -erilaisia. - -"Me etsimme erilaista myöskin täällä ylhäällä, te ja minä. Minä näet -etsin _enemmän varmuutta_, senvuoksi minä tulin Zarathustran tykö. -Hän näet on vieläkin lujin torni ja tahto -- - -"-- tänään, jolloin kaikki vaappuu, jolloin kaikki maa vapisee. Mutta -te, kun näen teidän silmienne ilmeen, niin minusta melkein tuntuu, -että te etsitte enemmän _epävarmuutta_, - -"-- enemmän kauhua, enemmän vaaraa, enemmän maanjäristystä. Te -himoitsette, niin minusta melkein tuntuu, suokaa minulle anteeksi -kuvitteluni, te korkeammat ihmiset, -- - -"-- te himoitsette huonointa, vaarallisinta elämää, joka _minua_ -enimmän peljättää, villipetojen, metsien, luolien, jyrkkien vuorien -ja harhakuilujen elämää. - -"Eivätkä ne, jotka johtavat _pois_ vaarasta, miellytä teitä -parhaimmin, vaan ne, jotka vievät teidät pois kaikilta teiltä, -viettelijät. Mutta, jos sellainen himo on teissä _todellinen_, niin -tuntuu se minusta sittenkin _mahdottomalta_. - -"Pelko näet -- se on ihmisen peri- ja perustunne, pelko selittää -kaiken, perisynnin ja perihyveen. Pelosta kasvoi _minunkin_ hyveeni, -sen nimi on: tiede. - -"Sillä pelko villiä eläimiä kohtaan -- sitä ihminen kauimmin kasvatti, -lukuunottaen eläimen, jonka hän kätkee itseensä ja jota hän pelkää: -Zarathustra kutsuu sitä 'sisälliseksi elukaksi'. - -"Sellainen pitkä vanha pelko, joka on käynyt viimein hienoksi, -hengelliseksi, henkiseksi -- minusta sen nimenä on tänään: -_tiede_." -- - -Näin puhui tunnollinen; mutta Zarathustra, joka juuri tuli takaisin -luolaansa ja oli kuullut ja ymmärtänyt hänen puheensa, viskasi -kourallisen ruusuja tunnolliselle ja nauroi hänen "totuuksilleen". -"Kuinka! huusi hän, mitä minä kuulin juuri? Totisesti, sinä olet -narri, tai olen minä itse se: ja sinun 'totuutesi' minä asetan tuota -pikaa päälaelleen. - -"_Pelko_ näet -- on poikkeuksena meissä. Mutta rohkeus ja seikkailu ja -halu epätietoiseen, vielä ennen uskaltamattomaan -- _rohkeus_ näyttää -minusta olevan ihmisen koko esihistoria. - -"Kesyttömimpiä rohkeimpia eläimiä hän on kadehtinut ja ryöstänyt -niiltä niiden kaikki hyveet: niin hänestä tuli vasta -- ihminen. - -"_Tämä_ rohkeus, joka on käynyt viimein hienoksi, hengelliseksi, -henkiseksi, tämä ihmis-rohkeus, jolla on kotkan siivet ja -käärmeenviisaus: se näyttää minusta kantavan tänään nimeä --" - -"_Zarathustra_!" huusivat kaikki, jotka istuivat yhdessä, ikäänkuin -yhdestä suusta ja puhkesivat senjälkeen suureen nauruun; mutta heistä -kohosi niinkuin raskas pilvi. Myöskin loihtija nauroi ja puhui nämä -viisaat sanat: "No niin! Hän on poissa, minun paha henkeni! - -"Ja enkö minä itse ole varoittanut teitä hänestä, kun sanoin, että hän -on pettäjä, valhe- ja petoshenki? - -"Varsinkin kun hän ilmestyy alastomana. Mutta mitä minä mahdan hänen -petokselleen! Olenko minä luonut hänet ja maailman? - -"Niinpä siis! Olkaamme jälleen hyviä ja hyvällä tuulella! Ja vaikkakin -Zarathustra on vihaisen näköinen katsokaahan häntä! hän on vihoissaan -minulle --: - -"-- ennenkuin yö saapuu, oppii hän jälleen rakastamaan ja ylistämään -minua, hän ei voi kauan elää tekemättä sellaisia hulluuksia. - -"Hän rakastaa vihollisiaan: tämän taidon hän ymmärtää parhaimmin -kaikista, joita olen nähnyt. Mutta hän kostaa sen -- ystävilleen!" - -Näin puhui vanha loihtija, ja korkeammat ihmiset osottivat hänelle -suosiota: niin että Zarathustra kulki ympäri ja pudisti pahuudella -ja rakkaudella ystäviensä käsiä, sen kaltaisena, jolla on kaikille -jotakin hyvitettävää ja kaikilta anteeksipyydettävää. Mutta kun hän -tuli silloin luolansa ovelle, katso, silloin häntä halutti jo jälleen -päästä hyvään ilmaan tuonne ulos ja eläintensä luo, -- ja hän aikoi -hiipiä ulos. - - - - -Erämaan tyttärien joukossa. - - -1. - -"Älä mene pois! sanoi silloin se vaeltaja, joka kutsui itseään -Zarathustran varjoksi, jää meidän luoksemme muutoin saattaisi tuo -vanha kolkko murhe jälleen karata kimppuumme. - -"Tuo vanha loihtija antoi jo huonoimpansa meille parhaaksi, ja katso -vain, vanhalla hurskaalla paavilla tuolla on kyyneleet silmissä ja -hän on jälleen kokonaan laskenut laivansa alakuloisuuden merelle. - -"Nämä kuninkaat voivat tosin vielä näyttää hyvää naamaa meidän -edessämme: sen he oppivat näet parhaiten meistä kaikista tänään! -Mutta jos heillä ei olisi yhtään todistajaa, niin minä lyön vetoa, -että tuo ilkeä leikki valtaisi jälleen heidätkin -- - -"-- vaeltavien pilvien, kostean alakuloisuuden, peitettyjen taivasten, -varastettujen aurinkojen, ulvovien syystuulien ilkeä leikki, - -"-- meidän ulvontamme ja hätähuutomme ilkeä leikki: jää meidän -luoksemme, oi Zarathustra! Täällä on paljon kätkettyä kurjuutta, joka -tahtoo puhua, paljon iltaa, paljon pilveä, paljon helteistä ilmaa! - -"Sinä ravitsit meitä vahvalla miehenruualla ja voimakkailla lauseilla: -älä salli, että jälkiruuan aikana mietomieliset naiselliset henget -karkaavat jälleen kimppuumme! - -"Sinä yksin teet ilman ympärilläsi voimakkaaksi ja kirkkaaksi. -Löysinkö minä milloinkaan maan päällä niin hyvää ilmaa kuin sinun -tykönäsi luolassasi? - -"Monta maata minä olen nähnyt, minun nenäni on oppinut koettelemaan -ja arvostelemaan monenlaista ilmaa: mutta sinun tykönäsi minun -sieraimeni maistavat suurimman nautintonsa! - -"Ellei ehkä, -- ellei ehkä sitten --, oi suo anteeksi vanha muisto! -Suo anteeksi vanha jälkiruokalaulu, jonka minä sepitin kerran erämaan -tyttärien joukossa: -- - -"-- heidän tykönään oli näet yhtä hyvä kirkas itämainen ilma; siellä -minä olin kauimpana poissa kosteasta alakuloisesta Vanhasta-Europasta! - -"Siihen aikaan minä rakastin näitä Itämaan-tyttöjä ja toista sinistä -taivaanvaltakuntaa, jonka ylitse ei yhtään pilveä eikä ajatusta riipu. - -"Te ette usko, kuinka somina he istuivat siinä, kun eivät tanssineet, -syvinä, mutta vailla ajatuksia, niinkuin pienet salaisuudet, niinkuin -suljetut arvoitukset, niinkuin jälkiruoka-pähkinät -- - -"-- kirjavina ja vieraina tietysti, mutta pilvettöminä: arvoituksina, -jotka antavat ratkaista itsensä: näiden tyttöjen huviksi minä mietin -silloin jälkiruoka-virren." - -Näin puhui vaeltaja ja varjo; ja ennenkuin yksikään vastasi hänelle, -oli hän jo tarttunut vanhan loihtijan harppuun, pannut jalkansa -ristiin ja katseli hiljaisesti ja viisaasti ympärilleen: -- mutta -sieraimilla hän imi sisäänsä hitaasti ja kysyvästi ilmaa, ikäänkuin -se, joka on maistanut uusissa maissa uutta ilmaa. Sitten hän alkoi -jonkinlaisella mylvinnällä laulaa. - - -2. - -_Erämaa kasvaa: voi sitä, ken erämaita kätkee!_ - - -- Haa! Juhlallista! - Toden totta juhlallista! - Arvokas alku! - Afrikalaisen juhlallista! - Jalopeuran arvoista - tai moraalisen möly-apinan -- - -- mutt' teille ei mitään, - te ystävättäret armahimmat, - joiden jalkojen juureen - mun ensi kerran, - mun europalaisen palmujen alle, - on istua suotu. Sela. - - Toden tottakin kummallista! - Täss' istun nyt, - lähell' erämaata, ja kohta - niin kaukana taas erämaasta, - myös mistään viel' erämaatumatta: - nimittäin nielemänä - tämän pienimmän keitaan --: - -- juurikaan se haukoitellen - avas armahan suunsa, - sulotuoksuisimman kaikista suista. - Ma silloin suljahdin siihen, - alas, lävitse -- keskeenne teidän, - ystävättäret armahimmat! Sela. - - Terve, terve valaskalalle tuolle, - jos näin piti vierahansa - se hyvänä! -- kai käsitätte - tämän oppineen vihjauksen? - Sen vatsalle terve, - jos oli se näin, - näin herttainen keidas-vatsa - kuin tää: mitä kuitenkin epäilen, - -- näet tulenhan Europasta, - jok' on epäileväisempi kuin - kaikk' aviovaimot vanhahtavaiset. - Sen jumala paratkohon! - Aamen! - - Täss' istun ma nyt, - tässä keitaassa pienimmässä, - kuin taateli ikään, - läpipehmeä, ruskea, kultasyinen, - himoiten pyöreää tytön suuta, - mut enemmän vielä tyttömäisiä - jääkylmiä valkeita viiltäviä - puru-hampaita: niit' ikävöitsee näät - sydän jokaisen taatelin kuuman. Sela. - - Etelän hedelmäin näitten - nyt kaltaisena, ylenkaltaisena - makaan ma tässä ja mun - ylt'ympäröitsevät pienet - siipikuoriaiset - iloparvineen, imusarvineen, - kuin myöskin pienemmät vielä, - houkkiommat, syntisemmät - sydäntoiveet ja oikut, -- - mun ympärisaarratte te, - te mykät, te aavistavaiset - tyttö-kissat, - Dudu ja Suleika, - -- mun _ympäri-sfinksitätte_, jott' yhtehen sanaan - monet sulloisin tunteet: - (jumal' anteeksi suokoon - tämän kielisynnin!) - -- täss' istun, imien puhtainta ilmaa, - paratiisin-ilmaa ilmettyistä, - kulta-juovaista, valoista, kevyttä ilmaa, - niin hyvää, kuin joskus vain - alas putosi kuusta -- - joko sattuma syynä - lie ollut tai ylimielisyys, - kuten kertovat laulajat vanhat. - Sit' epäilen kuitenkin - ma epäilijä, sill' enhän ma suotta - tule Europasta, - jok' on epäileväisempi kuin - kaikk' aviovaimot vanhahtavaiset. - Sen jumala paratkohon! - Aamen! - - Ihaninta särpien ilmaa, - auki sieramet kuin kupu maljan, - vailla vastaisuutta, vailla muisteloita, - niin istun ma tässä, - ystävättäret armahimmat, - ja katselen palmua, kuinka, - kuin tanssijatar, - se keijuu ja leijuu ja lanteilta keinuu, - -- niin tekee sen myötä, jos kauemmin katsoo! - kuin tanssijatar, -- niin minusta tuntuu -- - joka liian kauan jo, vaarallisen kauan - yhä, yhä vain yhdellä jalalla seisoi? - -- hän unhoitti siinä, -- niin minusta tuntuu -- - pois jalkansa toisen? - Ma ainakin turhaan - kadonnutta etsin - kaksois-kalleutta - -- eli tuota toista jalkaa -- - pyhästä läheisyydestä - hänen kaikkein armaimman, kaikkeinsiroimman - poimu- ja hulmu- ja hely-hamosensa. - Niin, jos, ystävättäret ihanaiset, - mua tahdotte uskoa oikein: - hän on hukannut sen! - se on poissa! - ikipäiviksi poissa! - tuo toinen jalka! - Oi vahinko armasta toista jalkaa! - Miss' -- ollevi nyt ja surrevi orpouttaan! - tuo yksinäinen jalka? - Ehkä pelkää se julmaa - kellerväkiharaista - jalopeura-hirviötä? Vai ehk' on - jo kaluttuna, nakerreltuna -- - voi, surkeasti nakerreltuna! Sela. - - Oi älkää itkekö, - sydämet herkät! - Oi älkää itkekö, - taatelisydämet! Maito-rinnat! - Te lakerijuuri-sydän- - sykkeröiset! - Älä itke enää, - kalpea Dudu! - Ole mies, Suleika! Rohkeutta! - -- Vai oisko täss' ehkä - joku vahvistus-, sydämenvahvistus-tippa - nyt paikallaan? - joku palsami-lause? - joku juhlallinen manaus! -- - - Haa! Ylös, arvokkuus! - Hyve-arvo! Europalais-arvo! - Puhkukaa, puhkukaa jälleen - hyve-palkeet! - Haa! - Viel' yksi mylväys! - moraalinen mylväys! - moraalisen jalopeuran - mylväys erämaan tyttärille! - -- Näet hyve-ulvonta, - te tyttöset armahimmat, - on enemmän kuin kaikki - europalais-himo, europalais-ikinälkä! - Ja tässä minä seison - jo europalaisena, - enkä muuta taida, mua jumala auttakoon! - Aamen! - -_Erämaa kasvaa: voi sitä, ken erämaita kätkee!_ - - - - -Herätys. - - -1. - -Vaeltajan ja varjon laulun jälkeen täyttyi luola yhdellä erää -melusta ja naurusta; ja kun kokoontuneet vieraat puhuivat kaikki -yht'aikaa, eikä edes aasi pysynyt enää hiljaa sellaisen rohkaisun -jälkeen, valtasi Zarathustran pieni vastenmielisyys ja halu pilkata -vieraitaan: vaikkakin heidän iloisuutensa ilahutti häntä. Sillä se -tuntui hänestä heidän elpymisensä merkiltä. Niin hän hiipi ulkoilmaan -ja puhui eläintensä kanssa. - -"Missä on heidän hätänsä nyt? puhui hän, ja tunsi jo itse -vapautuvansa pienestä suuttumuksestaan -- minun tykönäni he -unhoittivat, tuntuu minusta, hätähuutonsa! - -"-- vaikkakaan eivät vielä, valitettavasti, huutamista." ja -Zarathustra sulki korvansa, sillä nyt sekoittui aasin J-A-A -kummallisesti näiden korkeampien ihmisten riemumeluun. - -"He ovat iloisia, alkoi hän uudelleen, ja ken tietää? ehkä isäntänsä -kustannuksella; ja jos he oppivat minusta nauramaan, niin se ei ole -kuitenkaan _minun_ nauruani, jonka he oppivat. - -"Mutta mitä siitä! He ovat vanhoja ihmisiä: he elpyvät omalla -tavallaan, he nauravat omalla tavallaan; minun korvani ovat kestäneet -pahempia asioita äreiksi tulematta. - -"Tämä päivä on voitto: hän väistyy jo, hän pakenee, _raskauden henki_, -minun vanha veriviholliseni! Kuinka hyvin mieliikään tämä päivä -päättyä, joka alkoi niin huonosti ja raskaasti. - -"Ja päättyä se _mielii_. Ilta tulee jo: yli meren se ratsastaa, tuo -hyvä ratsastaja! Kuinka se keinuu, tuo autuas, kotiapalaavainen, -purppurasatulassaan! - -"Taivas katsoo kirkkaana sitä, maailma lepää syvänä: oi te kaikki -kummalliset, jotka tulitte minun tyköni, minun tykönäni kannattaa -elää!" - -Näin puhui Zarathustra, ja jälleen kuului korkeampien ihmisten huuto -ja nauru luolasta: silloin hän alkoi uudelleen. - -"He käyvät onkeen, minun syöttini vaikuttaa, myöskin heidän -vihollisensa väistyy, raskauden henki. He ovat oppineet nauramaan jo -itseänsä: kuulenko minä oikein? - -"Minun miehenruokani vaikuttaa, minun mehu- ja voimakieleni: ja -totisesti, minä en ravinnut heitä vihanneksilla! Vaan sotilasruualla, -valloittajaruualla: uusia pyyteitä minä herätin. - -"Uusia toiveita on heidän käsivarsissaan ja jaloissaan, heidän -sydämensä laajentuu. He löytävät uusia sanoja, kohta on heidän -henkensä hengittävä ylimielisyyttä. - -"Tällainen ruoka ei tosin liene lapsia varten, ei myöskään kaipaavia -vanhoja ja nuoria naisia varten. Heidän sisälmyksiänsä houkutellaan -toisin; heidän lääkärinsä ja opettajansa minä en ole. - -"_Iljetys_ väistyy näistä korkeammista ihmisistä: hyvä! se on minun -voittoni. Minun valtakunnassani he käyvät varmoiksi, kaikki tyhmä -häveliäisyys juoksee tiehensä, he tyhjentävät itsensä. - -"He tyhjentävät sydämensä, hyvät hetket palaavat takaisin heidän -luoksensa, he juhlivat ja märehtivät, -- he käyvät _kiitollisiksi_. - -"Sitä minä pidän parhaana merkkinä: he käyvät kiitollisiksi. Ei -aikaakaan, niin he ajattelevat itselleen juhlia ja pystyttävät -muistopatsaita vanhoille ystävilleen. - -"He ovat _elpyviä_!" Näin puhui Zarathustra iloisena sydämelleen ja -katseli ulos; mutta hänen eläimensä tunkeutuivat hänen tykönsä ja -kunnioittivat hänen onneaan ja äänettömyyttään. - - -2. - -Mutta äkkiä Zarathustran korva peljästyi: luola näet, joka oli -kaikunut tähän saakka melusta ja naurusta, kävi yhdellä erää -haudanhiljaiseksi; -- mutta hänen nenänsä tunsi hyvälletuoksuvan -höyryn ja suitsutuksen, joka lähti ikäänkuin palavista pinjankävyistä. - -"Mitä on tekeillä? Mitä he toimittavat?" kysyi hän itseltään ja hiipi -sisäänkäytävälle, voidakseen nähdä vieraansa kenenkään huomaamatta. -Mutta, ihmeitten ihme! mitä täytyi hänen silloin omin silmin nähdä! - -"He ovat kaikki jälleen tulleet _hurskaiksi, he rukoilevat_, he -ovat hulluja!" -- puhui hän ja ihmetteli kovin. Ja, totisesti! -kaikki nuo korkeammat ihmiset, nuo kaksi kuningasta, virkajättö -paavi, kehno loihtija, vapaaehtoinen kerjäläinen, vaeltaja ja varjo, -vanha tietäjä, hengeltä tunnollinen ja rumin ihminen: he makasivat -kaikki lasten ja uskovaisten vanhojen naisten lailla polvillaan -ja rukoilivat aasia. Ja juuri nyt alkoi rumin ihminen korista ja -puuskua, ikäänkuin jotakin sanomatonta olisi pyrkinyt hänestä ulos; -mutta kun hän todellakin oli saanut sen sanoiksi, katso, silloin se -oli hurskas kummallinen litania tuon jumaloidun ja suitsutetun aasin -ylistykseksi. Mutta tämä litania kuului näin: - -Aamen! Ja ylistys ja kunnia ja viisaus ja kiitos ja korkeus ja voima -olkoon jumalallemme iankaikkisesta iankaikkiseen! - --- Mutta aasi kiljaisi siihen J-A-A. - -Hän kantaa meidän kuormamme, hän otti orjan muodon päällensä, hän on -sydämeltään kärsiväinen eikä sano koskaan "ei"; ja ken jumalaansa -rakastaa, hän kurittaa häntä. - --- Mutta aasi kiljaisi siihen J-A-A. - -Hän ei puhu: paitsi että hän maailmalle, jonka hän loi, sanoo aina -"jaa": näin hän ylistää maailmaansa. Hänen oveluutensa on se, että -hän ei puhu: niin hän on harvoin väärässä. - --- Mutta aasi kiljaisi siihen J-A-A. - -Halvannäköisenä hän kulkee läpi maailman. Harmaa on se mieliväri, -johon hän hyveensä peittää. Jos hänellä on henkeä, niin hän kätkee -sen; mutta jokainen uskoo hänen pitkiin korviinsa. - --- Mutta aasi kiljaisi siihen J-A-A. - -Mikä kätketty viisaus se onkaan, että hän kantaa pitkiä korvia ja -sanoo vain "jaa" eikä koskaan "ei"! Eikö hän ole luonut maailmaa oman -kuvansa jälkeen, nimittäin niin tyhmäksi kuin mahdollista? - --- Mutta aasi kiljaisi siihen J-A-A. - -Sinä käyt suoria ja käyriä teitä; sinä välität siitä vähän, mikä -meistä ihmisistä näyttää suoralta tai käyrältä. Tuollapuolen hyvää ja -pahaa on sinun valtakuntasi. Sinun viattomuutesi on se, että sinä et -tiedä, mitä viattomuus on. - --- Mutta aasi kiljaisi siihen J-A-A. - -Katso, kuinka sinä et ketään työnnä pois tyköäsi, et kerjäläisiä -etkä kuninkaita. Lapsosten sinä sallit tulla tykösi, ja jos häijyt -pojan-viikarit sinua houkuttelevat, niin sinä sanot yksinkertaisesti -J-A-A. - --- Mutta aasi kiljaisi siihen J-A-A. - -Sinä rakastat aasintammoja ja tuoreita viikunoita, sinä et ole mikään -ruuanhalveksija. Ohdake kutittaa sinun sydäntäsi, kun sinä olet -nälissäsi. Siinä on jumalan viisautta. - --- Mutta aasi kiljaisi siihen J-A-A. - - - - -Aasijuhla. - - -1. - -Mutta tässä kohdassa litaniaa ei Zarathustra voinut kauemmin hillitä -itseään, hän kiljaisi itse J-A-A, äänekkäämmin vielä kuin aasi, ja -syöksyi hullautuneitten vieraittensa keskelle. "Mutta mitä te teette, -ihmislapset? huusi hän temmaten rukoilevat ylös maasta. Voi, jos -teidät näkisi joku toinen kuin Zarathustra: - -"Jokainen päättelisi, että te uudessa uskossanne olette käyneet -pahimmiksi jumalanpilkkaajiksi tai hulluimmiksi kaikista vanhoista -naisista! - -"Ja sinä itse, vanha paavi, kuinka sinulle sopii, että tällä tavoin -palvelet aasia jumalana?" -- - -"Oi Zarathustra, vastasi paavi, suo minulle anteeksi, mutta jumalan -asioissa minä olen valaistumpi kuin sinä. Ja se on kohtuullista. - -"Mieluummin palvelen jumalaa näin, tässä hahmossa, kuin ei missään -hahmossa! Ajattele tätä sanaa, korkea ystäväni: sinä huomaat kohta, -että sellaisessa sanassa on viisautta. - -"Se joka puhui: 'jumala on henki' -- hän teki tähän saakka maan päällä -suurimman askeleen ja hypyn epäuskoon: sellainen sana ei ole maan -päällä helposti jälleen korjattava! - -"Minun vanha sydämeni hyppelee kohoksi siitä, että maan päällä on -olemassa vielä jotakin palveltavaa. Suo se anteeksi, oi Zarathustra, -vanhalle hurskaalle paavinsydämelle! --" - --- "Ja sinä, sanoi Zarathustra vaeltajalle ja varjolle, sinä kutsut -ja luulet itseäsi vapaaksi hengeksi? Ja pidät täällä tuollaista -epäjumalan- ja papinpalvelusta? - -"Huonompaa menoa, totisesti, sinä pidät täällä kuin huonojen ruskeiden -tyttöjesi tykönä, sinä huono uusi uskovainen!" - -"Huonoa kyllä, vastasi vaeltaja ja varjo, sinä olet oikeassa: mutta -mitä minä sille mahdan! Vanha jumala elää jälleen, oi Zarathustra, -puhu mitä puhutkin. - -"Rumin ihminen on syypää kaikkeen: hän on herättänyt hänet jälleen. -Ja jos hän sanoo, että hän on kerran surmannut hänet: _kuolema_ -jumalista puhuttaessa on aina vain ennakkoluuloa." - --- "Ja sinä, puhui Zarathustra, sinä kehno vanha loihtija, mitä sinä -teit! Ken on, tässä vapaassa ajassa, tästä lähin uskova sinuun, jos -sinä uskot tuollaisiin jumal-aasimaisuuksiin? - -"Sinä teit tyhmyyden; kuinka sinä, viisas, saatoit tehdä sellaisen -tyhmyyden!" -- - -"Oi Zarathustra, vastasi viisas loihtija, sinä olet oikeassa, se oli -tyhmyys, -- se on käynytkin minulle kyllin raskaaksi." - --- "Ja entä sinä, sanoi Zarathustra hengeltä tunnolliselle, -punnitsepas ja pane sormi nenällesi! Eikö tässä mikään sodi -omaatuntoasi vastaan? Eikö sinun henkesi ole liian puhdas tähän -rukoilemiseen ja näiden rukousveljien höyryyn?" - -"Jotakin on tässä, vastasi tunnollinen ja pani sormen nenälleen, -jotakin on tässä näytelmässä, joka tekee hyvääkin minun -omalletunnolleni. - -"Olkoonpa, että minun ei sovi uskoa jumalaan: mutta varmaa on, että -jumala tuntuu minusta kuitenkin tässä muodossa uskottavimmalta. - -"Jumala lienee iäinen, hurskaimpien todistuksen mukaan: kenellä on -niin paljon aikaa, hän antaa itselleen aikaa. Niin vitkallisesti -ja tyhmästi kuin mahdollista: siten voi sellainen kuitenkin päästä -varsin pitkälle. - -"Ja kenellä on henkeä liiaksi, hän voisi hyvin itse hassaantua -tyhmyyteen ja narriuteen. Ajattele omaa itseäsi, oi Zarathustra! - -"Sinä itse -- totisesti! sinäkin saattaisit hyvin tulla aasiksi -yltäkylläisyydestäsi ja viisaudestasi. - -"Eikö täydellinen viisas kulje kernaasti käyrimpiä teitä? Silminnäkö -opettaa meitä, oi Zarathustra, -- _sinun_ silminnäkijöitäsi!" - --- "Ja sinä itse viimeiseksi, puhui Zarathustra ja kääntyi rumimman -ihmisen puoleen, joka yhä vielä makasi maassa, käsi ojennettuna ylös -aasia kohti (hän juotti sille näet viiniä). Puhu, sinä sanomaton, -mitä olet tehnyt! - -"Sinä näytät minusta muuttuneelta, sinun silmäsi hehkuu, ylhäisen -vaippa on sinun rumuutesi ympärillä: _mitä_ sinä teit? - -"Onko se totta, mitä nuo sanovat, että sinä herätit hänet jälleen -kuolleista? Ja mitä varten? Eikö hän ollut syystä surmattu ja -toimitettu pois? - -"Sinä itse näytät minusta herätetyltä: mitä sinä teit? miksi sinä -käännyit takaisin? Miksi sinä teit kääntymyksen? Puhu, sinä -sanomaton?" - -"Oi Zarathustra, vastasi rumin ihminen, sinä olet veijari! - -"Elääkö _hän_ vielä vai elääkö jälleen vai onko perinpohjin kuollut -- -kumpi meistä molemmista tietää sen parhaiten? Minä kysyn sinulta. - -"Mutta yhden minä tiedän -- sinulta itseltäsi minä opin yhden, oi -Zarathustra: ken perinpohjaisimmin tahtoo surmata, hän _nauraa_. - -"Ei vihalla, vaan naurulla surmataan -- niin sinä puhuit kerran. -Oi Zarathustra, sinä kätketty, sinä hävittäjä ilman vihaa, sinä -vaarallinen pyhimys, -- sinä olet veijari!" - - -2. - -Mutta silloin tapahtui, että Zarathustra, ihmetellen pelkkiä -tuollaisia veijari-vastauksia, hypähti takaisin luolansa ovelle ja -kääntyneenä kaikkia vieraitansa kohti, huusi voimakkaalla äänellä: - -"Oi te veijarit kaikki, te ilveilijät! Miksi te teeskentelette ja -kätkette itsenne minun edessäni! - -"Kuinka sykki teidän jokaisen sydämenne riemusta ja pahuudesta, -siksi että te viimeinkin kerran tulitte jälleen lasten kaltaisiksi, -nimittäin hurskaiksi -- - -"-- että viimeinkin jälleen teitte, niinkuin lapset tekevät, nimittäin -rukoilitte, panitte kädet ristiin ja sanoitte 'hyvä jumala'! - -"Mutta nyt jättäkää tämä lastenkamari, minun oma luolani, missä kaikki -lapsellisuus on tänään majaillut. Jäähdyttäkää täällä ulkona kuuma -lapsen-ylimielisyytenne ja sydämen-melunne! - -"Tosin: ellette te tule lasten kaltaisiksi, niin ette te tule sisälle -tuohon taivaanvaltakuntaan. (Ja Zarathustra osotti käsillään ylös.) - -"Mutta me emme tahdokaan sisälle taivaanvaltakuntaan: Miehiksi me -olemme tulleet, -- _niin me tahdomme maan valtakunnan_." - - -3. - -Ja vielä kerran Zarathustra korotti äänensä. "Oi minun uudet -ystäväni, puhui hän, -- te kummalliset, te korkeammat ihmiset, kuinka -te miellytätte minua nyt, -- - -"-- sittenkuin tulitte jälleen iloisiksi! Te olette totisesti kaikki -ruvenneet kukoistamaan: minusta tuntuu, että sellaiset kukat kuin te, -tarvitsette _uusia juhlia_, - -"-- pientä urhoollista hulluutta, jumalanpalvelusta ja aasijuhlaa, -vanhaa iloista Zarathustra-narria, myrskytuulta, joka puhaltaa teidän -sielunne kirkkaiksi. - -"Älkää unhoittako tätä yötä ja tätä aasijuhlaa, te korkeammat ihmiset! -Sen te keksitte minun tykönäni, sitä minä pidän hyvänä ennusmerkkinä, --- sellaisia keksivät vain elpyvät! - -"Ja jos te jälleen vietätte tätä aasijuhlaa, tehkää se itsenne vuoksi, -tehkää se myös minun vuokseni! Ja _minun_ muistokseni!" -- - -Näin puhui Zarathustra. - - - - -Juopunut laulu. - - -1. - -Mutta sillä välin oli toinen toisensa jälkeen astunut ulkoilmaan -ja viileään mietiskelevään yöhön; mutta Zarathustra itse talutti -ruminta ihmistä kädestä, näyttääkseen hänelle yömaailmansa ja suuren -pyöreän kuun ja hopeaiset vesiputoukset luolansa tykönä. Siinä he -seisoivat viimein hiljaa toistensa vieressä, paljasta vanhaa väkeä, -mutta sydän lohdutettuna ja urhoollisena, ja ihmettelivät itsekseen, -että tunsivat itsensä niin onnellisiksi maan päällä; mutta yön -salaperäisyys hiipi yhä lähemmäksi ja lähemmäksi heidän sydäntään. Ja -uudelleen ajatteli Zarathustra itsekseen: "oi kuinka he miellyttävät -minua nyt, nämä korkeammat ihmiset!" -- mutta hän ei lausunut sitä -julki, sillä hän kunnioitti heidän onneansa ja äänettömyyttään. -- - -Mutta silloin tapahtui se, mikä tänä hämmästyttävänä pitkänä päivänä -oli kaikkein hämmästyttävintä: rumin ihminen alkoi vielä kerran ja -viimeisen kerran korista ja puuskua, ja kun hän viimein sai sanat -esille, katso, silloin lensi kysymys pyöreänä ja puhtaana hänen -suustaan, hyvä syvä kirkas kysymys, joka sai sydämen sykähtämään -jokaisen rinnassa, jotka kuuntelivat häntä. - -"Ystäväni, kaikki yhteisesti, puhui rumin ihminen, kuinka teistä -tuntuu? Tämän päivän takia -- minä olen ensi kerran tyytyväinen, että -elin koko elämän. - -"Eikä siinä vielä kyllin minulle, että minä näin paljon tunnustan. -Maan päällä kannattaa elää: päivä, juhla Zarathustran seurassa opetti -minut rakastamaan maata. - -"'Oliko tämä -- elämä?' tahdon minä sanoa kuolemalle. 'Hyvä! Vielä -kerran!' - -"Ystäväni, kuinka teistä tuntuu? Ettekö te tahdo sanoa minun laillani -kuolemalle: Oliko tämä -- elämä? Zarathustran vuoksi, hyvä! Vielä -kerran!" -- -- - -Näin puhui rumin ihminen; mutta sydänyöhön ei ollut pitkältä. Ja -mitä te luulette, että silloin tapahtui? Niin pian kuin korkeammat -ihmiset kuulivat hänen kysymyksensä, tulivat he yhdellä erää -tietoon muutoksestaan ja elpymisestään ja siitä, ken heille sen -oli saattanut: silloin he juoksivat Zarathustran tykö, kiittäen, -kunnioittaen, hyväillen, suudellen hänen käsiään, kukin omalla -tavallaan: niin että muutamat nauroivat, muutamat itkivät. Mutta -vanha tietäjä tanssi ilosta; ja vaikkakin hän, niinkuin monet -kertojat arvelevat, oli sillä kertaa täynnänsä makeata viinaa, niin -hän oli varmasti vielä enemmän täynnä makeata elämää ja oli luonut -pois kaiken väsymyksen päältään. Onpa niitäkin, jotka kertovat, -että aasi muka oli tanssinut sillä kertaa: sillä turhaan ei rumin -ihminen ollut sitä ennen juottanut sille viiniä. Olkoonpa tämän asian -laita kuinka tahansa: ja vaikkakaan ei aasi todellisuudessa olisi -tanssinut sinä iltana, niin tapahtui kuitenkin silloin suurempia ja -kummallisempia ihmeitä kuin mitä aasin tanssiminen olisi. Lyhyesti, -olisi niinkuin Zarathustran sananparsi kuuluu: "mitä siitä!" - - -2. - -Mutta kun tämä tapahtui rumimmalle ihmiselle, seisoi Zarathustra -kuin juopunut: hänen katseensa sammui, hänen kielensä sopersi, -hänen jalkansa vaappuivat. Ja ken saattaisi arvata ne ajatukset, -jotka silloin juoksivat yli Zarathustran sielun? Mutta ilmeisesti -väistyi hänen henkensä takaisin ja pakeni edeltä ja oli kaukaisissa -etäisyyksissä ja ikäänkuin "korkealla harjanteella, niinkuin -kirjoitettu on, kahden meren välissä, -- vaeltaen menneen ja tulevaisen -välillä kuin raskas pilvi." Mutta vähitellen, korkeampien ihmisten -tukiessa häntä käsivarsista, tuli hän hiukan tuntoihinsa ja torjui -pois käsillään näiden kunnioittavain ja huolehtivaisten tunkeilua; -kuitenkaan hän ei puhunut mitään. Mutta yhdellä erää hän käänsi -nopeasti päänsä, sillä hän näytti kuulevan jotakin: silloin hän pani -sormen suulleen ja puhui: "_Tulkaa_!" - -Ja heti kävi ympärillä hiljaiseksi ja salaperäiseksi; mutta -syvyydestä nousi hitaasti kellon kumina ylös. Zarathustra kuunteli -sitä, samoinkuin korkeammat ihmiset; mutta sitten hän pani toisen -kerran sormen suulleen ja puhui jälleen: _"Tulkaa! Tulkaa! Sydänyö -on tulossa!"_ -- ja hänen äänensä oli muuttunut. Mutta vieläkään hän -ei liikahtanut paikalta: silloin kävi hiljaisuus vielä syvemmäksi -ja salaperäisemmäksi, ja kaikki kuuntelivat, myöskin aasi, ja -Zarathustran kunniaeläimet, kotka ja käärme, samoinkuin Zarathustran -luola ja suuri viileä kuu ja itse yö. Mutta Zarathustra pani -kolmannen kerran käden suulleen ja puhui: - -_"Tulkaa! Tulkaa! Tulkaa! Vaeltakaamme nyt! Hetki on saapunut: -vaeltakaamme yöhön!"_ - - -3. - -Te korkeammat ihmiset, sydänyö on tulossa: nyt minä tahdon sanoa -jotakin teidän korvaanne,niinkuin tämä vanha kello sanoo sen minun -korvaani, -- - --- niin salaperäisesti, niin kammottavasti, niin sydämellisesti kuin -tämä sydänyön-kello puhuu sen minulle, joka enemmän on elänyt ja -nähnyt kuin yksikään ihminen: - --- joka jo teidän isienne sydämen-tuskan-lyönnit luki -- ah! ah! -kuinka se huokaa, kuinka se unessa nauraa! tuo vanha syvä syvä -sydänyö! - -Hiljaa! Hiljaa! Nyt kuuluu paljon, mikä päivällä ei saanut ääntyä -ilmoille, mutta nyt, viileässä ilmassa, jolloin kaikki melu teidän -sydämissännekin vaikeni, - --- nyt se puhuu, nyt se kuuluu, nyt se hiipii öisiin ylen -valvettuneihin sieluihin: ah! ah! kuinka se huokaa, kuinka se unessa -nauraa! - --- etkö kuule, kuinka salaperäisesti, kammottavasti, sydämellisesti -se puhuu sinulle, tuo vanha syvä syvä sydänyö? - -_Inehmo, oi!_ - - -4. - -Voi minua! Mihin on aika joutunut? Enkö minä vaipunut syviin -kaivoihin? Maailma nukkuu -- - -Ah! ah! Koira ulvoo, kuu paistaa. Mieluummin minä tahdon kuolla, -kuolla, kuin sanoa teille, mitä minun sydänyö-sydämeni nyt ajattelee. - -Nyt minä kuolin jo. Se on ohi. Hämähäkki, miksi kehräät minun -ympärilläni? Tahdotko verta? Ah! ah! Kaste lankee, hetki tulee -- - --- hetki, jolloin minua puistattaa ja paleltaa, hetki, joka kysyy ja -kysyy ja kysyy: "kenellä on kyllin uskallusta siihen? - -"-- ken on oleva maan herra? Ken tahtoo sanoa: näin pitää teidän -juokseman, te suuret ja pienet virrat!" - --- hetki lähestyy: oi ihminen, sinä korkeampi ihminen, kavahda! Tämä -puhe on herkkiä korvia, sinun korviasi varten -- _yön kellot mitä -sulle soi?_ - - -5. - -Minä kantaudun pois, minun sieluni tanssii. Päivätyö! Päivätyö! Ken -on oleva maan herra? - -Kuu on viileä, tuuli vaikenee. Ah! Ah! Joko te lensitte kyllin -korkealle? Te tanssitte: mutta sääri ei ole kuitenkaan siipi. - -Te hyvät tanssijat, nyt on kaikki riemu ohitse: viini kävi sakaksi, -jokainen pikari kävi hauraaksi, haudat mumisevat. - -Te ette lentäneet kyllin korkealle: nyt mumisevat haudat: "lunastakaa -toki kuolleet!" Miksi kestää yötä niin kauan? Eikö kuu tee meitä -juopuneiksi? - -Te korkeammat ihmiset, lunastakaa toki haudat, herättäkää ruumiit! -Ah, miksi toukka kaivaa vielä? Lähenee, lähenee hetki -- - --- kello mörisee, sydän surisee vielä, vielä kaivaa puutoukka, -sydämentoukka. Ah! Ah! _Syv' elo on!_ - - -6. - -Suloinen lyyry! Suloinen lyyry! Minä rakastan sinun ääntäsi, sinun -juopunutta sammakko-ääntäsi! -- miten kaukaa, mistä etäisyydestä -sinun äänesi tulee luokseni, kaukaa rakkauden lammikoista! - -Sinä vanha kello, sinä suloinen lyyry! Jokainen tuska viilsi sinun -sydäntäsi, isäntuska, isientuska, esi-isientuska; sinun puheesi -kypsyi, -- - -kypsyi kuin kultainen syksy ja iltapäivä, kuin minun erakkosydämeni --- nyt sinä puhut: maailma itse kypsyi, rypäle käy ruskeaksi, - --- nyt se tahtoo kuolla, onnesta kuolla. Te korkeammat ihmiset, -ettekö te tunne sitä? Salaisesti kumpuaa tuoksu, - --- iäisyyden tuoksu ja haju, vanhan onnen ruusunautuas ruskea -kulta-viini-tuoksu, - --- juopuneen sydänöisen kuolemanonnen, joka laulaa: _syv' elo on, -mitata päivän miel' ei vois!_ - - -7. - -Päästä minut! Päästä minut! Minä olen sinulle liian puhdas! Älä koske -minuun! Eikö minun maailmani juuri täydellistynyt? - -Minun ihoni on liian puhdas sinun käsillesi. Päästä minut, sinä tyhmä -typerä tylsä päivä! Eikö sydänyö ole kirkkaampi? - -Puhtaimmat ovat olevat maan herroja, tuntemattomimmat, väkevimmät, -sydänyö-sielut, jotka ovat kirkkaampia ja syvempiä kuin yksikään -päivä. - -Oi päivä, sinä hapuilet minua! Sinä haparoit minun onneani? Minä olen -sinusta rikas, yksinäinen, aarrekaivos, kulta-aitta? - -Oi maailma, sinä tahdot minut? Olenko minä maailmallinen? Olenko -hengellinen? Olenko jumalallinen? Mutta päivä ja maailma, te olette -liian kömpelöitä, -- - --- olkoot kätenne viisaammat, tavoittakaa parempaa onnea, syvempää -onnettomuutta, tavoittakaa jotakin jumalaa, älkää tavoittako minua: - --- minun onnettomuuteni, onneni on syvä, sinä kummallinen -päivä, mutta sittenkään minä en ole mikään jumala, en mikään -jumalan-helvetti: _syv' itku sen._ - - -8. - -Jumalan tuska on syvempi, sinä kummallinen päivä! Tavoita jumalan -tuskaa, älä minua! Mikä minä olen! Juopunut suloinen lyyry, -- - --- sydänyön-lyyry, kellosammakko, jota kenkään ei ymmärrä, mutta -jonka _täytyy_ puhua, kuuroille, te korkeammat ihmiset! Sillä ette te -ymmärrä minua! - -Ohitse! Ohitse! Oi nuoruus! Oi keskipäivä! Oi ehtoopäivä! Nyt saapui -ilta ja yö ja sydänyö, -- koira ulvoo, tuuli: - --- eikö tuuli ole koira? Se vinkuu, se haukkuu, se ulvoo. Ah! Ah! -Kuinka se huokaa, kuinka se nauraa, kuinka se korisee ja huohottaa, -sydänyö! - -Kuinka selvinneesti se puhuu nyt, tämä juopunut runoilijatar! se -joi kai pois humalansa? se kävi liian valvettuneeksi? se märehtii -uudelleen? - --- tuskaansa se märehtii uudelleen, unessa, tuo vanha syvä sydänyö, -ja vielä enemmän iloansa. Sillä tuska on syvä, mutta _syvempi vielä -ilon-syys_. - - -9. - -Sinä viiniköynnös! Miksi ylistät minua? Minähän leikkasin sinua! -Minä olen julma, sinä vuodat verta --: miksi ylistät juopunutta -julmuuttani? - -"Mikä täydelliseksi tuli, kaikki kypsä -- tahtoo kuolla!" niin puhut -sinä. Siunattu, siunattu olkoon viinitarhurinveitsi! Mutta kaikki -kypsymätön tahtoo elää: voi! - -Huol' itkee: "Kestä en! Pois, huoli!" Mutta kaikki, mikä kärsii, -tahtoo elää, jotta se tulisi kypsäksi ja iloiseksi ja kaipaavaksi, - --- kaukaisempaa, korkeampaa, kirkkaampaa kaipaavaksi. "Minä tahdon -perillisiä, niin puhuu kaikki, mikä kärsii, minä tahdon lapsia, minä -en tahdo itseäni," -- - -mutta ilo ei tahdo perillisiä, ei lapsia, -- ilo tahtoo itsensä, -tahtoo iäisyyttä, tahtoo takaisintuloa, tahtoo kaiken iäti itsensä -kaltaiseksi. - -Huol' itkee: "Murru, vuoda verta, sydän! Vaella, jalka! Siipi, lennä! -Esille! Ylös! Tuska!" No niin! Hyvä! Oi vanha sydämeni: _Huol' itkee: -"kestä en!"_ - - -10. - -Te korkeammat ihmiset, kuinka teistä tuntuu? Olenko minä tietäjä? -Uneksija? Juopunut? Unenselittäjä? Sydänyön-kello? - -Kastepisara? Iäisyyden höyry ja tuoksu? Ettekö kuule sitä? Ettekö -tunne sitä tuoksua? Juuri nyt täydellistyi minun maailmani, sydänyö -on myöskin keskipäivä, -- - -tuska on myös iloa, kirous myöskin siunausta, yö on myöskin aurinkoa, --- menkää pois tai te opitte: viisas on myöskin narri. - -Myönsittekö te milloinkaan yhtään iloa? Oi, ystäväni, silloin te -myönsitte myös kaiken tuskan. Kaikki oliot ovat yhteenliitetyt, -yhteensolmitut, toisiinsa rakastuneet, -- - --- tahdoitteko milloinkaan yhden kerran olemaan kaksi kertaa, -sanoitteko te milloinkaan: "sinä miellytät minua, onni! Kiiruhda, -silmänräpäys!" silloin te tahdoitte _kaikki_ takaisin! - --- kaikki uudelleen, kaikki iäisesti, kaikki yhteenliitetyksi, -yhteensolmituksi, toisiinsa rakastuneeksi, oi silloin te -_rakastaisitte_ maailmaa, -- - --- te iankaikkiset, rakastakaa sitä iankaikkisesti ja aina: ja -tuskallekin puhukaa: katoa, mutta tule takaisin! Sillä _ilon miel' on --- iäisyys_! - - -11. - -Kaikki ilo tahtoo kaikkien olioiden iäisyyttä, tahtoo hunajaa, -tahtoo sakkaa, tahtoo juopunutta sydänyötä, tahtoo hautoja, tahtoo -hauta-kyynel-lohtua, tahtoo kullattua iltaruskoa -- - --- mitä ei ilo tahdo! se on janoovaisempi, sydämellisempi, -nälkäisempi, hirvittävämpi, salaperäisempi kuin kaikki tuska, se -tahtoo itseään, se puree itseensä, sormuksen tahto taistelee siinä -- - --- se tahtoo rakkautta, se tahtoo vihaa, se on yltäkylläinen, se -lahjoittaa, viskaa pois, kerjää että joku ottaisi hänet, kiittää -ottavaista, tahtoisi kernaasti olla vihattu, -- - --- niin rikas on ilo, että se janoaa tuskaa, helvettiä, vihaa, -häväistystä, raajarikkoa, maailmaa, -- siliä tämä maailma, oi tehän -tunnette sen! - -Te korkeammat ihmiset, teitä se ikävöitsee, ilo, tuo kahlehtimaton, -autuas, -- teidän tuskaanne, te epäonnistuneet! Epäonnistunutta -ikävöitsee kaikki iäinen ilo. - -Sillä kaikki ilo tahtoo itseään, siksi se tahtoo myöskin sydäntuskaa! -Oi onni, oi tuska! Oi murru, sydän! Te korkeammat ihmiset, oppikaa -tämä, ilon mieli on iäisyys, - --- ilon mieli on kaikkien olioiden iäisyys, on _syvä, syvä iäisyys!_ - - -12. - -Oletteko te nyt oppineet minun lauluni? Oletteko arvanneet, mitä se -tahtoo? No niin! Hyvä! Te korkeammat ihmiset, niinpä laulakaa minulle -nyt minun piirilauluni! - -Laulakaa minulle nyt itse se laulu, jonka nimi on "Vielä kerran", -jonka tarkoitus on "iankaikkisesta iankaikkiseen!" -- laulakaa, te -korkeammat ihmiset, Zarathustran piirilaulu! - - Inehmo, oi! - Yön kellot mitä sulle soi? - "Unt' untelon - ma nukuin --, väistyi uni pois: -- - Syv' elo on, - mitata päivän miel' ei vois. - Syv' itku sen --, - syvempi vielä ilon-syys: - Huol' itkee: kestä en! - Vaan ilon miel' on iäisyys --, - -- on syvä, syvä iäisyys!" - - - - -Merkki. - - -Mutta aamulla tämän yön jälkeen ponnahti Zarathustra ylös -vuoteeltaan, vyötti kupeensa ja astui ulos luolastaan, hehkuvana ja -voimakkaana kuin aamuaurinko, joka pimeistä vuorista nousee. - -"Sinä suuri tähti, puhui hän, niinkuin kerran oli puhunut, sinä syvä -onnen-silmä, mitä olisi kaikesta sinun onnestasi, jos ei sinulla -olisi niitä, joille loistat! - -"Ja jos he jäisivät kammioihinsa silloin kuin sinä olet jo valveilla -ja tulet ja lahjoitat ja jakelet: kuinka sinun ylpeä häveliäisyytesi -suuttuisi siitä! - -"No niin! he nukkuvat vielä, nämä korkeammat ihmiset, minun ollessani -valveilla: _he_ eivät ole minun oikeita tovereitani! Heitä minä en -odota täällä vuorillani. - -"Työhöni minä tahdon, päivääni: mutta he eivät ymmärrä minun huomeneni -merkkejä, minun askeleni -- ei ole heille mikään herätyshuuto. - -"He nukkuvat vielä minun luolassani, heidän unensa juo vielä minun -juopuneita laulujani. Korva, joka kuuntelee _minua_, -- _kuuliainen_ -korva puuttuu heidän jäsenistään." - --- Tämän oli Zarathustra puhunut sydämelleen, kun aurinko nousi: -silloin hän loi katseensa kysyvästi korkeuteen, sillä hän kuuli -päänsä päällä kotkansa terävän huudon. "Hyvä! huusi hän ylös, niin -minulle kelpaa ja on soveliasta. Minun eläimeni ovat valveilla, sillä -minä olen valveilla. - -"Minun kotkani on valveilla ja kunnioittaa minun laillani aurinkoa. -Kotkankynsin se tavoittaa uutta valoa. Te olette minun oikeat -eläimeni; minä rakastan teitä. - -"Mutta vielä minulta puuttuu oikeat ihmiseni!" -- - -Näin puhui Zarathustra; mutta silloin tapahtui, että hän kuuli -ikäänkuin lukemattomien lintujen parveilevan ja liihoittelevan -ympärillään, -- mutta niin monien siipien suhina ja tungos hänen -päänsä ympärillä oli niin suuri, että hän sulki silmänsä. Ja -totisesti, pilven lailla se putosi hänen ylitsensä, nuolipilven -lailla, joka purkautuu uuden vihollisen ylitse. Mutta katso, tässä se -oli rakkauden pilvi, ja uuden ystävän ylitse. - -"Mitä minulle tapahtuu?" ajatteli Zarathustra hämmästyneessä -sydämessään ja vaipui hitaasti suurelle kivelle, joka oli hänen -luolansa ovikäytävän ääressä. Mutta kun hän käsillään tavoitti -ympärilleen ja yläpuolelleen ja alapuolelleen ja suojeli itseään -noilta hempeiltä linnuilta, katso, silloin hänelle tapahtui jotakin -vielä kummallisempaa: hänen kätensä sattui näet silloin huomaamatta -tiheään lämpimään karvatakkeloon; mutta samalla kertaa kaikui hänen -edessään kiljunta, -- lempeä pitkä jalopeurankiljunta. - -"_Merkki tulee_", puhui Zarathustra ja muuttui. Ja toden totta, kun -hänen edessään ilma selkeni, silloin hänen jalkojensa juuressa makasi -keltainen mahtava eläin ja hiveli päätänsä hänen polviansa vastaan -eikä tahtonut rakkaudesta lähteä hänen tyköään, vaan käyttäytyi kuin -koira, joka löytää jälleen vanhan isäntänsä. Mutta kyyhkyset eivät -olleet vähemmin innokkaita osottamaan rakkauttaan kuin jalopeura; -ja joka kerta kuin joku kyyhkynen lentää suhahti jalopeuran kuonon -ylitse, pudisti jalopeura päätään ja ihmetteli ja nauroi. - -Kaikkeen tähän virkkoi Zarathustra vain yhden ainoan sanan: _"minun -lapseni ovat lähellä, minun lapseni"_ --, sitten hän vaikeni -äänettömäksi. Mutta hänen sydämensä oli sulanut, ja hänen silmistään -tippui kyyneleitä ja putosi hänen käsilleen. Eikä hän pitänyt -lukua mistään enää, vaan istui siinä liikkumatta ja suojelematta -itseään kauemmin eläimiltä. Siinä kyyhkyset lensivät edestakaisin ja -istuutuivat hänen olkapäilleen ja hyväilivät hänen valkeata tukkaansa -eivätkä väsyneet hellimästä ja riemuitsemasta. Mutta väkevä jalopeura -nuoli yhä pois kyyneleet, jotka putosivat Zarathustran käsille, ja -kiljui ja murisi arasti sen ohessa. Näin käyttäytyivät nämä -eläimet. -- - -Kaikkea tätä kesti pitkän ajan, tai lyhyen ajan: sillä, oikein -puhuen, ei tuollaisia asioita varten ole maan päällä mitään aikaa --. -Mutta sillä välin olivat korkeammat ihmiset Zarathustran luolassa -heränneet ja järjestäytyivät keskenään kulkueeksi mennäkseen -Zarathustraa vastaan ja lausuakseen hänelle huomentervehdyksen: sillä -herätessään he olivat huomanneet, että hän ei ollut enää heidän -keskuudessaan. Mutta kun he ennättivät luolan ovelle ja heidän -askeltensa kolina juoksi heidän edellään, silloin jalopeura hämmästyi -suuresti, kääntyi yhdellä erää Zarathustran luota ja hypähti, rajusti -kiljuen, suoraan luolaa kohti; mutta kun korkeammat ihmiset kuulivat -sen kiljuvan, päästivät he huudon kuin yhdestä suusta ja pakenivat -takaisin ja olivat siinä tuokiossa kadonneet. - -Mutta Zarathustra itse nousi huumautuneena ja oudostellen istuiltaan, -katseli ympärilleen, seisoi hämmästyneenä, kysyi sydämeltään, -toinnutteli ajatuksiaan ja oli yksin. "Mitä minä kuulin? puhui hän -viimein hitaasti, mitä minulle tapahtui juuri nyt?" - -Ja nyt palasi hänen muistonsa, ja hän käsitti yhdellä katseella -kaiken, mitä eilisen ja tämänpäivän välillä oli tapahtunut. -"Tässähän on kivi, puhui hän ja siveli partaansa, sillä minä istuin -eilenaamulla; ja tässä astui tietäjä minun luokseni, ja tässä minä -kuulin ensiksi sen huudon, jonka äsken kuulin, suuren hätähuudon. - -"Oi te korkeammat ihmiset, teidän hädästännehän vanha tietäjä ennusti -minulle eilenaamulla, -- - -"-- teidän hätäänne hän tahtoi vietellä ja kiusata minua: oi -Zarathustra, puhui hän minulle, minä tulen viettelemään sinua -viimeiseen syntiisi. - -"Minun viimeiseen syntiini? huusi Zarathustra ja nauroi suuttuneena -omia sanojansa: mikä minulle sitten säästettiin viimeiseksi -synnikseni?" - --- Ja vielä kerran Zarathustra vaipui ajatuksiinsa ja istuutui -jälleen suurelle kivelle ja mietiskeli. Äkkiä hän hypähti pystyyn -- - -"_Sääli! Sääli korkeampaa ihmistä kohtaan!_ huudahti hän, ja hänen -kasvonsa muuttuivat vaskisiksi. Hyvä! Sillä -- oli aikansa! - -"Minun kärsimykseni ja minun säälini -- mitä niistä! Pyrinkö minä -sitten _onneen_? Minä pyrin _työhöni_! - -"Hyvä! Jalopeura tuli, minun lapseni ovat lähellä, Zarathustra kypsyi, -minun hetkeni tuli: -- - -"Tämä on minun aamuni, minun päiväni alkaa: ylös _nyt, ylös, sinä -suuri keskipäivä!_" -- -- Näin puhui Zarathustra ja jätti luolansa, -hehkuvana ja voimakkaana kuin aamuaurinko, joka pimeistä vuorista -nousee. - -Loppu. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Näin puhui Zarathustra, by Friedrich Nietzsche - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA *** - -***** This file should be named 53397-8.txt or 53397-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/3/9/53397/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53397-8.zip b/old/53397-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f098e88..0000000 --- a/old/53397-8.zip +++ /dev/null |