diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53365-8.txt | 7361 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53365-8.zip | bin | 141941 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 7361 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..56bf839 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53365 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53365) diff --git a/old/53365-8.txt b/old/53365-8.txt deleted file mode 100644 index c34331d..0000000 --- a/old/53365-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7361 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Nälkä, by Knut Hamsun - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Nälkä - -Author: Knut Hamsun - -Translator: Viki Kärkkäinen - -Release Date: October 25, 2016 [EBook #53365] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NÄLKÄ *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -NÄLKÄ - -Kirj. - -Knut Hamsun - - -Suomentanut Viki Kärkkäinen - - - - - -Tampereella, -Kustannus Oy Kirja, -1919. - - - - -ENSIMMÄINEN OSA - - -Se oli siihen aikaan kun kuljeskelin nälkäisenä Kristianiassa, tuossa -ihmeellisessä kaupungissa, josta kukaan ei lähde saamatta merkkejä -siitä... - -Makaan valveilla ullakkokamarissani ja kuulen kellon alapuolellani -lyövän kuutta; oli jo hyvin valoisaa, ja ihmiset alkoivat liikuskella -portaissa. Alhaalla oven vieressä, missä huoneeni seinä oli paperoitu -vanhoilla "Morgenbladetin" numeroilla, oli -- sen saatoin aivan -selvästi nähdä -- majakanjohtajan julistus ja siitä hiukan vasemmalla -leipuri Fabian Olsenin lihavin kirjaimin painettu mahtava ilmoitus -vastaleivotusta leivästä. - -Heti saatuani silmäni auki aloin vanhan tapani mukaan ajatella, -olisiko minulla tänään ilon aihetta. Elämäni oli ollut hiukan -tukalaa viime aikoina, tavaroistani oli yksi toisensa jälkeen -joutunut "sedälle", olin tullut hermostuneeksi ja kärsimättömäksi, -pari kertaa olin vuorokauden ajan levännyt vuoteessakin tuntiessani -ankaraa huimausta. Välistä kun onni sattui suosimaan, saatoin ansaita -joltakin lehdeltä viisi kruunua alakertajutusta. - -Aamu valkeni valkenemistaan, ja ryhdyin taas lukemaan oven pielessä -olevia ilmoituksia, saatoin erottaa nuo laihat, irvistelevät -kirjaimet: "Käärinliinoja neiti Andersenilla, portista oikealle". -Se askarrutti aivojani pitkän aikaa, kuulin alakerran kellon lyövän -kahdeksaa, ennen kuin nousin ja pukeuduin. - -Avasin ikkunan ja katsoin ulos. Siitä missä seisoin näin pyykkinuoran -ja aution pellon; kauempana oli palaneen pajan ahjon rauniot, -missä muutamia työmiehiä oli raivaustöissä. Nojauduin kyynärvaraan -ikkunassa ja tuijotin ilmaan. Enteili kirkasta päivää, syksy oli -saapunut, tuo hieno, viileä vuodenaika, jolloin kaikki muuttaa -väriään ja kuihtuu. Hälyä oli jo alkanut kuulua kaduilta ja se -houkutteli minua ulos; tämä tyhjä huone, jonka lattia keinui joka -askelella, oli kuin ravistunut, hirvittävä ruumisarkku; ovessa ei -ollut kunnon lukkoa eikä huoneessa minkäänlaista uunia; minun oli -tapana öisin nukkua sukkieni päällä saadakseni ne hiukan kuivamaan -aamuksi. Ainoa, mikä minulle tuotti hauskuutta, oli pieni, punainen -keinutuoli, jossa istua nuhjottelin iltaisin ajatellen milloin -mitäkin. Kun tuuli kovasti ja alakerran ovet olivat auki, kuului -ihmeellisiä vinkuvia ääniä lattian rakosista ja seinistä, ja ovensuun -"Morgenbladetiin" ilmestyi vaaksanpituisia halkeamia. - -Nousin ja menin tutkimaan, olisiko vuodekomeroni nurkkauksessa jotain -aamiaiseksi kelpaavaa, mutta en löytänyt mitään ja palasin takaisin -ikkunan luo. - -Herra tietää, ajattelin, hyödyttikö minun enää hakea paikkaa! Nuo -monet hylkäävät lausunnot, nuo puolittaiset lupaukset, nuo suorat -eväävät vastaukset, heränneet ja pettyneet toiveet, uudet yritykset, -jotka aina menivät myttyyn, olivat lannistaneet rohkeuteni. Olin -lopulta hakenut laskuttajan paikkaa, mutta saapunut liian myöhään, -sitä paitsi en voinut hankkia viidenkymmenen kruunun takuuta. -Aina oli jokin esteenä. Ilmoittauduin jopa palokuntaan. Meitä oli -puolisensataa miestä eteishuoneessa ja me pullistimme rintaamme -näyttääksemme väkeviltä ja urhokkailta. Muuan virkailija kävi -tarkastamassa näitä pyrkijöitä, tunnusteli heidän käsivarsiaan ja -kyseli heiltä yhtä ja toista, mutta minun ohitseni hän meni pudistaen -vain päätään ja sanoi, että minut oli hylätty silmälasieni vuoksi. -Yritin uudelleen, ilman silmälaseja, seisoin siellä kulmat kurtussa -ja katse tuimana, ja mies meni jälleen ohitseni, hymyillen, -- hän -oli tuntenut minut. Pahinta kaikesta oli, että pukuni oli käynyt -niin nukkavieruksi, etten voinut enää esiintyä paikanhaussa kunnon -ihmisenä. - -Miten tasaisesti ja säännöllisesti olinkaan luisunut alaspäin koko -ajan! Olin lopulta niin merkillisesti typö tyhjä, ettei minulla -ollut enää kampaakaan eikä kirjaa, jota olisin voinut aikani -kuluksi lueskella. Koko kesän olin liikuskellut hautausmailla tai -linnanpuistossa ja kirjoitellut eriaiheisia artikkeleita lehtiin, -palstan toisensa jälkeen levottomien aivojeni kummallisia keksintöjä, -oikkuja ja päähänpistoja. Epätoivoissani olin usein valinnut mitä -etäisimpiä aiheita, jotka olivat aiheuttaneet minulle pitkäaikaisia -ponnistuksia mutta joita ei koskaan julkaistu. Kun olin saanut -yhden työn valmiiksi, ryhdyin uuteen ja harvoin minua toimittajain -epäävät vastaukset lannistivat; vakuutin itselleni, että kerran vielä -onnistuisin. Ja tosiaankin välistä, kun onni oli suotuisa ja sain -jotakin hyvää syntymään, saatoin ansaita viisi kruunua iltapäivän -työstä. - -Nousin jälleen ikkunasta, menin pesutelineen luo ja kostutin hiukan -vedellä kiiltäviä housuni polvia tummentaakseni niitä ja saadakseni -ne näyttämään uudemmilta. Tämän tehtyäni pistin tapani mukaan paperia -ja lyijykynän taskuuni ja läksin ulos. Hiivin hyvin hiljaa portaita -alas, jotten olisi herättänyt emäntäni huomiota; oli kulunut pari -päivää siitä, jolloin vuokrani olisi ollut maksettava, eikä minulla -ollut, millä olisin maksanut. - -Kello oli yhdeksän. Rattaiden räminä ja ihmisäänet halkoivat ilmaa, -mahtava aamukuoro, johon sekaantuivat jalankulkijain askelet ja -ajurien piiskanläimäykset. Tämä kaikkialle ulottuva häly virkisti -minua heti, ja aloin tuntea itseni yhä tyytyväisemmäksi. Mikään ei -ollut kauempana ajatuksistani kuin pelkkä aamukävely raikkaassa -ilmassa. Mitä ilmalla on minun keuhkojeni kanssa tekemistä? Olin -väkevä kuin jättiläinen ja saatoin pysäyttää vaunun hartioillani. -Hieno, harvinainen tunnelma, kirkas, keveä iloisuus oli vallannut -minut. Ryhdyin tarkastelemaan ihmisiä, jotka tulivat vastaani ja -kulkivat ohi, luin julistuksia seiniltä, vastaanotin vaikutelman -katseesta, joka heitettiin minuun ohikiitävästä raitiovaunusta, -annoin jokaisen pikkuseikan vaikuttaa itseeni, kaikkien pikku -sattumain, jotka joutuivat tielleni ja katosivat. - -Saisipa vain hiukan ruokaa tällaisena kirkkaana päivänä! Iloisen -aamun tunnelma valtasi minut, tulin hillittömän tyytyväiseksi ja -aloin hyvillä mielin, suotta aikojani hyräillä. Erään teurastajan -myymälän luona seisoi muuan eukko kori käsivarrella, tuumimassa -makkarainostoa päivälliseksi; kulkiessani hänen ohitsensa hän -katsahti minuun. Hänellä oli vain yksi etuhammas. Kun viime päivinä -olin tullut ylen herkäksi ja vaikutteille alttiiksi, tekivät eukon -kasvot minuun heti vastenmielisen vaikutuksen; tuo pitkä keltainen -hammas oli kuin pieni sormi, joka töksötti alaleuasta ylös, ja hänen -katseensa oli vielä täynnä makkaraa, kun hän suuntasi sen minuun. -Menetin heti ruokahaluni ja tunsin kuvotusta. Tultuani myymäläin luo -menin suihkukaivon ääreen ja join hiukan vettä, katsahdin ylös -- -Vapahtajamme kirkon tornin kello oli kymmenen. - -Astelin edelleen katuja, kuljeskelin huolehtimatta mistään, pysähdyin -aiheetta kulmauksissa, pujahdin asiatta sivukadulle, annoin -kaiken mennä menoaan, harhailin tässä iloisessa aamussa, liikuin -huolettomana edestakaisin toisten onnellisten ihmisten joukossa: ilma -oli kuulakka ja kirkas, eikä mielessäni ollut varjon häivääkään. - -Kymmenisen minuuttia oli edessäni kulkenut vanha ontuva mies. Hänellä -oli käärö kainalossaan ja hän asteli koko ruumiillaan, uurasteli -kaikin voimin lisätäkseen vauhtia. Kuulin, miten hän läähätti -ponnistuksesta, ja mieleeni juolahti, että minä voisin kantaa hänen -kääröään; en kuitenkaan yrittänyt tavoittaa häntä. Kaupungin rajalla -tapasin Hans Paulin, joka tervehti ja kiiruhti ohi. Miksikähän -hänellä oli sellainen kiire? En ollut lainkaan aikonut pyytää -häneltä yhtä kruunua, halusin samoin ensi tilassa palauttaa hänelle -peiton, jonka olin lainannut häneltä muutamia viikkoja sitten. Heti -kun olisin päässyt hiukan varoihini, en haluaisi olla kenellekään -peiton velassa; ehkäpä alkaisin jo tänään kirjoittaa artikkelia -tulevaisuuden rikoksista tai tahdon vapaudesta, mistä tahansa, kunhan -se vain olisi luettavaksi kelpaavaa, josta saisin vähintään kymmenen -kruunua... Ja ajatellessani tätä artikkelia tunsin itseni äkkiä -halukkaaksi aloittamaan heti ja tyhjentämään täysinäisiä aivojani; -hakisin sopivan paikan linnanpuistosta enkä lepäisi ennen kuin olisin -saanut sen valmiiksi. - -Mutta tuo ukonkänttyrä pingersi yhä edelläni kadulla. Lopulta alkoi -minua kiusata se, että tuo raihnainen mies aina oli edessäni. Hänen -matkansa ei näyttänyt loppuvan koskaan, ehkäpä hän oli päättänyt -mennä juuri samaan paikkaan kuin minäkin, joten hän siis olisi koko -matkan silmieni edessä. Kiihdyksissäni kun olin minusta tuntui kuin -hän olisi jokaisella poikkikadulla hiljentänyt hiukan kulkuaan ja -ikään kuin odottanut, minkä suunnan minä valitsisin, minkä jälkeen -hän jälleen kohautti kääröään ja asteli kaikin voimin pysyäkseen -edellä. Kävelen ja katselen tuota ponnistelevaa olentoa ja kiukustun -häneen yhä enemmän, tunnen, että hän vähitellen hävitti valoisaa -tunnelmaani vetäen samalla tämän puhtaan, kauniin aamun mukanaan -rumuuteen. Hän näytti suurelta, ontuvalta hyönteiseltä, joka -väkivalloin halusi asettua johonkin paikkaan maailmassa ja pidättää -etuoikeuden yksistään itselleen. Tultuamme mäen päälle halusin -tehdä lopun tästä, käännyin päin erästä kaupan ikkunaa ja pysähdyin -antaakseni hänen mennä menoaan. Kun muutaman minuutin kuluttua -jälleen läksin kulkemaan, oli mies taas edessäni, hänkin oli seisonut -hiljaa. Astuin sen enempää ajattelematta, kiiruhtaen kolme neljä -askelta eteenpäin, tavoitin hänet ja löin miestä olalle. - -Hän pysähtyi äkkiä. Jouduimme molemmat tuijottamaan toisiimme. - -"Pieni lantti maidon ostoon!" sanoi hän vihdoin kallistaen päätään. - -Kas niin, nytpä olinkin pulassa! Tunnustelin taskujani ja sanoin: - -"Maitoon, niin. Hm. Rahat ovat vähissä näinä aikoina, enkä tiedä, -miten suuressa puutteessa olette." - -"En ole syönyt kuin eilen Drammenissa", sanoi mies; "minulla ei ole -niin äyriä, enkä ole vielä saanut työtä." - -"Oletteko käsityöläinen?" - -"Kyllä, olen saumaaja." - -"Mikä?" - -"Saumaaja. Osaan muuten tehdä kenkiäkin." - -"Se muuttaa asian", sanoin. "Odottakaa täällä muutama minuutti, niin -menen hakemaan teille hiukan rahaa, muutamia äyrejä." - -Kiiruhdin alas Pilestraedelle, missä tiesin erään panttilainaajan -olevan kolmannessa kerroksessa; en ollut muuten koskaan ennen käynyt -hänen luonaan. Päästyäni porttikäytävään riisuin nopeasti liivit -yltäni, käärin ne kokoon ja pistin kainalooni; nousin sitten portaita -ylös ja koputin liikkeen ovelle. Kumarsin ja heitin liivit tiskille. - -"Puolitoista kruunua", sanoi mies. "No, sama se, kiitos", vastasin. -"Jolleivät ne olisi alkaneet käydä hiukan liian pieniksi minulle, en -olisi tietystikään niistä luopunut." - -Sain rahat ja panttilipun ja läksin takaisin. Itse asiassa tämä -liivijuttu oli erinomainen keksintö; rahaa riittäisi runsasta -aamiaistakin varten, ja ennen iltaa olisi tulevaisuuden rikoksia -käsittelevä artikkelini valmis. Aloin heti katsella elämää suopeammin -ja kiiruhdin takaisin miehen luo päästäkseni hänestä vapaaksi. - -"Olkaa hyvä!" sanoin. "Minua ilahuttaa, että käännyitte ensimmäiseksi -minun puoleeni." - -Mies otti rahat ja alkoi silmäillä minua. Mitä hän siinä katsoa -töllötteli? Sain sen vaikutelman, että hän tarkasteli varsinkin -housujeni polvia, ja minua harmitti hänen hävyttömyytensä. Luuliko -tuo lurjus, että minä todella olin niin köyhä kuin miltä näytin? Enkö -ollut ryhtymäisilläni kirjoittamaan kymmenen kruunun artikkelia? En -ylipäänsä pelännyt tulevaisuutta, minulla oli monta rautaa tulessa. -Mitä se liikutti tuiki vierasta miestä, jos minä annoin juomarahaa -tällaisena kirkkaana päivänä. Miehen katse ärsytti minua ja päätin -läksyttää häntä ennen eroamistamme. Kohautin olkapäitäni ja sanoin: - -"Hyvä mies, teillä on paha tapa katsoa töllöttää miehen polviin, kun -hän antaa teille kruunun verran rahaa." - -Hän keikautti päänsä taaksepäin seinää vasten ja katseli suu auki. -Aivot askartelivat jotain tuon kerjäläisotsan takana, aivan varmaan -hän ajatteli, että tarkoitukseni oli narrata häntä, ja hän ojensi -minulle rahat takaisin. - -Jalkaa polkien ja kiroten sanoin, että hänen oli ne pidettävä. -Kuvitteliko hän, että minä turhan takia näin tällaista vaivaa? Ehkäpä -lopultakin olin velkaa hänelle tuon kruunun, se oli minulla vanhaa -velkaa varten; hän oli nyt oikeudenmukaisen ihmisen edessä, joka oli -rehellinen sormenpäitään myöten. Lyhyesti, rahat olivat hänen... Ooh, -ei mitään kiittämistä, se oli tuottanut minulle iloa. Hyvästi. - -Läksin. Olin kuitenkin päässyt tuosta leininruntelemasta -kiusanhengestä ja saatoin olla rauhassa. Astelin jälleen Pilestraedeä -ja pysähdyin talouskaupan edustalle. Siellä oli ikkuna täynnä ruokaa, -ja päätin mennä sisälle saadakseni hiukan evästä matkaan. - -"Pala juustoa ja ranskanleipää!" sanoin ja heitin puolen kruunua -tiskille. - -"Juustoa ja leipää koko rahalla?" kysyi eukko ivallisesti katsomatta -minuun. - -"Koko viidelläkymmenellä äyrillä, niin", vastasin rauhallisesti. - -Sain tavarani, sanoin hyvin kohteliaasti hyvää huomenta tuolle -vanhalle, lihavalle eukolle ja aloin kiivetä linnanmäkeä ylös -puistoon. Löysin sopivan penkin ja rupesin ahneesti syödä hotkimaan. -Se teki hyvää; en ollut isoon aikaan saanut niin runsasta ateriaa, ja -vähitellen minut valtasi samanlainen kylläinen rauhallisuus jommoista -ihminen tuntee pitkän itkun jälkeen. Rohkeuteni kasvoi rajusti; -mielestäni ei ollut enää kyllin siinä että laatisin kirjoitelman niin -yksinkertaisesta asiasta kuin tulevaisuuden rikoksista, joita sitä -paitsi kuka hyvänsä voisi kuvitella, melkeinpä lukea historiasta; -tunsin kykeneväni suurempaan ponnistukseen, voittamaan vastukset, -ja päätin ryhtyä kirjoittamaan kolmiosaista filosofista tutkielmaa -mielteestä. Tietysti tahtoisin nujertaa perusteellisesti muutamia -Kantin sofismeista... Aikoessani ottaa kirjoitusneuvoni esiin -huomasin, ettei minulla enää ollutkaan lyijykynää; olin unohtanut sen -panttilainaajan liikkeeseen, lyijykynäni oli liivintaskussa. - -Herrajumala miten kaikki minun asiani pyrkivät menemään päin mäntyä! -Kirosin muutamia kertoja, nousin penkiltä ja astelin edestakaisin -käytävillä. Oli hyvin hiljaista kaikkialla; kaukana, kuningattaren -huvimajan luona työnneskeli pari lapsenpiikaa vaunujaan, muuten -ei näkynyt ainoatakaan ihmistä missään. Olin hyvin harmistunut ja -astelin kuin raivohullu penkkini edustalla. Merkillisen hullusti -menivätkin nyt kaikki asiat! Kolmiosaisen artikkelin pitäisi jäädä -syntymättä tuon mitättömän seikan vuoksi, ettei minulla ollut -kymmenen äyriä maksavan lyijykynän pätkää taskussani! Jospa menisin -Pilestraedelle noutamaan lyijykynäni? Jäisihän vielä sittenkin -aikaa, ennen kuin kävelijöitä alkaisi tulla puistoon. Paljonhan -riippuikin tuosta filosofisesta mielletutkielmasta, ehkäpä monien -ihmisten onni, kukapa sen tietää. Sanoin itsekseni, että siitä tulisi -olemaan suurta apua monille nuorille ihmisille. Oikein ajatellen -en tahtoisi hyökätäkään Kantin kimppuun; voisinhan välttää sen, -minun tarvitsisi tehdä vain aivan huomaamaton kaarros joutuessani -kysymykseen ajasta ja paikasta; mutta Renania en puolustaisi, tuota -vanhaa pitäjän pappia... Joka tapauksessa oli kysymys niin ja niin -monta palstaa pitkästä artikkelista; maksamaton vuokra, emännän pitkä -katse aamusella, kun tapasin hänet portaissa, vaivasi minua koko -päivän ja ilmestyi esiin iloisina hetkinänikin, kun minulla muuten ei -ollut synkkiä ajatuksia. Tästä täytyi tehdä loppu. Poistuin nopeasti -puistosta hakemaan lyijykynääni panttilainaajalta. - -Tullessani linnanmäkeä alas saavutin kaksi naista, joiden ohi menin. -Kulkiessani heidän sivuitsensa satuin koskettamaan toisen hihaa, -katsahdin häneen, hänellä oli täyteläiset, hiukan kalpeat kasvot. -Äkkiä hän punastuu ja tulee ihmeellisen kauniiksi, en tiedä miksi, -ehkä jostakin ohimennen kuulemastaan sanasta, ehkä vain hiljaisesta -omasta ajatuksestaan. Vai kenties siksi, että minä kosketin hänen -hihaansa? Korkea povi aaltoilee kiivaasti muutamia kertoja, ja hän -puristaa kädellään lujasti päivänvarjon kädensijaa. Mikä hänelle tuli? - -Pysähdyin ja annoin hänen jälleen joutua edelleni, en voinut -sillä hetkellä kulkea eteenpäin, tämä kaikki tuntui minusta niin -merkilliseltä. Olin ärtyisellä tuulella, kiukuissani lyijykynäjutun -vuoksi ja hyvin kiihtynyt ruoasta, jonka olin nauttinut tyhjään -vatsaan. Äkkiä saavat ajatukseni oikullisen päähänpiston vuoksi -merkillisen suunnan, tunnen kummallista halua pelottaa tuota naista, -seurata häntä ja tehdä hänelle kiusaa tavalla tai toisella. Saavutan -hänet jälleen ja menen hänen ohitsensa, käännyn äkkiä ympäri ja -katson häntä suoraan kasvoihin tarkastellakseni häntä. Seison -siinä katsellen häntä silmiin ja keksin samalla nimen, jota en -koskaan ollut kuullut, nimen, jolla on sointuva, hermostunut kaiku: -Ylajali. Kun hän on tullut aivan lähelleni, suoristaudun ja sanon -tungettelevasta: - -"Pudotatte kirjanne, neiti." - -Saatoin kuulla, miten sydämeni jyskytti kuuluvasti tätä sanoessani. - -"Kirjani?" kysyy hän seuralaiseltaan. Ja hän astelee edelleen. - -Ilkeyteni kasvoi, ja minä kuljin naisen jäljestä. Olin tällä hetkellä -täysin selvillä, että tein hullutuksia voimatta sille mitään, -kiihtynyt tilani jatkui herättäen minussa mitä mielettömimpiä -päähänpistoja, joita noudatin jatkuvasti. Ei auttanut, vaikka kuinka -olisin sanonut itselleni, että käyttäydyin moukkamaisesti, vääntelin -naamaani mitä typerimpiin irvistyksiin naisen selän takana, ja -rykäisin raivokkaasti muutamia kertoja kulkiessani hänen ohitsensa. -Astelin sitten aivan hiljaa eteenpäin, aina muutamia askelia edellä, -tunsin hänen katseensa selässäni ja vaistomaisesti kumarruin -häpeästä, että olin kiusannut häntä. Vähitellen minussa syntyi -kummallinen ajatus, että olin kaukana, toisilla seuduilla, minulla -oli puoliksi epämääräinen tunne, että siinä kiveyksellä kulkija en -ollutkaan minä. - -Muutaman minuutin kuluttua nainen on saapunut kirjakaupan luo, minä -olen jo pysähtynyt ensimmäisen ikkunan eteen, ja kun hän kulkee -ohitseni, astun esiin ja toistan: - -"Pudotatte kirjanne, neiti." - -"Minkä kirjan?" sanoo hän hädissään. "Voitko käsittää, mistä kirjasta -hän puhuu?" - -Ja hän pysähtyy. Hänen hämilleen joutumisensa tuottaa minulle julmaa -huvia, tuo neuvottomuus hänen silmissään ihastuttaa minua. Hänen -ajatuksensa ei jaksa käsittää pientä kiihtynyttä puhutteluani, -hänellä ei ole lainkaan kirjaa mukana, ei lehteäkään mistään -kirjasta, ja kuitenkin hän hakee taskuistaan, katselee katua -takanaan, rasittaa pieniä herkkiä aivojaan äärimmilleen, päästäkseen -selville, mistä kirjasta minä oikeastaan puhun. Hänen kasvojensa -väri vaihtelee, milloin niissä on mikin ilme, ja hän hengittää aivan -kuuluvasti, yksinpä hänen takkinsa napitkin näyttävät tuijottavan -minuun kuin rivi säikähtyneitä silmiä. - -"Älä välitä hänestä", sanoo hänen seuralaisensa ja vetää häntä -käsivarresta, "hänhän on humalassa, etkö näe, että mies on humalassa!" - -Niin vieras kuin tällä hetkellä olinkin itselleni, niin täydellisesti -merkillisten, näkymättömien vaikutusten uhrina, ei minulta kuitenkaan -mikään ympärilläni päässyt huomaamatta. Suuri ruskea koira juoksi -yli kadun Studenterlundia kohti ja alas Tivoliin, sillä oli hyvin -kapea uushopeinen kaulanauha. Ylempänä kadun varrella avattiin jokin -kolmannen kerroksen ikkuna, ja palvelustyttö kurkottautui hihat -ylöskäärittyinä puhdistamaan ruutuja ulkopuolelta. Mikään ei jäänyt -minulta huomaamatta, järkeni oli kirkas ja tarkkaavainen, kaikki -asiat virtasivat minuun loistavan selvinä, ikään kuin voimakas -valo olisi äkkiä ympäröinyt minut. Edessäni kulkevilla naisilla -oli molemmilla siniset linnunsiivet hatussa ja skotlantilainen -silkkinauha kaulassa. Minussa heräsi ajatus, että he olivat -sisaruksia. - -He läksivät kävelemään ja pysähtyivät Cislerin musiikkikaupan luona -jutellen keskenään. Minä pysähdyin myös. Sitten he tulivat molemmat -takaisin, kulkivat samaa tietä kuin olivat tulleetkin, sivuuttivat -minut jälleen, kääntyivät Universitet-kadun kulmasta menemään St. -Olavin toria kohti. Kuljin koko ajan heidän jäljessään niin lähellä -kuin uskalsin. He kääntyivät kerran ja loivat minuun puoliksi -pelokkaan, puoliksi uteliaan katseen, eivätkä heidän kasvonsa -kielineet närkästymisestä. Tuo kärsivällisyys, millä he suhtautuivat -kiusantekooni, teki minut hyvin häveliääksi, ja minä loin silmäni -alas. En tahtonut enää kauemmin kiusata heitä, halusin vain sulasta -kiitollisuudesta seurata heitä katseellani siksi kunnes he menisivät -sisälle jonnekin ja jäisivät sinne. - -Numero 2:n, suuren viisikerroksisen talon edustalla he kääntyivät -vielä kerran, minkä jälkeen he menivät sisälle. Nojasin suihkukaivon -luona olevaan kaasulyhtyyn ja kuuntelin heidän askeliaan portaissa, -ne häipyivät kolmanteen kerrokseen. -- Astun esille lyhdyn luota ja -katson ylös taloon. Silloin tapahtuu jotakin merkillistä. Uutimet -siellä ylhäällä liikkuvat, hetkisen kuluttua avataan ikkuna, pää -pistää sieltä ulos, ja kaksi tutkivaa silmää on suunnattuina minua -kohti. Ylajali! lausuin puoliääneen ja tunsin punastuvani. Miksikä -hän ei huutanut apua? Miksei hän viskannut kukka-astiaa päähäni tai -lähettänyt jotakuta alas ajamaan minua pois? Seisomme liikkumattomina -katsellen toisiamme silmiin, sitä kestää minuutin ajan, ajatuksia -sinkoilee ikkunan ja kadun välillä, eikä sanaakaan lausuta. Hän -kääntyy, se hätkäyttää minua, antaa sielulleni hienon sysäyksen, näen -olkapään, joka kääntyy, selän, joka häviää sisälle. Tuo verkkaisa -poistuminen ikkunasta, sävy tuossa olkapään liikkeessä oli kuin -nyökkäys minulle, vereni tajusi tuon hienon tervehdyksen, ja samalla -tunsin itseni merkillisen iloiseksi. Sitten läksin astelemaan katua -alas. - -En uskaltanut katsoa taakseni enkä tietänyt, oliko hän jälleen tullut -ikkunaan; mitä enemmän tätä kysymystä harkitsin, sitä levottomammaksi -ja hermostuneemmaksi tulin. Varmaankin hän tällä hetkellä seurasi -kaikkia liikkeitäni, eikä ollut suinkaan mieluista tietää, että sillä -tavoin takaapäin tarkasteltiin. Suoristausin niin hyvin kuin voin ja -astelin eteenpäin, jalkani alkoivat nytkähdellä, käyntini muuttui -epävarmaksi koettaessani sitä tahallani kaunistaa. Näyttääkseni -rauhalliselta ja välinpitämättömältä heiluttelin turhanpäiväisesti -käsivarsiani, syljeskelin kadulle ja nostin nenäni pystyyn, -mutta mikään ei auttanut. Tunsin alituisesti takaa-ajavat silmät -niskassani, ja kylmiä väreitä kulki ruumiissani. Vihdoin pelastauduin -eräälle sivukadulle, mistä suuntasin kulkuni Pilestraedelle hakemaan -lyijykynääni. - -Sen takaisin saaminen sujui vaivattomasti. Mies toi itse minulle -liivit ja pyysi samalla tarkastamaan kaikki taskut; löysin pari -lainauslippuakin, jotka otin itselleni ja kiitin tuota ystävällistä -miestä hänen suopeudestaan. Minua miellytti tuo mies yhä enemmän, -samalla kun ponnistelin tehdäkseni häneen miellyttävän vaikutuksen. -Astuin askelen ovea kohti ja palasin jälleen tiskin luo, kuin olisin -unohtanut jotakin, tarkoituksenani oli antaa hänelle selitys, ja minä -aloin hyräillä herättääkseni hänen huomiotaan. Sitten otin lyijykynän -käteeni ja pidin sitä korkealla. - -Minun ei juolahtaisi mieleenikään, sanoin, lähteä juoksemaan -minkälaisen lyijykynän takia tahansa, mutta tämän suhteen oli -asianlaita toisin, sillä oli oma syynsä. Sanalla sanoen oli tämä -lyijykynän pätkä, niin vähäiseltä kuin se näyttikin, tehnyt minusta -sen, mikä olin, niin sanoakseni asettanut minut paikalleni elämässä... - -Enempää en sanonut. Mies tuli aivan tiskin luo. - -"Vai niin?" virkkoi hän ja katseli minua uteliaasti. - -Tällä lyijykynällä, jatkoin kylmäverisesti, olin kirjoittanut -kolmiosaisen filosofisen tutkielman mielteestä. Eikö hän ollut -kuullut siitä puhuttavan? - -Ja miehestä tuntui siltä kuin hän olisi kuullut nimen. - -Niin, vakuutin, se oli juuri minun kirjoittamani! Joten hänen ei -pitäisi lainkaan ihmetellä, että halusin tuon pienen lyijykynän -pätkän takaisin, se oli kovin arvokas minulle, se oli melkein -kuin pieni ihminen. Muuten olin hänelle syvästi kiitollinen hänen -hyväntahtoisuudestaan, ja olin muistava häntä sen johdosta, minä -pysyisin sanoissani, sellainen mies minä olin, ja hän ansaitsi sen. -Hyvästi. - -Menin ovea kohti niin ryhdikkäänä kuin voisin hankkia miehelle -korkean aseman palolaitoksessa. Tuo kelpo panttilainaaja kumarsi -minulle kaksi kertaa pois mennessäni, ja minä käännyin vielä kerran -ympäri ja sanoin hyvästi. - -Portaissa tapasin vaimon, jolla oli kapsäkki kädessä. Hän siirtyi -pelokkaasti syrjään, antaakseen minulle tietä, ja minä pistin -vaistomaisesti käteni taskuun antaakseni hänelle jotakin. Kun en -löytänyt mitään, tulin noloksi ja menin allapäin hänen ohitsensa. -Hetkisen kuluttua kuulin hänenkin kolkuttavan panttilaitoksen ovelle, -siellä oli teräslankaristikko ovessa, ja minä tunsin heti sen -kilisevän äänen, kun ihmisen sormet sitä koskettivat. - -Aurinko oli etelässä, kello oli kahdentoista tienoilla. Kaupunki -alkoi päästä jalkeille, kävelyaika lähestyi, ja tervehtiviä ja -hymyileviä ihmisiä liikuskeli Karl Johanin kadulla. Puristin -kyynärpäät kuvettani vasten, tekeydyin pieneksi ja pääsin huomaamatta -muutamien tuttavien ohi, jotka olivat vallanneet erään kulmauksen -yliopiston luona katsellakseen ohikulkevia. Astelin linnanmäkeä ylös -ja vaivuin ajatuksiini. - -Miten keveästi ja hauskasti nuo tapaamani ihmiset keinuttelivatkaan -vaaleata päätään ja kieppuivat läpi elämän kuin olisivat olleet -tanssisalissa! Surua en nähnyt ainoassakaan silmässä, en taakkaa -kenenkään hartioilla, en pilvettynyttä ajatusta, en salaista -vaivaa noissa iloisissa mielissä. Ja minä astelin aivan noiden -ihmisten rinnalla, nuorena ja vasta miehistyneenä, ja minä olin -jo unohtanut, millaiselta onni näytti! Haudoin itsekseni tuota -ajatusta ja havaitsin, että minulle oli tapahtunut julma vääryys. -Minkä vuoksi olivat nämä viimeiset kuukaudet olleet niin merkillisen -ankarat minulle? Valoisa mielialani oli kaikonnut ja minulla oli -mitä kummallisimpia kärsimyksiä joka taholla. En voinut istahtaa -penkille yksikseni tai liikuttaa jalkaani minnekään päin ilman, -että kimppuuni hyökkäsi pieniä ja merkityksettömiä sattumia, -kiusallisia mitättömyyksiä, jotka tunkeutuivat kuvitteluihini ja -hajottivat voimani kaikkiin ilmansuuntiin. Koira, joka juoksi -ohitseni, keltainen ruusu jonkun herran napinlävessä saattoi -panna ajatukseni väräjämään ja pitää minua vallassaan kauan -aikaa. Mitä minulta puuttui? Oliko Herran sormi osoittanut minua? -Mutta miksi juuri minua? Miksi ei yhtä hyvin jotakin miestä -Etelä-Amerikassa, samasta syystä? Harkitessani tätä asiaa minusta -tuntui yhä käsittämättömämmältä, miksi juuri minut oli asetettu -Jumalan armollisen mielivallan kohteeksi. Outoa menettelyä lähteä -juoksemaan ympäri koko maailmaa hakemaan minua, kun esimerkiksi -antikvaarikirjakauppias Pascha ja höyrylaivaekspeditööri Hennechen -olivat olemassa. - -Astelin tätä asiaa mietiskellen enkä voinut vapautua siitä, keksin -mitä painavimpia väitteitä tuota Herran valintaa vastaan, että hän -antoi minun kärsiä kaikkien puolesta. Vieläpä löydettyäni itselleni -penkin ja istuuduttuani sille tämä kysymys yhä askarrutti aivojani -ja esti minua ajattelemasta muita asioita. Siitä toukokuun päivästä -lähtien, jolloin vastoinkäymiseni olivat alkaneet, saatoin selvästi -havaita väsymykseni vähitellen kasvavan, olin tullut ikään kuin liian -voimattomaksi ohjaamaan ja johtamaan itseäni sinne minne halusin, -parvi pieniä tuhoeläimiä oli tunkeutunut sisääni ja nakertanut minut -ontoksi. Entäpä jos Jumalalla olikin tarkoituksena tuhota minut -kokonaan? Nousin ylös ja astelin edestakaisin penkin edustalla. - -Koko olemukseni oli tällä hetkellä äärimmäisen kärsimyksen vallassa, -minulla oli käsivarsissanikin tuskia ja tuskin saatoin pitää niitä -tavalliseen tapaan. Runsas viime aterianikin aiheutti minulle ilkeän -olon, olin ylen kylläinen ja kiihtynyt ja astelin edestakaisin -ylös katsomatta, ympärilläni liikkuvat ihmiset kulkivat ohitseni -kuin varjot. Vihdoin anasti penkkini pari herraa, jotka sytyttivät -sikarinsa ja juttelivat äänekkäästi, minä kiukustuin ja halusin -puhutella heitä, mutta käännyin poispäin ja menin kokonaan toiselle -puolelle puistoa, mistä löysin uuden penkin. Istahdin sille. - -Jumala-ajatus alkoi jälleen vaivata minua. Mielestäni hän menetteli -hyvin kelvottomasti asettumalla väliin joka kerta kun hain paikkaa, -ja tuhoamalla kaiken, pyysinhän vain jokapäiväistä ruokaa. Olin -selvästi huomannut, että aina kun näin nälkää hiukan kauemmin -yhteen menoon, oli kuin aivoni olisivat vuotaneet hiljaa ulos -päästä ja tehneet minut tyhjäksi. Pääni tuli keveäksi ja ikään -kuin olemattomaksi, minä en tuntenut enää sen painoa hartioillani, -ja minulla oli sellainen tunne kuin olisivat silmäni olleet liian -avoinna katsellessani jotakin. - -Istuin siinä penkillä tällaisia mietiskellen ja tulin yhä -katkerammaksi Jumalaa kohtaan, kun hän näin jatkuvasti piinasi minua. -Jos hänen tarkoituksensa oli vetää minua lähemmäksi itseään ja tehdä -minut paremmaksi piinaamalla minua ja asettamalla vastoinkäymisen -toisensa jälkeen eteeni, niin erehtyi hän hiukan, sen voin hänelle -vakuuttaa. Ja minä katsoin ylös korkeuteen melkein itkien uhmasta ja -sanoin hänelle tämän hiljaisessa mielessäni. - -Lapsuusaikana oppimiani asioita johtui mieleeni, rytmikkäitä -raamatunlauseita soi korvissani, ja minä puhelin aivan hiljaa -itsekseni ja kallistin katkerasti päätäni. Miksi kantaisinkaan -murhetta siitä mitä söisin, mitä joisin ja millä täyttäisin -viheliäisen matosäkin, jota maalliseksi ruumiikseni nimitettiin! -Eikö minun taivaallinen isäni ollut pitänyt minusta huolta kuten -taivaan varpusista ja ollut minulle armollinen osoittamalla vähäistä -palvelijaansa! Jumala oli pistänyt sormensa hermoverkkooni ja -sopivasti, aivan helposti saattanut langat hiukan epäjärjestykseen. -Ja Jumala oli vetänyt sormensa pois ja minun hermosäikeistäni oli -jäänyt sormeen katkenneita osia ja hienoja juuria. Ja hänen sormensa, -joka oli Jumalan sormi, oli jättänyt jälkeensä avonaisen kolon, -ja hänen sormensa oli haavoittanut aivojani. Mutta kun Jumala oli -koskettanut minua kätensä sormella, antoi hän minun olla, eikä -koskettanut minua enää eikä antanut minulle mitään pahaa tapahtua. -Mutta hän antoi minun kulkea rauhassa, ja hän antoi minun vaeltaa -tuota ammottavaa aukkoa pitäen. Eikä minulle mitään pahaa aiheuttaisi -Jumala, joka on Herra iankaikkisesta iankaikkiseen... - -Tuuli tuo soiton katkelmia Studenterlundista kuuluviini, kello -oli siis yli kahden. Otin paperini esille yrittääkseni kirjoittaa -jotakin, samassa putosi taskusta parturilomakekirjani. Avasin sen -ja laskin lehdet, niitä oli vielä kuusi. Jumalan kiitos! sanoin -vaistomaisesti; voin vielä saada partani ajetuksi muutamien viikkojen -aikana ja pysytellä sikäli siistin näköisenä! Ja minä tulin heti -paremmalle tuulelle keksittyäni tämän pikku omaisuuden, suoristin -liput huolellisesti ja kätkin kirjan taskuuni. - -Mutta kirjoittaa en voinut. Parin rivin jälkeen en saanut enempää -syntymään; ajatukseni olivat muualla enkä voinut pakottautua -määrätietoiseen ponnistukseen. Kaikki asiat vaikuttivat minuun -saattaen minut hajamieliseksi, kaikki mitä näin antoi minulle uusia -vaikutelmia. Kärpäsiä ja pieniä hyttysiä laskeutui paperilleni -häiriten minua; puhalsin niitä kohti ajaakseni ne pois, puhalsin yhä -kovemmin mutta tuloksetta. Nuo pikku otukset asettuivat takaperin, -tekeytyivät painaviksi ja taistelivat vastaan niin että niiden hoikat -jalat taipuivat. Niitä on mahdoton saada siirtymään paikaltaan. Ne -löytävät jonkin, mihin tarrautuvat kiinni, painavat kantanivelensä -jotakin pilkkua tai paperissa olevaa rosoa vasten ja seisovat -järkkymättömän hiljaa niin kauan kunnes itse katsovat hyväksi lähteä -tiehensä. - -Nuo pikku hirviöt pitivät kauan aikaa mielenkiintoani vireillä, -panin jalkani ristiin ja tarkastelin niitä hyvän aikaa. Äkkiä kuulin -pari kaikuvaa klarinetin säveltä Studenterlundista ja ne antoivat -ajatuksilleni uuden sysäyksen. Harmistuneena, etten voinut saada -artikkeliani kokoon, pistin paperit taskuun ja nojauduin taapäin -penkillä. Sillä hetkellä oli pääni niin selkeä, että voin ajatella -mitä hienoimpia ajatuksia, väsymättä. Levätessäni tässä asennossa ja -silmäillessäni rintaani ja jalkojani kiintyy huomioni nytkähtävään -liikkeeseen, jonka jalkani tekee joka kerta, kun suoni tykähtää. -Kohottaudun puoliksi ja katselen jalkojani ja sillä hetkellä koen -haaveellisen ja oudon tunnelman, jollaista en koskaan ennen ollut -tuntenut; se antoi hienon, kummallisen nykäyksen hermoilleni, -kuin olisivat kylmät valoliekit kulkeneet niiden läpi. Luodessani -silmäyksen kenkiini minusta tuntui kuin olisin tavannut hyvän -tuttavan tai saanut itsestäni irtireväistyn osan takaisin; tuo tunne -värähdyttää minua sisintäni myöten, kyynelet tulevat silmiini, ja -kenkäni tekevät saman vaikutuksen kuin vastaani saapuva hiljainen, -suhiseva sävel. Heikkoutta! lausun ääneen itsekseni, ja minä puristin -käteni nyrkiksi ja sanoin: heikkoutta! Pilkkasin itseäni noiden -naurettavien tunnelmien takia nauttien samalla täysin tietoisesti; -juttelin hyvin ankarasti ja järkevästi ja puristin silmäni rajusti -kiinni saadakseni pois kyynelet. Ikään kuin en olisi nähnyt kenkiäni -koskaan ennen minä ryhdyin tutkimaan niiden ulkonäköä, niiden ilmeitä -liikuttaessani jalkaani, niiden muotoa ja kulunutta yläosaa, ja minä -huomaan, että niiden rypyt ja valkoiset ompelukset antavat niille -ilmettä, ulkomuotoa. Noihin kenkiin oli siirtynyt jotain omasta -olemuksestani, ne vaikuttivat minuun kuin henki, kuin henkivä osa -itsestäni... - -Istuin kuvitelmiin vaipuneena pitkän aikaa, ehkäpä kokonaisen -tunnin. Pieni, vanha mies tuli ja anasti toisen pään penkistäni; -istahtaessaan hän huokasi syvään ja lausui: - -Jaa-haa! - -Niin pian kuin kuulin hänen äänensä, tuntui kuin tuuli olisi -puhaltanut läpi pääni, annoin kengän pysyä kenkänä ja sain sellaisen -ajatuksen, että se sekava mieliala, missä juuri olin elänyt, olikin -kaukaiselta menneeltä ajalta, ehkäpä vuoden tai parin takaa, ja oli -juuri häipymäisillään. Rupesin katselemaan vanhusta. - -Mitä hän minua liikutti, tuo pieni mies? Ei mitään, ei kerrassaan -mitään! Vain, että hän piti sanomalehteä kädessään, vanhaa numeroa, -ilmoitussivu ulospäin, jokin esine näytti olevan siihen kääritty. -Tulin uteliaaksi enkä voinut saada katsettani pois tuosta lehdestä; -minussa heräsi hullu ajatus, että se saattoi olla aivan merkillinen -sanomalehti, ainoa laatuaan; uteliaisuuteni kasvoi ja aloin -liikahdella penkillä. Siinähän saattoi olla asiakirjoja, vaarallisia -papereita, jostakin arkistosta varastettuja. Ja mielessäni välähti -ajatus jostakin salaperäisestä sopimuksesta, salaliitosta. - -Mies istui hiljaa ja mietiskeli. Miksi hän ei pitänyt lehteään kuten -kaikki muut ihmiset, nimi ulospäin? Mitä kavaluutta sekin oli? Näytti -siltä, ettei hän halunnut luovuttaa pakettia kädestään, ei mistään -hinnasta, ehkäpä hän ei uskaltanut pistää sitä omaan taskuunsakaan. -Kautta henkeni, tuossa paketissa piili jotakin salaista. - -Loin katseeni taivaalle. Juuri se, että oli niin mahdotonta tunkeutua -tuon salaperäisen asian perille, teki minut hermostuneen uteliaaksi. -Haeskelin taskuistani antaakseni jotakin miehelle, päästäkseni -keskusteluun hänen kanssaan, ja löysin parturikirjani, mutta kätkin -sen jälleen. Äkkiä sain halun olla hyvin julkea, taputin tyhjää -rintataskuani ja sanoin: - -"Rohkenenko tarjota teille savukkeen?" - -Kiitos, mies ei polttanut, hänen oli täytynyt lakata säästääkseen -silmiään, hän oli melkein sokea. Kiitoksia muuten paljon! - -Oliko siitä jo kauankin kun hänen silmänsä olivat vioittuneet? Ehkä -hän ei siis voisi lukeakaan? Ei edes sanomalehtiä? - -Ei edes sanomalehtiä, ikävä kyllä! - -Mies katsoi minuun. Kummassakin sairaassa silmässä oli kalvo, joka -antoi niille lasimaisen ulkonäön, hänen katseensa oli valkoinen ja -teki vastenmielisen vaikutuksen. - -"Olette muukalainen täällä?" sanoi hän. - -Niin. -- Eikö hän edes voinut lukea sen lehden nimeä, mikä hänellä -oli kädessään? - -Tuskin. -- Hän oli muuten heti kuullut, että olin muukalainen; minun -äänensävyssäni oli jotakin, joka ilmaisi sen hänelle. Hän tarvitsi -vain vähän sen huomatakseen, hän kuuli niin hyvin; yöllä, kun kaikki -nukkuivat, saattoi hän kuulla ihmisten hengityksen viereisestä -huoneesta... Mitä minun pitikään sanoa, missä te asutte? - -Minulla oli heti valhe valmiina päässäni. Valehtelin vasten tahtoani, -ilman mitään tarkoitusta tai taka-ajatusta, minä vastasin: - -"St. Olavin torin varrella numero 2:ssa." - -Todellakin? Mies tunsi joka kiven St. Olavin torilla. Siellä oli -suihkukaivo, muutamia kaasulyhtyjä, pari puuta, hän muisti kaikki... -Missä numerossa te asuttekaan? - -Tahdoin tehdä lopun tästä ja nousin seisomaan, tuon sanomalehtijutun -äärimmilleen kiihottamana. Salaisuus olisi saatava selville, maksoi -mitä maksoi. - -"Kun ette voi lukea tuota lehteä, niin miksi..." - -"Numero 2:ssa, luulen teidän sanoneen?" jatkoi mies huomaamatta -levottomuuttani. "Tunsin aikoinani kaikki ihmiset numero 2:ssa. Mikä -on teidän isäntänne nimi?" - -Keksin tuota pikaa nimen päästäkseni hänestä vapaaksi, muodostin -nimen siinä silmänräpäyksessä ja sinkautin sen huuliltani, -tukkiakseni suun kiusanhengeltäni. - -"Happolati", sanoin. - -"Happolati, niin", nyökkäsi mies, eikä hän kadottanut ainoatakaan -tavua tuosta vaikeasta nimestä. - -Katsoin hämmästyneenä häneen. Hän istui hyvin vakavana ja hänen -kasvoillaan oli mietiskelevä ilme. Tuskin olin lausunut tämän -mieleeni juolahtaneen tyhmän nimen, kun mies jo sopeutui siihen ja -näytti siltä kuin olisi kuullut sen ennen. Sillä välin hän asetti -pakettinsa penkille, ja minä tunsin koko uteliaisuuteni tärisyttävän -hermojani. Huomasin, että lehdessä oli pari rasvatahraa. - -"Eikös hän ole merimies, teidän isäntänne?" kysyi mies, eikä hänen -äänessään ollut vähintäkään pilkallista sävyä. "Luulen muistavani, -että hän oli merimies?" - -"Merimies? Anteeksi, te ehkä tunnette veljen; tämä on nimittäin J. A. -Happolati, asioitsija." - -Luulin, että tämä hänet hölmistäisi; mutta mies myöntyi kaikkeen; -jos olisin keksinyt nimeksi vaikka Barabas Rosenknop, ei se olisi -herättänyt hänessä epäilystä. "Hän on, tietääkseni, toimekas mies?" -sanoi hän lähennellen. - -"Ooh, hyvin neuvokas mies", vastasin minä, "kelpo liikemies, välittää -kaikkia mahdollisia tavaroita, kiinalaisia puolukoita, venäläisiä -höyheniä ja untuvia, nahkoja, puumassaa, kirjoitusmustetta..." - -"He-he, peijakas vieköön!" keskeytti ukko hyvin riemuissaan. - -Tämä alkoi käydä mielenkiintoiseksi. Mukauduin tilanteeseen, -valhe toisensa jälkeen syntyi päässäni. Istahdin jälleen, unohdin -sanomalehden, nuo merkilliset asiakirjat, innostuin ja syvennyin -tuon miehen jutteluun. Tuon ukkopahan herkkäuskoisuus teki minut -tyhmänrohkeaksi, tahdoin ajaa hänet valheita täyteen, kukistaa hänet -suurenmoisesti ja saattaa hänet hämmästyksestä mykäksi. - -Oliko hän kuullut sähkökirjoituksesta, jonka Happolati oli keksinyt? - -Mitä, sähkö... - -Sähkökirjaimilla varustetusta, jotka saattoivat loistaa pimeässä! -Aivan suurenmoinen yritys, miljoonia kruunuja liikkeessä, valimona -ja kirjapainoja työssä, suuret joukot vakinaisella palkalla olevia -konetyöläisiä toiminnassa, olin kuullut puhuttavan seitsemästä -sadasta miehestä. - -"Niin, eikös olekin, kuten sanoin!" lausui mies hiljaa. Enempää -hän ei virkkanut; hän uskoi kaikki mitä kerroin, eikä kuitenkaan -hämmästynyt. Tämä kummastutti minua hiukan, olin odottanut hänen -hölmistyvän päähänpistoistani. - -Keksin vielä pari hurjaa valhetta, kehitin ne uhkayritykseen -saakka, mainitsin, että Happolati oli ollut yhdeksän vuotta -ministerinä Persiassa. Teillä ei kai ole aavistusta, mitä merkitsee -ministerinäolo Persiassa? kysyin. Se oli enemmän kuin kuningas -täällä tai melkein kuin sulttaani, jos hän tiesi, mikä se oli. Mutta -Happolati oli selviytynyt kaikesta eikä koskaan joutunut kiikkiin. -Ja niinä kerroin Ylajalista, hänen tyttärestään, hengettärestä, -prinsessasta, joka omisti kolme sataa orjatarta ja lepäsi keltaisista -ruusuista valmistetulla vuoteella; hän oli kaunein olento, minkä olin -nähnyt, kautta Jumalan, minä en ollut koskaan nähnyt moista näkyä -elämässäni! - -"Vai oli hän niin kaunis?" virkkoi vanhus hajamielisen näköisenä ja -katseli alas maahan. - -Kaunisko? Hän oli ihana, hän oli hekumallisen suloinen? Silmät kuin -silkkiä, käsivarret kuin merenkultaa! Yksistään hänen katseensa oli -viettelevä kuin suudelma, ja kun hän kutsui minua, virtasi hänen -äänensä kuin viinisuihku minun sieluni fosforiin. Miksipä hän ei -olisi sitten niin ihana? Pitikö ukko häntä laskuttajana tai jonakin -palolaitoksen toimihenkilönä? Hän oli yksinkertaisesti taivaallinen -ihanuus, sanoin ukolle, kokonainen satu. - -"Niin, niin!" sanoi mies hiukan ällistyneenä. - -Hänen rauhallisuutensa ärsytti minua; oma ääneni oli kiihdyttänyt -minua ja minä puhuin täysin vakavasti. Varastetut arkistopaperit, -sopimus jonkun vieraan vallan kanssa eivät enää juolahtaneet -mieleeni! Tuo pieni, ohut paketti oli penkillä välillämme, eikä -minulla ollut enää vähintäkään halua tutkia sitä ja katsoa, mitä -se sisälsi. Olin kokonaan omien juttujeni vallassa, jotka toivat -kummallisia näkyjä silmieni eteen, veri nousi päähäni, ja minä -valehtelin täyttä kurkkua. - -Tällä hetkellä mies näytti olevan halukas lähtemään. Hän kohentausi -ja kysyi, jotta ei poistuisi liian äkkiä: - -"Hänellä mahtaa olla suuret omaisuudet, tuolla Happolatilla?" - -Kuinka saattoi tuo sokea, vastenmielinen ukko käsitellä tuota -keksimääni outoa nimeä kuin olisi se ollut hyvin yleinen nimi ja -nähtävissä kaupungin jokaisen kamasaksan kyltissä? Hän ei koskaan -nielaissut yhtään kirjainta eikä unohtanut yhtään tavua, tuo nimi oli -asettunut hänen aivoihinsa ja juurtunut samassa. Tulin kiukkuiseksi, -sisäinen katkeruus alkoi herätä tuota ihmistä kohtaan, jota mikään ei -saattanut pulaan eikä mikään tehnyt epäileväksi. - -"Sitä en tiedä", sanoin senvuoksi suoraan; "en ollenkaan tiedä -sitä. Sallikaa minun muuten sanoa teille kerta kaikkiaan, että -päättäen hänen omista etukirjaimistaan hänen nimensä on Johan Arendt -Happolati." - -"Johan Arendt Happolati", toisti mies hiukan ihmeissään kiivauteni -johdosta. Sitten hän vaikeni. - -"Olisittepa nähnyt hänen puolisonsa", virkoin raivoissani; "paksumpaa -ihmistä... Niin, te ette kai usko, että hän oli paksu?" - -Kyllä, miksei hän uskonut että sellaisella miehellä oli varmaankin -lihavahko vaimo. - -Ukko vastasi sävyisästi jokaiseen hyökkäykseeni ja haki sanoja kuin -olisi pelännyt menettelevänsä pahoin ja saattavansa minut vihastumaan. - -"Helvetti sentään, luuletteko, mies, että minä ajan teidät valheita -täyteen?" huudahdin hillittömästi: "Ettekö ehkä uskokaan, että on -olemassa Happolati-niminen mies? Enpä ole koskaan nähnyt moista -uhmaa ja ilkeyttä vanhassa miehessä! Mitä hittoa te ajattelette? -Olette kenties kaiken lisäksi arvellut itseksenne, että minä olen -hyvin köyhä mies, joka istun tässä parhaassa asussani, ilman -savukelaatikkoa taskussa? Sellaiseen kohteluun kuin teidän en ole -tottunut, sanon sen teille, enkä kautta henkeni salli sitä teidän -enkä kenenkään muunkaan taholta, että sen tiedätte!" - -Mies oli noussut penkiltä. Hän seisoa töllötti suu auki kuunnellen, -kunnes mielenpurkaukseni oli lopussa, sitten hän tempasi nopeasti -pakettinsa penkiltä ja läksi, melkein juosta köpittäen käytävää -pitkin pienin vanhuksen askelin. - -Jäin istumaan ja katselemaan hänen selkäänsä, joka eteni yhä -kauemmaksi ja näytti yhä enemmän kutistuvan kokoon; en tiedä mistä -sen vaikutelman sain, mutta minusta tuntui kuin en olisi koskaan -nähnyt vilpillisempää, inhottavampaa selkää, enkä minä katunut, että -olin haukkunut miehen ennen kuin hän lähti luotani... - -Päivä alkoi kallistua iltaan, aurinko laskeutui alemmaksi, ympärillä -olevat puut rupesivat hiukan suhisemaan, ja lapsentytöt, jotka -istuivat ryhmissä hyppylaudan luona, ryhtyivät työntämään vaunujaan -kotiin. Olin rauhallinen ja hyvällä tuulella. Kiihtymys, jonka -vallassa juuri olin ollut, laimeni vähitellen, ruumiini velttoni, -tulin raukeaksi ja aloin tuntea itseni uniseksi, suuri määrä leipää, -minkä olin syönyt, ei enää tuottanut minulle erikoista vaivaa. -Mitä parhaimman tunnelman vallassa nojauduin taaksepäin penkillä, -suljin silmäni ja tulin yhä uneliaammaksi, torkahdin ja olin -juuri vaipumaisillani syvään uneen, kun puistovahti pani kätensä -olkapäälleni ja sanoi: - -"Te ette saa istua täällä nukkumassa." - -"Ei", sanoin minä ja nousin heti. Ja samalla oli surullinen tilani -jälleen ilmielävänä silmieni edessä. Minun täytyi tehdä jotakin, -keksiä yhtä tai toista! Paikan hakemisesta ei ollut hyötyä, -suositukset, joita näyttelin, olivat hiukan vanhentuneet ja liian -tuntemattomilta henkilöiltä voidakseen vaikuttaa tehokkaasti, -sitä paitsi olivat nuo alituiset hylkäämiset tehneet minut hiukan -alakuloiseksi. No -- joka tapauksessa oli vuokrani langennut -maksettavaksi, ja minun täytyi keksiä joku keino sitä varten. Joten -kaikki muu sai nyt jäädä toistaiseksi. - -Aivan vaistomaisesti olin jälleen saanut lyijykynän ja paperia -käteeni, ja istuin kirjoitellen koneellisesti vuosilukua 1848 -kaikkiin kulmiin. Jospa nyt vain yksi kuohuva ajatus valtaisi -minut rajusti ja toisi sanat suuhuni. Olihan tapahtunut ennen, oli -todellakin tapahtunut, että minulle oli tullut hetkiä, jolloin voin -vaivatta kirjoittaa pitkälti ja saada vielä siunatun hyvää aikaan. - -Istun siinä penkillä ja kirjoitan parisenkymmentä kertaa 1848, -kirjoitan tätä vuosilukua pitkin ja poikin kaikilla mahdollisilla -tavoilla, ja odotan, että käyttökelpoinen ajatus juolahtaisi -mieleeni. Kokonainen parvi irtonaisia ajatuksia pyörii päässäni, -iltaan kallistuvan päivän tunnelma tekee minut haikeaksi ja -alakuloiseksi. Syksy on tullut ja alkanut vaivuttaa luonnon -horrostilaan, kärpäset ja pikku eläimet ovat saaneet ensimmäisen -muistutuksen, ylhäältä puista ja alhaalta maasta kuuluu taistelevan -elämän ääniä, puuhailevan, levottomasti suhisevan elämän, joka -taistelee häviötään vastaan. Kaikki matelijamaailman poljetut -olennot liikkuvat vielä kerran, pistävät keltaisen päänsä -heinikosta esiin, nostavat jalkaansa, tunnustelevat eteensä -pitkillä tuntosarvillaan ja lysähtävät äkkiä kokoon, kiepsahtavat -ympäri ja kääntävät vatsapuolensa taivasta kohti. Jokainen kasvi -on saanut erikoisleimansa, ensimmäisen yökylmän hienon henkäyksen, -korret kurottuvat kalpeina aurinkoa kohti ja pudonneet lehdet -kahisevat maassa kuin eteenpäin ryömivä silkkikäärme. Nyt on -syksyn aika, ollaan keskellä hävityksen karnevaalia, ruusut ovat -saaneet tulehduksen punerrukseensa, hivuttavan, kummallisen hehkun -veripunaiseen väriinsä. - -Tunsin itsekin olevani kuin tuhoutumistilassa oleva mato, hävityksen -kynsissä keskellä tätä horroksiin vaipuvaa maailmaa. Nousin penkiltä -merkillisten pelontunteiden vallassa ja astelin rajusti muutamia -askelia käytävällä. Ei! huudahdin ja puristin molemmat käteni -nyrkkiin, tästä täytyy tulla loppu! Ja minä istuuduin jälleen, -otin taas kynän käteeni ja halusin todella ryhtyä artikkelia -kirjoittamaan. Ei saanut lannistua silloin, kun vuokra oli juuri -maksettava. - -Verkalleen, hyvin verkalleen alkoivat ajatukseni keskittyä. Otin -hetkestä vaarin ja kirjoitin tyynesti ja hyvin harkitusti pari -sivua johdannoksi johonkin, se voi olla alkuna mihin tahansa, -matkakuvaukseen, valtiolliseen artikkeliin, minkä itse hyväksi -näkisin. Se oli aivan erinomainen alku vaikka mihin. - -Sitten ryhdyin haeskelemaan määrättyä kysymystä, jota voisin -käsitellä, miestä, asiaa, jonka kimppuun saattaisin käydä, enkä -voinut löytää mitään. Tämän tuloksettoman ponnistelun aikana alkavat -ajatukseni jälleen joutua epäjärjestykseen, minä tunsin, miten aivoni -suoraan sanoen iskivät harhaan, pääni tyhjeni tyhjenemistään, ja -lopulta se lepäsi keveänä ja sisällyksettömänä hartioillani. Tunsin -tämän ammottavan tyhjyyden päässäni koko ruumiillani, mielestäni olin -tullut ontoksi ylhäältä alas saakka. "Herra minun Jumalani ja isäni!" -huudahdin tuskissani, ja minä toistin tätä huudahdusta monta kertaa -perätysten, sanomatta sen enempää. - -Tuuli kahisutti lehtiä, se oli kiihtymäisillään myrskyksi. Istuin -vielä hetkisen ja tuijotin masentuneena papereihini, panin ne sitten -kokoon ja työnsin verkalleen taskuuni. Ilma muuttui viileäksi eikä -minulla ollut enää liivejä, napitin takkini aivan kaulaan saakka ja -pistin kädet taskuun. Sitten nousin ja läksin. - -Jospa minua onnistaisi tämän kerran, tämän ainoan kerran! Pari kertaa -oli emäntäni silmillään kysynyt minulta maksua, ja minun oli täytynyt -alla päin pujahtaa hänen ohitsensa neuvottomasti tervehtien. En -voinut tehdä sitä enää, kun seuraavan kerran kohtaisin ne silmät, -ilmoittaisin muuttavani pois ja esiintyisin rehellisesti, eihän se -ajan pitkään voisi jatkua tällä tavalla. - -Tultuani puiston laitaan näin jälleen saman ukkorahjuksen, jonka -raivoissani olin ajanut pakosalle. Se salaperäinen sanomalehtipaketti -oli avattuna hänen vieressään penkillä, täynnä erilaista ruokaa, jota -hän pureskeli. Halusin mennä suoraa päätä hänen luokseen ja pyytää -häneltä anteeksi käytöstäni, mutta hänen ruokansa vieroitti minua; -vanhat sormet, jotka olivat kuin kymmenen ryppyistä linnunvarvasta, -pitelivät inhottavasti rasvaisia voileipiä; se teki ilkeän -vaikutuksen ja minä menin hänen ohitseen puhuttelematta häntä. Hän -ei tuntenut minua, hänen silmänsä tuijottivat minuun kuivina kuin -sarvet, eivätkä hänen kasvonsa ilmaisseet mitään. - -Ja minä jatkoin matkaani. - -Tapani mukaan pysähdyin jokaisen tielleni sattuvan näkösällä olevan -sanomalehden kohdalla tarkastellakseni työpaikkailmoituksia, -ja kaikeksi onneksi löysin yhden, joka sopi minulle: muuan -Grönlandslerin varrella asuva kauppias haki miestä, joka voisi joka -ilta parin tunnin ajan hoitaa hänen kirjanpitoaan; palkka sopimuksen -mukaan. Merkitsin miehen osoitteen muistiin ja hiljaisessa mielessäni -rukoilin Jumalalta tätä paikkaa; vaatisin palkkaa vähemmän kuin -kukaan muu; viisikymmentä äyriä olisi runsas korvaus, tai ehkä -neljäkymmentä äyriä, asia saisi mennä aivan omaa menoaan. - -Kun tulin kotiin, oli pöydälläni kirjelappu emännältäni, missä hän -pyysi minun maksamaan vuokrani etukäteen tai muuttamaan pois niin -pian kuin voisin. Minun ei pitänyt tästä närkästyä, tämä oli vain -tarpeen vaatima pyyntö. Ystävällisesti matami Gundersen. - -Kirjoitin hakemuksen kauppias Christielle, Grönlandsler numero 31, -panin sen kuoreen ja vein kulmassa olevaan kirjelaatikkoon. Sitten -menin jälleen huoneeseeni ja istahdin keinutuoliin mietiskelemään, -illan yhä pimetessä. Alkoi käydä vaikeaksi pysyä valveilla. - -Aamulla heräsin hyvin aikaisin. Oli vielä aivan pimeä, kun avasin -silmäni, ja vasta kauan sen jälkeen kuulin kellon alapuolellani -olevassa asunnossa lyövän viisi. Halusin vielä nukkua, mutta -en saanut enää unta, virkistyin yhä enemmän ja ajattelin siinä -levätessäni tuhansia asioita. - -Äkkiä johtuu mieleeni pari hyvää tarinan aihetta, alakertajutuiksi, -hienoja kielellisiä täysosumia, jollaisia en ennen koskaan ollut -keksinyt. Levätessäni toistan noita sanoja itsekseni ja huomaan -niiden olevan erinomaisia. Vähitellen niitä putkahtaa useampia, -herään äkkiä täysin valveille, nousen ja sieppaan lyijykynän ja -paperia sänkyni takana olevalta pöydältä. Tuntui kuin lähde olisi -pulpahtanut olemukseni pohjalta, sanat tulevat toinen toisensa -jälkeen, järjestyvät kokonaisuudeksi, muodostavat tilanteita, -kohtauksia kasaantuu, tapahtumat ja vuorosanat kumpuavat aivoissani, -ja ihmeellinen tyytyväisyys valtaa minut. Kirjoitan kuin hurjimus ja -täytän sivun toisensa jälkeen hetkeksikään taukoamatta. Ajatukset -syntyvät niin äkkiä ja virtaavat edelleen niin vuolaasti, että -menetän joukon hienoja sivuasioita, joita en kylliksi nopeasti -voi kirjoittaa paperille, vaikka työskentelen kaikin voimin. Tämä -kumpuaminen jatkuu, olen täynnä aihettani, ja joka sana, minkä -kirjoitan, tulee itsestään esille. - -Kestää, kestää siunatun kauan, ennen kuin tämä ihmeellinen hetki -taukoaa, minulla on viisitoista, kaksikymmentä kirjoitettua sivua -polvieni päällä, kun vihdoin lakkaan ja panen kynän syrjään. Jospa -tosiaankin noilla papereilla oli jotakin arvoa, niin pelastuisin! -Hypähdän vuoteestani ja pukeudun. Aamu valkenee valkenemistaan, voin -jo puolittain erottaa majakanjohtajan julistuksen, alhaalla oven -suussa ja ikkunan ääressä on jo niin valoisaa, että näen kirjoittaa. -Ja niin ryhdyn heti kirjoittamaan puhtaaksi papereitani. - -Ihmeellinen valo- ja värihehku kumpuaa noista kuvitteluistani, -riemastun hämmästyneesti hyvästä asiasta toisensa jälkeen ja sanon -itsekseni, että se oli parasta, mitä koskaan olin lukenut. Innostun -hyvästä mielestä, ilo virkistää minua ja tunnen itseni suurenmoisen -mahtavaksi, punnitsen kirjoitusta kädessäni ja arvioin sen hinnaksi -viisi kruunua. Eihän kenenkään mieleen juolahtaisi tinkiä viidestä -kruunusta, päinvastoin olisi kymmenen kruunua pilkkahinta, jos -otettiin huomioon sisällyksen laatu. Tarkoitukseni ei ollut tehdä -niin erikoislaatuista työtä ilmaiseksi; mikäli tiesin, ei sentapaisia -romaaneja ollut joka paikassa. Päätin vaatia kymmenen kruunua. - -Huoneessa tuli yhä valoisampaa, loin katseeni alhaalle oven luo ja -saatoin vaivattomasti erottaa nuo hienot, luurankomaiset kirjaimet -neiti Andersenin käärinliinoista oikealla portista, oli jo kulunutkin -hyvä aika siitä kun kello löi seitsemän. - -Nousin tuoliltani ja jäin seisomaan keskelle lattiaa Kun oikein -perin pohjin ajattelin, matami Gundersenin irtisanominen tuli -jokseenkin sopivaan aikaan. Eihän tämä oikeastaan ollutkaan mikään -huone minulle, täällähän oli vain tavalliset, yksinkertaiset vihreät -uutimet ikkunoissa, eikä täällä ollut kovin monta naulaakaan -seinässä, mihin olisi vaatteensa ripustanut. Keinutuoli parka -nurkassa oli oikeastaan vain keinutuolin pilakuva, jolle voi nauraa -katketakseen. Se oli liian matala aikamiehelle, sitä paitsi se -oli niin ahdas, että täytyi niin sanoakseni käyttää saapaspihtiä, -päästäkseen siitä jälleen ylös. Lyhyesti sanottuna, tämä huone ei -ollut tarkoitettu henkisiä harrastuksia varten, enkä minä aikonut -pitää sitä kauemmin. En millään muotoa tahtonut sitä pitää! Olin -liian kauan ollut vaiti ja kärsinyt ja pysynyt tässä vajassa. - -Toivon ja tyytyväisyyden pöyhistämänä, yhä merkillisen kirjoitukseni -vallassa, jonka vähän väliä otin taskustani lukeakseni, minä halusin -heti tehdä siitä totta ja ryhdyin muuttohommiin. Otin esille -nyyttini, punaisen nenäliinan, jonka sisällä oli pari puhdasta -kaulusta ja hiukan rypistynyttä sanomalehtipaperia, jossa olin tuonut -leipää kotiin, käärin sängynpeittoni kokoon ja pistin taskuuni -jäljelläolevat valkoiset kirjoituspaperini. Sitten tutkin varmuuden -vuoksi kaikki nurkat tullakseni vakuuttuneeksi, että en ollut -unohtanut mitään, ja kun en mitään löytänyt menin ikkunan luo ja -katsoin ulos. Aamu oli hämärä ja kostea, palaneen pajan raunioilla ei -ollut ketään, ja pyykkinuora alhaalla pihalla oli jäykkänä seinästä -seinään, kutistuneena kosteudesta. Tiesin kaikki entiseltään, -poistuin senvuoksi ikkunan luota, otin peiton kainalooni, -kumarsin majakanjohtajan julistukselle, kumarsin neiti Andersenin -käärinliinoille ja avasin oven. - -Samalla muistin emäntäni, hänelle pitäisi kuitenkin ilmoittaa -muutostani, jotta hän voisi nähdä, että hän oli ollut tekemisissä -kunnon ihmisen kanssa. Tahdoin myöskin kiittää häntä kirjallisesti -niistä parista päivästä, joina olin käyttänyt huonetta yli ajan. -Varmuus siitä, että olin pelastettu pitkäksi ajaksi, tunkeutui -minuun niin voimakkaasti, että lupasin antaa emännälleni vielä viisi -kruunua, kun tulisin jonakin päivänä, halusin ylenmäärin näyttää -hänelle, millainen kelpo ihminen hänellä oli ollut vuokralaisena. - -Kirjelipun jätin pöydälle. - -Vielä kerran pysähdyin ovella ja käännyin takaisin. Tämä hehkuva -tunne, että nyt pääsisin jalkeille, riemastutti minua ja teki minut -kiitolliseksi Jumalaa ja koko maailmaa kohtaan, ja minä polvistuin -sängyn viereen ja kiitin korkealla äänellä Jumalaa hänen suuresta -hyvyydestään minua kohtaan tänä aamuna. Minä tiesin sen, oi minä -tiesin, että se innoituksen puuska, jonka juuri olin kokenut ja -purkanut paperille, oli ihmeellinen taivaan työ sielussani, vastaus -eiliseen hätähuutooni. Jumala on olemassa! Jumala on olemassa! -huudahdin itsekseni, ja minä itkin innostuksesta omien sanojeni -johdosta, välistä täytyi minun vaieta ja kuunnella hetkisen, tulisiko -joku portaissa. Vihdoin nousin ja läksin, hiivin äänettömästi alas ja -pääsin huomaamattomasti portille. - -Kadut välkkyivät kosteina, oli satanut aamuhetkellä, taivas lepäsi -kosteana ja matalalla kaupungin yllä, eikä niin auringonpilkahdusta -näkynyt missään. Mitenkähän pitkällä päivä mahtoi olla? Menin tapani -mukaan raatihuoneelle päin ja näin, että kello oli yhdeksän. Minulla -oli siis pari tuntia kävelyaikaa, lehteen ei hyödyttänyt mennä ennen -kymmentä, ehkä yhtätoista, saisin harhailla niin kauan ja mietiskellä -keinoa, miten saisin hiukan aamiaista. En muuten ollenkaan pelännyt, -että minun tarvitsisi mennä nälkäisenä sänkyyn tänään, ne ajat -olivat, jumalankiitos, ohi! Se oli voitettu kausi, ilkeä uni, tästä -lähtien noustiin ylöspäin. - -Vihreä sängynpeitto tuotti minulle hankaluuksia, enhän voisi -sellaista kapistusta kantaa kainalossani kaikkien nähden. Mitähän -minusta mahdettiin ajatella? Astelin mietiskellen, missä oli -sellainen paikka, johon voisin panna sen säilöön toistaiseksi. -Silloin juolahti mieleeni, että voisinhan mennä Sembille, missä -se käärittäisiin paperiin, se näyttäisi heti paremmalta, eikä sen -kantaminen olisi miksikään häpeäksi. Astuin liikkeeseen ja esitin -asiani eräälle apulaiselle. - -Hän katsahti ensin peittoon, sitten minuun, minusta näytti, että hän -hiljaisessa mielessään kohautti hiukan halveksivasti olkapäitään -ottaessaan vastaan paketin. - -"Kuolema ja kirous! Olkaa hiukan varovaisempi!" huudahdin minä. -"Siinä on kaksi kallisarvoista lasimaljakkoa, paketti on menemässä -Smyrnaan." - -Se auttoi vallan suurenmoisesti. Mies pyysi jokaisella tekemällään -liikkeellä anteeksi, ettei ollut heti aavistanut paketin sisältävän -tärkeitä esineitä. Kun hän oli saanut paketin valmiiksi, kiitin häntä -avusta kuin mies, joka aikaisemmin oli lähettänyt kallisarvoisia -kapineita Smyrnaan, hän avasi minulle oven ja kumarsi kaksi kertaa -mennessäni. - -Läksin liikuskelemaan ihmisten joukossa Suurtorilla ja pysyttelin -mieluummin niiden muijien lähettyvillä, joilla oli myytävänä -ruukkukasveja. Raskaat, punaiset ruusut, joiden terälehdet hohtivat -verenkarvaisina kosteassa aamussa, saattoivat minut himoamaan, -kiihottivat minua synnillisesti näpistämään yhden niistä, ja minä -kysyin yhden hintaa, vain päästäkseni niin lähelle sitä kuin -mahdollista. Jos minulta jäisi rahaa, ostaisin sen, käyköön miten -tahansa, voisinhan säästää hiukan elintavoissani, päästäkseni jälleen -tasapainoon. - -Kello tuli kymmenen, ja minä menin lehden toimitukseen. Saksimies -nuuskii muutamia vanhoja lehtiä, päätoimittaja ei ole vielä saapunut. -Pyynnöstä jätän suuren käsikirjoitukseni, annan miehen aavistaa, että -se on tavallista tärkeämpi ja muistutan häntä pontevasti, että hän -antaisi sen päätoimittajan omaan käteen, kun tämä saapuisi. Halusin -itse käydä tiedustamassa myöhemmin päivällä. - -"Hyvä!" sanoi saksimies ja alkoi jälleen tutkia lehtiään. - -Mielestäni hän otti asian hiukan liian rauhallisesti, mutta en -sanonut mitään, nyökkäsin vain hiukan välinpitämättömästi hänelle ja -läksin. - -Nyt minulla oli aikaa itseäni varten. Kunpa vain sää kirkastuisi! Oli -kerrassaan kurja ilma, vailla tuulta ja virkeyttä, naiset käyttivät -varmuuden vuoksi sateenvarjoa, ja herrojen huopahatut näyttivät -noloilta ja surkeilta. Kuljin jälleen torin kautta ja katselin -vihanneksia ja ruusuja. Silloin tunnen käden laskeutuvan olalleni ja -käännähdän. "Mamsseli" sanoo hyvää huomenta. - -"Huomenta?" vastaan hiukan kysyvästi, saadakseni heti tietää, mitä -hänellä oli asiaa. En juuri pitänyt "Mamsselista". - -Mies silmäilee uteliaasti suurta uudenuutukaista pakettia -kainalossani ja kysyy: - -"Mitä teillä tuossa on?" - -"Olen ollut Sembillä ja ostanut pukukankaan", vastaan -välinpitämättömällä äänellä, "en halunnut enää kulkea niin kehnoissa -pukimissa, ihminen voi olla liian kitsas ruumistaankin kohtaan." - -Hän katselee minua hämmästyneesti. - -"Mitä muuten kuuluu?" kysyy hän verkalleen. - -"No, yli odotusten." - -"Oletteko sitten saanut työtä?" - -"Työtä?" vastaan hyvin kummastuneena, "minähän olen kirjanpitäjänä -Christien tukkuliikkeessä." - -"Vai niin!" sanoo hän ja hätkähtää hiukan. "Jumala teitä varjelkoon, -miten kadehdinkaan teitä! Kunpahan teiltä ei vain kerjättäisi niitä -rahoja, joita ansaitsette. Näkemiin." - -Hetkisen kuluttua hän kääntyy ja palaa uudelleen, hän viittaa -kepillään pakettiini ja sanoo: - -"Suosittelen teille hoviräätäliäni. Parempaa räätäliä kuin Isaksen -ette saa. Sanokaa vain, että minä lähetin teidät, niin." - -Tämä oli minusta hiukan liikaa. Mitä hänen tarvitsi pistää nokkaansa -minun asioihini? Mitä se häntä liikutti, minkä räätälin ottaisin? -Kiukustuin, tuon tyhjän, komeilevan ihmisen näkeminen harmitti minua, -muistutin häntä jokseenkin röyhkeästi kymmenestä kruunusta, jotka -hän oli lainannut minulta. Ennen kuin hän ehti vastata, kaduin, että -olin karhunnut häntä, tulin noloksi enkä katsonut häntä silmiin. -Kun samassa muuan nainen kulki ohi, vetäydyin nopeasti taaksepäin -päästääkseni hänet sivuitse, ja käytin tilaisuutta hyväkseni -mennäkseni matkoihini. - -Missähän nyt maleksisin odotellessani? Kahvilaan en voinut -mennä tyhjin taskuin, enkä tietänyt ketään tuttavaakaan, jonka -luokse olisin voinut mennä tähän aikaan päivästä. Vaistomaisesti -suuntasin kulkuni ylemmäs kaupunkiin, kulutin osan aikaani torin ja -kaupunginrajan välisellä tiellä, luin "Aftenpostenia", joka äsken oli -ilmestynyt taululle, poikkesin Karl Johanin kadulle, käännyin sitten -ympäri ja menin suoraan Vapahtajamme hautausmaalle, missä löysin -rauhallisen paikan mäellä kappelin vieressä. - -Istuin siellä kaikessa rauhassa, nuhjotellen kosteassa ilmassa, -mietiskelin, torkuin ja värisin. Ja aika kului. Olikohan sittenkään -varmaa, että se alakertajuttu oli pieni isnpiroidun taiteen -mestariteos? Jumala tietää, eikö siinäkin ollut vikoja siellä -täällä. Oikein ajatellen sitä ei tarvitsisi hyväksyäkään, niin, ei -hyväksyäkään, suoraan sanoen! Se saattoikin olla keskinkertainen, -ehkä suorastaan huono, mitä takeita minulla oli, että se ei ollut jo -joutunut paperikoriin?... Itseluottamukseni oli järkkynyt, hyppäsin -pystyyn ja riensin pois hautausmaalta. - -Alhaalla Aker-kadulla kurkistin erään kaupan ikkunaan ja näin, -että kello oli vain hiukan yli kahdentoista. Tämä teki minut vielä -epätoivoisemmaksi, olin niin varmasti luullut, että se oli jo paljon -yli keskipäivän, ja ennen neljää ei maksanut vaivaa yrittää tavoittaa -päätoimittajaa. Alakertajuttuni kohtalo täytti minut synkillä -aavistuksilla, kuta enemmän ajattelin sitä, sitä mahdottomammalta -minusta tuntui, että olisin kirjoittanut käyttökelpoista niin -nopeasti, melkein unessa, aivan kuin kuumehoureessa. Olin -tahallisesti pettänyt itseäni ja syyttä suotta ollut iloinen koko -aamun. Luonnollisesti!... Astelin kiivaasti Ullevoldin tietä -ylös, ohi St. Hanshaugen, jouduin aukeille tienoille, ahtaille, -merkillisille kaduille sahojen luona, menin yli tonttien ja peltojen -ja huomasin lopulta olevani maantiellä, jonka päätä en voinut nähdä. - -Täällä pysähdyin ja päätin kääntyä takaisin. Olin kävellyt itseni -lämpimäksi ja paluumatkalla astelin hiljaa ja hyvin alakuloisena. -Kohtasin kaksi heinäkuormaa, ajajat loikoivat heinien päällä ja -lauloivat, molemmat paljain päin, molemmat pyörein, huolettomin -kasvoin. Ajattelin kulkiessani, että he halusivat puhutella minua, -sinkauttaa minulle jonkin huomautuksen tai tehdä kepposen, ja kun -olin tullut kylliksi lähelle heitä, huusi toinen minulle ja kysyi, -mikä minulla oli kainalossa. - -"Sängynpeitto", vastasin. - -"Paljonko kello on?" kysyi hän. - -"Enpä oikein tiedä, noin kolme luullakseni." - -Silloin nauroivat molemmat ja ajoivat ohi. Samalla sipaisi -köydenpätkä korvallistani, hattuni putosi, nuorukaiset eivät antaneet -minun päästä ohi tekemättä minulle pientä kepposta. Kynsäisin hiukan -nolona päätäni, nostin hattuni ojan reunalta ja jatkoin matkaani. -Alhaalla St. Hanshaugella tapasin miehen, joka kertoi, että kello oli -yli neljän. - -Yli neljän! Kello oli jo yli neljän! Riensin melkein juoksujalkaa -kaupunkiin ja poikkesin lehden toimitukseen. Päätoimittaja oli -ehkä jo aikoja sitten ollut siellä ja lähtenyt! Astelin ja juoksin -vuorotellen, kompastuin, töytäsin vaunuja vasten, jätin kaikki -jalankulkijat taakseni, olin esteenä hevosten kululle, riehuin kuin -hullu ehtiäkseni ajoissa. Pujahdin portista sisälle, harppasin -portaat muutamalla askelella ja koputin ovelle. - -Ei kukaan vastaa. - -Hän on lähtenyt! Hän on lähtenyt! ajattelen. Koetan ovea, se on auki, -koputan vielä kerran ja astun sisään. Päätoimittaja istuu pöytänsä -ääressä, kasvot ikkunaan päin, kynä kädessä, valmiina kirjoittamaan. -Kuullessaan hengästyneen tervehdykseni hän kääntyy puolittain, katsoo -hiukan minuun, pudistaa päätään ja virkkaa: - -"Niin, minulla ei ole ollut vielä aikaa lukea teidän kirjoitustanne." - -Olen iloissani, ettei hän sitä kuitenkaan vielä ollut hylännyt, ja -vastaan: - -"Niin, senhän kyllä käsitän. Eihän sillä olekaan kiirettä. Parin -päivän kuluttua ehkä, tai..." - -"Niin, saa nähdä. Minullahan on muuten teidän osoitteenne." - -Ja minä unohdin mainita, ettei minulla ollut enää mitään osoitetta. - -Tapaaminen oli päättynyt, vetäydyn kumarrellen takaisin ja lähden. -Toivo hehkuu jälleen minussa, vielä ei ollut kaikki menetetty, -päinvastoin, minähän saatoin voittaa vielä kaikki, sen puolesta. Ja -aivoni alkoivat kuvitella suurta taivaallista neuvoskuntaa, joka -juuri oli päättänyt antaa minun voittaa, voittaa kymmenen kruunun -omaisuuden alakertatarinalla... - -Kunpa minulla nyt vain olisi paikka, jonne voisin vetäytyä yöksi! -Mietiskelen, minne parhaiten voisin pujahtaa ja tämä kysymys -askarruttaa minua niin ankarasti, että pysähdyn seisomaan keskelle -katua. Unohdan, missä olen, seison kuin yksinäinen meriviitta -keskellä merta, aaltojen vyöryessä ja pauhatessa sen ympärillä. -Sanomalehtipoika ojentaa minulle "Vikingeniä": Se on niin hauska, -että! Nostan katseeni ja hätkähdän -- olen jälleen Sembin edustalla. - -Käännyn nopeasti, pidän pakettia piilossa etupuolellani ja riennän -alas Kirkkokatua nolona ja peloissani, että minut mahdollisesti oli -nähty ikkunasta. Kuljen ohi Ingebretin, suuntaan portista kulkuni -meren rannalle linnoituksen luo. Jälleen löydän penkin ja alan -uudelleen mietiskellä. - -Mistähän tosiaankin saisin yösijan? Olikohan missään sellaista -soppea, minne voisin pujahtaa ja missä voisin piileksiä aamuun -saakka? Ylpeyteni kielsi minua palaamasta takaisin huoneeseeni, -päähäni ei pälkähtäisikään perua sanojani, työnsin harmistuneesti -mokoman ajatuksen syrjään ja hymyilin hiljaisessa mielessäni -ylimielisesti sille pienelle, punaiselle keinutuolille. -Mielleyhtymissäni jouduin äkkiä suureen kaksiosaiseen huoneeseen, -jossa kerran olin asunut Haegdehaugella, näin tarjottimen pöydällä -täynnä suuria voileipiä, se muutti ulkonäköään, vaihtui pihviksi, -houkuttelevaksi pihviksi, lumivalkoiseksi lautasliinaksi, suureksi -leipäkasaksi ja hopeahaarukaksi. Ja ovi aukeni: emäntäni tuli ja -tarjosi minulle teetä... - -Näkyjä ja tyhmiä unelmia! Sanoin itselleni, että jos nyt saisin -ruokaa, kiihtyisin jälleen, saisin samanlaisen kuumeen aivoihini ja -monia hulluja päähänpistoja, joiden kanssa joutuisin kamppailemaan. -En kärsinyt ruokaa, en ollut sillä päällä, se oli minun -erikoisuuksiani, merkillisiä ominaisuuksiani. - -Ehkäpä keksitään keino yösijan saamiseksi, kun ilta alkaisi lähestyä. -Eihän sillä ollut kiirettä, pahimmassa tapauksessa voisin mennä -jonnekin metsään, olihan koko kaupungin ympäristö käytettävissäni, -eikä ilmassa ollut pakkasasteita. - -Ja meri keinui tuolla ulkona raskaan rauhallisesti, laivat ja -kömpelöt, leveäkeulaiset proomut kyntivät sen lyijynkarvaista -pintaa, saattoivat väreitä oikealle ja vasemmalle ja kulkivat -eteenpäin, savupiippujen pöllyttäessä savua kuin tyynyjä ilmaan ja -koneiden jyskeen kuuluessa heikosti nihkeässä ilmassa. Ei ollut -auringonpaistetta eikä tuulta, puut takanani olivat melkein märät, -penkki, millä istuin, oli kylmänkostea. Aika kului, istua nuhjotin, -väsyin ja selässäni tuntui hiukan kylmää väristystä, hetkisen -kuluttua tunsin, että silmäni alkoivat painua umpeen. Ja minä annoin -niiden painua... - -Kun heräsin, oli ympärilläni pimeää, hyppäsin pystyyn pökerryksissäni -ja kylmästä väristen otin pakettini ja läksin astelemaan. Astelin -yhä nopeammin ja nopeammin tullakseni lämpimäksi, pieksin itseäni -käsilläni, hieroin sääriäni, jotka olivat miltei tunnottomat, ja -saavuin paloaseman luo. Kello oli yhdeksän, olin nukkunut monta -tuntia. - -Minnekähän minä oikeastaan hommautuisin? Jossakinhan minun täytyisi -olla. Seison siinä ja töllistelen paloasemalle ja tarkastelen, -saattaisiko päästä johonkin käytävään, varron hetkeä, jolloin -vahtimies kääntäisi selkänsä. Astelen portaita ylös ja aion ruveta -juttelemaan miehen kanssa, hän kohottaa heti kirveensä kunniantekoon -ja odottaa, mitä minulla olisi sanottavaa. Tuo kohotettu kirves, -jonka terä on käännetty minua kohti, vaikuttaa kuin kylmä isku -hermoihini, joudun äänettömäksi pelosta tuon aseellisen miehen edessä -ja vetäydyn vaistomaisesti takaisin. En virka mitään, väistyn vain -kauemmas hänestä, pelastaakseni nokkani nostan käden otsalleni ikään -käin olisin unohtanut jotakin ja luikin pois. Kun jälleen seisoin -katukäytävällä, tunsin kuin pelastuneeni suuresta vaarasta. Ja minä -kiiruhdin tieheni. - -Viluisena ja nälkäisenä, yhä enemmän ja enemmän masentuneena astelin -Karl Johanin katua ylöspäin, aloin kiroilla sangen äänekkäästi -enkä välittänyt, jos joku sattui kuulemaankin. Suurkäräjätalon -luona, juuri ensimmäisen leijonan kohdalla muistan äkillisestä -mielleyhtymästä erään tuntemani maalarin, nuoren miehen, jonka olin -pelastanut saamasta korvapuustia Tivolissa ja jonka luona kerran -myöhemmin olin käynyt. Napsautan sormiani ja lähden Tordenskjoldin -kadulle, löydän oven, jonka ulkopuolella oli kortissa nimi C. -Zacharias, ja koputan. - -Hän tuli itse ulos, hän tuoksui oluelle ja tupakalle niin että pahaa -teki. - -"Iltaa!" sanoin. - -"Iltaa! Tekö se olette? No, mutta mitä hittoa te näin myöhään -tulette? Se ei tee edullista vaikutusta lampunvalossa. Olen lisännyt -siihen heinähaasian sitten viime näkemän ja tehnyt pari muutosta. -Teidän täytyy nähdä se päivällä, nyt ei maksa vaivaa yrittääkään." - -"Anna minun nähdä se kuitenkin", sanoin, en muuten muistanut, mitä -kuvaa hän tarkoitti. - -"Aivan mahdotonta!" vastasi hän. "Se näyttää kokonaan keltaiselta! Ja -sitten vielä" -- hän lähestyi minua ja lausui kuiskaten -- "minulla -on pieni tyttö luonani tänä iltana, joten se ei mitenkään sovi." - -"No, niin ollen ei siitä voi olla puhettakaan." - -Vetäydyin takaisin, sanoin hyvää yötä ja läksin. - -Ei siis sittenkään ollut muuta keinoa kuin mennä jonnekin metsään. -Kunpa vain maa ei olisi ollut niin kostea! Taputtelin peittoani ja -tunsin yhä enemmän ja enemmän mukautuvani ajatukseen, että minun -pitäisi nukkua ulkona. Olin niin kauan kiusannut itseäni hakemalla -yösijaa kaupungista, että olin vallan väsynyt ja ikävystynyt -koko hommaan, oli miellyttävä nautinto rauhoittua ja heittäytyä -vetelehtimään kaduilla, ajattelematta niin mitään. Menin katsomaan -yliopiston kelloa ja näin, että se oli kymmenen, sieltä läksin -astelemaan läpi kaupungin. Eräässä paikassa Haegdehaugella seisoin -hiljaa erään talouskaupan edustalla, jonka ikkunassa oli näytteillä -ruokatavaroita. Kissa nukkui pyöreän ranskanleivän vieressä, sen -takana oli pölyinen kannu ja useita laseja täynnä ryynejä. Seisoin -siinä hetkisen katsellen noita ruokatavaroita, mutta kun minulla -ei ollut varoja ostaa mitään, käännyin äkkiä poispäin ja jatkoin -kulkuani. Astelin hyvin hiljaa, kuljin ohi Majurinmajan, astelin -edelleen, yhä edelleen, tuntikausia, ja tulin vihdoin pyökkimetsään. - -Täällä poikkesin tiepuoleen ja istahdin lepäämään. Sitten ryhdyin -etsimään itselleni sopivaa paikkaa, aloin keräillä hiukan kanervia -ja katajia ja laitoin vuoteen eräälle mäentöyräälle, missä oli -jokseenkin kuivaa, avasin pakettini ja otin peiton esille. -Olin väsynyt pitkästä kävelymatkasta ja kävin heti pitkäkseni. -Kääntelehdin ja vääntelehdin monta kertaa, ennen kuin sain mukavan -asennon, korvaani särki, se oli hiukan turvonnut köydeniskun jälkeen, -enkä voinut levätä sillä puolen. Riisuin kengät jaloistani ja panin -ne pään alle ja niiden päälle Sembiltä saamani paperin. - -Ja pimeän suuri tunnelma lepäsi ympärilläni, kaikki oli hiljaista, -kaikkityynni. Mutta ylhäällä korkeudessa suhisi ikuinen laulu, -ilman sävel, tuo kaukainen, yksitoikkoinen suhina, joka ei koskaan -vaikene. Kuuntelin niin kauan tuota loputonta, sairasta suhinaa, että -pääni alkoi mennä pyörälle, se oli varmaankin pyörivien maailmojen -sinfoniaa, tähtien, jotka ryhtyivät laulamaan... - -"Mitä vielä!" sanoin ja nauroin ääneen virkistyäkseni, "nehän ovat -huuhkajia, jotka huhuilevat Kaanaassa!" - -Ja minä nousin ja heittäydyin pitkäkseni jälleen, panin kengät -jalkaani, kuljeskelin pimeässä ja rupesin pitkäkseni uudelleen, -kamppailin ja taistelin vihan ja pelon kanssa aivan aamutunneille -saakka, jolloin vihdoin uinahdin uneen. - -Oli kirkas päivä, kun avasin silmäni, ja minulla oli sellainen tunne, -että päivä oli melkein puolessa. Panin kengät jalkaani, laitoin -peiton jälleen pakettiin ja läksin takaisin kaupunkiin. Aurinkoa -ei näkynyt tänäänkään, ja olin viluinen kuin koira, jalkani olivat -puutuneet, ja silmäni alkoivat vuotaa kuin ne eivät olisi sietäneet -päivänvaloa. - -Kello oli kolme. Nälkäni alkoi käydä aika ankaraksi, olin väsynyt -ja oksentelin hiukan siellä täällä piilopaikoissa. Pistäydyin -höyrykeittiöön, luin taulun ja kohautin huomiota herättävästi -olkapäitäni, ikään kuin puolisuolainen liha ja läski ei kelpaisi -minulle; sieltä tulin rautatietorille. - -Tunsin äkkiä merkillistä sekavuutta päässäni, astelin edelleen enkä -aikonut siitä välittää, mutta se tuli yhä pahemmaksi ja viimein -minun täytyi istahtaa eräälle portaalle. Koko sielussani tapahtui -muutos, ikään kuin jokin siirtyisi syrjään sisimmässäni, tai jokin -esirippu, jokin kudos aivoissani menisi rikki. Huokasin pari kertaa -ja jäin ihmetellen istumaan. En ollut tiedoton, tunsin selvästi, -miten korvaani hiukan särki, ja kun muuan tuttava kulki ohi, nousin -seisomaan ja tervehdin. - -Mikä oli se uusi, kiusallinen tunne, joka nyt liittyi entisiin? -Johtuiko se siitä, että olin nukkunut raa'an mullan päällä? -Vai aiheutuiko se siitä, että en ollut vielä saanut aamiaista? -Oikeastaan tällaisessa elintavassa ei ollut hivenenkään järkeä, -kautta Kristuksen pyhän kärsimyksen en myöskään käsittänyt, minkä -vuoksi minä ansaitsin tällaista vainoamista! Ja äkkiä juolahti -mieleeni, että yhtä hyvin voisin tekeytyä kulkuriksi heti ja mennä -sängynpeittoineni "sedän" kellariin. Voisin pantata sen yhdestä -kruunusta ja saada sitten kolme soveliasta ateriaa, pysyttelisin -valveilla, kunnes saisin jonkin toisen, Hans Paulille tekisin -tepposet. Olin jo matkalla kellariin, mutta pysähdyin oven edessä, -ravistin päätäni ja käännyin ympäri. - -Sitä mukaa kuin astelin kauemmaksi, tulin yhä iloisemmaksi, että -olin voittanut tämän ankaran kiusauksen. Tietoisuus siitä, että -olin vielä puhdas ja rehellinen, nousi minulle päähän, täytti minut -ihanalla tunteella siitä, että olin luja luonne, valkoinen majakka -keskellä sameaa ihmismerta, missä hylkyjä uiskenteli. Pantata toisen -omaisuutta yhdestä ruoka-ateriasta, syödä ja juoda itsellensä tuomio, -tahrata sielunsa ensimmäisellä pikku kolttosella, painaa ensimmäinen -musta merkki kunniallisuuteensa, nimittää itseään kulkuriksi omien -kasvojensa edessä ja hävetä itseään -- ei koskaan! Ei koskaan. -Vakavasti se ei ollut aivoissani liikkunut, eipä se oikeastaan -ollut juolahtanutkaan mieleeni, irtonaisista, harhailevista -ajatuksenpätkistä ei tosiaankaan tarvinnut olla edesvastuussa, -varsinkaan, kun oli hirvittävä päänsärky ja oli melkein kuoliaaksi -väsynyt kantaessaan sängynpeittoa, joka oli toisen miehen omaisuutta. - -Aivan varmasti ilmaantuisi jokin keino ajan pitkään! Olihan tuo -Grönlandslerin kauppias, olinko minä ahdistellut häntä joka tunti -päivässä sen jälkeen kun olin lähettänyt hänelle hakemukseni, olinko -soittanut myöhään ja aikaisin ja oliko minut käännytetty ovelta -takaisin? Tuskinpa olin oikeastaan ilmoittautunutkaan hänelle ja -saanut vastausta. Sen ei tarvinnut olla aivan turha yritys, minulla -oli kai ollut onni matkassa tällä kertaa, onnella oli useasti niin -merkillisen mutkalliset tiet. Ja minä menin Grönlandslerille. - -Viimeinen täristys, joka oli kulkenut pääni läpi, oli tehnyt minut -hiukan heikoksi, astelin hyvin verkalleen ja mietiskelin, mitä -sanoisin kauppiaalle. Hän oli ehkä hyvä ihminen, jos hänen päähänsä -pälkähtäisi, antaisi hän mielellään minulle työstäni kruunun -etukäteen pyytämättäni, sellaisilla ihmisillä saattoi olla välistä -vallan erinomaisia päähänpistoja. - -Pujahdin erääseen porttikäytävään ja tummensin housunpolviani -syljellä, näyttääkseni hiukan siistimmältä, jätin peittoni erään -laatikon taakse pimeään nurkkaan, harppasin yli kadun ja astuin -tuohon pieneen kauppaan. - -Siellä seisoo mies liimaamassa pusseja vanhoista sanomalehdistä. - -"Haluaisin mielelläni tavata herra Christietä", sanoin. - -"Minä olen", vastasi mies. - -No! minun nimeni oli se ja se, olin lähettänyt hänelle -paikanhakemuksen, enkä tietänyt, oliko se minua hyödyttänyt. - -Hän toisti nimeni pari kertaa ja alkoi hymyillä. - -"Nyt saatte nähdä!" sanoi hän ja otti paperin rintataskustaan. -"Haluatteko katsoa, miten käsittelette lukuja, hyvä herra. Olette -päivännyt kirjeenne vuonna 1848." Ja mies nauroi täyttä kurkkua. - -Niin, se oli hiukan hullusti, sanoin nolona, se oli -ajattelemattomuutta, hajamielisyyttä, minä myönnän sen. - -"Nähkääs, minun täytyy saada mies, joka yleensä ei tee virheitä -luvuissa", virkkoi hän. "Valitan; teidän kirjoituksenne on niin -selvää, pidän muuten teidän kirjeestänne, mutta..." - -Odotin hetkisen; oli mahdotonta, että tämä olisi miehen viimeinen -sana. Hän ryhtyi jälleen laittelemaan pussejaan. - -Niin, se oli ikävää, lausuin sitten, aivan hirvittävän ikävää; mutta -eihän se tietysti enää toistuisi, eikä tuo pieni erehdys saattanut -tehdä minua kokonaan sopimattomaksi kirjanpitoon yleensä? - -"Ei, sitä minä en sano", vastasi hän, "mutta kuitenkin se vaikutti -minuun niin paljon, että päätin samassa ottaa toisen miehen." - -"Paikka on siis täytetty?" kysyin. - -"Niin." - -"No, herrajumala, sittenhän sen suhteen ei ole mitään tehtävissä!" - -"Ei. Valitan; mutta..." - -"Hyvästi!" sanoin. - -Nyt kiehahti viha minussa, hehkuvana ja rajuna. Hain pakettini, purin -hampaani yhteen ja törmäsin katukäytävällä rauhallisiin ihmisiin -pyytämättä anteeksi. Kun muuan herra pysähtyi ja nuhteli minua -käyttäytymiseni johdosta, käännyin ympäri ja ärjäisin mielettömän -sanan hänelle korvaan, puin nyrkkiäni aivan hänen nenänsä edessä -ja läksin menemään edelleen, paatuneena sokeasta raivosta, jota en -voinut hillitä. Hän kutsui poliisikonstaapelin, enkä mitään sen -mieluummin halunnut kuin saada konstaapelin käsiini hetkiseksi, -hiljensin tarkoituksellisesti kulkuani antaakseni hänelle tilaisuuden -saavuttaa minut, mutta hän ei tullut. Oliko siinäkään mitään järkeä, -että ihmisen kaikkien hartaimpien ja uutterimpien yritysten piti -epäonnistua? Miksi olin siis kirjoittanut 1848? Mitä tuo kirottu -vuosiluku minua liikutti? Nyt kuljeskelin täällä nälissäni, niin että -suoleni kerääntyivät kiehkuraan kuin käärmeet, eikä missään paikassa -ollut kirjoitettu, että päivän pitkään jäisi hiukan ruokaa tähteeksi. -Ja sitä mukaa kuin aika kului tulin henkisesti ja ruumiillisesti yhä -tyhjemmäksi ja alennuin päivä päivältä kunniattomampiin tekoihin. -Valehtelin punastumatta, riistin köyhiltä ihmisiltä huoneen vuokran, -kamppailin mitä kehnoimpien ajatusten kanssa anastaakseni toisten -sängynpeittoja, tein kaikkea tätä tuntematta katumusta, ilman -pahaa omaatuntoa. Sisimpääni alkoi ilmestyä mätäpilkkuja, mustia -sieniä, jotka levisivät leviämistään. Ja ylhäällä taivaassa istui -Jumala pitäen valvovan silmänsä suunnattuna minua kohti ja katsoen, -että sortumiseni tapahtui taiteen kaikkien sääntöjen mukaisesti, -tasaisesti ja verkalleen, keskeytymättä. Mutta helvetin kuilussa -kulkivat perkeleet harjakset pystyssä kiukuissaan siitä, että kesti -niin kauan, ennen kuin tein oikein suursynnin, anteeksiantamattoman -synnin, jonka takia Jumalan vanhurskaudessaan täytyisi syöstä minut -alas. - -Joudutin askeliani, tein äkkiä käännöksen vasemmalle ja tulin -kiihtyneenä ja kiukkuisena valaistuun, koristettuun porraskäytävään. -En pysähtynyt hetkeksikään, mutta porraskäytävän koko omituinen -ulkoasu tunkeutui silmänräpäyksessä tietoisuuteeni, jokainen pikku -seikka ovissa, koristeet, kiveys ilmestyi selvästi tajuntaani -juostessani portaita ylös. Soitin kiivaasti kolmannen kerroksen -ovikelloa. Miksi minun piti pysähtyä juuri tässä kerroksessa? Ja -miksi minun piti tarttua juuri tuohon kellonnuoraan, joka oli -kauimpana portaista? - -Nuori nainen yllään harmaa, mustalla koristettu puku tuli avaamaan; -hän katseli hetkisen minua hämmästyneesti, pudisti sitten päätään ja -sanoi: - -"Ei, meillä ei ole mitään tänään." Ja hän näytti aikovan sulkea oven. - -Minkä vuoksi olinkaan häirinnyt tuota ihmistä? Hän luuli minua -epäilemättä kerjäläiseksi, ja minä tulin äkkiä kylmäksi ja -rauhalliseksi. Otin hatun päästäni ja kumarsin kunnioittavasti -ja ikään kuin en olisi kuullut hänen sanojaan ja lausuin hyvin -kohteliaasti: - -"Pyydän anteeksi, neiti, että soitin niin rajusti, en tuntenut -kelloa. Täällähän pitäisi olla sairas herra, joka on ilmoittanut -ottavansa miehen työntämään itseään vaunuissa?" - -Hän seisoi hetkisen harkiten tuota valheellista keksintöä ja näytti -tulevan epätietoiseksi minusta. - -"Ei", sanoi hän lopulta, "ei täällä ole ketään sairasta herraa." - -"Eikö? Vanhahkoa herraa, kahden tunnin ajelu päivässä, neljäkymmentä -äyriä tunnilta?" - -"Ei." - -"Sitten pyydän jälleen anteeksi", sanoin, "hän on kenties -ensimmäisessä kerroksessa. Olisin vain suositellut erästä miestä, -jonka tunnen ja jota kohtaan tunnen mielenkiintoa. Nimeni on -Wedel-Jarlsberg." Ja minä kumarsin jälleen ja vetäydyin takaisin. -Nuori nainen sävähti tulipunaiseksi, hämillään kun oli hän ei osannut -liikahtaa paikaltaan, vaan seisoi tuijottaen jälkeeni, kun astelin -portaita alas. - -Rauhallisuuteni oli palannut, ja pääni oli selvä. Naisen sanat, -ettei hänellä ollut minulle mitään annettavaa tänään, vaikutti kuin -kylmä suihku. Niin pitkällä siis oltiin, että kuka hyvänsä saattoi -ajatuksissaan osoittaa minua ja sanoa itsekseen: tuossa kulkee -kerjäläinen, yksi niistä, joille viskataan ruokaa ihmisten ovilta! - -Möllerin kadulla pysähdyin erään ruokalan edustalle ja vedin -sieraimiini sisällä paistettavan lihan raikasta tuoksua; minulla oli -jo käsi rivassa ja halusin mennä sisälle ilman asiaa, mutta peruutin -ajoissa aikeeni ja menin pois paikalta. Tullessani Suurtorille ja -etsiessäni paikkaa, missä voisin levätä hetkisen, havaitsin, että -kaikki penkit olivat täynnä ihmisiä, ja minä hain turhaan hiljaista -paikkaa, minne voisin istahtaa. Tietysti! sanoin synkästi itsekseni, -tietysti, tietysti! Ja niin läksin jälleen kävelemään. Poikkesin -basaarikulmauksessa olevan vesisuihkun luo ja join kulauksen vettä, -astelin uudelleen, liikuin eteenpäin askel askelelta, viivyttelin -kauan jokaisen kaupanikkunan ääressä, pysähdyin seuraamaan -katseellani jokaista ohikulkevaa vaunua. Tunsin päässäni hehkuvaa -kuumuutta, ja ohimoillani jyskytti hiukan kummallisesti; vesi, minkä -olin juonut, teki hyvin pahan vaikutuksen, kävellessäni oksentelin -kadulle vähän sinne, vähän tänne, jotta sitä ei olisi huomattu. -Niinpä tulin sitten Kristuksen kirkon hautausmaalle. Laskeuduin -istumaan kyynärpäät polviin nojaten ja pää käsien varassa; näin -kyyrysilläni minun oli hyvä olla enkä enää tuntenut pientä kaivavaa -tunnetta rinnan alla. - -Muuan kivenhakkaaja oli vatsallaan erään suuren graniittilevyn päällä -ja hakkasi nimikirjaimia; hänellä oli siniset silmälasit ja hän -muistutti erästä tuttavaani, jonka melkein olin unohtanut, erästä -pankkimiestä, jonka joitakin aikoja sitten olin tavannut Oplandin -kahvilassa. - -Jospa vain voisin purra hävyltä hännän ja kääntyä hänen puoleensa, -kertoa hänelle suoraan totuuden, että aloin olla jokseenkin vähissä -varoissa ja että minun oli vaikea pysytellä hengissä! Voisin antaa -hänelle parturikirjani... Hitto soikoon, parturikirjani! Lippuja -melkein kruunun edestä! Haeskelen hermostuneesti tätä kallisarvoista -aarretta. Kun en löydä sitä tarpeeksi joutuin, hypähdän pystyyn, -etsin otsa hiessä, löydän sen vihdoin rintataskun pohjalta, toisten -puhtaiden ja kirjoitettujen, arvottomien paperien joukosta. -Lasken nuo kuusi lippua moneen kertaan, edestä ja takaa, minä en -niitä paljon tarvinnut, saattoihan olla oikku, päähänpisto, etten -viitsinyt enää ajauttaa partaani. Olisin autettu puolella kruunulla, -valkoisella puolen kruunun rahalla! Pankki suljettiin kello kuusi, -voisinhan vartoa miestä Oplandin ulkopuolella siinä seitsemän -- -kahdeksan tienoissa. - -Istuin kauan aikaa iloiten tästä ajatuksesta. Aika kului, tuuli -heilutteli ankarasti ympärilläni olevia kastanjoita, ja päivä alkoi -kallistua iltaan. Eiköhän sentään ollut hiukan pikkumaista tarjota -kuutta parturilippua nuorelle herralle, joka oli pankissa? Hänellä -oli ehkä pari täysinäistä parturikirjaa taskussaan, ehkäpä hienompia -ja puhtaampia lippuja kuin minun, kenpä sen tiesi. Ja minä haeskelin -kaikista taskuistani useampia esineitä, joita voisin antaa mukaan, -mutta en löytänyt mitään. Avasin kaulukseni, suuren etumuksen, -joka peitti puolet rintaani, puhdistin sen huolellisesti ja käärin -valkoiseen kirjoituspaperiin, parturikirjan panin mukaan. Sitten -läksin hautausmaalta ja menin Oplandin kahvilan edustalle. - -Raatihuoneen kello oli seitsemän. Liikuskelin kahvilan läheisyydessä, -kuljin edestakaisin rauta-aitauksen sivustaa ja pidin tarkasti -silmällä kaikkia ovessa kulkevia. Vihdoin kahdeksan tienoissa näin -sen nuoren miehen, reippaana ja sirona astelevan mäkeä ylös ja -suuntaavan kulkunsa kahvilan ovea kohti. Sydämeni lepatti kuin pikku -lintu rinnassani, kun huomasin hänet, ja minä hyökkäsin hänen eteensä -tervehtimättä. - -"Puoli kruunua, vanha ystävä!" sanoin rohkeasti, "tässä -- kai tässä -on korvaukseksi", ja minä pistin sen pikku paketin hänen käteensä. - -"Ei ole!" sanoi hän, "ei kautta Jumalan, minulla ei ole!" ja hän -avasi rahakukkaronsa aivan silmieni edessä. "Olin ulkona eilen -illalla ja jouduin rahattomaksi! uskokaa minua, minulla ei ole." - -"Niin, niin, rakas ystävä, niinhän se on!" vastasin ja uskoin -hänen sanojaan; eihän hänellä ollut syytä valehdella niin pienessä -asiassa; minusta näytti myös kuin olisivat hänen siniset silmänsä -olleet melkein kosteat kun hän tutki taskujaan eikä löytänyt mitään. -Vetäydyin takaisin. "Anteeksi sitten!" sanoin, "olin vain pikku -pulassa." - -Olin jo hyvän matkan päässä kadulla, kun hän huusi jälkeeni, että -olin unohtanut paketin. - -"Pitäkää se, pitäkää se!" vastasin, "sen te kyllä ansaitsette! Siinä -on vain pari pikku esinettä, mitättömyyksiä -- melkein kaikki, -mitä omistan." Ja minä tulin liikuttuneeksi omista sanoistani, ne -kuulostivat niin lohduttomilta tässä hämärtyvässä illassa, ja minä -ratkesin itkuun... - -Tuuli raikastui, pilvet kulkivat kiivasta vauhtia taivaalla, ja -ilma tuli yhä kylmemmäksi sitä mukaa kuin pimeni. Astelin itkien -koko kadun loppuun saakka, surkuttelin yhä enemmän itseäni ja -toistin kerran toisensa jälkeen paria sanaa, huudahdusta, joka -jälleen kohotti kyynelet esiin, kun ne olivat jo alkaneet lakata. -Herrajumala, miten kärsin! Herrajumala, miten kärsin! - -Kului tunti, kului verkalleen ja hitaasti. Pysyttelin kauan aikaa -Torikadulla, istuin portailla, pujahdin porraskäytäviin, kun joku -kulki ohi, seisoin tuijottaen mitään ajattelematta valaistuihin -kauppoihin, missä ihmiset liikkuivat tavarain ja rahojen keskellä, -lopulta löysin rauhallisen paikan lantakasan takaa kirkon ja -basaarien väliltä. - -Ei, minä en voinut mennä metsään tänä iltana, käyköön miten tahansa, -minulla ei ollut siihen voimia, ja matka oli liian pitkä. Tahdoin -antaa yön kulua miten tahansa, ja jäädä tänne, missä olin; jos tulisi -kovin kylmä, voisin kävellä kirkon luona, en aikonut sen enempiin -puuhiin ryhtyä. Ja minä nojauduin taaksepäin ja torkuin. - -Häly ympärilläni laimeni, kaupat suljettiin, jalankulkijani askelia -kuului yhä harvemmin, ja vähitellen kaikki ikkunat pimenivät... - -Avasin silmäni ja huomasin olennon edessäni. Kiiltävät napit, jotka -loistivat vastaani, saattoivat minut aavistamaan, että se oli -konstaapeli, miehen kasvoja en voinut nähdä. - -"Hyvää iltaa!" sanoi hän. - -"Hyvää iltaa!" vastasin ja tulin pelokkaaksi. Nousin hämilläni. Hän -seisoi hetkisen liikkumattomana. - -"Missä te asutte?" kysyi hän. - -Mainitsin tottumuksesta ja sen enempää ajattelematta vanhan -osoitteeni, sen pienen ullakkohuoneen, josta olin lähtenyt. - -Hän seisoi jälleen hetkisen. - -"Olenko tehnyt jotakin hullua?" kysyin peloissani. - -"Eipä suinkaan!" vastasi hän. "Mutta teidän pitäisi nyt mennä kotiin, -on kylmä levätä täällä." - -"Niin, se on totta, tuntuu hiukan kylmältä." - -Ja minä sanoin hyvää yötä ja suuntasin vaistomaisesti kulkuni vanhaa -asuntoani kohti. Jos vain menettelisin varovasti, voisin kyllä -päästä sinne kenenkään kuulematta; siellä oli kaikkiaan kahdeksan -porrassarjaa, ja vain kaksi ylintä narisi askelten alla. - -Riisuin kenkäni alhaalla portaissa ja astelin ylös. Oli hiljaista -kaikkialla; toisesta kerroksesta kuului kellon verkkaisaa tikitystä -ja hiukan lapsen itkua, sitten en kuullut mitään. Löysin oveni, -nostin sitä hiukan saranoissa ja avasin sen ilman avainta totuttuun -tapaani, menin huoneeseen ja vedin oven jälleen äänettömästi kiinni. - -Kaikki oli samassa kunnossa kuin sieltä lähtiessäni, uutimet -ikkunoissa oli työnnetty syrjään ja sänky oli tyhjänä; pöydällä -häämötti paperia, se oli ehkä kirjeeni emännälle; hän ei siis ollut -käynytkään täällä sen jälkeen kun olin lähtenyt. Hapuilin kädelläni -tuota valkoista paikkaa ja tunsin ihmeekseni, että se oli kirje. -Kirje? Vien sen ikkunan luo, tutkin niinkuin siinä pimeässä oli -mahdollista noita epäselviä kirjaimia ja löydän siitä vihdoin oman -nimeni! Ajattelin: vastaus emännältä, kielto astua enää huoneeseen, -jos haluaisin yrittää takaisin! - -Ja verkalleen, hyvin verkalleen poistun jälleen huoneesta, kannan -kenkiä toisessa kädessä, toisessa kirjettä ja peittoa kainalossa. -Kiristän ja puren hampaitani narisevilla portailla, pääsen -onnellisesti ja hyvin alas noista kaikista portaista ja olen jälleen -ulko-oven luona. - -Panen taas kengät jalkaani, käytän paljon aikaa nauhojen -kiinnittämiseen, istunpa hetkisen hiljaa saatuani ne kiinni, tuijotan -mitään ajattelematta eteeni ja pidän kirjettä kädessäni. - -Sitten nousen ja lähden. - -Kadulla jonkin matkan päässä hehkuu kaasulyhty, menen aivan valon -alle, nostan pakettini lyhtytolppaa vasten ja avaan kirjeen. Kaiken -tämän teen hyvin verkalleen. - -Tuntuu kuin valovirta syöksähtäisi rintaani, ja minä kuulen -päästäväni pienen huudahduksen, mielettömän iloäänen: kirje oli -päätoimittajalta, alakertajuttuni oli hyväksytty, oli juuri -mennyt latomoon! "Muutamia pieniä muistutuksia... korjannut pari -oikeinkirjoitusvirhettä... kyvykkäästi tehty... painetaan huomenna, -kymmenen kruunua." - -Minä nauroin ja itkin, läksin juosta riehkaisemaan katua pitkin, -pysähdyin ja satutin polveni, kiroilin ja pauhasin ankarasti -tyhjänpäiväisille. Ja aika kului. - -Koko yön, aivan valoisaan aamuun saakka, keljuilin kadulla, tyhmänä -ilosta, ja toistin: Kyvykkäästi tehty, siis pieni mestariteos, neron -tuote. Ja kymmenen kruunua. - - - - -TOINEN OSA - - -Pari viikkoa myöhemmin olin eräänä iltana ulkona. - -Olin jälleen istunut hautausmaalla ja kirjoitellut artikkelia lehteä -varten; sitä hommaillessani kello tuli kymmenen, ilta hämärtyi ja -portin sulkemisaika oli käsissä. Olin nälissäni, hyvin nälissäni; -ne kymmenen kruunua olivat, ikävä kyllä, riittäneet vain lyhyen -ajan; nyt oli kulunut kaksi, melkein kolme vuorokautta siitä kun -olin syönyt, ja tunsin itseni hiukan väsyneeksi, rasittuneeksi -kynän käyttämisestä. Minulla oli taskussani kynäveitsen puolikas ja -avainkimppu, mutta ei äyrin äyriä. - -Kun hautausmaan portti suljettiin, olisi minun pitänyt mennä suoraan -kotiin, mutta vaistomaisesti inhoten huonettani, missä kaikki oli -pimeää ja tyhjää, hylättyä läkkisepän työhuonetta, jossa vihdoin -olin saanut luvan oleskella toistaiseksi, minä lorvailin edelleen, -harhailin umpimähkään raatihuoneen ohi, aivan rantaan saakka, -rautatiesillalla olevalle penkille, johon istahdin. - -Sillä hetkellä ei mieleeni juolahtanut yhtään surullista ajatusta, -unohdin tukalan tilani ja tunsin mieleni rauhoittuvan katsellessani -satamaa, joka lepäsi tyynenä ja kauniina hämyssä. Vanhaan tapaan -halusin ilahduttaa itseäni lukemalla läpi kirjoituksen, jonka juuri -olin valmistanut ja joka kärsivistä aivoistani tuntui parhaalta, -mitä olin tehnyt. Otin käsikirjoitukseni taskusta, pidin sitä aivan -silmieni edessä, nähdäkseni, ja luin sivun toisensa jälkeen. Vihdoin -väsähdin ja pistin paperit taskuun. Oli hiljaista kaikkialla; meri -lepäsi kuin sininen helmiäinen edessäni, ja pikkulintuja lenteli -äänettöminä ohitseni paikasta paikkaan. Muuan poliisikonstaapeli -kävelee jonkin matkan päässä, muuten ei näy ainoatakaan ihmistä, ja -koko satama lepää hiljaa. - -Lasken jälleen rahani: kynäveitsen puolikas, avainkimppu, mutta ei -äyriäkään. Äkkiä työnnän käteni taskuuni ja vedän paperit esille. -Haen valkoisen, kirjoittamattoman lehden, ja -- jumala ties, mistä -sain sen ajatuksen -- laitoin paperitötterön, suljin sen varovasti, -niin että se näytti täysinäiseltä, ja viskasin sen kauas alas -katukiveykselle; tuuli kuljetti sen vielä kauemmas, sitten se -pysähtyi lepäämään. - -Nyt oli nälkä alkanut ahdistaa minua. Istuin katsellen tuota -valkoista paperitötteröä, joka oli ikään kuin pullollaan -hopearahoista, ja kiihotin itseni uskomaan, että se todella sisälsi -jotakin. Koetin arvailla summan suuruutta -- jos arvaisin oikein, -olisi se minun! Kuvittelin, että pienet, ihanat kymmenen äyrin -rahat olisivat pohjalla ja lihavat, uurteiset kruunut päälläpäin -- -kokonainen paperitötterö täynnä rahaa! Katselin sitä himokkain silmin -ja olin lähtemäisilläni itse sitä varastamaan. - -Sitten kuulen konstaapelin yskäisevän -- ja miksikä minun päähäni -pälkähti tehdä samoin? Nousen ylös penkiltä ja yskäisen, ja -toistan sen kolmasti, jotta hän sen kuulisi. Miten halukkaasti -hän hyökkäisikään paperitötteröön käsiksi, kun hän saapuisi! Minä -riemuitsin tästä kepposesta, hykertelin iloissani käsiäni ja -päästelin suurenmoisia kirosanoja suustani. Kylläpä hän saisi pitkän -nenän, se koira! Ehkäpä hän vajoaisi helvetin kuumimpaan kattilaan ja -kidutukseen sen tepposen takia! Olin humaltunut nälästä, syömättömyys -oli päihdyttänyt minut. - -Parin minuutin kuluttua saapuu konstaapeli, helskyttäen -rautakorkojaan katukiviin, tähyillen kaikille suunnille. Hän -aikailee, hänellä on koko yö edessään, hän ei näe paperitötteröä -- -ei ennen kuin on aivan lähellä sitä. Silloin hän pysähtyy ja katselee -sitä. Se näyttää niin valkoiselta ja arvokkaalta siinä maassa, ehkäpä -pieni summa, mitä? Pieni summa hopearahaa?... Ja hän ottaa sen ylös. -Hm! se on kevyt, hyvin kevyt. Ehkäpä joku kallisarvoinen höyhen, -hatun koriste... Ja hän avaa sen varovasti suurilla käsillään ja -tirkistää sisälle. Minä nauroin, nauroin ja iskin nyrkillä polveeni, -nauroin kuin raivokas mies. Eikä niin ääntä tullut kurkustani, -nauruni oli äänetöntä ja perinpohjaista, se oli harrasta kuin itku... - -Sitten kuuluu jälleen kopinaa katukiveyksellä, ja konstaapeli -astelee sillan yli. Istuin siellä kyynelet silmissä ja pidätin -henkeäni, aivan hajamielisenä kuumeisesta riemusta. Aloin puhella -ääneen, kerroin itselleni paperitötteröstä, matkin konstaapeliparan -liikkeitä, tirkistin tyhjään käteeni, ja toistin toistamistani -itsekseni: hän yskäisi viskatessaan sen pois! Hän yskäisi -viskatessaan! Näihin sanoihin liitin uusia, ärsyttäviä lisiä, muutin -koko lauseen ja kärjistin sen tällaiseksi: hän yskäisi kerran -- -khöhöm! - -Ryhdyin muuntelemaan ja vääntelemään noita sanoja, ja ilta kului -myöhäiseksi, ennen kuin hauskuuteni lakkasi. Uuvuttava rauha -valtasi sitten minut, miellyttävä väsymys, jota en vastustellut. -Hämärä oli käynyt pimeämmäksi, pieni vihuri kynti vakoja meren -helmiäiseen; laivat, joiden mastot näin taivasta vasten, näyttivät -mustine runkoineen äänettömiltä hirviltä, jotka lepäsivät harjakset -pystyssä odotellen minua. En tuntenut mitään tuskaa, nälkäni oli -sen poistanut, sen sijaan tunsin itseni miellyttävän tyhjäksi, koko -ympäristöstä piittaamattomaksi ja iloiseksi siitä, ettei kukaan -minua nähnyt. Nostin jalkani penkille ja nojasin taaksepäin, sillä -tavoin saatoin parhaiten tuntea eristäytymisen koko nautinnon. Ei -ollut niin pilveä mielessäni, ei yhtään epämiellyttävää tunnetta, -eikä minulla ollut ainoatakaan täyttymätöntä halua tai kaipausta -niin laajalti kuin ajatukseni saattoivat ulottua. Lepäsin silmät -avoinna hajamielisyyden tilassa, tunsin sieluni liitelevän ihanassa -kaukaisuudessa. - -Edelleen ei mikään ääni häirinnyt minua; lempeä pimeys oli kätkenyt -koko maailman katseeltani ja haudannut minut pelkkään rauhaan -- -ainoastaan hiljaisuuden yksitoikkoinen äänettömyys kuului korvissani. -Ja nuo tummat hirviöt tuolla tahtoivat vetää minua luokseen, kun yö -saapui, ja ne tahtoivat kuljettaa minut kauas yli meren ja kautta -vieraiden maiden, missä ihmisiä ei asu. Ja ne tahtoivat viedä -minut prinsessa Ylajalin linnaan, missä aavistamaton ihanuus minua -odottaa, suurempi kuin kenelläkään ihmisellä on. Ja hän itse istuisi -loistavassa salissa, missä kaikki on ametistista, keltaruusuista -valmistetulla valtaistuimella, ja ojentaisi kätensä minua kohti, kun -astuisin sisään, tervehtisi ja huutaisi tervetuloa, kun lähestyisin -ja polvistuisin: tervetuloa, ritari, luokseni ja maahani! Olen sinua -odottanut kaksikymmentä kesää ja kutsunut sinua kaikkina valoisina -öinä, ja kun sinä olet surrut, olen minä itkenyt täällä sisällä, ja -kun sinä olet nukkunut, olen minä hengittänyt sinuun kauniita unia... -Ja kaunotar ottaa minua kädestä ja seuraa minua, ohjaa minua kautta -pitkien käytävien, missä suuret ihmisjoukot huutavat hurraata, kautta -valoisien puutarhojen, missä kolme sataa nuorta tyttöä leikkii ja -hymyilee, kolmanteen kerrokseen, missä kaikki on loistavaa smaragdia. -Päivä paistaa tänne sisälle, parvekkeilta ja käytäviltä kaikuvat -musiikin sävelet, vastaani leyhyy tuoksuja. Pidän hänen kättään -omassani, ja minä tunnen vereeni virtaavan tenhoisuuden hurjaa suloa, -kiedon käsivarteni hänen vyötäisilleen, ja hän kuiskaa: ei täällä, -tule vielä edemmäksi! Ja me astumme punaiseen saliin, missä kaikki -on rubiinista, uhkeaan ihanuuteen, missä lyyhistyn alas. Silloin -tunnen hänen käsivartensa ympärilläni, hän hengittää kasvojeni yllä, -kuiskaa: tervetuloa, rakkaani! Suutele minua! Enemmän... enemmän... - -Näen penkiltäni tähtiä silmieni edessä, ja ajatukseni tempautuu -valojen hirmumyrskyyn... - -Olin vaipunut uneen siinä levätessäni, ja minut herätti konstaapeli. -Siinä istuin, armottomasti kutsuttuna takaisin elämään ja kurjuuteen. -Ensi tunteeni oli hämmästys sen johdosta, että huomasin olevani -ulkona taivasalla, mutta pian se vaihtui katkeraksi alakuloisuudeksi; -olin itkemäisilläni surusta, että olin vielä hengissä. Oli satanut -sillä aikaa kun nukuin, vaatteeni olivat aivan läpimärät, ja tunsin -jäsenissäni raakaa vilua. Pimeys oli käynyt yhä synkemmäksi, vaivoin -saatoin erottaa konstaapelin kasvonpiirteet edessäni. - -"Soh", sanoi hän, "nouskaahan nyt ylös!" - -Nousin heti; jos hän olisi käskenyt minua lepäämään vielä, olisin -totellut. Olin hyvin masentunut ja aivan voimaton, lisäksi aloin -melkein samassa silmänräpäyksessä jälleen tuntea nälkää. - -"Odottakaas!" huusi konstaapeli jälkeeni. "Tehän jätätte hattunne, -hassu! Sooh, menkää nyt!" - -"Minustakin tuntui, että jotain minä aivan kuin -- aivan kuin olisin -unohtanut", sammalsin hajamielisenä. "Kiitos. Hyvää yötä." - -Ja minä läksin tallustelemaan poispäin. - -Olisipa nyt hiukan leipää! Sellainen kaunis, pieni ruisleipä, -jota voisi pureskella katuja kulkiessaan. Ja minä ajattelin juuri -sellaista erikoislaatuista ruisleipää, jota olisi niin sanomattoman -hyvä nakerrella. Tunsin katkeraa nälkää, toivoin olevani kuollut ja -kaukana, tulin kaihomieliseksi ja itkin. Kurjuudestani ei koskaan -tullut loppua! Sitten äkkiä pysähdyin kadulla, poljin jalkaani -kiveykseen ja kiroilin äänekkäästi. Miksikä hän olikaan minua -nimittänyt? Hassuksi? Minä vielä näytän sille konstaapelille, -mitä merkitsee sanoa minua hassuksi! Samalla käännyin ympäri -ja läksin juoksemaan takaisin. Tunsin vereni kiehuvan vihasta. -Alempana kadulla kompastuin ja kaaduin, mutta en välittänyt siitä, -nousin ylös ja juoksin edelleen. Asematorilla olin kuitenkin niin -väsyksissä, että en tuntenut jaksavani sillalle saakka; vihani oli -sitä paitsi jo lauhtunut. Vihdoin pysähdyin levähtämään. Eiköhän -ollutkin samantekevää, mitä sellainen konstaapeli oli sanonut! -- -Totisesti! keskeytin vihani; mutta hän ei tietänyt parempaa! Ja tämän -anteeksiannon huomasin tyydyttäväksi; toistin kaksi kertaa itsekseni: -hän ei tietänyt parempaa! Sitten käännyin jälleen ympäri. - -Jumala, mitä sinä voitkaan keksiä! ajattelin harmissani; juosta kuin -hullu tällaisilla kosteilla kaduilla pimeänä yönä! Nälkä kalvoi -minua sietämättömästi eikä antanut minulle rauhaa. Nieleskelin -sylkeä tyynnyttääkseni sillä tavoin nälkääni, ja minusta tuntui kuin -se olisi auttanut. Olin saanut liian vähän ruokaa monien viikkojen -aikana ennen tätä, ja voimani olivat viime aikoina huomattavasti -riutuneet. Kun jollakin tavalla olin onnistunut saamaan hankituksi -viisi kruunua, eivät nämä rahat oikein ottaneet riittääkseen niin -kauan, että olisin kokonaan palautunut entiselleni ennen kuin uusi -nälkäkausi alkoi minulle ja heikensi minua. Pahimmin se iski selkään -ja hartioihin; vähäisen kaivamisen rinnassa saatoin vaimentaa -hetkiseksi, kun yskäisin oikein ankarasti tai kun astelin hyvin -etukumarassa; mutta selkää ja hartioita en voinut hallita. Minkä -vuoksi elämäni ei oikeastaan ottanut kirkastuakseen? Enkö ehkä ollut -yhtä oikeutettu elämään kuin kuka muu hyvänsä, kuin esimerkiksi -antikvaarikirjakauppias Pascha ja höyrylaivain ekspeditööri -Hennechen? Vaikka minulla ehkä ei ollutkaan jättiläisen hartioita ja -kahta lujaa kättä työskennelläkseni ja vaikka kenties en ollutkaan -hakenut halonhakkaajan paikkaa Möllerin kadun varrella, ansaitakseni -jokapäiväisen leipäni? Olinko laiska? Enkö ollut hakenut paikkoja -ja kuunnellut luentoja ja kirjoittanut artikkeleita ja lukenut ja -työskennellyt yöt päivät, kuin hullu mies? Ja enkö ollut elänyt kuin -saituri, syönyt leipää ja juonut maitoa, kun minulla oli paljon, -leipää, kun minulla oli vähän, ja nähnyt nälkää, kun ei ollut mitään? -Asuinko hotellissa, oliko minulla sarja huoneita ensimmäisessä -kerroksessa? Ulkohuonerakennuksessa minä asuin, läkkisepän -työpajassa, jonka Jumala ja ihmiset olivat hylänneet viime talvena, -kun sinne oli tuiskunnut lunta sisälle. Joten en siis saattanut -lainkaan käsittää koko juttua! - -Kaikkea tätä minä kävellessäni ajattelin, eikä mielessäni ollut -hiventäkään ilkeyttä tai kateutta tai katkeruutta. - -Erään värikaupan edessä pysähdyin ja katsoin sisään ikkunasta; koetin -lukea nimiä parin ilmaapitävän purkin kupeesta, mutta oli liian -pimeä. Kiukkuisena itselleni tämän uuden päähänpiston johdosta, ja -kiivaana, melkein vihaisena siitä, etten voinut päästä selville, mitä -nuo purkit sisälsivät, iskin nyrkilläni kerran ikkunaan ja läksin -astelemaan edelleen. Kadulla näin poliisin, kiiruhdin askeliani, -menin aivan hänen luokseen ja sanoin ilman vähintäkään syytä: - -"Kello on kymmenen." - -"Ei, se on kaksi", vastasi hän kummastuneena. - -"Ei, se on kymmenen", sanoin minä, "kello on kymmenen." Ja vihasta -puhkuen astuin vielä pari askelta lähemmäksi, puin nyrkkiäni ja -virkoin. "Kuulkaa, tietäkää se -- kello on kymmenen!" - -Hän seisoi mietiskellen hetkisen, tarkasteli minua, tuijotti -hämmästellen. Vihdoin hän lausui aivan hiljaa: - -"Joka tapauksessa teidän on jo aika mennä kotiin. Haluatteko, että -saatan teitä?" - -Tämä ystävällisyys riisti minulta aseet; tunsin kyynelien nousevan -silmiini, ja kiiruhdin vastaamaan: - -"Kiitos, ei! -- Olen vain ollut hiukan myöhään ulkona... -ravintolassa... Kiitän teitä hyvin paljon." - -Hän nosti kätensä kypärälle, kun läksin. Hänen ystävällisyytensä -oli kokonaan masentanut minut, ja minä itkin, kun minulla ei ollut -antaa hänelle viisikruunusta. Pysähdyin katselemaan häntä, kun hän -verkalleen asteli tietänsä, iskin nyrkillä otsaani ja itkin yhä -hurjemmin sitä mukaa kuin hän eteni. Haukuin itseäni köyhyyteni -takia, annoin itselleni pilkkanimiä, keksin sydäntyneitä nimityksiä, -mainioita, raakoja haukkumanimiä, joilla pommitin itseäni. Näin -jatkoin, kunnes olin melkein asuntoni luona. Tultuani portille -huomasin, että olin kadottanut avaimeni. - -Niin, tietysti! sanoin katkerasti itsekseni, miksipä en olisi -kadottanut avaimiani? Asun täällä rakennuksessa, missä on talli -alapuolella ja läkkisepän työpaja yläpuolella; portti on lukossa -yöllä, eikä kukaan, ei kukaan voi sitä avata -- miksipä en siis -kadottaisi avaimiani? Olen märkä kuin uitettu koira, hiukan -nälissäni, aivan hiukan vain nälissäni, ja hiukan naurettavan väsynyt -polvista -- miksipä en siis kadottaisi niitä? Miksi oikeastaan ei -koko talo ollut siirtynyt Akeriin, kun tulin yrittämään sisälle?... -Ja minä nauroin itsekseni, karaistuneena nälästä ja riutumuksesta. - -Kuulin hevosten jyskivän tallissa ja saatoin nähdä yläpuolella -olevan ikkunani; mutta porttia en voinut avata enkä päästä sisälle. -Väsyneenä ja katkeroituneena päätin senvuoksi palata takaisin -sillalle etsimään avaimiani! - -Oli jälleen ruvennut satamaan, ja tunsin jo veden tunkeutuvan läpi -pukuni hartioille. Raatihuoneen luona sain äkkiä loistavan ajatuksen: -aioin kehottaa poliisia avaamaan portin. Käännyin heti erään -konstaapelin puoleen ja pyysin hartaasti häntä seuraamaan mukana ja -päästämään sisälle, jos hän voisi. - -Hjaa, jospa hän voisi, niin! Mutta hän ei voinut, hänellä ei ollut -avaimia. Poliisin avaimet eivät olleet täällä, ne olivat etsivässä -osastossa. - -Mitä minun sitten oli tehtävä? - -Hjaa, mentävä hotelliin nukkumaan. - -Mutta minä en todellakaan voinut mennä hotelliin nukkumaan; minulla -ei ollut yhtään rahaa. Olin ollut ulkona... ravintolassa... hänhän -käsitti kyllä... - -Seisoimme siinä hetkisen raatihuoneen portailla. Hän harkitsi ja -mietti ja tarkasteli olemustani. Sade virtasi ulkopuolellamme. - -"No sitten saatte mennä sisälle päivystäjän luo ja ilmoittautua -asunnottomaksi", sanoi hän. - -Asunnottomaksi? Sitä en ollut ajatellut. Niin, kuolema ja kirous, se -oli hyvä ajatus! Ja minä kiitin heti konstaapelia tästä mainiosta -keksinnöstä. Voisinko siis yksinkertaisesti mennä vain sisälle ja -sanoa, että olin vailla asuntoa? - -Yksinkertaisesti!... - -"Nimi?" kysyi päivystäjä. - -"Tangen -- Andreas Tangen." - -En tiedä, miksi valehtelin. Ajatukseni liihotteli ja antoi minulle -päähänpistoja enemmän kuin jaksoin hallita; keksin tämän oudon nimen -siinä silmänräpäyksessä ja sinkautin sen huuliltani, vähääkään -harkitsematta. Valehtelin ilman, että se oli välttämätöntä. - -"Toimi?" - -Mutta tämäpä olikin kysymys. Hm. Toimi! Mikä _oli_ minun toimeni? -Ajattelin ensin tekeytyä läkkisepäksi, mutta en uskaltanut; olin -antanut itselleni nimen, jota ei jokaisella läkkisepällä ole, sitä -paitsi minulla oli silmälasit nenällä. Silloin johtui mieleeni -olla tyhmänrohkea, astuin askelta lähemmäksi ja sanoin lujasti ja -päättävästi: - -"Sanomalehtimies." - -Päivystäjä hätkähti, ennen kuin rupesi kirjoittamaan, ja minä -seisoin mahtavana kuin valtioneuvos aitauksen edessä. Se ei -herättänyt epäilyksiä, päivystäjä saattoi kylläkin käsittää, miksi -olin viivyttänyt vastaustani. Sanomalehtimies raatihuoneella, -asunnottomana! - -"Missä lehdessä -- herra Tangen?" - -"Morgenbladetissa", sanoin minä. "Ikävä kyllä, olen ollut hiukan -myöhään ulkona..." - -"Niin, no siitä emme puhu!" keskeytti hän ja lisäsi hymyillen: "kun -nuoriso on ulkona... me kyllä käsitämme..." Kääntyen konstaapelin -puoleen hän sanoi, samalla nousten seisomaan ja kumartaen -kohteliaasti minulle: "Saattakaa tämä herra varattuun osastoon. Hyvää -yötä!" - -Tunsin kylmiä väreitä selässäni oman rohkeuteni johdosta, ja puristin -käteni nyrkkiin terästääkseni itseäni. Kunpa en olisi sekoittanut -"Morgenbladetia" asiaan. Tiesin Frielen voivan purra hampaitaan, ja -kun avain narahti lukossa, muistutti ääni siitä. - -"Kaasu palaa kymmenen minuuttia", sanoi konstaapeli vielä ovella. - -"Ja sitten se sammuu?" - -"Sitten se sammuu." - -Istahdin sängyn laidalle ja kuulin, miten avainta kierrettiin -lukossa. Valoisa koppi näytti ystävälliseltä, tunsin viihtyväni -talossa ja kuuntelin mielihyvää tuntien sateen ropinaa. En haluaisi -mitään sen parempaa kuin tämä mukava koppi oli. Tyytyväisyyteni -kasvoi; istuen sängyn laidalla hattu kädessä ja katse suunnattuna -seinällä olevaan kaasuliekkiin ryhdyin ajattelemaan ensimmäistä -tuttavuuttani poliisilaitoksen kanssa. Tämä oli ensimmäinen, ja -miten olinkaan niitä narrannut. Journalisti Tangen, mitä vielä? Ja -sitten "Morgenbladet"! Miten olinkaan satuttanut miestä sydämeen -"Morgenbladetilla"! Siitä emme puhu, mitä? Istunut pääministerin -palatsissa juhlapuvussa kello kahteen, unohtanut portin avaimen ja -muutamia tuhansia kruunuja sisältävän lompakon kotiin! Saattakaa tämä -herra varattuun osastoon... - -Sitten sammuu äkkiä kaasuliekki, niin ihmeellisen äkkiä, -pienenemättä, kutistumatta; istun pilkkopimeässä, en voi nähdä -kättäni, en valkoisia seiniä ympärilläni, en mitään. Ei ollut muuta -tehtävänä kuin mennä makuulle. Ja minä riisuuduin. - -Mutta en ollut uninen enkä voinut nukkua. Jäin loikomaan joksikin -aikaa katsellen pimeään, tuohon pilkkoisen pimeään, jolla ei ollut -mitään pohjaa ja jota en voinut ymmärtää. Ajatukseni ei jaksanut sitä -käsittää. Pimeys oli minusta tavallista synkempi, ja minä tunsin sen -painostavan itseäni. Suljin silmäni, aloin hyräillä ja heittelehdin -lavitsalla rauhoittuakseni, mutta tuloksetta. Pimeys oli vallannut -ajatukseni eikä jättänyt minua hetkeksikään rauhaan. Entä jos minä -itse olisin hajonnut pimeyteen, sulautunut sen kanssa yhteen? Nousen -istumaan vuoteellani ja oikaisen käsivarteni. - -Hermostus oli saanut minut valtaansa, eikä auttanut, vaikka kuinka -olisin koettanut sitä vastaan taistella. Siinä minä istuin, mitä -merkillisimpien mielikuvien uhrina, komennellen itseäni olemaan -hiljaa, hyräillen kehtolauluja, hikisenä yrittäessäni hankkia -itselleni lepoa. Tuijotin pimeään, enkä ollut koskaan elämässäni -nähnyt sellaista pimeyttä. Ei ollut epäilystäkään siitä, että olin -aivan erikoislaatuisen pimeyden edessä, raivokkaan elementin, jota -ei kukaan aikaisemmin ollut pannut merkille. Mitä naurettavimmat -ajatukset askarruttivat minua, ja kaikki asiat pelästyttivät. -Pieni kolo seinässä sänkyni vieressä antaa minulle paljon -ajattelun aihetta, muurissa oleva naulan jälki. Tunnustelen sitä, -puhallan siihen ja koetan arvailla sen syvyyttä. Se ei ollutkaan -turhanpäiväinen kolo, ei ollenkaan, se oli oikein kavala ja -salaperäinen kolo, jota minun täytyi varoa! Ja tuon kolo-ajatuksen -vallassa, kokonaan suunniltani uteliaisuudesta ja pelosta minun -täytyi lopulta nousta sängystä ja etsiä käsiini kynäveitseni puolikas -mitatakseni sen syvyyden ja vakuuttautuakseni, ettei se ulottunut -aivan viereiseen koppiin saakka. - -Laskeuduin takaisin vuoteelle yrittääkseni jälleen nukkumista, mutta -itse asiassa kamppaillakseni taaskin pimeän kanssa. Sade oli tauonnut -ulkona, enkä kuullut ääntäkään. Jonkin aikaa kuuntelin, kuuluisiko -askelia kadulta, enkä suonut itselleni rauhaa, ennen kuin olin -kuullut jonkun astelevan ohi, äänestä päättäen se oli konstaapeli. -Äkkiä napsautan sormiani useita kertoja ja hymyilen. Sepä vasta -peijakkaanmoista! Haa! -- Minä kuvittelin keksineeni uuden sanan. -Nousen istualleni sängyssä ja sanon: sitä ei ole kielessä, minä olen -sen keksinyt, _kuboaa_. Siinä on kirjaimia kuin sanassa, suloisin -jumala, mies, sinä olet keksinyt sanan... _Kuboaa_... jolla on suuri -kieliopillinen merkitys. - -Istuin silmät auki, hämmästyneenä keksinnöstäni ja hymyillen ilosta. -Sitten alan kuiskailla; minua voidaan vakoilla; ja minä aioin -pitää keksintöni salassa. Olin päässyt nälän iloiseen hulluuteen; -olin tyhjä ja tuskista vapaa, ja ajatukseni kulkivat ohjattomina. -Mietiskelen hiljaisuudessa itsekseni. Mitä merkillisimmillä -ajatushyppäyksillä koetan tutkia uuden sanani merkitystä. Sen ei -tarvinnut merkitä Jumalaa eikä Tivolia, ja kuka oli sanonut, että -se merkitsisi eläinnäyttelyä? Puin kiivaasti nyrkkiäni ja toistan -vielä: kuka on sanonut, että se merkitsisi eläinnäyttelyä? Kun oikein -ajattelin, eihän ollut ensinkään välttämätöntä, että se merkitsisi -munalukkoa tai auringonnousua. Tällaiselle sanalle ei ollut vaikeaa -löytää merkitystä. Jäisin odottelemaan. Sillä välin voisin kuitenkin -nukkua. - -Lepään lavitsalla ja hymyilen, mutta en sano mitään, en yhtään -mitään. Kuluu muutama minuutti, ja minä hermostun, tuo uusi sana -kiusaa minua lakkaamatta, palaa aina takaisin, valtaa koko ajatukseni -ja tekee minut vakavaksi. Olin päässyt selvyyteen siitä, mitä se ei -merkinnyt, mutta en siitä, mitä se merkitsisi. Sehän on sivuasiat -sanoin ääneen itsekseni, puristan käsivarttani ja toistan, että -se oli sivuasia. Sana oli, jumalankiitos, löydetty, ja sehän oli -pääasia. Mutta ajatus kiusaa minua lakkaamatta ja estää minua -vaipumasta uneen; mikään ei ollut minusta tarpeeksi hyvä tuolle -tavattoman harvinaiselle sanalle. Vihdoin nousen jälleen vuoteellani -istumaan, tartun molemmin käsin päähäni ja sanon: Ei, onhan aivan -mahdotonta antaa sen merkitä siirtolaisuutta tai tupakkatehdasta! -Jos se olisi merkinnyt jotain sellaista, olisin jo aikoja sitten -hyväksynyt sen ja vetänyt johtopäätöksiä. Ei, oikeastaan oli sana -omiaan merkitsemään jotain _sielullista_, tunnetta, sieluntilaa --- enkö sitä saattanut käsittää? Ja minä haeskelen muististani, -löytääkseni jotakin sielullista. Silloin minusta tuntuu, kuin joku -puhuisi, sekaantuisi jaaritteluuni, ja minä vastaan vihaisesti! Mitä -vielä? Ei, sinunlaistasi idioottia ei ole toista! Ompelulankaa? Ooh, -mene helvettiin! Nyt minun täytyy ihan nauraa! Ja minun täytyi kysyä: -Miksi minä olisin velvollinen antamaan sen merkitä ompelulankaa, -kun erikoisesti olin sitä merkitystä vastustavalla kannalla? Olin -itse keksinyt sanan, ja minulla oli täysi oikeus antaa sen merkitä -mitä tahansa, sen puolesta. Mikäli tiesin, en ollut vielä lausunut -mielipidettäni... - -Mutta ajatukseni joutuivat yhä enemmän epäjärjestykseen. Vihdoin -hyppäsin pois sängystä etsimään vesijohtoa. En ollut janoissani, -mutta pääni oli kuuma, ja tunsin vaistomaista vedenkaipuuta. Juotuani -menin jälleen vuoteelle ja päätin väkisinkin koettaa nukkua. Suljin -silmäni ja pakottauduin olemaan rauhallinen. Sillä tavoin lepäsin -muutaman minuutin vähääkään liikahtamatta, hiostuin ja tunsin veren -kiivaasti virtaavan suonissani. Hei, olipa se kovin huvittavaa, että -hän saattoi hakea rahoja siitä paperitötteröstä. Hän yskäisikin vain -kerran. Kulkeekohan hän siellä vielä? Istuu minun penkilläni?... Se -sininen helmiäinen... laivat... - -Avasin silmäni. Kuinka saatoinkaan pitää niitä suljettuina, kun en -voinut nukkua? Ja ympärilläni lepäsi sama pimeys, sama selvittämätön -musta iankaikkisuus, jota ajatukseni ei voinut käsittää. Mihin -saattaisinkaan sitä verrata? Tein mitä epätoivoisimpia ponnistuksia -löytääkseni sanan, joka olisi kylliksi musta merkitsemään tätä -pimeyttä, sanan, joka olisi niin hirvittävän musta, että se mustaisi -suuni, kun mainitsisin sen. Herrajumala, miten pimeä täällä oli! Ja -jälleen tulen ajatelleeksi satamaa, laivoja, niitä mustia hirviöitä, -jotka siellä odottelivat minua. Ne imisivät minut luokseen ja -pitäisivät minut kiinni ja purjehtisivat kanssani yli maiden ja -merien, kautta pimeiden valtakuntien, joita kukaan ei ole nähnyt. -Tunnen olevani laivalla, joutuvani merelle, leijailevani pilvissä, -laskeutuvani, laskeutuvani... Minulta pääsee käheä tuskanhuuto ja -tarraudun kiinni sänkyyn; olin ollut vaarallisella retkellä, pudonnut -alas kuin kivi läpi ilman. Miten tunsinkaan itseni vapautuneeksi, kun -iskin käteni kovaa lavitsaa vasten! Sellaista on kuolema, lausuin -itsekseni, nyt sinä kuolet! Ja minä lepäsin hetkisen ajatellen, että -nyt minä kuolisin. Sitten hypähdin istumaan vuoteellani ja kysyin -ankarasti: kuka sanoi, että minun pitäisi kuolla? Jos olen itse -keksinyt sanan, niin olen täysin oikeutettu itse määräämään, mitä -sen tulee merkitä... Kuulin itse, että kuvittelin, kuulin sen vielä -puhuessani. Hulluuteni oli heikkouden ja väsymyksen deliriumia, mutta -tajuton en ollut. Ja yhtäkkiä välähti aivoissani ajatus, että olin -tullut hulluksi. Kauhun vallassa nousen sängystä. Hapuilen ovelle, -jota yritän avata, heittäydyn pari kertaa sitä vasten särkeäkseni -sen, nojaan pääni seinää vasten, vaikeroin ääneen, puren sormiani, -itken ja kiroilen... - -Kaikkialla oli rauhallista; ainoastaan oma ääneni kajahti takaisin -seinistä. Olin kaatunut lattialle, jaksamatta enää mekastaa kopissa. -Silloin näen seinässä himmottavan harmaan neliön, vivahduksen -vaaleasta, aavistuksen -- se oli valoa. Tunsin sen olevan valoa, -tunsin ruumiini joka solulla. Ooh, miten ihanasti hengähdin! -Heittäydyin pitkin pituuttani lattialle ja itkin ilosta tuon -siunatun valohäivän johdosta, nyyhkytin kiitollisuudesta, suutelin -ikkunaa kohti ja käyttäydyin kuin hullu. Ja tälläkin hetkellä minä -olin täysin tietoinen siitä, mitä tein. Kaikki murhe oli yhtäkkiä -poistunut, kaikki epätoivo ja tuska laannut, eikä minulla ollut -yhtään täyttymätöntä toivoa, niin etäälle kuin ajatukseni saattoi -entää. Rupesin istumaan lattialle, panin käteni ristiin ja odotin -kärsivällisesti päivän nousua. - -Millainen yö tämä olikaan ollut! Ettei melua sentään ollut -kuultu, ajattelin ihmeissäni. Mutta minähän olinkin varatussa -osastossa, korkealla kaikkien vankien yläpuolella. Asunnoton -valtioneuvos, jos niin voisin sanoa. Yhäti mitä parhaimmalla -tuulella, katse suunnattuna yhä vaalenevaa ruutua kohti huvitin -itseäni kuvittelemalla olevani valtioneuvos, nimitin itseäni von -Tangeniksi ja sovitin puheeni hallitustyyliin. Kuvitteluni eivät -olleet lakanneet, olin ainoastaan vähemmän hermostunut. Kun vain -en olisi tehnyt tuota valitettavaa ajattelemattomuutta, että olin -jättänyt lompakkoni kotiin. Kaiketi minulla oli kunnia saattaa herra -valtioneuvos vuoteelle? Ja mitä ankarimman vakavuuden vallassa, monin -tempuin menin lavitsan luo ja laskeuduin vuoteelle. - -Oli tullut jo niin valoisa, että saatoin jotenkuten erottaa kopin -suuruuden, ja hiukkasta myöhemmin voin nähdä tukevan ovenrivan. Tämä -rauhoitti minua, yksitoikkoinen pimeys, niin kiusoittavan paksu, että -se esti minua näkemästä itseäni, oli voitettu, vereni rauhoittui ja -kohta tunsin silmieni painuvan umpeen. - -Minut herätti pari iskua ovelleni. Kiiruimman kaupalla hypähdin ylös -ja pukeuduin nopeasti, vaatteeni olivat vielä eilisestä likomärät. - -"Ilmoittautukaa alhaalla päivystäjälle", sanoi konstaapeli. - -Oliko siis jälleen muodollisuuksia kestettävänä! ajattelin peloissani. - -Jouduin suureen huoneeseen, missä istui kolme-, neljäkymmentä -ihmistä, kaikki asunnottomia. Ja heidän nimensä huudettiin yksi -toisensa jälkeen pöytäkirjan mukaan, kukin sai lipun, jolla voi saada -ruokaa. Päivystäjä sanoi aina vieressään olevalle konstaapelille: - -"Saiko hän lipun? Niin, älkää unohtako antaa heille lippua. Ne -näyttävät olevan aterian tarpeessa." - -Ja minä seisoin katsellen noita lippuja ja toivoin myös saavani -sellaisen. - -"Andreas Tangen, sanomalehtimies!" - -Astuin esiin ja kumarsin. - -"No kuinka te olette tänne joutunut?" - -Selitin asian kokonaisuudessaan, kerroin saman jutun kuin eilen -illallakin, valehtelin avosilmin ja värähtämättä, valehtelin -rehellisesti: Ollut hiukan liian myöhään ulkona, ikävä kyllä... -ravintolassa... hävittänyt portin avaimen... - -"Niin", sanoi hän hymyillen, "sellaista se on! Oletteko nukkunut -hyvin?" - -"Kuin valtioneuvos!" vastasin. "Kuin valtioneuvos!" - -"Se ilahuttaa minua!" sanoi hän ja nousi seisomaan. "Hyvästi!" - -Ja minä läksin. - -Lippu, lippu minullekin! En ole syönyt kolmeen päivään ja yöhön. -Leipää! Mutta kukaan ei siellä tarjonnut minulle lippua, enkä -uskaltanut sellaista pyytää. Se olisi heti herättänyt epäilyksiä. -Alettaisiin penkoa yksityisasioitani ja tutkia, kuka minä oikeastaan -olin; minut vangittaisiin väärien tietojen antamisesta. -- Pää -pystyssä, ryhti kuin miljoonikon ja kädet takkini liepeessä astun -ulos raatihuoneelta. - -Aurinko paistoi jo lämpimästi, kello oli kymmenen ja hyörinä -Youngin torilla oli täydessä käynnissä. Minnekähän minä menisin? -Koetan taskuani ja tunnustelen käsikirjoitustani; kun kello tulisi -yksitoista, voisin yrittää tavata toimittajaa. Seison hetkisen -kaiteen vieressä ja tarkastelen alapuolella vilisevää elämää, sillä -välin olivat vaatteeni alkaneet höyrytä. Nälkä palasi jälleen, -kaiveli rintaani milloin mistäkin paikasta, tuikkasi kipeästi. Eikö -minulla tosiaankaan ollut ystävää, tuttavaa, jonka puoleen voisin -kääntyä? Haeskelen muististani löytääkseni miehen, jolla olisi -kymmenen äyriä, enkä löydä. Oli sentään kaunis päivä, ympärilläni oli -runsaasti päivänpaistetta ja runsaasti valoa; taivas väreili kuin -hieno meri kunnaiden yllä... - -Tietämättäni jouduin matkalle asuntoani kohti. - -Nälkäni oli ankara, ja minä löysin kadulta lastun pureskellakseni. Se -auttoi. Kas, kun en ollut ennen ajatellut sitä! - -Portti oli auki, tallimies sanoi tavalliseen tapaan hyvää huomenta. - -"Kaunis ilma!" sanoi hän. - -"Niin", vastasin minä. Siinä kaikki mitä keksin sanoa. Voisinkohan -pyytää häneltä lainaksi yhtä kruunua? Hän antaisi kyllä mielellään, -jos voisi. Olin sitä paitsi kerran auttanut häntä kirjeen -kirjoittamisessa. - -Hän seisoi harkiten jotain, minkä halusi ilmaista. - -"Kaunis ilma, niin. Hm. Minun olisi maksettava emännälle tänään, -etteköhän voisi olla niin hyvä ja lainata minulle viisi kruunua, -mitä? Vain muutamaksi päiväksi. Olette tehnyt mulle palveluksen -ennenkin." - -"En, Jens Olaj, en tosiaankaan voi", vastasin. "En nyt. Kenties -myöhemmin, ehkä iltapäivällä." Ja minä astelin portaita ylös -huoneeseeni. - -Heittäysin sänkyyn ja nauroin. Miten mainiota, että hän ehti ennen -minua! Kunniani oli pelastettu. Viisi kruunua -- Jumala sinua -varjelkoon, mies! Olisit yhtä hyvin voinut kysyä minulta viittä -höyrykeittiön osaketta tai jotain Akerin herraskartanoa. - -Ja kun ajattelin noita viittä kruunua, rupesi minua naurattamaan -yhä enemmän. Enkös ollutkin koko mahtava mies, mitä? Viisi kruunua! -Kyllä tässä oli sellainen mies! Hilpeyteni kasvoi ja minä antauduin -sen valtaan: hyi hittoa, mikä ruoan katku täällä on! Oikein tuore -pihvipaistin haju, päivällisen jälkeen, hyi! Ja minä avaan ikkunan, -tuulettaakseni pois tuon inhottavan hajun. Tarjoilija, puoli pihviä! -Kääntyen pöytään päin, tuohon kehnoon pöytään, jota minun täytyi -kirjoittaessani tukea polvillani, minä kumarsin syvään ja kysyin: -saanko luvan kysyä, haluatteko juoda lasillisen viiniä? Eikö? Olen -Tangen, valtioneuvos Tangen. Ikävä kyllä, olen ollut hiukan myöhään -ulkona... Portin avain... - -Ja ohjattomina liihottelivat ajatukseni jälleen hurjia ratojaan. -Olin yhä tietoinen siitä, että puhuin puuta heinää, enkä lausunut -sanaakaan kuulematta ja käsittämättä sitä. Sanoin itselleni: nyt -puhelet taas hölynpölyä! Enkä kuitenkaan mahtanut sille mitään. Se -oli kuin hereillä lepäämistä ja unissa puhumista. Pääni oli keveä, -tuskaton ja painostusta vailla, ja mieleni pilvetön. Lähdin vastaan -hangoittelematta purjehtimaan. - -Tule sisään! Niin, tule vain sisään! Kuten näet, kaikki on -rubiinista. Ylajali, Ylajali! Punainen, hohtava silkkidivaani! Miten -kiivaasti hän hengittää! Suutele rakkaani, vielä, vielä! Käsivartesi -ovat valkoiset kuin valaanrasva, huulesi hehkuvat... Tarjoilija, -pyysin pihviä... - -Aurinko paistoi ikkunastani sisään, alapuolellani kuulin hevosen -syödä rouskuttavan kauroja. Istuin pureskellen lastuani, -innostuneena, iloisena kuin lapsi. Vaistomaisesti olin kädelläni -tunnustellut käsikirjoitustani, se ei ollut ajatuksissani, mutta -vaisto sanoi minulle, että se oli olemassa, vereni muistutti minulle -siitä. Ja minä vedin sen esille. - -Se oli kastunut ja minä levitin sen auringonpaisteeseen kuivamaan. -Ryhdyin sitten astelemaan edestakaisin huoneessani. Miten -masentavalta siellä näyttikään! Lattialla pieniä tallattuja -läkkipellin palasia, mutta ei yhtään tuolia, mihin voisi istua, ei -edes naulaa tyhjillä seinillä. Kaikki oli viety "sedän" kellariin -ja syöty. Pöydällä pari arkkia paperia paksun pölyn peitossa, siinä -kaikki omaisuuteni, vanhan vihreän sängynpeiton oli Hans Pauli -lainannut minulle muutamia kuukausia sitten... Hans Pauli! Napsautan -sormiani. Hans Pauli Petersen on auttava minua! Yritän palauttaa -mieleeni hänen osoitteensa. Kuinka saatoinkaan unohtaa Hans Paulin! -Hän varmasti suuttuisi kovin kun en ollut heti kääntynyt hänen -puoleensa. Tempaan nopeasti hatun päähäni, kokoan käsikirjoitukseni, -pistän sen taskuuni ja kiiruhdan portaita alas. - -"Kuulehan Jens Olaj", huusin talliin, "uskon aivan varmasti voivani -auttaa sinua iltapäivällä!" - -Tultuani raatihuoneen luo huomaan, että kello on jo yli yhdentoista, -ja päätän samassa lähteä toimitukseen. Konttorin oven ulkopuolella -pyörähdin tarkastaakseni, olivatko liuskat järjestyksessä, suoristin -ne huolellisesti, panin jälleen taskuuni ja koputin ovelle. Sydämeni -jyskytti kuuluvasti, kun astuin sisään. - -Saksija istuu tapansa mukaan paikallaan. Kysyn arasti toimittajaa. Ei -mitään vastausta. Mies istuu leikellen pikku uutisia maaseutulehdistä. - -Uudistan kysymykseni ja astun lähemmäksi. - -Toimittaja ei ollut saapunut, ilmoitti vihdoin saksija, nostamatta -katsettaan. - -Ja milloin hän saapuisi? - -Ei voinut sanoa, ei ollenkaan voinut sanoa. - -Kauanko toimitus oli avoinna? - -Tähän en saanut mitään vastausta, ja minun täytyi lähteä. Saksija -ei ollut vilkaissutkaan minuun koko aikana, hän oli kuullut ääneni -ja tuntenut siitä minut. Niin huonossa huudossa olet täällä, -ajattelin, ei viitsitä edes vastata sinulle. Onkohan se toimittajan -määräys. Olin tosin, aina siitä saakka kun kiitetty kymmenen kruunun -alakertani oli otettu lehteen, pommittanut häntä tuotteillani, -rynnännyt hänen luokseen tuoden käyttökelvottomia töitä, jotka hänen -oli täytynyt lukea läpi ja palauttaa minulle. Hän ehkä tahtoi tehdä -tästä lopun, ryhtyä varovaisuustoimenpiteisiin... Läksin astelemaan -Homandsbytä kohti. - -Hans Pauli Petersen oli talonpoikaisylioppilas ja asui -viisikerroksisen talon ullakkokamarissa, Hans Pauli Petersen oli siis -köyhä mies. Mutta jos hänellä olisi yksikin kruunu, ei hän välittäisi -sitä säästää. Saisin sen yhtä varmasti kuin se jo olisi kädessäni. Ja -minä astelin iloiten tästä kruunusta koko matkan ja tunsin olevani -varma sen saamisesta. Kun tulin ulko-ovelle, oli se suljettu, ja -minun täytyi soittaa. - -"Haluan puhutella ylioppilas Peterseniä", sanoin ja aioin mennä -sisälle, "tiedän hänen huoneensa." - -"Ylioppilas Peterseniä?" toistaa palvelijatar. Häntäkö, joka asui -ullakolla? Hän oli muuttanut. Niin, palvelijatar ei tosin tietänyt -minne, mutta hän oli pyytänyt lähettämään kirjeensä Hennansenille -Toldbokadun varrella ja palvelijatar mainitsi numeron. - -Täynnä uskoa ja toivoa lähden Toldbokadulle tiedustamaan Hans -Paulin osoitetta. Tämä oli minun viimeinen keinoni ja minun täytyi -käyttää sitä. Matkalla kuljin vasta rakennetun talon ohi, missä pari -puuseppää oli ulkopuolella höyläämässä. Otin kasasta pari puhdasta -lastua, pistin toisen suuhuni ja kätkin toisen taskuuni myöhemmäksi. -Ja jatkoin matkaani. Läähätin nälästä. Erään leipuriliikkeen -ikkunassa olin nähnyt tavattoman suuren kymmenen äyrin leivän, -suurimman leivän, mitä sillä hinnalla voi saada... - -"Tulen tiedustamaan ylioppilas Petersenin osoitetta." - -"Bernt Ankerin katu, numero 10, ullakko." -- Olinko sinne menossa? -No, sitten olisin ehkä hyvä ja ottaisin mukaani pari kirjettä, jotka -olivat saapuneet? - -Menen jälleen kaupunkiin, samaa tietä kuin olin tullutkin, kuljen -taas puuseppien ohi, jotka nyt istuivat läkkikannu polvien välissä -syöden hyvää, lämmintä höyrykeittiön päivällistä, astelen ohi -leipuriliikkeen, missä leipä on yhä paikallaan, ja saavun vihdoin -Bernt Ankerin kadulle, puolikuolleena väsymyksestä. Ovi oli auki -ja minä nousen vaivalloisia portaita ylös ullakolle. Otan kirjeet -taskustani saattaakseni Hans Paulin yhdellä iskulla hyvälle tuulelle, -kun astuisin sisään. Hän ei varmaankaan kieltäisi minulta tätä apua, -kun selittäisin hänelle olosuhteet, ei tosiaankaan. Hans Paulilla oi -suuri sydän, sen olin aina sanonut hänestä... - -Ovella näin hänen nimikorttinsa: "H. P. Petersen, jumaluusopin -yliopp. -- matkustanut kotiin." - -Lysähdin istumaan, istumaan paljaalle lattialle, lopen väsyneenä, -yllätyksen masentamana. Toistan koneellisesti pari kertaa: -Matkustanut kotiin! Matkustanut kotiin! Sitten mykistyn äänettömäksi. -Silmissäni ei ollut niin kyyneltä, en ajatellut mitään, en tuntenut -mitään. Kului kymmenen minuuttia, ehkä kaksikymmentä tai enemmän, -istuin yhä samalla paikalla enkä liikauttanut sormeanikaan. Tämä -raskas horros oli melkein kuin uinahdus. Kuulen sitten jonkun tulevan -portaissa, nousen seisomaan ja sanon: - -"Haluaisin tavata ylioppilas Peterseniä -- minulla on pari kirjettä -hänelle." - -"Hän on matkustanut kotiin", vastaa vaimo. "Mutta hän tulee takaisin -loman jälkeen. Kirjeet voin kyllä ottaa, jos haluatte." - -"Kyllä kiitos, sepä oli oikein hyvä", sanoin, "sittenpähän hän ne -saa, kun tulee. Niissä saattaa olla tärkeitä asioita. Hyvästi!" - -Ulos päästyäni pysähdyin keskellä katua ja lausuin ääneen nyrkkiä -puiden: Minä sanon sinulle, rakas herra Jumala: sinä olet ynseä! -Ja minä nyökkään raivoissani, hammasta purren pilviä kohti: hitto -vieköön, sinä olet ynseä! - -Kuljin muutaman askelen ja pysähdyin jälleen. Äkkiä muuttaen -sävyä hypistelen käsiäni, panen pääni vinoon ja kysyn suloisella, -hurskaalla äänellä: oletko kääntynyt hänenkin puoleensa, lapseni? - -Se ei kuulostanut oikein vakuuttavalta. - -Isolla H:lla, sanon, isolla kuin tuomiokirkko! Uudelleen siis: oletko -huutanut Häntä avuksesi, lapseni? ja minä taivutan pääni alas, teen -ääneni surkeaksi ja vastaan: En! - -Sekään ei kuulostanut oikein vakuuttavalta. - -Ethän voi teeskennellä, senkin narri! Kyllä, on sinun sanottava, -kyllä, minä olen huutanut Isää Jumalaa avukseni! ja sinun tulee saada -ääneesi surkein sävy, mitä milloinkaan olet kuullut. No, uudelleen -siis! Se kuulosti paremmalta. Mutta sinun täytyy huoata, huoata kuin -kouristustautinen hevonen. Noin! - -Siinä minä astelen opettaen itselleni teeskentelyä, poljen -kärsimättömänä jalkaani, kun en onnistu, ja haukun itseäni -pölkkypääksi, kun hämmästyneet ohikulkijat kääntyvät minua katsomaan. - -Pureskelin lakkaamatta lastuani ja hoippuilin niin nopeasti kuin -voin katuja pitkin. Saavuin kohta rautatietorille. Vapahtajamme -kirkon tornikello osoitti puolta kahta. Seisoin hetkisen aprikoiden. -Väsymyksen hiki nousi kasvoilleni ja valui silmiini. Saatapa minua -sillalle! sanoin itselleni. Tarkoitan, jos sinulla on aikaa. Ja minä -kumarsin itselleni ja menin rautatiesillalle. - -Laivoja satamassa, meri aaltoilevana auringonpaisteessa. Kaikkialla -vilkasta liikettä, höyrypillien vihellyksiä, kantajia taakka -hartioilla, reippaita nostolauluja, jotka kajahtelevat aluksista. -Pullamuija istuu lähettyvilläni nuokottaen ruskeaa nenäänsä -tavarainsa yli, pieni pöytä hänen edessään on viekoittelevan täynnä -herkkuja, ja vastenmielisyyttä tuntien käännyn toisaanne päin. Hän -täyttää koko sataman ruoanhajullaan, hyi sentään, ikkunat auki! -Käännyn erään herran puoleen, joka istuu vierelläni ja esitän hänelle -vakuuttavasti, millainen epäkohta on, että pullamuijia on siellä -täällä... Eikö? Niin, mutta täytyisihän hänen kuitenkin myöntää, -että... Mutta tuo kelpo mies aavisti pahaa eikä antanut minun edes -puhua loppuun, kun hän jo nousi ja läksi. Minä nousin myös ja -seurasin häntä lujasti päättäen vakuuttaa miehelle, että hän oli -väärässä. - -"Ottamalla sentään huomioon terveydelliset olosuhteet", sanoin minä -ja taputin häntä olalle... - -"Anteeksi, olen täällä muukalainen enkä tunne terveydellisiä -olosuhteita", sanoi hän tuijottaen minuun peloissaan. - -No, se muutti asian, kun hän oli muukalainen... Enkö voisi tehdä -hänelle jotain palvelusta? Opastaa kaupungilla? Eikö? Sillä se -tuottaisi minulle huvia, eikä se maksaisi hänelle mitään... - -Mutta mies tahtoi ehdottomasti päästä minusta ja harppasi kiiruusti -kadun yli toiselle käytävälle. - -Menin takaisin istumaan penkilleni. Olin hyvin levoton, ja suuri -liirasoitin, jota oli alettu soittaa vähän kauempana, vaikutti minuun -vielä pahemmin. Lujaa, metallista soittoa, pätkä Weberiä, minkä -ohella pieni tyttö laulaa surullista laulua. Liiran huilumainen, -intohimoinen sävel tunkeutuu vereeni saakka, hermoni alkavat väristä -ikään kuin samassa äänilajissa ja hetkisen kuluttua alan penkilläni -hyräillä mukana. Mitä kaikkea päähän juolahtaakaan, kun on nälkäinen! -Tunnen joutuvani noiden sävelien valtaan, haihtuvani säveleksi, minä -lähden virtaamaan, ja tunnen aivan selvästi, miten minä virtaan, -leijailen korkealla vuorten yllä, tanssien valoisiin avaruuksiin... - -"Yksi äyri!" sanoo pikku liiratyttö ja ojentaa läkkilautastaan, "vain -yksi äyri!" - -"Kyllä", vastaan vaistomaisesti, ja hyökkään pystyyn tutkien -taskujani. Mutta lapsi uskoo, että minä tahdon vain pilailla hänen -kanssaan, ja poistuu heti, sanaakaan virkkamatta. Tämä äänetön -kärsivällisyys oli minusta liian suuri; jos hän olisi haukkunut -minua, olisi se sopinut paremmin, tuska repi minua ja minä huusin -hänet takaisin. Minulla ei ole äyriäkään, sanoin, mutta olen muistava -sinua myöhemmin, kenties huomenna... Mikä sinun nimesi? Niin, se oli -sievä nimi, en tulisi sitä unohtamaan. Siis huomenna... - -Käsitin hyvin, ettei hän uskonut minua, vaikka hän ei sanonut -sanaakaan, ja minä itkin epätoivoissani, että tuo pikku katutyttö -ei tahtonut uskoa minua. Vielä kerran huusin hänet takaisin, avasin -nopeasti nuttuni ja tahdoin antaa hänelle liivini. Annan sinulle -palkkion, sanoin, odotahan vain hetkinen... - -Eikä minulla ollutkaan liivejä. - -Kuinka olinkaan saattanut hakea niitä! Oli kulunut viikkoja siitä -kun olin sellaiset omistanut. Mitä minä teinkään? Hämmästynyt tyttö -ei odottanut enää, vaan poistui nopeasti. Ja minun täytyi antaa -hänen mennä. Väkeä kerääntyi ympärilleni ja nauroi ääneen, poliisi -tunkeutuu luokseni ja haluaa tietää, mitä on tekeillä. - -"Ei mitään", vastaan minä, "ei yhtään mitään! Tahdoin vain antaa -tuolle pikku tytölle liivini... hänen isälleen... sille teidän ei -tarvitse nauraa. Voisin vain mennä kotiin ja ottaa toiset ylleni!" - -"Ei mitään katurähinää!" sanoo konstaapeli. "Kas niin, mars!" Ja hän -tuuppaa minua lähtemään. "Ovatko nämä teidän papereitanne?" huutaa -hän jälkeeni. - -Kyllä, hitto vieköön, sanomalehtiartikkelini, monta tärkeää -kirjoitelmaa! Kuinka saatoinkaan olla niin varomaton... - -Saan käsikirjoituksen käteeni, vakuuttaudun, että se on -järjestyksessä ja lähden, hetkeksikään pysähtymättä tai ympärilleni -vilkaisematta, lehden toimitukseen. Vapahtajamme kirkon kello oli nyt -neljä. - -Toimitus on suljettu. Hiivin hiljaa portaita alas, arkana kuin varas, -ja pysähdyn neuvottomana ulko-oven eteen. Mitä minä nyt tekisin? -Nojaudun muuria vasten, tuijotan kiveykseen ja mietiskelen. Jalkojeni -edessä loistaa nuppineula, ja minä kumarrun ottamaan sen ylös. -Mitähän, jos irrottaisin napit nutustani, mitähän minä niistä saisin? -Se ei ehkä hyödyttäisi, napit olivat nappeja, mutta minä tarkastelin -niitä kaikilta puolilta ja huomasin, että ne olivat melkein kuin -uudet. Se oli mainio ajatus sittenkin, minä voisin leikata ne irti -kynäveitselläni ja viedä ne kellariin. Toivo siitä, että voisin -myydä viisi nappia, virkisti minua heti, ja minä sanoin: Kas, kas, -rupeaa luonnistamaan! Ilo sai minut valtoihinsa ja minä ryhdyin -heti irrottamaan nappeja, yhden toisensa jälkeen. Sillä aikaa minä -juttelin hiljaa itsekseni näin: - -Niin, nähkääs, on tultu hiukan köyhäksi, satunnainen pula... -Kuluneita, sanotte? Älkää puhuko pötyä. Tahdonpa nähdä sen, joka -kuluttaa vähemmän nappeja kuin minä. Kuljen aina nuttu auki, sanon -teille, se on tullut minulle tavaksi, omituisuudeksi... Ei, ei, -kun ette tahdo, niin! Mutta minä tahdon niistä kymmenen äyriä -vähintään... Ei, herrajumala, kuka on sanonut, että ne sitä olisivat? -Voitte pitää suunne kiinni ja antaa minun olla rauhassa... Niin, -niin, voittehan sitten hakea poliisin. Minä odotan täällä, kun te -olette poliisia hakemassa. Enkä minä varasta teiltä mitään... No -päivää, päivää! Nimeni on siis Tangen, olen ollut hiukan liian -myöhään ulkona... - -Sitten tulee joku portaissa. Olen silmänräpäyksessä jälleen -todellisuudessa, tunnen saksijan ja pistän napit kiiruusti taskuuni. -Hän tahtoo mennä ohi, ei edes vastaa tervehdykseeni, saa äkkiä -kiirettä tarkastella kynsiään. Pysäytän hänet ja kysyn toimittajaa. - -"Ei ole saapuvilla." - -"Te valehtelette!" sanoin minä. Ja julkeudella, joka ihmetytti -itseänikin, jatkoin: "Minun täytyy puhutella häntä, on tärkeä asia -- -tietoja pääministerin palatsista." - -"No, ettekö voi sanoa sitä sitten minulle?" - -"Teille?" sanoin minä ja mittailin saksijaa katseellani. - -Se auttoi. Hän seurasi heti mukana ja avasi oven. Nyt oli minulla -sydän kurkussa. Purin hampaita lujasti vastakkain, rohkaistakseni -itseäni, koputin, ja astuin toimittajan yksityishuoneeseen. - -"Päivää! Tekö se olette?" sanoi hän ystävällisesti. "Istukaa." - -Jos hän olisi näyttänyt minulle ovea, olisi se ollut tervetulleempaa, -tunsin itkun kuristavan kurkkuani ja sanoin: - -"Pyydän teiltä anteeksi..." - -"Istukaa", toisti hän. - -Ja minä istuin ja selitin, että minulla jälleen oli artikkeli, jota -halusin hänen lehteensä. Olin paljon ahertanut sen kimpussa, sen -valmistaminen oli kysynyt paljon voimia. - -"Minä luen sen", sanoi hän ja otti sen. "Vaivaa kysyy teiltä tosin -kaikki, mitä kirjoitatte, mutta te olette liian kiihkeä. Kun vain -voisitte olla hiukan järkevämpi! Olette kovin kuumeinen. Kuitenkin -minä luen sen läpi." Ja hän kääntyi jälleen pöytäänsä päin. - -Siinä minä istuin. Uskaltaisinkohan pyytää yhtä kruunua? Selittää -hänelle, miksi olin niin kuumeinen? Silloin hän aivan varmasti -auttaisi minua, eihän se ollut ensimmäistä kertaa. - -Nousin seisomaan. Hm. Mutta viimeksi kun olin ollut hänen luonaan, -oli hän valittanut rahanniukkuutta, kuitenkin hän oli lähettänyt -laskujen karhuajan keräämään minulle. Ehkäpä nyt tulisi sama juttu. -Ei, se ei saisi tapahtua. Enkö nähnyt, että hän oli uppoutunut -töihinsä? - -"Oliko mitään muuta asiaa?" kysyi hän. - -"Ei!" sanoin tehden ääneni lujaksi. "Koskahan saisin jälleen -tiedustaa?" - -"Oo, milloin vain satutte ohi kulkemaan", vastasi hän, "parin päivän -kuluttua tai niin pois päin." - -En voinut saada pyyntöäni huuliltani. Tuon miehen ystävällisyys -näytti rajattomalta, ja minä kyllä osaisin ottaa sen huomioon. -Mieluummin nälkiintyä kuoliaaksi. Ja minä läksin. - -En sittenkään kun seisoin ulkona, kadulla ja tunsin jälleen nälän -kalvavan, katunut sitä, että olin lähtenyt toimituksesta pyytämättä -tuota kruunua. Otin toisen lastun taskustani ja pistin sen suuhuni. -Se auttoi jälleen. Miksi en ollut tehnyt sitä ennemmin? Häpeä toki! -sanoin ääneen, kuinka voi pälkähtääkään päähäsi pyytää tuolta -mieheltä kruunua ja jättää hänet jälleen pulaan? Ja minä tulin -oikein röyhkeäksi itseäni kohtaan sen julkeuden johdosta, joka oli -juolahtanut mieleeni. Se on, kautta Jumalan, typerintä mitä vielä -koskaan olen kuullut! sanoin, hyökätä miehen kimppuun ja melkein -kiskoa silmät päästä häneltä, vain sen vuoksi, että tarvitset yhden -kruunun, senkin kurja koira! No, mars matkaan! Nopeammin! Nopeammin, -senkin pölkkypää! Kyllä minä sinulle opetan! - -Aloin juosta, rangaistakseni itseäni, juosta hölkkäsin kadun toisensa -jälkeen, ajoin itseäni eteenpäin nieleskellen huudahduksia ja -sadattelin hiljaa ja raivokkaasti itselleni, kun halusin pysähtyä. -Tällä välin olin joutunut ylhäälle Pilestraedelle. Kun vihdoinkin -pysähdyin, melkein itkemäisilläni vihasta, etten voinut juosta -kauemmaksi, vapisi koko ruumiini ja minä heittäydyin eräälle -porraskivelle istumaan. Ei, seis! sanoin. Ja oikein kiduttaakseni -itseäni nousin jälleen ylös ja pakottauduin seisomaan, ja minä -nauroin itselleni ja nautin omasta hölmistyksestäni. Vihdoin monen -minuutin kuluttua annoin nyökkäyksellä itselleni luvan istuutua, -kuitenkin valitsin epämukavimman paikan portaalla. - -Herrajumala, oli ihanaa levätä! Kuivasin hien kasvoiltani ja vedin -syvään raikasta ilmaa keuhkoihini. Miten olinkaan juossut! Mutta -en sitä katunut, olin sen hyvin ansainnut. Miksi olinkaan halunnut -pyytää sitä kruunua? Nyt näin seuraukset. Ja minä aloin jutella -lempeästi itselleni, antaa neuvoja kuin äiti. Jouduin yhä enemmän -liikutuksen valtaan, ja väsyneenä ja voimattomana aloin itkeä. -Hiljaista ja sydämellistä itkua, sisäistä, kyyneletöntä nyyhkytystä. - -Neljännestunnin tai enemmänkin istuin samalla paikalla. Ihmisiä tuli -ja meni, eikä kukaan minua loukannut. Pikku lapsia leikki siellä -täällä ympärillä, pieni lintu lauloi puussa kadun toisella puolen. - -Poliisikonstaapeli astelee minua kohti. - -"Minkä vuoksi siinä istutte?" sanoi hän. - -"Minkäkö vuoksi istun tässä?" kysyin minä. "Huvikseni." - -"Olen tarkannut teitä puolisen tuntia", sanoi hän. "Olette istunut -tässä puoli tuntia?" - -"No, jokseenkin", vastasin. "Oliko vielä muutakin asiaa?" Nousin -kiukkuisena ja läksin. - -Torille tultuani pysähdyin ja katselin alas kadulle päin. Huvikseni! -Oliko sekin vastaus? Väsymyksestä! olisit sanonut ja muuttanut -äänesi surkeaksi -- olet nauta, sinä et koskaan opi teeskentelemään! -Uupumuksesta! ja olisit huoannut kuin hevonen. - -Tultuani palolaitoksen luo pysähdyin jälleen, uuden päähänpiston -johdosta. Napsautin sormiani, päästin röhönaurun, joka hämmästytti -ohikulkijoita, ja sanoin: Ei, nyt sinun täytyy tosiaankin mennä pappi -Levionin luo. Se sinun täytyy, hitto soikoon, tehdä. Niin, ainoastaan -yrittääksesi. Miksipä et sitä keinoa käyttäisi? Onhan niin kaunis -ilmakin. - -Menin Paschan kirjakauppaan, löysin osoitekalenterista pastori -Levionin asunnon ja läksin astelemaan sinne päin. Nyt on tosi -kysymyksessä! sanoin, älä nyt epäröi! Omatunto, sanot. Älä -lörpöttele, olet liian köyhä omataksesi omaatuntoa. Olet nälkäinen, -sitä sinä olet, tullut tärkeälle asialle. Mutta sinun on pantava -pää kallelleen ja saatava sointua sanoihisi. Sitä et tahdo, mitä? -Silloin en mene askeltakaan etemmäksi, ettäs sen tiedät. Siis: olet -sangen tukalassa asemassa, kamppailet pimeyden valtojen ja suurten, -äänettömien kummitusten kanssa öisin, niin että vallan hirvittää, -näet nälkää ja janoat viiniä ja maitoa etkä sitä saa. Niin pitkälle -olet joutunut. Nyt olet täällä etkä omista kerrassaan mitään. Mutta -sinä uskot armoon, et ole siis sentään uskoasi kadottanut! Ja silloin -on sinun lyötävä kätesi yhteen ja oltava sen näköinen kuin olisit -itse saatana uskomaan armoon. Mitä mammonaan tulee, niin vihaat -mammonaa kaikissa muodoissa, toinen on asia virsikirjan suhteen, -parin kruunun arvoisen muiston... Papin ovella pysähdyin ja luin: -"Konttoriaika kello 12-4." - -Edelleen, ei turhaa lörpötystä, nyt tehdään totta asioista! Siis, pää -kallelleen, vielä hiukan... ja minä soitin ovikelloa. - -"Haen pastoria", sanoin palvelustytölle, mutta minun oli mahdoton -saada Jumalan nimeä mainituksi. - -"Hän on mennyt ulos", vastasi palvelustyttö. - -Mennyt ulos! Mennyt ulos! Se luhisti koko suunnitelmani, hämmensi -täydellisesti kaikki, mitä olin ajatellut sanoa. Mitä hyötyä minulla -oli siis tästä pitkästä matkasta? Siinä minä nyt olin. - -"Oliko jotakin erikoista?" kysyi palvelustyttö. "Ei lainkaan!" -vastasin, "ei ollenkaan! Oli vain tällainen kaunis Jumalan ilma, -sitten halusin tulla tänne häntä tervehtimään." - -Siinä nyt seisoin ja siinä seisoi tyttö. Röyhistin tahallani rintaani -antaakseni hänen huomata nuppineulan, joka piti nuttuani kiinni, -pyysin silmilläni häntä katsomaan, mille asialle olin tullut, mutta -se raukka ei ymmärtänyt mitään. - -Kaunis Jumalan ilma, niin. Eikö rouvakaan ollut kotona? - -Kyllä, mutta hänellä oli reumatismi, lepäsi sohvalla kykenemättä -liikkumaan... Halusinko jättää jonkin pyynnön vai mitä? - -Ei, ei ollenkaan. Tein vain tällaisia kävelymatkoja silloin tällöin, -sain hiukan liikuntaa. Se teki niin hyvää päivällisen jälkeen. -- - -Läksin paluumatkalle. Mitä hyödytti puhella enää itsensä kanssa? Sitä -paitsi olin alkanut tuntea huimausta, toden totta, olin tosiaankin -luhistumaisillani. Konttoriaika oli 12-4, minä olin kolkuttanut -tuntia liian myöhään, armon aika oli päättynyt! - -Suurtorilla istahdin eräälle penkille kirkon luona. Herrajumala, -miten synkältä kaikki alkoi näyttää! En itkenyt, olin liiaksi -väsynyt, äärimmilleen kiusaantuneena istuin siinä yrittämättä -mitään, istuin liikkumattomana ja kärsin nälkää. Rintaa vaivasi -eniten, siellä sisällä viilteli aivan merkillisen kipeästi. Ei olisi -ollut apua enää lastunkaan pureksimisesta, leukani olivat väsyneet -hyödyttömästä työstä, ja minä annoin niiden levätä. Antauduin -olemisen nojaan. Lisäksi oli ruskea appelsiinin kuori, jonka olin -löytänyt kadulta ja jota heti olin ryhtynyt kaluamaan, tuottanut -minulle tuskaa. Olin sairas. Suonet pullottivat sinisinä ranteissani. - -Mitä minä oikeastaan olin hommaillut? Juossut koko päivän etsimässä -yhtä kruunua, joka pitäisi minut hengissä muutamia tunteja kauemmin. -Eikö itse asiassa ollut samantekevää, tapahtuiko se välttämätön -päivää aikaisemmin tai päivää myöhemmin. Jos olisin käyttäytynyt -kuten kunnon ihmiset, olisin heittäytynyt kuoleman valtaan. -Ajatukseni oli tällä hetkellä kirkas. Nyt minä kuolisin, oli syksyn -aika, kaikki oli horrostilassa. Olin koettanut kaikkia keinoja, -käyttänyt kaikki apulähteet mitä tiesin. Haudoin kaihomielisesti tätä -ajatusta, ja joka kerta, kun vielä toivoin mahdollista pelastusta, -kuiskasin torjuvasti: Narri, olethan jo alkanut kuolla! Minun pitäisi -kirjoittaa pari kirjettä, laittaa kaikki valmiiksi, kuolemaa varten. -Minä peseytyisin huolellisesti ja laittaisin vuoteeni siistiksi, -pääni minä laskisin parille valkoiselle kirjoituspaperiarkille, -puhtaimmalle kapineelle, mikä minulla oli, ja vihreän peiton minä -voisin... - -Vihreä peitto! Yhtäkkiä hätkähdin aivan hereille, veri kohosi -päähäni ja sain ankaran sydämentykytyksen. Nousen penkiltä ja alan -kävellä, elämä liikkuu jälleen kaikissa säikeissäni ja minä toistan -toistamistani noita yksinäisiä sanoja: Vihreä peitto! Vihreä peitto! -Astelen yhä nopeammin kuin olisi mentävä jotakin hakemaan, ja olen -hetkisen kuluttua jälleen kotona läkkisepän työhuoneessa. - -Pysähtymättä hetkeksikään tai horjumatta päätöksessäni menen sängyn -luo ja käärin Hans Paulin peiton kokoon. Olisipa ihmeellistä, -jollei hyvä päähänpistoni pelastaisi minua! Tyhmät empimiset, jotka -syntyivät minussa, puolittaiset sisäiset huudot jonkinlaisesta -häpeätahrasta, ensimmäisestä mustasta merkistä kunniallisuudessani, -minä sysäsin syrjään, annoin palttua koko asialle. En ollut mikään -pyhimys, en mikään hyveidiootti, minulla oli järki tallella... - -Ja minä otin peiton kainalooni ja läksin Stenerkadulle, n:o 5:een. - -Koputin ovelle ja astuin suureen vieraaseen saliin, ensi kertaa, -kello ovessa kilisi hätäisesti pääni yläpuolella. Mies tulee sisään -viereisestä huoneesta, pureskellen, suu täynnä ruokaa ja astuu tiskin -taakse. - -"Ooh, lainatkaa minulle puoli kruunua näitä silmälasejani vastaan!" -sanoin minä, "minä lunastan ne parin päivän kuluttua, varmasti." - -"Mitä? Ehei, niissähän on terässangat?" - -"Niin." - -"Ei, en voi." - -"No ei, ettehän te voi. Oikeastaan se olikin leikkiä. Ei, minulla -on mukana peitto, jota en oikeastaan enää tarvitse, ja minun pisti -päähäni, että te voisitte ehkä päästää minut siitä." - -"Minulla on, ikävä kyllä, kokonainen varasto sänkyvaatteita", vastasi -hän ja kun minä olin saanut sen levitetyksi auki, heitti hän vain -silmäyksen siihen ja huudahti: - -"Ei, anteeksi, sitä en tarvitse!" - -"Minä halusin näyttää teille ensiksi huonomman puolen", sanoin, "se -on paljon parempi toiselta puolelta." - -"Niin, niin, mutta se ei auta, minä en halua sitä, ettekä te saa -siitä kymmentä äyriä missään paikassa." - -"No, onpa surullista, ettei se ole minkään arvoinen", sanoin, "mutta -ajattelin, että se voisi mennä jonkun toisen vanhan peiton ohella -huutokaupassa." - -"Niin, ei, se ei auta." - -"Viisikolmatta äyriä?" lausuin. - -"Ei, minä en halua sitä ollenkaan, en huoli sitä." - -Niinpä otin peiton kainalooni ja menin kotiin. - -Olin olevinani niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, levitin peiton -jälleen sängyn päälle, suoristin sen hyvin tapani mukaan ja koetin -poistaa kaikki jäljet viime teostani. Oli mahdotonta, että minä -olisin voinut olla täydessä järjessä sillä hetkellä, jolloin -päätin tehdä tämän kepposen; kuta enemmän sitä ajattelin, sitä -mahdottomammalta se minusta tuntui. Minut mahtoi yllättää jokin -heikkouden puuska, jokin sisäinen väsähtämys. Enpäs ollut joutunut -tuohon ansaan, minussa oli aavistus, että asiat menisivät hulluun -suuntaan, ja olin tarkoituksellisesti yrittänyt ensin pantata -silmälasejani. Ja minä iloitsin suuresti, etten ollut saanut -tilaisuutta panna täytäntöön tuota rikosta, joka olisi tahrannut -kunniani viime hetkeeni saakka. - -Läksin jälleen kaupungille. - -Istahdin penkille Vapahtajamme kirkon luona, hervahdin nuhjottamaan, -pää rinnalla, kiihtymyksestä väsyneenä, sairaana ja nälän -raukaisemana. Ja aika kului. - -Sain istua tämän hetken rauhassa, ulkona oli hiukan valoisampaa kuin -sisällä, minusta tuntui sitä paitsi kuin ei rintavaiva olisi ollut -niin ankaraa ulkoilmassa, voisinhan vielä ajoissa ehtiä kotiin. - -Ja minä nuhjotin ja ajattelin ja kärsin kovasti. Olin löytänyt pienen -kiven, jonka puhdistin takkini hihalla ja pistin suuhuni saadakseni -jotain mukellettavaa, muuten en liikahtanut enkä edes katsettani -siirtänyt. Ihmisiä tuli ja meni, rattaiden räminä, kavioiden kopina -ja ihmisten juttelut täyttivät ilman. - -Mutta voisinhan yrittää tarjota nappeja? Siitä ei tietysti olisi -mitään hyötyä, ja sitä paitsi olin jokseenkin sairas. Mutta kun -oikein ajattelin, niin eiköhän minun olisi kuljettava sieltä "sedän" -liikkeen kautta -- varsinaisen "setäni" -- kun menisin kotiin? - -Vihdoin nousin penkiltä ja läksin laahustamaan katuja pitkin. -Silmäkulmiani alkoi polttaa, kuume oli nousemassa ja minä kiiruhdin -minkä voin. Jälleen kuljin ohi leipuriliikkeen, missä oli se leipä. -No, nyt pysähdymme tässä! sanoin teeskennellyn päättävästi. Mutta -jospa nyt menisin sisälle ja pyytäisin palasen leipää? Se oli -harha-ajatus, päähänpälkähdys, se todellakin johtui mieleeni. Hyi! -kuiskasin ja pudistin päätäni. Ja astelin edelleen. - -Rebslager-kujalla oli pari rakastavaista kuiskailemassa eräässä -porttikäytävässä, vähän kauempana pisti tyttö päänsä ulos ikkunasta. -Astelin niin hiljaa ja mietteissäni, kuin olisin pohtinut kaikkea -mahdollista -- ja tyttö tuli ulos kadulle. - -"Mikä sinun on, vanha tuttu? Mitä, oletko sairas? Ai, jumala -paratkoon, mitkä kasvot!" Ja tyttö kiepsahti kiireesti takaisin. - -Pysähdyin samassa. Mikä minun kasvojani vaivasi? Olinko jo tosiaankin -alkanut kuolla? Tunnustelin käsilläni poskiani: laiha, tietysti olin -laiha, posket olivat kuin kaksi maljaa, pohja sisäänpäin, mutta -herrajumala... ja läksin jälleen laahustamaan eteenpäin. - -Mutta pysähdyin taaskin. Mahdoin olla aivan hirvittävän laiha. -Ja silmät olivat vajoamaisillaan pään sisään. Minkähän näköinen -minä oikeastaan olin? Olipa sekin pirullista, että täytyi rumentua -yksistään nälästä! Tunsin raivon vielä kerran riehahtavan, sen -viimeisen leimahduksen, jänteeni kouristuvan. Minkälaiset kasvot, -mitä? Tässä astelin omaten pään, jonkalaista ei ollut koko -maassa, pari nyrkkiä, jotka voisivat jauhaa kaupunginpalvelijan -sihtijauhoiksi, ja nälkiinnyin rumaksi keskellä Kristianian -kaupunkia! Mitä järkeä ja järjestystä siinä oli. Minä olin Saelissä -ahertanut yöt päivät kuin hevonen, joka raahaa pappia, olin lukenut -melkein silmät päästäni opinhalusta ja nähnyt nälkää niin että järki -oli tahtonut aivoista lähteä -- mitä hittoa minä sitä jälleen hankin -itselleni? Yksin katutytötkin kaikkosivat minut nähtyään. Mutta nyt -siitä olisi tehtävä loppu -- ymmärrätkö! -- _loppu_, piruvieköön, -siitä olisi tuleva!... Yhä yltyvällä raivolla, hampaita purren ja -väsymystä tuntien, itkien ja kiroillen, minä riehakoin ohikulkijoista -välittämättä. Aloin taas kiduttaa itseäni, juoksin ehdoin tahdoin -otsani vasten lyhtytolppia, iskin kynteni syvälle kämmeniini, purin -mielettömästi kieltäni, kun se ei puhunut selvästi, ja nauroin -raivokkaasti joka kerta kun se koski ankarasti. - -Niin, mutta mitä minun olisi tehtävä? kysyin lopulta itseltäni. Ja -minä poljen jalkaani katuun monta kertaa ja toistan: mitä minun on -tehtävä? -- Muuan herra kulkee juuri ohi ja huomauttaa hymyillen: - -"Teidän täytyy mennä pyytämään, että teidät pidätettäisiin." - -Katsoin häneen. Hän oli yksi tunnettuja naistenlääkäreitämme, -"Herttuaksi" nimitetty. Ei edes hänkään käsittänyt tilaani, mies, -jonka tunsin ja jonka kättä olin puristanut. Jäin seisomaan. -Pidätettäisiin? Niin, minä olin hullu, hän oli oikeassa. Tunsin -hulluutta veressäni, tunsin sen riehuvan aivoissani. Niin minun siis -kävisi? Niin, niin! Ja minä aloitin jälleen verkkaisen, surullisen -kulkuni. Siihen minä siis joutuisin. - -Yhtäkkiä pysähdyn taaskin. Mutta ei pidätetyksi! sanon, ei sitä! Ja -minä olin melkein käheä tuskaisesta pelosta. Rukoilin itsekseni, -päästelin pyyntöjä, ettei minua pidätettäisi. Silloin joutuisin -jälleen raatihuoneelle, minut suljettaisiin pimeään koppiin, missä -ei ollut niin valon kipinää. Ei sellaista! Oli vielä muitakin -keinoja käytettävissä, joita en ollut koettanut. Ja minä tahdoin -koettaa niitä, tahdoin olla hyvin ahkera, ottaa sitä varten hyvää -aikaa ja kulkea masentumatta talosta taloon. Olihan esimerkiksi -musiikkikauppias Cisler, jonka luona en lainkaan ollut käynyt. -Kyllähän keinoja keksittäisiin... Sillä tavoin astelin ja juttelin, -kunnes sain itseni melkein itkemään mielenliikutuksesta. Ei vain -joutua pidätetyksi! - -Cisler? Olikohan se ehkä kohtalon johdatusta? Hänen nimensä oli -johtunut mieleeni aiheettomasti, ja hän asui kovin kaukana, mutta -minä menisin kuitenkin hänen luokseen, kulkisin hiljaa ja lepäisin -välillä. Tunsin paikan, olin ollut siellä usein, ostanut paljon -nuotteja niinä entisinä hyvinä aikoina. Pyytäisinkö puoli kruunua? Se -ehkä oudoksuttaisi häntä, minä pyytäisin kokonaisen. - -Menin kauppaan ja kysyin johtajaa; minut ohjattiin hänen -konttoriinsa. Siellä istui mies, kauniina, kuosikkaasti pukeutuneena, -tarkastelemassa laskuja. - -Sammalsin anteeksipyynnön ja esitin asiani. Pakotettuna kääntymään -hänen puoleensa... ei kestäisi kauan kun maksaisin sen takaisin... -kun saisin palkkion sanomalehtiartikkelistani... Hän tekisi minulle -suuren hyväntyön... - -Vielä minun puhuessani hän kääntyi pöytäänsä päin ja jatkoi työtään. -Kun olin lopettanut, vilkaisi hän minuun, pudisti kaunista päätään ja -sanoi: "Ei!" Ainoastaan: ei. Ei mitään selityksiä. Ei sanaakaan muuta. - -Polveni tutisivat ankarasti, ja minä nojasin pientä kiilloitettua -aidaketta vasten. Päätin yrittää vielä kerran. Miksi piti juuri -hänen nimensä juolahtaa mieleeni, kun olin kaukana Vaterlandissa -[kaupunginosa Kristianiassa. Suom. huomautus]. Tunsin muutamia -pistoksia vasemmassa kupeessani ja aloin hiestyä. Hm! Olin tosiaankin -hyvin huonossa tilassa, sanoin, jokseenkin sairas, ikävä kyllä; -varmasti ei kuluisi kuin pari päivää kun jo maksaisin sen takaisin. -Jos hän tahtoisi olla niin suopea? - -"Hyvä mies, miksi te tulette minun luokseni?" sanoi hän. "Olette -minulle aivan tuntematon, kadulta tullut. Menkää lehteen, missä -teidät tunnetaan." - -"Mutta vain täksi illaksi!" sanoin minä. "Toimitus on jo suljettu, ja -minä olen nyt hyvin nälissäni." - -Hän pudisti yhä päätään ja jatkoi sen pudistamista vielä sittenkin, -kun olin jo tarttunut ovenripaan. - -"Hyvästi!" sanoin. - -Se ei ollutkaan kohtalon johdatusta, ajattelin ja hymyilin -katkerasti; niin korkealta voisin minäkin viitata, jos niikseen -tuli. Laahustin eteenpäin kautta korttelin toisensa jälkeen, välistä -lepäsin jollakin portaalla. Kunpa vain en joutuisi pidätetyksi! -Koppikauhu vaivasi minua koko ajan, ei jättänyt minua lainkaan -rauhaan! Joka kerta, kun näin konstaapelin matkallani, pujahdin -sivukadulle, välttääkseni tulemasta häntä vastaan. Nyt laskemme -sata askelta, sanoin, ja koetamme jälleen onneamme! Kerrankin neuvo -keksitään... - -Oli pienenlainen lankakauppa, paikka missä en koskaan aikaisemmin -ollut käynyt. Mies tiskin takana, sisempänä konttori posliinisine -ovikyltteineen, pakkoja täynnä olevia hyllyjä ja pöytiä pitkä rivi. -Odotin, kunnes viimeinen ostaja oli lähtenyt kaupasta, nuori nainen -hymykuoppineen. Miten onnelliselta hän näytti! En hennonut yrittää -kiinnittää hänen huomiotaan nutussani olevaan nuppineulaan; käännyin -poispäin, ja rintani nyyhkytti. - -"Haluatteko jotakin?" kysyi apulainen. - -"Onko johtaja tavattavissa?" sanoin. - -"Hän on tunturimatkalla Jotunheimissä", vastasi hän. "Olisiko jotakin -erikoista asiaa, mitä?" - -"Olisin pyytänyt muutamia äyrejä ruokaa varten", sanoin ja koetin -hymyillä; "olen nälissäni eikä minulla ole yhtään äyriä." - -"Olette siis yhtä rikas kuin minäkin", sanoi hän ja ryhtyi -järjestelemään lankapakkojaan. - -"Oi, älkää ajako minua pois -- ei nyt!" sanoin tuntien samalla kylmiä -väristyksiä koko ruumiissani. "Olen todellakin melkein kuollut -nälästä, on kulunut jo monta päivää siitä kun nautin jotakin." - -Äärimmäisen vakavana, sanomatta mitään, hän ryhtyi kääntelemään -taskujaan nurin, yhden toisensa jälkeen. Enkö voinut uskoa hänen -sanojaan, mitä? - -"Vain viisi äyriä?" sanoin. "Niin, saatte kymmenen takaisin parin -päivän kuluttua." - -"Hyvä mies, tahdotteko, että varastaisin laatikosta?" kysyi hän -kärsimättömästi. - -"Niin", sanoin, "ottakaa viisi äyriä laatikosta." - -"Sitä en tee", virkkoi hän, ja lisäsi: "Ja sallikaa minun sanoa -teille samalla, että nyt tämä voi jo riittää." - -Läksin ulos, sairaana nälästä ja kuumana häpeästä. Olin tekeytynyt -koiraksi, joka halusi viheliäisintä luuta, enkä ollut saanut sitä. -Ei, nyt tästä täytyi tulla loppu! Olin tosiaankin joutunut liian -pitkälle. Olin pysytellyt hengissä niin monta vuotta, seisonut -suorana niin kovina hetkinä, ja nyt olin äkkiä vajonnut röyhkeään -kerjäläisyyteen. Tämä yksi päivä oli raaistanut koko ajatuskykyni, -täyttänyt mieleni häpeämättömyydellä. Olin alentunut tekeytymään -surkuteltavaksi ja seisonut ja itkenyt pienimpien rihkamakauppiaiden -edessä. Ja mitä se oli hyödyttänyt? Enkö edelleenkin ollut ilman -suuhunpantavaa. Olin saavuttanut sen, että olin kyllästynyt itseeni. -Niin, niin, nyt tästä täytyi tulla loppui Juuri nyt suljettaisiin -kotiportti, ja minun täytyi kiiruhtaa, jollen haluaisi levätä jälleen -raatihuoneella... - -Tämä antoi minulle voimia; raatihuoneella en tahtonut levätä. Ruumis -kumarassa, kädelläni painaen vasenta kylkeäni vaimentaakseni hiukan -pistoksia, mennä kuukertelin eteenpäin, pidin katseeni suunnattuna -katukäytävään, etten pakottaisi mahdollisia tuttavia tervehtimään, ja -kiiruhdin paloasemaa kohti. Jumalan kiitos, kello oli vain seitsemän -Vapahtajamme kirkon tornissa, minulla oli vielä kolme tuntia, ennen -kuin portti suljettaisiin. Miten olinkin ollut peloissani! - -Sitten ei jäisi yhtään keinoa yrittämättä, olisin tehnyt kaiken -voitavani. Että tosiaankaan ei saattanut kertaakaan onnistua koko -päivänä! ajattelin. Jos kertoisin sen jollekin, niin kukaan ei sitä -uskoisi, ja jos sen kirjoittaisin paperille, sanottaisiin, että se -oli tehtyä. Ei ainoassakaan paikassa! Niin, niin, sitä ei tarvinnut -harmitella; ennen kaikkea en saisi olla enää surkuteltava. Hyi, se -oli iljettävää, vakuutan sinulle, sinä tympäiset minua! Kun kaikki -toivo oli mennyttä, niin se oli mennyttä. Enkö muuten voisi varastaa -kourallista kauroja tallista? Se oli vain valon pilkahdus -- minä -tiesin, että talli oli suljettu. - -Otin asian tyynesti ja astuskelin kotiin päin. Tunsin janoa, -ilokseni ensi kerran koko päivänä, ja minä etsiskelin paikkaa, -mistä voisin juoda. Olin tullut liian kauas myymälöiden luota enkä -yksityisasuntoon halunnut mennä; voisin ehkä odottaa siksi kunnes -tulisin kotiin; siihen menisi neljännestunnin aika. Ei ollut lainkaan -sanottu, että voisin pitää sisälläni vettäkään; vatsani ei sietänyt -enää mitään; tunsin, että minua vaivasi sylkikin, jota nieleskelin. - -Mutta napit? En ollut vielä ollenkaan yrittänyt nappeja tarjota. -Silloin pysähdyin ja rupesin hymyilemään. Ehkäpä siinä sittenkin -olisi keino! En ollut vielä aivan tuomittu! Minä saisin aivan -varmasti niillä kymmenen äyriä, huomenna jostakin toiset kymmenen, ja -torstaina saisin maksun sanomalehtiartikkelistani. Saisinpa nähdä, -se luonnistaisi! Että tosiaankin saatoin unohtaa napit! Otin ne -taskustani ja katselin niitä kulkiessani; silmäni himmenivät ilosta, -en nähnyt katua jolla astelin. - -Miten hyvin tunsinkaan sen suuren kellarin, paikan, minne olin -pujahtanut pimeinä iltoina, verenimijä-ystäväni luo. Toinen toisensa -jälkeen olivat kapistukseni hävinneet sinne, pikku esineet, viimeinen -kirjani. Huutokauppapäivänä menin mielelläni sinne katsomaan, ja -minä riemuitsin joka kerta, kun huomasin kirjani joutuvan hyviin -käsiin. Näyttelijä Magelsenilla oli kelloni, ja siitä minä olin -melkein ylpeä; erään vuosikalenterin, missä olivat ensimmäiset pienet -runokokeeni, oli muuan tuttava ostanut, ja palttooni oli joutunut -eräälle valokuvaajalle lainattavaksi ateljeessa. Joten mistään ei -ollut pahaa sanottavaa. - -Pidin napit valmiina kädessäni ja astuin sisään. "Setä" istuu -pöytänsä ääressä kirjoittamassa. - -"Minulla ei ole mitään kiirettä", sanon, peläten häiritseväni häntä -ja saattavani hänet kärsimättömäksi esittämällä asiani. Ääneni -kuulosti kummallisen oudolta, tuskin tunsin sitä enää omakseni, ja -sydämeni paukutti kuin vasara. - -Hän tuli hymyillen vastaani, tapansa mukaan, pani molemmat kätensä -tiskille ja katsoi minua silmiin, sanaakaan virkkamatta. - -Niin, minulla oli jotakin mukana, josta halusin kysyä, voisiko hän -sitä tarvita... jotakin, joka oli vain tiellä kotona, vakuutan -teille, aivan vaivana... muutamia nappeja. - -No, mitä, minkälaisia nappeja? Ja hän suuntaa katseensa käteeni. - -Eikö hän voisi antaa minulle niistä muutamia äyrejä?... Niin monta -kuin hän itse katsoisi sopivaksi... Aivan hänen oman mielensä -mukaan... - -Noista napeista? Ja "setä" tuijottaa ihmeissään minuun. _Noista_ -napeista? - -Vain yhtä sikaria varten, tai mitä hän itse haluaisi. Satuin -kulkemaan ohi ja tahdoin kuulostaa. - -Silloin nauroi tuo vanha panttilainaaja ja kääntyi takaisin pöytänsä -ääreen, sanaakaan sanomatta. En oikeastaan ollut toivonut niin -paljon, ja kuitenkin olin ajatellut mahdollisuutta, että tulisin -autetuksi. Tuo nauru oli kuolintuomioni. Ei kai hyödyttäisi nytkään -tarjota silmälaseja? - -Minä antaisin luonnollisesti silmälasit mennä mukana, sehän on selvä, -sanoin sitten ja otin ne käteeni. Vain kymmenen äyriä, tai, jos hän -tahtoisi, viisi äyriä? - -"Tiedättehän, etten voi lainata silmälasejanne vastaan", sanoi -"setä"; "olen sanonut sen teille jo ennen." - -"Mutta minä tarvitsen postimerkin", lausuin; en voinut edes saada -lähetetyksi kirjeitä, joita minun piti kirjoittaa. "Kymmenen tai -viiden äyrin postimerkki, aivan, miten itse haluatte." - -"Jumala teitä siunatkoon ja menkää tiehenne!" vastasi hän ja viittasi -kädellään minua poistumaan. - -Niin, niin, saa sitten olla! virkoin itsekseni. Koneellisesti asetin -silmälasit jälleen nenälleni, otin napit käteeni ja läksin; sanoin -hyvää yötä ja suljin oven jälkeeni, kuten tavallista. Kas niin, -mitään ei ollut enää tehtävissä! Ulko-ovella pysähdyin ja katselin -vielä nappeja. Että hän ei lainkaan niitä halunnut! sanoin; ne ovat -kuitenkin melkein uusia nappeja; en voi sitä käsittää! - -Seisoessani siinä näissä mietteissäni totesin erään miehen pyrkivän -ohitseni kellariin. Mennessään hän hiukan töytäisi minua; pyysimme -kumpikin anteeksi, ja minä käännyin katsomaan häntä. - -"Hei, sinäkö se oletkin?" sanoi hän äkkiä alhaalla portailla. Hän -tuli ylös, ja minä tunsin hänet. "Herra siunatkoon, minkä näköinen -sinä olet!" sanoi hän. "Mitä sinä täällä olet tehnyt?" - -"Ooh -- ollut asioilla. Aiot sinne alas, näen mä?" - -"Niin. Mitä sinä olet sinne tarjonnut?" - -Polveni tutisivat, nojasin seinää vasten ja ojensin käteni, jossa -olivat napit. - -"Mitä hittoa?" huudahti hän. "Ei, nyt se menee liian pitkälle!" - -"Hyvää yötä!" sanoin ja halusin mennä, tunsin itkun pyrkivän ulos -rinnastani. - -"Ei, odotas hetkinen!" sanoi hän. Mitäpä minä odottaisin? Hänhän -oli itse matkalla "sedän" luo, vei ehkä kihlasormustaan, oli nähnyt -nälkää useita päiviä, oli velkaa emännälleen. "Kyllä", vastasin, "jos -palaat pian..." - -"Tietysti", sanoi hän ja tarttui käsivarteeni, "mutta minä sanon -sinulle, minä en usko sinua, olet idiootti, parasta, että seuraat -mukana." - -Käsitin, mitä hän tahtoi, minussa välähti äkkiä kipinä kunniantuntoa -ja vastasin: - -"En voi! Olen luvannut olla Bernt Ankerin kadulla puoli kahdeksan, -ja..." - -"Puoli kahdeksan, aivan niin! Mutta nyt on kello kahdeksan. Tässä -minä seison kello kädessä, menen juuri tarjoamaan. Kas niin, sisään, -sinä nälkäinen synninkyörä! Saan vähintään viisi kruunua sinulle." - -Ja hän tuuppasi minut sisälle. - - - - -KOLMAS OSA - - -Viikon verran elelin ilossa ja ihanuudessa. - -Olin voittanut pahimman tälläkin kertaa, minulla oli ruokaa joka -päivä, elämänrohkeuteni kasvoi, ja minä pistin raudan toisensa -jälkeen tuleen. Minulla oli työn alaisena kolme, neljä artikkelia, -jotka riistivät köyhistä aivoistani jokaisen kipinän, jokaisen -ajatuksen, mikä niissä syntyi, ja minusta se näytti sujuvan paremmin -kuin ennen. Viime artikkelini, josta olin nähnyt niin paljon vaivaa -ja johon olin kiinnittänyt niin paljon toiveita, oli toimittaja -jo palauttanut, ja minä olin hävittänyt sen heti, äkäpäissäni, -loukkautuneena, lukematta sitä läpi uudelleen. Ajan oloon aioin -yrittää tarjota töitäni toiseen lehteen, avatakseni itselleni uusia -tulolähteitä. Pahimmassa tapauksessa, jollei sekään auttaisi, voisin -pyrkiä laivoihin; "Nunna" oli lähtövalmiina laiturissa, ja minä -voisin ehkä saada siinä työtä Arkangeliin saakka, vai minne sen -tarkoitus oli lähteä. Joten minulla oli mahdollisuuksia monilla -tahoilla. - -Viimeinen ankara aika oli pidellyt minua hiukan pahasti; tukkani -alkoi lähteä, päänsärky oli myös hyvin kiusallista, varsinkin -aamuisin, eikä hermostuneisuus ottanut hävitäkseen. Istuin päivällä -kirjoitellen kädet riepuihin käärittyinä, yksistään senvuoksi, etten -sietänyt omaa hengitystäni niihin. Kun Jens Olaj alapuolellani iski -tallin oven lujasti kiinni tai koira alkoi takapihalla haukkua, kulki -kylmän väristys kautta luiden ja ydinten. Olin jokseenkin huonossa -kunnossa. - -Päivät päästään ahersin työssäni, tuskin sain itselleni aikaa ruoan -hotaisemiseen, ennen kuin jälleen istahdin kirjoittamaan. Tällöin -oli sekä sänkyni että pieni, ontuva pöytäni täynnä luonnoksia ja -kirjoitettuja liuskoja, joita vuorotellen valmistelin, liitin -uusia seikkoja, jotka päivän pitkään saattoivat juolahtaa mieleen, -korjailin, virkistin kuolleita kohtia lisäämällä sinne tänne -värikkään sanan, uurastin eteenpäin lause lauseelta nähden mitä -suurinta vaivaa. Eräänä iltapäivänä oli vihdoin yksi artikkeleistani -valmis, onnellisena ja iloisena pistin sen taskuuni ja läksin -"komendöörin" luo. Olikin jo aika ryhtyä hommailemaan rahaa, minulla -ei ollutkaan enää monta äyriä jäljellä. - -"Komendööri" pyysi minua istumaan hetkiseksi, niin voisi hän heti... -ja hän jatkoi kirjoittamistaan. - -Tarkastelin tätä pientä toimitushuonetta: rintakuvia, painokuvia, -sanomalehtileikelmiä, tavattoman iso paperikori, joka näytti voivan -niellä miehen karvoineen päivineen. Tunsin itseni surulliseksi -nähdessäni tuon hirvittävän suun, tuon lohikäärmeen kidan, joka aina -oli avoinna, aina valmiina vastaanottamaan uusia hylättyjä töitä -- -uusia murskattuja toiveita. - -"Monesko päivä nyt on?" kysyy "komendööri" äkkiä pöytänsä ääreltä. - -"28:s", vastaan iloisena voidessani olla hänelle avuksi. - -"28:s." Ja hän kirjoittaa edelleen. Vihdoin hän sulkee pari kirjettä -kuoreen, viskaa muutamia papereita paperikoriin ja laskee kynän -kädestään. Sitten hän käännähtää tuolillaan ja katsoo minuun. -Nähdessään minun vielä seisovan ovella hän tekee puoliksi vakavan, -puoliksi leikillisen viittauksen kädellään ja osoittaa tuolia. - -Käännyn syrjittäin, jotta hän ei näkisi, ettei minulla ole lainkaan -liivejä, kun avaan nuttuni ja otan käsikirjoituksen taskustani. - -"Tässä olisi vain pieni luonnekuvaus Correggiosta", sanon, "mutta se -ei kai ole kirjoitettu sillä tavoin, ikävä kyllä, että..." - -Hän ottaa paperit kädestäni ja alkaa niitä selailla. Kasvonsa hän -kääntää minuun päin. - -Tuollaiselta hän siis näytti läheltä, tuo mies, jonka nimen olin -kuullut jo varhaisimmassa nuoruudessani ja jonka lehti oli kautta -vuosien eniten minuun vaikuttanut. Hänen tukkansa on kihara ja -kauniit, ruskeat silmänsä hiukan levottomat; hänellä on tapana -sivellä nenäänsä tuon tuostakin. Skotlantilainen pappi saattoi tuskin -näyttää lempeämmältä kuin tuo vaarallinen kynämies, jonka sanat -aina olivat iskeneet verisiä haavoja, minne vain olivat sattuneet. -Omituinen pelon ja ihailun tunne valtaa minut tuon ihmisen edessä, -olen melkein saamaisillani kyyneliä silmiini, ja vaistomaisesti -astahdan askelen eteenpäin sanoakseni hänelle, miten sydämellisesti -pidin hänestä kaiken sen takia, mitä hän oli minulle opettanut, ja -pyytääkseni, ettei hän kiusaisi minua; minä olin vain köyhä poloinen, -jonka asiat ennestäänkin olivat huonosti... - -Hän nosti katseensa ja pani käsikirjoitukseni verkalleen kokoon, -siinä istuessaan ja mietiskellessään. Jotta hän voisi helpommin antaa -minulle hylkäävän vastauksen, minä ojennan hiukan kättäni eteenpäin -ja sanon: - -"Ah, niin, sitä ei tietysti voida käyttää?" Ja minä hymyilen, jotta -näyttäisi siltä kuin ottaisin asian kevyesti. - -"Kaiken, mitä voimme käyttää, täytyy olla kansantajuista", vastaa -hän; "tiedätte, minkälainen yleisö meillä on. Mutta ettekö voi tehdä -sitä hiukan yksinkertaisemmaksi? Tai keksiä jotain muuta, jota kansa -ymmärtää paremmin?" - -Hänen suopeutensa ihmetyttää minua. Käsitän, että artikkelini on -hylätty, ja kuitenkaan en olisi voinut saada kauniimpaa kieltoa. -Jotta en häiritsisi häntä kauemmin, vastaan: - -"Kyllä, sen kyllä voin tehdä." - -Menen ovelle. Hm. Hän suokoon anteeksi, että olin kuluttanut hänen -aikaansa... Minä kumarran ja tartun ovenripaan. - -"Jos haluatte", sanoo hän, "voitte kernaasti saada hiukan -ennakkomaksua. Voittehan kirjoittaa sen edestä." - -Nythän hän oli nähnyt, etten osannut kirjoittaa, hänen tarjouksensa -nöyryytti minua hiukan, ja minä vastasin: - -"Ei, kiitos, minä kyllä selviydyn asioistani jonkin aikaa. Kiitoksia -muuten hyvin paljon. Hyvästi!" - -"Hyvästi!" vastaa "komendööri" ja kääntyy samassa kirjoituspöytäänsä -päin. Hän oli sittenkin kohdellut minua ansaitsemattoman -hyväntahtoisesti, ja minä olin hänelle siitä kiitollinen; tietäisin -myöskin sen korvata. En aikonut mennä hänen luokseen ennen kuin -minulla olisi mukanani työ, johon olisin aivan tyytyväinen, joka -voisi hämmästyttää "komendööriä" hiukan ja saada hänet heti empimättä -määräämään minulle kymmenen kruunua. Ja minä menin jälleen kotiin ja -ryhdyin uudelleen kirjoitustyöhöni. - -Seuraavina iltoina, kun kello tuli noin kahdeksan korville ja kaasu -oli jo sytytetty, tapahtui minulle säännöllisesti seuraavaa: - -Tullessani ulos asunnostani lähteäkseni päivän vaivojen ja vastuksien -jälkeen kävelemään kaduille, seisoo mustapukuinen nainen kaasulyhdyn -luona aivan portin ulkopuolella ja kääntää kasvonsa minuun päin, -seuraa minua silmillään, kun kuljen hänen ohitsensa. Panen merkille, -että hänellä on aina sama puku yllään, sama tiheä harso, joka peittää -hänen kasvonsa ja laskeutuu hänen rinnalleen, ja kädessä pieni -päivänvarjo, jonka kädensijana on norsunluinen rengas. - -Oli jo kolmas ilta kun olin nähnyt hänet siinä, aina samalla -paikalla; heti kun olin päässyt hänen ohitsensa, hän kääntyy -verkalleen ja lähtee astelemaan katua alas, minusta poispäin. - -Hermostuneet aivoni kasvattivat tuntosarvia, ja sain mielettömän -ajatuksen, että hänen käyntinsä tarkoitti minua. Olin lopulta -melkein valmis puhuttelemaan häntä -- kysymään häneltä, hakiko hän -jotakuta, tarvitsisiko hän minun apuani johonkin, saisinko saattaa -häntä kotiin, vaikka olinkin niin huonossa kunnossa, suojella häntä -pimeillä kaduilla -- mutta mieleni pohjalla kyti epämääräinen pelko, -että se ehkä saattaisi maksaa jotakin, lasin viiniä tai ajelumatkan, -eikä minulla ollut enää lainkaan rahoja; lohduttoman tyhjät taskuni -vaikuttivat liiankin masentavasti minuun, eikä minulla ollut -edes rohkeutta katsoa hiukan terävästi häneen, mennessäni hänen -ohitsensa. Nälkä oli jälleen alkanut vaivata minua, ruokaa en ollut -saanut kuin eilen illalla, -- se ei ollut mikään pitkä aika, olin -monesti saattanut kestää useita päiviä -- mutta minä olin alkanut -arveluttavasti kuihtua, en voinut sietää nälkää yhtä hyvin kuin -ennen, yksi ainoa päivä saattoi nyt tehdä minut melkein sekapäiseksi, -ja minä oksentelin aina juotuani vettä. Lisäksi minua värisytti -yöllä, makasin täysissä pukimissa, jotka olivat päivälläkin ylläni, -ja värisin kylmästä, tunsin puistatuksia iltaisin ja jäykistyin -yöksi. Vanha peitto ei voinut estää vetoa, ja minä heräsin aamulla -siihen, että ulkoa tuleva raaka viima oli saattanut nenäni tukkoon. -Astelin katuja mietiskellen, mitä tekisin pysyäkseni pystyssä, kunnes -saisin seuraavan artikkelini valmiiksi. Ollapa minulla kynttilä, niin -voisin jatkaa yöllä; veisi pari tuntia, ennen kuin pääsisin oikein -kirjoitustuulelle; huomenna saattaisin sitten kääntyä "komendöörin" -puoleen. - -Menen suoraa päätä Oplandin kahvilaan ja haeskelen nuorta -pankkituttavaani hankkiakseni itselleni kymmenen äyriä kynttilän -ostoon. Minun sallittiin vapaasti kulkea läpi kaikkien huoneiden; -sivuutin toistakymmentä pöytää, missä loruilevat vieraat istuivat -syömässä ja juomassa, tunkeuduin aivan kahvilan sisimpään, Punaiseen -huoneeseen, tapaamatta etsimääni miestä. Nolona ja harmissani palasin -jälleen kadulle ja läksin astelemaan linnalle päin. - -Eikö ollutkin hitonmoisen pirullista, että vastoinkäymiseni -eivät lainkaan ottaneet loppuakseen! Pitkin, raivokkain askelin, -nutunkaulus röyhkeästi nostettuna ylös niskaan ja kädet nyrkissä -housuntaskuissa minä astelin ja haukuin kohtalontähteäni koko matkan. -Ei kunnon huoletonta hetkeä seitsemään, kahdeksaan kuukauteen, ei -välttämättömintä ruokaa lyhyeksi viikoksi ennen kuin hätä jälleen -iski kimppuuni. Kaiken lisäksi minä olin kulkenut ja ollut rehellinen -keskellä kurjuutta, he-he, rehellinen pohjia myöten! Jumala -varjelkoon miten narrimainen olinkaan ollut! Ja minä aloin kertoilla -itselleni, miten minulla sittenkin oli ollut paha omatunto, koska -kerran olin vienyt Hans Paulin peiton panttilainaajalle. Nauroin -pilkallisesti herkälle oikeudentunnolleni, sylkäisin halveksivasti -katuun enkä löytänyt kylliksi voimakkaita sanoja ivatakseni -tyhmyyttäni. Olipa se nyt sattunut! Jos olisin tällä hetkellä -löytänyt koulutytön säästörahat kadulta, köyhän lesken ainoan äyrin, -olisin poiminut sen heti ja pistänyt taskuuni, varastanut sen -tietäen, tahtoen, ja nukkunut rauhallisesti kuin tukki seuraavana -yönä. En sentään ollut turhanpäiten kärsinyt niin sanomattoman -paljon, kärsivällisyyteni oli lopussa, olin valmis mihin tahansa. - -Kiersin linnan kolme, neljä kertaa, päätin sitten mennä kotiin, -pistäydyin vielä puistossa ja läksin vihdoin takaisin Karl -Johaninkadulle. - -Kello oli yhdentoista korvilla. Katu oli melkein pimeä, ja ihmisiä -liikuskeli kaikkialla, hiljaisia pareja ja häliseviä joukkoja samassa -mylläkässä. Suuri hetki oli saapunut, paritteluaika, jolloin salainen -kuljeskelu tapahtuu ja iloinen seikkailu alkaa. Kahisevia tyttöjen -hameita, joitakin lyhyitä, aistillisia naurahduksia, aaltoilevia -rintoja, kiivaita, huohottavia hengityksiä; alhaalla Grandin luona -ääni, joka huudahtaa: "Emma!" Koko katu oli liejukko, josta nousi -kuumia höyryjä. - -Vaistomaisesti haeskelen taskuistani paria kruunua. Himo, joka -väräjää jokaisen ohikulkijan liikkeessä, yksinpä kaasulyhtyjen -himmeä valo, tämä hiljainen, siittävä yö, kaikkityynni oli alkanut -hyökätä kimppuuni, tämä ilma, joka on täynnä kuiskauksia, syleilyjä, -väriseviä tunnustuksia, puoliksi lausuttuja sanoja, pientä suhinaa; -pari kissaa armastelee kimakasti ja valittavasti naukuen Blomqvistin -porttikäytävässä. Eikä minulla ollut kahta kruunua. Oli kirotun -kurjaa tällainen köyhyys! Mikä nöyryytys, mikä häpeä! Ja jälleen -tulin ajatelleeksi köyhän lesken viimeistä ropoa, jonka olin -tahtonut varastaa, koulupojan lakkia tai nenäliinaa, kerjäläisen -ruokapussia, jotka empimättä olisin vienyt lumppukauppiaalle. Niistä -saadut rahat olisin käyttänyt hummailuun. Lohduttaakseni itseäni ja -pysyäkseni ulkopuolisena aloin keksiä kaikkia mahdollisia vikoja -noissa iloisissa ihmisissä, jotka riensivät ohitseni, kohauttelin -äkäisesti olkapäitäni ja katselin heitä halveksivasti, sitä mukaa -kuin he kulkivat, pari parilta. Nuo tyytyväiset sokerileivoksia -syövät ylioppilaat, jotka arvelivat esiintyvänsä eurooppalaisesti, -kun saivat taputtaa ompelijatarta vatsalle. Nuo nuoret herrat, -pankkimiehet, tukkukauppiaat, bulevardileijonat, jotka eivät edes -ajautuneet karille merimiesten vaimojen kanssa, paksujen karjatorin -kanojen, jotka olutseidelin vuoksi saattoivat langeta ensimmäisessä -sopivassa porttikäytävässä! Mokomia merenneitoja! Paikka heidän -vierellään oli vielä lämpimänä viimeöisen palosotilaan tai -tallimiehen jälkeen; valtaistuin oli aina yhtä vapaa, yhtä avoin, ole -hyvä, astu siihen!... Sylkäisin kauas katukäytävälle, välittämättä -sattuiko se johonkin, olin äkeissäni, täynnä inhoa noita ihmisiä -kohtaan, jotka kihnasivat toisiaan vastatusten ja parittelivat -silmieni edessä. Nostin päätäni ja tunsin itseni siunatuksi -voidessani pitää tieni puhtaana. - -Suurkäräjätorin varrella kohtasin tytön, joka tuijotti hyvin -terävästi minuun tullessani hänen kohdalleen. - -"Iltaa!" sanoin. - -"Iltaa!" Hän pysähtyi. - -Hm. Oliko hän ulkona näin myöhään kävelyllä? Eiköhän nuoren naisen -ollut hiukan vaarallista kulkea tähän aikaan vuorokaudesta Karl -Johanilla? Eikö? Niin, mutta eikö häntä koskaan puhuteltu, loukattu, -tarkoitan, suoraan sanoen, eikö häntä pyydetty mukaan kotiin? - -Hän tuijotti ihmeissään minuun, tarkasteli kasvojani, päästäkseen -selville, mitä minä tällä oikein tarkoitin. Sitten hän äkkiä pisti -kätensä kyynärkoukkuuni ja virkkoi: - -"No, mennään sitten!" - -Minä seurasin mukana. Kuljettuamme muutamia askelia ohi ajurien minä -pysähdyin, tempasin käsivarteni vapaaksi ja sanoin: - -"Kuulkaas, ystäväni, minulla ei ole äyriäkään." Ja minä laittausin -lähtemään matkaani. - -Aluksi hän ei ollut uskoa minua, mutta kun hän oli saanut tunnustella -kaikki taskuni eikä löytänyt mitään, hän suuttui, keikautti päätään -ja sanoi minua kapakalaksi. - -"Hyvää yötä!" sanoin. - -"Odottakaas hiukan!" huudahti hän, "kultasankaiset silmälasitko -teillä on?" - -"Ei." - -"No, menkää hiiteen sitten!" - -Ja minä läksin. - -Hetkisen kuluttua hän juoksi jäljestäni ja huusi minulle uudelleen. - -"Voitte olla kanssani siitä huolimatta", sanoi hän. - -Tällainen poloisen katutytön tarjous loukkasi minua, ja minä -kieltäydyin. Oli sitä paitsi myöhäinen yönhetki ja minun piti -mennä erääseen paikkaan; eihän hänellä ollut varaakaan sellaisiin -uhrauksiin. - -"Niin, mutta minä _tahdon_ teidät mukaani." - -"Mutta minä en lähde mukaan sillä tavalla." - -"Te menette tietysti toisen luo", sanoi hän. - -"En", vastasin. - -Mutta minä tunsin olevani tukalassa asemassa tyttöliehakon edessä ja -päätin pelastaa nahkani. - -"Mikä teidän nimenne on?" kysyin. "Maiju? No! Kuulkaas nyt, Maiju!" -Ja minä ryhdyin selittämään käytöstäni. Tyttö kävi yhä enemmän -kummastuneeksi. Oliko hän siis luullut, että minäkin olisin yksi -niitä, jotka kulkivat iltaisin kaduilla kaappailemassa pikku -tyttöjä? Oliko hän tosiaankin uskonut niin pahaa minusta? Olinko -minä ehkä alusta saakka sanonut hänelle jotakin epäkohteliasta? -Käyttäydyttiinkö sillä tavoin, kun oli jotain pahaa mielessä? -Lyhyesti sanottuna, minä olin puhutellut häntä ja saattanut pari -askelta nähdäkseni, miten pitkälle hän haluaisi asian johtaa. -Muuten oli nimeni se ja se, pastori se ja se. Hyvää yötä! Menkää -matkoihinne, älkääkä tehkö syntiä enää! - -Sen sanottuani minä läksin. - -Hykertelin käsiäni ihastuksissani keksintöni johdosta ja puhelin -ääneen itsekseni. Miten riemukasta olikaan kulkea ympäri tekemässä -hyviä töitä. Ehkäpä olin antanut tuolle langenneelle olennolle -sysäyksen parannukseen koko elämän ajaksi! Vapahtanut hänet kerta -kaikkiaan kadotuksesta! Ja hän tunnustaisi sen tultuaan sen -käsittämään, vieläpä sydän täynnä kiitollisuutta tunnustaisi sen -kuolinhetkelläänkin. Ooh, kannatti sittenkin olla kunniallinen, -kunniallinen ja oikeudenmukainen! - -Olin aivan loistavalla tuulella, tunsin itseni terveeksi ja rohkeaksi -tekemään mitä tahansa. Kunpa minulla vain olisi ollut kynttilä, niin -ehkä olisin saanut artikkelini valmiiksi! Astelin heilutellen uutta -portinavainta kädessäni, hyräilin ja mietiskelin keinoa, millä voisin -saada kynttilän itselleni. Mitään muuta keinoa ei ollut kuin ottaa -kirjoitusvehkeet ulos kadulle, kaasulyhdyn alle. Ja minä avasin -portin ja menin hakemaan papereitani. - -Palattuani lukitsin portin ulkoapäin ja asetuin lyhdyn valoon. Oli -hiljaista kaikkialla, kuulin vain konstaapelin raskaat, kilahtelevat -askelet alempana olevalta poikkikadulta ja koiran haukuntaa St. -Hanshaugenista päin. Mikään ei minua häirinnyt, nutunkauluksen vedin -korviin ja ryhdyin ajattelemaan kaikin voimin. Minulle olisi suureksi -avuksi, jos voisin saada tämän pienen artikkelin loppuun. Olin juuri -melko tukalassa kohdassa, tulisi aivan huomaamaton siirtyminen -johonkin uuteen, sitten vaimennettu, liukuva loppuosa, pitkä murina, -joka vihdoin päättyisi ponteen, niin jyrkkään, niin liikuttavaan kuin -laukaus tai kuin vuoren repeämä. Piste. - -Mutta sanat eivät tahtoneet tulla mieleeni. Luin koko kirjoituksen -läpi alusta saakka, luin ääneen joka lauseen, enkä voinut ollenkaan -koota ajatuksiani tuohon paukahtavaan loppuponteen. Seisoessani siinä -mietiskellen tätä saapui kaiken lisäksi konstaapeli ja pysähtyi -keskelle katua vähän matkan päähän minusta ja pyyhkäisi pois -koko tunnelmani. Mitä se häntä liikutti, jos minä tällä hetkellä -seisoin kirjoittamassa erinomaista loppuosaa artikkeliin, joka -oli tarkoitettu annettavaksi "komendöörille"? Herrajumala, miten -kerrassaan mahdotonta minun oli pysytellä veden pinnalla, mitä -hyvänsä yritinkään! Seisoin siinä tunnin ajan, konstaapeli meni -matkoihinsa, alkoi tuntua liian kylmältä seisoa siinä tunnin ajan -hiljaa. Masentuneena uudesta turhasta yrityksestäni avasin vihdoin -portin ja menin huoneeseeni. - -Siellä ylhäällä oli kylmä, ja tuskin erotin ikkunaani synkässä -pimeydessä. Hapuilin sänkyni luo, riisuin kengät jaloistani ja -istahdin lämmittelemään jalkojani käsieni välissä. Sitten heittäysin -vuoteelle, samoin kuin olin tehnyt pitkät ajat, täysissä pukimissa. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna nousin istumaan vuoteellani heti kun oli tullut -valoisa ja kävin jälleen käsiksi artikkeliini. Istuin siinä -asennossa puolipäivään saakka, jolloin olin saanut kokoon kymmenen, -parikymmentä riviä. Enkä sittenkään ollut päässyt loppuosaan. - -Nousin ylös, vedin kengät jalkaani ja ryhdyin astelemaan edestakaisin -lattialla tullakseni lämpimäksi. Ikkunat olivat huurteessa, katsoin -ulos, siellä satoi lunta, alhaalla takapihalla oli paksu kerros lunta -kiveyksellä ja kaivolla. - -Hääräilin huoneessani, liikuin tahdottomasti edestakaisin, -raaputtelin kynsilläni seiniä, asetin otsani varovasti ovea vasten, -aivan tarkoituksettomasti, ikään kuin minulla olisi hyvinkin tärkeää -hommaa. Ja sillä välin virkoin ääneen kerran toisensa jälkeen, niin -että kuulin sen itse: mutta hyväjumala, tämähän on hulluutta! Ja minä -jatkoin samaa hullutusta. Puuhattuani pitkän aikaa, ehkä pari tuntia, -terästäydyin ankarasti, purin huultani ja koetin reipastua parhaani -mukaan. Tästä täytyi tulla loppu! Löysin tikun pureskellakseni ja -istahdin päättävästi jälleen kirjoittamaan. - -Pari lyhyttä lausetta sain aikaan suurella vaivalla, parisenkymmentä -köyhää sanaa, jotka kiusasin esille voimalla ja väellä, päästäkseni -kuitenkin eteenpäin. Sitten taukosin, pääni oli tyhjä, en jaksanut -enempää. Ja kun en mitenkään voinut päästä pitemmälle, istuin -tuijottamaan silmät selällään noihin viimeisiin sanoihin, tuohon -epätäydelliseen arkkiin, katsoa töllötin noihin merkillisiin, -väräjäviin kirjaimiin, jotka ponnistelivat ylös papereita kuin -pienet, karvaiset eläimet, enkä lopulta ymmärtänyt mitään koko -jutusta, en ajatellut yhtään mitään. - -Aika kului. Kuulin liikettä kadulta, rattaiden räminää ja kavioiden -kapsetta; Jens Olajn ääni kaikui tallista, kun hän huuteli hevosille. -Olin aivan tylsä, istuin ja maiskuttelin suutani, mutta muuten en -tehnyt mitään. Rintani oli surullisessa tilassa. - -Alkoi hämärtää, lyyhistyin yhä enemmän kokoon, väsyin ja heittäydyin -jälleen sänkyyn. Lämmittääkseni hiukan käsiäni sivelin tukkaani -edestakaisin, ristiin ja rastiin; mukana irtausi pieniä hiustupsuja, -joita jäi sormien väliin ja putoili tyynylle. En välittänyt -siitä juuri sen enempää, tuntui kuin ei se olisi minua lainkaan -liikuttanut, olihan minulla kylliksi tukkaa jäljellä. Yritin jälleen -heristäytyä vapaaksi tästä kummallisesta horrostilasta, joka tuntui -kaikissa jäsenissäni, nousin pystyyn, iskin kämmenilläni polviini, -yskin niin ankarasti kuin rintani salli, -- ja retkahdin jälleen -vuoteelle. Mikään ei auttanut, minä kuolisin auttamattomasti avoimin -silmin, tuijottaen suoraan laipioon. Vihdoin pistin etusormeni -suuhuni ja aloin imeskellä sitä. Jokin alkoi liikkua aivoissani, -ajatus, joka rupesi siellä orastamaan, pähkähullu keksintö: mitähän, -jos purisin? Ja vähääkään ajattelematta ummistin silmäni ja iskin -hampaani yhteen. - -Hypähdin pystyyn. Vihdoinkin olin herännyt. Sormesta tihkui hiukan -verta ja minä nuolin sitä pois. Se ei koskenut, haavakaan ei ollut -suuri, mutta minä olin yhtäkkiä tullut järkiini; pudistin päätäni -ja menin ikkunan luo, mistä löysin rievun, jonka käärin haavan -ympärille. Siinä puuhaillessani tulivat silmäni täyteen kyyneliä, -minä itkin hiljaa itsekseni. Tuo laiha, purtu sormi näytti niin -surulliselta. Taivaan Jumala, miten pitkälle olinkaan joutunut. - -Ilta pimeni yhä. Ehkäpä ei ollut mahdotonta, että voisin kirjoittaa -loppuosan iltasella, jos minulla vain olisi kynttilä. Pääni oli -jälleen selkeä, ajatukset tulivat ja menivät, kuten tavallisesti, -enkä tuntenut erikoista kärsimystäkään, nälkäkään ei vaivannut niin -pahasti kuin muutamia tunteja sitten, kestäisin kyllä seuraavaan -päivään. Ehkäpä saisin kynttilän velaksikin, jos kääntyisin -talouskaupan puoleen ja selittäisin asemani. Olinhan siellä hyvin -tunnettu, hyvinä aikoina, jolloin minulla vielä oli siihen varaa, -olin ostanut siitä kaupasta monta leipää. Ei ollut epäilystäkään, -etten saisi kynttilää kunniallisella nimelläni. Ja ensi kertaa -pitkiin aikoihin ryhdyin harjaamaan hiukan vaatteitani, poistinpa -irtohiuksetkin nuttuni kaulukselta, mikäli se oli mahdollista -pimeässä, sitten hapuilin alas portaita. - -Kadulle tultuani välähti mieleeni, että minun ehkä ennemminkin -olisi pyydettävä yksi leipä. Jouduin kahden vaiheille, pysähdyin ja -jäin ajattelemaan. Ei millään muotoa! vastasin vihdoin itselleni. -Ikävä kyllä, en ollut sellaisessa tilassa, että olisin voinut -sietää ruokaa, uudistuisivathan vain samat jutut näkyineen ja -aistimuksilleen ja hulluine päähänpistoilleen, artikkelini ei tulisi -koskaan valmiiksi, ja nyt oli kysymyksessä meno "komendöörin" luo, -ennen kuin hän unohtaisi minut jälleen. Ei millään muotoa! Ja minä -päätin pyytää kynttilää. Sitten astuin kauppaan. - -Tiskin ääressä seisoo nainen ostoksia tekemässä, hänen vieressään on -useita erilaisiin papereihin käärittyjä paketteja. Myyjä, joka tuntee -minut ja tietää, mitä minä tavallisesti ostan, jättää naisen ja panee -pakettiin ilman muuta leivän sekä ojentaa sen minulle. - -"Ei -- oikeastaan tarvitsisin tänä iltana kynttilää." Sanon sen hyvin -hiljaa ja nöyrästi, jotta en suututtaisi häntä ja kadottaisi toivoani -saada kynttilän. - -Vastaukseni oudoksuttaa häntä, hän tulee happamen näköiseksi -kuultuaan odottamattomat sanani; ensi kertaa olin pyytänyt häneltä -jotakin muuta kuin leipää. - -"No, siinä tapauksessa saatte odottaa hiukan", sanoo hän vihdoin -ja ryhtyy jälleen kauppoihin naisen kanssa. Nainen saa ostoksensa, -maksaa, antaa viisi kruunua, josta saa takaisin, ja poistuu. Nyt -olemme myyjän kanssa kahden. Hän sanoo: - -"Jaha, kynttilä siis." Ja hän avaa erään kynttiläpaketin ja ottaa -sieltä yhden minulle. - -Hän katsoo minuun, ja minä häneen, enkä minä voi saada pyyntöä -huuliltani. - -"Niin, sehän on totta, tehän maksoitte jo", sanoo hän äkkiä. Hän -sanoo tosiaankin, että minä olin maksanut; kuulin joka sanan. Ja -hän alkaa laskea hopearahoja laatikosta, kruunun toisensa jälkeen, -kirkkaita, lihavia rahoja, -- hän antaa jälleen takaisin viidestä -kruunusta. "Olkaa hyvä", sanoo hän. - -Seison siinä ja katselen noita rahoja sekunnin ajan. Käsitän, että -jotakin on hullusti, en kuitenkaan harkitse enkä ajattele yhtään -mitään, olen vain hölmistynyt kaikesta tästä rikkaudesta, joka -loistaa siinä silmieni edessä. Ja koneellisesti kerään rahat käteeni. - -Seison siinä tiskin ulkopuolella, tyhmänä kummastuksesta, lyötynä, -masentuneena, astun askelen ovea kohti ja pysähdyn jälleen. Suuntaan -katseeni määrättyyn kohtaan seinällä; siellä riippuu pieni kulkunen -nahkaisessa kaulanauhassa, ja sen alapuolella nuoranippu. Seison -tuijottaen noihin esineisiin. - -Myyjä, joka arvelee minun haluavan jutella, koska siinä niin -aikailen, sanoo järjestellessään käärepapereita tiskillä: - -"Näyttää siltä kuin saisimme nyt talven." - -"Hm, Niin", vastaan, "näyttää siltä kuin saisimme talven. Näyttää -siltä." Ja hetkisen kuluttua lisään: "No, eipähän se ole liian -aikaisin." - -Kuulin itseni puhuvan, mutta käsitin kuin olisi joka sana lähtenyt -toisen henkilön suusta; puhelin aivan tiedottomasti, vaistomaisesti, -itse sitä tajuamatta. - -"Niinkö tosiaankin arvelette?" sanoo myyjä. - -Pistin rahat taskuuni, tartuin ovenripaan ja poistuin, kuulin -sanoneeni hyvää yötä ja myyjän vastanneen. - -Olin kulkenut pari askelta portailta, kun kaupan ovi tempaistiin -auki ja myyjä huusi minua. Käännyin, kummastelematta, tuntematta -vähintäkään pelkoa, kokosin vain rahat käteeni ja valmistauduin -antamaan ne takaisin. - -"Olkaa hyvä, olette unohtanut kynttilänne", sanoo myyjä. - -"Oi, kiitosi" vastaan rauhallisesti. "Kiitos! Kiitos!" - -Ja minä läksin jälleen astelemaan katua pitkin pitäen kynttilää -kädessäni. - -Ensimmäinen järkevä ajatukseni koski rahoja. Menin lyhdyn luo ja -laskin ne uudelleen, punnitsin niitä kädessäni ja hymyilin. Niinpä -olin siis sittenkin tullut ihanasti autetuksi, suurenmoisesti, -kerrassaan ihmeellisesti autetuksi pitkiksi, pitkiksi ajoiksi! Ja -minä pistin jälleen rahat taskuuni ja läksin. - -Erään ravintolan luona Suurkadun varrella pysähdyin ja harkitsin -kylmästi ja rauhallisesti, uskaltaisinko mennä nauttimaan pienen -illallisen ja heti. Kuulin sisältä lautasten ja veitsien kilinää ja -lihan hakkaamista, tämä oli liian suuri viettelys ja minä astuin -sisään. - -"Pihvi!" sanon. - -"Pihvi!" huutaa neiti eräästä luukusta. - -Istahdin pienen pöydän ääreen yksikseni aivan oven viereen ja kävin -odottamaan. Oli hiukan hämärää siinä missä istuin, tunsin olevani -tarpeeksi varjossa ja ryhdyin mietiskelemään. Välistä loi neiti -hiukan uteliaan silmäyksen minuun. - -Ensimmäinen varsinainen epärehellinen tekoni oli suoritettu, -ensimmäinen varkauteni, jonka rinnalla kaikki aikaisemmat kepposeni -eivät olleet mitään, ensimmäinen suuri lankeemukseni... No hyvä! -Eipähän; siinä ollut mitään tehtävää. Olihan minulla muuten vapaus, -voisinhan järjestää asian myyjän kanssa sitten myöhemmin, kun -saisin siihen paremman tilaisuuden. Eihän sen tarvinnut sen enempää -vaikuttaa, sitä paitsi en ollut ottanut elääkseni rehellisemmin kuin -muutkaan ihmiset, en ollut tehnyt sopimuksia... "Luuletteko, että -pihvi tulee pian?" - -"Kyllä, aivan heti!" Neiti avaa luukun ja katsoo keittiöön. - -Mutta jos asia tulisi ilmi jonakin päivänä? Jos myyjä joutuisi -epäilemään, alkaisi ajatella leipäjuttua, niitä viittä kruunua, -joista nainen sai takaisin? Ei ollut mahdotonta, että hän palaisi -asiaan jonakin päivänä, ehkäpä seuraavalla kerralla, kun menisin -sinne. No jaa, herrajumala!... Kohautin olkapäitäni. - -"Olkaa hyvä!" sanoo neiti ystävällisesti ja panee pihvin pöydälle. -"Mutta ettekö mieluummin halua tulla toiseen huoneeseen?" - -"Ei, kiitos, antakaa minun vain olla täällä", vastaan Hänen -ystävällisyytensä suorastaan liikuttaa minua, minä maksan pihvin -heti, annan hänelle umpimähkään, mitä saan käsiini taskustani ja -suljen ne hänen käteensä Hän hymyilee, ja minä sanon leikillä -kyynelet silmissä "Jäljellä olevilla saatte ostaa itsellenne talon... -Ooh, pitäkää hyvänänne!"... - -Aloin syödä, tulin yhä ahneemmaksi, nielin purematta suuria paloja, -nautin eläimellisesti joka suupalasta. Raastoin lihaa kuin ihmissyöjä. - -Neiti tuli jälleen luokseni. - -"Ettekö halua jotakin juotavaa?" sanoo hän. Ja hän nojautuu hiukan -minua vasten. - -Katsoin häneen: hän puhui hyvin hiljaisella äänellä, melkein kainosti -ja loi silmänsä alas. - -"Tarkoitan puolikasta olutta, tai mitä haluatte minulta... ruoan -jälkeen... jos tahdotte..." - -"Ei, paljon kiitoksia!" vastasin. "Ei nyt. Minä tulen toisen kerran." - -Hän vetäytyi takaisin ja istahti tiskin taakse; näin vain hänen -päänsä. Miten merkillinen ihminen! - -Syötyäni ateriani loppuun menin suoraa päätä ovelle, tunsin jo -ahdistusta. Neiti nousi seisomaan. Pelkäsin tulla valoon, varoin -näyttäytyä liiaksi tuolle nuorelle tytölle, joka ei aavistanut -kurjuuttani, ja sanoin senvuoksi nopeasti hyvää yötä, kumarsin ja -läksin. - -Ruoka alkoi vaikuttaa, kärsin siitä kovin enkä saanut sitä pitää -kauan sisälläni. Tyhjentelin suutani jokaiseen pimeään loukkoon, -jonka ohi menin, koetin vaimentaa tuota vaivaa, joka kalvoi minua -jälleen, puin nyrkkiä ja tekeydyin topakaksi, poljin katua ja nielin -raivoissani takaisin mikä pyrki ylös, -- turhaani Juoksin viimein -erääseen porttikäytävään, kumarassa, pää edellä, sokeana vedestä, -joka kiurui silmissäni, ja tyhjentäysin jälleen. - -Tulin katkeraksi, menin kadulle ja itkin, kiroilin niitä julmia -voimia, olivatpa ne sitten mitä tahansa, jotka vainosivat minua, -kirosin ne helvetin kadotukseen ja ikuiseen vaivaan niiden kehnouden -takia. Vähän oli kohtalolla ritarillisuutta, se täytyi sanoa!... -Menin erään miehen luo, joka seisoi katsoa töllöttäen erääseen kaupan -ikkunaan, ja kysyin häneltä kaikessa kiireessä, mitä hänen mielestään -olisi tarjottava miehelle, joka oli nähnyt nälkää kauan aikaa. Elämä -oli kysymyksessä, sanoin, hän ei sietänyt pihviä. - -"Olen kuullut kerrottavan, että maito pitäisi olla hyvää, keitetty -maito", vastaa mies hyvin ihmeissään. "Kenen puolesta te muuten -kysytte?" - -"Kiitos! Kiitos!" sanon. "Saattaa olla, että se on kylläkin hyvää, -keitetty maito..." - -Ja minä menen. - -Ensimmäiseen kahvilaan, minkä tapasin, menin sisälle ja pyysin -keitettyä maitoa. Sain maidon, join sen niin kuumana kuin se -oli, nielin ahneesti joka pisaran, maksoin ja poistuin. Läksin -kotimatkalle. - -Nyt tapahtui jotakin ihmeellistä. Porttini ulkopuolella, kaasulyhtyyn -nojaten ja sen valossa seisoo ihminen, jonka erotan jo kaukaa, -- se -on jälleen se mustapukuinen nainen. Sama mustapukuinen nainen kuin -aikaisempinakin iltoina. En voinut erehtyä, hän oli saapunut samalle -paikalle neljännen kerran. Hän seisoo aivan liikkumattomana. - -Pidän tätä niin merkillisenä, että vaistomaisesti hiljennän kulkuani; -tällä hetkellä ovat ajatukseni hyvässä järjestyksessä, mutta olen -hyvin kiihtynyt, hermoni ovat ärtyneet viime ateriasta. Menen -tapani mukaan aivan hänen ohitsensa, tulen melkein portille ja -olen astumaisillani sisäpuolelle. Silloin pysähdyn. Yhtäkkiä saan -päähänpiston. Ajattelematta sen enempää käännyn ympäri ja menen -naisen luo, katson häntä silmiin ja tervehdin: - -"Iltaa, neiti!" - -"Iltaa!" vastaa hän. - -Anteeksi, etsikö hän jotakin, olin huomannut hänet ennenkin; -voisinkohan jollakin tavoin häntä auttaa? Pyydän muuten hyvin -suuresti anteeksi. - -Niin, ei hän tietänyt oikein... - -Tämän portin takana ei asunut ketään, paitsi kolmea neljää hevosta -ja minua; siellä oli muuten talli ja läkkisepän työhuone... Hän oli -varmasti harhateillä, ikävä kyllä, jos hän haki jotakuta täältä. - -Silloin hän kääntää kasvonsa poispäin ja sanoo: - -"En hae ketään, seison vain tässä, juolahti mieleeni..." - -Hän vaikeni. - -Vai niin, hän vain seisoi siinä, seisoi näin ilta toisensa jälkeen, -vain siksi, että se oli juolahtanut mieleen. Se oli hiukan -merkillistä; mietiskelin sitä ja jouduin yhä enemmän ymmälle naisen -suhteen. Sitten päätin olla rohkea. Kilistelin hiukan rahoja -taskussani ja pyysin häntä ilman muuta mukaani juomaan lasin viiniä -jossakin... ottaen huomioon, että talvi oli tullut, he-he... Ei -kauaksi aikaa... Mutta sitä hän ei kai halunnut? - -Oi, ei, kiitos, se ei käynyt laatuun. Ei, sitä hän ei voinut tehdä. -Mutta jos tahtoisin olla kiltti ja saattaa häntä hiukan, niin... Oli -pimeääkin kotimatkalla, ja häntä hävetti kulkea yksin Karl Johania, -kun oli tullut jo näin myöhäkin. - -Läksimme kulkemaan, hän asteli oikealla puolellani. Omituinen, kaunis -tunnelma valtasi minut, tietoisuus siitä, että sain olla nuoren -tytön läheisyydessä. Kulkiessamme katselin häntä koko matkan. Hänen -tukkansa hieno haju, lämpö, joka säteili hänen ruumiistaan, tuo -naisen tuoksu, joka häntä seurasi, suloinen henkäys joka kerta, kun -hän käänsi kasvonsa minuun päin, -- kaikki tyynni virtasi minuun, -tunkeutui itsepintaisesti kaikkiin aistimiini. Välistä saatoin -nähdä täyteläiset, hiukan kalpeat kasvot harson takaa, ja korkean -poven, joka kaartui viitan alla. Ajatus kaikesta tuosta salatusta -ihanuudesta, jonka aavistin olevan viitan alla ja harson takana, -hämmensi ajatuksiani, teki minut idioottimaisen onnelliseksi, ilman -mitään varsinaista syytä; en kestänyt sitä enää kauemmin, kosketin -häntä kädelläni, hyväilin hänen olkapäätään ja hymyilin autuaasti. -Kuulin sydämeni jyskytyksen. - -"Miten ihmeellinen te olette!" sanoin. - -Kuinka niin, oikeastaan? - -Niin, ensiksikin hänellä oli melkein tapana seisoa hiljaa talliportin -ulkopuolella useina iltoina, ilman mitään tarkoitusta, ainoastaan, -että se oli juolahtanut mieleen... - -No, hänellähän saattoi olla syynsä siihen; hän oli sitä paitsi -mielellään myöhään jalkeilla, hän oli aina pitänyt siitä. Haluttiko -minua mennä nukkumaan ennen kello kahtatoista? - -Minua? Jos minä jotakin maailmassa vihasin, niin juuri nukkumaan -menoa ennen kahtatoista yöllä. - -Niin, siinäpä sen näitte! Senpä vuoksi hänkin teki tämän kävelymatkan -iltaisin, kun hän ei mitään laiminlyönyt sen takia; hän asui P. -Olavin torin varrella... - -"Ylajali!" huudahdin. - -"Mitä sanoitte?" - -"Sanoin vain: Ylajali... No niin, jatkakaa!" - -Hän asui P. Olavin torin varrella, melkein yksin, äitinsä kanssa, -jonka kanssa ei voinut keskustella, sillä hän oli kuuro. Oliko siinä -sitten niin ihmeellistä, että hän mielellään oli hiukan ulkona? - -Ei, ei ollenkaan! vastasin. - -No niin, entä sitten? Kuulin hänen äänestään, että hän hymyili. - -Eikö hänellä ollut sisarkin? - -Kyllä, vanhempi sisar -- mistä minä muuten sen tiesin? -- Mutta hän -oli matkustanut Hampuriin. - -Äskettäin? - -Niin, viisi viikkoa sitten. Mistä tiesin, että hänellä oli sisar? - -En sitä ollenkaan tiennyt, kysyin vain. - -Vaikenimme. Ohitsemme kulkee mies kantaen kenkäparia kainalossaan, -muuten on katu tyhjä niin kauan kuin näemme. Tivolissa loistaa pitkä -rivi värillisiä lamppuja. Lunta ei enää satanut, taivas oli kirkas. - -"Herrajumala, eikö teitä palele ilman palttoota?" sanoi nainen äkkiä -ja katsoo minuun. - -Kertoisinko hänelle, minkä vuoksi minulla ei ollut palttoota? -Ilmaisten asemani heti ja säikäyttäen hänet pois yhtä hyvin -nyt aikaisemmin kuin sitten myöhemminkin? Oli kuitenkin ihanaa -kävellä tässä hänen rinnallaan ja pitää hänet vielä hetkisen -tietämättömyydessä; valehtelin ja vastasin: - -"Ei, ei ollenkaan." Ja siirtyäkseni johonkin toiseen asiaan kysyin: -"Oletteko nähnyt Tivolin eläinnäyttelyä?" - -"En", vastasi hän. "Onko siellä jotakin nähtävää?" - -Jos häntä nyt sattuisi haluttamaan mennä sinne? Kaikkeen siihen -valoon, niin monien ihmisten joukkooni Hän tulisi silloin kovin -noloksi, minä karkottaisin hänet huonolla puvullani, laihoilla -kasvoillani, joita en edes ollut pessyt pariin päivään, ehkäpä hän -vielä huomaisi, ettei minulla ollut liivejä... - -"Ooh, ei", vastasin siis, "eihän siellä ole mitään nähtävää." Ja -mieleeni juolahti muutamia onnellisia asioita, joita heti ryhdyin -käyttämään, pari mitätöntä sanaa, jätteitä tyhjentyneistä aivoistani: -mitäpä sellaiselta pieneltä eläinnäyttelyitä saattoi odottaakaan? -Muuten minusta ei ollut mielenkiintoista katsella häkkiin teljettyjä -eläimiä. Nuo eläimet tietävät, että niitä katsellaan, ne tuntevat -nuo sadat uteliaat silmät ja joutuvat niiden vaikutuksen alaisiksi. -Ei, jospa saisin erästää eläimiä, jotka eivät tietäisi, että niitä -katsellaan, arkoja olentoja, jotka puuhailevat piilopaikoissaan, -lepäilevät uinuvin, vihrein silmin, nuoleskelevat kynsiään ja -ajattelevat. Mitä? - -Niin, siinä olin tosiaankin oikeassa. - -Ainoastaan eläimellä, joka eleli kaikessa merkillisessä -hirvittävyydessään, oli jotakin arvoa. Äänettömät, hiipivät askelet -yön hiljaisuudessa ja pimeässä, metsän salaperäiset kauhut, -ohi lentävän linnun huudot, tuuli, veren haju, jyrinä ylhäällä -avaruudessa, lyhyesti sanottuna villieläinmaailman henki villieläimen -yllä... tietämättömyyden runsaus... - -Mutta minä pelkäsin tämän väsyttävän häntä, ja tietoisuus suuresta -kurjuudestani valtasi minut jälleen ja masensi minut. Jos minä -olisin ollut noin kutakuinkin hyvässä kunnossa, olisin ilahduttanut -häntä tuolla Tivolissa-käynnillä! En käsittänyt tuota ihmistä, -joka saattoi löytää hupia siinä, että häntä saattoi Karl Johanilla -puolialaston kerjäläinen. Mitä herrannimessä hän ajatteli? Ja miksi -minä astelin tässä ja tekeydyin joksikin ja hymyilin idioottimaisesti -tyhjänpäiväiselle? Oliko minulla oikeastaan mitään syytä antaa tuon -hienon silkkilinnun kiusata itseäni tuolle pitkälle kävelymatkalle? -Eikö siitä ollut minulle vaivaa? Enkö tuntenut kuoleman kylmyyttä -aivan sydämeeni saakka pienimmästäkin tuulenpuuskasta, joka puhalsi -vastaamme? Ja eikö jo hulluus mekastanut aivoissani, yksistään -kuukausien nälän takia? Hän esti minua kuitenkin menemästä kotiin -ja saamasta hiukan maitoa kielelleni, lusikallisen maitoa, joka -ehkä pysyisi sisälläni. Miksi hän ei kääntänyt minulle selkäänsä -ja antanut minun mennä hiiteen?... Jouduin epätoivon valtaan; -toivottomuuteni saattoi minut äärimmäisyyteen saakka kiusaantuneeksi, -ja minä sanoin: - -"Teidän ei oikeastaan pitäisi kulkea kanssani, neiti: minä häpäisen -teidät kaikkien silmissä yksistään puvullani. Niin, se on tosiaankin -totta, tarkoitan, mitä sanon." - -Hän säpsähtää. Katsahtaa pikaisesti minuun ja on vaiti. Sitten hän -virkkaa: - -"Herrajumala sentään!" Enempää hän ei sano. - -"Mitä sillä tarkoitatte?" kysyn. - -"Uh, ei, te teette minut häveliääksi... Nyt meillä ei olekaan enää -pitkä matka." Ja hän läksi astelemaan hiukan nopeammin. - -Poikkesimme Universitet-kadulle ja näimme jo P. Olavin torin lyhtyjä. -Silloin hän jälleen rupesi astelemaan hitaammin. - -"En tahdo olla tunkeileva", sanon, "mutta ettekö halua ilmaista -nimeänne, ennen kuin eroamme? Ja ettekö tahtoisi vain hetkiseksi -ottaa pois harson, jotta saisin nähdä teidät? Olisin niin -kiitollinen." - -Äänettömyys. Minä kävelin ja odottelin. - -"Olette nähnyt minut ennen", vastaa hän. - -"Ylajali!" sanon jälleen. - -"Mitä sanoitte? Olette seurannut minua puoli päivää aivan kotiin -saakka. Olitteko pöhnässä silloin?" - -Kuulin taas hänen hymyilevän. - -"Kyllä", sanoin, "kyllä, sen pahempi, minä olin pöhnässä silloin." - -"Siinä teitte pahasti!" - -Ja minä myönsin masentuneena, että olin tehnyt siinä pahasti. - -Olimme saapuneet suihkukaivon luo, pysähdyimme siinä ja katselimme -numero 2:n monia valaistuja ikkunoita. - -"Nyt teidän ei enää tarvitse minua saattaa", sanoo hän; "kiitos tästä -illasta!" - -Minä kumarsin, en uskaltanut sanoa mitään. Otin hatun päästäni ja -seisoin paljain päin. Mahtaisikohan hän ojentaa minulle kätensä? - -"Miksi ette pyydä minua lähtemään mukana pikkuisen matkaa?" sanoo hän -hiljaa ja katsoo kengänkärkeeni. - -"Herrajumala", vastaan ylenmäärin riemastuneena, "herrajumala, -tahdotteko todellakin!" - -"Kyllä, mutta vain pikkuisen matkaa." - -Ja me käännyimme ympäri. - -Olin hölmistynyt, en tietänyt lainkaan, miten kävellä tai seisoa! -Tuo ihminen käänsi koko ajatuksenjuoksuni täydellisesti ylösalaisin. -Olin hurmaantunut, suunnattoman iloinen; minusta tuntui kuin olisi -onni vienyt minut ihanasti perikatoon. Hän oli selvästi pyytänyt -päästä saattamaan, se ei ollut minun keksintöäni, se oli hänen oma -toivomuksensa. Kävelen häntä katsellen ja tulen yhä rohkeammaksi, -hän reipastuttaa minua, vetää puoleensa joka sanalla. Unohdan -hetkiseksi kurjuuteni, vähäpätöisyyteni, koko valitettavan tilani, -tunnen veren virtaavan lämpimästi läpi ruumiini, kuten entisaikoina, -ennen sortumistani, ja minä päätin tunnustella tilannetta pienellä -kepposella. - -"Muuten en tarkoittanut teitä seuratessani silloin kerran teitä", -sanoin; "tarkoitin sisartanne." - -"Sisartaniko?" sanoo hän ylenmäärin hämmästyneenä. Hän pysähtyy, -katsoo minuun, odottaa tosiaankin vastausta. Hän kysyi aivan -tosissaan. - -"Niin", vastasin. "Hm. Siis nuorempaa niistä kahdesta naisesta, jotka -kulkivat edelläni." - -"Nuorempaako? Niinkö? Ahaa!" Hän purskahti nauruun, äänekkääseen, -sydämelliseen kuin lapsi. "Mutta olettepa te viekas! Sanoitte sen -vain saadaksenne minut ottamaan pois harson. Eikö niin? Kyllä minä -käsitin. Mutta siitä saatte rangaistuksen." - -Aloimme nauraa ja lörpötellä, juttelimme lakkaamatta koko ajan, en -tiennyt oikein mitä sanoin, olin niin iloinen. Hän kertoi nähneensä -minut kerran ennen, kauan sitten, teatterissa. Minulla oli ollut -kolme toveria mukana, ja minä olin käyttäytynyt kuin hullu; olin -varmaankin ollut pöhnässä silloinkin, ikävä kyllä! - -Mistä hän niin päätteli? - -Niin, minä olin nauranut niin kovin. - -Vai niin. No niin, minä nauroin paljon niihin aikoihin. - -Mutta ette enää? - -Ooh, kyllä nytkin. Elämä on ihanaa! - -Lähestyimme Karl Johania. Hän virkkoi: "Tämän kauemmaksi emme enää -mene!" Ja me läksimme kulkemaan jälleen Universitet-katua. Tultuamme -suihkukaivon kohdalle hiljensin hiukan kulkuani, tiesin, etten saisi -enää saattaa kauemmaksi. - -"Niin, nyt teidän siis täytyy kääntyä takaisin", sanoi hän ja -pysähtyi. - -"Niin kai täytyy", vastasin. - -Mutta hetkisen kuluttua hän arveli, että minä kyllä voisin tulla -mukaan ulko-ovelle saakka. Herrajumala, eihän se ollut hullua. Vai -mitä? - -"Ei", sanoin minä. - -Mutta seisoessani ulko-ovella ryntäsi koko kurjuuteni jälleen -kimppuuni. Kuinka saatoinkaan pysyä tarmokkaana, kun olin niin perin -juurin sortunut? Tässä minä seisoin nuoren naisen edessä, likaisena, -raihnaisena, nälän runtelemana, pesemättömänä, vain puoliksi -pukeutuneena, -- siitä voi ihan vajota maahan. Tekeydyin pieneksi, -kumarsin vaistomaisesti ja virkoin: - -"Mahtanenko enää tavata teitä?" - -Tuskin toivoinkaan tapaavani häntä enää, toivoin melkein jyrkkää -kieltoa, joka teristäisi minua ja tekisi minut välinpitämättömäksi. - -"Kyllä", sanoi hän hiljaa, melkein kuulumattomasti. - -"Milloin?" - -"En tiedä." - -Äänettömyys. - -"Ettekö tahdo olla niin kiltti ja ottaa harsoa pois vain -silmänräpäykseksi", sanoin, "jotta voisin nähdä, kenen kanssa olen -puhunut. Vain silmänräpäykseksi. Jotta saisin nähdä kenen kanssa olen -puhunut." - -Äänettömyys. - -"Voitte tavata minut täällä ulkopuolella tiistai-iltana"! sanoo hän. -"Haluatteko?" - -"Kyllä, rakas, saanko luvan!" - -"Kello kahdeksan." - -"Hyvä." - -Sivelin kädelläni hänen viittaansa, puistelin lumen siitä, vain -saadakseni tekosyyn koskettaa häntä; minulle oli nautintoa olla hänen -läheisyydessään. - -"Sitten ette saa uskoa kovin hulluja minusta", sanoi hän. Hän hymyili -jälleen. - -"En..." - -Äkkiä hän teki päättävän liikkeen ja nosti harson otsalle; seisoimme -siinä katsellen toisiamme sekunnin ajan. Ylajali! sanoin. Hän -kurottausi, kietaisi kätensä kaulaani ja suuteli minua keskelle -suuta. Yhden ainoan kerran, nopeasti, päihdyttävän nopeasti, keskelle -suuta. Tunsin, miten hänen rintansa aaltoili, hän läähätti ankarasti. - -Ja silmänräpäyksessä tempautui hän käsistäni, huusi hyvää yötä, -hätääntyneesti, kuiskaten, kääntyi ja läksi juoksemaan portaita ylös, -sanomatta sen enempää... - -Ulko-ovi läiskähti kiinni. - -Seuraavana päivänä satoi vielä enemmän lunta, raskasta, vedensekaista -lunta, suuria märkiä höytäleitä, jotka putosivat alas ja muuttuivat -sohjuksi. Ilma oli raaka ja jäätävä. - -Olin herännyt jokseenkin myöhään, pää merkillisen pökertyneenä illan -mielenliikutusten jälkeen, sydän päihtyneenä kauniista kohtauksesta. -Hurmauksessani olin lepäillyt hetkisen valveilla ja ajatellut -Ylajalia rinnallani; levittänyt käsivarteni, syleillyt itseäni ja -saanut uudelleen kupillisen maitoa sekä heti sen jälkeen pihvin, enkä -enää ollut nälissäni; hermoni vain olivat jälleen kovin kiihtyneet. - -Läksin pukumyymälöihin. Pälkähti päähäni, että ehkäpä saisin -käytetyt liivit halvalla hinnalla, jotkin, jotka voisin pitää nutun -alla, yhdentekevää minkälaiset. Nousin portaita ylös myymälään ja -sain käsiini liivit, joita aloin tarkastella. Siinä hommaillessani -kulki muuan tuttava ohi, hän nyökkäsi ja huusi minulle, minä jätin -liivit ja menin alas hänen luokseen. Hän oli teknikko ja oli menossa -konttoriin. - -"Tulkaas mukaan ottamaan lasi olutta", sanoi hän. "Mutta tulkaa pian, -minulla ei ole paljon aikaa... Mikä se nainen oli, jonka kanssa -kävelitte eilen illalla?" - -"Kuulkaahan", mustasukkaisena yksistään hänen ajatukselleen, "jospa -se olikin rakastettuni?" - -"Peijakas sentään!" sanoi hän. - -"Niin, se päätettiin eilen illalla." - -Olinpa nolannut hänet, hän uskoi minua empimättä. Ajoin hänet -valheita täyteen, päästäkseni hänestä jälleen vapaaksi, me saimme -oluemme, joimme ja läksimme. - -"Huomenta sitten!" "Kuulkaas", sanoi hän äkkiä, "olen teille velkaa -muutamia kruunuja, ja ikävää etten ole maksanut niitä takaisin aikoja -sitten. Mutta nyt saatte ne ensi tilassa." - -"Kiitos vain", vastasin. Mutta minä tiesin, ettei hän koskaan -maksaisi minulle takaisin niitä kruunuja. - -Olut nousi, ikävä kyllä, heti päähäni, tulin hyvin kuumaksi. Muisto -illan seikkailuista otti minut valtoihinsa, saattoi minut melkein -hämmennyksiin. Entäpä, jos hän ei tulisikaan tiistaina! Jospa -hän alkaisi mietiskellä asiaa tarkemmin, ryhtyisi epäilemään!... -Epäilemään mitä?... Ajatukseni vilkastuivat ja alkoivat askarrella -siinä rahajutussa. Pelästyin, ankara kauhu itseäni kohtaan valtasi -minut. Varkaus palautui mieleeni kaikkine! yksityiskohtineen, näin -pikku puodin, tiskin, laihan käteni rahoja ottaessani, ja minä -kuvittelin, miten poliisi menettelisi tullessaan minua vangitsemaan. -Raudat käsiin ja jalkoihin, ei, ainoastaan käsiin, ehkäpä vain yhteen -käteen, aitaus, päivystäjän pöytäkirja, hänen kynänsä rapina, ehkäpä -hän otti uuden kynän tämän asian johdosta, hänen katseensa, hänen -vaarallinen katseensa: No, herra Tangen? Koppi, ikuinen pimeys... - -Hm. Puin ankarasti nyrkkiäni rohkaistakseni itseäni, astelin yhä -nopeammin ja tulin Suurtorille. Siellä istahdin. - -Ei mitään lapsellisuuksia! Kuinka herrannimessä voitaisiin todistaa, -että olin varastanut? Sitä paitsi ei puotipoika uskaltaisi nostaa -melua, vaikkapa hän jonakin päivänä sattuisi muistamaan, miten kaikki -oli tapahtunut, olihan hänelle paikkansa kyllin rakas. Ei mitään -melua, ei mitään kohtauksia, jos saisi luvan pyytää! - -Mutta nuo rahat painoivat kuitenkin synnillisesti taskussani eivätkä -suoneet minulle rauhaa. Ryhdyin tutkistelemaan itseäni ja pääsin -selville, että olin ollut onnellisempi ennen, silloin kun kuljin ja -kärsin aivan rehellisenä. Ja Ylajali! Enkö ollut painanut häntäkin -alas synnillisillä käsilläni! Herrajumala! Herra, minun Jumalani! -Ylajali! - -Tunsin olevani aika pöhnässä, hypähdin äkkiä pystyyn ja menin suoraa -päätä elefanttiapteekin luona olevan pullamuijan luo. Voisin vielä -kohoutua huonosta maineesta, se ei olisi lainkaan myöhäistä, minä -näyttäisin maailmalle, että kykenisin sellaiseen! Matkalla sain rahat -valmiiksi, pidin jokaista äyriä kädessäni, kumarruin muijan pöydän -yli ikään kuin haluaisin ostaa jotakin ja iskin ilman muuta rahat -hänen käteensä. En sanonut sanaakaan, poistuin heti. - -Miten ihanalta tuntuikaan olla kunniallinen ihminen jälleen! -Tyhjät taskuni eivät enää rasittaneet, minusta oli nautinto olla -jälleen rahattomana. Kun oikein ajattelin, olivat nuo rahat itse -asiassa tuottaneet minulle paljon salaista huolta, olin tosiaankin -vavistuksella ajatellut niitä kerran toisensa jälkeen, en ollut -mikään kivettynyt sielu, rehellinen luontoni oli noussut kapinaan -tuota alhaista tekoa vastaan. Jumalan kiitos, minä olin noussut -omassa tietoisuudessani. Tehkääpä kuten minä sanoin katsellessani -vilisevää toria. Tehkääpä vain kuten minä! Minä olin ilahduttanut -vanhaa, köyhää pullamuijaa, niin että kelpasi, hän oli aivan -tyrmistynyt. Tänä iltana hänen lapsensa eivät menisi nälkäisinä -sänkyyn... Minä reipastutin itseäni noilla ajatuksillani ja olin sitä -mieltä, että olin menetellyt erinomaisesti. Jumalan kiitos, rahat -olivat nyt poissa käsistäni. - -Päihtyneenä ja hermostuneena astelin katua ja pöyhistelin. Ilo siitä, -että voisin mennä puhtaana ja kunniallisena Ylajalia vastaan, sai -minut kokonaan valtoihinsa, minulla ei ollut enää mitään tuskia, -pääni oli kirkas ja selkeä, tuntui kuin se olisi ollut pelkkää -valoa täynnä, tuo pää, joka lepäsi hartioillani. Sain halun tehdä -koirankujeita, suorittaa hämmästyttäviä asioita, panna kaupungin -ylösalaisin ja mekastaa. Koko Graendse-kadulla esiinnyin kuin -hullu mies, korvissani hiukan suhisi, ja aivoissani oli humala -täydessä vauhdissa. Rohkeuteni innostamana sain päähäni mennä -ilmoittamaan ikäni eräälle kaupunginpalvelijalle, joka muuten ei -ollut lausunut sanaakaan, ottaa häntä kädestä, katsoa tutkivasti -häntä silmiin ja jättää hänet jälleen, ilman mitään selityksiä. -Panin merkille vivahdukset ohikulkevien äänessä ja naurussa, -katselin muutamia pikkulintuja, jotka hyppelivät edessäni kadulla, -rupesin tarkastelemaan katukivien ilmeitä ja keksin kaikenlaisia -merkkejä ja kummallisia kuvioita niissä. Tällä välin olin tullut -Suurkäräjätorille. - -Äkkiä pysähdyn tuijottamaan ajureihin. Ne astelevat jutellen -siinä vaunujensa ympärillä, hevoset nuokkuvat päin ilkeätä säätä. -Tulkaa! sanoin ja tuuppasin itseäni kyynärpäälläni. Menin nopeasti -ensimmäisen ajurin luo ja nousin vaunuihin. Ullevoldin tie 37! -huudahdin. Ja me läksimme ajamaan. - -Matkalla alkoi ajuri vilkuilla taaksensa, kumartua ja tirkistää -vaunuun, missä istuin kuomun alla. Oliko hän alkanut epäillä? Kaiketi -minun kehno pukuni oli herättänyt hänen huomiotaan. - -"Minun on tavattava eräs mies!" huudahdin hänelle ehtiäkseni ennen -häntä, ja selitin hänelle vakuuttavasti, että minun ehdottomasti piti -tavata tuo mies. - -Pysähdymme n:o 37:n edustalla, minä hyppään alas vaunuista, juoksen -portaita ylös, aivan kolmanteen kerrokseen, tartun kellonnauhaan ja -tempaisen, kello kilahti kuusi, seitsemän kertaa sisäpuolella. - -Palvelustyttö tulee avaamaan, panen merkille, että hänellä -on kultaiset korvarenkaat ja mustat lastinkinapit harmaassa -hameenvyötärössä. Hän katsoo kauhuissaan minuun. - -Kysyn Kierulfia, Joakim Kierulfia, jos niin täytyi sanoa, -viljakauppiasta... - -Palvelustyttö pudistaa päätään. - -"Ei täällä asu ketään Kierulfia", sanoo hän. - -Hän tuijottaa minuun, tarttuu oveen, valmiina vetämään sen kiinni. -Hän ei yrittänytkään hakea miestä, hän näytti tosiaankin tuntevan -henkilön, jota kysyin, kun hän vain haluaisi ajatella uudelleen, tuo -laiska otus. Minä suutuin, käänsin hänelle selkäni ja juoksin alas -portaita jälleen. - -"Hän ei ollut siellä!" huusin ajurille. - -"Eikö hän ollut siellä?" - -"Ei. Ajakaa Tomte-kadulle numeroon 11." - -Olin ankaran suuttumuksen vallassa ja ilmaisin sitä hiukan -ajurillekin, hän uskoi aivan varmasti, että elämä oli kysymyksessä, -ja hän läksi empimättä ajamaan. Hän iski lujasti hevosta selkään. - -"Mikä miehen nimi on?" kysyi hän kääntyen pukillaan. - -"Kierulf, viljakauppias Kierulf." - -Ajuristakin tuntui, että sellainen mies oli olemassa. Eikö hänellä -ollut tapana kulkea vaaleassa takissa? - -"Mitä?" huudahdin, "vaaleassa takissa? Oletteko hullu? Luuletteko -minun hakevan teekuppia?" Tuo vaalea takki tuli kuuluviin hyvin -sopimattomasti, turmeli koko miehen ajatuksissani, minkälaiseksi olin -hänet ajatellut. - -"Minkä sanoittekaan hänen nimekseen? Kierulf?" - -"Tietysti", vastasin, "onko siinä jotakin merkillistä! Nimi ei miestä -pilaa." - -"Eikös hän ole punatukkainen?" - -No saattoihan olla, että hänellä oli punainen tukka, ja kun ajuri -mainitsi sen, olin äkkiä päässyt varmuuteen, että hän oli oikeassa. -Tunsin kiitollisuutta tuota ajuriparkaa kohtaan ja sanoin hänelle, -että hän oli arvannut miehen aivan oikein, asianlaita oli tosiaankin -niin kuin hän sanoi, olisi suorastaan harvinaista, sanoin, nähdä -sellaista miestä ilman punaista tukkaa. - -"Mahtaa olla sama, jota olen kyydinnyt pari kertaa", sanoi ajuri. -"Hänellä oli pahkakeppi?" - -Tämä teki miehen ilmieläväksi minulle ja minä virkoin: - -"He-hee, eipä vielä kukaan liene nähnyt sitä miestä ilman -pahkakeppiä, joten siis voitte olla varma, aivan varma." - -Niin, oli selvää, että se oli sama mies, jota hän oli kyydinnyt. Hän -muisti hänet jälleen... - -Ja me ajoimme niin että hevosenkengät säkenöivät. - -Tässä kiihtyneessä tilassani en ollut hetkeksikään kadottanut -mielenmalttiani. Ajamme ohi erään poliisin, ja minä panen merkille, -että hänellä on numero 69. Tuo numero iskee tajuntaani hirvittävän -selvänä, 69, tarkalleen 69, en sitä unohda! - -Nojauduin taaksepäin vaunuissa, mitä hulluimpien päähänpistojen -vallassa, vetäydyin piiloon kuomun alle, jotta kukaan ei näkisi minun -liikuttelevan huuliani, ja ryhdyin idioottimaisesti juttelemaan -itsekseni. Hulluus riehuu aivoissani, ja minä annan sen riehua, olen -täysin tietoinen, että olen vaikutelmien vallassa, joita en voi -hallita. Aloin nauraa, hiljaa, intohimoisesti, syyttä suotta, vielä -hilpeänä ja päihtyneenä niistä parista olutlasillisesta, jotka olin -juonut. Vähitellen raukenee kiihtymykseni, rauhallisuuteni rupeaa -palautumaan. Tunsin kylmyyttä haavoittuneessa sormessani, ja minä -pistin sen paidankauluksen alle, lämmittääkseni sitä hiukan. Ja niin -tulimme Tomte-kadulle. Ajuri pysäyttää. - -Astun alas vaunuista, kiiruhtamatta, ajattelematta, veltosti, -pää raskaana. Menen sisään portista, tulen takapihalle, jonka -poikki kuljen, näen oven, josta menen sisälle ja saavun käytävään, -jonkinlaiseen etuhuoneeseen, jossa on kaksi ikkunaa. Siellä on kaksi -matka-arkkua päälletysten eräässä nurkassa ja pitkällä seinällä -vanha maalaamaton sohvapenkki, jolla on peitto. Oikealta seuraavasta -huoneesta kuulen ääniä ja lasten kirkunaa ja yläpuolelta, toisesta -kerroksesta, rautalevyn takomista. Kaiken tämän huomaan heti sisälle -tultuani. - -Menen kiiruhtamaan läpi huoneen vastapäiselle ovelle kiiruhtamatta, -ajattelematta pakoa, avaan senkin ja tuleni Vognmand-kadulle. Luon -silmäyksen taloon, jonka kautta olen kulkenut: Täysihoitoa ja -huoneita matkustajille. - -Päähäni pälkähtää yrittää mennä matkoihini, varastautua pois ajurin -luota, joka minua odottaa, kuljen! hyvin järkevästi Vognmand-katua, -pelkäämättä ja tietämättä menetteleväni millään tavoin hullusti. -Kierulf, tuo villakauppias, joka niin kauan oli kummitellut -aivoissani, tuo ihminen, jonka luulin olevan olemassa ja jota minun -väittämättä piti tavata, oli joutunut pois ajatuksistani, syrjäytynyt -muiden hullujen mielijohteiden ohella, jotka tulivat ja menivät -vuoronsa jälkeen, en muistanut häntä enää kuin aavistuksena, muistona -vain. - -Pääni alkoi selvitä selviämistään sitä mukaa kuin astelin eteenpäin, -tunsin oloni raskaaksi ja väsyneeksi ja laahasin jalkojani. Lunta -satoi yhä suurin, raskain höytälein. Vihdoin saavuin Grönlandin -kaupunginosaan aivan kirkon luo, missä istahdin penkille levähtämään. -Kaikki ohikulkijat katsoivat minua hyvin ihmeissään. Vaivuin -mietteisiini. - -Hyvä Jumala, miten huonosti nyt oli laitani! Olin niin perinpohjin -kyllästynyt ja väsynyt koko kurjaan elämääni, etten katsonut enää -maksavan vaivaa kamppailla sen ylläpitämiseksi. Vastoinkäyminen oli -ottanut ylivallan, se oli ollut liian ankara, olin niin merkillisen -sortunut, aivan kuin varjo siitä, mitä kerran olin ollut. Hartiani -olivat lysähtäneet alas, aivan toiselle puolelle, ja minulle oli -tullut tavaksi kulkea hyvin kumarassa, säästääkseni vointini mukaan -rintaani. Olin tarkastellut ruumistani pari päivää sitten, keskellä -päivää huoneessani, ja olin seisonut ja itkenyt koko ajan. Olin -kulkenut samassa paidassa monta viikkoa, se oli aivan jäykkänä -vanhasta hiestä ja hieronut napani rikki, haavasta tuli hiukan -veristä visvaa, mutta se ei tehnyt kovin kipeää, oli vain surullista -pitää tuota haavaa keskellä vatsaa. En mahtanut sille mitään, -eikä se tahtonut parantua itsestään, puhdistin sitä, kuivasin sen -huolellisesti ja vedin saman paidan jälleen ylleni. Eihän sille -voinut mitään... - -Istun siinä penkillä ajatellen kaikkea tätä ja olen jokseenkin -alakuloinen. Olin kyllästynyt itseeni, jopa kätenikin tuntuivat -minusta vastenmielisiltä. Tuo veltto, paatunut ilme käden selässä -kiusaa minua, tuottaa minulle harmia, nähdessäni laihat sormeni -tunnen kiukkua, minä vihaan koko kuihtunutta ruumistani ja minua -kauhistaa pitää sitä, tuntea sen olemassaoloa. Herrajumala, kunpa -vain tästä tulisi loppui Halusin kuolla. - -Kerrassaan masentuneena, tahrattuna ja alennettuna omassa -tietoisuudessani nousin koneellisesti ylös ja aloin astella kotiin -päin. Matkalla kuljin ohi erään porttikäytävän, missä oli luettavana: -"Käärinliinoja neiti Andersenilla, portista oikealle." -- Vanhoja -muistoja! lausuin, ja muistin entisen Hammersborgin-huoneeni, -pienen keinutuolin, sanomalehtitapetin alhaalla oven pielessä, -majakanjohtajan ilmoituksen ja leipuri Fabian Olsenin vastaleivotun -leivän. Niinpä niin, minulla oli paremmat olot silloin kuin nyt, -eräänä yönä olin kirjoittanut kymmenen kruunun alakertajutun, nyt en -voinut enää kirjoittaa mitään, en ollenkaan kyennyt kirjoittamaan -mitään, pääni tuli tyhjäksi heti kun yritin. Niin, aioin tehdä tästä -nyt lopun! Ja minä astelin astelemistani. - -Kuta lähemmäksi talouskauppaa tulin, sitä selvemmäksi muuttui -puoliksi vaistomainen tunteeni, että lähestyin vaaraa, mutta minä -pysyin aikeessani, minä tahdoin ilmiantaa itseni. Menen rauhallisesti -portaita ylös, ovella kohtaan pienen tytön, joka kantaa kuppia -kädessään, ja minä pääsen hänen ohitsensa ja suljen oven. Puotipoika -ja minä seisomme toistamiseen vastatusten, kahden kesken. - -"No", sanoo hän, "nyt on hirvittävä ilma." - -Mitä varten tämä kiertotie? Miksi hän ei pidättänyt minua heti? Minä -vihastuin ja sanoin: - -"Minä en nyt ollenkaan tullut lörpöttelemään ilmasta." - -Tämä kiivauteni hämmästyttää häntä, hänen pienet kamasaksanaivonsa -tyrmistyvät, hänen päähänsä ei ollut lainkaan pälkähtänyt, että olin -pettänyt häntä viidellä kruunulla. - -"Ettekö siis tiedä, että olen kähveltänyt teiltä?" lausun -kärsimättömänä ja läähätän ankarasti, vapisen, olen valmis käyttämään -väkivaltaa, jollei hän heti käy asiaan. - -Mutta miesparka ei aavista mitään. - -Taivas sentään, minkälaisten tyhmien ihmisten parissa täytyy elää! -Minä haukun häntä, selitän hänelle perinjuurisesti, miten kaikki -oli tapahtunut, näytän hänellä missä seisoin ja missä hän seisoi -tapahtuman aikana, missä rahat olivat olleet, miten olin koonnut ne -käteeni ja puristanut käteni kiinni -- ja hän käsittää kaiken! mutta -ei kuitenkaan tee minulle mitään. Hän kääntelehtii sinne tänne, -kuuntelee askelia sivuhuoneesta, pyytää minua puhumaan matalammalla -äänellä ja sanoa lopuksi: - -"Kylläpä menettelittekin hullusti!" - -"Älkäähän!" huudahdin halusta sanoa vastaan, ärsyttää häntä, se -ei ollutkaan niin alhainen ja halpamainen teko kuin hän kehnoissa -myyjänaivoissaan kuvitteli. Minä en tietystikään pitänyt rahoja, se -ei olisi koskaan juolahtanut päähänikään, minä puolestani en tahtonut -niillä hyötyä, nousihan perin rehellinen luontoni sellaista vastaan... - -"Minnekä te sitten ne panitte?" - -Minä annoin ne vanhalle, köyhälle mummolle, sellainen mies minä olin, -minä en unohtanut kokonaan köyhiäkään... - -Hän seisoo mietiskellen hetkisen tätä, joutuu nähtävästi ymmälle, -olinko rehellinen mies vai en. Vihdoin hän virkkaa: - -"Eikö teidän ennemmin olisi pitänyt luovuttaa rahat takaisin?" - -"Ei, kuulkaapas", vastaan, "minä en tahtonut saattaa teitä -pulaan, tahdoin säästää teitä. Mutta siinä on kiitos, kun ollaan -jalomielisiä. Nyt olen täällä selittämässä teille koko juttua, ettekä -vähääkään häpeä, ette tee mitään lopettaaksenne riidan kanssani. -Siksipä pesenkin käteni. Muuten annan teille palttua. Hyvästi!" - -Läksin ja iskin oven lujasti kiinni jälkeeni. - -Mutta palattuani kotiin, huoneeseeni, tuohon surulliseen luolaan, -likomärkänä kosteasta lumesta, polvet vapisten päivän vaelluksista, -menetin heti paikalla kopeuteni ja masennuin uudelleen. Kaduin -hyökkäystäni myyjäparan kimppuun, itkin, tartuin kurkkuuni, -rangaistakseni itseäni kehnosta työstäni, ja teuhasin kamalasti. Hän -oli tietysti ollut hirvittävässä pelossa paikkansa menettämisestä, -ei ollut uskaltanut nostaa mitään melua noista viidestä kruunusta, -jotka liike oli menettänyt. Ja minä olin käyttänyt hänen pelkoaan -hyväkseni, olin kiusannut häntä äänekkäällä puheellani, iskenyt häntä -joka sanallani. Ja kaupanhoitaja itse oli kai istunut viereisessä -huoneessa valmiina lähtemään katsomaan, mitä meidän kesken tapahtui. -Ei, halpamaisille töilleni ei ollut enää mitään rajaa! - -No, mutta miksi minua ei sitten pidätetty? Asia oli siis saatettu -loppuun. Olin melkein ojentanut käteni rautoja vastaanottamaan. -Mitään vastarintaa en olisi tehnyt, olisin päinvastoin ollut mukana -auttamassa. Taivaan ja maan herra, antaisin päivän elämästäni -saadakseni yhden onnellisen sekunnin! Koko elämäni yhdestä -hernerokasta! Kuule minua vain tämän kerran!... - -Laskeuduin vuoteelle märissä pukimissani, minulla oli epäselvä -ajatus, että ehkäpä kuolisin yöllä, ja käytin viimeiset voimani -järjestääkseni hiukan vuodettani, jotta aamulla näyttäisi -siistimmältä ympärilläni. Panin käteni ristiin ja valitsin asentoni. - -Sitten äkkiä muistan Ylajalin. Että olinkin unohtanut hänet koko -iltana. Ja sieluuni tunkeutuu jälleen aivan heikosti valoa, pieni -auringon säde, joka lämmittää minua suloisesti. Tuleepa enemmänkin -aurinkoa, lempeää, hienoa silkkivaloa, joka hivelee minua niin -huumaavan ihanasti. Ja aurinko tulee yhä voimakkaammaksi, polttaa -ohimoitani, kuumentaa raskaasti ja hohtavasti lopen laihtuneita -aivojani. Ja vihdoin leimahtaa silmieni edessä hullu säderovio, kuin -olisi tulessa taivas ja maa, tulta kaikki ihmiset ja eläimet, tulta -vuoret, tulta perkeleet, helvetti, erämaa, koko maailma tulessa, -suitsuava viimeinen päivä käsissä. - -Sitten en nähnyt enkä kuullut enää mitään... - - * * * * * - -Heräsin seuraavana päivänä kauttaaltaan hiessä, koko ruumis kosteana, -hyvin kosteana. Alussa minulla ei ollut selvää tietoisuutta, -mitä minulle oli tapahtunut, katselin! kummastellen ympärilleni, -keksin olentoni kokonaan muuttuneeksi, tuskin tunsin enää itseäni. -Tunnustelin! käsivarsiani ja jalkojani, hämmästelin, että ikkuna -oli sillä seinällä eikä vastakkaisella, ja hevosten askelet! -pihalta kuuluivat kuin minun yläpuoleltani. Oloni tuntui jokseenkin -painostavalta. - -Tukkani hapsotti kosteana ja kylmänä otsallani, kohottausin -kyynärpäilleni ja katsahdin tyynylle: kosteita hiuksia oli siinäkin, -pieninä tupsuina. Jalkani olivat puutuneet kengissä yöllä, mutta -niihin ei koskenut, en vain voinut varpaita kovin paljon liikuttaa, -ne olivat niin jäykistyneet. - -Päivän kallistuessa iltaan ja hiukan alettua hämärtää nousin -sängystä ja rupesin puuhailemaan huoneessani. Yrittelin eteenpäin -pienin, varovin askelin, koetin pysyä tasapainossa ja säästin niin -paljon kuin suinkin jalkojani. En tuntenut suuresti kärsimystä, -enkä itkenyt, ylipäänsä en ollut surullinen, päinvastoin olin hyvin -tyytyväinen, mieleeni ei edes juolahtanut, että asiat saattaisivat -olla toisinkin. - -Sitten läksin ulos. - -Ainoa, mikä minua hiukan vaivasi, oli kuitenkin nälkä, vaikka ruoka -tuottikin minulle tuskaa. Aloin tuntea hitonmoista ruokahalua, -sisäisesti kalvavaa ruoan himoa, joka tuli yhä pahemmaksi. Se kalvoi -säälimättä rintaani, se suoritti siellä hiljaista, kummallista työtä. -Siellä oli kuin parikymmentä pienenpientä, hienoa eläintä, jotka -panivat päänsä kallelleen ja nakersivat hiukan, olivat hetkisen -aivan hiljaa, alkoivat taas, kaivautuivat sisään ääntä pitämättä ja -kiiruhtamatta ja jättivät jälkeensä tyhjiä kanavia kaikkialla missä -liikkuivat... - -En ollut sairas mutta voimaton ja aloin hikoilla. Aikomukseni oli -mennä Suurtorille hiukan levähtämään, mutta matka oli pitkä ja -rasittava, vihdoin viimein olin sentään melkein perillä, seisoin -torin ja Tornikadun kulmassa. Hiki valui silmiini, kostutti -silmälasini ja sokaisi näköni, ja olin juuri pysähtynyt kuivatakseni -itseäni hiukan. En huomannut, missä seisoin, en sitä ajatellut, melu -ympärilläni oli hirvittävä. - -Äkkiä kajahtaa huuto, kylmä, terävä varoitus. Kuulen tämän huudon, -kuulen sen vallan hyvin ja heittäydyn hermostuneesti syrjään, astun -askelen niin nopeasti kuin huonoilta jaloiltani saatoin. Hirvittävän -suuret leipävankkurit kulkevat ohitseni ja pyörä sipaisee nuttuani; -jos olisin ollut hiukan pikaisempi, olisin päässyt vahingoittumatta. -Olisinhan ehkä voinut olla hiukan pikaisempi, vain hiukkasen -nopeampi, jos olisin ponnistautunut; sille ei mitään voinut, toiseen -jalkaani koski, pari varvastani oli murskaantunut, tuntui kuin ne -olisivat kiertyneet yhteen kengässä. - -Leivänajaja pidättää hevosia kaikin voimin, käännähtää vankkureilla -ja kysyy kauhuissaan, miten kävi. Niin, olisi voinut käydä paljon -hullummin... ehkä se ei ollut niin vaarallista... en luule minkään -murskaantuneen... Oo, ei mitään... - -Laahustin penkille niin nopeasti kuin voin, nuo monet ihmiset, -jotka pysähtyivät katsoa töllöttämään minuun, olivat tehneet -minut noloksi. Oikeastaan se ei ollut mikään kuolinisku, se oli -käynyt verrattain onnellisesti, kun nyt kerran onnettomuuden piti -tapahtua. Pahinta oli, että kenkäni oli painautunut rikki, pohja -oli irtautunut naulauksesta. Nostin jalkaani ja huomasin verta -repeämässä. No, tahallaan ei sitä ollut tehty kummallakaan puolella, -miehen tarkoituksena ei ollut pahentaa asiaani, hän näytti hyvin -murheelliselta. Ehkäpä, jos olisin pyytänyt häneltä pienen leivän -kuormasta, sen olisin myös saanut. Hän olisi varmaankin ilolla -antanut sen minulle. Jumala ilahuttakoon häntä vastalahjalla siellä, -missä on!... - -Minulla oli kova nälkä, enkä tiennyt, miten olisin tyydyttänyt -hirvittävää ruokahaluani. Vääntelehdin sinne tänne penkillä -ja painoin rintani aivan polviani vasten, olin melkein poissa -suunniltani. Pimeän tultua laahustin raatihuoneen luo -- Jumala -tietää, miten sinne pääsin -- ja kävin istumaan pilariaidan reunalle. -Revin taskun irti nutustani ja ryhdyin sitä pureksimaan, muuten ilman -mitään tarkoitusta, synkkänä, silmät tuijottaen suoraan eteenpäin, -kuitenkaan näkemättä mitään. Kuulin muutamien pikkulasten leikkivän -ympärilläni ja tajusin vaistomaisesti, kun joku kävelijä kulki ohi, -muuta en huomannut. - -Sitten yhtäkkiä pälkähtää päähäni lähteä johonkin alapuolella olevaan -myymälään saamaan palasen raakaa lihaa. Nousen ja menen aidan yli, -myymäläkaton toiseen päähän ja astun alas. Kun olin tullut melkein -lihamyymälään, huusin ylöspäin porrasaukkoa kohti ja kieltelin -tulemasta ikään kuin olisin puhunut koiralle, ja käännyin rohkeasti -ensimmäisen teurastajan puoleeni minkä tapasin. - -"Ah, olkaa niin hyvä ja antakaa yksi luu koiralleni!" lausuin. "Vain -yksi luu, siinä ei tarvitse olla mitään lihaa, se vain tarvitsee -suuhunsa jotain kannettavaa." - -Sain luun, mainion pikku luun, missä oli vielä hiukan lihaakin ja -pistin sen nuttuni sisälle. Kiitin miestä niin sydämellisesti, että -hän katsahti hämmästyneesti minuun. - -"Kylläpä vaan", mumisin, "teitte sangen kiltisti." - -Ja minä menin ulos. Sydämeni jyskytti ankarasti. - -Pujahdin Smedgangelle, niin pitkälle kuin pääsin ja pysähdyin erään -ränstyneen takapihaportin eteen. Ei näkynyt valoa miltään suunnalta, -oli siunatun pimeää ympärilläni, ryhdyin jyrsimään luuta. - -Se ei maistunut miltään, tuore veren haju lähti luusta, ja minun -täytyi aivan heti ryhtyä oksentamaan. Yritin uudelleen; jos vain -voisin pitää sen sisälläni, tekisi se kyllä vaikutuksensa, oli vain -saatava pysymään se sisällä. Mutta oksensin jälleen. Minä suutuin, -iskin hampaani kiivaasti lihaan, kiskoin irti pienen palan ja -nielin sen väkisin. Sekään ei auttanut, heti kun pienet lihapalat -olivat lämminneet vatsassa, ne tulivat ylös. Puin hurjistuneena -nyrkkiäni, purskahdin avuttomaan itkuun ja jyrsin kuin hullu, itkin -niin että luu kastui kyynelistä, itkin kuin sydän pakahtuisi ja -oksensin taas. Ja minä kirosin kovalla äänellä kaikki maailman -vallat helvettiin. Hiljaista. Ei ainoatakaan ihmistä lähellä, ei -valoa, ei melua. Olen mitä ankarimman mielenliikutuksen vallassa, -läähätän raskaasti ja äänekkäästi ja itken hammasta kiristäen aina -kun minun täytyy oksentaa ulos nuo lihapalat, jotka ehkä saattaisivat -tyynnyttää hiukan nälkääni. Kun se ei auta lainkaan, yritänpä -kuinka monta kertaa hyvänsä, sinkoan viimein luun vasten porttia, -mitä hurjimman vihan vallassa, raivostuksen yllyttämänä, huudan ja -uhkailen ankarasti taivasta kohti, ärjyn Jumalan nimeä käheästi -ja kouristan sormeni kuin kynsiksi... Sanon sinulle, sinä taivaan -pyhä Baali, ettet ole olemassa, mutta jos olisit, kiroaisin sinua -niin, että taivaasi vapisisi helvetin tulesta. Sanon sinulle, minä -olen tarjonnut sinulle palvelustani ja sinä olet sen evännyt, sanon -sinulle, olet työntänyt minut pois, ja minä käännän sinulle ainiaaksi -selkäni, koska et tuntenut etsikkoaikaasi. Sanon sinulle, tiedän -kuolevani, ja sittenkin sinua pilkkaan, sinä taivaan Jumala ja Apis, -aivan kuoleman kynnyksellä. Sinä olet käyttänyt väkivaltaa minua -vastaan etkä tiedä, että minä en koskaan taivu vastoinkäymisessä. -Eikö sinun olisi pitänyt tietää sitä? Eikö sydämeni ole paljastunut -sinulle unessa? Sanon sinulle, koko elämäni, jokainen veripisarani -riemuitsee saadessaan pilkata sinun armoasi. Tästä hetkestä lähtien -minä luovun kaikista sinun töistäsi ja koko sinun olemuksestasi, minä -kiroan ajatustanikin, jos se jälleen sinua ajattelee, ja raastan -huuleni irti, jos ne jälleen nimesi mainitsevat. Minä sanon sinulle, -jos olet olemassa, viimeisen sanani elämässä ja kuolemassa, sanon -sinulle hyvästi iäksi ja ainiaaksi ja vaikenen ja käännän sinulle -selkäni ja menen matkoihini... - -Hiljaista. - -Vapisen kiihtymyksestä ja väsymyksestä, seison siinä samalla -paikalla, vielä kuiskaillen kirouksia ja haukkumasanoja, nyyhkytellen -ankaran itkun perästä, kokoon lyyhistyneenä ja velttona mielettömän -vihanpurkauksen jälkeen. Seison siinä ehkä tunnin verran nyyhkien ja -kuiskaillen ja pitäen kiinni portista. Kuulen sitten ääniä, parin -miehen keskustelua, jotka astelevat Smedgangea pitkin. Poistun -portilta, kuljeskelen seinävieriä ja saavun jälleen valaistuille -kaduille. Hoippuessani Youngsbakkea alas alkavat aivoni äkkiä toimia -merkilliseen suuntaan. Pälkähtää päähäni, että kurjat hökkelit torin -alareunassa, rihkamamyymälät ja vanhojen vaatteiden myyntikojut -oikeastaan olivat koko tienoon häväistyksenä. Ne turmelivat koko -torin ulkonäön ja tahrasivat kaupunkia, hyi sentään, alas rottelot! -Ja siinä kulkiessani johduin ajattelemaan, mitä maanmittauslaitokseni -talon siirtäminen tänne tulisi maksamaan, tuon kauniin rakennuksen, -joka aina oli miellyttänyt minua niin paljon joka kerta kun olin -sen ohi kulkenut. Sellaista siirtämistä ei ehkä voitaisi ryhtyä -suorittamaan alle 70 000--72 000 kruunun -- sievä summa, täytyy -sanoa, kauniit taskurahat, he-he, aluksi, mitä? Ja minä nyökkäsin -tyhjällä päälläni ja myönsin, että se oli kaunis taskuraha, jolla -voisi alkaa. Koko ruumiini hytkähteli vielä ja silloin tällöin tuli -vielä syvä nyyhkytys itkun jälkeen. - -Minulla oli sellainen tunne, että ruumiissani ei ollut enää paljon -eloa jäljellä, että minä oikeastaan lauloin viimeistä virttäni. Se -olikin minusta jokseenkin samantekevää, se ei liikuttanut minua -vähääkään, päinvastoin pyrin alemmas kaupungille, alas silloille, -yhä kauemmaksi asunnostani. Olisinpa kyllä hyvinkin voinut -laskeutua suorastaan kadulle kuolemaan. Kärsimykset tekivät minut -yhä tunteettomammaksi, murskaantuneessa jalassani jyskytti veri -ankarasti, minusta tuntui kuin olisi kipu kohonnut koko sääreen, eikä -sekään tehnyt erikoisen kipeää. Olin kestänyt pahempiakin tuskia. - -Tulin sitten rautatiesillalle. Siellä ei ollut liikettä eikä hälinää, -vain siellä täällä joku ihminen, joku hamppari tai merimies, joka -käveli kädet housuntaskuissa. Huomioni kiintyi erääseen ontuvaan -mieheen, joka katsoa murjotti minuun, kun sivuutimme toisemme. -Pysäytin hänet vaistomaisesti, nostin hiukan lakkiani ja kysyin, -tiesikö hän, oliko "Nunna" jo matkustanut. Ja sitten en voinut olla -napsauttamatta yhden ainoan kerran sormiani aivan miehen nenän -edessä ja sanomatta: hittovieköön, Nunna, niin! Nunna, jonka olin jo -aivan unohtanut! Ajatus siitä oli kuitenkin uinunut tiedottomasti -mielessäni, olin sitä kantanut, itse siitä mitään tietämättä. - -Niin, peijakas, Nunna oli matkustanut. - -Eikö hän voinut sanoa, minne se oli lähtenyt? - -Mies mietiskelee hiukan, seisoo pitemmällä jalallaan ja pitää lyhyttä -ilmassa, lyhyt vavahtelee hiukan. - -"En", sanoo hän. "Tiedättekö, mitä se oli täällä lastaamassa?" - -"En", vastasin minä. - -Mutta nyt olin jo unohtanut Nunnan, ja kysyin mieheltä, miten -pitkältä mahtoi olla Holmestrandiin, laskettuna vanhoissa -maantieteellisissä peninkulmissa. - -"Holmestrandiin? Luulenpa..." - -"Tai Vaeblungnaesiin?" - -"Kuinka minä nyt sanoisinkaan: luulen, että Holmestrandiin..." - -"Ooh, kuulkaas, tulipa mieleeni", keskeytin hänet jälleen, "etteköhän -olisi niin hyvä ja antaisi minulle hiukan tupakkaa, vain pikkuruisen -palasen!" - -Minä sain tupakkaa, kiitin miestä hyvin lämpimästi ja läksin -menemään. Tupakkaa en ryhtynyt lainkaan käyttämään, pistin sen heti -taskuuni. Mies katseli edelleen minuun, ehkäpä olin herättänyt -hänessä jonkinlaisia epäluuloja, siinä kulkiessani tuo epäilevä katse -seurasi minua ja minusta tuntui kuin olisi tuo ihminen ajanut minua -takaa. Käännyn ympäri ja menen jälleen hänen luokseen, katson häneen -ja sanon: - -"Saumaaja." - -Ainoastaan tuon sanan: saumaaja. En enempää. Katson hyvin tuimasti -häneen, sanoessani sitä, minusta tuntui, että tuijotin vallan -hirmuisesti häneen, kuin olisin katsonut häntä koko ruumiillani enkä -vain silmilläni. Ja minä seison siinä hetkisen, lausuttuani tuon -sanan. Sitten hoippuilen rautatietorille jälleen. Mies ei päästänyt -ainoatakaan ääntä, hän vain seurasi minua silmillään. - -Saumaaja? Pysähdyin äkkiä. Niin, enkö minä tajunnutkin sitä jo heti: -olin tavannut ontujan ennenkin. Ylhäällä Graendse-kadulla, eräänä -kirkkaana aamuna, olin pantannut liivini. Minusta tuntui kuin olisi -iäisyys siitä kulunut. - -Seisoessani sitä mietiskelemässä -- minä seison nojaten erääseen -talon seinään torin ja Havne-kadun kulmassa -- hätkähdän äkkiä ja -koetan laahustaa tieheni. Kun se ei onnistu, tuijotan teristyneenä -suoraan eteenpäin ja puren pään kaikelta hävyltä, mikään ei siinä -auttanut, -- minä seison "komendöörin" kanssa vastakkain. - -Tulen huolimattoman julkeaksi, otanpa askelen syrjäänkin seinän -viereltä, kiinnittääkseni hänen huomiotaan. Enkä minä tee sitä -herättääkseni hänen sääliään vaan pilkatakseni itseäni, asettuakseni -häpeäpaaluun, olisin voinut heittäytyä kadulle pitkäkseni ja pyytää -"komendööriä" kulkemaan ylitseni, astumaan kasvoilleni. En sano edes -hyvää iltaa. - -"Komendööri" aavisti kenties, että minun laitani oli jotenkin -hullusti, hän hiljensi hiukan kulkuaan, minä sanon, pysäyttääkseni -hänet: - -"Minun olisi pitänyt tuoda teille jotakin, mutta siitä ei ole -kuitenkaan tullut mitään." - -"Niinkö?" vastaa hän. "Teillä ei ole se valmiina?" - -"Ei, en ole saanut sitä valmiiksi." - -Mutta nyt saa "komendöörin" ystävällisyys vedet silmiini, ja minä -koetan yskiä vimmatusti, teristääkseni itseäni. "Komendööri" sipaisee -kerran nenäänsä, hän seisoo ja katselee minua. - -"Eikö teillä sitten ole, millä elää?" - -"Ei", vastasin minä, "eihän minulla sitäkään ole. En ole tänäänkään -syönyt, mutta..." - -"Jumala varjelkoon, eihän se käy laatuun, että te saatte kuolla -nälkään, mies!" sanoo hän. Ja samassa hän pistää käden taskuunsa. - -Nyt herää häpeäntunne minussa, minä vetäydyn jälleen seinän viereen -ja tartun siihen, minä seison siinä ja näen "komendöörin" kaivelevan -kukkaroaan, mutta minä en virka mitään. Ja hän ojentaa minulle -kymmenen kruunua. Hän ei siekaile sen enempää, hän antaa minulle -yksinkertaisesti kymmenen kruunua. Samalla hän toistaa, ettei käynyt -laatuun, että minä saisin kuolla nälkään. - -Sammaltelin enkä ottanut seteliä heti: tämä oli häpeällistä minun -puoleltani... se oli myös liian paljon... - -"Kiiruhtakaa nyt!" sanoo hän ja vilkaisee kelloonsa. "Olen odottanut -junaa, mutta tuollahan se tuleekin." - -Otin rahat, olin aivan lamautunut ilosta enkä saanut enää sanaakaan -suustani, en edes kiittänyt. - -"Eihän siitä kannata olla hämillään", sanoo "komendööri" vihdoin, -"tiedänhän, että voitte kirjoittaa sen edestä." - -Sitten hän läksi. - -Kun hän oli kulkenut muutaman askelen, muistankin äkkiä, että en -ollut kiittänyt "komendööriä" tästä avusta. Koetin saavuttaa hänet, -mutta en voinut päästä tarpeeksi nopeasti liikkeelle, jalkani -tekivät tenän, ja olin yhtä mittaa kompastua nenälleni. Hän eteni -yhä kauemmaksi. Luovuin yrityksestä, ajattelin huutaa häntä, mutta -en uskaltanut, ja kun vihdoin kuitenkin rohkaisin itseni ja huusin, -kerran, kahdesti, oli hän jo kaukana, ääneni oli tullut liian -heikoksi. - -Jäin seisomaan siihen käytävälle ja katselemaan hänen jälkeensä, minä -itkin aivan hiljaa. Enpä ole koskaan moista nähnyt! sanoin itsekseni, -hän antoi minulle kymmenen kruunua. Menin takaisin ja asetuin siihen, -missä hän oli seisonut, ja toistin kaikki hänen liikkeensä. Ja minä -pidin seteliä kyyneleisten silmieni edessä, katselin sitä molemmilta -puolilta ja aloin sadatella -- sadatella tyhjään ilmaan, että se, -mitä pidin kädessäni, oli täysin oikea raha, se oli kymmenen kruunun -seteli. - -Hetkistä myöhemmin -- ehkäpä hyvinkin pitkän ajan kuluttua, sillä -oli jo aivan hiljaista kaikkialla -- minä merkillistä kyllä seisoin -Tomte-kadun 11:n ulkopuolella. Kun olin siinä seisonut ja koonnut -hetkisen ajatuksiani ja kummastellut sitä, menin sisään portista -toisen kerran, suoraa päätä sinne, missä oli Täysihoitoa ja Huoneita -Matkustajille. Siellä pyysin yösijaa ja sain heti vuoteen. - - * * * * * - -Tiistai. - -Päivänpaiste ja tyyni, ihmeellisen kirkas päivä. Lumi oli poissa, -kaikkialla elämää ja iloa, hilpeitä kasvoja, hymyä ja naurua. -Suihkukaivoista nousivat vesisuihkut auringon kultaamina, siintävän -taivaan sinertäminä... - -Puolenpäivän aikaan läksin asunnostani Tomte-kadun varrella, missä -edelleen asuin ja missä minulla oli hyvä olla, ja menin kaupungille. -Olin sangen iloisella mielellä ja kuljeskelin koko iltapäivän -vilkasliikkeisimpiä katuja ja katselin ihmisiä. Jo ennen kello -seitsemää iltasella poikkesin P. Olavin torille ja tarkastelin salaa -numero 2:n ikkunoita. Tunnin kuluttua näkisin hänet! Astelin tuntien -kevyttä, ihanaa pelkoa koko ajan. Mitähän tulisi tapahtumaan? Mitä -minä osaisin sanoa, kun hän saapuisi portaita alas? Hyvää iltaa, -neiti? Tai ainoastaan hymyilisin? Päätin lykätä hymyni myöhemmäksi. -Tietysti kumartaisin hänelle syvään. - -Kiiruhdin pois, hiukan häpeissäni, että olin niin aikaisin -odottamassa, kävelin Karl Johania jonkin aikaa pidin silmällä -yliopiston kelloa. Kun kello tuli kahdeksan, läksin jälleen -Universitet-katua ylös. Matkalla juolahti mieleeni, että saapuisin -ehkä pari minuuttia liian myöhään, ja minä pinnistin kulkuani minkä -jaksoin. Jalkani oli hyvin kipeä, muuten minulta ei puuttunut mitään. - -Ja minä pysähdyin suihkukaivon luo ja huoahdin, seisoin siinä hyvin -kauan ja katselin numero 2:n ikkunoihin, mutta hän ei tullut. No, -minä odottaisin kyllä, minulla ei ollut mitään kiirettä, hänellä oli -ehkä esteitä. Ja odotin jälleen. Enköhän vain ollut uneksinutkin koko -juttua? Oliko se ensimmäinen kohtaus tapahtunut kuvitteluissani sinä -yönä, jolloin olin kuumeessa? Neuvottomana aloin mietiskellä asiaa -enkä tuntenut olevani lainkaan varma asiastani. - -"Hm!" sanottiin takanani. - -Kuulin tuon yskäisyn, kuulin myös keveitä askelia läheltäni, mutta en -kääntynyt, tuijotin vain edessäni olevaan suureen ulko-oveen. - -"Hyvää iltaa!" sanottiin sitten. - -Unohdan hymyillä, en edes tartu hattuuni, kummastun niin kovin -nähdessäni hänen tulevan siltä suunnalta. - -"Oletteko odottanut kauan?" sanoo hän, ja hän hengittää nopeasti -kävelyn jälkeen. - -"En suinkaan, tulin juuri hetki sitten", vastasin. "Ja sitä paitsi, -mitäpä siitä, vaikka olisin odottanut kauankin? Ajattelin muuten -teidän tulevan toiselta suunnalta?" - -"Olin saattamassa äitiä erään perheen luo, äiti on poissa kotoa tänä -iltana." - -"Vai niin!" sanoin. - -Nyt olimme vaistomaisesti alkaneet kävellä. Muuan poliisi seisoo -kadun kulmauksessa ja katselee meitä. - -"Mutta minnekä me oikeastaan menemme?" sanoo hän ja pysähtyy. - -"Sinne, minne tahdotte, vain sinne, minne tahdotte." - -"Uh, niin, mutta on niin ikävä määrätä sitä itse." - -Äänettömyys. - -Lausun sitten, vain sanoakseni jotakin: "Huomaan, että teidän -ikkunanne ovat pimeät." - -"Niin, kyllä!" vastaa hän vilkkaasti. "Palvelustyttö on saanut -vapaaillan. Joten olen siis aivan yksin kotona." - -Seisomme siinä molemmat katsellen numero 2:n ikkunoihin, ikään kuin -kumpikaan meistä ei olisi nähnyt niitä ennen. - -"Emmekö sitten voi mennä teille?" sanon. "Minä istun aivan oven luona -koko ajan, jos vain tahdotte..." - -Mutta nyt minä värisin liikutuksesta ja kaduin, että olin ollut liian -julkea. Entä jos hän suuttuisi ja menisi pois luotani? Entä jos en -koskaan enää saisi häntä nähdä? Oh, miten kehnosti olin ajatellut! -Odotin epätoivoisena vastausta. - -"Ei teidän ollenkaan tarvitse istua oven luona", sanoo hän. Hän -puhelee melkein hellästi ja sanoo juuri nuo sanat: ei teidän -ollenkaan tarvitse istua oven luona. - -Läksimme ylös. - -Käytävässä, missä oli pimeää, hän otti minua kädestä ja johti -eteenpäin. Minun ei ollenkaan tarvinnut olla niin hiljaa, sanoi -hän, voisin aivan hyvin puhua. Ja me tulimme sisälle. Kynttilää -sytyttäessään -- hän ei sytyttänyt lamppua, vaan kynttilän -- -sytyttäessään tätä kynttilää hän lausui hiukan naurahtaen: - -"Mutta nyt ette saa katsoa minuun. Uh, minua niin hävettää! Mutta -minä en koskaan tee sitä enää." - -"Mitä ette tee enää koskaan?" - -"Minä en koskaan... uh, ei, Jumala minua varjelkoon... minä en enää -koskaan suutele teitä." - -"Ettekö tosiaan?" sanoin minä ja me nauroimme molemmat. Ojensin -käteni häntä kohden ja hän livahti syrjään, pujahti pois, pöydän -toiselle puolelle. Seisoimme katsellen toisiamme hetkisen, kynttilä -oli välillämme. - -"Koettakaas saada minut kiinni!" sanoi hän. - -Ja kovasti nauraen koetin saada hänet kiinni. Juostessaan ympäri -hän irrotti harson ja otti hatun päästään, hänen veitikkamaiset -silmänsä olivat edelleen minuun suunnattuina ja vartioivat kaikkia -liikkeitäni. Tein uuden hyökkäyksen, kompastuin mattoon ja kaaduin, -kipeä jalkani ei tahtonut enää pitää minua pystyssä. Nousin -jaloilleni hyvin nolona. - -"Jumalani, miten punaiseksi te tulitte!" sanoi hän! "Niin, te -olittekin hirvittävän kömpelö." - -"Niin olinkin!" vastasin. - -Ja me aloimme uudelleen juosta ympäri. - -"Näyttää kuin te ontuisitte?" - -"Niin, minä onnun ehkä hiukan, vain hiukkasen muuten." - -"Viime kerralla teillä oli kipeä sormi, nyt teillä on kipeä jalka, -kauheaa, miten paljon kipuja teillä on." - -"Niinpä niin. -- Jouduin yliajetuksi jokin päivä sitten." - -"Yliajetuksi? Pöhnässä jälleen? Mutta Jumala varjelkoon, miten -te elättekään, nuori mies!" Hän uhkasi etusormellaan ja tekeytyi -vakavaksi. "No istutaan sitten!" sanoi hän. "Ei, ei sinne oven luo, -te olette liian kaino, tänne peremmäs, te siinä ja minä tässä, kas -niin!... Uh, miten ikävää onkaan seurustella kainojen ihmisten -kanssa! Itse täytyy sanoa ja tehdä kaikki, mihinkään ei saa apua. Nyt -voisitte esimerkiksi kyllä pitää kätenne tuolini selkämyksellä, te -voisitte kyllä keksiä itsekin paljon. Sillä jos minä sanon jotakin -sellaista, niin olette tyrmistyneen näköinen, aivan kuin ette -oikein uskoisi, mitä sanottiin. Niin, se on tosiaankin totta, olen -nähnyt sen monta kertaa, samoin teette nytkin. Mutta älkää suinkaan -uskotelko minulle, että aina olette niin kaino. Olittepa rohkea -sinäkin päivänä, kun olitte pöhnässä ja seurasitte minua kotiin -saakka ja kiusasitte minua henkevyyksillänne... pudotatte kirjanne, -neiti, aivan varmasti pudotatte kirjanne, neiti! Ha-ha-haa! Hyi, te -menettelitte tosiaankin huonosti!" - -Istuin masentuneena ja katselin häntä. Sydämeni jyskytti ankarasti, -veri syöksähteli lämpimänä suonissani. Mikä ihmeellinen nautinto! - -"Miksi ette sano mitään?" - -"Mutta olettepa te suloinen!" sanoin minä. "Minä istun vain tässä -ja ihastun teihin sydämestäni... sille en voi mitään... olette -merkillisin ihminen, mitä... Välistä säteilevät silmänne niin, etten -koskaan ole moista nähnyt, ne ovat kuin kukkaset... Mitä? Ei, ei, -ehkäpä ei sentään kuin kukkaset, vaan... Minä olen aivan rakastunut -teihin, ja se on niin turhaa... Herrajumala, tietysti siitä ei ole -minulle mitään hyötyä... Mikä teidän nimenne on? Nyt teidän täytyy -tosiaankin sanoa minulle, mikä teidän nimenne... - -"Entäs, mikä teidän nimenne? Jumalani, nyt olin sen jälleen vähällä -unohtaa! Ajattelin koko eilisen päivän, että kysyisin teiltä. Niin -oikeastaan ei koko eilistä päivää, mutta..." - -"Tiedättekö, miksi olen teitä nimittänyt? Olen nimittänyt teitä -Ylajaliksi. Mitä pidätte siitä? Sellainen sointuva ääni..." - -"Ylajali?" - -"Niin." - -"Onko se vierasta kieltä?" - -"Hm. Ei, ei se sitäkään ole." - -"Niin, eihän se hullumpi ole..." - -Pitkien neuvottelujen jälkeen sanoimme toisillemme nimemme. Hän -istahti aivan viereeni sohvalle ja työnsi tuolin pois jalallaan. Ja -aloimme jutella jälleen. - -"Olette ajanut partannekin tänä iltana", sanoi hän. -"Kokonaisuudessanne olette hiukan siistimmän näköinen kuin viime -kerralla, mutta vain hiukkasen, älkää nyt vain luulko... Ei, viime -kerralla te olitte tosiaankin huolimattoman näköinen. Sormessanne oli -sitä paitsi ruma riepu. Ja sellaisena te tahdoitte välttämättä lähteä -jonnekin juomaan viiniä kanssani: ei, kiitoksia!" - -"Te siis kurjan ulkonäköni takia ette halunnut lähteä mukaani -silloin?" sanoin minä. - -"Ei", vastasi hän ja loi silmänsä alas. "Ei, Jumalan tähden, sitä se -ei ollut! En sitä silloin edes ajatellutkaan." - -"Kuulkaas", sanoin minä, "te olette kai siinä luulossa, että minä -voin pukeutua ja elää aivan kuinka tahdon, mitä? Mutta sitäpä juuri -en voi, minä olen hyvin, hyvin köyhä." - -Hän katsoi minuun. - -"Oletteko todellakin?" sanoi hän. - -"Olenpa niinkin, ikävä kyllä." - -Äänettömyys. - -"Niin, herrajumala, sitä minäkin olen", sanoi hän keikauttaen -reippaasti päätään. - -Hänen jokainen sanansa huumasi minua, sattui sydämeeni kuin -viinipisarat. Hän hurmasi minua tavalla asettaa päänsä hiukan -kallelleen kuunnellessaan, kun sanoin jotakin. Ja minä tunsin hänen -hengityksensä aivan kasvoillani. - -"Tiedättekös", sanoin minä, "että... mutta te ette saa nyt suuttua -minuun... kun menin vuoteelle eilen illalla, oikaisin minä tämän -käsivarteni teitä varten... kas näin... aivan kuin lepäisitte sen -päällä... ja siihen minä nukuin..." - -"Vai niin? Se oli kaunista!" Äänettömyys. "Mutta sellaista te -voittekin vain välimatkan päässä; sillä muutoin..." - -"Ettekö luule minun sitä muuten voivan tehdä?" - -"En, sitä minä en usko." - -"Kyllä, minulta voitte odottaa mitä hyvänsä", sanoin minä. Ja minä -panin käsivarteni hänen vyötäisilleen. - -"Voinkos minä sitten?" sanoi hän ainoastaan. - -Minua kiukutti, melkein loukkasi se, että hän piti minua niin kovin -siivona; minä pöyhistäydyin, röyhistin rintaani ja tartuin hänen -käteensä. Mutta hän veti sen aivan nokkelasti takaisin ja siirtyi -hiukan kauemmas minusta. Tämä taas lannisti minua, häpesin ja katsoin -ikkunaan. Olin sittenkin niin kovin kurja olento siinä, missä istuin, -minä en vain suinkaan saisi luulotella mitään. Asianlaita olisi ollut -toinen, jos olisin tavannut hänet silloin kun vielä näytin ihmiseltä, -mahtipäivinäni, jolloin minulla oli hiukan, millä voin somistautua. -Ja minä tunsin itseni hyvin masentuneeksi. - -"Siinä sen näette!" sanoi hän, "nyt sen kyllä näette: teidät voi -säikäyttää vain pienellä otsarypyllä, nolostuttaa ainoastaan -siirtymällä vain hiukan kauemmaksi teistä..." Hän nauraa helisti, -veitikkamaisesti, silmät ummessa, kuin ei hänkään olisi sietänyt -katsomista. - -"Mutta herrannimessä!" sanoa paukautin, "saattepas nähdä!" Ja -minä kiedoin käsivarteni kiivaasti hänen hartiainsa ympäri. Olin -melkein loukkautunut. Oliko tyttö järjiltään! Pitikö hän minua aivan -kokemattomana! Hehee, kylläpä minä... Kukaan ei saisi sanoa, että -olin takapajulla siinä suhteessa. Olipa hän koko saatana ihmisekseen! -Jos vain olisi kyseessä käynti suoraan asiaan, niin... - -Hän istui aivan rauhallisena, ja hänen silmänsä olivat edelleen -ummessa; kumpikaan meistä ei virkkanut mitään. Puristin häntä lujasti -itseäni vasten, painoin kyyneltyvästi hänen ruumistaan rintaani -vasten, eikä hän sanonut sanaakaan. Kuulin sydämemme lyönnit, sekä -hänen että minun, ne kuuluivat kuin maanalaiset kavionkopseet. - -Minä suutelin häntä. - -En ollut enää oma herrani, sanoin jotain hölynpölyä, jolle hän -nauroi, kuiskasin hyväilynimiä hänen suuhunsa, taputin häntä -poskelle, suutelin häntä monta kertaa. Avasin parisen nappia hänen -liivistään ja sisäpuolelta häämöttivät hänen rintansa, valkoiset, -pyöreät rinnat, jotka kurkistivat paidan alta kuin kaksi suloista -ihmettä. - -"Saanko nähdä!" sanon minä ja koetan avata useampia nappeja, tehdä -aukon suuremmaksi, mutta liikkeeni ovat liian rajuja, alimpia nappeja -en saa ollenkaan auki, siellä kun liivi on kireämmällä. "Saanko nähdä -vain vähäsen... hiukkasen..." - -Hän kietoo käsivartensa kaulaani, aivan verkalleen, hellästi; hänen -hengityksensä leyhyy punaisista, väräjävistä sieraimista suoraan -kasvoillani, toisella kädellä hän alkaa itse avata nappeja, yhden -toisensa jälkeen. Hän hymyilee ujostellen ja katsahtaa monta kertaa -minuun, huomaanko minä, että hän on peloissaan. Hän aukaisee nauhat, -avaa korsettinsa, on hurmaantunut ja samalla levoton. Ja minä -käsittelen karkeilla käsilläni kaikkia noita nappeja ja nauhoja... - -Johtaakseen huomioni pois siitä, mitä hän tekee, hän sivelee -vasemmalla kädellään olkapäätäni ja sanoo: - -"Miten paljon irtohiuksia tuossa on!" - -"Niin", vastaan minä ja tahdon lähentää suuni hänen rintaansa -kohti. Hän on tällä hetkellä aivan vaatteet auki. Äkkiä näyttää -siltä kuin hän tulisi järkiinsä, kuin hän olisi mielestään mennyt -liian pitkälle; hän kietaisee pukunsa kiinnemmäksi ja suoristautuu -hiukan. Ja peittääkseen hämillään oloaan avonaisen pukunsa johdosta -hän jälleen ryhtyy puhumaan lukuisista irtohiuksista, jotka olivat -olkapäälläni. - -"Mistä se johtuu, että tukkanne varisee niin kovin?" - -"En tiedä!" - -"Ooh, te juotte tietysti liian paljon, ja ehkäpä... Hyi, minä en -sanokaan sitä! Hävetkää toki! Ei, sitä en olisi teistä uskonut! Että -teillä, joka olette nuori, lähtee jo tukka!... Nytpä saattekin, -olkaapa hyvä, kertoa minulle, miten te oikeastaan vietätte -elämäänne. Varmasti se on aivan hirvittävää! Mutta vain totuuksia, -ymmärrättekös, ei mitään kiertelyjä! Minä muuten kyllä huomaan -teistä, jos tahdotte salata jotakin. No, kertokaas nyt!" - -"Niin, mutta antakaa minun ensin suudella rintojanne." - -"Oletteko hullu? No, kertokaa nyt!" - -"Ei, rakkaani, antakaa minulle ensin lupa siihen!" - -"Hm. Ei, ei sitä ennen... Sitten ehkä... Tahdon kuulla, minkälainen -ihminen te olette... Ooh, varmasti se on aivan hirvittävää!" - -Minua kiusasi sekin, että hän saattoi uskoa pahinta minusta, pelkäsin -työntäväni hänet kokonaan pois, enkä minä kestänyt sitä epäluuloa, -mikä hänellä oli minun elämästäni. Tahdoin puhdistautua hänen -silmissään, tekeytyä arvoa ansaitsevaksi, osoittaa hänelle, että hän -istui melkein enkelimäisen henkilön rinnalla. Herrajumala, minähän -saatoin sormillani laskea lankeemukseni tähän päivään saakka. - -Minä kerroin, kerroin kaikki tyynni, ja kerroin yksinomaan -tosiasioita. En tehnyt mitään pahemmaksi kuin se oli, tarkoitukseni -ei ollut herättää sääliä hänessä: sanoin myöskin, että olin -varastanut viisi kruunua eräänä iltana. - -Hän istui kuunnellen suu auki, kalpeana, pelokkaana, kirkkaat -silmät aivan levottomina. Tahdoin hyvittää asiat jälleen, karkottaa -surullisen vaikutuksen, minkä olin tehnyt ja teristäysin: - -"Sehän on ohi nyt!" sanoin; "mistään sellaisesta ei enää voi olla -puhetta, nyt olen pelastettu..." - -Mutta hän oli hyvin pidättyvä. "Jumala minua varjelkoon!" sanoi hän -ainoastaan ja vaikeni. Hän toisti sen uudelleen lyhyiden väliaikojen -kuluttua ja vaikeni joka kerta jälleen. "Jumala minua varjelkoon!" - -Aloin leikitellä, kutittelin häntä kupeesta, nostin hänet syliini. -Hän oli napittanut hameensa jälleen kiinni: tämä kiukutti minua -niukan, suorastaan loukkasi! Minkä vuoksi hänen piti napittaa -hameensa? Olinko hänen silmissään arvottomampi nyt kuin jos -itse olisin aiheuttanut tukkani lähtemisen? Olisiko hän pitänyt -enemmän minusta, jos olisin tekeytynyt hummailijaksi?... Ei mitään -lörpötyksiä. Oli vain kysymyksessä käydä suoraan asiaan! Ja jos vain -tulisi käydä suoraan asiaan, niin kautta... - -Laskin hänet alas, laskin hänet yksinkertaisesti alas sohvalle. Hän -taisteli vastaan, aivan vähäsen muuten, ja katseli hämmästyneesti: - -"Ei... mutta mitä te tahdotte?" sanoi hän. "Mitäkö tahdon!?" - -Hehee, hän kysyi, mitä minä tahdoin! Suoraan asiaan, tahdoin minä, -heti suoraan asiaan! Enpä suinkaan yksistään välimatkan päästä -halunnut ryhtyä siihen hommaan; sellainen ei kuulunut minunlaiseni -ihmisen tapoihin. Tahdoin olla miestä puolestani enkä antaa pelkän -otsarypyn nolostuttaa itseäni. Ei, ei, hitto vieköön, minä en vielä -koskaan ollut tällaisesta hommasta lähtenyt suorittamatta työtäni -loppuun saakka... - -Ja minä kävin asiaan. - -"Ei... ei, mutta...?" - -Kyllä, sanoin, se oli tarkoitus! - -"Ei, kuuletteko!" huudahti hän. Ja hän lisäsi nuo loukkaavat sanat: -"Enhän voi olla varma, että ette olisi mielenvikainen." - -Vaistomaisesti keskeytin hiukan hommaani, ja sanoin: - -"Sitä te ette tarkoita!" - -"Kyllä, Jumalan tähden, te näytätte niin kummalliselta! Ja sinä -iltapäivänä, jolloin seurasitte minua -- te siis ette ollutkaan -humalassa?" - -"En. Mutta silloin en ollut myöskään nälissäni, olin juuri syönyt..." - -"Niin, no sitä pahempi." - -"Olisitteko mieluummin tahtonut, että olisin ollut humalassa?" - -"Kyllä... Huu, minä pelkään teitä! Herrajumala, ettekö nyt jo päästä -minua!" - -Harkitsin hiukan. Ei, minä en voinut päästää. Ei mitään lörpötyksiä -sohvalla tällaisena iltana! Auki flanelli! Hee, minkälaisia -mutkailuja voitiin esittääkään tällaisella hetkellä! Ikään kuin en -olisi tiennyt, että se oli pelkkää häveliäisyyttä kaikki tyynni! -Olisinpa silloin tosiaankin kokematon. No, hiljaa nyt! Ei mitään -estelyjä! Eläköön kuningas ja isänmaa!... - -Hän taisteli merkillisen voimakkaasti vastaan, liian voimakkaasti -taistellakseen pelkästä häveliäisyydestä. Jouduin ikään kuin -vahingossa kaatamaan kynttiläni niin että se sammui, hän teki -epätoivoista vastarintaa, päästipä pienen huudonkin. - -"Ei, ei sitä, ei sitä! Jos tahdotte, niin saatte mieluummin suudella -minua rinnalle. Rakas, kiltti..." - -Pysäytin hommani heti. Hänen sanansa kuuluivat niin kiukkuisilta, -avuttomilta, että herpaannuin. Hän aikoi tarjota minulle korvausta -antamalla luvan suudella: rintaansa! Miten kaunista se olikaan, -kaunista ja yksinkertaista! Olisin saattanut langeta polvilleni hänen -eteensä. - -"Mutta, rakkaani!" sanoin aivan sekavana ajatuksiltani, "minä en -ymmärrä... minä en tosiaankaan käsitä, mitä peliä tämä on..." - -Hän nousi pystyyn ja sytytti jälleen kynttilän vapisevin käsin; minä -jäin istumaan sohvalle enkä tehnyt mitään. Mitähän nyt tapahtuisi? -Olin itse asiassa hyvin huonolla tuulella. - -Hän vilkaisi seinälle, kelloon, ja hätkähti. - -"Uh, palvelustyttö tulee nyt kohta!" sanoi hän. Nämä olivat -ensimmäiset sanat, mitä hän lausui. - -Ymmärsin tämän viittauksen ja nousin seisomaan. Hän tarttui -vaippaansa, ikään kuin ottaakseen sen ylleen, mutta mietti asiaa, -jätti sen ja meni kamiinan luo. Hän oli kalpea ja tuli yhä -levottomammaksi. Jotta ei näyttäisi siltä kuin osoittaisi hän minulle -ovea, sanoin minä: - -"Sotilassäätyäkö teidän isänne oli?" ja samalla valmistauduin -lähtemään. - -Niin, hän oli sotilas. Mistä minä sen tiesin? - -Minä en sitä tiennyt, se vain juolahti mieleeni. - -Se oli merkillistä! - -Niinpä niin. Muutamissa paikoin minä sain sellaisia aavistuksia. -Hehe, se kuului tietysti mielenvikaisuuteen... - -Hän vilkaisi nopeasti minuun, mutta ei vastannut. Tunsin läsnäoloni -kiusaavan häntä ja tahdoin tehdä lyhyen lopun asiasta. Menin ovelle. -Eikö hän tahtoisi suudella minua enää? Eikö edes kättänsä ojentaa? -Seisoin ja odottelin. - -"Joko te nyt menette?" sanoi hän ja seisoi kuitenkin hiljaa kamiinan -luona. - -En vastannut. Olin nöyryytetty ja tietämätön mitä tehdä ja katsoin -häneen virkkamatta mitään. Miksi hän ei sitten jättänyt minua -rauhaan, kun siitä ei kuitenkaan tullut mitään? Mitä hänen mielessään -liikkui tällä hetkellä? Häntä ei näyttänyt liikuttavan se, että -olin valmis poistumaan; olin äkkiä menettänyt hänet kokonaan ja -minä arvelin sanoa hänelle jotakin jäähyväisiksi, raskaat, syvät -sanat, jotka sattuisivat häneen ja tekisivät kenties voimakkaan -vaikutuksen. Ja vasten lujaa päätöstäni minä loukattuna, sen sijaan -että olisin ollut ylpeä ja kylmä, aloin levottomasti jutella -melkein mitättömyyksiä; sattuvaa sanaa ei tullut, menettelin hyvin -ajattelemattomasti. - -Miksi ei hän voinut yhtä hyvin sanoa selvästi ja kirkkaasti, että -minun oli laputettava tieheni? kysyin häneltä. Niin juuri, miksi ei? -Ei ollut syytä kainostella. Sen sijaan, että muistutti palvelustytön -paluusta, hän olisi yksinkertaisesti voinut sanoa tähän tapaan: -Nyt teidän täytyy poistua, sillä nyt minä menen hakemaan äitiäni, -enkä minä halua teitä saattajaksi kadulla. Niin, eikö hän ollut -ajatellutkin sitä? Kyllä, sitä hän sittenkin oli ajatellut, sen minä -käsitin heti. Niin vähän tarvittiin, jotta minä pääsisin jäljille; -vain se tapa, millä hän oli tarttunut vaippaansa ja jälleen jättänyt -sen, oli saattanut minut vakuuttuneeksi. Kuten sanottu, minulla oli -sellaisia aavistuksia. Ja ehkäpä ei siinä itse asiassa ollutkaan niin -paljon mielenvikaisuutta... - -"Mutta, herrajumala, antakaa minulle nyt anteeksi se sana! Se livahti -huuliltani!" huudahti hän. Mutta hän seisoi edelleen hiljaa eikä -tullut luokseni. - -Minä olin taipumaton ja jatkoin. Seisoin siinä ja jaarittelin tuntien -kiusallisen hyvin, että ikävystytin häntä, että yksikään sanani ei -sattunut, enkä sittenkään lopettanut Oikeastaan saattoi ihminen -olla hyvin herkkä luonne, vaikka ei olisikaan hullu, arvelin minä; -oli luonteita, jotka ravitsivat itseään pikku asioilla ja kuolivat -yksistään kovasta sanasta. Ja minä annoin hänen ymmärtää, että -minulla oli sellainen luonne. Seikka oli sellainen, että köyhyyteni -oli siinä määrin herkistänyt muutamia kykyjä minussa, että se tuotti -minulle suorastaan ikävyyksiä, niin, minä vakuutan teille, suorastaan -ikävyyksiä, ikävä kyllä. Mutta sillä oli hyviäkin puolia, se auttoi -minua muutamissa tilanteissa. Henkevä köyhä oli paljon hienompi -havaintojen tekijä kuin henkevä rikas. Köyhä katselee ympärilleen -joka askelella, hän kuuntelee epäilevästi jokaista sanaa, minkä hän -kuulee tapaamiltaan ihmisiltä, jokainen askel, minkä hän astuu, -asettaa siis hänen ajatuksilleen ja tunteilleen tehtävän, työn. -Hän on herkkäkuuloinen ja tunteellinen, hän on kokenut mies, hänen -sielussaan on palohaavoja... - -Ja minä puhuin hyvin kauan noista palohaavoista, jotka olivat -sielussani. Mutta kuta kauemmin puhuin, sitä levottomammaksi hän -tuli; vihdoin hän sanoi epätoivoisesti "herrajumala!" pari kertaa -ja väänteli käsiään. Näin kyllä, että kiusasin häntä, enkä tahtonut -häntä kiusata, mutta tein sen kuitenkin. Vihdoin luulin sanoneeni -hänelle suurin piirtein tärkeimmän, mitä minulla oli sanottavaa, -minua liikutti hänen epätoivoinen katseensa ja siksipä huudahdin: - -"Nyt minä lähden! Nyt minä lähden! Ettekö näe, että minulla on käsi -rivalla? Hyvästi! Hyvästi, sanon minä! Voisitte sentään vastata -minulle, kun sanon kaksi kertaa hyvästi ja olen ihan valmiina -lähtemään. En edes pyydä saada tavata teitä jälleen, sillä se -kiusaisi teitä; mutta sanokaa minulle: miksi ette jättänyt minua -rauhaan? Mitä olen teille tehnyt? Enhän minä tullut teidän tiellenne; -mitä? Miksi käännytte äkkiä pois minusta kuin ette tuntisi minua -lainkaan? Nyt te olette riipinyt minut sisäisesti ihan tyhjäksi, -tehnyt minut vielä kurjemmaksi kuin koskaan olen ollut. Herrajumala, -mutta enhän minä ole hullu, sen te tiedätte vallan hyvin, kun -oikein ajattelette. Tulkaa siis ja ojentakaa minulle kätenne! Tai -sallikaa minun tulla luoksenne! Haluatteko? Minä en tee teille -mitään pahaa, haluan vain polvistua eteenne hetkiseksi, polvistua -lattialle tuohon eteenne, vain silmänräpäykseksi, saanko minä? Ei, -ei, siis minä en sitä tee, näen teidän hätääntyvän, minä en sitä -tee, en _tule_ sitä tekemään, kuuletteko. Herrajumala sentään, miksi -te niin kauhistutte? Minähän seison hiljaa, en liikahdakaan. Olisin -tahtonut polvistua matolle hetkiseksi, tuohon, missä tuo punainen -väri on juuri jalkainne juuressa. Mutta te hätäännyitte, voin sen -heti nähdä silmistänne, että te hätäännyitte, siksipä seisoin hiljaa. -Enhän ottanut askeltakaan, kun teiltä sitä pyysin, mitä!? Seisoin -yhtä liikkumattomana kuin nytkin, kun näytän teille tuota paikkaa, -missä olisin halunnut eteenne polvistua, tuohon matossa olevan -punaisen ruusun päälle. En edes osoita sormellani, en ollenkaan -osoita, jätän sen tekemättä, jotta en säikäyttäisi teitä, nyökkään -vain ja katson tuonne, kas näin! Ja te käsitätte vallan hyvin, mitä -ruusua minä tarkoitan, mutta te ette salli minun polvistua siihen. -Te pelkäätte minua ettekä uskalla lähestyä minua. En käsitä, että -sydämenne sallii teidän sanoa minua hulluksi. Eikö niin, te ette usko -sitä itsekään enää? Kerran viime kesänä, jo aikoja sitten, minä olin -hullu; työskentelin liian ankarasti ja unohdin mennä päivälliselle -oikeaan aikaan, kun minulla oli paljon ajateltavaa. Se tapahtui -monena päivänä perätysten; minun olisi pitänyt se muistaa, mutta -minä unohdin sen aina. Kautta Jumalan, se on totta. Älköön Jumala -päästäkö elävänä tältä paikalta, jos minä valehtelen! Siinä sen -näette, te teette minulle vääryyttä. Rahanpuutteesta en sitä tehnyt; -minulla on luottoa, suuri luotto Ingebret ja Gravesenilla; kuljin -silloin useasti rahakkaana, enkä kuitenkaan ostanut ruokaa, koska -sen unohdin. Kuuletteko! Te ette sano mitään, ette vastaa, ette -poistu lainkaan kamiinan luota, seisotte vain odotellen, että minä -poistuisin..." - -Hän syöksähti minua kohti ja ojensi kätensä. Katsoin epäilevästi -häneen. Tekikö hän senkin keveällä sydämellä? Vai tekikö hän sen -vain päästäkseen minusta? Hän kietoi kätensä kaulaani, hänellä oli -kyyneliä silmissä. Seisoin vain katsellen häntä. Hän ojensi suunsa -lähemmäksi; minä en voinut uskoa häntä, varmasti se oli uhraus hänen -puoleltaan, keino tehdä loppu koko jutusta. - -Hän sanoi jotakin, minusta tuntui kuin hän olisi sanonut: "Rakastan -teitä sittenkin!" Hän sanoi sen hyvin hiljaa ja epäselvästi, ehkäpä -en kuullutkaan hänen sanovan juuri noita sanoja, mutta hän heittäytyi -rajusti kaulaani, piti molemmat käsivartensa kaulani ympärillä -hetkisen, kurottuipa vielä varpailleenkin, yltääkseen hyvin ja seisoi -sillä tavoin kenties kokonaisen minuutin. - -Pelkäsin hänen pakottautuvan osoittamaan tällaista hellyyttä, sanoin -ainoastaan: - -"Miten ihana te nyt olettekaan!" - -Enempää en sanonut. Syleilin häntä tulisesti, päästin hänet irti, -tuuppasin ovea ja poistuin takaperin. Ja hän jäi seisomaan sinne -sisälle. - - - - -NELJÄS OSA - - -Talvi on tullut, raaka ja kostea talvi, melkein lumeton, sumuinen -ja pimeä, pitkällinen yö, ilman ainoatakaan raikasta tuulahdusta -viikkomääriin. Kaasuvalo paloi kaduilla melkein kaiken päivää, -ja ihmiset törmäsivät sittenkin yhteen sumussa. Kaikki äänet, -kirkonkellojen kumahtelu, ajurihevosten kulkuset, ihmisten puhelut, -kavioiden kopse, kaikki kuuluivat niin särkyneinä ja kilahtelevina -tässä paksussa ilmassa, joka laskeutui kaikkialle ja vaimensi -kaikkea. Viikot kuluivat toisensa jälkeen ja ilma pysyi yhä -samanlaisena. - -Ja minä asustelin edelleen Vaterlandin kaupunginosassa. - -Jouduin yhä lujemmin kiinni tuohon täysihoitolaan, tuohon -matkailijakotiin, missä olin saanut asua, kehnosta asemastani -huolimatta. Rahani olivat jo aikoja sitten loppuneet, kuitenkin minä -yhäti tulin tuohon paikkaan, kuin olisi minulla ollut siihen oikeus -ja ikään kuin olisin siellä kotonani. Emäntä ei ollut vielä sanonut -mitään, mutta minua harmitti kuitenkin, etten voinut hänelle maksaa. -Näin kului kolme viikkoa. - -Olin jo useita päiviä sitten ryhtynyt jälleen kirjoitustöihini, -mutta minun ei onnistunut enää saada kokoon mitään sellaista, johon -olisin ollut tyytyväinen; minua ei onnistanut enää lainkaan, vaikka -olin hyvin ahkera ja yritin sekä myöhään että varhain; yritinpä mitä -tahansa, kaikki oli hyödytöntä, onni oli poissa, ja minä ponnistelin -aina turhaan. - -Näitä yrityksiäni minä tein eräässä toisen kerroksen huoneessa, -parhaimmassa vierashuoneessa. Olin saanut olla häiriintymättä siellä -ensi illasta saakka, jolloin minulla oli rahoja ja voin selvittää -asiani. Minulla oli myös koko ajan toivo, että vihdoin saisin kokoon -artikkelin jostakin aiheesta, jotta saisin huoneeni maksetuksi -ja mitä muuten olin velkaa; senvuoksi juuri työskentelin niin -uutterasti. Minulla oli alulla eräs juttu, josta odotin jotakin, -vertauskuva kirjakaupassa sattuvasta tulipalosta, syvämietteinen -aihe, jonka minä erittäin huolellisesti valmistelisin ja veisin -"komendöörille" maksuksi. "Komendööri" tulisi huomaamaan, että -hän sillä kertaa tosiaankin oli avustanut kykyä; uskoin varmasti -hänen huomaavan sen, oli vain odotettava, kunnes henki tulisi -päälleni. Ja miksikäs ei henki tulisi päälleni? Miksi se ei voisi -tulla päälleni aivan ensi tilassa? Mikään ei ollut enää esteenä, -minä sain emännältäni ruokaa hiukan joka päivä, muutamia voileipiä -aamuin ja illoin, ja hermostuneisuuteni oli melkein hävinnyt. -Kirjoittaessani en enää käyttänyt riepuja käsieni ympärillä, ja minä -saatoin tuijottaa kadulle toisen kerroksen ikkunoistani tuntematta -huimausta. Oloni oli käynyt kaikin tavoin paljon paremmaksi, ja minua -alkoi suorastaan ihmetyttää, etten ollut jo saanut vertauskuvaani -valmiiksi. En käsittänyt, mistä se johtui. - -Eräänä päivänä minä vihdoinkin sain aavistuksen, miten heikoksi -oikeastaan olin tullut, miten tylsästi ja kelvottomasti aivoni -työskentelivät. Sinä päivänä toi näet emäntäni minulle laskun, jota -hän pyysi minun katsomaan; siinä laskussa mahtoi olla jokin virhe, -sanoi hän, se ei käynyt yhteen hänen oman kirjansa kanssa; mutta hän -ei ollut kuitenkaan voinut löytää virhettä. - -Ryhdyin laskemaan, emäntäni istui vastapäätä ja katsoi minuun. Laskin -nuo parikymmentä rahaerää, ensin ylhäältä alas ja havaitsin summan -oikeaksi, sitten alhaalta ylös ja sain uudelleen saman tuloksen. -Katsoin vaimoon, hän istui aivan vastapäätä ja odotti vastaustani; -samalla panin merkille, että hän oli raskaana, se ei jäänyt minulta -huomaamatta, vaikka en mitenkään tutkivasti häntä silmäillyt. - -"Summa on oikea", sanoin. - -"Ei, mutta katsokaas nyt jokaista lukua erikseen", vastasi hän; "se -ei voi olla niin paljon, olen varma siitä." - -Ja minä aloin tarkastaa jokaista erää: 2 leipää à 25, 1 -lampunlasi 18, saippua 20, voita 32... Mitään erikoisen terävää -päätä ei tarvittaisi noiden lukujen läpikäymiseen, tuon pienen -laskupahasen, jossa ei ollut mitään mutkallisuuksia, ja minä koetin -perusteellisesti etsiä virhettä, josta muija puhui, mutta en sitä -löytänyt. Puuhailtuani noiden lukujen kanssa pari minuuttia huomasin -ikäväkseni, että kaikki alkoi pyöriä ympäri päässäni; en enää voinut -erottaa Debetiä ja Kreditiä, sekoitin kaikki yhteen. Vihdoin jouduin -aivan ymmälle seuraavan erän kohdalla: 3 5/16 naulaa juustoa à 16. -Aivoni töksähtivät täydellisesti, tuijotin tyhmänä juustoon enkä -päässyt minnekään. - -"Onpa tosiaan kirottua, miten mutkikkaasti tämä on kirjoitettu!" -sanoin epätoivoissani. "Täällä on, Jumala paratkoon, viisi -kuudettatoista osaa juustoa. He-hee, onko mokomaa kuultu! Niin, siitä -voitte itsekin nähdä!" - -"Niin", vastasi matami, "tavallisesti kirjoitetaan niin. Se on -pallojuustoa. Kyllä se on oikein! Viisi kuudettatoista osaa on siis -viisi luotia..." - -"Niin, no sen minä käsitän!" keskeytin hänet, vaikka todellisuudessa -en käsittänyt enää mitään. - -Yritin uudelleen selvittää tuota pientä laskutehtävää, jonka muutamia -kuukausia takaperin olisin laskenut yhdessä minuutissa; hikoilin -ankarasti ja ajattelin noita arvoituksellisia lukuja kaikin voimin, -ja minä räpäyttelin harkitsevasti silmiäni, kuin olisin tutkistellut -hyvinkin tarkkaan tätä asiaa; mutta minun täytyi luopua siitä. Nuo -viisi luotia juustoa sortivat minut kokonaan, tuntui kuin jokin olisi -revennyt aivokopassani. - -Ollakseni edelleen puuhailevinani laskemistyössä minä liikuttelin -huuliani ja mainitsin silloin tällöin jonkin luvun ääneen, sitä mukaa -kuin pääsin alemmas laskussa, ikään kuin olisin aina mennyt eteenpäin -ja lähestynyt loppua. Matami istui ja odotti. Vihdoin sanoin: - -"Niin, nyt minä olen käynyt sen läpi alusta loppuun saakka, eikä -siinä minun nähdäkseni ole mitään virhettä." - -"Eikö tosiaankaan?" vastasi muija, "vai niin, eikö tosiaan?" Mutta -minä näin selvästi, ettei hän uskonut minua. Ja äkkiä hän näytti -saavan puheeseensa jonkinlaista väheksyvää, hiukan välinpitämätöntä -sävyä, jota en aikaisemmin ollut häneltä kuullut. Hän sanoi, että -en ehkä ollut tottunut laskemaan kuudestoista-osia; hän sanoi -myöskin, että hänen täytyisi kääntyä jonkun puoleen, joka ymmärtäisi -sellaista, saadakseen laskun kunnollisesti tarkastetuksi. Kaikkea -tätä hän ei sanonut mitenkään loukkaavasti, nolatakseen minua, -vaan ajattelevasti ja vakavasti. Mentyään ovelle ja ollessaan -poistumaisillaan hän sanoi minuun katsahtamatta: - -"Anteeksi, että olen vaivannut teitä!" - -Hän meni. - -Hetkisen kuluttua avautui ovi uudelleen, ja emäntäni astui jälleen -sisään; hän oli tuskin mennyt käytävää pitemmälle, ennen kuin oli -kääntynyt takaisin. - -"Se on totta!" sanoi hän. "Älkää ottako pahaksenne, mutta minullahan -on vielä teiltä hiukan saatavaa. Ettekös te saapunut kolme viikkoa -takaperin? Niin luulisin. On kovin tukala tulla toimeen niin suuren -perheen kanssa, joten en voi antaa kenenkään asua luotolla, ikävä -kyllä..." - -Keskeytin hänet. - -"Minä valmistelen erästä artikkelia, josta olen teille ennenkin -puhunut", sanoin, "ja heti kun se on valmis, saatte rahanne. Voitte -olla aivan rauhassa!" - -"Niin, mutta saattekohan te sitä artikkelia koskaan valmiiksi?" - -"Niinkö luulette? Henki tulee päälleni ehkä huomenna, tai kenties -jo ensi yönä; ei ole ollenkaan mahdotonta, että se tulee jo yöllä, -ja silloin tulee artikkelini valmiiksi enintään neljännestunnissa. -Nähkääs, minun työni ei ole sellaista kuin muiden ihmisten; minä -en voi istua työskentelemään ja saada valmiiksi määrättyä määrää -päivässä, minun täytyy vain odottaa hetkeä. Eikä kukaan voi sanoa -päivälleen ja tunnilleen milloin henki tulee päälle; sen täytyy mennä -omaa menoaan." - -Emäntäni poistui. Mutta hänen luottamuksensa minuun oli varmaankin -hyvin vahvasti järkkynyt. - -Hypähdin pystyyn ja raavin päätäni epätoivosta, heti kun olin -jäänyt yksin. Ei, minulle ei tullut sittenkään mitään pelastusta, -ei mitään, ei kerrassaan mitään pelastusta! Aivoni olivat tehneet -vararikon! Olinko siis tullut aivan idiootiksi, koska en enää osannut -laskea, miten paljon pieni pala pallojuustoa maksaa? Mutta enkö -ollut myöskin menettänyt järkeäni, kun tein itselleni tuollaisia -kysymyksiä? Enkö muuten ponnistellessani laskun kimpussa ollut tehnyt -sitä päivänselvää havaintoa, että emäntäni oli raskaana? Minulla -ei ollut mitään syytä tietää sitä, kukaan ei ollut siitä minulle -mitään kertonut, se ei myöskään välillisesti juolahtanut mieleeni, -minä näin sen omin silmin ja minä tajusin sen heti, vieläpä sillä -epätoivoisella hetkellä, jolloin istuin laskemassa kuudestoistaosia. -Kuinka se oli selitettävä? - -Menin ikkunaan ja katsoin ulos; ikkunani oli Vognmand-kadulle. -Alhaalla näkyi muutamia lapsia leikkimässä, köyhästi puettuja lapsia -keskellä köyhää katua; he viskelivät tyhjää pulloa toisilleen -ja mekastivat äänekkäästi. Muuttokuorma kulki verkalleen heidän -ohitsensa, mahtoi olla jokin häädetty perhe, joka vaihtoi asuntoa, -vaikka ei ollut muuttoaikakaan. Tämä ajatus tuli heti mieleeni. -Rattailla oli sänkyvaatteita ja huonekaluja, toukan syömiä sänkyjä -ja pesutelineitä, punaisiksi maalattuja kolmijalkaisia tuoleja, -mattoja, rautaromua, läkkiastioita. Pieni tyttö, lapsi vielä, aivan -hirvittävän näköinen, punanenäinen kakara, istui ylhäällä kuorman -päällä ja piteli kiinni poloisilla sinertyneillä käsillään, jotta ei -putoaisi alas. Hän istui kostean patjan päällä, jonka päällä lapset -olivat nukkuneet, ja katseli pienokaisia, jotka heittelivät tyhjää -pulloa toisilleen... - -Kaikkea tätä minä katselin, eikä minun tarvinnut vaivata päätäni -käsittääkseni, mitä tapahtui. Seisoessani siinä ikkunan ääressä ja -silmäillessäni tätä kuulin myöskin emäntäni palvelustytön laulavan -keittiössä, joka oli seinän takana; tunsin laulun, jota hän lauloi, -kuuntelin senvuoksi, laulaisiko hän väärin. Ja minä sanoin itselleni, -että kaikkea tätä ei idiootti olisi tehnyt; minä olin, jumalankiitos, -yhtä järkevä kuin kuka ihminen tahansa. - -Äkkiä näin, että kaksi noista lapsista tuolla alhaalla kadulla alkoi -haukkua toisiaan, pari pikku poikaa; tunsin toisen, se oli emäntäni -poika. Avaan ikkunan kuullakseni, mitä he sanovat toisilleen, ja -heti kerääntyy joukko lapsia ikkunani alapuolelle katselemaan -odottavasti. Mitä he odottivat? Että heille viskattaisiin jotakin? -Kuivaneita kukkia, luunpalasia, sikarinpätkiä, joita he voisivat -pistää suuhunsa tai joilla voisivat huvitella? Kylmästä sinertynein -kasvoin, tavattoman odottavin silmin he katsoivat ikkunaani. Sillä -välin jatkavat nuo kaksi pientä vihamiestä toistensa haukkumista. -Sanoja kuin suuria, kömpelöitä hirviöitä purkautuu kuuluville! -noista lasten suista, hirvittäviä haukkumanimiä, porttojen kieltä, -matruusien kirouksia, joita he kenties olivat oppineet alhaalla -satamassa. Molemmat ovat niin taistelun vimmassa, etteivät lainkaan -huomaa emäntääni, joka juoksee heidän luokseen kuullakseen, mitä on -tekeillä. - -"Niin", selittää hänen poikansa, "hän otti minua kurkusta; en voinut -pitkään aikaan hengittää!" Ja kääntyen pikku ilkimykseen päin, joka -seisoo irvistellen vahingoniloisesti hänelle, hän aivan raivostuu -ja huutaa: "Mene helvettiin, senkin kaldealainen körri! Mokomakin -täitukka tarttuu ihmisiä kurkkuuni Kyllä minä piru soikoon..." - -Ja äiti, tuo raskauden tilassa oleva muija, joka vatsoineen on -hallitsevana ilmiönä koko tuolla alhaalla olevalla kadulla, vastaa -tuolle kymmenvuotiaalle lapselle, tarttuessaan hänen käsivarteensa ja -yrittäessään viedä häntä mukaansa: - -"Sh! Kitas kiinni! Kylläpä sinä kiroiletkin! Käytät suutasi kuin -olisit ollut vuosikausia hampparien parissa! Nyt sinä tulet sisään!" - -"Enpäs tule!" - -"Mutta sinä tulet!" - -"Enpäs tulekaan!" - -Seison ikkunassa ja näen, miten äidin kiukku kasvaa; tuo inhottava -kohtaus kiihdyttää minua ankarasti, en voi sitä enää kestää, minä -huudan pojalle, että hänen täytyy tulla luokseni hetkiseksi. Huudan -pari kertaa, vain häiritäkseni heitä, saadakseni tuon kohtauksen -hajaantumaan; viimeisen kerran huudan hyvin kovalla äänellä ja äiti -kääntyy ällistyneenä ympäri ja katsoo minuun. Ja heti paikalla -hän saa malttinsa takaisin, katsoo julkeasti minuun, katsoo -oikein ylimielisesti ja vetäytyy sitten takaisin antaen soimaavan -huomautuksen pojalleen. Hän puhuu kovalla äänellä, niin että voin sen -kuulla, ja sanoo hänelle: - -"Hyi sinuas, ettet häpeä antaessasi ihmisten nähdä, miten kehno sinä -olet!" - -Kaikesta tästä, jota näin tarkastelin, ei mikään, ei edes yksikään -pieni sivuseikka jäänyt minulta huomaamatta. Huomiokykyni oli ylen -tarkka, minä otin vaarin jokaisen pikku seikan ja muodostelin -ajatuksia noista pikku seikoista sitä mukaa kuin ne tapahtuivat. -Joten siis oli mahdotonta, että minun järjessäni olisi voinut olla -jotakin vikaa. Mitäpä vikaa siinä olisi nyt voinut ollakaan. - -Kuulepas, tiedätkös mitä, sanoin äkkiä; nyt sinä olet tarpeeksi kauan -huolehtinut järjestäsi ja ollut huolissasi sen suhteen; nyt saa -se narripeli loppua! Todistaako se hulluutta, että voi huomata ja -tajuta kaikki asiat niin perusteellisesti kuin sinä nyt? Saat minut -melkein nauramaan sinulle, sen vakuutan, eikä siitä puutu huumoria, -mikäli minä käsitän. Lyhyesti sanottuna, kaikille ihmisillehän sattuu -sellaista, että takerrutaan kerran kiinni ja juuri yksinkertaisimpiin -kysymyksiin. Se ei merkitse mitään, se on vain tilapäistä. Kuten -sanottu, olen ihan vähällä ruveta nauramaan sinulle. Mitä siihen -laskupahaseen tulee, noihin viiteen kuudettatoista osaan kurjaliston -juustoa, kuten sitä voin nimittää -- he-hee, juustoa, jossa on -neilikkaa ja pippuria, mitä tuohon naurettavaan juustoon tulee, niin -olisi parhaimmallekin voinut sattua sellaista, että olisi tyhmistynyt -sen edessä; jopa sen juuston hajukin saattoi lannistaa miehen... -Ja minä tein mitä pahinta pilkkaa kaikista pallojuustoista... Ei, -tuo minulle pöytään jotakin syötäväksi kelpaavaa! sanoin minä, tuo -minulle, jos haluat, viisi kuudettatoista osaa hyvää meijerivoita. Se -on jo toista. - -Purskahtelin nauramaan omille päähänpistoilleni ja havaitsin ne -varsin huvittaviksi. Tosiaankaan minussa ei ollut mitään vikaa, olin -hyvin säilynyt. Olinpa niin sanoakseni erittäin hyvin säilynyt! -Minulla oli selvä pää, siinä ei ollut mitään vikaa, jumalankiitos! - -Hilpeyteni yltyi sitä mukaa kuin astelin lattialla keskustellen -itseni kanssa; minä nauroin ääneen ja tunsin itseni railakkaan -iloiseksi. Näytti tosiaankin siltä kuin tarvitsisin vain tämän pienen -iloisen hetken, tämän oikean valoisan riemastuksen hetken saadakseni -pääni työkuntoon. Istahdin pöydän ääreen ja ryhdyin kirjoittamaan -vertauskuvallista esitystäni. Ja se sujui sangen hyvin, paremmin kuin -pitkiin aikoihin, nopeasti se ei sujunut, mutta mielestäni se vähä, -minkä sain kokoon, oli aivan erinomaista. Työskentelinkin tunnin ajan -tuntematta väsymystä. - -Käsillä on juuri hyvin tärkeä kohta tässä vertauskuvallisessa -esityksessäni: tulipalo kirjakaupassa; se tuntui niin tärkeältä, että -kaikki muu, minkä olin kirjoittanut, ei ollut minkään arvoista tämän -kohdan rinnalla. Halusin juuri muodostaa oikein syvämietteiseksi -ajatuksen, että siinä eivät palaneet suinkaan kirjat, vaan aivot, -ihmisaivot, ja minä tahdoin valmistaa oikean Pärttylinyön noista -palavista aivoista, kun äkkiä avataan oveni hyvin rajusti ja emäntäni -purjehtii sisään. Hän tuli suoraan keskelle huonetta, hän ei edes -pysähtynyt kynnyksellä. - -Päästin pienen käheän huudahduksen, tuntui tosiaankin kuin olisin -saanut iskun. - -"Mitä?" sanoi hän. "Luulin kuulleeni teidän sanoneen jotakin? Me -olemme saaneet erään matkustajan, ja meidän täytyy antaa tämä huone -hänelle; te saatte nukkua alhaalla meidän luona ensi yön; niin, te -saatte oman sängyn sinnekin." Ja ennen kuin oli kuullut vastaukseni -hän alkoi muitta mutkitta kerätä papereitani pöydällä kokoon ja -saattaa ne kaikki epäjärjestykseen. - -Iloinen tunnelmani oli pois puhallettu, olin vihainen ja epätoivoinen -ja nousin heti. Annoin hänen raastaa pöydälläni enkä sanonut mitään, -en virkkanut sanaakaan. Ja hän antoi kaikki paperit käteeni. - -Muuta ei ollut tehtävissä, minun täytyi poistua huoneesta. Nyt oli -tämäkin kallis hetki menetetty! Kohtasin uuden matkustavaisen jo -portaissa, nuoren miehen, jolla oli suuret siniset ankkuripiirrokset -kädenselkämyksissä; hänen jäljessään tuli hamppari kantaen -laiva-arkkua hartioillaan. Vieras oli varmasti merimies, siis vain -tilapäinen matkustaja; hän ei kylläkään pitäisi huonettani hallussaan -kauan aikaa. Ehkäpä onni suosisi minua huomennakin, kun mies oli -lähtenyt, ja saisin jälleen suotuisan hetken; minulta puuttui -vain viisi minuuttia kestävä innoitus ja sitten olisi esitykseni -tulipalosta valmis. Sain siis mukautua kohtalooni... - -Perheen asunnossa en ollut aikaisemmin käynyt, tuossa yhdessä -ainoassa huoneessa, missä kaikki oleskelivat yöt päivät, mies, vaimo, -vaimon isä ja neljä lasta. Palvelustyttö asui keittiössä, missä myös -nukkui yöllä. Lähestyin sangen vastenmielisesti ovea ja koputin; -kukaan ei vastannut, kuitenkin kuulin ääniä sisältä. - -Mies ei virkkanut sanaakaan, kun astuin sisään, ei edes vastannut -tervehdykseeni, hän vilkaisi vain välinpitämättömästi minuun, kuin -en olisi vähääkään häntä liikuttanut. Hän muuten istui pelaamassa -korttia henkilön kanssa, jonka olin nähnyt satamassa, erään kantajan, -jota kutsuttiin "Lasiruuduksi". Pikku lapsi lepäsi leperrellen -itsekseen sängyssä ja vanha mies, emännän isä istui kokoon -kyyristyneenä lavitsalla pää käsien varassa, kuin olisi hänellä -ollut rinta- tai vatsakipuja. Hänellä oli melkein valkoinen tukka ja -hän näytti kyyryasennossaan jonkinlaiselta matelijalta, joka istui -höristäen korviaan jotakin kuullakseen. - -"Tulen, ikävä kyllä, pyytämään täältä yösijaa ensi yöksi", sanoin -miehelle. - -"Onko vaimoni sanonut sellaista?" kysyi hän. - -"On. Sinne tuli uusi mies minun huoneeseeni." - -Tähän ei mies vastannut mitään, hän syventyi jälleen korttipeliin. - -Noin istui tuo mies päivät pääksytysten pelaten korttia kenen kanssa -tahansa, joka vain tuli hänen luokseen, pelasi pelatakseen, vain -aikaa tappaakseen ja pidelläkseen jotakin käsissään. Muuta hän -ei tehnyt mitään, tuskin liikkui niin paljon kuin hänen laiskat -jäsenensä sallivat, vaimon sillä välin häärätessä portaita ylös ja -alas, ollessa joka taholla ja huolehtiessa vieraiden hankkimisesta -taloon. Vaimo oli myös tehnyt sopimuksia satamahampparien ja -kantajien kanssa, joille hän maksoi määrätyn palkkion jokaisesta -uudesta vieraasta, jonka he toivat hänelle, ja hän antoi usein -yösijaa noille hamppareille. Nyt oli "Lasiruudun" vuoro, joka juuri -oli tuonut uuden matkustajan mukanaan. - -Pari lapsista tuli sisään, kaksi pikku tyttöä, joilla oli laihat, -kesakkoiset kasvot; heillä oli hyvin viheliäiset pukimet. Hetkisen -kuluttua tuli myös emäntä. Kysyin häneltä, minne hän sijoittaisi -minut yöksi, ja hän vastasi lyhyesti, että minä saisin nukkua täällä -sisällä toisten: kanssa tai eteisessä sohvapenkillä, aivan niinkuin -itse hyväksi näkisin. Tätä vastausta antaessaan hän hääräili! ja -puuhaili huoneessa järjestellen monia kapineita eikä edes katsonut -minuun. - -Lysähdin kokoon vastauksen kuultuani ja tekeydyin vähäiseksi, olin -kuitenkin olevinani tyytyväinen huoneen vaihtoon yhdeksi yöksi; -näytin tarkoituksellisesti ystävällistä naamaa, jotta en ärsyttäisi -häntä ja kenties joutuisi ulosajetuksi koko talosta. Sanoin: "No -niin, kylläpähän siitä selvitään!" ja vaikenin. - -Hän hääräsi edelleen huoneessa. - -"Muuten tahdon sanoa teille, että minulla ei ole lainkaan varoja -pitää ihmisiä täysihoidossa velaksi", sanoi hän. "Ja sen olen sanonut -teille jo ennenkin." - -"Niin, mutta hyvä emäntä, onhan kysymys vain parista päivästä, kunnes -artikkelini valmistuu", vastasin minä, "ja silloin minä mielelläni -annan teille viisi kruunua etukäteen, ainakin sen." - -Mutta nähtävästi hän ei lainkaan uskonut artikkelini valmistumiseen, -sen saatoin huomata. Enkä minä voinut ruveta ylpeäksi ja lähteä -talosta, vain pienen loukkauksen takia; tiesin, mikä minua odotti, -jos menisin tieheni. - - * * * * * - -Kului pari päivää. - -Oleilin edelleen perheen luona, kun eteinen, jossa ei ollut uunia, -oli liian kylmä; yöllä nukuin huoneen lattialla. Vieras merimies -asui yhä huoneessani eikä näyttänyt haluavan muuttaa niinkään pian. -Päivällisaikaan tuli myös emäntä sisään ja kertoi, että vieras oli -maksanut hänelle kokonaisen kuukauden etukäteen; hän muuten aikoi -ennen lähtöään suorittaa perämiehen tutkinnon, juuri senvuoksi hän -viipyikin kaupungissa. Seisoin ja kuuntelin tätä ja käsitin, että -olin menettänyt huoneeni ainiaaksi. - -Menin eteiseen istumaan; jos minä onnistuisin saamaan kokoonkyhätyksi -jotakin, niin voisi se sittenkin tapahtua täällä, hiljaisuudessa. -Vertauskuvallinen esitykseni ei enää aivojani askarruttanut, olin -saanut uuden aiheen, aivan erinomaisen suunnitelman: halusin -kirjoittaa yksinäytöksisen näytelmän "Ristin merkki", aihe -keskiajalta. Erikoisesti olin ajatellut valmiiksi päähenkilön, -kiihkomielisen porton, joka oli tehnyt syntiä temppelissä, ei -heikkoudesta eikä himosta, vaan vihasta taivasta vastaan, tehnyt -syntiä aivan alttarin juurella, alttariliina päänsä alla, yksistään -ihanasta vihasta taivasta vastaan. - -Tuo olento otti ajatukseni valtoihinsa yhä enemmän, sitä mukaa kuin -hetket kuluivat. Lopulta hän oli ilmi elävänä silmieni edessä ja -juuri sellaisena kuin tahdoin hänet esittää. Hänen ruumiinsa olisi -viallinen ja vastenmielinen, kookas, hyvin laiha ja hiukan tumma, -ja kulkiessa hänen pitkät jalkansa näkyisivät hänen hameensa läpi -joka askelella. Hänellä olisi myöskin suuret, ulkonevat korvat. -Lyhyesti sanottuna, hän ei olisi mitään silmän ruokaa, tuskinpa -olisi hän siedettävä nähdä. Mutta minua kiinnosti ennen kaikkea tuo -hänen ihmeellinen julkeutensa, tuo suorittamansa harkitun synnin -sydäntynyt kukkuramittaisuus. Hän askarrutti ajatuksiani tosiaankin -paljon, aivoni olivat melkein tyhjentyneet tuon erikoisen ihmisen -muodostamisessa. Ja minä kirjoitin näytelmääni pari tuntia yhtä -mittaa. - -Saatuani kokoon kymmenisen, ehkäpä kaksitoista sivua, usein suurella -vaivalla, välistä pitkien väliaikojen kuluttua, jolloin kirjoitin -turhaan ja revin paperiarkkini palasiksi, olin väsynyt, aivan -kohmettunut kylmästä ja väsymyksestä, ja minä nousin ja läksin ulos -kadulle. Viimeisen puolen tunnin aikana olivat minua myös häirinneet -lasten huudot perheen asunnosta, niin että minä joka tapauksessa -en olisi silloin voinut enempää kirjoittaa. Kävelin senvuoksi -pitkät matkat Drammenin tietä ja olin poissa aivan iltaan saakka, -kulkiessani alati mietiskellen, miten edelleen jatkaisin näytelmääni. -Ennen kuin tulin kotiin sinä iltana, oli minulle tapahtunut seuraavaa: - -Seisoin erään kenkäkaupan edessä Karl Johanilla, lähellä -rautatietoria. Jumala tietää miksi olin pysähtynyt juuri tämän -kenkäkaupan eteen! Katsoin siinä seisoessani ikkunasta sisään, mutta -en muuten lainkaan ajatellut, että olin juuri kenkien puutteessa; -ajatukseni liiteli kaukana muualla. Joukko juttelevia ihmisiä kulki -taitseni, enkä ollenkaan kuullut, mitä he sanoivat. Silloin tervehti -muuan ääni kuuluvasti: - -"Hyvää iltaa!" - -Se oli "Mamsseli", joka tervehti minua. - -"Iltaa!" vastasin hajamielisenä. Katsoin myös "Mamsseliin" hetkisen, -ennen kuin tunsin hänet. - -"No, mitäpäs kuuluu?" kysyi hän. - -"Ka, vain hyvää... kuten tavallisesti!" - -"Kuulkaas, te olette siis vielä Christien palveluksessa?" sanoi hän. - -"Christien?" - -"Luulen teidän sanoneen, että olette kirjanpitäjänä tukkukauppias -Christiellä?" - -"Ahaa! Niin, se on ollutta ja mennyttä. Oli mahdotonta työskennellä -yhdessä sen miehen kanssa; siitä tuli loppu jokseenkin pian." - -"Kuinka niin?" - -"No, satuin tekemään kirjoitusvirheen eräänä päivänä, ja silloin..." - -"Kavalluksen?" - -"Kavalluksenko?" Siinä seisoi "Mamsseli" ja kysyi minulta -suoraan, olinko tehnyt kavalluksen. Hän kysyi nopeasti ja hyvin -suurella mielenkiinnolla. Katsoin häneen, tunsin itseni syvästi -loukkautuneeksi enkä vastannut. - -"Niin, niin, herrajumala, voihan sitä sattua parhaimmallekin!" sanoi -hän lohduttaakseen minua. Hän uskoi edelleen, että olin tehnyt -kavalluksen. - -"Mikä se on, joka, niin, niin herrajumala, voi sattua parhaimmalle?" -kysyin. "Kavallusko? Kuulkaas, mies, luuletteko tosiaankin, että minä -olisin voinut ryhtyä niin halpamaiseen tekoon? Minä?" - -"Mutta, hyvä mies, minä luulin teidän selvästi sanoneen..." - -"Ei, minä sanoin, että olin kerran tehnyt kirjoitusvirheen, -kirjoittanut vuosiluvun väärin, pikkuasia, jos sen tahdotte tietää, -väärän päiväyksen erääseen kirjeeseen, yhden kynänvedon hullusti -- -siinä koko rikokseni. Ei, jumalankiitos, onhan olemassa ero oikean ja -väärän välillä! Mitenkä mahtaisi minun laitani sitten ollakaan, jos -minä kulkisin kunniaani tahraamassa? Yksistään kunniantuntoni minut -nykyisin pystyssä pitääkin. Mutta se onkin toivoakseni tarpeeksi -vahva; se on joka tapauksessa säilyttänyt minut tähän päivään saakka." - -Keikautin päätäni, käännyin syrjin "Mamsseliin" ja katselin katua -pitkin. Katseeni osui punaiseen hameeseen, joka läheni meitä, naiseen -miehen rinnalla. Jos minulla ei olisi ollut juuri tätä keskustelua -"Mamsselin" kanssa, jollen olisi loukkautunut hänen törkeästä -epäilyksestään ja jollen olisi juuri sillä tavoin keikauttanut -päätäni sekä hiukan nyrpistyneenä kääntynyt poispäin, niin ehkäpä -tuo punainen hame olisi kulkenut ohi huomaamattani. Ja mitä se minua -oikeastaan liikutti? Mitä se minua liikutti, vaikka se olisi ollut -hovineiti Nagelin hame? - -"Mamsseli" seisoi ja jutteli ja koetti parantaa erehdystään; minä -en kuullut lainkaan, mitä hän sanoi, minä tuijotin koko ajan tuohon -punaiseen hameeseen, joka lähestyi minua katua pitkin. Ja väristys -kulki läpi rintani, hieno pistos; kuiskasin ajatuksissani, kuiskasin -huuliani liikuttamatta: - -"Ylajali!" - -Nyt kääntyi "Mamsselikin" sinne päin, huomasi nuo molemmat, naisen -ja herran, tervehti heitä ja seurasi heitä silmillään. Minä en -tervehtinyt, tai ehkä tervehdin tietämättäni. Punainen hame liukui -eteenpäin pitkin Karl Johania ja katosi. - -"Kukahan oli häntä saattamassa?" kysyi "Mamsseli". - -"Herttua, ettekö sitä nähnyt? 'Herttuaksi' kutsuttu. Tunsitteko -naisen?" - -"Kyllä, sikäli mikäli. Ettekö te häntä tuntenut?" - -"En", vastasin minä. - -"Nähdäkseni te tervehditte syvään?" - -"Tervehdinkö minä?" - -"Hee, ettekö sitten tervehtinyt?" sanoi "Mamsseli". "Sepä -merkillistä! Teihinhän hän katsoikin koko ajan." - -"Mistä te hänet tunnette?" kysyin. - -Hän ei oikeastaan naista tuntenutkaan. Hän oli tavannut tämän -ohimennen eräänä syysiltana. Oli myöhä, heitä oli ollut kolme -iloista sielua yhdessä, olivat juuri tulleet Grandista, tavanneet -tuon ihmisen kävelemässä yksinään Cammermeyrin luona ja olivat -puhutelleet häntä. Hän oli ensin ollut vierova; mutta yksi niistä -iloisista sieluista, muuan mies, joka ei kammonut tulta eikä vettä, -oli pyytänyt aivan hänen edessään tuota sivistyksen nautintoa: -saattaa hänet kotiin. Hän ei, kautta Jumalan, koskisi hiuskarvaakaan -hänen päässään, kuten kirjoitettu on, ainoastaan saattaisi hänet -ulko-ovelle, tullakseen vakuuttuneeksi, että hän varmasti pääsi -kotiini muuten hän ei saisi rauhaa koko yönä. Hän puhui lakkaamatta -heidän kulkiessaan, nimitti itseään Valdemari Atterdagiksi ja -ilmoitti itsensä valokuvaajaksi. Lopulta naisen oli täytynyt nauraa -tuolle iloiselle sielulle, jota hänen kylmyytensä ei ollut saattanut -ymmälle, ja asia päättyi niin, että mies pääsi häntä saattamaan. - -"No niin, entä sitten?" kysyin minä jääden henkeäni pidättäen -odottamaan vastausta. - -"Sittenkö? Ooh, älkää kysykö! Hänhän on nainen." Vaikenimme hetkisen -kumpikin, sekä "Mamsseli" että minä. - -"Mutta, hitto soikoon, oliko se 'Herttua'! Onko hän sen näköinen!" -sanoi hän sitten miettiväisesti: "Mutta, kun nainen on sen miehen -parissa, niin en voi vastata naisen puolesta." - -Olin yhä vaiti. Niin, tietysti tahtoi "Herttua" vetää hänet alas! -Hyvä! Mitä se minuun kuului? Minä annoin palttua neitoselle ja -kaikille hänen suloilleen, palttua minä annoin hänelle! Ja minä -koetin lohduttaa itseäni ajattelemalla mitä kehnoimpia asioita -hänestä, koetinpa suorastaan tuottaa itselleni iloa raastamalla -hänet ihan likaisimpaan lokaan. Minua vain harmitti, että olin -tuolle parille nostanut lakkiani, jos todella olin sen tehnyt. Minä -en välittänyt hänestä enää, en ollenkaan; hän ei ollut enää kaunis -vähimmässäkään määrässä, hän oli menettänyt kauneutensa, hyi sentään, -miten hän oli kuihtunut! Mahdollista kyllä, että hän oli katsellut -vain minua, se ei minua kummastuttanut, ehkäpä katumus alkoi häntä -kalvaa. Mutta senvuoksi minun ei tarvinnut kumartua maahan ja -tervehtiä kuin narri, varsinkaan kun hän oli niin arveluttavasti -kuihtunut viime aikoina. "Herttua" sai kyllä kernaasti pitää hänet, -onneksi olkoon! Saattoi tulla vielä päivä, jolloin pistäisi päähäni -kulkea ylpeästi hänen ohitsensa katsahtamatta edes sille suunnalle, -missä hän olisi. Saattoi tapahtua, että tekisin tämän, vaikka hän -katsoisi terävästi minuun ja lisäksi kulkisi veripunaisessa hameessa. -Se saattoi kylläkin tapahtua! Hehee, siitä tulisi riemuvoitto! Jos -tunsin itseni oikein, voisin näytelmäni valmistaa yön kuluessa, ja -viikon sisällä olisin silloin masentanut neidin. Kaikkine hänen -suloineen, he-hee, kaikkine hänen suloineen... - -"Hyvästi!" sanoin lyhyesti. - -Mutta "Mamsseli" pidätti minua. Hän kysyi: - -"Mitä te nykyisin oikeastaan hommailette?" - -"Hommailenko? Kirjoittelen, tietysti. Mitäpä muuta minä hommailisin? -Sillähän minä elän. Paraikaa valmistelen suurta näytelmää 'Ristin -merkki', aihe keskiajalta." - -"Älkää hemmetissä!" sanoi "Mamsseli" suorasukaisesti. "Niin, jos sen -saatte valmiiksi, niin..." - -"Mitään suurta huolta minulla ei sen suhteen ole!" vastasin. "Viikon -kuluttua, luullakseni, saatte kuulla minusta jotakin." - -Sen sanottuani läksin. - -Kotiin tultuani käännyin heti emäntäni puoleen pyytäen lamppua. -Minulle oli hyvin tärkeää saada tuo lamppu; en kävisi nukkumaan -tänä yönä, näytelmä riehui päässäni, ja uskoin varmasti voivani -kirjoittaa aamuun mennessä koko paljon. Esitin pyyntöni hyvin -nöyrästi matamille, huomattuani, että hän irvisti tyytymättömästi -minun jälleen ilmestyessä huoneeseen. Minulla oli melkein valmiina -merkillinen näytelmä, sanoin minä; puuttui vain pari kohtausta, ja -minä löin vetoa, että se esitettäisiin jossakin teatterissa, ennen -kuin minulla itselläni olisi aavistustakaan asiasta. Jos hän nyt -tahtoisi tehdä minulle tuon suuren palveluksen, niin... - -Mutta matamilla ei ollut lamppua. Hän tuumiskeli, mutta ei muistanut -olevan lamppua missään. Jos tahtoisin odottaa, niin ehkä saisin -keittiön lampun kello kahdentoista jälkeen. Miksi en voinut ostaa -itselleni kynttilää? - -En vastannut. Minulla ei ollut kymmentä äyriä kynttilää varten, ja -sen hän kyllä tiesi. Tietenkin aikeeni menisivät nytkin myttyyn! Nyt -istui palvelustyttö luonamme, hän istui samassa huoneessa eikä ollut -lainkaan keittiössä; lamppu ei siellä ollut siis sytytettykään. Ja -minä mietiskelin tätä, mutta en virkkanut enää mitään. - -Äkkiä lausuu palvelustyttö minulle: - -"Minusta näytti kuin olisitte vähän aikaa sitten tullut linnasta? -Oletteko ollut päivällisillä?" Ja hän nauroi ääneen tuolle lorulleen. - -Kävin istumaan, otin paperini esille ja yritin tehdä jotakin sillä -aikaa siinä missä istuin. Pidin papereita polvillani ja tuijotin -lakkaamatta lattiaan, jotta mikään ei olisi häirinnyt minua; mutta se -ei hyödyttänyt, kaikki oli turhaa, en päässyt sen pitemmälle. Emännän -kaksi pikku tyttöä tuli sisään ja mekasti kissan kanssa, kummallisen, -sairaan kissan kanssa, jolla oli karvoja tuskin lainkaan; kun he -puhalsivat sen silmiin, vuoti niistä vettä, joka valui alas pitkin -nenää. Isäntä ja pari muuta miestä istui pöydän ääressä pelaamassa -sataa ja yhtä. Eukko yksistään oli ahkera, kuten aina ja istui -ompelemassa jotakin. Hän näki kyllä, etten voinut kirjoittaa -mitään tällaisessa melussa, mutta hän ei välittänyt minusta enää: -hän oli sentään hymyillyt, kun palvelustyttö kysyi, olinko ollut -päivällisillä. Koko talo oli muuttunut vihamieliseksi minua kohtaan; -tuntui kuin olisin minä vain tarvinnut tuon pilkanteon, että minun -täytyi jättää huoneeni toiselle tullakseni kohdelluksi kuin joku -syrjäinen, asiaankuulumaton. Vieläpä tuo palvelustyttö, pieni, -ruskeasilmäinen katutyttö, jolla oli otsatukka ja aivan lattea rinta, -pilkkasi minua iltasella, kun sain voileipäni. Hän kyseli ehtimiseen, -missä minun oli tapana syödä päivällistä, koska hän ei koskaan -nähnyt minun kävelevän hampaitani kaivellen Grandin ulkopuolella. -Oli selvää, että hän oli tietoinen kurjasta tilastani ja että hän -hauskuutti itseään osoittamalla minulle sitä. - -Joudun äkkiä ajattelemaan kaikkea tätä, enkä kykene saamaan -ainoatakaan vuoropuhelua näytelmääni. Yritän kerran toisensa jälkeen, -aina turhaan; päässäni alkaa kummallisesti suhista, ja lopulta -heittäydyn kohtalon huomaan. Pistän paperit taskuuni ja katsahdan -ylös. Palvelustyttö istuu aivan vastapäätä minua, ja minä katselen -häntä, katselen tuota kapeaa selkää, pieniä hartioita, jotka -eivät vielä olleet oikein kehittyneetkään. Mitä hän nyt mahtaisi -sinkauttaa suustaan? Entä jos olisin tullutkin linnasta, mitä sitten? -Mitä vahinkoa siitä hänelle olisi? Hän oli viime päivinä nauranut -julkeasti minulle, kun vahingossa kompastuin portaissa tai tartuin -naulaan, niin että sain nuttuuni repeämän. Olipa hän eilen kerännyt -kokoon konseptini, jotka olin heittänyt pois eteiseen, varastanut -nuo hylätyt näytelmäkatkelmani ja lukenut niitä sisällä huoneessa, -ilakoinut niillä kaikkien kuullen, vain pitääkseen hauskaa minun -kustannuksellani. En ollut koskaan solvannut häntä, enkä saattanut -muistaa, olinko milloinkaan pyytänyt häneltä palvelusta. Päinvastoin -minä itse laitoin vuoteeni kuntoon iltasella huoneen lattialle, -jotta en tuottaisi hänelle mitään vaivaa. Hän pilkkasi minua myös -sen johdosta, että tukkani lähti. Pesuveteen jäi aamusella hiuksia -uiskentelemaan ja sille hän ilkkui. Kenkäni olivat tulleet jokseenkin -huonoiksi, varsinkin toinen, jonka yli leipävankkurin pyörä oli -kulkenut, ja hän naureskeli niillekin. Jumala siunatkoon teitä ja -teidän kenkiänne! sanoi hän; katsokaas nyt, nehän ovat isot kuin -koirankopit! Ja hän oli oikeassa siinä, että kenkäni olivat kehnot; -mutta minä en nähkääs voinut tällä hetkellä hankkia toisia. - -Minun tuumiskellessani kaikkea tätä ja kummastellessani tuota -palvelustytön päivänselvää ilkeyttä olivat pikkutytöt alkaneet -kiusata vanhusta lavitsalla; ne hyppivät kumpikin hänen ympärillään -ja olivat kovin innostuneita tässä työssään. Ne olivat kumpikin -löytäneet oljenkorren, jolla pistelivät vanhusta korviin. Katselin -tätä hetkisen enkä sekaantunut asiaan. Vanhus ei liikauttanut -sormeaankaan puolustautuakseen; hän loi vain kiusanhenkiinsä -raivokkaan silmäyksen joka kerta kun ne pistivät häntä, ja pudisti -päätään vapautuakseen, kun oljet jo olivat hänen korvissaan. - -Tätä katsellessani minä kiihdyin yhä enemmän ja enemmän enkä voinut -saada silmiäni pois siitä. Isä katsahti ylös korteistaan ja nauroi -pienokaisille; hän huomautti pelitovereilleenkin, mitä siellä -tapahtui. Miksi tuo vanhus ei liikahtanut? Miksi hän ei huitaissut -lapsia pois kädellään? Astuin askelen lähemmäksi lavitsaa. - -"Antakaa niiden olla! Antakaa niiden olla! Hän on halvaantunut", -huudahti isäntä. - -Ja pelosta joutua ajetuksi ulos yöksi, yksinkertaisesti peläten -herättäväni miehessä suuttumusta sekaantumalla tuohon kohtaukseen -minä vetäydyin äänettömänä takaisin entiselle paikalleni ja -pysyttelin levollisena. Miksikä asettaisin vaaranalaiseksi menettää -yösijani ja voileipäni pistämällä nenäni perheen asioihin? Ei mitään -temppuiluja puolikuolleen äijäparan takia! Ja minä tunsin itseni -kovaksi kuin piikivi. - -Nuo pienet tytönvintiöt eivät lakanneet kiusanteoistaan. Heitä -yllytti vielä se, että vanhus ei tahtonut pitää päätänsä hiljaa, ja -he pistelivät häntä myös silmiin ja sieraimiin. Hän tuijotti heihin -kaukaisin katsein, ei sanonut mitään eikä voinut liikuttaa käsiään. -Äkkiä hän nosti yläruumistaan ja sylkäisi toista pikku tyttöä -kasvoihin; sitten hän kohottausi uudelleen ja sylkäisi myöskin toista -kohti, mutta ei osunut häneen. - -Näin, miten isäntä viskasi kortit eteensä pöydälle ja juoksi lavitsan -luo. Hän oli aivan punaisena kiukusta ja huusi: - -"Syljetkö sinä ihmisiä kasvoihin, senkin vanha rahjus!" - -"Mutta, herrajumala, hänhän ei saanut rauhaa niiltä!" huudahdin -minä poissa suunniltani. Mutta minä olin koko ajan peloissani tulla -ulosajetuksi, enkä minä huudahtanut erikoisen ankarasti; minun koko -ruumiini vain vapisi suuttumuksesta. - -Isäntä kääntyi minuun päin. - -"Mutta kuulkaas mokomaa! Mitä se teihin kuuluu? Pitäkää vain -leipäläpenne tyyten kiinni ja tehkää kuten minä sanon; se on parasta -teille." - -Mutta nyt kuului myöskin matamin ääni ja talo alkoi räiskyä -haukkumasanoista. - -"Nähdäkseni, jumala-varjelkoon, te olette hulluja ja villittyjä -kaikki tyynni!" ärjyi hän. "Jos tahdotte olla täällä sisällä, -niin pysykää hiljaa molemmat, sen minä teille sanon! Hee, eipä -siinä kylliksi, että saa pitää asuntoa ja ruokaa ryökäleille, vaan -täytyy vielä olla tuomionpäivä ja rähinä ja saatananvalta sisällä -huoneissakin. Mutta sitä minä en enää siedä, se on ajatukseni! Sh! -Tukkikaa kitanne, kakarat, ja pyyhkikää nenänne myöskin, jollette, -niin tulen minä sen tekemään. Enpä mokomia ihmisiä ole nähnyt! Tänne -ne tulevat kadulta, vailla äyrejä edes täisalvaa varten, ja alkavat -pitää rähinää keskellä yötä ja reiskua talon ihmisten kanssa. Minä -en salli sitä, ymmärrättekö, ja saatte mennä tiehenne kaikki tyynni, -jotka ette tänne kuulu. Minä tahdon rauhan omassa asunnossani, se on -ajatukseni!" - -En virkkanut mitään, en edes suutani avannut, vaan istuin oven -vieressä jälleen ja kuuntelin mekastusta. Kaikki rähisivät yhtaikaa, -vieläpä lapsetkin ja palvelustyttö, joka tahtoi selittää, miten koko -riita oli alkanut. Kun vain pysyisin vaiti, niin se menisi kyllä -ohi; se ei kehittyisi huippuunsa, kun vain en virkkaisi sanaakaan. -Ja mitä minulla olisi sanottavaa? Eikö ollut talvi ulkona ja eikö yö -ollut käsissä? Oliko silloin aika lyödä nyrkkinsä pöytään ja olla -miestä puolestaan? Ei mitään narrinpeliä! Ja minä istuin hiljaa -enkä lähtenyt talosta, en välittänyt nousta paikaltani, en edes -hävennyt sen takia, vaikka minut melkein oli käsketty ulos. Tuijotin -itsepintaisesti seinälle, missä Kristus riippui öljypainoksena, ja -vastasin vaitiololla kaikkiin emännän hyökkäyksiin. - -"Niin, jos te minusta, matami, tahdotte päästä, niin ei siihen minun -puoleltani ole mitään estettä", sanoi toinen korttipelureista. - -Hän nousi seisomaan. Toinen peluri nousi myöskin. - -"Ei, sinua minä en tarkoittanut. Enkä sinuakaan", vastasi emäntä -noille kahdelle. "Jos tarvis on, niin kyllä minä näytän, ketä -tarkoitan. Jos tarvis on. Niin juuri! Kyllä näkyy, ketä minä..." - -Hän puhua papatti lakkaamatta, antoi minulle vähän väliä noita -iskuja ja oikein venytti niitä, tehdäkseen yhä selvemmäksi ja -selvemmäksi minulle, että hän tarkoitti minua. Vaiti! sanoin -itselleni. Pysy vain vaiti! Hän ei ollut käskenyt minua pois, -ei selvästi eikä suorin sanoin. Ei vain mitään kopeutta minun -puoleltani, ei mitään ennenaikaista ylpeyttä! Korvat kuuroiksi!... -Sentään, miten merkillisen vihreä tukka tuolla Kristuksella tuossa -öljyväripainoksessa. Se muistutti suuressa määrin vihreää ruohoa, -tai täsmällisemmin sanottuna: paksua niittyruohoa. Hee, aivan -oikea huomautus, suhteellisen paksua niittyruohoa... Sarja nopeita -ajatusyhtymiä kulki tällä hetkellä läpi pääni: vihreästä ruohosta -erääseen Raamatun paikkaan, missä sanottiin, että jokainen elämä oli -kuin ruoho, joka sytytettiin, siitä tuomiopäivään, jolloin kaikki -tulisi palamaan, sitten pieni poikkeus Lissabonin maanjäristykseen, -minkä jälkeen mieleeni juolahti espanjalainen messinkinen -kynänvarsi, jollaisen olin nähnyt Ylajalin luona. Ah, niin, -kaikki oli katoavaista! Aivan kuin ruoho joka palaa! Siitä johtui -ajatukseni neljään lautaan ja käärinliinoihin -- Käärinliinoja neiti -Andersenilla, portista oikealle... - -Ja kaikki tämä vilahti päässäni tuona epätoivoisena hetkenä, jolloin -emäntäni oli ajamaisillaan minut ulos. - -"Hän ei ole kuulevinaan!" huusi emäntä. "Minä sanon, että teidän on -lähdettävä talosta, nyt sen tiedätte! Luulenpa, jumala-paratkoon, -että mies on hullu! Nyt te lähdette heti paikalla, ja sitten ei siitä -sen enempää." - -Katsahdin oveen, en lähteäkseni, en ollenkaan lähteäkseni; minussa -heräsi julkea ajatus: jos ovessa olisi ollut avain, olisin kääntänyt -sen lukkoon, sulkeutunut huoneeseen toisten kanssa, päästäkseni -lähtemästä. Minulla oli aivan hysteerinen kauhu joutua ulos kadulle -jälleen. Mutta ovessa ei ollut avainta, ja minä nousin seisomaan; -mitään toivoa ei enää ollut. - -Silloin sekaantuu äkkiä isännän ääni vaimon pauhaamiseen. Jäin -hämmästyneenä seisomaan. Sama mies, joka äsken oli uhannut minua, -asettuu, merkillistä kyllä, puolelleni. Hän sanoo: - -"Ei, ei käy laatuun ajaa ihmisiä yön selkään, tiedätkös. Siitä -rangaistaan." - -En tiennyt, että siitä voitiin rangaista, en voinut sitä sanoa, -mutta ehkäpä se oli niin, ja eukko talttui aivan heti, rauhoittui -eikä puhunut enää minulle. Asettipa hän vielä pari voileipääkin -eteeni illalliseksi, mutta minä en ottanut niitä vastaan, vain -kiitollisuudesta miestä kohtaan en ottanut niitä vastaan, sanoin -saaneeni hiukan ruokaa kaupungilla. - -Kun vihdoinkin läksin eteiseen mennäkseni nukkumaan, tuli matami -jäljestäni, pysähtyi kynnykselle ja sanoi kovalla äänellä, hänen -suuren raskauden tilassa olevan vatsansa pompottaessa minua kohti: - -"Mutta se on viimeinen yö, jonka nukutte täällä, että sen tiedätte." - -"Niinpä kyllä!" vastasin. - -Ehkäpä keino ilmaantuisi yösijan saamiseksi huomenna, jos oikein -puuhaisin sen takia. Jokin olinpaikka minun kuitenkin täytyi löytää. -Toistaiseksi olin iloissani, ettei tarvinnut nyt mennä yöksi ulos. - - * * * * * - -Nukuin viiden kuuden tienoille aamulla. Ei ollut vielä valoisaa, -kun heräsin, mutta nousin kuitenkin samassa, olin nukkunut täysissä -pukimissani kylmän takia eikä minulla ollut siis sen enempää -pukeutumista. Juotuani hiukan vettä ja kaikessa hiljaisuudessa -saatuani oven auki läksin heti ulos peläten tapaavani emäntäni -uudelleen. - -Muutamat poliisit, jotka olivat valvoneet koko yön, olivat ainoat -elävät olennot, jotka näin kadulla; vähän ajan kuluttua alkoi -myöskin pari miestä sammutella kaasulyhtyjä ympärilläni. Kuljeksin -ilman päämäärää, saavuin Kirkkokadulle ja suuntasin kulkuni alas -linnoitukselle päin. Kylmissäni ja vielä unisena, polvet ja selkä -pitkästä kävelymatkasta väsyneinä ja hyvin nälkäisenä minä istahdin -eräälle penkille ja nuhjotin siinä kauan aikaa. Kolme viikkoa minä -olin elänyt yksistään niillä voileivillä, jotka emäntäni oli minulle -antanut aamuin ja illoin; nyt oli juuri vuorokausi kulunut siitä -kun olin saanut viimeisen ateriani, ilkeä kalvaminen alkoi jälleen -ja minun täytyi keksiä jokin keino aivan heti. Sitä ajatellen minä -jälleen nukahdin penkille. - -Heräsin siihen, että ihmiset juttelivat lähelläni, ja kun minä olin -hiukan päässyt selville tilanteesta, näin, että oli kirkas päivä ja -kaikki ihmiset jo jalkeilla. Nousin ja läksin astelemaan poispäin. -Aurinko yleni kunnaiden takaa, taivas oli valkoinen ja hieno, ja -iloitessani kauniista aamusta monien pimeiden viikkojen jälkeen -minä unohdin kaikki surut ja arvelin, että monesti olin ollut -pahemmassakin asemassa. Taputin rintaani ja pistin pieneksi lauluksi. -Ääneni oli kehno, se särähti ja minä hellyin kyyneliin asti. Tämä -komea päivä, tuo valkoinen, valohohtoinen taivas vaikuttivat myöskin -liian voimakkaasti minuun ja purskahdin äänekkääseen itkuun. - -"Mikä teillä on hätänä?" kysyi muuan mies. - -En vastannut, kiiruhdin vain pois, kätkien kasvoni kaikilta ihmisiltä. - -Menin alas satamaan. Suuri, venäläisellä lipulla varustettu -parkkilaiva purki hiiliä; luin sen nimen, "Copegoro", kupeesta. -Minua huvitti kauan aikaa katsella, mitä tuolla vieraalla laivalla -tapahtui. Sen lasti mahtoi olla melkein purettu, IX jalka oli jo -näkyvissä, pohjalastista huolimatta, ja kun hiilihampparit astelivat -kannella, kumahteli koko laiva ontosti. - -Aurinko, valo, suolainen merenhenki, koko hääräävä ja iloinen elämä -virkisti minua ja sai vereni sykkimään elävästi. Yhtäkkiä pisti -päähäni, että täällä istuessani voisin ehkä valmistaa pari kohtausta -näytelmästäni. Ja minä otin paperit esille taskustani. - -Koetin muodostaa vuorolausetta erään munkin suuhun, vuorolausetta, -joka uhkuisi voimaa ja suvaitsemattomuutta, mutta en siinä -onnistunut. Silloin sivuutin munkin ja halusin valmistaa puheen, -tuomarin puheen temppelin häpäisijälle, ja minä kirjoitin puoli -sivua tuota puhetta, minkä jälkeen lopetin. Sanoihini ei ottanut -tullakseen oikeaa sävyä. Häärinä ympärilläni, nostolaulut, vorokkien -melu ja lakkaamaton rautaketjujen räminä sopivat niin huonosti siihen -rehevään keskiajan ilmaan, joka verhoaisi kuin sumu näytelmääni. -Panin paperit kokoon ja nousin pystyyn. - -Nyt olin kuitenkin päässyt siunatun hyvään alkuun ja minä tunsin -selvästi, että voisin nyt jotakin suorittaa, jos kaikki kävisi -hyvin. Kunpa vain olisi rauhallinen paikka, mihin voisi pujahtaa! -Ajattelin sitä, pysähdyin keskellä katua ja ajattelin, mutta en -tiennyt ainoatakaan rauhallista paikkaa koko kaupungissa, missä -voisin hetkisen olla. Ei ollut muuta keinoa, minun oli mentävä -takaisin entiseen asuntopaikkaani Vaterlandiin. Tarrauduin siihen, -ja minä sanoin koko ajan itselleni, ettei se käynyt laatuun, mutta -minä kuljin kuitenkin ja lähenin yhä tuota kiellettyä paikkaa. Tosin -se oli noloa, myönsin itselleni, niin, se oli halpamaista, oikein -halpamaista olikin, mutta mitäpä siitä. En ollut vähintäkään kopea, -rohkenin sanoa sellaistakin, että olin nöyrimpiä olentoja, mitä tähän -päivään saakka oli maailmassa ollut. Ja minä menin. - -Pysähdyin portilla ja harkitsin vielä kerran. No, käyköön miten -tahansa, minun täytyi se uskaltaa! Mikä pikku asia tässä olikaan -kysymyksessä? Ensiksikin tarvitsin vain muutamia tunteja, toiseksi, -jumalaparatkoon, minä en koskaan myöhemmin tulisi siihen taloon enää. -Menin pihalle. Vielä astellessani noilla pihamaan epätasaisilla -kivillä minä olin epävarma ja olin vähällä kääntyä ovelta takaisin. -Purin hampaani yhteen. Ei, ei mitään ennenaikaista ylpeyttä! -Pahimmassa tapauksessa voisin puhdistautua sillä, että olin tullut -sanomaan jäähyväisiä, jättämään kunnon jäähyväiset ja tekemään -sopimusta velastani taloon. Avasin oven eteiseen. - -Jäin seisomaan aivan hiljaa sisäpuolella. Aivan edessäni, vain -parin askelen päässä oli isäntä itse, ilman hattua ja päällystakkia -ja kurkisti avaimen reiästä perheen omaan huoneeseen. Hän teki -äänettömän liikkeen kädellään, saadakseen minut olemaan hiljaa ja -kurkisti jälleen sisälle avaimenreiästä. Hän seisoi siinä ja nauroi. - -"Tulkaas tänne!" sanoi hän kuiskaten. - -Lähestyin varpaisillani. - -"Katsokaas tuonne!" sanoi hän ja nauraa hihitteli. "Kurkistakaas -sisälle! Hihii! Siellä ne rötköttävät! Katsokaas! Katsokaas ukkoa! -Näettekö ukkoa?" - -Sängyssä, aivan öljyväripainoksessa olevan Kristuksen alapuolella, -näin kaksi olentoa, emännän ja vieraan perämiehen; emännän jalat -loistivat valkoisina tummaa patjaa vasten. Ja lavitsalla toisella -seinällä istui emännän isä, halvaantunut ukko ja katseli toimitusta, -käsiinsä nojaten, kyyryssä kuin tavallisesti, voimatta liikkua... -Käännyin isäntääni päin. Hänen oli hyvin vaikea pidättyä nauramasta -ääneen. - -"Näettekös ukkoa?" kuiskasi hän. "Oi jumalani, näettekös ukkoa? Hän -istuu ja katselee toimitusta!" Ja hän kumartui jälleen tirkistämään -avaimenreiästä. - -Menin ikkunan luo istumaan. Tuo näky oli auttamattomasti saattanut -epäjärjestykseen kaikki ajatukseni ja myllertänyt ylösalaisin koko -hyvän tunnelmani. No, mutta mitä se minuun kuului? Kun mies-itse -mukautui siihen, vieläpä löysi suurta hupiakin siitä, niin ei minulla -ollut mitään syytä pahastua sen johdosta. Ja mitä ukkoon tulee, niin -ukko oli ukko. Ehkäpä hän ei sitä nähnytkään, ehkäpä hän istui ja -nukkui; Jumala tietää, vaikka hän olisi ollut kuollutkin; minua ei -ihmetyttäisi, jos hän olisi kuollut. Enkä minä antanut sen vaivata -omaatuntoani sen enempää. - -Otin jälleen paperini esille ja tahdoin sysätä kaikki -asiaankuulumattomat vaikutteet syrjään. Olin pysähtynyt keskelle -lausetta tuomarin puheessa: "Niin käske minua Jumala ja laki, niin -käskee minua viisaiden miesteni neuvosto, niin käskee minua myös -omatuntoni... Katsoin ulos ikkunasta ajatellakseni, mitä hänen oma -tuntonsa käskisi. Pientä kupsetta kuului sisältä huoneesta. No, se -ei minua liikuttanut, ei vähääkään; ukko oli sitä paitsi kuollut, -kuollut ehkä aamulla kello neljän aikaan; minusta tuo kupse oli ihan -kerrassaan saman tekevää, mitä hittoa minä siis sitä ajattelemaani -Rauhallinen vain! - -"Niin käskee minua myös omatuntoni..." - -Mutta kaikki oli vannoutunut minua vastaan. Mies ei seisonut -lainkaan hiljaa avaimenreiän luona, kuulin silloin tällöin hänen -pidätettyä nauruaan ja näin että hän värisi; ulkona kadulla -tapahtui myös jotakin, joka häiritsi minua. Pieni poika puuhaili -itsekseen vastapäisellä katukäytävällä auringonpaisteessa, hän -oleili kaikessa rauhassa eikä aavistanut vaaraa, sitoi vain muutamia -paperiliuskaleita yhteen eikä tehnyt mitään pahaa. Äkkiä hypähtää -hän ylös ja kirkaisee; hän ryntää takaperin kadulle ja näkee miehen, -täysikasvuisen miehen jolla oli punainen parta ja joka kurkottaen -eräästä toisen kerroksen ikkunasta oli sylkäissyt hänen päähänsä. -Pienokainen itki vihasta ja kiroili voimattomana ikkunaa kohti, ja -mies nauroi hänelle vasten kasvoja; kului ehkä viisi minuuttia sillä -tavoin. Käännyin poispäin ollakseni näkemättä pojan itkua. - -"Niin käskee minua myös omatuntoni..." - -Minun oli mahdotonta päästä sen edemmäksi. Vihdoin alkoi kaikki -mennä hunningolle; minusta näytti kuin olisi sekin, minkä olin -kirjoittanut, kelvotonta, niin koko ajatus oli vaarallista -lörpötystä. Eihän voinut olla edes puhettakaan omastatunnosta -keskiajalla, omantunnon keksi vasta tanssinopettaja Shakespeare, koko -puheeni oli siis väärä. Eikö siis ollut mitään hyvää noilla arkeilla? -Selailin ne läpi uudelleen ja kumosin heti epäilykseni; löysin -suurenmoisia kohtia, oikein pitkiä vallan erinomaisia kohtia. Ja -rintaani syöksähti jälleen kaipuu ryhtyä työhön ja saada näytelmäni -valmiiksi. - -Nousin ja menin ovelle ottamatta ollenkaan huomioon isännän -raivokkaita viittauksia että oli kuljettava hiljaa. Poistuin varmasti -ja päättävästi eteisestä, nousin portaita toiseen kerrokseen ja -astuin entiseen huoneeseeni. Perämieshän ei ollut siellä, ja -mikäpä estäisi minua siis istumasta täällä hetkisen? Minä en -koskisi mihinkään hänen kapineisiinsa, minä en käyttäisi edes hänen -pöytäänsä, vaan istahtaisin tuolille oven suuhun ja olisin iloinen. -Sieppaan nopeasti paperit esille polvilleni. - -Nyt kului useita minuutteja aivan erinomaisesti. Vuorosanat toisensa -jälkeen syntyivät valmiina päässäni ja minä kirjoitin lakkaamatta. -Täytän sivuja yhtä mittaa, kuljen eteenpäin yli kantojen ja kivien, -hyräilen hiljaa ihastuksissani hyvästä tunnelmastani ja tuskin olen -tietoinen omasta itsestäni. Ainoa ääni, minkä kuulen tällä hetkellä, -on oma iloinen hyräilyni. Mieleeni juolahti myös onnekas ajatus -eräästä kirkonkellosta, joka paukahtaisi soimaan määrätyllä kohdalla -näytelmässäni. Kaikki sujui mainiosti. - -Silloin kuulen akselia portaissa. Vapisen ja olen melkein poissa -suunniltani, istuin melkein kuin valmiina hyppäykseen, arkana, -hermot pingottuneina, peläten kaikkia asioita ja nälän kiihottamana; -kuuntelen hermostuneesti, pidän kynää hiljaa kädessäni ja kuuntelen -enkä voi kirjoittaa sanaakaan enää. Ovi avautuu, alhaalla huoneessa -ollut pari astuu sisään. - -Jo ennen kuin olin saanut aikaa pyytääkseni anteeksi tekoani, huutaa -emäntä aivan kauhistuneena: - -"Mutta, herrannimessä, istuuko hän täällä taaskin!" - -"Anteeksi!" sanoin minä ja olisin sanonut enemmänkin, mutta en -ehtinyt sen pitemmälle. - -Emäntä avasi oven selkosen selälleen ja ärjyi: "Jollette heti lähde -ulos, niin, piru vieköön, minä haen poliisin!" - -Minä nousin. - -"Minä tahdoin vain sanoa teille jäähyväiset", mumisin minä, "ja -sitten minun täytyi odottaa teitä. En ole koskenut mihinkään, istuin -tässä tuolilla..." - -"Niin, ei se mitään", sanoi perämies. "Mitäs se teki? Antakaa miehen -olla!" - -Tultuani porraskäytävään minä äkkiä raivostuin tuohon paksuun -pullistuneeseen eukkoon, joka seurasi minun kintereilläni saadakseen -minut nopeasti poistumaan, ja minä seisoin hetkisen hiljaa, suu -täynnä mitä pahimpia haukkumanimiä, jotka tahdoin syytää häntä kohti. -Mutta minä maltoin mieleni ajoissa ja olin vaiti, vaiti yksistään -kiitollisuudesta tuota vierasta miestä kohtaan, joka kulki emännän -takana ja olisi saattanut kuulla. Emäntä tulla humppasi jäljestäni ja -haukkui lakkaamatta, samalla myös vihani yltyi joka askelella. - -Tulimme pihalle, minä kuljin hyvin verkalleen, vielä harkiten, -olisiko minun annettava viimeinen isku emännälle. Olin tällä hetkellä -aivan sokeana raivosta, ja minä mietin mitä pahinta verenvuodatusta, -iskua, joka kellistäisi hänet kuoliaaksi paikalla, potkua vatsaan. - -Kaupunginpalvelija kulkee ohitseni portilla, hän tervehtii, enkä minä -vastaa; hän kääntyy matamin puoleen takanani, ja minä kuulen hänen -kysyvän minua, mutta minä en käänny takaisin. - -Pari askelta portin ulkopuolella saavuttaa kaupunginpalvelija minut, -tervehtii uudelleen ja pysäyttää minut. Hän antaa minulle kirjeen. -Kiivaasti ja vastahakoisesti revin sen auki, kymmenen kruunun seteli -putoaa ulos kuoresta, mutta ei mitään kirjettä, ei sanaakaan. - -Katson mieheen ja kysyn: - -"Mitä narrinpeliä tämä on? Keneltä tämä kirje on?" - -"Niin, sitä en tiedä", vastaa hän, "mutta eräs nainen sen minulle -antoi." - -Seisoin hiljaa. Kaupunginpalvelija poistui. Sitten minä pistän -setelin jälleen kuoreen, käärin sen hyvin kokoon, käännyn ympäri -ja menen emännän luo, joka vielä väijyy minua portilla ja viskaan -setelin vasten hänen kasvojaan. En lausunut sanaakaan, en tavuakaan -päästänyt huuliltani, näin vain hänen tutkivan kokoonpuristettua -paperia, ennen kuin poistuin... - -Hee, sellaista voitiin sanoa kunnialliseksi esiintymiseksi! Ei sanoa -mitään, ei puhutella roskaväkeä, vaan aivan rauhallisesti kääriä -kokoon suuri seteli ja viskata se vainoojien silmille. Sitä voitiin -sanoa arvokkaaksi esiintymiseksi! Sellaista niiden piti saada, senkin -elukat!... - -Tultuani Tomte-kadun ja Rautatietorin kulmaan alkoi katu äkkiä -pyöriä silmissäni, päässäni suhisi ja minä kaaduin seinää vasten. En -voinut ollenkaan mennä sen edemmäksi, en edes voinut suoristautua -tukalasta asemastani; jäin siihen samaan asentoon ja tunsin, että -aloin menettää tajuntani. Hullu vihani vain yltyi tästä väsymyksen -puuskasta ja minä nostin jalkaani ja polkaisin sillä käytävään. -Tein myöskin monia muita asioita päästäkseni voimiini, purin -hampaani yhteen, rypistin otsaani, vääntelin epätoivoisesti silmiäni -ja se rupesi auttamaan. Ajatukseni selkeni, käsitin, että olin -menehtymäisilläni. Ojensin käteni ja tuuppasin itseni irti seinästä; -katu tanssi edelleen ympärilläni. Aloin nikotella raivosta, ja minä -taistelin oikein sydämen vimmalla kurjuuteni kanssa, pidin vallan -urhoollisesti puoliani, etten olisi kaatunut kumoon, minä tahdoin -kuolla seisoalleni. - -Työrattaat kulkevat ohitseni ja minä näen, että niissä on perunoita, -mutta raivosta, itsepäisyydestä minä keksin sanoa, että ne eivät -olleet perunoita, vaan kaalinkupuja. Kuulin hyvin, mitä itse sanoin, -ja minä vannoin tietoisesti kerran toisensa jälkeen tuon valheen, -vain saadakseni sairaalloisen tyydytyksen, että tein jäykän väärän -valan. Päihdytin itseäni tuolla verrattomalla synnillä, ojensin kolme -sormeani ilmaan ja vannoin väräjävin huulin isän, pojan ja pyhän -hengen nimeen, että ne olivat kaalinkupuja. - -Aika kului. Minä laskeuduin istumaan vieressäni olevalle portaalle ja -kuivasin hikeä otsaltani ja kaulaltani, vedin ilmaa keuhkoihini ja -pakottauduin olemaan rauhallinen. Aurinko painui alas, päivä alkoi -kallistua iltapuoleen. Aloin jälleen mietiskellä asemaani; nälkä kävi -ankaraksi minua kohtaan ja muutaman tunnin kuluttua olisi jälleen yö; -oli keksittävä keino vielä kun oli aikaa. Ajatukseni alkoivat jälleen -risteillä asunnon ympärillä, josta minut oli ajettu pois; minä en -lainkaan halunnut palata sinne takaisin, mutta en voinut kuitenkaan -olla ajattelematta sitä. Oikeastaan emännällä oli ollut täysi oikeus -ajaa minut ulos. Kuinka minä saatoin ajatellakaan asua jonkun -luona, kun en voinut maksaa puolestani? Hän oli päälle päätteeksi -antanut minulle ruokaa silloin tällöin; vieläpä eilen illalla, kun -olin suututtanut hänet, hän oli tarjonnut minulle pari voileipää, -hyvyydestä hän ne oli minulle tarjonnut, koska hän tiesi, että minä -niitä kaipasin. Joten minulla ei ollut siis mitään valitettavaa, -ja minä ryhdyin siinä portaalla istuessani pyytämään hiljaisessa -mielessäni anteeksi häneltä käytöstäni. Varsinkin kaduin katkerasti, -että olin viime hetkellä osoittanut hänelle kiittämättömyyttä ja -viskannut hänelle kymmenen kruunua vasten kasvoja... - -Kymmenen kruunua! Maiskautin kerran suutani. Kirje, jonka -kaupunginpalvelija oli tuonut, mistä se saapui? Vasta tällä -hetkellä minä ajattelin selkeästi tätä ja aavistin samalla, miten -koko asia oli. Tulin sairaaksi tuskasta ja häpeästä, kuiskasin: -Ylajali! muutamia kertoja käheällä äänellä ja pudistin päätäni. -Enkö minä juuri vielä niin myöhään kuin eilen illalla ollut -päättänyt kulkea ylpeänä hänen ohitsensa, kun kohtaisin hänet, -ja osoittaa hänelle mitä suurinta välinpitämättömyyttä? Ja sen -sijaan minä olin herättänyt hänessä sääliä ja saattanut hänet -lähettämään armeliaisuusrovon. Ei, ei, ei koskaan tulisi loppua -minun alennustilastani! En edes häntä kohtaan ollut voinut esiintyä -kunnollisesti; minä vajosin, vajosin kaikilla tahoilla, minne -vain käännyin, vajosin alas, sorruin kunnottomuuteen enkä koskaan -päässyt enää ylös, en koskaan. Se oli kaiken huippu! Ottaa kymmenen -kruunua almuna, voimatta singota sitä takaisin vasten salaperäistä -antajaa, kerätä äyrejä kokoon molemmin käsin, missä vain niitä -tarjottiin, ja pitää ne, käyttää ne asuinrahoiksi, omasta sisäisestä -vastenmielisyydestä huolimatta... - -Enkö voinut mitenkään saada takaisin noita kymmentä kruunua, tavalla -tai toisella? Ei kylläkään hyödyttänyt mennä takaisin emännän luokse -ja saada hänet antamaan setelin takaisin, täytyi olla toinenkin -keino, kun oikein ajattelin, kun vain oikein ponnistin itseäni ja -ajattelin juurta jaksain. Tässä, jumala-paratkoon, ei auttanut -ajatella vain tavallisella tavalla; minä sain ajatella niin että koko -ihmisolentoani kirveli, löytääkseni keinon noiden kymmenen kruunun -hankkimiseksi! Ja minä istuin ajattelemaan. - -Kello saattoi olla noin neljän korvilla, parin tunnin kuluttua -minä ehkä tapaisin teatterin johtajan, jos minulla vain olisi -näytelmäni valmiina. Otan käsikirjoituksen esille siinä istuessani -ja tahdon väkivoimalla saada kokoon kolme, neljä viimeistä -kohtausta; minä ajattelen ja hikoilen ja luen läpi alusta saakka, -mutta en pääse minnekään. Ei mitään metkuja! sanon minä, ei mitään -jäykkäniskaisuutta täällä! Ja minä alan kiireesti kirjoittaa -näytelmääni, kirjoitan, mitä mieleen johtuu, vain päästäkseni -nopeasti loppuun. Olin uskottelevinani itselleni, että minulla -oli jälleen suuri hetki, syötin valheita itselleni, petin itseäni -päivänselvästi ja kirjoitin kuin ei minun tarvitsisi ollenkaan hakea -sanoja. Se on hyvä! se on tosiaankin mainio keksintö! kuiskailin -välistä; kirjoita vain niin! - -Vihdoin alkavat kuitenkin viimeiset vuoropuheluni tuntua minusta -epäilyttäviltä; ne olivat sävyltään niin erilaisia kuin ensimmäisten -kohtausten vuoropuhelut, sitä paitsi ei munkin sanoissa ollut mitään -keskiaikaan viittaavaa. Katkaisen kynän hampaissani, hypähdän ylös, -revin käsikirjoituksen palasiksi, revin joka arkin palasiksi, viskaan -hattuni kadulle ja poljen jaloillani sitä. Olen mennyttä miestä, -kuiskaan itsekseni, hyvät naiset ja herrat, olen mennyttä miestä! En -sano muuta kuin nuo sanat seisoessani ja polkiessani hattuani. - -Muuan poliisi seisoo jonkun askelen päässä ja katselee minua; hän -seisoo keskellä katua eikä näe mitään muuta kuin minut. Nostaessani -päätäni yhtyvät katseemme; hän oli ehkä seisonut siinä kauan aikaa ja -vain katsellut minua. Otan hattuni maasta, panen sen päähäni ja menen -poliisin luo. - -"Tiedättekö, paljonko kello on?" sanon minä. - -Hän odottaa hetkisen, ennen kuin ottaa kellonsa esille, eikä sillä -välin luo silmiään minusta. - -"Neljä", vastaa hän. - -"Oikein!" sanon minä; "neljä, aivan oikein! Te osaatte asianne, -kuulen minä, ja muistan teidät vastakin." - -Sen sanottuani jätin hänet. Hämmästytin häntä ylenmäärin, hän jäi -suu auki seisomaan ja katselemaan minua ja pitämään kelloa vielä -kädessään. Tultuani Royalin ulkopuolelle käännyin katsomaan taakseni: -hän seisoi vielä samassa asennossa ja seurasi minua silmillään. - -He-hee, sillä tavoin piti elukoita kohdella! Harkitun -häpeämättömästi! Se vaikutti eläimiin, herätti pelkoa eläimissä... - -Olin kerrassaan tyytyväinen itseeni ja pistin jälleen pieneksi -lauluksi. Kiihtymyksen jännittämänä, tuntematta enää mitään tuskaa, -tietämättä minkäänlaisista tuskista, kuljin kevyesti kuin höyhen -yli torin, käännyin ylös myymäläin kohdalla ja istahdin penkille -Vapahtajamme kirkon luona. - -Eiköhän sentään ollut jokseenkin samantekevää, lähetinkö sen kymmenen -kruunua takaisin vai ei? Kun olin sen saanut, niin se oli minun, ja -varmaankaan ei ollut hätää siellä, mistä se saapui. Täytyihän minun -kuitenkin ottaa se vastaan, kun se ilmeisesti lähetettiin minulle; -oli tarkoituksetonta jättää se kaupunginpalvelijalle. Myöskään ei -käynyt laatuun lähettää takaisin toista kymmenen kruunun seteliä kuin -sitä, minkä olin saanut Joten koko asialle ei voinut mitään. - -Rupesin katselemaan toriliikennettä ja askarruttamaan aivojani -mitättömillä asioilla, mutta siinä en onnistunut, ja mietiskelin yhä -sitä kymmentä kruunua. Lopulta puristin käteni nyrkiksi ja suutuin. -Se loukkaisi häntä, sanoin, jos lähettäisin sen takaisin, miksikä -siis lähettäisin? Ikuisesti kulkisin pitäen itseäni liian hyvänä -kaikkeen mahdolliseen, pudistellen päätäni ja sanoen: ei kiitos. Nyt -näin, mihin se johti; olin jälleen taivasalla. Silloinkin, kun oli -edellytyksiä, en pysynyt hyvässä, lämpimässä asunnossani; olin ylpeä, -hypähdin pystyyn ensimmäisestä sanasta ja olin miestä puolestani, -maksoin kymmeniä kruunuja oikealle ja vasemmalle ja menin tieheni... -Tuomitsin ankarasti itseäni siitä, että olin jättänyt asuntoni ja -jälleen saattanut itseni pulaan. - -Muuten annoin palttua kaikelle! Minä en ollut pyytänyt sitä kymmentä -kruunua, enkä sitä oikeastaan ollut pitänyt käsissänikään, vaan -antanut sen heti pois, maksanut sen ventovieraille ihmisille, joita -en koskaan enää haluaisi nähdä. Sellainen mies minä olin, maksoin -aina kaikki viimeistä äyriä myöten. Jos tunsin Ylajalin oikein, niin -ei hän myöskään katunut rahojen lähettämistä minulle; mitä minä siis -mutkittelemaan? Oli suorastaan vähintä minkä hän saattoi tehdä, -lähettää kymmenen kruunua. Olihan tyttö-parka rakastunut minuun, -he-hee, sittenkin aivan tulisesti rakastunut minuun... Ja minä istuin -ja pöyhistelin kelpolailla sitä ajatellessani. Ei epäilystäkään, että -hän oli rakastunut minuun, tuo tyttöparka!... - -Kello tuli viisi. Lysähdin jälleen hervottomaksi pitkällisen, -hermostuneen kiihtymyksen jälkeen ja aloin uudelleen tuntea tyhjää -suhinaa päässäni. Tuijotin suoraan eteeni, pidin silmäni jäykkinä ja -katsoin vastapäätä olevaa Elefantti-apteekkia kohti. Nälkä raivosi -ankarasti sisälläni ja minä kärsin kovin. Istuessani siinä ja -katsellessani eteenpäin tajuan, että vähitellen jäykkään katseeseeni -ilmestyy olento, jonka lopulta näen aivan selvästi ja tunnen: se on -pullamuija. Elefantti-apteekin luona. - -Hätkähdän, suoristaudun penkillä ja alan mietiskellä. Kyllä, aivan -oikein, se oli sama muija saman pöydän ääressä samalla paikalla! -Maiskautan pari kertaa suutani ja napsautan sormiani, nousen -penkiltä ja alan astella apteekkia kohti. Ei mitään kieräilyjä! Mitä -siitä, olivatpa ne syntirahoja tai hyviä norjalaisia kaupparahoja -Kongsbergistä! En halunnut olla naurettava, liiallisesta ylpeydestä -saattoi kuolla... - -Menen kulmaukseen, suuntaan kulkuni muijaa kohti ja asetun hänen -eteensä. Hymyilen, nyökkään tuttavallisesti ja sovitan sanani kuin -olisi ollut päivän selvää, että tulisin kerran takaisin. - -"Päivää!" sanon minä. "Ette ehkä tunne minua enää?" - -"En", vastaa hän vitkalleen ja katsoo minuun. - -Hymyilen vielä enemmän, kuin olisi se vain leikkiä, ettei hän -tuntenut minua ja sanon: - -"Ettekö muista, että annoin teille kerran muutamia kruunuja? En -sanonut silloin mitään, mikäli muistan, en sanonut; se ei ole -tapananikaan. Kun on rehellisten ihmisten kanssa tekemisissä, niin on -tarpeetonta tehdä sopimusta ja niin sanoakseni valmistaa kontrahtia -jokaisesta pikkuasiasta. He-hee! Niin, minä se olin, joka annoin -teille ne rahat." - -"Jaha, vai niin, vai te se olitte! Niin, nyt teidät tunnenkin, kun -oikein ajattelen..." - -Oletin hänen rupeavan kiittämään rahoista, ja sano sen vuoksi -nopeasti samalla tarkastellen pöydällä olevia ruokatavaroita: - -"Niin, nyt minä tulin vehnäsiä hakemaan." - -Sitä hän ei ymmärrä. - -"Vehnäsiä", toistan minä, "nyt minä tulin niitä noutamaan. Ainakin -osan. Kaikkia minä en tarvitse tänä päivänä." - -"Tulitteko niitä noutamaan?" kysyi hän. - -"Niin kyllä, tulin niitä noutamaan!" vastaan ja nauran ääneen -ikään kuin olisi jo heti pitänyt olla päivänselvä asia, että minä -tulin niitä noutamaan. Otan pöydältä yhden vehnäsen, jonkinlaisen -ranskanleivän, jota alan syödä. - -Kun muija näkee tämän, hän hypähtää pystyyn, tekee vaistomaisen -liikkeen suojellakseen tavaroitaan, ja hän antaa minun ymmärtää, -ettei hän ollut odottanut minua takaisin niitä häneltä riistämään. - -Eikö, sanon. Vai eikö tosiaan? Olipa hän minusta todellakin mainio -muija! Oliko hän koskaan kokenut sellaista, että joku olisi antanut -hänelle säilytettäväksi joukon kruunuja, ilman että asianomainen -olisi vaatinut niitä takaisin? Katsokaas mokomaa! Luuliko hän ehkä -että ne olivat varastettuja rahoja, kun minä olin ne viskannut -hänelle sillä tavoin? No, sitä hän ei uskonut; se oli sentään -hyvä, tosiaankin hyvä! Se oli, melkein voisi sanoa kiltisti hänen -puoleltaan, että hän kuitenkin piti minua rehellisenä miehenä. -Ha-haa. Niin, hän oli tosiaankin hyvä! - -Mutta miksi sitten annoin hänelle rahat? Muija tuli katkeraksi ja -huusi sen kovalla äänellä. - -Selitin, miksi olin antanut hänelle rahat, selitin sen sävyisästi ja -painokkaasti: Minulla oli tapana menetellä sillä tavoin, koska uskoin -kaikista ihmisistä hyvää. Aina, kun joku pyysi minulta kontrahtia, -todistetta, pudistin minä päätäni ja sanoin: ei kiitoksia! Jumala -tiesi, että niin tein. - -Mutta muija ei ymmärtänyt sittenkään. - -Tartuin toisiin keinoihin, puhuin terävästi enkä enää lörpötellyt. -Oliko koskaan tapahtunut, että joku olisi maksanut hänelle etukäteen -sillä tavoin? kysyin minä. Tarkoitin tietysti ihmisiä, jotka olivat -hyvissä varoissa, esimerkiksi joku konsuli? Eikö koskaan? Niin, minä -en voinut sille mitään, että menettely oli hänestä outoa. Sellainen -oli tapa ulkomailla. Hän ei ehkä ollut koskaan käynyt maan rajojen -ulkopuolella? Ei, siinä sen näette! Hän ei siis voisi puhuakaan tässä -asiassa... Ja minä otin useampia vehnäsiä pöydältä. - -Hän murisi vihaisesti, kieltäytyi itsepintaisesti antamasta mitään -siitä, mitä hänellä oli pöydällä, tempasipa vielä yhden vehnäsen -kädestäni ja pani sen jälleen paikalleen. Suutuin, iskin nyrkilläni -pöytään ja uhkasin poliisilla. Olisin hänelle armollinen, sanoin. -Jos ottaisin kaikki, mikä minun oli, niin puhdistaisin koko hänen -kauppansa, sillä minä olin aikoinani antanut hänelle hirvittävän -summan rahaa. Mutta en tahtonut ottaa niin paljoa, todellisuudessa -halusin vain puolet. Enkä päällepäätteeksi tulisi enää uudelleen. -Siitä minua Jumala varjelkoon, koska hän oli sellainen ihminen... - -Vihdoin hän otti esille joukon vehnäsiä, neljä, viisi kappaletta, -joille hän määräsi korkeimman hinnan, mitä saattoi keksiä, ja pyysi -minua ottamaan ne ja menemään matkoihini. Minä leukailin edelleen -hänen kanssaan, väitin, että hän kähvelsi vähintään yhden kruunun -rahoistani ja sitä paitsi nylki minua huimaavilla hinnoillaan. -Tiedättekö, että sellaisista kähvellyksistä rangaistaan? sanoin minä. -Jumala varjelkoon, te voisitte päästä pakkotyöhön elinajaksenne, -mokomakin muija! Hän heitti minulle vielä yhden vehnäsen ja pyysi -melkein hammasta kiristäen minua menemään. - -Ja minä menin. - -Hee, oliko mokomaa pullamuijaa ennen nähty! Koko ajan toria -kulkiessani ja vehnäsiä syödessäni puhelin ääneen muijasta ja hänen -julkeudestaan, toistin itselleni, mitä kumpikin olimme sanoneet -toisillemme, ja minusta näytti, että olin ollut häntä koko lailla -etevämpi. Söin vehnäsiä kaikkien ihmisten nähden ja juttelin tästä. - -Ja vehnäset hävisivät yksi toisensa jälkeen; ei tuntunut, söinpä -miten paljon tahansa, olin yhtä pohjattoman nälkäinen. Herrajumala -sentään, ettei se jo alkanut pohjata! Olin niin nälkäinen, että -olin melkein jo tarttua viimeiseen vehnäseen, jonka alusta pitäen -olin päättänyt säästää, säilyttää Vognmand-kadun pikku pojalle, -sille, joka oli leikkinyt paperiliuskaleilla. Muistelin häntä yhä, -en voinut unohtaa hänen ilmettään, kun hän hypähti pystyyn ja -kirosi. Hän oli kääntynyt ikkunaani päin, kun mies sylkäisi hänen -päälleen, ja hän oli katsonut, nauraisinko minäkin hänelle. Jumala -tietää, tapaisinko hänet nyt, jos menisin sinne! Ponnistin ankarasti -päästäkseni nopeasti Vognmand-kadulle, kuljin sen paikan ohi, missä -olin repinyt näytelmäni palasiksi ja missä vielä joukko papereita -oli jäljellä, sivuutin poliisin, jota äsken olin niin hämmästyttänyt -esiintymiselläni, ja seisoin vihdoin portaiden ääressä, missä poika -oli leikkinyt. - -Hän ei ollut siellä. Katu oli melkein tyhjä. Alkoi hämärtää, enkä -voinut jäädä poikaa odottamaan, hän oli ehkä mennyt sisälle. Laskin -vehnäsen varovasti alas maahan, nostin sen pystyyn ovea vasten, -koputin ankarasti ovelle ja juoksin samalla tieheni. Hän löytää sen -kyllä! sanoin itselleni; hän löytää sen ensimmäiseksi tullessaan -ulos! Ja minun silmäni kyyneltyivät ilosta tietäessäni, että pikku -poika löytäisi vehnäsen. - -Tulin jälleen rautatiesatamaan. - -Nyt en enää ollut nälissäni, päinvastoin makea ruoka, jonka olin -nauttinut, alkoi tehdä minulle pahaa. Päässäni mellastivat myös -uudelleen mitä hurjimmat ajatukset: Mitähän, jos minä salaa -katkaisisin jonkin laivan köydet? Mitähän, jos minä äkkiä alkaisin -huutaa tulipaloa? Menen edemmäksi satamaan, löydän istumapaikan, -panen käteni ristiin ja tunnen pääni menevän yhä enemmän sekaisin. En -liikahdakaan, en tee yhtään mitään pysyäkseni pystyssä. - -Istun siinä ja tuijotan "Copegoroon", parkkiin, jolla oli venäläinen -lippu. Huomaan miehen kaiteen takana; punainen sivulyhty valaisee -hänen päänsä ja nousen puhuttelemaan häntä. Tarkoitukseni ei ollut -lainkaan puhua niinkuin puhuin, en edes odottanut saavani mitään -vastausta. Sanoin: - -"Lähdettekö purjehtimaan tänä iltana, kapteeni?" - -"Kyllä, hetkisen kuluttua", vastaa mies. Hän puhui ruotsia. - -"Hm. Ettekö olisi miehen puutteessa?" Olin tällä hetkellä yhtä -iloinen, sainko hylkäävän vai myöntävän vastauksen, minulle oli -samantekevää, minkä vastauksen mies minulle antaisi. Seisoin ja -odotin, mitä hän virkkaisi. - -"No eipä", vastasi hän. "Sen pitäisi olla jungmanni." Jungmanni! Minä -suoristausin, pistin silmälasini taskuun, astuin käytävälle ja nousin -laivaan. - -"En ole ennen ollut merillä", sanoin, "mutta voin tehdä sitä, mitä -annatte tehtäväksi. Minne on matka?" - -"Olemme lähdössä Leedsiin hakemaan hiiliä Cadixiin." - -"Hyvä!" sanoin ja tunkeuduin lähemmäksi miestä. - -"Minusta on samantekevää, minne mennään. Minä kyllä teen työni." - -Hän seisoi hetkisen katsellen minua ja tuumiskellen. - -"Ette ole purjehtinut ennen?" kysyi hän. - -"En. Mutta kuten sanoin, pankaa minut työhön ja minä teen sen. Olen -tottunut kaikenlaiseen hommaan." - -Hän tuumiskeli jälleen. Minä olin jo saanut päähäni ajatuksen, -että halusin lähteä mukaan, ja minua alkoi pelottaa, että minut -ajettaisiin maihin jälleen. - -"Mitä arvelette asiasta, kapteeni?" kysyin vihdoin. "Minä voin -tosiaankin tehdä, olipa se sitten mitä tahansa. Mitäpä sanoinkaan! -Olisin kehno mies, jollen tekisi enempää kuin juuri sen, mikä on -annettu tehtäväkseni. Voin ottaa kaksi vahtivuoroa perätysten, jos -tarvitaan. Se tekee minulle hyvää ja minä kyllä kestän sen." - -"No niin, saahan tuota koettaa", sanoi hän. "Jollei se suju, niin -voimmehan erota Englannissa." - -"Tietysti!" vastasin iloissani. Ja minä toistin vielä kerran, että -voimme erota Englannissa, jollei se sujuisi. Sitten hän pani minut -työhön. - -Ulkona vuonolla suoristausin kerran seisomaan, märkänä kuumeesta -ja voipumuksesta, katselin maata kohti ja sanoin tällä kertaa -jäähyväiset kaupungille, Kristianialle, missä tulet loistivat -kirkkaina joka kodista. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Nälkä, by Knut Hamsun - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NÄLKÄ *** - -***** This file should be named 53365-8.txt or 53365-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/3/6/53365/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53365-8.zip b/old/53365-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index cbdd5f1..0000000 --- a/old/53365-8.zip +++ /dev/null |