diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53274-8.txt | 5530 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53274-8.zip | bin | 97617 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5530 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9942ed8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53274 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53274) diff --git a/old/53274-8.txt b/old/53274-8.txt deleted file mode 100644 index abcb346..0000000 --- a/old/53274-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5530 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Lain varjolla, by Väinö Kataja - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Lain varjolla - Romaani Perä-Pohjolasta - -Author: Väinö Kataja - -Release Date: October 14, 2016 [EBook #53274] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LAIN VARJOLLA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -LAIN VARJOLLA - -Romaani Perä-Pohjolasta - - -Kirj. - -VÄINÖ KATAJA - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1909. - - - - -Viraniemen talo oli siinä, missä ylimaan erämaista juokseva vuolas -virta teki käyrän polven. Talon yläpuolella syöksyi joki korkeiden -vaarojen välistä, muodostuen korvapaikoissa väkeväksi virraksi. Mutta -alempana taloa se leveni korkearantaiseksi suvannoksi ja virtaili -sitten, heinävien saarien väliin vuopioita tehden, haaraantuen ja -putaita pitkin eteenpäin, kunnes saarien lomitse päästyään taas kokosi -voimansa yhdeksi juovaksi, joka syveten ja virtavammaksi käyden lähti -kulkemaan koskia kohden. - -Talo oli niemen nenässä, johon ylimaan vihaisten vesien vauhti näytti -lakkaavan ja jossa ne levenivät suvannoksi. Korkea oli koko kylänkin -rantatörmä, mutta Viraniemen kohdalla se oli korkein, kivisin ja -jyrkin. Tulvavesi ja kevätjäät olivat syöneet rantatörmän kupeet ja -iskeneet ne syviin lohmuihin, joissa pajupensaat itsepäisesti pitivät -paikkaansa ja voimiensa takaa turvasivat rantatörmää. - -Kahden miespolven aikana oli taloa hoidettu verrattain huonosti niin -maiden kuin metsienkin suhteen. Oli vain aina otettu, eikä ollut mitään -annettu. Mutta talo pysyi sittenkin suunnillaan, kun sillä oli -harvinaisen hyvät luonnonniityt, jotka ilman minkäänlaista hoitoa -kasvoivat vuosittain parinkinkymmenen lehmän heinät. Sitäpaitsi taloa -turvasivat hallalta joen uoman lämmin höyry ja pohjoispuolella korkeat -vaarat. Pellot olivat länsietelään viettävällä mäenrinteellä, ja siinä -vilja kypsyi semmoisinakin vuosina, joina muissa kylissä ei saatu muuta -kuin ruumenia ja lentäviä kaunoja. - -Israeli, talon nykyinen isäntä, joka tämän kuvauksen alkaessa jo oli -kahdeksankymmenvuotias, oli nuoruutensa ensimäisinä vuosina näyttänyt -olevan innokas ja toimelias maamies. Mutta myöhemmin, kun hän joutui -suuren laestadiolaisen herätysliikkeen keskelle ja itse oli lahjakas -puhuja ja liikkeen johtajan ja perustajan parhaita opetuslapsia, hän -unhotti maansa ja mantunsa. Talo jäi hoidotta, kun isäntä antausi -herätysliikkeen palvelijaksi ja alkoi tehdä saarnamatkoja pitkin -leivätöntä Lappia ja laajaa Perä-Pohjolaa. - -Hänen oma uskonsa oli vilpitöntä ja järkähtämätöntä, ja ne, jotka häntä -kuuntelivat, saivat voimia hänen saarnoistaan. Vuodet ja vuosikymmenet -kuluivat nopeaan, niin ettei hän huomannutkaan lastensa kasvaneen ja -talonsa jääneen hoidotta. Pyhässä innossaan ja varmana asiansa -oikeudesta hän ei huomannut, että se pyhä innostus, joka ensi alussa -heränneitä kirkasti, alkoi vähitellen laimeta ja muuttua. Ei hän -havainnut sitäkään, että suurina seurailtoina, joina kaukaisia -uskovaisia majaili hänen kodissaan, pahahenki oli rakentanut kappelin -hänen oman talonsa tanhuville. Myöhemmin hän näki yhden ja toisen -heränneen lankeavan takaisin syntiseen elämään, mutta hän piti sitä -vain Herran varoituksena ja alkoi vielä voimakkaammin julistaa Jumalan -sanaa. - -Ja vaikka hän näki omien lastensa, joita hän ei jaksanut pitää kurissa, -elävän maailman elämää ja lihan himossa, ja tiesi velkakuormansa -kasvavan ja talon kulkevan häviötä kohden, kiitti hän kuitenkin -Herraansa ja otti kaiken pahan lahjana Häneltä. - -Sitä mukaa kuin hänen sielunsa irtautui kaikesta maallisesta niin -tarkoin, että hän ei välittänyt mistään, mikä koski maallisia oloja, -sitä mukaa suureni ja paisui hänen ilonsa tulevaa autuasta elämää -ajatellessa. Vanhemmiten hänen uskonsa muuttui jonkinlaiseksi -sairaalloiseksi mielenliikutukseksi. Kaikki lapsensa, paitsi nuorinta -poikaansa Perttua, hän oli tuominnut helvettiin ja uskoi vahvasti, että -Jumala vasiten, hänen kurituksekseen, oli tehnyt ne jumalattomiksi. - -Hänen vaimonsa Rebekka, joka oli samaan aikaan herännyt kuin hän -itsekin, oli luonteeltaan peräti siivo ja alamielinen. Hän seurasi -miestään kaukaisilla retkillä Lappiin asti, ja seurailtoina hän aloitti -virrenveisuulla miehensä saarnan ja taas sen samoin lopetti. Niin he -olivat yhdessä kulkeneet Jumalan sanaa julistamassa monina -pakkastalvina, ja koti oli palvelijain ja lasten hallussa. - -Mutta sitten kun syntyi tämä nuorin lapsi, Perttu, eivät he enää -pitemmille matkoille lähteneet. He kuulivat vain sanomia, että vanhat, -totiset kristityt kuolivat pois toinen toisensa perästä ja nuoremmat -lankesivat, ja ettei uusia enää sijalle ilmestynyt. Suuret kokouksetkin -olivat loppuneet, ja vain harvoin kerääntyivät kylien vanhimmat -yhteiseen illanviettoon Jumalaansa palvelemaan. - -Kaiken tuon, ja lisäksi sen, että koko laestadiolainen liike oli -sammumaan päin ja että uskoon oli ilmaantunut eri katsantokantoja, jopa -lahkojakin, kuuli ukko Israeli karvastelevin mielin. Mutta hänen oma -uskonsa ei häntä jättänyt, ja senvuoksi hänen loppuelämänsä muuttuikin -yhdeksi ainoaksi kiitosvirren veisuuksi. - -Semmoisessa kodissa kasvoi Perttu, ankaran isän ja lempeän äidin -hoidossa. - -Tämän Perttu Viraniemen elämänvaiheita tässä kuvauksessa kerrotaan. - - - - -I. - - -Talon laajinta ja parasta peltoa, Viinamäeksi nimitettyä, oli Perttu -kevätkylvölle valmistamassa. - -Kevät oli tänä vuonna tullut tavattoman varhain, ja touon aika näytti -lupaavalta. Vappuna jo loi valtaväylä jäänsä erinomaisempia vahinkoja -tekemättä. Sadetta ja lämpöisiä, päiväpaisteisia päiviä oli sittemmin -riittänyt, niin että kesä kerrankin näytti tulevan kertomatta. Ei -muistanut Perttu näin varhaista kesän tuloa, eivätkä sitä muistaneet -vanhemmatkaan miehet. - -Viinamäen pelto lähti talon navetan takaa ja nousi takalistolle päin -loivana myötäleenä. Mutta metsän rantaan, johon pelto päättyi, oli -polulta jyrkkää vastaletta, jossa hevonen sai ponnistaa kaikki voimansa -ennenkun pääsi vaon päähän. Siinä olikin sitten, joka vaon käytyä, -lepohetki sekä miehelle että hevoselle. - -Siihen Perttu nytkin vanhan Laukkinsa pysähdytti, korjasi harjaa -länkien alta ja puhutteli kehoittavasti vanhaa, uskollista kumppaniaan. -Itse hän istahti kivelle, joka oli metsän puolella piennarta ja jossa -hän aina jalkaansa levähdytti kyntäessään, kylväessään ja karhitessaan. - -Se oli jo käynyt rakkaaksi tuo kivi Pertulle, sillä siihen liittyi -muistoja varhaisimmilta lapsuusvuosilta. Siinä oli ennen leikitty, -pidetty nuotiota sekä sen kupeella että päällä, ja siinä aina marjaan -mennessä käytiin Tapiolta runsaasti marjoja pyytämässä ja huudettiin -tuulen jumalalle, että antaisi tuulten puhaltaa, etteivät sääsket -hätyyttelisi marjamiehiä. Ja siinä samalla kivellä kerrottiin ennen -muinoin, kun nykyinen Viinamäen pelto vielä oli metsän peitossa, -haltiain halla-aamuina varjelleen peltoja. Mutta nyt olivat haltiat -loitonneet etemmäksi takalistolle, kun Viinamäki oli peltona. - -Kiven päälle Perttu nytkin kiipesi, haki tupakkavehkeensä esille ja -sytytti piippunsa. Hän oli vankka, pian kolmikymmenvuotias mies. -Hartiat olivat leveät ja hiukan kumarat, silmät suuret, surumieliset, -ja hiukset vaaleat. Ylähuulessa oli vähän kevätahavan panemaa partaa, -joka oli vaaleampaa kuin kulmakarvat. Kädet olivat vankat, kämmenet -leveät ja känsäiset. Sormet olivat nyt, kovan kevätkynnön aikana, niin -kangistuneet, etteivät olleet tupakkakukkaroon sopia. Ja tupakkaa -piippuun pannessaan Perttu vaipui omiin ajatuksiinsa. - -Eivät hänen ajatuksensa olleet hauskoja, eivätkä hänen toiveensa -valoisia. Ne eivät olleet sen valoisemmiksi tulleet, vaikka hän aina -toivoi ja toivoi. Yhdenlaista epätietoisuutta oli hänen elämänsä ollut -lapsuudesta asti, eikä hänen onnensa aurinko näyttänyt nousevankaan, ja -nyt hän pian olisi kolmenkymmenen. Vuodet olivat kuluneet niin kumman -nopeasti, toinen seurasi toistaan, mutta hänen elämälleen ne eivät -tuoneet minkäänlaista muutosta. Jouluna hän arveli: minkähänlainen on -maailma ja minun elämäni ensi jouluna. Ja kun joulu tuli, oli hänen -elämänsä samanlaista. Touon aikana hän mietti: minkälainen lienee -tulevana vuonna kylvön aika... kylvänköhän minä silloin... Ja kun tuli -kylvönaika ja hän taas oli kylvämässä, ei mitään sellaista ollut -tapahtunut, joka olisi vienyt häntä likemmäksi toiveittensa -toteutumista. - -Mutta saatuaan piippunsa syttymään hän jouti silmäilemään alas -jokilaaksoon, kylälle ja taloihin, jotka sopivat tänne korkealle -mäenrintaan komeasti näkymään. Ilta oli ihana, tyven, päivä lännen -ilmoille kallistumassa. Tulvillaan, keväisiä voimiaan uhkuen, virtaili -vielä valtaväylä, kuljetellen tuntureilta kirkkaita vesiä. Keväistä -voimaa se näytti uhkuvan, kun rantatörmien tasalla vesi virtaili, -virtaili hauskasti sivu kotokylän aukenevalle suvannolle loitommaksi. -Siinä olivat kylän talot jokitörmällä, mikä etempänä, mikä likempänä -törmän kamaraa. Pertun koti, Viraniemi, oli ylimmäinen talo niemen -nenässä, joen polvekkeessa. Täältä mäeltäkään ei ollut joen polveen, -siihen missä joki maahan pisti, kuin muutamia hyviä kivenheittoja. - -Kevätkylvöjen teossa oltiin joka talossa. Missä kynnettiin, missä -kylvettiin tai karhittiin. Kiirettä ja hoppua näytti kaikilla olevan. -Siemen oli saatava maahan, sillä nurmea työnsi jo pellon piennar, ja -koivun urpu pyrki puhkeamaan. - -Ilta-aurinko valaisi miellyttävästi kylän taloja ja mäen rinteellä -olevia peltoja. Ilmassa tuoksui vereksen mullan ja nuoren lehvän lemua. -Mutta Pertun mieli oli raskas ja painava. Miksei hänkin iloinnut ja -toivoa täynnä riemuinnut nyt, kun paisuva kevät oli käsissä ja luonto -uuteen kesään heräili? Ja miksi ei ollut nyt hauskaa hänelläkin, kun -oli parhaillaan kylvön aika ja taivas ja maa näyttivät lupaavilta...? - -Ei ollut näin raskasta kylvönaikaa Pertullakaan ollut moneen vuoteen. -Oli ollut hyvinkin rattoisia touonaikoja. Silloin varsinkin, kun toivoi -kerran pääsevänsä omaksi herrakseen ja uskoi saavansa palkkansa monien -pitkien ja raskaiden vuosien työnteosta. - -Siinä oli kotitalo, tässä ympärillä hänelle rakkaiksi käyneet pellot, -jotka hän oli omin voimin laittanut hyvään kuntoon. Kiviä oli pelloilta -poistanut, isoja lantatunkioita valmistanut, niittyä perannut. Oli hän -koettanut korjailla rakennuksiakin vähillä varoillaan. Navetan oli -laudoittatanut aivan hiljan, ja pirttiin oli vasta tänä keväänä tehty -uusi muuri, mutta monta paikkaa oli korjaamatta, monta rakoa -odottamassa. Olisi tarvinnut maalata koko talon rakennukset punaisiksi -ja saada asuinrakennukseen uudet ikkunat... - -Jos olisi kuitenkin ollut viisaampaa ja hänelle itselleen parempaa, -että olisi tehnyt niinkuin olivat tehneet vanhemmat veljet. Miehiksi -tultuaan olivat menneet yhtiön töihin ja jättäneet talon työt huiskin -haiskin. Kaksi velimiestä oli Amerikassa, toiset kulkivat vieläkin -tukkitöissä ja kävivät talvisydämen aikana entisessä kodissaan, -hakemassa ruokaa ja lämmintä... Kelvottomat ja laiskat! - -Olisivat pysyneet kotona, olisi miehissä työtä tehty... Peltoja olisi -voinut laajentaa, niittyjä lisää raivata... Ja jos olisi saatu vielä -velka maksetuksi Lommalle, niin olisi saatu itse tehdä heinät -Hopeasaaresta, jonka koko heinänkasvu nyt vuosittain meni Lommalle -rahalainan koron maksuksi... - -Talon paras ja heinävin niitty... Karja olisi saatu lukuisammaksi ja -tulot siten suurenemaan. Mutta veljet olivat vain moittineet vanhaa ja -vaivaista isää ja sanoneet, ettei tässä velkapesässä kannata työtä -tehdä, kun ei mitään koskaan saa palkakseen... Ja niin he menivät ja -jättivät... jättivät pellot, kevätuiton aika kun oli, kylvämättä, -vaikka tiesivät, ettei isä kyennyt ja että työväestä oli puute... Monta -semmoista hetkeä oli Pertulle jäänyt mieleen, ja hän muisti, kuinka hän -jo pahaisena poikana ajoi lantaa pelloille ja koetti opetella -kyntämään. - -Olivat nytkin niin ikäviä ajatella ne entiset ajat, että melkein teki -mieli itkeä... - -Mutta sitten tuli vähän hauskempia aikoja, ja hänen intonsa maatyöhön -kasvoi sitä mukaa kuin hän näki, kuinka kiitollinen maa oli hänen -työnteostaan. Isä ja äiti kiittelivät, ja äidin toivo oli kokonaan -kohdistunut häneen, nuorimpaan poikaansa. Häneen luotti ja hänestä -toivoi vanhuutensa turvaa... - -Vanha, kivuloinen äiti raukka! - -Pertun piippu oli sammunut, hän heräsi mietteistään, ja melkein kuin -kammoissaan, että oli niin kauan levähtänyt, hän nopeaan laskeusi -kiveltä ja alkoi kyntää. Hän ehtisi tänä iltana saada Viinamäen -kynnetyksi, ja yön tullen hän kylväisi... Yöllä oli hauska kylvää... -Oli tyventä ja valoisaa, ja yörastaan laulu ilahdutti mieltä. - -Väsymys alkoi tuntua hänen jäsenissään, sillä hän oli ollut liikkeellä -koko edellisenkin yön. Verkkaan ja raskaasti käveli Laukkikin, vanha, -paljon raatanut ainoa hevonen... - -"Käveleppä nyt, Laukki!" - -Parastansa Laukki raiska koetti, vaikka takajalat olivat patteja täynnä -ja etujalatkin vaivaiset. Mutta Perttu kun hoiti uskollista kumppaniaan -hyvin, kooten sille makeamman palankin ja apehtien illoin aamuin, -jaksoi se vielä hiljakseen tehdä talon työtä. Kun Perttu oli ehtinyt -vaon rantapäähän ja aikoi juuri pellon toista laitaa pyörtää mäkeen -takaisin, näki hän navettakujasta, että hänen sisarensa Kustaava lähti -pihasta kävelemään häntä kohti. - -"Perttu! Odota, Perttu, vähäisen", hän huusi ja tuli pellolle. - -Perttu pysähdytti Laukin ja jäi tyytymätön ilme kasvoillaan vartomaan -sisarensa tuloa. - -Vähäväliä kävi sisar Kustaava entisessä kodissaan milloin mitäkin -pyytämässä. Hän oli nuorena joutunut naimisiin mökkiläisen, -Poro-Junnon, kanssa. Heillä oli monta lasta, ja puute ja köyhyys -ahdisti alituisesti perhettä, sillä mies kulki tukkilaisena ja tuhlasi -ansionsa. - -Kyynelsilmin sisar kertoi, ettei hänellä ollut mitään syömistä. Junno -oli jo lumen lähtiessä mennyt tukkijoelle ja aikonut lähettää rahaa, -mutta ei ollut vielä toimittanut penniäkään. - -Perttu kuunteli sisaren puhetta suuttumuksen puna kasvoillaan. - -"Ei ole minulla mitään antamista", sanoi hän. - -Sisar alkoi itkeä. - -"Sydämettömiä olette kaikki, niin sisaret kuin veljet... Sinunkin -pitäisi tietää, etten syö laiskan leipää minä", lisäsi Perttu, mutta -näytti heltyvän niinkuin ennenkin. - -Sisar yhä itki. - -"Sopisihan minunkin jättää vanhempani ja lähteä rahoja muualta -ansaitsemaan... Mikset pyydä Hannulta ja Iikalta?" - -"Ei heillä ole", nyyhki sisar. - -"Mutta minullako sitten luulet avun varaa olevan? Työtä olen tehnyt -koko elinaikani... Kenen hyväksi?" - -Pertun ääni soi kovemmalta kuin koskaan ennen. Sisar ei muistanut -milloinkaan nähneensä hyväluontoista veljeään niin kitsaana ja pahalla -tuulella. - -"Mikä sinun on, kun olet niin kiukkuinen?" hän kysyi kesken itkunsa. - -"Se minun on, että alan kyllääntyä koko elämään..." - -Ja Perttu käänsi selkänsä ja katsoi metsään päin. Mutta hän kuuli -sisaren nyyhkytykset takanaan. - -"Mitä sitten taas tahdot?" hän kysyi hetken kuluttua, ja sisar kuuli -äänestä, että pahin kiukku oli mennyt ohi. - -"Antaisit vähän jauhoja, ja eikö sinulta liikenisi perunansiementäkin?" - -Perttu oli hetken vaiti, sitten sanoi: - -"Kyllä, sisar kulta, sait kelvottoman miehen sinäkin!" - -Ja sen sanottuaan hän läksi pihaan ja nouti apetta Laukille, jättäen -sen vaon viereen valjaisiin syömään. Sisar seurasi hänen liikkeitään, -ja kun Perttu lähti pirttiin päin, käveli sisar perässä arvaten, ettei -Perttu tälläkään kertaa voinut olla auttamatta. - -Kun sisar oli saanut, mitä oli tahtonut, ja poistunut, istahti Perttu -väsyneesti pirtin penkille. Äiti makasi sängyssä, oli jo pari viikkoa -ollut vuoteen omana. Ei tuntenut kipuja, vaan heikkouttaan valitteli. -Kyyneliään näkyi äiti pyyhkivän, kun alkoi puhua: - -"Minä kielsin Kustaavaa sinulta mitään pyytämästä. Sanoin että olet -raskaalla mielellä muutenkin... Mutta kyllä Jumala sinulle suopi -takaisin... Ei mene Jumalan oma sana hukkaan, kun hän on luvannut onnea -ja menestystä niille, jotka kunnioittavat ja rakastavat vanhempiaan ja -pitävät sellaista huolta kuin sinä meistä kahdesta vanhasta, isästäsi -ja minusta... Kyllä Jumala sinulle siunaa..." - -Pertulla pyöri kiivas vastaus jo huulilla, mutta muistaessaan äidin -olevan niin heikkona, ettei mitään pahaa sietänyt, hän pysyi vaiti. -Äiti jatkoi: - -"En yhdenkään lapseni puolesta ole niin paljon Jumalaa rukoillut kuin -sinun... Kyllä me molemmin, sekä isäsi että minä, ymmärrämme, kuinka -sinä olet uhrannut elämäsi meidän hyväksemme... eikä Jumala jätä sinua -palkitsematta... Jumala on kuullut minun rukoukseni ja jättänyt sinut -meitä hoivaamaan..." - -Äiti puhui aina noin silloin, kun tiesi Pertun olevan kiusoissa ja -huolissaan. Eikä Perttu koskaan jaksanut äidille vastaan sanoa, vaikka -monesti mieli teki. Äiti ei osannut aavistaa, mitä Perttu sai kokea. Ja -usein, kun äiti puhui Jumalasta ja Hänen siunauksestaan, lämpeni Perttu -ja pillahti itkuun äidin kanssa. - -"Sinähän olet ainoa iloni ja toivoni!" - -Äiti katsoi Perttuun kysyvästi ja melkein kuin kummastellen, ettei -Perttu tullut äidin luo. - -"Minä en todellakaan tiedä, mistä siemenet saan Viinamäkeen, sillä ne, -jotka syksyllä riihessä jo erotin siemeniksi, ovat kadonneet aitasta", -sanoi Perttu vihdoin synkällä äänellä. "Nyt vasta näin, kun aitassa -kävin... Rahaa ei ole, ja kukapa uskoisi velkaa..." - -Äiti tiesi, mihin siemenet olivat joutuneet. Hän oli itse antanut ne -Kustaavan miehelle talvella. Mies oli luvannut maksaa, mutta äiti oli -unhottanut koko asian. - -"Ja miten elämme nyt kesän, kun vilja on lopussa ja jauhojakaan ei enää -ole kuin yksi säkillinen..." - -Äiti ratkesi kovempaan itkuun. - -Pertun sydän pehmeni aivan äkkiä, ja katuen, että oli äidille mitään -siemenistä puhunut, sanoi hän lohduttavalla äänellä: - -"No, ehkäpä tässä jonkun keinon keksii, ja on se Jokijalan isäntä -luvannut lainan, jos kesken loppuvat. Älkää nyt, rakas äiti, siitä -huolehtiko..." - -Ja nähdessään, että äiti alkoi tyyntyä, hän käveli äidin sängyn luo ja -virkkoi: - -"Saattaa tässä sentään tulla meille hauskemmatkin päivät. Olen kuullut, -että tänne tulee paperipuun ostajia, ja meilläkin olisi paperipuumetsää -kelpo lailla... Voidaan tässä ehkä Lommallekin velka maksaa, että saisi -itse tehdä heinän Hopeasaaresta..." - -Äidin kasvot kirkastuivat. - -"Eipä sitä tiedä, jos Jumala hyvinkin on kuullut minun rukoukseni", hän -hymyillen sanoi Pertulle. - -Keveämmällä mielellä Perttu lähti jatkamaan keskenjäänyttä kyntöään. -Laukki olikin jo syönyt appeensa ja seisoi huuli lerpallaan ja silmät -puoliummessa ajajaansa odotellen. - -"Nyt, Laukki, yritetään, että saamme Viinamäen kylvövalmiiksi", puheli -hän Laukille. - -Mutta äskeiset ikävät ajatukset eivät luopuneet hänestä, tulivat nyt -vielä suuremmalla voimalla ja istuttivat epätoivon mietteitä nuoren -miehen sydämeen. - -Suuttumus valtasi hänet ensiksi, kun hän aittaan tultuaan ja ullakolle -kiivettyään näki, että hänen parhaat siemenohransa olivat melkein -kaikki poissa. Hän kun vasiten riihessä puhdisti parhaan pellon -raskaimmat jyvät ja kantoi aitan ullakkoon suureen ammeeseen -kevätkylvöä varten! Melkein kaikki oli viety! - -Semmoista oli tapahtunut ennenkin. Äiti ei saattanut olla antamatta, -kun tiesi vähänkin olevan! Ja ne sydämettömät siskot! Ne voivat ottaa, -ne voivat nylkeä hänet puti puhtaaksi! Vaikka tiesivät, että hän teki -työtä yötä päivää, näki suorastaan nälkää, kootakseen edes korkojen -maksuun rahaa! - -Ei, ei! Ei ollut hänellä koskaan toivoa päästä velattomaksi ja saada -tätä rakasta paikkaa omaksi! - -Hänen mielensä kävi niin liikutuksiin, ettei hän malttanut enää astua -samaa verkkaista tahtia, vaan hätyytteli Laukkia nopeampaan kulkuun... - -"Kynnetään kuitenkin... kuka sitten kylvänee ja leikanneekin..." - -Ja hän iski Laukkia ohjaspuolella kylkeen että läiskähti... - -Käki kukahti kuusessa aivan ison kiven takana. Hänen ajatuksensa saivat -toisen suunnan. -- Jospa niitä nyt tulisi, niitä paperipuun ostajia... -Ehkä tuosta Särkirovon sarasta jotakin saisi, että pystyisi maksamaan -edes Lomman velan... Siinä oli kaunista petäjikköä ja komeaa, -tummaoksaista kuusikkoa, jota Perttu oli hoitanut kuin silmäteräänsä. -Talon muut metsäsarat olivat myydyt ja raiskatut, ettei ollut liioin -linnunistuinta. Kantoja ja tuulenkaatoja oli, ja niitä Perttu oli -koonnut talon tarvepuiksi. - -Veihän isältä puulaaki melkein ilmaiseksi koko Lompolajoen saran! Monta -tuhatta kaunista tukkia! Eikä ollut velka sillä lyhennyt! - -Perttu oli ollut silloin pieni, mutta hän muisti vielä, kuinka isä -itki, kun näki itsensä petetyksi! - -Eivätkä silloinkaan vanhemmat veljet, jotka jo olivat täysiä miehiä, -käyneet asiaan käsiksi... - -Semmoinen oli isä ollut aina. Uskoi muita rehellisiksi, kun itse ei -tahtonut väärin! Jakanut ja antanut niin kauan kuin on ollut... - -Ukko raukka! - -Ei häntä käynyt moittiminen. Hyväsydäminen, antelias ja kaikkia -palveleva mies. Jumalaansa luotti ja iankaikkista iloa toivoi... ja -sinne kai hän kostuneekin... - -Yö oli jo puolessa, kun Perttu sai Viinamäen kynnetyksi. Nyt ei olisi -muuta kuin kylvää... - -Vietyään Laukin talliin, tehtyään appeen ja nostettuaan yöheinät -soimeen hän päätti käydä aitan hinkaloista kokoamassa siemeniksi mitä -sieltä mahdollisesti vielä karttuisi. Ei olisikaan ollut enää muuta -peltoa kylvämättä kuin Viinamäki, mutta siihen menisi, vaikka -harvaankin kylväisi, vähintään vanha tynnyri... - -Hän kävi pirttiin. Äitikin oli nukkunut ja isä ilmestynyt kylältä -vuoteelleen. Vanha karjakko-Kreeta, joka oli talon ainoa palvelija, oli -hänkin vuoteessaan. He nukkuivat kaikki. Perttu liikkui hiljaa, -etteivät heräisi. Pöydälle oli hänelle jätetty illallinen: leipää, -jonka päälle äiti oli tuonut voinokareen, ja tuopillinen maitoa. Mutta -nälkää hän ei tuntenut; uni painoi silmäluomia. Hän otti aitan avaimen -valtaorren naulasta, jossa sillä oli vakituinen paikkansa, ja hiipi -ulos, painaen oven hiljaa kiinni... Hän lähti jo aitalle päin käymään, -mutta seuraten omia ajatuksiaan poikkesikin puutarhaan, joka oli -rakennuksen takana jokitörmällä. Joka ilta ja aamu hän kävi -puutarhassa. - -Sillä se oli yksinomaan Pertun. Ennen ei siinä ollut yhtään puuta, ja -maakin oli ollut viljelemätöntä, karua kivikkoa... - -Mutta nyt! Viisitoista vuotta siitä oli nyt juuri tänä keväänä, kun hän -istutti nämä ensimäiset puut! Tuon pihlajan tuohon... nuo kaksi koivua -joen puolelle ja tuomet pohjoispuolelle! - -Kuinka ne olivat kasvaneet, varttuneet ja komistuneet tällä ajalla! Ja -joka vuosi sitten lisää... nyt oli jo kokonainen puisto...! -Viidentoista vuoden päästä... joka silloin elää ja näkee... - -Hän unhotti äskeiset huolensa, ja hänen jäykille kasvoilleen tuli ilon -ja riemun ilme. Hän kävi tunnustelemaan koivujen puhkeavia urpuja ja -iloitsi sydämestään nähdessään, että vanhin tuomi tulisi kukkia täpösen -täyteen... - -"Ihan joutavaa hommaa", oli hänelle sanottu, kun hän puuhaili -puutarhassaan. - -Ja kerran hän oli kuullut, kun naapurikylän miehet olivat soutaessaan -ohitse keskustelleet veneessään: "Mitä risukkoa se Viraniemen Perttu -tuonne kasvattaa?" oli toinen kysynyt. - -"Samanlaista puutarhaa siihen hommaa kuin on pappilassakin", oli siihen -toinen vastannut. - -"Pitäisi olla puumerkit kotona sillä, joka komeaa puutarhaa aikoo..." -Ja siihen suuntaan olivat muutkin arvelleet. Ne olivat kuitenkin -semmoisia ystäviä nämä hänen puunsa, että ne eivät pettäneet, vaan -ilahduttivat sydäntä silloinkin, kun se oli surusta halkeamaisillaan. - -Mutta oli hän sentään saanut paljon kiitoksiakin puutarhastaan. Oli -käynyt kerrankin kaukaa muuan matkustaja, joka oli kehunut kauniiksi -koko paikkaa ja varsinkin Pertun puita... - -Mutta taas hänen ilonsa katosi yhtäkkiä niinkuin oli tullutkin. Tuli -hyvin usein, ja varsinkin oli näinä viimeisinä aikoina tullut, -epämääräinen pelko siitä, ettei hän saanut tästä itse nauttia... ja -velka... velka... jäyti kuin helvetin liekki silloin aina mieltä. -Kaikki hänen työntekonsa, vaivat ja äärettömät vastukset, jotka hän -sitkeästi oli kestänyt... kaikki menisivät hukkaan... ja hän saisi -lähteä tyhjin kourin kävelemään. - -Mutta vaikka hän sitä pelkäsi ja mietti, jäi aina joka kerta sydämen -pohjalle toivo siitä, että niin ei voinut käydä ja että joku ihme -tapahtuu... sillä niin oli äitikin aina vakuuttanut... ihme sellainen, -joka on kumma ihmisten mielestä, mutta Jumalalle vähäinen... - -Niissä mietteissään hän tapasi itsensä aitan ovea aukaisemassa... -Tyhjät, suuret hinkalot ammottivat häntä vastaan kuin kummitukset... - -"Tyhjät... tyhjät", hoki hän, haki säkin kainaloonsa ja nousi ullakolle -siemeniä keräilemään. - - - - -II. - - -Viinamäkeään on Perttu kylvämässä. - -On yö, lämmin, valoisa Pohjolan yö. Kylältä on ääni lakannut -kuulumasta, ja pelloilta on väki kadonnut. Ei näy muita liikkeellä kuin -naapurin, Jokijalan, isäntä, joka hänkin näkyy olevan kylvöhommassa. -Toukoyöt ovat aina ennen olleet Pertun hauskimpia hetkiä, kun sai tehdä -työtään kenenkään häiritsemättä ja kun jaksoi tuudittaa mielensä ja -sydämensä siihen uskoon, että nämä kaikki, pellot ja nurmet ja metsä -tuolla etempänä, olivat hänen... joka oli ne omalla voimallaan -saattanut kuntoon. Ja ne hetket varsinkin, jolloin kuvitteli, että koko -vainio olisi mainiossa kasvukunnossa, puutarhan puut kukassa ja Hanna -kävelisi sieltä pihasta päin ja tulisi tänne kivelle asti ja toisi -tullessaan kahvia ja vehnästä... Heidän hyvässä kunnossa oleva kotinsa -oli tuo punainen rakennus ja tuo uljas, uusi navetta, jossa silloin -tällöin kalkahti kello... - -Mutta ei ollut Pertun toivo toteutunut. Saisiko koskaan sanoa omakseen -tätä? - -Millä ja miten saisi velat maksetuksi? - -Että saisi viedä Hannalle sen salaisimman, pyhimmän ilosanoman: Nyt on -meillä oma, velaton koti! - -Monta pitkää vuotta oli sitä toivonut, monta unetonta yötä valvonut -silloin jo, kun ei vielä tiennytkään, että Hanna häntä samoin rakasti -kuin hänkin Hannaa. - -Hanna! Hanna! Hänen nuoruutensa morsian ja tulevaisuutensa toivo! Hänen -ilonsa ja hoivaajansa epätoivonkin mustina hetkinä! Jospa hän jaksaisi -tehdä työtä ja taistella, että se unelma, jota kauan, kauan oli -odottanut, kerrankin kävisi toteen! - -Hän ei ollut tavannut Hannaa useaan viikkoon, vaikka Hannan koti oli -toisessa päässä kylää. Ei ollut saanut puhua Hannalle huolistaan, ei -mainita toiveistaan. Silloin oli aina, Hannan kohdattuaan, helpompi -elää ja toivoa, tehdä työtä ja odottaa keveämpää aikaa. Hanna osasi -lohduttaa ja lupasi vartoa, oli jo vartonut kohta kymmenen vuotta... -Hän heitteli siemeniä kuin vihapäissään, sillä niitä oli vähän, -kylvöstä tuli harva... Mutta hän ei ollut lähtenyt lainaamaan, vaikka -uskoikin saavansa Jokijalan isännältä. -- Panen sen mitä on... muuta ei -voi, -- arveli hän itsekseen, kun pudisti viimeisiä jyviä säkistä -vakkaan. Ja vaikka hän tiesi kylvöstä tulevan harvan, oli hänellä -sydämen pohjalla uskona, että siihen sittenkin tulee taajuutta. - -Ollessaan tulossa mäkipäähän peltoa ja juuri viimeisiä jyviä vakasta -heittelemässä hän näki Jokijalan isännän astuvan piennarta pitkin -luokseen. Jokijalan isäntä oli jo ikämies, kasvot sileät ja -hyväntahtoiset ja leppeys koko olemuksessa. Hän oli aina kohdellut -Perttua erinomaisella ystävyydellä, ja aina, naapurina ollen, koettanut -auttaa missä vain kykeni ja voi. - -"Jopa taitaa Viinamäki olla kylvettynä", arveli hän ja istahti -pyörtänölle. "Jo sain minäkin viimeisen kylvöni tehdyksi, mutta väsymys -tuntuukin." - -Hän alkoi panna piippuunsa, ja Perttu oli huomaavinaan, että hän -tarkasteli kylvöä. Ennen oli usein sanonut, että Perttu oli hyvä -kylväjä. Perttu luki naapurin silmistä, mitä tämä ajatteli, vaikka ei -mitään virkkanutkaan. - -"Istu sinäkin nyt ja pane piippuusi", sanoi hän sitten Pertulle. - -Perttu kävi pientarelle Jokijalan viereen ja kaivoi hänkin piippunsa -esille. - -"Pane tästä minun kukkarostani", tarjosi naapuri. - -"Lupaavalta näyttää nyt tämän touon aika", lausui Perttu kiitokseksi. - -Kotvan aikaa he tupakoivat mitään puhumatta. Hiljaista oli heidän -ympärillään, väliin kukahti käki, ja yörastaat lirittivät kilvan -takaliston kuusikossa. Tyyni oli suvanto, ja suuret vihannoivat saaret, -joita vuopiot ja putaat toisistaan eroittivat, hohtivat yön -kirkkaudessa kuin vihreät samettikentät. Etäisten vaarojen la'illa -kimaltelivat jo nousevan päivän kultaiset säteet. Kumpikin mies näytti -omiin ajatuksiinsa vaipuneelta. Harvoin kävi Jokijalan isäntä -Viraniemessä, ja silloin kun kävi, oli asiallista asiaa. Perttu arvasi -nytkin, että naapurilla oli jotakin tärkeämpää sanottavana, sillä -pitkissä mietteissä hän istui. - -"Ei ole kai vielä tullut kauppakirjaa isäsi kanssa tehdyksi?" virkkoi -naapuri vihdoin aivan niinkuin olisi jo asiasta ennen puhunut tai -niinkuin Perttu olisi tiennyt hänen ajatuksensa. - -"Ei ole tehty. Puhetta siitä jo on ollut kauankin, mutta ei ole sen -valmiimpaa tullut. Eikä siitä taitaisi isäukosta enää kauppakirjan -tekijäksi ollakaan... Toisinaan tuntuu kuin houraileisi... puhuu puuta -heinää." - -Jokijalka mietti hetken, sitten alkoi puhua: - -"Sinä katsot liian vähän omaa etuasi, Perttu! Koko elinaikasi olet -talon työtä tehnyt, saanut koko vainion hyvään kuntoon ja alottanut -uudisviljelyksen Karhusuolle... Toiset eivät ole tehneet mitään... ovat -vain olleet sinulta ottamassa... Sinun ansiotasi on, että talo on -semmoinenkin kuin on... Olisi pitänyt tehdä kauppakirja jo aikaa, -sinähän kuitenkin olet velkojen korkoakin maksanut... niin olen -kuullut... Eihän ole isästäsi enää maan hoitajaksi, ei ole ollutkaan -sitten kun saarnamieheksi alkoi..." - -"Milläpä minä maksaisin talon velat, joita on niin paljon", sanoi -Perttu alakuloisesti väliin. - -"Tuskin niitä yhtaikaa tarvitseisi maksaa... Kai velkojat uskovat -sinullekin, niinkuin ovat isällesikin uskoneet... ja Lommahan saa -hirmuisen suuren koron rahalleen, kun saapi tehdä heinää koko -Hopeasaaresta... ja itse velka on maahan kiinnitetty... Ala sinä, -poika, ajatella asiaa, ja ota emäntä taloon, niin pääset viettämään -hauskempaa elämää..." - -Oli naapuri välistä ennenkin siihen suuntaan Pertulle puhunut, mutta ei -näin suoraan koskaan. - -"Eihän sinun elämästäsi noinkaan mitään tule... kun toiset vievät mitä -sinä kokoat..." - -"Enhän heille mitään mahda, kun isä ja äiti heitä puolustavat", sanoi -Perttu alakuloisesti. - -"Sepä se onkin! He ovat tottuneet tekemään aina sinulle niinkuin ovat -tahtoneet, ja samoin isällesi ja äidillesi, jotka eivät koskaan ole -saaneet heitä tottelemaan. Senvuoksipa heistä onkin tullut semmoisia -kulkulaisia, vaikka kyllä kai he ovat Jumalan sanaa kuulleet enemmän -kuin muiden ihmisten lapset." - -Siitä oli naapuri kerran isällekin sanonut. He eivät koskaan sopineet -uskonasioissa, vaikka muuten naapureina olivat keskinäisessä sovussa. -Naapuri ei jaksanut isälle antaa anteeksi sitä, että hän kierteli maita -mantereita saarnamiehenä ja jätti talonsa ja lapsensa hoidotta. - -"Ja siitä ne ovat ensiksi velat ruvenneet kasvamaan". - -Perttu kuunteli äänetönnä naapurin puhetta, mutta kun naapuri suoraan -alkoi syyttää isää kaikesta, siitäkin, ettei karja menestynyt, ja -siitä, että hänen lapsistaan oli tullut syntisempiä ja roistompia kuin -monen uskottoman lapsista, tuntui se Pertusta liialta. Isä ei koskaan -napissut Jumalaa vastaan, vaikka hänen osalleen oli aina tullut -katkeria koettelemuksia. - -"Annamme sen vanhan, kuolemaan menevän vanhuksen olla alallaan", sai -Perttu Jokijalalle sanotuksi. - -"Niinpä olkoon minun puolestasi", lausui naapuri. "Mutta minä sanon -vieläkin, että jos annat itseäsi köyhdyttää vastedeskin samoin kuin -tähän asti, ei tule sitä Jumalaa, joka sinulle sen maksaa..." - -Ja naapuri lähti kotiaan päin kävelemään. - -Perttu jäi paikalleen pellon pientareelle istumaan. Kummalliselta -tuntui hänestä nyt naapurin käytös. Mitä lienee puheillaan -tarkoittanut? Vartavastenko oli lähtenyt sanomaan tuota Pertulle? - -Olihan siinä totta, naapurin puheessa, se hänen itsensäkin täytyi -myöntää. Siihen olivat veljetkin tulleet milloin mieli teki, ja ottivat -omin lupinsa, kun ei hän ollut kotosalla. - -Ja Kustaava ja hänen miehensä...! - -Ja kuta tarkemmin ja pitemmältä Perttu alkoi miettiä, mitä naapuri oli -haastanut, sitä enemmän hänelle selvisi, että tämä sittenkin oli -oikeassa. - -Siinähän se oli... kun ei ollut oikeaa isäntää talossa, vaan kukin sai -ottaa ja käyttää talon tavaroita niinkuin mieli teki. - -Ja sitten talvisin niitä uskovaisia, joita tuli neljin, viisin hevosin -isän puheille... Ruokituttivat itseään ja hevosiaan, viikoittain -seurojaan pitivät, ja kun lähtivät, niin eivät muuta jättäneet kuin -hajun... - -Ne ne olivat myöskin osaltaan taloa köyhdyttäneet! - -Kyllä hän oli nähnyt jo pienenä poikana, oli ymmärtänyt hyvin, ettei -ollut mahdollista niin pienillä talon tuloilla semmoista joukkoa -elättää. Isä kun lisäksi oli niin hyväntahtoinen, että antoi oman -tähdellisimmän tarpeensakin -- ja luotti vain siihen, että Jumala -siunaa monin kerroin... - -Eikä hänelle auttanut mitään sanoa, vaikka hän näki, kuinka köyhyys -tukkeutui näkyviin joka nurkasta. Kaikki oli vain hyvin. Jumala ne oli -kaikki sallinut, senkin, että hänen lapsistaan piti tulla -maankiertäjiä. - -Nykyvuosina ei enää maksanut vaivaa puhua mitään isälle. Hän ei enää -tahtonut kuulla mistään maallisista asioista. Joka hetki hän toivoi, -että pääsisi lepoon... iankaikkiseen rauhaan... - -Välisti Perttu oli ollut ymmärtävinään, että isällä oli sydämen -pohjalla jotakin painavaa, raskasta rautaa, joka oli kuin kohdistettu -kanssaihmisiä vastaan. Mutta ei hän koskaan suoraan sanonut muuta kuin -että maailma ja ihmiset vain pahenivat ja että Jumala näytti -loittonevan yhä kauemmaksi suruttomasta ihmiskunnasta. Hän ei koskaan -hetkeäkään epäillyt omaa uskoaan ja omaa autuuttaan. Hän oli tehnyt -työtä Jumalan valtakunnan hyväksi, hänen omatuntonsa oli puhdas ja -uskonsa järkähtämätön... - -Ja samanlainen oli äidinkin usko. - -"Jumalan kunniaan kun kostumme, niin tämä maallinen vaelluksemme tuntuu -turhalta", oli äidin tapana kiusausten hetkellä sanoa. - -Pertun istuessa siinä pientareella, auringon noustessa ja lintujen -ruvetessa laulamaan, riensivät hänen ajatuksensa kuin tuulen ajamina, -löytämättä missään lepoa. Lapsuutensa päivät hän muisti, kolkon, -ilottoman nuoruutensa, jossa sentään oli kaksi ihanaa valopaikkaa: -hänen kirjansa ja Hanna... - --- Mitäpä iloa täällä lieneekään, -- hän arveli vihdoin, otti tyhjän -vakan kainaloonsa ja läksi astumaan pihaan päin. - -Aurinko oli jo kohonnut suurten vaarain takaa ja paistoi lämpimän -herttaisesti suvannon välkkyvään veteen ja heinävien saarten seljille. -Sieltä siinsi kahden leveimmän vuopion välistä Hopeasaarikin, sileä -hyväheinäinen niitty... - -Mutta ylempää hän näki jo ensimmäisten tukkilauttojen olevan tulossa -joen kiivasta virtaa pitkin... Kuului lauttamiesten huutoja ja -kirouksia, kun leveä ja raskas lautta ei oikein ottanut totellakseen -kiivaissa korvavirroissa. - -Ajatuksissaan Perttu asteli pihaan ja kävi suoraan omaan huoneeseensa, -joka oli tuvan mäkipäässä. Siinä olivat hänen aarteensa ja -omaisuutensa. Pienellä kirjahyllyllä oli kirjoja ja vanhan kaapin -päällä sanomalehtiä, joita hän tilasi useita. Niitä yksin ollessaan ja -joutohetkinä luki ja tutki, kirjoittipa joskus itsekin jonkun uutisen -omaan lehteensä. Seinällä riippuivat hänen uudet vaatteensa, jotka vain -sunnuntaisin raski päälleen pukea, ja uusi hattu, jonka Hanna oli -lahjoittanut... - -Hän tunsi raukaisevaa väsymystä jäsenissään, niin uuvuttavaa, ettei -tahtonut jaksaa riisua kenkiä jalastaan... - -Ja kun hän laskeutui vuoteelleen, lensivät ajatukset entisyyteen ja -palasivat samalla nykyhetkeen, joka hänestä nyt tuntui raskaammalta -kuin koskaan ennen. Hän teki suunnitelmiaan ja päätöksiään, että niin -ja niin hänen nyt täytyy tehdä... niin ja niin toimittaa... Hänen -täytyy ruveta ankarammaksi, täytyy ottaa isäntävalta pois muilta... -niinkuin Jokijalka oli neuvonut... - -Sellaisia päätöksiä hän oli ennenkin tehnyt, aikonut ja aikonut, mutta -kun tuli tosi eteen, ei hän voinut panna vastaan kenellekään... - -Ja siihen hän nukkui raskaasti, tiedottomasti niinkuin nukkuisi monen -pitkän vuoden kuluttua. - -Kun hän herättyään meni pirttiin, näki hän äidin liikkeellä, vaikka -heikkona vielä. Isä istui sänkynsä laidalla ja veteli verkkaan -kämmenellään pitkää, harmajaa partaansa. Penkillä istui kaksi miestä, -tukkilaisia. Junnon-Iikka, kotikylän mies, ja toinen nuori, etelän -puolen mies. - -Perttu tervehti Iikkaa, joka oli tuttava. - -"Tekö sitä yöllä lautalla tulitte?" tiedusti Perttu. - -"Me. Mutta otimme maihin tässä Viraniemen rannassa, kun näytti rupeavan -tuulemaan eikä suvannolle ole panemista", alkoi Iikka selittää. - -Äidin silmät olivat itkettyneet, ja ennenkuin Iikka kerkesi jatkaa, -sanoi äiti: - -"Ikäviä terveisiä sillä on Iikalla meillekin. Kuuluu hukkuneen -Kustaavan mies..." - -Perttu ei puhunut mitään, mutta kenkä, jota hän oli jalkaansa -vetämässä, jäi lattialle. Salamana lensi hänen ajatustensa läpi: -Kustaava ja lapset joutuvat sinun elätettäviksesi... - -"Niinhän se kävi", alkoi Junnon-Iikka selittää. "Siinä kun tukit olivat -tulossa Sipulikosken niskaan ja päällempänä Peurasuvannolla oli suma, -niin siihen suman rakoon oli pudonnut... eikä löydetty vielä -ruumista... Eikö kulkene valtaväylää, jos eivät tukit survo -palasiksi..." - -"Helvettiin meni sekin mies", lausui vanha Israel tuomionsa, ankara -katse silmissään. - -"Kukapa sen niin varmaan tietää", arveli nuori etelän puolen mies, -Junnon-Iikan kumppani. - -Onneksi ei vanha saarnamies sitä kuullut. Höpistyään hetken itsekseen -hän kallistui vuoteelleen, ummisti silmänsä ja näytti nukkuvan. - -"Jäi viisi pientä lasta eikä minkäänlaista elämistä", sanoi emäntä -hetken kuluttua, mutta sitten hän ratkesi valtavaan valitukseen: -"Herra, Herra, miksi minua näin kovasti koettelet!" Eikä tyyntynyt -sittenkään, vaikka Perttu kantoi hänet vuoteeseen ja koetti parhaansa -mukaan lohduttaa. - - * * * * * - -Viinamäen pellon karhittuaan Perttu palasi pihasalle ja alkoi korjailla -kyntöneuvoja kesäsijoilleen. Kevätkylvöt olivat nyt tehdyt, ja vähän -keveämmin mielin Perttu valmisti apetta Laukilleen. - -Lauttamiehet, jotka aamulla olivat tulleet taloon, olivat menneet -tuulta makaamaan karjalatoon. Herättyään he alkoivat tahtoa Perttua -avuksi saattamaan lauttaa koskenniskaan. Eivät sanoneet uskaltavansa -kahden lähteä suvannolle, kun tuulenhenki oli idässä. Semmoisia -saattomatkoja oli Perttukin silloin tällöin tehnyt, vaikka hän ei -muuten ollut koskaan vasiten ollut tukkihommissa. Mutta kun oli sopiva -vesi eikä tuuli haitannut, oli lauttojen saattaminen koskenniskaan -hauska matka, ja hyvä palkka siitä maksettiin. - -Perttu vähin kielteli, kun Junnon-Iikka pyysi. Olisi ollut niin kovin -monenlaista talon työtä, ja Karhunsuolla odottivat ojamullat -hajoittajaa. - -"Lähde pois vain... On nyt kesää vielä maatöitä tehdä, ja me maksamme -hyvän palkan... Näillä tukeilla on kiire meren suulle", kehoitti -Junnon-Iikka uudelleen. - -Perttu mietti hetkisen. Samalla matkalla hänen sopisi käydä Lommankin -puheilla ja palatessa poiketa Hannaa puhuttelemassa... Hän lupasi -lähteä, pistäysi huoneeseensa ja veti uudet pitkävartiset tukkisaappaat -jalkaansa. - -"Nyt lähdemme", sanoi hän sitten pihalle tultuaan. Hänen liikkeissään -ja koko olennossaan ilmeni jotakin reippaampaa, ja äskeinen alakuloinen -katsekin oli kirkastunut ja ikäänkuin avartunut. - -"Sinusta se tukkimies olisi tullut", sanoi Junnon-Iikka ihastuksissaan. - -Perttu olikin nyt, pitkävarsisaappaissa ja mustassa hatussa, joka oli -hieman kallellaan, niinkuin tukkilaisilla on, aivan erinäköinen kuin -äsken pellollaan. - -Miehet kävelivät rantaan, jossa suuri tukkilautta oli vankalla -trossilla kiinnitetty maahan lyötyyn paaluun. - -"Onko näkynyt lauttoja alas meneviksi?" kysyi Junnon-Iikka, kun -alkoivat päästellä lauttaa irti. - -"On niitä joku näkynyt menneen", vastasi Perttu. - -Kun lautta oli irtautunut maista ja he kukin asettuneet airoihinsa, -alkoivat he soutaa suvannon selälle, josta laimea virta hiljalleen -kuljetti raskasta lauttaa virtavampia vesiä kohden. - -"Tänä kevännä oli puute miehistä tukinlaskussa", puheli Junnon-Iikka -lautan etupäästä Pertulle. "Siellä olisit sinäkin napannut sievät -rahat... Mutta sinähän et pidä tukkilaisen elämästä... Kumma ettet -sinä, ja toiset veljesi vain... Kemijokivarteen kai ovat menneet...?" - -"Sinne ovat kai menneet." - -Hetken vaiti oltuaan sanoi Junnon-Iikka niinkuin kauan mietittyä asiaa: - -"Kumma se on, että tyydyt maatyötä tekemään, vaikkei ole palkasta -mitään tietoa..." - -Se nyt oli taas viittaus siihen, että talo oli niin velassa, että kun -velkamiehet omansa ottivat, ei Pertulle jäisi mitään. Koko maailma sen -muuten tiesikin. - -Jotakin Junnon-Iikalle vastatakseen Perttu sanoi: - -"Siinäpä tuota on elänyt, ja tuskinpa niillä kaikilla tukkilaisilla on -paljoa enempää säästössä kuin minullakaan..." - -Ei väittänyt Junnon-Iikka sitä vastaan, mutta arveli kuitenkin: - -"Semmoinen mies kuin sinä, joka olet juomaton ja muutenkin hoksaava, -sinä siellä panisit kesän pitkään rahaa säästöön kuin puita pinoon..." - -"Niin vain tekisikin", arveli etelänpuolen mieskin. - -"Taitaisivat tulla minullekin suuremmat menot sitten", naurahti Perttu -miesten puheisiin. - -Lautta soljui hitaasti eteenpäin. Tuuli oli iltapuoleen päivää kokonaan -tyyntynyt, niin että suvannolla oli nyt helppo ohjailla raskasta -lauttaa. Ei ollut muuta miehillä tekemistä kuin katsella vain. - -Etelänpuolen mies siirtyikin lautan kupeelle, jossa heillä oli tulisija -ja kahvinkeittovehkeet. - -"Keitäpä oikein jätkän kahvia", varoitteli häntä Junnon-Iikka. - -"No niinkuin tervaa", vakuutti toinen ja pilkkoi honkapalasesta lastuja -kahvin keittämistä varten. - -Junno ja Perttu ohjailivat sillä välin lauttaa, joka jo oli kulkenut -suvannon selälle ja oli nyt parhaalla väylän kurkulla. Junno ohjaili -etupäätä, Perttu jälkipäätä. Junno hyräili tukkilaisen lauluja, mutta -Pertun ajatukset eivät hänen laulujaan seuranneet. - -Mutta keveämmältä, vapaammalta ja hauskemmalta tuntui Pertustakin elämä -täällä vesillä. Maailma huolineen oli tuolla etempänä, täällä ei niistä -mitään tiennyt... täällä valtaväylän kirkkaan veden päällä... joka -virtaili meren suulle ja sieltä avaraan maailmaan. Oli kuin keveämpää -hengitys, ja niinkuin raskas elämä olisi haihtunut. Tänne kuului -selvään rannalla olijoiden puhelu, ja korva otti pienenkin äänen, joka -lähti maalta päin... - -"Hauskat ja helpot ne ovat välistä sentään tukkipojan päivät", arveli -laulunsa lomasta Iikka. - -Korkealla rantatörmällä olevat talot paistoivat joelle, ilta-auringon -niitä kullatessa, kuin kiillotetut majat vaaran kupeelta. Pertun silmät -kääntyivät kotia päin, joka niemen nenässä kyyrötti vanhoine -maalaamattomine rakennuksineen. Se olikin ainoa kylän talo, jota ei -ollut punattu, sillä isä oli pitänyt sitä maallisena ja synnillisenä -koreutena. Mutta kaikkein kauneimmalla paikalla se sittenkin oli, ja -joelle asti rehoittivat Pertun puutarhan puut, joissa lehti jo -vihotti... - -Kauempaa talon takaa näkyivät pellot ja jo vihannoivia ketoja, joihin -Perttu vuosi sitten oli timoteitä kylvänyt... Viinamäenkin eroitti -mustine multineen ja sen takaa korkean tuoreoksaisen kuusikon, hänen -säästömetsänsä... - -Kylän alapäässä mäen harjalla näkyi pienoinen punainen talo pitkän -petäjikön laidasta. Se oli kaikkein etäimmällä joen rannasta ja -kaikkein korkeimmalla vaaran kupeella. Mutta pellot olivat sieviä mäen -laitaan tehtyjä neliöitä ja vankkojen kiviraunioiden ympäröimiä. Talo -näytti muutenkin siistiltä ja somalta valkoisine nurkkalautoineen ja -ikkunanpielineen... Nyt varsinkin, kun lännen ilta-aurinko kultaili -sitä tuonne miellyttävään mäenrintaan... - -Se oli Hannan koti. - -Pertun sydän sykki kuumasti. Mitähän Hannalla siellä oli tekeillä? -Muistiko häntä? Odottiko niinkuin oli luvannut? - -Muisti kyllä ja odotti. Niin oli vakuuttanut, kun viime kerran -kohtasivat, hangen aikana, kun Perttu metsästä tullen oli käynyt Hannaa -tervehtimässä. Varhainen, kirkas kevätaamu oli silloin... Ei ollut -sittemmin Hannaa kohdannut... Kun ei mitään hauskaa ollut kerrottavana, -niin ei tahtonut liian usein puhellakaan. - -Eikä ollut hänellä nytkään mitään ilosanomaa vietävänä... melkein -päinvastoin... - -Mutta aina kun puhui Hannalle huolistaan ja päätteli yhtä ja toista -heidän tulevaisuudestaan, osasi Hanna kääntää hänen huolensa parhain -päin ja ennustaa hauskaa tulevaisuutta. Ja vaikka niin peräti vähän oli -toivoa siitä, että Perttu pääsisi velattomaksi eläjäksi, uskoi Hanna -kuitenkin... ja lupasi odottaa... eihän heillä niin kiirettä ollut... - -Lautta oli Pertun miettiessä solunut jo lähelle saaria, ja suvanto -välkkyi takanapäin kuin suuri järvi. Ei ollut enää kaukana -Hopeasaarikaan, Viraniemen ja koko kylän heinävin ja paras niitty. -Rannoilla jo eroitti pitkää, polviin asti ulottuvaa luhtaa, vaikka kesä -oli vasta alussa. - -Etelänpuolen mies, joka oli kahvinkeittohommissa, huusi: "Kahvi on -valmista." - -Junnon-Iikka kehoitti Pertun ensiksi juomaan, jolla aikaa etelän mies -kävi Pertun airoon, sillä yksin ei lauttaa nyt sopinut jättää -kulkemaan, kun saaret lähestyivät ja oli osattava oikealle väylälle. - -"Siellä olisi minun laukussani hokmannia, jos tahtoisit panna kahvin -sekaan", tarjosi Iikka. - -Ja kun lautta näytti olevan menossa oikealle väylälle, pisti Iikka -aironsa rinkkoon ja kävi kahvin juontiin. - -"Mutta jo on siinä leveää selkää", sanoi hän ja löi Perttua hartioille -kämmenellään. "On siinä voimaakin. Minä sinuna ostaisin ensi talveksi -vankan hevosen ja lähtisin tukkimetsään. Nyt tulee paljon tukinajoja -ensi talveksi... Kun menneenä talvena Airiselän ajossa Savukylän -Hermanni ansaitsi kolmatta tuhatta markkaa, vaikkei ollut ajoissa kuin -joulusta Marianpäivään. Minä tiedän, minä olin Hermannilla -hakkuumiehenä..." - -"Kolmatta tuhatta...?" kysyi Perttu kummissaan. - -"Puhtaita rahoja... Paksu pinkka oli kuin virsikirja seteleitä, kun -kotiaan läksi. Mitä arvelet? Eikö kannata talvisydämen ajaksi lähteä -tukinajoon?" - -Perttu ei vastannut. - -"Eikä siellä talvella niin jumalatonta elämää pidetä, jos sitä -pelkäät... Kun laittaa oman kämpän ja tallin, niin saapi olla aivan -rauhassa... Joskus, kun sattuu viinakauppias liikkeelle, niin vähin -huutavat ja tappelevat. Mutta mitäpä sinun tarvitsee joukkoon -sekaantua." - -Perttu katsoi Iikan ruskeihin, vilkkaisiin silmiin, että näkyisikö -vilppiä silmänurkassa, mutta kun toinen näytti vakavalta, ymmärsi -Perttu, että hän tarkoitti totta. - -Lautta oli heidän jutellessaan jo lipunut vuopioon, jonka toisella -puolella oli Hopeasaari ja toisella Törmänki, hyvä maaheinäniitty -sekin. - -"Siinä se sitten on Hopeasaari... maailman paras niitty..." - -Iikka tuntui sen sanovan Pertulle, ja hänestä näytti kuin Iikka olisi -tahtonut siihen vielä jotakin lisätä. - -Hopeasaaren ranta oli syvä ja virtava, ja lautta kulki siinä -nopeampaan. Saaren taakse jäi kotikylä, ja katosi näkyvistä tapulin -risti ja kirkon eteläinen pääty. Edessäpäin näkyi vain niittyjä, joita -putaat ja vuopiot halkoivat. - -"Siinä se olisi talon turva tuossa Hopeasaaressa", arveli hetken -kuluttua taas Iikka. - -"Olisi se... joka sen omaksensa kerran saisi", sanoi Perttu hiljaisella -äänellä, ja näytti kuin hänen silmänsä eivät koskaan kyllääntyisi -katsomaan Hopesaaren tummaa, nyt jo pitkää luhikkoa. - -"Siitä saapi Lomma liian rajun rahankoron", arveli Iikka taas, ja kun -ei Perttu siihen vastannut, lisäsi hän: - -"Kumma mies se isäsi, kun antoi ruuan suustansa." - -"Pakosta kai se oli, kun ei muuten kyennyt maksamaan korkoa", sanoi -Perttukin nyt. "Eikä taida se asia meidän puhelemalla parata." - -"No lauletaan sitte!" kiljaisi Iikka ja alkoi rallattaa, niin että -kaiku kierteli kaukaisissa vaaroissa. - -Jo oli lautta saapumassa koskenniskaan. Etäältä näkyivät jo toisen -kylän talot ja kuului kovien koskien pauhua. Sieltä näkyi korkealta -törmältä kauppias Lommankin komea valkoinen talo yli muiden ja -asuinrakennuksen suuret ikkunat, jotka välkkyivät iltapäivän paisteessa -kuin kulta. - -Tarkkaa oli nyt lautan kuljetus, sillä virta eneni ja väylät olivat -mutkaisempia. Jo näkyi koskenniskan lauttahamina suurine lauttoineen ja -tukkilaisineen, joita vilisi maalla ruokakojujen ympärillä ja kulki -edestakaisin lautoilta maihin ja taas takaisin. Kuului lauluja, -kirouksia ja huutoja, ja ihan jo silmän alla näkyivät ensimmäisen -kosken vihaiset laineet ja kuului mahtavan kosken varoittava pauhu. - - - - -III. - - -Erottuaan Iikasta ja etelänpuolen miehestä Perttu nousi maihin -lauttahaminaan. Hän päätti joutua Lomman puheille heti, eikä aikonut -käydä tukkilaisten ravintolassa ensinkään. Mutta kun hän ehti -ensimmäisen "kämpän" luo, huusi sieltä joku avonaisesta ovesta: - -"Mies hoi, tule kortille!" - -Hän näki tutun miehen kasvot etempää ja kuuli tämän sanovan: - -"Ei se ala kortilla. Se on sen Viraniemen saarnamiehen poika..." - -Perttu käveli nopein askelin eikä ollut kuulevinaankaan kysymyksiä eikä -pistosanoja, joita sateli jätkäjoukosta kuin rakeita. Mikä tahtoi -vaihtaa kelloja, saappaita, lakkia, mikä vaati kortille ja mikä -kiroili, että mikä tuo on, joka ei kenellekään vastaa... - -Pian Perttu ehti pois lauttahaminan kuuluvilta ja lähti astumaan -Lommalle päin. Hänen mielessään olivat nyt kypsyneet uudet tuumat, ja -hän päätti käydä kaikkien velkamiesten luona tiedustelemassa, jos -hyvinkin uskoisivat velkansa hänelle, jotta hän saisi talon omiin -nimiinsä. Niin oli naapurikin, Jokijalka, neuvonut. Hän uskoi, että hän -kykenisi vuosittain maksamaan korot ja pystyisi raivaamaan Karhusuon -viljelykselle. Ja jos hän saisi Hopeasaaren itse tehdä... niin voisi -karjaa lisätä ja saada myös siten tulot enenemään. - -Vilkkaissa ja hauskoissa tulevaisuuden tuumissa hän asteli reippaasti -Lommalle. - -Lomma oli pitäjän rikkain kauppias ja toimelias maanviljelijä, joka oli -köyhästä miehestä kohonnut varallisuuteen ja hyvinvointiin. Oli kyllä -paljon huhuja liikkeellä, ettei hän ollut rehellisellä pelillä koonnut -kaikkea omaisuuttaan. Tukkikaupoissa hän oli voittanut tuhansia. Lomma -oli hyvä mies auttamaan vähävaraisia, antoi velkaa, mutta kiskoi -takaisin, suuria korkoja perien. Toiset häntä kirosivat, toiset -kiittivät. Mutta siitä olivat kaikki yksimielisiä, että sen nimi, joka -kerran hänen kirjoihinsa joutui, ei niistä päässyt erilleen -maksamallakaan. Aina sieltä löytyi joku pienoinen rästi, ellei muuta. - -Lomma sattuikin olemaan kotosalla ja hyvällä tuulella. Poltellen -pahanhajuista sikaaria hän käski Pertun tulla konttoriinsa. Lomma oli -jo ikämies. Hänen parrattomat, pulleat kasvonsa olivat savun väriset ja -silmät vedenharmaat. Mutta ne kiiluivat kuin mitkäkin kissansilmät ja -vilkuivat aina joka haaralle. - -"Vai olet sinä Viraniemen Israelin nuorin poika", puheli hän Pertulle -sikaaria tarjotessaan. "En minä olisi tuntenut. Ei ole näkynyt sinua -täällä kosken soudussakaan. No, miten siellä isä vanhus jaksaa? On -kuulunut, että alkaa vanhuus voittaa..." - -"Eipä saata enää pitkäikäinen olla. Toisinaan jo tuntuu, että -puheissaan höpisee", selitti Perttu. - -"Olet sinä tullut enemmän isääsi kuin toiset velimiehet... Joko sinä -olet nainut?" - -Perttu punastui ja arveli: - -"En ole nainut..." - -Lomma ei näyttänyt isosti kuulevankaan, mitä Perttu puhui, kysyi itse -vain minkä kerkisi. Tiedusteli pelloista ja niityistä, karjasta ja -minkä mistäkin. - -"Niityistä ei ole paljon puhetta, kun Hopeasaari on teillä", sanoi -Perttu. - -"Joo. Olenhan siitä heinän tehnyt rahan korosta..." - -"Paljonko on näinä vuosina tullut heiniä?" kysyi Perttu. - -Hän näki selvään, ettei Lomma tahtonut siihen suoraan vastata. - -"Liekö niitä koskaan niin tarkoin arvioitu, mutta kai ne suunnilleen -koroksi riittävät, enkä minäkään ole tahtonut olla kovin ankara isääsi -kohtaan, vaikka kyllä kipeä tarve on välistä minuakin hätyyttänyt", -selitti hän. - -Perttu kävi nyt suoraan asiaan ja kysyi, saisiko velka olla -uloshakematta, jos se tulisi hänen nimeensä... - -Lomma heristeli korviaan. Mitä tämä mies oikein alkoikaan? - -"Miksei, kun minä saan koroista tehdä Hopeasaaren niityn", vastasi hän -sitten, mutta hänen äänensä helähti kylmemmältä kuin äsken. - -"Sitä minä, että eikö kelpaisi raha koroksi", esitteli Perttu. - -Mutta siitä ei Lomma näyttänyt pitävän. Hän nousi istumaan, kävi -sytyttämään sikaariaan, vaikka se parhaillaan palaa roihusi, ja ärähti: - -"Niin... se on sovittu sillä lailla isäsi kanssa... siksi kunnes velka -on maksettu... Mitäpä siitä..." - -Ja hetken oltuaan vaiti hän kysyi tikaisemalla: - -"Sinäkö se aikoisit ottaa kaikki velat päällesi?" - -"Olen ajatellut, että jos tyytyisivät velkamiehet siihen, että saisivat -vuosittain korot, niin koettaisin", sanoi Perttu alakuloisena ja -melkein rukoilevan äänellä. - -Mutta Lomma oli toista mieltä. - -"Älä, hyvä mies, ota niin suurta velkataakkaa hartioillesi! Et sinä -jaksa korkojakaan maksaa! On annettu isäsi siinä nyt olla rauhassa -vanhoillaan, vaan kyllä minä luulen, että velkojat alkavat omiaan -tahtoa, niin..." - -Pertun herkkä mieli kävi katkeraksi. Ei näyttänyt täältä päin olevan -mitään toivoa. Hän luki Lomman harmaista, kiiluvista silmistä sen, -ettei tämä mies helpottaisi eikä lahjoittaisi penniäkään, vaikka olisi -paikalla rahat pöytään lyödä. Perttu ei ollut koskaan nähnyt isän -Lommalle antamaa velkakirjaa eikä tiennyt, oliko velkakirjaan -erityisesti merkitty, että korko oli maksettava Hopeasaaren heinillä. -Ja vaikka hänen mielensä oli käynyt apeaksi ja äskeiset valoisat -tulevaisuudentuumat olivat rauenneet, kysyi hän: - -"Onko se sitten velkakirjaan merkitty, ettei raha kelpaa koron -maksuksi, vaan ainoastaan Hopeasaaren heinät?" - -Lomma kivahti: - -"Oli tai ei, vaan se on niin sovittu, ja saapi isäsi kiittää, etten ole -ruvennut velkaa uloshakemaan." - -Mitähän tämä mies oikeastaan onkaan? Tiedustelee velkakirjasta kuin -mikäkin isäntä! Eivätpä ole toiset veljet huolehtineet isänsä -velkakirjoista! - -Lommalla pyöri jo huulilla monta kysymystä, mutta kun Perttu näytti -aikovan lähteä, ei hän ehtinyt muuta kysyä kuin: - -"Osaatko sinä sitten lukea kirjoitusta?" - -"Osaan kyllä ja ymmärrän luetun sisällönkin", vastasi Perttu vähän -kylmemmällä äänellä ja kääntyi mennäkseen. - -"Vai niin", sanoi Lomma ja kääntyi hänkin selin. Mutta Pertun mentyä -hän höpisi itsekseen: - -"Oletpa vain mikä olet... mutta minulla on takanani sellaiset paperit, -jotka pitävät." - -Jälestäpäin hän usein muisti Pertun silmiä ja niiden ilmettä, kookasta -vartta ja leveitä kämmeniä. - -Alakuloisin mielin lähti Perttu maantietä pitkin kotia päin kävelemään. - -Vaikka oli jo myöhäinen ilta, melkein yö, valvoivat kaikki ihmiset -vielä kylässä. Kesän alussa nukkuvat peräpohjalaiset hyvin vähän, ja -koko yön näkee ihmisiä liikkeellä. Tuskin yhdessäkään talossa tapaa -koko talonväkeä nukkumassa yhtaikaa. - -Kylän läpi kulkiessaan Perttu käveli nopeaan, aivan kuin hänellä olisi -ollut tavaton kiire, mutta ehdittyään taipaleelle, joka eroitti kylät -toisistaan, hän hiljensi kävelyään ja vaipui mietteisiinsä. - -Yö oli kaunis ja tie hauska, kulkien korkean Visavaaran yli, jossa -milloin nousi mäen harjalle, milloin laskeusi laaksoon. Koivut jo -vihannoivat, ja etelän rinteillä näkyi joku melkein täydessä lehdessä. - -Eräässä laakson pohjassa Visavaaran alla Perttu tiesi olevan lähteen -lähellä tietä. Hän poikkesi lähteelle, joka kirkkaana silmänä pulppusi -suuren, tiirakylkisen kiven luomesta. Hän heitti takin päältään ja -hatun päästään ja rupesi pesemään kasvojaan. Kotia palatessaan hän oli -päättänyt poiketa Hannaa tervehtimässä ja muisti nyt, että hänellä kai -oli pölyiset kasvot. - -Pestyään hän pyyhkäisi hiuksiaan vähäisen ja solmisi kaulaansa huivin, -jonka Hanna oli viime talvena antanut. - -Reippaasti hän sitten lähti astumaan ja nousi pian Visavaaran -korkeimmalle harjalle, jonka yli tie vei ja joka oli kahden kylän -rajaharju. Harjun toiselta puolen leveni kotikylän suvanto ja suuret, -vihannoivat saaret kuin tauluun maalattuina hänen eteensä. Kaitaiselta -palstalta näyttivät viljellyt maat kotikylän vaaran kupeella -mitättömältä viirulta, verrattuina siihen äärettömään näköalaan, jonka -etäisiä taivaanrantoja yön lempeä hohde kirkasti. - -Oli maita ja metsiä, korpia ja lihavia soita! Olisi siinä leivälle -sijaa kasvaa, olisi työtä tuhansille! - -Ja Pertusta näytti siltä kuin ikävöisi erämaa jo asukastaan, kuin -kuiskisi korpi kuokkijaansa ja kova kiveliö raivaajaansa...! - -Milloin ehtisi sinne kuokka, milloin aukaisisi aura soiden selkiä ja -halkoisi karhi korven lihavaa mätästä! Olisi työtä, olisi elämää -Pohjolassa... kun parhaiden poikien hiki ei valuisi vieraalle maalle... - -Aina tätä harjua kulkiessaan joutui Perttu samoihin mietteisiin, ja -aina silloin tuntui hänestä Pohjola niin rakkaalta, ettei hän voinut -käsittää, kuinka toiset voivat siirtyä täältä valtameren taakse ja -_siellä_ työtä tehdä... työtä tehdä ahtaassa, pimeässä kaivannossa, kun -täällä oli valoisaa ja lämmintä ja lintujen laulua ja työtä... työtä -tuhansille... - -Isänmaa ei ollut heille muuta kuin vilunarka syntymäpaikka, jossa kuoli -nälkään tai paleltui ja eli köyhänä ja nälkäisenä... Niin oli. Oliko -hän itse sitten muuta saanut tähän asti kuin työtä, vilua ja nälkää? -Hän lähti kävelemään jyrkkää mäkeä alas, mutta vielä keksi silmä -Hopeasaaren, jonka pohjoispäästä pohotti sankkaa pajukkoa, turvana -kevätjäitä vastaan, ja heinälatoja pitkin saaren korkeinta kamaraa. - -Oliko hän sitten itse muuta tuntenut kuin nälkää, vilua ja puutetta? - -Oli, oli! Mitä hän oli oppinut talven pakkasaamuina, kun revontulten -hulmutessa yksinäistä metsätietään kulki! Mitä oli miettinyt valoisina -kevätöinä, kun kylvi peltoaan ja käet kukkuivat! Ja mitä tuntenut illan -hämärässä, kun seisoi vastatäytetyn hyvänhajuisen heinäladon -kynnyksellä! - -Ja hänen mielensä, joka äsken oli apea ja toivoton, kirkastui taas, ja -hänen käyntinsäkin kävi reippaammaksi... Olipa kuin oli ja kävipä -kuinka kävi, mutta tätä maata hän rakasti... tämä antoi leivän, välisti -kyllä mustaa ja vähäisen, mutta elätti miehensä kuitenkin... Eikä tämä -maa irvistellyt vastaan eikä näyttänyt oudon naamaa milloinkaan! Aina -hymysi taivas, talviaamuinakin! Aina naurussa suin oli kolkko korpi, ja -aina ilomielin ja lintujen laulaessa kiveliö kulkijaansa kohteli! -Entäpä kesäiset, kastekirkkaat aamut niityn laitaan mennessä, ja -elokuun hämyillat, kun vilja kypsyneenä kuhilaillaan seisoi... - -Ja rivakasti, melkein kuin peläten, ettei häntä hänen hyvä mielensä -jättäisi, hän käveli hauskaa tietä pitkin. Uusista tuumistaan, jotka -tällä matkalla olivat hänen sydämessään syttyneet, hän tahtoi joutua -Hannallekin puhumaan... - -Hänen elämässään täytyi tulla nyt joku muutos. Hän tunsi sen, niinkuin -olisi joku siitä korvaan kuiskinut. Jo näkyi Hannan koti, Vaarala, mäen -kukkulalla somana ja sievänä. Kohta oli hän tiehaarassa, josta tie -kääntyi taloon. Hän nousi maantiestä lähtevää kaitaista talontietä; -siitä näkyi nurmen välissä vain kaksi rattaan raitiota ja ura, jota -hevonen asteli. - -Naapurissa vielä valvottiin, mutta Vaaralassa ei näkynyt liikettä. Joko -olisi Hanna ehtinyt mennä levolle? - -Mutta ehtiessään kujalle hän näki isännän tulevan mäkikujasta suitset -kädessä ja pienoinen laukku selässä. Perttu jäi odottamaan isännän -tuloa. - -Hevostaan oli Vaaralan isäntä käynyt metsään viemässä. Hänkin oli jo -ikämies, mutta teki yksin talossaan työt, sillä molemmat pojat kulkivat -puulaakin töissä kesät ja talvet. - -"Vai jo ovat saaneet sinutkin lauttahommiin", arveli hän Pertulle, kun -Perttu teki matkastaan selvää. - -"Olen minä toisinaan lauttoja tuttujen miesten kanssa koskenniskaan -saattanut." - -Vaaralan isäntä oli vanhan ajan kristittyjä. Hän oli totisesti -herännyt, eikä hänen väkevä uskonsa ollut laimennut vuosien kuluessa. -Yksi niitä samoja kuin Viraniemen Israelikin. - -"Ei meitä enää monta vanhempaa kristittyä olekaan tässä kylässä... -isäsi, Korven Antti ja minä... Ehkäpä Herra kohta meidätkin korjaa." - -Isännän vakavilla kasvoilla kuvastui kuin kaiken maailman suru tai -niinkuin ikävä, että pääsisi pois iankaikkiseen iloon, Herran luo... -pois tästä pahasta maailmasta, synnin, lankeemusten ja saastan -keskeltä. - -"Kyllä Herra meidät heti korjaa", vakuutti hän vielä. "Minä olen nähnyt -isällesi kuoleman unen... Kuinka se on sinun uskosi, poika parka?" hän -kysyi sitten äkkiä ja katsoi terävästi Perttua. - -Mutta silloin juuri Hanna juoksi navetasta päin ja käteltyään Perttua -käski tämän sisälle. - -Hanna oli kaunis, vähän yli kahdenkymmenen ikäinen, verevä tyttö, -mutta hänen silmissään oli surullinen ilme, joka harvoin hänen -nauraessaankaan muuttui iloisemmaksi. Ja koko olemuksessa oli jotakin -vakavaa, niin että hän näytti vanhemmalta kuin olikaan. Hiukset olivat -vaalean kellertävät ja ohimoilta sievinä laineina. Pertun tulosta hän -näytti erinomaisesti riemastuvan. Perttu näki sen hänen silmistään ja -siitä innosta, jolla Hanna alkoi Pertulle toimittaa illallista taikka -oikeammin aamiaista, sillä oli jo aamupuoli yötä. - -Päivän noustessa ja lintujen alkaessa laulella Hanna ja Perttu istuivat -Hannan kamarissa, avonaisen ikkunan luona, josta oli laaja ja avara -näköala vuolaalle virralle, suurille, vihannoiville saarille ja -vuorisiin maailmoihin länteen päin... Istuivat siinä, hiljaa keskenään -puhellen, toinen toisessa päässä pöytää. Molemmin puolin oli paljon -puhumista tulevaisuudentoiveista. Ja he haastelivat tulevasta -yhteiselämästään niinkuin haastelevat nuoret, joiden elämä ei ole ollut -päivänpaistetta eikä menestystä. - -Perttu kertoi uudesta tuumastaan, ja Hanna tuntui ihastuvan ja -hyväksyvän. Hän lähtisi ensi talveksi tukinajoon, kun ansiot olivat -niin tavattoman hyvät. Hän maksaisi ensi vuonna Lommalle rahassa koron, -saadakseen itse tehdä Hopeasaaren ja myydä heinät. Muut velkamiehet -eivät hätyyttelisi. Isän ja hänen välillään tehtäisiin kauppakirja ja -hän ottaisi velat maksaakseen. Ja ensi keväänä, vuoden päästä, he -viettäisivät häänsä. Sitä oli Pertun äitikin toivonut. - -"Kunhan saamme itse tehdä Hopeasaaren, voimme pitää kaksikymmentä -lypsävää lehmää, ja kun meijeriin viemme maidon, niin jo alkaa velka -lyhetä... Ja kun Karhusuo alkaa oikein heinää työntää, niin... Kunpa se -aika kerran koittaisi...!" - -Perttu lämpeni tulevaisuudentuumissa ja toimiansa ajatellessaan niin -ettei surun päivää muistanut ollenkaan. Hänen vakavat kasvonsa -kirkastuivat, ja silmissä hehkui nuoruuden ja voiman tuli. Hän oli -kaunis mies, kun hän oikein innostui, sillä silloin hän sai virkkua -elämää joka soluunsa. Hänestä olikin sanottu, että hän oli -Israeli-vanhuksen lapsista lahjakkain ja että hänen luonteensa oli -enimmin isäänsä siinä, että hän innostuttuansa oli hyvä puhumaan. -Semmoisena häntä Hannakin rakasti, mutta vielä enemmän hänen lempeän ja -hyvän sydämensä ja puhtaiden tapojensa vuoksi, joista kenelläkään ei -ollut mitään pahaa puhumista. - -Hanna kuunteli Pertun puhetta nousevalla ihastuksella, ja hänen kauniit -siniset silmänsä kuin sulivat Pertun katseisiin. - -Ja kun Perttu huomaamatta tarttui Hannaa olkapäästä niin lujasti, että -Hanna kivusta äännähti, tuntui se Hannasta sittenkin niin hyvältä, -ettei kertoa osannut. - -"Voi, jos sinä tietäisit kaikki", hän sanoi Pertulle ja istui nyt -vastustelematta hänen polvelleen ja pyytämättä laski kätensä Pertun -leveille hartioille. - -Ja Hanna kertoi, että hänellä kevään kuluessa oli käynyt kaksikin -kosijaa, jotka kumpikin olivat saaneet mennä menojaan. Hanna näki, että -Pertun suupielissä kerran värähti ja että silmissä leimahti. - -"Toisen sinä arvaat", jutteli Hanna silitellen Pertun vaaleita hiuksia, -jotka olivat ohimoilta ja niskasta kiharaiset; "se oli Laurilan Mikko -toisesta kylästä. Mutta toista et arvaa..." - -"En arvaa vähääkään", vastasi Perttu, vaikka tuntui aivan muuta -ajattelevan. Laurilan Mikko oli talonomistaja, hyvävarainen vanhapoika -ja jotenkin komea mies. - -"Mikä pani Mikon liikkeelle?" sanoi hän kummastellen, sillä ei ollut -koskaan kuultu, että Mikko olisi ketään kosinut. Hanna kertoi Mikon -käynnistä yhtä ja toista. Lopuksi oli Mikko nimitellyt Perttua -hölmöksi... Mutta sitten, kun oli nähnyt, että Hanna suuttui, oli hän -lähtenyt. - -"Niinpä niin. Hölmö olenkin, mutta minun on hauska elää, kun olen -tehnyt minkä olen tiennyt oikein olevan", sanoi Perttu vähän -alakuloisena. Häntä ei mikään enempää loukannut kuin se, että häntä -sanottiin hölmöksi. - -"Jos et olisi semmoinen kuin olet, en minä sinua rakastaisi niinkuin -rakastan... niinkuin olen rakastanut jo monta vuotta... Muistatko mistä -asti?" Ja Hanna painoi kätensä Pertun kaulaan ja veti hänen päänsä -povelleen. - -"En minä oikein." Pertun ilo oli niin suuri, että hän melkein vapisi -pitäessään Hannaa sylissään. - -Hanna kertoi: - -"Silloin minä ensi kerran sinuun ihastuin, kun kansakoululla oli -arpajaiset... Se sinun puheesi... ja muutenkin..." - -"Ja minä olen sinua katsellut jo poikasena, silloin jo kun sinä -pikkutyttönä paimensit lehmiä Lomporannalla..." - -"Silloinko jo?" - -Heidän keskustelunsa kääntyi lapsuudenmuistoihin ja niihin -leikkitovereihin, jotka silloin olivat lapsia. Niistä ei ollut monta -enää kotikylässä. Useimmat olivat Amerikassa, Hannan lapsuustoverit -varsinkin. Pertun ikäiset miehet olivat mikä Amerikassa, mikä muuten -kulkusalla. - -Ja kuta pitemmältä he puhelivat ja toistensa ajatuksiin syventyivät, -sitä ikävämmältä alkoi heistä kummastakin ero tuntua. He olivatkin niin -kovin vähän olleet yksissä. Minkä vuoksi? Hanna olisi tahtonut, että -Perttu olisi usein käynyt heillä. - -"Niin ujoko sinä olet?" hän kysyi. - -"Ikävä minun on sinua joka hetki, ja aina tahtoisin olla luonasi, mutta -kun minulla on niin velkainen koti, niin... Joka-ikisen työn, jonka -teen, teen sinua muistellessa, ja aina ajattelen, että Hannalle tämäkin -tulee... Jospa olisit nähnyt sydämeeni nytkin öillä, kun olen peltoja -kylvänyt... Sinun rakkautesi on antanut minulle voimia tehdä työtä, ja -sinun kuvasi pelastanut minut kiusauksista ja kaikesta pahasta... Sinun -vuoksesi olen raatanut ja yrittänyt, että saisin kerran sinulle -sanoa... Ja arvaatko miltä tuntuu työnteko, kun toivo aineellisesta -palkinnosta on niin pieni! Tarkoitan, että voihan olla, etten saa kotoa -mitään, vaikka olen koettanut uurastaa... Mutta iloisin mielin olen -yrittänyt, tietäessäni, että sinä hyväksyt... enkä ole voinut jättää -kahta vanhaa yksin kuolemaan... Ymmärrätkö oikein minua?" - -Hanna pyyhki kyyneliä silmistään. - -"Ymmärrän minä sinun tilasi, ja jos vanhurskas Jumala meitä muistaa, -niin ei meillä hätäpäivää ole." - -Ja Hanna kertoi, että hänellä oli vähän säästöjä, ja sitäpaitsi hän oli -jo parina vuonna toimitellut minkä mitäkin uuden kodin aloittamista -varten. - -"Ja minulla kun ei ole ihan mitään", tunnusti Perttu puolestaan. "Ei -ihan mitään, jota voisin sanoa omakseni..." - -"Onhan sinulla kirjasi kuitenkin", lohdutti Hanna. "Ne olet ostanut -omilla rahoillasi... Mutta oletpa muuten tuhansien arvoinen... En -vaihtaisi sinua Lomman rikkauteen!" - -He vaikenivat hetkeksi molemmin. Sitten Hanna sanoi: - -"Miksemme voisi aloittaa elämäämme milloin hyvänsä...! Ostaisimme vain -torpan ja siinä sitten..." - -"Mutta minun on niin hirveän vaikea erota kotitalosta, jossa olen niin -kovin paljon työtä tehnyt... Jos nyt lähtisin, niin kaikki työni olisi -hukkaan mennyttä." - -Ja Perttu melkein pillahti itkuun. - -"Niin rakkaaksiko se on sinulle tullut?" kysyi Hanna. - -"Niin on. Siinä tahtoisin elää ja kuolla." - -Hannankin koti oli kiinnitetty suurista summista, ja kun talo muutenkin -oli pieni ja pikkuetuinen, oli aivan varmaa, ettei Hannalle jäisi -mitään kodin perintöä. Sen tiesivätkin veljet eivätkä viitsineet -kotonaan mitään työtä tehdä silloinkaan, kun talon ruokaa söivät. Hanna -oli äitinsä kuoleman jälkeen tullut palveluksesta kotiinsa vanhan isän -taloutta hoitamaan. - -Aurinko oli kohonnut korkeammalle ja paistoi jo vaaran takaa joelle, -saarien selille ja lännen alle korkeiden vuorien kalpeille huipuille. -He katselivat alas suvannolle, jossa lauttoja nyt kulki peräkkäin. -Perttu näytti nauttivan näköalasta, joka lännessä päin kylpi auringon -kullassa. - -"Sinä rakastat tätä luontoa ja valoisia öitä... Ei kukaan muu tästä -luonnosta osaa puhua niinkuin sinä..." - -"Niin teenkin. Kesäyönä voin unhottaa suruni ja huoleni... ja olla vain -ja elää... olla niinkuin ei minulla koskaan olisikaan mitään -murhetta..." - -Hanna kietoi molemmat kätensä hänen kaulaansa, katsoi pitkään hänen -rehellisiin kasvoihinsa, jotka olivat niin puhtaat ja himottomat ja -terveen kevätahvan peittämät, katsoi kauan ja sanoi sitten: - -"Sinä puhdas, rakas Perttuni!" - -Kun Hanna jo oli hyvästellyt Perttua ja aikoi kiviaidan luota, pellon -laidasta, pyörtää takaisin, muisti Perttu vielä kysyä pidellen tytön -kättä omassaan: - -"Niin, mutta... Kuka se toinen kosija oli?" - -Hanna ratkesi nauramaan. - -"Se oli Junnon-Iikka..." - -"Junnon-Iikka", kertasi Perttu kummissaan. - -Hanna kertoi: - -"Junnon-Iikka ei ole mikään tyhmä poika, vaikka onkin juoppo ja -retkale. Kuullessaan vastaukseni arveli hän: 'No semmoisen miehen, kuin -Viraniemen Perttu on, minä sinulle soisin...'" - -"Vai Junnon-Iikka!" kummasteli Perttu yhä. "Aina minä Iikasta paljon -olen pitänyt", hän lisäsi sitten, painoi kerran vielä Hannan kättä ja -lähti tielle vievää polkua astelemaan. Hanna seisoi hetken kiviaitaan -nojaten ja katsoi hänen jälkeensä ja palasi sitten kamariinsa, sanaton -ikävä sydämessään. - -Omissa, omituisissa mietteissään Perttu käveli kotiaan päin tietä -pitkin. Nyt vasta, auringon noustua, näyttivät kyläläiset käyneen -levolle. Sillä missään ei näkynyt liikettä, ei ollut tielläkään -vastaantulijoita. - -Perttu kulki kuin unessa. Toisinaan ilo ja riemu valloitti hänen -sydämensä, kun hän tunsi saavuttaneensa Hannan rakkauden. Mutta sitten -taas sukelsi mieleen Lomma velkakirjoineen... Hopeasaari... ja -kivuloiset vanhukset... - -Ja kesken kaikkea johtui hänen mieleensä, että Junnon-Iikka oli kosinut -Hannaa...! Ei ollut Iikka sanallakaan sinnepäin puhunut äsken, kun -lautan päällä sitä tätä juttelivat... Miksei ollut? Oli vain -toimitellut Perttua tukinajoon! - -Mitä hän lieneekään miettinyt? Mutta ei hänen katseessaan näyttänyt -petosta olevan... Oli vain ollut Pertun mielestä ystävällisempi ja -osanottavampi kuin ennen... Eihän Iikka muuten huono mies ollutkaan... -Ei muuta vikaa, kuin ettei osannut säästää, vaan kulutti hyvät ansionsa -kortilla ja juominkeihin... Miesten komeimpia oli Iikka tummine -hiuksineen ja solakkoine vartaloineen, joka oli kuin luotu tukkipoikaa -varten. Helluja hänellä sanottiin olevan joka kylässä, ja joka paikkaan -hän oli tervetullut... Ei ollut heillä, Pertulla ja Iikalla, koskaan -ollut mitään riitaa keskenään lapsinakaan ollessa. Ja kun olivat -miehiksi kumpikin varttuneet, niin harvoin yksiin sattuivat Iikan elämä -kun oli vesillä ja vetten päällä, ja Perttu kiskoi maan karusta -kamarasta jokapäiväistä leipäänsä. Mutta talvisin, kun Iikkakin sattui -kotosalla olemaan, lainaili Perttu hänelle kirjoja luettavaksi. -Mielellään Iikka niitä lukikin. - -Perttu oli tullut kotitien haaraan. Hän näki ilokseen jo tuomenkukkia -puhjenneen puutarhassaan ja ensimmäisen ohrakylvönsä nousseen oraalle. - -Hän käveli ensiksi puutarhaansa, taittoi kukan tuomesta ja hymähti. Ja -kummallinen ajatus, joka ei ennen ollut hänen päähänsä pälkähtänyt, -täytti äkkiä hänen mielensä. - --- Jos minä kuolen, kuolevat puunikin... Jos teistä erota täytyy... -niin elämän lopetan teiltäkin... - -Ja raskaasti huoaten hän käveli pihaan. - -Silloin hän kuuli lasten ääniä pirtistä ja arvasi, että sisar Kustaava -oli lapsineen muuttanut entiseen kotiinsa. - - - - -IV. - - -Koskenlaskussa maksettiin tänä kesänä hyvät palkat, ja Perttukin oli -Junnon-Iikan kehoituksesta päättänyt ansaita rahaa heinäntekoon asti. - -Karhusuolla olisi ollut paljon töitä. Ojamullat odottivat -hajoittajaansa ja kedot auraajaansa. Mutta Perttu oli joutunut niin -ahtaisiin oloihin, ettei mitenkään voinut tänä kesänä uhrata mitään -uudisviljelykselleen. Vilja oli myyty ja jaettu talvella niin tarkoin, -ettei ollut riittää siemeniksi. Karjassakin oli ollut onnettomuutta -monena vuonna, joten tulo siitäkin supistui hyvin pieneen, nyt -varsinkin, kun Kustaava lapsineen oli tullut lisäksi syömään. Toiselta -puolen oli hyvä, että Kustaava alkoi pitää emännyyttä, kun äiti kävi -niin heikoksi, että tarvitsi hoitoa joka päivä; mutta toisaalta siitä -aiheutui suurempaa kulutusta ja menoja. - -Oli jo kulunut monta vuotta siitä kun Perttu viimeksi oli ollut -koskensounnissa. Siitä huolimatta lasku kävi vielä kuin tottuneelta -ainakin. Muutaman päivän perästä hän oli jo perämiehistä ensimäinen ja -hänelle uskottiin suurimmat lautat. - -"Edelle se menee vanhoista perämiehistä!" sanottiin. Ja kun vesi nousi -liian korkealle tai laskeusi liian matalalle jolloin lauttojen lasku -oli hyvin vaarallista, uskalsi Perttu miehineen koskeen. Oli käynyt -niin tutuksi tuo monta kilometriä pitkä koski Pertulle, että hän tunsi -sen korvat ja virrat kuin omat kämmenensä. - -Ylimaasta saapui lauttoja yötä päivää koskenniskaan, ja yötä päivää -niitä laskettiin. Ne, jotka jaksoivat ja uskalsivat, ansaitsivat suuria -summia. Mutta toiset eivät viitsineet, eikä muutamista huolittu -koskelle ensinkään. - -Ne miehet, joiden kanssa Perttu laski lauttoja, olivat kaikki -kotiseudun miehiä, Junnon-Iikka joukossa. He olivat kaikki tottuneita -koskimiehiä, poikasina jo ensi kerrat koskia laskeneet. Etelänpuolen -miehiä he eivät lautalleen huolineet, sillä heidän joukossaan ei saanut -olla tottumatonta, arkaa eikä tyhmää. - -Juhannuksen jälkeisellä viikolla oli koskenlasku kiireimmillään, niin -että Perttukin oli valvonut monta yötä yhteen menoon. Kun pääsivät -lautalla kosken alle, niin paikalla lähtivät takaisin niskaan. Mutta -väsymys ja uupumus saavutti vihdoin Pertunkin. Hän oli kestänyt enemmän -kuin kukaan. - -Erään kerran oli Perttu nukkunut jätkäin "Pleunaan" -seinänvieri-lavitsalle, vaikkei hän usein niissä sisällä käynyt. Siellä -kun aina oli juopuneita rähisemässä, toiset korttia lyömässä ja -kolmannet tappelua alkamassa, ei hän semmoisessa seurassa viihtynyt. - -Hän oli tällä kertaa kuitenkin nukkunut, nukkunut raskaasti monen yön -valvonnasta väsyneenä. Hän oli miettinyt levähtävänsä vain hetken ja -lähtevänsä sitten kotiaan, kun oli lauantai-ilta. Mutta jätkät olivat -hankkineet viinaa, ja mellakka alkoi käydä yhä kovemmaksi. Siinä oli -etelänpuolen miehiä enimmäkseen, mutta omanpitäjäläisistä oli myös -Junnon-Iikka joukossa. - -Perttu heräsi kauheaan rähinään, jota joukko juopuneita miehiä piti -juuri hänen korvansa juuressa. Hän kuuli joukosta Junnon-Iikan äänen ja -pääsi pian väsymyksestään ja unestaan hereille. Kun hän avasi silmänsä, -näki hän kolme etelänpuolen miestä pitävän Iikkaa ahtaalla. Toiset -pidättivät käsistä, ettei Iikka kyennyt minkäänlaiseen puolustukseen. -He syyttivät Iikkaa siitä, että tämä muka oli päästänyt heidän -lauttansa irti, niin että se oli sitten valtoimena luisunut koskeen ja -särkynyt yksin puin. - -Äänestä ja miesten liikkeistä Perttu arvasi, että he olivat -juovuksissa. Iikka ei näkynyt tietävän, että Perttu oli sisällä, sillä -hän kuuli hänen huutavan: - -"Kunpa olisi Viraniemen Perttu täällä...!" - -Ja hän koetti päästä irti kiusaajistaan, mutta nämä eivät hellittäneet. - -"Perttu! Semmoinen lammas!" kuuli hän erään huutavan. - -Perttu oli jo kyllin paljon ollut jätkäin joukossa ja tunsi -juopuneitten meiningit, tietääkseen että mikään järkipuhe ei heihin -vaikuttaisi. Raaka voima raakaa voimaa vastaan -- se oli ainoa keino, -joka auttoi... - -Pertun mieli joutui ani harvoin kuohuksiin, mutta nähdessään, että -Iikka parkaa ahdisteltiin ylenmäärin ja ettei häntä käynyt kukaan -puolustamaan, vaikka oman pitäjänkin miehiä oli joukossa, tunsi hän -tuimaa suuttumista... - -Salamana hän hyppäsi riitelevien miesten eteen permannolle ja karjaisi: - -"Heittäkää pois! Monta miestä yhden ainoan kimpussa. Hävetkää... -kelvottomat." - -Hänen äkkinäinen ilmestymisensä ja tiukka äänensä vaikuttivat sen, että -miehet päästivät Iikan irti, mutta tarttuivat uudelleen kiinni, -ennenkuin tämä ehti muuta tehdä kuin kerran potkaista lähintä miestä. -Nähtyään, ettei Perttu ollutkaan vielä mennyt, sai Iikka uutta intoa, -ja, juovuksissa kun oli, alkoi temmeltää kuin peto. - -Toisia etelänpuolen miehiä rynnisti avuksi, ja Iikka paiskattiin -hirveää kolinaa ja melua pitäen lattiaan... - -Silloin vimmastui Perttukin. Ja vaikka hän tavallisessa mielentilassa -ollessaan liikkui ja toimi verkkaan ilmestyi häneen nyt tavaton -vikkelyys ja notkeus, jota ei olisi luullut löytyvän niin -kankeannäköisessä ruumiissa. Silmät tulta iskien hän rynnisti -miesjoukkoon, joka myllersi lattialla ja heitti kolme päällimäistä -rajulla voimalla huoneen hirsilattiaan. Kaksi yritti Pertun kimppuun, -toisella jo puukko kädessä. Mutta Perttu ehti puukkosankaria potkaista -rinnan alle, niin että tämä ulahtaen kaatui selälleen. Saatuaan Iikan -pois miesten alta ja ensimmäisen vihanpuuskan ohimentyä hän alkoi -käsittää, että olo tässä joukossa oli vaarallista. Sillä useimmat -etelänpuolen miehet olivat puukkojunkkareita ja kulkureita, jotka eivät -välittäneet enempää omasta kuin lähimäisenkään hengestä... Hän tarttui -Iikan käsipuolesta kiinni ja tempasi ovelle. - -"Joudutaan pois!" hän huusi Iikalle, joka hänkin oli ottanut puukon ja -viuhtoi sillä kuin mielipuoli. - -Juuri kun he olivat ulos pääsemässä, tointui äskeinen mies, jota Perttu -oli rinnan alle potkaissut, rynnisti puukko ojona Perttua kohden ja -koetti iskeä häntä suoraan rintaan. Mutta Perttu ehti nostaa kätensä -eteen, niin että isku kilpistyi oven pieleen, johon puukko painui -kiinni... Iikkakin näytti tajuavan, että vaara uhkasi, mutta vaikka -Perttu veti häntä mukanaan, ehti hän puukollaan temmata äskeistä miestä -selkään, niin että takki halkesi helmaan asti. - -"Joudu pois!" varoitti Perttu, ja nyt he riensivät juoksujalassa tielle -päin ja näkivät, että kaikki etelänpuolen miehet pullahtivat sisältä -ulos, hakien aseikseen seipäitä ja puukankia. Eivät kuitenkaan -lähteneet takaa ajamaan, vaan purkivat vihojansa kiroten ja mellastaen, -niin että huuto kuului yli kosken pauhun kauas kylälle. - -Vasta tielle tultuaan Perttu huomasi, että hänen vasemmasta -leukapielestään vuoti verta. Siihen oli joku etelän miehistä ehtinyt -hipaista puukolla, vaikkei Perttu ennen ollut sitä tuntenut. - -Iikkakin oli hiukan selvennyt, mutta pyrki aivan väkisin takaisin -tappeluun. Perttu sai hänet kuitenkin houkutelluksi Herralaan, Lomman -naapuriin. Hän toimitti Iikan tallin parvelle nukkumaan, talossa kun -oli tuttua väkeä. Mutta Iikan kanssa puuhatessaan hän ei tullut -ajatelleeksi, että veri hänen haavastaan tippui vaatteille ja että -kasvot olivat veren tahraamat. - -Ehtiessään tielle ja aikoessaan kotia päin hän kuuli Viukkalan emännän -siunailevan kujalla: - -"Herra hyvä...! Juoppo ja tappelijako siitä tuli tuosta nuorimmastakin -Viraniemen saarnamiehen pojasta..." - -Mutta Pertun mieli oli vielä niin kuohuksissa, ettei hän mistään -välittänyt. Ainoana ajatuksena oli päästä Hannan luo ja saada hänelle -kaikki selittää. - -Ja hän käveli kuin pahojen henkien takaa-ajamana ja heräsi vasta -täyteen ja selvään ymmärrykseen Visavaaran harjulla, josta kotikylä ja -Hopeasaari alkoivat näkyä... Ei hän muistanut koskaan eläissään niin -suuttuneensa kuin äsken. Aina hän oli koettanut asettaa nousevan -vihansa, aina kärsinyt ja ollut hiljaa, vaikka miesjoukosta usein -sateli ivamuruja hänen siivoudestaan. Eikä hän muistanut koskaan -lyöneensä toista ihmistä, ei liioin pahaa sanaa kenellekään -lausuneensa... - -Mikä oli hänet nyt niin raivoon saattanut, että hän oli unohtanut -itsensä ja ehkä pilannut maineensa iäksi päiväksi? - -Siellä oli sydämen pohjalla kyllä kytenyt yhtä ja toista pahaa, joka -joinakuina hetkinä pyrki nousemaan pinnalle, mutta aina oli hän saanut -sen tukehdutetuksi. Sellainen hetki oli ollut silloin, kun hän -puhutteli Lommaa ja näki tämän ilkeät sileät ja verettömät kasvot... - -Mutta nyt! - -Junnon-Iikkaa oli tullut sääli, ja muutenkin oli hänen kiukkunsa -kasvanut etelänpuolen miehiä kohtaan yleensä. Sillä ne ne salaa -kaupittelivat viinaa ja usuttivat kelpo miehiä lakkoihin ja -hullutuksiin, alinomaa "aatteistaan" tolkuttaen... - -Kuta enemmän Perttu asiaa ajatteli ja mietti, tunsi hän, että oli -vimmastunut oikeastaan Iikan vuoksi. Siitä saakka kun oli Hannalta -kuullut, että Iikka oli kosinut Hannaa, oli hän erityisemmästi Iikkaan -kiintynyt. Ja heidän ystävyytensä oli kuin lujittunut, vaikkei -kumpikaan ollut lähemmin toisen mieltä tutkinut. Ei ollut Iikkakaan, -vaikka välisti osui koskenlaskun aikana pikku hutikkaan, muuta sanonut -kuin toimittanut, että Perttu vain ostaisi hevosen ja lähtisi ensi -talveksi tukkimetsään... - -Perttu oli kaikesta Iikan käytöksestä päässyt siihen käsitykseen, että -Iikka tahtoi hänelle hyvää... Nytkin koskenlaskussa oli Perttu sen -monta kertaa huomannut. - -Mutta sitten hänen mieleensä äkkiä muistui Iikan äskeinen raivo, kun -hän peuhasi viinassa, puukko ojona. Kuinka hänen katseensa oli ollut -raivokas ja uhkaava ja kasvojensa ilme kuin metsän pedon. Semmoinen -mies voisi vaikka mitä tehdä, vaikka hengen lyödä, tuntematta mitään -katumusta... - -Mitähän Iikka oikeastaan ajatteli ja mietti? Olihan olemassa ihmisiä, -jotka kaukaa ja kauan saalistaan vainoovat, ja kun tulee sopiva aika, -niin voivat iskeä puukon toisen sydämeen! Vuosikausia voivat sovussa -elää, vaikka syvällä sydämessä palaa koston tuli... - -Ehkä Iikka vainosi häntä, lähestyi kavalasti ja tekeysi ystäväksi, ja -kun oli saanut täyden luottamuksen, niin silloin... - -Perttua alkoi kauhistuttaa. Paha oli uskoa pahaa miehestä, jonka ei -koskaan tiennyt hänelle mitään pahaa tehneen, ja kamalalta tuntui pelko -Iikan kostosta... - -Kertoisiko hän Hannalle, mitä Iikasta ajatteli? Hanna ei tiennyt -maailman ja ihmisten olevan niin pahoja... - -Mutta kun Iikkakin rakasti Hannaa, niin kuinka hän olisi voinut niin -helposti Hannasta erota ja tuntea vain ystävyyttä häntä, Perttua, -kohtaan, ystävyyttä, joka oli enemmän kuin veljellistä... - -Mahdollista se ei voinut olla! Hän oli pettynyt Iikan suhteen ja -lisäksi tyhmyydessään mennyt Iikan puolesta tappelemaan. Semmoisia -itsensä uhraavia luonteita, joksi hän Iikkaa oli alkanut uskoa, -ei voinut olla monta maailmassa. Oliko yhtään? Ei ainakaan -jätkämaailmassa, eikä jätkäelämä ollut semmoinen koulu, jossa sellaiset -sielut kehittyisivät... - -Pertun ajatukset risteilivät sinne tänne, eikä hän päässyt mihinkään -varmuuteen, mitä uskoa ja mitä ei. - -Mutta käytyään lähteellä pesemässä veriset kasvonsa ja haavaansa -hautomassa rohkaisi hän mielensä ja alkoi astua ravakasti Vaaralaan -päin. Hän päätti Hannalle kertoa kaikki... myöskin epäilyksensä Iikkaa -kohtaan. - - * * * * * - -Kun Perttu saapui kotiansa, tapasi hän pihaan tullessaan Jokijalan -isännän, joka kertoi, että häntä oli yöllä tultu hakemaan avuksi... - -"Mitä sitten on tapahtunut?" kysyi Perttu säikähtäen. - -"Ukko vaari on kovin huonona... eikä voi olla enää pitkällinen", -vastasi Jokijalka ja kertoi, että Kustaava oli juossut hengen hädässä -apua pyytämään. Ukolle oli tullut jonkunlainen mielenhäiriö ja vimma. -Hän oli noussut ylös sängystä, juossut pihalle ja hypännyt Pertun -huoneen ikkunasta sisälle. Siellä oli hän koonnut kaikki kirjat ja -sanomalehdet ja paiskannut ulos ikkunasta ja huutanut, että ne ovat -helvetin valtakirjoja ja vievät kadotukseen hänen ainoan poikansa. "Kun -minä juoksin tänne, oli ukko kaatunut pihalle selälleen ja näytti kuin -kuolleelta... ei mitään vastannut... Me kannoimme Kustaavan ja -Venni-pojan kanssa salin sänkyyn... Ei ole vieläkään mitään vastannut -eikä tullut tajuntaansa." - -He kävivät yhdessä saliin, jossa vanha saarnamies oli asetettu talon -parhaaseen sänkyyn. Äiti ja Kustaava istuivat vuoteen vieressä ja itkeä -niiskuttivat. - -"Herra on tullut omaansa ottamaan", nyyhki äiti. - -Ukko makasi silmät ummessa, kasvot ruskean kalpeina ja pitkä valkoinen -parta rinnan päälle ulottuen, makasi kuin kuollut. Silloin tällöin -näkyi huulten liikkeistä, että elämä vielä pulppusi sydämessä, mutta -tajunnassaan hän oli. Pertun hellä sydän lämpeni heti, sillä hän oli -aina rakastanut isäänsä ja kunnioittaen kohdellut vanhusta viimeiseen -saakka, vaikka ukon kärtyinen luonto oli monesti tehnyt hänen mielensä -pahaksi. Hän laskeusi polvilleen vanhuksen vuoteen viereen ja ratkesi -itkuun. - -"Hyvä isä hän on aina minulle ollut, ja parastani hän on ankaruudellaan -tarkoittanut", sai hän sanotuksi ja laski kätensä vanhuksen otsalle. - -Vakavakin, lempeämielisen Jokijalan isännänkin silmiin ilmausi -kyyneleitä, ja hän huokasi raskaasti. - - - - -V. - - -Hämärtyvä elokuun ilta Pohjolassa, ensimmäisen tähden välke valoisan -kesän perästä! - -Vaikka päivä vielä on pitkä ja lämmin, tuntuu elokuun lopulla siltä, -kuin kesän hengetär kulkisi jo vakavapiirteisenä eteläisiä maailmoja -kohden. Ja vaikka valo vielä voittaa ja taivas iloitsee varhaisina, -kirkkaina aamuina ja lempeinä, tyveninä iltoina, niin vaalean sinen ja -yön verho kattaa sen. - -Ja kun ensimmäinen tähti näkyy pohjoisella taivaanrannalla, on sen -välke kuin hyvästijättö kesälle ja kuin tervehdys raittiille syksylle. -Mutta alakuloiseksi käy mieli sen näkemisestä, sillä silloin on hauskin -ja valoisin aika kesästä mennyt. - -Perttu seisoi vielä pellollaan, jossa hän oli nostanut viimeisiä -sitomia kuhilaaseen, ja katseli taivaan kantta. Omituisia ajatuksia -risteili hänen sydämessään hänen siinä seisoessaan, kun hämy alkoi jo -peittää etäisiä vaaroja ja metsiä, jotka vaarojen kupeilta pohottivat -mustina ja totisina. Kirkas vinkka näyttäytyi vielä jättiläisaavana -taivaanrannalla, johon päivä oli laskenut. - -Minkätähden oli hänen mielensä niin kumman apea tänä iltana? -Minkätähden sydäntä tuntui painavan raskas suru? Runsas, viljava vuosi -oli tiedossa. Viinamäki oli antanut niin komean laihon, ettei -miesmuistiin, vaikka kylvö olikin ollut harvaa. Ja hyvin oli tullut -heinääkin. Ei ollut Karhusuokaan tekijäänsä pilkannut. Taivaan Herra -oli palkinnut hänen vaivansa. Mitä hän suri? - --- Velka! Velka! -- soi hänen korvissaan yötä päivää. Silloinkin -kaikui, kun koetti työssä unohtaa pahan mielensä ja saada rauhaa -rintaansa. - -Sitten keväimen ei hänen asemansa ollut parantunut, eikä hän tuntenut -päässeensä vähääkään likemmäksi päämaaliaan. Kesän ansioilla ja -vähäisillä säästöillään hän oli saanut ostetuksi vankan tukkihevosen, -sillä tukinajoon hän oli päättänyt lähteä ensi talveksi. Hän saisi -kuitenkin sen verran ansaituksi, että voisi osaksi hyvittää pienempiä -velkamiehiä. Lommalla oli kiinnitys maahan, hänellä ei olisi hätää... - -Mutta jos nyt isä kuolisi -- ja hän voi kuolla millä hetkellä hyvänsä --- ei hänelle jäisi mitään kauppakirjaa... - -Kun ei kuitenkaan tullut sitä toimitetuksi niinkuin Jokijalka neuvoi... -silloin kun isä vielä oli tajullaan... - -Liian pehmeä hän oli ollut, liian arka... Olisi pitänyt ottaa talon -paperit ja velat tietoon jo aikoja sitten, niin oli Jokijalka -neuvonut... Toisinaan oli aikonut isälle siitä puhua, mutta isä ei -ollut siihen mitään virkkanut. Joskus oli sanonut: - -"Tähän tämä minulta jääpi." - -Mitä varten sitten tässä oli työtä tehnyt, raatanut ja toivonut? Olisi -mennyt maailmalle niinkuin veljetkin... - -Mutta hänellä ei ollut halua kulkurielämään. Hänelle oli käynyt tämä -lapsuuden koti niin rakkaaksi, ettei hän uskaltanut sitä itselleenkään -tunnustaa. - -Ja Hanna parka! - -Hän tyytyi odottamaan, hän rakasti ja uskoi niihin unelmiin, jotka -Perttu aikoi toteuttaa. Eihän hän muutoin olisi jaksanutkaan elää ja -toimia, ellei Hannan rakkaus olisi ollut auttamassa. Ei tänä kesänä -ensinkään! - -Isä makasi halvattuna, puhumattomana sairaana, ja äitikin heikkoni -päivä päivältä. Kaikki piti muistaa ja toimia ja huolehtia ruuasta ja -rahasta. Oli ollut koko kesän joka päivä kuin tulisessa tuskassa, sillä -mieltä painoi ainainen pelko, että velkamiehet rynnistävät yhtaikaa. - -Perttu osui luomaan katseensa taloon päin, joka iltahämyssä kuumotti jo -mustalta maalaamattomine seinineen. Silloin hän huomasi valkoisen -naisenhuivin vilahtavan jonkun kuhilaan takaa. Vartaloa hän ei hämyn -vuoksi eroittanut, mutta yhtäkaikki hänen sydämensä alkoi kiivaasti -sykkiä. - -Olisiko Hanna! - -Hanna oli luvannut poiketa leikkuuaikana ystäväänsä katsomassa. Perttu -tunsi pian käynnistä Hannan ja lähti nopein askelin vastaan. - -Kuinka Hanna oli sievä ja miellyttävä somassa puvussaan! Kuinka kirkas -oli hänen katseensa ja poskensa puna viehättävä! - -Perttu melkein nosti hänet ilmaan, kun molemmin käsin tervehti. - -"Kuinka sinä olet sievä ja siro ja puhdas... ja minä olen tämmöinen -maanmyyrä", sanoi Perttu kuin häveten. - -"Olepa nyt! Tule tänne ja menkäämme sinun kivellesi", esitteli Hanna ja -lähti jo menemään. - -"Se on minun murheeni kivi ja muistojeni kivi, ettei sinuunkin -tarttuisi suru siitä kivestä!" virkkoi Perttu, mutta tarttui Hannaa -käteen, ja he nousivat molemmin kivelle. - -"Tämä se on sinun Viinamäkesi", sanoi Hanna, kun olivat istuutuneet -vierekkäin ja katselivat hämärtyvään iltaan. Hän tarttui samalla -kiihkoisesti Pertun käteen ja melkein itkusilmin puheli: - -"Minun on ollut sinua niin kovin ikävä näinä päivinä... Kun tiedän, -kuinka sinun on... kun isäsi on sairaana ja monta muuta asiaa... Kun -käyn tuolla kylällä, niin kaikki hokevat, että hullu sinä olet ollut, -kun olet ruvennut työtä tekemään tämmöisessä velkapesässä... että sinä -et isäsi kuoleman jälkeen saa mitään... minulle sitä selittävät, aivan -niinkuin minä tähän emännän paikkaa katselisin..." - -"Semmoisia ovat ihmiset", sanoi Perttu raskaasti. - -"Kaikkein ikävintä minusta oli kuulla se isäsi vanhoilta ystäviltä, -jotka hänen kustannuksellaan ovat elämään päässeet... ja niiltäkin, -jotka ovat yhdessä uskossa isäsi kanssa... Nyt he ovat valmiit -syyttämään isääsi toimettomuudesta ja saamattomuudesta... Eikä kukaan -muista, kuinka hänen parhaina päivinään kokonaisia kyläkuntia oli -Viraniemessä saarnoja viikkomääriä kuulemassa ja talon velkoja -lisäämässä... Eikä ole kukaan tietävinäänkään, että juuri hänen omilla -uskonveljillään luulisi olevan omallatunnolla tämän talon velat... -oletko sinä koskaan sitä ajatellut?" - -"Olen minä joskus... ja sen olen nähnyt, että kiittämättömiä ovat -ihmiset..." - -"Minä olen kyllä tiennyt ja kuullut paljon... Monta kertaa olen aikonut -sinulle sanoa... Mutta kun olen tiennyt sinun toivosi ja yrityksesi ja -nähnyt kuinka sinä, läpi kaiken tuskan, koetat olla vanhemmillesi -kuuliainen..." - -"Sitähän juuri sanotaankin minun hölmöydekseni", virkkoi Perttu -katkerasti. - -Hanna kietaisi käden hänen kaulaansa niinkuin hänen tapansa oli ja -pyyteli rukoillen: - -"Älä, rakas ystäväni, sillä lailla minulle sano! Tiedäthän, että juuri -sen vuoksi sinua rakastan, että olet hyvä ja hellä ja uhrautuva..." - -Ja tyttö nousi Pertun syliin. Pertun tunteet lämpenivät niin, ettei hän -enää muistanut koko muuta maailmaa. Hän otti molemmin käsin Hannan -syliinsä ja rajulla liikkeellä veti hänet rinnalleen. Hän ei ollut -koskaan ennen niin tulisesti Hannaa syleillyt. Ja vapisevalla äänellä -hän puhui: - -"Oletko koskaan aavistanut, kuinka paljon minä sinua rakastan! Minä -luulen, ettet sinäkään osaa kuvitella, mitä minä tunnen... eihän -tämmöisen kovan kuoren alla luulisi sydäntä olevankaan... Oletko -ajatellut, että kaikki mitä olen tehnyt ja toivonut, olen tehnyt sinua -odotellessa?" - -"Olen minä sitä ajatellut", sai Hanna kuiskatuksi. - -Oli jo melkein pimeä, kun he palasivat pihaan. Juuri kun he pääsivät -kujalle, kysyi Hanna: - -"Oletko kuullut, että Kallioniemen Matti on Amerikassa kuollut -kaivantoon ja jättänyt jälkeensä kolmekymmentätuhatta markkaa puhdasta -rahaa, jotka vanha äiti, ainoa perillinen, nyt saa. Rahat kuuluvat jo -olevan pankissa nostettavina." - -"Kallioniemen Matti!" ihmetteli Perttu. - -Matti oli täällä ollessaan ollut suuri renttu ja tuhlari. Viestejä -tosin oli kuulunut, että Matti oli Amerikassa muuttanut elämäntapansa -ja ansaitsi paljon rahaa. Mutta sittenkin! Eihän Matti vielä ollut -Amerikassa ollut kuin seitsemän vuotta. - -"Niin, mutta hän on ollut niin vaarallisessa kaivannossa, jossa -ainoastaan jotkut uhkarohkeat työskentelivät suuresta palkasta. Ja -Matin henkivakuutus kuuluu yksinään tekevän viisitoista tuhatta", tiesi -Hanna. - -"Matti raukka!" huokasi Perttu. "Hänessä oli pohjalla sentään paljon -hyvää. Ja vieraalle maalle Matin luut lahoovat..." - -"Kuolemallaan hän kuitenkin pelasti äitinsä pahojen ihmisten kynsistä -kärsimästä", virkkoi Hanna. "Ehkäpä Jumala niin oli tarkoittanutkin." - -"Niin, ehkäpä oli", vastasi Perttu. "Mutta kauhealta tuntuu ajatella -semmoista kuolemaa... ja vieraalla maalla... Ei juuri mieli tee suuriin -ansioihin..." - -Hanna ehätti sanomaan niinkuin kauan miettimäänsä asiaa: - -"Minä vain lähtisin yli Atlantin koska hyvänsä..." - -Perttu katsoi Hannaa pitkään. - -"Sinäkö?" hän sitten sanoi kummastellen. "Leikkiä puhut..." - -"On siinä tottakin. Entäs sinä?" - -"Soisin, että kaikki tulisivat takaisin...! Täällä olisi niin kovin -paljon tekemistä..." - -"Eihän riitä ruokaa näillekään, jotka täällä ovat..." - -Mutta Perttu lausui siihen vakavasti: - -"Älkäämme laskeko leikkiä niin vakavassa asiassa... Ei oman maan vertaa -missään ole... eikä missään maailmassa näin kauniisti hämärtyviä -elokuun iltoja..." - -Ja hän otti Hannaa kädestä ja vei äitiänsä tervehtimään. - -Hyvin harvoin oli Hanna käynyt Viraniemessä. Tänä kesänä oli kuitenkin -silloin tällöin poikennut, kun Kustaavakin oli lapsineen muuttanut -entiseen kotiinsa. Kustaava oli vielä verrattain nuori, vaikka oli jo -viiden lapsen äiti. Hän oli miellyttävä ihminen ja kaikista -sisaruksista enimmin Pertun näköinen. Mutta luonteet olivat erilaiset, --- Kustaava iloinen vieläkin, vaikka oli kovaa aina kokenut, Perttu -raskasmielinen ja harvoin hymähtävä. Vanha emäntä olisi kernaasti -tahtonut hyvin usein nähdä ja puhutella Hannaa, varsinkin nyt viime -aikoina, mutta tyttö ei sittenkään usein käynyt. Mutta kuta useammin ja -pitemmältä Hanna vanhan emännän kanssa puheisiin pääsi, sitä syvemmältä -hän tätä tuli tuntemaan ja pääsi käsittämään vanhuksen hurskaan ja -puhtaan sydämen. - -Herttainen hymy ilmestyi nytkin vanhuksen kasvoille, kun hän -pystyvalkean ääressä näki, että Hanna ja Perttu tulivat pirttiin. Koko -päivä oli hänen täytynyt pysytellä sängyssä, mutta nyt illan tullen oli -noussut lieden ääreen. Hanna noudatti hänen kehoitustaan ja istuutui -hänen viereensä tulen ääreen. - -Kun he olivat jääneet kahdenkesken, alkoi vanhus itkeä. - -"Pertun vuoksi minun on niin ikävä", hän kertoi itkun seasta. "Perttu -on tullut niin kummalliseksi ja harvapuheiseksi, eikä hän enää ole sama -poika kuin ennen. Minä olen nähnyt, että hän öillä usein on valveilla -ja lukee jotakin kynttilän valossa... En minä ole mitään hänelle -puhunut... Emmehän voineet Kustaavaakaan pienten lasten kanssa ajaa -maantielle, ja Kustaava on nyt kovin tarpeeseen meille... En minä yksin -jaksaisi Israeliakaan hoitaa... Murehtineeko sitä, kun ei ole -kauppakirjaa tehty? Ei ole minulle mitään puhunut, mutta minä olen -ollut niin käsittävinäni. Monesti minä Israelille siitä puhuin, mutta -hän ei ole koskaan minua kuunnellut... eikä tehnyt minun ajatukseni -mukaan... Ja tuskin niitä velkoja niin paljoa olisi, jos minua olisi -kuunnellut... Sekin Lomman velka on tullut aivan takausten kautta... -Sinulle tätä nyt kerron, mutta en kenellekään muulle... Ja Jumala kai -on meille tämän kaiken hyväksi nähnyt." - -Hän tuli niin liikutetuksi, että rupesi ihan vapisemaan ja näytti siltä -kuin hän putoaisi tuolilta pois. - -Hanna talutti hänet sänkyyn. Hänen äänensä heikkoni, niin että Hanna -tuskin kuuli, kun hän kuiskaili: - -"Ole sinä, rakas tyttäreni, hyvä Pertulle sitten kun yhteen menette. Ei -ole niin hyvää poikaa yhtään, ja hän kaipaa rakkautta... minä tiedän -sen... Kuinka hän on ollut hyvä Israelillekin, joka on näinä viime -vuosina ollut kärttyinen ja omituinen... Ja joka yö minä olen kiittänyt -Jumalaa Pertusta ja arvannut, ettei Jumala ole meitä unhoittanut... -vaikka on antanut meidän kokea niin kovaa lapsistamme..." - -Hän väsyi puhuessaan, niin ettei jaksanut lausua enää sanaakaan. -Pusersi vain Hannan kättä heikosti. - -Samassa Perttu tuli sisälle ja toi Hannalle äärettömän suuren nauriin, -joka oli kasvanut hänen puutarhassaan. Mutta ilo, joka hänen -kasvoillaan kuvastui pirttiin tullessa, katosi heti, kun hän näki äidin -itkeä nyyhkivän sängyssä ja Hannankin pyyhkivän kyyneleitä. - - - - -VI. - - -Eräänä syksyisenä päivänä saapui Viraniemeen Pertun odottama agronoomi. -Riihen puinti oli juuri päättynyt, ja Perttu kantoi viimeisen -riihellisen jyvät aittaansa. - -Agronoomi Pesola oli jo monet vuodet ollut paikkakunnalla neuvojana, ja -Pertun kanssa heistä oli tullut hyvät veljet ja toverit. Hän oli paljon -Perttua opastanut kotivainion hoidossakin, mutta varsinkin Karhusuon -uudisviljelyksellä. Eikä ollut hänen tarvinnut puhua kuuroille -korville, kun Perttua neuvoi. Muistiinsa oli poika kaikki pannut ja -opiksi ottanut toisen neuvot. - -Iloisesti, toverillisesti hän kätteli Perttua ja kertoi kuulumisia -eteläosasta maata, jossa oli ollut kesäänsä viettämässä. - -"No millainen vuosi sinulle on tullut?" kysyi hän ensiksi. - -"Hyvähän tuli vuosi. Ohra on raskasta, ja heiniäkin on tullut -kelpolailla." - -"Entäs Karhusuolla? Ne meidän koesarkamme?" muisti hän kysäistä. - -"Lähdemme huomenna katsomaan... Minulla on paljon muutakin sanomista." - -Kun tulivat puutarhaan, jossa Pertulla oli pieni kasvitarhansa, virkkoi -hän hyvillä mielin: - -"No, olet sinä miesten miehiä... niinhän tämä on... hauskuudekseen tätä -katselee..." - -"Ei ole ollut aikaa... on niin paljon muuta työtä..." - -Mutta Pesola ei kuullut, sillä hän teki tutkimuksiaan ja vähäväliä -huudahti: - -"Ihme, kuinka suuria lanttuja ja porkkanoita... Ei Etelä-Suomessakaan -tämmöisiä näy... Vielä sitten hokevat, ettei täällä menesty ja kasva... -Mutta... tuota noin... miten on turnipsimaasi nyt menestynyt?" - -"On se jonkunlainen, mutta en ehtinyt sitäkään tarkkaan kitkeä, ja -työväestä on puute..." - -"Kas vain, kuinka nuo puusi kasvavat... Tuon jokiäyrään me istutamme -kuusia täyteen... pohjoista vastaan... Eikö niin?" - -He kävelivät pihan poikki ja tulivat navetan taakse, johon Perttu -agronoomin neuvon mukaan oli muokannut turnipsimaan. - -Pesola ei voinut kyllin ihmetellä Pertun turnipsimaata, niin komea se -oli. Ei koko jokivarrella sanonut sellaista nähneensä, eikä missään -muuallakaan. - -"Sinä saat tästä ensimmäisen palkinnon..." - -Mutta nyt hän huomasi, että Perttu pysyi kovin vakavana ja miettivän -näköisenä ja etteivät mitkään puheet tuntuneet vaikuttavan häneen. - -"Mikä sinua vaivaa, mies, kun olet niin alakuloinen?" - -Hän oli kyllä jo kuullut, että vanha saarnamies makasi halvattuna ja -että emäntäkin oli hyvin heikko. - -"Onpa tässä miettimistä minun osalleni", vastasi Perttu. - -Mutta Pesola oli elämäniloinen mies, joka tahtoi nähdä hauskaa väkeä -ympärillään. Pertusta hän oli päässyt siihen uskoon, että hän oli -taitava ja hyvälahjainen maanviljelijä, joka ei antanut opin ojaan -kaataa. - -"No, älähän sure... Emäntä sinun pitää ottaa... Eikö sinulla jo ole -tiedossasi?" sanoi hän. - -Hän ei tiennyt, minkä taakan alla Pertun sydän sykki. Ei osannut -aavistaakaan, mitä mies oli mietiskellyt sitten viime näkemänkin. - -"No, miten alkaa karjasi menestyä?" kysyi hän kuin sivumennen. - -"Paranemaan päin on nyt. Nuoret maatiaisrotuiset voivat hyvin ja -kasvavat." - -Karja oli Pertun ilo, vaikka vastoinkäymisiä siinäkin oli ollut. -Luomatauti oli vaivannut monta vuotta, ja kesää ennen oli paras -maitolehmä uponnut suohon. - -"No, se mies, joka ei anna vastusten lannistaa, vaan yrittää ja yrittää -uudestaan..." - -"Se on helppo sanoa", arveli Perttu naurahtaen. "Mutta sitä näkyy -tottuvan vastoinkäymisiin niinkuin muuhunkin... Ja montakohan miestä -maataan viljelisi, jos vahingoista säikähtäisi eikä sitkeydellään kovaa -onnea voittaa koettaisi!... Pian talot jäisivät kylmille..." - -"Niin. Kyllä se on lujassa leipä maanviljelijällä... ainakin täällä. -Mutta kun kehitys, oppi ja taito tulevat avuksi, niin..." - -"Ei tule tänne koskaan sitä aikaa, että helpolla eläisi, mutta se ei -olekaan pääasia. Pääasia on, että maa kyllä miehensä elättää, jos työtä -tekee. Mutta kuka täällä tekee maatöitä? Ei ole monta miestä tässäkään -kylässä..." - -He syventyivät juttelemaan maanviljelijän asemasta Perä-Pohjolassa. Ja -varsinkin siitä raskaasta epäkohdasta, että maatyöntekijät vähenivät -vuosi vuodelta. Siihen oli luonnolliset syyt, jotka aika ehkä kerran -korjaa, arvelivat. - -Iltasella, kun he Pertun kamarissa puhelivat keinoista maanviljelyksen -parantamiseksi täällä Perä-Pohjolassa, teki Pertun mieli monta kertaa -jutella Pesolalle talon veloista ja siitä, olisiko mitään keinoja saada -jonkunlaista lainaa valtiolta, jotta pääsisi erilleen Lommasta. Mutta -vaikka hän monta kertaa oli siitä sanomaisillaan, ei hän sitä tehnyt. -Missäpä semmoisia kassoja olisi olemassa! - -Mutta puheen jatkuessa joutuivat talon metsävarat keskusteluun. - -Kun Perttu mainitsi, että tänne juuri odotettiin paperipuiden ostajaa -ja että hänkin oli aikonut kaupata Särkirovan sarasta kuusikkoa, joutui -Pesola haltioihinsa. - -"Niille ei kannata myödä yhtään kalikkaa... ne eivät maksa kuin -mitättömän hinnan, ja paperipuumyynti on talon surma ja perikato... Kun -ei linnun istuinta enää jää!" sanoi hän ankarasti ja selitteli vielä -laajasti Pertulle, kuinka kasvava puu tuottaa monta prosenttia korkoa. - -Perttu tiesi sen Pesolan selittämättäkin. - -"Ja eikö tuo Särkirova ole juuri se metsäpalsta, jota sanoit -säästäneesi ja hoitaneesi?" kysyi Pesola vielä varmuudeksi. - -"Se se on", myönsi Perttu. Ja hän oli sanomaisillaan, että tosi hätä -käski myydä, mutta ei sittenkään sanonut. - -Pesola ehti kysyä: - -"Eikö tällä talolla ole ulkometsäsarkaa, josta sopisi myydä? Talon -tonttisarasta ei myy hullukaan niiden konnain raiskattavaksi..." - -"On tähän kuuluva Lompalojoen sarka, mutta sen on isä myynyt -viideksikolmatta vuodeksi puulaakille. Siinä sarassa ei todellakaan -taida olla linnun laulupuuta..." - -Pertun ääni soi surulliselta ja silmistä kimposi kaiho. - -"Jaa, jaa... se on sitä vanhaa tyhmyyttä... ja polkuhinnasta tietenkin -on myynyt?" - -"Eivät kuulu tulleen parhaat tukit maksamaan puulaakille kuin puoli -markkaa kappale." - -Pesola vihelsi pitkään ja virkkoi: - -"Selkäänsä tarvitsisivat saada kaikki vanhemmat metsänsä myyjät, ja -paperipuun myyjille pitäisi panna holhooja." - -"Hätä käskee monen myymään", sai Perttu nyt sanotuksi. "Enkä minä usko, -että kukaan möisi metsäänsä, kun muutoin läpi pääsisi." - -"Maa se elättää", sanoi Pesola vaan siihen, mutta ei kysynyt, miksi -juuri Perttu tahtoi metsäänsä myydä. - -Ja he alkoivat tarkastella sitä uuden kartanon piirustusta, jonka -Perttu oli tehnyt. - -Se oli Pesolankin mielestä aika mukava. Vanha päärakennus tulisi -siirrettäväksi pitkin jokea, niin että puutarha tulisi joen viettävälle -törmälle. Navetta taas tulisi kuin eri pihaan sika- ja lammasläävineen. - -"Tästä tulee oikein soma", arveli Pesola. - -"Niin, se on vain unelmaa, joka ei koskaan toteudu", sanoi Perttu. - -"Mutta tulinpa tuon piirtäneeksi, kun ei sattunut muutakaan hommaa... -talvi-illan kuluksi." - -"Toden totta. Tässä on otettu pienetkin seikat huomioon. Esimerkiksi -lantahuone on verrattoman käytännöllinen", puheli Pesola. - -"Saapihan se siinä olla, mutta milloin lienee valmiina", virkkoi Perttu -sillä äänellä, etteivät sitä hänen silmänsä koskaan näkisi. - -Seuraava aamu oli kirkas ja kylmähkö. Valkoiselta pohottivat vainiot -auringon noustessa, ja suvannosta nousi sakea usva. - -Oli ollut hallayö. - -Jo auringon noustessa olivat Perttu ja Pesola pystyssä, sillä heillä -oli aie lähteä Karhusuolle Pertun uutisviljelystä katselemaan. Pesola -tahtoi omin silmin nähdä, kuinka Perttu siellä oli hommannut ja kuinka -alkoivat menestyä kesällä kylvetyt heinänsiemenet. - -Reippaasti he nousivat Viinamäen sänkistä peltoa suoraan mäkeen, -kuusikkoon, jonka läpi tie vei takalistolle ja Karhusuolle. - -"Mistähän tälle pellolle semmoinen nimi on annettu?" kysyi Pesola, kun -he olivat ehtineet puoliväliin peltoa, josta se alkoi kohota. - -"Tästä pellosta, ihan vaaran niskalta, kuului ennen isoisä valinneen -parhaan viljan viinankeittoa varten. Siinä ei koskaan halla pannut, -niin että äijä huonoinakin vuosina sai tarveviinansa. Ja siitä asti on -tätä peltoa Viinamäeksi sanottu", selitti Perttu. - -"Niillä oli ukoilla siihen aikaan hauskat hommat, kun viinaa saivat -omasta takaa. Mutta ei silloin ollut juoppoja niinkään paljon kuin -nyt." - -"Kuinka lienee. Mutta sen olen kuullut, että isoisävainaja oli ollut -väkevä viinamies... Meidän luhtirakennuksessa on vieläkin kamari, jossa -ukko välistä oli ryypiskellyt viikon ja kaksi, ettei selvää päivää -ollut... Ja juoppo on ollut isäkin ennen heräämistään." - -"Olihan niitä jokunen vanhempi mies kylässä juoppo, mutta yleisesti oli -kansa raittiimpaa kuin nyt. Nythän juovat pienet pojatkin." - -"Niin tekevät. Ja kuitenkaan ei tässä maassa saisi mitään ylellisyyttä -harjoittaa,... ahkeruudella ja säästäväisyydellä tekisimme me -suomalaiset tästä maasta viljavan maan, joka elättäisi monta miljoonaa -ihmistä..." - -He ehtivät pellon mäkipäähän, josta kuusikko alkoi. Perttu silmäsi -kiveään ja muisti puheensa Hannan kanssa. Pesola kääntyi katsomaan -joelle ja suvannolle ja lännen vaaroihin, joihin aurinko sopi somasti -kimaltelemaan. Vuopioiden leikkelemä jättiläisniitty levisi siinä kuin -tauluun maalattuna heidän edessään, ja valkoinen huurre välkkyi -sängestä kuin hopeahelmien peittämänä. Lukemattomia latoja ja suovia -törötti siellä törmillä kukkuroillaan saaren mehukasta, hyvänhajuista -heinää. - -"Välkkyy kuin hopea koko tuo ääretön niittymaa. Tuollaisia niittyjä ei -tapaa missään Etelä-Suomessa", sanoi Pesola. - -"Siinä onkin muuan saari Hopeasaari nimeltään. Se on tuo, jonka -rannoilla kasvaa valkolehtistä vesipajua", ja Perttu osoitti kädellään -Hopeasaareen päin. - -Ei tiennyt Pesola, että siinä oli Viraniemen paras niitty, josta Lomma -taaskin tänä kesänä oli korjannut runsaan heinän. Perttu ei puhunut -siitä mitään Pesolalle. Ei saattanut sanoa, niin pahalta tuntui. - -"Kuuluuko tähän taloon yhtään saariniittyä?" kysyi Pesola kuitenkin. - -"On siellä iso sarka Viraniemelläkin", vastasi Perttu, mutta kääntyi -samalla menemään metsään. - -Siinä se oli juuri Pertun hoitama kuusikko, joka vuosikymmenen toista -oli saanut kasvaa rauhassa ja hoidettuna. Siinä näkyi kuusten seurassa -siellä täällä jokunen jouhimäntykin, suora, siro ja terve ja vaikka -tukkipuuksi kelpaava. - -"Tästä jo saat ottaa tavaraa, kun kartanoa alat korjata", arveli -Pesola. - -"En minä ensi tarpeeseen tästä ota", vastasi Perttu, ja Pesola näki, -että kovin paljon piti mies metsästään. - -Kuusikkoa riitti pitkän matkaa, toisen vaaran laitaan asti. Siinä -muuttui ensin koivikoksi ja vaaran kupeella männiköksi, joka oli -kulovalkean jälkeen noussut siihen rehevänä taimistona. - -Vaaran jyrkintä kohtaa kiertäen vei tie Karhusuolle. Ja toisella puolen -vaaraa oli laaja, puuton jänkkä, Pertun uudisviljelys. Siellä oli jo -saroilla monta uutta latoa, jotka nyt olivat heiniä täpösen täynnä. -Työtä siinä oli tehty, ja yhden miehen työksi se oli kerrassaan -suurtyö. Mutta Perttu pahoitteli sittenkin, että vähän oli tullut -valmista. Kahdelta saralta olivat ajomullat jääneet haettamatta ja eräs -oja oli keskissä. - -He tarkastelivat kesällä heinänsiemenelle kylvettyjä sarkoja. Mainion -hyvin oli timoteikin itänyt, sievänä, tasaisena äpäreenä vihoittaen. - -"Tämä on erinomaista suota", sanoi Pesola. "Täällä etempänä näkyy -perusmaan savi olevan vielä parempaa kuin maan rannalla. Tässä suossa -on rakkautta! Ja senhän olen sinulle aikaa sanonut..." - -"Kun olisi varoja tätä viljellä", huokasi Perttu. "Minusta näyttää -siltä kuin nuo sarat, joihin en ole apulantaa pannut nimeksikään, -kasvaisivat paljaasta saven voimasta yhtä hyvin kuin apulannallakin -höystetyt sarat. Ainakin oli heinä yhtä vankkaa..." - -"Todellako?" kummasteli Pesola ja kävi kourin tunnustelemaan savea. - -Perttu innostui näyttämään, kuinka paljon oli heinää tullut apulannalla -höystetyistä saroista ja kuinka paljon niistä, joihin ei ollut muuta -kuin vähän päälle levitetty. - -"Merkillistä tämä on", myönteli Pesola. - -Metsänlaidassa, josta jänkkä alkoi, oli Pertulla kovalla maalla kahden -koivun välissä sauna, jossa oli väliin yötäkin, kun suolla syksyisin -työskenteli. Sen toisessa lonkassa oli laakakivistä kokoonkyhätty -takka, jossa voi pitää hauskaa pystyvalkeaa, kahvinsa keittää, kalansa -paistaa. He menivät sinne sisälle, sytyttivät iloisen tervas-pystytulen -ja alkoivat Pertun tuomasta eväslaukusta syödä aamiaista. - -"Tämmöinen metsäsauna se sentään on paras keksintö maailmassa", arveli -Pesola. - -Ja hän heittäysi selälleen seinänviereen lavolle, tuoksuvain heinäin -päälle, sillä välin kun Perttu keitti kahvia. - -"Sinun on hauska täällä syödä ateriasi, kun työstä palaat... Ei tänne -kuulu maailman pauhu eivätkä elämän kuohuvat mainingit... Hauska on -syödä omaa leipäänsä... ja hauska lyödä löylyä omassa saunassaan", -puheli hän tyytyväisellä äänellä. - -"Omahan tämä on salvamani, tämä sauna, samoin kuin nuo ladotkin", sanoi -Perttu, mutta äänessä tuntui taas surullinen sointu. - -"Emäntä sinun pitää ottaa ja laittaa poikia avuksesi", innostui Pesola -äkkiä. "Johan sinä olet hyvässä naimaiässä, ja emännänhän sinä -tarvitset." - -"Eipähän ole vielä emäntää sinullakaan", pani Perttu vastaan. - -"Mitäs minusta, joka olen maankiertäjä ja hulivili..." - -Kahvia juotaessa Perttu esitteli, että kävisivät nyt samalla matkalla -Särkirovassakin. Pesola, joka oli perehtynyt metsäasioissakin, voisi -jotakin arvioida Särkirovan metsästä. - -"Siitä löytyy jo hyvin paljon tukkipuita, lukuunottamatta kuusikkoa, -joka olisi erinomaista paperipuumetsää", selitteli Perttu. - -"Käydäänpä vain, mutta en minä sinua sitä myymään kehoita, vaikka olisi -kuinka hyviä tukkipuita", sanoi Pesola. - -Särkirova alkoi heti Karhusuon toisesta laidasta, kohoten siinä -korkeammaksi männikkökankaaksi, joka oli paikoitellen louhikkoinen ja -kivinen. Kankaalla oli jo isoja, tervastyvisiä aihkia, puoleksi -kuolleita petäjiä, mutta oli joukossa solakoita jouhimäntyjäkin, joissa -ei ollut oksia kuin ihan latvassa. - -"Nämä aihkit ja vikapuut olen säästänyt rakennuksia varten", puheli -Perttu, ja kun oikein komean männyn kohtasivat, niin sen viereen -seisahtuivat ja tuumailivat. - -Mutta kun he joutuivat parhaaseen petäjikköön, jolla oli nimenä -Honkasaaja, havaitsi Perttu, että parhaiden puiden kuoreen oli lyöty -pilkka... - -Kuka oli käynyt hänen metsäänsä tarkastelemassa? - -Salamana lensivät hänen ajatuksensa sinne tänne, eikä hän kuullut, mitä -Pesola selitteli ja neuvoi. - -Mitä varten oli näitä parhaita puita pilkoitetta? - -Ja kuta etemmä kävelivät Honkasaajan harjua, sitä enemmän pilkkoja -näkyi. - -"Oletko näitä parhaita petäjiä lukenut, koska niissä näkyy pilkkoja?" -kysyi Pesola, mutta ei joutanut Perttu vastaamaan. - -Perttu huomasi, että pilkkominen oli tapahtunut aivan äsken. Hän ei -kyllä ollut itse koko kesänä joutanut käymään näinkään kaukana -metsäsarallaan, mutta pilkoista saattoi päättää, että ne vasta olivat -parin kolmen viikon vanhoja. - -Ja yhtäkkiä hänen mieleensä juolahti kamala aavistus. Lomman hommaa -tämä oli...! - -Hänen ajatuksensa tuntuivat seisahtuvan, ja kummallinen pelko täytti -hänen sydämensä. Hän muisti kesällä huhuna kuulleensa Lomman kehuneen, -että Viraniemi oli kylän parasetuinen talo vieläkin, vaikka Lompalojoen -metsäsarka oli myytykin... - -Mitkä aikeet ja hommat lienevät Lommalla? - -Tiesiköhän Jokijalka tästä? Hän alkoi kävellä nopeampaan, puhui -katkonaisesti sitä tätä ja vastasi Pesolan kysymyksiin aivan väärin. - -Kun he olivat kulkeneet Honkasaajan poikki ja laskeusivat korpeen, -jossa kasvoi pitkää kuusikkoa, sanoi Pesola: - -"No, tästä todellakin saisi myydä palasen paperipuiksi." - -Ja nähdessään, että kuusikkoa oli verrattoman laaja ala, virkkoi hän -vielä: "Varsinkin jos rahahuolia on, niin kyllä tästä ainakin osan -saisi myydä." - -"Pitäisi tänne nyt aivan heti tulla paperipuun ostajia", jouti -Perttukin nyt vastaamaan. Hän koetti rauhoittua, mutta Pesola huomasi, -että Pertun mieli oli kuohuksissa ja mies levottomana. - -Hän alkoi aavistaa Pertun huolia ja muisteli joskus kuulleensakin, että -Viraniemi oli hyvin velkainen talo. - -Kun he käveltyään läpi kuusikon kääntyivät takaisin, alkoi hän puhella: - -"Tässä kyllä näkyy olevan semmoinen metsäsarka tämä Särkirova, että -näiden puiden hinnalla... ja sillä hinnalla, mikä puutavaralla nykyään -on... paikkaa monta reikää... isoakin." - -"Niinkö luulet?" kysyi Perttu iloisemmasti. - -"En ainoastaan luule, vaan olen aivan varma siitä", sanoi Pesola. - -Ehdittyään jälleen Karhusuolle he alkoivat puhella siitä, miten siihen -valtaviemäri olisi kaivettava. - -Iltasella, kun he taloon palasivat, oli Pertun mieli monenlaisissa -tuumissa, niin ettei hän muistanut heti mennä katsomaan äitiään, jonka -Kustaava kertoi olleen hyvin kipeän. - - - - -VII. - - -Saatuaan kaikki syystyöt tehdyiksi, perunat kuoppaansa ja turnipsit -maahan kaivetuiksi, läksi Perttu Karhusuolle keskenjääneitä sarkojaan -valmistelemaan ja uusia ojia luomaan. Yökunnassa hän ei nyt kuitenkaan -joutanut olemaan, kun oli kaksi hevosta ruokittavana, eikä -Venni-renkipoikaan voinut täysin luottaa. Mutta aamuvarhaisella hän -lähti ja vasta pimeän tultua palasi. Muutenkin täytyi käydä kotona -viettämässä yön aikaa, sillä sekä isä että äiti tarvitsivat hänen -huolenpitoaan. Kustaavasta oli tullut parempi emännöitsijä kuin Perttu -oli uskaltanut toivoakaan. Hänen ja Pertun keskinäinen suhde oli -lämminnyt ja tullut enemmän sisarelliseksi. Eikä Kustaava näyttänytkään -olevan niin suuri tuhlari, kuin Perttu oli luullut. Päinvastoin näytti -koettavan säästää ja supistavan menoja minkä voi. - -Jokijalan isännältä oli Perttu saanut kuulla, että Särkirovan mäntyjen -pilkkominen oli Lomman töitä. Vartavasten oli metsän luettanut, aivan -niinkuin se olisi ollut hänen oma sarkansa. Mitä varten oli niin -tehnyt, ei ollut Lomma kenellekään sanonut, mutta Jokijalalla oli omat -ajatuksensa Lomman tuumista. - -Siitä huolimatta Perttu oli kuitenkin paremmalla tuulella kuin oli -ollut pitkään aikaan. Karjasta oli luomatauti loppumassa, sillä ne, -jotka nyt syksystä olivat poikineet, olivat onnessa menneet ja lypsivät -hyvää maitoa. Kustaava oli näyttäytynyt kelpo emännäksi, niin että -meijeristä nyt oli paljon enemmän tuloja kuin ennen. - -Sitäpaitsi Pesolakin oli puhunut rohkaisevasti, vaikkei tiennytkään, -että Lommalla oli niin suuri kiinnitys maahan. Ja Jokijalan isäntä oli -luvannut toimittaa paperipuun ostajan ensiksi Pertun metsää katsomaan. -Muista kylistä, alempana jokivarrella, jossa jo joku talo oli metsää -myynyt, kerrottiin metsistä saadun hyvät hinnat. - -Näin Perttu tuumiskeli, kun varhaisena aamuna käveli pieni laukku -kainalossa Karhusuolle päin. - -Kun saisi metsästä niin paljon, että saisi täyteen maksetuksi Lomman -kiinnityksen, niin sitten ei olisi hätää, mietti hän, ja hänen -sydämensä sykki ilosta. Jos eivät muut saamamiehet tyytyisi saamisiaan -vartoomaan, niin koettaisi myydä kaikki, mitä irti saisi, ja antaisi -vuokralle Hopeasaaren... Ja jos nyt ensi talvena pääsisi hyvään -tukinajoansioon... Ja pääseekin... Anukanvaaraan oli tulossa iso ajo, -ja sinne oli jo Herranen, tuleva ajopäällikkö, luvannut hänelle ajoa. -Pyrkijöitä kuului paljon olevan, mutta hänet lupasi mielellään ottaa, -ja kertoi ajoa riittävän kevääseen asti... Jos kaikki onnistaisi hyvin, -niin sieltä ansaitsisi komeat rahat, ja kun nekin sitten joka pennin -velkaan panisi... - -Ja kuta enemmän hän aprikoitsi ja laski tulojaan ja menojaan, sitä -paremmalta hänen asemansa hänestä näytti. Ja ensi kevännä sitten! -Silloin olisi vuosi kulunut, ja silloin hän toisi Hannansa -Viraniemeen... - --- Sen täytyy tapahtua... Minun täytyy yrittää yötä päivää... Lieneekö -minun kohtaloni kovempi kuin muidenkaan ihmisten, -- arveli hän, ja -hänen kasvonsa loistivat ikäänkuin ilon ja toivon väreistä... - -Silloin vasta alkaisi työ työltä tuntua, kun saisi Hannan toiseksi...! -Ja hänen kauan ikävöitty ja odotettu onnenpäivänsä tuntui nyt hänestä -olevan aivan lähellä ja toteutuvan varmasti. - -Hän kuvaili jo mielessään, miten he Hannan kanssa elämänsä -järjestäisivät. Säästäen täytyisi elää, koota velkoihin jokainen -liikenevä penni, ja sitten vasta, kun kaikki oli maksettu, ruvettaisiin -kartanoa korjaamaan... - -Kustaava saisi lapsinensa olla niinkuin kotonaan. Hän opettaisi pian -vanhimmat pojat työn tekoon... kesäisin kykenisivät nyt jo minkä -mitäkin toimittamaan... Sitten kun oli saanut Hopeasaaren omaan -valtaansa, rakentaisi navetan ensiksi... niin oli Pesolakin neuvonut, -kun oli kuullut, kuinka erinomainen luonnonniitty taloon kuului. Ja -tullessaan Karhusuolle hän mietiskeli hyvillään: -- Ja mitä antaa tämä -jänkkä, kun tämän ojitetuksi saapi! Nyt jo tuottaa kuuden lehmän -heinät, vaikkei päivääkään ole palkkamies tässä työtä tehnyt... Kuinka -ääretön onkaan heinäntulo, kun sarat ulottuvat toiseen metsänrantaan -asti! - -"Tästä saa niin paljon kuin ottaa kehtaa", hän sanoi ääneensä. -"Onnellinen ajatus oli, että rupesin omin voimin tätä ojittamaan, -vaikka kaikki kielsivät, Jokijalkakin..." - -Perttu oli saapunut saunalleen ja laski eväslaukkunsa lavalle. Hän otti -saunan loukosta lapion ja ojapiilun ja läksi ojalleen, jonka toinen pää -oli jo sivu puolivälin suota. Se oli viemärioja, joka jakoi koko suon -kahteen palstaan, ja tänä syksynä sen täytyi valmistua, että jänkkä -pääsisi toisestakin päästä kuivumaan. - -Hiki tippui Pertun hiuksista ja pitkin kasvoja, kun hän kaivoi -viemäriä. Tavattoman suuria lapiopaloja, raskaita savineliöitä, hän -heitteli ojasta kahden puolen. Hän oli riisunut puseronkin ja puski -paitahihasillaan, selkä märkänä. - -Ilma oli sumuinen ja nuoskea, vaikkei satanutkaan vettä. Mutta Perttu -oli niin innostunut työhönsä, ettei välittänyt mistään muusta. Täällä -sai oikein mielinmäärin yrittää. Ja kyllä siinä yhdeltä mieheltä -valmista tulikin, vaikka viemärin täytyi olla puolta leveämpi kuin -sarkaojan. - -Mutta hänen ajatuksensa pyörivät koko ajan Hannassa, kotonaan, ja -pysähtyivät sitten Lomman velkaan. Se olikin ensimmäinen ajatus aamulla -ja viimeinen illalla. Ja kun Lomman ajatus hänet tapasi, alkoi hän -polkea lapiota kahta tulisemmasti ja heitti välistä lapiopalan menemään -monta syltä syrjemmäs toisia. - -Muistamatta katsella eteensä tai taaksensa hän kaivoi, sillä tälle -päivälle hän oli ottanut isomman urakan kuin edellisiksi päiviksi. -Aamulla hän ensiksi oli jo sysännyt seipään pystyyn siihen kohti, johon -aikoi päästä, ja ripustanut puseronsa siihen. Ei hän kuullut eikä -nähnyt, että Särkirovan puolelta metsästä käveli mies kirves kainalossa -ja laukku selässä häntä kohden. - -Se oli Junnon-Iikka, joka oli käynyt satimilla. Iikka asteli verkkaan -Pertun luokse. He eivät olleet sitten kesän, kun koskenniskassa se -tappelunkahakka oli, tavanneet toisiaan. Ei tiennyt Iikka Pertun -mieltä, mutta kun ei ollut kuullut mitään erinomaisempaa, niin oli -Pertun hyväksi kuitenkin hommaillut. Kerran oli jo käynyt Perttua -kotonakin kysymässä, mutta silloin oli sanottu hänen olevan täällä -Karhusuolla. Ja nyt, kun satimiltaan palasi, päätti kulkea Karhusuon -kautta, että saisi puhutella. Täällä mies näkyi olevankin, ojaa -luomassa... - -Perttu ei kuullut, vaikka Iikka jo oli ihan hänen selkänsä takana. -Siihen hän seisahtui ja katseli, kuinka Perttu nosti tavattomia -savineliöitä ojasta ja heitteli kuin lastuja syrjään... Oli siinä -voimaa tuossa ruumiissa, oli jänteitä noissa käsissä... Olisi luullut -tuolla työnteolla elävän... Raskaampaa oli kuin tukinajo... Ollapa -tuommoinen mies tukkimetsässä... - -Iikka rykäisi... Perttu huomasi nyt vasta hänet, ja Iikka havaitsi, -että Perttu ikäänkuin säpsähti. - -"Kylläpä sinä olet hiljaa tullut, kun en mitään kuullut", sai Perttu -kuitenkin sanotuksi, mutta hänen äänensä vähän värähti, ja silmät -väkisin pysähtyivät Iikan kirkkaaseen kirveenterään. - -Mutta Iikka hymyili niinkuin ennenkin, ja hänen kirkkaat ruskeat -silmänsä loistivat ystävyydestä. - -"Levähdä sinäkin nyt ja pannaan piippuun", esitti hän. "Minulla on -sinulle paljon sanomista. Tulee hyvää tukinajoa ensi talveksi... Johan -kuulut ostaneen hevosenkin..." - -Perttukin virkosi säikähdyksestään. - -"Oikein säpsähdin, kun omissa mietteissäni tässä kaivoin", sanoi hän ja -painoi lapionsa kiinni. - -"Tässä selkäsi takana katselin, kuinka oikea mies ojaa kaivaa." - -Kun he molemmin olivat istuneet ojan partaalle ja sytyttäneet -piippunsa, katsahti Iikka Perttuun ja sanoi: - -"Katsos vaan, kun jäi tuohon leukapieleesi arpi. Tuliko siihen syvä -haava?" - -"Ei se syvä, ja kai arpikin katoaa. Olisi saanut olla sekin kahakka -olematta..." - -"Olisi saanut. Eikä sitä olisi tullutkaan, mutta kun etelänpuolen -miehet panivat vettä viinaan ja myivät sitä..." - -"Älä juo sinäkään enää koskaan!" - -"En juokaan. En ole sitten koko kesänä ostanut enkä muidenkaan lasista -maistanut... Minun oli niin mieleni paha, kun sinäkin siihen -sekaannuit, selvä ja viaton mies... Ja olen minä luullut, että jos -minulle kaunaa kannat..." - -"Älähän nyt semmoista..." - -"Ja sitten vielä kun kaikki luulivat, että sinäkin olit juovuksissa... -vaikka et koskaan mitään maista..." - -"Olisin minä saanut olla siihen tappeluun sekaantumatta... Mutta kun -monta miestä sinun päälläsi reuhasi, niin nousi minullakin viha..." - -Polttelivat siinä sitten tuokion tupakkaa, ja Iikka silmäili ojia, -joita Perttu oli luonut, sarkoja ja uusia latoja ja virkkoi: - -"Olet sinä vähän parempi muita nuoria miehiä... Saisivat tulla oppiin, -kuinka maata viljellään..." - -Pertulla yrittivät entiset epäilykset Iikkaa kohtaan herätä, mutta -eivät päässeet voimaansa. Ei näkynyt Iikan kirkkaissa silmissä -minkäänlaista vilppiä, eikä kasvoissa raakuutta... - -Väärin oli Iikkaa mielessään tuominnut ja Hannallekin siitä puhunut. Ei -Iikalla voinut olla paha mielessä! Ei voisi noin suoraan katsoa silmiin -eikä noin levollinen olla, jolla oli paha mielessä. - -"Tulisi nyt vain pian talvi, että pääsisi tukkimetsä£n", puheli Iikka. -"Anukanvaarassa tulee monta kymmentä tuhatta tukkia ajettavaksi. Minä -jo Herraselle puhuin, että sinäkin tulet... Ja lupasi antaa hyvältä -paikalta saran sinulle..." - -"Puhuttelin minä itsekin Herrasta tässä tuonnoin..." - -Hetken perästä Iikka virkkoi: - -"Onko sinulla jo hakkuumiehestä tietoa? Ajattelin, että jos suostut, -niin minä alan kumppaniksi... jos et huonona pitäne... Mutta olen minä -siksi monta vuotta jo tukkeja hakannut, että alkaa se työ käydä..." - -"Ei ole vielä kumppanista tietoa..." - -"Ja saman kylän miehiä kun ollaan, niin olisi hauskempikin... Enkä minä -kalliimpi ole kuin muutkaan... enkä niinkään kallis sinulle..." - -Iikka katsoi kysyvästi Perttuun, ja hänen silmissään oli melkein kuin -rukoileva ilme. - -"No ruvetaan sitten yhdessä oikein kovasti tukkeja hirttämään", lupasi -Perttu. "Hyvä tukkimies sinä aina olet ollut, sen olen kuullut." - -"No, tuohon käteen!" - -Ja Perttu tarttui Iikan ojennettuun käteen, että sopimus oli tehty. - -"Ja palkasta kyllä sovimme. Herranen ei ota yhtään lakkolaista työhön, -ja jos saapi tietää, että kuka tahansa pitää sosialistipuheita ja -houkuttelee toisia, niin paikalla panee työstä pois", selitti Iikka. - -"Senpä se tekee niinkuin minäkin tekisin", vakuutti Perttu. - -Puhelivat vielä minkä mitäkin. Loukuillaan oli Iikka käynyt, mutta -pieni oli saalis ollut, koppelon ja riekon oli Hirvilehdosta saanut. Ei -ollut Iikka tehnyt maatöitä koko syksynä. Kun tukkityöt loppuivat, oli -vain oleskellut ja entistä ansiotaan syönyt. - -"Joutaisin tästä minäkin ojaa luomaan maan kylmettymiseen asti", arveli -hän lopuksi. "Sitten tulee kierä lähtö Anukanvaaraan, kun jänkät -alkavat kantaa..." - -"No, ala täällä Karhusuolla", ehdotti Perttu. "Vaan minulla ei ole -palkkaasi rahassa maksaa, mutta ota kalussa. Tarvitsethan leipää, -lihaa, kalaa ja särvintä... ja loppulaskun saat sitten, kun minäkin -rupean saamaan rahaa tukinajosta." - -"Kyllä se sopii. Halvemmalla minä sinulle teenkin kuin muille", lupasi -Iikka. - -Tuumasta toimeen. He mittasivat jo sarat ja löivät seipäät ojien -kohdalle. Huomenna oli Iikan määrä alkaa. Olisi aloittanut työnteon jo -nyt, mutta täytyi ensin voidella kengät ja paikata vaatteita. Sopivat -hinnankin valmiiksi. - -Iikan mentyä Perttu alkoi taas kaivaa vihaisesti. Oli vielä aikaa -tunti, kaksi, ennenkuin alkaisi hämärtää, jolloin hän lähti kotia. - --- Kummallinen mies se on tuo Iikka, -- mietti Perttu. -- Hyvää hän -minulle näyttää tarkoittavan... Miksi sitten epäilen ja kuvittelen -hullutuksia... - --- Nytkin! - --- Olisihan nytkin, kun kauan aikaa seisoi selkäni takana hiottu kirves -kainalossaan... olisi voinut, jos paha mielessään olisi... - -Kun oli Hannalle puhunut Iikasta, oli Hanna vakuuttanut, ettei Iikka -ollut semmoinen mies, joka mietti kostoa kaukaa ja kauan. Mitä varten -hän kantaisi Pertulle vihaa siitä, että Perttu rakasti Hannaa ja Hanna -Perttua, oli Hanna tuumaillut. Kyllä Iikka itsekin ymmärsi, ettei -hänestä ollut vaimon elättäjäksi, ja liekö ollut se kosiminenkaan niin -täyttä totta... - -"Mutta siitä asti Iikka kuitenkin on ollut paljon toverillisempi ja -toimittaa minua tukinajoon", oli Perttu Hannalle sanonut. - -"Sehän päinvastoin todistaa, että hän pitää sinua miehenä, jonka -ystävyyteen on hyvä pyrkiä", oli Hanna selittänyt. - -Eikähän hänellä ollut mitään syytä Iikkaa epäillä. Mistä ne sitten -olivat kotoisin nuo luulot ja mietteet ja suora pelkokin? - -Hänen omasta sairaasta mielestään! - -Ja Perttu päätti olla semmoisia ajattelematta ja vaivaamatta itseään -turhalla pelolla. Hän polki lapiota, että savi liskui, ja heitti -lapiopaloja kahden puolen ojaa niinkuin kuivia turpeita. - -Oli jo aivan pimeä, kun hän ehti kotia. Pihalle hän jo näki, että -pirtin kattolamppuun oli sytytetty tuli. Siinä ei pidetty tulta kuin -suurimpina juhlailtoina ja jolloinkin, kun sattui kaukaisia vieraita, -isän ja äidin uskonveljiä tulemaan kaukaa Lapista asti. Jokijalan -isännän ja emännän hän näki liikkuvan lattialla. Ja Kustaavan menevän -uunin luo, kasvot kätkettyinä nenäliinaansa. - -Jotakin merkillisempää oli tapahtunut. - -Oli kuin joku raskas paino olisi pudonnut Pertun hartioille, ja -epämääräinen pelko alkoi ahdistaa sydäntä. Tuntui niinkuin ei tohtisi -astua sisälle. Ristiin rastiin pauhasivat ajatukset, luulot ja -otaksumiset sekaisin... - -Olisiko äiti...? - -Äiti oli aamulla, kun hän lähti Karhusuolle, ollut hyvin heikko, mutta -täydellä tajulla... - -Pertun sydän löi niin, ettei hän ollut osata kävellä, vaan melkein -hoiperrellen lähestyi portaita. - -Eikä ole hänelle lähetetty mitään tietoa Karhusuolle...! - -Kun hän juuri oli porstuaan pääsemässä, aukeni pirtin ovi, ja Kustaava -astui kynttilän valossa porstuaan. Perttu arvasi, mitä oli -tapahtunut... - -Hän tarttui sisartaan kaulaan ja virkkoi näin: - -"Maillaan on päiväni aina ollut, mutta ei koskaan enää nouse... kun en -saa nähdä äidin silmiä..." - -Sisar kertoi: - -"Oli niin kummaa... Äiti näytti nukkuneen... enkä minä käynyt -herättämään... Mutta kasvot alkoivat kalveta, eikä näkynyt enää mitään -liikettä... Kun menin koettelemaan, oli otsa kylmä, eikä hän enää -vastannut... Panin Venni-pojan Karhusuolle viemään sinulle sanaa... Ja -juoksin itse Jokijalkaan... Eikö poika saapunutkaan... On varmaan -saanut sen kaatumavikansa ja jäänyt johonkin makaamaan..." - - - - -VIII. - - -Äidin hautauspäivä oli kirkas ja kylmä. Maa oli jo routinut, ja -metsäjärvissä riittyivät rannat. Vanhempi sisar Erika, joka oli -toisessa pitäjässä naimisissa, oli saapunut miehineen hautajaisiin, -mutta veljiä ei näkynyt yhtään. Amerikassa olevat veljet eivät olleet -lähettäneet itsestään kymmeneen vuoteen mitään tietoja, ja toiset, -Hannu ja Iikka, jotka varhain keväällä olivat painuneet ylimaihin, joko -eivät olleet saaneet Pertun kirjettä taikka eivät muuten halunneet -tulla. - -Mitäpä he täällä tekisivätkään! Ei ollut äidillä ollut iloa yhdestäkään -heistä. Surua ja tuskaa olivat vain elämällään tuottaneet, häpeää -itselleen ja vanhemmilleen. Olivatko koskaan rakastaneet äitiään ja -hänen vaivojaan milloinkaan ajatelleet? - -Tuskin vain. Kylmät olivat ne harvalukuiset kirjeet olleet jotka -Amerikassa olevat veljet olivat lähettäneet, eikä niissä koskaan ollut -ilmennyt kodin tai synnyinmaan kaipuuta. - -"Niin vähän rakastivat äitiään, joka oli tehnyt kaikkensa heidän -hyväkseen..." - -Äiti raukka! - -Kun Perttu seisoi avonaisen arkun vieressä ja katseli äidin laihoja, -läpikuultavia ja ryppyihin käyneitä kasvoja, valtasi hänet ääretön -suru. Ei hän surrut äidin poismenoa. Se oli ollut Jumalan suuri hyvä -työ, että päästi kärsimästä murheen ja vaivan hioman sielun. Mutta -äidin elämää hän suri. Hän oli tullut ymmärtämään, ettei äiti ollut -koskaan ollut onnellinen. Hänen surujaan oli vielä lisännyt lasten -elämä ja kohtalo. Ei ollut heihin vaikuttanut ankaran isän kuri, joka -kyllä oli ollut liian rajua ja sydämetöntä, mutta eivät myöskään äidin -neuvot ja rukoukset... - -Vanhimmat veljet lähtivät Amerikkaan, kun isä vihasi heidän jumalatonta -elämäänsä. Kotona eivät työtä tehneet, vaan kulkivat tukkihommissa ja -hurjistelivat. Erika sisar oli ennen naimistaan tehnyt kaksi aviotonta -lasta... eikä ollut Kustaavankaan elämä ollut sen parempaa... - -Monta unetonta yötä oli äiti heidän vuokseen viettänyt... monta -harmaata hiusta he olivat lisänneet vanhan äidin päähän... - -Hannu ja Iikka, Perttua vanhemmat pojat, olivat juoppoja ja -tappelijoita... - -Oliko hän sitten itse ollut kuuliainen lapsi ja oliko koettanut -noudattaa vanhan äidin mieltä ja ilahduttaa hänen vanhoja päiviänsä? - -Oli hän koettanutkin. Mutta oli ollut hetkiä, jolloin hänkin oli -kiukkuinen ja kärsimätön, ja usein hän pahoitti äidin mieltä -toivottomilla puheillaan. Nyt hän sen tunsi paremmin kuin ennen, -selvemmin ja kirkkaammin. Mutta tunnon pohjalla oli kuitenkin -lohdutuksena se, että äiti aina oli antanut anteeksi... - -Näinä viime viikkoina äiti oli usein puhunut omasta elämästään -Pertulle... Ei ollut äidin elämässä oikeastaan mitään muuta iloa kuin -hän, Perttu. Siitä oli Jumalaa kiittänyt ja siitä arvannut, että Jumala -oli valinnut hänet lapsekseen ja valmistanut hänelle iankaikkisen -ilon... - -"Ja jos sinulle käypi hyvin tai pahoin maailmassa, niin ota kaikki -vastaan niinkuin Herran kädestä. Siten valmistaut iankaikkisuudelle." - -Niin oli äiti usein sanonut, ja Pertusta tuntui niinkuin nytkin sanoisi -samaa, vaikka jo makasi umpisilmin ja kylmänä... - -Ja hän tunsi, että ne äidin sanat olivat ikuisesti painuneet hänen -sydämensä syvyyteen. - -Hanna ja Perttu jäivät viimeiseksi haudalle, kun se oli luotu umpeen, -ja Perttu tasoitteli vielä hiekkaa sen päälle. Lyhyt päivä oli juuri -laskemassa, viimeinen kilo sattui äidin haudalle niinkuin hyvästiksi. - -"Ei ole minullakaan enää äitiä... ei ole meillä kummallakaan äitiä -enää", sanoi Perttu, kun oli työnsä lopettanut. - -Hanna itki. - -"Joko lähdemme?" kysyi Perttu, mutta ratkesi hänkin nyt itkuun. - -"Minä en tiedä, miten jaksaisin nyt elää, ellen olisi koettanut -parastani... ellen olisi ollut ja ellen olisi tehnyt niinkuin olen -ollut ja tehnyt... Minusta tuntuu nyt vasta, että olen turhaan surrut -ja turhaan miettinyt tämän maailman hyvyyksiä... ollut niin kiinni -työssäni, etten ole useinkaan muistanut sitä elämää, joka alkaa -hautakummun alta..." - -Hanna ei muistanut nähneensä Perttua koskaan noin liikutettuna. Vankka -mies oli kyyneliinsä upota. - -Kun he hitaasti kävellen lähtivät poistumaan haudan luota, puheli -Perttu itkun seasta: - -"Äiti oli ainakin oikeassa, kun tiesi Jumalan siunauksen seuraavan -minua... Enkö saanut sinua, Hanna, kuin Jumalan kädestä...! Etkö ole -nyt lohduttajani, turvani, iloni ja ainoa ystäväni koko maailmassa! -Kuinka minä nyt eläisin ilman sinua, kuinka päiväni kuluisivat, ellen -tietäisi, kenen hyväksi työskentelen... Olen onnellinen nyt... Äiti, -vanha ja murtunut, on levossa, ja minun mieleni on notkea ja toivoa -täysi..." - -Ja puhellen tulevista päivistä he palasivat kotia, johon muu saattoväki -jo oli aikaa saapunut. - -Erika sisar ei miellyttänyt Perttua. Oli puoliväliin toista kymmentä -vuotta siitä, kun Perttu oli vanhinta sisartaan nähnytkään, niin että -tämä tuntui jo aivan vieraalta. Vielä enemmän nyt, kun Perttu näki, -kuinka välinpitämättömästi sisar haasteli äidin kuolemasta ja kuinka -kylmästi hän kohteli isää, joka makasi avutonna ja melkein kokonaan -järkensä kadottaneena. Enimmin harmitti Perttua se, että Erika piti -kuin mitäkin pesänkirjoitusta talossa, kulkien joka huoneen ja penkoen -ja tarkastaen kaikki paikat, joihin pääsi. Hänen miehensä näkyi olevan -samanlainen. Kustaavan kanssa he eivät näkyneet sopivan yhteen -ensinkään. - -Perttu tapasi Erikan isänsä luota. Vanha saarnamies näytti nyt vasta -alkavan käsittää, mitä oli tapahtunut. Ja vaikka hän oli kadottanut -puhekykynsä, oli hänen silmissään nyt selvän järjen ilme, joka ei -kuitenkaan kestänyt kauan kerrallaan. - -Siihen saapui Kustaavakin. - -"Ei ole pitkällinen enää isäkään", arveli hän ja asetti päänpohjusta -paremmin. - -Kun Perttu poistui, sanoi Erika: - -"Mihinkä ovat kaikki parhaat huonekalut ja äidin sänkyvaatteet -joutuneet?" - -"Velkoihin kaiketi", vastasi Kustaava. "Mitä sinä niistä?" - -"Sitä, että tarvitsisi minunkin jotakin saada... tästä pesästä", -vastasi vuorostaan Erika kiukkuisella äänellä. - -"Etköhän sinä ole tästä ottanut sen verran kuin muutkin, ja -äiti-vainaja on sinulle antanut..." - -"Sinä olet sen mieshunttion kanssa vienyt ja syönyt kaikki..." - -"Sinä ja vanhemmat veljesi tämän talon ensin olette puhdistaneet", -kivahti Kustaavakin vihaisesti. "Kun me olimme pieniä, niin te olitte -pitäneet seurailtoinakin tanssia ja juottaneet ja syöttäneet... ja -eläneet niinkuin olitte eläneet... Eiköhän se Lomman velkakin ole -teistä alkuansa saanut... Niin olen kuullut..." - -"Mutta sinä ja miehesi olette kuulema olleet aina Pertun niskoilla... -ja kuulutte varastaneen jyvät aitasta, ja kesäisin sinä olet käynyt yön -aikoina lypsämässä talon lehmiä omaan kiuluusi..." - -"Sen sinä valehtelet! Et sinä nyt kuitenkaan mitään saa, sillä kaikki -mitä vielä on jälellä, on Pertun..." - -"Kuka sen on sanonut? Ei Perttu ole yksin perillinen, tiedän mä." - -"Peri sitten, kun velat ensin maksetaan! Ettäs kehtaat äidin -hautajaisiin tulla... etkä muista, että ellei Perttu olisi huolehtinut, -olisivat vanhukset kuolleet ruodulla...." - -Sillä lailla jatkui heidän riitansa, kunnes Kustaava lähti itkien pois. - -"Kauhea ja sydämetön ihminen tuo sisar Erika", nyyhki hän, kun kohtasi -Pertun. - -"Älä puhu hänelle mitään", virkkoi Perttu alakuloisesti. - -Häntä kauhistutti, että sisaret haukkuivat toisiaan äidin -hautauspäivänä. - -"En minä kuitenkaan mitään varastamalla ole ottanut... pyytänyt olen -aina", nyyhki Kustaava. - -Kun Perttu tapasi Hannan, sanoi tämä säälien: - -"Perttu rukka! Kuinka jaksat kaikki sulattaa...?" - -"Kiusausten hetkellä muistan aina äitiäni!" - -Ja hän toimitteli ja hommasi ja muisti kaikkia ja koetti sovittaa niin, -että vieraat olisivat tyytyväisiä äidin hautauspäivänä. - -Suuri apu oli Pertulla Junnon-Iikasta, joka kaivettuaan ojia -Karhusuolla oli maan kylmettymisen jälkeen oleskellut Viraniemessä. -Iikka ymmärsi ja hoksasi kaikki, ja pieninkin toivomus Pertun puolelta -tuli heti täytetyksi. Perttua vähän hermostutti tuo vinkeä ja notkea -kuuliaisuus. Nyt varsinkin, kun Hannakin oli saapuvilla. Hän olisi -suonut, ettei Iikka olisi sekaantunut joka asiaan ja joka paikassa -pitänyt hänen puoltaan. - -Mutta hän ei voinut Iikkaa kieltääkään... - -"Hän on kuin leuhka toisinaan, ja varsinkin tänään", sanoi Perttu -Hannalle. - -"Anna hänen nyt vain toimitella. Vaimoväen hommat miellyttävät häntä", -naurahti Hanna. - -"Minkäpä hänelle nyt tekee", arveli Perttukin, mutta hän ei sittenkään -ollut oikein rauhallinen. Iikka tosin ei näyttänyt Hannan läsnäolosta -välittävän, mutta sen sijaan olikin hän melkein aina Pertun -kantapäillä. Kun tämä tahtoi puhutella Hannaa kahden kesken, täytyi -hänen keksiä joku ulkotyö Iikalle. - -Pertulle oli koko äidin hautajaispäivä ollut kaikin puolin raskas. Kun -hän pääsi iltaan ja saattojoukko alkoi poistua, ei hän itsekään -ymmärtänyt, kuinka kaikki oli sentään niinkin hyvin onnistunut. Äitinsä -muistoa kunnioittaakseen hän oli tahtonut antaa kotikyläläisille -hautajaisissa päivällisen, koska hyvä tapa sitä vaati. Eikä hän ollut -säästänyt mitään, joka ei ollut ylellisyyttä. - -Hyvästellessään kysyi Jokijalan isäntä: - -"Etkö sinä Lommalta hautajaisiin käskenytkään, koska sieltä ei ketään -ollut?" - -"Kyllä sieltä on kutsuttu", vastasi Perttu. - -"Hänellä oli kai omat syynsä, joitten vuoksi ei tullut", arveli -Jokijalka. - -"Niin lienee ollut. Olisi hänen kuitenkin isänkin vuoksi luullut -tulevan!" - -"Ei täällä häntä kukaan ole ikävöinyt", sanoi siihen Junnon-Iikka, joka -seisoi Pertun selän takana. - -Seuraavat päivät vasta tuntuivat Pertusta pitkiltä ja ikäviltä. Äidin -poissaolo kävi nyt vasta oikein raskaaksi. Hän ei jaksanut työhönkään. -Kuljeskeli tallin ja pirtin väliä, kävi navetassa, puutarhassaan, ja -joutui välisti venevalkamaan. Venni-poika pienensi turpeita -tallitunkioon, ja hevoset seisoivat molemmin joutilaina tallissa. -Joskus hän istuutui äitivainajan sänkyyn. Istui siinä ja mietiskeli. -Kustaava hommaili emännyyttä niinkuin oli kauan hommaillut. Hänellä oli -nähtävästi Pertulle sanomista, mutta ei ollut tahtonut näinä päivinä -Perttua häiritä. - -Kerran, kun Perttu istui äitivainajan sängyn partaalla piippuaan -poltellen mietiskelevänä, sanoi Kustaava: - -"Minä taidan tässä olla lapsineni sinun tielläsi?" - -"Älähän nyt huoli! Mihinkäpä sinäkään pääset pienten lasten kanssa. -Olehan nyt... on kai sitä leipää sinulle niin kauan kuin minullekin!" -vastasi Perttu. - -"Olen minä ajatellut kysyä, että tämän talven saisin olla..." - -"Olehan vain. Hyvä että oletkin. Kuka isääkään hoitaisi, kun minäkin -lähden tukkimetsään." - -"Oletko siis päättänyt lähteä?" - -"Kyllä minä lähden." - -"Keväälläkö te sitten Hannan kanssa...?" - -"Niin on ollut puhetta, jos Jumala hyväksi näkee... ja jos tässä saisi -velkojilta rauhan." - -Perttu nousi ja meni kamariinsa. Äiti oli monta vuotta sitten antanut -hänelle kolme hopealusikkaa, jotka oli saanut isältään silloin kun meni -naimisiin. Ne oli sanonut säästäneensä Perttua varten. Silloin jo oli -Pertun nimeen luvannut, kun Perttu syntyi. Ei ollutkaan äidillä mitään -muuta antamista. Perttu oli ne aarteenaan kätkenyt piironkinsa -laatikkoon ja aikoi sinne nyt kätkeä sormuksen, jonka oli äidin -sormesta ottanut, niinkuin äiti oli käskenyt tehdä -- ja pitää muistona -äidiltä. Mutta kohta kun hän avasi piironkinsa, havaitsi hän siellä -olevista esineistä, että niitä oli liikuteltu, ja kun hän avasi sen -laatikon, jossa hopealusikkain piti olla, oli se tyhjä... - -Hän seisoi kauan aikaa hämmästyksissään, katkeran vihan alkaessa kiehua -hänen mielessään. - -Mitä tämä merkitsi? - -Kuka oli aukaissut hänen lukitun kaappinsa? - -Mutta samalla hänelle selkeni, kuka tämmöisen kelvottoman työn oli -tehnyt... - -Sisar Erika oli ne _varastanut_...! - -Kelvoton, sydämetön julmuri! Armaan äidin ainoa lahja! - -Hän tunsi niin kovaa suuttumusta, että hän ihan vapisi, ja julma kosto -juolahti hänen mieleensä. - -Lähteä ja toimittaa linnaan semmoinen heittiö! - -Mutta kun hän vähän aikaa oli vihassaan penkonut laatikoltaan, tapasi -hänet kummallinen voimattomuus, joka joskus ennenkin oli suurina -kiusausten hetkinä häneen mennyt, niin ettei hän kyennyt mitään -päättämään. Ennen oli aina tullut helpotusta ja lohtua, kun meni -äidille puhumaan... - -Tiesikö Kustaava tästä? Ja miten oli menetelty...? - -Ja nyt hän vasta muisti, että hänen avaimensa olivat olleet koko -hautaushomman ajan hänen pöydällään. Helppohan siitä oli ne ottaa... - -Mitä hän nyt tekisi? - -Hän päätti lähteä Hannan luo. Yksin hän ei voinut eikä saattanut -päättää. - -Pihan poikki mennessään hän tapasi Kustaavan, joka oudoksui hänen -kalpeuttaan. Mutta Perttu oli päättänyt olla puhumatta asiasta -Kustaavalle. - -"Eihän vain ole sinulta jotakin kadonnut?" arveli Kustaava, joka oli -tavannut sisarensa Pertun kaappia penkomassa. - -Pertulla pyöri jo kiivas vastaus huulilla, mutta kun ei kuitenkaan -epäillyt Kustaavaa, vastasi hän menevänsä käymään Vaaralassa. - -Hän ei lähtenyt maanteitse, vaan asteli polkua, joka näin syksyisin, -kun vilja oli korjattu, johti peltojen pientareita, väliin metsän -rantaan nousten, kylän taitse. Sieltä pääsi vähempää huomiota -herättämättä ja oli rauhallisempi kulkea, koska vastaantulijoita sattui -hyvin harvoin. Mutta Jokijalan ohitse vei polku melkein navetan taitse, -niin että hyvin näki pihalle, jos osui kujalta silmäämään. - -Kun Perttu ehti talon kohdalle, näki hän pihalla kaksi outoa miestä, -jotka puhelivat keskenään ja ikäänkuin odottelivat jotakin. He -näyttivät herrasmiehiltä, vaikka heillä kummallakin oli pitkävartiset -pieksut jalassa. Mitä miehiä lienevät? - -Hän käveli ohi ja eteni pitkin piennarta, joka päättyi metsänlaitaan; -siinä polku taas painui näreikköön. - -Hänen huomionsa oli kiintynyt tapahtuneeseen varkauteen, niin ettei hän -tullut ajatelleeksi sen pitemmältä noita miehiä tai herroja. Vasta -sitten kun Vaarala alkoi näkyä ja vankka kuusikko siinä aidan takana, -arveli hän itsekseen: - --- Kun eivät vain olisi olleet niitä paperipuun ostajia! -- Näinä -päivinä on Jokijalka varronnut heitä omaa metsäänsä katsomaan... Voivat -olla niitä... No, ehdinpä minä täältä... - -Hän saapui Vaaralan laskuveräjälle, josta lehmät kesäisin päästettiin -metsään. Se oli nyt aivan avoimena, ja veräjäpuut oli nostettu aidan -päälle seivästen väliin. Siinä hän havaitsi Hannan, joka pesi jotakin -vaatetta notkossa lähteen luona. Hanna seisoi selin eikä huomannut -Perttua ennenkuin tämä oli aivan selän takana. Hänen hihansa olivat -kierretyt kyynärpäihin asti, ja eteensä hän oli sitonut valkoisen -liinan. Kiharat, vaaleat hiukset olivat somina kiehkuroina molemmin -puolin ohimoilla, ja kasvot punoittivat... - -"Tulitpa kuin kutsuttu. Ajattelin pistäytyä tänä iltana käymään -Viraniemessä", tervehti Hanna, pyyhkäisi pois enintä valkoista -saippuavaahtoa käsivarsistaan ja paiskasi kätensä Pertun ojennettuun -kovaan kämmeneen. - -"Jatkahan nyt työtäsi! Minä tupakoin tässä... Tässä kivellä onkin hyvä -istua... ja katsella sinua", vastasi Perttu ihastuneena. - -"Näet nyt vuorostasi minut oikein... Älä vain katsele rikkinäisiä -kenkiäni..." - -"Eipä nuo minunkaan ole... paikatut ovat minunkin kenkäni... Sinä olet -vain paljon sievempi noin..." - -Ja Perttu sytytti piippunsa ja istuutui kivelle Hannaa vastapäätä. - -"Miltä sinusta nyt tuntuu, kun äiti on poissa?" kysyi Hanna. - -"Tuntuu niin kummalliselta ja tyhjältä... En ole koko viikkona kyennyt -mitään tekemään... Iltaisin varsinkin on ikävä rasittanut... ja siihen -sitten muut huolet..." - -"Älä sinä huolehdi niitä maailman asioita! Mikäs meidän on eläessämme, -olemme nuoria ja terveitä molemmin... ja maailma on avara ja työtä on -paljon... jos ei tässä maassa, niin meren takana kuitenkin..." - -"_Täällä_ sitä työtä juuri onkin... Sinä et ole käynyt Karhusuolla -katsomassa uudisviljelyksiäni?" - -"Kävimme me kesällä, kun marjasta palasimme... Paljon olet raatanut, -aivan näytti mahdottomalta, että yksi mies..." - -"Nyt syksyllä on Junnon-Iikka kaivanut kaksi ojaa." - -Perttu näki, että Hannalla paloi mielessä jotakin, jonka olisi tahtonut -sanoa Pertulle, mutta ei kuitenkaan sanonut. Melkein Perttu arvasikin, -mikä Harmalla oli mielessä; Hanna oli monesti alkanut puhua sinnepäin. - -Kun he tulivat Hannan kamariin, otti tyttö kaappinsa laatikosta esille -monta paria uusia villaisia sukkia, uusia palttinapaitoja ja komean -villaisen röijyn... - -Perttu seisoi sanattomana ja katseli. - -"Näitä aioin lähteä sinulle tuomaan... Miten sinä poloinen tarkenet -tukkimetsään, kun ei sinulle kukaan huolehdi sukkiakaan, ja miten -lienee paitainkin laita... Nämä olen tässä syysaikana kutonut ja -neulonut... kas tässä..." - -Ja Hanna latoi Pertun eteen pöydälle pinon sukkia ja toisen pinkan -paitoja. - -Ei kyennyt Perttu sanoin kiittämään, ääneti kiersi kätensä Hannan -kaulaan... - -"Täytyy sinusta ruveta huolta pitämään tästä puolin... Raadat vain ja -maata muokkaat... etkä muista, että voipi terveytesi mennä... kun -kuulut koko syksyn nytkin sukitta olleen siellä Karhusuollakin", puheli -Hanna, mutta suuresti häntä huvitti Pertun hämmästys. - -"Kuka sinulle kaikki kertoo?" - -"Minä näin unissani", naurahti Hanna. - -"Mitäs minä sinulle antaisin?" sanoi Perttu. "Eihän minulla poloisella -vielä ole mitään..." - -"Kun minä nyt vain saan sinut itsesi eheänä ja terveenä, niin siinä on -kyllä", vastasi Hanna. - -Mutta vasta sitten, kun iltahämyssä lähti kotiaan palaamaan, muisti -Perttu, mitä varten hän oikeastaan oli lähtenyt. Kun he ehtivät -laskuveräjälle, -- sillä Perttu aikoi palata takaliston polkua, -- -kertoi hän Hannalle hopealusikoistaan ja että hän epäili sisar Erikan -ne ottaneen. Oli jo niin hämy, ettei Perttu eroittanut Hannan kasvojen -ilmettä, mutta tytön ääni oli muuttunut, kun hän sanoi: - -"Sehän juuri onkin surkeinta, että he kaikin ovat sinua nylkemässä. -Minä olen kuullut semmoista, josta en sinulle kerro vielä, mutta sen -tiedän, että liian siivo ja hyvä olet kiittämättömille siskoillesi -ollut... paitsi Kustaavalle, joka tietää parhaiten sinun tilasi... -Palkinneeko sinun hyvyyttäsi kukaan...!" - -Hanna puhui paljon muutakin semmoista, josta ei koskaan ennen ollut -haastanut. - -Kun Perttu läksi kotiaan päin, pyyhki hän kyyneleitä silmistään ja oli -kompastua polun kiviin, joita pimeän tähden ei nähnyt välttää. - - - - -IX. - - -Päivät alkoivat käydä lyhyiksi ja pimeiksi. - -Syksyn synkkä käsi oli korjannut viimeisetkin kesän jätteet, taivas oli -muuttunut tummaksi ja murehtivaksi, ja yöt pitenivät pitenemistään. - -Ihmiset alkoivat jo ikävöidä talvea, jääkelejä ja hauskoja revontulten -valaisemia iltoja. Ja pian kelirikko tänä syksynä loppuikin. Lakkasi -eteläinen liehumasta, seestyi pehmeä taivas, tuuli kääntyi pohjoiseen -ja aurinko näyttäysi kylmänä ja sateettomana. Maa rupesi routimaan, -rapakot jäätyivät ja valtaväylänkin rannat riittyivät. - -Ei missään odotetakaan talvea niin ikävöiden kuin Perä-Pohjolassa, -jossa sulan aikana ei päästä hevosella pitkälle liikkumaan. Valkoinen -lumi tuo riemua mieliin, ja pakkanen rakentaa siltoja pohjattomien -jänkkien ja järvien poikki. Silloin pääsee ajamaan takalistoille, -erämaille ja kiveliöihin. Lyhyitä päiviä pitentävät kuutamoillat, ja -milloin on kuun pohja, silloin revontulet syttyvät ja valaisevat -kulkijan mieltä. Valtaväylän syvin uoma on sitkein jäätymään. Kauan se -jaksaa taistella pakkastakin vastaan, ennenkun viimeinen railo on -ummessa. Mutta kahleisiin sekin lopulta joutuu. Jättiläisen vankka -valtasuoni on puoleksi vuodeksi lakannut tykkimästä. Mutta koskessa -hyrskyt pauhaavat kaiken talvea. Se puhaltaa sieraimistaan vihaista -viimaa ja kuin nyrkkiä puiden uhkaa, että vielä kahleet katkeavat, -vielä uoma leviää, latu laajenee ja vangittu voima pääsee irralleen. - -Mutta nyt se lepää kuin haudassaan, tuo mahtava, syvä virta ja -rauhallisempi suvanto, lepää äänetönnä ja voimattomana, ja sen jäinen -peite kasvaa joka yö vahvemmaksi. Kun ensi lumi tuiskusi maalle ja joen -jäät olivat valkoisena tasankona, alkoi kiire heinänajo joen saarista -ja puiden nounti metsistä. Syyskeleillä koetti kukin töitään jouduttaa, -jotta ehtisi sydäntalven ajaksi tukinajoon. Huhu oli koko syksyn ollut -liikkeellä, että tukinajoja tulisi paljon, ja kaikki talonmiehet -varustausivat tukkimetsään. - -Tulinen kiire oli Viraniemen Pertullakin. Venni-poika ajoi vanhalla -Laukilla puita metsästä ja Perttu heiniä uudella raudikollaan -Karhusuolta ja Luomalanjoelta, kun hänellä ei ollut saariniittyä. - -Kaikilla, jotka aikoivat talveksi tukkimetsään, oli kiire saada -halkoja, heiniä ynnä muuta tarvetta koko talven ajaksi kasaan ajetuksi, -sillä hevosia ei moneenkaan taloon jäänyt yhtään. Perttukin oli -päättänyt päästää vanhan Laukin jo lepäämään maailman vaivoista, sillä -vanhus oli tullut hitaaksi. - -Tänä aikana kulki Viraniemen ohi sadoittain heinähäkkejä edestakaisin. -Usein Perttu tuli silmänneeksi jäälle, jossa meni kymmeniä hevosia -peräkkäin ja miehet makailivat heiniin peitettyinä häkkien päällä. Ja -silloin hänen silmänsä sattuivat aina Hopeasaareen, jossa näki Lomman -hevosten seisovan avonaisen ladonoven luona ja renkien täyttävän -häkkejä... Ja hän käänsi päänsä pois ja huokasi... - -Junnon-Iikka oli jo parisen viikkoa sitten mennyt muiden tukkilaisten -kanssa Anukanvaaraan puulaakin valmistaviin töihin talviajoa varten. -Kun Perttu saapuisi, aloittaisivat he sitten yhdessä ajon, Iikka -hakkuumiehenä. - -Perttu oli valmistellut tukinajoon tarvittavat neuvot kuntoon. Reet -olivat vankat, Pertun itse tekemät, ja hyvässä tervassa. Ajoneuvot, -köydet kaikki reilassa, ja hänen uusi hevosensa, Raudikko, hyvässä -lihassa. Hän oli valmis lähtöön. - -Hän oli ikävin mielin odottanut kutsua Jokijalalta, mutta ei ollut -mitään kuulunut. Hän oli kuitenkin saanut tietää, että ne miehet, jotka -hän oli nähnyt Jokijalan pihalla, olivat olleet paperipuun ostajia. -Mutta he eivät olleet sopineet Jokijalankaan kanssa metsäkauppoihin. -Saadakseen asiasta paremman tiedon Perttu läksi kuuloille. - -Oli jo lumi maassa, ja Pertun oli aie parin päivän perästä lähteä -tukinajoon. Jokijalassa ei ollut isäntä kotona, mutta emäntä toimitti -Pertun istumaan ja sytytti tulen lamppuun. - -"Näkeepä kerran tätä naapurin miestä kylässä", hän sanoi Pertulle. "Ei -se mies aikaansa raitilla ole tuhlannut." - -Kun Perttu tiedusteli, oliko isäntä kauaskin mennyt, selitteli emäntä: - -"Ei vain kauas ole mennyt... Olisiko mennyt Mattilassa käymään... -Voisin minä panna poikasen hakemaan, jos niin kiire olisi..." - -Mutta ei sanonut Perttu niin kiirettä olevan. - -"No, tuleeko lähtöä tukinajoon ennen joulua?" tiedusteli emäntä puheen -jatkoksi. - -"Aivan näinä päivinä pitäisi lähteä." - -Oltiin taas ääneti pitkän aikaa. Emäntä näkyi alkavan hommata -kahvinkeittoa. Hyvin vähän oli Perttu Jokijalan emäntää puhutellutkin. -Harvoin oli käynyt naapurissa, ja vielä harvemmin kävi naapurin emäntä -Viraniemessä. Niin oli aina ollut, sillä naapurit eivät sopineet yhteen -uskon asioissa. - -"No, kuinka isä vielä voipi? Ei taida paranemisesta olla toivoa?" - -"Ei ole huonompi eikä parempi... siinä makaa... Surkeaa on hänen -elämänsä, kun puhe ja ymmärrys meni... Armahtaisi Jumala ja ottaisi -hänet kärsimästä...!" - -Emäntä huokasi. - -"Kummallista on tämä ihmisen vaellus täällä! Niinkuin sinunkin -vanhempiesi! Koko ikänsä pitivät huolta toisten autuudesta, talvikaudet -kulkivat saarnamatkoilla taikka kotonaan viikkomääriä ruokkivat ja -vaalivat kristityitä, läheltä ja kaukaa... Eivät he ainakaan olleet -kitsaita eivätkä kiinni tässä maailmassa... Toisten hyväksi elämänsä -käyttivät ja aina olivat valmiit auttamaan, vaikka mikä maankulkija -olisi apua tullut pyytämään... Mutta nyt?" - -Emännän ääni muuttui vihaisemmaksi, kun hän jatkoi: - -"Nyt, kun olivat tulleet vanhoiksi ja köyhtyneet... ei kukaan käynyt -näkemässäkään... Vanha saarnamies, joka parastansa opetti ja kaikkensa -maailmalle jakoi, kuolisi puutteeseen, ellei sinua olisi... Semmoinen -on maailma..." - -"Ei kai isä ole kunnian ja kiitoksen takia Jumalan sanaa julistanut", -huomautti Perttu hiljaisella äänellä. - -"Sitä minä en sanokaan. Mutta minä sanon, että eipä ojenna pennin -edestä takaisin kukaan niistäkään, joita isäsi parhaina päivinään -maallisissakin asioissa auttoi ja joilla nyt olisi hyvä varaa muistaa, -kun toinen on köyhtynyt... Ja kaikkein kiittämättömimmät ovat juuri -hänen hyvät kristittynsä..." - -Pertun täytyi myöntää, että niin oli. Usein hän oli itsekin samaa -ajatellut. Ihmetellyt, että nekin uskovaiset, jotka isän kaulassa -riippuen syntejään tunnustivat ja anoivat niitä anteeksi, nyt olivat -kokonaan unohtaneet tuon kääntymys- ja heräämishetkensä... ja -unohtaneet hänet, joka puhui heille lohtua ja antoi syntejä anteeksi. - -Niin oli käynyt. - -"Äitivainajasi olisi ollut eriluontoinen kuin isäsi, mutta ukko on aina -tehnyt omin päinsä. Tuskin olisi velkaa niin paljon karttunutkaan, jos -äitisi olisi saanut joskuskaan tehdä tahtonsa mukaan... Puhui se kerran -äitivainajasi minulle paljonkin. Vähää ennen olit sinä juuri syntynyt, -ja silloin puhui ja itki... Isä oli silloinkin saarnamatkoilla -Kittilässä... Eikä sen vainajan kärsimisiä kukaan muu tiedä kuin -Jumala... Ei niitä maailmalle huutanut... Mutta minä tulin hyvin -käsittämään." - -Samassa isäntäkin tuli kotia. Hänen vakavat, hyväntahtoiset kasvonsa -olivat tavallista totisemmat, ja silmissäkin oli tyytymätön ilme. -Perttua hän kätteli ystävällisesti ja käski kamariinsa. - -Kun tulivat kamariin ja isäntä oli sytyttänyt kynttilän, käski hän -Pertun toiseen pöydänpäähän istumaan ja istui itse toiseen. - -"Jo sinä olet pitkästynyt minua", hän sanoi aluksi. - -"Kyllä olen vähän odotellut. Kuulin tuonnottain, että täällä teidän -puheillanne oli käynyt kaksi paperipuunostajaa. Lähdin kuuloille, mitä -he arvelivat... Tulee minullekin heti lähtö tukkimetsään..." - -Isäntä tarjosi Pertulle sikaarin ja sytytti itsekin. - -"Visunlaisia ostajia ne olivat. Kävimme metsässä. Näytin niille omasta -sarastani Särkirovan kuusikkoa, mutta vähän ne minusta tarjosivat siksi -kuin muualla kuuluvat hintaa antaneen. Vaikka minun metsäni onkin -paljon harvempaa ja pienempää kuin teidän..." - -"Katselivatko meidän sarkaamme?" - -"Kävimme läpi senkin..." - -Perttu näki Jokijalan isännän silmistä ja kasvojen ilmeestä, että hän -oli raskaalla tunnolla ja ettei ollut niin päin metsänostohommat kuin -he olivat toivoilleet. - -Mutta Perttu kysyi kuitenkin: - -"Tarjosivatko ne meidän metsästämme... tarkoitan kuusikoita... minkään -vertaa?" - -"Minun on niin paha tätä asiaa sinulle selittää, ja siksi olen näin -kauan ollut sanomattakin, kun olen koettanut valvoa sinun parastasi ja -pitää puoltasi..." - -Isäntä katsoi lattiaan, oli tuokion ääneti, mutta oikaisi sitten -selkäänsä ja sanoi hitaasti: - -"Maksaisivat ne siitä minun mielestäni kelpo hinnan, mutta Lomma on -kieltänyt, ettei saa metsää toinen ostaa eikä toinen myydä ennenkuin -hänen kiinnityksensä, joka on taloon ensimmäiseksi merkitty, on -maksettu..." - -Pertun kasvot kalpenivat, mutta hän ei virkkanut mitään. Jotakin siihen -suuntaan hän oli arvellut, kun näki merkit petäjissä, mutta tätä hän ei -ollut osannut ajatellakaan. - -Jokijalka jatkoi: - -"Minä kävin Lomman puheilla ja selitin, että niillä metsärahoilla juuri -on tarkoitus maksaa hänen velkansa... Mutta hän ei ottanut kuuleviin -korviinsa... Minä sanoin sitten suoraan, että hän lain varjolla viepi -toisen omaa... Mutta ei sille miehelle näy auttavan... Nähtävästi hän -himoitsee taloa..." - -Pertun mieli lannistui niin, ettei hän ymmärtänyt sanoa mitään. - -"Jos olisi semmoinen mies, jolta saisit rahat lainaan, että -maksaisit Lommalle pennistä penniin, niin hänellä ei olisi enää -isännöimisvaltaa", puheli Jokijalka. "Mutta Lomma tuntui sanovan, että -hänellä on muitakin saamisia kuin se kiinnitys..." - -"En ole siitä kuullut. Enkä usko ennenkuin näen velkakirjat", sanoi -Perttu ja alkoi vähitellen tointua. - -Mutta hänen tuli niin paha olla, ettei hän enää tyytynyt istumaan -naapurinsa seurassa. - -"No, istahda nyt edes sen aikaa, että juomme kahvit!" - -Mutta Perttu ei sanonut joutavansa. Hänellä oli kuin hengenahdistus; -hirveä paino pusersi hänen sydäntään ja semmoinen hätä, ettei yhdessä -kohden pysynyt. - -Melkein kuin pyörryksissä hän pääsi kamarista. Ei muistanut sanoa -hyvästiäkään. Mutta portaille asti saatellut Jokijalka virkkoi: - -"Jos koettaisit saada lainaa siltä Juustovaaran Moosekselta. Hän on -isäsi vanha uskonveli ja rikas..." - -Perttu kuuli kyllä, mitä Jokijalka sanoi, ja tarttui siihen heti -tokaisemalla: - -"Mahtaisiko antaa minun nimeeni?" - -"Käy nyt kuuloilla, kun menet tukinajoon." - -Poikki peltojen lähti Perttu astumaan. Ei noudattanut talojen välistä -polkua, vaan käveli mistä sattui, töksähtäen välistä lumen täyttämiin -pellon ojiin. Hänelle oli äkkiä selvinnyt Lomman homma. Siksi se oli -kesälläkin vain livertänyt, ettei ottaa velkaa, ja siksi se oli -metsänkin luettanut ja kaikki muut vehkeensä valmiiksi miettinyt... Muu -ei ollut mielessä kuin saada talo polkuhinnasta... Hopeasaaret... -Karhusuot... Viinamäki... ja hänen puutarhansa... Oli jo aikaa ehkä -niin miettinyt... Junnon-Iikka oli kerran syksyllä, kun olivat yhdessä -ojankaivuussa Karhusuolla, sanonut, että Lomma ajatteli pojalleen -Viraniemeä... Mutta ei ollut Perttu sitä silloin niin todeksi -uskonut... - -Iikka piti sittenkin kaikessa hänen puoltaan... - -Levottomassa mielessä heräsi Pertulla sentään yksi toivo vielä. Jos -auttaisi se Juustovaaran rikas, joka oli isän paras uskonveli! Hänellä -oli rahaa ja maita ja mantuja. Ja kun hän myisi metsän, saisi -Juustovaaran rikas rahansa takaisin... Sinne piti nyt heti lähteä... -sopi poiketa Juustovaaraan tukinajoon mennessä... - -Mieltä helpotti vähän se toivo. Muualta ei ollut yrittämistäkään. Oman -kylän miehet eivät kyenneet auttamaan... Jokijalka kyllä auttaisi, -mutta hänelläkin oli velkaa jo ennestään... hyvä jos metsällään saisi -maksetuksi... - -Yöllä oli Perttu niin levoton, ettei saanut unta silmiinsä. Olisi ja -eläisi nyt äiti, jolle huolensa juttelisi... Äiti tietäisi jotakin... -Ei käynyt Hannallekaan sanominen... vaikka Hanna kyllä varmaan oli -aavistanut samaa, joskaan ei ollut mitään puhunut... - -Pertun ajatukset riensivät salamoina asiasta toiseen, tapauksesta -tapaukseen... Ja nyt hän muisti, että kun hän kesällä kävi Lommalla oli -Lomman vanhin poika, Artturi, pihalla puhutellut ja tiedustellut yhtä -toista... oli sitäkin kysynyt, oliko se Karhusuo hyvääkin suota... Eikä -hän silloin vähääkään aavistanut, mikä heillä oli mielessä... Oli vielä -toinenkin juttu, joka nyt johtui mieleen... Huhuna oli kulkenut, pari -vuotta sitten, että Artturi oli mielitellyt Hannaa... - -Ei ollut Hanna koskaan mitään Artturista puhunut eikä ollut Perttukaan -kysynyt... Ruma, näppynaamainen ja juoppo se Artturi...! - -Tulvaamalla tulvi hänen mieleensä ajatuksia... Kumma mies, salaperäinen -ja omituinen oli isä ollut, kun ei hänelle veloistaan koskaan mitään -selittänyt, ei edes ollut sanonut, kuinka paljon olikaan... Oliko -Lommallekin muuta velkaa kuin kiinnitysvelka? Niin oli Lomma -Jokijalalle väittänyt. Ei ollut isä siitä koskaan maininnut eikä -äitikään, joka kuitenkin tuntui muut velat tietävän... - -Jos ei saisi mistään apua... jos Juustovaaran rikaskin kieltäisi! -Kaikkiko menisi? Hänen työntekonsa vainiolla ja Karhusuolla...! Hänen -rakas puutarhansa puineen ja pensaineen... ja Hopeasaari mehevine -luhtineen? Ja kasvattimetsä Viinamäen takana ja koko Särkirovan uljas -männikkö? - -Vieras mies kylvämässä hänen Viinamäkeään, vieras seisomassa hänen -suuren tuomensa alla puutarhassa! - -Niinkö kova, niinkö onneton oli kohtalo? - -Hän ei enää pysynyt vuoteessaan, jossa oli kääntelehtinyt kyljeltä -toiselle. Hän nousi kävelemään, ja oli taas kuin olisi toivoa -välkähtänyt tyhjyyden keskellä. Eipä tiedä, kuinka hyvänsuuntainen mies -oli Juustovaaran rikas! Perttu oli monet kerrat, kun Mooses oli käynyt -isän luona -- viimeksi toissa vuonna -- hoitanut tallissa hänen -hevostaan, kun välisti viipyi viikonkin isän kera uskonasioista -puhumassa. Ystävällinen ja puhelias ukko oli Mooses ollut... ja isän -kanssa henkiystävä... - -Ja jos nyt menisi hyvin tukinajossa, ja miksei menisi, kun oikein -yrittäisi... niin sieltä karttuisi rahaa pienempiin velkoihin, ja verot -ja muut saisi karjasta kerätyiksi... Sitten myisi Särkirovan... - -Mutta sitten tulisikin Lommalle lämmin lähtö Hopeasaaresta -isännöimästä... tulisi suuri lovi Lomman karjaan, kun Hopeasaaren -heinät eivät enää olisikaan hänen käytettävinään... - -Jos jaksaisi elää ja tietäisi eteensä... tai jos ainakin puhuisi -Hannalle huolensa, niinkuin Hanna oli pyytänyt...! - -Kuinka usein hän oli Hannalle kuvaillut sitä onnellista aikaa, kun -Hopeasaarikin oli omana... Sitä muhkeaa ja lukuisaa karjaa! Hevosia ja -varsoja! Ja Karhusuolla suuri, järkiperäisesti kunnostettu -suoviljelys... - -Ei, ei hän voisi Hannalle puhua, ei ainakaan vielä... - -Ja taas mietteet kääntyivät. Tässä tulisi nyt muutos elämässä... Äiti -oli kuollut, isä heikko, ja velkojat alkaisivat ahdistella... muutos -tapahtuisi... - -Oliko ollut hullutusta sekin, että kaikki, mitä omalla työllään -tukkihommissakin ansaitsi, pani talon tarpeisiin? Työneuvoja oli -ostanut, maanviljelyskaluja monenlaisia, apulantoja... Olisi pannut -ansionsa pankkiin... niin nyt olisivat hyvät hädän hetkenä... Mutta -talo olisi sitten rappiolla... olisi jo aikaa oltu maantiellä... - -Ei ollut Perttu kyennyt säästämään. Jos joskus ajatteli, että nuo piti -panna pankkiin, niin silloin oli reikä valmiina. Milloin mihinkin. -Välisti tuli Kustaava itkien, että puute ahdisti, välisti piti aivan -viimeisensä antaa veljille, jotka talvikauden roikalehtivat ja söivät -talon ruokaa. Ja siihen korkoja ja veroja monenlaisia! Niin, ettei -itselle liiennyt vaatetta päälle eikä liioin kenkiä jalkoihin... - -Hän muisti veljiänsä, jotka olivat Amerikassa. Kuinka hauskat päivät -heillä lienee? He olivat panneet Lomman velan alkuun, he ja -Erika-sisar. Siitä oli kasvanut, ja lisää oli isä ottanut silloin kun -antoi kiinnityksen... - -Jo silloin on Lommalla ollut selvillä, miten hän menettelee, ja silloin -on jo himoinnut taloa, kun näki, mikä aarreaitta Hopeasaari oli... - - - - -X. - - -Talvi Pohjolassa, talvi erämaan kiveliössä! - -Kuinka erilainen se onkaan kuin rantamaiden vedenvärinen, tarmoton ja -sumuinen talvi, joka ei peitä pellon sänkeä eikä metsän mättäitä -näkyvistä. Ei ole siellä lumikaan niin hohtavan valkoista kuin -asumattoman sydänmaan sydämessä. Sillä suurilla, aukeilla kentillä se -pohottaa harmahtavalta ja likaiselta, ja tuuli tuopi sen pinnalle -kaiken maailman roskat. - -Mutta kiveliön talvi on puhdas ja valkoinen, ja lumen pinta kuin -palttina. Eivät sinne maailman pölyt pääse likojaan tuomaan ja -lumenpintaa rumentamaan. Tasaisesti tuiskuttaa talvi lumensa suurten -vaarojen la'ille ja lyömättömien metsien korpiin. Kerros kerroksen -päälle liittyy tasaisesti ja limittäin, kunnes suuri, äänetön erämaa -lepää haudattuna valkoisten peitteittensä alle niinkuin ikuiseen -puhtauteen. - -Voi tuota erämaata, äänetöntä, jylhää kiveliötä talviaamujen päivän -valjetessa! Ei kuule korva mitään ääntä. Poissa ovat metsälinnutkin, -jotka syksympänä, marjain kypsyessä, pitivät ilojaan vaarain kupeilla -ja paljukoilla. Rantamaille ovat kaikki elävät kadonneet. Kauan, kauan -saa erämaa yksinäisyydestään nauttia, kauan odottaa, ennenkuin joku -ihminen sattuu eksyksissään sen hämärään pylvästöön. Myrsky välisti -temmeltää talvisina öinä, kun taivas huokailee raskaassa pilvessä, -- -temmeltää ja ryskyy, puskien nurin lahovikahongan, taivuttelee pitkien -jouhipetäjien latvoja ja korpikuusien niskoja mennessään, ja siirtyy -aukeammille aloille töitään jatkamaan. - -Ei ollut vielä Anukanvaaran erämaassakaan tukkilaisen kirves koskaan -puuhun iskenyt. Sen metsä oli tähän asti saanut rauhassa olla ja elää -ja kuolla. Se oli laaja vaara, kauttaaltaan pitkän, komean petäjikön -peittämä, ja penikulmia karttui siitä matkaa ensimmäisiin kyliin ja -taloihin. Mutta nyt oli tullut Anukanvaarankin vuoro. Sen ääretön -rikkaus oli vietävä pois, myytävä maailman markkinoille. Kruunulle -kuului Anukanvaarakin ympärillä olevine kiveliöineen, ja nyt olivat -yhtiöt ostaneet kaikki täysimittaiset puut, jotka kevään tullen, jokien -auettua, olivat uitettavat kauas pois. - -Syksyllä jo, ensi lumen tultua, ilmausi liikettä Anukanvaaraan. -Tukkityömiehiä oli sinne tulossa. Mutta hankalaa ja raskasta oli kulku, -sillä vähän oli lunta vielä kiveliössä. Asunnon tekoon talven ajoa -varten sinne jo pyrkivät rekineen ja eväineen. Ja kun lopulta pääsivät -perille, niin katselivat vaaran eteläpuolelta soman, kaltevan -mäenrinnan. Siinä ei maa ollut niin kivikkoinen kuin päällempänä, ja -siinä oli hongikkoa, suoraa ja sievää, vaikka temppelin olisivat -rakentaneet, ja pulppuava lähde notkossa, josta vesi juoksi jänkälle. -Siihen ensimmäiset tulijat alkoivat valmistella asuntoja, yöt nukkuen -havumajassa, rakovalkean lämmittäessä. - -Jo ennen joulua saapui Viraniemen Perttukin Anukanvaaraan. Sinne ei -maksanut vaivaa pyrkiä niiden, joilla oli huonot ja lamaiset hevoset ja -aiastuneet reet. Täällä täytyi olla vankkaa ja tervettä väkeä, -tottuneita miehiä ja hevosia ja lujia välineitä. Sillä tietona oli, -että Anukanvaaran petäjät olivat järjestään jättiläisiä ja ajomatka -paikoin jyrkkää myötälettä. Lujaa siinä kysyttiin. - -Vaaran alle, etelänpuoliselle rinteelle, siihen, missä kangas loppui ja -louhikko alkoi, oli Perttu kahden muun kotikylän miehen kanssa tehnyt -yhteisen asunnon. Se oli kuostoista koirankaulaan salvettu ja varaukset -täytetty sammalilla. Kun kävi ovesta sisälle, näki maahan kaivetun -permannon ja sen keskellä kivisen kiukaan, jossa honkatuli paloi -lakkaamatta, savun noustessa vaivaloisesti katossa olevasta reiästä -ulos. Seinäin vierillä olivat lavitsat, makuusijat, joissa kullakin oli -peurannahkansa, nahkaisensa ja muut tarvikkeensa. - -Samanlaisia asuntoja oli siinä lähistöllä monta, mikä pienempi, mikä -isompi, missä enemmän asukkaita, missä taas vähemmän. - -Mutta kaikkia muita isompi oli puulaakin "pytinki", jossa oli konttori -ja pirtti. Näissä oli oikeat tulisijat, kivistä loukkoon muuratut, ja -savupiippu katolla niinkuin ainakin. Siitä kappaleen matkaa edempänä -oli ruokamakasiini, hongista salvettu, mutta sammalitta laskettu. - -Paksuna lumitalvena, kuten nytkin, näytti Anukanvaaran tukinajajain -kortteeripaikka kuin lumeen peittyneeltä kylältä, josta oli jäänyt -näkyviin vain muutamia taloja. Koko ympäristö, vaikka olikin uhkeaa -männikköä, oli jätetty hakkaamatta, etteivät tuulet tuntuisi eikä pyry -pääsisi niin rajusti puskemaan. - -Hevosia varten oli kyhätty talleja. Toiset olivat tehneet oikein -vasiten, mutta toiset vain havumajan, johon oli nostettu turvetta -katolle. Jo oli ajoon saapunut satakunta hevosta ja parisataa miestä. - -Liikettä siinä aamuvarhaisilla oli, kun miehet läksivät metsään. Piti -syödä vankasti, jotta päivän kesti tukkeja "hirttää". Silloinpa siinä -hommaa ja mellakkaa oli. Mikä keitti velliä, mikä kiiseliä, mikä -paistoi kaloja tai kärvensi silavaa tulen loisteessa. Toiset apehtivat -hevosia, muutamat lämmittivät vettä silppuihin tai paloittelivat leipiä -apekoppaan. - -Makasiinin ovi oli auki. Siellä seisoi Herranen paksu turkki yllään, -kalua punniten. Oli siellä ruokavaroja. Valtainen pino oli -jauhosäkkejä, kookkaita silavalaatikoita, kahvipaaluja, -sokeritynnyreitä ja minkä mitäkin. Mikä otti jauhosäkin, mikä leipiä, -voita, kalaa, kahvia. Ja ahkeraan sai siinä Herranen punnita ja -kirjoittaa. - -Miehet ja hevoset alkoivat siitä vähitellen poistua, omalle tielleen -kukin. Päivisin ei kylässä näkynyt montakaan miestä. Mutta aina jokunen -kuitenkin. Millä oli reki särkynyt, niin sitä oli korjaamassa, millä -kirvesvarsi katkennut, niin uutta oli tekemässä. Tälle oli tapahtunut -se vahinko, että hevonen loukkasi jalkansa, tuota taas oli kanki, kun -rekeen väänsi, lyönyt poskelle, niin että koko naama oli ajetuksissa. -Ja melkein joka päivä oli joku saanut kolahduksen jäseniinsä. - -Laaksoon, joka oli Anukanvaaran ja Rattastunturin välissä, oli -tukkiplassi valittu. Sen läpi juoksi Peurajoki, jonka tiettiin keväisin -olevan korkeavetinen, -- tulvan, kirsiveden, pysyvän siinä kauan -laskematta. Molemmanpuoliset Peurajoen rannat Anukanvaaran kohdalla -olivat laajat ja puuttomat, ikäänkuin vartavasten tukinajopaikaksi -valmistuneet. - -Siihen tukkeja ajettiin. Kuorma kuorman perästä ilmausi metsästä ja toi -oman läjänsä. Monta kilometriä pitkältä oli tukkiläjiä, niin ettei -huuto kuulunut toisesta päästä toiseen. Vaikka kyllä siinä miehet ääntä -pitivät, kun metsästä tulivat. Kuului huutoja ja kiroilemisia. Mikä -noitui hevoselleen, mikä omaa tyhmyyttään, kun kanki luiskahti tukin -alta pois juuri kun oli saamaisillaan tukin keikutetuksi läjän päälle. - -Hyvät olivat palkat, jos olivat puutkin kookkaita ja tie jyrkkää. -Muutamat eivät viitsineet kovinkaan itseään rasittaa. Kävivät pari -kolme kertaa kirkkaimman päivän aikana metsässä, niin ajoivat -majalleen, rupesivat kahvin ja ruoan keittoon ja löivät korttia illan -kuluksi, milloin eivät neuvot olleet rikki menneet eikä muutakaan -vauriota tapahtunut. - -Junnon-Iikka oli Pertulla hakkuumiehenä. Se oli ollut ahkera pari, ja -tietona olikin jo kaikilla tukinajajilla, että Perttu ja Iikka olivat -enimmin ansainneet. Huvikseen oli Herranenkin käynyt katsomassa, kuinka -tukki vierähteli, kun Perttu asetti kangen olkansa päälle. - -Metsässä olivat nytkin. Iikka puuhasi suuren jättiläispetäjän tyvellä. -He olivat sen siihen tienvarteen jättäneet kunnes tie ehtisi kovettua, -ennenkuin yrittäisivät metsän jättiläistä rekeen. Sitä olivat käyneet -muutkin miehet katselemassa, ja iltaisin, kun oli puhe siitä tullut, -olivat arvelleet, ettei jaksaisi sitä yksi hevonen vetää eivätkä -kestäisi kenenkään reet. Mutta Perttu ja Iikka olivat nyt päättäneet -yrittää. - -Puserosillaan ja avopäin iski Iikka kirvestään mahtavan petäjän kovaan -tyveen. Vaikka hän ei ollut miesten vankimpia, oli hän kuitenkin -tottunut, notkea ja uuttera tukkimies. Vihaisesti sinkoilivat lastut, -ja raitis tervan haju tuoksahteli. Kuurassa olivat hartiat ja vankat, -mustat hiukset, ja pitkin otsaa valui hiki. Itään päin se piti saada -kaatumaan, että tyvi jäisi länteen -- plassille päin. Iikka oli -asettanut rangat alle lumeen siihen kohden, johon toivoi jättiläisen -kaatuvan, niin ettei se pääsisi rysähtämään utukkaan liian syvälle. On -onneksi tyven, ettei tuuli painanut latvaa. Taitavasti, tottuneen -tavalla ja varovasti Iikka menetteli, otti lukuun pienetkin seikat, ja -kun tyvessä vähän ärähti ja hän tunsi, että nyt... niin alkoi työntää. -Risahti vähän jättiläisen jalkain juuressa... risahti toisen ja -kolmannen kerran ja paukahti... silloin jo kallistui itään päin. Iikka -sysäsi vielä kerran... myötäsi... myötäsi... ja jymähti paukkuen ja -ryskien rankain päälle, oksat ja pientä metsää allensa haudaten. - -"Siinä sinä nyt olet, mutta milläpä saadaan rekeen", arveli hän, -oikaisten selkäänsä ja hyvillään katsellen, kun osui oikein kaatumaan. - -Mutta samassa tuli Perttukin, joka oli etemmäksi tukkiplassille kuullut -puun kaatumisen, ja virkkoi: - -"Yksinkö sinä sitäkin aloit hakata!" - -"Kerran ennen, Airiselässä, olen tämmöisen kaatanut... no, ei ollut -juuri näin vahva", tuumasi Iikka ja haki kannon päästä lakin päähänsä. - -Yhdessä sitten alkoivat pohtia, miten saisivat reelle. - -"Huudamme miehiä avuksi", esitti Perttu. - -"Ei, emme huuda vielä. Koetamme ensin itse. Jos ei sinulla nouse, niin -ei siitä sen pahempaa miestä kuitenkaan tule", arveli Iikka. - -Kävivät sitten hommaan. Asettivat reet tielle, ettei matkaan saanti -kävisi vaikeaksi ja raskaaksi. Hakkasivat latvan poikki ja karsivat -oksat, jotka heittivät loitommaksi, tieltä pois. - -"Kun vain reet kestäisivät", sanoi Iikka, kun alkoivat lujilla kangilla -kohotella tyveä etureen pankolle. - -"Reet kyllä kestävät, kun vain Raudikko jaksanee vetää", vakuutti -Perttu. "Siltä varalta olen reet tehnyt, että ne kestävät." - -Väänsivät ja väänsivät, mutta ei ollut leikin liikuteltava metsän -jättiläinen. Silloin he molemmin tarttuivat lujasti kankiinsa ja -puuhasivat hiki päässä. Ja vaikka suora voimakin on välisti tarpeen -tukkia vääntäessä, on tukkimiehillä monenlaisia keinoja, joilla -raskaskin puu saadaan vääjäämään. Mutta kaikki keinonsa ja voimansa sai -Perttu nyt panna liikkeelle, ennenkuin tukin tyvi köllähti pyörätakan -päälle. Siihen se köytettiin lujasti kiinni, ja nyt tuli latvapuolen -vuoro kohota takareelle... - -Tehetti ja pusketutti latvakin, ennenkuin totteli, mutta vääjäsi -vihdoin ja nousi takareen pankolle. - -Siinä nyt köllötti köytöksissä ja voimatonna kiveliön vanha asukas, -vanhin kenties Anukanvaarassa. - -"On se päivän nähnyt laskevan, toisen nousevan", arveli Perttu, kun -viimeistä köyttä kiinnitti. - -Reet olivat tiellä, ettei matkaan lähtiessä ollut vastusta. Takareen -pankon alle oli Iikka asettanut kankensa, valmiina auttamaan matkaan, -kun Raudikko ensi kerran yrittäisi. - -Epäilytti heitä kumpaakin, miten saisivat onnessa tämmöisen tukin -plassiin ja kuinka kävisi... jaksaisiko Raudikko vetää. Mutta siihen -luottivat, että taival oli myötämaata plassille asti, tie hyvä, suora -ja kovettunut. Raudikko oli vankka hevonen, tottunut jo syksyllä -raskaan auran vetoon; ei se ottanut tempaisemalla kuormaansa -liikkeelle, vaan koetteli... painoi länkiä lihaan... painoi... painoi, -ja kun tunsi, että myötäämään rupesi, niin yritti kaiken kuntonsa, ja -samalla Perttu vielä mossautti huuliaan ja molemmin päästivät ison -äänen. Ja valjasten ritistessä, rekien paukkuessa ja lumen naristessa -tukki lähti liikkeelle... Luimussa korvin iski Raudikko jalkojaan -tiehen ja miehet hoilasivat... - -"Hyvin käypi!" huusi Iikka, joka hoiti takarekeä. "Onpa peto -hevoseksi." - -"On se vähän ehompi vanhaa Laukki-vainajaa", riemuitsi Perttukin. - -Ja yhdessä he lähtivät kuljettamaan jättiläistukkia plassiin päin, -Perttu hoitaen eturekeä ja Iikka kanki olalla kävellen takareen -jälessä. - -"Lähti se vanha mies majastaan", lausui Iikka hyvillään ja lisäsi -sitten kehuen: "Mutta tuskin nousisi muilla miehillä reelle." - -Mutta lämmin, vettä tippuva palava on miehille puuhatessa tullut. -Kuumina olivat kädet ja jalat, kuumana koko ruumis ja hikisenä kuin -saunassa. - -Onnellisesti he pääsivät, kun kaksi miestä oli kuormaa hoitamassa, -tukkiplassille juuri silloin kun päivä alkoi olla kahdella karvalla. - -Siihen pysäytettiin toisten, nuorempain veljiensä viereen tämäkin -tukki. - -Saapui siihen Herranenkin ihmettelemään. Hän oli luvannut Pertulle -ylimääräisen palkinnon, jos tämä saisi ison petäjän täysipitkänä -plassille. Siinä se nyt oli. Mutta kummasteli hän, miten kaksi miestä -oli tuommoisen voittanut. Hyvillään oli ja palkkion takasi, sillä -petäjän hinta oli verraton. - -Mutta pakkanen tuntui iltapuoleen kiihtyvän. Hikiset miehet, paidat, -housut märkinä, eivät joutaneet kauan juttelemaan. Vetivät päälleen -turkkiresunsa, jotka saivat olla plassilla kaiket päivät, ja lähtivät -hölkkää ajaen kodalleen. Siitä vei jokivartta pitkin, ohi tukkiläjien, -yhteinen kotiinkulkutie, jota iltaisin palatessa ajettiin juosten. Oli -siinä jo puu poikineen kumollaan pitkin Peurajoen vartta, oli kauniita, -siroja, keltakylkisiä petäjiä. Näyttivät tuossa, pitkin pituuttaan -oksattomina ollen, kovin alastomilta ja nöyrtyneiltä... taikka -katsojasta tuntui, että tuollainen taisi olla taistelutannerkin, jolla -maansa parhaat pojat kalpeina ja silvottuina makaavat. Siinä ne -viruivat Anukanvaarankin salskeat männyt odottaen Peurajoen -kevättulvia. Siitä ne sikin sokin uitettaisiin mutkikasta, koskista -Peurajokea pitkin väljemmille vesille, ensin isompiin jokiin, sitten -jokien lompoloille ja kavannoille, ja lompoloilta taas jokia pitkin, -järviä poikki valtaväylän lauttaushaminaan. - -Pertun ja Iikan saapuessa kodalleen olivat toiset jo vähää ennen sinne -ehtineet ja kerinneet sytyttää roiman tulen, joka päivän aikana oli -riutunut ja melkein kokonaan sammunut. Siinä hääräsivät tulen ympärillä -kahvia keittäen ja silavaa kärventäen. - -Nälissään ja pakkasesta tullen tuntui sanomattoman hauskalta ja -suloiselta päästä lämmittävän tulen viereen. Ensi työkseen työnsi -Perttukin jalkaniekka-kahvipannunsa tuleen keittääkseen kahvia -sillaikaa kun Iikka apehti ja vaali Raudikkoa. - -"Joko yrititte sitä isoa petäjää?" tiedustivat toiset. - -"Jo on plassissa", vastasi Perttu ja alkoi vaihtaa kuivia vaatteita -ylleen, lämpimän loisteen hyväillessä paljasta ihoa. - -Oli se miehen näköinen tuo Perttu, arvelivat toiset. Oli hartioita, jos -vankkoja käsivarsiakin; ei kumma, jos ison petäjänkin täytyi vääjätä. -Ja voi turkanen noita haukisia ja ranteita...! - -Siihen kokoontui muistakin kodista miehiä juttelemaan illan kuluksi. -Kukin kertoi havaintojaan. Muutamia oli vastustanut. Monelta olivat -reet särkyneet, yhdeltä katkennut luokka, toiselta aisa, ja kolmas oli -lyönyt haavan jalkaansa. - -Ja muista maailman asioista jaarittelivat sitten illempana. - -Perttu ja Iikka jäivät kotaan kahden. Ne kaksi muuta miestä, jotka -oleskelivat samassa kodassa, olivat menneet puulaakin isoon pirttiin. -Eivät saapuneet vielä silloinkaan, kun Perttu ja Iikka illallisen -syötyään alkoivat hankkiutua levolle. - -Iikka nukkui jo. Nukkui rauhallisesti peurannahka allaan. - -Perttu valvoi. Monet mietteet, monet huolet painoivat hänen mieltään. -Yöllä varsinkin, kun valvoi yksin. Mistä johtuikaan, että hän aina -epäili Iikkaa? Ensimmäisinä öinä, kun tässä kodassa nukkuivat, ei ollut -lepoa kaikkena yönä. Hän heräsi siihen, että uskoi Iikan häntä -vaanivan... ja sopivalla hetkellä iskevän... Mistä se pelko oli tullut -ja minkätähden? Hannan vuoksiko? Hän oli usein katunut, että oli -ollenkaan ruvennut Iikan kanssa yksiin hommiin. Ei olisi pitänyt ottaa -häntä ojankaivuuseen Karhusuolle eikä ensinkään hakkuumieheksi tänne -kiveliöön. Joka päivä ja joka yö oli mielessä pelko, mitä tekee. -Metsässäkin voisi milloin hyvänsä iskeä kirveensä niskaan tai yöllä -nousta ylös ja upottaa puukkonsa sydämeen... - -Eihän tiennyt, mitä kostoa Iikka mietti, vaikka ystäväksi tekeysi! -Iikan isä-vainajastakin kerrottiin, että hän oli murhannut kuljeksivan -laukkuryssän... - -Sattui hetkiä, jolloin hän piti epäilyksiään joutavina ja ärtyisestä ja -väsyneestä mielestä lähteneinä. Saattoi olla, että oli jäänyt häneen -perinnöksi äitivainajasta, joka kuului öisin pelänneen ja itkeneen, -sanomatta koskaan kenellekään, minkä vuoksi valvoi ja itki... - -Rauhallisestihan Iikka nukkui nytkin. Niin oli aina nukkunut, kun -Perttu toisinaan nousi öisin ylös ja tulen otettuaan katseli... nukkui -niinkuin nukkuvat ne, joita eivät huolet paina eikä omatunto mistään -soimaa... - -Ei olisi muusta niinkään nyt enää huolinut, mutta hänestä oli -painostavaa ja ikävää, että Iikka kenties vieläkin rakasti Hannaa, -vaikka ei puhunut siitä koskaan sanaakaan... Eikä ollut Perttukaan -kertaakaan Hannasta Iikan kuullen mitään maininnut... - -Pitäisi kerran ottaa puheeksi... jonakuna aamuna metsään mennessä, kun -istuivat reessä ja Iikka usein silloin lauleli... Huomenaamulla jo -ottaa puheeksi... Perttu tuntui vähän tyyntyvän, kun oli tehnyt -mielessään tuon päätöksen. - -Mutta sitten johtui mieleen muita huolia ja mietteitä. Ikävältä ja -toivottomalta tuntui työnteko, vaikka ansio oli niin hyvä, ettei Perttu -ollut osannut niin hyväksi ajatellakaan... Parhaina päivinä oli kahden -miehen ja hevosen palkka noussut sataankin markkaan, välistä ylikin... -Muut eivät saaneet niin paljoa, mutta laiskemmasti tekivätkin työtä ja -ylellisemmin elivät. - -Tullessaan oli Perttu poikennut Juustovaaraan vanhan Mooseksen -puheille. Itserakas, kitsas äijä olikin Mooses ollut, ei ensinkään -ihmisystävä. Kun Perttu ajoi asiaansa, selitteli, kuinka paljon saapi -metsästä ja kuinka paljoon nousi Lomman velka, tekeysi äijä ensin -köyhäksi, mutta vihdoin sanoi: - -"Juoppohan sitä kuulut olevan sinäkin ja tappelija..." - -Perttu hämmästyi. Hän ei ollut tiennyt, että semmoisia puheita oli -liikkeellä. Mutta Mooses vakuutti varmaksi kuulleensa. - -Sinne asti oli jo koskenniskassa sattunut kesällinen tappelunkahakka -joutunut! - -Perttu selitti Moosekselle koko asian. Mutta se ei tuntunut -tekevän äijään mitään vaikutusta. Päinvastoin äijä alkoi selittää -säästäväisyydestä ja työnteosta ja Jumalan siunauksesta... Silloin -Pertunkin laimea mieli kovettui, ja kiivaasti hän sanoi: - -"Ei näy auttavan isää sekään, että on kaiken maailman uskovaisia -ruokkinut ja omaansa jakanut... eivät auta ihmiset eikä kuule -Jumala..." - -"Ei isääsi ole unhotettu, mutta sinä olet uskoton ja riettaan -palvelija... vielä kristityitä moitit...!" - -Pertun veri kuumeni yhä. - -"Eipä ole näkynyt teitäkään enää, kun isä tuli puhumattomaksi sairaaksi -ja huhut kertoivat, että talo myydään... Mutta osasitte silloin kyllä, -kun tiesitte, että oli antamista, oli etuja, joilla kaikki kelvottomat -ruokki... niin te ja koko teidän ulkokullattu lahkonne..." - -"Rietas poika näyt olevan...!" - -"Voisitte maksaa olostanne... ruokittiinhan eräänä talvena teidän -hevostanne meillä monta kuukautta, kun itse vierastelitte vähän -missäkin..." - -Perttu uskoi äijän vimmastuvan, mutta mitä vielä. Siksi kavala oli, -ettei ottanut suuttuakseen, nuhteli vain Perttua syntisyydestä ja sanoi -semmoisine pahoine sydämineen menevän suoraa päätä helvettiin. - -Kolkoin mielin hän oli lähtenyt Juustovaarasta. Hän oli taas kerran -nähnyt, mihin kristityt kelpasivat... kuinka kuitenkin oli höllää -heidän uskonsa -- jos itsekään olivat niin varmoja kuin kehuivat -- ja -kuinka pintapuolista se tunne, jota nimittivät lähimmäisen rakkaudeksi. - -Samanlaista oli kaikkialla, ei yksi toistaan parempi... - -Mutta joskus, kun oikein alkoi mietityttää, hän rohkaisi mieltänsä -sillä ajatuksella, että kun tämän talven ansion kaikki, joka pennin, -panisi Lomman velkaan, kesän sitten soutaisi lauttoja ja syksyn tullen -myisi kaiken irtaimiston, lehmät ja hevoset ja talvella kaikki -Karhusuon heinät -- Herranen oli aikonut ostaa puulaakille --, kertyisi -niistä ainakin puolet Lomman velasta, ja silloin saisikin jo myydä -metsän... Herranen oli kehoittanut myymään vain isoimmat puut, ja sitä -mieltä oli Pesolakin lopulta ollut... Karhusuo saisi olla alallaan niin -kauan, että velat olisivat kaikki maksetut... - --- Ja sitten! Sitten ei olisi niin hyvää herraa, jota palvelisin... -Hanna raukka! Rakkaimpani! Äitini, kallis kantajani! - -Alkaessaan muistella äiti-vainajaansa hän heltyi viimein niin, että uni -taas kaikkosi silmistä ja mieli heräsi unesta... Kummaa oli kertonut -Jokijalan emäntä äidin kärsimisistä... Isää oli syyttänyt... muille -ystävällinen ja antelias oli... äidille kova ja katkera, ja äitiä -soimaili köyhtymisestä ja lasten renttuilusta... - -Oli kai isänkin usko samanlaista kuin Juustovaaran Mooseksen... - -Mooseskin oli vain tuominnut Lommaa alimmaiseen helvettiin ja kuitenkin -oli itse yhtä sydämetön, yhtä julma ja raaka... - -Mutta kun hän aamulla heräsi ja läksi Iikan kanssa metsään, ei hän -kyennytkään ottamaan puheeksi, mitä yöllä valvoessaan oli aikonut. - - - - -XI. - - -Ikävät olivat olleet Hannan päivät siitä asti kun Perttu lähti -tukkimetsään. - -Viikkoja oli jo kulunut, oli jo joulu elettynä, mutta hän ei ollut -vielä kuullut mitään Pertusta. Väliltä oli kerran kirjoittanut ja -luvannut perillä, Anukanvaaraan päästyään, kirjeitä lähettää. Mutta ei -ollut ehkä kulkijaa ollut kiveliöstä päin, ei Anukanvaarasta asti -kuitenkaan. Oliko saanut Perttu Hannan kirjeitä ja terveisiä? Hanna oli -lähettänyt niitä jo usein, oli kertonut, kuinka sairas isä kotona -jaksoi, kuinka Kustaava hommaili, kuinka karja meni onnessa ja kuinka -Veeni-poika pienensi tunkioon havuja ja turpeita. Oli huolistaankin -puhunut. Oli suoraan kirjeessä ilmaissut mielensä, että lähtisivät -Amerikkaan, että siellä saisi Perttukin työstänsä palkan. Siellä -keräisivät omaisuutta, niinkuin moni muukin, ja sitten palaisivat -Suomeen, kotia Pohjolaan. Monesti oli Hannan mieli tehnyt puhua siitä -Pertulle. Mutta kun tiesi, kuinka Perttu oli rakastanut kotitaloansa, -kuinka oli maata viljellyt, kaiken kuntonsa ja varansa siihen -upottanut, niin ei saattanut sanoa. Sitäpaitsi Perttu oli puhunut -isänmaanrakkaudesta ja kieltänyt kaikkia Amerikkaan menemästä. -Silloinkin kansakoulun arpajaisissa, joissa oli pitänyt puheen, ja sitä -puhetta oli rovastikin kehunut verrattomaksi -- oli varoittanut -Amerikkaan menemästä. "On korpia, on mäkien rinteitä täällä, jotka -leipää kasvavat, kun vain tekijöitä on..." - -Siksi oli Hannan ollut niin vaikea sanoa ja esittää Pertulle, mitä -kauan oli miettinyt. Mutta nyt oli kirjeessä siitä puhunut. - -Oliko Perttu saanut sitä kirjettä ja mitä ajatteli? Sitä Hanna -mietiskeli kutoessaan sukkaa kotonaan, kun illan hämy alkoi hiipiä -huoneeseen. Oliko ollut säälimättömästi tehty, että kirjoitti -tuumastaan Pertulle, joka polonen raatoi raskaassa työssä ja yritti ja -toivoi..! Saattoi raataa ja nostella yli voimainsakin tai joutua -vahingon alle milloin hyvänsä... Terveytensä oli siellä moni menettänyt -tai raajarikoksi tullut. - -Pertulle hän nytkin kutoi sukkia. Lähettäisi kulkijain matkassa taas -nämä kolme paria, joista viimeinen pari oli valmistumassa... - -Iltaisin, kun oli aikaa ja puhteet olivat pitkät, Hanna hiihteli -Viraniemeen sukankudelma matkassaan. Viraniemeen oli poikki kylän -vainioiden lyhyt matka suksilla, kun pääsi hiihtämään suoraan. -Kustaavan kanssa oli hauska jutella, aika kului hupaisemmasti, ja -Pertusta ja huolistaan oli turvallisempaa puhua Kustaavalle kuin -muille. - -Mutta oli sattunut joulun pyhäin aikana semmoinen tapaus, josta ei -ollut Pertullekaan kirjoittanut, mutta Kustaavalle oli puhunut. - -Lomman Artturi oli käynyt toistamiseen kosimassa! Vakavasti oli Hanna -puhutellut Artturia. Oli sanonut jo monta vuotta olleensa Pertun -kihlattu morsian. Kovasti se oli näyttänyt koskevan Artturiin, jolla -oli kihlat matkassaan. - -"Mutta ei taida sinusta sentään tulla Viraniemeen uutta emäntää", oli -Artturi sanonut. - -"Sitä en suinkaan ole toivonut enkä liioin huolehtinut", oli Hanna -vastannut. - -"Sen varan minä kyllä kykenen pitämään, ettei tule sinusta Viraniemeen -emäntää eikä Pertusta isäntää." - -Ei ollut Hanna sanonut siihen mitään. Kuullut oli jo huhuna Lomman -aikeet. Ja hyvästiä jättämättä Artturi oli lähtenyt, komealla orhillaan -ajaen poistunut kulkusten helistessä... - -Sitä ei ollut saattanut Pertulle kirjoittaa. - -Ja kieltänyt oli Kustaavakin. Perttu oli välisti niin kummallinen, -ettei tiennyt mitä alkaisi ajatella. - -Jospa vain nyt saisi tietoja, saisi edes huhujen kauttakaan tietää, -että mies vielä oli terveenä... - -Ja juuri kun hän, päivän käytyä pimeäksi, sytytti lamppuun tulen, sen -valossa valmistaakseen viimeistä sukkaparia, ilmestyikin nainen -hiihtäen pihalle. - -Se oli Kustaava. Pertulta oli kirje. Ylimaan miehiä oli menossa -kaupunkiin. Niiden matkassa oli kirje tullut, ja Hannan osoite oli -kuoressa. - -"Paikalla suorin sukset jalkaani ja läksin sinulle tuomaan... Kovin -teki mieleni jo aukaista, mutta en uskaltanut", selitteli Kustaava -hiihdosta hengästyneenä. - -Hanna otti kirjeen. Ja vaikka hän sen saapumisesta oli kovin hyvillään, -sekaantui hänen iloonsa levottomuutta siitä, oliko Perttu terveenä -vaiko sairaana... ja mitä hän kirjoittaisi siitä Amerikan matkasta. - -Hän istui lampun ääreen, Kustaava hänen viereensä, ja alkoi lukea -lyijykynällä kyhättyä kirjettä; kirjaimet olivat kankean näköisiä, -mutta kookkaita ja selviä. - -Hänen ehdittyään loppuun he istuivat hetken ääneti, Hannalla Pertun -kirje kädessään. Paljasta hyvää kirjoitti Perttu, mutta ei ollut saanut -Hannalta kuin kaksi kirjettä. Ei ollut saanut sitä, jossa Hanna puhui -Amerikkaan menosta. Hanna tunsi kuin helpotusta siitä. Terveenä kertoi -olevansa, ja hyvä oli ansio. Toivoa täysi oli Pertun kirje, toivoa -paremmista päivistä ja tulevasta onnesta. - -"Ei se aavista, mitä Lomma täällä hommaa", sanoi Kustaava. "Lueppa -vielä sitä loppua, jossa minustakin mainitsee", hän sitten pyysi. - -Hanna luki: - - "Ja kun saan Lommalle velan maksetuksi, niin olen ajatellut, - että Kustaava olkoon lapsinensa edelleenkin meillä. Mihinkäpä - ne lapsiraukatkaan muualla joutuisivat kuin pahain ihmisten - potkittaviksi -- ja niiden lasten päälle kyllä on aita matala - kaikilla. Kun kasvavat, niin opetan ne tekemään työtä. - Viraniemessä on kyllä korpia kuokkia, ja leipää tulee myöskin, - kun vain on tekijöitä, se on uskoni... Eihän ole Kustaava paran - syy, että hänen miehensä oli laiska nahjus. Sano Kustaavalle, - että koettaa hoitaa talouttani niinkuin omaansa olisi ja vaalia - isää. Antakoon lapsille rieskamaitoa..." - -"Voi, voi sitä hyvää Perttua!" sai Kustaava sanotuksi ja ratkesi itkuun -ilosta. - -"Kyllä hän on liian hyvä mies Lomman ryövärijoukon riisuttavaksi", -sanoi Hanna. "Pysyisi raukka siellä terveenä ja hengissä palaisi!" - -Ja kyynel nousi Hannankin silmään. - -Kustaavan lähdettyä hän alkoi uudelleen tutkia kirjettä. Toiselle -arkille Perttu oli kirjoittanut siitä, kuinka hän aikoi menetellä -Lomman velan suhteen. Sen maksamiseksi piti kerätä kaikki mitä hengestä -irti lähti, kirjoitti hän. - - "Kun koko talven olen täällä ja vasta viimeisellä kelillä palaan, - niin uskon, että minulla on melkoinen summa koossa. Koetan sitten - saada joltakin hyvältä ihmiseltä metsää vastaan lainaa, ja lisäksi - vielä myymme irtaimistoa, että pääsisimme Lommasta eroon. - Juustovaaran rikkaan luona kävin, vaan ei hän aikonut auttaa. - Olinhan aikeessa ennen tännelähtöäni käydä Lomman puheilla, mutta - en kuitenkaan mennyt -- enkä saattanut mennä. Kesällä kun kävin, - näytti minusta siltä, etten rukoile häneltä armoa, ja tuskin se - mitään auttaisikaan. Onhan Lomman sydämettömyys siksi tuttu meille - molemmille." - -Muista velkojista Perttu kirjoitti: - - "Ne ovat enimmäkseen kotikyläläisiä, eivätkä heidän velkakirjansa - ole suuria. Ainoa, jolla on vähän isompi saaminen, on Koskenniskan - Aukusti-isäntä. Mutta häntä myöskin kesällä puhuttelin, eikä - sanonut olevan hänellä kiirettä eikä tarvetta. -- -- Tätä kirjoitan - kodan lauteella, kun toiset nukkuvat." - -Hanna istui pitkän aikaa kädet helmassa ja kirjettä käsin aukoen ja -kiinni pannen. Ja kun vähän aikaa oli mietiskellyt, niin aukaisi ja -luki taas uudelleen. - -Toivossa siellä Perttu työtä teki... Kuinka lämpimästi hän olikaan -kiintynyt Viraniemeen! Ei henkensä kaupalla siitä luopuisi... - -Ja jos kuitenkin tulisi pakko! Hanna oli kuullut kylältä huhuja, että -Lomma oli sanonut saataviensa olevan suuremmat kuin koko talon arvo -maineen metsineen. - -Tiesikö sitten Perttu kaikki? Ei hän kuitenkaan epäillyt, ettei hän -Viraniemeä saa pitää... koko kirjeen sisältö sen osoitti... - -Olisiko hänelle kirjoittaa ja selittää huhuista, jotka tiesivät Lomman -hommista? Vaikeaa oli sitäkään tehdä ja pahoittaa hänen mieltään, kun -hän raatoi kaikin voimin ja uskoi työnsä siunaukseen. - -Ei, sitä hän ei voinut Pertulle kirjoittaa. Ehkäpä huhut sinnekin -kerkiäisivät... - - - - -XII. - - -Talven selkä oli katkennut. - -Aurinko, joka oli monet viikot säteettömänä ja kylmänä näyttäytynyt -muutamien vaarojen välistä etelän taivaanrannalta, oli kohoamistaan -kohonnut ja nousi keskipäivällä yli vuorten huippujen ja lämmitti -lumista, kankeaa maailmaa. Sen kilossa oli jo lämmintä ja elämää, joka -oli voittanut talven voiman. Taivaskin, joka värjötti vaaleana ja -värittömänä, sai sinisemmäksi ja ruskotti illoin, aamuin. - -Oli jo kevään kevättä Pohjolassakin. - -Hanna oli talven ajan kutonut ja neulonut ahkerasti. Mutta sanomaton -ikävä oli hänellä ollut. Vaikka Pertultakin oli tullut usein kirjeitä, -vaivasi mieltä aina rauhattomuus ja epäilys, että Perttu sairastuisi -tai loukkaantuisi. Jo oli Perttu vastannut siihenkin Hannan kirjeeseen, -jossa tyttö puhui Amerikkaan menosta. Ei sanonut Perttu sinne mielen -tekevän ja käski Hannankin heittää semmoiset ajatukset pois. Kotimaa -oli hänelle rakas ja Pohjola kaikkein rakkain. Perttu oli kertonut -pienetkin seikat ja selittänyt, että raskas työ tuntui hänestä nyt -keveältä, kun hän ajatteli Hannaa ja tulevaa onneansa. Ja nyt hän uskoi -jo varmasti saavansa Lomman velan maksetuksi. Herranen oli luvannut -käydä metsää katsomassa ja aikonut ostaa suurimmat puut puulaakille. - -"Ei ole Amerikka sitten mikään verrattuna omaan hauskaan kotiimme", -kirjoitti Perttu. "Täällä on keväisin linnunlauluja ja käenkukuntaa. -Yksin valvoessani kuvittelen sitä hauskaa, kun kesäisin menemme yhdessä -Hopeasaareen varhaisena aamuna heinäntekoon." - -Siihen tapaan Perttu haasteli joka kirjeessä. Eikä Hanna ollut -saattanut mainita mitään siitä, että Lomman velkakirja oli -uloshaettavana... Mutta nyt hän oli päättänyt selittää kaikki. Ja Hanna -aloitti Pertulle pitkää kirjettä. - -Viraniemessä puuhaili ja toimitteli Kustaava niinkuin emäntä ainakin. -Hän oli koettanut olla säästäväinen. Maito oli viety meijeriin, eikä -ollut Kustaava ottanut penniäkään maitolaskuun. Pikkutarpeisiinsa oli -kerännyt milloin mistäkin. Perttu saisi kaikki periä itse, palatessaan -tukinajosta. Viljaa oli nyt aitassa kovasti, eikä ollut raaskinut -Kustaava jouluksikaan sitä säkkiä myllyyn toimittaa, jonka Perttu oli -pannut erilleen ja käskenyt leipoa siitä joululimput. Sairaalle isälle -oli Hannakin usein paremman palan tuonut, ja parhaat palat oli -Kustaavakin säästänyt. - -Välipäätöksiä oli poliisi Kustaavalle kantanut ja selittänyt mitä kukin -sisälsi. Lomman saamisia ne olivat kaikki. Mutta Kustaava oli -selittänyt, ettei hän tiennyt veloista mitään, ja kun poliisi yritti -isän luo, näkyi selvään, ettei tämä mitään ymmärtänyt, eikä hän mitään -vastannut. Mutta ei ollut hän niistä Hannallekaan puhunut. Jokijalka oli -käskenyt Pertulle kirjoittaa, mutta Kustaava ei ollut tahtonut. - -Oli kevättalven kirkas päivä. Suvannon selälle paistoi päivä jo niin -kirkkaasti, että silmiä huikaisi, ja joen rannalta kimalteli valkoisen -hangen pinta kuin kullattu. - -Kustaava kehräsi uunin luona, karja-Kreeta karttasi. Venni-poika oli -vasta palannut Karhusuolta, missä oli veistellyt uuden ladon hirsiä, ja -oli paraillaan syömässä. - -Silloin ajaa hurautti pihaan nimismies Mustallaan, välkkyvissä -valjaissa ja kulkusten helistessä, poliisi kuskinaan. Ja heidän -perässään Lomma poikineen, suuret susiturkit yllään... - -Kustaava kalpeni ja pahaa aavistellen käski Venni-pojan mennä sukkelaan -kutsumaan Jokijalan isäntää tulemaan. - -"Sano niin, että vallesmanni ja Lomma ovat täällä." - -Kun oli kysymys vallesmannista, ymmärsi poika, että oli hätä käsissä. -Venni paralla oli katkerat muistot nimismiehen käynnistä. Ja hän -puhalsi ulos ovesta semmoisella vauhdilla, että oli heittää kumoon -poliisin, joka oli eellimmäisenä tulossa pirttiin. - -Nimismies oli vanha, leppeän näköinen mies, joka ei ollut ensi kertaa -ulosottotoimessa. Hän riisui turkkinsa hitaasti, kätteli Kustaavaa ja -puheli minkä mitäkin. Kustaava tointui vähitellen säikähdyksestään, -niin että kykeni puhumaan. - -Tuli Lommakin sisälle. Ei ottanut lakkia päästään eikä riisunut -turkkiaan. Hän retkahti istumaan karja-Kreetan sänkyyn, joka oli oven -luona. Hänen kasvonsa olivat likaisen kalpeat, ja silmät punoittivat. -Nähtävästi hän oli humalassa, ja samoin Artturikin, jonka naaman -näppylät paistoivat kovin iljettäviltä. - -Poliisin kainalossa oli nimismiehen laukku, jonka hän kantoi pöydälle -peräikkunan luo, poistuen sitten äänettömänä penkille istumaan. - -"Nämä taitavat olla Kustaavan lapsia", sanoi nimismies. "Ovat vankkoja -poikia. Siitä miesvainajastanne ei tainnut sen enempää kuulua eikä -ruumista löytyä...?" - -"Ei ole mitään kuulunut", vastasi Kustaava alakuloisesti, mutta ei -kyennyt muuta sanomaan. - -"Vai niin, vai niin... Koski ja tukit silpoivat ruumiin, ettei luun -surmaa ole näkynyt", puheli nimismies. "Montako on lehmää?" kysyi hän -sitten yhteen menoon. - -"On niitä kymmenen lukua..." - -"Vai niin... vai niin... Entäs hevosia?" - -"Ei ole muuta hevosta kuin Pertun Raudikko, jonka syksyllä osti." - -"Talon työtä sillä on tehty ja talon heinillä ruokittu", ärähti Lomma -sängystä ja nousi seisomaan. - -Samassa tuli Jokijalkakin pirttiin. Tätä hän oli aavistanut jo kauan ja -varsinkin siitä alkaen kun Israeli sai halvauksen. Hänellä oli ollut -tunnossaan, että Lomma oli itse matkassa. - -"Sepä oli hyvä, että tuli tähän naapurikin", sanoi nimismies. "Tässä on -vähin asioita taloon, mutta isäntä taitaa olla niin sairas, ettei..." - -"Ei ole Israelista mihinkään. Puhumattomana makaa eikä näytä -ymmärryskään olevan täysi", vastasi Jokijalka, ja sanoi sitten Lommaan -päin kääntyen moittivalla äänellä: - -"Olisipa tuon vanhan, puhumattoman miehen saanut antaa rauhassa kuolla -eikä lähteä ryöstämään, kun toinen on hautaan menossa. Tässä kai talo -olisi pysynyt..." - -"Minä olen liiaksikin kauan säästänyt", rämisi Lomma ja alkoi nyt -päästellä turkinvyötään ja siivota nenäänsä. "Pian aikaa jäisin -puhtaille kämmenille, jos vielä vartoisin..." - -"Vai jäisit", kertasi Jokijalka halveksivasti. "Eiköhän talo nyt ole -puolta paremmassa kunnossa peltojen ja niittyjen puolesta kuin silloin, -kun sinä kiinnityksen sait..." - -"Mitä sitten, mutta olisi metsäkin myyty mennä syksynä, jos en väliin -päässyt... kelvottomat... Mutta sen siitä saa palkakseen, kun kokee -auttaa,.." - -Lomma näytti selvenevän humalastaan, kaivoi nyt jo nenäliinankin -taskustaan. Artturi käveli pirtissä edestakaisin kuin kotonaan ja -vihelteli, silmäili puutarhaan ja tirkisteli Hopeasaareen, joka sopi -näkymään peräikkunasta. - -Vaikka Jokijalka oli peräti hiljainen mies, suututti häntä Lomman -menettely hirmuisesti sekä Israelin että Pertun puolesta. - -"Etköhän sinä avustasi ole ottanut ja saanut juuri kylliksi korkoja... -Kun koko Hopeasaaren olet saanut pitää kuin omanasi", hän huomautti -katkeralla äänellä. - -"En minä ole käynyt apuani tarjoamassa, ja omani minä tarvitsen -takaisin... Rupeanko minä vartoomaan kenenkään kuolemaa..." - -Nimismies oli sillä välin aukaissut laukkunsa ja alkanut selailla -papereitaan. - -"Kyllä sinun tuumasi on aikoja arvattu... ja tietty, että sinä lain -varjolla otat toisen omaa." - -"Minulla on selvät velkakirjat... vai mitä? Ne ovat vallesmannin takana -kaikki..." - -Kustaava oli lapsineen paennut karsinaloukkoon. Ei osannut puhua sitä -ei tätä. Vapisi siinä ja itkua teki, vapisi kun muisti Perttua. - -"Irtain omaisuus on kaikki tietenkin Israelin?" kysyi nimismies, -Kustaavaan kääntyen. - -Kustaava alkoi taas tointua. - -"Pertun ne ovat kaikki lehmät ja muut. Ei ole kuin yksi sänky, jonka -äitivainaja on minulle luvannut... jossa isä makaa." - -"Pertulla ei ole sanomista mistään", ärähti Lomma. "Talon heinillä on -karja ruokittu ja hyöty niistä yhteisesti syöty... ulosottoon ne -menevät... Eikö niin, vallesmanni? Velat ensin... En minä tahdo enempää -kuin saamiseni tekevät." - -Nimismies alkoi luetella velkoja, jotka oli haettu valmiiksi -päätöksiksi ja määrätty ulosotettaviksi. Nyt kuulivat kummia Jokijalka -ja Kustaava. Lomma oli kerännyt kaikki velkakirjat, jotka tiesi -Israelin antaneen sekä koti- että ulkopitäjään. Ne oli laillisesti -siirretty Lommalle. Lomma oli saanut päätökset. - -"Onko se Koskenniskan Aukustinkin velkakirja siinä joukossa?" selkeni -Kustaava kysymään. - -"Täällä on sekin", sanoi nimismies. - -"No, jo on kummaa, ja Perttu on viimeiseksi mennä kesänä, kun myi -teurastajalle härän, antanut nekin rahat Aukustille. Ja joka vuosi -maksanut korkoja..." - -"Ei täällä ole kuitattuna muuta kuin korot. Pääsummaa vastaan ei ole -maksettu mitään", selitti nimismies. - -"Mutta sen tietää Pesolakin, agronoomi, todistaa. On ollut vieressä, -kun Perttu luki rahat pöytään Aukustille." - -"Niin, en minä tiedä siitä", sanoi nimismies ja alkoi kirjoittaa -irtaimistoa. - -Mutta silloin nousi Jokijalka istumasta ja meni pöydän luo, johon -Lommakin oli ottanut nimismiehen viereen tuolin, ja sanoi vapisevalla -äänellä Lommalle: - -"Oletpa roisto mieheksi, kelvoton, jolle ei anteeksi anna Jumala -eivätkä ihmiset..." - -Ja Jokijalka selitti nimismiehelle tarkoin Pertun työnteon ja hommat, -ja miten mies oli koko tilan korjannut, ja kun olisi saanut myydä -metsän, olisi Lomma saanut velkansa. Hopeasaaresta oli Lomma ottanut -heiniä kuin läjästä rahansa koroksi. - -"Kun toinen ponnistaa parhaansa saadakseen velat maksetuksi, yrittää -yötä päivää, ja Lomma näkee, että ehkä pääsee päälle... niin lain -varjolla rynnistää ja viepi, ettei toiselle jää mitään." - -"Auttakoot muutkin... olen minä jo puolestani auttanut", rämisi Lomma -väliin. - -Nimismies oli kuullut Pertusta paljon puhuttavan, tiesi todeksi, mitä -Jokijalka sanoi, ja ymmärsi hyvin senkin, mikä Lomman menettely oli -tässä asiassa ollut. Sääliksi kävi nuorta, yritteliästä miestä, joka -oli pitäjän parhaimpia työmiehiä. - -"Joko on kaikki irtaimisto kirjoitettu?" kysyi Lomma. - -Poliisi oli nimismiehen käskystä käynyt joka huoneen ja navetan, -ullakot ja aitan. Kustaava oli itkien seurannut perässä. Venni-poika -oli pelästyksissään kätkeytynyt lehmän hinkaloon. - -"Siellä on kamarissa yksi piironki, joka kuuluu olevan Pertun", sanoi -poliisi. - -"Mitä vielä", äänsi Lomma. - -"Itse on tehnyt!" vakuutti Kustaava. - -"Vaan mistäs laudat ovat? Eivätköhän ole talon metsästä", pani Lomma -väliin. - -"Minä olen laudat antanut. Ne ovat koivulautoja", sanoi Jokijalka. - -"Se jätetään sitten", päätti nimismies. - -Lomma tahtoi kuulla, mitä kaikkea ja mistä arvosta oli ulosottoon -kirjoitettu. Nimismies luki luettelonsa. Siinä ei ollut Raudikkoakaan. - -"Miksei sitä ole pantu?" ärähti Lomma. "Se on vankka ja nuori hevonen." - -"Sen vuoksi, että se on pojan, Pertun, joka on sen maksanut omilla, -ansaitsemillaan rahoilla. Sen tiedämme me, minä ja poliisi. Niinikään -ovat Pertun kaikki maanviljelysneuvot, pienestä suureen, kaikki sängyt -ja makuuvaatteet, reet ja kärryt." - -"Se ei passaa! Minä en saa täyttä", tiuskasi Lomma. - -Mutta nyt närkästyi vanha nimismieskin, jota oli jo ennen ärsyttänyt -se, että Lomma tuoksui viinalta ja sekaantui joka keskusteluun. - -"Ellei kauppias Lomma tyydy siihen, minkä minä toimitan, jätän -toimituksen keskeneräiseksi", huomautti hän ankaralla äänellä. - -Lomma oli hetken hiljaa, mutta sanoi sitten: - -"Maatila on sitten ulosottoon julistettava!" - -"Tehdään, kun ehditään!" vastasi nimismies pahastuksissaan. - -Ja hän selitti, että kun irtaimisto ei suunnilleenkaan vastannut -velkojan saatavia, oli Viraniemen tila kirjoitettava ulosottoon. - -"Niin. Minullahan on ensimmäinen kiinnitys tilaan", tokaisi Lomma. - -"Senhän minä tiedän", sanoi nimismies ja alkoi koota papereitaan -laukkuun. - -Ei osannut Kustaava mitään kysyä. Jokijalan isäntäkin oli kuin -herpounut, istahtanut penkille ja katseli siinä niinkuin ei oikein -ymmärtäisi, mitä oli tapahtunut. Mutta kun hän näki nimismiehen alkavan -köytellä turkkia ylleen, kysyi hän: - -"Milloin talo tulee myytäväksi?" - -"No, siinä kevään korvilla, ellei maksua tai muuta laillista estettä -tule väliin", vastasi nimismies, puheli lohduttavasti Kustaavalle ja -vakuutti, ettei vanha isä missään tapauksessa joutuisi mierolle. - -Lomma poikineen seurasi perässä. - -Ulosotto oli toimitettu, Viraniemi joutumassa myytäväksi, - - - - -XIII. - - -Hanna oli parhaillaan kirjoittamassa Pertulle kirjettä, kun ovi -reväistiin auki ja Kustaava itkien riensi Hannan kaulaan. Ei saanut -sanaa suustaan, ja Hannaa alkoi pelottaa, että Pertulle oli sattunut -jokin vahinko. Vasta sitten kun Jokijalan isäntäkin oli Kustaavan -kanssa saapuneena tullut pirttiin, kykeni hän selittämään, mitä oli -tapahtunut. Hannan punaiset posket vaalenivat, mutta vain hetkeksi. -Suuriin, sinisiin silmiin tuli katkera, vihainen ilme, ja huulet -puristuivat kerran, kaksi tiiviisti yhteen. Selittäessään Kustaava oli -kyyneliinsä upota, mutta äänettömänä ja kalpean vakavana istui -Jokijalan isäntä. - -"Petoja ovat", sanoi Hanna melkein soinnuttomalla äänellä. "Petoja ovat -olleet Pertulle oman kylän miehetkin. Juoppoja ja saamattomia kyllä -autetaan, mutta rehellistä miestä ei auta kukaan!" - -Mutta eivät nousseet kyyneleet Hannalle silmiin, kasvonpiirteet -kovenivat, ja suupielet saivat tiukan juonteen. "Minä olen sen aikaa -aavistanut", jatkoi hän Kustaavan itkiessä. "Olen nähnyt sen -kyläläisten silmistäkin, niidenkin, jotka lukeutuvat kristittyjen -joukkoon. Ei ole ollut Perttu heille mieluinen, vaikka on koettanut -parhaansa. Kadehtineet ovat häntä. Eivät olisi suoneet Pesolan häntä -neuvovan. Kadehtineet ovat Karhusuon viljelystä, kadehtineet hänen -puutarhaansa ja turnipsimaata, josta Pesola toimitti Pertulle -palkinnon... Ei olisi mies parka saanut mitään yrittää, ei ainakaan -olla missään etevämpi kyläläisiään... Miehissä mies autetaan, miehissä -mies sorretaan... En ole tahtonut koskaan Pertulle sanoa... niinkuin -olen nähnyt ja kuullut..." - -Jokijalasta tuntui kuin Hanna olisi kohdistanut moitteensa häneenkin. -Ei ollut hän koskaan Pertulle muuta pyytänyt eikä toivonut kuin hyvää. -Oli usein Pertulle puhunutkin, että kun ei ollut varmuutta... niin -saattaisi tapahtua, että hän ei saisi mitään kovasta työnteostaan... - -"Ei ole Perttu tiennyt velkoja niin suuriksi, isä ei ole koskaan niistä -puhunut eikä äitivainajakaan tiennyt", nyyhki Kustaava. - -"Niin minäkin uskon, ettei ole tiennyt", sanoi nyt Jokijalkakin. "Sen -näkee siitäkin, ettei korkoja ollut maksettu yhdeksään vuoteen muille -kun Koskenniskan Aukustille. Kun semmoiset summat hakkaavat korkoa yötä -päivää, niin kyllä niistä summaa karttuu..." - -Kustaavalle tuli kauhea hätä. Nyt alkoi hänkin ymmärtää, miten velat -olivat syntyneet. Heidän, vanhempain lasten oli syy ainakin osaksi. He -olivat taloa köyhdyttäneet -- hänkin pyytämällä aina apua, -- mutta -varsinkin Erika, joka oli vienyt, mitä seinistä irti sai, ja otti isän -nimeen velkoja. Samoin veljet, jotka olivat Amerikassa, ja nämä toiset, -jotka kuljeksivat kulkurina... - -"Mutta omin lupini en minä ole mitään ottanut, vaikka Jumalan eteen -heti tulisin", hän huusi itkun seasta, aivan kuin olisi hulluksi -tullut. "Ja Perttu on aina ollut minulle niin kovin hyvä... ja -lapsilleni kuin paras isä..." - -"Älähän nyt itke, Kustaava!" alkoi Hanna lohdutella epätoivoista -Kustaavaa. "Kun Perttu on tähän asti ollut hyvä sekä sinulle että -lapsillesi, ei hän sinua ihmisten pilkattavaksi jätä vieläkään. Henkeä -ei saa Lommakaan, vaikka muun pois viepi..." - -Hetken kuluttua, kun Jokijalka alkoi selitellä ja moitiskella Israelia -siitä, että tämä ei, kun vielä oli terveenä, paremmin valvonut Pertun -etua, vaikka tiesi velkansa niin suuriksi, sanoi Hanna halveksivasti: - -"Velka on velka, ja se on tietenkin maksettava. Mutta mitä arvelette -oman kylän miehistä, jotka myyvät velkakirjat Lommalle, että tämä -pääsee ryöstämään puille paljaille. Se taitaa olla sitä oikeaa -lähimmäisen rakkautta..." - -"Se on toisen oman anastamista lain varjolla", virkkoi Jokijalka. - -Hanna katsoi häntä terävästi silmiin, ehkä ajatellen, että olihan -saattanut olla tälläkin verkko vedessä Lomman hyväksi. - -Mutta Jokijalan katse oli suora ja lämmin, ja hyväntahtoisista -kasvoista näkyi syvä osanotto. - -Perttu oli aina kunnioittaen puhunut hyvästä ja auttavaisesta -naapuristaan. Hanna tunsi väärin tuominneensa vanhaa miestä ja virkkoi -nyt leppeämmin: - -"Voipihan maailmassa olla vielä oikeitakin ihmisiä... jotka soisivat -hyvää lähimmäiselleenkin." - -"On niitä vielä joitakin", sanoi Jokijalka hiljaisella äänellä. Mutta -hetken päästä hän lisäsi, sanoi kuin itseltään kysyen: - -"Mikä on tarkoitus Jumalalla Pertun suhteen? Kunnioita isääsi ja -äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä..." - -Mutta hän ei saanut vastausta itseltään, eikä hän löytänyt lohdutusta -Pertulle mistään Jumalan sanan paikasta. Mennessään kotia hän muisti: - -... isäin pahat teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen...! - -Perttu oli neljännessä polvessa vanhimmasta Viraniemen Israelista, joka -oli tullut tähän kylään Norjasta päin. - -Sen vanhimman Israelin elämä oli ollut rikollista ja julmaa, niin -olivat vanhat muistelleet. Peto oli ollut mieheksi, varas ja -huorintekijä, ja eräälle Norjan matkalle oli jäänyt. - -Oli kerrottu, että siellä oli mestattu... - -Nykyinen polvi ei enää tuntenut kertomusta Viraniemen vanhimmasta -Israelista, mutta Jokijalka oli sen nuorena kuullut isävainajaltaan... - -Miettiväisenä hän käveli kotiaan ja tunsi kummallisen väsymyksen -raukaisevan ruumistaan. - -Kun Kustaava oli tyyntynyt, läksivät he yhdessä Viraniemeen. Hannan -kasvoilla kuvastui päättävä, rohkea ilme, semmoinen, joka uskalsi -katsoa vaivoja ja vastuksia vasten silmiä milloin ja missä hyvänsä. -Äskeinen kalpeus oli kadonnut, posket punoittivat ja silmät loistivat. -Rivakasti hän työnsi sauvoilla suksiaan Viraniemeen päin, johon -Vaaralasta, poikki peltojen, oli miellyttävää myötälettä. Kömpelömmästi -työnsi Kustaava perässä, myötäleissä sauvoillaan kynsien vauhtia -vähemmäksi. - -Sillä välin oli agronoomi Pesola saapunut taloon. Hän oli -luentomatkalla ja poikennut Perttua tervehtimään, niinkuin ennenkin -aina kulkiessaan. Venni-pojan katkonaisista puheista hän oli saanut -selville, mitä talossa oli tapahtunut ja että Perttu oli tukkimetsässä. - -Kun naiset saapuivat pihalle, näkivät he Pesolan seisovan pirtissä, -ikkunan luona, pihalle katsellen. - -Pesolan mieli oli mennyt kovin pahaksi, ja kun hän nyt Hannalta ja -Kustaavalta kuuli, mitä teitä Lomma oli käyttänyt perille päästäkseen, -oli hän aivan suunniltaan. Hän piti Perttua ystävänänsä ja toverina ja -miehenä, jolla oli paljon edistyksen mahdollisuuksia kaikilla aloilla. - -"Kumma mies, kun ei minulle mitään syksyllä virkkanut, kun yhdessä -kävimme Särkirovassa ja niin paljon puhelimme asioista", ihmetteli hän. - -"Ei hänellä ole ollut tapana huolistaan kenellekään puhua", sanoi -Kustaava. - -"Jo silloin oli Särkirovassa petäjiä pilkottu... eikä Perttu puhunut -mitään... Minä luulin, että hän oli itse pilkkonut..." - -"Ei ole siitäkään mitään puhunut, mutta on se näkynyt, että suuret -kiusat häntä rasittavat", virkkoi taas Kustaava. - -Pesola käveli edestakaisin lattialla. Hänen mielensä oli katkera ja -kuohuksissa. Oli kovaa, että Pertun kaltaiselle uurastajalle piti noin -huonosti käydä! Eikö olisi ollut mitään keinoja, joilla olisi voinut -estää...! Jos hän syksyllä olisi tiennyt... olisi hankkinut -metsänostajan vaikka mistä...! Sen vuoksi oli Perttu niin hajamielinen, -ettei välisti kuullut, vaikka mitä olisi kysynyt... Poika parka! Hänen -unelmansa Karhusuosta, Viinamäestään ja puutarhastaan...! Kuinka -jaksaneekin elää... - -"Jos olisi puhunut minulle... niin luulen, että olisi se semmoinen mies -löydetty, jolta olisi saanut rahaa", sanoi hän. - -"Ei arvannut Perttukaan, että Lomma niin pian ja sillä tavalla -rynnistää... Ei suinkaan olisi lähtenyt kauas kiveliöön tukinajoon, jos -olisi tiennyt", selitteli Kustaava. - -"Niinpä voi olla. Poika parka! Hän luotti työhönsä...." - -"Niin tekikin", puuttui puheeseen Hanna. "Luotti siihen, että maa kyllä -viljelijänsä elättää... Kauniisti tulivat hänen vaivansa palkituiksi. -Mutta on maailmassa sijaa vielä... on maa, jossa maksetaan palkka -kullassa ja hopeassa." - -Hannan ääni oli katkera, ja hänen suuret siniset silmänsä iskivät -tulta. Pesola ymmärsi hyvin, mitä Hanna tarkoitti, mutta ei osannut -hänkään siihen mitään vastata. - -"Tämä oli Perttu paran kovaa kohtaloa", lausui hän jotakin vielä -sanoakseen. Ja kun ei Hannakaan enää mitään lisännyt, jatkoi Pesola: - -"Ihmiselämä ja sen tarkoitukset ovat ongelmia, ja joskus näyttää, ettei -mikään voima estä ihmistä kohtaloonsa kompastumasta. Mutta siitä olen -varma, että jos on olemassa suurempi henki, joka johtaa elämäämme -täällä ja jakaa kullekin osansa mukaan, eivät Pertun urhaukset ole -menneet hukkaan..." - -"Jumala sen tiennee", nyyhki Kustaava. - -"Oma maa on kuitenkin aina mansikka, muu maa on mustikka", sanoi Pesola -sitten ikäänkuin Hannalle erikseen. - -Hanna oli kääntynyt selin ja katseli suvannolle päin pirtin ikkunasta. -Kyynel oli noussut silmään, yksinäinen ja kirkas, ja vierähti -poskipäille ja siitä huivin kulmaan... Hanna oli tehnyt päätöksensä ja -aikoi panna sen toimeen. - -Pesolan silmät tarkkasivat jännittyneinä nuoren naisen liikkeitä ja -miellyttäviä kasvoja. Tuossa ihmisessä oli voimaa ja pontta... -sellaisen vaimon Perttu tarvitsikin. - - - -XIV. - - -Hanna oli matkalla Anukanvaaralle Pertun luo. - -Hän ei ollut saanut rauhaa, eikä hän luottanut kirjeisiin eikä -viesteihin. Hän oli pannut päätöksensä toimeen ja lähtenyt itse viemään -tietoja Pertulle. - -Tulinen kiire oli hänellä mielessä. Niin toivovana, niin rohkeana oli -Perttu tukinajossa ollut. Kaiken oli toivonut hyvin käyvän. Velat saisi -maksetuksi ja Hopeasaaren omakseen. Ei tiennyt, mitä Lomma hommaili, -- -että pojalleen Viranientä toimitteli. Kauan oli jo kauppias taloa -himoinnut, nähtyään että se etujensa puolesta oli pitäjän parhaita... - -Ei ollut Perttu tiennyt kaikista veloistaan, ei siitäkään, että -Lommalla oli paitsi kiinnitystä toisienkin velkakirjat, jotka -korkoineen nousivat melkein yhtä suureen summaan kuin kiinnityskin... - -Mitä Perttu sanoisi asiat kuultuansa? Tuo hellämielinen, syvätunteinen -mies, joka oli niin suurella rakkaudella kiintynyt kotoiseen -turpeeseensa! Pahinta pelkäsi Hanna ja senvuoksi koetti joutua itse -ensiksi viestin viemään, ettei Pertun tarvitsisi vieraan huulilta -kuulla kamalaa uutista. - -Mutta toinenkin syy oli Hannalla, suurempi äskeistä. - -Nyt ei Perttu kai enää olisi niin kiinni kotoisessa turpeessa! Nyt kai -laimenisi hänen rakkautensa kotiseutuun ja isänmaahan! Mahdotonta oli, -että hän täällä viihtyisi _nyt enää!_ Hänen toivonsa oli sammunut, -unelmat pettäneet, ja kaikki, mitä hänellä oli rakkainta, oli otettu! -Mitä hän enää täällä tekisi, mielipahakseen näkemässä, kun vieras -niitti hänen työnsä hedelmiä! - -Väliin oli Perttu, kun Hanna oli ottanut puheeksi Amerikkaan menon, -ollut niin kummallinen ja melkein kuin vihainen Hannallekin, että hän -siitä kehtasi puhuakaan. Kerran oli sanonut, ettei osannut Hanna -kuvitella eikä tuntea, kuinka rakas Viraniemi oli hänelle, niin rakas, -että jos sen menettäisi, niin... - -Enempää ei ollut sanonut. Rakastiko Perttu Hannaa enemmän kuin kaikkea -muuta? Luopuisiko kaikesta, kun Hannan vain saisi pitää yksin ja -omanaan? - -Sitä oli Hanna joutunut nyt Pertun luokse mennessä ajattelemaan ja -arvelemaan enemmän kuin ennen. Rakasti, rakasti! Oli niin monta kertaa -sen sanonut... Kerrankin, silloin elokuun iltana, kun istuivat -Viinamäen niskalla kiven päällä... Puristi povelleen niin hurjasti ja -rajusti ja sanoi, että jos hän Hannan rakkauden menettäisi... tai jos -ei hänellä olisi Hannan rakkautta, niin ei jaksaisi mitään tehdä, ei -mitään toivoa eikä yrittää. - -Ja Hanna itse! - -Yhä enemmän, syvemmin ja täydellisemmin hän oli oppinut Perttua -rakastamaan nyt viime aikoina. Kun tiesi mitä Perttu oli kärsinyt hänen -vuoksensa, mitä toivonut ja haaveksinut, ja kun pääsi käsittämään ja -tuntemaan Pertun mielen ja sydämen hyvyyden, niin kasvoi rakkaus niin, -ettei olisi enää tahtonut laskea näkönsä päästä mihinkään. Hän oli niin -erilainen kuin muut miehet. Rakkautta ja lempeyttä hän janosi, rakkaus -oli hänen elämänsä ja se lähde, josta sai voimia... Hänen sydämensä oli -puhdas, verensä viaton ja miehuutensa koskematon! Ainoastaan liian -lempeä, liian hellä siinä, missä kovaa kysyttiin... - -Olisipa hän ollut Pertun apuna näinä kahtena viime vuonna! Mutta siitä -ei enää kannattanut ajatella. - -Viimeiselle taipaleelle lähtiessään Hanna oli hankkinut poron. Kovat -pyryilmat olivat puhaltaneet umpeen tien Anukanvaaraan, ja taival oli -pitkä, asumaton kiveliö. Mutta Hannaa ei estänyt mikään. Ei mikään -häntä pelottanut eikä vistotuttanut. Ihmetellen kysyivät häneltä -Juukujärven uudistalossa, mitä varten nuori tyttö lähti kiveliöön, -jossa ei ollut muita kuin tukinajajia, mutta Hanna ei selittänyt -mitään. Asiaa sanoo olevan. - -Mutta kun hän lennätti itsensä tuiman porohärän pulkkaan Juukujärven -pihalla ja poro säntäsi täyttä laukkaa kujasta suoraan metsätielle, -tuntui kuin olisi sydän sykähdellyt rajummin ja kuin olisi pelko -jostakin sivulta päin ahdistanut häntä... - -Mutta Hanna oli tottunut porolla-ajaja, ja virma härkä asettui -vauhdistaan sitä mukaa kuin taival katkesi ja tie kävi yhä -umpisemmaksi. - -Outo ja omituinen oli tämä kiveliö, jonka läpi tie vei Anukanvaaraan. -Suuria, lumilakisia vuorenhuippuja näkyi metsän läpi. Toisinaan putosi -tie jyrkkänä puuttomalle, aukealle jänkälle ja sitten ilmestyi kuin -hymysuin pienelle metsäjärvelle. Muutamien pitkien vaarojen kupeella -pohotti köyhä, puuton ja louhikkoinen paljukka. Hannasta tuntui, että -se oli jo tunturimaista, Lappi oli tuossa vieressä, suuri, leivätön ja -köyhä Lappi... - -Ei kuulunut eikä näkynyt vielä puolenpäivän aikana minkäänlaisia jälkiä -tukinajajista, ei näyttänyt tässä erämaassa käyneen ihmisiä ikäpäivinä. -Ei muuta merkkiä kuin tien sija, joka pujottelehti metsän läpi... - -Poron hitaasti taivaltaessa Hanna unohtui mietteisiinsä. - -Ei ollut Perttu kirjeissään kertaakaan maininnut Junnon-Iikasta. -Omituista ja kummallistahan Iikan käytös oli ollutkin. Pertusta piti -enemmän kuin kenestäkään muusta, ja Pertun hyväksi olisi tehnyt vaikka -mitä... Syksyllä kun kaivoi Karhusuolla ojia, niin ei millään muotoa -ottanut maksua. Siihen tyytyi, kun ruuan sai... - -Kerran oli Iikka Hannalle -- vanhan emännän hautauspäivänä -- sanonut -kummaa... Silmät olivat seisoneet päässä ja koko ruumis oli -värähdellyt... Iikka oli kuullut vieraitten keskenään puhuvan, että -Lomma kai alkoi ahdistella tätä taloa... - -Niin Iikka oli kuullut ja sanonut Hannalle, että varjelkoon Lomma -itseään, jos käy Perttua hätyyttämään... - -Ei ollut ihme, jos Iikan läsnäolo hermostutti ja kiusasi Perttua... -Kummallinen oli Iikka ollut koko ikänsä, lapsena jo... Jolle suuttui, -ei koskaan leppynyt. Väliin joi ja tuhlasi, väliin eli vuosikaudet -säästäen ja säännöllisesti... - -Ja mistä hän oli sen kosimahomman saanut päähänsä. Yhtäkkiä oli -kosinut, ei mitään ennen ilmoittanut... - -Ja kummaa oli sekin, että kun Hannan vastauksen kuuli ja sai tietää, -että Perttu oli Hannan sulhanen, niin oli näyttänyt tulevan kovin -hyvilleen... - -Mitä nyt sanonee Iikkakin, kun kuulee! - -Jo alkoi metsän läpi kuulua hakkaamista ja väliin iso rysähdys, -niinkuin jättiläispuut kaatuessaan jymähtävät. Jo näkyi suksenlatuja -ympäristöllä ja tiellekin oli jälkiä ilmaantunut. Ja aivan äkkiä -sukelsi poro Peurajoen aukealle, jossa suunnattomat tukkiläjät -köllöttivät rivissä... - -Siinä oli hevosia ja miehiä, ja poro potkaisi vihaiseen laukkaan, niin -ettei Hanna saanut silmiään auki... Mutta hän oli näkevinään, kun poro -kiiti ohi, Pertun Raudikon seisovan tukkiläjän kupeella ja Junnon-Iikan -kanki olallaan... Hän huudahti siinä, mutta samassa porokin asettui. -Junnon-Iikka oli ehtinyt siepata kiinni hihnasta, joka oli päässyt -Hannan käsistä. - -"Sinä täällä!" - -Eikä osannut Iikka muuta sanoa. - -"Missä Perttu?" - -"Tuolla on aivan lähellä!" - -Iikka lähti kuin pyssyn luoti metsään päin, huutaen: - -"_Perttu hoi!_ Perttu hoi!" - - - - -XV. - - -On taas touon aika, valon, ilon ja riemun aika polopohjolassa. -Vaahtoisin sieraimin, hulmuavin harjoin on kevät nytkin saapunut. -Porevedet nousivat rannoille, nostivat kovat talviset jäät paikoiltaan -ja survoivat neliöiksi. Talven lumet kohisivat koskina vaarojen la'ilta -ja korpien notkoista alas valtaväylän paisuvaan uomaan. Yötä päivää -sulatti, vedet pauhasivat, virrat myllersivät pyörteissä keltaisena -vaahtona ja tunnustelivat keväisiä voimiaan... Jo on lehti puuhun -puhjennut, jo ovat muuttolinnut saapuneet, pääskynen viimeiseksi. -Valoa, lämmintä ja lempeyttä tuntuu olevan maailma täynnä, ilo ilmojen -linnuilla, rauha maassa, ja rauha ja sunnuntai ja päivä, kirkkain ja -ihanin, keskellä sydänyön hetkeä. - -Yö on, mutta ei ole päivä maillaan, eivät nuku linnut, käki kukkuu. On -niin hiljaista ympäristöllä, on tyyntä ilmassa, ja korkea, pyörryttävä -taivas on sininen, kevään harson peittämä. - -Kirkkomaan tuuheiden kuusien ja petäjien välitse kävelevät Perttu ja -Hanna. - -Perttu on tahtonut vielä kerran käydä vanhempainsa haudalla ennenkuin -lähtee vieraalle maalle. Vanha Israel makaa hänkin jo haudassaan, -vaimovainajansa vieressä. Kun kevään ensimmäiset lämpöiset päivät -tulivat, nukkui vanha saarnamies ikuiseen uneensa, hiljaa ja -huomaamatta. Hanna on toimennut hänet täällä hautaan. Perttu on vasta -juuri palannut siltä retkellään, jolle ennen joulua jo meni. Mitäpä -olisikaan ollut hänellä enää täällä tekemistä! Tukkien matkassa on -tullut ja lautalla eilen Viraniemen rantaan laskenut. Siinä on noussut -maihin ja Hanna on ollut vastassa. - -Pertun kasvot ovat laihemmat kuin vuosi sitten, ja hän näyttää paljon -vanhentuneelta. Silmäin alle on ilmaantunut tummat juovat, ja liikkeet -ovat kuin väsyneemmät. Hanna vain on virkku ja sukkela, ja hänessä on -kuin jotain hermostunutta kiirettä, niinkuin pelkäisi jostakin -myöhästyvänsä tai jotakin kadottavansa. - -"Kumma on, että sittenkin olen jaksanut elää tämän päivän", sanoo -Perttu, ja he istuutuvat kuusen alle, jonka vieressä hauta on. - -"Kun pääsemme pois täältä, pois Viraniemen näkyvistä, tulee sinun -paljon helpompi ollaksesi ja elääksesi", vakuuttaa Hanna ja painaa -Pertun kättä. - -"Tuleeko minusta entistä miestä koskaan!" epäilee Perttu. "Pois meidän -pitää joutua... pois hyvin pian... Joka hetki, jonka viivyn, on kuin -kuoleman tuskassa,.. Ymmärrätkö minua, Hanna, rakkaimpani?" - -Hanna painautuu hänen rinnalleen ja ratkee itkemään. - -"Minä tiedän sinun tuskasi, tunnen sen selvään... Siksi kiirehtikäämme! -Kaikki on valmiina lähtöön..." - -"Kun minä vain vielä paranisin entiseksi mieheksi..." - -"Paranet, paranet... Luota minuun! Perttu, rakkaimpani!" - -"Mitä sanoisi äiti, jos saattaisi puhua haudastansa...?" - -"Käskisi paeta pois ihmispetojen keskeltä..." - -"Muistatko, kun äidin hautauspäivänä täältä tulimme! Olin silloin -verevä, toivova mies... Nyt..." - -"Nyt olet sama mies vielä! Yö on pian puolessa. Joutukaamme! Rohkaise -luontosi! Ajattele, että olen luonasi, vieressäsi! Ystävä, jota et -vaihtaisi maailman tavaroihin..." - -"En vaihtaisikaan... Jääköön kaikki, kun sinut olen saanut. -Oikeastaanhan minun pitäisi olla iloinen ja kiitollinen nyt..." - -"Unhota entisyytesi... työsi, tuskasi ja särkyneet unelmasi... Nyt -vasta ruvetkaamme elämään!" - -He saapuvat tielle, joka kulkee Viraniemen ohi, rantatörmän ja kartanon -välitse. Perttu tuijottaa tiehen, jolle vasta on ajettu kellertävää -someroa. Uskottelee itseään ettei näe muuta kuin tien someron ja nurmea -työntävät pientareet molemmin puolin. Mutta hän näkee kuitenkin. Näkee -Viinamäen, jonka vieras on kyntänyt ja kylvänyt, lepokivensä ja sen -takana kasvattikuusikkonsa... Ja alempana vainiolla tummanvihreitä -timoteisarkoja... - -Miksi näkee, vaikka koettaa päätänsä painaa rintaan, ummistaa -silmiäänkin ja kävelee niinkun tulinen hiillos jalkain alla polttaisi! -Mutta sittenkin tuntee ja näkee... näkee että puutarha työntää -rikkaruohoa... ja suuri oksa riippuu revittynä isoimman tuomen -kyljestä... Se tuomi kävi ensiksi kukkaan... - -"Joudutaan... joudutaan!" - -Hän astuu niin, että Hannan on vaikea seurata... - -Olikohan versomassa se viimekeväinen kuusi, jonka hän istutti -pohjoispuolelle... - -"Ole rohkea!" kehoittaa Hanna. - -Mutta Perttu näkee sittenkin, että siellä seisoo joku outo mies -pihalla, lapio olalla... - -Suvannolta alkaa kuulua tukkimiesten laulua, ja kaiku kiertelee pitkin -vaarojen lakia, kaukana etäisyydessä hiljemmin, ja vaieten vihdoin -taivaanrannalla. - -Siinä näkyy lautta olevan menossa aivan lähellä Hopeasaaren nenää, -vuopioon painumassa... - -Toinen lautta on keskellä suvantoa... - -Jo ovat ehtineet ohi Viraniemen tiehaaran, niin että talo ja puutarha -ovat takana, mutta Viinamäen pelto näkyy nyt vielä paremmin kuin äsken, -ja tiirakylkinen lepokivi sen niskalta... - -Millaistahan oli Karhusuolla viimekesällinen timotei...? - -Ei näy ketään kylän raitilla liikkeellä, mutta siellä täällä talojen -pihoilla näkyy jokunen ihminen liikahtavan, renki tai päiväläinen, joka -vasta myöhään on palannut työstä. - -Tie tekee mutkan, niin että Viraniemi jääpi toisten talojen taakse, -mutta Viinamäki näkyy vieläkin. - -Pertun tulee vähän helpompi olla, tuntuu kuin suuri paino putoaisi -hartioilta ja kuin saattaisi nyt keveämmin hengittää... - -"Jo olemme pian Vaaralassa. Siellä odottavat meitä Kustaava ja isä. -Hevonen ja kaikki ovat valmiina", sanoo Hanna. - -"Aikoiko Jokijalka tulla?" - -"Aikoi tulla." - -He hiljentävät kävelyään. Perttu on kalpea kuin sairas, ja hänen -silmänsä kiiltävät kummallisesti. Äänikin värähtelee puhuessa. - -"Tyynny jo, ystäväni! Maailma on suuri ja avara, ja itse me olemme -onnemme seppiä..." - -"Minun onkin jo helpompi olla... Mutta joutua meidän pitää... Mikä -ihmeellinen yö, valon ja ilon keskellä... taivaan valon ja taivaan ilon -keskellä..." - -Silloin juuri he saapuvat Vaaralan tienhaaraan ja lähtevät nousemaan -taloon. - -"Oletko kuullut mitään Junnon-Iikasta? Onko häntä näkynyt sitten kun -tukinajosta karkasi kuin puulla päähän lyötynä?" muistaa Perttu kysyä. - -"On kerrottu olleen koskenniskassa..." - -"Mikähän sillä miehellä oikeastaan oli mielessä? Minä pelkäsin häntä -välisti..." - -"Ei hänellä _sinulle_ eikä _minulle_ ole pahaa mielessä... mutta mitä -miettinee Lommalle... Uskotko, että hän rakasti sinua senvuoksi, että -sinä olet minun mieheni..." - -Perttu katsoi Hannaan, niinkuin ei olisi oikein ymmärtänyt, mitä Hanna -tarkoitti. - -"Hän olisi tahtonut meille molemmille hyvää", lisäsi Hanna. - -"Kummallinen mies!" virkkoi Perttu ajatuksiin vaipuen. - -"Kummallinen kylläkin. Omituinen ihminen, jossa on hyvää ja paljon -pahaa. Iikka rukka! Sääli on häntä!" - -"Sääli on minustakin. Mutta minkävuoksi hän sitten niin sanaa puhumatta -katosi?" - -"Häneen koski tämä sinun kohtalosi... Ei mitään osannut sanoa, niin -erosi pois... Semmoinenhan hän oli lapsenakin..." - -He saapuvat Vaaralan pihalle, jossa hevonen jo seisoo valjaissa, -valmiina kyyditsemään Hannaa ja Perttua kaupunkiin. - -Pirtissä on Kustaava lapsineen, Jokijalan isäntä ja emäntä, -karja-Kreeta ja Venni-poika. Kustaava lapsineen, Kreeta ja Venni ovat -nyt kaikin muuttaneet Vaarahan, Kustaava hoitamaan emännyyttä, Kreeta -karjaa ja Venni-poika vanhan isännän avuksi. Säästöillään ovat Perttu -ja Hanna maksaneet Vaaralan velat, niin että he siinä nyt saavat -rauhassa elää. Ja apua lähettävät lisää. Siinä ovat jo kaikin olleet -siitä asti kun Viraniemi myytiin keväällä ja joutui Lomman omaksi. -Katkera on eronhetki. Kustaava ja Venni-poika ulvovat ääneensä. Perttu -on kalpea kuin haamu. Hanna yksin on virkku ja iloinen. - -Jokijalka on vasta siihen saapunut koskenniskasta. Vakavana on vanha -mies, pitkissä ajatuksissa piippuaan poltellen. - -"Lienettekö kuulleet, että Lomma ja Artturi-poika ovat hukkuneet!" -sanoo hän. - -Kaikki katsovat kysyvästi, odottaen lisää. - -Jokijalka jatkaa: - -"Puolenpäivän aikana olivat koskenniskalta lähteneet veneellä -soudattamaan yli, niin vene kaatui... aivan niskalla... Olivat vähin -olleet humalassa kumpikin... eikä ehditty apuun, vaikka monta venettä -oli pantu vesille..." - -"Kahdenko olivat isä ja poika?" kysyy Hanna tavallista kiihkeämmin. - -"Oli ollut Junnon-Iikka soutamassa. Hänet ehtivät pelastaa -hukkumasta..." - -"Junnon-Iikkako!" huudahti Perttukin, nyt vasta älyten, mistä oli -kysymys. - -Hanna saa vaivoin kiljahduksensa pidätetyksi, kokoaa kaikki voimansa ja -sanoo: - -"Eivät he sitten Viraniemeen päässeet kumpikaan." - -"Eivät päässeet", sanoi Jokijalka, sammunutta piippuaan imien. - - * * * * * - -Visavaaran harjulle noustessa, siihen, jossa oli kylän raja, silmäsi -Perttu vielä taakseen. Sieltä näkyi kotikylä ja suuri, saaririkas ja -vihannoiva suvanto, auringon alkaessa kohota pohjoisten maailmojen -vaarojen takaa... Hopeasaaren heinikot välkkyivät aamukasteessa, ja -suvannon pinta kumotti kullalta... - -Mutta koko itäinen maailma, suuri, siintävä kiveliö, näytti vielä -nukkuvalta jättiläiseltä. - -Pertun katse jäi sinne päin, ja taas hän muisti sitä, minkä aina oli -muistanut, kun tämän harjun yli kulki... Oli maita ja metsiä, korpia ja -lihavia soita! Olisi siinä leivälle sijaa kasvaa, olisi työtä -tuhansille! - -Ja Perttu oli taas näkevinään, kuulevinaan, oli tuntevinaankin, että -erämaa ikävöi asukastaan, korpi kuiski kuokkijaansa ja kova kiveliö -raivaajaansa... - -Milloin ehtisi sinne kuokka, milloin aukaisisi aura soiden selkiä ja -halkoisi karhi korven lihavaa mätästä! - -Olisi työtä, olisi elämää Pohjolassa... kun parhaiden poikien hiki ei -valuisi vieraalle maalle. - -Silloin hevonen alkaa painua harjun toiselle puolelle. Perttu ummisti -silmänsä ja painoi päänsä Hannan syliin. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Lain varjolla, by Väinö Kataja - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LAIN VARJOLLA *** - -***** This file should be named 53274-8.txt or 53274-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/2/7/53274/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53274-8.zip b/old/53274-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 6755fbe..0000000 --- a/old/53274-8.zip +++ /dev/null |