diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53211-8.txt | 8765 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53211-8.zip | bin | 143931 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8765 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..ef5d695 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53211 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53211) diff --git a/old/53211-8.txt b/old/53211-8.txt deleted file mode 100644 index 677c341..0000000 --- a/old/53211-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8765 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kolme ystävystä II, by Maksim Gorki - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kolme ystävystä II - -Author: Maksim Gorki - -Translator: Anton Helve - -Release Date: October 4, 2016 [EBook #53211] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME YSTÄVYSTÄ II *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -KOLME YSTÄVYSTÄ II - -Kirj. - -Maksim Gorkij - - -Venäjänkielestä suomentanut - -Anton Helve - - - - - -Helsingissä, -Työväen Sanomalehti-osakeyhtiö, -1903. - - - - - - -Muutamia päiviä myöhemmin sai Lunjeff kuulla, että kauppias -Poluektoff'in murhaan syyllisenä poliisi etsi muuatta pitkää miestä, -joka käytti lammasnahkaturkkia. Tutkinnossa, joka toimitettiin -murhatun puodissa, löytyi kaksi hopeista pyhäinkuvakehystä, jotka -huomattiin varastetuiksi. Liikkeen juoksupoika ilmotti, että ne, pari -päivää ennen murhaa, oli ostettu eräältä pitkältä, Andrei nimiseltä -mieheltä, joka käytti puoliturkkia ja joka usein ennenkin oli -myönyt Poluektoff'ille kaikenlaisia hopea- ja kultakaluja, ja että -Poluektoff oli lamannut hänelle rahaa. Sittemmin tuli selville, että -murhan edellisenä päivänä ja samana päivänä, kuin murha tapahtui, -samannäköinen mies oli juopotellut kaupungin ravintoloissa. - -Joka päivä kuuli Ilja jotakin uutta murhasta. Koko kaupungin mieliä -kiinnitti se. Siitä puhuttiin kaikkialla, -- ravintoloissa, kadulla. -Mutta Ilja välitti hyvin vähän noista puheista. Vaaran pelko oli -pudonnut hänen sydämeltään kuin rahka paranevasta haavasta, ja sen -sijaan tunsi hän jonkinmoista noloutta. Tarkasti kuunnellessaan, mitä -murhasta kerrottiin, ajatteli hän vaan yhtä seikkaa, -- kuinka hän -tästä puoleen järjestää elämänsä? Minkälainen tulevaisuus odottaa -häntä? Ja hänen varmuutensa siitä, ettei murhaajaa tavata, kasvoi -päivä päivältä. - -Hänestä tuntui samanlaiselta, kuin nuoresta sotamiehestä ennen -taisteluun lähtöä tahi miehestä, joka on lähdössä kaukaiselle -matkalle. Hän tunsi entistä enemmän halua oleksia yksin ja miettiä -kohtaloaan. Mutta hänen ympärillään kiehui elämä, kuin vesi -kattilassa, ja miltei joka päivä sattui sellaista, joka käänsi hänen -ajatuksensa pois hänestä itsestään. Hän tuli kalpeaksi, laihaksi... - -Viime aikoina oli Jaakko usein lähennellyt häntä. Tukka pörrössä, -huolimattomasti puettuna kuleksi hän tarkotuksetta ravintolassa -ja pihalla tuijottaen hajamielisesti ympärilleen ja näytti siltä, -kuin erityiset kuvittelut olisivat kiinnittäneet hänen mieltään. -Tavatessaan Iljan, kysyi häneltä salaperäisesti, kuiskaten tahi -puoliääneen: - --- Eikö sinulla ole aikaa puhella vähän kanssani? - --- En jouda nyt... - --- Voi sinua!... Mutta se olisi tärkeätä... - --- Mitä se sitten on? -- kysyi Ilja. - --- Minulla on eräs kirja! Siinä on sellaisia asioita, että oi, oi! -- -kuiskasi Jaakko pelästyneen näköisenä. - --- Anna minun olla rauhassa kirjoiltasi! Sano minulle paremminkin, -minkätähden isäsi katsoo aina niin kierosti minuun? - -Mutta todellisuudelle ei Jaakolla riittänyt huomiota. Vastaukseksi -Iljan kysymykseen leväytti hän hämmästyneenä silmänsä selkosen -selälleen ja sanoi: - --- Mitä? En tiedä... Se tahtoo sanoa... kuulin kerran... kuinka hän -sanoi sedällesi, että sinä käyt kauppaa väärillä rahoilla... Mutta se -on tietysti hullutusta... - --- Kuinka tiedät, että se on hullutusta? -- hymyillen kysyi Ilja. - --- Sehän on selvää! Vääriä rahoja! Mitä joutavia!... -- Ja viitaten -kädellään, vaipui Jaakko mietteisiinsä. - --- Eikö sinulla siis ole aikaa puhella kanssani? -- kysyi hän hetken -päästä, katsoen toveriinsa harhailevin katsein. - --- Kirjastako? - --- No niin... Erään kohdan ymmärsin siitä... oi, oi, oi, veli hyvä... - -Ja hän teki sellaisen irvistyksen, kuin olisi polttanut kätensä -kuumassa raudassa. Lunjeff katsoi toveriinsa, ikäänkuin tämä -olisi ollut vähän löyhkäpäinen. Välistä näytti Jaakko hänestä -sokealta ja aina onnettomalta, kelpaamattomalta elämään. Talossa -ja koko naapuristossa puhuttiin, että Petruha Filimonoff aikoo -naida rakastajattarensa, joka piti muuatta huonomaineista taloa -kaupungissa. Mutta Jaakko oli hyvin välinpitämätön koko huhusta. Kun -Ilja kysyi häneltä, milloin häät ovat, kysyi Jaakko: - --- Kenen häät? - --- Isäsi... - --- Ai, niin!... Kuka sen tietää! Voi, tuota häpeämätöntä! Löysipä -vaimon! Hyi! - --- Mutta tokko tiedät, että hänellä on poika... joka on suuri, käy jo -kymnaasia. - --- En ole tietänyt... entä sitten? - --- Isälläsi on siis perillinen... - --- Vai niin! -- tyynesti sanoi Jaakko. Mutta äkkiä vilkastui hän. - --- Isällä on poika, -- sanot sinä? - --- Niin... - --- Poika... Siitä saattaa olla minulle hyötyä! Isä voisi määrätä -hänet tiskin taakse ja minä saisin tehdä mitä tahdon! Sepä olisi -jotakin! - -Ja hän maiskautti suutaan, aivankuin vapauden esimakua tuntien. -Lunjeff katsoi säälien häneen ja sanoi ivallisesti: - --- Oikeassa on sananlasku sanoessaan: anna tyhmälle lapselle -porkkana, niin se ei itke leipää! Voi sinua! En voi todellakaan -käsittää, kuinka sinä voit tulla toimeen maailmassa! - -Jaakko hätkähti, ja silmät suurina kuiskasi kiihkeästi: - --- Olen miettinyt sitä ja tiedän jo sen. Ennen kaikkea täytyy tulla -selville sielunsa tilasta... Täytyy ymmärtää mitä Jumala ihmiseltä -vaatii. Nyt näen vaan, että tiet ovat sekottuneet, menneet ristiin, -eikä kukaan tiedä, mitä tietä hänen on seuraaminen. Syntyy ihminen, -ei kukaan tiedä, mitä varten, ja elää, miksi, ei tiedetä, tulee -kuolema ja lopettaa kaikki... Ennen kaikkea täytyy siis minun tietää, -mihin olen määrätty... Eikö niin? - --- Sinulla ovat aina omat mietteesi! väkinäisesti sanoi Ilja. -- Ja -mitä järkeä on niissä? - -Hänestä tuntui, että Iljan hämärät puheet vaikuttivat häneen enemmän -kuin ennen ja herättivät hänessä omituisia ajatuksia. Hänestä oli, -kuin jokin salaperäinen olento hänessä, sama, joka aina vastusti -hänen kuvittelujaan yksinkertaisesta ja puhtaasta elämästä, nyt -erityisellä mielihyvällä kuunteli Jaakon sanoja ja liikahteli -hänen mielessään, kuin lapsi äitinsä kohdussa. Se tuntui Iljasta -vastenmieliseltä, ja siksi vältti hän keskusteluja Jaakon kanssa. - --- Mitäkö järkeä? Ilman niitä ollaan kuin tuletta! Minne menet? Ahaa! -Aina täytyy tietää, minne menee ja minkätähden, ja onko oikein... - --- Sinä, Jaakko, olet kuin vanha mies... ikävä on olla seurassasi! -Minun mielestäni -- sikakin etsii tilaisuutta onnistuakseen, saatikka -sitten ihminen... No, hyvästi nyt! - -Sellaisten keskustelujen jälkeen tuntui hänestä, kuin hän olisi -syönyt paljon suolasta ruokaa; hän tunsi kovaa janoa ja halusi -jotakin erityistä. Ajatus siitä rangaistuksesta, jonka Jumala määrää -hänelle, kohosi yhä selvemmin hänen mieleensä ja poltti hänen -sieluaan; hän etsi yksinäisyyttä löytämättä sitä. Silloin meni hän -Olympiadan luokse, ja haki hänen sylistään unhoitusta ajatuksilleen -ja levottomuudelleen. - -Välistä kävi hän tervehtimässä Vjeraakin. Se kevytmielinen elämä, -jota hän vietti, oli vähitellen vetänyt hänet syvään, likaiseen -kuiluunsa. Hän kertoi ihastuksella Iljalle elämästään rikasten, -nuorten kauppiasten, virkamiesten ja upseerien kanssa, rekiretkistä -ja ravintoloista. Hän näytti hänelle ihailijoiltaan saamiaan -lahjojaan, uusia pukujaan ja koristeitaan, ylpeillen kertoen, kuinka -nuo herrat kiistelivät ja tappelivat hänestä. Lunjeff'ia huvitti -nähdä hänet terveenä, kauniina, ilosena, vaan useasti sanoi hän -varotellen hänelle: - --- Varokaa, ettei päänne mene pyörälle siinä elämässä, Vjerotshka... - --- Entä sitten? Sehän on minun kohtalonikin... Saanhan edes elää -komeasti. Otan elämästä, minkä voin, ja siinä kyllin! - --- Mutta Paavali? - -Rakastajansa nimen kuullessaan vavahtivat hänen kulmakarvansa ja -hilpeytensä katosi. - --- Kunpa hän jättäisi minut... -- sanoi hän. -- Vaikeata on hänen -elää kanssani... ja turhaan hän kiusaantuu... Kun hän edes tyytyisi -siihen, minkä hänelle voin antaa, vaan hän tahtoo omistaa minut -kokonaan... Minä taas en voi irtautua... olen kiinni, kuin kärpänen -siirapissa... - --- Ettekö rakasta häntä? -- kysyi Ilja. - --- Häntä ei voi olla rakastamatta, -- vastasi Vjera tosissaan. -- Hän -on kelpo poika. - --- Jos niin on, niin miks'ette elä hänen kanssaan? - --- Hänenkö kanssaan? Sehän olisi samaa, kuin istua hänen niskoilleen. -Hänhän saa töintuskin itselleenkään leivän hankituksi, mitä sitten -meille molemmille! Ei, hän säälittää minua... - --- Varokaa, ettei mitään onnettomuutta tapahdu... hän on huimapäinen! --- varotti häntä Lunjeff kerrankin. Mutta Vjera vaan nauroi. - --- Hänkö? Hän on niin taipuisa... voin tehdä hänelle, mitä tahdon... - --- Varokaa, ettei hän murru!... - --- Voi, jumala! -- huudahti Vjera suuttuneena. -- Kuinka -menettelisin? Olenko sitten luotu vaan yhtä ihmistä varten? Jokainen -tahtoo elää hauskasti... Ja jokainen elää itseään varten... kuinka -tahtoo... Sekä hän että te, ja minä... - --- Ei se niinkään ole! -- jurosti ja miettivästä sanoi Ilja. -- Me -elämme kaikki... vaan emme itseämme varten... - --- Ketä varten sitten? - --- Te, esimerkiksi -- kevytmielisiä herroja varten... - --- Olenhan itsekin kevytmielinen, -- sanoi Vjera nauraen -huolettomasti. - -Lunjeff poistui hänen luotaan hyvin alakuloisena. Paavalin oli hän -tavannut niihin aikoihin vaan pikimmittäin pari kertaa. Kohdatessaan -kerran toverinsa Vjeran luona, oli Paavali ollut synkkä ja ärtyinen. -Hän oli istunut ääneti, hammasta purren, ja hänen laihoilla -kasvoillaan oli hehkunut kaksi punasta läiskää. Ilja ymmärsi, että -hänen toverinsa oli mustasukkainen hänelle, ja se huvitti häntä. -Mutta samalla hän huomasi että Gratsheff oli joutunut verkkoon, -josta hän suuritta vaurioitta ei pääse irti. Ja säälien Paavalia -ja vielä enemmän Vjeraa, herkesi hän käymästä jälkimmäisen luona. -Olympiadan kanssa vietti hän uuden kuherruskuukauden, mutta tännekin -oli tunkeutunut kylmyyttä, joka riisti rauhan Iljan rinnasta Sattui, -että keskellä vilkasta keskustelua Ilja vaipui synkkiin mietteisiin. -Silloin kuiskasi Olympiada hänelle hellästi: - --- Armas! Älä ajattele sitä! Maailmassa on niin vähän ihmisiä, joiden -kädet ovat puhtaat! - --- Kuule, -- vastasi Lunjeff hänelle kuivasti ja vakavasti, --- pyydän, ettet aiota kanssani keskustelua siitä! En tarkota -käsiä, vaan sielua. Vaikka oletkin järkevä, et kuitenkaan käsitä -ajatustani... Sano minulle, kuinka on meneteltävä, voidakseen elää -kunniallisesti, puhtaasti, rauhallisesti ja vahingoittamatta toisia -ihmisiä? Siitä tahtoisin tietoa... Vaan uskosta ole ääneti... - -Mutta hän ei voinut olla ääneti uskosta, vaan rukoili usein Iljaa -unhottamaan hänet. Lunjeff suuttui ja läksi pois hänen luotaan. Mutta -kun hän taas palasi, huusi Olympiada raivosti, että hän pelosta -tai armosta rakastaa häntä, ja ettei hän sitä tahdo, vaan hylkää -hänet ja lähtee pois koko kaupungista. Ja hän itki, pureutui kiinni -hänen olkapäähänsä, suuteli hänen jalkojansa, repi sitten vaatteet -päältään, ja seisoen alasti hänen edessään, huusi: - --- Enkö ole kaunis? Eikö vartaloni ole sulava?... Jokaiseen pieneen -suoneen, viimeiseen veripisaraan asti rakastan sinua... Revi minut -palasiksi -- nauran sittenkin!... - -Hänen siniset silmänsä tulivat tummemmiksi, huulet intohimoisesti -värähtelivät ja povi aaltoili. Ilja syleili häntä, suuteli -kiihkoisesti, ja sitten kotiin kulkiessaan mietti, kuinka Olympiada, -joka oli niin elämänhaluinen, niin tulinen, oli voinut kärsiä tuon -ukon inhottavia hyväilyjä? Ja silloin tuntui hänestä tuo nainen -niin vastenmieliseltä, säälittävältä, että hän inhoen sylkäsi, -muistaessaan hänen suudelmiaan. - -Kerran, sellaisen himojen purkauksen jälkeen, sanoi hän, -kyllästyneenä Olympiadan hyväilyihin: - --- Sen jälkeen, kun kuristin sen vanhan saatanan, olet sinä ruvennut -rakastamaan minua tulisemmin... - --- N-niin... mitä sitten? - --- Ei mitään. Tuntuu naurettavalta ajatella... että on ihmisiä, jotka -pitävät enemmän mädänneistä munista, kuin tuoreista, ja sellaisia, -jotka syövät omenan vasta sitten, kun se on alkanut mädätä!... - -Olympiada katsoi häneen sameilla silmillään ja sanoi väsyneesti: - --- Kullakin on oma makunsa; toinen pitää tyttärestä, toinen tyttären -äidistä... - --- Ja he vaipuivat kumpikin synkkiin ajatuksiin. - -Eräänä päivänä, kun Ilja oli palannut kotiin kaupungilta, ja oli -juuri muuttamassa vaatteita, astui hiljaa huoneeseen Terenti. Hän -veti oven perästään kiinni, seisoi vähän aikaa sen vieressä, kuin -jotakin kuunnellen, ja pisti sitten oven haan kiinni. Ilja näki sen -ja katsoi ivallisesti hänen kasvoihinsa. - --- Iljusha! -- puoli-ääneen sanoi Terenti, istuen tuolille. - --- Mitä? - --- Täällä on levinnyt sinusta paljon huhuja... sinusta puhutaan -pahaa... - -Ja kyttyräselkä huokasi raskaasti, luoden silmänsä alas. - --- Mitä esimerkiksi? -- kysyi Ilja, riisuen saappaita jaloistaan. - --- Mikä mitäkin... Muutamat sanovat, että olet sekottunut tuohon -juttuun... kauppias Poluektoff'in murhaan... Toiset, että muka -harjotat väärän rahan tekoa... - --- Taitavat kadehtia! -- sanoi Ilja. - --- Täällä on käynyt kaikenlaisia miehiä... näyttivät -salapoliiseilta... Ja kaikki he ovat kyselleet Petruhalta sinusta -yhtä ja toista... - --- Antaa heidän kysellä! -- sanoi Ilja välinpitämättömästi. - --- Aivan niin! Mitä me siitä välitämme, kun kerran emme tiedä -tehneemme mitään rikosta... - -Ilja nauroi ja heittäysi pitkälleen vuoteelle. - --- Nyt ne ovat jo lakanneet käymästä... Mutta Petruha itse on alkanut -puhua siitä, jatkoi Terenti hämillään, arasti. -- Aina hän murisee --- Petruha, näet... Vuokraisitpa jostakin, Iljusha, itsellesi pienen -huoneen, ja asuisit siinä... "En tahdo pitää talossani ketään -epäiltyä henkilöä", sanoo Petruha, "olen äänivaltainen", sanoo hän. - -Ilja käänsi setäänsä päin kasvonsa, jotka olivat vihasta punaset, ja -sanoi kovasti: - --- Kuulepas!... Jos hänen henkensä on hänelle kallis, niin pitäköön -suunsa kiinni, sano hänelle se! Jos kuulen häneltä ainoankaan minua -halventavan sanan, niin lyön hänen päänsä kappaleiksi. Millainen minä -olenkaan, niin ei hän, konna, ole kelvollinen tuomitsemaan minua... -Ja täältä muutan silloin, kuin mieleni tekee. Vastaiseksi jään tänne; -tahdon vielä nauttia kunniallisten ja rehellisten ihmisten seurasta... - -Kyttyräselkä pelästyi Iljan vihaa. Hän istui vähän aikaa ääneti -tuolilla hangaten kädellään kyttyräänsä ja katsoen veljenpoikaansa -silmät suurina, joissa kuvastui odotusta ja pelkoa. Ilja, huulet -yhteen puristettuina, tuijotti kattoon. Terenti katsoi tarkkaan -hänen kähärätukkaista päätänsä, kauniita, vakavia kasvojansa, joissa -ylähuulta peitti, pienet viikset, ja uhmailevaa leukaa, tarkasti -hänen leveätä rintaansa ja vankkaa, hyvin muodostunutta vartaloaan ja -sanoi sitten hiljaa, huoaten: - --- Sinusta on tullut pulska poika!... Maalla juoksisivat tytöt -joukolla perästäsi... Pitäisi muuttaa takasin maalle... - -Ilja vaikeni. - --- N-niin... Siellä vasta voisit viettää elämää! Minä antaisin -sinulle rahoja ja avaisin kaupan sinulle... ja sitten naisit -rikkaan!... he he! Silloin luistaisi elämäsi, kuin reki alamäessä. - --- Mutta minä ehkä tahtoisin mäelle! sanoi Ilja synkästi. - --- Tietysti mäelle! -- puuttui puhumaan Terenti. - --- Tarkotin näet, että elämäsi tulee kevyeksi ja se nousee ylöspäin, -mäelle asti... - --- Mutta minne sitten mäeltä? -- kysyi Ilja. - -Kyttyräselkä katsahti häneen ja rupesi tirskuen nauramaan. Sitten -rupesi hän taas puhumaan, vaan Ilja ei enää kuunnellut häntä. Hän -muisteli kokemuksiaan viime aikoina ja mietti, kuinka ihmeellisen -tarkasti kaikki tässä maailmassa sopi toiseensa, aivankuin rihmat -verkossa. Sattumat ympäröivät ihmisen ja vievät hänet minne -tahtovat, kuten poliisi rikollisen. Hän oli kauan aikonut muuttaa -pois tästä talosta, elääkseen yksin, -- ja nyt tuli hänelle sopiva -tilaisuus siihen! Hän mietti juuri, kuinka hän järjestäisi elämänsä -tulevaisuudessa, kun äkkiä huoneen ovea kolkutettiin ja Terenti -säikähtäen hypähti paikaltaan. - --- Avaa ovi! -- huusi Ilja vihasesti sedälleen. - -Kyttyräselkä avasi oven haasta ja kynnykselle ilmaantui Jaakko, -suuri, ruskeakansinen kirja kädessä. - --- Ilja, kuule... lähde Mashan luokse, -- sanoi hän vilkkaasti, -astuen vuoteen ääreen. - --- Mikä hänellä on? -- nopeasti kysyi Ilja. - --- Hänelläkö? En tiedä... Hän ei ole kotona... - --- Missä hän iltasin kuljeksinee? -- kysyi kyttyräselkä epäilevästi. - --- Matitsan kera kuljeksii -- sanoi Jaakko. - --- Siitä ei koidu hänelle hyvää, -- sanoi hitaasti Terenti. - --- Vielä mitä!... Tule, Ilja! - -Jaakko tarttui Iljan nutun hihaan ja veti häntä mukaansa. - --- Odota! -- huudahti Ilja. Mitä -- oletko sinä rikkonut kahleesi? - --- Ajattele, että minulla on se tässä, se musta voima! -- puoliääneen -sanoi Jaakko. - --- Mikä? -- kysyi Ilja, vetäen huopasaappaita jalkaansa, - --- Juuri tämä kirja... Saat nähdä, kunhan lähdemme! Oikeita ihmeitä! --- jatkoi Jaakko, vetäen ystäväänsä mukanaan pimeän etehisen läpi. -- -Tuntuu kauhealta lukea sitä... se vetää puoleensa, kuin kuiluun... - -Ilja huomasi toverinsa kiihtyneen mielentilan, kuuli, kuinka hänen -äänensä vapisi, ja kun he olivat saapuneet suutarin asuntoon ja -tehneet tulen, näki hän, että Jaakon kasvot olivat vallan kalpeat, ja -silmät laimeat ja tyytyväisen näköiset, kuin juopuneella. - --- Oletko päissäsi? -- kysyi Ilja, epäilevästi katsoen Jaakkoon. - --- Minäkö? En... en ole maistanut tippaakaan tänään!... En näet juo -enää... minkä joskus rohkeutta saadakseni otan, kun isä on kotona, -pari kolme ryyppyä, mutta en enempää! Pelkään isää... Juon vaan -sellaista, mikä ei haise viinalta... Mutta jätetään se, -- kuuntele! - -Hän istui raskaasti tuolille, avasi kirjan, kumartui syvään sen yli, -kulettaen sormeaan paksua, vanhuudesta kellastunutta lehteä pitkin, -ja luki ontolla, vapisevalla äänellä: - --- "Kolmas luku. Ihmisten alkuperästä" -- kuuntele! - -Hän veti henkeä, nosti vasemman kätensä ylös, oikean kätensä -etusormea viiletti riviä pitkin ja jatkoi: - -"Kerrotaan, että ihmisen ensimmäisen olemuksen, kuten Diodorus -todistaa, viisaat miehet, jotka ovat kirjottaneet kappalten -olemuksesta, käsittivät niin, ettei maailmaa ole luotu, vaan että -se on iankaikkinen, ja että ihmissuku ilman alkua on ollut olemassa -ennen aikoja"... - -Jaakko kohotti päätään kirjasta ja sanoi kuiskaten, pudistaen kättään -ilmassa: - --- Kuuletko? Ilman alkua?... - --- Lue eteenpäin! -- sanoi Ilja, epäilevästi katsoen vanhaa, -nahkakantista kirjaa. Ja taas kuului Jaakon matala, juhlallinen ääni: - -"Tätä mielipidettä olivat -- Ciceron mukaan -- samolainen Pythagoras, -tarentolainen Archytas, atenalainen Plato, Xenokrates, stagiralainen -Aristoteles ja monet muut peripateetikot, jotka arvelivat, että -kaikki olemassa oleva on iankaikkista eikä sillä ole mitään alkua". --- Huomaatko! Taas "ei ole mitään alkua". - -Ilja ojensi kätensä, löi kirjan kiinni ja sanoi ivallisesti: - --- Heitä hiiteen koko roska!... Mitkä lienevätkään saksalaiset -panneet kekoon sen! Siitä on mahdoton mitään ymmärtää... - --- Odotahan! -- huudahti Jaakko pelästyneen näköisenä, katsahtaen -ympärilleen, ja kysyi sitten hiljaa: - --- Tiedätkö oman alkusi? - --- Minkä? -- kiukkuisesti huusi Ilja. - --- Älä huuda... Ottakaamme käsiteltäväksemme sielu. Onko ihmisellä -syntyessään sielu? - --- Entä sitten? - --- Siis tuleeko hänen tietää, -- mistä ja kuinka se on ilmestynyt? -Sielu, sanotaan, on kuolematon... se on aina ollut, mitä siitä sanot? -Odota, odota! Ei ole tarpeellista tietää, kuinka synnyit, vaan kuinka -olet elänyt... Koska ymmärsit, että elät? Synnyit elävänä, vaan koska -tulit eläväksi? Äitisi kohdussako? Mutta miks'et ainoastaan muista -sitä, kuinka syntymiseesi asti elit, vaan et elämästäsi viidenteen -ikävuoteesikaan asti tiedä mitään? Ja jos sielua on olemassa, -- niin -missä se menee sinuun? Sanopas se! - -Jaakon silmissä paloi riemuitseva hehku, hänen kasvoillaan loisti -tyytyväisyyden hymy ja omituisella hilpeydellä huudahti hän: - --- Siinäpä sitten sielu! - --- Hölmö! -- sanoi Ilja, katsahtaen ankarasti häneen. -- Mitä -iloitset? - --- En iloitsekaan, ilman vaan... - --- Niin kai! Heitä pois tuo kirja, sanon minä. Näethän, että se on -kirjotettu jumalaa vastaan. Pääasia ei ole siinä, minkätähden elän, -vaan kuinka elän! Kuinka pitää elää, että kaikki olisi puhdasta ja -hyvää, ettei kukaan loukkaisi minua, enkä minä muita! Kunpa löytyisi -sellainen kirja, missä kaikkea sitä selitettäisiin... - -Jaakko istui pää rintaa vasten painuneena, mietteissään, ääneti. -Hänen iloinen mielialansa oli vastakaikua löytämättä kadonnut. Vähän -ajan päästä sanoi hän Iljalle: - --- Kun katson sinua, niin on sinussa jotakin, mikä ei minua -miellytä... Ajatuksiasi en ymmärrä... mutta sen olen huomannut, että -viime aikoina olet jostakin tullut ylpeäksi... Käyttäydyt niin, kuin -sinä yksin olisit vanhurskas... - -Ilja rupesi nauramaan. - --- Mitä naurat? Eikö sitten mielestäsi ole totta! Jokaista tuomitset -ankarasti... et rakasta ketään ihmistä... - --- -- En rakastakaan, -- sanoi Ilja varmasti. - --- Ketä rakastaisin? Minkätähden? Mitä hyvää ovat ihmiset minulle -tehneet?... Jokainen tahtoo saada itselleen leipäpalan toisen työllä, -vaan yhtäkaikki jokainen huutaa: "rakasta minua! Kunnioita minua, -minä myös kunnioitan sinua! Anna minulle osa omaisuudestasi, niin -kenties kunnioitan sinua!" Kaikki ajattelevat vaan syömistä... - --- On ihmisillä muitakin tarkotusperiä, väitti tyytymättömänä Jaakko. - --- Kyllä minä tiedän! Jokainen koettaa kaunistaa itseään joillakin -hyveillä, vaan se on vaan naamio! Huomaan, kuinka setäni tahtoo -hieroa kauppaa jumalan kanssa, kuten kauppa-apulainen pettäessään -isäntäänsä. Isäsi on äskettäin lahjottanut kirkkoon pari -kirkkolippua, -- siitä voin päättää, että hän on aimo tavalla -pettänyt jotakin tahi aikoo piakkoin niin tehdä... Ja samoin -menettelevät kaikki, katsopa minne päin tahansa. Tästä saat kopeekan, -mutta annakin viisi takasin! Luin äskettäin sanomalehdestä, että -kauppias Migunoff, joka lahjotti muutamalle sairashuoneelle -kolmesataa ruplaa, pyysi kaupungin dumaa [kaupungin valtuusmiehistö] -alentamaan siitä hyvästä hänen tehtaalleen pantua veroa tuhannella -ruplalla... Min ne petkuttavat toisiaan ja puhdistautuvat toistensa -silmissä. Minun mielestäni on rangaistus kärsittävä, tekipä sitten -rikoksen ehdoin tahdoin tahi tahtomatta!... - --- Sinä olet oikeassa, -- miettivästi virkkoi Jaakko, -- samoin on -totta, mitä sanoit isästäni ja kyttyräselästä... Emme ole syntyneet -oikeaan aikaan! Sinä saatat edes olla katkera; lohdutat itseäsi muita -tuomitsemalla... Mutta minä en kykene edes siihenkään! Kunpa voisi -päästä täältä pois! huudahti hän surullisesti. - --- Minne menisit sitten? -- kysyi Ilja hiukan nauraen. - --- Siinäpä se! - -Ja molemmat olivat he vaiti, alakuloisina istuen pöydän ääressä, -toisiansa vastapäätä. Ja pöydällä oli suuri punakansinen kirja -nahkaselkineen ja teräshakasineen... - -Etehisestä kuului äkkiä ryskettä, kuiskaavia ääniä, sitten kuulosti -käsi kauan hapuilevan ovenripaa. Toverukset odottivat äänettöminä. -Ovi avautui verkkaan, ja Perfishka-suutari romahti sisään. Hän oli -kompastunut kynnykseen ja oli nyt polvillaan pitäen oikeata kättänsä, -jossa oli hanuri, korkealla ilmassa. - --- Ptruu! -- huudahti hän, nauraen juopuneen naurua. Hänen perästään -kömpi huoneeseen Matitsa. Hän kumartui, tarttui suutaria kainaloihin -ja koetti nostaa häntä ylös lattialta, puhellen sammaltaen: - --- Katsokaa hyvät ihmiset, kuinka hän on humalassa!... Voi, sinua, -juopporatti!... - --- Kaasokulta! Älä koske minuun!... Nousen kyllä itse... itse... - -Hän horjahteli Sinne tänne, nousi vaivalla seisomaan ja astui -toverusten luokse. Ja ojentaen vasemman kätensä toveruksille, huusi -hän: - --- Terve tuloa kattoni alle! - -Matitsa nauraa hohotti tylsää nauruaan. - --- Mistä matka? -- kysyi Ilja. - -Jaakko katsoi hymyillen kumpaakin juopunutta ja vaikeni. - --- Mistäkö? Etäältä... hah, hah, haa!... Omat, rakkaat poikani! - -Perfiska polki jalkojaan lattiaan ja lauloi: - - "Pienet luut, vielä hienot luut! - Kun ne aika vahventaa, - Kaupankalu niistä saa." - --- Kaasoseni, laula sinäkin! -- huusi hän, kääntyen Matitsaan. -- Tai -lauletaan se, jonka sinä minulle opetit... No-o... - -Hän nojasi selkäänsä uuniin, jota vasten Matitsakin seisoi, ja tyrkki -häntä kyynärpäällään kylkeen, nappaillen sormillaan hanurinsa kieliä. - --- Missä on Mashutka? -- jurosti kysyi Ilja. - --- Niin, sanokaapa, missä on Marja? huudahti Jaakkokin, hypäten ylös -tuolilta. - -Mutta juopuneet eivät välittäneet kysymyksistä. Matitsa pani päänsä -kallelleen ja lauloi: - - "Oi kummisein, hyvä lääke on juoma", - -johon Perfishka korkealla tenorillaan yhtyi hanuriansa heilutellen: - - "Juodaan: lohtu on viinan suoma!" - -Ilja nousi tuoliltaan, tarttui suutaria hartioihin ja pudistaen niin, -että hänen päänsä kolahteli uuniin, kysyi käskevästi: - --- Missä on tyttäresi? - --- Hänen tyttärensä oli kadoksissa puoliyöhön asti, -- horisi -Perfishka kädellään päähänsä tarttuen. - -Jaakko koetti saada selvää Matitsalta, mutta hän sanoi nauraa -hykertäen: - --- Enpäs sano! En sano, en!... - --- Ne ovat varmaankin myöneet hänet, nuo perkeleet! -- sanoi Ilja -synkästi nauraen toverilleen. - -Jaakko katsahti pelästyneenä häneen, ja kysyi surkealla äänellä -suutarilta: - --- Perfili, kuule! Missä on Mashutka? - --- Mashutkako? -- ivallisesti veti Matitsa. Ahaa! Jopas ilmaisi -itsensä!... - --- Ilja! Mitä teemme? -- huolestuneena kysyi Jaakko. - --- Täytyy ilmottaa poliisille, -- virkkoi Ilja, katsoen synkästi -juopuneisiin. - --- Kaasoseni! -- huudahti Perfishka, kasvot loistaen. Kuuletko? He -aikovat ilmottaa poliisille... hah, hah, haa! - --- Poliisille! -- huudahti Matitsa ylenkatseellisesti, katsoen -vuoroin Iljaan, vuoroin Jaakkoon, ja ojentaen horjuen kätensä heitä -kohden, huusi hän täyttä kurkkua: - --- Taidatte itse tahtoa poliisin käsiin! Ulos täältä! Tiehenne minun -huoneestani... me aiomme myös mennä naimisiin... me kaksi... - --- Hah, hah, haa! -- nauroi Perfishka, vatsaansa pidellen. - --- Lähdetään, Jaakko, -- sanoi Ilja. Piru heidät vieköön!... Tule! - --- Odota! -- huudahti Jaakko tuskallisesti. -- Olisivatko he -todellakin naittaneet hänet, tuon hennon lapsen! Perfishka, sano -totuus... oletteko hänet todellakin... sano... missä on Masha? - --- Matitsa! Puolisoni, us, us! Tartu kiinni! Hauku heitä, pure... -hah, haa! Missäkö Masha on?! - -Perfishka asetti suunsa torvelle aikoen viheltää, vaan ei onnistunut. -Hän kykeni vain pistämään kielensä ulos suusta Jaakkoon päin ja -nauroi sitten taas. Matitsa röyhistihe mahtavine rintoineen Iljan -kimppuun, ärjyen: - --- Kuka olet? Etkö luule, että tunnemme sinut? - -Ilja tyrkkäsi hänet syrjään ja poistui kellarikerroksesta. Etehisessä -saavutti hänet Jaakko, joka tarttui hänen olkapäähänsä, seisahdutti -hänet ja virkkoi: - --- Saattaako sellainen käydä päinsä? Hänhän on niin pieni, Ilja! -Ovatko he todellakin naittaneet hänet? - --- Ole voivottelematta! -- sanoi Ilja kiukkuisesti hänelle, -- siitä -ei ole mitään apua! Olisit ennemmin pitänyt heitä silmällä! -- Etsit -kyllä kaiken alkua ja syntyä, vaan etpäs pitänyt vaaria heidän -puuhistaan! - -Jaakko oli ääneti, vaan hetken päästä, kun hän ja Lunjeff kulkivat -pihan poikki, alkoi hän taas: - --- Ei siihen ole minun syytäni... Tiesin vaan, että hän kävi jossakin -huoneita siistimässä ja pieniä askareita toimittamassa... - --- Minua vähän liikuttaa, tiesitkö tai olitko tietämättä! -- sanoi -Ilja jurosti, pysähtyen keskelle pihaa. -- Pois täytyy päästä koko -talosta... Tuli sietäisi sen nurkkaan pistää! - --- Oi, Jumalani... Jumalani! -- huokasi Jaakko, seisoen Iljan takana. -Ilja käännähtihe häneen päin -- hän seisoi kädet hervottomina -riippuen sivulla ja pää alas painettuna, kuin iskua odottaen. - --- Itke nyt vielä! -- ivallisesti sanoi Ilja ja läksi, jättäen -ystävän yksin keskelle pimeää pihaa. - -Seuraavana aamuna sai Ilja Perfishkalta tietää, että Mashutka -todellakin oli naitettu eräälle rihkamakauppiaalle Hrjenoff'ille, -viisissäkymmenissä olevalle leskimiehelle, jolta äskettäin oli -kuollut vaimo. - -Pudistellen pohmeloista päätään makasi Perfishka uunilla ja kertoi -sekavasti: - --- Hän sanoo minulle: minulla on kaksi lasta... Hänellä on kaksi -poikaa -- toinen viiden, toinen kolmen vuoden vanha. Minun täytyy -pitää lapsenhoitaja niille... Mutta lapsenhoitaja on vieras -ihminen... saattaa varastella ja niin edespäin. Puhupa sentähden -tyttärellesi, eikö hän... Minä puhuin ja Matitsa puhui... Masha, -kuten järkevä tyttö konsanaankin, ymmärsi paikalla kaikki... Mihin -toimeen hän voisi ryhtyä... huonompaakin saattaisi sattua, ja -parempaa -- ei koskaan!... Olkoon menneeksi, sanoo, minä suostun... -Kolmessa päivässä oli kaikki valmista... Me Matitsan kanssa saimme -kolme ruplaa kumpikin... ne joimme heti eilen!... Kyllä se tuo -Matitsa juo paljon... ei hevonenkaan enempää!... - -Ilja kuunteli ääneti. Hän ymmärsi, että Masha oli joutunut parempaan -asemaan, kuin olisi voinut odottaa. Mutta kuitenkin säälitti tyttö -häntä. Viime aikoina oli hän tuskin koskaan nähnyt eikä ollut -ajatellutkaan häntä, vaan nyt hänestä äkkiä näytti siltä, kuin talo -hänettä olisi tullut vielä likaisemmaksi, kehnommaksi. - -Suutarin kellertävä, pöhöttynyt naama irvisteli uunilta Iljalle, ja -hänen äänensä narisi kuin kuivunut puunoksa syksyllä. Lunjeff katsoi -säälien Perfishkaan. - --- Yhden ehdon asetti Hrjenoff minulle, etten koskaan kävisi -hänen talossaan! Puodissani voit pistäytyä joskus, ryypyn hinnan -annan... vaan asuntooni ei askeltakaan! Se on sulettu sinulta kuin -paratiisi!... Ilja Jakovlevitsh, eiköhän riittäisi sinulta antaa -minulle viittä kopekkaa pohmeloryyppyyn? Anna, veikkonen, tee -hyvin!... - --- Saat! -- sanoi Ilja. -- Mihin nyt aiot ryhtyä? - -Suutari sylkäsi lattialle ja vastasi: - --- Nyt aion ratketa oikein juomaan!... Niinkauan kun Masha ei vielä -ollut turvattu, hillitsin itseäni hiukan... joskus tein työtäkin... -omatuntoko lienee soimannut hänen puolestaan... Mutta nyt tiedän, -että hän on kylläinen, että hänellä on jalkineet, vaatteet... ja -että hän on kuin arkkuun sulettu!... Voin siis vapaasti antautua -juopottelemaan... - --- Mutta etkö voisi hylätä viinaa? - --- En mitenkään! -- vastasi suutari, kieltävästi pudistaen pörröistä -päätään. -- Ja minkätähden hylkäisin? - --- Etkö siis toivo mitään elämältä? - --- Anna viisikopeekkainen... muuta en toivo. - --- Sitä en käsitä! -- sanoi Ilja, olkapäitään kohauttaen. -- En voi -käsittää, kuinka saattaa ihminen elää, toivomatta mitään elämältä! - --- Toista on ihmisen -- toista minun, vastasi filosoofin tyyneydellä -Perfishka. -- Sallimus, kyllä antaa annettavansa ihmiselle, niin -ajattelen minä! Mutta jos kerran ihminen on niin tyly, pohjaton, -ettei sinne voi mitään panna, niin mitä on sallimuksella sellaisen -kanssa tekemistä? Kerran aioin minäkin tehdä erään tekosen... se oli -vielä vaimovainajani eläessä... Aioin näet ottaa osani Jeremei-ukon -aarteesta... Ajattelin, että jollen ota minä, niin ottaa joku -toinen!... Ja, Jumalalle kiitos, toiset ennättivät ennen minua... En -sitä sure... Mutta silloin huomasin, että aikoakin täytyy ymmärtää... - --- Suutari nauroi, kiipesi alas uunilta ja sanoi: - --- No, anna nyt minulle ne viisi kopeekkaa... Sydäntä ellostelee -kauheasti... - --- Hepäs tuosta! -- sanoi Ilja. - -Ja katsoen hymyillen häneen, kysyi hän Perfishkalta: - --- Tiedätkö mitä? - --- No, mitä? - --- Sinä olet veijari, kunnoton ihminen, kurja juoppo... eikö niin?... - --- Niin! -- vakuutti suutari, seisoen Iljan edessä viisikopeekkainen -kourassa. - --- Mutta välistä tuntuu minusta, -- jatkoi Ilja miettivästi, -- etten -tiedä sinua parempaa ihmistä, -- totta tosiaan! - -Epäilevästi hymyillen katsahti Perfishka Lunjeff'in totisiin, vaan -ystävällisiin kasvoihin. - --- Taidat laskea leikkiä, Ilja Jakovlitsh? - --- Usko tahi ole uskomatta... En sano sitä sinua kehuakseni... vaan -muuten vaan... itsekseni... vertaillessani ihmisiä toisiinsa... - --- Sepä on konstikasta!... Ei minun päälläni tuollaisia asioita -ymmärretä! Mutta kunhan käyn ensin ottamassa ryypyn, niin kenties -viisastun... - --- Odota, odota! -- kielteli häntä Ilja, tarttuen hänen -paidanhihaansa. -- Muuatta asiaa tahdon vielä sinulta kysyä. -Pelkäätkö Jumalaa? - -Perfishka nojasi vuoroin toiseen vuoroin toiseen jalkaansa ja miltei -loukkaantuneena sanoi: - --- Minulla ei ole syytä pelätä Jumalaa... En loukkaa ihmisiä... enkä -koskaan ole loukannut... - --- Mutta rukoiletko? kysyi Ilja hiljaa. - --- Tietysti rukoilen... mutta harvoin... Ilja näki, ettei suutarin -tehnyt mieli puhella, vaan että häntä halutti päästä kapakkaan. - --- Tästä saat vielä kymmenkopeekkaisen, Perfishka! - --- Se on jotakin se! -- huudahti tämä loistavin silmin. - --- Mutta kerro minulle, kuinka rukoilet? uteli vielä Lunjeff. - --- Minäkö? Hyvin yksinkertaisesti! Rukouksia en osaa... -"Jumalansynnyttäjä Neitsyen" osasin, mutta sen olen jo kauan aikaa -sitten unhottanut... "Herra Jeesus"... ja niin edespäin osaan loppuun -asti. Sitä tarvinnen vanhan päivän varaksi. Mutta tavallisesti -rukoilen omalla tavallani... "Herra, armahda!" sanon. - -Perfishka katsoi kattoon, ja luottavasti nyykäyttäen päätään, lisäsi: - --- Kyllä Hän... ymmärtää... Saanko nyt mennä? Kovasti tekisi mieli -ryyppyä! - --- Mene, mene! -- sanoi Ilja, katsoen miettivästi Perfiskaan. -- -Mutta kun hetki lyö, jolloin kuolet, ja Herra kysyy: kuinka olet -elänyt ihminen?! - --- Silloin sanon: kun synnyin, olin niin pieni, kun kuolin, olin -päissäni... en siis muista mitään! Hän nauraa ja antaa minulle -anteeksi... - -Suutari hymyili tyytyväisesti ja poistui huoneesta. - -Ilja jäi yksin kellarikerrokseen. Hänestä tuntui omituiselta -ajatella, ettei Masha enää koskaan astu jalkaansa tähän ahtaaseen, -likaiseen pesään, ja että Perfishkakin ajetaan pian täältä. - -Ikkunasta paistoi huoneeseen huhtikuun aurinko, valaisten lattiaa, -jota kaukaan aikaan ei oltu pesty. Kaikki siellä oli siivotonta, -ikävää ja synkkää -- aivankuin sieltä juuri olisi kannettu ruumis -ulos... - -Ilja istui suorana tuolilla tuijottaen suureen, rapistuneeseen -uuniin, ja hänen päänsä oli raskaita ajatuksia täynnä. - --- Jospa olisi lähteä ja tunnustaa tekonsa? välähti äkkiä hänen -päässään. - -Mutta hän karkotti heti vihaisesti sen ajatuksen... - - * * * * * - -Saman päivän iltana oli Ilja pakotettu muuttamaan Petruha -Filimonoff'in talosta. Se tapahtui seuraavalla tavalla. - -Kun hän tuli kotiin kaupungilta, kohtasi hän pihalla setänsä, joka -näytti hyvin pelästyneeltä, ja joka vei hänet halkopinon taakse ja -sieltä kuiskasi hänelle: - --- Kyllä sinun Iljushka on muutettava täältä... Täällä tapahtui aika -meteli tänään! - -Kyttyräselkä sulki kauhuissaan silmänsä ja löi käsiään lanteisiinsa: - --- Jashka oli juonut itsensä humalaan ja kutsunut isäänsä suoraan -varkaaksi, ja haukkunut häntä hävyttömäksi irstailijaksi, konnaksi... -sekä huutanut kuin mielipuoli!... Siitäkös Petruha sydämistyi, löi -häntä vasten naamaa, repi tukasta, potki ja hakkasi pojan verille! -Nyt makaa Jashka ähkyen, valittaen!... Ja sitten kävi Petruha minun -kimppuuni! Aja tiehensä Iljka! -- Hän näet arvelee, että sinä olet -yllyttänyt Jashkan häntä vastaan... Ja hän huusi kuin vimmattu!... -Pidä siis varasi... - -Ilja irrotti hihnan olkapäältään, ojensi laatikon sedälleen ja sanoi: - --- Pidäpäs tätä!... - --- Odota! Minne aiot mennä? Hän antaa vielä sinulle... - -Iljan kädet vapisivat säälistä Jaakkoa ja raivosta hänen isäänsä -kohtaan. - --- Pidä laatikkoa, sanon minä... -- toisti hän hampaittensa lomasta -ja meni ravintolaan. Hän puri niin kovasti hampaitaan, että teki -kipeätä leukapieliin ja korvat äkkiä alkoivat suhista. Sen suhinan -läpi kuuli hän, että setä huusi hänelle jotakin poliisista, -vankeudesta, turmiosta, johon hän syöksi, vaan hän ei siitä -välittänyt. - -Ravintolassa seisoi Petruha tarjoilupöydän takana puhellen hymyillen -muutaman rikkonaisiin vaatteisiin puetun miehen kanssa. Lampun valo -lankesi hänen kaljulle päälaelleen, ja näytti siltä, kuin koko pää -olisi hymyillyt tyytyväisesti. - --- Kas kauppiasta! -- huudahti hän ivallisesti, nähdessään Iljan, -ja hänen kulmakarvansa uhkaavasti rypistyivät. -- Tuletpa kuin -kutsuttuna... - -Hän seisoi omaan huoneeseensa johtavan oven edessä, sulkien tien. -Ilja astui hänen eteensä ja sanoi käskevästi: - --- Väisty tieltä!... - --- Mitä-ä? -- kysyi Petruha pitkään. - --- Päästä minut sisään... Jaakkoa katsomaan!... - --- Kyllä minä annan sinulle Jaakkoa!... Silloin lyödä läimäytti Ilja -yhtäkkiä Petruhaa korvalle. Tämä ähkyen keikahti lattialle. Joka -puolelta riensi viinureita hätään ja muuan huusi: - --- Ottakaa hänet kiinni. Löylyttäkää häntä! - --- Vieraat ryntäsivät ylös paikoiltaan aivankuin heidän päällensä -olisi kuumaa vettä heitetty. Mutta Ilja hyppäsi Petruhan yli, riensi -huoneeseen ja pisti oven säppiin. - -Pienessä huoneessa, joka oli täyteen ahdettu viinilaatikoita ja -kaikenlaisia arkkuja, paloi lekuttaen peltilamppu. Sen lasi oli -savusta musta. Hämärässä ei Ilja heti huomannut toveriaan. Jaakko -makasi lattialla, pää varjossa ja hänen kasvonsa näyttivät aivan -mustilta ja muodottomilta. Ilja otti lampun käteensä ja kumartui -tarkastamaan pahoinpideltyä toveriaan. Mustelmat ja kuhmut peittivät -Jaakon kasvoja kuin ruma, musta naamari. Silmät olivat kiinni -turvottaneet. Hän hengitti raskaasti, läähättäen, eikä luultavasti -nähnyt mitään, sillä hän kysyi heikolla äänellä: - --- Ken se? - --- Minä... -- hiljaa vastasi Ilja, nousten seisomaan. - --- Anna minulle juomista! - -Ilja kääntyi ympäri. Ovea kolkutettiin, ja joku kuului huutavan: - --- Koetetaan päästä takaovesta... - --- Juoskaa hakemaan poliisia! -- sanoi toinen. - -Petruhan vaikertava ääni kuului melun läpi: - --- Kaikki näkivät, etten minä koskenut häneen... voi, voi!... - -Ilja hymyili vahingoniloisesti. Hän tunsi tyydytystä, kun Petruhaan -teki kipeää, Hän astui ovelle ja alkoi rauhallisesti keskustella -piirittäjien kanssa: - --- Hei, te siellä! Olkaa meluamatta!... Vaikka hän on saanutkin -korvapuustin, niin ei hän kuole siitä, ja minä saan siitä oikeudelta -rangaistukseni. Älkää siis tungetelko vieraaseen asiaan... Älkää -painako ovea, minä avaan heti... - -Hän avasi oven ja jäi seisomaan ovi-aukkoon, kuin kehykseen, nyrkit -puristettuina kaiken varalta. Hyökkääjät peräytyivät, nähdessään -hänen voimakkaan vartalonsa ja taistelunhaluisen ilmeen hänen -kasvoillaan. Ainoastaan Petruha työnsi muut syrjään ja ärjyi: - --- Sinua roistoa! Kyllä minä sinulle näytän!... - --- Toimittakaa hänet tieltä ja tulkaa katsomaan, miltä täällä -näyttää! -- huudahti Ilja väistyen syrjään ja kehottaen vieraita -astumaan kammariin. Katsokaa, kuinka hän on menetellyt poikansa -kanssa! - -Muutamia vieraista astui huoneeseen ja kumartuivat katsomaan Jaakkoa. -Eräs heistä hämmästyneenä huudahti: - --- Mutta tämähän on kauheata! - --- Häntähän on raadeltu petomaisesti! lisäsi toinen. - --- Tuokaa vettä! -- sanoi Ilja. -- Ja poliisi on haettava tänne... - -Vieraat olivat hänen, puolellaan, sen huomasi hän, ja siksi sanoi hän -kovasti ja painolla: - --- Te tunnette kaikki Petrushka Filimonoff'in, ja tiedätte, että hän -on suurin konna koko kaupunginosassa... Mutta voiko kukaan sanoa -hänen pojastaan mitään pahaa? No, -- ja nyt makaa tämä poika tässä -verisenä ja kenties koko iäkseen raajarikoksi saatettuna! Eikä hänen -isänsä saa siitä mitään rangaistusta. Minä annoin Petrushkalle vain -yhden korvapuustin -- ja siitä joudun minä vastaamaan oikeuteen... -Onko se oikein? Onko se oikein? Onko se oikeuden mukaista? Ja samoin -on asianlaita kaikessa... toiselle on annettu täysi mielivalta, vaan -toinen ei saa edes silmäkulmiaan rypistää... - -Muutamat läsnäolijoista huokasivat osaaottavasti, toiset poistuivat -ääneti huoneesta. Ilja aikoi vielä sanoa jotakin, mutta silloin -ryntäsi Petruha sisään ja alkoi ajaa ihmisiä ulos, huutaen kimakalla -äänellään: - --- Poistukaa täältä! Se on minun yksityinen asiani... Hän minun -poikani ja minä olen hänen isänsä. Menkää... En pelkää poliisia... -eikä oikeudenkäyntiä tarvita... Tapaan sinut oikeudenkäynnittäkin... -Ulos täältä! - -Ilja oli polvillaan Jaakon ääressä ja antoi hänelle vettä, katsoen, -syvästi säälien, toverinsa rikkilyötyjä, turvonneita huulia ja -pahoinpideltyjä kasvoja. Jaakko joi ja sanoi kuiskaten: - --- Hän on lyönyt hampaita poikki suustani... On vaikea hengittää... -Iljusha, rakas ystävä, vie minut pois täältä... vie! - --- Kiinni turvonneesta silmästä tihkui kyyneliä. - --- Hänet on vietävä sairashuoneeseen... sanoi jurosti Ilja, kääntyen -Petruhaan. - -Tämä katsoi poikaansa, mutisten itseksensä jotakin. Hänen toinen -silmänsä oli selkosen selällään, toinen, samoinkuin Jaakolla, Iljan -lyönnistä turvoksissa. - --- Kuuletko sinä! -- ärjäsi Ilja. - --- Älä huuda! -- vastasi Petruha odottamattoman hiljaa ja sävyisästi. --- Sairashuoneeseen ei sovi viedä... se herättäisi liiaksi -huomiota... On tätä ollut jo tässäkin!... - -Olen äänivaltainen... siitä olisi maineelleni vahinkoa... - -Konna! sanoi Ilja ja sylkäsi halveksien Filimonoff'iin päin. -- Anna -viedä hänet sairashuoneeseen, sanon minä, muuten nostan pahemman -häväistysjutun kuin äskeinen oli... - --- Mitä sinä nyt!... Rauhotu toki!... Hän ehkä teeskentelee... - -Ilja hypähti seisoalleen, mutta silloin Filimonoff hyppäsi ovelle ja -huusi eräälle tarjoilijalle: - --- Ivan! Juokse hakemaan ajuri -- sairashuoneelle... viisitoista -kopeekkaa... Jaakko, pukeudu! Älä teeskentele enää... Eihän sinua -lyönyt sen vieraampi, kuin oma isäsi!... Paljon kovempia kolahduksia -sain minä aikoinani, voi veikkonen, paljon kovempia... - -Hän juoksenteli edes takaisin huoneessa, otti seinältä Jaakon -vaatteet ja heitti ne Iljalle, yhä innokkaasti kertoen, kuinka paljon -häntä nuoruudessaan kuritettiin. - --- Kiitos! -- tuskin kuuluvasti kuiskasi Jaakko Iljalle ja kyyneleet -yhä vuotivat hänen turvonneesta silmästään pitkin verisiä poskia. - -Tiskin takana seisoi Terenti. Ilja kuuli hänen aran äänensä: - --- Kolmella vai viidellä kopeekalla?... Olkaa hyvä... tässä on viiden -kopeekan edestä... Kalanmätiä? Se on kaikki loppunut... Olkaa hyvä ja -ottakaa suolakalaa päälle... - -Kun Ilja oli vienyt Jaakon sairashuoneeseen, ymmärsi hän, ettei -hän voinut enää palata Filimonoff'in taloon, vaan meni yöksi -Olympiadan luokse. Hänestä tuntui, kuin hänen sisällään raivoisi -kolakka rajuilma, kuin jokin haluaisi hänen sydäntään ja veisi hänen -voimansa. Raskas huoli painoi hänen rintaansa, ajatuksensa olivat -sekaisin, hän astui väsyneesti katua. Vain yksi seikka oli hänellä -selvillä, -- ettei sellainen elämä saattanut jatkua. Hänen haaveensa -pienestä kauppapuodista, puhtaasta, yksinäisestä elämästä tunki taas -uusin voimin esiin hänessä. - -Seuraavana päivänä vuokrasi hän itselleen asunnon -- pienen keittiön -viereisen huoneen. Muuan nuori nainen, punasessa aamunutussa, -vuokrasi sen hänelle. Hänellä oli punakat kasvot, pieni nykerönenä ja -pienonen suu; kapeaa otsaa reunusti kauniisti musta, kihara tukka, -jonka hän usein pyyhkäsi nopealla hentoisten sormiensa liikkeellä -syrjään. - --- Viisi ruplaa näin sievosesta huoneesta ei ole paljon! -- sanoi -nainen vilkkaasti ja hymyili, huomatessaan, että hänen tummat, -eloisat silmänsä saivat tuon leveäharteisen vieraan hämilleen. Ilja -taas tarkasteli tulevan asuntonsa seiniä ja mietti, kuka tuo nuori -nainen mahtoi olla... - --- Kuten näette, ovat seinäpaperit vallan uudet... ikkuna on -puutarhaan päin mitä enempää voittekaan vaatia? Minä panen aamuisin -teekeittiön kuntoon... vaan itse saatte viedä sen huoneeseenne... - --- Oletteko palvelija? -- kysyi Ilja uteliaasti. - -Nainen lakkasi hymyilemästä, rypisti kulmakarvojaan, ojensihe -suoraksi ja sanoi arvokkaasti: - --- En ole palvelija, vaan talon emäntä ja mieheni on... - --- Oletteko sitten naimisissa? -- huudahti Ilja hämmästyneenä, -katsoen epäillen emännän solakkaa vartaloa. - -Tällä kerralla ei nainen suuttunut, vaan puhkesi iloiseen, raikuvaan -nauruun. - --- Kuinka lystikäs olette! Ensin luulette minua palvelijaksi, sitten -ette usko minun olevan naimisissa... - --- Kuinka voisin sitä uskoa, kun näytätte vielä vallan tytöltä! -- -sanoi Ilja myös nauraen. - --- Mutta minä sanon teille, että jo kolmatta vuotta olen naimisissa -ja mieheni on piiripoliisitarkastaja... - -Ilja katsoi hänen kasvoihinsa ja hymyili yhä, itsekään tietämättä, -miksi. - --- Olettepa te kummallinen! -- huudahti nuori nainen, kohauttaen -olkapäitään ja uteliaasti silmäillen häntä. -- No, mitä, -- -vuokraatteko huoneen? - --- Se on päätetty asia! Tahdotteko käsirahaa? - --- Tietysti! Antakaa rupla, vaikka... - --- Parin tunnin päästä muutan tänne... - --- Olkaa hyvä... Olen hyvilläni saadessani sellaisen vuokralaisen... -Te taidatte olla iloinen... - --- En erittäin, sanoi Ilja hymyillen. Hyvillä mielin astui Ilja -kevein ajatuksin kadulle. - -Häntä oli miellyttänyt sekä huone sinisine seinäpaperineen että tuo -pieni, reipas nainen. Mutta erittäin huvitti häntä se, että hän tulee -asumaan poliisitarkastajan luona. Siinä oli jotakin naurettavaa, -iroonista ja samalla vaarallista hänelle. - -Hän aikoi mennä sairashuoneelle Jaakkoa tietämään ja joutuaksensa -nopeammin, otti hän ajurin. Matkalla nauratti häntä ajatellessaan, -mitä hän tekisi rahoilla, ja mihin hän ne kätkisi... - -Tultuaan sairashuoneelle, sai hän tietää, että Jaakko oli äskettäin -ollut lämpimässä kylvyssä ja nukkui nyt. Ilja jäi käytävään ikkunan -ääreen miettimään, lähteäkö pois, tai odottaako Jaakon heräämistä. -Hänen ohitsensa kulkea laahusti sairaita tohvelit jalassa ja -keltaiset kauhtanat yllä, katsoen häneen ikävöivin silmin. He -puhelivat hiljaa keskenään, ja heidän kuiskeestaan kuului kuin -kaukaista, tuskallista ähkimistä, jota kovensi pitkän käytävän kumea -kaiku... Tuntui kuin sairashuoneen lemuavassa ilmassa olisi liidellyt -joku näkymätön olento ja surullisesti valitellut ja vaikeroinut... -Ilja halusi jättää nämä keltaset muurit niin pian kuin mahdollista... -Mutta äkkiä astui eräs sairaista hänen luoksensa ja ojentaen kätensä, -sanoi: - --- Terveheksi! - -Lunjeff katsoi ylös ja hämmästyneenä astui askeleen takaperin. - --- Paavali!... Herranen aika! Oletko sinäkin täällä? - --- Kuka muu sitten täällä on? -- kysyi Paavali nopeasti. - -Hänen kasvonsa olivat omituisen harmaat, ja silmät vilkkuivat -levottomasti ja hämillään. - --- Jaakko... Hänen isänsä löi hänet raajarikoksi... Ja sinäkin olet -täällä? Oletko jo kauan ollut? -- Ja säälivästi huudahti Ilja hiljaa: -kylläpä olet muuttunut! - -Paavali huokasi; hänen huulensa värähtivät ja silmät kävivät -himmeiksi. Aivan kuin tuntien itsensä johonkin syylliseksi, painoi -hän päänsä alas ja toisti käheästi:? - --- Muuttunut... Niinpä kyllä! - --- Mikä sinua vaivaa? -- kysyi Ilja levottomana, osaaottavasti. - --- Mikäkö? Ikään kuin et arvaisi... Paavali vilkasi Iljan kasvoihin -ja painoi sitten päänsä taas alas. - --- Oletko saanut tarttuman? -- kysyi Lunjeff kuiskaten. - --- Olen... - --- Mutta et kai Vjerasta? - --- Kenestä sitten muusta?... -- vastasi Paavali jurosti. - -Ilja pudisti päätään, oli vähän aikaa ääneti ja sanoi sitten -katkerasti: - --- Tietymätöntä on, kuinka minunkin kerran käy! - -Paavali nauroi katkerasti, asettui Iljan viereen ja sanoi, -ystävällisesti katsoen hänen silmiinsä: - --- Luulin, että inhot minua... Astelen tuossa, ja äkkiä huomaan -sinut... Hävettämään rupesi, niinpä menin ohi... - --- Järkeväkö olit olevinasi?! -- sanoi Ilja moittivasti. - --- Kuka sinut ja katsantokantasi tietää! Suoraan sanoen, tautini -on kirottu tauti... Voi, veikkonen! Toista viikkoa olen nyt ollut -täällä... Jospa aavistaisit, mitä kiusaa ja ikävää olen saanut -kärsiä!... Kävelet, venyt vuoteella ja yhä ajattelet... Etenkin ovat -yöt vaikeita -- on, kuin tulisilla hiilillä olisi... Aika kuluu kuin -vankilassa... Tuntuu, kuin vetäisi hetteeseen, eikä ole lähellä -ketään, jota huutaisi apuun... - -Paavali puhui miltei kuiskaten, ja hänen kasvonsa koko ajan -värähtelivät ja kädet suonenvedontapaisesti sormielivat kauhtanan -kaulusta. Päätään pudistaen lisäsi hän synkästi: - --- Kun kohtalo kerran ketä rupeaa murjomaan, seuraa isku iskua -lakkaamatta: - --- Mutta missä on Vjera? -- kysyi Ilja miettivästi. - --- Piru tietäköön, missä! -- sanoi Gratsheff katkerasti hymyillen. - --- Eikö hän ole käynyt sinua katsomassa? - --- Kävi kerran, vaan minä ajoin hänet pois... En voi nähdä häntä, -tuota lintua! huudahti raivosti Paavali. - -Ilja katsahti moittivasti häneen ja sanoi: - --- Älä puhu hulluja!... Jos vaadit oikeutta, täytyy sinun itsesi -olla oikeudenmukainen... Missä suhteessa on hän syyllinen? Ajattele -tarkoin sitä! - --- Ketä sitten syyttäisin? -- hiljaa vaan kiivaasti kysyi Paavali. -- -Ketä? Sano sinä! Yöt läpeensä mietin, minkä tähden minun elämäni on -niin nurinpuolista. Sen tähden, että rakastuin Vjeraan... Hän korvasi -minulle kaikki -- äidin, sisaren, vaimon, ystävän... Rakkauttani -häneen ei voida sanoin kuvata, ei enkelien kielellä ilmaista!... - -Paavalin silmät tulivat punasiksi, ja sitten vieri niistä kaksi -suurta kyyneltä. Hän pyyhkäsi ne kauhtanan hihalla poskilta ja -jatkoi hiljemmin: - --- Kivenä oli hän tielläni, ja minä kompastuin häneen... - --- Kaikki, mitä sanot, ei ole totta, -- sanoi Lunjeff, joka selvästi -tunsi enemmän säälivänsä Vjeraa kuin ystäväänsä Paavalia. Mikä -tie sinulla on ollut? Eihän sinulla ole ollut mitään tietä... -Ne ovat vaan tyhjiä sanoja... Olet juonut mettä ja kehunut sitä -väkeväksi. Nyt, kun olet juonut itsesi humalaan, haukut, että se on -päihdyttävää... Mutta kuinka on hänen laitansa? Onhan hänkin saanut -tautinsa tartunnan kautta? - --- Tietysti! -- sanoi Paavali ja kysyi sitten äkkiä vapisevalla -äänellä: - --- Luuletko, etten minä häntä sääli? - --- Sitähän minäkin... - --- Olin raivoissani hänelle ja ajoin hänet pois... Mutta kun hän -poistui itkien... niin katkerasti... hiljaa... kutistui sydämeni... -Olisin itsekin itkenyt, vaan kyynelten asemasta tunsin kovia kiviä -sydämessäni... Ja silloin rupesin ajattelemaan kaikkea tätä... Voi, -Ilja, elämäni on tarkotuksetonta! - --- Niin, -- sanoi Ilja hymyillen pitkään, omituisesti. -- Omituista -on elämän kulku! Jaakon elämän katkeroittaa hänen isänsä, Mashutka -naitetaan muutamalle vanhalle saatanalle, sinä taas... - -Hän naurahti äkkiä hiljaa, ja sanoi, ääntään alentaen: - --- Minua vain onnistaa! Kun vaan toivon jotakin, niin heti sitä saan! - --- Kuinka niin? -- kysyi Paavali uteliaasti, vaan epäillen. - --- Usko minua, minulla on onnea... Se houkuttelee minua yhä -etemmäksi... - --- En pidä siitä, mitä sanot, -- virkkoi Paavali, katsoen tutkivasti -häneen. -- Tuntuu, kuin ivaisit itseäsi? - --- Ei, se on jokin toinen, joka ivaa minua! -- sanoi Ilja, rypistäen -synkästi kulmakarvojaan. -- Se on jokin toinen, joka ivaa meitä -kaikkia... Voisin kertoa sinulle kaikenlaista... Kun tutkin elämää, -niin en löydä siinä oikeutta... - --- Sen olen huomannut minäkin! -- sanoi Paavali syvällä -vakuutuksella. -- Mennään tuonne nurkkaan... - -He kulkivat käytävää pitkin toistensa rinnalla, katsoen toinen -toistansa silmiin. Paavalin poskilla hehkuivat punaset läiskät, mutta -hänen silmänsä loistivat kirkkaina, kuin terveellä. - --- Olen myös huomannut, että meikäläiseltä viedään kaikki... -- -kuiskasi hän Iljan korvaan. -- Ryhdypä mihin tahansa, niin se ei ole -sinua varten... - --- Nii-in! - --- Ei mikään ole kokonaan meidän omaa! Otetaan esimerkki. Minulla -on tyttö. Pidän häntä kuin vaimoa, vaikka emme olekaan vihityt. Hän -on kokonaan minulle tarpeellinen! Joka miehelle on nainen kokonaan -tarpeellinen! Mutta minä en saa omistaa häntä yksin... eikä hän -minua. Mutta minä olen hänelle myös kokonaan tarpeellinen... Kuinka -on asianlaita sellainen?... Siksikö, että olen köyhä? Mutta teenkö -työtä vai enkö? Koko ikäni, kymmenvuotisesta lähtien, olen tehnyt -raskasta työtä! Sallikaa minun palkaksi elää!... - --- Mutta Petrushka Filimonoff elää työtä tekemättä helposti. Hän voi -saada kaikkea, mitä haluaa, ja tehdä kaikkea, mitä tahtoo!... Miksi? --- sanoi Ilja, hammasta purren, täydentäen toverinsa ajatuksen. - --- Tohtori ärjyy minulle, kuin pakkotyöläiselle!... Minkätähden? --- jatkoi Gratsheff. Onhan hän oppinut, pitäisihän hänen kohdella -jalosti ihmisiä. Ja olen kai minä ihminen?! Ajoin Vjerkan pois... -mutta nyt tiedän, ettei hän ole syyllinen... - --- Siihen naula menee, mihin kurikalla ajetaan... - -He asettuivat käytävän hämärään nurkkaan, ikkunan viereen, jonka -lasit olivat maalatut keltasella värillä, ja puhelivat kiihkeästi, -kuiskien. Kaukaa kuului taas raskasta, tuskallista ähkimistä ja -vaikeroimista. Se muistutti bassokielen säveliä, jota joku nappailee -määrättyjen väliaikojen päästä, ja joka värähtelee niin väsyneesti -ja toivottomasti, kuin tietäisi, ettei missään löydy elävää -sydäntä, joka kykenisi ymmärtämään ja rauhottamaan sen tuskallista -valitusta... Paavali oli aivan kuohuksissaan niistä vääryyksistä, -joilla elämä kovakouraisesti oli häntä kohdellut. Hänkin värisi kuin -soittokoneen kieli, ja hänen suustaan virtasi katkonaisina valituksia -ja tekemiään katkeria huomioita. Ja Iljasta tuntui, että Paavalin -sanat säkenehtelivät kuin kipinät hänen sydämestään, herättäen hänen -omassa rinnassaan sen selittämättömän tunteen, joka aina vastusti -hänen aikeitaan ja teki hänet levottomaksi. Oli, kuin raskaan, ilkeän -epäillyksen sijasta, jolla hän oli suhtautunut elämään, juuri nyt -jotakin muuta olisi leimahtanut hänessä, joka valasi hänen sielunsa -pimeyttä ja toi hänelle ainaiseksi rauhan ja levon. - --- Miksi olet sinä pyhä, kun olet kylläinen, miksi sinun puolellasi -on oikeus, kun olet oppinut ja sivistynyt? -- kuiskasi Paavali, Iljan -edessä seisoen ja katsellen ympärilleen, kuin vainuten tuntematonta -vihollistansa, joka oli hänen elämänsä nurinpuoliseksi tehnyt. -Olkoon, että olen nälkäinen... tyhmä... mutta onhan minulla sielu? -Tai eikö nälkäisellä ole sielua? Näen, ettei minulla ole oikeata -elämää... se on sulettu minulta... toiveeni ovat katkaistut ja -kivisiä ovat kaikki tieni... Miksi? - --- Sitä ei voi kukaan sanoa, -- huudahti Ilja synkästi. -- Eikä ole -ketään, jolta voisi kysyä. Kuka ymmärtäisi meidän sanojamme. Me -olemme kaikille vieraita... - --- Niin on!... Kenelle puhuisimme? virkkoi Paavali. Ja tehden -toivottoman liikkeen kädellään, vaikeni hän. - -Lunjeff tuijotti pitkään käytävään ja huokasi raskaasti. Kumea -ähkiminen kuului taas, nyt, kun he olivat ääneti, entistään -selvempänä. Tuntui, kuin se olisi lähtenyt suuren, vahvan miehen -rinnasta; ja suuret olivat tuskat... - --- Yhäkö elät Olympiadan kanssa? -- kysyi Paavali Lunjeff'ilta. - --- Yhä, -- vastasi Ilja. Ajattele, -- jatkoi hän hiljaa, hymyillen -omituisesti, -- että Jaakko on mennyt niin pitkälle, lu'uissaan että -hän epäilee Jumalan olemassa oloa... - -Paavali katsahti häneen ja sanoi epämääräisesti: - --- Niinkö todellakin! - --- Niin... Hän on saanut käsiinsä sellaisen kirjan... Mutta mitä sinä -siitä ajattelet? - --- Näes... en ole tullut sitä ajatelleeksi, virkkoi Paavali hiljaa... -en käy koskaan kirkossa... - --- Mutta minä olen sitä ajatellut... paljon olenkin ajatellut... Enkä -voi ymmärtää, kuinka Jumala sallii sitä... - -Ja uudestaan alkoi vilkas, katkonainen keskustelu. He kiintyivät -siihen niin, etteivät huomanneet ajan kulumista, kunnes muuan -vahtimestari tuli heidän luoksensa ja kysyi ankarasti Lunjeff'ilta: - --- Mitä täällä piilottelet? - --- Enkä piilottele! -- sanoi Ilja. - --- Etkö näe, että kaikki kävijät ovat poistuneet? - --- En ole nähnyt... Hyvästi, Paavali! Käyhän Jaakon luona... - --- No, no -- ulos nyt! -- huusi vahtimestari. - --- Tule Herran tähden pian takaisin! pyysi Gratsheff. - --- Johan olen sanonut, että teidän täytyy erota! - -Ja vahtimestari seurasi Iljaa, mutisten: -- Mokomia roikaleita!... -Käyvät täällä ja piiloutuvat nurkkiin... - -Lunjeff hiljensi kulkuaan, ja kun vahtimestari oli ennättänyt hänen -rinnalleen, sanoi hän tyynesti, vaan myrkyllisesti: - --- Ole kiljumatta tai muuten sanon: hutsh, koira! - -Vahtimestari pysähtyi äkkiä, vaan Lunjeff kiiruhti ulos ovesta, -tuntien omituista tyydytystä siitä, että oli loukannut tuota miestä... - -Kadulla vaipui hän mietteisiin ystäviensä kohtalosta. Paavali oli -lapsuudesta asti kuleksinut maailmaa, istunut vankeudessa, tehnyt -kovaa työtä... Kuinka paljon nälkää, vilua, lyöntejä oli hän saanut -kärsiä! Ja lopuksi oli hän joutunut sairashuoneeseen... Tuskinpa -Mashakaan saa koskaan maistaa onnellista elämää. Samoin Jaakko... -Kuinka saattaa Jaakko kestää tässä maailmassa?... - -Lunjeff näki, että hänellä heistä neljästä todellakin olivat -parhaat päivät. Mutta tietoisuus siitä ei saattanut hänelle mitään -tyydytystä. Hän vain hymähti ja katsahti epäluuloisesti ympärilleen... - - * * * * * - -Uudessa asunnossaan kotiutui Ilja pian, ja isäntäväkensä miellytti -häntä suuresti. Emännän nimi oli Tatjana Vlasjevna. Ollen -iloinen kuin lintu ja puhelias, oli hän jo pari päivää Iljan -muuttamisen jälkeen siniseen kammariin kertonut tälle tarkasti koko -elämänjärjestyksessä. - -Aamulla, kun Ilja joi teetä huoneessaan, hyöri emäntä askareissaan -kyökissä iso esiliina edessään ja hihat käärittyinä kyynärpäihin -asti, ja pistäysi välistä ovella ja sanoi hänelle vilkkaasti, -iloisesti hymyillen: - --- Me emme ole rikkaita, mieheni ja minä, vaan sivistyneitä ja -herrasväkeä... Minä olen käynyt kimnaasia ja hän kadettikouluakin, -vaikkei loppuun asti. Mutta me tahdomme tulla rikkaiksi ja -tulemmekin... Lapsia meillä ei ole, ja niistähän menot ovat -suurimmat. Itse valmistan ruoan, käyn torilla ja likasia töitä varten -olen palkannut puolestatoista ruplasta kuukaudessa tytön, joka asuu -kotonaan. Huomaatteko, kuinka paljon säästän!... - -Hän asettui ovelle ja pudistellen kiharoitaan, rupesi hän laskemaan: - --- Keittäjättärelle -- palkkaa kolme ruplaa, hänen elatuksensa -seitsemän ruplaa, se on kymmenen ruplaa... Hän varastaa kuukaudessa -kolmen ruplan edestä -- kolmetoista ruplaa! Hänen huoneensa vuokraan -teille kahdeksantoista ruplaa! Niin kalliiksi tulisi keittäjätär!... -Sitten ostan kaikki tavarat paljottain, -- voita puolipuutaa, jauhoja -säkin, sokeria keon ja niin edespäin... Kaikella sillä voitan noin -kaksitoista ruplaa. Jos minulla olisi toimi poliisilaitoksessa -tahi sähkölennätinkonttorissa, tekisin työtä vain keittäjättären -ylläpidoksi... Mutta nyt en maksa miehelleni mitään, ja siitä olen -ylpeä. Niin, nuori mies, täytyy osata järjestää elämisensä! Ottakaa -opiksenne... - -Tatjana Vlasjevna katsoi veitikkamaisesti Iljaan vilkkailla -silmillään ja tämä hämillään hymyili hänelle. Tuo nainen miellytti -häntä, ja herätti hänessä kunnioitusta itseään kohtaan. Kun hän -aamulla heräsi, oli Tatjana Vlasjevna jo puuhaamassa kyökissä, -apunaan muuan rokonarpinen keskenkasvuinen tyttö, joka pelästynein, -värittömin silmin katsoi emäntäänsä, samoin kuin kaikkiin muihinkin. -Iltasella kun Ilja tuli kotiin, avasi talon emäntä hänelle oven -- -hymyillen, sirona ja sievänä ja tuoksuen hajuvedeltä. Jos hänen -miehensä oli kotona, lauloi hän sointuvalla äänellään miehensä -kitaralla säestäessä, tahi pelasivat he korttia suuteloista. Iljan -huoneeseen kuului kaikki, soiton sävelet, jotka kaikuivat milloin -reippaina, milloin tunteellisina, korttien loiske ja suutelojen -muiske. Heidän asuntonaan oli kaksi huonetta -- makuuhuone ja eräs -toinen, joka oli Iljan huoneen vieressä ja jota puolisot käyttivät -sekä ruokasalina että vierashuoneena, ja jossa he viettivät -illat... Aamuisin kuului siitä huoneesta kirkasta linnun viserrystä -keltasirkku ja tikli lauloivat kilpaa; punatulkku narskui arvokkaasti -kuin vanhus, ja tästä melusta kuului hamppulinnun kaunis, matala -laulu. - -Tatjana Vlasjevnan mies, Kirik Mkodimovitsh Avtonomoff, oli noin -kuudenkolmatta vuotias mies, pitkä ja lihavahko, jolla oli iso nenä -ja mustat hampaat. Hänen hyväntahtoiset kasvonsa olivat näppyjä -täynnä, ja vaalakoissa silmissä kuvastui ainainen tyyneys. Lyhyeksi -leikattu vaalea tukka oli kuin päälaella oleva harja, ja koko hänen -kömpelössä olennossaan oli jotakin saamatonta, naurettavaa. Hänen -liikkeensä olivat raskaita, ja ensi kerran tavatessaan Iljan, kysyi -hän häneltä ilman mitään aihetta: - --- Pidätkö laululinnuista? - --- Pidän... - --- Pyydystätkö niitä? - --- En... -- vastasi Ilja, katsoen kummastuneena poliisitarkastajaan. - -Tämä nyrpisti nenäänsä, mietti hetken ja kysyi sitten: - --- Mutta oletko niitä ennen pyydystänyt? - --- En ole pyydystänyt... - --- Etkö koskaan? - --- En koskaan... - -Silloin hymähti Kirik Avtonomoff suopeasti ja selitti: - --- Siis et pidäkään niistä, koska et milloinkaan ole pyydystänyt -niitä... Mutta minä pidän niistä ja olen pyydystänyt niitä; -ajettiinpa minut sen takia pois kadettikoulustakin... Nykyisinkin -pyydystäisin niitä, mutta en tahdo joutua rettelöihin esimiesteni -kanssa. Sillä vaikka rakkaus laululintuihin onkin jalo himo, vaan -niiden pyydystäminen on huvitusta, joka ei sovi sivistyneelle -miehelle... Jos minä olisin sinun sijassasi, pyydystäisin aivan -varmaan keltasirkkuja! Keltasirkku on iloinen lintu... Siksi -kutsutaankin sitä Jumalan linnuksi... - -Avtonomoff katsoi puhuessaan haaveellinen ilme silmissään Iljaan, -niin että tästä tuntui vaikealta kuunnella häntä. Hänestä näytti, -kuin poliisitarkastaja kuvannollisesti linnunpyydystämisestä -puhuessaan olisi tarkottanut jotakin muuta. Iljan sydän vavahti -ja hän päätti olla varoillaan. Mutta Avtonomoff'in vaalakat -silmät rauhottivat häntä; hän päätti, että tarkastusmies oli -aivan vaatimaton ja kaikkea muuta kuin kavala mies. Hän hymyili -kohteliaasti ja mutisi jotakin vastaukseksi Kirikin sanoihin. Tätä -nähtävästi miellytti vuokralaisensa vaatimaton käytös ja totiset -kasvot, sillä hän sanoi hymyillen: - --- Pistäydy joskus meille iltateelle... Me olemme yksinkertaista -väkeä, niin että voit tulla kursailematta... pelaamaan korttia... -Vieraita käy meillä harvoin. On hauskaa kyllä ottaa vieraita vastaan, -vaan ikävää samalla sillä se käy kalliiksi. - -Mitä enemmän Ilja tarkasteli isäntäväkensä onnellista elämää, sitä -enemmän piti hän heistä. Kaikki oli heillä siistiä ja sievää, kaikki -kävi hiljaa ja rauhallisesti, ja he nähtävästi rakastivat toisiansa. -Tuo pieni, reipas rouva muistutti keltasirkkua, hänen miehensä -kömpelöä punatulkkua, ja heidän asuntonsa oli kodikas ja mukava kuin -linnunpesä. Iltasin kotona istuessaan kuunteli Ilja isäntäväkensä -keskustelua ja mietti: - --- Tuollaista pitäisi elämän olla! - -Ja hän huokasi kateellisesti ja haaveksi yhä vilkkaammin sitä aikaa, -jolloin hän avaa oman kaupan ja hänellä on oma pieni, sievä huone -- -jossa hänellä on lintuja ja jossa hän elää aivan yksin, hiljaista, -säännöllistä ja rauhallista elämää... Seinän takana kertoi Tatjana -Vlasjevna miehelleen, mitä hän oli ostanut torilta, kuinka paljon oli -maksanut ja säästänyt, ja tämä nauroi tyytyväisesti ja kehui häntä: - --- Voi, sinua pientä järkevää eukkostani! Rakas, pieni lintuseni!... -Tule antamaan suukkonen... - -Sitten alkoi Kirik kertoa vaimolleen kaupungin uutisia, -kokoonpanemistaan pöytäkirjoista, mitä hänelle oli sanonut -poliisimestari tai joku muu esimiehistä... He puhelivat -palkankorotuksen mahdollisuudesta ja pohtivat perinpohjin, josko -heidän siinä tapauksessa olisi vuokrattava suurempi huoneusto. - -Ilja venyi vuoteellaan kuunnellen, ja äkkiä tuli hänelle kuolettavan -ikävä. Pieni, sininen huone tuntui hänestä ahtaalta, tukehduttavalta, -ja kun hän ei voinut kauemmin kestää tuota rintaansa ahdistavaa -raskautta, meni hän Olympiadan luo tahi kuleksi kauan katuja pitkin. - -Olympiada oli tullut yhä vaateliaammaksi hänen suhteensa, kiusasi -häntä mustasukkaisuudellaan, ja he riitelivät keskenään yhä useammin. -Hän oli laihtunut, hänen silmänsä olivat painuneet syvälle, niitä -ympäröivät mustat kehät, -- ja siitä ei Ilja pitänyt. Mutta vielä -vähemmän miellytti Iljaa se, että hän viime aikoma oli ruvennut -puhumaan omastatunnosta, Jumalasta, ja että häntä halutti mennä -luostariin. Hän ei uskonut hänen sanojensa vilpittömyyttä, sillä hän -tiesi, ettei Olympiada voinut tulla toimeen ilman miesten seuraa ja -hyväilyjä. - --- Minun edestäni et tarvitse rukoilla, jos menetkin luostariin, -- -sanoi hän kerran hänelle, ivallisesti nauraen. -- Itse suoriudun -kyllä synneistäni... - -Olympiada katsoi häneen tuskallisen surullisesti. - --- Kuule, Ilja, niillä asioilla ei sovi leikkiä... - --- Se on minunkin mielipiteeni... - --- Mutta etkö usko minua. Odota, niin saat nähdä... - --- Mitä ihmeitä! Kyllä minä uskon... Useat ihmiset menevät paljaasta -ilkeydestä luostariin... - -Olympiada suuttui, ja heidän välillään syntyi kiivas riita. - --- Sinä, onneton, ylpeä mies! -- huusi nainen säkenöivin silmin. --- Odota vaan! Röyhistele vaan kuinka paljon tahansa ylpeydessäsi, -kerran sinut kuitenkin taivutetaan! Taivutetaan maahan asti!... Ja -mistä ylpeilet? Nuoruudestasi ja kauneudestasi? Se on katoavaista -kaikki... Sinä olet mateleva madon tavoin maassa ja kerjäävä armoa: -säälikää, armahtakaa! Mutta kukaan ei sinua armahda... - -Hän soimasi Iljaa, vaan kuitenkin hänen silmänsä veristivät, -joka osotti, etteivät kyyneleet olleet kaukana. Riidellessään ei -hän koskaan maininnut sanallakaan Poluektoff'in murhasta, mutta -onnellisina hetkinä pyysi hän entiseen tapaansa Iljaa unhottamaan -"tuon historian". Lunjeff ihmetteli hänen itsensä hillitsemistä ja -kysyi eräänä päivänä häneltä: - --- Lipa! Sano, minkätähden et koskaan mainitse sanallakaan ukosta, -kun me riitelemme? - -Tämä vastasi empimättä: - --- Sentähden, ettei se ole minun eikä sinun asiasi. Koska kerran et -ole joutunut kiinni, niin merkitsee se, että teit oikein. Sinä olit -vaan kätenä, etkä voimana... Sinulla ei ollut mitään syytä häntä -murhataksesi, kuten sanot. Hän on siis vain saanut sinun kauttasi -rangaistuksensa... - --- Ilja nauroi epäillen. - --- Miksi naurat? -- kysyi Olympiada. - --- Ilman vaan... Luulin, että ihminen, jollei hän ole pölkkypää, -on ehdottomasti konna... hah, hah, haa! Hän voi aina puhdistautua -kaikesta... jos hänelle on siitä hyötyä! Ja samoin voi hän tehdä -rikoksen mistä syystä tahansa... - --- En käsitä sinua, -- sanoi Olympiada, pudistaen päätänsä. - --- Mikset käsitä? -- kysyi Ilja ja kohautti olkapäitään. -- Sehän -on hyvin yksinkertaista! Osota minulle elämästä jotakin sellaista, -mikä aina olisi horjuttamatonta ja vakavaa, niin ettei sitä kukaan, -olipa hän kuinka ovela tahansa, voisi kavalasti ottaa puolustaakseen -tahi päinvastoin tehdä sitä epäiltäväksi... Löytäisitkö? Et -löytäisi sellaista... Elämässä ei ole mitään, joka olisi niin -horjuttamatonta... Kaikki on kirjavaa ja vaihtelevaa... Ihmisen -sielukin on kirjava... niin! - --- En käsitä sinua, -- toisti Olympiada päätään pudistaen. - --- Mutta minä käsitän, että juuri siinä solmu onkin... juuri se meitä -painaa... - -Erään sellaisen riidan jälkeen, kun ei Ilja ollut neljään päivään -käynyt Olympiadan luona, sai hän kirjeen häneltä... Olympiada -kirjotti: - - 'No, hyvästi nyt, rakas Iljusha, hyvästi ikuisesti, sillä - emme enää koskaan näe toisiamme. Älä etsi minua, -- et löydä - kuitenkaan. Ensimmäisellä laivalla lähden tästä kirotusta - kaupungista, jossa olen ainaiseksi turmellut sieluni. Lähden - kauaksi, koskaan takaisin palaamatta, -- älä ajattele äläkä - odota minua! Kaikesta hyvyydestäsi, jota olet osottanut minulle, - kiitän sinua kaikesta sydämestäni, ja pahaa en tahdo muistaa. - Vielä täytyy minun sanoa sinulle totuudenmukaisesti, etten mene - luostariin, vaan hyvin yksinkertaisesti olen suostunut nuoren - Ananjinin esitykseen, joka jo kauan on minua ahdistellut ja - valittanut, ettei elämä ole hänelle minkään arvoista, jollen - suostuisi elämään hänen kanssansa. Niinpä vihdoin suostuin, - -- onhan se yhdentekevää. Matkustamme meren rannalle erääseen - kylään, jossa Ananjinilla on kalastusasemia. Hän on hieman - yksinkertainen ja on esittänyt, että menisimme naimisiinkin. - Hyvästi! Unissani olin näkevinäni sinut, mutta kun heräsin -- - ei ollutkaan ketään. Anna sinäkin anteeksi... Jospa tietäisit, - kuinka sydämeni palaa kaihosta! Suutelen sinua, ainoa ystäväni! - Älä ylpeile ihmisten suhteen, -- kaikki olemme onnettomia! Tyyni - olen näennäisesti minä, sinun Lipasi, vaikka menen varmaan - turmioon, ja vaikka rikkirevittyä sydäntäni kirvelee. - - Olympiada Shlikoff. - - Postissa lähetän sinulle sormuksen muistoksi. Kanna sitä, pyydän. - - Ol. Sh.' - -Kirjettä lukiessaan puri Ilja huultaan, niin että teki kipeää. Sitten -luki hän sen läpi uudestaan ja taas uudestaan. Ja mitä useammin hän -luki, sitä enemmän miellytti se häntä, -- hänestä tuntui samalla -sekä tuskalliselta että miellyttävältä lukea noita yksinkertaisia, -suurilla, säännöttömillä kirjaimilla kirjotettuja sanoja. Ennen ei -Ilja ollut tullut ajatelleeksi, kuinka vakavasti tuo nainen rakasti -häntä, vaan nyt hänestä näytti, että Olympiada oli rakastanut häntä -syvästi ja lämpimästi, ja lukiessaan hänen kirjettään, tunsi hän -rinnassaan ylpeää tyytyväisyyttä. Mutta tuo tyytyväisyys muuttui -vähitellen tietoisuudeksi siitä, että hän oli kadottanut rakkaan -olennon, ja silloin johtui hänen mieleensä ajatus: minne, kenen -luokse mennä katkeralla hetkellä. Olympiadan kuva väikkyi hänen -silmissään, hän muisteli hänen tulisia hyväilyjään, hänen järkeviä -puheitaan, leikinlaskuaan, ja yhä syvemmällä tunsi hän rinnassaan -kaipausta. Hän seisoi ikkunan ääressä, silmät synkissä rypyissä ja -katsoi pimeään puutarhaan, jossa hiljaa kahisivat seljapuu-pensaat -ja koivun hentoiset oksat leijuivat tuulessa. Seinän takaa kuului -kitaran surunvoittoisia säveliä, ja Tatjana Vlasjevna lauloi -korkealla sopraanollaan: - - "Ken tahtoo, etsiköön, - Rikkailla aarteet on..." - -Ilja piti kirjettä kädessään ja mietti: -- Hän sanoi olevansa niin -itsepäinen, ja että minä olen tehnyt hänet onnelliseksi... Mutta -kuitenkin jätti hän minut... Ei näy sillä onnella suurta arvoa -olleen... - -Hän tunsi itsensä syylliseksi Olympiadan suhteen; suru ja sääli -painoivat hänen rintaansa. - - "Tuo sormukseni mulle - Merien pohjasta". - -kuului seinän takaa. Sitten nauraa hohotti poliisitarkastaja, ja -laulajatar, niinikään nauraen, juoksi keittiöön. Mutta siellä vaikeni -hän heti. Ilja tunsi emännän läsnäolon, vaan hän ei tahtonut kääntyä -katsomaan häntä, vaikka tiesikin, että kammarinsa ovi oli auki. -Hän seisoi liikkumatta kuin omia ajatuksiaan kuunnellen, ja tunsi -itsensä yksinäiseksi. Ikkunan takana puut yhä heiluivat ja Iljasta -tuntui, kuin hän olisi kohonnut maasta ja liidellyt jonnekin kylmässä -hämärässä... - --- Ilja Jakovlevitsh! Tahdotteko teetä? -- kuului emännän ääni. - --- En... - -Ikkunasta kuului kirkonkellon jymeä, kumiseva ääni; se kajahteli -voimakkaasti ikkunaan, niin että se tärisi... Ilja teki ristinmerkin, -muisti, ettei hän pitkiin aikoihin ollut käynyt kirkossa, ja käytti -tilaisuutta hyväkseen poistuakseen kotoa... - --- Lähden iltakirkkoon, -- sanoi hän, oveen päin kääntyen. Tatjana -Vlasjevna seisoi ovella, nojaten käsillään pihtipieliin, ja katsoi -uteliaasti häneen. Ilja tuli hämilleen hänen tutkivasta katseestaan -ja virkkoi kuin puolustuksekseen: - --- En ole ollut kaukaan aikaan kirkossa... - --- Hyvä! Panen teekeittiön kuntoon kello yhdeksään. - -Kirkkoon mennessään ajatteli Lunjeff nuorta Ananjinia. Hän -tunsi hänet, -- hän oli rikas, nuori kauppias, nuorempi jäsen -kalastusyhtiössä "Veljekset Ananjin", valkotukkainen, laihahko -mies, jolla oli vaaleat kasvot ja siniset silmät. Hän oli äskettäin -muuttanut kaupunkiin ja eleli komeasti. - -"Niin ne muutamat elävät" -- mietti Ilja katkerasti. "Ne ovat kuin -nuoria haukkoja, -- tuskin siivet ovat kasvaneet, kun jo ovat -kyyhkysen kynsiinsä saaneet..." - -Kirkkoon astui hän kiukkuisena, ajatuksistaan hermostuneena, -ja asettui seisomaan pimeään nurkkaan, jossa kynttiläkruunujen -sytytystikapuut olivat. - -"Herra armahda", laulettiin vasemmalla klirosilla. Muuan poika -laulajista lauloi kirkuvalla, korvia vihlovalla äänellä, voimatta -saada sitä sointumaan esilukijan käreän, syvän basson kanssa. Tämä -soinnuton laulu suututti yhä enemmän Iljaa, ja hän tunsi halua vetää -tuota poikaa korvista. Kovasti lämmitetty uuni teki nurkan kuumaksi, -ja siellä haisi kärventyneelle vaatteelle. Eräs vanha rouva salopissa -tuli Iljan luo, katsahti hänen kasvoihinsa ja sanoi nyreästi: - --- Seisotte väärällä paikalla, hyvä herra. Ilja katsoi hänen hienoa, -näädänhännillä koristettua saloppiaan, ja antaen ääneti hänelle -sijaa, mietti: - -"Kirkossakin on kauppiailla erityiset paikat"... - -Poluektoff'in murhan jälkeen oli hän nyt ensimmäistä kertaa kirkossa, -ja muistaessaan sen, vavahti hän. Ajatellessaan tätä suurta syntiään, -unhotti hän kaiken muun, mutta sen ajatteleminen ei pelottanut enää -häntä, tekihän vaan mielen surulliseksi ja raskaaksi... - --- Herra, armahda!... kuiskasi hän, ristien silmänsä. - -Laulajat lauloivat nyt sointuvasti ja kovasti. Sopraanot, jotka -selvästi lausuivat sanat, kaikuivat kupoolin alla puhtaasti ja -kirkkaasti, kuin pienten kirkonkellojen soitto. Altot värähtelivät, -kuin sointuisat, kireälle jännitetyt soittimen kielet, ja niiden -äänen pohjalla, joka keskeymättä juoksi kuin virta, värähtelivät -sopraanot, kuin auringon kimmeltävät säteet tyynen veden pinnalla. -Basson syvät, täyteläiset äänet vyöryivät juhlallisesti ilmassa -ja ikäänkuin kannattivat lastenkuoroa. Silloin tällöin kuului -tenorin kauniita, voimakkaita säveliä, ja uudestaan kaikuivat -kirkkaat lapsenäänet, kohoten kattokuvun hämärään, josta Luoja -valkeissa vaatteissa totisesti ja miettivästi katsoi alas, ja -majesteetillisesti ojentaen käsiään, siunasi rukoilijoita. -Sävelaallot ja suitsutussavu kohosivat Hänen luoksensa ja ympäröivät -Hänet, ja Hän näytti leijailevan niissä, kohoten yhä ylemmäksi syvään -korkeuteen. Ja kuorolaulu suli yhteen kirkkaaksi säveljoukoksi, -joka oli taivaalla auringon laskiessa olevan pilven kaltainen, kun -se ruusun- ja purppuranpunasena hehkuu auringon säteissä ja sitten -vähitellen, omaa ihanuuttaan ihmetellen, sulaa... - -Kun laulu vaikeni, huokasi Ilja kuin helpotuksen huokauksen. Hänen -oli hyvä olla: ei hän tuntenut pelkoa, ei katumusta eikä edes -hermostumista, joka vaivasi häntä hänen kirkkoon tullessaan. Hänen -ajatuksensa eivät keskittyneet hänen suureen syntiinsä. Laulu oli -kuin keventänyt ja puhdistanut hänen mielensä. Hän ei tahtonut itse -uskoa tuohon äkilliseen mielenrauhaansa, vaan koetti väkisin herättää -itsessään katumusta. Mutta se oli turhaa. - -"Entä, jos emäntä hänen poissa ollessaan uteliaisuudesta menee hänen -huoneeseensa, rupeaa tutkimaan sitä ja löytää rahat?" - -Ilja poistui kiiruusti paikaltaan, astui ulos kirkosta, ja -huudettuaan ajurin, ajoi kotiinsa. Tiellä vaivasi häntä tuo ajatus -yhä enemmän, saattaen hänet kiihottuneeksi. - -"Jos hän löytää ne... entä sitten? He eivät ilmianna minua... he -hyvin yksinkertaisesti pistävät ne omaan taskuunsa!" - -Mutta ajatus siitä, etteivät he ilmianna häntä, vaan varastavat -rahat, yhä enemmän kiihotti häntä. Hänestä tuntui, että hän, jos -sellaista tapahtuisi, viipymättä, tällä samalla ajurilla, ajaisi -poliisikammariin ja tunnustaisi murhanneensa Poluektoff'in. Ei, -hän ei tahtoisi enää kiusata itseään elämällä tässä loassa, -levottomuudessa, silloin kun toiset eläisivät niillä rahoilla, -jotka hän oli maksanut suurella synnillä, rauhassa, mukavuudessa, -puhtaudessa. Se ajatus saattoi hänet raivoon. Saavuttuaan talon -luokse, jossa hän asui, riensi hän ovelle ja tempasi kiivaasti -ovikellon nuoraa, sekä odotti kärsimättömänä, hammasta purren ja -nyrkit puristettuina oven avautumista. - -Oven avasi hänelle Tatjana Vlasjevna. - --- Hyi, kuinka kovasti soitatte!... Mikä teitä vaivaa? -- -pelästyneenä huusi hän, katsoen Iljaan. - -Ilja työnsi hänet ääneti syrjään, riensi huoneeseensa ja huomasi ensi -silmäyksellä, että koko hänen pelkonsa oli ollut turhaa. Rahat olivat -ikkunan päälaudan takana, ja siihen oli hän liimannut hellävaroen -pienen untuvan, niin että se ehdottomasti putosi paikoiltaan, jos -joku koskisi rahoihin. Mutta nyt näkyi valkonen untuva vielä selvästi -ruskeassa päälaudassa. - --- Oletteko sairas? -- kysyi levottomana emäntä, tullen ovelle. - --- Niin... en ole oikein terve... antakaa anteeksi, kun tyrkkäsin -teitä... - --- Mitä joutavia!... Sanokaa, paljonko on ajuri saapa? - --- En tiedä... Olkaa hyvä ja antakaa, mitä hän tahtoo... - -Emäntä riensi ulos, vaan Ilja hypähti heti tuolille, otti rahat pois -päälaudan takaa. Hän tiesi paljaasta kosketuksesta, ettei niitä oltu -liikutettu, ja helpotuksesta huoaten, pisti hän ne taskuunsa... -Hän häpesi levottomuuttaan. Untuva näytti hänestä naurettavalta, -yksinkertaiselta varjeluskeinolta... - --- Perkeleen viettelyksiä --... mietti hän, nauraen mielessään. - -Ovelle ilmaantui taas Tatjana Vlasjevna. - --- Ajurille annoin kaksikymmentä kopeekkaa, -- sanoi hän -- Mikä -teitä vaivaa? Pyörryttääkö teitä kenties? - --- Niin... seisoin kirkossa... kun äkkiä... - --- Ruvetkaa vuoteelle, sanoi Tatjana Vlasjevna, astuen huoneeseen. --- Ruvetkaa vaan vuoteelle kainostelematta... Minä istun vähän aikaa -seurananne... Olen yksin kotona, mieheni meni toimeensa ja sitten -menee hän klupiin... - -Ilja istui sänkyynsä, emäntä kammarin ainoalle tuolille. - --- Säikäytinkö teitä? -- kysyi Ilja, hämillään hymyillen. - --- Ette, -- vastasi Tatjana Vlasjevna, katsoen tutkivasti ja suoraan -häntä silmiin. He istuivat vähän aikaa ääneti. Ilja ei tietänyt, mitä -puhua tuolle naiselle. Mutta tämä katsoi herkeämättä häneen ja äkkiä -hymyili hän omituisesti. - --- Miksi hymyilette? -- kysyi Lunjeff, luoden silmänsä alas. - --- Sanoisinko? -- kysyi hän veitikkamaisesti. - --- Sanokaa... - --- Te ette osaa teeskennellä -- tiedättekö sitä! - -Ilja hätkähti ja katsoi hämmästyneenä emäntään. - --- Niin kyllä, ette osaa. Mikä sairas te olette! Ette lainkaan -sairas, vaan saitte, hyvin yksinkertaisesti, ikävän kirjeen... kyllä -minä näin. - --- Niin, minä sain kirjeen... virkkoi Ilja hiljaa ja varovasti. - -Ikkunan takana rapisivat puunoksat. Tatjana Vlasjevna katsoi tarkasti -ikkunasta puutarhaan ja kääntyi sitten taas Iljaan. - --- Se oli vaan tuuli tai lintu. Tahdotteko, nuori mies, kuulla minua? -Vaikka minä olenkin nuori nainen, on ole kuitenkaan tyhmä. - --- Olkaa hyvä ja puhukaa, -- pyysi Lunjeff, katsoen uteliaasti häneen. - --- Kuulkaa, -- sanoi emäntä painavasti, -- repikää se kirje ja -viskatkaa palaset tuuleen. Jos hän on antanut teille rukkaset, on -hän menetellyt hyvin järkevästi. On vielä liian aikaista teille -ajatella avioliittoa; teillä ei ole varmaa asemaa, ja henkilöt, -joilla varmaa asemaa ei ole, älkööt menkö naimisiin. Olette ahkera ja -kaunis nuori mies, joten teidän on helppo tulla toimeen maailmassa. -Mutta varokaa te vaan rakastumasta! Tehkää työtä, kauppaa, säästäkää -rahaa, koettakaa päästä suuriin yrityksiin osalliseksi, avata kauppa, -ja silloin vasta, kun teillä on luja maa jalkainne alla, voitte -naida. Teidän täytyy onnistua, sillä olettehan raitis, vaatimaton, -yksinäinen mies. - -Ilja kuunteli pää alaspäin painettuna ja hymyili itsekseen. Hänen -teki mielensä nauraa ääneen, kovasti, iloisesti. - --- Ei maksa vaivaa kulkea pää alhaalla, jatkoi Tatjana Vlasjevna -kokeneen ihmisen tavoin. -- Kyllä se menee ohi! Rakkaus on tauti, -joka on helposti parannettavissa. Minä itse olin ollut ennen -naimistani kolmasti rakastunut, niin että olin järveen juosta -- ja -se on kuitenkin haihtunut! Ja kun huomasin, että minulla vihdoinkin -oli aika päästä naimisiin, -- menin rakkaudetta... - -Ilja kohotti nopeasti päätään ja katsahti häneen. - --- Mitä ihmettelette? Sitten opin rakastamaan miestäni... Saattaa, -näet, joskus sattua, että nainen rakastuu mieheensä... - --- Kuinka se on käsitettävä? -- kysyi Ilja hämmästyneenä. Tatjana -Vlasjevna rupesi hilpeästi nauramaan. - --- Laskin vain leikkiä... Mutta suoraan sanoen, -- saatetaan mennä -naimisiin, rakastamatta miestään, ja sitten jälestäpäin oppia -rakastamaan häntä... - -Ja sitten alkoi hän taas puhella keimaillen silmillään. Ilja kuunteli -tarkkaavaisesti, katsellen suurella mieltymyksellä ja kunnioituksella -hänen pientä, sopusuhtaista vartaloaan, ajatellen: "kuinka hän on -pieni, vaan kuitenkin niin varma, luja ja järkevä"... - -"Kenellä on tuollainen vaimo, hän ei saata joutua hunningolle", -- -jatkuivat hänen mietteensä. -- Hänestä oli hauskaa istua sivistyneen, -naimisissa olevan naisen seurassa eikä minkään leipäsuden... -hienon, hentoisen, oikean herrasnaisen seurassa, joka ei ollenkaan -ollut ylpeä hänelle, kutsuipa häntä vielä "teiksi". Hän tunsi -kiitollisuutta emäntää kohtaan, ja kun tämä nousi, lähteäkseen pois, -hypähti hän myös seisoalleen, kumarsi ja sanoi: - --- Kiitän suuresti, että alennuitte puhelemaan kanssani... Oli -erittäin hauskaa... - --- Todellakin? Katsokaahan vaan! sanoi hän hymyillen ja hänen -poskilleen kohosi puna ja hän katsoi muutamia sekunteja terävästi -Iljan silmiin. - --- No, hyvää yötä sitten... toistaiseksi! -- sanoi erityisellä -painolla ja poistui keveästi kuin nuori tyttö. - - * * * * * - -Päivä päivältä miellyttivät Avtonomoff'it yhä enemmän Iljaa, ja hän -kadehti heidän tyyntä, kodikasta elämäänsä. Yleensä ei hän pitänyt -poliisimiehistä, sillä hän oli nähnyt paljon pahaa heistä, vaan -Kirik näytti hänestä tavalliselta työihmiseltä, -- hyväntahtoiselta -ja yksinkertaiselta. Hän oli ruumis, hänen vaimonsa sielu. Hän oli -vähän kotona eikä hänellä ollut paljon merkitystä siellä. Tatjana -Vlasjevna kohteli Iljaa yhä tuttavallisemmin. Hän rupesi pyytämään -häntä hakkaamaan halkoja, kantamaan vettä, viemään pihalle likavettä. -Ilja täytti mielellään hänen pyyntönsä, ja vähitellen nuo pienet -palvelukset muuttuivat velvollisuuksiksi. Silloin erotti emäntä -rokonarpisen tytön palveluksestaan, käskien hänen käymään auttamassa -vaan lauantaisin. - -Välistä kävi Avtonomoff'ien luona vieraita, -- -piiripoliisitarkastajanapulainen Korsakoff, laiha, pitkäviiksinen -mies. Hän käytti tummia silmälaseja, poltti paksuja paperosseja eikä -voinut kärsiä ajureita ja puhui niistä aina hyvin kiukkuisesti. - --- Ei ketkään riko niin usein järjestystä ja säädyllisyyttä vastaan -kuin ajurit, -- päätteli hän. - Ne, ne ovat sitä kirottua karjaa! -Jalankävijät kyllä voi pitää järjestyksessä kadulla, tarvitaan vaan -kuulutus poliisimestarilta, jossa sanotaan: "ne, jotka kulkevat -katua alaspäin, kulkekoot oikeata, jotka ylöspäin vasenta puolta", -ja heti on mitä paras järjestys, mikäli se koskee jalankävijöitä. -Mutta ajuria ei pidetä aisoissa millään kuulutuksilla. Ajuri on, piru -tietäköön, mikä hän on! - -Ajureista saattoi hän puhua koko illan, eikä Lunjeff kuullut hänen -koskaan muuta puhuvan. - -Kävi vielä Avtonomoff'ien luona lastenkodintarkastaja Grisloff, -vaitelias, mustapartainen herra. Hän lauloi mielellään "Poikki -meren sinisen", ja hänen vaimonsa, pitkä, lihava nainen, jolla oli -tavattoman suuret hampaat, ja joka jok'ikisen kerran söi kaikki -Tatjana Vlasjevnan karamellit, josta tämä hänen lähdettyään aina -valitti. - --- Kiusallaan se tuo Felitsata Jegorovna tekee sen! Paninpa mitä -makeisia tahansa pöytään, kaikki hän syö... - -Niinikään tuli usein Aleksandra Viktorovna Travkin miehineen. Hän oli -pitkä, hintelä nainen, jolla oli suuri nenä ja punanen leikkotukka. -Hänellä oli suuret silmät ja kimeä ääni, ja kun hän niisti nenäänsä --- mikä tapahtui usein -- kuului se siltä, kuin olisi sertinkiä -revitty. Hänen miehensä puhui kuiskaamalla, -- häntä vaivasi jokin -kurkkutauti, -- vaan puhui kuitenkin herkeämättä, tuntikausittain, -mikä kuulosti siltä, kuin kuivia olkia olisi liikuteltu hänen -suussaan. Muuten oli hän hyvin varakas mies, -- hänellä oli ollut -paikka tullissa, -- ja kuului muutaman hyväntekeväisyysyhdistyksen -johtokuntaan. Sekä hän että hänen vaimonsa puhuivat alituisesti -hyväntekeväisyysasioista. - --- Meidän yhdistyksessämme kuin tapahtui ihmeellinen juttu... - --- Niin, niin, -- sanokaapas muuta! huudahti hänen vaimonsa. - --- Jätettiin pyyntö avusta... - --- Vakuutan, että tuo hyväntekeväisyys turmelee ihmiset... - --- Nainen kirjottaa: "mieheni on kuollut, lapsia on kolme, olen -leivätön..." - --- Kuten tavallisesti, niinkuin kuulette! - --- Myönnämme hänelle kolme ruplaa... - --- Mutta minä en usko koskaan noita leskiä! -- huutaa Aleksandra -Viktorovna riemuitsevasti. - --- Vaimoni sanoo minulle: sallipas minun käydä katsomassa, miten -asian laita oikein on. - --- Ja mitäs tuli selville? Mies on kuollut jo viisi vuotta sitten... - --- Että leskellä on vaan kaksi lasta! - --- Kaikkea sitä kuuleekin! - --- Ja että hän itse on terve ihminen! - --- Mutta kylläpä minä hänelle... "Pääset oikeuteen petoksesta", sanon -hänelle. Hän lankeaa polvilleen. - --- Hah, hah, haa! -- nauroi Kirik Avtonomoff. - -Ja kaikki kehuivat Aleksandra Viktorovnan tarkkanäköisyyttä ja -moittivat köyhiä, soimaten heitä valheesta, ahneudesta, kunnioituksen -puutteesta ihmisiä kohtaan, jotka tahtovat heille hyvää tehdä... - -Lunjeff istui huoneessaan, tarkasti kuunnellen keskustelua -viereisestä huoneesta. Hän tahtoi päästä selville, mikä käsitys -noilla ihmisillä oli elämästä. Ja sitä, mitä hän kuuli, ei hän -ymmärtänyt. Oli, kuin nuo ihmiset jo aikoja sitten olisivat sopineet -keskenään kaikesta, ratkaisseet elämänkysymykset, tietäneet kaikki ja -tuomitsivat ankarasti kaikkia muita ihmisiä, jotka elivät toisin kuin -he. Enimmäkseen juttelivat he kaikista mahdollisista, eri perheissä -tapahtuneista, häväistysjutuista, arkkipiispan toimittamista -kirkonmenoista, nais- ja miestuttaviensa huonosta käytöksestä. -Iljasta tuntui ikävältä kuunnella heitä. - -Joskus iltasin kutsui isäntäväki vuokralaisensa luokseen teelle. -Teetä juotaessa Tatjana Vlasjevna laski leikkiä, ja hänen miehensä -haaveili, kuinka hauskaa mahtaisi olla yht'äkkiä tulla rikkaaksi, -jättää virka ja -- ostaa talo. - --- Silloin hankkisin kanoja -- sanoi hän, sulkien nautinnonhaluisesti -silmänsä. -- Kaikenlajisia, brahmaputralaisia, kochin-kiinalaisia, -helmikanoja, kalkkunia... ja riikinkukon! Niin!... Mukavaa olisi -istua aamunuttuun puettuna ikkunassa, poltella hyvältä tuoksuvaa -paperossia ja katsoa kuinka oma omituinen riikinkukkoni, pyrstö -levällään, kulkisi pitkin pihaa! Kulkisi se kuin poliisimestari ja -ääntelisi: brlu, brlu, brlu! - -Tatjana Vlasjevna hymyili ja katsoi Iljaan, haaveillen hänkin -tulevaisuutta: - --- Mutta minä matkustaisin silloin joka kesäksi Krimiin tahi -Kaukasiaan, ja talvella olisin jonkin hyväntekeväisyysyhdistyksen -johtokunnassa. Teettäisin itselleni mustan verkapuvun, hyvin -yksinkertaisen, enkä kantaisi minkäänlaisia koristeita, paitsi -rubiinilla varustettua rintaneulaa ja helmi-korvarenkaita. Olen -lukenut "Nivasta" [laajalle levinnyt kuvalehti. S. m.] runon, jossa -sanotaan, että köyhien veri ja kyyneleet tulevassa elämässä muuttuvat -rubiineiksi. -- Ja hiljaa huoaten, lisäsi hän: - --- Rubiinit sopivat mainiosti ruskeaverisille... - -Ilja vaikeni ja hymyili. Huone oli puhdas ja hauska, se tuoksui -teelle ja hajuvedelle. Häkeissä istuivat linnut ja nukkuivat, -näyttäen höyhenpalloilta, seinillä oli pari koreaa taulua. Pieni -koristehylly molempain ikkunoiden välissä oli täynnä kauniita, -pieniä rasioita, porsliinikanoja ja monivärisiä sokerisia ja lasisia -pääsiäismunia. Kaikki se miellytti Iljaa ja teki hänet omituisen -surulliseksi, joka viihdytti mieltä. - -Mutta välistä, -- etenkin sellaisina päivinä, jolloin oli sattunut -vastoinkäymisiä, -- tuo surumielisyys muuttui kiusalliseksi -levottomuudeksi. Nuo porsliinikanat, rasiat ja pääsiäismunat -suututtivat vaan häntä ja hänen olisi tehnyt mielensä pyyhkäistä -ne lattialle ja polkea jalkoihinsa. Tämä mielentilansa sekä -kummastutti että pelotti Iljaa, sillä hän ei ymmärtänyt sitä, vaan -se tuntui hänestä oudolta. Kun hän joutui sen valtaan, vaikeni hän -itsepäisesti, tuijottaen yhteen kohtaan ja peläten puhua, ettei vaan -loukkaisi kunnon isäntäväkeään jollakin. Mutta kerran, kun hän oli -pelaamassa korttia heidän luonaan, ei hän voinut pidättää itseänsä, -vaan kysyi kuivasti, katsoen Kirik Avtonomoff'ia suoraan silmiin: - --- Sanokaapas Kirik Nikodimovitsh, tokko te olette saanut kiinni -Dvorjanskaja-kadun varrella tapahtuneen murhan tekijää...? - --- Kauppias Poluektoff'inko? -- sanoi piiritarkastaja, tarkastaen -korttejaan. -- Poluektoff'iako? En ole saanut kiinni Poluektoff'ia... -en ole saanut häntä kiinni, ystäväni. Se tahtoo sanoa, ei -Poluektoff'ia, vaan häntä, joka... En ole häntä etsinytkään... enkä -löytänyt... en tarvitse häntä... tarvitsen vaan tietää, kenellä on -patarouva? Pataa, pataa, pataa! Sinä, Tanja, löit minulle kolme -lehteä, -- ristirouvan, rautarouvan ja minkä vielä? - --- Ruutu seitsemikön... Joudu pian! - --- Hän on siis tietymättömissä? -- kysyi Ilja, nauraen ivallisesti. - -Mutta piiritarkastaja ei kääntänyt häneen huomiotaan, syventynyt kun -oli peliin. - --- Tietymättömissä on, -- toisti hän. Niin tekivät lopun -Poluektoff'ista... - --- Kirja, koeta nyt joutua, -- sanoi hänen vaimonsa. - --- Odota, odota, odota! - --- Miehen on täytynyt olla taitava, joka murhan teki! -- jatkoi -itsepäisesti Ilja. Välinpitämättömyys, jota hänen sanoilleen -osotettiin, kiihotti yhä enemmän häntä puhumaan murhasta. - --- Taitavako? -- kysyi piiritarkastaja hajamielisesti. -- Ei, taitava -olen minä! Hepäs tuosta! - -Ja hän lyödä läiskäytti viisi lehteä Iljan kaadettavaksi. Ilja ei -voinut kaataa, ja hän jäi "turakaksi". Puolisot nauroivat, mikä vielä -enemmän härsytti häntä. Kortteja jakaessaan virkkoi hän uhmailevasti: - --- Keskellä päivää, kaupungin vilkasliikkeisimmällä kadulla murhata -ihminen -- siihen tarvitaan rohkeutta... - --- Onnellista sattumaa eikä rohkeutta, oikasi Tatjana Vlasjevna. - -Ilja katsoi ensin häneen, sitten hänen mieheensä, hymähti ja kysyi: - --- Onko murha onnellinen sattuma? - --- Ei, vaan murhata, joutumatta kiinni. - --- Taas sain valttiässän! -- virkkoi piiritarkastaja. - --- Minulle olisi se hyvin tarpeen! -- sanoi Ilja totisesti. - --- Tappakaa kauppias, niin saatte! -- lupasi Tatjana Vlasjevna, -miettivästi tarkastaen korttejaan. - --- Ota nämä siksi aikaa! -- huusi Kirik, nauraa hohottaen ja löi -Iljalle kaksi yhdeksikköä ja ässän. - -Lunjeff silmäili taas heidän iloisia, tyytyväisiä kasvojaan, ja -häneltä katosi halu puhua murhasta. - -Eläen noiden ihmisten lähellä, erotettuna heidän onnellisesta ja -rauhallisesta elämästään vain ohuen seinän kautta, tunsi hän yhä -useammin kiusallista raskasmielisyyttä, jonka syytä hän ei voinut -käsittää. Samalla hän vaivasi päätään ajattelemalla elämässä löytyviä -ristiriitaisuuksia, Jumalaa, joka, vaikka tiesi kaikki, ei kuitenkaan -rankaissut, vaan kärsivällisesti odotti... Mitä Hän odotti? - -Ikävästä rupesi Ilja taas lukemaan; emännällä oli muutamia "Nivan" -ja erään toisen kuvalehden vuosikertoja ja lisäksi joitakuita -rikkonaisia kirjoja. - -Ja samoin kuin lapsena ollessaan, miellytti häntä nytkin vain ne -kertomukset ja romaanit, joissa kuvattiin hänelle vierasta elämää, -mutta eivät sellaiset, jotka esittivät todellista, väärinkäytöksiä -täynnä olevaa elämää, etenkin alhaison elämää, joka ympäröi häntä. Ne -tuntuivat hänestä ikäviltä ja valheellisilta. Väliin saivat ne hänet -nauramaan, mutta välistä näytti hänestä, kuin ne kertomukset olisivat -joidenkin viekasten, oveloiden herrojen kirjottamia, jotka tahtovat -kaunistella kurjaa ja kehnoa elämää. Hän tunsi sen hyvästi, hän, -ja joka päivä kaupunkia kulkiessaan näki hän aina jotakin, mikä ei -kestänyt arvostelua. Ja tultuaan sitten sairashuoneelle, kertoi hän -Paavalille ivallisesti hymyillen: - --- On sekin järjestystä olevinaan! Kulkee kadulla kirvesmiehiä ja -rappareita. Äkkiä tulee poliisi: "mitä, te pirut, katukäytävällä?" -Ja ajaa heidät pois käytävältä. Kulje siis siellä, missä hevosetkin, -muuten voit vielä liata herrasväen vaatteet likaisella puvullasi... - -Paavalikin tulistui, lisäten siten puita tuleen. Hänestä tuntui -olonsa sairaalassa samalta kuin vankilassa, ajatukset eivät antaneet -hänelle rauhaa, hänen surullisissa silmissään paloi kiukun tuli. Kun -hän ajatteli, missä ja kuinka elää Vjera, hän miltei kivettyi. Hän -oli laihtunut äärettömästi. Jaakko Filimonoff'ista ei hän pitänyt, -eikä seurustellut hänen kanssaan ikävissäänkään. - --- Hänhän on puolihullu! -- vastasi hän, kun Ilja kysyi Jaakkoa. - -Mutta Jaakko, jolta tutkittaessa huomattiin katkenneen kaksi -kylkiluuta, vietti sairashuoneessa onnellisia päiviä. Hän oli saanut -hyvän ystävän vierustovereistaan, eräästä kirkonvartijasta, jonka -jalka oli äskettäin leikattu verenmyrkytyksen tähden. Tämä oli -paksu, lyhyenläntä mies, jolla on iso, kalju pää ja musta, koko -rinnan peittävä parta. Hänen kulmakarvansa olivat yhtä suuret kuin -tavalliset viikset, ja hän liikutteli niitä alinomaa. Ääni oli -kumea, kuin olisi vatsasta lähtenyt. Joka kerran, kun Lunjeff tuli -sairashuoneelle, tapasi hän Jaakon istumassa kirkonvartijan sängyssä, -lukemassa tälle puoliääneen raamattua, joka oli yhtä lyhyt ja paksu -kuin kirkkovahti itsekin. - -Jaakon ääni oli tullut heikoksi ja kuulosti puuta hyvin leikkaavan -sahanterän ääneltä. Lukiessaan piti hän vasenta kättään pystyssä, -kuin kutsuen kaikkia sairaita kuuntelemaan profeetta Jesaian -ennustuksia. Hänen kasvoistaan eivät mustelmat olleet kadonneet, ja -suuret haaveksivat silmänsä näyttivät niiden ympäröiminä omituisilta. -Huomattuaan Iljan, laski hän kirjan syrjään ja kysyi aina tältä -levottomasti samaa: - --- Etkö ole tavannut Mashutkaa? - -Ilja ei ollut häntä tavannut. - --- Herra Jumala! -- suruisesti sanoi Jaakko. -- Kuinka tämä on -samanlaista kuin sadussa! Äsken oli hän vielä täällä, ja nyt on hän -kadonnut -- aivan kuin noitavoimasta... - --- Onko isäsi käynyt täällä? -- kysyi Ilja. - --- On... Kyllä hän kävi taas... - -Jaakon kasvot värähtivät ja hänen silmänsä harhailivat pelokkaasti -sinne tänne. - --- Hän toi rinkeliä, teetä, sokeria... "Jo olet tarpeeksi -vetelehtänyt täällä", sanoi hän, "koeta pian päästä täältä!" -Rukoilin tohtoria, ettei hän päästäisi minua täältä... Täällä on -hyvä ollakseni... täällä on hiljaista... rauhallista... Nikita -Jegorovitsh tässä ja minä luemme yhdessä raamattua. Hän on lukenut -sitä jo seitsemän vuotta ja osaa kaikki ulkoa ja ennustuksia osaa hän -myös selittää... Kunhan paranen, muutan kotoa Nikita Jegoritsh'in -luo asumaan. Rupean auttamaan häntä kirkossa ja laulamaan vasemmalla -klirosilla... - -Kirkkovahti kohotti verkkaan kulmakarvojaan, joiden alta, syvistä -silmäkuopista, tuli näkyviin suuret, tummat silmät, jotka katsoivat -Iljaan rauhallisesti, himmeinä. Ilja koetti välttää tuota katsetta. - --- Oi, kuinka mainio kirja on raamattu! -- huudahti Jaakko -ihastuneena, unhottaen Mashan, isänsä, unelmansa. -- Oi niitä sanoja, -joita siinä on lausuttuna! - -Hänen selkosen selällään olevat silmänsä harhailivat kirjan sivuilta -Iljan kasvoihin ja taas takaisin, ja hän vapisi mielenliikutuksesta. - --- Sekin on siinä, muistatko, minkä se raamatun tuntija sanoi kerran -ravintolassa: "Rauha asuu ryövärien majoissa!" Niin on todellakin -siinä -- olen itse sen lukenut! Pahempaakin on siellä! - -Hän sulki silmänsä, kohotti kätensä pystyyn ja lausui ulkoa -juhlallisesti: - --- "Useinko sammuu jumalattomien kynttilä, ja milloin koettelee Herra -heitä kärsimyksillä vihassaan?" -- Kuuletko? Sanotaan vielä: "Jumala -säästää onnettomuuden lapsilleen..." - --- Seisooko siellä todellakin niin? -- kysyi epäillen Ilja. - --- Sanasta sanaan... - --- Se on väärin... syntistä... minun mielestäni! -- sanoi Ilja. - -Kirkkovahti veti kulmakarvansa alas, niin että ne peittivät silmät. -Hänen partansa tärisi ja hän lausui kumeasti, omituisella vaan -selvällä äänellä: - --- Totuuden etsiminen ei ole syntiä, sillä totuus on Jumala... Ja -kirjotettu on: "Suuri kunnia on seurata Herraa..." - -Kirkkovahdin kasvot synnyttivät Iljassa kunnioituksen sekaista -arkuutta, sillä niissä oli jotakin ankaran arvokasta. Sitten kohotti -hän kulmakarvojaan ja tuijotti kattoon, ja sanoi verkkaan: - --- Lue hänelle, Jaakko, Jobin kirjan kymmenennen luvun alusta... - -Jaakko käänsi ääneti nopeasti muutamia lehtiä kirjasta ja alkoi lukea -hiljaa, ääni vavisten: - --- "Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan -minä olla, ja puhun minun sieluni murheessa. Sanon Jumalalle: älä -minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun -kanssani. Onko sinulla ilo siitä, että väkivaltaa teet, ja hyljäät -minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivotukset kunniaan -tulla." - -Ilja kurotti kaulaansa ja silmiään räpyttäen katsahti kirjaan. - --- Etkö usko? -- huudahti Jaakko. Oletpa sinä kummallinen! - --- Ei hän ole kummallinen, vaan pelkuri, -- tyynesti virkkoi -kirkonvartija, koska hän ei tahdo katsoa Jumalan kasvoihin... - -Hän käänsi hitaasti katseensa katosta Iljaan ja jatkoi synkästi, -aivankuin tahtoen musertaa hänet sanoillaan: - --- Löytyy paikkoja, jotka ovat vielä ankarampia. Kahdennessa -kolmatta luvussa, kolmannessa värsyssä sanotaan suoraan: "Luuletko -Kaikkivaltiaalle kelpaavan, että itsesi luet hurskaaksi? Tahi mitä -se auttaisi, vaikka sinun tiesi olisivat ilman rikoksia?"... Täytyy -tarkoin ajatella, ettei ymmärtäisi väärin noita sanoja... - --- Entä... ymmärrättekö te? -- kysyi Lunjeff hiljaa. - --- Hänkö! -- huudahti Jaakko. -- Nikita Jegorovitsh ymmärtää kaikki! - -Mutta kirkonvartija sanoi yhä alentaen ääntänsä: - --- Minun on myöhäistä... Minun täytyy jo oppia ymmärtämään -kuolemaa... Jalkani leikattiin poikki, vaan nyt turvottuu se jo -leikkauksen yläpuolelta... ja toinenkin jalka on turpeissa... ja -rinta... ja minä kohta kuolen siitä... - -Hänen silmänsä olivat kiinnitetyt Iljaan ja hän jatkoi hitaasti, -tyynesti: - --- Mutta en tahtoisi vielä kuolla, sillä olen elänyt vaan kärsimyksiä -ja nöyryytyksiä; iloja ei olekaan ollut elämässäni. Lapsuudestani -alkaen olen tehnyt työtä ja orjaillut -- olin isäni komennettavana, -kuten Jaakko. Hän oli juoppo ja raaka mies... Kolmasti puhkasi hän -pääni ja kerran piti jalkojani kiehuvassa vedessä. Äitiä ei ollut; -hän oli minut synnytettyään kuollut. Menin naimisiin. Vasten tahtoaan -otti vaimoni minut... hän ei rakastanut minua... ja kolme päivää -vihkimisen jälkeen hirttäytyi hän. Hänen sisarensa syytti minua -vaimoni kuolemasta, ja samaa sanoivat muutkin, vaikka he tiesivät, -etten ollut häneen koskenut... neitsyenä hän kuoli... Ja sen jälkeen -olen elänyt yhdeksän vuotta aivan yksin. Olen odottanut koko ajan, -että edes jotakin iloa tulisi osakseni. Ja nyt kuolen... Siinä loppu -kaikelle. -- Hän sulki silmänsä, vaikeni vähän ja kysyi sitten, -kääntäen silmänsä poispäin Iljasta: - --- Minkätähden olen elänyt? Arvaa! - -Ilja kuunteli häntä kalpeana, sydän väristen. Iljan kasvoihin oli -noussut puna, ja hänen silmissään kiilsi kyyneliä. He vaikenivat -molemmat. - --- Minkätähden olen elänyt, kysyn?... Jumalaan olen työlästynyt... En -pyydä Häntä pidentämään ikääni... En löydä sanoja. Makaan vaan täällä -ja ajattelen, minkätähden olen elänyt?... - -Kirkonvartijan ääni katkesi. Se lakkasi kuulumasta kuin -hidasjuoksuisen puron lirinä, kun se katoo maahan. - --- "Jokainen, joka vielä elää elävien joukossa saattaa vielä toivoa, -sillä parempi on elävän koiran olla, kuin kuolleen leijonan" sanoi -hän. Hänen kulmakarvansa kohosivat taas ylös ja silmät aukenivat, ja -parta liikkui. - -Enempää ei Ilja voinut kuunnella. Hän nousi hiljaa ja puristettuaan -Jaakon kättä, kumarsi syvään ovenvartijalle, kuten on tapana heittää -hyvästit vainajille. Se tapahtui satunnaisesti. - -Tällä kerralla vei hän sairaalasta uuden, sydäntä raskaasti painavan -tunteen. Hänen keskustelunsa kirkonvartijan kanssa ei ollut jättänyt -hänen päähänsä yhtään selvää ajatusta, vaan tuon miehen surullinen -kuva painui syvälle hänen mieleensä. - -Hänen tuntemiensa ihmisten luku, jotka olivat onnettomia ja -maailman murjomia, oli taas lisääntynyt yhdellä. Hän muisti hyvin -kirkonvartijan sanat ja kauan käänteli hän, niitä monella eri -tavalla, koettaen päästä ymmärtämään niiden oikeata, salattua -merkitystä. Ne häiritsivät häntä, koskettaen jotakin hänen -sielunsa syvimmässä kolkassa, jossa hän säilytti uskoaan Jumalan -oikeudellisuuteen. Ja nämä sanat, joita hän ei ymmärtänyt, saattoivat -hänet siihen kuluttavaan mietiskelyyn, joka aina pakotti hänet -arvostelemaan ja tutkimaan kaikkea, mitä hän näki tahi sai kokea -elämässä. - -Ja hänestä tuntui nyt siltä, että hänen uskonsa Jumalan -oikeudellisuuteen oli saanut kolahduksen, milloin, sitä ei hän -tietänyt, ettei se enää ollut niin luja kuin ennen, -- jokin söi -sitä, kuten ruoste rautaa. Hänen rinnassaan riehui tunteita, jotka -olivat yhtä mahdottomat yhdistää, kuin tuli ja vesi, ja uudella -voimalla heräsi hänessä katkeruus omaan menneisyyteensä, kaikkiin -ihmisiin ja, koko elämänjärjestykseen. - -Lopuksi ajatteli hän suuttuneena: - -"Ajatukset kasvavat kiinni sydämeen kuin juuret maahan, mutta missä -ovat hedelmät?..." - -Hän tahtoi repiä irti ja heittää luotaan kaiken tuon ja ruveta mitä -pikemmin toteuttamaan puhtaan, yksinäisen ja rauhallisen elämän -unelmaansa. - -"Lakkaan seurustelemasta ihmisten kanssa. Siitä ei lähde hyötyä -minulle eikä heille. Mutta tällainen elämä ei käy laatuun..." - -Hän kuleksi kauan katuja ja tuli kotiin väsyneenä... - -Avtonomoff'it kohtelivat häntä yhä ystävällisemmin. Kirik taputti -häntä suojelevasti olkapäälle, laski leikkiä hänen kanssaan ja sanoi -arvokkaasti: - --- Kulutat aikasi liian pienissä puuhissa, veli hyvä. Niin -vaatimattoman ja vakavan nuoren miehen täytyy hankkia itselleen -laajempi toimiala. Sillä jos kerran miehellä on kykyä päästä -poliisikomisariukseksi, ei hänen pidä jäädä poliisikonstaapeliksi... - -Tatjana Vlasjevna alkoi tarkasti kysellä Iljalta, kuinka hänen -kauppansa onnistaa ja kuinka paljon saa hän kuukaudessa puhdasta -voittoa. Ilja puheli aina mielellään hänen kanssaan, ja hänen -kunnioituksensa kasvoi päivä päivältä tuota naista kohtaan, joka -osasi vähilläkin tuloilla tehdä elämän niin hauskaksi. - -Eräänä iltana, kun Ilja istui ikävissään huoneessaan avonaisen -ikkunan ääressä, katsellen pimeään puutarhaan, muistellen Olympiadaa, -tuli Tatjana Vlasjevna keittiöön ja kutsui hänet teetä juomaan. -Hän meni vastenmielisesti, sillä hänen ei tehnyt mielensä irtautua -ajatuksistaan eikä puhua mitään. Jurosti, ääneti istuutui hän -teepöytään ja katsahdettuaan isäntäväkeensä, huomasi, että heidän -kasvonsa olivat juhlallisen ja huolestuneen näköiset. He olivat myös -ääneti. Teekeittiö porisi vilkkaasti, muuan lintu, joka oli herännyt, -rapisteli siipiään häkissään. Huoneessa oli paistetun sipulin ja -hajuveden hajua. Kirik vääntelihe tuolillaan, rummutti sormillaan -tarjottimen laitaan ja lauloi: - --- Tir-rim, tir-rim, tar-ram-ram! Bum, bum, tru-tu-tuu, tru-tu-tuu! -tru-tu-tuu! - --- Ilja Jakovlevitsh! -- rupesi emäntä tarkottavasti puhumaan. -- -Olemme mieheni kanssa miettineet muuatta asiaa... ja tahdomme puhua -vakavasti kanssanne... - --- Hoh, hoh, hoo! -- nauraa hohotti äkkiä poliisitarkastaja ja rupesi -kovasti hieromaan punasia käsiään. - -Ilja hätkähti ja katsahti hämmästyneenä häneen. - --- Odotahan Kirik! Siinä ei ole mitään nauramista... - --- Me olemme ajatelleet! -- leveästi hymyillen huudahti -piiritarkastaja, ja, osottaen silmäniskulla vaimoaan Iljalle, lisäsi: - --- Nerokas pää! - --- Nähkääs, me olemme säästäneet hieman rahoja, Ilja Jakovlevitsh, -- -sanoi emäntä. - --- Me olemme säästäneet! Hoh, hoh, hoo! Eukko rakas!... - --- Kirja! Herkeä! -- sanoi Tatjana Vasiljevna ankarasti. Hänen -kasvonsa näyttivät kapeammilta ja teräväpiirteisemmiltä kuin ennen. - --- Olemme säästäneet... tuhatkunnan ruplaa -- jatkoi hän puoliääneen, -kumartuen Iljan puoleen ja katsoen terävillä silmillään häneen. Ilja -istui tyynenä, vaan hänen sydämensä tuntui ilosta hypähtelevän. - --- Ne rahat ovat pankissa ja antavat korkoa neljä prosenttia... - --- Mutta se on, kissa vieköön, liian vähän! -- huudahti Kirik, lyöden -kädellään pöytään. -- Me tahdomme... - -Hänen vaimonsa vaiensi hänet ankaralla katseella. - --- Olemme tietysti täydellisesti tyytyväisiä tuohon korkoon. Mutta... -me tahdomme auttaa teitä pääsemään alkuun... Olettehan kunnon mies... - -Hän lausui vielä joitakuita kohteliaisuuksia Iljalle ja jatkoi sitten: - --- Sanoitte kerran, että korutavarakauppa saattaa antaa kaksikymmentä -prosenttia, vieläpä enemmänkin, jos liikettä järkevästi hoidettaisi. -Nyt olemme halukkaat antamaan teille rahamme vekseliä vastaan, -- -maksettavaksi vaadittaessa, ei muuten, -- sillä ehdolla, että avaatte -niillä kaupan. Te hoidatte liikettä minun valvontani alaisena, ja -voiton ja'amme kahtia. Tavaravaraston vakuutatte minun nimeeni, ja -sitäpaitsi annatte te minulle niistä vielä yhden paperin... muodon -vuoksi... Niin, ajatelkaa nyt asiaa, ja antakaa sitten myöntävä tahi -kieltävä vastaus! - -Ilja kuunteli hänen kuivaa, hentoa ääntänsä ja hieroi kovasti -otsaansa. Useita kertoja hänen puhuessaan oli hän katsonut nurkkaan, -missä kahden vihkiäiskynttilän välistä kiilsi pyhäinkuvan kultainen -kehys. Hän ei ollut hämmästynyt, vaan tunsi itsensä hiukan -kömpelöksi, miltei pelästyneeksi. Tämä ehdotus, joka yhtäkkiä -toteutti hänen monivuotisen unelmansa, huumasi hänet ja samalla teki -iloiseksi. Hajamielisesti hymyillen katsoi hän tuohon pieneen rouvaan -ja ajatteli: - -"Siinä se nyt on minun kohtaloni..." - -Mutta Tatjana Vlasjevna jatkoi äidillisesti: - --- Ajatelkaa tarkoin asiaa; punnitkaa sitä kaikilta puolin, jos -voitte ryhtyä siihen, jos teillä on kykyä ja voimia sen hoitamiseen? -Ja sitäpaitsi sanokaa meille, kuinka paljon voitte, paitsi työtänne, -panna liikkeeseen? Meidän rahoja on liian vähän, vai kuinka? - --- Minä voin asettaa liikkeeseen... noin viisisataa ruplaa, -- -vastasi Ilja hitaasti. Minulla on setä, josta olen jo puhunut... hän -antaa minulle ne varmasti! Mahdollisesti enemmänkin... - --- Hurraa! -- huusi Kirik Avtonomoff. - --- Suostutte siis rupeamaan yritykseen osalliseksi? -- kysyi Tatjana -Vlasjevna. - --- Kyllä... suostun! -- vastasi Ilja. - --- Sitähän minäkin! -- huudahti Kirik ja pistäen kädet taskuunsa, -jatkoi hän kovalla äänellä, innostuneesti: - --- Nyt juomme sampanjaa! Sampanjaa juomme, kissa vieköön! Ilja, -juokse, hyvä veli, viinikauppaan ostamaan sampanjaa! Juodaan -sitä pullollinen... Sinä olet tietysti meidän vieraamme. Pyydä -yhdeksänkymmenen kopeekan Donin sampanjaa, ja sano, että se tulee -minulle, Avtonomoff'ille, -- niin antavat kuudestakymmenestä -viidestä... Käy pian! - -Ilja katsahti hymyillen puolisoiden loistaviin kasvoihin ja läksi. - -Hän ajatteli, että kohtalo oli runnellut, ahdistanut häntä, saattanut -hänet lankeamaan suureen syntiin, synnyttänyt levottomuutta ja -sekavuutta hänen sieluunsa, vaan että se nyt kuin tahtoi pyytää -häneltä anteeksi, hymyili hänelle, suosi häntä... Nyt oli hänen -edessään avoin tie puhtaaseen elämän kolkkaan, jossa hän saattoi -elää rauhassa ja yksinäisyydessä ja saada levon sielulleen. Hän -oli katkaissut elämän yhdeltä ihmiseltä, vaan tämän jälkeen -auttaisi hän monta ihmistä elämään ja siten sovittaisi Jumalan. -Jumala ei tuomitsisi häntä ankarasti -- tiesihän Hän kaikki. -Olympiada oli oikeassa sanoessaan, että murhassa oli hän ollut vaan -välikappaleena, ei voimana. Ja nähtävästi tahtoi Jumala auttaa häntä -puhdistautumisessa, koska Hän tällä tavalla oli helpottanut hänen -pyrkimystään puhtaaseen elämään. Ajatukset pyörivät hänen päässään -iloisessa hypyssä, synnyttäen hänen rintaansa ennen tuntematonta -elämänhalua. - -Hän osti viinikaupasta oikeata sampanjaa, josta maksoi seitsemän -ruplaa pullosta. - --- Ohoo! -- huudahti Avtonomoff. Tämähän on suuremmoista, veliseni! -Mainio päähänpisto! - -Tatjana Vlasjevna taas pudisti moittivasti päätään, ja, -tarkastettuaan pulloa, sanoi: - --- Tämä on maksanut ainakin viisi ruplaa! Ai, ai, Ilja Jakovlevitsh, -kuinka te olette epäkäytännöllinen ja ajattelematon! - -Lunjeff seisoi onnellisena ja liikutettuna hänen edessään ja hymyili. - --- Niin, se on oikeata! -- sanoi hän ilosta loistavin silmin. -- -Ensimmäistä kertaa eläessäni saan maistaa sitä, mikä on oikeata ja -kunnollista! Minkälaista on elämäni tähän asti ollut? Kunnotonta... -paljasta lokaa, raakuutta... katkeruutta, loukkauksia ja -sydämentuskia! Onko se oikeata, kunnollista? Saattaako ihminen ajan -pitkään elää niin? - -Hän oli koskettanut sielunsa kipeintä kohtaa; hänen sanoissaan oli -katkeruutta, hänen silmissään hämärsi; syvään huoaten jatkoi hän -kuitenkin lujasti ja selvästi: - --- Lapsuudesta alkaen olen etsinyt oikeaa, mutta elämäni on ollut -kuin lastun olo likaisessa vesitorvessa, jossa sitä heitellään sinne -tänne. Missään en ole löytänyt pysyväistä sijaa... ympärilläni -olen nähnyt vain murhetta, vääryyttä, ryöstöjä ja kaikenlaista -ruokottomuutta. Mutta vihdoin jouduin teidän luoksenne. Ensimmäisen -kerran elämässäni näen ihmisten elävän rauhallista, tyyntä -rakkaudenelämää... - -Hän katsoi heihin iloisesti hymyillen ja kumarsi syvään. - --- Kiitän teitä! Teidän luonanne olen saanut huojennusta -mielelleni... Te olette auttaneet minua koko iäkseni! Nyt voin -tyynesti kulkea tietäni! Nyt tiedän, kuinka tulee elää! Sekä minun -tulee hyvä olla että muut saavat siitä hyvyydestä osansa... Kuinka -paljon onnettomia ihmisiä onkaan maailmassa! Kuinka paljon heistä -tarpeettomasti joutuu hukkaan... Näkemiäni ja kokemiani puhun... - -Tatjana Vlasjevna katsoi häneen sellaisella katseella, jolla kissa -vaanii omasta laulustaan hurmaantunutta lintua. Hänen silmissään oli -vihertävä kiilto, ja huulensa vapisivat. Kirik taas puuhasi pullon -kanssa, pani sen polviensa väliin ja ponnisti, kumartuneena alas, -niin, että kaulasuonet pullistuivat ja korvat vavahtelivat... - --- Ystäväni... sillä minulla on kaksi ystävää... tyttö... - -Pullon korkki lensi paukahtaen kattoon ja putosi pöydälle. - -Kirik kaasi huuliaan maiskuttaen sampanjaa laseihin ja komensi: - --- Tarttukaa laseihinne! - -Kun hänen vaimonsa ja Ilja olivat sen tehneet, kohotti hän lasinsa -korkealle päänsä yli ja huusi: - --- Toiminimi "Tatjana Avtonomoff ja Lunjeff'in" malja... - - * * * * * - -Seuraavina päivinä neuvotteli Ilja Tatjana Vlasjevnan kanssa aiotun -yrityksen eri seikoista. Tatjana Vlasjevna tiesi kaikki asiat ja -puhui kaikesta sellaisella varmuudella, kuin hän olisi koko ikänsä -pitänyt korutavarakauppaa. Ilja kuunteli hymyillen häntä ja äänetönnä -ihmetteli. Hän halusi mitä pikemmin löytää sopivan huoneuston, mitä -pikemmin päästä alkamaan, ja siksi suostui hän kaikkiin Tatjana -Vlasjevnan ehdotuksiin, tarkemmin ajattelematta niitä. - -Vihdoin oli kaikki selvillä, -- näkyi muun muassa, että Tatjana -Vlasjevnalla oli huoneustokin tiedossa. Se oli juuri sellainen, -jollaista Ilja oli haaveillut: pieni puotihuone, jonka vieressä oli -puotikammari, siistin kadun varrella. Ilja tunsi paikan, -- ennen -siinä oli ollut maitomyymälä, jossa hän oli usein käynyt tavaroitaan -kaupalla. Kaikki meni hyvin pienimpiä seikkoja myöten, ja Lunjeff -riemuitsi. - -Iloisena ja reippaana läksi hän sairashuoneelle tovereitaan -tapaamaan. Siellä tapasi hän ensin Paavalin, joka myös oli hyvällä -päällä. - --- Huomenna pääsen täältä! -- huudahti hän vilkkaasti Iljalle, -ennenkuin tervehtikään häntä. -- Vjerkalta sain kirjeen... Hän toruu -minua... sanoo, että olen loukannut häntä, tuo pieni paholaisen -pentu!... - -Hänen silmänsä loistivat, poskilla hehkui puna, hän ei voinut seisoa -tyynesti paikoillaan, vaan polki levottomasti jalkojaan ja heilutteli -käsiään. - --- Ole nyt järkevä! -- sanoi hänelle Ilja. -- Pidä varasi... - --- Minäkö? Tietysti! Aion kysyä: mamseli Vjera Kapitanova, tahdotteko -mennä naimisiin kanssani? Ettekö? Silloin työnnän veitsen hänen -rintaansa! - -Väristys kävi Paavalin kasvojen ja ruumiin läpi. - --- No, no! -- sanoi Ilja nauraen. -- Hetikö sinä veitseen tartut, -hurjapää! - --- Tästä täytyy tapahtua muutos! Hänettä en voi elää... eikä hänkään -tule ilman minua toimeen! Eikö hän jo liene saanut tarpeekseen -loasta, jossa hän elää... ainakin minä olen saanut kyliäni! Huomenna -päätetään asia tavalla tai toisella... - -Ilja katsoi toveriinsa ja ajatteli: "Häneltä saattaa syntyä mitä -tahansa..." Äkkiä välähti hänen päässään yksinkertainen, selvä -ajatus. Hän punastui ja sitten hymyili. - --- Pashutka! Tiedätkö, että minä olen löytänyt onneni! - -Ja hän kertoi lyhyesti ystävälleen siitä, mikä hänelle oli -tapahtunut. Paavali kuunteli pää alas painettuna ja virkkoi huoaten: --- Sinua onnistaa... - --- Oletko kateellinen? - --- Kaikkea muuta... saakeli soikoon! - --- Niin onnistaa minua, että milt'ei hävettää sinun suhteesi, -- -sanoi Ilja. - --- Hyvä on niinkin! -- jurosti hymähti Paavali. - --- En sano sitä kehuakseni, -- virkkoi Ilja, hiljaa -- vaan, totta -puhuen, oikein hävettää, jumalauta! - -Paavali katsahti ääneti häneen ja painoi taas päänsä alas. - --- Tahdon sanoa sinulle erään seikan... yhdessä olemme kestäneet -surut, yhdessä jakakaamme ilotkin. - --- Hm! -- murahti Paavali. -- Olen kuullut, että yhtä vähän voi jakaa -iloja kuin naista... - --- Voi kyllä! Ota selvä, mitä tarvitaan vesijohtotorvi-konepajan -perustamiseen, mitä työkaluja, tarveaineita ja muuta... ja paljonko -maksaa... Rahat saat minulta... - --- Mitä sinä puhut? -- huudahti Paavali epäillen. Ilja tarttui hänen -käteensä ja puristi sitä lämpimästi. - --- Totta se on, usko sinä vaan! Minulta saat rahat! - -Mutta hänen täytyi kauan vakuuttaa Paavalille tarkottavansa totta. -Tämä pudisti päätään, murahteli ja sanoi: - --- Ei, siitä ei tule mitään... Vihdoin onnistui Lunjeff saamaan hänet -siitä vakuutetuksi. Silloin Paavali vuorostaan syleili häntä ja sanoi -kumealla, vapisevalla äänellä: - --- Kiitos, toveri! Sinä vedät minut ylös kuopasta... Mutta mitään -pajaa en tahdo... olkoot hiidessä koko pajat! Kyllä minä ne tiedän... -Anna ennemmin vähän rahaa minulle, niin otan Vjeran mukaani ja lähden -täältä. Niin tulee helpommaksi sinulle, kun et tarvitse antaa niin -paljoa rahaa, ja minulle mukavammaksi. Lähden jonnekin ja hankin -itselleni työtä jossakin pajassa... - --- Tyhmyyksiä! -- virkkoi Ilja. -- Parempi kai olisi olla itse -isäntänä... - --- Mikä isäntä minusta olisi? -- huudahti Paavali hilpeästi. -- En -osaisi oikealla tavalla kohdella työmiehiä. Ei, isännyys ja muut -sellaiset hommat eivät sovi minulle... Minä, veliseni, tiedän, mitä -isännät ovat! Sellaiseksi en kelpaa! Ei pukkia niinkään helposti -siaksi muuteta... - -Ilja ei aivan selvästi ymmärtänyt Paavalin isäntä-käsitettä, vaan -se miellytti häntä kuitenkin, ja hän piti sentähden entistä enemmän -toveristaan. Hän katsoi ystävällisesti häneen ja sanoi: - --- Totta kyllä, että sinä muistutat pukkia... olet yhtä suonikas -ja laiha... Sinä muistutat myös Perfishka-suutaria... Tule sitten -huomenna ottamaan rahaa siksi ajaksi, kunnes saat paikan... Minä -pistäydyn nyt katsomaan Jaakkoa... - --- Hyvä on! Kiitos, veli! - --- Millainen on suhteesi Jaakkoon? -- Samanlainen kuin ennenkin... -emme oikein sovi... -- vastasi Paavali hymähtäen. - --- Hän on onneton... -- sanoi Ilja miettivästi. - --- Onnettomia olemme jokainen... vastasi Paavali, olkapäitään -kohauttaen. -- Minusta vaan tuntuu, ett'ei hän ole aivan -täysijärkinen... - --- Nyt menen... - --- Mene... - -Ja kun Ilja poistui hänen luotaan, huusi Paavali hänen jälkeensä -vielä kerran: - --- Kiitos, veli! - -Ilja nyökäytti hymyillen päätään hänelle. - -Jaakon tapasi hän surullisena ja alakuloisena. Hän makasi seljällään -vuoteessaan katsellen silmät suurina kattoon, eikä ensin huomannut, -kun Ilja tuli hänen ääreensä: - --- Nikita Jegoritsh on muutettu toiseen huoneeseen, -- sanoi hän -alakuloisesti Iljalle. - --- Sepä hyvä! -- vastasi tämä. Hän olikin niin pelottavan näköinen... -ja puhuikin hän niin outoja asioita... - -Jaakko katsahti moittivasti häneen ja oli vaiti. - --- Voitko paremmin kuin ennen? -- kysyi Ilja. - --- Voin... -- vastasi Jaakko huoaten. -- En saa edes sairastaa niin -paljoa, kuin mieli tekisi... Isä kävi täällä taas eilen. Sanoi -ostaneensa talon ja avaavansa siellä toisen ravintolan. Ja kaiken -tuon saan minä vielä kerran niskoilleni... - -Iljan teki mieli ilahduttaa ystäväänsä onnellaan, mutta jokin esti -häntä siitä. - -Kevätaurinko paistoi iloisen ystävällisesti ikkunasta sisään, mutta -sairashuoneen keltaset seinät näyttivät vielä keltasemmilta ja -auringonpaisteessa näkyivät selvästi kaikki tahrapilkut ja halkeamat -niissä. Kaksi sairasta istui eräässä sängyssä ja löi korttia, -täydellisesti syventyneenä peliin. Muuan pitkä, laiha mies, jonka pää -oli kääreessä, käveli äänettömästi edestakasin salissa. Oli hiljaista -ja äänetöntä; vain kaukaa kuului tukahduttavaa yskää, ja käytävässä -loksivat sairasten tohvelit. Jaakon keltaset kasvot näyttivät -elottomilta, hänen himmeät silmänsä katsoivat huolestuneesti. - --- Kunpa saisi kuolla! -- sanoi hän kuivalla, käheällä äänellään. -- -Makaan näin ja mietin, kuinka hauskaa olisi kuolla. Siellä mahtaa -kaikki olla toisenlaista... erityistä, jota kukaan ei ole nähnyt... -Ei ole melua eikä hälinää... Kaikki on ymmärrettävää, kirkasta, -valoisaa... -- Hänen äänensä sortui, ja hän jatkoi hiljemmin: - --- Enkelit vastaisivat ystävällisesti kysymyksiini ja voisivat -selittää kaikki... -- Hän vaikeni, räpytti silmiään ja alkoi -katseellaan seurata, kuinka katossa leikki kalpea auringonsäde, joka -heijastui jostakin esineestä. - --- Tiedätkö, että... -- alkoi Ilja. Vaan Jaakko keskeytti hänet: - --- Etkö ole tavannut Mashutkaa? - --- E-en... - --- Voi sinua! Olisit käynyt häntä katsomassa! - --- Olen unhottanut sen, päälläni on ollut niin paljon muuta -ajattelemista... - --- Sinun olisi pitänyt muistaa se sydämellä... - -Lunjeff tuli hämilleen ja vaikeni. Käytävästä tuli huoneeseen -kainalosauvojen varassa pieni mies, jonka viikset olivat kierretyt -rohkeasti ylös ja sanoi kähisevällä äänellä sille sairaalle, jonka -pää oli siteissä: - --- Taaskaan ei ole Shurka tullut, mokoma lunttu... - -Jaakko katsoi häneen, huokasi ja levottomasti heitteli päätään -pieluksella. - --- Nikita Jegoritsh ei tahdo kuolla, vaan välskäri on sanonut -minulle, että hän kuolee! Minä tahtoisin -- vaan en saa kuolla... Kun -tulen terveeksi, saan taas seisoa tarjoilupöydän takana ravintolassa; -silloin rupean taas juomaan, ja niin joudun hunningolle... - -Hänen huulensa vetäytyivät surulliseen hymyyn. Hän katsoi omituisesti -toveriinsa ja jatkoi: - --- Saattaakseen elää tätä elämää täytyisi olla raudasta ja -sydän raudasta... ja elää sitten kuten kaikki muutkin, mitään -ajattelematta, omastatunnosta välittämättä... - -Ilja tunsi Jaakon sanoissa piilevän jotakin pahansuopaa, ja hän -rypisti silmiään. - --- Mutta minä olen kuin lasipalanen kivien seassa, -- kun vaan -liikahdankin, säryn palasiksi. - --- Sinä valitat mielelläsi! -- sanoi Ilja epämääräisesti. - --- Entä sinä? -- kysyi Jaakko. - -Ilja kääntyi poispäin ja vaikeni. Sitten virkkoi hän miettivästi, -huomattuaan, ett'ei Jaakolla ollut halua puhua: - --- Kaikkien meidän on vaikea elää. Otetaan esimerkiksi Paavali... - --- En pidä hänestä, -- sanoi Jaakko, rypistäen silmiään. - --- Miks'et? - --- Muuten vaan... en pidä... - --- Mutta minä pidän... - --- Älkäämme puhuko enää siitä... - --- Ei, kyllä minun nyt täytyy lähteä... - --- Jaakko ojensi ääneti hänelle kätensä ja pyysi äkkiä valittavalla -äänellä: - --- Ota selvä, kuinka Mashutka voi! Tee se Herran tähden!... - --- Ole huoleti! -- sanoi Ilja. - -Hänestä tuntui vaikealta kuunnella Jaakon alituisia valituksia, -häneltä pääsi helpotuksen huokaus, kun oli päässyt oven -ulkopuolelle.? Mutta Jaakon pyyntö ottaa selvä Mashan elämästä -synnytti hänessä häpeän tapaisen tunteen välinpitämättömyytensä -tähden suutarin tyttären suhteen, ja hän päätti poiketa Matitsan -luokse, joka arvattavasti tiesi, kuinka Mashutkan laita oli. Hän, -kuten kaikki sen korttelin asukkaat, tiesi, että Matitsa ennen oli -käynyt lauantaisin Hrjenoff'in luona pesemässä lattioita, josta tämä -oli maksanut hänelle viisikolmatta kopeekkaa, johon summaan sisältyi -myös palkkio hänen hyväilyistään... - -Hän kulki Filimonoff'in ravintolaan päin, mutta hänen mielensä oli -täynnä hymyileviä tulevaisuuden toiveita. Mihin syventyneenä ei -hän huomannut kulkeneensa ravintolan ohi, ja kun hän sen huomasi, -ei hänellä ollut enää halua palata takaisin. Hän joutui kaupungin -ulkopuolelle, -- hänen eteensä levisi laaja kenttä, jota tumma -metsä kaukana reunusti. Aurinko teki laskuaan ja kentän vienoa -vihervää verhosi ruusunpunanen loiste. Ilja kulki, pää taaksepäin -taivutettuna, ja katsoi taivasta, kaukaisuutta, jossa punertavat -pilvet liikkumattomina seisoen hehkuivat auringonsäteissä. Hän -nautti tällä tavalla kävelemisestään. Joka askel eteenpäin ja joka -hengenveto synnytti hänessä uusia unelmia. Hän kuvittelihe rikkaaksi -ja mahtavaksi ja kykeneväksi saattamaan Petruha Filimonoff'in puille -paljaille. Hän oli jo köyhdyttänyt hänet ja Petruha seisoo hänen -edessään ja itkee, ja hän, Ilja Lunjeff, sanoo hänelle: - --- Pitäisikö minun sääliä sinua? Oletko sinä sitten ketään säälinyt? -Etkö ole kiduttanut ja rääkännyt poikasi? Etkö ole vietellyt setääni -syntiin? Etkö ole pitänyt pilkkanasi minua? Sinun kirotussa talossasi -ei ole kukaan ollut onnellinen, ei kukaan ole iloa osakseen saanut. -Mädäntynyt on talosi, sadin se on, vankila kaikille... - -Petruha vapisee ja voihkaa pelosta hänen edessään, kurjana kuin -kerjäläinen. Vaan Ilja jyrisee hänelle: - --- Poltan talosi, sillä se on onnettomuudeksi jokaiselle. Ja sinun -on lähteminen maailmalle ja pyytäminen armoa kaikilta, joille olet -vääryyttä tehnyt; kuolemaasi asti täytyy sinun kulkea ja vihdoin olet -kuoleva nälkään kuin koira!... - -Iltahämy oli levinnyt kentälle; metsä seisoi kaukana mustana kuin -vuori. Yölepakko liiteli äänettömästi ilmassa, kuin tumma pilkku, -- -ja näytti siltä, kuin juuri se olisi levittänyt pimeyttä ympärilleen. -Kaukaa joelta kuului höyrylaivan siipien loiske veteen, -- kuului -siltä, kuin jossakin kaukana olisi lentänyt suunnattoman suuri lintu -ja pannut ilman liikkeeseen mahtavien siipiensä iskuilla. Iljan -mieleen muistuivat kaikki ne henkilöt, jotka tavalla tai toisella -olivat olleet hänen tiellään, ja hän rankaisi heitä armotta. Siitä -tuli hänen vielä helpompi olla, ja hän rupesi, yksin kulkien kentän -keskellä pimeässä, laulamaan... - -Äkkiä haiskahti hänen nenäänsä mädäntyneen ja lantatunkioiden hajua. -Ilja lakkasi laulamasta, -- tuo haju herätti hänessä rakkaita -muistoja. Hän oli tullut kaupungin jätteiden kaatopaikoille, -notkon rinteelle, jossa hän lapsena niin usein oli kaivellut -Jeremei-ukon kanssa. Nyt tuntui hänestä mädänneen haju paljoa -väkevämmältä ja vastenmielisemmältä, kuin se ennen oli tuntunut. -Vanhan lumpunkokoojan kuva nousi hänen mieleensä, ja hän katsahti -ympärilleen, koettaen tuntea pimeässä sitä paikkaa, jossa vanhuksella -oli tapana levähtää hänen kanssaan. Mutta sitä paikkaa ei enää -näkynyt; luultavasti oli se peittynyt roskaläjien alle. Ilja huokasi, -hänestä tuntui, kuin hänessäkin olisi jokin tullut haudatuksi roskien -alle... - -"Jollen olisi kuristanut kauppiasta... olisi minun nyt hyvin hyvä -elää..." -- ajatteli hän äkkiä, Mutta heti sen jälkeen kuului hänen -sydämestään kuin vastaukseksi huudahdettavan: - -"Mitä on kauppiaalla sen kanssa tekemistä? Hän on minun -onnettomuuteni, vaan ei syntini". - -Kuului rapinaa, pieni koira pujahti Iljan ohitse ja katosi -vingaisten. Hän hätkähti: oli kuin osa öisestä pimeydestä olisi äkkiä -tullut eläväksi ja älähtäen paennut tiehensä. - -"Yhdentekevää", -- mietti hän, -- "vaikkei kauppiasta olisi -ollutkaan, ei minulla kuitenkaan olisi ollut rauhaa rinnassani. Olen -nähnyt liian paljon vääryyksiä tehtävän sekä itselleni että muille. -Kun kerran sydän on saanut haavan, ei pakotus koskaan lakkaa..." - -Hän astui verkkaan jyrkänteen reunaa pitkin. Hänen jalkansa upposivat -roskaläjiin, ja lastut ja paperipalaset rapisivat hänen askeltensa -alla. Kapea maapalanen, jossa ei ollut roskia, pisti terävänä -suikaleena jyrkänteen reunalle asti. Hän kulki sen nenään asti ja -istuutui sinne, antaen jalkansa riippua jyrkänteen yli. Ilma täällä -oli raittiimpaa, ja kun hän antoi katseensa harhailla ympäri notkoa, -huomasi hän kaukaa joen teräsharmaan uoman. Veden pinnalla, joka oli -liikkumaton kuin jää, värähtelivät hiljaa näkymättömien laivojen -tulet, ja muuan niistä liikkui ilmassa, kuin punanen lintu. Eräs -toinen, vihreä, onnettomuutta ennustava, paloi liikkumatonna, säteitä -heittämättä... Iljan jalkojen alla avautui rotkon laaja kita, synkän -pimeyden peitossa, muistuttaen jokea, jossa mustat ilma-aallot -ääneti vyöryivät eteenpäin. Surumielisyys valtasi Iljan sydämen; hän -tuijotti rotkoon ja ajatteli: - -"Äsken oli hyvä ollakseni, mieleni oli kevyt... koko elämä hymyili -minulle... ja nyt jo, päinvastoin, tuntuu kaikki toisenlaiselta... -Minkätähden työntää elämä ihmisen vasten hänen tahtoansa sinne, jonne -hän vähimmin haluaa? Kaikki tässä elämässä on raskasta, väärää, -käsittämätöntä. Kenties Jaakko sittenkin oli oikeassa sanoessaan, -että ihmisen tulee ennen kaikkea ymmärtää itseään... tai kenties -paremmin, oppia ymmärtämään ihmisiä, kuinka he elävät ja minkä lakien -mukaan?" - -Hän muisti, kuinka pahansuovasti Jaakko oli puhunut hänelle ja -se teki hänet vielä surullisemmaksi... Rotkosta kuului jyrähdys: -arvattavasti suuri maalohkeama oli jyrkänteeltä vierinyt alas. Ilja -kurotti kaulaansa ja tuijotti pimeyteen... Kylmä kosteus hulmahti -hänen kasvoillensa... Hän katsahti taivaalle. Siellä tuikkivat -himmeinä tähdet, ja metsän takaa nousi verkkaan kuu isona punertavana -pallona, muistuttaen suurta, elotonta silmää. Ja samoin kuin vähän -aikaa sitten yölepakko oli liipotellut hämyssä, lenteli myös Iljan -mielessä synkkiä ajatuksia ja muistoja; ne tulivat ja katosivat -vastausta antamatta, ja yhä synkempänä ja painostavampana laskeutui -pimeys hänen sieluunsa. - -"Ihmiset ryöstävät, kiusaavat, sortavat toisiansa, eikä kukaan auta -toistansa elämään, vaan jokainen vaanii tilaisuutta, voidakseen itse -vetäytyä syrjään, elämään rauhassa... Minäkin tahdon nyt vetäytyä -kolooni... Missä on tosi, oikea elämä?" - -Hän istui kauan ajatuksiinsa vaipuneena, tuijottaen milloin rotkoon -milloin taivaalle. Kentällä oli hiljaista. Kuu paistoi pimeään -rotkoon ja valaisi syviä halkeamia ja pensaita sen reunoilla. Pensaat -heittivät muodottomia varjoja ympärilleen. Taivaalla ei näkynyt muuta -kuin kuu ja tähdet. Vihdoin tuli Iljalle kylmä; hän nousi ylös ja -läksi yökylmästä väristen verkkaan astumaan kentän poikki kaupungin -vilkkuvia tulia kohden. Hän ei tahtonut enää ajatella mitään; hänen -mielensä täytti kylmä välinpitämättömyys... - -Hän tuli myöhään kotiin ja pysähtyi miettiväisenä portin eteen -tuntien haluttomuutta soittamaan. Ikkunoissa ei ollut tulta, -- -siis isäntäväki jo nukkui. Hänestä oli vaikeata vaivata Tatjana -Vlasjevnaa, joka aina itse tuli ovea avaamaan... Mutta ulkonakaan ei -hän voinut olla. Hän veti hiljaa ovikellon nuorasta. Milt'ei heti -aukeni ovi, ja Iljan edessä seisoi emännän siro vartalo, kokonaan -valkosiin puettuna. - --- Sulkekaa ovi pian! -- sanoi hän Iljalle äänellä, jota tämä ei -tuntenut. -- On kylmä... olen riisuutunut... mieheni ei ole kotona... - --- Suokaa anteeksi, -- mutisi Ilja. - --- Kuinka tulette myöhään! -- Missä olette ollut? - -Ilja sulki oven ja kääntyi vastatakseen, vaan tunsikin vastassaan -hänen rintansa. Tatjana Vlasjevna ei väistynyt, vaan ikäänkuin -painautui häntä lähemmäksi. Iljakaan ei voinut peräytyä, sillä hänen -selkänsä takana oli sulettu ovi. Äkkiä rupesi emäntä nauramaan... -hiljaa, värähtelevää naurua. Lunjeff kohotti kätensä ja laski ne -varotellen hänen olkapäilleen, vapisten hämillään halusta syleillä -häntä. Silloin nousi tämä varpailleen, kietoi hennot, kuumat -käsivartensa hänen kaulaansa ja kuiskasi: - --- Missä sinä kuleksit kaiket yöt? Minkätähden, sano? Onhan sitä -sinulle lähempänäkin... kauan jo on ollut... rakas, kaunis, vahva -poikani! - -Kuin unessa suuteli Ilja häntä, horjuen siitä kiivaudesta, jolla hän -syleili ja suuteli häntä. Ilja nosti hänet vahvoille käsivarsilleen -ja kantoi keveästi huoneeseensa... - -Aamulla heräsi Ilja pelkomielellä. - -"Kuinka voin nyt katsoa Kirik'iä silmiin?" -- mietti hän, heti -kun oli saanut silmänsä auki. Hän tunsi sekä pelkoa että häpeää -ajatellessaan poliisitarkastajaa. - -"Jos edes vihaisin tueta miestä, tai hän olisi vastenmielinen -minusta... Mutta loukata häntä syyttä... ja loukata lisäksi niin -verisesti..." -- ajatteli hän levottomasti, ja hänen mielessään -liikahti jotakin vastenmielistä Tatjana Vlasjevnaa kohtaan. Hänestä -tuntui, että Kirik heti arvaisi vaimonsa uskottomuuden, eikä hän -voinut kuvitella, mitä siitä seuraisi. - -"Ja miksi heittäysi hän minun syliini kuin nälkäinen?" -- kysyi -hän epätoivoisena itseltään, vaan tuntien samalla sen mieluisasti -itserakkauttaan kutkuttavan. Häneen oli kääntänyt huomionsa oikea, -kunnioitettu, sivistynyt, naimisissa oleva nainen, eikä mikään -kauppiaan jalkavaimo, kuten esimerkiksi Olympiada. - -"Minussa mahtaa olla jotakin erityistä", kuiskasi hänen -itserakkautensa. -- "Hävettää minua kyllä... mutta enhän minäkään ole -kivestä... enhän voinut ajaa häntä pois"... - -Hän oli nuori eikä hän voinut olla muistelematta tuon naisen -hyväilyjä, jotka olivat toisenlaisia, kuin joihin hän oli tottunut. -Ja hän oli käytännöllinen: hän älysi tahtomattaan, että tuossa -suhteesta saattoi koitua hänelle monenlaisia etuja. Mutta heti näiden -ajatusten perästä tuli toisia synkkänä ukonpilvenä: - -"Taas olen joutunut takaveräjälle... Tahdoinko sitä? Kunnioitin -häntä... koskaan ei minulla ollut pahaa ajatusta hänestä... ja näin -sitten lopultakin kävi..." - -Sitten kaikkonivat nuo synkät, ristiriitaiset ajatukset, kun hän -muisti, että rauhallinen, iloinen elämä alkaisi hänelle pian. Mutta -yhtäkaikki palasi tuo sama ajatus: - -"Joll'ei sitä sittenkään olisi tapahtunut..." - -Tahallaan ei hän noussut vuoteelta ennenkuin Antonomoff oli lähtenyt -kotoa, ja hän kuuli, kuinka tämä tyytyväisesti maiskuttaen huuliaan, -sanoi vaimolleen: - --- Paista päivälliseksi lihapalleroita, Tanja. Pane sianlihaa -runsaasti ja ruskista niitä, että ne näyttäisivät hyvin -ruokahaluaherättäviltä... Mausta ne pippurilla. Ostan sinulle -palkkioksi sitten marmelaateja. - --- Hyvä, hyvä! Mene vaan! Niinkuin en minä tietäisi makuasi... -- -sanoi ystävällisesti hänen vaimonsa. - --- Tule tänne, kyyhkyseni, niin suutelen sinua! - -Kuullessaan maiskauksen, vavahti Lunjeff. Hänestä tuntui se -inhottavalta ja naurettavalta. - -Niin pian kun ovi oli sulkeutunut Antonomoff'in jälkeen, juoksi -Tatjana Vlasjevna Iljan huoneeseen, hyppäsi hänen sänkyynsä ja huusi -hilpeästi: - --- Suutele minua pian, -- minulla on kiire! - -Ilja virkkoi jurosti hänelle: - --- Mutta vastikäänhän te suutelitte miestänne! - --- Mitä nyt? "Te!" Katsos tätä, kun on mustasukkainen!... -- huudahti -tyytyväisesti Tatjana Vlasjevna ja hypähti nauraen sängystä vetämään -uutimia ikkunan eteen, ja lisäsi sitten: - --- Mustasukkainen, -- se on hyvä! Kaikki mustasukkaiset rakastavat -kiihkeästi... - --- En sanonut sitä mustasukkaisuudesta. - --- Hiljaa! -- komensi Tatjana Vlasjevna leikillisesti, sulkien -kädellään hänen suunsa... - -Kun he olivat väsyneet suutelemiseen, katsoi Ilja hymyillen häneen -eikä voinut pidättyä sanomasta: - --- Kyllä sinä olet rohkea... oikea hurjapää! Teepäs tuollainen teko -ihan miehensä nenän alla! - -Tatjana Vlasjevnan vihertävät silmät välähtivät vihasta ja hän -huudahti: - --- Se on aivan tavallista eikä siinä ole mitään merkillistä! -Luuletko montakaan vaimoa olevan, jotka eivät petä miehiänsä? -Vain rumat ja sairaat... Kaunis nainen tahtoo aina olla jossakin -rakkausseikkailussa... - -Koko aamun "valisti" hän Iljaa, kertoen huolettomasti eri juttuja, -jolloin vaimot olivat pettäneet miehiään. Esiliina edessään ja -punanen röijy yllään hyöri hän hihat ylös käärittyinä kyökissä -kevyesti ja sukkelasti kuin lintu, valmistaen miehelleen -lihapalleroita, ja hänen sointuva äänensä kuului keskeymättä Iljan -huoneeseen. - --- Luuletko sinä, että, kun on mies, se on kyllin naiselle? Mutta -saattaa joskus tapahtua, ett'ei mies miellytä häntä, vaikka hän -pitäisikin hänestä. Ja lisäksi -- eihän mieskään paljon välitä -pettäessään vaimoaan, kun vaan sopiva tilaisuus sattuu... Samoin -naisestakin on ikävää koko ikänsä ajatella vain -- mieheni, mieheni, -mieheni! Ja aina on hauskaa huvitella toistenkin kanssa. Saahan -siten tietää, millaisia miehet ovat, mikä on ero niiden välillä. -Löytyy monenlaista sahtiakin... tavallista sahtia, baijerilaista-, -katajanmarja-, karpalosahtia... Ja tyhmää on aina juoda tavallista -sahtia... - -Ilja kuunteli, juoden teetä, ja hänestä tuntui kuin siinä olisi -ollut jokin katkera sivumaku. Tuon naisen sanoissa oli jotakin -vastenmielistä, joka oli hänelle uutta. Tahtomattaan muistui -hänen mieleensä Olympiada, hänen täyteläinen äänensä, tyynet -liikkeensä, hänen tuliset sanansa, joissa kuulosti usein sydäntä -liikuttava voima. Tosin oli Olympiada vain sivistymätön nainen, -joka olisi sopinut vaimoksi jollekin rihkamatavarakauppiaalle, -yksinkertainen nainen. Siksipä lienee hän siveettömyydessäkin ollut -yksinkertaisempi... Osaamatta mitään vastata Tatjana Vlasjevnan -sanoihin, pakotti Ilja itsensä hymyilemään. Hänen mielensä kävi -surulliseksi, kuunnellessaan emännän puhetta, ja vihdoin virkkoi hän -miettivästi: - --- En odottanut tapaavani teidän puhtaassa elämässänne sellaisia -tapoja... - --- Tavat ovat samanlaisia joka paikassa. Ihmiset tekevät tavat, ja -ihmiset tahtovat vain yhtä -- elää hyvästi. Ihminen tahtoo elää -ihmisten tavoin: tyynesti, mukavasti, kylläisenä, vaan siihen -tarvitaan rahaa. Rahaa saadaan perinnön, onnen kautta tahi työllä. -Kellä on arpajaislippu, hän saattaa toivoa onneen. Kauniilla naisella -on luonnon antama voittolippu -- kauneus. Kauneudella voidaan paljon -voittaa! Kenellä ei ole rikkaita sukulaisia, arpajaislippuja tahi -kauneutta, hänen täytyy tehdä työtä. Mutta tehdä koko ikänsä työtä, -on kurjaa... Minä teen työtä, vaikka minulla on kaksi arpajaislippua, -Mutta minä päätin pantata ne, saadakseni rahaa sinun kauppasi -perustamiseen... Kaksi arpajaislippua on liian vähän! Lihapalleroiden -paistaminen ja näppylänaamaisen poliisitarkastajan suuteleminen käy -ajan oloon ikäväksi!... Niinpä rupesi mieleni tekemään suudella -sinua... - -Hän katsahti veitikkamaisesti Iljaan ja kysyi: - --- Eikö se ole sinusta vastenmielistä?... Miksi katsot minuun niin -vihaisesti? - -Ilja seisoi huoneensa ovella, kulmakarvat rypyssä. Taljana Vlasjevna -astui hänen luoksensa, laski kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi -uteliaan näköisenä hänen kasvoihinsa. - --- En ole vihainen, -- virkkoi Ilja. Tatjana Vlasjevna huusi nauraa -hohottaen: - --- Etkö? Oh, kiitos siitä!... kuinka hyvä olet!... - --- Ajattelen, näes, -- verkkaan lausuen sanat, jatkoi Ilja, -- että -taidat puhua totta... vaan kuitenkin pahasti... - --- Ohoo, millainen olet! Missä suhteessa puhun pahasti? Selitähän! - -Mutta Ilja ei voinut selittää mitään. Hän ei itsekään tietänyt, mikä -Tatjana Vlasjevnan sanoissa ei miellyttänyt häntä. Olympiada oli -puhunut paljon pahemmin, raa'emmin, mutta se ei koskaan ollut tehnyt -häneen niin vastenmielistä vaikutusta, kuin tämän pienen, puhtosen -linnun liverrys. Koko sen päivän ajatteli hän itsepäisesti sitä outoa -tyytymättömyyttä, joka oli syntynyt hänen mieleensä tuosta uudesta, -hänen itserakkauttaan kutkuttavasta, suhteesta, voimatta päästä -selville, mistä se johtui. - -Kun hän illalla tuli kaupungista kotiin, tapasi hän kyökissä -Kirik'in, joka hyvillä mielin huudahti: - --- Tänään, Ilja, on Tanjusha kunnostanut itseään! Sellaisia -lihapalleroita, kuin hän valmisti, käy ihan sääliksi syödä! Säästin -niitä lautasellisen sinun varallesi. Irrota laatikkosi, istu ja syö -ja anna ruo'an maistua! - -Ilja katsoi hämillään häneen ja sanoi huoahtaen: - -Kiitos, Kirik Nikodimovitsh, -- te olette todellakin hyvä ihminen! - --- Mitä joutavia! -- huudahti Kirik, tehden kädellään kieltävän -liikkeen. -- Lautasellisesta lihapalleroita ei kannata puhuakaan! -Ei, poikaseni, jos minä olisin poliisimestari, niin silloin vasta -kenties saisit kiitellä minua!... Mutta poliisimestaria ei minusta -tule... ja luultavasti heitän koko alan... Rupean kenties jonkin -kauppiaan prokuristiksi... siitä on enemmän hyötyä! Kun kerran pääsen -prokuristiksi, on minulla pian sievonen pääoma koossa... - -Tatjana Vlasjevna hiljaa hyräillen askarteli jotakin uunin -luona. Ilja katsoi häneen ja tunsi taas samanlaista kiusallista -vastenmielisyyttä. Mutta vähitellen katosi se tunne uusien -vaikutusten ja huolten tieltä. Hänellä ei riittänyt näinä päivinä -paljoa aikaa ajattelemiseen, sillä hänellä oli alituista puuhaa -puodin järjestämisessä ja tavaroiden ostossa. Ja huomaamattaan -tottui hän vähitellen Tatjana Vlasjevnaan, kuten juoppo viinaan. -Rakastajattarena miellytti hän yhä enemmän häntä, vaikka hänen -hyväilynsä usein herättivät hävyntunteen hänessä, saivatpa hänet -häntä pelkäämäänkin. Yhdessä hänen puheittensa kanssa hävittivät -ne hänestä vähitellen kaiken kunnioituksen häntä kohtaan naisena. -Aamuisin, kun hän oli saattanut miehensä tämän virkapaikkaan, tai kun -tämä iltasin oli mennyt klubiin, huusi hän Iljan luokseen tahi itse -tuli hänen huoneeseensa ja kertoi hänelle monenlaisia historioita -"elämästä". Ja kaikki nuo historiat olivat niin aistillisia, kuin -ne olisivat tapahtuneet maassa, jonka asukkaat olisivat olleet -mitä suurimpia konnia ja kulkeneet alastomina, ja joiden paraana -huvituksena olisivat aviorikokset olleet. - --- Onko todellakin tuo kaikki totta? kysyi Ilja synkästi. Hän ei -tahtonut uskoa hänen sanojansa, vaan hän tunsi kuitenkin itsensä -avuttomaksi niitä vastaan, ei voinut niitä kumota. Mutta Tatjana -Vlasjevna nauraa hohotti ja, suudellen häntä, sanoi: - --- Alkakaamme ylhäältäpäin. Kuvernööri elää rahatoimikamarin -puheenjohtajan vaimon kanssa, rahatoimikamarin puheenjohtaja -viekotteli äskettäin erään alaisensa virkamiehen vaimon, vuokrasi -hänelle asunnon Sobatshin kadun varrella ja käy kahdesti viikossa -aivan julkisesti hänen luonaan. Tunnen tuon rouvan. Hän on vielä -vallan nuori, ei ole vuottakaan siitä, kun meni miehelään. Hänen -miehensä lähetettiin piirikunnan veronkannontarkastajaksi. Hänetkin -tunnen, -- mikä tarkastaja hän on! Vähän kouluja käynyt, typerä... - -Tatjana Vlasjevna kertoi hänelle vielä kauppiaista, jotka ostivat -keskenkasvuisia tyttöjä, turmellakseen heidät sitten, kauppiaitten -rouvista, jotka pitävät rakastajia, kuinka hienon maailman neidit, -raskaiksi tultuaan, keinotekoisesti vapautuvat sikiöstään. - -Ilja kuunteli häntä, ja elämä näytti hänestä likakaivolta, jossa -ihmiset elivät kuin madot. - --- Hyi! -- sanoi hän väsyneesti. -- Löytyykö sitten missään lainkaan -puhdasta, oikeata? - --- Mitä oikeata? Mitä tarkotat sillä? kysyi Tatjana Vlasjevna -kummastellen. - --- Oikeata ja kunnollista! -- huudahti Ilja vihaisesti. - --- Mutta tottahan olen puhunut!... En minä sitä omasta päästäni... - --- En sitä tarkottanut! Löytyykö mitään oikeata ja puhdasta tässä -maailmassa, vai eikö? - -Tatjana Vlasjevna ei ymmärtänyt häntä, vaan nauroi hänelle. - -Välistä sai hänen puheensa toisen suunnan. Katsoen Iljaan silmät -omituisesti kiiltäen, kysyi hän: - --- Sano minulle, kuinka ensimmäisen kerran opit tietämään, mikä on -nainen! - -Sitä muistoa Ilja häpesi, se oli hänestä vastenmielinen. Hän väisti -rakastajattarensa katseen kääntämällä syrjään päänsä ja virkkoi -moittivasti: - --- Kuinka voit niin likaisia asioita udella? Ettet häpeä... -Miehetkään eivät kerro toisilleen sellaista... - -Eräänä päivänä, kun Ilja palasi kotiin puodista, jossa puusepät -parhaillaan olivat asettamassa hyllyjä, näki hän kummastuksekseen -Matitsan kyökissä. Hän istui pöydän vieressä, pitäen suuria käsiään -pöydällä, ja puheli emännän kanssa, joka seisoi uunin ääressä. - --- Tässä on muuan rouvashenkilö, joka on odottanut teitä jo kauan, -- -sanoi Tatjana Vlasjevna, osottaen hymyillen Matitsaa. - --- Hyvää iltaa! -- sanoi tuo "rouvashenkilö", vaivalla nousten -penkiltä. - --- Kah! -- huudahti Ilja. -- Vieläkö olet hengissä? - --- Mädännyttä kaukaloa ei sikakaan syö... -- vastasi kumealla äänellä -Matitsa. - -Ilja ei ollut häntä nähnyt pitkiin aikoihin ja katseli nyt häntä -nauraen, vaan samalla säälien. Matitsan yllä oli rikkinäinen -pumpulipuku, päätä peitti vanhuuttaan punertava huivi ja jalat -olivat paljaat. Vaivalla liikuttaen niitä ja seinään nojaten, kulki -hän verkkaan lattian poikki Iljan huoneeseen ja istuutui raskaasti -tuolille, sanoen käheällä, puisevalla äänellä: - --- Pian tulee loppu minusta... Jalat rampautuvat päivä päivältä -yhä enemmän, ja kun ne tulevat vallan rammoiksi, en kykene enää -hankkimaan itselleni elatusta... Silloin on kuolema edessä. - -Hänen kasvonsa olivat kauheasti pöhötyksissä ja ylt'yleensä mustien -pilkkujen peitossa, ja suuret silmät olivat painuneet sisään, niin -että ne näyttivät vain kapeilta viiruilta. - --- Mitä naamastani katsot? -- sanoi hän Iljalle. -- Luuletko, että -minua on lyöty? Ei, se on kaikki tautini syytä... - --- Kuinka elätät itseäsi? -- kysyi Ilja. - --- Istun ja kerjään kirkkojen rappusilla... -- honotti Matitsa -tyynesti, kuin vetopasuuna. -- Erään asian tähden tulin luoksesi... -Sain Perfishkalta kuulla, missä asut, niinpä tulin tänne... - --- Haluatko teetä? -- ehdotti Lunjeff. Hänestä oli vastenmielistä -kuulla Matitsan ääntä ja katsoa hänen elävältä mätänevää, suurta, -voimakasta ruumistaan. - --- Pesköön pirut häntiään teelläsi... vaan minulle anna -viisikopeekkainen!... Mutta arvaa, mitä varten olen oikeastaan tullut! - -Hänen oli vaikea puhua, hän hengitti taajaan ja hänestä löyhki -inhottava haju. - --- Mitä varten? -- kysyi Ilja, kääntyen poispäin, muistaen, kuinka -hän kerran loukkasi häntä. - --- Muistatko Mashutkaa? Häh! Tai oletko tullut huonomuistiseksi -rikastuessasi?... - --- Muistan kyllä, muistan! -- sanoi Ilja nopeasti. - --- Mutta mitä hyötyä hänelle on ollut siitä, että muistat? Onko hänen -elämänsä tullut siitä paremmaksi? - --- Kuinka hän voi? - -Matitsa pudisti päätään ja sanoi lyhyeen: - --- Ei hän vielä ole hirteen mennyt... - --- Puhu suoraan! -- huusi Ilja vihaisena. -- Mitä minusta pistelet? -Sinä itse möit hänet kolmesta ruplasta... - --- En pistelekään sinua, soimaan vaan itseäni... virkkoi Matitsa -tyynesti, ja alkoi ponnistuksesta läähättäen hitaasti ja laajasti -kertoa Mashasta. - -Hänen vanha miehensä oli mustasukkainen ja kiusasi häntä. Ei -päästänyt mihinkään, ei edes puotiin, vaan hänen täytyy istua -huoneessaan eikä saa ukon luvatta mennä pihamaallekaan. Lapsensa on -ukko lähettänyt muiden hoidettavaksi, ja asuu kahden Mashan kanssa, -jota hän sekä pieksää että kurittaa. Hän menettelee siksi niin hänen -kanssaan, kun ensimäinen vaimonsa oli ollut uskoton hänelle... -kumpikaan lapsi ei näet ollut hänen, vaan jonkin toisen. Masha on jo -kahdesti karannut hänen luotaan, vaan poliisi on molemmilla kerroilla -tuonut hänet takaisin miehensä luo, joka siitä on yhä kovemmin -ruvennut häntä kohtelemaan. Sellaista on hänen elämänsä! - --- Niin, kyllähän saatoitte Perfishkan kera lapsiraukan kurjaan -asemaan! -- virkkoi Ilja synkästi. - --- Minä luulin, että hänen tulisi parempi olla, -- sanoi Matitsa -puisevalla äänellään. Hänen liikkumattomat, aivan kuin kiviset -kasvonsa ja outo äänensä tekivät kauhean vaikutuksen Iljaan. - --- Minä luulin, että hänen tulisi parempi olla, vaan kävikin -päinvastoin... Meidän olisi pitänyt myödä hänet, kuten ensiksi aioin, -jollekin rikkaalle... Hän olisi antanut hänelle asunnon ja vaatteet -ja muuta... Masha olisi sitten voinut antaa hänelle matkapassit... ja -elää, kuten muutkin... - --- Mutta miksi olet tullut tänne? -- kysyi Ilja. - --- Asuthan sinä poliisimiehen luona... Sano hänelle, etteivät he -ottaisi häntä kiinni, jos hän taas karkaisi... Kenties hän onnistuisi -pääsemään jonnekin... - --- Senkö tähden todellakin tulit? - --- Kuinkas muuten! Pyydä heitä, etteivät estäisi hänen pakoaan... - --- Kyllä olette väkeä! -- huudahti Ilja ja vaipui mietteisiinsä. Mitä -saattoi hän tehdä Mashan hyväksi?... - -Matitsa nousi tuolilta ja läksi liikkeelle vaivaloisesti laahaten -jalkojaan, yskien ja voihkien. - -Hyvästi!... Luultavasti emme enää näe toisiamme... pian tulee loppu -minusta... mutisi hän. -- Kiitos sinulle, joka olet niin hieno ja -rikas!... Kiitos, kiitos!... - -Kun hän oli kadonnut kyökin ovesta, riensi emäntä Iljan huoneeseen ja -syleillen häntä kysyi nauraen: - --- Tuoko oli ensimmäinen rakkautesi, niinkö? - --- Kuka? -- kysyi Ilja pitkään, syventyneenä ajattelemaan Mashaa. - --- Tuo akka? - -Ilja irrotti rakastajattarensa kädet kaulastaan ja sanoi synkästi: - --- Hän jaksaa tuskin jalkojaan liikuttaa ja kuitenkin pitää hän -huolta siitä, jota rakastaa... - --- Ketä hän sitten rakastaa? -- kysyi Tatjana Vlasjevna katsoen -kummastellen ja uteliaasti Iljan huolestuneisiin kasvoihin. - --- Odotahan, Tatjana, -- virkkoi Ilja, odotahan! Se ei ole -leikinasia... - -Hän kertoi lyhyesti Mashan kohtalon ja kysyi: - --- Mitä on tehtävä? - --- Ei siihen voida mitään tehdä! -- vastasi Tatjana Vlasjevna, -kohauttaen olkapäitään. Lain mukaan vaimo kuuluu miehelle, eikä -kenelläkään ole oikeutta ottaa häntä häneltä... - -Ja arvokkaana, kuin konsanaankin henkilö, joka perinpohjin tuntee -lait ja on vakuutettu niiden järkähtämättömyydestä, puhui Tatjana -Vlasjevna kauan, kauan, kuinka Mashan täytyy alistua miehensä -vaatimuksiin. - --- Hänen täytyy vastaiseksi kärsiä. Hänen on odottaminen aikaansa. -Mies on vanha, kuolee pian; silloin pääsee hän vapaaksi, ukon koko -omaisuus joutuu hänelle... Ja sitten voit sinä naida tuon rikkaan, -nuoren lesken... vai kuinka? - -Hän nauroi ja alkoi taas tosissaan neuvoa Iljaa: - --- Parasta olisi, että katkaisisit kaikki suhteesi vanhojen -tuttaviesi kanssa. Nyt ne eivät enää sovi sinulle... saattavatpa -sinut häpeämään. Kaikki he ovat likaisia, raakoja... esimerkiksi se, -joka lainasi sinulta rahaa... laiha... ilkeäsilmäinen... Mikä sen -nimi olikaan?... - --- Gratsheff... - --- Niin... Kuinka naurettavia nimiä noilla rahvaanihmisillä on: -Gratsheff, Lunjeff, Pjetuhoff, Skvortsoff. Meidän säädyssämme ovat -sukunimetkin kauniimpia: Avtonomoff, Korsakoff! Isäni on Florianoff! -Tyttönä ollessani hakkaili minua lainopinkandidaatti Glorianoff... -Kerran mäenlaskussa ollessamme otti hän jalastani sukkanauhan ja -uhkasi skandaalilla, jos en minä itse kävisi sitä noutamassa hänen -asunnostaan... - -Ilja kuunteli hajamielisesti häntä, muistellen hänkin entisyyttään, -ja oli kuin näkymättömät langat olisivat kiinnittäneet häntä lujasti -Petruha Filimonoff'in taloon. Ja hänestä tuntui, kuin tuo talo aina -estäisi häntä elämästä rauhassa... - - * * * * * - -Vihdoin toteutui Lunjeff'in unelma. - -Mieli hiljaista iloa täynnä seisoi hän varhain aamusta iltaan tiskin -takana ihaillen puotiansa. Hänen ympärillään hyllyillä oli suoriin -riveihin asetettuja rasioita ja pahvilaatikoita; ikkunaan oli hän -järjestänyt näyttelyn kiiltävistä vyönsolista, rahakukkaroista, -saippuoista, napeista ja ripustanut koreita nauhoja, pitsejä, -kaikki loistaen sateenkaaren väreissä auringon paisteessa. Vakavana -ja kauniina tervehti hän ostajia kohteliaalla kumarruksella ja -levitteli heidän nähtäväkseen tiskille tavaranäytteitä. Pitsien -ja nauhojen kahinassa oli hän kuulevinaan suloista soittoa, ja -kaikki ompelijattaret, jotka kävivät tekemässä kauppaa joillakuilla -kopeekoilla, näyttivät hänestä kauniilta ja miellyttäviltä. Elämä oli -äkkiä muuttunut keveäksi ja suloiseksi, sillä oli nyt yksinkertainen -ja selvä tarkotuksensa, ja entisyys oli kuin kietoutunut usvaan. Hän -ei ajatellut muuta kuin kauppaa, tavaroita, ostajia... - -Hän oli ottanut palvelukseensa juoksupojan, jonka puetti siistiin, -harmaaseen nuttuun, ja jonka puhtaudesta hän piti tarkan huolen. - --- Me pidämme kauppaa aroilla tavaroilla, Gavrik, -- oli hänellä -tapana sanoa tälle, ja siksi täytyy meidän itsemme olla puhtaita ja -hienoja... - -Gavrik oli kaksitoistavuotias miehenalku, lihavahko, hiukan -rokonarpinen, pystynenänen, silmät pienet, harmaat, kasvot -liikkuvat. Hän oli vasta lopettanut kaupungin koulun ja piti itsensä -täysikasvuisena, vakavana miehenä. Hän viihtyi hyvin pienessä, -puhtosessa puodissa, puuhasi halusta rasioiden ja laatikkojen -järjestämisessä ja koetti kohdella ostajia yhtä kohteliaasti -kuin isäntänsäkin. Mutta se ei tahtonut oikein onnistua, hänellä -oli liiaksi kehittynyt matkimiskyky, ja hänen rokonrikkoisilla -kasvoillaan kuvastui heti kaikki ostajien kasvonilmeet. Sitä paitsi -oli hän kaikkien pikkupoikien ja tyttöjen ainainen vihollinen, niin -että hän harvoin saattoi pidättää vastustamatonta haluaan näpistää, -tyrkkiä niitä, repiä tukasta ja yleensä saattaa noille pikkuostajille -kaikenlaisia ikävyyksiä. - -Iljan mieleen muistui se aika, jolloin hän oli ollut juoksupoikana -Stroganin kalakaupassa, ja hän puheli usein ystävällisesti Gavrikin -kanssa ja laski leikkiä, kun ei puodissa sattunut olemaan ketään -ostajia. - --- Lue sinä, Gavrik, kun olet joutilas, kirjoja, ettei olisi ikävä -ollaksesi, -- neuvoi hän apulaistaan. -- Kirjan ääressä kuluu aika -pian, ja hauska on lukea... - -Nyt rupesi Lunjeff kaikkia kohtaan käyttäytymään hienosti, -huomaavaisesti, hymyillen hymyä, joka ikäänkuin sanoi: - --- Minua on todellakin onnistanut... Olkaa kärsivällisiä! -Toivottavasti onnistaa pian teitäkin... - -Kun hän avasi kauppansa seitsemän aikaan aamulla, sulki hän sen -vasta kello kymmenen illalla. Ostajia oli vähän ja Lunjeff istui -usein tuolilla oven vieressä, lämmitellen kevätauringon paisteessa -ja leväten, ajattelematta ja toivomatta mitään. Gavrik istui myös -ovella, tarkastaen ohikulkevia ja matkien niitä, houkutteli koiria -luoksensa, viskeli kivillä kyyhkysiä ja varpusia tahi luki jotakin -kirjaa lakkaamatta hangaten nenäänsä. Joskus pyysi hänen isäntänsä -häntä lukemaan ääneen, vaan lukeminen ei huvittanut häntä: hän -kuunteli mieluummin hiljaisuutta ja sielussaan vallitsevaa rauhaa. -Hän nautti siitä, juopui siitä, sillä se oli uutta hänelle ja -sanomattoman suloista. Mutta välistä tämä sisäinen tyytyväisyys -häiriintyi. Se oli omituinen, himmeä tunne, tulevan levottomuuden -aavistusta, joka ei kuitenkaan järkyttänyt hänen mielenrauhaansa, -koskettihan sitä vaan keveästi kuin varjo. - -Silloin rupesi hän puhelemaan juoksupoikansa kanssa. - --- Gavrik! Mikä on isäsi? - --- Hän on kirjeenkantaja... - --- Onko teidän perheenne suuri? - --- On kyllä! Meitä on paljon. Toiset ovat suuria, toiset pieniä. - --- Kuinka monta on pientä? - --- Viisi. Suuria on kolme... Suuret ovat jo kaikki paikoissa: minä --- teillä, Vasili -- Siperiassa, -- Vasili on telegrafistina, ja -Sonjka antaa tunteja. Hän on koko tyttö! Ansaitsee kaksitoista ruplaa -kuukaudessa. Sitten on vielä Mishka... Hän on vanhempi minua, mutta -hän käy vielä kymnaasia... - --- Mutta teitähän on sitten suuria neljä eikä kolme... - --- Kuinka niin? -- huudahti Gavrik. Mishkahan käy koulua... Ja suuria -ovat vain ne, jotka tekevät työtä. - --- Oletteko köyhiä? - --- Tietysti! -- vastasi Gavrik tyynesti ja veti tohisten ilmaa -nenän kautta keuhkoihinsa. Sitten alkoi hän kertoa Iljalle -tulevaisuussuunnitelmistaan. - --- Kunhan tulen suureksi, rupean sotamieheksi. Syttyy sota, ja -minäkin lähden sotaan. Olen urhoollinen... Heti, ennen muita, ryntään -vihollisten kimppuun ja anastan lipun... Samoin teki setänikin, josta -sitten kenraali Gurko antoi ristin rintaan ja viisi ruplaa rahaa... - -Ilja kuunteli Gavrikin tulevaisuuden unelmia ja hymyili katsoessaan -hänen rokonrikkomia kasvojaan ja leveää, alituisesti liikkuvaa -nenäänsä. - -Iltasin, kun Ilja oli sulkenut puodin, meni hän pieneen -puotikammariinsa. Siellä jo kiehua porisi teekeittiö pöydällä ja sen -vieressä oli leipää ja makkaraa, jotka poika oli hankkinut sinne. - -Gavrik joi lasillisen teetä leivän kanssa ja meni sitten puotiin -makaamaan, vaan Ilja istui teekeittiön ääressä kauan, toisinaan -parikin tuntia. - -Kaksi tuolia, pöytä, sänky ja astiakaappi, siinä Iljan uuden -asunnon koko huonekalusto. Kammari oli kaita, matalahko, ikkuna -neliskulmainen, josta näkyi ohikulkijoiden jalat, kadun toisella -puolella olevan talon katto ja taivasta katon kohdalta. Ikkunaan oli -hän ripustanut valkoset musliini-uutimet. Kadun puolelta suojusti -ikkunaa rautaristikko, joka ei lainkaan miellyttänyt Iljaa. Vuoteensa -kohdalle seinälle, oli Ilja ripustanut taulun, joka esitti "Ihmisen -eri ikäkausia" ja jota hän kauan oli halunnut ostaa, vaikka se oli -ennen kaupan perustamista jäänyt ostamatta huolimatta huokeasta, -kymmenen kopeekan, hinnastaan. - -Ihmisen eri ikäkaudet olivat asetetut kaarenmuotoisille -holvimaisille rappusille, joiden alla oli paratiisi. Sieltä näkyi -Herra Zebaoth kukilla koristetun pyhimyskehän ympäröimänä, puhellen -Aatamin ja Eevan kanssa. Portaita oli kaikkiaan seitsemäntoista. -Ensimmäisellä seisoi lapsi äidin tukemana, ja sen alle oli kirjotettu -punasilla kirjaimilla: "Ensimmäiset askeleet". Toisella näkyi lapsi, -joka tanssi ja löi rumpua, ja allekirjotus kuului: "5 vuotias -- -leikki". Seitsenvuotiaana opetteli se lukemaan, kymmenvuotiaana -lähetettiin kouluun, kaksikymmenvuotiaana seisoi hän kivääri -kädessä, hymy huulilla, portaalla, ja alla seisoi: "Suorittaa -velvollisuuttaan". Seuraavalla portaalla oli hän viisikolmatta -vuotias, -- yllä hännystakki, silkkihattu toisessa, kukkavihko -toisessa kädessä... "sulhanen". Sitten on hänelle kasvanut parta, -yllä on pitkä sortuuki, kaulassa punanen kaulahuivi, ja hän seisoo -paksun, keltasiin puetun, rouvan rinnalla, puristaen kovasti tämän -kättä. Sitten on hän täyttänyt kolmekymmentäviisi vuotta ja seisoo -käärityin hihoin alasimen ääressä takoen rautaa. Ylimmällä portaalla -istuu hän punasessa nojatuolissa lukien ääneen sanomalehteä, ja neljä -lasta ja vaimo kuuntelevat. Sekä hän itse että hänen perheensä ovat -siistit ja hienosti puetut, ja näyttävät terveiltä, tyytyväisiltä. -Siinä on hän viisikymmenvuotias. Mutta sitten rupeavat portaat -alenemaan, -- hänen yllään on pitkä, keltanen kauhtana ja kädessä -hänellä on kalapönttö ja ruukku. Alla seisoo: "Talouspuuhia", -ja seuraavalla portaalla tuudittaa hän lapsenlastaan; alempana -talutetaan häntä, sillä hän on jo kahdeksankymmenen vuoden vanha, -ja viimeisellä portaalla, kun hän on yhdeksänkymmenenviiden vuoden -vanha, istuu hän nojatuolissa, jalat haudassa, ja tuolin takana -seisoo, viikate olkapäällä, kuolema... - -Istuen teekeittiön ääressä, katseli Ilja taulua, ja hänestä -oli hauska nähdä ihmiselämä esitettynä niin järjestyksessä ja -yksinkertaisesti. Oli kuin taulusta olisi levinnyt rauhaa, sen -kirkkaat värit ikäänkuin hymyilivät hänelle, ja hän oli vakuutettu, -että taulussa oli viisaasti ja ymmärrettävästi esitetty esimerkiksi -ihmisille oikea elämä sellaisena, kuin sen pitäisi olla. Taulua -katsellessaan ajatteli hän, että nyt oli hän saavuttanut sen, mitä -aina oli halunnut, ja tästä puoleen kulkisi hänen elämänsä yhtä -esteettömästi kuin taulussa. Hän nousee vähitellen korkeimmalle -portaalle ja sinne tultuaan, kun hänellä on tarpeeksi rahaa koossa, -nai hän vaatimattoman, sivistyneen tytön... - -Teekeittiö inisi alakuloisesti. Ikkunalasin ja musliiniuutimen läpi -katsoi taivas himmeästi Iljaan, ja tähdet vain hiukan näkyivät. -Tähtien tuikkeessa on aina jotakin rauhattomaksi tekevää... - -"Mutta ehkä on parempi naida jo neljänkymmenen vuoden vanhana, -- -mietti Ilja. Elämä naisen kanssa on rauhatonta: ne tuovat mukanaan -tarpeetonta puuhaa ja paljon turhanpäiväisiä huolia... Ja jos vanhana -nai, ehtii kuolla, ennättämättä saada lapsiaan aikaihmisiksi..." - -Teekeittiö inisee yhä hiljemmin, vaan ikäänkuin läpitunkevammin. Tuo -yksitoikkoinen ääni vaivaa korvaa, -- se muistuttaa hyttysen ininää -ja estää ajattelemasta. Mutta Ilja ei tahdo peittää teekeittiön -torvea kannella, sillä jos se lakkaisi inisemästä, tulisi huoneessa -liian hiljaista... Uudessa asunnossa on Lunjeff'illa uusia mietteitä, -joita hänellä ei ole ennen ollut. Ennen asui hän aina lähellä -ihmisiä, -- hänet erotti heistä vaan ohut lautaseinä, -- vaan nyt -ympäröivät häntä kiviseinät, joiden ulkopuolella ei tietänyt ihmisiä -olevankaan. - -"Miksi täytyy kuolla?" -- kysyi äkkiä Lunjeff itseltään, katsoen -mieheen, joka onnen kukkuloilta on laskeutunut haudan partaalle... -Ja hänen johtui mieleensä Jaakko Filimonoff, joka aina ajattelee -kuolemaa, ja Jaakon sanat: "Olisi hauskaa kuolla..." - -Ilja karkottaa vihaisesti luotaan ne muistot, koettaen saada -ajatuksensa toisaalle. - -"Kuinkahan Paavali elänee Vjeran kanssa?" herää taas uusi, tarpeeton -kysymys hänen mielessään. - -Kadulla ajaa ajuri. Ikkunalasit kilisevät rattaiden pyörien tärinästä -katukivitykseen, lamppu seinällä heilahtelee sinne tänne. Sitten -kuuluu puodista outoja ääniä... Gavrik puhuu unissaan. Nurkassa -vallitseva synkkä pimeys näyttää niinikään vavahtelevan. Ilja istuu -nojaten käsivarsiaan pöytään, pää käsien välissä, ja tuijottaa -tauluun. Herra Zebaothin vieressä seisoo majesteetillinen leijona, -maassa matelee kilpikonna, kulkee mäyrä, hyppii sammakko, ja -hyvän- ja pahantiedon puu on koristettu suunnattomilla, veripunasilla -kukilla. Vanhus, jonka jalat ovat haudassa, on kauppias Poluektoff'in -näköinen, -- yhtä kaljupää ja laiha, ja hänen kaulansa yhtä hoikka... -Askelten kumeaa kaikua kuuluu kadulta, joku kulkee kadulla puodin -ohitse kiirehtimättä. Teekeittiön hiilet ovat sammuneet, ja nyt -vallitsee huoneessa sellainen hiljaisuus, kuin ilmakin olisi -jähmettynyt siellä ja tullut yhtä paksuksi kuin seinät... - -Kauppiaan muisto ei häirinnyt Iljaa eivätkä ajatukset yleensäkään -tehneet häntä rauhattomaksi, ahdistivathan vaan hänen mieltään yhtä -keveästi kuin pilvi kuuta. Joka kerran, kun hänen muistui mieleensä -Poluektoff'in murha, ajatteli Lunjeff tyynellä huolettomuudella, -että elämässä täytyy löytyä oikeutta, -- se tahtoo sanoa, että -ihminen ennemmin tai myöhemmin kärsii rangaistuksen synneistään. -Mutta sitä ajatellessaan heitti hän terävän silmäyksen kammarin -pimeään nurkkaan, jossa oli erittäin hiljaista, ja pimeys ikäänkuin -näytti tahtovan ottaa jonkin määrätyn muodon... Sitten riisuutui -Ilja, laskeusi vuoteelle ja sammutti lampun. Hän ei puhaltanut sitä -heti sammuksiin, vaan kiersi ensin väännintä ylös ja alas muutamia -kertoja, niin että tuli milloin miltei kokonaan katosi, milloin -leimahti uudestaan, ja pimeys milloin syöksi joka suunnalta sänkyä -kohden, milloin taas väistyi takaisin huoneen nurkkiin. Kauan leikki -hän niin, tuijottaen silmät suurina pimeyteen, kuin odottaen saavansa -nähdä siinä jotakin... Vihdoin leimahti liekki viimeisen kerran -ja sammui, ja pimeys verhosi koko huoneen, mutta se tuntui vielä -levottomalta, kun ei ollut ennättänyt tyyntyä taistelustaan valon -kanssa. Sitten tuli siitä äkkiä näkyviin ikkuna himmeänsinisenä -läiskänä. Jos sattui olemaan kuuvalo, heitti ikkunan takana oleva -rautaristikko mustia, pitkiä varjoja pöydälle ja lattialle. -Huoneessa oli niin jännitetyn hiljaista, että tuntui kuin syvällä -henkäyksellä olisi voinut saada kaikki vavahtamaan. Lunjeff kietoi -peitteen huolellisesti ympärilleen, etenkin kaulansa suojaksi, ja -makasi kasvot paljaana, tuijottaen pimeään, siksi kunnes uni valtasi -hänet. Aamulla heräsi hän reippaana, tyynenä, ja miltei häpesi, -muistaessaan eilisiltaisia hullutuksia. Hän joi aamuteensä Gavrikin -kanssa tiskin ääressä ja tarkasteli puotiaan, kuin se olisi ollut -aivan uusi. Toisinaan käväsi työstä käsin hänen luonaan Paavali, -likaisena, risainen pusero yllä, kasvot noessa. Hän oli taas työssä -vesijohtomestarilla ja hänellä oli mukanaan tinapannu, lyijytorvia, -juotinrautoja. Hänellä oli aina kiire kotiin, ja jos Ilja pyysi häntä -jäämään hetkeksi istumaan, vastasi hän hämillään hymyillen: - --- En voi! Tunnen itseni sellaiseksi, kuin minulla olisi kotonani -Onnenlintu... ja sen häkki olisi liian heikko. Hän istuu yksin siellä -kaiket päivät... ja kuka tietää, mitä hän ajattelee? Hänen elämänsä -on ikävää... sen hyvin käsitän... Jospa meillä olisi edes lapsia... - -Ja Gratsheff huokasi raskaasti... - -Toisen kerran, kun Ilja kysyi, tokko hän vielä kirjotti runoja, -Gratsheff vastasi nauraen: - --- Kyllä, sormella taivaslakeen... Hiiteen koko runous! Mistä -meikäläiselle sellaiseen aikaa riittäisi! Minä, veliseni, olen -tarttunut hiekkaan ruumiineni, sieluineni. Ei ole päässäni -kipinääkään, ei pienintäkään kipinää. Aina ovat ajatukseni hänessä... -teenpä mitätahansa... Siinä on nykyisin runoni... hah, hah, haa! Kun -edes olisimme yksimielisiä... mutta nyt on asianlaita se, että minä -tahdon näin, hän tahtoo niin... N-niin, raskasta on hänen olonsa... - --- Entä sinun? -- kysyi Ilja. - --- Samoin minun... juuri sentähden... Kunpa voisin hankkia hänelle -hauskuutta... hän on tottunut siihen! Alituisesti ajattelee hän -rahaa. Jospa vaan meillä olisi runsaasti rahaa, sanoo hän, niin -kaikki muuttuisi toisenlaiseksi... Hullu minua, kun en ole ryöstänyt -jotakin rikasta kauppiasta... Ja paljon muita hullutuksia puhuu hän. -Kaikki vaan siksi, kun hän säälii minua... ymmärrän sen hyvästi... -Raskasta on hänen olonsa... - -Ja äkkiä tuli Paavali levottomaksi ja juoksi tiehensä. - -Iljan luona kävi usein repaleinen, puolialaston Perfishka-suutari, -kainalossa eroamaton hanurinsa. Hän kertoi tapahtumista Filimonoff'in -talossa ja Jaakosta. - --- Petruha on naimisissa. Hänen vaimonsa on kuin punajuurikas, ja -poikapuoli kuin keltajuurikas! Siinä on koko kasvitarha! Vaimo on -paksu, lyhyt, punanen, leuka kolminkertainen ihraleuka. Ihmisellä -saattaa näet olla kolmekin leukaa, vaikka hänellä on vaan yksi suu. -Hänellä on pienet siansilmät, joilla hän ei voi katsoa ylöspäin. -Hänen poikansa on pitkä, keltanen ja käyttää silmälasia. Hän on -äärettömän hieno herra! Savva on hänen nimensä; hän puhuu nenäänsä -ja on kohtelias ja hyvin kasvatettu äidin läsnäollessa, vaan tämän -seläntakana elää kuin viimeistä päivää. Hauska perhe, kaikella -kunnioituksella sanottuna! Jashka on nyt sen näköinen kuin pelästynyt -russakka, joka koettaa päästä seinänrakoon piiloon. Hän juo salaa, -raukka, ja rykii hirveästi. Hänen rakas isänsä on nähtävästi -turmellut hänen keuhkonsa! Hän on niin lauhkea ja heikko, että pian -hänestä lopun tekevät... Setäsi on kerran kirjottanut Kijevistä... -Minun mielestäni yrittelee hän turhia... kyttyräselkää ei huolita -paratiisiin!... Matitsan jalat ovat nyt rampautuneet ja hän kulkee -nyt rattailla, palkattuaan vetäjäksi erään sokean, jota hän ajaa -ohjaksista kuin hevosta -- on kuolla nauruun kun sen näkee. Mutta -yhtäkaikki elättää hän itsensä. Kunnon eukko hän on, sanon! Jollei -minulla olisi ollut niin erittäin hyvää vaimoa, olisin ehdottomasti -nainut tuon Matitsan. Suoraan puhuen ei koko maailmassa ole kuin -kaksi kunnon naista, naista, joiden sydän on oikealla paikallaan, -nimittäin vaimoni ja Matitsa... Hän kyllä juopottelee, vaan miksei -hyvä ihminen saisi juoda? Hyvät ihmiset ovat aina juoppoja... - --- Entä kuinka on Mashutkan laita? kysyi Ilja. - -Tyttärestä muistutettaessa katosi ivahymy suutarin huulilta, -- -oli kuin syksyinen tuuli olisi puhaltanut kuivat lehdet puusta, -Perfishkan huulet vapisivat, keltanen naama kävi pitkäksi, ja hän -sanoi hämillään hiljaa: - --- En tiedä hänestä mitään... Hrjenoff on suoraan sanonut minulle, -etten saa näyttäytyäkään, muuten antaa hän Mashutkalle selkään... -Etkö tahdo, Ilja Jakovlitsh, antaa minulle joitakuita kopeekoita -ryyppyyn!... - --- Loppuasi kohden kuljet, Perfili, -- sanoi Ilja säälien. - --- Se on varma se, -- myönsi suutari rauhallisesti. -- Mutta moni -tulee kuoltuani kaipaamaan minua! -- vakuuttavasti jatkoi hän, -- -sillä minä olen iloinen sielu ja mielelläni nauratan ihmisiä! Kaikki -he ahkavat ja ohkavat, kiroavat ja siunaavat... mutta minä vaan -laulelen niille lauluja ja houkuttelen ne nauramaan. Jos ihminen on -kopeekan edestä tehnyt syntiä tai tuhansien ruplien edestä, niin -kuolee hän joka tapauksessa ja samalla tavalla häntä helvetissä -kidutetaan... Siksi on tarpeellista, että maailmassa on iloisiakin -ihmisiä! - -Niin hän nauroi ja ilveili, muistuttaen suuresti vanhaa, kynittyä -keltasirkkua. Vihdoin poistui suutari, ja Ilja saattoi hänet -ulos hymyillen ja päätään pudistellen. Häntä säälitti Perfishka, -mutta samalla huomasi hän, että se oli tarpeetonta ja liikanaista. -Puhellessaan Paavalin kanssa tahi kuunnellessaan Perfishkan juttuja, -hymyili Ilja osanottavaisesti, pudisteli päätään, odottaen heidän -poistumistaan, sillä ne toivat hänen mieleensä vanhoja muistoja, -jotka vaivasivat häntä. Hän oli uupuneen ihmisen kaltainen, joka -on laskeutunut maahan lepäämään, vaan jonka ympärillä surisee -syyskärpäsiä estäen häntä nukkumasta. Toisinaan kävi hän surulliseksi -kuunnellessaan Paavalin puhetta. Sellaisina hetkinä antoi hän hänelle -rahaa ja, levittäen käsiään, sanoi hämillään: - --- Muulla en voi sinua auttaa... Neuvoisin kyllä sinua hylkäämään -Vjeran... - --- Hylätä häntä en voi, -- virkkoi hiljaa Paavali. -- Se hylätään, -jota on käynyt tarpeettomaksi. Mutta hän on tarpeellinen minulle... -ja paitsi minua, monelle. Hänet viedään minulta... Ja kenties en -rakastakaan häntä sydämestäni, vaan vihasta, kiukusta. Hän on koko -elämäni ainoa onnenmuru. Voisinko luopua hänestä? Mitä minulle -silloin jäisi?... En luovu, en! Surmaan hänet ennen, kuin hänestä -luovun. - -Gratsheff'in laihat kasvot tulivat punasia pilkkuja täyteen ja hän -puristi nyrkkiään. - --- Oletko sitten huomannut, että häntä koetetaan viekotella? -- kysyi -Ilja miettivästi. - --- En ole huomannut... - --- Ketä sitten tarkotat, sanoessasi: hänet viedään minulta? - --- On olemassa sellainen voima, joka tahtoo viedä hänet minulta... -Voi, perkele! Isäni joutui naisen tähden turmioon, sama näyttää -tulevan minunkin osakseni... - --- Et ole millään autettavissa! -- sanoi Lunjeff, tuntien -jonkinlaista tyydytystä. Paavali säälitti häntä enemmän kuin -Perfishka, ja kun Gratsheff puhui vihaisesti, rupesi Iljankin -rinnassa kiehumaan viha jotakin kohtaan. Mutta vihamiestä, joka tuon -vihan synnytti, vihamiestä, joka oli murjonut Paavalin elämän, ei -ollut näkyvissä. Ja taas tuntui Lunjeff'ista, että hänen vihansa, -samoin kuin säälinsä, samoin kuin kaikki hänen hyvät tunteensa -ihmisiä kohtaan, oli tarpeeton. Paavali virkkoi kasvot synkkänä: - --- Minä tiedän, etten ole millään autettavissa... Ja kuka tahtoisi -auttaa? Me, veliseni, olemme yksin maailmassa. Kohtalo on antanut -meille määräyksen: tee työtä, kärsi, vaikene... ja kuole sitten, -- -piru vieköön! - -Ja, katsoa tuijottaen ystävänsä kasvoihin, jatkoi hän lujalla, pahaa -ennustavalla varmuudella: - --- Sinäkin olet päässyt rauhalliseen nurkkaasi... Mutta minä sanon -sinulle -- löytyy joku, joka yöt valvoen miettii, kuinka saada sinut -työnnetyksi pois täältä... - --- Ei toki, -- sanoi Lunjeff hymyillen, -- kyllä minä puoleni pidän! -Ei ole helppo minunlaistani saada hengiltä... - --- Luuletko, että koko ikäsi näin pidät kauppaa? - --- Tietysti! - --- Kukistetaan sinut! Tai sitten itse heität... - --- Odota sinä vaan sitä! -- nauraen virkkoi Ilja. - -Mutta Gratsheff pysyi väitteessään. Katsoen terävästi toverinsa -kasvoihin, puhui hän vakuuttavasti: - --- Sanon sinulle -- heität. Ei ole luonteesikaan sellainen, että -voisit koko ikäsi istua rauhallisesti yhdellä paikalla. Ja aivan -varmaan joko rupeat juomaan tahi jotakin muuta tapahtuu sinulle... - --- Mutta minkätähden? -- kysyi Lunjeff kummastuneena. - --- Niinpähän vaan! Rauhallinen elämä ei ole sinua varten... Sinä -olet kunnon mies, jolla on sydän oikealla paikallaan... On ihmisiä, -jotka koko ikänsä elävät vakavasti, koskaan horjahtamatta ja sitten -yht'äkkiä kumsis! - --- Mitä -- kumsis? - --- Kaatui ja kuoli... - -Ilja rupesi nauramaan, ojensihe suoraksi, jännitti vahvoja -käsivarrenlihaksiaan ja huokasi syvään, voimakkaasti. - --- Se on lorua! -- sanoi hän. - --- Mutta istuessaan illalla teetä juomassa, muistuivat hänen -mieleensä Gratsheff'in sanat ja hän rupesi miettimään liikesuhdettaan -Tatjana Vlasjevnaan. Hyvillään, voidessaan avata kaupan, oli hän -suostunut kaikkiin hänelle tehtyihin ehdotuksiin. Mutta nyt kävi -hänelle äkkiä selväksi, että vaikka hän oli pannut Poluektoff'ilta -ryöstämiään rahoja liikkeeseen lähes neljäsataa ruplaa, oli hän -kuitenkin enemmän Tatjana Vlasjevnan kauppapalvelija, kuin hänen -yhtiömiehensä. Se havainto sekä hämmästytti että suututti häntä. - --- Vai niin! Senkö tähden syleilet sinä minua niin lujasti, että -huomaamatta pääsisit taskuuni? -- oli hän ajatuksissaan sanovinaan -Tatjana Vlasjevnalle. Ja hän päätti panna liikkeelle viimeisetkin -rahansa, ostaa kaupan rakastajattareltaan ja rikkoa suhteensa häneen. -Sen päätöksen tekeminen oli hänestä helppoa. Tatjana Vlasjevna oli -ennenkin tuntunut liialta hänen elämässään, mutta viime aikoina -oli hän käynyt hänestä raskaaksikin. Ilja ei voinut tottua hänen -hyväilyihinsä, olipa hän kerran sanonut hänelle suoraan: - --- Hyi, Tanjka, kuinka olet häpeämätön... Mutta hän oli vaan nauraa -hohottanut vastaukseksi. - -Tatjana Vlasjevna kertoi yhä edelleen säätyläistensä elämästä, niin -että Ilja vihdoin epäilevästi huudahti: - --- Jos kaikki se, mitä kerrot, on totta, Tatjana, niin ei -teikäläisten elämä ole minkäänarvoista! - --- Minkätähden? Onhan se kylläkin hauskaa! -- sanoi Tatjana Vlasjevna -ja kohautti olkapäitään. - --- On hauskaa kai! Päivällä ajattelette toinen toisenne nylkemistä, -yöllä -- himokasta elämää... Se ei ole niin kuin pitäisi... - --- Kuinka yksinkertainen olet! -- huudahti Tatjana Vlasjevna nauraen! --- Kuuntele sitten... - -Ja hän rupesi taas kertomaan tuosta hienosta, mukavasta, -säädyllisestä porvarielämästä, ylistäen sitä pilviin asti, verhoten -sen sydämettömyyden ja likaisuuden. - --- Onko tuo sitten hyvää? -- kysyi Ilja. - --- Olet omituinen! En sanokaan, että se on hyvää, vaan jollei niin -olisi, olisi ikävä. - -Välistä neuvoi hän myös Iljaa: - --- Sinun pitäisi lakata käyttämästä kirjavia karttuunipaitoja. -Hienolla miehellä pitää olla valkoset paidat... Sitä paitsi pitää -sinun kuunnella, kuinka minä lausun sanat, ja jättää kaikki -talonpoikaiset sanantapasi. Ethän ole enää mikään talonpoika, vaikket -olekaan vielä tarpeeksi hijoutunut. - -Yhä useammin viittasi Tatjana Vlasjevna eroon hänen, talonpojan, ja -itsensä, sivistyneen naisen, välillä, ja nuo viittaukset loukkasivat -usein Iljaa. Olympiadan kanssa eläessään oli hänestä usein tuntunut, -kuin hän olisi ollut hänelle likeinen, kuin hyvä toveri, vaan Tatjana -Vlasjevna ei ollut koskaan herättänyt hänessä toverillista tunnetta -häntä kohtaan, ja vähitellen oli hänen kunnioituksensakin häneen -kadonnut. Kun hän vielä asui Avtonomoff'illa, kuuli hän usein, kuinka -Tatjana Vlasjevna rukoili iltarukoustaan ennen maata menemistään: - --- "Isä meidän, joka olet taivaissa... kuului seinän läpi hänen -äänekäs, nopea kuiskeensa. -- Anna meille jokapäiväinen leipämme ja -anna meille anteeksi syntimme..." Kirja! nouse sulkemaan kyökin ovi, -vetoa käy jalkoihin... - --- Miksi olet sitten polvillasi paljaalla lattialla? -- kysyi Kirik -unisesti. - --- Hiljaa, älä häiritse minua!... Ja uudestaan kuului nopeaa, -huolestunutta kuisketta: - --- Suo, Herra, rauha palvelijoittesi Vlasin, Nikolain, erakkomunkin -Mardarin sieluille, anna terveyttä palvelijoillesi Tatjanalle, -Kirikille, Serafimalle... - -Hänen nopea rukoilemisensa ei miellyttänyt Iljaa. Hän ymmärsi -selvästi, että Tatjana Vlasjevna ei rukoillut tarpeen vaatimuksesta, -vaan totutusta tavasta. - --- Uskotko sinä, Tatjana, Jumalaan? kysyi Ilja kerran häneltä. - --- On sekin kysymys! -- huudahti tämä hämmästyneenä. -- Tietysti -uskon! Minkätähden sitä kysyt? - --- Sinulla kun kuulostaa aina olevan niin tavattoman kiire suoriutua -hänestä... -- sanoi Ilja hymyillen. - --- Olen aina iltaisin niin väsynyt, että hän kyllä antaa minulle -anteeksi, vaikka olenkin vähän huolimaton... - -Ja haaveksien kohottaen silmänsä ylöspäin lisäsi hän vakuuttavasti: - --- Hän antaa anteeksi kaikki... Hän on armollinen... - -Olympiada taas oli rukoillut kauan ja hiljaa. Pää alhaalla oli hän -polvillaan pyhäinkuvien edessä liikkumatta, ikäänkuin kivettyneenä... -Hänen kasvonsa olivat sellaisina hetkinä ankaran surulliset, eikä hän -vastannut, jos häneltä jotakin kysyi... - -Kun nyt Ilja huomasi, että Tatjana Vlasjevna kouraantuntuvasti oli -pettänyt häntä kauppaliikkeessä, tunsi hän vastenmielisyyttä häntä -kohtaan. - -"Jos hän olisi vieras minulle, niin yhdentekevä, -- mietti hän. -- -Kaikkihan he koettavat toisiansa pettää. -- Mutta hänhän on kuin -minun vaimoni... suutelee ja hyväilee minua... Kirottu kissa! Noin -voi käyttäytyä vain kurjin katutyttö..." - -Hän alkoi käyttäytyä häntä kohtaan kylmästi ja epäluuloisesti ja -koetti kaikenlaisilla tekosyillä välttää kohtauksia hänen kanssaan. - -Näihin aikoihin ilmestyi hänen tielleen uusi nainen. Se oli Gavrikin -sisar, joka välistä käväsi puodissa veljeään katsomassa. Hän oli -pitkä, hoikka, solakka ja ruma, ja vaikka Gavrik ilmotti hänet -yhdeksäntoista vuoden vanhaksi, näytti hän Iljasta vanhemmalta. Hänen -kasvonsa olivat pitkähköt, kellertävät ja kuihtuneet; korkea otsa oli -hienojen ryppyjen uurtama. Hänen ankannenänsä sieraimet olivat aina -kuin vihasta ammollaan, pienen suun ohuet huulet olivat aina lujasti -puristetut yhteen. Hän puhui selvästi, vaan ikäänkuin haluttomasti; -hänen käyntinsä oli nopea ja hän kulki pää hyvin pystyssä, ikäänkuin -olisi ylpeillyt rumuudellaan, mutta kuitenkin senkin tähden, että -päätä painoi taaksepäin paksu ja pitkä, tumma palmikko... Suurien -tummien silmien katse oli ankaran vakava, ja kaikki kasvonpiirteet -kokonaisuudessaan antoivat hänen koko pitkälle olennolleen omituisen -suoruuden ja taipumattomuuden leiman. Ilja tunsi tulevansa hämilleen -hänen läsnäollessaan; hän näytti hänestä ylpeältä ja herätti hänessä -kunnioitusta. Joka kerran, kun hän tuli puotiin, tarjosi Ilja -kohteliaasti hänelle tuolin, sanoen: - --- Olkaa hyvä ja istuutukaa! - --- Kiitos! -- sanoi tämä lyhyesti, päätään nyökäyttäen, ja istui. -Lunjeff tarkasti salaa hänen kasvojansa, jotka jyrkästi erosivat -kaikista muista naiskasvoista, joita hän siihen asti oli nähnyt, -hänen kanelinruskeata, kulunutta pukuaan, paikkaisia kenkiään ja -keltasta olkihattuaan. Istuessaan ja puhellessaan veljensä kanssa -naputteli hän aina oikean kätensä pitkillä sormilla polveensa ja -vasemmalla kädellään pyöritti hän ilmassa nahkahihnalla sidottua -kirjanippua. Iljasta tuntui oudolta nähdä tuo ylpeä tyttö niin -huonoissa pukimissa. Istuttuaan pari minuuttia puodissa, sanoi hän -veljelleen: - --- No, hyvästi nyt! Älä tee tyhmyyksiä. Ja ääneti nyökäyttäen päätään -kaupanomistajalle, poistui hän reippaasti kuin urhoollinen sotamies, -joka hyökkää vihollista vastaan. - --- Kuinka ankara on sisaresi! -- sanoi Ilja kerran Gavrikille. - -Gavrik nyrpisti nenäänsä, muljautti silmiään, puristi huulensa -yhteen, ja antoi siten kasvoilleen ilmeen, joka hyvin muistutti hänen -sisarensa kasvojen ilmettä. Sitten selitti hän hymyillen Iljalle: - --- Niin, kyllä hän on... Mutta hän tekeytyy... - --- Minkätähden tekeytyy hän? - --- Hän pitää siitä! Minusta on myös hauska tehdä kasvoni milloin -minkäkin näköiseksi... - -Gavrikin sisar miellytti suuresti Iljaa, ja kuten ennen Tatjana -Vlasjevnaa, ajatteli hän usein häntä. - -"Sellaisen vaimon kuin saisi... Hän on varmaan sielukas..." - -Kerran toi tyttö tullessaan paksun kirjan, ja sanoi veljelleen: - --- He! Lue... Se on hyvin hauska... - --- Mikä se on? Saanko luvan katsoa? kysyi Ilja kohteliaasti. - -Hän otti kirjan veljensä kädestä ja ojensi sen Lunjeff'ille, sanoen: - --- Don Quixote... Kertomus eräästä hyvästä ritarista... - --- Ahaa! Ritareista olen paljon lukenut, -- sanoi Ilja -rakastettavasi! hymyillen ja vilkaisten hänen kasvoihinsa. Hän -rypisti kulmakarvojaan ja sanoi kuivasti: - --- Te olette lukenut satuja, vaan tämä on mainio, syvämietteinen -kirja. Siinä kuvataan miestä, joka oli pyhittänyt itsensä -suojellakseen onnettomia, sorrettuja... miestä, joka aina oli valmis -uhraamaan oman elämänsä toisten onnen vuoksi, -- ymmärrättekö? Kirja -on kirjotettu leikilliseen tapaan, vaan sitä vaativat sen ajan olot, -jolloin se on kirjotettu... Se on luettava tarkasti, miettien. - --- Niin aiomme sen lukeakin, -- sanoi Ilja. - -Oli ensimmäinen kerta, kun tyttö puhui Iljan kanssa; tämä tunsi -siitä itsensä tyytyväiseksi ja hymyili. Mutta tyttö katsahti hänen -kasvoihinsa ja sanoi kuivasti: - --- En luule sen teitä huvittavan... - -Ja sen sanottuaan poistui hän. Ilja oli kuulevinaan, että hän pani -erityisen painon sanalle "teitä", ja se harmitti häntä. Sentähden -sanoi hän vihaisesti Gavrikille, joka katseli kirjassa olevia kuvia: - --- Nyt ei ole aikaa lukea... - --- Mutta eihän ole ostajia? -- väitti vastaan Gavrik, sulkematta -kirjaa. Ilja katsoi häneen ja oli ääneti. Hänen mielessään kaikuivat -tuon nuoren tytön sanat kirjasta; vaan tytöstä itsestään ajatteli hän -harmissaan: - -"Kylläpä olet olevinasi!" - - * * * * * - -Aika kului. Ilja seisoi tiskin takana viiksiään kierrellen, ja -teki kauppaa, vaan hänestä rupesi tuntumaan, että päivät kuluivat -äärettömän hitaasti. Välistä tunsi hän halua sulkea puodin ja -lähteä jonnekin kävelemään, mutta hän tiesi, että se vahingoittaisi -liikettä, eikä sentähden lähtenyt. Iltaisinkaan ei hän voinut -poistua, sillä Gavrik pelkäsi olla yksin puodissa ja sitä paitsi -oli vaarallistakin jättää häntä yksin: hän olisi voinut vahingossa -päästää tulen irti tai laskea sisään jonkin varkaan. Kauppa -kävi hyvästi, ja Ilja mietti jo apulaisen hankkimista. Hänen -suhteensa Tatjana Vlasjevnaan heikkeni päivä päivältä, eikä tällä -näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Hän nauroi vaan hilpeästi, -tarkastaessaan huolellisesti kassakirjaa, ja kun hän silloin istui -Iljan huoneessa, laskien rahoja, tuntui hän linnunnaamoineen Iljasta -hyvin vastenmieliseltä. Mutta joskus tuli hän Iljan luo iloisena, -vallattomana ja leikillisenä, keimaili silmillään ja kutsui häntä -liikekumppanikseen, ja silloin viehättyi hän ja uudistui se, jota hän -kutsui mielessään "kirotuksi siveettömyydeksi". - -Toisinaan pistäysi puotiin Kirik, istua retkahti tiskin vieressä -olevalle tuolille ja laski leikkiä tyttöjen kanssa, jotka -kävivät ostoksilla puodissa. Hän oli jo heittänyt poliisimiehen -pukunsa ja kävi nyt siviilivaatteissa sekä kehuskeli uudella -prokuristintoimellaan. - --- Kuusikymmentä ruplaa palkkaa ja ainakin saman verran sivutuloja, --- se ei ole huonoa, vai kuinka? Sivutuloja hankkiessani menettelen -hyvin varovasti ja pysyttelen laillisten rajojen sisällä... hoh, -hoh! Olemme vuokranneet uuden asunnon, -- oletko kuullut? Se on -hyvin sievonen huoneusto. Keittäjättärenkin olemme ottaneet... hänen -laitoksensa ovat mainioita, usko tai älä! Syksyllä rupeamme ottamaan -vieraita vastaan, lyömään korttia... Siitä tulee, kissa vieköön, -hauskaa! Aika kuluu hupaisesti, ja saattaa voittaakin... meitähän -pelaa kaksi, minä ja vaimoni, ja toinen meistä aina voittaa! Sillä -tulee kulut vieraista maksetuksi... hoh, hoh, poikaseni! Se vasta on -halpaa ja hauskaa elämää, tiedäpäs se! - -Hän väänsi itsensä tuolilla mukavampaan asentoon, sytytti paperossin -ja puhallellen savupilviä suustaan jatkoi, ääntään alentaen: - --- Käväsin tässä äskettäin maalla, oletko kuullut siitä? Siellä -on tyttöjä sanon sinulle, reippaita... tuoreita... oikeita -luonnonlapsia... Ja kuinka huokeaksi se tulee! Lasillinen -kotitekoista likööriä, naula prenikoita ja tyttö on sinun! - -Lunjeff kuunteli häntä ääneti. Kirik säälitti häntä, vaan hän -ei ajatellut tarkemmin, miksi tuo paksu, typerä mies kävi hänen -säälikseen? Mutta samalla teki hänen mielensä nauraa Avtonomoff'ille. -Hän ei uskonut hänen juttujaan hänen maalaisvallotuksistaan, vaan -otaksui, että hän vaan kehui ja kertoi toisten sanoja. - --- Niin, veliseni, on ihanaa rakastaa noin luonnon helmassa, -maalaismajoissa, kuten kirjoissa sanotaan. - --- Mutta jos Tatjana Vlasjevna saa tietää? -- kysyi Ilja. - --- Hän ei tahdokaan sitä tietää, veliseni, -- vastasi Kirik, -viekkaasti silmää iskien. Hän tietää, mitä hänen tarvitsee tietää, -hoh, hoh! - --- Me miehet olemme luodut kukoiksi... Mutta kuinka on sinun laitasi, -poikaseni... eikö sinulla ole sydänkäpystä? - --- Tunnustan itseni syylliseksi! -- sanoi Ilja nauraen. - --- Jokin pieni ompelijatar vai kuinka? Sievä ruskeatukkainen... - --- Ei, ei hän ole ompelijatar... - --- Jokin kyökkipiika sitten? Sekin kelpaa... - -Ilja nauroi katketakseen, ja siitä tuli Kirik vakuutetuksi -kyökkipiian olemassaolosta. - --- Vaihtele niitä, vaihtele niitä, -- neuvoi hän Iljaa, kuten asian -ymmärtävä konsanaankin... - --- Mutta miksi luulette, että se on kyökkipiika tahi ompelijatar? -Enkö ansaitse parempia? -- kysyi Lunjeff naurunsa välistä. - --- Ne sopivat parhaiten sinulle, katsoen sinun yhteiskunnalliseen -asemaasi, paremmin kuin muut... Myöntänet kai, ettet sinä voi olla -rakkaussuhteissa jonkin hienon piirin naisen kanssa!... - --- Mutta miksen? - --- Onhan se selvää... En tahdo sinua loukata, ystäväni, vaan olethan -kuitenkin yksinkertainen mies... talonpoika, niin sanoakseni. - --- Mutta jos se kuitenkin on hieno nainen... nauroi Ilja. - --- Velikulta! -- huudahti Kirik myös nauraen. - -Mutta kun Avtonomoff oli mennyt ja Ilja ajatteli hänen sanojaan, -tunsi hän itsensä loukatuksi. Hänestä oli selvää, että hyväntahtoinen -ja naurettava Kirik piti itseään jonakin erityisenä ihmisenä, -parempana, korkeampana kuin Ilja, vaan samalla vaimoineen käytti -häntä hyödykseen. Perfishka oli myös kertonut hänelle, että Petruha -teki pilaa hänen kaupastaan ja kutsui häntä veijariksi... Ja Jaakko -oli sanonut suutarille, että ennen oli Ilja ollut parempi eikä niin -ylpeä kuin nyt. Ja Gavrik'in sisar antoi hänen alituisesti tuntea, -ettei hän ollut hänen vertaisensa. Hän, joka oli kirjeenkantajan -tytär, ja joka kulki miltei repaleissa, katsoi häneen niin, kuin -olisi ollut vihainen siitä, että hän asui samassa maailmassa, kuin -hän. - -Iljan itserakkaus oli sen jälkeen, kun hän avasi kaupan, kasvanut ja -tullut entistä aremmaksi. Tuo ruma, vaan omituinen tyttö kiinnitti -yhä enemmän hänen huomiotaan puoleensa; hän tahtoi päästä selville, -mistä hänellä, köyhällä, huonosti puetulla tytöllä, riitti ylpeyttä, -jonka edessä hän, Ilja, joutui yhä hämilleen. Tyttö ei koskaan -tahtonut alottaa puhetta hänen kanssaan, ja se loukkasi kipeästi -häntä. Olihan veljensä hänellä juoksupoikana, ja senkin tähden -pitäisi hänen olla ystävällisempi hänelle, isännälle. - -Kerran sanoi Ilja hänelle: - --- Luen parastaikaa kirjaanne Don Quixote'sta... - --- No, mitä pidätte siitä? Miellyttääkö se teitä? -- kysyi hän, -katsomatta häneen. - --- Se miellyttää suuresti minua!... Se on hyvin naurettava... Mies -oli kummallinen ihminen... - -Nyt katsoi tyttö häneen, ja Ilja oli näkevinään, että hänen mustat, -ylpeät silmänsä katsoivat hänen kasvoihinsa vihaisesti. - --- Oikein arvasin, että sanoisitte jotenkin siihen tapaan, virkkoi -tyttö painavasti. - -Ilja oli kuulevinaan hänen sanoissaan jotakin häntä nöyryyttävää. - --- Olen oppimaton ihminen, -- sanoi Ilja ja kohautti olkapäitään. - -Tyttö ei vastannut mitään, kuin ei olisi kuullut hänen sanojaan. - -Ja taas valtasi Iljan se mieliala, jonka hän oli luullut ainaiseksi -kadonneen, -- taas vihasi hän ihmisiä, taas ajatteli hän itsepäisesti -oikeutta, syntiään ja mikä häntä tulevaisuudessa odotti. Viimeinen -kysymys etenkin teki hänet levottomaksi. Hän piti puodistaan ja koko -siitä tavasta, jolla hänen elämänsä nyt oli järjestetty. Entiseen -elämäänsä verrattuna oli tämä puhtaampaa, tyynempää, vapaampaa. Mutta -koko ikänsäkö saa hän elää näin, seisoen aamusta iltaan puodissa, -sitten yksin ajatuksineen istua teekeittiön ääressä ja vihdoin -nukkua ja herättyänsä taas mennä puotiin. Hän tiesi, että useat -pikkukauppiaat, kenties kaikki, elävät samalla tavalla. Mutta he -varmaan ovat kaikki naimisissa, heillä on lapsia, he juovat viinaa, -lyövät korttia ja tuskinpa heistä yksikään on hänen kaltaisensa... -Hänellä oli sekä sisällisessä että ulkonaisessa elämässään paljon -sellaista, joka teki hänet omituiseksi, muista toisellaiseksi, -ihmiseksi. Kauppiaista ei hän pitänyt. Toiset olivat Kirik'in -kaltaisia, kehuivat kaikkea eivätkä osanneet puhua muusta kuin -kaupasta, toiset olivat suorastaan pettureita. Kerran, ajatellessaan -kaikkea tuota, johtui hänen mieleensä Jaakon sanat: - --- Suokoon Jumala, ettet onnistuisi... sinä olet liian ahnas... - -Ne sanat tuntuivat hänestä hyvin loukkaavilta. Ei, hän ei ollut -ahnas, -- hän tahtoi vaan elää puhtaasti, rauhallisesti ihmisten -kunnioittamana, niin ettei kukatahansa huutaisi hänelle joka -askeleella: - --- Minä olen ylempi sinua, olen parempi sinua... - -Ja taas hän ajatteli, millainen tulevaisuus odotti häntä? Saisiko -hän rangaistuksen murhasta, vai ei? Välistä ajatteli hän, että olisi -väärin, jos rangaistus häntä kohtaisi. Hänhän ei ollut aikonut -kuristaa kauppiasta, -- se oli tapahtunut itsestään -- sanoi hän -sadannetta kertaa itsekseen. Kaupungissa eli paljon murhamiehiä, -irstailijoita ja varkaita, ja kaikki tiesivät, että he ehdoin tahdoin -olivat murhamiehiä, irstailijoita ja varkaita, vaan kuitenkin elivät -he nauttien elämän hyvyyksiä, eikä rangaistus vielä ollut kohdannut -heitä. Mutta oikeudenmukaisesti pitäisi myös jokaisen, joka on -tehnyt toiselle vääryyttä, kärsiä siitä rangaistus. Sanotaanhan -raamatussakin: "Rangaiskoon Jumala häntä itseään, että hän tietäisi". -Nuo ajatukset avasivat kaikki vanhat haavat hänen sydämessään, ja -hurja kostontuuma syttyi hänessä, vaatien korvausta hänen turmellusta -elämästään. Toisinaan pisti hänen päähänsä tehdä vielä jokin ilkityö, --- mennä sytyttämään tuleen Petruha Filimoff'in talo, ja kun se olisi -ilmitulessa ja ihmisiä juoksisi hätään, huutaisi hän heille: - --- Minä olen sytyttänyt sen! Minä murhasin kauppias Poluektoff'in! - -Hänet vangitaan, tuomitaan ja lähetetään Siperiaan, kuten isänsä... -Tämä ajatus kiihotti häntä, ja tyydyttääkseen kostonhaluaan, olisi -hän valmis kertomaan Kirik'ille luvattomasta suhteestaan hänen -vaimoonsa tai menemään ukko Hrjenoff'in luokse ja löylyttämään häntä -siitä, että hän kidutti Mashaa... - -Joskus hän makasi vuoteellaan pimeässä, kuunteli syvää hiljaisuutta, -ja hänestä näytti, kuin kaikki hänen ympärillään seuraavassa -silmänräpäyksessä sortuisi räiskinällä kokoon hurjassa pyörteessä. Ja -tuo pyörre tempaisi hänetkin mukaansa kuin puusta irtautuneen lehden -ja musertaisi hänet ja tekisi lopun hänestä. Ja hän vapisi kuin -edeltäkäsin tuntien tuota kauheutta... - -Eräänä iltana kun Lunjeff aikoi jo sulkea puodin, ilmaantui Paavali -ja sanoi tervehtimättä, rauhallisesti: - --- Vjera on paennut... - -Hän istui tuolille, nojasi käsivarttaan tiskiin ja hiljaa viheltäen -katseli kadulle. Hänen kasvonsa olivat kuin kivettyneet, vaan pienet, -vaaleat viikset liikkuivat kuin kissalla. - --- Yksinkö vai jonkin kanssa? -- kysyi - -Ilja. - --- En tiedä... Kolmatta päivää on hän jo ollut kateissa... - -Ilja katsoi ääneti häneen. Paavalin rauhallinen kasvojen ilme ja -ääni eivät ilmaisseet, minkä vaikutuksen Vjeran pako oli tehnyt -häneen. Mutta sen hän huomasi, että tuossa tyyneydessä piili jokin -järkähtämätön päätös. - --- Mitä olet aikonut tehdä? -- kysyi hän hiljaa, huomatessaan, ettei -Paavali aikonut puhua. Silloin lakkasi Gratsheff viheltämästä ja, -kääntyen toveriinsa, virkkoi lyhyesti: - --- Työntää veitsen häneen... - --- Taas tuo entinen juttu, -- huudahti Ilja vihaisesti, tehden -kädellään kieltävän liikkeen. - --- Hän on särkenyt sydämeni, sanoi Paavali puoliääneen. -- Tässä on -veitsi. - -Hän otti poveltaan esille pienen leipäveitsen ja heilutti sitä -ilmassa. - -Mutta Ilja tarttui hänen käteensä, väänsi veitsen siitä ja viskasi -sen tiskille, huudahtaen vihaisesti: - --- Kuinka saattaa härkä varustautua aseilla kärpästä vastaan... - -Paavali hypähti ylös tuolilta ja käänsi kasvonsa Iljaan päin. Hänen -silmänsä paloivat raivokkaina, kasvonsa olivat vääristyneet, hänen -koko ruumiinsa vapisi. Mutta hän istuutui heti takaisin tuolille ja -sanoi halveksivasti: - --- Tyhmä olet sinä! - --- Oletko sinä sitten viisas? - --- Voima ei ole veitsessä, vaan käsivarressa... - --- Niinkö luulet!... - --- Ja jos käteni väsyisivät... repisin hänet hampaillani -kappaleiksi... - --- Sepä olisi kauheata! - --- Älä puhu minulle Ilja! -- sanoi Paavali taas tyynesti ja hiljaa. --- Usko tahi ole uskomatta, vaan älä härsytä minua... Kohtalo on jo -tarpeeksi minua härsyttänyt... - --- Mutta ajattele ensin, hullu... -- alkoi Ilja lempeästi kehottaen. - --- Olen ajatellut yli kaksi vuotta... Kaikki on perinpohjin -mietittyä... Muuten lähden tieheni... Ei maksa vaivaa puhua -kanssasi... sillä olethan sinä kylläinen ihminen etkä siis sovi -minulle... - --- Lopeta jo vihdoinkin nuo tyhmyytesi! -- huusi Ilja miettien. - --- Minun taas sekä sieluni että ruumiini on nälkäinen... - --- Minua kummastuttaa, kuinka omituinen käsitys on ihmisillä -asioista! -- sanoi Ilja ivallisesti, kohauttaen olkapäitään. -- -Nainen on niille kuin elukka... hevonen! Tahdotko vetää minua? -Hyvä, sitten en lyö sinua! Etkö tahdo vetää? Sitten saat maistaa -ruoskaa!... Mutta piru vieköön, onhan nainenkin ihminen ja hänellä on -oma luonteensa... - -Paavali katsahti häneen ja nauroi käheästi. - --- Entä mikä minä olen? Enkö minäkin ole ihminen?... - --- Mutta sinun kai täytyy olla oikeudenmukainen? - --- Mene hiiteen oikeudenmukaisuuksinesi! -- huusi Gratsheff raivosti, -hypähtäen ylös tuolilta. -- Ole sinä oikeudenmukainen... onhan se -helppoa sille, joka on kylläinen... Hyvästi! - -Hän riensi ulos puodista ja otti ovessa äkkiä lakin päästään. Ilja -juoksi hänen perästään, vaan Gratsheff oli jo kaukana yhä pitäen -lakkia kädessään ja kiivaasti huiskuttaen sitä. - --- Paavali! -- huusi Lunjeff. -- Odota! - -Hän ei pysähtynyt, ei edes katsonut taakseen, ja katosi kulman -taakse. Ilja palasi verkkaan puotiin tuntien, että hänen kasvonsa -hehkuivat toverinsa sanoista, kuin olisi hän seisonut kuuman uunin -edessä. - --- Kuinka hän oli ilkeä! -- kuului Gavrik sanovan. - -Ilja hymähti. - --- Kenen hän aikoi pistää kuoliaaksi? kysyi Gavrik, astuen tiskin -luo. Hän piti käsiään selän takana ja hänen rokonarpiset kasvonsa -olivat punaset. - --- Vaimonsa, -- vastasi Ilja ja katsoi poikaan. - -Gavrik oli vähän aikaa vaiti, tuli sitten salaperäisen näköiseksi ja -sanoi hiljaa, miettivästi: - --- Meidän naapurin rouva tappoi jouluna miehensä rotanmyrkyllä... -Mies oli räätäli... ja se tapahtui sentähden, että hän joi aina... - --- Sattuu sellaista... -- sanoi Lunjeff, hitaasti ajatellen yhä -Paavalia. - --- Entä tuo äskeinen, -- tappaako hän varmaan vaimonsa? - --- Ole vaiti, Gavrik! - -Poika käännähti ympäri ja astui takaisin mutisten: - --- Menevätkin mokomat naimisiin!... Iltahämärä oli jo tullut, puodin -vastapäätä olevan talon ikkunoihin sytytettiin tulet. - --- On aika sulkea puoti... -- sanoi Gavrik hiljaa. - -Ilja katsoi valaistuja ikkunoita. Alaosaa niistä suojustivat kukat, -yläosaa valkoset uutimet. Kukkien lehtien välistä näkyi kultainen -kehys seinältä. Kun ikkunat olivat auki, kuului niistä kadulle -kitaran soittoa, laulua ja äänekästä naurua. Siinä talossa miltei -joka ilta laulettiin, soitettiin ja naurettiin. Lunjeff tiesi, että -siinä asui piirituomioistuimen jäsen Gromoff, lihavahko, punaposkinen -herra, jolla oli pitkät, mustat viikset. Hänen vaimonsa oli myös -lihava, vaaleaverinen, silmät lempeät, siniset; kadulla leijaili hän -majesteetillisesti eteenpäin kuin satujen kuningatar, ja puhellessaan -hymyili hän aina. Gromoff'illa asui vielä hänen naimaton sisarensa, -pitkä, tummatukkainen ja tummaverinen tyttö, jota joukko nuoria -virkamiehiä hakkaili. He kokoontuivat miltei joka ilta Gromoff'ille -ja silloin sitä naurettiin ja laulettiin. Gromoff'in kyökkipiika, -joka osti rihmansa Lunjeff'in puodista, valitti isäntäväestään, -kertoen heidän antavan huonoa ruokaa palvelijoilleen eivätkä -maksaneet aikanaan näiden palkkoja. Ja Lunjeff ajatteli: - -"Siinä taas ihmisiä, jotka viettävät hauskoja päiviä..." - --- Nyt on todellakin aika sulkea puoti, toisti Gavrik itsepäisesti. - --- Sule sitten... - -Poika sulki oven, ja puoti tuli pimeäksi. Sitten kuului lukko -rämähtävän. - -"Aivankuin vankilassa", -- mietti Ilja. - -Ystävän loukkaavat sanat kylläisyydestä olivat tunkeutuneet hänen -sydämeensä, kuin okaat. Kun hän istui teekeittiön ääressä, ajatteli -hän vihaisesti Paavalia eikä voinut uskoa, että tämä voisi surmata -Vjeran. - -"Syyttä pakotta puolustin Vjeraa... Olkoot vaikka hiidessä, -mokomat... Itse eivät osaa elää ja vielä häiritsevät toisten -elämää..." -- ajatteli hän katkerasti. - -Gavrik särpi äänekkäästi teetä teevadilta ja liikutti jalkojaan -pöydän alla. - --- Jokohan hän on pistänyt vaimonsa kuoliaaksi vai eiköhän vielä? -- -kysyi hän äkkiä Iljalta. - -Ilja katsoi synkästi häneen ja sanoi: - --- Juo sinä... ja mene sitten makaamaan... - -Teekeittiö porisi ja sohisi kuin se olisi aikonut hypätä lattialle -pöydältä. Avonaisesta ikkunasta kuului naapuritalon pihalta vihainen -huuto: - --- Nifont! Ni-ifo-ont! - -Äkkiä seisahtui tumma olento ikkunan eteen, ja arka, vapiseva ääni -kysyi: - --- Eikö Ilja Jakovlevitsh asu täällä? - --- Kyllä, -- huudahti Gavrik ja ryntäsi ylös tuolilta ja riensi -pihalle vievälle ovelle niin nopeasti, ettei Ilja ehtinyt mitään -hänelle sanoa. - --- Luultavasti se on hän! -- kuiskasi Gavrik tarttuen oven hakaan. - --- Kuka? -- kysyi Ilja myös hiljaa. - --- Hän, jonka se mies aikoi pistää kuoliaaksi. - -Gavrik tyrkkäsi oven auki ja ovelle ilmaantui hento naisolento -karttuunipuvussa ja huivi päässä. Toisella kädellä nojasi hän -ovipieleen, toisella piti huivin nurkkia kiinni leukansa alla. Hän -seisoi kyljittäin, kuin olisi aikonut heti poistua. - --- Astukaa sisään, -- sanoi Ilja lyhyesti, sillä hän ei tuntenut -tulijaa. - -Nainen hätkähti kuullessaan hänen äänensä ja nosti päätään, jolloin -hänen kalpeat, pienet kasvonsa hymyilivät... - --- Masha! -- huudahti Ilja, hypähtäen ylös tuolilta. - -Hän naurahti hiljaa, ja pantuaan oven hakaan, astui Iljan luokse. - --- Etkö tuntenut... ettekö tuntenut... -- virkkoi hän, jääden -seisomaan keskelle huonetta. - --- Herrajumala! Kuinka olisin voinut sinua tuntea! Olethan muuttunut -äärettömästi!... - -Liiotellulla kohteliaisuudella otti Ilja häntä kädestä, talutti hänet -pöydän ääreen, kumartui ja tarkasteli häntä, voimatta sanoa, missä -suhteessa hän oli muuttunut. Masha oli käynyt uskomattoman laihaksi -ja astui horjuen, kuin hänen jalkansa olisivat olleet lamauksissa. - --- Mistä tulet? Oletko väsynyt? Voi sinua, minkä näköinen olet! --- mutisi Ilja, asettaen hänet varovasti istumaan tuolille ja yhä -tuijottaen hänen kasvoihinsa. - --- Hän kun minua... -- virkkoi Masha, katsahtaen hymyillen Iljan -silmiin, jonka sydäntä tuo katse ja hymyily ilkeästi kouristi... - -Nyt, kun Masha istui lampun valossa, saattoi Ilja selvästi erottaa -hänen piirteensä. Hän nojasi tuolin selkänojaan, hoikat kädet olivat -veltosti riipuksissa, ja hänen sisäänpainunut rintansa läähätti -raskaasti. Hän oli niin laiha, että näytti olevan kokoonpantu -paljaista luista. Karttuunipuvun alta näkyi selvästi hänen terävät -olkapäänsä, kyynärpäänsä ja polvensa, sinertävä iho oli tiukalle -pingottunut ohimoille, poskipäille ja leukaan, jonka tähden hänen -suunsa oli sairaalloisesti puoliavoimena, niin että hampaat kokonaan -näkyivät ja pienillä kapeilla kasvoilla kuvastui tylsä tuska ja -pelko. Silmien ilme oli väsynyt ja eloton. - --- Oletko ollut sairas? -- kysyi Ilja. - --- E-en, -- vastasi Masha pitkään. -- Olen aivan terve... hän on -tehnyt minut tällaiseksi... - --- Miehesikö? - --- M-mieheni... - -Hänen pitkäveteiset, hiljaiset sanansa muistuttivat voihkamista, ja -kasvoillaan oleva hymy kuolleilla usein tavattavaa hymyä... - -Gavrik, joka seisoi hänen vieressään, katsoi häneen huulet yhteen -puristettuina ja silmissä kuvastuen pelko. - --- Mene nukkumaan! -- sanoi hänelle Ilja. Poika meni puotiin, puuhasi -siellä vähän aikaa ja kurotti sitten päänsä esiin ovenpielen takaa. - -Masha istui liikkumatta, ainoastaan hänen silmänsä kääntyivät -verkkaan esineestä esineeseen. Lunjeff kaatoi hänelle teetä katsoen -häneen, osaamatta mitään sanoa. - --- Niin... hän rääkkää hirveästi minua... -- sanoi Masha. Hänen -huulensa vapisivat, ja silmät sulkeutuivat hetkeksi. Kun hän avasi -ne, vieri kaksi suurta kyyneltä poskille. - --- Älä itke... -- sanoi Ilja ja kääntyi poispäin hänestä. -- Koeta -sen sijaan juoda teetä, kas näin... ja kerro minulle kaikki... Se -helpottaa varmaan... - --- Minua pelottaa, että hän tulee... sanoi Masha, pudistaen päätään. - --- Kyllä hänet ulos ajamme! -- sanoi Ilja. - --- Hän on vahva, -- varotti Masha. - --- Oletko paennut hänen luotaan? - --- Olen... Tämä on jo neljäs kerta... Kun en jaksa kärsiä enää, -niin pakenen... Viime kerralla aioin hypätä kaivoon, vaan hän sai -kiinni... ja voi, kuinka hän löi minua ja rääkkäsi... - -Hänen silmänsä tulivat suuriksi tuota kauheutta muistellessaan, -alahuulensa vapisi. Sitten virkkoi hän kuiskaten: - --- Jalkojani tahtoo hän aina ruhjoa... - --- Äh! -- huudahti Ilja. -- Mutta onhan sinulla kieli suussasi! -Ilmota poliisille... sano, että hän rääkkää sinua! Hänet kyllä -tuomitaan siitä ja pistetään vankeuteen... - --- Mutta hän on itse tuomari, -- sanoi Masha toivottomasti. - --- Hrjenoff'ko! Mikä tuomari hän on... mitä höpiset sinä? - --- Tiedän kai minä! Äskettäin istui hän oikeuden jäsenenä kaksi -viikkoa yhtä mittaa... Hän tuli sieltä aina kotiin nälkäisenä -ja häijynä... Kerrankin otti hän hiilipihdit ja näpisti niillä -rintojani, ja repi ja pudisteli minua kuin rättiä... Katsohan... - -Hän avasi vapisevilla käsillään röijynsä ja näytti pieniä, -kuihtuneita rintojaan, jotka olivat mustelmia täynnä. - --- Pane röijysi kiinni, -- käski Ilja synkästi. Hänestä tuntui -vaikealta nähdä tuota pahanpäiväiseksi peitattua, viheliäistä -ruumista, ja hän ei tahtonut uskoa, että hänen edessään istui hänen -lapsuutensa ystävä, herttainen Masha-tyttö. Mutta hän paljasti vielä -olkansakin ja sanoi samalla tyynellä äänellä: - --- Ja tällaisiksi on hän lyönyt olkapääni, katso... Ja samoin koko -ruumiini on mustelmilla... - --- Mutta minkätähden on hän näin menetellyt? - --- Paljaasta häijyydestä... "Et rakasta minua", sanoo hän, ja sitten -näpistelee... - --- Mutta jollet sinä naimisiin mennessäsi enää ollut viaton? - --- Kuinka sellaista voit luulla? Yhdessä sinun ja Jashan kanssa olin -aina... eikä kukaan koskaan ollut koskenut minuun... Ja nykyisin -olen... sopimaton siihen... se tuntuu vastenmieliseltä... - --- Ole vaiti, Masha, -- pyysi Ilja hiljaa. Hän vaikeni ja istui -liikkumatta, kuin kivettyneenä, tuolilla, rinta paljaana. - -Ilja vilkasi teekeittiön yli häneen ja toisti: - --- Pane röijysi kiinni... - --- En sinua kainostele, -- vastasi hän soinnuttomasti, ruveten -vapisevin sormin panemaan röijyänsä nappiin. - -Tuli hiljaisuus. Äkkiä kuului puodista kovaa nyyhkytystä. Ilja nousi -tuolilta ja meni sulkemaan puodin oven, sanoen synkästi: - --- Ole hiljaa, Gavrjushka, ja makaa! - --- Poikako se oli? -- kysyi Masha. - --- Poika... - --- Itkeekö hän? - --- Itkee... - --- Pelkääkö hän? - --- E-ei... häntä luultavasti säälittää... - --- Kuka... - --- Sinä... - --- Katsohan vaan, -- sanoi Masha välinpitämättömästi, ilman että -piirrekkään muuttui hänen elottomilla kasvoillaan. Sitten rupesi hän -juomaan teetä, vaan hänen kätensä vapisivat niin, että teevati kalisi -hampaita vasten. - -Ilja katsoi häneen teekeittiön suojasta eikä tietänyt, säälittikö -Masha häntä vai ei. Mutta häntä vaivasi nähdä häntä, ja hän ajatteli -vihaisesti hänen miestään. - --- Mitä aiot tehdä? -- kysyi hän pitkän vaitiolon jälkeen. - --- En tiedä, -- vastasi Masha ja huokasi. -- Mitä voin tehdä?... Kun -vähän saan huoahtaa... saa hän minut kiinni... - --- Sinun täytyy mennä valittamaan! sanoi Lunjeff päättävästi. -- -Minkätähden rääkkää hän sinua? Ei kenelläkään ole oikeutta rääkätä -ihmistä! - --- Ensimmäistä vaimoaankin kuuluu hän samalla tavalla rääkänneen... --- sanoi Masha. -- Oli sitonut hänet tukasta sänkyyn kiinni, ja -pidellyt pahoin, kuten minuakin... - -Lunjeff hypähti ylös tuolilta ja huusi raivostuneena, että hänen -huomenna täytyy mennä poliisikonttoriin, näyttää siellä kaikki -mustelmansa ja vaatia miestänsä rangaistavaksi. Masha liikahteli -levottomasti tuolilla ja, vilkuen pelokkaasti ympärilleen, sanoi: - --- Älä huuda... älä huuda! Voidaan vielä kuulla... - -Iljan sanat säikyttivät vaan häntä. Hän huomasi sen pian ja ymmärsi, -että tuo ennen niin vilkas ja elämänhaluinen tyttö oli monista -rääkkäyksistä kadottanut kaiken ihmisarvontuntonsa. - --- Hyvä, -- sanoi Ilja, istuutuen uudestaan tuolille, -- otan itse -asian huolekseni... - --- Minä kyllä keksin keinon!... Tämän yön vietät minun luonani... -kuuletko? - --- Kyllä... -- vastasi hän hiljaa, katsellen ympäri huonetta. - --- Sinä rupeat minun sänkyyni... Minä menen puotiin makaamaan... Ja -huomenna minä... - --- Tahtoisin heti päästä vuoteeseen... olen niin väsynyt... - -Ilja siirsi ääneti pöydän sängyn luota. Masha laskeusi vuoteelle ja -koetti kääriytyä peitteeseen, vaan ei jaksanut, ja sanoi heikosti -hymyillen: - --- Olen niin naurettava... olen kuin juovuksissa... - -Ilja kietoi hänet peitteeseen, korjasi pielustaa pään alle ja aikoi -lähteä puotiin, vaan Masha sanoi levottomasti: - --- Älä mene... istu luonani! Pelkään yksinäni -- olen näkevinäni jos -jotakin... - -Ilja istuutui tuolille sängyn viereen, ja kun hän katsoi hänen -kalpeita, tummien kiharoiden varjostamia, kasvojaan, kääntyi hän -poispäin, omantuntonsa soimaamana. Hänen muistui mieleensä Jaakon -pyyntö ja Matitsan kertomukset Mashan elämästä. Hän painoi päänsä -alas. - --- Jashaakin kuuluu isänsä lyövän... Matitsa kertoi... Se näyttää -olevan meidän kohtalomme... -- mutisi Masha. - --- On ne isiä! -- pääsi Lunjeff ilta vihaisesti. -- Moiset isät -pitäisi pistää pakkotyöhön... sekä sinun isäsi että Petrushka -Filimonoff... - --- Voi, minun isäni on niin heikko... hän ei kykene mihinkään... - --- Jollei kykene lapsistaan pitämään huolta, ei pidä hankkiakaan -niitä... - -Kadun toisella puolella olevassa talossa kuului kaksi henkeä -laulavan, ja laulun sanat kuuluivat avoimesta ikkunasta Iljan -huoneeseen. Vahva, syvä basso jyrisi: - - "Ken lumen alta pääs, on tunteeton..." - --- Nukun varmaan, -- mutisi Masha. Kuinka suloista on täällä -luonasi... niin rauhallisen rauhallista... ja kuinka kauniisti he -laulavat... - --- Niin, he laulavat... -- sanoi Ilja katkerasti nauraen. -- Toisia -rääkätään, toiset laulaa hoilottavat... - - "En antau, kun lumous on poissa"... - -kuului tenorin korkeat, kirkkaat sävelet öisen hiljaisuuden läpi. - -Lunjeff nousi tuolilta ja sulki vihaisesti ikkunan, -- laulu -ei tuntunut hänestä lainkaan sopivalta sillä hetkellä. Ikkunan -rämähtäminen pani Mashan vavahtamaan. Hän avasi silmänsä, kohotti -pelästyneenä päätänsä ja kysyi: - --- Kuka se on? - --- Minä... Suljin ikkunan... - --- Herran tähden... ethän vaan mene pois. - --- En, en... älä pelkää! - -Masha painoi päänsä takaisin tyynylle ja nukahti uudestaan. Mutta -pieninkin Iljan liikahdus, kadulta kuuluvat askeleet, -- kaikki teki -hänet levottomaksi. Hän avasi äkkiä silmänsä ja huusi unissaan: - --- Heti... oh!... heti... - -Tahi hän ojensi kätensä Iljaa kohden ja kysyi: - --- Kolkutetaanko? - -Ilja koetti istua liikkumatta. Katsoen ikkunaan, jonka hän oli -uudestaan avannut, mietti hän kuinka auttaa Mashaa. Hän päätti -pitää hänet luonaan siksi, kunnes poliisi sekaantuu asiaan. Kenties -Kirik'istä voisi olla hyötyä... - -"Lisää, lisää!" -- kuului Gromoff'in avonaisista ikkunoista -innostuneesti huudettavan. Joku taputti käsiään, Masha ähki, ja -Gromoff'ista kuului taas laulu: - - "Aamunkoite valjasparin ruskein..." - -Lunjeff pudisti milt'ei epätoivoisesti päätään... Tuo laulu, -iloiset huudot, nauru häiritsivät häntä. Nojaten ikkunalautaan, -katseli hän raivosti vastapäisen talon valaistuihin ikkunoihin ja -ajatteli, kuinka hauskalta tuntuisi mennä ulos ja viskata katukivi -yhdestä ikkunasta sisään, tahi, jos hänellä olisi pyssy, ampua -tuonne sisään, noiden iloisten ihmisten joukkoon, haulilatinki. Hän -kuvitteli mielessään noita pelästyneitä, verisiä kasvoja, sekasortoa, -huutoja, ja hymyili häijyntyytyväisesti. Mutta laulun sanat tunkivat -tahtomattaan hänen korviinsa, hän toisti niitä itsekseen ja huomasi -kummastuksekseen, että nuo iloiset ihmiset lauloivat siitä, kuinka -langennut nainen haudattiin. Se ihmetytti häntä. Hän alkoi kuunnella -tarkasti ja mietti: - -"Minkätähden laulavat he sitä? Mitä iloa on sellaisesta laulusta? -Keksivätpäs, mitä laulaa! Hautajaisista ja lisäksi kenen... Ja -täällä, viiden sylen päässä heistä, makaa elävä, perin rääkätty -ihminen..." - --- Hyvä! Hyvä! -- kaikui pitkin katua. - -Lunjeff hymyili katsellessaan vuoroin Mashaan, vuoroin kadulle. -Hänestä tuntui jo naurettavalta, että ihmiset iloitsevat laulamalla -laulua langenneen naisen hautajaisista. - --- Vasili... Vasilitsh... -- mutisi Masha... -- En tee enää toiste... -Herra Jumala... - -Hän heittelehti sängyssä, kuin hänen ruumiinsa olisi ollut -palohaavoja täynnä, viskasi peitteen lattialle ja kädet levällään -näytti hän olevan kuolemaisillaan. Hänen suunsa oli puoliavoin ja -hän korisi. Lunjeff kumartui nopeasti hänen ylitsensä, peläten -hänen kuolevan. Kun Masha vähän ajan kuluttua alkoi säännöllisesti -hengittää, rauhottui hän, peitti hänet peitteellä, nousi -ikkunalaudalle seisomaan ja painaen kasvonsa rautaristikkoon, -katsoi Gromoff'in ikkunoihin. Siellä yhä laulettiin, -- milloin -yksi- milloin kaksiäänisesti, milloin taas kuorossa. Kuului soittoa, -naurua. Ikkunoiden ohi vilahteli valkosiin, punasiin ja sinisiin -puettuja naisia. Ilja kuunteli lauluja, ajatellen vihaisesti, kuinka -nuo ihmiset voivat laulaa surullisia lauluja Volgasta, hautajaisista, -ja jokaisen laulun jälkeen nauraa niin huolettomasti, kuin eivät -olisikaan laulaneet... Huvitellaanko surullakin?! - -Mutta joka kerran, kun Masha voihkinallaan muistutti itsestään, -katsahti Ilja tylsästi häneen ja ajatteli, kuinka hänen käy. -Mutta entä jos äkkiä tulisi Tatjana hänen luokseen ja saisi -nähdä Mashan!... Mihin hän joutuisi Mashan kanssa? Laulu, Mashan -voihkaminen, raskaat, hämärät ajatukset panivat hänen päänsä -pyörälle. Vihdoin tunsi hän itseänsä nukuttavan. Hän laskeusi alas -ikkunalaudalta ja ojentautui lattialle sängyn viereen, asetettuaan -palttonsa päänalaisekseen. Unissaan oli hän näkevinään, että -Masha oli kuollut ja makasi maassa keskellä suurta vajaa, ja -hänen ympärillään seisoi Valkosiin, sinisiin ja punasiin puettuja -hienoja neitejä ja lauloi hänelle. Ja kun he laulavat surullisia -lauluja, nauravat he, ja laulaessaan iloisia lauluja, itkevät -katkerasti, surullisesti nyykyttäen päätään ja kuivaten kyyneliä -Valkosilla nenäliinoilla. Vajassa on pimeää, kosteaa, nurkassa -seisoo Savel-seppä ja takoo rautaristikkoa, lyöden kovasti vasaralla -hehkuvaa rautaa, ja katolla kulkee joku ja huutaa: - --- Ilja, Ilja!... - -Mutta hän, Ilja, makaa samassa vajassa lujasti köytettynä, niin että -hän vaan vaivoin voi kääntyä, eikä kykene puhumaan... - - * * * * * - --- Ilja! Herää, ole hyvä... Hän avasi silmänsä ja näki Paavali -Gratsheff'in, joka istui tuolilla lähellä hänen jalkojaan. -Kirkas auringonsäde kävi huoneeseen, valaisten pöydällä kiehuvaa -teekeittiötä. Ilja sulki valon häikäisemänä silmänsä. - --- Kuule, Ilja!... - -Paavalin ääni oli käheä, kuin humalan jälkeen, kasvot olivat -keltaset, tukka pörröinen. Lunjeff katsahti häneen ja hyppäsi heti -jalkeille, huudahtaen puoli-ääneen: - --- Mikä hätänä? - --- Hän on joutunut kiikkiin! -- sanoi Paavali, pudistaen päätään. - --- Mitä? Missä on hän? -- kysyi Lunjeff, kumartuen häneen päin ja -tarttuen hänen olkapäähänsä. Gratsheff horjahti ja vastasi hämillään: - --- Vankilassa... Eilen, aamulla, kuuluu hänet viedyn sinne... - --- Minkätähden? -- kysyi Ilja äänekkäästi kuiskaten. - -Masha oli herännyt ja tuijotti Paavaliin pelästyneen näköisenä. -Puodin ovelta katsoi Gavrik paheksuva ilme huulillaan. - --- Sanotaan hänen varastaneen eräältä kauppiaalta kuusisataa -ruplaa... koko lompakon... - -Ilja tyrkkäsi Paavalia olkapäähän ja poistui ääneti hänen luotaan. - --- Tarkastuksessa löydettiin se häneltä... -- sanoi kumeasti -Gratsheff. - --- No, sitten on asia selvillä, -- sanoi Ilja katkerasti nauraen. -- -Ja kun hän kerran on vankilassa, niin ei hän sieltä hevillä pääse... - -Kun Masha oli päässyt selville, ettei asia häntä koskenut, hymyili -hän ja sanoi hiljaa: - --- Kunpa panisivat minutkin vankilaan... Paavali katsahti ensin -häneen, sitten Iljaan. - --- Etkö tunne häntä? -- kysyi Ilja. Muistatko Mashaa, Perfishkan -tytärtä? - --- Vai niin, -- virkkoi Paavali välinpitämättömästi ja kääntyi -poispäin Mashasta, vaikka tämä, hänet tunnettuaan, hymyili hänelle. - --- Ilja! -- sanoi Gratsheff synkästi. Mutta jos hän on tehnyt sen -minun tähteni? Hän puhui välistä sinnepäin... - --- Minä en tiedä, kenen tähden hän on sen tehnyt, sinunko tähtesi -vaiko itsensä tähden... se on nyt samantekevää! Hänen virtensä on -veisattu... - -Lunjeff ei ollut vielä ehtinyt tointua siitä, mitä oli kuullut. -Unisena, peseytymättömänä, tukka pörrössä, istuutui hän sänkyyn -Mashan jalkopäähän ja tuijotti milloin häneen milloin Paavaliin, -tuntien samalla olevansa kuin kuumeessa. - --- Minä tiesin, -- sanoi hän verkkaan, ettei tuo... juttu saa hyvää -loppua. - --- Hän ei totellut minua, -- virkkoi Paavali alakuloisesti. - --- Niinpä niin! -- huudahti Lunjeff ivallisesti. -- Siinä se pulma -onkin, ettei hän totellut sinua! Mutta mitä voit sanoa hänelle? - --- Minä rakastin häntä... - --- Mitä hyötyä on rakkaudestasi? Mitä ostat sillä? Työlläsi taas -tuskin jaksoit hankkia hänelle ruokaa kylliksi... - --- Oikeassa olet, -- virkkoi Paavali huoaten. - -Lunjeff alkoi taas tulistua. Hän huomasi, että kaikki nuo jutut -- -Paavalin, Mashan synnyttävät hänessä kiukkua. Ja tietämättä kenelle -kiukkunsa purkaa, suuntasi hän sen toveriinsa. - --- Jokainen haluaa elää hyvästi, iloista elämää... samoin hänkin... -Mutta sinä sanot hänelle: minä rakastan sinua, elä siis kanssani ja -kärsi puutetta... Luuletko, että se on oikein? - --- Mutta kuinka sitten olisi minun ollut meneteltävä? -- kysyi -Paavali hiljaa. - -Se kysymys jäähdytti vähän Iljaa. Hän ei vastannut mitään. - --- Helpommalta olisi minusta tuntunut tappaa hänet omalla kädelläni, --- virkkoi Paavali. - -Puodin ovelta pilkisti Gavrik sisään. - --- Ilja Jakovlevitsh! Avaanko puodin? - --- Hiiteen koko puoti! -- huudahti Ilja kiivaasti. -- Ei nyt osata -tehdä hyviä kauppoja! - --- Olenko minä tielläsi? -- sanoi Paavali. - -Hän istui kumarassa tuolilla nojaten kyynärpäitään polviin ja -tuijottaen lattiaan. Ohimosuoni, verta täynnä, tykytti kovasti. - --- Sinäkö? -- huudahti Ilja. -- Sinä et ole minun tielläni... eikä -Mashakaan... vaan jokin muu! Kuten olen useasti sinulle sanonut, on -jotakin, joka on meidän kaikkien tiellä... sinun, Mashan, minun... -Onko se meidän tyhmyyttämme vai mitä muuta, sitä en tiedä, vaan -meillä ei ole mitään mahdollisuutta elää ihmisten lailla! - -Lunjeff antoi katseensa kulkea ympäri ahdasta huonettaan, -katsoi Mashaan, joka makasi liikkumatta sängyssä, kasvoilla -alakuloinen ilme, vilkaisi puotiin, jossa Gavrik joi teetä, -katsoi rautaristikolla varustettuun ikkunaan, ja jatkoi miltei -epätoivoisella, käheällä, katkeralla äänellä: - --- Ei ole tämä elämää, joka on niin ahdasta, synkkää, -käsittämätöntä... Jos on saanutkin hankituksi itselleen siistin, -tyyneen nurkan... niin ei hänellä sielläkään ole rauhaa! Ei -mikään ole sellaista, kuin tulisi olla... kaikki on vaivalloista, -kiusallista... nöyryyttävää... - --- Mistä sinä oikeastaan puhut? -- kysyi Paavali, katsomatta häneen. - --- Kaikesta! -- huusi Ilja. -- Minusta tuntuu nyt, kuin ei mikään -olisi minkään arvoista! Ehkä en ymmärrä sitä... olkoon niin... -Vaan niin paljon ymmärrän, kuin tarvitsenkin: tarvitsen elää -ihmisten lailla... viettää kunnioitettuna puhdasta hauskaa elämää! -En tahdo nähdä mitään murheita, kurjuutta... syntiä, enkä muuta -saastaisuutta... en tahdo! Mutta minä itse... - -Hän vaikeni ja kalpeni. - --- Entä sitten? -- kysyi Paavali. - --- Ei mitään... ei ole nyt siitä kysymys!... -- mutisi Ilja. - --- Sinä puhut aina itsestäsi... -- huomautti Paavali. - --- Kenestä sitten puhut sinä? -- kysyi Ilja ivallisesti. -- Sinä -puhut Vjerasta! Ketä liikuttaa hän, sinuako vai minua? En puhu -yksistään itsestäni, puhun kaikista... sillä ajattelen kaikkien -asemaa... - --- Lähden tieheni, -- sanoi Gratsheff, nousten tuolilta. - --- Kuule! -- huusi Ilja. -- Ymmärrä minua oikein äläkä suutu... -Minäkin olen sorrettu, ja sorrettujen tulee ymmärtää toisiaan, -suoriutuaksensa sortajasta... - --- Tuntuu, kuin olisin saanut kivestä iskun päähäni... en ymmärrä -mitään! Säälin Vjeraa... kaikki muu on minusta yhdentekevää... Mitä -pitää minun tehdä? Sitä en tiedä... - --- Et voi tehdä mitään! -- sanoi Ilja varmasti. -- Kun hän kerran -on joutunut kiinni, tuomitaan hänet. Häneltä on löydetty selvät -todistukset... - -Gratsheff istui taas tuolille. - --- Mutta jos minä selitän, että hän on tehnyt sen minun tähteni? -- -sanoi Paavali. - --- Luuletko olevasi jokin prinssi? Jos sanot niin, pannaan sinutkin -vankeuteen... Siinä kaikki... Mutta meidän täytyy hiukan siistiä -itseämme. Sinun pitäisi peseytyä... ja samoin sinun, Masha... me -menemme siksi ajaksi puotiin, jotta voit nousta ja pukeutua ja kaataa -meille teetä... Ole kuin kotonasi... - -Masha hätkähti, kohotti päätään pielukselta ja kysyi Iljalta: - --- Mitä sanoit... täytyykö minun lähteä kotiin? - --- Ei!... Ihmisen koti on siellä, missä häntä ei kiusata... Tule, -Paavali! - -Kun he tulivat puotiin, kysyi Paavali vihaisesti: - --- Miksi on hän luonasi? Kuinka kurjalta hän näyttää! - -Lunjeff kertoi hänelle lyhyesti, kuinka asianlaita oli. Hänen -kummastuksekseen vilkastui siitä Paavali vähän. - --- Tuota vanhaa saatanaa? -- kirosi hän rihkamakauppiasta vieläpä -hymyilikin. - -Ilja seisoi hänen vieressään ja tarkasteli puotiaan, puhellen: - --- Ryöstöt, rosvoaminen, varkaudet, juoppous... kaikenlainen -säädyttömyys... siinä koko elämä! Moni ei tahtoisi mitään sellaista, -vaan -- saman tekevää! -- arvellaan -- Samassa joessa uidaan yhdessä -kaikkien kanssa, sama vesi huuhtelee... Elä kuten kaikki muutkin! -Pakopaikkaa ei ole. Metsäänkö pakenen tai luostariinko sulkeudun?... -Siitä ei ole kauan, kun sanoit, ettei minua nykyinen oloni tyydytä... - --- Hän nyökäytti päätään ja jatkoi: - --- Aivan niin! Ei tyydytäkään. Mitä etua on minulle siitä, että -yhdellä paikalla seisoen teen kauppaa? Paljon vaan huolta eikä -vapautta vähääkään. Kävelemään ei jouda. Ennen taas sai kulkea -katuja, minne tahtoi... Sattui löytämään mukavan, kauniin paikan, -niin istui ja ihaili ympäristöä... Mutta nyt saa seisoa torjottaa -täällä päivät päästään ja siinä kaikki... - --- Ottaisitpa Vjeran puotilaiseksesi, -- sanoi Paavali. - -Ilja katsoi häneen mitään virkkamatta. - --- Tulkaa! -- huusi Masha heille. - -Teetä juodessaan nuo kolme ystävystä eivät puhelleet juuri -mitään. Ulkona paistoi aurinko, paljasjalkaisia lapsia tassutteli -katukäytävällä, ikkunan ohitse kulki vihannesten myyjiä, huutaen: - --- Sipulia, vihreitä sipulia! Tuoreita kurkkuja! - -Kaikki puhui keväästä, kauniista, lämpimistä päivistä, vaan -ahtaassa huoneessa oli kosteata, sillointällöin kuului joku hiljaa -lausuttu, alakuloinen sana, teekeittiö inisi, heijastaen himmeästi -auringonsäteitä... - --- Istumme kuin hautajaisissa, -- sanoi Ilja. - --- Vjerkan hautajaisissa, -- lisäsi Gratsheff. - -Hän istui kuin olisi saanut iskun päähänsä. Hänen kätensä liikkuivat -veltosti, kasvonsa olivat alakuloiset, ja hän puhui pitkäveteisesti -ja kauniisti... - --- Toinnu nyt jo, -- virkkoi hänelle Ilja hiljaa. -- Ei kannata -näyttää niin happamelta! - --- Omatunto vaivaa minua... -- sanoi Gratsheff, pudistaen päätään. -- -Istun ja aprikoin, että kenties minä olen saattanut hänet vankilaan? - --- Se on hyvin mahdollista, myönsi Ilja armottomasti. - -Gratsheff nosti päätään ja katsoi moittivasti toveriinsa. - --- Mitä katsot? - --- Sinä olet häijy... - --- Mutta minkätähden pitäisi minun olla hyvä? Ja mitä iloa minulla -on, jonka tähden olisin ystävällinen muille? -- huusi Ilja. Kuka on -koskaan ollut minulle hyvä? Kuka on silittänyt päätäni?... Yksi ainoa -ihminen on kenties rakastanut minua... ja hänkin oli yhteiskunnan -hylkiöitä... langennut nainen! Meitä saa jokainen lyödä, ja meidän on -se ottaminen tyytyväisesti vastaan! Ei, kiitoksia paljon! - -Kova kiivastuminen sai hänen kasvonsa punasiksi ja silmänsä -veristäviksi, ja hän hyppäsi ylös tuolilta, raivoissaan valmiina -huutamaan, kiroilemaan, lyömään nyrkkiään pöytään. Masha pelästyi ja -alkoi itkeä kovasti, kuin pelästynyt lapsi. - --- Minä lähden kotiin... antakaa minun mennä, -- sanoi hän itkien, ja -painoi päänsä alas, kuin aikoen piiloutua jonnekin. - -Lunjeff vaikeni. Hän huomasi, että Paavalikin katsoi vihaisesti -häneen. - --- Miksi itket? -- kysyi hän kiukkuisesta -- En sinulle huutanut!... -Sinä et saa lähteä minnekään... vaan minä lähden... Paavali jää tänne -luoksesi... Gavrik! Jos Tatjana Vlasjevna sattuisi tulemaan... kuka -siellä taas on? - -Ovea kolkutettiin. Gavrik katsoi kysyvästi isäntäänsä. - --- Avaa! -- käski Ilja. - -Kynnyksellä näyttäytyi Gavrik'in sisar. Hän seisoi vähän aikaa -liikkumatta, suorana, pää pystyssä, katsoen silmiään siristäen -huoneessa olevia. Sitten ilmestyi hänen rumille, kuiville kasvoilleen -vastenmielisyyden ilme, ja, vastaamatta Iljan kumarrukseen, hän sanoi -veljelleen: - --- Gavrik, tule hetkeksi ulos... - -Ilja tulistui. Loukkaus ajoi veret niin suurella voimalla hänen -kasvoihinsa, että silmiä poltti. - --- Vastatkaa tervehdykseen, hyvä neiti, kun teitä tervehditään, -- -sanoi hän terävästi, vaivoin hilliten itseään. - -Tyttö kohotti päätään vielä pystympään, rypisti kulmakarvojaan ja -mitteli Iljaa katseillaan, sanomatta sanaakaan. Gavrik katsoi myös -vihaisesti isäntäänsä. - --- Te ette ole juoppojen ettekä konnien luona, -- jatkoi -Ilja, vapisten itsensähillitsemisestä, -- teitä kohdellaan -kunnioittavasti... ja, kuten sivistyneen neidin konsanaankin, on -teidän vastattava samalla tavalla... - --- Älä suutu, Sonjka, -- sanoi Gavrik äkkiä sovittavalla äänellä, -astuen sisarensa luokse ja tarttuen hänen käteensä. - -Tuli äänettömyys. Ilja ja tuo nuori tyttö katsoivat uhkaavina -toisiinsa kuin odottaen jotakin. Masha hiipi hiljaa nurkkaan. Paavali -räpytti tylsännäköisenä silmiään. - --- No, sano nyt jotakin, Sonjka, -- huudahti Gavrik kärsimättömästi. --- Luuletko, että he tahtovat loukata sinua? kysyi hän. Ja hymyillen -lisäsi hän: - --- He ovat niin omituisia! - -Hänen sisarensa nykäsi häntä kädestä ja kysyi Iljalta kuivasti ja -terävästi: - --- Mitä tahdotte minulta? - --- En mitään... vaan... - -Mutta äkkiä välähti hänen päähänsä hyvä, valoisa ajatus. Hän astui -askeleen tyttöä kohti ja sanoi niin kohteliaasti kuin voi: - --- Sallikaa minun selittää teille... se on, näettekö, meitä on tässä -kolme ystävystä... oppimatonta ja sivistymätöntä ihmistä... ja te -olette sivistynyt nainen... - -Hän koetti tuoda ajatuksensa esiin niin selvästi kuin mahdollista, -vaan ei voinut. Noiden mustien silmien terävä ja ankara katse sai -hänet hämilleen. Tytön sieraimet vapisivat, hänen kätensä heilutti -hermostuneesti veljen kättä. Ilja loi katseensa maahan, mutisten -hämillään ja vihoissaan: - --- En osaa sanoa sitä näin yhtäkkiä... vaan jos teillä on aikaa... -niin käykää sisään ja istukaa... - -Ja hän väistyi syrjään antaakseen hänelle tietä. - --- Odota tässä, Gavrik, -- sanoi tyttö, astuen huoneeseen ja jättäen -veljensä ovelle. Ilja nosti tuolin esiin. Hän istuutui sille. Paavali -meni puotiin, Masha painautui peloissaan uunin nurkkaan, ja Ilja -seisoi liikkumatta kahden askeleen päässä tytöstä, tietämättä, kuinka -alkaa. - --- Mitä teillä on sanottavaa? -- kysyi tyttö. - --- Asia on sellainen, -- alkoi Ilja, huoaten raskaasti. -- -Nähkääs, -- tyttö tuolla, se on, hän ei ole enää tyttö, vaan hän -on naimisissa... erään ukon kanssa... joka kohtelee petomaisesti -häntä... Pahoinpideltynä ja rääkättynä on hän paennut hänen -luotaan... minun turviini... Ajattelette ehkä pahaa meistä... vaan -niin ei ole asianlaita. - -Hän sotkeutui sanoihinsa ja puhui epäselvästi, haluten samalla kertaa -sekä kertoa Mashan historian että lausua mielipiteensä siitä. Etenkin -tahtoi hän esiintuoda kuulijalleen oman mielipiteensä asiasta. Tyttö -katsoi koko ajan häneen ja hänen kasvojensa ilme kävi lempeämmäksi, -vaikka silmänsä yhä omituisesti kiilsivät. - --- Ymmärrän, -- keskeytti tyttö hänet. Te ette tiedä, kuinka -menetellä? Ensin on käännyttävä lääkäriin ja annettava hänen -tarkastaa... Tunnen erään lääkärin... tahdotteko, että vien hänet -hänen luokseen? Gavrik, katso, paljonko on kello. Yksitoista? Hyvä, -on juuri hänen vastaanottoaikansa... Gavrik, kutsu ajuri tänne... Ja -te esittäkää minut hänelle... - -Mutta Ilja ei liikahtanutkaan paikaltaan. Hän ei ollut odottanut, -että tuo ankara, vakava tyttö osaisi puhua niin lempeästi. Hänen -kasvonsakin kummastuttivat häntä; niiden kopean ilmeen sijaan -oli tullut huolestunut ilme, ja vaikka hänen sieraimensa olivat -paisuneet entistä leveämmiksi, oli hänen piirteissään hyvyyttä, -yksinkertaisuutta, sydämellisyyttä, jota Ilja ei ennen ollut -huomannut. Hän katsoi tyttöön ja hymyili hämillään, mitään sanomatta. - -Tämä oli jo kuitenkin kääntynyt hänestä poispäin ja mennyt Mashan -luokse, jonka kanssa hän hiljaa puheli. - --- Älkää itkekö, hyvä ystäväni, älkääkä peljätkö... Lääkäri on -ystävällinen mies, hän tarkastaa teidät ja antaa todistuksen... siinä -kaikki! Minä tuon teidät sitten tänne... No, rakas ystävä, älkää -itkekö... - -Hän laski kätensä Mashan olkapäälle ja tahtoi vetää hänet puoleensa. - --- Voi... tekee kipeätä... -- voihki Masha. - --- Mikä teillä on? Lunjeff kuunteli hymyillen. - --- Mitä ihmeitä se sitten onkaan! -- huudahti tyttö liikutettuna, -poistuen Mashan luota. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ja hänen -silmissään paloi vihan tuli. - --- Kuinka kauhealla tavalla häntä on kohdeltu! - --- Sillä tavalla meillä eletään! -- huudahti Lunjeff kiivastuen. --- Näittekö? Ja tuosta voin näyttää teille toisen. Sallikaa minun -esittää teille toverini Paavali Saveljitsh Gratsheff'in... - -Paavali tuli hitaasti puodista Iljan kammariin ja ojensi kätensä -tytölle häneen katsomatta. - --- Medvjedeff, Sofja Nikonovna, -- sanoi tyttö, katsoen tutkivasti -Paavalin alakuloisiin kasvoihin. -- Ja teidän nimenne on kai Ilja -Jakovlevitsh? -- kysyi hän Iljaan kääntyen. - --- Aivan niin, -- vastasi Ilja vilkkaasti, puristaen kovasti hänen -kättään, ja päästämättä sitä, jatkoi: - --- Jos kerran olette sellainen... se on, jos olette ottanut -huolehdittavaksenne toisen, niin älkää hylätkö toistakaan! Hän on -myös pulassa. - -Tyttö katsoi tutkivasti ja vakavasti hänen kauniisiin, kasvoihinsa, -joissa kuvastui mielenliikutus, ja koetti hiljaa vapauttaa kättänsä -hänen kädestään. Mutta Ilja ei päästänyt sitä irti ja kertoi hänelle -Vjerasta, Paavalista, kertoi lämpimästi ja innostuneesti, ja hänestä -tuntui, että hän siten keventää sydäntänsä ahdistavaa taakkaa. - --- Hän on sepittänyt runoja... mainioita runoja! Vaan tässä asiassa -on hän kuin näännyksissä... Samoin myös Vjera... Luulette ehkä, että -kun hän kerran on sellainen... siinä sitten on kaikki? Ei, älkää -sitä luulko! Tekipä ihminen hyvää tahi pahaa, niin kuminassakaan -tapauksessa emme voi päättää, onko hän ehdottomasti hyvä tahi paha! - --- Mitä tarkotatte? -- kysyi Sonja. - --- Tarkotan sitä, että vaikka ihminen on paha, löytyy hänessä myös -jotakin hyvää, vaikka hän on hyvä. on hänessä pahaakin... Kaikki me -olemme sisällisesti kirjavia... ihan kaikki! - --- Olette oikeassa! virkkoi Sonja, arvokkaasti nyykäyttäen päätänsä. --- Siinä sanoitte hyvin järkevästi! Mutta olkaa hyvä ja päästäkää -käteni, -- puristatte liian kovasti! - -Ilja rupesi pyytelemään anteeksi, mutta tyttö ei kuunnellut häntä, -vaan kääntyi moittien Paavaliin: - --- Hävetkää, Gratsheff, eihän tuo kelpaa mihinkään! Täytyy toimia... -aina täytyy toimia, -- joko puolustautua tahi olla hyökkäävänä! -Vjeralle on hankittava puolustaja, asianajaja, ymmärrättekö? Minä -hankin teille... kuuletteko!... Eikä hänelle tapahdu mitään pahaa, -sillä hänet vapautetaan... siihen annan kunniasanani! - -Hänen kasvonsa olivat tulleet punasiksi, ohimoilta oli tukka -joutunut epäjärjestykseen ja hänen silmissään loisti omituinen ilo. -Masha seisoi hänen rinnallaan, katsoen häneen lapsen luottavalla -uteliaisuudella. Lunjeff taas katsoi voitonriemuisesti Mashaan ja -Paavaliin ikäänkuin ylpeänä siitä, että tuo merkillinen tyttö oli -hänen huoneessaan. - --- Jos te todellakin voitte auttaa, -- sanoi Paavali vapisevalla -äänellä, -- niin auttakaa! En ikinä sitä unhota... Vaikken uskokaan -onnelliseen päätökseen, niin tahdon uskoa siihen!... - --- Tulkaa luokseni tänä iltana seitsemän aikaan, tulettehan? Gavrik -kyllä neuvoo asuntoni... - --- Minä tulen... En osaa kyllin teitä kiittää... - --- Miksi kiittää? Meidän ihmisten pitää auttaa toinen toisiamme. - --- Kyllähän ne auttavat!... -- huudahti Ilja iroonisesti. - --- Sonja käännähtihe nopeasti häneen päin. Mutta Gavrik, tuntien -itsensä ainoaksi järkeväksi ja maltilliseksi henkilöksi koko -joukossa, nykäsi sisartaan kädestä ja sanoi: - --- No, etkö jo lähde, lörpöttelijä! - --- Heti! Masha, pukeutukaa! - --- Minulla ei ole muita vaatteita, -- virkkoi Masha arasti. - --- Ei se tee mitään! Lähdetään... Tulettehan sitten illalla, -Gratsheff? Näkemiin asti, Ilja Jakovlevitsh! - -Ystävykset puristivat kunnioittavasti ja ääneti hänen kättään, ja hän -poistui, taluttaen Mashaa kädestä. Mutta ovella hän pysähtyi, kääntyi -Iljaan ja sanoi pää pystyssä: - --- Unohdin erään tärkeän seikan! Kun tulin tänne, en tervehtinyt -teitä ja siinä tein hävyttömästi. Pyydän sitä anteeksi! - -Hänen kasvonsa tulivat punasiksi ja hän loi hämillään silmänsä -maahan. Ilja katsoi häneen ja hänen rintansa riemuitsi. - --- Pyydän anteeksi vielä kerran! Luulin, että täällä oli juomingit... -se oli tyhmästi, vaan... - -Hän pysähtyi, kuin olisi niellyt jonkin sanan. - --- Ja kun te moititte minua siitä, etten tervehtinyt... niin luulin, -että silloin puhui isäntä... mutta erehdyin! Olen hyvin iloinen -siitä! Se olikin ihmisarvon tunne. - -Hyväntahtoinen, iloinen hymy kirkasti hänen kasvonsa, ja hän jatkoi -lämpimästi, aivan kuin omista sanoistaan nauttien: - --- Oi, kuinka tuntuu hyvältä nähdä ihmisessä löytyvän oman arvon -tunnetta!... Olen hyvin iloinen... kaikki on käynyt niin erittäin -hyvin! Niin äärettömän hyvin! - -Ja hän katosi hymyillen kuin pieni, harmaa pilven hattara, jota -aamurusko kultaa. Toverukset katsoivat hänen jälkeensä. Kummankin -kasvot olivat juhlalliset, vaikka samalla hiukan naurettavat. Sitten -katsahti Lunjeff huonettaan ja sanoi, nykäisten Pashkaa: - --- Eikö täällä ole hienoa? Tämä hymähti. - --- Kuulitko, kuinka hän pyysi minulta anteeksi? -- kysyi Ilja, -pyyhkäisten kädellään kiharaa tukkaansa. -- Niin käyttäytyy oikea -sivistynyt ihminen, joka voi kunnioittaa jokaista, vaikka ei ensin -taivukaan kenenkään edessä. Ymmärrätkö! - --- Jalo ihminen, -- vakuutti Gratsheff hymyillen. -- Kauanko viipyi -hän täällä? Lähes tunnin... eikä se tuntunut minuuttia pitemmältä. - --- Hän välähti kuin tähti, hah, haa! - --- Ja hän selvitti paikalla kaikki... - -Lunjeff nauroi tyytyväisesti. Hän oli hyvillään siitä, että tuo kopea -tyttö, paljastettuaan itsensä, olikin niin yksinkertainen, kunnon -ihminen, ja oli tyytyväinen, että oli osannut käyttäytyä arvokkaasti -häntä kohtaan. - --- Voi kuitenkin, kun unhotin... -- huudahti hän äkkiä surkutellen. --- Mutta hän pani pääni vallan pyörälle anteeksipyynnöillään. - --- Mitä unhotit? -- kysyi Paavali. - --- Minun olisi pitänyt suudella hänen kättään... Sitä pidetään -sivistyneiden kesken yleensä tapana... erityisen kunnioituksen -merkkinä... - -Gavrik venyttelihe heidän vieressään ja hänellä näytti olevan ikävä. - --- Kuules, Gavrilka! -- sanoi Ilja, tarttuen hänen olkaansa. -- -Sinulla on oikein kunnon sisar. - --- Kyllä hän on hyvä tyttö! -- vakuutti poika alentuvasti. -- -Teemmekö kauppaa tänään tai pidämmekö pyhää?... siinä tapauksessa -läksisin kävelemään! - --- Ei, tänään emme tee kauppaa! Paavali, lähtekäämme mekin kävelemään! - --- Minä lähden poliisikonttoriin, -- sanoi Gratsheff, tullen taas -synkän näköiseksi, ehkä saan luvan puhutella häntä... - --- Mutta minä lähden kävelemään! - -Reippaasti kulki hän katua kiiruhtamatta, ajatellen tyttöä ja -vertaillen häntä niihin ihmisiin, joiden kanssa hän oli ollut -tekemisissä tätä ennen. Hänestä oli selvää, että tuo tyttö oli -parempi kuin yksikään niistä, ja parhaiten oli kohdellut häntä. -Hänen muistossaan kaikuivat hänen anteeksipyyntönsä sanat, hän -kuvitteli mielessään hänen kasvojansa, laajentuneine sieraimineen, -hänen kasvojansa, joiden jokainen piirre ilmaisi lujaa pyrkimistä -jonnekin... - -Ja kuinka tylysti hän kohteli minua alussa! -- ajatteli hän hymyillen -ja ihmetteli, miksi hän, lainkaan häntä tuntematta, kohteli -häntä niin kylmästi ja ylpeästi, vaikkei ollut juuri mitään edes -puhellutkaan hänen kanssaan... - -Iljan ympärillä kiehui elämä. Koulupoikia kulki nauraen ja puhellen, -rattaita ja vankkureita ajoi jyristen hänen ohitsensa, ja hänen -edellään kulkea nilkutti muuan kerjäläinen, puujalka kovasti kolkkaen -katukivitykseen. Kaksi vankia vartijan saattamana kantoi korennolla -korvoa, jossa oli jotakin. Eräs hedelmäin myyjä kulki ohi huutaen: -maukkaita päärynöitä, mehukkaita päärynöitä!... Ja hänen perästään -kulki laiskasti, kieli pitkällä, pieni koira... Jyrinä, tärinä, -huudot, jalkojen töminä... kaikki suli yhteen kiihottavaksi meluksi. -Ilma oli täynnä kuumaa tomua, joka kutkutti sieraimia. Kirkkaalla, -sinisellä taivaalla säteili aurinko, valaen lämmintä hohdettaan -kaikkialle. Lunjeff katsoi kaikkea tätä sellaisella mielihyvällä, -jollaista ei koskaan ennen ollut tuntenut. Kaikki näytti hänestä nyt -erityiseltä, mieltäkiinnittävältä. Tuossa kulkee nopeasti, miltei -hypähdellen, nuori, kaunis, punaposkinen tyttö ja katsoo Iljaan niin -ystävällisesti, kuin tahtoisi hänelle sanoa: - --- Oletpa sinä komea poika! - -Lunjeff hymyili hänelle. - -Muuan ajuri kohottaa lakkiaan ja kääntyy kuskipukilla puhutellakseen -erästä paksua rouvaa, joka seisoo katukäytävällä: - --- Se on liian vähän, rouvaseni, lisätkää viisi kopeekkaa... - -Mutta Ilja lukee ajurin kasvoista, että hän valehtelee, tuo -velikulta, ja että hän on saanut tavallisen palkan. Muuan puotipoika -juoksee vaskinen teekannu kädessä ja ruiskuttaa siitä kylmää vettä -käytävälle niin että sitä räiskyy vastaan tulevien jaloille, ja -kannun kansi helisee iloisesti. Kadulla on kuuma, tukehduttavaa, -melua, ja vanhat lehmukset kaupungin hautausmaalla houkuttelevat -viileään varjoonsa ja hiljaisuuteensa. Valkosen kivimuurin -ympäröimänä kohoo vanhan hautausmaan rehevä vihervä mahtavan aallon -tavoin taivasta kohden, ja korkealla, tuon aallon harjalla, kuvastuu -kukin lehti sinistä taivasta vasten ja näyttää värähdellen sulautuvan -siihen... Ja tuon harjan yläpuolella kimaltelevat kirkkaina kirkon -kultaiset ristit, auringon heijastuneiden säteiden ympäröidessä niitä -pyhimyssäteistön tavoin... - -Astuttuaan hautausmaan muurin sisäpuolelle, läksi Lunjeff verkkaan -kulkemaan pitkin leveätä puistokäytävää, hengittäen syvään kukkivien -lehmusten lemuavaa tuoksua. Puiden välissä, niiden lehvistön -varjossa, seisoi marmorisia ja graniittisia hautapatsaita, -kömpelötekoisia ja raskaita, ja sammal peitti niiden sivuja. Siellä -täällä salaperäisessä hämärässä loisti himmeästi kullatuita ristejä, -joiden otsakekirjotukset aika oli suureksi osaksi hävittänyt. -Kuusamo-, akaasia- ja seljapuu-pensaita kasvoi hauta-aituuksissa, -peittäen haudat oksiensa alle. Nuorten koivujen valkoset rungot -välkkyivät sametinlienteästi tiheän lehvistön läpi; sievinä ja -kainoina näyttivät ne kuin tahallaan piiloutuneen varjoon, tullakseen -paremmin huomatuiksi. Rauta-aitojen sisässä, viheriöillä mykkylöillä, -loisti monenvärisiä kukkia, ampiainen surisi hiljaisuudessa, valkonen -perhosparvi leikki ilmassa... hyttyset parveilivat äänettömästi... Ja -joka paikassa oli maasta puhjennut elinvoimaisia ruohoja ja pensaita, -jotka peittivät synkät haudat, ja koko hautausmaan vihervä oli täynnä -vastustamatonta halua kasvamaan, kehittymään, ahnaasti imemään -itseensä valoa ja ilmaa, muuttamaan voimakkaan maaperän mehuja -väreiksi, tuoksuksi, kauneudeksi, joka hyväili sydäntä ja silmää. -Elämän on voitto kaikkialla ja aina!... - -Lunjeff'ista tuntui suloiselta kävellä tuossa hiljaisuudessa ja -hengittää täysin rinnoin lehmusten ja kukkien tuoksua. Hänessäkin oli -kaikki hiljaista, rauhallista, -- hän aivan kuin lepäsi henkisesti, -mitään ajattelematta, nauttien vain yksinäisyydestään, jota hän -pitkiin aikoihin ei ollut saanut tuntea. - -Hän poikkesi käytävältä vasemmalle, pienelle, polulle ja sitä pitkin -kulkiessaan luki ristien ja hautapatsasten päällekirjotuksia. Polku -oli hyvin kapea, sillä sen molemmin puolin, miltei siinä kiinni, oli -rivi komeita, siroja rauta-aituuksia. - -"Tämän ristin alla lepää Jumalan palvelijan Vonifantin tomu", -- luki -hän hymyillen, sillä nimi tuntui hänestä naurettavalta. Vonifantin -tomun päälle oli asetettu suunnattoman suuri, harmaa graniittikivi. -Tämän haudan vieressä, toisessa aituuksessa, lepäsi Pjotr Babushkin, -kahdeksankolmatta vuoden vanha... - -"Niin nuori", -- mietti Ilja. - -Eräästä yksinkertaisesta, Valkosesta marmoripatsaasta luki hän: - - "Maa yhtä kukkaa köyhemmäksi joutui, - Yks tähti lisää loistaa taivahalla". - -Lunjeff ajatteli hetken noita säkeitä, ja niissä oli hänen mielestään -jotakin liikuttavaa. Mutta äkkiä tuntui hänestä, kuin olisi hän -saanut piston suoraan sydämeensä, ja hän horjahti takaperin, -sulkien lujasti silmänsä. Vaan ummessa silminkin näki hän selvästi -hautakirjotuksen, joka niin kovasti oli hämmästyttänyt häntä. -Loistavat kultakirjaimet suuressa ruskeassa kivessä aivan kuin -syöpyivät hänen sydämeensä: - -"Tässä lepää toisen luokan kauppiaan Vasili Gavrilovitsh -Poluektoff'in maalliset jäännökset..." - -Hetken päästä pelästyi hän pelkoaan ja, nopeasti avattuaan silmänsä, -alkoi hän epäluuloisesti katsella ympärilleen pensastoon... Näkyvissä -ei ollut ketään. Etäällä kuuluttiin pidettävän sielumessua. -Hiljaisuuden läpi kaikui tenoriääni, joka messusi: - --- Ru-koil-kaam-me... - -Ja syvä, aivan kuin tyytymätön, ääni vastasi - --- Armahda! - -Ja saattoi vielä erottaa tuskin kuuluvasti suitsutusastian -helskähtelemisen. - -Nojaten selkäänsä vaahteran runkoon, seisoi Lunjeff pää pystyssä, -katsellen sen miehen hautaa, jonka hän oli murhannut. Hän painoi -päätään niin kovasti puun runkoon, että hänen lakkinsa nousi koholle -otsalta. Hänen kulmakarvansa olivat rypyssä, ylähuuli värähteli, -niin että hampaat näkyivät. Kätensä oli hän työntänyt syvälle nutun -taskuihin, ja jalkojaan jäkisti hän maahan. - -Poluektoff'in hautapatsas kuvasi sarkofag'ia, jonka kanteen oli -hakattu avattu kirja, pääkallo ja kaksi ristiin asetettua sääriluuta. -Samassa aituuksessa oli myös toinen pienempi hauta, jolla olevassa -sarkofag'issa oli kirjotettu, että sen alla lepäsi Jumalan piika -Eupraksia Poluektoff, kahdenkymmenen kahden vuoden vanha. - -"Hänen ensimäinen vaimonsa" -- mietti Lunjeff sillä pienellä -aivojensa osalla, jota ei kiinnittänyt Poluektoff'in kanssa -tapahtuneiden kohtausten muisteleminen. Hän muisti ensimmäisen -kohtauksensa, kauppiaan kanssa, muisti sen, jolloin hän kuristi -hänet, kuinka ukko syljellään kasteli hänen kätensä. Mutta kaikkea -sitä muistellessaan ei Lunjeff tuntenut pelkoa eikä katumusta, -- hän -katseli hautaa vihaisesti ja kiukkuisesti. Ja ollen täydellisesti -vakuutettu sanojensa totuudesta, sanoi hän mielessään kauppiaalle: - --- Sinun tähtesi, kirottu, olen turmellut elämäni, sinun tähtesi, -vanha saatana! Kuinka saatan elää?... ja se on kaikki sinun tähtesi! -Ainaiseksi olen tahrannut itseni sinun tähtesi... - -Tuo "sinun tähtesi" kolkutti hänessä kuin vasaralla. Hänen teki -mielensä voimiensa takaa huutaa nuo kaksi sanaa, jotta jokainen -kuulisi ne, ja töin tuskin jaksoi hän hillitä itsensä siitä. Hän -puri hampaitaan yhteen niin kovasti että teki kipeätä, yhä katsoa -tuijottaen hautaan, samalla kun ajatukset, omasta elämästään -polttivat häntä kuin tuli. Hän oli näkevinään Poluektoff'in pienet, -inhottavat kasvot, ja hänen rinnallaan Stroganin kaljun pään punasine -kulmakarvoineen, Petruhan tyytyväisen naaman, tyhmän Kirik'in, -harmaapäisen Hrjenoff'in nykerönenineen ja pienine silmineen, -- ja -pitkän rivin tuttavia. Iljan korvissa sohisi, ja hänestä tuntui, -kaikki nuo ihmiset ympäröivät hänet ja tunkivat ahdistavan lähelle -häntä. Hän hypähti pois puun nojasta, -- hänen lakkinsa putosi päästä -maahan. Kumartuessaan sitä ottamaan, ei hän voinut irrottaa silmiään -rahanvaihtajan ja varastetun tavaran ostajan hautapatsaasta. Hänen -hengitystään ahdisti, kasvonsa täyttyivät verellä, hänen silmiään -pakotti ponnistus. Vaivoin sai hän silmänsä käännetyksi pois kivestä, -astui aitauksen viereen, tarttui käsin kiinni siihen ja, vapisten -vihasta, sylkäsi haudalle... Poistuessaan haudan luota, polki hän -niin kovasti jalkojaan maahan, kuin olisi tahtonut saattaa sille -kipua!... - -Kotiin ei häntä haluttanut mennä, -- hänen mielensä oli raskas, ja -kylmä ikävyys ahdisti häntä. Hän kulki verkkaan kenenkään katsomatta, -mistään välittämättä ja mitään ajattelematta. Hän kulki erään kadun -päähän, koneellisesti kääntyi kulmasta, kulki taas vähän, ja huomasi -olevansa lähellä Petruha Filimonoff'in ravintolaa. Hän muisti -Jaakon. Tultuaan Petrahan talon portin kohdalle, tuntui hänestä -välttämättömältä poiketa sinne, vaikkei häntä se haluttanutkaan. -Sisäportaita noustessaan kuuli hän Perfishkan äänen: - --- Hyvät ihmiset, säälikää kätösiänne, älkääkä katkoko kylkiluitani... - -Lunjeff pysähtyi avonaiselle ovelle. Tomupilven ja tupakansavun -läpi näki hän Jaakon tarjoilupöydän takana kiireissään kaatavan -teetä kannuihin, lukevan sokeripalasia, kaatavan viinaa laseihin ja -helistelevän rahalaatikkoa. Tarjoilijoita juoksi hänen luokseen ja -huusi, viskaten pöydälle vastamerkkejä: - --- Puoli pulloa! Kaksi pulloa olutta! Kymmenellä kopeekalla -paistettua sianlihaa! - --- Onpas jo oppinut! -- mietti Ilja jonkinlaisella vahingonilolla, -nähdessään, kuinka nopeasti ystävän punaset kädet vilahtelivat -ilmassa. - --- Kas vaan! -- huudahti Jaakko hyvillään, kun Lunjeff astui -tarjoilupöydän eteen, vaan katsahti heti levottomasti taaksensa oveen -päin. Hänen otsansa oli hiestä märkä, kasvonsa olivat keltaset ja -niissä oli punaset läiskät. Hän tarttui Iljan käteen ja pudisti sitä -kuivasti yskien. - --- Kuinka voit? -- kysyi Ilja, pakottaen itsensä hymyilemään. - --- Kuten näet... teen kauppaa... - --- Panivat ikeen niskoillesi? - --- Mitä saatoin tehdä? - -Jaakon hartiat olivat painuneet alas, niin että hän näytti entistä -lyhyemmältä. - --- Onpa siitä aikaa, kuin viimeksi tapasimme toisemme, -- sanoi hän, -katsoen Iljan kasvoihin hyväntahtoisilla, surullisilla silmillään. -- -Haluaisin vähän puhella kanssasi... isäkään ei ole onneksi kotona... -Menehän tuonne... niin pyydän äitipuoltani olemaan vähän aikaa -sijassani... - -Hän avasi isänsä huoneen oven ja huusi kunnioittavasti: - --- Äitikulta!... Olkaa hyvä ja pistäytykää hetkiseksi tänne... - -Ilja astui siihen huoneeseen, jossa hän ennen oli asunut setänsä -kanssa, ja katsoi tarkasti ympärilleen. Se ei ollut paljon muuttunut, --- vain seinäpaperit olivat mustuneet, ja kahden sängyn sijasta oli -yksi ja sen yläpuolella seinällä riippui kirjahylly. Siinä, missä -Iljan sänky oli ollut, oli nyt suuri, ruma laatikko. - --- No, nyt olen hetkeksi vapaa! -- selitti Jaakko iloissaan, astuen -huoneeseen ja pistäen oven hakaan. -- Haluatko teetä? Hyvä... Ivan, --- teetä! Hän huudahti ja rupesi rykimään ja ryki kauan, nojaten -kättään seinään ja köyristi selkäänsä, kuin olisi tahtonut saada ulos -jotakin rinnastaan. - --- Kylläpä sinä köhit! -- virkkoi Lunjeff. - --- Olen hiukan raihnas... Mutta kuinka olen iloinen jälleen -nähdessäni sinut... Näytätpä aika hienolta ja komealta... Kuinka sinä -jaksat? - --- Minäkö? -- vastasi Ilja viivytellen. Tuossahan tuo menee... Entä -sinä itse? - -Lunjeff'ia ei lainkaan haluttanut kertoa itsestään eikä yleensäkään -puhella. Nähdessään Jaakon kalpeaksi ja kuihtuneeksi, tunsi -hän sääliä häntä kohtaan. Vaan se oli kylmää sääliä, tyhjää ja -sisällyksetöntä. - --- Kannan kohtaloni niin hyvin, kuin taidan... -- virkkoi Jaakko -puoli-ääneen. - --- Isäsi imee veren sinusta... - --- Nyt hän itse on joutunut kiikkiin - --- Sepä oikein! - --- Nykyisin komentaa meillä äitipuoleni! Hänen sanansa on laki! - - "En anna ruplaa!... - Ilman ole ystäväin!..." - -lauloi seinän takana Perfishka, säestäen lauluaan hanurillaan. - --- Mikä laatikko tuo on? -- kysyi Ilja. - --- Tuoko? Se on vanha urkuharmoonio, jonka isä osti minulle neljästä -ruplasta... Hän on käskenyt minun sillä opettelemaan soittamaan -ja on sanonut ostavansa sitten uuden kolmesataa ruplaa maksavan -ja sijottavansa sen ravintolaan, jota minä sitten saan soittaa -vieraille... Siten on hänellä edes jotakin hyötyä minusta, sanoo -hän... Siinä on hän sangen viisaasti ajatellut, sillä nykyisin on -musiikkia jo kaikissa ravintoloissa paitsi meillä. Muuten on minusta -hauskaa saada soittaa... - --- Hän on aika roisto! -- huudahti Ilja! - --- Hän on oikeassa... minusta ei ole hänelle mitään hyötyä... - --- Sano sinä hänelle, että kun kuolet, hän asettaisi ruumiisi -ravintolaan nähtäväksi ja ottaisi halullisilta katsojilta pääsymaksua -edes viisi kopekkaa hengeltä... Siten saisi hän hyötyä sinusta vielä! - -Jaakko nauroi hämillään ja rupesi taas rykimään, tarttuen käsillään -milloin kaulaansa, milloin rintaansa. - -Mutta Perfiska lauloi ravintolassa reippaalla tavallaan: - - "Pidin paastot tositöin, - Harvoin kylläkseni söin. - Tyhjät suolet nurkui myötään, - Niill' ei ollut muuta työtä"... - --- Kuinka tulet toimeen velipuolesi kanssa, -- kysyi Ilja, kun Jaakon -yskänkohtaus oli mennyt ohi. Tämä kohotti ponnistuksesta sinertyneitä -kasvojaan ja vastasi: - --- Hän ei asu täällä meillä... hänen esimiehensä ei muka sitä -salli... kun tämä on kapakka... Kyllä hän miehestä käy! Vähän hän -kyllä on olevinaan... herrana pitää itseään... Hän käy täällä... -enimmäkseen saadakseen rahaa äidiltään... hän tarvitsee paljon rahaa! - -Jaakko alensi ääntään ja jatkoi surullisesti: - --- Muistatko sen kirjan? Hän otti sen minulta... sanoi harvinaiseksi, -siitä muka saa suuret rahat. Pyysin, ettei hän veisi sitä, vaan hän -ei siitä välittänyt... - -Ilja ei voinut olla nauramatta. Sitten rupesivat toverukset juomaan -teetä. Kammarin seinäpaperit olivat halkeilleet ja laipion raoista -tunkivat ravintolasta vapaasti sisään äänet ja haju. - --- Nykyisin luen erästä historiaa, -- sanoi Jaakko, -- jonka nimi on -"Julia eli maanalainen vankila Mazzarinin linnassa"... Se on hyvin -hauska!... Entä sinä, luetko vielä? - -Syljen maanalaisille vankiloillesi! Itsekään en ole liian korkealla -maan päällä... vastasi Lunjeff jurosti. - -Jaakko katsoi osanottavaisesti häneen ja kysyi: - --- Onko jotakin hullusti? - -Lunjeff ei vastannut. Hän mietti -- kertoako Jaakolle Mashan kohtalo -vai ollako kertomatta? Mutta Jaakko alkoi itse puhua lempeällä -tavallaan: - --- Sinä näytät olevan yhtä itsepäinen ja kiukkuinen kuin ennenkin... -Se on mielestäni turhaa. Ihmiset eivät, näet, voi tehdä mitään... -Maailman meno oli määrätty tällaiseksi jo ennen, kuin heitä oli -olemassakaan... - -Lunjeff joi ääneti teetään. - --- Ja jokainen saa palkan ansionsa mukaan, se on totinen tosi! Isäni -esimerkiksi. Suoraan puhuttaessa, hän on oikea ihmiskiusaaja... Tuli -sitten Fjokla Timofejevna ja ei aikaakaan, kun isä on tohvelin alla! -Nyt on hänen elämänsä sellaista, että oi, oi, oi! Epätoivoissaan -on hän ruvennut juomaan... Ja jokaisella on pahoista teoistaan -tulevaisuudessa odotettavissa samanlainen Fjokla Timofejevna... - -Iljasta rupesi tuntumaan ikävältä kuunnella, -- hän liikutti -kärsimättömästi kuppiaan tarjottimella ja kysyi äkkiä toveriltaan: - --- Mitä sinä nyt odotat? - --- Se tahtoo sanoa, mistä? -- sanoi Jaakko hiljaisella äänellä silmät -suurina. - --- Tulevaisuudelta mitä odotat? -- toisti Ilja terävästi ja tylysti. - -Jaakko painoi päänsä alas ja vaipui mietteisiinsä. - --- Mitä? -- virkkoi Ilja puoliääneen, tuntien polttavaa levottomuutta -mielessään ja halua poistua ravintolasta mitä pikemmin. - --- Mitäpä minulla lienee odotettavissa? -- hiljaa, häneen katsomatta, -vastasi Jaakko. -- Ei mitään! Kuolen... ja siinä kaikki. Ja että minä -pian kuolen... siitä olen varma... - -Hän kohotti päätään ja jatkoi tyytyväinen hymy kuihtuneilla -kasvoillaan. - --- Uneksin aina sinisestä... Ymmärrätkö, -- kaikki on olevinaan -sinistä... Ei ainoastaan taivas, vaan myös maa, puut, kukat ruoho --- kaikki! On niin hiljaista... täydellinen hiljaisuus vallitsee! -On kuin ei mitään olisi olemassakaan, siihen määrään on kaikki -liikkumatonta... ja kaikki on sinistä, Minä kuljen niin kevyesti, -väsymättä... kauas, kauas määräämättömään kaukaisuuteen... Enkä voi -käsittää olenko olemassa vai enkö, niin kevyeksi tunnen itseni... -Siniset unet ennustavat kuolemaa. - --- Hyvästi! -- sanoi Lunjeff, nousten tuolilta. - --- Mihin menet? Istu nyt vielä. - --- En, hyvästi. Jaakko nousi myös. - --- No lähde sitten! - -Lunjeff puristi hänen kuumaa kättänsä ja katsoi ääneti hänen -kasvoihinsa, tietämättä mitä sanoa jäähyväisiksi toverilleen. Vaan -hänen teki mielensä sanoa jotakin, niin suuresti teki mielensä, että -se miltei vaivasi häntä. - --- Miksi katsot minuun niin omituisesti? -- kysyi Jaakko hymyillen. - --- Anna anteeksi, veli, minulle... -- sanoi Ilja verkkaan, luoden -silmänsä maahan. - --- Mistä? - --- Muuten vaan... anna anteeksi... - --- Olenko minä sitten pappi? -- sanoi Jaakko hiljaa nauraen. -- Ai, -odotappas! Unhotin sanoa sinulle Mashutkasta... - --- Mitä? - --- Hänenkin kohtalonsa kuuluu olevan kova... - --- Niin kuuluu... - --- Jokainen meistä näyttää olevan kovaosainen. Sinunkin elämäsi -taitaa olla raskasta, siltä minusta tuntuu... vai kuinka? - -Hänen puhuessaan väreili heikko hymyily hänen huulillaan. Hänen -äänessään ja sanoissaan oli jotakin veretöntä, voimatonta... Ilja -irrotti kätensä... Jaakon käsi valahti voimatonna alas. - --- Jasha, anna anteeksi... - --- Jumala antakoon sinulle anteeksi! Käythän vastakin katsomassa? - -Ilja poistui mitään vastaamatta. - -Kadulle päästyään tuli hänen mielensä kevyemmäksi ja vapaammaksi. -Hän ymmärsi, että Jaakko kuolee pian, ja se härsytti häntä jotakin -tuntematonta olentoa vastaan. Hän ei säälinyt Jaakkoa, sillä hän -ei voinut edes kuvitella, kuinka tuo hiljainen, suoraluontoinen -nuorukainen olisi saattanut elää ihmisten joukossa. Hän oli jo kauan -pitänyt Jaakkoa määrättynä katoamaan elämästä. Mutta häntä kiihotti -ajatus, minkätähden tuota niin perin hyväluonteista miestä oli niin -paljon kidutettu ja pakotetaan ennen aikojaan jättämään maailman? Ja -se ajatus yhä enemmän kasvatti hänen kiukkuaan elämää kohtaan, mikä -muutenkin alkoi olla hänen mielensä perussävel. - -Yöllä ei hän voinut nukkua. Vaikka ikkuna oli auki, tuntui hänestä -ilma huoneessa tukahduttavalta. Hän meni pihalle ja laskeusi -pitkälleen maahan lauta-aidan viereen, ja lavan alle. Hän oli -selällään ja katseli kirkasta taivasta, ja mitä tarkemmin katsoi, -sitä useampia tähtiä hän näki. Linnunrata kulki poikki taivaan kuin -hopeavaate, -- tuntui samalla suloiselta ja surulliselta katsoa sitä -puunoksien läpi. Taivaalla, jossa ei ole ketään, loistavat tähdet, -vaan maa... millä on se koristettu? Ilja siristi silmiään, ja silloin -näyttivät puun oksat kohoavan yhä ylemmäksi. Sinistä, kirkasten -tähtien peittämää, vienoa taivasta vasten näyttivät lehvistön -tummat piirteet käsiltä, jotka olivat ojennetut taivaslakea kohden -ylettyäksensä siihen. Iljan mieleen muistuivat Jaakon siniset unet, -ja hänen eteensä nousi ystävän kuva, myös kokonaan sinisenä, keveänä, -läpikuultavana, hyväntahtoisine ja tähtikirkkaille silmineen... Ja -hän ajatteli: oli olemassa ihminen, vaan hänet kidutettiin kuoliaaksi -siksi, kun hän eli rauhallisesti ja hiljaa... Mutta kiduttajat -elävät, kuinka tahtovat, ja kauan elävätkin... - - * * * * * - -Mutta nyt oli Iljan elämään ilmestynyt jotakin uutta, joka saattoi -hänet levottomaksi. Gavrik'in sisar rupesi käymään Lunjeff'in -puodissa miltei joka päivä. Hän näytti aina huolestuneelta ja -kiireelliseltä, tervehtiessään Iljaa pudisti hän lujasti hänen -kättänsä ja vaihdettuaan pari sanaa hänen kanssaan, katosi hän, -jättäen aina jälkeensä jotakin uutta Iljan mietittäväksi. Kerran -kysyi hän tältä: - --- Huvittaako teitä olla kauppiaana? - --- Ei erittäin, -- vastasi Lunjeff, kohauttaen hartioitaan, -- vaan -jollakinhan täytyy elää... - -Sonja katsoi häneen totisilla silmillään tutkivasta. - --- Täytyy elää... -- toisti Ilja huoaten. - --- Ettekö ole koskaan koettanut elää jollakin työllä? -- kysyi tyttö. - -Ilja ei ymmärtänyt hänen kysymystään. - --- Kuinka sanoitte? - --- Ettekö ole koskaan tehnyt työtä? - --- Aina. Koko ikäni. Teen kauppaa... -- vastasi Ilja hämillään. - -Mutta tyttö naurahti, -- ja hänen hymyilyssään oli jotakin, joka -loukkasi Iljaa. - --- Onko teidän mielestänne kauppa työtä? Onko se samaa? -- kysyi hän -nopeasti. - --- Kuinka sitten? Väsynhän minä siitä. Katsottuaan hänen silmiinsä, -tuli Ilja vakuutetuksi, että hän puhui tosissaan eikä laskenut -leikkiä. - --- Ei suinkaan, -- jatkoi tyttö, alentuvasti hymyillen. -- Työ on -se, kun ihminen laatii jotakin kuluttamalla voimiansa... kun hän -valmistaa nauhaa, pitsiä, tuoleja, kaappeja... ymmärrättekö? - -Lunjeff punastui ja nyökäytti päätään. Hänestä oli vaikeata sanoa, -ettei ymmärtänyt. - --- Mutta kauppa -- mitä työtä se olisi? Se ei anna ihmisille mitään! --- sanoi tyttö vakuuttavasti, katsoen tutkivasti Iljan kasvoihin. - --- Tietysti olette oikeassa, -- sanoi Ilja verkkaan ja varovaisesti. --- Kauppa ei ole vaikeata sille, joka siihen on tottunut... Mutta -tietysti on siitä hyötyä, sillä jollei se antaisi voittoa, niin kuka -sitten pitäisikään kauppaa? - -Tyttö ei vastannut mitään, vaan kääntyi veljensä puoleen, jonka -kanssa vähän aikaa puheltuaan poistui, nyökäyttäen Iljalle -hyvästiksi päätään. Hänen kasvonsa olivat samanlaiset, kuin ennen -hänen kohtaamistaan Mashan kanssa, -- kuivat ja ylpeät! Ilja rupesi -miettimään, oliko hän mahdollisesti loukannut häntä jollakin -varomattomalla sanalla. Hän muisti kaikki, mitä oli sanonut, eikä -huomannut siinä mitään loukkaavaa. Sitten rupesi hän ajattelemaan -hänen sanojaan, ja mitä enemmän hän ajatteli, sitä epäselvemmiltä ne -tuntuivat. Mikä ero on hänen mielestään kaupan ja työn välillä. - -Tuo tyttö kiinnitti yhä enemmän hänen huomiotaan, vaan hän ei voinut -käsittää, minkätähden hänen kasvonsa olivat niin vihaiset, vaikka hän -oli niin hyväntahtoinen ja osasi ei ainoastaan sääliä ihmisiä, vaan -myös auttaa heitä. Paavali oli ollut hänen kotonaan ja ihastuksissaan -ylisti niin hyvin häntä kuin hänen kodintapojaan. - --- Kun tulee heille, niin: kah, terveheksi! Jos on päivällisen aika, -niin istu pöytään, jos teetä juovat, niin juo mukana! Kaikki käy niin -yksinkertaisesti! Ja väkeä siellä on aina paljon! He pitävät hauskaa, -laulavat, huutavat, väittelevät kirjoista. Kirjoja heillä on joka -paikassa, kuin kirjakaupassa. Ahdasta siellä on, niin että siinä -tyrkitään toisiansa, vaan sille sitten nauretaan. Muuten ne ovat -oppinutta väkeä -- muuan asianajaja, toisesta tulee pian tohtori, -ylioppilaita ja muita sellaisia. Unhottaa kokonaan, mikä itse on, ja -nauraa heidän kanssaan ja polttaa tupakkaa, kuin olisi yksi heistä. -Kunnon väkeä! Niin hilpeätä, vaan samalla vakavaa... - --- Minua ei hän kutsu käymään, saat olla varma siitä... -- sanoi Ilja -synkästi. -- Hän on ylpeä... - --- Hänkö ylpeä? -- huudahti Paavali. Sanon sinulle, että hän on itse -vaatimattomuus! Älä sinä kutsua odota, vaan mene itsestäsi... Heillä -olet kuin ravintolassa! Kaikki on niin vapaata... - --- No, kuinka Mashutka voi? -- kysyi Ilja. - --- Hän on jo ruvennut hiukan toipumaan. Hän istuu siellä ja -hymyilee... Häntä lääkitään jollakin lääkkeellä, juotetaan -maidolla... Hrjenoff'ille käy huonosti... Asianajaja sanoo, että -se leikki käy kalliiksi tuolle vanhalle konnalle... Ja mitä minun -asiaani tulee, koettavat he saada sen mitä pikemmin oikeuden -käsiteltäväksi... Kunnon väkeä he ovat! - --- Entä Sonja, mitä tekee hän? -- kysyi Lunjeff. - -Hänestä kertoi Paavali yhtä innostuneesti, kuin kerran vangeista, -jotka opettivat hänet lukemaan ja kirjottamaan. - --- Hän sitten osaa kaikkea! Totta totisesti, ei hänen enää tarvitsisi -opiskella! Hän komentaa kaikkia, ja jos joku sattuu sanomaan jotakin, -mikä ei ole hänen mielensä mukaista, niin frr!... hän sähähtää kuin -kissa.!. - --- Se on minulle tuttua... -- sanoi Ilja hymyillen. - -Hän kadehti Paavalia, sillä hänen teki suuresti mielensä seurustella -tuon ankaran naisylioppilaan kanssa, vaan hänen itserakkautensa ei -antanut hänen valita suorinta tietä, nimittäin, mennä kutsumatta -hänen luoksensa. - -Seisoen tiskin takana, mietti hän uhmailevasti: - --- Kaikki ihmiset tahtovat aina saada hyötyä toisistansa. Mutta mitä -hyötyä on hänelle ottaa Mashutka ja Vjera suojelukseensa... Hänhän on -köyhä, joka pala on kallisarvoinen hänen kodissaan... Hänen täytyy -siis olla hyvin hyvä... Mutta kuinka kohtelee hän minua... Miksi olen -minä Paavalia huonompi? - -Nämä ajatukset kiinnittivät häntä siihen määrään, että hän tuli -kaikesta muusta miltei välinpitämättömäksi. Oli, kuin hänen pimeään -elämäänsä olisi puhjennut rako, josta hän näki tai paremmin, tunsi -jotakin häämöttävän, jota hän siihen saakka ei ollut vielä kohdannut -tiellänsä. - --- Rakas ystävä, -- sanoi hänelle Tatjana Vlasjevna kuivasti ja -moittivasti, -- täytyy ostaa lisää kapeata villanauhaa. Pitsit ovat -niinikään lopussa... Vähän on jälellä viidenkymmenen numeron mustaa -rihmaa... Perlemonappeja on eräs firma tarjonnut meille, sen asiamies -kävi luonani... Lähetin sen tänne. Onko hän käynyt täällä? - --- Ei, -- vastasi Ilja lyhyesti. Tatjana Vlasjevna oli käynyt hänestä -yhä vastenmielisemmäksi. Hän epäili, että Tatjana oli ottanut -rakastajakseen erään Korsakoff'in, joka äskettäin oli nimitetty -poliisitarkastajaksi. Hänen kanssaan määräsi hän näet kohtauksia yhä -harvemmin, vaikka kohtelikin häntä ystävällisesti ja hellästi kuin -ennenkin. Mutta niistäkin kohtauksista kieltäytyi Ilja kaikenlaisten -tekosyiden nojalla. Kun hän sitten huomasi, ettei Tatjana Vlasjevna -siitä suuttunut, kiroili hän mielessään häntä: - --- Senkin häpeämätön irstailija... Etenkin oli hänestä vastenmielistä -se, kun Tatjana Vlasjevna kävi puodissa tarkastamassa tavaravarastoa. -Hän pyörähteli puodissa kuin varpunen, hyppäsi tiskille ottaakseen -ylimmiltä hyllyiltä pahvilaatikoita, aivasteli pölystä, pudisteli -päätään ja torui Gavrik'ia. - --- Juoksupojan tulee olla sukkela ja huomaavainen. Ei hän siitä saa -leipää, että istuu kaiket päivät ovella ja kaivelee nenäänsä. Ja -kun hänen emäntänsä puhuttelee häntä, tulee hänen tarkkaavaisesti -kuunnella eikä katsoa kuin mikäkin mörkö... - -Mutta Gavrik'illa oli oma luonteensa. Hän kuunteli emännän puhetta -vallan välinpitämättömästi, ja vain silloin, kun tämä nousi jonnekin, -saadakseen käsiinsä jonkin esineen ylimmiltä hyllyiltä, ja kohotti -hameensa helmat ylös, iski hän veitikkamaisesti Iljalle silmää. Hän -puhutteli häntä aina nenäkkäästi, ilman että hänen puheessaan oli -jälkeäkään kunnioituksesta, ja kun emäntä oli poistunut, huomautti -hän ivallisesti Iljalle: - --- Hyyppä hyppäsi nyt tiehensä... - --- Niin ei saa puhua emännästä, -- huomautti hänelle Ilja, vaivoin -pidättäen nauruaan. - --- Mikä emäntä hän on! -- vastusti Gavrik. -- Minun isäntäni olette -te... Hän ei ole muu kuin hyyppä... - --- Te ette neuvo poikaa, -- sanoi Avtonomova usein Iljalle, -- ja -yleensäkin... täytyy minun sanoa, on kaikki ruvennut viime aikoina -käymään haluttomasti, innostuksetta... - -Lunjeff oli ääneti ja mietti kiukkuisena: "Kunpa edes nyrjäyttäisit -jalkasi tiskillä hyppäillessäsi, mokoma tarkastaja..." - -Hän sai samoihin aikoihin sedältään kirjeen, jossa tämä kertoi -olleensa ei ainoastaan Kijev'issä, vaan myös Sergiuksen luostarissa -ja Valamossa ja palaa pian kotiin. - -"Saan lisähuvia", -- mietti Ilja vihaisesti. "Luonnollisesti tahtoo -hän päästä asumaan luokseni..." - -Ja hän rupesi tarkoin miettimään, kuinka voisi järjestää niin, -että hänen setänsä asuisi muualla. Kauan ei hän kuitenkaan saanut -miettiä sitä, sillä puotiin tuli ostajia, ja sitten Gavrik'in sisar. -Väsyneesti ja raskaasti hengittäen tervehti hän Iljaa ja kysyi, -osottaen päällänsä kammarin oveen: - --- Onko tuolla vettä? - --- Tuon heti sitä teille, -- sanoi Ilja. - --- Itse menen... Hän meni kammariin ja viipyi siellä siksi, kunnes -Lunjeff suoriuduttuaan ostajista, tuli sinne. Hän tapasi hänet -seisomassa taulun edessä, joka esitti ihmisen eri ikäkausia. Kääntäen -päätään Iljaan päin, osotti tyttö silmillään taulua ja virkkoi: - --- Roskaa... - -Lunjeff tunsi tulevansa hämilleen hänen huomautuksestansa ja hymyili, -kuin tuntien itsensä syylliseksi johonkin rikokseen. - --- Brr! -- Kuinka poroporvarillista! toisti tyttö ja poistui -huoneesta, ennenkuin Ilja ehti kysyä selitystä häneltä. - -Muutamien päivien kuluttua toi hän veljelleen puhtaita alusvaatteita, -ja moitti häntä siitä, että hän pitää huonoa huolta vaatteistaan, -repii ja tahrii niitä. - --- Ole torumatta, -- sanoi Gavrik ynseästi. - --- Rupeatko vielä sinäkin haukkumaan minua, kuten jo rouva tekee! - --- Onko hän hyvin tottelematon? -- kysyi Sonja Iljalta. - --- E-ei erittäin -- vastasi Ilja hyväntahtoisesti. - --- Olen hyvin hiljainen, -- suositti itseään Gavrik. - --- On hän vähän liian sukkelakielinen, sanoi Lunjeff. - --- Kuuletko? -- kysyi sisar Gavrik'ilta, rypistäen kulmakarvojaan. - --- Kuulen kyllä, -- vastasi tämä vihaisesti. - --- Se ei ole niin vaarallista, -- sanoi hyväntahtoisesti Ilja. -- -Ihmisen, joka edes osaa puoliaan pitää, on helppo tulla toimeen -maailmassa... Toisia lyödään, ja he vaikenevat ja heidät unhotetaan. - -Sonja kuunteli hänen puhettaan ja oli kuin hänen kasvollaan olisi -kuvastunut iloa. Ilja huomasi sen. - --- Aioin kysyä teiltä jotakin, -- sanoi hän hiukan hämillään. - --- Mitä? - -Tyttö astui hyvin lähelle häntä ja katsoi häntä suoraan silmiin. Ilja -ei voinut kestää hänen katsettaan vaan painoi päänsä alas ja jatkoi: - --- Jos olen teitä oikein ymmärtänyt, niin ette pidä kauppiaista? - --- Enpä juuri... - --- Minkätähden? - --- He elävät toisten työllä -- sanoi tyttö varmasti. - -Ilja nosti äkkiä päänsä pystyyn. Nuo sanat eivät ainoastaan -hämmästyttäneet, vaan suoraan loukkasivat häntä. Ja tuo tyttö lisäksi -oli lausunut ne niin yksinkertaisesti, vakuuttavasti... - --- Se ei ole totta, -- huudahti Lunjeff. Nyt värähtivät Sonjan kasvot -ja tulivat punasiksi. - --- Paljonko maksaa teille tuo nauha? -- kysyi hän kuivasti. - --- Tuo nauhako?... Seitsemäntoista kopeekkaa... arshina... - --- Paljostako myytte sitä? - --- Kahdestakymmenestä... - --- Siinä sitä ollaan... Ne kolme kopeekkaa, jotka otatte te, eivät -kuulu teille, vaan nauhan valmistajille. Ymmärrättekö? - --- En! -- tunnusti Lunjeff avomielisesti. - -Tytön silmissä välähti silloin jotakin vihamielistä häntä kohtaan. -Ilja huomasi sen selvästi ja tuli siitä araksi, vaan suuttui heti -itseensä siitä. - --- Luulen, ettei teidän ole helppo käsittää niin yksinkertaista -ajatusta, -- sanoi Sonja, siirtyen tiskin luota ovelle. -- Mutta -kuvitelkaapa olevanne tekijä, joka on valmistanut nämä kaikki... - -Leveällä käden liikkeellä näytti hän puodissa olevia tavaroita, ja -jatkoi selitystään siitä, kuinka työ saattaa kaikki muut rikkaiksi, -paitsi työntekijän itsensä. Alussa puhui hän, kuten tavallisesti, -- -kuivasti, painavasti, ja hänen rumat kasvonsa olivat liikkumattomat, -vaan sitten rupesivat hänen kulmakarvansa värähtelemään, sieraimet -laajenivat ja pää pystyssä syyti hän Iljan päälle voimakkaita sanoja, -joita elähdytti nuorekas, horjumaton usko niiden totuuteen. - --- Kauppias on työntekijän ja ostajan välillä... hän ei tee muuta -kuin korottaa tavaran hintaa... Kauppa on laillistettua varkautta... - -Ilja tunsi loukkautuvansa, vaan hän ei löytänyt sanoja, -vastustaaksensa tuota röyhkeätä tyttöä, joka sanoi hänelle vasten -silmiä, että hän oli tyhjäntoimittaja ja varas. Hän puri hammasta -kuunnellessaan häntä, uskomatta, voimatta uskoa hänen sanojaan. Mutta -etsiessään mielessään sellaista sanaa, joka yhdellä iskulla kumoaisi -kaikki hänen puheensa, pakottaisi hänet vaikenemaan, hän samalla -ihmetteli hänen röyhkeyttään... - --- Ei, niin ei asian laita ole! -- keskeytti hän hänet vihdoin, -tuntien, ettei voinut enää ääneti kuunnella häntä. -- Ei... niin se -ei ole!... - -Iljan rinnassa leimahti kiukku, ja hänen kasvoillaan paloi kaksi -punasta läiskää. - --- Väittäkää vastaan sitten! -- sanoi tyttö tyynesti, istuutuen -tuolille ja heitettyään pitkän palmikkonsa syliinsä, rupesi -leikkimään sillä. - -Lunjeff väänteli päätään, välttääkseen hänen vihaista katsettaan. - --- Väitän kyllä! -- huudahti hän, voimatta enää pidättää itseään. - --- Koko elämäni väittää vastaan! Ehkä olen tehnyt suuren synnin, -ennenkuin pääsin tänne asti... - --- Sitä pahempi... Mutta se ei ole vastaan väittämistä -- sanoi -tyttö, ja se oli Iljasta kuin olisi hän saanut kylmää vettä -niskaansa. Hän nojasi käsillään tiskiin, kyykistyi alas, aivan kuin -olisi tahtonut hypätä sen yli ja katsoi vähän aikaa päätään pudistaen -tyttöön. Hän oli loukkautunut, mutta ihmetteli samalla hänen -tyyneyttään. Tytön katse ja liikkumattomat kasvot, joissa kuvastui -varmuus, pidättivät hänen vihaansa ja saivat hänet hämilleen. Sanoja, -jotka hän oli aikonut sanoa puolustuksekseen, ei hän saanut suustaan. - --- No, mitä arvelette? -- kysyi tyttö kylmästi, uhmaillen. Sitten -hymähti hän ja sanoi varmasti: - --- Ette voi väittää minua vastaan, sillä olen sanonut totuuden - --- Enkö? -- kysyi Ilja kaiuttomasti. - --- Niin, ette! Mitä voitte väittää vastaan? - -Hän hymähti uudestaan halveksivasti. - --- Näkemiin asti! - -Hän poistui pää pystymmässä kuin koskaan. - --- Se ei ole totta! -- huusi Lunjeff hänen perästään. Mutta hän ei -kääntynyt takaisin. - -Ilja heittäysi istumaan tuolille. Gavrik, joka seisoi ovella, katsoi -häneen ja luultavasti oli tyytyväinen sisarensa käytökseen, sillä -hänen kasvonsa olivat arvokkaan ja voitonriemuisen näköiset. - --- Mitä katsot? -- kysyi Ilja vihaisesti, tuntien, että tuo katse oli -hänestä vastenmielinen. - --- En mitään! -- vastasi poika. - --- Mene sitten kävelemään! - -Hän tunsi tarvitsevansa yksinäisyyttä. Mutta yksin jäätyään ei hän -voinut koota ajatuksiaan. Hän ei voinut käsittää Sonjan tarkotusta, -vaan sen hän kuitenkin ymmärsi, että hän oli loukannut häntä. Hän -nojasi tiskiin ja mietti: - --- Miksi loukkasi hän minua?... Mitä olen tehnyt hänelle?... Ilman -muuta tulee, haukkuu minua ja poistuu... Oikeudenmukaisuutta ei -ollut... Ja hän sitten on olevinaan sivistynyt... Mutta tulepas vielä -kerran, niin saat kuulla kuultavasi... - -Hän uhkaili häntä, vaan samalla koetti keksiä syytä, jonka tähden -tyttö oli loukannut häntä. Hänen johtui mieleensä, mitä Paavali oli -kertonut hänen terävästä älystään ja vaatimattomuudestaan. - --- Pashkaa ei hän varmaankaan loukkaisi... - -Hän kohotti päätään ja katsoi peiliin. Hänen mustat viiksensä -vavahtelivat, suurissa silmissään oli väsynyt ilme ja kasvoillaan -paloi puna. Mutta sittenkin olivat hänen kasvonsa, vaikkakin ne nyt -olivat levottomat ja hiukan synkän näköiset, kauniimmat, kuin Paavali -Gratsheff'in sairaaloisen keltaset, laihat kasvot. - --- Miellyttääköhän Pashka häntä enemmän kuin minä? -- mietti hän, -vaan vastasi itse heti omaan kysymykseensä: - --- Mitä välittää hän minun kasvoistani? Enhän ole mikään hänen -sulhasensa... Hänet tietysti nai jokin tohtori... asianajaja tahi -virkamies... Kuinka me voisimme kiinnittää hänen huomiotaan? - -Hän hymähti katkerasti ja rupesi taas kyselemään itseltään: - --- Mutta minkätähden on hän kutsunut Paavalin luoksensa? Minkätähden -loukkaa hän minua sanoillaan? Kauppias on sama kuin varas... ei hän -tee työtä! Hän elää toisten työstä? Mutta kuka sitten seisoo täällä -aamusta varhain iltaan myöhään? - -Nyt keksi hän paljon, millä olisi voinut vastustaa häntä ja -itseään puolustaa. Mutta tyttöä ei ollut saapuvilla, ja sentähden -härsyttivät ne häntä nuo hänen keksintönsä eivätkä rauhottaneet hänen -rinnassaan kiehuvaa vihaa. Hän nousi tuolilta, meni kammariinsa, joi -lasillisen vettä ja katsahti sitten ympärilleen. Hämärä vallitsi -tuossa ahtaassa, matalassa huoneessa, jonka ikkunan takana oli -rautaristikko. Hänen pisti silmäänsä "Ihmisen eri ikäkaudet" ja hän -mietti: - --- Tuo on petosta... Noinko sitten elävät ihmiset? - -Hän katsoi kauan tauluun, ottaen ajatuksissaan esimerkiksi oman -elämänsä, jonka rajaviivat olivat vedetyt niin räikeillä väreillä. - --- Noinko sitten? -- toisti hän itsekseen. Ja äkkiä lisäsi hän -toivottomasti: - --- Mutta vaikkapa niinkin, niin sittenkin on se ikävää... Puhdasta se -on kyllä, vaan ilotonta... - -Hän astui verkkaan seinän viereen ja irrotti siitä taulun ja vei sen -puotiin. Siellä laski hän sen tiskille ja rupesi taas tarkastamaan -ihmisen muunnoksia, joita siinä oli kuvattu, vaan nyt katsoi hän -niitä ivallisesti. Katseessaan mietti hän koko ajan Gavrik'in sisarta. - -"On, kuin hän tietäisi, että minä olen murhannut ukon..." - -Ajatukset kiersivät hänen päässään hitaasti, raskaasti, ja kuva -sai hänen silmänsä kiiltämään. Silloin puristi hän sen ruttuun ja -viskasi sen tiskin alle; mutta se kierähti sieltä hänen jalkoihinsa. -Siitä kiivastuneena, otti hän sen uudestaan lattialta, rutisti vielä -kovemmin ja lennätti sen ovesta pihalle... - -Kadulla oli meluisaa. Toisella puolen katua, katukäytävällä, -kulki joku keppi kädessä. Keppi ei kolkkanut katuun askeleiden -mukaisesti, vaan siten, kuin kulkijalla olisi ollut kolme jalkaa. -Kyyhkyset kurahtelivat. Jossakin rämisi rautapelti, -- luultavasti -nuohooja kulki katolla. Puodin ohitse ajoi ajuri. Hän näytti -torkkuvan, sillä hänen päänsä heilahteli sinne tänne. Kaikkikin -näytti Iljasta pyörivän. Hän otti helmitaulun, katsoi sitä hetkisen -ja lisäsi kaksikymmentä kopeekkaa. Katseli vielä ja -- vähensipä -seitsemäntoista. Jälelle jäi kolme kopeekkaa. Hän veti kynnellään -helmijä pitkin; helmet rupesivat pyörimään hiljaa rangoillaan, -pysähtyen sitten yhdyttyään. - -Ilja huokasi, siirsi taulun syrjään, valahti tiskille ryntäilleen ja -vaikeni hengitystään pidättäen, kuunnellen kuinka sydämensä löi. - -Seuraavana päivänä tuli taas Gavrik'in sisar. Hän oli samanlainen -kuin ennenkin, samassa vanhahkossa puvussa, kasvot samanlaisina. - --- Ai sinua, -- mietti Lunjeff vihaisesti, katsoen häntä kammaristaan. - -Tytön tervehdykseen kumarsi Ilja haluttomasti päätänsä. Mutta tyttö -hymyili äkkiä hänelle perin herttaisesti, kysyen ystävällisesti -häneltä: - --- Kuinka olette niin kalpea? Ettekö ole terve? - --- Terve olen, -- virkkoi Ilja lyhyesti, koettaen olla näyttämättä -hänelle sitä tunnetta, jonka tytön huomionsa kääntäminen häneen -hänessä herätti. Ja tuo tunne oli hyvä, riemukas: tytön hymyily ja -sanat koskettivat hänen sydäntänsä niin pehmeästi, niin lämpimästi, -mutta sittenkin päätti hän näyttää olevansa vihainen, toivoen tytön -vielä sanovan hänelle herttaisen sanan, vielä hymyilevän. Tehtyään -sen päätöksen, rupesi hän katsomatta häneen odottamaan. - --- Te näytätte suuttuneen minuun? kuului tytön luja ääni. Se erosi -niin terävästi siitä äänestä, jolla hän oli sanonut ensi sanansa, -että Ilja katsahti levottomasti häneen. Tyttö oli taas samanlainen -kuin tavallisesti, ylpeä, ja hänen tummissa silmissään oli jotakin -nenäkästä, ärsyttävää. - --- Minä olen tottunut loukkauksiin, -- sanoi Lunjeff, katsoen -hymähtäen häneen ja tuntien rinnassaan pettymyksen synnyttämää -kylmyyttä. - --- Oh, sinä leikit kanssani, -- mietti hän. -- Silität ensin vaan -lyöt sitten! Mutta ei... - --- En tahtonut loukata teitä... - -Teitä-sanan lausui tyttö erityisellä painolla, opettavalla äänellä, -niin ainakin Iljasta tuntui. - --- Teidän on vaikea minua loukata! virkkoi Ilja kopeasti ja kovasti. --- Tiedän näet teidän arvonne: ette ole korkealentoinen lintu! - -Nuo sanat kuullessaan ojensihe tyttö silmät suurina, hämmästyneenä -suoraksi. Mutta Ilja ei enää nähnyt mitään, sillä hurja halu, -maksaa loukkaus takaisin tytölle valtasi hänet, ja tahallaan puhuen -verkkaan, lausui hän raakoja sanoja: - --- Teidän herraskaisuutenne, tuo teidän ylpeytenne... ei tule -kalliiksi... kymnaasissa voi sitä jokainen hankkia... vaan -kymnaasitta olisitte te ompelijatar, kamarineitsyt. Köyhyytenne takia -ette voisi olla mikään muu, vai kuinka? - --- Mitä te puhutte? -- huudahti tyttö hiljaa. - -Ilja katsoi hänen kasvoihinsa ja näki mielihyvällä, kuinka hänen -sieramensa pullistuivat ja kasvonsa punastuivat. - --- Puhun, mitä ajattelen! Ja ajattelen taas, ettei teidän -vähäarvoinen herraskaisuutenne ole viidenkään kopeekan arvoinen! - --- Minä en ole herraskainen! -- huudahti tyttö kovasti. Hänen -veljensä juoksi hänen luoksensa, tarttui hänen käteensä ja huudahti, -katsoen vihaisesti isäntäänsä: - --- Lähtekäämme, Sonjka! - -Lunjeff silmäsi heihin, virkkaen kylmästi, vihaisesti: - --- Poistukaa vaan! Te ette tarvitse minua, enkä minä teitä. - -Oli, kuin he kumpikin olisivat omituisesti vilahtaneet Iljan -silmissä ja sitten kadonneet. Hän nauroi heidän jälkeensä. Jäätyään -sitten yksin puotiinsa, seisoi hän muutamia minuuttia liikkumatta, -nauttien suloista onnistuneen koston tunnetta. Hän muisti hyvin tytön -hämmästyneet, hämillään olevat, hiukan pelästyneet kasvot ja hän oli -tyytyväinen. - -"Katsohan poikaa, millainen oli" -- pyöri hänen päässään eristynyt -ajatus. Gavrik'in käytös hiukan häiritsi häntä, rikkoen hänen -mielialansa. - -"Siin' ol' sinulle ylpeyttä?" -- mietti hän, hymyillen ajatuksissaan. -"Tulisipa nyt vielä Tanitshkakin, niin saisi samalla mitalla..." - -Häntä halutti tyrkätä kaikki ihmiset luotaan, puhutella heitä -raa'asti ja loukkaavasti, ja hän tunsi pystyvänsä siihen. - -Mutta Tanitshka ei tullut, -- koko päivän sai Ilja olla yksin, ja -se päivä oli kauhean pitkä. Maata pannessaan tunsi Ilja itsensä -yksinäiseksi. Tuo yksinäisyys loukkasi häntä vielä enemmän kuin tytön -sanat. Hänen mieleensä johtui Olympiada, ja nyt hänestä tuntui, -että tuo nainen oli ollut häntä kohtaan paras kaikista ihmisistä. -Sulettuaan silmänsä, kuunteli Ilja yön hiljaisuutta, odotellen ääniä, -vaan kun sitten ääni kaikui, hätkähti hän ja kohottaen päätään -päänaluselta, katsoi suurin silmin pelokkaasti pimeään. Eikä hän -voinut nukkua koko yönä. Hän oli odottavinaan jotakin, oli, kuin -hän olisi ollut kellariin sulettuna. Hänen rintaansa ahdisti ilman -puute ja synkät, katkonaiset ajatukset. Hän nousi vuoteeltaan pää -raskaana, aikoi panna teekeittiön kuntoon, vaan jätti sen tekemättä. -Peseydyttyään joi hän sitten kauhallisen vettä ja avasi puodin. - -Puolenpäivän tienoissa tuli Paavali vihaisena, kulmakarvat rypyssä. -Tervehtimättä toveriaan kysyi hän suoraan häneltä: - --- Mikä olet olevinasi? - -Ilja ymmärsi, mitä Paavali tarkotti. Siksi hän vaikeni, miettien -päätään toivottomasti pudistaen: - -"Hänkin on minua vastaan..." - --- Minkätähden olet loukannut Sofia Nikonovnaa? -- kysyi Paavali -ankarasti, seisoen hänen edessään. Gratsheff'in tulistuneissa -kasvoissa ja moittivissa silmissä huomasi Ilja itsensä tuomitsemista, -vaan hän ei siitä välittänyt. - -Hitaasti, väsyneellä äänellä sanoi hän: - --- Tervehtisit ensin... ja ottaisit hatun päästäsi, sillä täällä on -pyhäinkuva seinällä... - -Mutta Paavali painoi likaista hattuansa vielä syvempään päähänsä, -mursi ylenkatseellisesti suutaan ja sanoi nopeasti, tulisesti, ääni -väristen: - --- On nyt rikas! On nyt kylläinen! Muistaisit, kuinka kerran sanoit: -ei ole ihmistä, joka olisi ihminen meille! Nyt hän löytyi ja sinä -ajat hänet tiehensä... Voi sinua, kauppias! - -Jonkinmoinen tylsä laiskuuden tunne esti Lunjeff'ia vastaamasta -mitään toverilleen. Tyynen näköisenä katsoi hän Paavalin -tulistuneisiin ja naurettaviin kasvoihin, tuntien, etteivät moitteet -vaikuttaneet häneen. Gratsheff'in huuli- ja leukaparrassa olevat -keltaset karvat olivat kuin hometta hänen laihoilla kasvoillaan. -Lunjeff katseli niitä, miettien tyynesti: - -"Tuli torumaan... Tyttö on kannellut hänelle... Loukkasinko sitten -häntä niin syvästi? Olisin voinut pahemminkin..." - --- Hän ymmärtää kaikki, kaikki osaa selittää... ja kuitenkin -sinä... uh! -- sanoi Paavali tapansa mukaan katkonaisesti. -- He -ovat jok'ikinen kunnon väkeä... ymmärtäväisiä... osaavat jok'ainoan -oikeuden ulkoa... niin! Sinun olisi pitänyt pysytellä hyvällä jalalla -hänen kanssaan... vaan sinä... - --- Vaikene, Pashka! -- sanoi Lunjeff hitaasti. -- Mitä minua -opettamaan rupeat!... Teen niinkuin haluan... - --- Mitä sitten teet? Häpäiset itsesi ja muita... - --- Elän, kuten tahdon... Tympäisette minua jok'ikinen. Kulette ja -puhutte... - -Ja nojaten raskaasti tavarahyllyihin, Lunjeff virkkoi miettivästi, -kuin itseltään kysyen: - --- Mutta mitä osaatte te sanoa? - --- Hän osaa vaikka mitä! -- huudahti Paavali syvällä vakuutuksella, -nostipa vielä kätensäkin pystyyn ikäänkuin valmiina vannomaan. -- He -tietävät kaikki! - --- No, menekin sitten heidän luoksensa! -- sanoi Ilja -välinpitämättömästi hänelle. Toverin sekä sanat että mielenliikutus -olivat Iljasta vastenmielisiä, vaan hän ei halunnut ruveta häntä -vastustamaan. Raskas, rasittava ikävä esti häntä puhumasta ja -ajattelemasta, sitoi hänen liikkeitään. Häntä halutti päästä yksin, -päästä mitään kuulemasta ja ketään näkemästä. - --- Niin lähdenkin! -- sanoi Paavali uhmaillen. -- Lähden, sillä -ymmärrän, että vain heidän seurassaan voin elää... heidän seurassaan -saatan jotakin löytää itselleni, niin! He tuntevat totuuden... -Koskaan en ole tällä tavalla elänyt, kuin nyt... ihmismäisesti... -Kuka on minua tätä ennen kunnioittanut? - --- Älä kilju! -- sanoi Lunjeff hänelle hiljaa, voimattomasti. - --- Olet puukuva, sinä! -- huusi Paavali. Mutta silloin tuli puotiin -tyttö ja pyysi tusinan paidannappeja. Ilja antoi tyynesti hänelle -napit, otti hänen kädestään kaksikymmenkopeekkaisen, pyöräytti sitä -sormiensa välissä ja antoi takaisin tytölle, sanoen: - --- Minulla ei ole antaa takaisin, -- tuotpahan toisella kerralla... - -Pientä rahaa olisi kyllä ollut pulpetissa, vaan pulpetin avain oli -kammarissa, eikä Lunjeff'ia haluttanut käydä sitä sieltä noutamassa: -Tytön poistuttua ei Paavali uudistanut keskustelua. Hän seisoi tiskin -ääressä lyöden polviinsa hattuaan, jonka hän oli ottanut päästään, ja -katseli toveriinsa, aivankuin odottaen häneltä jotakin. Mutta Lunjeff -seisoi hiljaa, hampaittensa välistä vihellellen, hänestä poispäin -kääntyneenä. Kadulta kaikui puotiin rattaiden jyrinä, kulkijoiden -kiirehtivät askeleet, tuprahtelipa sisään pölyäkin... - --- Mitä arvelet? -- kysyi Paavali vaativasti. - --- En mitään, -- vastasi Lunjeff hetkisen vaiettuaan. - --- Mitä -- en mitään? - --- Jätä minut, Herran nimessä, rauhaan! -- huudahti Ilja -kärsimättömästi. - -Gratsheff löi hatun päähänsä ja poistui nopein askelin puodista, -sanomatta sanaakaan. Ilja seurasi häntä silmillään, päätään -kääntämättä. - -"En taida olla terve", mietti hän. - -Suuri, ruskea koira näyttihe ovella, heilutti häntäänsä ja katosi. -Sitten tuli ovelle vanha kerjäläisakka, harmaatukkainen, isonenäinen. -Hän kumarsi ja sanoi puoliääneen: - --- Antakaa almu, hyvä herra! - -Lunjeff pudisti kieltävästi päätään. Kuumassa ilmassa kuului -kadulta työpäivän melua. Oli kuin suuri uuni olisi lämminnyt, halot -räiskäneet tulen niitä ahmiessa ja hengittäneet leimuavia liekkejä. -Rauta rämisee, -- kuorma-ajuri ajaa: pitkät raudat, riippuen alas -rattailta, viiltävät katukivitystä, vinkuvat, kuin tuskasta, -kirkuvat, kumahtelevat. Hijoja terottaa veitsiä, -- ilkeä, sähisevä -ääni viiltää ilmaa... - --- Vladimirilaisia kirsikoita! -- huutaa laulaen katukauppias... - -Jok'ikinen hetki synnyttää jotakin uutta, odottamatonta, ja elämä -hämmästyttää kuuloamme erinkaltaisilla huudoillaan, väsymättömällä -liikkeellään, uupumattomalla luomisvoimallaan. Mutta Lunjeff'in -sielussa on hiljaista ja kuollutta: on kuin siellä olisi kaikki -pysähtynyt, -- ei ole ajatuksia, ei toiveita, on vain raskasta -väsymystä. Sellaisessa tilassa vietti hän koko päivän ja sitten yön, -jolloin häntä painajainen vaivasi... ja monta samanlaista päivää ja -yötä. Ihmisiä kävi ostamassa, mitä tarvitsivat, ja poistuivat, ja hän -seurasi heitä silmillään kylmästi miettien: - -"He eivät minua tarvitse, enkä minä heitä... Tällaista on vain -alussa... vaan sitten totun... Yksin elän... yksin elän!" - -Gavrik'in sijasta pani hänen teekeittiönsä kuntoon ja toi päivällisen -talonisännän kyökkipiika, juronnäköinen, laiha, punanaamainen nainen. -Hänen silmänsä olivat värittömät, liikkumattomat. Kun Lunjeff -toisinaan katsoi häneen, tunsi hän mielessään tyytymättömyyttä: - -"Tokkohan koskaan saakaan nähdä mitään kaunista?" - -Ja sitten jatkoi hän itsekseen synkästi, toivottomasti: - -"Turhaa on elämä..." Hän oli jo tottunut monenlaisiin vaikutuksiin, -ja vaikka ne panivat hänen mielensä kuohumaan, suututtivat häntä, -niin sittenkin tuntui hänestä, että niiden kanssa oli hänen paras -elää. Ihmiset aiheuttivat niitä. Mutta nyt olivat ihmiset kadonneet, --- jälelle oli jäänyt vain ostajat. Sitten yksinäisyyden tunne ja -hyvän elämän kaipuu tekivät hänet välinpitämättömäksi kaikelle, -ja taas kuluivat päivät verkkaan, ikäänkuin tukehduttavassa -ahdistuksessa. - -Eräänä iltana, sulettuaan puodin, astui Ilja pihalle, heittihe -pitkälleen jalavan juurelle, kuunnellen melua aidan toiselta -puolelta. Jokin kuului siellä kieltään maiskuttaen hiljaa puhuvan: - --- O-o-i, koiraseni! Pieni penikkaiseni! - -Aidan raosta näki Lunjeff pitkän, harmaatukkaisen, soikeamuotoisen -naisen. Hän istui penkillä, ja suuri, keltanen koira oli nostanut -etukäpälänsä hänen polvilleen, koettaen turpa pystyssä nuolla hänen -kasvojaan. Nainen käänteli päätään ja hymyili, silitellen koiraa... - -"Koiria hyväilee... ei siis ole enää muita hyväiltävänä", -- mietti -Ilja. Vihoissaan ajatteli hän Gavrik'ia, hänen tylyä sisartaan... -Sitten Pashkaa, Mashaa... - -"Kun minua tarvittiin, -- niin käytiin... Piru vieköön teidät -jokaisen!... Huomenna menen Jaakon luokse..." - --- Koira-kultaseni! -- kuului nainen aidan toisella puolella sanovan. - -"Kun edes Tanjka tulisi!" -- mietti Ilja ikävissään. Mutta Tatjana -Vlasjevna asui maalla, kaukana kaupungista. Mutta Jaakonkaan luokse -ei Ilja tullut lähteneeksi, sillä tuli Terenti-setä. - -Oli aamu. Ilja oli juuri herännyt ja istui vuoteellaan, miettien, -että taas on uusi päivä alkamassa ja että sekin on elettävä... - -"Elämä on kuin kulkemista syksyllä suossa. Kylmää, kolkkoa... -suuresti väsyt, vaan eteenpäin kuljet vähän..." - -Pihanpuolista ovea kolkutettiin. Ilja nousi, luullen piian tulevan -teekeittiötä noutamaan, avasi oven ja -- edessään seisoi kyttyräselkä. - --- He-hee! -- virkkoi Terenti hymyillen ja hullunkurisesti päätään -pyörittäen. - --- Kello käy jo yhdeksättä, eikä sinulla, kauppias, ole puoti vielä -auki! - -Ilja seisoi hänen edessään hymyillen, estäen häntä astumasta -sisään. Terentin kasvot punottivat, vaan samalla ne näyttivät kuin -muuttuneen; hänen katseensa oli iloinen ja rohkea. Hänen jalkojensa -juuressa oli säkkejä, nyyttejä, ja niiden keskellä näytti hän itsekin -nyytiltä. - --- Päivää, veljenpoika! Päästäpä asuntoosi! - -Ilja väistyi syrjään, ruveten sitten nostelemaan nyyttejä huoneeseen. -Terenti taas etsi silmillään pyhäinkuvan, teki ristinmerkin ja sanoi -kumartaen: - --- Kiitetty olkoon Herra, olen taas kotona! No terveheks' Ilja! - -Setää syleillessään tunsi Lunjeff hänen ruumiinsa tulleen vahvaksi, -lujaksi. - --- Sietäisipä peseytyä, -- sanoi Terenti kovasti, tarkastellen -huonetta. Hän ei ollut enää kyyryssä, kuten ennen: reppu selässä -kulkeminen oli siirtänyt hänen kyttyränsä alemmaksi. -- Terenti oli -suoristunut ja piti päänsä pystyssä. - --- Kuinka voit? -- kysyi hän Iljalta, heittäen kahmaloillaan vettä -silmilleen. - -Iljasta oli hauska nähdä setänsä niin muuttuneen. Hän hyöri pöydän -ääressä, valmistaen teetä ja vastaili kyttyräselän kysymyksiin -mielellään, vaikka pidätetysti ja varovaisesti. - --- Entä sinä? - --- Minäkö? Hyvin! -- Terenti sulki silmänsä, pudistaen tyytyväisesti -hymyillen päätään. -- Paremmin ei tarvitsekaan voida! Join elävää -vettä, sanalla sanoen... - -Hän istahti pöytään, harasi sormillaan partaansa ja rupesi -kallellapäin kertomaan: - --- Olin Afanasi Sitjashtshin ja perejaslavljilaisten ihmeiden -tekijäin, ja Voroneshilaisen Mitrofanin, ja Tihon Sadonskin luona... -kävin Valamonsaarella... ja monessa muussa paikassa. Monia pyhimyksiä -rukoilin ja viimeksi kävin Pietarin -- Fafronjan luona Muromissa. - -Arvattavasti häntä huvitti suuresti luetella pyhimysten ja -kaupunkien nimiä, sillä hänen kasvonsa olivat niin imelännäköiset, -silmänsä kostuivat ja katsoivat ylpeästi. Kerrottavansa hän kertoi -samallaisella laulavalla tavalla kuin viisaat kertojat kertovat -satuja tai pyhimysten elämäkertoja. - -Satoi vettä. Pisarat napsahtelivat ikkunalaseihin ensin varotellen, -hitaasti, sitten putoili niitä taajaan, kiireesti, ja lasit tärisivät -niiden lyönneistä. - --- Pyhän luostarin kammioissa vallitsee täysi hiljaisuus, pimeys -niissä on pelottava, ja pimeästä tuikkavat pyhimyskuvien edessä -palavat lamput kuten lapsen silmät, ja pyhä myrha tuoksuu... -- puhui -Terenti yksitoikkoisella äänellä. Sade yhä rankkeni. Nyt kuului -jo ikkunan takaa ulvontaa, vinkunaa, kattopellit rämisivät, vesi -juoksi loristen katolta, ja oli kuin ilmassa olisi tärissyt paksu -teräslankaverkko. - --- Tuolla myrhalla voitelevat he pyhiä päitään... - --- Ni-in, -- virkkoi Ilja pitkään. -- No, entä... kevenikö sydämesi? - -Terenti vaikeni vähän, ojensihe tuolilla ja sanoi matalalla äänellä -Iljaan kääntyen: - --- Sanon vertauksella: kuten kenkä jalkaa, painoi sydäntäni tuo -vasten tahtoani tekemäni synti... Sanon vasten tahtoani tekemäni, -sillä jollen silloin olisi totellut Petruhaa, olisi hän ajanut minut -tielle! Aivan varmaan olisi hän ajanut!... Tai mitä arvelet? - --- Niin kai! -- myönsi Ilja. - --- Niinpä niin... mutta kun olin lähtenyt matkalle, niin heti keveni -mieleni... Kulkiessani puhun: Herra, näetkö? Olen menossa pyhimystesi -luokse... Tiedän olevani syntinen... - --- Selvitit siis tilisi? -- kysyi Lunjeff hymyillen. - --- Se on Hänen tahdossaan! En tiedä, kuinka hän kuulee rukoukseni! -- -sanoi kyttyräselkä, kohottaen kätensä ylöspäin. - --- Entä omatuntosi, kuinka on sen laita? - --- Mitä -- kuinka? - --- Onko se rauhallinen? - -Terenti mietti, ikäänkuin jotakin kuunnellen. Sitten sanoi hän: - --- Se on vaiti... Lunjeff naurahti. - --- Rukous, jos se kerran lähtee puhtaasta sydämestä, keventää aina -ihmisen mieltä, sanoi kyttyräselkä hiljaa, vaan varmalla äänellä. - -Ilja nousi tuolille ja astui akkunan luokse. Leveitä, sameavetisiä -puroja juoksi katukäytävän vieressä; kivistöllä, kivien välissä, oli -pieniä vesilätäköitä; vesipisarain pudotessa niihin värähtelivät ne, -jolloin koko kivistö näytti värähtelevän. Iljan puotia vastapäätä -oleva talo oli synkän näköinen, märkä, sen ikkunat olivat himmenneet, -niin ettei niistä voinut nähdä huoneissa olevia kukkia. Katu -oli tyhjä ja hiljainen, -- vain sade rapisi ja purot lorisivat. -Yksinäinen kyyhkynen istui räystään alla ikkunalaudalla, ja koko katu -huokui kosteutta ja raskasta ikävää. - -"Syksy tekee tuloaan", -- välähti Lunjeff'in ajatuksissa. - --- Millä sitten muulla voi ihminen puhdistautua, jollei rukouksella? --- sanoi Terenti, avaten yhtä säkeistään. - --- Liian on yksinkertaista, -- huomautti Ilja synkästi, kääntymättä -edes setäänsä päin. -- Tehdään syntiä, rukoillaan -- ollaan puhtaita! -Aletaan taas tehdä syntiä... - --- Minkätähden? Tulee elää nuhteettomasti... - --- Miksi? - --- Mitä? - --- Sitä... - --- Onko omatuntosi puhdas? - --- Mitä väliä sillä on? - --- N-noo... -- veti Terenti moittivasti pitkään. Kuinka niin voit -puhua... - --- Puhunpa kuinka tahansa, -- sanoi Ilja jyrkästi, seisoen selin -setäänsä. - --- Se on synti! - --- No, vaikkapa syntikin. - --- Saat rangaistuksen! - --- En... - -Sitten kääntyi Ilja ja katsoi suoraan Terentin kasvoihin. -Kyttyräselkä katsoi myös uteliaasti veljenpoikansa voimakasta -vartaloa. -- - -Huuliaan maiskuttaen tapaili hän kauan sanoja vastatakseen ja sanoi -vihdoin pontevasti: - --- Kuinka et? Saat kyllä!... Minäkin tein syntiä ja sain siitä -rangaistuksen... - --- Kuinka? -- kysyi Ilja jurosti. - --- Pelon kautta! Pelkäsin aina, että yhtäkkiä saadaan tietää, -yhtäkkiä... - --- Olen minäkin rikkonut, enkä kuitenkaan pelkää, -- sanoi Ilja -hymyillen halveksivasti. - --- Älä hulluttele, -- sanoi Terenti ankaralla äänellä. - --- Niin, en pelkää! Mutta sittenkin on elämä minusta raskasta. - --- Kas vaan! -- huudahti Terenti, nousten riemuiten lattialta. -- -Raskasta, sanot? - --- Niin! Kaikki ovat minut hylänneet, kuten spitaalisen... - --- Siinäpä onkin rangaistuksesi! - --- Mistä? -- huusi Ilja miltei raivosti...? Hänen leukansa vapisi ja -sormet selän takana repivät seinää. Terenti katsoi miltei pelokkaasti -häneen, huiskuttaen kädessään muuatta köydenpätkää. - --- Älä huuda! -- sanoi hän puoliääneen. Mutta Ilja huusi. Hän -ei ollut pitkään aikaan puhunut ihmisten kanssa ja nyt syyti -hän suustaan kaikki, mitä hänen mieleensä oli kertynyt näinä -yksinäisyyden päivinä. Kiihkeästi, kiukkuisesti sanoi hän sedälleen: - --- Turhaan teit matkasi... mitään et olisi saanut rangaistusta! Saat -ryöstää, murhatakin saat -- rangaistusta et saa! Kuka rankaisisi... -Tyhmiä rangaistaan, vaan ken on viisas, -- hän saa tehdä mitä -tahansa, mitä tahansa! - --- Ilja! -- sanoi Terenti, siirtyen varovasti häntä lähemmäksi. --- Maltahan, älähän tulistu!... Istu!... Keskustelkaamme tyynesti -kaikesta. - -Äkkiä kuului oven takaa rymähdys, jotakin kuulosti vierähtäneen -lattialle ja pysähtyneen johonkin lähelle ovea. He säpsähtivät -molemmat ja vaikenivat. Mutta hiljaisuus syntyi uudestaan, sade vain -valui... - --- Mikä se oli? -- virkkoi kyttyräselkä hiljaa, pelokkaasti. - -Ilja astui ääneti ovelle, avasi sen ja vilkasi pihalle. Huoneeseen -kuului hiljaista vihellystä, rapinaa, kuisketta, kokonainen äänivirta. - --- Laatikkoläjä meni hajalleen, -- sanoi Ilja, sulkien oven ja -palaten vanhalle paikalleen ikkunan luokse. - -Terenti istahti taas lattialle aukomaan säkkejään. Oltuaan hetken -ääneti, alotti hän: - --- Ei se niin ole... ajattelehan vaan!. Ai, ai, lapsikulta, millaisia -sanoja päästät suustasi! Jumalattomuudellasi et suututa Jumalaa, vaan -hukutat itsesi... Pane mieleesi nämä viisaat sanat, jotka matkallani -kuulin muutamalta mieheltä... Kuinka paljon viisautta olenkaan -kuullut! - -Hän alkoi uudestaan kertoa matkastaan, katsoen syrjästä Iljaan. Ilja -kuunteli hänen puhettaan kuin sateen rapinaa, miettien, kuinka hän -elää sedän kanssa. - -Heidän elämänsä kului hyvin. Terenti laati itselleen laatikoista -vuoteen, asettaen sen uunin ja oven väliin, nurkkaan, jossa yöllä -oli pimeämpi, kuin muualla huoneessa. Tutustuttuaan Lunjeff'in -elämään, rupesi hän toimittamaan Gavrik'in tehtäviä, -- pani -teekeittiön kuntoon, siisti kammarin ja puodin, kävi hakemassa -päivällisen ravintolasta, hyräillen alituisesti akafisteja. [Akafisti -on ylistysvirsi Kristukselle, Pyhälle Neitsyelle tai pyhimyksille. -Suom. muist.] Iltaisin kertoi hän veljenpojalleen siitä, kuinka -muuan munkki oli kolmesataa vuotta kuunnellut pikkulinnun laulua; -kertoi Kirik'istä ja Ulitasta ja monesta muusta. Lunjeff kuunteli -häntä ajatellen omia ajatuksiaan... Nykyisin kävi hän joka ilta -kävelemässä, ja aina veti häntä jokin kaupungin ulkopuolelle. Siellä -kentällä oli öisin niin hiljaista, mustaa, autiota, kuin hänen -mielessäänkin. - -Viikon kuluttua palaamisestaan kävi Terenti Petruha Filimonoff'in -luona, palaten sieltä pahoillaan, vihaisena. Iljan kysyttyä, mikä -häntä vaivasi? -- hän vastasi kiireesti: - --- Ei mikään, ei mikään. Kävin hänen luonaan, näin kaikki... -puheltiin -- n-niin! - --- Entä Jaakko? -- kysyi Ilja. - --- Jaakkoko? Hän haluaa kuolla... Puhui hän sinustakin... Keltanen -hän on... rykii... - -Terenti vaikeni, maiskuttaen suutaan, katsoen surullisen ja -onnettoman näköisenä nurkkaan. - -Elämä kului tasaisesti, yksitoikkoisesti, toinen päivä oli toisensa -kaltainen. Synkkä kiukku vaivasi suuren käärmeen tavoin hänen -mieltänsä. Ei kukaan vanhoista tuttavista käynyt hänen luonansa. Oli -kuin Paavali ja Masha olisivat keksineet itselleen uuden elämäntien; -Matitsan yli ajoi hevonen, ja eukko kuoli sairashuoneessa; Perfishka -katosi, ikäänkuin olisi maan alle valahtanut. Lunjeff teki yhä lähtöä -Jaakon luokse, vaan ei tullut lähteneeksi, sillä hän ei tietänyt, -mitä puhua kuolevalle toverilleen. Aamusin luki hän sanomalehteä, -päivisin taas istui puodissa, katsellen kuinka syystuuli lennättelee -katua pitkin puista varisseita keltasia lehtiä. Välistä sattui -puotiinkin lentämään sellainen lehti... - --- Pyhä isä Tihon, rukoile Jumalaa puolestamme... -- lauloi Terenti -väräjävällä äänellä kammarissa hääriessään. - -Muutamana sunnuntaina, avattuaan sanomalehden, huomasi Ilja -etusivulla runon: "Ennen ja nyt", jonka alla oli nimikirjotus "P. -Gratsheff". - - "Ajatus kolkki kuin korppi musta - Syöntä, mi vaill' oli lohdutusta. - Toiveet häipyivät aikoja pitkin, - Murheissa, vaivoissa viljalti itkin", - -kirjotti Paavali. Kun Lunjeff oli lukenut hänen runonsa, rupesi -hänen mielessään väikkymään toverinsa eloisat kasvot, jotka milloin -levottomina, jolloin silmät olivat kirkkaat, terävät, milloin -surullisina ja aivan kuin himmeinä näyttivät keskittyneen yhteen -ajatukseen. Runoissaan kertoi Paavali, kuinka hän repaleisena ja -yksinäisenä oli kuljeskelevinaan vieraassa kaupungissa saamatta -keneltäkään osakseen ystävällisyyttä tai edes tervehdystä. Ja vasta -ollessaan ikävästä ja nälästä kuolemaisillansa, tapaa hän hyviä -ihmisiä, jotka lämmittivät ja kohtelivat häntä ystävällisesti, ja hän -"virkosi rakkauden lämmittämästä sanasta", joka hehkuvana kipinänä -tunki hänen sydämeensä. - - "Ja sydän syttyi toivehin sykkimään, - Ajatus asuvi lauluissa lohdutuksen..." - -Lunjeff luki runon, viskaten sitten vihaisesti lehden luotaan. - -"Runoile! Keksi! Mutta odotahan, kunhan nuo sinun hyväsi sinut -höyhentävät!..." Hän hymyili pahansuovasti. Mutta sitten mietti Hän -äkkiä toisella tavalla: - -"Mutta entä jos minäkin menisin sinne? Menisin ja sanoisin... tässä -nyt tulin! Antakaa anteeksi..." - -"Minkätähden?" -- kysyi hän heti itsekseen. Ja hän lopetti mietteensä -sanomalla jurosti ja päättävästi: - -"Hän ajaa minut pellolle..." Sitten luki hän kateellisesti ja -vihaisesti uudestaan runon ja uudestaan rupesi ajattelemaan tyttöä. - -"Se on ylpeä... Katsoisi sillä omalla tavallaan... eikä siinä -auttaisi muu kuin lähteä ulos niine hyvineen..." - -Saman lehden oikeus- ja poliisiosastosta luki hän, että Vjera -Kapitanovan varkausjuttua käsitellään piirioikeudessa syyskuun -kolmantenakolmatta päivänä. Hänen mielessään välähti ilkkuva tunne, -ja ajatuksissaan sanoi hän Paavalille: - --- Runoja sinä kyllä kirjottelet et vaan muista, että Vjera -vankilassa istuu!... - --- Jumalani! Ole armollinen minulle syntiselle, -- kuiskasi Terenti -huoaten päätään pudistaen. Sitten katsahti hän veljenpoikaansa ja -huudahti: - --- Ilja... - --- Mitä? - --- Petruha... - -Kyttyräselkä hymyili surkeannäköisesti, ja vaikeni. - --- Mitä? -- kysyi Lunjeff. - --- Ryösti minut puti puhtaaksi, -- virkkoi Terenti alakuloisesti. -Ilja katsoi välinpitämättömästi setänsä kasvoihin eikä sanonut -sanaakaan, miettihän vain: "Niin pitikin..." - --- Putipuhtaaksi ryösti... - --- Kuinka paljon te varastitte kaikkiaan? -- kysyi Ilja tyynesti. -Kyttyräselkä siirtyi tuolineen etäälle pöydästä ja painoi päänsä alas. - --- Kymmenkunnan tuhatta, vai kuinka? -- sanoi Ilja. - -Terenti kohotti päätään ja virkkoi kummastuneena: - --- Kymmenen! - -Sitten huiskautti hän kättään, sanoen: - --- Mitä sinä turhia! Kunhan kaikenkaikkiaan kolmetuhatta -kuusisataakin, ja sinä kymmenen! Keksipä summan!... - --- Mutta ukolla oli enemmän kuin kymmenen tuhatta, -- sanoi Ilja -nauraen. - --- Valetta! - --- Hänhän itse sanoi sen... - --- Mutta tokko hän osasi edes laskea? - --- Yhtä hyvin kuin sinä ja Petruha... Terenti rupesi miettimään, ja -uudestaan vaipui hänen päänsä alas. - --- Paljonko Petruha jätti antamatta? kysyi Ilja. - --- Noin seitsemänsataa... -- sanoi Terenti huoaten. Vai yli -kymmenentuhatta! - -Lunjeff oli vaiti. Hänestä oli vastenmielistä nähdä setänsä -huolestuneita, hämmästyneitä kasvoja. - --- Missähän hänellä lienee sellainen raha-aarre ollut kätkettynä? --- kysyi kyttyräselkä ajatuksissaan. -- Olimmehan me ottavinamme -kaikki... Mutta kenties Petruha jo silloin petti minut... vai mitä -arvelet? - --- Ei puhuta siitä! -- sanoi Ilja synkästi. - --- Eipä siitä enää kannata puhua! -- myönsi Terenti raskaasti huoaten. - -Mutta Lunjeff rupesi ajattelemaan ihmisten ahneutta ja sitä, -kuinka paljon rikoksia ihmiset tekevät rahan tähden. Mutta pian -ajatteli hän, että annappa hänellä olisi paljon rahaa, -- kymmeniä, -satoja tuhansia, niin hän näyttäisi ihmisille! Hän pakottaisi -heidät kulkemaan nelinryömin edessään, hän... Kostonajatuksistaan -kiihtyneenä iski hän nyrkkinsä pöytään, -- hätkähti iskusta, katsahti -setäänsä ja huomasi hänen katsovan häntä pelästynein silmin, suu -puoliksi avoinna. - --- Olen ajatuksissani, -- sanoi hän synkästi Terentille, nousten -pöydän takaa. - --- Sattuuhan sitä, -- myönsi kyttyräselkä epäluuloisesti. - -Kun Ilja meni puotiin, katsoi kyttyräselkä uteliaasti hänen -jälkeensä, ja hänen huulensa liikkuivat... Vaikkei Ilja nähnyt, niin -tunsi hän kuitenkin tuon epäluuloisen katseen takanaan: hän oli jo -kauan huomannut, että setä seuraa hänen jokaista askeltaan, tahtoen -jotakin ymmärtää, jotakin kysyä. Se sai Lunjeff'in välttelemään -keskusteluja setänsä kanssa. Päivä päivältä tuntui hänestä yhä -selvemmältä, että kyttyräselkä häiritsee hänen elämäänsä, ja yhä -useammin teki hän itselleen kysymyksen: - -"Kauankohan tätä jatkuu?" - -Elämä tuli Lunjeff'ista yhä vastenmielisemmäksi, ja pahinta oli -se, ettei hänen mielensä tehnyt mitään tehdä. Häntä ei haluttanut -minnekään; välistä näytti hänestä, että hän hitaasti vaipuu päivä -päivältä yhä syvemmälle johonkin mustaan, pohjattomaan hautaan. -Kun hänen mielestään ihmiset olivat syvästi loukanneet häntä, niin -keskittyi hän koko sielullaan tuon loukkauksen katkeraan tunteeseen, -kiihotti sitä alituisesti sitä ajattelemalla, saaden siitä -anteeksiannon kaikille pahoille töilleen, joita hän oli tehnyt. - -Vähän Terentin tulon jälkeen palasi myös Tatjana Vlasjevna -maalta. Nähtyään kyttyräselkäisen miehen, jolla oli yllä ruskea -puuvillapaita, virnisti hän halveksien huuliaan, kysyen Iljalta: - --- Onko hän teidän setänne? - --- On, -- vastasi Lunjeff lyhyesti. - --- Aikooko hän jäädä luoksenne asumaan? - --- Tietysti... - -Tatjana Vlasjevna huomasi liikekumppaninsa vastauksissa jotakin -vihamielistä, uhmailevaa ja herkesi sen tähden kääntämästä huomiota -kyttyräselkään; mutta Terenti, seisoen ovella, Gavrik'in paikalla, -sormieli keltasta partaansa, seuraten uteliain silmin tuota hoikkaa, -harmaisiin puettua naista. Lunjeff'kin katsoi, kuinka Tatjana -Vlasjevna varpusen lailla hypähteli puodissa, odottaen ääneti, että -hän taas kysyisi jotakin, valmiina vastaamaan hänelle loukkaavin -sanoin. Mutta hän ei kysynyt mitään, katsoihan vaan syrjästä -hänen vihasiin kasvoihinsa. Seisoen pulpetin takana selaili hän -päiväkirjaa, puhellen, kuinka hauskaa on elää pari viikkoa maalla, -kuinka huokeaksi se tulee ja kuinka terveellistä se on. - --- Siellä oli pieni joki, -- ei lainkaan vuolas! Hauskaa seuraa oli -myös... muuan sähkölennätinvirkamies soitti mainiosti viulua... Opin -siellä soutamaan... Mutta talonpoikaislapset! Niistä oli oikea vaiva! -Kiertelivät kuin hyttyset, -- ulisevat ja mankuvat... anna, anna! -Heidän isänsä ja äitinsä opettavat heidät niin tekemään... kauhean -vastenmielistä... - --- Kukapa heitä opettaisi, -- virkkoi Ilja kuivasti. -- Isät ja äidit -tekevät työtä. Lapset elävät omine valtoineen... Valhetta puhutte... - -Tatjana Vlasjevna katsoi hämmästyneenä häneen, avasi suunsa, aikoen -sanoa jotakin, vaan silloin hymyili Terenti kohteliaasti ja sanoi: - --- Herrasväki on harvinaista maalla nykyisin... Ennen eli herra -kylässään ikänsä... nykyisin vaan käymätieltä pistäydytään... - -Avtonomov katsoi ensin häneen, sitten taas Iljaan ja sanomatta -sanaakaan näytti vaipuvan kirjan tarkastamiseen. Terenti rupesi -nolostuneena nyhtämään paitaansa. Vähän aikaa vallitsi puodissa -äänettömyys, -- kuului vaan päiväkirjan lehtien ratina ja kahmitusta, --- Terenti hankasi kyttyräänsä ovenpieleen... - --- Kuule sinä, -- kuului äkkiä Iljan kuiva, rauhallinen ääni, -- -ennenkuin ryhdyt puheisiin herrasväen kanssa, pyydä: sallikaa, olkaa -niin hyvä, sanoa sananen... Polvillesi laskeudu... - -Kirja luiskahti Tatjana Vlasjevnan käsistä ja putosi pulpetille, -vaan hän tarttui siihen, löi siihen kovasti kädellään ja purskahti -nauramaan. Terenti astui pää alas painettuna kadulle... Silloin -katsahti Tatjana Vlasjevna altakulmainsa hymyillen Lunjeff'in -synkkiin kasvoihin ja kysyi puoliääneen: - --- Oletko vihainen? Minulleko? Minkätähden? - -Hänen kasvonsa olivat veitikkamaiset, ystävälliset, silmät -loistivat... Lunjeff tarttui hänen olkapäähänsä... Hänessä leimahti -viha Avtonomovaan, hurja, petomainen halu syleillä häntä, tukahduttaa -hänet rintaansa vasten puristamalla ja kuulla hänen hentojen -luittensa rutinaa. Hammasta purren veti hän hänet luoksensa, vaan -Tatjana Vlasjevna tarttui hänen käteensä ja koetti irrottaa sen -olkapäästään, kuiskaten: - --- Oi... päästä! Tekee kipeää!... Oletko tullut hulluksi? Ei -täällä sovi syleillä... Kuule! Setäsi ei voi olla täällä: hän on -kyttyräselkä... häntä ruvetaan pelkäämään... mutta päästä nyt! Meidän -on hankittava hänelle asunto muualta -- kuuletko? - -Mutta Ilja piti häntä jo sylissään, taivuttaen verkkaan päätään hänen -kasvojansa kohden silmät luonnottoman suurina. - --- Mitä sinä? Ei täällä sovi... herkeä! Tatjana Vlasjevna heittihe -äkkiä maahan ja pujahti hänen käsistään notkeana kuin kala. Lunjeff -näki hänet silmiänsä hämärtävän polttavan sumun läpi puodin -katuovella. Oikoen vapisevin käsin röijyään, virkkoi hän: - --- Voi, kuinka olet raaka! Mikset voi odottaa! - -Lunjeff'in päässä kohisi, ikäänkuin siellä olisi juossut joukko -puroja. Liikkumattomana, sormet yhteen puristettuna seisoi hän tiskin -takana, katsoen Tatjana Vlasjevnaan niin, kuin olisi hänessä nähnyt -koko elämäänsä raskauttavan pahan. - --- On kyllä hyvä, että olet tulinen, vaan rakkaani, täytyy kuitenkin -hillitä itseänsä. - --- Mene täältä! -- sanoi Ilja. - --- Menen kyllä... Tänään en voi kutsua sinua luokseni, vaan -ylihuomenna, kolmantenakolmatta päivänä, syntymäpäivänäni, tule -luokseni. - -Puhuessaan hypisteli hän rintaneulaansa eikä katsonut Iljaan. - --- Mene! -- toisti Ilja, vavisten halusta tarttua häneen ja kiduttaa -häntä. - -Tatjana Vlasjevna läksi. Heti tuli puotiin Terenti, kysyen -kunnioittavasti: - --- Hänkö se oli liikekumppanisi? - -Lunjeff nyökäytti päätään, helpotuksesta huoaten. - --- Mahtava rouva!... Pieni kyllä, mutta... - --- Kirottu! -- virkkoi Ilja karkeasti. - --- Hm! -- äänsi Terenti epäilevästi. Ilja tunsi kasvoillaan setänsä -uteliaan, arvailevan katseen ja kysyi vihaisesti: - --- Mitä katsot? - --- Minäkö? Herranen aika! En mitään... - --- Tiedän, mitä puhun... Kun sanoin kirottu, niin sillä hyvä! Vaikka -olisin pahemminkin sanonut, niin totta olisin sittenkin puhunut... - --- Vai niin? Vai sellainen hän on... -- veti kyttyräselkä pitkään -sairaalloisella äänellään. - --- Mitä? -- huusi Ilja vihaisesti. - --- Siis... - --- Mitä -- siis? - -Terenti seisoi hänen edessään muutellen jalkojaan vuoroin toista, -vuoroin toista toisensa eteen, pelästyneenä ja loukkaantuneena: hänen -kasvonsa olivat surkean näköiset, silmiään räpytteli hän taajaan. - --- Tuntenet siis paremmin... -- sanoi hän, oltuaan vähän vaiti. - --- Tunnen kyllä! -- huudahti Ilja. Tunnen heidät, -- puhtosia... -päältäpäin... - --- Puhelin tässä pihamiehen kanssa, sanoi kyttyräselkä hiljaa, -istuutuen tuolille. Hänen veljestään puhelimme... Rauhantuomari -tuomitsi hänet seitsemäksi päiväksi... niin! Talonmies sanoi miestä -tyyneksi, hiljaiseksi, raittiiksi... Äkkiä sitten hurjaantui. Joi -itsensä humalaan ja rupesi jokaista lyömään -- sekä isännän kasvot -löi verille, että kauppa-apulaista... Ennen kuului isäntä lyöneen -häntä, vaan hän ei ollut tietävinäänkään. Vaikeni vaan... - -Lunjeff kuunteli setänsä kertomusta miettivästi. - --- Parasta lienee heittää kaikki ja lähteä tiehensä... Piru vieköön -koko puhtaan elämän... Mikään elämä ei sovi minulle... Heitän kaikki -sikseen ja lähden... Lähden kulkemaan... Täällä tukehtuu... - --- Kärsi kärsimistään, vaan kuitenkin kävi hullusti... sanoi Terenti. - --- Ketä? - --- Puhuin talonmiehen veljestä... Seitsemäksi päiväksi tuomitsi -rauhantuomari tappelusta... - --- Vai niin!... - --- Seitsemäksi päiväksi... Sanon: kärsi kärsimistään mies -kaikenlaista... tuollaista... no, ja kertyi sitä mieleen kuin nokea -savutorveen... mutta sitten leimahti se palamaan... - --- Pidä sinä, setä, huolta puodista... minä lähden ulos... -- sanoi -Lunjeff. - -Terentin yksitoikkoinen, opettava ääni kaikui hänen korvissaan -alakuloisesti, kuin kellonsoitto suurpaastona ja puodissa oli -ahdasta ja kylmää; kadullakin oli synkkää. Useita päiviä oli satanut -yhtämittaa. Harmaat, puhtoset katukivistön kivet katsoivat jäykkinä, -ikävännäköisinä harmaata taivasta, ja olivat ne ihmisten kasvojen -näköisiä. Niiden väliset olivat lokaa täynnä, himmentäen kivien -kylmää puhtautta... Ilma oli kosteata, ja talot näyttivät kosteudesta -raskailta. Puiden keltaset lehdet vavahtelivat kuolemaa peläten. -Jossakin kuului lyötävän kepeillä pölyä matoista, lyöntien kaiku -levisi ilmaan, kadoten sinne, kuin kivet veteen. Mutta kadun päästä, -Iljan silmien edessä, talojen kattojen takaa, kohosi taivaalle -sankkoja, tummansinisiä ja valkosia pilviä. Raskaina, suurina -rykelminä vyöryivät ne toinen toisensa päälle, yhä korkeammalle, -alituisesti muuttaen muotoaan, muistuttaen välistä tulipalon savua, -välistä vuoria ja välistä taas joen sameita aaltoja. Tuossa vyöryy -esiin valkonen pilvi ja sen jäljissä nousee nopeammin sinertävä, -kohoten valkosen pilven päälle ja peittäen sen. Ne näyttivät vain -sentähden kohoavan harmaaseen korkeuteen, että voimakkaammin -putoisivat talojen, kylien päälle ja maahan. Lunjeff väsyi katsomasta -pilvien hänen eteensä muodostamaa elävää seinää ja palasi puotiin, -vavisten ikävästä ja vilusta. - --- Täytyy jättää kaikki... puoti ja muu... Tehköön setä kauppaa... -Tanjkan kanssa... mutta minä -- lähden... - -Hän oli näkevinään suunnattoman suuren, märän kedon, harmaiden -pilvien peittämän taivaan, leveän tien, jota reunusti koivurivi -kummaltakin puolelta. Hän kulkee reppu selässä, hänen jalkansa -vajoavat lokaan, kylmä sade pieksää hänen kasvojaan. Kentällä eikä -tiellä ole ainoatakaan sielua... ei edes lintuakaan näy puissa... - --- Tukehdun, -- mietti hän välinpitämättömästi, nähdessään, ettei -hänellä ollut mihin mennä... - -Herättyään toisen päivän aamuna, näki hän seinäallakassa mustan -23 numeron, ja... muisti, että sinä päivänä Vjera tuomitaan. Hän -oli hyvillään, voidessaan poistua puodista ja tunsi olevansa hyvin -utelias tytön kohtalosta. Pukeuduttuaan nopeasti ja juotuaan -kiiruusti teetä, riensi hän miltei juoksujalassa oikeushuoneustoon -ja -- tuli liian varhain. Sisään ei vielä laskettu, -- joukko väkeä -tungetteli rappusilla, odottaen ovien avautumista; Lunjeff'kin -asettui ovelle, nojaten selkäänsä talon seinään. Oikeustalon edessä -oli laaja tori, ja sen keskellä oli suuri kirkko. Varjoja liikkui -maassa. Auringon kalpeat ja väsyneet kasvot milloin tulivat näkyviin -pilvistä, milloin niihin katosivat. Miltei joka minutti laskeusi -varjo kaukana torille, hiipi kiviä pitkin, kiipesi puihin, ja niin -raskas se oli, että puiden oksat heiluivat sen alla; sitten kietoi -se kirkon kivijalasta ristiin asti, livahti sen yli ja siirtyi -äänettömästi oikeustaloon ja sen oven luona seisoviin ihmisiin... - -Ihmiset näyttivät harmailta, nälkiintyneiltä; he katsoivat toisiansa -väsynein silmin ja puhuivat verkkaan. Muuan heistä -- pitkätukkainen -mies, ohuessa, leukaan asti napitetussa palttoossa ja kuluneessa -lakissa, -- hypisteli punasilla, kohmettuneilla sormillaan ruskeaa -partaansa ja polki kärsimättömästi huonoissa jalkineissa olevia -jalkojaan maahan. Toinen, jonka päällä oli paikatut villa-liivit -ja päässä silmille painettu lippalakki, seisoi pää riipuksissa -toinen käsi taskussa toinen povella. Hän näytti torkkuvan. -Muuan tummaverinen mies, joka oli nukkumaisillaan ja jolla oli -pitkävartiset saappaat, oli hyvin levoton. Hän kohotti kaidat, -kalpeat, kuonomaiset kasvonsa ylöspäin, katsoi taivaalle, vihelteli, -rypisteli kulmakarvojaan, lipoi kielellään viiksiänsä suuhunsa ja -puhui enemmän kuin muut. - --- Jokohan avataan? -- huudahti hän, kallistaen päätään ja kuunnellen. - --- Ei... hm!... Kello on paljon... Ettekö, herraseni, käynyt -kirjastossa? - --- En, aikaista on... -- vastasi pitkätukkainen soinnuttomalla -äänellä. - --- Piru vieköön... kylmä on! Pitkätukkainen rykäsi myöntävästi ja -sanoi miettivästi: - --- Missähän mekään lämmittelisimme, jollei olisi oikeustaloa eikä -kirjastoa? - --- Mustaverinen kohautti ääneti hartioitaan. Ilja katseli noita -miehiä, kuunnellen heidän keskusteluaan. Hän tunsi heidät -- -"shaliganeiksi", "tarkkampujiksi", -- miehiksi, jotka elävät enemmän -tai vähemmän epäiltävillä töillä, pettävät talonpoikia, kirjottaen -heille anomuskirjoja ja muita papereita tahi kulkevat talosta taloon -kirjeineen, joissa pyytävät almuja. Ennen oli Ilja pelännyt niitä, -vaan nyt herättivät ne vaan hänen uteliaisuuttaan. - --- Minkätähden tuollaiset ihmiset elävät? - -Kyyhkysparvi laskeusi kivistölle, lähelle rappusia. Paksu -uroskyyhkynen, jonka kupu oli pulleva, horjahdellen toiselta jalalta -toiselle, rupesi kovasti kurahdellen kiertämään naarasta. - --- Hui-i! -- vihelsi tummaverinen mies kimakasti. Villaliiviniekka -hätkähti ja kohotti päätään. Hänen kasvonsa olivat pöhöttyneet, -siniset, silmät lasittavat. - --- En voi kärsiä kyyhkysiä! -- huudahti tummaverinen mies, -katsoen poislentäviin lintuihin. -- Ne ovat lihavia, kuin rikkaat -kauppiaat... kurahtelevat... niin että tuntuu ihan ilkeältä! Onko -teillä oikeusjuttua jonkin kanssa? -- kysyi hän odottamatta Iljalta. - --- Ei ole... - --- Oletteko syytetty? - --- En... - -Tummaverinen mies tarkasti Lunjeff'ia päästä jalkoihin, lausuen -nenäänsä: - --- Sepä omituista... - --- Miksi omituista? -- kysyi Ilja naurahtaen. - --- Kasvonne ovat syytetyn kasvojen näköiset, -- sanoi mies nopeasti. --- Mutta nyt avataan ovet... - -Hän riensi ensimmäisenä ovesta sisään. Hänen sanoistaan -loukkaantuneena seurasi Ilja häntä, tölmäten ovessa olkapäällään -pitkätukkaista. - --- Hiljaa, moukka, -- sanoi pitkätukkainen tyynesti ja tyrkättyään -vuorostaan Iljaa, riensi hän edelle. - -Mutta tuo tyrkkäys ei suututtanut Iljaa, kummastutti vain. - --- Merkillistä! -- mietti hän -- Niinpä tyrkkii kuin herra olisi -ja jokapaikkaan voisi ensimmäisenä mennä, vaikka itse onkin -tuollainen... hylkiö... - -Oikeussalissa, jossa vallitsi hämärä, oli hiljaista. Pitkä pöytä, -vihreällä veralla peitetty, korkeaselustimiset nojatuolit, kullatut -taulunpuitteet, suuret, ihmisen kokoiset kuvat, vaaleanpunaset -valamiesten tuolit, suuri puupenkki aituuksen sisässä, -- kaikki oli -raskasta ja herätti kunnioitusta. Ikkunat olivat syvällä harmaissa -seinissä; purjekankaiset ikkunaverhot riippuivat raskaissa poimuissa -ikkunoiden päällä, joiden lasit näyttivät himmeiltä. Raskaat ovet -avautuivat ääneti, ja ääneti, nopeasti liikkuivat virkapukuiset -miehet edestakaisin. Näytti, kuin jok'ainoa esine tuossa suuressa -huoneessa olisi äänettömästi vaikuttanut ihmiseen niin, että hän -liikkui hiljaa ja siivosti. Lunjeff katsahti ympärilleen, ja -omituinen tunne kouristi hänen sydäntään, ja kun virkamies oli -ilmottanut, että "oikeus tulee", vavahti Ilja ja hypähti seisomaan -ennen muita, vaikkei tietänytkään, että oli noustava seisomaan. Yksi -neljästä saliin tulleesta miehestä oli Gromofi, hän, joka asui Iljan -puodin vastapäisessä talossa. Hän istuutui keskimmäiselle tuolille, -silitti molemmilla käsillään tukkaansa, pöyhi sitä ja korjasi -kaulustaan, jossa oli paljon kultaompeluksia. Hänen kasvonsa hiukan -rauhottivat Iljaa, sillä ne olivat yhtä punakat ja hyväntahtoiset -kuten tavallisestikin, vain viiksiensä nenät oli Gromoff kiertänyt -ylöspäin. Hänen oikealla puolellaan istui hyväntahtoisen näköinen -vanhus, jolla oli pieni, harmaa parta, nykerönenä, ja päässä -silmälasit, ja vasemmalla puolella kaljupää mies, jonka punanen parta -oli kahtaalle suittu ja jonka kasvot olivat keltaset, puisevat. -Sitten istui vielä pulpetin ääressä nuori tuomari, pyöreäpäinen, -leuka sileäksi ajeltu, mustat silmät muljallaan. Kaikki he olivat -vähän aikaa ääneti, selaillen edessään olevia papereita. Lunjeff -katsoi heihin kunnioituksella, odottaen, että joku heistä heti nousee -ylös ja sanoo jotakin arvokkaasti, kovalla äänellä... - -Mutta äkkiä, käännettyään päätään vasemmalle, huomasi Ilja Petruha -Filimonoff'in tutut, pönäkät, kiiltävät, ikäänkuin lakatut kasvot. -Petruha istui ensimmäisessä vaaleanpunasessa tuolirivissä, nojaten -päätään tuolin selkänojaan katsellen tyynesti yleisöä. Pari kertaa -livahtivat hänen silmänsä Iljan kasvoihinkin, ja kummallakin kerralla -tunsi Lunjeff halua nousta seisomaan, sanoa jotakin Petruhalle tahi -Gromoff'ille tahi kaikille oikeussalissa oleville ihmisille. - --- Varas!... poikasi pieksit pahanpäiväisesi!... -- välähti hänen -päässään, ja hänen kurkkuaan tuntui polttavan... - --- Teitä syytetään siitä, -- sanoi Gromoff ystävällisellä äänellä, -vaan Ilja ei nähnyt, kenelle Gromoff puhui: hän katsoi Petruhan -kasvoihin, voimatta rauhottua sentähden, että Filimonoff oli -- -tuomarina... - --- Sanokaa, syytetty, -- kysyi puheenjohtaja laiskalla äänellä, -hangaten otsaansa, sanoitteko kauppias Anisimoff'ille: "Maltahan! -kyllä sinulle maksan!" - -Jossakin kuului ilmanvaihtolaitos vinkuvan: - --- I-uu... i-uu... i-uu... Valamiesten joukossa näki Ilja vielä kaksi -tuttua henkilöä. Petruhan takana istui urakoitsija Silatsheff, -- -suuri, pitkäkätinen mies, kasvot pienet, vihaiset, Filimonoff'in -ystävä, joka aina pelasi shakkia hänen kanssaan. Silatsheff'ista -kerrotaan, että hän kerran, suututtuaan työmaalla mestarin kanssa, -tyrkkäsi hänet alas telineiltä, josta mestari sairastui ja kuoli. -Ensimmäisellä rivillä taas, toisena Petruhasta, istui Dodonoff, -suuren korutavaraliikkeen omistaja. Ilja osti häneltä tavaransa ja -tiesi, että tuo mies oli raaka, ahne, joka kahteen kertaan salakähmää -on ruplasta antanut kymmenkopeekkaisen... - --- Todistaja! Milloin huomasitte Anisimoff'in tuvan palavan... - --- I-uu... iu-u-u, -- vinkui venttiili, ja Lunjeff'in rinnassa vinkui -myös. - --- Hölmö! -- kuului hänen vierestään hiljainen kuiskaus. Hän katsahti -sivulleen hänen vieressään istui äskeinen tummaverinen mies, -halveksivasti vääntäen suutaan. - --- Hölmö! -- toisti hän, nyökäyttäen päätään Iljalle. - --- Kuka? -- kuiskasi Ilja, tylsästi katsoen häneen. - --- Syytetty... Olisi ollut mainio tilaisuus kumota todistajan -todistus... mutta jätti sen käyttämättä! Kunpa olisin minä... - -Ilja katsahti vankiin, joka oli pitkä talonpoika, luiseva, pää -kulmikas. Hänen kasvonsa olivat tummat, pelästyneen näköiset; hän -puri hampaitaan yhteen, kuten väsynyt, selkäänsä saanut koira, -istuessaan nurkassa ilkeiden vihollisten ympäröimänä, kykenemättä -puolustautumaan. Tylsä, petomainen pelko kuvastui hänen tummista -kasvoistaan. Mutta Petruha, Silatsheff, Dodonoff ja muut katsoivat -häneen kylläisillä silmillään tyynesti. Lunjeff'ista tuntui, kuin he -jokainen olisivat ajatelleet talonpojasta: - --- Kun kerran jouduit kiinni, -- niin tietysti olet syyllinen... - --- Ikävää! -- kuiskasi hänelle hänen naapurinsa. -- Juttu ei ole -lainkaan hauska... Syytetty on -- tyhmä, prokuraattori -- nahjus, -todistajat -- hölmöjä, kuten tavallisesti... Jospa minä olisin -prokuraattorina, niin kymmeneen minuttiin paljastaisin hänet... - --- Onko hän syyllinen? -- kysyi Lunjeff kuiskaten, vapisten kuin -vilusta. - --- Tuskinpa... Mutta tuomita hänet silti voidaan... Hän ei osaa -puolustautua. Yleensä eivät talonpojat osaa puolustautua... Mitätöntä -väkeä! Luuta ja lihaa heissä on, vaan järkeä, sukkeluutta ei -tippaakaan! - --- Se on totta... - --- Onko teillä kaksikymmenkopeekkaista? kysyi mies äkkiä. - --- On... - --- Antakaa minulle... - -Ilja otti kukkaron taskustaan ja antoi rahan, ennenkuin ehti miettiä, -tuliko hänen antaa. Mutta kun hän oli jo antanut, ajatteli hän -tahtomattaan kunnioituksella, sivulta katsoen naapuriaan: - --- Sukkela olet... noin ne ihmiset elävät, -- sieppaamalla... - --- Kyllä on tyhmä! -- kuiskasi tummaverinen mies uudestaan, näyttäen -silmillään syytettyä. - --- Shsh!... äänsi oikeudenpalvelija. - --- Herrat valamiehet! -- lausui prokuraattori lauhkeasti vaan -arvokkaasti. -- Katsokaa tämän miehen kasvoja, -- ne puhuvat -selvempää kieltä kuin todistajain lausunnot, sanattomasti ilmottavat -vangitun syyllisyyden... ä-ä... ne vakuuttavat meitä siitä, että -edessämme seisoo tyypillinen rikoksentekijä, laillisen järjestyksen, -yhteiskunnan vihollinen... edessänne seisoo... - -Yhteiskunnan vihollinen istui, vaan kenties hänestä tuntui nololta -istua, kun hänestä puhuttiin, sillä hän nousi verkkaan seisomaan, -painaen päänsä rintaansa vasten. Hänen kätensä riippuivat -hervottomina sivulla, ja koko hänen harmaa, pitkä vartalonsa oli -kumarassa, aivan kuin varautuen heittäytymään oikeudenhoidon kitaan... - -Lunjeff'in pää painui myös rintaa vasten. Hänestä tuntui omituiselta, -pahalta, hänen päässään risteili raskaita, muodottomia ajatuksia, -joita hän ei osannut pukea sanoihin, ja ne vaivasivat häntä. Petrahan -punanen, levoton naama vilkkui noista ajatuksista, kuten kuu -myrskypilvistä... - -Kun Gromoff oli ilmottanut oikeuden keskeyttävän istuntonsa vähäksi -ajaksi, meni Ilja mustaverisen miehen seurassa käytävään. Tämä otti -nuttunsa taskusta rutistuneen paperossin, ja oikoen sitä sormillaan, -virkkoi: - --- Hän vannoo ei sytyttäneensä, hupsu. Ei siinä valat auta, riisu -vain housut ja rupea pitkällesi... hah, haa! Asia ei ole leikintekoa! -Kauppiasta on solvattu... sinäkö solvasit tai joku muu -- se on -yhdentekevää! Mutta yhdentekevää ei ole rankaisematta jättäminen... -sinä jouduit kiinni -- sinua siis rangaistaan... - --- Onko talonpoika teidän mielestänne syyllinen? -- kysyi Ilja -miettivästi. - --- Luultavasti hän on syyllinen, koska on tyhmä. Viisaat ihmiset -eivät tavallisesti ole syyllisiä... -- vastasi mies tyynesti, -ahneesti vedellen savuja paperossistaan. Hänen silmänsä olivat mustat -ja pienet kuin hiirellä, ja samoin hampaat kuin hiirellä -- pienet ja -terävät. - --- Noiden valamiesten joukossa, -- sanoi Ilja hiljaa, ponnistaen -- -istuu miehiä... - --- Enimmäkseen kauppiaita, -- keskeytti mustaverinen mies hänet -tyynesti. Ilja katsahti häneen ja toisti: - --- Kauppiaita. Muutamia heistä tunnen... - --- Vai niin!... - --- Ne ne ovat väkeä... s.o. suoraan puhuen... - --- Myös varkaita, -- keskeytti hänet taas hänen puhetoverinsa. - -Hän puhui äänekkäästi, kursailematta. Viskattuaan pois paperossinsa, -pani hän huulensa torvelle ja rupesi viheltämään, katsoen kaikkia -röyhkeästi silmiin, ja koko hänen ruumiinsa liikkui kuin nälkäisestä -levottomuudesta. - --- Yleensä tuo niin kutsuttu oikeudenhoito on enimmäkseen kometiaa, --- sanoi hän, kohouttaen olkapäitään. -- Kylläiset ihmiset -harjottelevat nälkäisen rikollisten taipumusten parantamista... -Oikeudessa olen usein ollut, vaan en koskaan ole nähnyt, että -nälkäiset kylläistä tuomitsisivat... on sattunut, että kylläiset -kylläistä ovat tuominneet, vaan se on johtunut tuomittavan -ahneudesta, toisin sanoen -- älä kaikkia yhdellä kertaa vie, jätä -meillekin. - --- Sanotaan: ei kylläinen nälkäistä ymmärrä, -- virkkoi Ilja. - --- Mitä joutavia! -- sanoi hänen puhekumppaninsa. -- Hyvin -ymmärtääkin... siksipä hän onkin ankara... - --- Mutta jos ihminen on kylläinen ja rehellinen, niin ei se mitään! --- vaan jos on kylläinen ja lisäksi konna, -- kuinka voi hän silloin -tuomita toista ihmistä? - --- Konnia ovat ankarimmatkin tuomarit, -- virkkoi tummaverinen mies -tyynesti. No, lähdetään kuuntelemaan varkausjuttua. - --- Tunnen hänet... -- virkkoi Lunjeff hiljaa. - --- Vai niin! -- huudahti mies, vikisten häneen. -- Katsotaan sitten -tuota teidän tuttavaanne... - -Iljan päätä huimasi. Hän olisi tahtonut kysyä paljon tuolta rohkealta -mieheltä, jonka suusta sanat tulivat virtanaan, vaan hänessä oli -jotakin vastenmielistä, vaarallista, joka pelotti Lunjeff'ia. Samalla -ahdisti häntä poistamaton ajatus Petruhasta -- tuomarista. Oli kuin -se olisi rautarenkaana kiertynyt hänen sydämensä ympäri, joten muulle -sydämessä olevalle tuli ahdasta... - -Tultuaan salin ovelle, näki hän väkijoukossa edessään Paavali -Gratsheff'in jyrkän takaraivon ja pienet viikset. Hän tuli hyvilleen, -nykäsi Paavalia palttoon hihasta ja hymyili -- haluttomasti, -ponnistaen. - --- Terve! - --- Terve! - -Muutamia sekunteja seisoivat he ääneti vastatusten, ja nähtävästi -tunsivat kumpainenkin jotakin, joka pakotti heidät heti puhumaan: - --- Katsomaanko tulit? -- kysyi Paavali hymähtäen. - --- Onko hän täällä? -- kysyi Ilja hämillään. - --- Kuka? - --- Tuo -- sinun Sofja Nik... - --- Ei hän ole minun, -- vastasi Paavali kuivasti, keskeyttäen hänen -puheensa. - -He astuivat ääneti saliin. - --- Istu tähän rinnalleni, -- ehdotti Lunjeff. Paavali vastasi -hämillään: - --- Katsos... minulla on seuraa... - --- No... olkoon sitten... - --- Kuulehan -- kuuntele sinä tarkkaan, mitä hänen puolustajansa -puhuu, -- virkkoi Paavali vilkkaasti. - --- Kyllä kuuntelen... -- vastasi Ilja hiljaa ja lisäsi vielä -hiljemmin: - --- No, hyvästi, veli... - --- Näkemiin asti! Tapaamme kai vielä toisemme! - -Gratsheff käännähti ympäri ja astui nopeasti syrjäpuolelle salia. -Ilja katsoi hänen jälkeensä katkeralla mielellä. Hän kadehti ja -oli vihainen, nähdessään toverinsa yllä uuden, vahvan palttoon, ja -että Paavalin kasvot näinä kuukausina olivat tulleet terveemmän ja -puhtaamman näköisiksi. Samalla penkillä, kuin Paavali istui, istui -Gavrik'in sisarkin. Nyt näytti Paavali sanovan hänelle jotakin; -tyttö käänsi nopeasti päänsä syrjään, ja hänen sydäntänsä ahdisti -vielä enemmän loukkaantumisen, kiukun, nolouden tunne... Ajatuksensa -pyörivät vihurina hänen päässänsä, sekottuen toinen toisiinsa, -äkkiä taas pysähtyen, kadoten; hän tunsi mielensä tyhjäksi eikä hän -käsittänyt, mitä hänen edessään tapahtui... - -Vjera oli jo tuotu saliin. Hän seisoi aitauksen takana harmaassa, -maahan asti ulottuvassa, kauhtanassa, valkonen huivi päässä. -Kullanloistava hiuskiehkura riippui hänen vasemmalla ohimollaan, -posket olivat kalpeat, huulet lujasti yhteenpuristetut, ja hänen -vasen silmänsä katsoi selkosen selällään liikkumattomana ja totisena -Gromoff'iin. - -Gromoff katsoi häneen ystävällisesti, puhutteli häntä hiljaa, -lauhkeasti, hyrräten kuin kissa. - --- Tunnustatteko te, Kapitanova, itsenne syylliseksi, että yöllä... --- sanoi hän Vjeralle sointuvalla, mehevällä äänellään. - -Lunjeff katsahti Paavaliin. Tämä istui kumarassa, pää painuksissa, -hypistellen käsissään lakkiaan. Hänen naisnaapurinsa istui taas -suorana ja katseli siten ympärilleen, kuin hän itse olisi tuominnut -kaikkia, -- sekä Vjeraa että tuomareita ja yleisöä. Hänen päänsä -kääntyi yhtäpäätä puolelta toiselle, hänen huulensa olivat puristetut -kuin inhoen yhteen, ja ylpeät silmät loistivat rypistettyjen -kulmakarvojen alta kylminä, ankaroina... - --- Tunnustan, -- sanoi Vjera. Hänen äänensä värähteli, ja sillä oli -särkynyt sointu. - -Kaksi valamiehistä Dodonoff ja hänen naapurinsa, kumarsivat päänsä -lähekkäin, heidän huulensa liikkuivat äänettömästi ja silmänsä, -heidän tyttöä katsoessaan, hymyilivät. Petruha Filimonoff kumartui -koko ruumiineen eteenpäin, pitäen käsillään kiinni nojatuolistaan; -hänen kasvonsa tulivat entistään punasemmiksi ja viiksensä -liikkuivat. Vielä useat muutkin valamiehistä katsoivat Vjeraan, -jokainen omituisella mielenkiinnolla, jonka Lunjeff ymmärsi, vaan -joka herätti hänessä inhoa ja vihaa... - --- Tuomitsevat kyllä, vaikka itse ahmivat häntä silmillään, -- -ajatteli hän, kovasti purren hammasta. Ja hänen teki mielensä huutaa -Petruhalle: - --- Sinä konna! Mitä ajattelet? Missä istut? Mitä on sinun tehtävä?... - -Hänen kurkkuunsa kohosi hengitystä ahdistava pallo. - --- Sanokaa minulle... e... e, Kapitanova, -- sanoi Gromoff laiskasti -silmät muijallaan kuin pässillä, jota kuumuus vaivaa, kauanko olette -ollut... prostitueerattuna? - -Vjera pyyhkäsi kasvojaan käsillään, aivan kuin tuo kysymys oli -takeltunut hänen punastuviin poskiinsa. - --- Kauan. - -Hän vastasi lujasti. Yleisö rupesi kuiskimaan aivankuin siellä olisi -ruvennut käärmeitä matelemaan. Gratsheff kumartui vielä syvempään, -ikäänkuin tahtoen piiloutua, ja hypisteli yhä lakkiaan. - --- Kuinka kauan? - -Vjera katsoi ääneti Gromoff'in kasvoihin, silmät selkosen selällään, -totisen ja ankaran näköisenä... - --- Vuoden? Kaksi? Viisi? -- uteli Gromoff itsepintaisesti. - -Vjera oli yhä ääneti. Harmaana, kuin kivestä hakattuna, seisoi tyttö -liikkumatta; vain huivin nurkat rinnan kohdalla vavahtelivat. - --- Teillä on oikeus olla vastaamatta, jollette tahdo, -- sanoi -Gromoff viiksiään silitellen. - -Nyt nousi ylös asianajaja. Hän oli laiha mies, suippopartainen, -silmät pitkulaiset. Hänen nenänsä oli ohut ja pitkä, takaraivo taas -leveä, jonka tähden hänen kasvonsa olivat kirveen näköiset. - --- Sanokaa, Kapitanova, mikä sai teidät ryhtymään... tuohon -ammattiin? -- kysyi hän kuuluvasti. - --- Ei mikään, -- vastasi Vjera, katsoen tuomareihin. - --- Hm... eihän se aivan niin ole... Tiedänhän minä... nähkääs... -kerroittehan te minulle... - --- Mitään ette tiedä, -- sanoi Vjera. Hän käänsi päätään asianajajaan -päin ja katsahtaen häneen vihaisesti, jatkoi tyytymättömällä äänellä: - --- En ole mitään kertonut teille... olette itse keksineet omasta -päästänne... - -Vilaistuaan hätäisesti yleisöä, kääntyi hän tuomareihin ja kysyi, -osottaen päällään puolustajaansa: - --- Saanko olla puhumatta hänen kanssaan? - -Taas kuului siltä, kuin salissa olisi madellut käärmeitä, nyt -kuitenkin äänekkäämmin ja selvemmin. - -Ilja vapisi ponnistuksesta ja katsoi Gratsheff'iin. - -Hän odotti häneltä jotakin, odotti varmasti. Mutta Paavali katsoi -edessään istuvan miehen olkapään ylitse ja oli ääneti, eikä -liikahtanutkaan. Gromoff puhui hymyillen liukkaasti, imelästi. Sitten -alkoi Vjera puhua hiljaa, vaan varmasti... - --- Halusin tulla rikkaaksi ja siksi otin, siinä kaikki... Muuta syytä -ei ollut... ja sellainen olen aina ollut. - -Valamiehet rupesivat kuiskimaan keskenään. Heidän kasvonsa -synkkenivät, ja tuomarienkin kasvot näyttivät tyytymättömiltä. -Salissa oli hiljaista; kadulta kuului säännöllistä ja tylsää askelten -töminää kivistöä vastaan. Ne olivat sotamiesten askelia. - --- Syytetyn tunnustukseen nähden voitaisi otaksua... -- lausui -prokuraattori. - -Iljasta rupesi tuntumaan, ettei hän kauemmin voinut istua siellä. Hän -nousi, otti askeleen... - --- Hiljaa! -- huomautti oikeudenpalvelija ääneen. - -Silloin istuutui Ilja uudestaan, kumartaen päänsä syvään alas, kuten -Paavali. Hän ei voinut nähdä Petruhan punasia kasvoja, jotka nyt -olivat pönäkämmät kuin ennen, aivankuin hän olisi tuntenut itsensä -loukatuksi. Gromoff'in aina ystävällisessä äänessä ja herttaisuudessa -huomasi hän kylmäverisyyttä, ymmärtäen, että tuo iloinen mies oli -tottunut tuomitsemaan ihmisiä, kuten puuseppä höyläämään puujalkoja. -Iljan mielessä syntyi nyt omituinen, levoton ajatus: - --- Jos minä nyt tunnustaisin, niin tuomittaisiin minut samalla -tavalla... Petruha tuomitsisi... minut vankeuteen, vaan itse jäisi -vapaalle jalalle... - -Hän jäi näihin mietteisiinsä, istuen kehenkään katsomatta, mitään -kuuntelematta. - --- En tahdo siitä puhuttavan! -- kuului Vjeran vapiseva, -loukkaantunut huudahdus, ja hän voihki ja voivotteli, tarttuen käsin -rintaansa, repien huivin päästään. - --- En tahdo... en tahdo... - -Sekava melu täytti salin. Kaikki joutui liikkeeseen tytön huudoista. -Hän riehui kuin vimmattu aitauksen, takana, nyyhkyttäen ja huutaen: - --- Älkää kiusatko... päästäkää... Herran tähden, päästäkää! - -Ilja hypähti paikaltaan ja syöksyi eteenpäin, vaan yleisöä tunki -häntä vastaan, ja huomaamattaan joutui hän käytävään. - --- Sielun paljastivat, -- kuuli hän tummaverisen miehen sanovan. - -Paavali Gratsheff seisoi kalpeana, tukka pörrössä seinän vieressä, -ja hänen leukansa vapisi. Ilja astui hänen luoksensa ja katsoi -vihaisesti toverinsa silmiin. Heidän ympärillään seisoi ja käveli -edestakaisin yleisöä, puhellen vilkkaasti. Ilmassa oli tupakansavua. - --- Vankeutta! Huuda, huuda, ei se mitään merkitse! - --- Tunnusti, hupsu... - --- Mutta hänethän tavattiin verekseltään. - --- Olisi edes sanonut saaneensa lahjaksi... - -Sanat lentelivät käytävässä kuin syyskärpäset, puuttuen Iljan korviin. - --- Mitä? -- kysyi hän vihaisesti Paavalilta, astuen hänen luoksensa. - -Paavali katsahti häneen, avasi suunsa eikä sanonut kuitenkaan -sanaakaan. - --- Ihmisen syöksit perikatoon! -- jatkoi Lunjeff. Silloin Paavali -hätkähti, ikäänkuin häntä olisi lyöty ruoskalla, kohotti kätensä, -laski sen Lunjeff'in olkapäälle ja kysyi surkealla äänellä: - --- Minäkö? - -Ilja pudisti olkapäältään hänen kätensä, aikoen sanoa hänelle: - --- Sinä! -- Mutta ei hän sitä sanonut eikä sitäkään, että hänen -tähtensä Vjera oli varastanut, sanoihan vain: -- Petrushka Filimonoff -on tuomitsemassa... Onko se oikein, häh? -- ja hymähti. Sen -sanottuaan astui hän hymy huulillaan kadulle ja kulki sitä verkkaan, -tuntien kuin olevansa sidottu tiukkaan näkymättömillä köysillä. Tuska -painoi raskaana kivenä hänen rintaansa. Siitä tunsi hän kylmää, -- se -esti häntä ajattelemasta; ja iltaan asti harhaili hän tarkotuksetta -kadulta kadulle, kuten juoksukoira, väsyneenä ja nälissään. Ei hän -halunnut mitään eikä mitään huomannut siihen asti, kunnes rupesi -tuntemaan nälkää. - -Oli jo pimeä. Talojen ikkunoihin syttyivät jo tulet, kadulle lankesi -leveitä, keltasia valojuovia, joihin ikkunoilla olevat kukat loivat -varjoaan. Lunjeff pysähtyi, ja katsoessaan näitä kuvikkaita varjoja, -muistui hänen mieleensä Gromoff'in talon ikkunoilla olevat kukat, -hänen vaimonsa, joka muistutti sadun kuningatarta, surulliset laulut, -jotka eivät silti estä nauramasta... Kissa kulki varovaisin askelin, -käpäliään pudistellen, kadun poikki. - -Lunjeff läksi taas astumaan ja tultuaan kadunkulmaan, pysähtyi hän -uudestaan. Muuan kulmataloista oli kirkkaasti valaistu ja sieltä -kuului soittoa. - --- Menen kapakkaan, -- päätti Ilja ja astui keskelle katua. - --- Pois tieltä! -- huudettiin hänelle. Musta hevosen turpa livahti -hänen kasvojensa ohi ja hän tunsi hevosen kuuman hengityksen. Hän -hypähti syrjään, kuunteli ajurin haukkumista ja poistui ravintolan -luota. - -"Vuokra-ajuri jos päälle ajaakin, niin ei siitä kuole", -- mietti hän -tyynesti. "Syömään täytyy lähteä... Vjera se joutuu turmioon..." - -Hän kiintyi muistelemaan tyttöä, ja hänen ajatuksensa pyörivät -koneellisesti hänessä. Hänellä oli kuitenkin hämärä tunne, joka -sanoi, ettei hänen tullut ajatella Vjeraa, vaan itseään, vaan hän ei -voinut muuttaa ajatustensa suuntaa... - --- Hänkin on ylpeä... Pashkasta ei tahtonut mainita mitään... huomasi -ei maksavan vaivaa... Hän on paras kaikista... Olympiada ehkä... Ei, -Olympiada menee myös mukiin, vaan tuo Tanjka... - -Hän muisti, että Tatjana Vlasjevna viettää juuri tänään -syntymäpäiväänsä ja oli kutsunut hänet luoksensa. Ajatus, mennä hänen -luoksensa, tuntui hänestä ensin vastenmieliseltä, vaan miltei heti -tunsi hän kiukkuista halua menetellä vasten tahtoaan, ja sitten vielä -muuan terävä, polttava tunne koski hänen sydäntään... Huudettuaan -ajurin, läksi hän ajamaan ja muutaman minutin kuluttua seisoi hän, -silmiään valolta siristellen, Avtonomoff'ien ruokasalin ovella, -hymyillen tylsästi ja katsoen ihmisiin, jotka istuivat ahtaalla -pöydän ympärillä suuressa huoneessa. - --- Kas! Jopas tulit... -- huudahti Kirik. - --- Kuinka hän on kalpea! -- sanoi Tatjana Vlasjevna, Iljaa katsellen. - --- Toitko konvehteja? Tai lahjoja päivän sankarille? - --- Mistä tulette? -- kysyi emäntä. - -Kirik tarttui hänen hihaansa ja kuletti pöydän ympäri, esittäen -hänet vieraille. Lunjeff puristi lämpöisiä käsiä, vaan vierasten -kasvot sulivat hänen silmissään yksiksi pitkiksi, kylmänkohteliaasti -hymyileviksi kasvoiksi, joista näkyivät suuret hampaat. Paistin haju -kutkutti hänen sieraimiaan, naisten keskustelun rähäkkä kaikui hänen -korvissaan kuin sateen rapina, ja silmiä kuumensi: omituinen pakotus -esti hänet niitä liikuttamasta, ja jokin kirjava usma peitti niitä. -Kun hän istuutui, tuntui väsymys katkovan hänen jalkojaan ja nälkä -polttavan hänen sisuksiaan. Hän otti ääneti leipäpalasen ja rupesi -syömään. Muuatta vierasta rupesi kovasti aivastuttamaan ja sitä -käytti Tatjana Vlasjevna hyväkseen, sanoakseen hänelle: - --- Ettekö tahdo onnitella minua? Olette tekin! Tulee, ei sano -sanaakaan, vaan rupeaa istumaan ja syömään... - -Pöydän alla tyrkki hän sitten jalallaan Iljan jalkaa, kumartuen -teekannun yli täyttäessään sitä. Veden loristessa kuuli Ilja hänen -hiljaa kuiskaavan: - --- Käyttäydy säädyllisesti... - -Silloin laski hän leipäpalasen kädestään pöydälle, hieroi kovasti -käsiään vastakkain ja sanoi kovasti: - --- Olen koko päivän istunut oikeudessa... - -Hänen äänensä kuului melun läpi. Vieraat vaikenivat. Lunjeff -nolostui, tuntiessaan kaikkien katsovan häneen, mutta hänkin katsoi -alta kulmainsa heihin. Häneen katsottiin epäillen, ikäänkuin ei -kukaan olisi luullut tämän leveäharteisen, kiharatukkaisen nuoren -miehen voivan sanoa mitään hauskaa. Kiusallinen hiljaisuus syntyi -huoneessa. Joidenkin ajatusten sirpaleita pyöri Iljan päässä -- -katkonaisina, harmaina; äkkiä ne ikäänkuin solahtivat jonnekin, -häviten hänen sielunsa usvaan. - --- Oikeudessa on välistä hyvin hauska olla, -- virkkoi Felitsata -Jegorovna Grislova happamella äänellä, ja ottaen käteensä -marmelaatilaatikon, rupesi tonkimaan sitä pihdeillä. - -Tatjana Vlasjevna lensi punaseksi, ja Kirik niisti äänekkäästi -nenäänsä ja sanoi: - --- Miksi hepäsit lyömättä? No, olit oikeudessa... - --- Nolostutan heitä, -- mietti Ilja, ja hänen huulensa vetäytyivät -hymyyn. Vieraat rupesivat taas puhumaan, useat yhtaikaa. - --- Olin kerran kuuntelemassa oikeudessa erästä murhajuttua, -- kertoi -nuori kalpea telegrafisti, mustasilmäinen, pieniviiksinen mies. - --- Luen ja kuuntelen hirveän mielelläni murhajuttuja! -- huudahti -rouva Travkin. Hänen miehensä taas sanoi, katsoen läsnäolijoihin: - --- Valaoikeus on mainio laitos... - --- Murhaaja oli muuan toverini, Jevgenjeff... Hän, näet, oli -virkatoimessaan ja seisoi rahalaatikon luona, laskien leikkiä erään -pojan kanssa, ja sitten ampui hän tämän aivan äkkiä... - --- Huh, kuinka kauheata! -- huudahti Tatjana Vlasjevna. - --- Hän kuoli paikalla! -- lisäsi telegrafisti kuin kehuen. - --- Minä taas olin kerran todistajana eräässä jutussa, -- virkkoi -Travkin kuivalla kahahtelevalla äänellään, -- ja samalla kertaa -tuomittiin mies, joka oli tehnyt kaksikymmentäkolme varkautta! Oli -sitä jo siinä! - -Kirik nauraa hohotti. Seurue jakaantui kahteen joukkoon, toinen -kuunteli telegrafistin kertomusta pojanmurhasta, toinen Travkinin -kuivaa selontekoa miehestä, joka oli tehnyt kaksikymmentäkolme -varkautta. Ilja katsoi emäntään ja hänestä tuntui, että hänen -sisässään rupeaa leimuamaan pieni liekki, -- se ei vielä valaissut, -vaan se jo poltti hänen sydäntänsä. Siitä lähtien, kun hän oli -huomannut Avtonomoff'ien pelkäävän hänen häpäisevän heidät vierasten -nähden, alkoivat hänen ajatuksensa tulla selvemmiksi, ikäänkuin hän -olisi löytänyt niille yhdistävän langan. - -Tatjana Vlasjevna puuhasi toisessa huoneessa pöydän ääressä, jossa -oli joukko pulloja. Hänen punanen silkkipuseronsa näytti valkosia -seinäpapereita vasten korealta läiskältä, kun hän liiteli perhosen -lailla huoneessa, ja hänen kasvonsa loistivat ylpeydestä, kuten -emännän konsanaankin, joka huomaa pitojensa onnistuneen. Pari kertaa -huomasi Ilja hänen sukkelilla, tuskin huomattavilla merkeillä -kutsuvan häntä luoksensa, vaan hän ei mennyt ja tunsi tyytyväisyyttä -tietäessään sen tekevän hänet levottomaksi. - --- Miksi istut siellä kuten tarhapöllö, veli hyvä? -- virkkoi Kirik -hänelle äkkiä. -- Puhuhan jotakin... älä kainostele... täällä on -vain sivistyneitä ihmisiä, jotka eivät suuria välitä, jos sattuisit -nolaamaankin itsesi... - --- Tänään tuomittiin muuan tyttö, -- sanoi Ilja heti lujalla äänellä, --- jonka minä tunnen, hän on prostitueerattu, mutta muuten kunnon -tyttö... - -Kaikkien huomio kääntyi taas häneen ja taas tuijottivat kaikki -vieraat häneen. Felitsata Jegorovnan suuret hampaat paljastuivat -hänen leveästi, ivallisesti hymyillessään, telegrafisti pani kätensä -suunsa eteen ja rupesi sivelemään viiksiänsä ja miltei kaikki -koettivat näyttää vakavilta ja tarkasti kuuntelevansa. - -Tatjana Vlasjevna pudotti äkkiä joukon veitsiä ja kahveleita, ja -siitä syntynyt kova helinä kajahti Iljan sydämessä kuin meluisa -sotasoitto... Hän antoi katseensa kulkea tyynesti vieraasta -vieraaseen ja jatkoi: - --- Minkätähden hymyilette? Heidän joukossaan on välistä oikein -hyviäkin tyttöjä... - --- Totta kyllä, -- keskeytti Kirik hänet, vaan eihän sinun tule puhua -noin... avonaisesti... - --- Olettehan te sivistynyttä väkeä -- sanoi Ilja, -- ettekä siis -välitä, jos satun nolaamaankin itseni. - -Oli kuin olisi äkisti kokonainen säkenistö hehkuvia kipinöitä -lehahtanut hänessä. Hän hymyili terävästi ja häntä tuntui kuin -ahdistavan se sanajoukko, joka äkkiä syöksi hänen aivoihinsa, etsien -pääsöä hänen suuhunsa. - --- Tuo tyttö oli varastanut rahoja eräältä kauppiaalta... - --- Yhä parempaa, -- huudahti Kirik, hullunkurisesti irvistäen ja -päätään pudistaen. - --- Itse voitte ymmärtää, milloin ja miten hän voi varastaa... tai -ehkei hän varastanutkaan, otti vaan pienen lahjan... - --- Tanitshka! -- huusi Kirik. -- Tule tänne! Ilja kertoo täällä niin -merkillisiä juttuja... - -Mutta Tatjana Vlasjevna seisoi jo Iljan vieressä. Väkinäisesti -hymyillen, sanoi hän olkapäitään kohauttaen: - --- Mitä merkillistä siinä on? Sellaistahan tapahtuu joka päivä... -olet kai kuullut sadottain sellaisia juttuja... eikä täällä -sitä paitsi ole ketään nuoria tyttöjä... Mutta sen me säästämme -myöhemmälle... Olkaa nyt hyvä ja tulkaa ottamaan voileipää, hyvä -herrasväki! - --- Niin, olkaa hyvä! -- huusi Kirik. Kaikki kääntyivät Iljasta. -Hän ymmärsi, etteivät vieraat tahtoneet kuunnella häntä, koskei -isäntäväki näyttänyt toivovan sitä, ja se kiihotti häntä vielä -enemmän. Hän nousi tuolilta ja jatkoi heihin kaikkiin kääntyen: - --- Ja ne, jotka tuomitsivat tämän tytön, olivat henkilöitä, jotka -ehkä useasti olivat käyttäneet häntä... Muutamia heistä tunnen... -Kutsua heitä konniksi, on liian lievää... - --- Suokaa anteeksi! -- puuttui puheeseen Travkin ankarasti, nostaen -sormensa pystyyn. -- Niin ette saa puhua! He ovat valamiehiä, ja minä -itse... - --- Onpas valamiehiä! -- huudahti Ilja. Kuinka voivatkaan he olla -oikeudenmukaisia, jos... - --- Suokaa anteeksi! Valaoikeus on, niin sanoakseni, Aleksanteri -toisen toimeenpanemia suuria reformeja! Kuinka voitte lausua mitään -halventavaa valtionlaitoksesta? - -Hän puhua kahnutti suoraan Iljan kasvoihin, ja hänen lihavat, -sileäksi ajellut kasvonsa vapisivat ja silmänsä pyörivät sinne -tänne. Kaikki tunkivat heidän ympärilleen, aavistaen hyvillään -jotakin häväistysjuttua. Felitsata Jegorovna katsoi yliolkaisesti -emäntään, joka kalpeana ja hämillään nyki vieraita hihasta, kiireesti -toistellen: - --- Oh, jättäkäämme se, hyvä herrasväki! Sehän on niin ikävää! Kirik, -pyydä heitä... - -Kirik räpytteli levottomasti silmiään ja pyyteli: - --- Olkaa hyvä, hyvät naiset ja herrat!... Hiiteen kaikki reformit ja -proformit ja koko filosofia... - --- Tämä ei ole filosofiaa, vaan politiikkaa! -- kahnutti Travkin, -- -ja ihmisiä, joilla on moiset mielipiteet, kutsutaan valtiollisesti -vaarallisiksi! - -Huimaava pyörre tarttui Iljaan. Hänestä oli hauskaa seisoa vastakkain -tuon lihavan, sileäksi ajellun herran kanssa ja nähdä, kuinka -vihainen hän oli. Ajatus, että Avtonomoff'it tunsivat itsensä -noloiksi vierastensa edessä, teki hänet sanomattoman iloiseksi, -ja halu rikkoa kaikki yhteys näiden ihmisten kanssa, sanoa niille -ilkkuvia sanoja ja saada heidät raivostumaan, ponnahti hänessä ylös -kuin jänne, ikäänkuin kohottaen hänet ylös huimaavaan, päihdyttävään -korkeuteen. Hän tuli yhä tyynemmäksi, ja yhä varmemmin kaikui hänen -äänensä: - --- Kutsukaa minua, miksi haluatte, -- te olette sivistynyt mies! -Mutta sittenkin pysyn mielipiteessäni!... Voiko kylläinen nälkäistä -ymmärtää?... Olkoon niin, että nälistynyt on varas, -- mutta on -kylläinenkin varas... - --- Kirik Nikodimovitsh? -- änkytti Travkin. -- Minä... mitä tämä -merkitsee?... - -Mutta samassa pisti Tatjana Vlasjevna kätensä hänen käsikoukkuunsa ja -veti hänet mukaansa, sanoen kovalla äänellä: - --- Tulkaa, täällä on teidän lempi voileipiänne, -- sillin, -täysikypsiksi keitettyjen munien ja vihreän sipulin kera, jota on -sipullettu kermavoihin... - --- Hm! En voi sallia!... huudahti Travkin loukkaantuneella äänellä, -maiskuttaen huuliaan. Hänen vaimonsa katsoi murhaavasti Iljaan ja -tarttui miehensä käsikoukkuun, sanoen: - --- Älä kiivastu turhista, Anton... - -Ja Tatjana Vlasjevna jatkoi rakkaan vieraansa rauhottamista: - --- Ja herkkusampea... - --- Ette tehnyt hyvin, nuori mies! -- sanoi Travkin äkkiä, samalla -moittivasti ja jalomielisesti, kääntyen Iljaan. -- Täytyy osata pitää -arvossa... täytyy ymmärtää... - --- Mutta minä en ymmärrä! -- huudahti Ilja. -- Senpä tähden juuri -puhun... Minkä tähden on Petruha Filimonoff'in kaltaisella miehellä -valta elämän ja kuoleman yli?... - -Vieraat kulkivat Lunjeff'in ohi, välttäen koskemasta hänen -vaatteisiinsa ja katsomatta häneen. Mutta Avtonomoff astui ihan hänen -viereensä ja sanoi raa'asti: - --- Piru sinut periköön, pöllö sinä olet, suoraan sanoen! - -Ilja hätkähti, hänen silmissään musteni, aivan kuin hän olisi saanut -iskun päähänsä, ja kädet nyrkissä otti hän askeleen Avtonomoff'ia -kohden. Mutta Kirik oli nopeasti käännähtänyt ympäri, huomaamatta -hänen liikettään, ja mennyt voileipäpöydän ääreen. Ilja huokasi -raskaasti... - -Oven luota näki hän lähekkäin seisovien vierasten selät, ja kuuli, -kuinka ne maiskuttivat suutaan ja purivat. Emännän punanen pusero -väritti kaikki hänen ympärillään himmeän punaseksi, joka usvana -laskeusi hänen silmiensä eteen. - --- Mm! -- mumisi Travkin tyytyväisesti. -- Onpa tämä ihmeellisen -maukasta todellakin!... - --- Haluatteko pippuria? -- kysyi emäntä rakastettavasti. - --- Kyllän minä annan sinulle pippuria! mietti Ilja kylmällä ivalla. -Hän heitti päätään taaksepäin ja astui parilla askeleella pöydän -ääreen. Tarttuen erääseen punaviinillä täytettyyn lasiin, ojensi hän -sen Tatjana Vlasjevnaa kohden, sanoen painavasti, ikäänkuin olisi -tahtonut tappaa hänet sanoillaan: - --- Terveydeksesi, Tanjka! - -Tällä oli sellainen vaikutus läsnäolijoihin, kuin jotakin olisi -rymähtänyt kovalla ryskeellä alas, kaikki tulet huoneessa sammuneet -ja jokainen kivettynyt siihen asentoon, jossa hän juuri silloin oli -seisonut. Ammottelevat, ruokaa täynnä olevat suut näyttivät heidän -kasvoissaan olevilta mätähaavoilta. - --- Terveydeksesi! Kirik Nikodimovitsh, sano rakastajattarelleni, että -hän joisi kanssani! Eihän tässä ole mitään kainostelemisen syytä... -Minkätähden tehdä syntiä aina salassa? Olkaamme suoria! Olen näet -päättänyt, että kaikki tapahtuu suorasti, rehellisesti... - --- Roisto! -- huusi Tatjana Vlasjevna vihlovalla äänellä. - -Ilja näki, että hän ojensi kätensä, ja löi nyrkillään lautasen -syrjään, jonka hän sitten viskasi häntä kohden tulemaan. Lautasen -särkyessä syntynyt kilinä näytti vielä enemmän hämmästyttävän -vieraita. Hitaasti, ääneti vetäytyivät he syrjään, jättäen Iljan -kasvoista kasvoihin Avtonomoff'ien kanssa. Kirik piti hännästä -jotakin pientä kalaa, seisoen silmiään räpytellen kalpeana, tylsänä -ja nolon näköisenä. Tatjanan ruumis vapisi ja hän uhkasi Iljaa -nyrkeillään; hänen kasvonsa olivat hänen puseronsa väriset, ja -kielensä ei tehnyt tehtäväänsä. - --- Sinä... sinä valehtelet... valehtelet! -- kähisi hän, kaula Iljaan -päin ojossa. - --- Tahdotko, niin kerron, miltä näytät alasti? -- sanoi Ilja -tyynesti. -- Olethan itse näyttänyt minulle kaikki syntymämerkkisi... -Miehesi voi sitten sanoa, valehtelenko vai ei. - -Kuului tukahutettua nauruntirskumista ja huudahduksia. Tatjana -Vlasjevna nosti kätensä ilmaan, tarttui kaulaansa ja vaipui ääneti -tuolille. - --- Poliisia! -- huusi telegrafisti. - -Kirik kääntyi häneen päin ja syöksyi sitten hänen kimppuunsa pää -alaspäin kuin härkä. - -Ilja ojensi kätensä, tyrkkäsi hänet syrjään ja virkkoi synkästi: - --- Varo, minä lyön! Minulla ei ole mitään syytä tehdä pahaa sinulle. -Sinä olet tyhmä ja ihan vaaraton... etkä ole koskaan tehnyt minulle -mitään pahaa... Mene tiehesi! - -Hän tyrkkäsi häntä vielä kerran ja väistyi itse seinän viereen. -Nojaten selkäänsä siihen, jatkoi hän: - --- Vaimosi itse on riippunut kaulassani. Viisas hän on... vaan -kehnompaa naista ei ole maailmassa... Mutta kaikkikin te olette -konnia... Olen ollut oikeudessa tänään... siellä opin tuomitsemaan... - -Hän tahtoi sanoa niin paljon, ett'ei saanut ajatuksiaan -järjestykseen, vaan lausui ne sekaisin. - --- En tahdo myöskään syyttää Tanjaa... se tapahtui... kuin -itsestään... elämässäni on kaikki tapahtunut kuin itsestään... -sattumalta... Olen murhannutkin miehen ihan sattumalta... En tahtonut -kuristaa häntä mutta tein sen kuitenkin... Ja tiedätkö, Tanja, että -juuri niillä rahoilla, jotka otin häneltä, pidämme nyt kauppaamme. - --- Hän on mielipuoli! -- huusi Kirik aivan ihastuneena, ja juosten -ympäri huonetta yhden luota toisen luokse, huusi samalla iloisesti ja -levottomasti: - --- Kuuletteko? Näettekö? Hän on menettänyt järkensä! Voi, Ilja, minun -tulee sääli sinua! - -Ilja puhkesi äänekkääseen nauruun. Hänestä tuntui vielä kevyemmältä -ja rauhallisemmalta, saatuaan sanotuksi murhasta. Hän seisoi -voimakkaana ja leveäharteisena, pää pystyssä, tuntematta lattiaa -jalkainsa alla; oli kuin hän olisi leijaillut ilmassa ja hiljaa -noussut yhä ylemmäksi. Hänen kihara tukkansa kiharoitui hänen -korkean, kalpean otsansa ympärille, silmät katsoivat ivallisesti ja -ilkeästi. - -Tatjana nousi ylös, astui horjuen Felitsata Jegorovnan luokse ja -sanoi vapisevalla äänellä: - --- Olen jo kauan sen huomannut... hänen silmänsä ovat olleet aina -niin hurjat... - --- Jos hän on mielipuoli, niin täytyy kutsua poliisi, -- sanoi -Felitsata painavasti, katsoen Iljaan. - --- Tietysti on hän mielipuoli! -- huusi Kirik. - --- Hän lyö meidät kaikki mäsäksi, kuiskasi Grisloff, vilkkuen -levottomasti ympärilleen. He pelkäsivät poistua huoneesta. - -Ilja seisoi oven vieressä, ja tullakseen ulos, täytyi kulkea ihan -hänen ohitsensa. Hän nauroi koko ajan. Häntä huvitti nähdä, kuinka he -häntä pelkäsivät, ja samalla huomasi hän, etteivät vieraat ollenkaan -säälineet isäntäväkeään, vaan olisivat ihastuneina seisoneet -siellä vaikka koko yön ja kuunnelleet, kuinka hän tekee pilaa -rakastajattarestaan, jolleivät olisi samalla pelänneet häntä. - --- En ole mielipuoli; -- sanoi hän, rypistäen synkästi -kulmakarvojaan. -- Tahdon vain, että jäätte tänne kuuntelemaan minua. -En päästä teitä mihinkään... ja jos tulette minua liian lähelle, -lyön... lyön kuoliaaksi. Olen väkevä... - -Hän ojensi pitkää, suurinyrkkistä kättään ja pudisti sitä ilmassa; -sitten laski hän kätensä alas. - --- Sanokaa minulle -- mitä ihmisiä te olette? Minkätähden elätte? -Nylkyreitä te olette... roskaväkeä... - --- Kuulepas sinä! -- huudahti Kirik. -- Tuki suusi!... - --- Tuki itse suusi! Mutta minä puhun hiukan... Katson teitä, -- te -syötte, juotte, petätte toisianne... ketään ette rakasta... mitä -sitten tahdotte? Minä olen etsinyt kunnollista elämää, puhdasta... -sitä ei ole missään! Itse vain olen turmeltunut... Kunnon mies ei -voi elää teidän kanssanne, hän mätänee. Kunnon ihmisiä piinaatte te -kuoliaaksi... Minä, esimerkiksi, olen paha, mutta sittenkin olen -teidän joukossanne kuin heikko kissa pimeässä aitassa tuhansien -rottien keskellä... Te olette kaikkialla... sekä tuomitsemassa -että työsopimuksia tekemässä ja lakeja laatimassa... Olette konnia -sittenkin... Minua olette syöneet... - --- Hänen mielensä tuli äkkiä surulliseksi. - --- Mutta mitä sitten seuraa? -- kysyi hän äkkiä. - -Hän painoi päänsä rintaansa vasten ja vaipui mietteisiinsä. - -Silloin ponnahti telegrafisti seinän vierestä kuin pallo ja syöksi -huoneesta ihan Iljan ohitse. - --- Kas, päästin yhden menemään! -- virkkoi Ilja, kohottaen päätään. - --- Poliisin kutsun! -- huusi telegrafisti. - --- Kutsu, kutsu! Samantekevää -- sanoi Ilja. - -Hänen ohitsensa kulki kuin unissaan Tatjana Vlasjevna, katsomatta -häneen. - --- Taisi koskea! -- jatkoi Lunjeff, nyökäyttäen häneen päin päätään -ja hymähtäen. -- Mutta hän ansaitsee sen... - --- Tuki suusi! -- huudahti Avtonomoff nurkasta. Hän penkoi siellä -polvillaan erästä arkkua. - --- Älä huuda, pöllö! -- vastasi Ilja hänelle, istuutuen tuolille ja -pannen kätensä ristiin rinnalle. -- Mitä huudat? Olen elellyt hänen -kanssaan, joten tunnen hänet... Ja miehen olen tappanut... kauppias -Poluektoff'in... Muistatko, että olen monasti puhunut kanssasi -Poluektoff'ista? Siksi puhuin, kun kuristin hänet... Ja hänen -rahoillaan olen kaupankin perustanut... - -Ilja katsahti ympärilleen. Seinävierustoilla seisoivat ääneti -pelästyneet vieraat. Hän tunsi väsyneensä puhumaan, että hänen -rintaansa syntyy välinpitämätön tyhjyys, vaan siinä, kuten himmeä kuu -syystaivaalla, oli kylmä kysymys: - --- Mitä sitten seuraa? - -Hän sanoi, kuunnellen omia sanojaan: - --- Luulette varmaankin, että kadun? Älkää luulkokaan! - --- Nauran teille, mokomille. - -Nurkasta hyppäsi esiin Kirik, punasena, tukka pörrössä. Hän heilutti -kädessään revolveria ja huusi, hurjasti silmiään pyörittäen: - --- Nyt et poistu! Vai niin!... Vai olet sinä tehnyt murhan! - -Naiset voihkivat. Travkin, joka istui sohvalla, heilutti jalkojaan ja -kahnutti: - --- Hyvät herrat! En kestä enää! Heretkää!... Tämähän on Teidän -perheasianne. - -Mutta Avtonomoff ei kuullut, mitä hän sanoi. Hän hyppi Iljan edessä, -tähtäsi häntä revolverilla ja huusi: - --- Linnaan joudut!... Kyllä sinulle näytän!... - --- Revolveripahasesi ei taida olla ladattu? -- virkkoi Ilja, katsoen -välinpitämättömästi raukeilla silmillään häneen. -- Mitä raivoat? -En minä pakene... Minne menisin... Vankeudellako uhkaat? En sitä -pelkää... - --- Anton, Anton! -- kuului Travkinin vaimo kovasti kuiskaavan, -- -mene... - --- En voi, ystävä hyvä... - -Hän tarttui miehensä käsivarteen, ja he hiipivät varovasti Iljan ohi. -Viereisessä huoneessa istui Tatjana Vlasjevna itkien ja nyyhkyttäen. - -Mutta Iljan rinnassa yhä kasvoi tyhjyys, pimeä ja kylmä. - --- Nyt on koko elämäni mennyttä! -- sanoi hän hiljaa, miettivästi. -- -Mutta ei kannata mitään sääliä... Vaan kuka mursi minut?... - -Avtonomoff seisoi hänen edessään ja huusi riemuiten: - --- Joko hellyt! - --- En... hitto teidät vieköön! Teitä säälittää vain -viisikopeekkainen, joka livahtaa taskunne ohi... Samoin minä... ennen -säälin koiraa, kuin teitä... Ikävä, etten ole elänyt koirien, vaan -ihmisten kanssa... Mutta miksei poliisia kuulu? Alan kyllästyä tähän. -Mene pois, Kirik, minua inhottaa nähdä sinua... - -Hänestä tuntui todellakin vastenmieliseltä istua vastapäätä -Avtonomoff'ia. - -Vieraat hiipivät hiljaa huoneesta, pelokkain silmin vilkuen Iljaan. - -Hän näki heidän kulkevan ohitsensa kuin harmaat läiskät, herättämättä -hänessä mitään ajatuksia tai tunteita. Hänen sielunsa tyhjyys kasvoi -kasvamistaan. Hetkisen istui hän ääneti, kuunnellen Avtonomoff'in -ärhentelemistä ja esitti sitten hänelle äkkiä ivallisesti: - --- Ruvetaan, Kirik, tappelemaan! - --- Luodin ammun otsaasi! -- ärjyi Kirik. - --- Mutta eihän revolverissasi ole luotia! -- sanoi Ilja ivallisesti -ja lisäsi sitten varmasti: - --- Ajattele, kuinka sinua löylyttäisin! Sitten ei hän puhunut -enää mitään, istuihan vaan liikkumatta, mitään odottamatta tai -ajattelematta... - -Vihdoin tuli kaksi poliisikonstaapelia ja piirikomisarius. - -Heidät nähdessään hätkähti Ilja ja nousi seisomaan. - -Heidän takanaan näkyi Tatjana Vlasjevna; hän sanoi huohottaen, -osottaen Iljaa kädellään: - --- Hän on tunnustanut meille murhanneensa kauppias Poluektoff'in... -muistatte kai, kauan sitten? - --- Voitteko todistaa sen? -- kysyi komisarius nopeasti. - --- Kyllä, minä itse voin sen todistaa vastasi Ilja tyynesti, väsyneen -näköisenä. Hyvästi, Tanjka... älä ole levoton... älä pelkää... muuten --- vieköön piru teidät jokaisen! - -Komisarius istuutui pöydän ääreen kirjottamaan, poliisikonstaapelit -asettuivat Iljan molemmille puolille; hän katsahti heihin ja painoi -raskaasti huoaten päänsä alas. Huoneessa oli hiljaista; kuului kynän -rapina paperilla, ja ikkunoiden takana loi yö läpitunkemattomia -mustia seiniään. Erään ikkunan luona seisoi Kirik, tuijottaen -pimeään, -- äkkiä viskasi hän revolverinsa nurkkaan ja sanoi -komisariukselle: - --- Saveljeff! Anna hänelle potku ja päästä menemään, -- hän on hullu. - -Komisarius katsahti Kirik'iin, mietti ja vastasi sitten: - --- Ei käy enää päinsä... tällainen ilmianto... ja lisäksi -poliisimestarinapulainen tietää jo asiasta... - --- Äh... huokasi Avtonomoff. - --- Hyväluonteinen olet, Kirik Nikodimovitsh! -- sanoi Ilja, päätään -pudistaen. -- On sellaisia koiria, jotka, vaikka niitä lyödään, -nuolevat lyöjää... Mutta ehket sinä säälikään minua, vaan pelkäät -minun oikeudessa puhuvan jotakin vaimostasi! Ole huoleti, -- minua -hävettää jo häntä ajatella, saatikka sitten hänestä puhua... - -Avtonomoff poistui nopeasti toiseen huoneeseen ja kuului siellä aika -jyrinällä istahtavan tuolille. - --- Kas niin -- sanoi komisarius, kääntyen Iljaan, -- voitteko -allekirjottaa tämän paperin? - --- Kyllä... - -Hän tarttui kynään ja lukematta paperin sisällystä, kirjotti suurilla -kirjaimilla: Ilja Lunjeff. Kun hän kohotti päätään, huomasi hän -komisariuksen katsovan kummastuneena häneen. Muutamia sekuntteja -katsoivat he ääneti toisiaan, -- toinen uteliaasti ja ikäänkuin -tyytyväisesti, toinen tyynesti, välinpitämättömästi. - --- Onko omatuntonne vaivannut teitä? kysyi komisarius puoliääneen. - --- Omaatuntoa ei ole olemassakaan, vastasi Ilja lujasti. - -He vaikenivat molemmat. Sitten kuului Kirik'in ääni viereisestä -huoneesta: - --- Hän on järjiltään... - --- Lähtekäämme! -- sanoi komisarius, kohauttaen hartioitaan. -- -Käsiänne en sido... vaan älkää paetko! Poliisiasema on lähellä, -tuolla mäen alla. - --- Minnepä minä pakenisin? -- kysyi Ilja lyhyesti. - --- No, sitä en nyt tiedä... Vannokaa, ettette pakene! - -Lunjeff vilkasi komisariuksen ryppyjen uurtamiin, säälivännäköisiin -kasvoihin ja sanoi synkästi: - --- En usko Jumalaan... - -Komisarius viittasi kädellään: - --- Lähdetään, pojat! - -Kun Ilja oli astunut yön kosteaan pimeyteen, huokasi hän syvään, -pysähtyi ja katsoi mustalle taivaalle, joka levisi matalalle maan -yli, kuin ahtaan, huonoilmaisen huoneen mustunut katto. - --- Eteenpäin! sanoi poliisi hänelle. - -Hän läksi astumaan... Talot seisoivat kadun kummallakin puolella -kuin suunnattoman suuret kivilohkareet, loka roiski jaloissa, ja -katu vietti alaspäin jonnekin, jossa pimeys oli vielä synkempi... -Ilja kompastui kiveen ja oli vähällä kaatua. Hänen sielunsa -lohduttamattomasta tyhjyydestä kuului yhä itsepäinen kysymys: - -"Mutta mitä sitten seuraa?" - -Ja heti nousi hänen mieleensä kuva oikeussalista, ystävällinen -Gromoff, Petruha Filimonoff'in punanen naama. - -Hän oli kuulevinaan Gromoff'in sointuvan äänen sanovan: - --- Tunnustatteko itsenne syylliseksi... Ja prokuraattori sanoi -pitkäveteisesti: - --- Sanokaa, syytetty... - -Petruhan punanen naama synkkeni ja hänen paksut huulensa liikkuivat... - -Ilja ontui, sillä hän oli loukannut jalkansa kiveen, ja hiljensi -käyntiään. - --- Astu, astu! -- kiirehti poliisikonstaapeli häntä kylmästi. - -Sanoin selittämätön tuska, polttava kuin hehkuva rauta, terävä kuin -veitsi, tunki hänen sydämeensä. - -Hän loikkasi eteenpäin ja läksi hurjaa vauhtia juoksemaan mäkeä alas, -niin että ilma suhisi korvissa. Hänen järjissään juoksivat raskain -askelin poliisit, kuului kimakka vihellys, ja syvä ääni huusi: - --- Ottakaa kiinni! - -Kaikki Iljan ympärillä -- talot, katukivistö, taivas -- vavahteli ja -hyppi, tunki hänen päällensä raskaana, mustana joukkona. Hän syöksi -eteenpäin väsymystä tuntematta; halu päästä näkemästä Petruhaa, antoi -hänelle siivet. Jotakin harmaata, muodotonta kasvoi hänen eteensä -pimeästä, saattaen hänet epätoivoiseksi. Hän muisti, että tämä katu -miltei suorakulmaisesti kääntyy oikealle, kaupungin pääkadulle... -Siellä on ihmisiä, siellä otetaan hänet kiinni... - --- Äh, lennä sielu, iäisyyteen! -- huusi hän kaikin voimin, syösten -eteenpäin vielä nopeammin, pää eteenpäin nojossa... Kylmä, harmaa -kiviseinä kohosi hänen eteensä. - -Kuului mäjähdys, joka muistutti virran aallon loisketta, haipuen -nopeasti pimeään yöhön. - -Juoksi sitten vielä kaksi mustaa olentoa seinän luokse. Ne -heittäysivät ensimmäisen päälle, joka oli kaatunut muurin -vierustalle, vaan molemmat nousivat pian ylös... Mäkeä alas juoksi -vielä ihmisiä, kuului heidän jalkojensa kopse, huutoja ja vihlova -vihellys... - --- Taisi musertua kuoliaaksi? -- kysyi toinen poliisi läähättäen? - -Toinen teki tulitikulla tulen ja kumartui katsomaan. Hänen jaloissaan -oli käsi, jonka kovasti nyrkkiin puristetut sormet verkkaan aukenivat. - --- Pääkallo näyttää olevan ihan mäsänä. Mustia olentoja sukeltausi -pimeästä... - --- Voi sinua, raukka -- sanoi hiljaa poliisi, joka oli jäänyt -seisomaan. Hänen toverinsa nousi ylös, teki ristinmerkin ja sanoi -väsyneesti, läähättäen: - --- Suo, Herra... rauha hänen sielullensa... kuitenkin... - -Jälkimmäisen osan loppu. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kolme ystävystä II, by Maksim Gorki - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME YSTÄVYSTÄ II *** - -***** This file should be named 53211-8.txt or 53211-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/2/1/53211/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/53211-8.zip b/old/53211-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 56da05f..0000000 --- a/old/53211-8.zip +++ /dev/null |