NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 8765 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ef5d695
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #53211 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53211)
diff --git a/old/53211-8.txt b/old/53211-8.txt
deleted file mode 100644
index 677c341..0000000
--- a/old/53211-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8765 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kolme ystävystä II, by Maksim Gorki
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Kolme ystävystä II
-
-Author: Maksim Gorki
-
-Translator: Anton Helve
-
-Release Date: October 4, 2016 [EBook #53211]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME YSTÄVYSTÄ II ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-KOLME YSTÄVYSTÄ II
-
-Kirj.
-
-Maksim Gorkij
-
-
-Venäjänkielestä suomentanut
-
-Anton Helve
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Työväen Sanomalehti-osakeyhtiö,
-1903.
-
-
-
-
-
-
-Muutamia päiviä myöhemmin sai Lunjeff kuulla, että kauppias
-Poluektoff'in murhaan syyllisenä poliisi etsi muuatta pitkää miestä,
-joka käytti lammasnahkaturkkia. Tutkinnossa, joka toimitettiin
-murhatun puodissa, löytyi kaksi hopeista pyhäinkuvakehystä, jotka
-huomattiin varastetuiksi. Liikkeen juoksupoika ilmotti, että ne, pari
-päivää ennen murhaa, oli ostettu eräältä pitkältä, Andrei nimiseltä
-mieheltä, joka käytti puoliturkkia ja joka usein ennenkin oli
-myönyt Poluektoff'ille kaikenlaisia hopea- ja kultakaluja, ja että
-Poluektoff oli lamannut hänelle rahaa. Sittemmin tuli selville, että
-murhan edellisenä päivänä ja samana päivänä, kuin murha tapahtui,
-samannäköinen mies oli juopotellut kaupungin ravintoloissa.
-
-Joka päivä kuuli Ilja jotakin uutta murhasta. Koko kaupungin mieliä
-kiinnitti se. Siitä puhuttiin kaikkialla, -- ravintoloissa, kadulla.
-Mutta Ilja välitti hyvin vähän noista puheista. Vaaran pelko oli
-pudonnut hänen sydämeltään kuin rahka paranevasta haavasta, ja sen
-sijaan tunsi hän jonkinmoista noloutta. Tarkasti kuunnellessaan, mitä
-murhasta kerrottiin, ajatteli hän vaan yhtä seikkaa, -- kuinka hän
-tästä puoleen järjestää elämänsä? Minkälainen tulevaisuus odottaa
-häntä? Ja hänen varmuutensa siitä, ettei murhaajaa tavata, kasvoi
-päivä päivältä.
-
-Hänestä tuntui samanlaiselta, kuin nuoresta sotamiehestä ennen
-taisteluun lähtöä tahi miehestä, joka on lähdössä kaukaiselle
-matkalle. Hän tunsi entistä enemmän halua oleksia yksin ja miettiä
-kohtaloaan. Mutta hänen ympärillään kiehui elämä, kuin vesi
-kattilassa, ja miltei joka päivä sattui sellaista, joka käänsi hänen
-ajatuksensa pois hänestä itsestään. Hän tuli kalpeaksi, laihaksi...
-
-Viime aikoina oli Jaakko usein lähennellyt häntä. Tukka pörrössä,
-huolimattomasti puettuna kuleksi hän tarkotuksetta ravintolassa
-ja pihalla tuijottaen hajamielisesti ympärilleen ja näytti siltä,
-kuin erityiset kuvittelut olisivat kiinnittäneet hänen mieltään.
-Tavatessaan Iljan, kysyi häneltä salaperäisesti, kuiskaten tahi
-puoliääneen:
-
--- Eikö sinulla ole aikaa puhella vähän kanssani?
-
--- En jouda nyt...
-
--- Voi sinua!... Mutta se olisi tärkeätä...
-
--- Mitä se sitten on? -- kysyi Ilja.
-
--- Minulla on eräs kirja! Siinä on sellaisia asioita, että oi, oi! --
-kuiskasi Jaakko pelästyneen näköisenä.
-
--- Anna minun olla rauhassa kirjoiltasi! Sano minulle paremminkin,
-minkätähden isäsi katsoo aina niin kierosti minuun?
-
-Mutta todellisuudelle ei Jaakolla riittänyt huomiota. Vastaukseksi
-Iljan kysymykseen leväytti hän hämmästyneenä silmänsä selkosen
-selälleen ja sanoi:
-
--- Mitä? En tiedä... Se tahtoo sanoa... kuulin kerran... kuinka hän
-sanoi sedällesi, että sinä käyt kauppaa väärillä rahoilla... Mutta se
-on tietysti hullutusta...
-
--- Kuinka tiedät, että se on hullutusta? -- hymyillen kysyi Ilja.
-
--- Sehän on selvää! Vääriä rahoja! Mitä joutavia!... -- Ja viitaten
-kädellään, vaipui Jaakko mietteisiinsä.
-
--- Eikö sinulla siis ole aikaa puhella kanssani? -- kysyi hän hetken
-päästä, katsoen toveriinsa harhailevin katsein.
-
--- Kirjastako?
-
--- No niin... Erään kohdan ymmärsin siitä... oi, oi, oi, veli hyvä...
-
-Ja hän teki sellaisen irvistyksen, kuin olisi polttanut kätensä
-kuumassa raudassa. Lunjeff katsoi toveriinsa, ikäänkuin tämä
-olisi ollut vähän löyhkäpäinen. Välistä näytti Jaakko hänestä
-sokealta ja aina onnettomalta, kelpaamattomalta elämään. Talossa
-ja koko naapuristossa puhuttiin, että Petruha Filimonoff aikoo
-naida rakastajattarensa, joka piti muuatta huonomaineista taloa
-kaupungissa. Mutta Jaakko oli hyvin välinpitämätön koko huhusta. Kun
-Ilja kysyi häneltä, milloin häät ovat, kysyi Jaakko:
-
--- Kenen häät?
-
--- Isäsi...
-
--- Ai, niin!... Kuka sen tietää! Voi, tuota häpeämätöntä! Löysipä
-vaimon! Hyi!
-
--- Mutta tokko tiedät, että hänellä on poika... joka on suuri, käy jo
-kymnaasia.
-
--- En ole tietänyt... entä sitten?
-
--- Isälläsi on siis perillinen...
-
--- Vai niin! -- tyynesti sanoi Jaakko. Mutta äkkiä vilkastui hän.
-
--- Isällä on poika, -- sanot sinä?
-
--- Niin...
-
--- Poika... Siitä saattaa olla minulle hyötyä! Isä voisi määrätä
-hänet tiskin taakse ja minä saisin tehdä mitä tahdon! Sepä olisi
-jotakin!
-
-Ja hän maiskautti suutaan, aivankuin vapauden esimakua tuntien.
-Lunjeff katsoi säälien häneen ja sanoi ivallisesti:
-
--- Oikeassa on sananlasku sanoessaan: anna tyhmälle lapselle
-porkkana, niin se ei itke leipää! Voi sinua! En voi todellakaan
-käsittää, kuinka sinä voit tulla toimeen maailmassa!
-
-Jaakko hätkähti, ja silmät suurina kuiskasi kiihkeästi:
-
--- Olen miettinyt sitä ja tiedän jo sen. Ennen kaikkea täytyy tulla
-selville sielunsa tilasta... Täytyy ymmärtää mitä Jumala ihmiseltä
-vaatii. Nyt näen vaan, että tiet ovat sekottuneet, menneet ristiin,
-eikä kukaan tiedä, mitä tietä hänen on seuraaminen. Syntyy ihminen,
-ei kukaan tiedä, mitä varten, ja elää, miksi, ei tiedetä, tulee
-kuolema ja lopettaa kaikki... Ennen kaikkea täytyy siis minun tietää,
-mihin olen määrätty... Eikö niin?
-
--- Sinulla ovat aina omat mietteesi! väkinäisesti sanoi Ilja. -- Ja
-mitä järkeä on niissä?
-
-Hänestä tuntui, että Iljan hämärät puheet vaikuttivat häneen enemmän
-kuin ennen ja herättivät hänessä omituisia ajatuksia. Hänestä oli,
-kuin jokin salaperäinen olento hänessä, sama, joka aina vastusti
-hänen kuvittelujaan yksinkertaisesta ja puhtaasta elämästä, nyt
-erityisellä mielihyvällä kuunteli Jaakon sanoja ja liikahteli
-hänen mielessään, kuin lapsi äitinsä kohdussa. Se tuntui Iljasta
-vastenmieliseltä, ja siksi vältti hän keskusteluja Jaakon kanssa.
-
--- Mitäkö järkeä? Ilman niitä ollaan kuin tuletta! Minne menet? Ahaa!
-Aina täytyy tietää, minne menee ja minkätähden, ja onko oikein...
-
--- Sinä, Jaakko, olet kuin vanha mies... ikävä on olla seurassasi!
-Minun mielestäni -- sikakin etsii tilaisuutta onnistuakseen, saatikka
-sitten ihminen... No, hyvästi nyt!
-
-Sellaisten keskustelujen jälkeen tuntui hänestä, kuin hän olisi
-syönyt paljon suolasta ruokaa; hän tunsi kovaa janoa ja halusi
-jotakin erityistä. Ajatus siitä rangaistuksesta, jonka Jumala määrää
-hänelle, kohosi yhä selvemmin hänen mieleensä ja poltti hänen
-sieluaan; hän etsi yksinäisyyttä löytämättä sitä. Silloin meni hän
-Olympiadan luokse, ja haki hänen sylistään unhoitusta ajatuksilleen
-ja levottomuudelleen.
-
-Välistä kävi hän tervehtimässä Vjeraakin. Se kevytmielinen elämä,
-jota hän vietti, oli vähitellen vetänyt hänet syvään, likaiseen
-kuiluunsa. Hän kertoi ihastuksella Iljalle elämästään rikasten,
-nuorten kauppiasten, virkamiesten ja upseerien kanssa, rekiretkistä
-ja ravintoloista. Hän näytti hänelle ihailijoiltaan saamiaan
-lahjojaan, uusia pukujaan ja koristeitaan, ylpeillen kertoen, kuinka
-nuo herrat kiistelivät ja tappelivat hänestä. Lunjeff'ia huvitti
-nähdä hänet terveenä, kauniina, ilosena, vaan useasti sanoi hän
-varotellen hänelle:
-
--- Varokaa, ettei päänne mene pyörälle siinä elämässä, Vjerotshka...
-
--- Entä sitten? Sehän on minun kohtalonikin... Saanhan edes elää
-komeasti. Otan elämästä, minkä voin, ja siinä kyllin!
-
--- Mutta Paavali?
-
-Rakastajansa nimen kuullessaan vavahtivat hänen kulmakarvansa ja
-hilpeytensä katosi.
-
--- Kunpa hän jättäisi minut... -- sanoi hän. -- Vaikeata on hänen
-elää kanssani... ja turhaan hän kiusaantuu... Kun hän edes tyytyisi
-siihen, minkä hänelle voin antaa, vaan hän tahtoo omistaa minut
-kokonaan... Minä taas en voi irtautua... olen kiinni, kuin kärpänen
-siirapissa...
-
--- Ettekö rakasta häntä? -- kysyi Ilja.
-
--- Häntä ei voi olla rakastamatta, -- vastasi Vjera tosissaan. -- Hän
-on kelpo poika.
-
--- Jos niin on, niin miks'ette elä hänen kanssaan?
-
--- Hänenkö kanssaan? Sehän olisi samaa, kuin istua hänen niskoilleen.
-Hänhän saa töintuskin itselleenkään leivän hankituksi, mitä sitten
-meille molemmille! Ei, hän säälittää minua...
-
--- Varokaa, ettei mitään onnettomuutta tapahdu... hän on huimapäinen!
--- varotti häntä Lunjeff kerrankin. Mutta Vjera vaan nauroi.
-
--- Hänkö? Hän on niin taipuisa... voin tehdä hänelle, mitä tahdon...
-
--- Varokaa, ettei hän murru!...
-
--- Voi, jumala! -- huudahti Vjera suuttuneena. -- Kuinka
-menettelisin? Olenko sitten luotu vaan yhtä ihmistä varten? Jokainen
-tahtoo elää hauskasti... Ja jokainen elää itseään varten... kuinka
-tahtoo... Sekä hän että te, ja minä...
-
--- Ei se niinkään ole! -- jurosti ja miettivästä sanoi Ilja. -- Me
-elämme kaikki... vaan emme itseämme varten...
-
--- Ketä varten sitten?
-
--- Te, esimerkiksi -- kevytmielisiä herroja varten...
-
--- Olenhan itsekin kevytmielinen, -- sanoi Vjera nauraen
-huolettomasti.
-
-Lunjeff poistui hänen luotaan hyvin alakuloisena. Paavalin oli hän
-tavannut niihin aikoihin vaan pikimmittäin pari kertaa. Kohdatessaan
-kerran toverinsa Vjeran luona, oli Paavali ollut synkkä ja ärtyinen.
-Hän oli istunut ääneti, hammasta purren, ja hänen laihoilla
-kasvoillaan oli hehkunut kaksi punasta läiskää. Ilja ymmärsi, että
-hänen toverinsa oli mustasukkainen hänelle, ja se huvitti häntä.
-Mutta samalla hän huomasi että Gratsheff oli joutunut verkkoon,
-josta hän suuritta vaurioitta ei pääse irti. Ja säälien Paavalia
-ja vielä enemmän Vjeraa, herkesi hän käymästä jälkimmäisen luona.
-Olympiadan kanssa vietti hän uuden kuherruskuukauden, mutta tännekin
-oli tunkeutunut kylmyyttä, joka riisti rauhan Iljan rinnasta Sattui,
-että keskellä vilkasta keskustelua Ilja vaipui synkkiin mietteisiin.
-Silloin kuiskasi Olympiada hänelle hellästi:
-
--- Armas! Älä ajattele sitä! Maailmassa on niin vähän ihmisiä, joiden
-kädet ovat puhtaat!
-
--- Kuule, -- vastasi Lunjeff hänelle kuivasti ja vakavasti,
--- pyydän, ettet aiota kanssani keskustelua siitä! En tarkota
-käsiä, vaan sielua. Vaikka oletkin järkevä, et kuitenkaan käsitä
-ajatustani... Sano minulle, kuinka on meneteltävä, voidakseen elää
-kunniallisesti, puhtaasti, rauhallisesti ja vahingoittamatta toisia
-ihmisiä? Siitä tahtoisin tietoa... Vaan uskosta ole ääneti...
-
-Mutta hän ei voinut olla ääneti uskosta, vaan rukoili usein Iljaa
-unhottamaan hänet. Lunjeff suuttui ja läksi pois hänen luotaan. Mutta
-kun hän taas palasi, huusi Olympiada raivosti, että hän pelosta
-tai armosta rakastaa häntä, ja ettei hän sitä tahdo, vaan hylkää
-hänet ja lähtee pois koko kaupungista. Ja hän itki, pureutui kiinni
-hänen olkapäähänsä, suuteli hänen jalkojansa, repi sitten vaatteet
-päältään, ja seisoen alasti hänen edessään, huusi:
-
--- Enkö ole kaunis? Eikö vartaloni ole sulava?... Jokaiseen pieneen
-suoneen, viimeiseen veripisaraan asti rakastan sinua... Revi minut
-palasiksi -- nauran sittenkin!...
-
-Hänen siniset silmänsä tulivat tummemmiksi, huulet intohimoisesti
-värähtelivät ja povi aaltoili. Ilja syleili häntä, suuteli
-kiihkoisesti, ja sitten kotiin kulkiessaan mietti, kuinka Olympiada,
-joka oli niin elämänhaluinen, niin tulinen, oli voinut kärsiä tuon
-ukon inhottavia hyväilyjä? Ja silloin tuntui hänestä tuo nainen
-niin vastenmieliseltä, säälittävältä, että hän inhoen sylkäsi,
-muistaessaan hänen suudelmiaan.
-
-Kerran, sellaisen himojen purkauksen jälkeen, sanoi hän,
-kyllästyneenä Olympiadan hyväilyihin:
-
--- Sen jälkeen, kun kuristin sen vanhan saatanan, olet sinä ruvennut
-rakastamaan minua tulisemmin...
-
--- N-niin... mitä sitten?
-
--- Ei mitään. Tuntuu naurettavalta ajatella... että on ihmisiä, jotka
-pitävät enemmän mädänneistä munista, kuin tuoreista, ja sellaisia,
-jotka syövät omenan vasta sitten, kun se on alkanut mädätä!...
-
-Olympiada katsoi häneen sameilla silmillään ja sanoi väsyneesti:
-
--- Kullakin on oma makunsa; toinen pitää tyttärestä, toinen tyttären
-äidistä...
-
--- Ja he vaipuivat kumpikin synkkiin ajatuksiin.
-
-Eräänä päivänä, kun Ilja oli palannut kotiin kaupungilta, ja oli
-juuri muuttamassa vaatteita, astui hiljaa huoneeseen Terenti. Hän
-veti oven perästään kiinni, seisoi vähän aikaa sen vieressä, kuin
-jotakin kuunnellen, ja pisti sitten oven haan kiinni. Ilja näki sen
-ja katsoi ivallisesti hänen kasvoihinsa.
-
--- Iljusha! -- puoli-ääneen sanoi Terenti, istuen tuolille.
-
--- Mitä?
-
--- Täällä on levinnyt sinusta paljon huhuja... sinusta puhutaan
-pahaa...
-
-Ja kyttyräselkä huokasi raskaasti, luoden silmänsä alas.
-
--- Mitä esimerkiksi? -- kysyi Ilja, riisuen saappaita jaloistaan.
-
--- Mikä mitäkin... Muutamat sanovat, että olet sekottunut tuohon
-juttuun... kauppias Poluektoff'in murhaan... Toiset, että muka
-harjotat väärän rahan tekoa...
-
--- Taitavat kadehtia! -- sanoi Ilja.
-
--- Täällä on käynyt kaikenlaisia miehiä... näyttivät
-salapoliiseilta... Ja kaikki he ovat kyselleet Petruhalta sinusta
-yhtä ja toista...
-
--- Antaa heidän kysellä! -- sanoi Ilja välinpitämättömästi.
-
--- Aivan niin! Mitä me siitä välitämme, kun kerran emme tiedä
-tehneemme mitään rikosta...
-
-Ilja nauroi ja heittäysi pitkälleen vuoteelle.
-
--- Nyt ne ovat jo lakanneet käymästä... Mutta Petruha itse on alkanut
-puhua siitä, jatkoi Terenti hämillään, arasti. -- Aina hän murisee
--- Petruha, näet... Vuokraisitpa jostakin, Iljusha, itsellesi pienen
-huoneen, ja asuisit siinä... "En tahdo pitää talossani ketään
-epäiltyä henkilöä", sanoo Petruha, "olen äänivaltainen", sanoo hän.
-
-Ilja käänsi setäänsä päin kasvonsa, jotka olivat vihasta punaset, ja
-sanoi kovasti:
-
--- Kuulepas!... Jos hänen henkensä on hänelle kallis, niin pitäköön
-suunsa kiinni, sano hänelle se! Jos kuulen häneltä ainoankaan minua
-halventavan sanan, niin lyön hänen päänsä kappaleiksi. Millainen minä
-olenkaan, niin ei hän, konna, ole kelvollinen tuomitsemaan minua...
-Ja täältä muutan silloin, kuin mieleni tekee. Vastaiseksi jään tänne;
-tahdon vielä nauttia kunniallisten ja rehellisten ihmisten seurasta...
-
-Kyttyräselkä pelästyi Iljan vihaa. Hän istui vähän aikaa ääneti
-tuolilla hangaten kädellään kyttyräänsä ja katsoen veljenpoikaansa
-silmät suurina, joissa kuvastui odotusta ja pelkoa. Ilja, huulet
-yhteen puristettuina, tuijotti kattoon. Terenti katsoi tarkkaan
-hänen kähärätukkaista päätänsä, kauniita, vakavia kasvojansa, joissa
-ylähuulta peitti, pienet viikset, ja uhmailevaa leukaa, tarkasti
-hänen leveätä rintaansa ja vankkaa, hyvin muodostunutta vartaloaan ja
-sanoi sitten hiljaa, huoaten:
-
--- Sinusta on tullut pulska poika!... Maalla juoksisivat tytöt
-joukolla perästäsi... Pitäisi muuttaa takasin maalle...
-
-Ilja vaikeni.
-
--- N-niin... Siellä vasta voisit viettää elämää! Minä antaisin
-sinulle rahoja ja avaisin kaupan sinulle... ja sitten naisit
-rikkaan!... he he! Silloin luistaisi elämäsi, kuin reki alamäessä.
-
--- Mutta minä ehkä tahtoisin mäelle! sanoi Ilja synkästi.
-
--- Tietysti mäelle! -- puuttui puhumaan Terenti.
-
--- Tarkotin näet, että elämäsi tulee kevyeksi ja se nousee ylöspäin,
-mäelle asti...
-
--- Mutta minne sitten mäeltä? -- kysyi Ilja.
-
-Kyttyräselkä katsahti häneen ja rupesi tirskuen nauramaan. Sitten
-rupesi hän taas puhumaan, vaan Ilja ei enää kuunnellut häntä. Hän
-muisteli kokemuksiaan viime aikoina ja mietti, kuinka ihmeellisen
-tarkasti kaikki tässä maailmassa sopi toiseensa, aivankuin rihmat
-verkossa. Sattumat ympäröivät ihmisen ja vievät hänet minne
-tahtovat, kuten poliisi rikollisen. Hän oli kauan aikonut muuttaa
-pois tästä talosta, elääkseen yksin, -- ja nyt tuli hänelle sopiva
-tilaisuus siihen! Hän mietti juuri, kuinka hän järjestäisi elämänsä
-tulevaisuudessa, kun äkkiä huoneen ovea kolkutettiin ja Terenti
-säikähtäen hypähti paikaltaan.
-
--- Avaa ovi! -- huusi Ilja vihasesti sedälleen.
-
-Kyttyräselkä avasi oven haasta ja kynnykselle ilmaantui Jaakko,
-suuri, ruskeakansinen kirja kädessä.
-
--- Ilja, kuule... lähde Mashan luokse, -- sanoi hän vilkkaasti,
-astuen vuoteen ääreen.
-
--- Mikä hänellä on? -- nopeasti kysyi Ilja.
-
--- Hänelläkö? En tiedä... Hän ei ole kotona...
-
--- Missä hän iltasin kuljeksinee? -- kysyi kyttyräselkä epäilevästi.
-
--- Matitsan kera kuljeksii -- sanoi Jaakko.
-
--- Siitä ei koidu hänelle hyvää, -- sanoi hitaasti Terenti.
-
--- Vielä mitä!... Tule, Ilja!
-
-Jaakko tarttui Iljan nutun hihaan ja veti häntä mukaansa.
-
--- Odota! -- huudahti Ilja. Mitä -- oletko sinä rikkonut kahleesi?
-
--- Ajattele, että minulla on se tässä, se musta voima! -- puoliääneen
-sanoi Jaakko.
-
--- Mikä? -- kysyi Ilja, vetäen huopasaappaita jalkaansa,
-
--- Juuri tämä kirja... Saat nähdä, kunhan lähdemme! Oikeita ihmeitä!
--- jatkoi Jaakko, vetäen ystäväänsä mukanaan pimeän etehisen läpi. --
-Tuntuu kauhealta lukea sitä... se vetää puoleensa, kuin kuiluun...
-
-Ilja huomasi toverinsa kiihtyneen mielentilan, kuuli, kuinka hänen
-äänensä vapisi, ja kun he olivat saapuneet suutarin asuntoon ja
-tehneet tulen, näki hän, että Jaakon kasvot olivat vallan kalpeat, ja
-silmät laimeat ja tyytyväisen näköiset, kuin juopuneella.
-
--- Oletko päissäsi? -- kysyi Ilja, epäilevästi katsoen Jaakkoon.
-
--- Minäkö? En... en ole maistanut tippaakaan tänään!... En näet juo
-enää... minkä joskus rohkeutta saadakseni otan, kun isä on kotona,
-pari kolme ryyppyä, mutta en enempää! Pelkään isää... Juon vaan
-sellaista, mikä ei haise viinalta... Mutta jätetään se, -- kuuntele!
-
-Hän istui raskaasti tuolille, avasi kirjan, kumartui syvään sen yli,
-kulettaen sormeaan paksua, vanhuudesta kellastunutta lehteä pitkin,
-ja luki ontolla, vapisevalla äänellä:
-
--- "Kolmas luku. Ihmisten alkuperästä" -- kuuntele!
-
-Hän veti henkeä, nosti vasemman kätensä ylös, oikean kätensä
-etusormea viiletti riviä pitkin ja jatkoi:
-
-"Kerrotaan, että ihmisen ensimmäisen olemuksen, kuten Diodorus
-todistaa, viisaat miehet, jotka ovat kirjottaneet kappalten
-olemuksesta, käsittivät niin, ettei maailmaa ole luotu, vaan että
-se on iankaikkinen, ja että ihmissuku ilman alkua on ollut olemassa
-ennen aikoja"...
-
-Jaakko kohotti päätään kirjasta ja sanoi kuiskaten, pudistaen kättään
-ilmassa:
-
--- Kuuletko? Ilman alkua?...
-
--- Lue eteenpäin! -- sanoi Ilja, epäilevästi katsoen vanhaa,
-nahkakantista kirjaa. Ja taas kuului Jaakon matala, juhlallinen ääni:
-
-"Tätä mielipidettä olivat -- Ciceron mukaan -- samolainen Pythagoras,
-tarentolainen Archytas, atenalainen Plato, Xenokrates, stagiralainen
-Aristoteles ja monet muut peripateetikot, jotka arvelivat, että
-kaikki olemassa oleva on iankaikkista eikä sillä ole mitään alkua".
--- Huomaatko! Taas "ei ole mitään alkua".
-
-Ilja ojensi kätensä, löi kirjan kiinni ja sanoi ivallisesti:
-
--- Heitä hiiteen koko roska!... Mitkä lienevätkään saksalaiset
-panneet kekoon sen! Siitä on mahdoton mitään ymmärtää...
-
--- Odotahan! -- huudahti Jaakko pelästyneen näköisenä, katsahtaen
-ympärilleen, ja kysyi sitten hiljaa:
-
--- Tiedätkö oman alkusi?
-
--- Minkä? -- kiukkuisesti huusi Ilja.
-
--- Älä huuda... Ottakaamme käsiteltäväksemme sielu. Onko ihmisellä
-syntyessään sielu?
-
--- Entä sitten?
-
--- Siis tuleeko hänen tietää, -- mistä ja kuinka se on ilmestynyt?
-Sielu, sanotaan, on kuolematon... se on aina ollut, mitä siitä sanot?
-Odota, odota! Ei ole tarpeellista tietää, kuinka synnyit, vaan kuinka
-olet elänyt... Koska ymmärsit, että elät? Synnyit elävänä, vaan koska
-tulit eläväksi? Äitisi kohdussako? Mutta miks'et ainoastaan muista
-sitä, kuinka syntymiseesi asti elit, vaan et elämästäsi viidenteen
-ikävuoteesikaan asti tiedä mitään? Ja jos sielua on olemassa, -- niin
-missä se menee sinuun? Sanopas se!
-
-Jaakon silmissä paloi riemuitseva hehku, hänen kasvoillaan loisti
-tyytyväisyyden hymy ja omituisella hilpeydellä huudahti hän:
-
--- Siinäpä sitten sielu!
-
--- Hölmö! -- sanoi Ilja, katsahtaen ankarasti häneen. -- Mitä
-iloitset?
-
--- En iloitsekaan, ilman vaan...
-
--- Niin kai! Heitä pois tuo kirja, sanon minä. Näethän, että se on
-kirjotettu jumalaa vastaan. Pääasia ei ole siinä, minkätähden elän,
-vaan kuinka elän! Kuinka pitää elää, että kaikki olisi puhdasta ja
-hyvää, ettei kukaan loukkaisi minua, enkä minä muita! Kunpa löytyisi
-sellainen kirja, missä kaikkea sitä selitettäisiin...
-
-Jaakko istui pää rintaa vasten painuneena, mietteissään, ääneti.
-Hänen iloinen mielialansa oli vastakaikua löytämättä kadonnut. Vähän
-ajan päästä sanoi hän Iljalle:
-
--- Kun katson sinua, niin on sinussa jotakin, mikä ei minua
-miellytä... Ajatuksiasi en ymmärrä... mutta sen olen huomannut, että
-viime aikoina olet jostakin tullut ylpeäksi... Käyttäydyt niin, kuin
-sinä yksin olisit vanhurskas...
-
-Ilja rupesi nauramaan.
-
--- Mitä naurat? Eikö sitten mielestäsi ole totta! Jokaista tuomitset
-ankarasti... et rakasta ketään ihmistä...
-
--- -- En rakastakaan, -- sanoi Ilja varmasti.
-
--- Ketä rakastaisin? Minkätähden? Mitä hyvää ovat ihmiset minulle
-tehneet?... Jokainen tahtoo saada itselleen leipäpalan toisen työllä,
-vaan yhtäkaikki jokainen huutaa: "rakasta minua! Kunnioita minua,
-minä myös kunnioitan sinua! Anna minulle osa omaisuudestasi, niin
-kenties kunnioitan sinua!" Kaikki ajattelevat vaan syömistä...
-
--- On ihmisillä muitakin tarkotusperiä, väitti tyytymättömänä Jaakko.
-
--- Kyllä minä tiedän! Jokainen koettaa kaunistaa itseään joillakin
-hyveillä, vaan se on vaan naamio! Huomaan, kuinka setäni tahtoo
-hieroa kauppaa jumalan kanssa, kuten kauppa-apulainen pettäessään
-isäntäänsä. Isäsi on äskettäin lahjottanut kirkkoon pari
-kirkkolippua, -- siitä voin päättää, että hän on aimo tavalla
-pettänyt jotakin tahi aikoo piakkoin niin tehdä... Ja samoin
-menettelevät kaikki, katsopa minne päin tahansa. Tästä saat kopeekan,
-mutta annakin viisi takasin! Luin äskettäin sanomalehdestä, että
-kauppias Migunoff, joka lahjotti muutamalle sairashuoneelle
-kolmesataa ruplaa, pyysi kaupungin dumaa [kaupungin valtuusmiehistö]
-alentamaan siitä hyvästä hänen tehtaalleen pantua veroa tuhannella
-ruplalla... Min ne petkuttavat toisiaan ja puhdistautuvat toistensa
-silmissä. Minun mielestäni on rangaistus kärsittävä, tekipä sitten
-rikoksen ehdoin tahdoin tahi tahtomatta!...
-
--- Sinä olet oikeassa, -- miettivästi virkkoi Jaakko, -- samoin on
-totta, mitä sanoit isästäni ja kyttyräselästä... Emme ole syntyneet
-oikeaan aikaan! Sinä saatat edes olla katkera; lohdutat itseäsi muita
-tuomitsemalla... Mutta minä en kykene edes siihenkään! Kunpa voisi
-päästä täältä pois! huudahti hän surullisesti.
-
--- Minne menisit sitten? -- kysyi Ilja hiukan nauraen.
-
--- Siinäpä se!
-
-Ja molemmat olivat he vaiti, alakuloisina istuen pöydän ääressä,
-toisiansa vastapäätä. Ja pöydällä oli suuri punakansinen kirja
-nahkaselkineen ja teräshakasineen...
-
-Etehisestä kuului äkkiä ryskettä, kuiskaavia ääniä, sitten kuulosti
-käsi kauan hapuilevan ovenripaa. Toverukset odottivat äänettöminä.
-Ovi avautui verkkaan, ja Perfishka-suutari romahti sisään. Hän oli
-kompastunut kynnykseen ja oli nyt polvillaan pitäen oikeata kättänsä,
-jossa oli hanuri, korkealla ilmassa.
-
--- Ptruu! -- huudahti hän, nauraen juopuneen naurua. Hänen perästään
-kömpi huoneeseen Matitsa. Hän kumartui, tarttui suutaria kainaloihin
-ja koetti nostaa häntä ylös lattialta, puhellen sammaltaen:
-
--- Katsokaa hyvät ihmiset, kuinka hän on humalassa!... Voi, sinua,
-juopporatti!...
-
--- Kaasokulta! Älä koske minuun!... Nousen kyllä itse... itse...
-
-Hän horjahteli Sinne tänne, nousi vaivalla seisomaan ja astui
-toverusten luokse. Ja ojentaen vasemman kätensä toveruksille, huusi
-hän:
-
--- Terve tuloa kattoni alle!
-
-Matitsa nauraa hohotti tylsää nauruaan.
-
--- Mistä matka? -- kysyi Ilja.
-
-Jaakko katsoi hymyillen kumpaakin juopunutta ja vaikeni.
-
--- Mistäkö? Etäältä... hah, hah, haa!... Omat, rakkaat poikani!
-
-Perfiska polki jalkojaan lattiaan ja lauloi:
-
-    "Pienet luut, vielä hienot luut!
-    Kun ne aika vahventaa,
-    Kaupankalu niistä saa."
-
--- Kaasoseni, laula sinäkin! -- huusi hän, kääntyen Matitsaan. -- Tai
-lauletaan se, jonka sinä minulle opetit... No-o...
-
-Hän nojasi selkäänsä uuniin, jota vasten Matitsakin seisoi, ja tyrkki
-häntä kyynärpäällään kylkeen, nappaillen sormillaan hanurinsa kieliä.
-
--- Missä on Mashutka? -- jurosti kysyi Ilja.
-
--- Niin, sanokaapa, missä on Marja? huudahti Jaakkokin, hypäten ylös
-tuolilta.
-
-Mutta juopuneet eivät välittäneet kysymyksistä. Matitsa pani päänsä
-kallelleen ja lauloi:
-
-    "Oi kummisein, hyvä lääke on juoma",
-
-johon Perfishka korkealla tenorillaan yhtyi hanuriansa heilutellen:
-
-    "Juodaan: lohtu on viinan suoma!"
-
-Ilja nousi tuoliltaan, tarttui suutaria hartioihin ja pudistaen niin,
-että hänen päänsä kolahteli uuniin, kysyi käskevästi:
-
--- Missä on tyttäresi?
-
--- Hänen tyttärensä oli kadoksissa puoliyöhön asti, -- horisi
-Perfishka kädellään päähänsä tarttuen.
-
-Jaakko koetti saada selvää Matitsalta, mutta hän sanoi nauraa
-hykertäen:
-
--- Enpäs sano! En sano, en!...
-
--- Ne ovat varmaankin myöneet hänet, nuo perkeleet! -- sanoi Ilja
-synkästi nauraen toverilleen.
-
-Jaakko katsahti pelästyneenä häneen, ja kysyi surkealla äänellä
-suutarilta:
-
--- Perfili, kuule! Missä on Mashutka?
-
--- Mashutkako? -- ivallisesti veti Matitsa. Ahaa! Jopas ilmaisi
-itsensä!...
-
--- Ilja! Mitä teemme? -- huolestuneena kysyi Jaakko.
-
--- Täytyy ilmottaa poliisille, -- virkkoi Ilja, katsoen synkästi
-juopuneisiin.
-
--- Kaasoseni! -- huudahti Perfishka, kasvot loistaen. Kuuletko? He
-aikovat ilmottaa poliisille... hah, hah, haa!
-
--- Poliisille! -- huudahti Matitsa ylenkatseellisesti, katsoen
-vuoroin Iljaan, vuoroin Jaakkoon, ja ojentaen horjuen kätensä heitä
-kohden, huusi hän täyttä kurkkua:
-
--- Taidatte itse tahtoa poliisin käsiin! Ulos täältä! Tiehenne minun
-huoneestani... me aiomme myös mennä naimisiin... me kaksi...
-
--- Hah, hah, haa! -- nauroi Perfishka, vatsaansa pidellen.
-
--- Lähdetään, Jaakko, -- sanoi Ilja. Piru heidät vieköön!... Tule!
-
--- Odota! -- huudahti Jaakko tuskallisesti. -- Olisivatko he
-todellakin naittaneet hänet, tuon hennon lapsen! Perfishka, sano
-totuus... oletteko hänet todellakin... sano... missä on Masha?
-
--- Matitsa! Puolisoni, us, us! Tartu kiinni! Hauku heitä, pure...
-hah, haa! Missäkö Masha on?!
-
-Perfishka asetti suunsa torvelle aikoen viheltää, vaan ei onnistunut.
-Hän kykeni vain pistämään kielensä ulos suusta Jaakkoon päin ja
-nauroi sitten taas. Matitsa röyhistihe mahtavine rintoineen Iljan
-kimppuun, ärjyen:
-
--- Kuka olet? Etkö luule, että tunnemme sinut?
-
-Ilja tyrkkäsi hänet syrjään ja poistui kellarikerroksesta. Etehisessä
-saavutti hänet Jaakko, joka tarttui hänen olkapäähänsä, seisahdutti
-hänet ja virkkoi:
-
--- Saattaako sellainen käydä päinsä? Hänhän on niin pieni, Ilja!
-Ovatko he todellakin naittaneet hänet?
-
--- Ole voivottelematta! -- sanoi Ilja kiukkuisesti hänelle, -- siitä
-ei ole mitään apua! Olisit ennemmin pitänyt heitä silmällä! -- Etsit
-kyllä kaiken alkua ja syntyä, vaan etpäs pitänyt vaaria heidän
-puuhistaan!
-
-Jaakko oli ääneti, vaan hetken päästä, kun hän ja Lunjeff kulkivat
-pihan poikki, alkoi hän taas:
-
--- Ei siihen ole minun syytäni... Tiesin vaan, että hän kävi jossakin
-huoneita siistimässä ja pieniä askareita toimittamassa...
-
--- Minua vähän liikuttaa, tiesitkö tai olitko tietämättä! -- sanoi
-Ilja jurosti, pysähtyen keskelle pihaa. -- Pois täytyy päästä koko
-talosta... Tuli sietäisi sen nurkkaan pistää!
-
--- Oi, Jumalani... Jumalani! -- huokasi Jaakko, seisoen Iljan takana.
-Ilja käännähtihe häneen päin -- hän seisoi kädet hervottomina
-riippuen sivulla ja pää alas painettuna, kuin iskua odottaen.
-
--- Itke nyt vielä! -- ivallisesti sanoi Ilja ja läksi, jättäen
-ystävän yksin keskelle pimeää pihaa.
-
-Seuraavana aamuna sai Ilja Perfishkalta tietää, että Mashutka
-todellakin oli naitettu eräälle rihkamakauppiaalle Hrjenoff'ille,
-viisissäkymmenissä olevalle leskimiehelle, jolta äskettäin oli
-kuollut vaimo.
-
-Pudistellen pohmeloista päätään makasi Perfishka uunilla ja kertoi
-sekavasti:
-
--- Hän sanoo minulle: minulla on kaksi lasta... Hänellä on kaksi
-poikaa -- toinen viiden, toinen kolmen vuoden vanha. Minun täytyy
-pitää lapsenhoitaja niille... Mutta lapsenhoitaja on vieras
-ihminen... saattaa varastella ja niin edespäin. Puhupa sentähden
-tyttärellesi, eikö hän... Minä puhuin ja Matitsa puhui... Masha,
-kuten järkevä tyttö konsanaankin, ymmärsi paikalla kaikki... Mihin
-toimeen hän voisi ryhtyä... huonompaakin saattaisi sattua, ja
-parempaa -- ei koskaan!... Olkoon menneeksi, sanoo, minä suostun...
-Kolmessa päivässä oli kaikki valmista... Me Matitsan kanssa saimme
-kolme ruplaa kumpikin... ne joimme heti eilen!... Kyllä se tuo
-Matitsa juo paljon... ei hevonenkaan enempää!...
-
-Ilja kuunteli ääneti. Hän ymmärsi, että Masha oli joutunut parempaan
-asemaan, kuin olisi voinut odottaa. Mutta kuitenkin säälitti tyttö
-häntä. Viime aikoina oli hän tuskin koskaan nähnyt eikä ollut
-ajatellutkaan häntä, vaan nyt hänestä äkkiä näytti siltä, kuin talo
-hänettä olisi tullut vielä likaisemmaksi, kehnommaksi.
-
-Suutarin kellertävä, pöhöttynyt naama irvisteli uunilta Iljalle, ja
-hänen äänensä narisi kuin kuivunut puunoksa syksyllä. Lunjeff katsoi
-säälien Perfishkaan.
-
--- Yhden ehdon asetti Hrjenoff minulle, etten koskaan kävisi
-hänen talossaan! Puodissani voit pistäytyä joskus, ryypyn hinnan
-annan... vaan asuntooni ei askeltakaan! Se on sulettu sinulta kuin
-paratiisi!... Ilja Jakovlevitsh, eiköhän riittäisi sinulta antaa
-minulle viittä kopekkaa pohmeloryyppyyn? Anna, veikkonen, tee
-hyvin!...
-
--- Saat! -- sanoi Ilja. -- Mihin nyt aiot ryhtyä?
-
-Suutari sylkäsi lattialle ja vastasi:
-
--- Nyt aion ratketa oikein juomaan!... Niinkauan kun Masha ei vielä
-ollut turvattu, hillitsin itseäni hiukan... joskus tein työtäkin...
-omatuntoko lienee soimannut hänen puolestaan... Mutta nyt tiedän,
-että hän on kylläinen, että hänellä on jalkineet, vaatteet... ja
-että hän on kuin arkkuun sulettu!... Voin siis vapaasti antautua
-juopottelemaan...
-
--- Mutta etkö voisi hylätä viinaa?
-
--- En mitenkään! -- vastasi suutari, kieltävästi pudistaen pörröistä
-päätään. -- Ja minkätähden hylkäisin?
-
--- Etkö siis toivo mitään elämältä?
-
--- Anna viisikopeekkainen... muuta en toivo.
-
--- Sitä en käsitä! -- sanoi Ilja, olkapäitään kohauttaen. -- En voi
-käsittää, kuinka saattaa ihminen elää, toivomatta mitään elämältä!
-
--- Toista on ihmisen -- toista minun, vastasi filosoofin tyyneydellä
-Perfishka. -- Sallimus, kyllä antaa annettavansa ihmiselle, niin
-ajattelen minä! Mutta jos kerran ihminen on niin tyly, pohjaton,
-ettei sinne voi mitään panna, niin mitä on sallimuksella sellaisen
-kanssa tekemistä? Kerran aioin minäkin tehdä erään tekosen... se oli
-vielä vaimovainajani eläessä... Aioin näet ottaa osani Jeremei-ukon
-aarteesta... Ajattelin, että jollen ota minä, niin ottaa joku
-toinen!... Ja, Jumalalle kiitos, toiset ennättivät ennen minua... En
-sitä sure... Mutta silloin huomasin, että aikoakin täytyy ymmärtää...
-
--- Suutari nauroi, kiipesi alas uunilta ja sanoi:
-
--- No, anna nyt minulle ne viisi kopeekkaa... Sydäntä ellostelee
-kauheasti...
-
--- Hepäs tuosta! -- sanoi Ilja.
-
-Ja katsoen hymyillen häneen, kysyi hän Perfishkalta:
-
--- Tiedätkö mitä?
-
--- No, mitä?
-
--- Sinä olet veijari, kunnoton ihminen, kurja juoppo... eikö niin?...
-
--- Niin! -- vakuutti suutari, seisoen Iljan edessä viisikopeekkainen
-kourassa.
-
--- Mutta välistä tuntuu minusta, -- jatkoi Ilja miettivästi, -- etten
-tiedä sinua parempaa ihmistä, -- totta tosiaan!
-
-Epäilevästi hymyillen katsahti Perfishka Lunjeff'in totisiin, vaan
-ystävällisiin kasvoihin.
-
--- Taidat laskea leikkiä, Ilja Jakovlitsh?
-
--- Usko tahi ole uskomatta... En sano sitä sinua kehuakseni... vaan
-muuten vaan... itsekseni... vertaillessani ihmisiä toisiinsa...
-
--- Sepä on konstikasta!... Ei minun päälläni tuollaisia asioita
-ymmärretä! Mutta kunhan käyn ensin ottamassa ryypyn, niin kenties
-viisastun...
-
--- Odota, odota! -- kielteli häntä Ilja, tarttuen hänen
-paidanhihaansa. -- Muuatta asiaa tahdon vielä sinulta kysyä.
-Pelkäätkö Jumalaa?
-
-Perfishka nojasi vuoroin toiseen vuoroin toiseen jalkaansa ja miltei
-loukkaantuneena sanoi:
-
--- Minulla ei ole syytä pelätä Jumalaa... En loukkaa ihmisiä... enkä
-koskaan ole loukannut...
-
--- Mutta rukoiletko? kysyi Ilja hiljaa.
-
--- Tietysti rukoilen... mutta harvoin... Ilja näki, ettei suutarin
-tehnyt mieli puhella, vaan että häntä halutti päästä kapakkaan.
-
--- Tästä saat vielä kymmenkopeekkaisen, Perfishka!
-
--- Se on jotakin se! -- huudahti tämä loistavin silmin.
-
--- Mutta kerro minulle, kuinka rukoilet? uteli vielä Lunjeff.
-
--- Minäkö? Hyvin yksinkertaisesti! Rukouksia en osaa...
-"Jumalansynnyttäjä Neitsyen" osasin, mutta sen olen jo kauan aikaa
-sitten unhottanut... "Herra Jeesus"... ja niin edespäin osaan loppuun
-asti. Sitä tarvinnen vanhan päivän varaksi. Mutta tavallisesti
-rukoilen omalla tavallani... "Herra, armahda!" sanon.
-
-Perfishka katsoi kattoon, ja luottavasti nyykäyttäen päätään, lisäsi:
-
--- Kyllä Hän... ymmärtää... Saanko nyt mennä? Kovasti tekisi mieli
-ryyppyä!
-
--- Mene, mene! -- sanoi Ilja, katsoen miettivästi Perfiskaan. --
-Mutta kun hetki lyö, jolloin kuolet, ja Herra kysyy: kuinka olet
-elänyt ihminen?!
-
--- Silloin sanon: kun synnyin, olin niin pieni, kun kuolin, olin
-päissäni... en siis muista mitään! Hän nauraa ja antaa minulle
-anteeksi...
-
-Suutari hymyili tyytyväisesti ja poistui huoneesta.
-
-Ilja jäi yksin kellarikerrokseen. Hänestä tuntui omituiselta
-ajatella, ettei Masha enää koskaan astu jalkaansa tähän ahtaaseen,
-likaiseen pesään, ja että Perfishkakin ajetaan pian täältä.
-
-Ikkunasta paistoi huoneeseen huhtikuun aurinko, valaisten lattiaa,
-jota kaukaan aikaan ei oltu pesty. Kaikki siellä oli siivotonta,
-ikävää ja synkkää -- aivankuin sieltä juuri olisi kannettu ruumis
-ulos...
-
-Ilja istui suorana tuolilla tuijottaen suureen, rapistuneeseen
-uuniin, ja hänen päänsä oli raskaita ajatuksia täynnä.
-
--- Jospa olisi lähteä ja tunnustaa tekonsa? välähti äkkiä hänen
-päässään.
-
-Mutta hän karkotti heti vihaisesti sen ajatuksen...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saman päivän iltana oli Ilja pakotettu muuttamaan Petruha
-Filimonoff'in talosta. Se tapahtui seuraavalla tavalla.
-
-Kun hän tuli kotiin kaupungilta, kohtasi hän pihalla setänsä, joka
-näytti hyvin pelästyneeltä, ja joka vei hänet halkopinon taakse ja
-sieltä kuiskasi hänelle:
-
--- Kyllä sinun Iljushka on muutettava täältä... Täällä tapahtui aika
-meteli tänään!
-
-Kyttyräselkä sulki kauhuissaan silmänsä ja löi käsiään lanteisiinsa:
-
--- Jashka oli juonut itsensä humalaan ja kutsunut isäänsä suoraan
-varkaaksi, ja haukkunut häntä hävyttömäksi irstailijaksi, konnaksi...
-sekä huutanut kuin mielipuoli!... Siitäkös Petruha sydämistyi, löi
-häntä vasten naamaa, repi tukasta, potki ja hakkasi pojan verille!
-Nyt makaa Jashka ähkyen, valittaen!... Ja sitten kävi Petruha minun
-kimppuuni! Aja tiehensä Iljka! -- Hän näet arvelee, että sinä olet
-yllyttänyt Jashkan häntä vastaan... Ja hän huusi kuin vimmattu!...
-Pidä siis varasi...
-
-Ilja irrotti hihnan olkapäältään, ojensi laatikon sedälleen ja sanoi:
-
--- Pidäpäs tätä!...
-
--- Odota! Minne aiot mennä? Hän antaa vielä sinulle...
-
-Iljan kädet vapisivat säälistä Jaakkoa ja raivosta hänen isäänsä
-kohtaan.
-
--- Pidä laatikkoa, sanon minä... -- toisti hän hampaittensa lomasta
-ja meni ravintolaan. Hän puri niin kovasti hampaitaan, että teki
-kipeätä leukapieliin ja korvat äkkiä alkoivat suhista. Sen suhinan
-läpi kuuli hän, että setä huusi hänelle jotakin poliisista,
-vankeudesta, turmiosta, johon hän syöksi, vaan hän ei siitä
-välittänyt.
-
-Ravintolassa seisoi Petruha tarjoilupöydän takana puhellen hymyillen
-muutaman rikkonaisiin vaatteisiin puetun miehen kanssa. Lampun valo
-lankesi hänen kaljulle päälaelleen, ja näytti siltä, kuin koko pää
-olisi hymyillyt tyytyväisesti.
-
--- Kas kauppiasta! -- huudahti hän ivallisesti, nähdessään Iljan,
-ja hänen kulmakarvansa uhkaavasti rypistyivät. -- Tuletpa kuin
-kutsuttuna...
-
-Hän seisoi omaan huoneeseensa johtavan oven edessä, sulkien tien.
-Ilja astui hänen eteensä ja sanoi käskevästi:
-
--- Väisty tieltä!...
-
--- Mitä-ä? -- kysyi Petruha pitkään.
-
--- Päästä minut sisään... Jaakkoa katsomaan!...
-
--- Kyllä minä annan sinulle Jaakkoa!... Silloin lyödä läimäytti Ilja
-yhtäkkiä Petruhaa korvalle. Tämä ähkyen keikahti lattialle. Joka
-puolelta riensi viinureita hätään ja muuan huusi:
-
--- Ottakaa hänet kiinni. Löylyttäkää häntä!
-
--- Vieraat ryntäsivät ylös paikoiltaan aivankuin heidän päällensä
-olisi kuumaa vettä heitetty. Mutta Ilja hyppäsi Petruhan yli, riensi
-huoneeseen ja pisti oven säppiin.
-
-Pienessä huoneessa, joka oli täyteen ahdettu viinilaatikoita ja
-kaikenlaisia arkkuja, paloi lekuttaen peltilamppu. Sen lasi oli
-savusta musta. Hämärässä ei Ilja heti huomannut toveriaan. Jaakko
-makasi lattialla, pää varjossa ja hänen kasvonsa näyttivät aivan
-mustilta ja muodottomilta. Ilja otti lampun käteensä ja kumartui
-tarkastamaan pahoinpideltyä toveriaan. Mustelmat ja kuhmut peittivät
-Jaakon kasvoja kuin ruma, musta naamari. Silmät olivat kiinni
-turvottaneet. Hän hengitti raskaasti, läähättäen, eikä luultavasti
-nähnyt mitään, sillä hän kysyi heikolla äänellä:
-
--- Ken se?
-
--- Minä... -- hiljaa vastasi Ilja, nousten seisomaan.
-
--- Anna minulle juomista!
-
-Ilja kääntyi ympäri. Ovea kolkutettiin, ja joku kuului huutavan:
-
--- Koetetaan päästä takaovesta...
-
--- Juoskaa hakemaan poliisia! -- sanoi toinen.
-
-Petruhan vaikertava ääni kuului melun läpi:
-
--- Kaikki näkivät, etten minä koskenut häneen... voi, voi!...
-
-Ilja hymyili vahingoniloisesti. Hän tunsi tyydytystä, kun Petruhaan
-teki kipeää, Hän astui ovelle ja alkoi rauhallisesti keskustella
-piirittäjien kanssa:
-
--- Hei, te siellä! Olkaa meluamatta!... Vaikka hän on saanutkin
-korvapuustin, niin ei hän kuole siitä, ja minä saan siitä oikeudelta
-rangaistukseni. Älkää siis tungetelko vieraaseen asiaan... Älkää
-painako ovea, minä avaan heti...
-
-Hän avasi oven ja jäi seisomaan ovi-aukkoon, kuin kehykseen, nyrkit
-puristettuina kaiken varalta. Hyökkääjät peräytyivät, nähdessään
-hänen voimakkaan vartalonsa ja taistelunhaluisen ilmeen hänen
-kasvoillaan. Ainoastaan Petruha työnsi muut syrjään ja ärjyi:
-
--- Sinua roistoa! Kyllä minä sinulle näytän!...
-
--- Toimittakaa hänet tieltä ja tulkaa katsomaan, miltä täällä
-näyttää! -- huudahti Ilja väistyen syrjään ja kehottaen vieraita
-astumaan kammariin. Katsokaa, kuinka hän on menetellyt poikansa
-kanssa!
-
-Muutamia vieraista astui huoneeseen ja kumartuivat katsomaan Jaakkoa.
-Eräs heistä hämmästyneenä huudahti:
-
--- Mutta tämähän on kauheata!
-
--- Häntähän on raadeltu petomaisesti! lisäsi toinen.
-
--- Tuokaa vettä! -- sanoi Ilja. -- Ja poliisi on haettava tänne...
-
-Vieraat olivat hänen, puolellaan, sen huomasi hän, ja siksi sanoi hän
-kovasti ja painolla:
-
--- Te tunnette kaikki Petrushka Filimonoff'in, ja tiedätte, että hän
-on suurin konna koko kaupunginosassa... Mutta voiko kukaan sanoa
-hänen pojastaan mitään pahaa? No, -- ja nyt makaa tämä poika tässä
-verisenä ja kenties koko iäkseen raajarikoksi saatettuna! Eikä hänen
-isänsä saa siitä mitään rangaistusta. Minä annoin Petrushkalle vain
-yhden korvapuustin -- ja siitä joudun minä vastaamaan oikeuteen...
-Onko se oikein? Onko se oikein? Onko se oikeuden mukaista? Ja samoin
-on asianlaita kaikessa... toiselle on annettu täysi mielivalta, vaan
-toinen ei saa edes silmäkulmiaan rypistää...
-
-Muutamat läsnäolijoista huokasivat osaaottavasti, toiset poistuivat
-ääneti huoneesta. Ilja aikoi vielä sanoa jotakin, mutta silloin
-ryntäsi Petruha sisään ja alkoi ajaa ihmisiä ulos, huutaen kimakalla
-äänellään:
-
--- Poistukaa täältä! Se on minun yksityinen asiani... Hän minun
-poikani ja minä olen hänen isänsä. Menkää... En pelkää poliisia...
-eikä oikeudenkäyntiä tarvita... Tapaan sinut oikeudenkäynnittäkin...
-Ulos täältä!
-
-Ilja oli polvillaan Jaakon ääressä ja antoi hänelle vettä, katsoen,
-syvästi säälien, toverinsa rikkilyötyjä, turvonneita huulia ja
-pahoinpideltyjä kasvoja. Jaakko joi ja sanoi kuiskaten:
-
--- Hän on lyönyt hampaita poikki suustani... On vaikea hengittää...
-Iljusha, rakas ystävä, vie minut pois täältä... vie!
-
--- Kiinni turvonneesta silmästä tihkui kyyneliä.
-
--- Hänet on vietävä sairashuoneeseen... sanoi jurosti Ilja, kääntyen
-Petruhaan.
-
-Tämä katsoi poikaansa, mutisten itseksensä jotakin. Hänen toinen
-silmänsä oli selkosen selällään, toinen, samoinkuin Jaakolla, Iljan
-lyönnistä turvoksissa.
-
--- Kuuletko sinä! -- ärjäsi Ilja.
-
--- Älä huuda! -- vastasi Petruha odottamattoman hiljaa ja sävyisästi.
--- Sairashuoneeseen ei sovi viedä... se herättäisi liiaksi
-huomiota... On tätä ollut jo tässäkin!...
-
-Olen äänivaltainen... siitä olisi maineelleni vahinkoa...
-
-Konna! sanoi Ilja ja sylkäsi halveksien Filimonoff'iin päin. -- Anna
-viedä hänet sairashuoneeseen, sanon minä, muuten nostan pahemman
-häväistysjutun kuin äskeinen oli...
-
--- Mitä sinä nyt!... Rauhotu toki!... Hän ehkä teeskentelee...
-
-Ilja hypähti seisoalleen, mutta silloin Filimonoff hyppäsi ovelle ja
-huusi eräälle tarjoilijalle:
-
--- Ivan! Juokse hakemaan ajuri -- sairashuoneelle... viisitoista
-kopeekkaa... Jaakko, pukeudu! Älä teeskentele enää... Eihän sinua
-lyönyt sen vieraampi, kuin oma isäsi!... Paljon kovempia kolahduksia
-sain minä aikoinani, voi veikkonen, paljon kovempia...
-
-Hän juoksenteli edes takaisin huoneessa, otti seinältä Jaakon
-vaatteet ja heitti ne Iljalle, yhä innokkaasti kertoen, kuinka paljon
-häntä nuoruudessaan kuritettiin.
-
--- Kiitos! -- tuskin kuuluvasti kuiskasi Jaakko Iljalle ja kyyneleet
-yhä vuotivat hänen turvonneesta silmästään pitkin verisiä poskia.
-
-Tiskin takana seisoi Terenti. Ilja kuuli hänen aran äänensä:
-
--- Kolmella vai viidellä kopeekalla?... Olkaa hyvä... tässä on viiden
-kopeekan edestä... Kalanmätiä? Se on kaikki loppunut... Olkaa hyvä ja
-ottakaa suolakalaa päälle...
-
-Kun Ilja oli vienyt Jaakon sairashuoneeseen, ymmärsi hän, ettei
-hän voinut enää palata Filimonoff'in taloon, vaan meni yöksi
-Olympiadan luokse. Hänestä tuntui, kuin hänen sisällään raivoisi
-kolakka rajuilma, kuin jokin haluaisi hänen sydäntään ja veisi hänen
-voimansa. Raskas huoli painoi hänen rintaansa, ajatuksensa olivat
-sekaisin, hän astui väsyneesti katua. Vain yksi seikka oli hänellä
-selvillä, -- ettei sellainen elämä saattanut jatkua. Hänen haaveensa
-pienestä kauppapuodista, puhtaasta, yksinäisestä elämästä tunki taas
-uusin voimin esiin hänessä.
-
-Seuraavana päivänä vuokrasi hän itselleen asunnon -- pienen keittiön
-viereisen huoneen. Muuan nuori nainen, punasessa aamunutussa,
-vuokrasi sen hänelle. Hänellä oli punakat kasvot, pieni nykerönenä ja
-pienonen suu; kapeaa otsaa reunusti kauniisti musta, kihara tukka,
-jonka hän usein pyyhkäsi nopealla hentoisten sormiensa liikkeellä
-syrjään.
-
--- Viisi ruplaa näin sievosesta huoneesta ei ole paljon! -- sanoi
-nainen vilkkaasti ja hymyili, huomatessaan, että hänen tummat,
-eloisat silmänsä saivat tuon leveäharteisen vieraan hämilleen. Ilja
-taas tarkasteli tulevan asuntonsa seiniä ja mietti, kuka tuo nuori
-nainen mahtoi olla...
-
--- Kuten näette, ovat seinäpaperit vallan uudet... ikkuna on
-puutarhaan päin mitä enempää voittekaan vaatia? Minä panen aamuisin
-teekeittiön kuntoon... vaan itse saatte viedä sen huoneeseenne...
-
--- Oletteko palvelija? -- kysyi Ilja uteliaasti.
-
-Nainen lakkasi hymyilemästä, rypisti kulmakarvojaan, ojensihe
-suoraksi ja sanoi arvokkaasti:
-
--- En ole palvelija, vaan talon emäntä ja mieheni on...
-
--- Oletteko sitten naimisissa? -- huudahti Ilja hämmästyneenä,
-katsoen epäillen emännän solakkaa vartaloa.
-
-Tällä kerralla ei nainen suuttunut, vaan puhkesi iloiseen, raikuvaan
-nauruun.
-
--- Kuinka lystikäs olette! Ensin luulette minua palvelijaksi, sitten
-ette usko minun olevan naimisissa...
-
--- Kuinka voisin sitä uskoa, kun näytätte vielä vallan tytöltä! --
-sanoi Ilja myös nauraen.
-
--- Mutta minä sanon teille, että jo kolmatta vuotta olen naimisissa
-ja mieheni on piiripoliisitarkastaja...
-
-Ilja katsoi hänen kasvoihinsa ja hymyili yhä, itsekään tietämättä,
-miksi.
-
--- Olettepa te kummallinen! -- huudahti nuori nainen, kohauttaen
-olkapäitään ja uteliaasti silmäillen häntä. -- No, mitä, --
-vuokraatteko huoneen?
-
--- Se on päätetty asia! Tahdotteko käsirahaa?
-
--- Tietysti! Antakaa rupla, vaikka...
-
--- Parin tunnin päästä muutan tänne...
-
--- Olkaa hyvä... Olen hyvilläni saadessani sellaisen vuokralaisen...
-Te taidatte olla iloinen...
-
--- En erittäin, sanoi Ilja hymyillen. Hyvillä mielin astui Ilja
-kevein ajatuksin kadulle.
-
-Häntä oli miellyttänyt sekä huone sinisine seinäpaperineen että tuo
-pieni, reipas nainen. Mutta erittäin huvitti häntä se, että hän tulee
-asumaan poliisitarkastajan luona. Siinä oli jotakin naurettavaa,
-iroonista ja samalla vaarallista hänelle.
-
-Hän aikoi mennä sairashuoneelle Jaakkoa tietämään ja joutuaksensa
-nopeammin, otti hän ajurin. Matkalla nauratti häntä ajatellessaan,
-mitä hän tekisi rahoilla, ja mihin hän ne kätkisi...
-
-Tultuaan sairashuoneelle, sai hän tietää, että Jaakko oli äskettäin
-ollut lämpimässä kylvyssä ja nukkui nyt. Ilja jäi käytävään ikkunan
-ääreen miettimään, lähteäkö pois, tai odottaako Jaakon heräämistä.
-Hänen ohitsensa kulkea laahusti sairaita tohvelit jalassa ja
-keltaiset kauhtanat yllä, katsoen häneen ikävöivin silmin. He
-puhelivat hiljaa keskenään, ja heidän kuiskeestaan kuului kuin
-kaukaista, tuskallista ähkimistä, jota kovensi pitkän käytävän kumea
-kaiku... Tuntui kuin sairashuoneen lemuavassa ilmassa olisi liidellyt
-joku näkymätön olento ja surullisesti valitellut ja vaikeroinut...
-Ilja halusi jättää nämä keltaset muurit niin pian kuin mahdollista...
-Mutta äkkiä astui eräs sairaista hänen luoksensa ja ojentaen kätensä,
-sanoi:
-
--- Terveheksi!
-
-Lunjeff katsoi ylös ja hämmästyneenä astui askeleen takaperin.
-
--- Paavali!... Herranen aika! Oletko sinäkin täällä?
-
--- Kuka muu sitten täällä on? -- kysyi Paavali nopeasti.
-
-Hänen kasvonsa olivat omituisen harmaat, ja silmät vilkkuivat
-levottomasti ja hämillään.
-
--- Jaakko... Hänen isänsä löi hänet raajarikoksi... Ja sinäkin olet
-täällä? Oletko jo kauan ollut? -- Ja säälivästi huudahti Ilja hiljaa:
-kylläpä olet muuttunut!
-
-Paavali huokasi; hänen huulensa värähtivät ja silmät kävivät
-himmeiksi. Aivan kuin tuntien itsensä johonkin syylliseksi, painoi
-hän päänsä alas ja toisti käheästi:?
-
--- Muuttunut... Niinpä kyllä!
-
--- Mikä sinua vaivaa? -- kysyi Ilja levottomana, osaaottavasti.
-
--- Mikäkö? Ikään kuin et arvaisi... Paavali vilkasi Iljan kasvoihin
-ja painoi sitten päänsä taas alas.
-
--- Oletko saanut tarttuman? -- kysyi Lunjeff kuiskaten.
-
--- Olen...
-
--- Mutta et kai Vjerasta?
-
--- Kenestä sitten muusta?... -- vastasi Paavali jurosti.
-
-Ilja pudisti päätään, oli vähän aikaa ääneti ja sanoi sitten
-katkerasti:
-
--- Tietymätöntä on, kuinka minunkin kerran käy!
-
-Paavali nauroi katkerasti, asettui Iljan viereen ja sanoi,
-ystävällisesti katsoen hänen silmiinsä:
-
--- Luulin, että inhot minua... Astelen tuossa, ja äkkiä huomaan
-sinut... Hävettämään rupesi, niinpä menin ohi...
-
--- Järkeväkö olit olevinasi?! -- sanoi Ilja moittivasti.
-
--- Kuka sinut ja katsantokantasi tietää! Suoraan sanoen, tautini
-on kirottu tauti... Voi, veikkonen! Toista viikkoa olen nyt ollut
-täällä... Jospa aavistaisit, mitä kiusaa ja ikävää olen saanut
-kärsiä!... Kävelet, venyt vuoteella ja yhä ajattelet... Etenkin ovat
-yöt vaikeita -- on, kuin tulisilla hiilillä olisi... Aika kuluu kuin
-vankilassa... Tuntuu, kuin vetäisi hetteeseen, eikä ole lähellä
-ketään, jota huutaisi apuun...
-
-Paavali puhui miltei kuiskaten, ja hänen kasvonsa koko ajan
-värähtelivät ja kädet suonenvedontapaisesti sormielivat kauhtanan
-kaulusta. Päätään pudistaen lisäsi hän synkästi:
-
--- Kun kohtalo kerran ketä rupeaa murjomaan, seuraa isku iskua
-lakkaamatta:
-
--- Mutta missä on Vjera? -- kysyi Ilja miettivästi.
-
--- Piru tietäköön, missä! -- sanoi Gratsheff katkerasti hymyillen.
-
--- Eikö hän ole käynyt sinua katsomassa?
-
--- Kävi kerran, vaan minä ajoin hänet pois... En voi nähdä häntä,
-tuota lintua! huudahti raivosti Paavali.
-
-Ilja katsahti moittivasti häneen ja sanoi:
-
--- Älä puhu hulluja!... Jos vaadit oikeutta, täytyy sinun itsesi
-olla oikeudenmukainen... Missä suhteessa on hän syyllinen? Ajattele
-tarkoin sitä!
-
--- Ketä sitten syyttäisin? -- hiljaa vaan kiivaasti kysyi Paavali. --
-Ketä? Sano sinä! Yöt läpeensä mietin, minkä tähden minun elämäni on
-niin nurinpuolista. Sen tähden, että rakastuin Vjeraan... Hän korvasi
-minulle kaikki -- äidin, sisaren, vaimon, ystävän... Rakkauttani
-häneen ei voida sanoin kuvata, ei enkelien kielellä ilmaista!...
-
-Paavalin silmät tulivat punasiksi, ja sitten vieri niistä kaksi
-suurta kyyneltä. Hän pyyhkäsi ne kauhtanan hihalla poskilta ja
-jatkoi hiljemmin:
-
--- Kivenä oli hän tielläni, ja minä kompastuin häneen...
-
--- Kaikki, mitä sanot, ei ole totta, -- sanoi Lunjeff, joka selvästi
-tunsi enemmän säälivänsä Vjeraa kuin ystäväänsä Paavalia. Mikä
-tie sinulla on ollut? Eihän sinulla ole ollut mitään tietä...
-Ne ovat vaan tyhjiä sanoja... Olet juonut mettä ja kehunut sitä
-väkeväksi. Nyt, kun olet juonut itsesi humalaan, haukut, että se on
-päihdyttävää... Mutta kuinka on hänen laitansa? Onhan hänkin saanut
-tautinsa tartunnan kautta?
-
--- Tietysti! -- sanoi Paavali ja kysyi sitten äkkiä vapisevalla
-äänellä:
-
--- Luuletko, etten minä häntä sääli?
-
--- Sitähän minäkin...
-
--- Olin raivoissani hänelle ja ajoin hänet pois... Mutta kun hän
-poistui itkien... niin katkerasti... hiljaa... kutistui sydämeni...
-Olisin itsekin itkenyt, vaan kyynelten asemasta tunsin kovia kiviä
-sydämessäni... Ja silloin rupesin ajattelemaan kaikkea tätä... Voi,
-Ilja, elämäni on tarkotuksetonta!
-
--- Niin, -- sanoi Ilja hymyillen pitkään, omituisesti. -- Omituista
-on elämän kulku! Jaakon elämän katkeroittaa hänen isänsä, Mashutka
-naitetaan muutamalle vanhalle saatanalle, sinä taas...
-
-Hän naurahti äkkiä hiljaa, ja sanoi, ääntään alentaen:
-
--- Minua vain onnistaa! Kun vaan toivon jotakin, niin heti sitä saan!
-
--- Kuinka niin? -- kysyi Paavali uteliaasti, vaan epäillen.
-
--- Usko minua, minulla on onnea... Se houkuttelee minua yhä
-etemmäksi...
-
--- En pidä siitä, mitä sanot, -- virkkoi Paavali, katsoen tutkivasti
-häneen. -- Tuntuu, kuin ivaisit itseäsi?
-
--- Ei, se on jokin toinen, joka ivaa minua! -- sanoi Ilja, rypistäen
-synkästi kulmakarvojaan. -- Se on jokin toinen, joka ivaa meitä
-kaikkia... Voisin kertoa sinulle kaikenlaista... Kun tutkin elämää,
-niin en löydä siinä oikeutta...
-
--- Sen olen huomannut minäkin! -- sanoi Paavali syvällä
-vakuutuksella. -- Mennään tuonne nurkkaan...
-
-He kulkivat käytävää pitkin toistensa rinnalla, katsoen toinen
-toistansa silmiin. Paavalin poskilla hehkuivat punaset läiskät, mutta
-hänen silmänsä loistivat kirkkaina, kuin terveellä.
-
--- Olen myös huomannut, että meikäläiseltä viedään kaikki... --
-kuiskasi hän Iljan korvaan. -- Ryhdypä mihin tahansa, niin se ei ole
-sinua varten...
-
--- Nii-in!
-
--- Ei mikään ole kokonaan meidän omaa! Otetaan esimerkki. Minulla
-on tyttö. Pidän häntä kuin vaimoa, vaikka emme olekaan vihityt. Hän
-on kokonaan minulle tarpeellinen! Joka miehelle on nainen kokonaan
-tarpeellinen! Mutta minä en saa omistaa häntä yksin... eikä hän
-minua. Mutta minä olen hänelle myös kokonaan tarpeellinen... Kuinka
-on asianlaita sellainen?... Siksikö, että olen köyhä? Mutta teenkö
-työtä vai enkö? Koko ikäni, kymmenvuotisesta lähtien, olen tehnyt
-raskasta työtä! Sallikaa minun palkaksi elää!...
-
--- Mutta Petrushka Filimonoff elää työtä tekemättä helposti. Hän voi
-saada kaikkea, mitä haluaa, ja tehdä kaikkea, mitä tahtoo!... Miksi?
--- sanoi Ilja, hammasta purren, täydentäen toverinsa ajatuksen.
-
--- Tohtori ärjyy minulle, kuin pakkotyöläiselle!... Minkätähden?
--- jatkoi Gratsheff. Onhan hän oppinut, pitäisihän hänen kohdella
-jalosti ihmisiä. Ja olen kai minä ihminen?! Ajoin Vjerkan pois...
-mutta nyt tiedän, ettei hän ole syyllinen...
-
--- Siihen naula menee, mihin kurikalla ajetaan...
-
-He asettuivat käytävän hämärään nurkkaan, ikkunan viereen, jonka
-lasit olivat maalatut keltasella värillä, ja puhelivat kiihkeästi,
-kuiskien. Kaukaa kuului taas raskasta, tuskallista ähkimistä ja
-vaikeroimista. Se muistutti bassokielen säveliä, jota joku nappailee
-määrättyjen väliaikojen päästä, ja joka värähtelee niin väsyneesti
-ja toivottomasti, kuin tietäisi, ettei missään löydy elävää
-sydäntä, joka kykenisi ymmärtämään ja rauhottamaan sen tuskallista
-valitusta... Paavali oli aivan kuohuksissaan niistä vääryyksistä,
-joilla elämä kovakouraisesti oli häntä kohdellut. Hänkin värisi kuin
-soittokoneen kieli, ja hänen suustaan virtasi katkonaisina valituksia
-ja tekemiään katkeria huomioita. Ja Iljasta tuntui, että Paavalin
-sanat säkenehtelivät kuin kipinät hänen sydämestään, herättäen hänen
-omassa rinnassaan sen selittämättömän tunteen, joka aina vastusti
-hänen aikeitaan ja teki hänet levottomaksi. Oli, kuin raskaan, ilkeän
-epäillyksen sijasta, jolla hän oli suhtautunut elämään, juuri nyt
-jotakin muuta olisi leimahtanut hänessä, joka valasi hänen sielunsa
-pimeyttä ja toi hänelle ainaiseksi rauhan ja levon.
-
--- Miksi olet sinä pyhä, kun olet kylläinen, miksi sinun puolellasi
-on oikeus, kun olet oppinut ja sivistynyt? -- kuiskasi Paavali, Iljan
-edessä seisoen ja katsellen ympärilleen, kuin vainuten tuntematonta
-vihollistansa, joka oli hänen elämänsä nurinpuoliseksi tehnyt.
-Olkoon, että olen nälkäinen... tyhmä... mutta onhan minulla sielu?
-Tai eikö nälkäisellä ole sielua? Näen, ettei minulla ole oikeata
-elämää... se on sulettu minulta... toiveeni ovat katkaistut ja
-kivisiä ovat kaikki tieni... Miksi?
-
--- Sitä ei voi kukaan sanoa, -- huudahti Ilja synkästi. -- Eikä ole
-ketään, jolta voisi kysyä. Kuka ymmärtäisi meidän sanojamme. Me
-olemme kaikille vieraita...
-
--- Niin on!... Kenelle puhuisimme? virkkoi Paavali. Ja tehden
-toivottoman liikkeen kädellään, vaikeni hän.
-
-Lunjeff tuijotti pitkään käytävään ja huokasi raskaasti. Kumea
-ähkiminen kuului taas, nyt, kun he olivat ääneti, entistään
-selvempänä. Tuntui, kuin se olisi lähtenyt suuren, vahvan miehen
-rinnasta; ja suuret olivat tuskat...
-
--- Yhäkö elät Olympiadan kanssa? -- kysyi Paavali Lunjeff'ilta.
-
--- Yhä, -- vastasi Ilja. Ajattele, -- jatkoi hän hiljaa, hymyillen
-omituisesti, -- että Jaakko on mennyt niin pitkälle, lu'uissaan että
-hän epäilee Jumalan olemassa oloa...
-
-Paavali katsahti häneen ja sanoi epämääräisesti:
-
--- Niinkö todellakin!
-
--- Niin... Hän on saanut käsiinsä sellaisen kirjan... Mutta mitä sinä
-siitä ajattelet?
-
--- Näes... en ole tullut sitä ajatelleeksi, virkkoi Paavali hiljaa...
-en käy koskaan kirkossa...
-
--- Mutta minä olen sitä ajatellut... paljon olenkin ajatellut... Enkä
-voi ymmärtää, kuinka Jumala sallii sitä...
-
-Ja uudestaan alkoi vilkas, katkonainen keskustelu. He kiintyivät
-siihen niin, etteivät huomanneet ajan kulumista, kunnes muuan
-vahtimestari tuli heidän luoksensa ja kysyi ankarasti Lunjeff'ilta:
-
--- Mitä täällä piilottelet?
-
--- Enkä piilottele! -- sanoi Ilja.
-
--- Etkö näe, että kaikki kävijät ovat poistuneet?
-
--- En ole nähnyt... Hyvästi, Paavali! Käyhän Jaakon luona...
-
--- No, no -- ulos nyt! -- huusi vahtimestari.
-
--- Tule Herran tähden pian takaisin! pyysi Gratsheff.
-
--- Johan olen sanonut, että teidän täytyy erota!
-
-Ja vahtimestari seurasi Iljaa, mutisten: -- Mokomia roikaleita!...
-Käyvät täällä ja piiloutuvat nurkkiin...
-
-Lunjeff hiljensi kulkuaan, ja kun vahtimestari oli ennättänyt hänen
-rinnalleen, sanoi hän tyynesti, vaan myrkyllisesti:
-
--- Ole kiljumatta tai muuten sanon: hutsh, koira!
-
-Vahtimestari pysähtyi äkkiä, vaan Lunjeff kiiruhti ulos ovesta,
-tuntien omituista tyydytystä siitä, että oli loukannut tuota miestä...
-
-Kadulla vaipui hän mietteisiin ystäviensä kohtalosta. Paavali oli
-lapsuudesta asti kuleksinut maailmaa, istunut vankeudessa, tehnyt
-kovaa työtä... Kuinka paljon nälkää, vilua, lyöntejä oli hän saanut
-kärsiä! Ja lopuksi oli hän joutunut sairashuoneeseen... Tuskinpa
-Mashakaan saa koskaan maistaa onnellista elämää. Samoin Jaakko...
-Kuinka saattaa Jaakko kestää tässä maailmassa?...
-
-Lunjeff näki, että hänellä heistä neljästä todellakin olivat
-parhaat päivät. Mutta tietoisuus siitä ei saattanut hänelle mitään
-tyydytystä. Hän vain hymähti ja katsahti epäluuloisesti ympärilleen...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Uudessa asunnossaan kotiutui Ilja pian, ja isäntäväkensä miellytti
-häntä suuresti. Emännän nimi oli Tatjana Vlasjevna. Ollen
-iloinen kuin lintu ja puhelias, oli hän jo pari päivää Iljan
-muuttamisen jälkeen siniseen kammariin kertonut tälle tarkasti koko
-elämänjärjestyksessä.
-
-Aamulla, kun Ilja joi teetä huoneessaan, hyöri emäntä askareissaan
-kyökissä iso esiliina edessään ja hihat käärittyinä kyynärpäihin
-asti, ja pistäysi välistä ovella ja sanoi hänelle vilkkaasti,
-iloisesti hymyillen:
-
--- Me emme ole rikkaita, mieheni ja minä, vaan sivistyneitä ja
-herrasväkeä... Minä olen käynyt kimnaasia ja hän kadettikouluakin,
-vaikkei loppuun asti. Mutta me tahdomme tulla rikkaiksi ja
-tulemmekin... Lapsia meillä ei ole, ja niistähän menot ovat
-suurimmat. Itse valmistan ruoan, käyn torilla ja likasia töitä varten
-olen palkannut puolestatoista ruplasta kuukaudessa tytön, joka asuu
-kotonaan. Huomaatteko, kuinka paljon säästän!...
-
-Hän asettui ovelle ja pudistellen kiharoitaan, rupesi hän laskemaan:
-
--- Keittäjättärelle -- palkkaa kolme ruplaa, hänen elatuksensa
-seitsemän ruplaa, se on kymmenen ruplaa... Hän varastaa kuukaudessa
-kolmen ruplan edestä -- kolmetoista ruplaa! Hänen huoneensa vuokraan
-teille kahdeksantoista ruplaa! Niin kalliiksi tulisi keittäjätär!...
-Sitten ostan kaikki tavarat paljottain, -- voita puolipuutaa, jauhoja
-säkin, sokeria keon ja niin edespäin... Kaikella sillä voitan noin
-kaksitoista ruplaa. Jos minulla olisi toimi poliisilaitoksessa
-tahi sähkölennätinkonttorissa, tekisin työtä vain keittäjättären
-ylläpidoksi... Mutta nyt en maksa miehelleni mitään, ja siitä olen
-ylpeä. Niin, nuori mies, täytyy osata järjestää elämisensä! Ottakaa
-opiksenne...
-
-Tatjana Vlasjevna katsoi veitikkamaisesti Iljaan vilkkailla
-silmillään ja tämä hämillään hymyili hänelle. Tuo nainen miellytti
-häntä, ja herätti hänessä kunnioitusta itseään kohtaan. Kun hän
-aamulla heräsi, oli Tatjana Vlasjevna jo puuhaamassa kyökissä,
-apunaan muuan rokonarpinen keskenkasvuinen tyttö, joka pelästynein,
-värittömin silmin katsoi emäntäänsä, samoin kuin kaikkiin muihinkin.
-Iltasella kun Ilja tuli kotiin, avasi talon emäntä hänelle oven --
-hymyillen, sirona ja sievänä ja tuoksuen hajuvedeltä. Jos hänen
-miehensä oli kotona, lauloi hän sointuvalla äänellään miehensä
-kitaralla säestäessä, tahi pelasivat he korttia suuteloista. Iljan
-huoneeseen kuului kaikki, soiton sävelet, jotka kaikuivat milloin
-reippaina, milloin tunteellisina, korttien loiske ja suutelojen
-muiske. Heidän asuntonaan oli kaksi huonetta -- makuuhuone ja eräs
-toinen, joka oli Iljan huoneen vieressä ja jota puolisot käyttivät
-sekä ruokasalina että vierashuoneena, ja jossa he viettivät
-illat... Aamuisin kuului siitä huoneesta kirkasta linnun viserrystä
-keltasirkku ja tikli lauloivat kilpaa; punatulkku narskui arvokkaasti
-kuin vanhus, ja tästä melusta kuului hamppulinnun kaunis, matala
-laulu.
-
-Tatjana Vlasjevnan mies, Kirik Mkodimovitsh Avtonomoff, oli noin
-kuudenkolmatta vuotias mies, pitkä ja lihavahko, jolla oli iso nenä
-ja mustat hampaat. Hänen hyväntahtoiset kasvonsa olivat näppyjä
-täynnä, ja vaalakoissa silmissä kuvastui ainainen tyyneys. Lyhyeksi
-leikattu vaalea tukka oli kuin päälaella oleva harja, ja koko hänen
-kömpelössä olennossaan oli jotakin saamatonta, naurettavaa. Hänen
-liikkeensä olivat raskaita, ja ensi kerran tavatessaan Iljan, kysyi
-hän häneltä ilman mitään aihetta:
-
--- Pidätkö laululinnuista?
-
--- Pidän...
-
--- Pyydystätkö niitä?
-
--- En... -- vastasi Ilja, katsoen kummastuneena poliisitarkastajaan.
-
-Tämä nyrpisti nenäänsä, mietti hetken ja kysyi sitten:
-
--- Mutta oletko niitä ennen pyydystänyt?
-
--- En ole pyydystänyt...
-
--- Etkö koskaan?
-
--- En koskaan...
-
-Silloin hymähti Kirik Avtonomoff suopeasti ja selitti:
-
--- Siis et pidäkään niistä, koska et milloinkaan ole pyydystänyt
-niitä... Mutta minä pidän niistä ja olen pyydystänyt niitä;
-ajettiinpa minut sen takia pois kadettikoulustakin... Nykyisinkin
-pyydystäisin niitä, mutta en tahdo joutua rettelöihin esimiesteni
-kanssa. Sillä vaikka rakkaus laululintuihin onkin jalo himo, vaan
-niiden pyydystäminen on huvitusta, joka ei sovi sivistyneelle
-miehelle... Jos minä olisin sinun sijassasi, pyydystäisin aivan
-varmaan keltasirkkuja! Keltasirkku on iloinen lintu... Siksi
-kutsutaankin sitä Jumalan linnuksi...
-
-Avtonomoff katsoi puhuessaan haaveellinen ilme silmissään Iljaan,
-niin että tästä tuntui vaikealta kuunnella häntä. Hänestä näytti,
-kuin poliisitarkastaja kuvannollisesti linnunpyydystämisestä
-puhuessaan olisi tarkottanut jotakin muuta. Iljan sydän vavahti
-ja hän päätti olla varoillaan. Mutta Avtonomoff'in vaalakat
-silmät rauhottivat häntä; hän päätti, että tarkastusmies oli
-aivan vaatimaton ja kaikkea muuta kuin kavala mies. Hän hymyili
-kohteliaasti ja mutisi jotakin vastaukseksi Kirikin sanoihin. Tätä
-nähtävästi miellytti vuokralaisensa vaatimaton käytös ja totiset
-kasvot, sillä hän sanoi hymyillen:
-
--- Pistäydy joskus meille iltateelle... Me olemme yksinkertaista
-väkeä, niin että voit tulla kursailematta... pelaamaan korttia...
-Vieraita käy meillä harvoin. On hauskaa kyllä ottaa vieraita vastaan,
-vaan ikävää samalla sillä se käy kalliiksi.
-
-Mitä enemmän Ilja tarkasteli isäntäväkensä onnellista elämää, sitä
-enemmän piti hän heistä. Kaikki oli heillä siistiä ja sievää, kaikki
-kävi hiljaa ja rauhallisesti, ja he nähtävästi rakastivat toisiansa.
-Tuo pieni, reipas rouva muistutti keltasirkkua, hänen miehensä
-kömpelöä punatulkkua, ja heidän asuntonsa oli kodikas ja mukava kuin
-linnunpesä. Iltasin kotona istuessaan kuunteli Ilja isäntäväkensä
-keskustelua ja mietti:
-
--- Tuollaista pitäisi elämän olla!
-
-Ja hän huokasi kateellisesti ja haaveksi yhä vilkkaammin sitä aikaa,
-jolloin hän avaa oman kaupan ja hänellä on oma pieni, sievä huone --
-jossa hänellä on lintuja ja jossa hän elää aivan yksin, hiljaista,
-säännöllistä ja rauhallista elämää... Seinän takana kertoi Tatjana
-Vlasjevna miehelleen, mitä hän oli ostanut torilta, kuinka paljon oli
-maksanut ja säästänyt, ja tämä nauroi tyytyväisesti ja kehui häntä:
-
--- Voi, sinua pientä järkevää eukkostani! Rakas, pieni lintuseni!...
-Tule antamaan suukkonen...
-
-Sitten alkoi Kirik kertoa vaimolleen kaupungin uutisia,
-kokoonpanemistaan pöytäkirjoista, mitä hänelle oli sanonut
-poliisimestari tai joku muu esimiehistä... He puhelivat
-palkankorotuksen mahdollisuudesta ja pohtivat perinpohjin, josko
-heidän siinä tapauksessa olisi vuokrattava suurempi huoneusto.
-
-Ilja venyi vuoteellaan kuunnellen, ja äkkiä tuli hänelle kuolettavan
-ikävä. Pieni, sininen huone tuntui hänestä ahtaalta, tukehduttavalta,
-ja kun hän ei voinut kauemmin kestää tuota rintaansa ahdistavaa
-raskautta, meni hän Olympiadan luo tahi kuleksi kauan katuja pitkin.
-
-Olympiada oli tullut yhä vaateliaammaksi hänen suhteensa, kiusasi
-häntä mustasukkaisuudellaan, ja he riitelivät keskenään yhä useammin.
-Hän oli laihtunut, hänen silmänsä olivat painuneet syvälle, niitä
-ympäröivät mustat kehät, -- ja siitä ei Ilja pitänyt. Mutta vielä
-vähemmän miellytti Iljaa se, että hän viime aikoma oli ruvennut
-puhumaan omastatunnosta, Jumalasta, ja että häntä halutti mennä
-luostariin. Hän ei uskonut hänen sanojensa vilpittömyyttä, sillä hän
-tiesi, ettei Olympiada voinut tulla toimeen ilman miesten seuraa ja
-hyväilyjä.
-
--- Minun edestäni et tarvitse rukoilla, jos menetkin luostariin, --
-sanoi hän kerran hänelle, ivallisesti nauraen. -- Itse suoriudun
-kyllä synneistäni...
-
-Olympiada katsoi häneen tuskallisen surullisesti.
-
--- Kuule, Ilja, niillä asioilla ei sovi leikkiä...
-
--- Se on minunkin mielipiteeni...
-
--- Mutta etkö usko minua. Odota, niin saat nähdä...
-
--- Mitä ihmeitä! Kyllä minä uskon... Useat ihmiset menevät paljaasta
-ilkeydestä luostariin...
-
-Olympiada suuttui, ja heidän välillään syntyi kiivas riita.
-
--- Sinä, onneton, ylpeä mies! -- huusi nainen säkenöivin silmin.
--- Odota vaan! Röyhistele vaan kuinka paljon tahansa ylpeydessäsi,
-kerran sinut kuitenkin taivutetaan! Taivutetaan maahan asti!... Ja
-mistä ylpeilet? Nuoruudestasi ja kauneudestasi? Se on katoavaista
-kaikki... Sinä olet mateleva madon tavoin maassa ja kerjäävä armoa:
-säälikää, armahtakaa! Mutta kukaan ei sinua armahda...
-
-Hän soimasi Iljaa, vaan kuitenkin hänen silmänsä veristivät,
-joka osotti, etteivät kyyneleet olleet kaukana. Riidellessään ei
-hän koskaan maininnut sanallakaan Poluektoff'in murhasta, mutta
-onnellisina hetkinä pyysi hän entiseen tapaansa Iljaa unhottamaan
-"tuon historian". Lunjeff ihmetteli hänen itsensä hillitsemistä ja
-kysyi eräänä päivänä häneltä:
-
--- Lipa! Sano, minkätähden et koskaan mainitse sanallakaan ukosta,
-kun me riitelemme?
-
-Tämä vastasi empimättä:
-
--- Sentähden, ettei se ole minun eikä sinun asiasi. Koska kerran et
-ole joutunut kiinni, niin merkitsee se, että teit oikein. Sinä olit
-vaan kätenä, etkä voimana... Sinulla ei ollut mitään syytä häntä
-murhataksesi, kuten sanot. Hän on siis vain saanut sinun kauttasi
-rangaistuksensa...
-
--- Ilja nauroi epäillen.
-
--- Miksi naurat? -- kysyi Olympiada.
-
--- Ilman vaan... Luulin, että ihminen, jollei hän ole pölkkypää,
-on ehdottomasti konna... hah, hah, haa! Hän voi aina puhdistautua
-kaikesta... jos hänelle on siitä hyötyä! Ja samoin voi hän tehdä
-rikoksen mistä syystä tahansa...
-
--- En käsitä sinua, -- sanoi Olympiada, pudistaen päätänsä.
-
--- Mikset käsitä? -- kysyi Ilja ja kohautti olkapäitään. -- Sehän
-on hyvin yksinkertaista! Osota minulle elämästä jotakin sellaista,
-mikä aina olisi horjuttamatonta ja vakavaa, niin ettei sitä kukaan,
-olipa hän kuinka ovela tahansa, voisi kavalasti ottaa puolustaakseen
-tahi päinvastoin tehdä sitä epäiltäväksi... Löytäisitkö? Et
-löytäisi sellaista... Elämässä ei ole mitään, joka olisi niin
-horjuttamatonta... Kaikki on kirjavaa ja vaihtelevaa... Ihmisen
-sielukin on kirjava... niin!
-
--- En käsitä sinua, -- toisti Olympiada päätään pudistaen.
-
--- Mutta minä käsitän, että juuri siinä solmu onkin... juuri se meitä
-painaa...
-
-Erään sellaisen riidan jälkeen, kun ei Ilja ollut neljään päivään
-käynyt Olympiadan luona, sai hän kirjeen häneltä... Olympiada
-kirjotti:
-
-    'No, hyvästi nyt, rakas Iljusha, hyvästi ikuisesti, sillä
-    emme enää koskaan näe toisiamme. Älä etsi minua, -- et löydä
-    kuitenkaan. Ensimmäisellä laivalla lähden tästä kirotusta
-    kaupungista, jossa olen ainaiseksi turmellut sieluni. Lähden
-    kauaksi, koskaan takaisin palaamatta, -- älä ajattele äläkä
-    odota minua! Kaikesta hyvyydestäsi, jota olet osottanut minulle,
-    kiitän sinua kaikesta sydämestäni, ja pahaa en tahdo muistaa.
-    Vielä täytyy minun sanoa sinulle totuudenmukaisesti, etten mene
-    luostariin, vaan hyvin yksinkertaisesti olen suostunut nuoren
-    Ananjinin esitykseen, joka jo kauan on minua ahdistellut ja
-    valittanut, ettei elämä ole hänelle minkään arvoista, jollen
-    suostuisi elämään hänen kanssansa. Niinpä vihdoin suostuin,
-    -- onhan se yhdentekevää. Matkustamme meren rannalle erääseen
-    kylään, jossa Ananjinilla on kalastusasemia. Hän on hieman
-    yksinkertainen ja on esittänyt, että menisimme naimisiinkin.
-    Hyvästi! Unissani olin näkevinäni sinut, mutta kun heräsin --
-    ei ollutkaan ketään. Anna sinäkin anteeksi... Jospa tietäisit,
-    kuinka sydämeni palaa kaihosta! Suutelen sinua, ainoa ystäväni!
-    Älä ylpeile ihmisten suhteen, -- kaikki olemme onnettomia! Tyyni
-    olen näennäisesti minä, sinun Lipasi, vaikka menen varmaan
-    turmioon, ja vaikka rikkirevittyä sydäntäni kirvelee.
-
-    Olympiada Shlikoff.
-
-    Postissa lähetän sinulle sormuksen muistoksi. Kanna sitä, pyydän.
-
-                                                  Ol. Sh.'
-
-Kirjettä lukiessaan puri Ilja huultaan, niin että teki kipeää. Sitten
-luki hän sen läpi uudestaan ja taas uudestaan. Ja mitä useammin hän
-luki, sitä enemmän miellytti se häntä, -- hänestä tuntui samalla
-sekä tuskalliselta että miellyttävältä lukea noita yksinkertaisia,
-suurilla, säännöttömillä kirjaimilla kirjotettuja sanoja. Ennen ei
-Ilja ollut tullut ajatelleeksi, kuinka vakavasti tuo nainen rakasti
-häntä, vaan nyt hänestä näytti, että Olympiada oli rakastanut häntä
-syvästi ja lämpimästi, ja lukiessaan hänen kirjettään, tunsi hän
-rinnassaan ylpeää tyytyväisyyttä. Mutta tuo tyytyväisyys muuttui
-vähitellen tietoisuudeksi siitä, että hän oli kadottanut rakkaan
-olennon, ja silloin johtui hänen mieleensä ajatus: minne, kenen
-luokse mennä katkeralla hetkellä. Olympiadan kuva väikkyi hänen
-silmissään, hän muisteli hänen tulisia hyväilyjään, hänen järkeviä
-puheitaan, leikinlaskuaan, ja yhä syvemmällä tunsi hän rinnassaan
-kaipausta. Hän seisoi ikkunan ääressä, silmät synkissä rypyissä ja
-katsoi pimeään puutarhaan, jossa hiljaa kahisivat seljapuu-pensaat
-ja koivun hentoiset oksat leijuivat tuulessa. Seinän takaa kuului
-kitaran surunvoittoisia säveliä, ja Tatjana Vlasjevna lauloi
-korkealla sopraanollaan:
-
-    "Ken tahtoo, etsiköön,
-    Rikkailla aarteet on..."
-
-Ilja piti kirjettä kädessään ja mietti: -- Hän sanoi olevansa niin
-itsepäinen, ja että minä olen tehnyt hänet onnelliseksi... Mutta
-kuitenkin jätti hän minut... Ei näy sillä onnella suurta arvoa
-olleen...
-
-Hän tunsi itsensä syylliseksi Olympiadan suhteen; suru ja sääli
-painoivat hänen rintaansa.
-
-    "Tuo sormukseni mulle
-    Merien pohjasta".
-
-kuului seinän takaa. Sitten nauraa hohotti poliisitarkastaja, ja
-laulajatar, niinikään nauraen, juoksi keittiöön. Mutta siellä vaikeni
-hän heti. Ilja tunsi emännän läsnäolon, vaan hän ei tahtonut kääntyä
-katsomaan häntä, vaikka tiesikin, että kammarinsa ovi oli auki.
-Hän seisoi liikkumatta kuin omia ajatuksiaan kuunnellen, ja tunsi
-itsensä yksinäiseksi. Ikkunan takana puut yhä heiluivat ja Iljasta
-tuntui, kuin hän olisi kohonnut maasta ja liidellyt jonnekin kylmässä
-hämärässä...
-
--- Ilja Jakovlevitsh! Tahdotteko teetä? -- kuului emännän ääni.
-
--- En...
-
-Ikkunasta kuului kirkonkellon jymeä, kumiseva ääni; se kajahteli
-voimakkaasti ikkunaan, niin että se tärisi... Ilja teki ristinmerkin,
-muisti, ettei hän pitkiin aikoihin ollut käynyt kirkossa, ja käytti
-tilaisuutta hyväkseen poistuakseen kotoa...
-
--- Lähden iltakirkkoon, -- sanoi hän, oveen päin kääntyen. Tatjana
-Vlasjevna seisoi ovella, nojaten käsillään pihtipieliin, ja katsoi
-uteliaasti häneen. Ilja tuli hämilleen hänen tutkivasta katseestaan
-ja virkkoi kuin puolustuksekseen:
-
--- En ole ollut kaukaan aikaan kirkossa...
-
--- Hyvä! Panen teekeittiön kuntoon kello yhdeksään.
-
-Kirkkoon mennessään ajatteli Lunjeff nuorta Ananjinia. Hän
-tunsi hänet, -- hän oli rikas, nuori kauppias, nuorempi jäsen
-kalastusyhtiössä "Veljekset Ananjin", valkotukkainen, laihahko
-mies, jolla oli vaaleat kasvot ja siniset silmät. Hän oli äskettäin
-muuttanut kaupunkiin ja eleli komeasti.
-
-"Niin ne muutamat elävät" -- mietti Ilja katkerasti. "Ne ovat kuin
-nuoria haukkoja, -- tuskin siivet ovat kasvaneet, kun jo ovat
-kyyhkysen kynsiinsä saaneet..."
-
-Kirkkoon astui hän kiukkuisena, ajatuksistaan hermostuneena,
-ja asettui seisomaan pimeään nurkkaan, jossa kynttiläkruunujen
-sytytystikapuut olivat.
-
-"Herra armahda", laulettiin vasemmalla klirosilla. Muuan poika
-laulajista lauloi kirkuvalla, korvia vihlovalla äänellä, voimatta
-saada sitä sointumaan esilukijan käreän, syvän basson kanssa. Tämä
-soinnuton laulu suututti yhä enemmän Iljaa, ja hän tunsi halua vetää
-tuota poikaa korvista. Kovasti lämmitetty uuni teki nurkan kuumaksi,
-ja siellä haisi kärventyneelle vaatteelle. Eräs vanha rouva salopissa
-tuli Iljan luo, katsahti hänen kasvoihinsa ja sanoi nyreästi:
-
--- Seisotte väärällä paikalla, hyvä herra. Ilja katsoi hänen hienoa,
-näädänhännillä koristettua saloppiaan, ja antaen ääneti hänelle
-sijaa, mietti:
-
-"Kirkossakin on kauppiailla erityiset paikat"...
-
-Poluektoff'in murhan jälkeen oli hän nyt ensimmäistä kertaa kirkossa,
-ja muistaessaan sen, vavahti hän. Ajatellessaan tätä suurta syntiään,
-unhotti hän kaiken muun, mutta sen ajatteleminen ei pelottanut enää
-häntä, tekihän vaan mielen surulliseksi ja raskaaksi...
-
--- Herra, armahda!... kuiskasi hän, ristien silmänsä.
-
-Laulajat lauloivat nyt sointuvasti ja kovasti. Sopraanot, jotka
-selvästi lausuivat sanat, kaikuivat kupoolin alla puhtaasti ja
-kirkkaasti, kuin pienten kirkonkellojen soitto. Altot värähtelivät,
-kuin sointuisat, kireälle jännitetyt soittimen kielet, ja niiden
-äänen pohjalla, joka keskeymättä juoksi kuin virta, värähtelivät
-sopraanot, kuin auringon kimmeltävät säteet tyynen veden pinnalla.
-Basson syvät, täyteläiset äänet vyöryivät juhlallisesti ilmassa
-ja ikäänkuin kannattivat lastenkuoroa. Silloin tällöin kuului
-tenorin kauniita, voimakkaita säveliä, ja uudestaan kaikuivat
-kirkkaat lapsenäänet, kohoten kattokuvun hämärään, josta Luoja
-valkeissa vaatteissa totisesti ja miettivästi katsoi alas, ja
-majesteetillisesti ojentaen käsiään, siunasi rukoilijoita.
-Sävelaallot ja suitsutussavu kohosivat Hänen luoksensa ja ympäröivät
-Hänet, ja Hän näytti leijailevan niissä, kohoten yhä ylemmäksi syvään
-korkeuteen. Ja kuorolaulu suli yhteen kirkkaaksi säveljoukoksi,
-joka oli taivaalla auringon laskiessa olevan pilven kaltainen, kun
-se ruusun- ja purppuranpunasena hehkuu auringon säteissä ja sitten
-vähitellen, omaa ihanuuttaan ihmetellen, sulaa...
-
-Kun laulu vaikeni, huokasi Ilja kuin helpotuksen huokauksen. Hänen
-oli hyvä olla: ei hän tuntenut pelkoa, ei katumusta eikä edes
-hermostumista, joka vaivasi häntä hänen kirkkoon tullessaan. Hänen
-ajatuksensa eivät keskittyneet hänen suureen syntiinsä. Laulu oli
-kuin keventänyt ja puhdistanut hänen mielensä. Hän ei tahtonut itse
-uskoa tuohon äkilliseen mielenrauhaansa, vaan koetti väkisin herättää
-itsessään katumusta. Mutta se oli turhaa.
-
-"Entä, jos emäntä hänen poissa ollessaan uteliaisuudesta menee hänen
-huoneeseensa, rupeaa tutkimaan sitä ja löytää rahat?"
-
-Ilja poistui kiiruusti paikaltaan, astui ulos kirkosta, ja
-huudettuaan ajurin, ajoi kotiinsa. Tiellä vaivasi häntä tuo ajatus
-yhä enemmän, saattaen hänet kiihottuneeksi.
-
-"Jos hän löytää ne... entä sitten? He eivät ilmianna minua... he
-hyvin yksinkertaisesti pistävät ne omaan taskuunsa!"
-
-Mutta ajatus siitä, etteivät he ilmianna häntä, vaan varastavat
-rahat, yhä enemmän kiihotti häntä. Hänestä tuntui, että hän, jos
-sellaista tapahtuisi, viipymättä, tällä samalla ajurilla, ajaisi
-poliisikammariin ja tunnustaisi murhanneensa Poluektoff'in. Ei,
-hän ei tahtoisi enää kiusata itseään elämällä tässä loassa,
-levottomuudessa, silloin kun toiset eläisivät niillä rahoilla,
-jotka hän oli maksanut suurella synnillä, rauhassa, mukavuudessa,
-puhtaudessa. Se ajatus saattoi hänet raivoon. Saavuttuaan talon
-luokse, jossa hän asui, riensi hän ovelle ja tempasi kiivaasti
-ovikellon nuoraa, sekä odotti kärsimättömänä, hammasta purren ja
-nyrkit puristettuina oven avautumista.
-
-Oven avasi hänelle Tatjana Vlasjevna.
-
--- Hyi, kuinka kovasti soitatte!... Mikä teitä vaivaa? --
-pelästyneenä huusi hän, katsoen Iljaan.
-
-Ilja työnsi hänet ääneti syrjään, riensi huoneeseensa ja huomasi ensi
-silmäyksellä, että koko hänen pelkonsa oli ollut turhaa. Rahat olivat
-ikkunan päälaudan takana, ja siihen oli hän liimannut hellävaroen
-pienen untuvan, niin että se ehdottomasti putosi paikoiltaan, jos
-joku koskisi rahoihin. Mutta nyt näkyi valkonen untuva vielä selvästi
-ruskeassa päälaudassa.
-
--- Oletteko sairas? -- kysyi levottomana emäntä, tullen ovelle.
-
--- Niin... en ole oikein terve... antakaa anteeksi, kun tyrkkäsin
-teitä...
-
--- Mitä joutavia!... Sanokaa, paljonko on ajuri saapa?
-
--- En tiedä... Olkaa hyvä ja antakaa, mitä hän tahtoo...
-
-Emäntä riensi ulos, vaan Ilja hypähti heti tuolille, otti rahat pois
-päälaudan takaa. Hän tiesi paljaasta kosketuksesta, ettei niitä oltu
-liikutettu, ja helpotuksesta huoaten, pisti hän ne taskuunsa...
-Hän häpesi levottomuuttaan. Untuva näytti hänestä naurettavalta,
-yksinkertaiselta varjeluskeinolta...
-
--- Perkeleen viettelyksiä --... mietti hän, nauraen mielessään.
-
-Ovelle ilmaantui taas Tatjana Vlasjevna.
-
--- Ajurille annoin kaksikymmentä kopeekkaa, -- sanoi hän -- Mikä
-teitä vaivaa? Pyörryttääkö teitä kenties?
-
--- Niin... seisoin kirkossa... kun äkkiä...
-
--- Ruvetkaa vuoteelle, sanoi Tatjana Vlasjevna, astuen huoneeseen.
--- Ruvetkaa vaan vuoteelle kainostelematta... Minä istun vähän aikaa
-seurananne... Olen yksin kotona, mieheni meni toimeensa ja sitten
-menee hän klupiin...
-
-Ilja istui sänkyynsä, emäntä kammarin ainoalle tuolille.
-
--- Säikäytinkö teitä? -- kysyi Ilja, hämillään hymyillen.
-
--- Ette, -- vastasi Tatjana Vlasjevna, katsoen tutkivasti ja suoraan
-häntä silmiin. He istuivat vähän aikaa ääneti. Ilja ei tietänyt, mitä
-puhua tuolle naiselle. Mutta tämä katsoi herkeämättä häneen ja äkkiä
-hymyili hän omituisesti.
-
--- Miksi hymyilette? -- kysyi Lunjeff, luoden silmänsä alas.
-
--- Sanoisinko? -- kysyi hän veitikkamaisesti.
-
--- Sanokaa...
-
--- Te ette osaa teeskennellä -- tiedättekö sitä!
-
-Ilja hätkähti ja katsoi hämmästyneenä emäntään.
-
--- Niin kyllä, ette osaa. Mikä sairas te olette! Ette lainkaan
-sairas, vaan saitte, hyvin yksinkertaisesti, ikävän kirjeen... kyllä
-minä näin.
-
--- Niin, minä sain kirjeen... virkkoi Ilja hiljaa ja varovasti.
-
-Ikkunan takana rapisivat puunoksat. Tatjana Vlasjevna katsoi tarkasti
-ikkunasta puutarhaan ja kääntyi sitten taas Iljaan.
-
--- Se oli vaan tuuli tai lintu. Tahdotteko, nuori mies, kuulla minua?
-Vaikka minä olenkin nuori nainen, on ole kuitenkaan tyhmä.
-
--- Olkaa hyvä ja puhukaa, -- pyysi Lunjeff, katsoen uteliaasti häneen.
-
--- Kuulkaa, -- sanoi emäntä painavasti, -- repikää se kirje ja
-viskatkaa palaset tuuleen. Jos hän on antanut teille rukkaset, on
-hän menetellyt hyvin järkevästi. On vielä liian aikaista teille
-ajatella avioliittoa; teillä ei ole varmaa asemaa, ja henkilöt,
-joilla varmaa asemaa ei ole, älkööt menkö naimisiin. Olette ahkera ja
-kaunis nuori mies, joten teidän on helppo tulla toimeen maailmassa.
-Mutta varokaa te vaan rakastumasta! Tehkää työtä, kauppaa, säästäkää
-rahaa, koettakaa päästä suuriin yrityksiin osalliseksi, avata kauppa,
-ja silloin vasta, kun teillä on luja maa jalkainne alla, voitte
-naida. Teidän täytyy onnistua, sillä olettehan raitis, vaatimaton,
-yksinäinen mies.
-
-Ilja kuunteli pää alaspäin painettuna ja hymyili itsekseen. Hänen
-teki mielensä nauraa ääneen, kovasti, iloisesti.
-
--- Ei maksa vaivaa kulkea pää alhaalla, jatkoi Tatjana Vlasjevna
-kokeneen ihmisen tavoin. -- Kyllä se menee ohi! Rakkaus on tauti,
-joka on helposti parannettavissa. Minä itse olin ollut ennen
-naimistani kolmasti rakastunut, niin että olin järveen juosta -- ja
-se on kuitenkin haihtunut! Ja kun huomasin, että minulla vihdoinkin
-oli aika päästä naimisiin, -- menin rakkaudetta...
-
-Ilja kohotti nopeasti päätään ja katsahti häneen.
-
--- Mitä ihmettelette? Sitten opin rakastamaan miestäni... Saattaa,
-näet, joskus sattua, että nainen rakastuu mieheensä...
-
--- Kuinka se on käsitettävä? -- kysyi Ilja hämmästyneenä. Tatjana
-Vlasjevna rupesi hilpeästi nauramaan.
-
--- Laskin vain leikkiä... Mutta suoraan sanoen, -- saatetaan mennä
-naimisiin, rakastamatta miestään, ja sitten jälestäpäin oppia
-rakastamaan häntä...
-
-Ja sitten alkoi hän taas puhella keimaillen silmillään. Ilja kuunteli
-tarkkaavaisesti, katsellen suurella mieltymyksellä ja kunnioituksella
-hänen pientä, sopusuhtaista vartaloaan, ajatellen: "kuinka hän on
-pieni, vaan kuitenkin niin varma, luja ja järkevä"...
-
-"Kenellä on tuollainen vaimo, hän ei saata joutua hunningolle", --
-jatkuivat hänen mietteensä. -- Hänestä oli hauskaa istua sivistyneen,
-naimisissa olevan naisen seurassa eikä minkään leipäsuden...
-hienon, hentoisen, oikean herrasnaisen seurassa, joka ei ollenkaan
-ollut ylpeä hänelle, kutsuipa häntä vielä "teiksi". Hän tunsi
-kiitollisuutta emäntää kohtaan, ja kun tämä nousi, lähteäkseen pois,
-hypähti hän myös seisoalleen, kumarsi ja sanoi:
-
--- Kiitän suuresti, että alennuitte puhelemaan kanssani... Oli
-erittäin hauskaa...
-
--- Todellakin? Katsokaahan vaan! sanoi hän hymyillen ja hänen
-poskilleen kohosi puna ja hän katsoi muutamia sekunteja terävästi
-Iljan silmiin.
-
--- No, hyvää yötä sitten... toistaiseksi! -- sanoi erityisellä
-painolla ja poistui keveästi kuin nuori tyttö.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Päivä päivältä miellyttivät Avtonomoff'it yhä enemmän Iljaa, ja hän
-kadehti heidän tyyntä, kodikasta elämäänsä. Yleensä ei hän pitänyt
-poliisimiehistä, sillä hän oli nähnyt paljon pahaa heistä, vaan
-Kirik näytti hänestä tavalliselta työihmiseltä, -- hyväntahtoiselta
-ja yksinkertaiselta. Hän oli ruumis, hänen vaimonsa sielu. Hän oli
-vähän kotona eikä hänellä ollut paljon merkitystä siellä. Tatjana
-Vlasjevna kohteli Iljaa yhä tuttavallisemmin. Hän rupesi pyytämään
-häntä hakkaamaan halkoja, kantamaan vettä, viemään pihalle likavettä.
-Ilja täytti mielellään hänen pyyntönsä, ja vähitellen nuo pienet
-palvelukset muuttuivat velvollisuuksiksi. Silloin erotti emäntä
-rokonarpisen tytön palveluksestaan, käskien hänen käymään auttamassa
-vaan lauantaisin.
-
-Välistä kävi Avtonomoff'ien luona vieraita, --
-piiripoliisitarkastajanapulainen Korsakoff, laiha, pitkäviiksinen
-mies. Hän käytti tummia silmälaseja, poltti paksuja paperosseja eikä
-voinut kärsiä ajureita ja puhui niistä aina hyvin kiukkuisesti.
-
--- Ei ketkään riko niin usein järjestystä ja säädyllisyyttä vastaan
-kuin ajurit, -- päätteli hän. - Ne, ne ovat sitä kirottua karjaa!
-Jalankävijät kyllä voi pitää järjestyksessä kadulla, tarvitaan vaan
-kuulutus poliisimestarilta, jossa sanotaan: "ne, jotka kulkevat
-katua alaspäin, kulkekoot oikeata, jotka ylöspäin vasenta puolta",
-ja heti on mitä paras järjestys, mikäli se koskee jalankävijöitä.
-Mutta ajuria ei pidetä aisoissa millään kuulutuksilla. Ajuri on, piru
-tietäköön, mikä hän on!
-
-Ajureista saattoi hän puhua koko illan, eikä Lunjeff kuullut hänen
-koskaan muuta puhuvan.
-
-Kävi vielä Avtonomoff'ien luona lastenkodintarkastaja Grisloff,
-vaitelias, mustapartainen herra. Hän lauloi mielellään "Poikki
-meren sinisen", ja hänen vaimonsa, pitkä, lihava nainen, jolla oli
-tavattoman suuret hampaat, ja joka jok'ikisen kerran söi kaikki
-Tatjana Vlasjevnan karamellit, josta tämä hänen lähdettyään aina
-valitti.
-
--- Kiusallaan se tuo Felitsata Jegorovna tekee sen! Paninpa mitä
-makeisia tahansa pöytään, kaikki hän syö...
-
-Niinikään tuli usein Aleksandra Viktorovna Travkin miehineen. Hän oli
-pitkä, hintelä nainen, jolla oli suuri nenä ja punanen leikkotukka.
-Hänellä oli suuret silmät ja kimeä ääni, ja kun hän niisti nenäänsä
--- mikä tapahtui usein -- kuului se siltä, kuin olisi sertinkiä
-revitty. Hänen miehensä puhui kuiskaamalla, -- häntä vaivasi jokin
-kurkkutauti, -- vaan puhui kuitenkin herkeämättä, tuntikausittain,
-mikä kuulosti siltä, kuin kuivia olkia olisi liikuteltu hänen
-suussaan. Muuten oli hän hyvin varakas mies, -- hänellä oli ollut
-paikka tullissa, -- ja kuului muutaman hyväntekeväisyysyhdistyksen
-johtokuntaan. Sekä hän että hänen vaimonsa puhuivat alituisesti
-hyväntekeväisyysasioista.
-
--- Meidän yhdistyksessämme kuin tapahtui ihmeellinen juttu...
-
--- Niin, niin, -- sanokaapas muuta! huudahti hänen vaimonsa.
-
--- Jätettiin pyyntö avusta...
-
--- Vakuutan, että tuo hyväntekeväisyys turmelee ihmiset...
-
--- Nainen kirjottaa: "mieheni on kuollut, lapsia on kolme, olen
-leivätön..."
-
--- Kuten tavallisesti, niinkuin kuulette!
-
--- Myönnämme hänelle kolme ruplaa...
-
--- Mutta minä en usko koskaan noita leskiä! -- huutaa Aleksandra
-Viktorovna riemuitsevasti.
-
--- Vaimoni sanoo minulle: sallipas minun käydä katsomassa, miten
-asian laita oikein on.
-
--- Ja mitäs tuli selville? Mies on kuollut jo viisi vuotta sitten...
-
--- Että leskellä on vaan kaksi lasta!
-
--- Kaikkea sitä kuuleekin!
-
--- Ja että hän itse on terve ihminen!
-
--- Mutta kylläpä minä hänelle... "Pääset oikeuteen petoksesta", sanon
-hänelle. Hän lankeaa polvilleen.
-
--- Hah, hah, haa! -- nauroi Kirik Avtonomoff.
-
-Ja kaikki kehuivat Aleksandra Viktorovnan tarkkanäköisyyttä ja
-moittivat köyhiä, soimaten heitä valheesta, ahneudesta, kunnioituksen
-puutteesta ihmisiä kohtaan, jotka tahtovat heille hyvää tehdä...
-
-Lunjeff istui huoneessaan, tarkasti kuunnellen keskustelua
-viereisestä huoneesta. Hän tahtoi päästä selville, mikä käsitys
-noilla ihmisillä oli elämästä. Ja sitä, mitä hän kuuli, ei hän
-ymmärtänyt. Oli, kuin nuo ihmiset jo aikoja sitten olisivat sopineet
-keskenään kaikesta, ratkaisseet elämänkysymykset, tietäneet kaikki ja
-tuomitsivat ankarasti kaikkia muita ihmisiä, jotka elivät toisin kuin
-he. Enimmäkseen juttelivat he kaikista mahdollisista, eri perheissä
-tapahtuneista, häväistysjutuista, arkkipiispan toimittamista
-kirkonmenoista, nais- ja miestuttaviensa huonosta käytöksestä.
-Iljasta tuntui ikävältä kuunnella heitä.
-
-Joskus iltasin kutsui isäntäväki vuokralaisensa luokseen teelle.
-Teetä juotaessa Tatjana Vlasjevna laski leikkiä, ja hänen miehensä
-haaveili, kuinka hauskaa mahtaisi olla yht'äkkiä tulla rikkaaksi,
-jättää virka ja -- ostaa talo.
-
--- Silloin hankkisin kanoja -- sanoi hän, sulkien nautinnonhaluisesti
-silmänsä. -- Kaikenlajisia, brahmaputralaisia, kochin-kiinalaisia,
-helmikanoja, kalkkunia... ja riikinkukon! Niin!... Mukavaa olisi
-istua aamunuttuun puettuna ikkunassa, poltella hyvältä tuoksuvaa
-paperossia ja katsoa kuinka oma omituinen riikinkukkoni, pyrstö
-levällään, kulkisi pitkin pihaa! Kulkisi se kuin poliisimestari ja
-ääntelisi: brlu, brlu, brlu!
-
-Tatjana Vlasjevna hymyili ja katsoi Iljaan, haaveillen hänkin
-tulevaisuutta:
-
--- Mutta minä matkustaisin silloin joka kesäksi Krimiin tahi
-Kaukasiaan, ja talvella olisin jonkin hyväntekeväisyysyhdistyksen
-johtokunnassa. Teettäisin itselleni mustan verkapuvun, hyvin
-yksinkertaisen, enkä kantaisi minkäänlaisia koristeita, paitsi
-rubiinilla varustettua rintaneulaa ja helmi-korvarenkaita. Olen
-lukenut "Nivasta" [laajalle levinnyt kuvalehti. S. m.] runon, jossa
-sanotaan, että köyhien veri ja kyyneleet tulevassa elämässä muuttuvat
-rubiineiksi. -- Ja hiljaa huoaten, lisäsi hän:
-
--- Rubiinit sopivat mainiosti ruskeaverisille...
-
-Ilja vaikeni ja hymyili. Huone oli puhdas ja hauska, se tuoksui
-teelle ja hajuvedelle. Häkeissä istuivat linnut ja nukkuivat,
-näyttäen höyhenpalloilta, seinillä oli pari koreaa taulua. Pieni
-koristehylly molempain ikkunoiden välissä oli täynnä kauniita,
-pieniä rasioita, porsliinikanoja ja monivärisiä sokerisia ja lasisia
-pääsiäismunia. Kaikki se miellytti Iljaa ja teki hänet omituisen
-surulliseksi, joka viihdytti mieltä.
-
-Mutta välistä, -- etenkin sellaisina päivinä, jolloin oli sattunut
-vastoinkäymisiä, -- tuo surumielisyys muuttui kiusalliseksi
-levottomuudeksi. Nuo porsliinikanat, rasiat ja pääsiäismunat
-suututtivat vaan häntä ja hänen olisi tehnyt mielensä pyyhkäistä
-ne lattialle ja polkea jalkoihinsa. Tämä mielentilansa sekä
-kummastutti että pelotti Iljaa, sillä hän ei ymmärtänyt sitä, vaan
-se tuntui hänestä oudolta. Kun hän joutui sen valtaan, vaikeni hän
-itsepäisesti, tuijottaen yhteen kohtaan ja peläten puhua, ettei vaan
-loukkaisi kunnon isäntäväkeään jollakin. Mutta kerran, kun hän oli
-pelaamassa korttia heidän luonaan, ei hän voinut pidättää itseänsä,
-vaan kysyi kuivasti, katsoen Kirik Avtonomoff'ia suoraan silmiin:
-
--- Sanokaapas Kirik Nikodimovitsh, tokko te olette saanut kiinni
-Dvorjanskaja-kadun varrella tapahtuneen murhan tekijää...?
-
--- Kauppias Poluektoff'inko? -- sanoi piiritarkastaja, tarkastaen
-korttejaan. -- Poluektoff'iako? En ole saanut kiinni Poluektoff'ia...
-en ole saanut häntä kiinni, ystäväni. Se tahtoo sanoa, ei
-Poluektoff'ia, vaan häntä, joka... En ole häntä etsinytkään... enkä
-löytänyt... en tarvitse häntä... tarvitsen vaan tietää, kenellä on
-patarouva? Pataa, pataa, pataa! Sinä, Tanja, löit minulle kolme
-lehteä, -- ristirouvan, rautarouvan ja minkä vielä?
-
--- Ruutu seitsemikön... Joudu pian!
-
--- Hän on siis tietymättömissä? -- kysyi Ilja, nauraen ivallisesti.
-
-Mutta piiritarkastaja ei kääntänyt häneen huomiotaan, syventynyt kun
-oli peliin.
-
--- Tietymättömissä on, -- toisti hän. Niin tekivät lopun
-Poluektoff'ista...
-
--- Kirja, koeta nyt joutua, -- sanoi hänen vaimonsa.
-
--- Odota, odota, odota!
-
--- Miehen on täytynyt olla taitava, joka murhan teki! -- jatkoi
-itsepäisesti Ilja. Välinpitämättömyys, jota hänen sanoilleen
-osotettiin, kiihotti yhä enemmän häntä puhumaan murhasta.
-
--- Taitavako? -- kysyi piiritarkastaja hajamielisesti. -- Ei, taitava
-olen minä! Hepäs tuosta!
-
-Ja hän lyödä läiskäytti viisi lehteä Iljan kaadettavaksi. Ilja ei
-voinut kaataa, ja hän jäi "turakaksi". Puolisot nauroivat, mikä vielä
-enemmän härsytti häntä. Kortteja jakaessaan virkkoi hän uhmailevasti:
-
--- Keskellä päivää, kaupungin vilkasliikkeisimmällä kadulla murhata
-ihminen -- siihen tarvitaan rohkeutta...
-
--- Onnellista sattumaa eikä rohkeutta, oikasi Tatjana Vlasjevna.
-
-Ilja katsoi ensin häneen, sitten hänen mieheensä, hymähti ja kysyi:
-
--- Onko murha onnellinen sattuma?
-
--- Ei, vaan murhata, joutumatta kiinni.
-
--- Taas sain valttiässän! -- virkkoi piiritarkastaja.
-
--- Minulle olisi se hyvin tarpeen! -- sanoi Ilja totisesti.
-
--- Tappakaa kauppias, niin saatte! -- lupasi Tatjana Vlasjevna,
-miettivästi tarkastaen korttejaan.
-
--- Ota nämä siksi aikaa! -- huusi Kirik, nauraa hohottaen ja löi
-Iljalle kaksi yhdeksikköä ja ässän.
-
-Lunjeff silmäili taas heidän iloisia, tyytyväisiä kasvojaan, ja
-häneltä katosi halu puhua murhasta.
-
-Eläen noiden ihmisten lähellä, erotettuna heidän onnellisesta ja
-rauhallisesta elämästään vain ohuen seinän kautta, tunsi hän yhä
-useammin kiusallista raskasmielisyyttä, jonka syytä hän ei voinut
-käsittää. Samalla hän vaivasi päätään ajattelemalla elämässä löytyviä
-ristiriitaisuuksia, Jumalaa, joka, vaikka tiesi kaikki, ei kuitenkaan
-rankaissut, vaan kärsivällisesti odotti... Mitä Hän odotti?
-
-Ikävästä rupesi Ilja taas lukemaan; emännällä oli muutamia "Nivan"
-ja erään toisen kuvalehden vuosikertoja ja lisäksi joitakuita
-rikkonaisia kirjoja.
-
-Ja samoin kuin lapsena ollessaan, miellytti häntä nytkin vain ne
-kertomukset ja romaanit, joissa kuvattiin hänelle vierasta elämää,
-mutta eivät sellaiset, jotka esittivät todellista, väärinkäytöksiä
-täynnä olevaa elämää, etenkin alhaison elämää, joka ympäröi häntä. Ne
-tuntuivat hänestä ikäviltä ja valheellisilta. Väliin saivat ne hänet
-nauramaan, mutta välistä näytti hänestä, kuin ne kertomukset olisivat
-joidenkin viekasten, oveloiden herrojen kirjottamia, jotka tahtovat
-kaunistella kurjaa ja kehnoa elämää. Hän tunsi sen hyvästi, hän,
-ja joka päivä kaupunkia kulkiessaan näki hän aina jotakin, mikä ei
-kestänyt arvostelua. Ja tultuaan sitten sairashuoneelle, kertoi hän
-Paavalille ivallisesti hymyillen:
-
--- On sekin järjestystä olevinaan! Kulkee kadulla kirvesmiehiä ja
-rappareita. Äkkiä tulee poliisi: "mitä, te pirut, katukäytävällä?"
-Ja ajaa heidät pois käytävältä. Kulje siis siellä, missä hevosetkin,
-muuten voit vielä liata herrasväen vaatteet likaisella puvullasi...
-
-Paavalikin tulistui, lisäten siten puita tuleen. Hänestä tuntui
-olonsa sairaalassa samalta kuin vankilassa, ajatukset eivät antaneet
-hänelle rauhaa, hänen surullisissa silmissään paloi kiukun tuli. Kun
-hän ajatteli, missä ja kuinka elää Vjera, hän miltei kivettyi. Hän
-oli laihtunut äärettömästi. Jaakko Filimonoff'ista ei hän pitänyt,
-eikä seurustellut hänen kanssaan ikävissäänkään.
-
--- Hänhän on puolihullu! -- vastasi hän, kun Ilja kysyi Jaakkoa.
-
-Mutta Jaakko, jolta tutkittaessa huomattiin katkenneen kaksi
-kylkiluuta, vietti sairashuoneessa onnellisia päiviä. Hän oli saanut
-hyvän ystävän vierustovereistaan, eräästä kirkonvartijasta, jonka
-jalka oli äskettäin leikattu verenmyrkytyksen tähden. Tämä oli
-paksu, lyhyenläntä mies, jolla on iso, kalju pää ja musta, koko
-rinnan peittävä parta. Hänen kulmakarvansa olivat yhtä suuret kuin
-tavalliset viikset, ja hän liikutteli niitä alinomaa. Ääni oli
-kumea, kuin olisi vatsasta lähtenyt. Joka kerran, kun Lunjeff tuli
-sairashuoneelle, tapasi hän Jaakon istumassa kirkonvartijan sängyssä,
-lukemassa tälle puoliääneen raamattua, joka oli yhtä lyhyt ja paksu
-kuin kirkkovahti itsekin.
-
-Jaakon ääni oli tullut heikoksi ja kuulosti puuta hyvin leikkaavan
-sahanterän ääneltä. Lukiessaan piti hän vasenta kättään pystyssä,
-kuin kutsuen kaikkia sairaita kuuntelemaan profeetta Jesaian
-ennustuksia. Hänen kasvoistaan eivät mustelmat olleet kadonneet, ja
-suuret haaveksivat silmänsä näyttivät niiden ympäröiminä omituisilta.
-Huomattuaan Iljan, laski hän kirjan syrjään ja kysyi aina tältä
-levottomasti samaa:
-
--- Etkö ole tavannut Mashutkaa?
-
-Ilja ei ollut häntä tavannut.
-
--- Herra Jumala! -- suruisesti sanoi Jaakko. -- Kuinka tämä on
-samanlaista kuin sadussa! Äsken oli hän vielä täällä, ja nyt on hän
-kadonnut -- aivan kuin noitavoimasta...
-
--- Onko isäsi käynyt täällä? -- kysyi Ilja.
-
--- On... Kyllä hän kävi taas...
-
-Jaakon kasvot värähtivät ja hänen silmänsä harhailivat pelokkaasti
-sinne tänne.
-
--- Hän toi rinkeliä, teetä, sokeria... "Jo olet tarpeeksi
-vetelehtänyt täällä", sanoi hän, "koeta pian päästä täältä!"
-Rukoilin tohtoria, ettei hän päästäisi minua täältä... Täällä on
-hyvä ollakseni... täällä on hiljaista... rauhallista... Nikita
-Jegorovitsh tässä ja minä luemme yhdessä raamattua. Hän on lukenut
-sitä jo seitsemän vuotta ja osaa kaikki ulkoa ja ennustuksia osaa hän
-myös selittää... Kunhan paranen, muutan kotoa Nikita Jegoritsh'in
-luo asumaan. Rupean auttamaan häntä kirkossa ja laulamaan vasemmalla
-klirosilla...
-
-Kirkkovahti kohotti verkkaan kulmakarvojaan, joiden alta, syvistä
-silmäkuopista, tuli näkyviin suuret, tummat silmät, jotka katsoivat
-Iljaan rauhallisesti, himmeinä. Ilja koetti välttää tuota katsetta.
-
--- Oi, kuinka mainio kirja on raamattu! -- huudahti Jaakko
-ihastuneena, unhottaen Mashan, isänsä, unelmansa. -- Oi niitä sanoja,
-joita siinä on lausuttuna!
-
-Hänen selkosen selällään olevat silmänsä harhailivat kirjan sivuilta
-Iljan kasvoihin ja taas takaisin, ja hän vapisi mielenliikutuksesta.
-
--- Sekin on siinä, muistatko, minkä se raamatun tuntija sanoi kerran
-ravintolassa: "Rauha asuu ryövärien majoissa!" Niin on todellakin
-siinä -- olen itse sen lukenut! Pahempaakin on siellä!
-
-Hän sulki silmänsä, kohotti kätensä pystyyn ja lausui ulkoa
-juhlallisesti:
-
--- "Useinko sammuu jumalattomien kynttilä, ja milloin koettelee Herra
-heitä kärsimyksillä vihassaan?" -- Kuuletko? Sanotaan vielä: "Jumala
-säästää onnettomuuden lapsilleen..."
-
--- Seisooko siellä todellakin niin? -- kysyi epäillen Ilja.
-
--- Sanasta sanaan...
-
--- Se on väärin... syntistä... minun mielestäni! -- sanoi Ilja.
-
-Kirkkovahti veti kulmakarvansa alas, niin että ne peittivät silmät.
-Hänen partansa tärisi ja hän lausui kumeasti, omituisella vaan
-selvällä äänellä:
-
--- Totuuden etsiminen ei ole syntiä, sillä totuus on Jumala... Ja
-kirjotettu on: "Suuri kunnia on seurata Herraa..."
-
-Kirkkovahdin kasvot synnyttivät Iljassa kunnioituksen sekaista
-arkuutta, sillä niissä oli jotakin ankaran arvokasta. Sitten kohotti
-hän kulmakarvojaan ja tuijotti kattoon, ja sanoi verkkaan:
-
--- Lue hänelle, Jaakko, Jobin kirjan kymmenennen luvun alusta...
-
-Jaakko käänsi ääneti nopeasti muutamia lehtiä kirjasta ja alkoi lukea
-hiljaa, ääni vavisten:
-
--- "Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan
-minä olla, ja puhun minun sieluni murheessa. Sanon Jumalalle: älä
-minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun
-kanssani. Onko sinulla ilo siitä, että väkivaltaa teet, ja hyljäät
-minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivotukset kunniaan
-tulla."
-
-Ilja kurotti kaulaansa ja silmiään räpyttäen katsahti kirjaan.
-
--- Etkö usko? -- huudahti Jaakko. Oletpa sinä kummallinen!
-
--- Ei hän ole kummallinen, vaan pelkuri, -- tyynesti virkkoi
-kirkonvartija, koska hän ei tahdo katsoa Jumalan kasvoihin...
-
-Hän käänsi hitaasti katseensa katosta Iljaan ja jatkoi synkästi,
-aivankuin tahtoen musertaa hänet sanoillaan:
-
--- Löytyy paikkoja, jotka ovat vielä ankarampia. Kahdennessa
-kolmatta luvussa, kolmannessa värsyssä sanotaan suoraan: "Luuletko
-Kaikkivaltiaalle kelpaavan, että itsesi luet hurskaaksi? Tahi mitä
-se auttaisi, vaikka sinun tiesi olisivat ilman rikoksia?"... Täytyy
-tarkoin ajatella, ettei ymmärtäisi väärin noita sanoja...
-
--- Entä... ymmärrättekö te? -- kysyi Lunjeff hiljaa.
-
--- Hänkö! -- huudahti Jaakko. -- Nikita Jegorovitsh ymmärtää kaikki!
-
-Mutta kirkonvartija sanoi yhä alentaen ääntänsä:
-
--- Minun on myöhäistä... Minun täytyy jo oppia ymmärtämään
-kuolemaa... Jalkani leikattiin poikki, vaan nyt turvottuu se jo
-leikkauksen yläpuolelta... ja toinenkin jalka on turpeissa... ja
-rinta... ja minä kohta kuolen siitä...
-
-Hänen silmänsä olivat kiinnitetyt Iljaan ja hän jatkoi hitaasti,
-tyynesti:
-
--- Mutta en tahtoisi vielä kuolla, sillä olen elänyt vaan kärsimyksiä
-ja nöyryytyksiä; iloja ei olekaan ollut elämässäni. Lapsuudestani
-alkaen olen tehnyt työtä ja orjaillut -- olin isäni komennettavana,
-kuten Jaakko. Hän oli juoppo ja raaka mies... Kolmasti puhkasi hän
-pääni ja kerran piti jalkojani kiehuvassa vedessä. Äitiä ei ollut;
-hän oli minut synnytettyään kuollut. Menin naimisiin. Vasten tahtoaan
-otti vaimoni minut... hän ei rakastanut minua... ja kolme päivää
-vihkimisen jälkeen hirttäytyi hän. Hänen sisarensa syytti minua
-vaimoni kuolemasta, ja samaa sanoivat muutkin, vaikka he tiesivät,
-etten ollut häneen koskenut... neitsyenä hän kuoli... Ja sen jälkeen
-olen elänyt yhdeksän vuotta aivan yksin. Olen odottanut koko ajan,
-että edes jotakin iloa tulisi osakseni. Ja nyt kuolen... Siinä loppu
-kaikelle. -- Hän sulki silmänsä, vaikeni vähän ja kysyi sitten,
-kääntäen silmänsä poispäin Iljasta:
-
--- Minkätähden olen elänyt? Arvaa!
-
-Ilja kuunteli häntä kalpeana, sydän väristen. Iljan kasvoihin oli
-noussut puna, ja hänen silmissään kiilsi kyyneliä. He vaikenivat
-molemmat.
-
--- Minkätähden olen elänyt, kysyn?... Jumalaan olen työlästynyt... En
-pyydä Häntä pidentämään ikääni... En löydä sanoja. Makaan vaan täällä
-ja ajattelen, minkätähden olen elänyt?...
-
-Kirkonvartijan ääni katkesi. Se lakkasi kuulumasta kuin
-hidasjuoksuisen puron lirinä, kun se katoo maahan.
-
--- "Jokainen, joka vielä elää elävien joukossa saattaa vielä toivoa,
-sillä parempi on elävän koiran olla, kuin kuolleen leijonan" sanoi
-hän. Hänen kulmakarvansa kohosivat taas ylös ja silmät aukenivat, ja
-parta liikkui.
-
-Enempää ei Ilja voinut kuunnella. Hän nousi hiljaa ja puristettuaan
-Jaakon kättä, kumarsi syvään ovenvartijalle, kuten on tapana heittää
-hyvästit vainajille. Se tapahtui satunnaisesti.
-
-Tällä kerralla vei hän sairaalasta uuden, sydäntä raskaasti painavan
-tunteen. Hänen keskustelunsa kirkonvartijan kanssa ei ollut jättänyt
-hänen päähänsä yhtään selvää ajatusta, vaan tuon miehen surullinen
-kuva painui syvälle hänen mieleensä.
-
-Hänen tuntemiensa ihmisten luku, jotka olivat onnettomia ja
-maailman murjomia, oli taas lisääntynyt yhdellä. Hän muisti hyvin
-kirkonvartijan sanat ja kauan käänteli hän, niitä monella eri
-tavalla, koettaen päästä ymmärtämään niiden oikeata, salattua
-merkitystä. Ne häiritsivät häntä, koskettaen jotakin hänen
-sielunsa syvimmässä kolkassa, jossa hän säilytti uskoaan Jumalan
-oikeudellisuuteen. Ja nämä sanat, joita hän ei ymmärtänyt, saattoivat
-hänet siihen kuluttavaan mietiskelyyn, joka aina pakotti hänet
-arvostelemaan ja tutkimaan kaikkea, mitä hän näki tahi sai kokea
-elämässä.
-
-Ja hänestä tuntui nyt siltä, että hänen uskonsa Jumalan
-oikeudellisuuteen oli saanut kolahduksen, milloin, sitä ei hän
-tietänyt, ettei se enää ollut niin luja kuin ennen, -- jokin söi
-sitä, kuten ruoste rautaa. Hänen rinnassaan riehui tunteita, jotka
-olivat yhtä mahdottomat yhdistää, kuin tuli ja vesi, ja uudella
-voimalla heräsi hänessä katkeruus omaan menneisyyteensä, kaikkiin
-ihmisiin ja, koko elämänjärjestykseen.
-
-Lopuksi ajatteli hän suuttuneena:
-
-"Ajatukset kasvavat kiinni sydämeen kuin juuret maahan, mutta missä
-ovat hedelmät?..."
-
-Hän tahtoi repiä irti ja heittää luotaan kaiken tuon ja ruveta mitä
-pikemmin toteuttamaan puhtaan, yksinäisen ja rauhallisen elämän
-unelmaansa.
-
-"Lakkaan seurustelemasta ihmisten kanssa. Siitä ei lähde hyötyä
-minulle eikä heille. Mutta tällainen elämä ei käy laatuun..."
-
-Hän kuleksi kauan katuja ja tuli kotiin väsyneenä...
-
-Avtonomoff'it kohtelivat häntä yhä ystävällisemmin. Kirik taputti
-häntä suojelevasti olkapäälle, laski leikkiä hänen kanssaan ja sanoi
-arvokkaasti:
-
--- Kulutat aikasi liian pienissä puuhissa, veli hyvä. Niin
-vaatimattoman ja vakavan nuoren miehen täytyy hankkia itselleen
-laajempi toimiala. Sillä jos kerran miehellä on kykyä päästä
-poliisikomisariukseksi, ei hänen pidä jäädä poliisikonstaapeliksi...
-
-Tatjana Vlasjevna alkoi tarkasti kysellä Iljalta, kuinka hänen
-kauppansa onnistaa ja kuinka paljon saa hän kuukaudessa puhdasta
-voittoa. Ilja puheli aina mielellään hänen kanssaan, ja hänen
-kunnioituksensa kasvoi päivä päivältä tuota naista kohtaan, joka
-osasi vähilläkin tuloilla tehdä elämän niin hauskaksi.
-
-Eräänä iltana, kun Ilja istui ikävissään huoneessaan avonaisen
-ikkunan ääressä, katsellen pimeään puutarhaan, muistellen Olympiadaa,
-tuli Tatjana Vlasjevna keittiöön ja kutsui hänet teetä juomaan.
-Hän meni vastenmielisesti, sillä hänen ei tehnyt mielensä irtautua
-ajatuksistaan eikä puhua mitään. Jurosti, ääneti istuutui hän
-teepöytään ja katsahdettuaan isäntäväkeensä, huomasi, että heidän
-kasvonsa olivat juhlallisen ja huolestuneen näköiset. He olivat myös
-ääneti. Teekeittiö porisi vilkkaasti, muuan lintu, joka oli herännyt,
-rapisteli siipiään häkissään. Huoneessa oli paistetun sipulin ja
-hajuveden hajua. Kirik vääntelihe tuolillaan, rummutti sormillaan
-tarjottimen laitaan ja lauloi:
-
--- Tir-rim, tir-rim, tar-ram-ram! Bum, bum, tru-tu-tuu, tru-tu-tuu!
-tru-tu-tuu!
-
--- Ilja Jakovlevitsh! -- rupesi emäntä tarkottavasti puhumaan. --
-Olemme mieheni kanssa miettineet muuatta asiaa... ja tahdomme puhua
-vakavasti kanssanne...
-
--- Hoh, hoh, hoo! -- nauraa hohotti äkkiä poliisitarkastaja ja rupesi
-kovasti hieromaan punasia käsiään.
-
-Ilja hätkähti ja katsahti hämmästyneenä häneen.
-
--- Odotahan Kirik! Siinä ei ole mitään nauramista...
-
--- Me olemme ajatelleet! -- leveästi hymyillen huudahti
-piiritarkastaja, ja, osottaen silmäniskulla vaimoaan Iljalle, lisäsi:
-
--- Nerokas pää!
-
--- Nähkääs, me olemme säästäneet hieman rahoja, Ilja Jakovlevitsh, --
-sanoi emäntä.
-
--- Me olemme säästäneet! Hoh, hoh, hoo! Eukko rakas!...
-
--- Kirja! Herkeä! -- sanoi Tatjana Vasiljevna ankarasti. Hänen
-kasvonsa näyttivät kapeammilta ja teräväpiirteisemmiltä kuin ennen.
-
--- Olemme säästäneet... tuhatkunnan ruplaa -- jatkoi hän puoliääneen,
-kumartuen Iljan puoleen ja katsoen terävillä silmillään häneen. Ilja
-istui tyynenä, vaan hänen sydämensä tuntui ilosta hypähtelevän.
-
--- Ne rahat ovat pankissa ja antavat korkoa neljä prosenttia...
-
--- Mutta se on, kissa vieköön, liian vähän! -- huudahti Kirik, lyöden
-kädellään pöytään. -- Me tahdomme...
-
-Hänen vaimonsa vaiensi hänet ankaralla katseella.
-
--- Olemme tietysti täydellisesti tyytyväisiä tuohon korkoon. Mutta...
-me tahdomme auttaa teitä pääsemään alkuun... Olettehan kunnon mies...
-
-Hän lausui vielä joitakuita kohteliaisuuksia Iljalle ja jatkoi sitten:
-
--- Sanoitte kerran, että korutavarakauppa saattaa antaa kaksikymmentä
-prosenttia, vieläpä enemmänkin, jos liikettä järkevästi hoidettaisi.
-Nyt olemme halukkaat antamaan teille rahamme vekseliä vastaan, --
-maksettavaksi vaadittaessa, ei muuten, -- sillä ehdolla, että avaatte
-niillä kaupan. Te hoidatte liikettä minun valvontani alaisena, ja
-voiton ja'amme kahtia. Tavaravaraston vakuutatte minun nimeeni, ja
-sitäpaitsi annatte te minulle niistä vielä yhden paperin... muodon
-vuoksi... Niin, ajatelkaa nyt asiaa, ja antakaa sitten myöntävä tahi
-kieltävä vastaus!
-
-Ilja kuunteli hänen kuivaa, hentoa ääntänsä ja hieroi kovasti
-otsaansa. Useita kertoja hänen puhuessaan oli hän katsonut nurkkaan,
-missä kahden vihkiäiskynttilän välistä kiilsi pyhäinkuvan kultainen
-kehys. Hän ei ollut hämmästynyt, vaan tunsi itsensä hiukan
-kömpelöksi, miltei pelästyneeksi. Tämä ehdotus, joka yhtäkkiä
-toteutti hänen monivuotisen unelmansa, huumasi hänet ja samalla teki
-iloiseksi. Hajamielisesti hymyillen katsoi hän tuohon pieneen rouvaan
-ja ajatteli:
-
-"Siinä se nyt on minun kohtaloni..."
-
-Mutta Tatjana Vlasjevna jatkoi äidillisesti:
-
--- Ajatelkaa tarkoin asiaa; punnitkaa sitä kaikilta puolin, jos
-voitte ryhtyä siihen, jos teillä on kykyä ja voimia sen hoitamiseen?
-Ja sitäpaitsi sanokaa meille, kuinka paljon voitte, paitsi työtänne,
-panna liikkeeseen? Meidän rahoja on liian vähän, vai kuinka?
-
--- Minä voin asettaa liikkeeseen... noin viisisataa ruplaa, --
-vastasi Ilja hitaasti. Minulla on setä, josta olen jo puhunut... hän
-antaa minulle ne varmasti! Mahdollisesti enemmänkin...
-
--- Hurraa! -- huusi Kirik Avtonomoff.
-
--- Suostutte siis rupeamaan yritykseen osalliseksi? -- kysyi Tatjana
-Vlasjevna.
-
--- Kyllä... suostun! -- vastasi Ilja.
-
--- Sitähän minäkin! -- huudahti Kirik ja pistäen kädet taskuunsa,
-jatkoi hän kovalla äänellä, innostuneesti:
-
--- Nyt juomme sampanjaa! Sampanjaa juomme, kissa vieköön! Ilja,
-juokse, hyvä veli, viinikauppaan ostamaan sampanjaa! Juodaan
-sitä pullollinen... Sinä olet tietysti meidän vieraamme. Pyydä
-yhdeksänkymmenen kopeekan Donin sampanjaa, ja sano, että se tulee
-minulle, Avtonomoff'ille, -- niin antavat kuudestakymmenestä
-viidestä... Käy pian!
-
-Ilja katsahti hymyillen puolisoiden loistaviin kasvoihin ja läksi.
-
-Hän ajatteli, että kohtalo oli runnellut, ahdistanut häntä, saattanut
-hänet lankeamaan suureen syntiin, synnyttänyt levottomuutta ja
-sekavuutta hänen sieluunsa, vaan että se nyt kuin tahtoi pyytää
-häneltä anteeksi, hymyili hänelle, suosi häntä... Nyt oli hänen
-edessään avoin tie puhtaaseen elämän kolkkaan, jossa hän saattoi
-elää rauhassa ja yksinäisyydessä ja saada levon sielulleen. Hän
-oli katkaissut elämän yhdeltä ihmiseltä, vaan tämän jälkeen
-auttaisi hän monta ihmistä elämään ja siten sovittaisi Jumalan.
-Jumala ei tuomitsisi häntä ankarasti -- tiesihän Hän kaikki.
-Olympiada oli oikeassa sanoessaan, että murhassa oli hän ollut vaan
-välikappaleena, ei voimana. Ja nähtävästi tahtoi Jumala auttaa häntä
-puhdistautumisessa, koska Hän tällä tavalla oli helpottanut hänen
-pyrkimystään puhtaaseen elämään. Ajatukset pyörivät hänen päässään
-iloisessa hypyssä, synnyttäen hänen rintaansa ennen tuntematonta
-elämänhalua.
-
-Hän osti viinikaupasta oikeata sampanjaa, josta maksoi seitsemän
-ruplaa pullosta.
-
--- Ohoo! -- huudahti Avtonomoff. Tämähän on suuremmoista, veliseni!
-Mainio päähänpisto!
-
-Tatjana Vlasjevna taas pudisti moittivasti päätään, ja,
-tarkastettuaan pulloa, sanoi:
-
--- Tämä on maksanut ainakin viisi ruplaa! Ai, ai, Ilja Jakovlevitsh,
-kuinka te olette epäkäytännöllinen ja ajattelematon!
-
-Lunjeff seisoi onnellisena ja liikutettuna hänen edessään ja hymyili.
-
--- Niin, se on oikeata! -- sanoi hän ilosta loistavin silmin. --
-Ensimmäistä kertaa eläessäni saan maistaa sitä, mikä on oikeata ja
-kunnollista! Minkälaista on elämäni tähän asti ollut? Kunnotonta...
-paljasta lokaa, raakuutta... katkeruutta, loukkauksia ja
-sydämentuskia! Onko se oikeata, kunnollista? Saattaako ihminen ajan
-pitkään elää niin?
-
-Hän oli koskettanut sielunsa kipeintä kohtaa; hänen sanoissaan oli
-katkeruutta, hänen silmissään hämärsi; syvään huoaten jatkoi hän
-kuitenkin lujasti ja selvästi:
-
--- Lapsuudesta alkaen olen etsinyt oikeaa, mutta elämäni on ollut
-kuin lastun olo likaisessa vesitorvessa, jossa sitä heitellään sinne
-tänne. Missään en ole löytänyt pysyväistä sijaa... ympärilläni
-olen nähnyt vain murhetta, vääryyttä, ryöstöjä ja kaikenlaista
-ruokottomuutta. Mutta vihdoin jouduin teidän luoksenne. Ensimmäisen
-kerran elämässäni näen ihmisten elävän rauhallista, tyyntä
-rakkaudenelämää...
-
-Hän katsoi heihin iloisesti hymyillen ja kumarsi syvään.
-
--- Kiitän teitä! Teidän luonanne olen saanut huojennusta
-mielelleni... Te olette auttaneet minua koko iäkseni! Nyt voin
-tyynesti kulkea tietäni! Nyt tiedän, kuinka tulee elää! Sekä minun
-tulee hyvä olla että muut saavat siitä hyvyydestä osansa... Kuinka
-paljon onnettomia ihmisiä onkaan maailmassa! Kuinka paljon heistä
-tarpeettomasti joutuu hukkaan... Näkemiäni ja kokemiani puhun...
-
-Tatjana Vlasjevna katsoi häneen sellaisella katseella, jolla kissa
-vaanii omasta laulustaan hurmaantunutta lintua. Hänen silmissään oli
-vihertävä kiilto, ja huulensa vapisivat. Kirik taas puuhasi pullon
-kanssa, pani sen polviensa väliin ja ponnisti, kumartuneena alas,
-niin, että kaulasuonet pullistuivat ja korvat vavahtelivat...
-
--- Ystäväni... sillä minulla on kaksi ystävää... tyttö...
-
-Pullon korkki lensi paukahtaen kattoon ja putosi pöydälle.
-
-Kirik kaasi huuliaan maiskuttaen sampanjaa laseihin ja komensi:
-
--- Tarttukaa laseihinne!
-
-Kun hänen vaimonsa ja Ilja olivat sen tehneet, kohotti hän lasinsa
-korkealle päänsä yli ja huusi:
-
--- Toiminimi "Tatjana Avtonomoff ja Lunjeff'in" malja...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavina päivinä neuvotteli Ilja Tatjana Vlasjevnan kanssa aiotun
-yrityksen eri seikoista. Tatjana Vlasjevna tiesi kaikki asiat ja
-puhui kaikesta sellaisella varmuudella, kuin hän olisi koko ikänsä
-pitänyt korutavarakauppaa. Ilja kuunteli hymyillen häntä ja äänetönnä
-ihmetteli. Hän halusi mitä pikemmin löytää sopivan huoneuston, mitä
-pikemmin päästä alkamaan, ja siksi suostui hän kaikkiin Tatjana
-Vlasjevnan ehdotuksiin, tarkemmin ajattelematta niitä.
-
-Vihdoin oli kaikki selvillä, -- näkyi muun muassa, että Tatjana
-Vlasjevnalla oli huoneustokin tiedossa. Se oli juuri sellainen,
-jollaista Ilja oli haaveillut: pieni puotihuone, jonka vieressä oli
-puotikammari, siistin kadun varrella. Ilja tunsi paikan, -- ennen
-siinä oli ollut maitomyymälä, jossa hän oli usein käynyt tavaroitaan
-kaupalla. Kaikki meni hyvin pienimpiä seikkoja myöten, ja Lunjeff
-riemuitsi.
-
-Iloisena ja reippaana läksi hän sairashuoneelle tovereitaan
-tapaamaan. Siellä tapasi hän ensin Paavalin, joka myös oli hyvällä
-päällä.
-
--- Huomenna pääsen täältä! -- huudahti hän vilkkaasti Iljalle,
-ennenkuin tervehtikään häntä. -- Vjerkalta sain kirjeen... Hän toruu
-minua... sanoo, että olen loukannut häntä, tuo pieni paholaisen
-pentu!...
-
-Hänen silmänsä loistivat, poskilla hehkui puna, hän ei voinut seisoa
-tyynesti paikoillaan, vaan polki levottomasti jalkojaan ja heilutteli
-käsiään.
-
--- Ole nyt järkevä! -- sanoi hänelle Ilja. -- Pidä varasi...
-
--- Minäkö? Tietysti! Aion kysyä: mamseli Vjera Kapitanova, tahdotteko
-mennä naimisiin kanssani? Ettekö? Silloin työnnän veitsen hänen
-rintaansa!
-
-Väristys kävi Paavalin kasvojen ja ruumiin läpi.
-
--- No, no! -- sanoi Ilja nauraen. -- Hetikö sinä veitseen tartut,
-hurjapää!
-
--- Tästä täytyy tapahtua muutos! Hänettä en voi elää... eikä hänkään
-tule ilman minua toimeen! Eikö hän jo liene saanut tarpeekseen
-loasta, jossa hän elää... ainakin minä olen saanut kyliäni! Huomenna
-päätetään asia tavalla tai toisella...
-
-Ilja katsoi toveriinsa ja ajatteli: "Häneltä saattaa syntyä mitä
-tahansa..." Äkkiä välähti hänen päässään yksinkertainen, selvä
-ajatus. Hän punastui ja sitten hymyili.
-
--- Pashutka! Tiedätkö, että minä olen löytänyt onneni!
-
-Ja hän kertoi lyhyesti ystävälleen siitä, mikä hänelle oli
-tapahtunut. Paavali kuunteli pää alas painettuna ja virkkoi huoaten:
--- Sinua onnistaa...
-
--- Oletko kateellinen?
-
--- Kaikkea muuta... saakeli soikoon!
-
--- Niin onnistaa minua, että milt'ei hävettää sinun suhteesi, --
-sanoi Ilja.
-
--- Hyvä on niinkin! -- jurosti hymähti Paavali.
-
--- En sano sitä kehuakseni, -- virkkoi Ilja, hiljaa -- vaan, totta
-puhuen, oikein hävettää, jumalauta!
-
-Paavali katsahti ääneti häneen ja painoi taas päänsä alas.
-
--- Tahdon sanoa sinulle erään seikan... yhdessä olemme kestäneet
-surut, yhdessä jakakaamme ilotkin.
-
--- Hm! -- murahti Paavali. -- Olen kuullut, että yhtä vähän voi jakaa
-iloja kuin naista...
-
--- Voi kyllä! Ota selvä, mitä tarvitaan vesijohtotorvi-konepajan
-perustamiseen, mitä työkaluja, tarveaineita ja muuta... ja paljonko
-maksaa... Rahat saat minulta...
-
--- Mitä sinä puhut? -- huudahti Paavali epäillen. Ilja tarttui hänen
-käteensä ja puristi sitä lämpimästi.
-
--- Totta se on, usko sinä vaan! Minulta saat rahat!
-
-Mutta hänen täytyi kauan vakuuttaa Paavalille tarkottavansa totta.
-Tämä pudisti päätään, murahteli ja sanoi:
-
--- Ei, siitä ei tule mitään... Vihdoin onnistui Lunjeff saamaan hänet
-siitä vakuutetuksi. Silloin Paavali vuorostaan syleili häntä ja sanoi
-kumealla, vapisevalla äänellä:
-
--- Kiitos, toveri! Sinä vedät minut ylös kuopasta... Mutta mitään
-pajaa en tahdo... olkoot hiidessä koko pajat! Kyllä minä ne tiedän...
-Anna ennemmin vähän rahaa minulle, niin otan Vjeran mukaani ja lähden
-täältä. Niin tulee helpommaksi sinulle, kun et tarvitse antaa niin
-paljoa rahaa, ja minulle mukavammaksi. Lähden jonnekin ja hankin
-itselleni työtä jossakin pajassa...
-
--- Tyhmyyksiä! -- virkkoi Ilja. -- Parempi kai olisi olla itse
-isäntänä...
-
--- Mikä isäntä minusta olisi? -- huudahti Paavali hilpeästi. -- En
-osaisi oikealla tavalla kohdella työmiehiä. Ei, isännyys ja muut
-sellaiset hommat eivät sovi minulle... Minä, veliseni, tiedän, mitä
-isännät ovat! Sellaiseksi en kelpaa! Ei pukkia niinkään helposti
-siaksi muuteta...
-
-Ilja ei aivan selvästi ymmärtänyt Paavalin isäntä-käsitettä, vaan
-se miellytti häntä kuitenkin, ja hän piti sentähden entistä enemmän
-toveristaan. Hän katsoi ystävällisesti häneen ja sanoi:
-
--- Totta kyllä, että sinä muistutat pukkia... olet yhtä suonikas
-ja laiha... Sinä muistutat myös Perfishka-suutaria... Tule sitten
-huomenna ottamaan rahaa siksi ajaksi, kunnes saat paikan... Minä
-pistäydyn nyt katsomaan Jaakkoa...
-
--- Hyvä on! Kiitos, veli!
-
--- Millainen on suhteesi Jaakkoon? -- Samanlainen kuin ennenkin...
-emme oikein sovi... -- vastasi Paavali hymähtäen.
-
--- Hän on onneton... -- sanoi Ilja miettivästi.
-
--- Onnettomia olemme jokainen... vastasi Paavali, olkapäitään
-kohauttaen. -- Minusta vaan tuntuu, ett'ei hän ole aivan
-täysijärkinen...
-
--- Nyt menen...
-
--- Mene...
-
-Ja kun Ilja poistui hänen luotaan, huusi Paavali hänen jälkeensä
-vielä kerran:
-
--- Kiitos, veli!
-
-Ilja nyökäytti hymyillen päätään hänelle.
-
-Jaakon tapasi hän surullisena ja alakuloisena. Hän makasi seljällään
-vuoteessaan katsellen silmät suurina kattoon, eikä ensin huomannut,
-kun Ilja tuli hänen ääreensä:
-
--- Nikita Jegoritsh on muutettu toiseen huoneeseen, -- sanoi hän
-alakuloisesti Iljalle.
-
--- Sepä hyvä! -- vastasi tämä. Hän olikin niin pelottavan näköinen...
-ja puhuikin hän niin outoja asioita...
-
-Jaakko katsahti moittivasti häneen ja oli vaiti.
-
--- Voitko paremmin kuin ennen? -- kysyi Ilja.
-
--- Voin... -- vastasi Jaakko huoaten. -- En saa edes sairastaa niin
-paljoa, kuin mieli tekisi... Isä kävi täällä taas eilen. Sanoi
-ostaneensa talon ja avaavansa siellä toisen ravintolan. Ja kaiken
-tuon saan minä vielä kerran niskoilleni...
-
-Iljan teki mieli ilahduttaa ystäväänsä onnellaan, mutta jokin esti
-häntä siitä.
-
-Kevätaurinko paistoi iloisen ystävällisesti ikkunasta sisään, mutta
-sairashuoneen keltaset seinät näyttivät vielä keltasemmilta ja
-auringonpaisteessa näkyivät selvästi kaikki tahrapilkut ja halkeamat
-niissä. Kaksi sairasta istui eräässä sängyssä ja löi korttia,
-täydellisesti syventyneenä peliin. Muuan pitkä, laiha mies, jonka pää
-oli kääreessä, käveli äänettömästi edestakasin salissa. Oli hiljaista
-ja äänetöntä; vain kaukaa kuului tukahduttavaa yskää, ja käytävässä
-loksivat sairasten tohvelit. Jaakon keltaset kasvot näyttivät
-elottomilta, hänen himmeät silmänsä katsoivat huolestuneesti.
-
--- Kunpa saisi kuolla! -- sanoi hän kuivalla, käheällä äänellään. --
-Makaan näin ja mietin, kuinka hauskaa olisi kuolla. Siellä mahtaa
-kaikki olla toisenlaista... erityistä, jota kukaan ei ole nähnyt...
-Ei ole melua eikä hälinää... Kaikki on ymmärrettävää, kirkasta,
-valoisaa... -- Hänen äänensä sortui, ja hän jatkoi hiljemmin:
-
--- Enkelit vastaisivat ystävällisesti kysymyksiini ja voisivat
-selittää kaikki... -- Hän vaikeni, räpytti silmiään ja alkoi
-katseellaan seurata, kuinka katossa leikki kalpea auringonsäde, joka
-heijastui jostakin esineestä.
-
--- Tiedätkö, että... -- alkoi Ilja. Vaan Jaakko keskeytti hänet:
-
--- Etkö ole tavannut Mashutkaa?
-
--- E-en...
-
--- Voi sinua! Olisit käynyt häntä katsomassa!
-
--- Olen unhottanut sen, päälläni on ollut niin paljon muuta
-ajattelemista...
-
--- Sinun olisi pitänyt muistaa se sydämellä...
-
-Lunjeff tuli hämilleen ja vaikeni. Käytävästä tuli huoneeseen
-kainalosauvojen varassa pieni mies, jonka viikset olivat kierretyt
-rohkeasti ylös ja sanoi kähisevällä äänellä sille sairaalle, jonka
-pää oli siteissä:
-
--- Taaskaan ei ole Shurka tullut, mokoma lunttu...
-
-Jaakko katsoi häneen, huokasi ja levottomasti heitteli päätään
-pieluksella.
-
--- Nikita Jegoritsh ei tahdo kuolla, vaan välskäri on sanonut
-minulle, että hän kuolee! Minä tahtoisin -- vaan en saa kuolla... Kun
-tulen terveeksi, saan taas seisoa tarjoilupöydän takana ravintolassa;
-silloin rupean taas juomaan, ja niin joudun hunningolle...
-
-Hänen huulensa vetäytyivät surulliseen hymyyn. Hän katsoi omituisesti
-toveriinsa ja jatkoi:
-
--- Saattaakseen elää tätä elämää täytyisi olla raudasta ja
-sydän raudasta... ja elää sitten kuten kaikki muutkin, mitään
-ajattelematta, omastatunnosta välittämättä...
-
-Ilja tunsi Jaakon sanoissa piilevän jotakin pahansuopaa, ja hän
-rypisti silmiään.
-
--- Mutta minä olen kuin lasipalanen kivien seassa, -- kun vaan
-liikahdankin, säryn palasiksi.
-
--- Sinä valitat mielelläsi! -- sanoi Ilja epämääräisesti.
-
--- Entä sinä? -- kysyi Jaakko.
-
-Ilja kääntyi poispäin ja vaikeni. Sitten virkkoi hän miettivästi,
-huomattuaan, ett'ei Jaakolla ollut halua puhua:
-
--- Kaikkien meidän on vaikea elää. Otetaan esimerkiksi Paavali...
-
--- En pidä hänestä, -- sanoi Jaakko, rypistäen silmiään.
-
--- Miks'et?
-
--- Muuten vaan... en pidä...
-
--- Mutta minä pidän...
-
--- Älkäämme puhuko enää siitä...
-
--- Ei, kyllä minun nyt täytyy lähteä...
-
--- Jaakko ojensi ääneti hänelle kätensä ja pyysi äkkiä valittavalla
-äänellä:
-
--- Ota selvä, kuinka Mashutka voi! Tee se Herran tähden!...
-
--- Ole huoleti! -- sanoi Ilja.
-
-Hänestä tuntui vaikealta kuunnella Jaakon alituisia valituksia,
-häneltä pääsi helpotuksen huokaus, kun oli päässyt oven
-ulkopuolelle.? Mutta Jaakon pyyntö ottaa selvä Mashan elämästä
-synnytti hänessä häpeän tapaisen tunteen välinpitämättömyytensä
-tähden suutarin tyttären suhteen, ja hän päätti poiketa Matitsan
-luokse, joka arvattavasti tiesi, kuinka Mashutkan laita oli. Hän,
-kuten kaikki sen korttelin asukkaat, tiesi, että Matitsa ennen oli
-käynyt lauantaisin Hrjenoff'in luona pesemässä lattioita, josta tämä
-oli maksanut hänelle viisikolmatta kopeekkaa, johon summaan sisältyi
-myös palkkio hänen hyväilyistään...
-
-Hän kulki Filimonoff'in ravintolaan päin, mutta hänen mielensä oli
-täynnä hymyileviä tulevaisuuden toiveita. Mihin syventyneenä ei
-hän huomannut kulkeneensa ravintolan ohi, ja kun hän sen huomasi,
-ei hänellä ollut enää halua palata takaisin. Hän joutui kaupungin
-ulkopuolelle, -- hänen eteensä levisi laaja kenttä, jota tumma
-metsä kaukana reunusti. Aurinko teki laskuaan ja kentän vienoa
-vihervää verhosi ruusunpunanen loiste. Ilja kulki, pää taaksepäin
-taivutettuna, ja katsoi taivasta, kaukaisuutta, jossa punertavat
-pilvet liikkumattomina seisoen hehkuivat auringonsäteissä. Hän
-nautti tällä tavalla kävelemisestään. Joka askel eteenpäin ja joka
-hengenveto synnytti hänessä uusia unelmia. Hän kuvittelihe rikkaaksi
-ja mahtavaksi ja kykeneväksi saattamaan Petruha Filimonoff'in puille
-paljaille. Hän oli jo köyhdyttänyt hänet ja Petruha seisoo hänen
-edessään ja itkee, ja hän, Ilja Lunjeff, sanoo hänelle:
-
--- Pitäisikö minun sääliä sinua? Oletko sinä sitten ketään säälinyt?
-Etkö ole kiduttanut ja rääkännyt poikasi? Etkö ole vietellyt setääni
-syntiin? Etkö ole pitänyt pilkkanasi minua? Sinun kirotussa talossasi
-ei ole kukaan ollut onnellinen, ei kukaan ole iloa osakseen saanut.
-Mädäntynyt on talosi, sadin se on, vankila kaikille...
-
-Petruha vapisee ja voihkaa pelosta hänen edessään, kurjana kuin
-kerjäläinen. Vaan Ilja jyrisee hänelle:
-
--- Poltan talosi, sillä se on onnettomuudeksi jokaiselle. Ja sinun
-on lähteminen maailmalle ja pyytäminen armoa kaikilta, joille olet
-vääryyttä tehnyt; kuolemaasi asti täytyy sinun kulkea ja vihdoin olet
-kuoleva nälkään kuin koira!...
-
-Iltahämy oli levinnyt kentälle; metsä seisoi kaukana mustana kuin
-vuori. Yölepakko liiteli äänettömästi ilmassa, kuin tumma pilkku, --
-ja näytti siltä, kuin juuri se olisi levittänyt pimeyttä ympärilleen.
-Kaukaa joelta kuului höyrylaivan siipien loiske veteen, -- kuului
-siltä, kuin jossakin kaukana olisi lentänyt suunnattoman suuri lintu
-ja pannut ilman liikkeeseen mahtavien siipiensä iskuilla. Iljan
-mieleen muistuivat kaikki ne henkilöt, jotka tavalla tai toisella
-olivat olleet hänen tiellään, ja hän rankaisi heitä armotta. Siitä
-tuli hänen vielä helpompi olla, ja hän rupesi, yksin kulkien kentän
-keskellä pimeässä, laulamaan...
-
-Äkkiä haiskahti hänen nenäänsä mädäntyneen ja lantatunkioiden hajua.
-Ilja lakkasi laulamasta, -- tuo haju herätti hänessä rakkaita
-muistoja. Hän oli tullut kaupungin jätteiden kaatopaikoille,
-notkon rinteelle, jossa hän lapsena niin usein oli kaivellut
-Jeremei-ukon kanssa. Nyt tuntui hänestä mädänneen haju paljoa
-väkevämmältä ja vastenmielisemmältä, kuin se ennen oli tuntunut.
-Vanhan lumpunkokoojan kuva nousi hänen mieleensä, ja hän katsahti
-ympärilleen, koettaen tuntea pimeässä sitä paikkaa, jossa vanhuksella
-oli tapana levähtää hänen kanssaan. Mutta sitä paikkaa ei enää
-näkynyt; luultavasti oli se peittynyt roskaläjien alle. Ilja huokasi,
-hänestä tuntui, kuin hänessäkin olisi jokin tullut haudatuksi roskien
-alle...
-
-"Jollen olisi kuristanut kauppiasta... olisi minun nyt hyvin hyvä
-elää..." -- ajatteli hän äkkiä, Mutta heti sen jälkeen kuului hänen
-sydämestään kuin vastaukseksi huudahdettavan:
-
-"Mitä on kauppiaalla sen kanssa tekemistä? Hän on minun
-onnettomuuteni, vaan ei syntini".
-
-Kuului rapinaa, pieni koira pujahti Iljan ohitse ja katosi
-vingaisten. Hän hätkähti: oli kuin osa öisestä pimeydestä olisi äkkiä
-tullut eläväksi ja älähtäen paennut tiehensä.
-
-"Yhdentekevää", -- mietti hän, -- "vaikkei kauppiasta olisi
-ollutkaan, ei minulla kuitenkaan olisi ollut rauhaa rinnassani. Olen
-nähnyt liian paljon vääryyksiä tehtävän sekä itselleni että muille.
-Kun kerran sydän on saanut haavan, ei pakotus koskaan lakkaa..."
-
-Hän astui verkkaan jyrkänteen reunaa pitkin. Hänen jalkansa upposivat
-roskaläjiin, ja lastut ja paperipalaset rapisivat hänen askeltensa
-alla. Kapea maapalanen, jossa ei ollut roskia, pisti terävänä
-suikaleena jyrkänteen reunalle asti. Hän kulki sen nenään asti ja
-istuutui sinne, antaen jalkansa riippua jyrkänteen yli. Ilma täällä
-oli raittiimpaa, ja kun hän antoi katseensa harhailla ympäri notkoa,
-huomasi hän kaukaa joen teräsharmaan uoman. Veden pinnalla, joka oli
-liikkumaton kuin jää, värähtelivät hiljaa näkymättömien laivojen
-tulet, ja muuan niistä liikkui ilmassa, kuin punanen lintu. Eräs
-toinen, vihreä, onnettomuutta ennustava, paloi liikkumatonna, säteitä
-heittämättä... Iljan jalkojen alla avautui rotkon laaja kita, synkän
-pimeyden peitossa, muistuttaen jokea, jossa mustat ilma-aallot
-ääneti vyöryivät eteenpäin. Surumielisyys valtasi Iljan sydämen; hän
-tuijotti rotkoon ja ajatteli:
-
-"Äsken oli hyvä ollakseni, mieleni oli kevyt... koko elämä hymyili
-minulle... ja nyt jo, päinvastoin, tuntuu kaikki toisenlaiselta...
-Minkätähden työntää elämä ihmisen vasten hänen tahtoansa sinne, jonne
-hän vähimmin haluaa? Kaikki tässä elämässä on raskasta, väärää,
-käsittämätöntä. Kenties Jaakko sittenkin oli oikeassa sanoessaan,
-että ihmisen tulee ennen kaikkea ymmärtää itseään... tai kenties
-paremmin, oppia ymmärtämään ihmisiä, kuinka he elävät ja minkä lakien
-mukaan?"
-
-Hän muisti, kuinka pahansuovasti Jaakko oli puhunut hänelle ja
-se teki hänet vielä surullisemmaksi... Rotkosta kuului jyrähdys:
-arvattavasti suuri maalohkeama oli jyrkänteeltä vierinyt alas. Ilja
-kurotti kaulaansa ja tuijotti pimeyteen... Kylmä kosteus hulmahti
-hänen kasvoillensa... Hän katsahti taivaalle. Siellä tuikkivat
-himmeinä tähdet, ja metsän takaa nousi verkkaan kuu isona punertavana
-pallona, muistuttaen suurta, elotonta silmää. Ja samoin kuin vähän
-aikaa sitten yölepakko oli liipotellut hämyssä, lenteli myös Iljan
-mielessä synkkiä ajatuksia ja muistoja; ne tulivat ja katosivat
-vastausta antamatta, ja yhä synkempänä ja painostavampana laskeutui
-pimeys hänen sieluunsa.
-
-"Ihmiset ryöstävät, kiusaavat, sortavat toisiansa, eikä kukaan auta
-toistansa elämään, vaan jokainen vaanii tilaisuutta, voidakseen itse
-vetäytyä syrjään, elämään rauhassa... Minäkin tahdon nyt vetäytyä
-kolooni... Missä on tosi, oikea elämä?"
-
-Hän istui kauan ajatuksiinsa vaipuneena, tuijottaen milloin rotkoon
-milloin taivaalle. Kentällä oli hiljaista. Kuu paistoi pimeään
-rotkoon ja valaisi syviä halkeamia ja pensaita sen reunoilla. Pensaat
-heittivät muodottomia varjoja ympärilleen. Taivaalla ei näkynyt muuta
-kuin kuu ja tähdet. Vihdoin tuli Iljalle kylmä; hän nousi ylös ja
-läksi yökylmästä väristen verkkaan astumaan kentän poikki kaupungin
-vilkkuvia tulia kohden. Hän ei tahtonut enää ajatella mitään; hänen
-mielensä täytti kylmä välinpitämättömyys...
-
-Hän tuli myöhään kotiin ja pysähtyi miettiväisenä portin eteen
-tuntien haluttomuutta soittamaan. Ikkunoissa ei ollut tulta, --
-siis isäntäväki jo nukkui. Hänestä oli vaikeata vaivata Tatjana
-Vlasjevnaa, joka aina itse tuli ovea avaamaan... Mutta ulkonakaan ei
-hän voinut olla. Hän veti hiljaa ovikellon nuorasta. Milt'ei heti
-aukeni ovi, ja Iljan edessä seisoi emännän siro vartalo, kokonaan
-valkosiin puettuna.
-
--- Sulkekaa ovi pian! -- sanoi hän Iljalle äänellä, jota tämä ei
-tuntenut. -- On kylmä... olen riisuutunut... mieheni ei ole kotona...
-
--- Suokaa anteeksi, -- mutisi Ilja.
-
--- Kuinka tulette myöhään! -- Missä olette ollut?
-
-Ilja sulki oven ja kääntyi vastatakseen, vaan tunsikin vastassaan
-hänen rintansa. Tatjana Vlasjevna ei väistynyt, vaan ikäänkuin
-painautui häntä lähemmäksi. Iljakaan ei voinut peräytyä, sillä hänen
-selkänsä takana oli sulettu ovi. Äkkiä rupesi emäntä nauramaan...
-hiljaa, värähtelevää naurua. Lunjeff kohotti kätensä ja laski ne
-varotellen hänen olkapäilleen, vapisten hämillään halusta syleillä
-häntä. Silloin nousi tämä varpailleen, kietoi hennot, kuumat
-käsivartensa hänen kaulaansa ja kuiskasi:
-
--- Missä sinä kuleksit kaiket yöt? Minkätähden, sano? Onhan sitä
-sinulle lähempänäkin... kauan jo on ollut... rakas, kaunis, vahva
-poikani!
-
-Kuin unessa suuteli Ilja häntä, horjuen siitä kiivaudesta, jolla hän
-syleili ja suuteli häntä. Ilja nosti hänet vahvoille käsivarsilleen
-ja kantoi keveästi huoneeseensa...
-
-Aamulla heräsi Ilja pelkomielellä.
-
-"Kuinka voin nyt katsoa Kirik'iä silmiin?" -- mietti hän, heti
-kun oli saanut silmänsä auki. Hän tunsi sekä pelkoa että häpeää
-ajatellessaan poliisitarkastajaa.
-
-"Jos edes vihaisin tueta miestä, tai hän olisi vastenmielinen
-minusta... Mutta loukata häntä syyttä... ja loukata lisäksi niin
-verisesti..." -- ajatteli hän levottomasti, ja hänen mielessään
-liikahti jotakin vastenmielistä Tatjana Vlasjevnaa kohtaan. Hänestä
-tuntui, että Kirik heti arvaisi vaimonsa uskottomuuden, eikä hän
-voinut kuvitella, mitä siitä seuraisi.
-
-"Ja miksi heittäysi hän minun syliini kuin nälkäinen?" -- kysyi
-hän epätoivoisena itseltään, vaan tuntien samalla sen mieluisasti
-itserakkauttaan kutkuttavan. Häneen oli kääntänyt huomionsa oikea,
-kunnioitettu, sivistynyt, naimisissa oleva nainen, eikä mikään
-kauppiaan jalkavaimo, kuten esimerkiksi Olympiada.
-
-"Minussa mahtaa olla jotakin erityistä", kuiskasi hänen
-itserakkautensa. -- "Hävettää minua kyllä... mutta enhän minäkään ole
-kivestä... enhän voinut ajaa häntä pois"...
-
-Hän oli nuori eikä hän voinut olla muistelematta tuon naisen
-hyväilyjä, jotka olivat toisenlaisia, kuin joihin hän oli tottunut.
-Ja hän oli käytännöllinen: hän älysi tahtomattaan, että tuossa
-suhteesta saattoi koitua hänelle monenlaisia etuja. Mutta heti näiden
-ajatusten perästä tuli toisia synkkänä ukonpilvenä:
-
-"Taas olen joutunut takaveräjälle... Tahdoinko sitä? Kunnioitin
-häntä... koskaan ei minulla ollut pahaa ajatusta hänestä... ja näin
-sitten lopultakin kävi..."
-
-Sitten kaikkonivat nuo synkät, ristiriitaiset ajatukset, kun hän
-muisti, että rauhallinen, iloinen elämä alkaisi hänelle pian. Mutta
-yhtäkaikki palasi tuo sama ajatus:
-
-"Joll'ei sitä sittenkään olisi tapahtunut..."
-
-Tahallaan ei hän noussut vuoteelta ennenkuin Antonomoff oli lähtenyt
-kotoa, ja hän kuuli, kuinka tämä tyytyväisesti maiskuttaen huuliaan,
-sanoi vaimolleen:
-
--- Paista päivälliseksi lihapalleroita, Tanja. Pane sianlihaa
-runsaasti ja ruskista niitä, että ne näyttäisivät hyvin
-ruokahaluaherättäviltä... Mausta ne pippurilla. Ostan sinulle
-palkkioksi sitten marmelaateja.
-
--- Hyvä, hyvä! Mene vaan! Niinkuin en minä tietäisi makuasi... --
-sanoi ystävällisesti hänen vaimonsa.
-
--- Tule tänne, kyyhkyseni, niin suutelen sinua!
-
-Kuullessaan maiskauksen, vavahti Lunjeff. Hänestä tuntui se
-inhottavalta ja naurettavalta.
-
-Niin pian kun ovi oli sulkeutunut Antonomoff'in jälkeen, juoksi
-Tatjana Vlasjevna Iljan huoneeseen, hyppäsi hänen sänkyynsä ja huusi
-hilpeästi:
-
--- Suutele minua pian, -- minulla on kiire!
-
-Ilja virkkoi jurosti hänelle:
-
--- Mutta vastikäänhän te suutelitte miestänne!
-
--- Mitä nyt? "Te!" Katsos tätä, kun on mustasukkainen!... -- huudahti
-tyytyväisesti Tatjana Vlasjevna ja hypähti nauraen sängystä vetämään
-uutimia ikkunan eteen, ja lisäsi sitten:
-
--- Mustasukkainen, -- se on hyvä! Kaikki mustasukkaiset rakastavat
-kiihkeästi...
-
--- En sanonut sitä mustasukkaisuudesta.
-
--- Hiljaa! -- komensi Tatjana Vlasjevna leikillisesti, sulkien
-kädellään hänen suunsa...
-
-Kun he olivat väsyneet suutelemiseen, katsoi Ilja hymyillen häneen
-eikä voinut pidättyä sanomasta:
-
--- Kyllä sinä olet rohkea... oikea hurjapää! Teepäs tuollainen teko
-ihan miehensä nenän alla!
-
-Tatjana Vlasjevnan vihertävät silmät välähtivät vihasta ja hän
-huudahti:
-
--- Se on aivan tavallista eikä siinä ole mitään merkillistä!
-Luuletko montakaan vaimoa olevan, jotka eivät petä miehiänsä?
-Vain rumat ja sairaat... Kaunis nainen tahtoo aina olla jossakin
-rakkausseikkailussa...
-
-Koko aamun "valisti" hän Iljaa, kertoen huolettomasti eri juttuja,
-jolloin vaimot olivat pettäneet miehiään. Esiliina edessään ja
-punanen röijy yllään hyöri hän hihat ylös käärittyinä kyökissä
-kevyesti ja sukkelasti kuin lintu, valmistaen miehelleen
-lihapalleroita, ja hänen sointuva äänensä kuului keskeymättä Iljan
-huoneeseen.
-
--- Luuletko sinä, että, kun on mies, se on kyllin naiselle? Mutta
-saattaa joskus tapahtua, ett'ei mies miellytä häntä, vaikka hän
-pitäisikin hänestä. Ja lisäksi -- eihän mieskään paljon välitä
-pettäessään vaimoaan, kun vaan sopiva tilaisuus sattuu... Samoin
-naisestakin on ikävää koko ikänsä ajatella vain -- mieheni, mieheni,
-mieheni! Ja aina on hauskaa huvitella toistenkin kanssa. Saahan
-siten tietää, millaisia miehet ovat, mikä on ero niiden välillä.
-Löytyy monenlaista sahtiakin... tavallista sahtia, baijerilaista-,
-katajanmarja-, karpalosahtia... Ja tyhmää on aina juoda tavallista
-sahtia...
-
-Ilja kuunteli, juoden teetä, ja hänestä tuntui kuin siinä olisi
-ollut jokin katkera sivumaku. Tuon naisen sanoissa oli jotakin
-vastenmielistä, joka oli hänelle uutta. Tahtomattaan muistui
-hänen mieleensä Olympiada, hänen täyteläinen äänensä, tyynet
-liikkeensä, hänen tuliset sanansa, joissa kuulosti usein sydäntä
-liikuttava voima. Tosin oli Olympiada vain sivistymätön nainen,
-joka olisi sopinut vaimoksi jollekin rihkamatavarakauppiaalle,
-yksinkertainen nainen. Siksipä lienee hän siveettömyydessäkin ollut
-yksinkertaisempi... Osaamatta mitään vastata Tatjana Vlasjevnan
-sanoihin, pakotti Ilja itsensä hymyilemään. Hänen mielensä kävi
-surulliseksi, kuunnellessaan emännän puhetta, ja vihdoin virkkoi hän
-miettivästi:
-
--- En odottanut tapaavani teidän puhtaassa elämässänne sellaisia
-tapoja...
-
--- Tavat ovat samanlaisia joka paikassa. Ihmiset tekevät tavat, ja
-ihmiset tahtovat vain yhtä -- elää hyvästi. Ihminen tahtoo elää
-ihmisten tavoin: tyynesti, mukavasti, kylläisenä, vaan siihen
-tarvitaan rahaa. Rahaa saadaan perinnön, onnen kautta tahi työllä.
-Kellä on arpajaislippu, hän saattaa toivoa onneen. Kauniilla naisella
-on luonnon antama voittolippu -- kauneus. Kauneudella voidaan paljon
-voittaa! Kenellä ei ole rikkaita sukulaisia, arpajaislippuja tahi
-kauneutta, hänen täytyy tehdä työtä. Mutta tehdä koko ikänsä työtä,
-on kurjaa... Minä teen työtä, vaikka minulla on kaksi arpajaislippua,
-Mutta minä päätin pantata ne, saadakseni rahaa sinun kauppasi
-perustamiseen... Kaksi arpajaislippua on liian vähän! Lihapalleroiden
-paistaminen ja näppylänaamaisen poliisitarkastajan suuteleminen käy
-ajan oloon ikäväksi!... Niinpä rupesi mieleni tekemään suudella
-sinua...
-
-Hän katsahti veitikkamaisesti Iljaan ja kysyi:
-
--- Eikö se ole sinusta vastenmielistä?... Miksi katsot minuun niin
-vihaisesti?
-
-Ilja seisoi huoneensa ovella, kulmakarvat rypyssä. Taljana Vlasjevna
-astui hänen luoksensa, laski kätensä hänen olkapäilleen ja katsoi
-uteliaan näköisenä hänen kasvoihinsa.
-
--- En ole vihainen, -- virkkoi Ilja. Tatjana Vlasjevna huusi nauraa
-hohottaen:
-
--- Etkö? Oh, kiitos siitä!... kuinka hyvä olet!...
-
--- Ajattelen, näes, -- verkkaan lausuen sanat, jatkoi Ilja, -- että
-taidat puhua totta... vaan kuitenkin pahasti...
-
--- Ohoo, millainen olet! Missä suhteessa puhun pahasti? Selitähän!
-
-Mutta Ilja ei voinut selittää mitään. Hän ei itsekään tietänyt, mikä
-Tatjana Vlasjevnan sanoissa ei miellyttänyt häntä. Olympiada oli
-puhunut paljon pahemmin, raa'emmin, mutta se ei koskaan ollut tehnyt
-häneen niin vastenmielistä vaikutusta, kuin tämän pienen, puhtosen
-linnun liverrys. Koko sen päivän ajatteli hän itsepäisesti sitä outoa
-tyytymättömyyttä, joka oli syntynyt hänen mieleensä tuosta uudesta,
-hänen itserakkauttaan kutkuttavasta, suhteesta, voimatta päästä
-selville, mistä se johtui.
-
-Kun hän illalla tuli kaupungista kotiin, tapasi hän kyökissä
-Kirik'in, joka hyvillä mielin huudahti:
-
--- Tänään, Ilja, on Tanjusha kunnostanut itseään! Sellaisia
-lihapalleroita, kuin hän valmisti, käy ihan sääliksi syödä! Säästin
-niitä lautasellisen sinun varallesi. Irrota laatikkosi, istu ja syö
-ja anna ruo'an maistua!
-
-Ilja katsoi hämillään häneen ja sanoi huoahtaen:
-
-Kiitos, Kirik Nikodimovitsh, -- te olette todellakin hyvä ihminen!
-
--- Mitä joutavia! -- huudahti Kirik, tehden kädellään kieltävän
-liikkeen. -- Lautasellisesta lihapalleroita ei kannata puhuakaan!
-Ei, poikaseni, jos minä olisin poliisimestari, niin silloin vasta
-kenties saisit kiitellä minua!... Mutta poliisimestaria ei minusta
-tule... ja luultavasti heitän koko alan... Rupean kenties jonkin
-kauppiaan prokuristiksi... siitä on enemmän hyötyä! Kun kerran pääsen
-prokuristiksi, on minulla pian sievonen pääoma koossa...
-
-Tatjana Vlasjevna hiljaa hyräillen askarteli jotakin uunin
-luona. Ilja katsoi häneen ja tunsi taas samanlaista kiusallista
-vastenmielisyyttä. Mutta vähitellen katosi se tunne uusien
-vaikutusten ja huolten tieltä. Hänellä ei riittänyt näinä päivinä
-paljoa aikaa ajattelemiseen, sillä hänellä oli alituista puuhaa
-puodin järjestämisessä ja tavaroiden ostossa. Ja huomaamattaan
-tottui hän vähitellen Tatjana Vlasjevnaan, kuten juoppo viinaan.
-Rakastajattarena miellytti hän yhä enemmän häntä, vaikka hänen
-hyväilynsä usein herättivät hävyntunteen hänessä, saivatpa hänet
-häntä pelkäämäänkin. Yhdessä hänen puheittensa kanssa hävittivät
-ne hänestä vähitellen kaiken kunnioituksen häntä kohtaan naisena.
-Aamuisin, kun hän oli saattanut miehensä tämän virkapaikkaan, tai kun
-tämä iltasin oli mennyt klubiin, huusi hän Iljan luokseen tahi itse
-tuli hänen huoneeseensa ja kertoi hänelle monenlaisia historioita
-"elämästä". Ja kaikki nuo historiat olivat niin aistillisia, kuin
-ne olisivat tapahtuneet maassa, jonka asukkaat olisivat olleet
-mitä suurimpia konnia ja kulkeneet alastomina, ja joiden paraana
-huvituksena olisivat aviorikokset olleet.
-
--- Onko todellakin tuo kaikki totta? kysyi Ilja synkästi. Hän ei
-tahtonut uskoa hänen sanojansa, vaan hän tunsi kuitenkin itsensä
-avuttomaksi niitä vastaan, ei voinut niitä kumota. Mutta Tatjana
-Vlasjevna nauraa hohotti ja, suudellen häntä, sanoi:
-
--- Alkakaamme ylhäältäpäin. Kuvernööri elää rahatoimikamarin
-puheenjohtajan vaimon kanssa, rahatoimikamarin puheenjohtaja
-viekotteli äskettäin erään alaisensa virkamiehen vaimon, vuokrasi
-hänelle asunnon Sobatshin kadun varrella ja käy kahdesti viikossa
-aivan julkisesti hänen luonaan. Tunnen tuon rouvan. Hän on vielä
-vallan nuori, ei ole vuottakaan siitä, kun meni miehelään. Hänen
-miehensä lähetettiin piirikunnan veronkannontarkastajaksi. Hänetkin
-tunnen, -- mikä tarkastaja hän on! Vähän kouluja käynyt, typerä...
-
-Tatjana Vlasjevna kertoi hänelle vielä kauppiaista, jotka ostivat
-keskenkasvuisia tyttöjä, turmellakseen heidät sitten, kauppiaitten
-rouvista, jotka pitävät rakastajia, kuinka hienon maailman neidit,
-raskaiksi tultuaan, keinotekoisesti vapautuvat sikiöstään.
-
-Ilja kuunteli häntä, ja elämä näytti hänestä likakaivolta, jossa
-ihmiset elivät kuin madot.
-
--- Hyi! -- sanoi hän väsyneesti. -- Löytyykö sitten missään lainkaan
-puhdasta, oikeata?
-
--- Mitä oikeata? Mitä tarkotat sillä? kysyi Tatjana Vlasjevna
-kummastellen.
-
--- Oikeata ja kunnollista! -- huudahti Ilja vihaisesti.
-
--- Mutta tottahan olen puhunut!... En minä sitä omasta päästäni...
-
--- En sitä tarkottanut! Löytyykö mitään oikeata ja puhdasta tässä
-maailmassa, vai eikö?
-
-Tatjana Vlasjevna ei ymmärtänyt häntä, vaan nauroi hänelle.
-
-Välistä sai hänen puheensa toisen suunnan. Katsoen Iljaan silmät
-omituisesti kiiltäen, kysyi hän:
-
--- Sano minulle, kuinka ensimmäisen kerran opit tietämään, mikä on
-nainen!
-
-Sitä muistoa Ilja häpesi, se oli hänestä vastenmielinen. Hän väisti
-rakastajattarensa katseen kääntämällä syrjään päänsä ja virkkoi
-moittivasti:
-
--- Kuinka voit niin likaisia asioita udella? Ettet häpeä...
-Miehetkään eivät kerro toisilleen sellaista...
-
-Eräänä päivänä, kun Ilja palasi kotiin puodista, jossa puusepät
-parhaillaan olivat asettamassa hyllyjä, näki hän kummastuksekseen
-Matitsan kyökissä. Hän istui pöydän vieressä, pitäen suuria käsiään
-pöydällä, ja puheli emännän kanssa, joka seisoi uunin ääressä.
-
--- Tässä on muuan rouvashenkilö, joka on odottanut teitä jo kauan, --
-sanoi Tatjana Vlasjevna, osottaen hymyillen Matitsaa.
-
--- Hyvää iltaa! -- sanoi tuo "rouvashenkilö", vaivalla nousten
-penkiltä.
-
--- Kah! -- huudahti Ilja. -- Vieläkö olet hengissä?
-
--- Mädännyttä kaukaloa ei sikakaan syö... -- vastasi kumealla äänellä
-Matitsa.
-
-Ilja ei ollut häntä nähnyt pitkiin aikoihin ja katseli nyt häntä
-nauraen, vaan samalla säälien. Matitsan yllä oli rikkinäinen
-pumpulipuku, päätä peitti vanhuuttaan punertava huivi ja jalat
-olivat paljaat. Vaivalla liikuttaen niitä ja seinään nojaten, kulki
-hän verkkaan lattian poikki Iljan huoneeseen ja istuutui raskaasti
-tuolille, sanoen käheällä, puisevalla äänellä:
-
--- Pian tulee loppu minusta... Jalat rampautuvat päivä päivältä
-yhä enemmän, ja kun ne tulevat vallan rammoiksi, en kykene enää
-hankkimaan itselleni elatusta... Silloin on kuolema edessä.
-
-Hänen kasvonsa olivat kauheasti pöhötyksissä ja ylt'yleensä mustien
-pilkkujen peitossa, ja suuret silmät olivat painuneet sisään, niin
-että ne näyttivät vain kapeilta viiruilta.
-
--- Mitä naamastani katsot? -- sanoi hän Iljalle. -- Luuletko, että
-minua on lyöty? Ei, se on kaikki tautini syytä...
-
--- Kuinka elätät itseäsi? -- kysyi Ilja.
-
--- Istun ja kerjään kirkkojen rappusilla... -- honotti Matitsa
-tyynesti, kuin vetopasuuna. -- Erään asian tähden tulin luoksesi...
-Sain Perfishkalta kuulla, missä asut, niinpä tulin tänne...
-
--- Haluatko teetä? -- ehdotti Lunjeff. Hänestä oli vastenmielistä
-kuulla Matitsan ääntä ja katsoa hänen elävältä mätänevää, suurta,
-voimakasta ruumistaan.
-
--- Pesköön pirut häntiään teelläsi... vaan minulle anna
-viisikopeekkainen!... Mutta arvaa, mitä varten olen oikeastaan tullut!
-
-Hänen oli vaikea puhua, hän hengitti taajaan ja hänestä löyhki
-inhottava haju.
-
--- Mitä varten? -- kysyi Ilja, kääntyen poispäin, muistaen, kuinka
-hän kerran loukkasi häntä.
-
--- Muistatko Mashutkaa? Häh! Tai oletko tullut huonomuistiseksi
-rikastuessasi?...
-
--- Muistan kyllä, muistan! -- sanoi Ilja nopeasti.
-
--- Mutta mitä hyötyä hänelle on ollut siitä, että muistat? Onko hänen
-elämänsä tullut siitä paremmaksi?
-
--- Kuinka hän voi?
-
-Matitsa pudisti päätään ja sanoi lyhyeen:
-
--- Ei hän vielä ole hirteen mennyt...
-
--- Puhu suoraan! -- huusi Ilja vihaisena. -- Mitä minusta pistelet?
-Sinä itse möit hänet kolmesta ruplasta...
-
--- En pistelekään sinua, soimaan vaan itseäni... virkkoi Matitsa
-tyynesti, ja alkoi ponnistuksesta läähättäen hitaasti ja laajasti
-kertoa Mashasta.
-
-Hänen vanha miehensä oli mustasukkainen ja kiusasi häntä. Ei
-päästänyt mihinkään, ei edes puotiin, vaan hänen täytyy istua
-huoneessaan eikä saa ukon luvatta mennä pihamaallekaan. Lapsensa on
-ukko lähettänyt muiden hoidettavaksi, ja asuu kahden Mashan kanssa,
-jota hän sekä pieksää että kurittaa. Hän menettelee siksi niin hänen
-kanssaan, kun ensimäinen vaimonsa oli ollut uskoton hänelle...
-kumpikaan lapsi ei näet ollut hänen, vaan jonkin toisen. Masha on jo
-kahdesti karannut hänen luotaan, vaan poliisi on molemmilla kerroilla
-tuonut hänet takaisin miehensä luo, joka siitä on yhä kovemmin
-ruvennut häntä kohtelemaan. Sellaista on hänen elämänsä!
-
--- Niin, kyllähän saatoitte Perfishkan kera lapsiraukan kurjaan
-asemaan! -- virkkoi Ilja synkästi.
-
--- Minä luulin, että hänen tulisi parempi olla, -- sanoi Matitsa
-puisevalla äänellään. Hänen liikkumattomat, aivan kuin kiviset
-kasvonsa ja outo äänensä tekivät kauhean vaikutuksen Iljaan.
-
--- Minä luulin, että hänen tulisi parempi olla, vaan kävikin
-päinvastoin... Meidän olisi pitänyt myödä hänet, kuten ensiksi aioin,
-jollekin rikkaalle... Hän olisi antanut hänelle asunnon ja vaatteet
-ja muuta... Masha olisi sitten voinut antaa hänelle matkapassit... ja
-elää, kuten muutkin...
-
--- Mutta miksi olet tullut tänne? -- kysyi Ilja.
-
--- Asuthan sinä poliisimiehen luona... Sano hänelle, etteivät he
-ottaisi häntä kiinni, jos hän taas karkaisi... Kenties hän onnistuisi
-pääsemään jonnekin...
-
--- Senkö tähden todellakin tulit?
-
--- Kuinkas muuten! Pyydä heitä, etteivät estäisi hänen pakoaan...
-
--- Kyllä olette väkeä! -- huudahti Ilja ja vaipui mietteisiinsä. Mitä
-saattoi hän tehdä Mashan hyväksi?...
-
-Matitsa nousi tuolilta ja läksi liikkeelle vaivaloisesti laahaten
-jalkojaan, yskien ja voihkien.
-
-Hyvästi!... Luultavasti emme enää näe toisiamme... pian tulee loppu
-minusta... mutisi hän. -- Kiitos sinulle, joka olet niin hieno ja
-rikas!... Kiitos, kiitos!...
-
-Kun hän oli kadonnut kyökin ovesta, riensi emäntä Iljan huoneeseen ja
-syleillen häntä kysyi nauraen:
-
--- Tuoko oli ensimmäinen rakkautesi, niinkö?
-
--- Kuka? -- kysyi Ilja pitkään, syventyneenä ajattelemaan Mashaa.
-
--- Tuo akka?
-
-Ilja irrotti rakastajattarensa kädet kaulastaan ja sanoi synkästi:
-
--- Hän jaksaa tuskin jalkojaan liikuttaa ja kuitenkin pitää hän
-huolta siitä, jota rakastaa...
-
--- Ketä hän sitten rakastaa? -- kysyi Tatjana Vlasjevna katsoen
-kummastellen ja uteliaasti Iljan huolestuneisiin kasvoihin.
-
--- Odotahan, Tatjana, -- virkkoi Ilja, odotahan! Se ei ole
-leikinasia...
-
-Hän kertoi lyhyesti Mashan kohtalon ja kysyi:
-
--- Mitä on tehtävä?
-
--- Ei siihen voida mitään tehdä! -- vastasi Tatjana Vlasjevna,
-kohauttaen olkapäitään. Lain mukaan vaimo kuuluu miehelle, eikä
-kenelläkään ole oikeutta ottaa häntä häneltä...
-
-Ja arvokkaana, kuin konsanaankin henkilö, joka perinpohjin tuntee
-lait ja on vakuutettu niiden järkähtämättömyydestä, puhui Tatjana
-Vlasjevna kauan, kauan, kuinka Mashan täytyy alistua miehensä
-vaatimuksiin.
-
--- Hänen täytyy vastaiseksi kärsiä. Hänen on odottaminen aikaansa.
-Mies on vanha, kuolee pian; silloin pääsee hän vapaaksi, ukon koko
-omaisuus joutuu hänelle... Ja sitten voit sinä naida tuon rikkaan,
-nuoren lesken... vai kuinka?
-
-Hän nauroi ja alkoi taas tosissaan neuvoa Iljaa:
-
--- Parasta olisi, että katkaisisit kaikki suhteesi vanhojen
-tuttaviesi kanssa. Nyt ne eivät enää sovi sinulle... saattavatpa
-sinut häpeämään. Kaikki he ovat likaisia, raakoja... esimerkiksi se,
-joka lainasi sinulta rahaa... laiha... ilkeäsilmäinen... Mikä sen
-nimi olikaan?...
-
--- Gratsheff...
-
--- Niin... Kuinka naurettavia nimiä noilla rahvaanihmisillä on:
-Gratsheff, Lunjeff, Pjetuhoff, Skvortsoff. Meidän säädyssämme ovat
-sukunimetkin kauniimpia: Avtonomoff, Korsakoff! Isäni on Florianoff!
-Tyttönä ollessani hakkaili minua lainopinkandidaatti Glorianoff...
-Kerran mäenlaskussa ollessamme otti hän jalastani sukkanauhan ja
-uhkasi skandaalilla, jos en minä itse kävisi sitä noutamassa hänen
-asunnostaan...
-
-Ilja kuunteli hajamielisesti häntä, muistellen hänkin entisyyttään,
-ja oli kuin näkymättömät langat olisivat kiinnittäneet häntä lujasti
-Petruha Filimonoff'in taloon. Ja hänestä tuntui, kuin tuo talo aina
-estäisi häntä elämästä rauhassa...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vihdoin toteutui Lunjeff'in unelma.
-
-Mieli hiljaista iloa täynnä seisoi hän varhain aamusta iltaan tiskin
-takana ihaillen puotiansa. Hänen ympärillään hyllyillä oli suoriin
-riveihin asetettuja rasioita ja pahvilaatikoita; ikkunaan oli hän
-järjestänyt näyttelyn kiiltävistä vyönsolista, rahakukkaroista,
-saippuoista, napeista ja ripustanut koreita nauhoja, pitsejä,
-kaikki loistaen sateenkaaren väreissä auringon paisteessa. Vakavana
-ja kauniina tervehti hän ostajia kohteliaalla kumarruksella ja
-levitteli heidän nähtäväkseen tiskille tavaranäytteitä. Pitsien
-ja nauhojen kahinassa oli hän kuulevinaan suloista soittoa, ja
-kaikki ompelijattaret, jotka kävivät tekemässä kauppaa joillakuilla
-kopeekoilla, näyttivät hänestä kauniilta ja miellyttäviltä. Elämä oli
-äkkiä muuttunut keveäksi ja suloiseksi, sillä oli nyt yksinkertainen
-ja selvä tarkotuksensa, ja entisyys oli kuin kietoutunut usvaan. Hän
-ei ajatellut muuta kuin kauppaa, tavaroita, ostajia...
-
-Hän oli ottanut palvelukseensa juoksupojan, jonka puetti siistiin,
-harmaaseen nuttuun, ja jonka puhtaudesta hän piti tarkan huolen.
-
--- Me pidämme kauppaa aroilla tavaroilla, Gavrik, -- oli hänellä
-tapana sanoa tälle, ja siksi täytyy meidän itsemme olla puhtaita ja
-hienoja...
-
-Gavrik oli kaksitoistavuotias miehenalku, lihavahko, hiukan
-rokonarpinen, pystynenänen, silmät pienet, harmaat, kasvot
-liikkuvat. Hän oli vasta lopettanut kaupungin koulun ja piti itsensä
-täysikasvuisena, vakavana miehenä. Hän viihtyi hyvin pienessä,
-puhtosessa puodissa, puuhasi halusta rasioiden ja laatikkojen
-järjestämisessä ja koetti kohdella ostajia yhtä kohteliaasti
-kuin isäntänsäkin. Mutta se ei tahtonut oikein onnistua, hänellä
-oli liiaksi kehittynyt matkimiskyky, ja hänen rokonrikkoisilla
-kasvoillaan kuvastui heti kaikki ostajien kasvonilmeet. Sitä paitsi
-oli hän kaikkien pikkupoikien ja tyttöjen ainainen vihollinen, niin
-että hän harvoin saattoi pidättää vastustamatonta haluaan näpistää,
-tyrkkiä niitä, repiä tukasta ja yleensä saattaa noille pikkuostajille
-kaikenlaisia ikävyyksiä.
-
-Iljan mieleen muistui se aika, jolloin hän oli ollut juoksupoikana
-Stroganin kalakaupassa, ja hän puheli usein ystävällisesti Gavrikin
-kanssa ja laski leikkiä, kun ei puodissa sattunut olemaan ketään
-ostajia.
-
--- Lue sinä, Gavrik, kun olet joutilas, kirjoja, ettei olisi ikävä
-ollaksesi, -- neuvoi hän apulaistaan. -- Kirjan ääressä kuluu aika
-pian, ja hauska on lukea...
-
-Nyt rupesi Lunjeff kaikkia kohtaan käyttäytymään hienosti,
-huomaavaisesti, hymyillen hymyä, joka ikäänkuin sanoi:
-
--- Minua on todellakin onnistanut... Olkaa kärsivällisiä!
-Toivottavasti onnistaa pian teitäkin...
-
-Kun hän avasi kauppansa seitsemän aikaan aamulla, sulki hän sen
-vasta kello kymmenen illalla. Ostajia oli vähän ja Lunjeff istui
-usein tuolilla oven vieressä, lämmitellen kevätauringon paisteessa
-ja leväten, ajattelematta ja toivomatta mitään. Gavrik istui myös
-ovella, tarkastaen ohikulkevia ja matkien niitä, houkutteli koiria
-luoksensa, viskeli kivillä kyyhkysiä ja varpusia tahi luki jotakin
-kirjaa lakkaamatta hangaten nenäänsä. Joskus pyysi hänen isäntänsä
-häntä lukemaan ääneen, vaan lukeminen ei huvittanut häntä: hän
-kuunteli mieluummin hiljaisuutta ja sielussaan vallitsevaa rauhaa.
-Hän nautti siitä, juopui siitä, sillä se oli uutta hänelle ja
-sanomattoman suloista. Mutta välistä tämä sisäinen tyytyväisyys
-häiriintyi. Se oli omituinen, himmeä tunne, tulevan levottomuuden
-aavistusta, joka ei kuitenkaan järkyttänyt hänen mielenrauhaansa,
-koskettihan sitä vaan keveästi kuin varjo.
-
-Silloin rupesi hän puhelemaan juoksupoikansa kanssa.
-
--- Gavrik! Mikä on isäsi?
-
--- Hän on kirjeenkantaja...
-
--- Onko teidän perheenne suuri?
-
--- On kyllä! Meitä on paljon. Toiset ovat suuria, toiset pieniä.
-
--- Kuinka monta on pientä?
-
--- Viisi. Suuria on kolme... Suuret ovat jo kaikki paikoissa: minä
--- teillä, Vasili -- Siperiassa, -- Vasili on telegrafistina, ja
-Sonjka antaa tunteja. Hän on koko tyttö! Ansaitsee kaksitoista ruplaa
-kuukaudessa. Sitten on vielä Mishka... Hän on vanhempi minua, mutta
-hän käy vielä kymnaasia...
-
--- Mutta teitähän on sitten suuria neljä eikä kolme...
-
--- Kuinka niin? -- huudahti Gavrik. Mishkahan käy koulua... Ja suuria
-ovat vain ne, jotka tekevät työtä.
-
--- Oletteko köyhiä?
-
--- Tietysti! -- vastasi Gavrik tyynesti ja veti tohisten ilmaa
-nenän kautta keuhkoihinsa. Sitten alkoi hän kertoa Iljalle
-tulevaisuussuunnitelmistaan.
-
--- Kunhan tulen suureksi, rupean sotamieheksi. Syttyy sota, ja
-minäkin lähden sotaan. Olen urhoollinen... Heti, ennen muita, ryntään
-vihollisten kimppuun ja anastan lipun... Samoin teki setänikin, josta
-sitten kenraali Gurko antoi ristin rintaan ja viisi ruplaa rahaa...
-
-Ilja kuunteli Gavrikin tulevaisuuden unelmia ja hymyili katsoessaan
-hänen rokonrikkomia kasvojaan ja leveää, alituisesti liikkuvaa
-nenäänsä.
-
-Iltasin, kun Ilja oli sulkenut puodin, meni hän pieneen
-puotikammariinsa. Siellä jo kiehua porisi teekeittiö pöydällä ja sen
-vieressä oli leipää ja makkaraa, jotka poika oli hankkinut sinne.
-
-Gavrik joi lasillisen teetä leivän kanssa ja meni sitten puotiin
-makaamaan, vaan Ilja istui teekeittiön ääressä kauan, toisinaan
-parikin tuntia.
-
-Kaksi tuolia, pöytä, sänky ja astiakaappi, siinä Iljan uuden
-asunnon koko huonekalusto. Kammari oli kaita, matalahko, ikkuna
-neliskulmainen, josta näkyi ohikulkijoiden jalat, kadun toisella
-puolella olevan talon katto ja taivasta katon kohdalta. Ikkunaan oli
-hän ripustanut valkoset musliini-uutimet. Kadun puolelta suojusti
-ikkunaa rautaristikko, joka ei lainkaan miellyttänyt Iljaa. Vuoteensa
-kohdalle seinälle, oli Ilja ripustanut taulun, joka esitti "Ihmisen
-eri ikäkausia" ja jota hän kauan oli halunnut ostaa, vaikka se oli
-ennen kaupan perustamista jäänyt ostamatta huolimatta huokeasta,
-kymmenen kopeekan, hinnastaan.
-
-Ihmisen eri ikäkaudet olivat asetetut kaarenmuotoisille
-holvimaisille rappusille, joiden alla oli paratiisi. Sieltä näkyi
-Herra Zebaoth kukilla koristetun pyhimyskehän ympäröimänä, puhellen
-Aatamin ja Eevan kanssa. Portaita oli kaikkiaan seitsemäntoista.
-Ensimmäisellä seisoi lapsi äidin tukemana, ja sen alle oli kirjotettu
-punasilla kirjaimilla: "Ensimmäiset askeleet". Toisella näkyi lapsi,
-joka tanssi ja löi rumpua, ja allekirjotus kuului: "5 vuotias --
-leikki". Seitsenvuotiaana opetteli se lukemaan, kymmenvuotiaana
-lähetettiin kouluun, kaksikymmenvuotiaana seisoi hän kivääri
-kädessä, hymy huulilla, portaalla, ja alla seisoi: "Suorittaa
-velvollisuuttaan". Seuraavalla portaalla oli hän viisikolmatta
-vuotias, -- yllä hännystakki, silkkihattu toisessa, kukkavihko
-toisessa kädessä... "sulhanen". Sitten on hänelle kasvanut parta,
-yllä on pitkä sortuuki, kaulassa punanen kaulahuivi, ja hän seisoo
-paksun, keltasiin puetun, rouvan rinnalla, puristaen kovasti tämän
-kättä. Sitten on hän täyttänyt kolmekymmentäviisi vuotta ja seisoo
-käärityin hihoin alasimen ääressä takoen rautaa. Ylimmällä portaalla
-istuu hän punasessa nojatuolissa lukien ääneen sanomalehteä, ja neljä
-lasta ja vaimo kuuntelevat. Sekä hän itse että hänen perheensä ovat
-siistit ja hienosti puetut, ja näyttävät terveiltä, tyytyväisiltä.
-Siinä on hän viisikymmenvuotias. Mutta sitten rupeavat portaat
-alenemaan, -- hänen yllään on pitkä, keltanen kauhtana ja kädessä
-hänellä on kalapönttö ja ruukku. Alla seisoo: "Talouspuuhia",
-ja seuraavalla portaalla tuudittaa hän lapsenlastaan; alempana
-talutetaan häntä, sillä hän on jo kahdeksankymmenen vuoden vanha,
-ja viimeisellä portaalla, kun hän on yhdeksänkymmenenviiden vuoden
-vanha, istuu hän nojatuolissa, jalat haudassa, ja tuolin takana
-seisoo, viikate olkapäällä, kuolema...
-
-Istuen teekeittiön ääressä, katseli Ilja taulua, ja hänestä
-oli hauska nähdä ihmiselämä esitettynä niin järjestyksessä ja
-yksinkertaisesti. Oli kuin taulusta olisi levinnyt rauhaa, sen
-kirkkaat värit ikäänkuin hymyilivät hänelle, ja hän oli vakuutettu,
-että taulussa oli viisaasti ja ymmärrettävästi esitetty esimerkiksi
-ihmisille oikea elämä sellaisena, kuin sen pitäisi olla. Taulua
-katsellessaan ajatteli hän, että nyt oli hän saavuttanut sen, mitä
-aina oli halunnut, ja tästä puoleen kulkisi hänen elämänsä yhtä
-esteettömästi kuin taulussa. Hän nousee vähitellen korkeimmalle
-portaalle ja sinne tultuaan, kun hänellä on tarpeeksi rahaa koossa,
-nai hän vaatimattoman, sivistyneen tytön...
-
-Teekeittiö inisi alakuloisesti. Ikkunalasin ja musliiniuutimen läpi
-katsoi taivas himmeästi Iljaan, ja tähdet vain hiukan näkyivät.
-Tähtien tuikkeessa on aina jotakin rauhattomaksi tekevää...
-
-"Mutta ehkä on parempi naida jo neljänkymmenen vuoden vanhana, --
-mietti Ilja. Elämä naisen kanssa on rauhatonta: ne tuovat mukanaan
-tarpeetonta puuhaa ja paljon turhanpäiväisiä huolia... Ja jos vanhana
-nai, ehtii kuolla, ennättämättä saada lapsiaan aikaihmisiksi..."
-
-Teekeittiö inisee yhä hiljemmin, vaan ikäänkuin läpitunkevammin. Tuo
-yksitoikkoinen ääni vaivaa korvaa, -- se muistuttaa hyttysen ininää
-ja estää ajattelemasta. Mutta Ilja ei tahdo peittää teekeittiön
-torvea kannella, sillä jos se lakkaisi inisemästä, tulisi huoneessa
-liian hiljaista... Uudessa asunnossa on Lunjeff'illa uusia mietteitä,
-joita hänellä ei ole ennen ollut. Ennen asui hän aina lähellä
-ihmisiä, -- hänet erotti heistä vaan ohut lautaseinä, -- vaan nyt
-ympäröivät häntä kiviseinät, joiden ulkopuolella ei tietänyt ihmisiä
-olevankaan.
-
-"Miksi täytyy kuolla?" -- kysyi äkkiä Lunjeff itseltään, katsoen
-mieheen, joka onnen kukkuloilta on laskeutunut haudan partaalle...
-Ja hänen johtui mieleensä Jaakko Filimonoff, joka aina ajattelee
-kuolemaa, ja Jaakon sanat: "Olisi hauskaa kuolla..."
-
-Ilja karkottaa vihaisesti luotaan ne muistot, koettaen saada
-ajatuksensa toisaalle.
-
-"Kuinkahan Paavali elänee Vjeran kanssa?" herää taas uusi, tarpeeton
-kysymys hänen mielessään.
-
-Kadulla ajaa ajuri. Ikkunalasit kilisevät rattaiden pyörien tärinästä
-katukivitykseen, lamppu seinällä heilahtelee sinne tänne. Sitten
-kuuluu puodista outoja ääniä... Gavrik puhuu unissaan. Nurkassa
-vallitseva synkkä pimeys näyttää niinikään vavahtelevan. Ilja istuu
-nojaten käsivarsiaan pöytään, pää käsien välissä, ja tuijottaa
-tauluun. Herra Zebaothin vieressä seisoo majesteetillinen leijona,
-maassa matelee kilpikonna, kulkee mäyrä, hyppii sammakko, ja
-hyvän- ja pahantiedon puu on koristettu suunnattomilla, veripunasilla
-kukilla. Vanhus, jonka jalat ovat haudassa, on kauppias Poluektoff'in
-näköinen, -- yhtä kaljupää ja laiha, ja hänen kaulansa yhtä hoikka...
-Askelten kumeaa kaikua kuuluu kadulta, joku kulkee kadulla puodin
-ohitse kiirehtimättä. Teekeittiön hiilet ovat sammuneet, ja nyt
-vallitsee huoneessa sellainen hiljaisuus, kuin ilmakin olisi
-jähmettynyt siellä ja tullut yhtä paksuksi kuin seinät...
-
-Kauppiaan muisto ei häirinnyt Iljaa eivätkä ajatukset yleensäkään
-tehneet häntä rauhattomaksi, ahdistivathan vaan hänen mieltään yhtä
-keveästi kuin pilvi kuuta. Joka kerran, kun hänen muistui mieleensä
-Poluektoff'in murha, ajatteli Lunjeff tyynellä huolettomuudella,
-että elämässä täytyy löytyä oikeutta, -- se tahtoo sanoa, että
-ihminen ennemmin tai myöhemmin kärsii rangaistuksen synneistään.
-Mutta sitä ajatellessaan heitti hän terävän silmäyksen kammarin
-pimeään nurkkaan, jossa oli erittäin hiljaista, ja pimeys ikäänkuin
-näytti tahtovan ottaa jonkin määrätyn muodon... Sitten riisuutui
-Ilja, laskeusi vuoteelle ja sammutti lampun. Hän ei puhaltanut sitä
-heti sammuksiin, vaan kiersi ensin väännintä ylös ja alas muutamia
-kertoja, niin että tuli milloin miltei kokonaan katosi, milloin
-leimahti uudestaan, ja pimeys milloin syöksi joka suunnalta sänkyä
-kohden, milloin taas väistyi takaisin huoneen nurkkiin. Kauan leikki
-hän niin, tuijottaen silmät suurina pimeyteen, kuin odottaen saavansa
-nähdä siinä jotakin... Vihdoin leimahti liekki viimeisen kerran
-ja sammui, ja pimeys verhosi koko huoneen, mutta se tuntui vielä
-levottomalta, kun ei ollut ennättänyt tyyntyä taistelustaan valon
-kanssa. Sitten tuli siitä äkkiä näkyviin ikkuna himmeänsinisenä
-läiskänä. Jos sattui olemaan kuuvalo, heitti ikkunan takana oleva
-rautaristikko mustia, pitkiä varjoja pöydälle ja lattialle.
-Huoneessa oli niin jännitetyn hiljaista, että tuntui kuin syvällä
-henkäyksellä olisi voinut saada kaikki vavahtamaan. Lunjeff kietoi
-peitteen huolellisesti ympärilleen, etenkin kaulansa suojaksi, ja
-makasi kasvot paljaana, tuijottaen pimeään, siksi kunnes uni valtasi
-hänet. Aamulla heräsi hän reippaana, tyynenä, ja miltei häpesi,
-muistaessaan eilisiltaisia hullutuksia. Hän joi aamuteensä Gavrikin
-kanssa tiskin ääressä ja tarkasteli puotiaan, kuin se olisi ollut
-aivan uusi. Toisinaan käväsi työstä käsin hänen luonaan Paavali,
-likaisena, risainen pusero yllä, kasvot noessa. Hän oli taas työssä
-vesijohtomestarilla ja hänellä oli mukanaan tinapannu, lyijytorvia,
-juotinrautoja. Hänellä oli aina kiire kotiin, ja jos Ilja pyysi häntä
-jäämään hetkeksi istumaan, vastasi hän hämillään hymyillen:
-
--- En voi! Tunnen itseni sellaiseksi, kuin minulla olisi kotonani
-Onnenlintu... ja sen häkki olisi liian heikko. Hän istuu yksin siellä
-kaiket päivät... ja kuka tietää, mitä hän ajattelee? Hänen elämänsä
-on ikävää... sen hyvin käsitän... Jospa meillä olisi edes lapsia...
-
-Ja Gratsheff huokasi raskaasti...
-
-Toisen kerran, kun Ilja kysyi, tokko hän vielä kirjotti runoja,
-Gratsheff vastasi nauraen:
-
--- Kyllä, sormella taivaslakeen... Hiiteen koko runous! Mistä
-meikäläiselle sellaiseen aikaa riittäisi! Minä, veliseni, olen
-tarttunut hiekkaan ruumiineni, sieluineni. Ei ole päässäni
-kipinääkään, ei pienintäkään kipinää. Aina ovat ajatukseni hänessä...
-teenpä mitätahansa... Siinä on nykyisin runoni... hah, hah, haa! Kun
-edes olisimme yksimielisiä... mutta nyt on asianlaita se, että minä
-tahdon näin, hän tahtoo niin... N-niin, raskasta on hänen olonsa...
-
--- Entä sinun? -- kysyi Ilja.
-
--- Samoin minun... juuri sentähden... Kunpa voisin hankkia hänelle
-hauskuutta... hän on tottunut siihen! Alituisesti ajattelee hän
-rahaa. Jospa vaan meillä olisi runsaasti rahaa, sanoo hän, niin
-kaikki muuttuisi toisenlaiseksi... Hullu minua, kun en ole ryöstänyt
-jotakin rikasta kauppiasta... Ja paljon muita hullutuksia puhuu hän.
-Kaikki vaan siksi, kun hän säälii minua... ymmärrän sen hyvästi...
-Raskasta on hänen olonsa...
-
-Ja äkkiä tuli Paavali levottomaksi ja juoksi tiehensä.
-
-Iljan luona kävi usein repaleinen, puolialaston Perfishka-suutari,
-kainalossa eroamaton hanurinsa. Hän kertoi tapahtumista Filimonoff'in
-talossa ja Jaakosta.
-
--- Petruha on naimisissa. Hänen vaimonsa on kuin punajuurikas, ja
-poikapuoli kuin keltajuurikas! Siinä on koko kasvitarha! Vaimo on
-paksu, lyhyt, punanen, leuka kolminkertainen ihraleuka. Ihmisellä
-saattaa näet olla kolmekin leukaa, vaikka hänellä on vaan yksi suu.
-Hänellä on pienet siansilmät, joilla hän ei voi katsoa ylöspäin.
-Hänen poikansa on pitkä, keltanen ja käyttää silmälasia. Hän on
-äärettömän hieno herra! Savva on hänen nimensä; hän puhuu nenäänsä
-ja on kohtelias ja hyvin kasvatettu äidin läsnäollessa, vaan tämän
-seläntakana elää kuin viimeistä päivää. Hauska perhe, kaikella
-kunnioituksella sanottuna! Jashka on nyt sen näköinen kuin pelästynyt
-russakka, joka koettaa päästä seinänrakoon piiloon. Hän juo salaa,
-raukka, ja rykii hirveästi. Hänen rakas isänsä on nähtävästi
-turmellut hänen keuhkonsa! Hän on niin lauhkea ja heikko, että pian
-hänestä lopun tekevät... Setäsi on kerran kirjottanut Kijevistä...
-Minun mielestäni yrittelee hän turhia... kyttyräselkää ei huolita
-paratiisiin!... Matitsan jalat ovat nyt rampautuneet ja hän kulkee
-nyt rattailla, palkattuaan vetäjäksi erään sokean, jota hän ajaa
-ohjaksista kuin hevosta -- on kuolla nauruun kun sen näkee. Mutta
-yhtäkaikki elättää hän itsensä. Kunnon eukko hän on, sanon! Jollei
-minulla olisi ollut niin erittäin hyvää vaimoa, olisin ehdottomasti
-nainut tuon Matitsan. Suoraan puhuen ei koko maailmassa ole kuin
-kaksi kunnon naista, naista, joiden sydän on oikealla paikallaan,
-nimittäin vaimoni ja Matitsa... Hän kyllä juopottelee, vaan miksei
-hyvä ihminen saisi juoda? Hyvät ihmiset ovat aina juoppoja...
-
--- Entä kuinka on Mashutkan laita? kysyi Ilja.
-
-Tyttärestä muistutettaessa katosi ivahymy suutarin huulilta, --
-oli kuin syksyinen tuuli olisi puhaltanut kuivat lehdet puusta,
-Perfishkan huulet vapisivat, keltanen naama kävi pitkäksi, ja hän
-sanoi hämillään hiljaa:
-
--- En tiedä hänestä mitään... Hrjenoff on suoraan sanonut minulle,
-etten saa näyttäytyäkään, muuten antaa hän Mashutkalle selkään...
-Etkö tahdo, Ilja Jakovlitsh, antaa minulle joitakuita kopeekoita
-ryyppyyn!...
-
--- Loppuasi kohden kuljet, Perfili, -- sanoi Ilja säälien.
-
--- Se on varma se, -- myönsi suutari rauhallisesti. -- Mutta moni
-tulee kuoltuani kaipaamaan minua! -- vakuuttavasti jatkoi hän, --
-sillä minä olen iloinen sielu ja mielelläni nauratan ihmisiä! Kaikki
-he ahkavat ja ohkavat, kiroavat ja siunaavat... mutta minä vaan
-laulelen niille lauluja ja houkuttelen ne nauramaan. Jos ihminen on
-kopeekan edestä tehnyt syntiä tai tuhansien ruplien edestä, niin
-kuolee hän joka tapauksessa ja samalla tavalla häntä helvetissä
-kidutetaan... Siksi on tarpeellista, että maailmassa on iloisiakin
-ihmisiä!
-
-Niin hän nauroi ja ilveili, muistuttaen suuresti vanhaa, kynittyä
-keltasirkkua. Vihdoin poistui suutari, ja Ilja saattoi hänet
-ulos hymyillen ja päätään pudistellen. Häntä säälitti Perfishka,
-mutta samalla huomasi hän, että se oli tarpeetonta ja liikanaista.
-Puhellessaan Paavalin kanssa tahi kuunnellessaan Perfishkan juttuja,
-hymyili Ilja osanottavaisesti, pudisteli päätään, odottaen heidän
-poistumistaan, sillä ne toivat hänen mieleensä vanhoja muistoja,
-jotka vaivasivat häntä. Hän oli uupuneen ihmisen kaltainen, joka
-on laskeutunut maahan lepäämään, vaan jonka ympärillä surisee
-syyskärpäsiä estäen häntä nukkumasta. Toisinaan kävi hän surulliseksi
-kuunnellessaan Paavalin puhetta. Sellaisina hetkinä antoi hän hänelle
-rahaa ja, levittäen käsiään, sanoi hämillään:
-
--- Muulla en voi sinua auttaa... Neuvoisin kyllä sinua hylkäämään
-Vjeran...
-
--- Hylätä häntä en voi, -- virkkoi hiljaa Paavali. -- Se hylätään,
-jota on käynyt tarpeettomaksi. Mutta hän on tarpeellinen minulle...
-ja paitsi minua, monelle. Hänet viedään minulta... Ja kenties en
-rakastakaan häntä sydämestäni, vaan vihasta, kiukusta. Hän on koko
-elämäni ainoa onnenmuru. Voisinko luopua hänestä? Mitä minulle
-silloin jäisi?... En luovu, en! Surmaan hänet ennen, kuin hänestä
-luovun.
-
-Gratsheff'in laihat kasvot tulivat punasia pilkkuja täyteen ja hän
-puristi nyrkkiään.
-
--- Oletko sitten huomannut, että häntä koetetaan viekotella? -- kysyi
-Ilja miettivästi.
-
--- En ole huomannut...
-
--- Ketä sitten tarkotat, sanoessasi: hänet viedään minulta?
-
--- On olemassa sellainen voima, joka tahtoo viedä hänet minulta...
-Voi, perkele! Isäni joutui naisen tähden turmioon, sama näyttää
-tulevan minunkin osakseni...
-
--- Et ole millään autettavissa! -- sanoi Lunjeff, tuntien
-jonkinlaista tyydytystä. Paavali säälitti häntä enemmän kuin
-Perfishka, ja kun Gratsheff puhui vihaisesti, rupesi Iljankin
-rinnassa kiehumaan viha jotakin kohtaan. Mutta vihamiestä, joka tuon
-vihan synnytti, vihamiestä, joka oli murjonut Paavalin elämän, ei
-ollut näkyvissä. Ja taas tuntui Lunjeff'ista, että hänen vihansa,
-samoin kuin säälinsä, samoin kuin kaikki hänen hyvät tunteensa
-ihmisiä kohtaan, oli tarpeeton. Paavali virkkoi kasvot synkkänä:
-
--- Minä tiedän, etten ole millään autettavissa... Ja kuka tahtoisi
-auttaa? Me, veliseni, olemme yksin maailmassa. Kohtalo on antanut
-meille määräyksen: tee työtä, kärsi, vaikene... ja kuole sitten, --
-piru vieköön!
-
-Ja, katsoa tuijottaen ystävänsä kasvoihin, jatkoi hän lujalla, pahaa
-ennustavalla varmuudella:
-
--- Sinäkin olet päässyt rauhalliseen nurkkaasi... Mutta minä sanon
-sinulle -- löytyy joku, joka yöt valvoen miettii, kuinka saada sinut
-työnnetyksi pois täältä...
-
--- Ei toki, -- sanoi Lunjeff hymyillen, -- kyllä minä puoleni pidän!
-Ei ole helppo minunlaistani saada hengiltä...
-
--- Luuletko, että koko ikäsi näin pidät kauppaa?
-
--- Tietysti!
-
--- Kukistetaan sinut! Tai sitten itse heität...
-
--- Odota sinä vaan sitä! -- nauraen virkkoi Ilja.
-
-Mutta Gratsheff pysyi väitteessään. Katsoen terävästi toverinsa
-kasvoihin, puhui hän vakuuttavasti:
-
--- Sanon sinulle -- heität. Ei ole luonteesikaan sellainen, että
-voisit koko ikäsi istua rauhallisesti yhdellä paikalla. Ja aivan
-varmaan joko rupeat juomaan tahi jotakin muuta tapahtuu sinulle...
-
--- Mutta minkätähden? -- kysyi Lunjeff kummastuneena.
-
--- Niinpähän vaan! Rauhallinen elämä ei ole sinua varten... Sinä
-olet kunnon mies, jolla on sydän oikealla paikallaan... On ihmisiä,
-jotka koko ikänsä elävät vakavasti, koskaan horjahtamatta ja sitten
-yht'äkkiä kumsis!
-
--- Mitä -- kumsis?
-
--- Kaatui ja kuoli...
-
-Ilja rupesi nauramaan, ojensihe suoraksi, jännitti vahvoja
-käsivarrenlihaksiaan ja huokasi syvään, voimakkaasti.
-
--- Se on lorua! -- sanoi hän.
-
--- Mutta istuessaan illalla teetä juomassa, muistuivat hänen
-mieleensä Gratsheff'in sanat ja hän rupesi miettimään liikesuhdettaan
-Tatjana Vlasjevnaan. Hyvillään, voidessaan avata kaupan, oli hän
-suostunut kaikkiin hänelle tehtyihin ehdotuksiin. Mutta nyt kävi
-hänelle äkkiä selväksi, että vaikka hän oli pannut Poluektoff'ilta
-ryöstämiään rahoja liikkeeseen lähes neljäsataa ruplaa, oli hän
-kuitenkin enemmän Tatjana Vlasjevnan kauppapalvelija, kuin hänen
-yhtiömiehensä. Se havainto sekä hämmästytti että suututti häntä.
-
--- Vai niin! Senkö tähden syleilet sinä minua niin lujasti, että
-huomaamatta pääsisit taskuuni? -- oli hän ajatuksissaan sanovinaan
-Tatjana Vlasjevnalle. Ja hän päätti panna liikkeelle viimeisetkin
-rahansa, ostaa kaupan rakastajattareltaan ja rikkoa suhteensa häneen.
-Sen päätöksen tekeminen oli hänestä helppoa. Tatjana Vlasjevna oli
-ennenkin tuntunut liialta hänen elämässään, mutta viime aikoina
-oli hän käynyt hänestä raskaaksikin. Ilja ei voinut tottua hänen
-hyväilyihinsä, olipa hän kerran sanonut hänelle suoraan:
-
--- Hyi, Tanjka, kuinka olet häpeämätön... Mutta hän oli vaan nauraa
-hohottanut vastaukseksi.
-
-Tatjana Vlasjevna kertoi yhä edelleen säätyläistensä elämästä, niin
-että Ilja vihdoin epäilevästi huudahti:
-
--- Jos kaikki se, mitä kerrot, on totta, Tatjana, niin ei
-teikäläisten elämä ole minkäänarvoista!
-
--- Minkätähden? Onhan se kylläkin hauskaa! -- sanoi Tatjana Vlasjevna
-ja kohautti olkapäitään.
-
--- On hauskaa kai! Päivällä ajattelette toinen toisenne nylkemistä,
-yöllä -- himokasta elämää... Se ei ole niin kuin pitäisi...
-
--- Kuinka yksinkertainen olet! -- huudahti Tatjana Vlasjevna nauraen!
--- Kuuntele sitten...
-
-Ja hän rupesi taas kertomaan tuosta hienosta, mukavasta,
-säädyllisestä porvarielämästä, ylistäen sitä pilviin asti, verhoten
-sen sydämettömyyden ja likaisuuden.
-
--- Onko tuo sitten hyvää? -- kysyi Ilja.
-
--- Olet omituinen! En sanokaan, että se on hyvää, vaan jollei niin
-olisi, olisi ikävä.
-
-Välistä neuvoi hän myös Iljaa:
-
--- Sinun pitäisi lakata käyttämästä kirjavia karttuunipaitoja.
-Hienolla miehellä pitää olla valkoset paidat... Sitä paitsi pitää
-sinun kuunnella, kuinka minä lausun sanat, ja jättää kaikki
-talonpoikaiset sanantapasi. Ethän ole enää mikään talonpoika, vaikket
-olekaan vielä tarpeeksi hijoutunut.
-
-Yhä useammin viittasi Tatjana Vlasjevna eroon hänen, talonpojan, ja
-itsensä, sivistyneen naisen, välillä, ja nuo viittaukset loukkasivat
-usein Iljaa. Olympiadan kanssa eläessään oli hänestä usein tuntunut,
-kuin hän olisi ollut hänelle likeinen, kuin hyvä toveri, vaan Tatjana
-Vlasjevna ei ollut koskaan herättänyt hänessä toverillista tunnetta
-häntä kohtaan, ja vähitellen oli hänen kunnioituksensakin häneen
-kadonnut. Kun hän vielä asui Avtonomoff'illa, kuuli hän usein, kuinka
-Tatjana Vlasjevna rukoili iltarukoustaan ennen maata menemistään:
-
--- "Isä meidän, joka olet taivaissa... kuului seinän läpi hänen
-äänekäs, nopea kuiskeensa. -- Anna meille jokapäiväinen leipämme ja
-anna meille anteeksi syntimme..." Kirja! nouse sulkemaan kyökin ovi,
-vetoa käy jalkoihin...
-
--- Miksi olet sitten polvillasi paljaalla lattialla? -- kysyi Kirik
-unisesti.
-
--- Hiljaa, älä häiritse minua!... Ja uudestaan kuului nopeaa,
-huolestunutta kuisketta:
-
--- Suo, Herra, rauha palvelijoittesi Vlasin, Nikolain, erakkomunkin
-Mardarin sieluille, anna terveyttä palvelijoillesi Tatjanalle,
-Kirikille, Serafimalle...
-
-Hänen nopea rukoilemisensa ei miellyttänyt Iljaa. Hän ymmärsi
-selvästi, että Tatjana Vlasjevna ei rukoillut tarpeen vaatimuksesta,
-vaan totutusta tavasta.
-
--- Uskotko sinä, Tatjana, Jumalaan? kysyi Ilja kerran häneltä.
-
--- On sekin kysymys! -- huudahti tämä hämmästyneenä. -- Tietysti
-uskon! Minkätähden sitä kysyt?
-
--- Sinulla kun kuulostaa aina olevan niin tavattoman kiire suoriutua
-hänestä... -- sanoi Ilja hymyillen.
-
--- Olen aina iltaisin niin väsynyt, että hän kyllä antaa minulle
-anteeksi, vaikka olenkin vähän huolimaton...
-
-Ja haaveksien kohottaen silmänsä ylöspäin lisäsi hän vakuuttavasti:
-
--- Hän antaa anteeksi kaikki... Hän on armollinen...
-
-Olympiada taas oli rukoillut kauan ja hiljaa. Pää alhaalla oli hän
-polvillaan pyhäinkuvien edessä liikkumatta, ikäänkuin kivettyneenä...
-Hänen kasvonsa olivat sellaisina hetkinä ankaran surulliset, eikä hän
-vastannut, jos häneltä jotakin kysyi...
-
-Kun nyt Ilja huomasi, että Tatjana Vlasjevna kouraantuntuvasti oli
-pettänyt häntä kauppaliikkeessä, tunsi hän vastenmielisyyttä häntä
-kohtaan.
-
-"Jos hän olisi vieras minulle, niin yhdentekevä, -- mietti hän. --
-Kaikkihan he koettavat toisiansa pettää. -- Mutta hänhän on kuin
-minun vaimoni... suutelee ja hyväilee minua... Kirottu kissa! Noin
-voi käyttäytyä vain kurjin katutyttö..."
-
-Hän alkoi käyttäytyä häntä kohtaan kylmästi ja epäluuloisesti ja
-koetti kaikenlaisilla tekosyillä välttää kohtauksia hänen kanssaan.
-
-Näihin aikoihin ilmestyi hänen tielleen uusi nainen. Se oli Gavrikin
-sisar, joka välistä käväsi puodissa veljeään katsomassa. Hän oli
-pitkä, hoikka, solakka ja ruma, ja vaikka Gavrik ilmotti hänet
-yhdeksäntoista vuoden vanhaksi, näytti hän Iljasta vanhemmalta. Hänen
-kasvonsa olivat pitkähköt, kellertävät ja kuihtuneet; korkea otsa oli
-hienojen ryppyjen uurtama. Hänen ankannenänsä sieraimet olivat aina
-kuin vihasta ammollaan, pienen suun ohuet huulet olivat aina lujasti
-puristetut yhteen. Hän puhui selvästi, vaan ikäänkuin haluttomasti;
-hänen käyntinsä oli nopea ja hän kulki pää hyvin pystyssä, ikäänkuin
-olisi ylpeillyt rumuudellaan, mutta kuitenkin senkin tähden, että
-päätä painoi taaksepäin paksu ja pitkä, tumma palmikko... Suurien
-tummien silmien katse oli ankaran vakava, ja kaikki kasvonpiirteet
-kokonaisuudessaan antoivat hänen koko pitkälle olennolleen omituisen
-suoruuden ja taipumattomuuden leiman. Ilja tunsi tulevansa hämilleen
-hänen läsnäollessaan; hän näytti hänestä ylpeältä ja herätti hänessä
-kunnioitusta. Joka kerran, kun hän tuli puotiin, tarjosi Ilja
-kohteliaasti hänelle tuolin, sanoen:
-
--- Olkaa hyvä ja istuutukaa!
-
--- Kiitos! -- sanoi tämä lyhyesti, päätään nyökäyttäen, ja istui.
-Lunjeff tarkasti salaa hänen kasvojansa, jotka jyrkästi erosivat
-kaikista muista naiskasvoista, joita hän siihen asti oli nähnyt,
-hänen kanelinruskeata, kulunutta pukuaan, paikkaisia kenkiään ja
-keltasta olkihattuaan. Istuessaan ja puhellessaan veljensä kanssa
-naputteli hän aina oikean kätensä pitkillä sormilla polveensa ja
-vasemmalla kädellään pyöritti hän ilmassa nahkahihnalla sidottua
-kirjanippua. Iljasta tuntui oudolta nähdä tuo ylpeä tyttö niin
-huonoissa pukimissa. Istuttuaan pari minuuttia puodissa, sanoi hän
-veljelleen:
-
--- No, hyvästi nyt! Älä tee tyhmyyksiä. Ja ääneti nyökäyttäen päätään
-kaupanomistajalle, poistui hän reippaasti kuin urhoollinen sotamies,
-joka hyökkää vihollista vastaan.
-
--- Kuinka ankara on sisaresi! -- sanoi Ilja kerran Gavrikille.
-
-Gavrik nyrpisti nenäänsä, muljautti silmiään, puristi huulensa
-yhteen, ja antoi siten kasvoilleen ilmeen, joka hyvin muistutti hänen
-sisarensa kasvojen ilmettä. Sitten selitti hän hymyillen Iljalle:
-
--- Niin, kyllä hän on... Mutta hän tekeytyy...
-
--- Minkätähden tekeytyy hän?
-
--- Hän pitää siitä! Minusta on myös hauska tehdä kasvoni milloin
-minkäkin näköiseksi...
-
-Gavrikin sisar miellytti suuresti Iljaa, ja kuten ennen Tatjana
-Vlasjevnaa, ajatteli hän usein häntä.
-
-"Sellaisen vaimon kuin saisi... Hän on varmaan sielukas..."
-
-Kerran toi tyttö tullessaan paksun kirjan, ja sanoi veljelleen:
-
--- He! Lue... Se on hyvin hauska...
-
--- Mikä se on? Saanko luvan katsoa? kysyi Ilja kohteliaasti.
-
-Hän otti kirjan veljensä kädestä ja ojensi sen Lunjeff'ille, sanoen:
-
--- Don Quixote... Kertomus eräästä hyvästä ritarista...
-
--- Ahaa! Ritareista olen paljon lukenut, -- sanoi Ilja
-rakastettavasi! hymyillen ja vilkaisten hänen kasvoihinsa. Hän
-rypisti kulmakarvojaan ja sanoi kuivasti:
-
--- Te olette lukenut satuja, vaan tämä on mainio, syvämietteinen
-kirja. Siinä kuvataan miestä, joka oli pyhittänyt itsensä
-suojellakseen onnettomia, sorrettuja... miestä, joka aina oli valmis
-uhraamaan oman elämänsä toisten onnen vuoksi, -- ymmärrättekö? Kirja
-on kirjotettu leikilliseen tapaan, vaan sitä vaativat sen ajan olot,
-jolloin se on kirjotettu... Se on luettava tarkasti, miettien.
-
--- Niin aiomme sen lukeakin, -- sanoi Ilja.
-
-Oli ensimmäinen kerta, kun tyttö puhui Iljan kanssa; tämä tunsi
-siitä itsensä tyytyväiseksi ja hymyili. Mutta tyttö katsahti hänen
-kasvoihinsa ja sanoi kuivasti:
-
--- En luule sen teitä huvittavan...
-
-Ja sen sanottuaan poistui hän. Ilja oli kuulevinaan, että hän pani
-erityisen painon sanalle "teitä", ja se harmitti häntä. Sentähden
-sanoi hän vihaisesti Gavrikille, joka katseli kirjassa olevia kuvia:
-
--- Nyt ei ole aikaa lukea...
-
--- Mutta eihän ole ostajia? -- väitti vastaan Gavrik, sulkematta
-kirjaa. Ilja katsoi häneen ja oli ääneti. Hänen mielessään kaikuivat
-tuon nuoren tytön sanat kirjasta; vaan tytöstä itsestään ajatteli hän
-harmissaan:
-
-"Kylläpä olet olevinasi!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aika kului. Ilja seisoi tiskin takana viiksiään kierrellen, ja
-teki kauppaa, vaan hänestä rupesi tuntumaan, että päivät kuluivat
-äärettömän hitaasti. Välistä tunsi hän halua sulkea puodin ja
-lähteä jonnekin kävelemään, mutta hän tiesi, että se vahingoittaisi
-liikettä, eikä sentähden lähtenyt. Iltaisinkaan ei hän voinut
-poistua, sillä Gavrik pelkäsi olla yksin puodissa ja sitä paitsi
-oli vaarallistakin jättää häntä yksin: hän olisi voinut vahingossa
-päästää tulen irti tai laskea sisään jonkin varkaan. Kauppa
-kävi hyvästi, ja Ilja mietti jo apulaisen hankkimista. Hänen
-suhteensa Tatjana Vlasjevnaan heikkeni päivä päivältä, eikä tällä
-näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Hän nauroi vaan hilpeästi,
-tarkastaessaan huolellisesti kassakirjaa, ja kun hän silloin istui
-Iljan huoneessa, laskien rahoja, tuntui hän linnunnaamoineen Iljasta
-hyvin vastenmieliseltä. Mutta joskus tuli hän Iljan luo iloisena,
-vallattomana ja leikillisenä, keimaili silmillään ja kutsui häntä
-liikekumppanikseen, ja silloin viehättyi hän ja uudistui se, jota hän
-kutsui mielessään "kirotuksi siveettömyydeksi".
-
-Toisinaan pistäysi puotiin Kirik, istua retkahti tiskin vieressä
-olevalle tuolille ja laski leikkiä tyttöjen kanssa, jotka
-kävivät ostoksilla puodissa. Hän oli jo heittänyt poliisimiehen
-pukunsa ja kävi nyt siviilivaatteissa sekä kehuskeli uudella
-prokuristintoimellaan.
-
--- Kuusikymmentä ruplaa palkkaa ja ainakin saman verran sivutuloja,
--- se ei ole huonoa, vai kuinka? Sivutuloja hankkiessani menettelen
-hyvin varovasti ja pysyttelen laillisten rajojen sisällä... hoh,
-hoh! Olemme vuokranneet uuden asunnon, -- oletko kuullut? Se on
-hyvin sievonen huoneusto. Keittäjättärenkin olemme ottaneet... hänen
-laitoksensa ovat mainioita, usko tai älä! Syksyllä rupeamme ottamaan
-vieraita vastaan, lyömään korttia... Siitä tulee, kissa vieköön,
-hauskaa! Aika kuluu hupaisesti, ja saattaa voittaakin... meitähän
-pelaa kaksi, minä ja vaimoni, ja toinen meistä aina voittaa! Sillä
-tulee kulut vieraista maksetuksi... hoh, hoh, poikaseni! Se vasta on
-halpaa ja hauskaa elämää, tiedäpäs se!
-
-Hän väänsi itsensä tuolilla mukavampaan asentoon, sytytti paperossin
-ja puhallellen savupilviä suustaan jatkoi, ääntään alentaen:
-
--- Käväsin tässä äskettäin maalla, oletko kuullut siitä? Siellä
-on tyttöjä sanon sinulle, reippaita... tuoreita... oikeita
-luonnonlapsia... Ja kuinka huokeaksi se tulee! Lasillinen
-kotitekoista likööriä, naula prenikoita ja tyttö on sinun!
-
-Lunjeff kuunteli häntä ääneti. Kirik säälitti häntä, vaan hän
-ei ajatellut tarkemmin, miksi tuo paksu, typerä mies kävi hänen
-säälikseen? Mutta samalla teki hänen mielensä nauraa Avtonomoff'ille.
-Hän ei uskonut hänen juttujaan hänen maalaisvallotuksistaan, vaan
-otaksui, että hän vaan kehui ja kertoi toisten sanoja.
-
--- Niin, veliseni, on ihanaa rakastaa noin luonnon helmassa,
-maalaismajoissa, kuten kirjoissa sanotaan.
-
--- Mutta jos Tatjana Vlasjevna saa tietää? -- kysyi Ilja.
-
--- Hän ei tahdokaan sitä tietää, veliseni, -- vastasi Kirik,
-viekkaasti silmää iskien. Hän tietää, mitä hänen tarvitsee tietää,
-hoh, hoh!
-
--- Me miehet olemme luodut kukoiksi... Mutta kuinka on sinun laitasi,
-poikaseni... eikö sinulla ole sydänkäpystä?
-
--- Tunnustan itseni syylliseksi! -- sanoi Ilja nauraen.
-
--- Jokin pieni ompelijatar vai kuinka? Sievä ruskeatukkainen...
-
--- Ei, ei hän ole ompelijatar...
-
--- Jokin kyökkipiika sitten? Sekin kelpaa...
-
-Ilja nauroi katketakseen, ja siitä tuli Kirik vakuutetuksi
-kyökkipiian olemassaolosta.
-
--- Vaihtele niitä, vaihtele niitä, -- neuvoi hän Iljaa, kuten asian
-ymmärtävä konsanaankin...
-
--- Mutta miksi luulette, että se on kyökkipiika tahi ompelijatar?
-Enkö ansaitse parempia? -- kysyi Lunjeff naurunsa välistä.
-
--- Ne sopivat parhaiten sinulle, katsoen sinun yhteiskunnalliseen
-asemaasi, paremmin kuin muut... Myöntänet kai, ettet sinä voi olla
-rakkaussuhteissa jonkin hienon piirin naisen kanssa!...
-
--- Mutta miksen?
-
--- Onhan se selvää... En tahdo sinua loukata, ystäväni, vaan olethan
-kuitenkin yksinkertainen mies... talonpoika, niin sanoakseni.
-
--- Mutta jos se kuitenkin on hieno nainen... nauroi Ilja.
-
--- Velikulta! -- huudahti Kirik myös nauraen.
-
-Mutta kun Avtonomoff oli mennyt ja Ilja ajatteli hänen sanojaan,
-tunsi hän itsensä loukatuksi. Hänestä oli selvää, että hyväntahtoinen
-ja naurettava Kirik piti itseään jonakin erityisenä ihmisenä,
-parempana, korkeampana kuin Ilja, vaan samalla vaimoineen käytti
-häntä hyödykseen. Perfishka oli myös kertonut hänelle, että Petruha
-teki pilaa hänen kaupastaan ja kutsui häntä veijariksi... Ja Jaakko
-oli sanonut suutarille, että ennen oli Ilja ollut parempi eikä niin
-ylpeä kuin nyt. Ja Gavrik'in sisar antoi hänen alituisesti tuntea,
-ettei hän ollut hänen vertaisensa. Hän, joka oli kirjeenkantajan
-tytär, ja joka kulki miltei repaleissa, katsoi häneen niin, kuin
-olisi ollut vihainen siitä, että hän asui samassa maailmassa, kuin
-hän.
-
-Iljan itserakkaus oli sen jälkeen, kun hän avasi kaupan, kasvanut ja
-tullut entistä aremmaksi. Tuo ruma, vaan omituinen tyttö kiinnitti
-yhä enemmän hänen huomiotaan puoleensa; hän tahtoi päästä selville,
-mistä hänellä, köyhällä, huonosti puetulla tytöllä, riitti ylpeyttä,
-jonka edessä hän, Ilja, joutui yhä hämilleen. Tyttö ei koskaan
-tahtonut alottaa puhetta hänen kanssaan, ja se loukkasi kipeästi
-häntä. Olihan veljensä hänellä juoksupoikana, ja senkin tähden
-pitäisi hänen olla ystävällisempi hänelle, isännälle.
-
-Kerran sanoi Ilja hänelle:
-
--- Luen parastaikaa kirjaanne Don Quixote'sta...
-
--- No, mitä pidätte siitä? Miellyttääkö se teitä? -- kysyi hän,
-katsomatta häneen.
-
--- Se miellyttää suuresti minua!... Se on hyvin naurettava... Mies
-oli kummallinen ihminen...
-
-Nyt katsoi tyttö häneen, ja Ilja oli näkevinään, että hänen mustat,
-ylpeät silmänsä katsoivat hänen kasvoihinsa vihaisesti.
-
--- Oikein arvasin, että sanoisitte jotenkin siihen tapaan, virkkoi
-tyttö painavasti.
-
-Ilja oli kuulevinaan hänen sanoissaan jotakin häntä nöyryyttävää.
-
--- Olen oppimaton ihminen, -- sanoi Ilja ja kohautti olkapäitään.
-
-Tyttö ei vastannut mitään, kuin ei olisi kuullut hänen sanojaan.
-
-Ja taas valtasi Iljan se mieliala, jonka hän oli luullut ainaiseksi
-kadonneen, -- taas vihasi hän ihmisiä, taas ajatteli hän itsepäisesti
-oikeutta, syntiään ja mikä häntä tulevaisuudessa odotti. Viimeinen
-kysymys etenkin teki hänet levottomaksi. Hän piti puodistaan ja koko
-siitä tavasta, jolla hänen elämänsä nyt oli järjestetty. Entiseen
-elämäänsä verrattuna oli tämä puhtaampaa, tyynempää, vapaampaa. Mutta
-koko ikänsäkö saa hän elää näin, seisoen aamusta iltaan puodissa,
-sitten yksin ajatuksineen istua teekeittiön ääressä ja vihdoin
-nukkua ja herättyänsä taas mennä puotiin. Hän tiesi, että useat
-pikkukauppiaat, kenties kaikki, elävät samalla tavalla. Mutta he
-varmaan ovat kaikki naimisissa, heillä on lapsia, he juovat viinaa,
-lyövät korttia ja tuskinpa heistä yksikään on hänen kaltaisensa...
-Hänellä oli sekä sisällisessä että ulkonaisessa elämässään paljon
-sellaista, joka teki hänet omituiseksi, muista toisellaiseksi,
-ihmiseksi. Kauppiaista ei hän pitänyt. Toiset olivat Kirik'in
-kaltaisia, kehuivat kaikkea eivätkä osanneet puhua muusta kuin
-kaupasta, toiset olivat suorastaan pettureita. Kerran, ajatellessaan
-kaikkea tuota, johtui hänen mieleensä Jaakon sanat:
-
--- Suokoon Jumala, ettet onnistuisi... sinä olet liian ahnas...
-
-Ne sanat tuntuivat hänestä hyvin loukkaavilta. Ei, hän ei ollut
-ahnas, -- hän tahtoi vaan elää puhtaasti, rauhallisesti ihmisten
-kunnioittamana, niin ettei kukatahansa huutaisi hänelle joka
-askeleella:
-
--- Minä olen ylempi sinua, olen parempi sinua...
-
-Ja taas hän ajatteli, millainen tulevaisuus odotti häntä? Saisiko
-hän rangaistuksen murhasta, vai ei? Välistä ajatteli hän, että olisi
-väärin, jos rangaistus häntä kohtaisi. Hänhän ei ollut aikonut
-kuristaa kauppiasta, -- se oli tapahtunut itsestään -- sanoi hän
-sadannetta kertaa itsekseen. Kaupungissa eli paljon murhamiehiä,
-irstailijoita ja varkaita, ja kaikki tiesivät, että he ehdoin tahdoin
-olivat murhamiehiä, irstailijoita ja varkaita, vaan kuitenkin elivät
-he nauttien elämän hyvyyksiä, eikä rangaistus vielä ollut kohdannut
-heitä. Mutta oikeudenmukaisesti pitäisi myös jokaisen, joka on
-tehnyt toiselle vääryyttä, kärsiä siitä rangaistus. Sanotaanhan
-raamatussakin: "Rangaiskoon Jumala häntä itseään, että hän tietäisi".
-Nuo ajatukset avasivat kaikki vanhat haavat hänen sydämessään, ja
-hurja kostontuuma syttyi hänessä, vaatien korvausta hänen turmellusta
-elämästään. Toisinaan pisti hänen päähänsä tehdä vielä jokin ilkityö,
--- mennä sytyttämään tuleen Petruha Filimoff'in talo, ja kun se olisi
-ilmitulessa ja ihmisiä juoksisi hätään, huutaisi hän heille:
-
--- Minä olen sytyttänyt sen! Minä murhasin kauppias Poluektoff'in!
-
-Hänet vangitaan, tuomitaan ja lähetetään Siperiaan, kuten isänsä...
-Tämä ajatus kiihotti häntä, ja tyydyttääkseen kostonhaluaan, olisi
-hän valmis kertomaan Kirik'ille luvattomasta suhteestaan hänen
-vaimoonsa tai menemään ukko Hrjenoff'in luokse ja löylyttämään häntä
-siitä, että hän kidutti Mashaa...
-
-Joskus hän makasi vuoteellaan pimeässä, kuunteli syvää hiljaisuutta,
-ja hänestä näytti, kuin kaikki hänen ympärillään seuraavassa
-silmänräpäyksessä sortuisi räiskinällä kokoon hurjassa pyörteessä. Ja
-tuo pyörre tempaisi hänetkin mukaansa kuin puusta irtautuneen lehden
-ja musertaisi hänet ja tekisi lopun hänestä. Ja hän vapisi kuin
-edeltäkäsin tuntien tuota kauheutta...
-
-Eräänä iltana kun Lunjeff aikoi jo sulkea puodin, ilmaantui Paavali
-ja sanoi tervehtimättä, rauhallisesti:
-
--- Vjera on paennut...
-
-Hän istui tuolille, nojasi käsivarttaan tiskiin ja hiljaa viheltäen
-katseli kadulle. Hänen kasvonsa olivat kuin kivettyneet, vaan pienet,
-vaaleat viikset liikkuivat kuin kissalla.
-
--- Yksinkö vai jonkin kanssa? -- kysyi
-
-Ilja.
-
--- En tiedä... Kolmatta päivää on hän jo ollut kateissa...
-
-Ilja katsoi ääneti häneen. Paavalin rauhallinen kasvojen ilme ja
-ääni eivät ilmaisseet, minkä vaikutuksen Vjeran pako oli tehnyt
-häneen. Mutta sen hän huomasi, että tuossa tyyneydessä piili jokin
-järkähtämätön päätös.
-
--- Mitä olet aikonut tehdä? -- kysyi hän hiljaa, huomatessaan, ettei
-Paavali aikonut puhua. Silloin lakkasi Gratsheff viheltämästä ja,
-kääntyen toveriinsa, virkkoi lyhyesti:
-
--- Työntää veitsen häneen...
-
--- Taas tuo entinen juttu, -- huudahti Ilja vihaisesti, tehden
-kädellään kieltävän liikkeen.
-
--- Hän on särkenyt sydämeni, sanoi Paavali puoliääneen. -- Tässä on
-veitsi.
-
-Hän otti poveltaan esille pienen leipäveitsen ja heilutti sitä
-ilmassa.
-
-Mutta Ilja tarttui hänen käteensä, väänsi veitsen siitä ja viskasi
-sen tiskille, huudahtaen vihaisesti:
-
--- Kuinka saattaa härkä varustautua aseilla kärpästä vastaan...
-
-Paavali hypähti ylös tuolilta ja käänsi kasvonsa Iljaan päin. Hänen
-silmänsä paloivat raivokkaina, kasvonsa olivat vääristyneet, hänen
-koko ruumiinsa vapisi. Mutta hän istuutui heti takaisin tuolille ja
-sanoi halveksivasti:
-
--- Tyhmä olet sinä!
-
--- Oletko sinä sitten viisas?
-
--- Voima ei ole veitsessä, vaan käsivarressa...
-
--- Niinkö luulet!...
-
--- Ja jos käteni väsyisivät... repisin hänet hampaillani
-kappaleiksi...
-
--- Sepä olisi kauheata!
-
--- Älä puhu minulle Ilja! -- sanoi Paavali taas tyynesti ja hiljaa.
--- Usko tahi ole uskomatta, vaan älä härsytä minua... Kohtalo on jo
-tarpeeksi minua härsyttänyt...
-
--- Mutta ajattele ensin, hullu... -- alkoi Ilja lempeästi kehottaen.
-
--- Olen ajatellut yli kaksi vuotta... Kaikki on perinpohjin
-mietittyä... Muuten lähden tieheni... Ei maksa vaivaa puhua
-kanssasi... sillä olethan sinä kylläinen ihminen etkä siis sovi
-minulle...
-
--- Lopeta jo vihdoinkin nuo tyhmyytesi! -- huusi Ilja miettien.
-
--- Minun taas sekä sieluni että ruumiini on nälkäinen...
-
--- Minua kummastuttaa, kuinka omituinen käsitys on ihmisillä
-asioista! -- sanoi Ilja ivallisesti, kohauttaen olkapäitään. --
-Nainen on niille kuin elukka... hevonen! Tahdotko vetää minua?
-Hyvä, sitten en lyö sinua! Etkö tahdo vetää? Sitten saat maistaa
-ruoskaa!... Mutta piru vieköön, onhan nainenkin ihminen ja hänellä on
-oma luonteensa...
-
-Paavali katsahti häneen ja nauroi käheästi.
-
--- Entä mikä minä olen? Enkö minäkin ole ihminen?...
-
--- Mutta sinun kai täytyy olla oikeudenmukainen?
-
--- Mene hiiteen oikeudenmukaisuuksinesi! -- huusi Gratsheff raivosti,
-hypähtäen ylös tuolilta. -- Ole sinä oikeudenmukainen... onhan se
-helppoa sille, joka on kylläinen... Hyvästi!
-
-Hän riensi ulos puodista ja otti ovessa äkkiä lakin päästään. Ilja
-juoksi hänen perästään, vaan Gratsheff oli jo kaukana yhä pitäen
-lakkia kädessään ja kiivaasti huiskuttaen sitä.
-
--- Paavali! -- huusi Lunjeff. -- Odota!
-
-Hän ei pysähtynyt, ei edes katsonut taakseen, ja katosi kulman
-taakse. Ilja palasi verkkaan puotiin tuntien, että hänen kasvonsa
-hehkuivat toverinsa sanoista, kuin olisi hän seisonut kuuman uunin
-edessä.
-
--- Kuinka hän oli ilkeä! -- kuului Gavrik sanovan.
-
-Ilja hymähti.
-
--- Kenen hän aikoi pistää kuoliaaksi? kysyi Gavrik, astuen tiskin
-luo. Hän piti käsiään selän takana ja hänen rokonarpiset kasvonsa
-olivat punaset.
-
--- Vaimonsa, -- vastasi Ilja ja katsoi poikaan.
-
-Gavrik oli vähän aikaa vaiti, tuli sitten salaperäisen näköiseksi ja
-sanoi hiljaa, miettivästi:
-
--- Meidän naapurin rouva tappoi jouluna miehensä rotanmyrkyllä...
-Mies oli räätäli... ja se tapahtui sentähden, että hän joi aina...
-
--- Sattuu sellaista... -- sanoi Lunjeff, hitaasti ajatellen yhä
-Paavalia.
-
--- Entä tuo äskeinen, -- tappaako hän varmaan vaimonsa?
-
--- Ole vaiti, Gavrik!
-
-Poika käännähti ympäri ja astui takaisin mutisten:
-
--- Menevätkin mokomat naimisiin!... Iltahämärä oli jo tullut, puodin
-vastapäätä olevan talon ikkunoihin sytytettiin tulet.
-
--- On aika sulkea puoti... -- sanoi Gavrik hiljaa.
-
-Ilja katsoi valaistuja ikkunoita. Alaosaa niistä suojustivat kukat,
-yläosaa valkoset uutimet. Kukkien lehtien välistä näkyi kultainen
-kehys seinältä. Kun ikkunat olivat auki, kuului niistä kadulle
-kitaran soittoa, laulua ja äänekästä naurua. Siinä talossa miltei
-joka ilta laulettiin, soitettiin ja naurettiin. Lunjeff tiesi, että
-siinä asui piirituomioistuimen jäsen Gromoff, lihavahko, punaposkinen
-herra, jolla oli pitkät, mustat viikset. Hänen vaimonsa oli myös
-lihava, vaaleaverinen, silmät lempeät, siniset; kadulla leijaili hän
-majesteetillisesti eteenpäin kuin satujen kuningatar, ja puhellessaan
-hymyili hän aina. Gromoff'illa asui vielä hänen naimaton sisarensa,
-pitkä, tummatukkainen ja tummaverinen tyttö, jota joukko nuoria
-virkamiehiä hakkaili. He kokoontuivat miltei joka ilta Gromoff'ille
-ja silloin sitä naurettiin ja laulettiin. Gromoff'in kyökkipiika,
-joka osti rihmansa Lunjeff'in puodista, valitti isäntäväestään,
-kertoen heidän antavan huonoa ruokaa palvelijoilleen eivätkä
-maksaneet aikanaan näiden palkkoja. Ja Lunjeff ajatteli:
-
-"Siinä taas ihmisiä, jotka viettävät hauskoja päiviä..."
-
--- Nyt on todellakin aika sulkea puoti, toisti Gavrik itsepäisesti.
-
--- Sule sitten...
-
-Poika sulki oven, ja puoti tuli pimeäksi. Sitten kuului lukko
-rämähtävän.
-
-"Aivankuin vankilassa", -- mietti Ilja.
-
-Ystävän loukkaavat sanat kylläisyydestä olivat tunkeutuneet hänen
-sydämeensä, kuin okaat. Kun hän istui teekeittiön ääressä, ajatteli
-hän vihaisesti Paavalia eikä voinut uskoa, että tämä voisi surmata
-Vjeran.
-
-"Syyttä pakotta puolustin Vjeraa... Olkoot vaikka hiidessä,
-mokomat... Itse eivät osaa elää ja vielä häiritsevät toisten
-elämää..." -- ajatteli hän katkerasti.
-
-Gavrik särpi äänekkäästi teetä teevadilta ja liikutti jalkojaan
-pöydän alla.
-
--- Jokohan hän on pistänyt vaimonsa kuoliaaksi vai eiköhän vielä? --
-kysyi hän äkkiä Iljalta.
-
-Ilja katsoi synkästi häneen ja sanoi:
-
--- Juo sinä... ja mene sitten makaamaan...
-
-Teekeittiö porisi ja sohisi kuin se olisi aikonut hypätä lattialle
-pöydältä. Avonaisesta ikkunasta kuului naapuritalon pihalta vihainen
-huuto:
-
--- Nifont! Ni-ifo-ont!
-
-Äkkiä seisahtui tumma olento ikkunan eteen, ja arka, vapiseva ääni
-kysyi:
-
--- Eikö Ilja Jakovlevitsh asu täällä?
-
--- Kyllä, -- huudahti Gavrik ja ryntäsi ylös tuolilta ja riensi
-pihalle vievälle ovelle niin nopeasti, ettei Ilja ehtinyt mitään
-hänelle sanoa.
-
--- Luultavasti se on hän! -- kuiskasi Gavrik tarttuen oven hakaan.
-
--- Kuka? -- kysyi Ilja myös hiljaa.
-
--- Hän, jonka se mies aikoi pistää kuoliaaksi.
-
-Gavrik tyrkkäsi oven auki ja ovelle ilmaantui hento naisolento
-karttuunipuvussa ja huivi päässä. Toisella kädellä nojasi hän
-ovipieleen, toisella piti huivin nurkkia kiinni leukansa alla. Hän
-seisoi kyljittäin, kuin olisi aikonut heti poistua.
-
--- Astukaa sisään, -- sanoi Ilja lyhyesti, sillä hän ei tuntenut
-tulijaa.
-
-Nainen hätkähti kuullessaan hänen äänensä ja nosti päätään, jolloin
-hänen kalpeat, pienet kasvonsa hymyilivät...
-
--- Masha! -- huudahti Ilja, hypähtäen ylös tuolilta.
-
-Hän naurahti hiljaa, ja pantuaan oven hakaan, astui Iljan luokse.
-
--- Etkö tuntenut... ettekö tuntenut... -- virkkoi hän, jääden
-seisomaan keskelle huonetta.
-
--- Herrajumala! Kuinka olisin voinut sinua tuntea! Olethan muuttunut
-äärettömästi!...
-
-Liiotellulla kohteliaisuudella otti Ilja häntä kädestä, talutti hänet
-pöydän ääreen, kumartui ja tarkasteli häntä, voimatta sanoa, missä
-suhteessa hän oli muuttunut. Masha oli käynyt uskomattoman laihaksi
-ja astui horjuen, kuin hänen jalkansa olisivat olleet lamauksissa.
-
--- Mistä tulet? Oletko väsynyt? Voi sinua, minkä näköinen olet!
--- mutisi Ilja, asettaen hänet varovasti istumaan tuolille ja yhä
-tuijottaen hänen kasvoihinsa.
-
--- Hän kun minua... -- virkkoi Masha, katsahtaen hymyillen Iljan
-silmiin, jonka sydäntä tuo katse ja hymyily ilkeästi kouristi...
-
-Nyt, kun Masha istui lampun valossa, saattoi Ilja selvästi erottaa
-hänen piirteensä. Hän nojasi tuolin selkänojaan, hoikat kädet olivat
-veltosti riipuksissa, ja hänen sisäänpainunut rintansa läähätti
-raskaasti. Hän oli niin laiha, että näytti olevan kokoonpantu
-paljaista luista. Karttuunipuvun alta näkyi selvästi hänen terävät
-olkapäänsä, kyynärpäänsä ja polvensa, sinertävä iho oli tiukalle
-pingottunut ohimoille, poskipäille ja leukaan, jonka tähden hänen
-suunsa oli sairaalloisesti puoliavoimena, niin että hampaat kokonaan
-näkyivät ja pienillä kapeilla kasvoilla kuvastui tylsä tuska ja
-pelko. Silmien ilme oli väsynyt ja eloton.
-
--- Oletko ollut sairas? -- kysyi Ilja.
-
--- E-en, -- vastasi Masha pitkään. -- Olen aivan terve... hän on
-tehnyt minut tällaiseksi...
-
--- Miehesikö?
-
--- M-mieheni...
-
-Hänen pitkäveteiset, hiljaiset sanansa muistuttivat voihkamista, ja
-kasvoillaan oleva hymy kuolleilla usein tavattavaa hymyä...
-
-Gavrik, joka seisoi hänen vieressään, katsoi häneen huulet yhteen
-puristettuina ja silmissä kuvastuen pelko.
-
--- Mene nukkumaan! -- sanoi hänelle Ilja. Poika meni puotiin, puuhasi
-siellä vähän aikaa ja kurotti sitten päänsä esiin ovenpielen takaa.
-
-Masha istui liikkumatta, ainoastaan hänen silmänsä kääntyivät
-verkkaan esineestä esineeseen. Lunjeff kaatoi hänelle teetä katsoen
-häneen, osaamatta mitään sanoa.
-
--- Niin... hän rääkkää hirveästi minua... -- sanoi Masha. Hänen
-huulensa vapisivat, ja silmät sulkeutuivat hetkeksi. Kun hän avasi
-ne, vieri kaksi suurta kyyneltä poskille.
-
--- Älä itke... -- sanoi Ilja ja kääntyi poispäin hänestä. -- Koeta
-sen sijaan juoda teetä, kas näin... ja kerro minulle kaikki... Se
-helpottaa varmaan...
-
--- Minua pelottaa, että hän tulee... sanoi Masha, pudistaen päätään.
-
--- Kyllä hänet ulos ajamme! -- sanoi Ilja.
-
--- Hän on vahva, -- varotti Masha.
-
--- Oletko paennut hänen luotaan?
-
--- Olen... Tämä on jo neljäs kerta... Kun en jaksa kärsiä enää,
-niin pakenen... Viime kerralla aioin hypätä kaivoon, vaan hän sai
-kiinni... ja voi, kuinka hän löi minua ja rääkkäsi...
-
-Hänen silmänsä tulivat suuriksi tuota kauheutta muistellessaan,
-alahuulensa vapisi. Sitten virkkoi hän kuiskaten:
-
--- Jalkojani tahtoo hän aina ruhjoa...
-
--- Äh! -- huudahti Ilja. -- Mutta onhan sinulla kieli suussasi!
-Ilmota poliisille... sano, että hän rääkkää sinua! Hänet kyllä
-tuomitaan siitä ja pistetään vankeuteen...
-
--- Mutta hän on itse tuomari, -- sanoi Masha toivottomasti.
-
--- Hrjenoff'ko! Mikä tuomari hän on... mitä höpiset sinä?
-
--- Tiedän kai minä! Äskettäin istui hän oikeuden jäsenenä kaksi
-viikkoa yhtä mittaa... Hän tuli sieltä aina kotiin nälkäisenä
-ja häijynä... Kerrankin otti hän hiilipihdit ja näpisti niillä
-rintojani, ja repi ja pudisteli minua kuin rättiä... Katsohan...
-
-Hän avasi vapisevilla käsillään röijynsä ja näytti pieniä,
-kuihtuneita rintojaan, jotka olivat mustelmia täynnä.
-
--- Pane röijysi kiinni, -- käski Ilja synkästi. Hänestä tuntui
-vaikealta nähdä tuota pahanpäiväiseksi peitattua, viheliäistä
-ruumista, ja hän ei tahtonut uskoa, että hänen edessään istui hänen
-lapsuutensa ystävä, herttainen Masha-tyttö. Mutta hän paljasti vielä
-olkansakin ja sanoi samalla tyynellä äänellä:
-
--- Ja tällaisiksi on hän lyönyt olkapääni, katso... Ja samoin koko
-ruumiini on mustelmilla...
-
--- Mutta minkätähden on hän näin menetellyt?
-
--- Paljaasta häijyydestä... "Et rakasta minua", sanoo hän, ja sitten
-näpistelee...
-
--- Mutta jollet sinä naimisiin mennessäsi enää ollut viaton?
-
--- Kuinka sellaista voit luulla? Yhdessä sinun ja Jashan kanssa olin
-aina... eikä kukaan koskaan ollut koskenut minuun... Ja nykyisin
-olen... sopimaton siihen... se tuntuu vastenmieliseltä...
-
--- Ole vaiti, Masha, -- pyysi Ilja hiljaa. Hän vaikeni ja istui
-liikkumatta, kuin kivettyneenä, tuolilla, rinta paljaana.
-
-Ilja vilkasi teekeittiön yli häneen ja toisti:
-
--- Pane röijysi kiinni...
-
--- En sinua kainostele, -- vastasi hän soinnuttomasti, ruveten
-vapisevin sormin panemaan röijyänsä nappiin.
-
-Tuli hiljaisuus. Äkkiä kuului puodista kovaa nyyhkytystä. Ilja nousi
-tuolilta ja meni sulkemaan puodin oven, sanoen synkästi:
-
--- Ole hiljaa, Gavrjushka, ja makaa!
-
--- Poikako se oli? -- kysyi Masha.
-
--- Poika...
-
--- Itkeekö hän?
-
--- Itkee...
-
--- Pelkääkö hän?
-
--- E-ei... häntä luultavasti säälittää...
-
--- Kuka...
-
--- Sinä...
-
--- Katsohan vaan, -- sanoi Masha välinpitämättömästi, ilman että
-piirrekkään muuttui hänen elottomilla kasvoillaan. Sitten rupesi hän
-juomaan teetä, vaan hänen kätensä vapisivat niin, että teevati kalisi
-hampaita vasten.
-
-Ilja katsoi häneen teekeittiön suojasta eikä tietänyt, säälittikö
-Masha häntä vai ei. Mutta häntä vaivasi nähdä häntä, ja hän ajatteli
-vihaisesti hänen miestään.
-
--- Mitä aiot tehdä? -- kysyi hän pitkän vaitiolon jälkeen.
-
--- En tiedä, -- vastasi Masha ja huokasi. -- Mitä voin tehdä?... Kun
-vähän saan huoahtaa... saa hän minut kiinni...
-
--- Sinun täytyy mennä valittamaan! sanoi Lunjeff päättävästi. --
-Minkätähden rääkkää hän sinua? Ei kenelläkään ole oikeutta rääkätä
-ihmistä!
-
--- Ensimmäistä vaimoaankin kuuluu hän samalla tavalla rääkänneen...
--- sanoi Masha. -- Oli sitonut hänet tukasta sänkyyn kiinni, ja
-pidellyt pahoin, kuten minuakin...
-
-Lunjeff hypähti ylös tuolilta ja huusi raivostuneena, että hänen
-huomenna täytyy mennä poliisikonttoriin, näyttää siellä kaikki
-mustelmansa ja vaatia miestänsä rangaistavaksi. Masha liikahteli
-levottomasti tuolilla ja, vilkuen pelokkaasti ympärilleen, sanoi:
-
--- Älä huuda... älä huuda! Voidaan vielä kuulla...
-
-Iljan sanat säikyttivät vaan häntä. Hän huomasi sen pian ja ymmärsi,
-että tuo ennen niin vilkas ja elämänhaluinen tyttö oli monista
-rääkkäyksistä kadottanut kaiken ihmisarvontuntonsa.
-
--- Hyvä, -- sanoi Ilja, istuutuen uudestaan tuolille, -- otan itse
-asian huolekseni...
-
--- Minä kyllä keksin keinon!... Tämän yön vietät minun luonani...
-kuuletko?
-
--- Kyllä... -- vastasi hän hiljaa, katsellen ympäri huonetta.
-
--- Sinä rupeat minun sänkyyni... Minä menen puotiin makaamaan... Ja
-huomenna minä...
-
--- Tahtoisin heti päästä vuoteeseen... olen niin väsynyt...
-
-Ilja siirsi ääneti pöydän sängyn luota. Masha laskeusi vuoteelle ja
-koetti kääriytyä peitteeseen, vaan ei jaksanut, ja sanoi heikosti
-hymyillen:
-
--- Olen niin naurettava... olen kuin juovuksissa...
-
-Ilja kietoi hänet peitteeseen, korjasi pielustaa pään alle ja aikoi
-lähteä puotiin, vaan Masha sanoi levottomasti:
-
--- Älä mene... istu luonani! Pelkään yksinäni -- olen näkevinäni jos
-jotakin...
-
-Ilja istuutui tuolille sängyn viereen, ja kun hän katsoi hänen
-kalpeita, tummien kiharoiden varjostamia, kasvojaan, kääntyi hän
-poispäin, omantuntonsa soimaamana. Hänen muistui mieleensä Jaakon
-pyyntö ja Matitsan kertomukset Mashan elämästä. Hän painoi päänsä
-alas.
-
--- Jashaakin kuuluu isänsä lyövän... Matitsa kertoi... Se näyttää
-olevan meidän kohtalomme... -- mutisi Masha.
-
--- On ne isiä! -- pääsi Lunjeff ilta vihaisesti. -- Moiset isät
-pitäisi pistää pakkotyöhön... sekä sinun isäsi että Petrushka
-Filimonoff...
-
--- Voi, minun isäni on niin heikko... hän ei kykene mihinkään...
-
--- Jollei kykene lapsistaan pitämään huolta, ei pidä hankkiakaan
-niitä...
-
-Kadun toisella puolella olevassa talossa kuului kaksi henkeä
-laulavan, ja laulun sanat kuuluivat avoimesta ikkunasta Iljan
-huoneeseen. Vahva, syvä basso jyrisi:
-
-    "Ken lumen alta pääs, on tunteeton..."
-
--- Nukun varmaan, -- mutisi Masha. Kuinka suloista on täällä
-luonasi... niin rauhallisen rauhallista... ja kuinka kauniisti he
-laulavat...
-
--- Niin, he laulavat... -- sanoi Ilja katkerasti nauraen. -- Toisia
-rääkätään, toiset laulaa hoilottavat...
-
-    "En antau, kun lumous on poissa"...
-
-kuului tenorin korkeat, kirkkaat sävelet öisen hiljaisuuden läpi.
-
-Lunjeff nousi tuolilta ja sulki vihaisesti ikkunan, -- laulu
-ei tuntunut hänestä lainkaan sopivalta sillä hetkellä. Ikkunan
-rämähtäminen pani Mashan vavahtamaan. Hän avasi silmänsä, kohotti
-pelästyneenä päätänsä ja kysyi:
-
--- Kuka se on?
-
--- Minä... Suljin ikkunan...
-
--- Herran tähden... ethän vaan mene pois.
-
--- En, en... älä pelkää!
-
-Masha painoi päänsä takaisin tyynylle ja nukahti uudestaan. Mutta
-pieninkin Iljan liikahdus, kadulta kuuluvat askeleet, -- kaikki teki
-hänet levottomaksi. Hän avasi äkkiä silmänsä ja huusi unissaan:
-
--- Heti... oh!... heti...
-
-Tahi hän ojensi kätensä Iljaa kohden ja kysyi:
-
--- Kolkutetaanko?
-
-Ilja koetti istua liikkumatta. Katsoen ikkunaan, jonka hän oli
-uudestaan avannut, mietti hän kuinka auttaa Mashaa. Hän päätti
-pitää hänet luonaan siksi, kunnes poliisi sekaantuu asiaan. Kenties
-Kirik'istä voisi olla hyötyä...
-
-"Lisää, lisää!" -- kuului Gromoff'in avonaisista ikkunoista
-innostuneesti huudettavan. Joku taputti käsiään, Masha ähki, ja
-Gromoff'ista kuului taas laulu:
-
-    "Aamunkoite valjasparin ruskein..."
-
-Lunjeff pudisti milt'ei epätoivoisesti päätään... Tuo laulu,
-iloiset huudot, nauru häiritsivät häntä. Nojaten ikkunalautaan,
-katseli hän raivosti vastapäisen talon valaistuihin ikkunoihin ja
-ajatteli, kuinka hauskalta tuntuisi mennä ulos ja viskata katukivi
-yhdestä ikkunasta sisään, tahi, jos hänellä olisi pyssy, ampua
-tuonne sisään, noiden iloisten ihmisten joukkoon, haulilatinki. Hän
-kuvitteli mielessään noita pelästyneitä, verisiä kasvoja, sekasortoa,
-huutoja, ja hymyili häijyntyytyväisesti. Mutta laulun sanat tunkivat
-tahtomattaan hänen korviinsa, hän toisti niitä itsekseen ja huomasi
-kummastuksekseen, että nuo iloiset ihmiset lauloivat siitä, kuinka
-langennut nainen haudattiin. Se ihmetytti häntä. Hän alkoi kuunnella
-tarkasti ja mietti:
-
-"Minkätähden laulavat he sitä? Mitä iloa on sellaisesta laulusta?
-Keksivätpäs, mitä laulaa! Hautajaisista ja lisäksi kenen... Ja
-täällä, viiden sylen päässä heistä, makaa elävä, perin rääkätty
-ihminen..."
-
--- Hyvä! Hyvä! -- kaikui pitkin katua.
-
-Lunjeff hymyili katsellessaan vuoroin Mashaan, vuoroin kadulle.
-Hänestä tuntui jo naurettavalta, että ihmiset iloitsevat laulamalla
-laulua langenneen naisen hautajaisista.
-
--- Vasili... Vasilitsh... -- mutisi Masha... -- En tee enää toiste...
-Herra Jumala...
-
-Hän heittelehti sängyssä, kuin hänen ruumiinsa olisi ollut
-palohaavoja täynnä, viskasi peitteen lattialle ja kädet levällään
-näytti hän olevan kuolemaisillaan. Hänen suunsa oli puoliavoin ja
-hän korisi. Lunjeff kumartui nopeasti hänen ylitsensä, peläten
-hänen kuolevan. Kun Masha vähän ajan kuluttua alkoi säännöllisesti
-hengittää, rauhottui hän, peitti hänet peitteellä, nousi
-ikkunalaudalle seisomaan ja painaen kasvonsa rautaristikkoon,
-katsoi Gromoff'in ikkunoihin. Siellä yhä laulettiin, -- milloin
-yksi- milloin kaksiäänisesti, milloin taas kuorossa. Kuului soittoa,
-naurua. Ikkunoiden ohi vilahteli valkosiin, punasiin ja sinisiin
-puettuja naisia. Ilja kuunteli lauluja, ajatellen vihaisesti, kuinka
-nuo ihmiset voivat laulaa surullisia lauluja Volgasta, hautajaisista,
-ja jokaisen laulun jälkeen nauraa niin huolettomasti, kuin eivät
-olisikaan laulaneet... Huvitellaanko surullakin?!
-
-Mutta joka kerran, kun Masha voihkinallaan muistutti itsestään,
-katsahti Ilja tylsästi häneen ja ajatteli, kuinka hänen käy.
-Mutta entä jos äkkiä tulisi Tatjana hänen luokseen ja saisi
-nähdä Mashan!... Mihin hän joutuisi Mashan kanssa? Laulu, Mashan
-voihkaminen, raskaat, hämärät ajatukset panivat hänen päänsä
-pyörälle. Vihdoin tunsi hän itseänsä nukuttavan. Hän laskeusi alas
-ikkunalaudalta ja ojentautui lattialle sängyn viereen, asetettuaan
-palttonsa päänalaisekseen. Unissaan oli hän näkevinään, että
-Masha oli kuollut ja makasi maassa keskellä suurta vajaa, ja
-hänen ympärillään seisoi Valkosiin, sinisiin ja punasiin puettuja
-hienoja neitejä ja lauloi hänelle. Ja kun he laulavat surullisia
-lauluja, nauravat he, ja laulaessaan iloisia lauluja, itkevät
-katkerasti, surullisesti nyykyttäen päätään ja kuivaten kyyneliä
-Valkosilla nenäliinoilla. Vajassa on pimeää, kosteaa, nurkassa
-seisoo Savel-seppä ja takoo rautaristikkoa, lyöden kovasti vasaralla
-hehkuvaa rautaa, ja katolla kulkee joku ja huutaa:
-
--- Ilja, Ilja!...
-
-Mutta hän, Ilja, makaa samassa vajassa lujasti köytettynä, niin että
-hän vaan vaivoin voi kääntyä, eikä kykene puhumaan...
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Ilja! Herää, ole hyvä... Hän avasi silmänsä ja näki Paavali
-Gratsheff'in, joka istui tuolilla lähellä hänen jalkojaan.
-Kirkas auringonsäde kävi huoneeseen, valaisten pöydällä kiehuvaa
-teekeittiötä. Ilja sulki valon häikäisemänä silmänsä.
-
--- Kuule, Ilja!...
-
-Paavalin ääni oli käheä, kuin humalan jälkeen, kasvot olivat
-keltaset, tukka pörröinen. Lunjeff katsahti häneen ja hyppäsi heti
-jalkeille, huudahtaen puoli-ääneen:
-
--- Mikä hätänä?
-
--- Hän on joutunut kiikkiin! -- sanoi Paavali, pudistaen päätään.
-
--- Mitä? Missä on hän? -- kysyi Lunjeff, kumartuen häneen päin ja
-tarttuen hänen olkapäähänsä. Gratsheff horjahti ja vastasi hämillään:
-
--- Vankilassa... Eilen, aamulla, kuuluu hänet viedyn sinne...
-
--- Minkätähden? -- kysyi Ilja äänekkäästi kuiskaten.
-
-Masha oli herännyt ja tuijotti Paavaliin pelästyneen näköisenä.
-Puodin ovelta katsoi Gavrik paheksuva ilme huulillaan.
-
--- Sanotaan hänen varastaneen eräältä kauppiaalta kuusisataa
-ruplaa... koko lompakon...
-
-Ilja tyrkkäsi Paavalia olkapäähän ja poistui ääneti hänen luotaan.
-
--- Tarkastuksessa löydettiin se häneltä... -- sanoi kumeasti
-Gratsheff.
-
--- No, sitten on asia selvillä, -- sanoi Ilja katkerasti nauraen. --
-Ja kun hän kerran on vankilassa, niin ei hän sieltä hevillä pääse...
-
-Kun Masha oli päässyt selville, ettei asia häntä koskenut, hymyili
-hän ja sanoi hiljaa:
-
--- Kunpa panisivat minutkin vankilaan... Paavali katsahti ensin
-häneen, sitten Iljaan.
-
--- Etkö tunne häntä? -- kysyi Ilja. Muistatko Mashaa, Perfishkan
-tytärtä?
-
--- Vai niin, -- virkkoi Paavali välinpitämättömästi ja kääntyi
-poispäin Mashasta, vaikka tämä, hänet tunnettuaan, hymyili hänelle.
-
--- Ilja! -- sanoi Gratsheff synkästi. Mutta jos hän on tehnyt sen
-minun tähteni? Hän puhui välistä sinnepäin...
-
--- Minä en tiedä, kenen tähden hän on sen tehnyt, sinunko tähtesi
-vaiko itsensä tähden... se on nyt samantekevää! Hänen virtensä on
-veisattu...
-
-Lunjeff ei ollut vielä ehtinyt tointua siitä, mitä oli kuullut.
-Unisena, peseytymättömänä, tukka pörrössä, istuutui hän sänkyyn
-Mashan jalkopäähän ja tuijotti milloin häneen milloin Paavaliin,
-tuntien samalla olevansa kuin kuumeessa.
-
--- Minä tiesin, -- sanoi hän verkkaan, ettei tuo... juttu saa hyvää
-loppua.
-
--- Hän ei totellut minua, -- virkkoi Paavali alakuloisesti.
-
--- Niinpä niin! -- huudahti Lunjeff ivallisesti. -- Siinä se pulma
-onkin, ettei hän totellut sinua! Mutta mitä voit sanoa hänelle?
-
--- Minä rakastin häntä...
-
--- Mitä hyötyä on rakkaudestasi? Mitä ostat sillä? Työlläsi taas
-tuskin jaksoit hankkia hänelle ruokaa kylliksi...
-
--- Oikeassa olet, -- virkkoi Paavali huoaten.
-
-Lunjeff alkoi taas tulistua. Hän huomasi, että kaikki nuo jutut --
-Paavalin, Mashan synnyttävät hänessä kiukkua. Ja tietämättä kenelle
-kiukkunsa purkaa, suuntasi hän sen toveriinsa.
-
--- Jokainen haluaa elää hyvästi, iloista elämää... samoin hänkin...
-Mutta sinä sanot hänelle: minä rakastan sinua, elä siis kanssani ja
-kärsi puutetta... Luuletko, että se on oikein?
-
--- Mutta kuinka sitten olisi minun ollut meneteltävä? -- kysyi
-Paavali hiljaa.
-
-Se kysymys jäähdytti vähän Iljaa. Hän ei vastannut mitään.
-
--- Helpommalta olisi minusta tuntunut tappaa hänet omalla kädelläni,
--- virkkoi Paavali.
-
-Puodin ovelta pilkisti Gavrik sisään.
-
--- Ilja Jakovlevitsh! Avaanko puodin?
-
--- Hiiteen koko puoti! -- huudahti Ilja kiivaasti. -- Ei nyt osata
-tehdä hyviä kauppoja!
-
--- Olenko minä tielläsi? -- sanoi Paavali.
-
-Hän istui kumarassa tuolilla nojaten kyynärpäitään polviin ja
-tuijottaen lattiaan. Ohimosuoni, verta täynnä, tykytti kovasti.
-
--- Sinäkö? -- huudahti Ilja. -- Sinä et ole minun tielläni... eikä
-Mashakaan... vaan jokin muu! Kuten olen useasti sinulle sanonut, on
-jotakin, joka on meidän kaikkien tiellä... sinun, Mashan, minun...
-Onko se meidän tyhmyyttämme vai mitä muuta, sitä en tiedä, vaan
-meillä ei ole mitään mahdollisuutta elää ihmisten lailla!
-
-Lunjeff antoi katseensa kulkea ympäri ahdasta huonettaan,
-katsoi Mashaan, joka makasi liikkumatta sängyssä, kasvoilla
-alakuloinen ilme, vilkaisi puotiin, jossa Gavrik joi teetä,
-katsoi rautaristikolla varustettuun ikkunaan, ja jatkoi miltei
-epätoivoisella, käheällä, katkeralla äänellä:
-
--- Ei ole tämä elämää, joka on niin ahdasta, synkkää,
-käsittämätöntä... Jos on saanutkin hankituksi itselleen siistin,
-tyyneen nurkan... niin ei hänellä sielläkään ole rauhaa! Ei
-mikään ole sellaista, kuin tulisi olla... kaikki on vaivalloista,
-kiusallista... nöyryyttävää...
-
--- Mistä sinä oikeastaan puhut? -- kysyi Paavali, katsomatta häneen.
-
--- Kaikesta! -- huusi Ilja. -- Minusta tuntuu nyt, kuin ei mikään
-olisi minkään arvoista! Ehkä en ymmärrä sitä... olkoon niin...
-Vaan niin paljon ymmärrän, kuin tarvitsenkin: tarvitsen elää
-ihmisten lailla... viettää kunnioitettuna puhdasta hauskaa elämää!
-En tahdo nähdä mitään murheita, kurjuutta... syntiä, enkä muuta
-saastaisuutta... en tahdo! Mutta minä itse...
-
-Hän vaikeni ja kalpeni.
-
--- Entä sitten? -- kysyi Paavali.
-
--- Ei mitään... ei ole nyt siitä kysymys!... -- mutisi Ilja.
-
--- Sinä puhut aina itsestäsi... -- huomautti Paavali.
-
--- Kenestä sitten puhut sinä? -- kysyi Ilja ivallisesti. -- Sinä
-puhut Vjerasta! Ketä liikuttaa hän, sinuako vai minua? En puhu
-yksistään itsestäni, puhun kaikista... sillä ajattelen kaikkien
-asemaa...
-
--- Lähden tieheni, -- sanoi Gratsheff, nousten tuolilta.
-
--- Kuule! -- huusi Ilja. -- Ymmärrä minua oikein äläkä suutu...
-Minäkin olen sorrettu, ja sorrettujen tulee ymmärtää toisiaan,
-suoriutuaksensa sortajasta...
-
--- Tuntuu, kuin olisin saanut kivestä iskun päähäni... en ymmärrä
-mitään! Säälin Vjeraa... kaikki muu on minusta yhdentekevää... Mitä
-pitää minun tehdä? Sitä en tiedä...
-
--- Et voi tehdä mitään! -- sanoi Ilja varmasti. -- Kun hän kerran
-on joutunut kiinni, tuomitaan hänet. Häneltä on löydetty selvät
-todistukset...
-
-Gratsheff istui taas tuolille.
-
--- Mutta jos minä selitän, että hän on tehnyt sen minun tähteni? --
-sanoi Paavali.
-
--- Luuletko olevasi jokin prinssi? Jos sanot niin, pannaan sinutkin
-vankeuteen... Siinä kaikki... Mutta meidän täytyy hiukan siistiä
-itseämme. Sinun pitäisi peseytyä... ja samoin sinun, Masha... me
-menemme siksi ajaksi puotiin, jotta voit nousta ja pukeutua ja kaataa
-meille teetä... Ole kuin kotonasi...
-
-Masha hätkähti, kohotti päätään pielukselta ja kysyi Iljalta:
-
--- Mitä sanoit... täytyykö minun lähteä kotiin?
-
--- Ei!... Ihmisen koti on siellä, missä häntä ei kiusata... Tule,
-Paavali!
-
-Kun he tulivat puotiin, kysyi Paavali vihaisesti:
-
--- Miksi on hän luonasi? Kuinka kurjalta hän näyttää!
-
-Lunjeff kertoi hänelle lyhyesti, kuinka asianlaita oli. Hänen
-kummastuksekseen vilkastui siitä Paavali vähän.
-
--- Tuota vanhaa saatanaa? -- kirosi hän rihkamakauppiasta vieläpä
-hymyilikin.
-
-Ilja seisoi hänen vieressään ja tarkasteli puotiaan, puhellen:
-
--- Ryöstöt, rosvoaminen, varkaudet, juoppous... kaikenlainen
-säädyttömyys... siinä koko elämä! Moni ei tahtoisi mitään sellaista,
-vaan -- saman tekevää! -- arvellaan -- Samassa joessa uidaan yhdessä
-kaikkien kanssa, sama vesi huuhtelee... Elä kuten kaikki muutkin!
-Pakopaikkaa ei ole. Metsäänkö pakenen tai luostariinko sulkeudun?...
-Siitä ei ole kauan, kun sanoit, ettei minua nykyinen oloni tyydytä...
-
--- Hän nyökäytti päätään ja jatkoi:
-
--- Aivan niin! Ei tyydytäkään. Mitä etua on minulle siitä, että
-yhdellä paikalla seisoen teen kauppaa? Paljon vaan huolta eikä
-vapautta vähääkään. Kävelemään ei jouda. Ennen taas sai kulkea
-katuja, minne tahtoi... Sattui löytämään mukavan, kauniin paikan,
-niin istui ja ihaili ympäristöä... Mutta nyt saa seisoa torjottaa
-täällä päivät päästään ja siinä kaikki...
-
--- Ottaisitpa Vjeran puotilaiseksesi, -- sanoi Paavali.
-
-Ilja katsoi häneen mitään virkkamatta.
-
--- Tulkaa! -- huusi Masha heille.
-
-Teetä juodessaan nuo kolme ystävystä eivät puhelleet juuri
-mitään. Ulkona paistoi aurinko, paljasjalkaisia lapsia tassutteli
-katukäytävällä, ikkunan ohitse kulki vihannesten myyjiä, huutaen:
-
--- Sipulia, vihreitä sipulia! Tuoreita kurkkuja!
-
-Kaikki puhui keväästä, kauniista, lämpimistä päivistä, vaan
-ahtaassa huoneessa oli kosteata, sillointällöin kuului joku hiljaa
-lausuttu, alakuloinen sana, teekeittiö inisi, heijastaen himmeästi
-auringonsäteitä...
-
--- Istumme kuin hautajaisissa, -- sanoi Ilja.
-
--- Vjerkan hautajaisissa, -- lisäsi Gratsheff.
-
-Hän istui kuin olisi saanut iskun päähänsä. Hänen kätensä liikkuivat
-veltosti, kasvonsa olivat alakuloiset, ja hän puhui pitkäveteisesti
-ja kauniisti...
-
--- Toinnu nyt jo, -- virkkoi hänelle Ilja hiljaa. -- Ei kannata
-näyttää niin happamelta!
-
--- Omatunto vaivaa minua... -- sanoi Gratsheff, pudistaen päätään. --
-Istun ja aprikoin, että kenties minä olen saattanut hänet vankilaan?
-
--- Se on hyvin mahdollista, myönsi Ilja armottomasti.
-
-Gratsheff nosti päätään ja katsoi moittivasti toveriinsa.
-
--- Mitä katsot?
-
--- Sinä olet häijy...
-
--- Mutta minkätähden pitäisi minun olla hyvä? Ja mitä iloa minulla
-on, jonka tähden olisin ystävällinen muille? -- huusi Ilja. Kuka on
-koskaan ollut minulle hyvä? Kuka on silittänyt päätäni?... Yksi ainoa
-ihminen on kenties rakastanut minua... ja hänkin oli yhteiskunnan
-hylkiöitä... langennut nainen! Meitä saa jokainen lyödä, ja meidän on
-se ottaminen tyytyväisesti vastaan! Ei, kiitoksia paljon!
-
-Kova kiivastuminen sai hänen kasvonsa punasiksi ja silmänsä
-veristäviksi, ja hän hyppäsi ylös tuolilta, raivoissaan valmiina
-huutamaan, kiroilemaan, lyömään nyrkkiään pöytään. Masha pelästyi ja
-alkoi itkeä kovasti, kuin pelästynyt lapsi.
-
--- Minä lähden kotiin... antakaa minun mennä, -- sanoi hän itkien, ja
-painoi päänsä alas, kuin aikoen piiloutua jonnekin.
-
-Lunjeff vaikeni. Hän huomasi, että Paavalikin katsoi vihaisesti
-häneen.
-
--- Miksi itket? -- kysyi hän kiukkuisesta -- En sinulle huutanut!...
-Sinä et saa lähteä minnekään... vaan minä lähden... Paavali jää tänne
-luoksesi... Gavrik! Jos Tatjana Vlasjevna sattuisi tulemaan... kuka
-siellä taas on?
-
-Ovea kolkutettiin. Gavrik katsoi kysyvästi isäntäänsä.
-
--- Avaa! -- käski Ilja.
-
-Kynnyksellä näyttäytyi Gavrik'in sisar. Hän seisoi vähän aikaa
-liikkumatta, suorana, pää pystyssä, katsoen silmiään siristäen
-huoneessa olevia. Sitten ilmestyi hänen rumille, kuiville kasvoilleen
-vastenmielisyyden ilme, ja, vastaamatta Iljan kumarrukseen, hän sanoi
-veljelleen:
-
--- Gavrik, tule hetkeksi ulos...
-
-Ilja tulistui. Loukkaus ajoi veret niin suurella voimalla hänen
-kasvoihinsa, että silmiä poltti.
-
--- Vastatkaa tervehdykseen, hyvä neiti, kun teitä tervehditään, --
-sanoi hän terävästi, vaivoin hilliten itseään.
-
-Tyttö kohotti päätään vielä pystympään, rypisti kulmakarvojaan ja
-mitteli Iljaa katseillaan, sanomatta sanaakaan. Gavrik katsoi myös
-vihaisesti isäntäänsä.
-
--- Te ette ole juoppojen ettekä konnien luona, -- jatkoi
-Ilja, vapisten itsensähillitsemisestä, -- teitä kohdellaan
-kunnioittavasti... ja, kuten sivistyneen neidin konsanaankin, on
-teidän vastattava samalla tavalla...
-
--- Älä suutu, Sonjka, -- sanoi Gavrik äkkiä sovittavalla äänellä,
-astuen sisarensa luokse ja tarttuen hänen käteensä.
-
-Tuli äänettömyys. Ilja ja tuo nuori tyttö katsoivat uhkaavina
-toisiinsa kuin odottaen jotakin. Masha hiipi hiljaa nurkkaan. Paavali
-räpytti tylsännäköisenä silmiään.
-
--- No, sano nyt jotakin, Sonjka, -- huudahti Gavrik kärsimättömästi.
--- Luuletko, että he tahtovat loukata sinua? kysyi hän. Ja hymyillen
-lisäsi hän:
-
--- He ovat niin omituisia!
-
-Hänen sisarensa nykäsi häntä kädestä ja kysyi Iljalta kuivasti ja
-terävästi:
-
--- Mitä tahdotte minulta?
-
--- En mitään... vaan...
-
-Mutta äkkiä välähti hänen päähänsä hyvä, valoisa ajatus. Hän astui
-askeleen tyttöä kohti ja sanoi niin kohteliaasti kuin voi:
-
--- Sallikaa minun selittää teille... se on, näettekö, meitä on tässä
-kolme ystävystä... oppimatonta ja sivistymätöntä ihmistä... ja te
-olette sivistynyt nainen...
-
-Hän koetti tuoda ajatuksensa esiin niin selvästi kuin mahdollista,
-vaan ei voinut. Noiden mustien silmien terävä ja ankara katse sai
-hänet hämilleen. Tytön sieraimet vapisivat, hänen kätensä heilutti
-hermostuneesti veljen kättä. Ilja loi katseensa maahan, mutisten
-hämillään ja vihoissaan:
-
--- En osaa sanoa sitä näin yhtäkkiä... vaan jos teillä on aikaa...
-niin käykää sisään ja istukaa...
-
-Ja hän väistyi syrjään antaakseen hänelle tietä.
-
--- Odota tässä, Gavrik, -- sanoi tyttö, astuen huoneeseen ja jättäen
-veljensä ovelle. Ilja nosti tuolin esiin. Hän istuutui sille. Paavali
-meni puotiin, Masha painautui peloissaan uunin nurkkaan, ja Ilja
-seisoi liikkumatta kahden askeleen päässä tytöstä, tietämättä, kuinka
-alkaa.
-
--- Mitä teillä on sanottavaa? -- kysyi tyttö.
-
--- Asia on sellainen, -- alkoi Ilja, huoaten raskaasti. --
-Nähkääs, -- tyttö tuolla, se on, hän ei ole enää tyttö, vaan hän
-on naimisissa... erään ukon kanssa... joka kohtelee petomaisesti
-häntä... Pahoinpideltynä ja rääkättynä on hän paennut hänen
-luotaan... minun turviini... Ajattelette ehkä pahaa meistä... vaan
-niin ei ole asianlaita.
-
-Hän sotkeutui sanoihinsa ja puhui epäselvästi, haluten samalla kertaa
-sekä kertoa Mashan historian että lausua mielipiteensä siitä. Etenkin
-tahtoi hän esiintuoda kuulijalleen oman mielipiteensä asiasta. Tyttö
-katsoi koko ajan häneen ja hänen kasvojensa ilme kävi lempeämmäksi,
-vaikka silmänsä yhä omituisesti kiilsivät.
-
--- Ymmärrän, -- keskeytti tyttö hänet. Te ette tiedä, kuinka
-menetellä? Ensin on käännyttävä lääkäriin ja annettava hänen
-tarkastaa... Tunnen erään lääkärin... tahdotteko, että vien hänet
-hänen luokseen? Gavrik, katso, paljonko on kello. Yksitoista? Hyvä,
-on juuri hänen vastaanottoaikansa... Gavrik, kutsu ajuri tänne... Ja
-te esittäkää minut hänelle...
-
-Mutta Ilja ei liikahtanutkaan paikaltaan. Hän ei ollut odottanut,
-että tuo ankara, vakava tyttö osaisi puhua niin lempeästi. Hänen
-kasvonsakin kummastuttivat häntä; niiden kopean ilmeen sijaan
-oli tullut huolestunut ilme, ja vaikka hänen sieraimensa olivat
-paisuneet entistä leveämmiksi, oli hänen piirteissään hyvyyttä,
-yksinkertaisuutta, sydämellisyyttä, jota Ilja ei ennen ollut
-huomannut. Hän katsoi tyttöön ja hymyili hämillään, mitään sanomatta.
-
-Tämä oli jo kuitenkin kääntynyt hänestä poispäin ja mennyt Mashan
-luokse, jonka kanssa hän hiljaa puheli.
-
--- Älkää itkekö, hyvä ystäväni, älkääkä peljätkö... Lääkäri on
-ystävällinen mies, hän tarkastaa teidät ja antaa todistuksen... siinä
-kaikki! Minä tuon teidät sitten tänne... No, rakas ystävä, älkää
-itkekö...
-
-Hän laski kätensä Mashan olkapäälle ja tahtoi vetää hänet puoleensa.
-
--- Voi... tekee kipeätä... -- voihki Masha.
-
--- Mikä teillä on? Lunjeff kuunteli hymyillen.
-
--- Mitä ihmeitä se sitten onkaan! -- huudahti tyttö liikutettuna,
-poistuen Mashan luota. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ja hänen
-silmissään paloi vihan tuli.
-
--- Kuinka kauhealla tavalla häntä on kohdeltu!
-
--- Sillä tavalla meillä eletään! -- huudahti Lunjeff kiivastuen.
--- Näittekö? Ja tuosta voin näyttää teille toisen. Sallikaa minun
-esittää teille toverini Paavali Saveljitsh Gratsheff'in...
-
-Paavali tuli hitaasti puodista Iljan kammariin ja ojensi kätensä
-tytölle häneen katsomatta.
-
--- Medvjedeff, Sofja Nikonovna, -- sanoi tyttö, katsoen tutkivasti
-Paavalin alakuloisiin kasvoihin. -- Ja teidän nimenne on kai Ilja
-Jakovlevitsh? -- kysyi hän Iljaan kääntyen.
-
--- Aivan niin, -- vastasi Ilja vilkkaasti, puristaen kovasti hänen
-kättään, ja päästämättä sitä, jatkoi:
-
--- Jos kerran olette sellainen... se on, jos olette ottanut
-huolehdittavaksenne toisen, niin älkää hylätkö toistakaan! Hän on
-myös pulassa.
-
-Tyttö katsoi tutkivasti ja vakavasti hänen kauniisiin, kasvoihinsa,
-joissa kuvastui mielenliikutus, ja koetti hiljaa vapauttaa kättänsä
-hänen kädestään. Mutta Ilja ei päästänyt sitä irti ja kertoi hänelle
-Vjerasta, Paavalista, kertoi lämpimästi ja innostuneesti, ja hänestä
-tuntui, että hän siten keventää sydäntänsä ahdistavaa taakkaa.
-
--- Hän on sepittänyt runoja... mainioita runoja! Vaan tässä asiassa
-on hän kuin näännyksissä... Samoin myös Vjera... Luulette ehkä, että
-kun hän kerran on sellainen... siinä sitten on kaikki? Ei, älkää
-sitä luulko! Tekipä ihminen hyvää tahi pahaa, niin kuminassakaan
-tapauksessa emme voi päättää, onko hän ehdottomasti hyvä tahi paha!
-
--- Mitä tarkotatte? -- kysyi Sonja.
-
--- Tarkotan sitä, että vaikka ihminen on paha, löytyy hänessä myös
-jotakin hyvää, vaikka hän on hyvä. on hänessä pahaakin... Kaikki me
-olemme sisällisesti kirjavia... ihan kaikki!
-
--- Olette oikeassa! virkkoi Sonja, arvokkaasti nyykäyttäen päätänsä.
--- Siinä sanoitte hyvin järkevästi! Mutta olkaa hyvä ja päästäkää
-käteni, -- puristatte liian kovasti!
-
-Ilja rupesi pyytelemään anteeksi, mutta tyttö ei kuunnellut häntä,
-vaan kääntyi moittien Paavaliin:
-
--- Hävetkää, Gratsheff, eihän tuo kelpaa mihinkään! Täytyy toimia...
-aina täytyy toimia, -- joko puolustautua tahi olla hyökkäävänä!
-Vjeralle on hankittava puolustaja, asianajaja, ymmärrättekö? Minä
-hankin teille... kuuletteko!... Eikä hänelle tapahdu mitään pahaa,
-sillä hänet vapautetaan... siihen annan kunniasanani!
-
-Hänen kasvonsa olivat tulleet punasiksi, ohimoilta oli tukka
-joutunut epäjärjestykseen ja hänen silmissään loisti omituinen ilo.
-Masha seisoi hänen rinnallaan, katsoen häneen lapsen luottavalla
-uteliaisuudella. Lunjeff taas katsoi voitonriemuisesti Mashaan ja
-Paavaliin ikäänkuin ylpeänä siitä, että tuo merkillinen tyttö oli
-hänen huoneessaan.
-
--- Jos te todellakin voitte auttaa, -- sanoi Paavali vapisevalla
-äänellä, -- niin auttakaa! En ikinä sitä unhota... Vaikken uskokaan
-onnelliseen päätökseen, niin tahdon uskoa siihen!...
-
--- Tulkaa luokseni tänä iltana seitsemän aikaan, tulettehan? Gavrik
-kyllä neuvoo asuntoni...
-
--- Minä tulen... En osaa kyllin teitä kiittää...
-
--- Miksi kiittää? Meidän ihmisten pitää auttaa toinen toisiamme.
-
--- Kyllähän ne auttavat!... -- huudahti Ilja iroonisesti.
-
--- Sonja käännähtihe nopeasti häneen päin. Mutta Gavrik, tuntien
-itsensä ainoaksi järkeväksi ja maltilliseksi henkilöksi koko
-joukossa, nykäsi sisartaan kädestä ja sanoi:
-
--- No, etkö jo lähde, lörpöttelijä!
-
--- Heti! Masha, pukeutukaa!
-
--- Minulla ei ole muita vaatteita, -- virkkoi Masha arasti.
-
--- Ei se tee mitään! Lähdetään... Tulettehan sitten illalla,
-Gratsheff? Näkemiin asti, Ilja Jakovlevitsh!
-
-Ystävykset puristivat kunnioittavasti ja ääneti hänen kättään, ja hän
-poistui, taluttaen Mashaa kädestä. Mutta ovella hän pysähtyi, kääntyi
-Iljaan ja sanoi pää pystyssä:
-
--- Unohdin erään tärkeän seikan! Kun tulin tänne, en tervehtinyt
-teitä ja siinä tein hävyttömästi. Pyydän sitä anteeksi!
-
-Hänen kasvonsa tulivat punasiksi ja hän loi hämillään silmänsä
-maahan. Ilja katsoi häneen ja hänen rintansa riemuitsi.
-
--- Pyydän anteeksi vielä kerran! Luulin, että täällä oli juomingit...
-se oli tyhmästi, vaan...
-
-Hän pysähtyi, kuin olisi niellyt jonkin sanan.
-
--- Ja kun te moititte minua siitä, etten tervehtinyt... niin luulin,
-että silloin puhui isäntä... mutta erehdyin! Olen hyvin iloinen
-siitä! Se olikin ihmisarvon tunne.
-
-Hyväntahtoinen, iloinen hymy kirkasti hänen kasvonsa, ja hän jatkoi
-lämpimästi, aivan kuin omista sanoistaan nauttien:
-
--- Oi, kuinka tuntuu hyvältä nähdä ihmisessä löytyvän oman arvon
-tunnetta!... Olen hyvin iloinen... kaikki on käynyt niin erittäin
-hyvin! Niin äärettömän hyvin!
-
-Ja hän katosi hymyillen kuin pieni, harmaa pilven hattara, jota
-aamurusko kultaa. Toverukset katsoivat hänen jälkeensä. Kummankin
-kasvot olivat juhlalliset, vaikka samalla hiukan naurettavat. Sitten
-katsahti Lunjeff huonettaan ja sanoi, nykäisten Pashkaa:
-
--- Eikö täällä ole hienoa? Tämä hymähti.
-
--- Kuulitko, kuinka hän pyysi minulta anteeksi? -- kysyi Ilja,
-pyyhkäisten kädellään kiharaa tukkaansa. -- Niin käyttäytyy oikea
-sivistynyt ihminen, joka voi kunnioittaa jokaista, vaikka ei ensin
-taivukaan kenenkään edessä. Ymmärrätkö!
-
--- Jalo ihminen, -- vakuutti Gratsheff hymyillen. -- Kauanko viipyi
-hän täällä? Lähes tunnin... eikä se tuntunut minuuttia pitemmältä.
-
--- Hän välähti kuin tähti, hah, haa!
-
--- Ja hän selvitti paikalla kaikki...
-
-Lunjeff nauroi tyytyväisesti. Hän oli hyvillään siitä, että tuo kopea
-tyttö, paljastettuaan itsensä, olikin niin yksinkertainen, kunnon
-ihminen, ja oli tyytyväinen, että oli osannut käyttäytyä arvokkaasti
-häntä kohtaan.
-
--- Voi kuitenkin, kun unhotin... -- huudahti hän äkkiä surkutellen.
--- Mutta hän pani pääni vallan pyörälle anteeksipyynnöillään.
-
--- Mitä unhotit? -- kysyi Paavali.
-
--- Minun olisi pitänyt suudella hänen kättään... Sitä pidetään
-sivistyneiden kesken yleensä tapana... erityisen kunnioituksen
-merkkinä...
-
-Gavrik venyttelihe heidän vieressään ja hänellä näytti olevan ikävä.
-
--- Kuules, Gavrilka! -- sanoi Ilja, tarttuen hänen olkaansa. --
-Sinulla on oikein kunnon sisar.
-
--- Kyllä hän on hyvä tyttö! -- vakuutti poika alentuvasti. --
-Teemmekö kauppaa tänään tai pidämmekö pyhää?... siinä tapauksessa
-läksisin kävelemään!
-
--- Ei, tänään emme tee kauppaa! Paavali, lähtekäämme mekin kävelemään!
-
--- Minä lähden poliisikonttoriin, -- sanoi Gratsheff, tullen taas
-synkän näköiseksi, ehkä saan luvan puhutella häntä...
-
--- Mutta minä lähden kävelemään!
-
-Reippaasti kulki hän katua kiiruhtamatta, ajatellen tyttöä ja
-vertaillen häntä niihin ihmisiin, joiden kanssa hän oli ollut
-tekemisissä tätä ennen. Hänestä oli selvää, että tuo tyttö oli
-parempi kuin yksikään niistä, ja parhaiten oli kohdellut häntä.
-Hänen muistossaan kaikuivat hänen anteeksipyyntönsä sanat, hän
-kuvitteli mielessään hänen kasvojansa, laajentuneine sieraimineen,
-hänen kasvojansa, joiden jokainen piirre ilmaisi lujaa pyrkimistä
-jonnekin...
-
-Ja kuinka tylysti hän kohteli minua alussa! -- ajatteli hän hymyillen
-ja ihmetteli, miksi hän, lainkaan häntä tuntematta, kohteli
-häntä niin kylmästi ja ylpeästi, vaikkei ollut juuri mitään edes
-puhellutkaan hänen kanssaan...
-
-Iljan ympärillä kiehui elämä. Koulupoikia kulki nauraen ja puhellen,
-rattaita ja vankkureita ajoi jyristen hänen ohitsensa, ja hänen
-edellään kulkea nilkutti muuan kerjäläinen, puujalka kovasti kolkkaen
-katukivitykseen. Kaksi vankia vartijan saattamana kantoi korennolla
-korvoa, jossa oli jotakin. Eräs hedelmäin myyjä kulki ohi huutaen:
-maukkaita päärynöitä, mehukkaita päärynöitä!... Ja hänen perästään
-kulki laiskasti, kieli pitkällä, pieni koira... Jyrinä, tärinä,
-huudot, jalkojen töminä... kaikki suli yhteen kiihottavaksi meluksi.
-Ilma oli täynnä kuumaa tomua, joka kutkutti sieraimia. Kirkkaalla,
-sinisellä taivaalla säteili aurinko, valaen lämmintä hohdettaan
-kaikkialle. Lunjeff katsoi kaikkea tätä sellaisella mielihyvällä,
-jollaista ei koskaan ennen ollut tuntenut. Kaikki näytti hänestä nyt
-erityiseltä, mieltäkiinnittävältä. Tuossa kulkee nopeasti, miltei
-hypähdellen, nuori, kaunis, punaposkinen tyttö ja katsoo Iljaan niin
-ystävällisesti, kuin tahtoisi hänelle sanoa:
-
--- Oletpa sinä komea poika!
-
-Lunjeff hymyili hänelle.
-
-Muuan ajuri kohottaa lakkiaan ja kääntyy kuskipukilla puhutellakseen
-erästä paksua rouvaa, joka seisoo katukäytävällä:
-
--- Se on liian vähän, rouvaseni, lisätkää viisi kopeekkaa...
-
-Mutta Ilja lukee ajurin kasvoista, että hän valehtelee, tuo
-velikulta, ja että hän on saanut tavallisen palkan. Muuan puotipoika
-juoksee vaskinen teekannu kädessä ja ruiskuttaa siitä kylmää vettä
-käytävälle niin että sitä räiskyy vastaan tulevien jaloille, ja
-kannun kansi helisee iloisesti. Kadulla on kuuma, tukehduttavaa,
-melua, ja vanhat lehmukset kaupungin hautausmaalla houkuttelevat
-viileään varjoonsa ja hiljaisuuteensa. Valkosen kivimuurin
-ympäröimänä kohoo vanhan hautausmaan rehevä vihervä mahtavan aallon
-tavoin taivasta kohden, ja korkealla, tuon aallon harjalla, kuvastuu
-kukin lehti sinistä taivasta vasten ja näyttää värähdellen sulautuvan
-siihen... Ja tuon harjan yläpuolella kimaltelevat kirkkaina kirkon
-kultaiset ristit, auringon heijastuneiden säteiden ympäröidessä niitä
-pyhimyssäteistön tavoin...
-
-Astuttuaan hautausmaan muurin sisäpuolelle, läksi Lunjeff verkkaan
-kulkemaan pitkin leveätä puistokäytävää, hengittäen syvään kukkivien
-lehmusten lemuavaa tuoksua. Puiden välissä, niiden lehvistön
-varjossa, seisoi marmorisia ja graniittisia hautapatsaita,
-kömpelötekoisia ja raskaita, ja sammal peitti niiden sivuja. Siellä
-täällä salaperäisessä hämärässä loisti himmeästi kullatuita ristejä,
-joiden otsakekirjotukset aika oli suureksi osaksi hävittänyt.
-Kuusamo-, akaasia- ja seljapuu-pensaita kasvoi hauta-aituuksissa,
-peittäen haudat oksiensa alle. Nuorten koivujen valkoset rungot
-välkkyivät sametinlienteästi tiheän lehvistön läpi; sievinä ja
-kainoina näyttivät ne kuin tahallaan piiloutuneen varjoon, tullakseen
-paremmin huomatuiksi. Rauta-aitojen sisässä, viheriöillä mykkylöillä,
-loisti monenvärisiä kukkia, ampiainen surisi hiljaisuudessa, valkonen
-perhosparvi leikki ilmassa... hyttyset parveilivat äänettömästi... Ja
-joka paikassa oli maasta puhjennut elinvoimaisia ruohoja ja pensaita,
-jotka peittivät synkät haudat, ja koko hautausmaan vihervä oli täynnä
-vastustamatonta halua kasvamaan, kehittymään, ahnaasti imemään
-itseensä valoa ja ilmaa, muuttamaan voimakkaan maaperän mehuja
-väreiksi, tuoksuksi, kauneudeksi, joka hyväili sydäntä ja silmää.
-Elämän on voitto kaikkialla ja aina!...
-
-Lunjeff'ista tuntui suloiselta kävellä tuossa hiljaisuudessa ja
-hengittää täysin rinnoin lehmusten ja kukkien tuoksua. Hänessäkin oli
-kaikki hiljaista, rauhallista, -- hän aivan kuin lepäsi henkisesti,
-mitään ajattelematta, nauttien vain yksinäisyydestään, jota hän
-pitkiin aikoihin ei ollut saanut tuntea.
-
-Hän poikkesi käytävältä vasemmalle, pienelle, polulle ja sitä pitkin
-kulkiessaan luki ristien ja hautapatsasten päällekirjotuksia. Polku
-oli hyvin kapea, sillä sen molemmin puolin, miltei siinä kiinni, oli
-rivi komeita, siroja rauta-aituuksia.
-
-"Tämän ristin alla lepää Jumalan palvelijan Vonifantin tomu", -- luki
-hän hymyillen, sillä nimi tuntui hänestä naurettavalta. Vonifantin
-tomun päälle oli asetettu suunnattoman suuri, harmaa graniittikivi.
-Tämän haudan vieressä, toisessa aituuksessa, lepäsi Pjotr Babushkin,
-kahdeksankolmatta vuoden vanha...
-
-"Niin nuori", -- mietti Ilja.
-
-Eräästä yksinkertaisesta, Valkosesta marmoripatsaasta luki hän:
-
-    "Maa yhtä kukkaa köyhemmäksi joutui,
-    Yks tähti lisää loistaa taivahalla".
-
-Lunjeff ajatteli hetken noita säkeitä, ja niissä oli hänen mielestään
-jotakin liikuttavaa. Mutta äkkiä tuntui hänestä, kuin olisi hän
-saanut piston suoraan sydämeensä, ja hän horjahti takaperin,
-sulkien lujasti silmänsä. Vaan ummessa silminkin näki hän selvästi
-hautakirjotuksen, joka niin kovasti oli hämmästyttänyt häntä.
-Loistavat kultakirjaimet suuressa ruskeassa kivessä aivan kuin
-syöpyivät hänen sydämeensä:
-
-"Tässä lepää toisen luokan kauppiaan Vasili Gavrilovitsh
-Poluektoff'in maalliset jäännökset..."
-
-Hetken päästä pelästyi hän pelkoaan ja, nopeasti avattuaan silmänsä,
-alkoi hän epäluuloisesti katsella ympärilleen pensastoon... Näkyvissä
-ei ollut ketään. Etäällä kuuluttiin pidettävän sielumessua.
-Hiljaisuuden läpi kaikui tenoriääni, joka messusi:
-
--- Ru-koil-kaam-me...
-
-Ja syvä, aivan kuin tyytymätön, ääni vastasi
-
--- Armahda!
-
-Ja saattoi vielä erottaa tuskin kuuluvasti suitsutusastian
-helskähtelemisen.
-
-Nojaten selkäänsä vaahteran runkoon, seisoi Lunjeff pää pystyssä,
-katsellen sen miehen hautaa, jonka hän oli murhannut. Hän painoi
-päätään niin kovasti puun runkoon, että hänen lakkinsa nousi koholle
-otsalta. Hänen kulmakarvansa olivat rypyssä, ylähuuli värähteli,
-niin että hampaat näkyivät. Kätensä oli hän työntänyt syvälle nutun
-taskuihin, ja jalkojaan jäkisti hän maahan.
-
-Poluektoff'in hautapatsas kuvasi sarkofag'ia, jonka kanteen oli
-hakattu avattu kirja, pääkallo ja kaksi ristiin asetettua sääriluuta.
-Samassa aituuksessa oli myös toinen pienempi hauta, jolla olevassa
-sarkofag'issa oli kirjotettu, että sen alla lepäsi Jumalan piika
-Eupraksia Poluektoff, kahdenkymmenen kahden vuoden vanha.
-
-"Hänen ensimäinen vaimonsa" -- mietti Lunjeff sillä pienellä
-aivojensa osalla, jota ei kiinnittänyt Poluektoff'in kanssa
-tapahtuneiden kohtausten muisteleminen. Hän muisti ensimmäisen
-kohtauksensa, kauppiaan kanssa, muisti sen, jolloin hän kuristi
-hänet, kuinka ukko syljellään kasteli hänen kätensä. Mutta kaikkea
-sitä muistellessaan ei Lunjeff tuntenut pelkoa eikä katumusta, -- hän
-katseli hautaa vihaisesti ja kiukkuisesti. Ja ollen täydellisesti
-vakuutettu sanojensa totuudesta, sanoi hän mielessään kauppiaalle:
-
--- Sinun tähtesi, kirottu, olen turmellut elämäni, sinun tähtesi,
-vanha saatana! Kuinka saatan elää?... ja se on kaikki sinun tähtesi!
-Ainaiseksi olen tahrannut itseni sinun tähtesi...
-
-Tuo "sinun tähtesi" kolkutti hänessä kuin vasaralla. Hänen teki
-mielensä voimiensa takaa huutaa nuo kaksi sanaa, jotta jokainen
-kuulisi ne, ja töin tuskin jaksoi hän hillitä itsensä siitä. Hän
-puri hampaitaan yhteen niin kovasti että teki kipeätä, yhä katsoa
-tuijottaen hautaan, samalla kun ajatukset, omasta elämästään
-polttivat häntä kuin tuli. Hän oli näkevinään Poluektoff'in pienet,
-inhottavat kasvot, ja hänen rinnallaan Stroganin kaljun pään punasine
-kulmakarvoineen, Petruhan tyytyväisen naaman, tyhmän Kirik'in,
-harmaapäisen Hrjenoff'in nykerönenineen ja pienine silmineen, -- ja
-pitkän rivin tuttavia. Iljan korvissa sohisi, ja hänestä tuntui,
-kaikki nuo ihmiset ympäröivät hänet ja tunkivat ahdistavan lähelle
-häntä. Hän hypähti pois puun nojasta, -- hänen lakkinsa putosi päästä
-maahan. Kumartuessaan sitä ottamaan, ei hän voinut irrottaa silmiään
-rahanvaihtajan ja varastetun tavaran ostajan hautapatsaasta. Hänen
-hengitystään ahdisti, kasvonsa täyttyivät verellä, hänen silmiään
-pakotti ponnistus. Vaivoin sai hän silmänsä käännetyksi pois kivestä,
-astui aitauksen viereen, tarttui käsin kiinni siihen ja, vapisten
-vihasta, sylkäsi haudalle... Poistuessaan haudan luota, polki hän
-niin kovasti jalkojaan maahan, kuin olisi tahtonut saattaa sille
-kipua!...
-
-Kotiin ei häntä haluttanut mennä, -- hänen mielensä oli raskas, ja
-kylmä ikävyys ahdisti häntä. Hän kulki verkkaan kenenkään katsomatta,
-mistään välittämättä ja mitään ajattelematta. Hän kulki erään kadun
-päähän, koneellisesti kääntyi kulmasta, kulki taas vähän, ja huomasi
-olevansa lähellä Petruha Filimonoff'in ravintolaa. Hän muisti
-Jaakon. Tultuaan Petrahan talon portin kohdalle, tuntui hänestä
-välttämättömältä poiketa sinne, vaikkei häntä se haluttanutkaan.
-Sisäportaita noustessaan kuuli hän Perfishkan äänen:
-
--- Hyvät ihmiset, säälikää kätösiänne, älkääkä katkoko kylkiluitani...
-
-Lunjeff pysähtyi avonaiselle ovelle. Tomupilven ja tupakansavun
-läpi näki hän Jaakon tarjoilupöydän takana kiireissään kaatavan
-teetä kannuihin, lukevan sokeripalasia, kaatavan viinaa laseihin ja
-helistelevän rahalaatikkoa. Tarjoilijoita juoksi hänen luokseen ja
-huusi, viskaten pöydälle vastamerkkejä:
-
--- Puoli pulloa! Kaksi pulloa olutta! Kymmenellä kopeekalla
-paistettua sianlihaa!
-
--- Onpas jo oppinut! -- mietti Ilja jonkinlaisella vahingonilolla,
-nähdessään, kuinka nopeasti ystävän punaset kädet vilahtelivat
-ilmassa.
-
--- Kas vaan! -- huudahti Jaakko hyvillään, kun Lunjeff astui
-tarjoilupöydän eteen, vaan katsahti heti levottomasti taaksensa oveen
-päin. Hänen otsansa oli hiestä märkä, kasvonsa olivat keltaset ja
-niissä oli punaset läiskät. Hän tarttui Iljan käteen ja pudisti sitä
-kuivasti yskien.
-
--- Kuinka voit? -- kysyi Ilja, pakottaen itsensä hymyilemään.
-
--- Kuten näet... teen kauppaa...
-
--- Panivat ikeen niskoillesi?
-
--- Mitä saatoin tehdä?
-
-Jaakon hartiat olivat painuneet alas, niin että hän näytti entistä
-lyhyemmältä.
-
--- Onpa siitä aikaa, kuin viimeksi tapasimme toisemme, -- sanoi hän,
-katsoen Iljan kasvoihin hyväntahtoisilla, surullisilla silmillään. --
-Haluaisin vähän puhella kanssasi... isäkään ei ole onneksi kotona...
-Menehän tuonne... niin pyydän äitipuoltani olemaan vähän aikaa
-sijassani...
-
-Hän avasi isänsä huoneen oven ja huusi kunnioittavasti:
-
--- Äitikulta!... Olkaa hyvä ja pistäytykää hetkiseksi tänne...
-
-Ilja astui siihen huoneeseen, jossa hän ennen oli asunut setänsä
-kanssa, ja katsoi tarkasti ympärilleen. Se ei ollut paljon muuttunut,
--- vain seinäpaperit olivat mustuneet, ja kahden sängyn sijasta oli
-yksi ja sen yläpuolella seinällä riippui kirjahylly. Siinä, missä
-Iljan sänky oli ollut, oli nyt suuri, ruma laatikko.
-
--- No, nyt olen hetkeksi vapaa! -- selitti Jaakko iloissaan, astuen
-huoneeseen ja pistäen oven hakaan. -- Haluatko teetä? Hyvä... Ivan,
--- teetä! Hän huudahti ja rupesi rykimään ja ryki kauan, nojaten
-kättään seinään ja köyristi selkäänsä, kuin olisi tahtonut saada ulos
-jotakin rinnastaan.
-
--- Kylläpä sinä köhit! -- virkkoi Lunjeff.
-
--- Olen hiukan raihnas... Mutta kuinka olen iloinen jälleen
-nähdessäni sinut... Näytätpä aika hienolta ja komealta... Kuinka sinä
-jaksat?
-
--- Minäkö? -- vastasi Ilja viivytellen. Tuossahan tuo menee... Entä
-sinä itse?
-
-Lunjeff'ia ei lainkaan haluttanut kertoa itsestään eikä yleensäkään
-puhella. Nähdessään Jaakon kalpeaksi ja kuihtuneeksi, tunsi
-hän sääliä häntä kohtaan. Vaan se oli kylmää sääliä, tyhjää ja
-sisällyksetöntä.
-
--- Kannan kohtaloni niin hyvin, kuin taidan... -- virkkoi Jaakko
-puoli-ääneen.
-
--- Isäsi imee veren sinusta...
-
--- Nyt hän itse on joutunut kiikkiin
-
--- Sepä oikein!
-
--- Nykyisin komentaa meillä äitipuoleni! Hänen sanansa on laki!
-
-    "En anna ruplaa!...
-    Ilman ole ystäväin!..."
-
-lauloi seinän takana Perfishka, säestäen lauluaan hanurillaan.
-
--- Mikä laatikko tuo on? -- kysyi Ilja.
-
--- Tuoko? Se on vanha urkuharmoonio, jonka isä osti minulle neljästä
-ruplasta... Hän on käskenyt minun sillä opettelemaan soittamaan
-ja on sanonut ostavansa sitten uuden kolmesataa ruplaa maksavan
-ja sijottavansa sen ravintolaan, jota minä sitten saan soittaa
-vieraille... Siten on hänellä edes jotakin hyötyä minusta, sanoo
-hän... Siinä on hän sangen viisaasti ajatellut, sillä nykyisin on
-musiikkia jo kaikissa ravintoloissa paitsi meillä. Muuten on minusta
-hauskaa saada soittaa...
-
--- Hän on aika roisto! -- huudahti Ilja!
-
--- Hän on oikeassa... minusta ei ole hänelle mitään hyötyä...
-
--- Sano sinä hänelle, että kun kuolet, hän asettaisi ruumiisi
-ravintolaan nähtäväksi ja ottaisi halullisilta katsojilta pääsymaksua
-edes viisi kopekkaa hengeltä... Siten saisi hän hyötyä sinusta vielä!
-
-Jaakko nauroi hämillään ja rupesi taas rykimään, tarttuen käsillään
-milloin kaulaansa, milloin rintaansa.
-
-Mutta Perfiska lauloi ravintolassa reippaalla tavallaan:
-
-    "Pidin paastot tositöin,
-    Harvoin kylläkseni söin.
-    Tyhjät suolet nurkui myötään,
-    Niill' ei ollut muuta työtä"...
-
--- Kuinka tulet toimeen velipuolesi kanssa, -- kysyi Ilja, kun Jaakon
-yskänkohtaus oli mennyt ohi. Tämä kohotti ponnistuksesta sinertyneitä
-kasvojaan ja vastasi:
-
--- Hän ei asu täällä meillä... hänen esimiehensä ei muka sitä
-salli... kun tämä on kapakka... Kyllä hän miehestä käy! Vähän hän
-kyllä on olevinaan... herrana pitää itseään... Hän käy täällä...
-enimmäkseen saadakseen rahaa äidiltään... hän tarvitsee paljon rahaa!
-
-Jaakko alensi ääntään ja jatkoi surullisesti:
-
--- Muistatko sen kirjan? Hän otti sen minulta... sanoi harvinaiseksi,
-siitä muka saa suuret rahat. Pyysin, ettei hän veisi sitä, vaan hän
-ei siitä välittänyt...
-
-Ilja ei voinut olla nauramatta. Sitten rupesivat toverukset juomaan
-teetä. Kammarin seinäpaperit olivat halkeilleet ja laipion raoista
-tunkivat ravintolasta vapaasti sisään äänet ja haju.
-
--- Nykyisin luen erästä historiaa, -- sanoi Jaakko, -- jonka nimi on
-"Julia eli maanalainen vankila Mazzarinin linnassa"... Se on hyvin
-hauska!... Entä sinä, luetko vielä?
-
-Syljen maanalaisille vankiloillesi! Itsekään en ole liian korkealla
-maan päällä... vastasi Lunjeff jurosti.
-
-Jaakko katsoi osanottavaisesti häneen ja kysyi:
-
--- Onko jotakin hullusti?
-
-Lunjeff ei vastannut. Hän mietti -- kertoako Jaakolle Mashan kohtalo
-vai ollako kertomatta? Mutta Jaakko alkoi itse puhua lempeällä
-tavallaan:
-
--- Sinä näytät olevan yhtä itsepäinen ja kiukkuinen kuin ennenkin...
-Se on mielestäni turhaa. Ihmiset eivät, näet, voi tehdä mitään...
-Maailman meno oli määrätty tällaiseksi jo ennen, kuin heitä oli
-olemassakaan...
-
-Lunjeff joi ääneti teetään.
-
--- Ja jokainen saa palkan ansionsa mukaan, se on totinen tosi! Isäni
-esimerkiksi. Suoraan puhuttaessa, hän on oikea ihmiskiusaaja... Tuli
-sitten Fjokla Timofejevna ja ei aikaakaan, kun isä on tohvelin alla!
-Nyt on hänen elämänsä sellaista, että oi, oi, oi! Epätoivoissaan
-on hän ruvennut juomaan... Ja jokaisella on pahoista teoistaan
-tulevaisuudessa odotettavissa samanlainen Fjokla Timofejevna...
-
-Iljasta rupesi tuntumaan ikävältä kuunnella, -- hän liikutti
-kärsimättömästi kuppiaan tarjottimella ja kysyi äkkiä toveriltaan:
-
--- Mitä sinä nyt odotat?
-
--- Se tahtoo sanoa, mistä? -- sanoi Jaakko hiljaisella äänellä silmät
-suurina.
-
--- Tulevaisuudelta mitä odotat? -- toisti Ilja terävästi ja tylysti.
-
-Jaakko painoi päänsä alas ja vaipui mietteisiinsä.
-
--- Mitä? -- virkkoi Ilja puoliääneen, tuntien polttavaa levottomuutta
-mielessään ja halua poistua ravintolasta mitä pikemmin.
-
--- Mitäpä minulla lienee odotettavissa? -- hiljaa, häneen katsomatta,
-vastasi Jaakko. -- Ei mitään! Kuolen... ja siinä kaikki. Ja että minä
-pian kuolen... siitä olen varma...
-
-Hän kohotti päätään ja jatkoi tyytyväinen hymy kuihtuneilla
-kasvoillaan.
-
--- Uneksin aina sinisestä... Ymmärrätkö, -- kaikki on olevinaan
-sinistä... Ei ainoastaan taivas, vaan myös maa, puut, kukat ruoho
--- kaikki! On niin hiljaista... täydellinen hiljaisuus vallitsee!
-On kuin ei mitään olisi olemassakaan, siihen määrään on kaikki
-liikkumatonta... ja kaikki on sinistä, Minä kuljen niin kevyesti,
-väsymättä... kauas, kauas määräämättömään kaukaisuuteen... Enkä voi
-käsittää olenko olemassa vai enkö, niin kevyeksi tunnen itseni...
-Siniset unet ennustavat kuolemaa.
-
--- Hyvästi! -- sanoi Lunjeff, nousten tuolilta.
-
--- Mihin menet? Istu nyt vielä.
-
--- En, hyvästi. Jaakko nousi myös.
-
--- No lähde sitten!
-
-Lunjeff puristi hänen kuumaa kättänsä ja katsoi ääneti hänen
-kasvoihinsa, tietämättä mitä sanoa jäähyväisiksi toverilleen. Vaan
-hänen teki mielensä sanoa jotakin, niin suuresti teki mielensä, että
-se miltei vaivasi häntä.
-
--- Miksi katsot minuun niin omituisesti? -- kysyi Jaakko hymyillen.
-
--- Anna anteeksi, veli, minulle... -- sanoi Ilja verkkaan, luoden
-silmänsä maahan.
-
--- Mistä?
-
--- Muuten vaan... anna anteeksi...
-
--- Olenko minä sitten pappi? -- sanoi Jaakko hiljaa nauraen. -- Ai,
-odotappas! Unhotin sanoa sinulle Mashutkasta...
-
--- Mitä?
-
--- Hänenkin kohtalonsa kuuluu olevan kova...
-
--- Niin kuuluu...
-
--- Jokainen meistä näyttää olevan kovaosainen. Sinunkin elämäsi
-taitaa olla raskasta, siltä minusta tuntuu... vai kuinka?
-
-Hänen puhuessaan väreili heikko hymyily hänen huulillaan. Hänen
-äänessään ja sanoissaan oli jotakin veretöntä, voimatonta... Ilja
-irrotti kätensä... Jaakon käsi valahti voimatonna alas.
-
--- Jasha, anna anteeksi...
-
--- Jumala antakoon sinulle anteeksi! Käythän vastakin katsomassa?
-
-Ilja poistui mitään vastaamatta.
-
-Kadulle päästyään tuli hänen mielensä kevyemmäksi ja vapaammaksi.
-Hän ymmärsi, että Jaakko kuolee pian, ja se härsytti häntä jotakin
-tuntematonta olentoa vastaan. Hän ei säälinyt Jaakkoa, sillä hän
-ei voinut edes kuvitella, kuinka tuo hiljainen, suoraluontoinen
-nuorukainen olisi saattanut elää ihmisten joukossa. Hän oli jo kauan
-pitänyt Jaakkoa määrättynä katoamaan elämästä. Mutta häntä kiihotti
-ajatus, minkätähden tuota niin perin hyväluonteista miestä oli niin
-paljon kidutettu ja pakotetaan ennen aikojaan jättämään maailman? Ja
-se ajatus yhä enemmän kasvatti hänen kiukkuaan elämää kohtaan, mikä
-muutenkin alkoi olla hänen mielensä perussävel.
-
-Yöllä ei hän voinut nukkua. Vaikka ikkuna oli auki, tuntui hänestä
-ilma huoneessa tukahduttavalta. Hän meni pihalle ja laskeusi
-pitkälleen maahan lauta-aidan viereen, ja lavan alle. Hän oli
-selällään ja katseli kirkasta taivasta, ja mitä tarkemmin katsoi,
-sitä useampia tähtiä hän näki. Linnunrata kulki poikki taivaan kuin
-hopeavaate, -- tuntui samalla suloiselta ja surulliselta katsoa sitä
-puunoksien läpi. Taivaalla, jossa ei ole ketään, loistavat tähdet,
-vaan maa... millä on se koristettu? Ilja siristi silmiään, ja silloin
-näyttivät puun oksat kohoavan yhä ylemmäksi. Sinistä, kirkasten
-tähtien peittämää, vienoa taivasta vasten näyttivät lehvistön
-tummat piirteet käsiltä, jotka olivat ojennetut taivaslakea kohden
-ylettyäksensä siihen. Iljan mieleen muistuivat Jaakon siniset unet,
-ja hänen eteensä nousi ystävän kuva, myös kokonaan sinisenä, keveänä,
-läpikuultavana, hyväntahtoisine ja tähtikirkkaille silmineen... Ja
-hän ajatteli: oli olemassa ihminen, vaan hänet kidutettiin kuoliaaksi
-siksi, kun hän eli rauhallisesti ja hiljaa... Mutta kiduttajat
-elävät, kuinka tahtovat, ja kauan elävätkin...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta nyt oli Iljan elämään ilmestynyt jotakin uutta, joka saattoi
-hänet levottomaksi. Gavrik'in sisar rupesi käymään Lunjeff'in
-puodissa miltei joka päivä. Hän näytti aina huolestuneelta ja
-kiireelliseltä, tervehtiessään Iljaa pudisti hän lujasti hänen
-kättänsä ja vaihdettuaan pari sanaa hänen kanssaan, katosi hän,
-jättäen aina jälkeensä jotakin uutta Iljan mietittäväksi. Kerran
-kysyi hän tältä:
-
--- Huvittaako teitä olla kauppiaana?
-
--- Ei erittäin, -- vastasi Lunjeff, kohauttaen hartioitaan, -- vaan
-jollakinhan täytyy elää...
-
-Sonja katsoi häneen totisilla silmillään tutkivasta.
-
--- Täytyy elää... -- toisti Ilja huoaten.
-
--- Ettekö ole koskaan koettanut elää jollakin työllä? -- kysyi tyttö.
-
-Ilja ei ymmärtänyt hänen kysymystään.
-
--- Kuinka sanoitte?
-
--- Ettekö ole koskaan tehnyt työtä?
-
--- Aina. Koko ikäni. Teen kauppaa... -- vastasi Ilja hämillään.
-
-Mutta tyttö naurahti, -- ja hänen hymyilyssään oli jotakin, joka
-loukkasi Iljaa.
-
--- Onko teidän mielestänne kauppa työtä? Onko se samaa? -- kysyi hän
-nopeasti.
-
--- Kuinka sitten? Väsynhän minä siitä. Katsottuaan hänen silmiinsä,
-tuli Ilja vakuutetuksi, että hän puhui tosissaan eikä laskenut
-leikkiä.
-
--- Ei suinkaan, -- jatkoi tyttö, alentuvasti hymyillen. -- Työ on
-se, kun ihminen laatii jotakin kuluttamalla voimiansa... kun hän
-valmistaa nauhaa, pitsiä, tuoleja, kaappeja... ymmärrättekö?
-
-Lunjeff punastui ja nyökäytti päätään. Hänestä oli vaikeata sanoa,
-ettei ymmärtänyt.
-
--- Mutta kauppa -- mitä työtä se olisi? Se ei anna ihmisille mitään!
--- sanoi tyttö vakuuttavasti, katsoen tutkivasti Iljan kasvoihin.
-
--- Tietysti olette oikeassa, -- sanoi Ilja verkkaan ja varovaisesti.
--- Kauppa ei ole vaikeata sille, joka siihen on tottunut... Mutta
-tietysti on siitä hyötyä, sillä jollei se antaisi voittoa, niin kuka
-sitten pitäisikään kauppaa?
-
-Tyttö ei vastannut mitään, vaan kääntyi veljensä puoleen, jonka
-kanssa vähän aikaa puheltuaan poistui, nyökäyttäen Iljalle
-hyvästiksi päätään. Hänen kasvonsa olivat samanlaiset, kuin ennen
-hänen kohtaamistaan Mashan kanssa, -- kuivat ja ylpeät! Ilja rupesi
-miettimään, oliko hän mahdollisesti loukannut häntä jollakin
-varomattomalla sanalla. Hän muisti kaikki, mitä oli sanonut, eikä
-huomannut siinä mitään loukkaavaa. Sitten rupesi hän ajattelemaan
-hänen sanojaan, ja mitä enemmän hän ajatteli, sitä epäselvemmiltä ne
-tuntuivat. Mikä ero on hänen mielestään kaupan ja työn välillä.
-
-Tuo tyttö kiinnitti yhä enemmän hänen huomiotaan, vaan hän ei voinut
-käsittää, minkätähden hänen kasvonsa olivat niin vihaiset, vaikka hän
-oli niin hyväntahtoinen ja osasi ei ainoastaan sääliä ihmisiä, vaan
-myös auttaa heitä. Paavali oli ollut hänen kotonaan ja ihastuksissaan
-ylisti niin hyvin häntä kuin hänen kodintapojaan.
-
--- Kun tulee heille, niin: kah, terveheksi! Jos on päivällisen aika,
-niin istu pöytään, jos teetä juovat, niin juo mukana! Kaikki käy niin
-yksinkertaisesti! Ja väkeä siellä on aina paljon! He pitävät hauskaa,
-laulavat, huutavat, väittelevät kirjoista. Kirjoja heillä on joka
-paikassa, kuin kirjakaupassa. Ahdasta siellä on, niin että siinä
-tyrkitään toisiansa, vaan sille sitten nauretaan. Muuten ne ovat
-oppinutta väkeä -- muuan asianajaja, toisesta tulee pian tohtori,
-ylioppilaita ja muita sellaisia. Unhottaa kokonaan, mikä itse on, ja
-nauraa heidän kanssaan ja polttaa tupakkaa, kuin olisi yksi heistä.
-Kunnon väkeä! Niin hilpeätä, vaan samalla vakavaa...
-
--- Minua ei hän kutsu käymään, saat olla varma siitä... -- sanoi Ilja
-synkästi. -- Hän on ylpeä...
-
--- Hänkö ylpeä? -- huudahti Paavali. Sanon sinulle, että hän on itse
-vaatimattomuus! Älä sinä kutsua odota, vaan mene itsestäsi... Heillä
-olet kuin ravintolassa! Kaikki on niin vapaata...
-
--- No, kuinka Mashutka voi? -- kysyi Ilja.
-
--- Hän on jo ruvennut hiukan toipumaan. Hän istuu siellä ja
-hymyilee... Häntä lääkitään jollakin lääkkeellä, juotetaan
-maidolla... Hrjenoff'ille käy huonosti... Asianajaja sanoo, että
-se leikki käy kalliiksi tuolle vanhalle konnalle... Ja mitä minun
-asiaani tulee, koettavat he saada sen mitä pikemmin oikeuden
-käsiteltäväksi... Kunnon väkeä he ovat!
-
--- Entä Sonja, mitä tekee hän? -- kysyi Lunjeff.
-
-Hänestä kertoi Paavali yhtä innostuneesti, kuin kerran vangeista,
-jotka opettivat hänet lukemaan ja kirjottamaan.
-
--- Hän sitten osaa kaikkea! Totta totisesti, ei hänen enää tarvitsisi
-opiskella! Hän komentaa kaikkia, ja jos joku sattuu sanomaan jotakin,
-mikä ei ole hänen mielensä mukaista, niin frr!... hän sähähtää kuin
-kissa.!.
-
--- Se on minulle tuttua... -- sanoi Ilja hymyillen.
-
-Hän kadehti Paavalia, sillä hänen teki suuresti mielensä seurustella
-tuon ankaran naisylioppilaan kanssa, vaan hänen itserakkautensa ei
-antanut hänen valita suorinta tietä, nimittäin, mennä kutsumatta
-hänen luoksensa.
-
-Seisoen tiskin takana, mietti hän uhmailevasti:
-
--- Kaikki ihmiset tahtovat aina saada hyötyä toisistansa. Mutta mitä
-hyötyä on hänelle ottaa Mashutka ja Vjera suojelukseensa... Hänhän on
-köyhä, joka pala on kallisarvoinen hänen kodissaan... Hänen täytyy
-siis olla hyvin hyvä... Mutta kuinka kohtelee hän minua... Miksi olen
-minä Paavalia huonompi?
-
-Nämä ajatukset kiinnittivät häntä siihen määrään, että hän tuli
-kaikesta muusta miltei välinpitämättömäksi. Oli, kuin hänen pimeään
-elämäänsä olisi puhjennut rako, josta hän näki tai paremmin, tunsi
-jotakin häämöttävän, jota hän siihen saakka ei ollut vielä kohdannut
-tiellänsä.
-
--- Rakas ystävä, -- sanoi hänelle Tatjana Vlasjevna kuivasti ja
-moittivasti, -- täytyy ostaa lisää kapeata villanauhaa. Pitsit ovat
-niinikään lopussa... Vähän on jälellä viidenkymmenen numeron mustaa
-rihmaa... Perlemonappeja on eräs firma tarjonnut meille, sen asiamies
-kävi luonani... Lähetin sen tänne. Onko hän käynyt täällä?
-
--- Ei, -- vastasi Ilja lyhyesti. Tatjana Vlasjevna oli käynyt hänestä
-yhä vastenmielisemmäksi. Hän epäili, että Tatjana oli ottanut
-rakastajakseen erään Korsakoff'in, joka äskettäin oli nimitetty
-poliisitarkastajaksi. Hänen kanssaan määräsi hän näet kohtauksia yhä
-harvemmin, vaikka kohtelikin häntä ystävällisesti ja hellästi kuin
-ennenkin. Mutta niistäkin kohtauksista kieltäytyi Ilja kaikenlaisten
-tekosyiden nojalla. Kun hän sitten huomasi, ettei Tatjana Vlasjevna
-siitä suuttunut, kiroili hän mielessään häntä:
-
--- Senkin häpeämätön irstailija... Etenkin oli hänestä vastenmielistä
-se, kun Tatjana Vlasjevna kävi puodissa tarkastamassa tavaravarastoa.
-Hän pyörähteli puodissa kuin varpunen, hyppäsi tiskille ottaakseen
-ylimmiltä hyllyiltä pahvilaatikoita, aivasteli pölystä, pudisteli
-päätään ja torui Gavrik'ia.
-
--- Juoksupojan tulee olla sukkela ja huomaavainen. Ei hän siitä saa
-leipää, että istuu kaiket päivät ovella ja kaivelee nenäänsä. Ja
-kun hänen emäntänsä puhuttelee häntä, tulee hänen tarkkaavaisesti
-kuunnella eikä katsoa kuin mikäkin mörkö...
-
-Mutta Gavrik'illa oli oma luonteensa. Hän kuunteli emännän puhetta
-vallan välinpitämättömästi, ja vain silloin, kun tämä nousi jonnekin,
-saadakseen käsiinsä jonkin esineen ylimmiltä hyllyiltä, ja kohotti
-hameensa helmat ylös, iski hän veitikkamaisesti Iljalle silmää. Hän
-puhutteli häntä aina nenäkkäästi, ilman että hänen puheessaan oli
-jälkeäkään kunnioituksesta, ja kun emäntä oli poistunut, huomautti
-hän ivallisesti Iljalle:
-
--- Hyyppä hyppäsi nyt tiehensä...
-
--- Niin ei saa puhua emännästä, -- huomautti hänelle Ilja, vaivoin
-pidättäen nauruaan.
-
--- Mikä emäntä hän on! -- vastusti Gavrik. -- Minun isäntäni olette
-te... Hän ei ole muu kuin hyyppä...
-
--- Te ette neuvo poikaa, -- sanoi Avtonomova usein Iljalle, -- ja
-yleensäkin... täytyy minun sanoa, on kaikki ruvennut viime aikoina
-käymään haluttomasti, innostuksetta...
-
-Lunjeff oli ääneti ja mietti kiukkuisena: "Kunpa edes nyrjäyttäisit
-jalkasi tiskillä hyppäillessäsi, mokoma tarkastaja..."
-
-Hän sai samoihin aikoihin sedältään kirjeen, jossa tämä kertoi
-olleensa ei ainoastaan Kijev'issä, vaan myös Sergiuksen luostarissa
-ja Valamossa ja palaa pian kotiin.
-
-"Saan lisähuvia", -- mietti Ilja vihaisesti. "Luonnollisesti tahtoo
-hän päästä asumaan luokseni..."
-
-Ja hän rupesi tarkoin miettimään, kuinka voisi järjestää niin,
-että hänen setänsä asuisi muualla. Kauan ei hän kuitenkaan saanut
-miettiä sitä, sillä puotiin tuli ostajia, ja sitten Gavrik'in sisar.
-Väsyneesti ja raskaasti hengittäen tervehti hän Iljaa ja kysyi,
-osottaen päällänsä kammarin oveen:
-
--- Onko tuolla vettä?
-
--- Tuon heti sitä teille, -- sanoi Ilja.
-
--- Itse menen... Hän meni kammariin ja viipyi siellä siksi, kunnes
-Lunjeff suoriuduttuaan ostajista, tuli sinne. Hän tapasi hänet
-seisomassa taulun edessä, joka esitti ihmisen eri ikäkausia. Kääntäen
-päätään Iljaan päin, osotti tyttö silmillään taulua ja virkkoi:
-
--- Roskaa...
-
-Lunjeff tunsi tulevansa hämilleen hänen huomautuksestansa ja hymyili,
-kuin tuntien itsensä syylliseksi johonkin rikokseen.
-
--- Brr! -- Kuinka poroporvarillista! toisti tyttö ja poistui
-huoneesta, ennenkuin Ilja ehti kysyä selitystä häneltä.
-
-Muutamien päivien kuluttua toi hän veljelleen puhtaita alusvaatteita,
-ja moitti häntä siitä, että hän pitää huonoa huolta vaatteistaan,
-repii ja tahrii niitä.
-
--- Ole torumatta, -- sanoi Gavrik ynseästi.
-
--- Rupeatko vielä sinäkin haukkumaan minua, kuten jo rouva tekee!
-
--- Onko hän hyvin tottelematon? -- kysyi Sonja Iljalta.
-
--- E-ei erittäin -- vastasi Ilja hyväntahtoisesti.
-
--- Olen hyvin hiljainen, -- suositti itseään Gavrik.
-
--- On hän vähän liian sukkelakielinen, sanoi Lunjeff.
-
--- Kuuletko? -- kysyi sisar Gavrik'ilta, rypistäen kulmakarvojaan.
-
--- Kuulen kyllä, -- vastasi tämä vihaisesti.
-
--- Se ei ole niin vaarallista, -- sanoi hyväntahtoisesti Ilja. --
-Ihmisen, joka edes osaa puoliaan pitää, on helppo tulla toimeen
-maailmassa... Toisia lyödään, ja he vaikenevat ja heidät unhotetaan.
-
-Sonja kuunteli hänen puhettaan ja oli kuin hänen kasvollaan olisi
-kuvastunut iloa. Ilja huomasi sen.
-
--- Aioin kysyä teiltä jotakin, -- sanoi hän hiukan hämillään.
-
--- Mitä?
-
-Tyttö astui hyvin lähelle häntä ja katsoi häntä suoraan silmiin. Ilja
-ei voinut kestää hänen katsettaan vaan painoi päänsä alas ja jatkoi:
-
--- Jos olen teitä oikein ymmärtänyt, niin ette pidä kauppiaista?
-
--- Enpä juuri...
-
--- Minkätähden?
-
--- He elävät toisten työllä -- sanoi tyttö varmasti.
-
-Ilja nosti äkkiä päänsä pystyyn. Nuo sanat eivät ainoastaan
-hämmästyttäneet, vaan suoraan loukkasivat häntä. Ja tuo tyttö lisäksi
-oli lausunut ne niin yksinkertaisesti, vakuuttavasti...
-
--- Se ei ole totta, -- huudahti Lunjeff. Nyt värähtivät Sonjan kasvot
-ja tulivat punasiksi.
-
--- Paljonko maksaa teille tuo nauha? -- kysyi hän kuivasti.
-
--- Tuo nauhako?... Seitsemäntoista kopeekkaa... arshina...
-
--- Paljostako myytte sitä?
-
--- Kahdestakymmenestä...
-
--- Siinä sitä ollaan... Ne kolme kopeekkaa, jotka otatte te, eivät
-kuulu teille, vaan nauhan valmistajille. Ymmärrättekö?
-
--- En! -- tunnusti Lunjeff avomielisesti.
-
-Tytön silmissä välähti silloin jotakin vihamielistä häntä kohtaan.
-Ilja huomasi sen selvästi ja tuli siitä araksi, vaan suuttui heti
-itseensä siitä.
-
--- Luulen, ettei teidän ole helppo käsittää niin yksinkertaista
-ajatusta, -- sanoi Sonja, siirtyen tiskin luota ovelle. -- Mutta
-kuvitelkaapa olevanne tekijä, joka on valmistanut nämä kaikki...
-
-Leveällä käden liikkeellä näytti hän puodissa olevia tavaroita, ja
-jatkoi selitystään siitä, kuinka työ saattaa kaikki muut rikkaiksi,
-paitsi työntekijän itsensä. Alussa puhui hän, kuten tavallisesti, --
-kuivasti, painavasti, ja hänen rumat kasvonsa olivat liikkumattomat,
-vaan sitten rupesivat hänen kulmakarvansa värähtelemään, sieraimet
-laajenivat ja pää pystyssä syyti hän Iljan päälle voimakkaita sanoja,
-joita elähdytti nuorekas, horjumaton usko niiden totuuteen.
-
--- Kauppias on työntekijän ja ostajan välillä... hän ei tee muuta
-kuin korottaa tavaran hintaa... Kauppa on laillistettua varkautta...
-
-Ilja tunsi loukkautuvansa, vaan hän ei löytänyt sanoja,
-vastustaaksensa tuota röyhkeätä tyttöä, joka sanoi hänelle vasten
-silmiä, että hän oli tyhjäntoimittaja ja varas. Hän puri hammasta
-kuunnellessaan häntä, uskomatta, voimatta uskoa hänen sanojaan. Mutta
-etsiessään mielessään sellaista sanaa, joka yhdellä iskulla kumoaisi
-kaikki hänen puheensa, pakottaisi hänet vaikenemaan, hän samalla
-ihmetteli hänen röyhkeyttään...
-
--- Ei, niin ei asian laita ole! -- keskeytti hän hänet vihdoin,
-tuntien, ettei voinut enää ääneti kuunnella häntä. -- Ei... niin se
-ei ole!...
-
-Iljan rinnassa leimahti kiukku, ja hänen kasvoillaan paloi kaksi
-punasta läiskää.
-
--- Väittäkää vastaan sitten! -- sanoi tyttö tyynesti, istuutuen
-tuolille ja heitettyään pitkän palmikkonsa syliinsä, rupesi
-leikkimään sillä.
-
-Lunjeff väänteli päätään, välttääkseen hänen vihaista katsettaan.
-
--- Väitän kyllä! -- huudahti hän, voimatta enää pidättää itseään.
-
--- Koko elämäni väittää vastaan! Ehkä olen tehnyt suuren synnin,
-ennenkuin pääsin tänne asti...
-
--- Sitä pahempi... Mutta se ei ole vastaan väittämistä -- sanoi
-tyttö, ja se oli Iljasta kuin olisi hän saanut kylmää vettä
-niskaansa. Hän nojasi käsillään tiskiin, kyykistyi alas, aivan kuin
-olisi tahtonut hypätä sen yli ja katsoi vähän aikaa päätään pudistaen
-tyttöön. Hän oli loukkautunut, mutta ihmetteli samalla hänen
-tyyneyttään. Tytön katse ja liikkumattomat kasvot, joissa kuvastui
-varmuus, pidättivät hänen vihaansa ja saivat hänet hämilleen. Sanoja,
-jotka hän oli aikonut sanoa puolustuksekseen, ei hän saanut suustaan.
-
--- No, mitä arvelette? -- kysyi tyttö kylmästi, uhmaillen. Sitten
-hymähti hän ja sanoi varmasti:
-
--- Ette voi väittää minua vastaan, sillä olen sanonut totuuden
-
--- Enkö? -- kysyi Ilja kaiuttomasti.
-
--- Niin, ette! Mitä voitte väittää vastaan?
-
-Hän hymähti uudestaan halveksivasti.
-
--- Näkemiin asti!
-
-Hän poistui pää pystymmässä kuin koskaan.
-
--- Se ei ole totta! -- huusi Lunjeff hänen perästään. Mutta hän ei
-kääntynyt takaisin.
-
-Ilja heittäysi istumaan tuolille. Gavrik, joka seisoi ovella, katsoi
-häneen ja luultavasti oli tyytyväinen sisarensa käytökseen, sillä
-hänen kasvonsa olivat arvokkaan ja voitonriemuisen näköiset.
-
--- Mitä katsot? -- kysyi Ilja vihaisesti, tuntien, että tuo katse oli
-hänestä vastenmielinen.
-
--- En mitään! -- vastasi poika.
-
--- Mene sitten kävelemään!
-
-Hän tunsi tarvitsevansa yksinäisyyttä. Mutta yksin jäätyään ei hän
-voinut koota ajatuksiaan. Hän ei voinut käsittää Sonjan tarkotusta,
-vaan sen hän kuitenkin ymmärsi, että hän oli loukannut häntä. Hän
-nojasi tiskiin ja mietti:
-
--- Miksi loukkasi hän minua?... Mitä olen tehnyt hänelle?... Ilman
-muuta tulee, haukkuu minua ja poistuu... Oikeudenmukaisuutta ei
-ollut... Ja hän sitten on olevinaan sivistynyt... Mutta tulepas vielä
-kerran, niin saat kuulla kuultavasi...
-
-Hän uhkaili häntä, vaan samalla koetti keksiä syytä, jonka tähden
-tyttö oli loukannut häntä. Hänen johtui mieleensä, mitä Paavali oli
-kertonut hänen terävästä älystään ja vaatimattomuudestaan.
-
--- Pashkaa ei hän varmaankaan loukkaisi...
-
-Hän kohotti päätään ja katsoi peiliin. Hänen mustat viiksensä
-vavahtelivat, suurissa silmissään oli väsynyt ilme ja kasvoillaan
-paloi puna. Mutta sittenkin olivat hänen kasvonsa, vaikkakin ne nyt
-olivat levottomat ja hiukan synkän näköiset, kauniimmat, kuin Paavali
-Gratsheff'in sairaaloisen keltaset, laihat kasvot.
-
--- Miellyttääköhän Pashka häntä enemmän kuin minä? -- mietti hän,
-vaan vastasi itse heti omaan kysymykseensä:
-
--- Mitä välittää hän minun kasvoistani? Enhän ole mikään hänen
-sulhasensa... Hänet tietysti nai jokin tohtori... asianajaja tahi
-virkamies... Kuinka me voisimme kiinnittää hänen huomiotaan?
-
-Hän hymähti katkerasti ja rupesi taas kyselemään itseltään:
-
--- Mutta minkätähden on hän kutsunut Paavalin luoksensa? Minkätähden
-loukkaa hän minua sanoillaan? Kauppias on sama kuin varas... ei hän
-tee työtä! Hän elää toisten työstä? Mutta kuka sitten seisoo täällä
-aamusta varhain iltaan myöhään?
-
-Nyt keksi hän paljon, millä olisi voinut vastustaa häntä ja
-itseään puolustaa. Mutta tyttöä ei ollut saapuvilla, ja sentähden
-härsyttivät ne häntä nuo hänen keksintönsä eivätkä rauhottaneet hänen
-rinnassaan kiehuvaa vihaa. Hän nousi tuolilta, meni kammariinsa, joi
-lasillisen vettä ja katsahti sitten ympärilleen. Hämärä vallitsi
-tuossa ahtaassa, matalassa huoneessa, jonka ikkunan takana oli
-rautaristikko. Hänen pisti silmäänsä "Ihmisen eri ikäkaudet" ja hän
-mietti:
-
--- Tuo on petosta... Noinko sitten elävät ihmiset?
-
-Hän katsoi kauan tauluun, ottaen ajatuksissaan esimerkiksi oman
-elämänsä, jonka rajaviivat olivat vedetyt niin räikeillä väreillä.
-
--- Noinko sitten? -- toisti hän itsekseen. Ja äkkiä lisäsi hän
-toivottomasti:
-
--- Mutta vaikkapa niinkin, niin sittenkin on se ikävää... Puhdasta se
-on kyllä, vaan ilotonta...
-
-Hän astui verkkaan seinän viereen ja irrotti siitä taulun ja vei sen
-puotiin. Siellä laski hän sen tiskille ja rupesi taas tarkastamaan
-ihmisen muunnoksia, joita siinä oli kuvattu, vaan nyt katsoi hän
-niitä ivallisesti. Katseessaan mietti hän koko ajan Gavrik'in sisarta.
-
-"On, kuin hän tietäisi, että minä olen murhannut ukon..."
-
-Ajatukset kiersivät hänen päässään hitaasti, raskaasti, ja kuva
-sai hänen silmänsä kiiltämään. Silloin puristi hän sen ruttuun ja
-viskasi sen tiskin alle; mutta se kierähti sieltä hänen jalkoihinsa.
-Siitä kiivastuneena, otti hän sen uudestaan lattialta, rutisti vielä
-kovemmin ja lennätti sen ovesta pihalle...
-
-Kadulla oli meluisaa. Toisella puolen katua, katukäytävällä,
-kulki joku keppi kädessä. Keppi ei kolkkanut katuun askeleiden
-mukaisesti, vaan siten, kuin kulkijalla olisi ollut kolme jalkaa.
-Kyyhkyset kurahtelivat. Jossakin rämisi rautapelti, -- luultavasti
-nuohooja kulki katolla. Puodin ohitse ajoi ajuri. Hän näytti
-torkkuvan, sillä hänen päänsä heilahteli sinne tänne. Kaikkikin
-näytti Iljasta pyörivän. Hän otti helmitaulun, katsoi sitä hetkisen
-ja lisäsi kaksikymmentä kopeekkaa. Katseli vielä ja -- vähensipä
-seitsemäntoista. Jälelle jäi kolme kopeekkaa. Hän veti kynnellään
-helmijä pitkin; helmet rupesivat pyörimään hiljaa rangoillaan,
-pysähtyen sitten yhdyttyään.
-
-Ilja huokasi, siirsi taulun syrjään, valahti tiskille ryntäilleen ja
-vaikeni hengitystään pidättäen, kuunnellen kuinka sydämensä löi.
-
-Seuraavana päivänä tuli taas Gavrik'in sisar. Hän oli samanlainen
-kuin ennenkin, samassa vanhahkossa puvussa, kasvot samanlaisina.
-
--- Ai sinua, -- mietti Lunjeff vihaisesti, katsoen häntä kammaristaan.
-
-Tytön tervehdykseen kumarsi Ilja haluttomasti päätänsä. Mutta tyttö
-hymyili äkkiä hänelle perin herttaisesti, kysyen ystävällisesti
-häneltä:
-
--- Kuinka olette niin kalpea? Ettekö ole terve?
-
--- Terve olen, -- virkkoi Ilja lyhyesti, koettaen olla näyttämättä
-hänelle sitä tunnetta, jonka tytön huomionsa kääntäminen häneen
-hänessä herätti. Ja tuo tunne oli hyvä, riemukas: tytön hymyily ja
-sanat koskettivat hänen sydäntänsä niin pehmeästi, niin lämpimästi,
-mutta sittenkin päätti hän näyttää olevansa vihainen, toivoen tytön
-vielä sanovan hänelle herttaisen sanan, vielä hymyilevän. Tehtyään
-sen päätöksen, rupesi hän katsomatta häneen odottamaan.
-
--- Te näytätte suuttuneen minuun? kuului tytön luja ääni. Se erosi
-niin terävästi siitä äänestä, jolla hän oli sanonut ensi sanansa,
-että Ilja katsahti levottomasti häneen. Tyttö oli taas samanlainen
-kuin tavallisesti, ylpeä, ja hänen tummissa silmissään oli jotakin
-nenäkästä, ärsyttävää.
-
--- Minä olen tottunut loukkauksiin, -- sanoi Lunjeff, katsoen
-hymähtäen häneen ja tuntien rinnassaan pettymyksen synnyttämää
-kylmyyttä.
-
--- Oh, sinä leikit kanssani, -- mietti hän. -- Silität ensin vaan
-lyöt sitten! Mutta ei...
-
--- En tahtonut loukata teitä...
-
-Teitä-sanan lausui tyttö erityisellä painolla, opettavalla äänellä,
-niin ainakin Iljasta tuntui.
-
--- Teidän on vaikea minua loukata! virkkoi Ilja kopeasti ja kovasti.
--- Tiedän näet teidän arvonne: ette ole korkealentoinen lintu!
-
-Nuo sanat kuullessaan ojensihe tyttö silmät suurina, hämmästyneenä
-suoraksi. Mutta Ilja ei enää nähnyt mitään, sillä hurja halu,
-maksaa loukkaus takaisin tytölle valtasi hänet, ja tahallaan puhuen
-verkkaan, lausui hän raakoja sanoja:
-
--- Teidän herraskaisuutenne, tuo teidän ylpeytenne... ei tule
-kalliiksi... kymnaasissa voi sitä jokainen hankkia... vaan
-kymnaasitta olisitte te ompelijatar, kamarineitsyt. Köyhyytenne takia
-ette voisi olla mikään muu, vai kuinka?
-
--- Mitä te puhutte? -- huudahti tyttö hiljaa.
-
-Ilja katsoi hänen kasvoihinsa ja näki mielihyvällä, kuinka hänen
-sieramensa pullistuivat ja kasvonsa punastuivat.
-
--- Puhun, mitä ajattelen! Ja ajattelen taas, ettei teidän
-vähäarvoinen herraskaisuutenne ole viidenkään kopeekan arvoinen!
-
--- Minä en ole herraskainen! -- huudahti tyttö kovasti. Hänen
-veljensä juoksi hänen luoksensa, tarttui hänen käteensä ja huudahti,
-katsoen vihaisesti isäntäänsä:
-
--- Lähtekäämme, Sonjka!
-
-Lunjeff silmäsi heihin, virkkaen kylmästi, vihaisesti:
-
--- Poistukaa vaan! Te ette tarvitse minua, enkä minä teitä.
-
-Oli, kuin he kumpikin olisivat omituisesti vilahtaneet Iljan
-silmissä ja sitten kadonneet. Hän nauroi heidän jälkeensä. Jäätyään
-sitten yksin puotiinsa, seisoi hän muutamia minuuttia liikkumatta,
-nauttien suloista onnistuneen koston tunnetta. Hän muisti hyvin tytön
-hämmästyneet, hämillään olevat, hiukan pelästyneet kasvot ja hän oli
-tyytyväinen.
-
-"Katsohan poikaa, millainen oli" -- pyöri hänen päässään eristynyt
-ajatus. Gavrik'in käytös hiukan häiritsi häntä, rikkoen hänen
-mielialansa.
-
-"Siin' ol' sinulle ylpeyttä?" -- mietti hän, hymyillen ajatuksissaan.
-"Tulisipa nyt vielä Tanitshkakin, niin saisi samalla mitalla..."
-
-Häntä halutti tyrkätä kaikki ihmiset luotaan, puhutella heitä
-raa'asti ja loukkaavasti, ja hän tunsi pystyvänsä siihen.
-
-Mutta Tanitshka ei tullut, -- koko päivän sai Ilja olla yksin, ja
-se päivä oli kauhean pitkä. Maata pannessaan tunsi Ilja itsensä
-yksinäiseksi. Tuo yksinäisyys loukkasi häntä vielä enemmän kuin tytön
-sanat. Hänen mieleensä johtui Olympiada, ja nyt hänestä tuntui,
-että tuo nainen oli ollut häntä kohtaan paras kaikista ihmisistä.
-Sulettuaan silmänsä, kuunteli Ilja yön hiljaisuutta, odotellen ääniä,
-vaan kun sitten ääni kaikui, hätkähti hän ja kohottaen päätään
-päänaluselta, katsoi suurin silmin pelokkaasti pimeään. Eikä hän
-voinut nukkua koko yönä. Hän oli odottavinaan jotakin, oli, kuin
-hän olisi ollut kellariin sulettuna. Hänen rintaansa ahdisti ilman
-puute ja synkät, katkonaiset ajatukset. Hän nousi vuoteeltaan pää
-raskaana, aikoi panna teekeittiön kuntoon, vaan jätti sen tekemättä.
-Peseydyttyään joi hän sitten kauhallisen vettä ja avasi puodin.
-
-Puolenpäivän tienoissa tuli Paavali vihaisena, kulmakarvat rypyssä.
-Tervehtimättä toveriaan kysyi hän suoraan häneltä:
-
--- Mikä olet olevinasi?
-
-Ilja ymmärsi, mitä Paavali tarkotti. Siksi hän vaikeni, miettien
-päätään toivottomasti pudistaen:
-
-"Hänkin on minua vastaan..."
-
--- Minkätähden olet loukannut Sofia Nikonovnaa? -- kysyi Paavali
-ankarasti, seisoen hänen edessään. Gratsheff'in tulistuneissa
-kasvoissa ja moittivissa silmissä huomasi Ilja itsensä tuomitsemista,
-vaan hän ei siitä välittänyt.
-
-Hitaasti, väsyneellä äänellä sanoi hän:
-
--- Tervehtisit ensin... ja ottaisit hatun päästäsi, sillä täällä on
-pyhäinkuva seinällä...
-
-Mutta Paavali painoi likaista hattuansa vielä syvempään päähänsä,
-mursi ylenkatseellisesti suutaan ja sanoi nopeasti, tulisesti, ääni
-väristen:
-
--- On nyt rikas! On nyt kylläinen! Muistaisit, kuinka kerran sanoit:
-ei ole ihmistä, joka olisi ihminen meille! Nyt hän löytyi ja sinä
-ajat hänet tiehensä... Voi sinua, kauppias!
-
-Jonkinmoinen tylsä laiskuuden tunne esti Lunjeff'ia vastaamasta
-mitään toverilleen. Tyynen näköisenä katsoi hän Paavalin
-tulistuneisiin ja naurettaviin kasvoihin, tuntien, etteivät moitteet
-vaikuttaneet häneen. Gratsheff'in huuli- ja leukaparrassa olevat
-keltaset karvat olivat kuin hometta hänen laihoilla kasvoillaan.
-Lunjeff katseli niitä, miettien tyynesti:
-
-"Tuli torumaan... Tyttö on kannellut hänelle... Loukkasinko sitten
-häntä niin syvästi? Olisin voinut pahemminkin..."
-
--- Hän ymmärtää kaikki, kaikki osaa selittää... ja kuitenkin
-sinä... uh! -- sanoi Paavali tapansa mukaan katkonaisesti. -- He
-ovat jok'ikinen kunnon väkeä... ymmärtäväisiä... osaavat jok'ainoan
-oikeuden ulkoa... niin! Sinun olisi pitänyt pysytellä hyvällä jalalla
-hänen kanssaan... vaan sinä...
-
--- Vaikene, Pashka! -- sanoi Lunjeff hitaasti. -- Mitä minua
-opettamaan rupeat!... Teen niinkuin haluan...
-
--- Mitä sitten teet? Häpäiset itsesi ja muita...
-
--- Elän, kuten tahdon... Tympäisette minua jok'ikinen. Kulette ja
-puhutte...
-
-Ja nojaten raskaasti tavarahyllyihin, Lunjeff virkkoi miettivästi,
-kuin itseltään kysyen:
-
--- Mutta mitä osaatte te sanoa?
-
--- Hän osaa vaikka mitä! -- huudahti Paavali syvällä vakuutuksella,
-nostipa vielä kätensäkin pystyyn ikäänkuin valmiina vannomaan. -- He
-tietävät kaikki!
-
--- No, menekin sitten heidän luoksensa! -- sanoi Ilja
-välinpitämättömästi hänelle. Toverin sekä sanat että mielenliikutus
-olivat Iljasta vastenmielisiä, vaan hän ei halunnut ruveta häntä
-vastustamaan. Raskas, rasittava ikävä esti häntä puhumasta ja
-ajattelemasta, sitoi hänen liikkeitään. Häntä halutti päästä yksin,
-päästä mitään kuulemasta ja ketään näkemästä.
-
--- Niin lähdenkin! -- sanoi Paavali uhmaillen. -- Lähden, sillä
-ymmärrän, että vain heidän seurassaan voin elää... heidän seurassaan
-saatan jotakin löytää itselleni, niin! He tuntevat totuuden...
-Koskaan en ole tällä tavalla elänyt, kuin nyt... ihmismäisesti...
-Kuka on minua tätä ennen kunnioittanut?
-
--- Älä kilju! -- sanoi Lunjeff hänelle hiljaa, voimattomasti.
-
--- Olet puukuva, sinä! -- huusi Paavali. Mutta silloin tuli puotiin
-tyttö ja pyysi tusinan paidannappeja. Ilja antoi tyynesti hänelle
-napit, otti hänen kädestään kaksikymmenkopeekkaisen, pyöräytti sitä
-sormiensa välissä ja antoi takaisin tytölle, sanoen:
-
--- Minulla ei ole antaa takaisin, -- tuotpahan toisella kerralla...
-
-Pientä rahaa olisi kyllä ollut pulpetissa, vaan pulpetin avain oli
-kammarissa, eikä Lunjeff'ia haluttanut käydä sitä sieltä noutamassa:
-Tytön poistuttua ei Paavali uudistanut keskustelua. Hän seisoi tiskin
-ääressä lyöden polviinsa hattuaan, jonka hän oli ottanut päästään, ja
-katseli toveriinsa, aivankuin odottaen häneltä jotakin. Mutta Lunjeff
-seisoi hiljaa, hampaittensa välistä vihellellen, hänestä poispäin
-kääntyneenä. Kadulta kaikui puotiin rattaiden jyrinä, kulkijoiden
-kiirehtivät askeleet, tuprahtelipa sisään pölyäkin...
-
--- Mitä arvelet? -- kysyi Paavali vaativasti.
-
--- En mitään, -- vastasi Lunjeff hetkisen vaiettuaan.
-
--- Mitä -- en mitään?
-
--- Jätä minut, Herran nimessä, rauhaan! -- huudahti Ilja
-kärsimättömästi.
-
-Gratsheff löi hatun päähänsä ja poistui nopein askelin puodista,
-sanomatta sanaakaan. Ilja seurasi häntä silmillään, päätään
-kääntämättä.
-
-"En taida olla terve", mietti hän.
-
-Suuri, ruskea koira näyttihe ovella, heilutti häntäänsä ja katosi.
-Sitten tuli ovelle vanha kerjäläisakka, harmaatukkainen, isonenäinen.
-Hän kumarsi ja sanoi puoliääneen:
-
--- Antakaa almu, hyvä herra!
-
-Lunjeff pudisti kieltävästi päätään. Kuumassa ilmassa kuului
-kadulta työpäivän melua. Oli kuin suuri uuni olisi lämminnyt, halot
-räiskäneet tulen niitä ahmiessa ja hengittäneet leimuavia liekkejä.
-Rauta rämisee, -- kuorma-ajuri ajaa: pitkät raudat, riippuen alas
-rattailta, viiltävät katukivitystä, vinkuvat, kuin tuskasta,
-kirkuvat, kumahtelevat. Hijoja terottaa veitsiä, -- ilkeä, sähisevä
-ääni viiltää ilmaa...
-
--- Vladimirilaisia kirsikoita! -- huutaa laulaen katukauppias...
-
-Jok'ikinen hetki synnyttää jotakin uutta, odottamatonta, ja elämä
-hämmästyttää kuuloamme erinkaltaisilla huudoillaan, väsymättömällä
-liikkeellään, uupumattomalla luomisvoimallaan. Mutta Lunjeff'in
-sielussa on hiljaista ja kuollutta: on kuin siellä olisi kaikki
-pysähtynyt, -- ei ole ajatuksia, ei toiveita, on vain raskasta
-väsymystä. Sellaisessa tilassa vietti hän koko päivän ja sitten yön,
-jolloin häntä painajainen vaivasi... ja monta samanlaista päivää ja
-yötä. Ihmisiä kävi ostamassa, mitä tarvitsivat, ja poistuivat, ja hän
-seurasi heitä silmillään kylmästi miettien:
-
-"He eivät minua tarvitse, enkä minä heitä... Tällaista on vain
-alussa... vaan sitten totun... Yksin elän... yksin elän!"
-
-Gavrik'in sijasta pani hänen teekeittiönsä kuntoon ja toi päivällisen
-talonisännän kyökkipiika, juronnäköinen, laiha, punanaamainen nainen.
-Hänen silmänsä olivat värittömät, liikkumattomat. Kun Lunjeff
-toisinaan katsoi häneen, tunsi hän mielessään tyytymättömyyttä:
-
-"Tokkohan koskaan saakaan nähdä mitään kaunista?"
-
-Ja sitten jatkoi hän itsekseen synkästi, toivottomasti:
-
-"Turhaa on elämä..." Hän oli jo tottunut monenlaisiin vaikutuksiin,
-ja vaikka ne panivat hänen mielensä kuohumaan, suututtivat häntä,
-niin sittenkin tuntui hänestä, että niiden kanssa oli hänen paras
-elää. Ihmiset aiheuttivat niitä. Mutta nyt olivat ihmiset kadonneet,
--- jälelle oli jäänyt vain ostajat. Sitten yksinäisyyden tunne ja
-hyvän elämän kaipuu tekivät hänet välinpitämättömäksi kaikelle,
-ja taas kuluivat päivät verkkaan, ikäänkuin tukehduttavassa
-ahdistuksessa.
-
-Eräänä iltana, sulettuaan puodin, astui Ilja pihalle, heittihe
-pitkälleen jalavan juurelle, kuunnellen melua aidan toiselta
-puolelta. Jokin kuului siellä kieltään maiskuttaen hiljaa puhuvan:
-
--- O-o-i, koiraseni! Pieni penikkaiseni!
-
-Aidan raosta näki Lunjeff pitkän, harmaatukkaisen, soikeamuotoisen
-naisen. Hän istui penkillä, ja suuri, keltanen koira oli nostanut
-etukäpälänsä hänen polvilleen, koettaen turpa pystyssä nuolla hänen
-kasvojaan. Nainen käänteli päätään ja hymyili, silitellen koiraa...
-
-"Koiria hyväilee... ei siis ole enää muita hyväiltävänä", -- mietti
-Ilja. Vihoissaan ajatteli hän Gavrik'ia, hänen tylyä sisartaan...
-Sitten Pashkaa, Mashaa...
-
-"Kun minua tarvittiin, -- niin käytiin... Piru vieköön teidät
-jokaisen!... Huomenna menen Jaakon luokse..."
-
--- Koira-kultaseni! -- kuului nainen aidan toisella puolella sanovan.
-
-"Kun edes Tanjka tulisi!" -- mietti Ilja ikävissään. Mutta Tatjana
-Vlasjevna asui maalla, kaukana kaupungista. Mutta Jaakonkaan luokse
-ei Ilja tullut lähteneeksi, sillä tuli Terenti-setä.
-
-Oli aamu. Ilja oli juuri herännyt ja istui vuoteellaan, miettien,
-että taas on uusi päivä alkamassa ja että sekin on elettävä...
-
-"Elämä on kuin kulkemista syksyllä suossa. Kylmää, kolkkoa...
-suuresti väsyt, vaan eteenpäin kuljet vähän..."
-
-Pihanpuolista ovea kolkutettiin. Ilja nousi, luullen piian tulevan
-teekeittiötä noutamaan, avasi oven ja -- edessään seisoi kyttyräselkä.
-
--- He-hee! -- virkkoi Terenti hymyillen ja hullunkurisesti päätään
-pyörittäen.
-
--- Kello käy jo yhdeksättä, eikä sinulla, kauppias, ole puoti vielä
-auki!
-
-Ilja seisoi hänen edessään hymyillen, estäen häntä astumasta
-sisään. Terentin kasvot punottivat, vaan samalla ne näyttivät kuin
-muuttuneen; hänen katseensa oli iloinen ja rohkea. Hänen jalkojensa
-juuressa oli säkkejä, nyyttejä, ja niiden keskellä näytti hän itsekin
-nyytiltä.
-
--- Päivää, veljenpoika! Päästäpä asuntoosi!
-
-Ilja väistyi syrjään, ruveten sitten nostelemaan nyyttejä huoneeseen.
-Terenti taas etsi silmillään pyhäinkuvan, teki ristinmerkin ja sanoi
-kumartaen:
-
--- Kiitetty olkoon Herra, olen taas kotona! No terveheks' Ilja!
-
-Setää syleillessään tunsi Lunjeff hänen ruumiinsa tulleen vahvaksi,
-lujaksi.
-
--- Sietäisipä peseytyä, -- sanoi Terenti kovasti, tarkastellen
-huonetta. Hän ei ollut enää kyyryssä, kuten ennen: reppu selässä
-kulkeminen oli siirtänyt hänen kyttyränsä alemmaksi. -- Terenti oli
-suoristunut ja piti päänsä pystyssä.
-
--- Kuinka voit? -- kysyi hän Iljalta, heittäen kahmaloillaan vettä
-silmilleen.
-
-Iljasta oli hauska nähdä setänsä niin muuttuneen. Hän hyöri pöydän
-ääressä, valmistaen teetä ja vastaili kyttyräselän kysymyksiin
-mielellään, vaikka pidätetysti ja varovaisesti.
-
--- Entä sinä?
-
--- Minäkö? Hyvin! -- Terenti sulki silmänsä, pudistaen tyytyväisesti
-hymyillen päätään. -- Paremmin ei tarvitsekaan voida! Join elävää
-vettä, sanalla sanoen...
-
-Hän istahti pöytään, harasi sormillaan partaansa ja rupesi
-kallellapäin kertomaan:
-
--- Olin Afanasi Sitjashtshin ja perejaslavljilaisten ihmeiden
-tekijäin, ja Voroneshilaisen Mitrofanin, ja Tihon Sadonskin luona...
-kävin Valamonsaarella... ja monessa muussa paikassa. Monia pyhimyksiä
-rukoilin ja viimeksi kävin Pietarin -- Fafronjan luona Muromissa.
-
-Arvattavasti häntä huvitti suuresti luetella pyhimysten ja
-kaupunkien nimiä, sillä hänen kasvonsa olivat niin imelännäköiset,
-silmänsä kostuivat ja katsoivat ylpeästi. Kerrottavansa hän kertoi
-samallaisella laulavalla tavalla kuin viisaat kertojat kertovat
-satuja tai pyhimysten elämäkertoja.
-
-Satoi vettä. Pisarat napsahtelivat ikkunalaseihin ensin varotellen,
-hitaasti, sitten putoili niitä taajaan, kiireesti, ja lasit tärisivät
-niiden lyönneistä.
-
--- Pyhän luostarin kammioissa vallitsee täysi hiljaisuus, pimeys
-niissä on pelottava, ja pimeästä tuikkavat pyhimyskuvien edessä
-palavat lamput kuten lapsen silmät, ja pyhä myrha tuoksuu... -- puhui
-Terenti yksitoikkoisella äänellä. Sade yhä rankkeni. Nyt kuului
-jo ikkunan takaa ulvontaa, vinkunaa, kattopellit rämisivät, vesi
-juoksi loristen katolta, ja oli kuin ilmassa olisi tärissyt paksu
-teräslankaverkko.
-
--- Tuolla myrhalla voitelevat he pyhiä päitään...
-
--- Ni-in, -- virkkoi Ilja pitkään. -- No, entä... kevenikö sydämesi?
-
-Terenti vaikeni vähän, ojensihe tuolilla ja sanoi matalalla äänellä
-Iljaan kääntyen:
-
--- Sanon vertauksella: kuten kenkä jalkaa, painoi sydäntäni tuo
-vasten tahtoani tekemäni synti... Sanon vasten tahtoani tekemäni,
-sillä jollen silloin olisi totellut Petruhaa, olisi hän ajanut minut
-tielle! Aivan varmaan olisi hän ajanut!... Tai mitä arvelet?
-
--- Niin kai! -- myönsi Ilja.
-
--- Niinpä niin... mutta kun olin lähtenyt matkalle, niin heti keveni
-mieleni... Kulkiessani puhun: Herra, näetkö? Olen menossa pyhimystesi
-luokse... Tiedän olevani syntinen...
-
--- Selvitit siis tilisi? -- kysyi Lunjeff hymyillen.
-
--- Se on Hänen tahdossaan! En tiedä, kuinka hän kuulee rukoukseni! --
-sanoi kyttyräselkä, kohottaen kätensä ylöspäin.
-
--- Entä omatuntosi, kuinka on sen laita?
-
--- Mitä -- kuinka?
-
--- Onko se rauhallinen?
-
-Terenti mietti, ikäänkuin jotakin kuunnellen. Sitten sanoi hän:
-
--- Se on vaiti... Lunjeff naurahti.
-
--- Rukous, jos se kerran lähtee puhtaasta sydämestä, keventää aina
-ihmisen mieltä, sanoi kyttyräselkä hiljaa, vaan varmalla äänellä.
-
-Ilja nousi tuolille ja astui akkunan luokse. Leveitä, sameavetisiä
-puroja juoksi katukäytävän vieressä; kivistöllä, kivien välissä, oli
-pieniä vesilätäköitä; vesipisarain pudotessa niihin värähtelivät ne,
-jolloin koko kivistö näytti värähtelevän. Iljan puotia vastapäätä
-oleva talo oli synkän näköinen, märkä, sen ikkunat olivat himmenneet,
-niin ettei niistä voinut nähdä huoneissa olevia kukkia. Katu
-oli tyhjä ja hiljainen, -- vain sade rapisi ja purot lorisivat.
-Yksinäinen kyyhkynen istui räystään alla ikkunalaudalla, ja koko katu
-huokui kosteutta ja raskasta ikävää.
-
-"Syksy tekee tuloaan", -- välähti Lunjeff'in ajatuksissa.
-
--- Millä sitten muulla voi ihminen puhdistautua, jollei rukouksella?
--- sanoi Terenti, avaten yhtä säkeistään.
-
--- Liian on yksinkertaista, -- huomautti Ilja synkästi, kääntymättä
-edes setäänsä päin. -- Tehdään syntiä, rukoillaan -- ollaan puhtaita!
-Aletaan taas tehdä syntiä...
-
--- Minkätähden? Tulee elää nuhteettomasti...
-
--- Miksi?
-
--- Mitä?
-
--- Sitä...
-
--- Onko omatuntosi puhdas?
-
--- Mitä väliä sillä on?
-
--- N-noo... -- veti Terenti moittivasti pitkään. Kuinka niin voit
-puhua...
-
--- Puhunpa kuinka tahansa, -- sanoi Ilja jyrkästi, seisoen selin
-setäänsä.
-
--- Se on synti!
-
--- No, vaikkapa syntikin.
-
--- Saat rangaistuksen!
-
--- En...
-
-Sitten kääntyi Ilja ja katsoi suoraan Terentin kasvoihin.
-Kyttyräselkä katsoi myös uteliaasti veljenpoikansa voimakasta
-vartaloa. --
-
-Huuliaan maiskuttaen tapaili hän kauan sanoja vastatakseen ja sanoi
-vihdoin pontevasti:
-
--- Kuinka et? Saat kyllä!... Minäkin tein syntiä ja sain siitä
-rangaistuksen...
-
--- Kuinka? -- kysyi Ilja jurosti.
-
--- Pelon kautta! Pelkäsin aina, että yhtäkkiä saadaan tietää,
-yhtäkkiä...
-
--- Olen minäkin rikkonut, enkä kuitenkaan pelkää, -- sanoi Ilja
-hymyillen halveksivasti.
-
--- Älä hulluttele, -- sanoi Terenti ankaralla äänellä.
-
--- Niin, en pelkää! Mutta sittenkin on elämä minusta raskasta.
-
--- Kas vaan! -- huudahti Terenti, nousten riemuiten lattialta. --
-Raskasta, sanot?
-
--- Niin! Kaikki ovat minut hylänneet, kuten spitaalisen...
-
--- Siinäpä onkin rangaistuksesi!
-
--- Mistä? -- huusi Ilja miltei raivosti...? Hänen leukansa vapisi ja
-sormet selän takana repivät seinää. Terenti katsoi miltei pelokkaasti
-häneen, huiskuttaen kädessään muuatta köydenpätkää.
-
--- Älä huuda! -- sanoi hän puoliääneen. Mutta Ilja huusi. Hän
-ei ollut pitkään aikaan puhunut ihmisten kanssa ja nyt syyti
-hän suustaan kaikki, mitä hänen mieleensä oli kertynyt näinä
-yksinäisyyden päivinä. Kiihkeästi, kiukkuisesti sanoi hän sedälleen:
-
--- Turhaan teit matkasi... mitään et olisi saanut rangaistusta! Saat
-ryöstää, murhatakin saat -- rangaistusta et saa! Kuka rankaisisi...
-Tyhmiä rangaistaan, vaan ken on viisas, -- hän saa tehdä mitä
-tahansa, mitä tahansa!
-
--- Ilja! -- sanoi Terenti, siirtyen varovasti häntä lähemmäksi.
--- Maltahan, älähän tulistu!... Istu!... Keskustelkaamme tyynesti
-kaikesta.
-
-Äkkiä kuului oven takaa rymähdys, jotakin kuulosti vierähtäneen
-lattialle ja pysähtyneen johonkin lähelle ovea. He säpsähtivät
-molemmat ja vaikenivat. Mutta hiljaisuus syntyi uudestaan, sade vain
-valui...
-
--- Mikä se oli? -- virkkoi kyttyräselkä hiljaa, pelokkaasti.
-
-Ilja astui ääneti ovelle, avasi sen ja vilkasi pihalle. Huoneeseen
-kuului hiljaista vihellystä, rapinaa, kuisketta, kokonainen äänivirta.
-
--- Laatikkoläjä meni hajalleen, -- sanoi Ilja, sulkien oven ja
-palaten vanhalle paikalleen ikkunan luokse.
-
-Terenti istahti taas lattialle aukomaan säkkejään. Oltuaan hetken
-ääneti, alotti hän:
-
--- Ei se niin ole... ajattelehan vaan!. Ai, ai, lapsikulta, millaisia
-sanoja päästät suustasi! Jumalattomuudellasi et suututa Jumalaa, vaan
-hukutat itsesi... Pane mieleesi nämä viisaat sanat, jotka matkallani
-kuulin muutamalta mieheltä... Kuinka paljon viisautta olenkaan
-kuullut!
-
-Hän alkoi uudestaan kertoa matkastaan, katsoen syrjästä Iljaan. Ilja
-kuunteli hänen puhettaan kuin sateen rapinaa, miettien, kuinka hän
-elää sedän kanssa.
-
-Heidän elämänsä kului hyvin. Terenti laati itselleen laatikoista
-vuoteen, asettaen sen uunin ja oven väliin, nurkkaan, jossa yöllä
-oli pimeämpi, kuin muualla huoneessa. Tutustuttuaan Lunjeff'in
-elämään, rupesi hän toimittamaan Gavrik'in tehtäviä, -- pani
-teekeittiön kuntoon, siisti kammarin ja puodin, kävi hakemassa
-päivällisen ravintolasta, hyräillen alituisesti akafisteja. [Akafisti
-on ylistysvirsi Kristukselle, Pyhälle Neitsyelle tai pyhimyksille.
-Suom. muist.] Iltaisin kertoi hän veljenpojalleen siitä, kuinka
-muuan munkki oli kolmesataa vuotta kuunnellut pikkulinnun laulua;
-kertoi Kirik'istä ja Ulitasta ja monesta muusta. Lunjeff kuunteli
-häntä ajatellen omia ajatuksiaan... Nykyisin kävi hän joka ilta
-kävelemässä, ja aina veti häntä jokin kaupungin ulkopuolelle. Siellä
-kentällä oli öisin niin hiljaista, mustaa, autiota, kuin hänen
-mielessäänkin.
-
-Viikon kuluttua palaamisestaan kävi Terenti Petruha Filimonoff'in
-luona, palaten sieltä pahoillaan, vihaisena. Iljan kysyttyä, mikä
-häntä vaivasi? -- hän vastasi kiireesti:
-
--- Ei mikään, ei mikään. Kävin hänen luonaan, näin kaikki...
-puheltiin -- n-niin!
-
--- Entä Jaakko? -- kysyi Ilja.
-
--- Jaakkoko? Hän haluaa kuolla... Puhui hän sinustakin... Keltanen
-hän on... rykii...
-
-Terenti vaikeni, maiskuttaen suutaan, katsoen surullisen ja
-onnettoman näköisenä nurkkaan.
-
-Elämä kului tasaisesti, yksitoikkoisesti, toinen päivä oli toisensa
-kaltainen. Synkkä kiukku vaivasi suuren käärmeen tavoin hänen
-mieltänsä. Ei kukaan vanhoista tuttavista käynyt hänen luonansa. Oli
-kuin Paavali ja Masha olisivat keksineet itselleen uuden elämäntien;
-Matitsan yli ajoi hevonen, ja eukko kuoli sairashuoneessa; Perfishka
-katosi, ikäänkuin olisi maan alle valahtanut. Lunjeff teki yhä lähtöä
-Jaakon luokse, vaan ei tullut lähteneeksi, sillä hän ei tietänyt,
-mitä puhua kuolevalle toverilleen. Aamusin luki hän sanomalehteä,
-päivisin taas istui puodissa, katsellen kuinka syystuuli lennättelee
-katua pitkin puista varisseita keltasia lehtiä. Välistä sattui
-puotiinkin lentämään sellainen lehti...
-
--- Pyhä isä Tihon, rukoile Jumalaa puolestamme... -- lauloi Terenti
-väräjävällä äänellä kammarissa hääriessään.
-
-Muutamana sunnuntaina, avattuaan sanomalehden, huomasi Ilja
-etusivulla runon: "Ennen ja nyt", jonka alla oli nimikirjotus "P.
-Gratsheff".
-
-    "Ajatus kolkki kuin korppi musta
-    Syöntä, mi vaill' oli lohdutusta.
-    Toiveet häipyivät aikoja pitkin,
-    Murheissa, vaivoissa viljalti itkin",
-
-kirjotti Paavali. Kun Lunjeff oli lukenut hänen runonsa, rupesi
-hänen mielessään väikkymään toverinsa eloisat kasvot, jotka milloin
-levottomina, jolloin silmät olivat kirkkaat, terävät, milloin
-surullisina ja aivan kuin himmeinä näyttivät keskittyneen yhteen
-ajatukseen. Runoissaan kertoi Paavali, kuinka hän repaleisena ja
-yksinäisenä oli kuljeskelevinaan vieraassa kaupungissa saamatta
-keneltäkään osakseen ystävällisyyttä tai edes tervehdystä. Ja vasta
-ollessaan ikävästä ja nälästä kuolemaisillansa, tapaa hän hyviä
-ihmisiä, jotka lämmittivät ja kohtelivat häntä ystävällisesti, ja hän
-"virkosi rakkauden lämmittämästä sanasta", joka hehkuvana kipinänä
-tunki hänen sydämeensä.
-
-    "Ja sydän syttyi toivehin sykkimään,
-    Ajatus asuvi lauluissa lohdutuksen..."
-
-Lunjeff luki runon, viskaten sitten vihaisesti lehden luotaan.
-
-"Runoile! Keksi! Mutta odotahan, kunhan nuo sinun hyväsi sinut
-höyhentävät!..." Hän hymyili pahansuovasti. Mutta sitten mietti Hän
-äkkiä toisella tavalla:
-
-"Mutta entä jos minäkin menisin sinne? Menisin ja sanoisin... tässä
-nyt tulin! Antakaa anteeksi..."
-
-"Minkätähden?" -- kysyi hän heti itsekseen. Ja hän lopetti mietteensä
-sanomalla jurosti ja päättävästi:
-
-"Hän ajaa minut pellolle..." Sitten luki hän kateellisesti ja
-vihaisesti uudestaan runon ja uudestaan rupesi ajattelemaan tyttöä.
-
-"Se on ylpeä... Katsoisi sillä omalla tavallaan... eikä siinä
-auttaisi muu kuin lähteä ulos niine hyvineen..."
-
-Saman lehden oikeus- ja poliisiosastosta luki hän, että Vjera
-Kapitanovan varkausjuttua käsitellään piirioikeudessa syyskuun
-kolmantenakolmatta päivänä. Hänen mielessään välähti ilkkuva tunne,
-ja ajatuksissaan sanoi hän Paavalille:
-
--- Runoja sinä kyllä kirjottelet et vaan muista, että Vjera
-vankilassa istuu!...
-
--- Jumalani! Ole armollinen minulle syntiselle, -- kuiskasi Terenti
-huoaten päätään pudistaen. Sitten katsahti hän veljenpoikaansa ja
-huudahti:
-
--- Ilja...
-
--- Mitä?
-
--- Petruha...
-
-Kyttyräselkä hymyili surkeannäköisesti, ja vaikeni.
-
--- Mitä? -- kysyi Lunjeff.
-
--- Ryösti minut puti puhtaaksi, -- virkkoi Terenti alakuloisesti.
-Ilja katsoi välinpitämättömästi setänsä kasvoihin eikä sanonut
-sanaakaan, miettihän vain: "Niin pitikin..."
-
--- Putipuhtaaksi ryösti...
-
--- Kuinka paljon te varastitte kaikkiaan? -- kysyi Ilja tyynesti.
-Kyttyräselkä siirtyi tuolineen etäälle pöydästä ja painoi päänsä alas.
-
--- Kymmenkunnan tuhatta, vai kuinka? -- sanoi Ilja.
-
-Terenti kohotti päätään ja virkkoi kummastuneena:
-
--- Kymmenen!
-
-Sitten huiskautti hän kättään, sanoen:
-
--- Mitä sinä turhia! Kunhan kaikenkaikkiaan kolmetuhatta
-kuusisataakin, ja sinä kymmenen! Keksipä summan!...
-
--- Mutta ukolla oli enemmän kuin kymmenen tuhatta, -- sanoi Ilja
-nauraen.
-
--- Valetta!
-
--- Hänhän itse sanoi sen...
-
--- Mutta tokko hän osasi edes laskea?
-
--- Yhtä hyvin kuin sinä ja Petruha... Terenti rupesi miettimään, ja
-uudestaan vaipui hänen päänsä alas.
-
--- Paljonko Petruha jätti antamatta? kysyi Ilja.
-
--- Noin seitsemänsataa... -- sanoi Terenti huoaten. Vai yli
-kymmenentuhatta!
-
-Lunjeff oli vaiti. Hänestä oli vastenmielistä nähdä setänsä
-huolestuneita, hämmästyneitä kasvoja.
-
--- Missähän hänellä lienee sellainen raha-aarre ollut kätkettynä?
--- kysyi kyttyräselkä ajatuksissaan. -- Olimmehan me ottavinamme
-kaikki... Mutta kenties Petruha jo silloin petti minut... vai mitä
-arvelet?
-
--- Ei puhuta siitä! -- sanoi Ilja synkästi.
-
--- Eipä siitä enää kannata puhua! -- myönsi Terenti raskaasti huoaten.
-
-Mutta Lunjeff rupesi ajattelemaan ihmisten ahneutta ja sitä,
-kuinka paljon rikoksia ihmiset tekevät rahan tähden. Mutta pian
-ajatteli hän, että annappa hänellä olisi paljon rahaa, -- kymmeniä,
-satoja tuhansia, niin hän näyttäisi ihmisille! Hän pakottaisi
-heidät kulkemaan nelinryömin edessään, hän... Kostonajatuksistaan
-kiihtyneenä iski hän nyrkkinsä pöytään, -- hätkähti iskusta, katsahti
-setäänsä ja huomasi hänen katsovan häntä pelästynein silmin, suu
-puoliksi avoinna.
-
--- Olen ajatuksissani, -- sanoi hän synkästi Terentille, nousten
-pöydän takaa.
-
--- Sattuuhan sitä, -- myönsi kyttyräselkä epäluuloisesti.
-
-Kun Ilja meni puotiin, katsoi kyttyräselkä uteliaasti hänen
-jälkeensä, ja hänen huulensa liikkuivat... Vaikkei Ilja nähnyt, niin
-tunsi hän kuitenkin tuon epäluuloisen katseen takanaan: hän oli jo
-kauan huomannut, että setä seuraa hänen jokaista askeltaan, tahtoen
-jotakin ymmärtää, jotakin kysyä. Se sai Lunjeff'in välttelemään
-keskusteluja setänsä kanssa. Päivä päivältä tuntui hänestä yhä
-selvemmältä, että kyttyräselkä häiritsee hänen elämäänsä, ja yhä
-useammin teki hän itselleen kysymyksen:
-
-"Kauankohan tätä jatkuu?"
-
-Elämä tuli Lunjeff'ista yhä vastenmielisemmäksi, ja pahinta oli
-se, ettei hänen mielensä tehnyt mitään tehdä. Häntä ei haluttanut
-minnekään; välistä näytti hänestä, että hän hitaasti vaipuu päivä
-päivältä yhä syvemmälle johonkin mustaan, pohjattomaan hautaan.
-Kun hänen mielestään ihmiset olivat syvästi loukanneet häntä, niin
-keskittyi hän koko sielullaan tuon loukkauksen katkeraan tunteeseen,
-kiihotti sitä alituisesti sitä ajattelemalla, saaden siitä
-anteeksiannon kaikille pahoille töilleen, joita hän oli tehnyt.
-
-Vähän Terentin tulon jälkeen palasi myös Tatjana Vlasjevna
-maalta. Nähtyään kyttyräselkäisen miehen, jolla oli yllä ruskea
-puuvillapaita, virnisti hän halveksien huuliaan, kysyen Iljalta:
-
--- Onko hän teidän setänne?
-
--- On, -- vastasi Lunjeff lyhyesti.
-
--- Aikooko hän jäädä luoksenne asumaan?
-
--- Tietysti...
-
-Tatjana Vlasjevna huomasi liikekumppaninsa vastauksissa jotakin
-vihamielistä, uhmailevaa ja herkesi sen tähden kääntämästä huomiota
-kyttyräselkään; mutta Terenti, seisoen ovella, Gavrik'in paikalla,
-sormieli keltasta partaansa, seuraten uteliain silmin tuota hoikkaa,
-harmaisiin puettua naista. Lunjeff'kin katsoi, kuinka Tatjana
-Vlasjevna varpusen lailla hypähteli puodissa, odottaen ääneti, että
-hän taas kysyisi jotakin, valmiina vastaamaan hänelle loukkaavin
-sanoin. Mutta hän ei kysynyt mitään, katsoihan vaan syrjästä
-hänen vihasiin kasvoihinsa. Seisoen pulpetin takana selaili hän
-päiväkirjaa, puhellen, kuinka hauskaa on elää pari viikkoa maalla,
-kuinka huokeaksi se tulee ja kuinka terveellistä se on.
-
--- Siellä oli pieni joki, -- ei lainkaan vuolas! Hauskaa seuraa oli
-myös... muuan sähkölennätinvirkamies soitti mainiosti viulua... Opin
-siellä soutamaan... Mutta talonpoikaislapset! Niistä oli oikea vaiva!
-Kiertelivät kuin hyttyset, -- ulisevat ja mankuvat... anna, anna!
-Heidän isänsä ja äitinsä opettavat heidät niin tekemään... kauhean
-vastenmielistä...
-
--- Kukapa heitä opettaisi, -- virkkoi Ilja kuivasti. -- Isät ja äidit
-tekevät työtä. Lapset elävät omine valtoineen... Valhetta puhutte...
-
-Tatjana Vlasjevna katsoi hämmästyneenä häneen, avasi suunsa, aikoen
-sanoa jotakin, vaan silloin hymyili Terenti kohteliaasti ja sanoi:
-
--- Herrasväki on harvinaista maalla nykyisin... Ennen eli herra
-kylässään ikänsä... nykyisin vaan käymätieltä pistäydytään...
-
-Avtonomov katsoi ensin häneen, sitten taas Iljaan ja sanomatta
-sanaakaan näytti vaipuvan kirjan tarkastamiseen. Terenti rupesi
-nolostuneena nyhtämään paitaansa. Vähän aikaa vallitsi puodissa
-äänettömyys, -- kuului vaan päiväkirjan lehtien ratina ja kahmitusta,
--- Terenti hankasi kyttyräänsä ovenpieleen...
-
--- Kuule sinä, -- kuului äkkiä Iljan kuiva, rauhallinen ääni, --
-ennenkuin ryhdyt puheisiin herrasväen kanssa, pyydä: sallikaa, olkaa
-niin hyvä, sanoa sananen... Polvillesi laskeudu...
-
-Kirja luiskahti Tatjana Vlasjevnan käsistä ja putosi pulpetille,
-vaan hän tarttui siihen, löi siihen kovasti kädellään ja purskahti
-nauramaan. Terenti astui pää alas painettuna kadulle... Silloin
-katsahti Tatjana Vlasjevna altakulmainsa hymyillen Lunjeff'in
-synkkiin kasvoihin ja kysyi puoliääneen:
-
--- Oletko vihainen? Minulleko? Minkätähden?
-
-Hänen kasvonsa olivat veitikkamaiset, ystävälliset, silmät
-loistivat... Lunjeff tarttui hänen olkapäähänsä... Hänessä leimahti
-viha Avtonomovaan, hurja, petomainen halu syleillä häntä, tukahduttaa
-hänet rintaansa vasten puristamalla ja kuulla hänen hentojen
-luittensa rutinaa. Hammasta purren veti hän hänet luoksensa, vaan
-Tatjana Vlasjevna tarttui hänen käteensä ja koetti irrottaa sen
-olkapäästään, kuiskaten:
-
--- Oi... päästä! Tekee kipeää!... Oletko tullut hulluksi? Ei
-täällä sovi syleillä... Kuule! Setäsi ei voi olla täällä: hän on
-kyttyräselkä... häntä ruvetaan pelkäämään... mutta päästä nyt! Meidän
-on hankittava hänelle asunto muualta -- kuuletko?
-
-Mutta Ilja piti häntä jo sylissään, taivuttaen verkkaan päätään hänen
-kasvojansa kohden silmät luonnottoman suurina.
-
--- Mitä sinä? Ei täällä sovi... herkeä! Tatjana Vlasjevna heittihe
-äkkiä maahan ja pujahti hänen käsistään notkeana kuin kala. Lunjeff
-näki hänet silmiänsä hämärtävän polttavan sumun läpi puodin
-katuovella. Oikoen vapisevin käsin röijyään, virkkoi hän:
-
--- Voi, kuinka olet raaka! Mikset voi odottaa!
-
-Lunjeff'in päässä kohisi, ikäänkuin siellä olisi juossut joukko
-puroja. Liikkumattomana, sormet yhteen puristettuna seisoi hän tiskin
-takana, katsoen Tatjana Vlasjevnaan niin, kuin olisi hänessä nähnyt
-koko elämäänsä raskauttavan pahan.
-
--- On kyllä hyvä, että olet tulinen, vaan rakkaani, täytyy kuitenkin
-hillitä itseänsä.
-
--- Mene täältä! -- sanoi Ilja.
-
--- Menen kyllä... Tänään en voi kutsua sinua luokseni, vaan
-ylihuomenna, kolmantenakolmatta päivänä, syntymäpäivänäni, tule
-luokseni.
-
-Puhuessaan hypisteli hän rintaneulaansa eikä katsonut Iljaan.
-
--- Mene! -- toisti Ilja, vavisten halusta tarttua häneen ja kiduttaa
-häntä.
-
-Tatjana Vlasjevna läksi. Heti tuli puotiin Terenti, kysyen
-kunnioittavasti:
-
--- Hänkö se oli liikekumppanisi?
-
-Lunjeff nyökäytti päätään, helpotuksesta huoaten.
-
--- Mahtava rouva!... Pieni kyllä, mutta...
-
--- Kirottu! -- virkkoi Ilja karkeasti.
-
--- Hm! -- äänsi Terenti epäilevästi. Ilja tunsi kasvoillaan setänsä
-uteliaan, arvailevan katseen ja kysyi vihaisesti:
-
--- Mitä katsot?
-
--- Minäkö? Herranen aika! En mitään...
-
--- Tiedän, mitä puhun... Kun sanoin kirottu, niin sillä hyvä! Vaikka
-olisin pahemminkin sanonut, niin totta olisin sittenkin puhunut...
-
--- Vai niin? Vai sellainen hän on... -- veti kyttyräselkä pitkään
-sairaalloisella äänellään.
-
--- Mitä? -- huusi Ilja vihaisesti.
-
--- Siis...
-
--- Mitä -- siis?
-
-Terenti seisoi hänen edessään muutellen jalkojaan vuoroin toista,
-vuoroin toista toisensa eteen, pelästyneenä ja loukkaantuneena: hänen
-kasvonsa olivat surkean näköiset, silmiään räpytteli hän taajaan.
-
--- Tuntenet siis paremmin... -- sanoi hän, oltuaan vähän vaiti.
-
--- Tunnen kyllä! -- huudahti Ilja. Tunnen heidät, -- puhtosia...
-päältäpäin...
-
--- Puhelin tässä pihamiehen kanssa, sanoi kyttyräselkä hiljaa,
-istuutuen tuolille. Hänen veljestään puhelimme... Rauhantuomari
-tuomitsi hänet seitsemäksi päiväksi... niin! Talonmies sanoi miestä
-tyyneksi, hiljaiseksi, raittiiksi... Äkkiä sitten hurjaantui. Joi
-itsensä humalaan ja rupesi jokaista lyömään -- sekä isännän kasvot
-löi verille, että kauppa-apulaista... Ennen kuului isäntä lyöneen
-häntä, vaan hän ei ollut tietävinäänkään. Vaikeni vaan...
-
-Lunjeff kuunteli setänsä kertomusta miettivästi.
-
--- Parasta lienee heittää kaikki ja lähteä tiehensä... Piru vieköön
-koko puhtaan elämän... Mikään elämä ei sovi minulle... Heitän kaikki
-sikseen ja lähden... Lähden kulkemaan... Täällä tukehtuu...
-
--- Kärsi kärsimistään, vaan kuitenkin kävi hullusti... sanoi Terenti.
-
--- Ketä?
-
--- Puhuin talonmiehen veljestä... Seitsemäksi päiväksi tuomitsi
-rauhantuomari tappelusta...
-
--- Vai niin!...
-
--- Seitsemäksi päiväksi... Sanon: kärsi kärsimistään mies
-kaikenlaista... tuollaista... no, ja kertyi sitä mieleen kuin nokea
-savutorveen... mutta sitten leimahti se palamaan...
-
--- Pidä sinä, setä, huolta puodista... minä lähden ulos... -- sanoi
-Lunjeff.
-
-Terentin yksitoikkoinen, opettava ääni kaikui hänen korvissaan
-alakuloisesti, kuin kellonsoitto suurpaastona ja puodissa oli
-ahdasta ja kylmää; kadullakin oli synkkää. Useita päiviä oli satanut
-yhtämittaa. Harmaat, puhtoset katukivistön kivet katsoivat jäykkinä,
-ikävännäköisinä harmaata taivasta, ja olivat ne ihmisten kasvojen
-näköisiä. Niiden väliset olivat lokaa täynnä, himmentäen kivien
-kylmää puhtautta... Ilma oli kosteata, ja talot näyttivät kosteudesta
-raskailta. Puiden keltaset lehdet vavahtelivat kuolemaa peläten.
-Jossakin kuului lyötävän kepeillä pölyä matoista, lyöntien kaiku
-levisi ilmaan, kadoten sinne, kuin kivet veteen. Mutta kadun päästä,
-Iljan silmien edessä, talojen kattojen takaa, kohosi taivaalle
-sankkoja, tummansinisiä ja valkosia pilviä. Raskaina, suurina
-rykelminä vyöryivät ne toinen toisensa päälle, yhä korkeammalle,
-alituisesti muuttaen muotoaan, muistuttaen välistä tulipalon savua,
-välistä vuoria ja välistä taas joen sameita aaltoja. Tuossa vyöryy
-esiin valkonen pilvi ja sen jäljissä nousee nopeammin sinertävä,
-kohoten valkosen pilven päälle ja peittäen sen. Ne näyttivät vain
-sentähden kohoavan harmaaseen korkeuteen, että voimakkaammin
-putoisivat talojen, kylien päälle ja maahan. Lunjeff väsyi katsomasta
-pilvien hänen eteensä muodostamaa elävää seinää ja palasi puotiin,
-vavisten ikävästä ja vilusta.
-
--- Täytyy jättää kaikki... puoti ja muu... Tehköön setä kauppaa...
-Tanjkan kanssa... mutta minä -- lähden...
-
-Hän oli näkevinään suunnattoman suuren, märän kedon, harmaiden
-pilvien peittämän taivaan, leveän tien, jota reunusti koivurivi
-kummaltakin puolelta. Hän kulkee reppu selässä, hänen jalkansa
-vajoavat lokaan, kylmä sade pieksää hänen kasvojaan. Kentällä eikä
-tiellä ole ainoatakaan sielua... ei edes lintuakaan näy puissa...
-
--- Tukehdun, -- mietti hän välinpitämättömästi, nähdessään, ettei
-hänellä ollut mihin mennä...
-
-Herättyään toisen päivän aamuna, näki hän seinäallakassa mustan
-23 numeron, ja... muisti, että sinä päivänä Vjera tuomitaan. Hän
-oli hyvillään, voidessaan poistua puodista ja tunsi olevansa hyvin
-utelias tytön kohtalosta. Pukeuduttuaan nopeasti ja juotuaan
-kiiruusti teetä, riensi hän miltei juoksujalassa oikeushuoneustoon
-ja -- tuli liian varhain. Sisään ei vielä laskettu, -- joukko väkeä
-tungetteli rappusilla, odottaen ovien avautumista; Lunjeff'kin
-asettui ovelle, nojaten selkäänsä talon seinään. Oikeustalon edessä
-oli laaja tori, ja sen keskellä oli suuri kirkko. Varjoja liikkui
-maassa. Auringon kalpeat ja väsyneet kasvot milloin tulivat näkyviin
-pilvistä, milloin niihin katosivat. Miltei joka minutti laskeusi
-varjo kaukana torille, hiipi kiviä pitkin, kiipesi puihin, ja niin
-raskas se oli, että puiden oksat heiluivat sen alla; sitten kietoi
-se kirkon kivijalasta ristiin asti, livahti sen yli ja siirtyi
-äänettömästi oikeustaloon ja sen oven luona seisoviin ihmisiin...
-
-Ihmiset näyttivät harmailta, nälkiintyneiltä; he katsoivat toisiansa
-väsynein silmin ja puhuivat verkkaan. Muuan heistä -- pitkätukkainen
-mies, ohuessa, leukaan asti napitetussa palttoossa ja kuluneessa
-lakissa, -- hypisteli punasilla, kohmettuneilla sormillaan ruskeaa
-partaansa ja polki kärsimättömästi huonoissa jalkineissa olevia
-jalkojaan maahan. Toinen, jonka päällä oli paikatut villa-liivit
-ja päässä silmille painettu lippalakki, seisoi pää riipuksissa
-toinen käsi taskussa toinen povella. Hän näytti torkkuvan.
-Muuan tummaverinen mies, joka oli nukkumaisillaan ja jolla oli
-pitkävartiset saappaat, oli hyvin levoton. Hän kohotti kaidat,
-kalpeat, kuonomaiset kasvonsa ylöspäin, katsoi taivaalle, vihelteli,
-rypisteli kulmakarvojaan, lipoi kielellään viiksiänsä suuhunsa ja
-puhui enemmän kuin muut.
-
--- Jokohan avataan? -- huudahti hän, kallistaen päätään ja kuunnellen.
-
--- Ei... hm!... Kello on paljon... Ettekö, herraseni, käynyt
-kirjastossa?
-
--- En, aikaista on... -- vastasi pitkätukkainen soinnuttomalla
-äänellä.
-
--- Piru vieköön... kylmä on! Pitkätukkainen rykäsi myöntävästi ja
-sanoi miettivästi:
-
--- Missähän mekään lämmittelisimme, jollei olisi oikeustaloa eikä
-kirjastoa?
-
--- Mustaverinen kohautti ääneti hartioitaan. Ilja katseli noita
-miehiä, kuunnellen heidän keskusteluaan. Hän tunsi heidät --
-"shaliganeiksi", "tarkkampujiksi", -- miehiksi, jotka elävät enemmän
-tai vähemmän epäiltävillä töillä, pettävät talonpoikia, kirjottaen
-heille anomuskirjoja ja muita papereita tahi kulkevat talosta taloon
-kirjeineen, joissa pyytävät almuja. Ennen oli Ilja pelännyt niitä,
-vaan nyt herättivät ne vaan hänen uteliaisuuttaan.
-
--- Minkätähden tuollaiset ihmiset elävät?
-
-Kyyhkysparvi laskeusi kivistölle, lähelle rappusia. Paksu
-uroskyyhkynen, jonka kupu oli pulleva, horjahdellen toiselta jalalta
-toiselle, rupesi kovasti kurahdellen kiertämään naarasta.
-
--- Hui-i! -- vihelsi tummaverinen mies kimakasti. Villaliiviniekka
-hätkähti ja kohotti päätään. Hänen kasvonsa olivat pöhöttyneet,
-siniset, silmät lasittavat.
-
--- En voi kärsiä kyyhkysiä! -- huudahti tummaverinen mies,
-katsoen poislentäviin lintuihin. -- Ne ovat lihavia, kuin rikkaat
-kauppiaat... kurahtelevat... niin että tuntuu ihan ilkeältä! Onko
-teillä oikeusjuttua jonkin kanssa? -- kysyi hän odottamatta Iljalta.
-
--- Ei ole...
-
--- Oletteko syytetty?
-
--- En...
-
-Tummaverinen mies tarkasti Lunjeff'ia päästä jalkoihin, lausuen
-nenäänsä:
-
--- Sepä omituista...
-
--- Miksi omituista? -- kysyi Ilja naurahtaen.
-
--- Kasvonne ovat syytetyn kasvojen näköiset, -- sanoi mies nopeasti.
--- Mutta nyt avataan ovet...
-
-Hän riensi ensimmäisenä ovesta sisään. Hänen sanoistaan
-loukkaantuneena seurasi Ilja häntä, tölmäten ovessa olkapäällään
-pitkätukkaista.
-
--- Hiljaa, moukka, -- sanoi pitkätukkainen tyynesti ja tyrkättyään
-vuorostaan Iljaa, riensi hän edelle.
-
-Mutta tuo tyrkkäys ei suututtanut Iljaa, kummastutti vain.
-
--- Merkillistä! -- mietti hän -- Niinpä tyrkkii kuin herra olisi
-ja jokapaikkaan voisi ensimmäisenä mennä, vaikka itse onkin
-tuollainen... hylkiö...
-
-Oikeussalissa, jossa vallitsi hämärä, oli hiljaista. Pitkä pöytä,
-vihreällä veralla peitetty, korkeaselustimiset nojatuolit, kullatut
-taulunpuitteet, suuret, ihmisen kokoiset kuvat, vaaleanpunaset
-valamiesten tuolit, suuri puupenkki aituuksen sisässä, -- kaikki oli
-raskasta ja herätti kunnioitusta. Ikkunat olivat syvällä harmaissa
-seinissä; purjekankaiset ikkunaverhot riippuivat raskaissa poimuissa
-ikkunoiden päällä, joiden lasit näyttivät himmeiltä. Raskaat ovet
-avautuivat ääneti, ja ääneti, nopeasti liikkuivat virkapukuiset
-miehet edestakaisin. Näytti, kuin jok'ainoa esine tuossa suuressa
-huoneessa olisi äänettömästi vaikuttanut ihmiseen niin, että hän
-liikkui hiljaa ja siivosti. Lunjeff katsahti ympärilleen, ja
-omituinen tunne kouristi hänen sydäntään, ja kun virkamies oli
-ilmottanut, että "oikeus tulee", vavahti Ilja ja hypähti seisomaan
-ennen muita, vaikkei tietänytkään, että oli noustava seisomaan. Yksi
-neljästä saliin tulleesta miehestä oli Gromofi, hän, joka asui Iljan
-puodin vastapäisessä talossa. Hän istuutui keskimmäiselle tuolille,
-silitti molemmilla käsillään tukkaansa, pöyhi sitä ja korjasi
-kaulustaan, jossa oli paljon kultaompeluksia. Hänen kasvonsa hiukan
-rauhottivat Iljaa, sillä ne olivat yhtä punakat ja hyväntahtoiset
-kuten tavallisestikin, vain viiksiensä nenät oli Gromoff kiertänyt
-ylöspäin. Hänen oikealla puolellaan istui hyväntahtoisen näköinen
-vanhus, jolla oli pieni, harmaa parta, nykerönenä, ja päässä
-silmälasit, ja vasemmalla puolella kaljupää mies, jonka punanen parta
-oli kahtaalle suittu ja jonka kasvot olivat keltaset, puisevat.
-Sitten istui vielä pulpetin ääressä nuori tuomari, pyöreäpäinen,
-leuka sileäksi ajeltu, mustat silmät muljallaan. Kaikki he olivat
-vähän aikaa ääneti, selaillen edessään olevia papereita. Lunjeff
-katsoi heihin kunnioituksella, odottaen, että joku heistä heti nousee
-ylös ja sanoo jotakin arvokkaasti, kovalla äänellä...
-
-Mutta äkkiä, käännettyään päätään vasemmalle, huomasi Ilja Petruha
-Filimonoff'in tutut, pönäkät, kiiltävät, ikäänkuin lakatut kasvot.
-Petruha istui ensimmäisessä vaaleanpunasessa tuolirivissä, nojaten
-päätään tuolin selkänojaan katsellen tyynesti yleisöä. Pari kertaa
-livahtivat hänen silmänsä Iljan kasvoihinkin, ja kummallakin kerralla
-tunsi Lunjeff halua nousta seisomaan, sanoa jotakin Petruhalle tahi
-Gromoff'ille tahi kaikille oikeussalissa oleville ihmisille.
-
--- Varas!... poikasi pieksit pahanpäiväisesi!... -- välähti hänen
-päässään, ja hänen kurkkuaan tuntui polttavan...
-
--- Teitä syytetään siitä, -- sanoi Gromoff ystävällisellä äänellä,
-vaan Ilja ei nähnyt, kenelle Gromoff puhui: hän katsoi Petruhan
-kasvoihin, voimatta rauhottua sentähden, että Filimonoff oli --
-tuomarina...
-
--- Sanokaa, syytetty, -- kysyi puheenjohtaja laiskalla äänellä,
-hangaten otsaansa, sanoitteko kauppias Anisimoff'ille: "Maltahan!
-kyllä sinulle maksan!"
-
-Jossakin kuului ilmanvaihtolaitos vinkuvan:
-
--- I-uu... i-uu... i-uu... Valamiesten joukossa näki Ilja vielä kaksi
-tuttua henkilöä. Petruhan takana istui urakoitsija Silatsheff, --
-suuri, pitkäkätinen mies, kasvot pienet, vihaiset, Filimonoff'in
-ystävä, joka aina pelasi shakkia hänen kanssaan. Silatsheff'ista
-kerrotaan, että hän kerran, suututtuaan työmaalla mestarin kanssa,
-tyrkkäsi hänet alas telineiltä, josta mestari sairastui ja kuoli.
-Ensimmäisellä rivillä taas, toisena Petruhasta, istui Dodonoff,
-suuren korutavaraliikkeen omistaja. Ilja osti häneltä tavaransa ja
-tiesi, että tuo mies oli raaka, ahne, joka kahteen kertaan salakähmää
-on ruplasta antanut kymmenkopeekkaisen...
-
--- Todistaja! Milloin huomasitte Anisimoff'in tuvan palavan...
-
--- I-uu... iu-u-u, -- vinkui venttiili, ja Lunjeff'in rinnassa vinkui
-myös.
-
--- Hölmö! -- kuului hänen vierestään hiljainen kuiskaus. Hän katsahti
-sivulleen hänen vieressään istui äskeinen tummaverinen mies,
-halveksivasti vääntäen suutaan.
-
--- Hölmö! -- toisti hän, nyökäyttäen päätään Iljalle.
-
--- Kuka? -- kuiskasi Ilja, tylsästi katsoen häneen.
-
--- Syytetty... Olisi ollut mainio tilaisuus kumota todistajan
-todistus... mutta jätti sen käyttämättä! Kunpa olisin minä...
-
-Ilja katsahti vankiin, joka oli pitkä talonpoika, luiseva, pää
-kulmikas. Hänen kasvonsa olivat tummat, pelästyneen näköiset; hän
-puri hampaitaan yhteen, kuten väsynyt, selkäänsä saanut koira,
-istuessaan nurkassa ilkeiden vihollisten ympäröimänä, kykenemättä
-puolustautumaan. Tylsä, petomainen pelko kuvastui hänen tummista
-kasvoistaan. Mutta Petruha, Silatsheff, Dodonoff ja muut katsoivat
-häneen kylläisillä silmillään tyynesti. Lunjeff'ista tuntui, kuin he
-jokainen olisivat ajatelleet talonpojasta:
-
--- Kun kerran jouduit kiinni, -- niin tietysti olet syyllinen...
-
--- Ikävää! -- kuiskasi hänelle hänen naapurinsa. -- Juttu ei ole
-lainkaan hauska... Syytetty on -- tyhmä, prokuraattori -- nahjus,
-todistajat -- hölmöjä, kuten tavallisesti... Jospa minä olisin
-prokuraattorina, niin kymmeneen minuttiin paljastaisin hänet...
-
--- Onko hän syyllinen? -- kysyi Lunjeff kuiskaten, vapisten kuin
-vilusta.
-
--- Tuskinpa... Mutta tuomita hänet silti voidaan... Hän ei osaa
-puolustautua. Yleensä eivät talonpojat osaa puolustautua... Mitätöntä
-väkeä! Luuta ja lihaa heissä on, vaan järkeä, sukkeluutta ei
-tippaakaan!
-
--- Se on totta...
-
--- Onko teillä kaksikymmenkopeekkaista? kysyi mies äkkiä.
-
--- On...
-
--- Antakaa minulle...
-
-Ilja otti kukkaron taskustaan ja antoi rahan, ennenkuin ehti miettiä,
-tuliko hänen antaa. Mutta kun hän oli jo antanut, ajatteli hän
-tahtomattaan kunnioituksella, sivulta katsoen naapuriaan:
-
--- Sukkela olet... noin ne ihmiset elävät, -- sieppaamalla...
-
--- Kyllä on tyhmä! -- kuiskasi tummaverinen mies uudestaan, näyttäen
-silmillään syytettyä.
-
--- Shsh!... äänsi oikeudenpalvelija.
-
--- Herrat valamiehet! -- lausui prokuraattori lauhkeasti vaan
-arvokkaasti. -- Katsokaa tämän miehen kasvoja, -- ne puhuvat
-selvempää kieltä kuin todistajain lausunnot, sanattomasti ilmottavat
-vangitun syyllisyyden... ä-ä... ne vakuuttavat meitä siitä, että
-edessämme seisoo tyypillinen rikoksentekijä, laillisen järjestyksen,
-yhteiskunnan vihollinen... edessänne seisoo...
-
-Yhteiskunnan vihollinen istui, vaan kenties hänestä tuntui nololta
-istua, kun hänestä puhuttiin, sillä hän nousi verkkaan seisomaan,
-painaen päänsä rintaansa vasten. Hänen kätensä riippuivat
-hervottomina sivulla, ja koko hänen harmaa, pitkä vartalonsa oli
-kumarassa, aivan kuin varautuen heittäytymään oikeudenhoidon kitaan...
-
-Lunjeff'in pää painui myös rintaa vasten. Hänestä tuntui omituiselta,
-pahalta, hänen päässään risteili raskaita, muodottomia ajatuksia,
-joita hän ei osannut pukea sanoihin, ja ne vaivasivat häntä. Petrahan
-punanen, levoton naama vilkkui noista ajatuksista, kuten kuu
-myrskypilvistä...
-
-Kun Gromoff oli ilmottanut oikeuden keskeyttävän istuntonsa vähäksi
-ajaksi, meni Ilja mustaverisen miehen seurassa käytävään. Tämä otti
-nuttunsa taskusta rutistuneen paperossin, ja oikoen sitä sormillaan,
-virkkoi:
-
--- Hän vannoo ei sytyttäneensä, hupsu. Ei siinä valat auta, riisu
-vain housut ja rupea pitkällesi... hah, haa! Asia ei ole leikintekoa!
-Kauppiasta on solvattu... sinäkö solvasit tai joku muu -- se on
-yhdentekevää! Mutta yhdentekevää ei ole rankaisematta jättäminen...
-sinä jouduit kiinni -- sinua siis rangaistaan...
-
--- Onko talonpoika teidän mielestänne syyllinen? -- kysyi Ilja
-miettivästi.
-
--- Luultavasti hän on syyllinen, koska on tyhmä. Viisaat ihmiset
-eivät tavallisesti ole syyllisiä... -- vastasi mies tyynesti,
-ahneesti vedellen savuja paperossistaan. Hänen silmänsä olivat mustat
-ja pienet kuin hiirellä, ja samoin hampaat kuin hiirellä -- pienet ja
-terävät.
-
--- Noiden valamiesten joukossa, -- sanoi Ilja hiljaa, ponnistaen --
-istuu miehiä...
-
--- Enimmäkseen kauppiaita, -- keskeytti mustaverinen mies hänet
-tyynesti. Ilja katsahti häneen ja toisti:
-
--- Kauppiaita. Muutamia heistä tunnen...
-
--- Vai niin!...
-
--- Ne ne ovat väkeä... s.o. suoraan puhuen...
-
--- Myös varkaita, -- keskeytti hänet taas hänen puhetoverinsa.
-
-Hän puhui äänekkäästi, kursailematta. Viskattuaan pois paperossinsa,
-pani hän huulensa torvelle ja rupesi viheltämään, katsoen kaikkia
-röyhkeästi silmiin, ja koko hänen ruumiinsa liikkui kuin nälkäisestä
-levottomuudesta.
-
--- Yleensä tuo niin kutsuttu oikeudenhoito on enimmäkseen kometiaa,
--- sanoi hän, kohouttaen olkapäitään. -- Kylläiset ihmiset
-harjottelevat nälkäisen rikollisten taipumusten parantamista...
-Oikeudessa olen usein ollut, vaan en koskaan ole nähnyt, että
-nälkäiset kylläistä tuomitsisivat... on sattunut, että kylläiset
-kylläistä ovat tuominneet, vaan se on johtunut tuomittavan
-ahneudesta, toisin sanoen -- älä kaikkia yhdellä kertaa vie, jätä
-meillekin.
-
--- Sanotaan: ei kylläinen nälkäistä ymmärrä, -- virkkoi Ilja.
-
--- Mitä joutavia! -- sanoi hänen puhekumppaninsa. -- Hyvin
-ymmärtääkin... siksipä hän onkin ankara...
-
--- Mutta jos ihminen on kylläinen ja rehellinen, niin ei se mitään!
--- vaan jos on kylläinen ja lisäksi konna, -- kuinka voi hän silloin
-tuomita toista ihmistä?
-
--- Konnia ovat ankarimmatkin tuomarit, -- virkkoi tummaverinen mies
-tyynesti. No, lähdetään kuuntelemaan varkausjuttua.
-
--- Tunnen hänet... -- virkkoi Lunjeff hiljaa.
-
--- Vai niin! -- huudahti mies, vikisten häneen. -- Katsotaan sitten
-tuota teidän tuttavaanne...
-
-Iljan päätä huimasi. Hän olisi tahtonut kysyä paljon tuolta rohkealta
-mieheltä, jonka suusta sanat tulivat virtanaan, vaan hänessä oli
-jotakin vastenmielistä, vaarallista, joka pelotti Lunjeff'ia. Samalla
-ahdisti häntä poistamaton ajatus Petruhasta -- tuomarista. Oli kuin
-se olisi rautarenkaana kiertynyt hänen sydämensä ympäri, joten muulle
-sydämessä olevalle tuli ahdasta...
-
-Tultuaan salin ovelle, näki hän väkijoukossa edessään Paavali
-Gratsheff'in jyrkän takaraivon ja pienet viikset. Hän tuli hyvilleen,
-nykäsi Paavalia palttoon hihasta ja hymyili -- haluttomasti,
-ponnistaen.
-
--- Terve!
-
--- Terve!
-
-Muutamia sekunteja seisoivat he ääneti vastatusten, ja nähtävästi
-tunsivat kumpainenkin jotakin, joka pakotti heidät heti puhumaan:
-
--- Katsomaanko tulit? -- kysyi Paavali hymähtäen.
-
--- Onko hän täällä? -- kysyi Ilja hämillään.
-
--- Kuka?
-
--- Tuo -- sinun Sofja Nik...
-
--- Ei hän ole minun, -- vastasi Paavali kuivasti, keskeyttäen hänen
-puheensa.
-
-He astuivat ääneti saliin.
-
--- Istu tähän rinnalleni, -- ehdotti Lunjeff. Paavali vastasi
-hämillään:
-
--- Katsos... minulla on seuraa...
-
--- No... olkoon sitten...
-
--- Kuulehan -- kuuntele sinä tarkkaan, mitä hänen puolustajansa
-puhuu, -- virkkoi Paavali vilkkaasti.
-
--- Kyllä kuuntelen... -- vastasi Ilja hiljaa ja lisäsi vielä
-hiljemmin:
-
--- No, hyvästi, veli...
-
--- Näkemiin asti! Tapaamme kai vielä toisemme!
-
-Gratsheff käännähti ympäri ja astui nopeasti syrjäpuolelle salia.
-Ilja katsoi hänen jälkeensä katkeralla mielellä. Hän kadehti ja
-oli vihainen, nähdessään toverinsa yllä uuden, vahvan palttoon, ja
-että Paavalin kasvot näinä kuukausina olivat tulleet terveemmän ja
-puhtaamman näköisiksi. Samalla penkillä, kuin Paavali istui, istui
-Gavrik'in sisarkin. Nyt näytti Paavali sanovan hänelle jotakin;
-tyttö käänsi nopeasti päänsä syrjään, ja hänen sydäntänsä ahdisti
-vielä enemmän loukkaantumisen, kiukun, nolouden tunne... Ajatuksensa
-pyörivät vihurina hänen päässänsä, sekottuen toinen toisiinsa,
-äkkiä taas pysähtyen, kadoten; hän tunsi mielensä tyhjäksi eikä hän
-käsittänyt, mitä hänen edessään tapahtui...
-
-Vjera oli jo tuotu saliin. Hän seisoi aitauksen takana harmaassa,
-maahan asti ulottuvassa, kauhtanassa, valkonen huivi päässä.
-Kullanloistava hiuskiehkura riippui hänen vasemmalla ohimollaan,
-posket olivat kalpeat, huulet lujasti yhteenpuristetut, ja hänen
-vasen silmänsä katsoi selkosen selällään liikkumattomana ja totisena
-Gromoff'iin.
-
-Gromoff katsoi häneen ystävällisesti, puhutteli häntä hiljaa,
-lauhkeasti, hyrräten kuin kissa.
-
--- Tunnustatteko te, Kapitanova, itsenne syylliseksi, että yöllä...
--- sanoi hän Vjeralle sointuvalla, mehevällä äänellään.
-
-Lunjeff katsahti Paavaliin. Tämä istui kumarassa, pää painuksissa,
-hypistellen käsissään lakkiaan. Hänen naisnaapurinsa istui taas
-suorana ja katseli siten ympärilleen, kuin hän itse olisi tuominnut
-kaikkia, -- sekä Vjeraa että tuomareita ja yleisöä. Hänen päänsä
-kääntyi yhtäpäätä puolelta toiselle, hänen huulensa olivat puristetut
-kuin inhoen yhteen, ja ylpeät silmät loistivat rypistettyjen
-kulmakarvojen alta kylminä, ankaroina...
-
--- Tunnustan, -- sanoi Vjera. Hänen äänensä värähteli, ja sillä oli
-särkynyt sointu.
-
-Kaksi valamiehistä Dodonoff ja hänen naapurinsa, kumarsivat päänsä
-lähekkäin, heidän huulensa liikkuivat äänettömästi ja silmänsä,
-heidän tyttöä katsoessaan, hymyilivät. Petruha Filimonoff kumartui
-koko ruumiineen eteenpäin, pitäen käsillään kiinni nojatuolistaan;
-hänen kasvonsa tulivat entistään punasemmiksi ja viiksensä
-liikkuivat. Vielä useat muutkin valamiehistä katsoivat Vjeraan,
-jokainen omituisella mielenkiinnolla, jonka Lunjeff ymmärsi, vaan
-joka herätti hänessä inhoa ja vihaa...
-
--- Tuomitsevat kyllä, vaikka itse ahmivat häntä silmillään, --
-ajatteli hän, kovasti purren hammasta. Ja hänen teki mielensä huutaa
-Petruhalle:
-
--- Sinä konna! Mitä ajattelet? Missä istut? Mitä on sinun tehtävä?...
-
-Hänen kurkkuunsa kohosi hengitystä ahdistava pallo.
-
--- Sanokaa minulle... e... e, Kapitanova, -- sanoi Gromoff laiskasti
-silmät muijallaan kuin pässillä, jota kuumuus vaivaa, kauanko olette
-ollut... prostitueerattuna?
-
-Vjera pyyhkäsi kasvojaan käsillään, aivan kuin tuo kysymys oli
-takeltunut hänen punastuviin poskiinsa.
-
--- Kauan.
-
-Hän vastasi lujasti. Yleisö rupesi kuiskimaan aivankuin siellä olisi
-ruvennut käärmeitä matelemaan. Gratsheff kumartui vielä syvempään,
-ikäänkuin tahtoen piiloutua, ja hypisteli yhä lakkiaan.
-
--- Kuinka kauan?
-
-Vjera katsoi ääneti Gromoff'in kasvoihin, silmät selkosen selällään,
-totisen ja ankaran näköisenä...
-
--- Vuoden? Kaksi? Viisi? -- uteli Gromoff itsepintaisesti.
-
-Vjera oli yhä ääneti. Harmaana, kuin kivestä hakattuna, seisoi tyttö
-liikkumatta; vain huivin nurkat rinnan kohdalla vavahtelivat.
-
--- Teillä on oikeus olla vastaamatta, jollette tahdo, -- sanoi
-Gromoff viiksiään silitellen.
-
-Nyt nousi ylös asianajaja. Hän oli laiha mies, suippopartainen,
-silmät pitkulaiset. Hänen nenänsä oli ohut ja pitkä, takaraivo taas
-leveä, jonka tähden hänen kasvonsa olivat kirveen näköiset.
-
--- Sanokaa, Kapitanova, mikä sai teidät ryhtymään... tuohon
-ammattiin? -- kysyi hän kuuluvasti.
-
--- Ei mikään, -- vastasi Vjera, katsoen tuomareihin.
-
--- Hm... eihän se aivan niin ole... Tiedänhän minä... nähkääs...
-kerroittehan te minulle...
-
--- Mitään ette tiedä, -- sanoi Vjera. Hän käänsi päätään asianajajaan
-päin ja katsahtaen häneen vihaisesti, jatkoi tyytymättömällä äänellä:
-
--- En ole mitään kertonut teille... olette itse keksineet omasta
-päästänne...
-
-Vilaistuaan hätäisesti yleisöä, kääntyi hän tuomareihin ja kysyi,
-osottaen päällään puolustajaansa:
-
--- Saanko olla puhumatta hänen kanssaan?
-
-Taas kuului siltä, kuin salissa olisi madellut käärmeitä, nyt
-kuitenkin äänekkäämmin ja selvemmin.
-
-Ilja vapisi ponnistuksesta ja katsoi Gratsheff'iin.
-
-Hän odotti häneltä jotakin, odotti varmasti. Mutta Paavali katsoi
-edessään istuvan miehen olkapään ylitse ja oli ääneti, eikä
-liikahtanutkaan. Gromoff puhui hymyillen liukkaasti, imelästi. Sitten
-alkoi Vjera puhua hiljaa, vaan varmasti...
-
--- Halusin tulla rikkaaksi ja siksi otin, siinä kaikki... Muuta syytä
-ei ollut... ja sellainen olen aina ollut.
-
-Valamiehet rupesivat kuiskimaan keskenään. Heidän kasvonsa
-synkkenivät, ja tuomarienkin kasvot näyttivät tyytymättömiltä.
-Salissa oli hiljaista; kadulta kuului säännöllistä ja tylsää askelten
-töminää kivistöä vastaan. Ne olivat sotamiesten askelia.
-
--- Syytetyn tunnustukseen nähden voitaisi otaksua... -- lausui
-prokuraattori.
-
-Iljasta rupesi tuntumaan, ettei hän kauemmin voinut istua siellä. Hän
-nousi, otti askeleen...
-
--- Hiljaa! -- huomautti oikeudenpalvelija ääneen.
-
-Silloin istuutui Ilja uudestaan, kumartaen päänsä syvään alas, kuten
-Paavali. Hän ei voinut nähdä Petruhan punasia kasvoja, jotka nyt
-olivat pönäkämmät kuin ennen, aivankuin hän olisi tuntenut itsensä
-loukatuksi. Gromoff'in aina ystävällisessä äänessä ja herttaisuudessa
-huomasi hän kylmäverisyyttä, ymmärtäen, että tuo iloinen mies oli
-tottunut tuomitsemaan ihmisiä, kuten puuseppä höyläämään puujalkoja.
-Iljan mielessä syntyi nyt omituinen, levoton ajatus:
-
--- Jos minä nyt tunnustaisin, niin tuomittaisiin minut samalla
-tavalla... Petruha tuomitsisi... minut vankeuteen, vaan itse jäisi
-vapaalle jalalle...
-
-Hän jäi näihin mietteisiinsä, istuen kehenkään katsomatta, mitään
-kuuntelematta.
-
--- En tahdo siitä puhuttavan! -- kuului Vjeran vapiseva,
-loukkaantunut huudahdus, ja hän voihki ja voivotteli, tarttuen käsin
-rintaansa, repien huivin päästään.
-
--- En tahdo... en tahdo...
-
-Sekava melu täytti salin. Kaikki joutui liikkeeseen tytön huudoista.
-Hän riehui kuin vimmattu aitauksen, takana, nyyhkyttäen ja huutaen:
-
--- Älkää kiusatko... päästäkää... Herran tähden, päästäkää!
-
-Ilja hypähti paikaltaan ja syöksyi eteenpäin, vaan yleisöä tunki
-häntä vastaan, ja huomaamattaan joutui hän käytävään.
-
--- Sielun paljastivat, -- kuuli hän tummaverisen miehen sanovan.
-
-Paavali Gratsheff seisoi kalpeana, tukka pörrössä seinän vieressä,
-ja hänen leukansa vapisi. Ilja astui hänen luoksensa ja katsoi
-vihaisesti toverinsa silmiin. Heidän ympärillään seisoi ja käveli
-edestakaisin yleisöä, puhellen vilkkaasti. Ilmassa oli tupakansavua.
-
--- Vankeutta! Huuda, huuda, ei se mitään merkitse!
-
--- Tunnusti, hupsu...
-
--- Mutta hänethän tavattiin verekseltään.
-
--- Olisi edes sanonut saaneensa lahjaksi...
-
-Sanat lentelivät käytävässä kuin syyskärpäset, puuttuen Iljan korviin.
-
--- Mitä? -- kysyi hän vihaisesti Paavalilta, astuen hänen luoksensa.
-
-Paavali katsahti häneen, avasi suunsa eikä sanonut kuitenkaan
-sanaakaan.
-
--- Ihmisen syöksit perikatoon! -- jatkoi Lunjeff. Silloin Paavali
-hätkähti, ikäänkuin häntä olisi lyöty ruoskalla, kohotti kätensä,
-laski sen Lunjeff'in olkapäälle ja kysyi surkealla äänellä:
-
--- Minäkö?
-
-Ilja pudisti olkapäältään hänen kätensä, aikoen sanoa hänelle:
-
--- Sinä! -- Mutta ei hän sitä sanonut eikä sitäkään, että hänen
-tähtensä Vjera oli varastanut, sanoihan vain: -- Petrushka Filimonoff
-on tuomitsemassa... Onko se oikein, häh? -- ja hymähti. Sen
-sanottuaan astui hän hymy huulillaan kadulle ja kulki sitä verkkaan,
-tuntien kuin olevansa sidottu tiukkaan näkymättömillä köysillä. Tuska
-painoi raskaana kivenä hänen rintaansa. Siitä tunsi hän kylmää, -- se
-esti häntä ajattelemasta; ja iltaan asti harhaili hän tarkotuksetta
-kadulta kadulle, kuten juoksukoira, väsyneenä ja nälissään. Ei hän
-halunnut mitään eikä mitään huomannut siihen asti, kunnes rupesi
-tuntemaan nälkää.
-
-Oli jo pimeä. Talojen ikkunoihin syttyivät jo tulet, kadulle lankesi
-leveitä, keltasia valojuovia, joihin ikkunoilla olevat kukat loivat
-varjoaan. Lunjeff pysähtyi, ja katsoessaan näitä kuvikkaita varjoja,
-muistui hänen mieleensä Gromoff'in talon ikkunoilla olevat kukat,
-hänen vaimonsa, joka muistutti sadun kuningatarta, surulliset laulut,
-jotka eivät silti estä nauramasta... Kissa kulki varovaisin askelin,
-käpäliään pudistellen, kadun poikki.
-
-Lunjeff läksi taas astumaan ja tultuaan kadunkulmaan, pysähtyi hän
-uudestaan. Muuan kulmataloista oli kirkkaasti valaistu ja sieltä
-kuului soittoa.
-
--- Menen kapakkaan, -- päätti Ilja ja astui keskelle katua.
-
--- Pois tieltä! -- huudettiin hänelle. Musta hevosen turpa livahti
-hänen kasvojensa ohi ja hän tunsi hevosen kuuman hengityksen. Hän
-hypähti syrjään, kuunteli ajurin haukkumista ja poistui ravintolan
-luota.
-
-"Vuokra-ajuri jos päälle ajaakin, niin ei siitä kuole", -- mietti hän
-tyynesti. "Syömään täytyy lähteä... Vjera se joutuu turmioon..."
-
-Hän kiintyi muistelemaan tyttöä, ja hänen ajatuksensa pyörivät
-koneellisesti hänessä. Hänellä oli kuitenkin hämärä tunne, joka
-sanoi, ettei hänen tullut ajatella Vjeraa, vaan itseään, vaan hän ei
-voinut muuttaa ajatustensa suuntaa...
-
--- Hänkin on ylpeä... Pashkasta ei tahtonut mainita mitään... huomasi
-ei maksavan vaivaa... Hän on paras kaikista... Olympiada ehkä... Ei,
-Olympiada menee myös mukiin, vaan tuo Tanjka...
-
-Hän muisti, että Tatjana Vlasjevna viettää juuri tänään
-syntymäpäiväänsä ja oli kutsunut hänet luoksensa. Ajatus, mennä hänen
-luoksensa, tuntui hänestä ensin vastenmieliseltä, vaan miltei heti
-tunsi hän kiukkuista halua menetellä vasten tahtoaan, ja sitten vielä
-muuan terävä, polttava tunne koski hänen sydäntään... Huudettuaan
-ajurin, läksi hän ajamaan ja muutaman minutin kuluttua seisoi hän,
-silmiään valolta siristellen, Avtonomoff'ien ruokasalin ovella,
-hymyillen tylsästi ja katsoen ihmisiin, jotka istuivat ahtaalla
-pöydän ympärillä suuressa huoneessa.
-
--- Kas! Jopas tulit... -- huudahti Kirik.
-
--- Kuinka hän on kalpea! -- sanoi Tatjana Vlasjevna, Iljaa katsellen.
-
--- Toitko konvehteja? Tai lahjoja päivän sankarille?
-
--- Mistä tulette? -- kysyi emäntä.
-
-Kirik tarttui hänen hihaansa ja kuletti pöydän ympäri, esittäen
-hänet vieraille. Lunjeff puristi lämpöisiä käsiä, vaan vierasten
-kasvot sulivat hänen silmissään yksiksi pitkiksi, kylmänkohteliaasti
-hymyileviksi kasvoiksi, joista näkyivät suuret hampaat. Paistin haju
-kutkutti hänen sieraimiaan, naisten keskustelun rähäkkä kaikui hänen
-korvissaan kuin sateen rapina, ja silmiä kuumensi: omituinen pakotus
-esti hänet niitä liikuttamasta, ja jokin kirjava usma peitti niitä.
-Kun hän istuutui, tuntui väsymys katkovan hänen jalkojaan ja nälkä
-polttavan hänen sisuksiaan. Hän otti ääneti leipäpalasen ja rupesi
-syömään. Muuatta vierasta rupesi kovasti aivastuttamaan ja sitä
-käytti Tatjana Vlasjevna hyväkseen, sanoakseen hänelle:
-
--- Ettekö tahdo onnitella minua? Olette tekin! Tulee, ei sano
-sanaakaan, vaan rupeaa istumaan ja syömään...
-
-Pöydän alla tyrkki hän sitten jalallaan Iljan jalkaa, kumartuen
-teekannun yli täyttäessään sitä. Veden loristessa kuuli Ilja hänen
-hiljaa kuiskaavan:
-
--- Käyttäydy säädyllisesti...
-
-Silloin laski hän leipäpalasen kädestään pöydälle, hieroi kovasti
-käsiään vastakkain ja sanoi kovasti:
-
--- Olen koko päivän istunut oikeudessa...
-
-Hänen äänensä kuului melun läpi. Vieraat vaikenivat. Lunjeff
-nolostui, tuntiessaan kaikkien katsovan häneen, mutta hänkin katsoi
-alta kulmainsa heihin. Häneen katsottiin epäillen, ikäänkuin ei
-kukaan olisi luullut tämän leveäharteisen, kiharatukkaisen nuoren
-miehen voivan sanoa mitään hauskaa. Kiusallinen hiljaisuus syntyi
-huoneessa. Joidenkin ajatusten sirpaleita pyöri Iljan päässä --
-katkonaisina, harmaina; äkkiä ne ikäänkuin solahtivat jonnekin,
-häviten hänen sielunsa usvaan.
-
--- Oikeudessa on välistä hyvin hauska olla, -- virkkoi Felitsata
-Jegorovna Grislova happamella äänellä, ja ottaen käteensä
-marmelaatilaatikon, rupesi tonkimaan sitä pihdeillä.
-
-Tatjana Vlasjevna lensi punaseksi, ja Kirik niisti äänekkäästi
-nenäänsä ja sanoi:
-
--- Miksi hepäsit lyömättä? No, olit oikeudessa...
-
--- Nolostutan heitä, -- mietti Ilja, ja hänen huulensa vetäytyivät
-hymyyn. Vieraat rupesivat taas puhumaan, useat yhtaikaa.
-
--- Olin kerran kuuntelemassa oikeudessa erästä murhajuttua, -- kertoi
-nuori kalpea telegrafisti, mustasilmäinen, pieniviiksinen mies.
-
--- Luen ja kuuntelen hirveän mielelläni murhajuttuja! -- huudahti
-rouva Travkin. Hänen miehensä taas sanoi, katsoen läsnäolijoihin:
-
--- Valaoikeus on mainio laitos...
-
--- Murhaaja oli muuan toverini, Jevgenjeff... Hän, näet, oli
-virkatoimessaan ja seisoi rahalaatikon luona, laskien leikkiä erään
-pojan kanssa, ja sitten ampui hän tämän aivan äkkiä...
-
--- Huh, kuinka kauheata! -- huudahti Tatjana Vlasjevna.
-
--- Hän kuoli paikalla! -- lisäsi telegrafisti kuin kehuen.
-
--- Minä taas olin kerran todistajana eräässä jutussa, -- virkkoi
-Travkin kuivalla kahahtelevalla äänellään, -- ja samalla kertaa
-tuomittiin mies, joka oli tehnyt kaksikymmentäkolme varkautta! Oli
-sitä jo siinä!
-
-Kirik nauraa hohotti. Seurue jakaantui kahteen joukkoon, toinen
-kuunteli telegrafistin kertomusta pojanmurhasta, toinen Travkinin
-kuivaa selontekoa miehestä, joka oli tehnyt kaksikymmentäkolme
-varkautta. Ilja katsoi emäntään ja hänestä tuntui, että hänen
-sisässään rupeaa leimuamaan pieni liekki, -- se ei vielä valaissut,
-vaan se jo poltti hänen sydäntänsä. Siitä lähtien, kun hän oli
-huomannut Avtonomoff'ien pelkäävän hänen häpäisevän heidät vierasten
-nähden, alkoivat hänen ajatuksensa tulla selvemmiksi, ikäänkuin hän
-olisi löytänyt niille yhdistävän langan.
-
-Tatjana Vlasjevna puuhasi toisessa huoneessa pöydän ääressä, jossa
-oli joukko pulloja. Hänen punanen silkkipuseronsa näytti valkosia
-seinäpapereita vasten korealta läiskältä, kun hän liiteli perhosen
-lailla huoneessa, ja hänen kasvonsa loistivat ylpeydestä, kuten
-emännän konsanaankin, joka huomaa pitojensa onnistuneen. Pari kertaa
-huomasi Ilja hänen sukkelilla, tuskin huomattavilla merkeillä
-kutsuvan häntä luoksensa, vaan hän ei mennyt ja tunsi tyytyväisyyttä
-tietäessään sen tekevän hänet levottomaksi.
-
--- Miksi istut siellä kuten tarhapöllö, veli hyvä? -- virkkoi Kirik
-hänelle äkkiä. -- Puhuhan jotakin... älä kainostele... täällä on
-vain sivistyneitä ihmisiä, jotka eivät suuria välitä, jos sattuisit
-nolaamaankin itsesi...
-
--- Tänään tuomittiin muuan tyttö, -- sanoi Ilja heti lujalla äänellä,
--- jonka minä tunnen, hän on prostitueerattu, mutta muuten kunnon
-tyttö...
-
-Kaikkien huomio kääntyi taas häneen ja taas tuijottivat kaikki
-vieraat häneen. Felitsata Jegorovnan suuret hampaat paljastuivat
-hänen leveästi, ivallisesti hymyillessään, telegrafisti pani kätensä
-suunsa eteen ja rupesi sivelemään viiksiänsä ja miltei kaikki
-koettivat näyttää vakavilta ja tarkasti kuuntelevansa.
-
-Tatjana Vlasjevna pudotti äkkiä joukon veitsiä ja kahveleita, ja
-siitä syntynyt kova helinä kajahti Iljan sydämessä kuin meluisa
-sotasoitto... Hän antoi katseensa kulkea tyynesti vieraasta
-vieraaseen ja jatkoi:
-
--- Minkätähden hymyilette? Heidän joukossaan on välistä oikein
-hyviäkin tyttöjä...
-
--- Totta kyllä, -- keskeytti Kirik hänet, vaan eihän sinun tule puhua
-noin... avonaisesti...
-
--- Olettehan te sivistynyttä väkeä -- sanoi Ilja, -- ettekä siis
-välitä, jos satun nolaamaankin itseni.
-
-Oli kuin olisi äkisti kokonainen säkenistö hehkuvia kipinöitä
-lehahtanut hänessä. Hän hymyili terävästi ja häntä tuntui kuin
-ahdistavan se sanajoukko, joka äkkiä syöksi hänen aivoihinsa, etsien
-pääsöä hänen suuhunsa.
-
--- Tuo tyttö oli varastanut rahoja eräältä kauppiaalta...
-
--- Yhä parempaa, -- huudahti Kirik, hullunkurisesti irvistäen ja
-päätään pudistaen.
-
--- Itse voitte ymmärtää, milloin ja miten hän voi varastaa... tai
-ehkei hän varastanutkaan, otti vaan pienen lahjan...
-
--- Tanitshka! -- huusi Kirik. -- Tule tänne! Ilja kertoo täällä niin
-merkillisiä juttuja...
-
-Mutta Tatjana Vlasjevna seisoi jo Iljan vieressä. Väkinäisesti
-hymyillen, sanoi hän olkapäitään kohauttaen:
-
--- Mitä merkillistä siinä on? Sellaistahan tapahtuu joka päivä...
-olet kai kuullut sadottain sellaisia juttuja... eikä täällä
-sitä paitsi ole ketään nuoria tyttöjä... Mutta sen me säästämme
-myöhemmälle... Olkaa nyt hyvä ja tulkaa ottamaan voileipää, hyvä
-herrasväki!
-
--- Niin, olkaa hyvä! -- huusi Kirik. Kaikki kääntyivät Iljasta.
-Hän ymmärsi, etteivät vieraat tahtoneet kuunnella häntä, koskei
-isäntäväki näyttänyt toivovan sitä, ja se kiihotti häntä vielä
-enemmän. Hän nousi tuolilta ja jatkoi heihin kaikkiin kääntyen:
-
--- Ja ne, jotka tuomitsivat tämän tytön, olivat henkilöitä, jotka
-ehkä useasti olivat käyttäneet häntä... Muutamia heistä tunnen...
-Kutsua heitä konniksi, on liian lievää...
-
--- Suokaa anteeksi! -- puuttui puheeseen Travkin ankarasti, nostaen
-sormensa pystyyn. -- Niin ette saa puhua! He ovat valamiehiä, ja minä
-itse...
-
--- Onpas valamiehiä! -- huudahti Ilja. Kuinka voivatkaan he olla
-oikeudenmukaisia, jos...
-
--- Suokaa anteeksi! Valaoikeus on, niin sanoakseni, Aleksanteri
-toisen toimeenpanemia suuria reformeja! Kuinka voitte lausua mitään
-halventavaa valtionlaitoksesta?
-
-Hän puhua kahnutti suoraan Iljan kasvoihin, ja hänen lihavat,
-sileäksi ajellut kasvonsa vapisivat ja silmänsä pyörivät sinne
-tänne. Kaikki tunkivat heidän ympärilleen, aavistaen hyvillään
-jotakin häväistysjuttua. Felitsata Jegorovna katsoi yliolkaisesti
-emäntään, joka kalpeana ja hämillään nyki vieraita hihasta, kiireesti
-toistellen:
-
--- Oh, jättäkäämme se, hyvä herrasväki! Sehän on niin ikävää! Kirik,
-pyydä heitä...
-
-Kirik räpytteli levottomasti silmiään ja pyyteli:
-
--- Olkaa hyvä, hyvät naiset ja herrat!... Hiiteen kaikki reformit ja
-proformit ja koko filosofia...
-
--- Tämä ei ole filosofiaa, vaan politiikkaa! -- kahnutti Travkin, --
-ja ihmisiä, joilla on moiset mielipiteet, kutsutaan valtiollisesti
-vaarallisiksi!
-
-Huimaava pyörre tarttui Iljaan. Hänestä oli hauskaa seisoa vastakkain
-tuon lihavan, sileäksi ajellun herran kanssa ja nähdä, kuinka
-vihainen hän oli. Ajatus, että Avtonomoff'it tunsivat itsensä
-noloiksi vierastensa edessä, teki hänet sanomattoman iloiseksi,
-ja halu rikkoa kaikki yhteys näiden ihmisten kanssa, sanoa niille
-ilkkuvia sanoja ja saada heidät raivostumaan, ponnahti hänessä ylös
-kuin jänne, ikäänkuin kohottaen hänet ylös huimaavaan, päihdyttävään
-korkeuteen. Hän tuli yhä tyynemmäksi, ja yhä varmemmin kaikui hänen
-äänensä:
-
--- Kutsukaa minua, miksi haluatte, -- te olette sivistynyt mies!
-Mutta sittenkin pysyn mielipiteessäni!... Voiko kylläinen nälkäistä
-ymmärtää?... Olkoon niin, että nälistynyt on varas, -- mutta on
-kylläinenkin varas...
-
--- Kirik Nikodimovitsh? -- änkytti Travkin. -- Minä... mitä tämä
-merkitsee?...
-
-Mutta samassa pisti Tatjana Vlasjevna kätensä hänen käsikoukkuunsa ja
-veti hänet mukaansa, sanoen kovalla äänellä:
-
--- Tulkaa, täällä on teidän lempi voileipiänne, -- sillin,
-täysikypsiksi keitettyjen munien ja vihreän sipulin kera, jota on
-sipullettu kermavoihin...
-
--- Hm! En voi sallia!... huudahti Travkin loukkaantuneella äänellä,
-maiskuttaen huuliaan. Hänen vaimonsa katsoi murhaavasti Iljaan ja
-tarttui miehensä käsikoukkuun, sanoen:
-
--- Älä kiivastu turhista, Anton...
-
-Ja Tatjana Vlasjevna jatkoi rakkaan vieraansa rauhottamista:
-
--- Ja herkkusampea...
-
--- Ette tehnyt hyvin, nuori mies! -- sanoi Travkin äkkiä, samalla
-moittivasti ja jalomielisesti, kääntyen Iljaan. -- Täytyy osata pitää
-arvossa... täytyy ymmärtää...
-
--- Mutta minä en ymmärrä! -- huudahti Ilja. -- Senpä tähden juuri
-puhun... Minkä tähden on Petruha Filimonoff'in kaltaisella miehellä
-valta elämän ja kuoleman yli?...
-
-Vieraat kulkivat Lunjeff'in ohi, välttäen koskemasta hänen
-vaatteisiinsa ja katsomatta häneen. Mutta Avtonomoff astui ihan hänen
-viereensä ja sanoi raa'asti:
-
--- Piru sinut periköön, pöllö sinä olet, suoraan sanoen!
-
-Ilja hätkähti, hänen silmissään musteni, aivan kuin hän olisi saanut
-iskun päähänsä, ja kädet nyrkissä otti hän askeleen Avtonomoff'ia
-kohden. Mutta Kirik oli nopeasti käännähtänyt ympäri, huomaamatta
-hänen liikettään, ja mennyt voileipäpöydän ääreen. Ilja huokasi
-raskaasti...
-
-Oven luota näki hän lähekkäin seisovien vierasten selät, ja kuuli,
-kuinka ne maiskuttivat suutaan ja purivat. Emännän punanen pusero
-väritti kaikki hänen ympärillään himmeän punaseksi, joka usvana
-laskeusi hänen silmiensä eteen.
-
--- Mm! -- mumisi Travkin tyytyväisesti. -- Onpa tämä ihmeellisen
-maukasta todellakin!...
-
--- Haluatteko pippuria? -- kysyi emäntä rakastettavasti.
-
--- Kyllän minä annan sinulle pippuria! mietti Ilja kylmällä ivalla.
-Hän heitti päätään taaksepäin ja astui parilla askeleella pöydän
-ääreen. Tarttuen erääseen punaviinillä täytettyyn lasiin, ojensi hän
-sen Tatjana Vlasjevnaa kohden, sanoen painavasti, ikäänkuin olisi
-tahtonut tappaa hänet sanoillaan:
-
--- Terveydeksesi, Tanjka!
-
-Tällä oli sellainen vaikutus läsnäolijoihin, kuin jotakin olisi
-rymähtänyt kovalla ryskeellä alas, kaikki tulet huoneessa sammuneet
-ja jokainen kivettynyt siihen asentoon, jossa hän juuri silloin oli
-seisonut. Ammottelevat, ruokaa täynnä olevat suut näyttivät heidän
-kasvoissaan olevilta mätähaavoilta.
-
--- Terveydeksesi! Kirik Nikodimovitsh, sano rakastajattarelleni, että
-hän joisi kanssani! Eihän tässä ole mitään kainostelemisen syytä...
-Minkätähden tehdä syntiä aina salassa? Olkaamme suoria! Olen näet
-päättänyt, että kaikki tapahtuu suorasti, rehellisesti...
-
--- Roisto! -- huusi Tatjana Vlasjevna vihlovalla äänellä.
-
-Ilja näki, että hän ojensi kätensä, ja löi nyrkillään lautasen
-syrjään, jonka hän sitten viskasi häntä kohden tulemaan. Lautasen
-särkyessä syntynyt kilinä näytti vielä enemmän hämmästyttävän
-vieraita. Hitaasti, ääneti vetäytyivät he syrjään, jättäen Iljan
-kasvoista kasvoihin Avtonomoff'ien kanssa. Kirik piti hännästä
-jotakin pientä kalaa, seisoen silmiään räpytellen kalpeana, tylsänä
-ja nolon näköisenä. Tatjanan ruumis vapisi ja hän uhkasi Iljaa
-nyrkeillään; hänen kasvonsa olivat hänen puseronsa väriset, ja
-kielensä ei tehnyt tehtäväänsä.
-
--- Sinä... sinä valehtelet... valehtelet! -- kähisi hän, kaula Iljaan
-päin ojossa.
-
--- Tahdotko, niin kerron, miltä näytät alasti? -- sanoi Ilja
-tyynesti. -- Olethan itse näyttänyt minulle kaikki syntymämerkkisi...
-Miehesi voi sitten sanoa, valehtelenko vai ei.
-
-Kuului tukahutettua nauruntirskumista ja huudahduksia. Tatjana
-Vlasjevna nosti kätensä ilmaan, tarttui kaulaansa ja vaipui ääneti
-tuolille.
-
--- Poliisia! -- huusi telegrafisti.
-
-Kirik kääntyi häneen päin ja syöksyi sitten hänen kimppuunsa pää
-alaspäin kuin härkä.
-
-Ilja ojensi kätensä, tyrkkäsi hänet syrjään ja virkkoi synkästi:
-
--- Varo, minä lyön! Minulla ei ole mitään syytä tehdä pahaa sinulle.
-Sinä olet tyhmä ja ihan vaaraton... etkä ole koskaan tehnyt minulle
-mitään pahaa... Mene tiehesi!
-
-Hän tyrkkäsi häntä vielä kerran ja väistyi itse seinän viereen.
-Nojaten selkäänsä siihen, jatkoi hän:
-
--- Vaimosi itse on riippunut kaulassani. Viisas hän on... vaan
-kehnompaa naista ei ole maailmassa... Mutta kaikkikin te olette
-konnia... Olen ollut oikeudessa tänään... siellä opin tuomitsemaan...
-
-Hän tahtoi sanoa niin paljon, ett'ei saanut ajatuksiaan
-järjestykseen, vaan lausui ne sekaisin.
-
--- En tahdo myöskään syyttää Tanjaa... se tapahtui... kuin
-itsestään... elämässäni on kaikki tapahtunut kuin itsestään...
-sattumalta... Olen murhannutkin miehen ihan sattumalta... En tahtonut
-kuristaa häntä mutta tein sen kuitenkin... Ja tiedätkö, Tanja, että
-juuri niillä rahoilla, jotka otin häneltä, pidämme nyt kauppaamme.
-
--- Hän on mielipuoli! -- huusi Kirik aivan ihastuneena, ja juosten
-ympäri huonetta yhden luota toisen luokse, huusi samalla iloisesti ja
-levottomasti:
-
--- Kuuletteko? Näettekö? Hän on menettänyt järkensä! Voi, Ilja, minun
-tulee sääli sinua!
-
-Ilja puhkesi äänekkääseen nauruun. Hänestä tuntui vielä kevyemmältä
-ja rauhallisemmalta, saatuaan sanotuksi murhasta. Hän seisoi
-voimakkaana ja leveäharteisena, pää pystyssä, tuntematta lattiaa
-jalkainsa alla; oli kuin hän olisi leijaillut ilmassa ja hiljaa
-noussut yhä ylemmäksi. Hänen kihara tukkansa kiharoitui hänen
-korkean, kalpean otsansa ympärille, silmät katsoivat ivallisesti ja
-ilkeästi.
-
-Tatjana nousi ylös, astui horjuen Felitsata Jegorovnan luokse ja
-sanoi vapisevalla äänellä:
-
--- Olen jo kauan sen huomannut... hänen silmänsä ovat olleet aina
-niin hurjat...
-
--- Jos hän on mielipuoli, niin täytyy kutsua poliisi, -- sanoi
-Felitsata painavasti, katsoen Iljaan.
-
--- Tietysti on hän mielipuoli! -- huusi Kirik.
-
--- Hän lyö meidät kaikki mäsäksi, kuiskasi Grisloff, vilkkuen
-levottomasti ympärilleen. He pelkäsivät poistua huoneesta.
-
-Ilja seisoi oven vieressä, ja tullakseen ulos, täytyi kulkea ihan
-hänen ohitsensa. Hän nauroi koko ajan. Häntä huvitti nähdä, kuinka he
-häntä pelkäsivät, ja samalla huomasi hän, etteivät vieraat ollenkaan
-säälineet isäntäväkeään, vaan olisivat ihastuneina seisoneet
-siellä vaikka koko yön ja kuunnelleet, kuinka hän tekee pilaa
-rakastajattarestaan, jolleivät olisi samalla pelänneet häntä.
-
--- En ole mielipuoli; -- sanoi hän, rypistäen synkästi
-kulmakarvojaan. -- Tahdon vain, että jäätte tänne kuuntelemaan minua.
-En päästä teitä mihinkään... ja jos tulette minua liian lähelle,
-lyön... lyön kuoliaaksi. Olen väkevä...
-
-Hän ojensi pitkää, suurinyrkkistä kättään ja pudisti sitä ilmassa;
-sitten laski hän kätensä alas.
-
--- Sanokaa minulle -- mitä ihmisiä te olette? Minkätähden elätte?
-Nylkyreitä te olette... roskaväkeä...
-
--- Kuulepas sinä! -- huudahti Kirik. -- Tuki suusi!...
-
--- Tuki itse suusi! Mutta minä puhun hiukan... Katson teitä, -- te
-syötte, juotte, petätte toisianne... ketään ette rakasta... mitä
-sitten tahdotte? Minä olen etsinyt kunnollista elämää, puhdasta...
-sitä ei ole missään! Itse vain olen turmeltunut... Kunnon mies ei
-voi elää teidän kanssanne, hän mätänee. Kunnon ihmisiä piinaatte te
-kuoliaaksi... Minä, esimerkiksi, olen paha, mutta sittenkin olen
-teidän joukossanne kuin heikko kissa pimeässä aitassa tuhansien
-rottien keskellä... Te olette kaikkialla... sekä tuomitsemassa
-että työsopimuksia tekemässä ja lakeja laatimassa... Olette konnia
-sittenkin... Minua olette syöneet...
-
--- Hänen mielensä tuli äkkiä surulliseksi.
-
--- Mutta mitä sitten seuraa? -- kysyi hän äkkiä.
-
-Hän painoi päänsä rintaansa vasten ja vaipui mietteisiinsä.
-
-Silloin ponnahti telegrafisti seinän vierestä kuin pallo ja syöksi
-huoneesta ihan Iljan ohitse.
-
--- Kas, päästin yhden menemään! -- virkkoi Ilja, kohottaen päätään.
-
--- Poliisin kutsun! -- huusi telegrafisti.
-
--- Kutsu, kutsu! Samantekevää -- sanoi Ilja.
-
-Hänen ohitsensa kulki kuin unissaan Tatjana Vlasjevna, katsomatta
-häneen.
-
--- Taisi koskea! -- jatkoi Lunjeff, nyökäyttäen häneen päin päätään
-ja hymähtäen. -- Mutta hän ansaitsee sen...
-
--- Tuki suusi! -- huudahti Avtonomoff nurkasta. Hän penkoi siellä
-polvillaan erästä arkkua.
-
--- Älä huuda, pöllö! -- vastasi Ilja hänelle, istuutuen tuolille ja
-pannen kätensä ristiin rinnalle. -- Mitä huudat? Olen elellyt hänen
-kanssaan, joten tunnen hänet... Ja miehen olen tappanut... kauppias
-Poluektoff'in... Muistatko, että olen monasti puhunut kanssasi
-Poluektoff'ista? Siksi puhuin, kun kuristin hänet... Ja hänen
-rahoillaan olen kaupankin perustanut...
-
-Ilja katsahti ympärilleen. Seinävierustoilla seisoivat ääneti
-pelästyneet vieraat. Hän tunsi väsyneensä puhumaan, että hänen
-rintaansa syntyy välinpitämätön tyhjyys, vaan siinä, kuten himmeä kuu
-syystaivaalla, oli kylmä kysymys:
-
--- Mitä sitten seuraa?
-
-Hän sanoi, kuunnellen omia sanojaan:
-
--- Luulette varmaankin, että kadun? Älkää luulkokaan!
-
--- Nauran teille, mokomille.
-
-Nurkasta hyppäsi esiin Kirik, punasena, tukka pörrössä. Hän heilutti
-kädessään revolveria ja huusi, hurjasti silmiään pyörittäen:
-
--- Nyt et poistu! Vai niin!... Vai olet sinä tehnyt murhan!
-
-Naiset voihkivat. Travkin, joka istui sohvalla, heilutti jalkojaan ja
-kahnutti:
-
--- Hyvät herrat! En kestä enää! Heretkää!... Tämähän on Teidän
-perheasianne.
-
-Mutta Avtonomoff ei kuullut, mitä hän sanoi. Hän hyppi Iljan edessä,
-tähtäsi häntä revolverilla ja huusi:
-
--- Linnaan joudut!... Kyllä sinulle näytän!...
-
--- Revolveripahasesi ei taida olla ladattu? -- virkkoi Ilja, katsoen
-välinpitämättömästi raukeilla silmillään häneen. -- Mitä raivoat?
-En minä pakene... Minne menisin... Vankeudellako uhkaat? En sitä
-pelkää...
-
--- Anton, Anton! -- kuului Travkinin vaimo kovasti kuiskaavan, --
-mene...
-
--- En voi, ystävä hyvä...
-
-Hän tarttui miehensä käsivarteen, ja he hiipivät varovasti Iljan ohi.
-Viereisessä huoneessa istui Tatjana Vlasjevna itkien ja nyyhkyttäen.
-
-Mutta Iljan rinnassa yhä kasvoi tyhjyys, pimeä ja kylmä.
-
--- Nyt on koko elämäni mennyttä! -- sanoi hän hiljaa, miettivästi. --
-Mutta ei kannata mitään sääliä... Vaan kuka mursi minut?...
-
-Avtonomoff seisoi hänen edessään ja huusi riemuiten:
-
--- Joko hellyt!
-
--- En... hitto teidät vieköön! Teitä säälittää vain
-viisikopeekkainen, joka livahtaa taskunne ohi... Samoin minä... ennen
-säälin koiraa, kuin teitä... Ikävä, etten ole elänyt koirien, vaan
-ihmisten kanssa... Mutta miksei poliisia kuulu? Alan kyllästyä tähän.
-Mene pois, Kirik, minua inhottaa nähdä sinua...
-
-Hänestä tuntui todellakin vastenmieliseltä istua vastapäätä
-Avtonomoff'ia.
-
-Vieraat hiipivät hiljaa huoneesta, pelokkain silmin vilkuen Iljaan.
-
-Hän näki heidän kulkevan ohitsensa kuin harmaat läiskät, herättämättä
-hänessä mitään ajatuksia tai tunteita. Hänen sielunsa tyhjyys kasvoi
-kasvamistaan. Hetkisen istui hän ääneti, kuunnellen Avtonomoff'in
-ärhentelemistä ja esitti sitten hänelle äkkiä ivallisesti:
-
--- Ruvetaan, Kirik, tappelemaan!
-
--- Luodin ammun otsaasi! -- ärjyi Kirik.
-
--- Mutta eihän revolverissasi ole luotia! -- sanoi Ilja ivallisesti
-ja lisäsi sitten varmasti:
-
--- Ajattele, kuinka sinua löylyttäisin! Sitten ei hän puhunut
-enää mitään, istuihan vaan liikkumatta, mitään odottamatta tai
-ajattelematta...
-
-Vihdoin tuli kaksi poliisikonstaapelia ja piirikomisarius.
-
-Heidät nähdessään hätkähti Ilja ja nousi seisomaan.
-
-Heidän takanaan näkyi Tatjana Vlasjevna; hän sanoi huohottaen,
-osottaen Iljaa kädellään:
-
--- Hän on tunnustanut meille murhanneensa kauppias Poluektoff'in...
-muistatte kai, kauan sitten?
-
--- Voitteko todistaa sen? -- kysyi komisarius nopeasti.
-
--- Kyllä, minä itse voin sen todistaa vastasi Ilja tyynesti, väsyneen
-näköisenä. Hyvästi, Tanjka... älä ole levoton... älä pelkää... muuten
--- vieköön piru teidät jokaisen!
-
-Komisarius istuutui pöydän ääreen kirjottamaan, poliisikonstaapelit
-asettuivat Iljan molemmille puolille; hän katsahti heihin ja painoi
-raskaasti huoaten päänsä alas. Huoneessa oli hiljaista; kuului kynän
-rapina paperilla, ja ikkunoiden takana loi yö läpitunkemattomia
-mustia seiniään. Erään ikkunan luona seisoi Kirik, tuijottaen
-pimeään, -- äkkiä viskasi hän revolverinsa nurkkaan ja sanoi
-komisariukselle:
-
--- Saveljeff! Anna hänelle potku ja päästä menemään, -- hän on hullu.
-
-Komisarius katsahti Kirik'iin, mietti ja vastasi sitten:
-
--- Ei käy enää päinsä... tällainen ilmianto... ja lisäksi
-poliisimestarinapulainen tietää jo asiasta...
-
--- Äh... huokasi Avtonomoff.
-
--- Hyväluonteinen olet, Kirik Nikodimovitsh! -- sanoi Ilja, päätään
-pudistaen. -- On sellaisia koiria, jotka, vaikka niitä lyödään,
-nuolevat lyöjää... Mutta ehket sinä säälikään minua, vaan pelkäät
-minun oikeudessa puhuvan jotakin vaimostasi! Ole huoleti, -- minua
-hävettää jo häntä ajatella, saatikka sitten hänestä puhua...
-
-Avtonomoff poistui nopeasti toiseen huoneeseen ja kuului siellä aika
-jyrinällä istahtavan tuolille.
-
--- Kas niin -- sanoi komisarius, kääntyen Iljaan, -- voitteko
-allekirjottaa tämän paperin?
-
--- Kyllä...
-
-Hän tarttui kynään ja lukematta paperin sisällystä, kirjotti suurilla
-kirjaimilla: Ilja Lunjeff. Kun hän kohotti päätään, huomasi hän
-komisariuksen katsovan kummastuneena häneen. Muutamia sekuntteja
-katsoivat he ääneti toisiaan, -- toinen uteliaasti ja ikäänkuin
-tyytyväisesti, toinen tyynesti, välinpitämättömästi.
-
--- Onko omatuntonne vaivannut teitä? kysyi komisarius puoliääneen.
-
--- Omaatuntoa ei ole olemassakaan, vastasi Ilja lujasti.
-
-He vaikenivat molemmat. Sitten kuului Kirik'in ääni viereisestä
-huoneesta:
-
--- Hän on järjiltään...
-
--- Lähtekäämme! -- sanoi komisarius, kohauttaen hartioitaan. --
-Käsiänne en sido... vaan älkää paetko! Poliisiasema on lähellä,
-tuolla mäen alla.
-
--- Minnepä minä pakenisin? -- kysyi Ilja lyhyesti.
-
--- No, sitä en nyt tiedä... Vannokaa, ettette pakene!
-
-Lunjeff vilkasi komisariuksen ryppyjen uurtamiin, säälivännäköisiin
-kasvoihin ja sanoi synkästi:
-
--- En usko Jumalaan...
-
-Komisarius viittasi kädellään:
-
--- Lähdetään, pojat!
-
-Kun Ilja oli astunut yön kosteaan pimeyteen, huokasi hän syvään,
-pysähtyi ja katsoi mustalle taivaalle, joka levisi matalalle maan
-yli, kuin ahtaan, huonoilmaisen huoneen mustunut katto.
-
--- Eteenpäin! sanoi poliisi hänelle.
-
-Hän läksi astumaan... Talot seisoivat kadun kummallakin puolella
-kuin suunnattoman suuret kivilohkareet, loka roiski jaloissa, ja
-katu vietti alaspäin jonnekin, jossa pimeys oli vielä synkempi...
-Ilja kompastui kiveen ja oli vähällä kaatua. Hänen sielunsa
-lohduttamattomasta tyhjyydestä kuului yhä itsepäinen kysymys:
-
-"Mutta mitä sitten seuraa?"
-
-Ja heti nousi hänen mieleensä kuva oikeussalista, ystävällinen
-Gromoff, Petruha Filimonoff'in punanen naama.
-
-Hän oli kuulevinaan Gromoff'in sointuvan äänen sanovan:
-
--- Tunnustatteko itsenne syylliseksi... Ja prokuraattori sanoi
-pitkäveteisesti:
-
--- Sanokaa, syytetty...
-
-Petruhan punanen naama synkkeni ja hänen paksut huulensa liikkuivat...
-
-Ilja ontui, sillä hän oli loukannut jalkansa kiveen, ja hiljensi
-käyntiään.
-
--- Astu, astu! -- kiirehti poliisikonstaapeli häntä kylmästi.
-
-Sanoin selittämätön tuska, polttava kuin hehkuva rauta, terävä kuin
-veitsi, tunki hänen sydämeensä.
-
-Hän loikkasi eteenpäin ja läksi hurjaa vauhtia juoksemaan mäkeä alas,
-niin että ilma suhisi korvissa. Hänen järjissään juoksivat raskain
-askelin poliisit, kuului kimakka vihellys, ja syvä ääni huusi:
-
--- Ottakaa kiinni!
-
-Kaikki Iljan ympärillä -- talot, katukivistö, taivas -- vavahteli ja
-hyppi, tunki hänen päällensä raskaana, mustana joukkona. Hän syöksi
-eteenpäin väsymystä tuntematta; halu päästä näkemästä Petruhaa, antoi
-hänelle siivet. Jotakin harmaata, muodotonta kasvoi hänen eteensä
-pimeästä, saattaen hänet epätoivoiseksi. Hän muisti, että tämä katu
-miltei suorakulmaisesti kääntyy oikealle, kaupungin pääkadulle...
-Siellä on ihmisiä, siellä otetaan hänet kiinni...
-
--- Äh, lennä sielu, iäisyyteen! -- huusi hän kaikin voimin, syösten
-eteenpäin vielä nopeammin, pää eteenpäin nojossa... Kylmä, harmaa
-kiviseinä kohosi hänen eteensä.
-
-Kuului mäjähdys, joka muistutti virran aallon loisketta, haipuen
-nopeasti pimeään yöhön.
-
-Juoksi sitten vielä kaksi mustaa olentoa seinän luokse. Ne
-heittäysivät ensimmäisen päälle, joka oli kaatunut muurin
-vierustalle, vaan molemmat nousivat pian ylös... Mäkeä alas juoksi
-vielä ihmisiä, kuului heidän jalkojensa kopse, huutoja ja vihlova
-vihellys...
-
--- Taisi musertua kuoliaaksi? -- kysyi toinen poliisi läähättäen?
-
-Toinen teki tulitikulla tulen ja kumartui katsomaan. Hänen jaloissaan
-oli käsi, jonka kovasti nyrkkiin puristetut sormet verkkaan aukenivat.
-
--- Pääkallo näyttää olevan ihan mäsänä. Mustia olentoja sukeltausi
-pimeästä...
-
--- Voi sinua, raukka -- sanoi hiljaa poliisi, joka oli jäänyt
-seisomaan. Hänen toverinsa nousi ylös, teki ristinmerkin ja sanoi
-väsyneesti, läähättäen:
-
--- Suo, Herra... rauha hänen sielullensa... kuitenkin...
-
-Jälkimmäisen osan loppu.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kolme ystävystä II, by Maksim Gorki
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME YSTÄVYSTÄ II ***
-
-***** This file should be named 53211-8.txt or 53211-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/3/2/1/53211/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/53211-8.zip b/old/53211-8.zip
deleted file mode 100644
index 56da05f..0000000
--- a/old/53211-8.zip
+++ /dev/null