diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53209-8.txt | 8347 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53209-8.zip | bin | 141203 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8347 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e9489eb --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53209 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53209) diff --git a/old/53209-8.txt b/old/53209-8.txt deleted file mode 100644 index 5a5c485..0000000 --- a/old/53209-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8347 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kolme ystävystä I-II, by Maksim Gorki - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kolme ystävystä I-II - -Author: Maksim Gorki - -Translator: Anton Helve - -Release Date: October 4, 2016 [EBook #53209] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME YSTÄVYSTÄ I-II *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -KOLME YSTÄVYSTÄ I - -Kirj. - -Maksim Gorkij - - -Venäjänkielestä suomentanut - -Anton Helve - - - - - -Helsingissä, -Työväen Sanomalehti-osakeyhtiö, -1903. - - - - -I. - - -Kershentson syvimmissä metsissä on paljon yksinäisiä hautoja; -niissä mätänevät erakkojen luut, miesten, joiden jumalanpelko oli -vanhanaikuista, ja eräästä sellaisesta erakosta, Antipasta, -- -Kershentson kylissä kerrotaan seuraavaa: - -Raaka, rikas talonpoika Antipa Lunjeff, vietettyään syntistä, -maailmallista elämää viisikymmenvuotiaaksi, rupesi tarkoin -ajattelemaan sielunsa tilaa, omantunnon vaivoissa jätti perheensä ja -meni metsiin. Sinne, jyrkän rotkon reunalle, salvoi hän itselleen -mökin ja eli siinä kahdeksan vuotta, talvet ja kesät, päästämättä -luoksensa ketään, olivatpa ne sitten tuttavia tai sukulaisia. Joskus -ihmiset, jotka olivat eksyneet metsään, sattumalta joutuivat hänen -majansa läheisyyteen ja näkivät Antipan rukoilevan polvillaan sen -kynnyksellä. Hän oli kauheannäköinen. Paastoaminen ja rukoileminen -oli hänet kuihduttanut, ja tukkansa ja partansa oli hän antanut -vapaasti kasvaa. Huomatessaan ihmisen, nousi hän seisomaan ja vaieten -kumarsi maahan asti hänelle. Jos häneltä kysyttiin, kuinka päästä -pois metsästä, osoitti hän äänetönnä kädellään tietä, vielä kerran -kumarsi maahan asti ja poistui majaansa sulkeutuen sinne. Kahdeksan -vuoden kuluessa nähtiin hänet usein, vaan ei kukaan koskaan kuullut -hänen ääntänsä. Hänen vaimonsa ja lapsensa kävivät joskus hänen -luonansa; hän otti vastaan heidän tuomansa vaatteet ja ruokavarat ja -kumarsi, kuten kaikille, heillekin maahan asti, vaan tapansa mukaan -ei virkkanut heille sanaakaan koko erakkoelämänsä aikana. - -Hän kuoli samana vuonna, jolloin erakkojen majat hävitettiin, ja se -tapahtui seuraavalla tavalla: - -Ispravnik [Järjestysmies maalla; nimismies. Suom. muist.] -poliisijoukon kera tuli metsään, ja näkivät he Antipan seisovan -polvillaan keskellä majaansa ja äänettömästi rukoilevan. - --- Hei, sinä siellä! -- huusi hänelle ispravnik. -- Tule ulos! -Särjemme pesäsi!... -- Mutta Antipa ei kuullut hänen ääntään. Kuinka -tahansa hänelle huusi ispravnik vanhus ei hänelle vastannut. Silloin -käski ispravnik väkisin tuoda Antipan majasta. Vaan väki nähdessään -erakon heitä huomaamatta yhä keskeymättä rukoilevan hartaasti, -hämmästyi hänen mielenlujuuttansa eikä totellut ispravnikkia. -Silloin ispravnik käski heidän särkeä majan, ja varovasti, peläten -satuttavansa rukoilijaa, he vaieten alkoivat purkaa kattoa. - -Kalkkoivat Antipan pään päällä kirveet, ruskivat laudat ja putosivat -maahan, iskujen kumea kaiku kajahteli metsässä, kiertelivät hädissään -majan ympärillä linnut, melun säikyttäminä, vavahtelivat puiden -lehdet. Vanhus vaan yhä rukoili, ikäänkuin mitään näkemättä ja -kuulematta... Majan seinät alkoivat jo horjua, vaan yhä seisoi sen -isäntä polvillaan, liikkumatta. Ja vasta sitten, kun viimeisetkin -hirret olivat syrjään sysätyt entisiltä paikoiltaan ja itse ispravnik -astuen erakon luo, tarttui hänen hiuksiinsa, Antipa, nostaen silmänsä -taivaaseen päin, hiljaa lausui Jumalalle: - -Armon Jumala... Anna heille anteeksi. - -Ja, kaatuen seljälleen, kuoli hän. - -Kun tämä tapahtui, oli Antipan vanhin poika, Jaakko, -kaksikymmenkolmi-vuotias ja nuorin, Terenti, oli täyttänyt -kahdeksantoista. Pulska ja väkevä Jaakko hankki itselleen jo -keskenkasvuisena kyläläisiltään hurjapään nimen, ja niihin aikoihin, -kun hänen isänsä kuoli, oli hän seutunsa suurin juoppo ja mellastaja. -Kaikilla oli hänestä valittamista: äidillä, kylänvanhimmalla, -naapureilla; hänet pistettiin kylmään koppiin, löylytettiin -ruoskilla, lyötiin muutenkin, tuomitsematta, vaan ei mikään -taltuttanut Jaakon reimaa luonnetta ja yhä vaikeammaksi kävi hänelle -elämä kylässä, lahkolaisten joukossa, jotka olivat ahkeria kuin -myyrät, ankaran-vakavia joka suhteessa ja itsepäisesti säilyttivät -vanhan uskon käskyt. Jaakko poltti tupakkaa, joi viinaa, pukeutui -saksalaiseen pukuun, rukoushetkissä eikä hartaudenharjoituksissa -käynyt, ja kun vakavat ihmiset varoittivat häntä, muistuttaen hänelle -isästä, vastasi hän leikillisesti: - --- Odottakaa, kunnian-ukot, -- kaikella on määränsä. Kunhan tässä -tarpeeksi syntiä teen minäkin, niin kadun. Mutta nyt on vielä -aikaista. Isällä älkää minua nuhdelko, -- viisikymmentä vuotta teki -hän syntiä, vaan katui vain kahdeksan... Syntiä on minulla kuten -linnunpojalla untuvia, vaan kunhan synnit kasvavat, kuin variksen -sulat, silloin on pojan aika katua... - --- Kerettiläinen! -- sanottiin Jaakko Lunjeffista kylässä, ja -häntä vihattiin ja pelättiin. Pari vuotta isän kuoleman jälkeen -Jaakko nai. Hurjalla elämällään oli hän hävittänyt kokonaan isän -kolmikymmenvuotisella ahkeralla työllä kokoaman omaisuuden, niin -ett'ei kukaan syntymäkylässä tahtonut antaa hänelle tytärtään -vaimoksi. Jostakin etäisestä kylästä otti hän kauniin orpotytön, ja -voidakseen pitää häät, möi hän isän mehiläispesät ja parin hevosia. -Hänen veljensä Terenti, arka, vaitelias ja pitkäkätinen kyttyräselkä, -ei estänyt hänen elämistään; kivulloinen äiti makasi uunilla ja -puheli sieltä hänelle pahaa ennustavalla, käheällä äänellä: - --- Kirottu!... Sääli armastasi!... Muista!... - --- Älkää hätäilkö, äitikulta! -- vastasi tavallisesti Jaakko. -- Isä -puhuu puolestani Jumalalle... - -Alussa, lähes kokonaisen vuoden, eleli Jaakko vaimoineen -säädyllisesti ja hiljalleen, alkoipa jo töitäkin tehdä, vaan sitten -taas hurjaantui, ja oltuaan useita kuukausia kadoksissa, palasi hän -vaimonsa luo pahanpäiväiseksi peitottuna, repaleisena, nälkäisenä... -Kuoli sitten Jaakon äiti; hautajaispidoissa juopunut Jaakko kuritti -niin kovakouraisesti vanhaa vihamiestään, kylänvanhinta, että hänet -siitä hyvästä pistettiin rangaistuskomppaniaan. Oltuaan siellä -aikansa, ilmestyi hän taas kylään, pää paljaaksi ajeltuna, synkkänä, -ilkeänä. Kyläläiset yhä enemmän vihasivat häntä, siirtäen vihansa -Jaakon perheeseenkin, etenkin viattomaan kyttyräselkään Terentiin, -joka pienestä pitäen oli ollut tyttöjen ja poikien pilkan esineenä. -Jaakkoa haukuttiin vangiksi ja ryöväriksi, Terentiä rujokkaaksi ja -velhoksi. Terenti vastaukseksi haukkumisiin ja ivaan vaikeni, Jaakko -taas julkisesti uhkasi kaikkia: - --- Hyvä! Odottakaahan!... Kyllä teille näytän! - --- Hän oli tuossa neljänkymmenen seuduissa, kun kylässä sattui -tulipalo; häntä syytettiin sytyttäjäksi ja hänet lähetettiin -Siperiaan. - -Terentin niskoille jäi Jaakon vaimo, joka tulipalon aikana oli -tullut hulluksi, ja hänen lapsensa Ilja, kymmenvuotias tanakka -mustasilmäinen poika, joka ikäänsä nähden tuntui pikkuvanhalta. Kun -Ilja kulki kadulla, juoksivat kylän lapset hänen kintereillään ja -viskelivät häntä kivillä. Aikaihmiset taas hänet nähdessään sanoivat: - --- Hyi, paholaisen pentu! Pakkotyöläisen sikiö!... Kunpahan -loppuisit!... - -Ruumiilliseen työhön kykenemätön Terenti oli ennen tulipaloa käynyt -kauppaa tervalla, langalla, neuloilla ja kaikella rihkamalla, vaan -tulipalo, joka poltti puoli kylää, hävitti Lunjeffien mökinkin ja -kaikki Terentin tavarat, niin että sen jälkeen Lunjeffeille jäi -jälelle vain hevonen ja neljäkymmentäkolme ruplaa rahaa -- eikä -mitään muuta. Huomattuaan, ett'ei hän mitenkään voinut enää tulla -toimeen kylässä, jätti Terenti veljensä vaimon erään loisvaimon -hoidettavaksi puolenruplan kuukautisesta maksusta, osti vanhat -vankkurit, istutti veljenpoikansa niihin ja päätti matkustaa -lääninkaupunkiin, toivoen siellä eräältä Lunjeffien kaukaiselta -sukulaiselta, joka palveli viinurina muutamassa ravintolassa, Petruha -Filimonoff'ilta, elämisen apua. - -Läksi Terenti kotisijoiltaan yöllä, kaikessa hiljaisuudessa, kuten -varas. Ääneti ohjasi hän hevostaan ja tavan takaa katsahti taaksensa -suurilla mustilla silmillään. Hevonen kulki käyden, vankkurit -heiluivat mainiosti, ja pian nukkui Ilja heiniin kaivautuneena syvää -lapsen unta... - -Heräsi hän keskellä yötä jostakin peloittavasta, oudosta äänestä, -joka muistutti suden ulvontaa. Yö oli valoisa, vankkurit seisoivat -metsänrinteessä; niiden lähellä kuljeskeli hevonen ja päristellen -hamuili suuhunsa kasteista ruohoa. Suuri, kuivalatvainen mänty kasvoi -kaukana kedolla yksinäisenä, ikäänkuin metsästä karkoitettuna. Pojan -tarkat silmät etsivät rauhattomasti setää, ja yön hiljaisuudessa -kuului selvästi hevosen kavioiden harva, kumea tömähteleminen maahan, -raskailta henkäyksiltä tuntui sen pärskyminen ja alakuloiselta kuului -käsittämätön vapiseva ääni, peloittaen Iljaa. - --- Se-tä! -- hiljaa äänsi hän. - --- Hä, mitä? -- kiireesti vastasi Terenti, ja ulvonta heti taukosi. - --- Missä olet? - --- Täällä... makaa vaan... - -Silloin Ilja huomasi, että setä, mustana ja näköjään kuin maasta -kiskottu kanto, istui muutamalla kummulla metsän rinteessä. - --- Minua peloittaa, -- sanoi poika. - --- Mikä sitten? Mikä peloittaa?... Yksin me olemme... - --- Mikä ulvonee... - --- Unta näit... -- hiljaa sanoi kyttyräselkä. - --- Totta jumaliste ulvoo. - --- No... lienee susi... Se on -- kaukana... Nuku sinä vaan... - -Vaan ei enää nukuttanut Iljaa. Hiljaisuus tuntui kolkolta, ja -korvissa yhä kuului valittava ääni. Hän katsahti ympärilleen, seutua -silmäsi, ja huomasi, että setä katsoo sinne, missä vuoren takana, -kaukana metsän keskellä, seisoo viisitorninen, valkoinen kirkko -ja jonka yläpuolella kirkkaasti kumottaa suuri, pyöreä kuu. Ilja -tunsi sen Romodanoff'in kirkoksi ja tiesi nyt, että kaksi virstaa -tännempänä, lähempänä häntä ja setää, metsän keskellä, laakson -partaalla, on heidän kylänsä -- Kitjeshnaja. - --- Emmepä ole kauaksi päässeet, -- virkkoi hän miettivästi. - --- Mitä? -- kysyi setä. - --- Kauemmaksi pitäisi kulkea, sanon... Voi vielä joku sieltä... - -Ilja nyykäytti vihamielisesti päätään kyläänsä päin. - --- Lähdemme... odota... -- virkkoi setä. - -Ja taas syntyi hiljaisuus. Ilja kytristyi kokoon nojaten vankkurien -etuseinään, ja alkoi katsoa sinnepäin minne setä katsoi. Kylää -ei näkynyt metsältä, vaan hänestä tuntui kuin hän sen näkisi -kokonaisuudessaan mökkineen ja ihmisineen, ja pajuineen, joka kasvoi -keskellä katua olevan kaivon vieressä. Pajun juurella makaa hänen -isänsä köydellä sidottuna, päällä risainen paita; kädet ovat sidotut -selän taakse, paljas rinta on työntynyt ulospäin ja pää on ikäänkuin -kasvettunut kiinni pajun runkoon. Makaa hän liikkumatta kuin tapettu, -katsoen kauheannäköisillä silmillään talonpoikia, jotka seisovat -kylänvanhimman mökin luona. Niitä on paljon, kaikki ne ovat ilkeitä, -huutavat ja riitelevät. Sitä muistellessaan tuli pojalle ikävä ja -katkera pala nousi kurkkuun, Häntä itketti ikävästä ja öisestä -kosteudesta, vaan ei hän tahtonut häiritä setäänsä, ja siksi hän -pidättihe, kytristäen yhä enemmän kokoon pientä ruumistaan... - -Äkkiä kuului taas hiljaista ulvomista. Ensin joku raskaasti huokasi, -itkeä nyyhkytti ja sitten valittavasti ulisi: - --- Oo-oo-uu-oo-oo!... - -Poika hätkähti kauhusta ja milt'ei jäykistyi. Vaan ääni yhä kuului, -ja se kasvoi. - --- Setä! Sinäkö ulvot?... -- huusi Ilja. - -Terenti ei vastannut eikä edes liikahtanutkaan. Silloin poika hyppäsi -vankkureista maahan, juoksi sedän luo, lankesi polvilleen hänen -jalkoihinsa, kietoi kätensä niiden ympäri ja alkoi itkeä. Itkunsa -lomasta kuuli hän sedän äänen: - -Häätivät... meidät... Herra Ju-mala! Mihin menemme...? - -Vaan poika, niellen kyyneleitään, puhui: - --- Annahan aikaa... kasvan suureksi... näytän niille!... niin... - -Itkettyään kyllikseen, nukkui hän. Silloin otti setä hänet syliinsä, -kantoi hänet vankkureihin, vaan itse poistui hän loitommalle ja -rupesi taas ulvomaan pitkäveteisesti, valittavasti. - - * * * * * - -Muisti Ilja tulonsa kaupunkiin. Heräsi hän eräänä aamuna varhain ja -näki edessään joen, leveän, sameavesisen, ja sen takana, korkealla -vuorella, ryhmän taloja, puna- ja vihreäkattoisia ja korkeita, ja -talojen välillä tuuheita puita. Talot ylenivät vuoren rinnettä -tiheänä, kauniina ryhmänä, ja vuoren harjalla muodostivat ne tasaisen -rivin ja katsoivat sieltä ylpeästi joen poikki. Kirkkojen kultaiset -ristit ja kupoolit kohosivat niiden kattojen yläpuolelle korkealle -taivaalle. Aurinko oli vasta noussut; sen vinot säteet heijastivat -talojen ikkunoihin, ja koko kaupunki säteili kirkkaanvärisenä, kiilsi -kullalta. - --- Niinpä sitä nyt, ai-ai! -- hiljaa huudahti poika, katsellen silmät -selkosen seljällään, mainiota kuvaa, ja kauan, vaieten, ihaili sitä. -Sitten välähti hänen mieleensä levoton ajatus, missä tulee asumaan -hän, pieni, mustatukkainen, pörröpäinen poikanen, jolla on huonot, -raitavat piikkoiset housut jalassa, ja hänen kyttyräselkäinen, -saamaton setänsä? Päästetäänkö heitä sinne, tuohon puhtaaseen, -rikkaaseen, kullalta loistavaan, suuren-suureen kaupunkiin? Hänen -johtui mieleensä, että heidän vankkurinsa juuri siksi seisovat tässä, -joen rannalla, kun kaupunkiin ei päästetä köyhää väkeä, riekaleisiin -puettuja ja rumia. Ja siis setä on mennyt pyytämään, että päästäisi. - -Ilja pelkomielellä alkoi hakea katseillaan setää. Sekä heidän -vankkuriensa etu- että takapuolella oli paljon kuormia; toisissa -oli puisia maitoastioita, toisissa lintuvasuja, kurkkuja, sipulia, -niinikoppia täynnä marjoja, perunasäkkiä. Kuormilla ja niiden -vieressä istui ja seisoi miehiä ja eukkoja, ja kummallista väkeä -ne olivat. Puhelivat he äänekkäästi ja seikkaperäisesti, eivätkä -heidän vaatteensa olleet sinistä piikkoa, vaan enimmäkseen kirjavaa -karttuunia ja tulipunaista kumatshia [pumpulikangasta. Suom. -muist.]. Milt'ei jokaisella oli saappaat jalassa, ja vaikka heidän -lähellään käveli edestakaisin sapelilla varustettuja miehiä, -- -järjestysmies tai poliisi, -- niin he eivät ainoastaan näyttäneet -olevan pelkäämättä, vaan eivät he edes tervehtineet heitä. Ja se -miellytti suuresti Iljaa. Vankkureilla istuen katseli hän auringon -kirkkaasti valaisemaa eloisaa kuvaa, ja haaveili sitä aikaa, jolloin -hänkin vetää jalkaansa saappaat ja pukeutuu kumatshipaitaan. Kaukana, -talonpoikain joukosta, tuli näkyviin setä Terenti. Hän kulki, ottaen -reimoja askelia syvässä hiekassa, pääpystyssä; hänen kasvonsa -loistivat ilosta ja jo kaukaa hymyili hän Iljalle, ojentaen kättään -häntä kohden ja jotakin näyttäen. - --- Jumala on kanssamme, Iljuha! Elä huolehdi! Petruha-sedän heti -löysin... Saapas tuosta, pureksi sitä ensi hätään!... - -Ja hän antoi Iljalle rinkelin. - -Poika milt'ei hartaudella otti sen, pisti povellensa ja rauhattomasti -kysyi: - --- Eikö päästetä kaupunkiin? - --- Heti päästetään... Tuolla tulee lautta -- niinpä lähdemme. - --- Mekin? - --- Kuinkas muuten? Mekin menemme... Emme tässäkään voi elää... - --- Oh! Minä kun luulin, ettei meitä päästettäisikään... Mutta missä -me rupeamme siellä asumaan? - --- Se on vielä tietymätöntä... Herra osoittaa... - --- Jospa tuossa suuressa, punaisessa... - --- Hullu! Sehän on kasarmi!... Siinä asuu sotamiehiä... - --- Mutta tuossa toisessa... entäs jos tuossa! - --- Kyllä sinua on! Korkealla on meistä!... - --- Mitä vielä! -- vakuuttavasti sanoi Ilja. - --- Kohoamme niinkin korkealle!... - --- Voi sinua! -- huokasi Terenti-setä ja poistui jonnekin. - -Asumaan he joutuivat aivan kaupungin laitaan, kauppatorin viereen, -suureen, harmaaseen taloon. Joka puolelle sitä oli rakennettu -erinäköisiä lisärakennuksia, toiset uudempia, toiset yhtä -harmaan-likaisia kuin se itsekin. Ikkunat ja ovet olivat siinä -kieroja, ja kaikki siinä narisi. Lisärakennukset, aita, portti, --- kaikki ne yhdessä muodostivat puolimädänneen puuläjän, johon -oli yltyleensä kasvanut vihertävää sammalta. Ikkunaruudut olivat -vanhuuttaan himmeitä, fasaadista oli muutamia hirsiä pullistunut -ulospäin, ja siksi oli talo isännän näköinen, joka siinä piti -ravintolaa. Isäntä niinikään oli vanha ja harmaa; hänen silmänsä -muistuttivat talon ikkunaruutuja; käydessään nojasi hän paksuun -keppiin; hänestä tuntui nähtävästi vaikealta suuren vatsansa -kantaminen, ja hänkin narisi aina. - -Terenti-setä asettui asumaan erääseen talon lukemattomista sopukoista -maakerroksessa, penkille ikkunan ääreen, joka antoi pihan perälle, -jossa oli suuri muraläjä ja kasvoi vanha, tuuhea lehmus ja kaksi -seljapuupensasta. Kolmen päivän kuluttua talonisäntä, osoittaen -kepillään Iljaa, joka oli kätkeytynyt, häntä peläten, muraläjän -taakse, ja sieltä säikähtyneillä silmillä katseli häntä, marisevalla -äänellä virkkoi: - --- Kenen olet poika, häh? Mistä olet ilmestynyt, häh? - -Ilja silmiään räpyttäen vaikeni. - --- Hei, kenen poika tuo rehveli on? Kuin jo olisi täältä! Mene -tiehesi, pojanpakana! Kyllä minä sinulle!... Häts! Voi, sinä sen, -- -rottako olet, vai? Mitä? Astioiden pesijän? Poika? Ahaa! Veljenpoika? -Kyttyräselkä veijari, hänen olisi pitänyt sanoa, että hänellä -on veljenpoika! Pjotr! Mitä ällistelet, häh? Kyttyräseljällä on -veljenpoika -- mitä se merkitsee? Kuin jo olisi täältä!... - -Punakka viinuri Petruha katsoi pihalle ravintolan ikkunasta ja -kiharoitaan pudistellen myös huusi: - --- Väliaikaisesti, Vasili Dorimendontitsh, alaikäinen Ilja... täysi -orpo... Otettu tänne minun tieteni... vien pois, jos ette halua... - -Kun Ilja kuuli, että hänet aiotaan viedä pois, rupesi hän parkumaan -täyttä kurkkua, ja kiitäen nopeasti kuin nuoli isännän ohi, pujahti -hän kellarikerroksen ikkunasta sisään kuin hiiri koloonsa. Siellä hän -heittäytyi pitkälleen penkille, painoi päänsä sedän karkeaan viittaan -ja rupesi itkemään vavisten pelosta. Siihen hätään joutui sitten -setäkin ja hän sai hänet tyyntymään. - --- Mitä joutavia! älä pelkää!... Sillä on aina tapana huutaa niin... -Vanhuuttaan höpertää... Määräävä henkilö täällä ei ole hän, vaan -Petruha... Petruha on asioissa päänä!... Hänelle ole mieliksi!... -Kunnioita häntä! Isäntä on ihan jonninjoutava henkilö hänen -rinnallaan... - -Ensi aikoina kierteli Ilja talon kaikki sopukat. Talo miellytti -häntä ja hämmästytti avaruudellaan. Siihen oli ahdettu niin paljon -ihmisiä asumaan, että niitä Iljan mielestä oli enemmän kuin koko -Kitjeshnajan kylässä. Ja meluisata siellä oli. Molemmat kerrokset -kuuluivat ravintolalle, joka aina oli väkeä täynnä; ylisillä asui -juoppoja naisia, ja eräs heistä, Matitsa nimeltään, mustaverinen, -suuri kokoinen, karkea-ääninen, säikytti poikaa vihaisilla, tummilla -silmillään. Maakerroksessa asui Perfishka-suutari sairaine, -jalattomine vaimoineen ja seitsenvuotisine tyttärineen, lumpunkokooja -Jeremei-ukko, kerjäläis-akka, laiha ja riitaisa, josta syystä häntä -talon asukkaiden kesken kutsuttiin avokurkuksi, ja ajuri Makar -Stepanitsh, elähtänyt mies, tyyni ja vaitelias. Pihan nurkassa oli -paja; aamusta iltaan paloi siellä tuli, terästettiin pyörärautoja, -kengitettiin hevosia, vasarat kalkkoivat, ja roteva, suonikas -Savel-seppä jyreällä äänellä lauloi loppumattoman pitkiä laulujaan. -Toisinaan tuli pajaan Savelin vaimo, pieni, täyteläinen nainen, -ruskeatukkainen, sinisilmäinen. Hän piti aina päässään valkoista -huivia, ja oudolta näytti tuo valkoinen pää mustassa pajassa. -Hän miltei aina nauroi sointuvalla äänellään, ja Savel säesti -häntä kovasti, kuin moukarilla lyöden. Useimmiten hän kuitenkin -vastaukseksi vaimonsa nauruun ärjyi. Kerrottiin hänen suuresti -rakastavan vaimoaan, vaan tämä kuului sopimattomasti elävän... - -Jokaisessa talon sopukassa istui ihminen, ja aamusta myöhään iltaan -tärisi se huudoista ja melusta, ikäänkuin siinä, kuten vanhassa -ruostuneessa kattilassa, jotakin olisi kiehunut tai paistunut. -Iltasin kaikki asukkaat tulivat ulos sopukoistaan pihalle ja talon -portilla olevalle penkille; Perfishka-suutari soitti hanuria, Savel -mörisi laulujaan, ja Matitsa, jos sattui olemaan juovuksissa, lauloi -jotakin omituista, hyvin surullista laulua, jonka sanoista oli -mahdoton saada selvää, ja aina jotakin katkerasti itki. - -Johonkin pihan kolkkaan kokoontuivat kaikki talon lapset Jeremei-ukon -ympärille ja piirissä istuen pyysivät: - --- Ukko-kulta! Kerro satu! - -Ukko katsoi heihin kipeillä punaisilla silmillään, joista alituisesti -pitkin hänen ryppyisiä kasvojaan vuosi sameita kyyneliä ja, painaen -syvään päähänsä vanhaa ketunnahkalakkiaan, alkoi laulavalla, -vapisevalla kimeällä äänellä: - -"Syntyipä eräässä valtakunnassa kerettiläinen tuntemattomista -vanhemmista, joita Kaikkinäkevä Herra Jumala rankaisi pojalla..." - -Jeremei-ukon pitkä, harmaa parta vapisi ja tärisi, kun hän avasi -mustan hampaattoman suunsa, vapisi pääkin, ja pitkin ryppyisiä poskia -vuosi kyyneleitä. - -"Ja julkea oli tämä kerettiläispoika: Jeesukseen Kristukseen -ei uskonut, ei rakastanut Jumalan Äitiä, kirkon ohi kulki -- -ristinmerkkiä tekemättä, ei isää eikä äitiä totellut..." - -Lapset kuuntelivat ukon kimakkaa, vapisevaa ääntä ja ääneti katsoivat -hänen kasvoihinsa. - -Toisia tarkkaavaisemmin kuunteli ja katsoi vaaleaverinen Jashka, -Petruha-viinurin poika. Hän oli laiha, terävänenäinen poika, -suuripäinen ja hoikkakaulainen. Kun hän juoksi, heilahteli -hänen päänsä olkapäältä toiselle, aivan kuin se olisi ollut -putoamaisillaan. Hänen silmänsä niinikään olivat suuret ja hiukan -levottomat. Ne aina arasti livahtivat joka esineen ohi, ikäänkuin -peläten pysähtyä mihinkään, vaan kerran pysähdyttyään pullistuivat -ne omituisesti ulospäin, katsoa murjottivat ja antoivat Jaakon -kasvoille lammasmaisen ilmeen. Hän erosi toisista lapsista hienojen, -verettömien kasvojensa ja puhtaan, ehjän pukunsa kautta. Ilja heti -tuli hänen hyväksi ystäväkseen, ja jo tuttavuuden ensi päivänä kysyi -Jaakko salaperäisellä äänellä uudelta toveriltaan: - --- Onko siellä maalla paljon noitia? - --- On -- vastasi Ilja. -- Noita-akkojakin on... Ihan meidän -naapurissa asui noita. - --- Oliko se punainen? -- kuiskaten tiedusteli Jaakko. - --- Harmaa... ne ovat kaikki harmaita. - --- Kun harmaita lienevät olleen, niin eivät ne ole vaarallisia. -Harmaat ovat hyväluontoisia... Mutta punaiset -- huh, huh! Ne juovat -verta... - -He istuivat pihan parhaassa ja mukavimmassa kolkassa, seljapuupensaan -ja lehmuksen alla, muraläjän takana. Sinne pääsi kapeasta solasta, -talon ja vajan välistä; siellä oli aina rauhallista eikä sinne -näkynyt muuta kuin taivas pään yläpuolella ja talon seinä, jossa oli -kolme ikkunaa, ja niistäkin kaksi oli umpeen naulattu. Siitä tuli -toverusten lempipaikka. Lehmuksen oksilla sirkuttivat varpuset, ja -sen juurella, maassa, istuivat pojat keskustellen kaikesta, mikä -heidän huomiotaan veti puoleensa. - -Pitkät päivät pyöri Iljan silmien edessä meluten ja pauhaten jotakin -hyvin suurta ja kirjavaa häikäisten ja huumaten häntä. Alussa hän -ällistyi ja ikäänkuin tyhmeni tuon vilkkaan elämän pyörinässä. -Seisoen ravintolassa sen pöydän vieressä, jossa Terenti-setä hikisenä -ja märkänä pesi astioita, katseli Ilja, kuinka ihmiset tulevat, -juovat, syövät, huutavat, suutelevat, tappelevat, laulaa hoilottavat. -Hikisiä ne ovat, väsyneitä, likaisia, tupakansavu pilviä leijailee -niiden ympärillä, ja siinä savussa ne mässäävät kuin vähämieliset... - --- Kuule, kuule! -- puhelee hänelle setä, kyttyrä keikkuen ja -lakkaamatta helistellen laseja. -- Mitä sinä täällä? Mene pihalle! -Muuten sattuu vielä isäntä näkemään ja toruu!... - --- Kas vaan, ai, ai! -- ajatuksissaan huudahti Ilja -lempihuudahduksensa ja poistui pihalle huumaantuneena -ravintola-elämästä. Vaan pihalla Savel kalkutteli vasaraansa ja -riiteli kisällinsä kanssa, maakerroksesta kuului Perfishka-suutarin -iloinen laulu, ja ylhäällä juopuneet naiset riitelivät keskenänsä -haukkuen ja kirkuen. Pashka, Savelin poika, ratsasti keppihevosella -ja huusi vihaisella äänellä: - --- Ptruu, perkele! - --- Hänen pyöreä naamansa oli kokonaan lian ja noen peitossa; otsassa -oli hänellä kuhmu; paita oli rikki, ja sen lukemattomista rei'istä -paistoi vankka ruumis. Hän oli talon suurin huimapää ja tappelija; jo -kahdesti oli hän ehtinyt antaa aika kolauksen kömpelölle Iljalle. Kun -sitten Ilja itkien valitti siitä sedälleen, levitti tämä vaan käsiään -sanoen: - --- Mitä joutavia!... Minkä sille teet? Kärsi!... Ohi menee! - --- Kun minä vaan lähden ja annan oikein! -- uhkaili kyyneltensä -lomasta Ilja. - --- Koetappas vaan! -- ankarasti virkkoi setä. -- Et millään ehdolla -saa sitä tehdä!... - --- Mutta kun hänkin!... - --- Se on toista se!... Hän on, näes... täkäläinen... omaa väkeä... -Sinä taas vieras... - -Ilja jatkoi uhkailujaan, kunnes setä äkkiä suuttui ja ärjäsi hänelle, -jota hän harvoin teki. Silloin Ilja hämärästi ymmärsi, ettei häntä -voitu verrata "täkäläisiin" poikiin, ja kätkien vihansa Pashkaan, -kiintyi hän yhä lähemmin Jaakkoon. - -Jaakko käyttäytyi säädyllisesti: hän ei koskaan kenenkään kanssa -tapellut, vieläpä huusikin harvoin. Hän miltei lainkaan leikkinyt, -vaan sen sijaan mielellään puhui siitä, millaisia leikkejä leikkivät -rikasten lapset pihoissa ja kaupungin puistossa. Kaikista talon -lapsista, Iljaa lukuunottamatta, seitsenvuotias Perfishka-suutarin -tytär Mashka oli ainoa, jota Jaakko piti ystävänään. Se oli likainen -tyttö-pahainen, hoikka ja hento; hänen pieni, mustakiharainen päänsä -aamusta iltaan keikkui pihalla. Hänen äitinsä istui niinikään -aina maakerrokseen johtavan oven suussa. Hän oli suuri kooltaan; -paksu hiuspalmikko riippui aina pitkin selkää hänen alituisesti -ommellessaan syvään kumartuneena työnsä yli. Kun hän kohotti -päätään, katsoaksensa tytärtään, sai Ilja nähdä hänen kasvonsa. Ne -olivat karkeat, siniset, liikkumattomat kuin kuolleella. Ja hänen -mustat, hyväntahtoiset silmänsä niinikään olivat liikkumattomat. -Hän ei koskaan puhellut kenenkään kanssa, kutsuipa hän tytärtäänkin -tavallisesti merkeillä luoksensa, toisinaan kuitenkin, vaan hyvin -harvoin, huutaen käheällä, painuneella äänellä: - --- Masha! - -Alussa Iljaa jokin miellytti tuossa naisessa, vaan saatuaan tietää, -ettei hän kolmeen vuoteen ole voinut käyttää jalkojaan ja että hän -pian kuolee, alkoi hän peljätä häntä. - -Kerran, kun Ilja kulki hänen läheltään, ojensi hän kätensä ja tarttui -hänen paitaansa, vetäen pelästyneen pojan luoksensa. - --- Pyydän sinua... -- sanoi hän, -- älä loukkaa Mashaa!... älä -loukkaa!... - -Hänen oli vaikea puhua: hän hengästyi. - --- Älä loukkaa... rakkaani!... - -Ja katsoen surullisilla silmillään Iljaa silmiin, päästi hän hänet. -Siitä lähtien alkoi Ilja Jaakon kanssa huolellisesti vaalia suutarin -tytärtä, koettaen varjella häntä monista elämän ikävyyksistä. -Hän ei voinut olla antamatta arvoa aikaihmisen pyynnölle, sillä -kaikki muut aikaihmiset vaan käskivät. Sitä paitsi ne aina löivät -pieniä. Makar-ajuri tömisytti jalkojaan ja löi lapsia märällä -rätillä kasvoihin, jos he sattuivat menemään liian lähelle häntä, -kun hän pesi rattaita. Savel suuttui kaikkiin, jotka pistäysivät -asiatta hänen pajaansa paljaasta uteliaisuudesta, ja heitti lapsia -hiilisäkillä. Perfishka paiskasi, millä sattui, jokaista, joka sattui -seisahtumaan hänen ikkunansa eteen, pimentäen häneltä valon... -Toisinaan löivät lystikseen, ikävästä tai ollen ilvehtivinänsä lasten -kera. Jeremei-ukko oli ainoa, joka ei koskaan tapellut. - -Ennen pitkää alkoi Iljasta tuntua, että maalla oli paljoa parempi -elää, kuin kaupungissa. Saattoihan maalla kävellä, missä puuttui, -vaan täällä kielsi setä poistumasta pihastakin; maalla sai syödäkseen -kurkkuja, herneitä ja jos jotakin, mutta täällä ryytimaita ei -ollut, vaan kaikki piti ostaa rahalla. Siellä on sekä väljempää -että hiljaisempaa, kaikki ihmiset tekevät siellä samaa työtä, -- -täällä jokainen riitelee, tyrkkii toinen toistansa, kukin tekee, -mitä tahtoo, ja kaikki he ovat köyhiä, elävät vieraan leivästä --- puolinälkäisinä, Ilja kuljeskeli pihalla päivät pääksytysten, -ja hänestä rupesi elämä tuntumaan ikävältä tässä harmaassa, -painostavassa talossa, jonka ikkunaruudutkin olivat niin himmeitä. - -Kerran päivällistä syötäessä Terenti-setä, raskaasti huoaten, virkkoi -veljenpojallensa: - --- Syksy on käsissä, Iljuha... -- Niin! Pistää se kätemme -ruuvipihtiin!... tiukkaan pistääkin!... Voi, hyvä Jumala!... - --- Hän vaipui mietteisiinsä ja kauan oli hän vaiti, alakuloisesti -tuijottaen kaalivatiin. Mietteisiinsä vaipui poikakin. Söivät he -saman pöydän ääressä, jolla kyttyräselkä pesi astioita. Ravintolassa -kävi hirveä melu. - --- Petruha tässä äsken sanoi, että sinut Jaakon kanssa olisi pantava -kouluun... Ho, hoh! Olisi pantava, ymmärrän minäkin... Luku- ja -kirjoitustaidotta olet täällä kuin sokea!... hukkaan joudut! Mutta -koulua varten pitää sinut vaatettaa, kengät saada jalkaan!... Vaan -viiden ruplan kuukausipalkalla ei vaatteita osteta!... Voi, hyvä -Jumala! Sinä olet toivoni!... - -Sedän huokaukset ja hänen surulliset kasvonsa liikuttivat Iljan -mieltä, ja hän hiljaa ehdotti: - --- Lähdetään täältä!... - --- Mi-i-hin! -- pitkäveteisesti ja alakuloisesti kysyi kyttyräselkä. --- Minne voisimme mennä?... - --- No, vaikka metsään!? -- sanoi Ilja, äkkiä innostuen. - --- Kerroithan, kuinka kauan isoisä asui yksin metsässä! Mutta -meitä on kaksi! Niinipuun kuoria kiskottaisi!... Kettuja ja oravia -tappaismme kuin Kornei Silmäpuoli... sinä käyttäisit pyssyä... minä -ansoja... Lintuja Pyydystäisin monenlaisia... Jumalauta! Marjoja -siellä on, sieniä... Lähdetäänkö?... - -Setä katsoi häneen ystävällisesti ja hymyillen kysyi: - --- Entä sudet? Entä karhut? - --- Onhan meillä pyssy! -- tulisesti huudahti Ilja. -- Kun tulen -suureksi, petojakaan en pelkää!... Käsin otan niitä hengiltä!... -Nytkään en enää ketään pelkää! Täällä on elämä ahdasta, tiukkaa! -Vaikka pieni olenkin, näen kuitenkin... Pahemmin täällä tapellaankin -kuin maalla, niin kyllä... Huomaanhan minä, puusta en ole! Seppä kun -kerran kolahuttaa päähän, soi korva tilliä pitkät ajat jälestäpäin...! - --- Voi, sinua orporaukka! -- sanoi Terenti ja heittäen lusikan -kädestään läksi hän jonnekin. Kiireesti hän läksi... - -Saman päivän iltana, väsyttyään pihalla kuljeksimiseen, jossa jo -kaikki oli hänelle tuttua, istui Ilja lattialla, lähellä sedän -pöytää, torkuksissa, kuunnellen Terentin keskustelua Jeremei-ukon -kanssa, joka oli tullut ravintolaan teetä juomaan. Lumppujenkokooja -oli tullut kyttyräseljän hyväksi ystäväksi, ja palattuaan työstä, -istuutui hän aina teetä juomaan lähelle Terentin pöytää. - --- Mitä joutavia! -- kuuli Ilja Jeremein kitisevän äänen sanovan. --- Sinä -- tiedä turvautua Jumalaan!... Sinä mieti vaan mielessäsi --- Jumala! Hän! Sinä olet kuin Hänen orjansa... siksi on sanassakin -sanottu -- orja! Tiedä siis -- sinä olet Jumalan orja. Kaikki, -mitä sinulla on, on Jumalalta!... Sekä hyvä että paha -- kaikki on -Häneltä! Hän tutkii, Hän näkee sinun elämäsi, Hän, Isämme, kaikki -näkee!... Ja tulee kerran sinullekin valoisa päivä, silloin sanoo -Hän enkelille: taivaallinen palvelijani! mene huojentamaan maallisen -orjani, Terentin, elämä... Ja saapuu silloin onnesi... saa-aa-puu-uu! - --- Minä, ukkokulta, turvaudun Herraan -- mitä muuta minun tehdä -pitää? -- hiljaa puhui Terenti. -- Uskon -- Hän auttaa! - --- Hänkö? Ei milloinkaan, sanon sinulle, hyljää Hän ihmistä maan -päällä. Maan on Jumala antanut koetellakseen meitä... täyttääksemme -Hänen käskynsä... Hän katsoo korkeuksistansa ja seuraa: kuinka -rakastatte toinen toistanne, ihmiset? Niinkö, kuin Hänen Poikansa -käski teitä?... Ja kun Hän näkee Terentin vaivalloisen elämän, niin -lähettää Hän siunatun sanoman Jeremei-ukolle: hei, Jerema, auta Minun -orjaani!... - -Ja äkkiä toisella äänellä, joka muistutti Petruha-viinurin ääntä, kun -hän oli suutuksissaan, -- sanoi ukko. Terentille: - --- Iljan kouluun varustamiseen annan sinulle puolikymmentä ruplaa... -Säästän, hankin... Lainaksi annan... Tulee rikkaaksi, kun antaa... - --- Ukkokulta! -- hiljaa huudahti Terenti. - --- Seis, pidä suusi! Sillävälin anna poika minulle, -- mitään ei -hänellä ole tekemistä tässäkään!... Palvelkoon hän minua koroista... -Rättiä kerää, luita kokoo... Enpähän aina tarvitse taivuttaa vanhaa -selkääni... - --- Jumala sinulle palkitkoon!... -- huudahti kyttyräselkä. - --- Jumala -- minulle, minä -- sinulle, sinä -- hänelle ja hän taas -Jumalalle, niin se kiertyy... Eikä kukaan, siten jää toiselle -velkaa... He-he-he-he! Rakkaani! Oh, veliseni! Olen elänyt ja elänyt, -katsellut katselemistani -- mitään muuta kuin Jumalan, en ole nähnyt. -Kaikki on Hänen, kaikki on Hänelle, kaikki on Häneltä, kaikki on -Häntä varten!... - -Ilja nukkui kuunnellessaan näitä hiljaisia puheita. Mutta seuraavana -aamuna varhain Jeremei-ukko herätti hänet ja iloisesti virkkoi: - --- Kas niin, nyt kävelylle, Iljushka! Joutuin nyt! Pese silmäsi! - - * * * * * - -Hyvä oli Iljan elää ystävällisen Jeremein palveluksessa. Joka -aamu varhain ukko herätti pojan, ja myöhään iltaan asti kulkivat -he pitkin kaupunkia, kooten vaateriepuja, luita, paperipalasia, -raudankappaleita, nahkapalasia. Suuri oli kaupunki ja paljon -merkillistä oli siinä, niin että ensi aikoina Ilja huonosti auttoi -ukkoa, yhä tarkastellen ihmisiä ja taloja, kaikkea kummastellen -ja kaikesta kysellen ukolta... Jeremei oli halukas puhumaan. Pää -syvään painettuna, maahan katsellen, kulki hän pihasta pihaan, -koputellen rautapäisellä kepillään maahan, pyyhkien kyyneleitä -poskiltaan ryysyisen nuttunsa hihalla tai likaisen pussin -nurkalla ja, vaikenematta, laulavalla äänellä, yksinkertaisesti -kertoen apulaiselleen: -- Tuo talo on kauppias Ptshelinin, Savva -Petrovitshin. Rikas mies on kauppias Ptshelin!... Hopean hohdossa ja -kullan kiillossa elää... - --- Ukko-kulta, -- kysyi Ilja, -- kuinka sitä tullaan rikkaaksi? - --- Vaivaa sitä varten nähdään, työtä tehdään... Sekä päivät että yöt -työskennellään ja rahoja yhä kootaan. Ja kun tarpeeksi paljon on -koossa, -- rakennetaan itselleen talo, hankitaan hevosia, erilaisia -astioita ja muuta kaikenlaista... sellaista erilaista. Uutta on -kaikki! Ja otetaan sitten palvelukseen, tietysti pehtooreja, -talonmiehiä ja muita sellaisia, että ne sitten työt tekisivät, vaan -itse he lepäävät -- elävät. No, silloin sanotaan: siinä rikastui -mies kunniallisella työllä... n-niin!... On taas niitäkin, jotka -synnillisillä keinoilla rikastuvat. Kauppias Ptshelinistä puhuvat -ihmiset, että hän nuorena ollessaan muka olisi miehen tappanut. -Voivat kateudesta sanoa, vaan saattaa tottakin olla. Ilkeä hän on, -tuo Ptshelin, ja katsekin on sillä niin arka... Yhä vilkuvat silmät, -yhä peitteleikse... Vaan voivat valhetellakin Ptshelinistä... Sattuu, -että mies rikastuu äkkiä... yksinkertaisesti... Onni näet... Onni -näet potkasi... Heh, heh, -- Jumala yksin elää totuudessa, vaan -itse me emme mitään tiedä!... Ihmisiä olemme, mutta ihmiset ovat -Jumalan siemen... siemen, lapseni, ovat ihmiset! Kylvi meidät Herra -maan päälle -- kasvakaa! vaan Minä katson, millainen jokapäiväinen -leipä tulee teistä... Niin näet! Tuo taas tuossa on Sabanejeffin -talo, Mitri Pavlitshin... Hän on Ptsheliniäkin rikkaampi. Ja hän se -vasta oikea pahantekijä on -- minä tiedän... Meidän kylässämme oli -hän vanhimpana ja möi meidät kaikki, ja ryösti!... Kauan oli Jumala -siitä pitkämielinen, vaan vihdoin alkoi tehdä tiliä hänen kanssaan. -Ensin tuli kuuroksi Mitri Pavlitsh, sitten potkasi hevonen pojan -kuoliaaksi... Ja nyt ei ole kauan siitä, kuin tytär karkasi kotoa... - -Vanhus tiesi kaikki ja tunsi jokaisen kaupungissa, ja kaikesta puhui -hän vilpittömästi, koruttomasti. Kaikki, mitä hän kertoi, tuntui -hänen suustaan kuultuna ikäänkuin puhtaalta, aivankuin hän joka -historian olisi pessyt loppumattomilla kyyneleillä. - -Poika tarkkaavaisesti kuunteli häntä, katsellen suuria taloja, ja -väliin hän virkkoi: - --- Kunpa saisi edes toisella silmällä katsahtaa niiden sisään!... - --- Vielä saat nähdä! Odota! Muista vaan oppia ja työtä tehdä: -kun kasvat suureksi, saat kaikki nähdä! Ehkä sinä itsekin tulet -rikkaaksi... Elä kuitenkin... Ohhohhoo! Elin elämistäni minäkin, -katsoin katsomistani... silmäni turmeltuivat... Nyt ne, kyyneleet, -näet, vuotavat yhä silmistäni... ja siksipä on minusta tullutkin -kuihtunut ja huono... Voima on vuotanut loppuun kyynelissä, vereni on -kuivunut... - -Suloiselta tuntui Iljasta kuunnella vanhuksen varmoja ja lempeitä -puheita Jumalasta, ja ne synnyttivät pojan sydämessä rohkean ja -lujan toivon jostakin hyvästä, ilahuttavasta, joka häntä odottaa -tulevaisuudessa. Hän vilkastui ja tuli lapsellisemmaksi, kuin hän oli -ollut ensi aikoma kaupunkiin muuttonsa jälkeen. - -Innolla alkoi hän auttaa vanhusta roskaläjien kaivamisessa. -Hauskaa oli kaivella kepillä kaikellaisia romuläjiä, ja erittäin -lystiltä tuntui Iljasta nähdä ukon iloa, kun hän sattui löytämään -jotakin erityistä. Kerran löysi Ilja likakaivosta hopealusikan, -ja ukko osti hänelle siitä puoli naulaa prenikoita. Sitten kaivoi -hän esiin pienen, homehtuneen kukkaron, jossa oli toista ruplaa -rahaa. Toisinaan löytyi veitsiä, kahvelia, mutteria, särkyneitä -vaskikaluja, hyviä peltiastioita, joissa oli ollut kengänvoidetta tai -säilykekaloja; löysipä Ilja kerran notkosta, jonne koko kaupungista -tuotiin roskia, aivan eheän, raskaan, vaskisen kynttiläjalan. -Jokaisesta arvokkaasta löydöstä osti ukko Iljalle makeisia. - -Löytäessään jonkun eriskummaisen esineen, huusi Ilja iloissaan: - --- Ukko-kulta, katsopas, katsopas!... Kas niin, ai, ai! - --- Vaan vanhus, huolissaan ja levottomasti katsellen ympärilleen, -neuvoi häntä: - --- Älä huuda! Ole huutamatta!... Ah, Jumalani!... - -Hän pelästyi aina, kun löydettiin harvinaisia esineitä, ja temmaten -ne nopeasti pojan kädestä, kätki hän ne suureen pussiinsa. - --- Kas niin, löysin uistimen! -- kehasi Ilja, hyvästä onnestaan -ylpeänä. - --- Pidä suusi, kuuletko!... Sukkela olet poika, -- ystävällisesti -puhui ukko, ja kyyneleet vuosivat vuotamistaan hänen kipeistä, -punasista silmistään. - --- Katsopas, ukko-kulta, minkälainen luu! -- huusi Ilja taas. - -Luut ja vaaterievut eivät peljästyttäneet ukkoa; hän otti ne pojalta, -kaiveli tikulla lian niistä pois, ja pisti rauhallisesti pussiinsa. -Vanhus laittoi Iljalle pienen pussin, antoi rautakärkisen kepin, -ja niistäkös poika oli ylpeä! Pussiinsa keräsi hän erinäköisiä -laatikoita, särkyneitä leikkikaluja, kauniita simpukankuoria, ja -hänestä tuntui hauskalta tuntea kaikki nuo esineet selkänsä takana ja -kuulia niiden kalahtelevan vastakkain. Niitä kokoamaan neuvoi häntä -Jeremei-ukko. - --- Ota talteen vaan ja vie kotiin. Ja'at ne sitten lapsille, -ilahdutat heitä. Hyvä on tuottaa ihmisille iloa, sitä rakastaa -Jumalakin... Ohhoijaa, poikani!... Kaikki ihmiset haluavat iloa, vaan -iloa on maailmassa vähän! Niin on vähän, että muutamat ihmiset elävät -koko ikänsä tapaamatta sitä koskaan!... - -Kaupungin ulkopuolella olevat kaatopaikat miellyttivät Iljaa paljon -enemmän kuin kulkeminen pihasta toiseen. Siellä ei ollut muita kuin -pari kolme samanlaista vanhusta, kuin Jeremeikin, jotka niinikään -roskakasoja kaivelivat, eikä siellä tarvinnut peloissaan vilkua -sivuilleen varoen talonmiestä, joka luuta kädessä tulee haukkumaan ja -ajamaan pihasta, vieläpä toisinaan lyömäänkin. - -Joka päivä, kun olivat pari tuntia kaivelleet roskaläjiä, sanoi -tavallisesti Jeremei: - --- Riittää, Iljusha, riittää jo, lapsikulta... istukaamme levähtämään -ja hiukan syömään... - -Hän otti poveltaan esiin leipäviipaleen, ristittyään silmänsä, jakoi -sen, ja he söivät. Syötyään lepäsivät he puolisen tuntia, maaten -notkon reunalla. Notkon suu päättyi jokeen, niin että he saattoivat -sen nähdä. Leveänä, hopeansinertävänä, se verkkaan vyörytti -laineitaan notkelman ohi, ja sitä katsoessaan teki Iljan mieli -heittäidä sen vietäväksi. Joen toisella puolella oli laajoja vihreitä -niittyjä; heinärukoja näkyi sieltä harmaina kokoina ja kaukana näytti -tumma metsä yhtyvän siniseen taivaaseen. Niityillä oli hiljaista, -herttaista ja tuntui kuin ilma siellä olisi ollut puhdasta, -läpinäkyvätä ja hyvältä tuoksuvaa... Vaan täällä oli tukahduttavaa -mätänevien jätteiden hajusta; se haju ahdisti rintaa, kutkutti nenää, -ja siitä Iljan, kuten ukonkin, silmistä vuosi kyyneliä... - --- Näetkö, Ilja, kuinka suuria lakeita löytyy maailmassa? -- puheli -ukko. -- Ja sen kaikilla lakeilla asuu ihmisiä, jotka hyörivät ja -pyörivät... Heihin katsoo korkeuksista Herra ja kaikki Hän näkee, -ja kaikki Hän tietää. Mitä ihminen ajatteleekaan, kaikki on Hänelle -tiettyä. Siksipä Hänelle on annettukin pyhä nimi -- Kaikkitietävä -Herra Jumala Zebaoth Jeesus Kristus. Hän kaikki tietää, kaikki -tarkastaa, kaikki muistaa. Ihmisiltä voit kätkeä syntipilkut -omassatunnossasi, Häneltä et voi: Hän näkee! Hän puhuu itsekseen -sinusta: voi sinua syntisparkaa, onnetonta syntisraukkaa! Palkan -maksan! Ja kun hetki lyö, rankaisee Hän sinua, kouraan tuntuvasti -rankaisee!... Hän on käskenyt ihmisiä: rakastakaa toinen toistanne, -ja on järjestänyt niin, ett'ei niitä ihmisiä, jotka eivät toisia -rakasta, rakasta kukaan. Ja yksin elävät he: raskasta on heidän -maallinen elämänsä eikä iloa heillä ole... - -Selällään maaten katsoi poika taivaaseen eikä nähnyt sen korkeuden -loppua. Kaihoten uinaillen syntyi hänen mielikuvituksessaan joitakin -hämäriä äärettömän suuria kuvia. Hänestä näytti taivaalla leijailevan -joku suunnattoman suuri olento, läpikuultavan kirkas, herttaisen -lämmittävä, hyväluontoinen ja samalla ankara, ja että hän, poika, -ukon kanssa ja koko maa mukanaan, kohoaa hänen luoksensa sinne, -pohjattomaan korkeuteen, sen sinertävään loisteeseen, puhtauteen ja -valoon... Ja hänen sydämensä täyttyi tyynestä, hiljaisesta ilosta. - -Palatessaan iltasin kotiin, astui Ilja pihaan arvokkaana ja vakavana -kuin mies, joka on kovasti tehnyt työtä ja haluaa levähtää ja jolla -ei ole aikaa turhanpäiväisiin asioihin, kuten toisilla pojilla ja -tytöillä. Kaikissa talon lapsissa herätti hän kunnioitusta hyvällä -ryhdillään ja olkapäältä riippuvalla pussillaan, jossa oli aina -monenlaisia kauniita esineitä... - -Ukko hymyillen sanoi jotakin leikillistä lapselle. - --- Latsaruksetkin tulivat kotiin järjestettyään koko kaupungin ja -kaikkialla tehtyään koirankuria!... Iljka! Käypäs pesemässä naamasi -ja tule sitten ravintolaan juomaan teetä!... - -Ilja läksi asuntoonsa maakerrokseen perässään lapsijoukko, joka -varovasti tunnustelivat käsillään hänen pussinsa sisällystä. -Ainoastaan Pashka, röyhkeästi asettuen hänen tiellensä, sanoi: - --- Hei, ryysykauppias! Näytäpäs, mitä toit... - --- Odota! -- virkkoi hänelle jyrkästi Ilja. -- Ensin juon teetä, -sitten näytän... - -Ravintolassa tapasi hän setänsä, joka hymyili ystävällisesti. - --- Työmies-pieneni tuli! Voi sinua lasta!... väsyitkö? - -Iljasta tuntui hauskalta, että häntä kutsuttiin työmieheksi, eikä -hän yksin sedältään kuullut sitä nimitystä. Kerran oli Pashka tehnyt -jonkin kepposen; Savel sai hänet kiinni, pisti pojan pään polvilleen -ja, suomien häntä köydenpäällä, puheli: - --- Vieläkö teet ilkeyksiäsi, lurjus, vieläkö? Siinä nyt saat, tuosta, -tuosta! Toiset lapset sinun iälläsi hankkivat jo leipänsä, sinä vaan -syöt ja vaatteita revit!... - -Pashka voivotteli niin, että piha kaikui, ja potki jalkojaan, vaan -köydenpää yhä tanssi hänen selässään. Oudolla mielihyvällä kuunteli -Ilja vihamiehensä tuskanhuutoja, vaan kun sepän sanat saattoivat -hänet tietoisuuteen etevämmyydestään Pashkan rinnalla, silloin rupesi -häntä poika säälittämään. - --- Savel-setä, herkeä! -- äkkiä huudahti hän. -- Savel-setä! - -Seppä läimäytti vielä kerran poikaansa, ja katsahtaen Iljaan, sanoi -hän vihasesti: - --- Mitä! Sinäkö tässä puolustajaksi rupeat!... Varo itseäsi!... -- -Sitten heitti hän poikansa menemään ja poistui pajaan. Pashka nousi -jaloilleen ja astui kompastellen kuin sokea pihan pimeään nurkkaan. -Ilja säälien seurasi häntä. Tultuaan nurkkaan, laskeusi Pashka -polvilleen ja nojaten päätään aitaan ja sivellen selkäänsä käsillään, -alkoi ulvoa vielä kovemmin. Ilja aikoi sanoa jotakin ystävällistä -piestylle vihamiehelleen, mutta hymyili vaan: - --- Tekeekö kipeätä? - --- Mene tiehesi! -- huusi Pashka. Tämä häijy huudahdus loukkasi -Iljaa, ja hän alkoi opettavasti puhua: - --- Siinä sen nyt näet! Sinä itse kolhit kaikkia, niinpä sinuakin... - -Mutta ennenkuin hän ehti lopettaa, ryntäsi Pashka hänen kimppuunsa ja -paiskasi hänet kumoon. Ilja raivostui myös, takertui häneen kiinni, -ja pian kierivät he keränä maassa. Pashka puri ja kynsi, vaan Ilja, -tartuttuaan käsin hänen tukkaansa, jyskytti hänen päätään maahan, -kunnes Pashka vihdoin huusi: - --- Päästä-ä! - --- Entäs nyt! -- sanoi Ilja, nousten seisomaan, ylpeänä voitostaan. --- Tunnustatko nyt, että olen väkevämpi sinua, muuten löylyytän sinua -vielä?... - -Hän poistui pyyhkien paitansa hihalla verta kasvoiltaan. Keskellä -pihaa seisoi synkännäköisenä seppä. Huomattuaan hänet, hätkähti Ilja -kauhusta ja pysähtyi, luullen, että seppä kostaa hänelle poikansa -puolesta. Vaan tämä hartioitaan kohauttaen virkkoi: - --- Mitä ällistelet? Etkö minua ennen ole nähnyt? Mene, mihin olet -menossa!... - -Mutta tavattuaan illalla Iljan portilla, näpähytti Savel häntä -sormellaan päähän ja jurosti hymyillen kysyi: - --- Kuinka voit, pihanpuhdistaja? häh? Ilja iloissaan nauraa hihitti, --- hän oli onnellinen. Kiukkuinen seppä, talon vahvin mies, jota -kaikki pelkäsivät ja kunnioittivat, laski leikkiä hänen kanssaan. -Seppä tarttui rautakourillaan hänen olkapäähänsä ja lisäsi hänen -iloaan: - -Ohoo! -- sanoi hän. -- Sinähän olet väkevä poika! Vähällä et anna -perää... Kunhan kasvat suuremmaksi, otan sinut pajaan!... - -Ilja tarttui polvesta sepän isoon jalkaan ja puristi sitä lujasti -rintaansa vasten. Luultavasti tunsi Pavel pikku sydämen pelokkaan -sykinnän, jonka hänen raaka pilansa oli saanut aikaan, sillä hän -laski raskaan kätensä Iljan pään päälle, ja vähän vaiettuaan, virkkoi: - --- Orpo-raukka!... no, päästäpäs irti!... - -Kasvot loistaen ryhtyi Ilja sinä iltana hyvillä mielin tavalliseen -toimeensa -- jakamaan sinä päivänä keräämiänsä eriskummallisia -kaluja. Lapset olivat jo kauan odottaneet häntä. He istuutuivat -piiriin Iljan ympärille maahan ja ahnain silmin katsoivat likaista -pussia. Ilja otti pussistaan esiin karttuunin palasia, puusotamiehen, -pomaadarasian, korvattoman teekupin, jonka reuna lisäksi oli rikki. - --- Se minulle, minulle, minulle! -- kuului kateellisia huudahduksia, -ja pieniä, likaisia käsiä ojentautui joka puolelta ottamaan -harvinaiskaluja. - --- Odota! Sormet pois! -- komensi Ilja. -- Kuinka luulette voivamme -leikkiä, jos kaikki viette kerrassaan? Minä avaan kaupan! Myyn -palasen karttuunia... Parasta lajia! Maksaa puoli ruplaa!... Mashka, -osta! - --- Hän osti!... vastasi Jaakko suutarin tytön puolesta ja otettuaan -taskustaan jo edeltäpäin varatun näkinkengänkuoren, pisti sen -kauppiaan käteen. Vaan Ilja ei siitä huolinut. - --- Mitä leikkiä tämä on? Tingi sinä, piru! Koskaan et sinä tingi!... -Eihän se ole tavallista! - --- En muistanut! -- puolustihe Jaakko. Ja sitten alkoi kiivas -tinkiminen; sekä myyjä että ostajat innostuivat, vaan sillä aikaa -sieppasi Pashka läjästä sen esineen, joka häntä miellytti, juoksi -pakoon, ja hypähdellen, ärsytti toisia: - --- Minäpä varastin! Minäpä varastin! Hölmöjä olette, pirut! - -Alussa saattoi hän semmoisella menettelyllä kaikki kauhistumaan: -pienet itkivät ja huusivat, Jaakko ja Ilja ajoivat takaa varasta -pitkin pihaa, vaan eivät koskaan onnistuneet saamaan häntä kiinni. -Sittemmin hänen temppuihinsa totuttiin eikä häneltä odotettukaan -mitään hyvää, yksimielisesti ei kukaan pitänyt hänestä eikä -leikkinyt hänen kanssaan. Pashka eli syrjässä ja innokkaasti koetti -tehdä kaikille jotakin pahaa. Isopäinen Jaakko puuhasi suutarin -kiharatukkaisen tytön kanssa kuin lapsenhoitaja. Tämä käsitti hänen -huolenpitonsa hänen luonnolliseksi velvollisuudekseen, ja vaikka hän -kutsuikin häntä Jashetshkaksi [lempinimitys Jaakko-nimestä. Suom. -muist.], niin kynsi hän usein pojan kasvot verille ja löi häntä. -Hänen ystävyytensä Iljan kanssa yhä lujeni, ja hän kertoi alinomaa -toverilleen kummallisia unia. -- Minulla on olevinaan paljon rahaa, -kaikki ruplanrahoja, suuri pussillinen. Kannan sitä metsässä. Äkkiä -tulee rosvoja. Veitset kädessä, kauheita ovat! Minä juoksemaan! -Mutta äkkiä tuntuu, kuin pussissa rapisisi jotakin. Heitän sen aika -vauhdilla luotani! Siitäkös pyrähtää lentoon erilaisia lintuja!... -keltasirkkuja, talitiaisia, tiklijä -- äärettömän paljon! Tarttuivat -minuun kiinni ja veivät korkealle, hyvin korkealle! - -Hän keskeytti kertomuksensa, hänen silmänsä pullistuivat ulospäin, ja -kasvot saivat lammasmaisen ilmeen... - --- Entä sitten? -- rohkaisi häntä Ilja, kärsimättömästi odottaen -loppua. - --- Niin, lensin aivan näkymättömiin!... miettivästi päätti Jaakko. - --- Mihin? - --- Niin... aivan näkymättömiin! - --- Voi sinua! -- moittien sanoi Ilja. Et mitään muista!... - -Ravintolasta astui ulos Jeremei-ukko ja, varjostaen kädellään -silmiään, huusi: - --- Iljushka! Missä olet? Tulepa nukkumaan, jo on aika!... - -Ilja tottelevaisesti seurasi ukkoa ja laskeusi vuoteelleen, jona -hänellä oli suuri, heinillä täytetty, jauhomatto. Makeasti nukkui -hän matollaan; hyvä oli hänen elää lumpunkokoojan kanssa, vaan pian -katkeroitui tämä hauska ja huoleton elämä. - - * * * * * - -Jeremei-ukko piti lupauksensa: hän osti Iljalle saappaat, suuren, -raskaan palton, hatun, ja niin pantiin poika kouluun. Hän meni sinne -uteliaana ja peloissaan sekä palasi loukkautuneena, alakuloisena, -kyyneleet silmissä. Pojat olivat näet tunteneet hänet Jeremei-ukon -seuralaiseksi ja joukolla alkaneet härnätä häntä: - --- Rättiläinen! Hyi, kuin haisee! Rättiläinen! - -Toiset olivat nipistelleet häntä, toiset näyttäneet kieltään; muuan -oli tullut hänen luoksensa, vetänyt ilmaa sieramiinsa ja pahasti -irvistäen hypännyt etemmäksi, huutaen kovasti: - --- Huh, kuinka löyhkää! - --- Miksi ne härnäävät? -- hämillään ja harmissaan kysyi hän -sedältään. -- Tai onko sitten häpeällistä koota lumppuja? - --- Mitä vielä! -- puheli Terenti, silittäen pojan päätä, välttäen -veljenpoikansa kysyviä ja tutkivia silmiä. -- Ne vaan ilman aikojaan -tekevät kiusaa... Mitä joutavia! Kärsi sinä vaan!... He tottuvat... -ja sinäkin totut... - --- Saappaillekin nauravat ja paltolle!... Mistä lieneekään -likakaivosta löytänyt, -- sanovat... - -Jeremei-ukkokin, iloisesti silmiään räpyttäen, lohdutti häntä: - --- Kärsi! Hän tekee niistä vielä tilin!... Hänkö? Lapseni! Kuka -sitten, joll'ei Hän! - -Vanhus puhui Jumalasta sellaisella ilolla, niin suurella uskolla -Hänen oikeudellisuuteensa, kuin olisi kaikki Jumalan ajatukset -tiennyt ja tutkinut kaikki Hänen aikeensa. Jeremein sanat ikäänkuin -sammuttivat vihan pojan sydämestä, vaan seuraavana päivänä se -leimahti entistä kiivaammin. Ilja oli jo tottunut pitämään itseään -suurena, työmiehenä: puhelihan itse Savel-seppäkin ystävällisesti -hänen kanssansa, vaan koulupojat nauroivat hänelle ja härnäsivät -häntä. Hän ei voinut tyytyä siihen: koulun tekemä loukkaava ja -katkera vaikutus lisääntyi päivä päivältä, yhä syvemmälle painui -se hänen muistiinsa. Koulunkäyminen tuli hänelle raskaaksi ja -vastenmieliseksi velvollisuudeksi. Hän pysyttelihe yksinään, -karttaen toisia. Heti herätti hän opettajansa huomion itseensä -ymmärtäväisyydellänsä; opettaja alkoi asettaa hänet esimerkiksi -toisille, ja se saattoi yhä kireämmälle hänen ja poikain välit. -Etupenkillä istuessaan tunsi hän aina selkänsä takana olevan -vihollisiansa, jotka aina, kun hän oli heidän nähtävissään, -tarkastivat hänestä kaikkea, mille saattoi nauraa, ja nauroivat. -Jaakko kävi samaa koulua, ja hänkin oli huonoissa kirjoissa -tovereillaan; he kutsuivat häntä oinaaksi. Hajamielisenä ja -kyvyttömänä sai hän usein kärsiä rangaistuksia, vaan hän välitti -niistä vähän. Hän näytti hyvin vähän huomaavan, mitä hänen -ympärillään tapahtui, eläen jonkinlaista erityistä elämää sekä -koulussa että kotona. Hänellä oli omat mietteensä, ja milt'ei joka -päivä hämmästytti hän Iljaa käsittämättömillä kysymyksillä. Milloin -kysyi hän miettivästi, silmiään siristäen: - --- Iljka! Mistä se johtuu, että, vaikka ihmisten silmät ovat pienet, -he näkevät kaikki! Koko kaupungin näkevät. Koko kadun... Kuinka niin -suuri esine sopii silmään? - -Tai, katsoessaan taivaalle, huomautti äkkiä. - --- Katsopas aurinkoa!... - --- Mitä siitä? -- kysyi Ilja. - --- Se paistaa!... - --- Entä sitten?... - --- Ei mitään!... Tiedätkö, mitä ajattelen? Se saattaa olla mies ja -kuu sen vaimo!... Siitäpä sitte tähdet!... - -Alussa rupesi Ilja miettimään noita outoja puheita, vaan sitten -ne alkoivat häiritä häntä, siirtäen hänen ajatuksensa pois niistä -tapahtumista, jotka häntä ärsyttivät. Sellaisia tapauksia oli paljon, -ja poika oppi jo arvostelemaan niitä. - -Kerran palasi hän koulusta kotiin, ja rumasti irvistäen, sanoi -Jeremei-ukolle: - --- Järkevä on tuo opettajakin olevinaan! Katukauppiaan Malafejeff'in -poika särki eilen ikkunaruudun, ja hän torui vaan vähän häntä, ja -tänään panetti hän omilla rahoillaan uuden lasin... - --- Siinäpä on hyvä mies! -- liikutettuna sanoi Jeremei. - --- Kyllä on hyvä! Entä kun Vanjka Kljutshareff särki ikkunan, jätti -hän hänet päivällisettä, kutsui sitten luokseen Vanjkan isän ja sanoi -hänelle: anna lasiin neljäkymmentä kopeekkaa!... Isä sitten löi -Vanjkaa!... Näetkö, millaisia ovat! - --- Älä ole sitä huomaavinasikaan, Iljusha! -- neuvoi häntä ukko, -rauhattomasti räpyttäen silmiään. -- Katso asiaa niin, kuin se ei -lainkaan sinua koskisi. Vääryyden tutkii Jumala emmekä me! Me emme -osaa. Vääryyden kyllä näemme aina, vaan totuutta löytää emme osaa. -Hän tietää kaikelle mitan ja painon!... Minä, näet, olen kauan -elänyt ja katsellut ympärilleni, -- niin paljon vääryyttä olen -nähnyt, ett'ei sitä voi laskeakaan! Totuutta taas en ole nähnyt!... -Ja kuitenkin on kahdeksaskymmen minulla jo menossa. Eikä saata -niin olla, ett'ei niin pitkään aikaan olisi totuuttakin sattunut -tielleni... Mutta kun en sitä ole nähnyt, niin en tunne sitä... - --- No-o! -- epäillen virkkoi Ilja. -- Mitä tuntemista siinä on? Jos -toinen antaa neljäkymmentä, antakoon toinenkin saman; siinä totuus!... - -Vanhusta se ei tyydyttänyt. Hän puhui vielä paljon itsestään, -ihmisten sokeudesta ja siitä, ett'eivät he osaa oikeudenmukaisesti -arvostella toisiansa, ja että vain Jumalan tuomio on oikea. Ilja -kuunteli häntä tarkasti, vaan yhä jurommaksi kävivät hänen kasvonsa -ja silmänsä yhä tummenivat: - --- Milloin sitten Jumala tuomitsee? kysyi hän äkkiä ukolta. - --- Se on tietymätöntä!... Kun hetki lyö, tulee hän alas pilvistä -tuomitsemaan eläviä ja kuolleita... vaan milloin? -- Se on -tietymätöntä. Lähdepäs kanssani iltakirkkoon lauantaina... - --- Lähdetään vaan!... - --- Kas niin!... - --- Lauantaina seisoi Ilja ukon kera kirkon eteisessä, kerjäläisten -joukossa, kahden oven välillä. Ulko-oven avautuessa pöyristytti -Iljaa kadulta sisään tulviva kylmä ilma, hänen jalkojaan palelsi, -ja hiljaa koputti hän niitä kivipermantoon. Mutta kirkkoon johtavan -oven ikkunoiden läpi näki hän, kuinka kynttilöiden tulet valaisivat -messupukujen kiiltävää metallipäällystä, ihmisten mustia päitä, -pyhäinkuvien kasvoja, ja ikonostaasin [pyhäinkuvilla varustettu -väliseinä, jota eroittaa alttarin muusta kirkosta. Suom. muist.] -kauniita leikkauksia. - -Kirkossa näyttivät ihmiset paremmilta ja ystävällisemmiltä, kuin -kadulla kulkiessaan. He olivat kauniimpiakin kullankiiltävässä -loisteessa, joka valaisi heidän tummia olentojaan heidän seisoessaan -ääneti ja hiljaa. Kirkon oven avautuessa kuului etehiseen lämmin, -sointuisa laulu ja tulvi hyvältä tuoksuvaa suitsutussavua; -sitä kiertyi pojan ympärille, ja nautinnolla hengitti hän sitä -keuhkoihinsa. Hänen oli hyvä seisoa siinä, Jeremei-ukon vieressä, -joka kuiskaten rukoili. Hän kuunteli, kuinka kauniit sävelet -kaikuivat kirkossa ja kärsimättömästi odotti hän kirkon oven -avautumista, jolloin ne tulvivat hänen päällensä, voimakkaina, -riemuisina, ja hivelivät hänen kasvojaan suloisen-tuoksuvalla -lämmöllään. Hän tiesi, että kliros'illa [klirosiksi kutsutaan paikkaa -kirkossa, jossa laulajat laulavat. Suom. muist.] laulaa Grishka -Bubnoff, eräs koulun ilkeimpiä kiusantekijöitä, ja Fedjka Dolganoff, -väkevä ja suuri tappelija, jota hänkin usein oli saanut kokea. -Vaan nyt ei hän tuntenut vihaa heitä kohtaan, vaan kenties hiukan -kateutta. Häntä itseään olisi haluttanut laulaa kliros'illa ja katsoa -sieltä ihmisten kasvoja. - -Oli kai hyvin hauskaa laulaa lähellä kuninkaan ovea [ikonostaasin -keskimmäinen, kaksipuolinen ovi. Suom. muist.], kaikkia muita ihmisiä -korkeammalla, ja nähdä heidän tyynet, rauhalliset kasvonsa. Hän -poistui kirkosta, tuntien itsensä hyväntahtoiseksi ja valmiiksi -sopimaan sekä Bubnoff'in, Dolganoff'in että kaikkien oppilasten -kanssa. Vaan maanantaina palasi hän koulusta samanlaisena kuin -ennenkin, -- synkkänä ja loukkautuneena. - -Jokaisessa seurapiirissä on tavallisesti henkilö, jonka on vaikeata -siinä elää eikä hänen silti tarvitse olla parempi tai huonompi sitä. -Hän saattaa herättää siinä ilkeän huomion itseensä, vaikka hänellä -onkin järki paikallaan, vaikk'ei hän olekaan naurettava: piiri -valitsee henkilön oman huvinsa vuoksi. Tässä tapauksessa sattui -valinta Ilja Lunjeff'iin. Hän olisi ehkä aikaa myöten tehnyt sen -kanssa sovinnon ja se hänen kanssaan, vaan kun samoihin aikoihin -Iljan elämässä sattui tapauksia, joiden vaikutus häneen oli suuri, -tekivät ne koulun lopullisesti vastenmieliseksi hänelle, samalla -kohottaen hänet vähäpätöisyyksien yläpuolelle, ja hävittivät -muistonkin siitä. - -Palatessaan kerran Jaakon kera kotiin, huomasi Ilja ihmisjoukon -portilla. - --- Katsopas! -- sanoi hän toverilleen, taas, nähtävästi, on -tappelu!... Juostaan! - -He läksivät kiireesti juoksemaan ja perille tultuaan he näkivät, että -pihalla liikkuu tuntemattomia ihmisiä, huutaen: - --- Kutsukaa poliisi! Hänet on sidottava! Pajan lähelle oli -kokoontunut ihmisiä suuri, taaja joukko, ja ne seisoivat vaiti, -liikkumatta. Pojat tunkeutuivat joukon keskelle, vaan vetäytyivät -heti takasin. Heidän jaloissaan, lumessa, makasi, kasvot maata -vasten, nainen; hänen takaraivonsa oli veressä, ja lumi pään -ympärillä oli laajalti verestä punanen. Hänen vieressään oli -rutistunut huivi ja suuret sepänpihdit. Pajan ovella, kyyryssä, -istui Savel, katsoen naisen käsiin. Ne olivat eteenpäin ojennetut, -sormet olivat kouristuneet syvälle lumeen ja pää oli painunut -käsien väliin, aivan kuin nainen olisi tahtonut paeta, piiloutua. -Sepän silmät olivat synkissä rypyissä, kasvot näyttivät laihoilta; -saattoi huomata, että hän kovasti puri hampaitaan: leukapielet -näyttivät kahdelta suurelta pahkalta. Oikealla kädellään nojasi hän -ovenpieleen; hänen nokiset sormensa liikkuivat kuin kissan kynnet, -vaan muuten oli seppä liikkumaton. Iljasta kuitenkin tuntui, että -hän heti avaa tiukkaan yhteen puristetut huulensa ja ärjäsee leveän -rintansa koko voimalla. - -Väki vaieten katseli seppää; kaikkien kasvot olivat totiset, -ankarat, ja vaikka pihalla meluttiin ja häärittiin edestakasin, -niin ei täällä, pajan lähellä ollut melua, ei liikettä... Vihdoin -tunkeusi vaivalla joukosta esiin Jeremei-ukko pörröisenä, hikisenä: -vapisevalla kädellään ojensi hän sepälle vesikauhan ja sanoi: - --- Hepäs... juo... - --- Köysi hänelle kaulaan, roistolle, eikä vettä, -- virkkoi joku -puoliääneen. Savel otti kauhan vasemmalla kädellään ja joi kauan, -kauan. Ja kun hän oli juonut veden loppuun, katsoi hän tyhjään -kauhaan ja alkoi puhua ontolla äänellä: - --- Minä häntä varotin... Herkeä, raato! Sanoin -- pidä varasi, -tapan sinut! Annoin anteeksi hänelle... monesti anteeksi annoin... -Ei totellut... Niin se sitten kävi!... Pashka on nyt orpo... -Ukko-kulta... Pidä häntä silmällä... Sinua rakastaa Jumala... Pidä -silmällä... - --- Voi sinua! -- surullisesti sanoi vanhus, koskettaen vapisevalla -kädellään sepän olkapäätä, vaan joku joukosta huomautti taas: - --- Katso roistoa!... Vieläpä Jumalasta puhuu!... - -Silloin heitti seppä julman katseen joukkoon ja äkkiä ärjäsi kuin -peto: - --- Mitä tahdotte? Menkää tiehenne jok'ainoa! - -Hänen ärjäisynsä kävi ruoskan tavoin joukkoon. Muristen väistyi -se pois. Seppä nousi seisomaan, astui kuolleen naisen luo, vaan -heti pyörähti takasin ja suurena, suorana -- meni pajaan. Kaikki -näkivät, että hän, sinne tultuaan, istuutui alasimelle, tarttui käsin -päähänsä, ikäänkuin sitä äkkiä olisi ruvennut särkemään, ja alkoi -heilutella ruumistaan edestakasin. Iljaa rupesi seppä säälittämään; -hän poistui pajan luota ja alkoi kuin unissaan kulkea joukosta -joukkoon, kuunnellen ihmisten puheita, vaan ymmärtämättä mitään. Hän -oli näkevinään punasen läiskän, ja hänen sydäntään ahdisti. - -Saapui paikalle poliisi ja alkoi ajaa väkeä pihasta; sitten -köytettiin seppä ja vietiin pois. - --- Jääkää hyvästi... hyvästi, ukko-kulta! -- huudahti Savel, -astuessaan ulos portista. - --- Hyvästi, Savel Ivanitsh, hyvästi, rakas ystävä! -- kiirehtien ja -heikolla äänellä huusi Jeremei hänen jälkeensä. - -Mutta paitsi ukkoa, ei kukaan heittänyt hyvästiä sepälle... - -Seisoen pienissä parvissa pihalla juttelivat ihmiset keskenänsä, -synkästi katsellen sinne, missä surmatun niinimatolla peitetty ruumis -makasi. Pajan ovelle, samalle paikalle, jossa Savel oli istunut, oli -nyt sijoittunut poliisivartija piippu suussa. Hän poltteli piippuaan, -syljeksi ja, himmeillä silmillään katsoen Jeremei-ukkoon, kuunteli -hänen puhettaan. - --- Hänkö olisi tappanut? -- salaperäisen hiljaa puhui vanhus. -- -Musta voima se on ollut, aivan varmaan! Ihminen ihmistä ei saata -tappaa... Ihminen, joka pitää Jumalan kuvaa sydämessään... Ei hän -tapa, on väärin sanoa niin, hyvät ihmiset! - -Jeremei laski kätensä rinnalleen, pyyhkäsi pois jotakin itsestänsä, -ryki ja jatkoi selittämistään tapauksen salaisuudesta. - --- Kauan on hänelle musta mies korvaan kuiskutellut: tapa muka! - --- Mitä sanot, kauanko? -- arvokkaasti tiedusteli poliisi. - --- Kauan! Hän muka on sinun. Mutta se ei ole totta... Hevonen -on minun... Koira on minun... vaan vaimo on -- Jumalan!... Hän -on -- ihminen!... Hän on ottanut kaikki työt ja vaivat Herralta -paratiisissa ja kantaa niitä yhdessä meidän miesten kanssa... Vaan -musta mies yhä tyrkyttää hänen päällänsä: tapa, sinun on hän!... -Hänelle on tarpeen, että ihminen tekisi vastoin Jumalaa... Hän itse -tekee Jumalan tahtoa vastaan ja ihmisestä hän hakee apulaista... - --- Pihdeillä ei häntä kuitenkaan lyönyt piru, vaan seppä, -- sanoi -poliisi ja sylkäsi. - --- Mutta kuka sai hänet sen tekemään? -- huusi vanhus. -- Tutkipas, -kuka sai hänet niin tekemään? - --- Varropas! -- sanoi poliisi. -- Mikä on hän sinulle, tuo seppä? -Poikako? - --- Ei, vielä mitä!... - --- Varropas! Sukulainen kenties? - --- E-ei. Ei ole sukulaisia minulla... - --- Kuule! Mutta minkätähden sinä sitten välität koko jutusta? - --- Minäkö? Mutta Herra Jumala... - --- Kuuleppas, mitä minä sinulle sanon, ankarasti sanoi poliisi: -- -vanhuuttasi löpiset... Ja -- mene nyt tiehesi! - -Poliisimies pullautti suustaan paksun savupilven ja kääntyi pois -ukosta. Vaan Jeremei viittasi kädellään ja uudestaan alkoi puhua -nopeasti, vinkuvalla äänellä. - -Kalpeana ja silmät suurina poistui Ilja pajan luota ja seisahtui -erään joukkueen luo, jossa oli Makar-ajuri, Perfishka, Matitsa ja -muita ullakossa asuvia naisia. - --- Hän, hyvät ystävät, eleli huonosti jo ennen naimisiin menoaan! -- -puheli muuan naisista. -- Tiedän sen. Saattaapa olla niinkin, ett'ei -Pashka olekaan sepän poika, vaan kymnaasin opettajan, joka asui -rihkamakauppiaan Malafejeff'in luona... hän yhä juopotteli... - --- Senkö saman, joka ampui itsensä? kysyi Perfishka. - --- Niin, niin!... Hän se alun teki... - --- Tämän nyt ei tarvinnut johtua siitä... tyyneesti sanoi Makar. -- -Se olisi hyvin yksinkertaista... Hän lyö omaa eukkoansa, minä taas -omaani. - --- Eivät ehdi valitsemaan! -- sanoi iloinen Perfishka suutari. --- Tuossa minunkaan vaimoni ei mihinkään kelpaa, vaan kärsin -kuitenkin!... - --- Kärsit kai, piru! -- jurosti sanoi Matitsa. - -Perfishkan jalaton vaimo oli myös keinotellut itsensä pihalle ja -kokonaan ryysyihin kääriytyneenä istui hän vanhalla paikallaan, -maakerrokseen johtavan oven suussa, Hänen kätensä olivat -liikkumattomina polvilla; hän oli nostanut päänsä ja katseli mustilla -silmillään taivaalle. Hänen huulensa olivat lujasti yhteen puristetut -ja suupielet olivat painuneet alas. Ilja niinikään rupesi katsomaan -vuoroin naisen silmiin, vuoroin korkeata taivasta, ja hänen pisti -päähänsä, että Perfishkan vaimo kenties näkee Jumalan ja äänettömästi -rukoilee Häneltä jotakin. - -Pian kokoontuivat kaikki lapsetkin tiheään joukkoon maakerrokseen -johtavan käytävän suulle. Viluissaan kietoutuneina vaatteisiinsa -istuivat he rappusten portailla ja uteliaina kuuntelivat Savelin -pojan kertomusta. Pashkan kasvot näyttivät kalpeilta, vaan hänen -viekkaat silmänsä vilkuivat jokaiseen levottomasti ja hämillään. -Mutta hän tunsi itsensä sankariksi; ihmiset eivät vielä koskaan -tätä ennen olleet kääntäneet häneen niin suurta huomiota kuin -tänään. Kymmenettä kertaa kertoessaan samaa, puhui hän ikäänkuin -haluttomasti, välinpitämättömästi: - --- Kun äiti oli lähtenyt toissapäivänä kotoa, niin jo silloin oli -isä hammasta purrut ja siitä pitäen ollut ilkeä, ärjynyt. Minuakin -yhtäpäätä oli tukasta repinyt... Ymmärsin heti, ett'ei ollut hyvä -merrassa! Sitten tuli äiti kotiin, vaan asunto oli lukossa, -- olimme -pajassa. Seisoin palkeiden vieressä. Näen hänen tulevan, seisahtuvan -ovelle ja kuulen hänen sanovan: annapa avain! Mutta isä otti pihdit -ja astui häntä kohden... Astuu hän hiljaa, kuin hiipien... Minä ihan -suljin silmäni -- kauhealta tuntui! Aioin huutaa: pakene, äiti! En -huutanut... Avasin silmäni, mutta yhä hän vaan kulkee! Silmät palavat -suurina! Silloin alkoi äiti peräytyä... Mutta sitten käänsi hän -selkänsä isälle: hän nähtävästi aikoi paeta... - -Pashkan kasvot värähtivät, koko hänen laiha, kulmikas ruumiinsa -vavahti. Syvään hengähtäen veti hän keuhkoihinsa paljon ilmaa ja -hengitti sen ulos pitkään, sanoen: - --- Ja sitten kuin hän häntä läimäyttää pihdeillä! - -Lapsijoukko, joka siihen asti oli istunut hiljaa, liikahtaa. - --- Äiti heilutti käsiään ja kaatui... kuin olisi veteen pudonnut... - -Hän vaikeni, otti käteensä ketjunpäät, tarkasti katseli niitä ja -viskasi ne lasten päitten päällitse pihalle. Lapset samoin istuivat -ääneti ja liikkumatta, ikäänkuin odottaen häneltä vielä lisää. Vaan -hän pää syvään painettuna oli ääneti. - --- Kuoliaaksiko löi? -- kysyi Masha ääni vavisten. - --- Hölmö! -- päätään nostamatta virkkoi Pashka. - -Jaakko syleili tyttöä ja siirsi hänet lähemmäksi itseään, vaan Ilja -siirtyi Pashkan viereen ja hiljaa kysyi häneltä: - --- Onko sinun sääli äitiäsi? - --- Mitä se sinua liikuttaa? -- vihasesti vastasi Pashka. - -Kaikki vaieten katsahtivat häneen. - --- Hänhän vietti sopimatonta elämää, kuului Mashan kaikuva ääni, vaan -Jaakko kiiruusti ja levottomasti keskeytti hänen puheensa: - --- Kummakos se oli!... Muistatko millainen oli seppä?... Aina oli hän -musta, kauhea, äreä! Vaimo taas oli iloinen kuin Perfishka... Hänestä -tuli elämä ikäväksi... sepän kanssa... - -Pashka katsahti häneen ja rupesi puhumaan jurosti, lujasti, kuten -aikainen: - --- Minä sanoin hänelle monasti: pidä varasi, äiti! Hän tappaa -sinut!... Ei uskonut... Toisinaan vain pyysi, ett'en kertoisi mitään -isälle... Makeisia osti minulle siitä. Vääpeli taas tavantakaa -lahjoitteli minulle viisikopeekkaisia. Tuon hänelle kirjeen, ja heti -pistää hän viisikopeekkaisen kouraani... Hän on hyväluonteinen!... -Vahva hän on... Suuret viikset... - --- Onko hänellä sapelia? -- kysyi Masha. - --- Suuri onkin! -- vastasi Pashka ja lisäsi ylpeästi: -- kerran vedin -sen ulos huotrasta, -- raskas oli, perkele! - -Jaakko mietteissään virkkoi: - --- Nyt olet sinäkin orpo... kuten Iljushka... - --- Enpä niinkään, -- tyytymättömästi vastasi orpo. -- Luuletko, että -minäkin rupean lumpunkokoojaksi? Syljen moista ammattia! - --- En minä sitä tarkottanut... - --- Nyt saan tehdä mitä tahdon!... sanoi Pashka ylpeästi nostaen -päätään ja silmät vihasta kiiluen. -- En ole orpo... vaan... elän -vain yksin. Isä ei tahtonut päästää minua kouluun, vaan nyt pantiin -hänet vankeuteen... Mutta minäpä menen kouluun, ja opin paljon -paremmin kuin te! - --- Mutta mistä saat vaatteet? -- kysyi häneltä Ilja, ilkkuen nauraen. --- Kouluun ei juuri mielellään repaleisiin puettuja oteta!... Mitä -siihen sanot? - --- Vaatteetko? Minä myyn pajan! - -Kaikki katsahtivat kunnioittavasti Pashkaan, ja Ilja tunsi tulleensa -voitetuksi. Pashka huomasi sanojensa tekemän vaikutuksen ja -kohottausi vielä korkeammalle. - --- Ostan vielä itselleni hevosen... nopean hevosen! Ratsastan sillä -sitten kouluun!... - -Se ajatus miellytti häntä siihen määrään, että hän hymyilikin, vaikka -hymyily oli arka, -- värähti huulilla ja heti katosi. - --- Kukaan ei sinua enää tästä lähin lyö, -- äkkiä sanoi Masha -Pashkalle, katsoen kateellisesti häneen. - --- On niitä halukkaita! -- vakuuttavasti väitti Ilja. - -Pashka katsahti häneen ja, sylkäisten uljaasti syrjään, kysyi: - --- Sinäkö, vai? Koetappas! - -Taas sekaantui puheeseen Jaakko. - --- Kuinka ihmeellistä, toverit!... oli olemassa ihminen, käveli, -puhui ja teki vaikka mitä, kuten muutkin, -- oli elävä ihminen, vaan -lyötiin häntä sitten pihdeillä päähän häntä ei ole enää olemassa!... - -Lapset, kaikki kolme, tarkasti katsoivat Jaakkoon, jonka silmät -seisoivat selkosen selällään, hullunkurisesti pullistuneina ulos -päästä. - --- Nii-in! -- sanoi Ilja. -- Minäkin olen ajatellut sitä... - --- Sanotaan -- kuoli, -- hiljaa ja salaperäisesti virkkoi Jaakko, -- -mutta mikä kuoli? - --- Henki lensi pois, -- jörösti selitti Pashka. - --- Taivaaseen, -- lisäsi Masha ja, puristautuen Jaakkoon kiinni, -katsahti taivaalle. Se oli täynnä tähtiä; yksi niistä, -- suuri, -kirkas, joka ei tuikkinut -- oli lähempänä maata kuin toiset ja -katsoi sitä kylmällä liikkumattomalla silmällään. Mashan perästä -kohottivat päänsä ylöspäin nuo kolme poikaakin. Pashka vaan vilkasi -ja sitten heti juoksi tiehensä. Ilja katsoi kauan, silmiään -räpäyttämättä, kauhu silmissä, yhteen pisteeseen, vaan Jaakon suuret -silmät näyttivät ahnaasti etsivän jotakin taivaan sinestä. - --- Pashka! -- huudahti hiljaa hänen toverinsa, laskien alas päänsä, - --- Mitä? - --- Ajattelen, näes, yhä... -- Iljan ääni katkesi. - --- Mitä? -- niinikään hiljaa kysyi Jaakko. - --- Kaikkia... - --- No? - --- Kuinka he... Eivät ole niinkuin pitäisi... Surmattiin ihminen... -jokainen hyörii, pyörii... puhuu jos jotakin... Mutta kukaan ei -itke... kukaan ei säälittele... - --- Nii-in... Jeremei kuitenkin itki... - --- Hän on toista, hän... Entäs Pashka! Kertoi kuin satua... - --- Hän teeskentelee... Hän on pahoillaan, vaan häntä hävettää meidän -nähden itkeä... Äsken hän juoksi tiehensä ja kenties hän nyt... - -He istuivat hetkisen vaiti hyvin lähellä toisiansa. - -Masha oli nukahtanut Jaakon polvelle ja hänen kasvonsa olivat jääneet -entiseen asentoonsa, taivasta kohden. - --- Pelottaako sinua? -- kysyi taas kuiskaten Jaakko. - --- Pelottaa! -- vastasi Ilja. - --- Nyt hänen sielunsa kuljeksii tästä lähin täällä... - --- Nii-in!... Masha näkyy nukkuvan... - --- Pitäisi viedä hänet kotiin... vaan peloittaa liikahtaakin... - --- Mennään yhdessä... - -Jaakko laski nukkuvan tytön pään olkapäätään vasten, tarttui -käsillään hänen hentoon ruumiiseensa ja vaivoin nousi seisomaan, -kuiskaten virkkaen: - --- Odota, Ilja, menen edellä... - -Hän läksi kulkemaan horjuen raskaan taakkansa alla, ja Ilja kulki -perästä, nenä milt'ei kiinni toverin päässä. Hänestä tuntui, että -jokin näkymätön olento kulkee hänen takanaan, hengittää kylmää hänen -kaulaansa ja tahtoo tarttua häneen kiinni. Hän tyrkkäsi toveriaan -selkään ja tuskin kuuluvasti kuiskasi hänelle: - --- Kulje nopeammin!... - - * * * * * - -Edellä kerrotun tapauksen jälkeen alkoi Jeremei-ukko sairastella. Yhä -harvemmin läksi hän lumppujen keruulle, vaan jäi kotiin, kuljeksien -ikävissään pihalla tai venyi vuoteellaan pimeässä hökkelissään. Tuli -kevät ja sellaisina päivinä, jolloin aurinko lämpimästi paistoi -kirkkaalta taivaalta, istui vanhus auringonpaisteessa, tarkkaan -jotakin laskien sormillaan ja äänettömästi liikuttaen huuliaan. -Satuja alkoi hän kertoa lapsille yhä harvemmin ja huonommin. Kun hän -alottaa, rupeaa häntä ryittämään. Hänen rintansa korisee, aivankuin -jokin sieltä tahtoisi päästä vapauteen. - --- Älä nyt enää ry'i!... -- kielsi häntä Masha, joka suuresti piti -saduista. - --- O... do... ta!... läähättäen sanoi ukko. -- Odota, heti... -lakkaa... - -Mutta yskä ei lakannut, vaan yhä kovemmin vapisi vanhuksen raihnas -ruumis. Toisinaan läksivät lapset tiehensä odottamatta sadun loppua, -ja heidän poistuessaan katsoi vanhus heihin omituisen moittivasti. - -Ilja huomasi, että vanhuksen sairaus teki Petruha-viinurin ja -Terenti-sedän hyvin levottomaksi. Petruha tuli monasti päivässä -ravintolan pihanpuolisille rappusille, ja etsittyään hetkisen -iloisilla harmailla silmillään ukkoa, kysyi hän häneltä: - --- Kuinka on laitasi, ukko? Helpottaako, vai? - -Tanakkana, punasessa karttuunipaidassa, kulki hän kädet leveiden -verkahousujen taskuissa, joiden lahkeet olivat kiiltävien, -pienipoimuisten kengänvarsien sisässä. Taskuissa kilisi hänellä -aina rahaa. Hänen pyöreä päänsä alkoi otsalta paljastua, vaan oli -siinä vielä paljon vaaleita, kähäröitä hiuksia, joita hän aina -reippaasti pudisteli. Ilja ei ollut hänestä koskaan pitänyt, vaan nyt -tuo vastenmielisyys yhä kasvoi pojassa. Hän tiesi, ett'ei Petruha -rakastanut Jeremei-ukkoa. Kerran kuuli hän, kun viinuri neuvoi -Terenti-setää: - --- Sinä, Terjoha, pidä silmällä häntä! Hän on saituri!... Hänellä, -mene ja tiedä, saattaa olla tyynyynsä kätkettynä paljon. Mitä -ällistelet?... Hänellä, vanhalla myyrällä, ei ole enää pitkältä -elonaikaa jälellä; sinä olet hänen hyvä ystävänsä eikä hänellä ole -ainoatakaan sukulaista!... Ajattelepas sitä!... - -Illat vietti Jeremei-vanhus tapansa mukaan ravintolassa, istuen -Terentin läheisyydessä, puhellen kyttyräselän kanssa Jumalasta, -totuudesta ja ihmistöistä. Kaupungissa asuessaan oli kyttyräselkä -tullut yhä muodottomamman näköiseksi. Hän oli ikäänkuin lionnut -työssään; hänen silmänsä olivat tulleet himmeiksi, vauhkoiksi, -ruumis oli kuin sulanut kuumassa ravintolailmassa. Likainen paita -nousi alituisesti kokoon kyttyrälle, joten vyötäiset paljastuivat. -Puhellessaan ihmisten kanssa piti Terenti koko ajan kätensä selän -takana, korjaten paitaa nopeilla käden liikkeillä -- mikä näytti -siltä, kuin olisi hän jotakin kätkenyt isoon kyttyräänsä. - -Kun Jeremei-ukko istui pihalla, tuli Terentikin rappusille ja katseli -häntä silmiään siristellen ja varjostaen niitä kädellään. Pieni -keltainen parta, joka peitti hänen terävät kasvonsa, tärisi, hänen -heikolla ja aralla äänellä kysyessään: - --- Jeremei-ukko! Ettekö tarvitse mitään? - --- Kiitoksia!... En tarvitse... mitään en tarvitse... -- vastasi -tavallisesti vanhus. - -Kyttyräselkä kääntyi hitaasti ympäri hoikilla jaloillaan ja poistui. -Mutta vanhuksen tila kävi päivä päivältä yhä huonommaksi. - --- Näyttää siltä, kuin en enää paranisikaan, -- sanoi hän kerran -Iljalle, joka istui hänen vieressään. -- Kuoleman hetki on käsissä! -Vaan... - -Jeremei katsahti epäillen ympärilleen, ja sitten kuiskaten jatkoi: - --- Liian on aikaista, Iljusha! Työtäni en ole vielä valmiiksi -saanut! En ole ehtinyt! Rahaa... olen koonnut rahaa, seitsemäntoista -vuotta olen koonnut... Kirkon rakentamiseen aioin koota... Aioin -kotikylään rakennuttaa Herran temppelin... Ihmisillä pitää olla -Herran temppeleitä... Ainoa turvapaikkamme on Jumalan tykönä... -Vähän olen koonnut... ei riitä... Enkä tiedä, mihin panna ne, jotka -olen koonnut... Herra, osota!... Vaan jo lentää korppi, raakkuu, -tunnustelee palaa!... Iljusha, tiedä: rahoja minulla on... Älä kerro, -vaan tiedä!... - -Ilja kuunteli ukon puhetta, ja hän tunsi kantavansa suurta ja tärkeää -salaisuutta ja ymmärsi, kuka se korppi oli, josta ukko pelolla ja -katkeruudella puhui. - -Muutamien päivien kuluttua kuuli Ilja, koulusta tultuaan ja omassa -nurkassaan riisuessaan päällysvaatteitaan Jeremei-vanhuksen komerosta -outoa ääntä. Joku jupisi, nyyhkytti, korisi, ikäänkuin häntä olisi -kuristettu. Välistä voi selvästi kahinasta erottaa: - --- Ksh... Kshsh... pois!... - -Poika peloissaan töyttäsi vanhuksen huoneeseen johtavaa ovea. Se oli -lukossa. Silloin hän, ääni vavisten, huudahti: - --- Ukko-kulta! - -Oven takaa kuului vastaukseksi nopeata, läähättävää kuiskutusta. - --- Kshsh!... Herra... armahda... armahda... -- Ja äkkiä tuli -hiljaista. Ilja hypähti oven luota, tietämättä, mitä tehdä, vaan heti -painoi hän kasvonsa laipiossa olevaan rakoon ja seisoi kuin kiinni -naulattuna, kokonaan vavisten. Vanhuksen pienen pienessä huoneessa -vallitsi hämärä. Valoa pääsi sinne vain niukasti vähäisestä, -likaisesta akkunapahasesta. Saattoi kuulla, kun ikkunalasiin -räiskähteli kevätilman sulattama, katolta tippuva vesi, ja kuinka -akkunan allaolevaan kuoppaan juoksi pihalta vettä. Hetkisen -katsottuaan huomasi Ilja, että ukko makasi rinta ylöspäin vuoteellaan -ja ääneti viittoi käsiään. - --- Ukko-kulta! -- tuskallisesti huudahti poika. - -Vanhus vavahti, kohotti päätään ja ääneen mutisi: - --- Ksh... Petruha... katso, Ju-mala! Se on Hänelle!... se on Hänen -temppeliänsä varten... Ksh... Korppi olet sinä... Herra... Sinun... -Sinun!... Varjele... Pelasta... armahda... armahda... armahda... - -Ilja vapisi kauhusta, vaan poistua ei hän voinut. Ja hän näki, kuinka -Jeremein musta ja kuivunut käsi voimattomasti huitoen ilmassa uhkasi -jotakin näkymätöntä koukkusella sormellaan. - --- Varo!... Se on Jumalan!... älä rohkene!... - -Vaan sitten vanhuksen ruumis kokonaan hupeni, kutistui kokoon ja -- -äkkiä nousi hän istumaan vuoteelleen. Hänen valkonen partansa vapisi -kuin lentävän kyyhkysen siipi. Hän ojensi kätensä eteenpäin ja, -voimakkaasti tyrkäten niillä jotakin, putosi hän lattialle. - -Ilja älähti ja syöksyi ulos. Hänen korvissaan kähisi, vainoten -häntä... - --- Ksh... ksh... - -Poika juoksi ravintolaan hengästyksissään huutaen: - --- Setä!... ukko kuoli... - -Terenti voihkasi, polki jalkojaan yhdessä kohden ja alkoi hätäisesti -korjata paitaansa, katsoen Petruhaan, joka seisoi tarjoilupöydän -takana. - --- Setä, tule pian!... - --- Mitä ajattelet? -- ankarasti sanoi Petruha. Mene! Suokoon Jumala -hänelle ijankaikkisen elämän! Kunnon ukko hän oli, muun muassa... -Lähden minäkin... katson... Ilja, jää sinä tänne... jos tarvitaan, -juokse hakemaan minua, -- kuuletko? Jaakko mene tiskin taa... -Tulen pian takasin... Petruha läksi ravintolasta verkkaan, kovasti -kengänkantojaan lattiaan kolistellen, ja molemmat pojat kuulivat, -kuinka hän oven takana uudestaan sanoi kyttyräseljälle: - --- Mene, mene... paksupää... - -Ilja oli hyvin peljästyksissään kaikesta näkemästään ja kuulemastaan, -vaan ei pelkokaan estänyt häntä huomaamasta kaikkea, mitä hänen -ympärillään tapahtui. - --- Näitkö sinä, kuinka hän kuoli? -- kysyi Jaakko myymäpöydän takaa. - -Ilja katsahti häneen ja vastasi kysymyksellä: - --- Mutta miksi ne menivät sinne?... - --- Katsomaan!... sinähän heitä kutsuit!... - -Ilja oli hetkisen ääneti. Sitte sulki hän silmänsä ja virkkoi: - --- Kauheata se oli!... Kuinka hän häntä tyrkkäsi!... - --- Ketä? -- kysyi Jaakko uteliaana kurottaen kaulaansa. - --- Pirua!... vastasi Ilja miettien. - --- Näitkö! - --- Häh? - --- Näitkö pirun? -- huudahti hiljaa Jaakko juostuaan hänen luoksensa. -Vaan hänen toverinsa sulki taas silmänsä eikä vastannut. - --- Pelästyitkö? -- kysyi Jaakko, nykien häntä hihasta. - -Varropas! -- äkkiä, salaperäisesti virkkoi Ilja. -- Minä... juoksen -vähäksi aikaa ulos... niinhän? Mutta älä puhukaan isällesi mitään -lupaatko? - --- Lupaan! Mutta juokse sitten tänne... Epäluulonsa ajamana -poistui Ilja juosten ravintolasta, ja jo hetken päästä oli hän -maakerroksessa. Varovasti, hiljaa, kuten hiiri, hiipi hän laipiossa -olevalle raolle ja uudestaan painautui siihen. Vanhus eli vielä, -- -hän korisi... Vaan Ilja ei nähnyt häntä; kuolevan ukon ruumis venyi -lattialla kahden elävän, tumman olennon jaloissa. Hämärässä näyttivät -ne yhdeltä ainoalta, muodottomalta olennolta. Sitten näki Ilja, -että hänen setänsä polvillaan ukon vuoteen vieressä piti käsissään -tyynyä ja kiiruusti ompeli sitä kiinni. Kuului selvästi rihman -nitinä, kun sitä vedettiin vaatteen läpi. Petruha seisoi Terentin -takana kumartuneena hänen ylitsensä. Nyt hän pudisti hiuksiaan ja -moittivasti kuiskasi: - --- Joutuin... rujokas... Sanoinhan sinulle, että pidä varalta rihmaa -neulan silmässä... Mutta ei... piti vielä se nyt tehdä... Voi sinua, -vokkelo! Osasitkohan hyvin tarkastaa... No, anna sen jo olla! Kyllä -jo riittää!... Kuuletko? Mutta toinnu jo, hölmö. - -Petruhan tyyni kuiske, kuolevan katkonaiset huokaukset, rihman -nitinä ja tippuvan veden valittava ääni, joka syntyi sen juostessa -ikkunan alla olevaan kuoppaan, kaikki nuo äänet yhdessä saivat -aikaan huminan, joka huumasi pojan päätä. Hän hiljaa loittoni -seinän vierestä ja poistui maakerroksesta. Iso, musta laikka -pyöri, kuten pyörä, hänen silmissään ja hurisi, josta Iljan päätä -rupesi pyörryttämään ja mieltä ellostelemaan. Rappuja noustessaan -ravintolaan, piti hän lujasti kiinni kaidepuusta ja töintuskin jaksoi -nostella jalkojaan, ja saavuttuaan ovelle, pysähtyi hän siihen ja -rupesi hiljaa itkemään. Jaakko hyöri hänen ympärillään puhuen hänelle -jotakin. Sitten tyrkättiin häntä selkään ja Perfishkan ääni kuului: - --- Kuka -- ketä? millä -- minkätähden? Mitä? Kuoliko? Ah... -pir-ru!... -- Ja tyrkättyään taas Iljaa, riensi suutari sellaisella -vauhdilla rappusia alas, että portaat ruskivat hänen jalkojensa alla. -Alhaalla kuului hän vielä kovasti ja valittaen huudahtavan: - --- Jo nyt jotakin! - -Ilja kuuli setänsä ja Petruhan nousevan rappusia, ja hän ei olisi -tahtonut heidän nähtensä itkeä, vaan hän ei voinut pidättää -kyyneliään. - --- Jaakko! -- huusi Petruha, -- juoksepa hakemaan Mihei-poliisia!... -Sano, lumppujen kerääjä on astunut Herran eteen... sukkelasti! - --- Kas vaan!... -- huudahti Perfishka. Oletteko siis jo ollut siellä? -hm!... - -Terenti astui veljenpoikansa ohi häneen katsomatta. Vaan Petruha -laski kätensä Iljan olkapäälle ja sanoi: - --- Itketkö? Itke vaan, -- se on hyvä... Näytät olevan kiitollinen -poika, joka osaat ymmärtää sinulle tehdyn hyvän työn. Ukko oli sinun -suuri hyväntekijäsi!... - -Hän vaikeni vähän ja vei Iljan syrjään lisäten: - --- Muista, ett'et vasta seiso oven takana... - -Ilja pyyhki paidanhihalla kasvonsa ja katsahti läsnäoleviin. Petruha -seisoi jo tarjoilupöydän takana kiharoitaan pudistellen. Hänen -edessään seisoi Perfishka ja, katsoen häntä, viekkaasti hymyili. -Mutta hänen kasvonsa olivat hymystä huolimatta sen näköiset, kuin hän -vasta olisi menettänyt pelissä viimeisen viisikopeekkaisensa. - --- No, mitä tahdot, Perfil? kysyi silmiään rypistäen ankarasti -Petruha. - -Minäkö?... Ettekö anna harjakaisia? äkkiä sanoi Perfishka. - --- Minkä tapauksen johdosta? -- vitkaan kysyi viinuri. - --- Jo nyt jotakin! -- huudahti suutari, polaisten jalkaa laattiaan. --- Kyllähän suuta olisi, kun vaan ruokaa riittäisi! Niin sitä -tuleekin! Sananen -- toivotan teille terveyttä, Pjotr Jakimitsh! - --- Mitä ihmeitä? Mitä sinä höpiset taas? -- kysyi Petruha, nyt jo -ystävällisesti hymyillen. - --- Ilman vaan... sydämeni yksinkertaisuudessa! - --- Toisin sanoen, tahdot ryypyn? Hehe-he! - --- Hah, hah, haa! -- kaikui ravintolassa suutarin iloinen nauru. - -Ilja pudisti päätään, ikäänkuin ravistaen siitä jotakin, ja läksi -ulos. - -Sinä yönä pani hän myöhään maata, ei kuitenkaan omaan -huonepahaseensa, vaan ravintolaan sen pöydän alle, jolla Terenti -pesi astioita. Kyttyräselkä auttoi Iljan vuoteelle ja rupesi -sitten pyyhkimään pöytää. Tarjoilupöydällä paloi lamppu, valaisten -pulleiden teekannujen kylkiä ja kaapissa olevia pulloja. Vaan -ravintolassa oli pimeätä, ikkunoista näkyi musta yö, hieno sade -rapisi ikkunoihin, tuuli hiljaa humisi... Terenti liikkui huoneessa -kuin haamu, siirrellen pöytiä ja yhä huokaillen. Kun hän tuli lampun -läheisyyteen, lankesi hänestä selvä varjo lattialle, Iljasta näytti -siltä kuin se olisi ollut Jeremei-vanhuksen sielu, joka korisi -sedälle. - --- Ksh... kshsh... - -Pojan oli kylmä ja kauhea olla. Hänen hengitystään ahdisti kosteus, --- oli lauantai, lattia oli vasta pesty ja se haisi mädänneeltä. -Häntä halutti pyytää setää heti panemaan maata pöydän alle, hänen -viereensä, vaan painostava, ilkeä tunne esti häntä puhuttelemasta -setää. Mielikuvituksessaan oli hän näkevinään Jeremei-ukon köykyn -vartalon ja valkosen parran, ja oli kuulevinaan hänen ystävällisen -kimeän äänen: - --- Poikani, poikani! Herra tietää määrän... - --- Panisit maata! -- sanoi vihdoin malttamattomasti Ilja -kärsimättömällä äänellä. - -Kyttyräselkä hätkähti ja tuli liikkumattomaksi. Sitten kysyi hän -hiljaa ja arasti: - --- Mitä? Kuka se on? - --- Minä, panisit maata, sanon... - --- Heti! Heti, heti!... -- kiireesti virkkoi kyttyräselkä ja rupesi -hyörimään pöytien ympärillä nopeasti kuin hyrrä. Ilja ymmärsi, että -setääkin peloitti ja hyvillä mielin ajatteli hän itsekseen: - -"Niin sinulle pitääkin!..." - -Ulkona sataa tihuutti yhä, jostakin kuului kumakoita iskuja. Tuli -lampussa vavahteli, vaan teekannut ja pullot näyttivät vaieten -hymyilevän. Ilja kätki päänsä sedän puoliturkkiin ja makasi henkeään -pidätellen. Äkkiä rupesi hänen läheltään kuulumaan outoa ääntä. -Hän jähmettyi pelosta, pisti päänsä näkyviin ja huomasi, että -Terenti-setä oli polvillaan pää niin syvään painettuna, että leuka -nojasi rintaan, ja kuiskaili: - --- Herra Jumala, Isämme... Herra! Hänen kuiskimisensa muistutti -Jeremei-ukon kähinää. Huoneessa vallitseva hämärä näytti olevan kuin -liikkeessä ja lattia keikkuvan sen kanssa, vaan savutorvissa vinkui -tuuli. - --- U-u-u-u!... - --- Älä rukoile, -- ääneen huusi Ilja. - --- Oh, mitä sinä nyt? -- puoliääneen virkkoi kyttyräselkä. -- Nuku, -Jumalan nimessä! - --- Älä rukoile! -- itsepäisesti toisti poika. - --- No, no... en, en... - -Pimeys ja kosteus yhä raskaammin ahdistivat Iljaa. Hänen oli vaikea -hengittää, ja hänen mielessään oli pelko, sääli ukkoa, ilkeä tunne -setää kohtaan. Hän kierittäytyi lattialle, istuutui ja alkoi ähkiä. - --- Mitä; mikä sinua vaivaa? Häh?... pelästyneenä kuiskasi setä -tarttuen häneen kiinni. Mutta Ilja työnsi hänet luotaan ja -itkunsekaisella äänellä, tuskallisesti ja pelokkaasti sanoi: - --- Herra Jumala! Kun voisi piiloutua... jonnekin... kaikesta... Herra -Jumala! - --- Kyyneleet katkasivat hänen äänensä. Raskaasti veti hän mädännyttä -ilmaa keuhkoihinsa ja rupesi nyyhkimään painaen kasvonsa lattiaan... - - * * * * * - -Suuresti muuttui Iljan luonne näiden tapausten jälkeen. Ennen oli -hän pysytellyt syrjässä vaan koulunsa oppilaista, kun hän ei voinut -olla tyytyväinen heidän kohteluunsa, eikä hänellä ollut halua antaa -perää ja lähetä heitä. Mutta kotona oli hän ollut avomielinen ja -luottavainen kaikille, sillä aikuisten huomion herättäminen huvitti -häntä. Vaan nyt alkoi hän pysytellä yksin ja tuli ikäänsä nähden -liian vakavaksi. Hänen kasvojensa ilme kävi kuivaksi, huulet olivat -aina lujasti kiinni puristetut, hän katsoi terävästi aikaisia ja -tutkiva ilme silmissään kuunteli hän heidän puheitaan. Häntä vaivasi -muisto siitä, mitä hän oli nähnyt Jeremei-ukon kuolinpäivänä, ja -hänestä tuntui, että hänkin, kuten Petruha ja setä, oli syyllinen -vanhuksen edessä. Kenties vanhus, kuollessaan ja nähdessään, kuinka -hänet ryöstettiin, oli ajatellut, että hän, Ilja, oli kertonut -Petruhalle rahoista. Se ajatus syntyi Iljassa aivankuin äkkiä, hänen -huomaamattaan, ja se täytti pojan mielen hämmästyksellä ja teki sen -katkeran raskaaksi. Hän kätki sen kuitenkin mieleensä, ja se vielä -enemmän herätti hänessä epäluuloja kaikkia ihmisiä kohtaan. Ja joka -kerta kun hän huomasi heissä jotakin pahaa, tuli hänen helpompi -siitä olla, ikäänkuin hänen syyllisyytensä vanhuksen suhteen olisi -vähentynyt. Mutta pahaa näki hän ihmisissä paljon. Kaikki talon -asukkaat kutsuivat Petruha-viinuria varastetun tavaran salaajaksi, -konnaksi, vaan silmien edessä imartelivat häntä, kunnioittavasti -tervehtivät ja kutsuivat Pjotr Jakimitsh'iksi. Matitsaa kaikki -haukkuivat; kun hän oli juonut itsensä juovuksiin, tyrkki häntä -jokainen ja löi; kerran hän juopuneena istui kyökin ikkunan alla, ja -kokki kaatoi likavettä hänen niskaansa... Kaikki käyttivät hyväkseen -hänen palveluksiaan, koskaan palkitsematta häntä millään kuin -haukkumisella ja lyönneillä. Perfishka kutsui hänet pesemään sairasta -vaimoaan, Petruha pakoitti hänet pyhien edellä siistimään maksutta -ravintolan, Terentille ompeli hän paitoja. Hän kävi kaikkien luona, -teki kaikki nurisematta ja hyvin, hän rakasti sairasten hoitamista, -rakasti lasten leikkimistä... - -Ilja huomasi, että enimmin työtä tekevä mies talossa -- Perfishka -- -suutari -- oli kaikkien pilkan esineenä, ja että häntä huomattiin -tuskin vaan silloin, kun hän päissään, hanuri kädessä, istui -ravintolassa tai hoiperteli pihalla, soittaen ja laulaen iloisia -naurettavia lauluja. Vaan kukaan ei tahtonut nähdä, kuinka varovasti -samainen Perfishka kantoi rappusille jalatonta vaimoaan, kuinka hän -asetti maata tytärtään, suudellen häntä ja tehden hullunkurisia -irvistyksiä viihdyttäessään häntä ja saadakseen hänet nauramaan. -Eikä kukaan katsonut suutaria, hänen nauraen ja leikkiä laskien -opettaessaan Mashaa keittämään päivällistä ja siivoamaan huonetta, -jonka jälkeen hän istuutui työnsä ääreen ja ompeli myöhään yöhön -syvään kumartuneena korjatessaan huonoa, likaista saapasta. - -Kun seppä oli viety vankeuteen, ei kukaan pitänyt huolta hänen -pojastaan paitsi suutari. Hän otti heti Pashkan luoksensa ja kauan -oli jo Pashka tehnyt hänelle pikilankaa, lakaissut huoneen, hakenut -vettä, puodista käynyt leipää, kaljaa, sipulia. Kaikki näkivät -suutarin juovuksissa pyhäsin, vaan kukaan ei kuullut, kun hän -seuraavana päivänä selvin päin puheli vaimonsa kanssa: - --- Anna minulle anteeksi, Dunja! En näet juo samasta syystä, kuin -hunningolle joutunut juoppo, vaan väsymyksestä. Koko viikon kun tekee -työtä... tulee ikävä! Niinpä sitten tulee otetuksi!... - --- Syytänkö minä sitten? Oi, Jumalani! Säälin sinua!... -- käheällä -äänellä puhuu vaimo ja nielasee jotakin alas. -- Luuletko, ett'en -huomaa työtäsi ja vaivojasi? Herra on pannut minut kiveksi -kuormallesi. Kun edes kuolisin!... Kun voisinkin vapauttaa sinut!... - --- Älä puhu niin! En pidä niistä puheistasi. Minä sinua loukkaan etkä -sinä minua!... Vaan en minä niin tee siksi, että paha olisin, vaan -siksi, kuin olen heikko. Kun tästä vielä muutetaan toiselle kadulle, -ja tulee kaikki toisin... ikkunat, ovet... kaikki! Ikkunat tulevat -kadulle päin. Leikkaamme paperista saappaan kuvan ja liimaamme -ikkunaan. Ilmoituskyltti, näet! Ja kun meille sitten tulvii väkeä! -Asiat alkavat mennä huristaa hyvin!... Hei, vaan! Keitä munaa, paista -rieskaa! Pulskasti eletään, rahaa tehdään! - -Ilja tunsi yksityiskohtia myöten Perfishkan elämän, näki, että -hän yrittää mahdottomia, ja kunnioitti häntä siksi, että hän aina -jokaisen kanssa laski leikkiä, aina nauroi ja mainiosti soitti -hanuria. - -Petruha istui tiskin takana, pelasi tammea tuttujen kanssa, aamusta -iltaan joi teetä ja haukkui viinureita. Pian Jeremein kuoleman -jälkeen alkoi hän opettaa Terentiä tekemään kauppaa tiskin takana, -vaan itse kuleksi hän vihellellen pihalla, tarkastellen taloa -kaikilta puolin vieläpä koputtaen seiniä nyrkillään. - -Paljon muutakin huomasi Ilja, vaan kaikki se oli pahaa, ikävää, -kaikki työnsi häntä loitommalle ihmisistä. Toisinaan hänen saamansa -vaikutukset ja ajatukset, kun niitä oli kertynyt paljon, synnyttivät -hänessä vastustamattoman halun puhella jonkun kanssa. Vaan häntä -ei haluttanut puhella sedän kanssa. Jeremein kuoleman jälkeen oli -Iljan ja hänen setänsä väliin kasvanut jotakin näkymätöntä, vaan -kireätä, ja se esti poikaa lähestymästä kyttyräselkää yhtä vapaasti -kuin ennen. Eikä Jaakkokaan voinut mitään selittää hänelle eläessään -itsekin ikäänkuin syrjässä kaikesta, ja omalla erityisellä tavallaan. - -Hän suri vanhan lumpunkokoojan kuolemaa. Usein muisteli hän häntä -kaipauksella. - --- Ikävä on!... Olisipa vaan Jeremei-ukko elossa, kertoisi hän meille -satuja; mikään ei ole satuja parempaa! Hyviä satuja hän osasi!... - --- Kaikkea hän osasi, -- synkästi virkkoi Ilja. - -Kerran Jaakko salaperäisesti sanoi toverilleen: - --- Tahdotko, niin näytän sinulle erään asian? - --- Tahdon!... - --- Mutta vanno ensin, ett'et kerro kenellekään!... - --- Jumalauta, en kerro! - --- Olen kirottu, jos kerron, sano!... - -Ilja toisti valan, ja sitten vei Jaakko hänet pihan nurkkaan -lehmuksen luo. Siellä irrotti hän puun rungosta siihen taitavasti -sovitetun kaarnapalasen, ja sen alta tuli näkyviin suuri aukko -puussa. Se oli kolo, jota oli laajennettu veitsellä ja kauniisti -koristettu sisästä erivärisillä vaatetilkuilla ja papereilla, -teepaketeista otetulla lyijypaperilla ja metallipalasilla. Reiän -pohjalla oli pieni vaskinen pyhäinkuva, ja sen eteen oli pystytetty -vahakynttilänpätkä. - --- Näitkö? -- kysyi Jaakko, asettaen taas paikoilleen kaarnapalasen. - --- Näin... Miksi sinä sellaista?... - --- Se on rukoushuone!... -- selitti Jaakko. -- Rupean, näet, öisin -käymään täällä; sytytän kynttilän ja rukoilen. Mainiota? - -Toverin hanke miellytti Iljaa, vaan hän heti rupesi pelkäämään sen -vaarallisuutta. - --- Entä, jos huomaavat tulen? Silloin antaa isäsi sinulle selkään!... - --- Yöllä -- kuka sitä huomaisi? Yöllä kaikki nukkuvat; maan päällä on -aivan hiljaista... Olen pieni: päivällä ei Jumala kuule rukoustani... -Vaan yöllä hän kuulee!... Kuuleekohan? - --- En tiedä!... Ehkä kuulee!... miettivästi sanoi Ilja, katsoen -toverinsa suurisilmäisiä, kalpeita kasvoja. - --- Rukoiletko sinä minun kanssani? kysyi Jaakko. - --- Mitä sinä tahdot rukoilla? -- kysyi vuorostaan Ilja, ja he -hymyilivät toinen toisellensa. - --- Minä rukoilen sitä, -- sanoi Ilja, että tulisin viisaaksi... ja -vielä, että minulla olisi kaikkea, mitä haluan!... entä sinä? - --- Minäkin... - -Vaan hiukan ajateltuaan selitti Jaakko: - --- Aioin vaan ilman aikojani... rukoilla... tarkoituksetta!... -Antakoon Hän sitten, mitä Hän tahtoo!... Mutta jos sinä tahdot -rukoilla toisella tavalla, niin teen minäkin samoin! - --- Olkoon menneeksi, -- sanoi Ilja. - -He päättivät alkaa rukoilemisensa jo sinä yönä, ja kumpikin heistä -pani maata vahvasti aikoen herätä yöllä. Mutta heräämättä jäi sinä -ja seuraavanakin yönä, ja useasti jälestäpäinkin petti heidät -uni. Sittemmin sai Ilja kokea uusia vaikutuksia, jotka kokonaan -haihduttivat rukoushuoneen hänen mielestään. - -Saman lehmuksen oksille, johon Jaakko oli laatinut rukoushuoneen, --- oli Pashkalla tapana virittää pyydyksiä keltasirkuille ja -tiaisille. Elämä tuntui hänestä raskaalta; hän oli laihtunut, näytti -kuihtuneelta ja hänen silmänsä vilkuivat kuin pedolla. Hänellä ei -ollut enää aikaa juoksennella pihalla. Koko päivän oli hän työssä -Perfishkalla, ja vain pyhäsin, kun suutari oli humalassa, näkivät -toverit hänet. Pashka kyseli heiltä, mitä he oppivat koulussa, ja hän -näytti kateelliselta ja synkältä kuunnellessaan heidän kertomuksiaan, -joista selvästi näkyi heidän tietävän oman etevämmyytensä hänen -rinnallaan. - --- Älkää ylpeilkö, opin tässä kerran minäkin!... - --- Perfishkapa ei päästä!... - --- Mutta minä karkaan, -- päättävästi vastasi Pashka. - -Ja todellakin, vähän tuon keskustelun jälkeen kulki suutari pitkin -pihaa ja kertoi naureskellen: - --- Kisällini on juossut tiehensä! Sitä pientä pirua!... Nahkatiede ei -häntä huvittanut... - --- Päivä oli sateinen. Ilja katsoi repaleista Perfishkaa, harmaata, -synkkää taivasta, ja häntä rupesi huimapää toverinsa säälittämään. -Hän ja Perfishka seisoivat vajan räystään alla, painautuneena -seinään, ja katsoivat taloa. Iljasta näytti siltä, että talo kävi -yhä matalammaksi, aivankuin se ajan painosta olisi painunut maahan. -Vanhat seinät olivat pullistuneet yhä enemmän ulospäin, ikäänkuin se -lika, jota kymmenien vuosien kuluessa oli niiden sisään kokoontunut, -ei enää olisi mahtunut sinne eivätkä ne enää voineet pidättää -sitä. Onnettomuuksilla kyllästytettynä, aina täynnä juopuneiden -huutoja, juomalaulujen hoilotusta, lattialaudat rikkipoljettuina, -ei talo voinut enää pysyä pystyssä, vaan verkkaan kukistui kokoon, -surullisesti katsoen Jumalan luomakuntaan kummeilla lasisilmillään, -ikkunoilla. - --- Hoh, hoh! -- sanoi suutari. -- Pian hajoo niinikoppa ja sienet -lentävät hujan hajan märälle maalle. Me asukkaat joudumme mikä -minnekin... Etsimme itsellemme katon päämme päälle muualta!... -Löytänemme, niin alotamme toisenlaista elämää. Toisenlaista tulee -kaikki: sekä ikkunat että ovet, vieläpä toiset kirputkin purevat -meitä! Kun vaan pian muuttuisi! Liiaksi on jo minua ruvennut -kyllästyttämään tämä sikahovi... vaikka olenkin siihen tottunut! -Vieköön piru koko laitoksen! - -Turhaan kuitenkin suutari haaveili: taloa ei vienyt mikään manalan -herroista, vaan sen osti Petruha-viinuri. Pari päivää kaupan -päättämisen jälkeen kulki hän joka paikassa talossa, tutkien tarkoin -kaikki kohdat. Sitten tuotiin tiiliä, lautoja, talon ympärille -rakennettiin telineet ja kolmisen kuukautta valitti ja tärisi se -kirvesten iskuista. Sitä sahattiin, veistettiin, siihen lyötiin -nauloja, räiskinällä ja tomupilvien pöllähdellessä irrotettiin siitä -mädäntyneet hirret, ja uudet pantiin sijalle, ja vihdoin, kun sitä -vielä oli jatkettu lisärakennuksella, laudotettiin se. Matalana, -leveänä kohosi se nyt maasta suorana ja tanakkana, ikäänkuin se -olisi juurruttanut syvään uudet juurensa siihen. Talon etusivulle, -katon rajaan, ripusti Petruha suuren kyltin, johon kultakirjaimilla -siniselle pohjalle oli kirjotettu: - -"-- P. A. Filimonoff'in ystävien huvituspaikka." - --- Sisästä se kuitenkin on mädännyttä! sanoi Perfishka kerran. - -Ilja kuuli sen ja myöntävästi hymyili. Korjattu talo näytti hänestä -petokselta. Hänen johtui mieleensä Pashka, joka asui jossakin -toisessa paikassa ja näki toisenlaista. Ilja, kuten suutarikin, -niinikään haaveili toisia ikkunoita, ovia, ihmisiä... Elämä talossa -kävi nyt entistä ikävämmäksi. Vanha lehmus oli kaadettu, rauhallinen -kolkka sen luona oli hävinnyt; sijalle oli tullut lisärakennus. -Kadonneet olivat muutkin lempipaikat, joissa lasten oli ollut tapana -istua ja jutella. Vain pajan sijalla, suuren lastu- ja mädänneen -hirsiläjän takana, oli vielä mukava, rauhaisa kolkka, vaan siellä -oli kauheata istua, sillä aina tuntui, kuin tuon läjän alla makaisi -Savelin vaimo pää rikkilyötynä. - -Petruha oli antanut Terenti-sedälle uuden asunnon -- pienen huoneen -ravintolasalin vierestä. Ohuen, vihreillä seinäpaperilla peitetyn, -lautaseinän läpi kuului ravintolasta kaikki äänet ja tunki viinan -haju ja tupakan savu sinne. Siellä oli puhdasta, kuivaa, vaan -ei kuitenkaan niin hauskaa kuin kellarikerroksessa. Sen ikkunaa -vastapäätä oli vajan harmaa seinä, joka peitti taivaan ja auringon ja -tähdet, vaan kellarikerroksen ikkunasta olivat ne hyvin näkyneet, kun -vaan oli laskeutunut polvilleen sen eteen... - -Terenti-setä kulki nyt sireeninvärisessä paidassa, jonka päällä oli -nuttu, joka verhosi häntä kuten arkkua. Aamusta iltaan seisoi hän -tarjoilupöydän takana. Hän ei sinutellut enää ketään, vaan kutsui -jokaista "te", ja puhui yleensä vähän, ja silloinkin lyhyesti, -katkonaisesti, aivankuin haukkuen, ja katsoi vieraisiin, kuten -uskollinen koira, joka vahtii isäntänsä omaisuutta. Iljalle osti -hän harmaan verkanutun, saappaat, palton ja lippalakin, ja kun -poika ensi kerran pani ylleen ne kappaleet, muistui elävästi hänen -mieleensä vanha lumppujen kerääjä. Hän miltei koskaan puhunut setänsä -kanssa, ja hänen elämänsä kului yksitoikkoisesti, hiljaa, Ja vaikka -omituiset, lapselle harvinaiset, tunteet ja ajatukset kiinnittivät -hänen mieltään, niin vaivasi häntä kuitenkin painostava ikävä. -Yhä useammin alkoi johtua hänen mieleensä maaseutu; nyt tuntui -hänestä erittäin selvältä, että siellä oli paljon parempi asua. -Olihan siellä hiljaista, yksinkertaista ja luonnollista. Muistuivat -mieleen Kershenetsin tiheät metsät, Terenti-sedän kertomukset -Antipa-erakosta, ja muistaessaan Antipaa, johtui hänen mieleensä -toinen samanlainen erakko, Pashka. Missä oli hän? Kenties on hänkin -karannut metsään, kaivanut siellä itselleen kuopan ja elelee siinä. -Myrsky vinkuu metsässä, sudet ulvovat. Se tuntuu kauhealta, vaan -samalla hyvältä. Ja talvella, kauniilla ilmalla, hohtaa kaikki -hopealta, ja niin on hiljaista, ett'ei muuta kuulu, kuin lumen narske -jalkain alla, ja jos seisoo liikkumatta, kuuluu vaan oman sydämen -sykintä. - -Mutta kaupungissa on sen sijaan aina melua ja hälinää, yölläkään -ei se lopu. Ihmiset hoilottavat, huutavat poliisia, riitelevät, -ajurit ajavat edestakasin, ja niiden ajoneuvojen jyrinästä tärisevät -ikkunalasit. Pojat huutavat ja meluavat koulussa. Suuret kiljuvat, -kiroilevat, tappelevat ja juopottelevat. Ja se ei tunnu ainoastaan -levottomalta, -- välisti on se kauheatakin. Ihmiset ovat kuin -järjiltään, -- toiset ovat konnia ja veijareita, kuten Petruha, -toiset ilkeitä, kuten Savel tai niin kurjan kurjia kuten Perfishka, -Terenti-setä, Matitsa... Etenkin hämmästytti Iljaa se kevytmielinen -tapa, jolla suutari tavallisesti käyttäytyi. - -Kerran, eräänä aamuna, kun Ilja oli kouluun lähdössä, tuli Perfishka -ravintolaan. Repaleisena, unisena asettui hän ääneti tarjoilupöydän -ääreen seisomaan katsoen Terentiin. Hänen vasen silmänsä vavahteli ja -tavantakaa räpytti hän sitä, ja alahuuli oli omituisesti riipuksissa. -Terenti-setä katsahti häneen, hymyili ja kaasi hänelle kolmen -kopeekan lasin viinaa, joka oli Perfishkan tavallinen aamunapsi. -Perfishka otti lasin vapisevaan käteensä, kaatoi sen sisällyksen -suuhunsa, vaan ryypättyään ei hän rykinyt, ei kiroten kehunut juoman -hyvyyttä eikä edes haukannut mitään päälle. Uudestaan katsoa tiirotti -hän Terentiin omituisesti vavahtelevalla vasemmalla silmällään, vaan -hänen oikea silmänsä oli himmeä ja liikkumaton, ikäänkuin hän sillä -ei olisi mitään nähnyt. - --- Mikä teidän silmäänne vaivaa? -- kysyi Terenti. - -Perfishka hieroi silmää kädellään, katsoi sitten kättään ja selitti -sitten äkkiä kovalla ja selvällä äänellä: - --- Puolisomme Avdotja Petrovna on kuollut... - --- Mitä ihmeitä? -- huudahti Terenti-setä, ja, vilkaisten -pyhäinkuvaan, teki ristinmerkin. - --- Rauha olkoon hänen sielullensa! - --- Mitä? -- kysyi? Perfishka, yhä katsoa tuijottaen Terentin -kasvoihin. - --- Sanon: rauha olkoon hänen sielullensa. - --- Niin... Hän kuoli!... -- sanoi suutari. Sitten pyörähti hän ympäri -ja poistui ravintolasta. - --- Kummallinen mies! -- mutisi Terenti, päätään pudistaen. Iljankin -mielestä oli suutarin käytös omituista... Kouluun mennessään poikkesi -hän kellarikerrokseen katsomaan vainajata. Siellä oli pimeätä ja -ahdasta. Naiset, jotka asuivat ullakossa, olivat tulleet suutarin -huoneeseen ja seisoivat puoliääneen puhellen yhdessä joukossa -nurkassa, jossa sänky oli. Matitsa koetteli Mashalle erästä pukua ja -kysyi: - --- Puristaako kainaloista? - -Masha, joka seisoi kädet ojossa, vastasi oikullisella äänellä: - --- Puristaa!... - -Suutari istui kumarassa pöydällä katsellen tytärtään ja hänen -silmänsä yhä vavahteli. Ilja katsahti kuolleen kalpeisiin, -pöhöttyneisiin kasvoihin, muisti hänen tummat silmänsä, jotka nyt -ikiajoiksi olivat sulkeutuneet, ja poistui huoneesta sydän raskaana. - -Hänen koulusta palatessaan ja astuessaan ravintolaan kuuli hän -Perfishkan soittavan hanuria ja reippaasti laulavan: - - "Oh, sä oma kultasein - Kun sä ryöstit sydämein! - Mihin heitit saaliisi, - Kyllästyitkö vaaliisi?" - --- Hoh, hoh!... Tässä nyt olen, kun vaimoväki ajoi minut ulos! Suori -tiehesi, kelvoton, huusivat he! Senkin juopporatti!... En minä -suutu... olen kärsivällinen... Hauku minua, lyö, jos tahdot!... salli -minun vaan hieman pitää lystiä!... sallikaa, olkaa hyvä! Voi, veljet, -jokaista haluttaa nauttia elämästä! Vai kuinka? Jokaisen sielu on -samanlainen, oli hän kuka tahansa!... - - "Ken siellä voivottelee, - Ja ketä odottelee? - Vait! hiljaa! ällös sure, - Kovaa leipäkyrsää pure!" - -Epätoivosen ilonen ilme kuvastui Perfishkan kasvoilla; Ilja tunsi -häneen katsoessaan vastenmielisyyttä ja pelkoa. Hän ajatteli, että -Jumala ankarasti rankaisee suutaria moisesta käytöksestä hänen -vaimonsa kuolinpäivänä. Mutta seuraavanakin päivänä oli Perfishka -päissään. Vaimonsa arkun jälestä kulki hän kompastellen, silmäänsä -siristellen ja naureksien. Jokainen haukkui häntä, antoipa muuan -hänelle korvapuustinkin... - --- Kas vaan, ai, ai!... -- sanoi Ilja Jaakolle hautajaispäivän -iltana. -- Tuo Perfishka on oikea kerettiläinen! - --- Juokse hiiteen Perfishkoinesi! -- vastasi Jaakko -välinpitämättömästi. - -Ennenkin oli Ilja huomannut, että Jaakko oli viime aikoina paljon -muuttunut. Hän ei juuri koskaan enää tullut pihalle kävelemään, vaan -istui yhä kotona ja näytti kuin karttavan häntä. Alussa arveli Ilja, -että Jaakko oli ruvennut kadehtimaan hänen menestystään koulussa, -ja että hän nyt, kotona istuessaan, luki ahkerasti läksyjään. Vaan -vielä entistä huonommin hän näytti kuitenkin osaavan; opettaja -alituisesti torui häntä hajamielisyydestä ja kykenemättömyydestä -ymmärtämään yksinkertaisimpiakaan asioita. Jaakon suhde Perfishkaan -ei kummastuttanut Iljaa, sillä Jaakko milt'ei koskaan kiinnittänyt -huomiotaan talon elämään. Kuitenkin tahtoi Ilja tietää, mikä toveria -vaivasi, ja siksi kysyi hän häneltä kerran: - --- Mikä sinusta on oikeastaan tullut? Etkö tahdo enää ollakaan -ystäväni? - --- Minäkö? Enkö enää tahdo olla ystäväsi? Mitä sinä joutavia! -- -hämmästyneenä huudahti Jaakko ja lisäsi kiireesti: - --- Kuulehan, -- mene kotiin... Menehän, tulen heti perästä... Näytän -sinulle jotakin! - -Hän juoksi pois, ja Ilja uteliaana läksi huoneeseensa. Jaakko tuli -pian sinne. Hän sulki oven, meni ikkunan ääreen ja otti poveltaan -erään punakantisen kirjan. - --- Tule tänne! -- sanoi hän hiljaa tärkeän näkösenä, istuutuen -Terenti-sedän sängyn laidalle ja käskien Iljan istumaan viereensä. -Sitten avasi hän kirjan, laski sen polvelleen, ja seuraten sormellaan -rivejä, alkoi lukea: - -"Ja äkkiä... huomasi urhoollinen ritari kaukaa vuoren... joka -ulottui taivaaseen asti, ja jonka keskellä oli rautaportti. Hänen -miehekkäässä rinnassaan leimahti silloin rohkeuden liekki... Hän -kohotti keihäänsä ja hurjasti huutaen syöksyi eteenpäin kan... -kannustaen ratsuaan, ja iski väkevillä voimillaan porttia. Silloin -jyrähti hirveällä jyrinällä ukkonen... rautaportti lensi palasiksi... -ja samalla tulvi vuoresta tulta ja savua, ja kuului jyrisevä -ääni... josta maa vapisi ja kiviä vieri vuorelta ritarin ratsun -jalkoihin. 'Vai niin! siinähän sinä olet... järjetön huimapää!... -Minä ja kuolema olemme jo kauan odottaneet sinua!...' Ritari, savun -sokaisemana..." - --- Mikä se on? -- kysyi Ilja kummastuneena, kuunneltuaan toverinsa -mielenliikutuksesta vapisevalla äänellä lukemista. - --- Häh? -- sanoi Jaakko, kohottaen kalpeat kasvonsa kirjasta. - --- Mikä se on -- se ritari? - --- Se on sellainen mies... hevosen selässä... keihäs kädessä... -Raoul Peloton on hänen nimensä... Lohikäärme on ryöstänyt hänen -morsiamensa, ihanan Luisen... Vaan kuule edelleen, -- keskeytti -kärsimättömästi Jaakko. - --- Odotahan! Mutta mikä on lohikäärme? - --- Se on käärme, jolla on siivet ja jalat, joissa on rautakynnet... -Sillä on kolme päätä ja jokainen niistä syöksee tulta -- ymmärrätkö? - --- Onpas sitä! -- sanoi Ilja silmät suurena. -- Kyllä se puolensa -pitää!... - --- No, kuuntelehan edelleen!... Rinnakkain toinen toisessaan kiinni -istuen, vavisten uteliaisuudesta ja iloisesta mielenjännityksestä, -astuivat pojat uuteen ihmemaailmaan, jossa väkevät, ilkeät hirviöt -joutuivat rohkeiden ritarien voimakkaan, käden uhriksi, jossa -kaikki oli suurenmoista, kaunista ja ihmeellistä, eikä mikään -muistuttanut tästä harmaasta, ikävästä elämästä. Siellä ei ollut -ryysyisiä, päihtyneitä ihmisiä, ja puolimädänneiden talojen sijasta -oli palatseja, jotka kiilsivät kullalta, ja taivasta tapailevia, -rautaisia linnoja. Heidän kulkiessaan mielikuvituksen luomilla -rikkailla mailla, soitti ravintolassa juopunut Perfishka hanuriansa -ja lauloi runomuotoon sovitettuja hullutuksiaan: - - "Ei kuoltuani vainen - Vie mua paholainen. - Päämääräks' elämän paan tuon: - Ma paholaisen moiseks' juon!" - --- Eikö niin, veljet! Soita, laula! Jumala rakastaa ilosia! - -Hanuri alkoi taas kiivaasti soida aivankuin se olisi koettanut -saavuttaa suutarin sointuvaa ääntä, hänen laulaessaan kilvan sen -kanssa erään hiukan liian kevytsisältöisen tanssisävelen: - - "Äl' itke, että nuoruudesta - Oot kärsinyt sä pakkasesta; - Kun kuolet -- joudut helvettiin, - Ja siellä tulee kuuma!" - -Joka säe laulussa herätti kuulijoissa naurua ja vilkkaita -hyvä-hautoja. Hanurin äänet sekottuivat lasien kilinään, jalkojen -kumeaan tömähtelemiseen lattiaan, tuolien jyrinään, -- ja nämä -yhdessä synnyttivät äänen, joka muistutti talvimyrskyn ulvontaa -metsässä. - -Mutta pienessä huoneessa, jonka vaan ohut lautaseinä erotti tästä -ulvonnasta, istui kaksi poikaa kumartuneena kirjan yli, ja toinen -heistä kuiskaamalla luki: - -"Silloin tempasi ritari hirviön rautaiseen syliinsä, ja se jyrisi, -kuten ukkonen, tuskasta ja raivosta..." - - * * * * * - -Kirjan jälkeen ritarista ja lohikäärmeestä tuli vuoro yhtä -ihmeelliselle kirjalle: "Guak eli voittamaton uskollisuus", sitten -seurasi "Kertomus urhoollisesta Venetian prinssistä Franzilista ja -nuoresta Renzivena-kuningattaresta", ja todellisuuden vaikutukset -väistyivät Iljan mielestä kokonaan ritarien ja ritarirouvien tieltä. -Toverukset vuoron perään varastelivat kaksikymmenkopeekkaisia -rahalaatikosta, joten kirjoista ei puutetta ollut. He tutustuivat -"Jashka Smertjenski'n" uhkarohkeisiin harharetkiin, tulivat -haltioihinsa "Japantsha'sta, tataarilaisesta rosvopäälliköstä" ja yhä -enemmän kaikkonivat he elämän kovasta ja armottomasta todellisuudesta -sellaiselle alueelle, jossa ihmiset osasivat rikkoa kohtalon lujat -kahleet ja saavuttivat onnen. Kauan elivät he haave-elämää, ja siltä -ajalta painui Iljan mieleen vain yksi tapaus. - -Kerran kutsuttiin Perfishka poliisikammariin. Hän meni sinne -levottomana, vaan palasi ilosena, tuoden tullessaan Pashka -Gratsheff'in, pitäen häntä lujasti kädestä. Pashkan silmät katsoivat -vielä yhtä kirkkaasti kuin ennenkin, vaan laihtunut hän oli -tavattomasti ja kellastunut, ja kasvot olivat kadottaneet paljon -entisestä uhmailevaisuudestaan. Suutari vei hänet ravintolaan ja -kertoi siellä, silmiään räpyttäen: - --- Tässä on nyt, hyvät ystävät, itse herra Pavluha Gratsheff! Hän -on juuri saapunut tänne kruununkyydillä Pensan kaupungista... -Kummallista väkeä se on tämä nykyinen polvi koskaan eivät he tunne -itseään onnellisiksi kotona! Tuskin vielä osaavat liikkua omilla -jaloillaan, kun jo täytyy -- maailmalle lähteä onnen ongintaan! - -Pashka seisoi hänen vieressään toinen käsi rikkinäisten housujen -taskussa, toinen taas yhä koetti riistäytyä suutarin kourasta. Hän -katsoi altakulmain, kieroon suutaria. Muuan läsnäolijoista neuvoi -Perfishkaa antamaan Pashkalle kunnon selkäsaunan, vaan suutari -vastasi totisena, päästäen Pashkan käden irti: - --- Minkätähden? Kulkekoon maailmaa, kenties hän vielä kerran löytää -onnensa. - --- Ehkä hänellä on nälkä! -- huomautti Terenti, ja ojensi pojalle -leipäpalasen, sanoen: - --- Pashka, hepäs! - -Poika hitaasti otti leivän ja läksi ovea kohti. - --- Hu-ii! -- vihelsi suutari hänen jälkeensä. -- Taas hän läksi! -Näkemään asti, nuori ystäväni! - -Ilja, joka oli katsellut kohtausta huoneensa ovelta, huusi Pashkaa -luoksensa. Tämä mietti hetkisen, ennenkuin noudatti kutsua, ja -tultuaan sitten Iljan kammariin, katsahti hän epäilevästi ympärilleen -ja lyhyesti, tylysti kysyi: - --- Mitä tahdot? - --- Terveheksi!... - --- No terveheksi!... - --- Istu!... - --- Miksi? - --- Muuten vaan!... jutellaan vähän!... - -Iljaa hämmästytti Grastheff'in katkonaiset, äkäset vastaukset ja -käheä korkea ääni. Hänen teki mielensä kysellä Pashkalta, missä hän -oli ollut koko kesän ja mitä hän oli nähnyt. Vaan Pashka, joka oli -istunut tuolille, leipää pureksien alkoikin puolestansa itse kysellä -häneltä: - --- Joko lopetit koulunkäyntisi? - --- Keväällä lopetan! - --- Mutta minäpä olen jo lopettanut!... - --- Älähän! -- epäillen huudahti Ilja. - --- Pian minä, vai kuinka? - --- Missä kävit koulua? - --- Vankilassa, vankien luona!... - -Ilja astui lähemmäksi häntä ja, katsoen kunnioituksella hänen -laihtuneisiin kasvoihinsa, kysyi: - --- Kuinka kauan istuit? Oliko siellä kauheata? - --- Ei lainkaan kauheata!... Istuin... nelisen kuukautta... Olin näet -monessa vankilassa... eri kaupungeissa... Minä, veikkonen, jouduin -herrojen pariin... Rouviakin oli siellä... oikeata herrasväkeä! -Monenlaisia kieliä puhuvat ja osaavat paljon... Siivosin heidän -koppinsa heille! Iloista väkeä ne olivat, pirut, vaikka olivatkin -vankilassa!... - --- Rosvojako ne olivat olleet? - --- Ensimmäistä lajia, -- vastasi ylpeästi Pashka. - -Ilja räpäytti silmiään, tuntien yhä suurempaa kunnioitusta Pashkaa -kohtaan. - --- Olivatko ne venäläisiä? -- kysyi hän. - --- Oli muutamia juutalaisiakin... Kelpo väkeä!... Ne ne ymmärsivät -asiansa, veliseni! Kuka vaan eteen oli sattunut, se oli ryöstetty -paljaaksi!... No, vihdoin joutuivat he kiinni, ja nyt on Siperia -edessä! - --- Kuinka sinä sitten voit oppia siellä? - --- Sanoin vaan hyvin yksinkertaisesti heille: opettakaa minua, -- -niinpä opettivat... - --- Lukemaanko ja kirjottamaan? - --- Kirjottaminen on vielä huononlaista!... Mutta lukea osaan niin -paljon kuin tahdot! Olen jo lukenut koko joukon kirjoja!... - -Kun puhe siirtyi kirjoihin, vilkastui Ilja. - --- Mekin luemme Jaakon kanssa. Ja niin tavattoman hauskoja kirjoja! - -He rupesivat kilvan toinen toisellensa luettelemaan lukemiansa -kirjoja. Pian sanoi Paavali huoaten: - --- Kyllä te, pirut, olette enemmän lukeneet! Ja teidän kirjanne ovat -hauskempia. Minä taas olen enemmäkseen lukenut runoja... Siellä oli -niillä monenlaisia kirjoja, vaan parhaita olivat ne, joissa oli -runoja!... - -Pian tuli huoneeseen Jaakkokin, silmät suurina ja nauraa hihittäen. - --- Mitä hihität, senkin pässinpää? -- kysyi Pashka. - --- Ilman aikojani!... Missä olet ollut? - --- Siellä, minne sinä et koskaan voi mennä!... - --- Ajattelepas, -- sanoi Ilja toverilleen, -- että hänkin on lukenut -kirjoja!... - --- Älähän! -- huudahti Jaakko ja rupesi heti ystävällisesti -puhuttelemaan Pashkaa. - --- Toverukset istuutuivat rinnakkain ja heidän välillään sukeusi -vilkas, jos kohta hajanainen, keskustelu. - --- Minä sitä olen nähnyt jos jotakin, jota kaikkea ei kertoakaan -osaa! -- ylpeästi ja innostuneesti virkkoi Pashka. -- Kerran olin -kaksi vuorokautta vallan syömättä! Yöni vietin metsässä... ypösen -yksinäni. - --- Pelottiko? -- kysyi Jaakko. -- Mene koettamaan, niin saat tietää! -Kerran olivat koirat purra minut kuoliaaksi... Kävin Kasanin -kaupungissakin... Siellä on pystytettynä muistopatsas eräälle -miehelle, joka oli sepittänyt runoja... Se oli tavattoman suuri -mies!... Jalat olivat sillä mahdottoman suuret! Nyrkkikin oli sinun -pääsi kokoinen, Jashka! Minäkin rupean runoja tekemään, olen jo vähän -opetellut!... - -Hän ojentautui äkkiä suoraksi ja, katsoa tuijottaen yhteen kohti, -lausui totisena, nopeasti: - - "Pitkin katua väkeä käy, - Ei löytänyt puute sen luokse; - Mutt' pyydäpä leipää -- pois! - Ne ylpeät huutaa -- juokse - Hiiteen!..." - -Hän vaikeni, katsahti tovereihinsa ja antoi päänsä hiljaa vaipua -alas. Hetkisen kesti kiusallista äänettömyyttä. Sitten kysyi Ilja -varovasti: - --- Onko tuo runoa! - --- Etkö sitte kuule? -- vihasesti huudahti Pashka. -- Kun on -- -luokse -- juokse, -- niin mitä se on muuta kuin runoa... - --- Tietysti se on runoa! -- kiireesti huudahti Jaakko. -- Sinulla on -aina joka asiaan sanomista, Ilja! - --- Olen minä sepittänyt muitakin runoja, -- kääntyi Pashka vilkkaasti -Jaakkoon, ja heti alkoi nopeasti lasketella: - - "Taivas harmaa, maa -- yks lokalaikka, - Syys kolkko sateinensa saa. - Mutt' mull' ei missään asuntoa. - Ja nuttu -- paikan päällä paikka!..." - --- Ohoo! -- veti pitkään Jaakko, silmät suurina. - --- Se oli oikeata runoa! -- vakuutti Iljakin. - -Pashkan kasvoille kohosi vieno puna, ja hän siristi silmiään, -ikäänkuin niihin olisi mennyt savua. - --- Sepitän vielä pitkiäkin runoja! -- kehäsi hän. -- Se ei kai ole -niinkään vaikeata! Kulkiessaan näkee -- kukkia -- metsiä, niittyjä -- -peltoja!... Itsestään syntyvät säkeet!... - --- Ja mitä rupeat nyt tekemään? -- kysyi häneltä Ilja. - -Pashka räpytti silmiään, katsahti ympärilleen, ja, vähän vaiettuaan, -virkkoi vihdoin hiljaa, epävarmasti: - --- Mitä tahansa!... - -Mutta heti lisäsi hän sen jälkeen varmalla äänellä: - --- Ja sitte taas pakenen!... - -Vastaiseksi jäi hän asumaan suutarin luo, ja, joka ilta kokoontuivat -lapset hänen luoksensa, Maakerroksessa oli hiljaisempaa ja hauskempaa -kuin Terentin kammarissa. Perfishka oli harvoin kotona. Hän oli -juonut kaikki, mistä suinkin oli rahaa saanut, ja nykysin teki hän -työtä päiväpalkalla toisille mestareille, vaan joll'ei työtä ollut --- hän istui ravintolassa. Hän kuleksi puolialastonna, avojaloin, -kainalossa eriämätön, rakas hanurirämä. Se oli kuin kasvanut kiinni -hänen ruumiiseensa, ja hän oli pannut osan iloista mieltään siihen, -niin että he kumpikin olivat tulleet toistensa kaltaisiksi -- -molemmat risaisia, kuluneita, täynnä ilosia lauluja ja rallatuksia. -Kaikille kaupungin suutareille oli Perfishka tuttu reipasten -ja ilosten viisujen, lystikkäitten tanssilaulujen laulajana ja -iroonisten kompien puhujana, -- ja hän oli tervetullut vieras joka -suutarin työhuoneessa. Kaikki pitivät hänestä siksi, että hän osasi -keventää heidän raskasta ja yksitoikkoista työtään lauluillaan ja -sujuvilla, hauskoilla jutuillaan. - -Kun hän oli onnistunut ansaitsemaan muutamia kopeekoita, antoi hän -puolet tyttärelleen. Siihen rajottuikin koko hänen huolenpitonsa -lapsestaan. Masha sai elää omine valtoineen. Hän oli kasvanut -pitkäksi, hänen musta kihara tukkansa ulottui hartijoille, tummat -silmät olivat tulleet suuremmiksi ja niihin oli tullut vakava ilme; -vartalo oli hoikka ja solakka. Mainiosti hoiti hän emännän tehtäviä -pikku asunnossaan. Hän keräsi lastuja rakenteilla olevien talojen -luota, koetti keittää lientä ja kulki puolille päiville hameet -ylös nostettuina, nokisena, märkänä, huolestuneena. Valmistettuaan -itselleen päivällisen, siivosi hän huoneen, peseytyi, puki yllensä -puhtaat vaatteet ja istuutui pöydän ääreen ikkunan eteen korjaamaan -jotakin vaatekappaletta. Ommellessaan lauleli hän jotakin iloista -laulua muistuttaen vilkkaudellaan ja liikkuvaisuudellaan häkissä -olevaa talitiaista. - -Usein kävi hänen luonansa Matitsa, tuoden tullessaan vehnästä, teetä, -sokeria, lahjottipa hän kerran hänelle sinisen hameenkin. Masha -otti vieraansa vastaan kuten aikuinen ihminen ja perheen emäntä -konsanaankin -- hän asetti pienen lakkisen toekeittiön pöydälle, -tarjosi Matitsalle teetä, ja kuumaa, maukasta teetä juodessaan, -juttelivat he yhtä ja toista ja haukkuivat Perfishkaa. Matitsa -soimasi kiihkeästi suutaria, jotavastoin Masha vaan myönteli hennolla -äänellään aivan kuin kohteliaisuudesta vierastaan kohtaan. Mutta itse -puhui hän isästään aina jonkinmoisella suopeudella, katkeruudetta. - --- Tietysti on järjetöntä, jos mies juo päätteli hän. -- Mutta hän -raukka pitää niin paljon iloisuudesta. Hän näet juo siksi, että hän -tulisi iloiseksi... Äidin eläessä ei hän paljoa juonut... - --- Kunpa hänen sisuksensa palaisivat! murisi Matitsa, uhkaavasti -kulmakarvojaan rypistäen. -- Onko tuo juopporatti unohtanut, että -hänellä on kotonaan pikkutyttö? Senkin hylkiö! Hirtettävä hän olisi! - --- Mutta hänhän tietää, että minä olen jo suuri ja osaan itse tehdä -kaikki...? virkkoi Masha. - --- Jumalani, Jumalani! -- raskaasti huokasi Matitsa. -- Semmoista se -on tässä maailmassa! Mitä tulee tytöstä? Minullakin oli samanlainen -tyttö kuin sinä!... Se jäi sinne, kotiin... Horolin kaupunkiin. -Ja etäällä on Horol, niin ett'en löytäisi tietä, vaikka pääsinkin -sinne... Niin saattaa ihmiselle käydä! Hän elää elämistään maailmassa -ja unohtaa, missä hän syntynyt on... - -Masha kuunteli mielellään tuon naisen syvää ääntä, jolla oli suuret -kasvot ja lehmänsilmät. Ja vaikka Matitsa haisikin aina viinalle, -niin ei se kuitenkaan estänyt Mashaa nousemasta hänen syliinsä, -puristautumasta hänen pulleata rintaansa vastaan ja suutelemasta -hänen hyvin muodostuneen suunsa paksuja huulia. Matitsan oli tapana -käydä aamusin, vaan iltasin kokoontuivat Mashan luokse pojat. He -pelasivat korttia, -- "knorria", "myllymattia", "omaa valttia", vaan -useimmiten istuivat he jotakin kirjaa lukien. Masha kuunteli myös -suurella mielenkiinnolla lukemista eikä hän kauheissa kohdissa voinut -olla hiljaa huudahtamatta. - -Jaakko piti entistä suurempaa huolta tytöstä. Alituisesti toi -hän hänelle kotoaan leipää ja lihaa, teetä, sokeria, lamppuöljyä -olutpulloissa, välisti rahaakin, jota oli jäänyt kirjojen ostosta -jälelle. Hän oli jo niin tottunut tekemään kaikkea tätä, että se -tapahtui kuin huomaamatta, ja Mashakin piti hänen huolenpitoaan niin -luonnollisena, ettei hänkään huomannut sitä. - --- Jasha! -- sanoi hän, -- hiilet ovat loppuneet! - --- Hyvä on! - -Ja hetken päästä hän joko toi hiiliä tai antoi hänelle -kaksikopeekkaisen, sanoen: - --- Käy ostamassa! En voinut varastaa! - -Hän hankki Mashalle kivitaulun ja rupesi häntä iltasin opettamaan -kirjottamaan. Oppiminen kävi hitaasti, vaan kahden kuukauden päästä -osasi Masha kuitenkin jo lukea ja kirjottaa kaikki kirjaimet. - -Ilja oli myös tottunut tähän suhteeseen, eikä kukaan koko talossa -juuri kääntänyt huomiotaan siihen. Välistä varasti Iljakin toverinsa -pyynnöstä jotakin kyökistä tai ravintolasta ja toi maakerrokseen, -suutarin asuntoon. Tuo tummasilmäinen, hoikka tyttö miellytti -häntä, sillä olihan hän lisäksi samanlainen orpo, kuin hän itsekin. -Etenkin piti hän siitä, että Masha osasi elää yksin ja käyttäytyi -kaikessa, kuten aikaihmiset konsanaankin. Hän näki mielellään Mashan -nauravan, ja siksi koetti hän häntä aina naurattaa. Mutta jollei hän -yrityksessään onnistunut, hän suuttui, ja rupesi kiusottamaan tyttöä. - --- Mustalaispentu! -- huusi hän ärsyttäen. Masha siristi silmiään, -vastaten samalla mitalla: - --- Laiha rottelo!... - -Sanasta syntyi toinen, ja pian riitelivät he tosissaan. Masha -tulistui pian ja syöksyi Iljan kimppuun pöllyyttääkseen hänet -perinpohjin, vaan tämä nauraen tyytyväisenä juoksi pakoon. - -Kerran korttipelissä sai hän Mashan kiinni petoksesta ja huusi -kiukuissaan hänelle: - --- Jashkan rakastajatar! - -Ja vielä lisäsi hän erään ruman sanan, jonka merkityksen hän jo -ymmärsi. Jaakko oli läsnä. Alussa hän nauroi, vaan huomattuaan, -että hänen pikku ystävättärensä kasvot muuttuivat surullisiksi ja -silmissä kiilsi kyyneleitä, kalpeni hän ja vaikeni. Äkkiä hän sitten -hyppäsi ylös tuolilta, ryntäsi Iljan kimppuun, löi häntä nenään, -ja, tartuttuaan kourin hänen tukkaansa, paiskasi hänet lattialle. -Kaikki tämä tapahtui niin nopeasti, ett'ei Ilja edes ehtinyt -puolustautumaan. Mutta kun hän sitten kivun ja vihan sokaisemana oli -hypännyt lattialta seisomaan, syöksyi hän, pää alas painettuna, kuten -härkä, Jaakon kimppuun, huutaen: - --- Odotahan! Kyllä minä sinulle näytän!... - -Mutta kun hän huomasi, että Jaakko, nojaten kyynärpäitään pöytään, -itki katkerasti, ja hänen vieressään seisoi Masha ja puhui kyyneleet -silmissä: - --- Älä välitä hänestä. Hän on häpeämätön lurjus! He ovat -kaikki ilkeitä... hänen isänsä on vankeudessa... ja setänsä on -kyttyräselkä!... Hänenkin selkäänsä kasvaa vielä kyttyrä! Hävytön -sinä olet! huusi hän, astuen rohkeasti Iljan eteen. - --- Sinä, sen rupinaama!... mokoma lumpunkokooja! Tulepas vaan! -Tulepas koetteeksi, niin revin nahkan naamastasi! Tulepas!... - -Ilja ei liikahtanutkaan. Hänen tuli paha olla nähdessään Jaakon -itkevän, jonka mieltä hän ei ollut tahtonut pahottaa, ja häntä -hävetti tapella tytön kanssa. Vaan ett'ei Mashalla ollut mitään -tappelua vastaan, sen huomasi hän hyvästi. Sanaakaan sanomatta -poistui hän maakerroksesta ja kuljeksi kauan pihalla, mieli raskaana -ja täynnä katkeria ajatuksia. Sitten astui hän Perfishkan huoneen -ikkunan luo ja katsahti varovasti sisään Jaakko pelasi taas korttia -pienen ystävänsä, kanssa. Masha piti korttejaan viuhkan tavoin -kasvojensa alaosan edessä, ja näytti nauravan, samalla kun Jaakko -tuijotti kortteihinsa ja epävarmasti kosketti milloin mitäkin niistä. -Ilja tuli surulliseksi. Hän käveli vielä hetkisen pihalla ja astui -sitten päättävästi maakerrokseen. - --- Ottakaa minut mukaan! -- sanoi hän, astui pöydän luo. - -Hänen sydämensä löi kovasti, kasvoja poltti, ja silmät olivat maahan -luodut. Jaakko ja Masha olivat vaiti. - --- En hauku enää!... Jumalauta, en hauku! -- sanoi Ilja, katsahtaen -heiliin. - --- No, istu sitten... Voi, sinua! -- virkkoi Masha. - -Johon Jaakko ankarasti lisäsi: - --- Tyhmyri! Et ole enää mikään lapsi... Pitäisi sinun tietää, mitä -puhut... - --- Ei, me olemme vielä kaikki lapsia! puuttui puheeseen Masha, lyöden -pienen nyrkkinsä pöytään. - --- Siksi emme saakaan rumia sanoja käyttää. - --- Mutta miksi sinä minua!... -- sanoi Ilja moittivasti Jaakolle. - --- Sen kyllä ansaitsit! Älä valitakaan... -- vastasi Masha -arvokkaasti. - --- No, niin! En ole vihanen... Olihan se oma syyni... -- tunnusti -Ilja hymyillen hämillään Jaakolle. -- Ethän sinäkään ole vihanen, -- -ethän? - --- En! Ota kortit... - --- Hurjapää! -- sanoi Masha, ja siihen asia päättyi. - -Hetken päästä istui jo Ilja otsa rypyssä syventyneenä korttipeliin. -Hän istui aina siten, että voi lyödä lehtensä Mashan kaadettavaksi, -sillä häntä huvitti suuresti, kun tämä hävisi, ja sitä koetti -hän, niin kauan kuin peli kesti. Vaan tyttö pelasi taitavasti, ja -useimmiten hävisi Jaakko. - --- Voi sinua, mulkosilmä! -- puheli Masha säälitellen, -- taasko -sinusta tuli Matti! - --- Hiiteen mokomat kortit! Kyllästyttämään rupesivat! Luetaan -mieluummin "Tyttöä Kamtshatkasta!" - -Ja esiin otettiin risainen, tahrainen kirja ja luettiin onnettomasti -rakastuneen Kamtshatkan tytön kärsimyksistä. - -Kun Pashka Gratsheff oli tutustunut heidän elämäänsä, sanoi hän -maailmaa kokeneen miehen äänellä: - --- Kyllä, te pirut, vietätte hauskaa elämää! - --- Sitten katsahti hän Jaakkoon ja Mashaan ja hymyillen, vaan -tosissaan lisäsi: - --- Eläkää vaan! Sitten sinä, Jaakko, nait Mashan... Vai mitä? - --- Hupsu!... nauraen virkkoi Masha, ja he kaikki neljä nauroivat -täyttä kurkkua. - -Kun he olivat lukeneet loppuun jonkin kirjan tai väsyivät lukemiseen, -kertoili Pashka kokemuksiaan heille, ja hänen kertomuksensa olivat -yhtä hauskoja kuin kirjat. - --- Kun huomasin, pojat, että passitta oli vaikea tulla toimeen, -keksin minä kaikenlaisia keinoja. Kun näin poliisin, läksin kulkemaan -nopeasti, ikäänkuin olisin ollut jollakin asialla, tahi pysyttelin -lähellä jotakin talonpoikaa, aivan kuin hän olisi ollut isäntäni tai -isäni tai jotakin sellaista... Poliisi katsoo, vaan kun hän ei huomaa -mitään erityistä, ei hän ota minua kiinni... Kylissä oli hyvä olla, -sillä siellä ei ollut poliiseja. Ukkoja vain ja akkoja sekä lapsia, -vaan miehet olivat pelloilla. Jos joku kysyi, kuka olen, vastasin -minä: kerjäläinen. Kenen poikia? Eivät ole vanhemmat elossa... Mistä? -Kaupungista. Siinä kaikki! Juottavat, syöttävät hyvästi. Siellä sai -kulkea, kuinka halutti, juosta tahi vaikka vatsallaan madella... -Kaikkialla on ketoja, metsiä... Satakielet laulavat... tuntuu kuin -tekisi mieli lentää niiden luo! Kun on kylläinen, niin ei mitään tee -mieli, vaan voisi siten kulkea vaikka maailman ääriin saakka. Tuntuu -kuin joku työntäisi eteenpäin, kuin äiti kantaisi pientä lastaan. -Mutta olen monasti nälkääkin nähnyt, -- brr! Vatsa on nälästä -niin naukunut, että on mieli tehnyt maata puremaan! Päätä on ihan -huimannut... Kun sitten sattui saamaan leipää, niin pidä puoliasi -jumalanvilja! Olisin syönyt vaikka kokonaisen vuorokauden yhtämittaa. -Ja kuitenkin olin hyvin iloissani, kun jouduin putkaan... Ensin -pelästyin, vaan sitten olin hyvin tyytyväinen! Olin aina pelännyt -poliisia. Olin luullut, että kun vaan kiinni saavat, rupeavat lyömään -ja lyövät vielä kuoliaaksi! Vaan niin ei kuitenkaan käynyt, päin -vastoin hiipi hän hiljaa takaapäin luokseni ja kevyesti otti niskasta -kiinni. Seisoin katsomassa erään kellokaupan ikkunasta kelloja... -Paljon niitä olikin, kultakelloja ja muita. -- Minä huutamaan! -Mutta hän kysyy ystävällisesti, kuka olen ja mistä? No, minä -sanoin, olisivathan he kuitenkin saaneet tietää, sillä he kuuluvat -tietävän kaikki... Hän vei minut poliisikammariin... Siellä oli -kaikenlaisia herroja... Mihin olet menossa? -- kysyivät. -- Vaellan -vaan ympäri maailmaa... Nauraa hohottivat... Pistivät putkaan... -Sielläkin jokainen nauroi minulle. Vaan sitten ottivat ne herrat -minut hommiinsa... Ne ne olivat väkeä, ne pirut, uskokaa tai olkaa -uskomatta! - -Herroista puhui hän enimmäkseen vahvistussanoilla. Ne olivat -nähtävästi tehneet syvän vaikutuksen häneen, vaan samalla kertaa -olivat ne ikäänkuin sulautuneet yhteen hänen muistossaan, niin että -ne näyttivät yhdeltä suurelta, himmeältä läiskältä. - -Elettyään suutarin luona noin kuukauden, katosi Pashka taas -uudelleen. Jälestäpäin sai Perfishka kuulla että hän oli ruvennut -oppilaaksi erääseen kirjapainoon ja asui jossakin etäisessä -kaupunginosassa. Kun Ilja kuuli sen, huokasi hän kateellisesti ja -sanoi Jaakolle: - --- Me vaan istumme täällä ja happanemme... - - * * * * * - -Ensi aikoina Pashkan katoamisen jälkeen tuntui Iljasta, kuin häneltä -olisi jotakin puuttunut, vaan pian joutui hän taas haavemaailmaan. -Uudestaan alkoi kirjojen lukeminen, ja Iljan sielu vaipui suloiseen -puoli-uinailuun. - -Herääminen tapahtui äkkiä ja odottamatta. Ilja kävi vielä koulua, kun -hänen setänsä eräänä päivänä sanoi hänelle: - --- Kohta olet oppinut tarpeeksi... täytät neljätoista vuotta... alkaa -olla aika ruveta sinulle paikkaa katselemaan. - --- Paikka on hankittava! -- myönsi Petruhakin. -- Ja kun meillä on -paljon tuttavia, en luule sen käyvän vaikeaksikaan... Jashkalle ei -tarvitse paikkaa etsiä, hänellä se on jo odottamassa! Laiskotelkoon -vielä vuoden, vaan sitten on hänen astuttava tiskin taakse. Ja -sinulle, Terjoha, avaan minä toisen ravintolan täällä läheisyydessä. -Saat olla siellä kuin oma isäntäsi, kunhan vaan teet minulle tilin. -Niin, voin kiittää Herraa huolenpidostansa minun suhteeni. - -Iljasta kuuluivat nuo sanat tulevan kuin jostakin kaukaa; ne eivät -olleet missään yhteydessä niiden ajatusten kanssa, jotka hänen -mieltään kiinnittivät eivätkä ne tehneet häneen mitään vaikutusta. -Vaan kerran, varhain eräänä aamuna, herätti hänet setä, sanoen: - --- Nouse ylös ja peseydy pian hyvin puhtaaksi! - --- Mihin on sitten mentävä? -- unisesti kysyi Ilja. - --- Paikkaan! Jumalalle kiitos, löytyi sinulle palveluspaikka!... -Kalakauppaan sait paikan. - -Iljan sydäntä kouristi jokin outo aavistus. Hänen halunsa päästä -pois tästä talosta, jossa hän tunsi joka kohdan ja oli tottunut -kaikkeen, katosi, ja se huonekin, josta hän ei ollut pitänyt, -näytti nyt puhtoselta, valosalta. Silmät lattiaan tuijottaen, istui -hän vuoteellaan eikä häntä yhtään haluttanut pukeutua... Jaakko -astui huoneeseen, tukka kampaamattomana, kasvot synkkänä ja pää -kallistuneena vasenta olkapäätä vasten, katsahti toveriinsa ja sanoi: - --- Joudu, isä odottaa... Käytkö usein täällä? - --- Käyn... - --- Hyvä... Poikkea heittämässä Mashalle hyvästisi. - --- Mutta en kai minä iäksi täältä lähde, -- virkkoi Ilja vihasesti. - --- Vaan Masha tulikin itse. Hän jäi seisomaan oven viereen, ja sanoi -surullisesti Iljaan katsahtaen: - --- Hyvästi nyt, Ilja! - -Ilja kiivaasti tempasi nuttuaan, jota hän juuri veti ylleen, ja -kirosi. Masha ja Jaakko kumpikin huokasivat syvään. - --- Muistahan käydä täällä! -- sanoi Jaakko. - --- Kyllä muistan! -- jurosti vastasi Ilja. - --- Kuulepas puotilaisen ääntä! -- huomautti Masha. - --- Voi sinua, ankka! -- sanoi Ilja hiljaa ja moittivasti. - -Vähän ajan päästä kulki hän jo katua Petrahan rinnalla, joka oli -pukeutunut pyhäpukuunsa, pitkään sortuukiin ja nariseviin saappaisiin. - --- Vien sinut nyt hyvin kunnioitetun miehen palvelukseen, miehen, -jonka koko kaupunki tuntee, -- sanoi hän opettavalla äänellä Iljalle, --- nimittäin Kiril Ivanitsh Stroganin... Hän on saanut mitallejakin -hyvyydestään ja hyväntekeväisyydestään! Hän on äänivaltainen jäsen -kaupungin neuvostossa ja ehkä tulee hän vielä kerran valituksi -joksikin kaupungin hallitusmieheksikin. Palvele häntä rehellisesti ja -uskollisesti, niin kyllä hän sinusta miehen tekee... Sinä olet vakava -poika etkä mikään huimapää... Hänelle on yhtä helppoa tehdä jollekin -hyvä työ, kuin sylkäistä... - -Ilja kuunteli häntä ja koetti kuvitella mielessään, minkälainen -kauppias Strogani on. Kummallista kyllä, tuntui hänestä, että -kauppias on Jeremei-ukon näköinen, -- yhtä kuivahkon laiha, -hyväsydäminen ja lystikäs. Vaan tultuaan kalapuotiin, näki hän -kirjotuspulpetin takana pitkän, isovatsaisen miehen. Hänellä ei ollut -haituvaakaan päässä, vaan kasvoja peitti silmistä lähtien kaulaan -asti sankka, punanen parta. Hänen kulmakarvansa olivat myös sankat ja -punaset, ja niiden alapuolella olivat pienet, vihertävät, vihasesti -vilkuvat silmät. - --- Kumarra! -- kuiskasi Petruha Iljalle, osottaen silmillään -punapartaista miestä. Ilja painoi päänsä pettyneenä alas. - --- Mikä nimi? -- jyrisi syvä bassoääni puodissa. - --- Ilja, -- vastasi Petruha. - --- No, Ilja, pidä silmät auki ja ole tarkkaavainen! Sinulla ei saa -nyt olla muita olemassa maailmassa, kuin isäntäsi! Ei sukulaisia, ei -tuttavia -- ymmärrätkö? Olen sinulle isänä ja äitinä -- enempää ei -minulla ole sinulle sanomista... - -Ilja vilkasi kulmainsa alta puotia. Vasuissa, jäiden seassa oli -suuria monnia ja sampia, hyllyillä isoja pinoja kuivatuita kuhia, -toutaimia, ja kaikkialla kiilsi läkkilaatikoita. Kirpeä suolaveden -haju täytti ilman, ja puodissa oli tukehuttavaa, ahdasta, kosteata. -Lattialla oli suuria ammeita, joissa uiskenteli eläviä kaloja, -sterlettejä [eräs sampilaji. Suom. muist.], mateita, ahvenia, särkiä. -Eräässä ammeessa muuan pieni hauki sujakehteli rohkeasti sinne tänne, -sysäten tieltään toisia kaloja ja voimakkailla pyrstönsä iskuilla -räiskyttäen vettä lattialle. Iljaa rupesi se säälittämään. - -Eräs kauppapalvelijoista, pieni, paksu mies, pyöreäsilmäinen ja -käyränenäinen, muistuttaen paljon huuhkainta, käski Iljan ottamaan -pois ammeista kuolleet kalat. Poika kääri ylös hihansa ja koetti -saada kaloja käteensä. - --- Tartu päähän, hölmö! -- kuiskasi kauppapalvelija. Välistä tarttui -Ilja epähuomiossa elävään kalaan, joka oli liikkumatta; se luiskahti -hänen kädestään ja rupesi uimaan aika kyytiä sinne tänne, kolhien -päätään ammeen seiniin. - --- Liiku sukkelammin! -- komensi kauppapalvelija. - -Vaan Iljaa oli pistänyt ruoto sormeen, ja hän pisti sormen suuhunsa, -ruveten sitä imemään. - --- Sormi suusta! -- jyrisi isännän basso. - -Sitten annettiin pojalle iso, raskas kirves ja käskettiin hänen mennä -kellariin hakkaamaan jäätä. Jääpalasia lensi hänen kasvoillensa -ja nutun kauluksen alle, kellarissa oli kylmä ja pimeä, ja kirves -kävi kattoon, kun hän sattui varomattomasti lyömään. Parin minuutin -kuluttua tuli hän läpimärkänä kellarista ja selitti isännälle: - --- Olen särkenyt kellarissa erään lasiastian. - -Isäntä katsoi tutkivasti häneen ja sanoi: - --- Ensimmäisen kerran annan anteeksi sinulle, koska itse tunnustit -tekosi... Toisen kerran tapahtuessa revin korvat päästäsi... Aivan -koneellisesti, huomaamatta, joutui Ilja uuteen elämään, kuten pieni -ruuvi sijotetaan suureen koneeseen. Hän nousi ylös viiden aikaan -aamulla, harjasi isäntänsä, tämän perheen ja kauppapalvelijoiden -jalkineet, meni sitten puotiin, lakasi sen lattian ja pesi pöydät -ja vaa'at. Kun kävi ostajia, nosti hän nähtäväksi tavarat, kantoi -ne ostajien kotiin ja meni sitten kotiin päivälliselle. Päivällisen -jälkeen ei ollut paljoa tekemistä, ja, jollei häntä lähetetty -jollekin asialle, seisoi hän puodin ovella, katseli liikettä torilla -ja mietti kuinka paljon maailmassa on ihmisiä, ja kuinka paljon -ne syövät kalaa, lihaa ja vihanneksia. Kerran kysyi hän siltä -kauppa-apulaiselta, joka oli huuhkaimen näköinen: - --- Mihail Ignatjitsh! - --- No, mitä nyt? - --- Mitä syövät ihmiset sitten, kun on pyydystetty kaikki kalat ja -teurastettu kaikki naudat? - --- Hölmö! -- vastasi kauppa-apulainen hänelle. - -Toisen kerran otti hän sanomalehden tiskiltä ja rupesi sitä lukemaan -puodin ovella. Vaan kauppa-apulainen tempasi lehden hänen kädestänsä, -tyrkkäsi häntä sormellaan nenään ja kysyi uhkaavasti: - --- Keneltä olet saanut luvan siihen, häh? Aasi... - -Tästä kauppa-apulaisesta ei Ilja lainkaan pitänyt. Kun hän puhui -isännän kanssa, lisäsi hän milt'ei joka sanan loppuun kohteliaasti -säänteen, vaan takanapäin kutsui hän kauppiasta veijariksi ja -tekopyhäksi, punaseksi perkeleeksi. Joka lauantai ja juhlien aattona -meni kauppias iltakirkkoon ja silloin tuli puotiin kauppa-apulaisen -vainio tai sisar, ja niille antoi hän aina mukaan suuren käärön -kaloja, kaviaria ja säilykkeitä. Erittäin huvitti häntä tehdä pilaa -kerjäläisille, joiden joukossa oli monta vanhusta, jotka muistuttivat -Iljalle Jeremei-ukkoa. Kun puodin ovelle tuli joku ukko ja nöyrästi -kumartaen pyysi almua, otti kauppa-apulainen tavallisesti pienen -kalan päästä kiinni ja pisti sen kerjäläisen käteen pyrstö edelläpäin -niin, että kalan selkäruodot tunkeutuivat pyytäjän kämmenlihaan. Ja -kun kerjäläinen tuskissaan tempasi kätensä takasin, huusi puotilainen -ivallisen-vihasesti hänelle: - --- Etkö huoli? Vähäksikö katsot? Suori tiehesi!... - -Kerran otti muuan vanha kerjäläisakka salaa kuivatun kuhan ja kätki -sen ryysyihinsä. Kauppa-apulainen sattui kuitenkin sen näkemään. Hän -tarttui akan tukkaan, otti häneltä pois varastetun kalan, painoi -hänen päänsä alas ja löi oikealla kädellään häntä alhaaltapäin -kasvoihin. Akka ei päästänyt ääntäkään, vaan poistui ääneti pää -kumarassa, mutta Ilja näki, kuinka hänen rikki lyödystä nenästään -kahtena virtana vuosi tummanpunanen veri. - --- Riittääkö? -- huusi kauppa-apulainen hänen jälkeensä. - -Ja kääntyen toiseen kauppa-apulaiseen, Karp'iin, sanoi hän: - --- En voi kärsiä noita kerjäläisiä!... Laiskureita ne ovat! -Kulkevat ympäri almuja anoen ja pysyvät kylläisinä ja viettävät -hyviä päiviä! Kristuksen veljiksi niitä kutsutaan. Mutta mikä olen -minä Kristukselle? Vieras, vai? Päivät päästänsä kiemurtelen kuin -mato päivänpaisteessa, saamatta koskaan levätä tahi kunnioitusta -osakseni... - -Toinen kauppa-apulainen, Karp, oli hiljainen ja jumalinen mies. -Hän puheli yleensä vaan kirkoista, kirkkolaulajista, piispan -toimittamista jumalanpalveluksista ja oli joka lauantai hyvin -levoton, pelätessään myöhästyvänsä iltakirkosta. Lisäksi harrasti hän -kaikenlaisia silmänkääntäjän temppuja, ja joka kerran, kun kaupunkiin -ilmestyi mikätahansa "ihmetaituri", kävi Karp välttämättömästi -katsomassa sen esityksiä... Hän oli pitkä, laihahko ja erittäin -sukkelaliikkeinen mies. Kun puodissa oli paljon ostajia, pujahteli -hän niiden joukossa kuin käärme, hymyili jokaiselle, puheli kaikkien -kanssa, vilkuen yhä isäntäänsä, ikäänkuin hän olisi tahtonut ylpeillä -taitavuudellansa. Iljaa näytti hän halveksivan eikä tämäkään pitänyt -hänestä. Isännästään piti hän sen sijaan paljon. Aamusta iltaan -seisoi kauppias pulpettinsa ääressä, avaten laatikkoa ja heittäen -siihen rahaa. Ilja huomasi, että hän teki sitä välinpitämättömän -näköisenä, eikä ahneesti ja se miellytti häntä. Hauskaa oli -sekin, että isäntä puheli hänen kanssansa sekä useammin että -ystävällisemmin, kuin kauppa-apulaisten kanssa. Iltapäivisin, jolloin -ei tavallisesti käynyt ostajia, oli kauppiaalla tapana toisinaan -puhutella Iljaa, joka seisoi ajatuksissaan puodin ovella: - --- Hoi, Ilja, nukutko? - --- En... - --- Sitähän minäkin... Mutta miksi sitten aina olet totinen? - --- Minäkö... en tiedä... - --- Taitaa olla sinulla ikävä, vai? - --- On... - --- No niin! Ikävöi vaan! Ikävöidä sain aikoinaan minäkin... -Yhdeksänvuotiaasta kolmikymmenkaksivuotiseksi vietin ikäviä päiviä -vieraan palveluksessa... Vaan nyt kolmenkolmatta vuotta katson, kun -toiset viettävät ikäviä päiviä... - -Ja hän pudisti päätään kuin olisi tahtonut lisätä: - --- Sellainen on nyt kerran maailman kulku! - -Parin, kolmen sellaisen keskustelun jälkeen alkoi Ilja mielessään -pohtia kysymystä: miksi tuo rikas, kunnioitettu mies seisoi kaiket -päivät likasessa puodissa hengittämässä pahanhajuista ilmaa -keuhkoihinsa, kun hänellä kerran oli niin suuri ja komea talo. -Se oli muuten eriskummallinen talo: kaikki toimitettiin siinä -vakavasti, hiljaa ja ankaran järjestyksellisesti. Ja vaikkei sen -molemmissa kerroksissa asunut muita paitsi isäntää, hänen vaimoansa -ja kolmea hänen tytärtänsä, kuin kyökkipiika, jolla oli myös -sisäpiian toimet huolenaan, ja talonmies, joka toimitti samalla -kuskinkin virkaa, niin tuntui se kuitenkin ahtaalta. Kaikki talon -asukkaat puhuivat hillityllä äänellä, ja kulkiessaan siistin avaran -pihan poikki, pysyttelivät he aina seinävierustalla, ikäänkuin he -olisivat pelänneet astua tuolle avonaiselle paikalle. Verratessaan -tätä rauhallista, vankkaa taloa Petruha-viinurin taloon, teki -hän, kummallista kyllä, sen johtopäätöksen, että jälkimmäisessä -oli parempi asua, vaikkakin elämä siellä oli köyhää, meluavaa ja -likasta. Se ajatus kummastutti häntä eikä hän tahtonut uskoa sitä. -Mutta yhä useammin ja itsepintaisemmin palasi se hänen mieleensä. -Ja sitä vahvisti vielä enemmän se seikka, että isäntä niin vähän -oleskeli siellä. Ja poikaa sanomattomasti halutti, kysyä kauppiaalta, -minkätähden hän vietti kaiket päivät kauppatorin melussa eikä -talossaan, jossa oli niin hiljaista ja rauhallista? - -Eräänä päivänä, kun Karp oli mennyt jollekin asialle ja Mihail -valikoi kellarissa pilaantuneita kaloja vaivaistaloon lähetettäväksi, -rupesi isäntä taas puhelemaan Iljan kanssa. Äkkiä sanoi poika -kiireesti hänelle: - --- Jopa olisi teidän, Kiril Ivanovitsh, aika heittää kauppa... -Olettehan rikas... Kotonanne on kaikki niin hienoa, vaan täällä taas -on vain pahaa hajua... yksitoikkoista... - -Strogani nojasi kumpaakin kyynärpäätään pulpettiin, terävästi katsoi -häneen ja hänen punaset kulmakarvansa vavahtelivat. - --- No? -- kysyi hän, kun Ilja vaikeni. Joko olet kaikki sanottavasi -sanonut? - --- Jo... -- vastasi Ilja hämillään, pelkomielellä. - --- Tulepas tänne! - -Ilja astui kauppiaan luo. Silloin otti tämä häntä leuvasta kiinni, -taivutti päätään taaksepäin ja katsoen tarkasti hänen silmiinsä, -kysyi: - --- Onko joku neuvonut sinua sanomaan niin, vain itsestäsikö sanoit? - --- Jumalauta, itsestäni! - --- Vai niin... Jos niin on, niin olkoon... Vaan kuulepas, mitä -sinulle sanon. Vastedes älä rohkene sellaista puhua minulle -isännällesi -- ymmärrätkö? -- isännällesi! Pane mieleesi! Ja nyt mene -työhösi!... - -Mutta kun Karp oli tullut takasin, alkoi isäntä äkkiä aiheetta, puhua -tälle, salaa kuitenkin katsoen Iljaan, niin että tämä sen hyvin -huomasi: - --- Ihmisen tulee koko elämänsä ajan tehdä jotakin työtä!... Se, -joka ei sitä ymmärrä, on tolvana. Kuinka ihminen, mitään tekemättä, -huoletonna voi elää? Sellainen ihminen, joka ei ole kiintynyt -työhönsä, ei kelpaa mihinkään... - --- Aivan oikein, Kiril Ivanovitsh, -- myönsi kauppa-apulainen, -tarkasti katsellen ympäri puotia ikäänkuin löytääkseen itselleen -jotakin tekemistä. Ilja katsahti isäntään ja vaipui mietteisiinsä. -Yhä yksitoikkoisemmaksi kävi elämä näiden ihmisten joukossa. Päivät -kuluivat toistensa jälkeen yhtä verkkaan kuin pitkät, harmaat langat -kiertyvät suurelta, näkymättömältä kerältä, ja pojasta tuntui, kuin -ei näistä päivistä loppua tulisikaan, vaan että hän koko ikänsä -saisi seisoa puodin ovella ja kuunnella torimelua. Vaikka tämä elämä -olikin niin kuolettavan yksitoikkoista, niin ei hän kuitenkaan -kadottanut kykyään ajatella, johon hänet oli opettanut ennen saadut -vaikutukset elämässä ja lukemansa kirjat. Ajatus työskenteli yhä -hiljaa, vaan keskeymättä. Pojan mieli otti alinomaan vastaan uusia -vaikutuksia; ne hautuivat siinä ja se täytti hänen päänsä ainaisella -arvostelulla kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hänellä ei -ollut puhekumppania, ei ollut ketään, jolle hän olisi voinut kertoa -mietteitään, vaan hän sai kantaa ne yksin. Niitä oli paljon; ne -vaivasivat häntä, vaikkakin ne olivat epäselviä, aivan kuin yhteen -sekottuneita, vuorottelivat toisiansa ja painoivat hänen rintaansa ja -päätänsä kuin raskas kivi. Toisinaan tuntui hiljaisesta, vakavasta -pojasta niin ikävältä katsella ihmisiä, että hänen teki mielensä -sulkea silmänsä ja paeta jonnekin, vielä kauemmaksi kuin Pashka -Gratsheff, paeta eikä koskaan palata tähän kuolettavaan ikävyyteen ja -tarkotuksettomaan hyörinään. - --- Pyhäsin lähetettiin hänet kirkkoon, ja hän palasi sieltä aina -tuntien kuin hänen sydämensä olisi tullut pestyksi puhtaaksi -hyvähajuisessa, lämpimässä kylvyssä. Puoleen vuoteen oli hän kahdesti -saanut käydä setänsä luona. Kaikki oli siellä ennallaan. Kyttyräselkä -oli laihtunut ja Petruha vihelteli yhä kovemmin, samalla kun hänen -kasvonsa, jotka ennen olivat olleet punakat, olivat nyt käyneet -punasiksi. Jaakko valitti, että hänen isänsä piti häntä liian -tiukalla. - --- Yhä murisee hän: Opi vihdoinkin tekemään jotakin hyödyllistä -työtä! Minä, sanoo, en kirjatoukasta välitä... Mutta kun kerran -minusta on vastenmielistä seisoa tarjoilupöydän takana?! Melua, -rähinää, huutoa, kirkunaa, niin ett'ei omaa ääntänsä kuule!... -Sanon hänelle: hanki minulle puotilaisen paikka jonnekin... Vaikka -pyhäinkuva-kauppaan... Ostajia käy siellä vähän, ja minä pidän -pyhäinkuvista... - -Jaakon silmissä oli surullinen kiilto, iho oli otsalta tullut -keltaseksi ja kiilsi kuin hänen isänsä kalju päälaki. - --- Luetko yhä vielä kirjoja? -- kysyi Ilja. - --- Kuinkas muuten? Siinä onkin ainoa iloni... Kun lukee, luulee -olevansa toisessa kaupungissa... ja kun taas on lopettanut, tuntuu -kuin kirkontornista maahan putoaisi... Ilja katsoi häneen ja sanoi: - --- Kuinka vanhannäköiseksi olet tullut!... Mutta missä on Mashutka? - --- Vaivaistalolle meni almuja saamaan. Nykysin en paljoakaan voi -häntä auttaa, sillä isä pitää silmällä... Ja Porfishka on yhtä -mittaa sairaana... Sentähden rupesi Masha käymään vaivaistalolla... -kaalikeittoa annetaan siellä ja kaikkea muutakin... Matitsa myös -antaa apua... Vaikeata on Masha-raukan toimeentulo... - --- Ikävää on siis teilläkin, -- miettivästi virkkoi Ilja. - --- Onko sinullakin sitten ikävä? - --- Voi veikkonen!... Onhan teillä edes kirjoja luettavananne... -vaan meillä löytyy kaiken kaikkiaan koko talossa vaan yksi kirja -"Uusin silmänkääntäjä ja noitatemppujen tekijä", ja sekin on -kauppa-apulaisen arkussa, eikä hän sitä lainaa luettavakseni, ei -vaikka, mikä olisi. - --- Huonosti on laitamme, Jaakko... - --- Huonosti on, veli... Puheltuamme vielä vähän aikaa, heittivät he -toisilleen hyvästit ja erosivat surullisina, mietteissään. - -Samallaista elämää jatkui vielä muutamia viikkoja, vaan äkkiä sitten -tapahtui Iljan kohtalossa muutos. Eräänä aamuna, kaupan ollessa -vilkkaimmillaan, alkoi isäntä innokkaasti etsiä jotakin pulpetiltaan. -Hänen otsansa tuli vihasta punaseksi ja kaulasuonet pullistuivat. - --- Ilja! -- huusi hän. -- Katsopas lattialta, eikö siellä jossakin -olisi kymmenen ruplan seteliä... - -Ilja katsahti kauppiaaseen, vilkaisten lattiaan ja tyynesti sanoi: - --- Ei ole... - --- Katso tarkkaan, kuuletko!... -- ärjäsi isäntä hänelle. - --- Olen jo katsonut... - --- Hm... odotahan, tottelematon nulikka! uhkasi kauppias. - -Ja kun ostajat olivat poistuneet, kutsui hän Iljan luoksensa, tarttui -vahvoilla, paksuilla sormillaan hänen korvaansa ja repi sitä sinne -tänne, jyristen: - --- Kun sinua käsketään etsimään, niin etsi, kun käsketään etsimään, -niin etsi... - -Ilja nojasi molemmilla käsillään isäntänsä suureen vatsaan, riuhtasi -korvansa irti hänen sormistaan ja koko ruumis vavisten kiukusta, -ilkeällä äänellä huusi kovasti: - --- Miksi lyötte minua? Mihail Ignatjitsh otti rahat... nii-in! Ne -ovat hänen liiviensä vasemmanpuolisessa taskussa... - -Kauppa-apulaisen huuhkaimennaama venyi hämmästyksestä pitkäksi, -vavahti, ja äkkiä lyödä läimäytti hän oikeella kädellään Iljaa -korvalle. Poika hypähti kohoksi iskusta, kaatui tuskasta huudahtaen -maahan ja kovasti itkien konttasi puodin nurkkaan. Kuin unessa kuuli -hän isännän pedon ärjynnän kaltaisen huudahduksen: - --- Seis! Mihin? Tänne rahat... - --- Hän valhettelee... -- kuului kauppa-apulaisen kimeä ääni sanovan. - --- Tule tänne... - --- Jumalauta... minä... - --- Viskaan punnuksella kalloosi! - --- Kiril Ivanitsh... Ne ovat omiani... Iskeköön minuun salama... - --- Pidä suusi!... - -Syntyi hiljaisuus. Isäntä meni huoneesensa, ja pian kuului sieltä -lasku-helmitaulun pallojen kova napsahteleminen. Ilja, pitäen käsin -päästään kiinni, katsoi vihasesti kauppa-apulaista, joka seisoi -puodin toisessa nurkassa ja katsoi myös pahoilla silmillä poikaan. - --- Mitä, lurjus, joko sait tarpeeksi asti? -- hiljaa kysyi hän -irvistäen. - -Ilja kohautti hartioitaan ja oli vaiti. - --- Odotahan, merkitsen sinua vielä vähän! - --- Kauppa-apulainen astui hitaasti poikaa kohden, katsoen pyöreillä -silmillään häntä suoraan kasvoihin. Vaan Ilja nousi seisomaan, otti -päättävästi pitkän, terävän veitsen tiskiltä ja sanoi: - --- Tule nyt! - -Silloin kauppa-apulainen pysähtyi, hämmästynein katsein mitteli -tanakkaa, vahvaa poikaa, jonka toisessa kädessä oli veitsi, ja -halveksivasti virkkoi: - --- Pakkotyöläisen sikiö!... - --- No, tule nyt, tule! -- toisti poika ja otti askeleen häntä -vastaan. Iljan silmissä näytti kaikki pyörivän ympäri, vaan -rinnassaan tunsi hän väkevän voiman, joka ajoi häntä rohkeasti -eteenpäin. - --- Veitsi pois! -- kuului isännän ääni. Ilja hätkähti, katsahti -kauppiaan punaseen partaan ja kasvoihin, vaan ei liikahtanutkaan -paikaltaan. - --- Pane pois veitsi! -- hiljaa toisti isäntä. Ilja, joka näki -kaikki kuin usvan läpi, laski veitsen tiskille, purskahti itkemään -ja istuutui taas lattialle. Hänen päätään huimasi ja särki, korva -oli turvoksissa, hänen rinnallaan tuntui olevan raskas paino, ja se -vaikeutti sydämen tykytystä, vähitellen nousi kurkkuun ja esti hänet -puhumasta, Isännän ääni kuului kuin hyvin kaukaa: - --- Tässä on lopputilisi, Mishka... - --- Mutta sallikaa... - --- Ulos! Muuten huudan poliisin... - --- Hyvä on! Minä lähden... Mutta pitäkää silmällä tuota poikaa, sen -neuvon annan teille... Hän uhkaa veitsellä... he, he! Hänen isänsä on -pakkotyössä... he, he! - --- Ulos! - -Ja taas syntyi hiljaisuus puodissa. Ilja tunsi jotakin -vastenmielistä: hän luuli, että pitkin hänen kasvojaan mateli -jotakin. Hän kuivasi kädellään kyyneleet kasvoiltaan ja huomasi, että -isäntä katsoi pulpettinsa takaa häneen terävästi ja läpitunkevasti. -Silloin hän nousi ylös ja astui horjuvin askelin ovelle, tavalliselle -paikalleen. - --- Seis, odota hiukan! -- sanoi isäntä. Olisitko todellakin voinut -lyödä häntä veitsellä? - --- Olisin kyllä! -- hiljaa, vaan varmasti vastasi poika. - --- Vai niin... Isäsihän kuuluu olevan pakkotyössä. Mistä hän sinne -joutui? Murhastako? - --- Murhapoltosta... - --- On sitä syytä siinäkin... - --- Karp tuli puotiin istuutui hiljaisesti jakkaralle oven viereen ja -rupesi katselemaan kadulle. - --- Kuulehan Karpushka! -- sanoi isäntä, katsoen hymyillen, häneen. -- -Äsken annoin Mihailille lähtöpassit... - --- Tapahtukoon tahtonne, Kiril Ivanovitsh! - --- Rupesi varastelemaan, ajattelepas sitä! - --- Ai, ai! -- huudahti Karp hiljaa pelästyneen näkösenä. -- Niinkö -todellakin? - -Isäntä nauroi pulpettinsa takana niin, että punanen parta tärisi ja -vatsa keikkui. - --- Hoh, hoh! Voi sinua Karpushka... sinä lauhkeasieluinen -silmänkääntäjäni... - -Sitten herkesi hän äkkiä nauramasta, huokasi syvään ja sanoi -miettivästi, jurosti: - --- Voi teitä, ihmiset!... Jokainen teistä tahtoo elää, jokainen -tahtoo syödä ja lisäksi mitä parasta, mitä makeinta... - -Hän nyökkäsi päätään ja vaikeni. - -Ilja, joka seisoi pulpetin vieressä, tunsi itsensä loukatuksi, kun ei -isäntä kääntänyt häneen sen suurempaa huomiota. - --- No, Ilja, -- alkoi vihdoin pitkän äänettömyyden jälkeen kauppias, --- puhellaanpas vähän... Sanopas minulle ensiksi, huomasitko -ennenkin, että Mihailo varasti? - --- Kyllä... Usein hän varastelikin... sekä kalaa että muuta... - --- Mutta minkätähden et ole minulle sanonut mitään? - --- Ilman vaan... -- vastasi Ilja, mietittyään vähän. - --- Pelkäsitkö häntä, vai? - --- En, en häntä pelännyt... - --- No niin... Mutta miks'et sanonut minulle: isäntä, sinulta -varastetaan... - --- En tiedä... ei haluttanut... - --- Hm... Nyt siis sanoit kiukusta... - --- Niin, -- lujasti vastasi Ilja, - --- Katsos vaan, millainen olet! -- huudahti isäntä. Sitten silitti -hän kauan partaansa, sanomatta sanaakaan ja katsoen totisesti Iljaan. - --- Entä sinä itse, Ilja? Oletko varastanut? - --- En... - --- Uskon sinua... Entä sitten Karp, tuo sama Karp tuossa, kuinka on -hänen laitansa, -- varastaako hän? - --- Varastaa! -- vastasi Ilja varmalla äänellä, Karp katsoi -kummastuneena häneen, räpytti silmiään ja tyynesti kääntyi poispäin, -aivan kuin asia ei lainkaan olisi koskenut häntä. Isäntä rypisti -synkännäköisenä kulmakarvojaan ja rupesi uudestaan silittämään -partaansa. Iljasta tuntui, kuin tapahtuisi jotakin outoa, ja -jännityksellä odotti hän loppua. Puodin löyhkävässä ilmassa lenteli -edestakasin kärpäsiä ja kuului veden hiljainen loisko ammeesta, jossa -oli eläviä kaloja. - --- Karpushka! -- huudahti kauppias puotilaiselle, joka liikahtamatta, -tarkasti katsoi kadulle. - --- Mitä suvaitsette? -- kysyi Karp, astuen nopeasti isäntänsä luo ja -katsoen hänen kasvoihinsa kohteliaan mairittelevilla silmillään. - --- Kuulitko, mitä sinusta sanottiin? -- hymyillen kysyi Strogani. - --- Kuulin... - --- No, ja mitä siihen sanot? - --- En mitään... -- vastasi Karp, olkapäitään kohauttaen. - --- Mitä tarkotat? - --- Sehän on selvää, Kiril Ivanovitsh. Minä, Kiril Ivanovitsh, olen -ihminen, joka kunnioitan itseäni, ja sentähden ei minun sovi suuttua -poikaan. Kuten itsekin voitte huomata, on poika porin tyhmä eikä -hänellä ole mitään käsitystä... Saatan sentähden ilman muuta antaa -hänelle anteeksi... - --- Odotahan! Älä puhu joutavia vaan sano suoraan, onko hän puhunut -totta? - --- Mikä on totuus, Kiril Ivanovitsh? vastasi Karp hiljaa, uudestaan -kohauttaen hartijoitaan ja kallistaen päätään. -- Kukin käsittää -totuuden omalla tavallaan... Ja tietysti ottakaa hänen sanansa -todeksi, jos suvaitsette, vaan niinikään on teidän vallassanne olla -niitä todeksi ottamatta... - -Karp huokasi ja kumartaen isännälle, viittasi loukkaantuneen -näköisenä kädellään. - --- Niin, kaikki on täällä minun vallassani -- myönsi isäntä. -- Sinun -mielestäsi siis poika on tyhmä? - --- Perin tyhmä, -- vakuuttavasti sanoi Karp. - --- No, sen taas valehtelet... -- epämääräisesti sanoi Strogani, -nauruun purskahtaen. - --- Mutta jopa sanoi sanottavansa sinulle vasten naamaa... hoh, hoh! -Varastaako Karp? Varastaa! Hoh, hoh, hoo! - -Ilja oli mennyt ovelle ja seisoi siellä, kuunnellen keskustelua ja -tuntien, että se loukkasi häntä. Vaan kun isäntä rupesi nauramaan, -tunsi hän, kuinka hänen sydämensä sykähti kostonilosta. Hän katsahti -riemuiten Karp'iin ja kiitollisesti isäntään. Strogani sulki silmänsä -mielihyvissään nauraessaan, ja Karp kuunteli isännän naurua, päästäen -hänkin kurkustaan kuivahkon, varovaisen hehetyksen. - --- He, he, ho!... - -Mutta kuultuaan sen, komensi kauppias jurosti: - --- Sulje puoti!... - -Kotimatkalla puhui Karp, päätään pudistellen, Iljalle: - --- Kyllä sinua on hölmö, aika hölmö onkin! Sanopas, miksi panit -toimeen tämän jupakan? Sillä tavallako luulet ensi sijalle pääseväsi, -hölmö? Luuletko, ett'ei hän tietänyt meidän Mishkan kanssa -varastelevan? Itsekin on hän samalla tavalla alkanut... he, he! Että -hän antoi lähtöpassit Mishkalle, siitä olen sinulle sydämestäni -kiitollinen? Vaan mitä minusta sanoit, sitä en anna anteeksi -koskaan... sanon sen jo edeltäkäsin! Se oli tyhmää röyhkeyttä! Sanoa -sellaista minusta minun läsnäollessani! Ei, kyllä sen muistan... Se -osottaa sinussa kunnioituksen puutetta minua kohtaan... - -Ilja kuunteli ääneti hänen puhettaan, vaan huonosti hän sitä -ymmärsi. Hänen arvelunsa mukaan olisi Karp'in suuttumuksen häneen -pitänyt esiintyä toisella tavalla. Hän oli, näet, odottanut, että -kauppa-apulainen antaisi hänelle hyvän selkäsaunan tiellä, ja -siksi oli hän pelännyt mennä kotiinkaan... Vaan vihan asemasta -kuulosti Karp'in puheesta vain iva, eikä edes hänen uhkauksensakaan -pelottaneet Iljaa. Samana iltana selveni hänelle Karp'in sanojen -merkitys, kun isäntä kutsui hänet luoksensa yläkertaan. - --- Kas vaan! Menepäs sinne! -- evästeli häntä Karp pahaa -tarkottavalla äänellä. - --- Tultuaan isäntänsä asuntoon, jäi Ilja seisomaan suuren huoneen -ovelle, jonka keskellä, ison kattolampun alla oli pyöreä pöytä, jolla -oli suuri teekeittiö. Pöydän ympärillä istui isäntä vaimoineen ja -tyttärineen, jotka viimeksi mainitut olivat toinen toistaan päätään -lyhempiä, ja joiden kaikkien hiukset olivat punaset ja valkeaihoiset -kasvot täynnä teerenpilkkuja. Kun Ilja astui huoneeseen, painautuivat -he kiinni toisiinsa ja pelästyneinä loivat häneen siniset silmänsä. - --- Siinä hän nyt on! -- sanoi isäntä. - --- Katsokaa, hyvät ihmiset, millainen hän on! -- huudahti rouva -peloissaan, katsoen häneen, ikäänkuin hän ei koskaan ennen olisi -häntä nähnyt. Strogani hymyili, sormieli partaansa, naputti -sormillaan pöytään ja virkkoi painavasti: - --- Olen kutsunut sinut, Ilja, tänne, ilmottaakseni, ett'en sinua enää -tarvitse; kerää siis kamsusi kokoon ja poistu... - -Ilja hätkähti, kummissaan avasi suunsa, vaan saamatta suustaan -sanaakaan, kääntyi hän ympäri ja aikoi poistua huoneesta. - --- Seis! -- huusi kauppias, ojentaen häntä kohden kätensä ja lyöden -nyrkkiä pöytään, toisti hiljemmin: - --- Seis! - -Sitten nosti hän sormensa pystyyn ja rupesi uudestaan puhumaan -harvakseen ja arvokkaasti: - --- Mutta en yksin siksi kutsunut sinua... En... Minun täytyy neuvoa -sinua... Minun tulee selittää sinulle, minkätähden kävit minulle -tarpeettomaksi. Mitään vahinkoa et ole minulle tehnyt... olethan -sinä luku- ja kirjotustaitoinen poika... etkä ole tyhmä ja laiska. -Sitäpaitsi olet rehellinen, vankka... nii-in! - -Kaikki ne ovat valttiasi... vaan sittenkään et ole minulle -tarpeellinen... Miksi, -- kysyt? - -Ilja ymmärsi, että häntä ylistetään ja ajetaan hänet ulos. Se kävi -yli hänen ymmärryksensä, ja hänestä tuntui, kuin ei isäntä itsekään -tietänyt, mitä teki... Ja Stroganin kasvojen ilme myös vakuutti -poikaa siitä, sillä siitä päättäen näytti kauppias ponnistavan -ajatuksiaan voidakseen antaa niille oikean sanamuodon. Silloin astui -poika askeleen lähemmäksi ja kysyi tyynesti, kunnioittavasti: - --- Sentähdenkö ajatte minut pois, että minä silloin veitsellä?... - --- Siunaa ja varjele! -- pelästyneenä huudahti rouva. -- Kylläpä hän -on röyhkeä! Hyvänen aika!... - --- Niin, niin! -- sanoi isäntä tyytyväisenä, hymyillen Iljalle ja -pistäen häntä sormellaan. -- Sinä olet röyhkeä!... Vaan toisen -palveluksessa olevan pojan tulee olla nöyrän... siveän, kuten -raamatussa sanotaan... Hänen tulee elää, kuten isäntäväkensäkin... -Olkoon hänen käsityksensä ja rehellisyytensä samanlaiset kuin -isäntäväellä... Mutta sinulla on omat omituisesi... Ja se taas ei -ole paikallaan... Ja siksi sinä olet röyhkeä... Sanot esimerkiksi -ihmiselle vasten silmiä: varas! Se ei ole hyvä, se on röyhkeätä... -Jos olet rehellinen, niin kerro asia minulle, vaan kaikessa -hiljaisuudessa kerro... Minä kyllä selvitän asian olenhan isäntä!... -Mutta sinä kaikkien kuullen huudat: varas!... Ei, odotahan... Jos -yksi kolmesta on rehellinen, ei se minulle mitään merkitse... Täytyy -laskea erityisellä tavalla tässä tapauksessa... Jos kymmenestä on -yksi vain kunniallinen, vaan yhdeksän roistoa, ei kukaan mitään -voita... Korkeintaan häviää se yksi. Mutta jos löytyy seitsemän -rehellistä kolmea roistoa vastaan, silloin on sinun asiasi oikea... -Ymmärrätkö? Enemmistö, näet, on aina oikeassa... Mutta mitä merkitsee -yksi rehellinen? Näin on sinun arvosteltava rehellisyyttä... Älä siis -koskaan tyrkytä rehellisyyttäsi ihmisille, ennenkuin olet miettinyt, -josko he sitä tarvitsevat! - -Strogani pyyhki kämmenellä hikeä otsaltaan, huokasi, ja kasvoillaan -sääliväisen itsetyytyväinen ilme, jatkoi: - --- Taas tartut veitseen... - --- Voi, Herra Jumala! -- kauhistuneena huudahti rouva, samalla kun -tyttöset painautuivat vielä lähemmäksi toisiaan. - --- Sanassa sanotaan: joka miekkaan rupeaa, se miekkaan hukkuu... -N-niin... Siitä syystä en tarvitse sinua... Niin se on... Tästä -saat puoli ruplaa rahaa ja saat lähteä... Poistu täältä... Sinulla -ei ole syytä kantaa vihaa minulle, samoin kuin ei minullakaan -sinulle... Annan sinulle vielä puoli ruplaakin -- ota se... Ja -puhellutkin olen kanssasi vakavasti kuten ainakin, joka ei ole -tavallista sinunlaistesi poikanulikoitten kanssa... Kenties säälinkin -sinua... vaan sittenkään et ole sopiva minulle!... Joll'ei naula -sovi pyöränakseliin, on se viskattava pois, ennen kuin lähdetään -ajamaan... No, mene nyt... - --- Hyvästi! -- sanoi Ilja. Hän oli tarkasti kuunnellut kauppiaan -puhetta ja käsittänyt sen yksinkertaisesti. Kauppias ajoi hänet -pois sentähden, kun ei voinut antaa lähtöpassia Karp'ille, peläten -jäävänsä puotilaisetta. Se teki Iljan mielen kevyemmäksi ja -iloisemmaksi, ja isäntäkin näytti hänestä erinomaiselta ihmiseltä -- -hyvänsuovalta ja hyvältä. - --- Varo rahojasi! - --- Hyvästi! -- toisti Ilja, lujasti käteensä puristaen hopearahat. -Kiitän nöyrimmästi! - --- Ei kestä! -- vastasi Strogani, nyökäyttäen hänelle päätään. - --- Ai, ai! Ei kyyneltäkään vuodattanut -- kuuli Ilja rouvan perästään -moittivasti huudahtavan. - --- Kun Ilja mytty selässä poistui kauppiaan talon raskaasta portista, -tuntui hänestä, kuin tulisi hän kaukaisesta, autiosta maasta, josta -hän oli lukenut eräässä kirjassa, ja jossa ei ollut mitään, ei -ihmisiä eikä puita, vaan ainoastaan kiviä, ja niiden keskellä asui -vanha, hyvä haltija, joka ystävällisesti näytti tietä jokaiselle, -joka oli joutunut sinne. - -Oli kaunis kevätpäivän ilta. Aurinko teki laskuaan. Sen kaunis, -punanen kajastus hehkui talojen ikkunoissa. Se johti pojan mieleen -sen päivän, jolloin hän ensi kerran joen rannalta näki kaupungin. -Iso mytty, jossa oli hänen tavaransa, painoi hänen selkäänsä. Hän -hiljensi käyntiään. Katukäytävällä kulki ihmisiä, jotka tyrkkivät -hänen kantamustaan; ajoneuvoja vieri jyristen hänen ohitsensa, -tomuhiukkasia tanssi vinoissa auringonsäteissä, ja kaikkialla oli -melua, häärinää, liikettä. Pojan mieleen johtui kaikki, mitä hän oli -kokenut kaupungissa näinä vuosina. Hän tunsi itsensä aikaihmiseksi, -hänen sydämensä sykki ylpeästi ja rohkeasti ja hänen korvissaan -kaikuivat kauppiaan sanat: - --- Sinä olet luku- ja kirjotustaitoinen poika etkä ole tyhmä ja -laiska... Sitäpaitsi olet rehellinen, vankka... Kaikki ne ovat -valttiasi. - --- Pelataan sitten! -- mielessään huudahti Ilja, jouduttaen taas -askeliaan, tuntien itsensä sanomattoman iloseksi ja tahtomattaan -hymyillen, ajatellessaan ettei hänen enää huomenna tarvitse mennä -kalakauppaan... - - * * * * * - -Palattuaan Petruha Filimonoff'in taloon, tuli hän suureksi -mielihyväkseen vakuutetuksi siitä, että hän todellakin oli -miehistynyt kalakaupassa palvellessansa. Kaikki talon asukkaat -kohtelivat häntä huomaavaisesti ja imartelevalla uteliaisuudella, -ojensipa Perfishka hänelle kätensäkin. - --- Nöyrin palvelijanne, herra kaupanhoitaja! Mitä, veliseni, joko -palvelit aikasi loppuun? Olen kyllä kuullut urotöistäsi -- hah, hah! -Ne pitävät siitä, kun matelee heidän edessään, vaan varjele, jos -totuuden sanot... Kun Masha sai nähdä hänet, huudahti hän ilosesti: - --- Mutta kuinka sinusta on tullut suuri! - -Jaakko oli myös hyvillään toverinsa takasintulosta. - --- Kas niin, nyt saamme taas olla yhdessä. Minulla on muuan kirja, -nimeltä "Albigensit"; se on sellainen historia, Siinä kerrotaan -eräästä Simon Montfort'ista... Se on ihmeellinen mies. -- Ja -Jaakko alkoi nopeasti, katkonaisesti kertoa kirjan sisältöä. Ilja -katsoi häneen ja ajatteli tyytyväisesti, että hänen toverinsa oli -vielä samanlainen kuin ennen. Jaakon mielestä ei Iljan käytöksessä -kauppias Stroganin luona ollut mitään merkillistä. Kuunneltuaan Iljan -kertomusta sanoi hän yksinkertaisesti: - --- Niin pitikin... - -Iljan mielestä tuntui Jaakon suhde häntä kohdanneeseen tapaukseen -vähän liian kylmältä. Itse Petruhakin oli, kuultuaan pojan selonteon -tapahtumasta kalakaupassa, hyväksynyt hänen menettelynsä olipa vielä -sanonut: - --- Selvät sanat sanoit heille, poikaseni, erittäin selvät! Mutta -tietysti ei Kiril Ivanovitsh voinut antaa sinun tähtesi lähtöpassia -Karp'ille. Karp on perehtynyt liikkeeseen, hänenlaistaan miestä on -vaikea löytää. Sinä taas sellaisen tapauksen jälkeen et enää voinut -olla yhdessä hänen kanssaan... Sinä olet tahtonut pysyä totuudessa, -pelata rehellistä peliä, mutta sinut on köykäiseksi havaittu... - -Seuraavana päivänä sanoi kuitenkin Terenti-setä hiljaa -veljenpojallensa: - --- Älä sinä ole liiaksi avomielinen tuolle Petruhalle... Ole -varovainen... Hän ei pidä sinusta... Kyllä hän on totuutta rakastava -olevinaan! sanoo hän. -- Mutta minkätähden? Sentähden, että hän on -niin perin tyhmä! Hm -- niin, -- niin hän sanoo... - -Ilja kuunteli nauraen setänsä puhetta. - --- Eilen hän minua ylisti. Hyvin teit, sanoi. Mutta sellaisia näkyvät -olevankin kaikki ihmiset: edessä kiittävät, takana moittivat. - -Petruhan suhde Iljaan ei lainkaan vähentänyt pojan itsetuntoa. Hän -tunsi itsensä sankariksi, hän ymmärsi, että hän oli käyttäytynyt -hyvin kauppiaan luona, paremmin kuin moni muu kenties hänen sijassaan. - -Parin kuukauden kuluttua, kun oli turhaan etsitty paikkaa Iljalle, -sukeutui kerran pojan ja hänen setänsä välillä seuraavanlainen -keskustelu: - --- Niin... -- alakuloisesti virkkoi kyttyräselkä. -- Ei löydy paikkaa -sinulle... Joka paikassa sanotaan -- liian on iso... Mitä tehdään, -lapsikulta, mitä? - -Ilja vastasi tyynesti ja vakuuttavasti: - --- Olen viisitoista vuotias... luku- ja kirjotustaitoinen poika -enkä ole tyhmä...Mutta jos kerran olen röyhkeä, niin ajetaan minut -toisestakin paikasta... siis samantekevää! Kuka huolisi röyhkeää -oppipoikaa? - --- Mutta mitä sitten teemme? häh? kysyi toivottomasti Terenti, istuen -vuoteellaan ja nojaten käsiään siihen. - --- Hanki sinä minulle laatikko ja osta tavaraa. Saippuaa, hajuvesiä, -neuloja, kirjasia... yhtä ja toista rihkamaa... niin rupean minä -kulkemaan ympäri ja tekemään kauppaa omin päin... - --- Kuinka? Mitä tarkotat sillä, Iljusha? Tuo ravintolamelu panee -pääni ihan pyörälle! Ja sitäpaitsi on minun ajatuksissani yhä vain -yksi ja sama asia... yhä vain sama... - -Kyttyräselän silmissä oli todellakin sellainen ilme, kuin hän olisi -aina laskenut jotakin, pääsemättä kuitenkaan mihinkään tulokseen. - --- Anna minun koettaa! -- pyysi Ilja, innostuneena aikeestaan, joka, -lupasi hänelle vapautta. - --- No, Jumalan nimeen sitten! Voimmehan koettaa... - --- Kas niin! Saat nähdä, että se onnistuu, -- iloissaan huudahti Ilja. - --- Oi, voi! -- huokasi Terenti ja jatkoi surullisesti: - --- Kunpa tulisit pian suureksi! Silloin läksisin minä... Vaan nyt -olet sinä kuin ankkuri, joka pidätät minua... Sinun tähtesi olen -minä tässä pahennuksen pesässä... ja menehdyn! Tekisin muuten -matkan pyhiin paikkoihin... Sanoisin pyhimyksille: Jumalan miehet? -Hyväntekijät ja puolustajat Jumalan tykönä! Vapahtakaa minut, joka -raskautettu olen! Puhukaa puolestani Jumalan, Isämme tykönä! - -Ja kyttyräselkä rupesi äkkiä hiljaa itkemään. Ilja ymmärsi, mistä -synnistä setä puhui, ja hän itse muisti sen hyvin. Hänen sydäntänsä -rupesi ahdistamaan. Hänen tuli sääli setäänsä, mutta hän ei löytänyt -sanoja, lohduttaaksensa häntä, ja hän oli ääneti. Ja vasta sitten, -kun hän näki kyynelten yhä runsaampiin vuotavan kyttyräselän syvälle -painuneista silmistä, sanoi hän: - --- Älä itke enää... Odotahan, kunhan pääsen vähän alkuun, niin voit -lähteä... Hän vaikeni ja, vähän mietittyään, lisäsi lohduttaen: - --- Kyllä ne antavat anteeksi... - --- Luuletko todellakin niin? -- hiljaa kysyi Terenti, ja poika toisti -uudestaan, nyt jo vakuuttavasti: - --- Kyllä ne antavat anteeksi!... Pahemhempiakin syntiä ovat anteeksi -antaneet... tiedän kyllä!... - -Ja niin siis Iljasta tuli katukauppias. Aamusta iltaan kuleksi hän -katuja pitkin laatikko rinnalla ja sen alustapukit kädessä, mustia -silmiään siristäen ja nenä pystyssä katsoen itsetietoisesti ihmisiin. -Lakki syvään päähän painettuna huusi hän täyttä kurkkua vielä -äänenmurroksessa olevalla äänellään: - --- Saippuaa! Kengänmustetta! Hiusvoidetta! Tukkaneuloja, -nuppineuloja! Rihmaa, silmäneuloja! Kirjoja, hyviä kirjoja! - -Kirjavana, kohisevana aaltona kiehui elämä hänen ympärillään, ja -hän ui siinä vapaasti ja kevyesti, tuntien itsensä samanlaiseksi -ihmiseksi, kuin kaikki muutkin. Hän kuljeksi basaareissa, pistäysi -ravintoloissa, tilaten arvokkaasti itselleen teetä ja joi sen sitten -vehnäleivän kera verkkaan, arvokkaasti, kuten oman arvonsa tunteva -mies konsanaankin. Elämä tuntui hänestä yksinkertaiselta, helpolta, -hauskalta. - -Hänen haaveilunsa olivat myös yksinkertaisia ja selväpiirteisiä. -Hän kuvitteli itsensä muutaman vuoden päästä pienen, siistin puodin -isännäksi, joka olisi jonkin hyvän, vaan ei liian meluisan, kadun -varrella, ja kuinka hän tekisi kauppaa puhtaalla korutavaralla, -joka ei tahrisi eikä turmelisi vaatteita. Ja hän itsekin näyttäisi -puhtaalta, terveeltä, hienolta. Kaikki ihmiset kunnioittaisivat -häntä, ja tytöt katsoisivat ystävällisin silmin häneen. Iltaisin, -sulettuaan puodin, istuisi hän sen vieressä olevassa puhtasessa, -valoisassa kammarissa teetä juoden ja kirjaa lukien. Puhtautta -piti hän joka paikassa välttämättömänä, milt'ei tärkeimpänä ehtona -kunnollisessa elämässä. - -Sillä tavoin haaveili hän, kun kauppa kävi hyvin eikä kukaan -loukannut häntä raa'alla käytöksellä. Hän oli näet siitä lähtien, kun -oli ruvennut pitämään itseään riippumattomana miehenä, tullut hyvin -araksi kunniastaan ja loukkaantui pian. - -Mutta kun hänen ei ollut onnistunut myydä mitään, ja hän väsyneenä -istui joko ravintolassa tai kadulla, muistui hänen mieleensä -poliisien raa'at ärjymiset ja tyrkkäykset, ostajien loukkaavat -epäillykset, kilpailijoittensa, toisten katukauppiasten, haukkuma- ja -kompasanat, ja silloin tunsi hän suurta, sisäistä levottomuutta. -Hänen silmänsä ikäänkuin avautuivat suuremmiksi ja katsoivat -syvemmälle elämään, hänen vaikutuksista rikas muistinsa työnsi -niistä yhden toisensa jälkeen hänen järkensä arvosteltavaksi. Hän -näki selvästi, että kaikki ihmiset pyrkivät samaan päämaaliin, -kuin hänkin, etsivät samaa, tyyntä, kylläistä ja puhdasta elämää, -jollaista hänkin halusi. Eikä kukaan heistä surkeillut sysäämästä -tieltään toista, jos vaan hän oli esteeksi hänelle; kaikki ovat -ahnaita, kaikki armottomia, loukkaavatpa usein toisiaan, ilman että -heillä siihen on mitään tarvista tai siitä mitään hyötyä itselleen, -vaan menettelevät niin, melkein kuin paljaan huvin vuoksi. Toisinaan -nauravatkin toista loukatessaan, ja harvoin kukaan säälii loukattua... - -Sellaiset ajatukset tekivät kaupan ikäväksi työksi. Hänen -haaveilunsa puhtasesta, pienestä kaupasta haihtuivat, ja hän tunsi -rinnassaan tyhjyyttä, ruumiissaan velttoutta ja laiskuutta. Hänestä -tuntui, ett'ei hän koskaan saisi kootuksi niin paljoa rahaa, kuin -kauppapuodin perustamiseen tarvitaan, vaan että hän saisi vanhoille -päivilleen asti kuleksia tomuisia, kuumia katuja tavaralaatikko -rinnalla, olkapää ja selkä kantohihnasta kipeinä. Vaan jokainen uusi -menestys kaupassa uudestaan herätti hänessä rohkeutta ja vilkastutti -hänen haaveitaan... - -Eräänä päivänä tapasi hän odottamattaan Pashka Gratsheff'in -eräällä vilkasliikkeisellä kadulla. Sepän poika kulki katukäytävää -huolettomasti, kädet risaisten housujen taskussa, puettuna liian -isoon ja väljään, niinikään repaleiseen ja likaiseen, siniseen -mekkoon. Hänen suuret kengänkantansa kolkkivat joka askeleella -kovasti katukivitykseen. Lakki, jonka lippa oli rikki, oli reippaasti -vasemmalla korvalla kallellaan, joten puolta päästä, jonka tukka -oli lyhyeksi leikattu, aurinko vapaasti paahtoi. Kasvot ja kaula -olivat paksun, rasvamaisen likakerroksen peitossa. Jo kaukaa tunsi -hän Iljan, iloisesti nyökäytti hänelle päätään, jouduttamatta silti -askeliaan. - --- Terve! -- sanoi Ilja. -- Onpa sinusta tullut koko keikari... - -Pashka puristi lujasti hänen kättään ja päästämättä sitä irti, -rupesi nauramaan. Hänen hampaansa ja silmänsä iloisesti kiiluivat -likanaamiosta. - --- Kuinka voit? - --- Eletään voinnin mukaan -- kun on ruokaa, niin syödään, kun ei ole, -piipotetaan kuin linnunpoikaset... hah, hah! Mutta olipa saamarin -hauskaa tavata sinut! - --- Mutta miks'et koskaan ole käynyt meitä katsomassa? -- kysyi Ilja -hymyillen. Hänestäkin oli hauskaa tavata vanha toveri niin iloisena -huolimatta hänen likasesta ulkoasustaan. Hän katseli Pashkan huonoja -kenkärajoja, sitten omia uusia saappaitaan, jotka olivat maksaneet -yhdeksän ruplaa, ja hymyili tyytyväisesti. - --- Mistä minä tiedän, missä sinä asut... -- sanoi Gratsheff. - --- Yhä vaan Filimonoff'in talossa... - --- Niinkö? -- Mutta Jashkahan kertoi, että sinä olet jossakin -kalakaupassa... - -Silloin Ilja ylpeästi kertoi Pashkalle kokemuksistaan Stroganin -palvelluksessa ja siitä, kuinka hän nyt eli. - --- Ne ne ovat väkeä! -- hyväksyvästi huudahti Gratsheff. -- Minutkin -ajettiin kirjapainosta röyhkeyden takia... Sitten jouduin erään -maalarin luo värejä sekottamaan ja muuta sellaista pientä askaretta -toimittamaan, kunnes vihdoin eräänä päivänä satuin istumaan vasta -maalatulle kyltille... Siitäkös elämä nousi... rupesivat pieksämään -minua, ja kunnollisesti pieksivätkin, pirut! Sekä isäntä että emäntä -ja mestari... löivät niin kauan, että väsyivät... Sitten annettiin -lähtöpassi... Nyt olen erään vesijohtomestarin palvelluksessa... -Kuusi ruplaa saan kuukaudelta... Tulen juuri päivällistä syömästä ja -olen taas menossa työhön... - --- Sinulla ei näytä olevan kovin kiire työhön. - --- Piru vieköön koko työn! Koska luulet työn loppuvan, vaikka kuinka -ahkerasti tekisi?... Pitänee sitten käydä teitä katsomassa... - --- Tule! -- ystävällisesti sanoi Ilja. - --- Vieläkö luet kirjoja? - --- Kuinkas muuten! Entä sinä? - --- Joskus, kun sattuu... - --- Sepitätkö runoja?... - --- Kyllä välistä... - -Pashka taas nauraa hohotti tyytyväisesti. - --- Tulehan! Tuo runoja tullessasi... - --- Tulen, tulen... Viinaakin tuon... - --- Juotko sinä? - --- Aina väliin... Mutta hyvästi nyt... - --- Hyvästi! -- sanoi Ilja. - -Hän kulki edelleen ajatellen Pashkaa. Hänestä tuntui oudolta, ettei -tuo repaleisiin puettu poika näyttänyt kadehtivan hänen vahvoja -saappaitaan eikä siistiä pukuaan, tuskinpa näytti huomaavankaan -niitä. Ja kun Ilja oli kertonut hänelle riippumattomasta elämästään, -oli Pashka vaan ollut hyvillään siitä. Se teki Iljan levottomaksi, ja -hän ajatteli: tokkohan Gratsheff tahtoneekaan sitä, mitä kaikki muut? -Mitä muuta ihminen saattoi halutakaan, kuin puhdasta, rauhallista, -riippumatonta elämää? - -Etenkin kirkossa käytyään tunsi Ilja mielensä surulliseksi ja -levottomaksi. Harvoin löi hän laimin kirkossa käymisen, vaan -oli mielellään sekä aamu- että iltajumalanpalveluksessa läsnä. -Hän ei rukoillut, seisoihan vaan mitään ajattelematta nurkassa, -ihmisiä katsellen ja laulua kuunnellen. Ihmiset seisoivat ääneti, -liikkumatta, ja heidän äänettömyydessänsä oli jotakin yksimielistä, -aivankuin joka ihminen olisi pakottanut itsensä ajattelemaan -samaa kuin kaikki toisetkin. Laulun aallot levisivät kirkkoon -yhdessä suitsutussavun kanssa, ja välistä tuntui Iljasta, että -hänkin sävelten kera kohoaa korkeuteen, liitelee niiden mukana -lämmintä huokuvassa ilmassa ja katoaa sinne. Vakavan juhlallisessa -mielialassa, joka täytti Herran huoneen, oli jotakin rauhaa -synnyttävää, joka teki hyvää mielelle, ja joka oli niin erilaista, -kuin maailmallinen hyörinä, niin erinkaltaista kuin sen pyrinnöt. -Alussa tämä vaikutus asettui erilleen muista jokapäiväisen elämän -vaikutuksista eikä tehnyt häntä levottomaksi. Vaan sitten hän -huomasi, että hänen sydämmessään asustaa jotakin, joka aina piti -silmällä häntä. Se oli kätkössä ja vaiti silloin, kun hän puuhasi -jokapäiväisissä toimissaan, vaan tultuaan kirkkoon, kasvoi se hiljaa -hänen rinnassaan, herättäen siinä omituisen, levottoman tunteen, joka -soti hänen haaveitaan vastaan puhtaasta elämästä. Sellaisina hetkinä -hänen aina johtui mieleensä kertomukset Antipa-erakosta ja vanhan -lumpunkokoojan hurskaat puheet Jumalasta: - -"Herra näkee kaikki, tietää kaikelle mitan ja painon! Paitsi Häntä ei -ole ketään!" - -Ilja tuli kotiin mieli levottomana, tuntien, että hänen tulevaisuuden -haaveensa himmenevät yhä, ja että hänessä on jokin, joka ei halua -korutavarakauppaa avattavaksi. Vaan elämä otti omansa, ja pian tuo -jokin taas kätkeysi hänen sydämensä syvimpiin sopukoihin... - -Vaikka Ilja kertoikin Jaakolle kaikki asiansa, ei hän kuitenkaan -sanallakaan maininnut hänelle sisällisestä erimielisyydestänsä. -Itsekin ajatteli hän sitä vain tahtomattaan, ehdoin tahdoin ei hän -koskaan ruvennut tuota käsittämätöntä tunnetta miettimään. - -Illat vietti hän hyvin hauskasti. Palattuaan kaupungilta, meni hän -tavallisesti maakerrokseen Mashan luokse ja kysyi häneltä sellaisella -äänellä, kuin olisi hän ollut isäntä talossa: - --- Mashutka! kuinka on teekeittiön laita? - -Mutta teekeittiö oli jo poristen ja inisten kiehumassa pöydällä. -Iljalla oli aina mukanaan jotakin hyvää: rinkeliä, prenikoita, -mesileipiä, välistä marjahilloakin, ja Masha vastapalvelukseksi -kestitsi häntä teellä. Tyttö oli myös ruvennut ansaitsemaan rahaa. -Matitsa oli näet opettanut hänet valmistamaan paperista kukkia, -ja Mashaa huvitti suuresti tehdä ohuesta, kahisevasta paperista -loistavan punasia ruusuja. Välistä ansaitsi hän kymmenenkin kopeekkaa -päivässä. Hänen isänsä oli sairastunut lavantautiin, maannut kolmatta -kuukautta sairashuoneessa ja tullut sieltä laihana, hoikkana, -pää tummilla kiharoilla. Hän oli ajanut takkuisen partansa, ja -keltasista, sisäänpainuneista poskistaan huolimatta näytti hän -entistään viittä vuotta nuoremmalta. Entiseen tapaansa teki hän -työtä vieraissa liikkeissä, yöksi tuli hän harvoin kotiin, jättäen -asuntonsa kokonaan tyttärensä huostaan. Masha korjasi isänsä -vaatteet, ja rupesi myös kutsumaan häntä kuten muutkin, Perfishkaksi. -Suutari oli hyvin tyytyväinen hänen tapaansa kohdella häntä, näyttipä -hän kuin tuntevan kunnioitusta kiharatukkaista tytärtään kohtaan, -joka osasi nauraa yhtä iloisesti ja sydämmellisesti, kuin hän itsekin. - -Teenjuonti iltasin Mashan luona oli tullut tavaksi Iljalle ja -Jaakolle. Lapset asettuivat pöydän ääreen ja joivat kauan, paljon, -otsa hiessä, puhellen kaikesta, mikä heitä huvitti. Ilja kertoili -siitä, mitä oli kaupungilla nähnyt. Jaakko taas, joka luki päivät -päästään, puhui kirjoistaan, ravintolassa tapahtuneista jyräköistä, -valitti isästään, ja lörpötteli välisti sellaista, ett'eivät Ilja -eikä Masha ymmärtäneet siitä mitään. Masha, joka aamusta iltaan istui -huoneessaan työtä tehden ja laulellen, kuunteli poikien juttuja, -mutta itse hän puhui vähän, vaan nauroi aina, kun vaan siihen -tilaisuutta ilmestyi. Tee oli erittäin maukasta, ja teekeittiö, -joka oli kokonaan happeumakerroksen peitossa, näytti herttaiselta -vanhuksen naamalta, joka hymyili veitikkamaisesti. Milt'ei aina, -kun lapset olivat päässeet parhaaseen teenjuonnin vauhtiin, rupesi -teekeittiö surisemaan hyväntahtoisen ärsyttävästi, ilmottaen siten -veden loppuneen. Masha otti sen täytettäväksi -- ja joka ilta sai hän -sen tehdä useita kertoja. - -Jos paistoi kuu, lankesi sen valokin lapsijoukkoon aina samanlaisena -kimmeltävänä läiskänä. - -Tässä pienessä huonepahasessa, jota ympäröivät puolimädänneet seinät -ja peitti matala, sisäänpainunut katto, tuntui aina puute ilmasta, -valosta, vedestä, leivästä, sokerista ja paljosta muusta, vaan iloa -siellä oli tarpeeksi, ja joka ilta syntyi siellä monta jaloa tunnetta -ja lapsellisen naivia ajatusta. - -Joskus oli Perfishkakin teenjuonnissa mukana. Tavallisesti sijoittui -hän huoneen pimeään nurkkaan puupukeille ison, maahan painuneen uunin -viereen, tai nousi hän uunille, antaen päänsä riippua reunalta alas, -jolloin hänen valkoset, pienet hampaansa kiilsivät pimeässä. Hänen -tyttärensä ojensi hänelle suuren vadillisen teetä, sokeripalasen ja -leipää; hän otti ne nauraen vastaan, sanoen: - --- Suur' kiitosta, Marja Perfiljevna! Olen syvästi liikutettu -hyvyydestänne... - -Välistä huudahti hän kateellisesti huoaten: - --- Hyvin elätte, lapset, mainiosti kerrassaan! Aivankuin ihmiset -konsanaankin! - -Ja sitten hymyillen ja huoaten kertoi hän: - --- Ihmisten elämä käy vuosi vuodelta paremmaksi ja hauskemmaksi! -Teidän iällänne seurustelin minä vaan suutarin polvihihnan kanssa --- se tanssi selässäni ja minä mielihyvästä ulvoin, minkä jaksoin. -Kun se lakkasi, tuli selkäni vihaseksi, rupesi kiukuttelemaan, -sitä alkoi kolottaa -- se näet kaipasi rakasta ystäväänsä. Se -ei kauan odotuttanutkaan itseään, -- herkkätunteinen oli näet -polvihihna! Siinä olikin, Jumala paratkoon, koko huvitukseni! -Kun tulette suureksi, muistelette te mielellänne kaikkea tätä... -keskustelujanne, eri tapauksia ja hauskaa elämäänne. Minä olen jo -suuri -- kuudesneljättä on menossa -- vaan muistelemista ei minulla -ole mitään! Ei vähääkään! Mitään ei ole jäänyt mieleen! On, kuin -teidän iällänne olisin ollut sokea ja kuuro. Sen vaan muistan, -että hampaat suussani kalisivat nälästä ja kylmästä ja kasvot -olivat mustelmilla... vaan kuinka kumman tavalla luuni, korvani -ja tukkani pysyivät eheinä, sitä en voi käsittää. Ja kyllä minua -lyötiin, niin että vaatteet pölisivät. Niin vanutettiin minua kuin -taikinaa oppia päähän pantaessa... Mutta venäläinen kestää paljon! -Survo häntä vaikka huhmarissa, niin sittenkin hän paikkansa pitää! -Ota minut esimerkiksi, -- minua sekä puitiin että jauhettiin -- ja -kuitenkin elelen tyytyväisenä kuin käki, kuleksin ravintoloissa ja -olen maailmaan tyytyväinen! Jumala pitää minusta... Kerran sattui -hän minut tapaamaan ja paikalla rupesi Hän nauramaan. "Sinäkö se -oletkin!" -- sanoi Hän, ja päästi minut menemään... - -Nuoret kuuntelivat nauraen suutarin sujuvata puhetta. Iljakin nauroi, -vaan samalla herätti Perfishkan laulava ääni hänessä aina omituisen -häntä vaivaavan tunteen. Kerran koetti hän päästä selville siitä ja -epäilevästi hymyillen kysyi suutarilta: - --- Etkö siis mitään halua, Perfishka? - --- Kuka sitä kieltääkään! Juoda esimerkiksi, aina haluttaa... - --- Mutta puhupas totuuden mukaisesti; tietysti sinä edes jotakin -haluat? -- itsepäisesti kysyi Ilja. - --- Totuuden mukaisesti? No, tuota noin... uuden hanurin haluaisin... -Hyvän, oikein hyvän hanurin tahtoisin... Tuollaisen, ruplaa -viisikolmatta maksavan! Silloin, totta totisesti, saisitte kuulla!... - -Hän vaikeni ja nauroi tyytyväisesti, vaan äkkiä hän lakkasi, -jokin ajatus näytti pistäneen hänen päähänsä ja hän sanoi syvällä -vakuutuksella Iljalle: - --- E-hei, veliseni, mitä minä uudella hanurilla tekisin!... Sillä -ensiksikin, jos se olisi kallis, joisin sen paikalla! Toiseksi -entä jos se näyttäytyisi huonommaksi kuin se, joka minulla nyt on? --- Tiedätteköhän, millainen nykyinen hanurini on? Se on verraton! -Sieluni on siinä! Se ymmärtää minua -- tarvitsen vaan laskea käteni -näppäimille, niin se jo laulaa! Hanurini on harvinainen lajiaan, -tuskin toisia samanlaisia löytyneekään maailmassa... Hanuri on kuin -vaimo... Minulla oli myös vaimo -- enkeli hän oli eikä ihminen! -Kuinka olisi mahdollista, että uudestaan naisin? Vaimovainajani -kaltaista en kuitenkaan löytäisi... Uuden vaimon suhteen käyttäisin -vanhaa mittaa, ja jos hänet kevyeksi huomaisin, johtuisi siitä -ikävyyksiä sekä minulle että hänelle! Niin se on... Ei se, veliseni, -ole hyvää, mikä on hyvää, vaan se, josta pitää!... - -Ilja myönsi ylistykset tosiksi, joita suutari tuhlasi hanurillensa. -Perfishkan soittokone herätti todellakin sointuvalla äänellään -ihmettelyä jokaisessa, joka vaan sitä kuuli. Vaan sitä ei Ilja -saattanut uskoa, ett'ei suutarilla ollut mitään muuta toivottavaa? -Se ajatus sai hänet pitämään Perfishkaa hiukan heikkomielisenä, vaan -samalla seurasi hän mielenkiinnolla tuon miehen huoletonta elämää, -tunnustaen, että suutari oli sydämeltään paras ihminen koko talossa, -vaikka hän juopotteli ja oli kelpaamaton säädylliseen elämään... - -Joskus ryhtyivät nuoret niihin suuriin ja syvällisiin kysymyksiin, -jotka avautuvat ihmisten eteen kuin pohjattomat kuilut, voimakkaasti -vetäen heidän tiedonhaluista mieltään ja sydäntään salaperäiseen -hämäräänsä. Tällaiset kysymykset nosti aina Jaakko. Hän oli -vähitellen saanut omituisen tavan nojautua aina johonkin, aivankuin -hän ei olisi varmasti luottanut jalkoihinsa. Istuessaankin hän -joko nojasi olkapäätään lähimmäiseen esineeseen tahi lujasti piti -kädellään siitä kiinni. Kulkiessaan nopein, epävarmoin askelin -kadulla, kosketteli hän kädellään porttien pielessä olevia -työkkärikiviä, ikäänkuin hän olisi lukenut niitä, tahi viiletti -kättään pitkin lauta-aitaa, aivan kuin koetellen sen vahvuutta. -Ollessaan Mashan luona teellä, istui hän aina ikkunan vieressä, -nojaten selkäänsä seinään, ja hänen pitkät sormensa pitivät -lujasti kiinni joko tuolista tahi pöydän reunasta. Iso, sileän, -pehmeän ja kellertävän tukan peittämä pää kallellaan katseli hän -puhekumppaneitaan, ja siniset silmät hänen kalpeissa kasvoissaan -vuorotellen sulkeutuivat ja avautuivat selkosen selälleen. Yhä -edelleen kertoi hän mielellään uniaan eikä koskaan voinut tehdä -selkoa jonkin lukemansa kirjan sisällöstä lisäämättä siihen itse -puolestansa jotakin outoa ja käsittämätöntä. Ilja moitti kyllä häntä -siitä, vaan Jaakko ei hämmästynyt, sanoihan vaan yksinkertaisesti: - --- Niinkuin minä sen kerron, on se paremmin. Ainoastaan raamattua -ei saa tuikita mielensä mukaan, vaan kyllä muita kirjoja. Ne ovat -ihmisten kirjottamia, ja minä olen myös ihminen. Voin korjata niiden -sisältöä, joll'ei se miellytä minua... Mutta sanopas minulle eräs -toinen asia -- missä on ihmisen maatessa hänen sielunsa? - --- Mistä minä tiedän? -- vastasi Ilja, joka ei pitänyt sellaisista -kysymyksistä, koska ne tekivät hänet omituisen levottomaksi. - --- Mutta minä luulen aivan varmaan, että se lentää pois, -- selitti -Jaakko. - --- Tietysti se lentää pois, -- vakuuttavasti virkkoi Masha. - --- Mistä sen tiedät? -- ankarasti kysyi häneltä Ilja. - --- Niinpähän arvelen... - --- Lentää pois, -- virkkoi Jaakko miettivästi hymyillen. -- Senkin -täytyy levähtää... Siitäpä sitten unet... - -Ilja ei tiennyt, mitä vastata tuohon huomautukseen, vaan vaikeni, -vaikka hän aina tunsi suurta halua vastustaa toveriaan. Ja -tällaisessa tapauksessa vaikenivat he kaikki, välistä kauankin aikaa. -Pimeässä maakerroksen huoneessa näytti aina silloin tulevan kuin yhä -pimeämpää. Lamppu savutti, teekeittiön hiilistä läksi hä'än hajua, -kaukaa kuului kumeata, omituista melua. Ravintola se oli, joka -ylhäällä kumisi ja ulvoi. Ja uudestaan kuului Jaakon heikko ääni: - --- Ihmiset häärivät... tekevät työtä... ja niin edespäin. Sitä -sanotaan elämäksi. Sitten yhtäkkiä -- kumsis! Ihminen kuoli... Mitä -merkitsee se? Mitä siitä ajattelet, Ilja, häh? - --- Se ei merkitse mitään erityistä... Kun tullaan vanhaksi, täytyy -kuolla... - --- Ei... Mutta kuoleehan nuoriakin, ja lapsia... Kuolee terveitä. - --- Eivät he siis ole olleet terveitä, koska kuolevat... - --- Mutta miksi ihmiset ylimalkaan elävät? - --- On sekin kysymys! -- ivallisesti huudahti Ilja arvellen itsensä -kykeneväksi vastaamaan sellaiseen kysymykseen. -- Elääksensä elävät. -Tekevät työtä, odottavat onneansa. Jokainen tahtoo hyvästi elää, -hakee tilaisuutta päästä hyville päiville. Kaikki etsivät sellaisia -tilaisuuksia, tullaksensa rikkaiksi ja voidakseen elää puhtaasti... - --- Niin on köyhien laita, Mutta rikkaat? - -Heillä on kaikkea... Mitä etsivät he? - --- Hölmö! Rikkaatko? Jollei löytyisi rikkaita, niin kenen eteen -sitten tekisivät työtä köyhät? - -Vähän mietittyään kysyi Jaakko: - --- Sinun mielestäsi siis ihmiset elävät työtä tehdäksensä? - --- Tietysti... se on, eivät aivan kaikki... Toiset tekevät työtä, -vaan toiset -- elävät. He ovat aikansa työskennelleet, koonneet -rahaa... ja elävät. - --- Mutta minkätähden elävät he? - --- Piru vieköön! Haluttaako heitä vai ei? Haluttaako sinua elää? -- -huusi Ilja sivutuksissaan. Vaan hänen oli vaikea sanoa, minkätähden -hän suuttui. Siksikö, että Jaakko kyseli sellaisia asioita, vai -sentähdenkö, että hän kysyi niin tyhmästi? Hän tunsi, että Jaakon -kysymykset härsyttivät hänessä jotakin, johon hän ei voinut antaa -selvää vastausta. - --- Minkätähden elät sinä? Sano, minkätähden? -- huusi hän toverilleen. - --- Sitäpä juuri en tiedä! -- nöyrästi vastasi Jaakko. -- Tahtoisin -kuolla... Kauhealta se ehkä tuntuisi, vaan samalla kuitenkin -hauskalta... - -Ja äkkiä rupesi hän puhumaan ystävällisen moittivasti: - --- Suutuit ihan suotta. Ajattele sinä: ihmiset elävät työtä -tehdäksensä, ja työ on ihmisiä varten olemassa!... Sehän on -samaa kuin pyöriä pyörällä, joka ei kulje eteenpäin, tietämättä, -minkätähden. Mutta missä on Jumala? Missä on Hän, joka on kaiken -sen akseli? Hän sanoi Aatamille ja Eevalle: olkaa hedelmälliset, -lisääntykää ja täyttäkää maata, -- mutta minkätähden? - -Ja kumartuen toveriinsa päin, sanoi Jaakko hiljaa ja salaperäisesti, -pelon ilme sinisissä silmissään, toverilleen: - --- Tiedätkö mitä? Sekin on varmasti sanottu -- minkätähden? Vaan joku -on ryöstänyt Jumalalta... varastanut ja kätkenyt selityksen... Ja se -on ollut saatana! Kukas muu, kuin saatana! Ja siksi ei kukaan tiedä --- minkätähden hän elää... - --- Ilja kuunteli toverinsa katkonaista puhetta, tuntien, kuinka se -kävi hänen mieleensä, ja oli vaiti. - -Mutta Jaakko puhui yhä nopeammin ja hiljemmin. Hänen silmänsä -pullistuivat päästä, kalpeissa kasvoissa kuvastui kauhu eikä ollut -mahdollista saada mitään selvää hänen sanoistaan. - --- Tiedätkö sinä, mitä Jumala tahtoo sinulta? Mitä siihen sanot? -- -pääsi vihdoin tuosta sanatulvasta riemuitseva huudahdus. Ja uudestaan -tuli hänen suustaan virtanaan hiljaa äännettyjä, katkonaisia sanoja. -Masha katseli ihmeissään, suu auki, ystäväänsä ja suojelijaansa. -Iljan otsa oli synkissä rypyissä. Häntä suututti se, ett'ei hän -ymmärtänyt Jaakon puheita. Hän piti itsensä Jaakkoa viisaampana, vaan -tämä hämmästytti häntä aina ihmeellisellä muistillaan ja ky'yllään -puhua korkeista asioista. Kyllästyttyään vihdoin kuuntelemiseen ja -vaikenemiseen, ja tuntien päänsä sekavaksi, keskeytti hän vihdoin -puhujan vihasesti virkkaen: - --- Lakkaa jo hiidessä! Mitä siinä jauhat? Olet lukenut pääsi sekasin, -siinä koko juttu... Itsekään et puhettasi ymmärrä... - --- Siitähän tässä puhunkin, ett'en mitään ymmärrä! -- huudahti Jaakko -kummastuneena ja suuttuneena. - --- Sanokin sitten suoraan, ettet ymmärrä, lopottamatta kuin -mielipuoli... Ja anna minun häntä kuunnella! - --- Ei, odotahan vähän! -- alotti taas Jaakko. Oikeastaan on kaikki -käsittämätöntä meille... Otetaan esimerkiksi... tuo lamppu. Siinä -palaa tuli. Mistä se tulee? Äkkiä on se siinä, äkkiä taas katoo! -Vetäse tulitikulla laatikon kylkeen... niin se palaa... Siis -- tuli -on aina olemassa... Liiteleekö se kenties näkymätönnä ilmassa? - -Siitä innostui taas Ilja puhumaan. Halveksiva ilme kasvoillaan -katsahti hän lamppuun ja sanoi: - --- Jos tuli olisi ilmassa, olisi aina lämmin. Mutta tulitikku syttyy -pakkasellakin... Siis tuli ei ole ilmassa... - --- Mutta missä se sitten on? -- kysyi Jaakko, katsoen odottavasti -toveriinsa. - --- Tulitikussa, -- kuului Mashan ääni. Vaan toverusten keskusteluissa -olemuksen korkeista kysymyksistä jäivät Mashan huomautukset aina -vastausta vaille. Hän oli siihen jo tottunut eikä siitä loukkautunut. - --- Missä? -- huusi Ilja uudestaan kiukkuisesta -- Sitä en tiedä, enkä -tahdokaan tietää! Tiedän vaan, ett'ei ole hyvä pistää kättään siihen, -ja että sen lähellä on hyvä lämmitellä. Siinä kaikki. - --- Katso vaan häntä! -- kiivaasti ja harmissaan sanoi Jaakko. -- -En tahdokaan tietää! Niin voin myös minä ja kuka tahansa pölkkypää -sanoa... Ei, selitä sinä -- mistä tuli tulee? Leivästä en tarvitse -kysyä, sillä sen synty on selvä: jyvästä syntyy jyvä, jyvästä -- -jauhot, jauhoista taikina -- ja niin on leipä valmis! Mutta kuinka -syntyy ihminen? - -Ilja katsoi ihmetellen ja kateellisesti toverinsa isoa päätä. -Toisinaan, kun Jaakko hänen mielestänsä liiaksi ahdisti häntä -kysymyksillänsä, hypähti hän ylös paikaltansa ja päästi suustaan -tylyjä ja ivallisia sanoja. Sellaisissa tapauksissa meni hän -tavallisesti uunin viereen, ja nojaten leveitä, tanakoita -hartijoitaan siihen, puhui hän kähärätukkaista päätään pudistaen ja -pannen painon joka sanalle: - --- Sinä saatat pääni sekasin. Olet hiukan löyhkä, kuuletko! Ja se -johtuu työttömyydestä. On sekin elämää seisoa tarjoilupöydän takana? -Kunpa sinäkin kulkisit ympäri kaupunkia, kuten minä, aamusta iltaan, -jok'ikinen päivä, etsimässä tilaisuutta ansaitaksesi, niin et -turhanpäiväisiä asioita ajattelisi... vaan miettisit, kuinka päästä -ihmiseksi, kuinka löytää onnensa. Sentähden kai lie pääsikin iso, -kun siellä niin paljon tyhmyyksiä rehottaa. Järkevät ajatukset ovat -vähäiset, -- niistä ei ainakaan pääsi laajene. - -Jaakko istuu kumarassa ääneti, puristaen kädellään pöydän reunaa. -Välistä liikkuivat hänen huulensa äänettömästi, ja hän räpytti -taajaan silmiänsä. Mutta kun Ilja, lakattuaan puhumasta, uudestaan -oli istuutunut pöydän viereen, alkoi Jaakko taas filosofeerata: - --- Kuuluu löytyvän eräs kirja "Oppi loitsutaidosta". Siinä on -selitetty kaikki... kuinka ja mistä, ja minkätähden... Kunpa saisi -käsiinsä sen kirjan luettavaksensa... Lukisin sen? Kamalia asioita -siinä varmaankin olisi!... - -Heidän keskustelunsa aikana oli Masha siirtynyt pöydän vierestä -sänkyyn istumaan ja katseli sieltä mustilla silmillänsä milloin -toista, milloin toista heistä. Sitten rupesi hän haukottelemaan, -heilutteli ruumistaan väsyneesti edestakasin, kunnes vihdoin valahti -pitkällensä vuoteelle. - --- On aika mennä levolle, -- sanoi Ilja. - --- Kas vaan! Odota... peitän Mashutkan ja sammutan lampun. - -Mutta nähdessään, että Ilja ojensi jo kättään ovea avatakseen, pyysi -Jaakko kiirehtien ja valittavasti: - --- Mutta odota-a! Pelkään yksin... pimeässä... - --- Voi sinua! -- halveksien huudahti Lunjeff. -- Kuusitoista vuotta -on sinulla ikää vaan vielä olet kuin lapsi. Miksihän minä en mitään -pelkää? Vaikka piru vastaani tulisi, niin en sittenkään edes -ohahtaisi! Mutta sinä... - -Ja hän viittasi halveksivasti kädellään. Jaakko puuhasi vielä ääneti -hetkisen Mashan vuoteen vieressä ja puhalsi sitten lamppuun. Tuli -leimahti koholle, sammui, ja joka puolelta levisi äänettömästi -huoneeseen öinen pimeys. Ja jos kuu sattui olemaan taivaalla, heitti -se lempeän, sinertävän loisteensa ikkunasta huoneen lattialle. - - * * * * * - -Eräänä pyhänä tuli Lunjeff kotiin kalpeana ja mieli katkerana, ja -heittäysi riisuutumatta vuoteelle. Hänen rintaansa ahdisti viha kuin -suuri kivenmöhkäle, kolotus kaulassa ei sallinut päätä kääntää, ja -hänestä tuntui kuin koko hänen ruumistaan pakottaisi se loukkaus, -jonka hän oli saanut kärsiä. - -Saman päivän aamuna oli muuan poliisi palasesta hajusaippuaa -ja tusinasta hakasia antanut hänelle luvan asettua tavaroineen -sirkuksen eteen, jossa parastaikaa oli päivänäytäntö, ja Ilja oli -sijottunut aivan sisäänkäytävän viereen. Sattui sinne tulemaan -piiripoliisitarkastajan apulainen, löi häntä korvalle, potkasi -jalallaan kumoon ne puupukit, joiden päällä tavaralaatikko oli, -niin että kaikki tavarat lensivät hujan hajan maahan, jolloin -muutamia esineitä turmeltui loassa, muutamia katosikin. Kerätessään -tavaroitaan maasta, sanoi Ilja tarkastajan apulaiselle: - --- Se on laitonta, teidän vapaasukuisuutenne... - --- Mitä sanot?... -- kysyi tämä, punasia viiksiään väännellen. - --- Teillä ei ole oikeutta lyödä... - --- Niinkö? Migunoff! Vie hänet poliisiasemalle! -- käski apulainen -tyynesti. - -Ja sama poliisi, joka oli antanut luvan Iljalle seisoa sirkuksen -luona, vei hänet poliisiasemalle, jossa hän sai olla iltaan asti. - -Tekemisissä poliisin kanssa oli Lunjeff ollut ennenkin, vaan ensi -kerran oli hänet viety poliisiasemalle ja ensi kertaa tunsi hän -mielensä niin loukkaantuneeksi ja katkeraksi. - -Hän makasi vuoteellaan silmät kiinni kokonaan tuon katkeran tunteen -vallassa. Seinän takaa, ravintolasta, kuului melua ja kohinaa, -ikäänkuin vuolaita puroja olisi syöksynyt alas vuorilta sumuisena -syyspäivänä. Kuului metallisten tarjotinten helinää, astioiden -kilinää, kuinka vieraat vaativat, mikä viinaa, mikä teetä, mikä taas -olutta... ja kuinka tarjoilijat huutaen vastasivat: - --- Heti! Silmänräpäyksessä... Ja melusta kuului korkea kurkku-ääni -surullisesti laulavan: - - "En luullut kadottavani sua..." - -Toinen ääni, täyteläinen basso, huveten meluun, yhdessä edellisen -kanssa, jatkoi: - - "Nuoruus, olet mennyt." - -Sitten molemmat äänet yhtyivät yhdeksi puhtaaksi, surullisen -kauniiksi sävelaalloksi, joka vähäksi ajaksi vei valituksellaan -voiton melustakin: - - "Yksin tietäin köyhänä - Oon saanut kulkea!" - -Muuan kuului huutavan sellaisella äänellä, kuin hänen kurkkunsa olisi -ollut kuivasta, halkeilleesta puusta. - --- Älä puhu tyhmyyksiä! Kirjotettu on: "ole kärsivällinen, niin minä -tuen sinua kiusauksen hetkellä..." - --- Itse puhut tyhmyyksiä, -- puuttui puhumaan toinen kiivaasti ja -varmasti. Sillä myös on kirjotettu: "koska sinä et ole lämmin etkä -kylmä etkä myöskään kuuma, oksennan minä sinut suustani..." Näetkö -nyt! Mitä hyödyit?... - -Kuului kaikuvaa naurua, ja heti sen jälkeen vinkuva ääni: - --- Mutta minä annoin hänelle vasten naamaa, ympäri korvia ja päin -turpaa, niin että läiskyi! - --- Katsohan perhanaa! Hah, hah, haa! Entä sitten? - -Vinkuva ääni jatkoi tapaillen, kovasti: - --- Hän kaatua keiskahtaa maahan! Ja vielä annan pari iskua hänen -kauniiseen naamaansa. Olen ensimmäinen, joka olen suudellut häntä, -saan siis lyödäkin... - --- Kyllä olet se raamatuntuntija! -- huudahti ivallisesti joku. - --- Ei, minä tuimistun! En saata hillitä itseäni, en! - --- "Minä rakastan, syytän ja rankaisen"... oletko unhottanut sen?... -Ja vielä: "älä tuomitse, ett'et tuomituksi tulisi"... Ja lisäksi -- -oletko unhottanut kuningas Davidin sanat? - -Kauan kuunteli Ilja riitaa, naurun honotusta, laulua, vaan se ei -herättänyt hänessä mitään mietteitä. Hänen silmissään pimeässä pyöri -piiripoliisitarkastajan apulaisen laihat kasvot, kyömynenineen, -vihreine, kiiluvine, ilkeine silmineen ja liikkuvine punasine -viiksineen. Hän tuijotti niihin kasvoihin ja puri yhä kovemmin -hampaitaan. Mutta laulu seinän takana kasvoi, laulajat yhä enemmän -innostuivat, heidän äänensä kaikuivat yhä rohkeampina ja kovempina. -Lämpimät, surulliset sävelet tunkivat Iljan rintaan ja koskettivat -kiukun ja katkeruuden jäistä kiveä. - - "On tämä poika kulkenut", - -lauloi tenori. - - "Meren rannat ja vuorten huiput..." - -jatkoi basso. Ja taas kumpikin ääni yhtyi yhdeksi valitukseksi: - - "Koko Siperian seudut, - Etsein kotiin tietä..." - -Ilja huokasi kuunnellessaan näitä surunvoittoisia sanoja. Ravintolan -huumaavassa melussa tuntuivat ne pieniltä, kirkkailta tähdiltä -pilvisellä taivaalla. Pilvet kulkevat nopeasti eteenpäin ja tähdet -milloin tuikkivat milloin katoavat näkyvistä... kuvaavasti kertoi -laulu. - --- Laulakaa, satakielet! -- huusi ystävällisesti joku... - -Ilja mietti, että siinä ne nyt nuo ihmiset laulavat niin sydämeen -käyvästi. Vaan sitten juovat he itsensä juovuksiin ja kenties -rupeavat tappelemaan... Ei hyvä kauan kestä ihmisessä... - - "Voi, koito, kovaa kohtaloain..." - -valitti tenori. - -Basso jyrisi mahtavasti ja syvästi: - - "Rintaani vuoren lailla painat..." - -Iljan mieleen tuli Jeremei-ukon kuva. Vanhus puhui päätään pudistaen -ja posket kyynelissä: - --- Olen katsellut katselemistani, vaan totuutta en ole nähnyt... - -Ilja mietti, että Jeremeikin, joka rakasti Jumalaa niin paljon, -kaikessa hiljaisuudessa säästi rahoja. Ja pelkäsihän Terenti-setäkin -Jumalaa ja kuitenkin varasti rahaa. Ja kaikki ihmiset näyttävät -olevan kaksinaisia kukin. On kuin heidän rinnassaan olisi vaaka -ja heidän sydämensä olisi vaa'an tasaaja, joka kallistuu milloin -toiselle puolelle näyttäessään hyvän ja pahan painoa. - --- Ä-äh! -- kuului ravintolasta. Ja heti sen jälkeen kaatui jotakin -ja lattia tärähti niin, että Iljan vuodekin hytkähti. - --- Hiljaa!... Hyvät ihmiset... - --- Pidä kiinni häntä... a-ah! - --- Poliisi!... - -Melu kävi heti suuremmaksi, syntyi joukko uusia ääniä, ja kaikki -ne pyörivät ilmassa toisiinsa sekottuneina, muistuttaen äkäisen, -hälistyneen koirajoukon ulvontaa. Yksityiset äänet sekottuivat -yleiseen hälinään. - -Ilja kuunteli tyytyväisenä tuota melua. Hänestä tuntui hauskalta, -että oli tapahtunut juuri se, mitä hän oli odottanut, ja siitä -sai hänen käsityksensä ihmisistä uutta vahviketta. Hän kääntelihe -vuoteellaan, pisti kätensä päänsä taakse ja antoi taas mietteilleen -vallan. - -"... Kai se oli suuri synti, jonka isoisäni Antipa oli tehnyt, koska -hän teki katumusta kokonaista kahdeksan vuotta... Ja kaikki antoivat -hänelle anteeksi, puhuivat kunnioituksella hänestä ja kutsuivat häntä -vanhurskaaksi... Mutta hänen poikansa saattoivat he perikatoon. -Toisen karkottivat Siperiaan, toisen ajoivat pois kylästä..." - -"Tässä täytyy laskea erityisellä tavalla! muistui Iljan mieleen -kauppias Stroganin merkilliset sanat. -- Jos kymmenestä on yksi -kunniallinen, vaan yhdeksän roistoa, ei kukaan mitään voita... -Korkeintaan häviää se yksi. Enemmistö näet on aina oikeassa..." - -Ilja hymähti. Hänen rinnassaan syttyi kylmän ilkeä tunne ihmisiä -kohtaan. Hänen mieleensä johtui yhä uusia ja tuttuja kuvia. Iso, -paksu Matitsa lojui keskellä pihaa likarapakossa ja voihki: - --- Äiti rakas!... Oma äitini! Jospa voisit antaa minulle anteeksi! - -Juopunut Perfishka seisoi horjuen hänen vieressään ja sanoi -moittivasti: - --- Jopa on juonut itsensä siaksi!... Mutta rappusilta katsoi -halveksivasti hymyillen Petruha, terveenpuna poskillaan... - -Ilja mietti kaikkea sitä, hänen sydäntänsä ahdisti ja mielensä kävi -yhä tylymmäksi, kovemmaksi... - -Meteli ravintolassa loppui. Kolme ääntä, joista kaksi naisen, yksi -miehen, yritti laulaa laulua, vaan onnistumatta. Joku oli tuonut -hanurin, soitti sillä vähän ja huonosti, sitten sekin vaikeni. -Seinän luona, jonka vieressä Iljan sänky oli, puheli kaksi miestä -puoliääneen ja usein kuului syviä huokauksia. Ilja kuunteli -jonkinlaisella vihamielisellä tunteella heidän keskusteluansa. - --- Tässä sitä eletään... työtä tehdään... eikä elämä sen paremmaksi -muutu... Muut elävät, kuten tuleekin, mutta me... emme tanakasti -jaksa edes seisoa, vaan alituisesti saamme rimpuilla jaloillamme... - --- Niin se on... - --- Eikä ole mitään toivoa muutoksesta parempaan päin... Rehellisellä -työllä ei pilkallekaan päästä, sillä ei itselleen kivitaloja -rakenneta... Ennenkuin tietääkään, ovat voimat loppuun kulutetut, ja -silloin loppukin on tiedossa... - --- Hoh, hoh! Niin se on... - -Eikä kunniattomaan työhön ole rohkeutta, ei taitoa. Kyllähän pähkinät -olisivat sammakosta maukkaita, kun sillä vaan olisi hampaat... - --- Oi, voi, Herra Jumala... - -Ilja huokasi myös tahtomattaan. Äkkiä kuului ravintolasta Perfishkan -kaikuva ääni, joka tunki melunkin läpi. Suutari huusi laulavalla -tavallaan: - -"Kaada kannuun, kaada tuoppiin, älä isännän omaa sääli! Juodaan, -tyttöjä rakastellaan, maat, mantereet kuljeksitaan. Köysi vapauttaa -maailmasta, mutta ken ei siitä pidä, hirttäytyköön omiin suoliinsa..." - -Kuului naurua ja hyvähuutoja... Sitten kuului taas hiljainen ääni -seinän vierestä: - -Olen raatanut pienestä pitäen... kohta täytän neljäkymmentä. Muttei -edes leipääkään ole aina ollut riittämään asti. Työtä joka päivä, -vaan ei joka päivä särvintä. Kotona on kova puute. Lapset itkevät, -eukko valittaa... kunpa näkisit! Välistä ei jaksa kärsiä ja silloin -sattuu joutumaan kapakkaan. Ja kun sitten selviää taas, niin näyttää -hätä vielä enemmän hampaitaan. - --- Niinpä niin! - --- Tulee silloin rukoilleeksi Jumalaa: Armias Isä! Minkätähden minua -niin suuresti vaivataan?... Mutta ei Hän näy kuulevan... - --- N-niin!... Ei näy kuulevan... - -Iljaa alkoi kyllästyttää tuo toivoton valitus, ja toisen vielä -toivottomampi edellisen sanojen toistaminen. Hän heittelehti sinne -tänne vuoteellaan ja tahallaan jyskytti kyynärpäätään lujasti -seinään, vihdoin äänet vaikenivat. - -Mutta Ilja ei voinut enää maata, ahdistava levottomuus ajoi hänet -vuoteelta. Hän nousi, meni pihalle ja seisahtui rappusille, tahtoen -mennä jonnekin, vaan tietämättä minne? Oli jo myöhäinen; Masha -nukkui; Jaakko oli hiukan sairas ja makasi kotonaan, jonne Ilja -ei halunnut mennä, sillä aina hänen tullessaan rypisti Petruha -vihaisesti kulmakarvojaan. Kylmä syystuuli puhalsi. Synkkä, -milt'ei musta, pimeys peitti pihan, eikä taivasta näkynyt. -Ulkohuonerakennukset näyttivät suurilta, tuulen tiivistämiltä pimeän -osilta. Kosteassa ilmassa kiiri omituisia ääniä, kuului kahinaa, -helskettä, hiljaista, outoa kuisketta, joka muistutti ihmisten -nurinaa elämästä. Tuuli tunkihe Iljan povelle, puhalsi voimakkaasti -hänen kasvoihinsa, liehtoi kylmää kosteutta hänen kauluksensa -alle... Ilja värisi, vaan hän ei poistunut; hän yhä ajatteli, ett'ei -sellainen elämä saa jatkua! Pois pitäisi päästä kaikesta tästä -likaisesta hyörinästä elää yksin puhtaasti, hiljaa... - --- Kuka siellä seisoo? -- kuului äkkiä kolea ääni. - --- Minä... Kuka puhuu? - --- Minä... Matitsa... - --- Missä olet? - --- Halkoläjällä istun... - --- Minkätähden? - --- Ilman aikojani... - -Ja kumpikin vaikeni... - --- Tänään on äitini kuolinpäivä, -- kuului taas Matitsan ääni -pimeästä. - -Onko hän jo kauan ollut kuollut? kysyi Ilja jotakin sanoaksensa. - --- Kauan... noin viisitoista vuotta... ehkä enemmänkin... Entä sinun -äitisi, elääkö hän vielä? - --- Ei... kuollut on hänkin... Vanhako olet? - -Matitsa oli vähän aikaa ääneti ja vastasi sitten: - --- Kolmissakymmenissä jo... Vanha olen. Jalkani on kipeä... Se on -nyt turpea kuin melooni, ja sitä pakottaa... Olen sitä hieronut jos -jollakin, vaan apua ei lähde... - --- Menisit sairashuoneeseen... - --- Se on liian etäällä... en jaksa kävellä sinne asti... - --- Ota issikka... - --- Ei ole rahaa... - -Joku avasi ravintolan oven; sieltä tunki pihalle äänekästä melua. -Tuuli tempasi sen ja hajotti pimeään. - --- Mitä sinä siinä seisot? -- kysyi Matitsa. - --- Ilman aikojani... tuli ikävä... Samoinkuin minä... Asunnossakin on -kuin ruumisarkussa... - -Ilja kuuli syvän huokauksen. Sitten sanoi Matitsa hänelle: - --- Lähdetäänkö minun luokseni? - -Ilja katsahti sinne, josta naisen ääni kuului ja vastasi -välinpitämättömästi: - --- Lähdetään... - -Matitsa kulki Iljan edellä rappusissa ullakkoon. Hän asetti aina -ensin oikean jalkansa, sitten hitaasti ja valittaen vasemman -portaalle. Ilja kulki hänen perästään hajamielisesti ja hitaasti, -ikäänkuin hänen ikävä mielialansa olisi estänyt häntä kulkemasta -nopeammin, samoinkuin Matitsaa esti hänen kipeä jalkansa. - -Matitsan huone oli kaita ja pitkä, ja sen katto oli todellakin -ruumisarkun kannen näköinen. Oven suussa oli hollantilainen uuni, -ja seinän vieressä, toinen pää uunissa kiinni, seisoi leveä sänky; -vastapäätä sitä oli pöytä, jonka kumpaisellakin puolella oli tuoli. -Kolmas tuoli oli ikkunan luona, joka näytti vaan harmaassa seinässä -olevalta tummalta läiskältä. Täällä ylhäällä kuului tuulen humina ja -vinkuna selvemmin kuin alhaalla, Ilja istuutui ikkunan luona olevalle -tuolille, katseli seiniä ja, huomattuaan nurkassa pienen pyhäinkuvan, -kysyi hän: - --- Ketä tuo pyhäinkuva esittää? - --- Pyhää Annaa... -- vastasi Matitsa hiljaa ja hartaudella. - --- Mikä sinun nimesi sitten on? - --- Myös Anna... etkö sitä ole tietänyt? - --- En... - --- Ei kukaan tiedä sitä, -- sanoi Matitsa, istuen vaivalloisesti -sänkyyn. Ilja katsoi häneen, mutta ei tuntenut halua puhella hänen -kanssansa. Matitsakin oli ääneti. Niin istuivat he hiljaa kauan, -kolmisen minuuttia eikä kumpikaan näyttänyt huomaavan toisensa -läsnäoloa. Vihdoin kysyi Matitsa: - --- No, mitä teemme? - --- En tiedä... -- vastasi Ilja neuvottomasti. - --- Sepä nyt olisi kummallista! -- huudahti Matitsa, epäilevästi -hymyillen. - --- No, mitä sitten? - --- Kestitse minua. Osta pari pulloa olutta... Tahi älä, osta ennen -minulle vähän syömistä!... Ei mitään muuta, kuin hiukan syömistä... - -Hänen äänensä katkesi, hän ryki ja jatkoi sitten hämillään: - --- Näes, sen jälkeen, kun jalkani tuli kipeäksi, en ole ansainnut -mitään... En voi mennä ulos... Kaikki, mitä oli, on mennyt... Eikä se -niin ihmeellistä olekaan, sillä viidettä päivää istun nyt kotona... -Eilen en enää syönyt tuskin mitään... ja tänään en ole palaakaan -maistanut... jumalauta, se on totta! - -Nyt vasta muisti Ilja, että Matitsa oli katutyttö. Hän katsahti -terävästi hänen suuriin kasvoihinsa ja huomasi, että hänen mustat -silmänsä hiukan hymyilivät, ja huulet liikkuivat niin, kuin hän -olisi imenyt jotakin näkymätöntä... Hän tunsi itsensä hiukan noloksi -hänen seurassaan, vaan samalla herätti hän omituista, selittämätöntä -mielenkiintoa hänessä. - --- Heti tuon sinulle... oluttakin tuon... - --- Ilja nousi nopeasti tuolilta, juoksi kiiruusti rappusia alas -ravintolan etehiseen ja pysähtyi keittiön oven eteen. Äkkiä johtui -hänen mieleensä olla lainkaan palaamatta ullakkoon. Mutta se ajatus -välähti vaan hänen sielunsa tuskalloisessa pimeydessä, kadoten heti. -Hän astui keittiöön, osti kokilta kymmenen kopeekan edestä keitetyn -lihan tähteitä, leipäpalasia ja lisäksi vähän muita ruoanjätteitä. -Kokki pani ne sihtiin. Ilja otti sen molempiin käsiinsä, kuten -tarjottimen, ja tultuaan etehiseen, pysähtyi hän uudestaan tuumimaan, -kuinka saada olutta. Itse ei hän voinut sitä ostaa, sillä Terenti -kysyisi heti, mihin hän sitä tarvitsee. Silloin kutsui hän keittiöstä -astioiden pesijän ja pyysi hänen ostamaan. Tämä juoksi ravintolaan, -tuli pian takasin, ojensi hänelle ääneti pullot ja tarttui oven -ripaan palataksensa kyökkiin. - --- Kuulehan! -- sanoi Ilja. -- Ei nämä ole minulle... Muuan toveri on -luonani... vien hänelle. - --- Mitä? -- kysyi astioiden pesijä. - --- Toveria kestitsen... - --- Vai niin... se on oikein! - -Ilja huomasi, ett'ei hänen lainkaan olisi tarvinnut valehdella, -ja hänestä tuntui pahalta. Ullakkoon nousi hän hitaasti, tarkasti -kuunnellen pienintäkin ääntä, ikäänkuin hän olisi pelännyt itseään -huudettavan. Mutta, paitsi tuulen huminaa, ei mitään kuulunut eikä -kukaan pidättänyt nuorukaista, ja hän palasi, tosin tuntien arkuutta, -himokkaana naisen luo ullakkoon. - -Matitsa asetti sihdin polvelleen, otti isoilla sormillaan -ruoanpalasia ja pisti ne suureksi avattuun suuhunsa maiskuttaen -pureskellen niitä. Hänen hampaansa olivat suuret ja terävät. -Ennenkuin hän pisti palan suuhunsa, tarkasteli hän sitä joka puolelta -aivankuin etsien siitä makeimpia kohtia. - -Ilja katsoi hellittämättä naiseen miettien, kuinka hän syleilisi ja -suutelisi häntä, vaan samalla hän pelkäsi, ett'ei hän osaisi tehdä -sitä, ja että Matitsa nauraisi hänelle. Sitä ajatellessaan tuli -hänelle vuoroin kylmä, vuoroin kuuma. Katolla pyyhki tuuli. Ullakon -luukuista tunki se ullakolle ja jyskitti Matitsan huoneen ovea, ja -joka kerran, kun ovi tärisi, vavahti Ilja, peläten jonkun tulevan -sisään ja tapaavan hänet täällä... - --- Panenko oven säppiin? -- kysyi hän. - -Matitsa nyykäytti ääneti päätään. Sitten laski hän sihdin uunin -pankolle, kääntyneenä pyhäinkuvaan, teki ristinmerkin ja sanoi: - --- Kiitos Sinulle, Sinä Pyhä, -- nyt on eukko kylläinen! Vähän sitä -ihminen tarvitsee! - -Ilja oli ääneti. Matitsa katsoi häneen, huokasi ja jatkoi: - --- Kuka paljon haluaa, häneltä paljon vaaditaankin... - --- Kuka vaatii? -- kysyi Ilja. - --- Jumala tietenkin! Etkö sitten tiedä sitä? - -Ilja ei taaskaan vastannut hänelle. Jumalan nimi tuon naisen suussa -herätti hänessä äkkiä, selittämättömän, sanoin kuvaamattoman -tunteen, joka vastusti hänen haluaan hyväillä häntä. Matitsa nojasi -kätensä sängyn laitaan ja kohottausi istumaan ylemmäksi vuoteelle, -seinän varaan. Sitten rupesi hän taas puhumaan välinpitämättömällä, -puisevalla äänellä: - --- Äsken syödessäni ajattelin koko ajan Perfishkan tytärtä... Kauan -olen häntä ajatellut... Hän on aina teidän seurassanne -- sinun ja -Jaakon... siitä ei koidu hänelle hyvää, arvelen minä... Te turmelette -tytön ennen aikojaan, ja silloin joutuu hän minun jälilleni... Ja -se on kirottu, paholaisen tie... ja ne naiset ja tytöt, jotka sitä -kulkevat, eivät käy pystyssä, kuten ihmiset, vaan matelevat matojen -lailla. - -Hän vaikeni vähän ja rupesi taas puhumaan katsoen käsiinsä, jotka -lepäsivät hänen polvillaan: - --- Tyttö on pian täysikasvuinen. Olen kysellyt muutamilta tutuilta -keittäjättäriltä ja muilta, josko he tietäisivät paikkaa tytölle. -Ei ole hänelle paikkaa, sanovat he... Myy hänet... sanovat... Niin -on paras... hän saa rahaa, vaatteita... asunnonkin saa hän... Se -on hyvin tavallista... Löytyy näet rikkaita ukkoja, jotka, kun -vanhetessaan ovat tulleet heikoiksi, eivätkä naiset heitä enää -rakasta ilmaiseksi, ostavat itselleen tytön... ja turmelevat hänet... -Kenties tytön on hyväkin olla... vaan eiköhän hänestä ainakin alussa -tuntune inhottavalta... ja parempi olisi ilman... Parempi olisi hänen -elää nälässä, mutta puhtaana, kuin... - -Häntä rupesi ry'ittämään, ikäänkuin jokin sana olisi tarttunut hänen -kurkkuunsa, ja hän lopetti puheensa välinpitämättömällä äänellä, -vaikka kasvot osottivat ponnistusta: - --- Kuin häpeässä ja kuitenkin nähdä nälkää... kuten minä esimerkiksi. - -Tuuli yhä vinkui ullakon läpi jyskyttäen rajusti ovea. Peltikatolle -sataa vihmoi vettä, ja ikkunan ulkopuolelta, pimeästä kuului heikko -vihellys: - --- Hui-i-i... - -Se välinpitämätön tapa, jolla Matitsa puhui ja hänen liikkumaton, -suuri olentonsa eivät vaikuttaneet kiihottavasti Iljan tunteisiin -eivätkä antaneet hänelle rohkeutta päästäksensä halujensa perille. -Matitsa ikäänkuin työnsi häntä loitommalle ja loitommalle itsestään, -ja hän huomasi sen ja oli vihainen siitä hänelle... - --- Jumalani, Jumalani! -- hiljaa huoaten sanoi Matitsa. -- Pyhä -Äiti... - -Ilja vihaisesti liikahti tuolilla ja jurolla äänellä virkkoi: - --- Kutsut itseäsi saastaiseksi, vaan yhä on Jumalan nimi huulillasi! -Luuletko kenties, että Hän välittää siitä? - -Matitsa katsahti häneen, vaikeni vähän ja pudisti päätään. - --- En ymmärrä, mitä puhut... - --- Ei siinä ole mitään ymmärtämistä! jatkoi Ilja, nousten tuolilta. --- Sellaisia te olette kaikki! Ensin te irstailette -- vaan sitten: -oi Jumalani! Mutta jos te kerran tahdotte Jumalassa kiinni pysyä, -niin heittäkää irstailu... - --- Voi! -- levottomana huudahti Matitsa. -- Mitä sinä nyt puhut? Kuka -sitten huutaisi Jumalaa avukseen, joll'eivät juuri syntiset? Kuka muu? - --- Sitä taas en tiedä, -- virkkoi Ilja, tuntien vastustamatonta -halua loukata tuota naista ja kaikkia muitakin ihmisiä. -- Sen vaan -tiedän, ett'ei teidän sovi puhua Hänestä, niin! Te käytätte Häntä -vaan verhonanne... sen kyllä näen. En ole lapsi... näen minä. Kaikki -nurisevat, kaikki valittavat... mutta minkätähden he sitten ovat -niin kehnoja? Minkätähden pettävät he toinen toistansa, minkätähden -ryöstävät leipäpalasen toinen toiseltansa? Häh, hää! Ensin tehdään -syntiä, sitten rukoillaan: Herra, armahda!... Ymmärrän minä teidät... -te sen pettäjät, pirut! Itseänne petätte, ja petätte Jumalaa... - -Matitsa katsoi vaieten häneen, suu auki ja kaula pitkällä, ja -hänen silmissään ilmeni tyhmä ihmetteleminen. Ilja astui ovelle, -tempasi räiskinällä säpin auki ja poistui huoneesta, jyräyttäen oven -mennessään kovasti kiinni. Hän huomasi syvästi loukanneensa Matitsaa, -vaan se tuntui hänestä hyvältä, siitä keveni hänen sydämensä ja -selvisi päänsä. Rappusia laskeutuessaan vihelsi hän hampaittensa -välistä, ja viha neuvoi hänelle yhä uusia loukkaussanoja, ankaran -kovia, kuin kivet. Hänestä tuntui, kuin ne kivet olisivat olleet -hehkuvia ja valaisseet hänen sielussaan vallitsevaa pimeyttä ja -samalla näyttäneet hänelle tietä, joka vei hänet pois ihmisten -luota. Ja nyt hän ei puhunut sanojaan yksistään Matitsalle, vaan -myös Terenti-sedälle, Petruhalle, kauppias Stroganille ja kaikille -ihmisille. - -"Niin se on! -- mietti hän pihalle astuessaan. -- Ei ole syytä -kursailla teidän kanssanne... te roistoväki!"... - -Pihalla puhalsi tuuli ulvoen ja humisten. Jossakin kolkutettiin, ja -se täytti ilman lyhyillä, katkonaisilla äänillä, jotka muistuttivat -kylmää, raakaa naurua... - -Vähän käyntinsä jälkeen Matitsan luona rupesi Ilja käymään naisten -tykönä. Ensimmäisen kerran tapahtui se seuraavalla tavalla: - -Eräänä iltana, kun hän palasi kotiinsa, puhutteli häntä muuan nainen: - --- Lähdetäänkö meille? - -Ilja katsahti häneen ja rupesi ääneti kävelemään hänen rinnallaan. -Kulkiessaan piti hän päätään alaspäin painettuna, vilkuen altakulmain -ympärillensä, peläten tapaavansa tuttavia. Vähän ajan päästä sanoi -nainen varottavalla äänellä: - --- Muistakin, että se maksaa ruplan. - --- Hyvä on! -- sanoi Ilja, Astutaan nopeammin... - -Ja aina naisen portille asti kulkivat he kumpikin äänettöminä. Siinä -kaikki... - -Iljan tuttavuus naisten kanssa saattoi hänet suuriin menoihin ja yhä -useammin rupesi hän ajattelemaan, että hänen kauppansa oli tyhjää -ajan ja voimien tuhlausta ja ett'ei se tarjonnut hänelle tilaisuutta -päästä elämään puhdasta elämää. Yhteen aikaan tuumi hän, toisten -katukauppiasten tavoin, panna toimeen arpajaisia ja pettää yleisöä, -vaan tarkemmin mietittyänsä katsoi hän sen liian pikkumaiseksi ja -huolta kysyväksi puuhaksi. Silloin olisi pitänyt varoa poliiseja -tahi mielistellä ja lahjoa niitä, ja se oli Iljasta vastenmielistä. -Hän tahtoi katsoa jokaista suoraan ja rohkeasti silmiin, ja hän -tunsi mielihyvää siitä, että hän aina oli puhtaammassa ja paremmassa -puvussa, kuin toiset katukauppiaat, eikä juonut viinaa eikä -tehnyt ilkitöitä, kuten kaikki muut. Kadulla kulki hän hitaasti, -arvokkaasti; hänen kulmikkaat kasvonsa olivat kuivahkot, totiset. -Puhuessaan oli hänellä tapana siristää tummia silmiään, ja yleensä -puhui hän vähän ja järkevästi. Usein haaveili hän, kuinka hauskaa -olisi löytää tuhannen ruplaa tai enemmänkin rahaa. Varkausjutut -herättivät hänessä aina suurta mielenkiintoa. Hän osti sanomalehden, -luki siitä huolellisesti varkauden yksityiskohdista ja seurasi sitten -kauan, -- tokko varkaita saatiin kiinni vai eikö? Mutta jos heidät -tavattiin, suuttui Ilja, haukkui heitä, sanoen Jaakolle: - --- Voi, noita hölmöjä, kun antoivat ottaa itsensä kiinni! Olisivat -yrittämättäkään, kun kerran eivät asiataan ymmärrä... pirut! - -Kerran sanoi hän Jaakolle istuessaan hänen kanssansa huoneessansa: - --- Veijarien on sittenkin parempi elää maailmassa kuin rehellisten -ihmisten... - -Jaakon kasvot saivat salaperäisen ilmeen, hän siristi silmiään ja -sanoi sillä matalalla, hillityllä äänellä, jolla hän tavallisesti -puhui korkeista asioista: - --- Toissapäivänä joi setäsi ravintolassa teetä erään vanhan miehen -kanssa... joka oli luultavasti raamatun tuntija. Ja se vanha mies -väitti, että raamatussa sanotaan: "rauha asuu ryövärien huoneessa ja -turvalliset ovat ne, jotka pahoittavat Herran mielen, vaan ihmisten -silmissä käsissään Häntä kantavat"... - --- Etköhän taas puhu perättömiä? -- kysyi Ilja, kuunneltuaan -tarkkaavasti toveriaan. - --- Eivät ne ole minun sanojani... vastasi Jaakko, levittäen -käsiään aivankuin tavottaen jotakin ilmasta. -- Minäkään en usko, -että raamatussa olisi niin sanottu... luultavasti on hän itse sen -keksinyt... -- Kysyin häneltä useita kertoja, ja joka kerralla toisti -hän sanat aivan samalla tavalla... Ja totta kenties puhuvatkin -sanat... Täytyy katsoa raamatusta... - -Ja, kumartuen Iljaan päin, hän hiljaa virkkoi: - --- Otetaan esimerkiksi isäni... Hän on rauhallinen, mutta minkälaista -elämäähän viettää! - --- Niinpä niin! -- huudahti Ilja. - --- Nyt on hänet valittu kaupungin valtuustoon... - --- Jaakon pää painui rinnalle, hän huokasi raskaasti ja lisäsi: - --- Kaikkien ihmisen asioiden pitäisi olla omantunnon edessä -pyöreitä kuin munien, vaan täällä... huh! Ihan vastenmielistä... -En ymmärrä mitään... Kykyä elämään ei minulla ole, taipumusta -ravintolaan en tunne... Mutta isä yhä muistuttaa... On jo aika -jättää lapsellisuudet. Sinun pitää ruveta järkeväksi ja ryhtyä -tositoimiin... Mihin? Seison usein tiskin takana, kun Terenti ei ole -saapuvilla... ja vaikka se tuntuukin vastenmieliseltä, niin kärsin -kuitenkin... Vaan alkaa jotakin ominpäin tekemään... siihen en -kykene... - --- Sinun täytyy opetella! -- varmasti sanoi Ilja. - --- Elämä on niin vaikeata... -- hiljaa virkkoi Jaakko. - --- Vaikeatako? Sinunko elämäsi? Jopa nyt jotakin! -- huudahti Ilja, -hypäten pois sängystä ja astuen toverinsa eteen, joka istui ikkunan -ääressä. -- Minun elämäni on vaikeata, -- vaan ei sinun! Isäsi kun -tulee vanhaksi, pääset isännäksi... Sitten kuolee, hän... Mutta -toista on minun! Kuljen katuja, kauppojen ikkunoissa näen housuja, -liivijä... kelloja ja kaikkea muuta hyvää... Ajattelen: tuollaisia -housuja en saa hankituksi... tuollaista kelloa en voi ostaa... -ymmärrätkö? Ja kuitenkin tekee mieleni... Ja ennen kaikkea tahdon, -että minua kunnioitettaisiin... Miksi olisin muita huonompi! Olen -- -parempi! Olenko minä roisto? Mutta roistot pöyhkeilevät minulle... -niitä valitaan valtuustoon! Niillä on talot... ravintolat... -Minkätähden onnistaa roistoa, vaan minua ei onnista? Minäkin -haluan... hyvää... kunnollista... - -Jaakko katsoi ystäväänsä ja sanoi äkkiä hiljaa, vaan selvästi: - --- Suokoon Jumala, ettet koskaan hyvin onnistuisi! - --- Mitä? Miksi? -- huusi Ilja, seisahtuen keskelle huonetta ja -vihaisesti katsoen Jaakkoon. - --- Liian olet ahnas... koskaan et saisi kyllin -- selitti tämä. - -Ilja nauroi kuivasti ja ilkeästi. - --- Enkö koskaan saisi kyllin? Sanopas isällesi, että hän antaisi -minulle edes puolet niistä rahoista, jotka he yhdessä setäni kanssa -varastivat Jeremei-ukolta, niin olen tyytyväinen! Minäkö olen ahnas! -Entäs isäsi?... - -Mutta silloin nousi Jaakko tuolilta ja astui kumarassa päin ovelle. -Ilja näki, että hänen olkapäänsä vapisivat ja hänen kaulansa oli niin -taipunut, kuin joku olisi antanut hänelle kovan iskun niskaan. - --- Odota! -- hämmästyneenä sanoi Ilja, tarttuen hänen käteensä, -- -Mihin menet? - --- Päästä minut, veli, -- miltei kuiskaten sanoi Jaakko, vaan -pysähtyi kuitenkin ja katsahti Iljaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, -huulet lujasti yhteenpuristetut, ja koko ruumiinsa oli kuin murtunut, -aivan kuin sen olisi raskas taakka musertanut... - --- No... älä ole pahoillasi -- sanoi Ilja syyllisellä äänellä, -varovasti tuoden hänet pois ovelta ja asettaen uudestaan istumaan -tuolille. -- Älä suutu minuun... Onhan se totta... - --- Tiedän sen -- sanoi Ilja. - --- Tiedätkö? - --- Kyllä... - --- Kuka sinulle sen on sanonut? - --- Jokainenhan siitä puhuu... - --- N-niin... Mutta no, jotka puhuvat, itsekin ovat roistoja! - -Jaakko katsahti hänen surullisesti ja huokasi. - --- En ole uskonut sitä... olen luullut, että sitä puhutaan -kateudesta. Sitten olen alkanut uskoa... Ja kun kerran sinäkin äsken -sanoit, niin... - -Hän viittasi kädellään, kääntyi poispäin toveristaan ja istui -liikkumatta, lujasti painaen käsiään tuolin istuinlautaan ja hänen -päänsä painui vasten rintaa. Ilja poistui hänen vierestään, istuutui -sänkyyn samaan asentoon, kuin Jaakko, ja vaikeni, kun oi tietänyt, -mitä sanoa, lohduttaaksensa toveriaan. - -Seinän takana huudettiin ja kiljuttiin, astiat helisivät, ja -juopuneen naisen ääni veti: - - "Poissa on rauha rinnastain, - Ja kaikonnut on uni..." - --- Ja täällä on elettävä, -- puoliääneen virkkoi Jaakko. - --- Niin, niin, -- myönsi Ilja. -- Ymmärrän kyllä, että olosi ei ole -hyvää. Ainoa lohdutus on se, että joka paikassa on samanlaista, jonka -kyllä huomaat, kun hiukan katselet ympärillesi... Ihmiset ovat kaikki -samanlaisia. - --- Tiedätkö varmaan, että se on totta, mitä sanoit? -- arasti kysyi -Jaakko katsomatta toveriinsa. - --- Minäkö? Näin sen omilla silmilläni... Muistatko, että minä juoksin -sinne? Näin raosta, kun he ompelivat tyynynpäällystää kiinni... ja -ukko korisi vielä... - -Jaakko kohautti hartijoitaan mitään sanomatta. He istuivat kauan -ääneti, molemmat samanlaisessa asennossa, toinen sängyssä, toinen -tuolilla. Sitten nousi Jaakko ja astui ovelle sanoen Iljalle: - --- Hyvästi... - --- Hyvästi, veli... Älä sinä sitä liiaksi rupea suremaan... minkä -sille tekee? - --- Enhän minä surekaan... vastasi Jaakko, ja avasi oven. - -Ilja seurasi häntä silmillään ja heittäysi sitten raskaasti -pitkälleen vuoteelle. Hänen tuli sääli Jaakkoa, ja hänessä rupesi -uudestaan kiehumaan viha setäänsä, Petruhaa ja kaikkia ihmisiä -vastaan. Hän näki, ett'ei niin heikko ihminen, kuin Jaakko, -voinut elää heidän joukossaan, Jaakko, joka oli niin hiljainen, -hyväluonteinen, siisti. Ilja antoi ajatuksilleen vallan, ja hänen -muistinsa kertoi hänelle tapauksia, jolloin ihmiset ovat esiintyneet -ilkeinä, sydämettöminä, petollisina. Ja sellaisia tapauksia oli ollut -monen monta, joten hän mielellään purki kiukkuaan ja katkeruuttaan -heihin. Ja mitä mustemmilta ne hänestä näyttivät, sitä vaikeammaksi -kävi hänen hengittää eräältä omituiselta tunteelta, jossa oli -epämääräistä kaipausta ja ilkkumista ja pelkoa tuntiessaan olevansa -yksin tässä valottomassa, surullisessa elämässä, joka vihurin tavoin -vieri hänen ympärillään... - -Kun hän vihdoin ei enää voinut maata yksin pienessä huoneessansa, -jonka lautaseinän läpi tunkeutui sisään ravintolasta kumeata melua, -nousi hän ylös vuoteeltansa ja läksi kävelemään. Sinä yönä kuljeskeli -hän kauan yksinään kaupungin katuja, pää synkkiä, rasittavia -ajatuksia täynnä. Hän kulki yksin pimeässä, tuntien, kuin hänen -perästänsä seuraisi joku, joka oli vihamielinen hänelle, ja joka -huomaamatta tyrkkäsi häntä aina sinne, missä oli huonointa, ikävintä, -näytti hänelle vain sellaista, joka synnytti mieleen katkeruutta ja -vihaa. Mutta onhan maailmassa hyvääkin -- hyviä ihmisiä ja tapauksia, -ja iloa, miksei hän koskaan satu näkemään niitä, vaan aina työntyy -vain sinne, missä on pahuudella ja ikävällä sijansa? Kuka ohjaa hänet -aina elämän pimeyteen, lokaan ja pahuuteen? - -Tällaisiin ajatuksiin vaipuneena kulki hän eteensä tuijottaen -kentän poikki kaupungin ulkopuolella olevan luostarin kivimuurille -asti. Tummasta etäisyydestä liikkuivat häntä kohti raskaasti ja -verkkaan pilvet. Paikoittain hänen päänsä päällä vallitsevassa -pimeydessä pilvien lomasta vilahti näkyviin sininen taivas, jossa -tuikki pieniä tähtiä. Läpi öisen hiljaisuuden kaikui välistä -luostarikirkon vahtikellon metallikirkas, pitkäveteinen ääni -- ainoa -liike kuolonhiljaisuudessa, joka peitti maan. Ei edes Iljan takaa -häämöttävistä kaupungin rakennuksista kuulunut kentälle elämän humua, -vaikk'ei vielä ollutkaan myöhä. Oli pakkasyö; Iljan jalka tavantakaa -tölmäsi jäätyneeseen lokaan. Yksinäisyyden synnyttämä outo tunne -ja ajatusten aiheuttama pelko saivat hänet pysähtymään. Hän nojasi -selkäänsä luostarin kylmää kivimuuria vasten, miettien yhä uudestaan, -kuka johtaa hänen elämäänsä, kuka työntää aina hänen tielleen kaikkea -pahuutta, kaikkea kurjuutta. - -Kylmä pelonväristys kävi läpi hänen ruumiinsa ja ikäänkuin aavistaen -jotakin kauheata, riuhtasihe hän muurin seinästä ja kiiruhti nopein -askelin kaupunkiin yhä useammin kompastellen jäätyneeseen lokaan, -uskaltamatta kertaakaan vilkaista taaksensa ja puristaen kätensä -lujasti ruumiiseensa kiinni. - - * * * * * - -Muutamia päiviä tämän jälkeen tapasi Ilja Pashka Gratsheffin. Oli -ilta; ilmassa liiteli verkkaan pieniä lumihiutaleita, kimellellen -lyhtyjen valossa. Kylmästä huolimatta oli Pashkan yllä vain -pumpulipaita, sekin vyöttä. Hän kulki verkkaan pää rintaa vasten -painettuna, kädet taskussa, selkä kumarassa, ikäänkuin hän olisi -etsinyt jotakin tieltä. Kun Ilja oli tullut hänen kohdallensa ja -huusi häntä, kohotti Pashka päätään ja katsahtaen välinpitämättömästi -hänen kasvoihinsa, virkkoi: - --- Kas! Sinäkö se oletkin! - --- Kuinka voit? -- kysyi Ilja astuessaan, hänen rinnallaan. - --- Saattaisin voida huonomminkin, jos sellainen olisi mahdollista... -Entä sinä itse? - --- Tuossahan tuo menee... - --- Ei taida olla kehuttavaa... - -He kulkivat ääneti toistensa rinnalla niin lähellä toisiansa, että -kyynärpäät kävivät yhteen. - --- Miks'et ole käynyt meillä? Olen kutsunut ja kutsunut... -- sanoi -Ilja. - --- Ei ole juuri aikaa... Vapaa-aikaa annetaan vähän, sen kyllä hyvin -tiedät... - --- Pääsisit kyllä, kun vaan tahtoisit... sanoi Ilja moittien. - --- Älä suutu... Minua kutsut luoksesi, vaan itse et kertaakaan -ole vielä edes kysynyt, missä asun, vielä vähemmän, että olisit -ajatellutkaan käydä tervehtimässä... - --- Se on totta se! -- huudahti Ilja hymyillen. -- Missä sitten asut? - --- Pashka katsahti häneen, hymyili ja rupesi puhumaan vilkkaammin -kuin ennen: - --- Yksin asun, -- en ole tavannut mieleisiäni tovereita. Kun olin -sairaana lähes kolme kuukautta sairashuoneessa, ei kukaan käynyt -minua koko aikana katsomassa... - --- Mitä tautia sairastit? - --- Humalapäissäni vilustuin kerran... sain lavantaudin... Kun aloin -parantua, silloin oli ikävää! Yksin sai maata päivät ja yöt... -tuntui, kuin olisi sekä mykkä että sokea... kuin olisi kuoppaan -viskattu koiranpentu. Kiitos tohtorille... hän edes antoi minulle -kirjoja... muuten olisin kuollutkin ikävään... - --- Olivatko ne hauskoja kirjoja? -- kysyi Lunjeff. - --- Kyllä ne olivat hauskoja, veli! Enimmäkseen luin runoja -- -Ljermontoff'in, Njekrasoff'in, Pushkinin... Toisinaan tuntui -lukiessaan siltä, kuin olisi maitoa juonut. Löytyy sellaisia runoja, -että kun lukee, on kuin armaasi suutelisi sinua. Välistä taas saa -runo sydämen hehkumaan, niin että kuumaksi sävähtää koko ruumis... - --- Minä olen heittänyt kirjojen lukemisen vähemmäksi, -- huoaten -sanoi Ilja. - --- Miksi? - --- Niin, kun lukee kirjaa, kerrotaan siellä asiat toisella tavalla, -kuin ne itse asiassa näkyvät olevan... - --- Kyllä se niin on... Pistäydytään ravintolaan. Istutaan ja -jutellaan... Minun on mentävä erääseen paikkaan, vaan on vielä -aikaista... Mutta voimme me sinnekin mennä yhdessä... - --- Mennään vaan! -- sanoi Ilja ja tarttui ystävällisesti Paavalin -käteen. Tämä taas katsahti häneen, ja virkkoi hymyillen: - -Me emme juuri koskaan ole olleet erittäin hyviä ystäviä, vaan -sittenkin tuntuu minusta hauskalta tavata sinut... - --- Sitä en tiedä, josko sinusta tuntuu hauskalta... Näyttää siltä, -kuin ei... Mutta minusta sitä vastoin... - --- Voi, veli hyvä! -- keskeytti hänet Paavali. -- Tapasit minut -sellaiseen aikaan, jolloin juuri mietin asioita, joita ei mieli -tekisi muistamaankaan! -- Hän viittasi kädellään ja ääneti kulki -hitaammin edelleen. - -He poikkesivat ensimäiseen ravintolaan, mikä tielle sattui, -istuutuivat erääseen nurkkaan ja pyysivät tuomaan olutta. Lampun -valossa huomasi Ilja, että Paavalin kasvot olivat laihtuneet ja -posket kuopilla. Hänen silmänsä olivat tulleet levottomiksi, ja hänen -huulensa, ennen puoliavoimet, osottaen leikillisyyttä, olivat nyt -lujasti yhteen puristetut. - --- Missä olet työssä? -- kysyi Ilja Gratsheff'ilta. - --- Uudestaan kirjapainossa, -- surullisesti sanoi Paavali. - --- Onko siellä vaikeata? - --- Ei-ei... Työ ei kuluta, vaan huoli. Ilja tunsi omituista -mielihyvää, nähdessään iloisen ja reippaan Pashkan alakuloisena -ja huolestuneena. Hänen teki mielensä tietää, mikä niin suuressa -määrässä oli muuttanut Paavalin, ja hän, väkisin täyttäessään oluella -tämän lasia, kysyi: - --- Kuinka on runonsepityksesi laita' - --- Nykysin olen jättänyt sen, vaan ennen sepitin paljon. Näytin niitä -tohtorille. Hän kehui, painattipa muutamia niistä sanomalehteenkin... -Kolmekymmentä yhdeksän kopeekkaa annettiin minulle niistä... - --- Ohoo! -- huudahti Ilja. Sepä kuuluu joltakin! Minkälaisia ne -olivat, ne runot? Lausupa joku? - -Iljan kiihkeä uteliaisuus ja muutamat lasilliset olutta olivat -vilkastuttaneet Gratsheff'ia. Hänen silmänsä paloivat ja hänen -keltasiin poskiinsa oli noussut hehkuva ruskotus. - --- Minkälaisiako? -- kysyi hän, hieroen kädellään otsaansa. -- Olen -unhottanut -- jumalauta, unhottanut olen! Odotahan, kenties muistan. -Minulla on niitä aina päässäni kuin mehiläisiä mehiläispesässä... ja -ne surisevat ja surisevat siellä! Välistä, kun rupean runoilemaan, -joudun ihan haltioihini... Mieleni on vallan kuohuksissa ja kyyneleet -nousevat silmiin... - --- Niinkö? Mistä se johtuu? -- kummastuneena ja epäillen kysyi Ilja. - --- Niin se vaan on... Mielessä palaa jotakin, ja tahtoisi sanoa sen -kauniisti, vaan sanoja puuttuu... Niinpä puuttuu... -- Hän huokasi -ja, pudistaen päätään, lisäsi: - --- Kun se on mielessä, tuntuu se erinomaiselta, vaan kun sen on -saanut paperille, tuntuu se ihan tyhjänpäiväiseltä... - --- Lausu minulle edes joitakin runoja! pyysi Ilja. Mitä enemmän hän -katseli Paavalia, sitä voimakkaammaksi kasvoi hänen uteliaisuutensa, -ja vähitellen tuli tuohon uteliaisuuteen lisäksi jokin hyvä, lämmin, -surullinen tunne. - --- Enimmäkseen sepitän leikillisiä runoja omasta elämästäni, -- sanoi -Gratsheff, hymyillen hämillään. - --- No, anna kuulua sitten niitä leikillisiä! -- ahdisti häntä Ilja. - -Silloin katsahti Gratsheff ympärillensä, rykäsi, hierasi rintaansa ja -alkoi puoli-ääneen, nopeasti, katsomatta toveriinsa, lausua: - - "On yö... Läpi himmien ikkunain - Kuu säteitä heittävi valostaan, - Kuin mielisi minua huvittaa; - Kiviseinät kylmänkosteat - Ja papeririekkeet tahraisat - Sinivaalein juovin se kuvittaa. - Mä istun, katson, ja vait olen, vait... - Vuoks aatosten unta pait..." - -Paavali pysähtyi, huokasi syvään ja jatkoi hitaammin, hiljemmin: - - "Kohtalo mua murjoo, vainoo ahdistain... - Se väliin syöntä repii, väliin iskee tukkaan, - Se ryösti kaikki -- lemmen johti hukkaan. - Se yhden jätti -- viinapullon vain... - On edessäni pullo helmeilevää viinaa. - Se välkkyy kuutamossa, kuni hymyileis, - Kuin nesteellänsä sydänhaavat lääkitseis: - Se poistaa aatokset, jotk mieltä piinaa; - Saa päähän sumu -- elo on kuin humu. - Pois mietteet, tahdon nukkumaan... - Mutt' vielä kerran kaadan, kerran vaan... - Ma -- juon!... Se nukkukoon, ken haluaa, - En minä mietteiltäni unta saa..." - -Kun Gratsheff oli lopettanut, vilkasi hän Iljaan, ja painaen päänsä -vielä alemmaksi, sanoi hiljaa: - --- Tällaisia ne ovat useimmat... hullunkurisia. - -Hän naputti sormillaan pöydän reunaan ja levottomasti liikahteli -tuolilla. - -Ilja katsoi hetkisen Gratsheff'ia suoraan silmiin, ja hänen -kasvoillaan kuvastui epäilevä ihmettely. Hänen korvissaan kaikuivat -yhä soinnukkaan runon katkerat sanat, ja hänestä tuntui vaikealta -uskoa, että sen oli sepittänyt tuo laiha, parraton poika, jonka -silmät olivat levottomat, ja jolla oli yllä vanha, karkea paita ja -jalassa raskaat saappaat. - --- No, veli, eivät ne niinkään hullunkurisia ole! -- verkkaan ja -hiljaa sanoi Ilja, yhä tutkivasti katsoen Paavaliin. -- Ne ovat -hyviä... Kävivät ihan sydämelleni!... Lausupa vielä kerran... - -Paavali nosti sukkelaan päänsä pystyyn, katsahti silmät iloisina -kuulijaansa ja siirtyen häntä lähemmäksi, kysyi hiljaa: - --- Niinkö todellakin -- miellyttävätkö ne sinua? - --- Totta totisesti! Kummallinen mies!... Luuletko, että rupeaisin -valhettelemaan? - --- Uskon... sinä olet suora... Kunnon poika olet, veliseni! - --- Lausu vielä kerran! - -Paavali alkoi lausua hiljaa, miettivästi, pysähtyen usein ja huokasi -syvään, kun ääni petti hänet. Ja kun hän oli lopettanut, oli Iljan -epäillys siitä, ett'ei Paavali itse ollut sepittänyt runoja, tullut -yhä suuremmaksi. - --- Entä muita? -- sanoi hän. - --- Kuule, -- tulen ennemmin toisen kerran luoksesi ja tuon vihkon -tullessani... Useimmat runoni ovat pitkiä... ja minun on aika -lähteä! Sitäpaitsi muistan huonosti... Alku ja loppu kyllä muistuvat -mieleen... Eräs loppuu tällä tavalla -- olen kulkevinani metsässä -yöllä ja eksynyt ja väsynyt... mieli tuntuu ikävältä... kaikkialla on -hiljaista, olen yksin... ja niin etsin tietä pois päästäkseni ja olen -valittavinani: - - "Jo jalat uupui - Ja sydän raukes -- - En tietä löydä! - Oi synnyinmaani! - Sanopa mulle sie -- - Tie mistä vie? - Mä maahan painuin -- - Sen lempeätä, - Märkää rintaa vasten vaivuin -- - Ja oi kuin kuiskeen - Sielt' öisin kuullut: - -- Käy tänne!" - --- Se on totta: elämämme on kuin synkän metsän läpi kulkemista, jossa -etäällä vilkahtaa valo, vaan jonne ei tietä löydä!... Kuule, Ilja, -lähde kanssani! Lähdetkö? En haluaisi erota sinusta nyt... - -Gratsheff nousi pöydästä, nyki Iljaa hihasta ja katsoi ystävällisesti -hänen silmiinsä. - --- Lähden mukaasi! -- sanoi Ilja. -- Minuakin haluttaa olla hetkinen -sinun seurassasi. Totta puhuen, uskon ja en usko, että sinä olet -sepittänyt nuo runot. - --- Etkö usko, että ne ovat minun työtäni? Se ei tee mitään! Kunhan -näet, niin uskotkin... -- sanoi Paavali, kun he astuivat ravintolasta -kadulle. - --- Jos runot ovat sinun sepittämiäsi, olet koko mies! -- -vilpittömästi huudahti Ilja. -- Jatka vaan! Kerro, kuinka kunnon -ihmiset elävät. - --- Kunhan ensin opin, niin kyllä kirjotan -- odota vaan! - --- Tee niin! Anna heidän ymmärtää... - --- Välistä mietin: voi teitä!... Te olette kylläisiä, teillä on -kengät jalassa, kunnolliset vaatteet yllä -- mutta minä? - --- Niin sitä pitää! - --- Mutta enkö minäkin ole ihminen? - --- Kaikki olemme samanlaisia! - --- Kuka käy sametissa ja kumatshissa, se syö vehnästäkin, vaan kenen -rintaakaan eivät ryysyt riitä peittämään, sen vatsakin saa olla -tyhjänä. Mutta niin ei saa olla! - --- Ei! Kaikki ovat yhdenvertaisia! - --- Olisipa minulla päätä, Ilja!... - -He kulkivat nopeasti katua, innostuneesti ja joutuin puhellen, -kiihtyen kiihtymistänsä ja siirtyen yhä lähemmäksi toisiansa. -Molemmat he tunsivat iloa huomatessaan, että toinen ajatteli samoin -kuin toinenkin, ja se ilo kohotti vielä heidän mielialaansa. -Lumi, jota satoi akanpaloilla, suli heidän kasvoillansa, tarttui -vaatteisiin ja kenkiin, ja he kulkivat, kuin sakeassa liemessä, joka -äänettömästi kiehui heidän ympärillään. - --- Minä käsitän kaikki! -- vakuuttavasti huudahti Paavali. - --- Näin ei saata elää! -- sanoi Ilja. - --- Jos on käynyt kimnaasia, niin on mies herra, vaikka hänen isänsä -olisikin vedenvetäjä! - --- Niin! Ja onko minun syyni, ett'en ole voinut käydä kimnaasia? - --- Heille on kaikki tarjona, vaan meille ei edes tuon vertaa? -- -sanoi Gratsheff, näyttäen etusormeaan Iljalle. -- Mutta annahan aikaa! - --- Hyi, perkele! -- kirosi Ilja, joka oli astunut lumisohjua täynnä -olevaan kuoppaan. - --- Astu enemmän vasempaan käteen... - --- Minne hiiteen me sitte menemme?... - --- Sidorihan luokse... - --- Minne? - --- Sidorihan luokse... etkö sinä häntä tunne? - --- E-en... vastasi Ilja vähän vaiettuaan, ja astuttuaan pari askelta, -jatkoi hän nauraen: -- lyhyitä ovat tiemme, veli... - --- Mutta minun on mentävä sinne... On vähän asiaa... - --- En panekaan vastaan... Luonnollisesti tulen mukaasi! - --- Kerron sinulle... Ilja! Katkerata on puhua siitä... - -Hän sylkäsi ja vaikeni. - --- Mitä se on? -- kysyi Ilja uteliaasti. - --- Näes, -- haluttomasti alkoi Paavali kertoa, -- siellä on eräs -tyttö... Saat nähdä, minkälainen hän on... Sydämen saa palamaan... -Hän oli sisäpiikana sillä tohtorilla, joka hoiti minua. Minulla -oli tapana käydä sieltä kirjoja hakemassa... sitten, kun olin -parantunut... Tultuani sinne, sattui usein, että sain odottaa -tohtoria kyökissä... Ja hän oli koko ajan siinä... Liikkui ketterästi -kuin orava, nauroi... Tunnen samaa hänen läheisyydessään, kuin -höylälastu tulen vieressä... Minä rupesin lähentelemään... ja -pian hän antautuikin, pitemmittä puheitta... Välillämme syntyi -- -sellainen... Tuntui kuin taivas olisi siirtynyt maan päälle... -Lennän hänen luokseen kuin höyhen tuleen... Suutelimme toisiamme, -niin että huulet turvottuivat ja luut raskivat -- ah! Hän on niin -puhtonen, pienonen, kuin nukke... syleillessäni tuntuu, kuin häntä ei -olisikaan! Kuin pikkunen lintu lensi hän sydämeeni ja laulaa siellä -ja... visertää... - -Hän vaikeni, ja hänen suustaan tunki outo, nyyhkytyksen tapainen ääni. - --- Entä sitten? -- kysyi Ilja jännityksellä. - --- Tohtorin rouva yllätti meidät... piru hänet vieköön! Hänkin oli -hyvä ihminen; monasti oli hän puhutellut minua... ystävällisesti, -niinkuin ainakin... Kaunis hän oli! - --- Entä sitten? -- toisti Ilja. - --- Sitten nousi aika meteli... Vjera ajettiin pois... ja minut -myös... Vjera jäi minun luokseni... Mutta minulla ei niihin aikoihin -ollut paikkaa... Nälkää näimme... Söimme kaikki... Mutta hänellä on -luonteenlujuutta... Hän pakeni luotani... Oli häveissä pari viikkoa, -ja sitten ilmestyi luokseni kuosikkaassa puvussa, rannerenkaissa... -rahaa taskussa... - -Pashka puri hammasta ja synkästi lisäsi: - --- Löin häntä... kovasti... - --- Läksikö hän pois? -- kysyi Ilja. - --- E-ei... Jos hän olisi lähtenyt, olisin minä mennyt järveen... - --- Jäikö hän? - --- Joko surmaa minut, sanoi, tahi anna minun tehdä, mitä tahdon... -Minä, sanoi, olen taakkana sinulle... Sydäntäni ei kukaan saa, sanoi -hän... - --- Entä sinä? - --- Minä tein jos jotakin: sekä löin häntä että... itkin... Mitä muuta -voin tehdä? Millä jaksoin häntä elättää minä?... - --- Eikö hän tahtonut etsiä paikkaa? - --- Piru häntä ymmärtää! Sanoo -- näin on hyvä! Jos saamme lapsia, -niin mihin sitten joudumme? Vaan näin ollen muka on kaikki hyvin, -kaikki on sinun, eikä lapsia tule... - --- Ilja Lunjeff mietti hetkisen ja sanoi sitten: - --- Järkevä tyttö!... - -Pashka astui vaiti lumipyryssä, ja päästyään pari askelta toverinsa -edelle, kääntyi hän ympäri, pysähtyi ja sanoi käheästi: - --- Kun ajattelen, että toiset suutelevat häntä... tuntuu, kuin kuumaa -lyijyä kaadettaisi sydämeni läpi... - --- Jättäisit hänet! - --- Hänetkö! -- hämmästyneenä huudahti Paavali. - -Ilja ymmärsi hänen hämmästyksensä, kun sai nähdä tytön. - -He tulivat erään yksikerroksisen talon luokse kaupungin laidassa. -Sen kuusi ikkunaa oli peitetty luukuilla, mikä sai talon näyttämään -pitkältä, vanhalta säilytyshuoneelta. Nuoskea lumi peitti paksulta -talon katon ja seinät, aivan kuin se olisi aikonut kätkeä tahi -haudata sen. - -Pashka kolkutti porttiin ja sanoi: - --- Tässä on -- erityinen laitos. Sidoriha antaa tytöille asunnon, -ruo'an, ja ottaa siitä viisikymmentä ruplaa kuukaudessa kultakin... - -Tyttöjä on vaan neljä... Luonnollisesti pitää Sidoriha viiniä, -olutta ja muuta hyvää saatavana... konvehtia... ja jos jotakin... -Tytöt saavat elää omine valtoinensa -- mielensä mukaan saavat mennä -kävelylle tai kotona olla, kunhan vaan maksavat puolisatasensa kukin -kuukaudessa... Tytöt ovat yleensä kallishintaisia... ansaitsevat -rahansa helposti. Muuan heistä, Olympiada, ei koskaan rupea alle -neljää ruplaa. - --- Entä paljonko ottaa... sinun? -- kysyi Ilja, pudistaen lunta -vaatteistaan. - --- E-en tiedä... kallis on hänkin... hämillään vastasi Gratsheff. - -Oven takaa kuului kolinaa, ja kirkas valonsäde tuikahti oven raosta... - --- Kuka siellä? - --- Minä, Vassa Sidorovna... Gratsheff... - --- Vai niin! - -Ovi avautui ja pieni kuivahko eukko, jolla oli kuihtuneet kasvot ja -suuri nenä, valaisi Pashkaa kynttilällä ja sanoi ystävällisesti: - --- Terveheksi, Pasha... Vjerunjka onkin jo kauan odottanut sinua ja -on ihan harmissaan. Kuka on kanssasi? - --- Toveri... - --- Kuka tuli? -- kuului pitkästä, pimeästä käytävästä sointuva ääni -kysyvän. - --- Vjeralle tuli vieraita, Lipotshka... sanoi eukko. - --- Vjerka, rakastettusi on tullut! -- huusi sama sointuva ääni. - -Käytävän perällä avautui nopeasti ovi, ja kirkkaasti valaistussa -oviaukossa näkyi pieni naisolento puettuna valkosiin ja tuuhea -kullankellertävä tukka hajallaan hartijoilla. - --- Kauanpa olet viipynytkin! -- sanoi hän moittivasti matalalla -rinta-äänellä. Sitten nousi hän varpaisilleen, laski kätensä Paavalin -olalle ja katsoi hänen suojastaan Iljaan lempeillä ruskeilla -silmillään. - --- Tämä on toverini... Lunjeff... Ilja. Tapasin hänet... ja tulen -sentähden vähän myöhään -- sanoi Paavali. - --- Terve tuloa! - -Tyttö ojensi Iljalle kätensä, jolloin hänen valkosen aamuröijynsä -leveä hiha kohosi milt'ei olkapäähän asti. Ilja puristi hänen -kuivaa, kuumaa pientä kättään kunnioittavasti. Hän katsoi Paavalin -ystävätärtä samanlaisella iloisella hämmästyksellä, jolla tiheässä -metsässä, keskellä ryteikköä, tervehditään solakkaa, hyvältä -tuoksuvaa koivua. Kun tyttö väistyi syrjään päästääkseen hänet -ovesta, vetäytyi myös hän takasin ja sanoi, kohteliaasti kumartaen -hänelle: - --- Ensin te! - --- Mikä kavaljeeri! -- nauroi hän. Hänen naurunsa oli miellyttävää, -kirkasta, iloista. Paavali myös nauroi ja sanoi: - --- Pään panit jo pojalta pyörälle, Vjerka. Katsopas, kuinka hän -seisoo... aivan kuin karhu mesikennon ääressä... - --- Niinkö todellakin? -- kysyi tyttö iloisesti Iljalta. - --- Aivan niin! -- myönsi tämä hymyillen. -- Olen ihan hämmästynyt -kauneudestanne... - --- Koetapas vaan rakastua häneen, niin surmaan sinut... -- uhkasi -Paavali iloisesti hymyillen. Hän oli hyvillään, huomatessaan, -minkä vaikutuksen hänen armaansa kauneus oli tehnyt Iljaan, -ja hänen silmänsä loistivat ylpeydestä katsellessaan tyttöä. -Ja tämäkin naiivisesti keimaili sulollaan, ollen vakuutettu -sen vastustamattomuudesta. Hänen yllään oli väljä aamuröijy ja -lumivalkonen alushame. Hänen röijynsä oli auki paljastaen vankan, -valkosen rinnan. Hänen pienen suunsa rusohuulilla väreili lapsellisen --- itsetyytyväinen hymy; näytti siltä, että hän oli huvitettu -omasta itsestään, kuten lapsi leikkikalusta, joka ei ollut vielä -ehtinyt ruveta kyllästyttämään häntä. Ilja katsoi silmiään hänestä -irroittamatta, kuinka hän nenäänsä nyrpistäen pyörähteli sinne tänne -huoneessa, hellästi katsoen Paavaliin, nauraen ja puhellen, ja hän -tuli surulliseksi ajatellessaan, ett'ei hänellä ollut sellaista -ystävätärtä. Hän istui ääneti katsellen ympärillensä. - -Pienen, valoisan, sievästi kalustetun huoneen keskellä oli valkosella -liinalla peitetty pöytä; pöydällä kiehua porisi teekeittiö, ja kaikki -sen ympärillä oli tuoretta, nuorta. Kupit, viinipullo, leipä- ja -makkaralautaset kaikki oli uutta, puhdasta ja miellytti Iljaa ja teki -hänet kateelliseksi Paavalille. Tämä istui onnellisena ja alkoi puhua -runollisesti: - --- Kun saan sinut nähdä, on kuin auringon säde kävisi minuun... -kaikki unhotan, ja toivon onnea... Hyvä on elääkseni, kun saan -rakastaa, hyvältä tuntuu mielessä, kun saan sinut nähdä... - --- Rakas Pashkani! Voi, kuinka täällä on hauskaa!... -- huudahti -Vjera ihastuksissaan. - --- Tulinen olet! Heti sytyit... Kuulepas, Ilja! Lakkaa jo!... Etkö -saa jo tarpeeksesi katsomisesta? Hanki itsellesi oma omituinen. - --- Ja kaunis! -- omituisella äänenpainolla sanoi tyttö, katsoen Iljaa -silmiin. - --- Teitä kauniimpaa ei ole olemassa! huoaten ja hymyillen sanoi Ilja. - --- Mitä joutavia... älkää puhuko sellaista, mitä ette ymmärrä... -- -hiljaa virkkoi Vjera. - --- Kyllä hän ymmärtää... -- sanoi Pashka, ja jatkoi sitten Iljaan -kääntyen synkästi. Kaikki on nyt niin hyvää ja onnellista... ja kun -sitten äkkiä taas muistuu mieleen se toinen... Ihan sydäntä repii -silloin!... - --- Mitä siitä sitten muistelet! -- sanoi Vjera, painaen päätään -pöytää vasten. Ilja vilkasi häneen ja huomasi, että hänen korvansa -olivat punaset. - --- Ajattele näin, -- hiljaa, vaan varmasti jatkoi tyttö, -- vaikka -sitä olisi vain yksi päivä, kuuluu se minulle!... Ei minustakaan ole -helppoa... vaan minä en tahdo sekottaa iloa surulla... Minä -- kuten -laulussa lauletaan -- surun yksin juon, ilon vain sulle suon... - -Paavali kuunteli hänen puhettaan tullen yhä synkemmän näköiseksi. -Ilja tunsi haluavansa sanoa jotakin hyvää, rohkaisevaa heille, ja -vähän mietittyään, sanoi: - --- Mitä tehdä, kun solmu ei aukea? Jospa minulla olisi rahaa tuhannen -tai esimerkiksi kymmenen tuhatta ruplaa, niin antaisin ne teille, -- -ottakaa, tehkää hyvin, rakkautenne tähden... Sillä näen että tunnen, -että tunteenne on sydämen tunne, puhdas, omantunnonmukainen... mitä -siis huolitte muusta! - -Hänen mielessään syntyi lämmin tunne, joka valtasi hänet kokonaan. -Hän vielä hypähti tuolilta ylös, huomatessaan kuinka tyttö, -kohotettuaan päänsä, katseli häntä kiitollisilla silmillä, ja Paavali -hymyili hänelle ja ikäänkuin odotti häneltä vielä jotakin. - --- Ensimmäisen kerran elämässäni näen sellaisen kaunottaren, kuin -te... ja ensimmäistä kertaa näen, kuinka ihmiset rakastavat toisiaan. -Ja sinut, Paavali, olen vasta tänään oppinut oikein tuntemaan ja -oikein sinua arvostelemaan -- sydämen mukaan, kuten tuleekin... -Istun tässä... ja suoraan puhuen -- kadehdin teitä... mieleni on -surullinen ja samalla iloinen... Suokoon Jumala, että asianne saisi -hyvän päätöksen. Ja mitä tulee taas siihen toiseen seikkaan, niin -sanon, ett'en pidä tshuvasseista enkä mordvalaisista, he ovat minusta -vastenmielisiä! He ovat räähmäsilmäisiä ja likaisia... Mutta minä -uin samassa joessa kuin hekin... ja samaa vettä juon, jota hekin. -Pitäisikö minun olla käyttämättä jokea vain siksi, että he ovat -pakanoita? Miksi? Uskon, että Jumala sen puhdistaa... - --- Oikeassa olet, Ilja! Olet kunnon mies! -- tulisesti huudahti -Paavali. - --- Mutta juotteko te joesta, -- kuului Vjeran kuiskaava ääni. - --- Mistä sen löydän? -- kysyi Ilja. Sillä välin kaatakaa minulle -lasillinen teetä, Vjera! - --- Voi kuinka olette hyvä! -- huudahti tyttö. - --- Nöyrimmästi kiitän! -- sanoi Ilja totisesti, kumarsi ja istuutui. - -Paavaliin vaikutti hänen puheensa ja tämä pieni kohtaus, kuin -viini. Hänen vilkkaat kasvonsa saivat rusottaviksi, hänen silmänsä -loistivat, hän hypähti ylös tuolilta ja hyppeli pitkin huonetta. - --- Hei, kissa vieköön! Hyvä on elää maailmassa, kun ihmiset ovat -lasten kaltaisia! Saatoin itselleni tosi ilon tuodessani sinut tänne, -Ilja... Juokaamme, veli! Kaada lasiin, Vjerunjka... - --- Nyt on hän taas suunniltaan! -- sanoi tyttö, hellästi hymyillen -katsoen häneen, ja kääntyi Iljaan. -- Tuollainen on hän aina milloin -kimmeltää sateenkaaren tavoin, milloin taas on harmaa, ikävä ja -häijy... - --- Se ei ole hyvä! -- sanoi Ilja arvokkaasti. Ja he kaikki kolme -rupesivat juttelemaan vilkkaasti ja iloisesti, puheten tavantakaa -huolettomaan nauruun. - -Ovea kolkutettiin ja joku kysyi: - --- Vjera! saanko tulla? - --- Tule, tule!... Kas tässä, Ilja Jakovlevitsh, on ystävättäreni -Lipa... - -Ilja nousi tuolilta ja kääntyi oveen päin: hänen edessään seisoi -pitkä, komeavartaloinen nainen, joka katsoi hänen kasvoihinsa -tyynillä sinisillä silmillään. Hänen vaatteistaan tuoksui väkevä -hajuveden tuoksu, hänen poskensa olivat raittiit, punakat, ja hänen -tummatukkaista päätään koristi kruununnäköinen hiuslaite, joka teki -hänet vielä pitemmän näköiseksi. - --- Istuin yksin, niin tuli ikävä... ja kun kuulin, että täällä -luonasi nauretaan, puhellaan, niin läksin tänne... En kai häirinne? -Täällähän on kavaljeerikin, jolla ei ole naista... koetan huvittaa -häntä, -- tahdotteko? - -Sulavalla liikkeellä siirsi hän Iljan tuolin viereen tuolin, istui -sille ja kysyi: - --- Sanokaa, eikö teillä ole ikävä noiden kahden seurassa? He -hyväilevät toisiaan, ja te kadehditte heitä, eikö niin? - --- Minulla ei ole lainkaan ikävä heidän kanssaan, -- sanoi Ilja, -hämillään hänen lähellä olostaan. - --- Sepä paha! -- tyyneesti virkkoi tämä, kääntyi Iljasta poispäin ja -rupesi puhumaan Vjeralle: - --- Tiedätkö, että olin eilen iltakirkossa Neitsytluostarissa ja näin -siellä niin ihmeen kauniin nunnan kliros'illa laulamassa! Oikein -suloinen tyttö hän oli! Seisoin ja katsoin katsomistani häneen, ja -mietin, minkätähden hän oli mennyt luostariin? Minun tuli häntä sääli. - --- Mutta minäpä en olisi häntä säälinyt, -- sanoi Vjera. - --- Niin kai, luulen minä... - -Ilja hengitti hajuveden hyvää tuoksua, joka levisi ilmaan tuosta -naisesta, katseli häntä syrjästä ja kuunteli hänen ääntänsä. Hän -puhui ihmeteltävän tyynesti ja maltillisesti, hänen äänessään oli -jotakin unettavaa, ja tuntui siltä, kuin hänen sanoissaankin olisi -ollut miellyttävä tuoksu... - --- Tiedätkö, Vjera, -- minä yhä vaan mietin, mennäkö Poluektoff'in -luo vai ollako menemättä... - --- En tiedä, mitä neuvoisin... - --- Kenties kuitenkin menen... Hän on vanha ja rikas, -- ne ovat kaksi -tärkeätä seikkaa... Mutta saita hän on... Minä tahdon hänen panemaan -pankkiin viisituhatta ruplaa ja maksamaan minulle puolitoista sataa -kuukauteen, vaan hän tarjoo vaan kolmeatuhatta ja sataa... - --- Lipotshka! Älä puhu siitä, -- pyysi häntä Vjera. - --- Hyvä on, lakkaan sitten, -- tyyneesti vastasi Lipa ja kääntyi taas -Iljaan. -- No, nuori mies, ruvetaanpa puhelemaan... Te miellytätte -minua... teillä on kauniit kasvot ja totiset silmät... Mitä siihen -sanotte? - --- En mitään osaa sanoa, -- hämillään hymyillen vastasi Ilja, -tuntien, että tuo nainen kietoi hänet kuin pilveen. - --- Ettekö mitään? Mutta, kuinka te olette ikävä... Mikä te olette? - --- Katukauppias. - --- Niinkö? Ja minä kun luulin, että palvelette jossakin pankissa... -tai hienossa kaupassa. Te olette siistin näköinen... - --- Pidän puhtaudesta, -- sanoi Ilja. Hänellä oli tukahduttavan kuuma -ja hajuveden tuoksu kävi hänen päällänsä. - --- Pidätte puhtaudesta? Se on hyvä se... Oletteko huomaavainen? - --- Se tahtoo sanoa, missä suhteessa? - --- Oletteko jo huomannut, vai ettekö, että häiritsette toverianne? -- -kysyi häneltä tuo sinisilmäinen tyttö. - --- Ai, niin! Minä heti poistun!... hämillään sanoi Ilja. - --- Odottakaa! Vjera, saanko viedä tämän nuorukaisen mukaani? - --- Vie vaan, jos hän lähtee! -- sanoi Vjera nauraen. - --- Minne? -- kysyi Ilja levottomasti. - --- Mene sinä vaan, hölmö, -- huusi Paavali. - -Ilja seisoi nolona ja hymyili hämillään, vaan Lipa otti häntä kädestä -ja veti hänet mukaansa, tyyneesti puhellen: - --- Te olette vielä kesyttämätön, vaan minä olen itsepäinen ja -oikullinen. Jos minun pistäisi päähäni sammuttaa aurinko, niin -nousisin katolle ja puhaltaisin siihen siksi, kunnes nääntyisin... -Huomaatteko nyt, millainen minä olen? - -Ilja kulki käsi kädessä hänen kanssaan, ymmärtämättä, milt'ei -kuulematta hänen sanojaan; hän tunsi vain, että hänen taluttajansa -oli niin lämmin, pehmeä, hyvältä tuoksuva... - - * * * * * - -Iljan suhde Olympiadaan, joka oli syntynyt odottamatta naisen -oikusta, kiinnitti alussa hänen huomionsa kokonaan. Se herätti -hänessä itsetyytyväisen tunteen ja lääkitsi ne haavat, jotka hänen -sydämensä oli saanut elämässä. Ajatellessaan, että nainen, kaunis ja -hyvin puettu, omasta vapaasta tahdostaan lahjotti hänelle kalliita -suutelojaan pyytämättä mitään korvaukseksi, nousi hänen arvonsa -suuresti hänen omissa silmissään. Hänestä tuntui, kuin hän nyt vasta -olisi alkanut elää, kuin hän olisi ollut leveän virran vietävänä, -maininkiaallon sylissä, joka hellästi hyväili hänen ruumistaan ja -antoi hänelle rohkeutta rintaan ja voimaa. - --- Oma, rakas oikkuni! -- puheli hänelle Olympiada, leikkien -hänen kiharoilla hiuksillaan tahi sivellen hänen hienon tumman -huulipartansa alkua. -- Miellytät minua yhä enemmän... Sydämesi on -luja, tarmokas, ja näen, että jos mitä tahdot, saavutat sen... Ja se -on hyvä... Samanlainen olen minäkin... Jos olisin nuorempi, menisin -naimisiin kanssasi... Silloin luistaisi elämä... - -Ilja kohteli Olympiadaa kunnioituksella. Hänen mielestään oli -tämä järkevä ja huolimatta häpeällisestä elämästään, oli hänen -itsekunnioituksensa säilynyt. Hän ei koskaan juonut itseään -juovuksiin eikä käyttänyt raakoja sanoja, kuten muut samanlaiset -naiset, joita hän tunsi. Hänen vartalonsa oli yhtä taipuisa ja -vankka kuin hänen syvä rinta-äänensäkin ja yhtä voimakas, kuin hänen -luonteensa. Iljaa miellytti hänessä hänen huolellisuutensa, puhtauden -ja järjestyksen rakkautensa, ja kykynsä puhua kaikesta ja käyttäytyä -niin, ett'ei näyttänyt olevan kenestäkään riippuvainen. Mutta kun -hän välisti, tullessaan hänen luoksensa, tapasi hänet makaamassa -vuoteessa kalpein, kuluneen näköisin kasvoin ja takkuisin hiuksin, -silloin tunsi hän rinnassaan syvää inhoa tuota naista kohtaan. Ja -katsoessaan ääneti, synkästi hänen raukeita, värittömiä silmiään, ei -hän edes tahtonut saada tervehdystä huuliltaan. - -Olympiada nähtävästi arvasi hänen mielentilansa, sillä hän, -kietoutuen paremmin peitteeseen, sanoi hänelle: - --- Mene ulos! Mene Vjeran luokse!... Sano eukolle, että hän toisi -minulle jäistä vettä!... - -Ilja meni Paavalin ystävättären pieneen, siistiin huoneeseen, ja -Vjera, nähdessään hänen synkät ja tyytymättömät kasvonsa, hymyili -hämillään. Kerran kysyi hän häneltä: - --- No, Ilja Jakovlevitsh, mitä sinne kuuluu? - --- Voi, Vjerotshka! -- vastasi hän. Teidän suhteenne on syntikin -lumen kaltaista. Kun te näin hymyilette, sulaa se kuin lumi... - --- Voi, teitä poikarukkia! -- säälitteli tyttö. - -Ilja piti Vjerasta. Hän sääli häntä kuin pientä lasta, tuli hyvin -levottomaksi, kun hän sattui riitaantumaan Paavalin kanssa ja aina -sovitti heidät. Hän istui mielellään hänen huoneessaan, katsoen, kun -hän kampasi kullankellertävää tukkaansa tahi hyräillen ompeli jotakin -itselleen. Välistä huomasi hän hänen katseessaan kalvavaa tuskaa, -toisinaan oli hänen hymynsä toivotonta, katkeraa. Sellaisina hetkinä -miellytti hän vielä enemmän häntä, hän vielä paremmin huomasi tytön -onnettomuuden ja koetti parhaansa mukaan lohduttaa häntä. Mutta tämä -sanoi: - --- Ei, ei, Ilja Jakovlevitsh, näin ei saa elää!... On mahdotonta!... -Minun täytyy jatkaa elämistäni liassa... vaan mitä Paavalilla on -täällä tekemistä? - --- Sehän tapahtuu hänen omasta tahdostaan... - --- Hänenkö tahdostaan? -- toisti hän hiljaa kuin kaiku. - -Heidän keskustelunsa katkasi Olympiada, joka, siniseen aamuröijyyn -puettuna äänettömästi tuli huoneeseen kuin kuun säde. - --- Tule teetä juomaan, oikkuni!... Vähän myöhemmin tule sinäkin, -Vjerotshka... - -Kasvot kylmästä vedestä raittiina ja punakkana, tyyneenä ja -hillittynä, vei hän Iljan pitemmittä mutkitta huoneeseensa, ja hän -seurasi häntä miettien, oliko juuri tämä nainen sama Olympiada, -jonka hän tunti takaperin oli nähnyt väsyneen, kuluneen näköisenä ja -himokasten käsien tahrimana. - -Teetä juotaessa sanoi hän Iljalle: - --- Ikävä on, että olet vain talonpoika ja olet vähän saanut oppia... -Vaikeaksi käy sinulle elämä. Vaan sittenkin on sinun heitettävä -kauppasi ja koetettava jotakin muuta. Koetan hankkia sinulle -paikan... Kun vaan sovimme kaupoilla Poluektoff'in kanssa, voin sen -tehdäkin... - --- Antaako hän todellakin viisi tuhatta? -- kysyi Ilja. - --- Luonnollisesti hän antaa, -- vastasi vakuuttavasti Olympiada. - --- Mutta jos minä tapaan kerrankin hänet luonasi, niin surmaan -hänet... -- vihaisesti sanoi Ilja. - --- Minkätähden? Ei hän ole sinun tielläsi... - --- Tietysti on hän tielläni... - --- Herkeä jo! Hänhän on vanha ja ruma... -- sanoi Olympiada nauraen. - --- Naura sinä vaan! Enpä minä liioin arvelisi... eikä olisi niinkään -suuri synti nujertaa hengiltä tuollaista ryötystä... - --- Odota edes siksi, kunnes hän ehtii antaa rahat minulle, -- nauroi -Olympiada. - -Kauppias suostui kaikkiin Olympiadan vaatimuksiin. Pian istui Ilja -hänen uudessa asunnossaan, katseli paksuja lattiamattoja, raskaita -plyysipäällyksisiä huonekaluja, ja kuunteli rakastajattarensa -tyyntä puhetta. Hän ei havainnut hänessä erityistä tyytyväisyyttä -muuttuneesta asemasta: hän oli, kuten ennenkin, tyyni ja maltillinen; -näytti siltä, kuin hän vaan olisi pukeutunut toiseen pukuun -- siinä -kaikki. - --- Olen nyt kahdenkymmenen seitsemän vuoden vanha, -- sanoi hän, -- -ja kolmeenkymmeneen on minulla jo säästössä kymmenkunta tuhatta. -Silloin annan ukolle palttua ja olen vapaa... Opi minusta, kuinka -pitää elää, totinen oikkuni... - -Ilja oppi häneltä sen taipumattoman lujuuden, jolla hän saavutti -päämääränsä. Välistä kuitenkin, kun hänen johtui mieleensä, että -hänen täytyy jakaa tyttönsä hyväilyt toisen kanssa, tunsi hän -nöyryyttävän, katkeran tunteen kalvavan mieltään. Ja silloin aina -heräsi hänessä erittäin selvänä entinen haaveensa omasta pienestä -puodista, siististä huoneesta, jossa hän voisi ottaa Olympiadan -vastaan. Hän ei ollut vakuutettu rakkaudestaan häneen, vaan hän -näytti hänestä välttämättömältä, kuten järkevä, kelpo toveri... Niin -kului pari kolme kuukautta. - - * * * * * - -Eräänä päivänä, tultuaan kotiin kaupungilta, meni Ilja -kellarikerrokseen suutarin asuntoon ja kummastuksekseen näki, että -Perfishka istui onnellisena hymyillen pöydän ääressä, jossa oli -viinapullo, ja häntä vastapäätä Jaakko. Hän istui nojaten rintaansa -pöytään, heilutellen päätään ja kieli sammaltaen puhui: - --- Hyvä! Jos Jumala näkee kaikki... ja tietää kaikki -- niin näkee -Hän minutkin... Kaikki ovat hyljänneet minut, veli... ja nyt olen -yksin! Isäni ei rakasta minua... hän on va-va-ras! Hän on rosvo ja -konna... eikö niin, Perfishka? - --- Aivan niin, Jasha! Se ei ole kyllä kaunista, vaan totta se on! -- -sanoi suutari. - --- N-niin!... Kuinka sitten voin elää? Mihin osaan uskoa?... -- kysyi -Jaakko kieli sopertaen. - --- Isään en saata uskoa... Ilja -- kulkee omia teitään... Masha... -on lapsi, Masha... Missä sitten oikeat ihmiset ovat? Perfishka! -Maailmassa ei ole enää ihmisiä... - -Ilja seisoi ovella kuunnellen toverinsa puhetta. Hänen sydäntänsä -ahdisti. Hän näki, kuinka veltosti ja voimattomasti Jashkan iso pää -nytkähteli sinne tänne hoikan kaulan varassa, näki Perfishkan kuivan, -keltasen naaman onnellisessa hymyssä, eikä hän ollut uskoa, että -hänen edessään oli Jaakko, tuo hiljainen, lempeä Jaakko. -- Hän astui -hänen luoksensa ja kysyi moittien: - --- Mitä sinä teet? - -Jaakko vavahti, katsahti hänen kasvoihinsa pelästyneen näköisillä -silmillään ja huudahti, omituisesti hymyillen: - --- Oh, Ilja... en juuri mitään! Ajattelin vaan... että... isä... - --- Mitä sinä teet? -- kysyi Ilja toistamiseen. - --- Sinä, Ilja Jakovlitsh, anna hänen olla rauhassa, -- puuttui -puhumaan Perfishka, nousten tuolilta ja horjuen jaloillaan. -- Hän on -oikeassa... Jumalalle kiitos, että hänelle vielä edes viina maistuu... - --- Ilja! -- huusi Jaakko hysteerillisen kovasti. -- Isä... löi minua! - --- Niin hän teki, -- sen voin minä todistaa! -- selitti Perfishka, -lyöden nyrkillään rintaansa. -- Näin kaikki... vaikka valalle -vietäisi! Hampaita löi poikki ja nenän särki... - -Jaakon kasvot olivat todellakin turvoksissa ja ylähuuli oli verillä. -Hän seisoi ystävänsä edessä ja tuskallisesti hymyillen sanoi hänelle: - --- Kuinka saatetaan minua lyödä? Olen jo yhdeksäntoistavuotias... -enkä ole mitään pahaa tehnyt. - -Ilja tunsi, ett'ei hän voinut lohduttaa toveriaan eikä tuomitakaan -häntä. - --- Minkätähden löi hän sinua?... Jaakon huulet liikkuivat: hän aikoi -sanoa jotakin, vaan vaikeni. Hänen vääristyneiden kasvojensa läpi -kävi värähdys, hän valahti tuolille, ja tarttuen käsin päähänsä, -alkoi nyyhkyttää, niin että koko hänen ruumiinsa vapisi. Perfiska, -joka tuki häntä hänen istuessaan tuolille, poistui heti hänen luotaan -ja kaataen itselleen ryypyn, sanoi: - --- Antaa hänen itkeä!... Kaikki ei vielä ole hukassa, kun ihminen voi -itkeä... Mashutkakin sai osansa... Itki, minkä jaksoi... Silmät revin -häneltä, huusi hän lakkaamatta! He, he! Vein hänet Matitsan luo... - --- Mitä hänen ja hänen isänsä välillä sitten tapahtui? - --- Sen kyllä voin kertoa... -- vastasi Perfiska. -- Oli sitä koko -meteli!... Setäsi, Terenti, alkoi pelin... Odottamatta sanoo -hän Petruhalle: päästä minut pyhiinvaellusretkelle Kijev'iin... -Petruhalla ei ollut mitään sitä vastaan, sillä kauan oli jo -kyttyräselkä ollut hänelle silmätikkuna, ja totta puhuen, hän oli -hyvillään, että Terenti lähtee... Joka asiassa ei toverikaan ole -hyväksi, he, he! Mene sinä vaan, sanoo hän, ja sano sananen minunkin -puolestani pyhimyksille... Mutta silloin alkaa Jaakkokin: päästä, -sanoo, minutkin... - -Perfiska muljisti silmiään, asetti kasvonsa irviin ja jatkoi raa'alla -äänellä Petruhaa matkien: - --- Mitä-ä?... Minäkin tahtoisin päästä. Minkätähden? Haluaisin, sanoo -Jaakko, minäkin rukoilla puolestasi... Petruha kun ärjäsee: kyllä -minä annan sinulle rukoilemista? Mutta Jaakko vaan: päästä minut! -Lapsen rukous isän synneistä on otollinen Jumalalle. Silloin Petruha -lyödä läimäyttää häntä vasten kasvoja kerran... ja toisen... ja... - --- En voi elää hänen kanssaan! -- huusi Jaakko. -- Lähden tieheni! -Menen hirteen! Minkätähden löi hän minua? Häh? Minkätähden? Mitä -hänelle sanoin, läksi sydämestä... - -Iljan tuli paha olla hänen huudoistaan, ja hän poistui -kellarikerroksesta neuvottomana kohauttaen hartijoitaan. Tieto siitä, -että hänen setänsä lähtee pyhiinvaellusretkelle, tuntui hänestä -hyvältä: jos setä lähtee, voi hänkin vihdoin jättää tämän talon, -vuokrata itselleen erityisen asunnon -- pikkuisen huoneen -- ja elää -omin päin... - -Tultuaan kammariinsa, tuli Terenti sinne heti hänen perästään. Hänen -kasvonsa olivat iloiset, silmät loistivat, ja hän riensi Iljan luo, -huudahtaen: - --- No, nyt minä lähden! Herra Jumala, kuinka iloinen olen... Tuntuu, -kuin pääsisin vankeudesta taas Herran valkeutta näkemään... Hän ei -kai halveksi minun rukoustani, koska sallii minun päästä täältä... - --- Tiedätkö, missä tilassa Jaakko on? kuivasti kysyi Ilja. - --- En. - --- Hän on juonut itsensä päihinsä... - --- Mitä sanot! Huonosti tehty! Ajattelematon poika!... Ja kuitenkin -pyysi hän isältään lupaa päästä kanssani... - --- Olitko sinä läsnä, kun hänen isänsä löi häntä? - --- Olin... Entä sitten? - --- Entäkö sitten? Etkö sitten huomaa, että hän juuri sentähden joikin -itsensä juovuksiin? -- Jurosti kysyi Ilja. - --- Niinkö? Jopa nyt jotakin! - -Ilja huomasi selvästi, että Jaakon kohtalo hyvin vähän liikutti -setää, ja se lisäsi yhä enemmän hänen kiukkuaan kyttyräselkään. Hän -ei koskaan ollut nähnyt Terentiä niin iloisena, ja tuo ilo heti -Jaakon kyynelien jälkeen teki häneen omituisen vaikutuksen. Hän -istuutui ikkunan ääreen ja sanoi sedälle: - --- Etkö mene ravintolaan?... - --- Siellä on isäntä... Minulla on puhumista sinulle... - --- Vai niin! Mitä? - -Kyttyräselkä astui hänen viereensä ja sanoi salaperäisesti: - --- Lähden kohta matkaan. Sinä jäät tänne yksin... se tahtoo sanoa... -sillä... - --- Sano, sano sanottavasi, -- virkkoi Ilja. - --- Kyllä, kyllä... Mielelläni... -- sanoi Terenti hillityllä äänellä, -räpäyttäen silmiään. -- Täällä ei ole helppoa... - --- Minustako aiot puhua, vai? - --- N-niin... Mutta ensiksi... olen säästänyt vähän... rahoja... - -Ilja katsahti häneen ja nauroi ilkeästi. - --- Mitä sinä? -- säikähtäen kysyi häneltä setä. - --- Tiedän kyllä... No, olkoon menneeksi, olet säästänyt rahoja. - -Ilja antoi erityisen painon sanalle "säästänyt". - --- Niin... -- sanoi Terenti katsomatta häneen. -- Kaksi sataa ruplaa -olen päättänyt antaa luostarille... - --- Vai niin... - --- Sata ruplaa sinulle... - --- Sata? -- huudahti Ilja. Ja silloin hän huomasi, että hän jo kauan -oli mielessään toivonut saavansa sedältään ei sataa, vaan paljon -enemmän. Hän oli kiukuissaan sekä itsellensä että toiveellensa, joka -oli halpa, sen tiesi hän, -- ja sedällensä siksi, kun hän niin vähän -aikoi antaa hänelle. Hän nousi tuolilta seisomaan, ojensihe suoraksi -ja sanoi lujasti, ilkeästi sedälleen: - --- En huoli varastettuja rahojasi... ymmärrätkö? - -Kyttyräselkä horjahti takaperin, istuutui vuoteelleen kalpeana, -hämmästyneenä. Tukka pystyssä ja suu selällään katsoi hän Iljaa tylsä -kauhu silmissä ja vaikeni. - --- Mitä katsot? En tarvitse rahojasi... - --- Herranen aika! -- pääsi käheästi Terentilta. -- Mikset, poikani, -miks'et? - --- Mitä? kysyi Ilja. - --- Iljusha! Ethän ole pyytänyt itseäsi synnyttämäänkään... -- sanoi -setä, koomillisen näköisenä ojentaen käsiään Iljaa kohden. Ei, ota -sinä rahat... Jumalan tähden! Minun sieluni autuuden tähden!... Kun -palaan, niin kaikki annan sinulle... Siksi ota nämä... Poikani! Herra -ei anna syntiäni anteeksi, jollet ota... - -Niin hän rukoili ja hänen huulensa vapisivat ja silmissä kuvastui -pelko. Ilja katsoi häneen, eikä voinut päästä selville, säälittikö -häntä setä vai eikö? - --- Olkoon menneeksi! Minä otan... sanoi hän vihdoin ja läksi heti -ulos huoneesta. Hänen päätöksensä ottaa rahat sedältä, oli hänestä -vastenmielinen; se alensi häntä hänen omissa silmissään. Ja mitä -tekisi hän sadalla ruplalla? Hän mietti, että, jos setä olisit -tarjonnut hänelle sadan ruplan sijasta esimerkiksi tuhat ruplaa, hän -heti vaihtaisi levottoman, synkän elämänsä puhtaaseen elämään, jota -hän viettäisi rauhallisessa yksinäisyydessä, kaukana ihmisistä... -Mitähän, jos olisi kysyä sedältä, paljonko tuli hänen osalleen -vanhan lumpunkokoojan rahoja? Mutta se ajatus tuntui hänestä heti -vastenmieliseltä... - -Siitä lähtien, kun Ilja tutustui Olympiadaan, rupesi hänestä -Filimonoff'in talo tuntumaan yhä likaisemmalta ja ahtaammalta. Tuo -ahtaus ja likaisuus herättivät hänessä fyysillistä vastenmielisyyttä, -ikäänkuin hänen ruumiiseensa olisi kosketeltu kylmänkosteilla -käsillä. Tänään vaivasi häntä tuo tunne tavallista enemmän, -- hän ei -saanut sijaansa missään koko talossa ja läksi ilman aikojaan Matitsan -luo. Rappuja noustessaan tunki hänen mieleensä outo aavistus siitä, -että tämä talo syöksisi hänet kerran odottamattomaan turmioon... - -Sellaisissa ajatuksissa astui hän Matitsan huoneeseen ja tapasi tämän -istumassa tuolilla suuren vuoteensa vieressä. Hän katsahti häneen ja -uhaten sormellaan, kuiskasi hiljaa hänelle: - --- Hiljaa! Hän nukkuu!... - -Sängyssä makasi kokoon kyyristyneenä Masha. - --- On tämäkin elämää! -- kuiskaten sanoi Matitsa, vihaisesti -pyörittäen suuria silmiään. -- Mokomat roistot rupeavat pieksämään -lapset rammoiksi! Kunpa maa heidät nielisi!... - -Ilja kuunteli hänen kuiskettaan, seisoen uunin vieressä ja katsoen -Mashan, johonkin harmaaseen vaatteeseen käärittyä, olentoa, ja -ajatteli, mitä siitäkin tytöstä tulee?... - --- Tiedätkö, että hän löi Mashutkaakin, tuo paholainen, tuo vanha -juopporatti? Poikansa pieksi pahanpäiväiseksi ja tytön, ja uhkaa ajaa -molemmat talosta! Mihin hän nyt joutuu, raukka? - --- Ehkä voin hankkia hänelle paikan... -- miettivästi virkkoi Ilja, -muistaen, että Olympiada on kammarineitsyen puutteessa. - --- Sinä! -- kuiskasi Matitsa moittien. Sinä kuljet täällä, kuin -mikäkin mahtava herra... Kasvat itseksesi, kuin nuori tammi... et -heitä varjoa etkä terhoja... Jo aikoja sitten olisit voinut jotakin -tehdä hänen hyväksensä... Eikö sinua lapsi säälitä? - --- Ole ärhentelemättä ja odota! -- sanoi Ilja kiukkuisesti. Nyt oli -hänellä mukava tekosyy mennä Olympiadan luokse. - --- Kuinka vanha on Mashutka? -- kysyi hän. - --- Viidentoista... mitä sitten? Entäpäs tämä, jos onkin -viisitoistavuotias! Kahtatoistakin nuoremmalta hän näyttää... hän -on niin heikko ja hento... kuin lapsi konsanaankin! Ei hän kelpaa -mihinkään, ei niin mihinkään! Mutta miksi hän elääkään?. Nukkuisipa -nyt eikä heräisi kuin tuomiopäivänä... - -Ilja poistui ullakosta pää raskaita ajatuksia täynnä. - -Tunnin päästä seisoi hän jo Olympiadan asunnon oven edessä, odottaen -että tultaisi avaamaan. Kauan pysyi ovi suljettuna ja vihdoin kuului -sen takaa kimakka, vihainen ääni: - --- Kuka siellä? - --- Minä... -- vastasi Lunjeff, joka ei tietänyt, kuka kysyi. -Olympiadan palvelija -- rokonarpinen, kulmikkaan näköinen eukko -- -puhui karkealla raa'alla äänellä ja kysymättä, avasi oven. - --- Ketä tahdotte? -- toisti ääni. - --- Onko Olympiada Danilovna kotona? Ovi äkkiä avautui ja kirkas -lampun valo valaisi hänet. Hän väistyi pari askelta takaperin, -siristäen silmiään ja uskomatta niitä. - -Hänen edessään seisoi lamppu kädessä pieni ukko, yllä raskas, laaja, -vadelmanvärinen yönuttu. Hänen päälakensa oli milt'ei kokonaan -paljas, ainoastaan kapealti oli harmaita hiuksia poikki pään toisesta -korvasta toiseen, ja leuassa tärisi lyhyt, harva ja niinikään harmaa -parta. Hän katsoi Iljan kasvoihin ja hänen terävät, vaalakat silmänsä -ilkeästi kiilsivät, samalla kun muutamien harvojen haituvien peittämä -ylähuuli vavahteli. Lamppukin vapisi hänen kuivassa, mustanpuhuvassa -kädessänsä. - --- Kuka sitten olet? No, astu sisään vaan! -- sanoi ukko. -- Kuka -olet? - -Ilja ymmärsi, kuka hänen edessään seisoi. Hän tunsi, että veri -syöksyi hänen kasvoihinsa, ja että rinnan täytti harmin sekainen -inho. Tämä sitten oli hänen kilpailijansa, joka jakoi hänen kanssaan -Olympiadan hyväilyt!... - --- Olen katukauppias... soinnuttomasti sanoi hän astuen kynnyksen yli. - -Ukko iski hänelle silmää vasemmalla silmällään ja naurahti. Hänen -silmälautansa olivat punaset ja ripsittömät, ja suusta törrötti -hammasten sijasta särmikkäitä luupalasia. - --- Katukauppias! He, he! Mikä katukauppias? Häh? -- viekkaasti -naureksien,? uteli ukko, lähentäen lamppua likemmäksi hänen -kasvojansa. - --- Myyn pientä rihkamaa... hajuvesiä... nauhoja ynnä muuta -sellaista... -- sanoi Ilja, painaen päätään alaspäin ja tuntien, että -sitä huimaa. Hän oli näkevinään punasia pilkkuja tanssivan silmiensä -edessä. - --- Niin... niin... niin!... Nauhoja ja hajuvesiä!... Vai niin, vai -niin!... Mutta mitä tahdot täältä, kunnon katukauppias, häh? - --- Tahdon tavata Olympiada Danilovnaa. - --- Mitä? Häntäkö? Mitä sinä hänestä? - --- Tulin hakemaan... rahaa tavaroista... sai Ilja vaivoin sanotuksi. - -Hän tunsi pelkäävänsä ja samalla vihaavansa tuota inhottavaa -ukkoa. Vanhuksen matalassa, kimeässä äänessä ja ilkeissä silmissä -oli jotakin, joka tunkeutui Iljan sydämeen ja syvästi loukkasi ja -nöyryytti häntä. - --- Rahaa hakemassa? Pikku velka? Hy-y-vä-ä... - -Ukko siirsi äkkiä lampun syrjään, nousi varpailleen, lähensi -keltaset, kuihtuneet kasvonsa lähelle Iljan kasvoja ja kysyi hiljaa, -myrkyllisesti hymyillen: - --- Mutta missä on lasku? Anna tänne lasku! - --- Mikä lasku? -- kysyi Ilja, ottaen pelästyneenä askeleen takaperin. - --- Isännältäsi? Lasku Olympiada Danilovnalle! On kai se sinulla -mukanasi! Anna tänne! Vien sen hänelle... No, no! Pian nyt! - -Ukko lähenteli Iljaa, samalla kun tämä yhä vetäytyi ovea kohti. -Pelosta tuli hänen suunsa ihan kuivaksi. - --- Ei minulla ole mitään laskua! -- huudahti hän epätoivoisesti; -hänestä tuntui, kuin kohta tapahtuisi jotakin tavatonta. - -Vaan juuri silloin ilmestyi ukon takaa Olympiadan kookas, solakka -olento. Hän katsahti tyynesti, silmiään räpäyttämättä ukon pään yli -Iljaan ja kysyi rauhallisesti: - --- Mikä on kysymyksessä, Vasili Gavrilovitsh? - --- Tämä tässä on katukauppias! Kuuluu olevan saapa teiltä. Olette -muka ostanut häneltä nauhaa ettekä ole maksanut! He, he! Hän tuli nyt -rahaa hakemaan... - -Ukko pyöri Olympiadan edessä sinne tänne, vilkuen milloin hänen -milloin Iljan kasvoihin. Olympiada työnsi hänet syrjään ylpeällä -oikean kätensä liikkeellä, pisti saman kätensä aamunuttunsa taskuun -ja sanoi Iljalle ankarasti: - --- Mitä tämä on? Miks'et voinut tulla toiseen aikaan? - --- Niin! -- vinkuen huusi ukko. -- Mokoma pässinpää! Tulee juuri -silloin, kuin häntä vähimmin tarvitaan! - -Ilja seisoi kuin kivettyneenä. - --- Älkää huutako, Vasili Gavrilovitsh! Ei se sovi, -- sanoi -Olympiada. Ja, kääntyen Iljaan, jatkoi: -- Paljonko sitä olikaan; -kolme ruplaa neljäkymmentä kopeekkaa, eikö niin? Tässä rahat! - --- Ja suoriudu nyt tiehesi! -- uudestaan huudahti ukko. -- Anteeksi, -suljen itse oven... itse suljen! - -Hän kääri yönuttunsa tiukemmin ympärilleen, avasi oven ja huusi -Iljalle: - --- Ulos!... - -Ilja seisoi pakkasessa suletun oven edessä ja katsoi tylsästi siihen. -Hän ei ollut vielä täysin selvillä, näkikö hän pahaa unta vai oliko -se todellisuutta? Toisessa kädessä oli hänellä lakki, toisessa -puristi hän Olympiadalta saamiaan rahoja. Sillä tavoin seisoi hän, -kunnes tunsi pakkasen puristavan päätään kuin vanteen, ja kylmän -jalkojaan jäykistävän. Silloin vasta pani hän lakin päähänsä ja rahat -taskuunsa, pisti kätensä päällysnuttunsa hihoihin, ja läksi verkkaan -astumaan katua pää alaspäin painettuna. Hänen sydäntänsä jääsi, ja -hänestä tuntui, kuin hänen päässään olisi kierinyt raskaita palloja, -jotka kolahtelivat ohimoita vasten... Hänen silmissään pyöri ukon -tumma haamu keltasine, lampunvalon valaisemine päälakineen... - -Ja ukon kuihtuneilla kasvoilla väreili ilkeä, viekas, riemuitseva -hymy... - - * * * * * - -Seuraavana päivänä kohtauksensa jälkeen ukon kanssa kulki Ilja -kaupungin pääkatua verkkaan ja ääneti edestakasin. Hän ei huutanut -tavaroitaan, kuten tavallisesti, vaan katsoa tuijotti synkästi -laatikkoonsa, ja hänen sydäntänsä painoi raskas, synkkä tunne. -Alituisesti pyöri hänen silmissään ukon ilkkuvat kasvot, Olympiadan -tyynet siniset silmät ja se käden liike, jolla hän oli antanut -hänelle rahat eilen. Kuivassa pakkasilmassa lenteli pieniä, teräviä -lumihöyteitä, jotka pistelivät hänen kasvojansa... - -Hän kulki juuri erään puodin ohitse, joka oli muutaman kappelin -ja kauppias Lukin'in suuren talon välillä olevassa syvennyksessä. -Puodin oven yläpuolella riippui vanha, ruostunut kyltti, johon oli -kirjotettu: - -"V. G. Poluektoff'in vaihtoliike. Ostetaan vanhoja hopea- ja -kultakaluja, pyhäinkuvien metallikehyksiä, arvoesineitä ja vanhoja -rahoja". - -Kun Ilja kulki puodin ohitse, näytti hänestä, kuin ikkunan takana -olisi seisonut ukko ja ilkkuen hymyillen nyykäyttänyt hänelle pientä -päätänsä. Lunjeff'ia rupesi tavattomasti haluttamaan mennä puotiin -ja katsoa ukkoa lähemmältä. Hän keksikin pian tekosyyn siihen. Kuten -kaikki katukauppiaat, otti hänkin vastaan vanhoja rahoja ja möi ne -sitten rahanvaihtajille kahdenkymmenen kopeekan voitolla ruplalta. -Hänen kukkarossaan oli nytkin muutamia sellaisia rahoja. - -Hän palasi takasin, avasi reippaasti puodin oven, astui sisään -laatikkoineen ja ottaen lakin päästään, sanoi: - --- Hyvää päivää! - -Ukko istui kapean tiskin takana irroittamassa metallikehystä eräästä -pyhäinkuvasta, kaivaen nauloja irti pienellä taltalla. Hän oli -kokonaan syventynyt työhönsä. Vilaistuaan pikimmältään tulijaa, -jatkoi hän taas työtään, sanoen kuivasti: - --- Päivää... Mitä on tarvis? - --- Tunnetteko minua? kysyi Ilja. - --- Ukko vilkasi uudestaan häneen. - --- Ehkä tunnen. Mitä tahdot? - --- Ostatteko vanhoja rahoja? - --- Näytä... - -Ilja siirsi laatikon selkäänsä ja rupesi kaivamaan kukkaroa -taskustaan. Mutta hänen kätensä ei tahtonut löytää sitä, se -vapisi yhtä kovasti, kuin hänen sydämensä, joka tykytti vihasta -ja pelosta ukkoa kohtaan ja halusta tehdä mitä pikemmin jotakin -ratkaisevaa. Kaivellessaan taskuaan, katsoa tuijotti hän herkeämättä -kauppiaan pieneen, kaljuun päähän, ja pitkin hänen selkäänsä kulki -vilunväreitä... - --- Etkö jo löydä? -- kysyi äkkiä ukko vihaisesti. - --- Heti paikalla!... -- hiljaa vastasi Ilja. - -Vihdoin hänen onnistui saada kukkaronsa esiin, ja hän astui aivan -tiskin viereen, kaataen siihen rahansa. Ukko katsahti niihin. - --- Sen verranko? Hm... - -Hän otti hopearahat yhden kerrassaan laihojen kellertävien sormiensa -väliin, katsellen niitä tarkkaan ja mutisten itsekseen: - --- Katariinan... Annan aikuinen... Katariinan... Paavalin... samoin -tämä... ristirupla... vuodelta... kolmekymmentäkaksi... hm... piru -tietäköön, mikä se on! Heh -- tätä en huoli, se on kokonaan kulunut... - --- Näkyyhän koostakin, että se on neljännesruplanen, -- jurosti sanoi -Ilja. - --- Viidestätoista kopeekasta otan sen... - -Ukko viskasi rahan tiskille ja, avattuaan nopeasti pulpettinsa -laatikon, alkoi kopeloida sitä. - -Hurja raivo valtasi Iljan, hän nosti kätensä ja iski vahvalla -nyrkillään ukkoa ohimoon. Tämä lensi seinää vasten ja löi päänsä -siihen; siitä ponnahti hän rinnoilleen pulpetille ja tartuttuaan -siihen käsin kiinni, kurotti kasvonsa Iljaa kohden. Ilja näki, kuinka -hänen pienet silmänsä säikähtyneesti katsoivat, huulet liikkuivat, ja -hän kuuli ukon läpitunkevasti, käheästi kuiskaavan: - --- Sydänkäpyseni... Herran tähden... - --- Roisto! -- kähisi Ilja, tarttuen molemmilla käsillään ukon -kurkkuun. Hän puristi kovasti sitä ja pudisteli häntä, samalla kun -ukko koristen nojasi käsillään hänen rintaansa. Hänen silmänsä -tulivat punasiksi, suuriksi, niistä vuosi kyyneliä; kieli valahti -ulos suusta ja heilui sinne tänne ikäänkuin härnäten murhaajaa. -Lämmintä sylkeä valui Iljan käsille, ja ukon kurkusta kuului kähinää -ja korinaa. Hänen kylmät koukkuiset sormensa hapuilivat Iljan -kaulaa, vaan tämä hammasta purren taivutti päätään taaksepäin ja yhä -kovemmin pudisteli ukon kevyttä ruumista, nostaen hänet kohoksi. Ja -vaikka Iljaa olisi lyöty takaapäin, niin ei hän sittenkään olisi -päästänyt häntä. Tulisella vihalla ja kauhu sydämessä katsoi hän, -kuinka Poluektoff'in laimeat silmät kävivät yhä suuremmiksi, mutta -yhä lujemmin puristi hän hänen kurkkuansa. Ja sitä myöten, kuin ukon -ruumis kävi raskaammaksi, hävisi Iljan sydäntä painostava tunne. -Vihdoin päästi hän hänet ja tyrkkäsi luotaan. Kauppiaan hengetön -ruumis valahti veltosti tiskiltä lattialle. - -Silloin vasta katsahti Lunjeff ympärilleen. Puodissa oli hiljaista ja -tyhjää, ja ulkona satoi sankasti lunta. Lattialla, hänen jaloissaan -oli kaksi palasta saippuaa, kukkaro ja kieppu nauhaa. Hän ymmärsi, -että ne olivat pudonneet hänen laatikostaan, nosti ne ylös ja pani -paikoilleen. Sitten kumartui hän tiskin yli ja katsahti vielä kerran -ukkoon. Hän istui lattialla tiskin ja seinän välissä; hänen päänsä -oli syvään painunut rintaa vasten, niin että vain kalju, keltanen -päälaki oli näkyvissä. Silloin keksi Lunjeff avonaisen pulpetin -laatikon, josta kiilsi kulta- ja hopearahoja, näkyi setelinippuja... -Ilosta vavahtaen, tempasi hän käteensä yhden nipun, sitten toisen, -pisti ne povelleen ja vilkasi vielä kerran pelokkaasti ympärilleen... - -Kadulle astui hän verkkaan, seisahtui noin kolmen askeleen päähän -puodista, peitti huolellisesti tavaransa öljykankaalla ja läksi -liikkeelle lumen sataessa sankasti näkymättömästä korkeudesta. Hänen -ympärillään, samoin kuin hänen sisässään leijaili kylmä, harmaa -sumu, jonka läpi hänen katseensa tahtoi tunkeutua. Äkkiä tunsi -hän omituista kipua silmissään hän kosketteli niitä sormillaan ja -hämmästyneenä pysähtyi ikäänkuin hänen jalkansa olisivat jäätyneet -maahan. Hänestä tuntui, kuin hänen silmänsä olisivat pullistuneet -ulos kuopistaan kuten vanhan Poluektoff'in silmät, ja että ne -jäisivät ainaiseksi sellaisiksi, eivätkä koskaan voisi enää sulkeutua -ja jokainen voisi niistä nähdä hänen rikollisuutensa. Tuntui kuin -kaikki elämä olisi niistä kadonnut. Tunnusteltuaan silmäteriään -sormillaan, tunsi hän niissä kipua, vaan hän ei voinut sulkea luomia. -Pelko sai hänen hengityksensä seisahtumaan. Vihdoin onnistui hänen -sulkea silmänsä. Hän tuli iloiseksi pimeydestä, joka äkkiä ympäröitsi -hänet, ja niin hän, mitään näkemättä, liikkumatta seisoi paikallaan -syvään vetäen ilmaa keuhkoihinsa... - -Joku tyrkkäsi häntä. Hän katsahti äkkiä ympärilleen ja huomasi -erään pitkän lyhyeen turkkiin puetun miehen kulkevan ohitsensa. -Ilja tuijotti hänen jälkeensä, kunnes tämä oli kadonnut tiheään -lumituiskuun. Sitten korjasi hän lakkiaan, ja alkoi astua edelleen -katukäytävää pitkin, tuntien kipua silmissään ja päänsä raskaaksi. -Hänen olkapäänsä vapisivat, sormet koukistuivat suonenvedon -tapaisesti, ja hänen sydämessään heräsi itsepäinen uhma, joka ajoi -pelon sieltä. - -Tultuaan katujen risteykseen, huomasi hän siellä poliisikonstaapelin -harmaan olennon ja astui hiljaa, hyvin hiljaa tarkotuksetta hänen -luokseen, astui ja hänen sydämensä tykytti levottomasti... - --- On nyt aika lumipyry! -- sanoi Ilja, astuen aivan poliisin eteen -ja katsoen häntä suoraan silmiin. - --- Onpa kyllä! Nyt ilmakin lämpenee, Jumalalle kiitos! -- -tyytyväisesti vastasi poliisi. Hänen kasvonsa olivat suuret punaset, -parrakkaat. - -Paljonko nyt on kello? -- kysyi Ilja. - --- Katsotaan! -- Poliisi pudisti lumen hihastaan ja pisti kätensä -povelleen. Lunjeff tunsi itsensä samalla iloiseksi ja pelokkaaksi -tuon miehen läsnäollessa. Hän rupesi äkkiä nauramaan kuivasti, -väkinäisesti. - --- Mitä siinä hohotat? -- kysyi poliisi, avaten kynnellään kellonsa -kantta. - --- Mutta kyllä olet lumessa! -- huudahti Ilja. - --- Ihmekös se, kun on sellainen ilma! Kello on puoli kaksi nyt... -viittä minuuttia vailla puoli. Ihmekös se on, veikkonen... Sinä sitä -menet ravintolaan, lämpimään, vaan minun täytyy täällä tallustella -kello kuuteen asti... Onpa tuota lunta laatikossasikin... - -Poliisi huokasi ja painaa napsautti kellonsa kannen kiinni. - --- Min, minä menen ravintolaan, -- sanoi Ilja, ja hymyillen -omituisesti, lisäsi: - --- Juuri tuohon ravintolaan... - --- Älä irvistele!... sanoi poliisi. - -Ravintolassa istuutui Ilja ikkunan ääreen. Siitä ikkunasta -- hän -tiesi sen -- näkyi kappeli, jonka vieressä oli Poluektoff'in puoti. -Mutta nyt oli kaikki kuin valkosen vaipan sisässä. Hän katsoi -tarkkaan, kuinka lumihiuteet hiljalleen leijailivat ikkunan ohi ja -laskeutuivat maahan, peittäen kulkijain jälet kuin paksulla vaipalla. -Hänen sydämensä löi kovasti ja sukkelaan, vaan samalla kevyesti. Hän -istui ja mitään ajattelematta odotti, mitä tapahtuisi, ja aika kului -vitkaan... - -Kun tarjoilija toi hänelle teetä, ei hän malttanut olla kysymättä: - --- Mitä uutta kaupungilta? - --- Lämpimämmäksi on käynyt ilma, paljon lämpimämmäksi! -- kiireesti -vastasi tarjoilija ja juoksi tiehensä. - -Ilja rupesi taas odottamaan, tuntien olevansa väsynyt ja vaipuvansa -jonkinlaiseen horrostilaan. Hän kaatoi itselleen lasillisen teetä, -vaan ei juonut sitä eikä liikahtanutkaan eikä edes ajatellut mitään. -Sitten tuli hänelle äkkiä kuuma, hän aikoi avata palttonsa kaulustaa -ja kun hänen kätensä koskettivat leukaansa, vavahti hän. Hänestä -tuntui, ett'eivät ne olleet hänen kätensä, vaan jonkun toisen kylmät, -vihamieliset kädet. Hän nosti ne kasvojensa eteen ja tarkasti -huolellisesti sormia, -- kädet olivat puhtaat, vaan hänen mielestään -olivat ne kunnollisesti pestävät saippualla... - --- Poluektoff on murhattu! -- kuului joku huutavan. - -Ilja hypähti tuolilta, ikäänkuin huuto olisi koskenut häntä. Muutkin -vieraat tulivat liikkeeseen ja riensivät ovelle mennessään pannen -lakkojaan päähänsä. Ilja heitti tarjottimelle kymmenkopeekkaisen, -ripusti laatikon olalleen ja seurasi yhtä nopeasti perästä. - -Rahanvaihtajan puodin edustalle oli kokoontunut suuri ihmisjoukko. -Poliisikonstaapeleja juoksenteli sinne tänne ärjyen virkainnoissaan -ympärillä seisojille. Niiden joukossa oli sama partaniekka, jonka -kanssa Ilja oli puhellut. Hän seisoi ovella estämässä ihmisiä -pääsemästä puotiin katsoen heihin pelästyneillä silmillään ja -alinomaa silittäen kädellään vasenta poskeaan, joka oli punasempi -kuin oikea. - -Ilja oli asettunut lähelle häntä ja kuunteli ympärillä seisovien -puhetta. Hänen vieressään seisoi pitkä mustapartainen kauppias, -jolla oli tylyt kasvot, kulmakarvojaan rypistäen kuunnellen -ketunnahkaturkkiin puetun harmaapäisen vanhuksen vilkasta kertomista. - --- Juoksupoika tulee puotiin ja luulee isäntänsä pyörtyneen. Hän -juoksee Pjotr Stepanovitsh'in luo... "Olkaa hyvä ja tulkaa meille", -sanoo hän, "herra on sairastunut". Tämä tietysti heti sinne, vaan -perille tultuaan, huomaa hän, että ukko on kuollut. Ajatelkaa -sellaista rohkeutta! Keskellä Jumalan kirkasta päivää, tällaisella -liikekadulla... kuka saattaisi uskoa. - -Mustapartainen kauppias rykäsi kovasti ja jymeällä, jurolla äänellä -sanoi: - --- Se on ollut Jumalan sormi. Herra ei ole nähtävästi tahtonut ottaa -hänen katumustaan vastaan. - -Lunjeff tunkeutui eteenpäin, haluten vielä kerran nähdä kauppiaan -kasvot ja kosketti häneen laatikollaan. - --- Mitä sinä tänne tunget! -- ärjäsi kauppias, tyrkäten hänet -kyynärpäällään syrjään ja vihaisesti katsoen hänen silmiinsä. - -Sitten kääntyi hän uudestaan puhekumppaniinsa: - --- On kirjotettu: ei hiuskarvakaan pidä sinun päästäsi putoamaan -ilman Herran tahtoa... - --- Niin on! -- päätään nyökytellen myönsi vanhus, ja lisäsi sitten -silmää iskien puoliääneen: -- Tiettyä on, että Jumala pitää -kelvottomat muistissaan... Herra minulle anteeksi antakoon, paha on -puhua, mutta vaikeata on vaieta... - --- Ja muista minun sanoneeni, -- jatkoi tylynnäköinen kauppias, -- -murhaajaa ei saada kiinni... Saathan nähdä... - -Lunjeff hymähti. Kuunnellessaan tuota keskustelua, tuntui hänestä -kuin hän olisi saanut uutta voimaa ja uutta rohkeutta rintaansa. -Ja jos joku sillä hetkellä olisi kysynyt häneltä: "Sinäkö murhasit -hänet?" tuntui hänestä siltä, että hän arastelematta ja varmasti -olisi vastannut: "minä..." - -Sellaisilla tunteilla tunkeutui hän joukon läpi ja asettui seisomaan -poliisikonstaapelin viereen. Tämä katsahti häneen, vihaisesti -tyrkkäsi häntä olkapäähän ja ärjäsi: - --- Minne matka? Mitä on sinulla täällä tekemistä, häh? Mene tiehesi. - -Ilja väistyi takaperin ja horjahti lähellä seisovien päälle. Hän sai -vielä tyrkkäyksen, ja joku huusi: - --- Antakaa hänelle aika paukku! - -Silloin jätti Lunjeff tungoksen ja istuutui kappelin rappusille -mielessään nauraen kaikille noille ihmisille. Hän kuuli lumen -narsketta joukon jaloissa ja hiljaista puhetta, josta erotti -yksityisiä huudahduksia: - --- Että sen roiston piti tehdä tekonsa juuri minun vahtivuorollani... - --- Kaupungin suurin koronkiskuri hän oli... - --- Sataa niin tavattomasti... puoti on syvennyksessä... en näe -mitään... - --- Ihmisiä nylki ihan armottomasti... - --- Mutta olihan hän kuitenkin ihminen, säälittää hän minua... - --- Tietysti, tietysti... Voi häntä sääliä... - --- Kaikki ovat ahnaita, ei kukaan saa koskaan tarpeekseen... - --- Katso, katso -- tuossa tulee hänen vaimonsa... - --- Kas vaan... - --- Voi sitä raukkaa! -- huokasi kuuluvasti repaleisiin puettu -talonpoika. - -Lunjeff nousi seisomaan ja näki, että leveästä kuomireestä nousi -vaivaloisesti vanha, lihava naishenkilö puettuna saloppiin ja musta -huivi päähän kiedottuna. Piiripoliisikomisarius ja vielä muuan -toinen, punaviiksinen herra tukivat häntä kainaloista. - --- Voi, hyvät ystävät... -- kuului hänen vapiseva, pelästynyt -äänensä, ja kaikki seisojat ympärillä vaikenivat. - -Ilja katsoi häneen ja ajatteli Olympiadaa... - --- Eikö hänen poikansa ole täällä? -- hiljaa kysyi joku. - --- Moskovassa kuuluu olevan... - --- Ukon kuolema taitaa olla hänelle mieleinen asia... - --- Kuinkas muuten! - -Lunjeff kuunteli noita puheita ja häntä pöyristytti. Hänestä kyllä -tuntui hyvältä, ett'ei kukaan säälinyt Poluektoff'ia, vaan samalla -näyttivät hänestä kaikki muut, paitsi tuo mustapartainen kauppias, -tyhmiltä vieläpä vastenmielisiltäkin. Kauppiaassa oli jonkinlaista -uskon varmuutta ja ankaruutta, vaan kaikki muut seisoivat kuin kannot -metsässä, tyytyväisinä sulatellen vahingoniloaan. - -Hän odotti siksi, kunnes kauppiaan ruumis oli kannettu pois puodista, -ja läksi sitten kotiin väsyneenä, viluissaan, vaan tyynenä. -Tultuaan kotiin, sulkeutui hän huoneeseensa ja rupesi lukemaan -rahoja. Kahdessa hipussa oli kummassakin viisisataa ruplaa pienissä -seteleissä, kolmannessa kahdeksansataaviisikymmentä ruplaa. Oli -myös pieni nippu kuponkeja, mutta niitä ei hän laskenut. Hän kääri -kaikki rahat paperiin ja rupesi pää käden nojassa miettimään, mihin -hän ne kätkisi. Sitä miettiessään tunsi hän, että hänen päänsä -tuntui tavattoman raskaalta ja että häntä nukutti. Hän päätti kätkeä -rahat ullakkoon ja läksi heti sinne kantaen paperikääröään kädessä. -Eteisessä kohtasi hän Jaakon. - --- Kah, johan sinä olet tullut kotiin! sanoi Jaakko. - --- Jo tulin... - --- Olet kalpea... oletko sairas? - --- En voi oikein hyvin... - --- Mitä sinulla on kädessäsi? - --- Mitäkö minulla on kädessäni? -- kuului Iljan huulilta. Ja -äkkiä hän hätkähti, pelästyen, että hän olisi voinut ilmaista -salaisuutensa, ja sanoi kiireesti, kääröä ilmassa huiskauttaen: - --- Nauhaa siinä on... ei muuta... - --- Tuletko teelle? -- kysyi Jaakko. - --- Minäkö? Heti tulen, heti... - -Ja hän kulki nopeasti etehisen poikki horjuvin askelin ja hänen -päänsä oli sekava ja raskas kuin juopuneella. Mutta rappusia -ullakkoon noustessaan astui hän jo hyvin varovasti, peläten saavansa -aikaan jyryä ja kohtaavansa jonkun. Kun hän oli kaivanut rahat -multaan, savutorven viereen, näytti hänestä äkkiä, kuin ullakon -nurkassa, pimeässä, olisi joku piilossa ja katsoisi hänen työtään. -Hänen teki mielensä viskata tiilellä sinne, vaan hän malttoi -kuitenkin mielensä ja hiljaa laskeutui alas. Hän ei tuntenut enää -pelkoa oli, kuin hän olisi kätkenyt sen rahojen kanssa ullakkoon, -- -vaan sen sijaan valtasi hänet raskas epäilys. - -"Minkätähden murhasin hänet?" -- kysyi hän itseltään. - -Hänen tullessaan kellarikerrokseen otti hänet vastaan Masha, joka -puuhasi teekeittiön kanssa, iloisella huudahtuksella: - --- Kas, kuinka aikaiseen tulet tänään? - --- Lunta sataa, -- sanoi hän. Ja heti lisäsi kiukkuisesti: - --- Mitä aikaiseen? Tulin, kuten tavallisesti... kun on aika tulla... -Näethän, että on jo vallan pimeä... - --- Täällä on keskipäivälläkin pimeä... Minkätähden huudat? - --- Sentähden huudan, että te jokainen olette kuin urkkijoita, -- -aikaiseen tulit, mihin menet, mitä sinulla on kädessäsi?... Mitä tuo -kaikki teitä liikuttaa? - -Masha katsoi terävästi häneen ja virkkoi moittien: - --- Ai, ai, Ilja, kuinka olet tullut ylpeäksi!... - --- Piru teidät vieköön, -- kirosi Ilja, istuessaan pöydän ääreen. -Masha tunsi itsensä loukatuksi, kääntyi pois ja rupesi puhaltamaan -teekeittiön vetotorveen. Pieni ja hento kun hän oli, pudisteli hän -tavantakaa mustia kiharoitaan, ryki ja siristi silmiään savulta. -Hänen kasvonsa olivat laihat, silmien ympärillä olevat mustat juovat -lisäsivät niiden kiiltoa. Hän muistutti niitä kukkia, jotka kasvavat -puutarhojen hoidotta jääneissä kolkissa, rikkaruohojen seassa. - -Ilja katsoi häneen ja mietti, että tuokin tyttö elää vallan yksin -tässä maanalaisessa kuopassa, tekee työtä kuin täysikasvuinen, -ett'ei hänellä ole mitään iloa ja tuskinpa hän koskaan löytäneekään -elämässään iloa, vaan samalla tavalla elää ikänsä loassa ja tässä -ahdistavassa köyhyydessä. Mutta hän saattoi nyt, jos halusi, -elää kuten aina oli toivonut, -- puhtaasti, rauhallisesti. Sitä -ajatellessaan tuli hän iloisemmaksi, mutta samalla tunsi hän itsensä -syylliseksi Mashan suhteen. - --- Masha! -- huudahti hän äkkiä ystävällisesti. - --- Mitä, sinä... ilkiö!... -- vastasi tämä. - --- Kuule... minä... olen huono ihminen, -- sanoi Ilja, ja Hänen -äänensä vavahti, samalla kun hän mielessään mietti, sanoako hänelle -kaikki tai olla sanomatta? - -Masha ojensihe suoraksi ja hymyillen katsahti häneen. - --- Kukaan ei ole sinua kurittanut, siinä vika!... - --- Ei, odotahan! -- huudahti Ilja. - --- En minä jouda odottamaan, -- sanoi Masha juosten hänen luoksensa -ja rukoilevasti jatkaen kiireesti. - --- Kuule, Ilja-kulta, -- pyydä sinä setääsi ottamaan minut mukaansa, -pyydäthän! Olen sinulle niin kiitollinen, jos sen teet! - --- Minne? -- väsyneesti kysyi Lunjeff ollen ajatuksissaan ja oikein -ymmärtämättä häntä. - --- Mukaansa, ystävä rakas! Pyydäthän? Hän pani kätensä ristiin ja -seisoi hänen edessään kyyneleet silmissä. - --- Kuinka hauskaa olisi! -- sanoi tyttö huoaten. -- Kulkea -keväällä... ketoja ja metsijä... yhä kauemmaksi! Päivät päästään, -ajatteles sitä, untakin näen yöllä, että kuljen... Hyvä ystävä, sano -sedällesi, että hän ottaisi minut mukaansa! Hän kyllä noudattaa -pyyntöäsi! En syö hänen leipäänsä... kerjään armopaloja! Kyllä -minulle annetaan, sillä olen niin pieni... Iljusha! Tahdotko tehdä -sen? Suutelen kättäsi siitä!... - -Ja äkkiä tarttui hän Iljan käteen ja kumartui sitä suudellakseen. -Ilja tyrkkäsi hänet pois ja hypähti ylös tuolilta. - --- Hullu! -- huusi hän. -- Mitä teet? Minä olen kuristanut ihmisen... - -Hän pelästyi omia sanojaan ja heti lisäsi: - --- Ehkä... ehkä olen paljon pahaa tehnyt näillä käsillä ja sinä -tahdot suudella niitä? - --- Entä sitten! -- sanoi Masha, tullen hyvin lähelle häntä: -- Entä -sitten, jos suutelisinkin! Petruha on paljon huonompi sinua, ja -kuitenkin suutelen hänen kättään joka palasta, minkä hän antaa... -Minusta on se kyllä vastenmielistä, mutta hän tahtoo ja minä -suutelen. Kaupantekijäisiksi näpistelee hän vielä... hävytön! - -Sentähdenkö, kun hän oli lausunut nuo kauheat sanat tai siksikö, -ett'ei hän ollut sanonut kaikkea, tunsi Ilja mielensä äkkiä kevyeksi -ja iloiseksi. Hän hymyili ja sanoi hiljaa ja ystävällisesti tytölle: - --- Olkoon menneeksi, koetan taivuttaa setää! Olen varma, että hän -suostuu! Lähdet hänen kanssaan toivioretkelle... Rahaakin annan -sinulle... ja sedänkin käsken antamaan... - --- Kuinka hyvä sinä olet! -- huudahti Masha, heittäytyen hänen -kaulaansa. - --- Herkeä! Et saa niin tehdä! -- totisena sanoi Ilja. Kun minä kerran -olen sanonut, että menet, niin asia on päätetty. Rukoiletko minun -puolestani, Masha?... - --- Sinunko puolestasi? Jumalani! - -Ovessa näkyi Jaakko ja kysyi ihmetellen Mashalta: - --- Mitä sinä huudat? Pihalle asti kuuluu... - --- Jasha! -- iloissaan huudahti tyttö. Minäkin lähden toivioretkelle! -Hyvästi! Ilja on luvannut taivuttaa kyttyräselän ottamaan minut -mukaansa... ja kyllä hän sen tekee! - -Ja hän nauroi iloisesti. - --- Luuletko, että hän huolii Mashaa? miettivästi kysyi Jaakko -ystävältään. - --- Miks'ei hän huolisi? Masha ei ole hänen tiellään... Ja tytölle -se on hyväksi. Katso, miltä hän näyttää -- paremmin haamulta kuin -ihmiseltä... - --- Niinpä niin! -- sanoi Jaakko ja vaikeni. Sitten hän hiljaa vihelsi. - --- Mitä sinä nyt? -- kysyi Ilja. - --- Jo tuli loppu minusta! Jään tänne aivan yksin, kuin kuu -taivaalle... - --- Hanki itsellesi lapsenhoitaja! -- nauraen neuvoi Ilja. - --- Rupean juomaan, -- virkkoi päätään pudistaen Jaakko. - -Masha katsahti häneen ja pää rintaa vasten painettuna meni ovelle. -Sieltä sanoi hän surullisen moittivasti: - --- Voi, kuinka olet heikko, Jaakko! - --- Entä te vahvat kun heitätte ystävänne oman onnensa nojaan!... -Luuletteko minun voivan elää ilman teitä? - -Hän istuutui juron näköisenä toiselle puolelle pöytää, Iljaa -vastapäätä, ja sanoi: - --- Mutta jos minäkin kaikessa hiljaisuudessa läksisin Terentin -mukaan? Mitä siitä sanot? - --- Lähde, lähde... Minä sinun sijassasi läksisin... - --- Kyllähän sinä! Mutta isä lähettäisi poliisin hakemaan minua... - -He olivat jokainen ääneti. Sitten alkoi Jaakko teeskennellyllä -iloisuudella: - --- Mutta juovuksissa on kuitenkin suloista olla! Ihminen ei silloin -mitään ymmärrä eikä mitään ajattele... ja on tyytyväinen... - -Masha asetti teekeittiön pöydälle ja sanoi päätään pudistaen: - --- Häpeä toki! - --- Sinä et voi puhua tästä asiasta mitään! -- huudahti Jaakko -vihaisesti. -- Sinun isäsi ei välitä sinusta mitään, saat tehdä, mitä -tahdot... elää, kuinka haluttaa... - --- Onpa elämäkin! -- vastasi Masha. Mieluummin pakenisin tieheni, -enkä vilkaisikaan taakseni... - --- Kaikkien meidän elämä on vaikeata! hiljaa virkkoi Ilja, vaipuen -uudestaan mietteisiinsä. - -Sitten taas alkoi Jaakko puhua katsoa tuijottaen ikkunaan. - --- Kunpa pääsisikin pois täältä, johonkin kauaksi... ja saisi istua -joen rannalla, metsäisellä törmällä ja ajatella jos jotakin... - --- Olisipa se tyhmä keino loitota elämästä! -- äreästi virkkoi Ilja. - -Jaakko katsahti tutkivasti hänen kasvoihinsa ja sanoi arasti: - --- Tiedätkö, että olen löytänyt erään kirjan... - --- Minkälaisen? - --- Vanhanaikuisen... nahkakansisen... Näöltään on se kuin psalttari, -ja luultavasti on se kerettiläiskirja. Ostin sen muutamalta -tataarilta seitsemästäkymmenestä kopeekasta... - --- Mikä sen nimi on? -- kysyi välinpitämättömästi Ilja. Hänen ei -lainkaan tehnyt mielensä puhua, vaan hän tunsi, että äänettömyys -näyttäisi omituiselta, ja siksi pakotti hän itsensä tekemään -kysymyksiä Jaakolle. - --- Nimilehteä ei siinä ole jälellä, -- kertoi Jaakko ääntään -alentaen, -- vaan siinä kerrotaan kappalten synnystä. Sitä on vaikea -lukea... Siinä kerrotaan, että ensimäinen, joka on tutkinut kappalten -syntyä, oli Thales Miletolainen, hän sanoi, että kaikki oleva syntyy -vedestä ja että Jumala asuu elinvoimana kussakin kappaleessa. Ja -sitten oli muuan jumalaton Diagoras, joka opetti, ett'ei ollut -olemassa mitään Jumalaa -- hän ei siis uskonut Jumalaan. Ja vielä -oli muuan Epikuros, joka arveli, että Jumala tosin oli olemassa, -vaan ett'ei Hän välittänyt ihmisistä sen enempää eikä pitänyt heistä -huolta. Se tahtoo sanoa, elä, kuinka tahdot, mistään huolimatta... - -Ilja nousi tuoliltaan otsa rypyssä, ja sanoi, keskeyttäen toverinsa -latelut: - --- Pitäisi antaa sinulle kalloosi mokomasta kirjasta! - --- Minkätähden! -- kummastuneena huudahti Jaakko. - --- Sentähden, ett'et sitä enää lukisi! Hullu! Ja sen kirjan on -kirjottanut toinen hullu! - -Lunjeff kiersi pöydän ympäri Jaakon luo, kumartui istuvan toverinsa -puoleen ja alkoi puhua vihaisen kiihkeästi, aivan kuin vasaralla -Jaakon suureen päähän takoen. - --- Jumala on olemassa! Hän näkee kaikki! Hän tietää kaikki! Paitsi -Häntä ei ole ketään! Elämä on olemassa koetusta varten, -- tokko -voimme vastustaa syntiä vai emmekö? Jollemme voi, kohtaa meitä -rangaistus... varmasti saamme odottaa sitä! Mutta älkäämme sitä -odottako ihmisiltä -- vaan Häneltä!... Ymmärrätkö? Saat nähdä, että -niin käy! - --- Seis! -- huusi Jaakko. -- Olenko minä? sitten sitä sanonut? - --- Samantekevää minusta! Mikä minun tuomarini sinä olet, häh? -- -huusi Lunjeff, kalpeana raivosta, joka hänet äkkiä oli vallannut, -- -Ei hiuskarvakaan putoa päästäsi ilman Hänen tahtoaan! Kuuletko! Ja -jos minä olen langennut syntiin, on se tapahtunut Hänen tahdostaan! -Pässinpää! - --- Oletko järjiltäsi, vai? -- painautuneena seinää vasten huudahti -Jaakko pelästyneenä. Mihin syntiin olet langennut? - -Lunjeff kuuli kuin hunnun läpi tuon kysymyksen, ja hänestä tuntui, -kuin kylmä tuulahdus olisi käynyt häneen. Hän katsahti epäluuloisesti -Jaakkoon ja Mashaan, joka viimeksi mainittukin oli tullut -levottomaksi hänen kiihtyneistä huudoistaan. - --- Esimerkkinä puhun, -- ontosti sanoi hän, istuutuen paikalleen. - --- Sinä et voi hyvin, -- sanoi arasti Masha. - --- Silmäsikin ovat laimeannäköiset, -- lisäsi Jaakko, tarkastaen -hänen kasvojansa. - -Ilja tahtomattaan pyyhkäsi kädellään silmiään ja hiljaa vastasi: - --- Ei se ole mitään... kyllä se ohi menee. - -Hetken päästä tunsi hän ei kauemmin voivansa olla ystäviensä -seurassa, ja kieltäytyen teestä, läksi huoneeseensa. - -Tuskin oli hän ennättänyt laskeutua vuoteellensa, kun tuli -Terenti-setä huoneeseen. Siitä lähtien, kun kyttyräselkä oli -päättänyt lähteä pyhiin paikkoihin syntejään anteeksi anomaan, -oli hänen kasvoilleen ilmestynyt loiste, ikäänkuin hän olisi jo -tuntenut esimakua siitä ilosta, jonka synneistä vapautuminen tuottaa. -Hymyillen, hiljaa astui hän veljenpoikansa vuoteen ääreen ja -sormiellen harvaa partaansa, sanoi ystävällisesti: - --- Vähän aikaa sitten näin sinun tulevan kotiin... ja mietin: annapa -lähden hiukan juttelemaan hänen kanssansa!... Emmehän enää kauan saa -olla yksissä!... - --- Lähdetkö siis todellakin matkaan? kysyi Ilja jurosti. - --- Kun vaan ilmat lämpenevät, niin heti lähden... Pääsiäisen -edusviikolla tahtoisin jo olla Kijev'issä... - --- Niin vainen! Ota Mashutka mukaasi... - --- Mitä ihmeitä! -- huudahti kyttyräselkä, tehden kädellään kieltävän -liikkeen. - --- Kuule sinä! -- lujasti sanoi Ilja. Hänellä ei ole täällä mitään -tekemistä... ja lisäksi on hän siinä ijässä... Jaakko, Petruha... ja -niin edespäin... ymmärrätkö? Tämä talo on kuin turmiola kaikille... -kirottu talo! Antaa hänen lähteä... ehkä ei hän koskaan palaa -takaisin. - --- Mutta kuinka voin ottaa hänet mukaani? -- sanoi Terenti -vaikeroiden. - --- Voit kyllä! -- itsepäisesti väitti Ilja. Sen satasen, jonka -lupasit minulle, saat käyttää hänen hyväksensä... Minä en tarvitse -sinun rahojasi... ja hän voi rukoilla edestäsi... Hänen rukouksensa -on suuriarvoinen. Kyttyräselkä rupesi miettimään ja sanoi hetken -päästä: - --- Suuriarvoinen on... n-niin! Olet aivan oikeassa! Rahoja en voi -ottaa sinulta... Ne sinä saat, kuten on sovittu... Mitä Mashaan -tulee, niin ajattelen vielä asiaa... - -Terentin silmät rupesivat loistamaan, kun hän, kumartuen Iljan -puoleen, ihastuksissaan, kuiskaten sanoi: - --- Jospa tietäisit, minkä miehen tapasin eilen! Kuuluisan miehen -- -Pjotr Vasiljitshin. Etkö ole koskaan kuullut puhuttavan raamattuun -hyvin perehtyneestä, viisasta Sisoff'ista? Ei kukaan muu kuin Herra -lähettänyt häntä luokseni... vapauttaaksensa sieluni kaikesta -epäilyksestä Herran armoon minua syntistä kohtaan... - -Ilja makasi ääneti. Hän toivoi, että setä poistuisi mitä pikemmin. -Puoliksi suletuilla silmillään katseli hän ikkunaan ja näki edessään -ulkohuonerakennuksen korkean, pimeän seinän. - --- Puhuimme hänen kanssaan synnistä ja sielun pelastuksesta, -- -innostuneesti kuiskasi Terenti. -- Hän sanoi: kuten taltta tarvitsee -hiomista, tullakseen teräväksi, samoin tarvitsee ihminenkin -syntiä, että hänen sielunsa murtuisi, ja hän sen sitten toisi -kaikkiarmollisen Herran jalkojen eteen... - -Ilja katsahti setäänsä ja kysyi ilkeästi hymyillen: - --- Onko raamattuun perehtynyt ystäväsi saatanan näköinen? - --- Kuinka saatat puhua niin! -- huudahti Terenti, hypähtäen -loitommalle hänestä. -- Hän on jumalaapelkääväinen mies... paljon -kuuluisampi kuin isoisäsi Antipa... Voi, sinua! - -Ja hän pudisti moittivasti päätänsä ja maiskutti suutaan. - --- Entä sitten? Mitä hän vielä sanoi? kysyi Ilja raa'asti ja -vihaisesti. - -Ja äkkiä rupesi hän nauramaan kuivasti puisevasti. Hänen setänsä -väistyi hämmästyneenä askeleen takaperin ja kysyi: - --- Mikä sinua vaivaa? - --- Ei mikään. Sattuvasti sanoi raamatuntuntijasi... Se oli kuin -minulle aiottu... Aivan kun minun suustani! - -Hän vaikeni, katsoi setäänsä terävästi silmiin ja käännähti seinään -päin. - --- Vielä sanoi hän, -- alkoi Terenti uudestaan, aivan kuin varovasti -tunnustellen eteensä, -- että synti antaa sielulle siivet, jotka -kantavat sen Korkeimman istuimen eteen... - --- Tiedätkö, että sinäkin näöltäsi suuresti muistutat saatanaa! -- -äkkiä keskeytti hänet Ilja, nauraen hiljaa. - -Kyttyräselkä istui kauhusta ja suuttumuksesta aivan jäykkänä. Mutta -Ilja nousi vuoteelleen istumaan, tyrkkäsi kädellään setäänsä kylkeen -ja virkkoi jurosti: - --- Väistypäs! - -Terenti hypähti äkkiä seisoalleen ja asettui keskelle huonetta, -tylsästi katsoen veljenpoikaansa, joka istui vuoteella, nojaten -käsillään siihen, hartijat koholla ja pää syvään rintaa vasten -painuneena. - --- Mutta joll'en minä tahdo katua? -- uhmailevasti kysyi Ilja. -- Jos -minä ajattelen näin: en tahtonut tehdä syntiä... kaikki tapahtui kuin -itsestään... Jumalan tahdosta... miksi olisin levoton? Hän tietää -kaikki, ohjaa kaikki... Jollei Hän olisi tahtonut sitä tapahtuvaksi, -olisi Hän pidättänyt minua siitä. Mutta Hän ei pidättänyt... olin -siis oikeutettu tekooni. Kaikki ihmiset elävät vääryydessä, vaan kuka -heistä katuu?... Mitä siihen sanot? - --- En ymmärrä sanojasi, -- Herra sinua armahtakoon! -- alakuloisesti -sanoi Terenti ja huokasi. - -Ilja hymähti. - --- Kun et minua ymmärrä, niin älä minun kanssani puhukaan... - -Hän painautui uudestaan vuoteelle, sanoen sedälleen: - --- Tuntuu, kuin en olisi terve... - --- Sitä minäkin... - --- Tahdon nukkua... mene sinä pois... - -Kun Ilja oli jäänyt yksin, tuntui hänestä, kuin hänen päässään olisi -vihuri temmeltänyt. Kaikki, mitä hän näinä muutamina viime tunteina -oli kokenut, oli sekottunut yhteen kuumaksi tukehuttavaksi höyryksi, -joka poltti hänen aivojansa. Ja oli, kuin hän jo kauan olisi ollut -sellaisessa tuskallisessa tilassa, kuin hän ei olisi vasta tänään -murhannut ukkoa, vaan jo kauan sitten. - -Hän sulki silmänsä ja makasi liikkumatta; hänen korvissaan yhä soi -ukon kimakka ääni: - --- Etkö jo löydä? - -Ja vielä oli hän kuulevinaan hänen kahinansa: - --- Sydänkäpyseni... Herran tähden... Mustapartaisen kauppiaan karkea -ääni, Mashan liikuttava pyyntö, vanhan kerettiläiskirjan sanat ja -hurskaan raamatuntuntijan puhe vuorottelivat toisiansa. Hänestä -tuntui kuin kaikki horjuisi hänen allaan, olisi epätasaisessa -liikkeessä, joka veti häntä syvyyteen. Pelkoa ei hän tuntenut, vain -rauhan tarvetta, häntä halutti nukkua pian, unhottaa kaikki. Ja hän -nukkui... - -Kun hän heräsi aamulla, näki hän ikkunan vastapäisestä kirkkaasti -valaistusta seinästä, että ulkona oli auringonpaisteinen pakkas-ilma. -Hänen päänsä oli raskas, vaan sydämessä vallitsi rauha. Hän muisteli -kaikkia edellisen päivän tapahtumia ja ikään kuin tunnusteli -itseänsä ja tunsi nyt tietävänsä, kuinka hänen tuli käyttäytyä. -Puolen tunnin kuluttua hän jo kulki auringonpaisteisella kadulla, -laatikko rinnallaan, siristäen silmiään kiiltävältä lumelta ja -katsoen rauhallisesti vastaantuleviin. Kulkiessaan kirkon ohi, -otti hän tapansa mukaan lakin päästään ja teki ristinmerkin. Hän -risti silmänsä myös Poluektoff'in suljetun puodin vieressä olevan -kappelin kohdalla ja kulki edelleen tuntematta pelkoa tai sääliä. -Päivällä luki hän ravintolassa istuessaan eräästä lehdestä uutisen -rahanvaihtajan julkeasta murhasta. Tultuaan sanoihin "poliisi on -ryhtynyt tarmokkaihin toimenpiteisiin murhaajan kiinni saamiseksi", -hän hymyillen pudisti kieltävästi päätään; hän näet oli varmasti -vakuutettu, ett'ei syyllistä tavata koskaan, joll'ei hän itse tahdo -ilmottautua... - - * * * * * - -Saman päivän iltana toi Olympiadan palvelija Iljalle kirjeen, joka -sisälsi: - -"Ole kello yhdeksän Kusnetskaja-kadun kulmassa, saunan luona". - -Luettuaan kirjeen, tuntui hänestä, että kaikki hänen sisässään -vapisee ja puristuu kokoon kuin kylmästä. Hän oli taas näkevinään -rakastettunsa kasvoilla halveksivan ilmeen ja kuulevinaan hänen -terävät, loukkaavat sanansa: - --- Miks'et voinut tulla sopivampaan aikaan? - -Hän tarkasteli kirjettä, voimatta käsittää, minkätähden Olympiada -kutsui häntä. Sitten rupesi se häntä pelottamaan, ja hänen -sydämensä sykki levottomasti. Yhdeksän aikaan illalla saapui hän -kohtauspaikalle ja nähtyään useiden saunan lähistöllä kävelyllä -olevien naisien joukossa Olympiadan kookkaan vartalon, tuli hän vielä -levottomammaksi. Olympiada oli pukeutunut vanhaan turkkiin ja päänsä -oli hän peittänyt huivilla, niin että vaan silmät olivat näkyvissä. -Ilja seisahtui ääneti hänen eteensä. - --- Lähdetään! -- sanoi Olympiada ja lisäsi kuiskaten: nosta kaulurisi -pystyyn... - -He kulkivat saunan käytävää pitkin, kääntäen, kuin häveten, kasvonsa -poispäin, ja katosivat Olympiadan tilaamaan saunakammariin. Tämä -riisui heti huivin, päästään ja nähdessään hänen rauhalliset, -pakkasen piinaamat, kasvonsa, tuli Ilja heti rohkeammaksi. Mutta -samalla tuntui hänestä vastenmieliseltä nähdä hänet tyynenä. -Olympiada istuutui hänen viereensä sohvalle ja sanoi, ystävällisesti -katsoen hänen silmiinsä: - --- Kuulehan, oikkuni, kun meidät pian kutsutaan tutkintatuomarin -eteen... - --- Minkätähden? -- kysyi Ilja, pyyhkien kämmenselällä kuuraa -viiksistään. - --- Kuinka hän nyt tekeytyy tyhmäksi!... Aivan kuin ei mitään -tietäisi!... -- huudahti Olympiada hiljaa ivallisesti. - -Sitten rypisti hän kulmiaan, ja kuiskaten sanoi totisesti: - --- Tiedätkö, että tänään kävi luonani salapoliisi! Mitä siitä sanot? - -Ilja katsahti häneen ja virkkoi kuivasti: - --- Mitä se minua liikuttaa? Mitä tekemistä minulla on sinun -salapoliisiesi tai muiden kanssa. Sano suoraan, minkätähden olet -kutsunut minut tänne ja lisäksi tällaisia varovaisuuskeinoja käyttäen: - -Olympiada vilkaisi häneen ja halveksivasti hymyillen, sanoi: - --- Kas vaan! Sinä siis loukkaannuit!... Mutta sitä en nyt jouda -ajattelemaan... Kuule, -- jos tutkintatuomari kutsuu sinut -kuulusteluun ja kyselee, milloin olet tutustunut minuun, oletko -ollut usein luonani, -- puhu kaikki totuuden mukaisesti... -yksityiskohtaisesti, -- kuuletko? - --- Kuulen... -- sanoi Ilja ja hymähti. - --- Ja jos hän sitten kysyy ukosta jotakin, niin sano, ett'et ole -häntä nähnyt. Et koskaan! - -Et tiedä mitään hänestä. Et ole edes kuullut, että minua joku -elättää... ymmärrätkö? - -Olympiada katsoi terävästi ja läpitunkevasti Iljaan. Hänestä tuntui, -että hänen mieleensä tuli ilkeä ajatus ja hän nautti siitä. Hänestä -näytti, että Olympiada pelkäsi häntä; ja hänen teki mielensä häntä -kiusata. Hän siristi silmiään ja katsoen häneen, alkoi hiljaa, -sanaakaan sanomatta, nauraa. Silloin Olympiadan kasvot vavahtivat, -kalpenivat, ja hän siirtyi kauemmaksi Iljasta, kysyen kuiskaten: - --- Mikä sinulla on? Mitä katsot? Ilja! Ilja! - --- Sanopas minulle, -- kysyi Ilja ilkkuen nauraen, -- minkätähden -pitäisi minun valhetella? Olenhan nähnyt ukon luonasi, olen kyllä! - -Ja nojaten pöydän marmorikanteen, jatkoi hän äkillisen kiukun -valtaamana, verkkaan: - --- Kun hänet silloin näin, ajattelin: tuo se nyt on, joka on onneni -tiellä, tuo se nyt on elämäni hävittäjä! Ja joll'en olisi kuristanut -häntä silloin... - --- Sinä valhettelet! -- huusi Olympiada, lyöden kämmentänsä pöytään. -Valhettelet! Hän ei ollut onnesi tiellä... - --- Kuinkas muuten? kysyi Ilja jurosti. - --- Hän ei koskaan ollut. Olisit vähänkään viitannut sinne päin, -niin häntä ei olisi ollut. Enkö monesti sanonut, että aina saatoin -ajaa hänet tiehensä? Mutta sinä vaieten hymyilit... Et ole koskaan -rakastanut minua todellisesti!... Sinä itse, omasta tahdostasi, olet -jakanut minut hänen kanssaan... kunnoton! - --- Vaikene! -- huusi Ilja. Hän nousi sohvalta seisomaan, vaan -istuutui uudestaan, aivankuin Olympiadan moite olisi murtanut hänen -voimansa. - --- En tahdo vaieta! -- sanoi Olympiada lujasti. -- Minä rakastin -sinua, sillä sinä olit nuori, reipas, kunnon poika... Mutta mitä olet -sinä tehnyt minulle? Oletko sanonut minulle: valitse, Olympiada, -hänkö vai minä? Sanoitko sitä? Et, sinä olit samanlainen rakastunut -koiras, kuin kaikki muutkin... - -Ilja vavahti kuullessaan tuon loukkauksen. Hänen silmissään musteni -kaikki, hän puristi nyrkkiä ja hypähti ylös. - --- Kuinka uskallat...? - --- Aiotko lyödä minua? Lyö! -- huusi Olympiada, silmät uhkaavasti -hehkuen. -- No, lyö, lyö! Silloin avaan paikalla oven ja huudan, että -sinä olet murhannut hänet minun kehotuksestani. No, lyö nyt minua! - -Ilja pelästyi ensin, vaan pelko hipaisi vain sydäntä ja katosi. -Hänen oli vaikea hengittää, aivankuin näkymättömät kädet olisivat -puristaneet hänen kurkkuansa. - -Hän istahti uudestaan sohvalle ja, vähän vaiti oltuaan, rupesi -väkinäisesti nauramaan. Hän näki, kuinka Olympiada puri huuliaan ja -ikäänkuin etsi jotakin silmillään likaisesta huoneesta, joka oli -täynnä lämpimiä vesihöyryjä ja saippuan hajua. Hän istahti saunaan -johtavan oven viereen sohvalle, painoi päänsä alas ja sanoi: - --- Naura, naura, perkele! - --- Niin aionkin... - --- Kun sinut ensikerran näin, välähti mielessäni: hän on oikea... hän -auttaa minua... - --- Lipa! -- hiljaa sanoi Ilja. - -Olympiada istui liikkumatta eikä vastannut mitään. - --- Lipa! -- toisti Lunjeff ja tuntien kuin lentävänsä päistikkaa -johonkin kuiluun, lisäsi: - --- Minä kuristin ukon... jumalauta, minä sen tein! - -Olympiada vavahti, nosti päänsä ja katsoi häneen suurin silmin. -Sitten rupesivat hänen huulensa vavahtelemaan ja vaikeasti -hengittäen, sanoi hän: - --- Tyhmä poika! Kuinka hän peljästyi!... - -Ilja ymmärsi, että hän itse oli pelästynyt hänen sanojaan, mutta ei -kuitenkaan tahtonut uskoa niitä tosiksi. Hän nousi ylös, astui hänen -luoksensa ja istuutui hajamielisenä hänen viereensä. Äkkiä tarttui -Olympiada hänen päähänsä, painoi sen rintaansa vasten ja suudellen -hänen hiuksiaan, kuiskasi valittavasti: - --- Iljushka, Iljushka! Minkätähden loukkaat minua? Olenhan ollut niin -iloinen siitä, että tuo vanha konna murhattiin... - --- Sen tein minä, -- sanoi Ilja. - --- Vaikene! -- huudahti Olympiada levottomasti. Olen hyvin iloinen, -että hänet surmattiin... Samoin pitäisi kaikille käydä, jotka ovat -koskeneet minuun! Sinä yksin olet ollut ihminen minua kohtaan... sinä -olet ensimmäinen, jonka olen tavannut eläessäni... sinä, rakastettuni! - -Ilja tunsi noiden sanojen vielä enemmän lähentävän häntä häneen; hän -painoi kasvonsa kovasti hänen rintaansa, ja vaikka hänen oli vaikea -hengittää, niin ei hän voinut irtautua Olympiadasta, sillä hän tunsi, -että hän oli ainoa läheinen henkilö hänelle ja että hän nyt enemmän -kuin koskaan tarvitsi häntä. - --- Kun seisot edessäni puhtosena, raittiina, voimakkaana kuin nuori -tammi... ja vihastuneena katsot minuun... silloin tunnen koko kurjan -elämäni. Ja juuri sentähden rakastan sinua enemmän silloin, kuin -koskaan, ylpeytesi tähden rakastan... - -Hänen suuret kyyneleensä tippuivat Lunjeff'in kasvoille ja -tuntiessaan niiden kosketuksen, puhkesi hän itsekin itkuun. - -Olympiada nosti hänen päänsä rinnaltaan, suuteli hänen kosteita -silmiään, poskiaan ja huuliaan, ja sanoi: - --- Tiedän, että vaan kauneuteni vetää sinua puoleensa... mutta -sydämellä et minua rakasta, vaan mielessäsi tuomitset minua... Et voi -antaa minulle elämääni anteeksi... etkä uskoa... - --- Älä puhu hänestä, -- sanoi Ilja. Hän pyyhki kasvojaan Olympiadan -huivilla ja nousi tyynesti seisomaan. - --- Tulkoon mitä tahansa! -- hiljaa ja lujasti sanoi Ilja. -- Jos -Jumala tahtoo rangaista ihmistä, niin löytää Hän hänet kaikkialta. -Kiitos sanoistasi, Lipa... Oikeassa olet sanoessasi, että olen -syyllinen sinun edessäsi... Luulin, että olit... sellainen... vaan -sinä olitkin... Olkoon jo, pyydän sinulta anteeksi... - -Hänen äänensä katkesi, huulensa vapisivat ja silmät tulivat -punasiksi. Hitaasti, vapisevin käsin, suori hän pörröön mennyttä -tukkaansa ja sanoi sitten äkkiä, hujauttaen kättään, toivottomasti: - --- Kaikki on minun syytäni... Miksi piti näin käydä? Voi, saatana... - -Olympiada tarttui hänen käteensä. Hän painui sohvalle hänen -viereensä, ja kuuntelematta häntä, sanoi: - --- Ymmärrätkö nyt -- minä kuristin hänet, minä! Uskotko minua? - --- Hiljaa! -- pelästyneenä huudahti Olympiada. -- Mitä ihmeitä puhut? - -Hän syleili häntä kiihkeästi ja katsoi tuskallisesti häneen. - --- Anna minun olla! Kaikki tapahtui odottamatta. Jumala tietää, -ett'en minä sitä tahtonut. Tahdoin vain vielä kerran nähdä hänen -inhottavat kasvonsa ja siksi menin puotiin. Mitään en aikonut tehdä. -Mutta sitten tuli äkkiä... Perkele veti minut siihen eikä Jumala -häntä estänyt... Rahoja ei minun olisi pitänyt ottaa... siinä tein -tyhmästi... vo-oi...' - -Hän huokasi raskaasti; hänestä tuntui kuin jokin kuiva kuori olisi -irtautunut hänen sydämestään. Olympiada oli kauheasti hämmästynyt -hänen tunnustuksestaan. Hänen koko ruumiinsa vapisi, ja hän painautui -yhä kovemmin Iljaan kiinni kuiskaillen katkonaisia käsittämättömiä -sanoja. Sitten sanoi hän: - --- Että otit rahaa, oli hyvä. Nyt luullaan, että se oli -ryöstömurha... muutoin olisi luultu, että murha on tehty -mustasukkaisuudesta... ja se olisi ollut vaarallista meille... - --- Katumusta en tunne, -- sanoi Ilja miettivästi, -- enkä tahdo -katua. Rangaiskoon Jumala... Ihmiset eivät ole mitään tuomareita! -Synnittömiä ihmisiä en tiedä... ainoatakaan en ole nähnyt!... -Odotan... - --- Jumalani! -- huoaten sanoi Olympiada. -- Olen kokonaan -suunniltani, rakkaani... en osaa puhua, en ajatella... On aika -lähteäksemme täältä... - -Hän nousi horjuen kuin juopunut. Mutta kiedottuaan huivin päähänsä, -virkkoi hän äkkiä rauhallisesti: - --- Mitä nyt tulee, Iljusha? Jokohan meidän käy hullusti? - -Ilja pudisti kieltävästi päätään. - --- Puhu siis tutkintotuomarille kaikki niin, kuin on ollut... se on, -ei kaikkea, vaan... - --- Niin aion tehdäkin... Luuletko, ett'en osaa puoliani pitää? -Luuletko, että tuon ukon tähden, noiden kahden tuhannen ruplan -tähden, aion lähteä pakkotyöhön? En, minulla on vielä muutakin -toimittamista maailmassa! Ymmärrätkö? - -Hänen kasvonsa olivat mielenliikutuksesta punaset ja silmänsä -hehkuivat. Mutta Olympiada painui hänen puoleensa ja kysyi kuiskaten: - --- Kaksi tuhattako vaan otit? - --- Kaksi... vähän yli... piru sen vieköön. - --- Voi sinua raukkaa... siinäkään et onnistunut! -- surullisesti -sanoi Olympiada ja hänen silmissään pyöri kyyneliä. - -Ilja katsahti hänen kasvoihinsa, hymähti ja sanoi katkerasti: - --- Voi... Rahojen tähdenkö luulet minun tehneeni sen? Käsitä minua -oikein... Odota! Anna minun mennä ensin, miehet menevät täällä aina -ensin ulos... - --- Tule pian luokseni... Emme tarvitse piilotella... Tule hyvin pian! --- huusi huolestuneesti Olympiada. - -He vaihtoivat pitkän, tulisen suudelman ja erosivat. Tultuaan kadulle -otti Ilja ajurin ja ajaessaan katsoi tavantakaa taaksensa luullen, -että joku seuraisi häntä. Keskustelu Olympiadan kanssa oli keventänyt -hänen mieltään ja synnyttänyt hänessä hyvän ajatuksen tuosta -naisesta. Hän ei ollut sanallakaan, ei katseellakaan haavottanut -hänen sydäntään, kun hän oli tunnustanut hänelle tekonsa; hän ei -ollut työntänyt häntä luotaan, olipa päinvastoin kuin ottanut -osan synnistä kannettavakseen. Hän oli hetkistä ennen, kuin hän -tunnusti hänelle tekonsa, mitään vielä tietämättä, ollut valmis -syöksemään hänet turmioon, -- sen oli hän selvästi huomannut hänen -kasvoistaan... Ja häntä ajatellessaan väreili lempeä hymy hänen -huulillaan. - -Seuraavana päivänä tunsi Lunjeff itsensä kuin metsästäjien ajamaksi -pedoksi. Aamulla kohdatessaan ravintolassa Petruhan, oli tämä tuskin -päätään nyökäyttänyt hänen tervehdykseensä ja samalla katsonut -omituisesti häneen. Terentikin katseli häneen yhä huoaten, sanaakaan -sanomatta. Jaakko taas pyysi hänet tulemaan Mashan huoneeseen ja -sanoi pelästyneen näköisenä: - --- Eilen illalla kävi poliisikomisarius täällä ja kyseli isältäni -kaikellaista sinusta... Minkätähden, sano? - --- Mitä hän kyseli? -- rauhallisesti tiedusti Ilja. - --- Kaikenlaista... Kuinka elät... juotko viinaa... seurusteletko -naisten kanssa. Hän mainitsi erästä Olympiadaa... "Ettekö tunne -häntä?" sanoi hän. Mitä tarkotti hän noilla kysymyksillä? - --- Piru tietäköön! -- sanoi Ilja ja läksi. Saman päivän iltana sai -hän kirjeen Olympiadalta. Tämä kirjotti: - -"Minua on kuulusteltu sinun suhteesi, kerroin kaikki tarkasti. Et -sitä tarvitse pelätä eikä se ole vaarallista. Ole tyyni. Suutelen -sinua armas". - -Ilja viskasi kirjeen tuleen. Filimonoff'in talossa ja ravintolassa -puhuttiin yleisesti kauppiaan murhasta. Ilja kuunteli noita -juttuja erityisellä mielihyvällä. Häntä huvitti kuleksia näiden -ihmisten joukossa, joiden mieliä hänen työnsä kiinnitti, kysellä -heiltä tapauksen yksityiskohtia, jotka olivat syntyneet heidän -mielikuvituksessaan ja tuntea voivansa, jos tahtoisi, hämmästyttää -heitä kaikkia sanomalla: - --- Minä juuri olen sen tehnyt! - -Toiset heistä ylistivät murhaajan taitavuutta ja rohkeutta, toiset -säälittelivät sitä, ett'ei hän osannut ottaa kaikkia rahoja, muutamat -pelkäsivät hänen kiinnijoutumistaan, vaan kukaan ei säälinyt -kauppiasta, kukaan ei sanonut hänestä ainoatakaan hyvää sanaa. -Ja se seikka, ett'ei Ilja huomannut ihmisten säälivän murhattua, -herätti hänessä halveksumista heitä kohtaan, vaikk'ei hän itsekään -säälinyt kauppiasta. Hän ei myöskään ajatellut Poluektoff'ia, -tuskinpa sitä suurta syntiäkään, jonka hän oli tehnyt ja josta -häntä tulevaisuudessa odotti rangaistus. Se ajatus ei tehnyt häntä -rauhattomaksi; se oli juurtunut niin hänen sieluunsa, kuin olisi se -ollut osa siitä. Se oli kuin iskun ruumiiseen jättämä mustelma, johon -ei tee kipeätä, joll'ei sitä kosketa. Hän oli varmasti vakuutettu, -että hetki tulee, jolloin häntä kohtaa Jumalan rangaistus, ja Jumala -tietää kaikki eikä Hän anna lainrikkojille anteeksi. Ja sen tähden, -että Ilja alituisesti oli tyynenä valmis kärsimään rangaistuksen, -saattoi tuntea itsensä samanlaiseksi, kuin hän ennen murhaa oli -ollut. Hän piti vaan entistä tarkemmin ihmisten elämää silmällä -ja entistä helpommin keksi heidän heikkouksiaan. Hän tunsi siitä -tyydytystä, vaikka hän tiesikin, ettei hänen asiansa siitä tullut -paremmaksi. - -Hän kävi jurommaksi, umpimielisemmäksi, vaan hän kulki kuitenkin -aamusta iltaan kaupungilla, kuten ennenkin, tavaroitaan kaupiten, -istui ravintoloissa, tehden huomioitaan ihmisistä ja kuunnellen -niiden puheita. Kerran johtui hänen mieleensä rahat, jotka hän oli -kätkenyt ullakkoon, ja hän mietti piilottaa ne toiseen paikkaan, vaan -heti sen jälkeen sanoi hän itsekseen: - --- Se on tarpeetonta. Olkoot siellä... Jos tulee tarkastus ja ne -löydetään, niin tunnustan... - -Tarkastusta ei tapahtunut, eikä tutkintotuomarinkaan kuulusteltavaksi -häntä vielä kutsuttu. Vasta kuudentena päivänä hänet kutsuttiin. -Ennenkuin hän läksi sinne, pukeutui hän puhtaisiin alusvaatteisiin ja -parhaaseen nuttuunsa ja harjasi saappaansa kiiltäviksi ja vuokrasi -ajurin. Ajettaessa heilahteli reki sinne tänne epätasaisella kadulla, -vaan hän koetti istua suorana ja liikkumatta. Hänen sisällään oli -kaikki niin jännityksessä, että hänestä tuntui jotakin voivan mennä -rikki hänen varomattomasti liikahtaessaan. Rappuja noustessaankin -astui hän verkkaan, varotellen, ikäänkuin hänellä olisi ollut yllään -lasivaatteet. - -Tutkintotuomari oli nuorimies, jolla oli kihara tukka, kotkannenä -ja kultasankaiset silmälasit päässä. Huomatessaan Iljan, hieroi hän -ensin lujasti laihoja, valkosia käsiään, otti sitten silmälasit -nenältään ja rupesi hankaamaan niitä huolellisesti nenäliinalla, -katsoen Iljaa kasvoihin suurilla, tummilla silmillään. Ilja ääneti -kumarsi hänelle. - --- Hyvää päivää! Istukaa... tänne... - -Hän näytti kädellään tuolia, joka oli suuren, punasella veralla -peitetyn pöydän vieressä. Ilja istui ja työnsi varovasti -kyynärpäällään syrjään joitakin papereita, jotka olivat pöydän -reunalla. Tutkintotuomari huomasi sen ja otti kohteliaasti paperit -pois, ja istuutui sitten pöydän ääreen vastapäätä Iljaa. Hän alkoi -ääneti selailla muuatta kirjaa, tutkivasti katsoen altakulmain -Iljaan. Iljaa ei tämä äänettömyys miellyttänyt ja hän kääntyi -poispäin tuomarista ja rupesi tarkastelemaan huonetta. Ensimmäisen -kerran elämässään näki hän niin hienosti ja komeasti sisustetun -huoneen. Joka seinällä riippui valokuvia kehyksissä ja tauluja. -Yhdessä niistä oli esitetty Kristus. Hän kulki ajatuksissaan, pää -alaspäin painettuna, yksin ja surullisena raunioiden keskellä; Hänen -jaloissaan makasi ihmisiä ja oli hujan hajan viskeltyjä aseita, -ja takalistolta nousi mustaa savua, -- siellä paloi jotakin. Ilja -katseli kauan taulua, haluten tietää sen merkitystä, ja tekipä -hänen mielensä kysyäkin sitä, kun tuomari äkkiä lyödä läiskäytti -kirjan kiinni. Ilja hätkähti ja katsahti häneen. Tutkintotuomarin -kasvot saivat kuivan ikävystyneen ilmeen, ja hänen huulensa olivat -töröllään, ikäänkuin hän olisi loukkaantunut jostakin. - --- No, -- sanoi hän, naputtaen sormillaan pöytään, -- te olette kai -Ilja Jakovlevitsh Lunjeff, niinhän? - --- Niin... - --- Arvannette, minkätähden olen kutsunut teidät tänne? - --- En, -- vastasi Ilja ja vilkasi taas tauluun. Sitten antoi hän -katseensa kiertää pitkin hienosti sisustettua huonetta hengittäen -hajuveden tuoksua, joka levisi tuomarista. Se tyynnytti Lunjeff'ia ja -kateellisia ajatuksia nousi hänen mieleensä. - -"Näin ihmiset elävät... Taitaa olla hyvin tuotteliasta varasten ja -murhamiesten kiinniottaminen... Paljonkohan lienee tuollakin palkkaa?" - --- En? -- toisti tutkintotuomari, aivankuin hämmästyneenä. -- Eikö -sitten Olympiada Petrovna ole teille mitään ilmottanut? - --- Ei... en ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin... - -Tutkintotuomari heittihe tuolin selkänojaa vasten, työntäen taas -huulensa pitkälle. - --- Kuinka pitkiin aikoihin? - --- E-en muista... Kahdeksaan, yhdeksään päivään kenties... - --- Vai niin! Niin vai... Mutta sanokaapa, tapasitteko hänen luonaan -usein vanhan Poluektoff'in? - --- Hänetkö, joka äskettäin murhattiin? kysyi Ilja, vilkaisten -tuomarin silmiin. - --- Aivan niin! Hänet... - --- En ole häntä koskaan tavannut siellä? - --- Ettekö koskaan?! Hm... - --- En koskaan... - -Tutkintotuomari teki kysymyksensä nopeasti, omituisen -huolimattomasti, ja kun Ilja, joka vastasi aina vasta mietittyään, -viivytteli liian kauan vastaustaan, naputti hän kärsimättömästi -sormiaan pöytään. - --- Te tiesitte, että Poluektoff elätti Olympiada Petrovnaa? -- -odottamatta kysyi hän katsoen terävästi Iljaa silmälasiensa läpi -silmiin. - -Lunjeff punastui katseesta, -- se loukkasi häntä. - --- Polyektoff elätti häntä, -- toisti tuomari ärtyisesti. -- -Mielestäni se ei ollut hyvin tehty, -- lisäsi hän, nähdessään että, -Ilja viivytteli vastausta. - --- Mitä hyvin se olisi tehty! -- hiljaa sanoi Ilja. - --- Niin todellakin vai kuinka?... - -Taaskaan ei Ilja vastannut. - --- Entä te... kauanko olette ollut tuttu Olympiada Petrovnan kanssa? - --- Toista vuotta... - --- Tutustuitte siis häneen aikasemmin kuin hän tuli tutuksi -Poluektoff'in kanssa? - -"Kylläpä olet aika kettu!" -- mietti Ilja ja vastasi tyynesti: - --- Kuinka voisin sen tietää, kun en ole tietänyt, että hän eli -vainajan kanssa! - -Tutkintotuomari pani suunsa suppuun, vihelsi ja rupesi tarkastamaan -muuatta paperia. Lunjeff'in huomio kiintyi taas tauluun. Hän ymmärsi, -että siten saattoi hän paremmin pysyä tyynenä. Jostakin kuului lapsen -iloista, kirkasta naurua. Sitten lauloi pehmeä, miellyttävä naisen -ääni: - - "Aa-aa, allinpoika, - Pikkulinnun poika!..." - --- Tuo taulu näyttää suuresti miellyttävän teitä! -- kuului tuomarin -ääni. - --- Minne Kristus siinä kulkenee? -- hiljaa kysyi Ilja. - -Tutkintotuomari katsoi häneen ikävystyneen ja pettyneen näköisenä, ja -sanoi hetken päästä: - -Näettehän itsekin. -- Hän on tullut maailmaan katsomaan, kuinka -ihmiset täyttävät hänen käskynsä. Hän kulkee taistelukentällä, -ympärillään näkee Hän tapettuja ihmisiä, hävitettyjä taloja, -tulipaloja ja ryöstöä... - --- Eikö Hän näe sitä taivaasta? -- kysyi Ilja. - --- Hm... Sellaista kutsutaan allegoriaksi se on esitetty niin -selvyyden vuoksi... tuota noin... sentähden, että paremmin tulisi -näkyviin erotus todellisen elämän ja sen opetuksen välillä, jonka -Kristus on meille antanut siitä... Se tahtoo sanoa... Jääköön nyt se, -minun on vielä tehtävä teille muutamia kysymyksiä. - -Ilja käänsi kasvonsa taulusta ja rupesi katsomaan suoraan -tutkintotuomarin silmiin. Taas seurasi muutamia vähäpätöisiä -kysymyksiä, jotka kiusasivat häntä kuin syyskärpäset. Häntä ne -väsyttivät ja hän huomasi, että ne tylsyttävät hänen huomiokykyään -ja yksitoikkoisuudellaan tekevät hänet varomattomaksi. Hän oli hyvin -suutuksissaan tuomarille huomatessaan, että tämä tahallaan väsyttää -häntä. - --- Voitteko sanoa, -- välinpitämättömästi kysäsi äkkiä tutkinto -tuomari, -- missä olitte torstaina kahden ja kolmen välillä päivällä? - --- Ravintolassa olin teetä juomassa, -- sanoi Ilja. - --- Vai niin! Missä ravintolassa? Missä? - --- Plevnassa... - --- Kuinka voitte niin tarkalleen muistaa, että juuri silloin olitte -ravintolassa? - -Tutkintotuomarin kasvot värähtivät, hän nojasi rintaansa pöytään -ja katsoi leimuavilla silmillään terävästi Iljan silmiin. Ilja ei -vastannut paikalla. Hän vaikeni vähän, huokasi sitten ja verkkaan -sanoi: - --- Vähää ennen, kuin menin ravintolaan, kysyin kelloa eräältä -poliisilta. - --- Tutkintotuomari heittihe taas tuolin selkänojaa vasten ja otti -lyijykynän käteensä sekä alkoi naputella sillä kynsiään. - --- Poliisi sanoi minulle, että kello kävi toista... se oli -kaksikymmentä minuuttia toista tai jotakin sellaista... -- sanoi Ilja -verkkaan. - --- Tunteeko hän teidät? - --- Tuntee... - --- Eikö teillä itsellänne ole kelloa? - --- Ei... - --- Olitteko ennenkin kysynyt häneltä kelloa? - --- Välistä... - --- Raatihuone on lähellä... ja sen seinässä on kello... - --- Unohdin katsoa... - --- Istuitteko kauan Plevnassa? - --- Kunnes ruvettiin huutamaan, että on tapahtunut murha. - --- Ja mihin sitten menitte? - --- Katsomaan murhattua. -- Näkikö teidät joku... puodin luona? - --- Sama poliisi näki... hän ajoi minut pois... vieläpä tyrkkäsikin -minua... - --- Hyvä! -- sanoi tutkintotuomari ja kysäsi sitten äkkiä -huolimattomasti, ihan kuin sivumennen: - --- Ennen vai jälkeen murhan tapahtumista te kysyitte poliisilta -kelloa? - -Ilja ymmärsi kysymyksen. Hän käännähtihe kiivaasti tuolilla, -kiukustuneena tuohon mieheen, jolla oli yllä lumivalkonen paita, -hänen hienoihin, hoikkiin sormiinsa, kultasankaisiin silmälaseihinsa -ja tummiin silmiinsä. Hän vastasi hänelle kysymyksellä: - --- Mutta kuinka sen tietäisin? Tutkintatuomari yskähti kuivasti ja -hieroi käsiään yhteen niin, että sormet raksahtelivat. - --- Erinomaista! -- tyytymättömällä äänellä sanoi hän... Mainiota!... -Niin... - -Ja hän venyttihe kuin väsyneenä tuolissa. - --- Hyvä... Vielä pari kysymystä, ja sitten saatte mennä... - --- Mikä on poliisin nimi? - --- Jeremin, Matvei Ivanovitsh... - -Nyt teki tuomari kysymyksensä ikävystyneellä äänellä, kiirehtimättä, -sillä hän nähtävästi ei odottanut saavansa kuulla mitään -mieltäkiinnittävää. Ilja vastaili asiallisesti, ollen kuitenkin -varoillaan samanlaisesta kysymyksestä, kuin äskeinen aikaa koskeva. -Joka sana, minkä hän lausui, kaikui hänen rinnassaan, kuin tyhjässä -huoneessa, koskettaen siellä jotakin kovasti pingotettua jännettä. -Mutta tutkintatuomari ei tehnyt hänelle enää yllätyskysymyksiä. - --- Kun kuljitte katua sinä päivänä, niin ettekö muista kohdanneenne -pitkää miestä, jonka yllä oli puoliturkki ja päässä musta -lammasnahkalakki? - --- En -- jurosti vastasi Lunjeff. - --- No, kuulkaa todistuksenne, jonka luen teille, ja sitten -allekirjoittakaa se... - Ja pitäen täyteen kirjotettua paperiarkkia -kasvojensa edessä, alkoi hän yksitoikkoisella äänellä nopeasti -lukea, ja lopetettuaan, ojensi hän Lunjeff'ille kynän. Ilja kumartui -pöydän yli, allekirjotti paperin, hitaasti nousi ylös ja katsahtaen -tutkintatuomariin, virkkoi kovasti, varmalla äänellä: - --- Hyvästi! - -Tuomari vastasi ylpeällä, huolimattomalla pään nyökkäyksellä, -kumartui sitten taas pöytään päin ja rupesi kirjottamaan. Ilja -jäi seisomaan. Häntä halutti sanoa jotakin tuolle miehelle, joka -niin kauan oli kiusannut häntä. Huoneessa vallitsevaa hiljaisuutta -häiritsi vaan kynän rapina ja laulava naisen ääni, joka taas kuului: - - "Nuku, nuku nurmilintu..." - --- Mitä vielä tahdotte, -- kysyi tutkintotuomari, katsahtaen äkkiä -ylös papereistaan. - --- En mitään... -- jurosti vastasi Lunjeff. - --- Sanoinhan teille, että saatte mennä. - --- Menenkin minä... - --- Niinpä sitten... - -He katsoivat terävästi toistensa silmiin, ja Lunjeff'ista tuntui, -että hänen rinnassaan rupesi kasvamaan jotakin raskasta, pelottavaa. -Nopeasti käännähtihe hän ovelle, astui etehiseen ja siitä kadulle. -Kylmä tuuli hulmahti häntä vastaan ja vasta nyt huomasi hän olevansa -märkä hiestä. Puolen tunnin päästä oli hän Olympiadan luona. Tämä -avasi itse hänelle oven, huomattuaan ikkunasta hänen tulevan ajaen, -ja tervehti häntä äidin hellyydellä. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja -silmät näyttivät levottomilta ja tavallista suuremmilta. - --- Oma, viisas poikani! -- huudahti hän, kun Ilja oli sanonut -tulevansa suoraan tutkintotuomarin kuulustelusta. -- Kerro, -veikkonen, kerro! - --- Roisto hän on! -- kiukkuisesti sanoi Ilja. - --- Koukkujaan asetteli... - --- Hänen täytyy niin tehdä, -- huomautti Olympiada. Et saa häntä -syyttää! Se on hänen kirottu velvollisuutensa... - --- Miks'ei hän sano suoraan, että niin ja niin on asian laita, ja -teitä epäillään... - --- Sanoitko sitten sinä hänelle suoraan kaikki? -- kysyi hymyillen -Olympiada. - --- Minäkö? -- kummastuneena kysyi Ilja. N-niin... todellakin! -piru vieköön! -- Hän tuntui olevan jostakin ihmeissään, ja vähän -vaiettuaan sanoi: - --- Ja siellä istuessani, tuntui minusta koko ajan, että olin viaton! - --- No, Jumalalle kiitos! -- iloissaan huudahti Olympiada. -- Kaikki -kävi hyvin... - -Ilja katsahti häneen hymyillen ja sanoi verkkaan. - --- En tarvinnut lainkaan paljon valhetella, Minua onnistaa, Lipa!... - -Hän nauroi omituisesti. - --- Salapoliisit pitävät minua silmällä, puoliääneen virkkoi -Olympiada, -- ja luultavasti sinuakin... - --- Tietysti! -- huudahti Lunjeff katkeran ivallisesti. Nuuskivat -ylt'ympäri ja koettavat kiertää minut, kuten suden metsässä. Mutta -siitä ei tule mitään... se ei ole heidän tehtävissään! Enkä minä ole -susi, vaan onneton ihminen... En ole tahtonut kuristaa ketään, minua -itseäni kohtalo kuristaa... kuten eräässä Pashkan runossa sanotaan... -Ja Pashkaa se kuristaa... ja Jaakkoa... ja meitä kaikkia... - --- Älä puhu siitä enää, -- sanoi Olympiada, ruveten teetä keittämään, --- kaikki tulee vielä hyväksi... - -Lunjeff nousi sohvalta, astui ikkunan ääreen ja jatkoi, katsoen -kadulle, epätoivoisella äänellä: - --- Koko ikäni olen rypenyt loassa... aina on minut työnnetty -siihen, jota en ole rakastanut, jota olen vihannut. En ole koskaan -tavannut ihmistä, jota olisin voinut katsoa iloisin silmin... Eikö -sitten löydykään puhtautta, jaloutta maailmassa? Nyt olen murhannut -tuon... sinun... ja minkätähden? Olen ainoastaan tahrannut itseni ja -saattanut sieluni kadotukseen... Rahaa otin... enkä olisi tarvinnut -ottaa. - --- Älä valita! -- lohdutti häntä Olympiada. -- Hän ei ansaitse -sääliväisyyttäsi... - --- En säälikään häntä... Tahdon vaan... puhdistautua. Jokainen tahtoo -puhdistautua, sillä täytyyhän elää!... Tuossa tutkintatuomari, -esimerkiksi, elää kuin kreivi... Hänen ei tarvitse ketään murhata. -Hän voi elää puhtaasti... hienossa ympäristössään... - --- Älähän huoli, lähdemme pois koko kaupungista... - --- Ei, en lähde minnekään! -- lujasti sanoi Lunjeff, kääntyen -Olympiadaan. Ja uhaten jotakin näkymätöntä olentoa, hän lisäsi: - --- En lähde! Odotan, saadakseni nähdä, mitä tästä tulee... - -Olympiada vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Hän istui pöydän luona, -teekeittiön ääressä, muhkeana ja kauniina valkosessa, väljässä -aamunutussaan. - --- Vielä tahdon vähän taistella, -- huudahti Ilja, pudistaen -merkitsevästi päätään ja astuen pitkin huoneen lattiaa. - --- Vai niin! -- huudahti Olympiada loukkaantuneena, -- siksikö et -tahdo lähteä, kun pelkäät minua? Luuletko, että minä nyt aina pidän -sinut vallassani, että käytän hyväkseni salaisuuttasi? Erehdyt, -rakkaani! Väkisin en tahdo viedä sinua minnekään kanssani. - -Hän puhui näennäisesti tyynesti, vaan hänen huulensa vapisivat kuin -kivusta. - --- Mitä sinä puhut? -- kysyi Lunjeff ihmeissään. - --- En aio pakottaa sinua mihinkään, ole huoleti! Mene vaan, minne -mielesi tekee... Ole hyvä... - --- Odotahan! -- sanoi Ilja, istuutuen hänen viereensä ja ottaen hänen -kätensä omaansa. En käsitä sanojasi? - --- Älä teeskentele! -- huudahti Olympiada tuskallisesti, vetäen -kätensä pois. -- Tiedän, että olet ylpeä ja kova! Ukkoa et voi antaa -minulle anteeksi ja minun elämäni on sinusta vastenmielinen... Sinun -mielestäsi on kaikki minun syytäni, että asiat ovat tällä kannalla. - --- Puhut turhia! -- sanoi Ilja tyynesti. Mistään en sinua syytä! -Tiedän, ett'ei meikäläiselle löydy puhtaita ja synnittömiä naisia. -Sellaiset naiset ovat kallisarvoisia... ne ovat vain rikkaita varten, -vaan meidän on tyytyminen tähteisiin; kuluneisiin, tahrattuihin... - --- Jätä sitten minut, joka olen tahrattu! -- huusi Olympiada, -hypähtäen ylös tuolilta. Poistu täältä! - -Mutta samalla kiilsi hänen silmissään kyyneliä, ja hänen suustaan -tulvi hehkuvia sanoja, jotka polttivat Iljaa, kuin tuli. - --- Omasta tahdostani olen laskeutunut tähän kuiluun... sillä siellä -on paljon rahaa. Niillä rahoilla tahdon nousta kuin tikapuita -myöten... ja ruveta säädyllisesti elämään... Ja siinä olet sinä -minua auttanut, tiedän... Ja minä rakastan sinua, vaikka kymmeniä -murhaisit... Sillä en rakasta hyveitäsi, vaan ylpeyttäsi... -nuoruuttasi, kiharatukkaista päätäsi, vahvaa käsivarttasi ja -synkkiä silmiäsi... vieläpä moitteitasikin, jotka ovat minulle kuin -puukonpistot rintaan... Siitä kaikesta olen sinulle kiitollinen -hautaan asti ja suutelen jalkojasi... - -Hän syöksähti hänen eteensä ja alkoi suudella hänen jalkojansa, -huutaen: - --- Jumala tietää, että olen syntiä tehnyt ja kadottanut sieluni -pelastuksen. Mutta Hänestä on tietysti parempi nähdä, ett'en vietä -koko ikääni loassa, vaan alotan uutta, puhdasta elämää... Silloin -olen anova Häneltä armoa. En tahdo koko ikääni kitua! Minut on -tahrittu lialla... kaikki kyyneleeni eivät riitä sitä pesemään... - -Ensin koetti Ilja irtautua hänestä ja nostaa hänet lattialta, vaan -hän takertui lujasti häneen kiinni, painoi päänsä hänen polvilleen ja -hieroen kasvojaan hänen jalkoihinsa, puhui katkonaisesti läähättäen. -Silloin rupesi Ilja vapisevalla kädellään silittämään hänen päätänsä, -nosti hänet ylös, syleili häntä ja laski hänen päänsä olkapäätään -vasten. Hänen hehkuvan kuuma poskensa painui kovasti Iljan kasvoja -vastaan, hänen yhä ollessaan polvillaan hänen edessään ja kuiskien -puhuessaan: - --- Hyödyttääkö ketään, että ihminen, joka on langennut, viettää -koko elämänsä alennuksen tilassa?... Kun olin nuori tyttö ja -isäpuoleni teki minulle siveettömän esityksen, tavotin lyödä häntä -rautapetkeleellä. Sitten juotettiin minut viinillä humalaan ja -häväistiin minut... Olin kaunis tyttö, raitis ja punaposkinen -kuin omena! Itkin itseäni... olin niin pahoillani itseäni ja -kauneuttani... En tahtonut, en tahtonut... Mutta sitten arvelin: -saman tekevä, palata en voi... Olkoon menneeksi, myön häpeäni -kalliista... Vihasin kaikkia, varastin rahaa, join... Ennen sinua en -ollut ketään suudellut rakkaudesta... olin vaan elellyt himossa... - -Hänen sanansa muuttuivat vähitellen hiljaiseksi kuiskeeksi. Ja äkkiä -riuhtasihe hän irti Iljan sylistä. - --- Anna minun olla! -- huudahti hän ja työnsi hänet syrjään. - -Mutta Ilja vielä lujemmin puristi häntä käsivarsiensa väliin ja -rupesi epätoivoisen kiihkeästi suutelemaan hänen kasvojaan. - --- Päästä minut -- se vaivaa minua! pyysi hän vielä kerran! - --- Minulla ei ole mitään vastaamista sanoihisi... tulisesti sanoi -Ilja. -- Sen vaan sanon, ett'ei meidän tarvitse sääliä ketään, koska -kerran kukaan ei sääli meitäkään. Hyvin puhuit sinä... Anna minun -suudella sinua... millä muulla voisin sinua palkita? Kaunokaiseni... -rakastan sinua... en voi sitä sanoin kuvata... - -Olympiadan valittavat sanat olivat todellakin herättäneet Iljassa -tulisen tunteen tuota naista kohtaan. Tämän tuska ikäänkuin suli -yhteen hänen onnettomuutensa kanssa, tehden heidät yhdenvertaisiksi. -Sylitysten istuen kertoilivat he kuiskien toisilleen kärsimistään -loukkauksista. Lunjeff'in rinnassa kypsyi uhmailevan rohkea -päättäväisyys... - --- Emme ole onnettaren helmalapsia, -- virkkoi Olympiada -toivottomasti pudistaen päätään. - --- Juhlikaamme sitten onnettomuuttamme! Jos täytyisi jommankumman -mennä pakkotyöhön, niin seuraisiko toinen muassa? Mutta sillä -aikaa nauttikaamme tuskastamme ja rakkaudestamme... Nyt on minusta -yhdentekevää, vaikka kuumilla raudoilla minua poltettaisi... Mieli -tuntuu niin kevyeltä... En tahdo mitään katua? - -Tulistuneina keskustelusta, hyväilyistä kiihtyneinä katsoivat he -toisiansa kuin udun läpi. He lämpenivät liiaksi syleilyistä ja -vaatteet kävivät ahtaiksi... - -Ikkunan takaa näkyi ikävä, harmaa taivas. Kylmä huuru peitti maan, -verhoten puut Valkosella huurteella. Ikkunoiden alla olevassa -pienessä puutarhassa keinutteli nuori koivu hoikkia oksiaan -edestakaisin, pudistaen niistä lunta maahan. Talvi-ilta oli tullut... - -I:sen osan loppu. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kolme ystävystä I-II, by Maksim Gorki - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME YSTÄVYSTÄ I-II *** - -***** This file should be named 53209-8.txt or 53209-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/2/0/53209/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/53209-8.zip b/old/53209-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 93e67a3..0000000 --- a/old/53209-8.zip +++ /dev/null |