NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 9554 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..f466a44
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #52427 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52427)
diff --git a/old/52427-8.txt b/old/52427-8.txt
deleted file mode 100644
index 029809f..0000000
--- a/old/52427-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,9554 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Vuosisadan lapsen tunnustus, by Alfred de Musset
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Vuosisadan lapsen tunnustus
-
-Author: Alfred de Musset
-
-Translator: V. A. Koskenniemi
-
-Release Date: June 28, 2016 [EBook #52427]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VUOSISADAN LAPSEN TUNNUSTUS ***
-
-
-
-
-Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-VUOSISADAN LAPSEN TUNNUSTUS
-
-Kirj.
-
-Alfred de Musset
-
-
-Suom. V. A. Koskenniemi
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1915.
-
-
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN OSA
-
-
-
-
-I
-
-
-Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa elämäni tarinaa sillä en ole sitä
-vielä elänyt.
-
-Olen sairastanut, vaikka olen vielä nuori, inhottavaa sielullista
-tautia, ja tahdon kertoa, mitä olen kolmen vuoden aikana kokenut. Jos
-yksin potisin tautiani, en puhuisi mitään, mutta kun tiedän, että
-monen monet sairastavat samaa tartuntaa, tahdon kirjoittaa heitä
-varten, vaikka en tiedä, panevatko he sanoihini huomiota. Mutta
-joskaan ei kukaan ottaisi niistä vaaria, on minulla kuitenkin niistä
-se hyöty, että tulen itse terveemmäksi, sillä kirjoittaessani jyrsin,
-kuin loukkuun joutunut repo, poikki vangitun jalkani.
-
-
-
-
-II
-
-
-Keisarikunnan sotien aikana, puolisoiden ja veljien ollessa
-Saksanmaalla, synnyttivät surevat äidit maailmaan tulisen, kalpean
-ja hermoheikkoisen sukupolven. Tuhannet lapset, joiden elämän kipinä
-oli syttynyt kahden taistelun välissä, jotka saivat kasvatuksensa
-kouluissa, rumpujen päristyksessä, katselivat synkästi toinen
-toisiaan koetellessaan heikkojen käsivarsiensa lihaksia. Aika ajoin
-ilmestyivät kotiin heidän verellä pirskoitetut isänsä, nostivat
-heidät kullalla silailtuja rintojaan vasten, laskivat taas maahan ja
-nousivat hevostensa selkään.
-
-Yksi ainoa mies eli siihen aikaan Europassa; kaikki muut koettivat
-vain täyttää keuhkonsa ilmalla, jota hän oli hengittänyt. Joka vuosi
-lahjoitti Ranska tälle miehelle kolmesataa tuhatta nuorukaista. Se
-oli Caesarin vero, ja jollei hänellä ollut tätä laumaa takanaan, ei
-hän voinut seurata onnensa tähteä. Se oli saattojoukko, jonka hän
-tarvitsi kulkeakseen maailman läpi ja löytääkseen hautansa pienestä
-laaksosta yksinäisellä saarella, itkupajun alta.
-
-Milloinkaan ei oltu vietetty niin monta unetonta yötä kuin tämän
-miehen aikana; milloinkaan ei oltu nähty niin monta surevaa äitiä
-nojautumassa kaupunkien valleja vasten; milloinkaan ei ollut niin
-hiljaista niiden ympärillä, jotka puhuivat kuolemasta. Mutta koskaan
-ei ollut myöskään niin paljon iloa, niin paljon elämää, niin
-paljon sotalaulua ihmisten sydämissä. Milloinkaan ei ole loistanut
-kirkkaampia aurinkoja kuin ne, jotka kuivasivat kaiken vuotaneen
-veren. Kansa uskoi, että Jumala antoi niiden nousta tätä miestä
-varten ja kutsui niitä Austerlitzin auringoiksi. Itse hän ne loi
-alati jyrisevillä kanuunoillaan, joiden savupilvet jo taistelun
-jälkipäivänä hajosivat taivaan tuuliin.
-
-Sen ajan lapset hengittivät ilmaa, missä välkkyi niin paljon kunniaa
-ja kimalteli niin paljon aseita. He tiesivät olevansa määrättyjä
-jumalan uhriksi, mutta he uskoivat että Murat oli haavoittumaton; ja
-keisarin oli nähty ratsastavan sillan yli sellaisessa kuulasateessa,
-että epäiltiin, kuuluiko hän kuolevien sukuun. Ja joskin täytyi
-kuolla, vähät siitä! Itse kuolema oli silloin niin kaunis, niin
-suuri, niin loistava savuavassa purppurassaan! Se muistutti toivoa,
-se leikkasi niin vihreää laihoa, että se oli ikäänkuin itsekin tullut
-nuoreksi. Vanhuuteen ei enää uskottu. Kaikki kehdot Ranskassa olivat
-kilpiä, kaikki ruumisarkut samoin; ei ollut enää vanhuksia -- oli
-vain ruumiita ja puolijumalia.
-
-Mutta eräänä päivänä, kun kuolematon keisari seisoi kukkulalla
-katsellen, kuinka seitsemän kansakunnan miehet pistivät toisiaan
-kuoliaaksi, vielä epätietoisena siitä, tulisiko hän koko maailman
-herraksi vaiko vain puolen, lensi enkeli Azraël ohi, kosketti häntä
-siivellään ja syöksi hänet kuiluun. Hänen kaatumisensa ryskeestä
-heräsivät vallat ja nousivat tautivuoteiltaan. Ja työntäen esiin
-käyrät kyntensä, jakoivat nämä kuninkaalliset hämähäkit Europan ja
-tekivät itselleen narrinpukuja Caesarin purppurasta.
-
-Matkamies, niin kauan kuin hän on vielä tiellä samoaa päivää ja
-yötä, sateessa ja auringossa, välittämättä öiden valvonnasta ja
-vaaroista, mutta jouduttuaan perheensä keskuuteen kotilieden ääreen,
-tuntee hän kuolettavaa väsymystä ja voi tuskin omin neuvoin laahautua
-vuoteeseensa -- samoin tunsi nyt äkkiä Ranska, Caesarin leski,
-haavansa. Se vajosi niin syvään uneen, että sen vanhat kuninkaat
-luulivat sen kuolleeksi ja verhosivat sen käärinliinoihin. Vanha
-armeija palasi kotia harmaantunein päin ja väsymyksestä horjuen, ja
-autioiden linnojen tulisijat alkoivat loistaa surullisella valolla.
-
-Kaukaisilta matkoiltaan ja hurjista sotaleikeistä palanneet
-keisarikunnan miehet syleilivät nyt riutuneita vaimojaan ja puhuivat
-ensi rakkaudestaan. He katselivat kuvaansa kotilähteissä, ja kun he
-näkivät kuinka vanhoiksi ja rammoiksi he olivat tulleet, kutsuivat
-he poikiaan sulkemaan heidän silmänsä. He kysyivät, missä heidän
-poikansa olivat, ja kun lapset tulivat kouluistaan eivätkä nähneet
-miekkoja eivätkä haarniskoja, jalka- tai ratsuväkeä, kysyivät he
-puolestaan, missä heidän isänsä olivat. Mutta heille vastattiin, että
-sota oli lopussa, että Caesar oli kuollut, ja että Wellingtonin ja
-Blücherin kuvat riippuivat konsulivirastojen ja lähetystöjen seinillä
-ja että niiden alareunassa luettiin sanat: _Salvatoribus mundi_.
-
-Miettivänä istuutui nuori polvi raunioille. Kaikki nämä lapset olivat
-pisaroita siitä hehkuvasta verestä, jonka maa oli imenyt itseensä.
-He olivat syntyneet sodan povella, sotaa varten. Viisitoista vuotta
-olivat he nähneet unta Moskovan lumesta ja pyramiidien auringosta.
-He eivät olleet koskaan olleet kotikaupunkinsa ulkopuolella, mutta
-heille oli kerrottu, että jokaisesta portista kulki tie johonkin
-Europan pääkaupungeista. Heillä oli koko maailma päässään. He
-katselivat ympärilleen maata, taivasta, katuja, teitä -- kaikki oli
-autiota. Vain kirkkojen kellot soivat kaukaisuudessa.
-
-Kalpeita, mustapukuisia kummittelijoita vaelteli pitkin maata.
-Toiset heistä koputtivat oville, ja jos heille avattiin, ottivat
-he taskustaan pitkiä kuluneita pergamenttikääröjä, joilla he
-peloittelivat talon asukkaita. Joka suunnalta tulvasi ihmisiä, jotka
-vielä vapisivat samaa pelkoa, mikä kaksikymmentä vuotta sitten oli
-ajanut heidät heidän asuinsijoiltaan. Kaikilla oli vaatimuksia,
-kaikki väittelivät ja huusivat -- ja täytyi ihmetellä, että yksi
-ruumis saattoi houkutella paikalle niin monta korppia.
-
-Ranskan kuningas istui valtaistuimellaan ja katseli pitkin seiniä,
-sinne ja tänne, keksiäkseen kultaisia mehiläisiään. Jotkut tulivat
-hänen luokseen ja ojensivat hattunsa häntä kohti, ja heille antoi hän
-rahaa; toiset näyttivät hänelle ristiinnaulitun kuvaa, ja hän suuteli
-sitä; toiset huusivat hänen korvaansa suuria nimiä, ja heitä pyysi
-hän astumaan valtaistuinsaliin, missä kaiku toisti heidän suuret
-nimensä. Muutamat näyttivät hänelle vanhoja viittojaan, joista he
-olivat ottaneet pois kuninkaalliset mehiläiset, ja heille antoi hän
-uudet puvut.
-
-Lapset näkivät kaiken tämän ja uskoivat lujasti, että Caesarin varjo
-vielä jonakin päivänä astuisi maihin Cannes'essa ja pyyhkäisisi
-mateliat tieltään; mutta hiljaisuutta kesti yhä, ja vain kalpean
-liljalipun nähtiin liehuvan taivasta vasten. Kun lapset puhuivat
-maineesta, sanottiin heille: "Ruvetkaa papeiksi." Jos he mainitsivat
-kunnian, vastattiin: "Ruvetkaa papeiksi." Jos oli kysymys toivosta,
-rakkaudesta, voimasta, elämästä, aina sanottiin samalla tavalla:
-"Ruvetkaa papeiksi."
-
-Silloin astui puhujalavalle mies, pitäen kädessään kuninkaan ja
-kansan välikirjaa. Hän alkoi, myöntäen että maine oli kaunis asia,
-sotilaskunnia niinikään, mutta huomautti että oli olemassa jotain
-vielä kauniimpaa, ja sen nimi oli vapaus.
-
-Lapset nostivat päätään ja muistelivat isoisiään, jotka olivat
-sanoneet samaa. He muistivat, että he jossain pimeässä loukossa
-synnyinkodissaan olivat tavanneet omituisia pitkähiuksisia marmorisia
-kuvapatsaita latinalaisine kirjoituksineen. He olivat näkevinään
-vanhusten istuvan iltalampun ääressä, kertoen, päitään pudistellen,
-verilöylyistä, jotka olivat vielä pelottavammat kuin keisarin
-aikaiset. Vapaus-sanassa oli jotain joka pani heidän sydämensä
-lyömään, jokin etäinen ja pelottava muisto ja vielä kaukaisempi rakas
-toive.
-
-He vapisivat, kun kuulivat tuon sanan; mutta kotimatkallaan näkivät
-he kolme ruumisarkkua, joita vietiin Clamart'iin: kolme nuorta miestä
-oli liian äänekkäästi lausunut sanan vapaus.
-
-Omituinen hymy nousi heidän huulilleen, kun he näkivät tuon
-surullisen näyn. Mutta toisia miehiä kapusi puhujalavalle julkisesti
-pohtimaan mitä kunnianhimo maksoi ja osottamaan, että sotamaine oli
-liian kallis. He esittivät sodan kauhuja ja kutsuivat sille vihittyjä
-uhreja teuraseläimiksi. He puhuivat niin paljon ja niin kauan, että
-kaikki inhimilliset unelmat pudottivat, kuin syksyn puut, lehtensä,
-ja kaikki, jotka heitä kuuntelivat, pyyhkivät kädellä otsaansa kuin
-kuumesairaat, jotka heräävät tajuntaan.
-
-Jotkut sanoivat: "Perussyy keisarin kukistumiseen oli, ettei
-kansa häntä enää tahtonut." Toiset väittivät: "Kansa tahtoi
-kuningaskuntaa", toiset: "Eipä, vaan vapautta", toiset: "Eipä,
-vaan järkeä", kolmannet: "Uskontoa!", neljännet: "Eduskuntaa
-englantilaiseen tapaan" j.n.e. Viimeinen puhuja väitti: "Ei mitään
-tuosta kaikesta, kansa kaipasi lepoa."
-
-Nuori polvi näki elämän kolmessa hahmossa. Heidän takanaan oli iäksi
-hävinnyt muinaisuus, joka vielä liikkui omilla raunioillaan ja joka
-vartioi yksinvallan aikojen kivettyneitä muistoja. Heidän edessään
-oli ääretön rusottava taivaanranta tulevaisuuden ensi sateineen. Ja
-näiden kahden maailman välissä jotain mikä muistutti valtamerta, joka
-erottaa vanhan manteren nuoresta Amerikasta, jotain epämääräistä ja
-liikkuvaa, kuin aaltoava ulappa, täynnä haaksirikkoisia. Aaltojen
-yli liukui joskus kaukainen valkea purje tai höyryalus, joka jätti
-jälkeensä raskaan savun. Nuori polvi näki, sanalla sanoen, meidän
-vuosisatamme, joka erottaa menneen ja tulevan, joka itse ei ole
-kumpaakaan, mutta muistuttaa molempia, vuosisadan, jossa joka hetki
-olemme epätietoisia siitä, astummeko tulevaisuuden laiholle vaiko
-entisyyden raunioille.
-
-Tässä sekasorrossa täytyi nuorten löytää oma tiensä. Tällaiset
-olivat ne näköalat, jotka aukenivat voimakkaan ja rohkean nuorison,
-keisarikunnan poikien ja vallankumouksen pojanpoikien eteen.
-
-Menneisyydestä eivät he tahtoneet mitään tietää, uskonsa siihen
-olivat he menettäneet. Tulevaisuutta he rakastivat, mutta niinkuin
-Pygmalion Galateaa. Se oli heille kuin marmorirakastettu, ja he
-odottivat että se heräisi elämään ja että veri alkaisi virrata sen
-suonissa.
-
-Niin jäi heille vain nykyhetki, vuosisadan henki, hämärän enkeli,
-joka ei ole yö eikä päivä. He näkivät sen istuvan kalkkisäkillä, joka
-oli täynnä kuolleiden luita, kääriytyneenä itsekkäisyyden mantteliin
-ja väristen hirvittävää kylmyyttä. Kuoleman kauhu hiipi heidän
-mieliinsä, kun he näkivät tuon hirviön, joka oli puoleksi muumio,
-puoleksi kummitus. He lähestyivät sitä niinkuin Strassburgissa
-matkamies astuu vanhan kreivi Sarvenden'in kuolleen tyttösen luo,
-joka makaa morsiuspuvussa arkussaan. Luuranko, joka panee katsojan
-kauhusta värisemään, on lapsen, kapeissa lyijynkarvaisissa sormissa
-on vihkisormus, ja pää muuttuu tuhaksi oranssikukkien keskellä.
-
-Kun rajuilma lähestyy, käy metsän läpi ensin hirvittävä tuulenpuuska,
-joka panee kaikki puut vapisemaan, sitten seuraa syvä hiljaisuus
--- samoin pani Napoleon kaikki värisemään kulkiessaan tietään
-maailmassa. Kuninkaat tunsivat kruununsa vapisevan, ja kun he
-tarttuivat kädellään päähän, tapasivat heidän sormensa vain hiuksia,
-jotka olivat nousseet pystyyn pelosta. Paavi oli matkustanut kolme
-sataa peninkulmaa siunatakseen hänet Jumalan nimeen ja laskeakseen
-diadeemin hänen päähänsä; mutta Napoleon oli ottanut sen hänen
-kädestään. Niin oli kaikki värissyt vanhan Europan aarniometsässä.
-Sen jälkeen tuli hiljaisuus.
-
-Väitetään, että, jos matkamiehellä, joka tapaa raivon koiran, on
-malttia kulkea hitaasti eteenpäin kääntymättä taakseen, koira tyytyy
-seuraamaan perässä kappaleen matkaa ja näyttämään hampaitaan, mutta
-jos kulkija päästää pelon huudon tai kiiruhtaa askeleitaan, karkaa
-koira kulkijan kimppuun. Ja ensi pureman jälkeen ei ole enää mitään
-mahdollisuutta päästä pakoon.
-
-Europan historiassa on usein havaittu, että ruhtinas on näyttänyt
-pelon ensi oireita ja että hänen kansansa on repinyt hänet
-kappaleiksi. Mutta jos joskus onkin niin käynyt, niin ei aina.
-Kuninkaita on kadonnut, mutta kuningasvalta elää. Napoleonin
-lähestyessä näytti kuningasvalta noita pelon oireita, jotka vievät
-perikatoon, eikä ainoastaan kuningasvalta, vaan uskonto, aateli,
-kaikki jumalallinen ja inhimillinen mahti.
-
-Kun Napoleon oli kukistunut, kohottivat jumalalliset ja inhimilliset
-auktoriteetit taas päätään, mutta kukaan ei niihin uskonut. Epäusko
-niiden mahtiin oli ensimäinen koiranpurema.
-
-Napoleon oli viimeinen liekki yksinvallan alttarilla. Hän järkytti ja
-teki naurettavaksi kuningasvallan samoinkuin Voltaire jumalansanan.
-Ja hänen kukistuttuaan, kuului hirvittävä jyske; St. Helenalla putosi
-kivinen paasi vanhan maailman yli. Samalla hetkellä syttyi taivaalle
-järjen jäinen tähti. Sen säteet muistuttivat kuun säteitä, sekin
-jakoi valoa ilman lämpöä ja verhosi maailman sinisiin käärinliinoihin.
-
-Näihin saakka oli kyllä nähty ihmisiä, jotka vihasivat aatelia, jotka
-panettelivat pappeja ja jotka juonittelivat kuninkaita vastaan.
-Kansa oli ennenkin kapinoinut ennakkoluuloja ja säätyetuoikeuksia
-vastaan, mutta kokonaan uutta oli nähdä kansan hymyilevän kaikelle.
-Aatelismiehen, papin tai ruhtinaan ohikulkiessa puistivat talonpojat,
-jotka olivat olleet sodassa, päätään, ja sanoivat: "Tuon olemme
-ennen nähneet toisessa paikassa; hän mahtaili silloin vähemmän." Kun
-heille puhuttiin valtaistuimesta ja alttarista, sanoivat he: "Ne ovat
-tehdyt neljästä laudasta, jotka me olemme ensin naulanneet kokoon ja
-sitten repineet hajalle." Kun heille sanottiin: "Kansa, sinä olet
-palannut oikealle tielle, sinä olet kutsunut takaisin kuninkaat ja
-papit", vastasivat he: "Me emme ole sitä tehneet, vaan muutamat
-tyhjäntoimittajat." Ja kun heille sanottiin: "Unohda menneisyytesi,
-tee työtä ja tottele", nousivat he istuimiltaan, ja saattoi kuulla
-aseen kilinää: vanha ruostunut miekka oli liikahtanut huoneen
-nurkassa. Silloin sanottiin: "Pysy ainakin alallasi; ja jollei kukaan
-tahdo tehdä sinulle pahaa, älä sinäkään pyri ketään vahingoittamaan."
-Ja siihen kansa tyytyi.
-
-Mutta nuorisoa ei sillä rauhoitettu. Ihmisessä asuu kaksi salattua
-voimaa, jotka aina käyvät sotaa keskenään. Toinen niistä on
-tarkkanäköinen ja kylmäverinen. Se riippuu kiinni todellisuudessa, se
-laskee, punnitsee ja arvioi menneisyyttä. Toinen janoaa tulevaisuutta
-ja kurkottuu kaikkea tuntematonta kohti. Kun intohimo valtaa ihmisen,
-seuraa järki itkien hänen perässään ja varottaa onnettomuudesta,
-mutta niin pian kuin ihminen pysähtyy, niin pian kuin hän sanoo
-itselleen: "Se on totta, minä olen hullu, mihin olenkaan menossa",
-huutaa intohimo vastaan: "Pitääkö minun sitten kuolla?"
-
-Selittämätön tyytymättömyys alkoi kiehua kaikissa nuorissa sydämissä.
-Tuomittuina ruhtinasten valtioviisauden kautta toimettomuuteen ja
-ikävään, täytyi nuorten nähdä kuinka ne hyökyvät aallot, joita
-vastaan he olivat koettaneet käsivarsiaan, vetäytyivät takaisin.
-Kaikki nämä taisteluun voidellut gladiaattorit tunsivat sydämensä
-pohjassa kalvavan epätoivon. Varakkaimmat heittäytyivät suinpäin
-hurjisteluihin, vähemmän varakkaat ottivat vastaan yhteiskunnallisia
-toimia. Köyhät antautuivat turhaan suurisanaiseen intoiluun ja
-määrättömään politikoitsemiseen. Inhimillinen heikkous etsii seuraa
-ja ihminen on luonnostaan lauma-eläin. Pantiin toimeen käsirytäköitä
-lakiasäätävän kamarin ovenvartijain kanssa, juostiin teatteriin
-katsomaan näytelmää, jossa Talma esiintyi Caesarin naamiossa, tai
-tungeskeltiin jonkun vapaamielisen kansanedustajan hautajaisissa.
-Mutta tultuaan kotia tunsivat kaikki, puolueista riippumatta,
-elämänsä tyhjyyden ja käsiensä voimattomuuden.
-
-Yhtä kalpeaa ja köyhää kuin julkinen elämä, oli myöskin elämä
-perheissä. Tekopyhyys hallitsi kaikkia tapoja, ja englantilaiset
-vaikutukset hävittivät tieltään kaiken iloisuuden. Ehkäpä kaitselmus
-sillä tavoin mursi auki uusia teitä, ehkäpä edistyksen henki kylvi
-naisten sydämiin sillä tavoin sitä inhimillisen riippumattomuuden
-tarvetta, joka kerran oli tuleva heidän vaatimuksekseen. Tapahtui
-jotain ennen kuulumatonta kaikissa Parisin salongeissa: miehet
-asettuivat toiselle puolen, naiset toiselle. Edelliset, puettuina
-valkoisiin kuin morsiamet, ja jälkimäiset, mustissa kuin vanhempiaan
-surevat, mittelivät toisiaan katseillaan.
-
-Varmaa on, että meidän aikamme miesten musta puku on synkkä
-vertauskuva. Siinä on ritari luopunut haarniskastaan ja kavaljeeri
-koreista päärmeistään. Kylmä järki on hävittänyt kaikki haaveet,
-mutta käyttää itse surupukua, jotta lausuisimme sille muutamia
-osanoton sanoja.
-
-Ylioppilas- ja taiteilija-elämän vapaat, kauniit, rohkeat tavat
-potivat nekin tätä yleistä ajansuunnan muutosta. Miehet erosivat
-naisista, kuiskattuaan heidän korvaansa kuolemaan saakka haavoittavia
-ylenkatseen sanoja. He heittäytyivät viimein nautintoon ja
-hurjisteluihin. Rakkautta samoinkuin kunniantuntoa ja uskontoa
-alettiin pitää vanhentuneena käsitteenä. Käytiin huonoissa paikoissa.
-Keskiluokan tyttö, uneksiva romanttinen olento helline rakkauksineen
-sai hyljättynä istua kauppamiehen pöydän takana. Hän oli köyhä
-eikä kukaan hänestä enää välittänyt. Hän möi itsensä saadakseen
-kauniin puvun tai kauniin hatun. Surullisia aikoja! Nuori mies, joka
-entisaikaan olisi häntä rakastanut ja josta hänkin puolestaan olisi
-pitänyt, joka muinoin vei tyttönsä Verrières'in ja Romainville'n
-metsiin, tansseihin ja illalliselle luonnon helmaan, hän, joka
-pitkinä talvipuhteina tuli tyttönsä luo myymälän peräkamariin ja
-puheli hänen kanssaan iltalampun ääressä, hän joka jakoi tytön
-kanssa hiellä ja vaivalla hankitun leipänsä ja puhtaan ja köyhän
-rakkautensa, hän oli kadonnut maailmasta. Meidän aikamme nuori
-mies tapasi tyttönsä jonakin iltana hurjistelujen jälkeen kurjasta
-pesästä, missä hän värjötti kalpeana, nälkä huulilla ja häpeä
-sydämessä.
-
-Niihin aikoihin keräili kaksi Napoleonin jälkeen suurinta neroa
-kokoon ne tuskan ja surun ainekset, jotka olivat hajallaan
-maailmankaikkeudessa. Goethe, uuden kirjallisuuden patriarkka, oli
-kuvannut Wertherissä onnettoman, kuolemaan vievän intohimon ja
-luonut Faustissa synkimmän hahmon, mikä milloinkaan on edustanut
-syntiä ja onnettomuutta. Hänen kirjansa alkoivat niihin aikoihin
-tulla Saksasta Ranskaan. Itse istuen työhuoneessaan taulujen ja
-kuvanveistosten ympäröimänä, rikkaana, onnellisena ja tyynenä, näki
-hän, isällisesti hymyillen, kuinka hänen synkät teoksensa tulivat
-rajan yli meidän luoksemme. Byron vastasi hänelle tuskan huudolla,
-joka pani Kreikanmaan vapisemaan, ja ripusti Manfredinsa syvänteen
-yli -- ikäänkuin tyhjyys olisi ollut arvoituksen ratkaisu.
-
-Suokaa minulle anteeksi, te suuret runoilijat, jotka nyt olette
-tuhkaa ja jotka lepäätte maan povessa, suokaa minulle anteeksi! Te
-olette puolijumalia ja minä vain kärsivä lapsi. Mutta kun kirjoitan
-näitä rivejä, en voi olla teitä kiroamatta. Miksi ette laulaneet
-kukkien tuoksua, luonnon ääniä, toivoa ja rakkautta, viiniä ja
-aurinkoa, taivaan sineä ja kauneutta? Tekin olette tunteneet elämän,
-tekin olette kärsineet, teidänkin jalkojenne edessä on maailma
-luhistunut ja tekin olette epätoivosta itkeneet sen raunioilla.
-Teidänkin rakastajattarenne ovat teidät pettäneet, teidän ystävänne
-teitä panetelleet, teidän maanmiehenne käsittäneet teidät väärin.
-Kuolema ja kärsimys olivat teidän sydämissänne ja teidän silmissänne.
-Te olitte tuskan jättiläisiä. Mutta sano minulle, jalo Goethe,
-etkö kuullut enää yhtään lohdun ääntä Saksanmaan vanhojen metsien
-pyhässä huminassa? Sano minulle sinä, jonka runous oli tieteen
-sisar, eivätkö nämä molemmat yhdessä voineet ikuisessa luonnossa
-löytää yrttiä, joka olisi tehnyt niiden suosikin sydämen terveeksi?
-Sinä, joka olit panteisti, sinä kreikkalaisen antiikin runoilija ja
-loukkaamattomien muotojen rakastaja, etkö voinut sekoittaa hiukan
-hunajaa niihin kauniisiin maljakoihin, joita teit, sinä, jonka
-tarvitsi vain hymyillä niin mehiläiset lensivät huulillesi? Ja
-sinä, sinä Byron, eikö sinulla ollut Ravennassa sitruunapuittesi ja
-sinisen venetsialaisen taivaasi alla, rakkaan Adrianmeresi rannoilla
-rakastettusi? Jumalani, minä en ole kuin heikko lapsi, mutta vaikka
-olen kärsinyt ehkä suurempia tuskia kuin sinä, niin en kuitenkaan ole
-menettänyt toivoani, minä voin kiittää Jumalaa elämästä!
-
-Kun englantilaiset ja saksalaiset aatteet tulivat meidän
-keskuuteemme, otettiin ne alussa vastaan hiljaisella
-tyytymättömyydellä, jota pian seurasi peloittava mullistus. Muodostaa
-yleisiä aatteita on samaa kuin tehdä salpieterista ruutia, ja suuren
-Goethen homeeriset aivot olivat kuin puristin valuttaneet kielletystä
-hedelmästä kaiken mehun. Ne jotka eivät lukeneet, luulivat voivansa
-pysyä syrjässä kaikesta. Poloiset! Tärähdys viskasi heidät kuin
-hiekkajyväset kaikkiin taivaan tuuliin.
-
-Se oli kaiken taivaisen ja maisen kieltämisen ja epätoivon aikaa. Jos
-joku olisi koettanut ihmisyyden valtimoa, olisi hän tuskin huomannut
-sen lyövän. Kun sotilaalta muinoin kysyttiin, mihin hän uskoi,
-vastasi hän: "Itseeni"; Ranskan nuoriso vastasi samaan kysymykseen:
-"En mihinkään."
-
-Muodostui kaksi leiriä. Herkät, kärsivät sielut, kaikki, jotka
-janosivat jotakin ikuisempaa, painoivat päänsä alas ja itkivät. He
-verhoutuivat sairaihin uniin eivätkä he nähneet edessään muuta kuin
-pettymyksen rannattoman meren. Toiselta puolen heittäytyivät kaikki,
-jotka olivat lihaa ja verta, aistillisiin nautinnoihin eikä heillä
-ollut muuta huolta kuin laskea rahojaan. Sielu vaikeroi ja ruumis
-nauroi.
-
-Sielu valitti:
-
-"Ah, usko on mennyt! Taivaan pilvet putoilevat alas rankkasateena.
-Meillä ei ole mitään odotettavaa, mitään toivottavaa, meillä ei ole
-edes kohta ristiin lyötyä puupalaa, jonka edessä voisimme rukoilla.
-Tulevaisuuden tähti ei jaksa kohota taivaanrannan yläpuolelle, se on
-pilvissä ja, kuin talviaurinko, veripunaisen kehän, vallankumouksen
-värin, ympäröimä. Ei ole enää rakkautta eikä kunniaa. Synkkä yö
-peittää maan. Ja me olemme jo kuolleet, kun päivä kerran valkenee."
-
-Ruumis julisti:
-
-"Ihmisen tehtävä maan päällä on käyttää aistimiaan. Hänellä on
-hallussaan enemmän tai vähemmän keltaisia ja valkeita kolikoita ja
-niiden mukaan lasketaan hänen arvonsa. Syödä, juoda, nukkua -- se
-on elää. Ihmisten välinen ystävyys on siinä, että toinen lainaa
-toiselle rahaa, mutta harvinaista on että toinen suuresti toistansa
-rakastaisi. Sukulaiset ovat olemassa sitä varten, että heidät saa
-kerran periä. Rakkaus on ruumiinharjoitusta. Ainoa henkinen nautinto
-on tyydytetty turhamaisuus."
-
-Kuin aasialainen rutto, joka nousee Ganges-virran höyryistä, levisi
-tämä hirvittävä toivottomuus nopeasti yli maan. Jo oli Chateaubriand,
-runouden ruhtinas, pukenut pelottavan epäjumalansa pyhiinvaeltajan
-kaapuun ja asettanut hänet marmorialttarille, tuoksuvien suitsutusten
-keskelle. Jo veivät vuosisadan lapset kangistunein käsin huulilleen
-maljakon myrkyllisen juoman. Kaikki oli lopussa ja shakaalit astuivat
-esiin luolistaan. Sairas mädännyt kirjallisuus, joka oli vain
-muoto, kauhistuttava muoto, alkoi höystää näitä luonnon kitukasveja
-löyhkäävällä verellään.
-
-Kuka uskaltaa edes kertoa kaikkea mitä tapahtui koulun seinien
-sisäpuolella? Opettajat epäilivät kaikkea, oppilaat kielsivät
-kaiken. Runoilijat lauloivat epätoivoa. Nuorukaiset lähtivät
-kouluista kukoistavin poskin ja puhtain otsin, mutta kirous huulilla.
-Ranskalainen henki, joka luonnosta on iloinen ja avomielinen, koetti
-vielä pitää puoliaan. Aivot omistivat helppoudella englantilaisia
-ja saksalaisia aatteita, mutta sydämet olivat liian hentoja
-taistelemaan ja kärsimään -- ja ne riutuivat kuin taitetut kukat.
-Kuolemanajatus tunkeutui niiden olemuksen sisimpään sopukkaan.
-Synnin iloa ei tunnettu, ainoastaan hyveen kieltämistä. Tuskan
-sijaan tuli tunteettomuus. Viisitoistavuotiaat, jotka olivat
-sijoittautuneet kukkivan pensaan alle, puhuivat tavalla, joka olisi
-pannut Versaillesin kankeat pensastot kauhusta vapisemaan. Pyhää
-ehtoollisleipää, joka on taivaallisen rakkauden ikuinen vertauskuva,
-käytettiin kirjeiden sulkemiseen. Lapset sylkivät pyhää sakramenttia.
-
-Onnellisia ne, joiden ei tarvinnut kokea noita aikoja! Onnellisia ne,
-jotka kuilun partaalla käänsivät katseensa taivasta kohti. Heitä oli
-olemassa ja he säälivät meitä.
-
-On valitettavasti totta, että voimainkulutus, joka sisältyy
-kiroukseen, helpottaa liian täyttä sydäntä. Kun jumalankieltäjä
-ottaa kellon taskustaan ja pyytää Jumalaa tekemään neljännestunnin
-kuluessa lopun hänen elämästään, on varmaa että hän hankkii itselleen
-neljännestunniksi julman nautinnon. Se on epätoivon huippu, kaikkien
-taivaallisten valtojen manaamista. Onneton kiemurtelee sen jalan
-alla, joka hänet murskaa. Hän päästää tuskan huudon -- mutta kuka
-tietää eikö se Kaikkivaltiaan edessä muutu rukoukseksi.
-
-Siten käyttivät nuoret ihmiset toimettomat voimansa ylenmääräiseen
-epätoivoon. Ihmisille, joilla ei ole mitään elämäntehtävää, on
-helpottavaa saada pilkata kunniallisuutta, uskontoa, rakkautta ja
-kaikkea mitä heidän eteensä tulee. Heihin itseensä sattui heidän
-ivansa pahimmin. On mieluista kuvitella olevansa onneton, vaikka on
-itse asiassa vain tyhjä ja ikävystynyt. Kuolemanajatuksen ensimäinen
-käytännöllinen seuraus oli elostelu, joka puristaa verestä kaiken
-voiman.
-
-Rikkaat ajattelivat: "Ei ole mitään muuta todellista kuin kulta,
-kaikki muu on unta. Nauttikaamme ja kuolkaamme." Ne, jotka omistivat
-vähemmän, sanoivat: "Ei ole mitään muuta todellista kuin unohdus,
-kaikki muu on unta. Unohtakaamme ja kuolkaamme." Ja köyhät sanoivat:
-"Ei ole muuta todellisuutta kuin onnettomuus, kaikki muu on haavetta.
-Kirotkaamme ja kuolkaamme."
-
-Onko kuvaukseni liioiteltu, liian synkkä? Olenko ihmisvihaaja?
-Suotakoon minun tehdä muutamia huomautuksia.
-
-Kun lukee kertomusta Rooman keisarikunnan häviöstä, ei voi olla
-panematta merkille, kuinka paljon pahaa saivat valtaan päästyään
-aikaan kristityt, jotka olivat olleet niin ihailtavia korvessa.
-
-"Kun ajattelen", sanoo Montesquieu, "sitä syvää tietämättömyyttä,
-jossa kreikkalaiset papit pitivät kansaa, en voi olla vertaamatta
-heitä Herodotoksen mainitsemiin skyyttalaisiin, jotka kaivoivat
-silmät orjiensa päästä estääkseen näitä ajattelemasta tai tekemästä
-muuta kuin heille määrättyä maidon vispilöimistä. Kaikkiin valtion
-asioihin, päättämään rauhasta, sodasta, aselevosta, kaupasta,
-avioliitosta tarvittiin pappeja. On mahdotonta kuvitella kaikkea sitä
-pahaa, mikä tästä johtui."
-
-Montesquieu olisi voinut lisätä: Kristinusko tuhosi yksinvaltiaat
-mutta pelasti kansan. Se avasi Konstantinopolin portit barbaareille
-samalla kun se aukaisi matalain majain ovet Kristuksen lohduttaville
-enkeleille. Se kukisti tämän maailman suuria. Mitä mieltäkiinnittävää
-olikaan häviävän keisarikunnan viime hengenvedoissa, siinä
-salaperäisessä sähkövirrassa, joka pani vielä Heliogabaluksen
-ja Caracallan haudalla hirmuvallan luurangon värisemään. Rooman
-muumio oli kauniisti ympäröity Neron tuoksuilla ja Tiberiuksen
-käärinliinoilla! Herrain valtioviisaiden tehtävä oli mennä köyhäin
-luo ja pyytää heitä pysymään rauhassa. Heidän täytyi antaa matojen
-ja myyräin hävittää häpeän muistomerkit ja nostaa muumiosta esiin
-neitsyt, kaunis kuin Vapahtajan äiti, toivo, ahdistettujen ystävä.
-
-Tämän teki kristinusko, mutta mitä ovat ne tehneet, jotka siitä
-lähtien ovat sitä väärentäneet? He ovat nähneet, että köyhä antaa
-rikkaan sortaa itseään, heikko voimakkaan, ja he sanovat: "Rikas ja
-voimakas sortavat minua maan päällä; mutta, maltas, kun he tahtovat
-tulla paratiisiin, silloin olen asettuva taivaan ovelle ja syyttävä
-heitä Jumalan istuimen edessä." Ja siihen he tyytyivät.
-
-Kristuksen vastustajat ovat sanoneet köyhälle: "Sinä odottelet
-tuomion päivää, mutta ei ole olemassa mitään oikeutta. Sinä odottelet
-ikuisuutta, mutta ei ole elämää kuoleman jälkeen. Sinä keräät omat
-ja lähimmäistesi kyynelet, lastesi huudot ja vaimosi valitukset
-kantaaksesi ne kuolinhetkelläsi Jumalan jalkoihin, mutta ei ole
-olemassa Jumalaa."
-
-Silloin kuivasi köyhä mies kyynelensä, käski vaimonsa vaieta ja
-lastensa seurata häntä. Ja hän nousi maasta kuin vihastunut härkä.
-Hän huusi rikkaalle: "Sinä sorrat minua ja olet ihminen niinkuin
-minäkin." Ja papille: "Sinä, joka olet minua lohduttanut, olet
-valehdellut." Juuri tätä tahtoivat Kristuksen vastustajat. Ehkä
-luulivat he tekevänsä köyhät onnellisemmiksi nostaessaan heidät
-taisteluun vapaudestaan.
-
-Mutta kun köyhä on huomannut, että papit häntä pettävät, että rikkaat
-ryöstävät häntä, että kaikilla on samat oikeudet tämän maailman
-hyvyyteen, silloin uskoo hän vain kahteen käsivarteensa ja sanoo:
-"Alas rikkaat! Minäkin tahdon nauttia, koska nautinto on ainoa tässä
-maailmassa. Minäkin tahdon omistaa maan, koska taivas on tyhjä.
-Minulle kaikki mikä muillekin, sillä me olemme kaikki yhdenvertaisia!"
-
-Mitä sanotte tästä, te viisaat päät, te jotka olette vienyt hänet
-tälle tielle? Mitä te sanotte hänelle, jos hänet lyödään maahan?
-
-Epäilemättä olette te ihmisystäviä, te luotatte tulevaisuuteen ja
-kerran on koittava aika, jolloin teitä siunataan. Mutta ei vielä, me
-emme totisesti voi teitä siunata. Kun sortaja ennen sanoi: "Maa on
-minun", vastasi sorrettu: "Taivas on minun." Mitä hän voi nyt vastata?
-
-Vuosisatamme sairauteen on kaksi syytä: sukupolvi, joka on elänyt
-vuodet 1793 ja 1814, kantaa sydämessään kahta haavaa. Kaikki vanha
-mikä on kerran ollut, on mennyt eikä uutta ole vielä olemassa. Siinä
-on onnettomuutemme syy.
-
-Kuvitelkaa miestä, jonka koti on raunioina. Hän on itse repinyt sen
-alas rakentaakseen uuden. Savi on kentällä hänen edessään ja hän
-odottaa vain kiviä uuteen rakennukseensa. Samalla hetkellä kun hän
-on, hihat käärittyinä, valmis sekoittamaan muurisavea, ilmoitetaan
-hänelle, että kiviä ei ole saatavissa ja neuvotaan häntä tyytymään
-siihen mikä hänellä on. Mitä on hänen tekeminen, jollei hän tahdo
-rakentaa raunioille? Kivilouhimo on syvä, mutta hänen aseensa ovat
-liian heikkoja murtaakseen siitä kiviä. "Ole kärsivällinen, sanotaan
-hänelle, niin saat vähitellen kivesi. Luota tulevaisuuteen, tee
-työtä." Kaikenlaista keksitään hänen lohdutuksekseen. Mutta sillä
-aikaa seisoo mies taivasalla, hänellä ei ole enää vanhaa asuntoaan
-eikä uusi ole vielä valmis; hän ei tiedä kuinka suojella itseään
-sateelta, missä valmistaa ateriaansa, missä tehdä työtänsä, missä
-levätä, missä elää ja kuolla. Ja hänellä on vastasyntyneitä lapsia.
-
-Erehtyisin suuresti, jollemme kaikki muistuttaisi tuota miestä. Sinä
-tulevien vuosisatojen suku, ajattele meitä, kun lämpimänä kesäpäivänä
-nojaudut aurasi kurkeen isänmaan vihreillä vainioilla kirkkaan
-auringon alla ja kun luonto-äiti aamupuvussaan hymyilee maamiehelle,
-lempilapselleen. Ajattele meitä, kun kirkkaalta otsaltasi pyyhit
-kalliin hien ja kun annat katseesi liukua taivaanrantaa pitkin, missä
-ei yksikään tähkä nosta päätään toistaan korkeammalle ja missä siellä
-täällä pistää kellertävän viljan seasta sinisiä ja valkeita kukkia.
-Te vapaat miehet, kun te kiitätte Jumalaa sadon yltäkylläisyydestä,
-muistakaa silloin meitä, joita ei ole enää olemassa. Muistakaa, että
-me olemme saaneet kalliisti maksaa sen rauhan, josta te nautitte.
-Säälikää meitä enemmän kuin esi-isiänne, sillä meidän on täytynyt
-kantaa samaa kuormaa kuin heidänkin, mutta me olemme kadottaneet sen,
-mikä heitä lohdutti.
-
-
-
-
-III
-
-
-Nyt tahdon kertoa, miten itse sain tartunnan vuosisadan sairaudesta.
-
-Se tapahtui illallispöydässä, naamiaishuvien jälkeen. Ympärilläni
-istuivat rikkaasti puetut ystäväni, ja joka suunnalla näkyi nuoria
-miehiä ja naisia, kauniita ja elämänhaluisia. Pöydällä komeilivat
-hienot ruokalajit, kristallimaljat ja kukkaset. Pääni yläpuolella
-pauhasi orkesteri ja minua vastassa, toisella puolen pöytää, istui
-rakastajattareni, ihastuttava olento, jota jumaloin.
-
-Olin yhdeksäntoista vuotias. En ollut koskaan kokenut vastoinkäymisiä
-enkä sairautta. Luonteeni oli samalla kertaa ylpeä ja avoin ja toivo
-paisutti sydäntäni. Viini hehkui suonissani. Oli yksi noita ihania
-hetkiä, jolloin kaikki mitä näkee ja kuulee, puhuu rakastetusta. Koko
-luonto oli kuin kallis monisärmäinen kivi, jonka jokaisesta pinnasta
-loisti tuon salaperäisen nimi. Tunsin halua syleillä kaikkia, jotka
-hymyilivät ympärilläni, tunsin olevani veli kaikelle joka eli.
-Rakastettuni oli luvannut viettää yön kanssani ja minä vein hitaasti,
-häneen katsoen, maljan huulilleni.
-
-Kun käännyin ottamaan lautasta, putosi haarukkani. Kumarruin
-nostamaan sen maasta ja kun en sitä kohta löytänyt, kohotin
-pöytäliinan kulmaa nähdäkseni paremmin. Silloin näin että
-rakastajattareni jalka lepäsi erään nuoren miehen jalalla, joka istui
-hänen vieressään. Heidän jalkansa olivat kuin yhteen punoutuneet ja
-aika ajoin hivelivät ne toisiaan hellästi.
-
-Kun taas nousin istuvaan asentoon, olin täydellisesti kylmä.
-Pyysin toisen haarukan ja jatkoin ateriaani. Rakastajattareni ja
-hänen naapurinsa olivat myöskin aivan levolliset, he puhuivat
-keskenään vähän ja tuskin katsoivat toisiinsa. Nuori mies oli
-nostanut kyynärpäänsä pöydälle ja puheli leikillisesti toisen naisen
-kanssa, joka näytteli hänelle kaulakoristettaan ja rannerenkaitaan.
-Rakastajattareni istui liikkumatta, silmät kaipuusta jäykkinä ja
-kosteina. Pidin heitä molempia silmällä aterian kestäessä enkä
-huomannut heidän liikkeissään tai heidän kasvoissaan mitään, joka
-olisi voinut ilmiantaa heitä. Kun oli päästy jälkiruokaan, annoin
-serviettini pudota lattialle ja kun kumarruin sitä ottamaan, näin
-heidät äskeisessä asennossa, hellästi toisiaan vasten puristuneina.
-
-Olin luvannut rakastajattarelleni seurata häntä hänen asuntoonsa.
-Hän oli leski ja siis täydellisesti vapaa. Ainoastaan eräs vanha
-sukulainen asui hänen kanssaan, hänen turvanaan. Kun kuljin eteisen
-läpi, sanoi hän minulle: "Lähtekäämme, Octave, minä olen valmis."
-Puhkesin nauramaan ja jätin hänet sanaakaan sanomatta. Kuljettuani
-jonkun askelen asetuin istumaan kadun kulmaukseen. En tiedä
-mitä ajattelin, olin tullut kokonaan tyhjäksi rakastajattareni
-uskottomuuden tähden. En ollut koskaan ollut mustasukkainen hänelle
-enkä epäillyt häntä mistään. Mutta se, minkä olin juuri nähnyt,
-oli riittävä todistus. Oli kuin minua olisi lyöty nuijalla päähän,
-enkä muista hetkistä kadunkulmauksessa muuta kuin että katsoessani
-koneellisesti taivaalle, näin tähden putoavan ja otin juhlallisesti
-hatun päästäni tervehtiäkseni tuota hetken kipinää, jossa runoilijat
-näkevät häviävän maailman.
-
-Tulin kotia levollisena ja tunteettomana, kokonaan kykenemättömänä
-ajattelemaan. Aloin riisuutua ja menin vuoteeseen. Mutta tuskin olin
-laskenut pääni patjalle, kun kaikki koston henget valtasivat minut
-sellaisella voimalla, että nousin äkkiä ja painauduin koko pituuttani
-seinää vasten ikäänkuin olisin muuttunut puuksi. Hyökkäsin sitten
-huutaen vuoteesta, käsivarret suorina, voimatta kulkea muuta kuin
-kantapäillä, kun varpaani olivat koukistuneet hermovedosta. Tässä
-tilassa vietin noin tunnin ajan, tylsänä ja kankeana kuin luuranko.
-Se oli ensimäinen raivokohtaukseni.
-
-Mies, jonka olin nähnyt hyväilevän rakastajatartani, oli läheisimpiä
-ystäviäni. Lähdin seuraavana päivänä hänen luoksensa, mukanani nuori
-asianajaja Desgenais. Hankimme pistoolit, yhden todistajan lisää
-ja ajoimme Vincennes'in metsään. Matkan kestäessä vältin puhumasta
-vastustajani kanssa tai häntä millään tavalla lähestymästä, ja siten
-pidin kurissa haluni lyödä häntä. Raivonpuuskat ovat mauttomia ja
-tarpeettomia, kun laki sallii todellisen taistelun. Mutta en voinut
-olla häntä silmilläni tarkastamatta. Hän oli lapsuudenystäviäni ja me
-olimme vuosien mittaan tehneet toisillemme monen monta palvelusta.
-Hän tunsi suhteeni rakastajattareeni ja oli monet kerrat selittänyt,
-että hän piti sellaisia suhteita pyhinä ja että hänelle olisi
-mahdotonta kilpailla ystävänsä kanssa, jos hän sattuisi rakastamaan
-samaa naista. Sanalla sanoen, olin täydellisesti luottanut
-häneen ja luulenpa, etten ole puristanut kenenkään ihmisen kättä
-sydämellisemmin kuin hänen.
-
-Nyt katselin uteliain, ahnain silmin tuota miestä, jonka olin kuullut
-puhuvan ystävyydestä kuin jonkun antiikin urhon, ja jonka äsken olin
-nähnyt hyväilevän rakastajatartani. Ensi kerran elämässäni näin
-todellisen hirviön ja mittailin häntä sentähden hurjin silmäyksin
-saadakseni selville kuinka hän oli luotu. Vaikka olin tuntenut
-hänet kymmenvuotiaasta lähtien ja elänyt hänen kanssaan mitä
-sydämellisimmässä sovussa ja ystävyydessä, tuntui minusta kuin en
-olisi koskaan ennen häntä nähnyt. Tahdon käyttää vertausta.
-
-On olemassa espanjalainen, kautta koko maailman tunnettu
-näytelmäkappale, missä taivaallinen oikeus lähettää kivipatsaan
-iltavieraaksi elostelijan luo. Mies ei menetä malttiaan, vaan ottaa
-kohteliaasti vastaan vieraansa, mutta samassa hetkessä kun hän
-tarttuu patsaan ojennettuun käteen, valtaa hänet kuoleman kylmyys ja
-hän lankeaa tainnoksissa maahan.
-
-Joka kerta kun elämässä olen huomannut, pannessani luottamukseni
-ystävään tai rakastajattareen, tulleeni petetyksi, olen tuntenut
-jotakin, jota en voi verrata muuhun kuin kivipatsaan käden antiin.
-Olen todella tuntenut kuin marmorin kosketuksen, ikäänkuin
-todellisuus olisi koko jäätävässä kylmyydessään painanut huulilleni
-suudelman. Ah, useammin kuin kerran on tuo kammottava vieras
-kolkuttanut oveeni, useammin kuin kerran olemme viettäneet iltaa
-yhdessä.
-
-Niin pian kuin alkuvalmistukset olivat tehdyt, asetuimme,
-vastustajani ja minä, ampumalinjalle ja lähestyimme askel askeleelta
-toisiamme. Hän ampui ensin ja haavoitti minua oikeaan käsivarteen.
-Otin kohta aseen toiseen käteeni, mutta en jaksanut sitä enää nostaa.
-Voimani pettivät ja minä vaivuin toiselle polvelleni.
-
-Silloin näin vihamieheni lähestyvän levottomana ja kuoleman-kalpeana.
-Todistajani tulivat samassa luokseni, nähtyään, että olin
-haavoittunut. Mutta hän työnsi heidät pois ja tarttui
-haavoittuneeseen käteeni. Hänen hampaansa olivat yhteenpuristetut
-eikä hän voinut puhua. Näin hänen tuskansa. Hänen kärsimyksensä
-olivat kauheimmat mitä mies voi kokea. "Mene matkaasi", huusin
-hänelle, "ja pyyhi kyyneleesi hänen liinoihinsa...!" Hän oli tukehtua
-itkuunsa, minä niinikään.
-
-Minut kannettiin vaunuihin ja vietiin lääkärille. Haava osottautui
-vaarattomaksi, kuula ei ollut koskenut luuhun, mutta olin niin
-kiihdyksissä, että oli mahdotonta kohta sitoa käsivarttani. Kun
-vaunut lähtivät liikkeelle, näin ikkunassa vapisevan käden. Se oli
-vihamieheni käsi -- hän pyrki uudelleen luokseni. Puistin päätäni
-vastaukseksi hänen mykkään kysymykseensä. Vaikka tunsin, että hänen
-katumuksensa oli vilpitön, olin niin raivoissani, etten voinut antaa
-hänelle anteeksi.
-
-Kun tulin kotia, vuoti haavani runsaasti verta. Voimattomuus vähensi
-suuresti vihaani, joka sai aikaan enemmän tuskia kuin haavani.
-Paneusin nautinnolla vuoteeseen enkä luule koskaan juoneeni mitään
-parempaa kuin oli se lasillinen vettä, joka minulle annettiin.
-
-Vuoteeseen päästyäni sain kuumeen. Kyyneleeni alkoivat virrata. Olin
-luullut, että rakastajattareni saattaisi lakata minua rakastamasta,
-mutta en ollut uskonut, että hän voisi minua pettää. En voinut
-ymmärtää, kuinka saattaa nainen, jota ei sido velvollisuus eikä
-aineellinen pakko, teeskennellä rakastavansa toista ja itse asiassa
-rakastaa toista. Kymmeniä kertoja päivässä kysyin Desgenais'lta,
-kuinka sellainen oli mahdollista. "Jos olisin ollut naimisissa hänen
-kanssaan tai jos olisin maksanut hänelle, olisi asia ollut toinen.
-Mutta nyt -- miksi ei hän sanonut minulle, ettei hän minua rakasta,
-miksi pettää minua?" En ymmärtänyt, että voi valehdella rakkautta.
-Olin silloin lapsi, mutta minun täytyy myöntää, etten sitä vieläkään
-ymmärrä. Joka kerta kun olen rakastunut johonkin naiseen, olen
-sen hänelle sanonut, joka kerta kun olen lakannut jotakin naista
-rakastamasta, olen myöskin sen sanonut, vilpittömästi, ajatellen,
-että sellaisissa asioissa emme tahtomalla voi mitään ja että ainoa
-rikos on valhe.
-
-Kaikkeen mitä kysyin, vastasi Desganais: "Hän on arvoton olento.
-Lupaa, ettet häntä enää tapaa." Lupasin sen hänelle juhlallisesti.
-Hän neuvoi minua lisäksi olemaan kirjoittamatta tuolle naiselle edes
-nuhtelemisen tarkoituksessa. Suostuin lupaamaan mitä hän pyysi,
-puolittain hämmästyneenä siitä, että hän saattoi luulla minun
-menettelevän toisin.
-
-Kuitenkin oli ensimäinen tekoni, niin pian kuin taas olin jalkeilla,
-juosta rakastajattareni luo. Tapasin hänet yksin, hän istui
-suruissaan huoneen nurkassa ja hänen ympärillään vallitsi mitä
-suurin epäjärjestys. Nuhtelin häntä julmin sanoin -- olin menehtyä
-raivooni. Sanani panivat koko talon kaikumaan, mutta samassa
-puhkesivat kyyneleeni niin rajusti esiin, etten voinut enää puhua,
-vaan heittäysin itkien vuoteelle. "Sinä uskoton, onneton", nyyhkytin,
-"sinä tiedät että minä kuolen, mutta se tuottaa sinulle iloa. Mitä
-olen sinulle tehnyt?"
-
-Hän heittäytyi kaulaani ja sanoi, että kilpailijani oli hänet
-vietellyt tuona kohtalokkaana iltana, mutta ettei hän ollut koskaan
-ollut hänen. Hänet oli vallannut hetkellinen unohdus -- se oli
-virhe, mutta ei rikos. Hän näki, kuinka pahoin hän oli minua kohtaan
-menetellyt ja sanoi myöskin kuolevansa, jollen antaisi hänelle
-anteeksi. Hän käytti katumuksen kyyneliä ja tuskan kaunopuheisuutta
-lohduttaakseen minua. Kalpeana ja kiihtyneenä, puku aukireväistynä,
-hiukset valloillaan olkapäillä makasi hän lyyhistyneenä
-keskilattialla. En ollut koskaan nähnyt häntä niin kauniina, kaikki
-aistini syttyivät katsoessani häntä, samalla kun vapisin inhosta
-häntä kohtaan.
-
-Kun lähdin hänen luotaan, olin niin murtunut, etten nähnyt mitään ja
-tuskin jaksoin pysyä pystyssä. En halunnut häntä koskaan enää nähdä
--- mutta neljännestunnin päästä palasin takaisin. En tiedä mikä
-epätoivon voima ajoi minua hänen luokseen. Minulla oli palava halu
-omistaa hänet vielä kerran, imeä hänen ihanasta ruumiistaan kaikki
-nuo katkerat kyyneleet ja sitten tappaa meidät molemmat. Inhosin ja
-jumaloin häntä. Tunsin että hänen rakkautensa oli turmioni, mutta
-elää ilman häntä oli minulle mahdotonta. Kuin salama syöksin hänen
-luokseen, ilmoittamatta tuloni, ja, tuntien hyvin talon, olin tuota
-pikaa hänen ovellaan.
-
-Tapasin hänet istumassa peilinsä edessä, liikkumattomana ja
-ylt'yleensä jalokivillä koristettuna. Hänen kamarinaisensa suki
-hänen hiuksiaan ja itse piti hän kädessään punaista harsoa,
-jolla hän hiljaa hiveli poskiaan. Luulin että näin unta. Minusta
-tuntui mahdottomalta, että edessäni oli sama nainen, jonka olin
-neljännestunti sitten nähnyt makaavan huoneen lattialla kyynelten
-vallassa. Jäin seisomaan paikoilleni kuin patsas. Kuullessaan oveaan
-avattavan, käänsi hän päätään ja sanoi hymyillen: "Sinäkö siellä
-olet?" Hän aikoi tanssiaisiin ja odotteli kilpailijaani, jonka piti
-viedä hänet niihin. Kun hän näki, että tulija olinkin minä, puri hän
-huuliaan ja rypisti kulmakarvojaan.
-
-Astuin askeleen ovea kohti. Samalla sattuivat silmäni hänen
-hienohipiäiseen, tuoksuavaan niskaansa, missä tukkaa piti koossa
-timanttinen neula. Tämä viettelevä niska oli mustempi kuin helvetti.
-Tukka oli kääritty kahteen palmikkoon, joihin oli pistetty hopeisia
-tähkäpäitä. Kaulan ja hartioiden valkeus pisti häikäisevänä esiin
-paksun tukan tummuutta vastaan. Tuossa käärityssä mustassa harjassa
-oli jotain hekumallisen kaunista, mikä samalla pilkaten tuntui
-muistuttavan minulle, minkälaisessa epäjärjestyksessä sen juurikään
-olin nähnyt. Hyökkäsin esiin ja löin tuota niskaa kerran käteni
-selällä. Nainen ei huutanut, hän kätki kasvonsa käsiinsä, ja minä
-poistuin nopeasti.
-
-Kun tulin kotia, valtasi minut uudelleen niin kova kuume, että
-minun täytyi mennä vuoteeseen. Haavani oli auennut ja kärsin kovia
-tuskia. Desgenais tuli minua tapaamaan. Kerroin hänelle kaikki,
-mikä oli tapahtunut. Hän kuunteli minua tarkkaavasti ja käveli
-senjälkeen hetken ajan huoneessani neuvottomana edestakaisin. Lopuksi
-tuli hän luokseni ja puhkesi nauramaan. "Oliko hän ensimäinen
-rakastajattaresi?" kysyi hän minulta. "Ei, mutta viimeinen," vastasin
-hänelle.
-
-Noin keskiyön aikaan, kun olin vaipunut rauhattomaan uneen, tuntui
-minusta kuin olisin unessa kuullut syvän huokauksen. Avasin silmäni
-ja näin rakastajattareni seisovan vuoteeni vieressä, kädet ristissä,
-kuin haamu. En voinut olla huudahtamatta pelosta, sillä luulin, että
-ilmestys oli sairaiden aivojeni tuote. Hypähdin vuoteesta ja syöksyin
-toiseen päähän huonetta. Näky seurasi minua. "Etkö tunne minua?"
-sanoi nainen, koittaen vetää minut luokseen. "Mitä tahdot minusta,"
-huusin puolestani. "Päästä minut, muuten lyön sinut kuoliaaksi tuohon
-paikkaan!"
-
-"Hyvä, tapa minut", vastasi hän. "Olen sinulle valehdellut, olen
-sinua pettänyt, olen säälittävä ja kurja olento, mutta rakastan sinua
-enkä voi elää ilman sinua!"
-
-Katsoin häntä -- kuinka kaunis hän olikaan! Koko hänen ruumiinsa
-vapisi, hänen silmissään kuvastui pohjaton intohimo. Hänen kaulansa
-oli paljas ja hänen huulensa tuntuivat palavan. Nostin hänet syliini.
-
-"Niinkuin tahdot", sanoin hänelle, "mutta kautta Jumalan, isäni pään
-kautta vannon, että tapan sekä sinut että minut."
-
-Otin veitsen kamiininpielestä ja pistin sen päänalaiseni alle.
-
-"Octave", sanoi hän, hymyillen ja suudellen minua, "älä tee mitään
-tyhmyyksiä. Tule, lapseni. Hurjuutesi rasittaa sinua, sinulla on
-kuume. Anna minulle veitsi." Näin että hän koetti tavotella veistäni.
-
-"Kuule, mitä sanon sinulle", vastasin. "Minä tiedän kuka sinä olet
-ja miten sinä leikit kanssani. Mutta minä en leiki. Olen sinua
-rakastanut niinkuin vain mies voi rakastaa, ja kirouksekseni ja
-kuolemakseni rakastan sinua yhä vielä, tiedä se. Sanot, että sinäkin
-rakastat minua, mutta kaiken pyhän nimessä vannon, että jos tänä
-iltana olen sinun rakastajasi, kukaan toinen ei ole sitä huomenna."
-Kun olin tämän sanonut, menetin kokonaan tajuntani ja aloin houria.
-Nainen heitti viitan hartioille ja lähti kiireesti luotani.
-
-Kun Desgenais'lle kerroin tästä tapahtumasta, sanoi hän: "Miksi et
-pitänyt häntä luonasi? Oletko niin kyllästynyt häneen? Hän on todella
-kaunis nainen!"
-
-"Sinä lasket leikkiä", vastasin hänelle. "Luuletko todella, että
-voisin pitää tuota naista rakastajattarenani? Luuletko, että koskaan
-suostun jakamaan kenenkään kanssa? Ajattele, että hän itse tunnusti
-olleensa toisen! Vai haluatko, että unohtaisin rakkauteni saadakseni
-omistaa hänet? Jos sinun tapasi rakastaa on sellainen, niin säälin
-sinua."
-
-Desgenais sanoi, että hän rakasti vain keveitä naisia eikä ottanut
-asiaa niin vakavasti.
-
-"Rakas Octave", lisäsi hän, "sinä olet hyvin nuori, sinä vaadit
-paljon kauniita asioita, joita ei lainkaan ole olemassa tässä
-maailmassa. Sinä uskot aivan merkilliseen rakkauteen. Ehkä olet sinä
-itse mahdollinen sellaiseen, mutta itsesi vuoksi toivoisin, ettet
-sitä olisi. Sinä saat, ystäväni, toisia rakastajattaria, ja kerran
-olet katuva sitä mitä tapahtui tuona yönä. Kun tuo nainen tuli sinua
-tapaamaan, rakasti hän sinua varmaan. Tällä hetkellä ei hän sitä
-ehkä enää tee, vaan lepää jo toisen sylissä. Mutta hän rakasti sinua
-tuona yönä, tässä huoneessa -- mitä liikuttaa sinua kaikki muu?
-Sinulla olisi ollut ihana yö, sinä olet kerran, ole varma siitä,
-katuva, ettet pyytänyt häntä jäämään, sillä hän ei palaa enää. Nainen
-antaa anteeksi kaikki, paitsi sen, että hänet työntää luotaan. Hänen
-rakkautensa sinuun näyttää olleen tavaton, kun hän noin päätä pahkaa
-tuli luoksesi, hyvin tietäen syyllisyytensä ja saattaen odottaa, että
-ajaisit hänet pois. Usko minua, sinä kadut vielä tuota yötä, eikä se
-enää koskaan uudistu."
-
-Kaikki mitä Desgenais puhui oli erinomaisen yksinkertaista ja
-vakuuttavaa, harkittua ja koettua. Minua kylmäsi, kun kuulin häntä.
-Kun hän puhui, tunsin pelottavaa halua lähteä vielä kerran tapaamaan
-rakastajatartani tai kirjoittaa ja pyytää häntä tulemaan luokseni.
-En jaksanut nousta vuoteesta. Estyin siten häpeästä tavata häntä
-uudelleen kilpailijaani odottelemasta tai ehkä suorastaan toisen
-miehen sylistä. Mutta minä saatoin vielä kirjoittaa hänelle. Ja
-vastoin tahtoani kysyin itseltäni, mahtaisiko hän tulla, jos
-kirjoittaisin.
-
-Kun Desgenais oli mennyt, valtasi minut niin pelottava kiihtymys,
-että jo päätin keinolla millä hyvänsä päättää päiväni. Ankaran
-sisällisen taistelun jälkeen voitti inho rakkauteni. Kirjoitin
-entiselle rakastajattarelleni, etten halunnut häntä milloinkaan
-nähdä, ettei hän koskaan tulisi luokseni ja että, jos hän sen tekisi,
-ajaisin hänet ulos. Soitin rajusti kelloa ja annoin palvelijalle
-määräyksen heti kohta toimittaa kirjeeni perille. Mutta tuskin oli
-palvelija sulkenut oven, kun jo huusin häntä takaisin. Hän ei enää
-kuullut, en uskaltanut huutaa toista kertaa, ja painaen käsiäni
-kasvojani vasten, vaivuin synkimpään epätoivoon.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Seuraavana päivänä oli ensi ajatukseni: mitä on minun nyt tekeminen?
-
-Minulla ei ollut mitään tointa eikä tehtävää. Olin harrastanut sekä
-lääke- että oikeustiedettä voimatta ratkaista kumman uran valitsisin.
-Olin työskennellyt erään pankkiirin toimistossa puoli vuotta, mutta
-niin huolimattomasti, että olin pakotettu jättämään toimeni. Olin
-harrastanut moninaisia asioita, mutta pintapuolisesti, ja muistini
-oli niin muodostunut, että unohdin yhtä helposti kuin opin.
-
-Ainoa aarteeni oli riippumattomuus -- sen jälkeen kun olin hukannut
-rakkauden. Lapsuudestani asti olin pitänyt sitä suuressa arvossa,
-olin niin sanoakseni antanut sille pyhitetyn paikan sydämessäni.
-Muistan vielä päivän, jolloin isäni, ajatellen tulevaisuuttani, puhui
-minulle eri elämänurista, kehoittaen minua tekemään vaalini. Seisoin
-nojaten ikkunaa vasten ja katselin kapeaa yksinäistä poppelia,
-joka keinui puutarhassa. Ajattelin kaikkia noita elämäntehtäviä
-ja koetin päätellä, mikä niistä sopisi minulle. Punnitsin niitä
-mielessäni, mutta yksikään ei minua miellyttänyt ja niin annoin
-ajatusteni liidellä edelleen. Äkkiä alkoi minusta tuntua että maa
-liikkui allani. Oli kuin olisi se jylhä, näkymätön voima, joka ajaa
-maapalloa eteenpäin avaruudessa, tullut aistimin havaittavaksi.
-Näin maan liikkuvan taivasta kohden -- minusta tuntui kuin olisin
-ollut laivassa ja puutarhan poppeli oli masto. Ojentausin suoraksi,
-levitin käsivarteni ja huudahdin: "On kyllin kutsumusta olla päivän
-matkustajana tässä aluksessa, joka ui eetterin meressä! On kyllin
-kutsumusta olla ihminen, musta täplä tässä laivassa! Tahdon olla vain
-ihminen, yleensä -- en mitään muuta!"
-
-Tämän lupauksen tein neljäntoista vuotiaana, luonnon kasvojen edessä,
-ja siitä ajasta lähtien on ainoastaan tottelevaisuus isääni kohtaan
-saanut minut kokeilemaan yhtä ja toista, mutta ei valitsemaan mitään
-elämän tehtävää.
-
-Olin siis täydellisesti vapaa, en laiskuuttani, vaan omasta tahdosta.
-Rakastin kaikkea mitä Jumala on luonut, mutta vähän kaikesta siitä
-mitä ihmiset ovat tehneet. Elämästä tunsin vain rakkauden, maailmasta
-vain rakastajattareni enkä tahtonut muusta tietää. Heti koulusta
-päästyäni rakastuin, koko elämäkseni, kuten vakavasti uskoin, ja
-kaikki muut ajatukset karkoitin mielestäni.
-
-Elämässäni oli vähän vaihtelua. Kulutin päiväni rakastajattareni
-luona. Suuri iloni oli viedä hänet kauniina kesäpäivänä maalle,
-paneutua pitkälleni hänen viereensä metsässä, ruohikolle tai
-sammalille. Luonnon näky on aina vaikuttanut voimakkaasti aisteihini.
-Talvella kävimme kaikissa tanssiaisissa ja naamiohuveissa,
-rakastajattareni kun piti seuraelämästä. Niin jatkui tätä toimetonta
-tilaa päivästä toiseen. Hän oli vallannut, niinkauan kuin hän oli
-uskollinen, kaikki ajatukseni, niin ettei minulla ollut mitään
-jälellä, kun hän jätti minut.
-
-Jos koetan antaa jonkun käsityksen mieleni tilasta, en voi verrata
-sitä muuhun kuin johonkin niistä nykyaikaisista huoneista, joissa
-kalusto on kokoonhaalittu kaikilta mahdollisilta ajoilta ja kaikista
-mahdollisista maista. Meidän vuosisadallamme ei ole mitään varmoja
-muotoja. Emme ole painaneet omaa leimaamme, emme taloihimme, emme
-puutarhoihimme emmekä minnekään muualle. Kadulla kohtaa miehiä,
-joiden parta on leikattu Henrik III:nnen ajan tapaan, toisia, jotka
-ovat aivan sileiksi ajetut, toisia, joiden tukka on kuin jollakin
-Raphaelin muotokuvalla, toisia, jotka kantavat hiuksensa samaan
-tapaan kuin Kristuksen ajan miehet. Rikkaiden asunnot ovat todellisia
-vanhain tavarain myymälöitä: antiikkia, gotiikkaa, renessanssia,
-Ludvig XIII:tta, kaikkea sekaisin. Lyhyesti, meillä on jotain
-kaikista muista vuosisadoista paitsi omastamme -- seikka, joka on
-yksin meidän ajallemme ominainen. Meidän makumme on eklektinen,
-kokoamme kaikesta mitä tapaamme, otamme toisen kauneuden takia,
-toisen mukavuuden, kolmannen vanhuuden ja neljännen sen rumuuden
-takia. Elämme jätteistä, ikäänkuin maailman loppu olisi lähellä.
-
-Sellainen oli minun sieluni tila. Olin lukenut paljon, olinpa oppinut
-maalaamaankin. Muistin paljon asioita ulkoa, mutta en mitään tuntenut
-perusteellisesti; pääni oli samalla kertaa täysi ja tyhjä kuin sieni.
-Kaikki runoilijat, joita olin lukenut, olivat ihastuttaneet minua,
-mutta koska olin hyvin vastaanottavainen luonne, oli viimeinen aina
-tunkenut tieltään kaikki toiset. Olin valmistanut itselleni suuren
-varastohuoneen vanhaa rojua, niin että kun väsyin ajamasta takaa
-uutta, tunsin lopulta itsenikin kelvottomaksi hylyksi.
-
-Tämän kaiken sekasorron keskellä oli kuitenkin jotain nuortakin:
-sydämeni toivo, joka oli vielä kuin lapsen.
-
-Tämä toivo, jota ei mikään ollut turmellut eikä taittanut ja jonka
-rakkaus oli paisuttanut äärimmilleen, oli juuri saanut kuolettavan
-haavan. Rakastajattareni uskottomuus oli tavannut sen lennosta, ja
-kun ajattelin sitä, väänteli sieluni epätoivosta kuin kuolettavasti
-satutettu lintu.
-
-Yhteiskunta kaikkine onnettomine seurauksineen muistuttaa niitä
-intialaisia käärmeitä, jotka asustavat sellaisten kasvien lehdillä,
-mitkä voivat parantaa niiden pureman. Yhteiskuntakin antaa melkein
-aina lääkkeen samalla kertaa kuin haavan. Niinpä voi mies, joka
-viettää säännöllistä elämää, jolla on liikeasiansa, vieraskäyntinsä,
-kotityönsä ja rakkautensa määrätyllä kellonlyönnillä, menettää
-vaaratta rakastettunsa. Hänen tehtävänsä ja ajatuksensa ovat kuin
-sotilaat samassa taistelurintamassa: luoti vie yhden, mutta naapurit
-sulkevat aukon ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut.
-
-Minä olin kaikkia näitä mahdollisuuksia vailla, kun olin jäänyt
-yksin. Luontokin, kallis äitini, näytti minusta autiommalta
-ja tyhjemmältä kuin koskaan ennen. Jos olisin voinut kokonaan
-unohtaa rakastajattareni, olisin ollut pelastettu. Kuinka helposti
-löytävätkään useimmat miehet lohdutuksensa! Heille ei ole mahdollista
-rakastaa uskotonta naista ja siksi voivat he menetellä ihmeteltävän
-varmasti. Mutta niin ei rakasta yhdeksäntoista vuotias, joka ei tiedä
-vielä maailmasta mitään, joka on täynnä kaipuuta ja joka tuntee
-itsessään kaikkien intohimojen oraan. Mitä voikaan epäillä poikanen
-siinä iässä? Oikealta ja vasemmalta, ylhäältä taivaalta ja alhaalta
-taivaanrannasta kuulee hän kutsuvia ääniä. Koko elämä on kaipuuta,
-koko elämä on unta. Nuorelle sydämelle ei ole olemassa mitään sitovaa
-todellisuutta, käyrimmässä ja kuivimmassakin tammessa asuu dryaadi,
-ja jos omistaisi sata käsivartta, ojentaisi ne ilman epäilystä
-tyhjyyttä kohti. Kun pitää rakastettuaan sylissään, täyttyy tyhjyys.
-
-Mitä minuun tuli, niin en tiennyt mistään muusta kuin rakkaudesta.
-Jos minulle puhuttiin muusta tehtävästä, en katsonut maksavan
-vaivaa vastata. Intohimoni rakastettuani kohtaan oli ollut niin
-yksinvaltainen, että se oli tuonut koko elämääni jotain munkkimaista
-ja kiihkoista. Tahdon kertoa vain yhden esimerkin. Hän oli
-lahjoittanut minulle pienoiskuvansa medaljongissa. Kannoin sitä
-sydämelläni, kuten tekevät monet miehet. Mutta kun eräänä päivänä
-vanhojen tavarain kaupassa näin rautasoljen, johon oli kiinnitetty
-pieniä piikkejä, annoin kiinnittää medaljonkini tähän rautasolkeen
-ja kannoin sitä sillä tavalla varustettuna rintaani vasten. Soljen
-piikit, jotka joka liikkeestäni tunkeutuivat rintaani, tuottivat
-minulle niin harvinaista nautintoa, että toisinaan painoin soikea
-kädelläni lisätäkseni tätä tunnetta. Tiedän, että se oli hulluutta,
-mutta rakkaus saa aikaan kummempiakin asioita.
-
-Kun rakastettuni oli minut pettänyt, en enää kantanut hänen piikeillä
-varustettua kuvaansa. En voi sanoa, millä surulla irroitin sen
-rautakahleestaan, ja kuinka syvään huokasi rintani, kun se tunsi
-olevansa siitä vapaa. "Ah, te rakkaat arvet", puhuin itsekseni, "te
-kasvatte siis umpeen! Ah, te rakkaat haavani, mitä balsamia olen
-teille levittävä?"
-
-Ei auttanut mitään, että vihasin tuota naista; hän oli niin
-sanoakseni muuttunut vereksi suonissani, kirosin häntä, mutta näin
-hänestä unta. Mitä tehdä? mitä tehdä unelle? mitä tehdä lihan ja
-veren muistoille? Kun Macbeth on murhannut Duncanin, sanoo hän, ettei
-koko valtameri voisi pestä puhtaaksi hänen käsiään -- se ei olisi
-riittänyt myöskään pesemään haavojani. Puhuin asiasta Desgenais'lle:
-"Mitä on minun tekeminen? Kun paneudun iltasin vuoteeseen, on hänen
-päänsä korvatyynylläni."
-
-Olen elänyt ainoastaan tuon naisen kautta. Epäillä häntä oli samaa
-kuin epäillä kaikkea, kirota hänet, oli kieltää kaikki, menettää
-hänet, oli jättää kaikki. En enää liikkunut seuramaailmassa. Ihmiset
-olivat minusta kuin merkillisiä hirviöitä. Kaikkiin hyviin neuvoihin
-vastailin vain: "Kyllä, se on totta mitä sanotte, mutta minulle ei
-siitä ole apua."
-
-Istuuduin ikkunaan ja ajattelin "Hän tulee pian, olen siitä varma;
-hän palaa, nyt kääntyy hän kadunkulmassa; tunnen että hän lähestyy.
-Hän ei voi elää ilman minua enempää kuin minä ilman häntä. Mitä sanon
-hänelle, kun hän tulee? Miten kohtelen häntä?" Silloin muistin hänen
-uskottomuutensa. "Ah, älköön tulko! älköön lähestykö minua! Voisin
-hänet tappaa!"
-
-Lähetettyäni hänelle kirjeen, en ollut kuullut hänestä mitään. "Mitä
-hän mahtaakaan tehdä?" ajattelin. "Hän rakastaa toista? Siispä tahdon
-minäkin rakastaa jotakin toista. Mutta ketä?" Ja näin miettiessäni
-kuulin ikäänkuin kaukaisen äänen puhuvan minulle: "Sinä, ketä
-muuta kuin minua! Kaksi olentoa, jotka rakastavat toisiaan, jotka
-syleilevät toisiaan -- keitä muita kuin sinä ja minä! Onko mikään muu
-mahdollista? Oletko tullut hulluksi?"
-
-"Koska unohdatkaan, houkkio, tuon naisen", puhui Desgenais. "Oliko
-menetys niin korvaamaton? Oliko hänen rakkautensa todella niin
-suuriarvoinen? Ota ensimäinen joka tulee vastaasi."
-
-"Onnettomuus ei todella ole korvaamaton", vastasin. "Enkö ole tehnyt
-velvollisuuttani? Enkö ole ajanut häntä luotani? Onko sinulla vielä
-muita vaatimuksia? Kun härkä on areenalla saanut matadoorin miekan
-kylkeensä, on sillä oikeus vetäytyä johonkin soppeen kuolemaan
-rauhassa. Mitä on minulla siellä tai täällä tekemistä? Mitä tarkoitat
-ensimäisellä, joka tulee vastaani? Sinä näytät minulle sinisen
-taivaan ja puut ja talot, ihmisiä, jotka puhuvat, juovat ja laulavat,
-tanssivia naisia ja nelistäviä hevosia. Kaikki tuo ei ole elämää, se
-on turhaa melua. Mene ja jätä minut rauhaan."
-
-
-
-
-V
-
-
-Kun Desgenais näki, että epätoivoni oli parantumaton, etten laskenut
-ketään luokseni enkä tahtonut poistua huoneestani, otti hän asian
-vakavalta kannalta. Hän tuli eräänä iltana luokseni juhlallisen
-näköisenä ja alkoi puhua rakastajattarestani ja siirtyi viimein
-juttelemaan naisista yleensä, tulkiten syvää halveksumistaan heitä
-kohtaan. Kun hän puhui, kohottausin kyynärpäilleni vuoteessa ja
-kuuntelin tarkkaavasti.
-
-Oli yksi noita synkkiä iltoja, jolloin tuuli muistuttaa kuolevan
-valitusta. Sadekuurot löivät ikkunalautaan ja niiden väliaikoina
-vallitsi kuoleman hiljaisuus. Koko luonto kärsii sellaisina iltoina,
-puut liikahtelevat tuskallisesti ja kumartavat surullisesti päitään,
-linnut pakenevat pensaihin ja kaupunkien kadut ovat tyhjillään.
-Haavaani särki. Äsken oli minulla ollut rakastajatar ja ystävä;
-rakastettuni oli minut pettänyt, ystäväni oli saattanut minut
-tautivuoteelle. Pääni oli sekaisin. Toisinaan tuntui minusta kuin
-olisin nähnyt kauheaa unta ja kuin voisin siitä huomenna herätä.
-Toisinaan tuntui koko elämä minusta lapselliselta ja naurettavalta
-harhakuvalta, jonka petollisuus alkoi käydä minulle ilmeiseksi.
-Desgenais istui vastapäätäni, lampun vieressä, kylmänä ja
-tunteettomana, alituinen hymy huulilla. Hän oli hyväsydäminen mutta
-kuiva kuin taula. Varhain aletut hurjistelut olivat tehneet hänet
-kaljuksi ennen aikaa. Hän tunsi elämän ja oli aikoinaan itkenyt
-katkeria kyyneliä. Mutta nyt oli hänen tuskansa panssaroitu, hänestä
-oli tullut materialisti, ja hän odotti vain kuolemaa.
-
-"Octave", sanoi hän minulle, "näen, että uskot sellaiseen rakkauteen,
-jota romaanikirjailijat ja runoilijat kuvailevat. Sanalla
-sanoen, uskot siihen mitä puhutaan, et siihen mikä on olemassa.
-Arvostelukykysi ontuu ja se voi tuottaa sinulle paljon onnettomuutta!"
-
-"Runoilijat kuvaavat rakkautta samoinkuin kuvanveistäjät muodon
-kauneutta ja musiikkitaiteilijat säveliä. Heidän hermostuneet ja
-herkät vaistonsa keräävät tulisesti ja samalla valiten elämän
-puhtaimpia alkuosia, aineen kauneimpia linjoja ja luonnon
-sopusointuisimpia ääniä. Kerrotaan, että Ateenassa oli joukko
-kauniita tyttöjä. Praksiteles piirusti kaikkien heidän kuvansa,
-toisen toisensa jälkeen, ja kaikista näistä kaunottarista, joista
-kullakin oli omat puutteensa, loi hän virheettömän kauneuden,
-Venuksen. Ensimäinen mies, joka valmisti soittimen ja joka sääti
-musiikkitaiteen lait, oli kauan sitä ennen kuunnellut kaislikon
-huminaa ja lintujen laulua. Samoin runoilijat, jotka tuntevat elämän
--- nähtyään joukon enemmän tai vähemmän syviä rakkaussuhteita ja
-koettuaan itse, mihin korkeuteen intohimo hetkittäin voi nousta --
-luovat, poistettuaan ihmisluonteesta kaikki alentavat ainekset,
-rakastavat olentonsa, joiden salaperäiset nimet ajasta aikaan elävät
-ihmisten huulilla. Daphnis ja Chloë, Hera ja Leander, Pyramus ja
-Thisbe.
-
-"Etsiä todellisesta elämästä sellaista rakkautta, ikuista ja
-muuttumatonta, on yhtä mieletöntä kuin mennä kadulta hakemaan naisia
-yhtä kauniita kuin Venus tai vaatia että satakielet laulaisivat
-Beethovenin sinfonioja.
-
-"Täydellisyyttä ei ole olemassa. On voitto ihmis-järjelle ymmärtää
-se ja kaikista mielettömyyksistä vaarallisinta koettaa saada sitä
-omakseen. Aukaise ikkunasi, Octave! Siitä näet äärettömyyden --
-järkesi ja tunteesi sanoo sinulle, että taivas on ilman rajoja.
-Tiedätkö mitä äärettömyys on? Voitko luoda siitä itsellesi mitään
-kuvaa, sinä, joka synnyit eilen ja jonka täytyy huomenna kuolla?
-Äärettömyyden näkeminen on kaikilla maapallon kulmilla saanut aikaan
-paljon hulluutta. Siitä johtuvat uskonnot. Päästäkseen ikuisuudesta
-osalliseksi leikkasi Cato poikki kurkkunsa, ja samasta syystä
-heittäytyivät aikoinaan kristityt leijonien eteen ja hugenotit
-jättäytyivät katolilaisten valtaan. Kaikki maan kansat ovat
-ojentaneet käsivartensa ikuisuutta kohti ja pyrkineet heittäytymään
-sen helmaan. Hullu pyrkii taivaaseen, viisas ihailee sitä, polvistuu
-sen edessä, mutta ei toivo sinne.
-
-"Täydellisyys, ystäväni, on yhtä vähän meitä varten kuin ikuisuus.
-Meidän ei tule etsiä sitä missään, ei pyytää sitä missään, ei
-rakkaudessa, ei kauneudessa, ei onnessa eikä hyveessä. Mutta meidän
-täytyy palvella sitä voidaksemme olla niin hyveelliset, kauniit ja
-onnelliset kuin meille ihmisille on mahdollista.
-
-"Ajatelkaamme, että sinulla on työhuoneessasi Raphaelin taulu,
-jota pidät täydellisenä taideteoksena. Eilen illalla katselit
-sitä tarkemmin ja olit huomaavinasi karkean piirustusvirheen
-yhdessä taulun päähenkilöistä, omituisesti vääntyneen jäsenen tai
-luonnottoman lihaksen -- jonkalainen kerrotaan olevan tunnetussa
-antiikkisessa gladiaattoriveistoksessa. Tuntisit suurta pettymystä,
-mutta et heittäisi tauluasi silti tuleen; sanoisit, että sillä on
-vikansa, mutta sillä on myöskin yksityiskohtia, jotka ansaitsevat
-ihailua.
-
-"On olemassa naisia, joita heidän luonteensa hienous ja heidän
-sydämensä vilpittömyys estää pitämästä kahta rakastajaa yht'aikaa.
-Uskoit, että rakastajattaresi oli noita naisia. Olisi todella,
-myönnettäköön, ollut parempi, jos niin olisi ollut asianlaita. Nyt
-olet kuitenkin saanut tietää, että hän petti sinua. Mutta onko siinä
-kyllin syytä häntä halveksia ja rääkätä ja vieläpä luulla, että hän
-olisi vihasi arvoinen?
-
-"Mutta vaikka hän ei koskaan olisikaan sinua pettänyt ja vaikka hän
-tällä hetkelläkin rakastaisi vain sinua, niin ajatteles, Octave,
-kuinka kaukana täydellisyydestä olisi siinäkin tapauksessa hänen
-rakkautensa, kuinka inhimillisen pieni, maailman turhamaisuuden
-läpitunkema. Muista, että toinen on omistanut hänet ennen sinua ja
-ehkä useampikin ja että sinun jälkeesi vielä monet tulevat hänet
-omistamaan.
-
-"Ajattele näin: tällä hetkellä saattaa sinut epätoivoon ajatus, että
-rakastajattaresi ei ole vastannut sitä täydellisyyden kuvaa, jonka
-olet hänestä tehnyt. Mutta niin pian kuin olet huomannut, että tuo
-sinun kuvasi itsessään oli inhimillisen pieni ja vaillinainen, olet
-myöskin ymmärtävä, että merkitsee sangen vähän seistä yhtä askelta
-ylempänä tai alempana inhimillisen vaillinaisuuden laihoilla
-tikapuilla.
-
-"Sinä myönnät, eikö totta, että rakastajattarellasi on ollut miehiä
-ennen sinua ja että hänellä on oleva vielä sinun jälkeesi. Siihen
-sanot ehkä, ettei se sinua liikuta, kunhan hän oli yksistään sinun
-niin kauan kuin rakkautta kesti. Mutta itse asiassa, eikö ole
-yhdentekevää, omistivatko toiset hänet eilen vaiko kaksi vuotta
-sitten? Ja, koska hän kuitenkin tulee kuulumaan toisille, niin
-eikö ole yhdentekevää, tapahtuuko se huomenna vaiko kahden vuoden
-päästä? Kun hän siis joka tapauksessa rakastaa sinua vain rajoitetun
-ajan, eikö ole yhdentekevää, onko tuo aika kaksi vuotta vai yksi
-yö? Olethan mies, Octave! Näethän lehtien putoavan puista, auringon
-nousevan ja laskevan? Etkö kuule elämän kellon tykyttävän sydämesi
-tahtiin? Onko meille todella niin suuri ero vuoden ajan ja tunnin
-ajan kestävän rakkauden välillä, sinä mieletön, joka kämmenen
-kokoisen ikkunan läpi tahdot kurkottua äärettömyyteen.
-
-"Sinä kutsut kunnialliseksi naista, joka rakastaa sinua uskollisesti
-kaksi vuotta. Sinulla on siis oma kalenterisi, joka sanoo sinulle,
-kuinka kauan aikaa tarvitaan, ennen kuin miesten suutelot kuivuvat
-naisten huulilla. Sinä teet suuren eron naisen välillä, joka
-antautuu rahan tai huvin tähden, ja sen välillä, joka antautuu
-turhamielisyydestä tai kiintymyksestä. Ostettavista naisista maksat
-toiselle enemmän kuin toiselle, toiselle osotat suurempaa luottamusta
-kuin toiselle. Niistä, joita ylläpidät turhamaisuudesta, olet
-toisesta ylpeämpi kuin toisesta. Ja lopuksi niistä naisista, joita
-kohtaan tunnet todellista kiintymystä, annat yhdelle kolmanneksen
-sydämestäsi, toiselle neljänneksen, kolmannelle puolet, riippuen
-kysymyksessä olevan naisen kasvatuksesta, tavoista, nimestä,
-syntyperästä, kauneudesta, luonteesta, riippuen sattumasta, hetken
-oikusta, siitä mitä olet juonut päivälliseksi.
-
-"Sinä saat naisia, koska olet nuori, tulinen, koska kasvosi ovat
-pitkulaiset ja säännölliset ja koska hiuksesi ovat huolellisesti
-käherretyt. Mutta juuri sentähden, ystäväni, et sinä tunne naista.
-
-"Luonto pyrkii ennen kaikkea lisäämään elävien olentojen lukua. Joka
-paikassa, vuorten huipuilta merien syvyyksiin, kammoo elämä kuolemaa.
-Säilyttääkseen luomakuntansa elossa on Jumala säätänyt lain, että
-kaikkien luotujen suurin nautinto liittyy suvun säilyttämisviettiin.
-Palmu, lähettäessään ilmaan hedelmöittävän siemenensä vapisee
-rakkaudesta polttavassa tuulessa; kiimainen hirvisonni repii
-auki vatsan jokaiselta naaraalta, joka tekee sille vastarintaa;
-naaraskyyhkynen värjöttää kuin rakastunut mimoosa puolisonsa siipien
-alla; ja kun mies syleilee naista kaikkivaltiaan luonnon rinnoilla,
-tuntee hän sydämessään saman jumalaisen kipinän, joka on hänet luonut.
-
-"Ystäväni, kun suljet paljaihin käsivarsiisi kauniin ja voimakkaan
-naisen, kun intohimo puristaa kyyneleet silmiisi ja kun huulesi
-sopertavat ikuisen rakkauden valoja ja äärettömyys täyttää sydämesi,
-niin älä pelkää antautua, vaikkapa olisit yhdessä ilotytön kanssa.
-
-"Mutta älä sekoita humalaa viiniin, älä usko jumalalliseksi sitä
-astiaa, josta olet juonut jumalallisen juoman. Älä hämmästy, jos sen
-jonakin päivänä huomaat tyhjäksi ja särkyneeksi. Hän oli nainen,
-särkyvä astia, jonka ruukkumestari on savesta tehnyt.
-
-"Kiitä Jumalaa siitä, että olet saanut nähdä taivaan, mutta älä pidä
-itseäsi lintuna, vaikka räpytteletkin siivilläsi. Eivät edes linnut
-voi nousta pilvien yläpuolelle, korkeimmissa ilmakerroksissa eivät ne
-enää voi hengittää. Voi sattua, että leivonen, joka laulaen nousee
-taivasta kohti aamuauteressa, putoaa kuolleena pellon vakoon.
-
-"Nauti rakkaudesta niinkuin järkevä mies viinistä, älä juovu. Jos
-rakastajattaresi on vilpitön ja uskollinen, rakasta häntä sentähden;
-mutta jos hän ei ole sitä, vaan ainoastaan nuori ja kaunis, niin
-rakasta häntä sentähden, että hän on nuori ja kaunis; jos hän on
-miellyttävä ja henkevä, sitä suurempi syy rakkauteen; ja jollei
-hän ole mitään kaikesta tästä, vaan rakastaa sinua kuitenkin, niin
-rakasta sinäkin häntä sellaisena kuin hän on. Tulee päiviä, jolloin
-rakkaus on poissa.
-
-"Mutta älä revi hiuksiasi äläkä sano, että pistät itsesi kuoliaaksi,
-jos sinulle ilmestyy kilpailija. Sanot, että rakastajattaresi pettää
-sinua toisen tähden; turhamaisuutesi kärsii sitä ajatellessasi. Mutta
-vaihda vain sanat ja ajattele, että hän pettää toista sinun vuoksesi,
-ja sinä olet ylen onnellinen.
-
-"Älä tee menettelyllesi mitään sääntöjä äläkä sano, että tahdot tulla
-rakastetuksi syvemmin kuin kaikki muut; sillä koska olet mies ja itse
-epävakainen, olisit niin sanoessasi pakoitettu lisäämään: sikäli kuin
-se on mahdollista.
-
-"Ota aika sellaisena kuin se tulee, tuuli sellaisena kuin se puhaltaa
-ja nainen sellaisena kuin hän on. Espanjattaret, jotka ovat naisista
-ensimäiset, rakastavat uskollisesti; heidän sydämensä on vilpitön
-ja raju, mutta heillä on tikari sydämen vieressä. Italiattaret ovat
-intohimoisia, mutta he rakastavat liiaksi leveitä hartioita ja
-ottavat rakastetuistaan mittaa räätälin kyynärpuulla. Englannittaret
-ovat haaveellisia ja surumielisiä, mutta kylmiä ja kankeita.
-Saksattaret ovat hellän hyväileviä, mutta kuivia ja ikävystyttäviä.
-Ranskattaret ovat henkeviä, loisteliaita ja hekumallisia, mutta
-valehtelevat kuin paholaiset.
-
-"Ennen kaikkea, älä syytä naista siitä, että hän on sellainen kuin
-hän on. Me olemme itse tehneet hänet sellaiseksi turmelemalla joka
-suhteessa luonnon tarkoitukset.
-
-"Luonto, joka pitää huolta kaikesta, luo neitosen rakastajattareksi.
-Mutta saatuaan ensi lapsensa putoavat hänen hiuksensa, hänen povensa
-menettää muotonsa ja hänen ruumiinsa saa arven. Nainen on luotu
-äidiksi. Nähtyään naisensa kauneuden kadonneen, tahtoo mies ehkä
-jättää hänet, mutta lapset tarttuvat häneen itkien. Siten syntyy
-perhe; kaikki mikä siitä eroaa, on epäluonnollista. Maanviljelijäin
-siveys on siinä, että heidän vaimonsa ovat lapsi- ja maitokoneita,
-niinkuin he itse ovat työkoneita. Heillä ei ole tekotukkaa eikä
-valheellista neitseellisyyttä; heidän rakkautensa ei ole spitaalinen,
-eivätkä he muista viattomassa parittelussaan, että Amerikka on
-keksitty. He ovat epäaistillisuudessaan terveitä ja heidän kätensä ja
-sydämensä on kovettuneet.
-
-"Sivistys pyrkii hävittämään luonnon työn. Meidän kaupungissamme
-tulee tyttö, joka on luotu juoksemaan päiväpaisteessa, luotu
-ihailemaan alastomia urhoja kuin Spartan aikaan, valikoimaan ja
-rakastamaan, lukituksi huoneeseensa: kuitenkin kätkee hän romaanin
-krusifiksinsa alle; hän turmelee, kalpeana ja toimettomana, itsensä
-peilin edessä, hän tappaa öiden hiljaisuudessa kauneutensa, joka
-olisi kaivannut raikasta ilmaa. Äkkiä vedetään hänet esille. Hän
-ei tiedä mitään, ei rakasta mitään, mutta kaipaa kaikkea. Joku
-vanha vaimo opettaa häntä, hänen korvaansa kuiskataan uskallettuja
-sanoja, hänet heitetään vieraan miehen vuoteeseen, joka hänet ottaa
-väkivallalla. Sellainen on avioliitto, s.o. sivistynyt perhe. Sitten
-tapahtuu, että tyttöparka saa lapsen. Hänen tukkansa, hänen kaunis
-povensa, hänen ruumiinsa lakastuu: hän on menettänyt kauneutensa
-rakastajattarena eikä ole kuitenkaan rakastanut. Hän on tullut
-äidiksi, saanut lapsen -- ja hän kysyy miksi? Hänelle tuodaan lapsi
-ja sanotaan: 'Sinä olet äiti!' Hän vastaa: 'En ole äiti; antakaa
-lapsi naiselle, jolla on maitoa rinnassaan, sillä minulla ei ole.'
-Hänen puolisonsa vastaa hänelle, että hän on oikeassa, ja että
-lapsi inhottaa häntäkin. Häntä hoivataan, koristetaan, levitetään
-pitsiharso hänen verisen vuoteensa yli, hänet parannetaan äitiyden
-kärsimyksistä. Kuukauden kuluttua saa hänet jo nähdä Tuilleries'ain
-puistossa, tanssiaisissa, oopperassa. Hänen lapsensa on Chaillot'ssa
-tai Auxerre'ssa, hänen miehensä huonoissa paikoissa. Kymmenen
-nuorta miestä puhuu hänelle rakkaudesta, kiintymyksestä, syleilyn
-ikuisuudesta, kaikesta siitä, jota hänen sydämensä kaipaa. Hän
-ottaa yhden heistä ja painaa hänet rintaansa vasten; mies häpäisee
-hänet, jättää hänet ja menee keinottelemaan pörssiin. Nyt on hän
-päässyt alkuun; hän itkee yhden yön, mutta huomaa, että kyyneleet
-tekevät hänen silmänsä punaisiksi. Hän ottaa lohduttajan ja tämän
-mentyä toisen. Siten jatkuu, kunnes hän on kolmenkymmenen vuotias
-tai kauemmin. Silloin hän väsyneenä ja turmeltuneena, kaiken
-inhimillisyytensä, vieläpä inhonsa menettäneenä, tapaa jonakin iltana
-tummatukkaisen, tulisilmäisen nuorukaisen, jonka sydän värähtelee
-toivoa. Hän tuntee oman nuoruutensa, hän muistaa kaikki mitä on
-kärsinyt, ja lahjoittaen nuorukaiselle kaiken elämänsä kokemuksen,
-opettaa hän häntä halveksimaan rakkautta.
-
-"Sellaisiksi olemme tehneet naiset, sellaisiksi rakastajattaremme.
-Vähät siitä! He ovat kuitenkin naisia ja heidän kanssaan voi viettää
-hauskoja hetkiä.
-
-"Jos olet lujaluontoinen ja varma itsestäsi, lyhyesti, mies, niin
-neuvon sinua ilman pelkoa heittäytymään maailman pyörteisiin.
-Rakastele ilotyttöjä, tanssijattaria, porvarinaisia ja
-markiisittaria. Ole uskollinen tai huikentelevainen, surullinen tai
-iloinen, mutta pidä huolta vain siitä, että sinua rakastetaan. Mitä
-liikuttaa sinua kaikki muu?
-
-"Jos olet mies tavallisinta lajia, niin neuvon sinua valikoimaan
-jonkun aikaa, ennen kuin teet valintasi, mutta älä luule kenessäkään
-tapaavasi niitä ominaisuuksia, joita olet halunnut omistaa entiselle
-rakastajattarellesi.
-
-"Jos olet heikko luonne ja jos sinulla on taipumusta antaa hallita
-itseäsi ja juurtua missä hyvänsä tapaat vähän maata, niin tee
-itsellesi vahva varustus; sillä jos noudatat hentoa luonnonlaatuasi
-et pääsekään kasvamaan siellä, jonne koetat juuresi työntää, vaan
-kuivut pois kuin hyödytön kasvi kantamatta kukkaa tai hedelmää.
-Elämäsi mehu vuotaa vieraaseen puunkuoreen; kaikki työsi kuihtuvat
-kuin piilipuun lehvät; sinä kostutat maata kyynelilläsi ja
-sydänverelläsi.
-
-"Ja jos vihdoin olet haaveellinen luonne, uskot uniin ja tahdot niitä
-toteuttaa, silloin sanon sinulle suoraan: rakkautta ei ole olemassa.
-
-"Sillä sinun käsityksesihän on tämä: rakastaa on antautua ruumiineen
-sieluineen tai, paremmin, se on samaa kuin tehdä kahdesta olennosta
-yksi; se on samaa kuin kulkea auringossa Jumalan taivaan alla,
-peltojen ja ketojen keskellä olentona, jolla on neljä käsivartta,
-kaksi päätä ja kaksi sydäntä. Rakkaus on uskoa, rakkaus on maallisen
-onnen uskontoa; se on loistava sarja siinä temppelissä, jota
-kutsutaan maailmaksi. Rakastaa on liikkua mielinmäärin tuossa
-temppelissä, vierellään olento, joka voi ymmärtää, kuinka yksi
-ainoa ajatus, sana, kukka voivat saada sinut pysähtymään ja luomaan
-katseesi temppelin harjaa kohti. Käyttää hyväkseen jaloja ihmillisiä
-sielunkykyjä on kaunista, nerollisuus on tavoiteltavaa; mutta
-korkein onni on kaksistaa sielunlahjansa, puristaa toinen sielu ja
-toinen sydän vastaansa. Se on korkeinta mitä Jumala on ihmisille
-antanut, se on enemmän kuin nerollisuus. Mutta sano minulle, onko
-naistemme rakkaus sellaista. Ei, se täytyy sinun myöntää. Rakastaa
-merkitsee heille aivan toista: lähteä hunnutettuina retkille,
-kirjoittaa salaisia kirjeitä, kulkea väristen varpailla, vehkeillä
-ja juonitella, luoda ympärilleen kaihomielisiä silmäyksiä, huoata
-kainosti ahtaiden ja kankeiden vaatteiden sisässä, nöyryyttää
-kilpailijattariaan, pettää aviomiestään, saattaa rakastajansa
-surulliseksi. Rakastaa merkitsee meidän naisillemme samaa kuin
-leikkiä valheilla. Heidän sydämessään asuu häpeällinen turmelus,
-pahempi kuin kaikissa roomalaisissa hurjastelijoissa. He sekoittavat
-hyveen ja paheen inhottavaksi ivanäytelmäksi, missä hiivitään sinne
-ja tänne, puhutaan kieroilla katseilla, missä kaikki on pientä,
-päältäpäin siloitettua ja epämuotoista niinkuin kiinalaisessa
-porsliinissa. He ovat tehneet rakkaudesta kaiken kauniin ja ruman,
-kaiken jumalallisen ja helvetillisen säälittävän ivakuvan, varjon
-ilman ruumista, luurangon kaikesta mitä Jumala on luonut."
-
-Näin puhui Desgenais purevalla äänellä yön hiljaisuudessa.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Seuraavana päivänä lähdin aamupuoleen ratsain Boulognen metsään.
-Ilma oli pilvinen. Kun olin tullut Porte Maillot'n kohdalle,
-annoin hevoseni kulkea omia aikojaan ja vaivuin unelmiin. Kertasin
-mielessäni kaikki mitä Desgenais edellisenä päivänä oli puhunut.
-
-Kun tulin tienristeykseen, kuulin jonkun mainitsevan nimeni.
-Käänsin päätäni ja tunsin avonaisissa vaunuissa yhden rakastettuni
-läheisimmistä ystävättäristä. Hän viittasi minut luokseen ja ojentaen
-minulle ystävällisesti kätensä, pyysi hän minua tulemaan tykönsä
-päivälliselle -- jollei minulla ollut muuta tehtävää.
-
-Tämä nainen, nimeltään rouva Levasseur, oli pieni, lihavahko ja hyvin
-vaaleaverinen. En ollut koskaan pitänyt hänestä, en tiedä oikein
-miksi, sillä meidän välillämme ei ollut koskaan sattunut mitään
-vastenmielistä. En kuitenkaan voinut vastustaa haluani noudattaa
-hänen kutsuaan. Puristin kiittäen hänen kättänsä. Tunsin, että
-tulisimme puhumaan rakastajattarestani.
-
-Hän antoi lakeijan viedä hevoseni kotia ja minä astuin vaunuihin.
-Hän oli yksin ja me ajoimme kohta takaisin Parisiin. Alkoi sataa ja
-vaunujen katos nostettiin. Suljettuina lähekkäin toinen toisemme
-viereen pysyimme hetken ääneti. Katselin häntä selittämättömällä
-surumielellä, hän ei ainoastaan ollut rakastettuni ystävä, vaan
-lisäksi hänen uskottunsa. Hän oli usein onnellisina aikoina ollut
-kolmantena illanvietoissamme. Kuinka usein olinkaan silloin
-kärsimättömänä mukautunut hänen läsnäoloonsa ja kuinka monesti
-olinkaan laskenut hetket, jotka hän oli kanssamme! Siitä varmaan
-johtui nurja mieleni häntä kohtaan -- vieläpä siitä huolimatta,
-että hyvin tiesin hänen suosivan rakkauttamme, vieläpä pitäneen
-minun puoltani, kun olimme riitautuneet. En voinut antaa hänelle
-anteeksi hänen tunkeilevaisuuttaan. Huolimatta hyvyydestään ja
-meille tekemistä palveluksistaan oli hän minusta ikävä ja väsyttävä.
-Nyt pidin häntä yhtäkkiä kauniina! Katsoin hänen käsiään, hänen
-pukuaan; kaikki hänen liikkeensä tuntuivat erikoisen merkitseviltä;
-kaikki puhui menneestä ajasta. Hän katsoi puolestaan minuun ja näki,
-että muistot olivat minut vallanneet. Siten kului tie: minä häntä
-katsellen, hän hymyillen minulle. Kun olimme tulleet kaupunkiin,
-tarttui hän käteeni ja sanoi:
-
-"Kuinka voitte?"
-
-"Huonosti, kuten näette", vastasin, "sanokaa se hänelle, rouva
-Levasseur, jos tahdotte." Ja kyyneleet tulvailivat silmiini.
-
-Kun olimme aterian jälkeen asettuneet lieden ääreen, sanoi hän: "Onko
-asia sitten parantumaton, eikö ole mitään keinoa?"
-
-"Ah, hyvä rouva", vastasin, "kaikki muu voi parantua, mutta ei se
-tuska, joka minut tappaa. Tarinani on helposti kerrottu: en voi
-rakastaa häntä enkä ketään toista enkä myöskään elää ilman rakkautta."
-
-Hän heittäytyi minun puhuessani tuolinsa selkänojaa vasten ja näin
-hänen kasvoillaan säälin ilmeen. Hän vaipui ajatuksiinsa ja näytti
-ikäänkuin kuuntelevan myötätunnon kaikua omassa sydämessään. Hänen
-katseensa verhoutui ja hän vaipui kokonaan muisteloihinsa. Hän ojensi
-minulle kätensä, minä tulin häntä lähemmäksi. "Minäkin", kuiskasi
-hän, "minäkin olen kerran kokenut samaa". Hän oli hyvin liikutettu.
-
-Rakkauden lukuisista sisarista on sääli kauneimpia. Pidin rouva
-Levasseurin kättä omassani, hän lepäsi melkein sylissäni. Hän alkoi
-puhua minulle kaikenlaista, mitä hän keksi, rakastajattarelleni
-edullista, tarkoituksessa puolustaa häntä ja lohduttaa minua.
-Surumielisyyteni kasvoi. Mitä vastata?
-
-Silloin alkoi hän puhua itsestään. Hänet oli joku aika sitten
-jättänyt se mies, jota hän rakasti. Hän oli uhrannut paljon
-tuolle miehelle, vieläpä omaisuuttaankin ja hyvää nimeään. Hänen
-miehensä oli kostonhimoinen ja oli uhkaillut häntä. Seurasin hänen
-kertomustaan ja unohdin oman suruni kuullessani toisen surua. Hänet
-oli pakoitettu naimisiin vastoin tahtoaan. Hän oli kauan taistellut
-vastaan, mutta turhaan. Hän ei kuitenkaan katunut mitään, ja suri
-vain sitä, ettei häntä enää rakastettu. Luulen, että hän syytti
-itseäänkin siitä, ettei ollut voinut säilyttää rakastajansa sydäntä,
-vaan oli ollut kevytmielinen häntä kohtaan.
-
-Kevennettyään sydämensä, oli hän hetken ääneti ja näytti miettivän.
-"Turha sattuma ei vienyt minua tänään Boulognen metsään", lausuin.
-"Uskon, että inhimilliset surut ovat kuin toisistaan eksyneet
-sisaret, joiden heikot, vapisevat, taivasta kohti ojennetut kädet
-joku hyvä enkeli joskus liittää toisiinsa. Kun kerran olemme
-tavanneet toisemme, älkää katuko mitä olette puhunut, ennen kaikkea,
-älkää katuko kyyneleitänne. Se salaisuus, jonka olette minulle
-uskoneet, ei ole muuta kuin silmistänne pudonnut kyynel, mutta se
-jää sydämeeni. Sallikaa minun tulla toistekin luoksenne, että voimme
-surra yhdessä."
-
-Näin puhuessani valtasi minut niin voimakas myötätunto rouva
-Levasseuriä kohtaan, että, ajattelematta mitä tein, suutelin häntä.
-Ei tullut mieleeni, että hän voisi siitä loukkaantua eikä hän
-näyttänytkään sitä edes huomaavan.
-
-Syvä hiljaisuus vallitsi talossa. Joku talon asukkaista oli sairaana
-ja hänen tähtensä oli levitetty olkia kadulle, niin ettei kuulunut
-edes ajoneuvojen tärinää. Istuin hänen vieressään, käsivarret hänen
-vyötäisillään, antautuen siihen suloiseen liikutukseen, jota sydän
-tuntee saadessaan osatoverin suruunsa.
-
-Seurustelumme sai yhä sydämellisemmän luonteen. Hän kertoi minulle
-tuskastaan ja minä vastasin puhumalla omastani. Ja näiden kahden
-surun väliltä tunsin nousevan niin suloisen mielialan, niin
-lohduttavan äänen kuin jos meidän valittavat puheemme olisivat
-yhtyneet puhtaaksi taivaalliseksi yhteissoinnuksi. Nojautuessamme
-toinen toiseemme ja itkiessämme yhdessä en ollut nähnyt muuta kuin
-rouva Levasseurin kasvot. Hetkisen hiljaisuuden kestäessä nousin
-seisoalleni ja astuin muutaman askelen loitommas. Silloin huomasin
-että hän oli puhuessamme nostanut jalkansa kamiinin varjostinta
-vasten, niin että hame oli liukunut syrjään ja hänen säärensä olivat
-jääneet verhotta. Minusta tuntui kummalliselta, ettei hän välittänyt
-mitään nähdessään minun joutuvan hämilleni. Astuin muutaman askelen
-syrjään, antaakseni hänelle tilaisuutta järjestää pukuaan. Hän
-ei kuitenkaan liikkunut paikaltaan. Palasin hänen viereensä ja
-tarkastelin hänen asentoaan, joka oli vastenmielisen uhitteleva.
-Äkkiä näin hänen silmänsä ja silloin huomasin, että hän oli tietoinen
-asiasta. Olin kuin salaman lyömä. Nyt ymmärsin, että olin ollut
-sydämettömän teeskentelijän leikkikaluna ja että hän oli käyttänyt
-itse suruanikin viettelemisen välineenä. Tartuin hattuuni sanaakaan
-sanomatta, hän laski hiljalleen hameensa alas, ja minä poistuin
-huoneesta, tehtyäni syvän kumarruksen.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Kun tulin kotia, oli keskellä huonettani suuri puulaatikko.
-Yksi tädeistäni oli kuollut ja minä olin perinyt osan hänen
-omaisuudestaan, joka itsessään oli sangen arvoton. Paitsi muutamia
-vähäpätöisiä pikkuesineitä sisälsi arkku joukon vanhoja pölyttyneitä
-kirjoja. Toimettomuudessani ja ikävissäni aloin selailla muutamia
-niistä. Ne olivat suurimmaksi osaksi Ludvig XV:nnen aikaisia
-romaaneja. Hurskas tätini oli varmaankin ne itse perinyt niihin sen
-koommin kajoamatta, sillä ne olivat niin sanoakseni hurjistelun
-katkismuksia.
-
-Minulla on omituinen tarve mietiskellä kaikkea mikä minulle tapahtuu
-ja pikkuseikoillekin annan mielelläni jonkun syvemmän merkityksen.
-Käsittelen niitä kuin helmiä, joita vaistomaisesti pujottelen yhteen
-nauhaan.
-
-Niin lapsellista kuin se lieneekin, tuntui minusta kummalta, että
-juuri nyt sain nuo kirjat käsiini. Ahmin ne eräänlaisella katkeralla
-surumielellä, sydän vuotavana ja hymy huulilla. "Te olette totisesti
-oikeassa", päättelin, "te yksin tunnette elämän salaisuudet, te yksin
-uskallatte sanoa, ettei ole totta mikään muu kuin pahe, teeskentely
-ja turmelus. Olkaa te minun ystäväni, vuodattakaa sydämeni haavoihin
-myrkkyänne; opettakaa minua uskomaan teihin."
-
-Silläaikaa kuin näin syvennyin paheeseen, makasivat tutkintokirjani
-ja lempirunoilijani tomussa. Potkaisin niitä jalallani ja huudahdin:
-"Te kurjat uneksijat, jotka ette ole opettaneet muuta kuin
-kärsimystä, te säälittävät saivartelijat, pettureita olette te, jos
-olette tunteneet totuuden, tyhmyreitä, jos olette puhuneet vastoin
-parempaa tietoanne, valehtelijoita kummassakin tapauksessa. Te
-olette tehneet lastensatuja ihmissydämestä. Tahdonpa polttaa teidät
-viimeistä myöten!"
-
-Mutta kesken raivoani tulivat kyyneleet avukseni ja minä ymmärsin,
-ettei ole olemassa muuta todellista kuin minun suruni. Tuskassani
-huusin: "Niinpä, te hyvät ja huonot henget, te neuvonantajat hyvässä
-ja pahassa, sanokaa mitä on tehtävä. Valitkaa sovintotuomari
-ratkaisemaan välinne!"
-
-Minulla oli kirjojeni joukossa vanha raamattu, jonka avasin: "Vastaa
-siis sinä minulle, sinä pyhä kirja; katsokaamme mitä sinulla on
-sanottavaa." Silmäni sattuivat Saarnaajan IX:een lukuun:
-
-"Sillä minä olen kaikkia näitä sydämmeeni pannut, tutkiakseni kaikkia
-näitä, että vanhurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan
-kädessä. Ei ihminen tiedä rakkautta eikä vihaa; kaikki on ennen häntä.
-
-"Kaikki tapahtuu samoin kaikille: yhtäläinen onni kohtaa vanhurskasta
-kuin jumalatontakin, hyvää ja puhdasta kuin saastaistakin,
-uhraavaa kuin sitäkin, joka ei uhraa; hyvälle käy kuin syntiselle,
-valantekijälle niin kuin valaa pelkäävälle.
-
-"Tämä paha on kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, että kaikilla on
-yhtäläinen kohtalo; siitäpä ihmislasten sydän täytetään pahuudella,
-ja hulluus on heidän sydämmessänsä, niin kauan kuin he elävät, ja
-sitten -- kuolleiden luo!"
-
-Nämä sanat panivat minut aivan hämilleni. En ollut koskaan tiennyt,
-että raamatussa puhuttaisiin sellaisesta tunteesta. "Siispä sinä",
-sanoin, "sinäkin, toivon kirja, epäilet."
-
-Mitä ajattelevat astronoomit, kun he määrittelevät tarkalleen
-pyrstötähtien, taivaan säännöttömimpien kulkijain, radan? Mitä
-ajattelevat luonnontutkijat, kun he suurennuslasien läpi näkevät
-vesipisarassa eläviä olentoja? Luulevatko he, että he itse keksivät
-sen mitä näkevät ja että heidän suurennuslasinsa ja kiikarinsa
-säätävät luonnolle lain? Mitä ajatteli ensimäinen inhimillinen
-lainsäätäjä, miettiessään, minkä asettaisi yhteiskunnan peruskiveksi,
-kun hän löi kädellään vaskitauluun ja tunsi koston lain huutavan
-sisässään? Oliko hän keksinyt oikeuden? Ja se mies, joka ensi kerran
-otti hedelmän naapurinsa puutarhasta, kätki sen viittansa alle ja
-pakeni sinne tänne vilkuillen, oliko hän keksinyt häpeän? Entä se
-mies, joka tapasi varkaan, joka oli vienyt hänen työnsä hedelmän,
-eikä kohottanut kättään häntä vastaan, vaan sanoi: "Istu rauhassa
-ja ota tuokin tuossa" -- oliko tämä mies palkittuaan pahan hyvällä
-ja tuntiessaan sydämensä vapisevan ja silmänsä kyyneltyvän, oliko
-tämä mies keksinyt hyveen? Hyvä Jumala! Mitä sanot naisesta, joka
-puhuu minulle rakkauden sanoja ja pettää minua, mitä sanot miehestä,
-joka puhuu minulle ystävyydestä ja neuvoo minua unohtamaan suruni
-hurjisteluissa? Mitä sanot toisesta naisesta, joka itkee kanssani,
-ja joka tahtoo lohduttaa minua polviensa muodoilla? Mitä sanot
-raamatusta, joka puhuu Jumalasta ja vastaa kysymykseeni: "Ehkä;
-kaikki on yhdentekevää."
-
-Syöksyin avoimeen ikkunaani, ja luoden katseeni kalpealle taivaalle,
-joka kaartui pääni yllä, huusin: "Onko totta, että sinä olet autio?
-Vastaa, vastaa! Enkö saa ennen kuolemaani sulkea näihin käsivarsiini
-kuin petollista unta?"
-
-Syvä hiljaisuus vallitsi kadulla ikkunani takana. Seisoessani
-siinä käsivarret ojennettuina ja katse suunnattuna äärettömyyttä
-kohti, kuulin pääskysen valittavan kiljahduksen; seurasin sitä
-vaistomaisesti silmilläni; kun se katosi kuin nuoli näkyvistäni,
-kulki tyttönen laulaen ohitse.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-En voinut kuitenkaan mukautua. Ennen kuin todella ottaisin elämän
-sen hauskalta puolen, joka minusta tuntui synkältä puolelta, olin
-päättänyt tehdä kaikkeni. Pysyin siten edelleen lukemattomien surujen
-ja mitä kauheimpien unien leikkikaluna.
-
-Suurena syynä siihen, etten voinut parantua, oli nuoruuteni. Missä
-ikinä olinkin, mitä ikinä teinkin, en voinut ajatella muuta kuin
-naisia. Naisen näkeminenkin sai minut vapisemaan. Kuinka usein
-kohousinkaan vuoteesta yön aikaan, kylpien hiessä, ja painoin suuni
-seinää vasten, menehtymäisilläni tuskaani!
-
-Minun osakseni oli tullut suuri onni, yksi kaikkein harvinaisimpia,
-menettää rakkaudessa viattomuuteni. Mutta siitä oli seurauksena,
-että jokainen ajatus aistien nautinnosta yhtyi minussa ajatukseen
-rakkaudesta. Tämä seikka saattoi minut perikatoon. Sillä kun en
-voinut olla lakkaamatta ajattelematta naisia, en myöskään voinut olla
-yötä ja päivää pohtimatta kaikkia niitä kertomuksia hurjistetuista,
-valheellisista suhteista ja naisellisista petoksista, joita pääni
-oli täynnänsä. Omistaa nainen oli minulle samaa kuin rakastaa häntä.
-Ajattelin yhä edelleen vain naisia, mutta en enää uskonut todelliseen
-rakkauteen.
-
-Kaikki nämä sisäiset taisteluni saattoivat minut eräänlaiseen
-raivotilaan. Toisinaan tunsin halua munkkien tavoin ruoskimalla
-kuolettaa lihaani. Toisinaan tunsin halua lähteä kadulle tai
-maantielle, langeta ensimäisen naisen jalkoihin, joka minut siellä
-kohtaisi, ja vannoa hänelle ikuista rakkautta.
-
-Jumala on todistajani, että tein kaikkeni parantaakseni ja saadakseni
-ajatukseni toisille teille. Kun en ihmisten seurassa voinut vapautua
-siitä ajatuksesta, että he kaikki olivat paheellisia ja petollisia
-niinkuin rakastajattareni oli ollut, päätin kokonaan välttää heitä.
-Aloin harrastaa keskenjääneitä opintojani. Luin historiaa, vanhoja
-runoilijoitani ja anatomiaa. Samassa talossa kuin minä, neljännessä
-kerroksessa, asui oppinut vanha saksalainen, joka eli yksikseen
-ja syrjään vetäytyneenä. Suurella vaivalla sain hänet suostumaan
-saksankielen opettajakseni. Kun oli päästy alkuun, innostui mies koko
-sydämellään opetustoimeensa. Alituinen hajamielisyyteni teki hänet
-kuitenkin epätoivoiseksi. Kuinka monta kertaa istuikaan hän minua
-vastassa savuavan lamppuni takana, käsivarret ristissä rinnalla, ja
-tarkasteli minua kärsivällisellä ihmettelyllä. Minä olin vaipunut
-unelmiini enkä välittänyt enempää hänen läsnäolostaan kuin hänen
-säälistään. "Herrani, te olette miesten parhaita, mutta näettehän,
-ettei tämä johda mihinkään tulokseen. Te olette ottanut mahdottoman
-työn. Jättäkää minut kohtaloni huomaan. Te ette voi tässä asiassa
-enempää kuin minäkään!" En tiedä, ymmärsikö hän puhettani, mutta hän
-puristi sanaakaan sanomatta kättäni eikä meillä sen koommin ollut
-puhetta saksan opiskelusta.
-
-Pian huomasin, että yksinäisyys vei minut suoraan perikatoon, ja
-silloin muutin täydellisesti menettelyä. Matkustelin maaseudulla,
-ratsastelin, metsästin ja miekkailin, niin että olin väsymyksestä
-menehtyä. Kun sitten uupuneena ja hikisenä tulin iltasella
-vuoteeseeni, sieraimissani tallin ja ruudin haju, kaivoin pääni
-tyynyyni, kierin peitteiden sisässä ja huusin: "Sinä kauhun kuva,
-oletko taas täällä? Etkö aio jättää minua yhdeksikään yöksi rauhaan?"
-
-Mutta kaikki ponnistukseni olivat turhat. Yksinäisyys saattoi minut
-luonnon helmaan, luonto rakkauden. Seisoessani anatomiasalissa
-ruumiiden ympäröimänä ja pyyhkiessäni käsiäni veriseen esiliinaani,
-kalpeana kuolleiden keskellä, mädän haju sieraimissani, käännyin
-vaistomaisesti poispäin ja näin silmieni edessä kukoistavia peltoja,
-tuoksuavia ketoja ja kesäillan hiljaisen sopusoinnun. "Tiede",
-puhelin itsekseni, "ei voi minua lohduttaa. Turhaan koetan syventyä
-tähän kuolleeseen luontoon, pian olen, jos tätä jatkuu, itse näiden
-ruumiiden joukossa. En voi parantua nuoruudestani. Siispä tahdon
-elää siellä missä on elämää tai ainakin kuolla auringossa." Lähdin
-anatomiasalista vapaaseen luontoon, otin hevosen ja ratsastin
-Sévres'in ja Chaville'n puistoteille. Heittäysin pitkälleni
-kukkivalle kedolle syrjäisessä laaksossa. Mutta, ah, kohta huusivat
-minulle kaikki metsät ja kedot:
-
-"Mitä etsit täältä? Lapsi parka! Me kannamme vihreää pukua, toivon
-värejä."
-
-Lähdin takaisin kaupunkiin ja hukuttausin pimeihin sokkeloisiin
-katuihin. Näin kaikki kotien valaistut, salaperäiset ikkunat, näin
-ajopelien tulevan ja menevän, näin miesten tungoksessa tyrkkivän
-toisiaan. Savu tuprusi synkästi katoilla. Oi yksinäisyyttä näillä
-koukertelevilla kaduilla, missä kaikki polkevat toisiaan, missä
-käy taistelu leivästä otsan hiessä, missä miljoonat tuntemattomat
-sivuuttavat toisensa! Oi tätä likaista sopukkaa, missä ainoastaan
-ruumiit yhtyvät, jättäen sielut yksinäisiksi ja missä ainoastaan
-ilotyttö ojentaa kulkijalle kätensä! "Alenna itsesi, niin et kärsi
-enää!" -- niin huutavat suurten kaupunkien kadut. Se on kirjoitettu
-noella talojen seiniin, lialla katukiviin ja verellä ihmisten
-kasvoihin.
-
-Joskus kun istuin syrjässä tanssisalissa ja seurasin loistavia
-juhlia ja kun silmieni editse kiitivät kuin kauneuden ja valon
-hengettäret kaikki nuo punaiset, siniset ja valkeat naiset paljaine
-käsivarsineen, hiukset riippuen kuin uhkeat rypäleet, sanoin
-itselleni: "Mikä puutarha! Mitä kukkia, mitä tuoksuja! Poimi,
-hengitä! Sinä päivänkukka, mitä sanookaan viimeinen terälehtesi
-sille, joka sinun kukoistuksesi hajoittaa tuuleen! 'Hiukan, hiukan,
-ei ollenkaan!' Kas siinä maailman siveysoppi, siinä leikin loppu.
-Sellaisen syvän kuilun partaalla vaellatte te kaikki kukkaistuoksun
-ympäröiminä. Te tanssitte tämän lohduttoman totuuden yli kuin kauriit
-pienten jalkojenne varpailla."
-
-"Hyvä Jumala", sanoi Desgenais, "miksi ottaa kaikki niin vakavasti?
-Eihän asiassa ole mitään uutta! Suretko tyhjiä pulloja? Kellareissa
-on tynnyreitä, ja kellareita on yllin kyllin viinamäissä. Tee minulle
-koukku, joka on kullattu kauniilla sanoilla, ja pane siihen meteen
-kastettu kärpänen syötiksi, ja yht'äkkiä nostan unohduksen virrasta
-sinulle suloisen lohduttajattaren, tuoreen ja liukkaan kuin ankerias!
-Jos hän pääsisi livahtamaan sormiesi lävitse, niin voit kohta
-saada toisen. Rakasta, rakasta, sinä kuolet ikävästä rakkauteen.
-Nuoruuden täytyy saada osansa. Jos olisin sinun sijassasi, ryöstäisin
-mieluummin Portugalin kuningattaren kuin leikkelisin anatomiasalissa
-ihmisruumiita."
-
-Tällaisia neuvoja antoi hän minulle joka kerta kun olin hänen luonaan
--- ja kun tuli ilta lähdin kotimatkalle sydän pakahtumaisillaan
-ja viitta vedettynä yli kasvojen. Polvistuin vuoteeni viereen ja
-sydänparkani sai lohdutusta kyynelissä. Epätoivoissani vuoroin itkin,
-vuoroin rukoilin. Galilei löi muinoin maata ja huusi: "Se liikkuu
-kuitenkin!" -- samalla tavalla löin minä rintaani.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Synkimmässä surussani saivat epätoivo, nuoruus ja sattuma minut
-tekemään teon, joka ratkaisi kohtaloni.
-
-Olin kirjoittanut rakastajattarelleni, etten tahtonut häntä enää
-tavata. Minä pidin sanani, mutta yöt kulutin kadun penkillä hänen
-akkunansa alla. Näin hänen valaistut ruutunsa, kuulin hänen pianonsa
-äänen ja toisinaan olin huomaavinani jonkun olennon varjon puoleksi
-laskettujen uutimien takaa.
-
-Eräänä yönä, kun kaikkein synkimmän epätoivon vallassa istuin
-katupenkillä, näin työmiehen hoipertelevan ohitseni. Hän puhui
-epäselviä sanoja, päästi joskus iloisen huudahduksen ja alkoi
-vihdoin laulaa. Hän oli juovuksissa ja hänen heikontuneet jalkansa
-kuljettivat häntä kadun laidasta laitaan. Hän pudottautui toiselle
-penkille minua vastapäätä, istui ensin jonkun aikaa kyynäspäät
-polvilla itseään tuuditellen ja vaipui vihdoin syvään uneen.
-
-Katu oli autio. Kuiva tuuli liikutteli pölyä ja kuu valaisi
-kirkkaalta taivaalta nukkuvaa miestä. Niin olin kahdenkesken tuon
-moukan kanssa, joka ei välittänyt sen enempää läsnäolostani ja joka
-nukkui kivipenkillä varmaan yhtä makeasti kuin omassa vuoteessaan.
-
-Tahtomattani häiritsi tuo mies minua surussani. Nousin lähteäkseni
-tieheni, mutta palasin taas ja istuin vanhalle paikalleni. En voinut
-jättää näkyvistä tuon talon porttia, jota en kuitenkaan olisi
-mistään hinnasta kolkuttanut. Nousin taas ja käveltyäni jonkun aikaa
-edestakaisin, pysähdyin nukkuvan miehen eteen.
-
-"Kuinka syvään hän nukkuu", puhelin itsekseni. "Hän ei varmaankaan
-näe mitään unia. Hänen vaimonsa avaa ehkä juuri tällä hetkellä hänen
-naapurilleen oven ullakkohuoneeseen, missä hän itse tavallisissa
-oloissa nukkuu. Hänen vaatteensa ovat riekaleina, hänen poskensa
-kuopalla ja hänen kätensä ryppyiset. Hänellä ei ehkä ole leipää
-joka päiväksi. Tuhat kalvavaa huolta, tuhat vaivaa ja piinaa
-odottaa häntä, kun hän herää. Mutta tänä iltana on hänellä ollut
-kolikko taskussa, hän on mennyt kapakkaan ja ostanut unohdusta
-kaikille vaivoilleen. Hän on viikon työstä hyvin ansainnut yhden
-yön unen. Ehkä on hän sillä vienyt lapsiltaan illallisen. Nyt voi
-hänen rakastettunsa pettää häntä, hänen ystävänsä hiipiä kuin varas
-hänen suojaansa, ja jos minä löisin häntä olalle ja huutaisin hänen
-korvaansa, että hänen talonsa palaa, niin kääntyisi hän vain toiselle
-kyljelle ja jatkaisi untaan.
-
-"Mutta minä, minä", jatkoin yksinpuheluani, astuen pitkin askelin
-kadun toiselle puolen, "minä en nuku, vaikka minulla on taskussa
-rahaa, voidakseni hankkia itselleni unta vaikka kokonaiseksi
-vuodeksi. Olen liian hullu ja ylpeä mennäkseni kapakkaan, vaikka
-näen, että kaikki, jotka menevät sinne onnettomina, palaavat
-onnellisina takaisin. Jumalani! Viinirypäleterttu, joka murskataan
-jalkapohjan alla, riittää hajottamaan synkimmätkin huolet ja
-katkaisemaan kaikki ne näkymättömät ansat, joita onnettomuus asettaa
-tiellemme. Itkemme kuin naiset ja kärsimme kuin marttyyrit. Meistä
-tuntuu epätoivossamme kuin koko maailma luhistuisi päällemme ja
-valittaen asetumme kuin Adam kadotetun paratiisin porttien taa. Ja
-parantaaksemme syvimmänkin haavamme tarvitsee meidän vain tehdä pieni
-liike kädellämme ja kostuttaa kurkkuamme. Mitä ovatkaan surumme, kun
-voimme niitä sillä tavoin parantaa? Ihmettelemme, ettei kaitselmus
-lähetä rukoustemme johdosta enkeliänsä parantamaan tuskaamme.
-Kaitselmuksen ei ole tarvis vaivautua niin paljon. Se on nähnyt
-kärsimyksemme, toivomme, kukistetun ylpeytemme ja kaiken pahan, mikä
-meitä ympäröi, ja on ripustanut mustan hedelmän tiemme varsille. Kun
-tuo mies tuossa nukkuu niin hyvin penkillään, miksi en tee minäkin
-samoin omallani? Kilpailijani viettää ehkä yön rakastajattareni
-luona. Hän lähtee aamun koittaessa ja rakastajattareni saattaa hänen
-puoleksi alastomana ovelle. Silloin saavat he nähdä minun täällä
-nukkuvan. Heidän suudelmansa eivät häiritsisi minua, ja jos he
-löisivät minua olalle, kääntyisin vain toiselle kyljelle ja jatkaisin
-untani."
-
-Täynnä hullua iloa aloin etsiä kapakkaa. Koska oli jo sivu puoliyön,
-olivat melkein kaikki suljetut. Se saattoi minut raivoihini.
-"Kielletäänkö minulta tämäkin lohdutus", puhuin itsekseni. Juoksin
-kadulta kadulle, löin nyrkilläni ravintolain oviin ja huusin:
-"Viiniä, viiniä!"
-
-Löysin viimein avoimen kapakan. Tilasin pullollisen ja katsomatta sen
-enempää, oliko se hyvää vai huonoa, join sen pohjaan. Samaa tietä
-meni toinen ja kolmas. Käyttäydyin kuin sairas, join tarmoni takaa,
-ikäänkuin lääkäri olisi määrännyt minulle tämän lääkkeen henkeni
-pelastukseksi.
-
-Ennen pitkää raskaan ja varmaan väärennetyn juomani vaikutuksesta
-ympäröivät minut kuin höyrypilvet. Kun olin juonut äkkiä, valtasi
-humala minut kokonaan. Tunsin ajatusteni hämmentyvän, kaikki
-kävi rauhalliseksi ja taas sekavaksi. Lopuksi katosi kokonaan
-ajatuskykyni, käänsin silmäni taivasta kohti, ikäänkuin sanoakseni
-jäähyväiset omalle itselleni, ja nojauduin kyynäspäilläni pöytään.
-
-Vasta silloin huomasin, etten ollut yksin. Toisessa päässä huonetta
-istui ryhmä epäilyttävän näköisiä miehiä, joilla oli laihat piirteet
-ja karkeat äänet. Heidän vaatteistansa näki, etteivät he olleet
-työmiehiä eivätkä porvarisväkeä; sanalla sanoen, he näyttivät
-kuuluvan siihen vaaralliseen ihmisluokkaan, jolla ei ole omaisuutta
-eikä työtä -- jollei jotain epärehellistä --, joka ei ole köyhä eikä
-varakas, mutta joka yhdistää köyhäin kurjuuteen rikkaiden paheet.
-
-He riitelivät hiljalleen pelatessaan likaisilla korteillaan. Heidän
-keskellään istui aivan nuori, kaunis tyttö, joka ei näyttänyt
-muistuttavan heitä missään suhteessa paitsi ehkä äänensä puolesta,
-joka oli niin käheä ja särkynyt, että olisi voinut luulla hänen kuusi
-vuosikymmentä huutaneen kadulla tavaroita kaupan. Hän katsoi minua
-tarkkaavasti, nähtävästi hämmästyneenä siitä, että näki tällaisessa
-kapakassa niin hienosti puetun vieraan. Vähitellen alkoi hän lähestyä
-minua, ja kulkien pöytäni ohi nosteli hän siinä seisovia pulloja
-ja huomattuaan ne kaikki tyhjiksi, alkoi hän hymyillä. Näin, että
-hänellä oli kauniit, erinomaisen valkeat hampaat. Tartuin hänen
-käteensä ja pyysin häntä istumaan viereeni. Sen teki hän kohta ja
-pyysi puolestaan saada jotain syödä.
-
-Katselin häntä sanaakaan sanomatta ja silmäni täyttyivät kyynelillä.
-Hän näki sen ja kysyi, miksi itkin. En voinut hänelle vastata,
-puistin vain päätäni antaakseni kyyneleiden virrata vapaammin, sillä
-tunsin niiden kostuttavan poskiani. Hän ymmärsi, että minulla oli
-jokin salainen suru eikä koettanut udella sen syytä. Hän otti esiin
-nenäliinansa ja jatkaen syöntiään pyyhki hän silloin tällöin sillä
-kasvojani. Tuossa tytössä oli jotain samalla kertaa niin pelottavaa
-ja suloista, epäkainoa ja säälivää, etten tiennyt mitä ajatella. Jos
-hän olisi kadulla tarttunut käteeni, olisi hän herättänyt minussa
-inhoa, mutta nyt tuntui minusta omituiselta, että olento, jota en
-koskaan ollut nähnyt, näin tuli luokseni, istuutui sanaa sanomatta
-viereeni syömään illallistaan ja pyyhki nenäliinallaan kasvoiltani
-kyyneleet. Jouduin aivan neuvottomaksi. Kuulin isännöitsijän kysyvän
-häneltä, tunsiko hän minua; hän vastasi myöntävästi ja kehoitti
-jättämään minut rauhaan. Pelaajat menivät pian tiehensä, ja kun
-isäntä oli, suljettuaan ikkunaluukut ja oven, vetäytynyt toiseen
-kapakan takaiseen huoneeseen, jäin kahden tytön kanssa.
-
-Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä, olin seurannut niin sokeasti
-epätoivon ääntä, että minusta tuntui kuin kaikki olisi ollut unta,
-ja ajatukseni etsivät turhaan ulospääsyä sokkeloisesta pimeästä. Oli
-kuin olisin tullut hulluksi tai kuin joku yliluonnollinen voima olisi
-ottanut minut valtoihinsa.
-
-"Kuka olet?" huudahdin äkkiä. "Mitä tahdot minusta? Mistä tunnet
-minut? Kuka on pyytänyt sinua pyyhkimään kyyneleeni? Toimitatko
-ammattiasi vai luuletko että tahdon antautua tekemisiin kanssasi?
-En haluaisi kajota sinuun sormeni päillä. Mitä teet täällä? Vastaa!
-Tahdotko rahaa? Kuinka paljon maksaa säälisi?"
-
-Nousin lähteäkseni, mutta tunsin, että horjuin. Silmissäni pimeni ja
-kuolettavan väsymyksen vallassa vaivuin lavitsalle.
-
-"Te olette sairas", sanoi tyttö tarttuen käsivarteeni. "Te olette
-juonut kuin lapsi, tietämättä, mitä teette. Pysykää nyt hiljaa,
-kunnes näemme jonkun ajurin kadulla. Sanokaa minulle, missä äitinne
-asuu ja ajuri saattaa teidät hänen luokseen, koska te", hän lisäsi
-hymyillen, "varmaan pidätte minua rumana".
-
-Hänen puhuessaan nostin silmäni. Ehkä humala petti minut, en
-tiennyt, näinkö nyt vai olinko äsken nähnyt väärin, mutta yht'äkkiä
-tuntui minusta, että tyttö poloinen oli hirvittävässä määrässä
-rakastajattareni näköinen. Tunsin jähmettyväni huomatessani tuon
-yhdennäköisyyden. On olemassa eräänlaisia kauhun väristyksiä, jotka
-tuntuvat kiireestä kantapäähän. Kansa sanoo, että kuolema hipaisee
-silloin ohitsemme, mutta ei ollut se tunne kuoleman, joka sillä
-hetkellä kulki olentoni läpi.
-
-Se oli vuosisadan tauti, tai paremmin: tuo tyttö oli vuosisadan
-sairaus. Hänen kalpeassa, leikittelevässä hahmossaan, ja hänen
-karkeassa äänessään oli vuosisadan sairaus tullut luokseni ja istui
-nyt vieressäni kapakan pimeässä.
-
-
-
-
-X
-
-
-Samassa hetkessä kuin olin huomannut, että tuo nainen muistutti
-rakastajatartani, syttyi sairaissa aivoissani kauhea, vastustamaton
-halu, jonka kohta panin täytäntöön.
-
-Suhteemme ensi aikoina oli rakastajattareni joskus tullut salaa
-minun luokseni. Silloin oli juhlapäivä pienessä huoneessani. Olin
-hankkinut kukkia, sytytin kamiiniin iloisen valkean ja tilasin
-hyvän illallisen. Vuode oli niinikään juhla-asussa ottaakseen
-vastaan rakastettuni. Usein istuin pitkät ajat sohvassa peilin
-alla ja katselin häntä. Vain sydämemme puhuivat silloin. Ihailin
-häntä kuin haltiatarta, joka osasi muuttaa paratiisiksi pienen
-yksinäisen huoneeni, missä olin niin monta kyyneltä vuodattanut. Hän
-seisoi kirjojeni, hujan hajan heitettyjen vaatteideni ja kuluneiden
-huonekalujen keskellä. Kuinka hän säteilikään kaiken köyhyyteni
-uhalla!
-
-Kun olin hänet menettänyt, seurasivat nämä muistot minua lakkaamatta
-ja veivät öitteni unen. Kirjat ja seinät puhuivat hänestä. En voinut
-sitä kestää. Toisinaan ajoi vuoteeni minut ulos kadulle, toisinaan
-makasin siinä ja kostutin sitä kyyneleilläni.
-
-Otin tytön luokseni. Panin hänet istumaan selin minuun ja pyysin
-häntä riisuutumaan puoleksi. Sitten laitoin huoneeni siihen
-kuntoon, missä se oli ollut rakastajattareni vierailujen aikana.
-Asetin tuolitkin erääseen määrättyyn asentoon, -- missä ne olivat
-olleet määrättynä iltana, jonka vielä hyvin muistin. Kaikissa
-onnen-kuvitelmissamme on aina joku muisto hallitseva, joku päivä,
-joku hetki, joka on enemmän kuin kaikki toiset, tai ainakin on
-painunut muistiimme onnen perikuvana. Sellaisena hetkenä tekee meidän
-mieli huudahtaa kuin Theodor Lope de Vegan näytelmässä: "Onni, pane
-kultanaula pyörääsi!"
-
-Kun olin kaikki saanut kuntoon ja sytyttänyt kamiiniin suuren tulen,
-kyykistyin lattialle ja päästin rajattoman epätoivoni valloilleen.
-Painauduin sydämeni äärimmäiseen sopukkaan, oikein tunteakseni, miten
-se kiemurteli ja kärsi. Ja päässäni soivat säkeet tyrolilaisesta
-romanssista, jota rakastajattarellani oli tapana lakkaamatta laulaa:
-
-    Altra volta gieri biele,
-    Blanch'e rossa com'un' fiore;
-    Ma ora nò. Non son più biele,
-    Consumatis dal' amore.
-
-[Ennen olin kaunis, valkea ja kukoistava kuin kukka, mutta en enää.
-En ole enää kaunis; rakkaus on minut riuduttanut.]
-
-Kuulin tämän yksinkertaisen laulun kaikuvan autiossa sydämessäni.
-Sanoin itselleni: "Kas tuossa on miehen onni, tuossa pikku
-paratiisini. Haltiattareni on katutyttö. Rakastajattareni ei ole
-enemmän arvoinen. Tämän kaiken löytää maljan pohjasta, mistä on
-juonut jumalten nektaria. Kas tuossa edessäsi rakkautesi ruumis!"
-
-Tyttö poloinen, kuullessaan minun laulavan, alkoi myöskin laulaa.
-Kävin kalpeaksi kuin kuolema, kuullessani tuon raa'an, karkean äänen,
-mikä lähti olennosta, joka niin muistutti rakastajatartani. Se oli
-kuin vertauskuva kaikelle, mitä mielessäni tunsin. Tyttö oli tuossa
-laulaessaan kuin hekkuma omassa persoonassaan, vaikka vielä nuoruuden
-kukkien ympäröimänä. Minusta tuntui kuin olisi rakastajattareni,
-petoksensa jälkeen, varmaan saanut tuon äänen. Muistin kuinka Faust,
-tanssiessaan Brockenilla nuoren alastoman noidan kanssa, näki
-punaisen rotan syöksyvän ulos tämän suusta.
-
-"Ole vaiti", huusin tytölle. Nousin ja lähestyin häntä. Hän istuutui
-hymyillen vuoteelleni ja minä heittäysin hänen viereensä kuin
-kivipatsas omalla haudallani.
-
-Minä käännyn teidän puoleenne, te vuosisadan miehet, jotka tällä
-hetkellä menette huvitilaisuuksiin, tansseihin, oopperaan, ja
-jotka tänä iltana maata pannessanne luette päästäksenne uneen,
-jonkun vanhan Voltairen jumalaa-pilkkaavan juttusen tai jonkun
-Paul-Louis-Courier'n järkeilevän leikinlaskun, jonkun Kamarin
-talous-valiokunnan mietinnön, te, jotka sanalla sanoen imette
-huokosiinne sen kammottavan ulpukan nesteitä, jonka järki on
-istuttanut kaupunkiemme sydämeen. Minä käännyn teidän puoleenne
-pyytäen, että te, jos sattuma viskaisi tämän vaatimattoman kirjan
-teidän käsiinne, ette hymyilisi sille ylenkatseellisesti, ettekä
-nostaisi sille liiaksi olkapäitänne tai väittäisi liian varmasti,
-että se paha, jota minä valitan, on kuviteltua. Älkää väittäkö, että
-lopultakin järki on ihmisen kaunein lahja, että mikään muu ei maan
-pinnalla ole niin todellista kuin pörssikeinottelu, peli, Bordeaux'n
-viini pöydällä, luja terveys ruumiissa, välinpitämättömyys toisia
-kohtaan, ja, kun ilta tulee, vuoteessa aistilliset, hajuvesiltä
-tuoksuvat jäsenet.
-
-Jonakin päivänä, keskellä toimetonta, seisahtunutta elämäänne,
-voi tulla tuulenpuuska. Kaikki ne kauniit puut, joita olette
-kastelleet unhoituksen vedellä, voivat alkaa vapista. Miten käykään
-silloin teidän, te herrat tunteettomat: te lankeatte tasapainosta
-ja kyyneleet tulevat silmiinne. En sano, että rakastajattarenne
-pettävät, sillä se ei tuottaisi teille suurempaa surua kuin hevosen
-kuolema. Mutta sanon, että voitte menettää pörssissä, voitte joutua
-pelissä nylkyrin kynsiin, ja jos ette pelaa, niin ajatelkaa, että
-kolikkonne, teidän rahan antama rauhallisuutenne, teidän kultaonnenne
-on pankkiirin käsissä, joka voi tehdä vararikon, tai papereissa,
-jotka voivat menettää arvonsa. Niin jäisiä kuin olettekin, on teidän
-sydämenne johonkin kiintynyt. Teidänkin sydänjuuriinne voi satuttaa
-ja saada teidät päästämään äänen, joka muistuttaa tuskanhuutoa.
-Jonakin päivänä vaeltaessanne likaisia katuja, kun aistilliset
-nautinnot eivät enää voi kiihoittaa väsähtäneitä voimianne, kun
-teiltä puuttuu yksin jokapäiväinen leipäkin -- silloin voi teillekin
-sattua, että tapaatte itsenne tuijottamasta ympärillenne posket
-sisäänpainuneina ja istuutumasta tyhjälle katupenkille keskiyön
-aikaan.
-
-Te marmori-ihmiset, ylpeät ja itsekkäät, te verrattomat järkiviisaat,
-jotka milloinkaan ette ole tehneet epätoivoista tekoa ettekä
-laskuvirhettä -- jos kaikki tämä sattuisi teille, niin muistakaa
-häviönne hetkenä Abeilard'ia, joka menetti Héloïsen. Sillä
-hän rakasti Héloïsea enemmän kuin te rakastatte hevosianne,
-kultakolikoitanne ja rakastajattarianne; sillä menettäessään hänet,
-kadotti hän enemmän kuin te voitte kadottaa, enemmän kuin teidän
-ruhtinaanne Saatana menettäisi, jos hän toisen kerran syöstäisiin
-alas taivaasta. Sillä hän rakasti sellaisella rakkaudella, josta
-sanomalehdet eivät puhu, ja josta vaimonne ja tyttärenne eivät näe
-varjoakaan teattereissa ja kirjoissa. Sillä hän oli kuluttanut puolet
-elämäänsä suutelemalla Héloïsen valkeaa otsaa ja opettamalla häntä
-laulamaan Davidin psalmeja ja Saulin lauluja; hänellä ei ollut mitään
-muuta maan päällä. Kuitenkin on Jumala antanut hänelle lohdun.
-
-Uskokaa minua, jos te ahdingossanne ajattelisitte Abeilard'ia, te
-ette enää katsoisi samalla silmällä vanhan Voltairen jumalanpilkkaa
-ja Courier'n ilveilyjä. Te huomaisitte, että ihmisjärki voi parantua
-harhakuvista, mutta ei kärsimyksistä, että Jumala on tehnyt järjen
-hyväksi taloudenhoitajattareksi, mutta ei rakkaudensisareksi. Te
-huomaisitte, että ihmissydän ei ole sanonut viimeistä sanaansa,
-lausuessaan: "En usko mitään, sillä en näe mitään." Te tulette
-etsimään ympäriltänne toivoa. Te menette ravistamaan kirkonovia,
-nähdäksenne, liikkuvatko ne vielä, mutta te tapaatte ne kiinni
-muurattuina. Te ajattelette mennä luostariin, mutta kohtalo, joka
-leikkii kanssanne, vastaa tarjoamalla teille pullon halpaa viiniä ja
-katutytön.
-
-Ja jos juotte viinin ja otatte tytön vuoteeseenne, niin kuulkaa,
-miten voi tapahtua.
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA
-
-
-
-
-I
-
-
-Herätessäni seuraavana aamuna tunsin niin syvää inhoa itseäni
-kohtaan, olin niin alentunut ja häväisty omissa silmissäni, että
-pelottava kiusaus tehdä kaikesta loppu sai minut valtoihinsa.
-Syöksyin vuoteestani, käskin tytön pukeutua ja lähteä tiehensä niin
-pian kuin suinkin ja harhailevat katseeni kiintyivät vaistomaisesti
-pistooleihin, jotka riippuivat huoneen nurkassa.
-
-Mutta samassa kun piinautunut ajatuksemme niin sanoakseni nostaa
-kätensä tyhjyyttä kohti, kun sielumme tekee epätoivoisen päätöksen,
-on kuin käsivarren liike ottaessamme aseen seinältä, ladatessamme
-sen, itse kylmän raudan kosketus toisi meihin ruumiillisen kammon,
-joka on riippumaton tahdostamme. Sormet käyristyvät tuskasta ja
-käsivarsi jäykistyy. Koko luonto nousee kuolemaa vastaan. En voi
-muulla tavoin selittää, mitä tunsin, sillä aikaa kuin tyttö pukeutui,
-kuin siten, että olin kuulevinani pistoolini puhuvan: "Ajattele mitä
-aiot tehdä."
-
-Jälkeenpäin olen usein ajatellut, mitähän olisi tapahtunut, jos tyttö
-olisi, kuten toivoin, tuota pikaa saanut vaatteet ylleen ja lähtenyt.
-Häpeän ensi tunne olisi varmaankin laskenut. Suru ja epätoivo eivät
-ole samaa, mutta Jumala on luonut ne veljiksi eikä toinen niistä jätä
-meitä koskaan yksin toisen kanssa. Niin pian kuin ilma huoneessani
-olisi puhdistunut naisen jäleltä, olisi tuskani varmaan huojentunut.
-Ainoastaan katumus olisi jäänyt jälelle. Mutta anteeksiannon enkeli
-on kieltänyt sitä tarttumasta kuoleman-aseeseen. Olisin varmaan
-parantunut koko elämäkseni. Pahe olisi ikiajoiksi ollut karkoitettu
-oveltani eikä minun olisi tarvinnut koskaan enää tuntea sitä kammoa,
-mitä tunsin sen ensi kertaa vieraillessa luonani.
-
-Mutta kokonaan toisin tapahtui. Sillä aikaa kun minä istuin
-kuin kiinni naulittuna tuolillani, inhon, pelon ja epätoivon
-taistellessa sisässäni, tulemaisillani hulluksi, seisoi tyttö
-rauhallisesti hymyillen peilin edessä eikä ajatellut muuta kuin miten
-parhaiten järjestää pukunsa ja tukkansa. Tätä kesti enemmän kuin
-neljännestunnin ajan ja olin jo melkein unohtanut tytön läsnäolon,
-kun hän teki liikkeen ja käänsi huomioni itseensä. Säpsähdin
-kärsimättömästi ja käskin niin jyrkässä muodossa hänen jättämään
-minut yksin, että hän tuli paikalla valmiiksi, astui ovea kohti ja
-heitti lukkoon tarttuessaan minulle lentosuudelman.
-
-Samalla hetkellä soitettiin ulko-oven kelloa. Hypähdin paikaltani ja
-ehdin juuri sulkea tytön pieneen vaatekomeroon, kun Desgenais astui
-sisään, seurassaan kaksi nuorta miestä naapurista.
-
-Elämässä muistuttavat useat tapaukset äkillisiä pyörteitä aavalla
-merellä. Yhdentekevää, kutsummeko niitä sattuman vai kaitselmuksen
-lähettämiksi -- molemmissa tapauksissa on kysymys vain samasta. Ja
-kuitenkin pitävät kaikki aivan luonnollisena sanoa Caesarista tai
-Napoleonista: Hän oli kaitselmuksen mies. He uskovat nähtävästi, että
-taivas kääntää huomionsa vain sankareihin ja että purppura vetää
-jumalien huomion puoleensa niinkuin härkien.
-
-On pelottavaa ajatella, kuinka pienet seikat ja asianhaarat voivat
-saada aikaan suuria muutoksia meidän kohtalossamme. Meidän tavalliset
-toimintamme muistuttavat pieniä tylsiä nuolia, joita vanhasta
-tottumuksesta heitämme tai koetamme heittää jotakin varmaa päämäärää
-kohti -- ja kaikista näistä pikku-toimenpiteistämme teemme itsellemme
-kokonaiskuvan, jota kutsumme järjeksemme tai tahdoksemme. Tulee
-tuulenpuuska ja nuolistamme kevein häviää näkyvistämme ja hukkuu
-Jumalan äärettömään syliin.
-
-Mikä tuska meidät silloin valtaakaan! Mihin katoavatkaan ylpeä
-levollisuutemme, tahtomme ja järkemme? Itse voima, maailman
-valtijatar, miehen ase elämän taistelussa, on avuton. Se ei voi
-pelastaa meitä iskulta, joka meitä uhkaa. Näkymätön käsi työntää
-syrjään sen kärjen, meidän ponnistuksemme kohtaa tyhjän avaruuden, ja
-meidän lankeemuksemme tulee vielä suuremmaksi.
-
-Niinpä sattui, että kun parhaillaan palavasti halusin puhdistautua
-erehdyksestäni, ehkä myöskin kurittaa itseäni, kun synnin inho oli
-minut kokonaan vallannut, tuli tielleni uusi viettelys, jonka ansaan
-lankesin.
-
-Desgenais oli loistavalla päällä. Hän istuutui sohvaan ja teki aluksi
-jonkun leikillisen huomautuksen kasvoistani, jotka osottivat, etten
-ollut nukkunut hyvin. Kun en ollut lainkaan halukas kuulemaan hänen
-leikinlaskuaan, pyysin häntä säästämään minua siitä.
-
-Hän ei välittänyt lainkaan huomautuksestani, vaan jatkoi samaan
-tapaan pilaansa. Niin mainitsi hän rakastajattareni ja kertoi, että
-hänellä ei ollut vain kaksi rakastajaa samalla kertaa vaan vieläpä
-kolme, joten hän siis oli kohdellut kilpailijaani yhtä huonosti kuin
-minua. Kun tuo poika parka oli saanut tästä tietää, oli hän nostanut
-sellaisen metelin, että koko Parisi puhui nyt asiasta. Aluksi en
-kuullut mitä hän puhui, mutta kun hän oli kolme kertaa kertonut
-saman asian pienimpiä yksityisseikkoja myöten, aloin ymmärtää, ja
-tulin niin hämilleni tuosta hirvittävästä tarinasta, etten voinut
-saada sanaakaan suustani. Ensin teki mieleni nauraa, sillä näinhän
-nyt, että olin rakastanut maailman viimeistä naista -- mutta silti
-ei ollut vähemmän totta, että olin häntä rakastanut ja että suoraan
-sanoen rakastin häntä vielä. "Onko se mahdollista?" oli ainoa, minkä
-sain sanotuksi.
-
-Desgenais'n toverit vakuuttivat todeksi kaiken, mitä tämä oli
-puhunut. Entisen rakastajattareni huoneessa olivat molemmat
-kilpailijat panneet toimeen näytöksen, jonka nyt koko maailma tunsi
-pikkuseikkoja myöten. Nainen oli joutunut huonoon huutoon ja hänen
-oli täytynyt lähteä Parisista välttääkseen vielä pahempia skandaaleja.
-
-Oli helppo huomata, että miesten pilapuheen kautta minun
-kaksintaisteluni, minun jatkuva kiintymykseni tuohon naiseen ja minun
-menettelyni yleensä tuli naurettavaan valoon. Sanoa että tuo nainen
-ansaitsi kuinka huonon nimen hyvänsä, että hän ehkä oli menetellyt
-sata kertaa huonommin kuin tiedettiinkään -- sehän oli samaa kuin
-antaa minun mitä katkerimmin tuntea, että olin samanlainen narri kuin
-niin monet muutkin.
-
-Kaikki tämä kiusasi minua. Desgenais'n toverit huomasivat sen ja
-tulivat varovaisemmiksi, mutta Desgenais'lla oli omat tarkoituksensa.
-Hän oli ottanut asiakseen parantaa minut sairaudestani ja hän kohteli
-sitä säälimättömästi kuin tautia ainakin. Pitkäaikainen ystävyys,
-jota molemminpuoliset palvelukset olivat vahvistaneet, antoi hänelle
-etuoikeuden, ja kun hänen tarkoituksensa näytti hänestä luvalliselta,
-ei hän epäillyt käyttää koko mahtiaan.
-
-Hän teki kaikkensa enentääkseen hämminkiäni ja jännittääkseen
-häpeän-tunnettani, mutta kun hänelle kävi selväksi, etteivät hermoni
-voineet kestää enempää, otti hän toisen menettelytavan. Hän oli aivan
-vaiti ja se kiihotti minua vielä enemmän.
-
-Kulkien edes takaisin huoneessa aloin minä puolestani tehdä
-kysymyksiä. Äsken oli ollut sietämätöntä kuulla tuota kertomusta,
-nyt tahdoin kuulla sen uudelleen. Koetin saada kasvoilleni milloin
-hymyilevän, milloin välinpitämättömän ilmeen, mutta turhaan.
-Desgenais oli tullut mykäksi, juteltuaan äsken mitä avomielisimmin.
-Minun kulkiessani suurin askelin huoneen laidasta laitaan seurasi hän
-minua välinpitämättömästi kuin kettua, joka raivoaa häkissään.
-
-En voi kertoa kuinka kärsin. Nainen, joka kauan aikaa oli ollut
-sydämeni epäjumala, ja joka, kun olin hänet menettänyt, oli
-tuottanut minulle mitä katkerimpia kärsimyksiä, ainoa, jota olin
-rakastanut ja jota olin itkevä kuolemaani saakka, oli äkkiä muuttunut
-häpeämättömäksi ilotytöksi, nuorten miesten juttujen aiheeksi ja
-saanut aikaan julkista pahennusta! Oli kuin olisin olkapäälläni
-tuntenut tulikuuman raudan polton.
-
-Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä synkemmäksi kävi ympärilläni. Kun
-joskus nostin päätäni, näin jäätävän hymyn ja uteliaan katseen, joka
-teki minusta huomioita. Desgenais ei jättänyt minua, hän tiesi hyvin
-mitä hän teki. Tunsimme toisemme perin pohjin. Hän tiesi että olin
-mahdollinen mihin hulluuksiin hyvänsä, että saatoin kiihkossani mennä
-kuinka kauas hyvänsä -- paitsi yhteen suuntaan. Sentähden koetti hän
-häväistä kärsimystäni ja vedota päähäni sydämeni kustannuksella.
-
-Kun viimein olin tullut siihen kohtaan, johon hän toivoi, työnsi
-hän minuun viimeisen pistoksensa. Hän sanoi minulle: "Mitä pidät
-kertomuksesta? Loppu on kuitenkin paras. Tuo mainittu kohtaus
-tapahtui eräänä kauniina kuutamoisena yönä. Kun rakastajat naisen
-luona riitelivät täysin voimin ja uhkailivat leikata kurkut poikki
-toisiltaan, kerrotaan, että kadulla oli nähty varjo, joka kulki
-rauhallisesti edes takaisin ja joka oli ollut niin sinun näköisesi,
-että oli pidetty häntä sinuna."
-
-"Kuka on sitä sanonut?" huudahdin. "Kuka on nähnyt minut kadulla?"
-
-"Rakastajattaresi itse. Hän kertoo sen jokaiselle, joka tahtoo häntä
-kuulla, yhtä iloisesti kuin me kerromme tämän tarinan. Hän väittää,
-että sinä rakastat häntä vielä ja että kuljet kuin vahtisotilas
-hänen porttinsa ulkopuolella ja niin edespäin. En sano enempää, ehkä
-sinulle riittää, kun kuulet, että hän puhuu aivan yleisesti sinun
-käyttäytymisestäsi."
-
-En ole koskaan voinut valehdella, ja joka kerta kun olen koettanut
-salata totuutta, ovat kasvoni minut pettäneet. Itserakkauteni ja
-pelkoni paljastaa heikkouteni todistajain läsnäollessa pakoittivat
-minut kuitenkin tekemään kokeen. "On kyllä totta, ajattelin, että
-olin kadulla, mutta jos olisin tiennyt, että rakastajattareni oli
-vielä huonompi kuin miksi häntä luulin, en olisi ollut." Olin myöskin
-vakuutettu, ettei kukaan voinut varmuudella väittää, että tuo mies
-kadulla olin minä. Tahdoin kieltää, mutta kasvoilleni noussut puna
-teki yritykseni tyhjäksi. Desgenais hymyili nähdessään sen. "Varo
-itseäsi", sanoin hänelle, "varo itseäsi, leikittelysi voi mennä liian
-pitkälle!"
-
-Astuin edelleen kuin mielipuoli edestakaisin, tietämättä mitä tehdä.
-Nauru olisi auttanut, mutta nauraa en voinut. Erehdykseni kävi
-minulle äkkiä selväksi koko suuruudessaan, tunsin olevani voitettu.
-"Kuinka saatoin tietää, huusin, kuinka saatoin tietää, että tuo
-kurja..."
-
-Desgenais puristi yhteen huulensa ikäänkuin sanoakseen: "Sinä tiesit
-kylliksi."
-
-Menetin kokonaan ajatuskykyni ja sammaltelin merkityksetöntä
-lausetta. Veri tykytti ohimoissani sellaisella voimalla, etten voinut
-puhua.
-
-"Minä kadulla, kyynelissä kylpien, epätoivoissani! Ja sillä aikaa tuo
-kohtaus hänen luonaan! Samana yönä! Ja hän pilkkasi minua! Totisesti,
-Desgenais, sinä näet unta! Onko se totta, onko se mahdollista? Kuinka
-sinä sen tiedät?"
-
-Näin puhuessani menivät ajatukseni aivan sekaisin. Minut valtasi
-sanomaton kiihko. Istuuduin, kokonaan uuvuksissani, kädet vapisten.
-
-"Ystäväni", sanoi Desgenais, "älä ota asiaa niin juhlalliselta
-kannalta. Sinun yksinäinen elämäsi on vaikuttanut sinuun paljon
-pahaa. Näen, että tarvitset huvituksia. Tule tänä iltana syömään
-illallista kanssamme, huomenna syömme aamiaisemme maalla."
-
-Ääni millä hän kaiken tämän sanoi loukkasi minua enemmän kuin kaikki
-muu. Tunsin, että hän sääli minua ja kohteli minua kuin lasta.
-
-Istuin huoneen nurkassa ja koetin turhaan päästä itseni herraksi.
-"Tässä nyt olen", ajattelin. "Nainen on minut pettänyt, olen
-sisäisesti myrkytetty, ilman turvaa ja ilman työtä!" Ainoa mikä
-minulla, kaksikymmen-vuotiaalla, oli epätoivon ja häviön keskellä oli
-kiduttava mutta pyhä kärsimykseni, ja sekin, oi Jumalani, viedään
-käsistäni. Nuo miehet tuossa eivät enää pilkkaa rakkauttani vaan
-kärsimystäni. Hänkin pilkkaa, minun itkiessäni. Se tuntui minusta
-uskomattomalta. Kaikki menneisyyden muistot tulivat mieleeni sitä
-ajatellessani. Näin niiden nousevan, toisen toisensa jälkeen, noiden
-kadonneiden rakkausöiden kummittelijain. Minusta tuntui kuin ne
-olisivat katsoneet kuiluun, ikuiseen ja pimeään kuin tyhjyys, ja
-kuilun yllä olin kuulevinani hiljaisen pilkallisen naurun: "Siinä
-sinun palkkasi!"
-
-Jos minulle olisi vain kerrottu, että ihmiset pitävät hauskaa minun
-kustannuksellani, olisin vastannut: "Sen pahempi niille", eikä asia
-olisi minua syvemmin liikuttanut. Mutta nyt täytyi minun kuulla
-samalla, että rakastajattareni oli julkea katutyttö. Toiselta
-puolen olin siis yleisenä naurunaiheena eivätkä kaksi todistajaani
-varmaankaan olisi kertomatta, että huhussa on perää; toiselta
-puolen: mitä saatoin sanoa, millä puolustaa itseäni? Mitä saatoin
-tehdä, kun elämäni ydin, itse sydämeni, oli särjetty, surmattu? Mitä
-tehdä? Tuon naisen tähden olisin mielelläni antautunut pilkan ja
-naurun alaiseksi, olisin mielelläni kantanut kokonaista kurjuuden
-vuorta hartioillani; rakastin häntä, vaikka hän oli minut jättänyt
-toisen tähden, enkä pyytänyt enempää kuin saada itkeä hänen ovensa
-takana, saada pyhittää koko nuoruuteni hänen muistolleen, kirjoittaa
-hänen nimensä, ainoastaan hänen nimensä toiveideni haudalle! -- Kun
-ajattelin tätä kaikkea, kun ajattelin, että tuo nainen pilkkasi
-minua, tunsin kuolevani. Hän ensimäisenä oli sormellaan osottanut
-minut sille toimettomalle tyhjälle joukolle, joka kulkee naureskellen
-kaikkien niiden ympärillä, jotka sitä halveksivat ja sen unohtavat.
-Hänestä oli häväistys lähtöisin, hänen huuliltaan, jotka niin usein
-olivat kohdanneet omani, hänen ruumistaan, hänen sielustaan, joka oli
-muuttunut omaksi lihakseni ja verekseni. Hän oli alhaisin kaikista,
-hän oli säälimättä nauranut pilkkanauruaan, joka sylki surua vasten
-kasvoja.
-
-Kuta enemmän syvennyin näihin ajatuksiin, sitä tulisemmaksi kasvoi
-vihani. En tiedä, voiko edes kutsua vihaksi sitä tunnetta, joka
-minussa kiehui. Varmaa on, että epämääräinen halu saada kostaa heräsi
-minussa. Mutta kuinka kostaa naiselle? Olisin maksanut mitä hyvänsä
-aseesta, joka olisi voinut sattua häneen, mutta mikä ase se voisi
-olla? Minulla ei ollut edes sitä, jota hän oli käyttänyt, en voinut
-vastata samalla tavalla.
-
-Äkkiä sattuivat silmäni varjoon vaatesäiliön lasiovessa. Muistin
-tytön, jonka olin sinne sulkenut.
-
-Olin hänet unohtanut. "Hyvät herrat, kuulkaahan," huusin kiihtyneesti
-ja nousin paikaltani. "Olen rakastanut, olen rakastanut kuin hullu.
-Olen ansainnut, että minulle nauratte. Mutta voinpa totisesti
-näyttää teille jotain, joka todistaa, etten enää ole niin hullu kuin
-luulette."
-
-Näin puhuessani potkaisin auki lasioven ja osotin heille tyttöä, joka
-kyyrötti nurkassa.
-
-"Astu sisään", sanoin Desgenais'lle, "sinä joka pidät hulluna minua,
-joka voin rakastaa yhtä naista, sinä joka itse et rakasta muita
-kuin katutyttöjä. Tuossa näet korkean viisautesi olennoituna. Kysy
-naiselta, olenko viettänyt koko yötäni X:n ikkunain alla, hän varmaan
-tietää jotain. Mutta voinpa sanoa sinulle muutakin. Pyysit minua
-tänään yhteisille illallisille ja huomiseksi maalle. Hyvä, minä
-tulen, en tahdo tästä lähtien luopua sinusta. Kuluttakaamme päivät
-yhdessä. Miekkailkaamme, lyökäämme korttia, juokaamme, tehkäämme
-kaikkea mitä sinun on tapana tehdä, mutta älä jätä minua. Olemmehan
-yhtä mieltä. Tässä on käteni! Olen tahtonut tehdä sydämeni rakkauden
-hautakammioksi, mutta, Jumalani, nyt olen hankkiva sille toisen
-haudan!"
-
-Istuuduin lausuttuani nämä sanat, vieraani astuivat komeroon,
-missä tyttö oli. Tunsin että olin saanut keventää sydäntäni. Jos
-joku ihmettelee, kuinka tämän päivän jälkeen kokonaan muutin
-elämäntapaani, ei hän tunne ihmissydäntä eikä tiedä, että vaikka
-voikin epäröidä kaksikymmentä vuotta ennenkuin ottaa yhden askelen,
-ei silti enää palaa, kun se on tehty.
-
-
-
-
-II
-
-
-Paheen oppiaika muistuttaa pyörrytystä: se antaa saman kauhun ja
-hekkuman tunteen kuin kiipeäminen korkean tornin huipulle. Kun
-salainen pahe aina merkitsee häpeällä jaloimmankin luonteen, heittää
-julkinen peittelemätön synti eräänlaisen loiston turmeltuneimmankin
-yli. Se joka yön tullen hiipii ulos, viitta vedettynä kasvoille,
-salaisiin elosteluihin, muistuttaa italialaista, joka hyökkää
-selästäpäin vastustajansa kimppuun uskaltamatta vaatia tätä julki
-otteluun. Kuin salamurhaaja etsii hän syrjäkatuja ja odottaa yön
-pimeyttä. Toinen kiiruhtaa meluisiin juhliinsa avokasvoin, niinkuin
-sotilas taisteluun. "Koko maailma tekee samoin, mutta salaa sen; tee
-sinäkin, mutta älä salaa sitä." Niin puhuu ylpeys ja sen sotisovasta
-loistaa aurinko.
-
-Kerrotaan, että Damokles näki miekan riippuvan päänsä päällä. Samalla
-tavalla ovat elostelijat kuulevinaan jonkun varottavan äänen, joka
-kehoittaa heitä lakkaamatta: "Eteenpäin -- eteenpäin!" Heidän
-elämänsä muistuttaa karnevaalijuhlaa, missä koristetut vaunut ajavat
-pitkässä jonossa. Tuossa yksi, joka on kokonaan avoin, loimuavat
-soihdut valaisevat vaha-kasvoja; toiset nauravat, toiset laulavat;
-keskellä liikkuu jotain joka muistuttaa naisia; he ovat todella
-kuin jäännöksiä naisista ja tuskin heidät tietäisi ihmisiksi. Heitä
-hyväillään ja ivataan, mutta kukaan ei tunne heidän nimeään eikä
-tiedä keitä he ovat. Kaikki leijuu ja keinuu loimottavan pihkan
-valossa järjettömässä kiihkossa. Ja kaiken yllä sanotaan erään
-jumaluuden valvovan. Ihmiset horjuvat, syleilevät toisiaan. Joku on
-pudonnut. Yhdentekevä! Alhaalta tullaan ja sinne kerran palataan!
-Hevoset kiitävät edelleen.
-
-Ensimäinen vaikutelma on ihmettelyn, toinen on kauhun, kolmas säälin.
-Tuohon elämään tarvitaan niin paljon voimaa, tai oikeammin niin
-paljon väärinkäytettyä voimaa, että usein jaloimmat ja parhaimmat
-luonteet joutuvat sen pyörteihin. Heitä miellyttää tämä rohkea
-oman itsensä tuhlailu. He riippuvat paheessaan kuin Mazeppa hurjan
-hevosensa seljässä. He ovat kuin kenttaureja, eivätkä he huomaa,
-että heidän verensä vuotaa ja että heidän lihastansa tarttuu
-kappaleita puiden oksiin heidän kiitäessään eteenpäin, eivätkä he
-näe saaliinhimosta verestäviä hukansilmiä, eivät erämaata eivätkä
-korppeja.
-
-Olen kertonut, että olosuhteet heittivät minut tällaiseen elämään.
-Tahdon nyt kertoa mitä siinä olen kokenut.
-
-Ensi kerran kun menin niin kutsuttuihin teatterinaamiaisiin, olin
-kuullut puhuttavan holhoojahallituksen aikaisista hurjisteluista ja
-Ranskan kuningattaresta, joka oli pukeutunut orvokkien myyjättäreksi.
-Näin siellä kukkaismyyjättäriä pukeutuneina vihannesten
-kaupustelijoiksi. Odotin loistavia ilojuhlia mutta näin vain pölyä ja
-nokea ja juopuneita katutyttöjä särkyneiden pullojen keskellä.
-
-Ensi kerran kun menin juominkeihin, olin kuullut puhuttavan
-Heliogabaluksen pidoista ja kreikkalaisesta filosoofista, joka oli
-tehnyt aistimien nautinnosta eräänlaisen luonnon uskonnon. Odotin
-ainakin unohdusta, jollen iloa, mutta tapasin mitä on pahinta
-maailmassa, ikävän, joka koettaa olla huvittava, ja englantilaisia,
-jotka sanoivat: "Teen mitä mieleeni juolahtaa, huvittelen. Olen
-maksanut niin ja niin paljon, tahdon huvitella rahani edestä." Ja he
-tuhlasivat elämänsä tällaisessa myllyssä.
-
-Ensimäisen kerran kun tapasin ilotyttöjä, olin kuullut puhuttavan
-Aspasiasta, joka istuen Alkiabiadeksen polvella väitteli Sokrateksen
-kanssa. Odotin tapaavani jotain uhmailevaa ja ujostelematonta, mutta
-iloista ja eloisaa kuin kuohuviinin poreet. Mutta tapasin himokkaan
-suun, elottomat silmät ja koukkuiset sormet.
-
-Ensi kerran kun tapasin hienon maailman huvinaisia, olin lukenut
-Boccacciota ja Bandelloa, mutta ennen kaikkea olin lukenut
-Shakespearea. Olin nähnyt unta kauniista ja kurjista keimailijoista;
-pimeyden enkeleistä, jotka olivat täynnä suloa ja joille Decameronen
-sankarit ojentavat vihkivesimaljan kirkosta poistuttaessa. Olin
-satoja kertoja koettanut piirtää noita runollisia päitä, niin
-houkuttelevia kaikessa ujostelemattomassa rohkeudessaan, hiukan
-kehittymättömiä ehkä järjen puolesta, mutta omaten kokonaisen
-romaanin silmäkulmassaan, noita houkuttelevia olentoja, joka
-kuin sireenit keinuivat elämän aalloilla. Muistelin Margareta
-Navarralaisen kertomusten sankarittaria, jotka aina ovat rakkaudesta
-kipeitä, milloin he eivät ole kokonaan hulluja siitä. Tapasin
-kirjeitä kirjoittavia naisia, jotka järjestivät kohtauksensa
-kellon mukaan, jotka eivät tainneet mitään niin hyvin kuin peittää
-alhaisuutensa tekopyhyyden varjoon ja joilla ei ollut muuta
-silmämäärää kuin antautua ja unohtaa.
-
-Ensi kerran kun astuin pelisaliin, olin kuullut kerrottavan
-kultakasoista, omaisuuksista, jotka olivat hankitut
-neljännestunnissa, ja eräästä Henrik IV:nnen aikaisesta hovimiehestä,
-joka voitti yhdellä kortilla satatuhatta taalaria eli juuri sen minkä
-hänen pukunsa maksoi. Mutta tulinkin kurjaan pesään, missä työmiehet,
-joilla ei ollut muuta kuin paita yllään, saattoivat vuokrata frangin
-hinnasta mustan juhlapuvun, missä poliiseja istui joka ovella, ja
-missä kurjat raukat panivat peliin leipäpalasen pistoolinkuulaa
-vastaan.
-
-Kun ensi kerran astuin erääseen niistä enemmän tai vähemmän
-julkisista huvipaikoista, mitkä ovat avoinna kaikille niille kolmelle
-kymmenelle tuhannelle naiselle, joilla Parisissa on oikeus myydä
-itseänsä, olin kuullut kerrottavan eri aikakausien hekumallisista
-juhlista, kaikista mahdollisista hurjisteluista, Babylonista
-Roomaan, Priapuksen temppelistä Parc-aux-Cerfs'iin saakka, ja olin
-aina luullut voivani kirjoittaa tällaisen juhlasalin portille
-sanan: "Ilo." Ainoa sana, jonka todellisuudessa olen siltä paikalta
-löytänyt, on: "Prostitutsioni". Sen olen nähnyt kuluttamattomasti
-piirrettynä, en siihen jaloon metalliin, jolla on auringon väri,
-mutta siihen joka on kalpein kaikista ja jolle yön kylmä valo näyttää
-lainanneen säteensä: hopeaan.
-
-Ensi kerran näin kansan koleana aamupäivänä laskiaisen aikaan, kun
-huviväki palasi Courtille'sta. Edellisestä illasta lähtien oli
-satanut jäänsekaista räntää, niin että tiet olivat kuin lampia.
-Vaunut, jotka olivat täynnänsä naamioituja naisia ja miehiä, ajoivat
-hurjassa sekasorrossa kahden peloittavan ihmisrivin välissä, jotka
-kulkivat tien syrjässä. Heillä paloi juopuneissa silmissään tiikerin
-viha. Virstan pituisena jonona ympäröi tämä nuriseva joukko vaunuja
-väistymättä syrjään, vaikka pyörät melkein koskettivat heidän
-rintaansa. Seisoin avonaisten vaunujen istuimella; vähän väliä tuli
-joukosta esiin joku ryysyinen mies, joka ensin kirosi meitä vasten
-kasvoja ja sitten heitti pilven jauhoja päällemme. Lopulta viskattiin
-lokaa. Me ajoimme edelleen ja saavuimme viimein Ile d'Amour'in
-kohdalle ja kauniiseen Romainville-metsään, missä entisaikaan
-oli puiden varjossa vaihdettu niin paljon helliä suuteloita.
-Eräs joukostamme putosi vaunujen istuimelta ja oli lyödä itsensä
-kuoliaaksi tien kivitykseen. Kansa hyökkäsi hänen kimppuunsa ja
-olisi varmaan tappanut hänet, ellemme olisi juosseet hänen avukseen.
-Eräs torventoitottaja, joka ratsasti edellämme sai kiven selkäänsä
--- jauhot olivat loppuneet. En ollut koskaan kuvitellut kansaa
-sellaiseksi.
-
-Aloin ymmärtää vuosisataa ja nähdä missä ajassa elämme.
-
-
-
-
-III
-
-
-Desgenais oli koonnut maatilalleen joukon nuoria miehiä. Mitään
-ei puuttunut hänen talostaan: parhaat viinit, mainio ruokapöytä,
-tilaisuus peliin, tanssiin ja ratsastukseen -- kaikki oli hänen
-vierailleen tarjolla. Desgenais oli rikas ja eli komeasti. Hän
-yhdisti vanhan ajan vieraanvaraisuuden uudenaikaisiin seuratapoihin.
-Hänellä oli hyvin valittu kirjasto ja hänen puheensa oli hienoa ja
-sivistynyttä. Sanalla sanoen, hän oli arvoitus koko mies.
-
-Olin kaiken aikaa hänen vieraanansa ollessani mitä sietämättömimmällä
-tuulella, mutta hän kohteli hienotunteisesti mielialaani. Kun en
-vastannut hänen kysymyksiinsä, lakkasi hän utelemasta. Hänelle oli
-tärkeää vain että unohtaisin rakastajattareni. Jos vain olin yhtä
-innokas metsästys- ja pöytätoveri kuin muut, oli hän tyytyväinen.
-
-On olemassa ihmisiä, joilla on niin palava halu auttaa
-kanssaihmistään, että he katukivellä lyövät kuoliaaksi kärpäsen,
-jonka he näkevät toisen päälaella. He eivät karta mitään keinoja
-estääkseen toiselta jotakin onnettomuutta, ja jos he sen voivat
-tehdä, hykertelevät he tyytyväisinä käsiään, ajattelematta että he
-mahdollisesti ovat auttaneet toista vain ojasta allikkoon. He tekevät
-tämän kaiken sulasta ystävyydestä.
-
-On onnetonta, jos kokematon nuoriso muodostaa käsityksensä maailmasta
-ensimäisten vaikutelmiensa perustalla. Mutta vielä onnettomampia ovat
-sellaiset ihmiset, jotka aina ovat valmiita sanomaan nuorisolle:
-"Usko meitä, sinulla on täysi syy luulla pahinta." Olen myöskin
-kuullut puhuttavan sellaista, jotka eivät usko hyvään eivätkä pahaan,
-olen kuullut puhuttavan naisista, joilla ei ole sydäntä, mutta
-jotka joutuvat samanhenkisten miesten kanssa suhteihin. Sellaisia
-tunteita kutsuvat he hetkellisiksi. He puhuvat niistä kuin kuolleista
-koneista. He ovat sopineet keskenään määrätystä tavasta lausua
-määrättyjä sanoja ja vastata niihin, määrätystä tavasta kirjoittaa
-kirjeitä ja langeta polvilleen. Kaikki on edeltäpäin määrättyä
-kuin paraadissa; ja näihin sääntöihin ovat sidotut harmaapäiset
-vanhuksetkin.
-
-Tämä kaikki tuntuu minusta hullunkuriselta. Onnettomuudekseni en ole
-koskaan voinut sanoa naiselle, jota halveksin, että rakastan häntä,
-vaikkapa hän pitäisikin sitä yleisenä puheentapana eikä antaisi
-sen pettää itseään. En ole koskaan notkistanut polviani ilman että
-sydämeni on ollut mukana. Niin kutsutut keveät naiset ovat olleet
-minulle kokonaan tuntematon ihmisluokka, ja jos olen joskus joutunut
-heidän pauloihinsa, on se tapahtunut pelkästä tietämättömyydestä.
-
-Voin ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, jotka tahtovat pitää
-tunteensa erillään ruumiista, mutta en ymmärrä, miten voi pelata
-valheellisesti. Ehkä tuntuu kerskailevalta, että sen sanon, mutta en
-tahdo itseäni kiittää enkä laittaa: enemmän kuin mitään muuta vihaan
-naisia, jotka nauravat rakkaudelle. Maksakoon he minulle samalla
-mitalla -- me emme kuitenkaan voi koskaan sopia.
-
-He ovat paljon alempana kurtisaaneja. Jälkimäiset voivat valehdella
-kuten edellisetkin, mutta he voivat rakastaa ja sitä eivät edelliset
-osaa. Muistan erään naisen, joka rakasti minua ja joka sanoi minua
-kolme kertaa rikkaammalle miehelle, jonka kanssa hän asui: "Te olette
-ikävä, menen miehen luo, jota rakastan". Tämä tyttö oli enemmän
-arvoinen kuin monet niistä, joille ei makseta.
-
-Vietin koko kesän Desgenais'n luona. Siellä kuulin, että entinen
-rakastajattareni oli lähtenyt Ranskasta. Tämä sanoma herätti minussa
-kestävän tulisen kaipuun.
-
-Se elämä, jota Desgenais'n luona vietettiin, oli minulle niin uutta
-ja tuntui minusta alussa niin surulliselta, omituiselta ja tyhjältä,
-että katselin sitä epäluuloisesti kuin säikkyvä hevonen. Ensimäinen
-kokemukseni oli seuraava.
-
-Desgenais'lla oli niihin aikoihin hyvin kaunis rakastajatar, joka
-piti hänestä paljon. Eräänä iltana kävellessäni Desgenais'n kanssa
-sanoin tälle, että pidin hänen rakastajatartaan erinomaisen kauniina
-ja kiitin hänen kiintymystään ystävääni. Sanalla sanoen, aloin
-laulaa tuon naisen ylistystä ja annoin ystäväni tietää, että hänellä
-mielestäni oli täysi syy tuntea itsensä onnelliseksi.
-
-Hän ei vastannut mitään. Se oli hänen tapaistaan. Hän oli
-maailman kuivin mies. Mutta yöllä maata pantuani ja oltuani ehkä
-neljännestunnin vuoteessa, kuulin äkkiä ovelleni koputettavan. Huusin
-astumaan sisään, arvellen että oven takana oli joku ystävistäni, joka
-ei ollut saanut unta.
-
-Näin naisen astuvan sisään, kalpeana kuin kuolema, puoli-alastomana,
-kukkavihko kädessä. Hän tuli minua kohti ja ojensi minulle kukkansa.
-Niihin oli kiinnitetty paperiliuska, josta luin nämä sanat:
-"Octave'lle ystävänsä Desgenais, odottaen vastapalvelusta."
-
-Olin tuskin lukenut nuo sanat, kun mieleeni välähti, mitä Desgenais
-oli niillä tarkoittanut. Ymmärsin, että hän oli tahtonut lähettää
-rakastajattarensa minulle lahjaksi niiden sanojen johdosta, jotka
-olin hänelle lausunut. Tunsin hänen luonteensa ja tiesin, ettei
-tässä ollut kysymys mistään ylenpalttisesta jalomielisyydestä tai
-kerskailunhalusta. Hän oli tahtonut yksinkertaisesti läksyttää minua.
-Tämä nainen rakasti häntä; ja nyt tahtoi hän opettaa minua olemaan
-rakastamatta, otinpa hänet vastaan tai en.
-
-Minussa heräsivät monenlaiset ajatukset. Tyttöparka itki eikä
-uskaltanut pyyhkiä kyyneleitään pelosta että minä ne huomaisin.
-En voinut ymmärtää, kuinka Desgenais oli saanut tytön tulemaan.
-"Neitiseni", sanoin hänelle, "älkää olko suruissanne. Menkää
-vuoteeseenne älkääkä peljätkö." Tyttö vastasi, että jos hän lähtisi
-huoneestani ennen kuin huomisaamuna, niin lähettäisi Desgenais
-hänet takaisin äidin luo Parisiin. Ja äiti oli hyvin köyhä eikä
-hän uskaltanut palata hänen luokseen. "Hyvä", sanoin, "äitinne on
-köyhä ja ehkä tekin ja siksi ette ole uskaltanut olla tottelematta
-Desgenais'n käskyä. Te olette kaunis ja viettelevä, mutta te itkette
-ja kun kyynelenne eivät koske minua, ei minulla ole muuta sanottavaa
-kuin: Menkää tiehenne! Pidän huolta siitä, ettei teitä lähetetä
-Parisiin."
-
-Minulle on ominaista, että mietiskely, joka useimmille on alituinen
-sielunkyky, on minussa kokonaan tahdostani riippumatonta ja valtaa
-minut sentähden usein intohimon tulisuudella. Se ottaa aika ajoin
-minut valtoihinsa, tahtomattani, tietämättäni enkä mahda sille
-mitään, kun se tulee. Se vie minut minne mielensä tekee.
-
-Kun nainen oli mennyt, nousin istumaan sänkyyn ja sanoin itselleni:
-"Ystäväni, katsos, mitä Jumala on sinulle lähettänyt. Ehkä Desgenais
-ei ollutkaan niin väärässä, kun hän, lähettäessään sinulle
-rakastajattarensa, uskoi sinun tulevan rakastumaan häneen. Näitkö
-häntä tarkoin? Jalonpaa ja jumalallisempaa olentoa ei nainen ole
-synnyttänyt. Itse luonto näyttää vaalineen häntä -- ja kuitenkaan ei
-ystävälläsi, joka ajattelee parastasi, ole muuta keinoa kuin työntää
-sinut noita huulia vasten parantaakseen sinut rakkaudesta.
-
-"Kuinka on tämä mahdollista? Muut kuin sinä olisivat varmaan myöskin
-ihailleet tuota naista, mutta heillä ei olisi ollut siitä mitään
-vaaraa. Hän olisi saanut esiintyä heitä kohtaan kuinka viettelevänä
-tahansa; ainoastaan sinulle olisi siinä piillyt vaara.
-
-"Minkälainen mahtaakaan Desgenais olla -- hänelläkin täytyy olla
-sydän, olkoonpa minkälainen hyvänsä, koska hän elää. Kuinka eroaa se
-sinun sydämestäsi? Hän on mies, joka ei usko mihinkään, ei pelkää
-mitään, hänellä ei ole mitään suruja, ehk'ei mitään huoliakaan.
-Mutta pienikin haava kantapäässä herättäisi varmaan hänessä kauhua,
-sillä jos hänen ruumiinsa pettäisi, mitä olisi hänellä jälellä.
-Mutta minkälainen onkaan olento, joka rääkkää sieluaan niinkuin
-lihankiduttaja ruumistaan? Voiko elää ilman ajatuksia?
-
-"Ajatelkaamme. Mies sulkee käsivarsiinsa maailman kauneimman naisen.
-Hän on itse nuori ja tulinen ja hän ylistää naisen kauneutta ja tämä
-vastaa vakuuttamalla rakkauttaan. Samassa joku lyö miestä olalle ja
-sanoo: 'Naisesi on katunainen.' Hän ei sano muuta -- mutta kaikki
-on lopussa. Jos toinen olisi sanonut: 'Hän on myrkyttäjä', ei mies
-varmaankaan olisi silti rakastanut naista vähemmän tai suudellut
-häntä vähemmän tulisesti. Mutta: 'Hän on katunainen' -- eikä sen
-koommin ole enemmän puhetta rakkaudesta kuin Saturnus-tähdestä.
-
-"Mitä on sitten tuossa sanassa? Sillä on tosin määrätty häpeällinen
-merkityksensä -- mutta se on joka tapauksessa vain sana. Voiko tappaa
-ruumiin pelkällä sanalla?
-
-"Ja jos sinä rakastat juuri tuota ruumista? Joku ojentaa sinulle
-lasin viiniä ja toinen huudahtaa samassa: 'Älä kajoa siihen, se on
-ylen halpaa.' Entä jos kuitenkin päihdytät sillä itsesi?
-
-"Mutta Desgenais -- hän rakastaa varmaan tuota naista, koska hän
-ylläpitää häntä. Onko hänellä siis joku erikoinen tapa rakastaa?
-Varmaankaan ei. Hänen tunteellaan ei ole mitään tekemistä rakkauden
-kanssa eikä hän tee eroa naisen välillä, joka ansaitsee rakkautta, ja
-naisen joka ei ansaitse. Hän ei, yksinkertaisesti, rakasta ketään.
-
-"Mutta mistä se johtuu? Onko hän syntynyt sellaisena vai onko hän
-tullut sellaiseksi? Rakastaminen on yhtä luonnollista kuin juominen
-ja syöminen. Hän ei ole ihminen -- hän on epämuodostuma. Hän panee
-koko uskonsa tunteettomaan ruumiiseensa. Hän ei tunne muuta kuin
-rahan ja ruumiin nautinnon vaihtoa. Mikä juhla onkaan hänen elämänsä
-ja mitä juomia kuohuukaan hänen maljoissaan. Kolmenkymmenen vanhana
-tuntee hän kuin Mitridates kaikkien käärmeiden myrkyt.
-
-"Sen takana on suuri arvoitus ja sinun täytyy, ystäväni, löytää
-sen avain. Hekkumasta voi sanoa, että se täyttää meidän elämämme
-hetkeksi, päiväksi, illaksi, mutta ei enää huomenna, ei iäksi. Ei ole
-olemassa yhtään kansaa maan pinnalla, joka ei kunnioittaisi naista
-miehen lohduttajana ja seuralaisena, pyhänä aseena miehen kädessä.
-Mutta tässä on uskalikko hypännyt sen kuilun yli, jonka Jumala on
-asettanut ihmisen ja eläimen välille. Uskaltaako tämä mykkä titaani
-tukahduttaa sielun rakkauden ruumiin suudelmiin ja painaa huulilleen
-eläimen tunnuksen, ikuisen hiljaisuuden sinetin?
-
-"Yksi on varmaa. Tässä on jotain salaperäistä, jotain niistä
-hämäristä aarnioista, joissa hävityksen henget kuiskuttavat
-toisilleen, kun yö laskeutuu yli maan. Tämä mies ei ole sellainen,
-joksi Jumala on hänet luonut -- sanottakoon häntä huonommaksi tai
-paremmaksi. Hänen sisälmyksensä ovat kuin hedelmättömän naisen tai
-on luonto jättänyt ne vaillinaisiksi tai kasvaa niissä myrkyllisiä
-yrttejä.
-
-"Ystäväni, työ ja ponnistukset eivät ole voineet parantaa sinua.
-Sinun tunnussanasi on ollut: unohtaa ja oppia. Olet lukenut
-kuolleita kirjoja, mutta olet liian nuori elämään raunioilla. Katso
-ympärillesi kalpeaan ihmisparveen, missä sfinksin silmät loistavat
-taivaallisten hieroglyyfien keskellä. Opi ymmärtämään elämän kirjaa!
-Rohkeutta, koulupoika, heittäydy Styksin virtaan, se tekee sinut
-haavoittumattomaksi -- kantakoon tummat aallot sinut sitten kuolemaan
-tai Jumalan luo."
-
-
-
-
-IV
-
-
-"Ainoa hyvä mikä elämässäni on ollut, jos siinä voi sanoa olleen
-jotain hyvää, on se, että kaikki valheelliset ilot kylvivät niin
-paljon tuskaa ja katkeruutta mieleeni, etten voinut enempää kestää."
-Nämä yksinkertaiset sanat lausui nuoruudestaan pyhä Augustinus,
-miehekkäin mies, joka on elänyt maan päällä. Harvat olisivat voineet
-lausua näitä sanoja niin suoraan kuin hän, vaikka ne ovat kaikkien
-sydämissä; ainakin soivat ne ylinnä minunkin mielessäni.
-
-Joulukuussa palasin Parisiin ja otin siellä osaa kaikkinaisiin
-huveihin yhdessä Desgenais'n kanssa, joka oli minuun hyvin
-tyytyväinen. Itse en sitä ollut. Kuta enemmän juoksin huveissa,
-sitä raskaammaksi tuli mieleni. Pian alkoi minusta tuntua siltä
-kuin kaikki ne kuilut, joita ennen olin nähnyt edessäni, olisivat
-ikäänkuin kasvaneet umpeen, ja kaikki hirviöt, joita olin ennen
-kauhistunut, osottautuivat varjoiksi.
-
-Desgenais kysyi minulta, kuinka voin. "Kuinka itse voit?" vastasin.
-"Suretko jotain kuollutta sukulaista? Saako kosteus jonkun vanhan
-kipusi särkemään?"
-
-Desgenais ei vastannut, vaikka hän kyllä kuuli, mitä kysyin häneltä.
-Istuimme pöytään ja joimme, kunnes päämme meni sekaisin. Keskiyön
-aikaan vuokrasimme postihevoset ja ajoimme kymmenen kahdentoista
-virstan päähän maaseudulle syömään aamiaista. Palattuamme menimme
-kylpyyn, sieltä pöytään, sieltä pelisaliin, sieltä vuoteeseen. Kun
-vihdoin olin kotonani, lankesin polvilleni vuoteeni viereen ja itkin.
-Se oli iltarukoukseni.
-
-Omituista kyllä, olin ylpeä siitä, että minua pidettiin toisena
-kuin mitä pohjaltani olin. Kerskailin eläväni paljon huonommin kuin
-itse asiassa elin; tällainen teeskentely antoi minulle eräänlaisen
-oudon surumielisen tyydytyksen. Kun todellisuudessa olin tehnyt mitä
-kerroin tehneeni, en ollut tuntenut muuta kuin ikävää; mutta kun
-keksin tarinan jostakin hurjistelusta, jossa en ollut itse ollut
-läsnä, tunsin, en tiedä miksi, outoa tyydytystä.
-
-Pahimmin koski minuun, kun huvitteluretkillämme Parisin ympäristössä
-tulimme johonkin seutuun, missä olin ennen ollut yhdessä
-rakastajattareni kanssa. Silloin erkanin seurasta ja kuljin allapäin,
-tarkastaen katkeralla mielellä jokaista puuta ja pensasta; meninpä
-niin pitkälle, että potkaisin niitä, ikäänkuin olisin tahtonut särkeä
-ne kappaleiksi. Sen jälkeen palasin muiden luo, mutisten hampaideni
-välitse: "Jumala ei rakasta minua!" Sellaisessa mielentilassa olin
-tuntikausia sanaakaan sanomatta.
-
-Äkkiä iski mieleeni surullinen ajatus, että totuus on alastomuus.
-"Maailma nimittää ihomaaliaan hyveeksi, rukousnauhaansa uskonnoksi
-ja viittansa laahustinta säädyllisyydeksi. Kunnia ja siveys ovat sen
-kamarineitsyitä. Se sekoittaa viiniinsä kaikkien niiden poloisten
-kyynelet, jotka uskovat siihen. Se käy alasluoduin silmin niin kauan
-kuin aurinko on taivaalla. Se kulkee kirkoissa, tanssiaisissa ja
-kokouksissa ja kun ilta on tullut, riisuu se pukunsa ja sen alta
-tulee esiin alaston bakkantti pukinjalkoineen."
-
-Mutta näin ajatellessani kauhistuin itseäni, sillä yhtä selvästi kuin
-näin ruumiin puvun alla näin luurangon ruumiissa. "Onko mahdollista,
-että kaikki on siinä?" kysyin tahtomattani itseltäni. Mutta tultuani
-kaupunkiin tapasin kadulla kauniin tyttösen, joka kulki äitinsä
-käsipuolessa -- seurasin häntä ihailevin silmin ja tunsin itseni
-jälleen lapseksi.
-
-Vaikka vietin ystävieni kanssa suurimman osan päivästä ja vaikka
-olimme niin sanoakseni tehneet järjestelmän huonosta elämästämme, en
-kuitenkaan kokonaan ollut luopunut seuramaailmasta. Maailmannaisen
-näkeminen sai minut aivan tasapainostani, en voinut tarttua häntä
-käteen vapisematta. Mutta olin päättänyt, etten enää rakastaisi.
-
-Eräänä iltana tulin kuitenkin kotiini tanssiaisista, sydän niin
-sairaana, että tunsin sen johtuvan rakkaudesta. Olin istunut
-illallispöydässä kauneimman ja hienoimman naisen vieressä, jonka
-muistan nähneeni. Kun suljin silmäni nukkuakseni, näin naisen
-edessäni. Luulin olevani hukassa ja päätin välttää kaikkia paikkoja,
-missä voisin hänet tavata. Tällaista kuume-tilaa kesti pari viikkoa,
-jonka ajan vietin suurimmaksi osaksi pitkälläni sohvalla, kertoen
-tahtomattani mielessäni jokaisen sanan, jonka olin vaihtanut hänen
-kanssaan.
-
-Ei liene maan pinnalla toista kolkkaa, missä ihmiset niin
-vakoilisivat toisiansa kuin Parisissa. Ei sentähden kulunut pitkää
-aikaa, ennenkuin tuttavani, jotka näkivät minut aina Desgenais'n
-seurassa, julistivat, että olin mitä hurjin elostelija. Maailman
-johdonmukaisuus on ihailtava: yhtä tyhmänä ja kokemattomana kuin se
-piti minua, kun rakastajattareni jätti minut, yhtä tunteettomana ja
-paatuneena piti se minua nyt. Sanottiinpa minulle suoraan, etten
-ollut koskaan rakastanut tuota naista, vaan olin vain teeskennellyt
-kaiken aikaa. Tällä kaikella tahdottiin minulle lausua ylistyssanoja
--- ja pahinta kaikessa oli, että olin niin säälittävän turhamainen,
-että tällainen puhe mairitteli minua.
-
-Tein kaikkeni näyttääkseni niin väsähtäneeltä kuin suinkin, samalla
-aikaa kun sydämeni oli täynnä haluja ja hurjia mielikuvia. Sanoin,
-etten lainkaan välittänyt naisista, mutta aivoni loivat hulluja
-haaveita, jotka veivät todellisuudesta voiton. Ainoa huvini oli
-tehdä itseni luonnottomaksi. Minulle riitti, että joku ajatus oli
-erikoislaatuinen ja loukkasi yleisiä tapoja, jotta kohta antauduin
-sen esitaistelijaksi, vaikka sen kautta paljastui huonoimpia puolia
-luonteessani.
-
-Pahin vikani oli että matkin kaikkea, joka näytti minusta
-harvinaiselta ja kun tahdoin olla alkuperäinen menin ylenmääräisiin
-liiallisuuksiin. Mikään ei ollut mieleeni, mitään en pitänyt edes sen
-arvoisena, että olisin kääntänyt silmiäni siihen. Siitä huolimatta
-väittelin asiani puolesta niin tulisesti, että ranskankielen sanat
-eivät tahtoneet minulle riittää, mutta niin pian kuin joku tuli minun
-puolelleni, laimeni intoni kokonaan. Se oli luonnollinen seuraus
-henkisestä tilastani, joka inhotti minua itseänikin ilman että
-kuitenkaan kykenin sitä muuttamaan.
-
-    Simigliante a quella 'nferma
-    Che non può trovar posa in su le piume,
-    Ma con dar voltà suo dolore scherma.
-
-                                     (Dante.)
-
-Siten vaivasin mieltäni ja jouduin harhatieltä toiselle päästäkseni
-itseäni pakoon.
-
-Mutta kun turhamaisuuteni tuli tyydytetyksi, kärsi sydämeni, niin
-että minussa oli alituisesti ikäänkuin kaksi ihmistä, joista toinen
-nauroi toisen itkiessä. Hulluuteni tuotti minulle joskus aivan
-sietämättömiä tuskia, ja syvimmätkin suruni saivat minut nauramaan.
-
-Oli kerran mies, joka kehui, ettei mikään maailmassa voinut herättää
-hänessä pelkoa. Hänen ystävänsä kätkivät hänen vuoteeseensa ihmisen
-luurangon ja piiloutuivat viereiseen huoneeseen kuullakseen mitä
-tapahtui, kun mies palasi kotiin. He eivät kuulleet mitään ääntä,
-mutta seuraavana aamuna, kun he astuivat miehen huoneeseen, tapasivat
-he hänet istumassa vuoteessa ja leikkimässä luukappaleilla. Hän oli
-menettänyt järkensä.
-
-Minun tilani muistutti jossakin suhteessa tuon miehen tilaa. Mutta
-luupalat, joilla leikin, olivat rakkauteni sirpaleita, ainoita mitä
-minulle oli jäänyt.
-
-Olisi kuitenkin väärin luulla, ettei elämässäni ollut myöskin
-hauskoja hetkiä. Desgenais'n ystävät olivat sivistyneitä nuoria
-miehiä, suuri osa heistä oli taiteilijoita. Vietimme usein yhdessä
-sangen hauskoja iltoja. Yksi joukostamme oli rakastunut kauniiseen
-laulajattareen ja tämä ilahdutti meitä tuoreella, surunvoittoisella
-äänellään. Kuuntelimme häntä istuen kehässä hänen ympärillään,
-silläaikaa kun katettu ruokapöytä odotti meitä. Usein sattui, että
-kun olimme asettuneet pöytään ja pullojen korkit olivat lentäneet
-auki, joku joukostamme tarttui johonkin Lamartinen teokseen ja luki
-siitä väräjävällä äänellä. Oli kuin kaikki muu olisi sellaisina
-hetkinä unohtunut. Tunnit kuluivat ja kun viimein aloimme juhlan,
-olimme todella hauskat nähdä, sillä emme puhuneet mitään, ja
-kyyneleet olivat nousseet silmiimme.
-
-Desgenais, joka muutoin oli kylmin ja kuivin kaikista, oli
-tuollaisina hetkinä käsittämätön. Hän antautui niin välittömästi
-tunnelmiensa valtaan, että olisi voinut luulla häntä haltioituneeksi
-runoilijaksi. Tällaisten purkausten jälkeen valtasi hänet hillitön
-ilo, ja kun viini alkoi vaikuttaa, seurasi sitä hurja hävityksen
-halu. Olen nähnyt hänen hullujen ystäviensä keskellä heittävän
-tuolinsa suurella ryskeellä suljetun ikkunan läpi.
-
-En voinut olla seuraamatta tuon omituisen miehen luonnetta. Hän oli
-minusta oudon, minulle tuntemattoman ihmislajin edustaja. Kun hän
-teki hullutuksiaan, oli syrjässä olevan mahdotonta tietää olivatko ne
-sairaan epätoivon tekoja vaiko hemmotellun lapsen oikkuja.
-
-Juhlapäivinä saattoi hän joutua niin hermostuneen kiihoituksen
-tilaan, että hän käyttäytyi kuin koulupoika. Hän saattoi saada
-toiset naurusta kuolemaan. Hän taivutti minut eräänä päivänä
-lähtemään kanssaan hämärän tultua naamioituina ja omituisella
-tavalla puettuina, soittovehkeet kainalossa, kulkemaan katuja.
-Vaeltelimme siten kaiken yön ja pidimme melua. Kun huomasimme erään
-ajurin nukkuneen pukilleen, irroitimme hänen hevosensa valjaista.
-Teeskennellen tuloa tanssiaisista huusimme sen jälkeen ajurin
-luoksemme, mutta kun tämä herättyään kohotti ruoskansa, lähtivät
-hevoset yksin omia teitään jättäen ajurin yksin vaunuihin. Sitten
-lähdimme Champs-Élysées'lle. Kun Desgenais näki erään ajopelin
-lähestyvän, tekeytyi hän rosvoksi ja pakoitti ajurin astumaan alas
-sekä heittäytymään vatsalleen katuun. Olin kuolla nauruun. Sitten
-aukaisi hän vaunujen oven. Vaunuissa istui nuori mies naisensa
-kanssa, molemmat kauhusta liikkumattomina. Desgenais pyysi minua
-tekemään samoin kuin hänkin, avasin toisen vaunun oven ja senjälkeen
-aloimme hääriä ja kulkea edes takaisin ajopelien takana, niin että
-ihmispoloiset vaunujen sisässä luulivat joutuneensa kokonaisen
-rosvojoukon käsiin.
-
-Uskon, että ihmiset, jotka sanovat, että eläminen maailman
-huvituksissa antaa hyödyllisiä kokemuksia, hämmästyisivät suuresti,
-jos heitä todella uskottaisiin. Maailma hyörii lukemattomina pieninä
-pyörteinä, joilla ei ole mitään yhteyttä keskenään. Kaikki liikkuu
-siinä ryhmittäin kuin muuttolinnut. Saman kaupungin eri osat ovat
-luonteeltaan erilaiset, ja sille joka asuu Chaussée-d'Antinin
-varrella, on yhtä paljon oppimista Marais'sa kuin Lissabonissa.
-Kuitenkin tapaamme muutamia hahmoja samanlaisina kaikissa elämän
-oloissa: toivon, omantunnon, yleisen mielipiteen, ikävän, surun,
-ylpeyden ja kaiken joukossa ihmisen.
-
-Vietimme niin, ystäväni ja minä, kuin joukko muuttolintuja, aikaamme
-kevääseen saakka, iloiten ja meluten.
-
-Mutta nyt kysyy varmaan lukijani kesken kaiken, minkälaisia olivat
-naiset, joiden kanssa elimme. Olenhan puhunut hurjisteluistamme enkä
-ole maininnut mitään heistä.
-
-Ah, te naisen nimeä kantaneet olennot, jotka kuin unikuvat olette
-liukuneet ohi epätodellisen unielämäni, mitä voin sanoa teistä?
-Voiko muistella sellaista, jonka yllä ei lepää pienintäkään toivon
-kajastusta. Onko olemassa mitään, joka oli muistossa mykempää kuin
-te, unohdetumpaa kuin te?
-
-Jos minun täytyy puhua näistä naisista, tahdon valita heidän
-joukostaan kaksi esimerkkiä.
-
-Kuvitelkaa nuorta ja kaunista ompelijatarta, kahdeksantoista
-vuotiasta, joka on täynnä elämänhalua. Hänellä on työnsä vieressä
-romaani, jossa ei puhuta mistään muusta kuin rakkaudesta -- itse
-hän ei taas tiedä mitään siveydestä. Hän ompelee päivät päästään
-ikkunan luona, jonka editse vaelsivat muinoin uskonnolliset kulkueet,
-mitkä poliisi kuitenkin on kieltänyt, ja joiden sijasta nyt kulkee
-saman viranomaisen luvalla kymmeniä ilotyttöjä. Mitä luulette, että
-hän näkee ikkunastaan illalla, kun hänen silmänsä ja kätensä ovat
-uupuneet päivän työstä ja kun hän luo katseensa lähestyvään yöhön?
-Puku, jonka hän on ommellut, hattu, jonka hän on tehnyt köyhin
-kunniallisin käsin hankkiakseen illallista kotiinsa, on julkisen
-naisen omaisuutta. Kymmeniä kertoja päivässä pysähtyvät vuokravaunut
-portin eteen ja sisään astuu nainen, jolla on numeronsa samalla
-tavalla kuin ajurilla, joka on hänet tuonut. Hän astuu ylpeän
-näköisenä sisään, koettelee ja kääntelee peilin edessä kymmenet
-kerrat ompelijattaren työtä, joka on tälle maksanut monen yön unet.
-Ompelijatar näkee naisen ottavan taskustaan kuusi kultakolikkoa eikä
-hän itse saa työstään enempää kuin yhden viikossa. Hän tarkastaa
-tuota naista kiireestä kantapäähän, tutkii hänen koristeitaan, seuraa
-häntä vaunuihin saakka. Mitä uskotte voivan tapahtua? Jonakin pimeänä
-yönä, kun ei ole työtä ja äiti on sairaana, aukaisee hän ovensa ja
-ojentaa kätensä jollekin ohikulkijalle.
-
-Tällainen on tarina eräästä tytöstä, jonka olen tuntenut. Hän taisi
-vähän kaikkea, soittaa pianoa, laskea, piirustaa, vieläpä vähän
-historiaa ja kielioppiakin. Kuinka usein katselinkaan tuskallisella
-myötätunnolla tuollaista luonnon harjoitelmaa, jota maailma vielä
-oli typistellyt! Kuinka usein seurasinkaan yön hiljaisuudessa pienen
-sammuvan kipinän tuiketta ja koetin sytyttää tulen tuhan alla
-piilevään hiillokseen! Tytön pitkillä hiuksilla oli todella tuhan
-väri ja me kutsuimme häntä senvuoksi tuhkimoksi.
-
-En ollut kyllin varakas voidakseni hankkia tytölle opettajia, mutta
-Desgenais tuli hänestä huvitetuksi ja antoi, minun neuvostani,
-hänen oppia uudelleen kaiken sen vähän minkä hän jo oli kerran
-oppinut. Mutta hän ei tehnyt mitään huomattavaa edistystä. Kun
-opettaja oli lähtenyt, pani hän kätensä ristiin ja istui liikkumatta
-tuntikausia katsellen ulos ikkunasta. Eräänä päivänä uhkasin lakata
-häntä avustamasta, jollei hän tehnyt työtä. Silloin meni hän sanaa
-sanomatta kirjansa ääreen, mutta pian sen jälkeen sain tietää, että
-hän oli kaikessa salaisuudessa hiipinyt ulos. Minne hän meni --
-Jumala yksin sen tietää. Ennenkuin hän jätti minut kokonaan, pyysin
-häntä ompelemaan minulle kukkaron. Olen säilyttänyt sitä huoneeni
-seinällä surullisena pyhäinjäännöksenä, katkerana muistona kaikesta,
-mikä tässä maailmassa muuttuu raunioiksi.
-
-Tahdon kertoa toisenkin tapauksen.
-
-Olimme koko päivän kestäneen väsyttävän seikkailu-elämän jälkeen
-kokoontuneet noin kymmenen aikaan illalla Desgenais'n luo. Kun
-saavuimme, oli orkesteri jo työssä ja sali oli täynnä vieraita.
-
-Suurin osa naisista oli teatterityttöjä. He ovat tällaisiin
-tilaisuuksiin kuin luodut, ja sentähden myöskin varsin kysyttyjä.
-
-Heti kun olin astunut saliin heittäydyin valssin pyörteihin. Olen
-aina rakastanut tuota tanssia. Se on rytmiltään jaloin ja esiintuo
-täydellisimmin kauniin naisen ja nuorukaisen liikkeiden sulon. Sen
-rinnalla ovat muut tanssit mauttomia keksintöjä, joiden tarkoitus
-on vain tarjota tanssiville tilaisuutta järjettömään keskusteluun.
-Mutta on kuin omistaisi sen naisen, jota pitää käsivarsissaan puolen
-tunnin ajan valssin pyörteissä; nainen vapisee ja antaa tahdottomana
-tanssittajansa viedä itseään, niin että mies tuntee olevansa samalla
-kertaa ikäänkuin suojelija ja väkivallan tekijä. On naisia, jotka
-antautuvat tanssiin niin kainon hekumallisesti, samalla kertaa niin
-hurjasti ja puhtaasti, ettei mies tiedä, mitä hänen omassa povessansa
-sillä hetkellä liikkuu; hän ei tiedä, onko pelko vai intohimo hänessä
-ylinnä, tuleeko hän itse voitetuksi vai taittuuko nainen, joka on
-hänen käsissään, kuin ruoko myrskyssä. Saksa on valssin kotimaa ja
-sieltä kuvittelee myöskin rakkauden olevan peräisin.
-
-Pidin käsivarsillani loistavaa italialaista tanssijatarta, joka oli
-tullut Parisiin karnevaali-ajaksi. Hän oli puettuna bakkantiksi;
-hänen pukunsa oli pantterin taljasta. En ole koskaan nähnyt mitään
-niin hekumallisen kaunista kuin hän. Hän oli pitkä ja solakka
-ja tanssiessaan teki hän liikkeidensä nopeudesta huolimatta sen
-vaikutuksen kuin hän olisi antanut laahata itseään eteenpäin. Näytti
-siltä kuin hän olisi kokonaan väsyttänyt viejäänsä, ja kuitenkin
-kiiti hän eteenpäin kuin lumottu.
-
-Povellaan oli hänellä suuri kukkavihko, jonka tuoksu tahtomattani
-huumasi minut. Pienimmästäkin käsivarteni kosketuksesta tunsin hänen
-ruumiinsa taipuvan kuin intialaisen liaanin, pehmeänä ja notkeana.
-Tuntui kuin hän olisi ympäröinyt minut kuin tuoksuava silkkiharso.
-Joka käännöksessä kilahti hänen metallinen vyönsä. Hänen liikkeensä
-olivat niin ylimaalliset, että saatoin uskoa näkeväni tähden tai
-hengettären, joka hymyillen kiiteli tietään. Oli kuin suloinen ja
-hekumallinen valssisävel olisi virrannut hänen huuliltaan. Pää oli
-lukemattomine tuuheine mustine palmikoineen takakenossa, ikäänkuin
-hänen kaulansa olisi ollut liian hento kantamaan sen painoa.
-
-Kun valssi oli loppunut, heittäysin nojatuoliin pienen huoneen
-perällä. Sydämeni löi kiivaasti, olin kokonaan suunniltani.
-"Jumalani!" puhelin itsekseni, "onko tämä mahdollista? Oi sinä kaunis
-hirviö, sinä loistava käärme! Oi sinä kiemurteleva ja aaltoileva
-hienoine pilkullisine ihoinesi! Kuinka onkaan sukulaisesi opettanut
-sinua kiemurtelemaan ympäri elämän puun, omena huulilla. Melusina,
-Melusina! Miesten sydämet huutavat luoksesi. Sen sinä tiedät hyvin,
-lumoojatar, joka kuljet tietäsi täynnä salaista hiipivää kaipuuta.
-Sinä tiedät, että meidän kohtalomme on menehtyä, kun tulemme
-läheisyyteesi. Sinä tiedät, että mies voi kuolla hymystäsi, kukkiesi
-tuoksusta, jäsentesi kosketuksesta. Sentähden liikut hymyillen, povi
-täynnä kukkia, sentähden nojaat niin pehmeästi kädelläsi olkaamme.
-Jumalani! Mitä tahdot meistä?"
-
-Professori Halle on kerran väittänyt, että nainen on ihmiskunnan
-hermosto, mies sen lihasto. Humboldt, vakava oppinut, väitti, että
-näkymätön ilmakehä ympäröi ihmisen hermostoa. Onpa ollut uneksijoita,
-sellaisia kuin Spallanzani, jotka ovat aavistelleet luonnossa
-kuudennen aistin olemassaolon -- mutta on tarpeetonta puhua heistä;
-luonto, joka on meidät synnyttänyt maailmaan, joka leikkii kanssamme
-ja joka kerran lopettaa päivämme on kyllin salaperäinen, jottei
-meidän ole syytä itse lisätä pimeyttä, joka meidät ympäröi. Mutta
-kuka mies, joka voi sanoa eläneensä, voi kieltää naisen mahdin?
-Kuka voi väittää, ettei hän ole lakattuaan tanssimasta kauniin
-naisen kanssa, tuntenut käsiensä vapisevan? Kuka voi väittää,
-ettei hän koskaan ole tuntenut sitä salaperäistä vaikutusta, joka
-virtaa naisesta tanssisalissa, soiton kaikuessa, lämpimässä, joka
-saa kattokruunut loistamaan himmeämmin, salaperäistä mahtia,
-joka sähköttää naisen itsensä ja ympäröi hänet kuin aloen tuoksu
-heiluvasta suitsutusastiasta.
-
-Minut valtasi syvä hämmästys. Tiesin vanhastaan, että rakastumisen
-ensi innossa ihmeellinen sädekehä ympäröi rakastettua olentoa.
-Mutta uutta oli minulle, että naisen kauneus, jotkut kukat ja
-kirjava petoeläimen talja saivat aikaan sellaisen sydämentykytyksen
-ja kiihkon. Tuo nainen oli hurmannut minut omituisella tavallaan
-vääntää vartaloaan, minkä hän varmaan oli oppinut joltakin
-sirkusratsastajattarelta, käsivartensa kauniilla ääriviivoilla -- ja
-tämä kaikki oli tapahtunut siitä huolimatta, ettei hän ollut puhunut
-sanaakaan tai edes näyttänyt minuun kiinnittäneen mitään huomiota.
-Minkälainen olikaan kaaos, kun nainen luotiin jo seitsemäntenä
-päivänä?
-
-En kuitenkaan tuntenut rakkautta. Voisin ehkä nimittää tunnettani
-janoksi. Ensimäisen kerran elämässäni tunsin sisässäni väräjävän
-kielen, joka oli vieras sydämelleni. Tuon kauniin petoeläimen näky
-sai toisen pedon sisässäni hereille. Tunsin hyvin, etten olisi voinut
-sanoa tuolle naiselle, että rakastin häntä, että hän miellytti minua
-tai edes että pidin häntä kauniina. Tunsin itsessäni vain halun
-painaa huuleni hänen huuliaan vasten ja sanoa: "Kiedo ympärilleni
-tahdottomat käsivartesi, nojaa rintaani vasten raskas pääsi, paina
-lempeä hymysi huuliani vasten." Ruumiini rakasti häntä, hänen
-kauneutensa hurmasi minut kuin viini.
-
-Desgenais kulki ohitseni ja kysyi, mitä minä haudoin mielessäni.
-"Kuka on hän?" kysyin minä puolestani. "Kuka? Ketä tarkoitat?"
-vastasi Desgenais.
-
-Tartuin häntä käsipuoleen ja vein hänet saliin. Italiatar näki
-meidän tulevan ja hymyili. Astuin askeleen taaksepäin. "Ahaa",
-huudahti Desgenais, "sinä olet tanssinut Marcon kanssa? Tarkoitat
-luonnollisesti häntä!"
-
-"Kuka on Marco?" kysyin.
-
-"Tuo väsähtänyt olento, joka hymyilee tuolla. Pidätkö hänestä?"
-
-"En. Olen vain tanssinut hänen kanssaan ja tahdoin tietää hänen
-nimensä. Muutoin ei hän miellytä minua."
-
-Häpesin paljastaa tunteitani, mutta kohta kun Desgenais oli lähtenyt,
-kiiruhdin hänen jälkeensä.
-
-"Sinä olet nopea", sanoi hän minulle hymyillen, "Marco ei olekaan
-aivan tavallinen tyttö. Häntä ylläpitää herra X., joka on
-lähettiläänä Milanossa. Eräs hänen ystävistään on tuonut Marcon
-tänne. Mutta luota minuun, emme salli sinun kuolla ikävään. Taivutan
-hänet jäämään illallisille."
-
-Tämän sanottuaan lähti hän luotani ja suureksi levottomuudekseni näin
-hänen suuntaavan askeleensa suoraan Marcoa kohti. Seurasin heitä
-silmilläni, kunnes he katosivat väentungokseen.
-
-"Onko tämä siis totta", puhelin itsekseni. "Ja yhdessä
-silmänräpäyksessä! Häntäkö siis olen rakastava. En, en -- vain
-intohimoni ovat herätetyt, sydämeni on levossa."
-
-Koetin tällä tavoin rauhoittaa mieltäni. Samassa löi Desgenais
-olkaani, sanoen: "Menemme pian illallispöytään. Sinä tarjoat
-käsivartesi Marcolle. Hän tietää miellyttäneensä sinua ja se on
-sovittu."
-
-"Kuules", sanoin hänelle, "en tiedä, miten minun on. Minä
-muistutan ontuvaa Vulcanusta, joka savuttuneine partoineen peittää
-luolassaan Venuksen suudelmilla. Hän on kiinnittänyt peloittavat
-silmänsä kauniiseen saaliiseensa -- hän näkee edessään olevassa
-naisessa kaiken mitä hän omistaa. Hän on nauravinaan ilosta, hän
-on vapisevinaan onnesta, mutta koko ajan muistelee hän isäänsä
-Jupiteria, joka asuu ylhäällä taivaassa."
-
-Desgenais katsahti minuun vastaamatta, pisti käsivartensa kainalooni
-ja vei minut mukanaan. "Olen väsynyt", sanoi hän, "olen kyllästynyt
-tähän meluun. Menkäämme syömään, ehkä se saa mielialamme nousemaan."
-
-Illallinen oli loistava, mutta en voinut kajota ruokiin. Huuleni
-olivat kuivat. "Mikä teidän on?" kysyi Marco. En vastannut
-mitään, istuin mykkänä kuin kuvapatsas ja katselin häntä kiireestä
-kantapäähän.
-
-Hän alkoi hymyillä. Myöskin Desgenais, joka seurasi meitä kaukaa,
-hymyili. Marcon edessä oli suuri kristallimaljakko, jonka tuhansiin
-särmiin kattokruunujen valo taittui kaikissa sateenkaaren väreissä.
-Hän ojensi välinpitämättömällä tavallaan kätensä ja täytti maljakon
-ääriään myöten kultaisella Cypron viinillä, idän huumaavalla
-rypälemehulla, joka kerran myöhemmin, Lidon autioilla rannoilla, oli
-tuntuva minusta niin karvaalta. "Juokaa", sanoi hän ojentaen minulle
-maljakon, _"per voi, bambino mio"_.
-
-"Sinun terveydeksesi ja minun", vastasin ojentaen puolestani hänelle
-maljakon. Hän kostutti hiukan huuliaan, mutta minä tyhjensin maljan
-omituisella surumielellä, jonka hän varmaan luki silmistäni.
-
-"Onko viini pahaa?" kysyi hän.
-
-"Ei ole", vastasin minä.
-
-"Onko teillä päänsärkyä?"
-
-"Ei ole."
-
-"Oletteko väsynyt?"
-
-"En."
-
-"Ah, teillä on varmaan sydänsuruja?"
-
-Hän puhui leikilliseen tapaan, mutta hänen silmiensä ilme oli
-vakava. Tiesin hänen olevan Napolista ja huomasin, että hänen
-italialaisverensä alkoi vaistomaisesti lyödä kiivaammin, kun tuli
-puhe rakkaudesta.
-
-Ympärillämme alkoi melu kasvaa. Veri nousi päähän ja lasit
-kilisivät. Viini loi hehkuaan kalpeimmillekin poskille, ikäänkuin
-tahtoen estää häpeän punaa niille nousemasta. Syntyi kumea sorina,
-joka muistutti meren loiskinaa. Humalan myrsky alkoi heitellä
-aaltoja toisiaan vasten. Katseet syttyivät kohdatessaan toisensa,
-kohta taasen sammuakseen. -- Eräs naisista nousee kuin yksinäinen
-aalto ennustaen puhkeavaa myrskyä. Hän viittaa kädellään pyytäen
-hiljaisuutta, tyhjentää lasinsa yhdessä siemauksessa, ja irroittaa
-samalla hiuksensa. Kultainen aalto virtaa hänen olkapäilleen. Hän
-avaa huulensa ja aikoo ruveta laulamaan; hänen silmänsä ovat puoleksi
-suljetut, hänen hengityksensä on raskas, kaksi käheää ääntä saa hän
-rinnastaan -- mutta käy samalla kuoleman kalpeaksi ja putoaa takaisin
-tuolilleen.
-
-Nyt alkoi yleinen meteli, joka ei lakannut ennenkuin illallinen oli
-lopussa. Oli mahdotonta erottaa toisistaan kaikkia niitä huutoja,
-laulupätkiä, naurunpurkauksia, jotka kimposivat ilmaan.
-
-"Mitä sinä ajattelet?" kysyi Desgenais minulta.
-
-"En mitään", vastasin. "Suljen korvani ja katselen."
-
-Juopuneen melun keskellä pysyi kaunis Marco mykkänä, koskematta
-lasiinsa. Hän nojasi päänsä paljaihin käsivarsiinsa ja tuntui
-uneksivan. Mikään ei näyttänyt häntä liikuttavan. "Miksi ette tee
-kuin muutkin?" kysyin häneltä. "Äsken tarjositte minulle Cypron
-viiniä, nyt tahdon tehdä teille saman palveluksen." Täytin suuren
-maljan laitoja myöten ja ojensin sen hänelle. Hän vei sen huulilleen
-ja tyhjensi sen yhdessä hengenvedossa sekä otti sen jälkeen saman
-välinpitämättömän, uneksivan asennon kuin ennenkin.
-
-Kuta enemmän tarkastin Marcoa, sitä omituisemmalta tuntui hän
-minusta. Mikään ei näyttänyt häntä huvittavan, mutta ei myöskään
-ikävystyttävän. Oli nähtävästi yhtä vaikeata ilahduttaa kuin
-suututtaa häntä. Hän teki kaikki mitä häneltä pyysi, mutta ei mitään
-omasta alotteestaan. Hän muistutti minusta kuvapatsasta, joka esittää
-"ikuista unta". Jos kylmä marmoripatsas olisi voinut kulkea unissaan
-olisi se ollut Marcon kaltainen.
-
-"Oletko hyvä vai paha?" puhuin hänelle. "Oletko surullinen vai
-iloinen? Oletko rakastanut? Tahdotko tulla rakastetuksi? Pidätkö
-rahasta, huvituksista? Vai hevosista, vai maalaiselämästä vai ehkä
-yksistään tanssiaisista? Mikä sinua miellyttää? Mistä näet unia?"
-Kaikkiin kysymyksiini sain vastaukseksi saman hymyn, joka ilmaisi
-yhtä vähän iloa kuin surua. Oli kuin olisi se tahtonut vain sanoa:
-Yhdentekevä!
-
-Lähensin huuliani hänen huuliinsa. Hän suuteli minua hajamielisesti
-ja välinpitämättömästi ja pyyhki kohta sen jälkeen nenäliinalla
-suutaan.
-
-"Marco", sanoin hänelle, "onneton se mies, joka sinua rakastaa!"
-
-Hän loi minuun mustat silmänsä, käänsi ne senjälkeen taivasta kohti,
-ja nostaen yhden sormensa ilmaan -- omituisella italialaisella
-tavalla, jota eivät muut voi matkia -- ja lausui kotiseutunsa naisten
-tavallisimman iskusanan: _Forse_ -- ehkä.
-
-Oli tultu jälkiruokaan. Osa vieraista oli noussut pöydästä. Toiset
-tupakoivat, toiset alkoivat pelata. Jotkut naisista tanssivat,
-jotkut nukkuivat. Orkesteri oli alkanut uudelleen soittaa. Kynttilät
-olivat palaneet loppuun, palvelijat toivat uusia sijaan. Näky toi
-mieleeni Petroniuksen pidot, joissa lamput sammuivat ja orjat
-kulkivat varpaillaan juopuneiden isäntiensä keskellä ja varastivat
-pöytähopeat. Kaiken melun keskellä kuului silloin tällöin joku
-laulunsävel, ja kolme englantilaista, kolme synkkää ilmestystä,
-veteli yhtämittaa synkintä ballaadia, minkä heidän soinen isänmaansa
-on synnyttänyt.
-
-"Lähtekäämme", sanoin Marcolle. Hän nousi ja tarttui käsivarteeni.
-
-"Huomiseen", huudahti Desgenais jälkeemme, kun lähdimme salista.
-
-Lähestyessämme Marcon asuntoa alkoi sydämeni lyödä kiivaasti. En
-voinut puhua. En ollut koskaan nähnyt sellaista naista. Hän sen
-sijaan ei osottanut pienintäkään mielenliikutusta minun kulkiessani
-vapisten hänen rinnallaan.
-
-Hänen huoneessaan oli, kuten hänessä itsessäänkin, jotain raskaan
-aistillista. Alabasterilamppu valaisi huonetta vain puoleksi. Tuolit
-ja sohva olivat pehmeitä kuin vuoteet ja näyttivät olevan vain
-silkkiä ja untuvaa. Väkevä tuoksu turkkilaisista suitsutusaineista
-huumasi minut astuessani huoneeseen. Se ei ollut sitä mitä saadaan
-ostaa meidänkin kaduilla, vaan aitoa, suoraan Konstantinopolista
-tuotua, vaarallisinta ja kiihottavinta kaikista tuoksuaineista. Hän
-soitti ja palvelustyttö tuli sisään. Sen jälkeen meni hän, minulle
-sanaakaan sanomatta, tytön kanssa alkooviin ja hetken päästä näin
-hänen makaavan vuoteessa, nojaten käsivarteensa, välinpitämättömän
-näköisenä kuten koko ajan.
-
-Seisoin ja katselin häntä. Kuta enemmän häntä katsoin, sitä
-kauniimmalta hän minusta näytti ja sitä heikommaksi kävi äskeinen
-intohimoni. Oli kuin hänen hiljaisuutensa ja liikkumattomuutensa
-olisivat siirtyneet minuunkin. Heittäysin pitkälleni sohvalle
-vastapäätä alkoovia ja kuoleman kylmyys laskeutui sydämeeni.
-
-Valtimojen tykytys on omituinen kellokoneisto, jonka käynnin kuulemme
-vain yön hiljaisuudessa. Ihminen, vapautuneena ulkomaailmasta, vaipuu
-itseensä; hän kuulee elävänsä. Huolimatta väsymyksestä ja surusta,
-joka painoi mieltäni, en voinut ummistaa silmiäni. Marcon katseet
-olivat suunnattuina minuun. Makasimme ja katselimme toinen toistamme
-hiljaa ja verkkaan, jos niin voi sanoa.
-
-"Mitä teette siellä", sanoi hän vihdoin. "Ettekö tule luokseni?"
-
-"Kyllä", vastasin, "te olette hyvin kaunis!" Samassa kuulin heikon,
-melkein valittavan huokauksen. Yksi kielistä Marcon harpussa oli
-heltynyt. Käänsin päätäni ja näin aamuruskon ensi säteiden punaavan
-ikkunaruutuja.
-
-Nousin ja vedin uutimet syrjään; väkevä valo tunkeutui huoneeseen.
-Seisoin hetken ikkunan ääressä. Taivas oli kirkas ja pilvetön.
-
-"Ettekö tule?" toisti Marco.
-
-Pyysin häntä odottamaan.
-
-Varovaisuussyistä oli hän nähtävästi valinnut asuntonsa kaupungin
-ulkolaidasta. Ehkä oli hänellä jossain toinenkin huoneusto, jossa
-hän otti vastaan rakastajansa ja tämän ystävät. Ikkuna, jonka edessä
-seisoin antoi Luxembourg'in puutarhaan.
-
-Jos painaa kädellään korkinpalan vedenpinnan alapuolelle, tulee
-se ikäänkuin levottomaksi ja sukeltaa helposti sormien välistä
-pinnalle. Samoin tapahtui minussa jotain jota en voinut voittaa ja
-josta en voinut vapautua. Muistot valtasivat mieleni nähdessäni
-Luxembourg'in puiston vanhat käytävät ja niiden tieltä hävisivät
-kaikki muut ajatukset. Kuinka usein olinkaan poikasena maannut
-puiden varjossa, kädessäni kirja, jonka runous huumasi pääni. Olin
-luvatta poissa koulusta. Ah, ne olivat lapsuuteni hurjisteluja.
-Myöskin muita muistoja tulvi vastaani puiden lehdettömiltä oksilta
-ja kellastuneilta ruohokentiltä. Tuolla olin kymmenvuotiaana
-kulkenut veljeni ja kotiopettajani kanssa ja heitellyt leivänmuruja
-paleltuneille linturaukoille; tuolla olin tuntikausia katsellut
-pienten tyttösten tansseja; sydämeni oli tykyttänyt heidän
-lapsellisten laulujensa tahtiin; tuolla olin tuhansia kertoja,
-palatessani koulusta, kulkenut samaa käytävää, joku Vergiliuksen
-säe päässäni ja potkien jalallani pientä kiveä. "Oi lapsuuttani,
-huudahdin, tuolla olet sinä ja täällä minä. Jumalani!"
-
-Käännyin huoneeseen päin. Marco nukkui. Lamppu oli sammunut ja
-päivänvalo oli muuttanut koko huoneen ulkonäön. Huonekalujen
-päällykset, jotka olivat näyttäneet taivaansinisiltä, olivat itse
-asiassa vihertävät, ja Marco, alkoovin kaunis makaava marmoripatsas,
-oli harmaankalpea kuin kuollut.
-
-Värisin tahtomattani. Katselin vuoroin alkooviin, vuoroin puistoon.
-Pääni oli väsynyt eikä jaksanut ajatella. Otin muutaman askeleen
-ja vajosin istumaan. Pöydällä edessäni näin avoimen kirjesäiliön.
-Tahtomattani sattuivat silmäni levitettyyn kirjeeseen, joka sisälsi
-vain muutaman sanan. Luin ne moneen kertaan, ennenkuin ymmärsin
-niiden tarkoituksen. Äkkiä kävi se minulle selväksi. Luin seuraavat,
-jotenkin tottumattomalla kirjoitustaidolla piirretyt sanat:
-
-"Hän kuoli eilen. Hän kutsui yhdentoista aikaan, kun hän tunsi
-voimiensa vähenevän, minut luokseen ja sanoi: 'Louison, nyt saan pian
-nähdä ukkovainajani. Mene tuonne kaappiin ja ota sieltä lakana, joka
-riippuu naulassa. Hän on käärittynä samanlaiseen.' Lankesin itkien
-polvilleni, mutta hän ojensi kätensä ja sanoi: 'Älä itke, älä itke!'
-Ja sen sanottuaan huokaisi hän hyvin syvään..."
-
-Loppu oli revitty pois. En voi kertoa, minkä vaikutuksen tämä
-surullinen kirje teki minuun. Käänsin paperin ja näin Marcon osotteen
-sekä eilispäivän postileiman. Hän kuoli eilen. Kuka? Kuka? huudahdin
-vaistomaisesti, kääntyen Marcon vuodetta kohti, kuollut, kuka sitten?
-
-Marco avasi silmänsä ja näki minun istuvan pitäen kädessäni hänen
-kirjettään. "Äitini", sanoi hän ja lisäsi hetken päästä: "Ettekö
-tulekaan luokseni?"
-
-Hän ojensi kätensä minua kohti. "Hiljaa!" huudahdin minä. "Nuku
-ja jätä minut rauhaan." Hän kääntyi toiselle kyljelle ja nukkui
-uudelleen. Katselin häntä jonkun aikaa ja kun olin varma siitä, ettei
-hän mitään kuulisi, hiivin hiljaa ulos.
-
-
-
-
-V
-
-
-Istuin Desgenais'n kanssa kamiinin ääressä. Ikkuna oli auki. Oli
-yksi noita maaliskuun päiviä, jotka ovat kevään edeltäjiä. Oli juuri
-satanut ja lempeä tuoksu lehahti puutarhasta.
-
-"Mitä nyt teemme, ystäväni?" sanoin Desgenais'lle. "Kevät on tullut.
-Tunnempa halua matkustaa."
-
-"Minä puolestani teen samaa kuin viime vuonnakin", vastasi Desgenais.
-"Lähden maalle, kun aika on tullut lähteä."
-
-"Mitä?" huudahdin minä. "Aiotko viettää vuoden toisensa jälkeen
-samalla tavalla? Aiotko uudistaa viimekesäisen ohjelmasi?"
-
-"Mitä pitäisi minun mielestäsi tehdä?"
-
-"Ei mitään, sinä olet oikeassa", huudahdin nousten tuoliltani. "Mutta
-minä olen väsynyt, Desgenais, väsynyt kaikkeen. Etkö sinä siis
-koskaan kyllästy nykyiseen elämäntapaasi."
-
-"En", vastasi hän.
-
-Silmieni edessä oli kuvajäljennös, joka esitti katuvaa Magdaleenaa.
-Vaistomaisesti ristin käteni.
-
-"Mitä sinä siellä teet?" kysyi Desgenais.
-
-"Jos olisin maalari ja minun pitäisi kuvata surumielisyyttä, niin en
-maalaisi nuorta uneksivaa tyttöä kirja kädessä."
-
-"Mistä se nyt tulee mieleesi?" kysyi Desgenais nauraen.
-
-"Totta tosiaan", jatkoin minä. "Tuo Magdaleena tuossa on
-kyyneleisistä silmistään huolimatta täynnä toivoa. Tuo sairaan kalpea
-käsi, johon hän nojaa päänsä, tuoksuu vielä niistä voiteista, joilla
-se on pessyt Kristuksen jalkoja. Ja hänen mielessään on kokonainen
-armeija ajatuksia ja rukouksia. Se ei ole surumieltä."
-
-"Taulu kuvaa lukevaa naista", sanoi Desgenais kuivasti.
-
-"Onnellista naista, joka lukee onnellista kirjaa", lisäsin minä.
-
-Desgenais ymmärsi mitä tarkoitin. Hän näki että olin käynyt hyvin
-surulliseksi ja kysyi, mikä minua painoi. En vastannut mitään, mutta
-tunsin sydämeni olevan pakahtumaisillaan.
-
-"Octave, ystäväni", sanoi Desgenais, "jos sinulla on joku huoli, niin
-älä epäile kertoa sitä minulle. Puhu avomielisesti, voit luottaa
-minuun."
-
-"Tiedän sen", vastasin. "Sinä olet ystäväni, mutta surullani ei ole
-yhtään ystävää."
-
-Desgenais pyytämällä pyysi minua puhumaan.
-
-"Mutta", sanoin minä, "mitä se hyödyttäisi? Me emme kumpikaan
-voi asiaa auttaa. Vai tahdotko todella että paljastaisin sinulle
-sydämeni?"
-
-"Puhu suoraan", sanoi Desgenais.
-
-"Hyvä, Desgenais, sinä olet kerran tällä paikalla antanut minulle
-neuvojasi. Nyt pyydän sinua kuuntelemaan yhtä tarkkaan kuin minä tein
-silloin. Sinä olet pyytänyt minua kertomaan, mitä tunnen sisimmässäni
--- tahdon sen nyt tehdä. Sano ensimäiselle miehelle, jonka tapaat:
-Kas tuossa joukko nuoria miehiä, jotka kuluttavat aikaansa juoden,
-ratsastaen, pelaten, sanalla sanoen kaikissa mahdollisissa
-huvituksissa. Mikään ei heitä pidätä, he voivat saada kenen naisen
-he tahtovat; he ovat rikkaita. Huolista eivät he tiedä mitään, koko
-heidän elämänsä on yhtä ainoaa juhlaa! Mitä luulet miehen sinulle
-vastaavan? Ehkä hän kutsuu inhimilliseksi heikkoudeksi sellaista
-elämää, mutta luultavammin pitää hän sitä kaiken maallisen onnen
-huippuna.
-
-"Vie sitten tämä mies keskelle tällaista elämää. Aseta hänet pöytään
-kauniin naisen viereen, pane malja hänen käteensä, täytä hänen
-taskunsa kullalla ja sano hänelle: Tällaiseksi on elämäsi muodostuva.
-Sillä aikaa kuin sinä nukut rakastajattaresi vieressä, tömistelevät
-hevosesi tallissa; sillä aikaa kun ratsastelet hiekoitetulla
-puistokäytävällä, kypsyy viini kellarissasi; sillä aikaa kuin
-vietät yösi juomingeissa, kartuttaa pankkiiri omaisuuttasi.
-Jokainen toivomuksesi täytetään. Sinä olet oleva onnellisin ihminen
-maailmassa. Mutta varo juomasta jonakin iltana liian paljon, jottet
-huomaisi ruumistasi kykenemättömäksi nauttimaan. Se olisi suuri
-onnettomuus, sillä sitä ei voi parantaa. Ja kun jonakin kauniina
-yönä ratsastelet metsässä iloisten toverien seurassa, voi sattua,
-että hevosesi kompastuu ja sinä putoat liejuiseen kuoppaan eivätkä
-juopuneet seuralaisesi iloisten huutojensa keskellä kuule sinun apua
-rukoilevaa ääntäsi, vaan saat yksin raajarikkona raahautua metsän
-läpi ja ystäviesi iloinen melu etenee etenemistään. Voit myöskin
-menettää pelissä, onni on vaihteleva. Kun tulet pitojen jälkeen
-kotiin ja istut tulen ääreen, niin varo, ettet lyö kädellä otsaasi
-ja katsele surusta väsynein silmin katkerasti ympärillesi ikäänkuin
-etsien ystävää. Ja varo ennen kaikkea ajattelemasta yksinäisyydessäsi
-kahta olentoa, jossakin, jonkun matalan katon alla, kahta olentoa,
-jotka rauhallisesti nukkuvat käsi kädessä, kun oman loistoisan
-vuoteesi ääressä, ainoana uskottunasi, istuu kalpea olento, joka
-rakastaa vain rahakukkaroasi. Sinä nojaudut hänen puoleensa, tahtoen
-keventää ahdistettua sydäntäsi ja hän päättelee mielessään, että
-sinä lienet menettänyt suuria summia, kun olet niin surullinen. Ja
-jos hän näkee kyyneleitä silmissäsi tulee hän hyvin murheelliseksi,
-sillä ne voivat merkitä, että hän saa ehkä kauankin käyttää sitä
-pukua, joka hänellä on yllään, ja että sormukset hänen sormistaan
-katoavat. Jos joku on voittanut sinulta paljon rahaa pelissä, niin
-varo mainitsemasta naiselle hänen nimeään, jottei hän seuraavana
-päivänä suloisesti hymyillen menisi sen luo, joka on ollut sinun
-turmiosi. Sellainen on inhimillinen heikkous -- onko sinulla
-voimaa sitä kestää? Sinä voit kyllästyä kaikkeen ja kyllästys on
-pahempi kuin kuolema. Jos sinulla on sydän, niin varo rakkautta --
-se on maailmanmiehelle pahempi kuin onnettomuus, se tekee hänet
-naurettavaksi. Hän ostaa rakastajattarensa, ja naisella, joka myö
-itsensä, on oikeus halveksia vain yhtä miestä maailmassa: sitä joka
-häntä rakastaa. Jos sinulla on intohimoinen sydän, niin pidä vaari
-kasvoistasi: sotilaalle on häpeä luopua aseistaan ja maailmanmiehelle
-näyttää jostakin huvitetulta. Hänen kunniansa on tarttua kaikkeen
-öljytyin marmorikäsin, joiden pinnalta kaikki liukuu pois. Jos olet
-kuumaverinen, niin opi tappamaan, jos tahdot itse elää; viini saa
-usein aikaan riitaa. Jos sinulla on omatunto, niin varo öittesi unta.
-Maailmanmies, joka katuu, on kuin laiva, joka on saanut vuodon. Se
-ei voi palata maihin eikä jatkaa matkaansa; tuulet kuljettavat sen
-ulapalle, se täyttyy vedellä ja uppoaa. Jos sinulla on ruumis, niin
-varo kärsimystä, jos sinulla on sielu, niin varo epätoivoa, mutta
-ennen kaikkea, onneton, varo itseäsi ihmisiltä. Sinä olet näkevinäsi
-ympärilläsi tanssivia pareja, jotka pitävät toinen toisiaan kädestä,
-mutta te tanssittekin silkkinuoralla syvyyden yllä, joka on niellyt
-hiljaiseen syliinsä niin monta pudonnutta. Varo, ettei jalkasi
-luista! Itse luonto alkaa karttaa sinua. Puut ja pensaat eivät sinua
-enää tunne, sinä olet pettänyt luonto-äidin lait, ja itse taivaan
-linnut vaikenevat sinun lähestyessäsi. Sinä olet yksin! Pelkää
-Jumalaa! Sinä seisot yksin kasvoista kasvoihin hänen kanssaan,
-kuin jäykkä patsas tahtosi jalustalla. Sade ei sinua virvoita eikä
-ohikulkeva tuuli anna sinulle sitä elämän suudelmaa, jonka se antaa
-kaikelle mikä hengittää. Se puistaa sinua ja panee sinut horjumaan.
-Jokainen nainen, jota syleilet, vie sinulta kipinän elämänvoimaasi
-antamatta sinulle mitään omastaan. Sinä kulutat voimasi ajaen
-takaa tyhjiä harhakuvia. Missä hikipisarasi putoo maahan, nousee
-hautuumaan surullisia kukkia. Sinun täytyy kuolla! Sinä olet
-rakkauden vihollinen -- palaa yksinäisyyteen äläkä odota vanhuutta.
-Älä jätä lasta jälkeesi, älä lisää pilaantunutta vertasi. Häviä kuin
-savu äläkä vie siemeneltä, joka maassa itää, yhtään auringonsädettä
-mukanasi."
-
-Kun olin lopettanut putosin nojatuoliin ja kyynelvirta tulvasi
-silmiini.
-
-"Ah, Desgenais", huudahdin nyyhkien, "sinä et puhunut sillä tavalla
-minulle. Etkö tuntenut silloin totuutta tai jos tunsit, miks'et
-sanonut sitä minulle?"
-
-Mutta Desgenais istui kädet ristissä kalpeana kuin palttina ja suuri
-kyynel putosi hänen poskelleen.
-
-Istuimme molemmat hetken ääneti. Seinäkello löi. Samassa tuli
-mieleeni, että oli kulunut täsmälleen, päivää ja tuntia myöten, vuosi
-siitä kuin sain tietää rakastettuni uskottomuudesta.
-
-"Kuulitko kellon lyövän?" puhelin itsekseni. "En tiedä mitä se nyt
-tuo mukanaan, mutta tämä tunti on kohtalokas hetki elämässäni."
-
-Puhuin näin tietämättä itse mitä tein. Mutta samassa hetkessä astui
-lakeija huoneeseen, tuli minua kohti, tarttui käteeni, vei minut
-syrjään ja kuiskasi korvaani: "Herra, tulen ilmoittamaan teille, että
-isänne on kuolemaisillaan. Hänellä on hiljan ollut halvauskohtaus ja
-lääkärit eivät anna mitään toivoa."
-
-
-
-
-
-
-KOLMAS OSA
-
-
-
-
-I
-
-
-Isäni asui maaseudulla, jonkun matkan päässä Parisista. Kun tulin
-perille, tapasin lääkärin ovella. Hän sanoi minulle: "Tulette liian
-myöhään. Isänne olisi halunnut nähdä teidät ennen kuolemaansa."
-
-Kun astuin sisään, tapasin isäni kuolleena.
-
-"Olkaa hyvä ja pyytäkää kaikkia muita poistumaan ja jättäkää minut
-yksin isäni kanssa", sanoin lääkärille. "Isälläni oli minulle jotain
-sanottavaa. Hän on sen minulle sanova."
-
-Palvelijat lähtivät huoneesta. Lähestyin vuodetta ja nostin varovasti
-liinan, joka peitti kuolleen kasvoja. Mutta kohta kun näin isäni
-piirteet, heittäysin hänen ylitseen ja menetin tajuni.
-
-Kun tulin taas tuntoihini, kuulin lähelläni kuiskailtavan: "Jos
-hän sitä vielä pyytää, niin kieltäkää se häneltä millä tekosyyllä
-hyvänsä." Ymmärsin, että tahdottiin estää minua menemästä kuolleen
-vuoteen luo, mutta teeskentelin, etten ollut mitään kuullut. Kun
-nähtiin, että olin levollinen, jätettiin minut yksin. Odotin, kunnes
-kaikki talossa nukkuivat, ja lähdin taas, kynttilä kädessä, isäni
-huoneeseen. Tapasin siellä nuoren papin istumassa yksin vuoteen
-vieressä.
-
-"Sallikaa orvoksi jääneen valvoa viimeisen yön isänsä luona. Sitä
-ette voine häneltä kieltää. Jääkää viereiseen huoneeseen, otan itse
-vastuulleni tämän asian."
-
-Pappi meni. Pöydällä loimottava kynttilä valaisi vuodetta. Istuin
-papin jättämälle paikalle ja paljastin vielä kerran nuo kasvot, joita
-en enää koskaan olisi näkevä. "Mitä tahdoitte sanoa minulle, isäni?
-Mikä oli viimeinen ajatuksenne, kun etsitte silmillänne poikanne?"
-
-Isälläni oli ollut tapana pitää päiväkirjaa, johon hän tarkkaan
-merkitsi kaikki elämyksensä. Näin tämän päiväkirjan avoinna pöydällä.
-Lähestyin sitä ja lankesin polvilleni sen eteen. Esillä-olevalle
-sivulle oli kirjoitettu seuraavat sanat: "Hyvästi poikani, minä
-rakastan sinua ja kuolen."
-
-Ei tullut kyyneltä silmiini eikä noussut nyyhkytystä rinnastani.
-Kurkkuani kuristi ja suuni oli kuin kiinni lukittu. Mykkänä ja
-liikkumatta katselin isääni.
-
-Hän tunsi elämäntapani ja oli monta kertaa minua siitä nuhdellut.
-Melkein aina kun hänet tapasin, puhui hän tulevaisuudestani ja
-nuoruuteni hurjisteluista. Hänen varoituksensa olivatkin usein
-pidättäneet minut synnistä ja hänen sanallaan oli sitä suurempi
-vaikutus, kun hänen oma elämänsä oli ollut esikuvallinen uhrautuvassa
-itsehillinnässään. Uskoin, että hän oli halunnut nähdä minut vielä
-kerran kehoittaakseen minua kääntymään hyveen tielle. Mutta kuolema
-oli tullut liian nopeaan ja kuolinhetkellään oli hän tuntenut että
-hänellä oli sanottavana minulle vain yksi sana: että hän rakasti
-minua.
-
-
-
-
-II
-
-
-Isäni hautaa ympäröi pieni puuaitaus. Vainajan jo varhain lausutun
-tahdon mukaan oli hän haudattu kylän kirkkomaahan. Sinne vaelsin joka
-päivä ja kulutin suuren osan ajastani istuen pienellä penkillä isäni
-haudan vieressä. Muun osan päivästäni vietin yksin isäni talossa.
-Palvelijoita ei minulla ollut kuin yksi.
-
-Kuinka paljon tuskaa meidän intohimomme voivatkaan meille tuottaa, ei
-sitä kuitenkaan voi verrata siihen suruun, jonka kuolema aiheuttaa.
-Ensimäinen tunne, mikä minulla oli seisoessani isäni vuoteen ääressä,
-oli tunne siitä, että olin mieletön lapsi, joka ei tiennyt mitään
-eikä tuntenut mitään. Tunsin suorastaan ruumiillista tuskaa ja
-vääntelin käsiäni kuin oppipoika, jonka on vaikea herätä.
-
-Ensimäisinä kuukausina ei tullut mieleeni ajatusta enemmän
-menneisyydestäni kuin tulevaisuudestani. Minusta tuntui kuin se mitä
-ennen olin elänyt olisi ollut jonkun toisen kokemaa, niin kaukana
-oli nykyinen suruni entisistä mielentiloistani. Olin väsynyt,
-välinpitämätön kaikesta, ja sisimmässäni nakersi kalvava katkeruus.
-Istuin päiväkaudet kirja kädessä, mutta en lukenut mitään. En
-myöskään ajatellut. Kaikki oli sisässäni tyhjyyttä. Isku, jonka olin
-saanut, oli ollut niin voimakas ja vaikutukseltaan niin kestävä, että
-se oli minut kokonaan lamauttanut ja tehnyt minut tahdottomaksi.
-
-Palvelijani, nimeltään Larive, oli ollut hyvin kiintynyt isääni. Hän
-olikin isäni jälkeen ehkä paras ihminen, jonka olen tuntenut. Hänen
-ei tarvinnut käyttää livree'ta -- ja kun hän oli isäni kokoa, sai
-hän isältäni tämän vanhat puvut. Hän oli saman ikäinen kuin isäni,
-hänen tukkansa oli samalla tavalla harmahtava ja kahtena kymmenenä
-palvelusvuotenaan oli hän omistanut jotain isäni käytöstavasta. Kun
-päivällisen jälkeen kävelin huoneessa edestakaisin, pitkin ja poikin,
-kuulin hänen tekevän samoin etehisessä, mutta vaikka ovi oli auki,
-ei hän koskaan tullut sisään. Joskus näimme toisemme itkevän. Niin
-kuluivat illat toisensa jälkeen ja aurinko oli useimmiten jo aikoja
-sitten laskenut, ennenkuin pyysin Larivea tuomaan sisään valoa tai
-hän sitä itse omasta alotteestaan teki.
-
-Kaikki oli talossa entisessä järjestyksessä; tuskin olimme
-paperipalaa muuttaneet toiseen paikkaan. Isäni suuri nahkapeitteinen
-tuoli oli edelleen kamiinin edessä. Hänen pöytänsä ja kirjansa olivat
-koskemattomina. En edes antanut pyyhkiä tomua hänen huoneestaan,
-koska isäni ei pitänyt siitä että häntä siivouksella häirittiin.
-Isäni hiljainen, yksinkertainen talo tuskin huomasi mitään muutosta
-tapahtuneen. Toisinaan tuntui minusta kuitenkin kuin olisivat,
-istuessani isäni tuolissa, kääriytyneenä isäni työnuttuun seinät
-katsoneet minuun täynnä sääliä. Oli kuin olisin kuullut heikon
-kuiskeen: "Mihin on mennyt isäsi? Tiedämme hyvin, että sinä olet
-hänen poikansa."
-
-Sain Parisista useita kirjeitä ja vastasin niihin kaikkiin, että
-aioin viettää kesäni maalla, kuten isälläni oli ollut tapana tehdä.
-Aloin ymmärtää totuuden vanhassa sananparressa, että kaikessa
-onnettomuudessa on aina jotakin hyvää, ja että suuri suru on
-sielun lepo. Mitä sanomia Jumalan sanansaattajat meille tuovatkin,
-havahduttavat ne meidät aina ajattelemaan elämäämme, ja kun niillä on
-sananvuoro, vaikenee kaikki muu meissä. Ainoastaan ohimenevät surut
-saavat meidät syyttämään ja soimaamaan taivasta, suuret surut panevat
-meidät kuuntelemaan.
-
-Aamuisin vietin tuntikausia syventyneenä luonnon katseluun. Ikkunaini
-edessä oli syvä laakso, jonka keskellä oli kylä kirkontornineen.
-Kaikki oli siellä alhaalla köyhää ja hiljaista. Kevät kukkineen
-ja puhkeavine lehvineen ei herättänyt minussa sitä alakuloista
-mielialaa, jota runoilijat tarkoittavat, kun he sanovat elämän
-vastakohdissa näkevänsä kuoleman ivan hymyn. Jollei tuo käsitys ole
-pelkkä sanontatapa, luulen sen voivan syntyä vain heikosti tuntevissa
-sydämissä. Pelaaja, joka aamuyöstä palaa kotia karvastelevin
-silmin ja tyhjin käsin, voi tuntea olevansa sotakannalla luonnon
-kanssa, niinkuin savuavan yölampun liekki; mutta toista kieltä
-puhuvat puhkeavat lehdet lapselle, joka on menettänyt isänsä. Hänen
-kyyneleensä ovat sukua kasteelle; ja piilipuun lehdet ovat nekin
-kyyneliä. Katsellessani taivasta, metsää ja ketoja ymmärsin mitä
-ihminen on ja mikä häntä voi lohduttaa.
-
-Larive koetti yhtä vähän lohduttaa minua kuin hänen onnistui
-lohduttaa itseään. Isäni kuollessa oli hän peljännyt, että minä
-möisin talon ja veisin hänet mukanani Parisiin. En tiedä, tunsiko hän
-menneisyyttäni, mutta kun tulin taloon, kohteli hän minua epäluulolla
-ja hänen katseensa tahtoivat ikäänkuin lukea sydämestäni. Eräänä
-päivänä annoin tuoda Parisista isäni suuren muotokuvan ja ripustin
-sen ruokasalin seinälle. Kun Larive astui huoneeseen, sattuivat
-hänen silmänsä siihen. Hän jäi hetkeksi päättämättömänä seisomaan
-paikoilleen ja hänen katseensa suuntautuivat vuoroin kuvaan, vuoroin
-minuun. Hänen silmänsä loistivat samalla kertaa ilosta ja surusta.
-Hänen katseensa näytti sanovan: "Jumalan kiitos! Saamme siis jäädä
-tänne suremaan rauhassa." Ojensin hänelle käteni ja hän suuteli sitä
-itkien.
-
-Hän hoivasi minun suruani ikäänkuin se olisi ollut hänen oman surunsa
-herra. Kun aamuisin tulin isäni haudalle, tapasin hänet siellä
-kastelemassa kukkia. Kun hän näki minut, poistui hän ja palasi kotia.
-Hän seurasi minua kaikilla kävelyretkilläni. Kun lähdin ratsastamaan,
-seurasi hän, kielloistani huolimatta, jalan perässä. Kun silmäilin
-taakseni, näin hänen tulevan noin sadan askeleen päässä, keppi
-kourassa ja pyyhkien hikeä otsaltaan. Ostin hänelle eräältä seudun
-talonpojalta hevosen, niin että hän senjälkeen saattoi ratsain
-seurata minua retkilläni.
-
-Kylässä asui muutamia isäni tuttavia, jotka silloin tällöin tulivat
-minua tervehtimään. En ottanut kuitenkaan heitä vastaan. En voinut
-nähdä vieraita ihmisiä. Jonkun ajan kuluttua sain yksinäisyydessäni
-halun tarkastaa isäni papereja. Larive kantoi ne eteeni hartaalla
-kunnioituksella ja levitti ne pöydälle vapisevin käsin.
-
-Jo ensimäiset sivut, joita luin, vaikuttivat minuun virkistävästi
-kuin raikas tuuli, joka liikuttelee lammikon ummehtuneita vesiä.
-Isäni suloinen sielunrauha tulvi tuoksuen vastaani tomuisilta
-paperilehdiltä. Koko hänen elämänsä levittäytyi eteeni; saatoin päivä
-päivältä seurata hänen jalon sydämensä lyöntejä. Vaivuin suloiseen ja
-syvään uinailuun, ja huolimatta sielun ankaruudesta, joka oli noille
-isäni kirjoittamille lehdille ominainen, löysin niistä sanomattoman
-rakastettavuuden. Hyvyyden yksinkertainen kukka tuoksui niiltä
-vastaani. Lukiessani sekaantui muisto isäni kuolemasta hänen elämänsä
-tarinaan, ja syvällä surulla seurasin sen kirkkaan puron kulkua,
-jonka olin nähnyt syöksyvän ikuisuuden valtamereen.
-
-"Mikä oikeudentuntoinen mies, ritari peloton ja nuhteeton!" huudahdin
-itsekseni. "Mikä ajatuksen puhtaus, mikä uskollisuus ystäviä, mikä
-hellyys äitiäni kohtaan, mikä luonnonihailu ja mikä ylevä luottamus
-jumalaan! Isäni, sinun mieleesi ei mahtunut yhtään epäpuhdasta
-ajatusta, sinun sydämesi oli raikas kuin vuoriston vastalangennut
-lumi, kuin sinun valkeat hapsesi. Oi isäni, ne ovat nuoremmat kuin
-minun nuoret suortuvani. Jospa voisinkin elää ja kuolla sinun
-laillasi. Tahdon istuttaa siihen multaan, missä sinä lepäät, uuden
-elämäni taimen, tahdon kostuttaa sitä kyyneleilläni, ja orpojen
-Jumala on salliva sen juurtua ja kukoistaa lapsen tuskan vaalimana
-hänen isänsä muistoksi."
-
-Kun olin lukenut nämä minulle rakkaat paperit, panin ne huolellisesti
-järjestykseen. Päätin alkaa itse pitää päiväkirjaa. Annoin sitoa
-itselleni kirjan aivan samankaltaisen kuin isäni ja päätin järjestää
-elämäntapani isäni esikuvan mukaan. Joka kerta kun kello löi, kysyin
-itseltäni kyyneleet silmissä, mitä mahtoi isäni tehdä tähän aikaan,
-ja niin noudatin tarkoin hänen päiväkirjansa tiedonantoja, olipa että
-siinä mainittiin lukutunnista, kävelyretkestä tai levosta. Sillä
-tavalla totuin levolliseen ja säännölliseen elämään, joka puolestaan
-teki sanomattoman hyvää sydämelleni. Ja illoin menin vuoteeseen
-omituinen hyväntunne ruumiissani, jota suruni vielä lisäsi. Isäni
-harrasti paitsi kävelyjä ja lukemista myöskin puutarhanhoitoa,
-niin että hänen päivänsä oli tasan jaettu henkisen ja ruumiillisen
-askartelun välillä. Myöskin hänen hyväntekeväisyyttänsä jatkoin
-auttamalla köyhiä niinkuin hän olisi tehnyt. Etsin itse retkilläni
-apuatarvitsevat eikä niistä ollut puutetta. Pian tunsivat minut
-kaikki seudun köyhät. Kun sydän on hyvä -- sanon sen ilman epäilystä
--- on surukin terveellinen. Ensi kertaa elämässäni olin onnellinen.
-Jumala siunasi kyyneleeni ja suru vei minut hyveen tielle.
-
-
-
-
-III
-
-
-Eräänä iltana, kävellessäni kylään vievää lehmuskujaa, näin nuoren
-naisen astuvan ulos pienestä, syrjässä olevasta talosta. Hän oli
-puettu hyvin yksinkertaisesti ja kantoi huntua, niin etten voinut
-nähdä hänen kasvojaan. Mutta hänen vartalonsa ja käyntinsä olivat
-niin ihastuttavat, että seurasin häntä kauan silmilläni. Kun hän
-kulki talon edessä olevan kedon yli, tuli pieni valkea kauris hyppien
-häntä vastaan. Hän taputti sitä ja silmäili ympärilleen, ikäänkuin
-etsien jotakin makeaa ruohoa sille tarjotakseen. Näin lähelläni
-karhunmarjapensaan. Taitoin siitä oksan ja lähestyin. Kauris tuli
-muutaman askeleen minua vastaan, mutta pysähtyi äkkiä eikä uskaltanut
-ottaa oksaa kädestäni. Hänen valtiattarensa antoi merkin ikäänkuin
-rohkaistakseen häntä, mutta kauris seisoi paikoillaan ja katsoi
-levottomana valtiatartaan silmiin. Nainen astui silloin luokseni ja
-laski kätensä oksalle, jolloin kauris heti tarttui siihen. Kumarsin,
-ja nainen jatkoi matkaansa.
-
-Kotiin tultuani kysyin Larivelta, tiesikö hän kuka asui kysymyksessä
-olevassa talossa. Se oli näköään vaatimaton, pienen puutarhan
-ympäröimä mökki. Larive tunsi sen. Talossa asui vanhanpuoleinen
-nainen, jonka sanottiin olevan hyvin jumalaapelkääväisen, ja nuori
-leski, rouva Pierson. Hänet olin siis nähnyt. Kysyin Larivelta, oliko
-rouva Piersonilla tapana käydä isäni luona. Larive myönsi sen joskus,
-vaikka harvoin, tapahtuneen. Muuten tiesi Larive hänen viettävän
-hyvin yksinäistä elämää. Emme puhuneet asiasta enempää, minä lähdin
-uudelleen ulos ja istuuduin penkille lehmuskujan viereen.
-
-Omituinen surumieli valtasi minut, kun äkkiä näin kauriin lähestyvän.
-Nousin paikoiltani ja silmäni seurasivat vaistomaisesti polkua, jota
-pitkin olin nähnyt rouva Piersonin katoavan ja tietämättä mitä tein
-lähdin kulkemaan sitä ja olin pian kaukana vuoristossa.
-
-Kello oli lähes yksitoista illalla, kun mieleeni tuli palata kylään.
-Kun olin väsynyt paljosta kulkemisesta, poikkesin tien vieressä
-olevaan taloon saadakseni lasin maitoa ja palasen leipää. Tunsin
-myöskin, että sade oli tulossa, sillä suuria pisaroita putoili jo
-alas. Vaikka tupa oli valaistu ja vaikka kuulin liikettä sisältä,
-ei kukaan tullut avaamaan, kun koputin. Menin silloin ikkunan luo
-kurkistamaan sisään.
-
-Suuri tuli paloi matalassa tuvassa. Isäntä, jonka tunsin, istui
-vuoteen vieressä. Noputin ikkunaan ja kutsuin häntä. Samassa hetkessä
-aukeni ovi ja hämmästyksekseni näin rouva Piersonin astuvan tuvasta.
-Hän kysyi, kuka koputtaja oli.
-
-Olin niin ihmeissäni tavatessani hänet täällä, ettei hän voinut olla
-panematta merkille hämmästystäni. Kun saavutin taas tasapainoni,
-pyysin häneltä lupaa tulla sisään sateen suojaan. Hänen vastattuaan
-myöntävästi astuimme tupaan. Samalla kun koetin arvailla, mikä oli
-saattanut hänet tähän aikaan näin kauas kotoaan etäiseen mökkiin,
-kuulin vuoteesta valittavan äänen, ja kun katsoin sinne päin, näin
-vuoteessa talonpojan vaimon kalpeana, kuoleman ilme kasvoilla.
-
-Rouva Pierson oli istuutunut vastapäätä isäntää, joka näytti kokonaan
-tuskan murtamalta. Hän teki minulle sormella merkin, pyytäen minua
-pysymään hiljaa. Sairas nukkui. Otin tuolin ja istuuduin tuvan
-nurkkaan odottamaan sateen lakkaamista.
-
-Paikaltani saatoin nähdä rouva Piersonin. Hän nousi silloin tällöin,
-meni sairaan luo ja puhui senjälkeen kuiskaten talonpojan kanssa.
-Yksi lapsista, jonka olin nostanut polvilleni, kertoi, että hän oli
-tullut taloon joka ilta äidin sairauden kestäessä ja että hän vietti
-joskus yönkin heidän luonaan. Hän toimitti siis armeliaisuus-sisaren
-virkaa. Hän olikin ainoa, jonka puoleen seudun väki saattoi
-sairastapauksissa kääntyä, lukuunottamatta jotenkin tietämätöntä
-lääkäriä.
-
-"Hän on Ruusu-Birgitta, ettekö tunne häntä", sanoi lapsi kuiskaten.
-
-"En", vastasin hiljaa, "mutta minkätähden kutsutte häntä siten?"
-
-Siihen ei lapsi osannut vastata, mutta luuli, että nimi johtui siitä,
-että rouva Pierson oli kerran ollut ruusumorsiamena.
-
-Tällä välin oli rouva Pierson ottanut harson silmiltään, niin
-että saatoin nyt nähdä hänen kasvonpiirteensä. Hän seisoi vuoteen
-vieressä, pitäen kädessään kuppia, jonka hän ojensi juuri heränneelle
-vaimolle. Hän näytti minusta kalpealta ja hiukan laihalta; hänen
-hiuksensa olivat vaaleat kuin tuhka. En voi sanoa, että hänen
-piirteensä olisivat olleet säännöllisen kauniit. Hänen suuret mustat
-silmänsä olivat kokonaan kiintyneet sairaaseen, joka, vastikään
-kuoleman kynnyksellä oltuaan, nyt vastasi hänen katseeseensa. Tässä
-yksinkertaisessa rakkauden ja kiitollisuuden kuvassa oli sanomaton
-kauneus.
-
-Sade vuosi virtanaan. Autioilla kentillä lepäsi läpitunkematon
-pimeys, jossa silloin tällöin salamat risteilivät. Minusta tuntui,
-kuin olisi rajuilman pauhina ja tuulen suhina olkikaton yläpuolella,
-muodostaen jyrkän vastakohdan tuvassa vallitsevalle hartaalle
-hiljaisuudelle, antanut jotakin suuruutta sille näytelmälle, jonka
-todistajaksi olin tullut. Kuulin sateen lyövän ikkunoihin ja seurasin
-silmilläni liedestä nousevaa savua, joka ajautui joka tuulenpuuskalta
-sisään huoneeseen. Katseeni sattuivat tylsään talonpoikaan,
-säikähtyneihin lapsiin ja pysähtyivät heidän keskellään häärivään,
-varpaillansa kulkevaan lempeään ja kalpeaan naiseen, jonka koko
-mielenkiinto oli keskittynyt sairaaseen. Hän ei näyttänyt huomaavan
-luonnonvoimien temmellystä enempää kuin meidän muiden läsnäoloa. Hän
-näytti vain tietävän, että hän oli tarpeen sairaalle, ja minusta
-tuntui kuin olisi hänen hiljaisessa rakkaudentyössään ollut jotain
-puhtaampaa kuin kirkkaimmassakin taivaassa, ja että hänen täytyi olla
-toisenlainen olento, korkeampi kuin me, voidakseen luonnon raivonkin
-keskellä osottaa niin horjumatonta luottamusta Jumalaan.
-
-Kuka onkaan tuo nainen? kysyin itseltäni. Mistä on hän tullut ja
-kuinka kauan on hän ollut täällä? Näillä seuduin ei pitkään aikaan
-ole valittu ruusumorsianta. En ole kuullut kenenkään puhuvan hänestä.
-Hän tulee tähän aikaan syrjäiseen mökkiin. Hän tulee minne suru
-häntä kutsuu, sivukulkiessaan kauristaan silittäen, metsien ja
-ketojen halki aina yhtä yksinkertaisena, huntu silmillä. Hän ojentaa
-kärsivälle vilvoittavan kalkin. Hän lähestyy itse kuolemaa hiljaisin
-askelin. Tätä kaikkea on hän tehnyt sillä aikaa kun minä olen
-kulkenut synninpesästä toiseen. Täällä oli hän varmaankin syntynyt
-ja täällä hän oli kerran lepäävä kirkkomaassa rakkaan isävainajani
-vieressä. Hiljaisena kuten hän oli elänytkin oli hän kuoleva, hän,
-josta lapset ihmetellen sanoivat: ettekö tunne häntä?
-
-En osaa kertoa mitä siinä liikkumatonna istuessani tunsin. Uskalsin
-tuskin hengittää ja minusta oli kuin olisin tehnyt jonkun pyhyyden
-solvauksen, jos olisin koettanut häntä auttaa tai jos olisin ottanut
-askelenkin häntä kohti.
-
-Rajuilmaa kesti lähes kaksi tuntia. Juuri kun sade lakkasi, nousi
-sairas istualle ja sanoi, että hänen oli parempi, juotuaan hänelle
-ojennetun juoman. Lapset syöksyivät kohta vuoteen luo ja katsoivat
-äitiään puolittain levottomin, puolittain pelokkain silmin, samalla
-kun he pitivät kiinni rouva Piersonin hameesta. Mies jäi tyynesti
-paikalleen ja sanoi: "Olenpa antanut lukea messun hyväksesi eikä se
-maksanut vähän."
-
-Kun mies teki tämän karkean huomautuksen, katsahdin rouva Piersoniin.
-Hänen ajettuneet silmäluomensa, hänen kalpeutensa ja hänen ruumiinsa
-asento osottivat selvästi, että hän oli väsynyt yövalvonnasta.
-"Miesparkani", sanoi potilas, "suokoon, että Jumala maksaa sinulle
-sen takaisin."
-
-En voinut enää pidättyä, vaan nousin paikaltani, vimmoissani siitä,
-että näin näiden typerien ihmisten lukevan ahnaan papin ansioksi,
-mitä taivaan enkeli oli heille tehnyt. Tarkoitukseni oli läksyttää
-heitä siitä aika tavalla, kun näin rouva Piersonin ottavan yhden
-lapsista syliinsä ja sanovan tälle hymyillen: "Suutele äitiäsi, hän
-on pelastettu." Kun kuulin nämä sanat, hillitsin suuttumukseni. Ne
-tulkitsivat liikuttavalla tavalla jalon sydämen tyydytystä. En enää
-nähnyt väsymystä enkä kalpeutta hänen kasvoillaan, jotka loistivat
-ilosta. Ymmärsin, että hän kiitti Jumalaa siitä, mitä oli tapahtunut.
-Potilas oli puhunut, se oli pääasia, samantekevää sitten miten hänen
-sanansa olivat sattuneet.
-
-Jonkun hetken kuluttua pyysi rouva Pierson lapsia herättämään rengin,
-jotta tämä saattaisi hänet kotia. Riensin väliin, selittäen, että
-oli tarpeetonta herättää renkiä, koska minulla oli sama tie --
-edellyttäen että hän soisi minulle kunnian olla saattajanaan. Rouva
-Pierson kysyi enkö ollut Octave de T... Vastasin myöntävästi ja
-kysyin puolestani, oliko hän tuntenut isäni. Ihmeekseni vastasi hän
-minulle pelkällä hymyllä, tarttui iloisesti käsivarteeni, ja niin
-läksimme matkaan.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Kuljimme sanaakaan vaihtamatta. Tuuli oli tyyntynyt. Puut värisivät
-vain hiljaa ja puistivat sadepisarat oksiltaan. Jokunen salama
-leimahti kaukaisuudessa. Kostean ruohon tuoksu täytti viileän ilman.
-Taivas oli taas kirkas ja kuu paistoi vuorien yllä.
-
-En voinut olla ajattelematta kohtalon oikkuja, kulkiessani siinä
-aution seudun läpi keskellä yötä naisen kanssa, jonka olemassaolosta
-en auringon noustessa vielä tiennyt mitään. Hän oli ottanut vastaan
-tarjoukseni yksistään nimeni perustalla ja kulki nyt turvallisesti
-nojautuen käsivarteeni. Hän näytti vajonneen mietteihin. Hänen
-luottamuksensa minuun tuntui joko hyvin rohkealta tai hyvin
-viattomalta -- ja olikin ehkä kumpaakin. Joka askeleelta jonka otimme
-kävi sydämeni ylpeämmäksi ja puhtaammaksi.
-
-Aloimme puhua sairaasta, jonka luota olimme lähteneet, ja luonnosta
-ympärillämme. Kummankaan mieleen ei tullut alottaa tuttavuutemme
-tavanmukaisilla kysymyksillä ja vastauksilla. Hän puhui isästäni,
-mutta yhä samalla tavalla, jolla olin kuullut hänen mainitsevan
-ensi kerran hänen nimensä, se on melkein iloisesti. Sitä mukaa kuin
-kuuntelin seuralaiseni puhetta aloin ymmärtää häntä; hänen oli tapana
-puhua samalla keveällä tavalla kaikesta, kuolemasta, elämästä ja
-surusta. Kaikki inhimilliset kärsimykset eivät olleet horjuttaneet
-hänen luottamustansa Jumalaan, ja minä tunsin säälin hänen hymyssään.
-
-Kerroin hänelle yksinäisestä elämästäni. Hän kertoi puolestaan, että
-hänen tädillään oli tapana käydä useammin isäni luona kuin hänellä;
-he pelasivat korttia kahden jälkeen puolisen. Hän sanoi myöskin, että
-olisin hyvin tervetullut, jos tahtoisin tulla häntä ja hänen tätiään
-tapaamaan.
-
-Päästyämme noin puolitiehen matkastamme, sanoi hän tuntevansa
-väsymystä ja istuutui tien varrella olevalle penkille, jonka tuuheat
-puut olivat suojanneet sateelta. Jäin seisomaan hänen eteensä ja
-näin, kuinka kalpean kuun säteet leikkivät hänen otsallaan. Hetken
-vaitiolon jälkeen nousi hän ja lausui hajamielisen näköisenä:
-
-"Mitä te ajattelette? On jo aika lähteä matkaan."
-
-"Ajattelen, että Jumala on luonut teidät kärsivien lohdutukseksi",
-vastasin hänen kysymykseensä.
-
-"Kaunis puheenparsi -- sillä muutahan tuo ei voi olla teidän
-suussanne."
-
-"Mitä sillä tarkoitatte?"
-
-"Että olette niin nuoren näköinen."
-
-"Sattuu joskus, että ihminen on vanhempi kuin mitä hänen kasvonsa
-osottavat."
-
-"Kyllä", sanoi hän hymyillen, "mutta harvinaista ei myöskään ole,
-että mies on nuorempi kuin mitä puheistaan päättäen voisi luulla."
-
-"Ettekö usko minun elämänkokemukseeni?"
-
-"Tiedän hyvin, että miehet tarkoittavat sillä hulluuksiaan ja pieniä
-vastoinkäymisiään. Mitä voi teidän iällänne elämästä tietää?"
-
-"Hyvä rouva, kahdenkymmenen vuotias mies on usein kokenut elämässä
-enemmän kuin kolmenkymmenen ikäinen nainen. Vapaus, jota miehet
-nauttivat, sallii heidän pikemmin päästä asiain pohjaan. He koettavat
-kaikkia mihin heidän mielensä vetää. He ajavat aina onneaan takaa.
-Mutta kun he ovat päässeet päähän ja kääntyvät katsomaan taakseen,
-huomaavat he, että toivo on jäänyt tielle ja että onni on syönyt
-sanansa."
-
-Näin puhuen olimme saapuneet pienelle kukkulalle, joka jotenkin
-jyrkästi laskeutui laaksoon. Äkkiä alkoi rouva Pierson, ikäänkuin
-jonkun vastustamattoman mielijohteen ajamana juosta ja minä mukana,
-laskematta hänen kättään käsivarrestani. Kostea ruoho liukui
-jalkojemme alla, kun syöksyimme laaksoon, hyppien ja nauraen, kuin
-kaksi linnunpoikaa.
-
-"Kas vain!" virkkoi rouva Pierson, "olinpa äsken aika väsynyt,
-mutta nyt en ole enää. Ja tiedättekö mitä?" lisäsi hän hymyillen,
-"teidän pitäisi kohdella elämänkokemustanne samaan tapaan kuin minä
-kohtelen väsymystäni. Olemme tehneet hauskan huvimatkan ja hankkineet
-itsellemme ruokahalua illalliseksi."
-
-
-
-
-V
-
-
-Seuraavana päivänä lähdin hänen luokseen. Hän istui pianon ääressä
-ja hänen vanha tätinsä istui ikkunan luona, koruompelus kädessään.
-Hänen pieni huoneensa oli täynnä kukkia, kaunis päiväpaiste leikki
-ikkunaverhoilla ja suuri lintuhäkki oli hänen vieressään.
-
-Olin odottanut, että hänen asuntonsa muistuttaisi nunnan kammiota
-tai ainakin pienen maaseuturouvan kotia, missä ei tiedetä
-maailman tapahtumista enempää kuin mitä sattuu kahden peninkulman
-sisäpuolella. Tunnustan rehellisesti, että tuollaiset pienet olennot,
-jotka kätkeytyvät kaupunkien tuhansien tuntemattomien kattojen
-alle, ovat aina vaikuttaneet minuun luotaan työntävästi kuin vesi
-ummehtuneissa säiliöissä. He eivät hengitä raikasta ilmaa. Heidän
-unhoitetun elämänsä yllä lepää jo kuoleman varjo.
-
-Rouva Piersonin pöydällä oli sekä uusia lehtiä että kirjoja,
-mutta ne näyttivät hyvin koskemattomilta. Huolimatta suuresta
-yksinkertaisuudesta oli sekä hänen puvussaan että hänen
-huonekaluissaan jotain päivän muodista, hetkestä, elävästä elämästä,
-vaikk'ei hän itse näyttänyt kiinnittävän siihen huomiota. Hänen
-makunsa oli ihmeteltävän vapaa oikusta, tuores ja viehättävä.
-Hänen puheensa todisti hyvää kasvatusta; hän keskusteli keveästi
-ja vapaasti mistä aiheesta hyvänsä. Hänen luonteessaan oli jotain
-samalla kertaa naivia, syvää ja rikasta. Avara ja vapaa henki
-liikkui hänen yksinkertaisen sydämensä ja hänen vaatimattomain
-elämäntapojensa yllä -- niinkuin myrskypääskynen leijaa korkealla
-taivaan sinessä pesänsä yllä, jonka se on rakentanut alhaalle
-ruohostoon.
-
-Keskustelimme kirjallisuudesta, musiikista, vieläpä politiikastakin.
-Hänellä oli tapana viettää syksyä Parisissa; siellä tuli hän
-tekemisiin maailman kanssa. Siinä oli hänen tietämisensä juuret,
-lopun hän arvasi.
-
-Mutta ennen kaikkea ihailin hänen lakkaamatonta iloisuuttaan. Hänestä
-saattoi sanoa, että hän oli kuin kukka, jonka tuoksu on iloisuus.
-
-Tämä piirre oli hänessä sitä huomattavampi, kun se oli ristiriidassa
-hänen kalpeutensa ja hänen suurten mustien silmiensä kanssa,
-puhumattakaan siitä, että joistakin sanoista, joistakin katseista
-saattoi päättää, että hän oli elämässä paljon kärsinyt. Hänen otsansa
-puhdas kirkkaus ei ollut tästä maailmasta, vaan Jumalan lahja, jonka
-hän oli antava takaisin koskemattomana. Oli hetkiä, jolloin hän
-muistutti viisasta neitsyttä, joka tuulen käydessä, asettaa kätensä
-lamppunsa suojaksi.
-
-Tuskin olin ollut puoli tuntia hänen huoneessaan, kun tunsin
-vastustamatonta halua kertoa hänelle kaikki mitä kannoin sydämelläni.
-Ajattelin mennyttä elämääni, surujani ja pettymyksiäni. Aloin kävellä
-edestakaisin huoneessa, kumarruin hengittämään kukkien tuoksua tai
-katselemaan auringon leikkiä ulkona. Lopulta pyysin häntä laulamaan
-jotakin ja hän suostui kohta pyyntööni. Hänen laulaessaan menin
-ikkunan luo ja seurasin häkissä hyppiviä lintuja. Ja mieleeni tuli
-Montaignen lause: "En rakasta enkä kunnioita surua, vaikka ihmiset
-osottavat sille erikoista suosiotaan. He pukevat sen viisauden,
-hyveen ja hyvän omantunnon verhoon -- ja se on ikävä, ruma puku."
-
-"Niin, täällä on onni, ilo ja unohdus!" huudahdin vaistomaisesti.
-
-Hänen ystävällinen tätinsä nosti päänsä ja katsoi kummastuneena
-minuun. Punastuin korviin saakka ja istuuduin sanaakaan sanomatta.
-
-Lähdimme puutarhaan. Valkea kauris, jonka olin eilen nähnyt, makasi
-ruohikossa. Nähtyään rouva Piersonin, nousi se kohta ja juoksi häntä
-vastaan ja seurasi meitä sen jälkeen tuttavallisesti kaiken ajan.
-
-Äkkiä ilmestyi puiston käytävälle ristikkoportista eteemme
-suurikasvuinen nuori mies, puettuna mustaan papilliseen pukuun.
-Hän tuli suoraan meitä vastaan ja sanoi tulleensa tervehtimään
-rouva Piersonia. Olin huomaavinani, että hänen vastenmieliset
-kasvonsa pimenivät, kun hän näki minut. Olin nähnyt hänet joskus
-kylässä ja tiesin että hänen nimensä oli Mercanson. Hän oli käynyt
-Saint-Sulpicen pappiskollegion ja oli seurakunnan kirkkoherran
-sukulainen.
-
-Hän oli sekä lihava että kalpea ja näitä kahta ominaisuutta en ole
-koskaan voinut kärsiä yhdessä. Sitäpaitsi todisti hänen hidas,
-änkyttävä puheensa koulumestarimaista, pientä luonnetta. Hänen
-käyntinsäkin, joka ei ollut luonteva, ärsytti minua. Ja mitä
-katseeseen tulee, ei hänellä saattanut sanoa sellaista lainkaan
-olevan. Pelkään aina ihmisiä, joiden silmät eivät sano mitään. Näiden
-ulkonaisten merkkien mukaan olin tehnyt johtopäätökseni Mercansonin
-luonteesta ja valitettavasti olin osannut oikeaan.
-
-Hän istuutui penkille ja alkoi puhua Parisista, jota hän kutsui
-uudenajan Babyloniksi. Hän tuli juuri sieltä ja oli tuntevinaan
-koko maailman. Hänen oli tapana seurustella rouva de B:n luona,
-joka oli enkeli. Hän oli usein saarnannut hänen salongissaan ja
-läsnäolijat olivat polvillaan kuunnelleet. (Pahinta asiassa oli se,
-että se oli totta.) Yksi hänen ystävistään, jonka hän oli vienyt
-rouva B:n seurapiiriin, oli myöhemmin erotettu kollegiosta, koska
-hän oli vietellyt nuoren tytön. Koko asia oli niin inhottava, niin
-surullinen! Hän lausui rouva Piersonille tuhansia kohteliaisuuksia
-siitä armeliaisuuden työstä, jota tämä oli suorittanut
-paikkakunnalla. Hän oli kuullut puhuttavan rouva Piersonin
-hyvyydestä ja hellyydestä sairaita kohtaan ja vieläpä että hänellä
-oli tapana itse valvoa potilasten vuoteiden ääressä. Se oli todella
-uhrautumista. Hän kyllä muistaisi mainita siitä Saint-Sulpicessä. Oli
-ihme, ettei hän luvannut puhua siitä myöskin Isälle-Jumalalle!
-
-Väsyneenä papin jaaritteluun ja peljäten että jollakin varomattomalla
-tavalla ilmaisisin inhoni häntä kohtaan, heittäysin pitkälleni
-ruohoon ja aloin leikkiä kauriin kanssa. Mercanson suuntasi minuun
-elottoman katseensa ja sanoi:
-
-"Kuuluisalla Vergniaud'lla oli myöskin tapana istua maassa ja leikkiä
-eläinten kanssa."
-
-"Sangen viaton tapa, arvoisa kirkkoherra", vastasin. "Jollei
-ihmisillä olisi pahempia, voisi maailma elää rauhassa, ilman että
-ihmisten tarvitsisi sotkeutua toistensa asioihin."
-
-Vastaukseni ei miellyttänyt häntä; hän rypisti otsaansa ja alkoi
-puhua muista asioista. Hän kertoi, että hän oli saanut sukulaiseltaan
-kylässä asian toimitettavakseen. Tämä oli puhunut hänelle eräästä
-köyhästä poloisesta, joka ei pystynyt ansaitsemaan ruokaansa. Hän
-asui siellä ja siellä, oli itse käynyt hänen luonaan, mutta toivoi
-että rouva Pierson...
-
-Olin koko ajan katsonut rouva Piersoniin ja odotin vain hänen
-vastaustaan, toivoen, että hänen äänensä olisi vapauttanut minut
-siitä inhon tunteesta, jonka papin puhe oli minuun tuonut. Mutta hän
-nyökäytti vain päätään, ja pappi lähti matkaansa.
-
-Kun pappi oli mennyt, palasi iloisuutemme. Lähdimme puutarhan perällä
-olevaan kasvimajaan.
-
-Rouva Pierson hoiteli kukkiaan samalla hellyydellä kuin lintujaan
-ja sairaita talonpoikiaan. Hän tahtoi että kaikilla oli hyvä hänen
-ympärillään, jokaisen piti saada vesipisaransa ja auringonsäteensä,
-jotta hän itse saattoi tuntea itsensä onnelliseksi. Hänen pieni
-kasvimajansa oli ihastuttavan hyvästi hoidettu. Kun olimme
-lopettaneet kävelymme, virkkoi hän:
-
-"Herra de T., nyt olette nähnyt pienen maailmani. Te olette nähnyt
-kaiken mitä omistan ja tässä loppuu valtakuntani."
-
-"Rouva Pierson", vastasin minä, "isäni nimi on avannut minulle ovet
-tähän taloon. Jos se hankkisi minulle luvan tulla vastakin tänne,
-saisi se minut uskomaan, ettei onni ole minua kokonaan unohtanut."
-
-Hän ojensi minulle kätensä ja minä puristin sitä kunnioittavasti,
-uskaltamatta viedä sitä huulilleni.
-
-Kun iltasella menin vuoteeseeni, väikkyi pieni valkea talo silmissäni
-ja ajatuksissani näin kuinka olin kulkenut kylän läpi ja kolkuttanut
-talon portille. "Sydänparkani", huudahdin yksinäisyydessäni, "kiitos
-Jumalan, sinä olet vielä nuori, sinä voit elää, rakastaa!"
-
-
-
-
-VI
-
-
-Olin eräänä iltana rouva Piersonin luona. Enemmän kuin kolmen
-kuluneen kuukauden aikana olin käynyt hänen luonaan melkein joka
-päivä -- ja siinä on kaikki mitä minulla on siitä ajasta kerrottavaa.
-"Olla niiden läheisyydessä, joita rakastaa, on tarpeeksi", sanoo La
-Bruyère. "Puhummeko heidän kanssaan, ajattelemmeko heitä vaiko aivan
-muita asioita, se on yhdentekevää. Meille riittää, että saamme olla
-heidän läheisyydessään".
-
-Rakastin niinkuin en koskaan ennen. Kolmen kuukauden aikana olimme
-tehneet yhdessä pitkiä kävelyretkiä, olin päässyt osalliseksi hänen
-rakkaudentöistään, samoilimme puhellen ja uneksien varjoisia teitä,
-hän hevosella ratsastaen, minä jalan, keppi kädessä. Siellä täällä
-noputimme jonkun mökin oveen. Metsän reunassa oli pieni penkki, missä
-häntä iltapäivällä aina odotin. Ilman erikoista sopimusta tapasimme
-siellä toisemme säännöllisesti. Aamuisin harrastimme lukemista ja
-musiikkia, iltasin pelasin tädin kanssa kamiinin ääressä korttia
-niinkuin isäni muinoin. Rouva Pierson oli aina läsnä ja täytti
-kokonaan mieleni hymyilevällä olennollaan. Mitä teitä oletkaan,
-sallimus, vienyt minut onnettomuuteen! Mikä leppymätön kohtalo
-lepäsikään elämäni yllä! Mutta turha valittaa sen, jonka elämä kerran
-on ollut niin vapaa, niin täynnä lepoa ja toivoa. Ei ole olemassa
-mitään ihanampaa kuin rakastaa!
-
-Tuntea elävänsä voimakkaasti ja syvästi, tuntea olevansa ihminen,
-Jumalan luoma -- se on rakkauden ensimäinen lahja. Rakkaus on
-selittämätön kaikessa salaperäisyydessään. Kuinka maailma sen
-kahlehtiikaan, tahraa sen lialla, hautaa sen ennakkoluulojen
-vuoren alle -- aina nousee rakkaus, voimakkaana ja kohtalokkaana;
-laki, jota se tottelee, on yhtä iäinen kuin se laki, jonka mukaan
-auringot kiertävät taivaalla rataansa. On olemassa side terästä
-kestävämpi, jota emme voi nähdä tai käsin koskettaa. Kohtaamme ensi
-kerran jonkun naisen, luomme häneen katseemme, puhumme sanan hänen
-kanssaan emmekä koskaan häntä unohda. Miksi muistamme juuri hänet
-emmekä ketään toista? Kysy järjeltäsi, kokemukseltasi, päältäsi,
-sydämeltäsi ja vastaa, jos voit. Sinä näet kaksi olentoa, toisen
-täällä, toisen tuolla ja niiden välillä ilmaa, tyhjyyttä. Oi hullut
-ihmiset, jotka yritätte selittää rakkautta! Se ei ole puhettanne vaan
-tunteitanne varten. Sinä olet vaihtanut katseen tuntemattoman olennon
-kanssa, joka kulki ohitsesi, ja samassa hetkessä on jotakin sinussa
-liikkunut. Sinä olet juurtunut maahan kuin kätkössä lepäävä siemen,
-joka äkkiä tuntee kuinka elämä nostaa sitä päivää kohti ja kuinka se
-alkaa tehdä vartta ja terää.
-
-Olimme kahden huoneessa, ikkuna oli auki, ja sen läpi kuulin pienen
-puutarhan laidassa olevan suihkukaivon loiskinan. Jumalani! Olisin
-halunnut laskea joka pisaran, joka putosi sillä aikaa kuin siinä
-istuimme kahden ja puhelimme. Silloin huumaannuin niin, että olin
-menettää järkeni.
-
-Sanotaan, ettei mikään tunne ole niin nopea kuin vastenmielisyyden
-tunne, mutta minä luulen, että ihminen vielä nopeammin aavistaa,
-onko hän tuleva toista rakastamaan. Pienimmätkin sanat saavat
-silloin syvällisen merkityksen. Yhdentekevää, mitä huulet sanovat,
-kun sydämet puhuvat. Mikä sanomaton sulo onkaan naisen katseissa,
-joka vetää sydäntämme puoleensa. Alussa tuntuvat kaikki sanat, joita
-vaihdetaan, pelokkailta kokeilta, mutta pian valtaa selittämätön
-ilo, on kuulevinaan kaiun omista sanoistaan, ja sydän alkaa lyödä
-kiihkeämmin. Kuinka suloinen on jokainen kosketus, jokainen pieni
-lähestyminen! Ja kun viimein saa varmuutta vastarakkaudesta, kun
-on toisessa löytänyt sisarsielunsa, jota on etsinyt, mikä rauha
-laskeutuukaan silloin sieluun! Puhe lakkaa itsestään; toinen tietää
-etukäteen, mitä toinen aikoo sanoa. Sielut ojentuvat toisiaan vastaan
-ja huulet vaikenevat. Mikä hiljaisuus, mikä unohdus!
-
-Vaikka olin rakastanut rouva Piersonia ensi näkemästä saakka ja
-vaikka rakkauteni oli kasvanut hulluuden rajoille, oli kuitenkin
-kunnioitukseni häntä kohtaan niin suuri, etten ollut sanonut hänelle
-siitä sanaakaan. Jollei hän olisi kohta niin avomielisesti tullut
-minua vastaan, olisin ehkä ollut rohkeampi ja antanut ilmaisun niille
-rajuille tunteille, jotka valtasivat minut joka kerta kun minun piti
-lähteä hänen luotaan. Mutta hänen luottavassa avomielisyydessään
-oli jotain, joka hillitsi minut. Lisäksi tiesin hänen kohtelevan
-minua ystävällisesti isäni takia. Tämä sai minut vieläkin enemmän
-hillitsemään itseäni, koska tahdoin olla isäni nimen arvoinen.
-
-Sanotaan että puhua naiselle rakkaudesta on samaa kuin tehdä hänelle
-rakkaudentunnustus. Me puhuimmekin siitä harvoin. Mutta joka kerta
-kun satuin koskettelemaan tätä aihetta, käänsi rouva Pierson puheen
-toisaalle. Miksi hän niin teki, sitä en ymmärtänyt; teeskentelyä
-se ei ollut. Olin huomaavinani, että hänen kasvonsa sellaisissa
-tapauksissa saivat melkein ankaran, vieläpä kärsivän ilmeen. Kun en
-ollut koskaan kysynyt häneltä mitään hänen entisestä elämästään ja
-kun en tahtonutkaan sitä udella, jätin kohta tämän aiheen.
-
-Sunnuntaisin pidettiin tanssit kylässä ja hän meni niihin melkein
-aina. Silloin oli hän pukeutunut, vaikkakin yksinkertaisesti,
-tavallista hienommin. Hänellä oli kukkia hiuksissa, joku vaalea nauha
-tai muuta sellaista. Koko hänen olentonsa tuntui nuoremmalta ja
-välittömämmältä. Hän rakasti tanssia hauskana ruumiin harjoituksena,
-ja hän karkeloi sydämensä pohjasta. Hän istui tavallisesti aivan
-orkesterin vieressä. Väliajoilla puhui ja naureskeli hän kylän
-tyttöjen kanssa, jotka hän tunsi melkein kauttaaltaan. Minuakin
-kohteli hän tällöin vapaammin kuin tavallisesti. En tanssinut, koska
-minulla oli surua, mutta seisoessani hänen takanaan ja huomatessani,
-kuinka tuttavallisesti hän minua kohteli, jouduin useammin kuin
-kerran kiusaukseen tunnustaa hänelle rakkauteni.
-
-Mutta jokin selittämätön pelko pidätti minua siitä. Pelkkä ajatuskin,
-että tekisin hänelle tunnustukseni, sai minut vakavaksi keskellä
-iloista hälinää. Olin joskus aikonut kirjoittaa hänelle, mutta poltin
-aina kirjeeni, kun olin tullut puolitiehen.
-
-Sinä iltana, josta tässä on kysymys, olin syönyt päivällistä hänen
-luonaan ja katselin ympärilleni hänen rauhallisessa huoneessaan,
-ajatellen, kuinka tyyneksi elämäni oli muodostunut siitä lähtien
-kuin olin oppinut hänet tuntemaan. Sanoin itsekseni: "Miksi vaatia
-enempää? Eikö tämä riitä sinulle? Kuka tietää, ehk'ei ole Jumalan
-tahto, että saat enempää. Jos tunnustaisin hänelle rakkauteni, mitä
-silloin tapahtuisi? Ehkä hän kieltäisi minua enempää tulemasta
-luokseen. Ja tekisinkö tunnustukseni kautta hänet tai itseni
-onnellisemmiksi kuin nyt olemme?"
-
-Seisoin pianoon nojaten, kun tätä ajattelin. Mieleni kävi yhä
-raskaammaksi. Päivä teki laskua. Hän nousi sytyttääkseen kynttilän.
-Kun hän jälleen istuutui, näki hän kyyneleen kimaltavan silmässäni.
-"Mikä teidän on?" kysyi hän. Minä käänsin pääni pois.
-
-Etsin turhaan jotakin selitystä, ja kun tahdoin välttää hänen
-katseitaan, nousin ja menin ikkunan luo. Ilma oli lempeä, kuu kohosi
-lehmuskujan yli, missä olin nähnyt hänet ensi kerran. Vaivuin syviin
-ajatuksiin, unohdin kaikki, vieläpä hänen läsnäolonsakin, ojensin
-käteni taivasta vasten ja aloin nyyhkyttää.
-
-Hän oli noussut ja seisoi takanani. "Kuinka teidän on?" kysyi hän
-uudelleen. Vastasin hänelle, että isäni kuolema oli niin elävästi
-tullut mieleeni, kun olin katsonut autioon laaksoon. Senjälkeen
-sanoin hyvästit ja lähdin.
-
-En osannut itselleni selittää, minkätähden olin päättänyt vaieta
-tunteistani. En mennyt kotia, vaan aloin kuin mielipuoli harhailla
-kylässä ja metsissä. Istuin jollekin penkille ja nousin taas kohta.
-Puoliyön aikaan vaelsin taas rouva Piersonin talon eteen. Hän oli
-ikkunassa. Kun näin hänet, tunsin vapisevani ja tahdoin kääntyä
-takaisin, mutta jäin kuin lumottuna paikoilleni ja istuuduin hetken
-päästä penkille ikkunan alle.
-
-En tiedä, oliko hän nähnyt minut, mutta kohta kun olin istuutunut,
-kuulin hänen laulavan erään romanssin kertosäkeitä, ja kukkanen
-putosi olkapäälleni. Se oli sama ruusu, jonka illalla olin nähnyt
-hänen povellaan. Otin sen käteeni ja vein sen huulilleni.
-
-"Kuka siellä on? Tähän aikaan! Tekö?"
-
-Ja hän mainitsi nimeni.
-
-Puutarhan veräjä oli puoleksi avoinna. Nousin sanomatta sanaakaan ja
-lähdin puutarhaan. Kuljin kuin unissakävijä ja pysähdyin keskelle
-ruohokenttää.
-
-Samassa näin hänen tulevan portaille. Hän näytti epäröivän näköiseltä
-ja silmäili ympärilleen kuun valossa. Hän astui jonkun askelen minua
-vastaan, minä tulin häntä kohti. En voinut puhua, lankesin polvilleni
-hänen eteensä ja tartuin hänen käteensä.
-
-"Tiesin tämän, Octave", sanoi hän. "Mutta koska asia on näin
-pitkällä, täytyy teidän matkustaa. Tehän olitte tervetullut joka
-päivä luokseni. Eikö siinä ollut tarpeeksi? Mitä voin tehdä? Olen
-antanut teille ystävyyteni. Olisin mielelläni nähnyt, että teilläkin
-olisi ollut voimaa antaa minun pitää ystävyytenne."
-
-
-
-
-VII
-
-
-Rouva Pierson seisoi hetken ajan ääneti ikäänkuin odottaen vastausta,
-kun hän oli lausunut nämä sanat. Kun en surultani voinut sanoa
-sanaakaan, veti hän hiljaa kätensä kädestäni, astui pari askelta
-takaisin, pysähtyi vielä kerran ja lähti senjälkeen hiljalleen sisään.
-
-Pysyin liikkumatta paikallani. Olin odottanut, että hänen
-vastauksensa olisi sellainen kuin se oli; päätin myöskin kohta
-matkustaa. Nousin ja kuljin verta vuotavin sydämin mutta
-päättäväisesti kierroksen puutarhassa. Katsoin hänen taloaan, hänen
-huoneensa ikkunaa. Sitten avasin veräjän, mutta ennenkuin lähdin
-painoin huuleni sen lukkoon.
-
-Kun tulin kotia, sanoin Larivelle, että hän laittaisi matkakapineeni
-kuntoon, sillä olin päättänyt lähteä ennen auringon nousua. Mies
-parka oli aivan ymmällään, mutta annoin hänen tietää, että hänen
-tuli vain totella eikä kysyä. Hän toi suuren matkalaukun ja aloimme
-yhdessä laittaa sitä kuntoon.
-
-Viiden aikaan aamulla, kun päivä alkoi koittaa, kysyin itseltäni,
-minne aioin matkustaa. Tätä en ollut ennen ajatellut ja se vei
-koko päättäväisyyteni. Menin ikkunan ääreen ja katsoin joka
-suunnalle. Suuri heikkous valtasi minut, olin nääntyä väsymyksestä.
-Heittäysin nojatuoliin. Ajatukseni alkoivat sekaantua ja kun vein
-käteni otsalleni oli se märkänä hiestä. Ankara kuume pani kaikki
-jäseneni vapisemaan. Minulla ei ollut voimaa muuhun kuin laahautua
-Lariven avulla vuoteeseeni. Ajatukseni olivat niin epäselvät, että
-vaivoin muistin, mitä oli tapahtunut. Niin kului päivä. Illalla
-kuulin torvisoittoa kylältä. Siellä pidettiin tavanmukaisia
-sunnuntaitanssiaisia. Lähetin Lariven katsomaan, oliko rouva Pierson
-siellä. Kun Larive ei tavannut häntä sieltä, lähetin hänet rouva
-Piersonin kotiin. Sieltä palasi hän ilmoittaen, että ikkunaluukut
-olivat suljetut ja että palvelija oli sanonut emäntänsä lähteneen
-tädin kanssa matkalle. Heidän aikomuksensa oli viettää muutamia
-päiviä erään sukulaisen luona N:ssa, pienessä verraten etäällä
-olevassa kaupungissa. Mutta hän oli kirjoittanut minulle kirjeen. Sen
-sisältö oli seuraava:
-
-    Kolme kuukautta on kulunut siitä kuin opin teidät tuntemaan,
-    ja viimeisen kuukauden ajan olen tietänyt teidän kantavan minua
-    kohtaan tunnetta, jota teidän iässänne tavallisesti kutsutaan
-    rakkaudeksi. Samassa olen ollut huomaavinani teissä vakavan
-    tarkoituksen voittaa tunteenne ja salata se minulta. Olin jo
-    ennen kunnioittanut teitä, tein sitä nyt vielä enemmän. En
-    myöskään moiti teitä siitä mikä on tapahtunut ja että teidän
-    voimanne ovat pettäneet.
-
-    Se mitä pidätte rakkautena ei ole muuta kuin intohimoa. Tiedän
-    hyvin, että monet naiset koettavat sitä herättää, vaikka heidän
-    tulisi mieluummin pitää ylpeytenään miellyttää ilman sellaisia
-    keinoja. Että sekin voi käydä vaaralliseksi, näkyy teidän
-    suhteestanne minuun.
-
-    Olen muutamia vuosia teitä vanhempi. Pyydän, ett'ette koeta
-    minua enää tavata. Turhaan koettaisitte unohtaa hetkellisen
-    heikkoutenne. Se mikä meidän välillämme on tapahtunut, ei saa
-    uudistua enempää kuin sitä saa unohtaa.
-
-    En jätä teitä ilman surua. Aion olla poissa muutamia päiviä
-    ja jollen palatessani tapaisi teitä, pitäisin sitä viimeisenä
-    ystävyytenne ja kunnioituksenne osotuksena.
-
-                                          Brigitte Pierson.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Kuume piti minut viikon päivät vuoteessa. Niin pian kuin olin
-siihen määrin voimistunut, että saatoin kirjoittaa ilmotin rouva
-Piersonille, että olin totteleva häntä ja aioin lähteä. Kirjoitin
-vakaan päätökseni mukaan, sillä en tiennyt, ettei minulla ollut
-voimia sitä täyttää. Tuskin olin lähtenyt matkaan ja ajanut muutamia
-virstoja, kun käskin ajurin pysähdyttää ja astuin alas vaunuista.
-Aloin kävellä tietä pitkin. Minun oli mahdotonta saada silmiäni
-kylästä, joka näkyi kaukaisuudessa. Ankaran sisäisen taistelun
-jälkeen kävi minulle selväksi, että minun oli mahdotonta jatkaa
-matkaani ja että mieluummin kuolisin paikalleni. Annoin ajurille
-määräyksen kääntää ja ajaa Parisin asemasta, jonne olin aikonut,
-suorinta tietä N:n kaupunkiin, missä tiesin rouva Piersonin olevan.
-
-Tulin perille kello kymmenen aikaan illalla. Kohta kun tulin
-majataloon, tiedustelin eräältä pojalta rouva Piersonin sukulaisen
-asuntoa ja ajattelematta enempää mitä tein lähdin sinne suoraa päätä.
-Palvelustyttö avasi oven. Saatuani tietää, että rouva Pierson oli
-kotona, pyysin palvelustyttöä ilmottamaan hänelle, että eräs lähetti
-tahtoi häntä puhutella herra Desprez'n puolesta. Mainitsin kyläpapin
-nimen.
-
-Kun palvelustyttö oli lähtenyt toimittamaan asiaani, jäin seisomaan
-vähäiselle pimeälle pihalle, mutta kun alkoi sataa, menin
-rappukäytävän holvin suojaan, joka ei sekään ollut valaistu. Pian
-saapui rouva Pierson palvelustytön seuraamana. Hän kulki nopeasti
-eikä huomannut minua pimeydessä. Astuin askelen häntä kohti ja
-kosketin hänen käsivarteensa. Hän astui pelästyneenä askelen takaisin
-ja huudahti: "Mitä tahdotte?"
-
-Hänen äänensä oli säikähdyksestä värisevä ja, kun palvelustyttö
-saapui paikalle kynttilöineen, huomasin, että hän oli aivan kalpea.
-Kysyin itseltäni oliko mahdollista, että minun tuloni oli hänet niin
-säikähdyttänyt, mutta päättelin, että hänen mielenliikutukseensa oli
-varmaan syynä luonnollinen naisellinen pelästys sen johdosta, että
-hänen käsivarteensa oli käyty kiinni.
-
-Kuitenkin toisti hän, vaikka tyynemmällä äänensävyllä, kysymyksensä.
-
-"Teidän täytyy antaa minulle tilaisuutta tavata teidät vielä
-kerran", puhuin hänelle. "Lähden matkaan, lupaan sen. Tahdon tehdä
-enemmänkin, tahdon myödä isäni talon, samalla kun lähden, ja asettua
-ulkomaille. Mutta teen sen vain sillä ehdolla että saan vielä kerran
-puhua kanssanne. Teillä ei ole minussa mitään pelättävää, mutta sitä
-vaadin."
-
-Hän rypisti kulmiaan ja katsoi arasti ympärilleen. Sitten sanoi
-hän minulle melkein ystävällisellä äänellä: "Tulkaa huomenna
-aamupäivällä, otan teidät silloin vastaan." Senjälkeen meni hän
-sisään.
-
-Seuraavana päivänä lähdin kahdentoista aikaan hänen luokseen. Minut
-vietiin huoneeseen, missä oli vanhat seinäverhot ja huonekalut.
-Tapasin hänet istumassa yksin sohvalla. Asetuin istumaan häntä
-vastapäätä.
-
-"Hyvä rouva", sanoin hänelle, "en ole tullut tänne kertomaan, kuinka
-kärsin enkä kieltämään sitä rakkautta, jota teitä kohtaan tunnen.
-Te kirjoititte, että se, mikä on meidän kesken tapahtunut, ei voi
-unohtua, ja siinä olette oikeassa. Mutta kun sanoitte, että me emme
-sen takia voisi suhtautua toisiimme kuten ennen, niin erehdytte.
-Rakastan teitä, mutta siinä ei ole mitään loukkaavaa. Mikään ei
-meidän suhteessamme ole muuttunut, koska te ette rakasta minua. Ja
-minun käytöksestäni teitä kohtaan vastaa rakkauteni."
-
-Hän tahtoi keskeyttää minut, mutta minä jatkoin:
-
-"Sallikaa minun jatkaa. Kukaan ei tiedä paremmin kuin minä, että
-rakkaus on vielä voimakkaampi kuin se kunnioitus, jota tunnen teitä
-kohtaan ja kaikki lupaukseni. Sanon sen teille vielä kerran, etten
-aio kieltää rakkauttani. Te olette myöskin itse sanonut minulle,
-että olette tietänyt tunteestani teitä kohtaan. Ainoa syy, joka on
-estänyt minua puhumasta siitä teille, on ollut pelko menettää teidät.
-Pelkäsin, ettette enää haluaisi senjälkeen nähdä minua kodissanne
--- ja sehän onkin ollut seuraus. Mutta pankaa minulle ehdoksi,
-että ensi sanasta, jonka mainitsen rakkaudestani, ensi ajatuksesta
-tai liikkeestä, jolla rikon sitä syvää kunnioitusta, jota teitä
-kohtaan tunnen, te suljette minulta ovenne. Te luulette, että olen
-rakastanut teitä kuukauden ajan, mutta minä olen rakastanut teitä
-ensi päivästä. Te ette lakannut minua tapaamasta, vaikka sanoitte
-huomanneenne tunteeni teitä kohtaan. Jos silloin tunsitte minua
-kohtaan niin paljon luottamusta, että piditte mahdottomana, että minä
-teitä loukkaisin, minkätähden olen nyt menettänyt luottamuksenne?
-Olen tullut sitä pyytämään teiltä takaisin. Minkätähden olen
-sen menettänyt? Olen polvistunut eteenne, mutta en ole lausunut
-sanaakaan. Se mitä silloin saitte tietää, oli teille jo tuttua.
-Olin heikko sentähden että kärsin. Olen vasta kahdenkymmenen
-vuotias, mutta se mitä olen nähnyt elämässä, on herättänyt sellaisen
-kyllästyksen (voisin käyttää voimakkaampaa sanaa), että en tiedä
-mitään paikkaa maailmassa, missä tahtoisin elää. Ainoastaan teidän
-puutarhanne neljän muurin sisäpuolella voin elää; te olette ainoa
-olento maan päällä, joka on saanut minut rakastamaan Jumalaa. Olin
-jättänyt kaiken toivon ennen kuin teidät näin. Onko teillä sydäntä
-riistää minulta ainoa päivänsäde, jonka sallimus on minulle jättänyt?
-Olenko herättänyt teissä pelkoa ja millä tavalla? Jos luulette eron
-lopettavan kärsimykseni, niin erehdytte, sillä minun haavojani ei voi
-parantaa. Kaksi kuukautta sitten olisi se ehkä ollut mahdollista, ei
-enää. Mutta en pelkää mitä tulee tapahtumaan. Ainoa onnettomuus, joka
-voisi minulle sattua, on menettää teidät. Pankaa minut koetukselle!
-Jos kärsimykseni käyvät minulle ylivoimaisiksi, lähden pois. Te
-voitte olla varma, että lähden pienimmästäkin viittauksestanne
-vaikkapa tällä hetkellä. Voitteko menettää mitään, jos vielä
-kuukauden tai kahden ajan sallitte minun nauttia ainoasta onnesta,
-mikä minulla koskaan on ollut."
-
-Odotin hänen vastaustaan. Hän nousi äkkiä, mutta istuutui taas.
-Sitten sanoi hän hetken vaitiolon jälkeen: "Vakuutan teille, asia
-ei ole niin." Sain sen vaikutuksen, että hän etsi sanoja ja koitti
-vastata niin säälien kuin suinkin.
-
-"Sanokaa minulle sanakin", huudahdin nousten seisomaan, "ja minä
-tottelen. Kuinka se tuleekin kuulumaan, olette minulle aina sama,
-mutta jos teidän sydämessänne on sääliä minua kohtaan, olen siitä
-teille kiitollinen. Sanokaa minulle sanakin. Tämä hetki ratkaisee
-elämäni."
-
-Hän puisti päätään ja näytti epäröivän mitä vastata.
-
-"Luulette ehkä, että minä parannun? Vannon teille, että, jos
-lähetätte minut täältä, niin..."
-
-Kun sanoin tämän, katsoin taivaanrantaan ja tunsin olemukseni ytimiin
-asti niin hirvittävän yksinäisyyden tunteen, ajatellessani, että
-minun täytyisi lähteä hänen luotaan, että vereni oli jäätyä. Nousin
-seisomaan hänen eteensä ja koko elämäni oli keskittyneenä siihen
-katseeseen, jonka kiinnitin hänen huulilleen, odottaen vastausta.
-
-"Kuulkaa, mitä sanon", puhui hän vihdoin. "Teidän matkanne tänne
-oli hyvin sopimaton. Ei saa näyttää siltä, että olette tullut tänne
-yksistään minun tähteni. Tahdon sentähden antaa teille tehtäväksi
-toimittaa kirje eräälle perheeni ystävälle. Jos matka on teistä
-pitkä, niin voittehan viipyä jossakin välillä, sillä kirje ei ole
-kovin kiireinen. Luulen, että pieni matka on tekevä teille hyvää.
-Ystäväni asuu Strassburgissa. Te voitte pysähtyä välillä Vogeseille.
-Kuukauden tai mieluummin kahden kuluttua, kun tulette luokseni
-tekemään selkoa lähetti-toimestanne, tapaamme taas ja silloin voin
-helpommin antaa teille vastaukseni."
-
-
-
-
-IX
-
-
-Samana iltana sain rouva Piersonilta kirjeen, joka oli osotettu herra
-R. D:lle Strassburgissa. Kolmen viikon kuluttua olin toimittanut
-tehtäväni ja olin taas kotona.
-
-En ollut koko matkani kestäessä ajatellut muuta kuin häntä ja
-tunsin selvemmin kuin koskaan ennen, etten milloinkaan voisi häntä
-unohtaa. Kuitenkin olin päättänyt pitää tarkoin lupaukseni, jonka
-olin antanut hänelle. Varomattomuus, johon olin kerran tehnyt itseni
-syypääksi, oli tuottanut minulle niin kovia tuskia, etten suinkaan
-tahtonut toista kertaa joutua samaan vaaraan. Ja kun minulla ei ollut
-pienintäkään aihetta epäillä, ettei hän ollut suora minua kohtaan tai
-että hänen matkansa olisi ollut vain juoni, olin varma siitä, että
-hän pienimmästäkin rakkauden sanasta minun puoleltani olisi valmis
-sulkemaan minulta ovensa.
-
-Hän oli poissa-ollessani laihtunut ja muutenkin muuttunut. Hänen
-hymynsä oli voimattomampi kuin ennen ja hänen huulensa olivat
-värittömämmät. Hän kertoi olleensa sairas.
-
-Kumpikaan meistä ei maininnut sanaakaan siitä, mitä meidän välillämme
-oli tapahtunut. Huomasin, ettei hän tahtonut sitä koskettaa enkä
-minäkään halunnut ottaa sitä puheeksi. Aloimme pian vanhat tapamme
-naapureina, mutta seurusteluumme oli tullut jotakin soraäänistä,
-ikäänkuin teeskenneltyä ystävyyttä. Koetimme kumpikin turhaan saada
-välimme entisen laisiksi. Hän antoi minulle uudelleen luottamuksensa
-ja minä iloitsin siitä. Mutta meidän keskustelumme oli tullut
-merkityksettömämmäksi, ja sillä aikaa kuin vaihdoimme sanoja,
-puhuivat silmämme toista kieltä. Kaikessa mitä sanoimme toisillemme
-ei ollut enää, kuten ennen, jotain salaista tarkoitusta. Emme enää
-koettaneet tunkeutua toistemme sielujen syvyyteen. Hän kohteli
-minua hyvyydellä, mutta minä en oikein uskonut hänen hyvyyteensä.
-Kuljin vielä hänen kanssaan puutarhassa, mutta en enää metsissä ja
-kedoilla, kuten ennen. Kun olimme kahden, aukaisi hän vielä pianonsa,
-mutta hänen äänensä ei herättänyt enää rinnassani sitä nuoruuden
-innostusta, sitä tunnekuohua, joka on täynnä toivoja ja huokauksia.
-Kun lähdin hänen luotaan, ojensi hän aina minulle kätensä, mutta se
-lepäsi kylmänä ja elottomana kädessäni. Meidän luonnollisuutemme oli
-teeskenneltyä, me punnitsimme tarkoin pienimmätkin sanamme. Kaiken
-pohjalla oli syvä surumieli.
-
-Tunsimme molemmat, että jotakin oli tullut väliimme. Se oli minun
-rakkauteni. Se ei näkynyt teoistani, mutta minun kasvoni puhuivat
-siitä. Kadotin iloisuuteni ja terveyteni. Ja tuskin oli kuukausi
-kulunut, kun jo olin kuin varjo entisestäni.
-
-Puhuin hänelle usein kyllästyksestäni ihmisiä kohtaan ja siitä
-vastenmielisyydestä mitä tunsin ajatellessani että minun täytyisi
-uudelleen heittäytyä seuraelämään. Otin asiakseni todistaa rouva
-Piersonille, kuinka väärin hän teki, jos hän katui sitä, että
-oli uudelleen avannut minulle kotinsa. Kuvailin hänelle entistä
-elämääni mitä synkimmissä väreissä ja annoin hänen ymmärtää, että
-jos hän työntäisi minut luotaan, olisin tuomittu yksinäisyyteen
-pahempaan kuin kuolema. Kerroin hänelle tarkasti entisestä elämästäni
-saadakseni hänet vakuutetuksi väitteideni vilpittömyydestä. Toisinaan
-teeskentelin olevani hyvin iloinen saadakseni hänet uskomaan, että
-hän salliessaan minun tavata itseään oli pelastanut minut hirveästä
-onnettomuudesta. Melkein joka kerta kun tulin hänen luokseen,
-tulkitsin hänelle kiitollisuuttani, voidakseni palata helpommin jo
-illalla tai seuraavana päivänä. "Kaikki unelmani onnesta, kaikki
-toivoni, kaikki kunnianhimoni, vakuutin hänelle, mahtuvat siihen
-maa-alaan, jossa te asutte ja siihen ilmaan, jota te hengitätte.
-Ulkopuolella sitä ei minulla ole mitään elämää."
-
-Hän näki, kuinka syvästi minä kärsin, eikä voinut olla minua
-säälimättä ja surkuttelematta. Huomasin sen hänen puheistaan ja
-eleistään, koko hänen olennostaan, jossa minun läsnäollessani aina
-oli jotain surumielistä. Hän näki taistelun, jota kävin sydämessäni:
-minun alistuvaisuuteni mairitteli hänen ylpeyttään, mutta kalpeuteni
-herätti hänessä armeliaisuussisaren. Toisinaan saattoi hän kuitenkin
-olla sekä hermostunut että teeskentelevä. Niinpä saattoi hän sanoa
-minulle melkein uhittelevaan tapaan: "Huomenna en ole kotona,
-älkää tulko silloin." Mutta kun tein poislähtöä surumielisenä ja
-alistuvana, kävi hän taas ystävälliseksi ja lisäsi: "En tiedä
-sentään, tulkaa joka tapauksessa." Myöskin saattoi hän sanoa minulle
-hyvin tuttavalliset jäähyväiset, seurata minua veräjälle saakka ja
-katsoa silmiini surullisesti ja lempeästi.
-
-"Älkää epäilkö sitä", sanoin hänelle, "että kaitselmus on tuonut
-minut teidän luoksenne. Jollen olisi oppinut tuntemaan teitä, olisin
-varmaan aikoja sitten palannut entiseen säännöttömään elämääni.
-Jumala on lähettänyt teidät kuin valkeuden enkelin pelastamaan minut
-perikadosta. Te olette saanut pyhän tehtävän, eikä kukaan tiedä,
-kuinka minun kävisi, jos kadottaisin teidät ja jäisin yksikseni
-suruineni ja varhaisine elämänkokemuksineni sekä niine alituisine
-taisteluineni, joita nuoruuteni käy elämänväsymystäni vastaan."
-
-Tällaiset sanat, jotka uskollisesti kuvasivat, mitä mielessäni
-liikkui, eivät olleet tekemättä vaikutustaan hänen tapaiseensa
-uskonnolliseen ja herkkään naiseen. Ehkä oli se ainoa syy, jonka
-nojalla hän salli minun käydä luonaan.
-
-Eräänä päivänä olin juuri lähdössä hänen luokseen, kun joku
-koputti oveeni ja sisään astui Mercanson, sama pappi, jonka olin
-tavannut ensi käynnilläni rouva Piersonin puutarhassa. Hän alkoi
-ladella pitkiä anteeksipyyntöjä, yhtä ikäviä kuin hän itse, sen
-johdosta, että uskalsi tulla tuntemattoman luo. Keskeytin hänet,
-huomauttamalla, että hyvin tunsin hänet kylän papin veljenpojaksi ja
-kysyin hänen asiaansa.
-
-Hän väänteli ja käänteli itseään, sormeili esineitä pöydälläni ja
-etsiskeli sanoja kuin mies, joka ei tiedä kuinka alottaa. Lopulta
-sanoi hän, että rouva Pierson oli sairaana ja oli antanut hänen
-toimekseen ilmoittaa minulle, etten tulisi hänen luokseen sinä
-päivänä.
-
-"Hän sairaana! Mutta hän voi aivan hyvin, kun eilen illalla lähdin
-hänen luotaan."
-
-Hän ei vastannut mitään, teki vain päällään myöntävän eleen.
-
-"Mutta, hyvä kirkkoherra, jos hän todella on sairas, miksi antaa
-hän minulle siitä tiedon kolmannen henkilön kautta? Hänhän asuu
-aivan naapuruudessa, eikähän olisi väliä, jos turhaan pyrkisin hänen
-luokseen."
-
-Mercanson vastasi samalla mykällä tavalla. En voinut ymmärtää tätä
-asiaa enkä papin menettelyä ja sanoin sentähden vain:
-
-"Hyvä on, tapaan hänet huomenna ja saan silloin lähemmin tietää
-hänestä."
-
-Silloin alkoi pappi uudelleen änkyttää: Rouva Pierson oli sitäpaitsi
-pyytänyt häntä sanomaan ... hänen täytyi puhua...
-
-"Mitä sitten?" keskeytin hänet kärsimättömästi.
-
-"Olette liian tulinen, hyvä herra. Rouva Pierson on vaikeasti
-sairaana ja minä pelkään, ettei hän voi ottaa teitä vastaan koko
-viikkoon."
-
-Ja hän tervehti ja lähti.
-
-Oli selvää, että asiassa piili jotain hämärää. Joko tahtoi rouva
-Pierson syystä tai toisesta olla minua tapaamatta tai toimi Mercanson
-omasta alotteestaan.
-
-Annoin päivän mennä, mutta seuraavana aamuna seisoin rouva Piersonin
-ovella. Tapasin palvelijattaren, joka selitti, että hänen emäntänsä
-oli hyvän sairaana. Koetin tarjota tytölle rahaakin, mutta hän ei
-ottanut eikä enempää kuunnellut kysymyksiäni.
-
-Paluumatkalla tapasin Mercansonin. Hänen ympärillään oli joukko
-lapsia hänen setänsä koulusta. Keskeytin hänet hänen seurustelussaan
-lasten kanssa ja sanoin että tahdoin puhua hänelle pari sanaa. Hän
-seurasi minua tielle, mutta siellä jouduin minä puolestani hämilleni,
-kun en tiennyt keinoa, millä saada pappia ilmaisemaan salaisuutensa.
-
-"Hyvä herra, pyydän teitä minulle vilpittömästi sanomaan", puhuin
-hänelle, "oliko se mitä eilen minulle kerroitte täyttä totta vai
-piilikö sen alla jotain. Sitäpaitsi ei paikkakunnalla ole yhtään
-kunnollista lääkäriä, ja minulle on muutenkin hyvin tärkeää saada
-tietää, kuinka rouva Piersonin laita on."
-
-Hän koetti keksiä kaikenlaisia verukkeita, väittäen, ettei hän
-tiennyt muuta kuin että rouva Pierson oli sairaana ja että hän oli
-lähettänyt hakemaan häntä pyytäen häntä ilmoittamaan minulle asiasta.
-Kuten hän olikin tehnyt. Kulkiessamme olimme joutuneet autioon
-paikkaan kylän yläpuolella. Kun näin etten päässyt pitkälle hänen
-kanssaan hyvillä puheilla ja kavaluudella, käännyin äkkiä häntä kohti
-ja tartuin hänen käsivarsiinsa.
-
-"Mitä tämä tietää, hyvä herra? Aiotteko käyttää väkivaltaa?"
-
-"En, mutta tahdon, että sanotte minulle totuuden."
-
-"En pelkää ketään, ja olen jo sanonut teille mitä minulla oli
-sanottavana."
-
-"Niin, te olette sanonut, mitä teille annettiin tehtäväksi sanoa,
-mutta ette sitä, mitä tiesitte. Rouva Pierson ei ole lainkaan sairas.
-Tiedän sen, olen siitä varma."
-
-"Kuinka sen tiedätte?"
-
-"Palvelijatar on sen minulle sanonut. Mutta miksi sulkee hän minulta
-ovensa ja miksi on hän antanut teille tehtäväksi puhua siitä minulle?"
-
-Mercanson näki samassa talonpojan, joka kulki ohi.
-
-"Odottakaa Pierre", huusi hän, "minulla on jotain teille puhuttavaa."
-
-Talonpoika tuli meidän luoksemme ja sitä oli pappi juuri
-tarkoittanut, koska hän arveli, etten todistajan läsnäollessa
-käyttäisi väkivaltaa. Hellitinkin otteeni, mutta niin pikaisesti,
-että hän horjahti ja löi selkänsä puuhun. Hän pui nyrkkiään ja lähti
-sanaakaan sanomatta.
-
-Vietin koko viikon hyvin kiihtyneessä mielentilassa. Kolme kertaa
-päivässä läksin rouva Piersonin luo ja joka kerta sain palata ovelta
-takaisin. Lopulta sain häneltä kirjeen, jossa hän sanoi, että
-minun tiheät käyntini herättivät juoruja kylässä ja pyysi minua
-sentähden käymään harvemmin. Muutoin ei sanaakaan Mercansonista eikä
-sairaudesta.
-
-Tällainen varovaisuus oli niin outoa hänelle ja oli niin
-täydellisesti vastakkainen hänen tavalliselle ylpeälle
-välinpitämättömyydelleen, että minun oli vaikea uskoa silmiäni.
-Kun en kuitenkaan voinut keksiä mitään muutakaan selitystä hänen
-menettelylleen, kirjoitin hänelle, että tulisin tekemään kaikkeni
-totellakseni häntä. Tahtomattani tuli kuitenkin sanoihini jotain
-katkeraa.
-
-Kun hän vihdoin antoi minulle luvan tulla luokseen, en mennyt
-vielä sovittuna hetkenä enkä lähettänyt kysymään hänen vointiaan,
-osottaakseni, etten uskonut hänen sairauteensa. En tiennyt,
-minkätähden hän siten työnsi minut luotaan, mutta tiesin olevani
-niin onneton, että toden teolla ajattelin tehdä lopun viheliäisestä
-elämästäni. Samoilin päivät päästään metsässä mitä surkuteltavimmassa
-tilassa ja eräänä päivänä tapasin hänet sattumalta sellaisella
-retkelläni.
-
-Minulla oli tuskin rohkeutta pyytää häneltä selityksiä ja kun hän
-vastasi vältellen kysymyksiini, jätin minä koko aineen. Kulutin
-päiväni laskien, kuinka pitkä aika minulla ehkä vielä oli ensi
-tapaamiseemme. Kohta kun hänet näin, tunsin halua heittäytyä
-polvilleni hänen eteensä ja kertoa hänelle tuskistani. Ajattelin,
-ettei hän voinut olla tunteeton kärsimyksilleni, mutta samalla
-muistin, kuinka ankarasti hän oli kohdellut minua ensimäisen
-tunnustukseni jälkeen, ja mieluummin olisin kuollut kuin saattanut
-itseni uudelleen vaaraan menettää hänet.
-
-Tuskani, jota minun ei edes ollut lupa näyttää, turmeli kokonaan
-terveyteni. Ainoastaan vaivoin jaksoin laahautua hänen asunnolleen,
-ja joka kerta kun sieltä lähdin, olin niin syvän mielenliikutuksen
-vallassa kuin jos en enää koskaan saisi häntä nähdä.
-
-Myöskin hän oli minua kohtaan toisenlainen kuin ennen. Hän puhui
-matkasuunnitelmistaan, kertoi keveällä tavalla halustaan jättää
-koko seutu, saattaen minut epätoivon valtaan. Jos hän hetkeksi
-luopui uudesta tavastaan ja oli luonnollisen sydämellinen kuten
-ennen, oli hän seuraavassa hetkessä jäätävän kylmä. Eräänä päivänä
-en enää voinut hillitä itseäni vaan heittäysin itkien hänen eteensä
-polvilleni. Näin hänen tahtomattaan kalpenevan. Ja kun lähdin,
-saattoi hän minut portille ja sanoi siellä: "Lähden huomenna
-Saint-Luce'en (se oli pienen naapurikylän nimi). Se on liian kaukana,
-jotta voisin kulkea sinne jalan. Tulkaa tänne ratsain huomenaamulla
-varhain, jollei teillä ole muuta tehtävää, ja lähtekää saattamaan
-minua."
-
-Sanomattakin on selvä, että olin sovittuna aikana määräpaikalla.
-Kun illalla menin levolle, olin riemuissani hänen sanoistaan, mutta
-ratsastaessani aamulla kotoa, valtasi vastustamaton suru mieleni.
-En voinut vapautua siitä ajatuksesta että hän ainoastaan julmasta
-oikusta taas otti minut seuralaisekseen yksinäisille vaelluksilleen,
-koska hän ei rakastanut minua. Hän tiesi, kuinka syvästi minä kärsin.
-Miksi tahtoi hän koetella itsehillitsemiskykyäni, jollei hän ollut
-itse muuttanut mieltään?
-
-Nämä ajatukset, jotka vastustamattomasti tulivat mieleeni, saivat
-minut aivan suunniltani. Kun hänen noustessaan hevosen selkään
-pidin hänen jalkaansa kädessäni, löi sydämeni kiivaasti -- en tiedä
-rakkaudestako vai vihasta. "Jos hän itse on minusta huvitettu",
-ajattelin, "miksi kaikki tämä pidättyväisyys, jos kaikki taas on vain
-teeskentelyä, menee hän todella liian pitkälle."
-
-Sellaisia olemme me miehet. Ensi sanoistani hän huomasi, etten
-käyttäytynyt kuten tavallisesti ja että kasvoni olivat muuttuneet.
-Olin vaiti pitkät ajat ja pysyttelin tien toisella puolen. Niin
-kauan kuin olimme lakeudella näytti hän hyvin tyyneltä ja käänsi
-vain joskus päätään nähdäkseen, että minä seurasin häntä, mutta kun
-olimme tulleet metsään ja hevosemme alkoivat käydä pimeitä varjoisia
-polkuja, näin hänen äkkiä alkavan vavista. Hän pidätti hevostaan,
-ikäänkuin odottaakseen minua -- sillä pysyttelin vähän matkaa hänen
-takanaan -- mutta kun tulin hänen rinnalleen, pani hän taas hevosensa
-nelistämään. Pian laski tie kuitenkin alas jyrkkää rinnettä, joten
-meidän täytyi ajaa käyden. Olin aivan hänen rinnallaan. Molemmat
-katsoimme alas. Silloin tartuin hänen käteensä.
-
-"Brigitte", sanoin hänelle, "olenko väsyttänyt teitä valituksillani?
-Joka kerta kun olen lähtenyt teidän luotanne, olen toivottanut
-itselleni kuolemaa. Kahden kuukauden aikana olen hukannut voimani,
-leponi, toivoni, mutta teidän on myönnettävä, etten ole puhunut
-teille sanaakaan onnettomasta rakkaudestani, joka minut hivuttaa
-kuolemaan. Nostakaa silmänne! Ettekö tiedä, onko minun teille se
-sanottava, että kärsin ja kulutan yöni itkien. Ettekö koskaan ole
-metsän yksinäisyydessä tavannut onnetonta miestä istumassa pää
-käsien varassa? Ettekö koskaan ole tavannut kyyneleitä kanervikossa?
-Katsokaa minua, katsokaa näitä vuoria -- ettekö muista, että rakastan
-teitä? Nämä mykät todistajat, nämä louhikot, nämä puut ja pensaat sen
-tietävät. Minkätähden olette ottanut minut mukaanne näiden rakkauteni
-todistajien eteen? Enkö jo ole kyllin surkuteltava? Enkö ole
-osottanut tarpeeksi itsensähillitsemiskykyä, enkö ole ollut tarpeeksi
-tottelevainen? Tahdotteko asettaa minut vielä kovemmalle koetukselle?
-Mutta mikä on rikokseni, josta minua niin julmasti rangaistaan?"
-
-"Palatkaamme takaisin, saattakaa minut kotia", sanoi hän.
-
-Tartuin hänen hevostaan suitsista.
-
-"Ei!" huudahdin minä. "Olen puhunut. Jos palaamme takaisin, tiedän,
-että menetän teidät. Arvaan, mitä kotia päästyänne minulle sanotte.
-Te olette jännittänyt kärsivällisyyttäni äärimmilleen ja tahallanne
-lisännyt tuskaani, saadaksenne oikeuden karkottaa minut luotanne.
-Olette väsynyt surulliseen ihailijaanne, joka kärsii valittamatta
-ja joka nöyrästi tyhjentää sen katkeran kalkin, jonka hänelle niin
-ylenkatseellisesti ojennatte. Te tiesitte, että kahden teidän
-kanssanne tässä metsässä, tässä yksinäisyydessä, jossa rakkauteni
-on syntynyt, en enää voisi vaieta. Te olette halunnut, että teitä
-loukkaisin. Menetän teidät mieluummin. Olen kärsinyt kyllin, olen
-itkenyt kyllin, olen kyllin kauan kätkenyt sydämeeni hullun kalvavan
-rakkauteni! Olette jo ollut, kyllin julma minua kohtaan!"
-
-Kun näin hänen aikovan hypätä hevosensa selästä, tartuin hänen
-vyötäiseensä ja painoin huuleni hänen huuliaan vastaan. Hän kalpeni,
-hänen silmänsä sulkeutuivat, hän päästi suitset käsistään ja liukui
-maahan.
-
-"Jumalani!" huudahdin, "hän rakastaa minua."
-
-Hän oli vastannut suudelmaani.
-
-Hyppäsin hevoseni selästä ja juoksin hänen luokseen. Hän makasi
-pitkänään ruohossa. Kun nostin hänet pystyyn, avasi hän silmänsä.
-Hänen ruumiinsa vapisi kuin pelosta. Hän työnsi voimakkaasti käteni
-luotaan, puhkesi itkemään ja juoksi pois.
-
-Jäin seisomaan tien oheen ja katsoin hänen jälkeensä. Hän oli kaunis
-kuin päivä. Hän seisoi puuhun nojaten, pitkät hiuksensa valloillaan
-olkapäillä, kädet vapisten, posket punaisina, kuin purppuran ja
-helmien peitossa.
-
-"Älkää tulko lähelleni", huusi hän. "Älkää ottako askeltakaan minua
-kohti."
-
-"Rakkaani, älkää peljätkö", vastasin. "Olen tuskassani ja kiihkossani
-unohtanut itseni ja te voitte minua siitä rangaista. Tehkää minulle
-mitä tahdotte, lähtekää matkalle tai lähettäkää minut, minne
-mielitte. Tiedän, että rakastatte minua, Brigitte, ja te olette
-täällä yhtä hyvässä turvassa kuin koskaan joku kuningas linnassaan."
-
-Rouva Pierson suuntasi minuun kyyneleisen katseensa. Näin
-elämäni onnen tulevan vastaani siinä pikaisessa katseessa.
-Kuljin tien yli hänen luokseen ja polvistuin hänen eteensä. --
-Se on vähän rakastanut, joka tietää kertoa, millä sanoilla hänen
-rakastajattarensa on hänelle tunnustanut tunteensa.
-
-
-
-
-X
-
-
-Jos olisin jalokiviseppä ja aikoisin antaa ystävälleni kallisarvoisen
-helminauhan, niin uskon, että olisi hauskaa itse ripustaa se hänen
-kaulaansa; mutta jos olisin itse tuo ystävä, niin kuolisin mieluummin
-kuin riistäisin helminauhan jalokivisepän käsistä.
-
-Olen huomannut, että useimmat miehet vaativat kohta naiselta, joka
-heitä rakastaa, täydellistä antautumista. Minä olen aina menetellyt
-päinvastoin, en laskien, vaan vaistomaisesti. Nainen, joka ei
-antaudu, ei rakasta kyllin taikka tuntee hän, ettei mies rakasta
-häntä kyllin.
-
-Rouva Pierson osotti minulle, tunnustettuaan rakkautensa, enemmän
-luottamusta kuin koskaan ennen. Se kunnioitus, jota minä puolestani
-häntä kohtaan osotin, sai hänen kasvonsa loistamaan ilosta
-vastapuhjenneen kukan tavoin. Toisinaan oli hän hurjan iloinen,
-toisinaan taas miettiväinen, joskus kohteli hän minua kuin lasta,
-joskus taas katsoi minuun silmät täynnä kyyneliä. Hän löysi tuhansia
-tekosyitä kuiskatakseen korvaani jonkun tuttavallisen sanan tai
-hyväilläkseen minua suloisella tavallaan. Seuraavassa hetkessä
-saattoi hän vetäytyä yksinäisyyteen johonkin soppeen saadakseen
-uneksia rauhassa. Silloin oli hän kauneinta mitä voi ajatella. Kun
-hän tahtoi, saattoi hän tavata minut sovituilla teillä, jolloin jo
-kaukaa tunsin hänet. Silloin tulin häntä vastaan, sanoen: "Rakkaani,
-Jumala taivaassa iloitsee rakkaudestamme!"
-
-En voinut kuitenkaan häneltä salata intohimoni voimaa ja kuinka
-kärsin taistellessani kaipuutani vastaan. Eräänä iltana, kun olin
-hänen luonaan, kerroin hänelle, että olin aamulla saanut tiedon,
-että olin menettänyt oikeusjutun, joka kipeästi koski taloudellista
-asemaani.
-
-"Kuinka voitte kertoa minulle siitä hymy huulilla?" kysyi hän.
-
-"Ettekö tunne", vastasin hänelle, "persialaisen runoilijan lausetta:
-'Se, jota kaunis nainen rakastaa, on suojassa kohtalon myrskyiltä'."
-
-Rouva Pierson ei vastannut mitään, mutta koko illan oli hän
-tavallista iloisempi. Pelatessani korttia tädin kanssa käytti hän
-jokaista mahdollista tilaisuutta minua kiusotellakseen. Hän sanoi,
-etten ymmärtänyt hiventäkään kortinpeluusta ja voittikin vähitellen
-koko kukkaroni sisällön. Kun täti oli mennyt nukkumaan, astui hän
-balkongille ja minä seurasin häntä.
-
-Oli mitä kaunein yö; kuu laski juurikään ja tähdet loistivat
-tavallista kirkkaammin tummansinisellä taivaalla. Ei pieninkään
-henkäys tuntunut puissa. Ilma oli lempeä ja täynnä tuoksuja.
-
-Hän nojasi kyynäspäähänsä ja katsoi taivasta kohti. Seisoin
-kumartuneena hänen vieressään ja näin hänen uneksivan. Pian katsoin
-minäkin korkeuteen. Omituinen surumielinen hekkuma valtasi meidät
-molemmat. Hengitimme kumpikin pyökkipuiden lempeää tuoksua ja
-seurasimme silmillämme kuun viimeisiä kalpeita säteitä, kun se
-laski tumman kastanjametsän taa. Mieleeni tuli, kuinka kerran olin
-mielettömällä epätoivolla katsonut saman taivaan äärettömyyttä, ja
-muisto siitä pani minut vapisemaan. Kaikki oli nyt niin täyttä!
-Tunsin kiitollisuuden hymnin nousevan sydämestäni ja kohoutuvan
-rakkautemme kanssa Jumalan luo. Kiersin käsivarteni rakastettuni
-vyötäisille; hän käänsi hiljaa päänsä minua kohti. Hänen silmänsä
-olivat täynnä kyyneliä. Hänen vartalonsa taipui pehmeästi kuin ruoko,
-hänen puoliavoimet huulensa painuivat huuliani vasten, ja koko
-maailma unohtui.
-
-
-
-
-XI
-
-
-Onnellisten öiden enkeli, kuka voi kuvata sinun hiljaisuuttasi?
-Suudelma! Salaperäinen kalkki, jonka huulet imevät huulilta, aina
-kyllästymättöminä. Intohimo ja hekkuma! Kuin Jumala olet sinä
-ikuinen. Sinä olet maisten olentojen alkuperä ja yhteys. He ovat
-sanoneet sinua hetkelliseksi, petolliseksi -- turhia sanoja, yhtä
-haihtuvia kuin kuolevan huokaus, sopivia ainoastaan niille, jotka
-voivat pitää ikuisen valon loistetta piikiven kipinänä. Rakkaus, sinä
-olet maailman perusaate. Sinä olet pyhä tuli, jota koko luonto, kuin
-vestaali, vartioi. Sinä olet kaiken alkaja ja säilyttäjä. Hävityksen
-henget kuolevat sinun henkäyksestäsi. En ihmettele, että sinua
-kirotaan; sillä monet luulevat sinut tuntevansa kasvoista kasvoihin,
-vaikka ovat sinut vain vilahdukselta nähneet. Mutta kun sinä tapaat
-todelliset tunnustajasi maan päällä, yhdistyneinä suudelmassa, käsket
-sinä heidän laskea silmäluomensa, jottei heidän onneansa voitaisi
-nähdä.
-
-Ja te arat suloiset hymyilyt, te ensi hyväilyt, te rakastetun
-keskenjäävät sanat, te ette ole vähemmän Jumalasta, te kauniit
-kerubiinit, jotka liitelette vuoteen yllä ja nukutatte meidät
-jumalaiseen uneen. Te intohimon lapset, kuinka teidän äitinne teitä
-rakastaa. Te arat kaksinpuhelut, te vapisevat ja kainot hyväilyt,
-jotka paljastatte rakkauden ensi salaperäisyydet, te kyllästymättömät
-katseet, jotka vähitellen piirrätte lähtemättömästi rakastetun kuvan
-sydämeemme! Te olette se valtakunta, jonka rakastaja itselleen
-valtaa. Ja sinä suloinen onni, sinä todellinen diadeemi rakastetun
-otsalla, sinä lainaat loistettasi yhtä hyvin jokaiselle luonnonnäylle
-kuin jokaiselle arkipäiväiselle asialle, jonka me koemme rakastetun
-rinnalla. Kuinka huonosti voivat sanat ilmaista pienimmänkin hyväilyn!
-
-Jos näet keväisenä aamuna miehen nuoruutensa kukoistuksessa, viipyvin
-askelin loittonevan salaiselta ovelta, jonka rakastetun käsi juuri
-on sulkenut, ja kävelevän sinne tänne, katsellen puita ja pensaita,
-kulkevan torin poikki kuulematta että häntä puhutellaan, miehen,
-joka asettuu istumaan johonkin syrjäiseen paikkaan ja nauraa ja
-itkee ilman aihetta, joka vie kätensä kasvoilleen hengittääkseen
-sitä tuoksua mikä niihin ehkä on jäänyt, miehen, joka on kykenemätön
-muistamaan mitä hän siihen saakka on maailmassa toimittanut, joka
-kuin vähämielinen ihmisten ympäröimänä alkaa puhua puille ja
-ohikiitäville linnuille, ja joka lopuksi lankeaa polvilleen ja
-kiittää Jumalaa -- se mies on valmis kuolemaan valitusta päästämättä.
-Hän on omistanut naisen, jota hän rakastaa.
-
-
-
-
-
-
-NELJÄS OSA
-
-
-
-
-I
-
-
-Nyt on minun kerrottava, kuinka minun rakkauteni kävi ja mikä muutos
-minussa tapahtui. Minkä tähden sen teen? Ainoastaan kertoakseni
-totuuden.
-
-Kaksi päivää, en enempää enkä vähempää, olin ollut rouva Piersonin
-rakastaja. Nousin kylvystä yhdentoista aikaan illalla ja lähdin
-kylätietä pitkin hänen luokseen. Tunsin sellaista ruumiillista
-hyvinvointia ja sisäistä tyytyväisyyttä, että hypähtelin ilosta
-kulkiessani ja ojensin käteni taivasta kohden. Tapasin hänet
-seisomassa portailla käsipuuhun nojaten. Hänen vieressään lattialla
-seisoi kynttilä. Hän odotti minua ja niin pian kuin hän sai nähdä
-minut, juoksi hän vastaani. Pian olimme hänen huoneessaan lukkojen
-takana.
-
-Hän näytti minulle tukkalaitettaan, jonka hän oli muuttanut, koska
-en ollut pitänyt entisestä. Koko päivän oli hän koettanut solmia
-tukkansa juuri sillä tavalla, jonka luuli minua miellyttävän. Sitten
-näytti hän, että hän oli ottanut alkoovista suuren mustakehyksisen
-taulun, joka minusta oli tuntunut synkältä, ja sirottanut kukkia joka
-taholle. Hän kertoi minulle kaikki mitä hän oli tehnyt tutustumisemme
-jälkeen, kuinka hän oli nähnyt minun kärsivän, kuinka hän oli itse
-kärsinyt, kuinka hän oli tuhansia kertoja tuntenut halua lähteä
-koko seudulta ja paeta rakkauttaan ja kuinka hän oli koettanut
-olla varuillaan minuun nähden. Hän oli kysynyt neuvoa tädiltään,
-Mercansonilta ja kyläpapilta, hän oli luvannut itselleen, että hän
-mieluummin kuolisi kuin antautuisi. Kaikki oli rauennut tyhjiin
-yhdestä sanastani, yhdestä katseestani, yhdestä suudelmastani.
-Hän tahtoi että ottaisin kaikki mikä hänen huoneessaan oli minua
-miellyttänyt niiden lukuisten pikkuesineiden joukossa, jotka
-peittivät hänen pöytänsä, ja vielä tänä iltana panisin ne oman
-huoneeni kamiinille. Hän tahtoi, että minä määräisin mitä hänen oli
-tekeminen päivät päästään, aamuin ja illoin, joka hetki, jottei
-hänen tarvinnut siitä itse huolehtia. Maailman juorut ja puheet
-eivät häntä liikuttaneet; jos hän oli ollut niistä valittavinaan,
-oli se tapahtunut tarkoituksessa pysyttää minut loitompana, mutta
-nyt tahtoi hän olla onnellinen ja sulkea molemmat korvansa. Hän oli
-juuri täyttänyt kolmekymmentä vuotta eikä hän sentähden voinut enää
-pitkää aikaa omistaa rakkauttani. "Ja sinä itse, rakastatko sinä
-minua kauankin? Onko niissä perää niissä kauniissa sanoissa, joilla
-sinä panit pääni pyörälle?" Ja sitten seurasi joukko helliä nuhteluja
-siitä että olin tullut niin myöhään ja että olin turhamainen, että
-olin käyttänyt kylpyyni liian paljon hajuvettä tai liian vähän
-tai jotain lajia, josta hän ei pitänyt. Hän oli ottanut tohvelit
-jalkaansa, sanoi hän, jotta saisin nähdä hänen paljaat jalkansa,
-jotka olivat yhtä valkeat kuin hänen kätensä. Mutta muuten valitti
-hän ettei hän ollut kaunis, hän olisi tahtonut olla sata kertaa
-kauniimpi; kun hän oli viisitoista vuotias, oli hän ollut kaunis. Hän
-kulki edes takaisin, aivan hulluna rakkaudesta, ilosta hehkuen. Hän
-ei tiennyt mitä tehdä, mitä sanoa antautuakseen minulle uudelleen
-ruumiineen, sieluineen, kaikkineen, mitä hänellä oli.
-
-Makasin pitkälläni sohvalla. Joka sanasta, jonka hän puhui, tunsin
-yhden onnettoman hetken lohkeavan menneestä elämästäni. Näin
-rakkauden tähden nousevan elämäni yli ja minusta tuntui kuin olisin
-ollut puu täynnä mahlaa joka pudistaa tuulessa kuivat lehtensä
-pukeutuakseen uuteen asuun.
-
-Hän istuutui pianon ääreen ja sanoi soittavansa minulle aarian
-Stradellasta. Pidän erikoisesti hengellisestä musiikista, ja tuo
-kappale, jonka hän oli kerran laulanut minulle, oli mielestäni hyvin
-kaunis.
-
-"Ah", sanoi hän lopetettuaan, "sinä olet antanut pettää itseäsi,
-aaria on minun tekemäni."
-
-"Sinun?"
-
-"Niin. Kerroin sen olevan Stradellasta, kuullakseni mitä siitä
-pitäisit. Minulla ei koskaan ole tapana soittaa omia kappaleitani,
-mutta tahdoin kerran koettaa, ja sinä näet, että olen onnistunut,
-koska olet antanut pettää itseäsi."
-
-Kuinka me miehet olemme omituisia! Mitä viattomampaa saattoi ajatella
-kuin tuo hänen pieni kepposensa. Pieni lapsi olisi voinut sen keksiä
-hämmästyttääkseen opettajaansa. Hän nauroi sydämensä pohjasta, kun
-hän kertoi minulle asiasta, mutta minusta tuntui kuin olisin saanut
-vettä niskaani ja minun kasvojenilmeeni muuttui kokonaan.
-
-"Mikä sinun on?" kysyi hän. "Mikä sinua vaivaa?"
-
-"Ei mikään. Soita minulle vielä kerran tuo aaria."
-
-Sillä aikaa kuin hän soitti, kuljin edes takaisin huoneessa. Pyyhin
-otsaani kädelläni ikäänkuin karkoittaakseni ikävän ajatuksen, poljin
-jalkaa ja kohotin olkapäitä omalle hulluudelleni. Lopulta istuuduin
-lattialle pudonneelle tyynylle. Hän tuli luokseni. Kuta enemmän
-koetin vastustaa synkkää mielialaani, sitä pimeämmäksi kävi sisässäni.
-
-"Voitko todella valehdella niin hyvin?" sanoin hänelle. "Tuo aaria on
-siis sinulta -- sinun on niin helppo valehdella."
-
-Hän katsoi minuun hämmästyneenä. "Mitä sinä tarkoitat?" kysyi hän.
-Syvä levottomuus kuvastui hänen piirteissään. Varmaankaan ei hän
-voinut pitää minua kyllin hulluna todella moittiakseni niin viatonta
-leikkiä, mutta hän näki, että olin tullut alakuloiseksi, ja mitä
-pienempi siihen oli syy, sitä enemmän se häntä huolestutti. Hän
-näytti hetken ajan uskovan, että minä puolestani laskin leikkiä,
-mutta kun hän näki minun käyvän yhä kalpeammaksi ja olevan valmis
-pyörtymään, istui hän kuin kivettynyt, etukumarassa, huulet avoinna.
-"Jumala taivaassa!" huudahti hän. "Onko tämä mahdollista?"
-
-Sinä hymyilet varmaan, lukijani, mutta minä vapisen vielä
-kirjoittaessani näitä rivejä. Onnettomuuksilla on samoinkuin
-taudeilla merkkinsä; ja aavalla merellä ei mikään ole pelottavampaa
-kuin pieni musta pilkku taivaanrannassa.
-
-Kun päivä alkoi nousta, veti Brigitte esiin pienen valkean puisen
-pöydän keskelle huonetta ja katti sen illallista tai oikeammin
-aamiaista varten, sillä linnut lauloivat jo ja mehiläiset surisivat
-ikkunan alla. Hän oli itse valmistanut koko aterian enkä minä juonut
-pisaraakaan, ennen kuin hän ensin oli vienyt maljani huulilleen.
-Sinertävä valo, joka tunkeutui huoneeseen kirjavien uudinten läpi,
-loisti hänen kauniilla kasvoillaan ja suurissa, hiukan väsyneissä
-silmissään. Hän tuntui uniselta ja antoi, minua suudellessaan, päänsä
-vaipua olkaani vasten, kuiskaten korvaani tuhansia rakkauden sanoja.
-
-En voinut vastustaa tätä suloista antautumusta ja sydämeni aukeni
-uudelleen ilolle. Luulin olevani täydellisesti vapaa siitä pahasta
-unesta, jota juurikaan olin nähnyt ja pyysin häntä antamaan anteeksi
-hulluuteni, jota en itsekään voinut selittää. "Rakkaani", sanoin
-hänelle sydämeni pohjasta, "olen pahoillani että olen syyttä
-moittinut sinua viattomasta leikistä, mutta jos sinä rakastat minua,
-niin älä koskaan valehtele minulle, älä pienimmissäkään seikoissa.
-Valhe on minulle kauhistus, en voi sitä sietää."
-
-Hän paneutui levolle. Kello oli kolme aamulla ja sanoin, että
-tahdoin jäädä hänen luokseen, kunnes hän oli nukkunut. Näin hänen
-kauniiden silmiensä sulkeutuvan, kuulin hänen hymyillen toistelevan
-jotakin unessaan, kun kumarruin hänen päänalaisensa yli ja painoin
-hänen huulilleen lähtösuudelman. Viimein lähdin levollisena ja
-kevein mielin, luvaten itselleni, että nauttisin onnestani antamatta
-tästälähin minkään itseäni häiritä.
-
-Mutta jo seuraavana päivänä sattui, että Brigitte sanoi minulle:
-"Minulla on suuri kirja, johon kirjoitan kaikki ajatukseni; tahdon
-näyttää sinulle sen, että saat nähdä mitä olen sinusta ajatellut ensi
-kohtaamisestamme lähtien."
-
-Luimme yhdessä sen mikä koski minua ja lisäsimme lukemaamme satoja
-hulluja päähänpistoja. Sen jälkeen aloin välinpitämättömästi selailla
-kirjaa. Äkkiä sattui silmiini suurilla kirjaimilla piirretty lause.
-Luin muutamia sanoja, jotka tuntuivat jotenkin merkityksettömiltä ja
-aioin jatkaa, kun Brigitte keskeytti minut, sanoen: "Älä lue sitä."
-
-Heitin kirjan lähellä olevalle tuolille. "Se on totta", sanoin, "en
-tiennyt mitä tein."
-
-"Otatko taas tämänkin vakavasti?" sanoi hän nauraen, nähdessään
-alakuloisuuteni. "Ota tämä kirja, minä tahdon, että luet sen."
-
-"Älkäämme puhuko siitä. Mitä voisinkaan siitä löytää, joka minua
-koskisi. Sinun salaisuutesi kuuluvat sinulle itsellesi, rakkaani."
-
-Kirja jäi tuolille, mutta minun oli vaikea saada silmiäni siitä.
-Olin äkkiä kuulevinani äänen korvissani ja näkevinäni edessäni
-Desgenais'n kuivat kasvot jäisine hymyineen. "Mitä on Desgenais'lla
-täällä tekemistä", kysyin itseltäni, ikäänkuin todella olisin hänet
-nähnyt. Hän oli ollut edessäni sellaisena kuin hänen muistan olleen
-eräänä iltana luonani, istuen lamppuni ääressä ja saarnaten terävällä
-äänellä elostelija-moraaliaan.
-
-Silmäni lepäsivät yhä kirjalla, ja muistiini kohosi epäselvänä
-joitakin kerran kuultuja ja sittemmin unohtuneita sanoja, jotka
-olivat ahdistaneet sydäntäni. Epäilyksen henki häälyi pääni päällä,
-se vuodatti vereeni pisaran myrkkyään. Sen höyryt nousivat aivoihini
-ja minä horjahdin kuin alkavassa juopumuksessa. Mikä oli se
-salaisuus, jonka Brigitte minulta kätki. Tiesin hyvin, että olisin
-voinut kumartua, ottaa kirjan käteeni ja aukaista sen -- mutta mistä
-kohdasta, kuinka löytäisin sen sivun, jonka sattuma oli minulle
-paljastanut?
-
-Ylpeyteni ei sitäpaitsi sallinut, että olisin tarttunut kirjaan --
-niin, oliko se todella ylpeyteni? "Jumalani", sanoin ahdistavan
-tuskan vallassa, "onko ihmisen menneisyys siis haamu, joka voi nousta
-haudastaan? Minä onneton, enkö siis voi rakastaa?"
-
-Kaikki halveksivat ajatukseni naisista, kaikki ivalliset ja
-pisteliäät lauseet, joita olin naisista käyttänyt kuin ulkoläksynä
-hurjistelujeni aikana, tulivat mieleeni. Ja omituista! Ennen en niitä
-itse todella uskonut, nyt tuntui minusta, että ne olivat tosia tai
-ainakin olivat olleet sitä.
-
-Olin tuntenut rouva Piersonin neljä kuukautta, mutta en tiennyt
-mitään hänen menneisyydestään enkä siitä liioin häneltä kysynyt.
-Olin antautunut rajattomalla luottamuksella rakkauteeni. Minusta oli
-hauskaa olla sekä muilta että häneltä itseltään utelematta hänestä.
-Muutoin ovat epäluulo ja mustasukkaisuus niin vieraita luonteelleni,
-että olin itse hämmästyneempi kuin Brigitte huomatessani näitä
-tunteita itsessäni. En koskaan, en rakkausseikkailuissani enkä
-jokapäiväisessä elämässä ollut epäluuloinen, vaan päinvastoin
-luottavainen ja herkkäuskoinen. Minun täytyi omin silmin nähdä
-rakastajattareni petollisuuden voidakseni sitä uskoa. Itse Desgenais
-ei voinut olla siveyssaarnoissaan pilkkaamatta sitä helppoutta,
-jolla annoin itseäni pettää. Koko mennyt elämäni oli todistus siitä
-että olin pikemmin herkkäuskoinen kuin epäluuloinen. Kun sentähden
-tämän kirjan näkeminen teki minuun niin syväin vaikutuksen, oli kuin
-olisin itsessäni tavannut uuden, tuntemattoman olennon; järkeni nousi
-tunteitani vastaan, mutta en uskaltanut kysyä, mihin tämä kaikki
-minut johtaisi.
-
-Mutta kärsimykset, jotka olin kestänyt, uskottomuudet, joiden
-todistajana olin ollut, pelottava väkivalta, jonka olin itselleni
-tehnyt, ystävieni keskustelut, turmeltunut seurapiiri, jossa olin
-elänyt, surulliset tosiasiat, jotka olin nähnyt tai ymmärtänyt
-ja aavistanut niitä tuntematta, elostelu, rakkauden halveksunta,
-väärinkäyttö -- kaikki tuo oli vielä tietämättäni sydämessäni;
-ja juuri kun luulin olevani syntynyt uuteen toivoon ja elämään,
-hyökkäsivät kaikki nukkuneet hornanhenget kurkkuuni ja huusivat
-minulle, että he vielä elivät.
-
-Kumarruin ja avasin kirjan, mutta suljin sen taas kohta ja heitin
-sen pöydälle. Brigitte katsoi minuun; hänen kauniissa silmissään ei
-ollut loukattua ylpeyttä eikä suuttumusta, ainoastaan osaaottavaa
-levottomuutta, kuin jos olisin ollut sairas.
-
-"Uskotko sinä, että minulla on salaisuuksia?" kysyi hän minua
-suudellen.
-
-"En", vastasin minä, "en usko mitään, paitsi että sinä olet kaunis ja
-että tahdon kuolla sinua rakastaen."
-
-Kun olin tullut kotia ja söin päivällistäni, kysyin Larivelta: "Kuka
-hän oikeastaan on tuo rouva Pierson?"
-
-Hän kääntyi hämmästyneenä. "Sinä olet asunut näillä seuduilla
-useampia vuosia, sinun täytyy tuntea hänet paremmin kuin minä",
-jatkoin puhettani. "Mitä sanotaan hänestä kylällä? Minkälaista elämää
-hän vietti, ennen kuin tulin hänet tuntemaan? Keiden kanssa hän
-seurusteli?"
-
-"Ah, herra, en ole koskaan hänen nähnyt tekevän muuta kuin mitä
-hän tekee joka päivä, se on, kävelevän laaksossa, pelaavan korttia
-tätinsä kanssa ja harjoittavan armeliaisuutta köyhien kesken.
-Talonpojat kutsuvat häntä Ruusu-Birgittaksi, enkä ole koskaan kuullut
-kenenkään sanovan pahaa sanaa hänestä, paitsi että hän juoksee ulkona
-yksin myöhään ja varhain, mutta sehän tapahtuu niin kiitettävässä
-tarkoituksessa. Hän on koko kylän kaitselmus. Mitä tulee väkeen,
-jonka kanssa hän seurustelee, niin en tiedä muita kuin kirkkoherran
-ja herra de Dalens'in loma-aikoina."
-
-"Kuka on herra de Dalens?"
-
-"Hän on linnanomistaja tuolla puolen vuoren. Hän tulee tänne
-ainoastaan metsästämään."
-
-"Onko hän nuori?"
-
-"Kyllä, herra."
-
-"Onko hän sukua rouva Piersonille?"
-
-"Ei; hän oli rouvan miesvainajan ystävä."
-
-"Onko siitä pitkä aika kuin hänen miehensä kuoli?"
-
-"Viisi vuotta kaikkien pyhien päivänä. Se oli kelpo mies."
-
-"Ja sanotaanko tuosta herra de Dalens'ista, että hän kosii rouva
-Piersonia?"
-
-"Leskeä? Hm, totta puhuen..." (hän keskeytti puheensa, tullen
-hämilleen).
-
-"Puhu."
-
-"Toiset väittävät niin, toiset näin... Minä en tiedä mitään, en ole
-mitään nähnyt."
-
-"Mutta sinähän sanoit juuri, ettei hänestä puhuta mitään pahaa
-kylällä."
-
-"Minulle ei olekaan, muutoin, mitään puhuttu, ja minä luulin, että
-herra tietäisi."
-
-"No, sanotaanko, että herra de Dalens kosiskelee häntä vai eikö."
-
-"Sanotaan, ainakin luulen niin."
-
-Nousin pöydästä ja menin kylätielle kävelemään. Tapasin tiellä
-Mercansonin. Odotin, että hän välttäisi minua, mutta hän teki aivan
-päinvastoin.
-
-"Hyvä herra, te annoitte eräänä päivänä", sanoi hän minulle,
-"todistuksia luonteenne tulisuudesta, joita ei minun ammattiini
-kuuluva mies pane muistiinsa. Tahdon täten tulkita teille
-mielipahaani", lisäsi hän iloiseen tapaansa, "siitä että olen
-joutunut teidän tiellenne kenties hiukan sopimattomine asioineni."
-
-Vastasin hänelle kohteliaasti, luullen että hän sen jälkeen jättäisi
-minut rauhaan; mutta sensijaan alkoikin hän kulkea rinnallani.
-
-"Dalens, Dalens", toistelin hampaideni välitse, "kuka on antava
-minulle tietoja tuosta Dalens'ista?" Larive ei ollut kertonut muuta
-kuin mitä palvelija voi kertoa. Ja keneltä oli hän saanut tietonsa?
-Joltakin palvelijattarelta tai talonpojalta. Kaipasin todistajaa,
-joka oli tavannut Dalens'in rouva Piersonin luona ja joka tiesi,
-miten hän talossa seurusteli. En saanut Dalens'ia mielestäni ja kun
-en voinut puhua muustakaan, niin aloin kohta keskustella hänestä
-Mercansonin kanssa.
-
-En ollut koskaan saanut täyttä selvää siitä, oliko Mercanson häijy,
-yksinkertainen vai viekas. Varmaa vain oli, että hän vihasi minua
-ja että hän kohteli minua niin ilkeämielisesti kuin mahdollista.
-Rouva Pierson, joka oli, ja syyllä, sangen ystävällisessä suhteessa
-kirkkoherraan, oli melkein tahtomattaan tullut osottaneeksi
-myötätuntoaan myöskin hänen sisarenpojalleen. Mercanson oli sen
-johdosta ylpeä ja siis myöskin mustasukkainen. Rakkaus ei ole ainoa
-tunne, joka synnyttää mustasukkaisuutta; pieni suosionosotus,
-hyväntahtoinen sana, kauniin suun hymy voivat herättää aivan
-raivoisia mustasukkaisuuden tunteita.
-
-Mercanson näytti, samoinkuin Larive, alussa suuresti hämmästyneeltä
-niiden kysymysten johdosta, joita hänelle tein. Itsekin olin niiden
-johdosta hämmästynyt -- sillä kukapa voi sanoa tuntevansa itsensä.
-
-Papin ensi vastauksista huomasin, että hän hyvin ymmärsi, mitä
-tahdoin tietää ja oli päättänyt olla antamatta minulle toivomiani
-tietoja.
-
-"Mistä johtuu, että te, joka tunnette rouva Piersonin jo pitemmän
-aikaa ja joka, ainakin mikäli uskon, olette hyvin läheisessä
-suhteessa häneen, ette ole tavannut herra de Dalens'ia hänen luonaan?
-Mutta teillä on varmaankin syynne, joita en tahdo udella, juuri
-tänään hänestä saada tietoja. Omasta puolestani voin vain sanoa,
-että hän on erinomainen mies, jalomielinen ja hyväätekeväinen,
-rouva Piersonin läheinen ystävä, kuten tekin, innokas metsästäjä
-ja rakastettava, vieraanvarainen isäntä. Hänen oli tapana,
-kuten teidänkin, soittaa rouva Piersonin luona. Hyväntekeväiset
-harrastuksensa suoritti hän täsmällisesti; ja ollessaan täällä, oli
-hänen tapana, samoinkuin teidänkin, saattaa rouva Piersonia hänen
-retkillään. Hänen sukunsa on Parisissa yleisesti arvossa pidetty.
-Tapasin hänet melkein aina rouva Piersonin luona. Hänen moraaliaan
-pidetään mallikelpoisena. Luonnollisesti tarkoitan, että heidän
-välinsä ovat olleet kunnialliset ja arvokkaat, kuten sopii heidän
-asemassaan oleville henkilöille. Luulen, että hän tuli tänne vain
-metsästämään. Hän oli rouva Piersonin miehen ystävä ja, mikäli
-tiedetään, hyvin rikas ja antelias; mutta muuten en hänestä tiedä
-muuta paitsi kulkupuheen kautta..."
-
-Tällaisilla välttelevillä lauseilla iski pyövelini minua kerran
-toisensa jälkeen. Katsoin häneen, häpeissäni siitä, että kuuntelin
-hänen sanojaan, uskaltamatta kysyä enempää tai keskeyttää hänen
-sanatulvaansa. Hän jatkoi yhä puhettaan, työntäen käyrän tikarinsa
-suoraan sydämeeni; kun hän oli sen tehnyt, lähti hän tiehensä, ilman
-että saatoin häntä pidättää. Ja kuitenkaan ei hän oikeastaan ollut
-sanonut mitään.
-
-Jatkoin yksin kävelyäni, yö läheni. En tiedä, tunsinko enemmän raivoa
-vai surua. Se sokea luottamus, jolla olin antautunut rakkaudelleni
-Brigitteen, oli ollut minusta niin suloinen ja niin luonnollinen,
-etten voinut uskoa, että sellainen onni voisi pettää. Se välitön ja
-vastustamaton tunne, joka oli johtanut minut hänen luokseen, tuntui
-minusta olevan todistus siitä, että hän oli rakkauteni arvoinen.
-Olisiko ollut mahdollista, että kuluneet neljä onnellista kuukautta
-olisivat olleet vain unta?
-
-"Mutta kaiken kaikkiaan", sanoin äkkiä itselleni, "hän antautui
-jotenkin nopeasti. Eikö hän ollutkin teeskennellyt pakoaikeissaan,
-jotka yhdestä sanasta raukesivat mitättömiin? Olenkohan todella
-joutunut suhteisiin naisen kanssa, jonkalaisia tapaa joka suunnalla?
-He menettelevät kaikki samalla tavalla: he pakenevat, jotta heitä
-ajettaisiin takaa. Naarashirvetkin tekevät siten, se on yleinen
-luonnon vaisto. Eikö hän omasta tahdostaan tunnustanut minulle
-rakkauttaan samalla hetkellä kun jo luulin, ettei hän koskaan
-olisi omani? Eikö hän ensi päivästä, jolloin tapasimme, nojautunut
-käsivarteeni sellaisella huolettomuudella, jonka olisi pitänyt
-herättää minussa epäluuloja hänen suhteensa? Jos tuo Dalens on
-ollut hänen rakastajansa, on hän luultavasti sitä vieläkin; on
-olemassa tuollaisia suhteita, joilla ei ole alkua eikä loppua; kun
-jälleen tavataan, uudistuu suhde, kun erotaan, unohdetaan molemmin
-puolin. Jos tuo mies tulee tänne ennen kesän loppua, ottaa hän hänet
-arvatenkin vastaan rikkomatta suhdettaan minuun. Mitähän mahtaa
-sitten hänen tätinsä olla, joka elää hyväntekeväisyyden varjon alla
-välittämättä mitään juoruista? Kunhan eivät nuo molemmat naiset olisi
-seikkailijattaria, jotka hetkeksi häikäisevät kunnollisuudellaan ja
-hyväntekeväisyydellään, mutta pian paljastuvat oikeassa karvassaan?
-Oli kuinka hyvänsä, nähtävästi olen sokeasti joutunut keveään
-lemmenseikkailuun, jota pidin romaanina. Mutta mitä tehdä? En näe
-ketään muuta kuin papin, joka ei tahdo puhua selvästi, ja hänen
-enonsa, joka varmaan sanoisi vielä vähemmän. Jumalani, kuka pelastaa
-minut! Kuinka saan tietää totuuden?"
-
-Niin puhui mustasukkaisuus; niin aloin, unohtaen kaikki kyyneleeni
-ja kärsimykseni, jo kahden päivän perästä kiusata itseäni sillä,
-että Brigitte oli antautunut minulle. Kuten kaikki, jotka elävät
-epätietoisuudessa, otin tunteet ja mielialat täysistä tosiasioista,
-alkaen perinjuurin eritellä sitä, jota rakastin.
-
-Syventyneenä ajatuksiini lähenin hitain askelin Brigitten asuntoa.
-Veräjä oli avoinna ja kun kuljin pihan halki, näin valoa keittiössä.
-Mieleeni juolahti kysyä palvelijattarelta. Käännyin sentähden sille
-suunnalle, sormeillen muutamia hopeakolikoita taskussani.
-
-Inhon tunne sai minut pysähtymään puolitiehen. Palvelijatar oli
-vanha ryppyinen nainen, joka kulki aina kumarassa, kuten niiden on
-tapana, jotka ovat paljon työskennelleet pelloilla. Tapasin hänet
-helistelemässä astioita epäsiistissä kaukalossa. Toisessa kädessään
-piti hän pahaista vahakynttilää; hänen ympärillään oli kattiloita ja
-lautasia ruuanjätteineen, joita kulkurikoira tarkasteli häpeissään
-kuten minäkin. Kuuma ja epämiellyttävä haju lähti kosteista seinistä.
-Kun eukko näki minut, hymyili hän tuttavallisesti: hän oli nähnyt
-minun aamusella hiipivän hänen emäntänsä huoneesta. Värisin inhosta
-itseäni kohtaan ja sitä epäjaloa aikomusta kohtaan, joka oli vienyt
-minut tälle epäsiistille paikalle. Pakenin eukkoa ikäänkuin hän olisi
-ollut ruumiillistunut mustasukkaisuuteni ja ikäänkuin olisin tuntenut
-pesuastioiden hajun nousevan omasta sydämestäni.
-
-Brigitte oli ikkunassa ja kasteli rakkaita kukkasiaan. Hänen
-vieressään sohvalla, kokonaan tyynyihin hautautuneena, istui naapurin
-pieni poika, pitäen häntä käsivarresta kiinni ja jokeltaen hänelle
-pitkiä tarinoita käsittämättömällä lapsenkielellään. Istuuduin hänen
-viereensä ja suutelin lapsen pyöreitä poskia, ikäänkuin hankkiakseni
-sydämelleni hiukkasen viattomuutta. Brigitte loi minuun pelokkaan
-katseen; hän huomasi silmistäni, että hänen kuvansa oli niissä jo
-hämärtynyt. Minä puolestani vältin katsomasta häntä silmiin. Kuta
-enemmän ihailin hänen kauneuttaan ja hänen viatonta ulkomuotoaan,
-sitä varmemmaksi tuli vakaumukseni, että jollei tuo nainen ollut
-enkeli, oli hän uskottomuudessaan hirviö. Koetin muistella kaikkea,
-mitä Mercanson oli puhunut, ja minä vertailin niin sanoakseni tuon
-miehen salaviittauksia rakastajattareni käytökseen ja hänen suloisiin
-kasvonpiirteihinsä. "Hän on hyvin kaunis", sanoin itselleni, "ja
-hyvin vaarallinen, jos hän osaa pettää. Mutta minä otan hänestä
-selvän ja hän saa oppia tuntemaan, kuka minä olen."
-
-"Rakkaani", sanoin pitkän vaitiolon jälkeen, "olen juuri antanut
-eräälle ystävälleni hänen pyynnöstään neuvon. Hän on jotenkin
-yksinkertainen nuori mies; hän kirjoittaa minulle huomanneensa,
-että nainen, joka on antautunut hänelle, pitää yht'aikaa toista
-rakastajaa. Hän kysyi minulta neuvoa, mitä tehdä."
-
-"Mitä olet vastannut hänelle?"
-
-"Olen vastannut kahdella kysymyksellä; Onko nainen kaunis? ja
-rakastatteko häntä? Jos rakastatte häntä, niin unohtakaa hänet;
-jos hän on kaunis ettekä rakasta häntä, niin pitäkää hänet huvinne
-vuoksi. Teillä on kyllä aikaa jättää hänet, jos olette vain kiintynyt
-hänen kauneuteensa, ja siinä suhteessa voi hän olla yhtä hyvä kuin
-joku toinenkin."
-
-Kuullessaan minun puhuvan tällä tavalla, päästi Brigitte lapsen käden
-ja meni istuutumaan huoneen äärimmäiseen nurkkaan. Huoneessa ei ollut
-valkeaa. Kuu, joka valaisi sitä paikkaa, missä hän juuri oli istunut,
-heitti syvän varjon sohvalle, jonne hän oli vetäytynyt. Sanat, jotka
-olin lausunut, olivat niin kovat ja julmat, että ne kiusasivat minua
-itseäni ja sydämeni täyttyi katkeruudella. Lapsi huusi levottomana
-Brigitteä ja kävi vakavaksi katsoessaan meihin. Poikasen iloiset
-huudahdukset ja jokeltelut heikkenivät vähitellen, kunnes hän
-nukahti. Niin istuimme kaikki kolme ääneti, ja pilvi kulki kuun ohi.
-
-Palvelustyttö tuli noutamaan lasta, ja sisään kannettiin tulta.
-Nousin paikoiltani ja Brigitte teki samoin, mutta hän vei molemmat
-kätensä sydämelleen ja putosi maahan vuoteensa viereen.
-
-Kauhistuneena hyökkäsin hänen luokseen; hän ei ollut menettänyt
-tajuntaansa ja hän pyysi, etten kutsuisi ketään. Hän kertoi, että
-hänellä nuoruudestaan lähtien oli ollut sydämenkouristuskohtauksia,
-mutta etteivät ne merkinneet mitään ja ettei niitä vastaan ollut
-olemassa mitään keinoa. Olin polvillani hänen vieressään, hän ojensi
-hiljaa käsivartensa minua kohti. Tartuin hänen päähänsä ja painoin
-sen olkaani vasten. "Ah, ystäväni", sanoi hän, "surkuttelen sinua."
-
-"Kuule minua", kuiskasin hänen korvaansa, "olen mieletön, mutta en
-voi mitään pitää sydämessäni. Kuka on tuo herra Dalens, joka asuu
-vuoristossa ja joka toisinaan tulee sinua tapaamaan?"
-
-Hän näytti hämmästyneeltä kuullessaan minun lausuvan tuon nimen.
-
-"Dalens", sanoi hän, "on mieheni ystävä." Hän katsoi minuun ikäänkuin
-lisätäkseen: mistä tämä kysymys? Minusta tuntui kuin hänen kasvonsa
-olisivat pimenneet. Purin huuleeni. "Jos hänellä on ollut aikomus
-minua pettää, tein tyhmästi puhuessani asiasta."
-
-Brigitte nousi vaivaloisesti, tarttui viuhkaansa ja alkoi kulkea
-suurin askelin edes takaisin huoneessa. Hän hengitti kiivaasti;
-olin haavoittanut häntä. Hän ei hetken aikaan puhunut mitään, ja me
-vaihdoimme vain pari kylmää, melkein vihamielistä katsetta. Sitten
-astui hän kirjoituspöytänsä luo, avasi yhden sen laatikoista, otti
-siitä silkkinyörillä sidotun kirjepinkan ja heitti sen sanaakaan
-sanomatta eteeni.
-
-En katsonut häneen enkä hänen kirjeisiinsä; olin heittänyt kiven
-syvyyteen ja kuuntelin sen synnyttämää kaikua. Ensi kerran näin
-Brigitten kasvoilla haavoitetun ylpeyden ilmeen. Hänen silmissään
-ei enää ollut levottomuutta eikä sääliä, ja samoinkuin äsken olin
-tuntenut itseni toiseksi kuin ennen, samoin näin nyt hänessä aivan
-tuntemattoman naisen.
-
-"Lue tuo", sanoi hän viimein. Astuin häntä kohti ja ojensin käteni.
-"Lue, lue tuo", toisti hän jäisellä äänellä.
-
-Pidin kirjeet käsissäni. Olin sillä hetkellä vakuutettu hänen
-viattomuudestaan ja omasta vääryydestäni ja tunsin syvää katumusta.
-
-"Sinä muistutat minulle", jatkoi hän, "että en ole vielä kertonut
-sinulle elämäni tarinaa. Istu tuohon, niin saat kuulla. Sitten
-aukaiset nuo laatikot ja luet kaikki mitä niissä on minun tai jonkun
-toisen kädellä kirjoitettua."
-
-Hän istuutui ja osotti minulle tuolia. Näin kuinka vaikea hänen oli
-puhua. Hän oli kalpea kuin kuolema; hänen sanansa tulivat vaivoin
-kuuluviin hänen kokoonpuristetusta kurkustaan.
-
-"Brigitte, Brigitte!" huusin minä, "taivaan nimessä, älä puhu! Jumala
-on todistajani, etten ole syntynyt sellaisena kuin minut nyt näet.
-En ole ollut koskaan elämässäni petollinen enkä epäluuloinen. Minut
-on turmeltu, sydämeni on väännetty sijoiltaan. Surullinen kokemus
-on vienyt minut pimeyteen ja vuoden aikaan en ole nähnyt muuta kuin
-pahaa täällä maan päällä. Jumala on todistajani, että tähän päivään
-saakka olen pitänyt itseäni mahdottomana mustasukkaisen epäjaloon,
-kurjaan osaan. Jumala on todistajani, että rakastan sinua ja että
-sinä olet ainoa, joka voit parantaa minut entisyydestäni. Olen
-tähän saakka ollut tekemisissä vain naisten kanssa, jotka ovat
-minut pettäneet ja jotka ovat arvottomia rakkauteen. Olen elänyt
-hurjistelijan elämää ja sydämeeni on jäänyt muistoja, jotka eivät
-koskaan kulu pois. Onko minun syyni, jos epämääräisimmätkin syytökset
-ja uskomattomimmatkin kulkupuheet panevat värisemään sydämeni, joka
-on vielä herkkä kaikelle, mikä muistuttaa tuskaa? Minulle on tänä
-iltana puhuttu miehestä, jota en tunne ja jonka olemassaolosta en
-ole edes mitään tiennyt; minun on annettu ymmärtää, että sinulla ja
-hänellä olisi jotain keskenäistä -- kulkupuhetta, joka ei todista
-mitään. En tahdo sinulta mitään kysyä. Se on kiusannut minua, olen
-puhunut siitä sinulle ja loukannut sinua sillä syvästi. Mutta
-mieluummin kuin haluan lukea noita kirjeitä, tahdon heittää ne
-tuleen. Ah, rakkaani, älä nöyryytä minua, älä anna mitään selityksiä,
-älä rankaise minua siitä, että kärsin. Kuinka voisinkaan sydämeni
-sisimmässä uskoa, että sinä pettäisit minut? Sinä olet kaunis ja
-vilpitön; yksi ainoa sinun katseistasi, Brigitte, sanoo minulle
-enemmän kuin minun tarvitsee tietää rakastaakseni sinua. Jospa
-tietäisit mitä kauheita asioita, mitä inhottavaa petollisuutta onkaan
-kokenut lapsi, joka on edessäsi! Jospa tietäisit, kuinka häntä on
-kohdeltu, kuinka on pilkattu kaikkea, mikä hänessä on hyvää, kuinka
-hänelle on tyrkyttäen opetettu kaikkea, mikä voi johtaa epäilykseen,
-mustasukkaisuuteen ja epätoivoon! Ah, rakkaani, jospa tietäisit, kuka
-hän on, joka sinua rakastaa! Älä moiti minua, ole sääliväinen minua
-kohtaan; minun täytyy unohtaa, että maailmassa on muita olentoja kuin
-sinä. Kuka tietää mitä tuskia, mitä kauhun hetkiä minun vielä on
-koettava! En luullut, että niin kävisi, en luullut, että minun vielä
-olisi taisteltava itseni kanssa. Siitä lähtien kuin sinä olet minun,
-näen mitä olen tehnyt. Kun sinua suutelin, huomasin vasta, kuinka
-saastutetut huuleni olivat. Taivaan nimessä, auta minua elämään!
-Jumala on tarkoittanut minut paremmaksi."
-
-Brigitte ojensi käsivartensa minua kohti ja hyväili minua hellästi.
-Hän pyysi minua kertomaan kaikki mikä oli antanut aihetta tähän
-surulliseen kohtaukseen. Kerroin hänelle vain, mitä Larive oli
-sanonut, mutta en uskaltanut tunnustaa, että olin myöskin kysynyt
-Mercansonilta. Hän tahtoi ehdottomasti, että kuulisin hänen
-selityksiään. Herra de Dalens oli rakastanut häntä, mutta hän oli
-hyvin kevyt ja epäluotettava mies. Rouva Pierson oli antanut hänen
-ymmärtää, että koska hän ei aikonut mennä uusiin naimisiin, oli herra
-Dalens'in muutettava puhetapaansa. Hän olikin siihen alistunut,
-mutta hänen käyntinsä olivat tulleet yhä harvinaisemmiksi ja lopulta
-lakanneet. Brigitte otti joukosta jotenkin tuoreen kirjeen ja ojensi
-sen minulle. En voinut olla punastumatta nähdessäni siinä todistuksen
-hänen puheensa todenperäisyydestä. Mutta hän sanoi antavansa minulle
-anteeksi ja määräävänsä ainoaksi rangaistuksekseni että kohta
-puhuisin hänelle, jos tulevaisuudessa joku seikka herättäisi minussa
-epäluulon häntä kohtaan. Rauhantekomme vahvistettiin suudelmalla ja
-kun aamun koittaessa lähdin talosta, olimme molemmat unohtaneet herra
-Dalens'in olemassa-olon.
-
-
-
-
-II
-
-
-Eräänlainen lisääntyvä velttous, jota joskus katkerat ilot
-elähdyttävät, on elostelijoille ominainen. Heidän elämänsä on
-oikkujen sarja, jossa ei mikään ole sovitettu ruumiin tarpeiden, vaan
-mielikuvituksen mukaan ja missä edellisen aina täytyy olla valmis
-tottelemaan jälkimäistä. Nuoruus ja tahdonlujuus voivat hetken ajan
-kestää hurjisteluissa; mutta luonto kostaa hiljaisuudessa, ja kun se
-huomaa, että sen voimien täytyy uudistua, kuolee tahto, saadakseen
-taas, voimien palattua, väärinkäyttää niitä.
-
-Se jolla näin ollen ei ole kyllin voimaa tarttua kaikkeen minkä hän
-näkee ympärillään ja mikä vielä eilen häntä vietteli, ei voi muuta
-kuin hymyillä kyllästyksestä. Kaikki mitä hän ennen on halunnut, on
-hän tavoitellut väkivaltaisesti, hänen elämänsä on ollut kuumetta,
-ja hänen ruumiinsa on täytynyt elää väkijuomien, katunaisten ja
-unettomien öiden ilmakehässä. Väsymyksen ja kyllästyksen aikoina
-tuntee hän voimakkaammin kuin muut etäisyyden viettelystensä ja
-voimattomuutensa välillä ja voidakseen edellisiä välttää täytyy
-ylpeyden tulla avuksi ja saada hänet uskomaan, että hän halveksii
-niitä. Sentähden sylkee hän lakkaamatta elämänsä iloisimpia hetkiä
-ja sentähden kulkee hän palavan janon ja syvän kyllästyksen välitse,
-turhamaisuuden johdolla, kohti kuolemaansa.
-
-Vaikka en enää ollut elostelija, sattui, että ruumiini äkkiä
-muistutti minun olleen sitä. On luonnollista, etten ollut sitä
-ennen huomannut. Suru, joka oli vallannut minut isäni kuoleman
-johdosta, oli saanut kaiken muun vaikenemaan. Niin oli äkkiä herännyt
-intohimoinen rakkauteni, mutta niin kauan kuin olin yksin, ei
-elämänväsymykselläni ollut mitään, jota vastaan taistella. Sille joka
-elää yksinäisyydessä on samantekevää, kuluvatko päivät iloisina vai
-surullisina.
-
-Kuten sinkki, joka nostetaan sinisistä malmisuonista päivänvaloon
-ja viedään neitseellisen kuparin läheisyyteen, alkaa säteillä, niin
-heräsi Brigitten suudelmista vähitellen kaikki mikä minulla oli
-sydämessäni. Niin pian kuin tulin hänen läheisyyteensä, huomasin minä
-mitä olin.
-
-Toisinaan olin aamusta lähtien omituisessa mielentilassa, jota on
-vaikea määritellä. Heräsin uupuneena kuin mies, joka edellisenä
-iltana on liiaksi harrastanut pöydän nautintoja. Kaikki ulkonaiset
-vaikutelmat olivat minusta sietämättömän väsyttävät, kaikki
-tunnetut esineet suututtivat minua; jos puhuin, tein sen ainoastaan
-ivatakseni mitä toiset sanoivat tai mitä itse ajattelin. Maaten
-pitkänäni sohvalla, ikäänkuin kykenemättömänä liikkumaan, keksin
-kaikkia mahdollisia esteitä retkille, joita edellisenä päivänä
-olimme yhdessä suunnitelleet. Kaivoin muistostani mitä hyvinä
-hetkinäni olin syvimmin tunnettua ja vilpittömintä sanonut rakkaalle
-Brigittelle, enkä ollut ennen tyytyväinen, ennenkuin olin ivallisilla
-kokkapuheillani myrkyttänyt näiden onnellisten päivien muiston. "Etkö
-voi jättää minulle minun muistojani?" kysyi Brigitte suruissaan. "Jos
-sinussa on kaksi niin erilaista olentoa, niin etkö voi, kun huonompi
-nostaa päänsä, unohtaa paremman?"
-
-Kärsivällisyys, jota Brigitte osotti käytöstäni kohtaan, lisäsi vielä
-synkkää iloisuuttani. On omituista, että mies kärsiessään tahtoo
-myöskin saada sen, jota rakastaa, kärsimään. Sellainen voimattomuus
-omaan itseensä nähden -- kurjin kaikista taudeista! Onko olemassa
-mitään julmempaa naiselle, kuin kuulla miehen, joka juuri on eronnut
-hänen sylistään, pilkkaavan heidän onnellisten rakkausöidensä
-pyhimpiä salaisuuksia? Hän ei kuitenkaan paennut minua, vaan istui
-vierelläni, nojautuneena ompeluksensa yli, sillä aikaa kuin minä
-katkeran iloisella tavallani pilkkasin rakkautta ja sallin suuni joka
-vielä oli kostea hänen suudelmistaan lausua hulluja sadatteluja.
-
-Sellaisina päivinä tunsin, vastoin tavallisuutta, halua puhua
-Parisista ja esittää hurjistelevaa elämääni siellä parhaana
-maailmassa. "Sinä olet pyhimys", sanoin nauraen Brigittelle, "etkä
-tiedä mitä se on. Ne vasta miehiä, jotka eivät välitä mistään ja
-jotka rakastavat uskomatta rakkauteen." Sillä tavallahan sanoin,
-etten itse siihen uskonut!
-
-"Hyvä", vastasi Brigitte, "opeta minua aina sinua miellyttämään.
-Olen ehkä yhtä kaunis kuin ne rakastajattaret, joita kaipaat, ja
-jollei minulla olekaan heidän kykyään sinua huvittaa, niin en pyydä
-parempaa kuin saada sitä oppia. Ole kuin et rakastaisi minua ja salli
-minun rakastaa sinua ilmaisematta sitä sinulle. Jos olen uskovainen
-kirkossa, olen sitä myöskin rakkausasioissa. Mitä on minun tekeminen,
-saadakseni sinut siitä vakuutetuksi?"
-
-Yht'äkkiä asettui hän peilin eteen, pukeutui keskellä päivää kuin
-tanssiaisia varten, teeskenteli tavalla, jota hän todellisuudessa
-ei kärsinyt, koetti tapailla samaa äänilajia kuin minäkin ja hyppi
-nauraen ympäri huonetta. "Olenko nyt sinun mieleesi?" kysyi hän.
-"Ketä minä mielestäsi muistutan vanhoista rakastajattaristasi? Olenko
-kyllin kaunis voidakseni saada sinut unohtamaan, että voi vielä
-uskoa rakkauteen? Enkö ole välinpitämätön kaikesta?" Mutta kesken
-tätä teeskenneltyä iloisuutta näin hänen kääntävän minulle selkänsä
-ja vaistomainen väristys pani kukat hänen hiuksissaan vapisemaan.
-Heittäysin hänen jalkoihinsa. "Lakkaa", sanoin hänelle, "sinä
-muistutat liiaksi sitä mitä tahdot matkia ja mistä kurjat huuleni
-ovat rohjenneet muistuttaa sinun läsnäollessasi. Ota pois nuo kukat,
-ota pois tuo puku. Huuhtokaamme tuo valheellinen ilo vilpittömyyden
-kyynelillä. Älä muistuta minua siitä, että olen vain tuhlaajapoika ja
-että mennyt elämäni on liiankin tarkkaan mielessäni."
-
-Mutta tässä katumuksessakin oli jotain julmaa. Se osotti, että ne
-haamut, joita kannoin sydämessäni, olivat todellisia. Osottaessani
-inhoani entisyyttäni kohtaan, en tehnyt muuta kuin annoin hänen
-selvästi tietää, että hänen alistuvaisuutensa ja halunsa miellyttää
-minua kaikilla tavoilla vain herättivät minussa epäpuhtaita
-mielikuvia.
-
-Ja se oli totta. Tulin Brigitten luo onnellisena, luvaten itselleni
-unohtaa hänen sylissään tuskani ja menneisyyteni, vannoin polvillani
-hänelle rakkautta ja ojensin kyynelet silmissä käsivarteni häntä
-kohti; silloin sattui, että hän teki jonkun määrätyn liikkeen,
-riisui pukunsa määrätyllä tavalla, sanoi jonkun määrätyn sanan
-tullessaan minua kohti, ja samassa muistui mieleeni joku ilotyttö,
-joka riisuessaan pukunsa ja lähestyessään vuodettani oli tehnyt saman
-liikkeen, sanonut saman sanan.
-
-Poloinen rakastava olento! Kuinka mahdoitkaan kärsiä, nähdessäsi
-minun äkkiä kalpenevan, tuntiessasi ojennettujen käsivarsieni kuin
-elottomina putoavan hennolle olallesi, suudelman kuivuvan huulilleni,
-ja rakkaudesta kylläisen katseeni, tuon jumalaisen valon säteen,
-eksyvän suunnastaan kuin nuoli, johon tuuli on tarttunut! Ah,
-Brigitte, mitä kyyneltimantteja kimmelsikään silloin silmäluomissasi!
-Mitä taivaisen laupeuden aarteita ammensitkaan kärsivällisesti
-surullisesta säälivästä rakkaudestasi!
-
-Näin vaihtuivat hyvät ja huonot päivät pitkän ajan kuluessa melkein
-säännöllisesti. Olin milloin kova ja ivallinen, milloin hellä ja
-herkkä, milloin kuiva ja ylpeä, milloin katuvainen ja alistuva.
-Desgenais'n hahmo, joka alussa oli ennustaen ilmestynyt eteeni, oli
-nyt alati ajatuksissani. Epäilykseni ja kylmyyteni päivinä niin
-sanoakseni seurustelin hänen kanssaan; ja usein kun olin ollut julman
-pilkallinen Brigitteä kohtaan, ajattelin mielessäni: "Jos hän olisi
-minun sijassani, olisi hän ollut vielä ivallisempi."
-
-Toisinaan painaessa hatun päähäni lähteäkseni Brigitten luo, katselin
-peiliin ja puhuin itsekseni: "Eipä ole sattunut hullummin! Kaiken
-kaikkiaan on minulla kaunis rakastajatar; hän on antautunut vanhalle
-hurjistelijalle -- pitäköön hyvänään!" Tulin sisään hymy huulilla ja
-heittäysin nojatuoliin väsähtäneen ja välinpitämättömän näköisenä.
-Brigitte tuli luokseni suurine helline ja levottomine silmineen,
-tartuin hänen pieniin valkeihin käsiinsä ja vajosin loppumattomiin
-mietelmiin.
-
-Kuinka kutsua sitä, millä ei ole nimeä? Olinko hyvä vai paha?
-Olinko epäluuloinen vai olinko hullu? Ei auta sitä miettiä, parasta
-on kulkea eteenpäin -- mikä kerran oli olemassa, sitä ei saanut
-olemattomaksi.
-
-Naapuruudessamme asui nuori rouva nimeltä Daniel. Häneltä ei
-puuttunut kauneutta, vielä vähemmän kiemailuhalua. Vaikka hän oli
-köyhä tahtoi hän käydä rikkaasta. Hänellä oli tapana tulla iltapäivin
-luoksemme pelaamaan korttia ja pani aina suuria summia peliin,
-vaikk'ei hänellä olisi ollut varaa mitään menettää. Hän lauloi
-niinikään, vaikk'ei hänellä ollut ääntä. Pakoitettuna asumaan tässä
-syrjäisessä kylässä, minne epäsuopea kohtalo oli hänet viskannut,
-vaivasi häntä loputon huvitteluhalu. Hän ei puhunut muusta kuin
-Parisista, missä pistäymältä käväisi pari kertaa vuodessa, ja hän
-tahtoi seurata viimeistä muotia, missä suhteessa Brigitte häntä
-parhaansa mukaan auttoi, säälin hymy huulilla. Hänen miehensä oli
-virkamies veronkantovirastossa; suurina juhlina vei hän vaimonsa
-maakunnan pääkaupunkiin, missä pikku rouva, puettuna kaikkiin
-koristuksiinsa tanssi sydämensä pohjasta paikkakunnan upseerien
-kanssa virastonpäällikön vieraskutsuissa. Hän palasi näiltä
-matkoiltaan silmät säteilevinä ja jäsenet hellinä ja kiiruhti
-kohta meille kertomaan valtauksistaan ja sydänhaavoista, joita hän
-oli saanut aikaan. Lopun ajastaan kulutti hän lukemalla romaaneja
-välittämättä vähääkään taloudenpidosta kodissaan, joka olikin pahassa
-epäjärjestyksessä.
-
-Joka kerta kun hänet näin, käytin tilaisuutta tehdäkseni hänestä
-pilaa, sillä en tiennyt mitään hullunkurisempaa kuin se elämä,
-jota hän oli viettävinään. Keskeytin hänen selontekonsa juhlista
-tiedustelemalla uutisia hänen miehestään ja hänen appi-isästään,
-joita hän inhosi sydämensä pohjasta, edellistä siksi että hän oli
-hänen miehensä, jälkimäistä siksi että hän oli vain talonpoika.
-Lyhyesti, emme koskaan tavanneet toisiamme, riitelemättä jostakin.
-
-Pahoina päivinäni rupesin liehittelemään tuota naista kiusotellakseni
-Brigitteä. "Katsohan rouva Danielia", sanoin Brigittelle, "kuinka
-hän ymmärtää asettaa elämänsä. Hän olisi varmaan, iloinen kun hän
-on aina, viehättävä rakastajattarena." Niin aloin laulaa hänen
-ylistystään: hänen joutavat jaarittelunsa muuttuivat henkeväksi,
-huolettomaksi keskusteluksi, hänen turhamaisuutensa muuttui
-luonnolliseksi haluksi olla viehättävä. Minkä hän taisi sille, että
-hän oli köyhä? Hän ei ajatellut muuta kuin huvituksia ja hän tunnusti
-sen avoimesti; hän ei itse pitänyt mitään siveyssaarnoja eikä
-halunnut kuulla toisten pitävän. Menin niin pitkälle, että sanoin
-Brigittelle, että hänen pitäisi ottaa esimerkkiä tuosta naisesta, ja
-että juuri sentapaiset naiset minua miellyttivät.
-
-Rouva Daniel parka huomasi Brigitten silmissä surullisen ilmeen. Hän
-oli itse asiassa omituinen olento, yhtä hyvä ja vilpitön, kun hänet
-sai luopumaan hullutuksistaan, kuin hän oli mieletön silloin, kun
-hänellä oli ne päässään. Hän tekikin jotain, joka oli täydellisesti
-sopusoinnussa hänen sisäisen olentonsa kanssa, s.o. jotain samalla
-kertaa hyväsydämistä ja tyhmää. Eräänä kauniina päivänä, kun he
-olivat kahden kävelyllä, heittäysi hän Brigitten käsivarsiin ja
-sanoi huomanneensa minun alkaneen häntä liehitellä ja sanoa hänelle
-seikkoja, joiden tarkoituksesta ei voinut olla epäilystä, mutta hän
-sanoi myöskin tietävänsä minun olevan toisen rakastajan ja että hän,
-mitä tapahtuikin, ennen kuolisi kuin turmelisi ystävättärensä onnen.
-Brigitte kiitti häntä, ja kun rouva Daniel näin oli rauhoittanut
-omaatuntoaan, saattoi hän taas turvassa suunnata minuun vietteleviä
-katseitaan.
-
-Kun rouva Daniel oli illalla lähtenyt, kertoi Brigitte minulle
-ankaralla äänellä, mitä kävelyllä oli tapahtunut ja pyysi minua
-säästämään häneltä tulevaisuudessa sellaiset nöyryytykset. "Ei
-siksi", sanoi hän, "että kiinnittäisin asiaan huomiota tai uskoisin
-että se on muuta kuin leikkiä, mutta jos todella rakastat minua, niin
-näyttää minusta tarpeettomalta, että annat kolmannen henkilön tietää,
-ettet tee sitä joka päivä."
-
-"Onko mahdollista", vastasin minä nauraen, "että otat vakavasti
-tuollaisia asioita? Näethän selvästi, että teen pilaa saadakseni ajan
-kulumaan."
-
-"Ah, ystäväni, ystäväni", sanoi Brigitte, "on onnetonta, jos täytyy
-koettaa saada aikansa kulumaan."
-
-Muutaman päivän päästä ehdotin itse että lähtisimme maaherran
-kutsuihin näkemään rouva Danielin tanssia. Hän suostui
-vastenmielisesti. Kun hän viimeisteli pukuaan, seisoin kamiinin
-ääressä ja moitin häntä siitä, että hän oli menettänyt entisen
-iloisuutensa. "Mikä sinun on", kysyin häneltä -- vaikka tiesin sen
-kyllä hyvin. "Miksi tuo murheellinen hahmo? Tahtoisit kai, että
-olisimme aina kahden. Se käy ikäväksi ajanpitkään. Ennen olit paljon
-iloisempi ja avonaisempi. Ei ole todellakaan hauskaa minun nähdä,
-minkälaiseksi olen sinut muuttanut. Mutta sinä oletkin kuin luotu
-elämään luostarissa."
-
-Oli sunnuntaipäivä. Kun ajoimme kylätietä pitkin, pysähdytti Brigitte
-vaunumme tervehtiäkseen ohikulkevia ystävättäriään, terveitä ja
-reippaita maalaistyttöjä, jotka olivat matkalla kylätansseihin. Kauan
-aikaa vielä heistä erottuamme istui hän kurkoittuen ulos vaunujen
-ikkunasta; hänelle olivat hänen pienet sunnuntai-tanssiaisensa
-käyneet rakkaiksi -- ja hän vei nenäliinan silmilleen.
-
-Tapasimme prefektin luona rouva Danielin koko loistossaan. Pyysin
-häntä niin usein tanssiin, että se herätti huomiota; sanoin hänelle
-joukon kohteliaisuuksia ja hän vastasi niihin niin hyvin kuin taisi.
-
-Brigitte istui meitä vastapäätä. Hän ei saanut silmiään eroon meistä.
-On vaikeata sanoa mitä tunsin: samalla kertaa iloa ja tuskaa. Näin
-selvästi, että hän oli mustasukkainen, mutta en siitä välittänyt,
-koetin vain antaa hänelle vielä enemmän syytä siihen.
-
-Odotin, että hän paluumatkalla nuhtelisi minua, mutta hän ei sanonut
-mitään, vaan pysyi mykkänä ja synkkänä sekä seuraavan että vielä sitä
-seuraavan päivän. Kun tulin hänen luokseen, tuli hän minua vastaan ja
-suuteli minua; sen jälkeen asetuimme istumaan vastakkain, molemmat
-ajatellen omia asioitamme ja vaihtaen vain muutamia merkityksettömiä
-sanoja. Vasta kolmantena päivänä hän puhui, puhkesi katkeriin
-nuhteihin, sanoen että käytökseni oli selittämätön, ja ettei hän
-voinut muuta uskoa kuin etten rakastanut häntä; hän sanoi lisäksi,
-ettei hän enää voinut tällaista elämää kestää ja että hän mieluummin
-tekisi mitä hyvänsä kuin kärsisi edelleen oikkujani ja kylmyyttäni.
-Hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä ja olin jo valmis pyytämään
-häneltä anteeksi, kun hän lausui muutamia niin katkeria sanoja, että
-ylpeyteni nousi niitä vastaan. Vastasin hänelle samassa äänilajissa
-ja riitamme tuli vielä väkivaltaisemmaksi. Sanoin hänelle, että oli
-naurettavaa, etten voinut herättää rakastajattaressani niin paljon
-luottamusta, että tämä olisi uskonut minuun jokapäiväisimmissä
-asioissa. Sanoin edelleen, että rouva Daniel oli hänelle vain
-tekosyy, että hän aivan hyvin tiesi, etten vakavasti ajatellut tuota
-naista ja että hänen teeskennelty mustasukkaisuutensa ei ollut
-muuta kuin tavallista vallanhimoa ja että hän, muutoin, jos hän oli
-kyllästynyt elämään kanssani, saattoi sen lopettaa koska tahansa.
-
-"Olkoon niinkuin sanot", vastasi hän. "Minä en myöskään tunne sinua
-entiseksi sitten kuin tulin omaksesi. Olet varmaankin näytellyt
-saadaksesi minut uskomaan, että rakastit minua; nyt olet väsynyt
-osaasi, etkä halua muuta kuin tehdä minulle pahaa. Sinä epäilet
-jokaisesta joutavasta sanasta, jonka satut kuulemaan, minun pettävän
-sinua ja minulla ei ole oikeutta kärsiä loukkauksesta, jonka ehdoin
-tahdoin teet. Et ole enää se mies, jota rakastin."
-
-"Minä tunnen sinun kärsimyksesi", vastasin minä puolestani. "Ne
-uudistuvat joka askeleelta, jonka otan. Minulla kai ei ole kohta
-oikeutta puhua kenenkään muun kuin sinun kanssasi. Teeskentelet
-olevasi loukattu, saadaksesi itse minua loukata, syytät minua
-tyranniksi, tehdäksesi itse minut orjaksesi. Koska häiritsen sinun
-rauhaasi, niin jää hyvästi! Et ole minua enää näkevä."
-
-Erosimme vihoissamme enkä nähnyt häntä kokonaiseen päivään. Seuraavan
-päivän iltana valtasi minut sellainen surumielisyys, etten voinut
-sitä vastustaa. Puhkesin itkemään ja syytin itseäni kaikesta mitä
-olin tehnyt. Sanoin itselleni että olin hullu, vaarallinen hullu,
-joka tuotin kärsimyksiä hienoimmalle ja parhaimmalle olennolle
-maailmassa. Juoksin hänen luokseen heittäytyäkseni hänen jalkoihinsa.
-
-Tullessani puutarhaan näin, että hänen huoneensa oli valaistu ja
-epäilys iski päähäni. "Hän ei odota minua tähän aikaan", ajattelin.
-"Kuka tietää, mitä hän tekee? Kun lähdin eilen hänen luotaan,
-olivat hänen silmänsä tulvillaan kyyneliä; ehkä tapaankin hänet nyt
-laulavana, ajatellen kaikkea muuta paitsi minua. Ehkäpä hän juurikään
-valmistaa peilin edessä pukuaan, kuten _edellinen_ rakastajattareni.
-On parasta, että hiivin hiljaa sisään, nähdäkseni miten asiat ovat."
-
-Lähestyin Brigitten huonetta varpaillani kulkien ja kun ovi
-sattumalta oli raollaan, saatoin nähdä Brigitten ilman että paljastin
-itseäni.
-
-Hän istui pöytänsä ääressä ja kirjoitti samaan kirjaan, joka ensiksi
-oli herättänyt epäluuloni häntä kohtaan. Vasemmassa kädessään oli
-hänellä pieni puulipas, jota hän silloin tällöin hermostuneesti
-vavisten katsoi. Oli jotain selittämättömän kaameaa siinä
-hiljaisuudessa, joka vallitsi huoneessa. Hänen kirjoituslaukkunsa
-oli avoinna ja siinä näkyi papereita, jotka tuntuivat juuri
-järjestetyiltä.
-
-Sain aikaan pienen kolinan avatessani oven. Hän nousi, sulki
-kirjoituslaukkunsa ja astui hymyillen minua kohti. "Octave", sanoi
-hän, "olemme kaksi lasta, ystäväni. Meidän riidallamme ei ollut
-mitään järkeä, ja jollet olisi tullut luokseni, olisin minä tänä yönä
-ollut tykönäsi. Anna minulle anteeksi, minä olin väärässä. Rouva
-Daniel tulee huomenna luokseni päivälliselle; pakoita minut katumaan
-sitä mitä kutsut tyranniudeksi minussa. Kunhan vaan rakastat minua,
-olen onnellinen. Unohtakaamme, mitä on tapahtunut, älkäämme hukatko
-onneamme."
-
-
-
-
-III
-
-
-Meidän riitamme oli tavallaan vähemmän surullinen kuin rauhantekomme;
-sitä seurasikin Brigitten puolelta salaperäinen vaiteliaisuus, joka
-ensin pelotti minua ja sai minut myöhemmin alituisen levottomuuden
-valtaan.
-
-Kuta enemmän aikaa kului, sitä voimakkaammaksi kasvoivat minussa,
-kaikista ponnistuksistani huolimatta, molemmat onnettomuuteni idut
-jotka menneet vuodet olivat tuoneet mukanaan. Milloin valtasi minut
-raivoisa mustasukkaisuus, milloin julma iloisuus, teeskennelty
-kevytmielisyys, joka pani minut tekemään pilaa kaikesta mikä minulle
-oli rakkainta. Siten seurasivat minua lakkaamatta menneisyyteni
-muistot. Brigitte taas, joka näki minun kohtelevan häntä vuoroin kuin
-petollista rakastajatarta, vuoroin kuin ostettua ilotyttöä, vajosi
-vähitellen yhä syvemmälle suruunsa, joka lopulta kokonaan turmeli
-yhdyselämämme. Ja pahinta kaikesta oli että juuri tuo Brigitten
-suruisuus, johon hyvin tiesin itse olevani syypää, kiusasi minua
-enimmin. Olin nuori ja pidin huvituksista; alituinen yhdessäolo
-naisen kanssa, joka oli minua vanhempi, joka kärsi ja riutui, nuo yhä
-vakavammiksi käyvät kasvot, jotka alinomaa olivat edessäni, panivat
-nuoruuteni koetukselle ja saivat minut katkerasti katumaan menetettyä
-vapauttani.
-
-Kun eräänä kauniina kuutamoisena iltana hiljalleen kuljimme
-metsätietä, tunsimme molemmat syvän surumielen laskeutuvan ylitsemme.
-Brigitte katsoi minuun säälien. Istuuduimme kallion kielekkeelle,
-mistä meillä oli näköala autioon laaksoon, ja viivyimme siten useita
-tunteja. Brigitten puolittain verhotut silmät tunkeutuivat silmieni
-läpi suoraan sydämeeni ja siirtyivät sitten tarkastamaan ympäröivää
-luontoa, taivasta päällämme ja laaksoa allamme. "Ah! rakas lapseni",
-sanoi hän, "kuinka säälin sinua! Sinä et minua rakasta!"
-
-Päästäkseen sille kallionkielekkeelle, jolla istuimme, täytyi kulkea
-puoli peninkulmaa metsätietä, siis mennen tullen peninkulman matkan.
-Brigitte ei pelännyt väsymystä eikä yötä. Joskus lähdimme matkaan
-yhdentoista aikaan ja tulimme kotia vasta aamupuoleen. Tällaisia
-pitkiä kävelyretkiä varten pukeutui Brigitte siniseen puseroon ja
-miehen housuihin, väittäen ettei hänen tavallinen pukunsa soveltunut
-retkiin metsän viidakoissa. Hän kulki tietä edelläni, varmoin
-askelin, samalla kertaa niin suloisen naisellisena ja lapsellisen
-reippaana, että tavan takaa pysähdyin häntä katselemaan. Oli kuin
-hän kerran vauhtiin päästyään olisi suorittanut vaikean mutta pyhän
-velvollisuuden. Hän marssi eteenpäin kuin sotamies heiluttaen
-käsivarsiaan ja laulaen täyttä kurkkua. Äkkiä saattoi hän pysähtyä,
-juosta luokseni ja suudella minua. Niin tapahtui tavallisesti
-menomatkalla. Paluumatkalla nojautui hän käsivarteeni eikä laulanut
-enää, vaan nyt kuiskasi hän korvaani salaisuuksia hiljaisella äänellä
-vaikka olimme yksin metsässä peninkulmien päässä ihmisistä. En
-muista, että paluumatkalla olisimme vaihtaneet sanaakaan, joka ei
-olisi sisältänyt rakkautta tai ystävyyttä.
-
-Eräänä päivänä pyrimme omaa tietämme kallionkielekkeelle, s.o.
-menimme suoraan metsän läpi seuraamatta mitään tietä. Brigitte kulki
-niin reippaasti, ja pieni samettilakki hänen paksuilla hiuksillaan
-sai hänet niin muistuttamaan urheaa poikaa, että unohdin hänen olevan
-naisen enkä rientänyt kohta hänen avukseen, kun tie kävi vaikeaksi.
-Useamman kerran täytyi hänen huutaa minua avukseen kavutessaan
-kallioseinää, kun minä, häntä ajattelematta, olin kiiruhtanut edelle.
-En voi sanoa, minkä vaikutuksen tekikään keskellä metsää, kirkkaassa,
-ihanassa yössä, puoleksi iloinen, puoleksi valittava naisääni, joka
-lähti pienestä pojanhahmosta, joka kapusi jyrkännettä pitäen kiinni
-kivistä ja puunrungoista, voimatta kuitenkaan päästä eteenpäin.
-Otin hänet käsivarsiini. "Kas niin, rouvaseni", sanoin hänelle
-nauraen, "te olette rohkea vuorivaeltaja, mutta te revitte rikki
-valkeat kätenne, ja huolimatta raudoitetuista suurista kengistänne,
-sauvastanne ja sotilaallisesta ulkonäöstänne, näen että teitä täytyy
-kantaa."
-
-Kun pääsimme kallionkielelle, olimme aivan hengästyksissämme.
-Kannoin olkani yli juoksevassa nahkahihnassa vesipulloa. Perille
-tultuamme pyysi Brigitte minulta sitä, mutta olinkin sen pudottanut
-samoinkuin tulensytytysvehkeet, joita käytimme lukeaksemme nimet
-viittapylväistä, kun olimme eksyksissä, mikä tapahtui alinomaa.
-Minulla oli tapana kavuta pylväiden päähän; kun olin päässyt
-tarpeeksi korkealle, oli saatava tuli syttymään ja palamaan juuri sen
-verran kuin tarvitsin lukeakseni puolittain kuluneet nimet pylväissä.
-Kaiken tämän teimme nauraen ja leikkien kuin kaksi lasta. Olisi
-pitänyt nähdä meidät tienristeyksissä, missä tuli tavailla kokonaisen
-viiden kuuden viittatolpan nimet! Mutta tuona iltana olivat
-kaikki tuli-vehkeemme jääneet jonnekin metsään. "No niin", sanoi
-Brigitte, "niinpä vietämme yön täällä; olenkin hiukan väsynyt. Tämä
-kallionkieli on tosin hiukan kova vuoteeksi, mutta teemme itsellemme
-alustan kuivista lehdistä. Istukaamme tähän älkäämmekä enää sitä
-surko."
-
-Ilta oli mitä ihanin. Kuu nousi takanamme ja Brigitte katsoi kauan
-aikaa, kuinka se hiljalleen kohosi taivaanrannalla metsän peittämien
-harjujen yli. Kuta kirkkaammin se levitti valoaan, sitä hitaammaksi
-ja suruvoittoisemmaksi kävi Brigitten laulu. Hetken kuluttua kumartui
-hän puoleeni ja kiersi käsivartensa kaulaani. "Älä usko", sanoi hän,
-"etten ymmärtäisi sinun sydäntäsi tai että sinua moittisin siitä
-kärsimyksestä, jota minulle tuotat. Ei ole sinun syysi, että sinulta
-puuttuu voimaa unohtaa mennyt elämäsi; sinä olet rakastanut minua
-rehellisesti, ja vaikka rakkautesi veisi minut kuolemaan, en katuisi,
-että olen tullut omaksesi. Sinä uskoit, että syntyisit uudelleen
-elämään ja että minun käsivarsissani unohtaisit niiden naisten
-muiston, jotka ovat tuhonneet sinut. Ah, Octave, hymyilin ennen sille
-varhaiselle elämäntuntemukselle, josta sanoit tulleesi osalliseksi ja
-josta ylpeilit kuin lapset, jotka eivät mitään tiedä. Luulin, että
-minun tarvitsi vain tahtoa, jotta kaikki mikä oli hyvää sydämessäsi
-tulvisi huulilleni ensi suudelmastani. Sinä luulit niin itsekin,
-mutta me petyimme molemmat. Ah, lapseni, sinulla on sydämessä
-haava, joka ei tahdo parantua; varmaan olet paljon rakastanut sitä
-naista, joka sinut petti, enemmän kuin minua, ah, paljon enemmän,
-koskapa en voi köyhällä rakkaudellani hävittää hänen kuvaansa; hän
-on varmaankin julmasti sinut pettänyt, koskapa minä olen turhaan
-sinulle uskollinen. Ja kaikki muut, mitä ovatkaan he, kurjat, tehneet
-myrkyttääkseen nuoruutesi. Ne nautinnot, joita he sinulle möivät,
-ovat varmaankin olleet hyvin voimakkaat, koskapa pyydät, että minä
-matkisin heitä! Sinä muistat heitä ollessasi minun vierelläni.
-Ah, lapseni, se on julminta kaikesta. Näen sinut mieluummin
-raivoavana ja kohtuuttomana, kuulen sinun mieluummin syyttävän
-minua kuvitelluista rikoksista, kostavan minulle sen pahan, mitä
-ensimäinen rakastajattaresi on sinulle tehnyt, kuin näen kasvoillasi
-tuon kaamean iloisuuden, tuon elostelijan ylenkatseellisen
-huolettomuuden, joka äkkiä kuin kipsinaamio tulee meidän huuliemme
-väliin. Sano, Octave, mistä se tulee? Miksi toisina päivinä puhut
-halveksien rakkaudesta ja niin surullisesti pilkkaat meidän hellimpiä
-kaksinpuhelujamme? Minkä vallan onkaan saanut ärtyisten hermojesi yli
-kauhea elämä, jota olet viettänyt, kun vielä nyt sellaiset väärät
-syytökset tahtomattasi tulevat huulillesi? Niin, tahtomattasi, sillä
-sydämesi on jalo, sinä häpeät itse omia tekojasi. Sinä rakastat minua
-liiaksi ollaksesi kärsimättä, kun näet minun kärsivän. Ah, minä
-tunnen sinut! Ensi kerran kun näin sinut sellaisena, valtasi minut
-kauhu, josta ei sinulla ole aavistusta. Luulin, että sinä olit vain
-elostelija, että olit ehdoin tahdoin vietellyt minut teeskentelemällä
-rakkautta, jota et tuntenut, että sinut näin sellaisena, jollainen
-todella olet. Ah, ystäväni, toivoin kuolemaa. Minkä yön vietinkään!
-Sinä et tunne elämääni, et tiedä, etten maailmassa ole saanut
-lempeämpiä kokemuksia kuin sinä. Ah, elämä on suloinen, mutta vain
-niille, jotka eivät sitä tunne.
-
-"Sinä et ole, rakas Octave, ensimäinen mies, jota rakastan. Sydämeni
-sisimmässä lepää surullinen tarina, jonka tahdon sinulle kertoa.
-Isäni oli, minun vielä ollessani aivan nuori, määrännyt minut erään
-vanhan ystävänsä ainoalle pojalle. He olivat naapureita ja omistivat
-kumpikin pienen maatilansa, suunnilleen samanarvoisen. Molemmat
-perheet tapasivat toisensa joka päivä ja elivät siten ikäänkuin
-yhteiselämää. Isäni kuoli; olin jo aikoja sitten kadottanut äitini.
-Silloin otti minut luoksensa tätini, jonka tunnet. Eräs matka, joka
-hänen täytyi tehdä, pakoitti hänet kuitenkin jättämään minut jonkun
-ajan kuluttua tulevan appi-isäni huostaan. Tämä ei koskaan kutsunut
-minua muuksi kuin tyttärekseen; ja koko seudulla oli niin yleisesti
-tunnettua, että minä menisin naimisiin hänen poikansa kanssa että me
-saimme mitä suurimman vapauden keskenäisessä seurustelussamme.
-
-"Tämä nuori mies, jonka nimeä sinun on tarpeetonta tuntea, näytti
-aina rakastaneen minua. Se mikä vuosikausia oli ollut lapsuuden
-ystävyyttä, muuttui ajan mukaan rakkaudeksi. Hän alkoi, kun olimme
-kahden, puhua minulle onnesta, joka meitä odotti; hän kuvasi minulle
-kärsimättömyyttään. Olin ainoastaan yhtä vuotta häntä nuorempi;
-mutta hän oli naapuruudessa tehnyt tuttavuutta erään huonotapaisen
-miehen, erään teollisuusritarin kanssa, jonka neuvoja hän oli
-alkanut kuunnella. Kun minä antauduin hänen hyväilyilleen lapsen
-luottamuksella, päätti hän pettää isänsä, syödä sanansa meitä
-molempia kohtaan ja jättää minut tehtyään minut onnettomaksi.
-
-"Hänen isänsä oli aamulla kutsunut meidät huoneeseensa, ja siellä,
-koko perheen läsnäollessa, ilmoittanut, että hääpäivämme oli
-määrätty. Saman päivän iltana tapasi hän minut puutarhassa, puhui
-minulle rakkaudestaan tulisemmin kuin koskaan ennen, sanoi, että,
-koska hääpäivämme oli määrätty, hän jo piti itseään puolisonani, ja
-että hän oli sitä Jumalan edessä ollut syntymästään saakka. Minulla
-ei ole muuta puolustuksekseni sanottavana kuin että olin nuori,
-tietämätön ja herkkäuskoinen. Antauduin hänelle ennen kuin olin hänen
-vaimonsa, ja viikko sen jälkeen lähti hän isänsä talosta; hän pakeni
-yhdessä erään naisen kanssa, jonka hänen uusi tuttavansa oli hänet
-tutustuttanut. Hän kirjoitti meille lähtevänsä Saksaan, emmekä sen
-jälkeen häntä nähneet.
-
-"Sellainen on, muutamin sanoin kerrottuna, elämäni tarina; mieheni
-tunsi sen, samoinkuin sinä nyt sen tunnet. Olen hyvin ylpeä, ja minä
-vannoin yksinäisyydessäni, ettei kukaan mies saisi minua toista
-kertaa kärsimään mitä silloin kärsin. Sitten näin sinut ja unohdin
-valani, mutta en tuskaani. Minua on kohdeltava hellävaroin; jos
-sinä olet sairas, olen sitä minäkin. Hoivatkaamme toinen toistamme.
-Sinä näet, Octave, että minä hyvin tiedän, mitä menneisyyden
-muistot ovat. Myöskin minut panevat ne joskus tuntemaan sinun
-läheisyydessäsi tuskallista katumusta; mutta minulla on enemmän
-rohkeutta kuin sinulla, kenties siksi että olen enemmän kärsinyt.
-Minun on kuljettava edellä, vaikka sydämeni on vielä heikko eikä
-ole varma itsestään. Elämäni täällä kylässä oli niin rauhallista
-ennen kuin sinä tulit, olin monta kertaa luvannut itselleni, etten
-siitä luopuisi. Kaikki tämä tekee minut vaativaiseksi. Mutta
-samantekevä, olen sinun. Olet hyvinä hetkinäsi sanonut, että sallimus
-on antanut minun toimekseni valvoa kuin äiti sinun elämääsi. Se on
-totta ystäväni; en ole joka päivä rakastajattaresi, usein olen ja
-tahdon olla äitisi. Kun tuotat minulle kärsimyksiä, en enää näe
-sinussa rakastajaani; sinä olet vain sairas lapsi, epäluuloinen tai
-itsepäinen, jota tahdon hoivata ja parantaa löytääkseni hänessä sen,
-jota rakastan ja jota aina tahdon rakastaa. Antakoon Jumala minulle
-siihen voimaa", lisäsi hän, katsoen taivasta kohti. "Suokoon Jumala,
-joka meidät näkee ja kuulee rukoukseni, äitien ja rakastavaisten
-Jumala, suokoon hän minun suorittaa loppuun tämän tehtävän! Joskin
-menehdyn sen alla, joskin kapinoiva ylpeyteni, sydämeni, joka
-tahtomattani voi pakahtua, joskin koko elämäni..."
-
-Hän ei lopettanut lausettaan, nyyhkytys keskeytti sen. Jumalani!
-Näin hänen polvistuvan, ristivän kätensä, jotka hän painoi kiveä
-vasten. Tuuli huojutti hänen pukuaan ja kanervikkoa ympärillämme.
-Hento ja ylevä olento! Hän rukoili rakkautensa puolesta. Nostin hänet
-käsivarsilleni. "Oi sinä ainoa rakkauteni", sanoin hänelle, "sinä
-rakastajattareni, äitini ja sisareni! Rukoile minunkin puolestani,
-että voisin rakastaa sinua niinkuin ansaitset tulla rakastetuksi.
-Rukoile, että voisin elää, että sydämeni puhdistuisi sinun
-kyyneleistäsi, että se muuttuisi pyhäksi hostiaksi, jonka voisimme
-jakaa Jumalan edessä!"
-
-Paneusimme maata kalliolle. Kaikki oli hiljaista ympärillämme,
-yläpuolella kaartui taivas täynnä kimaltelevia tähtiä. "Tunnetko
-tuon?" kysyin Brigitteltä. "Muistatko ensi päiväämme?"
-
-Kiitos Jumalan, ettemme koskaan tämän illan jälkeen palanneet
-kallionkielelle. Se on jäänyt alttariksi, joka on pysynyt puhtaana;
-se on yksi elämäni harvoja muistoja, joka vielä liukuessaan silmieni
-ohi on puettu valkeaan.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Kun eräänä iltana kuljin torin poikki, kuulin kahden miehen
-keskustelevan jotenkin kovalla äänellä: "Hän kuuluu kohdelleen häntä
-huonosti."
-
-"Se on naisen syy, miksi hän valitsi sellaisen miehen, joka on ollut
-tekemisissä vain katutyttöjen kanssa? Hän saa kärsiä oman hulluutensa
-tähden."
-
-Lähestyin heitä pimeydessä, saadakseni nähdä, keitä he olivat, mutta
-huomattuaan minut, he poistuivat.
-
-Kun saavuin Brigitten luo, oli hän hyvin levoton. Hänen tätinsä oli
-vaikeasti sairaana eikä hänellä ollut aikaa puhua kanssani kuin
-muutaman sanan. En saanut tavata häntä kokonaiseen viikkoon, mutta
-kuulin, että hän oli lähettänyt noutamaan lääkärin Parisista; lopulta
-sain eräänä päivänä sanan, että voin tulla hänen luokseen.
-
-"Tätini on kuollut", sanoi hän, "olen kadottanut ainoan sukulaiseni
-maan päällä. Olen nyt yksin ja aion jättää tämän seudun."
-
-"Enkö minä sitten ole mitään sinulle?"
-
-"Kyllä, ystäväni. Sinä tiedät, että rakastan sinua ja usein luulen
-sinunkin rakastavan minua. Mutta kuinka voi ottaa sinua lukuun? Ah,
-olen rakastajattaresi, ilman että sinä olet rakastajani! Sinuun
-soveltuvat Shakespearen surulliset sanat: 'Tee itsellesi puku
-kirjavasta kankaasta, sillä sinun sydämesi muistuttaa tuhatväristä
-opaalia.' Ja minä, Octave, lisäsi hän näyttäen minulle surupukuaan,
-olen pyhittänyt itseni yhdelle värille enkä pitkään aikaan tule
-kantamaan muuta."
-
-"Lähde täältä, jos tahdot. Tapan itseni tai seuraan sinua. Ah,
-Brigitte", lisäsin heittäytyen polvilleni hänen eteensä, "sinä olet
-siis tuntenut jääneesi yksin, kun näit tätisi kuolevan! Se on julmin
-rangaistus, minkä olet voinut minulle tuomita; en ole milloinkaan
-niin syvästi tuntenut, mikä onnettomuus rakkauteni on sinulle. Sinun
-täytyy karkoittaa tuo hirveä ajatus; olen sen ansainnut, mutta
-se tappaa minut. Ah, Jumalani, en siis mitään merkitsisi sinun
-elämässäsi tai merkitsisinkö vain sen kärsimyksen kautta, jota
-sinulle tuotan?"
-
-"En tiedä, kuka meitä vakoilee", sanoi hän, "mutta viime aikoina
-on meistä levitetty omituisia huhuja täällä kylässä ja sen
-ympäristössä. Toiset väittävät, että syöksyn perikatoon ja
-syyttävät minua kevytmielisyydestä, toiset taas pitävät sinua
-tunnottomana ja vaarallisena miehenä. On päästy, en tiedä millä
-tavoin, salaisimpienkin ajatustemme perille; mitä yksin luulin
-tietäväni -- sinun käytöksesi vaihtelevaisuuden ja ne surulliset
-kohtaukset, joihin se on antanut aihetta -- kaikki on tunnettua. Täti
-parkani kertoi sen minulle; hän oli tiennyt sen kauan aikaa mitään
-minulle siitä mainitsematta. Ken tietää eikö se jouduttanut hänen
-loppuansa? Kun tapaan kylätiellä vanhoja ystävättäriäni, tervehtivät
-he minua kylmästi tai poistuvat, kun heitä lähestyn. Yksinpä
-talonpojantyttäreni, jotka pitivät niin paljon minusta, kohottavat
-olkapäitään, kun he sunnuntaitansseissa näkevät paikkani soittolavan
-juurella olevan tyhjän. Mistä tuo kaikki johtuu? Sinä ymmärrät sitä
-varmaan yhtä vähän kuin minä; mutta minun täytyy lähteä täältä, en
-voi sitä enää kestää. Ja lisäksi tämä kuolintapaus, tätini äkillinen
-ja kauhea tauti, ja ennen kaikkea tämä yksinäisyys! Rohkeuteni
-pettää. Ystäväni, ystäväni, älä jätä minua!"
-
-Hän itki. Näin viereisessä huoneessa joukon hujan hajan heitettyjä
-vaatteita, matka-arkun lattialla ynnä muita merkkejä, jotka puhuivat
-lähtövalmistuksista. Oli selvää, että hän oli aikonut lähteä matkaan
-ilman minua kohta tätinsä kuoltua, mutta että häneltä oli puuttunut
-siihen voimia. Hän oli itse asiassa niin lamassa, että hän tuskin
-jaksoi puhua. Hänen asemansa olikin kauhea, ja minä olin sen
-sellaiseksi tehnyt. Hän ei ainoastaan ollut onneton, häntä loukattiin
-julkisesti, ja se mies, jonka olisi pitänyt olla hänen turvansa ja
-lohdutuksensa, tuotti hänelle vaan lisää huolta ja tuskaa.
-
-Tunsin syvästi syyllisyyteni ja häpesin itseäni. Niin monen
-lupauksen, niin paljon kiihkeän odotuksen, niin monen toivomuksen
-jälkeen, olin siis saanut aikaan vain tämän -- ja ainoastaan kolmen
-kuukauden kuluessa! Luulin omistavani aarteen sydämessäni, mutta
-siellä olikin vain katkeraa sappea, varjoa ja onnettomuutta sille
-naiselle, jota jumaloin. Ensi kerran näin itseni todella kasvoista
-kasvoihin. Brigitte ei moittinut minua mistään, hän oli tahtonut
-matkustaa, mutta ei voinut; hän oli valmis uudelleen kärsimään.
-Kysyin itseltäni, eikö minun pitänyt jättää häntä, eikö minun ollut
-paettava hänen luotaan ja vapautettava häntä siitä painajaisesta,
-joka oli häntä kiusannut.
-
-Nousin ja menin viereiseen huoneeseen, missä istuin Brigitten
-matka-arkulle. Nojasin otsani käsiini ja istuin liikkumatta kuin
-kuollut. Näin ympärilläni puolitekoisia kääröjä, hujan hajan
-huonekaluille heitettyjä vaatteita. Ah, tunsin ne kaikki! Hellyyteni
-ulottui kaikkeen, joka oli kosketuksessa hänen kanssaan. Aloin
-muistella kaikkea pahaa, mitä olin saanut aikaan; näin Brigitten
-uudelleen käyskentelevän lehmuskujalla, valkean kauriin juostessa
-hänen jälessään.
-
-"Millä oikeudella uskallat", huusin itselleni, "tulla tänne,
-kädelläsi koskea tuohon naiseen? Kuka on antanut sinulle luvan
-tuottaa hänelle kärsimyksiä? Sinä järjestät tukkasi peilin edessä
-ja lähdet itsetyytyväisenä surevan rakastajattaresi luo; sinä
-heittäydyt samoille tyynyille, joilla hän on rukoillut sinun ja
-itsensä puolesta ja kosketat huolettomasti hänen hentoja käsiään,
-jotka vielä värisevät. Sinä osaat hyvin kiihottaa voimattomia aivoja
-ja rakkausinnoissasi puhut eräänlaisella lämmöllä kuin asianajaja,
-joka astuu silmät punaisina oikeussalista, missä hän on joutunut
-häviölle. Sinä näyttelet tuhlaajapojan osaa, sinä leikittelet
-kärsimyksillä, sinä murhaat neulanpistoilla. Mitä olet sanova
-Jumalalle, kun tekosi on täyttynyt? Mitä on tuleva naisesta, joka
-sinua rakastaa? Minne sinä liu'ut, minne putoat, sillä aikaa kun hän
-nojautuu sinuun? Millä mielellä olet kerran saattava hautaan kalpean
-ja onnettoman rakastettusi, joka juuri on menettänyt ainoan olennon,
-joka häntä suojeli? Niin, niin, varmaan olet hänet kerran vievä
-hautaan, sillä sinun rakkautesi hivuttaa ja tappaa hänet, sinä olet
-uhrannut hänet raivottarillesi. Jos sinä seuraat tuota naista, on hän
-kuoleva sinun kätesi kautta. Ole varuillasi! Hänen hyvä enkelinsä
-epäröi, hän on tuonut kuoleman tähän taloon, karkoittaakseen siitä
-tuhoatuottavan ja häpeällisen intohimon. Hän on saattanut Brigitteen
-lähtöajatuksen, hän kuiskaa kenties juuri nyt hänen korvaansa
-viimeisen varoituksensa. Sinä murhamies ja pyöveli, ole varuillasi!
-Tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta!"
-
-Siten puhuin itselleni; samassa sattuivat silmäni sohvankulmassa
-makaavaan pieneen juovikkaaseen pumpulipukuun, joka jo oli
-kokoonkääritty matkalaukkua varten. Se oli ollut yhden meidän
-onnenpäivämme todistaja. Kosketin sitä ja otin sen käteeni.
-
-"Jättää sinut", sanoin, "jättää sinut! Sinä rakas vaate, tahdotko
-lähteä ilman minua?
-
-"Ei, en voi lähteä Brigitten luota; tällä hetkellä olisi se
-raukkamaista. Hän on menettänyt tätinsä, hän on yksin maailmassa
-ja häntä ahdistavat tuntemattoman vihamiehen juorupuheet. Tuo mies
-ei voi olla kukaan muu kuin Mercanson, hän on varmaankin kertonut
-meidän keskustelustamme Dalens'ista, ja kun hän näki minun olevan
-mustasukkaisen, on hän arvannut loput. Hän on varmaankin se kyy,
-joka on ruiskuttanut myrkkyään rakkaan kukkaseni terälehdille. Ensi
-tehtäväni on rangaista häntä, sitten olen hyvittävä Brigittelle sen
-kärsimyksen, jonka olen hänelle tuottanut. Minä mieletön, ajattelen
-lähteä hänen luotaan, kun velvollisuuteni on pyhittää hänelle
-elämäni, sovittaa vääryyteni, hyvittää hänelle onnessa, huolenpidossa
-ja rakkaudessa kaikki kyynelet, jotka olen saanut vuotamaan hänen
-silmistään. Olen hänen ainoa turvansa maailmassa, hänen ainoa
-ystävänsä ja suojelijansa. Minun velvollisuuteni on seurata häntä
-maailman ääreen, tehdä ruumiistani hänelle suojelusmuuri, lohduttaa
-häntä sen johdosta, että hän on minua rakastanut ja antautunut
-minulle."
-
-"Brigitte", huudahdin astuen huoneeseen, johon hän oli jäänyt, "odota
-hetkinen, kunnes palaan."
-
-"Mihin aiot mennä?" kysyi hän.
-
-"Odota minua", sanoin vain, "äläkä lähde ilman minua. Muista Ruthin
-sanoja: 'Minne sinä menet, sinne menen minäkin, sinun kansasi on
-oleva minun kansani, sinun Jumalasi on oleva minun Jumalani. Missä
-sinä kuolet, siellä tahdon minäkin kuolla ja tulla haudatuksi samaan
-multaan'."
-
-Lähdin hänen luotaan ja juoksin Mercansonin tykö. Minulle sanottiin,
-että hän oli lähtenyt kotoa; astuin sisään odottamaan.
-
-Olin istuutunut huoneen nurkkaan, papin nahkatuoliin, hänen mustan
-epäsiistin pöytänsä eteen. Aikani alkoi tuntua pitkältä, kun mieleeni
-tuli kaksintaisteluni ensimäisen rakastajattareni takia.
-
-"Sain pistoolinluodin nahkaani", ajattelin itsekseni, "ja jälestäpäin
-pidettiin minua naurettavana narrina. Mitä on minulla täällä
-tekemistä? Pappi ei ole suostuva taistelemaan; jos etsin riitaa hänen
-kanssaan, vastaa hän, että hänen papillinen pukunsa vapauttaa hänet
-velvollisuudesta kuulla minua, ja niin saa hän vaan hiukkasen lisää
-aihetta juoruihinsa, kun minä olen lähtenyt. Mitä meistä sitten on
-puhuttu? Mikä itse asiassa tekee Brigitten levottomaksi? Sanotaan,
-että hän menettää hyvän maineensa ja että minä rääkkään häntä ja
-että hän on kyllin tyhmä sitä kärsiäkseen. Sellaisia tyhmyyksiä,
-jotka eivät liikuta ketään! On parasta antaa ihmisten puhua;
-välittää juoruista on kurjaa ja antaa niille vain lisää pontta.
-Voiko estää maaseutulaisia askartelemasta naapuriensa asioilla?
-Tai voiko estää tekopyhiä naisia panettelemasta sitä, joka ottaa
-itselleen rakastajan? Kuinka voisi tehdä lopun yleisestä huhusta? Jos
-sanotaan, että minä pitelen pahoin rakastajatartani, niin on minun
-asiani todistaa kulkupuhe vääräksi näyttämällä, että kohtelen häntä
-toisin, eikä taisteluvaatimuksella. Olisi yhtä naurettavaa etsiä
-riitaa Mercansonin kanssa kuin lähteä joltakin seudulta sentähden,
-että siellä on joutunut juorupuheen esineeksi. Ei, meidän ei ole
-lähdettävä täältä; se olisi tyhmyyttä. Siten antaisimme vain lisää
-aihetta juoruihin. Meidän ei ole lähdettävä matkaan enempää kuin
-meidän on muutenkaan välitettävä kulkupuheista."
-
-Palasin Brigitten luo. Puolen tunnin sisään muutin kolme kertaa
-mieltäni. Neuvoin häntä luopumaan matka-aikeistaan; kerroin hänelle
-myöskin mitä olin aikonut tehdä ja miksi olin sen jättänyt tekemättä.
-Hän kuunteli minua kärsivällisesti; kuitenkin sanoi hän tahtovansa
-lähteä. Tädin kuoleman jälkeen oli talo käynyt hänelle kammottavaksi.
-Kuitenkin onnistui minun lopulta saada hänet muuttamaan mieltään.
-Vakuutimme toinen toisellemme, että halveksimme maailman kulkupuheita
-ja ettemme kiinnittäneet niihin mitään huomiota ja ettemme aikoneet
-muuttaa missään suhteessa jokapäiväisiä tapojamme. Vannoin hänelle,
-että rakkauteni oli lohduttava häntä kaikissa hänen suruissaan, ja
-hän oli uskovinaan sanojani. Sanoin hänelle, että minulle nyt oli
-käynyt täysin selväksi epäoikeutettu menettelyni, että käytökseni
-tästälähin oli oleva todistus katuvasta mielestäni, että tahdoin
-puhdistaa sydämeni kaikesta siitä hapatuksesta, mikä siinä vielä oli
-jälellä ja ettei hänen enää tarvinnut kärsiä, ei ylpeyteni enempää
-kuin oikkujenikaan takia. Ja surullisena ja kärsivällisenä, kädet
-kiedottuna kaulaani, taipui hän selvään oikkuun, jota itse pidin
-järjen kipinänä.
-
-
-
-
-V
-
-
-Eräänä päivänä, tullessani Brigitten luokse näin oven olevan
-avoinna pieneen huoneeseen, jota hän kutsui kappelikseen. Siinä ei
-ollut muita huonekaluja kuin pieni alttari ristineen sekä muutamia
-maljakoita kukkineen. Seinät ja uutimet olivat valkeat kuin lumi.
-Hän sulkeutui toisinaan tähän huoneeseen, viime aikoina kuitenkin
-verraten harvoin, sitten kun vietin suurimman osan ajastani hänen
-luonaan.
-
-Nojauduin ovenpieleen ja näin Brigitten istuvan lattialla sinne tänne
-heitettyjen kukkasten keskellä. Hän piti kädessään pientä kuivunutta
-seppeltä, jonka hän hypisteli rikki.
-
-"Mitä teet?" huudahdin minä. Hän säpsähti ja nousi.
-
-"En mitään", vastasi hän, "tämä on vain lasten leikkikalu, vanha
-ruususeppel, joka on kuihtunut tässä kappelissa. Siitä on aikaa kun
-sen tänne ripustin. Tulin tänne vaihtaakseni kukkaset toisiin."
-
-Hän puhui värisevällä äänellä ja kuin pyörtymäisillään. Muistin, että
-olin kuullut häntä kutsuttavan Ruusu-Birgitteksi. Kysyin häneltä,
-eikö se ehkä ollut hänen ruusukruununsa, jota hän hypisteli rikki.
-
-"Ei", vastasi hän kalveten.
-
-"Kyllä", huudahdin, "elämäni kautta! Anna minulle palaset!"
-
-Poimin ne lattialta, asetin ne alttarille ja jäin hetken ajan niitä
-ääneti katsomaan.
-
-"Enkö sitten tekisi oikein", puhui Brigitte, "jos ottaisinkin
-ruususeppeleni seinältä, jossa se on riippunut niin pitkät ajat? Mitä
-hyödyttävät nämä kuihtuneet jäännökset? Ruusu-Brigitteä ei enää ole
-olemassa, enempää kuin niitä ruusuja, jotka antoivat hänelle nimensä."
-
-Hän lähti. Kuulin valituksen, kun ovi sulkeutui välillämme. Lankesin
-polvilleni ja itkin katkerasti.
-
-Kun palasin hänen luokseen, tapasin hänet istumasta pöydässä.
-Päivällinen oli valmis ja hän odotti minua. Istuin sanaakaan
-sanomatta hänen rinnalleen eikä kumpikaan enää puhunut siitä, mitä
-kantoi sydämellään.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Mercanson oli todella kertonut kylässä ja lähiseudun kartanoissa
-keskustelustani Dalens'ista ja niistä epäluuloistani, joita
-tahtomattani olin hänelle selvästi paljastanut. On tunnettua, kuinka
-juoru maaseudulla leviää ja paisuu kulkiessaan suusta suuhun. Niin
-kävi nytkin.
-
-Brigitte ja minä olimme uudessa suhteessa toisiimme. Kuinka heikko
-hän olikin ollut lähtöaikeissaan, oli hän kuitenkin jäänyt minun
-rukouksistani. Se velvoitti minua. Olin päättänyt olla häiritsemättä
-hänen rauhaansa mustasukkaisuuden tai kevytmielisyyden puuskilla;
-jokaista kovaa tai pilkallista sanaa, joka pääsi huulieni yli, pidin
-syntinä; jokaista surullista katsetta, jonka hän minuun suuntasi,
-pidin hyvin ansaittuna moitteena.
-
-Hänen hyvä ja yksinkertainen luonteensa löysi alussa viehätystä
-yksinäisyydessämme; hän saattoi tavata minut milloin tahtoi
-tarvitsematta välittää mistään varovaisuustoimenpiteistä. Ehkä oli
-hän niin välinpitämätön muista, osottaakseen minulle, että hän
-asetti rakkautensa maineensa edelle; näytti siltä kuin hän olisi
-katunut, että oli ollut niin herkkä pahailkisille juorupuheille. Oli
-kuinka hyvänsä, sensijaan että olisimme koettaneet suojella itseämme
-kulkupuheilta, aloimme elää entistä huolettomammin ja vapaammin.
-
-Lähdin hänen luokseen aamiaisen aikaan; ja kun minulla ei ollut
-mitään tehtävää koko päivänä, lähdin ulos vain hänen seurassaan. Hän
-piti minua luonaan päivällisellä, ilta kului pian ja kun lähtöni
-hetki alkoi lähetä keksimme tuhansia tekosyitä sen viivyttämiseksi.
-Toisin sanoen, olin kokonaan hänen luonaan ja kuvittelimme, ettei
-kukaan sitä huomannut.
-
-Pidin sanani jonkun aikaa eikä mikään pilvi himmentänyt
-yhdessäoloamme. Ne olivat onnellisia päiviä; mutta tarkoitukseni ei
-ole kertoa niistä.
-
-Koko seutu puhui siitä, että Brigitte eli julkisesti yhdessä
-elostelevan parisilaisen kanssa, joka rääkkäsi häntä, että he
-kuluttivat aikaansa vuoroin riitautumalla, vuoroin sopimalla, ja
-että kaikki varmaan päättyisi huonosti. Samassa määrässä kuin
-Brigitten käytöstä ennen oli ylistetty, samassa määrässä sitä
-nyt moitittiin. Ei lisäksi ollut mitään kohtaa hänen entisessä
-elämässään, jota ei nyt koetettu selittää ilkeämielisellä tavalla.
-Hänen hyväntekeväisyystarkoituksissa suoritetut vuorivaelluksensa,
-jotka eivät ennen olleet kenessäkään herättäneet epäluuloja, otettiin
-raa'an leikinlaskun aiheeksi. Hänestä puhuttiin kuin naisesta,
-joka on menettänyt kaiken inhimillisen kunnioituksen, ja joka oli
-ansainnut ne kauheat onnettomuudet, jotka hän kutsui esiin.
-
-Olin sanonut Brigittelle, että oli mielestäni annettava ihmisten
-puhua mitä tahtoivat enkä ollut siis juoruista välittävinäni; mutta
-itse asiassa kävivät ne minulle sietämättömiksi. Tein toisinaan
-vieraissakäyntejä ympäristöön vartavasten saadakseni kuulla jonkun
-määrätyn solvaavan sanan ja voidakseni vaatia siitä hyvitystä.
-Kuuntelin tarkkaan mitä kuiskailtiin salissa, missä itse olin,
-mutta en kuullut mitään. Ihmiset odottivat nähtävästi, että
-poistuisin, voidakseen senjälkeen rauhassa repiä minut kappaleiksi.
-Menin Brigitten luo ja vakuutin, että kaikki puheet olivat vailla
-merkitystä ja olisi hullua niistä välittää ja että itse puolestani
-annoin ihmisten puhua mitä tahtoivat.
-
-Enkö tehnyt väärin menetellessäni tällä tavoin? Jos Brigitte oli
-varomaton -- eikö ollut minun tehtäväni varottaa häntä? Tein aivan
-päinvastaista: liityin maailmaan häntä vastaan.
-
-Olin alottanut osottamalla välinpitämättömyyttä, pian oli menettelyni
-muuttuva ilkeydeksi. "Toden totta", sanoin Brigittelle, "puhutaan
-pahaa yöllisistä retkistäsi. Oletko varma siitä, että ihmiset
-ovat väärässä? Eikö ole tapahtunut mitään tuon romanttisen metsän
-pimennoissa? Etkö ole koskaan palatessasi hämärässä kotia nojautunut
-kenenkään tuntemattoman käsivarteen, niinkuin olet nojautunut minun
-käsivarteeni? Oliko todellakin sääliväisyys ainoa jumaluus, jota
-palvelit vaeltaessasi niin rohkeasti tuossa metsäisessä temppelissä?"
-
-Brigitten katse, ensi kertaa alkaessani puhua tähän tapaan, ei
-mene koskaan muistostani; se pani minut värisemään. "Vähät siitä",
-ajattelin, "jos pitäisin hänen puoltaan, tekisi hän saman tempun
-kuin ensimäinen rakastajattareni; hän voisi sormellaan osottaa minua
-naurettavana narrina ja sellaisena esiintyisin yleisön silmissä."
-
-Epäilevän ja kieltävän välimatka on lyhyt. Filosoofi on ateistin
-orpana. Kun olin sanonut Brigittelle, että epäilin hänen
-menneisyyttään, aloin tehdä sitä todella; ja kun epäilys oli
-herännyt, olin jo varma sen oikeutuksesta.
-
-Aloin jo uskoa, että Brigitte petti minua, hän, jonka tuskin jätin
-hetkeksikään yksin koko vuorokauden aikana. Olin sentähden joskus
-poissa pitemmän aikaa hänen luotaan, uskotellen itselleni tahtovani
-asettaa hänet koetukselle, mutta itse asiassa vain saadakseni
-aihetta häntä epäillä ja kiusata. Olin tyytyväinen voidessani
-hänelle vakuuttaa, että, kaukana siitä, että vielä olisin ollut
-mustasukkainen, en enää lainkaan kärsinyt muinaisista tyhmistä
-epäluuloistani; tällä tahdoin luonnollisesti sanoa, etten pitänyt
-häntä kyllin suuressa arvossa ollakseni mustasukkainen hänestä.
-
-Olin alussa pitänyt omana tietonani kaikki huomiot, joita tein, mutta
-pian tunsin iloa voidessani niistä puhua Brigittelle itselleen.
-Lähtiessämme kävelemään saatoin sanoa hänelle: "Tuo puku on kaunis,
-eräällä kevyellä naistuttavallani oli muistaakseni samanlainen."
-Ruokapöydässä saatoin puhua: "Kas niin, ystäväiseni, vanha
-rakastajattareni lauloi tavallisesti laulun jälkiruuan aikana, sinun
-sopisi tehdä samoin." Ja kun hän asettui pianon eteen: "Ah, soitahan,
-ole hyvä, minulle tuo valssi, joka oli muodissa viime talvena; se tuo
-mieleeni menneen hauskan ajan."
-
-Lukijani, tätä kesti kuusi kuukautta: kuuden kuukauden aikana oli
-Brigitten, samalla kertaa kun hän oli maailman juorujen esineenä,
-kestettävä minun puoleltani ylenkatsetta ja häväistystä, verrattavaa
-intohimoisen ja julman elostelijan tapaan kohdella naista, jonka hän
-on ostanut.
-
-Tällaisten kauheiden kohtausten jälkeen, joiden aikana käytin kaiken
-kekseliäisyyteni julmuuksiin, jotka repivät rikki vuoroin syyttävän
-ja pilkkaavan, mutta aina tuskia janoovan sydämeni, saattoi minut
-vallata outo, hurja rakkaus, joka sai minut kohtelemaan rakastettuani
-kuin jumalatarta. Neljännestunnin kuluttua, juuri päästyäni häntä
-ivailemasta, makasin polvillani hänen edessään. Kohta kun olin
-syyttänyt häntä, pyysin häneltä anteeksi, kohta kun olin lakannut
-pilkkaamasta, itkin. Eräänlainen raivo, eräänlainen onnenhuuma
-valtasi minut silloin; olin suunniltani ilosta ja menettämäisilläni
-järkeni rajuissa tunteenpurkauksissani. En tiennyt mitä sanoa, mitä
-tehdä, mitä keksiä hyvittääkseni pahaa, jota olin tehnyt. Otin
-Brigitten käsivarsiini ja panin hänet satoja, tuhansia kertoja
-vakuuttamaan, että hän antoi minulle anteeksi. Lupasin tehdä lopun
-hänen kiusaamisestaan ja ampua kuulan otsaani, jos vielä alkaisin
-häntä pahoinpidellä. Niin saatoin vannoa ja vakuuttaa yöt läpeensä,
-ryömien kyynelet silmissä Brigitten jaloissa, antautuen mielettömän,
-kiihkoisan rakkauden valtaan. Niin koitti aamu ja päivä nousi;
-vajosin voimattomana kokoon ja nukahdin -- ja heräsin taas hymy
-huulilla ja kaikkea epäillen.
-
-Tällaisina pelottavan intohimon öinä näytti Brigitte unohtaneen, että
-minussa piili toinenkin olento kuin se, joka hänellä silloin oli
-edessään. Kun pyysin häneltä anteeksi, kohotti hän vaan olkapäitään,
-ikäänkuin sanoakseen: "Tiedäthän, että annan sinulle anteeksi." Hän
-tunsi kuumeeni tarttuvan. Kuinka monta kertaa kuulinkaan hänen,
-intohimosta ja rakkaudesta kalpeana, kuiskaavan, että hän tahtoi,
-että olin juuri sellainen kuin olin, että nämä myrskyt olivat hänen
-elämänsä, että hän rakasti niitä kärsimyksiä, joita hänelle tuotin,
-kun maksoin ne hänelle tällä tavalla, ja ettei hän koskaan tulisi
-valittamaan, niin kauan kuin sydämessäni oli jälellä kipinäkin
-rakkaudestamme. Hän tiesi kyllä, että hän tulisi siitä kuolemaan,
-mutta hän sanoi toivovansa, että minäkin siitä kuolisin; lyhyesti,
-että kaikki, mikä tuli minusta, oli hänelle rakasta ja suloista,
-niinhyvin loukkaukset kuin kyynelet.
-
-Päivät kuluivat, ja minun tautini paheni alinomaan, ivan ja
-häijyyden puuskat kävivät yhä voimakkaammiksi ja vaikeammiksi.
-Kaiken mielettömyyteni keskellä sain kuumekohtauksia, jotka iskivät
-minuun kuin salama; heräsin vavisten joka jäsenessäni ja kylmän
-hien peittämänä. Äkkinäinen liike, odottamaton kolina saivat
-minut vavahtamaan niin rajusti, että pelotin toisia, jotka olivat
-läheisyydessäni. Brigittellä puolestaan, vaikka hän ei valittanut,
-näkyi kasvoilla syvän mielenliikutuksen merkit. Kun aloin häntä
-kiusata, lähti hän sanaakaan sanomatta luotani ja sulkeutui toiseen
-huoneeseen. Mutta kiitos Jumalan, en koskaan tehnyt hänelle
-ruumillista väkivaltaa. Kiihkeimpienkin purkausteni aikana olisin
-mieluummin kuollut kuin kädelläni kajonnut häneen.
-
-Eräänä iltana, kun sade löi ikkunoihin, istuimme kahden, verhot
-alas vedettyinä. "Olen iloisella päällä", sanoi Brigitte, "mutta
-tämä surullinen sade masentaa minut vasten tahtoani. Se ei saa
-tapahtua, ja jos sinä olet samaa mieltä kuin minä, niin huvitelkaamme
-rajuilmasta huolimatta."
-
-Nousin ja sytytin kaikki esillä olevat kynttilät. Pienoinen huone oli
-kohta kirkkaassa juhlavalaistuksessa ja liedestä levisi hiostuttava
-lämpö huoneeseen -- oli talvisaika. "No niin, mitä nyt teemme
-odottaessamme illallista?"
-
-Samassa muistin, että Parisissa oli karnevaaliaika parhaillaan. Olin
-näkevinäni silmieni edessä bulevardeilla risteilevät vaunut, täynnä
-naamioituja henkilöitä. Olin kuulevinani niitä hauskoja sukkeluuksia,
-joita iloiset kansanjoukot heittelivät toisilleen astuessaan
-teattereihin. Näin kevytmieliset tanssit, kirjavat puvut, kuohuvan
-viinin ja hurjan menon: koko nuoruuteni tunkeutui sydämeeni.
-
-"Pukeutukaamme naamiaispukuihin", sanoin Brigittelle. "Samantekevä,
-jos teemmekin sen vain itseämme varten. Jos meillä ei olekaan
-valmiita pukuja, niin löydämme aina jotakin, josta voimme niitä
-valmistaa, ja niin kuluu aika vielä hauskemmin."
-
-Vaatesäiliöstä vedimme esiin hameita, shaaleja, päällysviittoja,
-nauhoja ja tekokukkia. Brigitte oli, kuten tavallisesti, tasaisen
-iloinen. Teimme molemmat itsellemme naamiaispuvut; hän tahtoi itse
-kammata minut. Sitten käytimme punaa ja puuderia. Kaiken tarvittavan
-löysimme pienestä lippaasta, jonka luulen kuuluneen tädille. Tunnin
-kuluttua tuskin enää tunsimme toisiamme. Ilta kului laulaen ja
-hullutellen; yhden aikaan aamulla kävimme illalliselle.
-
-Olimme penkoneet kaikissa kaapeissa; vieressä seisoi eräs niistä,
-ovi puoli-avoinna. Juuri kun olin aikeissa istua pöytään, sattuivat
-silmäni sen hyllyllä lepäävään Brigitten päiväkirjaan, josta jo on
-ollut puhetta.
-
-"Eikö totta, tähän on sinun tapana kirjoittaa ajatuksesi?" sanoin
-ojentaen käteni kirjaa kohti. "Jollet pidä sitä epähienona,
-silmäilisin mielelläni tuota kirjaa."
-
-Avasin kirjan, vaikka Brigitte teki liikkeen ikäänkuin pidättääkseen
-minua. Ensi sivulla luin sanat: Tämä on testamenttini.
-
-Kaikki oli kirjoitettu rauhallisella kädellä. Löysin ensinnäkin
-tarkan selonteon, ilman katkeruuden tai vihan merkkiä, kaikesta
-siitä kärsimyksestä, jota hän oli saanut kestää tultuaan
-rakastajattarekseni. Hän ilmoitti horjumattoman päätöksensä kärsiä
-kaikki, niinkauan kuin häntä rakastin, ja kuolla, kun hänet
-jättäisin. Hän oli tehnyt valmistuksensa ja alistui uhraamaan
-elämänsä. Mitä hän oli menettänyt, mitä toivonut, hirvittävästä
-yksinäisyydestä, mihin hän tunsi olevansa tuomittu minun
-käsivarsissanikin, siitä erottavasta seinästä, joka kasvamistaan
-kasvoi meidän välillemme, julmuudesta, jolla maksoin hänen
-rakkautensa ja kärsivällisyytensä -- kaikesta tuosta kertoi hän
-valittamatta. Hän koetti päinvastoin minua puolustaa. Lopuksi
-puhui hän yksityisistä asioistaan ja seikoista, jotka koskivat
-hänen perijöitään. Hän aikoi lopettaa myrkyllä elämänsä. Hän sanoi
-kuolevansa vapaasta tahdosta ja kielsi nimenomaan käyttämästä hänen
-muistoaan joihinkin toimenpiteisiin minua vastaan. "Rukoilkaa hänen
-puolestaan", olivat hänen viimeiset sanansa.
-
-Löysin samalta hyllyltä pienen lippaan, jota en ennen ollut nähnyt ja
-joka sisälsi hienoa, sinertävää jauhoa, näöltään kuin suola.
-
-"Mitä tämä on?" kysyin Brigitteltä, vieden rasian huulilleni. Hän
-parahti ja heittäytyi ylitseni.
-
-"Brigitte!" huudahdin, "sano minulle jäähyväiset. Otan tämän rasian
-haltuuni; sinun pitää unohtaa minut ja elää, jos tahdot säästää
-minulta murhan. Lähden jo tänä yönä enkä pyydä sinulta anteeksiantoa.
-Joskin sinä sen minulle annat, ei Jumala sitä tahdo. Suutele minua
-viimeinen kerta."
-
-Kumarruin hänen puoleensa ja painoin suudelman hänen otsalleen. "Ei
-vielä!" huudahti hän tuskallisesti. Mutta minä työnsin hänet sohvaan
-ja juoksin huoneesta.
-
-Kolme tuntia myöhemmin olin valmis lähtemään ja matkahevoset olivat
-jo saapuneet. Satoi yhä ja hapuilin pimeydessä vaunuun. Samassa
-hetkessä kun ajuri pani vaunut liikkeelle, tunsin kahden käsivarren
-kiertyvän kaulaani ja kuulin nyyhkytyksen, joka painettiin suutani
-vasten.
-
-Se oli Brigitte. Tein kaikkeni saadakseni hänet jäämään, huusin
-ajuria pysähdyttämään, sanoin mitä keksin, jotta hän astuisi alas
-vaunuista, lupasinpa hänelle, että palaisin kun aika ja matka
-olivat hävittäneet muiston siitä pahasta, mitä olin hänelle tehnyt.
-Koetin vakuuttaa hänelle, että huomispäivä tulisi samanlaiseksi
-kuin eilinen, että saatoin tehdä hänet vain onnettomaksi, että
-tulisin murhaajaksi, jos sitoisin hänet itseeni. Käytin rukouksia,
-valoja, vieläpä uhkauksia -- mutta hän vastasi minulle kaikkeen:
-"Sinä lähdet, ota minut mukaasi; paetkaamme täältä, paetkaamme
-menneisyyttämme. Emme voi enää elää täällä, hyvä, lähtekäämme siis
-muuanne, minne tahdot. Etsikäämme joku soppi maailmassa, siellä
-kuollaksemme. Tulkaamme onnellisiksi, minä sinun kauttasi, sinä minun
-kauttani!"
-
-Syleilin häntä niin kiihkeästi, että luulin sydämeni halkeavan.
-"Aja!" huusin kuskille. Heittäysimme toistemme syliin ja hevoset
-lähtivät nelistämään.
-
-
-
-
-
-
-VIIDES OSA.
-
-
-
-
-I
-
-
-Olimme päättäneet lähteä pitkälle matkalle ja sitä varten olimme
-tulleet Parisiin. Kun välttämättömät valmistukset ja eräät
-raha-asiain järjestelyt vaativat aikaa, täytyi meidän vuokrata
-kuukaudeksi parisen huonetta pienestä hotellista.
-
-Päätös lähteä Ranskasta oli yhdellä iskulla muuttanut kaikki
-toiseksi; ilo, toivo ja luottamus palasivat ja lähtöä odotellessa
-kaikkosivat surut ja riitaisuudet. Nyt oli kysymys vain onnen
-unelmista ja ikuisista rakkauden valoista. Tahdoin nyt todellakin
-saada rakastettuni unohtamaan kaiken sen pahan, minkä olin hänelle
-tehnyt. Kuinka olisin voinut olla tuntematta liikutusta hänen hellän
-rakkautensa ja hänen rohkean luottamuksensa edessä? Brigitte ei
-ainoastaan antanut minulle anteeksi, vaan valmistautui tekemään
-suurimman uhrauksensa minun tähteni, luopumaan kaikesta seuratakseen
-minua. Yhtä suuressa määrässä kuin tunsin olevani arvoton hänen
-kiintymykselleen, yhtä palavasti halusin korvata sen hänelle
-rakkaudellani. Hyvä enkelini oli lopulta voittanut, ja ihailu ja
-rakkaus sai ylivallan sydämessäni.
-
-Kumartuneena kartan yli etsi Brigitte minun kanssani soppea, johon
-piiloutuisimme. Emme olleet vielä päättäneet ja tunsimme niin suurta
-ja odottamatonta iloa tästä epätietoisuudesta että lykkäsimme varman
-vaalin tekemisen yhä kauemmas. Istuimme vierekkäin, meidän päämme
-koskettivat toisiaan ja käsivarteni oli Brigitten vyötäisillä.
-"Minne matkustammekaan? Mitä tulemme tekemään? Missä aloitamme uuden
-elämämme?" Kuinka voin kuvailla, mitä tunsin, kun kesken valoisimpia
-toiveitamme hetkeksi nostin pääni? Mitä katumuksen tuskaa tunsinkaan,
-nähdessäni edessäni Brigitten tyynet kauniit kasvot, jotka hymyilivät
-tulevaisuudelle, vielä kalpeina menneistä kärsimyksistä. Kun istuin
-siinä hänen vieressään, hänen sormensa harhaillessa kartalla ja hänen
-puhuessaan hiljaisella äänellä raha-asioistaan, toivomuksistaan,
-tulevasta pakopaikastamme, olisin tahtonut uhrata vereni hänen
-puolestaan. Onnen suunnitelmat, te olette ehkä ainoa todellinen onni
-täällä maan päällä!
-
-Olimme noin viikon ajan tällä tavoin kuluttaneet matkavalmistuksissa,
-kun luoksemme tuli eräs nuori mies, tuoden Brigittelle kirjeen.
-Brigitte oli kahdenkesken puhuttuaan hetken lähetin kanssa vakava
-ja alakuloinen. Mutta muuta en saanut tietää kuin että kirje oli
-N:n kaupungista, samasta paikasta, missä ensi kertaa olin puhunut
-rakkaudestani ja missä Brigitten ainoat sukulaiset asuivat.
-
-Sillä välin teimme kaikessa kiireessä matkavalmistuksemme eikä
-sydämessäni ollut sijaa muulle tunteelle kuin kärsimättömälle halulle
-päästä pian matkaan. Lähdön ilo ei jättänyt minua hetkeksikään. Kun
-nousin aamuisin vuoteesta ja aurinko paistoi ikkunaimme läpi, tunsin
-niin hurjaa iloa, että käyttäydyin kuin hullu. Astuin varpaillani
-Brigitten huoneeseen. Useammin kuin kerran tapasi hän herätessään
-minut polvillani vuoteensa edestä kyynelet silmissäni. En tiennyt
-mitä keinoja käyttäisin saadakseni hänet vakuutetuksi katumukseni
-vilpittömyydestä. Jos rakkauteni ensimäistä rakastajatartani kohtaan
-oli saanut minun tekemään hulluja tekoja, tein nyt sadoin kerroin
-hullumpia: käytin kaikkia keinoja mitä kiihoittunut intohimo voi
-keksiä. Palvelin Brigittea suorastaan kuin jumalatarta, ja vaikka
-olin jo ollut kuusi kuukautta hänen rakastajansa, oli minusta, kun
-häntä lähestyin, kuin olisin nähnyt hänet ensi kertaa. Uskalsin
-tuskin suudella sen naisen hameenliepeitä, jota joku aika sitten
-olin rääkännyt. Hänen pieninkin sanansa sai minut havahtumaan
-ikäänkuin hänen äänensä olisi ollut outo. Milloin heittäydyin itkien
-hänen syliinsä, milloin aloin nauraa ilman aihetta. Puhuin inholla
-entisestä käytöksestäni, ja olisin toivonut, että jossakin maan
-päällä olisi ollut rakkaudelle pyhitetty temppeli, missä olisin
-voinut puhdistua kasteen kautta kokonaan entisyydestäni.
-
-Olen nähnyt Tizianin taulun, missä Tuomas pistää sormensa Kristuksen
-haavaan, ja tuo kuva on usein tullut mieleeni; jos uskaltaisin
-verrata rakkautta miehen uskoon, voisin sanoa että olin Tuomaan
-kaltainen. Mikä nimi on annettava tunteelle, joka kuvastuu noissa
-kasvoissa, joissa epäilys ja usko taistelevat keskenään? Hän
-koskettaa haavaa ja äänekäs epäilys vaikenee hänen avoimilla
-huulillaan, joille rukous hiljaa laskeutuu. Onko hän apostoli vai
-onko hän uskoton? Katuuko hän samassa määrässä kuin hän on rikkonut?
-Sitä ei hän itse tiedä eikä maalari etkä sinä, katsoja. Vapahtaja
-hymyilee ja kaikki hajoaa kuin kastepisara auringossa loputtomaan
-hyvyyteen.
-
-Samalla tavoin olin minä Brigitten edessä mykkä ja ikäänkuin alati
-yllätetty. Vapisin ajatellessani sitä mahdollisuutta, että hän
-vieläkin pelkäisi minua ja että kaikki vaihtelut käytöksessäni
-olisivat tehneet hänet epäluuloiseksi. Mutta neljäntoista päivän
-kuluttua oli hän lukenut selvästi sydämeni tilan; hän ymmärsi, että
-kun näin hänet vilpittömänä, olin tullut itsekin vilpittömäksi ja
-kun rakkauteni eli hänen rakkaudestaan, ei hän tahtonut epäillä
-kumpaistakaan.
-
-Huoneemme oli täynnä sinne tänne heitettyjä vaatteita, kirjoja,
-kyniä, kääröjä ja kaiken päälle oli levitetty kartta, jota molemmat
-niin rakastimme. Lähdimme ulos ja palasimme taas; ja usein heittäysin
-Brigitten jalkoihin, joka nauraen syytti minua laiskuudesta,
-väittäen, etten mihinkään kelvannut. Täyttäessämme matkalaukkujamme
-keksimme vielä satoja suunnitelmia. Sisilia oli verraten kaukana,
-päättelimme keskenämme, mutta talvi oli siellä niin lauhkea! ja
-mikä ihana ilmasto! Genua on kaunis kirjavine taloineen, vihreine
-puutarhoineen, Apenninien vuorijono takanaan! Mutta siellä on
-ainainen melu ja tungos! Kolmesta miehestä, jonka tapaat sen kaduilla
-on vähintäin yksi munkki ja yksi sotilas. Firenze on surullinen, se
-on kuin kappale keskiaikaa. Kuinka kärsiä sen ristikkoikkunoita ja
-sen rakennusten likaisen ruskeaa väriä? Mitä tekisimme Roomassa?
-Emmehän matkusta ihmetelläksemme ja vielä vähemmän jotakin
-oppiaksemme. Jospa lähtisimmekin Reinin rannoille? Mutta sesonki
-on siellä jo lopussa, ja vaikk'emme matkustakaan ottaaksemme osaa
-seuraelämään, on kuitenkin ikävä tulla seutuihin, josta ihmiset juuri
-ovat lähteneet. Entä Espanja? Kovin vaivaloista: siellähän täytyy
-matkustaa kuin keskellä sotaa ja olla kaikkeen valmistautunut paitsi
-lepoon. Lähtekäämme Sveitsiin! Vähät siitä, jos siellä on paljon
-matkustavaa väkeä. Siellä saamme nähdä joka tapauksessa Jumalan
-ihanimmat värit: taivaan sinen, kenttien vihreän ja ikuisen lumen
-valkean. "Lähtekäämme", sanoi Brigitte, "lähtekäämme kuin kaksi
-lintua. Kuvitelkaamme, rakas Octave, että eilen opimme toisemme
-tuntemaan. Olet tavannut minut tanssiaisissa, olen miellyttänyt
-sinua, ja minä olen sinuun rakastunut. Sinä kerrot minulle, että sinä
-pienessä kylässä muutamien peninkulmien päässä täältä olet rakastanut
-erästä rouva Piersonia. Minun on vaikea edes uskoa mitä kerrot sinun
-ja hänen välillä tapahtuneen. Et kai aio kertoa minulle rakkaudestasi
-naiseen, jonka olet jättänyt minun tähteni? Tahdonpa minäkin aivan
-hiljaa kertoa sinulle, ettei siitä ole kovinkaan kauan aikaa kun minä
-rakastin erästä ilkeää miestä, joka teki minut hyvin onnettomaksi.
-Sinä säälit minua, pyydät minua vaikenemaan, ja niinpä sovimme,
-ettemme enää koskaan puhu siitä asiasta."
-
-Kun Brigitte puhui tällä tavalla suljin vavisten hänet syliini.
-"Jumalani", huudahdin, "en tiedä vapisenko ilosta vai pelosta. Sinä
-tulet mukaani, aarteeni. Me lähdemme yhdessä äärettömyyttä kohti.
-Kuolkoon nuoruuteni, muistoni, suruni ja tuskani! Sinä olet hyvä ja
-rohkea, rakkaani, sinä olet tehnyt lapsesta miehen. Jos sinut nyt
-menettäisin, en voisi koskaan enää rakastaa. Ehkä olisi, ennenkuin
-opin sinut tuntemaan, joku toinen nainen voinut minut parantaa; mutta
-nyt olet sinä ainoa maailmassa, joka voi minut tuhota tai pelastaa,
-sillä sydämeni on haavoilla kaiken sen pahan johdosta, minkä olen
-sinulle tehnyt. Olen ollut kiittämätön, sokea ja julma. Mutta kiitos
-Jumalan, sinä rakastat minua vielä. Jos milloinkaan palaat siihen
-kylään, jonka lehmusten alla sinut ensi kerran näin, niin katsahda
-autioon talooni. Siellä olet varmaan näkevä miehen hahmon, sillä se,
-jonka kanssa kerran sen jätit, ei ollut sama, joka siihen astui."
-
-"Onko tuo totta, mitä puhut?" sanoi Brigitte ja kohotti kauniit,
-rakkaudesta säteilevät kasvonsa taivasta kohti. "Onko siis totta,
-että olen sinun? Niin, kaukana siitä inhottavasta maailmasta, joka on
-tehnyt sinut ennenaikaa vanhaksi, olet sinä minua rakastava, lapsi.
-Omistan sinut sellaisena kuin olet, ja missä sopessa lienemmekin
-löytävä etsimämme onnen, sinne voit minut jättää ilman omantunnon
-vaivoja, kun et enää minua rakasta. Minun tehtäväni on silloin
-loppunut ja minä voin vain kiittää Jumalaa kaikesta."
-
-Minkä kirvelevän muiston herättävätkään minussa vielä nuo sanat!
-Olimme lopultakin päättäneet, että lähtisimme Geneveen ja että
-kevääksi etsisimme Alppien juurelta jonkun rauhallisen kolkan.
-Brigitte puhui jo kauniista järvestä ja minä olin tuntevinani tuulen,
-joka liikuttelee sen vesiä, ja vihreän laakson voimakkaat tuoksut.
-Mieleemme tulivat jo Lausanne, Vevay, Oberland ja niiden takana
-Monte Rosen lumiset harjat ja Lombardian loputtomat tasangot. Meitä
-kutsuivat jo unohduksen, levon ja onnellisen yksinäisyyden hyvät
-henget. Illoin tunsimme jo istuessamme ääneti käsi kädessä ylitsemme
-laskeutuvan omituisen, suuren tunnelman, joka valtaa mielen pitkän
-matkan aattona, omituisen, selittämättömän pyörrytyksen, jossa on
-maanpaon pelkoa ja pyhäinvaelluksen toivovaa odotusta. Jumala, se on
-sinun äänesi, joka meitä silloin kutsuu ja joka ilmoittaa ihmiselle,
-että hän kulkee sinun luoksesi. Ihmisajatuksella on siipensä, jotka
-värisevät, ja jänteensä, jotka pingoittuvat. Kokonainen maailma
-sisältyy noihin sanoihin: "Kaikki on kunnossa, lähtekäämme matkaan!"
-
-Äkkiarvaamatta alkaa Brigitte riutua, hän painaa päänsä alas eikä
-puhu mitään. Kun kysyn häneltä, onko hänellä tuskia, vastaa hän
-sammuneella äänellä kieltävästi: kun puhun hänelle lähtöpäivästämme,
-nousee hän kylmänä ja alistuvana ja jatkaa valmistuksiaan. Kun vannon
-tekeväni hänet onnelliseksi ja pyhittäväni hänelle elämäni, sulkeutuu
-hän huoneeseensa itkeäkseen. Kun syleilen häntä, kääntää hän kalveten
-katseensa poispäin ojentaessaan minulle huulensa. Kun sanon hänelle,
-ettei mitään ole vielä tehty ja että hän voi peruuttaa matkansa,
-rypistää hän katkeran näköisenä kulmakarvojaan. Kun rukoilen häntä
-avaamaan minulle sydämensä, kun vakuutan hänelle, että mieluummin
-luovun onnestani, vaikka se maksaisi minulle elämäni, kuin tuotan
-hänelle silmänräpäyksenkään surun, heittäytyy hän kaulaani, hillitsee
-taas kohta, ikäänkuin tahtomattaan, itseään ja työntää minut
-luotaan. Vihdoin astun eräänä päivänä hänen huoneeseensa kädessäni
-matkalippumme Besanconiin. Tulen hänen luokseen ja panen ne hänen
-syliinsä, hän ojentaa kätensä, päästää huudon ja putoaa tiedottomana
-jalkoihini.
-
-
-
-
-II
-
-
-Kaikki yritykseni koettaa saada selvää syystä tähän odottamattomaan
-muutokseen jäivät tuloksettomiksi. Niinikään kieltäytyi Brigitte
-vastaamasta kysymyksiini. Hän oli sairas ja pysyi itsepintaisesti
-vaiti. Kun olin koko päivän ensin koettanut häneltä saada selityksiä,
-sitten lausunut kaikenlaisia arveluja, lähdin iltapuoleen ulos,
-tietämättä minne. Kun kuljin Oopperan ohi tarjosi välikauppias
-minulle lippua ja minä otin sen tapani mukaan koneellisesti ja astuin
-sisään.
-
-En voinut keskittää huomiotani enempää siihen mitä tapahtui
-näyttämöllä kuin siihen mitä tapahtui katsomossa: suru oli lyönyt
-minut niin lamaan, ettei ulkomaailma tehnyt mitään vaikutusta
-aisteihini, ja että elin niinsanoakseni vain sisäisesti. Kaikki
-sielunvoimani keskittyivät yhteen ainoaan ajatukseen ja kuta enemmän
-sitä haudoin päässäni, sitä vaikeampi oli minun nähdä selvästi.
-Mikä olikaan tuo hirvittävä, yht'äkkiä ilmennyt este, joka aivan
-lähtöpäivän aattona särki kaikki suunnitelmat ja toiveet? Jos oli
-kysymys vain jostakin jokapäiväisestä tapauksesta, tai vaikkapa
-jostakin todellisesta onnettomuudesta, niinkuin omaisuuden
-menetyksestä tai ystävän kuolemasta, niin miksi tuo itsepäinen
-äänettömyys? Kaiken jälkeen mitä Brigitte jo oli tehnyt, hetkenä,
-jolloin rakkaimmat unelmamme olivat lähellä toteutumistaan, mikä
-saattoikaan olla se salaisuus, joka särki onnemme ja jota hän
-kieltäytyi minulle uskomasta? Hän salaa jotain minulta! Joskin hänen
-huolensa, hänen taloudellinen tilansa, tulevaisuuden pelko tai mikä
-muu syy hyvänsä estää häntä nyt heti lähtemästä suunnittelemallemme
-matkalle tai pakottaa hänet siitä vaikkapa kokonaan luopumaan, niin
-miksi ei hän avaa sydäntään minulle? Kuitenkaan en voinut siinä
-nähdä mitään moitittavaa. Epäluulon varjokin kauhistutti minua.
-Mutta kuinka, toiselta puolen, voida ajatella jotakin horjuvaisuutta
-tai oikkua tuossa naisessa, jonka niin hyvin tunsin? Vajosin
-epätietoisuuden pimeään enkä nähnyt pienintäkään valoa, joka olisi
-voinut minut johtaa tielle.
-
-Vastapäätäni, galleriassa, istui nuori mies, jonka piirteet tuntuivat
-tutuilta. Kuten usein sattuu ajatusten ollessa muualla kiintyivät
-silmäni hänen kasvoihinsa ja vaistomaisesti koetin muistella miehen
-nimeä. Äkkiä tuli se mieleeni: mies oli sama, joka, kuten ennen olen
-kertonut, oli tuonut Brigittelle kirjeen N:stä. Ajattelematta mitä
-tein nousin paikaltani lähteäkseni puhumaan hänen kanssaan. Mutta
-hänen paikkansa oli sellainen, etten voinut päästä hänen luokseen
-häiritsemättä suurta määrää katsojia, ja minun täytyi odottaa
-väliaikaa.
-
-Ensi ajatukseni oli ollut, että jos joku voi auttaa minua keksimään
-syytä siihen, mikä minua painoi, oli se juuri tuo mies. Hänellä oli
-ollut rouva Piersonin kanssa useampia kaksinpuheluja muutaman päivän
-kuluessa ja muistin, että Brigitte oli joka kerta näiden kohtaamisien
-jälkeen ollut hyvin alakuloinen. Hän oli ollut Brigitten luona
-edellisenä päivänä, aamupuoleen, ja illalla oli Brigitte sairastunut.
-Brigitte ei ollut näyttänyt niitä kirjeitä, joita tällä lähetillä
-oli ollut mukanaan; oli siis mahdollista, että tuo nuori mies tiesi
-todellisen syyn matkamme lykkäytymiseen. Ehk'ei hän ollut kaikessa
-Brigitten uskottu, mutta hän saattoi varmaankin kertoa minulle
-kirjeiden sisällöstä ja tunsi epäilemättä meidän suhteemme siksi
-hyvin, ettei minun tarvinnut peljätä asettaa hänelle kysymyksiä.
-Olin ihastunut nähdessäni hänet ja kohta kun esirippu oli laskenut,
-kiiruhdin käytävään häntä tapaamaan. En tiedä, näkikö hän minun
-lähestyvän, mutta hän katosi erääseen aitioon. Päätin jäädä häntä
-odottamaan ja kuljin puolen tunnin ajan käytävässä edestakaisin,
-silmät kiinnitettyinä aition oveen. Lopulta avautui se ja mies
-astui ulos; tervehdin häntä kaukaa ja menin häntä vastaan. Hän otti
-joitakin askelia minua kohti päättämättömän näköisenä, sitten kääntyi
-hän äkkiä, laskeutui portaita alas ja katosi.
-
-Minun tarkoitukseni puhutella häntä oli ollut liian näkyvä, jotta hän
-olisi voinut noin hävitä silmistäni ilman erikoista halua välttää
-minua. Hän tunsi varmaankin kasvoni, ja joka tapauksessa olisi hänen
-tullut odottaa, vaikkapa olisi pitänyt minua tuntemattomana, kun näki
-minun lähestyvän. Olimme kahden käytävässä, kun tulin häntä vastaan,
-joten oli ilmeistä, ettei hän tahtonut puhua kanssani. En ajatellut,
-että hän tahtoi minua loukata: miehellä, joka saapui joka päivä
-asuntooni, jota olin aina kohdellut huomaavaisesti, kun tapasimme
-toisemme, ja joka oli yksinkertainen ja vaatimaton esiintymisessään,
-ei totta tosiaan voinut olla aihetta minua loukata! Hän oli vain
-tahtonut paeta minua ja päästä epämieluisesta keskustelusta.
-Minkätähden? Tämä toinen arvoitus kiusasi minua melkein yhtä paljon
-kuin ensimäinen. Huolimatta kaikesta yhdistin tämän nuoren miehen
-äkillisen katoamisen Brigitten itsepintaiseen vaiteliaisuuteen.
-
-Epätietoisuus on vaikein kaikista tuskista ja monta kertaa elämässäni
-olen asettanut itseni suureen vaaraan sentähden etten ole voinut
-tyynesti odottaa. Kun tulin kotia, tapasin Brigitten juuri lukemassa
-noita kohtalokkaita kirjeitä N:stä. Sanoin hänelle, että minun oli
-mahdotonta jäädä siihen mielentilaan, jossa olin, vaan että koetin
-mistä hinnasta hyvänsä siitä päästä ja että tahdoin tietää, mikä oli
-syynä hänen mielialansa muutokseen. Jos hän kieltäytyisi minulle
-vastaamasta, pitäisin sitä hänen puoleltaan epäyksenä lähtemään
-kanssani matkalle, vieläpä käskynä minulle ikiajoiksi hänet jättämään.
-
-Hän ojensi vastenmielisesti minulle yhden niistä kirjeistä, jotka
-hänellä oli kädessään. Hänen sukulaisensa kirjoittivat, että hänen
-lähtönsä saattaisi hänet ikuiseen häpeään, ettei kukaan ollut
-tietämätön sen syistä ja että he katsoivat olevansa velvolliset
-etukäteen hänelle ilmoittamaan sen seurauksista. He moittivat häntä
-siitä, että hän eli julkisesti minun rakastajattarenani ja vaikka hän
-olikin leski ja vapaa, oli hänen kuitenkin vastattava siitä nimestä,
-jota hän kantoi. He sanoivat edelleen, etteivät he eivätkä muut
-hänen vanhoista ystävistään haluaisi häntä enää nähdä, jos hän pysyi
-aikomuksessaan, ja kehoittivat lopuksi neuvoin ja uhkauksin häntä
-palaamaan kotiseudulleen.
-
-Kirjeen sävy suututti minua enkä alussa nähnyt siinä muuta kuin
-loukkausta. "Ja se nuori mies, joka on tuonut perille nämä
-varoitukset", huudahdin, "hän ei ole varmaankaan laiminlyönyt niitä
-suullisesti vahvistamasta?"
-
-Brigitten syvä surumielisyys rauhoitti vihani. "Sinä voit tehdä
-mitä tahdot, voit tuhota minut kokonaan", sanoi hän. "Kohtaloni on
-sinun käsissäsi ja sinä olet jo kauan aikaa ollut sen herra. Etsi
-minkälaisen koston haluat entisten ystävieni pyrkimyksille palauttaa
-minut järkiini, yhteiskuntaan, jonka tapoja muinoin pidin arvossa, ja
-kunniaan, jonka olen kadottanut. En tahdo sanoa mitään ja jos sinä
-haluat sanella vastaukseni, olen kirjoittava toivomustesi mukaan."
-
-"En toivo mitään muuta", vastasin, "kuin saada tietää tarkoituksesi.
-Minun on päinvastoin mukauduttava niihin ja minä vakuutan, että olen
-valmis. Sano minulle, aiotko jäädä tänne vai aiotko lähteä kanssani
-vai onko minun lähdettävä yksin."
-
-"Minkätähden tuo kysymys?" sanoi Brigitte. "Olenko sanonut, että
-olen muuttanut mieltäni? Olen sairas enkä voi lähteä kohta, mutta
-niin pian kuin olen parantunut tai kohta kun voin nousta vuoteesta,
-lähdemme Geneveen, kuten jo olemme sopineet."
-
-Erosimme näiden sanojen jälkeen, ja se kuolettava kylmyys, jolla
-hän oli ne lausunut, teki minut alakuloisemmaksi kuin suora kielto
-olisi tehnyt. Tämä ei ollut ensi kertaa, jolloin tällaisilla
-keinoilla koetettiin rikkoa suhdettamme, mutta minkä vaikutuksen
-sentapaiset kirjeet lienevätkin ennen tehneet Brigitteen, oli hän
-kuitenkin niistä pian vapautunut. Kuinka voida uskoa, että tämä
-ainoa aihe saattoi häneen vaikuttaa nyt niin voimakkaasti, kun se
-ei vähemmän onnellisinakaan aikoina ollut mitään mahtanut? Koetin
-muistella, olisiko käyttäytymisessäni Parisiin tultuamme ollut
-jotain moitittavaa. "Olisiko kaikki", sanoin itselleni, "vain naisen
-heikkoutta, naisen, joka tahdottuaan tehdä rohkean teon, säikkyy omaa
-tahtoaan? Olisiko kaikki vain omantunnon viime epäilyksiä? Mutta
-iloisuus, jota Brigitte viikko sitten oli osottanut aamusta iltaan,
-kaikki hauskat ehdotukset, kaikki hyljätyt ja jälleen hyväksytyt
-suunnitelmat, kaikki tuo oli joka tapauksessa ollut todellista,
-pakotonta. Hän halusi lähteä vastoin minun tahtoani. Ei, kaiken
-alla oli jokin salaisuus; kuinka olin saava siitä selvää, kun hän
-kaikkiin kysymyksiini vastasi syillä, jotka eivät olleet todellisia?
-En voi sanoa hänelle, että hän valehtelee enkä pakottaa häntä
-vastaamaan toisin kuin hän haluaa. Hän sanoo alati haluavansa lähteä,
-mutta kun hän sen sanoo tuolla äänellä, eikö minun velvollisuuteni
-ole ehdottomasti kieltäytyä? Voinko ottaa vastaan uhria, joka
-asianomaiselle on kuin rangaistus -- kun sitä, mitä luulin minulle
-rakkaudesta tarjotun, täytyy vaatia annetun lupauksen perustuksella?
-Jumalani, veisinkö siis käsivarsissani kalpean ja kärsivän uhrin
-kauas isänmaasta, pitkäksi aikaa, ehkä koko elämäksi? Minä saan
-tehdä hänelle mitä tahdon, sanoi hän! Ei, en tahdo pyytää häneltä
-kärsivällisyyttä, sillä mieluummin kuin näen vielä viikon ajan
-edessäni nuo kärsivät kasvot, matkustan yksin -- jollei hän tahdo
-puhua."
-
-Minä houkka, oliko minulla siihen voimia? Olin ollut liian onnellinen
-kahden viikon aikana voidakseni todella katsoa taaksepäin, ja kaukana
-siitä että minulla olisi ollut voimia jättää Brigitte, en ajatellut
-muuta kuin millä keinoin saisin hänet mukaani. En ummistanut silmiäni
-koko yönä ja varhain seuraavana aamuna päätin kaiken uhalla lähteä
-tuon nuoren miehen luo, jonka olin nähnyt Oopperassa. En tiedä,
-katkeruusko vai uteliaisuusko minut ajoi hänen luokseen, enkä mitä
-itseasiassa häneltä tahdoin; mutta ajattelin, ettei hän nyt ainakaan
-voisi minua välttää, ja se oli kaikki mitä toivoin.
-
-Kun en tiennyt hänen osotettaan menin sitä pyytämään Brigitteltä,
-ottaen tekosyyksi että olin velvollinen vastaamaan kaikkiin hänen
-vieraskäynteihinsä. En ollut puhunut mitään kohtauksestamme
-teatterissa. Brigitte makasi vuoteessa ja hänen väsyneistä silmistään
-näin, että hän oli itkenyt. Kun astuin huoneeseen, ojensi hän minua
-kohti kätensä, sanoen: "Mitä minulta tahdot?" Hänen äänensä oli
-surullinen, mutta hellä. Vaihdoimme joitakin ystävällisiä sanoja, ja
-minä lähdin, hiukan keveämpänä mieleltäni.
-
-Nuori mies, jota menin tapaamaan, oli nimeltään Smith. Hän asui
-pienen matkan päässä. Kun kolkutin hänen oveensa, valtasi minut
-selittämätön levottomuus; astuin sisään hiljaa ja hätkähdin kuin
-äkillisen valon häikäisemänä. Hänen ensi liikkeistään hyytyi vereni.
-Hän oli makuulla ja hän sanoi minulle samalla äänenpainolla kuin
-Brigitte äsken, ojentaen kätensä minua kohti: "Mitä minulta tahdotte?"
-
-Sanottakoon mitä hyvänsä, mutta elämä tarjoo sattumia, joita
-inhimillinen järki ei voi selittää. Istuuduin voimatta vastata ja
-ikäänkuin havahtuen unesta toistin itsekseni kysymykseni, jonka hän
-oli tehnyt. Mitä tahdoinkaan häneltä? Kuinka ilmottaa hänelle aiheen
-tähän käyntiini? Tiesin, että voisin saada häneltä tietoja, mutta
-enhän tiennyt, halusiko hän niitä antaa. Hän oli tuonut kirjeet
-ja tunsi niiden lähettäjät, mutta enkö itse tiennyt yhtä paljon
-kuin hänkin, senjälkeen kuin Brigitte oli minulle näyttänyt yhden
-kirjeistä? Minun oli vaikea alkaa häntä tutkia ja pelkäsin, että hän
-arvaisi mitä sydämessäni tapahtui. Ensi sanat, joita vaihdoimme,
-olivat kohteliaat ja merkityksettömät. Kiitin häntä siitä, että hän
-oli tehnyt palveluksen Brigitten sukulaisille ja sanoin että kun
-me nyt pian lähtisimme Ranskasta pyytäisimme me häntä puolestamme
-tekemään meille eräitä palveluksia. Senjälkeen olimme ääneti,
-molemmat hämmästyneinä siitä että todella istuimme siinä vastakkain.
-
-Katsoin ympärilleni, kuten on tapana tehdä, kun joutuu hämilleen.
-Huone, jossa tämä nuori mies asui, oli neljännessä kerroksessa;
-kaikki puhui siinä työteliäästä ja arvokkaasta köyhyydestä.
-Joitakin kirjoja, pari soittoneuvoa, muutamia valkeita puitteita,
-paperiarkkeja huolellisesti järjestettyjä liinalla peitetylle
-pöydälle, vanha nojatuoli ja muutamia muita tuoleja -- siinä
-kaikki mutta huone todisti puhtautta ja huolellisuutta, joka teki
-miellyttävän vaikutuksen. Mitä häneen itseensä tulee, puhuivat hänen
-avoimet, vilkkaat kasvonsa kohta hänen edukseen. Uuninreunalla näin
-vanhan naisen muotokuvan; menin ajatuksissani sen eteen ja hän sanoi
-sen olevan äitinsä.
-
-Nyt muistin, että Brigitte oli usein puhunut minulle hänestä
-ja tuhansia unohtuneita pikkuseikkoja tuli mieleeni. Brigitte
-oli tuntenut hänet lapsuudesta saakka. Ennen kuin minä tulin
-paikkakunnalle, oli hän joskus tavannut hänet N:ssa, mutta minun
-tuloni jälkeen oli Brigitte vain kerran käynyt siellä eikä hän
-ollut silloin ollut kotona. Olin sattumalta saanut kuulla hänestä
-yksityisseikkoja, jotka olivat minuun tehneet syvän vaikutuksen.
-Hänellä ei ollut kuin vaatimaton virka, mutta sillä avusti hän
-äitiään ja sisartaan. Hänen käytöksensä näitä kahta naista kohtaan
-ansaitsee mitä suurimman kiitoksen. Hän kieltäytyi kaikesta heidän
-tähtensä ja vaikka hänellä oli erinomaiset musikaaliset lahjat, jotka
-olisivat ehkä voineet tuottaa hänelle suuren omaisuuden, oli aina
-äärimmäinen vaatimattomuus saanut hänen valitsemaan hiljaisen elämän
-kaikkien niiden mahdollisuuksien edellä, joita kenties oli tarjolla.
-Hän oli, sanalla sanoen, yksi noita harvinaisia olentoja, jotka
-eivät pidä itsestään melua ja jotka ovat kiitollisia toisille siitä,
-etteivät nämä huomaa heidän arvoaan.
-
-Olin kuullut mainittavan hänestä muutamia piirteitä, jotka olivat
-riittäviä valaisemaan hänen luonnettaan. Hän oli ollut hyvin
-rakastunut erääseen kauniiseen tyttöön kotinsa naapuruudessa ja
-kun hän oli vuoden ajan kosinut tyttöä olivat tämän vanhemmat
-suostuvaisia heidän avioliittoonsa. Tyttö oli yhtä köyhä kuin hänkin.
-Sopimus oli juuri allekirjoitettava ja kaikki oli valmiina häitä
-varten, kun hänen äitinsä kysyi häneltä: "Ja sisaresi, kuinka on hän
-pääsevä naimisiin?" Nämä sanat saivat hänet ymmärtämään, että jos hän
-ottaisi itselleen vaimon, kuluisi häneltä kaikki mitä hän ansaitsi
-työllään eikä hän siis voinut antaa sisarelleen mitään myötäjäisiä.
-Hän keskeytti heti häiden valmistelut ja kieltäytyi urhoollisesti
-avioliitostaan ja rakkaudestaan. Hän tuli Parisiin ja sai sen paikan,
-mikä hänellä nyt oli.
-
-En ollut koskaan kuunnellut tuota kertomusta, joka oli yleisesti
-liikkeellä, tuntematta halua päästä tuon sankarin tuttavuuteen. Hänen
-hiljainen, salassa tapahtuva uhrautumisensa oli minusta tuntunut
-ihailtavammalta kuin kaikki mainetyöt sotakentällä. Nähdessäni hänen
-äitinsä muotokuvan muistin kohta tuon tarinan ja kääntyessäni taas
-häntä kohti, ihmettelin että hän oli niin nuori. En voinut kieltäytyä
-kysymästä hänen ikäänsä; se oli sama kuin minun. Kello löi kahdeksan,
-ja hän nousi.
-
-Ensi askeleita ottaessaan näin hänen jo horjahtavan. Hän puisti
-päätään. "Mikä teidän on?" kysyin häneltä. Hän vastasi, että hänen
-oli lähdettävä toimistoonsa, mutta tuntevansa, ettei hänellä ollut
-siihen voimia.
-
-"Oletteko sairas?"
-
-"Minulla on kuume ja tuskia."
-
-"Te voitte paremmin eilen illalla; näin teidät Oopperassa."
-
-"Suokaa anteeksi, etten ole teitä tuntenut. Minulla on vapaa pääsy
-Oopperaan ja toivon, että tapaamme siellä toisen kerran."
-
-Kuta enemmän tarkastin tuota nuorta miestä ja hänen huonettaan,
-sitä mahdottomammalta tuntui minusta koskettaa käyntini varsinaista
-aihetta. Ajatus, joka minulla oli ollut edellisenä iltana, että
-hän olisi voinut vahingoittaa minua Brigitten silmissä, hävisi
-tahtomattani: huomasin hänessä sellaisen luonteen avomielisyyden
-ja ankaruuden, joka hillitsi kaikki epäluuloni. Vähitellen saivat
-ajatukseni toisen suunnan, katsoin häntä tarkkaavaisesti ja olin
-huomaavinani, että hänkin puolestaan uteliaasti silmäili minua.
-
-Olimme molemmat yhdenkolmatta ikäisiä, mutta mikä ero meidän
-välillämme! Hän, tottuneena elämään, jonka kaikki vaihtelut
-tapahtuivat kellon mukaan, näkemättä maailmassa muuta kuin tien
-yksinäisestä huoneestaan virkapaikkaansa ministeriössä, hän, joka
-lähetti äidille jokaisen säästämänsä rovon kieltäytyen kaikista
-huvituksista, hän, joka valitti yöllistä pahoinvointia, koska se
-riisti häneltä raskaan työpäivän, hän, jolla ei ollut muuta ajatusta,
-muuta iloa kuin toisten hyvä -- ja kaikki tämä lapsuudesta alkaen,
-siitä lähtien kuin hän kykeni käyttämään käsivarsiaan! Ja minä, mitä
-olinkaan minä tehnyt tänä kalliina, kiireisenä, hikeä puristavana
-aikana? Olinko minä mies? Kumpi meistä oli elänyt?
-
-Sen mitä tässä kerron kokonaisella sivulla, sen ymmärsimme yhdestä
-katseesta. Silmämme olivat kohdanneet toisensa eivätkä enää jättäneet
-toisiaan. Hän puhui matkastani ja seudusta, jonne aioimme lähteä.
-
-"Milloin lähdette matkaan?" kysyi hän.
-
-"En tiedä; rouva Pierson on sairas ja on jo ollut kolme päivää
-vuoteen omana."
-
-"Kolme päivää!" toisti hän, osottaen tietämättään mielenliikutusta.
-
-"Niin; mitä ihmeellistä siinä näette?"
-
-Hän nousi ja syöksyi vastaani ojennetuin käsivarsin ja tuijottavin
-silmin. Ankara kuume puistatti häntä.
-
-"Oletteko sairas?" kysyin, tarttuen hänen käteensä. Mutta hän vei
-käteni silmilleen ja voimatta pidättää kyyneleitään laahautui hän
-hiljaa vuoteeseensa.
-
-Katsoin häneen ihmeissäni; ankara kuumeen puuska näytti kokonaan
-vieneen hänen vastustuskykynsä. Epäilin jättää häntä yksikseen tuossa
-tilassa ja astuin hänen luokseen. Hän työnsi minut voimakkaasti
-luotaan eräänlaisella kauhulla. Kun hän vihdoin tointui, sanoi hän
-heikolla äänellä:
-
-"Suokaa minulle anteeksi, en voi teitä enää pidättää luonani. Pyydän
-teitä lähtemään; kohta kun voimani sen sallivat, tulen kiittämään
-teitä käynnistänne."
-
-
-
-
-III
-
-
-Brigitte voi paremmin. Hän tahtoi lähteä matkaan kohta parannuttuaan,
-mutta minä panin vastaan, ja me päätimme odottaa vielä pari viikkoa,
-kunnes hän voisi kestää matkan vaikeudet.
-
-Hän oli yhä edelleen alakuloinen ja vaitelias, mutta ystävällinen.
-Mitä yrityksiä teinkin saadakseni hänet puhumaan minulle avoimesti,
-väitti hän aina, että kirje, jonka hän oli minulle näyttänyt
-oli ainoa syy hänen surumielisyyteensä, ja kielsi minua enempää
-kysymästä. Sillä tavoin pakotettuna vaikenemaan, koetin turhaan
-itsekseni arvailla mitä hänen sydämessään tapahtui. Kahden olo
-painosti meitä kumpaakin ja menimme sentähden joka ilta teatteriin.
-Istuessamme jonkun aition perällä puristimme joskus toistemme käsiä;
-silloin tällöin sai joku kaunis sävel, joku sattuva sana meitä
-vaihtamaan helliä katseita; mutta muutoin olimme kaiket ajat ääneti,
-ajatuksiimme vaipuneina. Kymmeniä kertoja päivässä tunsin halua
-heittäytyä hänen jalkoihinsa ja pyytää häneltä erikoisena armona
-kuoliniskua, jollei hän voinut antaa minulle takaisin sitä onnea,
-jonka olin omistanut. Kymmeniä kertoja, juuri kun olin heittäytymässä
-hänen eteensä, näin hänen piirteidensä muuttuvan; hän nousi ja
-lähti luotani tai lausui jonkun jääkylmän sanan, joka sai tunteeni
-hyytymään huulilleni.
-
-Smith kävi luonamme melkein joka päivä. Vaikka hänen tulonsa taloon
-oli syynä koko onnettomuuteeni ja vaikka käyntini hänen luonaan
-oli jättänyt mieleeni omituisia epäluuloja, tunsin taas tyyntyväni
-nähdessäni hänen yksinkertaisen avoimen olentonsa ja kuullessani,
-kuinka hän puhui matkastamme. Mainitsin hänelle niiden kirjeiden
-sisällöstä, joita hän oli tuonut, ja hän näytti, jollei yhtä
-hämmästyneeltä, niin surullisemmalta kuin minä, kuullessaan niistä.
-Hän ei ollut tuntenut niiden sisältöä ja hänen vanha ystävyytensä
-Brigitteen sai hänet ääneen valittamaan sitä. Hän ei olisi ottanut,
-niin hän vakuutti, tuodakseen niitä, jos hän olisi tiennyt, mitä ne
-sisälsivät. Päättäen siitä pidättyvästä tavasta, millä rouva Pierson
-häntä kohteli, en voinut uskoa, että hän olisi ollut rakastettuni
-uskottu. Näin hänet siis mielelläni luonamme, vaikka meidän välimme
-edelleen olivat kankeat ja epävapaat. Hän oli ottanut toimekseen
-yrittää sovintoa Brigitten ja hänen sukulaistensa välillä ja estää
-täydellistä suhteiden rikkoutumista. Se kunnioitus, jota hän nautti
-kotiseudullaan, oli varmaan hänelle eduksi tässä toimessa enkä voinut
-olla tuntematta kiitollisuutta häntä kohtaan sen johdosta. Hän oli
-mitä jalomielisin luonne. Jos hän, meidän ollessa kolmen yhdessä,
-huomasi jotain kylmyyttä tai epäsopua meidän välillämme, teki hän
-kaikkensa saadakseen iloisen mielialan taas vireille. Jos hän näytti
-levottomalta siitä mitä tulisi tapahtumaan oli hän samalla mitä
-hienotunteisin ja antoi meidän aina ymmärtää, kuinka hän toivoi
-näkevänsä meidät onnellisina. Jos hän puhui meidän suhteestamme,
-teki hän sitä kunnioituksella, kuin mies, joka pitää rakkautta
-jumalallisena siteenä. Sanalla sanoen, hän oli tavallaan ystäväni ja
-minulla oli mitä suurin luottamus häneen.
-
-Mutta huolimatta kaikista ponnistuksistaan oli hän surumielinen
-enkä minä voinut karkottaa omituisia ajatuksia, jotka iskivät
-mieleeni. Kyynelet, joita olin nähnyt hänen vuodattavan, hänen
-tautinsa, joka sattui aivan samaan aikaan kuin rakastettuni
-tauti, omituinen surunvoittoinen yhteisymmärrys, jota olin ollut
-huomaavinani heidän välillään, kaikki tuo teki minut levottomaksi
-ja epävarmaksi. Tuskin kuukauttakaan sitten olisin pienemmästä
-aiheesta saanut syytä mustasukkaisuuteen, mutta mistä saatoin nyt
-Brigitteä epäillä? Hänhän oli luvannut lähteä kanssani, huolimatta
-salaisuudesta, joka oli välillämme! Vaikkapa Smithkin olisi ollut
-osallinen tuosta salaisuudesta, olisiko sillä sentakia suurempi
-merkitys? Mitä moitittavaa saattoikaan olla heidän surussaan ja
-heidän ystävyydessään? Brigitte oli tuntenut hänet lapsena; hän
-tapasi nyt hänet pitkien vuosien jälkeen, ollen itse juuri aikeissa
-lähteä Ranskasta; Brigitte oli vaikeassa asemassa, ja sattuma teki
-että Smith oli tullut siitä osalliseksi, olipa tavallaan toiminut
-onnettomuuden välikappaleena. Eikö ollut aivan luonnollista, että
-he vaihtoivat joitakin surumielisiä katseita, että tämän nuoren
-miehen tapaaminen oli herättänyt Brigittessä muistoja, iloisia ja
-surullisia, menneiltä ajoilta? Saattoiko Smith puolestaan nähdä
-Brigitten lähtevän matkaan tuntematta pelkoa hänen puolestaan,
-ajattelematta pitkän matkan vaaroja ja epävarmuutta, mikä kuului
-harhailevaan, melkein maanpakolaiseen elämään? Ilman epäilystä olin
-oikeassa, ja tätä ajatellessani tunsin halua nousta paikoiltani,
-astua heidän väliinsä ja vakuuttaa heille, että he saattoivat luottaa
-minuun, sanoa toiselle, että käsivarteni oli tukeva häntä, niin kauan
-kuin hän tahtoi siihen nojata, ja toiselle, että olin kiitollinen
-hänen ystävyydestään ja niistä palveluksista, joita hän oli luvannut
-meille tehdä. Tunsin, että minun olisi tullut niin tehdä, mutta en
-voinut. Kuolettava kylmyys jääti sydäntäni ja minä jäin istumaan
-tuolilleni.
-
-Kun Smith oli iltasin lähtenyt luotamme, istuimme ääneti tai
-puhuimme hänestä. En tiedä mikä uteliaisuus sai minut päivä päivältä
-Brigitteltä pyytämään uusia tietoja hänestä. Brigitte ei kuitenkaan
-tiennyt enempää kuin mitä jo olen kertonut; hänen elämänsä ei ollut
-koskaan ollut muuta kuin mitä se nytkin oli, köyhä, huomaamaton ja
-kunniallinen. Se oli kerrottu muutamin sanoin, mutta tahdoin kuulla,
-en tiedä miksi, siitä yhä uudelleen.
-
-Tarkemmin tutkien oli sydämeni sisimmässä salainen suru, jota en
-tahtonut itsellenikään tunnustaa. Jos tämä nuori mies olisi saapunut
-onnemme päivinä, jos hän olisi tuonut Brigittelle merkityksettömän
-kirjeen, puristanut hänen kättään hänen astuessaan vaunuun valmiina
-lähtöön, olisinko kiinnittänyt vähintäkään huomiota siihen? Mitä
-olisin välittänyt siitä, tunsiko hän minua vai oli tuntematta
-Oopperassa tai hänen kyyneleistään, joiden syytä en tiennyt, jos
-olisin ollut onnellinen? Mutta vaikka en voinutkaan arvata syytä
-Brigitten suruun, näin kuitenkin hyvin, ettei entinen käytökseni,
-hänen vastaväitteistään huolimatta, ollut vieras sille. Jos olisin
-ollut sitä mitä minun olisi pitänyt olla sen kuuden kuukauden aikana,
-jonka olimme eläneet yhdessä, ei mikään maailmassa, sen tiesin, olisi
-voinut häiritä rakkauttamme. Smith oli tavallinen nuori mies, mutta
-hän oli hyvä ja avulias, hänen yksinkertaiset luonteenominaisuutensa
-muistuttivat suuria puhtaita viivoja, joita silmä käsittää kohta ja
-ilman vaivaa. Neljännestunnin kuluttua tunsi hänet jo; hän herätti
-luottamusta, joskaan ei ihailua. En voinut karkottaa mielestäni
-ajatusta, että jos hän olisi ollut Brigitten rakastaja, olisi tämä
-ilolla kohta lähtenyt matkaan hänen kanssaan.
-
-Olin vapaasta tahdostani lykännyt lähtöpäivämme tuonnemmaksi, mutta
-nyt kaduin jo sitä. Brigitte kiiruhti myöskin lähtöämme: "Mikä
-pidättää meitä? Olen jo terve ja kaikki on kunnossa." Mikä minua
-todella pidätti? En sitä itsekään tiennyt.
-
-Istuen kamiinin edessä tarkastelin vuoroin Smithiä, vuoroin
-rakastajatartani. Näin, että he olivat molemmat kalpeita, vakavia
-ja vaiteliaita. En tiennyt syytä heidän alakuloiseen mielialaansa,
-mutta tahtomattani sanoin yhä uudelleen itselleni, ettei sen takana
-ollut kahta salaisuutta vaan yksi. Tässä eivät enää puhuneet
-entiset, sairaalloiset epäluuloni, vaan vastustamattomat vaistot.
-Mitä omituisia olentoja me olemmekaan! Tunsin iloa saadessani
-jättää heidät kahden lieden ääreen ja itse lähteä samoilemaan ilman
-päämäärää Seinen rannoille, missä nojautuneena kaiteeseen tuijotin
-uneksien veteen samoin kuin muutkin kodittomat katujenkiertäjät.
-
-Kun he puhuivat oleskelustaan N:ssa ja kun Brigitte käytti melkein
-äidillistä äänensävyä muistuttaakseen toiselle siitä ajasta, jonka he
-olivat viettäneet yhdessä, oli se minusta kiusallista, mutta samalla
-tunsin omituista huvia. Tein heille kysymyksiä; puhuin Smithin
-kanssa hänen äidistään, hänen sisarestaan ja hänen suunnitelmistaan.
-Annoin hänelle tilaisuutta esiintyä edullisessa valossa ja pakotin
-hänet vaatimattomuudestaan huolimatta, paljastamaan arvonsa. "Tehän
-pidätte paljon sisarestanne?" kysyin häneltä. "Milloin aiotte naittaa
-hänet?" Hän vastasi punastuen, että talous maksoi paljon, että se
-voisi tapahtua ehkä kahden vuoden kuluttua, ehkä ennenkin, jos hänen
-terveytensä salli hänen suorittaa eräitä ylimääräisiä töitä, joista
-hän sai eri palkkion. Hänen kotiseudullaan oli, kertoi hän, eräs
-verraten varakas perhe, jonka vanhin poika oli hänen ystävänsä, ja
-että hän oli viimemainitun kanssa jo melkein sopinut kaikesta, joten
-onni saattoi tulla minä päivänä hyvänsä. Hän mainitsi niinikään, että
-hän oli luovuttanut sisarelleen osuutensa siihen pieneen perintöön,
-jonka heidän isänsä oli jättänyt; hänen äitinsä tosin sitä vastusti,
-mutta hän taivuttaisi kyllä hänet, sillä nuoren miehen tuli elää
-kättensä töillä, kun sitä vastoin nuoren tytön kohtalo ratkaistiin
-hänen hääpäivänään. Sillä tavoin paljasti hän eteemme koko
-elämänsä ja koko sisimpänsä ja näin, että Brigitte kuunteli häntä
-tarkkaavaisesti. Kun hän nousi lähteäkseen, seurasin häntä ovelle ja
-jäin siihen seisomaan ajatuksissani, liikkumatta, aina siksi kunnes
-hänen askeltensa kaiku oli kuollut portaissa.
-
-Kun palasin sisään, tapasin Brigitten riisuutumassa. Katseeni
-kiintyivät ihaillen hänen suloiseen ruumiiseensa; näin hänen sukivan
-pitkiä hiuksiaan, kiinnittävän nenäliinansa niiden ympärille ja
-kääntävän vartaloaan hameen liukuessa hänen yltään -- muistuttaen
-Dianaa, joka nousee aalloista. Hän meni vuoteeseensa, minä kiiruhdin
-omaani. Ei tullut mieleenikään, että Brigitte pettäisi minua tai
-että Smith olisi häneen rakastunut; en aikonut pitää heitä silmällä
-enkä koettaa yllättää heitä. En pitänyt lukua mistään. Sanoin
-itselleni: "Brigitte on hyvin kaunis ja tuo Smith parka on kunnon
-poika. He ovat molemmat hyvin surullisia ja minä myöskin." Tällaiset
-ajatukset olivat pakahduttaa sydämeni samalla kertaa kun ne tuottivat
-lohdutusta.
-
-Aukaistessamme matka-arkkujamme, huomasimme, että meiltä vielä
-puuttui joitakin pikkuesineitä. Smith otti tehtäväkseen hankkia ne
-meille. Hän oli alituiseen toimessa ja hän väitti, että hänelle
-oli suuri ilo suorittaa hänelle uskottuja tehtäviä. Eräänä päivänä
-palatessani asuntoomme tapasin hänet lattialla polvillaan sulkemassa
-erästä matkalaukkua. Brigitte istui pianon ääressä, jonka olimme
-vuokranneet viikottain Parisissa oleskelumme ajaksi. Hän soitti
-erästä noista vanhoista lauluista, joihin hän taisi panna niin
-paljon tunnetta ja jotka olivat käyneet minulle niin rakkaiksi.
-Jäin eteiseen avoinna olevan oven taakse. Jokainen sävel tunkeutui
-sydämeeni; en ollut koskaan kuullut hänen laulavan niin surullisesti
-ja hartaasti.
-
-Smith kuunteli ihastuksella; hän oli polvillaan lattialla, pitäen
-kädessään matkalaukun hihnaa. Hän kierteli sitä sormillaan, päästi
-sen sitten putoamaan ja tuijotti vaatteihin, jotka hän juuri oli
-itse laskenut laukkuun, levitettyään valkean liinan niiden yli.
-Hän jäi samaan asentoon vielä laulun vaiettua. Brigitte katsoi,
-kädet yhä edelleen pianon koskettimilla, kaukaisuuteen. Näin nyt
-toisen kerran, kuinka vedet putoilivat Smithin silmistä, olin
-itsekin purskahtamaisillani itkuun, ja, tietämättä mitä tein, astuin
-huoneeseen ja ojensin hänelle käteni.
-
-"Olitko sinä saapuvilla?" kysyi Brigitte. Hän vavahti ja näytti
-hämmästyneeltä.
-
-"Kyllä", vastasin minä. "Laula vielä, rakkaani, minä pyydän. Salli
-minun vielä kuulla ääntäsi."
-
-Hän alotti, vastaamatta minulle, uudelleen saman laulun; se sisälsi
-myöskin hänelle muistelman. Hän huomasi, kuinka liikutettuja minä
-ja Smith olimme ja hänen äänensä värisi. Viimeiset tuskin kuuluvat
-sävelet tuntuivat kaikkoavan äärettömyyteen; hän nousi ja suuteli
-minua. Smith piti vielä kättäni kädessään; tunsin, kuinka hän puristi
-sitä kovaan ja kuumeisesti. Hän oli kuoleman kalpea.
-
-Eräänä toisena päivänä olin tuonut mukaani albumin kivipainokuvia,
-jotka esittivät sveitsiläisiä maisemia. Katselimme sitä kaikki
-kolme ja joka kerta kun Brigitte löysi jonkun maiseman, joka häntä
-miellytti, syventyi hän sitä katsomaan. Etenkin eräs kuvista, joka
-esitti maisemaa Vaudin kanttoonissa, läheltä Briques'in tietä, tuntui
-häntä miellyttävän ennen muita. Kuvassa näkyi vihreä laakso, missä
-karja käyskenteli omenapuiden varjossa: kaukaisuudessa nähtiin pieni
-puinen taloryhmä sekä yksityisiä töllejä siellä täällä laaksossa ja
-lähiseudun kukkuloilla. Etualalla, puun juurella, istui nuori tyttö
-leveä olkihattu päässä, ja hänen edessään seisoi maalaisrenki, joka
-tuntui raudoitetulla sauvallaan näyttävän hänelle, mitä tietä oli
-tullut, sillä hän osotti koukertelevaa vuoriin häviävää polkua.
-Heidän takanaan kohosivat alpit lumipeitteisine harjoineen, joita
-laskeva aurinko kultasi. Ei voinut ajatella mitään samalla kertaa
-kauniimpaa ja yksinkertaisempaa kuin tämä maisema. Laakso muistutti
-vihreää järveä ja maiseman yksinkertaiset ääriviivat olivat lepo
-silmälle.
-
-"Lähdemmekö tuonne?" kysyin Brigitteltä. Otin esiin lyijykynän ja
-piirustin muutamia viivoja kuvaan.
-
-"Mitä sinä teet?" kysyi hän.
-
-"Koetan", vastasin, "eikö olisi mahdollista saada muutamalla vedolla
-tuota tyttöstä muistuttamaan sinua. Hänen kaunis päähineensä sopisi
-sinulle mainiosti, luulen, ja uskonpa että voisin ehkä saada tuon
-kunnon vuoristolaisenkin hiukkasen näköisekseni."
-
-Leikkini näytti huvittavan häntä suuresti; ja hakien esiin veitsen
-alkoi hän raappia pois kuvan henkilöiden kasvonpiirteet. Hän
-tahtoi että minä tekisin hänen kuvansa, hän koettaisi puolestaan
-tehdä minun. Kuviot olivat hyvin pienet, joten emme olleet ylen
-vaativaisia. Sovimme, että piirustuksemme olivat siksi näköiset,
-että meidät saattoi niistä tuntea. Nauroimme makeasti pilaamme,
-kun palvelija pyysi minua hetkeksi huoneesta; jätin kirjan auki
-lähtiessäni.
-
-Kun tulin takaisin oli Smith syventynyt niin täydellisesti
-kivipiirroksen tarkasteluun, ettei hän nähnyt minun tuloani. Hän oli
-niin ajatuksissaan, ettei hän huomannut läsnäoloani, ennenkuin olin,
-istuttuani kamiinin ääreen, alkanut puhua Brigitten kanssa. Silloin
-kohotti hän päätään. Hän katseli meitä kumpaakin hetken, sanoi nopeat
-jäähyväiset, ja kun hän meni ruokasalin läpi, näin, kuinka hän löi
-otsaansa.
-
-Kun panin merkille tuon tuskaisen liikkeen, nousin ja sulkeuduin
-huoneeseeni. "Mitä tämä on? Mitä tämä on?" toistelin itsekseni.
-Sitten panin käteni ristiin rukoillakseni ... ketä? En tiedä. Ehkä
-hyvää enkeliäni, ehkä onnetonta kohtaloani.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Sydämeni kehottamalla kehotti minua lähtemään, mutta kaikesta
-huolimatta vitkastelin vielä. Omituinen, katkera mielihalu naulitsi
-minut joka ilta paikoilleni. Kun Smithin oli määrä tulla luoksemme,
-en löytänyt mitään lepoa, ennenkuin olin kuullut ovikellon soivan.
-Kuinka on mahdollista, että meissä on todella jotain, joka rakastaa
-onnettomuutta?
-
-Joka päivä sai joku sana, joku yksityinen katse, kuin salamanisku,
-minut vapisemaan, joka päivä horjutti joku toinen sana, joku toinen
-katse epäluuloani. Mikä oli syynä, että aina näin heidät molemmat
-niin surullisina? Mikä oli syynä siihen, että minä puolestani
-jäin liikkumattomana heitä tuijottamaan, sensijaan että ennen
-samanlaisessa tilaisuudessa olin joutunut suunniltani raivosta?
-Minulla ei ollut voimaa liikahtaa paikaltani, minulla, joka olin
-ennen osottanut raivoisaa itämaista mustasukkaisuutta. Kulutin
-päiväni odottaen, mutta en olisi voinut sanoa, mitä odotin. Iltasin
-istuin vuoteeni laidalle, sanoen itsekseni: "Ajatelkaamme, mitä on
-tehtävä." Kätkin pään käsiini ja huudahdin: "Mahdotonta!" ja niin
-kulutin taas seuraavan päivän.
-
-Smithin läsnäollessa osotti Brigitte minua kohtaan enemmän hellyyttä
-kuin meidän ollessamme kahden. Eräänä iltana, juuri kun olimme
-vaihtaneet kovia sanoja keskenämme, kuuli Brigitte hänen äänensä
-eteisestä; hän tuli kohta istumaan polvelleni. Smith puolestaan,
-ollen aina rauhallinen ja alakuloinen, näytti alinomaan tekevän
-itselleen väkivaltaa. Hänen pienimmätkin liikkeensä olivat hillityt,
-hän puhui vähän ja hitaasti, ja sentähden pistivätkin vaistomaiset
-väkivaltaiset mielenliikutukset hänessä sitä enemmän silmiin.
-
-Voinko siinä asemassa, jossa olin, kutsua sitä levottomuutta, joka
-minua kalvoi, uteliaisuudeksi? Mitä olisin vastannut, jos joku olisi
-minulle sanonut: "Mitä tämä kaikki sinuun kuuluu? Sinä olet vain
-utelias." Ehkä ei levottomuuteni kuitenkaan ollut muuta.
-
-Muistan, että näin kerran Pont Royalin alla miehen hukkuvan. Olin
-muiden uimakoululaisten kanssa paraikaa vedessä ja kaksi uinnin
-opettajaa seurasi meitä veneessä. Oli keski-kesä, meidän veneemme
-oli tavannut toisen uimakoulukunnan, joten meitä oli enemmän kuin
-kolmekymmentä sillan kaarien alla. Äkkiä sai eräs nuori mies
-keskellämme halvauksen. Kuulin huudon ja käännyin. Näin kahden käden
-haparoivan vedenpinnassa, sitten kaikki katosi. Sukelsimme heti,
-mutta turhaan; vasta tunnin päästä saatiin vedestä ruumis, joka oli
-takertunut puulauttaan.
-
-En koskaan unohda, mitä tunsin sukeltaessani virtaan. Katsoin
-ympärilleni joka suuntaan hämärässä, syvässä vedessä, joka humisten
-aaltoili ympärilläni. Sukelsin niin syvälle kuin voin päästä henkeäni
-pidättäen, sitten nousin taas pinnalle, vaihdoin joitakin kysymyksiä
-uimatoverieni kanssa, jotka olivat yhtä hätääntyneitä kuin minäkin,
-ja lähdin taas jatkamaan ihmis-kalastustani. Olin täynnä kauhua ja
-toivoa. Ajatus että kaksi käsivartta tarttuisi kiihkeästi kaulaani,
-tuotti minulle selittämätöntä iloa ja kauhua. Ja vasta kun voimani
-olivat kokonaan lopussa, nousin venheeseen.
-
-Jollei hurjistelu aivan tylsistytä ihmistä, on sen seurauksia muun
-muassa omituinen uteliaisuus. Olen ennemmin kertonut, mitä tunsin
-käydessäni ensi kertaa Desgenais'n luona. Tahdon selittää asian
-lähemmin.
-
-Totuus, joka on näön luuranko, tahtoo, että jokainen ihminen, kuka
-hän lieneekin, kerran elämässään, kun hänen hetkensä on tullut,
-koskettaa sen luita, jotka joku ohimenevä haava on paljastanut.
-Sitä voi sanoa maailman tuntemiseksi ja se ostetaan aina kokemusten
-hinnalla.
-
-Nyt tapahtuu, että toiset peloissaan väistyvät tämän kokeen edestä;
-toiset, heikkoina ja säikähtyneinä, liehuvat edes takaisin kuin
-varjot. Muutamat, ehkä parhaat, kuolevat siitä kohta. Suurin osa
-unohtaa, ja niin menevät kaikki kuolemaan.
-
-Mutta on olemassa ihmisiä, onnettomia ihmisiä, jotka eivät väisty,
-eivät horju, eivät kuole eivätkä unohda. Kun heidän vuoronsa tulee
-koskettaa kärsimykseen, toisin sanoen totuuteen, lähestyvät he sitä
-varmoin askelin, ojentavat kätensä ja mielistyvät, oi kauhua --
-kuolleeseen ruumiiseen, jonka he ovat nähneet veden syvyydessä. He
-tarttuvat siihen, puristavat sitä itseään vastaan, he palavat halusta
-oppia sitä tuntemaan, he näkevät senjälkeen kaiken toisessa valossa,
-he eivät tee enää muuta kuin epäilevät ja kokeilevat, he kulkevat
-maailmassa kuin Jumalan lähettäminä vakoojina, heidän ajatuksensa
-ovat terävät kuin nuolet ja heidän povessaan syntyy hurja peto.
-
-Elostelijoille on enemmän kuin muille ominainen tämä raivo, ja syy
-siihen on varsin yksinkertainen: kun jokapäiväinen arkielämä on kuin
-sileä läpikuultava vedenpinta, on se maailma, jossa elostelijat
-liikkuvat, täynnä voimakkaita virtoja, jotka pakottavat heidät usein
-koskettamaan pohjaa. Lähtiessään tanssiaisista menevät he esimerkiksi
-huonomaineiseen paikkaan. Painettuaan valssin pyörteissä viattoman
-tytön käsiä ja kenties saatuaan hänet vavahtamaan, heittävät he
-viitat hartioilleen ja rientävät juomapöytään. Viimeinen sana, jonka
-he ovat lausuneet jollekin kauniille ja kunnialliselle naiselle, on
-vielä jälellä heidän huulillaan; he toistelevat sen ääneen nauraen.
-Mitä minä sanon? He ostavat parilla hopeakolikolla itselleen oikeuden
-nostaa vaatetuksen, joka on naisellisen kainouden suojana, hameen,
-joka tuntuu itse kunnioittavan sitä olentoa, jota se ympäröi,
-suojelemalla sitä siihen koskematta. Minkä käsityksen saavat he
-maailmasta? He tuntevat joka hetki olevansa kuin näyttelijöitä
-kulissien välissä. Kuka on tottuneempi kuin he sukeltamaan kaiken
-pohjaan ja käsittelemään kaikkea rohkeasti ja ilman kainostelua?
-Kuulkaa kuinka he puhuvat kaikesta: aina käyttävät he raaimpia,
-loukkaavimpia sanoja. Ne tuntuvat heistä vain tosilta, kaikki muu
-on heidän mielestään korupuhetta ja ennakkoluuloa. Jos he kertovat
-jonkun kaskun, jos he puhuvat kokemuksistaan, aina käyttävät
-he paljasta, rumaa sanaa. He eivät sano: "Tuo nainen on minua
-rakastanut"; he sanovat: "Olen omistanut tuon naisen"; he eivät sano:
-"Minä rakastan häntä"; he sanovat: "Minä haluan hänet"; he eivät sano
-koskaan: "Jos Jumala tahtoo", vaan aina: "Jos minä haluan". Toinen
-asia on, mitä he ajattelevat itsestään ja sanovat itsekseen.
-
-Kaikki tämä johtaa ehdottomasti laiskuuteen tai uteliaisuuteen.
-Harjoitellessaan siten itseään näkemään kaikessa pahinta, huomaavat
-he toisten yhä edelleen uskovan hyvään. Tällöin tulevat he joko niin
-välinpitämättömiksi kaikesta, että he tukkivat korvansa, taikka
-havahduttaa muun maailman melu heidät. Isä antaa poikansa mennä
-sinne minne niin monet muutkin menevät, minne itse Cato meni; hän
-sanoo, että nuoruuden ja hulluuden aika on pian ohi. Mutta kun
-poika palaa kotiinsa, katsoo hän sisartansa, ja tunnin kosketus
-raa'an todellisuuden kanssa riittää synnyttämään hänessä ajatuksen:
-"Sisarellani ei ole mitään yhteistä sen alhaisen olennon kanssa,
-jonka juuri jätin." Ja siitä päivästä lähtien on hän levoton.
-
-Uteliaisuus syntiä kohtaan on häpeällinen tauti ja syntyy jokaisesta
-epäpuhtaasta kosketuksesta. Se on verrattavaa maankulkijain
-raakaan haluun nostaa hautakivet sijoiltaan. Se on sanomaton
-kärsimys, millä Jumala rankaisee niitä, jotka ovat langenneet. He
-tahtoisivat puolestaan uskoa, että kaikki voivat langeta samoin
-kuin hekin, mutta jos se todella tapahtuisi, tuottaisikin se ehkä
-heille vain epätoivoa. He etsivät ja hapuilevat; he panevat päänsä
-kallelleen kuin rakennusmestari, joka kokeilee kulmamittaimellaan,
-ja koettavat nähdä sen mitä he toivovat näkevänsä. Pahalle he
-hymyilevät, siinä mikä on epäilyttävää, näkevät he pahaa, ja
-hyvälle kääntävät he selkänsä. Ken tietää, ehkä lausuvat he suuren
-tunnussanan, ensimäisen, joka tuli Saatanan huulilta, kun hän
-näki taivaan sulkeutuvan takanaan. Ah, kuinka monta onnetonta
-on tuo sana luonut, kuinka paljon kurjuutta ja kuolemaa! Kuinka
-paljon toivorikasta laihoa on se niittänyt! Kuinka monta perhettä
-on raunioina siellä, missä tätä tunnuslausetta on seurattu! Sinä
-häpeällinen sana! Ennemmin kuin sinua seurata, ennemmin mennä kuin
-lammas teuraspenkille. Se on parempaa kuin olla henkevä ja lukea La
-Rochefoucauld'ia.
-
-Mitä parempaa esimerkkiä voin antaa tästä kuin sen mitä nyt kerron?
-Rakastajattareni halusi lähteä kanssani ja minun tarvitsi sanoa
-vain sananen. Näin että hän oli surullinen, miksi siis vitkastelin?
-Mitä olisi tapahtunut, jos olisimme lähteneet? Vain hetken tuska,
-ja kolmessa päivässä olisi kaikki ollut unohtunut. Jos olisin ollut
-yksin hänen kanssaan, ei hän olisi ajatellut muuta kuin minua. Mitä
-syytä oli minun tutkailla salaisuutta, joka ei häirinnyt onneani?
-Hän oli valmis lähtemään, ja sehän riitti. Yksi suudelma olisi
-selvittänyt kaikki; mutta kuulkaa mitä sen sijaan tein.
-
-Eräänä iltana, kun Smith oli syönyt kanssamme päivällistä, olin
-vetäytynyt heidän seurastaan, jättäen heidät kahden. Juuri kun
-suljin oveni, kuulin Brigitten pyytävän teetä. Kun seuraavana aamuna
-tulin hänen huoneeseensa, satuin huomaamaan, että pöydällä teekannun
-vieressä oli vain yksi kuppi. Kukaan ei ollut käynyt huoneessa ennen
-minua eikä palvelija ollut kantanut mitään pois siitä mitä hän
-edellisenä iltana oli tuonut. Katselin ympärilleni keksiäkseni toista
-kuppia, mutta en löytänyt mitään.
-
-"Oliko Smith myöhäiseen?" kysyin Brigitteltä.
-
-"Hän oli puoliyöhön."
-
-"Paneusitko omin neuvoin nukkumaan vai pyysitkö palvelijatarta
-avuksesi riisuutumisessa?"
-
-"Riisuuduin yksin; koko talo nukkui."
-
-Etsin yhä edelleen vapisevin käsin. Onko olemassa ilveilyä hullusta
-mustasukkaisesta miehestä, joka on kyllin typerä tutkaillakseen,
-mihin teekuppi on joutunut? Mistä syystä olisivat Smith ja rouva
-Pierson juoneet samasta kupista? Mikä jalo ajatus olikaan iskenyt
-päähäni!
-
-Pidin kuppia kädessäni kulkiessani edestakaisin huoneessa. En voinut
-lopulta olla nauruun puhkeamatta. Löin kupin lattiaan. Se meni
-tuhansiksi säpäleiksi, joita kantapäilläni vielä murskasin.
-
-Brigitte katsoi minuun sanaakaan sanomatta. Seuraavan kahden päivän
-aikana kohteli hän minua kylmyydellä, joka muistutti ylenkatsetta,
-ja huomasin, että hän koetti esiintyä Smithiä kohtaan vapaammin
-ja ystävällisemmin kuin tavallisesti. Hän kutsui häntä hänen
-etunimeltään Henriksi ja hymyili hänelle tuttavallisesti.
-
-"Haluaisin hengittää vähän raikasta ilmaa", sanoi hän päivällisen
-jälkeen. "Tuletko kanssani Oopperaan, Octave? Lähden mieluimmin
-jalan."
-
-"En tule, jään kotia. Lähtekää ilman minua."
-
-Hän tarttui Smithin käsivarteen ja lähti. Olin yksin koko illan.
-Edessäni oli paperiarkkeja, joille olisin halunnut kirjoittaa,
-selvittääkseni ajatuksiani, mutta en tuntenut kykeneväni siihen.
-
-Niinkuin rakastaja, joka huomaa jääneensä yksin, vetää povestaan
-rakastettunsa kirjeen ja syventyy unelmiinsa, niin tunsin minä
-nautintoa voidessani syventyä syvään yksinäisyyteeni. Lukitsin itseni
-huoneeseeni saadakseni rauhassa antautua epäilyksilleni. Edessäni
-olivat tyhjät tuolit, joilla Smith ja Brigitte olivat istuneet;
-tarkastelin niitä ahnein silmin, ikäänkuin olisin voinut saada
-niiltä jotain tietää. Toistelin tuhansia kertoja mielessäni mitä
-olin nähnyt ja kuullut. Silloin tällöin nousin ja menin oven luo
-katsomaan matkalaukkujamme, jotka olivat asetetut seinää vasten ja
-olivat odottaneet kuukauden ajan. Raotin niitä varovasti ja katselin
-vaatteita ja kirjoja, joita hänen huolelliset pienet kätensä olivat
-järjestäneet. Kuulin vaunujen ajavan ohi; niiden jyske sai sydämeni
-lyömään kiivaammin. Levitin pöydälle Europan kartan, suloisten
-suunnitelmiemme todistajan, ja tässä huoneessa, jossa toiveeni olivat
-itäneet ja jossa ne olivat olleet toteutumaisillaan, antauduin mitä
-synkimpien aavistusten valtaan.
-
-Kuinka oli tämä mahdollista? En tuntenut vihaa enkä
-mustasukkaisuutta, vain rajatonta surua. Minulla ei ollut epäluuloja,
-mutta kuitenkin epäilin. Inhimillinen ymmärrys on siinä suhteessa
-omituinen, että se tekee itselleen satoja surun aiheita siitä mitä
-se näkee ja siitä huolimatta mitä se näkee. Aivot muistuttavat
-itse asiassa inkvisitsionin vankikammiota, jonka seinillä riippuu
-niin paljon kidutuskoneita, joiden tarkoitusta ja muotoa on
-mahdotonta ymmärtää, vaan jotka saavat ihmetellen kysymään, ovatko
-ne hohtimia vai leikkikaluja. Sano minulle, mikä ero on, jos sanoo
-rakastajattarelleen: "Kaikki naiset pettävät" tai: "Sinä petät minua"?
-
-Se mikä päässäni tapahtui, oli ehkä yhtä kekseliästä kuin sofistain
-viisastelut; se oli eräänlaista kaksinpuhelua järkeni ja omantuntoni
-kanssa. -- Jospa menetän Brigitten! sanoi järki. -- Hän lähtee kyllä
-kanssasi, sanoi omatunto. -- Jospa hän pettää minut? -- Kuinka hän
-pettäisi sinut, hän, joka testamentissaankin pyytää rukoilemaan
-puolestasi! -- Jospa Smith rakastaa häntä? -- Mieletön, mitä se sinua
-liikuttaa, kun tiedät, että hän rakastaa sinua? -- Jos hän rakastaa
-minua, miksi on hän sitten surullinen? -- Se on hänen salaisuutensa,
-kunnioita sitä sellaisena. -- Jos otan hänet mukaani, tuleeko hän
-onnelliseksi? -- Rakasta häntä, niin hän on onnellinen. -- Miksi
-näyttää hän pelkäävän kohdata tuon miehen katsetta, kun hän luo
-silmänsä häneen? -- Koska hän on nainen ja toinen nuori mies. --
-Miksi kalpenee Smith äkkiä, kun Brigitte katsoo häneen? -- Siksi
-että hän on mies ja toinen on kaunis nainen. -- Miksi heittäytyi hän
-itkien syliini, kun kävin häntä tapaamassa? miksi löi hän eräänä
-päivänä otsaansa? -- Älä kysy asioita, joita ei sinun tarvitse
-tietää. -- Miksi ei minun tarvitse niitä tietää? -- Siksi että olet
-heikko ja vaillinainen ja siksi että salaisuus on Jumalan. -- Mutta
-minkätähden kärsin? Miksi en voi ajatella tätä kaikkea vapisematta
-sisimmässäni? -- Ajattele isiäsi ja tee mikä on hyvää. -- Mutta
-miksi en voi sitä tehdä? Miksi vetää paha minua puoleensa? -- Lankea
-polvillesi ja tunnusta syntisi; jos uskot pahaan, olet sitä myös
-tehnyt. -- Jos olen tehnyt pahaa, onko se minun syyni? Miksi on hyve
-minut pettänyt? -- Onko sinulla syytä kieltää valoa, siksi että itse
-kuljet pimeydessä? Miksi tahdot kuulua pettureihin? -- Siksi että
-pelkään itse tulevani petetyksi. -- Miksi kulutat yösi valvoen?
-Tähän aikaan nukkuvat lapset. Miksi olet nyt yksin? -- Siksi että
-ajattelen, epäiIen ja pelkään. -- Milloin aiot rukoilla? -- Kun taas
-uskon. Miksi on minulle valehdeltu? -- Miksi valehtelet itse, raukka,
-ja vieläpä tällä hetkellä? Miksi et kuole, kun et voi kärsiä?
-
-Näin puhui ja vaikeroi minussa kaksi riitelevää ääntä ja kolmas
-huusi: "Ah, missä on viattomuuteni, missä ovat menneet ajat!"
-
-
-
-
-V
-
-
-Mikä pelottava mahti onkaan ihmisajatus, turvamme ja suojamme,
-kaunein lahja, jonka Jumala on meille antanut! Se on meidän ja se
-tottelee meitä; me voimme lingota sen avaruuteen, ja kun se kerran on
-jättänyt heikot aivomme, tekee se ihmeitä.
-
-Tällä tavoin lykätessäni päivästä päivään lähtöäni, menetin voimani
-ja uneni, ja vähitellen, huomaamattani katosi kaikki elämänhaluni.
-Istuessani pöytään, tunsin kuolettavaa kyllästystä, ja yöllä unissani
-seurasivat minua Smithin ja Brigitten kalpeat kasvot, joita päivällä
-lakkaamatta tarkastelin. Kun he iltasin lähtivät teatteriin,
-kieltäydyin tulemasta mukaan, mutta kun he olivat menneet, lähdin
-sinne yksin, kätkeydyin katsomoon ja tarkastelin heitä sieltä.
-Toisinaan teeskentelin jotakin asiaa viereiseen huoneeseen ja
-jäin sinne tuntikaudeksi kuuntelemaan heitä. Toisinaan tunsin
-voimakasta halua saada aikaan riitaa Smithin kanssa ja pakottaa hänet
-kaksintaisteluun. Käänsin hänelle selkäni, kun hän puhui kanssani,
-kunnes hän hämmästyneenä tuli luokseni ojennetuin käsin. Toisinaan
-ollessani yksin yöllä kaikkien nukkuessa tunsin kiusausta mennä ja
-aukaista Brigitten kirjesäiliön ja lukea hänen paperinsa. Kerran
-täytyi minun lähteä ulos voidakseni vastustaa kiusausta. Mitä on
-minun vielä sanottava? Toisena päivänä tunsin halua veitsi kädessä
-uhata tappaa heidät, jolleivät he sanoisi, miksi he olivat niin
-surullisia, toisena päivänä tahdoin kääntää raivoni itseäni kohtaan.
-Kuinka häpeän kirjoittaessani tätä! Ja jos joku olisi minulta
-kysynyt, mikä pani minut menettelemään tällä tavoin, en olisi voinut
-hänelle vastata.
-
-Tutkin, epäilin, kiusasin itseäni, kulutin päivät teroitellen
-korviani ja yöt kylpien kyynelissä, vakuutin itselleni, että
-kuolisin tuskasta ja luulin, että minulla oli syytä siihen, tunsin
-yksinäisyyteni ja heikkouteni tappavan kaiken toivon sydämessäni,
-kuvittelin, että kuulin jotain epäiltävää enkä kuullut muuta kuin
-kuumeisen valtimoni lyönnit yön pimeässä; toistelin lakkaamatta
-joutavia sananparsia, sellaisia kuin: "Elämä on unta, mikään ei
-ole täällä pysyvää", sadattelin Jumalaa omassa rinnassani -- siinä
-nautintoni, tärkeä askarteluni, jonka hyväksi uhrasin rakkauden,
-raikkaan ilman ja vapauden.
-
-Kautta Jumalan, oli hetkiä, jolloin vielä ajattelin vapauttani!
-Kaiken hulluuteni, kaiken tyhmyyteni keskellä havahduin joskus
-näkemään asemaani. Se saattoi tapahtua tuulenhenkäyksestä, joka löi
-kasvojani vasten, tai jonkun kirjansivun vaikutuksesta, jota luin
--- kun joskus sattui, että otin käteeni jonkun muunkin kirjan kuin
-uudenaikaisen roskakirjailijan tuotteen, jotka yleisen terveyden
-nimessä jo olisivat kiellettävät. Mainitessani näistä hyvistä
-hetkistäni tahdon kertoa yhdestä, sillä ne olivat hyvin harvinaiset.
-Luin eräänä iltana Constant'in "Muistelmia" ja löysin niistä
-seuraavat rivit:
-
-"Salsdorfilta, eräällä saksilaisella välskärillä, joka oli prinssi
-Christianin palveluksessa, murskasi Wagramin taistelussa kranaatti
-toisen säären. Hän makasi kentällä melkein hengettömänä. Viidentoista
-askeleen päästä hänestä kaatuu Amédée de Kerbourg, joka oli jonkun,
-en enää muista kenen, adjutantti, rinta kuulan lävistämänä ja
-oksentaa verta; Salsdorf näkee, että jollei tämä nuori mies saa apua,
-kuolee hän halvaukseen. Hän kokoo viimeiset voimansa, laahautuu hänen
-luokseen, iskee hänen suontaan ja pelastaa hänen elämänsä. Salsdorf
-kuoli Wienissä neljä päivää sen jälkeen kuin hänen jalkansa oli
-leikattu."
-
-Kun olin lukenut nämä rivit, heitin kirjan luotani ja aloin itkeä. En
-kadu niitä kyyneliä; ne lahjoittivat minulle onnellisen päivän. En
-tehnyt muuta kuin puhuin Salsdorfista enkä välittänyt mistään. Sinä
-päivänä ei mieleeni juolahtanut epäillä ketään. Uneksija parka, oliko
-minun muistutettava itselleni siitä, että olin kerran ollut hyvä?
-Mitä hyödytti minua ojentaa epätoivoisena käteni taivasta kohti,
-kysyä itseltäni, miksi olin syntynyt maailmaan, katsoa ympärilleni,
-eikö joku kranaatti vapauttaisi minua kaikesta? Ah, se oli vain
-salama, joka silmänräpäykseksi halkoi yötäni.
-
-Kierrettyään kauan itseänsä kuin eräät dervishit, jotka pyörivät
-itsensä ympäri, kunnes he tulevat tajuttomiksi, väsyy ajatus vihdoin,
-jättää hyödyttömän työn ja pysähtyy kauhistuneena. Siinä tilassa
-tuntuu kuin ihminen olisi ontto ja kuin hän olisi kaivautunut
-itseensä niin syvälle kuin mahdollista. Siellä, samoinkuin vuorten
-harjoilla ja kaivosten syvyydessä puuttuu ilmaa. Itse Jumala kieltää
-pyrkimästä etemmäs. Siellä, kuoleman kylmyyden jäätämänä, unhoitusta
-janoten, pyrkii sydän ulos rinnasta syntyäkseen uudelleen. Se koettaa
-ahnaasti hengittää ilmaa, se pyytää kaikelta, joka sitä ympäröi,
-elämää, mutta se löytää ympäriltään vaan omia harhakuvia, joihin se
-juuri itse on tyhjentänyt voimansa, ja jotka nyt saartavat sitä kuin
-pahat henget.
-
-Ei ollut mahdollista, että tätä kestäisi kauan. Väsyneenä
-epätietoisuuteen, päätin tehdä kokeen saadakseni tietää totuuden.
-
-Lähdin tilaamaan matkahevoset kello kymmeneksi illalla. Olimme
-vuokranneet kaleesit matkaa varten ja annoin määräyksen, että
-kaiken piti olla valmiina sovittuun aikaan. Kielsin samalla myöskin
-mainitsemasta mitään rouva Piersonille. Smith tuli luoksemme
-päivälliselle. Kun asetuimme pöytään, teeskentelin olevani tavallista
-iloisempi ja, puhumatta aikeistani, vein keskustelun matkaamme.
-Sanoin Brigittelle, että luopuisin siitä, jollei hänkään ollut siitä
-huvitettu; sanoin, että viihdyin niin hyvin Parisissa, etten pyytänyt
-parempaa kuin saada jäädä sinne niin kauan kuin hänkin siellä
-viihtyi. Aloin ylistää kaikkia niitä huveja, joita tässä kaupungissa
-oli tarjolla. Puhuin tanssiaisista, teattereista ja huvipaikoista,
-joita tapasi joka askelelta. Lyhyesti, mainitsin, että kun kaikki
-olimme tyytyväisiä, niin en nähnyt mitään syytä matkaan enkä aikonut
-siis lähteä ensi hätään.
-
-Odotin, että hän olisi vaatinut toteuttamaan matkasuunnitelmamme
-Geneveen ja itse asiassa hän niin tekikin. Se tapahtui kuitenkin
-verraten heikosti; mutta kohta kun hän oli lausunut ensi sanansa,
-olin myöntyvinäni hänen haluunsa. Senjälkeen johdin keskustelun
-muihin asioihin, ikäänkuin kaikki olisi ollut sovittu.
-
-"Ja miksi ei", lisäsin, "Smith tulisi mukaamme? Hänellä on tosin
-toimensa, joka pidättää häntä, mutta hän voinee saada vapautta.
-Sitäpaitsi on hänellä taipumuksia, jotka, vaikkei hän tahdokaan
-niistä hyötyä, voivat missä hyvänsä hankkia hänelle toimeentulon
-vapaana taiteilijana. Tulkoon hän muitta mutkitta; vaunut ovat
-suuret ja niissä on kyllä sijaa hänellekin. Nuoren miehen täytyy
-katsoa ympärilleen maailmassa, ei ole mitään surumielisempää kuin
-nuori mies, joka sulkeutuu kammioonsa. Eikö totta, Brigitte? Kas
-niin, ystäväni, koeta sinä saada hänet taipumaan siihen mitä hän
-ehkä kieltäisi minulta. Koeta saada häntä uhraamaan meille kuusi
-viikkoa ajastaan. Lähdemme yhdessä ja pieni matka Sveitsiin meidän
-kanssamme on tekevä, että hän suuremmalla ilolla palaa toimistoonsa
-ja töihinsä."
-
-Brigitte yhtyi minuun, vaikka hän hyvin tiesi että tämä pyyntöni
-oli vain leikkiä. Smith sanoi, ettei hän voinut lähteä Parisista
-menettämättä paikkaansa ja valitti, ettei hän siitä syystä voinut
-ottaa vastaan kutsuamme. Olin antanut kantaa huoneeseen pullon hyvää
-viiniä, ja koettaen edelleen, puoleksi nauraen, puoleksi vakavasti
-taivuttaa häntä, vilkastuimme kaikki. Päivällisen jälkeen poistuin
-hetkeksi katsomaan, että määräyksiäni oli noudatettu. Senjälkeen
-tulin taas sisään iloisen näköisenä, istuuduin pianon ääreen ja
-ehdotin, että laulaisimme hiukan. "Viettäkäämme iltaamme täällä",
-sanoin. "Uskokaa minua täällä on hauskempi kuin teatterissa. En osaa
-soittaa, mutta kuulen teitä. Pyytäkäämme Smithiä soittamaan niin aika
-kuluu nopeammin."
-
-Brigitte ei antanut pyytää itseään useammin, hän lauloi sydämensä
-halusta ja Smith säesti häntä sellollaan. Palvelija oli tuonut sisään
-kaikki mitä tarvittiin lämmintä boolia varten ja pian ilahdutti
-loimuva liekki meitä kirkkaudellaan. Muutimme pianon luota pöydän
-ääreen, palasimme taas pianon luo, tartuimme sitten kortteihin.
-Kaikki meni kuten olin suunnitellut eikä kukaan ajatellut muuta kuin
-hetken huvia.
-
-Silmäni olivat erottamattomasti kiintyneet seinäkelloon ja odotin
-kärsimättömästi, että se osottaisi kymmentä. Levottomuus kalvoi
-mieltäni, mutta minulla oli kyllin voimia ollakseni näyttämättä
-sitä. Hetki oli lopultakin lyönyt, kuulin ajurin piiskan viuhinan
-ja hevosten kavioiden kapseen pihalta. Brigitte istui vieressäni;
-tartuin hänen käteensä ja kysyin häneltä, oliko hän valmis lähtemään.
-Hän katsoi minuun ihmeissään, luullen varmaankin, että lasken
-leikkiä. Sanoin hänelle, että hän päivällisen aikaan oli mielestäni
-ollut niin päättäväinen, etten ollut epäillyt lähettää hakemaan
-hevosia, ja että siksi juuri olin käynyt ulkona. Samassa tuli
-hotellin palvelija ilmoittamaan, että tavarat olivat vaunuissa ja
-että vain meitä odotettiin.
-
-"Tarkoitatko täyttä totta?" kysyi Brigitte. "Tahdot siis lähteä tänä
-yönä?"
-
-"Miksi en tahtoisi", vastasin. "Olemmehan jo sopineet, että lähdemme
-Parisista."
-
-"Nytkö siis heti?"
-
-"Niin, olemmehan olleet valmiit jo kuukauden päivät. Näithän, ettei
-ole muuta puuttunut kuin sitoa matka-arkkumme vaunuihin. Kun kerran
-olemme päättäneet, ettemme jää tänne, niin onhan parasta lähteä
-niin pian kuin suinkin. Omasta puolestani olen sitä mieltä, ettei
-ole syytä lykätä mitään huomiseen. Olit tänään halukas matkaan ja
-päätin sentähden käyttää tilaisuutta hyväkseni. Miksi yhäti odottaa
-ja vitkastella? En enää kestä tätä elämää. Tahdothan sinäkin lähteä,
-eikö totta? Niinpä lähtekäämme siis, kaikki riippuu sinusta."
-
-Seurasi hetken kestävä syvä hiljaisuus. Brigitte meni ikkunan ääreen
-ja näki, että hevoset todella olivat valjaissa. Minun äänensävystäni
-ei ollut epäilemistä ja vaikka lähtö tuntui hiukan äkkipikaiselta
-täytyi hänen myöntää itse antaneensa siihen aihetta. Hän ei voinut
-kieltää omia sanojaan eikä keksiä mitään syytä matkan lykkäämiseen.
-Hän tekikin kohta päätöksensä. Tehtyään ensin joitakin kysymyksiä
-ja saatuaan selville että kaikki oli kunnossa, alkoi hän etsiä
-jotain ympäri huonetta. Hän tarttui hattuunsa ja huiviinsa, laski ne
-taas käsistään ja alkoi uudelleen etsiä. "Olen valmis", sanoi hän
-hetken kuluttua, "lähtekäämme." Hän otti käteensä kynttilän, tutki
-minun huonettani ja omaansa, avasi kaapit ja laatikot. Hän kysyi
-kirjelaatikkonsa avainta, jonka hän sanoi kadottaneensa. Mihin hän
-olisi sen kadottanut? -- hänellä oli se tunti sitten kädessään.
-"Lähtekäämme siis, olen valmis, Octave", puhui hän äärimmilleen
-kiihottuneena. Tämän sanottuaan alkoi hän etsiskelynsä uudelleen ja
-istuutui lopulta meidän viereemme.
-
-Istuin sohvassa ja katselin Smithiä, joka seisoi edessäni. Hän ei
-ollut vaihtanut ilmettä eikä osottanut hämmästystä enempää kuin
-suruakaan. Mutta kaksi hikipisaraa kihosi hänen otsalleen ja minä
-kuulin pelimarkan ratisevan hänen käsissään ja putoavan lattiaan. Hän
-ojensi meille yht'aikaa molemmat kätensä. "Hauskaa matkaa, ystäväni",
-sanoi hän.
-
-Uusi hiljaisuus. Tarkastelin häntä yhä edelleen ja odotin, että hän
-lisäisi jotain. "Jos tässä on jotain salaista, niin milloin olen sen
-keksivä, jollen juuri tällä hetkellä?" ajattelin. "Heillä täytyy
-kummallakin olla se huulillaan. Kun se astuu esiin hämärästä, tartun
-siihen kiinni."
-
-"Rakas Octave", sanoi Brigitte, "missä ajattelet, että pysähdymme?
-Aiottehan kirjoittaa meille, Henri? Ettehän unohda sukulaisiani ja
-teettehän mitä voitte hyväkseni?"
-
-Smith vastasi liikutetulla äänellä, mutta näköjään tyynenä, että
-hän tekisi kaikkensa palvellakseen häntä. "En voi vastata mistään",
-lisäsi hän. "Ja päättäen niistä kirjeistä, joita olette saanut, ei
-ole paljon toiveita. Mutta ei ole minun syyni, jollen, kaikesta
-huolimatta voi pian lähettää teille joitakin hyviä uutisia. Luottakaa
-minuun."
-
-Lausuttuaan meille vielä joitakin ystävällisiä sanoja, valmistautui
-hän menemään. Nousin ja lähdin ennen häntä; tahdoin viimeistä kertaa
-jättää heidät vielä hetkeksi kahden: ja kohta kun olin sulkenut
-oven takanani, sovitin mustasukkaisuuden koko raivolla silmäni
-avaimenreikään.
-
-"Milloin saan taas nähdä teidät?" kysyi Smith.
-
-"Ette koskaan", vastasi Brigitte. "Hyvästi Henri." Hän ojensi
-toiselle kätensä. Smith kumarsi ja vei käden huulilleen ja minä ehdin
-töin tuskin kadota pimeyteen. Smith meni ohi näkemättä minua.
-
-Kun olin jäänyt kahden Brigitten kanssa, tunsin surun kouristavan
-sydäntäni. Hän odotti minua, viitta käsivarrella, ja hänen
-mielenliikutuksensa oli liian ilmeinen, jotta sitä olisi voinut
-ymmärtää väärin. Hän oli löytänyt avaimen, jota hän äsken oli
-etsinyt, ja hänen kirjelaatikkonsa oli avoinna. Menin istumaan
-paikalleni kamiinin ääreen.
-
-"Kuule minua", sanoin uskaltamatta häntä katsoa, "olen ollut sinua
-kohtaan niin rikollinen, että minun täytyy odottaa ja kärsiä
-välittämättä kaikesta. Muutos, joka sinussa on tapahtunut, on tehnyt
-minut niin epätoivoiseksi, etten ole voinut kieltää itseäni kysymästä
-syytä siihen. Tänään en enää kysy. Jos sinun on vaikea lähteä, niin
-sano minulle. Olen alistuva."
-
-"Lähtekäämme, lähtekäämme!" vastasi hän.
-
-"Niinkuin tahdot, mutta ole vilpitön. Kuinka kova isku minua
-kohdanneekin, olen siihen alistuva nurkumatta. Mutta jos minun täytyy
-sinut menettää ikiajoiksi, niin älä anna minulle turhia toiveita,
-sillä, kautta Jumalan, en voi niitä kestää."
-
-Hän kääntyi äkkiä minua kohti. "Puhu rakkaudestasi äläkä tuskastasi
-minulle."
-
-"Ah, rakastan sinua enemmän kuin elämääni! Rakkauteni rinnalla on
-tuskani vain unelma. Tule kanssani maailman ääriin, missä voin elää
-ja kuolla sinun kauttasi!"
-
-Näitä sanoja lausuessani astuin askelen häntä kohti. Hän kalpeni ja
-peräytyi. Hän koetti turhaan pakottaa hymyilyn tuskasta vääntyneille
-huulilleen. Nojautuen kirjelaatikkonsa yli, sanoi hän: "Silmänräpäys!
-Minun täytyy vielä polttaa muutamia papereitani." Hän näytti
-minulle kirjeet N:sta, repi ne rikki ja heitti tuleen. Sitten otti
-hän käsiinsä toisia papereita, jotka hän levitti pöydälle. Ne
-olivat kauppiaiden laskuja ja niiden joukossa oli muutamia, jotka
-eivät vielä olleet maksettuja. Tarkastellessaan niitä alkoi hän
-puhua vilkkaasti, posket punoittavina kuin kuumeessa. Hän pyysi
-minulta anteeksi vaiteliaisuuttaan ja käyttäytymistään Parisiin
-tultuamme. Hän osotti minua kohtaan enemmän hellyyttä ja luottamusta
-kuin koskaan ennen. Hän hykerteli nauraen käsiään ja ennusti
-mitä hauskinta matkaa. Hän oli pelkkää rakkautta tai oli ainakin
-olevinaan sitä. En voi sanoa, kuinka kärsin tuosta teeskennellystä
-ilosta; tuossa surussa, joka kielsi itsensä, oli syvempi tuska
-kuin mitä kyyneleet ja moitteet voivat tulkita. Olisin mieluummin
-nähnyt hänen olevan kylmän ja välinpitämättömän kuin tekevän tuolla
-tavoin väkivaltaa itselleen. Kaikki oli kuin parodiaa onnellisista
-hetkistämme. Sanat olivat samat, nainen oli sama ja hyväilyt olivat
-samat, mutta se mikä kaksi viikkoa sitten olisi saanut minut
-rakkaudesta juopumaan, se herätti tällä tavoin toistettuna vain
-kauhuani.
-
-"Brigitte", sanoin äkkiä, "mikä on se salaisuus, jonka minulta
-kätket? Jos rakastat minua, miksi näyttelet tuota hirveää näytelmää?"
-
-"Minä?" huudahti hän melkein loukkautuneena. "Mikä saa sinut
-uskomaan, että minä näyttelisin?"
-
-"Mikä minut saa sitä uskomaan? Tunnusta minulle, rakkaani, että
-sinulla on kuolema sydämessäsi ja että kärsit hirvittäviä tuskia.
-Tässä on sylini, paina pääsi rintaani vasten ja itke. Silloin otan
-sinut ehkä mukaani, mutta en tuossa tilassa."
-
-"Lähtekäämme, lähtekäämme!" toisteli hän vielä.
-
-"Ei, kautta kuolemattoman sieluni, ei tällä hetkellä, ei niin kauan
-kuin joku valhe on meidän välillämme. Pidän enemmän tuskasta kuin
-tuollaisesta iloisuudesta."
-
-Hän oli ääneti, hämillään siitä, etten antanut pettää itseäni
-kaikista hänen ponnistuksistaan huolimatta.
-
-"Miksi petämme toisiamme?" jatkoin. "Olen siis vajonnut niin syvään
-sinun silmissäsi, että todella tahdot teeskennellä minulle? Luuletko
-siis olevasi tuomittu tähän surulliseen ja onnettomaan matkaan?
-Olenko siis tyranni, pyöveli, joka raastaa sinut mestauslavalle?
-Ethän pelkää vihaani, kun voit valehdella minulle tuolla tavoin?"
-
-"Sinä erehdyt", sanoi hän, "minä pyydän; ei enää sanaakaan siitä."
-
-"Miksi niin vähän suoruutta? Jollen olekaan uskottusi, niin ehkä
-voin saada saman kohtelun kuin ystävä. Jollen voikaan saada tietää,
-mistä kyyneleesi tulevat, niin enkö voi ainakin saada nähdä niiden
-juoksevan? Etkö luota edes niin paljon minuun, että uskot minun
-kunnioittavan suruasi? Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän? Onko
-mahdotonta löytää mitään parannuskeinoa."
-
-"Sinä erehdyt. Sinä saatat meidät molemmat onnettomuuteen, jos vielä
-minua kiusaat. Eikö siinä ole kyllin, että nyt lähdemme?"
-
-"Ja tahdotko, että voisin lähteä, kun minun tarvitsee vain silmätä
-sinuun nähdäkseni, että tämä matka on sinulle epämieluinen ja että
-vain vasten tahtoasi seuraat mukana. Hyvä Jumala, mitä on se, jota
-minulta salaat! Miksi leikkiä sanoilla, kun ajatus on läpinäkyvä kuin
-lasi? Enkö olisi kurja raukka, jos näin ottaisin vastaan, mitä näen
-sinun vastoin haluasi minulle tarjoavan. Mutta kuinka on minun se
-hyljättävä, kuinka on minun tehtävä, jollet sinä puhu?"
-
-"Ei, en seuraa sinua vastoin haluani, sinä erehdyt. Rakastan sinua,
-Octave. Älä kiusaa minua enää."
-
-Hän pani niin paljon hellyyttä näihin sanoihinsa, että lankesin
-polvilleni hänen eteensä. Kuka olisi voinut vastustaa hänen
-katsettaan ja hänen äänensä sointua? "Jumalani!" huudahdin. "Sinä
-rakastat minua, Brigitte? Rakkaani, sinä rakastat minua?"
-
-"Kyllä, rakastan sinua, kuulun sinulle. Tee minulle mitä tahdot.
-Seuraan sinua, lähtekäämme yhdessä, meitä jo odotetaan."
-
-Hän puristi kättäni käsiensä välissä ja suuteli minua otsaan. "Niin,
-minun täytyy", kuiskasi hän, "minä tahdon olla sinun viimeiseen
-hengenvetooni saakka."
-
-_"Täytyy"_, ajattelin itsekseni. Nousin paikaltani. Pöydällä oli vain
-yksi paperiarkki, jota Brigitte silmäili. Hän tarttui siihen, käänsi
-sitä ja antoi sen lopulta pudota maahan.
-
-"Siinäkö kaikki?" kysyin.
-
-"Niin, kaikki."
-
-Kun olin tilannut hevoset, en ollut ajatellut, että todella
-lähtisimme. Olin vain tahtonut tehdä kokeen, mutta asiain pakosta oli
-siitä tullut täysi tosi. Avasin oven. "Hänen täytyy, hänen täytyy",
-kertailin ääneen. "Mitä merkitsee tuo sana, Brigitte? Mitä siinä on,
-jota en ymmärrä? Selitä minulle, muuten jään tähän paikkaan. Miksi
-sinun täytyy minua rakastaa?"
-
-Hän heittäytyi sohvaan ja väänsi käsiään tuskasta. "Ah onneton,
-onneton!" sanoi hän, "sinä et koskaan voi rakastaa!"
-
-"Niin, ehkä, uskon, että niin on, mutta kautta Jumalan, minä voin
-kärsiä. Sinun täytyy rakastaa minua, niinhän sanoit, hyvä, sinun
-täytyy myöskin minulle vastata. Joskin minä menettäisin sinut
-ainiaaksi, joskin nämä seinät kaatuisivat päälleni, en lähde täältä
-ennen kuin olen saanut tietää, mikä se arvoitus on, joka on minua
-kiusannut kuukauden ajan. Sinun täytyy puhua, muutoin lähden luotasi.
-Olkoon että olen hullu, raivopää, että tahallani hukkaan elämäni,
-että kysyn sinulta jotain, jota ei ehkä pitäisi tietää, että selitys
-välillämme kenties särkee onnemme ja kohottaa ylipääsemättömän muurin
-välillemme, olkoon että siten juuri teen mahdottomaksi matkan, jota
-niin olen toivonut; olkoon että se maksaa sekä sinulle että minulle,
-sinun on puhuttava tai minä luovun kaikesta."
-
-"En, en, minä en puhu!"
-
-"Sinun täytyy puhua! Luuletko ehkä, että olen antanut valheidesi
-pettää itseäni? Luuletko minun erehtyvän, kun näen sinun päivästä
-toiseen muuttuvan enemmän kuin päivä vaihtuessaan yöksi? Ja kun
-sanot minulle syyn olevan joissakin typerissä kirjeissä, jotka
-eivät ole sen arvoisia että niitä kannattaisi silmäillä alusta
-loppuun, niin kuvittelet, että uskon tähän tekosyyhyn sentähden,
-ettet halua mainita minulle muuta? Onko kasvosi siis kipsinaamio,
-josta ei voi nähdä, mitä sydämessäsi tapahtuu? Mikä käsitys onkaan
-sinulla minusta? En erehdy niin suuresti kuin luulet, ja varo, ettei
-äänettömyytesi paljasta mitä niin itsepintaisesti tahdot salata."
-
-"Mitä siis luulet että sinulta kätkisin?"
-
-"Mitä minä luulen! Sinä kysyt minulta sitä! Tahdotko siis uhmata
-minua vasten kasvoja? Tahdotko pingottaa kärsivällisyyteni
-äärimmilleen päästäksesi vapaaksi minusta? Niin, varmaankin
-haavoitettu ylpeytesi vain odottaa, että teen jotain
-äkkipikaisuudessani. Jos avoimesti sanoisin mitä ajattelen, olisi
-sinulla käytettävänäsi kaiken naisellisen tekopyhyyden asevarasto;
-sinä odotat, että syyttäisin sinua voidaksesi vastata, ettei
-nainen sellainen kuin sinä antaudu minkäänlaisiin selityksiin.
-Mihin loukatun ylpeyden katseihin osaavatkaan syyllisimmät ja
-halveksittavimmatkin olennot sinun sukupuolestasi verhoutua! Teidän
-pääaseenne on äänettömyys; en ole sitä eilispäivänä oppinut. Sinä et
-halua muuta kuin että sinua loukkaisin, sinä vaikenet, saadaksesi
-minua sitä tekemään. Niin taistele sydämeni kanssa, sen olet löytävä
-sieltä, missä tunnet oman sydämesi lyövän. Mutta älä yritä taistella
-päätäni vastaan, se on kovempi kuin rauta eikä väisty edestäsi!"
-
-"Poika parka", kuiskasi Brigitte, "et siis aio lähteä?"
-
-"En, en lähde muuta kuin rakastajattareni kanssa etkä sinä ole sitä
-tällä hetkellä. Olen taistellut kyllin, olen kärsinyt kyllin, olen
-kyllin raadellut sydäntäni! On aika jo päivän koittaa, olen elänyt
-yössä kyllin kauan. Niin, et siis tahdo vastata."
-
-"En."
-
-"Niinkuin tahdot; siis odotan." Menin istumaan huoneen toiseen
-päähän, lujasti päättäen, etten nousisi, ennen kuin saisin tietää
-mitä tahdoin. Hän näytti miettivän astuessaan ylpeän näköisenä edes
-takaisin huoneessa.
-
-Seurasin häntä ahnein silmin ja hänen hiljaisuutensa lisäsi
-vähitellen vihaani. En tahtonut, että hän huomaisi sitä. En tiennyt
-mitä tehdä. Avasin ikkunan. "Käskekää riisumaan hevoset ja maksakaa
-ajurille! En lähdekään tänä iltana!"
-
-"Onneton!" huudahti Brigitte. Suljin ikkunan ja menin jälleen
-paikalleni istumaan enkä ollut kuulevinani hänen sanojaan. Olin
-niin raivoissani, että vain vaivoin saatoin itseäni hillitä. Hänen
-kylmä äänettömyytensä, hänen lannistumaton itsepintaisuutensa sai
-minut aivan suunniltani. Raivoni ei olisi ollut suurempi, jos
-minulla todella olisi ollut todistuksia siitä, että rakastamani
-nainen oli minut pettänyt. Nyt kun olin tuominnut itseni jäämään
-Parisiin, katsoin voivani mistä hinnasta hyvänsä pakottaa Brigitteä
-puhumaan. Koetin etsiä keinoja, millä voisin häneen vaikuttaa ja
-olisin mielelläni antanut kaikki mitä omistin, jos olisin sellaisen
-löytänyt. Mitä tehdä, mitä sanoa? Hän seisoi edessäni tyynenä,
-katsoen surullisesti minua kohti. Kuulin, kuinka hevoset riisuttiin
-valjaista; ne tömistivät jalkojaan ja niiden tiukujen helinä
-hävisi kadun humuun. Minun tarvitsi vain mennä ikkunaan saadakseni
-ne palaamaan, mutta minusta tuntui että ne nyt olivat lähteneet
-ikiajoiksi. Kiersin avaimen lukkoon ja jokin ääni kuiskasi korvaani:
-"Nyt olet kahden sen olennon kanssa, joka voi antaa sinulle elämän
-tai kuoleman."
-
-Koettaessani ajatuksiini syventyneenä etsiä joitakin keinoja, joilla
-pääsin totuuden jäljille, muistui mieleeni eräs Diderot'n romaani,
-missä mustasukkainen nainen käyttää sangen omituista tapaa saadakseen
-selville epäilyksensä rakastajansa uskottomuudesta. Nainen sanoo
-rakastajalleen, ettei hän häntä enää rakasta ja että hän aikoo hänet
-jättää. Markiisi des Arcis (se on rakastajan nimi) menee ansaan ja
-tunnustaa, että hän puolestaan on myöskin väsynyt rakkauteensa. Kun
-olin aivan nuorena lukenut tämän kohtauksen, oli se minusta tuntunut
-sangen ovelalta ja muisto siitä sai minut vielä hymyilemään. "Ken
-tietää", päättelin mielessäni, "jos tekisin samalla tavoin, ehkäpä
-houkuttelisin Brigitten paljastamaan minulle salaisuutensa."
-
-Raivoisasta vihasta muuttui käytökseni äkkiä viekkaaksi ja ovelaksi.
-Oliko sitten niin vaikeata saada nainen tahtomattaan puhumaan? Tuo
-nainen oli rakastajattareni; olisinpa hyvin heikko, ellen onnistuisi.
-Heittäydyin sohvaan vaivattoman ja välinpitämättömän näköisenä. "Kas
-vain, rakkaani", sanoin iloisesti, "emme siis ole sillä päällä, että
-uskoisimme toisillemme salaisuuksia?"
-
-Hän katsahti minuun hämmästyneenä.
-
-"Hyvä Jumala, meidänhän täytyy kuitenkin ennemmin tai myöhemmin
-tunnustaa totuus. Odotas, antaakseni sinulle hyvän esimerkin, tunnen
-halua alottaa: se herättää varmaan luottamustasi ja onhan hyvä puhua
-suoraan ystävien kesken." Varmaankin ilmaisivat kasvoni minut, sillä
-Brigitte ei ollut minua kuulevinaan, vaan käveli edes takaisin
-huoneessa.
-
-"Tiedätkö", sanoin, "että olemme jo kaiken kaikkiaan olleet yhdessä
-kuusi kuukautta? Meidän elämäntapaamme ei juuri voi sanoa iloiseksi.
-Sinä olet nuori, minä niinikään; jos sattumalta yhdessäolomme ei
-sinua miellyttäisi, niin voinko luottaa siihen, että sanot sen
-minulle suoraan? Omasta puolestani tunnustaisin, jos niin olisi.
-Ja miksi en sitä tekisi? Onko rikos rakastaa? Onko rikos rakastaa
-vähemmän tai lakata rakastamasta. Mitä ihmeteltävää olisi siinä, jos
-meidän iällämme kaipaisi vaihtelua?"
-
-Hän pysähtyi. "Meidän iällämme?" sanoi hän. "Puhutko minulle? Sinä
-näyttelet nyt vuorostasi."
-
-Veri nousi päähäni. Tartuin hänen käteensä.
-
-"Istu tuohon", sanoin, "ja kuuntele minua."
-
-"Mitä hyötyä siitä olisi? Sinä et puhu itse nyt."
-
-Häpesin omaa juontani ja luovuin siitä.
-
-"Kuule minua", toistelin painolla. "Pyydän sinua istumaan tähän
-viereeni, ja joskin tahdot itse vaieta, niin suostu ainakin kuulemaan
-minua."
-
-"Minä kuulen. Mitä on sinulla sanottavaa?"
-
-"Jos joku sanoisi minulle tänään: 'Sinä olet kurja raukka', nousisi
-koko olentoni kapinaan. Olen yhdenkolmatta vuotias ja olen jo kerran
-tapellut. Tiedänhän itse omassatunnossani, onko tuossa väitteessä
-perää, mutta siitä huolimatta pitäisin velvollisuutenani lähteä
-kohtauspaikalle, asettua vastatusten ensimäisen loukkaajan kanssa ja
-uskaltaa elämäni -- minkätähden? Todistaakseni, etten ole pelkuri,
-sillä muutoin uskoisivat ihmiset sitä. Tuo sana vaatii aina saman
-vastauksen huolimatta siitä kuka sen lausuu ja kuinka usein se
-lausutaan."
-
-"Se on totta; mutta mihin tahdot tulla?"
-
-"Naiset eivät taistele, mutta maailma on kerta kaikkiaan sellainen,
-ettei ole olemassa ketään, sukupuoleen katsomatta, olipa että hänen
-elämänsä muutoin on säännöllinen kuin kellon kulku, joka ei kerran
-saisi nähdä kaikkensa joutuneen epäilyksen alaiseksi. Ajatteles,
-kuinka moni välttää tämän kohtalon. Mitä silloin tapahtuu? Jos hän on
-mies, odottaa häntä häpeä, jos hän on nainen, unohdus. Sekä miehelle
-että naiselle sattuu siis tilaisuuksia, jolloin hän joutuu epäilyksen
-alaiseksi. Jos nainen on rohkea, nousee hän paikaltaan, huomauttaa
-läsnäolostaan ja istuutuu taas. Miekanpisto ei todista hänen
-tapauksessaan mitään. Hänen täytyy puolustaa itseään, mutta hänen
-täytyy myöskin itse takoa aseensa. Jos joku vieras häntä häväisee,
-voi ja täytyy hänen häntä ylenkatsoa. Jos hänen rakastajansa häntä
-loukkaa, ja hän rakastaa tätä, ei hän voi halveksia loukkaajaansa.
-Silloin on kysymys elämästä."
-
-"Naisen ainoa vastaus on äänettömyys."
-
-"Sinä erehdyt. Rakastaja, joka epäilee häntä, loukkaa epäilyksellään
-koko hänen elämäänsä, tiedän sen. Mitä todistavat silloin
-hänen kyyneleensä, hänen menneisyytensä, hänen uskollinen
-kärsivällisyytensä? Jos nainen vaikenee, menettää rakastaja hänet
-omasta syystään ja aika tekee oikeutta naiselle. Eikö totta, se on
-sinunkin ajatuksesi?"
-
-"Ehkä äänettömyys ennen kaikkea."
-
-"Ehkä, sanot? Totta tosiaan, menetän sinut, ellet vastaa minulle.
-Olen tehnyt päätökseni: lähden yksin."
-
-"Hyvä, Octave..."
-
-"Hyvä", huudahdin, "ajattelet, että aika tekee sinulle oikeutta? Sano
-ainakin tähän niin tai ei."
-
-"Niin, toivon, että niin tapahtuu."
-
-"Sinä toivot. Kysy sitä vilpittömästi itseltäsi, minä pyydän. Tämä
-on viimeinen kerta, jolloin sinulla on tilaisuus puhua kanssani.
-Sinä sanot rakastavasi minua ja uskon sen. Minä epäilen sinua; onko
-tarkoituksesi antaa minun lähteä ja luottaa siihen, että aika tekee
-sinulle oikeutta?"
-
-"Ja mistä epäilet sinä minua?"
-
-"En tahtonut sitä lausua, koska pidin sitä tarpeettomana. Mutta tässä
-kurjuudessa voi se olla yhdentekevää. Sinä petät minua, sinä rakastat
-toista -- kas siinä meidän molempien salaisuus."
-
-"Ketä?" kysyi hän.
-
-"Smithiä."
-
-Hän painoi kätensä huulilleni ja kääntyi pois. En voinut puhua
-enempää. Loimme molemmat silmämme maahan ja vaivuimme ajatuksiimme.
-
-"Olen paljon kärsinyt", alkoi hän puhua, voimiaan ponnistaen, "ja
-otan taivaan todistajakseni, että antaisin elämäni sinun puolestasi.
-Niin kauan kuin minulle jää pienikin toivon kipinä, olen valmis
-edelleen kärsimään, mutta vaikka sillä ehkä kiihotan vihaasi,
-ystäväni, täytyy minun sanoa, että olen nainen. On turhaa pyrkiä
-kauemmas kuin inhimilliset voimat riittävät. En milloinkaan aio
-vastata viittaukseesi. Kaikki mitä tällä hetkellä voin tehdä on
-pyytää sinulta polvillani, että vielä lähtisit kanssani."
-
-Hän polvistui näitä sanoja lausuessaan; minä nousin paikaltani.
-
-"On todella typerää luulla", sanoin katkerasti, "että voisi saada
-naista tunnustamaan totuuden! Mies joka sitä yrittää, saa osakseen
-vain halveksumista ja hän ansaitsee sitä todella. Totuutta eivät
-saa tietää muut kuin ne, jotka lahjovat hänen kamarineitsyensä ja
-hiipivät hänen vuoteensa luo kuullakseen, mitä hän puhuu unissaan,
-vain ne, jotka itse tekeytyvät naisiksi saadakseen alennuksessaan
-nähdä kaikki mitä pimeässä tapahtuu. Mutta mies, joka avoimesti
-kysyy totuutta, joka rohkeasti ojentaa kätensä tuota pelottavaa
-almua kohti, hän ei saa sitä koskaan. Häneen nähden ollaan
-varuillaan, vastauksen sijasta, kohotetaan hänelle olkapäitä, ja
-jos hän kiivastuu, niin noustaan kuin hyveessään loukattu vestaali
-ja lausutaan tuo naisellinen oraakkelisana, että epäluulo tappaa
-rakkauden ja ettei voi antaa anteeksi kysymystä, johon ei voi
-vastata. Ah Jumala, mikä kärsimys! Milloin on tämä loppuva?"
-
-"Kun tahdot", sanoi hän jääkylmällä äänellä. "Olen siihen yhtä
-kyllästynyt kuin sinäkin."
-
-"Jätän siis sinut kohta; ja aika tekee sinulle oikeutta! Aika,
-aika! Sinä julma rakastettu, muista tämä hyvästijättöni! Aika! Ja
-kauneutesi, rakkautesi, onni, mihin on se kaikonnut? Sinä kadotat
-siis minut ilman kaipausta? Niin sinä ajattelet varmaankin, eikö
-totta, että mustasukkainen rakastajasi on kerran saava todistuksen
-viattomuudestasi ja että hän silloin on ymmärtävä, minkälaista
-sydäntä hän on haavoittanut? Hän on itkevä häpeäänsä, hän on
-menettävä ilonsa ja unensa ja hän on elävä vain muistaakseen, että
-hän olisi voinut elää onnellisena. Mutta sinä päivänä, kun tuo
-tapahtuu, on ehkä hänen ylpeä rakastajattarensa kalpeneva nähdessään
-kostonsa ja sanova itselleen: 'Jospa olisinkin tehnyt sen!' Ja usko
-minua, jos hän on rakastanut, ei ylpeys voi häntä lohduttaa."
-
-Olin luullut voivani puhua kylmästi, mutta en ollut enää oman itseni
-herra. Kävelin nyt vuorostani kiivaasti edes takaisin. On olemassa
-katseita, jotka ovat kuin miekan terä ja jotka sattuvat toisiinsa
-kuin säilät. Sellaisia oli ne silmäykset, joita Brigitte ja minä
-tuona hetkenä vaihdoimme. Katsoin häneen niinkuin vanki katsoo
-koppinsa ovea. Murtaakseni sen sinetin, jota hän kantoi huulillaan ja
-pakottaakseni hänet puhumaan, olisin voinut uhrata sekä hänen että
-oman elämäni.
-
-"Mitä sinä tahdot minusta? Mitä haluat, että sinulle sanoisin?" kysyi
-hän.
-
-"Sano mitä kannat sydämmelläsi. Oletko kyllin julma pakoittaaksesi
-minua sitä toistamaan?"
-
-"Ja sinä, sinä itse", huudahti hän, "etkö ole sata kertaa julmempi?
-Sanot hulluksi sitä miestä, joka toivoo saavansa tietää totuuden.
-Hupakko on se nainen, voin puolestani sanoa, joka toivoo, että häntä
-uskotaan! Sinä tahdot tietää salaisuuteni, mutta minulla ei ole muuta
-salaisuutta kuin että rakastan sinua. Mutta sinä etsit vaan jotakin
-toista. Sinä syytät minua kalpeudesta, jonka olet itse aiheuttanut.
-Minä hupakko! Olen tahtonut kärsiä hiljaisuudessa, salata sinulta
-kyyneleeni ja sinä koetat päästä niiden jäljille käyttääksesi niitä
-todistuksina rikollisuudestani. Minä hupakko! Olen halunnut lähteä
-kanssasi merien taakse, jättää Ranskan, kuollakseni kanssasi, kaukana
-kaikesta, joka minua on rakastanut, sitä sydäntä vasten, joka
-minua epäilee. Hupakko! Uskoin, että totuudella olisi katseensa,
-äänenpainonsa, josta sen tuntisi. Ah, kun ajattelen sitä, olen
-tukahtua kyyneliini! Miksi lainkaan houkutella minua mukaan tällaista
-loppua varten, joka ikiajoiksi veisi rauhani? Päätäni pyörryttää, en
-tiedä mitään."
-
-Hän kumartui itkien puoleeni. "Minä hupakko!" toisti hän sydäntä
-särkevällä äänellä.
-
-"Ja mitä on tämä kaikki?" jatkoi hän. "Kuinka kauan aiot jatkaa?
-Mitä voin tehdä alati uusiutuville epäilyksillesi? Sanot, että
-minun tulee puhdistaa itseni niistä. Mistä? Siitäkö, että tahdon
-lähteä kanssasi, rakastaa, kuolla ja kärsiä? Jos teeskentelen iloa,
-loukkaan sinua. Uhraan kaikki matkustaakseni kanssasi, mutta, jos
-todella olisimme lähteneet, emme olisi matkustaneet virstaakaan, kun
-jo olisit katsonut taaksesi. Mitä teenkin, herätän suuttumustasi ja
-pilkkaasi. Ah, rakas lapseni, jospa tietäisit, mikä jäätävä tuska on
-nähdä sydämen yksinkertaisimpiin sanoihin vastattavan epäilyksellä
-ja pilkalla! Sinä menetät siten elämän ainoan onnen: kyvyn rakastaa
-koko sydämellä. Sinä olet surmaava kaikki jalot ja hienot tunteet
-niissä, jotka sinua rakastavat, ja sinä olet itsekin lopulta uskova
-vain kaikkein karkeimpaan. Sinulle ei rakkaudesta jää muuta kuin sitä
-mikä on näkyvintä ja mitä voi sormella koskettaa. Sinä olet nuori,
-Octave, ja sinulla on pitkä elämä edessäsi. Sinä olet saava toisia
-rakastajattaria. Ylpeys, josta mainitsit, merkitsee vähän eikä se ole
-minua lohduttava. Mutta suokoon Jumala, että kerran kyynel silmissäsi
-palkitsisi minulle kaikki ne, jotka nyt saat minun silmistäni
-vuotamaan."
-
-Hän nousi.
-
-"Onko minun se siis sanottava? Onko minun sanottava, etten kuuden
-kuukauden aikana ole kertaakaan paneutunut levolle, sanomatta
-itselleni, että kaikki on turhaa, ettet ole koskaan parantuva, etten
-ole noussut yhtenäkään aamuna vuoteesta ajattelematta, että minun
-on vielä koetettava, ettet ole sanonut minulle sanaakaan, joka ei
-ole antanut minun tuntea, että minun on lähdettävä luotasi, ettet
-ole minua hyväillyt ilman että olisin tuntenut, että minun olisi
-mieluummin ollut kuoltava? Onko minun sanottava, että päivästä
-päivään, hetkestä hetkeen, horjuen pelon ja toivon vaiheilla olen
-tuhannet kerrat ollut kiusauksessa koettaa lopullisesti voittaa
-joko rakkauteni tai tuskani? Onko minun kerrottava, että niin
-pian kuin avasin sydämeni sinulle, viskasit ivallisen katseen
-syvään sen sopukoihin saakka, ja että kun sen taas suljin tunsin
-omistavani aarteen, johon yksin sinulla oli omistusoikeus? Onko minun
-kerrottava kaikista niistä heikkouksista ja salaisuuksista, jotka
-tuntuvat lapsellisilta sen mielestä, joka ei niitä kunnioita? Onko
-minun mainittava, että kun vihoissasi lähdit luotani, sulkeuduin
-huoneeseeni lukeakseni ensi kirjeitäsi? Onko minun kerrottava, että
-on olemassa eräs valssi, jota en koskaan turhaan soittanut, kun kovin
-ikävöin sinua palaavaksi? Ah, minua onnetonta, kuinka kalliiksi ovat
-kaikki mykät kyyneleeni, kaikki hellät mielettömyyteni tulleet! Nyt
-tahdon itkeä. Koko minun tuskani ei ole ollut miksikään hyödyksi."
-
-Tahdoin keskeyttää hänet.
-
-"Anna minun puhua. Kerran on minun se sinulle sanottava. Sano,
-miksi minua epäilet? Kuuden kuukauden aikana olen ajatuksineni,
-ruumiineni ja sieluineni kuulunut vain sinulle. Mistä uskallat sinä
-minua epäillä? Tahdotko lähteä Sveitsiin? Olen valmis, kuten näet.
-Luuletko, että sinulla on kilpailija? Kirjoita hänelle kirje ja minä
-panen nimeni sen alle. Mitä on meidän tekeminen, mihin lähteminen.
-Tehkäämme päätös. Emmekö ole aina yhdessä. Miksi jätät minut? En voi
-olla samalla sinusta kaukana ja sinua lähellä? Sanot, että miehen
-täytyy voida uskoa rakastajattareensa; se on totta. Rakkaus on joko
-hyvä tai paha voima; jos se on hyvä, täytyy siihen luottaa, jos se on
-paha, täytyy siitä parantaa. Tämä on uhkapeliä ja meidän sydämemme ja
-elämämme ovat siinä panoksina. Se on kauheaa! Tahdotko kuolla? Se on
-pian tehty. Kuka olen siis kun minua voi niin epäillä."
-
-Hän pysähtyi peilin eteen.
-
-"Kuka olen siis", toisteli hän. "Mitä minusta ajattelet? Silmäile
-kasvojani."
-
-"Sinua epäillään!" huudahti hän, kääntyen peilikuvansa puoleen. "Te
-kalpeat kasvot, teitä epäillään! Te kuopalle painuneet posket, te
-väsyneet silmät, teitä epäillään ja teidän kyyneleitänne! Tyhjentäkää
-kärsimystenne malja. Antakaa niiden suudelmien, jotka ovat kuivanneet
-kyyneleenne, sulkea luomenne! Astu maan kylmään poveen, sinä horjuva
-ruumis, joka et enää jaksa pysyä suorana. Kun olet haudassa, uskotaan
-sinua ehkä, jos epäilys uskoo kuolemaa. Sinä surun haamu, millä
-rannalla tahdot harhailla ja valittaa? Mikä on se tuli, joka sinua
-kalvaa? Sinä teet matkasuunnitelmia, sinä, jonka toinen jalka jo on
-haudassa! Kuole! Jumala on todistajasi, että olet tahtonut rakastaa.
-Mitä rakkauden aarteita onkaan sydämessäsi herätetty; mitä unia
-onkaan sinun annettu nähdä ja millä myrkyillä sinut nyt surmataan.
-Mitä pahaa olet tehnyt, kun suoniisi on sytytetty tämä hehkuva kuume,
-joka sinut hivuttaa kuolemaan? Mikä hulluus onkaan saanut vallan
-siinä olennossa, joka jalallaan työntää sinut hautaan, sillä aikaa
-kun hänen huulensa puhuvat sinulle rakkaudesta. Mitä on sinusta
-tuleva, jos vielä jäät elämään? Etkö ole jo kärsinyt kyllin? Mitä
-todistuksia voit antaa tuskastasi, kun ei sinua, joka olet itse elävä
-todistus sanojesi totuudesta, uskota? Mitä kärsimyksiä aiot vielä
-itsellesi varata, joita et jo olisi kokenut? Millä uhrauksilla olet
-lepyttävä sammumattoman, kyllästymättömän rakkauden? Sinä olet vain
-tuleva pilkan esineeksi ja turhaan olet etsivä jotain autiota seutua,
-missä ohikulkeva ei osottaisi sinua sormellaan! Olet menettävä kaiken
-häpeäntunteen, vieläpä ulkonaisen siveytesi varjon, joka on ollut
-sinulle niin kallis; ja se mies, jonka tähden olet alentanut itsesi,
-on oleva ensimäinen sinua rankaisemaan siitä. Hän on moittiva sinua
-siitä että elät vain häntä varten ja että uhmaat maailmaa hänen
-tähtensä, ja kun ystäväsi tuomiten kuiskuttavat ympärilläsi on hän
-epäilevä heidän katseissaan liiallista myötätuntoa sinua kohtaan. Hän
-on syyttävä sinua petoksesta, jos vielä joku käsi puristaisi kättäsi
-tai jos autiossa elämässäsi tapaisit jonkun ohikulkijan, joka sinua
-säälisi. Jumalani, muistatko kesäpäivää, kun päähäsi painettiin
-valkea ruususeppel? Tuoko otsa todella sitä kantoi? Ah, ettei se
-käsi, joka ripusti sen rukouskappelin seinälle, ole muuttunut tomuksi
-niinkuin sekin! Oi kotilaaksoni, oi vanha tätini, joka nyt lepäät
-rauhassa, oi lehmukseni, valkea kauriini ja kunnon talonpoikani,
-jotka piditte minusta niin paljon, muistatteko vielä, että olette
-nähneet minut onnellisena, ylpeänä, levollisena ja kunnioitettuna?
-Kuka on tuonut tielleni tämän muukalaisen, joka on raastanut minut
-teidän luotanne? Kuka on antanut hänelle oikeuden astua kyläni
-polkuja? Ah, onneton, miksi käännytkin häntä kohti tuona ensi
-päivänä, jolloin hän sinua seurasi? Miksi otit vastaan hänet kuin
-veljen? Miksi avasit hänelle ovesi ja ojensit hänelle kätesi? Octave,
-Octave, miksi olet rakastanut minua, jos kaiken täytyi päättyä tällä
-tavalla!"
-
-Hän oli pyörtymäisillään, vein hänet nojatuoliin istumaan ja hän
-vajosi siihen pää olkaani vasten. Hirvittävä ponnistus, mitä
-sellaisella katkeruudella minulle puhuminen oli häneltä kysynyt,
-oli vienyt kaikki hänen voimansa. Loukatun rakastajattaren asemasta
-tapasinkin valittavan ja kärsivän lapsen. Hän sulki silmänsä,
-puristin hänet käsivarsiini ja hän makasi liikkumatta sylissäni.
-
-Kun hän tuli tajuihinsa, valitti hän hirvittävää väsymystä ja
-pyysi hellällä äänellä minua jättämään itsensä, voidakseen mennä
-vuoteeseensa. Hän saattoi tuskin kävellä; kannoin hänet alkooviin ja
-asetin hänet hiljaa vuoteeseen. Hänellä ei näyttänyt olevan mitään
-tuskia; hän lepäsi kärsimyksensä jälkeen kuin matkamies, joka lepää
-väsymyksestä, eikä näyttänyt sitä enää muistavan. Hänen heikko ja
-hento ruumiinsa taipui ilman taistelua; olin todella, kuten hän oli
-sanonut, mennyt pitemmälle kuin hänen voimansa riittivät. Hän piti
-kättään kädessäni; syleilin häntä ja meidän vielä rakastavat huulemme
-yhtyivät kuin tietämättään. Ja niin nukkui hän, tämän kauhean
-kohtauksen jälkeen, sydäntäni vasten, hymyillen kuin rakkautemme ensi
-päivänä.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Brigitte nukkui. Mykkänä ja liikkumattomana istuin hänen
-päänalaisensa vieressä. Niinkuin maamies rajuilman jälkeen laskee
-tähkäpäiden tuhoa pellollaan, niin menin minä itseeni tarkastamaan
-sitä pahaa mitä olin tehnyt.
-
-Tunsin kohta, että se oli auttamaton. Jotkut kärsimykset ilmoittavat
-väkivaltaisuudessaan saavuttaneensa äärimmäisen asteensa, ja kuta
-enemmän häpeää ja katumusta tunsin, sitä selvemmäksi kävi minulle,
-ettei meillä äskeisen kohtauksen jälkeen ollut muuta neuvoa kuin
-sanoa toisillemme hyvästi. Kuinka rohkea Brigitte olikin, oli hän
-jo tyhjentänyt surullisen rakkautensa kalkin sakkaan saakka; ja
-jollen halunnut nähdä hänen kuolevan, täytyi hänen saada levätä
-kärsimystensä jälkeen. Oli usein sattunut, että hän oli minua
-ankarasti moittinut, vieläpä sanoilla, jotka ilmaisivat syvempää
-suuttumusta kuin hänen sanansa tällä kertaa. Mutta se, mitä hän
-äsken oli puhunut, ei ollut loukatun ylpeyden sanelemaa, se oli
-totuus, joka työnnettynä sydämen syvimpään sopukkaan, oli taittanut
-hänet murtautuessaan esiin. Nykyiset olosuhteet ja kieltoni lähteä
-hänen kanssaan tekivät kaiken toivon mahdottomaksi. Jos hän olisikin
-tahtonut antaa anteeksi, ei hänellä olisi ollut siihen kyllin voimia.
-Sitä todisti jo hänen unensa, joka muistutti kuolemaa ja joka oli
-loppuun saakka väsyneen. Hänen äkillinen hiljaisuutensa, lempeys,
-jota hän oli osottanut palatessaan tajuntaan, hänen kalpeat kasvonsa
-ja hänen suudelmansa, kaikki puhui minulle, että suhteemme oli
-lopussa ja että olin ainiaaksi repinyt rikki viimeiset yhdistävät
-siteet. Samalla tavalla kuin hän nyt nukahti, olisi hän nukkuva
-ikuiseen uneen ensi kärsimyksestä, jonka hänelle tuottaisin. Kello
-löi ja minä tunsin, että mennyt tunti oli vienyt mukanaan elämäni,
-joka oli yhteinen hänen kanssaan.
-
-Kun en tahtonut kutsua palvelijaa sisään, olin itse sytyttänyt
-Brigitten lampun. Katselin sen heikkoa valoa ja ajatukseni lepattivat
-pimeässä kuin sen häälyvät varjot.
-
-Mitä lienenkin sanonut ja tehnyt, ei ajatus Brigitten jättämisestä
-ollut vielä koskaan tullut mieleeni. Olin sadat kerrat tahtonut
-lähteä hänen luotaan; mutta jokainen, joka on rakastanut, tietää,
-mitä se merkitsee. Ne olivat vain ohimeneviä epätoivon tai vihan
-puuskia. Niin kauan kun tiesin hänen rakastavan minua, olin myöskin
-varma omasta rakkaudestani. Ensi kerran nousi voittamaton kohtalo
-meidän välillemme. Tunsin painostavaa väsymystä, joka esti minua
-näkemästä mitään selvästi. Olin painautunut alkoovin viereen,
-ja vaikka ensi hetkestä lähtien olin käsittänyt onnettomuuteni
-koko laajuuden, en tuntenut sen johdosta mitään tuskia. Sen mitä
-ajatukseni käsitti -- sitä ei heikko ja säikähtänyt sydämeni tahtonut
-nähdä. "Kas niin", sanoin itsekseni, "ei ole epäilystä siitä. Sinä
-olet tämän tahtonut ja tehnyt. On aivan varma, ettemme enää voi elää
-yhdessä; en tahdo tappaa tätä naista -- siis täytyy minun jättää
-hänet. Se on päätetty, lähden huomenna."
-
-Puhuessani näin itselleni, en ajatellut erehdyksiäni, en menneisyyttä
-enkä tulevaisuutta; en muistanut Smithiä enkä mitään muutakaan tänä
-hetkenä. En olisi voinut sanoa, mikä oli saattanut minut nykyiseen
-mielentilaani tai mitä olin tehnyt tunnin aikaan. Tuijotin huoneen
-seiniin ja luulen, että ainoa ajatukseni oli, millä vaunuilla
-huomenna lähtisin.
-
-Olin verraten kauan tässä oudon tyynessä tilassa. Olin kuin mies,
-joka on saanut tikarin iskun rintaansa: hän tuntee ensin vain
-teräksen kylmyyden, hän ottaa vielä horjahtaen muutamia askelia,
-ihmetellen, mitä on tapahtunut. Mutta vähitellen pursuaa veri
-esiin, pisara pisaralta, haava aukeaa: tumma purppura punaa kentän,
-kuolema saapuu. Mies hätkähtää sen tuloa ja vaipuu kuin salaman
-lyömänä maahan. Siten kuuntelin, näköäni kylmänä, kuinka onnettomuus
-lähestyi. Toistin hiljaa itselleni, mitä Brigitte oli sanonut, ja
-järjestelin esineet hänen ympärilleen sillä tavoin kuin tiesin
-hänen niitä pitävän yön aikaan. Katselin häntä, menin ikkunan luo,
-painoin otsani ruutua vasten, silmäilin pimeää raskasta taivasta ja
-palasin taas vuoteen luo. Lähteä huomenna, se oli ainoa ajatukseni,
-ja vähitellen tuli sana _lähteä_ minulle ymmärrettäväksi. "Ah, hyvä
-Jumala!" huudahdin äkkiä. "Menetän rakastajatar raukkani, en ole siis
-osannut oikein häntä rakastaa!"
-
-Hätkähdin näitä sanojani, ikäänkuin joku toinen olisi ne lausunut.
-Ne värähtivät koko olennossa kuin myrskyn puuska tuulikantelessa.
-Yhdessä hetkessä syöksyi kahden vuoden tuska sydämeeni ja sen
-jälessä nykyhetken tuska. Kuinka voin kuvata sellaista kärsimystä?
-Ehkä yhdellä sanalla niille, jotka ovat rakastaneet. Olin tarttunut
-Brigitten käteen ja hän kuiskasi unessaan nimeäni.
-
-Nousin ja aloin kulkea huoneessa. Kyynelvirta kostutti poskiani.
-Ojensin käsivarteni ikäänkuin vielä tarttuakseni entisyyteeni,
-joka pakeni luotani. "Onko tämä mahdollista?" toistelin itsekseni.
-"Menettää sinut! En voi rakastaa ketään muuta kuin sinua. Lähdetkö
-iäksi luotani? Elämäni, rakkaani, ihailtuni, pakenetko luotani,
-enkö saa sinua koskaan enää nähdä? Enkö koskaan, enkö koskaan!"
-Lausuin viime sanat ääneen, kääntyen nukkuvan Brigitten puoleen,
-ikäänkuin, pyytäen häneltä vastausta. "En koskaan, en koskaan ole
-siihen suostuva! Ja minkätähden kaikki tämä? Miksi sellainen ylpeys?
-Eikö siis ole mitään keinoa hyvittää sitä pahaa, jonka olen sinulle
-tehnyt. Minä rukoilen, etsikäämme yhdessä. Etkö ole antanut minulle
-anteeksi tuhansia kertoja? Sinä rakastat minua, sinä et voi jättää
-minua, sinulta puuttuu voimia siihen. Mitä luulet että voimme tehdä,
-jos eroamme?"
-
-Äkillinen raivo valtasi minut. Kuljin huoneessa edestakaisin, puhuin
-järjettömiä sanoja ja etsin jotain esinettä, jolla olisin voinut
-päättää päiväni. Lopuksi lankesin polvilleni ja löin päätäni vuoteen
-laitaan. Brigitte liikahti ja minä hillitsin kohta itseni.
-
-"Jospa herättäisin hänet!" puhelin vavisten. "Mitä teetkään,
-mieletön? Anna hänen nukkua aamuun asti, sinulla on vielä yö häntä
-katsoa."
-
-Istuin entiselle paikalleni. Pelkäsin niin herättäväni hänet, että
-tuskin uskalsin hengittää. Sydämeni tuntui pysähtyneen samassa
-hetkessä kuin kyyneleeni. Tunsin jäätävän kylmyyden värisyttävän
-jäseniäni, ja ikäänkuin pakottaakseni itseni olemaan hiljaa, sanoin:
-"Katsele häntä, se on sinulle vielä sallittu."
-
-Minun onnistui lopulta tyynnyttää itseni ja tunsin lempeämpien
-kyynelten kostuttavan poskiani. Raivokohtaustani seurasi syvä
-liikutus. Minusta tuntui kuin ilma olisi ollut täynnä huokauksia.
-Kumarruin Brigitten pään yli, nähdäkseni hänet viimeistä kertaa,
-ikäänkuin hyvä enkelini olisi kehoittanut minua painamaan hänen
-rakkaat piirteensä sieluuni.
-
-Kuinka kalpea hän oli! Hänen silmissään, joita ympäröivät sinertävät
-renkaat, kimalteli vielä kyyneliä. Hänen vartalonsa, ennen niin
-kevyt, tuntui koukistuneen raskaan taakan alla; hänen laihtunut
-poskensa lepäsi hänen heikossa kädessään ja hänen otsallaan näytti
-olevan merkkejä kärsimyksen verisestä orjantappurakruunusta. Muistin
-mökin, jossa ensi kerran tapasimme. Kuinka nuori hän olikaan silloin,
-kuusi kuukautta sitten! Kuinka hän oli iloinen, vapaa ja suruton!
-Mitä olin tehnyt tuosta kaikesta? Oli kuin joku tuntematon ääni
-olisi toistanut minulle vanhan laulun, jonka jo aikoja sitten olin
-unohtanut:
-
-    Altra volta gieri biele,
-    Bianch'e rossa com' un' fiore;
-    Ma ora nò. Non son più biele,
-    Consumatis dal' amore.
-
-Tuota vanhaa laulua oli ensimäisen rakastajattareni tapana laulaa
-ja minusta tuntui kuin nyt ensi kerran olisin ymmärtänyt sen
-surumielistä murrekieltä. Toistelin sitä, ikäänkuin olisin sen tähän
-saakka säilyttänyt muistissani käsittämättä sen arvoa. Miksi olin
-sen oppinut ja miksi muistin sen nyt? Tuossa makasi hän, kuihtunut
-kukkani, valmiina kuolemaan, rakkauden murtamana.
-
-"Katsele häntä", sanoin nyyhkien itselleni. "Katsele häntä! Ajattele
-niitä, jotka valittavat etteivät heidän lemmittynsä pidä heistä.
-Sinun rakastajattaresi pitää sinusta ja on kuulunut kokonaan sinulle.
-Ja sinä menetät hänet, et ole osannut rakastaa."
-
-Tuskani oli liian suuri. Nousin ja aloin uudelleen kävellä huoneessa.
-"Niin", jatkoin yksinpuheluani, "katsele häntä! Ajattele niitä, joita
-suru kalvaa ja jotka kantavat tuskansa yksinäisyydessä, voimatta
-jakaa sitä kenenkään kanssa. Tuskaa, jota kärsit, ovat myöskin toiset
-kokeneet, siinä ei ole mitään, joka olisi yksin sinulle ominaista.
-Ajattele niitä, joilla ei ole äitiä, sukulaisia, ei ystäviä eikä
-koiraa lohtunaan; ajattele niitä, jotka etsivät eivätkä löydä, niitä
-jotka itkevät ja joita siitä pilkataan, jotka rakastavat ja joita
-halveksitaan, jotka kuolevat ja unohdetaan. Tuolla alkoovissa,
-edessäsi, lepää olento, jonka luonto on ehkä tarkoittanut juuri sinua
-varten. Hänen sielunsa ja ruumiinsa ovat olleet sinun kaltaisesi;
-kuutena kuukautena ei suusi ole lausunut yhtään sanaa, ei sydämesi
-kertaakaan ole lyönyt, ilman että olet saanut vastaukseksesi sanan
-tai sydämen lyönnin. Ja tämä nainen, jonka Jumala on sinulle
-lähettänyt niinkuin hän lähettää kasteen maan yrtille, hän on
-liukunut sydämesi ohi. Tämä olento, joka taivaan lähettämänä on
-tullut syli avoinna sinua vastaan, antaakseen sinulle elämänsä ja
-sielunsa, hän on katoava kuin varjo, jättämättä mitään jälkeä. Kun
-sinun huulesi koskettivat hänen huuliaan, kun käsivartesi kiertyivät
-hänen kaulaansa, kun ikuisen rakkauden enkelit yhdistivät teidät
-kuin yhdeksi olennoksi, olitte te kauempana toisistanne kuin kaksi
-pakolaista, kumpikin omalla puolellaan maapalloa. Katso häntä ja
-ole, ennen kaikkea, hiljaa. Sinä voit vielä katsoa häntä yhden yön,
-jolleivät valituksesi herätä häntä."
-
-Vähitellen tulivat ajatukseni yhä synkemmiksi ja vastustamaton voima
-pakotti minut syventymään itseeni.
-
-Saada aikaan pahaa! -- se oli siis se tehtävä, jonka Kaitselmus
-oli minulle uskonut! Minulle, jonka omatunto raivonpuuskienkin
-keskellä sanoi, että olin hyvä! Minulle, jonka leppymätön kohtalo
-työnsi yhä syvemmälle kuiluun, minulle, joka itse näin salaisella
-kauhulla syvyyden, jota kohti syöksyin! Minulle, joka aina, kaikesta
-huolimatta, vaikka olisin tehnyt jonkun rikoksen ja näillä käsilläni
-vuodattanut verta, minulle, joka olisin kuitenkin toistanut, että
-sydämeni ei ollut syyllinen, että erehdyin, etten ollut minä itse,
-joka sillä tavoin menettelin, vaan onneton kohtaloni, paha henkeni,
-joku vieras, joka oli ottanut asunnon minussa! Minäkö siis saisin
-aikaan pahaa! Ja kuuden kuukauden aikana olin vain sitä tehnyt: ei
-ollut kulunut päivääkään, etten olisi täydentänyt tuota jumalatonta
-työtäni. Minulla oli tällä hetkellä siitä todistus silmieni
-edessä. Mies, joka oli rakastanut Brigitteä, joka oli soimannut
-ja loukannut häntä, joka oli jättänyt hänet ja tullut taas hänen
-luokseen, mies, joka oli pelottanut ja vakoillut häntä ja viimein
-pakottanut hänet tuolle tuskan vuoteelle, olin minä! Löin sydämeeni
-voimatta sitä uskoa. Katsoin Brigitteä, kosketin häntä kädelläni
-tullakseni vakuutetuksi, etten uneksinut. Kalpeat kasvoni, jotka näin
-peilissä, katsoivat minuun ihmeissään. Kuka oli tuo olento, jolla
-oli minun piirteeni? Kuka oli tuo säälimätön mies, joka sadatteli
-minun suullani ja rääkkäsi minun käsilläni? Häntäkö äitini kutsui
-Octaveksi? Hänetkö olin nähnyt entisaikaan, viisitoistavuotiaana,
-metsälähteissä, joiden yli kumarruin sydän yhtä puhtaana kuin niiden
-kristallikirkas vesi?
-
-Suljin silmäni ja ajattelin lapsuuteni päiviä. Niinkuin päivänsäde
-tunkeutuu läpi pilvien, tunkeutui tuhat muistoa sydämeeni. "Ei",
-sanoin itselleni, "en ole tehnyt tätä. Kaikki mikä tässä huoneessa
-minua ympäröi, on mahdoton uni." Muistelin aikaa, jolloin vielä olin
-kaikesta tietämätön ja jolloin tunsin sydämeni aukeavan ottaessani
-ensi askeleitani elämässä. Muistin vanhan kerjäläisen, jonka oli
-tapana istua kivipenkillä erään mökin edessä: minut lähetettiin
-joskus viemään hänelle aamiaisemme tähteitä. Näin hänet heikkona
-ja kumarana ojentaen minua kohti ryppyiset kätensä ja hymyillen
-siunaavan minua. Tunsin aamutuulen henkäyksen ohimoillani ja jotain
-vilvoittavaa kuin kaste lankeavan taivaasta sieluuni. Samassa
-aukaisin silmäni ja näin lampun valossa todellisuuden edessäni.
-
-"Et siis pidä itseäsi syyllisenä?" kysyin kauhulla itseltäni. "Sinä
-joka vielä eilen olit synnin oppilas, pidätkö itseäsi viattomana
-sentähden, että voit itkeä? Se mitä pidät omantuntosi todistuksena
-onkin ehkä vain katumusta ja kuka murhamies ei sitä tuntisi? Jos
-hyveesi valittaa kärsivänsä, kuka sanoo sinulle, ettei se tapahdu
-siksi että se tuntee kuolevansa? Onneton, niitä etäisiä ääniä, joita
-kuulet sydämessäsi, pidät nyyhkytyksinä, mutta ne ovatkin ehkä
-vain lokin, tuhoa ennustavan myrskylinnun ääniä, joita haaksirikko
-houkuttelee luokseen. Kuka on kertonut sinulle, millainen lapsuus
-niillä on ollut, jotka ovat kuolleet verisin käsin? He ovat myöskin
-olleet hyviä lapsuudessaan ja kätkeneet joskus kasvonsa käsiinsä
-muistellakseen sitä aikaa. Sinä teet pahaa ja kadut sitä? Sitä teki
-myöskin Nero, kun hän oli tappanut äitinsä. Kuka on sanonut sinulle,
-että kyyneleet pesevät meidät puhtaiksi?
-
-"Ja vaikkapa niin olisikin, vaikkapa olisi totta, että osa sielustasi
-pysyisi vieraana synnille, mitä teet toiselle puolelle itsestäsi?
-Sinä olet vasemmalla kädelläsi koitteleva niitä haavoja, joita
-oikea kätesi on iskenyt; sinä olet tekevä hyveestäsi kääriliinan
-kätkeäksesi siihen rikoksesi ja miekkaan, jolla lyöt, olet kuin
-Brutus kaivertava Platon kaunopuheisia sanoja. Ja tämän aseesi olet
-sinä työntävä sen olennon poveen, joka avaa sinulle sylinsä, sinä
-olet saattava hautuumaahan intohimojesi jäännökset, ja sirottava
-niiden haudalle säälin kylmiä kukkia. Sinä sanot niille, jotka
-näkevät sinut: 'Entäs sitten? Minut on opetettu tappamaan; huomaa,
-että itken vielä ja että Jumala on tehnyt minut paremmaksi!' Sinä
-olet puhuva nuoruudestasi, sinä olet vakuuttava itsellesi, että
-taivas on antava sinulle anteeksi, että onnettomuutesi ei ole
-sinun tahdostasi tapahtunut ja sinä olet pitävä kauniita puheita
-unettomille öillesi, jotta ne antaisivat sinulle hetkenkin levon.
-
-"Mutta ken tietää? Sinä olet vielä nuori. Kuta lujemmin luotat
-sydämeesi, sitä pahemmin on ylpeytesi sinut eksyttävä. Tässä seisot
-ensimäisillä raunioilla, jotka olet jättävä jälkeesi. Jos Brigitte
-kuolee huomenna, olet itkevä hänen haudallaan; mutta minne menet
-hänet jätettyäsi? Lähdet ehkä kolmeksi kuukaudeksi Italiaan,
-verhoudut viittaasi kuin ikävystynyt englantilainen ja eräänä
-kauniina aamuna jossakin majatalossa juotuasi tarpeeksi, päättelet,
-että olit jo väsynyt omantunnonvaivoihin ja että täytyy unohtaa
-voidakseen taas alkaa elämän uudelleen. Sinä joka olet liian myöhään
-alkanut itkeä, varo, ettet jonakin päivänä huomaa, ettet enää voikaan
-saada kyyneliä silmiisi. Ken tietää kuinka on käyvä, jos joku
-alkaisi tehdä ivaa tuskistasi, joita nyt pidät niin syvällisinä? Jos
-jonakin päivänä joku kaunis nainen tanssiaisissa säälivästi hymyilee
-sinulle, kuullessaan että vielä suret kuollutta rakastajatarta, ken
-tietää, etkö silloin ehkä ole ylpeilevä siitä, mikä tänään sinua niin
-surettaa? Kun nykyhetki, joka saa sinut värisemään ja jota et uskalla
-katsoa silmästä silmään, on muuttunut menneisyydeksi, vanhaksi
-tarinaksi, hämäräksi muistoksi, eikö ehkä voi sattua että jonakin
-iltana maailmanmiesten seurassa heittäydyt selkäkenoon nojatuolissa
-ja kerrot hymy huulilla siitä, mitä nyt näet kyyneleet silmissä? Niin
-niellään häpeä, se on maailman tapa. Olet alkuaan hyvä, olet tullut
-heikoksi, olet muuttuva pahaksi.
-
-"Ystävä poloiseni", sanoin sydämeni pohjasta itselleni, "minulla on
-annettavana sinulle neuvo: luulen että sinun täytyy kuolla. Käytä
-tätä hetkeä, jolloin vielä olet hyvä, päästäksesi tulemasta pahaksi.
-Kun nainen, jota rakastat, makaa kuolevana edessäsi, ja kun tunnet
-kammoa itseäsi kohtaan, ojenna kätesi ja koeta hänen rintaansa; hän
-elää vielä, se on kyllin. Sulje silmäsi äläkä avaa niitä enää. Älä
-odota hänen hautajaisiaan, ehkä jo huomenna löydät lohdun. Työnnä
-tikari rintaasi, niin kauan kuin sydämesi vielä rakastaa Jumalaa,
-joka on sen luonut. Nuoruutesiko sinua pidättää? Säälitkö hiustesi
-väriä? Älä milloinkaan salli niiden vaaleta, jolleivät ne valkene
-tänä yönä.
-
-"Ja mitä tahdot muutoin vielä tehdä tässä maailmassa? Jos lähdet
-matkaan, minne suuntaat kulkusi; jos jäät, mitä vielä toivot? Ah,
-eikö totta, että katsellessasi tuota naista, sinusta tuntuu kuin
-sinulla vielä olisi kokonainen aarre sydämessäsi? Eikö ole totta,
-että se mitä kadotat, ei ole sitä, mikä on ollut, vaan pikemminkin
-sitä, mikä olisi voinut olla, ja että raskain jäähyväishetki on
-se, jolloin tuntee, ettei ole kaikkea sanottu? Miksi et puhunut
-tunti sitten? Kun viisari osotti sitä hetkeä, voit vielä olla
-onnellinen. Jos kärsit, miksi et avannut sydäntäsi? Jos rakastit,
-miksi et sanonut sitä? Sinä olet kuin saituri, joka kuolee nälkään,
-istuen maahankaivetun aarteensa yllä. Sinä olet sulkenut ovesi,
-sinä koetat turhaan päästä ulos lukkojesi takaa. Ei auta, että
-puistelet saranoita, ne ovat lujat, sinä olet ne itse takonut.
-Onneton, sinä olet toivonut ja toiveesi on täytetty, mutta et ole
-muistanut Jumalaa! Sinä leikit onnellasi kuin lapsi leikkikalulla, et
-ajatellut, kuinka särkyvää ja murenevaa se oli, jota pidit käsissäsi.
-Sinä halveksit sitä, sinä hymyilit sille, sinä et tahtonut siitä
-kohta nauttia etkä kuullut hyvän enkelisi rukouksia, jotka tahtoivat
-säästää sinulta tämän surun. Ah, jos taivaassa on ollut enkeli, joka
-on sinua vaalinut, missä onkaan hän tällä hetkellä? Hän istuu urkujen
-ääressä, hänen siipensä ovat puoleksi avoinna, hänen kätensä lepäävät
-norsunluisilla koskettimilla, hän alottaa ikuisen ylistyslaulun,
-rakkauden ja ikuisen unohduksen hymnin. Mutta hänen polvensa
-taipuvat, hänen siipensä sulkeutuvat, hänen päänsä vaipuu alas kuin
-taittunut ruoko: kuoleman enkeli on koskettanut häntä olkapäähän, hän
-katoaa ikuisuuteen!
-
-"Ja sinä olet nyt kahdenkymmenen kahden vuotiaana yksin maailmassa,
-juuri kun jalo ja puhdas rakkaus, juuri kun nuoruuden voima olisi
-ehkä voinut tehdä jotain sinusta. Juuri nyt kun niin surullisten
-vastoinkäymisten ja kurjain nuoruusvuosien jälkeen näet tyynen
-ja puhtaan ajan koittavan, juuri nyt, kun koko elämäsi, joka on
-pyhitetty rakastetulle olennolle, olisi saanut uutta voimaa, juuri
-nyt syöksyy kaikki raunioiksi ympärilläsi! Nyt olet tässä, et enää
-epämääräisine kaihoinesi vaan todellisine suruinesi, et enää tyhjin
-vaan autioitetuin sydämin. Ja sinä epäröit? Mitä odotat? Kun hän ei
-enää tahdo sinusta mitään tietää, ei elämäsi ole minkään arvoinen.
-Koska hän jättää sinut, tee sinäkin samoin. Surkoon ne sinua, jotka
-ovat rakastaneet nuoruuttasi, heitä ei ole monta. Se joka on ollut
-ääneti Brigitten edessä, vaietkoon iäksi! Se joka on levännyt hänen
-rintaansa vasten, säilyttäköön ainakin muiston siitä koskemattomana,
-ja, Jumalani, eikö sinun täytyisi kadottaa sitä, jos tahtoisit
-elää? Mitä muuta osaa sinulle jäisikään kuin turmeltua kokonaan?
-Niin, tällä hetkellä voit vain siitä hinnasta säilyttää elämäsi!
-Voidaksesi elää, täytyisi sinun unohtaa rakkaus niinkuin sitä ei
-lainkaan olisi olemassa, sinun täytyisi ei ainoastaan kieltää mitä
-sinussa on ollut hyvää vaan vieläpä hävittää se mitä sinussa vielä
-sitä on -- sillä kuinka kävisi sinun, jos muistaisit edelleen? Et
-voisi astua askeltakaan, et voisi nauraa etkä itkeä, et voisi antaa
-almua köyhälle, et voisi olla hyvä neljännestunnin aikaa, ilman että
-veresi syöksyisi sydämeesi ja huutaisi, että Jumala on luonut sinut
-hyväksi voidaksesi tehdä Brigitten onnelliseksi. Pienimmätkin tekosi
-herättäisivät sinussa onnettomuuksiesi kaiun; kaikki mikä liikkuisi
-sielussasi, herättäisi kaipuun ja katumuksen, ja itse toivo, taivaan
-sanansaattaja, ystävä, joka kehottaa meitä elämään, muuttuisi
-silmissäsi kummittelijaksi, menneisyytesi kaksoisveljeksi. Kaikki
-tunteesi muuttuisivat ikuiseksi katumukseksi. Kun murhamies kulkee
-pimeässä, pitää hän käsiään painettuina rintaansa vasten, varoen
-koskettamasta mitään ja peljäten, että seinät häntä syyttäisivät.
-Niin pitäisi sinunkin tehdä. Valitse sielusi ja ruumiisi välillä:
-sinun on surmaaminen toinen tai toinen niistä. Hyvän muisto viettelee
-sinua pahaan. Tapa itsesi, jollet tahdo elää oman itsesi varjona.
-Lapsi, lapsi, kuole kunnialla, niin että vielä joku voi itkeä
-haudallasi!"
-
-Heittäysin vuoteen eteen niin hirvittävän epätoivon vallassa, että
-olin kuin mielipuoli enkä enää tiennyt, missä olin tai mitä tein.
-Brigitte huokasi ja työnsi syrjään peitteen, ikäänkuin ylenmääräisen
-painon rasittamana, ja paljasti siten valkean povensa.
-
-Tämän näyn edessä joutuivat kaikki aistini kapinaan. Oliko se
-tuskaa vai kaipuuta? En tiedä mitään. Hirvittävä ajatus sai minut
-vavahtamaan. "Mitä!" huudahdin. "Jättää tuo toiselle! Kuolla, astua
-hautaan ja antaa tuon valkean rinnan hengittää taivaan ilmaa!
-Hyvä Jumala! Toinen käsi kuin minun saisi koskettaa tuota hienoa,
-läpinäkyvää ihoa, toinen suu kuin minun noilla huulilla, toinen
-rakkaus tuossa sydämessä, toinen mies tämän vuoteen ääressä! Brigitte
-eläisi onnellisena, rakastettuna, sillä aikaa kuin minä muuttuisin
-tomuksi hautuumaan mullassa? Kuinka kauan aikaa kuluisi, ennenkuin
-hän unhottaisi minut -- jos minua ei huomenna enää olisi olemassa?
-Kuinka monta kyyneltä se hänelle maksaisi. Ehkä ei yhtään ainoaa!
-Jokainen hänen ystävänsä sanoo hänelle, että kuolemani oli hyvä työ,
-jokainen on kiiruhtava lohduttamaan häntä ja vakuuttamaan, ettei
-hänen pidä minua ajatella! Jos hän itkee, koettavat ihmiset häntä
-huvittaa, jos joku muisto häntä häiritsee, karkotetaan se hänen
-luotaan, jos rakkauteni eläisi hänessä, parannetaan hänet siitä kuin
-myrkytyksestä. Ja vaikka hän itse ehkä ensi päivänä sanoo tahtovansa
-seurata minua, on hän kuukauden kuluttua kääntyvä pois, jottei
-hän edes kaukaa näkisi itkuraitaa, joka on istutettu haudalleni.
-Kuinka voisikaan käydä toisin? Kuinka voi se kaivata ketään, joka on
-niin kaunis? Jos hän tahtoisikin kuolla surusta, on hänen peilinsä
-vakuuttava hänelle, että hänen tulee elää, ja ensi päivänä, kun
-ehtyvät kyyneleet väistyisivät hymyn tieltä, onnittelisivat kaikki
-häntä hänen parantumisestaan. Kun hän viikon vaitiolon jälkeen taas
-voi kuulla, että nimeäni mainitaan hänen läsnäollessaan ja itse
-lausuu sen kaihoten, ikäänkuin sanoakseen: 'Lohduttakaa minua!' kun
-hän on tullut sille asteelle, ettei hän enää tahdo välttää muistoani
-ja avaa kauniina kevätaamuna ikkunansa ja kuulee lintujen laulavan
-kasteisissa pensaikoissa ja uneksien huudahtaa: 'Olen rakastanut!'
--- kuka on silloin oleva hänen rinnallaan? Kuka on silloin se
-julkea, joka sanoo hänelle, että hänen täytyy vielä rakastaa. Ah,
-en enää minä! Sinä olet kuuleva häntä, sinä petollinen olento, sinä
-luot silmäsi alas ja punastut kuin ruusu, ja sinun kauneutesi ja
-nuoruutesi saavat ylivallan. Samalla kertaa kun sanot, että sydämesi
-on suljettu, annat siitä sädehtiä näkyviin tuon valon, jonka jokainen
-säde viettelee suutelemaan. Kuinka mielellään he tahtovatkin tulla
-rakastetuiksi kaikki nuo naiset, jotka sanovat, etteivät he enää
-rakasta! Ja mitä ihmeellistä siinä onkaan? Sinä olet nainen, sinä
-tiedät minkä arvoinen on ruumiisi, valkea rintasi, sinulle on se
-sanottu; kun kätket kaiken kauneutesi pukusi alle, et usko kuin
-kokematon tyttö, että silti kaikki olisivat sinun näköisiäsi. Kuinka
-voisi nainen, jota on ylistetty ja imarreltu, päättää, ettei hän enää
-tahdo tulla ihailluksi? Voisiko hän uskoa enää elävänsä, jos hän
-jäisi varjoon ja jos hänen kauneutensa ympärillä kävisi hiljaiseksi?
-Hänen kauneutensa on olemassa rakastajan katseita ja ylistyslauluja
-varten. Ei, ei, on varmaa, että se joka kerran on rakastanut, ei voi
-enää elää ilman rakkautta. Sekin, joka lähestyy kuolemaa, tarttuu
-vielä kiinni elämään. Brigitte rakastaa minua ja hän kuolisi ehkä
-siitä; mutta jos tapan itseni, vie joku toinen hänet.
-
-"Toinen, toinen!" toistin, kumartuen vuoteen yli ja koskettaen
-otsallani hänen olkaansa. "Hänhän on leski!" ajattelin. "Hän on jo
-kerran ennen nähnyt kuoleman, hänen pienet suloiset kätensä ovat
-jo kerran vaalineet kuolevaa. Hänen kyyneleensä tietävät, kuinka
-kauan surua kestää -- toisella kertaa on suru ehkä lievempi. Jumala
-minua varjelkoon, etten surmaa häntä hänen nukkuessaan! Jos nyt
-herättäisin hänet ja sanoisin, että hänen hetkensä on tullut, että
-meidän on kuoleminen yhteiseen suudelmaan, niin suostuisi hän siihen
-mielellään. Miksi en sitä tee? Onko varma, että kaikki loppuu
-kuolemassa?"
-
-Löysin pöydältä veitsen ja pitelin sitä kädessäni.
-
-"Pelkoa, raukkamaisuutta, taikauskoa! Mitä tietävät tulevasta
-elämästä ne, jotka siihen uskovat? Vain kansalle ja tietämättömälle
-joukolle puhutaan siitä, mutta kuka uskoo siihen sisimmässään? Kuka
-kirkkomaan vartija on milloinkaan nähnyt kuolleen nousevan haudasta
-ja menevän kolkuttamaan kirkkoherran ovelle? Entisaikaan nähtiin
-haamuja; nyt on poliisi niitä kieltänyt esiintymästä sivistyneessä
-yhteiskunnassa. Vain valekuolleet huutavat enää haudoista. Kuka
-olisi mykistänyt kuoleman, jos se koskaan olisi voinut puhua? Vai
-eikö Jumalan henki vain siksi tahdo näyttäytyä, että kirkollisten
-kulkueiden ei enää sallita tungeksia kaduillamme? Kuolema, se on
-päämäärä, kaiken loppu. Jumala on sen asettanut, ihmiset väittelevät
-siitä, mutta jokainen kantaa otsallaan kirjoitusta: 'Tee mitä
-tahdot, kuolla täytyy sinun kuitenkin.' Mitä sanottaisiin, jos
-surmaisin Brigitten. Ei hän enkä minä tietäisi siitä mitään.
-Jossakin lehdessä mainittaisiin huomenna, että Octave de T. on
-tappanut rakastajattarensa eikä siitä ylihuomenna enää puhuttaisi.
-Kuka saattaisi meitä viimeisellä matkallamme? Ei kukaan, joka ei
-kotia tultuaan söisi rauhallisesti aamiaistaan. Ja me lepäisimme
-vierekkäin maan povessa, ja koko maailma voisi astua ylitsemme,
-ilman että askelten kaiku meidät herättäisi. Eikö totta, rakkaani,
-siellä olisi meidän hyvä? Maanpovi on pehmoinen vuode; mitkään
-kärsimykset eivät meitä saavuttaisi; naapuri-haudassa ei puhuttaisi
-pahaa meidän liitostamme Jumalan kasvojen edessä. Meidän luumme
-makaisivat rauhassa. Kuolema sovittaa, ja mitä se kerran yhdistää,
-sitä ei enää eroteta. Miksi pelottaisi sinua tyhjyys, ruumis parka?
-Joka tunti vie sinut lähemmäs sitä, jokainen askeleesi taittaa
-poikkipuun tikapuilla, joilla juuri seisot; sinä elät kuolleista,
-taivaan ilma painaa ja musertaa, maa, jota astut, vetää sinua
-jalkapohjiesi kautta puoleensa. Astu alas maan poveen! Miksi
-pelkäät? Pelottaako sinua sana? Sano vain: 'Emme elä enää.' Etkö
-tunne suurta väsymystä, jonka jälkeen on suloista saada levätä?
-Minkätähden epäilemme, kun kysymys ei ole kuin siitä, tapahtuuko
-se hiukan ennemmin tai hiukan myöhemmin? Aine on katoamaton ja
-sanotaan, että fyysikko voi äärettömiin asti paloittaa pienintäkin
-ainehiukkasta voimatta sitä kuitenkaan hävittää. Jos aine on
-sattuman varassa, niin mikä on sen rikos, jos se vaihtaa kidutusta,
-kun se ei voi vaihtaa herraa? Onhan yhdentekevää Jumalalle, minkä
-muodon olen saanut ja mihin pukuun tuskani pukeutuu. Tuska elää
-pääkallossani, se on minun ja minä voin surmata sen, mutta luut
-eivät kuulu minulle, annan ne takaisin hänelle, joka on ne minulle
-lainannut. Tehköön joku runoilija pääkopastani maljan ja täyttäköön
-sen uudella viinillään! Mitä moitteita voisin saada tuosta teostani
-ja kuka minua moittisi? Kuka julma tuomari voisi sanoa, että olen
-käyttänyt väärin itseäni? Jos jokaisella olennolla on tehtävänsä ja
-jos on väärin väistyä sen edestä, niin mitä suuria pahantekijöitä
-ovatkaan lapset, jotka kuolevat imettäjänsä rinnoilla? Miksi
-heidät säästetään? Kenelle voisi olla hyödyksi ja varoitukseksi
-rangaistukset, jotka toimeenpannaan kuoleman jälkeen? Taivaan
-täytyisi todella olla tyhjän, jos ihmistä rangaistaisiin siitä,
-että hän on elänyt, sillä on kyllin siinä, että hänen on täytynyt
-elää; enkä tiedä ketään, joka olisi sitä vaatinut paitsi Voltaire
-kuolinvuoteellaan: vanhan jumalankieltäjän viimeinen epätoivon
-huuto! Mitä kaikki tämä hyödyttää, miksi kaikki tämä taistelu? Kuka
-katselee tuolta ylhäältä tätä kaikkea ja kuka iloitsee niin paljosta
-kärsimyksestä? Kuka on huvitettu seuraamaan tätä alati syntyvää ja
-alati kuolevaa luomakuntaa, näkemään miten rakennukset nousevat ja
-suistuvat, miten kylvö kasvaa ja miten rajuilma sen hävittää, kuinka
-ihmiset kulkevat tietään ja kuinka kuolema heidät äkkiä pidättää,
-kuinka kyyneleet vuotavat ja kuivuvat, kuinka ihmiset rakastavat,
-kuinka kasvot käyvät ryppyisiksi, kuinka kansa lankeaa polvilleen ja
-ojentaa kätensä eikä maa kuitenkaan anna yhtä jyvää enempää! Kuka
-on se, joka näkee tämän vaivan, vain yksin tietääkseen, että kaikki
-mitä hän on tehnyt ei ole mitään? Herschell väittää, että maapallo
-kuolee kylmyyteen. Kuka on siis se joka pitää tätä tiivistynyttä
-höyrypisaraa kädessään ja katselee sen kuivumista niinkuin kalastaja
-tekee merivedelle saadakseen jyväsen suolaa? Vetovoima, joka pitää
-koossa maailmankaikkeutta, täyttää sen samalla kertaa, loputtomalla
-hyödyttömällä kaipuulla: jokainen planeetta laahaa mukanaan
-kurjuutensa, pyöriessään kitisten akselinsa ympäri, ne huutavat
-toisilleen kukin omalta ääreltään, ja odottavat, lepoa ikävöiden,
-mikä niistä saa ensimäisenä pysähtyä. Jumala pitää niitä kädessään
-ja ne täyttävät ikuisuuksiin saakka tyhjää hyödytöntä tehtäväänsä.
-Ne kiertävät, ne kärsivät, ne palavat, ne sammuvat ja syttyvät,
-ne vajoavat ja nousevat, ne lähestyvät ja pakenevat toisiaan, ne
-kietoutuvat kuin renkaat toisiinsa. Ne kantavat pinnallaan tuhansia
-iäti vaihtuvia olentoja; nämä olennot ovat myöskin liikkeessä, ne
-ristivät toistensa teitä, ne painautuvat hetkeksi toinen toistaan
-vasten, ne vajoavat maahan ja toisia nousee niiden sijaan. Missä ei
-elämää ole, sinne sitä tunkeutuu, missä ilmaa puuttuu, sinne sitä
-virtaa; kaikki on järjestettyä, lainmukaista, kultaisin kirjaimin
-ja tulisin vertauskuvin määrättyä, kaikki kulkee taivaisen soiton
-mukaan tuntemattomia teitään ikuisuuteen. Ja kaikki tämä ei ole
-mitään! Ja me nimettömät uneksijat, kalpeat ja kärsivät hahmot,
-me silmänräpäyksen lapset, jotka hengitämme hetken, jotta kuolema
-voisi olla olemassa, me ponnistamme kaikki voimamme vakuuttaaksemme
-itsellemme, että meillä on tehtävä, ja että on joku joka meistä pitää
-huolen. Me epäröimme painaa pientä teräasetta rintaamme vastaan ja
-kohottaa kättämme ampuaksemme kuulan päähämme. Meistä tuntuu kuin
-kaaos palaisi, jos me surmaisimme itsemme. Me olemme kirjoittaneet
-ja laatineet jumalalliset ja inhimilliset lait ja pelkäämme omia
-katkismuksiamme; me kärsimme kolmekymmentä vuotta ja luulemme
-pääsevämme voitolle, mutta tuska käy lopulta voimakkaammaksi meitä,
-me lähetämme hiukkasen ruutia älymme asuntoon -- ja haudallemme
-nousee kukkanen."
-
-Kun olin lausunut nämä sanat, vein veitsen, jota pidin kädessäni,
-Brigitten rintaa vasten. En ollut enää oman itseni herra enkä
-tiedä, mitä houreessani olisin voinut tehdä. Vedin syrjään peitteen
-paljastaakseni sydämen ja näin silloin valkealla rinnalla pieni
-ebenholtsi-krusifiksin.
-
-Kauhistuneena peräydyin, käteni aukeni ja ase putosi lattiaan.
-Brigitten täti oli kuolinvuoteellaan antanut hänelle tuon pienen
-ristiinnaulitun-kuvan. En muistanut kuitenkaan ennen nähneeni hänen
-sitä kantavan. Hän oli epäilemättä matkalle lähtiessään ripustanut
-sen kaulaansa taikakaluksi matkan vaaroja vastaan. Panin käteni
-ristiin ja tunsin vajoavani maahan: "Jumalani", kuiskasin vavisten,
-"sinä olit läsnä!"
-
-Lukekoon ne, jotka eivät usko Kristukseen, näitä rivejä; minä en
-myöskään häneen uskonut. Ei ollut tapanani enemmän koulupoikana
-kuin täysi-ikäisenäkään käydä kirkossa; minun uskonnollani, jos
-minulla oli mitään uskontoa, ei ollut kirkonmenoja eikä symbooleja,
-uskoin Jumalaan ilman ulkonaisia muotoja ja ilman ilmestystä.
-Edellisen vuosisadan kirjat olivat nuoruudestani saakka minut
-myrkyttäneet, olin jo varhain imenyt uskottomuuden hedelmätöntä
-maitoa. Ihmisylpeys, itsekkäiden jumala, sulki suuni rukoukselta,
-sillä aikaa kun pelästynyt sydämeni rakensi toivonsa tyhjyyteen
-raukeamiseen. Olin kuin juopunut ja mieletön, kun näin Kristuksen
-kuvan Brigitten rinnalla. Vaikka en uskonut, peräydyin, sillä tiesin
-hänen uskovan. Se ei ollut tyhjä pelko, joka tuona hetkenä pidätti
-käteni. Kuka saattoi minut nähdä? Olin yksin ja oli yö. Jos kysymys
-olisi ollut vain ihmisten ennakkoluuloista, niin mikä olisi estänyt
-minua työntämästä syrjään tuon pienen mustan puukappaleen. Olisin
-voinut heittää sen tuhkaan, mutta sensijaan heitin sinne aseeni. Ah,
-kuinka syvään tunsin, kuinka syvään tunnen vielä, miten surkuteltavia
-ovatkaan ne ihmiset, jotka ovat voineet pilkata sitä, mikä voi
-pelastaa ihmisen hengen! Mitä merkitsee, nimi, muoto, uskontunnustus?
-Eikö kaikki mikä on hyvää ole myöskin pyhää? Kuinka uskaltaa kajota
-Jumalaan?
-
-Niinkuin lumi auringon katseesta lähtee liikkeelle vuorilta ja
-jääröykkiöt, jotka uhmasivat taivasta, muodostavat puron laaksoon,
-niin pulppusi lähde esiin sydämessäni. Katumuksen puhdas lähde
-puhkesi esiin kärsimyksestäni. Vaikka olin ollut tekemäisilläni
-murhatyön, tunsin kohta, kun olin heittänyt aseen kädestäni, että
-sydämeni oli viaton. Hetkessä sain takaisin tyyneyteni, voimani ja
-järkeni; taivuin rakastettuni yli ja suutelin hänen krusifiksiaan.
-
-"Nuku rauhassa", sanoin hänelle, "Jumala sinua suojelkoon! Sillä
-aikaa kun hymyilit unissasi, vältit suurimman vaaran, mikä sinua
-on väijynyt. Mutta käsi, joka on sinua uhannut, ei ole tekevä
-kenellekään pahaa. Minä vannon sinun krusifiksisi kautta, etten ole
-surmaava sinua enkä itseäni. Olen mieletön, olen hullu, olen lapsi,
-joka on luullut olevansa mies. Jumala olkoon kiitetty! Sinä olet
-nuori ja elät vielä ja olet unohtava minut. Sinä parannut siitä
-pahasta, jonka olen sinulle tehnyt, ja sinä olet antava minulle
-anteeksi. Nuku rauhassa, Brigitte, aamuun asti ja ratkaise silloin
-kohtalomme. Minkä tuomion sinä lausunetkin, olen siihen valittamatta
-alistuva. Ja sinä, Jesus, joka olet hänet pelastanut, anna minulle
-anteeksi äläkä puhu hänelle tästä. Olen syntynyt jumalattomana
-aikana ja minulla on paljon sovittamista. Jumalan poika, sinut on
-unohdettu, minua ei ole opetettu sinua rakastamaan. En ole koskaan
-etsinyt sinua temppeleistä, mutta en ole menettänyt kykyäni vavista,
-kun sinut tapaan. Olen siis ainakin kerran ennen kuolemaani suudellut
-sinua huulillani, naisen sydämellä, joka on täynnä sinua. Suojele
-sitä sydäntä niin kauan kuin se lyö, pysy sen pyhänä turvana ja
-muista onnetonta, joka ei ole uskaltanut kuolla surussaan nähdessään
-sinut ristilläsi. Olet pelastanut uskottoman pahasta; jos hän olisi
-uskonut, olisit häntä myöskin lohduttanut. Anna anteeksi heille,
-jotka ovat tehneet hänet uskottomaksi, koska sinä olet tehnyt
-hänet katuvaksi. Anna anteeksi kaikille, jotka kiroovat. He eivät
-ole epätoivossaan koskaan sinua nähneet. Inhimilliset ilot ovat
-ylimieliset, ne ivaavat ilman armoa. Tämän maailman onnelliset
-uskovat, etteivät he koskaan sinua tarvitse, suo heille anteeksi;
-heidän ylpeytensä herjaa sinua, mutta ennemmin tai myöhemmin
-kastavat heidän kyyneleensä heidät uskoon. Sääli heitä sentähden,
-että he luulevat olevansa suojassa myrskyiltä ja että he tarvitsevat
-onnettomuuden ankaran läksyn tullakseen luoksesi. Viisautemme ja
-epäilyksemme ovat lasten leikkikaluja; suo meille anteeksi, että me
-pidämme itseämme pakanoina, sinä joka hymyilit Golgathalla. Kaikista
-ajallisista onnettomuuksistamme on pahin se, että turhamaisuutemme
-koettaa sinut unohtaa. Mutta sinä näet, ne ovat tyhjiä varjoja, jotka
-yksi sinun katseistasi voi hajoittaa. Sinähän olet itsekin ollut
-ihminen? Tuska on tehnyt sinusta Jumalan, ristin kidutus on kantanut
-sinut taivaaseen kaikkivaltiaan isäsi syliin; tuska vie myöskin
-meidät sinun tykösi. Vasta orjantappurakruunu päässämme polvistumme
-sinun kuvasi eteen, vasta verisin käsin kosketamme sinun jalkojesi
-haavoja, sinä, joka kärsit marttyrikuoleman voittaaksesi onnettomien
-rakkauden."
-
-Aamun ensi säteet tunkivat sisään, kaikki valveutui vähitellen ja
-kaukaiset sekavat äänet täyttivät ilman. Heikkona ja voimattomana
-lähdin Brigitten luota saadakseni hiukan levätä. Lähtiessäni liukui
-tuolille heitetty hame lattiaan ja siitä putosi kokoontaitettu
-paperi. Otin sen käsiini: se oli kirje, ja minä tunsin siinä
-Brigitten käsialan. Se ei ollut suljettu, avasin sen ja luin:
-
-    25 joulukuuta 18..
-
-    Kun saatte tämän kirjeen, olen kaukana täältä -- ehk'ette
-    koskaan sitä saa. Kohtaloni on sidottu mieheen, jolle olen
-    kaikkeni uhrannut; hän ei voi elää ilman minua, koetan kuolla
-    hänen tähtensä. Rakastan teitä. Hyvästi. Säälikää meitä.
-
-Käänsin paperin ja näin osotteen: Herra Henri Smith. N:ssa, _poste
-restante_.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Seuraavana päivänä, aurinkoisena joulukuun aamuna kulki nuori mies
-ja nuori nainen käsikkäin Palais-Royalin puiston halki. He menivät
-jalokivikauppaan, missä he valitsivat kaksi samanlaista sormusta,
-jotka he hymyillen vaihtoivat ja pistivät kumpikin sormeensa. Pienen
-kävelyn jälkeen menivät he syömään aamiaista Frères-Provençaux'n
-ravintolaan, minkä pienistä huoneista on kauneimpia näköaloja
-maailmassa. Sinne tultuaan asettuivat he, tarjoilijan poistuttua,
-ikkunan ääreen ja puristivat hellästi toistensa käsiä. Nuori mies
-oli matkapuvussa ja päättäen ilosta, joka loisti hänen kasvoistaan,
-olisi häntä saattanut luulla nuoreksi aviomieheksi, joka ensi kertaa
-opastaa nuorta vaimoaan Parisin elämään ja huvituksiin. Hänen
-iloisuutensa oli lempeä ja tyyni, kuten onni aina on. Ihmistuntija
-olisi nähnyt hänessä lapsen, joka juuri on tulemassa mieheksi ja
-jonka katse on muuttumassa luottavammaksi ja varmemmaksi. Silloin
-tällöin loi hän silmänsä taivasta kohti, senjälkeen katsoi hän
-taas ystävätärtään ja hänen silmissään kiilsi kyyneliä; mutta hän
-antoi niiden virrata pitkin poskiaan ja hän hymyili niiden välitse.
-Nainen oli kalpea ja miettiväinen ja katsoi koko ajan ystäväänsä.
-Hänen piirteensä puhuivat syvästä kärsimyksestä, joka ei koettanut
-kätkeytyä, mutta joka ei voinut vastustaa sitä iloisuutta, jonka
-se näki edessään. Kun hänen seuralaisensa hymyili, hymyili hänkin,
-mutta ei yksin; kun mies puhui, vastasi hän ja hän söi mitä toinen
-hänelle tarjosi. Mutta muutoin vallitsi hänessä hiljaisuus, joka
-vain silloin tällöin väistyi. Hänen väsymyksensä ja alakuloisuutensa
-kertoi, että hän oli heikompi kahdesta olennosta, jotka rakastavat
-toisiaan ja joista toinen elää kokonaan toisessa ja vastaa hänen
-ajatuksiinsa kuin kaiku. Nuori mies näytti olevan siitä tietoinen,
-ylpeä ja kiitollinen, mutta hänen ylpeytensäkin osotti, että
-onni oli hänelle outo. Kun nainen äkkiä kävi surulliseksi ja loi
-alas silmänsä, koetti mies näyttää päättävältä ja huolettomalta
-rauhoittaakseen häntä, mutta se ei onnistunut hänelle aina, ja
-joskus kävi hänkin surulliseksi. Syrjäisen olisi ollut mahdotonta
-ymmärtää tuota voiman ja heikkouden, ilon ja surun, mielenliikutuksen
-ja rauhallisuuden sekoitusta. Heitä olisi saattanut luulla vuoroin
-maailman onnellisimmiksi, vuoroin onnettomimmiksi ihmisiksi; mutta
-vaikka ei tuntenut heidän salaisuuttaan, näki, että he kärsivät
-yhdessä, että he olivat painaneet surujensa yli sinetin, lujemman
-kuin itse rakkaus, ystävyyden sinetin. Kun he puristivat toistensa
-käsiä, olivat heidän katseensa puhtaat. He puhuivat matalalla
-äänellä, vaikka he olivat kahden. Ikäänkuin ajatusten painosta
-taipuivat heidän otsansa toisiaan vasten, mutta heidän huulensa eivät
-koskettaneet toisiaan. He katsoivat toisiaan hellän ja juhlallisen
-näköisinä niinkuin heikot ihmiset tekevät, kun he tahtovat olla hyviä
-toisilleen. Kun kello löi yksi, huokasi nainen syvään ja sanoi,
-kääntyen puoleksi poispäin:
-
-"Octave, jospa erehtyisitte!"
-
-"En, ystäväni, olkaa varma siitä, että minä en erehdy. Te tulette
-kärsimään paljon, ehkä kauankin, minä aina, mutta me paranemme
-molemmat, te ajan ja minä Jumalan avulla."
-
-"Octave, Octave, oletteko varma, ett'ette pety?"
-
-"En usko, rakas Brigitte, että koskaan voimme toisiamme unohtaa;
-mutta minä luulen, että me tällä hetkellä emme vielä voi antaa
-toisillemme anteeksi ja sitä täytyy meidän tehdä, vaikk'emme koskaan
-enää näkisi toisiamme."
-
-"Miksi emme enää näkisi toisiamme? Miksi emme jonakin päivänä... Te
-olette vielä niin nuori!"
-
-Nainen lisäsi hymyillen:
-
-"Kun te ensi kerran rakastutte, voimme tavata toisemme ilman vaaraa."
-
-"Ei, ystäväni; en voi koskaan nähdä teitä rakastamatta teitä.
-Jospa hän, jonka haltuun teidät jätän, olisi teidän arvoisenne!
-Smith on hyvä, kunnollinen ja kelpo mies, mutta kuinka paljon
-hänestä pidättekin, niin näettehän kuitenkin, että vielä rakastatte
-minua, sillä, jos tahtoisin jäädä tai ottaa teidät mukaani, niin
-suostuisitte siihen."
-
-"Se on totta", vastasi nainen.
-
-"Onko se totta, totta?" huudahti nuori mies katsoen toista syvään
-silmiin. "Onko se totta? Jos tahtoisin, tulisitte minun kanssani?"
-
-Senjälkeen jatkoi hän lempeällä äänellä:
-
-"Siksi emme koskaan enää saa toisiamme tavata. On olemassa rakkautta,
-joka sekoittaa pään, aistit, sielun ja sydämen, mutta on myöskin
-olemassa rakkautta, joka tunkee juurensa syvemmälle ja kuolee vasta
-sen sydämen kanssa, johon se on juurtunut."
-
-"Mutta te kirjoitatte kuitenkin minulle?"
-
-"Niin, aluksi, hetkeksi, sillä se mitä minulla on kärsittävänä on
-niin kovaa, että kaikesta luopuminen, joka on minulle ollut rakasta,
-minut varmaan tappaisi. Ennenkuin vielä tunsin teidät, lähestyin
-teitä vähitellen, peljäten, että olisin liian tuttavallinen,
-kunnes... Mutta älkäämme puhuko siitä, mikä on ollut. Samalla
-tavoin ovat kirjeeni käyvä yhä harvemmiksi, kunnes ne kokonaan
-lakkaavat. Niin astun alas siltä kukkulalta, jolle olen kavunnut
-vuoden aikana. Se on oleva hyvin surullista, mutta ei ehkä kokonaan
-vailla lohdutusta. Kun kirkkomaalla pysähtyy tuoreen ja vihertävän
-haudan eteen, jonka kiveen on piirretty kaksi rakasta nimeä, tuntee
-omituista surua, joka saa kyyneleet vuotamaan ilman katkeruutta. Niin
-aion minäkin joskus muistella, että olen elänyt."
-
-Viime sanoja kuullessaan heittäytyi nainen nojatuoliin ja alkoi
-nyyhkyttää. Nuori mies itki hänkin, mutta hän seisoi paikallaan
-ikäänkuin hän ei olisi halunnut itselleen tunnustaa suruaan. Kun
-kyyneleet olivat lakanneet vuotamasta, meni hän ystävättärensä luo,
-tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä.
-
-"Uskokaa minua", sanoi hän, "tieto että on teidän rakastamanne --
-millä nimellä sitten tahtookin nimittää sitä sijaa, jonka on saanut
-teidän sydämessänne -- antaa voimaa ja rohkeutta. Uskokaa minua,
-Brigitte, kukaan ei ole ymmärtävä teitä paremmin kuin minä; joku
-toinen voi rakastaa teitä arvokkaammalla tavalla, kukaan ei rakasta
-teitä syvemmin kuin minä. Toinen on kunnioittava teissä niitä
-ominaisuuksia, joita minä olen loukannut, ympäröivä teidät kokonaan
-rakkaudellaan. Sinä voit saada paremman rakastajan, et koskaan
-parempaa veljeä. Ojentakaa minulle kätenne ja lausukaa nuo sanat,
-joille maailma nauraa sentähden, ettei se niitä ymmärrä: 'Pysykäämme
-ystävinä, ja hyvästi iäksi.' Kun ensi kerran lankesimme toistemme
-syliin tiesi jokin osa meissä jo aikoja sitten, että tulisimme
-löytämään toisemme. Älköön tämä osa meissä, joka on tavannut toisensa
-Jumalan edessä, tietäkö, että eroamme täällä maan päällä, älköön
-silmänräpäyksen ero turmelko ikuista onneamme!"
-
-Mies piti naisen kättä kädessään. Nainen nousi, vielä kyynelten
-vallassa. Omituisesti hymyillen astui hän peilin eteen, otti
-esiin saksensa ja leikkasi niillä pitkän suortuvan hiuksistaan.
-Hän tarkasteli hetken peilissä kasvojaan, joita oli rumentanut
-riistämällä osan niiden kauneimmasta aarteesta, ja ojensi senjälkeen
-hiussuortuvan rakastajalleen.
-
-Kello löi uudelleen; oli aika lähteä. Kun he taas kulkivat puutarhan
-pylväskäytävää, näyttivät he yhtä iloisilta kuin tullessaan.
-
-"Mikä kaunis päiväpaiste!" sanoi nuori mies.
-
-"Ja kaunis päivä", sanoi Brigitte, "jonka muisto ei koskaan hälvene!"
-
-Nainen painoi lujaan kätensä sydäntään vasten. He kiiruhtivat
-askeleitaan ja katosivat väentungokseen.
-
-Tunti sen jälkeen vierivät matkavaunut jo pienellä mäellä
-Fontainebleau-portin takana. Niissä istui nuori mies yksin. Hän
-katsoi viimeistä kertaa synnyinkaupunkiaan kaukaisuudessa ja kiitti
-Jumalaa siitä, että kolmesta olennosta, jotka olivat kärsineet hänen
-tähtensä, oli enää vain yksi onneton.
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Vuosisadan lapsen tunnustus, by Alfred de Musset
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VUOSISADAN LAPSEN TUNNUSTUS ***
-
-***** This file should be named 52427-8.txt or 52427-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/2/4/2/52427/
-
-Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/52427-8.zip b/old/52427-8.zip
deleted file mode 100644
index 1ddc135..0000000
--- a/old/52427-8.zip
+++ /dev/null