diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52419-8.txt | 8344 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52419-8.zip | bin | 127830 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8344 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d36a9f6 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52419 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52419) diff --git a/old/52419-8.txt b/old/52419-8.txt deleted file mode 100644 index cdf2837..0000000 --- a/old/52419-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8344 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 6, by Zacharias Topelius - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Lukemisia lapsille 6 - -Author: Zacharias Topelius - -Release Date: June 27, 2016 [EBook #52419] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 6 *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -LUKEMISIA LAPSILLE 6 - -Kirj. - -Z. Topelius - - -Suomentaneet Aatto Suppanen, Em. Tamminen ja Olof Berg - - - - - -Werner Söderström, Porvoo, 1893. - - - - -SISÄLLYS: - - Mitä sinun tulee rakastaa? - Olli Hiihtonen. - Pikku Matti. - Luistellessa. - Miten satuja löytyy. - Tuntematon musta lintu. - Nähkääs ratsastajaa. - Kedon kukkien laulu. - Mirtsa ja Mirjam. - Jättiläissatu. - Joulukuusi. - Parempi tie. - Pekan seikkailut. - Peipon kehtolaulu. - Joululaulu. - Ensi leivo. - Myrsky ja päivänpaiste. - Aallottaren hopeamalja. - Köyhäin lasten kiitoslaulu. - Lehdettömät puut. - Vanha tupa. - Päivänsäde marraskuussa. - Telmyri. - Ninive. - Joulusatu. - Haukan viha kevätyhdistystä kohtaan. - Eli Rem. - Pappilan tytöt. - Auringon kuninkaan lapset. - Auringonsota. - Prinsessa Ruusunen. - Tähtisilmä. - Köyhäin lasten kiitoslaulu hoitolaitoksessa. - Sydän kimmoavata gummia. - - - - -MITÄ SINUN TULEE RAKASTAA? - - - Rakasta yli itsesi - Sun kotoas ja vanhempaas, - Enemmin synnyinmaatasi. - Vaan yli kaiken Jumalaas! - - Enemmin nöyryytt', totuutta - Ja tunnon rauhaa, kunniaa - Kuin kultaa, turhaa loistoa. - Maallista voimaa, liekkumaa. - - Enemmin työtä, mieltä vain - Kuin mukavuutta, turhuutta; - Enemmin vapautt' alla lain - Kuin korkeutta kahleissa. - - Jos rakastat näit' enemmin - Kuin harhailuja maailman; - Sä, köyhä lapsi kuitenkin. - Edessä nöyrry Jumalan. - - Laps olet paljon puuttuva - Vaivainen, synnillinen vaan; - Itsestäs sulla voimia - Ja tietoja ei ollenkaan. - - Rukoile Isää, Jumalaas, - Sua armossansa johtamaan, - Saat voiman, neuvon toimintaas, - Ja vihdoin saat sä elon maan. - - Näin tosi rakkaudessa - Vahvistut, vartut parhaiten, - Näin kelpaat ihmisille ja - Herralle, maalle, taivaallen. - -Helsingissä Lokakuussa 1871. - -Z. T. - - - - -OLLI HIIHTONEN. - - -HENKILÖT; - - Olli. - Vuoren kuningas. - Otso. - -Sali esittää suurta metsää, jossa on korkeita lumikinoksia. Hyvä on, -jos on kuusia, mutta yhtä hyvä on ilmankin. Tuolit olkoot puina, -jakkarat lumikinoksina, sohva vuorena ja pöytä kukkulana. _Vuoren -kuningas_ istuu kuninkaallisessa puvussaan vuorella. - -_Vuoren kuningas_ yksin. Tässä minä istun kuninkaan valtakunnassani; ja -laajalle ulottuu valtani. Minä hallitsen kaikkia vuoria ja metsiä, -honkia ja kuusia, peikkoja ja tonttuja. Minä olen suuri kuningas, mutta -jopa alan tulla vanhaksi, kohta täytän kuusituhatta kuusisataa -viisikymmentä vuotta. Nuorena ollessani, muutama tuhat vuotta sitten, -juoksin kilpaa porojen kanssa Lapin tuntureilla ja pistin poskeeni -hyvän paistin, milloin mieleni teki. Mutta nyt ovat jo jalkani kankeat -ja tässä istuskelen vaanien lihavaa saalista aamiaisekseni. Kuuteen -viikkoon en ole saanut enempää ruokaa kuin yhden laihan oravan ja yhden -nälistyneen ahman. Saattaisinhan käskeä peikkojani paistamaan minulle -suden aamiaiseksi, hirven päivälliseksi ja karhun illalliseksi, mutta -se ei sovi minun arvolleni. Mieluummin varustan itse pöytäni. Mutta -kas, tuossa tulee joku. Jospa se edes olisi hevonen. Mitä? Sehän on -vain pieni pojan nulikka. Mutta paremman puutteessa saa sekin kelvata -aamiaiseksi. Pistäydynpä piiloon vuoren taakse. - -_Olli_ tulee hiihtäen ja laulaa samalla nuotilla kuin "Juokse -porosein". - - Metsän tumman nään - valkovaipassaan, - riennän, riennän vaan - poikki järven jään! - Kiidä, suksi, noin - yli vuoristoin. - -Hei kuinka suksi luistaa lumella! Kas noin, nyt olen keskellä synkkää -metsää. Ohoh, miten korkeita vuoria! Ja miten pitkiä jättiläishonkia! -Tämä on toista kuin Vihtamäen karjahaka. Mitäs minä oikeastaan -läksinkään metsään? Mitäs muuta kuin tervehtimään karhuja. - - Tääll' on oravat, - tääll' on karhuin maa, - tänne sudet saa, - tääll' on huuhkajat! - Jos nyt peikon nään, - kenpä pelkäiskään? - -Ei, kukapa täällä pelkäisi. Ollissa on kyllä miestä ottamaan vaikka -kuusi karhua niskasta kiinni. - - (Katselee ympärilleen). - -Niin, vaikkapa olisi pari suttakin. Jospa tässä vain ei olisi niin -paksulti lunta. Aina toki tulen toimeen kotkan kanssa. Varsinkin jos -olisi rautapiikki sauvani nenässä. Mutta samapa se, tulkoot vain, kolme -kettua yht'aikaa. Pahin on pula, mitenkä ne kaikki saatan kotiin, kun -ensin pieksen ne kuoliaaksi. Mutta Matti olen, ellen vie kotiin kaikkia -jäniksiä, jotka saan surmatuksi. Sitten myyn nahat ja ostan oikean -pyssyn, jonka voi ladata selvällä ruudilla. Sitten tulkoon -viisikymmentä nykeröturpaista, ilkeätä, tyhmää Otsoa... Huh, mikä -tuolla tulee minua kohti kuusien takaa? - -_Otso_ kahdella jalalla. Mum, mum, mum, mum. - -_Olli_. Katsos tuota, olisikohan se karhu. - - (Aikoo kääntyä, mutta lankee suksilta). - -_Otso_. Mum, mum. Kuka täällä kiljuu metsässä, etten minä saa rauhassa -maata pesässäni. - -_Olli_. Hyvä, kiltti Otso kulta, minähän se vain olen, minä, Olli -Vihtamäestä, ja minä olen vain huvikseni hiihtelemässä metsässä. Eihän -tuossa nyt mitään pahaa liene, että minä vähän lauleskelen -lämpimikseni; sillä Otso kulta, minullahan on yllä vain tämä mekko, ja -on vähän pakkasenlainen näin aamusilla. Kyllä minä heti menen -matkoihini. - -_Otso_ (asettuu Ollin eteen). Mum, mum. Jos annat minulle mekon, niin -saat mennä. Minä tarvitsen mekon peitteeksi pikku Otsoilleni. - -_Olli_. Ei, kuulehan nyt, Otso; kyllähän minä tämän mekon muuten -antaisin, vaan äiti on kotona niin hirveän ankara. Jos palaan mekotta -kotiin, Otso kulta, niin saan selkäsaunan. Sentähden saatat kyllä -odottaa huomeiseen asti, niin minä Matin ja parin muun kanssa tuon -sinulle hyvän lampaannahka-vällyn, että pikku Otsoille tulee oikein -hyvä ja lämmin. - -_Otso_ (nostaen käpälänsä). Joko annat mekon? Mum, mum, joko annat -mekon heti? - -_Olli_. Hyvä, kiltti, pikku Otso kulta, mekko on ihan uusi, siinä on -vain yksi ainoa reikä toisessa kyynyspäässä. - -_Otso_. Mum, mum; luulenpa, että olet peloissasi. - -_Olli_. En vähintäkään. Mitenkä minä pelkäisin niin hyvää ja kilttiä -pikku Otsoa, joka on sydämmestään hyvä ja kiltti pikku Otso? Mutta -katsos, Otso, minä olen niin hämilläni, kun satuimme yhteen niin -äkkiarvaamatta. Minä olen aina pitänyt niin paljon karhuista; ne ovat, -näes Otso, paljoa ylemmät ja korkeammat kuin muut ilkeät peikot, joita -asuu täällä metsässä. Semmoisia tyhmiä tölliköitä en häikäile -vähintäkään. Niitä minä otan kurkusta, niin että korvat soivat, näes -Otso, ja minä pudistelen heitä turkista, niin että... - -_Vuoren kuningas_ (nousee vuoren sivulle seisomaan). No, pudistele nyt -minua turkista, koska olet niin rohkea! - -_Olli_ (huutaa). Huu! Uhkuu! - -_Vuoren kuningas_. Miksi et ota minua kurkusta, niin että korvat -soivat? - -_Olli_. Armollinen peikko, säästäkää henkeni; minä olen vain pikku Olli -Vihtamäestä ja olen täällä metsässä huvikseni tuttaviani katsomassa. - -_Vuoren kuningas_. Hyvin mahdollista, mutta ei se estä minua syömästä -sinua aamiaisekseni. - -_Olli_. Mitä? - - (Yrittää taas pakenemaan.) - -_Vuoren kuningas_ (ottaa hänet kiinni). Ole huoletta, poikaseni, en -minä niin tarkkaa lukua pidä: kyllä sinä oikein hyvältä maistut. - -_Olli_. Malttakaahan vähän; tiedänpä minä yhden, joka maistuisi teidän -armostanne paljon paremmalta, ja se on Vihtamäen vanha hiirakko. Se on -niin lihava, teidän armonne, että isä aikoi viime syksynä tappaa sen, -ja Matti saa tuoda sen tänne aikaisin huomeissa aamuna. - -_Vuoren kuningas_. Hm, hm, hevosenko? Ei, mies on mies, vaikkapa -hänestä ei olisikaan muuksi kuin yhdeksi suupalaksi. - -_Otso_. Nöyrä palvelijanne, teidän majesteettinne. - -_Vuoren kuningas_. Hyvää päivää, salaneuvokseni. - -_Otso_. Huvittaako teidän majesteettianne musiikki? - -_Vuoren kuningas_. Kyllä. Välistä minä käsken kosken laulamaan ja -silloin minä vieritän säestykseksi muutamia kallion kappaleita -tunturilta. Kovaa pitää olla. - -_Otso_. Pikku Ollilla tuntuu olevan hyvin kaunis ääni. Minä tunnustan, -että oikein mieleisesti hämmästyin kuullessani semmoisen neron. - -_Vuoren kuningas_, Hm. Paljasta piipitystä vain! - -_Otso_. Tietysti vain piipitystä. Mutta korppiin ja varikseen verraten -kaikuu se oikein romantiselta. Tahtoisitteko, majesteetti, käskeä häntä -laulamaan, ennenkuin hänet syödään? - -_Vuoren kuningas_. Saattaapa tuo käydä päinsä. Se enentää ruoan halua. -Laula, nulikka. - -_Olli_. Mitä? - -_Otso_ Etkö kuule, että majesteetti käskee sinua laulamaan? - -_Olli_. Hyvä, kiltti pikku Otso, minä kyllä laulan kurkun täydeltä, jos -sinä vain tanssit. - -_Otso_. Mitä? Luuletko minua muka tanssimestariksi? - -_Olli_. Hyvä, kiltti pikku Otso, sinä olet niin sanomattoman kaino. -Tietäähän koko maailma, että sinä olet hienotapainen seuramies ja -ett'ei kukaan osaa niin hyvästi tanssia polkka-masurkkaa kuin sinä. - -_Otso_. Minä todellakin saatan kehua tehneeni joitakuita yrityksiä -siihen suuntaan, mutta... - -_Vuoren kuningas_. Tanssi, salaneuvos! - -_Olli_. Eiköhän sopisi valssitanssi? - -_Otso_. Mitä hyvänsä; mikä vain huvittaa teidän majesteettianne, se on -minunkin suurin iloni. - -_Olli_. Siispä ala tömistää! (Laulaa samalla nuotilla kuin "Ah, sä -rakas Augustin"). - - Hyppää, soma Otsonen, Otsonen, Otsonen, - Hyppää, soma Otsonen, hyppiös hei! - Ei koskaan nähdä saa - Noin sievää tanssijaa. - Hyppää, soma Otsonen, hyppiös hei! - -(Otso valssaa.) - -_Vuoren kuningas_ (ihastuksissaan). Täytyypä tunnustaa, että se oli -kaunista musiikkia ja hyvin miellyttävää tanssia. Hyppää, soma -Otsonen... Laula uudestaan tuo romanssi! Mitenkä se nyt olikaan? - - (Hän tanssii mukana.) - -_Olli_ (hiivii yhä etemmäksi pois). - - Hyppää, jörö Otsonen, Otsonen, Otsonen, - Hyppää, ruma peikkokin, hyppiös hei! - Ei koskaan nähdä saa - Noin tyhmää tanssintaa. - Hyppää, pikku Olli, nyt lähdet sä, hei! - -(Lähtee livistämään pois suksilla.) - -_Vuoren kuningas_ (hengästyneenä). Vielä musiikkia! Vielä musiikkia! Se -oli kaunis romanssi. Mutta minne se soittomestari joutui? - -_Otso_ (myöskin hengästyneenä). Äläs, laulahan vähän vielä, minä eksyin -tahdista. Mihin ihmeesen se Olli hävisi? - -_Olli_ (ulkoa). Hyvästi, Vuoren kuningas! Hyvästi, Otso! - -_Vuoren kuningas_. Aamiaiseni! Aamiaiseni! Otso, tules tänne; minä syön -sinut hänen sijaansa. - -_Otso_. Nöyrin palvelijanne, teidän majesteettinne. Mum, mum. - - (Lähtee juosta lönkyttämään pois.) - -_Olli_ (kaukaa ulkoa). - - Ei koskaan nähdä saa - Noin tyhmää tanssintaa. - Hyppää, pikku Olli, nyt hyppiös, hei! - -_Vuoren kuningas_. Se oli kaunista musiikkia (panee nenäänsä nuuskaa), -mutta hyvin huono aamiainen. - - - - -PIKKU MATTI. - - -Mäellä metsän rinteessä on mökki; siinä on ikkuna, niin pieni, että -pienen pojan pyöreä, valkotukkainen pää täyttää sen kokonaan, milloin -hän katselee ulos. Ennen muinoin oli siinä tiilinen savupiippukin -katolla ja seinät olivat punaiseksi maalatut, sievä aita ympäröitsi -tupaa ja vehreää perunamaata. Mutta nyt näyttää mökki köyhältä, hyvin -köyhältä, savu nousee ilmaan vain turvekaton reiästä ja aita on jo -ammoin kaatunut. Rappion syynä on se, että mökissä nyt asuu vanha sokea -sotamies ja hänen yhtä vanha vaimonsa; heistä ei ole työntekoon eikä -rakentelemiseen; he kuolisivat nälkään, ell'ei ukko kutoelisi verkkoja -ja mummo tekisi luutia ja ell'ei pitäjä antaisi heille joka vuosi -kolmea tynnyriä viljaa leiväksi. - -Paremmalta siellä kaikki näytti neljä viisi vuotta sitte. Silloin asui -tuvassa vanhusten kanssa nuori ja ripeä pariskunta, heidän poikansa ja -miniänsä; he tekivät ahkerasti työtä, ja elämä oli vauras, kunnes -onnettomuus tuli. Eräänä sunnuntaiaamuna näet suuri kirkkovene, jolla -koko kylän väki souteli kirkkoon, kaatui myrskyn puuskasta keskelle -selkää, ja siihen hukkui nuori mies ja miniä ja monta muuta kyläläistä -lisäksi. Molemmat vanhukset olivat sinä päivänä kotona, ukko sokeutensa -tähden ja mummo pientä lasta hoitamassa. Kun järven toisella puolella -soitettiin kirkkoon, oli se soitto samalla sielukelloina vainajille, -jotka Jumala oli niin äkisti kutsunut pois ijäiseen jumalanpalvelukseen -taivaasen. - -Niinpä molemmat vanhukset jäivät yksin tupaan, yksin huoliensa, -köyhyytensä ja pienen poikansapojan kanssa. Sillä ainoa perintö, joka -heille jäi molemmilta rakkailta, jotka hukkuivat, oli pienoinen poika -_Matti_, ja kun hän oli niin pieni, sanottiin häntä tavallisesti _Pikku -Matiksi_. Hän oli pyöreä ja punakka kuin kypsi omena, ja rehelliset, -kirkkaat sinisilmät hänellä oli ja kellertävä tukka kuin kulta; sepä se -olikin ainoa kulta Pikku Matilla tässä maailmassa. Hänen pullakat -kasvonsa ne täyttivät aina tuvan ikkunan, milloin vain mitään -merkillistä kuului maantieltä. Jos siitä olet ajanut ohitse, niin olet -varmaankin nähnyt hänet. Vaan jos satut ajamaan pimeänä ja kolkkona -syysiltana, niin näet tulen kirkkaasti loistavan köyhän mökin liedestä. -Sokea sotamies istuu ja kutoo nuottaa; vanha mummo lukee ääneen -raamatusta, mitenkä köyhät ja sokeat, jotka asuvat pimeyden maassa, -näkevät paistavan valkeuden; se valkeus on Jesus Kristus, joka avaa -sokeain silmät. Ja Pikku Matti istuu kivipaadella tulen valossa, -polvillansa kissa; hän kuuntelee niin hartaasti, kuin tietäisi -tarkkaankin, mitä mummo lukee. Mutta viimein tulee niin makea uni hänen -sinisilmiinsä, ja hänen pyöreä, punakka poskensa painuu hiljaa mummon -polvea vasten. Ja vaikkapa sinä istuisit rikkaimmissakin vaunuissa -pimeällä tiellä, niin ilolla ja kateudella kuitenkin katselisit huonon -mökin lämpöiseen köyhyyteen. Siellä, on hartautta ja siellä on -viattomuutta; siellä on rukouksen rauha, joka parantaa sydämmen surut; -siellä on Jumalaan luottamusta, joka haihduttaa kaikki elämän puutteet. -Se tupa on rikas; luulisitko sen vaihtavan aarrettansa palatsienkaan -kultaan? - -Vaan jos sitä tietä matkustat kauniina kesäpäivänä, silloin näet, että -lähellä mökkiä on portti; siinä sinun täytyy seisattua, ell'ei kukaan -tule avaamaan. Mutta odota vain, kohta on Pikku Matti luonasi. -Tuossahan hän jo tulee tuvan ovesta ja juoksee kivien ja kantojen yli, -ehtiäkseen hyvään aikaan, ja pitkä kellertävä tukka liehuu tuulessa. -Nyt hän jo on portilla; jos sinulla sattuu olemaan vaskirahoja, niin -heitä hänelle joku, hän toivoo sitä; mutta mieluimmin uusi raha, -joka kiiltää, siitä hän oikein iloitsee. Ei hän tiedä rahan arvoa; -vaskinen penninraha ilahuttaa häntä yhtä paljon kuin kultainen -kaksikymmen-markkanen. Mutta älä vain heitä rahaa tielle ennenkuin -hevonen ja kärrysi pääsevät ohitse portista. Sillä Pikku Matti ei -ajattele nenäänsä pitemmälle; kun hän näkee rahan välkkyvän tiellä, -hypähtää hän pilkaksensa sen päälle ja antaa portin lyödä hevostasi -turpaan. Älä häntä siitä toru; pienenä et sinäkään ollut vähäistäkään -viisaampi häntä. - -Pikku Matti söi tavallisesti kovaa leipää ja muikkuja ja kaljaa, mutta -välistä saatiin perunoita ja piimämaitoa, ja silloin oli herkkupäivät. -Siitä hän vaurastui ja kasvoi vuosi vuodelta yhä pyöreämmäksi. Lukea -hän ei osannut muuta kuin rukouksia ja Jumalan kymmenen käskyä. Mutta -hän osasi seisoa päälaellaan ja heittää kuperkeikkaa pehmeässä -ruohossa; hän osasi heittää kivillä voileipiä pitkin järven kirkasta -pintaa kotirannassa, milloin mummo oli siellä hänen paitojaan -pesemässä. Hän osasi ajaa tasaista tietä ja ratsastaa juottamaan -naapurin hevosta, varsinkin kun joku astui vieressä. Hän osasi erottaa -lumessa metsikanan jäljet harakan jäljistä ja tunsi tarkkaan suden -jäljet. Hän osasi vuolla päreistä rekiä ja tehdä kuusen kävyistä -hevosia ja lehmiä, joille jaloiksi pistettiin tikkuja. Semmoinen oli -Pikku Matin ansioluettelo, ja olipa siinä oppia kylliksi niin pienelle -miehelle. Mutta ei se riittänyt. Häneltä puuttui yksi hyvin -tarpeellinen kapine. En tiedä, pitäisikö sitä mainitakaan. Hänellä ei -ollut housuja. - -Ja kahdestakin syystä hän oli ilman niitä. Ensiksikin olivat hänen -isoisänsä ja mummonsa hyvin köyhät, ja toisekseen oli kaikkein kylän -poikien uusimpana muotina juoksennella ilman niitä kapineita, joita ei -Matilla ollutkaan. Arkipäivinä he kaikki enimmäkseen olivat paljain -säärin, vaan sunnuntaina toki samoin puetut kuin muutkin ihmiset. Pikku -Matilla vain ei ollut arkena eikä sunnuntaina noita kapineita, jotka -hänellä olisi pitänyt olla, ja se tuotti hänelle viimein paljon huolta. - -Pitkään aikaan ei Matti ymmärtänyt itseltään mitään puuttuvan; hän -astuskeli pikku paita yllään niin urhollisesti ja iloisesti, kuin ei -koko tässä maailmassa olisi koskaan ollutkaan tuommoista joutavaa -vaatekappaletta. Mutta mitäs tapahtui? Eräänä sunnuntaiaamuna, kun -kaikki ihmiset kokoutuivat rantaan lähtemään kirkkoon, selitti Matti -lähtevänsä mukaan. - -"Ei se käy päinsä, lapsi kulta", sanoi mummo. - -"Miksi ei?" kysyi Pikku Matti. - -"Sinullahan ei ole vaatteita." Pikku Matti tuli hyvin miettiväisen -näköiseksi. - -"Kyllä minä voisin lainata sinulle vanhan hameen", sanoi mummo, "mutta -silloin kaikki luulisivat sinua tytöksi." - -"En minä tahdo olla tyttö. Minä tahdon olla mies", sanoi Matti. - -"Kuulepas vain!" sanoi mummo. "Mies on mies, vaikk'ei olisi -viispennistä suurempi. Pysy vain kauniisti kotona, Pikku!" - -Ja Pikku jäi sillä kertaa kotiin. Mutta kohta sen jälkeen alkoivat -kylässä keräjät. Sinne kokoutui paljo ihmisiä ja muiden muassa tuli -myöskin Sipi Ilonen kuvakaappinensa. Kaikki tahtoivat katsella -kaappiin, sillä sieltä näkyi Napoleon Punaparta kultakruunuineen ja -pitkine sapelineen, Suuri Mogul pelottavan pitkine partoineen ja -vanteet vatsan ympärillä, prinsessa Kultakutri, joka talutti -kaulanauhasta tiikeri Ahrimania, jättiläinen Kamilas ja Turun linnan -tonttu-ukko. Jotkut antoivat Iloselle vaskirahoja, toiset antoivat -hänelle leipää, moni ei antanut mitään, ja muutamat puhuivat pahoja -sanoja, mutta kaikilla oli hyvin hauska. Sitä kaikkea muut pojat Pikku -Matille kertoivat, ja hän sanoi heti lähtevänsä myöskin kuvakaappia -katsomaan. - -"Ei se käy päinsä, lapsi kulta", sanoi taaskin mummo. - -"Miksi ei?" kysyi Pikku Matti. - -"Siellä on ylhäistä väkeä, tuomari, sihteeri, kirjuri, nimismies, -lautamies ja siltavouti. Et sinä voi sinne mennä housuitta." - -Pikku Matti taisteli itsekseen vähän aikaa; Ilonen ja nuket -houkuttelivat hyvin. Viimein sanoi hän: "Mummo, lainatkaa minulle -hame..." - -"Tuossa se on", sanoi mummo ja nauroi oikein sydämmestään, kun poikanen -tepasteli hameessa pitkin tuvan lattiaa. "No, nyt olet aivan kuin -tyttö." - -"Jos olen kuin tyttö, niin en lähde", sanoi Pikku Matti. "En minä ole -tyttö, minä olen mies." - -"Kyllä olet ihan kuin tyttö", sanoi mummo. "Mutta saatathan sanoa -kaikille, ketä vastaan tulee tiellä, että oletkin mies." - -Saatanhan sanoa, ajatteli Pikku Matti, ja niin hän läksi. Tiellä tapasi -hänet matkustavainen herra, seisatti hevosensa ja sanoi: "Tiedätkö, -pikku tyttö, sanoa, missä keräjiä pidetään?" - -"En minä ole tyttö, minä olen mies", sanoi Pikku Matti. - -"Etpä juuri mieheltä näytä", sanoi herra. - -Pikku Matti ei vastannut mitään, vaan päästyään keräjätalon pihalle -huusi hän niin kovasti, että kaikki kuulivat: "En minä ole mikään -tyttö, vaikka siltä näytän. Minä olen mies!" - -Kaikki ukot ja ämmät nauroivat, kaikki pojat ja tytöt kokoutuivat Pikku -Matin ympärille, taputtivat käsiään ja huusivat: "Kas, kas, pikku -Maijaa, mistä sinä olet saanut noin kauniin hameen?" - -"Se on mummon hame eikä minun", sanoi Pikku Matti. "En minä ole Maija, -vaan Matti, tottahan nyt sen näette." - -Silloin suurin ja pahin poika otti Pikku Matin niskaansa, kantoi hänet -kuvakaapin luo ja huusi yli koko pihan: "Katsokaa kahden pennin miestä? -Katsokaa miestä, joka pitää hametta?" - -Pikku Matti suuttui, tarttui pojan tukkaan ja vanutti sitä kaikin -voiminsa. "Ei se ole minun hameeni, se on mummon hame!" huusi hän ja -alkoi itkeä. Mutta paha poika yhä vain huusi: "Katsokaa hamemiestä!" ja -niin sitä juostiin tukistaen ja huutaen ympäri keräjäkartanon pihaa. Ei -Pikku Matti ollut vielä koskaan saanut semmoista kyytiä. Hän itki, -huusi, raapi ja puri, ja päästyään viimein omille jaloilleen alkoi hän -juosta, minkä jaksoi, vaan lankesi hameesen, nousi itku kurkussa ylös, -lankesi uudestaan, pääsi jälleen ylös ja juoksi yhä kiivaammin, kunnes -taaskin kaatui kuperkeikkaa. Viimein joutui hän hengästyneenä ja itkeä -nyyhkyttäen isoisänsä mökille. "Ottakaa pois hame!" huusi hän. "En minä -huoli hameesta. Minä olen mies!" - -"Älä itke, Pikku", lohdutteli mummo. "Kun kasvat suureksi, voit kyllä -näyttää, että olet mies niinkuin muutkin." - -"Niin kyllä", sanoi isoisä, "ja ensi kerralla saat lainaksi minun -housuni." - -He rakastivat niin sydämmestänsä Pikku Mattiansa, nämä isän vanhemmat. -Hänhän se oli Jumalaa lähinnä heidän paras lohdutuksensa ja ilonsa -maanpäällä; he olisivat kyllä antaneet hänelle vaikka kullankirjaiset -samettihousut, jos se vain olisi ollut heidän vallassansa. Nyt sai -Pikku voileivän, ja siihen se hänen surunsa unhottui. - -Hän kävi tuvan nurkkaan istumaan eikä enää muistanut, miten häpeällistä -on miehen pitää hametta. - -Jonkun ajan kuluttua oli siinä mökin kohdalla maantiellä ajajia ja -astujia, niin että ilma pölystä sakeni, sillä odoteltiin suurta herraa, -joka matkusteli ympäri maata, ja niin ylhäinen hän oli, että tuskin -kuningaskaan oli paljon korkeampi. Kaikki kokoutuivat näkemään häntä ja -hänestä kerrottiin jo edeltäpäin kummallisia asioita. Hän ajaa -kultavaunuissa, sanottiin, ja edessä on kaksitoista hevosta; puku on -hänellä kiireestä kantapäähän hopeasta ja hienosta kullasta. Mutta -pikku lapsilla oli omat ajatuksensa. He kuvittelivat suurella herralla -olevan seljässä suuri kontti, täynnä hopearahoja ja lakritsipötkyjä, -joita hän oli heittelevä tielle lasten poimia. - -Sen huhun kuuli Pikku Mattikin ja heti sanoi tahtovansa päästä mukaan. -Hänellä oli kaikessa oma tahtonsa, Pikku raukalla, niinkuin usein -muillakin isoisäin ja mummojen kultapojilla. - -"Vai tahdot sinä!" sanoi mummo. "Tiedätkö missä sinun tahtosi on? Niin, -niin kyllä se on minun taskussani." - -"Eikä sinulla ole vaatteitakaan", sanoi isoisä hymyillen. "Tahdotko -ehkä taas yllesi mummon hameen?" - -"En minä huoli hameesta", tiuskasi Pikku Matti ja sävähti punaiseksi -kuin vaapukka kaiken sen häväistyksen muistosta, mitä oli kärsinyt sen -vaatekappaleen tähden. "Ei, en minä huoli hameesta. Minä tahdon isoisän -housut." - -"Vielä vai! Kaikkeapa kuullakin saa!" sanoi isoisä. "No, tulehan ja -taluta minua vinnille, niin koetamme, miten ne housut sinulle sopivat." - -Et usko, miten Pikku Matti riemastui! Hän juoksi kuin kissa portaita -myöten, niin että isoisä tuskin pääsi perästä. Tultiin suuren, -vehreäksi maalatun arkun luo, joka oli kauimpana vinnin nurkassa ja -jota Pikku oli aina ihmetellen katsellut joka kerran, kun oli vinnillä -käynyt. Arkku avattiin ja isoisä kysyi: - -"Tahdotkos nuo tuolla olevat housut?" - -"Tahdon. Ja miekan myös. Ja hatun." - -"Vai niin, veitikka! Saat kaiken, jos lupaat pysyä portin luona etkä -mene tielle yhtään kauemmaksi." - -"Lupaan, lupaan." - -Tuskin isoisä ja Matti olivat päässeet tupaan, kun nimismies jo kiiti -maantiellä kuin ukonilma. "Maaherra saapuu, väistykää kaikki!" hän -huusi niin että tuvan ikkunalasi helisi. Nyt tuli kiire, isoisän housut -vedettiin Matin jalkaan, ja sepä näytti hauskalta; poika olisi mahtunut -ryömimään piiloon toiseen lahkeeseen, niin suuret ja väljät olivat -housut. Lahkeet käärittiin alhaalta kaksin kerroin ja sidottiin -huivilla kainaloiden alle. Ja takki oli varmaan tehty jättiläiselle! -Hihat lakaisivat lattiaa ja takin helma kulki perässä kuin laahustin. -Mummo huokaisi ja nosti lievettä ja hihoja kymmenillä neuloilla. -Auttoihan se vähän. - -Lopuksi painettiin korkea sotilashattu poikasen päähän. Sinne se -katosikin, hatun sisään! Onneksi isoisä ei nähnyt tätä komeutta, hän -olisi purskahtanut nauruun ja nolannut soturimme pahasti. Kun hattuun -sullottiin heiniä, se ei sentään painunut ihan kainaloihin asti. Pitkä -ja raskas miekka sidottiin vyölle, ja nyt oli pikku soturi valmis -maailmaa valloittamaan. - -Pullukka poika katosi kokonaan vaatteiden sisään kuin särki mereen, -vain punaiset posket ja pienet avoimet sinisilmät näkyivät. Jo muutaman -askelen jälkeen putoilivat mummon neulat tuvan lattialle, hattu -keikahteli puolelta toiselle ja sankarimme oli alituiseen kompastua -miekkaansa. Vanhukset nauroivat makeasti. Isoisä suuteli poikasen -nenännipukkaa. "Herra sinua siunatkoon, rakas poikani, jospa ei koskaan -huonompi mies kuin sinä kantaisi porilaisten vanhaa univormua!" - -"Huomaa nyt!" sanoi ukko. "Kun suuri herra tulee, tee kunniaa näin!" Ja -vanhus opetti poikasen seisomaan suorana kuin tikku, näyttämään -uljaalta, pitämään vasen kätensä suorana pitkin sivua ja oikea käsi -otsalla. - -"Kyllä, ukko", sanoi Pikku Matti, joka oli aina hyvin oppivainen. - -Tuskin ehti pienokainen paikallensa portin viereen, kun jo kaukaa -maantieltä näkyi tomua ja korkea herra tuli ajaen, niin että kivet -säkenöivät. Nyt hän jo oli ihan lähellä ja millaista vauhtia! Vaan -silloin kuski äkisti pysäytti hevoset ja samalla huusi: portti auki, -heti! Asia oli niin, että siltavouti itse oli mahtavuudessaan asettunut -pitämään huolta portista, että kaikki kävisi oikein ja portti lentäisi -komentaessa yht'äkkiä auki, niin että ylhäinen herra saisi hyvän -käsityksen teillä vallitsevasta järjestyksestä. Mutta vaunujen -lähestyessä huimaa vauhtia sattuikin niin hullusti, että siltavouti -tahtoi samalla kumartaa oikein kaikkein nöyrimmästi, ja loiskis! oli -hän pitkällään maantien ojassa. Siitä käskyläinen, joka odotteli -komentosanaa portin vieressä, niin hämmästyi, ett'ei osannut -ajatellakaan portin avaamista ilman esimiehensä käskyä. Niin oli portti -asianomaisesti suljettuna korkeiden asianomaisten edessä. - -Vaunujen täytyi pysähtyä, ylhäinen herra katsahti kummastellen ulos, ja -kuski yhä huusi: portti auki! Silloin Pikku Matti rohkasihe, astui -vaikka hyvin vaivallakin esiin, avasi portin ja teki kunniaa aivan -niin, kuin isoisä oli opettanut, melkein samaan tapaan kuin istumaan -oppinut koiran pentu. Kuski rappasi hevosia, ne hypähtivät lähtemään, -mutta silloin huusi herra vaunuista: "Seis!" ja vaunut pysähtyivät -uudestaan. - -"Mikä Pikkuliini sinä olet porilaisten univormussa?" huusi ylhäinen -herra Pikku Matille, nauraen niin, että vaunut tärisivät. Pikku Matti -ei ymmärtänyt mitään, hän muisti vain sen, mitä isoisä oli opettanut, -ja teki uudestaan kunniaa niin kankeasti ja juhlallisesti kuin -mahdollista. Se huvitti vielä enemmän ylhäistä herraa, hän kyseli -ihmisiltä pojan vanhempia, ja siltavouti, ehdittyään jo ryömiä ylös -ojasta, kertoi kiireesti, että poika oli orpo raukka ja asui isoisänsä, -vanhan ja sokean sotamies-höpelön Hakkurin luona. Siltavouti lausui nuo -sanansa semmoisella halveksivalla äänellä, kuin välistä saa kuulla, -milloin mahtava vouti puhuu pitäjänsä köyhistä: mutta hyvinpä hän -kummastui, kun ylhäinen herra heti astui vaunuistaan alas ja läksi -suoraa päätä mökkiin. - -No, sepä vasta! Mummovanhus oli säikäyksestä pudota istuimeltaan, kun -niin ylhäinen vieras astui halpaan tupaan; mutta isoisä, joka ei mitään -nähnyt, oli rohkeampi ja viittasi kohteliaasti sinne päin, jossa tiesi -penkin olevan. - -"Herran rauha, hyvät ystävät", sanoi vieras. "Minusta sinä näytät -vanhalta tutulta", jatkoi hän, tarkkaan katsellen isoisää. "Etkö ole -Hakkuri N:o 39 minun entisestä komppaniastani?" - -"Olen, herra kapteeni", vastasi isoisä hyvin kummastellen, sillä hän -tunsi äänen. - -"No, Jumalan kiitos, että sinut viimeinkin löysin", sanoi maaherra. -"Joko olet unhottanut, että sinähän se juuri otit tulisimmassa -taistelussa minut selkääsi ja kaalamalla kannoit joen poikki, kun minä -haavoitettuna ja tunnottomana olin vähällä joutua vihollisten käsiin? -Ja vaikka sinä et sitä muistaisikaan, luuletko minun koskaan sitä -unhottavan? Rauhan tultua minä etsin sinua kauan; vaan kun en saanut -vähintäkään tietoa, luulin sinun jo kuolleen. Mutta nyt sinut löysin ja -nyt minä pidän huolta sinusta, vaimostasi ja pikku poikasesta. Aika -poika!" Ja silloin otti maaherra poikaa kainaloista, nosti hänet ylös -ja suuteli häntä, niin että hattu putosi pikku mieheltä, sapeli kalisi -ja kaikki mummon neulat pääsivät frakista ja housuista. - -"Älä, maltahan!" sanoi Pikku maaherralle. "Johan sinä pudotit hatun ja -ukko toruu." - -"Hyvä armollinen herra", sanoi mummo hyvin häpeissään Pikun puolesta, -"olkaa niin armollinen, ett'ette pahastu, että poika puhuu suutansa -myöten; hän, Herra paratkoon, ei ole tottunut ihmisten seuraan." - -"Ukko saa paremman hatun sijaan", sanoi maaherra. "Ja te, hyvä mummo, -olkaa huoletta pojan pikku suusta; onhan hyvä olla mies puolestaan. -Kuules, Pikku, sinusta näyttää voivan tulla aikaa myöten aika mies. -Tekeekö mielesi kunnon sotilaaksi, niinkuin ukkosikin on ollut?" - -"Ukko sanoo, että riippuu siitä, ketä vastaan saan taistella", vastasi -Pikku. - -"Oletpa sinä aika veitikka", sanoi maaherra nauraen. "Eipä sinulta näy -rohkeutta puuttuvan." - -"Niin, armollinen herra, se tulee siitä, että hänellä tänäpäivänä on -ensi kertaa housut jalassa, ja rohkeus tulee housujen mukana." - -"Sanokaa ennemmin, että se tulee porilaisten univormun mukana", sanoi -maaherra. "Paljo ruudinsavua ja paljo kunniaa on tuossa kuluneessa -univormussa, ja semmoiset muistot kulkevat suvusta sukuun. Mutta nyt on -jo toinen aika, ja pojasta voi vielä tulla tuki isänmaallensa. Oletko -sinä väkevä, pikku mies?" - -Pikku ei vastannut; hän vain ojensi oikean keskisormensa, vetämään muka -sormikoukkua maaherran kanssa. - -"Kyllä jo näen", sanoi maaherra hymyillen, "että sinusta tulee väkevä -kuin karhu, kunhan vain kätesi ehtii kasvaa. Tahdotko lähteä minun -kanssani syömään pehmeätä leipää ja juomaan maitoa joka päivä? Ehkäpä -saat siellä joskus myöskin lakritsia ja vesirinkelejä, jos olet -kiltti." - -"Saanko hevosenkin ratsastaa?" kysyi Pikku. - -"Kyllä, se on tietty, se", sanoi maaherra. - -Pikku Matti mietti hetkisen asiata. Hänen pikku silmänsä katsoivat -milloin maaherraa, milloin isoisää ja milloin mummoa ja sitte taas -maaherraa. Viimein hän hiipi ukon seljän taakse ja sanoi: "Minä jään -ukon ja mummon luo." - -"Mutta", sanoi sotamies-vanhus liikutetulla äänellä, "rakas Pikku, ukon -luona saat vain kovaa leipää ja vettä ja muikun silakkaa. Etkö kuule, -että armollinen herra tarjoaa sinulle pehmeätä leipää ja maitoa ja -muuta hyvää, ja ajatteles, että saat hevosen ratsastellaksesi!" - -"Minä jään ukon luo; en minä lähde ukon luota!" kiisti Pikku Matti itku -kurkussa. - -"Sinä olet hyvä poika", sanoi maaherra kyynelsilmin ja taputellen -poikasta pullealle poskelle. "Niin, jää sinä vain ukon luo; minä kyllä -pidän huolta, ett'ei ukon, mummon eikä sinun tarvitse koskaan nähdä -nälkää, ja kun sinusta kerran tulee kunnon mies maailmaan, niin tule -minun luokseni, jos silloin enää olen elossa; minä annan sinulle maata -kyntää ja metsää hakata, ja tulkoonpa sinusta sotamies tai talonpoika, -sama se, kunhan vain pysyt isänmaasi rehellisenä ja uskollisena -poikana. Tahdotko pysyä, Pikku?" - -"Tahdon", vastasi poika vakavasti ja jyrkästi. - -"Jumala sinua siunatkoon, lapsi!" sanoivat ukko ja mummo liikutettuina. - -"Ja Jumala siunatkoon rakasta isänmaatamme ja antakoon sille monta niin -uskollista poikaa kuin sinä, Pikku", sanoi maaherra. "Sillä", jatkoi -hän, "moni karkaa pois köyhältä, kovalta leivältä etsimään pehmeitä -kakkuja, ja mitä he sillä voittavat, tietää yksin Jumala ja heidän -omattuntonsa; ei ainakaan heidän maansa siitä hyödy. Mutta kunnioita -isääsi ja äitiäsi heidän köyhyydessänsä, että menestyisit ja kauan -eläisit maan päällä!" - -"Sehän on aapisessa", sanoi Pikku Matti. - -"Niin on. Mutta se ei ole kaikkien sydämmessä", vastasi maaherra. - - - - -LUISTELLESSA - - - Mä olen lintu, mi kiidän täällä - Nyt järven jäällä - Kirkkaalla säällä - Ja ohjaan suuntani etäisille - Ja riemuisille - Maan rantamille. - Hei, talvikotkani, lennä vain! - - Olen tuuli: kiertelen kiiruisasti - Ja hartahasti - Jään rantaan asti. - Karkasee kylmä, ja notkein säärin - Saan mailman ääriin: - Näin lennän, häärin. - Hei, talvituuleni, lennä vain! - - Olen vapaa henki, mi siteet raastan - Ja poistan saastan - Mun synnynmaastan'. - Uljuutta suosin, pois korskan suistan, - Hilpeenä luistan - Ja määrän muistan. - Kevääsen kasvaos, talvimaa! - - - - -MITEN SATUJA LÖYTYY. - -Suvenkorennon keskustelu syksyllä pikku Maijun kanssa. - - -"Hyvää päivää, Maiju!" - -"Hyvää päivää, hyvää päivää, suvenkorento!" - -"Nyt on syksy." - -"Niin on, suvenkorento." - -"Lehdet kellastuvat ja illat tulevat niin pimeiksi." - -"Mutta sinä vain lentelet. Sinusta on sama, onko syksy vai kevät." - -"Se tulee siitä, että minä olen yksi niistä, jotka lapsena ovat -istuneet luonnon sylissä, ja siinä minä niin lämpisin, ett'ei minua -koskaan palele. Ja onhan meillä nyt sitä paitsi pyhän Briitan kesä." - -"Mitä sillä tarkoitat?" - -"7 päivä lokakuuta on Briitan päivä, ruotsalaisen pyhimyksen Briitan -muistoksi. Hän oli hurskas ja hyvä, ja sentähden pukeutuu koko luonto -jäähyväisiksi kauneimpaan pukuunsa hänen rakastetun muistonsa -kunniaksi. Joka syksy, kun jo luullaan talven olevan aivan lähellä ja -kaikki on niin kolkkoa ja lakastunutta metsissä, silloin tulee vielä -muutamia kauniita päiviä pyhimys Briitan nimipäivän aikaan, niin että -on päivänpaistetta, lauhkeaa ja melkein kevään kaltaista ilmassa. Syksy -istuu, korea, keltainen juhlapuku yllänsä, ja ottaa vastaan -lähtövierailulle viimeisiä muuttolintuja. Silloin katsoo kesä vielä -kerran ovesta, yllä vehreä, kulunut metsästyspuku, ja sanoo syksylle; -onko lupa astua sisään? -- On, ole niin hyvä, sanoo syksy; tässä on -sammalpenkki; tahdotko, serkku, käydä istumaan, vaikka minulla -sattumalta on siistimiset vielä vähän kesken näin aamukorvalla? -- En, -kiitoksia, vastaa kesä; minä tulin vain ranskalaiselle vierailulle; ei -ole aikaa, sillä pohjoisnavan juna lähtee Egyptiin tänä iltana kello -seitsemän. -- Oh, ei mitään kiirettä, sanoo syksy; lähteehän pyhä -Briittakin Roomaan tervehtimään paavia, ja hän vielä istuu kuorimassa -omenia nälkäisille lapsilleen. -- No, jos niin on, sanoo kesä, niin -viivynpähän vielä vähän ja katson, miten olet hoitanut minun kaalejani -ja vieläkö georgiinit kukkivat... Ja kesä käy istumaan vehreälle -mättäälle, ja syksy tarjoilee hänelle päärynöitä, puoloja ja -paistettuja sieniä, ja niin -- huuuu, puhaltaa myrsky lähtömerkin, ja -pohjoisnavan juna lähtee Afrikkaan kaikkine matkustajineen, -viheriävarpusineen ja peipponeen, niin että vinkuu ilmassa. Varis on -aikonut lähteä mukaan; hän päivittelee ilmanlaatua ja aikoo muuttaa -Viroon, mutta ehtii aina liian myöhään rautatielle. Harakka on -vuokrannut talveksi huoneen, vaikka tosin vain ulkohuoneen, ja nauraa -hänelle lähimmästä koivusta. Ja nyt ryhtyy syksy siistimään asuntoansa, -ja luuta viiltää yli vetten ja maan; kaikki hän lakasee pois, lehdet -puista, ankat lammikoista ja lapset karviaispensaista. Nyt on läksyjen -ja makkarain aika..." - -"Ja satujen aika, suvenkorento! Muista, että olet velkaa minulle yhden -sadun!" - -"Mitä? Etkö ole vielä saanut kylliksi? Joko Ruusu-prinsessa, Adalmiinan -helmi, Aallotar ja sadat muut ovat unohtuneet?" - -"Eivät toki, mutta..." - -"Kerro sinä jotakin minulle, vaikkapa vain vaihteeksi." - -"En minä muista yhtään." - -"Etsi!" - -"En minä löydä." - -"Tahdotko oppia löytämään satuja?" - -"Tahdon, tahdon niin mielelläni, suvenkorento!" - -"Oli kerran muutamia pikku lapsia panttisilla, ja he olivat sopineet, -että ken ei osannut lunastaa panttiansa, hän sai istua ja tyhjin suin -katsella, kun toiset söivät mansikkamaitoa. Eräs poika tuomittiin -lunastamaan panttinsa sadun kertomisella, mutta hän ei muistanut -yhtään. Hän läksi koulumestarin luo ja sanoi: Hyvä maisteri, olkaa -hyvä, antakaa minulle satu, muuten en saa mansikkamaitoa. -- Vai niin, -sanoi koulumestari; mitä on 9 kerta 7? -- Eihän se ole satu, arveli -poika. -- Onpa kyllä, sanoi koulumestari, se on hyvä satu ja sen nimi -on kertotaulu; tyydy siihen, ei minulla muuta ole. - -"Poika läksi etsimään satuja ja saapui enonsa luo, joka oli kenraali. -Mitä? sanoi kenraali; tiedätkö, mitä merkitsee: osoittaa kunniaa! -- -Eihän se ole satu, arveli poika. -- Onpahan toki, vastasi kenraali, se -on oivallinen satu, ja sen nimi on aseharjoittelu. Tyydy siihen, ei -minulla muuta ole. - -"Vielä meni poika kumminsa luo, joka oli valtioneuvos. Rakas kummi, -anna minulle satu, muuten en saa mansikkamaitoa. -- Hyvin mielelläni, -vastasi kummi; tässä on ritarikunnan tähti, kaulassa kannettava -Stanislain toisen luokan merkki kruunuineen ja miekkoineen. -- Vaan -eihän se ole satu, nyyhkytti poika. -- Tottahan, sanoi kummi: se on -kunnia: ei minulla muuta ole; tyydy siihen! - -"Poika käveli edelleen ja saapui tätinsä luo, joka oli -sala-vaatetusrouvana armollisen herttuattaren palveluksessa. Rakas -täti, anna minulle satu, muuten en saa mansikkamaitoa! -- Heti -paikalla, sanoi täti; kas, tässä on irtanainen tukkapalmikko, muuta ei -minulla ole. -- Eihän tuo ole mikään satu, huokasi poika. -- Onhan -toki, sanoi täti; se on täydellisyys; tyydy siihen. - -"Vielä läksi poika kävelemään ja tuli teurastajan luo, joka möi lihaa -torilla. Varsin mielelläni, sanoi teurastaja, jos niin vähällä voin -palvella: kas tässä on sianjalka ja kaksi sylttykoipea, ei minulla ole -muuta. -- Mutta se ei ole satu, arveli poika. -- Mitä lorua? vastasi -teurastaja; eikö kelpaa? Onhan se silavaa! - -"Poika käveli vielä ja joutui täti Ullan luo, joka kirjoitteli kirjoja, -ja sieltä hän ainakin luuli saavansa hyvän sadun. Täti Ulla olikin heti -valmis ja antoi hänelle kirjan, jossa oli siveyttä opettavia -kertomuksia 'sivistyneelle nuorisolle'. -- Mutta ovatko nämä sitte -satuja? huokasi poika. -- Mitä nyt? vastasi täti Ulla. Eikö kelpaa? -Onhan se suurinta viisautta, se on siveysoppia. - -"Nyt oli poika parka aivan neuvoton ja meni torpparin luo, joka hakkasi -puita metsässä. Hyvä torppari, anna minulle satu, muuten en saa -mansikkamaitoa. -- No, sanoi torppari, se nyt ei ole mikään konsti; -mene vain metsään; siellähän kasvaa satuja joka oksalla. - -"Poika meni metsään, ja kun hän katseli ympärilleen, kasvoi satuja joka -puun latvassa ja joka oksalla. Ne kurkistelivat koivun lehtien takaa, -niitä riippui kuin käpyjä kuusissa, ja katajapensaat olivat niin -täpötäynnä kauniita kertomuksia, että tuskin näkyi marjojakaan. Poika -alkoi poimia, ja kohta olivat taskut täynnä. Kun taskuihin ei enää -mahtunut, poimi hän lakkiinsa, ja kun sekin täyttyi, otti hän vielä -syliinsä niin paljon, kuin suinkin jaksoi kantaa. Onpa tämä -merkillistä, ajatteli hän itsekseen: tästä ei eno, ei kummi eikä -kumpikaan täti, ei teurastaja eikä koulumestari tiedä niin mitään. - -"Niin, näetkös, sanoi kataja, joka aina oli luonnostaan vähän -pisteliäs, se tulee siitä, että he ovat olleet liian kylläiset eikä -heidän ole koskaan tehnyt mieli mansikkamaitoa. - -"Mutta koulumestari on niin laiha; hän ei suinkaan ole koskaan ollut -kylläinen, sanoi poika. - -"Hän on kylläinen suuresta opistansa, vastasi kataja ja rapsautti niin -veitikkamaisesti teräviä neulojansa. - -"Sitte palasi poika suurine taakkoineen kotiin ja sai mansikkamaitoa, -ja satuja oli hänellä kyllin kyllä koko pitkäksi talveksi aina kevääsen -asti. Mutta nyt minä kerron, mitenkä satuja löytyy monesta muustakin -paikasta kuin katajapensaista." - -"Kerro, kerro, suvenkorento!" - -"Kesällä lähde aikaisin aamusilla ulos, kun on kastetta vielä ruohossa, -ja etsi pitkin ojanvarsia; siellä on satuja kuin helmiä tuhansittain. -Mene sitte järven rannalle, milloin pieniä väreitä kulkee pitkin -vedenpintaa, kirkkaita raitoja välillä; ne ovat satuja sinikirjaimilla -kirjoitettuja; niitä pitää sinun oppia lukemaan. Syksyllä -kuuntele korkeain honkien huminaa, jotka kertovat jättiläissatuja -muinaisajoilta. Taikka etsi niitä kanervikosta, se tietää sanomattoman -paljon, ja keltaisista lehdistä, jotka tietävät vielä enemmän; mutta ne -ovat ikäviä, surullisia satuja, jotka on kirjoitettu keltaisilla ja -vaaleanpunaisilla kirjaimilla; niistä tullaan niin helposti -surumieliseksi. Talvella lue jääkukkien hienoja värsyjä -ikkunanruuduista ja tavaile kaikki kauniit kuvat, jotka kuura maalailee -metsän oksille. Kun tulee kevätpuoli, katsele tarkkaan värien välkyntää -iltataivaalta; sieltä löydät kaikkien satujen lumolinnan, ja se on -kirkas kuin kulta. Syksyt, talvet ja keväät lue tähtien hopeasatuja; ne -ovat kaikista saduista korkeimmat, paraimmat ja puhtaimmat koko -luonnossa, sentähden että Jumala on itse kirjoittanut ne korkealle, -siniselle iltataivaalle. - -"Oi, pikku Maiju, jospa tietäisit, miten sanomattoman paljon suuri, -rikas, kaunis luonto vielä osaa kertoa sinulle paljon, paljon enemmän, -kuin minä nyt osaisin luetellakaan! Kaikilla vuorilla ja kivillä, -kaikilla puilla, pensailla ja pikku ruohoilla, kaikilla metsän, ilman -ja meren eläimillä on omat kertomuksensa. Ei mikään ole kuollutta, -kaikki elää, kaikki henkii ja tuntee, ajattelee ja puhuu; miten täyteen -saisitkaan sydämmesi ja esiliinasi, jos vain tahtoisit niitä kuunnella! -Jos luonto milloin vaikenee, niin ett'et sen enää kuule puhuvan, niin -merkitsee se että sinun sielusi on tullut harmaaksi ja vanhaksi; mutta -miksi rupeisit kantamaan harmaita hiuksia sielussasi? Ole aina nuori, -sinä pikku Maiju, ole aina Jumalan hyvä lapsi sydämmeltäsi, vaikka -tulisitkin niin vanhaksi ja harmaaksi kuin mummo, joka istuu -kiikkutuolissa. Silloin kuulet aina luonnon puhuvan, kuulet aina -enkelien laulavan Jumalan kiitosta kirkkaassa korkeudessa, ja silloin -eivät myöskään maailman huolet sinua koskaan palele." - -Kas, niin se oli se tarina. - - - - -TUNTEMATON MUSTA LINTU. - - -[Talvella 1871 nähtiin tuntemattomia, mustia lintuja monin paikoin -Ruotsissa ja Suomessa. Ei tiedetä, miksikä ne keskellä talvea olivat -eteläisistä kotiseuduistansa muuttaneet, vaan muutamat luulevat, että -niitä oli tykkien jyske peljästyttänyt.] - - Musta lintu, musta lintu, - Mistä oletkaan? - -- Etelästä, etelästä, - Lintu kaukomaan. - - Miksi saavuit, miksi saavuit, - Maihin pohjaisiin? - -- Siks kun Ruotsin, siks kun Suomen - Hanki hohtaa niin. - - Miks kuin murheen, miks kuin murheen, - Rukous musta sä? - -- Lunta vastaan, lunta vastaan - Niin voin näkyä. - - Musta lintu, musta lintu, - Miksi ilkut sä? - -- Kun nyt täytyy, kun nyt täytyy - Monen itkeä. - - Kenties maas on, kenties maas on - Murheen vallassa? - -- Oikein: Ranska, oikein: Ranska - Vuotaa hurmetta. - - Senvuoks saavuit, senvuoks saavuit - Murhepuvussa? - -- Etkö suris, etkö suris - Synnyinmaata sa? - - Musta lintu, musta lintu, - Ymmärrän nyt tään? - -- Jos sen tiedät, jos sen tiedät, - Miksi kysytkään? - - Tammikuussa 1871. - - - - -NÄHKÄÄS RATSASTAJAA! - - -Mä tiedän tarinan, jonka kaikkikin tietävät, vaikk'ei kukaan arvaa, -mitä se merkitsee. Se on laulu, jota kaikki laulavat, vaan ei kukaan -laula sitä loppuun asti. Sitä jo mummo lauloi pienenä ollessaan ja sitä -kuunteli jo isoisä kyynärän pituisena; ja eilen vanha Doora sen vielä -lauloi kaksvuotiselle pojalle. Ja hänen laulaessaan ratsasti pikku, -poika hänen polvellaan niinkuin mies ratsullansa, ja hepo juoksi, vaan -ei päässyt paikasta, eikä päässyt poikakaan sen etemmäksi. Mutta laulu -ei ollut nykyajan lauluja, se oli muinaisajoilta; siinä oli iloa ja -siinä oli murhetta, oli miekan kalsketta ja oli lapsen vienoa ääntä. Ja -mitenkä olikaan, niin sydämmeni heltyi; mitä enemmän kuulin, sitä -enemmän yhä kuuntelin; minä kapsahdin vanhalle Dooralle kaulaan ja -pyysin häntä laulamaan uudestaan. Silloin Doora hymyili: siinä lienee -muuta, paljo muuta kuin laulun sävel ja kuin lapsen leperrys! siinä -asuu menneet ajat; ja jos tahdot kuulla, niin kyllä minä laulan; kuule -nyt, nyt alkaa se laulu uudestaan: - - Nähkääs ratsastajaa!... - -Kerran, enemmän kuin viisi sataa vuotta sitte, oli pieni -kuninkaanpoika. Hookan hän oli nimeltään ja kahdeksan vuotta vanha, -kaunis ja valkoverinen, lempeän lempeät sinisilmät ja pehmoiset posket, -punakat kuin omena. - -Hänen isänsä Maunu-kuninkaan omana oli koko Ruotsin valtakunta ja koko -Suomi, kaikki sen vuoret ja metsät, järvet ja meret, kaupungit ja -kylät; hänellä oli monta laivaa ja urhollisia sotajoukkoja, muhkeita -ritareja, välkkyviä miekkoja, sotaratsuja, jousia, keihäitä ja -kiiltäviä sotapukuja. Oli siellä kuninkaan hovissa myöskin monta -ylhäistä rouvaa ja suloisia neitosia; mutta kaunein ja muhkein kaikista -oli kuninkaan puoliso Blanka-kuningatar, pikku Hookan-prinssin äiti. -Hän istui kerran purpuraan puetussa huoneessaan kuninkaan linnassa, -pikku prinssi sylissä. Poikanen ratsasti äitinsä polvella, niinkuin -lapsilla on tapana, ja silloin lauloi kaunis kuningatar: - - Nähkääs ratsastajaa! - Blankolla se ajaa. - -Olihan se kauniisti tehty, että niin muhkea kuningatar tahtoi olla -rakkaimman pikku poikasensa hevosena. - -Ratsastaminen hyvin miellytti prinssiä. Hän oli mielihyvällä monesti -katsellut, miten ritarit ja asemiehet ohjasivat korskuvia ratsujaan -linnanpihaan tai ajaa lennättivät ulos portista, niin että kaviot -säkenöivät. Hän oli kesällä istunut äitinsä vieressä kunnia-istuimella -katselemassa suuria turnausleikkejä, joita pidettiin aituuksen sisässä. -Siinä olivat kreivit ja herttuat ratsastaneet vastakkain, pitkät -keihäät ojossa; torvet pärisivät, höyhentöyhdöt häilyivät hatuissa, -hevoset hirnuivat ja tomupilvessä kupertui ritareja toinen toisensa -päälle avaralla kentällä, joka oli lipuilla koristeltu. Sitä ei prinssi -Hookan voinut unhottaa; hän oli niin monesti uneksinut kerran -pääsevänsä hänkin istumaan ratsun selkään ja saavansa miekan, -haarniskan ja kannukset, niinkuin muillakin kuninkaanpojilla oli. Ja -silloin hän tahtoi ratsastaa kauas, kauas pois, maailman ympäri, -urhotöihin ja seikkailuihin! Sentähden kun hän siinä ratsasti äitinsä -polvella, alkoivat hänen kauniit silmänsä loistaa, ja kun äiti lauloi: - - Nähkääs ratsastajaa! - Blankalla se ajaa; - -niin poika lapselliseen tapaansa kysyi: - - Mihin ratsu rientää? - -Sepä kysymys! Kenties hän odotteli äitin vastaavan: turnausleikkeihin, -taikka: tuonne pyhälle maalle, jonne niin moni urhollinen ritari on -ratsastanut edeltä, vaikk'ei moni ole sieltä palannut. Vai aikoiko hän -ratsastaa Suomen synkkiin metsiin, joissa hänen isoisänsä isoisä -kuuluisa Birger Jaarli oli ennen muinoin taistellut noitia ja pakanoita -vastaan? Mutta hänen äitillään kuningattarella oli muuta mielessä; hän -oli viisas kuningatar, ja hän mietti, mitenkä pikku prinssi oli kerran -saava uusia maita ja valtakuntia aivan ilman miekan iskua. Siispä kun -poikanen kysyi: - - Mihin ratsu rientää? - -niin äiti käänti hänen pikku päätään taapäin, suuteli häntä ja lauloi: - - Kosimaan sun vievä - On se neitiä sievää. - -Oli sievä pikku neiti, jota kuningatar ajatteli, ja se neiti makasi -vielä kätkyessä. Mutta hänpä olikin morsian, jota kannatti ajatella, -sillä hän oli kuninkaan tytär ja sitä paitsi mahtavan valtakunnan -perijä. Sen tiesi kuningatar, vaan ei pikku prinssi. Kun kuningatar -lauloi: - - Kosimaan sun vievä - On se neittä sievää, - -kysyi poika vain: - - Mikä nimi armaan? - -Niin, se oli suuri salaisuus. Kuningatar ei olisi mistään hinnasta -ilmaissut sitä kellekään kammarirouvalle, munkille eikä ritarille, eipä -edes puolisollensakaan kuninkaalle. Sillä hänen ajatuksensa -tarkoittivat kokonaista kuningaskuntaa, eikä sitä sovi kertoa kaikille -lörpöttelijöille. Saattoipa muutenkin tulla vaikeaksi semmoisen -morsiamen saaminen: sinne saattoi kyllä karttua kosijoita joka -ilmansuunnalta. Vaan kuitenkin, kun prinssi niin viattomasti kysyi: - - Mikä nimi armaan? - -ei kuningatar voinut hillitä äitinsydäntänsä, vaan taivutti prinssin -kiharaisen pään syliinsä, peitti hänen molemmat silmänsä ja kuiskasi: - - Margareetta varmaan. - -Niin se oli. Margareetta oli Tanskan kuninkaan Valdemarin tytär ja -kruunun perijä. Hänet piti prinssi Hookanin kerran saada morsiameksensa -ja hänen kanssansa koko Tanskan valtakunta. Sen tulevaisuusajatuksen -tahtoi viisas Blanka-kuningatar ikäänkuin laulaa pojan sydämmeen jo -hänen pienenä ollessaan, että hän mieheksi vartuttuaan panisi sen -toimeen. Prinssi Hookanin piti kerran kantaman päässänsä Ruotsin, -Norjan ja Tanskan kaikkia kruunuja. Sentähden hän vielä kerran suuteli -poikaa ja kuiskasi vielä kerran puoleksi leikillä, puoleksi tosissaan: - - Margareetta varmaan. - -Samassa astui Maunu-kuningas kuningattaren huoneesen ja hänen -jäljissään tuli kaksi kammarirouvaa, jotka olivat kuningatarta -palvelemassa. Kuningas rakasti kauniita lauluja, ja ilokseen hän -kuunteli kuningattaren laulua. Ja kun hän nyt tullessaan kuuli -kuningattaren laulavan, vaan ei kuullut sanoja, kysyi hän, mikä laulu -se oli. - -Kuningatar Blankalla, kuten jo sanottiin, ei ollut halua ilmaista -tulevaisuusaikeitaan kuninkaalle, joka ei juuri osannut pitää asioita -salassa, ja vielä vähemmin hän niitä halusi ilmaista kammarirouville. -Niinpä hän vastasi laulaneensa vain lasten leperrystä pikku -poikaselleen. - -"Laulakaapas se kuitenkin vielä kerran", sanoi kuningas. "Minusta se -oli kaunis laulu." - -"Se on hullunkurinen", sanoi kuningatar. "Siinä puhutaan, miten eräs -nuori ritari kosii hovineitoa, ja alussa kävi hyvin, vaan viimein -huonosti. Tahdotteko, kuninkaallinen majesteetti, kuulla lopun?" - -"Tahdon kyllä, laulakaa vain!" kehoitti kuningas. Kuningatar lauloi: - - Hovihin kun saapui hän - Muut kaikki oli poissa, - Vaan vanha akka koissa... - -"Sepä lienee tuntunut nuoresta ritarista oikein kiusalliselta", virkkoi -kuningas. "No, mitä se vanha lohikäärme teki, joka kotoa vartioitsi?" - - ... Tytärtään - Kehräämään - Hän neuvoi rohdinlankaa. - -"Vai niin, olipahan siellä kuitenkin nuorikin tytär kotona. No, mitenkä -sitte kävi?" kysyi kuningas. - - Kehrää, kehrää tyttöni! - Huomenna saapuu sulhosi. - -Maunu-kuningas nauroi. "Kas vain! Akka tahtoi huvittaa tytärtään, -ett'ei työ tuntuisi liian ikävältä. Kuinkas sitte kävi?" - - Kehrätessään - Siin itkikin hän... - -"Voi pikku raukkaa!" - - Vaan sulho ei tullut ensinkään. - -"Sehän oli hyvin liikuttavaa", sanoi kuningas. "Vai ei se sulho tullut -ensinkään." - - Vuotta kun vieri toista, - Tuli se kullasta loistain... - -"Ahah, sen kyllä luulin", sanoi kuningas. "Muuten olisikin ollut perin -surullista. No, sittehän oli, niinkuin olla pitikin. Vai eikö nuori -ritari saanut sydänkäpystänsä?" - - Ei kenkään käsitä moista, - -lauloi kuningatar, ja siihen se laulu loppui. - -"Mitä sillä tarkoitat, rakkahin kuningattareni?" kysyi kuningas. -"Minusta laulu oli kyllin selvä." - -"Herrani ja kuninkaani", vastasi Blanka-kuningatar, "tavallisesti on -tämmöisissä lauluissa aina jotakin, joka jää arvattavaksi. Ja se se -juuri onkin asian sukkela puoli." - -"Kyllä kai!" sanoi kuningas. "Ikäänkuin ei tuosta ymmärrettäisi, että -siinä tuli muhkeat häät. Kiitos laulusta, kyllä se oli huvittava. Ja -nyt minä otan pikku Hookanin kanssani; hänen pitää oppiman ratsastamaan -muillakin hevosilla kuin äitinsä polvella. Lähdetkö minun kanssani -tallimestarin luo, pikku renki?" - -"Lähden, lähden", sanoi poika, hypähti isänsä syliin, ja siihen ne -unohtuivat Margareetat ja koko laulut. - - * * * * * - -Kuningas Valdemarin tytär Margareetta kasvoi isänsä kodissa Tanskassa -viisaaksi pikku prinsessaksi, jolla oli vilkkaat mustat silmät ja -reipas mieli. Jo kuuden vuoden ijässä oli hänellä monta kosijaa, jotka -kaiketi enemmän ajattelivat Tanskan kruunua kuin pikku prinsessaa. Se, -mikä ennen oli salaisuus, oli nyt kaikille tiettynä, sillä ritareja ja -neuvosherroja ratsasteli Ruotsin ja Tanskan kuninkaallisten hovien -väliä neuvottelemassa prinssin ja prinsessan liitosta. Välistä oli -kihlaus sovittuna, sitte se purjettiin ja sitte taas sovittiin -uudelleen. Kymmenen vuoden ijässä Margareetta tuskin tiesi itsekään, -oliko hän kihloissa vai eikö; ylhäiset herrat eivät viitsineet kysyä -täyskasvuistenkaan morsianten mieltä, mitäpä sitte lasten. Pikku -Margareetasta oli hupaista, että häntä niin tavoiteltiin, mutta vielä -hupaisempaa oli hänestä vedellä vanhoja neuvosherroja parrasta, kun he -tulivat hänen isänsä luo kosinta-asioille. Ja silloin prinsessan ankara -hovirouva Mertta antoi Margareetalle vitsaa; sillä siihen aikaan oli -vielä tapana antaa myöskin prinsseille ja prinsessoille vitsaa, milloin -olivat vallattomat. - -Yhdentoista vuoden ijässä läksi Margareetta kauniina kesäaamuna -lapsuutensa ystävän Ingegerd Knuutintyttären kanssa leikkimään isänsä -linnan puistoon, joka oli meren rannalla. Valkoisia purjeita näkyi -ulapalla, ja molempia lapsia huvitti litteiden kivien heitteleminen -pitkin vedenpintaa, että saivat "voileipiä". - -"Nyt leikimme niin", sanoi Margareetta, "että minä heitän yhden kiven -kullekin kosijalleni, ja kenen kivellä tulee enin voileipiä, hänet minä -otan." - -"Niitä kiviä tulee paljo", sanoi Ingegerd. "Minä toivoisin, että -Ruotsin ja Norjan prinssi Hookan saisi enimmän voileipiä." - -"Saammepahan nähdä, miten sukkela hän on", sanoi prinsessa nauraen. -"Nyt minä heitän Meklenburgin kreivin. No, se upposi paikalla, hän saa -heti rukkaset. Kuka sitte?" - -"Brandenbnrgin rajakreivi." - -"Kas niin! Brandenburgin rajakreivillä sain yhden voileivän; siitä en -tule kylläiseksi. Kuka sitte?" - -"Holsteinin herttua." - -"Olkoon menneeksi herttua punatukkineen. Kolme voileipää! Pitänee tästä -ruveta herttuattareksi. Kuka sitte?" - -"Flanderin kreivi." - -"Häh! Flander upposi. Onko vielä ketä?" - -"On Saksin prinssi." - -"Hänkö, jonka nenä on melkein halki miekan iskusta? -- Jopahan! Hänellä -sain neljä voileipää. Jo nyt riittää, Ingegerd. Eihän millään voi saada -enempää." - -"Koetahan vielä; ehkäpä tästä löytyy joku." Ja Ingegerd valitsi oikein -hyvän litteän kiven. - -"Älä luulekaan, että prinssi Hookan koskaan saa edes minun pikku -sormeanikaan", sanoi Margareetta nauraen ja pyörähtäen korkeilla -punaisilla kannoillaan sekä heittäen vallattomasti kiven, katsomatta -sinne päinkään. Mutta Hookan teki kuusi voileipää. - -"Äh", huusivat molemmat tytöt yht'aikaa. - -Silloin rapisi lehdikossa ja nuori, muhkea ritari ratsasti puistoon, ja -hänen kanssansa kullasta ja purpurasta loistavia asemiehiä. Hänen -haarniskansa välkkyi auringonpaisteessa ja valkoinen höyhentöyhtö -häilyi vienossa kesätuulessa. Hän hypähti ratsunsa seljästä maahan, -astui kohteliaasti tyttöjen luo, laskeutui toiselle polvelleen -Margareetan eteen ja sanoi: - -"Kaikkein suloisin neiti, minä olen tullut maiden ja merien yli -osoittamaan teille ritarillista kunnioitustani. Minä olen prinssi -Hookan, ja teidän korkean isänne suostumuksella lasken Ruotsin ja -Norjan kruunut teidän jalkainne juureen." - -Margareetta punastui näistä sanoista, niinkuin olisi jo ollut -kuudentoista ijässä. Mutta koska hän todella vasta oli täyttänyt -yksitoista, rohkasihe hän pian ja sanoi: - -"Sinäkö se teit kuusi voileipää?" - -Prinssi Hookan ei oikein tiennyt, mitä hänen piti vastata niin -hullunkuriseen kysymykseen, jonka kuuli kuninkaallisen morsiamensa -huulilta; mutta huomaten hänen säihkyvistä silmistään, ett'ei hän -suinkaan ollut niin ymmärtämätön, kuin oli olevinaan, sanoi hän: - -"En kuutta voileipää, jalo neiti, vaan kuusi kruunua minä tahtoisin -voivani tarjota teille, jos vain sallisitte minun panna tämän sormuksen -sormeenne." Ja hän painoi arvaamattoman kalliin timanttisormuksen -morsiamen pienoiseen sormeen. - -Neiti Margareetta salli sen estelemättä tapahtua, sillä syystä kyllä -oli nuori prinssi hänen mielestänsä suloisin sulhanen, kuin hän saattoi -toivoa. Mutta niin ilman mitään hän ei tahtonut antautua. Hän päästi -sormuksen sormestaan, oli katselevinaan sitä hyvin tarkkaan ja sanoi: -"Onko tuo harmaata kiveä, tuo tuossa?" - -"Ei, korkeasukuinen neiti", sanoi prinssi, "se on Indiasta tuotu -timantti." - -"Jospa se olisi harmaata kiveä, niin saisin vielä kerran koettaa -onneani", sanoi neiti. Ja samalla hän pyörähti ja viskasi sormuksen -niin kauas mereen, kuin jaksoi. "Näetkös", sanoi hän, "ei tehnyt yhtään -voileipää!" - -"Ei tehnyt sentähden, että se niin vastahakoisesti luiskahti -sormestanne", vastasi prinssi osoittamatta vähääkään kummastusta. -"Mutta", jatkoi hän, "jos sallitte, niin koetanpahan tällä." Ja hän -päästi suuren kultametaljin, joka hänellä riippui ritarivitjoissa -haarniskan päällä, ja viskasi voimakkaasti sen pitkin kirkasta -merenpintaa. Raskas kultaraha hyppeli hyppelemistään, kunnes viimein -painui; voitiin lukea kahdeksan voileipää. - -Silloin ojensi neiti Margareetta kätensä prinssi Hookanille, sanoen: - -"Et sinä varsin huonosti viskaa! Tulevalla kerralla viskelemme -kruunuja." - -Muutamien viikkojen kuluttua olivat prinssi Hookanin ja neiti -Margareetan häät. Ja suuret ja muhkeat ne häät olivat, niitä vietettiin -yli koko Tanskan valtakunnan; turnausleikkejä ja kilpa-ajoja pidettiin, -juotiin viiniä kaivoista ja paistettiin kokonaisia härkiä. Mutta -hääiltana sai morsian Mertta-rouvalta vitsaa, kun puri sulhastansa -suudellessa. - -Margareetta lähetettiin jonkun ajan kuluttua prinssi Hookanin kanssa -Norjaan sen maan kuningattareksi. Mertta-rouva ja vitsa läksivät mukaan -pitämään yhä edelleenkin kuningatarta kurissa. Hyvää se lienee -vaikuttanutkin, sillä kun neiti Margareetta kasvoi ja vaurastui -järkevämmäksi, tuli hänestä viisain ja uljain kuningatar, kuin koskaan -on pitänyt kruunua Pohjolassa. - -Kahdeksan vuoden kuluttua häistä toivat keijukaiset kuningatar -Margareetalle pikku prinssin, jolle pantiin nimeksi Olavi. Hän oli -lempeä ja sinisilmäinen; ratsastaminen häntäkin hyvin huvitti. - -Kerran istui Olavi-prinssi äitinsä polvella, ja äiti lauloi hänelle -tanskalaista laulua, miten ritari Niilo Ebbesen surmasi talonpoikain -kiduttajan kreivi Gertin. Mutta kuningatar Margareetan ääni oli karkea -eikä niin kaunis kuin kuningatar Blankan. - -Kuningas Hookan tuli sisään ja kuunteli vähän aikaa laulua. Silloin -johtui hänelle mieleen oman äitinsä ratsulaulu, ja hän pyysi pojan -polvelleen. - -"Niin laula sinä", sanoi kuningatar. "Minussa ja minun äänessäni onkin -enempi rautaa kuin sinussa." Hookan-kuningas lauloi: - - Nähkääs ratsastajaa! - Blankalla se ajaa. - -"Se oli sinun äitisi", sanoi kuningatar. - -"Oli", sanoi kuningas ja lauloi edelleen. - - Mihin ratsu rientää? - Kosimaan sun vievä - On se neittä sievää. - Mikä nimi armaan? - Margareetta varmaan. - -"Se olin minä", sanoi kuningatar. - -"En tiedä, ymmärrätkö laulun loppupuolta", sanoi kuningas, "se -laulettiinkin vain alun hämmentämiseksi: - - "Hovihin kun saapui hän, - Muut kaikki oli poissa, - Vaan vanha akka koissa." - -"No, sen voit jättää laulamatta", arveli kuningatar. "Mutta miten oli -loppu?" - - "Vaan sulho ei tullut ensinkään", - -"Tulipahan", sanoi kuningatar Margareetta. - -"Niin, tulipa kuitenkin", myönsi Hookan-kuningas. - -Ja sekä kuningas että kuningatar nauroi. Pikku Olavi-prinssi ratsasti -maailmaan isänsä polvella, niinkuin isä oli ratsastanut äitinsä -polvella. Heistä kaikista olisi paljokin kertomista, mutta tämä riittää -laulusta. Senhän tuntee joka lapsi vielä tänäkin päivänä, mutta -monikaan ei tiedä, kenestä se ensi kerran laulettiin. Pikku poika, joka -nyt ratsastaa polvella, ei tunne enää Hookan-prinssiä, joka ratsasti -kosimaan, eikä pikku tyttö, joka laulaa nukelleen Margareetasta, enää -tiedä, kuka se laulun Margareetta oli. Kuninkaat, kuningattaret, -prinssit ja prinsessat kuolevat, niinkuin muutkin ihmiset; mutta -kauniit ja iloiset laulut eivät kuole; ne ratsastavat sävelten siivillä -ajasta aikaan. - - - - -KEDON KUKKIEN LAULU. - - - Me kainoja, pienoja, heikkoja vaan, - Toki vaalivi meit' Isä taivahan, maan. - Hänen vehreän kesk'kesähuonehens me, - Hänen niittynsä, laaksonsa kaunistamme. - - Tapa meillä ei kehrätä, neuloakaan, - Uus on toki meill' yhä vaatetus vaan. - Niin loistanut ei jalo Salomokaan - Kuin meistä yks pieni, jot' tallaellaan. - - Maailmassa köyhänä kärsiä saa; - Hyvä, voimakas Herra tok' niin asettaa, - Ett' on pian haihtuva suurellisuus, - Vaan kestävi halpa ja viattomuus. - - Mist' tunturin honkia suurempina - Näin värejä saisimme hohtavia - Ja tuoksua herttaista niin kuni tuo, - Jota laaksojen kukkivien tomu suo? - - Meill' on maja halpa ja alhainen näin, - Vaan latvamme nostamme taivasta päin. - Se suo valon myös alas loukkohon niin - Kuin tunturin otsihin korkeampiin. - - Me laulaen kiitämme myös Jumalaa - Niinkuin hovit metsien, jotk' humajaa. - Hän kuulevi pyyntömme hiljaiset - Niinkuin ukon pauhinat juhlalliset. - - Jumalassa me emmekö riemuita vois? - Puvustamme ei erkane lehtinen pois - Hänen tahtomattaan; jyvä pienosinkaan - Isän tahdotta ei tule mullaksi maan. - - Rakas, pienonen pilttinen, kiehkurahaps, - Jumalan kevätkukka, sä Jumalan laps - Ole ainian; kevähäs vaikk' ohi on, - Ole Luojasi laps, kuni me, viaton! - - - - -MIRTSA JA MIRJAM. - -(Itämainen tarina.) - - -Oli kerran kuningas Rikkaassa Arabiassa; hänellä oli seitsemän poikaa -ja seitsemän tytärtä. Hänen hovissaan oli paljo imartelijoita, jotka -alinomaa lavertelivat kuninkaalle, että hän oli viisain ja onnellisin -kaikista kuolevaisista. Ja etenkin ylistelivät he häntä onnelliseksi -siitä, että hänellä oli niin monta lasta, ja kaikki niin terveet ja -kauniit, joka kyllä on hyvä siunaus, jos vain lapsilla sen lisäksi on -hyvä sydän. - -Mutta kaukana erämaassa asui viisas mies, dervishi eli -muhamettilaismunkki Enok; hän osasi ennustaa tähdistä. Kerran kyllästyi -kuningas kuulemaan hovimiestensä alinomaa ylistelevän hänen suurta -onneansa ja monia lapsiansa; hän satuloitti kamelinsa ja ratsasti -munkin luo erämaahan. - -"Enok", sanoi hän, "minä tiedän, että sinä olet viisas mies ja rakastat -totuutta; selitä uni, jonka näin viime yönä. Minä näin seitsemän -muhkeaa setripuuta ja seitsemän kaunista taatelipalmua seisovan -telttani ympärillä, mutta kun puolen päivän rinnassa yritin menemään -niiden oksain varjoon, oli kuudessa setripuussa lohikäärmeet ja -kuudessa palmussa käärmeet, ja ne olivat syödä minut; ainoastaan -yhdestä setripuusta ja yhdestä palmusta sain virheetöntä varjoa." - -"Herra kuningas", sanoi munkki, "mitä sanot, ei minua ollenkaan -kummastuta, sillä jo ammoin olen sen nähnyt tähdistä. Kuusi poikaasi ja -kuusi tytärtäsi väjyvät kuin lohikäärmeet ja käärmeet henkeäsi, mutta -seitsemäs poika ja seitsemäs tyttö pysyvät sinulle uskollisina." - -"Hurskas Enok", vastasi kuningas, "se ei ollut hyvä ennustus; kuitenkin -minä otan vaarin sanoistasi ja panen lapsilleni koetuksen, sillä he -ovat siinä ijässä, jolloin näkyy, mitä heillä on mielessä ja -sydämmessä." - -"Tee niin, herra kuningas", vastasi munkki, "mutta tee viisaasti." - -"No, se on tietty", vastasi kuningas, sillä hän luuli olevansa hyvin -viisas, koska hänen hovilaisensa niin sanoivat; ja hän ratsasti -takaisin kuninkaan leiriin. - -Toisena päivänä kutsutti kuningas luokseen kaikki poikansa ja -tyttärensä ja sanoi heille: "Eilen kun olin ratsastamassa erämaassa, -kadotin sormestani kuningas Salomonin sormuksen, joka on suurin aarre -ja jossa on valta henkien yli. Joka minulle tuo sormuksen, hän saa -palkinnoksi kuningaskunnan." - -Heti käärivät prinssit ja prinsessat ylös vaatteensa ja riensivät -kiiruusti erämaahan; mutta nuorin prinssi Mirtsa ja nuorin prinsessa -Mirjam jäivät istumaan telttaan. "Mitä te täällä istutte, kun veljenne -ja sisarenne ovat aarretta etsimässä?" kysyi kuningas. - -"Me palvelemme mielellämme palkattakin isäämme", vastasi Mirjam, "mutta -me odotamme, kunnes veljemme ja sisaremme palaavat, ett'emme riistäisi -heiltä kuningaskuntaa, jos jompikumpi meistä sattuisi löytämään -sormuksen ennen heitä." - -"Laiskat lapset", sanoi kuningas tyytymättömänä, "minä kyllä näen, että -te ette minua rakasta läheskään niin suuresti kuin sisaruksianne. Te -ette saa ollenkaan mennä etsimään minun aarrettani." - -Iltasilla palasivat ne kaksitoista kuninkaanlasta väsyksissä kotiin, -löytämättä mitään. Silloin nauroi kuningas ja sanoi: "se olikin vain -koetus!" Ja hän antoi kullekin prinssille kullatun sapelin ja kullekin -prinsessalle säihkyvistä jalokivistä tehdyn sormuksen, mutta Mirtsa ja -Mirjani eivät saaneet mitään. - -Yöllä näki kuningas uudestaan saman unen ja päätti seuraavana aamuna -panna lapsillensa uuden koetuksen. "Lapseni", sanoi hän, "Persian -kuningas on suuren sotajoukon kanssa tulossa minua vastaan, enkä minä -jaksa häntä torjua. Huomenna hän jo ehkä valloittaa minun maani, teidät -myödään orjiksi ja teidän täytyy lyödä otsanne maahan itämaan mahtavan -ruhtinaan edessä. Sentähden minä annan kullekin teistä kamelin ja -ruokavaroja, minkä se jaksaa kantaa, että te nuoret pääsisitte hengissä -pakoon ja minä vanha jäisin vihollisen käsiin." - -Noista sanoista syntyi teltassa äänettömyys, ja kaikki prinssit ja -prinsessat katselivat hämmästyen toinen toistansa. Mutta vanhemmat -heistä rupesivat kuiskailemaan "se on koetus!" ja vastasivat: "isä, me -jäämme sinun luoksesi!" Ainoastaan Mirtsa ja Mirjam astuivat alla päin -isänsä eteen ja pyysivät kameleja, jotka oli luvattu. - -"Mitä?" sanoi kuningas. "Kaikki muut pysyvät minulle uskollisina, vaan -nuorimmat lapseni, te tahdotte paeta pois isänne kasvoin edestä!" - -"Emme me lähde itsemme tähden, isä, vaan sinun tähtesi", vastasivat -lapset hänen käsiänsä suudellen. - -"Menkää pois minun näkyvistäni, kiittämättömät, älkääkä koskaan enää -palatko!" sanoi kuningas vihastuen. Ja hän ajoi ne molemmat lapsensa -kameleineen pois eksyttävään erämahaan. - -Mirtsa ja Mirjam ratsastivat suruisina vierekkäin eivätkä tienneet -muuta kuin että persialaiskuninkaan tulo oli täyttä totta. He olivat -heti alussa miettineet, mitenkä pelastaisivat isänsä, ja neuvottelivat -nyt siitä tarkemmin erämaata ratsastaessaan. - -"Me ratsastamme sen vieraan kuninkaan leiriin", sanoi Mirjam. "Siellä -minä kumarrun hänen jalkainsa juureen ja suutelen hänen kenkiänsä ja -itken kaikki hänen silkkimattonsa märjiksi, kunnes hän lupaa olla -tekemättä mitään pahaa isällemme." - -"Mutta jos hän ei kuule sinun rukouksiasi, nousen minä kuin nuori -leijona ja surmaan hänet", sanoi Mirtsa. "Silloin jäävät persialaiset -ilman kuningasta ja heidän täytyy paeta takaisin omaan maahansa; mutta -jos he sammuttavat minun elämäni, kuolen minä ilolla, sillä minä olen -pelastanut isäni hengen." - -Niin puhuen ratsastivat he yhä etemmäksi erämaahan, jossa ei ollut -tietä eikä edes polkuakaan; aurinko laskeutui, ja heti oli pilkkosen -pimeä yö ylt'ympäri. Ja samum-tnuli puhalteli yöllä pitkin aroa, -laisten pois kaikki jäljet polttavasta hiekasta. Mutta lapset -ratsastivat yhä edelleen, toivoen viimeinkin pääsevänsä vihollisten -leiriin. - -Hetkisen kuluttua sanoi Mirjam: "Sanos, veljeni, miksi korskuvat -kamelimme ja seisattuvat välistä levottomasti, niinkuin eivät tahtoisi -astua etemmäksi." - -Mirtsa vastasi: "Sentähden korskuvat kamelit, että kuulevat erämaiden -kuninkaan leijonan haeskelevan yöllä saalista. Mutta ole vain rohkea; -leijona on jalomielinen eikä tee meille pahaa niin kauan, kun on -gaselleja ja antilooppeja kylliksi lähteiden luona sen pyydellä." - -Vähän ajan kuluttua sanoi taas Mirjam: "Onkohan joku eksynyt erämaahan, -koska kuuluu tuolta kaukaa pimeästä ihmisen valitusääni?" - -Mirtsa vastasi: "Ole vain huoletta, se on hyena, joka astuu leijonan -jälkiä jakamaan sen kanssa saalista; hyena on pelkuri, minä kyllä -karkoitan sen ruoskallani." - -Jo taaskin sanoi Mirjam: "Nyt taaskin kuuluu ääni aivan läheltä; mutta -se on hirmuinen ääni; mikähän se on veljeni, koska kamelimme yht'äkkiä -seisattuvat ja vapisevat kuin mantelipuun lehti ennen maanjäristystä?" - -Mirtsa vastasi ainoastaan: "Pysy aivan lähellä minua, sisareni; me -jätämme itsemme Jumalan haltuun." Mirjam ei nähnyt pimeässä, miten -kalpea hänen veljensä oli, sillä hän tunsi tiikerin äänen, ja tiikeri -on julmin kaikista erämaan pedoista; se ei jätä koskaan henkiin ketään, -joka vain sattuu hänen kynsiensä tielle. - -Kuitenkin tuli Mirjam levottomaksi, sillä peljättävä ääni tuli yhä -lähemmäksi, ja alkoi rukoilla Allahia, joka arabialaisten kielellä -merkitsee ainoata ja kaikkivaltiasta Jumalaa. "Suuri Allah", sanoi hän, -"meitä on tässä kaksi lapsi parkaa, jotka oma isämme ja koko maailma on -hyljännyt. Meillä ei ole mitään tietä eikä turvaa pimeässä yössä tässä -erämaassa julmien petojen keskellä; sinä yksin olet meidän turvamme ja -suojeluksemme. Ja jos sinä tahdot, ei meille mitään pahaa tapahdu, ja -sinun kaikkivaltias kätesi ohjaa meidät turvallisesti kaikkien vaarojen -läpi. Suuri Allah, käske enkelisi saattamaan meitä hyvään lepopaikkaan, -niin me aamulla auringon noustessa lankeamme kasvoillemme maahan ja -palvelemme sinua aamuruskossa." - -Mirjamin vielä rukoillessa ja Mirtsan sivaltaessa sapelinsa petojen -varalle kuului raivoisa tiikeri kovaa juoksua poistuvan niinkuin paeten -jotakuta, joka oli vielä sitäkin väkevämpi. Ja kamelit lakkasivat -vapisemasta ja läksivät varovaisin askelin astumaan eteenpäin, ja samum -lakkasi puhaltamasta. Silloin sanoi taas Mirjam: - -"Sanos, veljeni, miksi läksivät kamelit astumaan?" - -"En tiedä", vastasi Mirtsa, "vaan arvattavasti sentähden, että kuuma -tuuli on laimennut ja ilma tuntuu viileämmältä." - -"Mutta minä olen näkevinäni kaksi valkoista piirtoa käyvän edellämme, -toisen sinun ja toisen oman kamelini edessä? Mikähän se on, veljeni?" - -"Näen ne minäkin", sanoi Mirtsa; "ehkä ovat pilvistä kumottavan kuun -valoa taikka semmoisia kauneita kiiltomatoja, jotka välistä loistavat, -milloin yöllä tulee kastetta maahan." - -"Ei", sanoi Mirjam, "nyt minä ne näen selvemmin. Siinä on kaksi -valkoista enkeliä, jotka astuvat edellämme ja taluttavat kamelejamme, -ja ne ovat niin keveät ja läpinäkyvät kuin kirkas aamuinen ilma. -Kiittäkäämme Allahia, veljeni, nyt olemme vesilähteen luona; minä jo -näen palmuja ja vettä enkelien valossa." - -Mirjam oli oikeassa; he olivat saapuneet erämaan kosteikkoon, -laskeutuivat kameleiltansa maahan, antoivat niille vettä ja laittoivat -itselleen yöksi leposijan. Mutta Mirtsa ei vieläkään ollut peloton, -sillä hän tiesi monta eläintä, sekä hyvää että pahaa, käyvän -semmoisista paikoista juomassa. Ja hänen lähestyessään puroa nousi -täyskuu valasemaan suurta aavikkoa ja vehreää kosteikkoa, ja puro -välkkyi kuin pitkä hopeakudos kuutamassa. Mutta pitkin puroa oli pää -pään vieressä, moneen tuhanteen asti; niin paljo aron eläimiä oli -tullut juomaan purosta. Mirtsa näki suureksi ihmeekseen leijonan -seisovan rauhallisena pelkurin gasellin vieressä, hyena seisoi -metsävuohen vieressä, tiikeri aran antiloopin vieressä, mutta ei -kellään näyttänyt olevan mielessä pahaa naapuriansa kohtaan eikä pelkoa -toinen toisestansa. - -"Huh", sanoi Mirtsa, "eihän tässä kukaan voi nukkua; tässä on -kumppaneja enempi, kuin olisi tarpeenkaan, ja muutamiin heistä ei ole -juuri luottamista." - -"Ole huoletta, veljeni", sanoi nyt Mirjam vuorostaan. "Etkö näe, että -valkoiset enkelit kirjoittavat merkkejä eläinten otsaan, ett'ei -kenenkään pidä tänä yönä tekemän pahaa toisellensa? Sentähden -nukkukaamme ihan rauhassa palmun juurella. Allahin käsi suojelee meitä, -nukkuessamme." - -Ah, miten oli kaunista ja vilpoista, kun Mirtsa ja Mirjam heräsivät -auringon noustessa palmujen ja metsäviikunapuiden alla vehreässä -kosteikossa, joka oli keskellä, suurta erämaata! He polvillansa -kiittivät Allahia, niinkuin aina muulloinkin tekivät joka aamu ja ilta, -ja kiittivät erämaan ja maailman Luojaa suojeluksesta pimeänä yönä, kun -pedot makasivat heidän ympärillään niinkuin kesyt lampaat. Pienet, -kultasiipiset linnut lauloivat ylt'ympäri puissa kiitosta Allahille; -Pohjolan pääskyt lentelivät veden päältä suvenkorentoja pyydellen ja -purossa uiskenteli kaksi valkoista joutsenta, jotka myöskin olivat -paenneet sinne Pohjolan talvea tuolta kaukaisesta Suomesta. Arabiassa -ei ole koskaan talvea, mutta ei koskaan kevättäkään; erämaan lapset -eivät koskaan tiedä mitään vilusta, mutta eivätpä he koskaan saa nähdä -kevään sulouttakaan. - -Lapset kylpivät lähteessä, juottivat kamelinsa, poimivat taskunsa -täyteen taateleja, täyttivät nahkaleilinsä vedellä ja ratsastivat -aavalle erämaalle etsimään persialaiskuninkaan leiriä ja pelastamaan -isäänsä, Rikkaan Arabian kuningasta. - -"Ratsastakaamme auringon nousua kohti", sanoi Mirtsa, "sillä -persialaiset asuvat aamuruskon maassa, ja sieltä me heidät löydämme." -Mutta hänellä oli lyhempi kärsivällisyys kuin sisarella Mirjamilla, ja -hän jo alkoi ikävöidä matkan loppua. - -Kun päivä nousi ylemmäksi, alkoi aurinko taas polttaa keltaista hietaa, -ja ilma tuli yhä kuumemmaksi, eikä ollut yhtään puuta eikä mitään -varjoa niin pitkällä, kuin silmä kantoi, hietamäkiä vain kaikkialla -pitkät, pyöreät ja siloiset jonot. Mirtsa alkoi katsella levottomasti -ympärilleen ja Mirjam kysyi taas, niinkuin hänellä oli tapana kysyä: -"Sanos, veljeni, miksi on niin raskas hengittää, ja mikä tuo suuri, -kellertävä pilvi on, joka nousee etelästä ja tulee yhä lähemmäksi?" - -"Allah on suuttunut meihin", vastasi Mirtsa. "Se on hietapyörre, joka -tulee päällemme samum-tuulen kanssa, ja jos emme laskeudu maahan -kameleiltamme, niin kuolemme varmaan." - -Molemmat lapset hyppäsivät alas satulasta ja asettuivat kamelien -suojaan, jotka laskeutuivat pitkälleen, selkä tuulta vasten. Tuskin oli -se tehty, kun se kellertävä, suuri pilvi jo oli heidän päällänsä kuin -tiheä peite. Se kohisi heidän ylitsensä jyrisevän ukkosen tavalla, -niinkuin hävittävä raesade ja kuin pauhaava meri. Ilma muuttui kuumaksi -kuin hehkuvassa uunissa ja joka hietajyvä tuntui polttavan kuin -tulikipinä. Samalla kirkas päivä äkisti musteni, niin ett'ei voinut -mitään nähdä, ja pauhu sotki kaiken kuulemisenkin. Siinä ei ollut muuta -neuvoa kuin peittää päänsä niin hyvästi kuin mahdollista, koska hieno, -kuuma hiekan tomu muuten olisi tunkeutunut silmiin, nenään ja suuhun. - -Kuusi minuuttia tuo aron hirmuinen hietamyrsky kesti; sitte ilma -jälleen kirkastui, ja Mirjam ensin hennoilla käsillään kaivoi itsensä -ylös hietakasoista, joihin he olivat hautautuneet. Sitte auttoi hän -ylös myöskin Mirtsan. - -"Ah, miten iloitsen, että elämäsi henki vielä on sinussa", sanoi hän. - -"Niin", sanoi Mirtsa, "mitäpä on apua meidän elämisestämme, kun -kamelimme ovat kuolleet? Mirjam raukka, nyt täytyy meidänkin molempain -kuolla, kun erämaan laivat eivät ole enää meitä kantamassa hietameren -yli, ja meidän jälkemme hautautuvat aavikkoon." - -"Älä menetä rohkeuttasi", sanoi Mirjam, alkaen hurskaudessaan lohduttaa -veljeänsä. "Koko maan päällä ei ole yhtään eläintä, joka niin kestäisi -kuumuutta kuin kameli, jota sanotaan hietameren laivaksi; ja nekin nyt -ovat kuolleet, vaan me kuitenkin elämme. Siitähän näemme, että Allah -suojelee meitä päivän kuumuudessa niinkuin yön pimeässäkin. Nyt juomme -leileistämme, että tomu huuhtoutuu pois, ja jatkamme matkaamme -jalkaisin Jumalan enkelien suojassa." - -Mirtsa oli vaiti. He joivat leileistään viimeiset vesipisaransa, joka -heitä hyvin vahvisti, ja läksivät astumaan paksussa hiekassa ja -polttavassa auringonpaahteessa. - -Hetkisen kuluttua sanoi Mirtsa: "Mitä maksaa astua etemmäksi? -Laskeutukaamme hiekalle kuolemaan." - -"Ei", sanoi Mirjam, "me astumme pelastamaan isäämme. Tässähän on -strutsi-linnun jäljet hiekassa; astukaamme niitä myöten." - -He astuivat kappaleen matkaa, ja taas sanoi Mirtsa: "Nyt ovat minun -voimani lopussa; nyt saatamme jo kuolla." - -"Ei", sanoi Mirjam, "meidän pitää pelastaman isämme. Tuollahan on kasvi -kuivassa hiekassa, se on Jerikon ruusu, joka viheriöitsee vaikka sata -vuotta kuivana oltuaan, kun vain saa vähäsen vettä, ja katsos, nyt se -viheriöitsee." - -Taas astuivat he edelleen ja Mirtsa tahtoi taas heittäytyä hiekalle -kuolemaan, mutta silloin kuunteli Mirjam tuulen päältä päin ja sanoi: -"Minä kuulen kamelien raskasta astuntaa hiekassa: meidän pitää vielä -elää ja pelastaa isämme." - -Kohtapa jo suuri karavaani lähestyikin hietamäkien takaa ja tapasi -molemmat lapset astumasta aavikkoa. Rikas kauppias, joka karavaania -johti, armahti raukkoja, otti heidät kameliensa selkään ja kysyi, mihin -he olivat menossa. - -"Me olemme matkalla Persian kuninkaan luo", vastasi Mirtsa. - -"No, sitte saatte seurata minua", sanoi kauppias, "sillä minäkin -matkustan Persian pääkaupunkiin Teheraniin ja minä olen päässyt suuren -kaanin suosioon, joka minulta ostaa elefantinluuta ja kultahiekkaa." - -Se oli Mirtsasta ja Mirjamista hyvä apu. He kiittivät siis kauppiasta -ja läksivät mielellään hänen kanssansa, toivoen saavansa isänsä -pelastetuksi. - -Neljäkolmatta päivää oli kulunut, kun lapset täten viimein saapuivat -Persian pääkaupunkiin, ja seuraavana päivänä kauppias heidät vei -kuninkaan kultalinnaan. - -Kuningas istui elefantinluisella valtaistuimellaan, kaksi kesyä -leijonaa jalkainsa juuressa, ja viittaamalla käski lapsia sanomaan -asiansa. Mirtsa ja Mirjam punastuivat kuin ruusut, ei niin paljon -kuninkaan tähden (sillä olivathan he itsekin kuninkaan lapsia), kuin -hänen leijonainsa tähden; mutta viimein astui Mirjam esiin, heittäytyi -maahan kuninkaan eteen, suuteli hänen tohvelejansa ja sanoi: - -"Herra kuningas, me olemme kuulleet, että sinä aiot ahdistaa sodalla -meidän isäämme, Rikkaan Arabian kuningasta, surmata hänet ja tehdä -hänen lapsensa orjiksi; mutta se olisi hyvin pahasti tehty, herra -kuningas. Ja sentähden me olemme tulleet tänne rukoilemaan sinua -olemaan tekemättä pahaa meidän isällemme, vaan anna ennemmin vihasi -kohdata meitä hänen sijaansa, surmaa meidät ja anna isämme elää. Mutta -jos ennemmin tahdot pitää meitä orjinasi, niin minä yöt päivät ajan -pois kärpäsiä kuninkaallisen valtaistuimesi ympäriltä, ja veljeni -Mirtsa on puolustava sinua kaikkia vihollisiasi vastaan, sillä hän on -niin väkevä kuin paraimmat leijonasi, herra kuningas; mutta säästä -isämme henki." - -"Ja jospa minä nyt en kuule rukouksianne", sanoi kuningas, "mitä te -sitte teette?" - -"Silloin minä taistelen sinun kanssasi isäni hengestä", sanoi Mirtsa; -"ja minä kukistan sinut valtasi kukkulalta, niin totta kuin Allah -kuulee vanhurskaan rukoukset." - -"Hyvä", sanoi kuningas, "minä ajattelen asiaa seitsemän vuotta enkä tee -sill'aikaa mitään pahaa isällenne. Mutta teidän pitää oleman minun -orjinani, kunnes minä asian päätän." - -Siihen lapset tyytyivät, ja heidät otettiin orjiksi kuninkaan hoviin. -Seitsemän vuotta he siinä saivat tehdä monta kovaa työtä. Prinssi -Mirtsan täytyi joka yö kiillottaa kuninkaan haarniska aamuksi ja -prinsessa Mirjamin piti joka päivä laista kuningattaren lattia. Ja sitä -kesti seitsemän vuotta. Mutta sill'aikaa lapset kasvoivatkin suuriksi -ja kukoistaviksi kuin nuoret setripuut ja kärsivät kaikki ilolla isänsä -tähden. - -Kun seitsemän vuotta oli kulunut, sanoi Mirtsa kerran Mirjamille: "Nyt -on aika kulunut ja kuningas on tehnyt päätöksensä; niinpä minä en tahdo -kauemmin enää orjana palvella." - -Mirjam sanoi: "Vaikka vielä olisi palveltava kolme kertaa seitsemän -vuotta lisäksi, niin minä mielelläni palvelisin rakkaan isämme tähden." - -Samassapa jo kuningas tulikin sisään ja sanoi: "Nyt te olette minua -uskollisesti palvelleet seitsemän vuotta. Nyt näen, että teillä on -uskollinen sydän, niinkuin kaikilla ihmisillä pitäisi olla, ja te -olette uhranneet kaikki nuoruutenne ruusut rakkaudesta isäänne kohtaan. -Sentähden minä teille kerron uutisen kotimaastanne. Teidän kuusi -veljeänne ovat kavalasti ottaneet kiinni isänne ja panneet hänet syvään -vankitorniin, ja teidän kuusi sisartanne vartioivat miehinensä tornin -ovella ja antavat isällenne ainoastaan yhden taatelipalmun päivässä -ruoaksi, että hän viimein kuolisi nälkään. Mutta teidän uskollisuutenne -tähden lähetän minä sotajoukon vapauttamaan isäänne. Sinä, Mirtsa, saat -johtaa minun sotajoukkoani ja sinä, Mirjam, saat päästää vangin -kahleet. Allahin tuomiot ovat vanhurskaat: uskolliset ja kiitolliset -lapset palkitsevat, mitä uskottomat ja kiittämättömät ovat rikkoneet -vanhempiansa vastaan." - -Niinkuin kuningas sanoi, niin tapahtui, ja kohta läksi persialainen -sotajoukko kameleineen ja elefantteineen Mirtsan johdolla matkaan. -Mirjam ratsasti nuoren kamelin seljässä kullankirjaisella satulalla ja -helmisuitsista pitäen, ja kuusi neekerityttöä kampasi joka päivä hänen -tukkaansa ja kuusi maurilaista orjaa astui vieressä suuria -päivänvarjoja kantamassa, jotka suojasivat puolipäivän paahtavalta -kuumuudelta. - -Sill'aikaa istui Rikkaan Arabian kuningas, Mirtsan ja Mirjamin isä, -harmaana vanhuksena, suruisena ja nälkäisenä ikävässä vankitornissaan, -katsellen ulos pienen ikkunan rautaristikon lävitse. Kerran sitä -pimitti mies, joka seisoi ulkopuolella, ja se oli satavuotinen -Enok-munkki. - -"Kuinka voit, herra kuningas?" kysyi munkki. - -Rikkaan Arabian kuningas vastasi hänelle: "Enok, muistatko vielä minun -uneni? Onnelliset ne, joille Allah ei ole koskaan lahjoittanut lapsia, -sillä heidän ei tarvitse kasvattaa käärmettä povellansa." - -"Ei", sanoi munkki, "ne ihmiset ovat onnelliset, joille Allah on -antanut hyviä, uskollisia ja kuuliaisia lapsia, sillä ne ovat kuin -kultajyvät köyhän miehen huoneessa ja kuin kalliit helmet kuninkaan -kruunussa. Mutta sinä, herra kuningas, tahdoit ostaa lastesi rakkauden -kuningaskunnan lupauksilla, ja katso, he ovat riistäneet sinulta sekä -valtakunnan että rakkauden." - -"Ah", sanoi kuningas, "minulla oli kaksi lasta, joita rakastin enimmin, -mutta he eivät kestäneet koetusta, vaan luopuivat minusta ensinnä -kaikista. Ja nyt minun silmäni eivät enää näe päivän valoa, sillä -lapseni antavat minulle ainoastaan yhden taatelin päivässä syödä ja sen -verran vettä juoda, kuin kyyhkynen juo vilpoisena aamuhetkenä. Sanos, -Enok, etkö kuule Allahin ukkosen tulevan pilvistä rankasemaan pahoja -lapsia?" - -Munkki vastasi: "Minä kuulen tyttäriesi soittavan ja laulavan pidoissa -kuninkaan teltassa." - -Kuningas sanoi; "Etkö näe ukontulenkaan lyövän taivaasta maahan?" - -Enok vastasi: "Minä näen jotakin välkkyvän tuolla ylhäällä -juhlahuoneessa; sinun poikasi ne siellä koettelevat uusia -kultakruunujansa." - -Taas sanoi kuningas: "Allah on kuollut, muutenhan ei tämmöistä koskaan -tapahtuisi maan päällä. Jos et näe mitään muuta, niin minäkin tahdon -kuolla, sillä lasten kiittämättömyys valmistaa vanhempien haudan." - -Mutta Enok vastasi: "Odota vielä vähän, herra kuningas, ehkäpä onkin -Allah vielä hengissä. Minä näen tomupilven nousevan erämaan reunalta ja -jotakin välkkyy auringon paisteessa kuin teräskeihäät." - -"Lähestyykö se?" kysyi kuningas. - -"Niin se lähestyy kuin raesade maisivainion ylpeäin ohdakkeiden päälle. -Nyt jo huomaan ratsastajia, kameleja ja elefantteja. Se on suuri -sotajoukko, herra kuningas, ja ensimäisenä ratsastaa muhkea prinssi ja -hänen jäljissään kaunis prinsessa kulta- ja helmipuvussa. Mutta -ylhäältä kuninkaan teltasta kuuluu huutoa ja aseiden kolinaa. Sinun -poikasi ovat riitautuneet kruunuista ja tyttäriesi harput on miekka -musertanut." - -"Niinpä minä vielä vähän odotan", vastasi kuningas. - -Ja silloin kuului aina vankitorniin asti aseiden kalsketta, niinkuin -raesateen piiskatessa Sinain vuorta, sillä kuusi prinssiä ja kaikki -hoviherrat olivat sivaltaneet miekkansa toinen toistaan vastaan, eikä -kukaan huomannut vieraan sotajoukon lähestymistä, ennenkuin koko leiri -oli ympäröity ja vieras prinssi vaati avaamaan portteja. Ei kukaan -vastannut. Hän valkoisella ratsullaan viipyi portin edessä, kunnes -aseiden kalske sisällä viimein vaikeni. Silloin hän murratti portin -auki ja mitä näki hän! Kaikki; kauniit teltat olivat verissä ja täynnä -ruumiita. Kaikki kuusi prinssiä ja heidän hoviherransa olivat -kruunuista riidellessään tappaneet toinen toisensa ihan viimeiseen -mieheen, ja kaikki kuusi prinsessaa olivat kuolleina rikottujen -harppujensa vieressä. - -Mutta vieras prinssi ratsasti kuninkaan vankitornille ja suuteli hänen -kättänsä, päästi irti hänen kahleensa ja talutti hänet hellästi ulos -vehreään puistoon; siellä hän sai kuulla, mitä oli tapahtunut -kuninkaallisessa asunnossa. "Ah", huokasi kuningas, "nyt minä olen -vanha, lapseton mies, jolla ei enää ole mitään, jota rakastaa maan -päällä. Jospa minä olisin kuollut ja minun uskottomat lapseni vielä -eläisivät!" - -"Herra kuningas", sanoi prinsessa, "mitäpä sanoisit, jos Allah antaisi -sinulle uskollisia lapsia niiden sijaan, jotka olet kadottanut?" - -"Ei, se ei ole mahdollista", sanoi kuningas. "Olihan minulla tosin -vielä yksi poika Mirtsa ja yksi tytär Mirjam, mutta he jo ammoin -minusta luopuivat." - -Silloin ei prinsessa Mirjam enää voinut pidättää kyyneliänsä, vaan -halasi isäänsä, suuteli häntä ja kertoi hänelle kaikki, ja prinssi -Mirtsa lankesi polvilleen isänsä eteen ja antoi hänelle takaisin -valtakuntansa. Vanha kuningas tuli niin iloiseksi, siunasi uskollisia -lapsiansa ja pyysi heitä ottamaan haltuunsa valtakunnan; mutta -uskottomat lapset makasivat kaikki kuolleina ja heidän ruumiinsa -poltettiin tulella, sillä kiittämättömät lapset ovat raskain taakka, -kuin maan päällä voi olla. - -Ja satavuotinen Enok-munkki siunasi Mirtsaa ja Mirjamia, että he, -niinkuin Jumalan neljäs käsky lupaa, kauan eläisivät maan päällä; ja -siihen se tarina loppui, ja Allah elää vielä tänäkin päivänä. - - - - -JÄTTILÄISSATU. - - - Ol' ennen jättiläinen vanha, vankka, - Kymmentä syltä pitkä ukko-ranka. - Ja pohjoismetsiss' asui voimakas - Tuo jättiläisten aimo kuningas. - - Häll' oli honka-, vuori-, louhimaita, - Ja karhut, hukat, kotkat voi hän kaita, - Työ paha hänestä, jos ihminen - Vain koski hänen metsääns kauniisen. - - Hänellä akka, vanha niinkuin vuori. - Ja vaarain jättilaulut tais se muori, - Ja kun hän lauloi erämaalle, niin - "Kas, ukko jyriseepi!" sanottiin. - - Iloksi ukollen ja akallenkin - Myös oli heiliä pikku poikanenkin, - Kaks syltä pitkä vain, ja maitoa - Se kerrallaan joi kaksi korvoa. - - Ei leikkiin menemistä vanhain kanssa, - He kumoon saivat vuoret voimillansa, - Tempoivat hongat sauvaks kulkeissaan, - Merissä vettä heille polviin vaan. - - Vaan kun he katseen pikku poikaan loivat, - Kuin kanto sammaleen he hymyn soivat: - Hienoista poikaa, sievää, pyöreää! - (Se painoi neljätoista leiviskää.) - - Ei tiennyt kenkään ihmislapsi täällä, - Mi oli nimi aimo jättiläällä; - Se syntysana hänen voimansa - Perustus oli ja myöskin sukunsa. - - Saapuipa Pyhä Lauri rantaan kerran, - Saattaakseen sen maan pakanat luo Herran - Ja Jumalalle kirkon laittaakseen, - Sen alttarille uljaan koristeen. - - Ei aineita; työ kulki hitaisesti, - Ja jättiläinen nauroi ilkkuisesti. - Hän sanoi: "moisen myyränkuoppasen - Kolmessa päivässä mä tekasen." - - "No," lausui Lauri, "laita kirkkosemme; - Ykskaikki, kun vain Herraa palvelemme. - Min palkan tahdot, tehtyäsi sen?" - "Sun silmäs!" kuului vastaus pikainen. - - Pyhimys virkkoi innoin: "senkö verran? - Ilolla kaikkeni suon hyväks Herran; - Rakenna, hyvä mies! Mä kernaasti - Lahjoitan sulle valon silmäini." - - "Niin olkoon", ärjyi tuo, ja muurausta - Het' alkoi, laittain kirkon perustusta. - Hän höyrysi, kun muuriin ahkeraan - Hän vuorta särki nyrkin-iskullaan. - - Ja määräaikaan kirkko valmistuikin - Uljaaksi, jotta Lauri riemastuikin; - Vaan synti sentään oli hänestä - Sen tekijälle suoda silmänsä. - - Hän silloin kuuli ääntä samanlaista - Kuin meren maininkia vienonlaista: - Noin hellin jättiläisen akkapa - Pojalleen lauloi metsän lauluja. - - Hän lauloi: "nuku, iltapilvein nuori! - Viel' isäs valta vahva on kuin vuori, - Viel' ihmiset ei tiedä ollenkaan, - Ett' on Finn kuninkaana erämaan." - - "Finn?" tuumi pyhimys. "No, mitä kuulen! - Salaisuus jokin siinä on, mä luulen; - Koettaa mielin, min se vaikuttaa." -- - Aamulla työllens jättiläinen saa. - - "Kas, koira, nyt on kirkko valmis aivan, - Molemmat silmäs saan nyt palkaks vaivan!" - -- Pyhimys virkkoi: "saat ne kylläkin; - Vaan jutelkaamme hiukan, ukko Finn!" - - Se sana vuoret, kivet peitti savuun - Ja räiski tulta metsäpuiden havuun. - Kuin kivi seisoi siinä itse Finn. - Sen liikkumatta kädet, jalatkin. - - Hän vihdoin joutui valtaan raivon, vihan - Ja vannoi: "murran koko kirkon ihan!" - Hän tarttui patsaihin, ja temppeli - Tuo suuri, korkea nyt tärisi. - - Voi, pyhä templi sortuu! Malta, malta! - Jo voittaa jättilään ja peikkoin valta! -- - Ei, kuuleppas, jo tornikellot soi, - Kivenä Finn on, liikkua ei voi. - - Niin; alla Lundin kirkon alusholvin, - Mi säilynyt on nykyisihin polviin, - Kaks kivihaamua on vieläkin: - Ne ovat ukko ynnä akka Finn. - - He kuollein käsin syleilevät siellä - Patsasta kahta kirkkoholvin vielä; - Vaan Lundista läks kristinoppi nyt, - Se pohjoismaisen yön on häätänyt. - - Sai Lauri silmäns pitää. Vaan ei näistä - Ajoista nähty muuta jättiläistä - Kuin yksi ainoa, ja arvaa ken! - Tuo äsken nimitetty poikanen. - - Hän aivan yksinään jäi metsään laajaan. - Nyt kaskenlyöjät ynnä aurat taajaan - Haaskaamaan saapui hänen korpeaan; - Suureksi, vahvaksi, hän kasvoi vaan. - - Harventui Ruotsi, koitti aamutähti: - Hän halki meren kahlaamahan lähti. - Toist' erämaata sieltä hakemaan - Ja saapui vidoin rantaan Suomenmaan. - - [Suomi = Finland eli Finnin maa.] - - Se hänen isäins koti, sama juuri - Myös nimeltään kuin hänen isäns suuri. - Ja satapeninkulmaisella sen - Kankaalla tila hällä kylläinen. - - Ja vihdoin tännekin kun joukko saapui - Rististä saarnaamahan munkkikaapuin, - Ja kynti aura, jauhoi myllykin, - Ja iski kirves, niitti vikahdin; - - Niin nuori jättiläinen kauemmaksi - Etääntyi korven kodin vartiaksi. - Hän vielä asukas on tämän maan. - Ihmistä vastaan sotii toisinaan. - - Kun pellon vilja runsahalta näyttää, - Hän pohjatuulen sitä syömään käyttää; - Kun kasvaa rikas aatteen tähkäpää, - Sensuurin saksineen hän lähettää. - - Pimeys, erämaa häll' ilon tuottaa. - Mit' auttaa meitä valohonkaan luottaa, - Kun kenkään häll' ei tiedä nimeä, - Mi tuntematon on kuin Finnillä? - - Jos, lapset, joku teistä tahtoo koittaa - Kuin Pyhä Lauri jättiläistä voittaa, - Niin tietkää: katsoa ei autakaan, - Jos joutuis silmänsäkin antamaan. - - Ken Suomesta yön poistaakseen sen jalo - Työn tekee: antaa silmäinsäkin valon? - Ken uhraa kätensä ja hengenkin, - Laittaakseen tänne valon temppelin? - - Ken todella sen tehdä halajaapi, - Se jättiläisen nimen kuulla saapi, - Saa syntysanan, joka muuttaapi - Tuon jättiläisen kivipatsaaksi. - - Työ suuri vaatii suurta uskallusta, - Elämän, onnen, kaiken uhrausta, - Päätöstä varmaa, tointa rohkeaa; - Niin jättiläisten mahti raukeaa. - - - - -JOULUKUUSI. - - - Isäni vuorten valtia - Ja jättiläinen oiva! - Mun äitin mättään kanerva, - Kuin ilta purppuroiva. - Mun siskoin tähti taivainen, - Vaan veljein koski kuohuinen, - Säveltä Ahdin soiva. - - Kankaalla kasvoin kauniisti - Luon' järven syvän kovin. - Valt'istuimeni tunturi - Muodosti, hongat hovin. - Valaisi tähti latvassain, - Ja kuuhut riippui oksallain - Ja huurre helmin somin. - - Mä metsän prinssi suorana, - Iloisna kasvoin, elin. - Oravan muistan: rannalla - Se riemuin hypiskeli. - Latvassain rastas raksutti, - Ja kaiku amen vastasi, - Kun metsä rukoeli. - - Talvella joulutähtineen - Sai poika vierelleni, - Mua katsoi: kuoreen, ytimeen - Sen kirveen-isku meni. - Vehreenä kaaduin, nuorna niin, - Iloksi muille kanerviin; - Sep' oli mielelleni. - - Ja silloin herrastalohon - Minulle tuli retki. - Sain siellä äitin hoitohon, - Sain sievät seppeletki. - Kuin morsian mä puettiin - Somasti silkkiin, kukkasiin, - Kun oli juhlahetki. - - Sain sisään joulu-iltana, - Kun tulet loisti siellä - Ja lapsijoukko huimana - Siell' leikki riemumiellä. - Mä muistin kankaan autian - Ja rastaan laulun, oravan; - Niit' ikävöitsin vielä. - - Riemusta muiden riemuitsin - Mä muuten surevainen. - Vaan myöskin mulle enkelin - Soi laulu taivahainen; - Kerubin valkosiivestä - Sai heijastusta heleintä - Mun oksain vihantainen. - - Unohdun, ystävittä jään, - Kun jonkin päivät meni. - En takaisin mä metsäänkään - Voi mennä juurelleni. - Nuoruuden kevähällä mä - Pois kuihdun; yhtään kyyneltä - Ei suoda muistokseni. - - Tok' iloitsen mä, että sain, - Laps, tähtes uhrautua. - Se suurempaa kuin paikallain - Kuninkaaks vaurastua, - Uljaasti pilviin kasvaen, - Tiedotta, kuink' on riemuinen, - Ken iloittaa voi sua. - - Itsensä antaa alttiiksi, - Se ilo suurenlaista. - Kaikk' antaa muiden hyväksi, - Eik' itse saada maistaa, - Se ilo -- jota Jumala - Vain lapsilleen suo taivaassa -- - On enkel'ilon laista. - - - - -PAREMPI TIE. - - -Oli kerran luutamummo, jolla oli kaksi lasta, Putteli ja ja Tytteli. -Putteli oli poika, vaan Tytteli tyttö. Eräänä päivänä oli mummo -ansainnut 20 penniä ja hän sanoi lapsille; "Tässä on kaksi kymmenen -pennin rahaa: menkää kaupunkiin ostamaan leipää!" - -Lapset eivät olleet koskaan ennen käyneet kaupungissa ja he sentähden -kysyivät tietä. "Se ei ole mikään kumma", sanoi mummo. "Astukaa ensin -suurta maantietä, ja kun tulette katajamäen kohdalle, eroaa kaksi -haaraa. Astukaa sitte sitä tietä, joka on parempi." - -Se oli lapsista hyvä neuvo ja he läksivät iloisesti astumaan -rahoinensa, sillä olihan hauska päästä kerran kaupunkiin. - -Kun he pääsivät katajamäen kohdalle ja näkivät edessänsä kaksi tietä, -alkoivat he itsekseen ajatella, kumpikohan tie se nyt on parempi. Mutta -molemmat näyttivät heistä yhtä hyviltä ja he seisattuivat neuvottomina -hetkiseksi arvelemaan. - -Silloin istui leppälintu koivussa oikean tien varrella ja lauloi: -kuivaa leipää, kovaa leipää, kviririvit! Mutta varis istui katajikossa -vasemman tien varrella ja raakkui: rinkilöitä piparkakkuja, rinkilöitä -piparkakkuja, koa, koa! - -"Kuules, Putteli", sanoi Tytteli, "leppälintu laulaa kuivaa leipää; -paras on mennä sinnepäin ja suorittaa asiamme." - -"Ei", sanoi Putteli Tyttelille, "varis lupaa rinkilöitä ja -piparkakkuja. Sehän tie tietysti on parempi." - -Lapset eivät voineet sopia, vaan päättivät ottaa kumpikin -kymmenpennisensä ja lähteä edelleen eri teitä. - -Mutta kaikki tiethän ne Roomaan vievät, ja molemmat tiet veivät -tässäkin kaupunkiin. Astuttuaan kotvasen tuli Putteli toiselle -kaupungin portille, ja siinä istui matami pöydän vieressä ja huusi: -"kaksi pennistä, kaksi pennistä!" - -Mitähän tuossa on? ajatteli Putteli ja astua tallusteli matamin pöydän -luo. Siinä häneltä silmät vasta aukesivat, sillä pöytä oli ladottu täpö -täyteen piparkakkuja ja pieniä rinkilöitä nauhoissa. "Saanko kaksi -rinkilää pennistä?" kysyi Putteli. - -"Saat", sanoi matami. "Piparkakut maksavat kaksi penniä, vaan menkööt -yhdestä." - -"Ah, miten huokeat!" ajatteli Putteli itsekseen. "Miten äiti ihastuu, -kun saa niin paljon hyvää niin vähällä rahalla!" Ja hän osti puolella -rahallansa rinkilöitä; -- montako hän sai? -- ja lopulla hän osti -piparkakkuja; -- montako hän niitä sai? - -Sitte läksi Putteli katselemaan kaupunkia, ja se oli hyvin merkillinen. -Siellä oli korkeita kartanoita, koreita mamseleja ja kiiltäviä -messinkipeilejä kaikissa puodinikkunoissa. Kas, se oli jotakin! Putteli -katseli katselemistaan, ja hänelle alkoi jo tulla nälkä. - -"Saattaisinhan syödä yhden rinkilän, kun ovat niin huokeita. Mutta ei -muuta kuin yhden!" ja hän söi rinkilän. - -Vähän ajan perästä oli hänellä taas nälkä ja mieli teki lisää. -"Voisinhan maistaa piparkakunkin, koska matami tinki", ajatteli hän. -"Mutta ei muuta kuin yhden!" Ja hän söi myöskin piparkakun. - -Mitä enemmän hän söi, sitä enemmän rupesi nälkä tuntumaan. Ja niin meni -taas yksi rinkilä ja yksi piparkakku. Mutta ei muuta kuin yksi. Sitte -alkoi Putteli arvella jo kotiin lähtöä, sillä ilta oli jo tulossa. - -Putteli astuskeli hitaasti kotiin päin, sillä häntä väsytti ja nälkä -oli myöskin. Ja rinkilä ja piparkakku toisensa jälkeen menivät samaa -tietä alas hänen pikku vatsaansa, mutta vain yksi kerrallaan. Sillä -joka kerran maistaessaan ajatteli hän: ei muuta kuin tämä! - -Viimein oli hänellä enää yksi rinkilä ja yksi piparkakku taskussa -jäljellä. "Niin, yksihän se vain enää on", ajatteli hän, "eikä se -kuitenkaan riitä kaikille illalliseksi." Ja hän söi siis viimeisenkin. - -Putteli saapui viimein kotiin, ja siellä istuivat luutamummo ja Tytteli -tyytyväisinä syömässä illallista siitä leivästä, jonka Tytteli oli -ostanut. Sillä Tytteli oli tullut kaupungin toiselle portille ja siellä -heti suorittanut asiansa leipurin puodissa. - -"No, Putteli", sanoi luutamummo, "missä on leipä?" - -Putteli pyöritteli lakkiaan, niin että se rypistyi aivan -nelikulmaiseksi, ja alkoi kertoa kaikista kaupungin ihanuuksista, -suurista kartanoista, koreista mamseleista ja kiiltävistä -vaskipeileistä, joita riippui puodinikkunoissa. - -"Mutta missä on leipä?" kysyi luutamummo. - -Putteli teki lakkinsa nelikulmaisesta kolmikulmaiseksi ja kuvaili -matamia, joka istui pöytänsä vieressä kaupungin portilla, ja miten -uskomattoman huokeasta hän möi kaikkein parasta tavaraa. - -"Mutta missä se sinun leipäsi on?" kysyi mummo kolmannen kerran. - -Nyt täytyi Puttelin puhua totuus, ja pahinta oli se, että hänellä yhä -vielä oli nälkä ja suurempi kuin sudella jouluaamuna. - -"Käy syömään!" sanoi mummo. - -Putteli väänsi lakin jälleen pyöreäksi ja istuutui syömään. Ja -merkillistä, miten paljon paremmalta kuiva leipä maistui kuin sekä -rinkilät että piparkakut. - -"No", sanoi mummo, "osaatko nyt sanoa, kumpiko tie oli parempi, sekö, -joka vei ahneuteen, vai sekö, joka vei äitiä tottelemiseen?" - -"Äitiä tottelemiseen", sanoi Putteli. - -"Muista se!" sanoi mummo. - -Ja Tytteli raivasi kiltisti pöydän ja teki tilan. Ja Putteli ja Tytteli -paneutuivat maata luutamummon kanssa. - - - - -PEKAN SEIKKAILUT. - -(Nälkävuonna, keväällä 1868.) - - - Ken on tuo poika murheeton, - Mi kulkee tuolla tiellä? - Se reipas Pekka itse on; - Kas, hän ei nolomiellä. - Hänestä kulkee huhuja - -- Sen syy, jos puhun valhetta: - -- Hoo, virkkoi Pekka. - -Hän oli köyhä poika, jolla ei ollut isää eikä äitiä, ja häntä oli -kasvatettu sukulaistensa luona niin kauan, kun heillä oli hänelle -leipää antaa. Mutta tuli suuri katovuosi maahan, sukulaiset itse -köyhtyivät ja sanoivat Pekalle: - - Nyt loppui leipä viimeinen, - Eik' yhtään rahaa meillä. - Sun täytyy leipäs, poikanen, - Ansaita mieron teillä. - Saat selkääs, Pekka, pussin tään, - Ja sinäkin käy kerjäämään! - -- Hoo, virkkoi Pekka. - -Ja hän otti pussin, sulloi sen täyteen sammalia metsänrinteestä ja -läksi ulos avaraan maailmaan. Eipä hän etäälle ehtinyt, ennenkuin -hänelle tuli vastaan nälkäinen susi, näytti julmaa kitaansa ja sanoi: - - Sinusta oivan paistin saan. - Mä olen _Näljänhätä_, - Käyn kelmeänä kautta maan, - En henkiin hevin jätä. - Varroppa, nyt ei toivoa; - Mä syön sun heti paikalla! - -- Hoo, virkkoi Pekka. - -Mutta kun susi aukasi kitansa, niin Pekka viskasi siihen sammalet ja -juoksi tiehensä. Sitte hän otti pussinsa täyteen vettä (sillä se oli -vedenpitävä) ja astui edelleen. Ei hän pitkälle päässyt, kun tuli -vastaan takkuinen karhu, jonka silmät leimusivat, ja karhu sanoi -hänelle: - - Tervekkö tänä vuonnakin - Sä vehnäleivän lailla? - Mä _Tauti_ olen, kuljeksin - Ja toimin näillä mailla: - Lyön maahan vanhan, nuorenkin, - Ja, katso, nyt lyön sinutkin! - -- Hoo, virkkoi Pekka. - -Samassa nosti karhu mahtavan käpälänsä; mutta Pekka heitti sille kylmää -vettä selkään ja juoksi tiehensä. Sitte hän katkoi pussinsa täyteen -koivun vitsoja ja astuskeli edelleen, vaan jo vähän matkan päässä näki -nälkäytyneen härjän tien vieressä loikovan ja heiniä päivänpaisteessa -pureksivan. Härkä sanoi hänelle: - - Miks käydä viitsit ollenkaan? - On puuhas turha aivan. - Mä _Laiskuus_ olen, nautin vaan - Ja hylkään kaiken vaivan. - En jaksa tulla luoksesi; - Käy tänne puskeakseni! - -- Hoo, virkkoi Pekka. - -Ja hän otti koivun vitsat pussista ja antoi härjälle niin oivallisen -selkäsaunan, että härkä lähti pakoon, minkä suinkin pääsi. Pekka poimi -sitte kiviä pussiin ja astui edelleen. Kuljettuaan kappaleen matkaa -tapasi hän ketun, joka sanoi hänelle: - - Miks kerjäät leipäs, narri, noin? - Varasta se tai ryöstä! - Mä olen _Kavaluus_ ja voin - Niin hyvin muiden työstä. - Käy, pidä kiinni hännästäin, - Ja kaikki käy kuin tanssi näin. - -- Hoo, virkkoi Pekka. - -Ja hän otti kivet pussista ja viskeli niillä kettua, niin että sillä -korvat soivat. Kettu livisti käpälämäkeen aika hojakkaa, ja Pekka -nauroi niin, ett'ei muistanut mitään pussiinsa poimia. Kun hän sitte -astui kotvasen, tuli vastaan leijona, joka hänelle sanoi: - - Minussa näet _Kohtalon_, - Mi kurjan henkes hukkaa. - Mik' oikeus sun elää on? - Mult' elos kerjää, rukka! - Sä muuten, orja sattuman, - Saat vilu-, nälkäkuoleman. - -- Hoo, virkkoi Pekka. - -Hän heitti pussin, tarttui leijonan tuuheaan harjaan ja alkoi -painiskella. Sepä oli ponnistelua se. Ylpeä leijona kiljui niin, että -vuoret vapisivat, ja kohotti hirveän käpälänsä, kaataakseen Pekan -maahan. Pianpa olisi hänestä loppu tullut. Mutta voima maan päällä -rakastaa säikähtymätöntä uljuutta, ja leijona rupesi ystävälliseksi -Pekalle. Huolimatta häntä ruhjoa otti se hänet kuin lapsen syliinsä ja -sanoi: - - Ken vastaan kovaa onnea - Jalosti käydä koittaa, - Hänelle annan voimia, - Niin hädän voi hän voittaa. - Siis elä! Maalles voiton suon; - Sen onnen moiset pojat luo. - -- Hoo, virkkoi Pekka. - - - - -PEIPON KEHTOLAULU. - -(Kesäkuussa 1870.) - - - Uinu vaan - Rauhaisaan! - Pääsi paina - Siiven alle! - Nukkuvalle - Rauh' on aina, - Kun on Luojan turvassa. - Niin, ja metsäpolulla - Hyvät lapset kulkevat, - Pienokaista suojaavat. - - Pieni sä, - Ylistä - Suurta Luojaa! - Kiitä kielin - Riemumielin - Kevään tuojaa! - Laulain nouse taivaisiin, - Laula riemuks lasten, niin - Enkelit sua kuulevat, - Lapsiakin suojaavat! - - - -JOULULAULU. - - - Lumisella portilla - Joulu kolkuttaapi: - Sisään sievään laskeppa! - Vilun täällä saapi. - Raskas, täys on korini. - Sulle, muille kulleki - Lahjoja on mulla. - Saanko luokses tulla? - -- Joudu, joulu, jo! - - Kynttilät ja kuusen tuon - Varsin vihannoivan, - Rauhan, riemun runsaan suon, - Ystävyyden oivan. - Köyhä mies myös avun saa, - Jota nälkä ahdistaa; - Suru, murhe musta - Löytää lohdutusta. - -- Joudu, joulu, jo! - - Pahan kaiken poistelen - Piireist' iloisista, - Virttä siivin enkelten - Tuotan taivaallista. - Silloin silmät lapsien - Loistaa lailla tähtösten; - Sydammet ne uuden, - Saavat valoisuuden. - -- Joudu, joulu, jo! - - Parhaan lahjan, jonka suon - Viimeks tahdon säästää: - Jesus-lapsi, jonka tuon, - Vieraaks mieli päästä. - Mailman valon povehes - Huolitko ja huoneeses? - Onko riemus vainen - Rauha Taivahainen? - -- Joudu, Jesus, jo! - - - - -ENSI LEIVO. - - - Mä kuljin puistotiellä - Kylämme takana. - Talv' oli maassa vielä - Ja talvi taivaalla. - Sävelen silloin selkeän - Ylhäältä kuulin helkkyvän; - Se ensi leivon ääni, - Ennustus kevähän. - - "Min, kevään sisko, löydät - Pohjassa?" kysäsin. - "Niin köyhät meill' on pöydät, - Niin kolkko talvisin. - Käy Guadalqvivirille sä, - Rypälten maassa viserrä! - Ei siellä tyhjää kättä, - Ei hyistä sydäntä." - - Ylhäältä kuulin vielä - Heleän laulelon: - "Mit' teen mä riemumiellä, - Mi aina murheeton, - Ja leivällä, mi milloinkaan - Ei näljänhätää tunnekkaan, - Ja sydämmillä, jotka - Ei Herraa halaakkaan? - - "Olenhan toivon hellä, - Iloinen sanoma. - Minusta riemu kellä, - Jos juur' ei kurjilla? - Olenhan ääni enkelin, - Rinnasta luonnon kotoisin, - Tuon kevään viestin maihin - Talvesta kolkkoihin. - - "Siks luota rikkahitten - Käyn ahdistettuin luo - Ja köyhäin, surevitten: - Mun käsittävät nuo; - Kun kärsivät ja surevat - Vain ilon oikein tuntevat - Ja Herraa hyvyydestä - Ylistää osaavat. - - "Jos maasi peittää hanki - Ja osas kurja on, - Valoa ennustanki, - Paistetta auringon. - Sun maatas lemmin enemmin - Kuin rantaa Guadalqvivirin, - Kun maasi kärsi, luottain - Herraansa kuitenkin." - - - - -MYRSKY JA PÄIVÄNPAISTE. - - -HENKILÖT: - - Myrsky (Puhuri). - Päivänpaiste (Sees). - Köyhä mummo. - -Leikkipaikka on maantie, joka kulkee metsän Läpi. On kevättalvi, lumi -sulaa ja linnut laulavat. Muuten voidaan asetella miten hyvänsä; lunta -vain näkyy ja linnunlaulua kuuluu. Päivänpaiste on pieni valkopukuinen -tyttö, päässä vaaleanpunainen huivi tai huntu. Hän istuu kalliolla ja -syö pois lunta ympäriltään. Kädessä hänellä on värttinä, jolla hän -kehrää punaista silkkiä. Hän näyttää hyvältä tytöltä ja hänellä on -hyvin iloiset silmät. - -_Päivänpaiste_ (puhuu). Tässä minä olen taas maan päällä. Jopa siitä on -pitkä aika, kun viimeksi näin vehreän kuusimetsän ja lehdettömät -koivut. Ohi, miten ikävä minulla oli tuolla ylhäällä tyhjässä -avaruudessa! Oli niin väsyttävä matkustaa tähdestä tähteen. Minun -papallani, auringon kuninkaalla, on monta lasta, joita hän lähettelee -lämmittämään kiertotähtiänsä ja kuitansa, ja minä olen hänen -maatyttönsä. Tänä aamuna hän sanoi minulle: Lennä, Sees Päivänpaiste, -ja toimita itsellesi jalansija maan päällä! Minä lensin ja lensin: -Merkurius-tähdestä Venus-tähteen, Venuksesta kuuhun ja kuusta maan -päälle. Kahdeksassa minuutissa se matka oli tehty. Mutta kun pääsin -maan ilmapiiriin, oli siinä edessä raskaita pilviä kuin muuri. Kyllä -minä tiedän, kuka ne kokoon puhalsi; kukas muu kuin Puhuri Myrsky. Oh, -sen herran minä hyvin tunnen; eipä ole vallattomampaa poikaa maan ja -taivaan välillä. Miten minä niitä pilviä taputtelin! Mutta hajosivatko -ne? Jopahan nyt. Ei sinne päinkään; ne pakkautuivat yhä tiheämmäksi -eteeni, kunnes viimein aloin katsella niitä. Sepä oli kummallista; -jotakin lienee tapahtunut pilvissä. Mitä enemmän minä katsoin, sitä -enemmän väistyivät pilvet syrjään, ja viimein pääsin maan päälle. - -Mutta mitä nyt ryhdyn tekemään? Lumen syöminen tulee ajan pitkään -ikäväksi: se on vain vesivelliä ilman rusinoita... Enköhän tuudittaisi -pajupensasta eloon? Koetanpahan sitä. - -(Ottaa oksan pajupensaasta, tuudittaa sitä polvillaan ja laulaa:) - - Paju pieni, uinahda, - Viel' on talven tavat. - Ruusu, lilja, kanerva, - Koivu uinahtavat. - Paljo aikaa tarvitaan - Kukkaa saamaan pihlajaan. - Paju pieni, uinu, - Viel' on talven tavat. - -(Puhuu.) Mutta älä ole tuosta pahoillasi, pikku pajulapsi. Kun minä -sinua katselen, alkaa nesteet nousta hienoon kuoreesi, rupeaa tuntumaan -lämpimältä viluisen sydämmesi ympärillä ja sinä tunnet olevan jotakin -ilmassa, joka sanoo, että kevät jo tulee. Niin, niin on. (Laulaa.) - - Syleiles ja silmäilee - Sua päivän terä. - Kukat kohta komeilee, - Ruohot, lehdet herää. - Päivän pyyntö pieni vaan - Pajun saa jo puhkeemaan. - Syleilee ja silmää - Sua päivän terä. - -(Puhuu.) Niin, niin se oli. Mitä nyt, pajulapsi, luulenpa, että jo -aukaset pienet untuvasi, pehmeät kuin kissanpoika. Häpeä vähän äläkä -hätiköi; luuletko sopivan poikanulikkain pitää partaa? Muista Puhuri -Myrskyä! Yht'äkkiä hän saattaa ajella pois sievät pikku untuvasi, ja -niin olet taas parraton kuin kuus'viikkoinen lapsi. Mitä jo sanoin? -Tuossa hän on; kuuluuhan hänen räikkänsä melu tuolta mäntyjen -latvoista. - - (Puhuri Myrsky tulla rymistää meluten ja räikkäänsä - kaikin voimin päristellen.) - -_Myrsky_. Hei, pois tieltä, risut ja männynkävyt! Joutua pitää, -eteenpäin ja sukkelaan; en siedä kuhnailemista. Maailma on kilpikonnan -vetelys; kyllä minä panen sen jalat liikkeelle. (Laulaa.) - - Ilmojen kautta lintujen teitä - Syöskäämme pois yli vetten ja maan. - Hopeasauvalla Aamutar meitä - Viittaavi nousehen maailmahan... - -(Puhuu.) Mitä mä näen? Sees Päivänpaiste on taaskin nähnyt hyväksi -kunnioittaa maatamme korkealla läsnäolollansa. Mitenkä sinä pääsit -pilvien läpi, pikku raukka? En minä luullut sinun ruususormiasi niin -vahvoiksi. - -_Päivänpaiste_. Tulinpa kuitenkin sinun kiusaksesi. Luulet varmaankin -olevasi niin hirmuisen väkevä, mutta onpa joku sinuakin väkevämpi. - -_Myrsky_. Tokkohan? No, kuka se joku sitte olisi, jos saan kysyä? - -_Päivänpaiste_. Minä. - -_Myrsky_ (räikkäänsä päristäen). Sinäkö? Ohoh, sepä hullua. No, koska -olet niin väkevä, niin koetapas vetää sormikoukkua minun kanssani. - -_Päivänpaiste_. Kiitoksia paljon, en. Mutta pannaanko vetoa? - -_Myrsky_. Etkö tiedä, että minä jaksan kaataa suurimmatkin metsät? - -_Päivänpaiste_. Mutta minä nostan ne maasta pystyyn. - -_Myrsky_. Minä nostan valtameren aallot pilviin. - -_Päivänpaiste_. Mutta minä voin rauhoittaa meren. - -_Myrsky_. Minä ajelen pilviä. - -_Päivänpaiste_. Ja minä ne hajoitan. - -_Myrsky_. Minä peitän maan tuiskuavalla lumella. - -_Päivänpaiste_. Ja minä sulatan lumen. - -_Myrsky_. Minä puhallan maailman supi puhtaaksi. - -_Päivänpaiste_. Ja minä sen nuorennan. - -_Myrsky_. Minä surmaan... - -_Päivänpaiste_. Ja minä annan elämän. - -_Myrsky_. Kas, kas, pienokaista, miten suurelliseksi hän nyt on -muuttunut! - -_Päivänpaiste_. Minä en kehu, vaan minua huvittaa suurisuisten -kerskailijain kukistaminen. - -_Myrsky_. No, mitä pannaan vetoon? - -_Päivänpaiste_. Tuolla maantiellä tulee köyhä mummo. Häntä viluttaa ja -hän käärii paremmin ympärilleen vanhaa turkkiansa. Se meistä on -väkevämpi ja voittaa vedon, joka saa riistetyksi mummon yltä turkin. - -_Myrsky_. Hyvä, hyvä. Ja voittaja saa voittonsa merkiksi kiskaista -höyhenen toisen siivestä. Kyllä minä sinut höyhennän, Sees -Päivänpaiste; usko se kerrassaan. - -_Päivänpaiste_. Saammepahan nähdä. - - (Köyhä mummo tulee,) - -_Myrsky_. Kuules, akka! Mistä sinä olet turkin varastanut? - -_Mummo_. Hyvänen aika, rakas herra; minä olen rehellinen mummo parka; -en minä ole ikänäni mitään varastanut, ja turkki on aivan omatekoinen -turkkini. Tottapahan itse tiennen, että se on tehty sarvipässistä, joka -puski itsensä kuoliaaksi viistoista vuotta sitte. - -_Myrsky_. Siitä minä vähät. Minä tahdon turkkisi, ja jos et sitä anna -hyvällä, niin pudistelen sinua, että villatöpyt lentelevät kuin -lumihöytäleet ympärilläsi. - -_Mummo_. Auttakaa, täällä on rosvoja metsässä! Eikö täällä ole ketään? -Auttakaa! - -_Myrsky_ (pudistellen mummoa). Kas, nyt otan turkin, pikku akka! - -_Mummo_ (ponnistellen vastaan). Et ota, sen jätät tekemättä, vaikk'en -olisi ikänäni suurusta nähnyt. Omatekoinen pässiturkkini! Rosvo, -tahdotko kokea kynsiäni? - -_Myrsky_ (päästäen hänet). Kas vain semmoista vanhaa kissaa! Hänellähän -on kynnet kuin parsinneulat. - -_Päivänpaiste_. No, Puhuri Myrsky, kuinka käy vedon? - -_Myrsky_. Ei sille pahukselle voi itse myrskykään mitään. Hän rimpuilee -kuin raivokas vastavirtaan. - -_Mummo_ (häärien turkkia paremmin ympärilleen). Eipähän saanut tuo -Puhuri! Hui, miten on kylmä, aivan on sielu jäätyä köyhältä -ihmisraukalta. - -_Päivänpaiste_ (taputellen mummoa olkapäälle). Onko sinulla hyvin vilu, -mummo parka. - -_Mummo_ (äreästi). Koskeeko se sinuun. Anna minun olla rauhassa. - -_Myrsky_. Ha, ha, Sees Päivänpaiste, turhaa vaivaa näet. - -_Päivänpaiste_ (mummolle). Olet niin yksin, ei kukaan koko maailmassa -huoli sinusta. Onko sinulla nyt lämpimämpi? - -_Mummo_. Vähän parempihan tuo on. Mutta se tulee vain turkista. - -_Päivänpaiste_ (katsoen häntä silmiin). Niin, luultavasti se tulee -turkista. Mummo raukka, sinä olet kärsinyt paljon talvella. - -_Mummo_. Kyllähän tuota saa kärsiäkin; puuta on kyllin metsässä, vaan -ruoan puoli ei ollut juuri kehuttava. Sinä näytät hyvältä tytöltä. -Oikein sydämmeni lämpiää, kun katselet minua noilla iloisilla -silmilläsi. - -_Päivänpaiste_. Se tulee turkista. Mutta se varmaankin oli hyvä pässi, -jota sinä rakastit, koska se on viistoista vuotta kuolemansa jälkeenkin -vielä lämmittänyt sinua. - -_Mummo_. Niin, tietysti, kyllä pässistä on hyötyä kylmällä, mutta -välistä on se melkein liiankin lämmin näin kevätpuoleen. Minä välistä -oikein hikoilen. - -_Myrsky_. Älä häntä usko, mummo; hän on veitikka ja narraa turkin pois -yltäsi. - -_Mummo_. Ole vaiti, Puhuri. Niin paljon minä toki itsekin ymmärrän, -että osaan erottaa palelemisen ja hikoilemisen. - -_Päivänpaiste_ (katsoen mummoon). Miksi on sinulla niin kylmä ja pimeä -yksinäisessä tuvassasi? Ottaisit luoksesi hyvän pikku lapsen, joka -sinua sydämmestänsä rakastaisi, kampaisi harmaan tukkasi ja silittelisi -ryppyiset poskesi, ja lohduttaisi sinua, milloin surullinen olet, ja -leikkisi kanssasi, milloin sinulla on iloa, laulaisi sinulle kauniita -lauluja ja pitäisi lämpimissä käsissään sinun kohmettuneita käsiäsi. -Kas, silloin ei tuntuisi vilun väristyksiä sydämmessäsi. - -_Mummo_ (pitäen kättään silmäinsä edessä). Kah, miten merkillisesti -paistaa silmiini ja sieluuni asti, kun puhut tuolla tavalla! Ja miten -lämmin on tullut! Huh, nyt en jaksa enää. Pidäs hihasta, minun pitää -riisua turkkini. - - (Riisuu.) - -_Päivänpaiste_. Puhuri Myrsky, sinä menetit vedon! Minä höyhennän -siipesi. - -_Myrsky_. Kyllä näen, että voitit. Mutta on se kuitenkin ihan -käsittämätöntä. Onko todellakin maailmassa mitään, joka on voimaa -vahvempi? - -_Päivänpaiste_. On _hyvyys!_ Tule, mummo kulta, nyt minä palkinnoksi -valasen köyhän tupasi runsaimmalla kullalla. - - - - -AALLOTTAREN HOPEAMALJA. - - -Pähkinälahden rannassa kasvava lummekukka kertoi seuraavan tarinan. - -Oli kerran tyttö, Liisukka nimeltään. Hänen isänsä ja äitinsä olivat -ammoin kuolleet, ja hän asui sokean isoisänsä kanssa rappeutuneessa -töllissä Niittysaarella, joka on Hirvisaaren ulkopuolella Tammisaaren -saaristossa. Jumala yksin tietää, millä he elivät pitkät talvet. Tosin -ukko kutoi nuottaa maksusta ja Liisukka teki vispilöitä, joita sitte -myöskenteli kaupungissa, vaan ne rahat eivät riittäneet likimainkaan; -ei heillä kuitenkaan ollut puutetta, sillä he luottivat Jumalaan, joka -on köyhäin ja rikkaiden isä. - -Heillä oli pieni ruuhi ja neljä verkkoa, ja niillä he kesällä -kalastelivat. Mutta kun mansikat alkoivat kypsyä mäen rinteillä, istui -ukko onkinensa veneessä sen aikaa, kun Liisukka poimiskeli marjoja. -Kerran oli kuuma päivänpaiste, ja he sousivat Hirvisaaren -merenpuoliselle aukealle rannalle. Isoisää rupesi hyvin janottamaan. -"Liisukka", sanoi hän, "ota savikuppi ja hae minulle vettä jostakin -lähteestä, en minä voi juoda meren vettä, se on liian suolaista." - -"Kyllä haen", sanoi Liisukka, joka oli aina sukkela ja tottelevainen. -Hän otti savikupin ja hyppäsi rannalle. - -Se oli hyvin jylhä ja aivan tietön seutu, vuoria ja synkkää metsää vain -kaikkialla. Liisukka juoksi vuorien ja laaksojen yli, kunnes oli ihan -punakka helteestä, mutta lähdettä ei löytynyt, sillä nyt oli kuiva kesä -ja vesi oli kaikkialta kuivanut. Viimein hän väsyi ja alkoi astua, -hiljemmin. Siinä astuessaan tummien honkain siimeksessä alkoi hän -huomata mielessään niin kummallisia ajatuksia, kuin ei koskaan ennen -ollut ajatellut. Hänestä näyttivät korkeat puut katselevan niin -kummallisesti häntä, ja hän tunsi olevansa niin yksin, niin vallan -yksin avarassa maailmassa. - -Silloin kuului rapinaa oksista hänen päältänsä ja piipittävä ääni sanoi -hänelle: "Mitenkä niin yksin astuskelet, Liisukka, missä on rakkahasi?" - -Liisukka katsahti ylös, vaan ei nähnyt ketään muuta kuin pyyn, joka -istui vanhan koivun kiikkuvalla oksalla. Siitä hän oudostui ja alkoi -juosta, mutta lankesi äkisti puunkantoon ja rits! hänen savikuppinsa -oli maassa kymmeninä muruina. Siihen se kuppi meni! - -Niin se nyt oli. Isoisä odotteli yksin veneessä, ja millä osasi -Liisukka nyt viedä hänelle vettä janoansa sammuttaakseen? - -Hän kävi istumaan kannolle ja alkoi itkeä. Silloin kuului taas toinen -ääni kuin rapina puiden seasta: "Mitenkä niin yksin astuskelet, -Liisukka, missä on rakkahasi?" - -Liisukka katseli ympärilleen, vaan ei huomannut ketään muuta kuin -oravan, joka salaa katsella pilkisteli tuuhean kuusen oksien takaa. Se -suututti häntä. Mitä oravaan koski hänen yksin kävelemisensä? Hän -kääntyi seljin ja läksi toisannepäin. - -Mutta eipä hän pitkälle ehtinyt, kun jo kuuli kolmannen kerran saman -kysymyksen: "Mitenkä niin yksin astuskelet, Liisukka, missä on -rakkahasi?" Kaunis, kultasiipinen, tuntematon lintu se nyt tuota kysyi -ja lensi ylös sinitaivasta kohti. - -"Mitä tyhmää puhetta tuo on?" sanoi Liisukka. "Ukko istuu ruuhessa -vettä odotellen, ja minulta särkyi ainoa savikuppimme." - -"Niin, mutta missä on rakkahasi?" kysyi kultalintu sinitaivaalta. - -"Miten tyhmä tuo osaa ollakin?" sanoi Liisukka. "Eikö hän tiedä, että -minä rakastan ukkoani enemmän kuin ketään muuta koko maan päällä? Ja -kuitenkin kysyy hän rakastani." - -Liisukasta semmoiset kysymykset olivat ihan tarpeettomat, ja hän palasi -takaisin rannalle etsimään isoisäänsä. Mutta saiko hän sittenkään -rauhaa? Vielä mitä! Nyt alkoivat kaikki puut, pensaat ja kivet hänen -ympärillänsä elää. Yksin kannotkin saivat kielen, yksin -puolukanvarretkin rapisivat hänen jaloissansa, ja harmaat sammaleiset -vuoret huokailivat hänelle: -- Liiukka, Liisukka, oi missä on -rakkahasi? - -Se tuntui Liisukasta jo liian kiusalliselta. Hän lähti juoksemaan minkä -jaksoi, ja huusi harmissaan joka puolelle: "Kuulehan tuota tyhmää -metsää ja noita loruavia vuoria!" - -Hui, hai! Vielä vai? - -Viimein hän saapui ruuhelle isoisänsä luo. "Oi voi", sanoi hän, "kuppi -särkyi minulta enkä voinut tuoda sinulle vettä!" - -"Niin, niinhän käy", mutisi ukko, "kun lähettää lapsen asialle. Mutta, -tyttö kulta, missä viivyit niin kauan?" - -Liisukka kertoi, mitä oli kuullut metsässä. "Älä siitä huoli, sanoi -isoisä, -- se on vain puiden suhinaa, kun oksat hankaavat toisiansa, ja -se merkitsee, että huomenna tulee sade. Rakastettu, mitä tyhmää lorua -se on?" - -"Niin, mutta onpa minulla kuitenkin yksi", sanoi Liisukka. - -"On sinulla kissa!" - -"Sitten on kaksikin, ukko. Sinä olet toinen." - -"No, olkoonpa niin. Mutta ota nyt pieni tyhjä voipyttymme ja mene vielä -etsimään vähän vettä, sillä minua janottaa, että suutani polttaa." - -Liisukka otti voipytyn ja lähti uudestaan astumaan metsään, ja siellä -oli niin hiljaista, melkeinpä liian hiljaista. Jospa edes kuulisin -keltasirkkusen visertävän, Liisukka ajatteli itsekseen. Mutta linnut -olivat vaiti. Liisukka tuli orjantappuran luo, jonka ensi kukat olivat -juuri puhjenneet. Miten ihmeen suloisesti ne tuoksuivat! - -Liisukka taittoi yhden kukan viedäkseen isoisällensä, mutta siinä oli -lehdissä kirjoitusta, ja kun hän alkoi tavailla piirtoja, niin siinä -olikin tuo sama kysymys: "Mitenkä niin yksin astuskelet, Liisukka, ja -missä on rakkahasi?" - -"Vai niin, sinäkin viserrät samaa tyhmää virttä?" sanoi Liisukka ja -viskasi pois kukan. "En ymmärrä, mikä metsälle on tullut. Eikö sillä -ole parempaa ajattelemista?" - -Hän astui edelleen, mutta ei löytänyt ollenkaan lähdettä. Sen sijaan -hän löysi, mitä ei etsinyt; kaikki vuoret ja pensaat olivat kirjoitetut -täyteen tuota ainaista, kiusoittavaa kysymystä: "Mitenkä niin yksin -astuskelet, Liisukka, ja missä on rakkahasi?" - -"Jopa nyt metsä on aivan hulluna; minäpä pidän silmäni ummessa", -ajatteli Liisukka. Ja hän puristi silmäluomensa niin lujasti kiinni -kuin suinkin taisi; mutta välistä hänen kuitenkin täytyi vähän -tirkistää, ettei suin päin kompastuisi kiviin. Viimein hän saapui -rantaan löytämättä mistään vettä isoisänsä pyttyyn. Jo hän aikoi -toistamiseen palata ruuhelle, mutta huomasi silloin syvän raon vuoren -rinteessä, joka oli jyrkänlainen ja mereen viettävä; siinä raossa oli -vielä sadevettä, sillä se oli varjossa päivän paahteelta. - -Liisukka ihastui suuresti ja laskeutui niin alas kuin pääsi -jyrkkää rinnettä, ulottuakseen raon pohjaan. Mutta kurottaessaan alas -pyttyä hän oli vähällä pudota, ja silloin luiskahti kädestä pytty ja -vieri alas mereen. Tuulenpuuska sattui kulkemaan siitä, sai pytyn -kiinni ja vei sen ulos aavalle merelle. Hyvästi, pytty! - -"Kas niin", sanoi Liisukka, "nyt ollaan samassa pulassa. Millä nyt vien -vettä isoisälle?" - -Ja hän kävi istumaan vuorelle ja alkoi itkeä niin katkerasti, että -kyyneleet vierivät variksenmarjan kokoisina siniseen mereen. - -Vähän ajan kuluttua hän ajatteli: Mitä maksaa tässä istua ja itkeä, kun -ukko janoissaan kyyröttää ruuhessa odottelemassa? Minä teen tuohesta -ropeen ja vien sillä hänelle vettä raosta. - -Hän ryhtyi työhön, teki tuohisen ja alkoi taas laskeutua vuorta myöten -alas. Sattumalta hän katsahti merelle ja näki jotakin kiiltävää -vedessä. Liisukka tuli uteliaaksi, kääri ylös helmansa, kaaloi veteen -ja tavoitti kädellään loistavaa esinettä. Syvässä se oli, vaan kohta -hänellä jo oli kädessä kaunis malja mitä hienointa hopeaa. - - * * * * * - -Merenkuningas Ahti istui merenvihreässä salissaan, ja koko hovikunta -seisoi vaiti hänen ympärillään. Kuninkaan otsa oli synkissä rypyissä: -poissa oli hänen nuorin tyttärensä Aallotar, jonka hän oli lähettänyt -poimimaan koralleja Australian luodoilta. Aallotar oli tapansa mukaan -leikkinyt kaukaisella rannalla ja painanut jälkensä valkoiseen -hiekkaan. Tapiolan eli metsän nuori prinssi, joka oli hänen rakkahansa, -oli heitellyt hänelle ruusuja ja narsisseja aaltojen kuohuihin, ja -Aallotar oli ottanut niitä ilmasta vastaan. Niin oli aika kulunut; -Aallotar oli leikillä heittänyt prinssille sen raakunkuoren, johon -hänen piti poimia koralleja, ja prinssi oli sen pitänyt. Silloin johtui -Aallottarelle mieleen isän käsky, ja hän sukelsi mereen noutamaan -toista kuorta kuninkaan hovista. - -Joku merenhaltia oli kielinyt kuninkaalle ja sanonut: "Aallotar viipyi -rakkahansa luona ja heitti hänelle raakunkuoren." Ahti oli silloin -vihastunut, sillä hänen ja metsän kuninkaan Tapion välillä oli sota. -Mutta hän ei ollut huomaavinaankaan, vaan sanoi: "Tuokaa minun -hopeamaljani!" Se tuotiin ja se oli niin taidokkaasti tehty, että ken -hyvänsä siitä joi, hänen täytyi heti unhottaa rakkaimpansa, kuin -hänellä oli maailmassa. - -Aallotar ui kuin hopea-aalto vehreään palatsiin ja niiasi isällensä. -"Missä sinä niin kauan olit?" kysyi kuningas. Prinsessa vastasi: "Minä -leikittelin rannalla ja heittelin kukkasia. Mutta Tapiolan prinssi otti -minun raakunkuoreni ja minä tulin noutamaan toista." - -"Tottelematon lapsi", torui kuningas, "olkoon nyt tällä kertaa, mutta -älä tee niin toiste! Kas tässä, ota tämä minun hopeamaljani -raakunkuoren sijaan ja tuo minulle oikein raitista ja makeaa vettä -jostakin Pohjolan lähteestä, minä olen kyllästynyt alinomaiseen -meriveden juontiin." Itsekseen ajatteli Ahti: tyttäreni juo itsekin -maljasta ja unhottaa nuoren prinssin ainiaaksi. - -Aallotar otti maljan ja ui uudestaan pitkin meren peilipintoja, kunnes -löysi lähteen Hirvisaaren rannasta. Siitä hän täytti maljan -lähdevedellä, siirsi sen pienille punahuulilleen ja joi, sillä olipa -hänellekin tullut helle ja jano kesän kuumasta. Vaan heti häneltä -unohtui rakkain, kuin hänellä oli maailmassa, ja se oli Tapiolan nuori -prinssi. Mutta prinssi oli niin juurtunut Aallottaren sydämmeen, että -prinsessalta samalla unohtui kaikki muukin ja hän uiskenteli pois -mitään ajattelematta, niinkuin tuhannet muut ajatuksettomat laineet, -joita vieriskelee äärettömässä meressä. - -Aallottaren hopeamalja jäi Hirvisaaren valkoiselle rantahiekalle, ja -siitä sen Liisukka löysi juuri sillä kerralla, kun oli noutamassa vettä -janoiselle isoisällensä. - -Liisukka käänteli kädessään kummastellen maljaa kaikin puolin eikä -ymmärtänyt muuta kuin että se oli merkillisen kaunis. Kas, tässähän -vasta on kaunis astia viedä ukolle vettä! ajatteli hän itsekseen. - -Heti hän täytti maljan vedellä vuoren raosta. Ah, miten se vesi -helmeili kirkkaasti; olipa se kuin kirkkainta hopeaa. Liisukka ei -malttanut olla maistamatta, hän joi... - -Samana silmänräpäyksenä tunsi hän veren suonissansa juoksevan -jääpuroina. Muuttui kaikki niin ihmeellisen viileäksi ja hiljaiseksi -hänen sydämmessään. Kaikki nuo hullunkuriset ajatukset, joita vielä -äsken oli surissut hänen lapsellisessa päässään, hävisivät yht'äkkiä -lennostaan niinkuin lintu, jolta siipi ammutaan, ja siinä istui -Liisukka kuin unissaan, muistamatta enää metsän pakinoita tai isoisää -veneessä, sillä hänhän se kuitenkin oli paras koko maailmassa, kuin -Liisukka tiesi. - -Ei kukaan tiedä, miten kauan Liisukka siinä istui, sillä hän ehti siinä -kasvaa pitkäksi tytöksi. Metsän linnut visertelivät kuin ennenkin, ja -puut juttelivat sekä viisasta että tyhmää, mutta Liisukka ei kuullut -heitä. Mitäpä niistä huolittaisiin tyhmistä tai viisaista puheista, kun -ei ole ketään koko maailmassa, jota rakastaisi? - -Moni siitä souti ohitse ja sai juoda Aallottaren maljasta, sillä jotain -hyötyähän piti Liisukankin tekemän; mitäpä hän muutakaan siinä olisi -istunut, ajatteli hän. Kerran tuli kalastajamummo, joka oli itkenyt -kaksikymmentä vuotta eli siitä asti, kun hänen miehensä jäi mereen; hän -joi Aallottaren hopeamaljasta eikä itkenyt enää. Toisen kerran tuli -turhamainen tyttö, joka ei koskaan ajatellut muuta kuin kauniin -tukkansa kampaamista, ja juotuaan pudotti hän kamman mereen. Toiste -taas istui siellä herra onkimassa, joka enimmän rakasti itseään koko -maailmassa. Vaan juotuaan muistikin hän yht'äkkiä elävänsä hyvin joka -päivä, vaikka hänen köyhä äitinsä ja sisarensa kärsivät vilua ja -nälkää. Ah, kylläpä monenkin tarvitsisi juoda Aallottaren malja pohjaan -asti, että oikein unhottaisi itsensä! - -Pahin oli isoisän olo, sillä hän oli sokea. Ehkäpä hän vieläkin istui -ruuhessa ja odotteli tuota ikuista vettä, joka ei koskaan joutunut -sammuttamaan hänen janoansa. - -Eräänä päivänä tuli nuori merimies Hirvisaaren rantaan ottamaan -metsästä airopuita. Hän näki Liisukan istuvan yksin kalliolla ja -hänelle johtui mieleen vähän laskea leikkiä ja sanoa: "Mitenkä niin -yksin istut, Liisukka, missä on rakkahasi?" - -Liisukka katsahti ylös, ja hän tunsi merimiehen varsin hyvin, sillä he -olivat ennen pikku lapsina leikkineet yhdessä. Tyttö katsoi merimiestä -ja merimies tyttöä, ja samassa alkoi koko metsä viserrellä. Kaikki puut -ja oksat, kaikki pensaat ja lehdet, kaikki vuoret ja mättäät olivat -yht'äkkiä taas täynnä kirjoitusta, noita samoja käsittämättömiä sanoja, -jotka olivat ennen niin pahasti suututtaneet ja kiusoittaneet -Liisukkaa, kun hän oli vettä etsimässä Hirvisaarelta. - -"Ei, mutta nythän ukko on saanut jo liian kauan istua ruuhessa -odottamassa!" huudahti Liisukka ja läksi niin nopeasti juoksemaan -kantojen ja kivien yli, että puoli vettä läikkyi pois Aallottaren -hopeamaljasta. - -"Katsos tuota!" sanoi merimies ja löi samassa kirveensä kiveen, niin -että suuri pala lohkesi terästä. - -Liisukka juoksi, minkä jaksoi, ja ihan oikein, siinä isoisä vielä -istuikin ruuhessa odotellen. "Missä sinä niin kauan olit?" torui hän. - -Liisukka kertoi kaikki, miten hän löysi hopeamaljan ja miten ihmiset -siitä kävivät juomassa, mutta merimiehestä hän ei puhunut mitään, sillä -hän oli aivan unhottanut, että ketään merimiestä oli olemassakaan koko -maailmassa. Ja juuri silloin, kun merimies oli unhottunut, oli myöskin -isoisä muistunut mieleen. - -"Juopas nyt, ukko!" kehoitti hän ja pani maljan ukon huulille. Isoisä -joi ja unhotti, niinkuin kaikki muutkin, sen mikä hänellä oli rakkainta -maailmassa, ja se oli hänen silmäinsä valo. Hänestä oli aivan -luonnollinen tuo sokeus, eikä hän enää muistanut koskaan nähneensäkään -aurinkoa, kuuta, tähtiä, sinipintaista järveä ja vehreätä metsää. - -Täll'aikaa istui Ahti merenvehreässä palatsissaan, turhaan odotellen -tytärtänsä takaisin. Viimein hän lähetti merenhaltian etsimään häntä, -mutta se palasi ja kertoi Aallottaren unhottaneen kaikki tyyni ja -uiskentelevan ajatuksettomana aaltona aavalla merellä. Ahti suuttui ja -muutti haltian kiveksi Suomenlahteen; siihen nyt särkyy syysmyrskyillä -monta laivaa. Mutta sillä ei Ahti saanut tytärtänsä takaisin. Aallotar -pysyi poissa, ja Ahdin parta muuttui ikävästä ja kaipauksesta -hopeanharmaaksi. - -Liisukka souti isoisänsä kanssa kotiin, ja siellä oli kaikki ihan -entisellään. Ukko kutoi nuottaa, Liisukka teki vispilöitä ja laski -verkkoja mereen. Niin he tekevät vielä tänäkin päivänä. Mutta -Aallottaren hopeamalja myötiin kultasepälle, ja kukapa tietää, mihin se -sitte on joutunut? Ehkä on joku ostanut sen kerma-astiaksi -kahvipöydälle ja ihmettelee nyt, että niin moni, joka siitä juo, heti -unhottaa, mikä heillä ennen oli rakkainta maailmassa. - -Välistä soutaa nuori merimies Liisukan tuvan rantaan ja katselee -suruisesti ylös pieneen ikkunaan. Mutta Liisukka ei tunne häntä; hän -tekee vispilöitä ja kuuntelee puita, jotka ulkona laulavat: "Miksikä -olet niin yksin, Liisukka, ja missä on rakkahasi?" - -"Niin, kenpä sen tiennee", vastaa Liisukka ja tahtoisi niin mielellään -nauraa sille, mutta kas, hän ei voi. On kuitenkin jotain surullista ja -kummallista, jota hän ei oikein ymmärrä. - -Oi, sä pikku kultalintu, joka laulat niin kauniisti sinitaivaalla, -laula vielä kerran samat sanat Liisukalle ja laula ne Aallottaren -laineelle, joka uiskentelee rannattomassa meressä! Ehkäpä he viimein -kuulevat ja saavat muistonsa takaisin. Laula ajatuksettomalle -laineelle: Aallotar, Aallotar, etkö enää muista metsän ystävää? Ja -laula sitte töllin vispilätytölle: Liisukka, Liisukka, miksi olet niin -yksin, missä on rakkanasi? - - - - -KÖYHÄIN LASTEN KIITOSLAULU - -Suomen vuodentulosta syksyllä 1868. - - - Vuos' sitte mylly seisoi vaan, - Ei äiti nähnyt itkultaan, - Ja isän käsi puutui, - Kalvaana veikko vuoteellaan. - - Meit' ynnä koko Suomea - Rankasi Herra Jumala, - Kun Hänet unhotimme, - Vaikk' kyllin Hän soi kaikkea. - - Me pienet laajaan maailmaan - Kodista pantiin kulkemaan; - Miss' saimme lepovuoteen, - Sen tiesi yksin Herra vaan. - - Me näimme pöydät tyhjinä, - Sai kovuutta, sai sääliä; - Kuljimme lumisina - Kuin pilvet pohjan perillä. - - Niin hajaannuimme poloiset - Kuin syksyn tuuliin lehtyset: - On tuntematon koivu, - Miss' ennen ovat ollehet. - - Niin pitkä talvi kului, vaan - Kaatuipa mon' -- ei noussutkaan; - Mut taivaan tähdet loisti - Toivoimme yksin Jumalaan. - - Ja Herra päivän paistaa soi; - Se säteet jäiseen Pohjaan loi, - Ja poistui vihan vitsa, - Mi viime vuonna hädän toi. - - Ja siunaus loisti taivainen - Jokaiseen tähkään, kortehen, - Ol' ihmeen kaunis kesä - Ja syksy sangen viljainen. - - Nyt pääsi mylly jauhamaan, - Nyt äiti kehrää lankojaan, - Nyt isä pui, ja meillä - Lapsill' on koti ennallaan. - - Jos tään me unhotammekin - Suin mykin, kylmin sydämmin, - Niin kivet, jotka jauhaa, - Puhuisi tästä kuitenkin; - - Kiitosta pelto julistais, - Ja akanatkin äänen sais, - Ja leipäkulta laulais, - Itsensä riihi kaunistais. - - Riemuitsee toki rintamme, - Kuin vesa taipuu sielumme; - Nyt täytyy meidän laulaa - Kiitosta taivaan Herralle. - - Ylistys harras Sulle, oi - Jumala, sielustamme soi: - Maastamme murheen poistit, - Teillemme armos valon loi. - - Sua rukoilemme: neuvo vaan - Meit' pyhää tahtoos tuntemaan. - Opeta meitä lahjas - Sun tahtos mukaan nauttimaan. - - Suo, ajall' ilon, murheiden - Sinulle tuomme kiitoksen; - Pelossas lepo, rauha - Ajainen suo ja ijäinen! - - - - -LEHDETTÖMÄT PUUT. - - - Nyt lumi sulaa mailla, - Maa kohta vihertää; - Puut lehteä vain vailla, - Järvellä vielä jää. - Nyt paistaa päivä herttaisin - Paljaihin puihin, pensaihin; - On kevään lapsuusrauha - Ja aamu elonkin. - - Sä kenen sävel lienet, - Mi taivaalta noin soit? - Kas, leivon siivet, pienet - Kuin pilkut, nähdä voit. - Hän ruvennut on rukoukseen - Puolesta järven jäätyneen - Ja lehden puhkeevaisen, - Sydämmen kuihtuneen. - - Nyt saapuu sirkku lehdon - Ja rastas metsästä: - Puu, pensas, missä kehdon - Me saamme levätä - Ja paikkaa pesän kesäisen - Ja laulaaksemme oksasen? - Ken majaan lehdettömään - Asuntons uskoo, ken? - - Ja puiston puista vastas - Taas tammi lahova: - Tee tänne pesäs, rastas. - On haarain tukeva! - -- Suur' olet, tammi, kylläkin - Ja vahvaks itses luuletkin, - Vaan olet kuivettunut, - Mehutta kuoreskin. - - On pajupensas siellä - Ääressä puistikon: - Ei haarain lehdi vielä, - Vaan ota, mitä on! - -- Oi, paju parka alaston, - Sun mehus, juures raitis on; - Povehes pesän teemme, - Niin saamme vihannon. - - Tää laulu sirkun, rastaan; - Jos sit' et ymmärrä, - Niin hiljaa sulle vastaan - Sanasen korvaas mä: - Talv' elon jos vei rauhasi, - Jos toivos, uskos paleli, - Niin kevään linnut eivät - Tee pesää poveesi. - - Vaan jos sä tuskantiellä - Maailman talvinkin - Kevättä vuotat vielä - Sydämmin rauhaisin, - Niin, vaikka kurjaks näyttänet, - Sä rikastut ja lämpenet, - Ja pesän povees laatii - Kevähän lintuset. - - - - -VANHA TUPA. - - -Tuolla saaren pohjoisniemellä, korkeimmalla mäellä, joka näkyy puiden -latvain ja siniaaltojen ylitse, oli hyvin vanha tupa, niin vanha, -ett'ei kukaan muistanut eikä tiennyt kertoa, milloin se olikaan tehty. -Maalaamaton se oli ja laudoittamatonkin; puoli lahot hirret olivat -aivan putoamaisillaan pois seinästä, ikkunoissa ei ollut enää -ainoatakaan ruutua eheänä, siellä täällä vain joku palanen lasia -jäljellä. Savupiippu oli jo ammoin varissut pois katolta ja uuni -sisällä oli pysynyt vielä koossa ainoastaan sentähden, että se oli -tehty lujista, suurista kivistä, jotka eivät vähällä kulu. Lattia oli -täynnä suuria reikiä, joita rotat olivat nakerrelleet siihen aikaan, -kun heillä vielä oli toivoa löytää tuvasta jotakin hyvää. Muuten oli -kaikki hyvin pölyistä ja mustaa ja siistimätöntä tuossa autioksi -jääneessä tuvassa. - -Mutta kauimpana kaikkein pimeimmässä nurkassa, puoleksi piilossa -korkean, seinään kiinni tehdyn sängyn takana, joka kaksinkertaisena -ulottui kattoon asti, siellä loisti jotakin kaunista, niin kaunista, -ett'ei kukaan tiennyt, oliko se hopeaa vai kultaa vai helmiä ja -kalliita kiviä, tai ilta-auringon kirkkainta paistetta, joka oli -pujahtanut raosta sisään suurentamaan omaa kauneuttansa tuvan pimeässä. -Vai oliko se ehkä aarniotulta, joka paloi kätketyn aarteen päällä, tai -ehkä vanha tonttu-ukko oli sytyttänyt kynttilänsä valasemaan illan -pimeää hiljaisuutta. - -Ei, minä kerron, mitä se oli. Ei se ollut kultaa, ei auringon eksynyt -säde eikä kummitus, se oli vain palanen vanhaa seinähirttä. Se oli -vanhuudesta ja kosteudesta aivan lahonut, ja nyt se loisti pimeässä, -niinkuin välistä näkee vanhan puun loistavan. Siinä kaikki. - -Mutta minulla on oma luuloni asiasta. Minä uskon, että kaikki ne -kauniit muistot, kaikki iloiset ajatukset, kaikki leikki, onnellisuus -ja sulous, jotka ennen viihtyivät tämän tuvan seinäin sisällä, että ne -nyt uudestaan elivät tuvan pimeimmässä nurkassa ja loistivat siellä -entisen ajan onnellisena muistona. Luulenpa, että yksin vanha -seinähonkakin loisti silloin ilosta, ja sentähden se nyt niin -kirkkaalta näytti. - -Sillä jos tietäisit kaikki, mitä tämä tupa on aikoinaan nähnyt, niin -uskoisit samaa kuin minäkin. Sehän oli ennen muinoin ainoa tupa koko -tällä kauniilla saarella, eikä sen ovea koskaan suljettu, se oli aina -avoinna köyhille ja rikkaille, surullisille ja iloisille, se tarjosi -kaikille vierasvaraista suojaa, milloin ulkona myrskysi, kattoa pään -päälle, milloin satoi, lieden, missä keittää hyppiviä ahvenia, ja -kaikkein pehmeimmän heinävuoteen, kun ilta tuli ja lepo alkoi tuntua -makealta. Siellä oli siihen aikaan kesät päästänsä iloisia ihmisiä -kaupungista ja koko seudusta. He asuivat siinä kursailematta ja -arkailematta, keittivät yhteistä kahvia suuressa kirkkaassa -vaskipannussa, leikkivät leikkejänsä, makasivat vierekkäin -olkivuoteilla lattialla, mutta arvokkaimmat ja vanhimmat saivat nukkua -heinävuoteilla sängyissä, ja he olivat muka ylhäisiä ja makaavinaan -untuvapolstareilla. Ja kaikki leikki, kaikki iloiset sanansutkaukset, -kaikki pulmat, sukkelat vehkeet ja hupaiset laitokset, jotka tämä tupa -oli nähnyt, ei, niitä olisi mahdoton kertoa. Nyt se oli autiona ja -rappeutuneena, ja kaikista sen entisistä asukkaista oli siellä jäljellä -ainoastaan yksi suku, joka ei ollut luopunut siitä sen vanhuudessakaan, -ja se oli itikkain suku. He eivät siellä ennen olleet kovinkaan -tervetulleet silloin, kun tuvassa asui ihmisiä, jotka rakastivat -yörauhaa; he panivat suoria katajanoksia lieteen ja kannen savupiipun -suulle, niin että tupa tuli täyteen savua, ja siitä olivat itikat hyvin -hämillänsä. Mutta nyt ne saivat rauhassa tanssia kylliksensä -päivänpaisteessa rikkinäisen ikkunan edessä ja vaikka he eivät -saaneetkaan herkutella nuorella ihmisverellä, niin saivat sen sijaan -elää rauhassa katajansavulta, ja kun nykyiset itikat kehuivat olevansa -niiden itikkain lapsia kymmenennessä polvessa, jotka olivat eläneet -tuvassa entisinä ilon aikoina, oli heissä säilynyt jokin verta -mieltymystä tupaan ja he viihtyivät siellä, vaikka heillä ei ollutkaan -ravintona muuta kuin päivänpaistetta ja kesätuulta. - -Vanha tupa oli jäänyt autioksi sentähden, että saarella oli nyt monta -uudempaa ja paremmin varustettua asuntoa, joissa nyt ne, joiden -kannatti, viettivät kesää. Siellä todellakin oli pieniä kaksinkertaisia -palatseja kaikkine mukavuuksineen, kuin ajatella saattaa: niiden -lähellä oli puutarhoja taidokkaine lehtikujineen ja kukkapengermineen, -ja jos tahdottiin puhua oikein isännän mieliksi, kysyttiin häneltä, -mitenkä oli ollut mahdollinen saada sinne raivaamattomaan metsään ja -pauhaavan meren rannalle rakennetuksi niin kaunis _huvila_. Siihen -nyykäytti huvilan isäntä päätään ja sanoi: hm, kun tuopi kaupungista -maalarin ja puutarhurin ja koko joukon muita mestareja, hakkuuttaa pois -metsittyneet puut ja leikkelee ja siistii ja maksaa muutamia tuhansia -markkoja, niin tuleehan viimein mahdotonkin mahdolliseksi. - -Uusilla huviloilla oli kauniita nimiä niinkuin Ilola, Suruton, Niemelä -y.m. Siellä elettiin aivan kuin kaupungissa, otettiin vastaan vieraita, -pidettiin musiikillisia iltamia; oli siellä myöskin vehreitä -korttipöytiä, keilaratoja ja karuselleja. Jos mentiin kävelemään, -käveltiin vain hiekoitettuja käytäviä ja vehreitä kiinalaissiltoja, -joita oli rakenneltu itsepäisten purojen ylitse: mutta vehreään, -tuoksuvaan metsään mentiin ainoastaan joskus, milloin mesimarjat -punaisimmillaan loistivat mättäillä tai mansikat ystävällisesti -viittailivat rinteillä. Silloin tytöt käärivät ylös helmansa, ottivat -sievät pikku korit käteen ja läksivät tunniksi tai kahdeksi -seikkailuretkelle, mutta nuoret herrat läksivät purjehtimaan sievillä, -valkoisilla luupeilla, joiden mastojen latvoissa koruliput liehuivat, -tapasivat tytöt jollakin niemellä ja vertailivat heitä paimentyttöihin -ja metsänneitosiin, pyytäen heitä kaikin mokomin pitämään korinsa, -vaikka he hyvyydessään kyllä marjoja maistelivat. - -Eräässä mitä kauneimmassa huvilassa, jolla oli muhkea nimi Albano, asui -kaksi tyttöä, Antonia ja Mana, vanhempinensa. Molemmat olivat nuoret, -kauniit ja iloiset, molemmat vallattomat ja mieleltään keveät, mutta -eri tavalla; Antonia riippui nuoren sydämmensä koko kiihkolla kiinni -päivän huvituksissa ja hetken pauhuisissa iloissa, vaan Marialla oli -lämpöisempi sydän ja avoin kaikille vaikutuksille; ja juuri sentähden -voi hän olla sitä iloisempi, että hän välistä osasi olla surullinenkin. - -Paitsi vanhempia, sisaruksia ja koko perhettä, joka oli muuttanut tänne -maalle kesäksi, asui siellä myöskin tyttöjen vanha mummo omassa pikku -kammarissaan ylhäällä toisessa kerrassa. Hän oli lähes 90 vuoden -ikäinen ja ihan sokea: mitä milloinkin tapahtui nyt hänen vanhana -ollessaan, siitä hän tiesi ja muisti hyvin vähän, mutta mitä oli -tapahtunut monen miespolven aika sitte, sen hän kaiken osasi ulkoa kuin -kirjasta. Hän istui kammarissaan veisaten virsiä eikä ollut kenenkään -tiellä; joka aamu tulivat kaikki lapset vuorotellen suutelemaan hänen -kättänsä ja hymyilivät toisilleen, kun hän jo sadannetta kertaa kysyi, -mikä kunkin heidän nimensä oli. - -Enemmin kuin kukaan muu lapsista rakasti Maria vanhaa mummoa, ja hänen -nimensä oli ainoa, jonka mummo muisti. Sentähden muut lapset häntä -leikillä sanovat pikku mummoksi, "sillä sinä olet niin vanhan mummon -näköinen, kun hän istuu tuolissansa", sanoivat he. Ja vaikka Maria -rakasti mummoa, ei hän kuitenkaan voinut olla katsomatta monia ryppyjä -ja harmaata, lakastunutta ihoa hänen kasvoistansa; ja kun muut sanoivat -häntä niin mummon näköiseksi, itki hän. - -Sen kuuli 90 vuoden mummo siinä istuessaan ja sanoi lohdutellen: "Älä -itke, pikku Maija, katsoisit minun kuvaani!" - -Sillä kotona kaupungissa, suuressa ja kauniissa vierashuoneessa riippui -seinällä kaksi hyvin vanhaa taulua soikeissa, kullatuissa kehyksissä. -Siinä oli nuori herra, 30 vuoden ikäinen, tukka puuteroituna ja -palmikko niskassa, frakissa suuret, kiiltävät napit, hienotekoiset -kalvokkaat käsissä ja komea pitsikaulus ja rintamus; ja hänen -vieressään toisessa taulussa näkyi nuori, kaunis ja iloinen, noin 20 -vuoden ikäinen rouva, tukka ylös kammattuna ja mekon liivi pitkä, aivan -ruumiin mukainen, pönkkähame suurikukkaisesta triumfantti-kankaasta, -hienotekoiset, pitkät kalvokkaat riippumassa puolitiehen asti paljailla -käsivarsilla. Molemmissa tauluissa oli vuosiluku 1775. Ne olivat vanhan -äitinisän ja äitinäitin muotokuvat, maalatut Tukholmassa heti heidän -jouduttuaan naimisiin. Isoisä oli jo ammoin kuollut, mutta nuori, -kaunis rouva, kasvojen juonteet ylpeät, hymyilevät ja kuitenkin niin -hyvänluontoiset, hienoissa, kukoistavissa poskissa sievät pikku kuopat -ja kirkkaissa sinisilmissä suloinen, lempeä loiste, hän oli nyt sama 90 -vuoden ikäinen sokea mummo, jonka poskissa oli niin monta ryppyä, jonka -iho oli harmaa ja kädet niin köhmyiset ja joka istui yksinäisessä -kammarissaan: niin, hän oli sama vanha äitinäiti 70 vuotta sitte. Hän -muisteli vielä nuoruutensa iloisia päiviä, jolloin hän kuuli -kauneudestaan niin monta imartelevaa sanaa, ja sentähden hän -hiljaisesti ja hyvänluontoisesti sanoi, vähääkään katkerasti -ajattelematta kaiken maallisen kauneuden katoavaisuutta: "Älä itke, -pikku Maija, katsoisit minun kuvaani!" - -Muutamana aamuna nousi aurinko merestä niin punaisena ja suurena kuin -vaununpyörä ja päivä tuli hyvin lämpimäksi. Antonia ja Maria ottivat -korinsa ja läksivät poimimaan mesimarjoja eli maaramia. Oli niin -kaunista, niin hiljaista metsissä, koivujen ja leppäin alla oli varjo -niin taivaallisen suloinen. Suuret tummanpunaiset marjat kiiluivat -tiheäin lehtien alta mätästen laidoista; semmoisia marjoja eivät tytöt -olleet koskaan poimineet, niin pulleat, kauniit ja mehuiset ne olivat. -Mitä etemmäksi he joutuivat lehtimetsään ja tuoksuville, vielä -niittämättömille niityille, sitä enemmän marjoja he löysivät ja sitä -sukkelammin täyttyivät korit. Se oli viehättävän hauskaa ja he yhä -poimivat iltapäivälle asti. - -"Nyt jo olisi aika lähteä kotiin, sillä aurinko alkaa paahtaa -polttavasti kuin leipäuuni", sanoi Antonia. - -"Odotahan vähän", sanoi Maria, "parikymmentä marjaa mahtuu enää vain -koriini." Ja he astuivat edelleen mättäältä toiselle. - -"Täällä minä en ole koskaan ennen ollut", sanoi Antonia. "Näetkö tuota -vanhaa tuvan hökkeliä tuolta puiden välistä? Se näyttää juuri tontun -asunnolta. Kun vielä antavatkin tonttujen asua tällä kauniilla -saarella!" - -"Tupa on ruma ja vanha", vastasi Maria, "mutta ei ole oikein halveksia -sitä vanhuutensa tähden. Onhan mummokin ruma ja vanha, mutta on -kuitenkin niin hyvä, ja hän on ollut nuorena kauniskin." - -"Lorua sinä tuommoisesta vanhasta ladosta!" sanoi Antonia nauraen. - -"Mutta meidän pitää lähteä kotiin; minun vuoroni on laittaa teetä tänä -iltana." - -"Helppo kyllä sanoa, mutta mihin päin?" - -"Lähtekäämme tänne vasemmalle." - -"Nyt erehdyit, oikealle päin on mentävä." - -"Sieltähän tulimme." - -"Mutta sitä ennen käännyimme monta kertaa vasemmalle." - -"Tiedäpäs, Maria, me olemme eksyneet." - -"Aivan samoin luulen minäkin, Antonia." - -"Mitä nyt teemme?" - -"Astutaan pitkin rantaa, niin pääsemmehän viimein Albanoon." - -"Niin, huomenna. Etkö tiedä, että saari on ympäri mitaten peninkulmaa -laaja?" - -"Mitä hullua! Ja nyt alkaa sataa." - -"Huh, kun nousee noin sysimusta pilvi auringon eteen; tulee hirmuinen -rajuilma." - -"Jo jyrisee ilmassa..." - -"Näitkö ukontulta... Antonia!" - -"Pisarat putoilevat kuin suuret kirsikat." - -"Ja meidän uudet hameemme!" - -Ja molemmat tytöt alkoivat juosta, minkä jaksoivat, tietämättä oikein -minne. Mutta sade kiihtyi yhä rajummaksi ja yhä tiheämmin leimahtelivat -ukontulet; pilvissä vieriskeli ukkonen kovasti ja räjäkästi jyristen, -niinkuin raskaat vaunut kiivaassa ajossa kivikadulla. Se oli oikea -Herran ilma. - -"Nyt minä en enää jaksa", sanoi Antonia läpimärkänä, uuvuksissa ja -pelosta kalpeana. - -"Levätkäämme tämän koivun alla!" kehoitti Maria. - -"Ei, ei, ei millään lailla! Etkö ole kuullut, että ukkonen usein iskee -korkeihin puihin?" - -"Se on totta! Meidän pitää juosta muuanne." Ja he läksivät uudestaan -juoksemaan. Mutta hetkisen kuluttua olivat he taas ihan samassa -paikassa. - -Silloin tyttö raukat olivat jo menettää kaiken rohkeutensa. Antonia -tarttui puun runkoon ja sanoi: "Nyt minä en enää lähde mihinkään, -vaikka ukkonenkin tähän iskisi." Maria alkoi itkeä. - -Mutta samassa harveni hetkiseksi synkkä pilvi, ja tytöt näkivät aivan -edessään mäellä vanhan tuvan puoli lahon seinän. "Tule, sisko!" sanoi -Maria ja parissa minuutissa ehtivät molemmat katon suojaan. - -Miksipä olikaan Antonia äsken niin halveksivasti puhunut vanhasta -tuvasta? Huiskin haiskin siinä kyllä kaikki oli ja Albanoon verraten -oli paljokin muistuttamisen aihetta; mutta rajuilmaa vastaan siinä oli -hyvä suoja, ja jos vain ei tunkeutunut aivan lähelle nurkkia, joihin -sade tippui rikkinäisestä katosta, oli siinä kyllin hyvä ja turvallinen -istua. - -"Tässähän meillä on hyvä kuin palatsissa", sanoi nauraen Maria, joka -aina tyytyi vähään. "Katsos, tonttu on odottanut vieraita. Mitäpä muuta -varten se olisi levitellyt tuoreita lehtiä lattialle ja pannut -tuoreita, tuoksuvia heiniä vuoteihin? Nyt satakoon ja iskeköön tulta -kuinka hyvänsä; tupa on kyllä kestänyt monta sadetta aikoinaan." - -"Täällä on ollut tänään kalastajia ennen meitä", huomautti Antonia, "ja -saattavatpa he nytkin palata minä hetkenä hyvänsä. Ovathan ne jättäneet -rautapannun tuohon liedelle, ja tuollahan näkyy ahvenen paitakin." - -"Ah, jospa olisi vähä tulta kuivata vaatteitamme!" - -"Katsotaanpas! Kyllä tässä vielä hehkuu hiiliä tuhkassa." - -"Puhu, Antonia, puuh! Vielä kerran, puuh! No, nyt se jo syttyi, ja -lastut palavat aika hyvästi, Tässä on kuivia lepän risuja; niistähän -saamme kunnon valkean: Vielä yksi risu... kas niin; johan sanoin, että -me olemme tässä kuin palatsissa." - -Puhellessaan ja sisartansa rohkaistessaan oli Maria todellakin saanut -kirkkaasti palavan tulen tehdyksi. Vanhat risut räiskivät ja säkenöivät -ja hetkisen kuluttua olivat molempien tyttöjen vaatteet melkein kuivat. -He olisivat nyt mielellään lähteneet umpimähkään tavoittelemaan kotia -kohti, mutta satoi vielä rankasti, niin että oli mahdoton semmoiseen -säähän mennä korkeaan heinikkoon hapuilemaan. - -Tyttöjen täytyi siis odottaa ja odottelijasta tuntuu aika pitkältä. He -ryhtyivät tarkemmin tutkimaan tupaa; kukapa voi tietää, mitä siitä ehkä -vielä löytyi? - -Antonia löysi vanhasta savustuneesta ja tomuisesta seinästä monta sekä -hellää että naurettavaa värsyä, jotka hän saneli hullunkurisen -juhlallisesti. Yksi oli näin: - - "Namusias syö, sä ihanaisin! - Varjonas jos luonas olla saisin!" - -Ja sen alle oli joku koiranhammas kirjoittanut: - - "Olis oikein, jos sua tukistaisin." - -Toinen oli tämmöinen: - - "Arkaadiassa tuolla - Oon käynyt minäkin. - En enää viihdy siellä, - Palaan jo takaisin." - -"Ah, miten hellää ja liikuttavaa!" huudahti Antonia. "Mutta tässä on -vielä tuntehikkaampi värsy: - - "Hyvästi, armahain! - Jos kuinka kävis mulle, - Beata Sofie, mä sulle, - Niin sulle elän vain!" - -"Beate Sofie, sehän on mummon nimi!" kummasteli Maria. - -"Kyllähän monen muunkin nimi on saattanut olla Beate Sofie kuin -ainoastaan mummon", vastasi Antonia ja saneli vain seinistä. Mutta -viimein tuli niin hämärä, ett'ei hän enää nähnyt, ja silloin molemmat -sisarukset istuutuivat yhdessä lieden luo. - -"Tiedätkö mitä?" huokasi Maria. - -"Mitä sitte?" kysyi Antonia. - -"Meidän täytyy jäädä tänne yöksi. Kun noin yhä näkyy satavan ja iskevän -tulta, emme me voi lähteä ulos eksymään yöksi metsään." - -"Niin kyllä!" huokasi Antonia. "Mutta minulla on nälkä." - -"Siihen minä keinon keksin", vastasi Maria (joka muuten aina keksi -keinoja). "Minä olen lukenut jostakin kirjasta, että arabialaiset -aavikoillansa usein syövät illallisekseen vain kourallisen keitettyjä -riisejä." - -"Vitsa-riisiäkö vai mistä sinä aiot keittää?" ivaili Antonia. - -"Maltahan, niin saat nähdä!" Ja Maria otti hameensa taskusta -riisiryynejä, joita hän mielellään söi kuiviltaan, niinkuin tytöillä on -tapana, kunnes aikaihmisinä unhottavat lasten tavat. Sitte pyyhki hän -pannun hyvin puhtaaksi, pani sen ulos sateesen, sai kokoon vähän vettä -ja pani riisiryynit kiehumaan. Hetkisen kuluttua olivat ne kypset, ja -kun päälle puserrettiin vähän mesimarjan mehua, maistuivat ne oikein -hyviltä. - -"No, sinä kaikkia keksit, sinä!" sanoi Antonia. - -Syötyään etsivät tytöt puhtaimman vuoteen, jossa oli aivan kuivia -heiniä, ja laskeutuivat levolle, koetettuaan ensin sulkea ovea niin -hyvin, kuin taisivat. Kohta nukkuikin Antonia. - -Mutta Marian silmiin ei uni tullut. Hän ajatteli, miten nyt vanhemmat -olivat levottomat, kun ei heitä kuulunut iltasilla kotiin; hän muisteli -vanhaa mummoa, Beate Sofielle kirjoitettua värsyä ja kenties mitä -kaikkea, joka johtuu nuorelle tytölle mieleen, milloin ei uni ota -tullakseen. Hän koetteli kaikki keinot, kuin tiesi, houkutellakseen -unta silmiin, hän ajatteli ikävimpiä asioita, kuin osasi, ajatteli -vanhaa, nuuskaavaa sotaneuvosta, joka aina tahtoi suudella häntä -hampaattomalla suullaan, hän luki kolmeensataan kolmeenkymmeneen -kolmeen; mutta ei mistään tullut apua. - -Viimein hän kääntyi toiselle kyljelleen. Silloin silmät sattuivat -pimeään vastapäiseen nurkkaan. Siinä paistoi kuin tulikipinä, vaan -kuitenkin oli valo valkeampi ja kalvakampi kuin tulen valo. "Mikä se -oli? Olenkohan todellakin saattanut sinne tulisen hiilen liedestä?" -ajatteli hän. - -Hänen piti nousta katsomaan. Hän meni nurkkaan. Ei, ei se tulta ollut, -vaan jotakin muuta; vanha, laho puu se loisti pimeässä. Maria katseli -sitä vähän aikaa mielihyvällä. Vaan silloin huomasi hän toisen pienen -kohdan seinässä, joka myöskin loisti, vaikka vielä vaalakammin. Se on -myöskin lahoa puuta, ajatteli hän ja koetti kädellään. Mutta ei, se oli -pieni sormus, pistetty syvälle seinän rakoon. Vaivalla sai hän sen pois -ja näki, vaikka pimeässäkin, valon tulevan pienestä timantista, joka -oli kiinnitetty sormuksen kantaan. Mikä löytö! Ja miten Marian -kärsivällisyyttä kiusasi, kun ei nyt heti saanut katsella sormusta -tarkemmin. Hän pani sen sormeensa ja palasi vuoteelle. Nyt ei hänen -enää tarvinnut kauan odotella unta. - -Olettehan varmaankin kuulleet höyhensaarista? Siellä oli Maria kuin -kotonaan, niinkuin kaikki hyvät lapset, ja kultaiset unet lentelivät -taivaan sinisillä siivillään hänen vuoteensa ympärillä. Ne ottivat -häntä kädestä ja veivät seitsemänkymmentä vuotta taemmaksi ajassa. Hän -näki mummon seitsemäntoista vuoden ikäisenä, niin iloisena ja -hymyilevänä, niin hellänä ja kauniina kuin Maria itse. Hän istuu tässä -samassa vanhassa tuvassa, jossa Maria nyt makaa; mutta tupakin on -silloin uusi ja valkoinen ja siisti! Seitsentoista-vuotisen mummon -vieressä istuu kahdenkymmenen ikäinen nuorukainen merimiehen puvussa. -He puhdistavat marjoja, he katselevat toinen toistaan. Miten kirkkaat, -ystävälliset silmät! Olivatko ne mummon silmät? Niin, ne samat ne -olivat, mutta seitsemänkymmentä vuotta sitte! Silloin kaunis, -valkotukkainen poika ottaa hänen kätensä ja suutelee sitä, juoksee ulos -ja purjehtii laivalla pois merelle. Ja miten vanha mummo itkee... (aina -minä sanon vanha mummo; vastahan hän oli seitsemäntoista vuoden -ijässä!)... Miten hän itkee, se kaunis, suloinen, nuori tyttö! Hänen -sisaruksensa tulevat tupaan, korit täynnä marjoja. He asettuvat vanhan -mum... rakkaan nuoren sisaren ympärille, he tanssittavat häntä, -tahtovat lohduttaa ja ilahuttaa häntä, mutta hän itkee vain ja katselee -tuota sinimeren kirkasta, pohjoiseen katoavaa reunaa! - -Maria heräsi ja katsoi ympärilleen. Poissa oli nuori, itkevä tyttö; -poissa oli myöskin poika ja kaunis tupa. Kotona Albanossa istui vanha -mummo 90 vuoden ikäisenä ja sokeana, ja Maria makasi rappeutuneessa, -harmaassa tuvassa, joka oli kokoon luhistumaisillaan. Marian sydämmessä -tuntui niin kummalliselta. - -Kuitenkin vaipui hän uudestaan ystävällisten unien syliin, ja nyt ne -veivät häntä seitsemänkymmentä vuotta eteenpäin ajassa. Mitä hän nyt -näkee? Onko tämä sama saari? Miten toisennäköinen hän itse on ja -samalla kuitenkin miten samannäköinen! Poissa on vanha tupa, niin -ett'ei ole merkkiäkään jäljellä, eikä kukaan ihminen sitä tiedä edes -olleenkaan; Maria vain yksin tietää sen. Siinä paikassa, jossa tupa oli -ja jossa huvilat olivat, ja yli koko sen ennen niin vehreän saaren -ulottuu nyt katuja, toreja ja korkeita taloja; vaunuja vierii, ihmisiä -hyörii, siinä on elämää, melua ja liikettä, kaupunki on muutettu tänne -entisestä paikastaan manterelta, ja sen muuton jälkeen on se kasvanut -neljä kertaa suuremmaksi, väkirikkaaksi ja vauraaksi... Ah, mutta missä -nyt ovat kauniit mesimarjat ja suloinen lintujen laulu, joka ennen soi -metsien yksinäisessä hiljaisuudessa? Ne ovat paenneet melua, linnut -eivät viihdy kauneissa puutarhoissa, joita on istuteltu kaikkialle -pitkin rantoja. Kas, tuossa tulee hyvin vanha mummo, ympärillä -lastenlasten lapsia. Hänen toinen jalkansa on rampa, hän ei enää jaksa -astua, häntä kannetaan tuolissa; hän on kuuro, niin ett'ei kuule -mitään, mutta sokea hän ei ole, niinkuin vanha mummo. Hän näyttää -vanhuudessaan niin hyvältä ja rakastettavalta: sanokaas, kuka hän on. -Maria näkee hänet unissaan, katselee häntä tarkkaan, mielistyy häneen -ja suutelee hänen kättänsä, vaan ei tunne häntä. Silloin kuiskaa joku -ääni hänelle korvaan: sinä itsehän se oletkin, Maria, yhdeksänkymmenen -ijässä! Maria säpsähtää unissaan, tuntuu taaskin niin kummalliselta -hänen sydämmessään; hän itkisi sekä surusta että rakkaudesta mutta ei -osaa. Hän tuntee olevansa niin vanha, hänhän onkin tuo rampa ja kuuro -90 vuoden ikäinen mummo, joka istuu tuossa kantotuolissa. Hän katsoo -kauas, hyvin kauas taapäin! Hän katselee nyt sitä paikkaa, jossa ennen -oli vanha tupa, vaan jossa nyt on pieni huvihuone, ikkunoissa -vaaleanpunaiset silkkiverhot ja pieni viiri katolla. Hän sanoo lastensa -lasten lapsille: Voitteko uskoa, että tässä ennen muinoin oli vanha, -rappeutunut tupa, joka tiesi kertoa niin monia vanhoja muistoja? Sata -neljäkymmentä vuotta sitte seisoi tässä samassa paikassa minun äitini -äiti ja otti jäähyväiset iloiselta pojalta, joka purjehti pois merelle -eikä koskaan palannut. Ja seitsemänkymmentä vuotta sitte, kun minä -vielä olin nuori ja lapsellinen, eksyimme minä ja sisareni Antonia -metsään. Me olimme yötä vanhassa tuvassa ja minä löysin sieltä -sormuksen; silloin minä olin seitsentoista-vuotinen! Ja nuori tyttö, -joka seisoi lähinnä nuorta ja kaunista Mariaa... no, mitä sanonkaan? -sitä yhdeksänkymmenen ikäistä, kuihtunutta, rampaa ja kuuroa mummoa!... -nuori tyttö katsahti kummastuen kantotuolissa istuvaan vanhukseen ja -sanoi luonnollisessa viattomuudessaan: oletko todella, mummo, ollut -seitsemäntoista vanhana? - -Silloin taaskin niin ahdisti Marian sydäntä, hän näki sumua laskeutuvan -punaisilla silkkikartiineilla ja kattoviirillä koristetun huvihuoneen -ympärille, se himmensi kaikki esineet, mummonkin kantotuolinensa ja -lapset, jotka iloiten leikkivät hänen ympärillään. Ja Maria samassa -heräsi ja tunsi lämpimiä kyyneliä poskillansa. Säikähtäen hypähti hän -ylös. Oliko hän todellakin niin vanha ja kuihtunut, kuin juuri äsken -oli nähnyt itsensä kantotuolissa? Ah ei, hän oli yhtä nuori, yhtä keveä -jalalta kuin ennenkin; hänen poskensa olivat hienot, lämpöiset, pehmeät -ja punakat, hän katsoi käsiänsä, ne olivat valkoiset ja pehmeät kuin -ennenkin! Niin, hän oli vieläkin seitsemäntoista ijässä, ja kaikki, -jonka hän oli nähnyt ja joka oli niin kummallisesti liikuttanut hänen -sydäntänsä ja saanut hänet oikein itkemään, se kaikki oli vain unta! - -Oliko se todella kaikki unta? - -Oli, sillä nyt paistoi aurinko niin kirkkaasti vanhan, harmaan tuvan -rikkinäisistä ruuduista; ukkonen ja sade olivat lakanneet, ja suloista -tuoksua tuli vehreästä metsästä. - -Maria pyyhkäsi otsaansa kädellään. Unta se oli, sanoi hän hiljaa -itsekseen; mutta millaista unta! - -Antonia vielä nukkui. Maria herätti hänet suutelolla, ja he käärivät -ylös helmansa, sillä ruoho oli vielä märkä, ja sanoivat tuvalle -jäähyväset. Mutta eivätpä he kauas ehtineet, kun jo lähellä rantaa -näkivät veneen; heidän huolestunut isänsä itse oli soutanut heitä -etsimään. Vajaassa tunnissa he nyt ehtivät kotiin Albanoon. - -Antonialla oli paljo kertomista kotiin päästyä, ukkosesta, vanhasta -roskaisesta tuvasta ja hullunkurisista värsyistä, joita oli tuvan -seinissä. Mutta Maria meni heti vanhan mummon luo, syleili häntä, -suuteli hänen ryppyisiä käsiään ja hyväili häntä kaikin tavoin. Hän ei -voinut unhottaa untansa, hän ajatteli: minun kaltaiseni on mummokin -ollut, ja mummon näköiseksi minäkin tulen! Ja samalla hän ajatteli -kaunista merimiestä, joka purjehti pois ainiaaksi, ja hän ajatteli, -vaan en huoli sanoa, ketä, ja miten ihmeellistä onkaan muistella -seitsemänkymmenen ijässä häntä ja kaikkia näitä suloisia nuoruuden -päiviä, jotka hän nyt leikin iloissa on kuluttanut. Silloin nousivat -kyynelet Marialle silmiin; ainahan ne olivatkin väjymässä, milloin hän -vain oli suruinen tai hyvin iloinen, se hyvä, hellä Maria. - -"Mummo", sanoi hän, "minä olin vanhassa tuvassa! Siellä oli seinässä -sinun nimesi, ja koko yön minä unissani näin sinusta kummallisimpia -asioita." - -Mutta vanhus ei kuullut; hän vain piti kiinni Marian kättä ja -tunnusteli tarkkaan timanttisormusta, joka oli nimettömässä sormessa. -"Sormus, sormus!" sanoi hän vapisevalla äänellä. "Mistä sait -sormuksen?" - -"Vanhasta tuvasta minä sen löysin, syvältä seinän raosta." - -"Sama sormus se on!" virkkoi mummo, kumartui, suuteli sitä ja painoi -sen kuivettuneesen sormeensa. "Kiitos, pikku Maija, ihan sama se on, -ihan sama! Minä etsin sitä eilen, etsin koko päivän enkä löytänyt. -Mutta nyt minä sen sain." - -"Eilenkö, mummo? Eilenkö." - -"Eikö se ollut eilen? Ei, sinä olet oikeassa, johan siitä on monta -viikkoa. Silloin, kun hän purjehti pois." - -"Sekö nuori, kaunis merimies, jolla oli yllä sininen mekko?" - -"Niin, juuri hän. Tunnetko sinä siis hänet?" - -"Hänetkö, joka puhdisteli sinun kanssasi marjoja vanhassa tuvassa ja -sitte purjehti pois merille?" - -"Hänet juuri. Sinä et ehkä tiedä, että me hyvin rakastimme toisiamme. -Me olimme rakastaneet toisiamme aina pienestä asti; hän oli vain kolme -vuotta vanhempi. Hän oli minulle kuin veli, mutta hän rakasti minua -enemmän kuin sisartansa. Lähtiessään pois muutama viikko sitte, sanoi -hän minulle: Beate Sofie, sinä et rakasta minua, niinkuin minä sinua; -minä nyt lähden merille enkä ehkä koskaan palaa. Mutta tähän tupaan -minä kätkin sormuksen, jonka näit eilen; etsi se, sinä saat sen? Kun -sormus on kädessäsi, silloin tiedät, että minä kohta palaan luoksesi; -mutta jos et sitä löydä, niin emme koskaan enää näe toisiamme." - -"Etsitkö sinä, mummo, sormusta?" - -"Etsinkö? Yöt päivät, päivät ja yöt, mutta en löytänyt. Minä etsin sitä -joka kesä, eikä hän koskaan palannut. Sanopas, pikku Maija, onko siitä -kauankin, kun hän purjehti pois. Ehkä jo monta kuukautta?" - -"Ah, mummo, siitä on kulunut seitsemänkymmentä vuotta!" - -"Seitsemänkymmentä vuotta! Lapsi, sinä olet oikeassa, minä en tullut -ajatelleeksi. Se päivä on minusta niinkuin eilen; kaikki, mitä on -välillä, on juossut ohitseni kuin virta, ja minä olen jäänyt yksin -rannalle. Sanopas, mitä on kirjoitettuna sormuksen sisäpuolella?" - -"1772. Minä palaan luoksesi." - -"Hän palaa luokseni! Niin, nyt minä tiedän, että hän tulee, mutta ei -hän minun luokseni, vaan minä hänen luoksensa. Hän on nyt niissä -valoisissa saleissa, joissa ei ole mitään eroa enää. Sinne minäkin -kohta joudun. Silloin hän tulee minun luokseni!" - -"Ei mummo, et sinä saa kuolla pois meiltä!" - -"Älä sure, pikku. Maija! Pitkällä päivällä on ehtoonsa niinkuin -lyhyelläkin. Mutta samapa se, onko päivä ollut lyhyt vai pitkä, kunhan -vain joka hetki on vienyt meidät lähemmäksi Jumalan valtakuntaa. -Silloin otetaan ilta vastaan ilolla ja lepo rauhallisella mielellä, ja -ijankaikkinen aamu valkenee autuaana entisyyden yön jälkeen." - -Niin puhui vanha mummo niin taivaallisella luottamuksella, kuin -ainoastaan sillä on, joka on saanut paljon kokea, vaan joka kuitenkin -on pitänyt uskonsa loppuun asti. Kun seuraava kesä tuli, kasvoi hento, -lapsellinen ruoho jo hänen haudallansa. Mutta Antonia ja Maria -purjehtivat vanhempinensa saareen, ja se tapahtui samaan aikaan -elokuussa. "Lähtekäämme, sisko", sanoi Maria, "katsomaan, vieläkö vanha -tupa on pystyssä!" "Mennään vain", sanoi Antonia, "mutta nyt panemme -tien tarkkaan merkkiin, ett'emme eksy." Ja he läksivät. - -Kun he saapuivat kauniille mäelle järven rannalle, ei vanhaa tupaa -ollutkaan enää siellä. Se oli kukistunut viime syksyn marraskuun -myrskyillä ja osa hirsistä oli vedetty pois, vaan lahoimmat olivat -jäljellä ynnä suuri harmaakivinen uuni, jossa tytöt olivat keittäneet -riisiryynejä. Ainoastaan hyttyset yhä vielä tanssivat kuin ennenkin -tuvan raunioilla ja laskeutuva aurinko levitti lempeitä kultasäteitänsä -entisten muistojen autioon asuntoon. - -"Mitä nyt!" huudahti Antonia. "Kotitonttu on koditonna, sen linna on -kukistunut, ja nyt se ehkä muuttaa kotinsa Albanoon!" - -Maria ei tuota kuullut. Hän katseli tuvan jäännöksiä, joita aurinko -kultasi, katseli tulevaisuutta ja sanoi hiljaa itsekseen: -"Seitsemänkymmenen vuoden kuluttua on tässä suuri kaupunki laivoineen -ja tehtaineen ja tässä samassa paikassa pieni huvihuone, ikkunoissa -vaaleanpunaiset silkkiverhot ja katolla viiri. Silloin ei kukaan enää -muista tässä olleenkaan vanhaa tupaa, jossa hyviä, iloisia ihmisiä on -asunut. Eräs vanha mummo sen vain muistaa." - -"Tule, Maria!" huusi Antonia. "Täällä on kauneimpia ja punaisimpia -mesimarjoja. Katsos, miten ne kiiltävät! Tunne, miten ne tuoksuvat! Ah, -en minä tiedä mitään ihanampaa maan päällä kuin oikein suuret, kirkkaat -tummanpunaiset mesimarjat. Eikö niin?" - -"Niin, niin, poimikaamme niitä!" sanoi Maria hymyillen. Ja siihen -lapsuuden raittiisen, suloiseen, viattomaan hymyyn haihtuivat sekä -entisyys että tulevaisuus. - - - - -PÄIVÄNSÄDE MARRASKUUSSA. - - -Muurahaiset tekivät työtä täydessä puuhassa. Paljo heillä olikin -tekemistä. Ensiksikin piti heidän muurata kammarinsa muurahaiskeossa -oikein tarkoiksi ja lämpimiksi talven varalle. Sitte piti heidän vielä -tarkastaa kaikki ruokahuoneet ja katsoa, oliko kylliksi muonaa -viideksi tai kuudeksi vankeuskuukaudeksi. Olipa vielä linnoitettava -kekokaupungin portitkin vihollisten hyökkäystä vastaan. Sitte oli -laistavat muurahaisten tiet ja toimitettava pois kaikki kuivaneet -havut, ja viimeisenä työnä oli kiipeäminen lähimpään puuhun pitämään -vaaria maailman menosta ja töllistelemään pilviä, olikohan talvi jo -hetikin tulossa. - -Mutta kaiken tämän lisäksi oli muurahaisilla vielä sittekin yksi -vaivaloinen ja surullinen työ; heidän piti kaivaa hauta suurelle -emovainajallensa Luonnolle, ja siinä työssä olivat kaikki maan pikku -elukat, kaikki tyyni eli 94 kvintiljoonaa, 18 kvadriljoonaa, 400,000 -triljoonaa, 888,000 miljoonaa 954,367. Kirjoitapas se luku; niin monta -niitä sanottiin olevan, vaan minä en tiedä niin tarkkaan; ehkäpä niitä -oli 954,368. - -Jo oli hallanhärmää maassa, seitsemäntuhatta miljoonaa helmeä, eikä -kukaan niitä koonnut. Kaikki kuihtuneet ruohonkorret ja kaikki -lehdettömät puut olivat jo syvässä surupuvussa; mutta honkain ja -kuusten, jotka aina pitivät tummanvehreätä turkkia, ei tarvinnut tehdä -muuta kuin harjata pois sammal päällyksestä. Tuulet, nuo ilman -tyttäret, istuivat pilvissä ja karttasivat lumivillaa käärinliinoiksi; -jäätyvät aallot lauloivat surullisia lauluja rannalla, kunnes nukkuivat -pois jääpeitteen alle, ja pikku linnut, joita vielä oli jäljellä -muuttoajan jälkeen, harjoittivat pientä viatonta surumessua honkain -iltahuminan säestykseen. Kaikki oli niin kolkkoa, niin pimeätä, niin -syvällisen surullista. - -Mutta silloin pilkisti pilven raosta yksi päivänsäde. - -Yksi päivänsäde, oikeaa taivaista kultaa, paistoi mustasta lumipilvestä -hallanhärmän helmille, lakastuneelle ruoholle, elottomille puille, -jylhille hongille, uutteroille muurahaisille ja kaikille 94 -kvintiljoonalle pikku elukalle -- jopa unohtui, miten monta niitä -olikaan -- ja yht'äkkiä muuttui kaikki tyyni. - -"Mitä tämä on?" sanoi huuhkaja, joka istui viiritangon nenässä ja -harjoitteli alinta ääntä lauluun, joka alkaa näin: "Syksy on tullut ja -myrskyelee." Ja käreä ääni hänellä oli, mutta tyydyttiin siihenkin nyt, -kun laululinnut jo olivat poissa. "Mitä tämä on? Minä hämmennyn, minä -laulan väärin, minä en näe ainoatakaan nuottia, kun päivä noin paistaa -ihan vasten silmiä." - -"Ei tämä käy päinsä", huokailivat muurahaiset, jotka juuri äsken olivat -suurella vaivalla siistineet hallanhärmän kauneiksi helminauhoiksi -ruohonkorsille, että näyttäisivät surukauluksilta, ja nyt alkoivat -kaikki helmet sulaa; "ei tämä käy mitenkään päinsä, siitä tulee vain -likaa ja rapaa. Eikö ole mitään päivänvarjoa, joka ulottuisi -pohjoisesta etelään?" - -Heinäsirkka oli koko kesän positiivia vinguttanut eikä ollut huolinut -minkään työn teosta. Sentähden se nyt makasi näljästä puoli kuolleena -lakastuneen haavanlehden alla, mutta virkistyi päivänsäteestä ja luuli -jo kesän palanneen. Ja hän alkoi heti vääntää positiiviansa, niin että -haavanlehti hypähteli, mutta samalla hän väännälsikin kätensä ja -jalkansa poikki, sillä ne eivät enää olleet oikein kunnolla koossa, ja -siihen se hupi loppui. - -Sen kaiken näki päivänsäde pilkistäessään mustan ja paksun syyspilven -raosta. Mutta väräjävillä siivillä liiteli se alaspäin läpinäkyvän -ilman halki, etsien jotakuta lohduttaakseen ja ilahuttaakseen maan -päällä. - -Päivänsäde tuli jäätyneelle lammikolle ja välkkyi kirkkaassa -syysjäässä. "Onko täällä ketään surevaista?" kysyi hän. "Ei", -vastasivat koulupojat, tehden jäähän kauneimpia piirtoja äsken -teroitetuilla luistimillaan sekä nauraen ja riemuiten, ja koulutytöt -seisoivat rannalla, koetellen vuorottain kummallakin jalalla, kestikö -jää. Se oli niin erinomaisen hauskaa. - -Päivänsäde lensi edelleen ja tuli lehdettömään koivikkoon. "Onko täällä -ketään surevaista?" "Ei", sanoi koivu, "mitäpä minä surisin? Tiedänhän -minä viheriöiväni vielä ihanammin uudestaan, kun kerran tulee kevät." - -Edelleen lensi päivänsäde ja saapui köyhään tölliin, jossa vanhemmat ja -lapset antoivat viimeisestäkin leipäpalastaan toisille, jotka olivat -heitä köyhemmät. "Onko täällä ketään surevaista?" "Ei", sanoivat ne -köyhät ihmiset, "mitäpä me surisimme. Tiedämmehän, että Jumala -laupeudessaan pitää huolen kaikista lapsistansa, ja me jätämme siis -kaikki huolemme Hänelle." - -Päivänsäde lensi laivalle, joka ankarasti taisteli myrskyssä. "Onko -täällä ketään surevaista?" "Ei", sanoi vanha merimies, "mitäpä me -surisimme. Jumalahan laivamme ohjaa satamaan; sentähden me pelkäämättä -teemme työtä kaikissa vaaroissa." - -Päivänsäde lensi edelleen ja tuli sairasvuoteelle. "Onko täällä ketään -surevaista?" "Ei", sanoi sairas, "mitäpä minä surisin. Jumala on minun -terveyteni ja Hän tietää paraiten, mikä meille on hyödyllistä. Niinpä -on yksin tuskakin minun iloni, sillä minulle ei tapahdu mitään ilman -Jumalan tahtoa, ja Hänen tahtonsa on aina paras." - -Vielä kerran lensi päivänsäde ja saapui hautausmaalle. Siellä istui -äiti itkien kuollutta lastansa, "Onko täällä ketään surevaista?" "Ei", -sanoi itkevä äiti, "mitäpä minä surisin, sillä kohtahan näen jälleen -lapseni tai kun itken, hyvä päivänsäde, niin itken ilosta, että Jumala -niin aikaisin otti rakkaan lapseni ijankaikkiseen iloonsa." - -Ja päivänsäde kummasteli, ett'ei löytänyt yhtään surua maan päällä. -Vaan eipä se hyvä säde ollut vielä nähnyt kaikkea. - -Vähän ajan kuluttua paistoi se sisään eräästä ikkunasta, ja siinä -seisoi pieni tyttö kukkaruukun luona. "Onko täällä ketään surevaista?" -"On", sanoi tyttö, "tässä on yksi. Minä suren myrtinoksaani, jonka -istutin onnelleni, ja nyt se kuihtuu pois syksyn pimeässä." "Eikö -muuta, kyllä minä sinut siitä lohdutan", sanoi päivänsäde. Ja se -paistoi niin lämpimästi myrtintaimelle, että se virkosi uuteen elämään, -ja poissa oli suru ikkunasta, poissa lapsen sydämmestä. - -Vielä lensi päivänsäde ja paistoi vankihuoneesen. "Onko täällä ketään -surevaista?" "On", vastasi vangittu rosvo, joka istui siellä raudoissa, -odotellen tuomiotansa. "Enkö minä surisi, joka olen pahantekijä ja -vanki, jonka Jumala ja ihmiset ovat hyljänneet, jolla ei ole yhtään -toivoa eikä armoa." "Katsos tähän", sanoi päivänsäde ja paistoi samassa -raamatun lehdelle, josta oli auki se kohta, jossa Vapahtaja lupaa armoa -ja anteeksiantoa ristissä riippuvalle ryövärille. Ja suru poistui -vankeudesta, poistui toivottoman sydämmestä. - -Päivänsäde lensi vielä kerran ja saapui vanhan Niku Remusen luo, joka -seisoi käsiänsä väännellen pauhaavan virran rannalla. "Onko täällä -ketään surevaista?" "On", sanoi Niku. "Mitä sinä suret?" "Minä suren -lapsuuttani, jolloin olin kiittämätön ja tottelematon vanhemmilleni, ja -he ovat jo ammoin kuolleet. Minä suren nuoruuttani, jonka kulutin -laiskuudessa ja vallattomuudessa, ja nyt olen jo vanha. Minä suren koko -elämääni, josta ei koskaan ole ollut kellekään mitään hyötyä eikä iloa, -sillä minä en ole koskaan ajatellut muuta kuin omaa huviani. Sentähden -minä nyt syöksyn tuohon kuohuvaan virtaan." - -"Maltahan", sanoi päivänsäde. "Seuraa minua, niin minä näytän sinulle -tien sinne, jossa vielä voit tehdä jotakin hyvää maailmassa." Ja -päivänsäde liiteli edeltä mätästen ja kuivaneen ruohon yli, ja Niku -Remunen seurasi, kunnes yhdessä saapuivat lammikolle, jonne koululapset -olivat luvatta pujahtaneet työpäivänä. "Kas tässä", sanoi säde, "käy -tuohon istumaan ja kerro lapsille, mitenkä on, kun koko ikänsä -ajattelee vain omaa huviansa." Ja Niku Remunen ryhtyi kertomaan, ja -pojat ja tytöt istuutuivat kuulemaan, ja päivänsäde katsoi heitä -suoraan silmiin, niinkuin ijankaikkisen valon väläys. Ja vanha Niku -Remunen tuli taas iloiseksi, että hän vielä osasi toimittaa jotakin -hyvää, ja ymmärtäväiset lapset tulivat vakaviksi, mutta ei se -vahingoksi ollut, se oli iloinen vakavuus, sillä siitä kasvoi totinen -ilo. - -Nyt oli päivänsäde lentänyt jo kylliksi sinä päivänä ja -silmänräpäyksessä se palasi 14 miljoonaa peninkulmaa takaisin -aurinkoon. Syyspilvi tuli ja laski rullakartiininsa maan yli, mutta -säde istui vielä tähystelemässä auringon reunalla pilkistääkseen joka -raosta, kuin vain huomasi tuossa rullakartiinissa. Kauanpa viipyi, -ennenkuin rako ilmestyi, mutta hetipä siitä sädekin pujahti ja paistoi -silloin valkoiselle lumelle. Vielä se kuitenkin muisti hauskaa -retkeilyänsä marraskuussa; silloin se oli ilahuttanut niin monta -sydäntä, ja se on aina iloinen muisto pitkiksi ajoiksi. - - - - -TELMYRI. - - -Lassi oli kuusivuotinen ja ulottui Hildalle melkein nenään asti. Ja -Hilda oli kymmenvuotinen ja luuli oikein hyvin sopivansa Lassille -tätiksi. Molemmat kiistelivät päivät päästänsä ja tuskin tiesivät -ollenkaan, miten suuresti rakastivat toisiaan. Mutta sen kyllä -huomasivat, milloin olivat erossa, Kun Hilda oli poissa koulussa, oli -Lassilla sanomattoman ikävä ja hän silloin teki vallattomuutta toisensa -perästä. Ja kun Lassi oli isän kanssa käymässä Forssan tehtaalla, oli -Hilda koko ajan neuvoton eikä tiennyt, mitä hänen piti tehdä, kun Lassi -oli poissa. Hilda päätti kerran ruveta pitämään päiväkirjaa Lassin -vallattomuuksista, ja se kiitettävä tarkoitus hänellä, oli mielessä, -että saattoihan jossakin sopivassa tilaisuudessa lukea hänelle sen -kauniin luettelon. Hän ajatteli siitä tulevan Lassille hyvän -rangaistuksen, niin että saisi oikein hävetä tyhmyyksiänsä. - -Pilvisenä päivänä ennen joulua, kun Hildalla jo oli lupa koulusta ja -Lassi telmi tavallista enemmän, sanoi Hilda hänelle. "Lassi, tules -tänne!" - -Lassi istui nurkassa sovittelemassa paikoilleen puuhevosensa toista -takajalkaa, jonka oli äsken ajanut poikki, kun ei muka hevonen kyllin -vikkelästi vetänyt kuormaa. Hän oli suutuksissaan eikä ollut siis -kuulevinaankaan. - -"Tules tänne, niin minä luen sinulle jotakin", sanoi Hilda vähän -veitikkamaisesti, sillä hän oli juuri ottanut käteensä sen merkillisen -päiväkirjan. - -Lassi tuli. Hän piti paljon saduista niinkuin kaikki muutkin ja luuli -ehkä Hildan aikovan lukea ritari Siniparrasta tai muusta semmoisesta. - -"Käyhän tuohon pallille istumaan ja ole vaiti ja hiljaa, niin saat -kuulla rosvopäällikkö Telmyri Mellastelijan urhotyöt ja seikkailut." - -Lassi istuutui siivosti ja Hilda alotti esipuheen: - -Oli kerran rosvopäällikkö Telmyri ja niin edespäin. Hänellä oli kelpo -kummi eli ristiäiti, ja koska hän teki niin paljon vehkeitä tässä -maailmassa, täytyi hänen kumminsa tehdä kirja ja kirjoittaa siihen -kaikki, mitä Telmyri teki. Sen kirjan päätti kummi sitte painattaa -Porvoossa, että kaikki ihmiset saisivat tietää, miten häjy ja -ymmärtämätön Telmyri oli ollut. Nyt, näetkös, minä lainasin kummin -kirjan, ennenkuin se lähetetään Porvoosen painettavaksi, ja nyt saat -kuulla, mistä kaikesta Telmyri saa hävetä. - -Lassi hörkisti korvansa. Hän ei ollut koskaan kuullut puhuttavan -semmoisesta rosvopäälliköstä. - -Hilda oli olevinaan hyvin totinen ja luki päiväkirjasta: - -_1 päivä tammikuuta_. "Telmyri alkoi vuotensa potkimalla rikki -sänkynsä, ja ylös noustuaan pani hän toisen sukkansa pesuvatiin, -nähdäkseen muka, pysyikö se veden päällä. Sitte tuli äiti sisään -- -sillä oli hänellä äiti -- ja löi häntä märjällä sukalla. Eikö se ollut -hyvin ansaittu?" - -Lassi näytti kummastelevalta eikä sanonut mitään. - -_6 päivä tammikuuta_. "Harmaa mirri makasi matolla uunin edessä. -Telmyri otti mirrin, pisti sen uuniin ja pani suupellit kiinni. Tulta -oli siellä ollut viimeksi eilen ja hiilet vielä hehkuivat; mirri alkoi -hirveästi naukua. Isä tuli sisään -- sillä Telmyrillä oli isäkin -- -vapautti mirrin ja käski Telmyrin ottaa käteensä hehkuvan hiilen. -Telmyri aikoi juosta pois, vaan isä pani hiilen hänen käteensä ja antoi -sen vähäsen polttaa. Silloin huusi Telmyri. - -"Eipähän, en minä huutanut", sanoi Lassi. - -"Tässä on, että Telmyri huusi." - -_2 päivä helmikuuta_. "Pojat olivat kelkkamäessä, ja Telmyri myöskin. -Silloin Telmyri hautasi lakkinsa lumeen, niin ett'ei sitä löytynyt -ennenkuin seuraavana keväänä, kun kinokset sulivat. Vaan kun häneltä -sillä kerralla kylmi vasen korva, pääsi hän pulasta varoituksella!" - -"Kun en löytänyt lakkia." - -"Kuulehan edelleen! - -"_20 päivä helmikuuta_. Äitillä oli munia korissa, joka oli talvella -vierashuoneessa, siinä kun ei kukaan asunut ja oli kohtuullisen viileä. -Telmyri löysi korin vierashuoneen sohvan alta ja huviksensa nakutteli -munia vastakkain, niin että sisus juoksi kaikista sohvan hienolle, -vehreälle päällykselle. Siitä huvista pistettiin Telmyri ruokakaappiin, -mutta sieltä hän löysi hillopurkin ja tyhjensi sen sormillansa. Sen -kepposen tähden salvattiin hänet isän kammariin ja siellä hän pysyi -hiljaa." - -Lassi nauroi vähän hämillänsä. - -"Niin, eikö se ollut kelvoton rosvopäällikkö?" jatkoi Hilda. "Kuule -edelleen." - -_7 päivä maaliskuuta_. "Telmyrillä oli myöskin sisar..." - -"Nimeltä Hilda", keskeytti Lassi. - -"Taisi olla Lauli. Hänellä oli hyvin kaunis ja sievä nukke, jolla oli -oikea tukka ja oikeat silmät, ja sen nimi oli Helmi. Laulin ollessa -koulussa otti Telmyri Helmen ja kaivoi rikki toisen silmän, nähdäkseen, -mitä siinä oli sisässä. Sitte hirtti hän Helmen tukasta pellinnuoriin -muka kiikkumaan. Lauli, kotiin palattuaan ja nähtyään Helmi raukan, -alkoi itkeä." - -Lassi punastui ja löi läntistyneiden saappaidensa kantoja lattiaan. - -Hilda jatkoi: "Silloin alkoi Telmyrikin itkeä, pyysi sisareltansa -anteeksi eikä ennen rauhoittunut, kuin isä laitatti tohtorilla Helmen -silmän jälleen eheäksi. Oliko oikein, että hän katui?" - -"Niin, mutta Helmihän parani jälleen", sanoi Lassi. - -"Vahinko vain, että Telmyrillä oli niin lyhyt muisti. Viikon kuluttua, -_14 päivänä maaliskuuta_, aikoi hän lähteä hiihtämään, vaan oli -hukannut villahansikkaansa. Silloin löysi hän äitin hyvät valkoiset -ranskalaishansikkaat, sulloi ne käpälöihinsä ja läksi lumikinoksiin. -Kun hän palasi, olivat kaikki sormet paljaana toisessa kädessä ja -toinen hansikas oli hukkunut. Oliko se kauniisti tehty?" - -"Minun paleli käsiäni." - -"Äiti torui, mutta Telmyri ei viisastunut. _1 päivänä huhtikuuta_ aikoi -hän säikyttää vanhaa Kaisaa. Sitä varten hän asetti kaksi tuolia -päällekkäin salin oven eteen sisäpuolelle ja niiden päälle pallin ja -pallille kukkaruukun. Kaisan sijaan tuli ovesta hovineuvoksen-rouva -Agander ja oli vähällä pyörtyä säikäyksestä, kun tuolit romahtivat -maahan ja kukkaruukku rikki räjähti. Silloin Telmyri taas pistettiin -salvan taa. - -"_20 päivänä huhtikuuta_ tahtoi Telmyri koettaa jousella -ammuntataitoansa ja ampui nuolen kyökin ikkunasta. Selvisi asiasta -varoituksella. - -"_2 päivänä toukokuuta_ nyhti hän purston kukolta ja siitä tuhotyöstä -salvattiin hänet tunniksi kanakoppeliin." - -"_4 päivänä_ sousi hän taikinakaukalolla ulos purolle, kaatoi kaukalon -ja kastui korviaan myöten. - -"_18 päivänä_ hän pani lakkinsa täyteen kiviä ja upotti sen puron -rantaan turpoamaan tiheäksi kuin korvo. - -"_22 päivänä_ oli äiti kylvänyt aamusilla herneitä ja iltasilla Telmyri -ruoposteli hernepenkin katsoakseen, olivatko herneet jo kasvaneet. Sai -vain varoituksia, ett'ei toiste olisi niin tyhmä." - -"_23 päivänä_ hän särki teekupin, survoi sen hienoksi huuhmaressa ja -koetteli uskotella Kaisalle sen olevan sokuria. - -"_Juhannuksena_ teki Telmyri niin monta vallattomuutta, että niitä on -mahdoton kaikkia luetellakaan..." - -"Enpähän", sanoi Lassi. "Minä vain revin kaksi reikää mekkooni, -suuremman ja pienemmän." - -"Kuule vielä", jatkoi Hilda, "_6 päivänä heinäkuuta_ kaivoi hän kuopan -puutarhaan ja pani siihen isän sinetin, äitin sormustimen, kuusi -männynkäpyä ja sammakon. Sitte täytti hän kuopan. Se oli muka aarre. -Koko talo etsimään sinettiä ja sormustinta, kunnes Telmyri otettiin -epäilyksen alaisena tutkittavaksi. Hän silloin tunnusti kaivaneensa -maahan aarteen ja sai rangaistukseksi riittävän tukkapöllyn. Oliko se -oikein?" - -"Mutta minä en valehdellut", sanoi Lassi. - -"Hyi! Olisiko hänen vielä pitänyt valehdella? Telmyrillä oli kuitenkin -vähä pahaa omaatuntoa, sillä hän pysyi koko iltapäivän poissa -naapuritalossa. Siispä hänen rangaistuksensa oli oikea. _28 päivänä -heinäkuuta_ hän astui puujaloilla, kompastui ja kaatui pitkäksensä -keskelle gurkku-penkkiä. _30 päivänä_ meni hän luvatta rantaan, työnsi -veneen vesille ja läksi soutamaan. Mutta tuuli kovasti ja sankari oli -joutua ulos ulapalle. Silloin hän alkoi huutaa apua." - -"Kyllä minä olisin jaksanut soutaa, vaan airot, näetkös, olivat -pitkät." - -"Ja soutaja oli liian lyhyt. Matti souti sinne suurella veneellä ja toi -veitikan maalle. Telmyri oli rangaistu omalla peljästyksellään. -Seuraavana päivänä ratsasti hän kellolehmällä, putosi ja sai reiän -päähänsä." - -"Olen minä ratsastanut monella hevosellakin." - -"Mahdollista kyllä", jatkoi Hilda. "_11 päivänä elokuuta_ yritti -Telmyri ratsastamaan myöskin tallipässillä. Mutta pässi ei tuosta ollut -kovinkaan mielissään, vaan ryhtyi päkkäämään. Telmyri läksi pakoon ja -pässi jäljestä. Viimein molemmat joutuivat kahakkaan tallin seinän -luona, ja ell'ei Kaisa olisi sattunut maitorainnan kanssa juuri -tulemaan läävästä, olisi siinä tullut suuri tappio." - -"Minä löin sitä, niin, minä löin sitä niin että..." - -"Tässä on, että Telmyrin kyllä teki mieli lyödä pässiä, vaan todella -hän vain huusi: hyvä Kaisa, tule auttamaan!" - -"Niin, kun keppi katkesi!" - -"No, vielä edelleen. _19 päivänä elokuuta_ söi Telmyri raakoja -karviaismarjoja; niin paljon, että tuli kipeäksi. _22 päivänä_ hän -heitti kivellä rikki myllynviirin. _29 päivänä_ pani hän Helmen uimaan -puroon ja _30 päivänä_ putosi itse siihen. _4 päivänä syyskuuta_ -piirusti Telmyri hiilellä maisteri Pitkäsen muotokuvan äsken valaistuun -kyökkikammarin uuniin. Siitä hän joutui salvan taakse." - -"Niin, mutta minä menin ikkunasta pihalle." - -"Ja sitte Telmyri salvattiin vinnikammariin, josta hänen ei tehnyt -mieli hypätä ulos ikkunasta. _18 päivänä syyskuuta_ oltiin puolukoita -poimimassa metsässä, ja Telmyri juoksi oravan jäljestä, kunnes putosi -hetteesen. Siihen jäi toinen saapas ja uudet housut turmeltuivat -pilalle. _20 päivänä_ oli hän perunoita kaivamassa ja löi kuokalla -sääreensä. _24 päivänä_ hän putosi pihlajasta. - -"_4 päivänä lokakuuta_ juoksenteli Telmyri likasilla saappaillaan kaikki -huoneet lakkiaan etsimässä, kunnes löysi sen puulaatikosta, johon sen -oli kätkenyt hiekkaa täynnä. _8 päivänä_ toi hän kotiin sylin täyden -nauriita jotka oli saanut joltakin pojalta, ja poika oli ne -varastanut." - -"En minä sitä tiennyt." - -"Ei, Telmyri ei sitä tiennyt, sentähden häntä ei rangaistukaan. Mutta -hänen täytyi itsensä kantaa nauriit takaisin naapuriin, josta ne oli -varastettu. _16 päivänä_ hän ahneudessaan maistoi aniliinipullosta ja -tuli hyvin kipeäksi. _17 päivänä_ kykeni hän jo lyömään nauloja äitin -messinkisiilin reikiin. Siili aivan turmeltui, ja välttääkseen saman -tyhmyyden tekoa uudestaan ajoi veitikkamme _18 päivänä_ puutulpan -kahvipannun piippuun. _29 päivänä_ hän huvikseen pisti Kaisan -kehrätessä tulen pellavakuontaloon, josta ilosta hän taas sai -tukkapöllyä. _3 päivänä marraskuuta_ hiipi hän luvatta luistinjäälle ja -veti ylös toisen pojan, joka oli pudonnut veteen. Siitä pääsi Telmyri -ensin lukon taa ja sitte sai tortun." - -"Minuapa kiitettiin myöskin", sanoi Lassi ylpeästi. - -"Ei hyvää tehdä tortuista eikä kiitoksista", sanoi Hilda. "Pahempaa -tapahtui _4 päivänä joulukuuta_. Silloin joutui Telmyri riitaan -Naapurin poikien kanssa suuresta aarteesta, jonka olivat löytäneet -tallista, ja se oli kuollut hiiri. Telmyri löi kepillään Naapurin -Kallelle kulmaan suuren kuhmun, ja Kalle oli häntä pienempi. Siitä piti -Telmyrin pyytää anteeksi Kallelta, mutta hän ei tahtonut." - -"Kalle se ensin löi minua", sanoi Lassi. - -"Niin, mutta Kalle oli vasta neljän vuoden mies ja Telmyri kuuden. Hyi -suurta häpeätä, lyödä niin pientä poikaa! Ja kun Telmyri ei tahtonut -pyytää anteeksi, sai hän isältä vitsaa. Se oli ensi kerta koko -vuodessa. Telmyrin täytyi pyytää anteeksi, mutta silloin vasta pahinta -tapahtui. Hän pyysi anteeksi suullaan, vaan ei sydämmellään. Muutaman -päivän kuluttua olivat pojat lumisilla, Telmyri puristi pallon hyvin -kovaksi ja heitti Kallea. Pallo sattui Kallelle poskeen, ja poski -turposi paksuksi. Miksi semmoista sanotaan?" - -Lassi oli vaiti. - -"Sitä sanotaan _kostoksi_, ja kosto on kiittämättömyyden ja -petollisuuden jälkeen kaikkein ilkeintä, kuin ihmisen sydämmeen voi -tulla. Kostonhaluinen ihminen on Jumalan vihollinen, ja kaikki taivaan -enkelit itkevät sitä. Mitenkä voi semmoisella ihmisellä olla koskaan -oikeaa iloa ja rauhaa omassatunnossaan?" - -Lassi puri hammasta ja irvisti niin omituisesti, pidättääkseen -kyyneliä. Vähän ajan perästä nousi hän paikaltansa ja meni pois -sanomatta mitään. - -Hilda tunsi kyllä veljensä, ei ollut huomaavinaan irvistystä eikä -pyytänyt häntä viipymään. Puolen tunnin kuluttua palasi Lassi ilosta -loistavana. "Missäs nyt kävit?" kysyi Hilda. - -"Oli niin", sano\ Lassi vähän hämillänsä, "että... muistathan kelkkani, -jonka sain viime vuonna joululahjaksi. Vilkki sen nimi on eikä niin -sukkelaa kelkkaa ole kellään kuin Vilkki." - -"Niin", sanoi Hilda, "kyllä muistan, että Vilkki on sinusta hyvä, -parempi kuin Matista paras hevosemme, ja sinä aina kehut, ett'ei -kellään ole niin hyvää kelkkaa." - -"Nyt minä annoin Vilkin Naapurin Kallelle. Hän tuli niin iloiseksi, -ett'ei osaa ajatellakaan, miten iloiseksi hän tuli!" - -"Entä sinä, Lassi, etkö sinä tullut iloiseksi?" - -"Kyllä; tiedäpäs, Hilda, minä olen ollut niin pahoillani siitä -kuolleesta hiirestä, ja minä olen ollut niin paha aina siitä asti, ja -niin ikävää kun on ollut... ja kun sinä kerroit, että Jumalan enkelit -itkevät, silloin tuntui minuakin itkettävän... ja minä läksin Naapurin -Kallen luo, näetkös... ja nyt on kaikki hyvin, nyt olen niin -sanomattoman iloinen, että nyt se vasta tulee oikein hauska joulu." - -Hilda syleili Lassia ja suuteli häntä ja tanssi hänen kanssaan -seitsemän kertaa ympäri lattiaa. "Arvaapas mitä?" sanoi hän. "Nyt kun -Telmyrin kummitäti lähettää päiväkirjansa Porvoosen painettavaksi, -pyydämme häntä kertomaan myöskin tuon kuolleen hiiren jutun. Se -historia oli ruminta ja viisainta kaikesta, kuin Telmyri teki koko -vuonna." - -"Pyydä häntä myöskin kertomaan Laulista, sillä ell'ei Laulia olisi -ollut, olisi Telmyri ollut aika vekkuli." - -"No, ei se niin vaarallisen paha Telmyri sentään ole! Välistä hän kyllä -mellastelee ja tekee tyhmyyksiä, vaan Jumala on kuitenkin antanut -hänelle rehellisen sydämmen; kyllä hänestä mies tulee." - -Ja semmoinen se oli tämä rosvopäällikkö. - - - - -NINIVE. - - -Oli kerran suuri kaupunki, suurimpia koko maailmassa; kolme -päivänmatkaa pitkä; sen nimi oli Ninive. Se oli täynnä palatseja ja -kalleuksia, ja asukkaita oli siinä lukemattoman paljo sekä mahtavia -ruhtinaita ja väkeviä sotajoukkoja. Kaupungin suuret kirjastot olivat -täynnä muinaisajan viisautta, ja siellä oli monta viisasta miestä ja -taiteilijaa, jotka koristelivat kaikki paikat ihanimmasti. Oli siellä -myöskin hurskaita, jotka palvelivat Jumalaa, mutta jumalattomia oli -enempi ja he täyttivät suuren kaupungin hulluudella eivätkä -tunnustaneet Jumalaa olevankaan. Sillä he luottivat suureen voimaansa, -kunniaansa ja rikkauteensa eivätkä luulleet itseänsä kenenkään -voittavan taivaassa eikä maan päällä. - -Silloin lähetti Jumala profeetta Joonaan saarnaamaan Ninivelle -hävitystä, saman Joonaan, jonka suuri kala nieli ja sitte jälleen -oksensi maalle. Joonas meni Niniveen ja sanoi kansalle: "Vielä on -neljäkymmentä päivää, sitte Ninive hukkuu." - -Niin Niniven kansa uskoi Jumalaan, nöyrtyi paastoon ja rukouksiin ja -kääntyi pahalta tieltänsä. Ja Jumala armahti heitä ja otti pois -rangaistuksen Niniveltä, niin ett'ei kaupungille mitään pahaa -tapahtunut. - -Joonasta suututti, ett'ei hänen ennustuksensa toteutunutkaan. Hän meni -ulos kaupungista, teki itsellensä majan ja istuutui sen varjoon -katselemaan, eikö kaupunki kuitenkin hukkuisi. Jumala kasvatti pensaan -varjoamaan Joonaan majaa ja virvoittamaan häntä päivän paahteessa. -Mutta seuraavana aamuna lähetti Jumala madon syömään pensasta, niin -että se kuivi. Joonas raukesi kuumuudesta ja se häntä niin suututti, -että hän toivotteli itsellensä kuolemaa. - -Silloin sanoi Jumala Joonaalle: "sinä säälit ja armahdat pensasta, jota -et kasvattanut, joka yönä kasvoi ja yönä katosi. Eikö minun pitäisi -armahtaman suurta Niniven kaupunkia, jossa on enempi kuin sata -kaksikymmentä tuhatta lasta, jotka eivät tiedä erottaa, kumpi oikea ja -kumpi vasen käsi on, sekä paljo eläimiäkin!" - - * * * * * - -Tämä tapahtui profeetta Joonaan aikana, jolloin Assyrian suuri -pääkaupunki Ninive nöyrtyi ja siten säilyi Jumalan tuomiosta, Mutta sen -jälkeen kasvoi Ninivessä toinen miespolvi, joka taaskin unhotti Jumalan -ja täytti suuren kaupungin pahemmilla synneillä ja hulluuksilla kuin -heidän esi-isänsä. Silloin lähetti Jumala profeetta Nahumin, ja Nahum -sanoi Niniven kansalle: - -"Hävittäjä nousee sinua vastaan ja piirittää linnasi. Katso eteesi -teillä, sillä paimenesi makaavat! Sonnusta itsesi ja vahvista muurisi -lujilla tilleillä! Vihollinen tulee ja hävittää viinapuusi oksat. Hänen -rattaansa kimaltavat kuin tulisoitsut ja salamat, kun tiellä kilvataan -ja sotaan mennään. He tulevat muureille asti; portit avataan heille -virtain luota ja palatsi hajoitetaan. Ninive on kuin kalalammikko -täynnä vettä; mutta sen pitää juosta pois, Siinä huudetaan: -'pysähtykää, pysähtykää!' mutta ei kukaan katso taaksensa. Ruoskat -läjähtelevät, rattaat ratisevat, hevoset hirnuvat, vaunut vierivät. -Vihollinen lähettää ratsujoukkoja, joiden miekat välkkyvät. Kaatuneita -on läjittäin, niin että heidän ruumeihinsa langetaan. Hopeata -haalitaan, kultaa ja kalleuksia ryöstetään summaton paljous. Tuli on -polttava sinut ja miekka sinut surmaa, sanoo Herra; kaikki tämä -tapahtuu sentähden, että olit iloinen ja suloinen synnin palveluksessa -ja että olet saattanut väärälle tielle monta sukukuntaa. Nyt ei enää -kuulla sinun käskyjäsi maailmassa; kaikki maat vapisevat ja kaikki -lapset kalpenevat kuin saviastiat. Entiset imartelijasi sanovat: Missä -on nyt niiden leijonain asunto? Ninive on hävitetty ja kansat -paukuttavat käsiänsä sinun kukistuksellesi." - -Semmoinen oli Nahumin uhkaava ennustus. Ninive ei häntä kuullut, ja -tuomio täytettiin. Kaldaijalaiset tulivat sotavoiman kanssa, -valloittivat kaupungin ja hävittivät Niniven niin perinpohjin, että -moneen, moneen sataan vuoteen ei kukaan tiennyt paikkaakaan, jossa se -suuri kaupunki ennen oli ollut. Vasta nykyaikoina on muutamia sen -peninkulmain pituisista jättiläispalatseista kaivettu sorasta näkyviin -todistamaan Kaikkivaltiaan tuomioiden oikeutta. Suuria, kummallisia -eläinten ja ihmisten kuvia on äskettäin saatu näkyviin Niniven -raunioista ja viety Lontoon ja Pariisin kivisaleihin. Siellä ne nyt -seisovat yhtä ehyinä kuin 2,500 vuotta sitte ja katsoa tuijottelevat -nykyajan ihmisiä suurilla, kankeilla, kummituksen näköisillä -kivisilmillään. Joonas on kuollut, Nahum on kuollut, ja Ninive on -ammoin hävinnyt maan päältä. Mutta kun kaikki muut ovat vaiti, täytyy -kivien puhua. - -Kerran varmimman rauhan aikana keskikesällä, kun Ranska oli -mahtavuutensa kukkulalla Krimin sodan jälkeen, ja kun suuri -maailmankaupunki Pariisi, joka on meidän aikamme Ninive, oli -ihanimmillaan ja rikkaudesta loistavimmillaan; kun kaikki oli vain -kukkia ja iloa, tanssia ja peliä, kultaa ja marmoria, silkkiä ja -helmiä; silloin minä yksin ajatuksissani kävelin Louvre-palatsin -viileissä, hiljaisissa ja hämärissä kivisaleissa ja ihmetellen katselin -Niniven muinaisajan jättiläiskuvia. Miten mahtava onkaan se valtakunta -ollut, miten komea ja muhkea se kaupunki, joka ennen muinoin piti -semmoisia kuvia rapuillansa ja toreillansa! Niiden kivien edessä olivat -profeetat puhuneet kansalle, ja minä olin kuulevinani Nahumin sanojen -hiljaa kaikuvan kivimöhkäleistä: - -"Sinulla on enempi kauppiaita kuin tähtiä taivaalla; sinun ruhtinaasi -ja päämiehesi ovat lukemattomat kuin heinäsirkka-parvet, mutta kun -aurinko nousee, ovat ne poissa, eikä kukaan tiedä, mihinkä he joutuvat. -Paimenesi makaavat, Assurin kuningas! Nouse vartioimaan linnojasi sillä -vihollinen lähestyy, ja lujat linnasi putoavat kuin kypset viikunat sen -suuhun, joka niitä vain tahtoo syödä!" - -Minun muistellessani näitä sanoja kuului palatsin ulkopuolelta -ilohuutojen hälinä. Voitolliset sotajoukot kulkivat pitkin katuja, -voitonmerkkejä kantaen, ja meluava ihmisjoukko seurasi riemuiten ja -pauhaten. "Mitä unelmia!" sanoin itsekseni. "Eikö tämä ole urhollinen -Ranskanmaa ja ylpeä, iloinen Pariisi? Eivätkän toki Nahumin sanat tässä -toteudu..." - -Minä petyin: ne toteutuvat juuri tänä aikana ja kaiken kansan edessä, -ell'ei kaikkivaltias Jumala peruuta uhkaustansa, niinkuin Joonaan -päivinä. Mutta silloin pitäisi ylpeän Pariisin nöyrtyä Jumalan edessä -niinkuin ennen Ninive. O, jospa se nöyrtyisi, jospa se olisi Joonaan -eikä Nahumin Ninive! "Sillä", sanoo profeetta, "Herra on pitkämielinen -ja suuri voimasta. Hänen tiensä on tuulessa ja pilvissä: maa vapisee, -vuoret halkeavat ja kansat kauhistuvat Herran tuomioiden edessä." -- O, -Herra, armahda myöskin meidän aikamme Niniven monia pikku lapsia, -ett'eivät he hukkuisi, vaan vaeltaisivat hyveissä ja hurskaudessa! - -(Lokakuussa 1870.) - - - - -JOULUSATU. - - - Sä tunsit Jäykkäsen kenties? - Hän oli nuori herrasmies. - Hän uljas, rikas, ylhäinen, - Ja koti, vaimo herttainen - Ja kaksi lasta hänellä, - Ne Frits ja Alma nimeltä. - Eiks onnekas hän? Totta kai. - Ja jouluaattokin nyt sai. - - Vaan jotain, jotain kuitenkin - Puutetta oli hälläkin: - Ei muistanut hän onnessaan - Turvaansa panna Jumalaan. - Ei hällä pöytävieraana - Jumalan sanaa, Kristusta - Ei taivaan enkeliäkään - Joul'yönä luona pöydän tään. - - Frits, Alma myös ties sadun sen, - Mi sykkimään saa sydämmen - Niin rikkahan kuin köyhänkin: - _Paikasta hyvän enkelin_. - "Nyt, isä, eikö sopisi - Vieraaksi pyytää enkeli?" - Niin nauroi herra Jäykkänen: - "Kutsumme _ensi_ jouluks sen." - - Ja ilta oli iloinen, - Vaan entä herra Jäykkänen? - Ah, sydän vast' on ihmeinen! - Istuttiin pöydän äärehen: - Kaikk' kaunista; kuus' valon soi; - Vaan -- puuro palaneena... voi! - Rypistyi otsa Jäykkäsen, - Tylysti pois hän työnsi sen. - - Pyys' vaimo: "anna anteeks, oi! - Noin myöskin joskus käydä voi." - Ja lapset lausui: "isämme, - Miks suutut noin? oi, riemuitse!" - Vaan mitä virkkoi herra tää? - "Mua mielitäänkö myrkyttää? - On häpeä ja syntikin, - Jos moista ruokaa nauttisin!" - - Kuink! kävi! Ensi jouluna, - Kun kuusi loisti kaikilla, - Niin yksin Jäykkänen nyt vaan - Pimeessä istui huoneessaan. - Hän rikas, terve, nuorikin, - Vaan yksinään hän kuitenkin: - Haudassa nukkui puoliso, - Lapsetkin siellä lepäs jo. - - Ja suljetussa huoneessaan - Hänelle pöytä katetaan. - Oivasti kaikki laitettu, - Ei puuro pohjaan poltettu; - Vaan nyt se oli polttava, - Kun rakas käs' ei tarjoa! - Ei vaimon, lasten ääniä, - Ei kuusikaan niin vehreä. - - Hän karvain mielin seisomaan - Nous' autiossa huoneessaan: - "Pois viekää kurja ruoka tää! - Se vasta pahoin myrkyttää. - Väkeni miss' on? Heistä ken - Nyt kattoi pöydän _viidelle_? - Erotan hänet paikalla: - Ei saavu mulle vieraita." - - Palvelja vanha vastasi: - "Oi, herra, suokaa anteeksi! - Häpeän erhetystäni; - Mä katoin, kuten silloinki, - Kun neljä istui pöydässä; - Vaan tuota en mä ymmärrä, - Kun joku muu, en tiedä ken, - On kattanut sen viidellen." - - "No, olkoon!" virkkoi herra vaan; - Niin kummaa tuns' hän tunnossaan. - Hän istui pöydän äärehen - Ja posken painoi kädellen, - Ja istuissansa alkoivat - Silmistä kyynelpisarat - Tipahtaa, kunnes itkusta - Hän oli juur'kuin sokea. - - Sai sairaaks mieli ylpeä, - Pehmistyi sydän ynseä; - Hän tyytymätön olleensa - Parhaimpaan muisti riemuunsa, - Havaitsi: kaikki lopun saa, - Miss' ei ol' läsnä Jumalaa - Suomassa iki rauhaa tään - Maan lyhykäiseen elämään. - - Hän kauan, kauan istui näin. - Vaan katsoessaan ylöspäin, - Kas, paikat täynnä pöydässä! - Siin' nauraa vaimo lempeä, - Pien' Alma leikkii toimessaan, - Viel' istuu Fritskin paikallaan; - Vaan viidentenä istuvi - Jumalan kaunis enkeli. - - Silmäänsä hieroi kurja mies: - "Mä häijyn unen näin kenties, - Ett' omaiseni menetin; - Jumalan kiitos, heräsin!" - -- Vaan kuule! ääni hellä soi, - Mi ihmisen ei olla voi; - Niin helkkyi ääni enkelin - Hopeakellon sävelin. - - "Et unta nähnyt; menetit - Omaises. Vaan sä unhotit, - Ett' _täksi_ jouluks enkelin - Sä pyysit nyt vuos' takaisin. - Nyt saavuin, kuten pyysit sa. - Edelläin kulki kuolema, - Sä että oikein kernahan - Mun luokses soisit saapuvan. - - "Katsoppa! Taivaan enkeli - Ei saavu sille vieraaksi, - Ken ylpeänä armahan - Unohtaa Isän, Jumalan. - Vieraaksi yksin saapuu tuo - Vain sydämmestä nöyrän luo, - Jon pöytään sana Jumalan - Ja Kristus vieraaks suodahan. - - "Siks sydäntäsi ylpeää - Jumala tahtoi pehmittää, - Ei vihassa, vaan armossa, - Sä että hurjast' onnesta - Joutuisit Luojan jalkain luo: - Niin enkelins Hän sulle suo. - Ja heill' on riemu herttainen, - Kun katuu, kääntyy syntinen. - - "Jos kanssa näiden seuraajain - Sun luokses nyt saan jäädä vain, - Olemme aina seuranas - Niin riemussa kuin murheessas, - Ja näkymättöminä me - Sivullas yhä seisomme, - Sua auttaen, ja viimeksi - Luo Luojan viemme sielusi." - - Lopetti enkel' lausehen. - Pöydässä istui Jäykkänen - Murheisna ja myös riemuissaan; - Vaan tuossa tuumiellessaan - Ja muodonpiirteet rakkahat - Tunteissaan -- kas, niin kasvoivat - Neljälle näille siivet jo: - Ne haihtuivat kuin kuutamo. - - Siit' asti herra Jäykkänen - Hyv' oli, nöyrä, herttainen. - Köyhille soi hän hyvyyttään, - Ol' rikas vain ja mielissään, - Niin entistäänkin rikkaampi: - Häll' oli luona enkeli - Ja taivahassa tavara, - Jot' aina lisäs Jumala. - - Tok', kun hän näki kauniita - Ja riemuisia lapsia - Ääressä joulukuusen, niin - Hän vaipui tuumiin murheisiin; - Sitt' antain heille namuja - Hän lausui: "tänä iltana - Ruoalle kanssain neljä saa, - Vaan kutka on ne -- arvatkaa!" - - - - -HAUKAN VIHA KEVÄTYHDISTYSTÄ KOHTAAN. - -(Toukokuussa 1870.) - - - Tuhmuutta moista en ymmärrä, - Min lapset saivat nyt päähänsä. - Mit' auttaa itkuhun vääntää suuta, - Jos jotkut pienoset linnut huutaa? - Lorua! Minne ne kelpajais, - Jos niitä ei edes syödä sais? - En viitsi oksalla istuvaisen - Säveltä kuulla ma kehnokaisen; - Sen pytlipyt ja sen titterloi, - Sairaaksi moisesta tulla voi. - Ma puolestan' olen syöjä lihan; - Kas varis on sävelniekka ihan. - Ja korpin ääni se miellyttää - Ja täynn' on tietoja pöllön pää. - Eläint' ei sallita piinattavan! - Ei häkkiin varpusta suljettavan! - Vaan tuo on sortoa luonnon tavan. - Mä moinen raukka en olekkaan; - Uljaasti halkasen ilmaa vaan, - Kuin nuoli itseni maahan viskaan, - Otusta iskien suoraan niskaan. - Sen kuikutuksista huolin viis; - Nokallain sen veren ahmaan siis. - Mi muu ois tehtävä täällä kellä. - Kuin huvikseen yhä hävitellä? - Kas oivaa on se ja miehevää, - Miestyöksi mielin sen nimittää. - Käy niinkin, kotka kun syöksyy siivin, - Mä pensaasen kuni raukka hiivin, - Niin pyssymiestäki lymyilen, - Vain heikot rosvoan hymyillen; - Kas, parhain taito on, muista sitä, - Ett' oma nahkansa säästää pitää. - On itseään kukin lähinnä, - Se oikein, ett' anon turvaa _mä_, - Vaan kunhan turvassa itse olen - Niin _muita_ julmasti haaskaan, polen. - - No, mitäs nyt sanot, vetelys? - Eiks lellityst' ole lempeys? - Jos viisahasti ei haasta haukka, - Niin tuskin mieltä on sulla, raukka. - Mä toivon joukossa poikien - On monta, jotk' yhä muistaa sen - Ja viskaa vanhaan tapahansa - Vain maahan murskaksi heikompansa. - Sen vasta mainitsen mieheksi, - Ken julma on sekä pelkuri, - Ja siitä myös tytöt parhain pitää, - Ken parhain kerskuvi, muista sitä. - Siis tapaa maailman noudata! - Kyll' elää lintusen laulutta. - Vaan kevätyhdistys yksistänsä - Tyhmyyttä on ihan tykkänänsä. - Yh kurjaa leikkiä kuitenki! - Saaliille käyn minä; hyvästi! - - - - -ELI REM. - - -Kaukana, tuolla suuressa Amerikassa on monta rautatietä, joilla -vaunujen pyörät nopeasti kiitävät eteenpäin rautaisia kiskoja myöten, -eikä siellä ole hevosia valjastettu vaunujen eteen, vaan ne kuljetetaan -vesihöyryn avulla. Ja höyry kohoaa kiehuvasta kattilasta ensimäisessä -vaunussa ja käyttää höyrykonetta, ja höyrykone panee pyörät liikkeelle, -ja niin kulkee ensimäinen vaunu eteenpäin, vetäen kaikki muut -perässään. Usein on koko pitkä jono vaunuja kiinnitetty toisiinsa, ja -koska tämä kulkee kolme kertaa nopeammasti kuin virkku hevonen juoksee, -niin ihmiset matkustavat mielellään rautatiellä höyryvaunussa. -Sentähden ovat useimmiten kaikki vaunut täynnä, toiset ihmisiä, toiset -härkiä ja lampaita ja toiset kaikenlaisia tavaroita, joita kuljetetaan -paikasta toiseen. - -Tosin on hyvä, että on rautateitä, ja melkein kaikissa maissa niitä jo -onkin. Ruotsissa on jo monta rautatietä, vaan Suomessa on vähemmän. -Lienee kenties vaikeampi rakentaa sellaisia teitä täällä pohjoisessa -kuin munalla, sillä täällä on paljo mäkiä ja järviä ja jokia, joiden -yli rakennettavat sillat maksavat paljo rahaa. Vaan jopa sentään -useimmat meilläkin matkustavat rautateillä. Tiedämmehän me, kuinka -toisissa maissa on porattu teitä läpi korkeiden vuorien, ja toisissa -paikoissa on rakennettu kauhean korkeita siltoja järvien ja syvien -rotkojen yli; niin, on semmoisiakin rautateitä, joissa kuljetaan -kattojen päällitse suurissa kaupungeissa. Kaikkea tätä on tehty -sentähden, että ihmiset ja tavarat voisivat tulla pian perille; sillä -aika on kaikesta omaisuudesta kallein. Nyt jo saamme Suomessakin syödä -ruokaveron Turussa, toisen Helsingissä ja kolmannen Viipurissa. -Helsingistä matkustetaan kahdessa vuorokaudessa Ouluun; semmoinen matka -käy nopeammin kuin rattailla istuen laiskaa kyytihevosta lyödessä. - -Nyt tahdon kertoa jotakin, joka tapahtui rautatiellä Yhdysvalloissa -Pohjois-Amerikassa, eikä siitä ole pitkää aikaa kulunut. - -Siellä on kaupunki nimeltä York, ja ennenkuin tullaan kaupunkiin -Baltimoresta, kulkee rautatie korkean sillan ylitse. Tapahtuipa, että -höyryvaunun kulkiessa sillan yli, putosi hehkuvia hiiliä vaunun uunista -sillalle ja siitä syntyi tulipalo. Tuulen puhaltaessa kovasti ja kun ei -ketään ollut lähellä silloin, kun vaunut ohitse kulkivat, oli pian koko -silta tulen vallassa ja paloi poroksi. - -Vähitellen tuli ihmisiä, jotka koettivat sammuttaa, mutta turhaan. -Silloin huusi joku heistä, että kymmenen minuutin perästä odotettiin -toista junaa samalta haaralta kuin edellinenkin; ja kun tien vieressä -oli vuori, joka esti siltaa tielle näkymästä, ennenkuin oltiin aivan -sen likellä, niin voisi tapahtua se onnettomuus, että toisen junan -johtaja ei tietäisi sillan palosta, vaan kulkisi täyttä vauhtia sinne -ja syöksyisi syvyyteen enemmän kuin sadan hengen kanssa, jotka -seurasivat mukana vaunuissa. Siinä seisoivat nyt kaikki neuvottomina ja -säikähtyneinä eivätkä tietäneet, mitä heidän piti tehdä, ilmoittaakseen -tuleville vaaraa. - -Silloin oli siellä kaksitoista-vuotias poika Eli Rem, ja hän oli -rivakampi kaikkia muita. Hän rupesi juoksemaan pitkin tietä niin kauas -kuin voi, eikä viipynytkään kauan, ennenkuin hän näki pitkän jonon -vaunuja tulevan tiellä täyttä kyytiä hyökäten häntä vastaan. Mitä teki -nyt Eli Rem? Huutaminen ei paljoa auttanut, sillä ei kukaan olisi -kuullut häntä suuren kolinan tähden, jota vaunut pitivät. Hänellä ei -ollut aikaa kauan ajatella. Hän asettui keskelle tietä, niin että -kaikkien vaunujen välttämättömästi täytyi kulkea hänen ylitsensä, jos -tahtoivat eteenpäin, ja siinä seisoi hän huutaen ja hosuen käsillään ja -viittaili minkä taisi. Junan kuljettaja, joka oli ensimäisessä vaunussa -ja ohjasi koko junaa, luuli pojan olevan hullun ja huusi taas -puolestaan ja viittasi, että hän juoksisi pois tieltä. Vaan Eli Rem -seisoi paikallaan; seisoipa siinä kuolema silmiensä edessä, eikä -kuitenkaan väistynyt, sillä hän tiesi, että monen ihmishengen pelastus -riippui siitä, että hän seisoi paikallaan. - -Sillä tavalla täytyi junan kuljettajan seisattaa kaikki monet vaununsa, -ett'ei tulisi syypääksi pojan kuolemaan. Vaan hän oli niin vihainen, -niin vihainen, että hän heti, kun juna seisahtui, hyppäsi alas tielle -ja rupesi lyömään Eli Rem parkaa, koska hän oli uskaltanut tehdä -junalle semmoisen viivykkeen. - -Vaan nyt tuli muitakin ihmisiä juosten sillalta ja he kertoivat, kuinka -vähällä kaikki vaunut olivat syöstä syvyyteen. Silloinpa junan -kuljettajan silmät suurenivat, ja kaikki vaunuissa olijat saivat -tietää, että heidän, lähinnä Jumalaa, oli kiittäminen Eli Remiä -pelastuksestaan. Siinä syntyi hämmästys ja ilo yht'aikaa niin suuressa -määrin, ett'ei sitä voi kertoa! Kaikki tulivat ulos vaunuista, -syleilivät ja suutelivat Eli Remiä kyyneleet silmissä ja heti koottiin -hänelle sata kultarahaa palkinnoksi. Sitte menivät he jalkaisin -palaneelle sillalle, nähdäkseen sitä syvyyttä, joka oli ollut -nielasemaisillaan heidät kaikki. Rivakka Eli Rem tuli lavealta kuuluksi -kaupungissa ja kansa kantoi hänet riemukulussa hänen vanhempiensa -taloon. Vaan enemmän kuin kullasta ja kunniasta riemuitsi hän siitä -tiedosta, että hän hyvän Jumalan avulla oli pelastanut satojen ihmisten -hengen. - -Niin, mitä sinä olisit tehnyt Eli Remin sijassa, jos olisit seisonut, -niinkuin hän, keskellä rautatietä, kohiseva juna vaunuineen edessäsi ja -aivan varma kuoliaaksi musertumisestasi, jos juna olisi kulkenut -eteenpäin? Mielelläsi olisit tahtonut tehdä hyvän työn ja pelastaa -monen ihmisen hengen, mutta olisiko sinulla ollut rohkeutta sentähden -panna alttiiksi omaa henkeäsi? Ja olisitko ollut niin nopea päättämään, -ett'et yhtään silmänräpäystä olisi miettinyt, vaan heti katsonut -kuolemaa silmiin, kun vielä oli aikaa? Niin, se ei ole varma. Sillä -monella on hyvä tahto, vaan kaikilla ei ole miehekästä rohkeutta. Ja -monella, jolla muutoin on sekä tahtoa että rohkeutta, ei ole samaa -uskaliasta päättäväisyyttä, kuin pienellä Eli Remillä, vaan he seisovat -ja miettivät, kunnes kaikki on liian myöhäistä. Muista sinäkin se, -rivakka poika, kun sinunkin joskus on tehtävä hyvä työ! Siinä ei saa -olla mitään epäilystä. Reippaasti työhön, nopeasti, viisaasti, -uljaasti, ja Jumala suojelee sinua, niinkuin hän suojeli Eli Remiä. - - - - -PAPPILAN TYTÖT. - - - Köyhästi, kaupungista ulohtaalla, - Björk pastor' eleskeli sisämaalla - Lapslaumoinensa. Hyvä, hurskas hän, - Toimeensa tyytyin köyhyydessähän. - - Hän oli saanut muuten muijan oivan, - Vaan usein kuultihin sen kielen soivan, - Ett' täällä maalla, miten tunnetaan, - Niin paljon sivistystä puututaan. - - Siks suuresti hän tuli riemuisaksi, - Kun kaupunkiin sai tytärtänsä kaksi, - Luo Blenda tätin, kouluun parhaimpaan, - Tapoja hienompia oppimaan. - - He tuli siellä sangen näppäriksi: - Sai Petronella pikamaalariksi - Ja soitti spanjalaista kitaraa, - Näin papan mieltä koittain iloittaa. - - Agathe-Julie hän versoi kuni kurkka - Vaan tanssi taidokkaasti myös masurkkaa - Ja osas ääntää: mon très cher ami, - Comment vous portez-vous aujourd'hui? - - Näin taitoisiks kun tulivat ne kaksi, - Jäi kolmas, Sohvi, vallan tolvanaksi: - Hän keitti, leipoi, kutoi, neuloi vaan; - Taiteista häll' ei aavistustakaan. - - Siks oli mamman tapa laususkella: - On koko suvun ylpeys Petronella - Ja myös Agathe-Julie; mut Sohvia - On kehno raukka niiden rinnalla. - - No niin. Sai kerran puuha äkkipäätä; - Niin pyöri rouva nopeaan kuin näätä; - Parasta, mitä saatiin, laitettiin, - Kun vieraaks itse piispaa varrottiin. - - -- "Nyt mitä teen mä?" huokas mamma noissa - Puuhissa. "Vanha Kaisakin on poissa; - On härski voi, ei lainkaan munia; - Kuink' edes saisin pannukakkuja? - - "Mi meistä mahtaa maailmassa tulla, - Kun päivällistä piispalle ei mulla?" - "Onp'", intti Sohvi, "porsaspaistia, - Mansikkoja ja rievää maitoa." - - "On, totta, perää mietteelläsi tuolla", - Myöns äiti. "Vaan sä pysy kyökin puolla, - Kun siskos oivat kyvyin suuremmin - Ihastuttavat piispaa parhaimmin. - - "Vaikk' kuntaan suurempaan ei mieli isä, - Niin saamme kyllä, luulen, vatiin lisää, - Jos piispa perheessämme äkkäjää - Sun siskos kuin kaks loistokynttilää." - - Niin tehtiin myös. Agathe ja Petronella - Edessä peilin alkoi asetella - Parhaimpaan valoon suloisuuksiaan; - Kyökissä hyöri, pyöri Sohvi vaan. - - Punaisna hänen juuri puuhaissansa - Ääressä lieden porsaspaistin kanssa. - Yks ukko oven avaa: "anteeksi, - Asuuko täällä herra pastori?" - - Hän vastas: "asuu", työstään kääntymättä - (Se kerjäläinen on epäilemättä); - "Nyt kiire on, kun piispaa varrotaan, - Vaan istukaa; myös teille palan saan." - - "No, kiitos! Onhan täällä suurenmoista!" -- - "Me muuten puurosta ja perunoista - Elämme; vaan nyt suurten herrojen - Suu voidellaan, niin... arvannette sen." - - "Sen arvaan", vastas ukko. "Miks'ei isä - Hae paikkaa, jossa saisi viljaa lisää?" - "Ei", virkkoi tyttö, "isä halua - Ruistymryrihin vaihtaa sieluja." - - "Vai niin." Ja ukko lähti pois ja kiitti. - Vaan Sohvi, surren, tokko porsas riitti, - Taaksensa ollenkaan ei katsonut. - Nyt sanottiin: on piispa saapunut. - - Kauniina päivänä hän huviksensa - Haan halki oli käynyt hiljallensa; - Kursaillen häntä tervehtelivät - Nyt pappa, mamma, "loistokynttilät". - - Agathe hän Ranskan malliin niiaeli, - Ja Petronella myöskin kilvoitteli. - Niin oli kaikki hienohenkistä, - Ett' aivan alkoi piispa väsyä. - - "Saaks olla musiikkia?" mamma anoi: - Vaan silloin piika pöydän valmiiks sanoi. - Istuttiin. Silloin piispa kysäsi: - "Viel' on yks tytär teillä, pastori?" - - "Vaan kyökiss' on hän." -- "Hänen sisään suokaa - Myös tulla!" -- "Anteeksi, hän laittaa ruokaa..." - "Mä pyydän kuitenkin!" -- Ei apua; - Ei tohdi piispaa vastaan puhua. - - Niin saapui Sohvi kaino, purppuroiva. - "On tytär teillä, pastor', uuras, oiva; - Toivoisin kyökissäni olevan - Niin kunnollisen porsaanpaistajan." - - Punastui Sohvi vielä toisen verran; - Äänestä kyökki-ukoks piispa-herran - Hän tunsi, lauseen otti pilkaksi; - Kukinhan häntä luuli tyhmäksi. - - Vaan piispa lausui lempeästi: "hyvä - On uuras käsi, perheess' ilmestyvä; - Parempi viel', ken tietää: ihanuus - Paras on kodin yksinkertaisuus. - - "On hällä lämmin sydän, selvä mieli; - Pois täältä, sanoi hän, te ette mieli - Parempaan paikkaan; syyn hän myöskin ties; - Te tätä rakastatte, kunnon mies! - - "Leipänne toki tulee paisumahan. - Par'aikaa hippakuntaa jaetahan: - Teill' lisään neljä kylää kuntaanne, - Teen kaksinkertaiseksi tulonne." - - "Oi, kiitos!" -- "Ei, ei mulle kiitostanne; - Vaan kiittäkäätte yksin Sohvianne. - Hän kyökissä soi mulle palasen; - Siis hälle näin mä kannan kiitoksen." - - Herätti piispan puhe hämmästystä. - Agathe-Julie ol' läsnä pyörtymystä, - Ja viisas Petronella oppia - Nyt päätti paistamahan porsasta. - - Olipa rouvan katse oikein nolo. - Vaan kyökissä nyt muuttui hauskaks olo, - Ja kolme kunnon lasta perhe tää - Sisäls', ei yhtään "loistokynttilää". - - - - -AURINGON KUNINKAAN LAPSET. - - - Kert' oli pikku prinssi ja prinsessa, - Auringon kuninkaan he lapsia, - Valosta heidän valtakuntansa, - Ja harvoin heillä vertaa somuudessa. - - He kirkkaan päivän lailla kaunokaiset - Ja kevään lailla hyvät, lempeät, - Kultaiset kutrins', silmäns' sinervät, - Kuin aamurusko kasvons' loistavaiset. - - He unen lailla hentokaiset, vienot. - Hopeaharso heidän verhonaan, - Päärmetty safiireilla kauttaaltaan, - Helmillä, timanteilla saumat hienot. - - Poik' oli Valo, Lämpö tytär kulta. - Kristallilinnassa, miss' asuivat, - Rubiini-, ametisti-akkunat; - Korallilattia ja katto kultaa. - - Heill' oli myöskin varsa molemmilla, - Portille mailman ratsastaaksehen; - Valolla oli Tuuli ratsunen, - Ja Säteellä sai Lämpö ratsastella. - - Koittaissa päivän lähtivät he kerta - Päätöntä, laajaa kenttää kulkemaan. - Ja Tuuli lens' ja Säde sukkelaan, - Kuin iltarusko kulkee tyyntä merta. - - He avaruutta kiiti riemumiellä - Niin monen tähden piiritanssihin. - Oi riemu, loisto, hohto kuitenkin! - He lapsia, ja hauskaa heidän siellä. - - Mut' Lämpö muisti kotoaskaretki: - -- Isämme huolestuu; käy, Valo, pois! - Vaan Valo kääntyä ei vielä vois: - -- Yks hetki vain, yks ainokainen retki! - - Kas tähtöistä yön valtakunnan puolla! - Pien' tumma, pallo mailman lopussa, - Kuin kaarna avaruuden ojassa! - Oi, katsokaamme; miltä näyttää tuolla! - - No niin. Maapallon pienen kolkkoon rantaan - He kauas mailman nurkkaan saapuivat - Ja varsat virkut kiinni sitoivat - Luo palmuin, joita kasvoi siellä santaan. - - Kun sieltä kuului lasten riemupauhu, - Taivaalle isän silmä kohoaa - Ja polttaa kuivaa, kuumaa Afrikkaa - Tyrannin lailla, jok' on kansain kauhu. - - Ja Samum saapuu: kukat murtuu, vääntyy; - Ne lähteen reunalle on uupuneet, - Sen äitinrinnat kun on ehtyneet; - Sakaali kiljuu, tiikerikin nääntyy. - - Ja koko luonto päivää kammoksiipi; - Helteessä huokaileepi ihminen. - Varjossa palmuin, bambu-putkien, - Kah, lapsosia pakoon neeker' hiipi. - - Auringon lapset tunsi olon pahan, - Maan vihollisuus heitä peljättää. - "Huh", lausui Valo, "ruma pallo tää, - Säteitä hellän päivän kirotahan!" - - He kiitivät taas ilmapihoillensa. - Vaan usvaa oli ympärillä maan, - Ja, hetken harhaan ratsastettuaan, - He joutuivat taas maahan uudellensa. - - He toiseen seutuun saivat väsyneinä. - Siell' uinui luonto talviunessaan, - Kuink' erilaatuisena puvultaan! - Kentillä nietos korkea kuin seinä. - - Vaan vehreänä luonnon sydämmellä - Kuus nuokkui; tuli tuikki pesässä, - Ja koira haukkui sutta järvellä, - Ja lapset valas' yötä pärehellä. - - Pimeä, kylmä oli mailla navan; - Siks siellä oli valo rakkahin - Ja valon suoma lämmin elokin, - Ja aurinkoa kuultiin siunattavan. - - "Käy", lausui Lämpö, "tääll' on hauskaa varmaa - Isäämme täällä kaikki suosivat; - Lienemme mekin suodut vierahat. - Käy leikkiin kanssa lapsilauman armaan!" - - Ja varsat sitoi Valo siskon kanssa - Nyt metsän kuuseen, rientäin riemuissaan - Valistamahan yötä kasvoillaan, - Nietosta sulattamaan katseillansa. - - He olivatkin suodut vieraat siellä, - Ja, heitä riemuittaakseen, puettiin - Vehreihin kenttä, meri sinisiin, - Sai kesäjuhliin kansa riemumiellä. - - Kanss' ihmislasten päivän lapset oivat - Leikitsi, ollen Piilosillakin, - Ja purjehtivat järvein saarihin, - Jyviä kylvi, veessä pulikoivat. - - Kun kukkakannuin kastoivat he kenttää, - Niin Valo lausui: "käydään kotia! - Jos myöhästymme, saamme toruja; - On isä kova; täytyy, sisko, entää." - - "Voi", virkkoi Lämpö, "viljaa niittäessä - Jos leikkiä sais vielä pellolla!" - Niin Valo suostui. -- Ja kuukausia - Havaitsematta kului leikitessä. - - Vaan vihdoin tuli lähtö tosityöksi, - Ja varsat satuloitiin uudestaan. - Hyvästi nyt! -- Kun lapset jätti maan, - Niin syksy saapui, päivä muuttui yöksi. - - Auringon lapset aina kevätpuolin - Nyt saavat lasten leikkiin Pohjolaan - Ja syksyin jättävät taas meidän maan; - Tuon tietää kaikki riemuin ynnä huolin. - - Vaan pikku Lämpö -- kaikk' ei tiedä tätä -- - Nyt keväällä [1867] sai tikun jalkahan - Eik' kyennytkään ratsastamahan, - Vain Valo saapui: oi, se ikävätä! - - Hän, Valo, saapui yksin. Nähtiin, että - Hän tuli kukkain kanssa leikkimään; - Vaan pikku Lämpö ei nyt päässytkään. - Ja siksi jäikin valo lämpösettä. - - Ja siks ei kaikki kuntoon tulleetkahan: - Jäi mehutt' tähkä, kukka juuretta, - Kun tikku särki siskon jalassa. - Voi, tikku, tikku, suuren teit sä pahan! - - Kateinen kenties tuumi: Lämpö juuri - Maan päällä leikkimässä ollessaan - Jalkaansa sattui tikun astumaan. - Tuon tietää yksin meidän Isä suuri. - - Auringon lapsipari armas, jalo, - Oi, tervetultuasi pohjaan päin! - Molemmin tulkaa, älkää yksittäin. - Ett' olis meillä lämmin ynnä valo! - - Hän, jonka eteen vaipuu maailmatki, - Auringot syttyy, sammuu, suokoon Hän - Taivaisen toivon maiseen hätähän, - Niin että Häntä kaikki kiittäis ratki! - - - - -AURlNGONSOTA. - -(Valon ja Lämmön toinen retki.) - - -"Muistatko tarinan Taivaantasasta ja Pilvenparrasta ja -pienistä torpanlapsista, jotka osasivat sulattaa lunta ja tehdä -päivänpaistetta?" - -"Kyllä, aivan hyvästi." - -"Muistatko Valon ja Lämmön, auringon kultakutriset lapset, jotka -ratsastivat ulos avaruuteen nopeilla varsoillansa Tuulella ja -Säteellä?" - -"Muistan, muistan." - -"Se on tarina valosta, ja se ulottuu läpi kaikkien aikojen. On -toinenkin tarina, pimeydestä, mutta se ei ole iloinen. Nyt kerron -jotakin kevät-päiväntasauksesta." - -"Kerro, kerro! Kyllä tiedän, se on maaliskuussa." - -"Oli kerran kaukana Pohjolassa jättiläinen Viima, sen vuorenkuninkaan -veli, joka halkesi, kun yritti syömään Sampo Lappalaista. Viima oli -myöskin hirvittävän suuri ja väkevä, ja hän asui luolassa jäävuorten -välillä Nordkap-niemen tuolla puolen. Hän osasi neljä temppua, osasi -tehdä pimeätä, kylmää, rakeita ja myrskyä. Olipa siinä melkoisesti -oppia jättiläisen laiselle miehelle; mutta ei siitä taidosta juuri -kehua kannattanut. - -"Viimalla oli usein ikävä istua yksin luolassa ja kuunnella jäävuorten -jyskyttelevän vastakkain ukkosen tavalla jyristen, sillä nähdä hän ei -osannut, hän kun näet oli sokea, ja pimeä siellä oli kuin säkissä. Oli -hänellä hevonenkin, nimeltä Pohjatuuli; jättiläinen itse oli sysimusta, -mutta hevonen oli lumivalkoinen, ja se huokui sumua ympärilleen kuin -pilviä. Viima välistä ratsasteli hevosellaan Pohjatuulella, ja milloin -hän kulki vuorien ja metsäin yli, oli hän juuri saman näköinen kuin -suuri, musta talvipilvi, täynnä lunta. - -"Kun jättiläinen Viima kerran tapansa mukaan ratsasti Lapissa pitkin -Inarinjärven suurta, jäätynyttä selkää, tunsi hän jonkinlaista pistoa -silmissään, vaikka olikin sokea eikä voinut nähdä. Ja samalla tunsi hän -jotakin lämmintä huountaa vastaansa, joka sulatti häneltä partaa; ja se -oli hyvin ikävää, sillä kaikki jättiläiset ovat arat parrastansa, se -muka kaunistaa heitä niin sanomattomasti. - -"Jättiläinen Viima sanoi hevosellensa Pohjatuulelle: - -"'Mikä se pistää minua silmiin ja mikä puhaltelee minun partaani?' - -"Hevonen Pohjatuuli osasi puhua, niinkuin kaikki noitahevoset; ja hän -olikin nähnyt paljon maailmaa matkoillansa. Hän vastasi: 'Auringon -lapset ne ovat, prinssi Valo ja prinsessa Lämpö, ratsastelemassa -maailmaa.' - -"'Hyvin nenäkkäästipä ne lapsen mukulat liikkuvat', sanoi jättiläinen. -'Kysys heiltä, onko heillä passia, kun matkustelevat minun -valtakunnassani.' - -"'Maailma on heidän valtakuntansa', vastasi hevonen, 'ja sitä paitsi he -ratsastavat niin sukkelaan, ett'en minä saa heitä kiinni.' - -"'Hyvinpä täällä on huono poliisi, kun antaa semmoisten veitikkain -kuljeksia ympäri maailmaa', sanoi Viima. 'Pysähdypäs vähäsen, niin minä -otan heidät kiinni suureen pilvivaippaani.' - -"Sattuipa niin, että Valo ja Lämpö olivat uteliaat, niinkuin kaikki -pikku lapset, ja kun he näkivät suuren mustan talvipilven tulevan -vastaan, seisattivat he varsansa, nähdäkseen tarkemmin, mikä se tuo -kummallinen esine oli. Samassa levitti jättiläinen Viima leveän -viittansa heidän päällensä, otti heidät kiinni ja vei vangiksi pimeään -jääluolaan Nordkap-niemen tuolle puolen. - -"Tunnethan sinä auringon kauniit lapset, jotka vapaina liitelevät ympäri -koko maailman, ja siitä voit arvata, miten hauska heillä oli istua -vankina pimeässä jääluolassa. Valo oikein säkenöitsi suuttumuksesta ja -pikku Lämpö itki niin lämpöisiä surun kyyneliä, että ne tippuivat -kovalle jäälattialle ja jää alkoi sulaa. Mutta jättiläinen Viima -hymyili parrassansa, niinkuin kaikilla jättiläisillä on tapana; -parrassa hymyileminen onkin jättiläisten kesken hienouden merkki. - -"Mutta pianpa tapahtui, mitä jättiläinen Viima ei ollut aavistanut. -Valon kipunat räjäyttelivät rikki jääluolan muurit, ja Lämmön kyyneleet -sulattivat jäävuoren järveksi. Auringon lapset pääsivät pakoon -vankeudestaan, hyppäsivät selkään Tuulelle ja Säteelle, jotka -odottelivat luolan edessä, ja ratsastivat takaisin auringon -valtakuntaan. Mutta jättiläinen Viima suuttui niin pahasti, että sai -leuallensa kuutaman, se on toisin sanoen, että hän menetti puolet -parrastansa. - -"Nyt syttyi suuri ja hirvittävä sota auringon kuninkaan ja talven -kuninkaan eli jättiläisen Viiman välillä niistä kahdesta auringon -lapsesta, jotka olivat olleet vankina, vaan päässeet vapaaksi. Ja koska -sotaa käytiin maan päällä, sai maa kärsiä molempien hävitystä, milloin -auringon kuumuutta, milloin talven kuninkaan pakkasta. Ja kaikki -luonnon voimat olivat nurjimmassa kapinassa ja metelöitsivät -hillittömästi, niin että suuret vuoret murtuivat rikki ja valtameret -kuohuivat edestakaisin, niinkuin lapsen huiskuttaessa korvossa vettä -joka taholle. - -"Mutta Valo ja Lämpö rakastivat maan pikku lapsia, joiden kanssa he -olivat niin usein leikitelleet, ja heitä säälitti hyvin, että lasten -täytyi kärsiä sodan kurjuutta. - -"Sentähden he pyysivät isäänsä auringon kuningasta tekemään rauhaa -jättiläisen Viiman kanssa: ja tapahtui niin, että tuli toimeen aselepo, -vaan ei koskaan oikeaa rauhaa. Sillä jättiläinen ja auringon kuningas -sopivat niin, että joka vuosi piti oleman kahdesti aselepoa heidän -välillänsä, kolme päivää keväällä ja kolme syksyllä. Vaan niiden -välillä sotivat he niinkuin ennenkin, ei kuitenkaan niin julmasti, että -maa joutuisi hävitetyksi eivätkä pikku lapset voisi elää. - -"Maaliskuussa on kevät-päiväntasaus, toinen aselepo, ja syyskuussa -syys-päiväntasaus, toinen. Silloin ei ole kesä eikä talvi, ei kevät -eikä syksy, vaan niiden kaikkien välitila. Päivä ja yö ovat yhtä -pitkät, lämmin ja pakkanen ikäänkuin hyppäävät kimpolaudalla ja lauta -pysyy tasapainossa. Mutta maaliskuussa satuloivat Valo ja Lämpö -varsansa ja lähtevät leikkimään maan lasten kanssa, ja syyskuussa he -juottavat varsansa sateilla, että niillä olisi rohkeutta lähteä -paluumatkalle. Viima kiljuu vihasta, sillä hän ei voi kärsiä aselepoa, -ja se kiljunta kuuluu siihen aikaan usein pohjoismyrskyissä. Mutta Valo -ja Lämpö heittelevät sormisuukkosia maalle ja kumartelevat lapsille, -ikäänkuin sanoen: Kyllä me palaamme, me palaamme! 'Niin, tule, kaunis -valo, tule, suloinen lämpö! Te olette niin sydämmestä tervetulleet -Viiman valtakuntaan'." - - - - -PRINSESSA RUUSUNEN. - -Satu kolmessa seikkailussa. - - -Henkilöt ensimäisessä seikkailussa: - - Kuningas. - Ruusunen kapalolapsena. - Hovimarski von Cirkel. - Valtioneuvoksetar Kunigunda. - Ylimäinen juomanlaskija. - Mestarikokki. - Mestarikokin juoksupoika Sam. - Kuninkaallinen lapsenhoitajatar. - Sulotar, | - Koitar, | - Päivätär, | hyviä haltioita. - Tähdetär, | - Kuutar, | - Valotar. | - Tuonetar-neiti, Tuonen tyttö. - -Sitä paitsi hovinaisia, hoviherroja ja kansaa niin paljo, kuin -kuninkaalla on varaa tarjota. Seikkailu tapahtuu kuninkaan linnassa. - - - -Ensimäinen seikkailu: Kumminlahjat. - - -_Mestarikokki_ (kultakauhaa heilutellen). Ho-hoi, onko täällä ketään -oikeaa ihmistä, jolla olisi senkään vertaa ymmärrystä kuin laihalla -kalkkunalla? Koko linna on hulluna; koko valtakunta on kuin suuri parvi -unen horroksissa hyppeleviä Espanjan kanoja. Kuka lentää sinne, kuka -tänne, eikä kukaan pidä lukua kuninkaallisesta päivällisestä. Sam, Sam, -missä sinä vetelehdät? - -_Sam_ (juosten sisään). Tulen heti. - -_Kokki_. Vai niin, oletko siinä, nokinenä? Etkö jo juokse toimittamaan -minun käskyjäni? - -_Sam_. Kyllä juoksen ja lennän. Mitä käskette, mestarikokki? - -_Kokki_. Sam, tänään on merkillinen päivä. Käske teurastamaan kuusi -kultasarvista härkää ja kuusitoista kaikkein lihavinta juottovasikkaa. -Teloittaja katkaiskoon kaulan parilta kymmeneltä kukolta. Sitte vielä -puoli sataa ohutsääristä kananpoikaa; meidän armollinen kuninkaamme syö -mielellään kananpoikia pikkelsin ja Espanjan pippurin kanssa. Sitte -pari kolme korvoa lihalientä rapupiirakoidea kanssa ja muuta semmoista. - -_Sam_. Ei, olkaas hyvä, malttakaa vähän! Kuusitoista ohutsääristä -härkää, kuusi kultasarvista kukkoa, puoli sataa rapupiirakkaa, kuusi -korvoa pikkelsiä lihaliemen ja Espanjan pippurin kanssa ja muuta -semmoista. - -_Kokki_. Kuule, mitä minä sanon! Lohta, kampelaa, sardiineja, -ruokasimpukoita ja muita meren eläjiä. Sitte salattia, gurkkuja, -punajuurikoita, makaroonia, parsaa ja muita kasviksia. Sitte -jäätelövuoria suuria kuin Kimborazo, sokurileivoksia korkeita kuin -Baabelintorni; hyytelöitä laajoja kuin Punainenmeri, rautatien pituisia -pumpernikkelejä, ja viimein lättyjä! Muista lätyt! Armollinen -kuningattaremme syö niin mielellään lättyjä. - -_Sam_ (luetellen sormillaan). Lohta, kampelaa, gurkkuja, -punajuurikoita, jäätelövuoria, sokurileivoksia, lättyjä ja muita meren -eläjiä. - -_Kokki_. Älä unhota lättyjä! No, tuolla ulkonakin olevain kunnon -ihmisten pitää saaman jotakin suuhunsa. Mene parsijaräätälin -naurismaahan, nyhdä kaikki nauriit, kuori ne ja survo puuroksi; meidän -kelpo kansallamme on hyvä ruokahalu. Ota leipurin pavut, mene sitte -suutarin kaalimaahan, valitse sata kaalinkerää ja pane sekaan kiehumaan -yksi palovartian kanoista, että kansalle tulee oikein voimakas -lihasoppa. Kuningas maksaa, kun milloin jaksaa. Ja kaikki pitää olla -tehtynä yhdessä tunnissa. - -_Sam_ (juoksee). Tulen heti. - -_Kokki_. Kuules, odotahan. Mitä saat palkkaa Sam? - -_Sam_. Kolmesti ruokaa ja kuudesti ruoskaa päivässä, senhän kyllä -tiedätte, mestarikokki. - -_Kokki_. Sam, poikaseni, sinulla on liian vähä tekemistä, sinun pitää -saada parempi palkka. - - (Tukistaa häntä.) - -_Sam_. Kiitoksia paljon. Mutta mihin nyt koko näitä tämmöisiä pitoja -tarvitaan, herra mestarikokki? - -_Kokki_. Mihinkö tarvitaan? Etkö sitte tiedä, nahjus, että tänään on -suuri päivä, oikein kunnianpäivä armolliselle kuninkaallemme ja koko -hänen valtakunnalleen. - -_Sam_. En, en todellakaan tiedä, kertokaa, mestarikokki. - -_Kokki_. No, kyllä minä hämmentelen sinun kivettyneen ymmärryksesi. -Etkö osaa käsittää, että kuningas ilman perillistä on kuin hyvä -päivällinen ilman jälkiruokaa? - -_Sam_. Kyllä minä tiedän monta, jotka mieluimmin alkavat jälkiruoasta. - -_Kokki_. Koko valtakunta tietää, että armollinen kuninkaamme ja -kuningattaremme eivät ole tähän asti saaneet rintaperillisiä, kunnes -haltia Valotar eilen toi kuningattarelle kaikkein suloisimman pikku -prinsessan... - -_Sam_. Se on jälkiruoka. - -_Kokki_. Ihan oikein, poikaseni. Tänään hänet ristitään; sentähden koko -valtakunta on liikkeessä, sentähden täällä on pidot ja sentähden pitää -kansan saada nauriita ja kaalia. Kuusi haltianeitosta on kutsuttu -kummeiksi ja he tuovat komeita kumminlahjoja. Oikeastaan pitäisi heitä -olla seitsemän, koska heitä on yhtä monta kuin väriä taivaankaaressa, -mutta kuninkaalla on ainoastaan kuusi kultatalrikkia, paitsi itselleen -ja kuningattarelle. Valtioneuvoksetar Kunigunda arveli, ett'eivät -haltianeidot mitenkään voi syödä muulta kuin kultatalrikeilta, ja -sentähden jätettiin kutsumatta Tuonetar-neiti, joka on seitsemäs. - -_Sam_. Siitäpä se neito suuttuu. Sanotaan, ett'ei Tuonetar ole -paraimpia, milloin suuttuu. - -_Kokki_. Niin, kukapa sille mitään voi, että mustalais-Kerttu varasti -seitsemännen talrikin? Mutta tässäkö sinä yhä seisot ja lörpöttelet -kaiken aikasi (tukistaa häntä), kun kuningasta ja koko hovia joka hetki -odotellaan kirkosta? Etkö jo joudu tiehesi ja pian? - -_Sam_ (juoksee pois). Tulen pian. - -_Kokki_ (yksin). Käsittämätöntä, miten huono muisti pojilla on. Tässä -minä hänelle annan yksinkertaisimman asian toimitettavaksi, eikä hän -häpeä viivytellä minua tyhmällä lörpötyksellään. Hyvät ystävät, jos -kukaan teistä aikoo mestarikokiksi, niin hankkikoon kaikin mokomin -itselleen ymmärtäväisen juoksupojan. - - Ylimäinen juomanlaskija tulee, taluttaen Samia korvasta. - -_Juomanlaskija_. Ahah, nahjus, sainkos sinut viimeinkin käsiini. -Sinulla vain ei ole niin mitään tekemistä, vetelehdät aamusta iltaan. -Heti joudu kellariin ja laske viisikymmentä ruukkua kuninkaallisen -majesteetin satavuotista Kypron viiniä! Täytä sitte kaksi sataa tuoppia -vanhalla oluella ja varo, ett'et laske maahan yhtään pisaraa. Kiillota -sitte kultatalrikit ja hopeapikarit, niin ett'ei niihin jää yhtään -pölyn hivettä, ja sitte juokse noutamaan hoviapteekista viisitoista -pulloa likööriä. Kaikki se pitää olla tehtynä puolessa tunnissa. -Ymmärrätkö, että pikku prinsessa ristitään tänään? - -_Sam_. Huhuttu! Kaksi sataa tuoppia Kypron viiniä lasketaan vanhaan -olueen, kiillottaa kultatalrikkia, niin että viisitoista pulloa -likööriä lasketaan maahan puolessa tunnissa... Tulen pian. - - (Juoksee pois.) - -_Juomanlaskija_. Te, mestarikokki hemmoittelette kaikki hovin -palvelijat: niillä on liian hyvät päivät. Hyvät ystävät, jos kukaan -teistä aikoo ylimmäksi juomanlaskijaksi, neuvon minä häntä pitämään -silmällä väkeänsä ja antamaan heille yhden asian kerrassaan tehtäväksi. -Muuten kuohuu kaikki yli kuin nuori olut. - - (Menee pois.) - - Hovimarski von Cirkel tulee, taluttaen Samia tukasta. - -_Hovimarski_. Vai niin, vai uskalletaan juosta karkuun, kun esivalta -käskee? Olet laiskuri, vetelys, nahjus; vaan kun tässä on sinulla -kunnia palvella hänen majesteettiansa, kaikkein armollisinta -kuningastamme, niin sinun pitää osoittaa asianmukaista uutteruutta. Nyt -menet heti lakasemaan linnanpihaa, toimittamaan mattoja, siistimään -rappuja, puhdistamaan lakeijain pukinnahkasaappaat ja kiillottamaan -kamarineitsytten kenkäin soljet. Sitte peset tyhmän pikku naamasi, että -julkenet astua kaikkein armollisimman pikku prinsessan, hänen -kuninkaallisen korkeutensa eteen, joka armossa kohta kannattaa tänne -itsensä kummiensa ja koko muun hovin kanssa. Kaikki se pitää olla -tehtynä viidessätoista minuutissa, ymmärrätkö? - -_Sam_. Rappuja, mattoja, rikkoja, lakejoita, kammarineitsyitä -pukinnahkasaappaissa... Tulen pian! (Laulaa:) - - Mitä mä kuulla jo sainkaan? - Samilla työtä ei lainkaan: - Uninen, laiska ja nahjus hän ain'; - Onpa sen palkkakin suuri, - Lisäksi saa heti juuri - Selkähän, mutta ei suuhun vain. - -_Hovimarski_. Mitä sopimatonta laulua sinä rohkenet liritellä korkean -esivallan läsnä ollessa? - -_Sam_ (laulaa:) - - Härjät ja lohet ja ravut, - Nauriit, lätyt ja pavut; - Kypron viini, likööri ja tee! - Prinsessa saatu on oiva! - Sam, pidä kaikista hoiva! - Voi, tuota Samia, ei mitään tee! - -(Juoksee pois.) - -_Hovimarski_. Siinä nyt nähdään, mitä seuraa, kun ollaan alentuvaiset -huonompaa kansaa kohtaan. Armollinen kuninkaamme on, kunniani kautta, -liian kansallinen. Alhaiso alkaa jo ottaa sellaisen tavan, sellaisen -käytöksen, kuin se olisi meidän vertaisemme, ja se tulee siitä, että -kansalla on liian vähä tehtävää. Mutta kas, tuollahan suuri saatto jo -saapuu kirkosta. Vahti aseihin! - - (Kaartin musiikki soittaa kuninkaallista marssia, ja koko hovi - tulee sisälle juhlakulussa. Ensinnä airuita ja sotilaita. Sitte - kuningas, ylimäinen juomanlaskija ja valtakunnan hienot herrat. - Sitte Ruusunen prinsessa, kuninkaallisen lapsenhoitojattaren - käsivarsilla. Prinsessalla on niin pitkä laahus, että neljä - hovinaista sitä kantaa. Sitte seuraa valtioneuvoksetar - Kunigunda, jonka laahusta kaksi hovinaista kantaa. Häntä seuraa - hovijunkkareja, munsyörejä, muotimamseleja, matameja ja - alhaista kansaa, jota tarvitaan hurraamaan.) - -_Hovimarski_. Eläköön kuningas! Hei hurraa! - -_Kansa_. Hei, hurraa! - -_Hovimarski_. - - Majesteetti, joko voi, - Nyt kun armas, armollinen - Prinsessa, maan perillinen - Itsensä jo kastaa soi, - Kansa tulla tuntemaan, - Minkä hän on nimellinen? - Alammaisna kysyn vaan. - -_Kuningas_. Ruusunen, rakas hovimarski, Ruusunen. Mutta heittäkää nyt -kaikki tarpeeton kursailu pois. Tyttö on soreamuotoinen eikä tarvitse -kaunistelemista. Vai kuinka, valtioneuvoksetar? Minkä hullunkurisen -laahuksen te lapseen riipustaneet olette? Onhan hän aivan sellainen -kuin pitkäpyrstöinen paperileija. - -_Valtioneuvoksetar Kunigunda_ (itsekseen). - - Oi, kuin kovin höhnömäistä - Joskus kuulla saa myös näistä - Onnen kruunaamista päistä! - -(Kuuluvasti.) - - Paperleija? Hauska kasku, - Suurenmoinen leikinlasku! - Ha ha haa, niin sukkelaa! - Moista harvoin kuulla saa. - - Hänen armons kuuluisaksi - Tulee muodin haltijaksi, - Suojelijaksi somuuden; - Siis hän siksi kunniaksi - Olkoon muodinmukainen. - -_Kuningas_. No, sepä vain on aikaista ja ihanaa kasvatusta! - -_Kuninkaallinen lapsenhoitajatar_. Armollinen, rouva, vauva tahtoo -ruokaa. - -_Kunigunda_. - - Noin sä puhut tuhmuudessa; - Milloin vauva on prinsessa? - Mieltä olla tarvitseepi. - (Ylhäisesti.) - Armo syödä suvaitseepi. - (Prinsessa huutaa.) - -_Hoitajatar_. - - Sille en voi mitäkään. - Kuulettehan myös te tään: - Armo huutaa suvaitseepi. - -_Kunigunda_. - - Armon tietää tarvitseepi: - Hovin kuullen huutamaan - Ruveta ei sovikkaan. - -_Hoitajatar_. - - Hiljaa, kiltti, vaiti vaan! - -_Hovimarski_. - - Tiedoksi siis tulkohon, - Että prinsessamme on - Ottanut nyt nimen oman. - Ruusunen, sen nimen soman. - Hei... - -_Kansa_. Hei... - -_Kuningas_. Olkaa hiljaa, hovimarski. Tuoltahan näkyvät tytön -äitikummit tulevan hopeavaunuissa, joita joutsenet vetävät. Onko kaikki -kunnossa heitä vastaanottaa? - -_Hovimarski_. - - Kaikki, majesteetti, on! - Sam vain kiiruhtakohon. - -_Kuningas_. Juomanlaskija, oletko tuottanut pöytään parasta Kypron -viiniäni? - -_Juomanlaskija_. - - Sit' ei pitäis puuttua; - Sam on siinä toimessa. - -_Kuningas_. Mestarikokki, oletko laittanut ruoat ja kultatalrikit? - -_Kokki_. - - Se jäi Samin haltuhun, - Käy, kuin voi käy palttuhun. - -_Sam_ (kurkistaa akkunasta sisälle). - - Mun vain tehdä tarvitseis; - Vaan jos Sam nyt sanoo: seis! - -_Hoitajatar_. - - Hys, hys, pienoni; - Nähdä saat nyt kummisi. - Kummi hieno, kuudella, - Joutsenella ajava, - Kultaa, silkin hienon - Lahjaks suo hän pienon. - -(Hovi antaa tilaa, ja yksitellen tulevat sisälle haltijattaret, -kaikilla kruunu ja taikasauva, jolla he kukin vuorostaan -koskettelevat Ruususta.) - -_Sulotar neiti_ (vehreässä hameessa). - - Heijan, teijan tuulaii tuon! - _Hyvyyttä_ mä sulle suon. - Hyvyys, hellyys, kuulijaisuus, - Ne sun parhain ominaisuus. - Täällä murhetta ei mustaa, - Jolle et sois huojennusta, - Kyynelt', jot' et tahtois pestä, - Vaivaa, jot' et mielis estää. - Korkein harrastus on sulla - Toisten onneks, hoivaks tulla. - Oman riemus unhotat, - Jos vain muut on riemuisat. - -_Koitar neiti_ (valkoisessa hameessa). - - Tuuli illan laila la! - _Ymmärrystä_ annan ma. - Selväksi teen ajatukses; - Viisaus on kaunistukses. - Opit kaiken kauniin, jalon, - Opit seikat luonnon talon; - Ihmistiedot, hyveet, kunto, - Niist' on sulla selvä tunto. - Oppis ottaa ihmeeks ratki - Mailman suuret viisahatki. - Itse arvaat itsesi - Aivan tiedottomaksi. - -_Päivätär neiti_ (punaisessa hameessa). - - Tiskon, toskon tiukaus! - Lahjani on _kauneus_. - Kauneus on katoovata; - En voi antaa parempata. - Mutta sulo lemmittävä - Sydammet on miellyttävä, - Varsinkin jos lapsi sorja, - Kuten laakson kukka korja, - Its' ei tiedä tuoksustansa, - Ihmeisestä mahdistansa. - Moinen mahti viaton - Lahja multa sulle on. - -_Kuutar neiti_ (keltaisessa hameessa). - - Kilin, kalin kalistan! - Kultaa minä lahjoitan. - Arvokkaampaa lahjaa vastaan - _Rikkaus_ on ainoastaan - Halpa; mutta ääntä tunnon - Seurata jos mielit kunnon, - Kuullessasi kurjan hätää, - Silloin saatat lahjaa tätä - Antaa kullekin, ku anoo. - Sammuta näin nälkä, jano, - Hätää helli, lievitä: - Kultasi on kestävä. - -_Tähdetär neiti_ (sinipunervassa hameessa). - - Tippaan, tappaan tilleri! - _Elosi_ teen _pitkäksi_. - Tämäkään ei lahja parhain; - Yks on kuolo myöhään, varhain. - Onnettaren elon mittaa. - Elää et voi murenitta; - Mutta rukoilemme tätä: - Sulle pitkää eiämätä, - Jotta saisit kauan monta - Ilahduttaa ilotonta - Ynnä siunaamana työs - Lepoon vihdoin päästä myös. - -_Valotar neiti_ (sinisessä hameessa); - - Hoi on, hoi on huoletta! - _Lemmen_, lemmen annan ma, - Lemmen elos juhlitsemaan, - Lemmen lempes palkitsemaan, - Lemmen valtakuntaan taivaan, - Lemmen halvimpaankin aivan, - Lemmen synnyinmaahan syvän, - Lemmen kunniahan, hyvään, - Isään, äitiin, ystävyksiin, - Puolisoon ja sisäryksiin, - Lemmen puhtaan, lämpöisen. - Parhain lahja viimeinen. - -_Kuningas_. Jalot, korkeasti kunnioitetut haltijattaret, teidän -lahjanne ovat tosiaankin parahimmat maan päällä. Kukaan kuningas ei voi -lapselleen kalliimpia kumminlahjoja antaa. Kuinka voinkaan tarpeeksi -kiittää teidän anteliaisuuttanne! - -_Kunigunda_. - - Yksi jäi, jos virkkaa saisin: - Tulee olla muodikkaisin. - -_Hovimarski_. - - Oppia myös niiaamaan, - Kuulon sekin asiaan. - -_Juomanlaskija_. - - Vieraitakin kunnioittaa, - Tulis myöskin tuota koittaa. - -_Kokki_. - - Kalopsia arvostaa - Eikä rumast' ahmustaa. - -_Kuningas_. Kaikki on nyt täydellisesti ja oivallisesti. Nyt ei puutu -muuta kuin kunnioitettuja kummeja hurraamalla tervehtiä ja sitte käydä -päivällispöytään. - -_Hovimarski_. Hei... - -_Kansa_. Hei... - -_Kuningas_. Hiljaa! Kuka tuolta tulee jylhän ukkospilven läpi kuuden -mustan joutsenen vetämissä vaunuissa? - -_Valotar_. Se on meidän seitsemäs sisarpuolemme, Tuonen tytär, -Tuonetar. Minä vapisen pelosta rakastetun ristityttäremme tähden. - -_Kokki_. Niin, siinä on meille makso seitsemännestä kultalautasesta. - -_Kuningas_. Hiljaa! Hän on jo täällä. - - Tuonetar-neiti astuu sisälle mustassa hameessa ja - koskettaa prinsessaa taikasauvallaan. - -_Tuonetar_ (kuninkaalle). - - Kaikki oivaa, sanotte? - Jätitte _mun_ kutsumatta! - Siis jäi lahjan' antamatta. - Tiedättekö, mik' on se? - Olisin sen lahjoittanut, - Mink' on kukin unhottanut: - Tytön otsaan kirjoittanut - Lauseen: _elo loputon!_ - Ajan hukka muu kaikk' on, - Pila, tyhjyys, turhuus, juoni, - Jonka murtaa myrsky. Tuoni. - Ainoastaan tytär Tuonen - _Hallitseepi_ elon suonen, - Oienneiden ytimen. - Hylkäsitte lahjan sen. - _Sallimusta_ kuulkaatten: - Kaiken, min nuo toiset tuopi, - Sallimus niin käydä suopi: - Nero, hyvyys kauneus, - Ikä, kulta, rakkaus -- - Ruusunen saa kaiken sen - Viiteentoista' vuotehen. - Mutta silloin haavoittuu - Värttinällä impysenne -- - Haihtuvat näin toivehenne -- - Ja hän nukkuu... - -_Kuningas_. - - Kuollen? Niin - Julmat sanat! Kauhistusta! - Miksi raivoot, henki musta? - -_Tuonetar_. - - Siten käskee sallimus. - - (Katoaa.) - -_Valotar_. - - Ah, mun valtaa aavistus! - Sallimus ei mikskään muutu; - Vaan ei kaikki toivo puutu: - _Ikäähän_ myös luvattiin... - Tiedän kaksoset... no, niin: - Eikö uni, kuolon lailla, - Kuljettele unheen mailla - Helpost', ajan lyhyen, - Mutta melkein samaten? - Ei hän nuku kuolemahan, - Vaan kun haavan saa hän, - niin uinuvi hän unelmahan - Täyteen sadan vuoden ajan; - Silloin vasta kuolo saa. - Hovi samoin uinahtaa. - Vaan jos kohtalolta saa - Silloin juur' hän pelastajan - Heräävä hän riemuin on... - -_Kuningas_. - - Synkkä on yö kohtalon! - -(Ensimäisen seikkailun loppu.) - - - -Toinen seikkailu: Ruusu. - - -Sama sali kuninkaan linnassa, vaan keskellä peräseinää on nyt punainen -esirippu. Viisitoista vuotta on kulunut ensimäisestä seikkailusta, ja -kaikki henkilöt ovat siis viisitoista vuotta vanhemmat, paitsi Sam, -joka muuttumatonna on sama pikku hulivili. Ruusuprinsessa on tullut -pitkäksi tytöksi. Nähtävinä ovat hänen äitinsä, kuningatar, ja muutamia -muita uusia henkilöitä, niiden joukossa hovineidit Narsissi ja Leukoija -sekä pikku Sanna. - -Narsissi ja Leukoija yhtyvät salissa. - -_Leukoija_. - - Narsissi, ah, sinäkö? - Oi, kuin hauskaa sattui tuolla! - Olen oikein nauruun kuolla. - Prinsessamme... tiedätkö? - -_Narsissi_. - - Mitä sitte? - -_Leukoija_. - - Niin, hän tuolla Lapsosia pieniä - Vaattehitta, kengittä - Näki käyvän puiston puolla. - Juoksi sinne joutuisaan, - Antoi päähineensä päästä, - Kaulahuivin kaulastaan, - Tahtoin nuhasta nuo säästää; - Sitte, yhden kerrallaan, - Harson, hanskat, viitan vielä - Antoi pois ja jalastaan - Kengät samaa tietä vaan. - Arvaathan sen, millä miellä - Kunigunda katsoi moista, - Kun hän näki neidin noista - Vaattehista paljasna, - Kengittäkin -- hirmuista. -- - Sinne tänne juoksevana - Niinkuin kynittynä kana. - Sievään Kunigundakin - Lensi häntä läksyttämään; - Mutta pahoin kävi tämän: - Kaatui loiskisi -- lampihin. - -_Narsissi_. - - Prinsessako? - -_Leukoija_. - - Eukko vaan. - Ah, kuin tuota nauroinkaan! - Ruusu, hänpä riensi heti, - Ylös auttoi eukon ja - Hälle antoi sukkansa. - Vaan nyt itkuvirttä veti - Kunigunda, kun nyt julki - Paljain jaloin neiti kulki. - -_Narsissi_. - - Hyv' on neiti sydämmestä. - -_Leukoija_. - - Kantapäähän kiirehestä. - Kuinka viisas taas hän on, - Sit' ei pysty arvaamahan. - Eilen yksin kulkemahan - Sai hän tänne puistohon, - Mitä varten arvaappa! - Satamäärä lintuja - Viserteli riemuisesti; - Siinä seuraa lukuisesti; - Ja hän puhui vaivatta - Niiden kaikkein tavalla - Tirlilirli, kukkurluu; - Niin ei osaa kenkään muu. - -_Narsissi_. - - Sulossa hän verratonna. - -_Leukoija_. - - Niin, kun hän on lempeä. - -_Narsissi_. - - Rikas... - -_Leukoija_. - - Ylpeydettä. - -_Narsissi_ - - Lemmitty... - -_Leukoija_. - - Ah, syämestä! - Kuulematta hänt' on konna. - -_Narsissi_. - - Hengetärten lahjoiks kansa - Sanoo noita. - -_Leukoija_. - - Syystä kanssa. - Pahat kielet... Voitko... tuota - Vaijeta? - -_Narsissi_. - - Kuin seinäki, - Kala, muuri, murmeli; - Etkö vainen minuun luota? - -_Leukoija_ (kuiskaamalla). - - Kansa kertoo jonkunmoista - Seikkaa, jot' ei tajua, - Että hän on viidentoista - Ikäisenä nukkuva - Sangen kauan. - -_Narsissi_. - - Tajuun mä. - -_Leukoija_. - - Sen saa aikaan värttinä. - Sikshän yli kaiken maan - Koota värttinät ja heittää - Antoi tuleen palamaan - Kuningas ne, ett'ei vaan - Pistäis sormeen Ruusu-neittä. - -_Narsissi_. - - Mutta juuri tänään hän - Viisitoista täyttää... - -_Leukoija_. - - Totta! Siitä nähdään tietäjän - Valhe varsin selvähän: - Kas, ei ole, mistä ottaa - Koko maasta värttinän. - Ruusunen hän valvoo, hän. - Mutta tässä aikaa tuhlaan; - Neittä tulee laittaa juhlaan. - -_Narsissi_. - - Niin, jos Kunigunda saisi - Kuulla, kuinka kielet hakkaa - Meillä, niin hän raivoaisi. - -_Leukoija_. - - Olet oikeessa. Ja akka - Taas on kuiva, arvaan sen. - Rientäkäämme, siskonen! - - (Menevät.) - - Ylimäinen juomanlaskija ja mestarikokki tulevat - päinvastaiselta taholta. - -_Juomanlaskija_. Sam! Missä on Sam? Aina sitä nahjusta saa odottaa. - -_Kokki_. Sam! Nahjus! Missä sinä vetelehdät? - -_Sam_ (sisään juosten). Tulen pian. - -_Juomanlaskija_. Sinä kelvoton! Sinä laiskuri! Heti laittamaan kaikkea -järjestykseen prinsessan syntymäpäiväksi suureen juhlaan! Muista -nektari! Äläkä unhota ambrosiaa! Jätähän vain kiillottamatta ja -puhdistamatta hopeapikarit, tinatuopit, oluttuopit ja kiinalaiset kupit -ja muut semmoiset. - -_Sam_. Ja muut semmoiset ja muut semmoiset. - -_Kokki_ Oletko sinä, poika, jo valmis? Joko paistoit härjät, keitit -valaskalan, survoit porkkanat, paistoit lätyt ja koristit -sokurileivoksen prinsessan nimellä? Sam sinä olet pahin vetelys, kuin -koskaan olen nähnyt. - -_Sam_. Ja muut semmoiset. Voi, herra mestarikokki, voi, herra -juomanlaskija; tuota minä nyt olen saanut kuulla jo viisitoista vuotta, -eikä kukaan toimita niin paljoa kuin minä. Jospa edes lakattaisiin -sanomasta minua pojaksi! Olenhan minä jo vanha mies, herra -mestarikokki, neljänkolmatta vuoden vanha (itkeä nyyhkyttäen), ja -minulla pitäisi jo ammoin olla parta, mutta kas, se ei ota kasvaakseen! - -_Juomanlaskija_. Yhdeksän vuotta, hillonokka, yhdeksän vuotta. Et sinä -koskaan sen vanhemmaksi pääse, ja tiedänpä minä kyllä syynkin. -Sentähden, että niin huonosti pidit huolta haltija-neitojen ravinnosta -sinä päivänä, kun prinsessa ristittiin. - -_Kokki_. Mitä partaan koskee, niin onkin hyvä luonnon järjestys, ett'ei -kokkipojilla ole partaa, sillä he sen pistäisivät joka kastekkeesen, -kun tarpeetta häärivät paistinpannujen ympärillä. - -_Sam_ (nyyhkyttäen). Minunko oli syy, että kaikki kävi nurin päin -niillä suurilla päivällisillä viisitoista vuotta sitte? Miksi se -Päivätär-neiti minulle tuomitsi niin kovan rangaistuksen, että minun -pitää ainiaan oleman pienenä kokkipoika-parkana eikä saamaan koskaan -partaa eikä koskaan parempaa palkkaa? Minä en tätä kestä enää, minä -menen Tuonetar-neiden luo ja tarjoudun paimentamaan hänen pöllöjänsä. - -_Juomanlaskija_ (nipistää häntä korvasta). Etkö joudu alas kellariin? - -_Kokki_ (nipistää häntä toisesta korvasta). Etkö riennä ylös -kanakoppeliin? - -_Sam_ (ruikuttaen). Tulen pian. - - (Menee.) - -_Juomanlaskija_. Tottapa silloin viisitoista vuotta sitte olikin -hirveät pidot. Oikein kauheata! Vierasten piti käymän pöytään eikä -ollut edes kaivovettäkään tarjota. - -_Kokki_. Niin, selkääni karmii, kun sitä muistelen. Ei senkään vertaa -ruokaa, että rotta olisi siitä suuhunsa saanut. Onneksi me kaikki -syytimme Samia. Kun antaa niin selviä käskyjä... - -_Juomanlaskija_. Ja niin vähä tekemistä kuin hänellä... Mutta lähtään, -virkaveljeni, ottamaan vähän vahviketta sill'aikaa, kun Sam laittaa -kaikki valmiiksi päivällisille. (Menevät.) - - Tuonetar-neiti tulee sisälle, värttinä kädessä. - -_Tuonetar_. - - Kuolevat ja sokeat te - Viisauteenne luotatte, - Sallimusta vastustatte, - Jotakin jos uhkaa se! - Kuningas tuo houreissansa - Sitä luulee ohjaavansa, - Tyynnä on, kun poltti kaikin - Värttinät, mit' käsiins' saikin - Kas, ei tiedäkkään hän hurja, - Että toivon sijahan - Murhe saa ja olo kurja! - _Yhden_ jätti ainoan - Poltosta: sen halvaks keksi; - Vaan se saattaa varmahan - Hänen keinons hulluudeksi. - Sallimusta odotan. - Huone tää on kaikkialta - Suljettuna muilta: valta - Hengettärillä tääll' on. - Ruusu-neiti onneton, - Kohta kauneutesi - Kuihtuu, haihtuu ijäksi! - -(Astuu sisälle punaisen esiripun taakse.) - -Valotar-neiti tulee sisälle. - -_Valotar_. - - Tuonen tyttö kolkko, musta, - Tytär yön, täys uhkausta, - Uhkaa, huuda sallimusta! - Minä olen puoltamassa - Ruusu-neidon elämää. - Unikukan nuppu tää, - Joka kasvoi Untolassa, - Pysyy häntä suojaamassa. - Kun se häll' on kädessään. - Niin ei kuolo pystykkään, - Vaan hän ruusu-uduin liitää, - Elon korven halki kiitää - Toisten aikoin rannallen, - Unen maassa uinaillen. - -(Menee.) - -Kuningatar ja Kunigunda tulevat - -_Kunigunda_. - - Hän, oi armollinen rouva, - Oli paljas jalaltaan, - Kuten lanttu kuorettaan. - Olis ollut kauheata, - Jos mun nuoraa kengittä - Herrat olis nähnynnä: - Vaan tää vast' on pahempata. - -_Kuningatar_. - - Rauhoittukaa, ei se tapa! - Ruusu tahtoo olla vapaa. - Viaton hän kylläkin, - Eikä sovi hyveihin - Lellitys: se kainoutta - Ainoastaan haittaa. Mutta - Kastuittehan kokonaan... - -_Kunigunda_. - - Majesteetti, anteeks vaan! - Moist' ei satu milloinkaan. - Olen niin förbluffattu, - Häpen, öfverraskattu... - Mitäs -- lampiin tvingattu - Promeneeraamahan!... flaatti: - -- Suuren häpeän se saatti --; - Olen niin sinierattu. - -Hovimarski von Cirkel tulla sipsuttaa sisälle. - -_Hovimarski_. - - Päivää, majesteettinne! - Kysyn alammaisuudessa, - Missä retkeilee prinsessa? - Me ja kansa hartaudessa - Häntä kaikin etsimme. - -_Kuningatar_. - - Tiedossa ei mulla se. - Kenties käy hän tapanansa - Köyhissä ja sairaissansa. - Mutta, hovimarsalkki, - Mitä kummaa kuuluvi? - Iskettehän haukan lailla. - -_Kunigunda_. - - Sota, kapinako mailla? - -_Hovimarski_. - - Ei, vaan viisaat, oppineet, - Jotka selkeyttä vailla, - Kauan ovat tuumailleet - _Salaisuutta elämän_ - Ynnä suuren mietinnön - Käytettyään kokonahan, - Selväksi ei saaden vaan, - Turvasivat prinsessahan, - Ja hän vastas sukkelaan: - _Rakastaa_ on elon syvä - Salaisuus... - -_Kuningatar_. - - Mun tyttöin, hyvä! - -_Kunigunda_. - - Marski, tuokaa hajuvettä! - Eihän ihmeellistä, että - Pyörryttää. - -_Hovimarski_. - - Ja prinsessaa - Siitä tahtoo koristaa - Viisaat maan nyt seppeleellä... - Vaan, kas, tuossapa hän saa... - -(Kuningas tulee sisälle, taluttaen prinsessaa, jolla on yllä valkoinen -hame ja otsalla laakeriseppele. Jäljestä tulee viisaita miehiä ja -hoviväkeä.) - -_Kuningas_. Minä kiitän teitä, korkeasti kunnioitetut, viisaat miehet, -että olette tytärtäni noin kauniilla laakeriseppeleellä kunnioittaneet. -Hän ujostelee niin suurta kunnianosoitusta niin yksinkertaisen -vastauksen tähden. Kumarra, lapseni, ja kiitä viisaita miehiä! - -_Ruusunen_ (syvälle kumartaen). - - Varsin halpa olenkin - Laakeria kantamahan. - Lintu tai laps' pienosin - Samoin oppis vastaamahan - Tuulelta. Me sokeita; - Viisas on vain Jumala. - -(Viisaat miehet kumartavat aina maahan asti ja lähtevät pois. Ylimäinen -juomanlaskija tulee sisälle ja kurottaa otsakoristetta, jonka Kunigunda -kiinnittää prinsessan otsalle.) - -_Juomanlaskija_. - - Diadeemin otsallenne, - Teidän jalo korkeutenne, - Neuvokset maan lähettää. - -_Ruusu_. - - Heitä kiitän, tyttö rukka. - Yhtä kallis halvin kukka - Mulle on kuin lahja tää. - Tarkoitus tään pyhittää. - -(Narsissi tuo ruusuista ja rubiineista tehdyn köynnöksen, jolla hän -koristaa prinsessan.) - -_Narsissi_. - - Tämän, teidän korkeutenne, - Ritaristo lahjoittaa - Koristeeksi varrellenne, - Nimellenne omistaa. - -_Ruusu_. - - Terveiseni ritareille! - Toivon, kiitokseksi heille, - Nauhan piikittömän vaan - Siteeks kuninkaan ja maan, - Ett'ei pistä ollenkaan. - -_Pikku Sanna_ (kahdeksanvuotinen, tulee esille ja suutelee prinsessan -hameenlaskoksia). Suuri kiitos kengistä, jotka te, kiltti prinsessa, -annoitte minulle. - -_Ruusu_ (nostaa hänet ja suutelee häntä). Suuri kiitos siitä ilosta, -ett'ei jalkojasi palele. Älä unhota minua! - -_Sanna_. Ah, prinsessa, teitä en saata ikinä unhottaa, vaikka eläisin -sadan vuoden vanhaksi. - - (Hän menee.) - -_Leukoija_ (tuoden villasukkaparia). - - Teidän korkeutenne! enkö - Nauraisi, vai itkenenkö? - Vanha sairas Saara-rukka, - Jota hellin hoiditte, - Hän nyt luulee, ett'ei sukkaa - Ole teillä jalkaanne, - Ja hän nämät rakkahalle - Pyys mun tuomaan Prinsessalle, - Keltä, ei hän virkkaa suo, - Vaan hän itse kutoi nuo. - -_Ruusu_. - - Mua hellii hän kuin lastaan. - Vaan, oi, mitä hälle vastaan? - Sano, että lahjoista - Kaikista nyt saamistani - Oli mulle rakkain ani - Tämä pari sukkia. - Olen häntä kurjemp', oi! - Varansa hän kaiken soi. - Vastalahjaks' multa siitä - Valta-istuinkaan ei riitä. - -_Kuningatar_. - - Oikein sanoit, tyttönen. - -_Kunigunda_. - - Yhhyh tapa tuommoinen! - Sopiiko se puheesen? - Sukat vaimo-ihmisen! - -_Kuningas_. Matami Kunigunda, minun tahtoni on, että hovinaiset -huomisesta aikain käyttävät villasukkia silkkikengissä. Se on hyvin -terveellistä, ja teidän tulee olla muille hyvänä esimerkkinä. -Ruusu-tyttöni, sinä olet usein pyytänyt äitiltäsi lupaa opetella -värttinällä kehräämään. - -_Ruusu_. Niin, isäni, se on kauan mielihaluni ollut, vaan äitini ei ole -siihen suostunut. Ja hänen käskyänsä mieluisesti tottelen. - -_Kuningas_. Siihen on ollut omat syynsä. Mutta tänään sinä täytät -viisitoista; lapsi et enää ole. Nyt saatat kehrätä niin paljon, kuin -tahdot. - -_Kuningatar_. Ei tänään, puolisoni! Mutta huomenna. - -_Kuningas_ (hiljaa). Ole huoletta, minä olen poltattanut kaikki -värttinät koko valtakunnastani. (Kuuluvasti.) Ruusu, äitisi antaa -sinulle luvan kehrätä ensimäisellä värttinällä, kuin löydät. -Juomanlaskija, toivoakseni meille tarjotaan tänään parempaa päivällistä -kuin viime kerralla. - -_Juomanlaskija_. Teidän majesteettinne, saatte luottaa meidän -alamaiseen uutteruuteemme. Samille on annettu tarpeelliset ohjeet. - -_Valotar-neiti_ (astuu esiin ja kohottaa, kenenkään huomaamatta, -unikukkansa). - - Tula, tula tuinu. - Uinu! Uinu! - Niin laaksonen - Kuin korkeus, - Niin riemunen - Kuin vaivaus! - Uinuos vaan, - Hetkinen maan! - Vaipuos, vuos'sata, pois unehen - Niinkuni kukkihin kyyhkynen! - -_Kuningas_. Hyvä; minä hallitusistuimellani odotan päivällistä, tahi -oikeammin nautin päivällisunta, sillä tuntuupa hiukan nukuttavan. - -_Kuningatar_ (haukottelee). Ilmassa on ukkosta. - -_Kunigunda_ (haukottelee). Liikavarpaani ennustavat sadetta. - -_Hovimarski_ (haukottelee). Tulee paha ilma, se tuntuu seljässäni. - -(Kuningas ja kuningatar asettuvat hallitusistuimelleen, ja koko hovi -asettuu ryhmiin heidän ympärillensä. Kaikki, paitsi katsojat, alkavat -torkkua.) - -_Ruusu_. - - Viidentoist', täys ihminen! - Isä virkkoi mulle äsken. - Narsissi, mä pyydän, käsken. - Lausu, lapsko murheinen, - Suuri aina riemuinen? - -_Narsissi_. - - Olo hauska nuorna vaan, - Tyttärenä kuninkaan, - Lemmittynä, kunniassa... - -_Ruusu_. - - Eikö tie siis raskaskaan? - Eikö tuskaa saapumassa? - -_Narsissi_. - - Kaikkea ei pyytää saa. - Pilvetön on lapsen aamu; - Nuorten taivahalle saa - Moni kumma pilven haamu, - Josta iskee salamaa, - Vaan en virka, millaisia. - (haukottelee) - Anteeksi! - -_Ruusu_ (hymyillen). - - Ei lukua! - -(Hän tarkastelee tarkasti punaista esirippua. Kaikki muut nukkuvat -vähitellen samaan asentoon, kuin seisovat tahi istuvat. Mestarikokki -tulee sisälle, nukkuvaa Samia korvasta taluttaen.) - -_Kuningas_ (unissaan). Kokki on pohjaanpalanut... kananpoika... pitää -hirttää. - -_Kokki_ (Samille). Siinä kuulet: kuningas sanoo, että sinut pitää -hirttää. Mikä tänään koko linnaa vaivaa? Minä menen kyökkiin: siellä -makaavat kyökkipiiat kattilainsa ääressä, paisti makaa vartaassa, kauha -padassa haukottelee. Menen talliin: kuskit kuorsaavat, hevoset seisovat -liikkumattomina. Kapuan kanahuoneesen: kanamuori makaa kynnyksellä, -kukko orrella torkkuu. Kuninkaallinen kaarti makaa kivääriensä varassa, -nukkuneena on komentosana överstin huulilla. Ja mitä näen? Täällä -kuningas, kuningatar ja koko hovi viattomuuden unta nukkuvat. Prinsessa -yksin hereillä on. Nöyrin palvelija! - - (Haukottelee.) - -_Ruusu_. - - Kokki, tiedättekö te, - Miksi kaikki uneen raukee? - Myöskään teidän silmänne - Eivät enää oikein aukee. - -_Kokki_. Minä? Oh, teidän korkeutenne, minä olen niin iloinen kuin -vasta suomustettu ahven. (Haukottelee.) Samin syy se on kokonaan. -(Ravistelee nukkuvaa Samia.) Minä opetan sinut, laiskuri, palveluksessa -nukkumaan. - - (Kohottaa kätensä, korvalle läimäyttämään, - vaan nukkuu samaan asentoon.) - -_Ruusu_. - - Hänkin! Yksinäni mä - Maailmassa nukkuvitten. - Vaan tuo esirippu sitten, - Mikä sill' on tehtävä? - -(Hän vetää esiripun syrjään; Tuonetar-neiti näkyy värttinällä -kehräämässä.) - - _Tuonettaren kehruulaulu_. - - (Sama sävel kuin "Den bergtagna" nimisen näytelmän kehruulaulussa.) - - Mä kuolevan kohtaloks teen tätä työtä, - Mä teen tätä työtä. - Lankaani on kerrattu kuoloa, yötä, - Se kuoloa, yötä. - Ei rauhoa mulla, - Kun täytyvi rullan - Jok' ainoan kuolevan kohdalle tulla. - -_Ruusu_. - - Mikä ääni? Mit' on se? - -_Valotar-neiti_ (astuu hänen taaksensa ja kurottaa hänelle unikukan). - - Pannos kukkain rinnalle! - -_Ruusu_. - - Miksikä? - -_Valotar_. - - Ah, mua kuule! - -_Ruusu_. - - Kukka ei tee pahaa, luulen. - -(Kiinnittää unikukan rinnalleen.) - -_Tuonetar_ (laulaa taas) - - Kuninkahan impynen sievä ja sorja, - Sä sievä ja sorja, - Kas, kehrävi myös kedon kukkanen norja, - Myös kukkanen norja. - Käy, kehrätä koita - Ja onnea voita! - Pois piikit, sä ruusunen: murtele noita! - -_Ruusu_. - - Kedon kukkain, tietääkseni, - Kehrätä _ei_ tapana; - Tuo tok' on niin suloista, - Oppisin sen mielelläni. - -_Tuonetar_. - - Käy! Sen pian opit sa. - -_Ruusu_ (vaihtaa Tuonettaren kanssa paikkaa, tarttuu värttinään, kehrää -ja laulaa). - - Suloista, kun kiertyvät pehmeät langat - Nuo pehmeät langat! - Jos vois ijäks sitoa murehet sankat, - Niin, murehet sankat, - Ja onnea tuottaa - Vois niille, mit suotta - Saa kärsien, kyynelin riemua... - Ai, sain haavan värttinästä! - -_Tuonetar_ (kuuluvasti ja kolkosti). - - Sattui sallimuksen mukaan; - Sit' ei saata estää kukaan. - -(Tuonetar katoaa.) - -_Ruusu_ (hiljalleen uneen uupuen). - - Kaikki onnekkaat! oi, tästä - Riemastuin. Mä eloni - Soisin muille hyväksi... - Päivä... kevät!... Hyvästi! - -_Valotar_ (jatkaa kehruulaulua). - - Jos voisit sä sitoa murehet sankat, - Sä murehet sankat, - Ja onnea tuottaa - Sä niille, mit suotta - Saa kärsien, kyynelin riemua vuottaa! - -(Toisen seikkailun loppu.) - - - -Kolmas seikkailu: prinssi Florestan. - - -Ensimäinen osa. - -Tässä esiytyy muutamia uusia henkilöitä, niinkuin prinssi, Barbra, -Doriina ja vanha Sanna. Sata vuotta on kulunut. Mahtavana on vehreä -piha ja ruohopenkki. Suoraan edessä on suuri, korkea, kukkiva -ruusupensasto. Muutamia prinssejä riippuu pensastossa, vaan niitä ei -näy vehreäin lehtien takaa. - -_Doriina_ (paimentyttö, kastaa pensastoa ja laulaa). - -(Sävel: "Jag gick mig ut en aftonstund".) - - Jos oisin ruusulehtinen, - Mi kevähällä loistaa, - Olisin aina riemuinen - Päivistä ihanoista. - Heiluisin vienoon tuulessa, - En mitään tietäis itkusta, - Mi rinnan riemun poistaa. - -Ah, kuinka Jumalan maailma näin aikaisin keväällä on ihanainen! Rakkaat -ruusut, en saata teitä kastamatta olla, vaikka äiti ei teistä pidä. -Kasva, pensastoni, kasva kuni vuori korkeaksi! Sinun vertaistasi ei -koko maailmassa ole, sanoi Aladin-prinssi. Hän osaa arvostella -ruusuja, hän. Vahinko oli, että hän toissa päivänä lähti. Hänen muka -piti etsiä Ruusu-prinsessaa, hänen niinkuin muidenkin. Mitä hän -paimentyttö-parasta välittäisi. Mutta prinsessa, se on jotakin toista, -vaikka hän olisikin sata vuotta kuolleena ja lumottuna ollut. - - (Barbra äiti tulee, rainta kädessä.) - -_Barbra_. Seisotko taas, laiska tyttö, täällä tuota kelvotonta -pensastoa kastamassa? Enkö ole niin monta kertaa sanonut, että ruusut -ovat vain turmioksi? - -_Doriina_. Kuinka niin, äiti? - -_Barbra_. No, kun ne pistävät. Ja mihinkä kelpaavat ne? Eivät -keitettäväksi eikä paistettavaksi. Kelpaavatko ne edes porsasten -ruoaksi? Jahka kreivin vouti ensi kerran tänne tulee, niin pyydän häntä -hakkuuttamaan maahan koko roskan. - -_Doriina_. Mutta, rakas äiti, sanoohan kansa, että tuolla pensaston -takana on lumottu linna. - -_Barbra_. Tuhmuuksia kansa jaarittelee. - -_Doriina_. Vanha Sanna, teidän isänne iso-äiti, sanoo samaa. - -_Barbra_. Hän on sadan kahdeksan vuoden vanha ja on tullut jo uudestaan -lapseksi. - -_Doriina_. Mutta hän on itse nähnyt Ruusu-prinsessan. Hän on usein -kertonut, kuinka prinsessa eräänä päivänä puistossa omat kenkänsä -riisui ja antoi Sannalle, joka silloin oli kahdeksan vuoden vanha. - -_Barbra_. No, mitä sitte? Se oli silloin, se. Kello kaksitoista tänään -pitää meidän pässi keritä. Pidä vaaria tässä niin kauan, kun lehmät -lypsän, ett'ei taas joku prinssin hupsu tule hirttäytymään -ruusupensaihin. Musta Mirri pesee itseään: se tietää hassusti vieraita. - - (Hän mennä lyyryttää pois.) - -_Doriina_ (yksinään). Hirttäytymään, sanoo Barbra-äiti? Ah, ihana -prinssi Aladin, ennenkuin mitään niin julmaa sinulle tapahtuisi, -tahtoisin tuhat kertaa mieluisemmin (itkee) nähdä sinut sadan vuoden -vanhan prinsessan kanssa naimisissa! (Jahti-torven toitotus kuuluu.) -Saattaisiko se olla Aladin? Ei, vieras herra se on. - -_Florestan-prinssi_ (tulee sisälle). - - Huomenta, oi impi sievä! - Kenties tiedät, tämäkö - Tie se linnahan on vievä? - Tänään sinne päässeekö? - -_Doriina_. - - Minne linnaan? - -Florestan. - - Et sä miellä - Puhu totta. Tunnusta: - Kuni tähti pilves', siellä - Nukkuu kaunis prinsessa! - Oi, se onnellinen varmaan, - Ken saa kättä tarjota - Hälle, herättää sen armaan - Sadan vuoden unesta! - -_Doriina_. - - Prinssikö te, herra? - -_Florestan_. - - Tosin, - Koska prinsessata kosin. - -_Doriina_. - - Varokaatte, onneton! - Kuulkaa, kuinka seikka on: - Henget tääll' on asumassa; - He sen matkaan saattoivat, - Koko linnan noituivat; - Ruusunen on nukkumassa. - Ruusupensaat pihan sen - Peittää, häntä tuutien. - Hänet kyllä herättää - Tarvitseisi... - -_Barbra_ (tulee sisälle). - - Mitä tää? - Taaskin yksi huimapää! - Tehkää hyvin kääntykää, - Muuten saatte selkähänne - Miten moni edellänne! - -_Florestan_. - - Tuolla mäillä linna kai on? - Tänään vielä sinne aion. - -_Barbra_. - - Jos, kuin luulen, lienette - Prinssi, mua kuulkaatte: - Moinen hurjuus jättäkäätte! - -_Florestan_. - - Mull' on toivo salainen; - Tien teen läpi pensasten. - -_Barbra_. - - Armotta niin kuoloon jäätte. - Ei, en enää kestä, en! - Tiedättekö, mit' on tullut - Prinsseistä, jotk' ennen -- hullut! - Pyrki läpi pensasten? - Lopun sai he suruisen. - (Vie prinssin pensaston luo.) - Tuossa yhden hurme vuosi - -- Prinssi Soliman se on --; - Siitä on nyt tästä vuosi. - Tuolla puolen pensaston - Taas on Mirza. Häntä suuri - Ampiainen pisti: juuri - Paikalla se kuolon toi. - Tuolla taas on... - -_Doriina_. - - Taivas! voi, - Aladin! - -(Juoksee pois.) - -_Barbra_. - Se nimi hällä. - Hänpä toissa päivänä, - Riemuisena, röyhkeenä, - Miekoin paikalla löi tällä. - Silloin hiipi lehdistä - Hämähäkki hirmun suuri, - Hänet langoin kietoi juuri, - Imi hänen verensä... - Halaatteko osaa moista? - -_Florestan_. - - Mua aaveet julmat, joista - Puhutte, ei peljätä. - Ruusua vain lemmin mä. - Hänet saavani mä soisin, - Hänet herättää jos voisin! - Hänet kannan syämessä. - Ei ken häädä lempein tulta; - Aaveet saavat surman multa. - -_Barbra_. - - Kas, se hyvä, herranen! - Tuiki hullu oletten. - Kuulkaa, jos on rahtunenki - Järjestänne paikoillaan - Eikä hylkykalu henki! - Aaveita ei olekkaan, - Juttuja ne ämmäin suussa. - Satu vain on itse Ruusu, - Viisast' ei se pettää saata. - Moista uskoo houru vaan. - Kuinka kenkään voisi maata - Sata vaotta unessaan? - Vaan voi itsens', tiedän sen, - Hullu hirttää pensaasen: - Teillekin niin käydä voi. - -_Florestan_. - - Varmuus anna, onni, oi! - Ruusu, toivoin, kuullos mua, - Onkohan vai eikö sua? - -_Barbra_. - - Kaksitoista kello jo - Kohta on; käyn kotio. - -(Satavuotinen Sanna astuu köyryisenä ja kainalosauvan nojassa sisälle.) - -_Sanna_. - - Mitä kuulin! onko kellä - Ruusu-neiti muistossa? - -_Barbra_. - - Erehdyitte, äiti hellä; - Kotiin käykää rauhassa! - -_Florestan_. - - Muistatteko? Prinsessanko? - -_Sanna_. - - Olen kuihtunut jo ranko, - Kiireelläin vuos'sadan lunta; - Vaan jos toisen verran saa - Ruumis raukkan' odottaa - Rangaistukseks' haudan unta, - Unhottaa en toki voi - Ihmeen kaunist', hyvää, hellää, - Lempeätä Ruusu-neittä, - Kun hän mulle hyvää soi. - (Hän näyttää kultaompeleisia kenkiä.) - Katso, näitä kerran kantoi - Hänen jalot jalkans', vaan - Mulle hän ne helläst' antoi, - Jääden paljaaks jalaltaan. - Näe! Mulla viel' on ne: - Hyvä ollos köyhille! - Jalo työ ei kuolekkaan: - Se ken armahtaa ja säästää, - Kylvää kylvön kasvamaan, - Joka vuosisatain jäästä - Muistossa saa kukkimaan. - -_Florestan_. - - Kiitos, vanhus! Uljuutta! - Pois saa kehno kammo mennä. - Huotrasta nyt, kalpa, lennä! - Veren, hengen uhrata - Mielin edest' armahan, - Ihanuuden, kunnian. - -(Hän vetää miekkansa ja iskee ruusupensastoa.) - -_Barbra_. - - Olen nähnyt hulluja, - Mutta moisen vertaista -- - Toki milloinkaan ei näy: - Pään lyö seinään suoraan juuri... - Vaan jo yhtä kello käy, - Hikeen kuolee pässi suuri. - -_Florestan_. - - Voitto! Kas, jo horjuu muuri! - -(Raivaa aukon pensastoon ja katoaa.) - -_Barbra_ (kummastuneena). - -Luulenpa, että hän ihan suoraa päätä syöksähti lävitse. No, se ei -mikään konsti ollut. Sanoinhan, että puhe lumotusta linnasta on sulaa -jaaritusta. - -_Sanna_. - - Oi, jos saisin nähdä sen - Ihmeen, ett' tuo uni loppuu, - Poistuu satavuotinen - Tuska, vaiva, hätä, hoppu, - Ja jos vielä näkisin - Lapsuuteni enkelin! - -_Doriina_ (iloisesti sisään juosten). Äiti, äiti, ihme yli kaikkein -ihmeiden! Minä kuljin metsässä, itkien prinssi Aladin-parkaa, jonka -ilkeä hämähäkki verkkoonsa kutoi. Silloin kohtasin loistavan, -kruunupäisen haltijattaren. Älä itke, sanoi se. Minä olen Valotar-neiti -ja ilmoitan sinulle suuren ilon. Täsmälleen kello kaksitoista tänään on -sata vuotta kulunut. Loppunut on lumous; tietä linnaan ei enää -ruusupensasto sulje. Ruusu-neiti vartoo vapauttajaansa, eloon -herätetään taas kaikki kuolleet prinssit. -- Aladin-prinssikö myös? -kysäsin. -- Niin, Aladin-prinssi myös, hän sanoi. -- Ah, kuinka iloinen -olen! Nytpä laulan taas: - - Mull' ystävä on verraton, - Kuin kastehelmet loistaa. - En tohdi virkkaa, ken se on: - Vois riemun siltä poistaa. - Hän honka tumma, varteva, - Mä köyhä koivu, kaikuva - Lintusten lauleloista. - - -Toinen osa. - -Sama huone kuninkaallisessa linnassa kuin ennenkin. On aivan pimeä. -Kaksi ääntä kuuluu puhuvan. - -_Ensimäinen ääni_. Tässä seison entisyyden yössä. Sadan vuoden kuluttua -olen tullut takaisin tähän linnaan ja tapaan sen samanlaisena, kuin -lähtiessäni jäi. Kaikki on pimeää. Kaikki on hiljaista. Kaikki on -kuollutta. Kuninkaasta, joka mahtiani uhmailla rohkeni, on muistokin -ihmisten seasta sammunut. Mutta minä elän. Minä olen synkän sallimuksen -sanansaattaja, eikä kaiken elollisuuden nielevä yö minulle mitään voi. -Minä olen kuolematon. - -_Toinen ääni_. Kuolematon, vaan et yksinäsi! - -_Ensimäinen ääni_. Ääni, ken sinä olet? - -_Toinen ääni_. Ääni, ken sinä olet? - -_Ensimäinen ääni_. Minä olen Tuonetar. - -_Toinen ääni_. Minä olen Valotar. - -_Tuonetar_. Mitä täältä haet? Etkö tiedä, että minä kuoletan kaikki, -jotka lähelleni tulevat? - -_Valotar_. Etkö tiedä, että minä annan elon sille, jonka sinä olet -kuolettanut? - -_Tuonetar_. Et kykene. Kuolema on elämätä mahtavampi. - -_Valotar_. Erehdyt, pöyhkeä haltijatar! Elämä on kuolemata mahtavampi. - -_Tuonetar_. Tyhjät sanat! Täällä ovat kaikki kuolleina. - -_Valotar_. Ei, he nukkuvat. - -_Tuonetar_. Pitkää unta! - -_Valotar_. Fiat lux! (Tulee äkkiä valoisaksi ja kuningas, kuningatar -sekä hovi näkyvät makaavana samassa asennossa kuin ennen, vaan kaikki -paksulla tomulla ja hämähäkin verkoilla peitettyinä.) - -_Tuonetar_. Aaveita! Ulkokiiltoa! Haa, julkea, etkö tiedä, että tämä on -vastoin luonnon lakia? Fiat nox! - - (Pimenee taas.) - -_Valotar_. Tuonetar, minä tiedän sinut leppymättömäksi. Mutta jos avaat -sallimuksen kirjan, seitsemännen sivun oikealla, niin saat lukea, että -Ruusu-prinsessa ja kaikki linnan asukkaat heräävät taas sadan vuoden -perästä eloon, jos vain tunnin perästä sen ajan kuluttua jollakin -nuorella ritarilla on rohkeutta uskaltaa henkensä ja herättää prinsessa -suutelemalla häntä otsalle. - -_Tuonetar_. Sinä olet oikeassa; se ennustus minulta on unhottunut. -Mutta tunti pian kuluu: ei ketään tule. - -_Valotar_. Kukapa tietää! - -_Tuonetar_. Puuttuu ainoastaan viisi minuuttia. - -_Valotar_. Viisi minuuttia? Voi, jos tänne ei kenkään tulisikaan! Jos -kaikki suruni ja kaikki rakkauteni olisivatkin hukkaan menneet? - -_Tuonetar_ Näetkö nyt, mieletön haltijatar, että mahtava sallimus vielä -kerran arvailusi pettää. Nyt puuttuu vain neljä minuuttia. - -_Valotar_. - - Missä viivyt, ainokainen, - Jot' ei nähty, kuultu -- - Jonka taivas avuks soi? - Avun hetk' on haihtuvainen! - Voi, se siivin lennähtääpi; - Kaunis Ruusu-neiti jääpi - Kuihtuvaksi nupuksi! - -_Tuonetar_. - - Loppu! Säästä huolesi! - -_Valotar_. - - Kaksi minuuttia vailla. - Fiat lux! - (Tulee valoisaksi. Ulkoa kuuluu jyskettä.) - Näen miekan mä; - Pensasta lyö urhon lailla... - -_Tuonetar_. - - Mutta ei se ennätä! - -_Valotar_. - - Joudu, oi! - -_Tuonetar_. - - Nyt loppui taika. - -_Valotar_. - - Minuutti on vielä aikaa. - -(Haltijattaret vetäytyvät sivulle. Florestan-prinssi syöksyy sisälle ja -pysähtyy hetkiseksi epäileväisenä.) - -_Florestan_. - - Mitä? Kaikki nukkuvi! - Missä olet, onneni, - Ruususeni armahainen? - -(Hän käy punaisen esiripun luo ja työntää sen sisulle. Ruusu nähdään -nukkuneena värttinä kädessä.) - - Suloisuus, oi taivahainen! - Unta nähnenkö mä vaan? - -_Tuonetar_ (sivulta). - - Loppu... Hän ei muistakaan. - -_Valotar_ (sivulta). - - Puoli minuuttia on! - -_Florestan_. - - Taivaan ihme verraton, - Tohdinko sun herättääkään? - -_Tuonetar_. - - Voitto! Aikaa ei nyt jääkään! - -_Valotar_. - - Sekuntia kuus! Aik' kallis, - Seiso! - -_Florestan_. - - Suuteloni tää - Voiko sinut herättää? - Oi, jos sallimus sen sallis! - -(Hän suutelee Ruusua otsalle. Ruusu avaa silmänsä.) - -_Tuonetar_. - - Voi mua! Elo kuolon lyö. - Valo voittaa, poistuu yö... - -_Valotar_. - - Kiitos, kallis hetki, aivan - Viimeisin, sä lahja taivaan! - -(Molemmat haltijattaret katoovat.) - -_Ruusu_ (heräten). - - Jos vois ijäks sitoa murehet sankat - Ja onnea tuottaa... - Ken sä? Miks mua tarkastatki? - -_Florestan_. - - Oi, sä kauniin Ruusuni! - Olen vieras; suurin ratki - Riemuni ja toivoni - On sua saada elohon - Tässä linnass' sallimuksen. - -_Ruusu_ (ajatellen). - - Niin; sain äsken loukkauksen; - Vaan se vaaratonta on, - Sainhan naarmun varsin pienen. - Sitte hiukan uinahdin, - Raskas kun ol' ilmakin. - Puoleenpäivään maannut lienen. - -_Florestan_. - - Paljoko on aikaa siitä, - Jolloin suljit silmäsi? - -_Ruusu_. - - Neljännes tai -- jos ei riitä -- - Kaksi. Sit' en ihmehdi, - Kun ol' uni makeata. - -_Florestan_ (hiljaa). - - Ei hän tiedä, että sata - Vuotta siitä vierikin! - (Kuuluvasti.) - Puolipäivä on nyt tosin. -- - Ruhtinatar ylevin! - Sua saavuin tänne kosiin; - Olen prinssi Florestan. - -_Ruusu_. - - Vieras, pilaa puhuthan! - Sinä mies noin muhkea, - Minä tyttö pieni vasta, - Jonka löysit torkkumasta. - -_Florestan_. - - Pieni tyttö? Oletpa - Isoäitin' äitiä - Vastaava sä ijässä, - Jos hän eläis. (Hiljaa.) Unhotin. - -_Ruusu_. - - Huomaan, että uneksin; - Kas, kuin tuolla kaikki makaa! - -_Florestan_. - - Kaikki herää, se on vakaa. - -(Kuningas ja kaikki muut heräävät siinä järjestyksessä, kuin alkavat -puhuakin.) - -_Kuningas_. - - Paistia! - -_Kuningatar_. - - On helteistä. - -_Kunigunda_. - - Ukkost' oli, luulen mä. - -_Hovimarski_. - - Sanon, vaikk'en juuri kiistäin: - Kivi putos selkäpiistäin. - -_Leukoija_. - - Nukuinkohan mä! Vai mitä? - -_Narsissi_. - - Minäkin. - -_Kunigunda_. - Yh, moinen hovi! - Tuo ei konvenanssiin sovi. - -_Hovimarski_. - - Kas! mä saatoin ryhdin pitää. - -_Juomanlaskija_. - - Onneks Sam on jäljellä. - -_Kokki_. - - Sam, sen nahjus! Esiin sä! - Onko nähty hölmömpää? - Nukkuuko hän? Häpeää! - Opetan sun, pahan polven, - Mistä Taavetti sai olven! - -(Hän antaa sata vuotta odottaneen korvapuustin. Sam herää. Hän on sen -sadan vuoden kuluessa saanut pitkän parran.) - -_Sam_. - - Kiitos herättämästänne! - Mull' on vilpas joka jänne. - -(Tunnustelee partaa). - -_Kuningas_. - - Miksi säikähdät, Sam-ukko? - -_Sam_. - - Majesteetti, leukani - Heltan saanut on kuin kukko. - -_Kuningas_. - - Nyt saat ajaa partasi. - -_Sam_. - - Parta mull'? En usko, en! - -_Kuningas_. - - Saunan seinän paksuinen. - -_Sam_ (hyppää ilosta). - - Parta mulla! Tosiaan! - Hei, se hauska uutinen: - Palkan paremman nyt saan! - -_Kuningas_. - - Tietty se; nyt olet sievä. - -_Kokki_. - - Kas, kuin Sam nyt onkin rievä! - -(Barbra, Doriina ja Sanna tulevat sisälle.) - -_Doriina_. Tule, äiti, katsomaan! Täällä on oikea lumottu linna. Ulkona -pihalla juoksentelee kansaa, hevosia ja koiria. Kaikki prinssit elävät, -ja täällä on ihka elävä kuningas kaikkein armollisimman, ihka elävän -hovinsa kanssa. No mitä nyt sanotte, äiti? - -_Barbra_. Mitä sanon, tuhma tyttö? Enkö jo ole aina sanonutkin, että -kyllä täällä loitsua on; pitäisipä olla samanlaatuinen ymmärrys kuin -harmaalla kivellä, jos ei noin päivänselvää noituutta käsittäisi. -Nöyrin palvelijattarenne, armollinen herra kuningas! Teidän -majesteettinne, olette vetäneet pitkän unen; toivon, että nyt olette -oikein tarpeeksi maanneet. - -_Kuningas_. Mitä se eukko lörpöttelee? - -_Kunigunda_. Ne ovat alhaista kansaa, teidän majesteettinne. Heidän -pukunsa on kovin vanhanaikainen. - -_Barbra_. Te, rouva, vanhanaikainen olette. Te olette puettu, niinkuin -sata vuotta takaperin isäni isoäidin aikana tapa oli. - -_Kunigunda_. Mitä? Vanhanaikainenko? Rohkenetteko sanoa, että minä -vanhanaikainen olen? - -_Barbra_. Juuri te. Mitäpä muuta kuin vanhanaikainen voi olla, kun sata -vuotta maannut on? - -_Kunigunda_. - - Voi, mä pyörryn! - -_Kuningatar_. - - Sata vuotta? - -_Sam_. - - Enpä partaa saanut suotta. - -_Kuningas_. - - Mitä se? En ymmärrä... - -_Sanna_ (näyttää kultaompeleiset kengät). - - Taivaan olon tykönä - Haihtuvainen niinkuin mikä - Sekunti on ihmisikä, - Sadan vuoden mittaki - Niinkuin mennyt minuutti. - Minä, joka kanssa sauvan - Tässä horjun -- kuinka kauan? -- - Lapsena sain kengät nuo - Ruususelta itselleni... - -_Kunigunda_. - - Aivan äsken sattui tuo... - -_Kuningatar_. - - Tunti sitte, luullakseni. - -_Sanna_. - - Oi, kuin paljon Korkein voi! - Kiitos Hälle, kun mun soi - Nähdä lapsuusriemuin vielä! - Nyt käyn hautaan ilomiellä. - -(Menee Ruusun luo, joka täll'aikaa on Florestanin kanssa keskustellut, -ja suutelee hänen hameensa helmaa.) - -_Ruusu_. - - Sunko, ystäväni pienen - Näen? En sua tuntenut. - Ai, kuin olet vanhennut! - Miksi minä nuori lienen? - -_Sanna_. - - Tähden sydämmes. Myös sä - Kerran vanhenet kuin mä. - Kuningas, oi! Ruusu-neidin - Florestan se saattoi henkiin; - Hänen suokaa Ruusu ottaa! - Se ei ole ansiotta. - -_Florestan_. - - Omaks suokaa mulle neiti! - -_Kuningas_. - - Hiljaa! Mitä sanoo äiti? - Tyttökään ei harkinnotta - Suostu... - -_Kuningatar_. - - Myönnyn, jos hän vaan - Lienee jalo ritari. - -_Ruusu_. - - Sellainen hän tosiaan. - Elo elost' annetaan. - -_Kuningas_. - - Äitiä hän kuulevi! - Aina on hän kuuliainen. - No, jos asia on sen lainen, - Saakoon prinssi armahansa, - Rakastakoon häntä kanssa; - Hän ei enää ikää vailla: - Sadan viidentoista mailla. - Sama saattaa olla se; - Eläväthän sielumme - Vuotta monta miljoonata. - Toisella jos vuosisata - Enemp' oli tehtävää, - Lienee samantekevää. - (Valotar-neiti tulee sisälle.) - Tuossapa, kas, kummi taas, - Jalo kummi laulakaas! - Suokaa kauniin laulun soida! - Paria noin muhkeaa - Kyllin ylistää ei voida. - -(Kaikki toivottavat onnea kihlatuille.) - -_Valotar_ (värttinä kädessä seisoa perällä ja laulaa). - - Mä kehräjän henkien maast' tämän langan, - Tään kultaisen langan. - Ei moist' ole piirissä maailman sankan, - Ei maailman sankan. - Tää juossut on yöstä, - On päivästä myös tää, - Kun vuos'sata käynyt on hetkisen työstä. - -_Kaikki_ (yhtyvät laulamaan). - - Me kaikin nyt onnea kehräelemme, - Me kehräelemme, - Näin henkien lemmikin kaunistelemme, - Näin kaunistelemme; - Niin riemua tuottaa - Hän niille, mit suotta - Saa kärsien, kyynelin riemua vuottaa. - - - - -TÄHTISILMÄ. - - -Olipa kerran pikku lapsi, joka nukkui lumikinoksessa. Miksi nukkui hän -siinä? Siksi, että oli siihen pudonnut. - -Jouluiltana se oli. Lappalainen ajeli porollansa autioilla tuntureilla -ja jäljestä ajoi eukko toisella porolla. Lumi kimalteli, revontulet -räiskyivät, ja tähdet loistivat kirkkaina taivaalla. Lappalaisesta -tuntui matka juhlalliselta ja hän katsahti aina eukkoonsa, joka ajoi -toisessa pienessä pulkassa. Porot eivät näet voi vetää enempää kuin -yhden kerrallansa. Eukolla oli sylissä pikku lapsensa. Hän oli käärinyt -sen paksuun, poronnahkaiseen peskiin; mutta poroa hän ei voinut hyvin -ohjata, kun piteli lasta sylissään. - -Kun he olivat tulleet vuoren korkeimmalle kohdalle ja alkoivat alaspäin -ajella, kohtasivat he susia. Niitä oli suuri lauma, poroja vainoamassa, -niinkuin niitä usein talvella Lapissa nähdään. Sudet eivät olleet nyt -poroja kynsiinsä saaneet, ne ulvoivat nälissänsä ja rupesivat -seuraamaan lappalaisukkoa ja hänen eukkoansa. - -Kun porot sen huomasivat, rupesivat he harppaamaan, minkä vain -jaksoivat ja laukkasivat tunturin kuvetta alas niin kovalla vauhdilla, -että pulkat lentelivät sinne tänne ja pyörivät monta kertaa ympäri -lumikinoksissa. - -Mutta lappalainen ja hänen eukkonsa olivat tottuneet tuohon, he -pysyivät pulkissansa, vaikka kuulo ja näkökin olisi heiltä mennyt tässä -kyydissä. Näin eteenpäin riennettäessä pudottikin lappalaiseukko -lapsensa lumeen. Turhaan huusi hän ja koetti poroa seisauttaa; poro -tiesi susien olevan jo aivan kantapäillä, liputti korviansa ja juoksi -niin kovasti, että jalat naksoivat, ihan kuin pähkinät, kun niitä -särjetään. Hetken kuluttua olivat porot ja pulkat jo etäällä. - -Lapsukainen lepäsi nyt hangella, peskiinsä käärittynä tarkastellen -tähtiä. Tuokiossa olivat sudet hänen luonaan. Hän ei itkenyt eikä -liikkunut, katsoi vaan. Ja pikku lasten viattomilla silmillä on -ihmeteltävä voima. Nälkäiset pedot seisahtuivat vauhdissansa eivätkä -uskaltaneet lapseen koskea. Vähän aikaa seisoivat he aivan hiljaa, -hämmästyneinä katsellen. Sitte läksivät he käpälämäkeen porojen jälkiä -myöten, metsästystä jatkamaan. - -Lapsi oli nyt aivan yksin suuressa, autiossa erämaassa, talviyönä -lumessa. Hän katseli tähtiä ja tähdet katselivat häntä, ja niin tulivat -he ystävyksiksi. Nuo äärettömän suuret, lukemattomat, kauniit auringot, -jotka etäisyydestä yön taivaalta loistavat, näkyivät armahtavan -turvatonta maan lasta, joka lumessa lepäsi. Ja kun ne katselivat -lapseen ja lapsi katseli niihin, niin jäi tähtien valoa pienokaisen -silmiin. Kuitenkin olisi hän kohta paleltunut kuoliaaksi, jos ei Jumala -olisi niin asettanut, että toinen matkustaja tuli samaa tietä -erämaahan. Se oli suomalainen uudisasukas, kotoisin Inarista. Hän oli -paluumatkalla Vesisaarelta, josta oli ollut hakemassa jouluksi suoloja -ja jauhoja. Lapsen löysi hän ja otti rekeensä. - -Joulu-aamuna tuli uudistalolainen kotiinsa juuri, kun Inarin kirkon -kellot kutsuivat aamukirkkoon. Heti vei hän lapsen tupaan ja antoi sen -vaimollensa. - -"Tässä on sinulle joululahja, Liisa", sanoi hän pyyhkien huurua -ruskeista kiharoistaan. Ja sitten hän kertoi, kuinka hän oli lapsen -löytänyt. - -Uudistalolaisen vaimo otti lapsen, irroitti nahkaisen puvun pois ja -antoi hänelle lämmintä maitoa. - -"Jumala on lähettänyt sinut meille, lapsi raukka", sanoi hän. "Miksi -minua noin katselet? Ell'ei sinulla ole isää eikä äitiä, niin on Simo -Sorsa oleva isäsi ja minä olen äitisi, ja sinä olet oleva meidän -lapsemme. Simmu, Palte ja Matti tulevat varmaan iloisiksi, kun saavat -sisaren, sillä sinähän olet tyttö. Oletkohan sinä edes kristityksi -kastettu?" - -"Siihen ei ole luottamista", arveli uudistalolainen Simo Sorsa. - -Lappalaisilla on pitkä matka kirkolle, sentähden säästävät he lastensa -kastetta, kunnes lapset tulevat vanhemmiksi. Silloin ajavat lapset itse -papin luo, ottavat pappia kädestä ja sanovat "amen", kun hän on heidät -kastanut. "Koska nyt on aamukirkko, on parasta, että viemme lapsen heti -kastettavaksi", sanoi Simo. - -Vaimosta oli tämä neuvo hyvä, ja niin kastettiin löytölapsi ja hän sai -kasvatusäitin nimen: Elisahet. Pappi kummasteli, kuinka lapsen silmät -loistivat aivan kuin tähdet, ja sanoi leikillisesti: "Tähtisilmä -pitäisi nimesi olla eikä Elisabet." - -Uudistalolaisen vaimosta ei tämä puhe ollut kristillistä, ja hän kertoi -sen miehellensä. Mutta Simo Sorsa oli huomannut saman kuin pappikin ja -arveli, että toinen nimi on yhtä hyvä kuin toinenkin. "Mitä nyt?" sanoi -vaimo. "Ethän vain luule lasta loihtijaksi, koska hän on Lapin lapsi, -ja lappalaiset ovat loihtijoita? Simmulla ja Paltella ja Matilla, niin, -niillä kyllä on yhtä kauniit harmaat silmät, kuin hänellä ruskeat, ja -jos tahdot tytölle liikanimen antaa, niin olkoon se 'kissansilmä', -voihan sekin olla yhtä hyvä." - -Uudistalolainen ei tahtonut suututtaa vaimoansa, ja oli unohtavinaan -uuden nimen, mutta tieto papin sanoista levisi ympäri lähiseudun ja -siitä päivästä rupesivat naapurit sanomaan Simo Sorsan löytölasta -Tähtisilmäksi. - -Tyttö kasvoi kolmen kasvattiveljensä seurassa, ja hänestä tuli yhtä -hoikka ja solakka kuin pojista tuli paksut ja jykevät. Hänellä oli -ruskeat silmät ja musta tukka, jommoisia on harvoilla Lapin lapsilla. -Mutta Lapin lapset ovat joskus kiivaita ja itsekkäitä kuin -neekerilapset, mutta Tähtisilmä oli aina rauhallinen, säyseä ja -hiljainen. Lapset sopivat hyvin keskenänsä, paitsi pojat, jotka -vaihteen vuoksi joskus olivat tukkanuottasilla. Uudistalolainen ja -hänen vaimonsa rakastivat näitä kaikkia. Asiat onnistuivat hyvin kaikin -puolin, eikä kukaan äiti eikä isä enää kysynyt Tähtisilmää. Lappalainen -eukkoineen ei voinut muuta uskoa, kuin että sudet olivat syöneet heidän -pienen lapsensa. - -Tähtisilmä oli vasta kolmannella, kun hänen kasvatusäitinsä alkoi -huomata hänessä jotakin käsittämätöntä. Lapsen silmissä oli kummallinen -voima, jota ei kukaan rohjennut vastustaa. Hän ei koskaan puolustanut -itseänsä, kun pikkupojat hänelle pahaa tekivät: hän katsoi vain heihin, -ja heti tekivät he mitä voivat, ollaksensa hänelle mieliksi. Musta -kissa ei voinut katsoa häneen; talon koira, ruskea, pörhökarvainen -Kettu, herkesi heti haukkumasta ja murisemasta, kun Tähtisilmä vain -sitä silmäili. Kasvatusäiti luuli näkevänsä tytön silmien kiiluvan -pimeässä. Eräänä päivänä oli kova myrsky, ja kun Tähtisilmä meni -portaille, näytti tosiaankin melkein kuin hän olisi myrskyn asettanut, -sillä muutamissa hetkissä tuli aivan tyyni. - -Paljon kyllä uudistalolaisen vaimo piti lapsesta, mutta tällaista hän -ei voinut kärsiä. - -"Älä katso minuun", sanoi hän joskus rauhattomasti pienokaiselle. -"Näyttääpä siltä kuin sinä luulottelisit voivasi katsoa sydämmeeni!" - -Tähtisilmä tuli alakuloiseksi ja murheelliseksi; hän ei käsittänyt -asiaa, vaan sen hän näki, että hänen hyvä äitinsä oli suuttunut. -Silloin taputteli kasvatusäiti ystävällisesti häntä poskelle ja sanoi: -"älä itke, Liisuseni, ethän sinä sille voi mitään, että olet Lapin -lapsi." - -Eräänä päivänä kun Tähtisilmä jo oli kolmivuotinen, istui -uudistalolaisen vaimo rukkinsa ääressä ajatellen miestänsä, joka taas -oli matkoilla. Silloin sattui hän muistamaan, että hänen hevosensa -vasemmasta takajalasta oli kenkä pudonnut. Tähtisilmä istui nurkassa ja -oli ajavinaan hevosella, hän piti, näet, penkkiä hevosena; mutta -yht'äkkiä sanoi hän penkille: "äiti miettii, että sinulta on pudonnut -kenkä vasemmasta takajalasta." - -Uudistalolaisen vaimo seisautti rukkinsa ja sanoi kummastuneena: "mistä -sinä sen tiedät?" - -"Liisa pikku näki sen", vastasi Tähtisilmä. Kasvatusäiti ei ollut tätä -huomaavinaankaan, vaikka hänellä kuitenkin oli paha mieli. Nyt päätti -hän ruveta tarkastamaan pikku kasvattiansa. Muutamia päiviä sen jälkeen -oli eräs matkamies tuvassa yötä. Aamusella huomasi emäntä sormuksensa -pöydältä kadonneen. Miestä epäiltiin ja hänen vaatteensa tarkastettiin, -mutta sormusta ei löytynyt. Silloin heräsi Tähtisilmä, katsoi -kummastuen mieheen ja sanoi: "hänellä on sormus suussa!" - -Siellä olikin sormus. Mies ajettiin pois, mutta vieläkään ei -uudistalolaisen vaimo ollut huomaavinansa mitään. Kului vähän aikaa. -Palte tuli tuhkarokkoon ja pappi tuli lasta katsomaan, sillä hän oli -vähän lääketiedettäkin tutkinut. Äidillä oli pari tuoretta lohta -aitassa ja hän mietti: "antaisinkohan papille pienemmän taikka -suuremman lohen? Luulenpa pienessäkin olevan kylliksi." - -Tähtisilmä istui nurkassa; hänellä oli havuluuta sylissä, ja se oli -olevinaan kipeä. Vasta oli olevinaan pappi ja Tähtisilmä sanoi -vastalle: "Annanko minä nyt sinulle pienen taikka suuren lohen? -Luulenpa, että pienessäkin on kylliksi." - -Kasvatusäiti kuuli tämän ja jokainen sana pisti kuin neula hänen -sydämmeensä. Papin mentyä ei hän enää voinut hillitä vihaansa, vaan -sanoi Tähtisilmälle: "Nyt näen, ett'ei velhous koskaan sinusta eroa, -Lapin penikka! Sentähden et saakaan enää tästä lähtien katsella minua -velhoavilla silmilläsi. Permannon alla kuopassa saat asua ja kerran -päivässä saat tulla tänne tupaan syömään, mutta silloinkin peitetään -silmäsi paksulla huivilla, niin ett'et näe ihmisiä, ennenkuin tuo ilkeä -voima on sinusta kadonnut." Tämä ei ollut hyvin tehty pienelle lapsi -raukalle, joka ei ollut kellekään pahaa tehnyt. Mutta uudistalolaisen -vaimo oli taikauskoinen, niinkuin moni muu hänenlaisensa, ja luuli -aivan toden teolla lappalaisten voivan velhota. Hän sulki sentähden -Tähtisilmän pimeään kuoppaan permannon alle. Ruokaa, vaatteita ja -leposijaa sai lapsi kyllä, ett'ei hänen tarvinnut nälkää nähdä eikä -paleltua. Tähtisilmällä oli kaikkea paitsi vapautta, rakkautta, -ihmisten seuraa ja päivän valoa. - -Poissa oli uudistalolainen, ja kellarissa istui Tähtisilmä. Hauskaa ei -siellä olo ollut, mutta ei se juuri ollut ikävääkään. Tähtisilmällä oli -näet kumppanejakin. Ne olivat vanha, laho hirsi, rikkinäinen -saviruukku, käämi ja kaulaton pullo. Hirsi oli olevinaan isä, -saviruukku äiti; halko, käämi ja pullo olivat kasvattiveljet; nämä -kaikki, paitsi hirsi, asuivat tyhjässä hulikassa. Jokaisella heistä oli -hulikassa omat toimensa. Tähtisilmä lauloi heille ja hiiret ja rotat -kuuntelivat. - -Uudistalolaisen vaimolla, Liisalla, oli hyvä ystävä, naapurin vaimo, -Murra. Joulu-aattona istuivat vaimot tuvassa puhellen lappalaisten -taikatempuista. Äiti neuloi kintaita, Simmu leikitteli kuparirahoilla, -Palte survoi tiiliä muruiksi ja Matti oli sitonut nuoran kissan -jalkaan. Yhtäkkiä kuulivat he Tähtisilmän laulavan kuopassa; sylissänsä -käämiä pidellen lauloi hän näin: - - "Äiti kintaat kutelee - Uuhen-untuvaiset. - Simmu syliin latelee - Lantit hohtavaiset, - Palte jauhaa tiiliä - Matti köyttää kissiä. - Nyt jo loistaa aurinko, - Käämikin se lepää jo." - -"Mitähän lappalaispenikka tuolla kuopassa laulaa?" kysyi Murra. - -"Hän laulaa kehtolaulua leikkikaluillensa", vastasi Liisa. - -"Mutta näkeehän hän permannon läpi kaikki, mitä teemme", arveli Murra, -"Hän näkee auringon paisteen pimeässä kuopassa." - -"Luulenpa todellakin, että niin on!" huudahti Liisa. "Kyllä varmaan hän -on taikurin lapsi." - -"Minä tiedän neuvon", sanoi ilkeä Murra. "Sido hänen silmiensä eteen -seitsemän villaliinaa ja pane kuopan suulle seitsemän villavaippaa, -niin varmaankaan hän ei mitään näe." - -"Tahdonpa koettaa", vastasi Liisa, mennen heti kuoppaan. Siellä sitoi -hän seitsemän villaliinaa pikku Tähtisilmän silmäin eteen, ja kuopan -suulle, tuvan permannolle, pani hän seitsemän vaippaa. - -Hetken perästä tuli pimeä, tähdet alkoivat loistaa ja revontulet -paloivat vaaleanpunaisina kaarina iltataivahalla. - -Silloin kuului taas Tähtisilmän laulu: - - "Tähdet pienet tuikkavat - Iltataivahalla, - Revontulet suihkavat - Tuolla korkealla, - Tänne tähdet katselee, - Revontulet tuikkailee. - Kultatähdet hohtaa, - Joulu onpi kohta." - -"Eläs huoli!" sanoi Murra, "nyt hän kuitenkin näkee revontulet ja -tähdet! En ole tuollaista taikapenikkaa koskaan kuullut." - -"Mahdotonta", sanoi uudistalolaisen vaimo, "minä menen katsomaan." Hän -nosti pois seitsemän vaippaa, ja siellä näki hän Tähtisilmän istuvan, -seitsemän villaliinaa silmillä, ja kysyi häneltä: "näetkö tähtiä?" - -"Tähtiä, paljon, paljon", vastasi Tähtisilmä, "Nyt on niin kirkasta ja -valoisaa, äiti; nyt tulee joulu!" - -Uudistalolaisen vaimo meni tupaan takaisin ja kertoi asian Murralle. -Murra sanoi: "muu neuvo ei nyt auta kuin täytyy kaivaa seitsemän -kyynärän syvyinen hauta kuopan pohjalle, panna taikapenikka sinne ja -peittää hauta mullalla. Kyllä auttaa, luulen mä." - -"Ei toki", sanoi Liisa, "sitä en koskaan tee. Voi toki sitä lasta, -- -minä pelkään, että mieheni vihastuu, jos hän saa sen kuulla." - -"No, anna penikka minun huostaani", sanoi Murra; "minä vien hänet -Lappiin takaisin." - -"Kunhan vaan ette tee hänelle mitään pahaa", sanoi uudistalolaisen -vaimo. - -"Mitä pahaa minä hänelle tekisin?" sanoi Murra. "Minä vien hänen sinne, -josta hän on tullutkin." - -Niin sai Murra lapsen, kääri sen vanhaan poronnahkaturkkiin ja vei sen -mukanansa tunturille. Sinne jätti hän Tähtisilmän ja meni tiehensä, -sanoen: "niinkuin olen luvannut, niin teenkin. Koska hän on kinoksesta -tullut, niin menköön myös kinokseen." - -Hangella lepäsi nyt Tähtisilmä ja katseli taivahan tähtösiä. Taaskin -oli jouluyö niinkuin kolme vuotta sitte. Taivaan tuhannet, kauniit, -kirkkaat, äärettömän suuret, kaukaiset auringot katselivat armollisesti -viatonta lasta. Ne valasivat hänen silmiänsä, ne katsoivat hänen -sydämmeensä, eivätkä löytäneet sieltä muuta kuin hyvyyttä ja -jumalisuutta. Silloin saivat lapsen silmät vielä kummallisemman -kirkkauden, ja paljon laveammalta voi hän nyt nähdä. Hän näki etäälle -tähtien taakse, näki sinne, missä Jumalan näkymätön valtaistuin oli, -sinne, missä enkelit liitelivät ylös ja alas Jumalan käskyjä -miljoonille maailmoille vieden. Yö oli tyyni ja kirkas, täynnä -äänetöntä rukoilemista. Revontulet vain yksin taivaalla rätisivät; ne -kulkivat kaarevina Tähtisilmän yli tunturilla, kiittäen Jumalaa. - -Varhain jouluaamuna, lasten vielä nukkuessa, tuli uudistalolainen -matkaltansa kotia. Vaimoansa syleiltyään ja pyyhittyään huurun -ruskeista kiharoistansa, kysyi hän lapsia. Silloin sai hän vaimoltansa -kuulla Palten sairastaneen tuhkarokkoa, mutta nyt jo olevan terveen, ja -Simmun ja Matin olevan terveitä ja pulleita kuin vehnäpullat. - -"Kuinkas Tähtisilmä voipi?" kysyi uudistalolainen vielä. - -"Hyvin", vastasi vaimo, sillä kovin pelkäsi hän miestänsä ja omatunto -soimasi häntä. - -"Meidän täytyy hoitaa hyvin Tähtisilmää", jatkoi uudistalolainen. -"Viime yönä reessä nukkuessani näin minä unta. Näytti siltä kuin -taivaalta olisi rekeni peitteelle pudonnut kirkas tähti, joka sanoi -minulle: 'ota minut hoitaaksesi ja hoida minua hyvin, sillä minä olen -huoneesi siunaus!' Mutta kun ojensin käteni tähteä ottaakseni, olikin -se jo kadonnut. Minä heräsin, rupesin ajattelemaan, kuinka Jumalan -siunaus on seurannut meitä näinä kolmena vuotena, siitä asti, kun -otimme tuon vieraan lapsen. Ennen ei meille tahtonut mikään onnistua; -me olimme sairaita ja köyhiä; halla turmeli toukomme, karhu raateli -karjamme ja susi söi lampaamme. Mutta nyt on meille kaikki niin hyvin -onnistunut... ja tämä tulee varmaankin siitä, että Jumala on armollinen -armeliaille, ja hänen enkelinsä pitävät erityistä huolta viattomista -lapsista." - -Kun uudistalolaisen vaimo tämän kuuli, koski se hänen sydämmeensä taas -kovin, mutta hän ei uskaltanut virkkaa mitään. - -Pojat heräsivät sillä välin. Isä iloitsi nähdessänsä kaikki terveinä ja -voimakkaina ja otti heidät syliinsä. Hetkisen lapsia polvillansa -pidettyään, kysyi hän taas: "Missä Tähtisilmä on?" - -Silloin vastasi Simmu: "äiti on sulkenut hänet kuoppaan." - -Palte sanoi: "äiti on sitonut seitsemän huivia hänen silmiensä eteen ja -pannut seitsemän vaippaa kuopan suulle." - -Matti sanoi: "äiti on antanut hänet Murralle ja Murra on vienyt hänet -tunturille." - -Tämän kuultuansa punastui uudistalolainen vihasta, mutta hänen vaimonsa -tuli valkoiseksi kuin palttina eikä voinut vastata muuta kuin: "Hän oli -Lapin penikka ja lappalaiset ovat taikureita." - -Tähän ei uudistalolainen mitään vastannut, mutta niin väsyksissä kuin -olikin, meni hän heti talliin, valjasti hevosensa ja läksi ajamaan. - -Ensin ajoi hän Murran luo, kaappasi hänet rekeensä ja pakotti neuvomaan -sen paikan, johon hän oli lapsen jättänyt. -- Tunturille tultuansa -nousivat he reestä ja hiihtivät suksilla lumisten rotkojen poikki. -Jouduttuansa sinne, minne Murra oli lapsen jättänyt, näkivät he vielä -siinä, missä lapsi oli levännyt, pienen kuopan hangella, -- ja vähän -matkaa siitä näkyi suksen jälkiä. Mutta Tähtisilmää ei siellä näkynyt, -poissa oli hän. Edellä hiihti uudistalolainen ja vähän jäljempänä -Murra. Silloin kuului huuto; uudistalolainen kääntyi takaisin juuri kun -oli aika kyytiä mäkeä alas kiitämässä ja näki lauman Lapin nälkäisiä -susia mäen päällä Murraa repimässä. Jyrkkä mäki esti uudistalolaista -apuun joutumasta, ja kun hän vihdoin vaivalla mäen päälle pääsi, olivat -sudet jo syöneet Murran. Surullisena kääntyi hän takaisin ja saapui -kotiansa juuri kun kirkon kellot kutsuivat aamukirkkoon. - -Uudistalolaisen vaimo istui kotona katkeralla mielellä. Hän ei -rohjennut mennä kirkkoon Jumalaa ylistämään, sillä aamusilla, kun hän -oli lampaita ruokkimaan mennyt, ei huoneessa ollut yhtään elukkaa -jäljellä; sudet olivat täälläkin käyneet tuhoja tekemässä, tunkeutuen -lammasnavettaan. - -"Nyt alkaa rangaistuksemme", sanoi uudistalolainen. "Äiti, menkäämme -kirkkoon lasten kanssa; nyt on se meille tarpeellisempaa kuin ennen, -sillä suuri synti on meillä anteeksi pyydettävänä." - -Tästä päivästä lähtien ei kukaan tiennyt, minne Tähtisilmä oli -joutunut. Suksen jäljistä sen paikan luona, jossa Tähtisilmä oli -hangella ollut, tultiin siihen luuloon, että hyvä enkeli oli taas -jonkun matkustajan erämaahan ohjannut; tämä oli sitte lapsen löytänyt -ja mukaansa ottanut. Täytyneehän uskoa niin käyneen, mutta kukaan ei -tiedä, ken matkustaja oli taikka minne Tähtisilmä sitte joutui ja missä -uuden kodin sai, toivoaksemme paremman kodin; siellä on hän siunausta -tuottava ja näkevä enemmän kuin toiset näkevät. Niin, hän on näkevä -seitsenkertaisten muurien läpi, hän on näkevä ihmisten sydämmiin, hän -on näkevä sivuitse tähtien, taivaan sinisen kannen läpi autuaiden -asunnoille saakka. - -Ja mitä merkillistä tämä sitte on? Eikös tuollaista taitoa nähdä -joillakuilla, että he voivat ikäänkuin lukea toisten ajatuksia? Eikös -löydy hyviä ja hurskaita ihmisiä, jotka vahvalla uskollansa voivat -nähdä autuuden esirippua? Esirippua etemmä he eivät voi nähdä, sillä -siellä on vielä paljo, jota "ei yhdenkään korva ole kuullut eikä silmä -ole nähnyt". Mutta sekin on jo suuri lahja, kun voi nähdä maailmaa -etemmä ja sitä voivat ainoastaan valitut. - -Ennen uskottiin ihmisten kohtalon riippuvan tähdistä. Nyt uskotaan -ihmisen kohtalon riippuvan Jumalan tahdosta, mutta tähdet eivät -kuitenkaan ole ihmeellistä voimaansa kadottaneet. Sillä kun oikein -hartaasti katsomme niitä, näemme ikäänkuin kaistaleen Jumalan -kirkkauden puvusta hänen äärettömässä luomakunnassaan. Sieltähän -loistaa aina osa ijankaikkisuutta maailman yöhön, ja siitä se tulee, -jos valonheijastusta jääpi silmihimme ja sieluhumme. Valon heijastus -jäi Tähtisilmään, sillä hän oli viaton, hyljätty lapsi, jolla ei ollut -turvaa maailmassa. Erotus on siinä, että muiden silmissä vaalenee -tähtien valo niin usein niiden ajatuksien ja halujen tähden, jotka -mieltämme maailmaan vetävät. - -Nythän ei kukaan tiedä, missä Tähtisilmä on. Hän on varmaankin vielä -lapsi, sillä ei siitä ole kovin kauan, kun hän katosi. Sentähden -katsele kaikkia hyviä, kirkassilmäisiä lapsia: kukaties on joku niistä -kadonnut Tähtisilmä. -- Sanottiin häntä ruskeasilmäiseksi ja -mustatukkaiseksi, mutta ei sinun tarvitse sentähden luulla, ett'ei hän -voisi olla vaaleiden sinisilmienkin joukossa. Sellainen sivuseikka ei -mitään merkitse. Onhan hän voinut muuttua toisen näköiseksi. Tarkasta -vain, voiko hän lukea ajatuksesi, voiko hän asettaa myrskyn ja voiko -hän tietää salaisuuden seitsemän villahuivin läpi. Jos hän sen voi, on -hän varmaan Tähtisilmä. Jos löydät hänet, niin ilmoita meille, mutta -älä sano sitä hänelle itselleen, sillä hän on jo aikoja sitte unohtanut -ihmisten kovuuden ja tuon kolkon kuopan tuvan permannon alla, ja -parempi onkin, että hän on ne unohtanut. - -Oi, pikku Tähtisilmä, minä näin sinut kerran, mutta en sano, missä minä -näin sinut ja sinä luit minun ajatukseni; sinä kiersit kätösesi -kaulaani, sillä sinä näit, että minä rakastin sinua. Kukapa sinua ei -rakastaisi, sinä suloinen lapsi, äärettömyyden valosta säteilevin -silminesi! - - - - -KÖYHÄIN LASTEN KIITOSLAULU HOITOLAITOKSESSA. - - - Oi, hyvä olet kohtaamme, - Jumala, rakas Isämme: - Meit' olet huomaas ottanut - Ja hyvään hoitoon saattanut. - - Olimme kuin ne linnut vaan, - Joill' ei ole oksaa istahtaa, - Ei pesää, missä majailla - Kylmällä talven ajalla. - - Olomme on nyt murheeton, - Kun lämmin, ruoka, vaatteet on; - Nyt saamme käskys oppia - Ja kiittää Sua, Jumala. - - Siis julistamme kiitostas, - Kun muistit meitä armostas - Kuin piskusia lintuja: - Soit meille oksan istua. - - Oi, armon Herra, siunaa ne, - Jotk' antoi uuden kotimme! - Suo heille paljo lahjojas - Sun luonas, Isä, taivaassas! - - Ja muista muita kaikkia - Leivättömiä raukkoja, - Jokaista, jok' on vuoteeton; - Niin heille suo, kuin meillä on! - - Jumala, Isä armoinen, - Suo, että tähden Jesuksen - Olemme lapses alati - Suo rauha luonas ijäti! - - - - -SYDÄN KIMMOAVATA GUMMIA. - - -"Nyt on Vapunpäivä, ja nyt tulee kevät", sanoi Rietrikki. "Hei, hoi, -tänään on meillä lupa koulusta, uusi palloni on jo kauan sitte valmis, -sillä on sydän ruumiissaan, ja se on kimmoavata gummia. Lennä, palloni, -niin korkealle, kuin leivo, pilviin! Ota lyyry Maija, ota lyyry Maija!" -Ja Maija ojensi pienet kätensä lyyryä ottaakseen, mutta loiskis, pallo -meni hänen käsiensä välitse, putosi maahan, kimposi korkealle ja vieri -pihalla olevaan vesilätäkköön. - -"No, nyt se on kauniin näköinen", sanoi Rietrikki ja puristeli -tyytymättömänä märkää palloansa. Mutta Maija hyppäsi yhdellä jalalla -ympäri pihaa, nauraen katkeamatta. "Millekä sinä naurat?" kysyi -Rietrikki harmissaan. - -"Minä nauran sille, kun sillä on sydän kimmoavaisesta gummista", -vastasi Maija. "Mitähän muuta sen olisi pitänyt tehdä kuin pudota -lätäkköön?" - -Vanha iso-isä, jolla oli yllä pitkä takki ja päässä valkoinen yömyssy, -oli istahtanut portaille auringon paisteesen, ja kuuli mitä lapset -keskenään pakinoivat. "Tule tänne, Rietrikki!" sanoi hän. Rietrikki -tuli. - -"Tiedätkö mitä kimmoava gummi on?" kysyi iso-isä. - -"Tiedän", vastasi Rietrikki, "se on puun pihkaa ja niin jäntevätä ja -pehmoista, että sitä voi venyttää vaikka kuinka ja miksi vain tahtoo, -vaan sitte muuttuu se mielellään jälleen entiseen muotoonsa." - -"Se on oikein", sanoi iso-isä. "Ymmärrätkös nyt, minkä tähden kaikkien, -joilla on sydän kimmoavaisesta gummista, pitää pudota lätäkköön?" - -"En, sitä en ymmärrä", vastasi Rietrikki. - -"Sen minä kerron sinulle", sanoi iso-isä. "Ihmisellä täytyy olla joku -määrätty tarkoitus ja hänen täytyy rakastaa jotakin vissiä. Jos hän -toisena päivänä on niin, toisena näin, ja antaa johtaa itseään kuinka -ja mihinkä vain tahdotaan, niin on hän poloinen raukka ja pelkuri. Ja -silloin tapahtuu hänelle niinkuin pallolle, siitä saat olla varma!" - -Rietrikki mietti hetkisen, eikä tiennyt mitä hänen piti vastata. - -"Tahdotko tulla kelpo mieheksi?" kysyi iso-isä. - -"Kyllä", vastasi Rietrikki. - -"Muista sitte, mitä sanoa sinulle", jatkoi iso-isä. "Älä luota omaan -viisauteesi, äläkä ole jurupää, joka niskoittelee ja vastustelee -toisia, kun hän ei tiedä mitään parempaa. Vaan jos kerran olet -täydellisesti vakuutettu siitä, että joku asia on oikea ja hyvä, niin -älä anna houkutella itseäsi siitä. Älä anna venytellä itseäsi -poikaseni!" - -"En, iso-isä", vastasi Rietrikki. Vaan hän ei käsittänyt, mitä iso-isä -tarkoitti. - -"Hyvästi nyt", sanoi iso-isä. - -"Nyt menemme niitylle", sanoi Maija. "Siellä ovat kaikki pojat ja tytöt -leikittelemässä Vapunpäivänä." - -Rietrikki tuli, ja sitte mentiin. Oli niin kaunista toukokuun auringon -loistossa ja lintujen viserrellessä metsässä maantien toisella puolen. -Ei missään puissa ollut vielä lehtiä, mutta ylpeä kuusi seista törötti -siellä muuttumattomassa viheriässä virkapuvussaan ja pieni solakka paju -oli jo kasvattanut pieniä lehden alkuja, joita lapset kokosivat ja -sanoivat "kissoiksi". Niitty oli melkein kuiva ja ensimäiset -viheriäiset ruohot pistivät esiin viimesyksyisistä muuttuneista -heinistä; mutta ojissa oli siellä täällä vähän lunta ja sammakot -hyppivät yhdellä loikkauksella ojanvarsilta. - -Lähellä aitaa istui muija, jolla oli kaupaksi rinkeliä ja piparkakkuja, -voileipiä ja simaa. Jolla oli lantti, hän osti sitä, mikä parasta oli -hänen mielestään, ja jolla ei ollut rahaa, se sai muilta, ja niin oli -kaikilla yhtäläisesti. Mutta ylä-luokkalaiset rupesivat kestitsemään -neitosia ja tarjosivat heille simaa. - -"Nyt lyömme palloa", sanoivat pojat, ja niin jakautuivat he kahteen -puolueesen, ja Rietrikistä tuli lukkari. Oli komeata nähdä pallojen -lentävän, juuri kuin pääskyset ilmassa, ja jokaiselle lyyrylle ja -jokaiselle pojalle, johon pallo sattui, kun hän heitti kartun kädestään -ja juoksi niityn yli maaliin, huudettiin hurraata, niin että talonpojat -kummastelivat, kulkiessaan kuormineen hiljalleen maantietä myöten. - -Mutta tytöt kyllästyivät katselemiseen ja rupesivat veräjän luona -leskisille. Missä katosi eräältä kenkä, missä kompastui toinen -kengännauhoihinsa, toisilla oli märjät hameen helmat, ja toiset -kadottivat lettinauhansa ja moniailla oli nuha, ja he niistivät -nenänsä, ennenkuin huusivat viimeistä paria. Mutta kaikki oli yhtä -hauskaa, ja viimein saivat he muutamia pojista mukaansa, ja silloin oli -vielä hauskempi. - -Tuo suututti poikia, ja kun he näkivät erään hoikkasäärisen -kolmannenluokkalaisen rupeavan juoksemaan tyttöjen kanssa, sanoivat he -keskenään: "hänen pitäisi saada selkäänsä." Ja yksi väkevimmistä lupasi -panna tuomion toimeen. - -"Ei", sanoi toinen, "parempi on kastella hänet ojassa. Siellä on vettä -ja mutaa, ja siellä saa hän pestä uuden nuttunsa, josta tytöt niin -paljon pitävät." - -"Mutta ei se sovellu, että meitä on kuusi yhtä vastaan", sanoi -Rietrikki. "Se on väärin, ja siihen minä en suostu." - -"Voi sinua pelkuri", sanoivat toiset, "nyt sinä pelkäät. Sinä et -uskalla, sinä!" - -"Kyllä minä uskallan", vastasi Rietrikki, "mutta..." - -"Mutta ja mutta", huusivat toiset, "niin sinä ajattelet, että kun hän -kahdenkesken pääsee tukkaasi koulun kujalla, saat aika lämmityksen." - -"Minä näytän, ett'en ole pelkuri", sanoi Rietrikki vastahakoisesti. - -"No älä siis seiso tuossa riitelemässä, vaan tule mukaan", huusivat -toverit, ja niin vetivät he Rietrikin mukaansa. Kun kolmannen -luokkalainen huomasi heidän aikomuksensa, lähti hän käpälämäkeen ja -pysähtyi vihdoin ladon luona selkä seinää vasten. Tässä vastusti -hän urhollisesti, eikä antanut vangita itseään. Mutta yksi -pahajuonisimmista pojista konttasi hänen huomaamattaan likelle häntä ja -tarttui hänen jalkaansa, ja niin saivat he hänet kumoon ja laahasivat -hänet yhä likemmäksi ojaa kastellaksensa hänet, niinkuin heidän -aikomuksensa oli. - -Nyt rupesivat tytöt itkemään ja Maija huusi kaikin voimin: "laske irti -hänet, Rietrikki, laske irti!" Mutta Rietrikki huusi: "minä tahdon -osoittaa, ett'en ole pelkuri." - -Samassa tuli kaksi muuta kolmannenluokkaista kävellen maantiellä ja -näkivät kuinka heidän toveriaan rääkättiin. Heti hyppäsivät he aidan -yli ja tulivat hänen avukseen. "Kuusi yhtä vastaan, tuohan on -häpeällistä", huusivat he. Mutta kun pojat näkivät heidän tulevan, -lähtivät he vuorostaan kaikin voimin pakoon, ja Rietrikki myöskin. Muut -pääsivät pakoon, mutta Rietrikki kompastui mättääsen ja kaatui. Heti -ottivat uudet toverit hänet kiinni kauluksesta. "Vai niin, lurjus", -sanoivat he; "kuusi oli teitä yhtä vastaan kastellaksenne häntä; -sentähden marssi sinä nyt ojaan!" Niin vieritettiin Rietrikki -säälimättä ojaan. Ja minkä näköinen hän oli päästyään jälleen ylös, sen -voi ymmärtää. -- Kaikki pojat ja tytöt nauroivat, koko niitty nauroi, -metsäkin nauroi, maantie ja aita nauroivat myöskin, niin, sellaista -riemua on sangen harvoin kuultu. - -Sen jälkeen alkoivat muut taas leikkiä, ja aurinko paistoi ja linnut -lauloivat, ja muija möi kahta vertaa enemmän piparkakkuja ihanana -iloisena Vapunpäivänä. - -Mutta Rietrikki hiipi tiehensä häpeissään. - -"Voi minkä näköinen sinä olet!" huudahti iso-isä, joka vielä istui -portailla ja katseli hyttysten tanssia auringon paisteessa. "Mikä -sinulla on, Rietrikki?" - -"Jo nyt ymmärrän", vastasi Rietrikki, "mitä te iso-isä sanoitte -päivällä. Minun sydämmeni on ollut kimmoavata gummia. Olen antanut -venyttää itseäni, olen tehnyt, minkä tiesin olevan väärin, ja sentähden -iso-isä, -- sentähden olen joutunut lätäkköön!" - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 6, by Zacharias Topelius - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 6 *** - -***** This file should be named 52419-8.txt or 52419-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/2/4/1/52419/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/52419-8.zip b/old/52419-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3120550..0000000 --- a/old/52419-8.zip +++ /dev/null |