diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52383-8.txt | 4177 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52383-8.zip | bin | 79228 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4177 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6d7f1cd --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52383 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52383) diff --git a/old/52383-8.txt b/old/52383-8.txt deleted file mode 100644 index 05e22f4..0000000 --- a/old/52383-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4177 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Rotkoista, by Konrad Lehtimäki - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Rotkoista - -Author: Konrad Lehtimäki - -Release Date: June 20, 2016 [EBook #52383] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ROTKOISTA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -ROTKOISTA - -Kirj. - -Konrad Lehtimäki - - - - - -Kuopiossa, -Savon Kansan kirjapaino, -1921. - - - - -SISÄLLYS: - - Marttyyrit - Julma äiti - Oliko se väärin? - Kotitarkastus - Tuomittu - Murhaaja - Taistelija - Itsemurha - - - - -MARTTYYRIT - - -He kulkivat kuolemaan... - -He kulkivat kädet selän taakse sidottuina, astuivat epätasaisesti -eri jalkaa nopein, hermostunein askelin -- astuivat harmaana, -kolkkona joukkona. Eräät tuijottivat eteensä tylsin, jähmettynein -katsein kuin unissakävijät tai pelästyksen lamauttamat, toisten -kasvoilla kuvastui synkkä epätoivo ja tuska; jotkut koettivat näyttää -välinpitämättömiltä, pelottomilta, puristaen yhteen vapisevat -huulensa ja eräs vilkuili yhtämittaa ympärilleen kuin aikoen paeta. -Mutta muutamat astuivat pää pystyssä, ylpeinä ja uhmaavina, heidän -kalpeat huulensa olivat lujasti yhteenpuristetut ja heidän silmistään -salamoi tulinen, sammumaton viha... Useat vapisivat ja kaikki olivat -kalpeita, sillä heidät oli juuri tuotu pimeistä, kosteista kopeista -ja tiesivät heti kuolevansa -- ehkä myös vilusta, sillä aamu oli -kylmä ja heillä oli yllään vaan ohuet, ruskeat sotilastakit, joista -olkalaput oli revitty... - -He kulkivat sotamiesten ympäröiminä -- sotamiesten, jotka näyttivät --- vaikka heillä olikin kädet vapaana ja kivärit olalla -- vielä -kurjemmilta kuin vangit. Heidän joukossaan ei yksikään näyttänyt -rauhalliselta. Kaikkialla näkyi kauhistuneita, kalpeita kasvoja, -joiden silmät olivat kuin sammuneet, huulet vapisivat tuskasta -ja otsilta valuivat hikipisarat. Toiset tuijottivat tylsällä -hämmästyksellä tai välinpitämättömästi eteensä tai pälyilivät -ympärilleen pelokkaina, arkoina ja luihuina kuin pahantekijät... -Heidän liikkeensä olivat hermostuneita, eivätkä he astuneet tahdissa -kuin sotilaat, vaan eri jalkaa, rivit epäjärjestyksessä niinkuin -vangitutkin; mutta sitä ei heidän komentajansa nuori luutnantti -näyttänyt huomaavan: hän käveli joukon sivulla velttona ja -ryhdittömänä kuin juopunut ja hänen alaspainuneilla kuolonkalpeilla -kasvoillaan kuvastui sellainen epätoivo kuin olisi häntä itseään -kuletettu ammuttavaksi. Äkkiä kajahti laulu! Ensin värisivät äänet -epävarmoina eikä tahtikaan ollut moitteeton, mutta pian yhtyivät -siihen kaikki vangit, se paisui nopeasti kuin lähenevän pyörremyrskyn -pauhina ja siinä kuvastui synkkä suru, viha ja uhka. - - Ankarat viimat ne yllämme soivat, - hirmua, kauhua haastavat ne, -- - Sortoa syöksevät synkeät voimat - kuolohon meitäkin vaativat he... - -Upseeri vavahti kuin olisi häntä pistetty tikarilla ja pyöreistä, -sinisistä silmistään kajasti jähmettynyt, hurja kauhistus... Hänen -kasvonsa vääntyivät aivankuin jok'ainoa sana sattuisi nuolena häneen, -hän olisi tahtonut paeta tuota laulua, joka vastustamattomana -ukkosena vyöryi yli peilikirkkaan merenpinnan kaukaisille saarille, -heräävään kaupunkiin, koko maailmaan. Mutta ukkosena vyöryi -tyyneeseen aamuilmaan: - - Kaatuu ken taistossa aattehen suuren - sankarimaine sen säilyvi ain'. - Voittojen hymniä laulettaessa - kaikuvi huulilta miljoonain... - -Laulajiin vaikutti laulu järkyttävällä voimalla. Nuo sanat tuntuivat -kajahtavan kuin jäähyväisiksi heille entisyyden kaameasta pimeydestä -ja riemukkaana tervehdyksenä tulevaisuudesta ja samalla olivat ne -heidänkin jäähyväisensä. Se oli jotain niin oudon suuremmoista, -että lähenevä kuolema ei enää pelottanut. He tunsivat uuden, -tuntemattoman voiman valtaavan sielunsa ja ruumiinsa, karkoittaen -kaiken väsymyksen, epätoivon ja kauhun. Heidän kalpeilla, -kärsineillä kasvoillaan kuvastui ikäänkuin yliluonnollinen huumaava -innostus kun he jäntevinä ja ryhdikkäinä marssivat kuin paraatissa -ja vallankumouslaulun poljennot jymähtelivät raskaina kuin -jättiläismoukarin iskut... Ja taas kajahti laulu! - -Mutta saattajiin vaikutti se kuin tuomiopasuunan ääni! Kun laulu -ensin alkoi, säpsähtivät he ja useat tahtoivat tukkia korvansa -- -mutta eihän se sopinut. Siksi he pälyilivät toisiinsa rauhattomina, -käänsivät kasvonsa pois vangeista, karistivat äänekkäästi kurkkujaan -ja hengittivät raskaasti, läähättäen kuin sairaat -- aivankuin laulu -uhkaisi musertaa, tukahduttaa heidät... - - * * * * * - -He saapuivat perille... - -Kolmattakymmentä valmiiksi kaivettua hautaa ja jokaisen haudan -ääressä pystytetty paalu -- valkoinen äsken-veistetty paalu... - -Vapisevin, haparoivin käsin alkoivat sotamiehet sitoa vankeja -paaluihin. He saivat tehdä sen vastusta kohtaamatta -- ainoastaan -yksi kalpea, nälistyneen näköinen vanki, jonka kelmeissä kasvoissa -kuvastui mieletön kauhu, alkoi vimmatusti riuhtoa ja huusi käheästi: - --- Mitä tämä on? Mitä... mitä te aijotte...? Murhaajat... mitä te -teette... - -Häneen tartuttiin äänettömästi ja ankarasti, tartuttiin armottomin, -itsetiedottomin sormin -- jotka toimivat kuin koneet -- ja hänet -sidottiin, vastaanponnisteluistaan huolimatta. Hänen sanansa -näyttivät sattuvan piiskaniskujen lailla sotilaihin ja kun he eivät -onnistuneet, hyökkäsivät he aivan kuin mielettöminä uhrinsa kimppuun -tukkien hänen suutaan ja kuristaen, päästäkseen kuulemasta. Sitten -pakenivat he hänen luotaan kuin henkensä edestä. Mutta vielä kauvan -hoki hän kuin mielipuoli: - --- Mitä te teette? Murhaajat... mitä... mitä...? Eräs toinen -mustatukkainen, harteva mies, jolla oli suuret, synkät, -syvällepainuneet silmät ja matala, kolkko ääni, puhui sitojalleen -tyynesti, ilman vihaa: - --- Hyvästi Vanjuha! Matrjonalle sano terveisiä... ja vanhuksille... -ja pikku pojalleni -- jos joskus kotiin pääset... Kerro siellä... -- -ääni muuttui yhä matalammaksi ja karkeammaksi ja vaikeni.. - -Toinen ei vastannut. Hän kumartui niin, että hänen otsansa painui -sidotun rintaa vastaan ja hänen hartiansa alkoivat nytkähdellä -nyyhkytyksistä... - -Kun viimeisiä vielä sidottiin alkoi muuan vangeista nuori -upseeripukuinen mies puhua. Hänen sorja, sidottu vartalonsa -suoristui, kaunis pää kohoutui kuin uhmaten, kolahtaen paaluun; hänen -mustain silmäinsä katse leimahti läpitunkevan terävänä ja pelottomana -yli sotilasjoukon ja tuossa sointuvassa äänessä kajahti selittämätön -yliluonnollinen voima ja innostus: - --- Ennenkuin kuolema iäksi sulkee suuni, tahdon sanoa pari sanaa -teille jotka joudutte kantamaan Kainin merkkiä otsallanne. Minä -en teiltä pyydä elämääni, en syytä enkä uhkaa, sillä te olette -tahdottomia aseita sortajien kynsissä -- jotka nyt ovat voittajia. -Mutta muistakaa viimeiset sanamme, viekää ne meiltä viime viestinä -maailmalle, herroillenne: Tietäkööt, että vaikka he nyt murhaavat -meidät, niin me emme kuole turhaan! Meidän veremme ja tuhansien -marttyyrien viaton _veri huutaa maasta!_ Ja pian tulee päivä, jolloin -sorretut nousevat miljoonapäisenä joukkona murskaten hirmuvallan. -Silloin sortajat vapisevat sillä se on tilinteon päivä -- se on -koston päivä! Meidät murhataan nyt -- _mutta vapautta he eivät voi -murhata!_ - -Hän vaikeni ja paalurivistä kuului mielenliikutuksesta ja tuskasta -värisevä ääni: - --- Muistakaa meitä... muistakaa... - -Sen keskeytti komentosana ja sotilaat asettuivat pitkään riviin -uhreja vastapäätä ja sitten paalurivillä alkoi kuin yhteisestä -sopimuksesta laulu, heidän oma kuolonlaulunsa, niin musertavan -raskaana ja synkän surullisena, ikäänkuin viime tervehdyksenä -eloonjääviltä: - - Te uhreina kaaduitte taistelohon... - -Upseeri paljasti sapelinsa ja huudahti kauhusta vapisevalla äänellä: - -Asentoon! - -Kivärit kohosivat, ei sotilaiden tapaan vaan epätasaisesti; toiset -hätäisellä kiireellä vapisevin käsin, toiset epäröiden tai hitaasti -kuin kivärit olisivat olleet lyijystä... - -Rämähti hätäinen rummunpärrytys ja yli laulun kuului vain vaivoin -sama, määrättömän kauhistunut, katkonainen ääni: - --- Am-pu-kaa! - -Kului silmänräpäys ja sitten tärisytti tyyntä aamuilmaa hajanainen, -räiskyvä yhteislaukaus, niinkuin olisi revennyt taivas... - -Vain kolme paaluihin sidottua retkahti nuorien varaan kuolleina; -kuului korahduksia ja vaikerrusta, muutamat nytkähtelivät ja -vääntelehtivät paaluissaan... - -Mutta vielä kaikui laulu synkkänä, katkerana: - - Mitä kärsitte laulu ei kertoa voi - sen kaikuna kahleenne soivat... - -Silmät tuijottavina, kasvot lumivalkeina huitasi upseeri sapelillaan -tyhjää ilmaa ja läähätti: - --- Ampu-kaa! - --- Trrrr... trrrr! -- särähti taas hirvittävästi... - -Vieläkin kaikui laulu, vaikka paljon heikommin ja värisevämmin: - - Ne kertovat urhoist' mi uhmaten - verimaljan pohjahan joivat... - -Yhtäkkiä viilsi ilmaa pitkä, kauhistava naurunhohotus: - --- Hah-hah-hah-haa! - -Kaikki jäykistyivät hetkeksi. Laulukin heikkeni ja kuoli. Upseeri -pudotti sapelinsa ja tarttui molemmin käsin päähänsä -- aivankuin -olisi pelännyt sen halkeavan: näky oli hänelle liian hirvittävä! -Suuri osa sotilaita ei tahtonut tähdätä tovereitaan, vaan ampuivat -mieluummin maahan. [Niin omituiselta ja järjettömältä kuin se -tuntuukin, ampui suuri osa sotilaista mainitussa tilaisuudessa -maahan.] Toiset tekivät sen kauhusta vapisevina -- ja kuulat olivat -kivisestä maasta muodottomiksi litistyneinä ponnahtaneet uhreihin, -raadellen heitä kauhealla tavalla: - -Eräältä on litistynyt luoti repässyt toisen posken miltei kokonaan... -poskiluu loistaa valkeana, lihariekaleet riippuvat verta vuotavina -ja hänen puhkaistu silmänsä valuu ulos kuopastaan; toiselta on -repeytynyt päänahka, leveänä virtana valuu veri kasvoille, tunkeutuu -silmiin, soaisten hänet ja hän ähkyy raskaasti ja käheästi kuin -tukehtuva. Eräällä on reikä otsassa, josta purskuaa punanen veri -kuin ruiskusta... hänen suunsa on ammollaan, silmät ovat avonaiset -ja liikkumattomat kuin kuolleella, vaikka hän luultavasti vielä -elää... Toinen, jonka kurkku on lävistetty, korisee eläimellisesti -ja tempoo mielettömästi paalussaan... Ja se, jonka ääni äsken soi -rohkeana ja uhmaavana, riippuu hervottomasti nuorien varassa ja hänen -painunut päänsä näyttää punaselta, muodottomalta möhkäleeltä... -Häneltä, joka pyysi sotilaiden heitä muistamaan on miltei puoli päätä -poissa ja aivot ovat verisenä puurona pärskähtäneet vierustoverin -kasvoille... Tämä näyttää kaikista hirvittävämmältä, hänelläkin on -jälellä vain yksi silmä, mutta se ei ole ihmisen silmän näköinen: -kauhusta laajentuneena ja lasimaisena tuijottaa se suoraan uhkaavana, -aavemaisena... Hänen verinen suunsa aukenee ja taas vihlasee ilmaa -ontto, pitkäveteinen hullun nauru: - --- Hah-hah-haah! Hah-hah-haa! - -Ikäänkuin häntä säestäen kuuluu paaluriviltä valituksia, kirouksia, -voihketta ja ölinää, hammasten kiristystä ja kuolon korahduksia... -Silvotut ruumiit vääntelehtivät suonenvedontapaisesti ja elävät -tuijottavat ympärilleen hurjasti kuin hullut... Yht'äkkiä kuului -värisevä ääni: - --- Veljet! Lopettakaa pian, pian... Kristuksen tähden... - -Ja paaluilta kuului kaijun tavoin vaikeroivia, katkonaisia huutoja: - --- Lopettakaa... Kristuksen tähden... pian... pian... - -Upseerin silmissä kiilui mielipuolisuus ja liidunvalkeana, hurjasti -huitoen kirkasi hän keuhkojensa koko voimalla: - --- Ampukaa! Ampukaa! Ampuka-aa! - -Sammunein silmin, vapisevina ja tuhkanharmaina kuin haamut kohottivat -sotamiehet kiväärinsä, mutta mitään yhteislaukausta ei enää kuulunut --- vain pitkäveteistä, huumaavaa kiväärinräiskettä... ja niiden -lomastakin kuului mielipuolen kamala naurunparahdus: - --- Hah-hah-hah... -- ja katkesi. - -Vielä kerran värisytti tyyntä aamuilmaa pitkä, pelottava rätinä -kiirien kaupunkiin aivankuin viimeisenä tervehdyksenä sankareista, -marttyyrien kuolemasta -- ja nyt olivat he vihdoinkin vaiti. Muutamat -vain vavahtivat tai jännittyivät omituisesti ja hervahtivat iäksi, -siellä täällä puristuivat ja aukenivat koukkuiset sormet, kuin -suuret kravunsakset... ja eräät veriset suut aukenivat ammolleen -- -aivankuin olisivat vielä kerran, viimeisen kerran, tahtoneet ahmaista -ihanaa ilmaa... - -Ja mielipuoli upseeri, toisten samanlaisten, mielettömiltä näyttävien -ihmisten ympäröimänä kirkui kimakasti: - --- Ampukaa! Ampukaa! Ampukaa! - -Häntä ei enää toteltu... - - * * * * * - -Siteet katkaistiin ja ruumiit retkahtivat maahan kamalaksi, -epämääräiseksi riviksi. Siinä, jossa äsken oli joukko eläviä, -liikkuvia ja ajattelevia ihmisiä, siinä oli vain murskattuja -pääkalloja, verisiä aivoja, puhkaistuja silmiä, lävistettyjä vatsoja -ja verta, verta... Sitä vuoti vääristyneistä suista, sitä pursui -puhkotuista otsista ja rinnoista, se värjäsi vaatteet ja valui -hitaasti hiekkaan, hyytyen siihen tahmeaksi, tummaksi verimassaksi... -Ja ilmassa oli veren, tuoreen ihmislihan ja sisälmyksien kirpeätä, -inhottavaa löyhkää... Se kohosi vaaleana höyrynä ylöspäin... - - * * * * * - -Mutta taivaastansa katseli jumala -- ja elokuun yhdennentoista päivän -aurinko nousi, kullaten kauniisti viereisen Viaporin jylhät muurit ja -kirkon vihreän kupolin... - - - - -JULMA ÄITI - - -I. - --- Miksi te taas tulitte... Olenhan kieltänyt... Miksi te...? Menkää -pois... menkää... minä pyydän... - -Näin vaikeroi tyttö rukoilevalla, pelokkaalla äänellä, koettaen vetää -peitettä paremmin päälleen, peittääkseen paljaita olkapäitään ja -käsivarsiaan ja hänen katseensa harhaili kauhistuneena ympäri pientä, -hämärää huonetta kuin apua etsien. - -Mutta nuori mies puhui kuiskaten, puhui kauan ja hellästi, miten oli -tyttöä ikävöinnyt ja kaivannut, miten oli valvonut kokonaisia öitä -häntä ajatellessaan ja kuinka paljon oli kärsinyt tytön kylmyydestä. -Hän tarttui tytön käteen ja suuteli sitä, jatkaen kiihkeästi: - --- Minä en voinut olla tulematta, sillä pidän sinusta niin paljon -- -olen kauvan jo pitänyt... En voi elää ilman sinua! - -Tyttö olisi tahtonut kiertää kätensä tuon jumaloidun pään ympäri, -nojautua hänen rintaansa vastaan, hyväillä, suudella häntä... Hän -olisi tahtonut huutaa, että hänkin rakastaa, rakastaa palavasti, -koko nuoren sielunsa ja ruumiinsa hehkulla ja voimalla -- rakastaa -enemmän kuin omaa henkeänsä! Mutta samassa hän muisti, että tuo mies -oli ylioppilas, aatelismies ja hän -- hän oli vain palvelustyttö! -Se tunkeutui mieleen kuin terävä jääpuikko ja täytti hänen sielunsa -vihlovalla tuskalla ja epätoivolla. Hän loittoni miehestä ja äänellä, -jossa värähteli katkeruus, hellyys ja rajaton suru, hän rukoili: - --- Menkää... menkää... Minä pyydän. Eihän... - -Ääni katkesi ja hän purskahti rajuun itkuun, niin että hento -ruumiinsa nytkähteli peitteen alla... - -Mitä itket...? Älä... älä... -- lohdutteli mies hätääntyneenä ja -hänenkin äänensä kuului särkyneeltä ja liikutetulta. -- Miksi itket? -Rakastanhan sinua... - -Mutta tyttö kääntyi suulleen, painoi kyynelistä kosteat kasvonsa -tyynyyn ja katkonaisesti, nyyhkytyksien lomasta kuului katkerasti ja -toivottomasti: - --- Te valehtelette. Te narraatte vain minua... Miksi te minusta -pitäisitte... minähän en ole -- mikään... en mikään... - --- Kuinka sinä Irja _voit_ noin puhua? -- sanoi mies hellän -moittivasti. -- Olenko sen ansainnut? Sinä olet ollut meillä kolme -vuotta. Sano, olenko sinulle kertaakaan valehdellut, tai jotenkin -pettänyt? Sano! - -Ja kun tyttö ei vastannut, laski kätensä hänen hiuksilleen ja jatkoi -lämpimästi: - --- Minä en tahdokaan tietää, mikä ja kuka sinä olet... rakastan vain -sinua... Enkä eroa sinusta -- en! Menen naimisiin kanssasi... - --- Oi, puhutteko te totta...? tai... - --- Älä puhu noin! -- keskeytti tulisesti mies ja sulki suudelmalla -tytön suun. -- Kutsut minua "te", aivankuin olisin sinulle vieras... -ja kuitenkin olen sinua jo kauvan rakastanut... Miksi sellainen olet, -sano? Vai etkö rakastakaan minua? Tyttö kääntyi häntä kohden, tarttui -hänen käteensä ja hymyili kyyneltensä lävitse. - --- Rakastan... enemmän kuin mitään muuta maailmassa... Mutta... - --- Älä sano muuta! Se on kylliksi, että minua rakastat. Kuule, sinä -pieni! -- et voi uskoa kuinka paljo sinusta pidän... en tahtoisi -itsekään _niin_ paljon pitää... En voi sinusta koskaan erota, puhui -mies hellällä, vakuuttavalla äänellä ja suuteli kiihkeästi tyttöä -hiuksille, otsalle, huulille... Vastaukseksi painoi tyttö päänsä -miehen rintaa vastaan ja itki... ilosta, onnesta tai hämäristä, -surullisista aavistuksista -- sitä hän ei itsekään tiennyt, itki vain! - --- Miksi sinä itket, rakas? Sinä et saa itkeä, _et saa!_ Me olemme -nyt onnellisia... unohdamme kaikki... koko maailman! Eikö niin? - --- Niin, -- hymyili tyttö onnellisena, vaikka vielä kyyneleet -silmissä ja hyväili hellästi miehen korkeata otsaa ja mustaa -silkinhienoa tukkaa. Mies tunsi kuin lämpimän virran virtaavan koko -ruumiinsa läpi. Hän tempasi tytön rajusti syliinsä, suuteli kuumasti -ja kuiskaili hiljaa ja kiihkeästi jotakin tytön korvaan... - -Tyttö silmäsi häneen hämmästyneenä. - --- Ei... ei, -- hätäili hän. -- En voi... en uskalla. Jos vielä... -mihin sitte joutuisin? - --- Oh, sinä pieni, -- lausui mies, hymyillen anteeksiantavasti kuin -lapselle. -- Uskallammehan me. Eihän siitä mitään... kyllä minä -ymmärrän. Ja olethan sinä nyt minun, _minun_... mehän rakastamme -toisiamme! - --- Onko se sentään totta, että minua rakastat? Pelkään niin kovin, -että... unohdat minut... Onhan sinulla parempia... -- soperteli tyttö -tuskallisesti ja oli vähällä uudelleen ruveta itkemään. - -Mutta mies huumasi hänet suuteloillaan ja hellyydellään, hän pani -liikkeelle koko kaunopuheliaisuutensa, kuvatessaan rakkauttaan, -kaipuutaan ja miten onnellisia he tulisivat olemaan! Tytön täytyy -luottaa häneen, hän ei rakastakaan arvoa ja rikkautta, vaan juuri -häntä, tyttöä, ja sentähden tytön täytyy tulla kokonaan hänen -omakseen, heidän täytyy rakastaa toisiansa, nauttia onnesta... - -Mutta tyttö ei vieläkään suostunut. - --- Niin! Minä ymmärrän -- sanoi mies synkästi ja surullisesti ja -kääntyi poispäin. -- Sinä et rakasta minua... Sanot vain... - --- Voi, älä sano niin! Rakastan sinua niin, etten... - --- Jos sinä minua rakastaisit, niin sinä uskaltaisit olla minun omani -kokonaan, luottaisit minuun -- puhui mies murheellisena ja lisäsi -hetken kuluttua äänellä, jossa värähti katkeruus ja uhka: - --- Mutta minä en jaksa elää... en! Minä surmaan itseni -- niin, sen -minä teen! Kun sinä kumminkaan et minua rakasta! - --- Älä... älä nyt ajattele noin... rakastan sinua niin paljon... -niinkin -- jos tahdot... -- kuiskaili tyttö hätääntyneenä. - --- Puhutko ihan totta? - --- Puhun, -- värähti tuskin kuuluvasti tytön vapisevilta huulilta. - -Silloin mies kiersi käsivartensa hänen hennon vartalonsa ympäri, -puristi rajusti rintaansa vastaan, peitti hänen kaulansa, poskensa, -suunsa, tulisilla suudelmilla ja niiden lomassa kuumasti kuiski: - --- Sinä rakas...! Kuinka sinä olet kaunis... Omani... rakkaani... - -Tyttö ei puhunut enää mitään -- hän värisi pelosta, onnesta... -odotuksesta... - - -II. - -Asessorska seisahtui kyökinovelle, pyyhki hitaasti sievällä -pitsinenäliinallaan kultasankaiset rillinsä kirkkaiksi, asetti ne -varovasti hienopiirteiselle nenälleen ja sinkahutti niiden läpi -teräsharmaista silmistään kylmän, tutkivan katseen Irjaan, joka -seisoi hänen edessänsä alaspainunein päin, posket hehkuen pelosta -ja häpeästä; hän arvasi mitä nyt oli tuleva. Asessorska tarkasteli -häntä kauvan ja tutkivasti, kiireestä kantapäähän -- niinkuin olisi -tahtonut musertaa tytön paljailla silmäyksillään ja sanoi viimein -kylmästi ja arvokkaasti, pannen painon joka tavulle: - --- Onko se totta? - --- On, -- sopersi tuskin kuuluvasti Irja vapisevin huulin ja punastui -vieläkin enemmän -- hän olisi sinä hetkenä tahtonut vaipua maan alle! - --- Ja julkeat sen vielä tunnustaa! -- huusi asessorska salamoivin -silmin jakun tyttö ei mitään vastannut, käveli hän kiivaasti muutaman -kerran edestakaisin lattialla siveellisen suuttumuksen vallassa ja -jatkoi loukkaantuneena: - --- Ja _minun_ huoneessani ehkä? Se vielä puuttuisi! Sano, onko -sellaista tapahtunut täällä? - --- On. - -Asessorska jäi aivan sanattomaksi hämmästyksestä, nähdessään noin -kamalaa siveettömyyttä; hän otti jostakin syystä rillit nenältään, -alkoi hangata niitä uudestaan ja tirkisteli kaiken aikaa Irjaa, -niinkuin olisi erikoisesti tahtonut nähdä, miltä noin siveetön -ihminen näyttää paljaalla silmällä katsottuna! Kun hän sai rillit -onnellisesti nenälleen, kysyi hän äänellä, jossa väreili ankaruus ja -rajaton halveksiminen: - --- Kuka on se roikale? Äsch! - --- Ei hän roikale ole, -- kuului nöyrästi tytön väriseviltä huulilta. - -Mutta se oli jo liikaa. Asessorska vallan kauhistui sellaista -hävyttömyyttä! Vielä puolustaa! Ja unohtaen tykkänään äskeisen -arvokkuutensa hän kiukkuisesti kiljasi: - --- Se on roikale! sanon minä! -- Kuka se on? Mikä on hänen nimensä? - --- Se on teidän poikanne... Arno nuoriherra... -- änkytti Irja -pelästyneenä -- Hän rakastaa minua... menemme naimisiin... Antakaa -anteeksi... - -Asessorska jähmettyi hetkeksi, niinkuin Lotin vaimo muinoin, hän -muuttui tuhkanharmaaksi raivosta ja olisi luultavasti saanut -halvauksen, ellei Irja olisi tarjonut hänelle vettä. -- Kun hän oli -nielaissut lasillisen vettä, sai hän uudestaan puhelahjansa takaisin -ja raivosta vavisten kirkui kuin vimmattu: - --- Mi -- mitä! Mitä sinä sanot... uskallat sanoa! Sinä, lutka! Oletko -vietellyt hänet, huora! Ulos täältä -- ja heti! - --- En minä vietellyt, -- sopersi arasti Irja ja purskahti itkuun. - --- Suus kiinni...! Minä näytän sinulle -- senkin narttu! Ulos! - -Ja ettei Irja vain väärin ymmärtäisi näitä sanoja, läheni asessorska -häntä uhkaavana, tulipunaisena kiukusta. Irja juoksi itkien ulos -kyökistä. - -Sillä tavalla joutui Irja pois paikastaan, asessori B:ltä, jossa -hän oli ollut kolme vuotta palveluksessa. Koko ajan oli hän ollut -asessorskan suosiossa rehellisyytensä, nöyryytensä -- ja erinomaisen -ruuanlaittotaitonsa takia. Ja hänen siveyttään ja käytöstään vastaan -ei kellään ollut mitään muistuttamista. Mutta nyt! Asessorska ei -antanut hänen olla päivääkään enää toimessaan, kun sai tietää, -että Irja oli raskaana. Sillä kun Irja samana päivänä (kun hän -pois ajettiin) meni asessorskan luo ja itkien rukoili että saisi -olla paikassaan ja kysyi mihin hän joutuu ilman mitään turvaa, oli -asessorska vähällä raivostua niinkuin aamupäivälläkin, mutta voitti -itsensä ja kylmän ylhäisesti huomautti, ettei hänellä ole tapana -pitää palveluksessaan henkilöitä, joiden siveys on niin hataraa -laatua ja vielä saattavat ikävyyksiä hänen perheelleen. Kun Irja -nyyhkyttäen pyysi anteeksi ja koetti huomauttaa, ettei se ollut -hänen syynsä, otti asessorska kukkaron taskustaan ja maksoi Irjalle -14 päivän palkan ja käski hänen niin pian kuin suinkin korjaamaan -kapineensa ja poistumaan hänen talostaan, eikä koskaan enää hänen -oveansa avaamaan! - -Nyt alkoi Irjalle tukala aika. Hän yritti uudestaan palveluspaikkaan, -mutta paikansaannista ei ollut puhettakaan, kun näkivät hänen -tilansa. Muuhun työhön hän ei myöskään päässyt. Hänen pienet -säästönsä kuluivat loppuun, hän oli huutavassa puutteessa ja -kurjuudessa -- ja odotti synnytystä Mutta vielä kauheampia tuskia, -kuin aineellinen kurjuus, tuotti hänelle se, että Arno oli hänet -hyljännyt: lähtenyt ulkomaille, heti toisena päivänä, kun Irja oli -pois ajettu, eikä hän nähnyt Arnoa enää kertaakaan, eikä saanut -häneltä mitään tietoa. Hän rakasti Arnoa vielä, rakasti enemmän kuin -ennen, kaipasi häntä sanomattomasti. Hän itki yökaudet, uskoi että -Arno sentään auttaa häntä; hän ei voisi niin julmasti pettää! Ei voi -löytyä niin suurta petosta maailmassa! - -Mutta turhaan hän odotti. Hänen hätänsä ja kurjuutensa kasvoi yhä -huutavammaksi. Ja kun hänellä ei ollut enää penniäkään rahaa, ei -mitään pantattavaa, synnytti hän pojan erään pesumatamin luona -esikaupungissa. Hän oli nälästä ja surusta niin heikontunut, että -se oli viedä häneltä hengen -- monta päivää houraili hän elämän ja -kuoleman välillä. Kaikesta huolimatta olisi hän kuollut nälkään, -ellei matami olisi antanut ruokaa -- sillä vanhempia hänellä ei -ollut, eikä muitakaan sellaisia, joiden puoleen olisi voinut kääntyä. -Hän lupasi korvata matamille kaikki kun tulee terveeksi ja pääsee -työhön. - -Mutta hän parani hitaasti. Vasta neljän viikon kuluttua voi -hän nousta vuoteelta. Kalpeana, horjuvana lähti hän etsimään -työpaikkaa. Mutta se oli vaikeata. Palvelukseen hän ei päässyt, -vaikka kävi monessa paikassa pyrkimässä -- kukaan ei huolinut -palveliattaresta jolla oli lapsi. Hän kävi konttorista konttoriin, -tehtaasta tehtaaseen, hän etsi kaikki mahdolliset ja mahdottomat -paikat -- mutta turhaan: kukaan ei tahtonut työhönsä niin heikkoa -ja sairaannäköistä työntekijää, kun terveitä ja voimakkaita oli -yllinkyllin saatavissa! Hän tunsi olevansa hukassa, hänellä ei -ollut mitään toivoa, ei pelastusta! -- Vihdoin, kun hän oli -menehtymäisillään, kun matamikin oli uhannut ajaa hänet pellolle, jos -ei saisi työpaikkaa, pääsi hän työhön erääseen tulitikkutehtaaseen. - -Mutta nyt tuli pahinta, mitä hän siihen asti oli kokenut. Hänen -täytyi olla kaksitoista tuntia tehtaassa ja se oli niin kaukana, -ettei hän ehtinyt edes päivällisaikana asuntoonsa, eikä niinollen -voinut imettää pikku Arnoaan, vaan täytyi jättää se hoidettavaksi -matamille. Hän kärsi kaikki helvetintuskat, nähdessään sille -syötettävän sinistä, vedellä sekoitettua maitoa -- kun hän itse olisi -niin mielellään imettänyt sitä vaikka sydänverellään! Mutta mitäpäs -hän voi tehdä! -- Sitäpaitsi oli tehtaassa urakkatyö ja ensimäisinä -viikkoina sai hän ainoastaan 3-4 mk. viikolta, vaikka kuinka olisi -ponnistellut. Mihinkä se riitti! Ei siis voinut olla puhettakaan -paremman maidon hankkimisesta lapselle -- hän itsekään ei saanut edes -huonoakaan ruokaa tarpeekseen! Hän laihtui ja surkastui murheesta ja -nälästä yhä enemmän, niin että oli mahdoton tuntea häntä entiseksi -kauniiksi, reippaaksi ja punaposkiseksi Irjaksi. - -Ja Arno vaan ei kirjoittanut -- ei edes yhtä sanaa! -- ei auttanut -häntä taistelussaan heidän yhteisen lapsensa puolesta! Voi jumala! -Miksihän ei auttanut? Miksi... miksi...? - -Mutta siitä huolimatta rakasti Irja häntä... - - -III. - -Kaksi vuotta on kulunut. - -Kurjalla vuoteella, rikkinäisten räsyjen keskellä virui laihana -ja kuolonkalpeana Irja ja tuijotti kuoppaantuneilla silmillään -toivottomasti ja tylsästi likaiseen kattoon, jossa pitkäkoipiset, -pyöreät hämähäkit istuivat lihavina, liikkumattomina verkkojensa -keskellä ja imivät tyytyväisinä, mutta armotta, elonnestettä niistä -kärpäsistä, jotka olivat niihin sotkeutuneet; niiden loppumaton, -vaikeroiva surina olikin ainoa, mikä häiritsi hiljaisuutta ja -muistutti voimattomuudellaan, toivottomuudellaan ja omituisella -hentoudellaan sairaan lapsen kaukaista valitusta. Laatikolla -jonka piti olla pöytänä, seisoi kynttilänpätkä, valaisten -keltaisenhimmeällä valollaan viheliäistä huonetta, kurjine -huonekaluineen, ja muutti sen omituisen kylmäksi ja haudantapaiseksi. -Nurkissa piilotteli salaperäinen hämärä ja ainoasta pienestä -ikkunasta tuijotti sisään kaamea, hiilimusta pimeys... Ja lattialla, -kylmällä, kostealla lattialla, makasi kokoonkyyristyneenä pikku Arno. -Hän oli itkenyt itsensä uuvuksiin, pyytäessään leipää ja itkuunsa -nukkunut... Vielä unessaankin nytkähteli nyyhkytyksestä pieni -ruumis... - -Kaksi vuotta! - -Ne olivat olleet Irjalle kärsimysten ja loppumattoman tuskan vuosia. -Elämä oli pidellyt häntä rautakourin, armottomasti... Monasti oli hän -ollut äärimäisessä epätoivossa. Hän olisi jo menehtynyt, jos ei pikku -Arnoa olisi ollut -- se antoi hänelle voimaa. Arnon tähden hän tahtoi -kärsiä, taistella, niin kauan kuin hänellä oli pisarakaan verta -ruumiissaan! Usein täytyi hänen mennä levolle nälkäisenä -- no, siitä -hän ei olisi välittänyt, mutta ne tuskat, mitä hän tunsi kuullessaan -lapsensa pyytävän leipää, sitä saamatta, olivat sietämättömät. Hän -sai tehtaassa työskennellessään vielä keuhkotaudin ja se teki hänen -elämänsä täydelliseksi helvetiksi -- hän ei uskaltanut edes maata -lapsensa kanssa! Hän asui kaukana kaupungista eräässä yksinäisessä -mökissä, jonka hän oli saanut vuokrattua hyvin halvasta ja hänen -ollessaan tehtaassa, oli pikku poikansa päivät erään lesken luona, -jolla itsellään oli kolme lasta. Pikku Arno oli sangen älykäs lapsi -ikäisekseen: hän puhui jo aivan selvästi ja ymmärsi ihmeteltävän -tarkasti kaikki. Tosin hän ei vielä kyennyt kävelemään, sillä hän -oli saanut risataudin, josta pikku jalkansa olivat tulleet veltoiksi --- ehkä hän oli heikko myöskin nälästä -- mutta Irja rakasti häntä -äärettömästi ja hänen sydämmensä vuoti verta, kun pikku raukka oli -niin laiha ja kalpea... - -Ja Arno vaan ei heistä välittänyt... ei auttanut pientä poikaansa... - -Mutta sitten sattui uusi onnettomuus. Irja astui tehtaassa jalkansa -naulaan. Siitä sai hän verenmyrkytyksen, jalka ajettui hirveästi -ja hänen täytyi luonnollisesti jäädä pois työstä. Lääkäriä hän ei -saanut, sillä hän ei voinut itse kävellä kaupunkiin -- sinne oli -kolme kilometriä -- eikä ollut niin paljo rahaa, että olisi voinut -maksaa lääkärille niin pitkästä matkasta. Joku puoskariakka tosin -saatiin hänen jalkaansa lääkitsemään, mutta oliko se sitte hyödyksi -tai pahennukseksi, tosiasia kuitenkin oli se, että jalka yhä enemmän -ajettui ja hän valitti ja voihki päivät ja yöt. Pahinta tietysti oli -se, että hän ei ansainnut penniäkään -- ja vanhoja säästöjä ei ollut. -Ensi hätään vietiin panttilaitokseen Irjan päällystakki ja kaikki -sinne kelpaava, mutta niistä saadut pennit hupenivat heti. - -Kolme viikkoa oli Irja jo virunut vuoteen omana, jalka oli käynyt -yhä pahemmaksi ja rahat olivat kaikki loppuneet -- eikä apua ja -pelastusta tullut mistään! Kahteen päivään ei kukaan ollut käynyt -heidän luonaan, ja pikku Arno oli eilen saanut viimeisen leivänpalan --- eikä äitiparka päässyt sängystä hievahtamaan. Leski oli tähän asti -käynyt häntä katsomassa joka päivä, mutta miksi hän ei nyt tullut? -Oliko hänkin tullut sairaaksi? Irjan valtasi jäätävä yksinäisyyden -tunne, hän tunsi itsensä eroitetuksi koko maailmasta, tunsi itsensä -kaikkien hylkäämäksi. Miksi? Sitä hän ei voinut ymmärtää, kärsi vain. -Hänen jalkaansa poltti kuin tulessa, nälkä kalvoi hänen ruumistaan -ja epätoivo sieluaan; hän tunsi olevansa yhtä avuton ja nääntynyt -kuin nuo hämähäkkien kynsissä kituvat kärpäsraukat joiden hento, -heikkenevä surina on ainoa jäännös heidän elämästään. - -Kalpea nälistynyt pienokainen, joka makasi kostealla lattialla -kokoonkyyristyneenä, sopersi unissaan epäselvästi: - --- Voi... nisupullaa... - --- Herra Jumala! Kuule, auta viatonta lastani -- vaikeroi Irja -kuolettavassa tuskassa. -- Taivaallinen isä... auta lastani! Rankaise -minua niin paljo kun tahdot -- mutta auta lastani! Jumala... Hän -ei ole kahteen päivään saanut kuin kuivan leipäpalasen... Älä anna -hänen, viattoman, kärsiä! Armahda... Armahda! - -Hän rukoili kauvan ja hartaasti, hän väänteli käsiään kovassa -tuskassa ja nöyrtyi tomuun. Hän rukoili niin hartaasti kuin kaikki -riippuisi siitä, niinkuin ainoastaan epätoivoon joutunut ihminen -voi rukoilla... Hän rukoili katkonaisesti huohottaen ääneen ja -lopulta alkoi hänen rintansa korista niin raskaasti ja kumeasti -- -kuin olisi siellä kaikki särkynyt. Hänen voimansa uupuivat, sanansa -muuttuivat sekaviksi kuin kuumehoureisen; hän alkoi rajusti yskiä -ja taas sopertelivat hänen huulensa katkonaisia sanoja jumalan -rakkaudesta, laupeudesta ja kaikkihyvyydestä. -- Lopulta purskahti -hän suonenvedontapaiseen itkuun, joka puisteli hänen raihnaista -ruumistaan, niinkuin myrsky puistelee metsän puita -- hän itki -niinkuin itkee vain se, jolta kaikki toivo on mennyttä... - -Mutta hänen itkuaan eikä rukouksiaan kuullut kukaan, ei auttanut -kukaan, ei jumalat eikä ihmiset... Pimeä syysyö vain tuijotti pienen -ikkunan takana sysimustana, kylmänä ja kuurona kaikille rukouksille... - -Pikku Arno heräsi äidin yskään, nousi istumaan, katseli oudoksuen -äitinsä itkua ja kuiskasi heikolla äänellä: - --- Äiti... leipää. - --- Pieni kulta-Arno... Äidillä ei nyt... -- ja nyyhkytys tukahdutti -loput. - -Sitten ei pitkään aikaan kuulunut muuta kuin katkonainen, toivoton -itku, jossa kuvastui vaan epätoivo ja kuoleman väsymys. - -Kamalaa! -- ajatteli äitiparka. -- Mikä nyt tulee avuksi! Hänen -täytyy jo pian kuolla, ja mihin joutuu tuo pieni raukka silloin? Ja -jos hän jäisi elämäänkin, joutuu hän aina kärsimään häpeätä, hänelle -huudetaan: äpärä, äpärä! Hänellä ei ole mitään turvaa -- ei mitään. --- Vaivaistalo? Ei siellä kukaan häntä hellisi. Ne löisivät häntä -- -hänen lastansa! Ei! Niin ei _saa_ tapahtua! Ei... - --- Antakaa äiti vähän leipää. Arnon on niin nälkä! -- kuului taas -lattialta lapsen rukoileva ääni ja pienet kalpeat kasvot kääntyivät -tuskallisina vuodetta kohden. - -Irjan kasvoissa kuvastui sellainen hätä ja tuska kuin olisi häntä -poltettu tulisella raudalla ja hänen äänensä kuului käheältä ja -tukehtuneelta. - --- Odota rakkaani... kohta saat... Äidillä ei nyt ole... kohta -Arno... -- hän koetti hymyillä, mutta kasvonsa vääntyivät vaan -omituiseen irvistykseen jatkaessaan viihdytellen: -- Äiti ostaa -Arnolle hevosenkin... sellaisen... oikein kauniin suuren... Jos vain -odotat! - --- Ei Arno tahdo hevosta... Arno tahtoo syödä. Antakaa pieni, -pikkuinen pala kakkua... Arno on sitte _niin_ kiltti. Antakaa äiti... --- pyyteli lapsi ja rupesi itkemään. - -Hänen itkunsa oli vieläkin sydäntäsärkevämpää kuin pyyntönsä, -sillä hänen äänensä oli pitkästä itkemisestä niin käheä ja heikko, -kuin olisi pieni rinta ja kurkku olleet riekaleina. Itkien sillä -hirvittävällä tavallaan lähti hän vaivaloisesti konttaamaan äitiä -kohden. - --- Odota rakkaani... kohta saat. Jollet itke niin pääset nukkumaan -äidin viereen... lohdutti äiti ja nosti vapisevilla käsillään lapsen -viereensä. -- Kas niin, nyt nukutaan hiukan -- sitte saadaan kakkua. -Nuku nyt kauniisti äidin kainalossa... Eikös ole nyt parempi? -- Hän -suuteli lapsen kalpeita poskia ja likisti häntä hellästi kuihtunutta -rintaansa vastaan. - -Kuinka paljon rakastikaan hän tuota pikku raukkaa! Hän olisi -antanut henkensä, jos olisi voinut sille nyt antaa lämmintä maitoa -ja vehnäleipää! Mutta apua ei tule mistään -- he ovat kaikkien -hylkäämät. Kukaan ei tule edes katsomaan. Täytyykö hänen lapsensa -kuolla nyt nälkään, keskellä suunnattomia rikkauksia, ylellisyyttä! -Miten hirveätä, julmaa ja pirullista tämä on! - -Oi jumala! Mikä kauhistava ajatus! Miksi lensi se nyt juuri mieleen! --- Lopettaakko hänet? Niin -- sitten loppuisi häneltä kaikki tuskat, -hänen ei enää tarvitsisi koskaan kärsiä kurjuutta, nälkää, pilkkaa... -Hän pääsisi ijäiseen lepoon... iloon... - --- Auta jumala! Poista tuo kamala ajatus! Poista... poista...! -- -rukoili äitiparka melkein mielipuolena tuskasta. Tuo ajatus painoi -ja ahdisti rintaa raskaampana kuin kuolemantuska; hän kiemurteli -kuin mato ja kylmä tuskanhiki pusertui suurina karpaloina kalpealta -otsaltaan... Hän suuteli ja hyväili hellästi lastaan poistaakseen -tuon hirvittävän ajatuksen -- mutta se ei poistunut. Se palasi yhä -uudestaan, valtasi hänet vastustamattomalla voimalla, se vietteli -mielettömällä tenholla kuin jokin kamala kuilu. "Jos rakastat -lastasi" -- huusi joku salaperäinen ääni -- "niin tee se! Ainoastaan -sillä tavalla voit pelastaa lapsesi nälkäkuolemasta, kurjuudesta, -häpeästä... kaikesta! Se on ainoa keino!" - --- Joko Arno pian saa leipää? -- kuiskasivat taas kalpeat huulet -hiljaa ja kärsivä katse kääntyi tuskallisen tutkivana ja odottavana -äitiin. - --- Kohta... kohta... rakkaani... -- änkytti äiti ontolla äänellä joka -vain vaivoin puristui hänen polttavasta kurkustaan. - -Äitiparka taisteli taas ajatuksensa kanssa; hän ei voinut, ei -tahtonut sitä. Hän koetti löytää jotain pelastusta, -- mutta ei -löytänyt. Ja taas hän rukoili. Hän repi tukkaansa, kynsi rintansa -verille, hän tahtoi ennemmin kuolla. Hän koetti ajatella joka -puolelta ja kauhistui yhä enemmän, kun huomasi ettei hänellä ole -mitään muuta mahdollisuutta. - -Mutta hän taisteli vieläkin. - -Hän kääntyi lapsensa puoleen hyväilläkseen sitä ja asetti sormensa -pienen kaulan ympäri -- hän tahtoi vain hyväillä sitä, koettaa miltä -se tuntui... Kamalaa, kuinka se on pieni! hänen sormensa ylettyivät -ympäri koko kaulan, se tuntui lämpöiseltä ja pieni valtimo tuntui -selvästi vaikka heikosti. Jumala, jos hän nyt kuristaisi! Silloin -loppuisi tämä kurjuus. -- Ja yht'äkkiä, mitään ajattelematta, -tahtomatta, likisti hän sormensa yhteen -- kuristi hentoa kaulaa -kaikilla voimillaan... - --- Äiti -- kuului heikko tukehtunut korahdus ja hetkeksi musteni -kaikki naisraukan silmissä... Hän tunsi vain, miten Arnon pienet -kädet koettivat irroittaa hänen sormiaan hennon kaulansa ympäriltä, -miten voimaton ruumis vääntelehti epätoivoisesti päästäkseen irti... -Oh herra jumala! Pieni suu aukeni... kieli tuli ulos -- ja silmät, -silmät... Tuossa katseessa ja lyhyessä huudahtuksessa "äiti" -kuvastui niin paljon hämmästystä, tuskaa, moitetta ja kauhua, että -äitiparka jäykkeni kauhusta -- tuntui kuin olisi ilma loppunut hänen -keuhkoistaan, veri jähmettynyt lyijyksi hänen suonissaan. Kaikki -pyöri kohisevana, harmaana sumuna ja aivankuin painajaisunessa -hän vapisevin huulin käheästi ähkyi: Jesus Kristus... pian... -pian... pian! Hän tahtoi irroittaa sormensa, mutta ei voinut -enää... mielettömän epätoivoisella voimalla puristi hän edelleen -ja päästäkseen näkemästä lapsensa pullistuneita, moittivia silmiä -hän veti tuon pienen pään vasten rintaansa, painoi huulensa hienoja -kullankeltaisia hiuksia vastaan niin kovin, että veri pirskahti -ikenistä... painoi, kunnes kaulavaltimo lakkasi sykkimästä, hento -ruumis nytkähtelemästä -- ja valahti velttona ja ponnettomana kokoon -kuin märkä riepu... - -Vasta silloin hän täydellisesti käsitti, mitä oli tehnyt, ikäänkuin -olisi herännyt kamalasta unesta. Sen tajuaminen oli niin kauhea, että -hän oli tulemaisillaan hulluksi -- kuin olisi hänen eteensä auennut -hirvittävä, pohjaton horna jonne hänen täytyisi auttamattomasti -vajota. Hän puristi hurjan epätoivoisesti lapsensa hervotonta -ruumista rintaansa vastaan, silitti ja taputti sen elottomia -piirteitä, suuteli kiihkeästi sinikalpeita huulia -- mutta Arno -oli liikkumaton, tuntui jo hiukan kylmältä, eikä vastannut hänen -hyväilyihinsä... Äitiparka kirkasi, niinkuin kirkasee haavoitettu -metsänotus saadessaan metsästäjältä viimeisen iskun -- ja menetti -tajuntansa. - -Mutta kynttilä oli loppuun palanut, se sammui -- ja pimeys, joka -kauvan oli väijynyt ikkunan takana, syöksyi sisään pelottavana, -mustana -- niinkuin jokin julma jättiläispeto syöksyy saaliinsa -kimppuun... - - * * * * * - -Seuraavana päivänä, kun eräs naapurin vaimo vihdoin tuli Irjaa -katsomaan, tapasi hän tämän syleilemässä lapsensa kuollutta ruumista. -Hänen silmänsä hehkuivat kuumeisina, hän huusi kuin mielipuoli, -että hän on murhaaja, että hän on kuristanut lapsensa. Vaimo ei -hänen tilaansa ymmärtänyt, vaan luuli hänen huutonsa tunnottomaksi, -raakuudeksi. Sentähden juoksikin hän heti hakemaan poliisia; tämä -tuli ja asia päättyi lyhyeen: Irja vietiin vankilaan. - - -IV. - -Viisi viikkoa oli Irja ollut tutkintovankeudessa, mutta ne olivat -hänelle pitkät kuin ijäisyys. Tuska ja epätoivo kalvoi yhtämittaa -hänen sieluaan, öisin näki hän sellaisia hirmukuvia, että kylmät -väreet kulkivat pitkin selkäpiitä niitä muistellessa. Yhä uudestaan -ja uudestaan on hän nähnyt poikaraukkansa kalpeat, tuskan vääristämät -kasvot moittivine kauheine katseineen, kuullut hänen viimeisen -korahduksen, ollut tuntevinaan hänen hennot sormensa irroittamassa -omia luisia, kuristavia sormiaan -- voimattomina kuin kuolevan, -tuskasta vikisevän hiiren pikku kynsien raapinan... Ja mikä kamala -ristiriita raivosi hänen mielessään: hän katui, katui niin, että -vääntelehti tuskissaan kuni kiusattu mato. Toisena hetkenä hän taas -luuli tehneensä oikein; hän ei voinut, _ei saanut_ tehdä toisin. -Sillä nythän oli Arno rauhassa. Hänen ei enää koskaan tarvitsisi -nähdä nälkää, ei rukoilla äidiltä leipää -- jota tällä ei ollut -- -ei koskaan kärsiä kurjuutta, häpeätä hän on ikuisessa levossa. Siis -se oli oikein! Ja seuraavassa tuokiossa valtasi hänet taas kamala, -valoton epätoivo; hän ei koskaan enää saa nähdä rakasta pienokaistaan --- _ei koskaan, koskaan!_ - -Ja hän oli itse siihen syypää -- _hän itse!_ Hän olisi ehdottomasti -lopettanut elämänsä, mutta silloin hän joutuisi kadotukseen, saamatta -toisessa elämässäkään nähdä lastansa... - -Mutta kukaan ei tahtonut ymmärtää hänen tuskaansa ja epätoivoaan. -Kukaan ei edes kysynyt, miksi hän oli niin tehnyt, mikä pakotti hänet -sen tekemään? -- Siitä ei välittänyt kukaan! Mutta _tuomita_ häntä -osasi jokainen. Sanomalehdet kertoivat mitä pöyristyttävimmällä -tavalla tapauksen, otsikoilla: "Julma äiti", "Petomainen äiti", "Peto -ihmishaamussa" j.n.e. Paikkakunnan vanhoillinen sanomalehti julkaisi -jyrisevän pääkirjoituksen heti toisen päivän aamuna otsakkeella: -"Kylvö itää", jossa pontevasti ja selväpiirteisesti selitettiin, -miten tuollaiset kamalat teot aiheutuvat "uusista opeista, joita -edesvastuuttomat konnat saavat julkisesti, puhutun ja painetun sanan -avulla levittää kansaan", ja vaati pontevia poikkeuslakeja sellaisia -villitsijöitä vastaan. Nämä jalot mielipiteet saivat lämmintä -vastakaikua niin esikaupungin juoruakkojen riveissä kuin kaupungin -hienostonkin piireissä. Moni ei tahtonut etsimälläkään löytää kyllin -ankaria sanoja moisia villitsijöitä ja ihmishirviöitä tuomitessaan! -Mieliala oli siis Irjalle vihamielinen, hän oli yksin koko maailmaa -vastaan, joka auttamattomasti oli hyljännyt hänet kadotukseen -- -mitään armoa ja sääliä ei ollut odotettavissa! - -Kun tuomiopäivä vihdoin valkeni ja hänet tuotiin käräjäpaikalle, -tunsi hän vaistomaisesti tuon vihamielisyyden. Hän näki sen niistä -halveksivista uteliaista, vihaisista, jopa uhkaavistakin katseista, -jotka tuijottivat joka puolella -- ikäänkuin tahtoisivat lävistää -hänet. Irja ei kylläkään niitä, paremmin kuin tuomiotakaan, pelännyt. -Hän oli jo kärsinyt kamalimmat tuskat, mitä ihminen saattaa kärsiä -ja kulki kuin unessa, miltei tylsänä -- kulki minne vietiin. Ensin -täytyi hänen odottaa kauan miltei pimeässä vankikopissa, ennenkuin -hänen asiansa tuli esille. - -Viimein vietiin hänet oikeussaliin ja hän katsahti koneellisesti -ympärilleen. Hänen hämärän sokaisema katseensa eroitti epäselvästi -lautamiehet, joukon kuuntelijoita, pari poliisia, nimismiehen ja -vihdoin tuomarin. Hän vavahti kuin ankarasta iskusta -- sillä pöydän -takana istui _Arno_. - -Koko maailma tuntui pimenevän Irjan silmissä, hänen jalkansa -horjuivat ja lattia heilahteli niin, että hän oli kaatumaisillaan; -sitten tuntui aivankuin jokin raudankova koura kuristaisi häntä -kurkusta ja hänen täytyisi heti kuolla. Hän luuli pyytävänsä apua, -hänen pitäisi jotain sanoa, selittää, mutta ääni ei lähde hänen -kurkustaan, se kauhea koura ei hellitä, se uhkaa tukehuttaa hänet ja -hän jännittää kaikki voimansa pysyäkseen seisaallaan... - -Tuomariin vaikutti kohtaus valtavalla voimalla; kalveten -liidunvalkeaksi tuijotti hän tylsästi pöytään niinkuin syyllinen -seisoessaan yhtäkkiä tuomarinsa edessä. Mutta vähitellen hän sai -takaisin kylmäverisyytensä, ja teki Irjalle matalalla, kähisevällä -äänellä tavanmukaiset kysymykset: onko se ja se, mikä ikä j.n.e. Irja -nyökäytti vain tylsästi päätänsä kaikkiin kysymyksiin. - -Irja muisti kaikki kärsimykset, mitä hän oli kestänyt Arnon takia, -muisti hänen lupauksensa, hänen lemmenvalansa ja sitten jätti hänet -hukkumaan heidän yhteisen lapsensa kanssa... Ja kuitenkin rakasti hän -vieläkin tuota miestä! - -Sillä aikaa luki nimismies -- joka toimi yleisenä syyttäjänä -- -sepittämänsä syytöskirjelmän, jossa mitä räikeimmin kuvailtiin murhan -yksityisseikkoja ja tuotiin selvästi ilmi murhaajan petomainen -luonne, sekä vaadittiin mitä ankarinta rangaistusta hänelle. Irja ei -kyllä kuullut sanaakaan koko kirjelmästä; hän oli kuin kuumeessa. -Hän pohti vain hämärissä aivoissaan kysymystä, kuinka voi löytyä -niin julmaa vääryyttä -- ja löytyykö jumala, joka sallii kaiken -tämän tapahtuvan? Hän heräsi vasta, kun kuuli tuomarin -- Arnon! -- -katkonaisella, tukehtuneella äänellä kysyvän: - --- Myöntääkö syytetty edelläluetun syytöksen todenperäiseksi? - --- Myönnän, kuului kuin haudasta Irjan koriseva ääni. - -Todistajia ei ollut useita eikä niitä tarvittukaan, koska syytetty -itse tunnusti. Useat niistäkin puhuivat vain asiaan kuulumattomia -sivuseikkoja, vieläpä väritettyjä, perättömiä juorujakin. Mutta -Irja ei kyennyt niitä oikaisemaan -- hän vain tuijotti heitä -tyrmistyneenä. Sitäpaitsi käsitti hän hämärästi, ettei tässä mikään -auta -- hän on yksin... - -Senjälkeen käskettiin syytetty ja todistajat pois oikeussalista, -että oikeus saisi tehdä päätöksensä. Kun hänet pienen ajan kuluttua -uudestaan kutsuttiin sisälle luettiin _tuomio_, jonka lopussa m.m. -mainittiin: "että koska syytetty Irja Maria Mattsson, kuten selville -on käynyt ja oman tunnustuksensa mukaan, on kuristanut kahden ja -puolenvuotisen, luvattomassa yhteydessä syntyneen poikalapsensa, sekä -siten aiheuttanut hänelle kuoleman, katsoo oikeus kohtuulliseksi -tuomita syyllisen, naimattoman naisen Irja Maria Mattssonin Rikoslain -21 luvun 1 pykälän nojalla kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, sekä -menettämään kansalaisluottamuksensa kymmeneksi vuodeksi". - -Tuomari luki sen samanlaisella käheällä äänellä kuin äskenkin, -tavantakaa rykien, aivankuin koettaen poistaa jonkun kurkkuunsa -tarttuneen tukehuttavan palan. Sitten hän hengähti tukehtuneesti -ja tuijottaen tuskallisella jännityksellä edessään olevaa -pöytäalmanakkaa, aivankuin siitä riippuu koko elämä, kysyi hän -käheällä, katkonaisella äänellä: - --- Onko syytetyllä vielä... jotain sanottavaa? - -Irja tahtoi puhua. Hän tahtoi huutaa julki kamalat tuskansa, -kärsimyksensä ja sen hirvittävän vääryyden, jota hän oli saanut -kärsiä. Hän tahtoi kysyä -- ja vaatia vastausta! -- minkätähden hänet -niin julmasti petettiin ja miksi yhteiskunta, koko maailma leimasi -hänet rikolliseksi sentähden, että hän oli tulemassa äidiksi ja -osoitti ylenkatsetta ja kovuutta silloin, kun hän kipeimmin tarvitsi -auttavaa, lämmintä kättä, rohkaisevaa sanaa. Eikä siinä kyllin! -- -se ryösti häneltä leivän, toimeentulon ja viskasi kylmästi yksin -lapsensa kanssa taistelemaan taudin, kurjuuden ja nälkäkuoleman -kanssa. Hän tahtoi kysyä, saako tuo mies, joka oli suurimpana syynä -hänen elämäntappioonsa -- saako sama mies nyt tuomita hänet? Lopuksi -tahtoi hän kysyä, löytyykö kaikkivaltias jumala, joka näkee tämän ja -antaa viattomien hukkua, joutua ikuiseen vaivaan ilman apua -- vai -eikö häntä ole? -- Hän aukasi jo suunsa, mutta samassa tuntui kuin -olisi joku iskenyt häntä päähän; häntä huimasi, hänen ajatuksensa -sammuivat: hän ei muistanut mitä piti sanoa! Hän tahtoi sanoa edes -jotain, mutta hänen päässään pyöri kaikki kohisevana sekamelskana: -sanaakaan hän ei muistanut. Hän näki kaikki kuin harmaan sumun -lävitse, joka näytti tihenevän, kietoutuvan hänen ympärilleen, kuni -kamala, kuristava hämähäkinverkko, häntä ahdistaa, jalat hervahtavat, -hän lysähtää polvilleen, hän tarrautuu epätoivoisesti lähellä olevaan -tuoliin, hänen täytyy rukoilla Arnolta... mitä? Kuin rukoillen -kääntää hän suunnattoman tuskan ja hädän vääristämät kasvonsa tätä -kohti, mutta hän näkee vain harmaan, häipyvän haamun: suunnattomat -hämähäkinverkot ympäröivät hänet läpitunkemattomana, lähenevät, -puristuvat hänen ympärilleen tahmaisina, tukehuttavat... Hän parahtaa -kuin hukkuva... - -Samassa kuulee hän ankaran jymähdyksen, eikä tunne enää tuskaa... Ja -ikäänkuin raskaan unen lävitse kuulee hän jonkun tutun, tukehtuneen -äänen ähkyvän: - --- Viekää syytetty ulos: - - * * * * * - -Seuraavana aamuna löydettiin kopista mielipuoli... - - - - -OLIKO SE VÄÄRIN? - - -I. - -Tästä tulee kauniita hautakiviä, kun se on noin tasaista ja hienon -väristä... melkein sinervänharmaata... - --- Oo-jaa! Kyllä niiden alla maata kehtaa... - --- Mutta kovaa se on kuin jumalattoman sydän! - --- On sitä saatu kolkutella... - --- No, kunhan saadaan se keskeltä kahtia, niin kyllä me sitten sen -herroja olemme. - --- Pianhan se nyt jo menee... - --- Jo räsähtelee... - -Näin puhuivat he iloisesti ja huolettomasti, työskennellessään -valtavan huoneenkorkuisen graniittimöhkäleen päällä. He olivat -ottaneet urakalla paloittaakseen sen sopiviin lohkareihin, jotka -sitten kuletettaisiin läheiseen kaupunkiin ja valmistettaisiin -hautapatsaiksi; kiven toisesta reunasta toiseen oli jo suorassa -linjassa syviä porareikiä, joihin miehet parastaikaa iskivät -teräskiiloja. Heidän mielensä oli reipas ja toivorikas -- sillä he -olivat kumpikin nuoria ja voimakkaita ja olivat pitkistä ajoista -saaneet hyvin tuottavaa työtä. Ja ympärillä seisoi hiljaisena, -juhlallisena metsä, syyskuun auringon kullatessa ihanasti -kellastuneita, mutta vielä tuuheita koivuja. Hiljaisuutta häiritsi -vain haavanlehtien vieno, salaperäinen värinä, vihreävarpusen -koruton viserrys, heidän moukariensa iskut ja kiven omituinen, kumea -räsähtely ja ratina, kun teräskiilat pakottivat sen hitaasti, mutta -varmasti halkeamaan... - --- Nyt se ei enää kestä montaa iskua -- tuumi vanhin veli. - --- Ei... mutta sinun täytyy siirtyä tänne, kivi on siltä puolelta -alta pyöreä. Tule heti... - -Hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun kivi räsähtäen halkesi ja -toinen puolikas erkani ja vyörähti hirveällä ryskeellä nurinniskoin. -Ja veli... - -Hän parahti kauhusta, sillä veli oli vyöryvän lohkareen päällä... -Hän näki tämän ponnahtavan eteenpäin, ojentavan kätensä kuin tukea -etsien, katoavan -- ja sitten eroitti hän ryskeen seasta kamalan -rusahduksen, joka vihlasi jääkylmänä tuskana: hän tunsi mitä veljelle -tapahtui... - -Kauhusta kalpeana hyppäsi hän kiveltä alas ja kohtasi näyn, niin -hirvittävän, että miltei kangistui: - -Veljestä näkyi vain pää ja rinta -- koko alaruumis oli -murskaantuneena tuon kauhean lohkareen alla. Hänen silmänsä olivat -kiinni, kasvot olivat tummanpunaiset ja raskaasti ähkien aukoi hän -suutaan kuni kuivalle heitetty kala... - -Kuin hullu sieppasi veli kangen ja nosti... nosti... nosti... Kaikki -musteni hänen silmissään, mutta kivi ei värähtänytkään... Turhaa! Se -painoi monta tuhatta kiloa. - -Hän kumartui nähdäkseen kiven alle miten jalkojen laita oli -- eikä -nähnyt mitään! Lohkare oli pudotessaan sileätä kalliota vastaan -rusentanut luut, lihakset... koko alaruumiin paperin-ohueksi, -veriseksi massaksi... Hän juoksi toiselle puolelle, pysähtyi kauhusta -kylmeten: kiven alta tihkui verijuovia ja matelivat luikerrellen -alas kallion rinnettä kuin paksut, punaiset käärmeet. Muuta ei hänen -alaruumiistaan ollut jälellä. - -Ja hän eli vielä! - -Hän aukasi silmänsä: kauhusta ja tuskasta pullistuneet, verestävät -silmänsä ja korisi: - --- Voi... voi... vo-iih! Auta... Mutta käänsi samassa kauhistuneen -katseensa kiveen -- ja vaikeni... - -Mielettömänä, käsittämättä mitä teki, tempasi veli uudelleen -kangen ja nosti... taas pimeni kaikki ja hikikarpalot pusertuivat -silmänräpäyksessä hänen otsaltaan... Mutta tulos oli sama kuin -äskenkin! - -Onneton oli nyt täydessä tajussaan; hän oli muuttunut -kuolemankalpeaksi; pää huojui tuskallisesti ja taas aukenivat hänen -kauheat terävät silmänsä. - --- Älä koeta... se on... turhaa. Voih... pikku poikani... vaimoni... -kun jäivät... - --- Veljeni... veljeni... -- vaikeroi nuorempi veli, heittäytyen -sanomattomassa tuskassa onnettoman viereen. - --- Auta vaimoani... ja poikaa... -- voihki onneton ja hänen siniset -huulensa värisivät ja vapisivat kuin ankarassa vilutaudissa kun hän -jatkoi läähättäen: - --- Voi... kärsin... lopeta tuskani... veli... ammu... - -Heillä oli pyssy mukana siltä varalta, että tapaisivat riistaa metsän -lävitse kulkiessaan. Mutta veli kauhistui kuolevan ehdotusta ja huusi -epätoivoisesti rukoillen: - --- Ei veli! En voi! En voi! Veljeni... veliraukkani! - --- Mutta ajattele... jos täytyy kärsiä... kauvan... iltaan... - -Mutta veli ei suostunut; yhtäkkiä hän hypähti ylös ja huudahti kuin -pelastuksen löytänyt: - --- Minä juoksen hakemaan apua! - --- Ei... et... saa! -- parahti kuoleva hukkuvan epätoivolla tarttuen -suonenvedontapaisesti veljensä käteen kangistuvine sormineen, -ikäänkuin siten estääkseen tämän aikeen. -- Voi jos... tietäisit... -Sinun täytyy... täytyyh! -- loppupuoli sanasta piteni vihlovaksi -tuskanhuudoksi. - -Hän näytti menettävän tajuntansa mutta aukasi taas silmänsä kuin -viimeisin voimin -- peläten, ettei veli täyttäisi hänen viimeistä -pyyntöään. Hän koetti puhua vielä, mutta ei voinut enää: jokin -kauhea, käsittämätön raateli, poltti, runteli häntä, vääristi hänen -suunsa, nousi tulisena liekkinä janoiseen kurkkuun ja tukehutti -hengityksen. Kaikki muuttui niin kamalaksi: taivas, metsä, koko -maailma alkoi pyöriä jättiläissuuren pyörän tavoin hänen ympärillään -ja kaikki näytti niin kaamealta ja himmeältä tummanpunaisen, -verisen usvan lävitse, joka oli verhonut koko maailman -- aivankuin -äärettömän kulovalkean savu. Aurinkokin näytti veripunaiselta ja -jossakin kaukana leiskuivat punaiset liekit... Ja joka puolella -pelottava pauhina, jyrinä ja ryske joka tunkeutuu läpi sielun -ja ruumiin viiltävänä puukoniskuna, polttaa, raatelee kuin peto -saalistaan... Hän koettaa huutaa, mutta vain vaivoin kuuluu hänen -kokoon kutistuneesta kurkustaan tukehtunut korina: - --- Pian... pian... - -Veli ymmärsi sen enemmän katseesta kuin tuosta käheästä korinasta; -siinä oli niin sanomaton hätä ja kauhu, palava rukous ja tuska, että -se tuntui pursuavan ulos noista suurista, mustista silmäteristä ja -tunkeutuvan suoraan sydämeen, puristaen sen kokoon; se polttaisi -ja piinaisi häntä kuolemaan asti, jollei hän nyt auttaisi kuolevaa -veljeään. - -Silloin hän ei _voinut_ enää kestää! Hänen _täytyi_ se tehdä! - -Nopeasti otti hän pensaasta ladatun luodikon, asetti sen suun -veljensä ohimoon ja laukasi... - -Onneton ei liikahtanut -- hiukan värähti... - -Ruumis jännittyneenä, raateleva tuska ja kauhu sydämessä katsoi -veli henkeä pidätellen, miten veri pursui luodinreijästä veljen -ohimosta... miten silmät sulkeutuivat, siniset huulet vaalenivat -ja kelmeät kasvot saivat rauhallisen, tyynen ilmeen... Sitten hän -huokasi raskaasti... kuivasi hellästi puserollaan kirkkaat hikihelmet -velivainajan otsalta, levitti takkinsa hänen kasvoilleen ja lähti -ilmoittamaan tapahtumasta. - -Mutta kiven alta tihkui hitaasti tummanpunaista verta... - - -II. - -Vankikopissa -- kolkossa, puolihämärässä vankikopissa, minne ei -koskaan aurinko paista, ei kuulu lintujen laulu, eikä lasten nauru, -vaan jossa ihmisen erottavat elämästä paksut, kylmät ja äänettömät -kiviseinät siellä asteli hän lyhyin, säännöllisin ja väsymättömin -askelin nurkasta nurkkaan ja ajatteli. - -Kaikki viime aikojen tapahtumat olivat olleet kuin kamalaa, -ilkeätä unta, josta hän oli päivä päivältä toivonut heräävänsä -- -vaikka turhaan! Ensin veljen surkea loppu, hänen hautajaisensa, -oikeusistunto, jossa häntä syytettiin veljensä surmaamisesta, tuomio --- ja vihdoin se, että hän oli täällä, varmensi sen, että kaikki oli -totta, kamalaa todellisuutta! Kiusaantuneilla aivoillaan käsitti hän -vihdoin senkin, ettei pääse täältä pois, ennenkuin pitkän vuoden -kuluttua! - -Nyt koetti hän tyynesti ajatella _miksi_ hän oikeastaan oli täällä? - -Mitä oli hän siis tehnyt? - -Hän oli tehnyt vain sen, mitä kukaan ihminen, jolla on sydän -rinnassaan, ei olisi hänen sijassaan voinut jättää tekemättä: -pelastanut oman veljensä hirmuisimmista kärsimyksistä -- ainakin -pieneksi ajaksi. - -Oliko se väärin? - -Väärin on se, -- ajatteli hän -- jos tekee pahaa tai vahinkoa -jollekin toiselle: lähimmäiselle taikka yhteiskunnalle; silloin on -yhteiskunnalla oikeus ryhtyä toimenpiteisiin. Mutta tässä ei ollut -mitään sellaista! Kenellekään ei tapahtunut vahinkoa, jos hänen -veliraukkansa kuoli pari tuntia aikaisempaan tai myöhempään, kun hän -kuitenkin olisi heti kuollut; mutta hänelle itselleen se oli suuri -huojennus, kun pääsi hiukan vähemmillä kärsimyksillä. Oliko siis -rikos lieventää tuskia? - -Hän ajatteli asiaa laajemmalta kuin omasta kohdastaan ja hänestä -tuntui omituiselta, ettei esim. lääkäri -- tai kuka hyvänsä -- saisi -lopettaa jonkun toivottomasti sairaan tuskia, jos hän sitä pyytää, -eikä voi _itse_ sitä tehdä. Jos ihminen on sairastunut spitali- tai -muuhun inhottavaan, tuskalliseen ja parantumattomaan tautiin, jonka -seurauksena on varma kuolema, hänen tuskansa ovat sietämättömät -ja hän rukoilee lopettamaan niitä niin eikö ole raakaa, jollei -hänen pyyntöään täytettäisi? Ja olisiko siitä, jos hänen pyyntöään -noudattaisi, kellekään vahinkoa? Ei! Vaan huojennusta kärsivälle -itselleen ja yhteiskunnalle siinä merkityksessä, että silloin olisi -vähemmän sairaita tartuttamassa ja saastuttamassa ympäristöään. Sillä -eihän se voi olla mikään yhteiskunnan ihanne, joka on täynnä sairaita -ja kuolevia! -- Sellaisessa tapauksessa taas, josta hän istui -vankilassa _ei voi_ tehdä toisin kuin hän teki. - - * * * * * - -Kukaan kunnon ihminen -- ajatteli hän edelleen -- ei voisi, -tavatessaan eläimen sellaisessa tilassa, niin murskattuna, -runneltuna kuin hänen veljensä oli, tai muuten kuolevana, ei voisi -olla lopettamatta sen tuskia. Ja laki määrääkin rangaistuksen -eläinrääkkäyksestä sille, joka ei lopeta eläimen tuskia tuollaisessa -tapauksessa. Mutta ihminen: "luomakunnan kruunu", "luonnon herra", -"maailman valtias" -- sillä ei ole oikeutta määrätä omasta elämästään -ja hengestään! Ihmisen pitää vasten tahtoaankin kitua viimeiseen -hengenvetoon -- omalla veljelläkään ei ole oikeutta auttaa kuolevaa. -Ja jos niin tekee, salvataan tänne kylmien muurien sisään. Eikö -hänellekin se riittänyt, että menetti veljensä! Miksi hänet sulettiin -tänne, ettei hän voi edes avustaa veljensä vaimoa ja hänen pientä -poikaansa... Ah! - -Hän käveli kiivaasti edestakaisin kopissaan ja kiihtyi kiihtymistään -ajatellessaan sitä julmaa vääryyttä joka hänelle oli tapahtunut. -Hänen rintansa oli kuin pakahtumaisillaan jostakin raskaasta, -kirvelevästä ja kuni mieletön iski hän raivokkaasti nyrkillään -kylmään kiviseinään, niin että sormensa menivät verille ja hänen -äänessään värisi voimaton viha ja katkeruus: - --- Kuinka hirmuisen typeriä ovatkaan tuollaiset lait! Ja sellaiset -tuomarit jotka tuomitsevat niiden mukaan, vaikkei kukaan voi sanoa -tätäkään rikokseksi. - -Tosin oli eräs vanha täti moittinut häntä siitä sanoen, että ihmisen -henki on jumalan, eikä siitä saa mennä ihminen itse määräilemään. Kun -hän oli huomauttanut, miten hirmuisia tuskia veliraukka kärsi, sanoi -muori vastaan, että jumala oli määrännyt sen kärsimyksen hänelle, -eikä sitä saa kukaan silloin mennä lieventelemään! -- se on suuri -synti! - -Tällaisen ikivanhan raakalais-jumalan ja hänen taikauskoisen -joukkonsa mieliksikö siis ovat lait laaditut? Ja tuollaisen tyhmän -tanttimoraalin mukaanko tuomitsevat "sivistyneet" tuomarit? -Noudattavatko he aina vain lain kirjainta, vaikka se olisi kuinka -vanha, nykyaikaan soveltumaton -- vaikka se olisi kuinka typerä! -Kuinka epäinhimillistä, raakaa...! - -Entä jumala -- lennähti hänen mieleensä. - -Jos jossakin on sellainen jumala, joka määräilee sellaisia kidutuksia -kuin hänen veljellään oli ja lukee synniksi sen, että hän suostui -kuolevan veljensä rukouksiin -- niin ei hän koskaan, ei koskaan tahdo -tietää mitään _sellaisesta_ jumalasta! Se ei ole silloin mikään -jumala -- se on itse sysimusta perkele: - -Hän kirosi synkästi, kiristeli hampaitaan ja melkein juoksi ympäri -koppia, kuin peto häkissään -- raivoten vihasta, katkeruudesta ja -surusta; mutta kosteat, paksut kiviseinät olivat ääneti ja ääneti oli -harmaa syksyinen hämäräkin, joka tuijotteli kuin ilkkuen paksujen -rautakalterien välitse... Hän väsyi lopulta ja käsittäen, ettei -täällä auta mikään raivo, istahti hän rahille, laski pään käsiensä -varaan ja hänen hartiansa alkoivat hytkyä rajusta itkusta. Hän tunsi -itsensä niin onnettomaksi ja voimattomaksi ettei koskaan ennen. - -Yhdestä asiasta oli hänen hyvä ja helppo olla, siitä, että silloin -suostui veljensä pyyntöön ja pelasti tämän pitemmistä tuskista. Jos -hän ei olisi sitä tehnyt, seuraisivat ne silmät, ne tuijottavat, -tuskan verestämät silmät häntä kuolemaan asti piinaten, syyttäen... -Mutta nyt hänen oli siitä asiasta helppo ja hyvä olla... - -Siinä istuessaan ja muistellessaan veljeään, valtasi hänet ääretön -hellyys, rakkaus ja suru. Hän muisti kaikki -- muisti, kuinka -he pienenä yhdessä kalastivat, hiihtelivät ja kävivät hevosia -juottamassa... Kerran marjassa ollessaan he eksyivätkin ja kun outo -korpi peittyi syksyiseen hämärään, alkoi hän katkerasti itkeä, mutta -veli talutti häntä ja koetti lohduttaa, vaikka itsekin oli itkuun -purskahtamaisillaan... Selvästi muisti hän ne ihanat kesäiset päivät, -jolloin he yhdessä leikkivät puron reunalla jossa pyöri pieni mylly, -ja heillä kummallakin oli valkoharjaiset puuhevoset... Hän tunsi -mielensä sulavan pehmeäksi kuin vaha, kyyneleet tunkivat hänen -silmiinsä ja hän kuiskasi hiljaa, surullisesti ja hellästi: - --- Veljeni... rakas... veliraukkani... - -Hän kätki kasvot käsiinsä ja alkoi taas hiljaa itkeä... - -... Mutta käytävältä kuului kahleiden kalina... - - - - -KOTITARKASTUS - - -I. - -Arvo Korpela nukkui vielä kun ovikelloa varovasti soitettiin -ja palvelustyttö töytäsi sisään pelosta kalpeana ja soperteli -hätääntyneenä: - --- Voi, herätkää... herätkää... Koko rappukäytävä on täynnä poliiseja -ja outoja miehiä... ja upseeri... se kysyy... - --- Kuka kysyy? - --- Se... upseeri... kysyi asuuko tässä tohtori Sadovsky. -- Minä -vedin oven kiinni... - --- Se oli hyvä... Älä avaa... Tulen heti... -- virkkoi Korpela ja -hyppäsi kiireesti sängystä. - -Nyt ne tulivat häntä vangitsemaan -- ajatteli Korpela pukeutuessaan. -Mitä pirua nyt teen? Nytpä tiedän: hänen täytyy paeta kyökin -rappusien kautta -- välähti hänen hämmentyneissä aivoissaan ja -välittämättä kiivaasta soitosta juoksi hän kyökin rappusille -katsomaan olisiko tie avoinna, mutta aukaistuaan oven seisoi häntä -vastassa kolme pelokkaan näköistä miestä, revolverit ojennettuna. -Hän veti oven kiinni, meni siihen huoneeseen missä Sadovsky vaimonsa -kanssa asui ja ilmoitti lyhyesti asian tilan. Sadovsky hymyili -surullisesti, kohautti olkapäitään ja sanoi alakuloisella äänellä: - --- No, sille ei voi mitään... Olkaa hyvä ja laskekaa sisään! - -Nyt olivat poliisit kai päättäneet murtautua väkisin sisälle, koska -ovea jyskytettiin vimmatusti ja rappusilta kuului huutoja, melua -sekä epäselvää sorinaa. Sitäpaitsi soi kello yhtämittaa. Korpela -aukasi oven. Siellä seisoi poliisimestari hieman kalpeana ympärillään -toistakymmentä sivilipukuista miestä, jokaisella käsi päällystakin -taskussa näki selvästi heidän pitelevän revolveria -- ja mulkoilivat -ympärilleen arkoina ja luihuina kuin vangitut sudet häkissä; alempana -rappusilla näkyi sitäpaitsi muutamia vormupukuisia poliiseja. Korpela -silmäsi halveksivasti joukkoa ja kysyi tyynesti: - --- No? - -Poliisimestari astui esille, kumarsi hieman kuin huomaamattaan ja -hermostuneella äänellä, jota hän turhaan koetti saada arvokkaaksi ja -viralliseksi, kysyi: - --- Asuuko tohtori Sadovsky täällä? - --- Kyllä. Mitä asiata? -- Hän on vielä vuoteessa. - --- Niin... tuota, on vain vähäsen... sellaista ikävää asiaa... -- -vastasi poliisimestari epävarmasti vilkuillen lattiaan ja hypistellen -sapelinkahvaansa ja sitten lisäsi varmasti aivankuin olisi löytänyt -uuden ajatuksen: - --- On vain vähän asiata! - -Häntä itseäänkin näytti hävettävän noloutensa ja sitä peittääkseen -astui hän karskisti Korpelan ohitse sisälle ja kysyi äänellä, jonka -piti olla tiukka ja kylmä, mutta joka korkeintaan oli röyhkeä: - --- Missä huoneessa hän asuu? - --- Tässä. Mutta... suokaa anteeksi, hän ei ole vielä noussut... - -Huomautuksesta välittämättä tunkeutui poliisimestari Sadovskyn -huoneeseen joukon seuratessa uskollisen koiralauman lailla; -vahdit sentään jätettiin joka ovelle. -- Korpela riensi jatkamaan -pukeutumistaan. - -Nyt oli siis tullut se, mitä Sadovsky toissapäivänä sanoi -aavistavansa; urkkijat olivat viime aikoina seuranneet häntä miltei -joka askeleella. Hän oli Venäjän ensimmäisen Valtakunnanduuman jäsen -ja erään julistuksen allekirjoittaja, josta tiesi hallituksen häntä -vainoovan. Hän oli paennut silloin Suomeen ja oli elellyt kaupungissa -jo toista vuotta saavuttaen työväestön täydellisen luottamuksen ja -suosion auttavaisuutensa sekä ihmisystävällisyytensä takia. Kaupungin -työväentalolla oli hän joka päivä ottanut vastaan sairaita; maksua -otti hän vain varakkaimmilta aivan köyhiltä ei hän ottanut mitään. -Kaiket iltapäivät kulki hän sairaiden luona esikaupunkien hökkeleissä -ja monet olivat ne perheet, jotka hän oli pelastanut kuolemasta ja -kurjuudesta. Vaikka hänen oma vaimonsa oli jo kaksi kuukautta maannut -sairaana, oli hän silloinkin aina valmis antamaan apuansa. Siksi -olikin hän rakastettu. - -Kun Korpela oli pukeutunut aikoi hän mennä Sadovskyn huoneeseen. -Ovella seisova urkkija kuitenkin esti sen. Korpela kutsutti -poliisimestarin ja vaati, että jos kotitarkastusta pidetään, niin -hänen täytyy saada olla läsnä, koska huone oli hänen hallussaan ja -siellä olevat huonekalut olivat hänen. Kun se pienen sananvaihdon -jälkeen myönnettiin, kohtasi häntä näky, joka pani hänet harmista -vapisemaan: salapoliisit ja urkkijat olivat hajaantuneet ympäri -huonetta innokkaaseen etsiskelyyn ja menettelivät kuin siat -mansikkamaassa: laatikot revittiin auki, paperit, kirjeet ja -käsikirjoitukset tarkastettiin perinpohjin, liinavaatekorit -tyhjennettiin, puhtaat liinavaatteet viskattiin lattialle, -mattojen alustat tarkastettiin, tyynyt ja patjat revittiin auki ja -etsittiin, jos sieltä edes löytyisi jotakin; sanalla sanoen: kaikki -mahdolliset ja mahdottomat paikat nuuskittiin! Ja ylinnä keikkuili -rietasnaamainen venäläinen urkkija ja jakeli käskyjä suomalaiselle -poliisiupseerille, joka kiltisti ja nöyrästi niitä totteli, vieläpä -kehoitteli kätyreitään yhä innokkaampiin ponnistuksiin. Pöydän -ääressä istui Sadovsky kuin leijona kurjan, nuuskivan rakkilauman -keskellä, joka ei vielä uskalla karata uhrinsa kimppuun. Hän korjaili -tulta samovarissa, jossa höyrysi teevesi ja katseli urkkijain hommia, -surunsekaisella säälillä nyökäyttäen äänettömästi ja kylmästi päätään -poliisimestarille, joka selitti, miten Venäjän "suojelusosastolta" -oli tullut käsky vangita hänet ja hän toimii vaan kuvernöörin -käskystä; hänelle tietysti tällaiset ovat ikäviä toimia, mutta ei -auta, hänen täytyy vangita virka pakottaa, j.n.e. - -Mutta sängyssä makasi laihana ja kuolonkalpeana Sadovskyn vaimo, -itkien katkerasti ja sylkien verta. Hän oli jo kaksi kuukautta -maannut kuolemanheikkona; hän sairasti keuhkotautia ja verensyöksyä. -Se oli näky, joka olisi saanut pedonkin heltymään, mutta "esivallan" -edustajiin se ei tehnyt mitään vaikutusta: pirullinen hymy huulillaan -he vain tekivät inhoittavaa työtään! - -Sadovsky valmisti teetä kannuun, kaatoi koneellisesti laseihin ja -aikoi viedä myöskin vaimolleen; mutta huomattuaan hänen sylkevän -verta, antoikin jotain rohtoa ja pyyhki hitaasti veren hänen -sinikalpeilta huuliltaan... - -Sen tehtyään alkoi hän juoda teetä hitaasti -- aivankuin olisi -tahtonut pitkittää yhdessäoloa vaimonsa kanssa mahdollisimman kauan; -hänen kaikki liikkeensä olivat omituisen säännöllisiä ja hitaita -ja niissä ilmeni ikäänkuin äänetön vastalause sitä barbarimaista -menettelyä vastaan... Juotuaan lasillisen otti hän ääneti esille -paperossivalmistusvehkeet, valmisti hitaasti yhden paperossin ja -alkoi polttaa, tuijottaen synkästi itkevää, tuskasta värisevää -vaimoansa. Ooh, mitä tulisikaan tuo mies, joka on ensin kärsinyt -vainoa, sentähden, että on ollut sorrettujen puolustaja, ja nyt -täytyy jättää kuoleva vaimonsa tänne vieraaseen maahan, ilman turvaa -ja apua, eikä enää koskaan näkisi häntä! Se on kamalaa! -- Ja kuka -voi kuvailla tuon vaimoraukan tunteita jäädessään tänne yksin ja -tietäessään, että hän viimeisen kerran näkee elämäntoverinsa, tuon -hellän, jalon, jota hän jumaloi! Hänet ehkä hirtetään, ammutaan tai -viedään Siperian tundroille kuolemaan -- ja hänen täytyy kuolla -täällä yksin, unohdettuna, ilman turvaa, kaukana kotoaan, kaukana -rakkaistaan... Kuka mittaa ne tuskat? -- Korpela puri hampaitaan -kipuun asti, tätä ajatellessaan, hän käveli edestakaisin lattialla -salatakseen vihaansa ja mielenkuohuansa, mutta ei onnistunut. Hänen -silmänsä kävivät kosteiksi, hänen rintaansa painoi kuin raskas kivi -tuota petomaisuutta ajatellessaan. - -Tällä välin olivat urkkijat saaneet "työnsä" valmiiksi: kirjat, -liinavaatteet, tyynyt, talouskalut, -- kaikki olivat revittynä, -pirstottuna lattialla. Sen toimeenpanijat seisoskelivat ikäänkuin -hiukan häpeissään ja vilkuilivat luihuina ympäri seiniä -- kai -siitä syystä, etteivät löytäneet mitään arvokasta. Tosin otettiin -muutamia viattomia kirjoja, yksi yksityiskirje ja pari rohtopulloa -takavarikkoon "epäiltävinä", muutenhan olisi näyttänyt kovin nololta, -jos ei mitään saalista olisi löytynyt! - -Kun Sadovsky yhä tupakoi, ikäänkuin ei olisi huomannutkaan, että -luikurit jo odottelivat, kävi poliisimestari rauhattomaksi: -hän vilkasi kelloaan, ja käveli levottomasti edestakaisin -lattialla, mutta kun ei tästä ollut toivottua tulosta, korjasi hän -sapelinhihnaansa, otti arvokkaan ryhdin, rykäsi pari kertaa ja lausui -käskevän virallisesti: - --- Koettakaas joutua! - --- Kohta... kohta... jupisi Sadovsky, katsahtaen ympärilleen kuin -nähdessään pahaa unta, siveli miettivästi partaansa, mutta istui -edelleen. - -Hetken perästä hän nousi, astui hitaasti vaimonsa vuoteen viereen -ja katsoi häntä äänettömänä. Sitten kumartui suutelemaan... Vaimo -joka pitkän aikaa oli kuin tuskan jäykistämänä tuijottanut miestään, -tarrautui häneen niinkuin hukkuva pelastajaansa ja hukkuvan -hätähuutoa muistutti hänen vihlova itkunsa. Hänen ruumiinsa vavahteli -kuin kouristuskohtauksessa näytti siltä, kuin aikoisi hän kuolla -tuohon viimeiseen syleilyyn... Niin Korpela tunsi yhtäkkiä, että eräs -ihmiselämän kauheimpia näytelmiä: tuolta nääntyneeltä naisraukalta -riistetään heti viimeinen pelastusrengas ja jätetään elämän -myrskyaallokkoon ja miehen täytyy avuttomana nähdä elämäntoverinsa -uppoavan jättää hänet avutta. Ja sellaista tapahtuu nyt _heti -- nyt -juuri_. - -Korpela voihkasi käheästi, hänet valtasi mieletön tuska ja viha, -hänen silmissään musteni ja hän tahtoi tehdä jotain kauheata, -kostaisi edes -- mutta huomasi sen heti järjettömäksi ja -mahdottomaksi ja puri vain hammastaan... - -Mutta Sadovsky irroitti hellällä väkivallalla tuskasta vapisevan -vaimonsa kädet kaulaltaan... suuteli häntä vielä kerran otsalle... -nousi silmät kosteina, suu lujasti yhteenpuristettuna ja puki -päällystakin yllensä, heitti vielä silmäyksen ympäri huonetta -- -ikäänkuin olisi tahtonut painaa tuon kamalan kuvan sielunsa pohjaan --- kätteli jäähyväisiksi Korpelaa ja astui sitten sanaakaan sanomatta -ovesta ulos, poliisit kintereillään. Korpela lähti vaistomaisesti -myöskin jälessä -- tahtoi vielä heittää yhden silmäyksen tuohon -marttyyriin... Rappukäytävässä oli suuri lauma poliiseja, jotka -kärsivällisesti, susien lailla olivat odottaneet, ja nyt aivankuin -tyytyväisyydestä muristen ottivat vastaan uhrinsa... - -Korpela aikoi mennä lohduttamaan tuota onnetonta naisraukkaa, mutta -samassa hän huomasi ettei hän voisi mitään lohdutusta tuoda. Mitä -hän sanoisikaan! Pitäväthän ne uhrinsa! -- Mutta jos sentään jotakin -sanoisin, ajatteli hän ja aukasi oven. - -Mutta tultuaan sisälle, pysähtyi hän äkkiä kuin olisi häntä lyöty -vasten kasvoja... Tuon onnettoman itkussa, hänen taudin runteleman -ruumiinsa nytkähdyksissä kaikessa, kuvastui niin hillitön, kamala -epätoivo, etteivät mitkään sanat kykene sitä lohduttamaan -- ne -tuntuivat kaikki hulluilta ja tarkoituksettomilta tässä kauhistuksen -kodissa. Hän yritti sanoa edes jotakin, mutta ei voinut: tuntui siltä -kuin suuri rautarengas puristaisi hänen rintaansa ja rautakoura -kuristaisi hänen kurkkuansa sieltä tuli vaan epäselvää kähinää... Hän -suuteli onnetonta kädelle ja riensi huoneesta kuin pahojen henkien -ajamana... - - -II. - -Se oli pahaenteistä ja kamalaa aikaa. Epämääräinen pelko -jäyti ihmisten mieliä, kuin joku tuntematon kauhea tauti. He -katsoivat toisiaan säikähtynein, epävarmoin silmin ja puhuivat -kuiskaten salaperäisistä ryöstöistä, pommiräjähdyksistä ja -yöllisistä vangitsemisista, joita oudot, naamioidut miehet -olivat panneet -- tai tulisivat panemaan -- toimeen. Poliisi -"paljasti" useita ryöstösuunnitelmia, jotka poikkeuksetta olivat -"vallankumouksellisten" laatimia! -- Kaduilla maleksi luihuja, -epäilyttävän näköisiä miehiä, jotka vilkuilivat levottomasti -ympärilleen ja kuuntelivat ahnaasti, korvat höröllään kulkijoiden -puheita; jos pysähtyi kadulle tai porttikäytävään keskustelemaan, -sai olla varma, että sellainen olio pian hiiviskeli läheisyydessä, -niinkuin shakaali hiipii raadon ympärillä... - -Tuona pahaenteisenä ja kamalana aikana oli Suomessa paljon -nuoria venäläisiä, jotka jollakin tavoin olivat ottaneet -osaa vapausliikkeeseen, ja sentähden olivat paenneet omaa -hirmuhallitustaan. He olivat kodittomia, turvattomia, elivät -puutteessa ja kieltäytymisessä, -- heillä ei ollut muuta kuin -aatteensa, hehkuva innostuksensa ja luja uskonsa totuuden ja oikeuden -lopulliseen voittoon... Heidän ainoa rikoksensa oli se, että he -tahtoivat levittää tietoa ja valistusta, tahtoivat parempaa olotilaa -ja rakastivat vapautta enempi kuin omaa henkeänsä!... He olivat -luulleet täällä saavansa olla ...pelastuvansa ainakin hirsipuusta! --- mutta monet, monet saivat katkerasti pettyä! Suomalainen hallitus -ryhtyi, Venäjän hallituksen huomautuksesta, järjestelmälliseen -ajojahtiin näitä turvattomia ihmisiä vastaan. Juuri _heidän_ syykseen -sysättiin salaperäiset roistoteot, joita palkatut provokaattorit -tekivät; juuri etupäässä heitä seurasivat salaperäiset miehet -- -venäläiset urkkijat kuin verikoirat, tai varjot... - -Ja kun nuo vainotut nukkuivat rauhatonta untaan, tapahtui usein, -että nuo tummat miehet tunkeutuivat väkisin heidän asuntoonsa -ja vangitsivat heidät -- lukuisan suomalaisen poliisijoukon -avustamana. Vastustus sellaista ylivoimaa vastaan oli turha -- -eivätkä he tahtoneetkaan väkivallalla täällä ruveta vastarintaan --- ja huhuttiinpa, että eräs nuori mies, joka ryhtyi vastarintaan, -kannettiin pois revolverin kuulan lävistämänä ja hän kuoli toisena -päivänä... Heidät vietiin aina vankilaan, sieltä parin päivän -perästä kaikessa hiljaisuudessa Pietariin vietäväksi, jossa -heitä useita tuomittiin viattomina, kuten Venäjällä on tapana -- -hirteen. Sanomalehdet kertoivat näistä yöllisistä vangitsemisista -tuhkatiheään, mutta paljon hävyttömän paljon -- tapahtui niin, ettei -niistä julkisuudessa tiedetty mitään. - -Sellaista oli silloin! - -Niinpä oli kaupungissa sinäkin yönä, kun aamulla Sadovsky -vangittiin, pantu toimeen oikea ajometsästys: kuuteen eri asuntoon -oli tunkeuduttu ja vangittu kahdeksan eri henkilöä. -- Korpela -luuli nähneensä aamulla jo niin paljo raakuutta, ettei häntä enää -liikuttaisi mikään, mutta hän ihan kiehui raivosta kuullessaan, miten -poliisit yöllä olivat menetelleet! Eräänkin venäläisen asunnossa -oli ainoastaan nuori vaimo vastasyntyneen lapsensa kanssa kotona, -kun poliisit sydänyöllä tulivat vaatimaan sisälle. Vaimoparka oli -vallan jähmettynyt kauhusta eikä uskaltanut laskea, vaan alkoi -sydäntäsärkevästi huutaa apua. Poliisit särkivät hirmuisella -ryskeellä oven säpäleiksi, tunkeutuivat sisälle ja tarkastivat kaikki -perinpohjin. Vaimoraukka sai pelästyksestä ja kauhusta ankaran -hermokohtauksen -- ja jälestäpäin tuli hän mielipuoleksi... - -Kaupungin työväenlehti leimasikin sellaiset raakamaisuudet teoiksi, -jotka vetävät vertoja venäläisen poliisin hirmutoimille -- jopa -muutkin lehdet paheksuivat sellaista petomaisuutta... Sitäpaitsi veti -Sadovskyn vangitseminen erikoista huomiota ja osanottoa puoleensa... -Mielet olivat kiihdyksissä... - - -III. - -Toisena päivänä vangitsemisen jälkeen Korpela vielä kerran näki -Sadovskyn. Se tapahtui sellaisissa olosuhteissa, että se painui hänen -mieleensä aivankuin se olisi poltinraudalla poltettu hänen sielunsa -pohjaan. Se tapahtui seuraavasti: - -Kaupungin työväentalolla pidettiin samaan aikaan oppikursseja, -jossa luennoitiin eri aineista, harjoiteltiin esitelmien pitoa, -runonlausuntoa, kokoustenpitoa, oikokirjoitusta y.m. Maaseudun -työväenyhdistykset olivat lähettäneet sinne etevimpiä jäseniään, -jotta nämä toisivat ne pienetkin oppimurut ja kokemukset, joita -siellä jaettiin, yhteiseksi hyödyksi kotiseudulleen. Kaikkiaan oli -siellä noin kaksisataa osanottajaa, ja innokkaasti ja toverillisesti -siinä ponnisteltiin eteenpäin. -- Kun nämä kurssilaiset kaikessa -rauhassa Korpelan opastamana harjoittelivat oikeinkirjoitusta, -avautui ovi ja sisään tunkeutui poliisimestari lukuisan poliisijoukon -ympäröimänä ja mukanaan oli heillä vangittuna -- Sadovsky. - -Kaikkien katseet kääntyivät poliiseihin kysyvinä, synkkinä... ja -tuli hiljaisuus, niin syvä, että olisi kuullut kärpäsen surinan... -Poliisit pysähtyivät hämmästyneinä -- nähtävästi eivät luulleet -salissa olevan ketään arkipäivänä. He näkivät jotain pahaaennustavaa -noissa kalpeissa kasvoissa, tuijottavissa, synkissä silmissä. -He kalpenivat ja nolostuivat -- niinkuin nolostuu varas, joka -murtautuu huoneeseen ja huomaakin isännän pyssy kädessä rauhallisena -tarkastelevan häntä... Viimein he Sadovskyn viittauksesta astuivat -erääseen sivuhuoneeseen, vahdit jätettiin ovelle... Nyt käsittivät -kaikki aseman: tuossa huoneessa oli Sadovsky ottanut vastaan -sairaitaan, siellä olivat vieläkin hänen lääkäri-tarpeensa ja nyt -tultiin -- kai raivostuneina siitä, ettei edellisellä kerralla -löydetty mitään "tärkeätä"! -- tarkastamaan tännekin! - -Opetus keskeytyi ja Korpela alotti laulun venäläisen -vallankumouslaulun "Varschavjankan" -- johon kaikki kuin yhteisestä -sopimuksesta yhtyivät ja tuon synkän surullisen ja samalla uhmaavan -laulun poljennot jymähtelivät raskaina kuin marssivan armeijan -askelten jyske... Kun se oli laulettu, alettiin heti toinen -- -vallankumouslaulu sekin -- ja kun tarkastusta yhä jatkui, kajahti -yhä paisuvalla voimalla leimuava Marseljeesi. Kummallista! Ei ollut -Korpela koskaan kuullut sillä tavalla laulettavan: kaikkien silmät -loistivat, posket hohtivat... useat itkivät... Tuntui siltä, kuin -tahtoisi jokainen tässä laulussa tuoda ilmi ne vääryydet, joita -olivat saaneet kärsiä, ilmaista vastalauseensa ja suuttumuksensa -sellaista yhteiskuntaa vastaan, joka telkien taakse sulloo totuuden -puolustajat... - -Vihdoin tuli Sadovsky poliisien saattamana ulos sivuhuoneesta ja -pysähtyi tuon laulavan joukon eteen -- seisoi siinä niin omituisen -surumielisenä ja ylevänä... ja silmissä kimaltelee kyynel... -Silmänräpäyksessä viritetään uusi laulu, mahtava internationale; -eivät tohtineet poliisit viedä häntä pois, vaikka ensin näytti -siltä, laulu vaikutti heihinkin. Ei se ollut enää ainoastaan tuo -pieni joukko, joka lauloi. Ei! Korpelasta tuntui, kuin olisivat koko -maailman köyhät siinä huutaneet julki tuskansa, vihansa, raivonsa, -huutaneet kostoa, hyvitystä, oikeutta... Siinä kuvastui katkeruus -vuosisatoja kärsityistä vääryyksistä, kuului totuuden sankarien -kuolonkorahdukset, miesten kolkot kiroukset ja tuhansien nälkäisten -vaimojen ja lasten valittava itku... Vaikka useimmat itkivät, niin -siinä ei ollut mitään heikkoutta, se ei ollut valitusta, vaan -kaikkivoittavan kosken pauhua, joka hurmasi ja valloitti jokaisen... -Siinä oli samalla salaperäistä riemua ennen aavistamattomien voimien -löytymisestä -- niinkuin ihminen, joka kauan on ollut sairaana, -yhtäkkiä huomaisikin itsensä terveeksi ja voimakkaaksi... Tuo laulu -antoi aavistuksen siitä, ettei enää kauvan voida tuollaisia tekoja -tehdä. Niin käsitti sen myöskin Sadovsky, koska päänsä kohosi -pystyyn, kasvot kirkastuivat sisäisen voiton varmuudesta; vaikka -kyyneleet vuotivatkin hänen silmistään, niin ne näyttivät ilon ja -toivon kyyneleiltä... - -Kun laulu läheni loppuaan, näytti siltä kuin aikoisi tuo joukko -vapauttaa Sadovskyn, sillä he olivat tietämättänsä miltei ympäröineet -hänet ja seisoivat siinä kädet nyrkkiin puristettuina, kasvot -liikutuksesta kalvenneina... Ainakaan ei olisi sillä hetkellä -tarvinnut muuta kuin huutaa: lyökää poliisia! ja tuokiossa olisivat -nämä olleet ruumiina -- siksi uhkaavilta näyttivät miesten -kiihoittuneet, kalpeat kasvot ja salamoivat silmät. Mutta juuri kun -laulu loppui huudahti Korpela innostuksesta ja mielenliikutuksesta -värisevällä äänellä: - --- Eläköön ensimmäisen valtakunnanduuman jäsen, tohtori Sadovsky! -Eläköön! - -Eläköönhuuto sellainen, kuin tahtoisi se repiä seinät... kuulua koko -maailmalle, kajahti salissa. - -Sadovsky astui Korpelan luokse, syleili ja suuteli häntä, astui -askeleen taaksepäin ja liikutettuna, katkonaisesti sanoi: - --- Toverit... veljet... Kiitän teitä! - -Hän kääntyi ja astui pää pystyssä ulos -- poliisijoukon saattamana... - -Uudestaan viritettiin hehkuva Marseljeesi... mutta Sadovsky sulettiin -pimeään vankivaunuun ja vietiin uudestaan tyrmään... - - * * * * * - -jokainen ymmärtää, kuinka hartaasti tuo sairas vaimoparka halusi -vielä kerran tavata miestänsä. Hän lähetti erään tuttavansa -pyytämään lupaa läänin kuvernööriltä ja kuvernööri -- entinen -suomalainen upseeri -- _lupasi_ sen hänelle. Tähän luottikin -vaimoparka ja eräänä päivänä, saadessaan kutsun tulla miestänsä -tapaamaan, hän nousi horjuvana, kuumeisena vuoteeltaan ja meni -suurella vaivalla vankilaan; mutta saman päivän aamuna oli hänen -miehensä jo lähetetty Pietariin -- odottamaan tuomiota rikoksesta, -jonka laatua ei vielä tiedetty. Mutta ei tarvinnut vaimonkaan -sinne turhaan itseänsä vaivata -- _hänet vangittiin myöskin_ ja -lähetettiin neljän päivän kuluttua Venäjälle. Hänet tuomittiin ja -lähetettiin Siperiaan -- siitä syystä, että oli kerran saanut kirjeen -eräältä vallankumoukselliselta sukulaiseltaan. Siperian kauhuja -ja kärsimyksiä hänen taudin runtelema ruumiinsa ei enää kestänyt: -tundrojen jäinen viima hänen heikon elonliekkinsä sammutti... - -Ei olleet omaisten hellät kädet keventämässä hänen viime hetkiään, ei -saanut hän enää nähdä kotiaan... miestään... Sillä mies istui samaan -aikaan Pietari-Paavalin linnassa ja odotti tuomiota olemattomasta -rikoksesta... - - - - -TUOMITTU - - -I. - -Hän oli ollut niin reipas, elämänhaluinen, toivorikas -- sillä hän -oli kahdenkymmenen vuotias ja naimisissa vasta vuoden. - -Nyt kuvastui hänen kasvoissaan vain tuska ja epätoivo, viruessaan -vuoteellaan kalpeana ja nääntyneenä ja odottaessaan synnytystä. -Poltteita oli ollut jo kuusi tuntia -- eikä vieläkään! Tuntui kuin -koko hänen ruumiinsa olisi ollut tulessa, hän vääntelehti voihkien ja -valittaen; toisinaan hän nyyhkytti hiljaa ja vaikeroiden kuin hyvin -heikko, sairas lapsi, toisinaan kirkasi rajusti ja sydäntäsärkevästi --- aivankuin hänen jäseniänsä revittäisiin irti. Joskus oli hän -hetken ääneti ja silloin puri hän hampaansa yhteen, katseensa -harhaili ympäri avuttomana, pyytävänä ja suunsa vääntyi niinkuin -lapsen, joka huomaa eksyneensä metsään, eikä äiti olekaan saapuvilla -ja hänen otsaltaan pusertuivat esiin suuret hikikarpalot kuin valkeat -helmet... - -Mutta ei vieläkään! - -Hän tunsi itsensä niin äärettömän heikoksi, kuoleman väsyneeksi; -hänen mieleensä juolahti, ettei hän voi tätä kestää -- hänen täytyy -kuolla. Silloin hän alkoi pelätä. Voi, miksi hän ei ennen ajatellut -sielunsa tilaa, ei viljellyt jumalan sanaa, ei käynyt ripilläkään -kahteen vuoteen... Hän rukoili hiljaa: -- Jumala, jumala, auta minua! - -Mutta tuska kiihtyi yhä, samalla kun epäilys, pelko ja kuolemankauhu -kalvoi vielä ankarammin kuin ruumiilliset tuskat. Mitä, jos hän nyt -kuolee? Mihin hän joutuu? Pääseekö hän taivaaseen, tai syöksyykö hän --- kauheata ajatellakin! -- ijankaikkiseen kadotukseen, helvettiin! -Ei. Hänen täytyy saada jotain tietoa, varmuutta... - --- Sanokaa Kristolle, että... että hän menee hakemaan pastoria, -- -sammalsi hän arasti ja katkonaisesti kätilölle. - --- Eihän tässä nyt mitään pelkoa ole... se kyllä kohta menee ohi, -- -huomautti tämä viihdytellen. -- Odottakaahan vain vähän vielä... - --- Ei! Se täytyy... täytyy! Sanokaa, että pian, pian...! -- huusi hän -tuskallisesti ja kiihkeästi, niinkuin hänen elämänsä olisi riippunut -siitä. Peittäen kasvonsa alkoi hän rajusti itkeä; mutta yhtäkkiä hän -kohotti päätään, katsahtaen kauhistuneena ympärilleen ja parahti kuin -haavoitettu eläin: - --- Minä kuolen! - -Pappia lähdettiin hakemaan... - - -II. - -Synnytys ei ollut vieläkään tapahtunut, kun pastori arvokkain -askelin, otsa ankarissa rypyissä astui sisälle. Kuitenkin -kirkastuivat sairaan kasvot hetkeksi, kun pastori häntä tervehti ja -siirti tuolinsa hänen vuoteensa viereen. - --- No, kuinka on teidän sielunne laita? -- kysyi pappi äänellä, -jota hän turhaan koetti saada lempeäksi -- sillä sairas ei kuulunut -varsinaisiin uskovaisiin. - --- Niin... niin... en tiedä... - soperteli tämä neuvottomana ja -epävarmana. - --- Tunnetteko te Jeesuksen? -- kysyi taas ankarasti ja virallisesti -pappi ja kohdisti kylmän katseensa sairaaseen. - -Tuskanhiki poreili sairaan kelmeällä otsalla; hän hämmentyi yhä -enemmän eikä voinut vastata mitään. - --- Kadutteko te syntejänne? -- kuului taas tiukka kysymys. - --- Kadun... kadunhan minä... mutta... Jos te sydämestänne kadutte -syntejänne, niin minä herran jumalan palvelijana voin antaa teille -syntinne anteeksi, koska jumala suuressa rakkaudessaan on lähettänyt -ainokaisen poikansa pelastamaan syntisiä helvetin vallasta. -- -Uskotteko te jumalan ainoan pojan päälle? - -Sairaan kasvot vääristyivät tuskasta, hänen sisältään vihiäsi kuin -tulisen raudan kosketuksesta ja maailma näytti pimenevän hänen -ympärillään; kun hän vihdoin vähän tointui, ei hän muistanut mitään -ja änkytti hätääntyen: - --- Voi hyvä pastori... kun minä en muista... en ymmärrä... - --- Mitä ette ymmärrä? Ettekö kadu syntejänne? - --- Kyllä mutta tahtoisin katua... enemmän... -- hän purskahti -hillittömään itkuun ja sen lomasta kuului rukoilevasti ja -katkonaisesti: -- Sanokaa hyvä pastori... kuinka on... pääsenkö minä -taivaaseen jos nyt kuolen, kun... jollen minä osaa oikein katua... - -Ilman totista katumusta on mahdoton saada jumalan armoa -- jotapaitsi -edessämme on vain ijankaikkinen kadotus -- selitti pappi varmasti. - --- Mutta kun en voi... en voi! -- vaikeroi sairas ja vääntelehti -vuoteessaan kuin kidutuspenkissä. - --- Kuka olet sinä, joka et tahdo nöyrtyä jumalan kasvojen edessä? Se -on perkele, joka ihmisessä puhuu tuolla tavalla! - --- Kyllä minä tahtoisin, mutta nyt minä kuolen voihki sairas -sydäntäsärkevästi ja jatkoi hetken kuluttua kiihkeästi ojennellen -käsiään kuin hukkuva: -- Voi herra pastori, auttakaa, neuvokaa -minua... ja antakaa herranehtoollista... ehkä jumala antaa minulle -kaikki anteeksi... Antakaa... minä kuolen... - --- Teidän pitää ensin katua suuret syntinne! lausui pappi -järkähtämättömästi. -- Jos te katumattomalla sydämellä nautitte hänen -pyhää ruumistansa, niin te syötte ja juotte itsellenne tuomion ja -kadotuksen. Se on herran oma, pyhä sana! - -Sairaan kasvoilla kuvastui sellainen hätä ja tuska kuin -ruoskittaisiin häntä lyijynuppisilla ruoskilla. Koettaen vapisevilla -käsillään kohottautua vuoteesta, ähkyi hän käheästi kuin -tukehtumaisillaan: - --- Mitä... mitä...? Kun minä en tiedä, en voi enempää... En tiedä -tehneeni mitään erityistä... Minä _tahdon_ katua, rukoilla... Antakaa -herranehtoollista... hyvä pastori... - --- Kuinka sinä voit pyytää, kun et oikein kadu? enhän minä voi antaa. - --- Antakaa! -- huusi sairas yht'äkkiä hurjasti ja tuijotti pastoria -kauhusta pyörein silmin. Minun _täytyy_ saada herranehtoollista! Pian -pian! - -Pappi ei ollut liian järjellä ja ihmistuntemuksella pilattu. -Sentähden ei hän nytkään ymmärtänyt, että naisraukka oli -kuolemantuskassa -- tulemaisillaan hulluksi, vaan hän luuli sitä -röyhkeydeksi ja hirveäksi paatumukseksi ja vastasi kiivaasti: - --- Sillä tavallako sinä luulet herran armopöytään pääseväsi, sinä -kurja, katumaton syntinen! Sinun paikkasi ei ole jumalan valittujen -luona sinun paikkasi on helvetissä! - -Mutta sairas ei enää tiennyt mitä teki; hän huusi kuin mieletön, -vihlovasti, sydäntäsärkevästi: - --- Antakaa...! antakaa...! antakaa! - -Pappi otti päällystakkinsa ja lähti talosta... - - -III. - -Helvettiin... helvettiin... hoki sairas ontolla äänellä, kohoutui -hiukan vuoteellaan ja tuijotti tylsin silmin läsnäolevia. - -Nopeasti kuin salama välähti hänen hämärtyvissä aivoissaan helvetti, -sen ijankaikkisuus ja kauheus. -- Kuin eilisen päivän muisti hän -senkin sunnuntain, jolloin hän pääsi ensikerran ripille ja pastori -kuvaili kuinka loppumattoman pitkä on ijankaikkinen kadotus. -"Ajatelkaa, sanoi pastori, että löytyisi suunnattoman suuri -santavuori ja pieni lintu tulisi joka tuhannen vuoden perästä, -ottaisi siitä vuoresta yhden santajyvän, niin sekin loppuisi -_joskus_; mutta ijankaikkisuus on loppumaton, ijäinen -- _se ei lopu -koskaan_!" - --- Ei koskaan: pois... ei koskaan... _koskaan_, -- ähkyi onneton -äänellä, joka muistutti teurastettavan eläimen kurkusta lähtevää -korinaa. - -Hän vaipui tämän jälkeen tunnottomana, tuskanhiestä märkänä -vuoteelle, ja hänen kasvonsa olivat niin kelmeät kuin kuolleen. -Hetken kuluttua alkoi hän aukoa suutaan kuin pieni lintu, joka -on tuotu kuumaan huoneeseen ja on lentänyt itsensä akkunaruutua -vastaan tainnoksiin. Mutta se ei kestänyt kauan; hän alkoi taas -huutaa ja voihkia surkeasti: hän mutisi käsittämättömiä sanoja, -joista vain vaivoin erotti sanat "helvetti", "ijankaikkinen" ja -muita samantapaisia, jotka kauhistuttivat läsnäolijoita; he -- kaksi -sairaan sisarta ja pari naapurin emäntää -- pyörivät huoneessa -kalpein, pelästynein kasvoin, vääntelivät käsiään epätoivosta ja -heidän huulensa sopertelivat rukouksia sairaan sielun puolesta, jota -he pitivät menetettynä -- olihan pastori sen sanonut! - -Tätä kesti kauan -- mutta synnytystä vain ei tapahtunut... - -Yht'äkkiä kajahti huoneessa niin vihlova, kamala tuskanhuuto, että -läsnäolijat värähtivät sydänjuuriaan myöten. - --- Jeesus... Kristus... auttakaa... auttakaa! -- kirkui hän -luonnottomasti, hänen kasvonsa kalpenivat liituvalkoisiksi ja hänen -silmänsä tuijottivat kattoon kuin hullun, pyöreinä, hirvittävinä. - -Hänen miehensä syöksyi toisesta huoneesta, vaipui sanomattoman tuskan -vallassa polvilleen hänen vuoteensa viereen, soperteli lohdutussanoja -ja koetti estää häntä riuhtomasta. Mutta sairas houraili jo eikä -tuntenut enää miestään, vaan loittoni hänestä kauhulla -- ikäänkuin -olisi nähnyt aaveen. - --- Älä tule! -- parkasi hän kauhistuneena. -- Älä tule vielä... minä -koetan vielä kerran...! Minä koetan vielä rukoilla... rukoilla... -rukoilla... - -Mies lysähti lattialle kuin olisi saanut halvauksen ja purskahti -valtavaan itkuun. - --- Se on myöhää... myöhää! -- voihki taas kuoleva. -- Minun täytyy -vajota helvetin tulisiin liekkeihin... Voi kuinka se polttaa... -polttaa... ijankaikkisesti...! - -Hän vaipui voimatonna patjoihin ja hänen verettömien, kuivien -huuliensa välistä tunkeutui katkonaisia, epäselviä sanoja, joita ei -kukaan ymmärtänyt. - -Sairas oli jo puoleksi tajuton. Harmaa sumu laskeutui raskaana hänen -silmiensä eteen, niin ettei hän tuntenut, eikä nähnyt enää ketään. -Hänen kuolemanpelkonsa, kuvittelunsa ja ruumiilliset tuskansa -sulivat yhdeksi hirvittäväksi poltoksi, joka vei häneltä lopunkin -ymmärryksen; hän luuli näkevänsä helvetin. - --- Auttakaa! -- kaikui äkkiä niin hirvittävä huuto, että -se sai huoneessa olijat kauhusta vavahtamaan. Ja tarttuen -suonenvedontapaisesti sängyn laitoihin ja tuijottaen kylmästä -kauhusta lasittuneilla silmillään suoraan eteensä, jatkoi hän -läähättäen, niin että sanansa kuuluivat vain käheänä korinana: - --- Minä putoan... putoan... aut-ta-kaa! - -Nainen, joka vielä eilen toivorikkaana odotti äidiksi tuloaan, -kiemurteli nyt kuolemantuskassa, mielettömänä vuoteellaan ja oli -näkevinään, miten hänen allaan, pohjattomassa syvyydessä leveni, yhtä -äärettömänä kuin taivaan avaruus, kauhistava tulimeri -- helvetti; -synkän pimeyden lävitse näki hän sen ijankaikkiset sinipunervat -liekit. Hänen suunsa vääristyi kamalaan kauhunhuutoon, mutta ääntä -ei tullut enää -- sillä hän alkoi nopeasti vajota sinne kammottavaan -syvyyteen... Hän näki jo kadotettujen nyrkkiin puristettuja käsiä, -vääntyneitä suita ja kuuli heidän vihlovat tuskanhuutonsa ja liekkien -rätinän, jotka sulivat yhtämittaiseksi hirmuiseksi ärjynnäksi, -pauhuksi -- aivankuin sadat valtameret olisivat syösseet yhteen -tulivuorten kanssa... Hän putosi yhä edelleen, tunsi liekkien -polttavan ruumistaan ja oli tukehtumaisillaan... Hän tahtoi vielä -kerran saada ilmaa keuhkoihinsa -- mutta se oli myöhää: helvetin -sinipunervat lieskat nuoleskelivat hänen kasvojaan... polttivat -hiukset... ja hän henkäsi sisäänsä helvetin tulikuumaa liekkiä... -Yhtäkkiä pimeni kaikki... - - * * * * * - -Hän oli kuollut. - - - - -MURHAAJA - - -I. - -Rakastin häntä... - -En voi sanoin kertoa, enkä tiedä itsekään, kuinka paljo -häntä rakastin. Sen vain tiedän, että rakastin äärettömästi, -rajattomasti... En tiedä sitäkään, mitä hänessä rakastin, hänen -puhdasta sieluaan, hehkuvaa uhrautuvaisuuttaan; vai rakastinko siksi, -että hän oli kaunis, kaunis kuin unelma hentoine vartaloineen, -kalpeine, hienopiirteisine kasvoineen, tummine silmineen. -- Niin, -sitä en tiedä... Sen vain tiedän, että olisin antanut hänen edestään -elämäni, terveyteni, sieluni autuuden... kaikki! - -Ja hän rakasti minua... - -En tiedä miksi, enkä sitä ennen uskonutkaan -- vasta viimeisenä -iltana, kun hän täällä oli sain sen tietää. - -Oh, sitä iltaa en milloinkaan unohda! -- Se oli mitä ihanin ilta -heinäkuun loppupuolella. Yön jumalatar loisti kirkkaana tummalla -taivaalla, hopeoiden vainiot, metsät, koko maailman salaperäisen -ihanaksi... Hän oli pyytänyt minua kanssaan kävelemään ja nyt -kuljimme rinnakkain tutulla polulla, joka johti ulos kaupungista. - -Olimme kävelleet hetken ääneti. Vihdoin havahduin tummista -ajatuksistani ja kysyin hämmästyen: - --- Minne menemme? - --- Minne tahansa, kunhan vain pois täältä... hälinästä -- sanoi hän -hymyillen surumielisesti. -- Tai kuule! -- jatkoi hän innostuen. -- -Mennään sinne, missä olimme mansikoita poimimassa... tiedäthän... - --- Mutta sinnehän on täältä vielä kaksi kilometriä! -- sanoin, vaikka -sydämessäni iloitsin. - --- Väsytkö? -- hän naurahti veitikkamaisesti. - -Katkesi puhe. Mieleni oli musta kuin yö. Ajatellessani, että minun -täytyy erota hänestä tuntui se aivan mahdottomalta -- tuntui -ikäänkuin joku kauhea käsi olisi kiskonut sydäntä rinnastani. Ja -huomenna pitäisi hänen matkustaa! Jos ne vielä vangitsevat hänet. -Kuinka silloin eläisin? - -Hän oli venäläinen pakolainen. Toimi kirjallisuuden levittäjänä -sotaväelle ja oli asunut meillä sen ajan, pari kuukautta, minkä oli -täällä ollut. Hänen tarinansa oli samanlainen, kuin niiden toistenkin --- kammottava, julma: Hänen isällään oli ollut huvila lähellä Riigaa --- jossa hän toimi kimnaasin johtajana. Kun rangaistusretkikunnat -saapuivat, pantiin heilläkin toimeen perinpohjainen tarkastus. -Onnettomuudeksi löydettiin veljen revolveri ja pieni määrä -"luvatonta" kirjallisuutta. - -Heti hyökkäsivät santarmit raakamaisesti isän kimppuun, löivät häntä -kasvoihin, niin että veri purskahti ja alkoivat sitoa köysiin. -Veli juoksi mielettömänä isäänsä auttamaan, iski nyrkillään maahan -komentavan upseerin. Muuta hän ei ehtinytkään, sillä heti hyökkäsi -kokonainen lauma hänen kimppuunsa; hänet sidottiin ja juopuneet -kasakat pieksivät hänet veriin nagaikoillaan ja viimein upseerin -käskystä hirttivät puutarhan vaahteraan, sekä sytyttivät talon -palamaan. - -Hän ja nuorempi veljensä pääsivät salaa pujahtamaan vanhaan -perunakuoppaan ja näkivät sieltä koko hirvittävän näytelmän. Yöllä -hiipivät he piilopaikastaan, juoksivat Riigaan ja pääsivät vielä -samana yönä laivalla Suomeen. -- Hänen isänsä oli nyttemmin päässyt -vapaaksi vaikutusvaltaisten sukulaistensa avulla. - --- Puhu jotain Kullervo. Miksi olet noin surullinen? -- katkasi tyttö -äänettömyyden, tarttuen hellästi käsivarteeni. - --- Olisinko iloinen, kun sinä lähdet! -- huudahdin tuskallisesti. -- -Älä lähde Vera! Ne vangitsevat sinut -- aivan varmaan ne vangitsevat -sinut... rääkkäävät... ehkä tappavat... Tiedäthän... ei siellä -todistajia tarvita! - --- En pelkää kuolemaa! -- huudahti hän uhma huulillaan. -- Paljon -ovat tappaneet... Tappakoot... - --- Tarvitaan sinua täälläkin... Nuori olet... paljon saisit aikaan... -hukkaan menee elämäsi... - --- En voi jäädä, isä... tiedäthän. Minun täytyy! -- huudahti hän -odottamattoman päättävästi, mutta niin tuskallisella äänellä, että -sydäntäni viilsi. - -Huomasin, ettei hän muuttaisi päätöstään. Ja minun tuli niin -äärettömän surullinen olla. Että näkisin hänet viimeisen kerran -- se -ajatus painoi minua kuin raskas, kauhea kivi... - -Olimme saapuneet jo sinne, mihin aijommekin ja seisoimme ääneti -vanhan ränsistyneen aidan vieressä kalpeassa satumaisessa valossa... -Ja aivan lähellämme jossakin lauloi laulurastas ihanata, myöhäistä -lauluaan... Olin purskahtaa itkuun... - --- Luuletko sinä Kullervo, että minun on hauska lähteä?--sanoi -hän äänellä jossa värähteli katkeruus, tuska ja hellyys ja -katsoen kummasti mustilla, loistavilla silmillään, jatkoi: -- Jos -tietäisit... jos tietäisit... - -Hän seisoi edessäni hurmaavan kauniina, notkeana... Rinta hiukan -koholla, posket vienosti punertavina, huulet puoliavoimina, silmät -omituisesti loistaen, oli hän kuin ilmestys -- ilmestys taivaasta! -Yhtäkkiä syöksähti hän kaulaani, suuteli suulle, poskille, silmille -kiihkeästi... ja purskahti katkeraan itkuun. - --- Niinkö...? Rakas... -- huudahdin ja tempasin hänet äärettömän -riemun vallassa syliini. -- Rakastatko todellakin? - --- Niin... - -Itkien lepäsi hän sylissäni kuin lapsi. Puristin häntä rintaani -vastaan... suutelin... Olin kuin juopunut riemusta. Tuntui kuin -valtaava myrsky olisi silmänräpäyksessä pyyhkäissyt kaikki surut, -huolet, koko maailman -- ja jättänyt vain hänet, joka sylissäni -lepäsi. En nähnyt muuta, kuin hänen kyyneleiset silmänsä, -puoliavoimen, surullisen suunsa... En tuntenut muuta kilin hänen -värisevät, hennot käsivartensa kaulallani, hänen poskensa ja tukkansa -pehmeyden, kun hän minuun puristautui... Unohdin kaikki! Kuin -kuumeessa kuiskin: - --- Onko tämä unta? Pidänkö sinua... rakas... todella sylissäni... -Onko mahdollista, että rakastat...? - --- Sinua rakastan... Yksin sinua! -- puhui hän tulisesti. -- Koko -maailma on tyhjä ilman sinua! Voi, kuinka olen kärsinyt... itkenyt... -Kun en olisi sinua nähnytkään... Tai ei niinkään... -- Hän puhkesi -uudelleen itkuun. - --- Mutta miksi menet? Älä mene... kirjoita isällesi... - --- Minun täytyy -- älä kiellä! -- keskeytti hän kiihkeästi. -- Mutta -minä tulen takaisin... En voi... luulen että kuolen, jos en sinua -saisi nähdä... Tulen... -- Hän puristautui minuun yhä lujemmin. - --- Mutta jos vangitsevat... - --- Eihän ne... enhän ole mitään pahaa tehnyt. Mutta pidätkö -sinäkin... niin paljo minusta...? - --- Älä kysy... Rakkaani! - -Me istuimme kauvan siinä kaatuneella puunrungolla, sylitysten, -väristen riemusta, katsellen toisiamme ilokyynelistä loistavin -silmin -- kuiskien, haaveillen onnesta... Ja ympärillä loisti kaikki -himmeässä, satumaisessa valossa ja laulurastas lauloi ihanasti -myöhäistä lauluaan... - -Seuraavana aamuna, kun olin poissa, tulivat poliisit erään -tummaverisen, venättä puhuvan miehen johdolla ja vangitsivat Veran. -Sisaren kuvauksesta huomasin, että se vieras oli ollut poliisiagentti -Kraloff, joka oli jonkun aikaa oleskellut kaupungissa ja jonka -olin tavannut kolme kertaa hiipimässä asuntoni ympärillä. -- Vera -lähetettiin samana päivänä Pietariin, enkä minä nähnyt häntä enää -milloinkaan... - - -II. - -Siitä oli kulunut viisi viikkoa, kun hänet vangittiin -- viisi -kauhean pitkää viikkoa. Olin ollut kuin hourupäinen koko ajan. Hän -oli sisarelleni luvannut heti kirjoittaa, kun saa tilaisuuden -- -eikä kirjettä kuulunut. Öisin en voinut nukkua, vapisin pelosta, -epätietoisuudesta, olen itkenytkin -- en häpeä sitä tunnustaa... - -Olin juuri synkkien ajatusteni vallassa eräänä aamuna, kun ovikello -soi. Aijoin mennä avaamaan, mutta siskoni tuli vastaani kirje kädessä -huudahtaen: -- Kirje sinulle! - -Sieppasin sen kuin kuumetautinen. Katsoin postileimaa: Pietarista -- -mitä...? tämähän ei ole hänen... - -Vapisevin sormin revin rikki kuoren -- sieltä solahti käteeni aivan -vieraalla käsialalla kirjoitettu, lyhytsanainen kirje. Aloin lukea... - -Mitä pitemmältä luin, sitä kummallisemmaksi tunsin itseni. Tuntui -aivankuin olisin jäätynyt yhdeksi jäämöhkäleeksi -- niinkuin -aivonikin olisivat muuttuneet lumi- tai jääsohjoksi. Aijoin puhua -jotakin, mutta kieli ei taipunut -- enkä enää muistanut, mitä minun -pitäisi sanoa... - --- Mikä sinun tuli... mikä... mitä...? -- sopersi siskoni -pelästyneenä, sieppasi kirjeen ja alkoi ahnaasti lukea. Näin, miten -hänen kasvonsa kalpenevat, silmät suurenevat kauhusta -- ja hänen -huulensa vavahtelevat ja sitten hän kirkaisten heittäytyy suulleen -sohvalle purskahtaen hillittömään itkuun... Äiti tulee sisälle... -lukee -- molemmat itkevät... - -Uudestaan tartuin kirjeeseen. Järkähtämättömänä kuin kuolema on siinä -tuo turmiosanoma, kirjoitettuna kauniilla, hieman hermostuneella -käsialalla. Luin uudestaan: - - Toveri! - - Niinkuin tiedätte vangittiin sisareni Vera siellä. Häntä - syytettiin valtiopetoksesta ja kapinan valmistamisesta ja vietiin - Pietari-Paavalin linnaan. Yhtään kirjettä en saanut häneltä. - Asun nykyään enoni luona Inkerinmaalla. Neljä päivää sitten - tuli eräs kalastaja kertomaan enolleni, että hänen verkkoonsa - oli taas tarttunut ruumis -- naisen ruumis. Riensimme rantaan. - Ja arvaatte suruni ja raivoni kun ruumis oli -- Veran! Hän oli - miltei muodoton. Kalat olivat jo syöneet hänen kasvonsa, silmät - olivat poissa -- ainoastaan äitivainajalta saamastaan rististä ja - tukastaan tunsin hänet. Ja kauheata: nuoran silmukka oli vielä - hänen kaulassaan! Ja kun riisuimme häntä, huomasimme, että koko - selkä oli tummansininen ja rikki -- aivankuin verinen, raadeltu - maksa... Hennot luut näkyivät useasta paikasta. Sääriluut oli - murskattu jollakin tylsällä aseella... - - Häntä on siis hirveästi kidutettu -- koetettu luultavasti - pakoittaa tunnustamaan jotakin. Mitä tiesi hän, lapsi parka! -- - Lopuksi on hänet hirtetty ja heitetty Nevaan, josta virta kuletti - hänen ruumiinsa tänne asti... Niin julmasti hänen nuori elämänsä - katkaistiin -- hänhän oli vasta 19-vuotias! - - Me hautasimme hänet erääseen hiekkakumpuun lähelle rantaa. - - Sanomattomalla surulla - - Anatol K--lov. - - P. S. - - Hän pyysi minun ilmoittamaan teille, jos jotain tapahtuisi -- - siksi kirjoitin. - -En voinut vieläkään puhua -- enkä ajatella. Ainoastaan hämärästi -tunsin, että hän oli iäksi minulta mennyt ja se tunne oli niin -hirvittävä, että se uhkasi tukehduttaa minut joka hetki -- ikäänkuin -suunnaton jäämöhkäle olisi hitaasti, mutta varmasti laskeutunut -päälleni... Kauhulla havaitsin, että olin itsekin kuin jääpuikko; -ainoastaan sydän löi, ei, jyski, tasaisesti, kuuluvasti kuin -jättiläiskellon iskut, koskien kipeästi rintaani. Ja kaikki tuntui -niin kauhean sekavalta ja kauhealta -- niinkuin ympärilläni olisi -ollut ääretön, sysimusta tyhjyys, josta en milloinkaan pääse pois. - -Kuinka kauvan siinä istuin, en tiedä. Minun olisi kai aikoja sitten -pitänyt mennä toimeeni, mutta siitä en nyt välittänyt -- koetin -vain käsittää, ajatella... Ja vähitellen ymmärsin kaikki: he olivat -murhanneet hänet, kauhistuttavasti, julmasti: ruoskineet, ja -jumalani! -- murskanneet hänen hennot jalkansa! -- mitä lienevät -tehneetkään! Kuinka hän onkaan kärsinyt! -- Ooh, en voi -- en voi -ajatella sitä! - -Mutta itsepäisenä, järkähtämättömänä kuin joku hirvittävä kone -painoi se ajatus minua. Näin aivan selvästi edessäni, miten hänet -tuodaan sydänyöllä kurjasta, kosteasta komerostaan kidutushuoneeseen: -kolkko, maanalainen, ikkunaton huone, josta ei mikään ääni, -avunhuuto kuulu... Siellä näkyy outoja, kauheita kidutuskapineita... -Synkännäköiset, kamalat miehet vaativat hänen tekemään joitakin -tunnustuksia. -- Päänpudistus on vastauksena. Uudestaan vaaditaan, -uhataan. -- Sama vastaus. Santarmiupseerin näköinen viittaa kahdelle -jättiläismäiselle miehelle; nämä riistävät raa'asti vaatteet hänen -päältään -- ainoastaan pieni hame jää... sitovat kädet ranteista -yhteen ja vetävät ylös pylvääseen, niin että ainoastaan varpaat -koskettavat maata; tarttuvat kamaliin lyijynuppisiin nagaikkoihin... -Viuhahtaa... Kun ensimmäinen isku sattuu hänen selkäänsä, parahtaa -hän vavahtaen kuin eläin, joka on saanut kuolettavan luodin -- ja -kauhea punainen viiru osoittaa, mihin isku on sattunut; mutta pian -sitä ei enää erota: koko selkä muuttuu iskujen vaikutuksesta ensin -kirjavaksi, punaiseksi, sitten sinertäväksi, mutta yhä vinkuvat -iskut... Hän kouristuu, kiemurtelee kuin mato tuskissaan... ja -punainen, lämmin veri pirskahtaa hänen selästään... - --- Voi petoja... pedot! -- mutisen ääneen, kauhusta jäykkänä. -- -Ja ne ovat ensimmäiset sanat mitä voin lausua sen jälkeen, kun tuo -turmansanoma saapui. - -... Mutta yhä näen, miten ruoskat heiluvat yhtämittaa järkähtämättä, -säälimättä. Nyt roiskuu hänen verensä joka ruoskaniskusta ympäri; -pyövelien kädet, vaatteet, lähellä sijaitseva tuoli, lattia ovat -veressä... Hänen vaalea hameensa on veressä -- hän näyttää kokonaan -punaselta, rikkirevityltä möhkäleeltä... ja yhä satelevat hirvittävät -iskut... Hän ei liiku enää... - --- Kirotut... olkaa kirotut! -- huudan oudolla, käheällä äänellä ja -tunnen, miten jääkylmä hiki virtaa otsaltani ja koko ruumiini vapisee -kuin alkavassa kuumeessa... - - * * * * * - -... Järkähtämättömänä kuin kuolema -- kuin musta hauta ammottaa -hänen pimeä, kostea komeronsa edessäni. Hän kiemurtelee kuumeisena -kurjalla vuoteellaan. Silloin tullaan häntä taas noutamaan. Hän -taistelee vastaan -- mutta ei auta! Säälimättömästi raahataan hänet -ulos pimeään yöhön. Kun lyhtyjen valossa lähestytään takapihaa, -seisoo siellä -- hirsipuu. Hänet raastetaan väkivallalla hirsipuuhun, -pannaan karkea nuoransilmukka hänen hentoon kaulaansa... potkaistaan -lauta jalkojen alta pois -- ja siinä riippuu hän, joka ei koskaan -ole kenellekään pahaa tehnyt... riippuu muodottomaksi piestynä, -runneltuna... Mutta hän elää vielä! Kasvot ovat vääristyneet -tukehtuvan kamalasta kuolemantuskasta ja kauhusta... kieli valahtanut -suusta... silmät pullistuvat kuopistaan veristävinä... Ja vieläkin -hän liikkuu... nytkähtelee suonenvedontapaisesti... - --- Auta Jumala! Pelasta...pelasta...pelasta! - -Ääneni kuului niin oudolta ja kammottavalta että pelästyin itsekin. -Sisko juoksi hätääntyneenä luokseni toisesta huoneesta, tuijotti -minua kauhistuneena ja sopersi katkonaisesti: - --- Voi kauheata... Mitä sinä nyt...? Koeta tyyntyä... älä katso noin! - --- Murhasivat... murhasivat... -- mutisin mielettömästi, aivankuin -nyt vasta olisin saanut sen tietää. -- Minäkin murhaan, tapan...tapan! - -Nyt kun käsitin sen kaikessa kauheudessaan, valtasi minut hillitön -raivo; huomaamattani kiristelin hurjasti hampaitani, puristin -nyrkkejäni niin, että kynnet tunkeutuivat syvälle lihaan -- koko -ruumiini, joka lihas värisi ja vapisi pakottavasta voimasta ja -raivosta. Tunsin, että minun täytyy ehdottomasti tehdä jotain, kostaa -jotenkin, -- muuten kuolen, tukehdun... - --- Minkälainen olet... älä nyt noin, -- vaikeroi sisko. -- Tyynny, -rakas... Katso... minkä näköinen olet... - -Katsoin peiliin -- ja pelästyin. Ne eivät olleet minun kasvoni. -Peilistä tuijotti minuun vieras, kuolemankalpea naama, jonka -sieramet olivat laajenneet, suu vääristynyt, silmät tuijottivat -liikkumattomina ja kiiluvina kuin hyppyyn kyyristyneen pedon silmät... - -Niin, se oli päivänselvää, että minun täytyy tappaa joku noista -pedoista. Pedoistako? -- Suuri vääryys petoja kohtaan on kutsua -noita murhaajia pedoiksi! Pedothan tappavat syödäkseen, nälkäänsä -sammuttaakseen ja joskus raivoissaan, mutta nuo murhaavat kylmästi, -järjestelmällisesti, kamalasti kiduttaen. Minkälainen hirveä röykkiö -tulisikaan heidän murhaamiensa uhrien ruumiista? Viattomien uhrien... -Hänetkin! Sanotaan että petoja saa tappaa. Hyvä! Miksei silloin saisi -tappaa noita, jotka ovat tuhansin kerroin pahempia ja julmempia kuin -pedot. -- Rupesin melkein tyynesti miettimään, mitä tekisin, kenet -murhaisin... - -Yht'äkkiä hypähdin ylös. Urkkija! -- se sama, joka pahanhengen lailla -oli Veraa väijynyt, hiipinyt jälessä, piileskellyt puutarhassa -- -ja sitten lopuksi toimittanut vangituksi, ja kuolemaan... Siinä oli -siis yksi niitä! Ei tosin mikään päärikollinen, mutta kumminkin -- se -saatana! Ja minä päätin, että hänen on kuoleminen... - --- Paula, -- lausuin kylmällä, matalalla äänellä siskolleni. -- Minä -tapan! - --- Kuinka noin puhut! Kenet aijot sinä tappaa? Ketä tarkoitat? - --- Niitä... murhaajia tietysti... kaikki ne pitäisi tappaa! -- huusin -kiukkuisesti ja jatkoin hitaasti, julmalla riemulla: -- Mutta arvaa, -kenet minä ensiksi...? Sen, joka oli täällä Veraa vangitsemassa, -tummaverinen mies, jonka sanoit johtaneen santarmeja. Se juuri antoi -Veran ilmi -- ja siksi sen täytyy kuolla. - --- Voi veliparka... älä ajattele tuollaista, puhui sisareni -tuskallisesti. Et sinä mitään voi. - --- Minä kostan! - --- Kostat? -- virkkoi sisareni katkeran surullisesti. Hän tarttui -hellästi käteeni ja puhui entisellä vakuuttavalla tavallaan, kuten -puhutaan sairaalle, itsepäiselle lapselle: -- Kostat? Ethän sinä voi -kostaa -- itsesi vain menetät... Tapa vaikka kuinka paljon... Toisia -tulee tilalle, niinkauvan kuin tuollainen inhottava _järjestelmä_ -on vallassa. Se on muutettava, eikä sitä voida muuttaa joillakin -murhilla -- sen luulisin sinun ymmärtävän. Siihen vaaditaan koko -köyhälistön yksimielistä ponnistusta. Kaikista vähimmin on tuollainen -poliisiagentti syypää... hän tekee inhottavaa työtään leipänsä edestä --- tai tietämättömyydessään. - -Näin puhui siskoni, sillä hän oli sosialidemokraatti, mutta minä -keskeytin hänet synkästi: - --- Ymmärrän... mutta ajattele: hänen selkänsä ruoskittiin -riekaleiksi, hänen hennot jalkansa murskattiin... hänet hirtettiin... -Minun täytyy -- muuten tulen hulluksi! - --- Veli raukka! Mutta etkö ymmärrä, ettet voi millään saada niitä -tekemättömäksi... itse vain joudut vankilaan. Ei ole järkeä siinä! - --- Olenko sanonut... järkeä! Olen jo hullu. Ne ovat tehneet minut -hulluksi... Järkeä... järkeä... Mitä sinä! -- ärjäsin äkkiä raa'asti -ja uhkaavasti. -- Varo sinä... Minä tapan kaikki, jotka ovat minua -vastaan! ja ole vaiti... taikka minä... - -Luultavasti olin minä jo vähän hullu, koska hyppäsin ylös kuin -teräsjousi ja juoksin nyrkit puristettuna siskoni eteen, joka -vavisten lysähti sohvalle. Silloin havahduin ja ikäänkuin jostakin -kaukaa kuulin käheän, tukehtuneen ääneni. Ja kolkosti, hammasta -purren jatkoin: - --- Älä ole minulle... vihainen... Minä en tiedä mitä teen... Minulla -on niin kauhea olla... Näen aina vain hänet... ja kaikki. Mutta minä -en itke, en... en jumal'avita! - -... Hänet ruoskivat... hirttivät... - - -III. - -Me istuimme äänettöminä pensaikossa sen polun varrella, josta hänen -piti kulkea asuntoonsa K...n mäelle. Me vapisimme jännityksestä ja -vihasta, kenties myös vilusta -- syysilta oli ehkä kylmä, vaikkemme -sitä tunteneet. Me tuijotimme vain synkästi ja itsepäisesti -samaan paikkaan: leveän katajapensaan ja korkean kuusen väliseen -aukkoon, johon kaikki kaupungista tulijat ilmestyvät vasemmalta -halkopinojen takaa. Oikealla puolella olevan näreen oksia repi -kohiseva tuulenpuuska niin, että se pimeässä näytti raivostuneelta, -puolijuopuneelta jättiläiseltä, joka huitoo hurjasti näkymätöntä -vihollistaan... - -Niin, me istuimme ja odotimme milloin aukkoon ilmestyisi nallihattuun -ja tummaan päällystakkiin puettu olento, jonka me tunsimme -omituisesta, hiipivästä käynnistään. Kaksi iltaa olimme jo odottaneet -tässä samassa paikassa -- kaksi iltaa tuijottaneet tuohon samaan -paikkaan. Mutta kummallakin kerralla oli hänellä ollut mukanaan eräs -toinen. Mutta minä olin päättänyt, että odotan vaikka viikon... jos -en tässä tapaa, haen hänet kynsiini vaikka maan alta! Hänen täytyy -kuolla! - -Jo silloin samana iltana kun se turmansanoma saapui, menin hänen -luoksensa, joka nyt on vierelläni, kerroin hänelle juurtajaksain -kaikki, selitin suoraan aikomukseni ja pyysin häntä avukseni. Hän ei -ensin tahtonut suostua, mutta kun ilmoitin siinä tapauksessa tekeväni -sen yksin, suostui hän heti. Ja nyt me istuimme ja odotimme... - -Siinä äänettöminä istuessamme hyökkäsivät ajatukset kahta -kauheammalla vimmalla kimppuuni. Uudelleen ja uudelleen olin -näkevinäni ne hirmut, tuntevinani ne tuskat, joiden alaiseksi -rakastettuni joutui. Kolmeen vuorokauteen en ollut hetkeksikään -nukahtanut... Kun olin nukahtaa, näin hänet joko ruoskittavana, tai -hirsipuussa ja kirkasin kauhusta... Päivät olin kuin mielipuoli; -kuljin huoneeni lattialla kuin vangittu villieläin häkissään; -pienimmätkin seikat hermostuttivat minua sanomattomasti, enkä voinut -ajatella muuta kuin sitä kauheata... - -Olimme istuneet kauvan samassa asennossa. En tiedä kuinka -kauvan, sillä aikakin oli käynyt minulle joksikin epäselväksi, -käsittämättömäksi... Tornikello kaupungissa löi kaksitoista, laskin -sen lyönnitkin, mutta mieleeni ei edes juolahtanutkaan, että aika -olisi kulunut niin pitkälle... Jossakin kaukana kalisutti tuuli -irtonaista kattopeltiä, mutta minusta tuntui kaikki kummallisen -sekavalta ja raskaalta unelta. Minä en nähnyt enää toveriani, en -pensaita, jotka vaikeroivat riuhtovien tuulenpuuskani kynsissä, enkä -mustanharmaata peltoa; minä en nähnyt muuta kuin tuon aukon, josta -häntä odotin -- tuijotin siihen kauan, tylsästi, kauheasti... - -Viimein ilmestyi siihen tumma, epäselvä haamu ja kun musta -pilvenlonka samassa väistyi kuun edestä, näin selvästi vaalean hatun, -tumman palttoon, tunsin tuon omituisen, laahustavan käynnin. Ja nyt -hän oli yksin! Tunsin miten lihakseni jännittyivät, ikäänkuin hyppyyn -kyyristyvän pedon... Tartuin pistooliini... - -Nyt! -- kuiskasin käheästi ja ponnahdin seisoalleni. - -Nopeasti, äänettömästi kuin kissat hiivimme polulle ja lähdimme häntä -vastaan. Siitä ei ollut enää kuin noin kuusikymmentä metriä häneen --- ja yhä lähenimme... Nyt en ollut enää hermostunut, omituinen -kylmä tyyneys valtasi minut, aistimeni olivat tarkat, käteni ei -värähtänytkään -- tunsin ainoastaan jonkinlaista jännitystä ja -hitusen verran pelkoa siitä, jos hän vielä pääsisi pakoon... Puhuin -teennäisen iloisella äänellä toverilleni -- en muista, mitä -- ettei -urkkija vain olisi alkanut mitään epäillä. Kymmenkunnan askeleen -päästä tunsin selvästi hänen mustahkon naamansa -- se oli aivan -rauhallinen... Neljän askeleen päässä pysähdyin hänen eteensä, -ojensin pistoolin hänen rintaansa vastaan ja ärjäsin kolkosti: -- Nyt -kuolet! - -Hän nosti kätensä ylös kuin suojaksi rinnalleen, suu aukeni, -silmät tuijottivat tylsinä, kauhun jäykistäminä... Kasvot -muistuttivat kauhunaamaria. -- Hän näki tietysti, ettei armoa -ollut odotettavissa... Kylmäverisesti kuin ampumaharjoituksissa -kohotin minä pistoolia, kunnes tähtäsin keskelle kalpeata otsaa -- -kuunvalossa näin, ettei käteni hituistakaan vavissut -- ja laukasin... - -Pamahti -- ja minusta tuntui se luonnottoman kovalta, terävältä... -Hän lysähti kokoon kuin tyhjä säkki, jota on pidetty pystyssä ja -yht'äkkiä pudotetaan maahan -- sanaa sanomatta, ääntä päästämättä. -Hän retkahti selälleen ja otsasta pulpahti punanen verivirta kuin -pienestä ruiskusta. Nopeasti, konemaisesti panin pistoolin taskuuni, -sieppasin toverini kainalosta suuren säkin, jonka olimme ottaneet -mukaamme, viittasin hänelle ja aloimme äänettömästi työntää ruumista -jalat edellä säkkiin. Kädelleni pirskahti lämmintä, tahmaista verta, -mutta sekään ei liikuttanut minua -- päinvastoin tuntui kumman -keveältä, ikäänkuin olisi päässyt jostakin suuresta taakasta, joka -jo kauan, kauan on painanut hartioita... Yhtä äänettömästi tartuimme -säkkiin -- hän jalka-, minä pääpuoleen -- ja lähdimme yli peltojen -kohti merta. - -Emme olleet vielä kulkeneet pitkää matkaa kun tunsin väsymystä; -säkki tuntui painavalta, varsinkin kuin sitä voi kantaa ainoastaan -yhdellä kädellä. Paita kastui hiestä, se virtasi suolaisena -otsalta silmiin ja kirveli, mutta sitä ei ollut aikaa pyyhkiä -- -eteenpäin mentiin yhä yltyvällä vauhdilla. Äkkiä olin kuulevinani -nopeita askeleita takanamme. Pudotin säikähtyneenä säkin ja tartuin -suonenvedontapaisesti pistooliini, valmiina ampumaan jokaisen, ken -uskaltaisi lähestyä, mutta kääntyessäni en nähnyt mitään -- se oli -ollut vain kuulohäiriö. - -Kun me hiestä märkinä ja hengästyneinä saavuimme rantaan, irrotin -kiireesti mädänneeseen laituriin kiinnitetyn veneen, laskimme ruumiin -siihen ja toverini alkoi soutaa, mutta silloin muistin jotakin -unohtaneeni. Hän souti takaisin rantaan ja toin sieltä suuren -kiven veneeseen -- sitten lähdimme. Oli onni, että tuuli oli maan -puolelta, sillä se oli yltynyt valtavaksi myrskyksi. Mahtavat, synkät -pilvenlohkareet kiitivät taivaalla kuin vuoret, niin että täysikuu -vain silloin tällöin vilkasi meitä niiden välistä. Läheisestä -metsästä kuului uhkaava, salaperäinen humina -- aivankuin joku -jättiläishirviö olisi siellä tuskissaan ähkynyt ja lahdelta kuului -meren kumea pauhu... Luontokin näytti kuin ärsyyntyneeltä, mutta se -ei minua pelottanut, päinvastoin nautin siitä! - -Olimme soutaneet jo hyvän matkaa, kun sain uuden päähänpiston: - --- Pysähdy. Tarkastetaan, mitä sillä on taskuissa. - -Sanaa sanomatta nosti hän airot veneeseen ja minä kiskoin säkin -suunuoran auki ja vedin ruumiin puoleksi ulos siitä; sitten aukasin -napit ja aloin kopeloida taskuja: Palttoon povitaskussa oli -Brovning-pistooli ja varamakasiini, takin päällystaskussa kotelo, -josta löytyi kampa, peili, harja ja hammastikku; povitaskusta löysin -lompakon, kiireesti aukasin sen; ensimmäiseksi sain käteeni pari -seteliä -- 100 ruplan ja 20 markan -- toiselta puolelta sain käteeni -kaksi valokuvaa, joista ensimmäinen kuvasi nuorukaista, -- melkein -lasta vielä -- venäläisen ylioppilaan puvussa ja toinen oli -- Veran: - --- Kauhistuneena tuijotin kuvaan. Raivostuneena kähisin viimein: - --- Toivoisin melkein että tuo eläisi... uudestaan tappaisin... -kymmenen kertaa... Katso! - --- Roisto! -- murahti hän halveksivasti. -- Kuule! Eikö oteta -rahaa... ja tuota... -- hän viittasi pistoolia. - --- Ei ikinä! -- karjasin kiukkuisesti. -- Kirottuja olkoot kaikki, -mitä hän on koskenut... Syvyyteen kadotkoon hän kaikkine saastoineen! -Tuonne! - -Raivoisasti viskasin pistoolin veteen. Kuumeentapaisesti repelin -valokuvan ja setelit palasiksi ja aloin työntää ruumista säkkiin. -Mutta se oli jo kangistunut eikä ottanut mennäkseen. Kun kuu sattui -juuri olemaan ohuen pilven takana ja ruumiista oli vielä pää ulkona -säkistä, näin kuun himmeässä valossa selvästi kuolleen kasvot. -Kumarruin uteliaana: Sama kauhun ilme, mutta vielä kamalampi, kun -veri oli tahrannut toisen puolen kasvoista, ja tunkeutunut toiseen -silmään... Ajattelin: miksei hän ole sulkenut silmiänsä, koska -veri on päässyt silmään -- mutta samassa taas muistinkin, että hän -oli kuollut. Se huvitti minua niin, että suuni vääntyi johonkin -nauruntapaiseen irvistykseen -- ensimäisen kerran kolmen vuorokauden -aikana. Toverinikin vilkasi kuolleen kasvoihin, mutta kääntyi heti -inhoten pois ja katsoen minuun pelästyneenä, mutisi epäselvästi: - --- Nauratko... Älä sentään... naura... Ei se... - -Mutta minä kumarruin vielä lähemmäksi noita kamalia kasvoja ja -tarkastin kylmällä uteliaisuudella tuota silmää, johon oli valunut -verta -- se näytti punaisen harson peittämältä pöllön silmältä. -Ja ennen tuntematon vihan ja julmuuden sekainen riemu sykähdytti -sydäntäni -- luultavasti tuntee naarastiikeri samaa, maatessaan -pentunsa tappajan ruumiilla! - -Huomasin erään toisenkin seikan: minä en tuntenut mitään sääliä. Olin -ennen itkenyt, jos tiesin jonkun kärsivän, enkä voinut mitenkään -olla läsnä kun eläimiä teurastettiin -- niin hellä olin. Mutta nyt! -Jos olisin sillä hetkellä istunut ruumisröykkiön päällä, olisin -luultavasti nauraa hohottanut täyttä kurkkua, koska nytkin nauroin --- oman tappamani ääressä. Sellainen olin -- peto! Mutta kutka ovat -syypäitä? Kutka murhasivat rakastettuni? Ne... ne... kirotut... - --- Hornaan ne kaikki... -- lausuin ääneen, tartuin säkin suuhun, -asetin jalkani ruumiin toiselle olalle ja painoin sen raa'asti -säkkiin. Ja pitäen säkkiä pystyssä käskin: - --- Anna se kivi tänne! - -Toverini otti kiven, laski sen hyvin varovasti säkkiin -- aivankuin -olisi pelännyt loukkaavansa ruumista. En tiedä, miksi tuo taas alkoi -minua huvittaa ja suu naurunirveessä ilkuin: - --- Ei se lasia ole! Anna mennä vain... Aiheettomasti virnistellen -sidoin säkin suun kiinni, tartuimme säkin kumpaankin päähän, -heilautimme kerran ja loiskis -- sinne katosi... Vilahdukselta vielä -näin, miten säkin alapuoli oli verestä tumma -- ja vedenpinnalla -leikkivät iloisesti kuplat... - -Toverini tarttui ripeästi airoihin -- sillä tuuli oli kulettanut -meitä hyvän matkaa lahdelle -- ja alkoi soutaa rantaan. Nyt vasta -huomasin, että veneen pohja oli runsaasti veressä; tunsin sen -johdosta jonkinmoista levottomuutta. Kohta kuitenkin älysin, mitä oli -tehtävä ja komensin: - --- Souda tuonne ruovikkoon... katsohan... pestävä! - -Saavuttuamme keskelle syksyistä, kahisevaa ruovikkoa repelimme -niitä kouramme täyteen, kastoimme veteen ja pesimme veneen niin -hyvin kuin taisimme; minä sitäpaitsi pesin takinhihani ja käteni, -jotka ylt'yleensä olivat veressä. Sitä tehdessämme rupesi satamaan -rankasti. Hyvilläni suljin silmäni, nostin kasvoni vasten sadetta ja -sanoin hitaasti: - --- Katso nyt... Kaikki on puolellamme. Nyt ei mitään näy... - -Saavuttuamme rantaan, tunsin kiihkeätä halua olla yksin... - --- Mene sinä tuota polkua, minä lähden tästä -- sanoin epäröiden. -- -Voi hyvin! - -Ilma oli yltynyt oikeaksi vesimyrskyksi. Vettä tuli aivankuin -kokonainen meri olisi syöksynyt vastaan ja suuret pisarat pieksivät -kasvoja kuin pienillä varvuilla. Mutta minua halutti uhmata sitä, -sieppasin lakin päästäni ja annoin sen valella polttavaa otsaani. -Jostakin syystä aukasin takkini, liivini, repäsin rikki paitanikin ja -annoin rankan syysmyrskyn piestä paljasta rintaani. Kuljin jonnekin -suoraan yli kynnetyn pellon, joka oli käynyt niljakkaaksi, pehmeäksi. -Kerran kompastuin johonkin pehmeään ja niljakkaaseen ja ajattelin: -se on verinen ruumis -- mutta tarkemmin katsottuani huomasinkin -sen turvekasaksi... Ryvettyneenä nousin ylös ja kiroamatta, sanaa -sanomatta lähdin uudestaan eteenpäin... - -Luultavasti sade teki minulle hyvää, koska yht'äkkiä tein sen -havainnon, etten ajatellut mitään. -- Ihminen aina valveilla -ollessaan jotain ajattelee, mutta minä en silloin ajatellut mitään. -Tuntui siltä kun ei minulla olisi ollut aivojakaan, ikäänkuin -pääni olisi ollut ontto, kuollut pallo, johon sadepisarat kumeasti -rapisivat. Kun vähitellen kykenin ajattelemaan, ihmettelin mihin -kuljen. Ja sitte muistui kaikki mieleeni -- kaikki! - -Siinä kulkiessani minä ensikerran käsitin sen hirvittävän totuuden, -etten koskaan häntä näe, en koskaan saa häntä hyväillä, suudella; en -koskaan saa häntä takaisin -- vaikka tapoinkin tuon elukan! Minulla -oli ollut jonkinlainen hullu, hämärä luulo, että kaikki voi vielä -korjaantua. Mutta nyt tuli tuo niin kamalana, niin yht'äkkiä, että -seisahduin, tartuin pistooliini ja kuulin mutisevani käheästi: - --- Ammun itseni... Miksi elän? Miksi...? - -Mutta silloin muistin taas kaikki ja villi viha leiskahti punaisena -salamana sydämeeni ja minusta tuntui ikäänkuin riehuva myrsky olisi -ulvonut ympärilläni yhä vaativammin ja raivokkaammin: - --- Kostaaksesi! - -Ja minä panin pistoolin taskuuni, lähdin kulkemaan jonnekin, vasten -sadetta ja myrskyä, ja päässäni pyöri kaikki kummallisen sekavana ja -pimeänä... - - -IV. - -... Makasin jossakin pehmeässä, kosteassa, ja ennen tuntematon -uupumus painoi jäseniäni ikäänkuin paksut, kauheat kahleet. En -voinut liikuttaa edes päätäni. Pimeydestä ilmestyi jättiläissuuria, -mustia möhkäleitä jotka liitelivät pilvien lailla ylitseni. Mutta -ne eivät olleet keveitä kuin pilvet, vaan painavia kuin vuoret ja -ne painuivat yhä alemmaksi, miltei hipasivat minua -- voivat millä -hetkellä tahansa murskata minut. Hätäni kasvoi kasvamistaan -- enkä -voinut liikkua! Kun suurilla ponnistuksilla sain pääni käännetyksi, -nähdäkseni mikä painoi rintaani, niin tunsin ruumiini kylmenevän -kauhusta! Suuri, verinen säkki oli rinnallani ja säkin suusta pisti -ulos ihmisen kasvot: _hänen_ kasvonsa, tuijottavine, kauheine -silmineen, vääristyneine suineen ja pystyssä törröttävine hiuksineen; -toinen puoli kasvoista oli veressä. Ne olivat aivan lähellä minun -kasvojani -- melkein koskettivat niitä -- olinpa tuntevinani -jonkinlaisen hengityksenkin, kylmän hengityksen, joka haisi verelle. -Olisin huutanut, mutta en voinut; koetin työntää ruumista pois -rinnaltani -- mutta en voinut liikuttaa käsiäni. Olin jo aivan -tukehtua, henki ei enää tahtonut käydä -- ja se vain tuijotti minuun -kuolleilla, veren tahraamilla silmillään! Vihdoin, kun en enää voinut -hengittää, ponnistin kaikki voimani, huusin -- ja heräsin! - -Olin aivan märkänä kylmästä hiestä ja vapisin. Olin ollut sairaana -jo pitemmän ajan ja hermostunut, joten ei ollut ihme, jos jouduinkin -painajaisen kynsiin, mutta se oli kummallista, että näin unta juuri -_tuosta_. Sillä viime aikoina en ollut sitä edes ajatellut, -- vielä -vähemmin katunut tekoani! Miksi siis näin sellaista kauheata unta? -"Saman tekevä", "saman tekevä" -- ajattelin ja aloin pyyhkiä hikeä -ruumiistani. - --- Murhaaja! -- kuiskaa joku pimeässä ja minä kuuntelen hetken henkeä -pidättäen. Sitten sytytin lampun ja aloin ajatella. - -Oliko se murha? Kumpi, mikä oli murha? Sillä ei tässä ollut -tapahtunut ainoastaan yksi murha, vaan kolme -- jos kerran murhista -puhutaan... Sillä myöskin _minä_ olin murhattu -- minun sieluni oli -murhattu... Ja kuka oli pääsyyllinen näihin murhiin? En suinkaan minä! - -Ajattelin omaa elämääni. - -Se oli ollut kaunis ja toivorikas. Melkein koko elämäni oli ollut -päivänpaistetta. Minua rakastettiin ja minä rakastin kaikkia -- koko -elämää! Minä toivoin siltä paljon ja uskoin hyvää kaikista -- säälin -kaikkia kärsiviä, en olisi tehnyt maan matosellekaan pahaa. Kuinka -minä olisin ryhtynyt murhaajaksi? Kaikki oli hyvin, siksi kunnes tuo -kauhea tapahtui. Tuntui siltä kun olisin liidellyt jossakin korkealla -ja sieltä yht'äkkiä pudonnut alas pimeään, hirvittävään syvyyteen, -ehkä helvettiin -- josta ei ollut pienintäkään toivoa poispääsystä. - -Oh, minkälaiseksi olenkaan muuttunut! En osaa kertoa -- tuskin -ymmärrän sitä itsekään. Kylmä ja kova olen niinkuin kallio -- -kertaakaan en ole itkenyt siitä asti kun se tapahtui. En rakasta -ketään, enkä mitään -- kun häntä ei enää ole; en toivo mitään, -sillä mitäpä toivoisin, kun en häntä saa; en usko mihinkään enää, -en jumalaankaan, sillä jos hän olisi olemassa, niin ei hän olisi -antanut tuon viattoman hukkua! -- Yksi ainoa tunne minulla on, ja -se tunne on _viha!_ Tuntuu siltä, kuin minulta olisi revitty sydän -rinnasta, heitetty se jonnekin kauvas, kauvas, äärettömään tyhjyyteen -ja pantu sijalle sihisevä, myrkyllinen käärme, joka kalvaa sielua -ja ruumista, myrkyttää ajatukseni, antamatta lepoa päivällä eikä -yöllä! Se käärme minussa on viha. Ja minun tuskani ja vihani on niin -pohjatonta, sammumatonta, että joskus kauhistun itsekin -- pelkään -tulevani hulluksi. Hulluksi pelkään tulevani siksi, kun en voi mitään -tehdä, kun en voi tehdä mitään sille järjestelmälle, joka minutkin -on murhannut. Sitä järjestelmää, joka on painanut kokonaiset kansat -orjuuteen ja ylläpitää valtaansa veren ja kauhun avulla, teloittaen -tuhansia viattomia, tuhoten tuhansia koteja ja murskaten miljoonien -onnen; joka pakottaa ihmiset murhaamaan toisiaan, repii niiltä sielun --- sitä hirmuvaltaa minä vihaan! En usko rakkauteen, hyvyyteen, en -taivaaseen enkä jumalaan: -- mutta helvetin uskon olevan: juuri tuo -järjestelmä on helvetti! Ja tämän järjestelmän pylväät, puolustajat -ja apurit, he ovat perkeleitä niitä he ovat... Ja heidän hirmuiset, -inhottavat rikoksensa huutavat kostoa! - --- Haa! - -Jospa saisi nähdä nuo julmat pyövelit mätänevinä raatoina! Tahtoisin -soutaa heidän veressään... nähdä myllyjen käyvän heidän verensä -koskessa! Maa pitäisi punata heidän saastaisella verellään... -ilma heidän ryöväriluoliensa tulipalojen kajastuksella... Koko -järjestelmä, pylväineen ja apureineen pitäisi yhdellä kauhistavalla -iskulla pyyhkäistä maan päältä! - -Vasta silloin olisin tyytyväinen! - -Ja siksi, etten voi niin tehdä, kiroan sammumattomassa vihassani -heidät... itseni... koko maailman! Kiroan päivän, jolloin äitini -minut synnytti... - --- Olkaa kirotut! - - * * * * * - -Edelläolevan käsikirjoituksen sain kerran eräältä vierustoveriltani -sairashuoneessa. Hän sairasti vaikeata hermotautia ja pelkäsi -päivä päivältä tulevansa hulluksi. Missä hän nyt on -- vankilassa, -hulluinhuoneessa tai haudassa -- sitä en tiedä. - - - - -TAISTELIJA - - -I. - -Raskas, painostava mieliala vallitsi Karhulan mökissä... - -Illalliseksi ei löytynyt mitään syötävää -- ei mitään. - -Isä, noin 50-vuotias, vielä jäntevä mies, istui peräpenkillä -pää käsien varassa ja murahteli synkkänä itsekseen, sylkäisten -silloin tällöin vihaisesti lattialle. Äiti hääräili tapansa mukaan -takan ääressä: sytytti tulen, pesi huolellisesti padan ja asetti --- ties mitä varten -- vettä kiehumaan; hän varoi huolellisesti -näyttämästä kasvojaan, mutta päättäen epätasaisesta hengityksestään -ja pidätetyistä huokauksista, jotka väkisin pusertuivat hänen -rinnastaan, taisteli hän itkua vastaan. Vanhin tytär, joka hiljattain -oli mennyt naimisiin erään työnjohtajan kanssa ja oli nyt pistäytynyt -tervehtimään vanhempiaan, istui lähellä isää ja piteli sylissään -nuorinta siskoaan noin kolmen vuotiasta tyttöä. Reino, 16-vuotias -nuorukainen, makasi sängyssä ovensuussa, likaiset tiilisaappaat -jalassa ja tuijotti itsepäisesti savustunutta kattoa. Muut lapset -istuivat lattialla ja itkeä tuhrustelivat kaikki kolme. Uuninpuolella -istui sitäpaitsi vanhemman pojan nuori vaimo, hiljaa, toivottomasti -itkien ja imettäen pientä lasta, mutta päättäen pikkuisen -epätoivoisista ponnisteluista, sekä siitä, että se vähäväliä puhkesi -itkemään -- ei äidin rinnoista tullut mitään maitoa. - -Mutta lattialla käveli edestakaisin väsynein, hermostunein askelin -vanhin poika Mauri, joka pikkupojasta asti oli ollut maailmalla ja -vasta sulun alussa tullut nuoren vaimonsa kanssa entiseen kotiinsa -asumaan. Hän oli kookas, solakka ja jänteväruumiinen, hiukan yli -kahdenkymmenen vuotias mies, kauniine, lujapiirteisine kasvoineen. -Nyt oli hänen suunsa ympärillä hätääntynyt, katkera piirre ja -tummissa silmissään kuvastui vain tuska ja epätoivo -- omaisten itku -näytti koskevan häneen kuin julmat ruoskaniskut... - -Koko viime talven oli kaupungissa vallinnut ankara työttömyys. -Satoja miehiä oli joutilaina, eikä työtä saanut mistään. Keväällä, -kun töiden viimein piti alkaa, ilmoittivat työnantajat pidentävänsä -työpäivää yhdellä tunnilla kaikilla rakennustyömailla. Kun työläiset -eivät suosiolla moiseen ukaasiin tyytyneet, lopettivat työnantajat -kaiken keskustelun ja julistivat työnsulun, joka nyt oli kestänyt jo -kuusi viikkoa; he sanoivat ottavansa työhön ainoastaan niitä, jotka -yksityisesti menevät heiltä työtä kerjäämään ja suostuvat tekemään -pidennettyjä työpäiviä, toisin sanoen: niitä jotka menevät pettämään -toverinsa. Työläiset puolestaan päättivät, etteivät mene yksikään -työhön, ennenkuin työnantajat suostuvat allekirjoittamaan sopimuksen, -jossa työehdot ovat samanlaiset kuin edellisenä kesänä. -- Tähän asti -ei ollut rikkureita vielä ilmestynyt kuin muutamia kymmeniä, mutta -niillä ei saatu töitä käyntiin. - -Karhulan miehet, jotka olivat rakennustyöläisiä, joutuivat -luonnollisesti myöskin pois työstä. Kun heillä ei talvellakaan ollut -työtä, oli heidän elämisensä sulun aikana tavattoman hankalaa. Ja -sitten alituinen katkeruus ja eripuraisuus siitä, ettei menty työhön! -Kaikki muut paitsi Mauri, olivat viime aikoina sitä mieltä, että -työhön oli mentävä niilläkin ehdoilla -- täytyihän saada leipää! Hän -oli kuitenkin äärimmäisillä ponnistuksilla saanut isänsä ja veljensä -pysymään sieltä poissa -- ja siitä olivat kaikki hänelle äärettömän -katkeria. - -Nytkin, kun äiti oli juuri ilmoittanut, ettei ollut mitään syötävää, -tuntui hänestä siltä, kuin olisi lattia polttanut jalkojen alla... - --- On se kamalaa, kun täytyy mennä syömättä nukkumaan... -- huokaili -äiti. - --- Onhan se... mutta koetetaan nyt vielä pieni aika kärsiä, -- -lohdutteli Mauri. - --- Kyllä sitä kärsisikin, -- puhui äiti katkerasti -- mutta kun -on kolme reipasta miestä perheessä, jotka _saisivat_ työtä koska -tahansa, niin... - --- Voi äiti kulta... älkää nyt... -- rukoili poika ja hänen -kasvoissaan kuvastui vihlova tuska; äidin sanat koskivat kipeästi. - --- Kyllä se on... -- murahti isä vihaisesti ja tirskautti pitkän -syljen lattialle. - --- Loppu tästä pelistä tulla täytyy! -- kivahti nuorempi veli -sängystä. - --- Älkää nyt... älkää nyt ruvetko taas!... Kyllä tästä pian jo... -- -pyyteli taas Mauri. - --- Sellaista siitä tulee! -- huudahti sisko, joka tähän asti oli -istunut ääneti ja hänen äänensä soi erinomaisen terävänä ja -kirkuvana. -- Kuka käskee rettelöidä ja tehdä lakkoja! - --- Eiväthän työläiset lakkoa tehneet! Työnantajat itse julistivat -työnsulun... - --- Mutta kyllä se työväen vika on... Yhtämittaa rettelöivät! -- -kivahti sisko. - -Mauri kalpeni vihasta. Hän oli pannut kaikki voimansa liikkeelle -lohduttaakseen omaisiaan, herättääkseen heissä rohkeutta, kestävyyttä -ja uskoa voittoon -- ja nyt tulee hänen oma siskonsa ja repii -hajalle kaikki! Hän kääntyi ympäri kuin ärsytetty peto joka huomaa -uuden ahdistajan, ja koettaen puhua hillityllä äänellä, änkytti hän -aivankuin ei olisi heti löytänyt sanoja: - --- Mitä... mitä... sinä sanot? Tuletko _sinä_ sanomaan noin...? Sinä? -Onko herra miehesi käskenyt sinun sanoa noin? - --- Älkää herran tähden riidelkö... -- pyyteli äiti väliin. - --- Sinähän siellä olit yllyttänyt... ettei myönnytä! Mitäs tarvitsee -ruveta! -- huudahti sisko voitonriemuisena. - --- Voi herra jumala! -- huusi veli. -- Pitikö myöntyä? Ja sinä! Sinä! -Muistatko kuka sinä olet! Muistatko... että olet tästä mökistä! Ja -nyt olet sortajien puolella! Etkö häpeä! - -Sisko purskahti raivoisaan itkuun ja kirkui sen lomasta kiukkuisesti: - --- Älä... älä rupea haukkumaan!... ja muistuttelemaan... kyllä minä -tiedän! Senkin roisto! Kuuletko! - --- Mene helvettiin! -- karjasi veli yhä enempi raivostuen. -- En -viitsi nähdä sinua! Ulos! - -Sisar juoksi itkien ulos. - -Kaikki loivat Mauriin vihaisia ja katkeria silmäyksiä ja äiti lausui -moittivasti: - --- Sellaista siitä tuli! Mitäs se nyt kannatti! -- ja lähti huoneesta. - -Mauri ei vastannut, vaan seisoi ääneti, tuijottaen ikkunasta ja kuuli -miten kaikki jättivät hänet. - -Kuinka voivat he olla noin tietämättömiä ja tyhmiä! -- ajatteli -Mauri. -- Jospa hän olisi ollut kauvemmin kotona, niin he eivät -olisi tuollaisia... Mutta nyt tekivät puute ja vanhat ennakkoluulot -heidät sokeiksi ja kuuroiksi -- he tahtoivat vain ruokaa! Hän huomasi -surukseen, että oli aivankuin ennakolta päätetty olla kuuntelematta -hänen, "villitsijän", puheita! Ja häntä pidettiin tälläkin hetkellä -koko perheen vihollisena... - - -II. - -Kun Mauri tuli pihalle, huomasi hän, että kaikki olivat siskon -ympärillä, koettaen lohduttaa ja tyynnyttää häntä parhaansa mukaan. -Kuului vain epäselviä sanoja: "Älä välitä siitä", "Se on kamalaa, kun -tuollalailla"... "Ei se koskaan ennen ole tuollainen ollut" y.m., -mutta Maurille ei kukaan suonut silmäystäkään! Hän meni edemmäksi ja -istahti kivelle. - -Mutta nälkä ja katkeruus ei mennyt ohi. Ja kun saapuvilla ei ollut -muuta syntipukkia, käytiin uudelleen ahdistamaan Mauria. Sisar yhä -itki. - --- Kyllä se on hävytöntä, että rupeat Helmiä haukkumaan! -- lausui -katkerasti Reino. -- Varsinkin, kun hän on oikeassa... Mihin sitä -tällä pelillä joudutaan? - -Nyt läheni Maurin vaimokin, istui puupölkylle lapsi sylissään ja -sanoi katkonaisesti, itkuaan pidätellen: - --- Pitääkö meidän kuolla nälkään... ennenkuin... ennenkuin... te -menette työhön...? - --- Niin... -- yhtyi äiti. - --- Kyllä jo pitäisi... -- päätteli isä synkkänä. - --- Sinä se olet syypää kaikkeen! -- huusi Helmi-sisko raivokkaasti -itkien. -- Isä ja Reino olisivat jo aikoja sitten menneet työhön... -mutta sinä estät... sinä... sinä... sinä! - -Nyt tulistui Mauri uudelleen. - --- Sen minä sanon, ettei mennä pettämään tovereitamme! Ei jumal'auta -mennäkkään! Vaikka ennen kuollaan nälkään joka sorkka! - -Mutta nyt kohosi kiihko ja katkeruus huippuunsa. Kaikki muut paitsi -isä, rupesivat itkemään -- sillä kaikki olivat nälissään! Ja kun -ei ymmärretty oikeata syyllistä, niin sai Mauri kaiken osakseen. -Vihaiset, uhkaavat silmäykset, katkerat, pistävät sanat ihan -sinkoilivat hänen ympärillään. - --- Ei, kyllä tämä on liikaa! -- ärisi isä, heittäen kulmainsa alta -kiukkuisen silmäyksen Mauriin. - --- Sinunko tähtesi tässä ruvetaan ijankaiken kärsimään! -- huudahti -veli itku kurkussa ja iski raivokkaasti kepillään männynvesaa. - --- Enkö minä sinulle enää mitään merkitse...? Etkö lapsestakaan -välitä...? -- nyyhkytti Maurin vaimo hyssyttäen sylissään itkevää -pienokaistaan. - --- Muistatko... miten olet minua haukkunut! Miten löit Reinoakin -pienenä! Vieläkö muistat! -- kirkui nyrkkiä puiden Helmi. - --- Lakatkaa jumalan tähden... Älkää jumalan tähden riidelkö... -lapset... vaikeroi äiti itkien, mutta hänen äänensä hukkui uusiin -sekaviin, vihaisiin huutoihin: - --- Luuletko yksin olevasi! Minä ammun sinut! Jumal'auta! -- uhkasi -veli. - --- Kuinka kehtaat...! - --- Villitsijä! - --- Lapsi ei ole saanut ruokaa... - --- Minä en ole saanut tänään kuin leipäpalan aamulla! - --- Enkä minä! - --- Enkä minä! - -Vieläpä pikkuvelikin, 8-vuotias Matti, joka ei kai vielä luottanut -sanojensa voimaan, alkoi turvallisen matkan päästä viskellä kivillä -(joista pari sattuikin) ja huusi itkien: - --- Villitsijä... villitsijä! - -Mutta vastapäätä heitä kaikkia seisoi kalpeana ja päättävänä -Mauri. Kirvelevä tuska raateli rautakynsin hänen sydäntään. Jospa -nuo olisivat olleet vieraita, vihollisia, niin hän ei olisi ollut -milläänsäkään. Mutta nähdä ne, joita enin rakastaa maailmassa, -joiden edestä antaisi elämänsä... nähdä heidät vastassaan noin -vihamielisinä, ymmärtämättöminä -- se oli hänelle hirmuista! Mutta -se, että hän oli yksin, kaikki häntä vastaan, muutti hänen kärsineen -mielensä kovaksi, hän tahtoi haavoittaa takaisin. Sentähden hän ei -vastannut mitään, vaan nauroi, nauroi kylmää, uhmaavaa naurua... Hän -seisoi siinä pää pystyssä, ylpeänä ja voimakkaana, hänen repaleinen -paitansa oli auki, paljastaen ruskean rinnan ja jäntevän kaulan... -Hänen sieramensa värähtelivät ja tummat silmänsä salamoivat synkästi, -kun hän viimein puhui: - --- Minä en ole syönyt tänään mitään -- mutta en voi muuta kuin nauraa -teille kaikille -- senkin raukat! Te olette aivankuin hulluja! Te -syytätte _minua_ -- aivankuin minä olisin teidän sortajanne! Minäkö -julistin työnsulun? Ettekö enää muista, että rakennusherrat sen -tekivät? Ja ne nujertavat meidät maahan -- jos emme puolustaudu ja -kestä taistelussa. Meidän _täytyy_ siis kestää! - --- Mutta kun oma lapsi kärsii nälkää... niin kyllä täytyy olla -sydämetön... - --- Sydämetön! -- matki mies melkein horjuen. Sana sattui häneen kuin -isku ja masensi silmänräpäyksessä hänen varmuutensa ja uhmansa. -Hän lysähti kivelle ja kun hän pää käsien varassa alkoi puhua, -kuulosti äänensä matalalta ja kumealta kuin tulisi se haudasta; ja -lausui sanat katkonaisesti ja pakottaen, aivankuin olisi niiden -välillä nieleskellyt jotain karvasta ja epämiellyttävää, joka -tarttui kurkkuun. -- Sydämetön... Niin te luulette... luulette, -etten kärsi... mutta... sydämeni on pakahtua tuskasta... kun ei ole -ruokaa... Mutta menisinkö pettämään toverini... Tai mitä pitää minun -tehdä... Itkisinkö? Jos itkisin... mitä se hyödyttäisi...? Ja minä -jo olen tarpeeksi itkenyt maailmassa! Muistatteko äiti, kuinka itkin --- ja kuinka te itkitte -- kun minun 8-vuotiaana lapsena täytyi -lähteä vieraalle karjapaimeneksi... heidän synkkiin metsiinsä... -Muistatteko, kuinka itkin, kun olin ajopoikana... ja tulin kotiin -paleltunein, vertavuotavin varpain... tulin, saadakseni vain itkeä, -sillä minun täytyi taas samana päivänä lähteä kaupunkiin hirsikuormaa -viemään, vaikka jalat polttivat kuin tulessa. Ei auttanut, sillä -isä oli sairaana ja toiset pienemmät (hän viittasi veljiänsä -ja siskoihinsa) tarvitsivat leipää... Ja kun minä yksin olin -maailmalla... turvattomana, rahattomana... eikä ollut ruokaa, niin. -Tai miksi kertoa! Koko lapsuushan oli minulle vain kurjuutta, vilua, -nälkää ja -- itkua... Tästä sinä sisko et onneksi tiedä... sillä sinä -olit sentään _kotona_... - -Hän vaikeni, mutta jatkoi taas hetken kuluttua: - --- Kun minä sitten tulin mieheksi ja näin, että maailmassa on -järjestelmä, jonka vallitessa rikkaat ja köyhät ovat -- rikkaitten -sorron takia -- ilmitaistelussa keskenään, niin kuinka minä, joka -niin paljon olen saanut tuota sortoa kärsiä -- kuinka minä _voisin_ -mennä sortajain puolelle? Katsokaa: tässä täytyy olla jommankumman -puolella, ei voi olla puolueton... Minä selitän... - --- Ei tässä saarnoja tarvita! -- keskeytti sisar tylysti. - --- Helmi kulta... anna nyt minun sanoa ja kuuntele sinäkin, tämä -kerta! -- pyysi Mauri. -- Niin, minun piti vain sanoa tästä sulusta, -sillä se osoittaa, kuinka tunnottomia kapitalistit ovat: Ensin -näännytettiin työväkeä pitkä talvi työttömyydellä. Muistattehan, -mitä valtuuston herrat sanoivat, kun pyydettiin hätäaputöitä! Tuliko -työtä? Mitä vielä! Ja kun kevät tuli, julistivat he sen ilosanoman, -että työpäivä pidennetään... Ajattelivat kai, että työväki on niin -nälkiintynyttä, ettei se voi mitenkään puolustautua ja he saavat taas -kymmeniä tuhansia pistää taskuunsa! Eikö se ollut mielestäsi väärin? -Ja tietäkää se, että jos nyt olisi myönnytty, niin ensi vuonna olisi -taas pidennetty työpäivää ja vähennetty myöskin palkkaa -- työpäivän -pidennystä seuraa aina myöskin palkkojen alennus... Ne eivät tunne -mitään sääliä! Sentähden työväestönkin täytyy taistella! Ajatelkaa: -jos työväki vielä vähän aikaa pysyy yksimielisenä, niin työnantajain -täytyy myöntyä ja silloin tullaan taas jotenkuten toimeen. Mutta -jos tulee paljon sellaisia, jotka suostuvat menemään työhön noilla -kurjilla ehdoilla, silloin saavat herrat työt käyntiin, kaikkien -työläisten täytyy lopulta taipua -- ja työnantajat sortavat heitä -entistä enemmän! Ettekö nyt käsitä, että täytyy olla jommankumman -puolella! Ja ettekö käsitä, että jokainen, ken nyt menee työhön -on noiden sortajien avustaja, toveriensa yksimielisyyden rikkoja, -veljiensä pettäjä -- Juudas! Ja pitäisikö meidän nyt olla tuollaisia -pettureita! Pitäisikö meidän mennä viskaamaan kiviä veljiemme -- -ja itsemme päälle! Sitä en ainakaan minä tee -- enkä _voi_ tehdä! -Minä en nöyrry enää, kun minua isketään -- minä isken takaisin! Ja -taistelen oikeuden puolesta viimeiseen hengenvetoon asti! - -Hän ojensi kätensä kuin rukoillen, alensi ääntään ja puhui kiihkeästi -ja tuskallisesti kuin hukkuva joka pyytää apua: - --- Kärsitään vielä vähän aikaa... Ei mennä työhön! Ne eivät voi -enää kauvan kestää -- olen kuullut sen luotetuilta henkilöiltä -- -niiden täytyy myöntyä... Kuulkaa... minä hankin huomenna leipää -vaikka mistä... vaikka maan alta! Mutta ei mennä työhön! Meidän -täytyy koettaa, meidän _täytyy_ voittaa muuten meidät ihan maahan -nujerretaan! Jos kärsimmekin, niin kärsimme totuuden, oikeuden, --- toisten kovaosaisten ja oman elämämme puolesta... Sillä jos me -voitamme täällä, niin sortajat eivät uskalla muuallakaan ruveta tällä -tavalla kuristamaan... Meidän voittomme on heidänkin voittonsa... -tappiomme heidän tappionsa... Ja kun te tiedätte, miten kurjaa -meillä ja kaikilla työläisillä on, niin sanokaa: onko väärin, jos -puolustaudumme silloin, kun olomme aijotaan vielä kurjemmaksi tehdä? -Sanokaa, onko se väärin? -- Sano Helmi, onko se väärin? - --- Niin, mutta kamalaa on sentään kuolla nälkään... - --- Mutta sano nyt! -- tiukkasi edelleen Mauri. -- Onko se väärin, -että puolustamme oikeuksiamme? Tai pitääkö meidän... - -Hänen puheensa keskeytyi, sillä pikku-sisko juoksi pihaan ilosta -loistaen, kainalossaan suuri, hyvältä tuoksuva ruisleipä! -- Helmillä -oli sattunut olemaan 50 penniä ja hän oli lähettänyt tytön puotiin. - -Leipä vietiin riemusaatossa sisälle ja äiti käski jokaisen saamaan -osansa. - -Hetken kuluttua toi nuorin veli Maurillekin palan. Oi, miten hyvältä -se tuoksui! Sen tuoksu miltei huumasi hänet -- sillä hän ei ollut -syönyt kuin eilen iltapäivällä... Mutta nostamatta päätään, sanoi hän -mielenliikutuksesta värisevällä äänellä: - --- En minä välitä... syökää nyt vain... Anna tuo pala äidille ja -Tildalle, -- ja lisäsi hiljemmin, kuin itsekseen: -- Että se pienikin -saisi vähän maitoa... - -Kun toiset söivät niukkaa osaansa mökissä, hiipi hän horjuvin askelin -läheiseen mäenrinteeseen, heittäytyi kanervikkoon ja itki rajusti, -niin että koko ruumiinsa värisi ja vapisi... itki, niinkuin itkee -vain karaistu mies, joka kauan, kauan on ollut itkemättä... - -Oi, mikä pohjaton tuska ja epätoivo vähäsikään hänet, kun hän -ajatteli elämäänsä! Menneisyys oli vain kärsimystä ja kurjuutta -ja tulevaisuus -- samaa! Leppymätöntä, katkerata taistelua -kurjasta leipäpalasta! Hänen lapsensa saisivat kärsiä nälkää jo -rintalapsina... Eikö sitten koskaan koita köyhille onnellisempi -aika? -- Koittaa varmasti, mutta köyhien itsensä on valloitettava se -sitkeällä taistelulla. Ja se, etteivät edes omaiset käsittäneet tätä -taistelua, tuntui sietämättömän tuskalliselta. Kaikkea muuta vielä -voisi kestää... - --- Minä hullu, kun haaveilin omasta mökistä puutarhoineen... -iloisista lapsista... onnellisesta perhe-elämästä...! Oih! - -Se parahti hänen kuivien huuliensa välistä kuni haavoitetun eläimen -valitus... - -Kun tähdet jo vilkkuivat taivaalla, lempeällä kesätaivaalla, makasi -hän vielä kanervikossa, tuijottaen kuumeisin silmin avaruuteen -ja hänen rinnastaan pusertui silloin tällöin raskas, käheä, -tuskanvoihkelta muistuttava huokaus... - - -III. - -Seuraavana aamuna lähti Mauri tapansa mukaan kaupunkiin katsomaan, -kuuluisiko jotakin sulun loppumisesta. Tunnin kuluttua palasi hän -kädessään nippu kuivia ruisleipiä ja kertoi ilosta loistavin silmin, -että sulku oli päättynyt; työnantajien oli täytynyt suostua samoihin -ehtoihin kuin ennen olivat voimassa: työpäivää ei siis pidennetä! -Sulkukomitea kokoontuu tänään kello 5 allekirjoittamaan sopimuksen ja -työt alkavat huomenaamulla! - --- Jumalalle olkoon kiitos, että hän vihdoinkin on pehmittänyt -työnantajien sydämet! -- huudahti äiti hartaana liittäen kätensä -ristiin. - -Maurin mieli teki tosin huomauttaa, että se oli yksinomaan työväen -_oma ansio:_ heidän yksimielisyytensä ja kestävyytensä tulos, mutta -hän oli liian iloinen nostaakseen nyt juuri erimielisyyttä -- siksipä -hän vain hymähteli... - - * * * * * - -Kun he kaikki kolme pääsivät iltasin tuntia aikaisempaan työstä, -saivat saman palkan kuin ennenkin ja perhe alkoi taas jotenkin tulla -toimeen, ei kukaan muistanut, että se oli Maurin ansio, etteivät he -silloin menneet tovereitansa pettämään -- Maurin, jota he silloin -villitsijäksi nimittävät. - -Eikä hän sitä vaatinutkaan. - - - - -ITSEMURHA - - -Istuin huoneessani ja katselin miten syyspilvet liitelivät -iltataivaalla synkkinä ja uhkaavina lähellä maata, aivankuin harmaat, -mahdottoman suuret petolinnut, jotka kiertelevät turvattoman saaliin -ympärillä, tietäessään ettei se voi paeta -- kun tuotiin sana, että -eräs ystäväni, Vilho Koskenkorva oli ampunut itsensä. - -Kun kysyin sanantuojalta, miten se oli tapahtunut, selitti hän -hengästyksissään, että Koskenkorva oli aamulla pyytänyt vaimoansa -menemään lasten kanssa erään tuttavan luokse jollekin asialle. Kun -he äskettäin palasivat, tapasivat he hänet makaamassa sängyssään -kuolleena ohimo lävistettynä -- vielä lämpimän verivirran pulputessa -kuulanreijästä... - -Nopeasti sieppasin takin ylleni ja juoksin Koskenkorvan asunnolle. -Siellä kohtasi minua surkea näky: huone oli epäjärjestyksessä; -vaimo oli polvillaan vuoteen vieressä ja syleili miehensä kuollutta -ruumista; kaksi lapsista, 3-4 vuotiaita poikia, riippuivat kiinni -äidissään, mutta pienin -- tuskin vuoden vanha lapsi -- istui yksin -kylmällä, likaisella lattialla -- ja he kaikki olivat itkusta -nääntymäisillään... Vaimo ei huomannut tuloani, ennenkuin kosketin -häntä keveästi olkapäähän. Hän kääntyi, tuijotti kuin mieletön -vääristynein kasvoin ja itkusta turvonnein silmin, ikäänkuin ei -olisi minua koskaan nähnyt -- mutta heittäytyi uudestaan nyyhkyttäen -ruumiin ylitse. Nostin hänet väkivalloin tuolille istumaan, asetin -itkusta ja kylmästä sinistyneen, melkein nääntyneen pienokaisen hänen -syliinsä ja sanoin: - --- Lakatkaa... Lapsihan huutaa itsensä kuoliaaksi. -- Älkää nyt -pudottako sitä...! - -Hän ei tyyntynyt. Hän lysähti polvilleen kuin riepu ja vaikeroi -itkunsa lomasta katkonaisesti: - --- Voi jumala! Miksi näin... miksi hän ei saanut elää? -- Minä -tiedän... siksi hän ampui... kun oli sairas... Rakkaani... minä -kuolen... ja pienet... Miksi... miksi... miksi...! - -Hän syöksyi uudelleen miehensä ruumiin viereen, syleili kiihkeästi -sen kylmeneviä, kangistuneita jalkoja ja vanhemmat lapset seurasivat -esimerkkiä -- ainoastaan pienin, omaan onneensa jätettynä, lysähti -lattialle vatsalleen... He kaikki itkivät... itkivät toivottomasti, -sydäntäsärkevästi... - -Mutta kuurona kaikille itkuille ja valituksille lepäsi ystäväni -jäykkänä vuoteellaan. Kädessään puristi hän vielä revolveria; toinen -käsi oli nyrkissä rinnalla, aivankuin siinä olisi tuntunut kipua -viime hetkellä. Kummastakin ohimosta johti kapea, tummanpunainen -veriviiru kaulan ja hartiain välillä olevaan hyytyneeseen -verilammikkoon: kuula oli mennyt toisesta ohimosta sisään, toisesta -ulos. Parta oli ajeltu, hienot viikset kierretty hieman ylös ja -pitkä, vaalea tukka kammattu taaksepäin... Silmät ja suu olivat -päättävästi suletut ja huulilla väikkyi tuskin huomattava katkera -hymy -- samanlainen kuin eläessäänkin usein... Jos ei kuulanreikiä -ja verilammikkoa olisi ollut, olisi luullut hänen nukkuvan -- siksi -tyyneltä ja rauhalliselta hän näytti. - -Hän oli luultavasti asettunut sänkyyn selälleen ja siinä ampunut -itsensä. - -Silmäillessäni ympärilleni huomasin pöydällä suuren kirjekuoren. Se -sisälsi seuraavan käsikirjoituksen: - -_Jälkeenjääneille_. - -Oletteko koskaan ajatelleet, mitä tuntee ihminen, jolta kaikki toivo -on loppunut, kaikki tiet suletut -- jonka on pakko lausua nuo kamalat -sanat: minun täytyy surmata itseni. Kuinka usein te, kuullessanne -jonkun itsemurhasta, olette huudahtaneet: se on raaka, jumalaton -teko! Te tuomitsette vain, mutta oletteko ajatelleet, kuinka julmasti -ihminen kärsii, kuinka hirvittävä on hänen epätoivonsa ja tuskansa, -ennenkuin hän jättää elämän... rakkaansa... Ja oletteko ajatelleet, -_miksi_ hän on sen tehnyt...? - -Omaiseni, ystäväni, ihmiset, tutut ja tuntemattomat, kuulkaa minua! -Te saatte taas yhden tuomittavan: Mutta ennenkuin sen teette, -seuratkaa tämä kyhäykseni loppuun ja päättäkää: _mitä te itse -olisitte tehneet_ minun sijassani -- koettakaa ajatella, ymmärtää -minua, -- sillä minunkin täytyy tähän kirjoittaa nuo toivottomat, -kauheat sanat: _Minun täytyy ampua itseni!_ - -Se on ollut minulla selvillä jo kauan, ettei minulla ole mitään muuta -mahdollisuutta, mitään muuta ratkaisutapaa kuin se, mutta kun en voi -sitä enää viivytellä pitkiä aikoja, täytyy minun seikkaperäisesti -kirjoittaa tähän, _minkätähden_ minun täytyy se tehdä. - -Niin. Minä olen tuomittu kuolemaan. Sain keuhkotaudin työssä -ollessani vuosi takaperin -- taudin, josta ei ole enää toivoa -paranemisesta. - -Mahdollisesti olisin parantunut, jos _alussa_ olisin päässyt -parantolaan -- mutta mihin pääsin minä? Ei ollut varoja! Ja mistä -olisin saanut varoja? Kolme pientä lasta ja vaimo -- eikä ollut -silloin edes työtä. - -Tosin kyllä sain tietää, _miten_ paranisin. Lääkäri selitti sen -minulle niin selvästi, että muistan sen sanasta sanaan. Hän sanoi: -"Keuhkotaudista ei parane muuten kuin hyvän ruuan, puhtaan ilman -ja huolettoman mielentilan avulla. Teidän pitää siis syödä hyvää -ruokaa 4-5 kertaa päivässä; runsaasti paistia, lihalientä, hyvää -soppaa, hedelmiä ja väliajoilla vielä kuorimatonta maitoa, kahvia -hyvän leivän ja runsaan kerman kanssa... Sitten pitää teidän asua -yksinäisessä huoneessa, jossa noudatetaan ehdotonta puhtautta, akkuna -auki yöt ja päivät. Ulkona pitää teidän käydä joka päivä -- mutta -lämpimissä vaatteissa, ettette vilustu. Ja mikä on tärkeätä: teidän -on oltava iloisella mielellä, vältettävä kaikkea mielenliikutusta -ja murehtimista. -- Työhön ette luonnollisesti voi nyt mennä. Kun -tarkoin noudatatte määräyksiäni, niin kyllä siitä hyvä tulee!" -- -Näin neuvoi tuo ystävällinen mies ja hän oli kyllä oikeassa! - -Mutta minulle oli se mahdotonta. Mistä saisin minä paisteja, -lihalientä syödäkseni ja maitoa juodakseni, kun en ollut saanut työtä -kuin silloin tällöin? Kun töintuskin voitiin ostaa yksi litra maitoa -päivässä, sekin usein kuorittua, niin tämän pienen tilkan tarvitsivat -lapset -- ei niille voi olla antamatta! Miten voin asua yksinäisessä -huoneessa, kun meillä oli vain yksi huone ja pieni kyökkipahanen ja -kolme lasta! Voiko siinä olla puhdasta? Ja lämpimät vaatteet? Iloinen -mieli? Mistä saan minä ne, kun lapseni kärsivät nälkää? -- Tämän -selitin lääkärille. Hän tuli surulliseksi, kohautti olkapäitään, eikä -vastannut mitään. - -Mitä voin? Kun muutama päivä sen jälkeen satuin saamaan työtä, täytyi -minun mennä -- enhän voinut nähdä lasteni kärsivän nälkää! Tautini -paheni tietysti niin, etten tahtonut voida mitenkään tehdä työtä, -mutta ei auttanut: niinkauvan kun suinkin jaksoi, täytyi mennä! Nyt -en enää voi ja tautini on sillä asteella, ettei minua voi mikään -pelastaa... - -Tätä en ole tahtonut sanoa vaimolleni; en ole voinut -- enkä voi -sanoa hänelle koko totuutta. Se on parempi näin -- hän menehtyisi nyt -jo. Se on niin äärettömän julmaa! - -Erään tapauksen muistan niin selvästi. Tulin työstä -- se oli -viimeisiä päiviä kun olin työssä -- ja olin kai tavallista kalpeampi -ja väsyneempi, koska vaimoni huomasi, että olin menehtymäisilläni. -Hirveä aavistus valtasi hänet: hän syöksyi jalkoihini, syleili minua -kiihkeästi, niinkuin olisi nähnyt viimeisen kerran ja vaikeroi -sanomattomassa tuskassa itkien: - --- Jos sinä kuolet...? Rakkaani... rakkaani... Jos kuolet... kuolet... - -Silloin olin vähällä purskahtaa itkuun ja sanoa hänelle kaikki. -Vihlova tuska tuntui repelevän rautakynsin sydäntäni. Ankaralla -tahdonponnistuksella sain itseni tyyneksi ja lohdutin häntä parhaani -mukaan -- vieläpä nauroinkin hänen muka turhalle pelolleen. -- Nyt -tietää hän kyllä, että sairastan keuhkotautia, mutta luulee sen -olevan sillä asteella, että vielä paranen, kun en ole vielä aivan -laiha kasvoiltani... - -Nyt kun vaimoni tietää tautini laadun koettaa hän aina valita minulle -parhaat palat syötäväksi, että vain paranisin! Jos hän voi ostaa -vähän lihaa ja maitoa, valmistaa hän niistä minulle paistia, velliä -y.m. käskee lapset kyökkiin ja pakottaa minut syömään... Ja kun minun -pitäisi syödä _velliä_, niin lapseni -- pienet, _rakkaat_ poikani --- syövät kyökissä kuivaa leipää, silakkaa ja kaljaa, silloin en -voi, vaikka tahtoisinkin, sitä tehdä. Heidän rukoilevat, moittivat -lapsensanansa: "Eikös äiti Untolle annakkaan velliä"! "Antakaa -Aarnelle myös velliä!" putoilevat sydämeeni kuni rautamöhkäleet... -Minä en voi... en _saa_ syödä! Se olisi kamalaa vääryyttä! Se olisi -rikos! Ei ole minulla oikeutta syödä, kun heidän pienet, heikot -hampaansa nakertavat kivikovaa leipäpalaa ja heidän vatsansa huutavat -parempaa ruokaa ja laihtuneet pikku kasvot, rukoilevine katseineen, -kääntyvät sinne, missä minä syön. Ja ajatelkaa: kun minä en voi tehdä -työtä, en voi ansaita -- ainoastaan kulutan -- revin minä sillätavoin -viimeisenkin leipäpalan heidän pienistä, kalpeista kätösistään! -Sydämeni on pakahtua tuskasta sitä ajatellessani -- enkä enää tee -niin! Se olisi rikosta -- julmaa rikosta! - -Käsitättekö te: _jokainen päivä, minkä elän_ ja syön, on -_lapsiraukoilleni kuolemaa ja nälkää_... Sentähden -- juuri sentähden -täytyy minun ampua itseni! - -Kuinka mielelläni eläisinkään! - -Olenhan vielä niin nuori -- vasta 26-vuotias! Muille on elämä siinä -ijässä kauneimmillaan, minun lähenee jo loppuaan -- ikäänkuin -uppoaisin hitaasti, mutta varmasti pohjattomaan suohon, taikka -ryömisin pimeän, pilkkopimeän rotkon pohjaa, jossa terävät kivet -ja lähimmäisteni luunsirpaleet haavoittavat polveni... Kummallakin -puolella ovat seinänjyrkät, kylmät kalliot ja näkymätön voima -pakottaa minua armotta eteenpäin ja edessä kohisee kalmanmeren kumea -pauhu... Sellainen on elämäni! - -En tahtoisi erota lapsistani -- tuntuu kauhealta jättää heidät -ilman turvaa, ilman isää ja suojelijaa... Ehkä heidän täytyy lähteä -kerjuulle, kokea kaikki ne tuskat ja kärsimykset, mitä kylmä, kova -maailma voi tarjota. Ehkä heitä lyödään... Oih! minä en jaksa -ajatella sitä! Se on liian hirvittävää... Vereni hyytyy sitä -ajatellessa... - -Mutta mitä voin tehdä? En mitään! Korkeintaan vuoden ajan saatan -elää... mutta kuolemaani asti syön joka päivä pienokaisteni -elämismahdollisuuksia. Siis: mitä pikemmin lopetan itseni, sitä -parempi! - - * * * * * - -Kohtaloni hermostuttaa ja kiusaa minua sanomattomasti. Olen toisinaan -kuin hullu. Tulistun turhista asioista silmittömästi ja olisin valmis -tekemään vaikka mitä! Yksi esimerkki siitä, miten ihminen tällaisissa -olosuhteissa voi menettää kaiken harkintakykynsä: - -Oleskelin kotona joku aika takaperin. Veljeni -- 19-vuotias -nuorukainen, josta pidän tavattoman paljon -- kiusotti erästä tyttöä, -ei laskenut häntä irti, vaikka tyttö pyysi. Synkissä mietteissä siinä -istuessani alkoi se jostakin syystä minua hermostuttaa ja sanoin -käskevästi veljelleni: - --- Laske irti! - --- No, mikäs käskijä sinä olet? -- vastasi veljeni puoleksi -pilkallisesti, puoleksi leikillään ja naurahti. - --- Mene ulos! -- ärjäsin minä yht'äkkiä raivostuneena ja tunsin, -miten korvissani alkoi humista, niinkuin ulkona olisi alkanut myrsky. - --- Ulos? -- Mitä minä ulkona teen? - -Minä raivostuin tahtomattani ihan silmittömästi, näin kaikki kuin -mustan sumun lävitse, kyyristyin eteenpäin kuin saaliinsa kimppuun -hyökkäävä peto ja kuulin, miten ääneni kähisi sanoessani hitaasti -mutta selvästi: - --- Mene ulos! Taikka tapan sinut! - -Kun hän ei silmänräpäyksessä lähtenyt, juoksin minä kuin hullu -läheisen pöydän ääreen, sieppasin puukon ja syöksyin mielettömänä -veljeni jälestä -- hän oli heti juossut ulos nähdessään muotoni. -Jos hänet silloin olisin saavuttanut, niin varmasti olisin iskenyt -hänet kuoliaaksi -- ja kuitenkin pidin hänestä niin paljon, että -olisin tehnyt vaikka mitä hänen edestään! Heti kyllä huomasin -mielettömyyteni ja kaduin katkerasti, tulin ihan sairaaksi -- kuume -nousi tavattomasti -- mutta sillä hetkellä en ymmärtänyt enkä -käsittänyt mitään. - -Siitä asti olen karttanut kaikkea kinasteluakin ja ihan pelännyt, -ettei kukaan vain sanoisi minua vastaan, silloin kun olen -suutuksissani, sillä tunnen, että saattaisin tehdä mitä tahansa, -ilman etten itse voisi sille mitään. - -Sellaiseksi voi epätoivo ja tuska tehdä ihmisen! - - * * * * * - -Ne lapset! - -Heidän mielikuvituksensa on niin herkkä, heidän puheensa niin -sattuvaa, sydämellistä ja omituista, että se panee toisinaan sydämeni -värisemään tuskasta -- ja hetkeksi umpeen kasvaneet sydänhaavat -aukenevat ja kirvelevät... - -Eilen illallakin, kun istuin yksin pöydän ääressä, tuli vanhin -poikani hiljaa luokseni, asetti pienen kätensä kouraani, katsoi -silmiini ja kysyi arasti: - --- Isä... miksi ette ota meitä enää syliin ja laula... niinkuin -ennen...? Onko isä vihainen? - -Oh! Nuo sanat sattuivat minuun kuni piiskaniskut! En ole uskaltanut -ottaa heitä syliini peläten tartuttavani heidät... en suudella, -hyväillä -- vaikka niin mielelläni olisin tahtonut! Hämmentyneenä -vastasin: - --- Ei isä vihanen ole... - -Tämän kuuli hänestä nuorempi poikani ja juoksi kimppuuni huutaen: - --- Ottakaa minut myös... ja laulakaa... isä on sitten niin kiltti! - -He kapusivat molemmat kuin pienet hiiret polvilleni ja komensivat -laulamaan. Lauloin erään laulun, jossa kerrotaan pojasta, jolta kuoli -isä ja joutui kärsimään nälkää... Yht'äkkiä vanhin poikani keskeytti -laulun ja kysyi kyyneleet silmissä: - --- Eikö se saanut enää nähdä isäänsä? - --- Ei saanut. - -Hänen pikku suunsa vääristyi ja pyyhkien kyyneleitään pienillä -nyrkeillään nojautui hän minuun itkien. - --- Vietiinkö sen pojan isä hautaan? - --- Vietiin. - --- Kuka sitten toi rahaa sen pojan äidille? - --- Ei isä tiedä... - --- Eikö se poika saanut hapanta kakkuakaan? - --- Kai se sai... - --- Ei isä vaan saa kuolla... Eikös vaan? - --- Tulisiko Aarnen ikävä? - -Tulisi... ei isä...! -- kuului heikko, särkynyt parahdus ja -nyyhkytykset tukahduttivat lopun ja hennot kädet kiertyivät lujemmin -kaulaani... Minä en voinut kauemmin pidättää mielenliikutustani, vaan -irrotin hellävaroin hänen kätensä, menin ulos, istahdin kostealle -kivelle ja itkin... - -Lapsiraukkani! Kuinka kovasti he itkevätkään kun näkevät minun -kuolleena... kun he noin hyvin kaikki ymmärtävät. Ja nyt syön minä -heidän viimeisen leipäpalasensa, annan palkkioksi taudin -- ja sitten -jätän heidät turvattomiksi! Se on kamalaa! - -Voiko kukaan aavistaa, miten paljo olen kärsinyt -- ja kärsin -- -kaikesta tuosta? Kuinka monta yötä olen valvonut... itkenytkin! Olen -monasti ihmetellyt, miksei ihminen voi kuolla paljaasta tuskasta... -Mutta ei kuole -- vaan tuntee, kärsii niin julmasti... julmasti...! -Toisinaan tuntuu, kuin olisin jo kauan uinut tuskien meressä, -äärettömällä ulapalla, jossa ei näy maata, ei pelastusta -- vaan -täytyy auttamattomasti hukkua... Tai miksi yritän kuvailla tuskaani --- sehän on mahdotonta! Vaikka kirjoittaisin sydänverelläni, niin -en kykenisi kuvaamaan sitä, mitä _tunnen_. Sentähden täytyy minun -tehdä pian loppu... pian, pian -- ennenkuin tulen hulluksi! Se olisi -pahempi kuin kuolema... - - * * * * * - -Minkätähden täytyy minun kärsiä nämä helvetin tuskat -- miksi täytyy -minun nyt kuolla? -- Sentähden, että olen köyhä. Jos olisin päässyt -parantolaan, tai saanut kotona kunnon ruokaa, ja tarpeellista hoitoa, -niin olisin pelastunut. Ja jospa olisin ainoa! Mutta kun samanlaisia -onnettomia on niin äärettömän paljon... Tuhannet kärsivät samoja -tuskia ja kuolevat -- kuolevat "luonnollisesti" tai lopettavat -itse elämänsä... Me kuljemme kuin teuraat kuolemaan... me vajoamme -joukottain hautoihin... Mutta se on niin jokapäiväistä, ettei kukaan -huomaa sitä! Ne, joilla valta on, eivät tahdo meitä kuulla -- vaikka -me huudamme haudoista... - -Samaan aikaan tuhlataan miljooneja sotalaivoihin, tykkeihin ja -pistimiin, joilla ihmisiä murhataan (taudit eivät tapa tarpeeksi!) -Muutamat, jotka eivät mitään tee, kokoovat ryövärilinnoihinsa -suunnattomia rikkauksia. Ja -- huomatkaa se! -- kaikki maailman -rikkaudet ovat näiden köyhien keräämiä. Niitä kootessaan ovat he -uhranneet terveytensä, onnensa, elämänsä -- ja kuolevat _omien_ -rikkauksiensa viereen puutteeseen! - -Tämä on niin kauheata, niin mieletöntä, että haluttaisi -- jos olisi -voimaa -- huutaa niin että se ukkosena kaikuisi ympäri maailmaa: - --- Köyhät! Te hullut! Miksi kärsitte tällaista järjestelmää? Te -voitte muuttaa sen -- jos järjestytte. Lopettakaa tämä olotila, joka -levittää ympärilleen vain kauhua, kuolemaa ja kirousta! Luokaa uusi! -Sellainen, jossa ei tarvitse sortua tauteihin, puutteeseen. Te voitte -tehdä sen! Älkää kulkeko orjina -- kun koko maailma on teidän...! -Mutta kaikki on turhaa. "Sääsken ääni ei kuulu taivaaseen" -- minun -ääneni ei kuulu mihinkään. Minua ei kuule kukaan. Kaikki on turhaa... - - * * * * * - -Kuolema, järkähtämätön kuolema silmieni edessä, kysyn itseltäni: -Pelkäätkö sitä? Pelkäätkö astua tuon tuntemattoman kalmankynnyksen -yli, josta et koskaan voi palata? -- Ja vastaus on: -- En. Minä en -pelkää. Kuoleman esiripun taakse ei ole vielä kukaan kurkistanut -ja sieltä palannut näkemiään kertomaan. Sentähden jokainen, joka -vakuuttaa, että on elämä kuoleman jälkeen, on höperö -- koska -kukaan ei _tiedä_ sitä. Kukaan ei voi myöskään sanoa, ettei ole, -sillä sitäkään ei kukaan tiedä. Tiede ja ihmisjärki pakottaa -epäilemään, ettei ole mitään; tiede todistaa, että ihminen on pitkien -ajanjaksojen kuluessa kehittynyt alemmista eläinmuodoista ja niin -ollen on samaa sukupuuta kuin eläimetkin. Ja kun kuolemme, kun kerran -verenkierto ja hengitys lakkaavat, ruumis mätänee inhottavaksi -raadoksi, niin mikään "sielu" tai "henki" ei ruumiintoiminnan jälkeen -voi elää. - -Sieluksi voitaisiin kutsua ajatuskykyä, aivotoimintaa, joka hallitsee -koko elimistöämme, ja jota on eläimilläkin vähemmässä määrässä -- -mutta sehän loppuu samassa kuin ruumis kuolee! Missä olisi silloin -se osa ihmisestä, jonka pitäisi mennä joko taivaan iloon tai -ijankaikkiseen helvettiin? Jos emme tiedäkään mitään varmaa, niin -pitääkö meidän ehdottomasti uskoa kuoleman esiripun takana olevan -jotain typerää, kamalaa ja mahdotonta! Minä ainakin uskon -- toisille -en voi sitä vakuuttaa -- ettei siellä ole mitään, ettei ole mitään -elämää kuoleman jälkeen ja kuolen tyynesti siinä vakaumuksessa. - -En tiedä, miksi tämän kirjoittaminen tuntuu vääryydeltä äitiäni -kohtaan -- hän kun on jo niin vanha. Usein tuntuu siltä, että -vanhojen pitäisi antaa olla rauhassa -- antaa heidän kuolla -lapsellisessa, typerässä uskossaan, jos he kerran ovat siinä -onnellisia... - -Niinpä käydessäni hiljattain äitini luona ja hetken puheltuamme -jokapäiväisistä asioista, hän äkkiä kääntyi puoleeni ja syvä -huolen- ja tuskanväre äänessään kysyi: - --- Sano, oletko tullut jumalankieltäjäksi... etkö sinä usko? - --- Niin, mitä sitten? -- kysyin vältellen. - --- Uskotko, että Kristus on sinunkin syntikuormasi maksanut... ja -että me hänen armostaan nousemme kirkastettuina ijankaikkiseen -elämään... - --- En minä sitä juuri noin voi uskoa... - --- Voi poikaparka... -- puhui äiti purskahtaen itkuun. -- Niin elävä -usko kun sinulla oli lapsena... ja nyt on vihollinen saanut sinut -noin valtaansa... Että minun piti tuota kuulla... - --- Mutta äiti... älkää nyt välittäkö siitä noin kovasti... Eihän -kaikkia voi uskoa... - --- Etkö sinä usko ijankaikkiseen elämäänkään? - --- Sitäkö, että löytyisi taivas, jossa on ikuinen onni ja autuus... -ja helvetti, jossa vallitsee ijankaikkinen piina ja kärsimykset... - --- Niin. - --- Se on niin mahdoton ja järjetön oppi, ettei kukaan, joka vielä -kykenee selvästi ajattelemaan, voi sitä uskoa! - --- Poikaparka, kuinka sinä voit... noin puhua? - --- Älkää nyt hermostuko äiti. Koettakaa hiukan ajatella, niin näette -itsekin... - --- Mitä ajatella...? - --- Koettakaa kuvitella, että olette kuollut, joudutte taivaaseen ja -näette, että minä ja kaikki lapsenne ovat helvetissä ja tiedätte, -ettemme koskaan -- kuuletteko, _koskaan_ pääse sieltä pois, vaan -meidän täytyy ijankaikkisesti kärsiä hirmuisia tuskia. -- Sanokaa -äiti, onko teillä silloin yhtään ilon ja onnen hetkeä taivaassa? - --- Mitä sinä puhut... mitä tarkoitat? -- soperteli äiti hätääntyneenä. - --- Tarkoitan sitä, mitä puhunkin. Sanokaa nyt, voitteko olla -onnellinen taivaassa, jos lapsenne ovat helvetissä? - --- Ehkä jumala vielä armossaan minun lapseni huomaansa korjaa... - --- Te ette uskalla vastata suoraan, josta näkyy, että tekin epäilette -taivaan iloa ja onnea... Sillä vaikka teidän lapsenne pääsisivätkin -taivaaseen, niin siellä olevien omaisia on helvetissä äärettömän -paljon, koska vain pienen pieni murto-osa joutuu taivaaseen! Voivatko -he silloin olla onnellisia? Ja voitteko te olla onnellinen taivaassa, -vaikka tiedätte, että miljoonat ihmiset -- lähimmäisenne -- kärsivät -helvetissä? Jos voitte -- silloin teillä ei ole sielua jälellä! - --- Sinä puhut kauheita... - --- Olkoot kauheita, mutta minä sanon vielä enempi, kun kerran on -alettu! Ajatelkaa äiti, että olette helvetissä ja näette lapsenne -taivaassa; silloin ajattelette: olipa hyvä, että he edes pääsivät -tuonne, ettei heidän tarvitse täällä kärsiä. -- Teidän mielenne olisi -siis parempi kuin rakkaittenne taivaassa, joiden täytyy kärsiä siitä, -että tietävät äitinsä kituvan helvetissä. - --- Kyllä siellä omantunnon tuskat tulena polttavat! - --- Mitkä omantunnon tuskat? Jos olette helvetin tulikiviliekeissä -kituneet parikin vuotta, niin etteköhän ala arvella: nyt se jo -riittää minun synneistäni -- olen jo tarpeeksi kärsinyt! Koko -jälelläoleva, kauhistava ijankaikkisuus on siis vain tunnetta -siitä, että kärsitte hirmuista vääryyttä! Missä ovat silloin -omantunnontuskat? Ei missään! Koko tämä oppi helvetistä ja taivaasta -on niin kauhistuttavan typerä ja julma, että se luhistuu omaan -mahdottomuuteensa! - --- Me emme voi niitä ihmisjärjellä käsittää... meidän täytyy jättää -ne asiat jumalan haltuun... Luottaa hänen hyvyyteensä... - --- Voiko löytyä _sellaista_ jumalaa, jota papit uskottelevat? Ja -onko pappien jumala hyvä? Koettakaa, äiti, ajatella, että löytyisi -jossakin ihminen, joka moninverroin voittaisi julmuudessa Neron, -Kaligulan, Iivana-Julman, joka koko elämänsä-ijän piinaisi ihmisiä -tähän asti keksimättömillä kidutuskeinoilla ja tuhannet ihmiset, -vaimot ja lapset... sortuisivat hänen kauhistavan julmuutensa -uhreina... Tällainen hirviö olisi julmin, mitä mielikuvituksemme voi -keksiä... - --- Mitä se tähän kuuluu... Mitä sillä tarkoitat? - --- Tarkoitan sitä, ettei tällainenkaan julmuri olisi vielä mitään -pappien jumalan rinnalla! Sillä ajatelkaa: hän on kaikkitietävä, -kaikkivoipa ja laupias. Hän tiesi siis jo "luodessaan" ihmisen, -että tämä tulee "lankeamaan syntiin"; hän tiesi sen suunnattoman -kurjuuden ja tietämättömyyden, johon ihmissuku tulisi vajoamaan; -asetti hyvän- ja pahantiedon puun, vaikka tiesi Evan siitä syövän; -tiesi jo silloin, ettei vielä tänäänkään kuin ainoastaan pieni osa -ihmisistä tiedä kristinuskosta ja "pelastuksesta" mitään, vaan -menevät helvettiin tietämättä, että sitä onkaan! Tämän kaiken hän -tiesi -- koska hän on kaikkitietävä! ja kuitenkin hän "loi" ihmisen! -Mikä isällinen hyvyys ja laupeus! Mikä sanomaton hyväntahtoisuus -ja rakkaus! -- Ja koska hän on kaikkivoipa, hänelle ei ole mikään -mahdotonta, niin voisi hän nytkin lähettää kaikille "pakanoille" -tiedon pelastuksesta; hän voisi lopettaa sen suunnattoman kurjuuden, -mikä maailmassa vallitsee; hän voisi kääntää jokaisen mielen niin, -että kaikki tuntisivat hänet. Mutta sitäpä hän ei tee, vaan katselee -kylmänä taivaastaan, miten ihmiset taistelevat nälkäkuoleman kanssa, -sortuvat rikoksiin ja paheisiin, tappavat toisiaan sadointuhansin ja -syöksyvät miljoonittain, kirous huulillaan helvettiin... Ja lopuksi -hän tuomitsee nämä onnettomat, _omat lapsensa_ ijankaikkiseen tuskaan -ja vaivaan siitä syystä, että hän jo alussa on niin määrännyt -- -koska hän kerran on kaikkitietävä, kaikkivaltias ja kaikkivoipa! -Sellainen on pappien jumala! Täytyy sanoa, että perkele on -julmuudessa ainoastaan pieni oppipoika tämän jumalan rinnalla. - --- Kuinka jumalaton sinä olet! -- huudahti äiti kauhuissaan ja alkoi -katkerasti itkeä. Heti sen jälkeen tuli hän sairaaksi ja minä kaduin -katkerasti, että olin hänen mielensä pahoittanut... Hän kun on jo -niin vanha... - -Kaikesta huolimatta en _voinut_ olla kirjoittamatta tätä! Välttämätön -kuolema silmieni edessä -- minä kuolen huomenna -- valtaa minut -syvä katkeruus niitä kohtaan, jotka vuosisatoja ovat tuollaisilla -inhottavilla kahleilla yksinkertaista kansaa orjuuttaneet, jotka ovat -tehneet jumalasta ruoskan, jolla kansaa on ruoskittu -- ruoskittu -siihen määrään, ettei se vieläkään jaksa nousta, karistaa kahleitaan, -vaan sallii järjestelmää, joka tuhoaa tuhansien elämän... Mieleni -valtaa katkeruus, kun en voi mitään... olen heikko... Ja minun täytyy -nyt kuolla... - -Mutta kuolema ei _pelota_ minua. Sillä minulla on se vakaumus, että -_jos_ on elämä kuoleman jälkeen, _Jos_ on olemassa jumala, niin -hän ei voi olla mikään hirviö, joka omat lapsensa ijankaikkiseen -kadotukseen syöksisi. Ja jos jotain on kuoleman jälkeen, niin on se -ikuinen -- rauha. Jos on jumala, niin on hän hyvä, oikeudenmukainen; -kaikkialla missä on totuutta, hyvyyttä -- siellä on jumala! - -Voi äitiparkani! Nyt hän luulee, että joudun helvettiin, kun -kirjoitan näin. Mutta enhän minä voi uskoa muuta, kuin mitä uskon -- -ei kukaan voi toisin! Äitiraukka! - -Olisin tahtonut kirjoittaa tästä vielä, mutta en ehdi enempää ja -lapsetkin tulivat taas sisälle... - - * * * * * - -Olisi vielä kirjoitettava muistakin asioista, asioista, jotka -vaikuttavat sen, etten voi elää. Mutta... Äh! ver... - -Kaksi tuntia takaperin, tätä kirjoittaessani, sain taas verensyöksyn, -mutta se on jo ohitse... - - * * * * * - -_Viimeisenä elinpäivänäni!_ - -Tuntuu niin kummalliselta, että minä vielä elän, ajattelen, -hengitän... kirjoitan tätä -- ja tunnin kuluttua tartun revolveriin, -kohdistan sen ohimooni, liipasen... täältä kuuluu laukaus, ihmiset -rientävät katsomaan ja löytävät kuolleen, elottoman ruumiin, joka -ei enää koskaan ajattele, ei liiku, ei kirjoita... ja se olen minä. -Tuntuu niin kummalliselta, etten koskaan näe toista päivää -- ja -kuitenkin on huomenna samanlainen päivä; en näe lapsiani, vaikka he -ovat olemassa... - -Minä lähetin heidät juuri pois, he eivät ole vielä kaukana -- -korkeintaan puolen kilometrin päässä -- ja kuitenkaan en näe heitä -enää koskaan, en koskaan... Rakkaani... rakkaani... En luullut sitä -eroa niin kamalaksi. Minä en voisi kestää enää toista samanlaista -hetkeä! - -Kun äsken viimeisen kerran syleilin lapsiani, suutelin niiden -keltakiharoita -- luulin, että sydän putoo rinnastani tai tulen -hulluksi... Vaimoparalleni en uskaltanut sanoa edes jäähyväisiä... -en voinut, hän olisi huomannut, kuinka vapisin tuskasta. Ja heidän -lähtiessään sattui jotakin hirmuista: vanhin poikani kääntyi ovella -ympäri, loi minuun syvät, totiset silmänsä ja sanoi vakavasti: - --- Aarne tuo isälle namusia, jos Aarne saa. - -Pienempi Unto tämän kuultuaan juoksi luokseni ja huusi silmät -loistaen innostuksesta: - --- Ja Unto tuo isälle karamellin! Oikein makean! Punasen! - -Olin vähällä huudahtaa: Lapseni, rakkaani, odottakaa... älkää menkö! -Kuitenkin hillitsin itseni purin hammasta ja he menivät -- viimeisen -kerran! - -Viimeinen näky heistä oli seuraava: vaimoni on kääntynyt tiellä, -hymyilee minulle surullisesti ja pitää nuorinta sylissään, joka sekin -on huomannut minut akkunan lävitse ja hymyilee; vanhemmat pojat -nauravat iloisesti ja heiluttavat käsiään hyvästiksi ja huutavat -jotakin, jota en akkunan lävitse kuule... En nähnyt enempää... - -Nyt näen, miten kolea syystuuli ravistelee puita ja keltaiset, -kuolleet lehdet putoilevat kosteanniljakkaan maahan... siihen -mädäntyäkseen. Ja omituista! Minä tahtoisin vielä kerran nähdä -_kesän_-- nähdä puut vihreinä, elinvoimaisina, vihreitä nurmia, -kukkia, marjoja... Oih! - -Mikä houkko olen! En elä enää tuntiakaan -- ja puhun kesästä! -Eilen illalla juuri oli se verensyöksy. Verta tulvasi keuhkoistani -suuntäysittäin ja luulin kuolevani, mutta se pysähtyikin. Kauhistuin, -pelkäsin, etten pääse enää ylös vuoteesta, tulisin virumaan siinä -ehkä kuukausia ja syömään lasten leipää... Silloin en myöskään olisi -voinut toteuttaa aijettani: vaimoni ei olisi jättänyt minua yksin. -Verenvuodosta ja kuumeesta olen nytkin äärettömän heikko -- näetkö, -kuinka käteni ovat vavisseet tätä kirjoittaessani! -- ja ehkä vain -epätoivo sekä tieto siitä, että ponnistelen viimeisen kerran, antaa -minulle voimia tätä kirjoittaa. - -Tuntiessani jo kuoleman hyisen henkäyksen kasvoillani, lentää -mieleeni kysymys: miksi olen elänyt, kärsinyt ja mikä on ollut -elämäni tarkoitus? Ja vastaus on mielestäni selvä: _ei mikään!_ Sokea -sattuma vain, että olen syntynyt -- ja kärsinyt, kuten tuhannet muut. --- Siinä se! - -Ääretön ijankaikkinen tyhjyys on siellä, mihin nyt astun... mutta -siellä ei ole myöskään tuskaa, eikä kärsimystä -- _siellä ei ole -mitään... ei mitään_. Siksi en pelkää sinne astua. - -Mutta nytkin tunnen, että tahtoisin elää! Niin polttavalla halulla -tahtoisin tietää, kuinka käy pojilleni, saavatko he kärsiä yhtä -paljon kuin minä; tahtoisin tietää, koska lakkaa se verinen vääryys, -joka nyt hallitsee maailmassa... kuinka kauvan köyhät suostuvat -kulkemaan sortajien kahleissa -- ja ennen kaikkea tahtoisin _sanoa_ -niin paljon... paljon... Mutta se on jo myöhäistä... myöhäistä! Kun -ajattelen, että kaikki olisi _voinut_ olla toisinkin, niin tunnen, -että menetän järkeni... tulen mielipuoleksi -- jos vielä hiukan -odotan... - -Orporaukkani! - -Kuinka tuotankaan teille surua! Kuinka paljon itkettekään! Mutta en -voi tehdä toisin... ei ole muuta mahdollisuutta -- en voi! Antakaa -minulle kaikki anteeksi... anteeksi! - -Kun te, pienet poikani, olette täysikasvuisia ihmisiä, ymmärrättekö -te silloin onnetonta isäraukkaanne? Tuomitsetteko tekin häntä siitä, -että hän lähti hiukan aikaisempaan pois...? Muistakaa, että hän teki -sen _teidän tähtenne_ -- vaikka hän ei voinutkaan hyväksenne paljon -tehdä... - -Vielä pyydän, ettei ruumistani avattaisi. Tietysti tullaan sitä -vaatimaan -- että saataisiin selville, jos olin hullu! Itsemielestäni -en ole vielä hullu -- ja niiltä, jotka epäilevät järkeäni, kysyn, -_mitä te itse olisitte tehneet minun sijassani?_ - -Oih! Miten kummallista! Seinän takana alkoi heleä naisääni laulaa -lempilauluani: "Sydämeni laulu". Tuudittaa kai lastaan... Kuinka -kylmän ja kumman tunteen synnyttävätkään nyt nuo sanat! - - Tuonen lehto, öinen lehto - Siell' on hieno hietakehto... - -Hän laulaa tietämättänsä kuolinlauluani... Olisin tahtonut, että te, -rakkaani, olisitte olleet vuoteeni vieressä, kun kuolen -- mutta se -ei käy päinsä! Minun täytyy kuolla yksin... yksin... yksin... - -Jospa minulla olisi vielä ollut enempi aikaa, niin olisin -kirjoittanut vielä siitä, miten... Mutta ei! Tunnen, miten kuume -alkaa minussa nousta, päässäni kohisee ja pauhaa kumeasti... -silmäni hämärtyvät... Ja minusta tuntuu, että kuolema, -- suuri, -sysimusta kuolema -- seisoo vieressäni järkähtämättömänä ja sen ontot -silmäkuopat kiiluvat kärsimättömyydestä... Se odottaa -- sillä on -kiire! - -Rakkaani! Minä en voi enää kirjoittaa -- käteni ei tahdo totella, kun -minun täytyy kohta kirjoittaa viimeinen sana... Seinän takana kuuluu -laulu ja kohta pamahtaa laukaus... - -Rakkaani... lapseni, vaimoni -- ja kaikki: - -_Hyvästi!_ - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Rotkoista, by Konrad Lehtimäki - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ROTKOISTA *** - -***** This file should be named 52383-8.txt or 52383-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/2/3/8/52383/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/52383-8.zip b/old/52383-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 0aec56b..0000000 --- a/old/52383-8.zip +++ /dev/null |