diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51891-8.txt | 3908 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51891-8.zip | bin | 42992 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3908 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f729571 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51891 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51891) diff --git a/old/51891-8.txt b/old/51891-8.txt deleted file mode 100644 index 93ea59e..0000000 --- a/old/51891-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3908 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Alhaisolauluja, by Kössi Kaatra - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Alhaisolauluja - - -Author: Kössi Kaatra - - - -Release Date: April 30, 2016 [eBook #51891] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ALHAISOLAULUJA*** - - -E-text prepared by Jari Koivisto - - - -ALHAISOLAULUJA - -Kirj. - -Kössi Kaatra - - - - - - -Helsinki, -Osakeyhtiö Työ, -1922. - - - - -SISÄLLYS: - -Muut lauloivat... - -I. Runokronikkaa vuodelta 1917. - - Purkaus - Punalippu - Esitaistelijat - Vappusäkeitä - Vappu (Oulun Linnansaarella) - Helatorstaina - Uutta luotaessa - Sydänkesäsäkeitä - Neulankärjillä - Maantiellä - Bolshevikit - Rampojen karnevaali - Syy ja seuraus - Latsarukset - Nälkiinnytetty haamu - Jäkäläkausi - Miksei? - Viattomain veri - Ristinpuussa - Vapauden vaipuessa - Syys - Vapaushumussa - Lappi - Idän jätti - Rauha - -II. - - Tulivuori - Spartacus - Käsissänsä kaikki karttuu ++ - Eräälle työväentaiteilijalle - Valkeuden tiellä - Työn nuoriso - Pyri pinnalle - Sonetti - Sorasointu - Rochdalen kankurit - Kirjaltaja - Vuosiorja - Nälkäisten katseet - Mieroon - Tapaturma - Taksvärkistä kotiin - Mestarituotteita - Olkosi kalpa - Kylän vanhusvainajille - Luonnon esteitä - Niinkuin Tuonen joutsen -- - Hautapuhe - Laupeudensisar - Mummon vuoteen ääressä - Kuolinvuoteella - Torpan täti - Hassu Hannu - Talvitarina - Jaanan Janne - - - - -III. - - Käy kulkuni korven kautta. - Sonetteja - Tuskan tuokioina - Valmiina - Koljonselkä - Talviyössä - Kevätmyrsky - Kevätsäde. - - - - - MUUT LAULOIVAT... - - - Muut lauloivat laulunsa yksilöille; - runot helkkyvät heitä on ain ihannoineet. - Mut lauluni mun -- ei heille ne soineet, - mun virteni joukoille, joukkojen töille. - - Kaikk' kalpenee, mitä loi joku pylväs, - joka taikurin työ, teko sankarin suuri, - sen rinnalla, nyt mitä tarjoo juuri - työnarmeijan askare ankara, ylväs. - - Mikä taivaita hipova haltio harras, - mikä hurmio huokuu sen luomisen työstä, - kun tietänsä raivaa se orjuuden yöstä, - joka askele allansa pettävä parras. - - Ja mi voima ja suuruus ja tarmo ja tahto; - lukin seitteinä särkyvät tieltänsä tokeet - ja turhia kaikk' ovat kahlimiskokeet, - kuin paasi se seisoo; on vastustus vahto. - - Ja vaikka sen runteli vaiva jo varhain - ja pakko sen säälittä ristille paiskas - ja raakana riemunsa rahdutkin raiskas, - ei sammunut sentään sen sielussa parhain. - - Ei kaikonnut kaipio raatajarinnan, - vaan puhkesi ain yhä uutehen kukkaan. - Elon nurjuus juuri sen istutti rukkaan - ja kalliin siitä hän suoritti hinnan. - - Hyve, kauneus, kaikkihan kaipiossansa, - mi kiihtää ja käskee ja vaativi loitos. - Hyvän, kauniin puolesta juuri sen koitos. - Elon arvoja vaalivi kahlittu kansa, - - jolt' itseltä riistetty kaikki on ammoin, - mitä ilmi se loi, mitä kylvi ja niitti. -- - Mitä suurempaa, jota kantelo kiitti? - Mitä synkempää, jota soisi se kammoin? - - - - - - -I - -RUNOKRONIKKAA VUODELTA 1917 - - - - - PURKAUS - - - Polot syylliset, surkaa, - tulivuori jo kun tuhatvuotinen purkaa, - kun uumenet uhkaa, - saa päittenne päälle nyt tulta ja tuhkaa. - - Niin naurunne ilkkui, - ilo kaihdettu katseestannehan vilkkui: - "Sen hiillos jo hiutui, - tuli tukahtui, palo piillyt jo riutui, - - se on sammunut vuori, - typötyhjä, hengetön, hiiltynyt kuori!" -- - Ja sen poljitte pintaa - kuin lyyhistyneen elinorjanne rintaa. - - Mut katso: se havas. - Tulikitansa kaamean kraatteri avas, - heräs syvyyden sielu. - On, ilkkujat, allanne ahmaava nielu. - - Jo, herjaajat hullut, - tilinpäivä on tuima ja tuikea tullut, - soi tuomion soitto, - uus aika on eessä, on huomenen koitto. - - - - - PUNALIPPU - - - Punalippu, sa pilkattu, poljettu, - sa lokaan syösty vaate, - alennuksesi alhosta nouset sa nyt, - ja kanssasi kansanaate. - - Kevätauringossahan hulmuat nyt, - sa kaunis, sa kallis viiri, - ja ääretön, ääretön allasi on - pyhäst' innosta päihtynyt piiri. - - Kädet kuumeiset sua kantavat nyt, - proletaarien päällä sä päilyt, - ja, ah, sitä vaivoin uskoa voi: - myös pistinten kärjissä häilyt. - - Rivit rautaiset sua seuraavat, - olet oppaana rintaman harmaan, - veritahrat sa veljien, pyyhit pois - ja voittoon viet väen varmaan. - - Olet miljoonain, olet miljoonain - nyt viitta ja tunnus ja taika. - Väris suojan suo, väris turvan tuo, - punaleimaasi kantavi aika. - - - - - ESITAISTELIJAT - - - Tykit Pietari-Paavalin pauhaa, - vaan taistoa eivät ne toitota mieliin. - Sävel särkynyt sai tulikieliin. - Ne raikuvat rauhaa. - - Ikirauhaa. Kirvonnut kansa - suruvaatteissa värjyin vie manan maaliin - valapattoisen viime saaliin: - esitaistelijansa. - - Punalippua seuraten ylhää - ne taistelivat jalopeurojen lailla, - päin syöksyivät pelkoa vailla - pakon muuria jylhää. - - Päin painuivat pyöveleitä. - Kuin myrskyssä vaahtoharjat ne meuras, - ja kuin meren syvyys seuras - väki valtava heitä. - - Oli liikkeellä alkuaineet, - tuli uumenten uhmas ja raivos ja riehui. - Yli vainovallan kiehui - tuhon turmion laineet. - - Ja hirmuvalta raukes, - tuhatvuotinen valhevarjo sen vaipui, - peto taltutettu taipui, - lumo hyytävä laukes. - - Itä elpyä jälleen jaksoi. - Mut kallis sen uudestasyntymishinta. - Esitaistelijoiden rinta - sen hurmeella maksoi. - - Yli urhojen ruumisvallein - tien vapauteen väki sorrettu suuntaa. - Kuin rusko, mi taivaalla puuntaa, - verivirta on kallein. - - Pyhä, siunattu, siunattu veri! - Nuo nimettömät ajan sankarit ylväät, - nuo pohjakerran pylväät - ikikunnian peri. - - Tykit jyskää. Kirvonnut kansa - suruvaatteissa värjyin vie manan maaliin - valapattoisen viime saaliin: - esitaistelijansa. - - - - - VAPPUSÄKEITÄ - - - Uni kertakin todellisuutta, - todet kertakin haaveemme hartaat: - kevät kukkurallaan on uutta, - saa umpeen jo hautamme partaat. - Kytö, hiilissä hehkunut, tultaan - kuin aurinko suitsuttaa, - sisin särjetty, tallattu multaan, - ylös ehjänä taas kohoaa. - Soi kuin urut äärillä taivaan: - sen vuoro on nyt, ken kärsiä sai vaan! - - Idän kärsinyt kansa suuri - tuhatvuotisen puhkaisi padon. - On murtunut sorron muuri. - Idän kylvöstä saamme me sadon, - ja kaikki kärsivät kansat - nyt kanssamme niittävät - ja suistavat ikeet ja ansat, - ja kanssamme kiittävät, - Idän heimoa hehkuvarintaa, - joka tinkinyt ei, ei kammonut hintaa. - - Idän kansa kohlunsa kosti - ja kirvoitti oikeusaatteen, - käsin känsäisin korkeelle nosti - pyhän hulmuamaan punavaatteen. - Yli merten ja maiden nyt häilyy - jo viirimme viittova tuo, - puna kutsuva, kiehtova päilyy - ja vaatien vaativi luo - joka orjan, niin, joka ainoon, - mi vaipui vaivaan ja vainoon. - - Ja kansojen kuorossa saamme - mekin vapausvirttämme laulaa, - me kansain kohtalon jaamme, - mekin katkomme orjuudenpaulaa. - Sama aate, mi mielet täyttää - maan ääristä äärihin, oi, - meit' aseenaan myös käyttää, - myös meille sen kutsumus soi. - Kevät käskevi työläisluokkaa: - elo elvytä, maailma muokkaa! - - - - - VAPPU - - (OULUN LINNANSAARELLA) - - - Jäässä veet ja luonto nurja, - viima ihan syöntä viiltää, - mutta kevään huuma hurja - joka katsehesta kiiltää. - Tuli sisäinen, se syttää - kalvenneenkin poskipään nyt, - joka rintaa elähyttää, - murtaa jäykimmänkin jään nyt - orjan povesta. On kevät. - Olkoon, ett' on luonto nurja, - kunhan katseet hymyilevät, - kunhan hehkuu huuma hurja, - kunhan toivonlaulu raikuu, - kunhan liehuu punaviirit, - kunhan kallis kutsu kaikuu: - eespäin, eespäin työläispiirit! - - - - - HELATORSTAINA - - - Jo aukee ummut esikkojen arkain, - jo vaipuu valta talven kylmän, kateen, - jo kevät kotiutuu, vaikka varkain, - se kintereillä kulkee vihmasateen. - - Jo voimatonna raukee viime suulas, - vain lännen leyhy lempeä nyt soittaa, - yö kaikkoo, kaikkiall' on siinto kuulas, - päiv' ihmeisenä, korkeana koittaa. - - Ja lämmön lääkitsevän työläisrintaan - sää suvinen ja valkeus tää valaa, - työnorja, unelmoiva ihanintaan, - myös kevään karkeloihin käydä halaa. - - Niin raskahastihan yö pitkä raastoi, - ies ilkeähän painui sieluun saakka, - vain kovaa kieltä kohtalonsa haastoi - ja harteet lysyyn painoi elontaakka. - - Ah talvi, talvi: veriveron veit sä, - niin kalpeiksihan saivat rusoposket - ja tyhjiks' toivehet niin monet teit sä, - niin vuolainahan vieri kyynelkosket! - - jo unhoon joudat, lumos inha laukee. - Sun lyömäs haavat kevätär nyt lientää, - aik' ahdistettuin eteen uusi aukee: - päin päivää sorrettujen suku rientää! - - - - - UUTTA LUOTAESSA - - - Yöst' aikain astuvat esiin - nyt työläisnainen ja -mies, - kera nuoriso käy, käy lapset, - joit' tuudussa turti jo ies. - Hämäristään rientävät rohkeet - maan työläisarmeijat, - nuo kalvaat ja runnomat ruoskan, - hien, helteen uurtelemat, - ja tarttuvat känsäisin kourin, - käsin jäykin mut jäntevin - ajan voimapyörään, mi vinhaan - jo kiihtyvi vauhtihin; - elementtinä soi jo nyt ratas, - viel' äsken mi matas. - - Uutt' yhteiskuntaa luovat - nyt kiirein kuumeisin - nuo, jotk' ovat kaiken luoneet - lihaslahjoin ja aatelmin, - käsialaa joiden on kaikki, - niin templit kuin hökkelit, - teon muistomerkkien sarjat! -- - Mitä kaikkea askarsit - sa raatajaluokka raihnas - mut uuras ja uskollinen - elon käskylle kaunihille: - on työtä tehtävä sen, - pitopöydästä ken elon kiistää; - työs ei ole riistää! - - Uut' yhteiskuntaa ne luovat, - jotk' entinen laimin löi, - jotk' onnettomuutta niitti, - teki työtä mut pettua söi; - kodin onni joilt' oli poissa - ja rauha ja rakkaus, - ilot nuoruuden ilkkuen viety, - elo vanhana kauhistus; - jotk' aavistaa vain saivat - mitä tarjota elämä vois, - jos oikeus ohjata saisi, - jos ansio mittana ois, - jos runsaussarvesta kaataa - sais vain, joka raataa. - - Tiet' uhman astuvat tälleen - elon lapsipuolet nyt nuo, - jotk' anoivat auvoa taivaan, - kun ahmasi surujen suo; - jotk' armoa kerjäten päänsä - maan tomuhun painoivat - ja sielunsa autuudesta - niin kallihit lunnahat - anekirstuun kirkkojen toivat - ja nöyrinä uottivat - isän ylhäisen antimist' osaa, - johon sokkoina luottivat; - mut ah, vapahdusta vaivaan - ei saaneet he taivaan! - - Ajan ankaran vaakalautaan - oman voiman nyt viskaten - he nousevat erheiden alta - vihan viiltäissä vimmaisen - joka lankeemuksestansa, - joka iskusta, minkä he sai - joka kerta, kun pilkaten petti - pyhin lapsenuskonsa tai - "ikitotuuden" haihtuva harha, - luja luottamus oikeuteen, - jota kullalla voitiin ostaa - sekä vaihtaa valheeseen; - mitä teit, mitä teit elon nurjuus? - Kova koulusi, kurjuus! - - Yli maan, yli mannerten yhtä - nyt kuuluvi kutsuntaa. - On kuin kohu kuuluisi merten, - väki valtava kun havajaa - yli mailman; kun alhoista astuu - se kunnaiden kirkkauteen - ylösnousemusintoa uhkuin - veriläikkeisin lippuineen; - kun yhteiskuntaa luodaan - uutt', ylvästä, uhkeaa, - tasasuhtaista, suurta, jossa - tilan työläismaailma saa, - saa suojan harmajahapsi, - mies, nainen ja lapsi. - - Mitä suurempaa, ihanampaa - elo ihmislapselle suo - kuin onnen kaikkensa antaa, - kera kaikkein kun uutta luo? - Ilo ylväämpi ei sykähyttää - sisint' ihmisen saata, ei, - kuin milloin yhteiskekoon - ken kortensa kalleimman vei. - Teko pienikin näät, jota johti - pyhä pyrkimys vain parempaan, - jota kannusti kansojen onni, - olo onneton oihkivan maan, - teko moinen on kantava juuri, - on valtavan suuri! - - - - - SYDÄNKESÄSÄKEITÄ - - - Jo kaikkosi yö, jota kauhistuit, - valo-aalloilla, kahlittu kansa, jo uit, - sydänkesääsi kerkästä palvot. - Karun Pohjolan päivähän kultihin loi, - se on tuoksua täynnä, se helkkyy ja soi, - juhannustasi vaaroilla valvot. - - Kisa käy, veri vanhakin velloutuu. - Suo suukkoja, suo sekä saa sulosuu, - valat vannovi nuoriso armaat. - Suviyön punapuuntava aurinko tuo - parit vihkivi lempivät, laulavat nuo. - Pois huolet nyt haikeat, harmaat. - - Kukat kuihtuvat: poimi ne aikoinaan, - yks' Pohjolan yö arat vie korut maan, - yks' hallan henkäys niittää - sen kaiken, min lahjoitti luonnotar, oi. - Pian synkkänä syys yli alhojen soi - ja raastaa ja riistää ja riittää. - - Osas ottaos; on kesä lyhkäinen, - ohi kiitävät kirkkaus, kauneus sen, - suvi haihtuu kuin sadun saari. - Sisin sielusi siis sinä virvoita, - ja kasva ja kahleista kirvoita - proletaarien mittumaari. - - - - - NEULANKÄRJILLÄ - - - Vieri viesti idän puolta: - kapaloitaan kansa katkoo, - kaavat ahtaat auki ratkoo, - lieventelee suurta huolta. -- - - Kumouksen kumma peikko - säväytti porvariston, - tunsi tunnossaan se piston, - ulvoi peloissaan kuin heikko. - - Mutta toinen viesti ehti: - laantui laine tumma tälleen, - vanha valta nousi jälleen, - kansan hurme huppelehti. - - Sykäytti riemu suuri - sortoluokan sydänalaa, - nautti julki, tuumi salaa: - niin sen käydä täytyi juuri. - - Sakasta, jo kyllin saimme, - ällöttää jo moinen moska, - hornaan joutaa koko roska, - kunhan koskematta vain me. - - Veriin sortukoot siis joukot, - pohjakerta kurjan Venään, - silloin täälläkään ei enään - liikaa liikahtele loukot! - - Seuraa viesti toinen toistaan. - Riistäjä kuin neuloill' ähkii - tai taas entistoivo tähkii: - pääse kans' ei kapaloistaan. - - Mutta vaikka ajan vaaka - vielä viippuu sinne tänne, - jäykemmäks käy yhä jänne, - kypsyy kohta heelmä raaka. - - Kasvaa että tohisee jo - vapauden vilja kallis. - Vanha maailma, yli vallis - laine korkee kohisee jo. - - Pilkkanaurus kohta kuolee, - pahansuopa hymys hyytyy: - joskin kansa tänään tyytyy, - huomenna se vitsas vuolee! - - - - - MAANTIELLÄ - - - Nokinaamoin työstä palaa - kaupunkilaisproletaari, - korkealta päivänkaari - säteitänsä vielä valaa. - - Mutta maantievarsi-mailla - maatyömies nyt vielä raataa, - heinää hiessäpäin hän kaataa - koneen kuuliaisen lailla. - - Liikkui huomaamatta, hiljaa - ohitsensa ajan henki. - Samana kuin ennen renki - korjaa korskan heinää, viljaa. - - Menköön kuinka monta kertaa - laellensa mailma suuri, - rengin horisontti juuri - siit' ei siirry vaaksan vertaa. - - Ajoilt' Aatamin on peru - juhtamaisuus juurin sitkein, - vuosituhantenkaan kitkein - muuta rengistä ei heru. - - Oma itsensä hän ain' on. - Maata, kansaa hyödyttää hän, - mutta osattomaks' jää hän, - alin astinlauta vain on. - - Ohitsensa ajan henki - liikkui huomaamatta, hiljaa. - Milloin vapauden viljaa - korjaa kalleinta myös renki? - - - - - BOLSHEVIKIT - - - Aina joutui vankiluoliin, - aina pantiin piinatuoliin - tai sai rikollisen maineen, - ken ei mennyt myötä laineen. - - Sokrates ja Kristus kuoli, - Galileita liekit nuoli -- - kutka kaikki kuolon uksen - aukas vuoksi vakaumuksen? - - Ennen, niin, ja nyt ja aina. - Vanha historian laina - yhä elonkirjan täyttää, - aina elävänsä näyttää. - - Niinkuin jälleen Idän mailla: - Astui oraakkelein lailla - henget ylväät esiin siellä - kaaoksen ja kauhun tiellä. - - Varoittivat vaalimaansa - kansakuntaa kurjan maansa - villipedon hurmiosta, - tuomiosta, turmiosta. - - Osoittivat tietä toista - ajan ankeen ahdingoista, - tietä, joll' ei haasta tykki; - jolla rauhaa sydän sykki. - - Mutta nyrkki suut ne sulki, - jotka toden toivat julki, - hukka kansan parhaat peri, - vuoti viatonten veri. - - Taipui kansa harvain tahtoon, - syöksyi "sankaruuden" vahtoon, - murskautui vihan muuriin, - sortui suruihinsa suuriin. - - - - - RAMPOJEN KARNEVAALI - - Invaliidijunan sauhu - kietoo vaunut hunnuin taajoin, - taakse niiden kaihtuu kauhu, - ilmenevä rammoin raajoin. - - Onnettomuus, oihke, nurjuus, - joill' on juna kuormitettu, - nokeen peittyy, sodan kurjuus - ohi vierii aavistettu. - - Siellä täällä rujon, ramman - nojaavan näät kaidepuihin: - ken on saanut lihasvamman, - ketä koskenut on luihin. - - Mutta sisäpuolla, siellä, - siellä sodan synkin sato - kärsimyksen kolkon tiellä, - siellä karvain ihmiskato. - - Siellä viruu vainon heelmät, - ruhjotut nuo ruumisrukat, - "sankaruuden" sairaat teelmät, - kulttuurimme viime kukat. - - Siellä esiintyvät ajan - ihailtavat ihmeluomat, - saavutukset saaneet majan, - tekniikan ja taidon tuomat. - - Siell' on runnottuna kansa, - siell' on rampain karnevaali. - Siellä viettää voittoansa - kaunehinta kapitaali. - - - - - SYY JA SEURAUS - - - Jonokäärme kidutettu - jättipyrstöänsä puistaa, - ohi korviensa luistaa - siveysohje opetettu: - - -- Älä koske toisen omaan; - senhän kieltää rikoslait jo. - Tyydy erääs minkä sait jo - nälkäisien leukais lomaan! -- - - Turha neuvo. Laki kuollut - sille on ken nälkään nääntyy; - tielle "rikoksen" hän kääntyy, - kun on kylliksensä huollut. - - Sudeksi vain suuttuu lammas - uhkuin vimmaa uhmaavintaan, - painuu yhteiskunnan rintaan - jonokäärmeen myrkkyhammas. - - Ratkaistaan vain raskas pulma - syyn ja seurauksen lailla - sanasaivarrusta vailla. - Siinä koko juttu julma. - - - - - LATSARUKSET - - (TURUN HULINA) - - - Murhenäytelmäksi muuttuu - kumousfarssi kevätkuinen, - nälkäisten kun nyrkki luinen - yhteiskunnan kurkkuun juuttuu. - - Nähdään minkä kasvun kantaa - vuosisatain kylvö kyinen, - minkä vastalahjan antaa - kauna karvas, tuhatsyinen. - - Riistojärjestelmän tulos - alastonna avautuu, - pursuu kuona kuorest' ulos, - syvyys synkkä havautuu. - - Aines, jonka tihutöillään - valtio ja kirkko pilas, - ruoste, jota keksinnöillään - järjestelmä suotta silas: - - Latsarusten lauma laaja - paiseineen nyt päälle töytää, - työntyy esiin niinkuin vaaja, - etsii elon pitopöytää, - - purppuroiden puhki ryntää, - räjähtää kuin dynamiitti, - raihnast' yhteiskuntaa kyntää, - itse surmansa mi siitti. - - - - - NÄLKIINNYTETTY HAAMU - - - Taas liikkuu tuttu, tumma laine - ja muodon määrätyn saa alkuaine: - kuin nälkiintynyt haamu - nyt luolistansa kansa käy, - vaan toivottomuutta ei näy. - Sen silmiin siintää aamu. - - Mi jalkeille sen saakaan? -- - Se laskee ajan vaakaan - nyt raskaan, raskaan painon: - vuoskymmenien kurjuuden - ja kaiken, kaiken kauhun sen, - min toivat vuodet vainon, - toi aikakausi turhan - kyykylmän ryöstön, murhan, - aik' ammottavan haudan. - Vaan kanssa kuorman haikean - ja kanssa vaivan vaikean - se täyttää vaakalaudan - myös _voimalla_, mi versoi yöstä, - mi karttui joukon joukkotyöstä - ja vimmasta, mi viilsi, - kun jalkoihin se tallattiin, - kun vapaus sen vallattiin - ja kuolon kuudan kiilsi. - Niin, voiman! Voimaakin se käyttää, - jos tarvis on sen kerran näyttää, - ett' ohi aik' on armon - ja lupausten pettäväin. - Se seisoo jälleen pystypäin - kuin esikuva tarmon. - - Taas liikkuu tuttu, tumma laine - ja muodon määrätyn saa alkuaine: - kuin nälkiintynyt haamu - nyt luolistansa kansa käy, - vaan toivottomuutta ei näy. - Sen silmiin siintää aamu! - - - - - JÄKÄLÄKAUSI - - - Näin huimia hyppyjä tehty ei - esihistorialliseen aikaan: - kivikaudesta pronssikautehen vain - ja pronssista raudan taikaan. - - Elo eestyi porras portaalta; - hyvä hiljakseen tuli. Joskaan - ei suuria vuossadat tuoneetkaan, - ei taannuttu sentään koskaan: - - Alas loikkasi ihminen oksaltaan - ja pähkinät suustaan sylkäs, - tult' iski, ja kirveen ja kuokan keks', - ja villin luontonsa hylkäs; - - ja kaskea kaasi ja muokkasi maan, - nai, huoli ja kartutti kansaa. - Oli herransa luonto, ja niskassaan - ei vertaisensa ansaa. - - Ja niin edespäin ja niin edespäin, - kunis kulta-aikahan tultiin, - hyvinvointi kun versoi ja varallisuus, - koko mailma kun upposi kultiin, - - (ja osatta orjat jäivät vain!) - niin silloin, silloin _se_ palas: - esiaikain vaisto ja ihminen taas - nelinkontin kulkea halas. - - Ja taapäin harppasi kerrassaan - ihan alkutilaansa: paiskas - raut'-anturan alle kulttuurin, - sen raakalaisena raiskas. - - Ja ihmiskunta kuin muinen taas - pian oksilla istuu ja puree - jäkäläänsä ja puuta ja pähkinää, - ja mennyttä suuruutta suree. - - - - - MIKSEI? - - - Juhlapuheet, runot, loihdut - miksei kautta maan nyt kaiu, - liehu liput, syty soihdut, - riemuhuudot hurjat raiu? - - Miksei parvekkeilta pauhaa - pormestarit, virkaherrat, - toivo onnea ja rauhaa - niinkuin muinen monet kerrat? - - Miksei immet valkopuvuin, - valkolakein laita kujaa, - lapset solmi sataluvuin - kukkavaulaa lemmenlujaa? - - Miksei rasvakulhot räisky - toreilla ja katuloilla, - kädet kuumeiset ei läisky - niinkuin usein ennen noilla, - - milloin mikin tapahtuma - hersytteli juhlan julki, - milloin mikin ryssän ruma - syntyi taikka kuoloon kulki? - - (Tarkoitan vain ruunupäitä.) - Miks nyt kerma maan niin mykkää, - miksei vapauden häitä - joka herrassuoni sykkää? - - Onhan noussut notkostansa, - orjuutensa inhan alta - kauan kahlehdittu kansa, - saatu kansa, kansanvalta. - - Irrallansa esiintyyhän - leijona nyt Suomen uhkee. - Siinä vasta riemun syyhän. - Miksei siis se ilmi puhkee? - - Miksei ala juhla arkeen? - Vaiko vallasväki vait' on - siksi että kouran kärkeen - kautta saatu vapauslait on: - - Siksi että _työläis_-nyrkki - vuosisatain kaiteet katkas, - ruostuneet pois romut tyrkki, - pulman raskaan _kansa_ ratkas? - - Hurraisi kai herraskansa - toisellainen jos vain tapaus, - tuttua jos taivaltansa - idästä ois tullut "vapaus". - - - - - VIATTOMAIN VERI - - (KERENSKIN OFFENSIIVI) - - - Ennenpitkää itse seuraat, - hurmahenki, uhrejasi, - jotka valhevallallasi - kuoloon johdatit kuin teuraat. - - Ennenpitkää teitä, jotka - ihmishengell' arpaa löitte, - jotka varkain maanne möitte, - raastaa koston korppikotka. - - Tuomionne tuskat siittää. - Kavahtakaa: syypäät kaunaan, - syypäät synkkään verisaunaan; - kohta saatte sadon niittää. - - Hurmevuohon hukkuissansa, - astuessaan piilun alle - huutaa koko maailmalle - kadotukseen käyvä kansa: - - -- Nähkää, jotka jälkeen jäätte, - nähkää kuinka kullan hintaan - veitsi lyödään kansan rintaan, - henkitoreissaan min näätte. - - Koston perinnöksi saatte. - Tulkoon viatonten veri - päälle syyllisten kuin meri. - Kostakaatte, kostakaatte! -- - - - - - RISTINPUUSSA - - - Nälkä, tuli, rauta, teräs - Idän ihmismassaa muokkaa. - Hiilet, joita herjat keräs, - kärventää nyt työläisluokkaa, - jolle vapauden sato - on vain piina, perikato. - - Tahtoi rauhaa pohjakerta, - sopu sydämet sen täytti, - Kammos kansa kalmaa, verta, - veljestyin se suunnan näytti, - mistä hyveen juuret juontuu, - mistä kansain onni luontuu. - - Mutta inhat yöllä roikkui - kiskurien korppiparvet, - sotaa syylliset nuo koikkui, - vaikka vuoti vanhat arvet, - vaikka kuolinvaivaa poti - kansa kahlittu, mi soti. - - Kädet pyövelein sen paiskas - ikikadotuksen nieluun, - Idän ihmismassan raiskas, - työnsi kalvan kansan sieluun, - naulas rodun ristinpuuhun, - heitti heimon surman suuhun. - - Verta valuva vain haamu - on nyt kaunis kansa kevään. - Lyhyeen loppui armas aamu - sorron säähän synkkenevään. - Idän rajasta niin rajaan - hiipi kauhu joka majaan. - - 7/9. - - - - - VAPAUDEN VAIPUESSA - - (ROVANIEMILÄISESSÄ JUHLASSA 9/9) - - - Taas tuttu toistuvi tapaus: - jo kumouslaine laantuu, - verivirtoihin vaipuu vapaus - tai toivottomuudeksi taantuu, - taas saaliikseen saa sortajat maan, - taas kansain tahto tallataan - ja kansain kaunein kaipuu. - - Ei ihmisyys saa haastaa. - Tuliputket ne vain, ne paukkaa. - Tuho, turmio kansoja raastaa, - sotaratsut raivoten laukkaa, - yhä työss', yhä työss' on luurankomies, - koko maailma on kuin helvetinlies, - koko maailma hurmeessa huokaa. - - On kuin olis kaikki turhaa - mikä kannusti eespäin jo ammoin, - vain kurjuutta, kulttuurimurhaa - nyt tarjoo katsomo kammoin, - on kuin kaikk' ahmaisi hävitystyö, - kuin uhkaisi ihmiskuntaa yö - ja kaikkinielevä kaaos. - - Ja on kuin kahlitut kansat - iäks jäisivät onnettomuuteen, - samat seuraisi ikeet ja ansat - sukukuntaa aikahan uuteen, - ja on kuin vaipunut voima se ois, - halk' oihkeen mi yksin johtaa vois - sopusointuun sorretut joukot. - - Se voima, min yhteysaate - proletaarein sieluihin siitti, - jota heijasti veripunavaate, - joka joukot yhtehen liitti, - joka veljiksi kaikki kahlitut loi, - joka uskallusta ja intoa soi -- - sekö raukes ja ratkes ja riutui? - - Sekö pirstautui vihan muuriin - ja veljesvainohon vaipui, - kyy kostonko iski sen juuriin, - sekö hurmehuuruihin haipui, - proletaaritko polkien oikeuden - kulon kaamean, synkeän syttivät sen, - koko ihmiskuntaa mi uhkaa? - - Ei, ei! Ei pyövelintyöhön - pala työläisarmeijan aatos. - Ei, ei! Näet turmion yöhön - ikirauhaa sen toistihan paatos, - ja hartaimmin kuin milloinkaan - pyhä kutsu nyt käy yli merten ja maan: - proletaarit, te yhtehen käykää! - - Yli raunioiden ja tuhkain, - yli kuolemankenttäin laajain, - korahduksien halki ja uhkain, - läpi pistinmetsäin taajain - käy kultalangat jo veljeyden, - kuin kyyhky leijaa ihmeinen - ylösnousemuksen henki. - - Ja vaikka nyt vapaus vaipuu - verivirtaan ja vainoon ja vaivaan, - ei kaiko kansojen kaipuu, - ovet aukeevat onnemme taivaan - toki kerran, ja kerran kantavi myös - sadon kauniin, kahlittu joukko, sun työs - napapiirillä Pohjolan öisen. - - - - - SYYS - - - Käy koivu jo keltaan, - saa ruostetta raita, - yön varjossa vaanii - syys synkkä ja saita, - nukat nurmien tallaa, - valon varjoilla kaihtaa, - väriaaltojen aarteet - hämärvaljuiksi vaihtaa. - Pian kaikki, mi luo, mikä liikkuu ja sykkää, - on murskana maassa, on mennyttä, mykkää. - - Ja hän, joka juhlaa - kesän kerkeän vietti, - joka autuast' arpaa - ajan kiehtovan mietti, - jota hurmas ja huumas - sulot allaan ja yllään, - koki rinnassa riemun - niin kaipiokyllään, - myös hänkin nyt huokaa: oi, mikä harmaus, - näin kaikotko kaunein sa sieluni armaus? - - Vain virvaako valkeus, - jota silmäni ahmas, - katinkultaako kauneus, - jota kourani kahmas, - ja hurmio, huuma, - mi päihdytti pääni, - sekö jälkeäkään - jätä ei elämääni; - ilo, kauneus, kaikki mi soi sekä helkkää, - sekö virvaa ja harhaa ja haavetta pelkkää? - - Mut hän, joka uurtaa - ja puurtavi yössä, - joka lapsesta saakk' oli - juhtana työssä, - joka kuuli kun kutsui - kevät kertakin suuri: - -- On hetkesi lyönyt - nyt, raataja, juuri, - jo kahleesi kätkee, jo kaikkovi kurjuus, - elos onnettomuus ja sen orpous, nurjuus! - - Hänet syys havauttaa - niin kolkkohon arkeen; - yhä jäljell' on ies - pakon kahlivan, kärkeen, - kuin ennenkin eessä - on nälkä ja puutos, - tuhon, turmion toi - vain uskottu muutos: - kuin ennenkin taas sadon kiskuri korjaa, - kuin nyt ei koskaan ilkuttu orjaa. - - Syys harmaja hälle - nyt ruumiillistettu - on onnettomuus, - on kaunainen pettu, - on nyrkki, mi nousee - on raippa, mi raastaa, - on häijyintä herjaa - ja syytöstä, saastaa. - Näin harmaana konsaan koittiko ennen - syys ankea aikojen ammoisten mennen? - - Ei, ei! Unest' auvon - taas orjahan heräs, - kun kylminä kiiluivat - rauta ja teräs, - kun oikeus syösty - oli pistimen nenään, - oli vaalittu vapaus - raunio enään, - kun valmistuin väen nääntyvän niittoon - kera vieraan sai tyly kiskuri liittoon. - - Niin, häntä, mi uurtaa - ja puurtavi työssä, - tuho, turmio uhkaa - syyssynkässä yössä. - Mut kauaksi katsoin - halk' usvan ja häivän - hänen silmäänsä siintää - yhä pilkahdus päivän; - se sammunut ei, taa pilvein se sai vaan, - huku hurmeeseen ei valkeus taivaan. - - Ei pistinten metsään, - tuliputkien pauhuun, - väkivaltahan ei, - ei kuoleman kauhuun - se ehdy, mi elää - yll' aikojen: _aate_. - Halk' ahdistuksen - vie punavaate - polon poljetun, nälkään nääntyvän uuteen - ajan armahan auvoon ja onnellisuuteen. - - Ja vaikkakin kahlaa - hän kyynelemerta - ja askeleet allaan - tiukkuvat verta, - niin taannu hän ei - ei sorru hän surren, - vaan nyrkkiä puistain - ja hammasta purren - hän maassakin ryömien rientävi loittoon - ikivoittohon työn, ikihuomenen koittoon! - - - - - VAPAUSHUMUSSA - - - Nälän vaivoissa "vapaus" pilkkaa. - Ei nälkäinen siitä piittaa. - On juhlapuhe mi viittaa - tulevaisuuteen, kuin petosta pelkkää. - Sana sorvattu korvassa helkkää, - mut kurjuutta kuulijan sielussa silkkaa. - - Katinkullasta ei olosuhteet - käy kauniimmiksi; ne ovat - yhä yhtä kolkot ja kovat. - ja riemujen raikuen, soidessa soiton - suru kaihtavi kaukomaalimme loiton, - jää jälelle arki ja ankeat puhteet. - - Humu huumaava huijausta! - Hän, jolla on ryysyt yllään, - selän kääntävi riemuille kyllään - ja mykkänä miettii ja hautoo ja pohtii. - Kenties mitä vielä hän tohtii, - jos kaikki on puijausta! - - - - - LAPPI - - (VAALIVOITTO) - - Jo revontulten mailla - koi kirkas kajastaa - ja valkeutt' ei vailla - yön ilkeänkään maa, - maa hankien ja hallan, - maa jänkkäin jäätäväin - alt' talven taikavallan - käy päivyttänsä päin. - - Kun muuall' aine laantuu - ja vaipuu vaahtopää - ja myrskyn eellä taantuu - kautt' aavan ajan sää, - niin Lappi, Lappi ryntää - kuin virta vaaroiltaan - ja uoman uuden kyntää - halk' usvan, erämaan. - - Maa loihtujen ja taikain, - maa perimmäisen yön, - nyt vartija on aikain, - maa aattehen ja työn: - henk' ylösnousemuksen - sen syöpyi sisimpään, - se alhost' alennuksen - käy uuteen elämään. - - Jo revontulten mailla - koi kirkas kajastaa. -- - Ja Lapin lasten lailla - kun nousee koko maa: - sen työläisluokka suuri, - niin koittaa Suomen koi - ja suistuu sorron muuri - ja voiton virsi soi. - - - - - IDÄN JÄTTI - - (MARRASKUUN KUMOUS) - - - Kuin jätti, mi maahan kaatuessaan - sai uusia voimia mullasta maan, - niin myös joka iskusta karttui - Idän kansan voima ja vartevuus. - Se taas eho, urhea, uljas ja uus, - uus haltio vaivasta varttui. - - Taas vellovat valtavat pohjaveet. - Itä raadeltu, raiskattu ihmeitä teet, - taas heität jo haastekintaan - perihirviön naamaan, mi vertasi joi, - kuin moukari iskevi nyrkkisi, oi, - taas Molokin mustaan rintaan. - - On kuin jyly taivaan synkeä sois. - Luot uutta ja hetkessä raivaat pois - mitä vääryysvuossadat toivat. - Valat valtion kaavaan uutehen, - verin piirretyt pyyhkit sä säännöt sen, - jotk' onnettomuutesi loivat. - - Pois puoskarit laaset sa luihut nuo, - mätäpaiseita jotk' yhä uusia luo, - pois siivoat sankarit sanain, - nuo kylläät ja valheiset vaahtosuut, - papit pääoman, riiston ja veijarit muut, - tuhon tuojat ja mahtajat manain. - - Kuin kuumeessa laaset sa kaikki pois - mikä vain elon terveen esteenä ois. - Panet paperikamat sa kasaan, - panet paperilait ja laitokset, - romut ruhkaksi ruhjot sa ruosteiset - ja jaoitat maan tasaan. - - Suot elämän itsensä laatia lait. - Mik' on ollutta mennyttä -- olkohon vait. - Ovat entiskaavat jo kuolleet. -- - Olet elämä itse! Kantakohon - jalo kaipuus kasvun, mi lastesi on, - niin paljon jotk' ovat huolleet! - - - - - RAUHA - - (ENNEN BRESTIÄ) - - - Verikarvainen peto talttuu, - ase iskevä laskeutuu, - tuli tykkein vaieten sammuu, - kita helvetin sulkeutuu. - - Yli Europan kirkkotarhan, - yli jättihautausmaan - sovun enkelin siipi siukuu, - pyhä viesti nyt vierivi vaan. - - Maa, kätkevä multihinsa - luut valkeat miljoonain, - veriruskea, rauhan virven - nyt vehreän versovi vain. - - Mitä voineet ei tuhotoimet, - teräs, rauta ei ratkaissut, - sen jaksoi joukkotahto: - Odan kauhean katkaissut - - on työläismaailman mahti, - kädet karkeat, känsäkkäät. - Väen herjatun hengen hehku - elon murskasi jäytävät jäät. - - Väen herjatun hengen suuruus - tuhon, turmion kammitsoi, - verihurttain hillitsi huuman, - ajan uuden syntyä soi! - - - - - - -II - - - - - TULIVUORI - - - Tulella paasien povessa ei ole tilaa, - ahdas on aikakausien kaava, - hehkuva laava - ilmoille pyrkii, kussa on maailma aava. - Kaitkaa teitänne kääpiöt maaemon pinnalla, - vuoren rinnalla, - muuten te maksatte henkenne hinnalla - huolettomuuden; - uumenten uhma ei ymmärrä pilaa! - - Kaikaa maan alta ankara jymy - kamppailusta. - Siinä on orjan huohotusta, - orjan, mi iskee elämän usta. - Kuulkaa, tuomion ääni on syvyyden soitossa - loitossa, - kaarneena kaikuva hävityksen hetkien koitossa, - jahka on joutuva aika! - Katoava kerta on kepeä huultenne hymy. - - Allanne maaperä vavahtaen viippuu. - Vuoren peikko on yössä - työssä. - Vielä on kummitus kalliokapalovyössä. - Mut ken tietää, kosk' on se katki? - Pian lie pitimet piukimmatki - pirstoina ratki. - Kaitkaa teitänne kääpiöt, kenties - hetkestä henkenne riippuu! - - - - - SPARTACUS - - - Noin minne kilvan rientää Rooman väki - nyt juhla-asussansa, miehet, naiset? - On jotain ilmassa, sen selvään näki, - suott' eivät jalkeill' ole roomalaiset. - Kai saapunut on voitonviesti juuri - tai palaa taistelusta urho suuri - ja kansa riemujuhlaan kiiruhtaapi. - Ei. Muualla nyt ompi miesten mielet - ja muusta kiihkoin haastaa naisten kielet, - uus' ilmiö nyt kansaa kannustaapi. - - Jos korvaas heristät, niin kuulet varmaan - sa sanan yhden puheensorinasta - muit' äänekkäämmän, kuulet nimen armaan, - mi kaduilla ei lakkaa kaikumasta. - On _Spartacus_ se. Hän, tuo miekkamiesi, - min nimen joka lapsikin jo tiesi, - min maine kaikui kautta Rooman rajain, - hän sirkuksessa näyttää taitoansa, - ja sinne rientää ylhäiset nyt ajain - ja kintereillä kiiruhtaapi kansa. - - Täpötäynnä on sirkus, - pää päässä on kiinni. - Mitä ylhäistä tarjoo, - suur Rooma, on siellä, - mitä alhaista kätkee, - nyt käynyt on esiin. - Ja vuoronsa jälkeen - gladiaattorit astuu - verileikkiin, mi vartoo; - pedot luolista karkaa - vihankiehuvin kimmoin - aseniekkoja kohti; - ja kanteleitten - ja harppujen helkkyin - pian raivosta riehuin - tointoiseensa iskee - erämaiden kauhu - ja käyttäjä kalvan. - - Puna hurmeinen värjää - jo tanteren hiekkaa - ja ulvonta viiltää - verihuuraista ilmaa; - pää murskana horjuu - peto voimakas, villi, - ja vainaana viedään - asemiesi, min miekka - iäks kirposi kirkas. - - Mut voittamatonta - yhä sankarta illan - väki malttamatonna - vait' istuen vartoo. - - Jo verho aukee - ja Spartacus astuvi areenalle. - Ja niinkuin virta, min tokeet raukee, - nyt vapaana ryöpsähti suosion vuo, - vapis marmoripylväät, kun kohisi tuo; - hyvähuutojen meri, - yli äyräitten vyöryvä, sankarin peri. - - Ja kädessä kalpa hän seisovi tuossa - päin pystyin, suosikki suosion vuossa; - ei kerro suun hymy vainenkaan, - ei otsansa sees, - ei kauaksi tähtäävä katseensa ees - mitä tuntevi hän povessaan. - - Kuvapatsaana seissyt on näin tovin tuskin - kuin vallassa loihdun, - kun huomaa hän hiilinä hehkuvat silmät - jo varjossa soihdun; - ne kiitävät päin, - käy leijona uhria kohti nyt näin. - - Hän jättinä varttuu, - kun kalpansa kahvaan tyynnä hän tarttuu, - asu, ryhtinsä ties, - hän ett' oli kiireestä kantahan mies, - oli miekkamiesi, - mi taitaen iski ja iskuja siesi. - - Ja ottelu alkoi. - - Peto voitosta varmana rohkeena ryntää - päin uskallikkoa loikaten kerta, - mut silloin säilä sen kylkeä kyntää - ja vuolaasti tiukuu sen taljasta verta; - ja tuskasta kiljuin ja häntäänsä puiden - yhä päin epätoivonsa vimmoin se karkaa, - mut turhaan: hiessä ja hurmeessa uiden - peto voitettu kulkee kuoleman sarkaa. - - Ja jälleen meuraa suosion myrsky - ja ympäri illan urhoa kantaa - väen valtaisen tyrsky, - joll' ei ole rajaa, rantaa; - ja harput helkkää - ja kantelot kaikaa - ja riemua pelkkää - sulosävelet raikaa; - ja ylhäiset impyet hehkuvin huumein - hänet kietovat tuoksuvin laakeripauloin - ja ruusuvauloin - ja korvaansa kuiskivat kiehtovin kuumein - olet suuri, sa untemme urho! - - * * * - - On koittanut viileä, äänetön yö, - vain hiljaa Tiberin laine lyö, - kuvan kuuhut luopi sen pintaan. - Sen rantaa rientävi mykkä mies, - min synkkänä hehkuu silmien lies - ja raivo raastaa rintaa. - - On öinen kulkijakummitus - jumaloitu ja juhlittu Spartacus, - tuo taikuri taidon ja voiman. - Hän nyrkkiä puistain huohottaa, - ja öinen tienoo kuulla saa - kiron katkeran vain sekä soiman: - - -- Minä vihaan teitä, te houkkiot, - kevytkenkäiset joutilasjoukkiot, - sua vihaan ma, Rooma suuri, - joka päivä on ainainen vihani uus, - taa naamarin kaihtuva katkeruus - kuin kyy mua puree juuri. - - Sua vihaan ma surmatun äitini vuoksi, - ja taaton, min hurme kuivihin juoksi, - ja siksi, ma ett' olen orja. - Valan lasna jo vannoin ja sen pidän myös, - olen kostava, Rooma, ma sun tihutyös, - sua vartoo säiläni sorja. - - Jos kostoni viipyy, ei siksi se lie, - mull' että on kukkasin kylvetty tie - ja joukkojen suosio löyhä. - Niin turhan tähden en kalpaani käytä, - en kuoloa uhmaa, en ihmeitä näytä, - niin sieluni ei ole köyhä. - - Minä varron, koska mun hetkeni lyö, - jona kaunein luontuu kätteni työ, - jona taitoni tottaan näyttää. - Sinis nostaa en saa naamiotain, - sinis houkkain suosion vuoksi ma vain - saan leikiten kalpaa käyttää. - - * * * - - Ja Spartacuksen hetki löi, - löi koston kolkko tiima, - ja yllä Rooman synkkä soi - nyt vainon villi viima. - - Hän nousi säkenöivin säin, - tuo miekkamiesi ylväs, - nous' orjain kanssa tuhanten, - mut hän on niiden pylväs. - - Ja toden tiukan tuntea - sai Rooman kansa kauhuin, - kun katkeruuden karvas vuo - sen yli paisui pauhuin; - - sen sydänjuureen saakka kun - löi Spartacuksen kalpa, - ja sankarkunnon ilmi toi - areenan urho halpa. - - Ja vaikka ristinkuolohon - vei sankartiensä jylhä, - niin elää hän ja henkensä, - uus' taistons' ain on ylhä. - - - - - KÄSISSÄNSÄ KAIKKI KARTTUU - - (TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖN JUHLASSA) - - - Eespäin kaukomäärää kohti - rientää työläisjoukko sankka, - toteuttaa mitä pohti, - pohja allaan varma, vankka. - - Aina, aina eespäin ryntää, - taivu ei, ei taannu taaksi, - ihmisyyden pellon kyntää - kauneuden kasvumaaksi. - - Vaikka raakalaisen maineen - yhteiskunta sille antoi, - vaikk' on itse orja aineen, -- - ihanteita ilmi kantoi. - - Aatteit' ahtamalla ahtoi, - janos hengen hekkumoita, - taiteen pyhätöitä tahtoi, - loi ja valvoi, vaali noita. - - Käsissänsä kaikki karttuu, - elävän saa hengen, elää: - uusi yhteiskunta varttuu, - huomenkellot heljät helää. - - - - - ERÄÄLLE TYÖVÄENTAITEILIJALLE - - - Mielin nuortein murrat kaiteen, - vuosisatain rakentaman, - vakaa luoja työläistaiteen, - palvelija hengen saman, - sielut synkenneet mi syttää - kautta maiden niinkuin kulo. - Esimerkkis elähyttää - niinkuin kevättuulen tulo. - - Aina työssä, aina työssä - nään mä sun kuin kaivosmiehen - hämärässä puoliyössä. - Kyllyit kahlehditun tiehen, - tylsään liikkumattomuuteen. - Eespäin, eespäin vaikka vaivoin, - irti vanhasta ja uuteen - voimill' älyn, aatteen, aivoin. - - Usko, joka vuoret siirtää, - täyttää työläispoves hartaan, - leiman luomuksiisi piirtää. - Yli unohduksen partaan - henkes hehkuva sun kantaa, - osaveljes haltioittaa, - viljoin virikkeitä antaa. - Pohjakerta kanssas voittaa. - - - - - VALKEUDEN TIELLÄ - - (TYÖVÄENOPISTON JUHLASSA) - - - Raa'aksi sen risti huhu, - voimaa vain mi palvoi jylhää, - jonk' ei ikikaipuut' ylhää - ainoakaan piirre puhu. - - Materian orjaks maine - pohjakerran kuulutteli, - alkuvaistoissaan mi eli - aatoksissaan aina aine. - - Muodottomana mi työntyi - liejun lailla tiedon tarhaan, - tallas jalkoihinsa parhaan, - vaalijaks vain vatsan myöntyi. - - Mutta moitteet panetuksen - työläisluokka luotaan torjui - vaikka alla ikeen horjui, - vaikka alhoon alennuksen - - aikakaus sen synkkä syysi, - piili povessa sen yhä - kaipuu kauneuden pyhä, - hengen hekkumaa se pyysi. - - Valkamoille valon riensi, - tietoja ja totuutt' tahtoi, - sieluuns' aartehia ahtoi, - iäisikävöinnin liensi. - - Penkoi luotteet pölyn alta, - huuhtoi kultaa kuonast' aikain, - omikseen sai salat taikain. - Nousi porras portahalta, - - nousee, kunnes kulmillansa - voitonlehvä vehryt häilyy, - kunnes suuri päivä päilyy, - kunnes kahleitta on kansa. - - - - - TYÖN NUORISO - - - Työnnuoriso, oi, sinut nousevan nään - kuin satujen sankarin seppelepään, - kuin taikurin ihmetarun, - nään nousevan äärestä ankaran työn, - nään nousevan alhosta aikasi yön - ja kostavan kohtalos karun. - - Nään eellimmäisenä taistelohon - sinun syöksyvän, kuss' sota kiihkehin on, - kuss' soi terät kalskuvat kalpain, - kuss' uhreja vaativin, vaikein lie - joka askel, mi vitkaan voittohon vie - rivit rohkeet ja hartahat halpain. - - Sinut kiilankärkenä painuvan nään - läpi ennakkoluulojen jäytävän jään, - läpi valheen vuossata-vuoren, - nään kairana kiertyvän vankimpaan - ikimuuriin henkeä salpaavaan, - nään pirstovan kahlivan kuoren. - - Ja suinpäin suistavan pylväiltään - kuvat haalistuneet, kuvat haurahat nään - epäjumalten ammoisten aikain, - nään riistävän verhot värjätyt pois - tekohurskauden, jotk' kilpenä ois - vain väärinä öisien taikain. - - Perut poistavan keskiajan kaamean tuon, - tyrehyttävän sielujen kärsimysvuon, - alas iskevän alttarit saastain, - pois piinapenkit raivaavan, - pois piinaajat myös laasevan - kirot kirkon katkerat raastain. - - Näen, nuoriso työn, sinun lyövän myös - ikikahlijas, itsensä Mammonan. Työs - on suurin se, nuoriso valpas. - Kuin kuolemankaarti sa karkaat päin - eturinnassa rientäin sa ryntäät näin, - on iskevin aina sun kalpas. - - Etujoukkona orjain armeijan, - koko kärsivän työläismaailman - vihit itses sä sankarityöhön: - lyöt Mammonan maahan, ja kahleistaan - käsin känsäisin kirvoitat sorretut maan, - lyöt kuin tuli pitkäisen yöhön. - - - - - PYRI PINNALLE - - - Lyhyt hetkesi heljänä hehku, - pala puhdasta, kirkasta tulta! - Ei laatuun käy kytö miilun, - pois päältäsi kuona ja multa! - - Lyhyt hetkesi heljänä hehku! - Tuli tuskan ja katkeruuden - yös synkeän kirkastakoon: - näät määräsipään pyhän, uuden. - - Lyhyt hetkesi heljänä hehku! - pyri pinnalle, nouse ja riennä - ylös alhosta onnettomuuden, - kova kohtalos, ystävä, liennä! - - - - - SONETTI - - - Jo iltakellon ääni kajahtaa - ja työstä palaa niukan palkan saajat, - on paidat märät, hiki hajahtaa - ja jäykät ovat jäntereet ja raajat. - - Taas sänkipaljaina on sarat laajat, - on sirpill' ollut paljo purtavaa. - Maa alaston ja kuhilaat myös taajat, - ne tiukkaa kättentyötä todistaa. - - Ja huomispäivä jälleen hiessä uidaan, - kun varhain aamusta jo riihtä puidaan, - ja päivät seuraavat ja viikot, kuut. - - Ja rikkaan aitta täyttyy kukkuralleen, - mut palkan niukan suo hän uurtajalleen, - pui riihtä raataja, saa sadon muut. - - - - - SORASOINTU - - - Suvinen yö. - Lännessä ei ole enää ruskoakaan. - Kaukana yksinäisellä luodolla makaan. - Eväitään kalakaveri syrjässä syö. - Torkun koiranunta. Ei häiritse mikään. - Aatos haihata ei nyt huomisen huoleen. - Tyynnä tirkistelen kuin hurskas ikään - taivaan puoleen. - Mutta muuta en nää kuin nuotiomme - sauhua karttaen kiertävän hyttysparven, - iltatähden, ja kaidan kuun kuin sarven; -- - suuren suur ei taivaasta nautintomme. - - Suljen silmäni siis ja kuuntelen kuikkaa, - jossain virstojen päässä mi luikkaa - taikka kuinka huojuu maininki santaan - luodon rantaan. - Rintaa tyynnyttää tää tuokio lauha, - torkahtaneen luonnon riutuva rauha. - On kuin kaukana onnensaarella oisin, - on kuin unhoittaa muun maailman voisin, - elää ristiriitoja, vaivoja vailla - onneni mailla. - - Mutta heitä, heitä, ihminen, haaveet! - Ympärilläsi yrmivät ilkeät aaveet. - - Ah, sorasointu sai pian aatoksiini: - Varkain kurkistan näet kumppaniini: - istuu paadella mies ja nyt ähkien kaivaa - kukkaroaan, jota ainainen vajaa vaivaa, - penkoo pennosiaan ja pohtii ja noituu, - kunnes kulmilleen niin katkera koituu - huolenpiirre, että katseeni käännän, - liikahdan ja kuin unest' elpyen äännän, - jolloin toivottoman hän touhunsa heittää, - vääntyy kyljelleen, pään sääskiltä peittää, - laillani vuorostaan on nukkuvanaan. - - Valvon raskain mielin, mietin ja manaan. - - Sirpaleina on hauras, haihtuva haave. - Kurkkii täälläkin siis elon arkisen aave, - iskee ihmisen sieluun niinkuin haukka. - Kuin lelu särkyvä on vain ihmisraukka: - nyyhkyttää elon nurjuutta päivät ja puhteet, - kun rusikoivat häntä sen surkeat suhteet, - oihkii orjana niiden, on vaivansa vanki. - Mut ei herruuttakaan olosuhteitten hanki. - - - - - ROCHDALEN KANKURIT - - - Ei totuus kaipaa kultakehtoa, - sen kuuluttaja seimessä voi maata, - ei suuruutt' yksin loisto luoda saata, - voi varjostakin valo virrata. - - Ei prameutta sukutaulujen - Rochdalen miehilläkään, kankureina - he raatoi, rehki työstä kalvenneina, - myös työttömyyden tuskat tuntien. - - He pohjakertaa olivat jos ken, - ja tuskin heistä neronleima loisti, - kai kasvot tuskan kärsityn vain toisti - ja kuvan näytti kurjan nälkäisen. - - Mut tuskan kautta aika johtikin - suurtyöhön heidät, ahdistuksen paino - ja elonkurjuus, köyhyys, riisto, vaino - se vihki miehet urhontoimihin. - - He ylvään auvonaatteen ilmi toi, - niin yksinkertaisen ja siksi suuren, - se kärsimyksistä kuin juonti juuren, - siit' elinvoiman sai, ja lohdun loi. - - He osoittivat mitä heikko voi, - kun yhteen käy hän kanssa osaveikkoin: - on joukko murtumaton mahti heikkoin, - kun yhteisonnea se ihannoi! - - - - - KIRJALTAJA - - - I. - - Ahtaassa komerossaan kyyröttää - kuin pöytään kiinnikasvaneena munkki. - Tukkaansa tuiskinut on aika luntaan, - on otsa kurttuinen ja käsi raukee - töintuskin liikuttaa voi hanhensulkaa, - mi raamattua pergamenttiin piirtää. - Niin kauan kopioinut on hän sanaa, - on koko ihmisiän kirjoittanut; - on vuodenajat vaihtuneet, ja vuodet, - vuoskymmenet jo vierineet on unhoon - ja niiden kanssa kynämiehen miehuus. - Mut keskeneräinen on yhä työnsä, - on pipliansa tuskin puolitiessään, - ja käsi käskienkin vaapertelee - kuin etana, ja silmät samentuneet - vain vaivoin sanan sanast' erottavat. - - Ah' nopsempaan kuin kynä, aika rientää! - Sen syömin suruisin myös vanhus huomaa, - kun rauhaan raihnainen jo ruumis halaa, - kun kädest' uupuneesta kynä kirpoo - ja harmaa päänsä rinnallensa riutuu. - Mut huoleen haikeahan ylähältä - hän anoo auvoa ja armahdusta: - - -- Oi, vallat taivahan, te avuks tulkaa - ja puolestani liikutelkaa sulkaa! - On teidän vallassanne ihme näyttää - ja tekopuoli tehtäväni täyttää. - Ah, kerskaust' ei kestä elontyöni: - kuin orja raadoin päiväni ja yöni, - mut hiiri synnytä ei vuorta -- vahto - on ihmisvoima vain ja ihmistahto. -- - - Vaan korvaa kallista ei kaikkivalta - ja orjaa vapahda ei vaivan alta. - - - II. - - Kuin titaani tarun, - tuo ainoa Olympon jumala, jolla - sydän rinnassa säälivä sykki, - mi näki kuink' ihmiset eksyivät yössään - ja sokkoina sortuivat elämäntyössään; - kuin titaani tarun, - mi lohduksi ihmislapsien vaivaan - tulen lennätti liedeltä taivaan, - mut kostona Zeun - koki kohtalon itse niin kaamean, karun, -- - kuin uljas, uhmiva titaani tarun - mies Mainzin sa myös - teit sankarityös, - teon taivaita hipovan, valtavan, välkeen, - min vertaist' ei tehty sen jälkeen. - Kuin titaani myös sä - olit valtava työssä, - kun siivillä siunasit Sanan, - tuhatvuosien mennen - mi rampana maass' oli ryöminyt ennen, - oli tuomittu kuoloon ihmisen lailla - ikimuotoa vailla. - - Nyt kuolematon - sana ihmisen on, - ajan, paikan kahle on katki. - Maan ääristä ääriin kuin lintu se liitää, - yli mertenkin kiitää - ja, missä sen tielle on laadittu sulku, - maan altakin siellä nyt käypi sen kulku, - on lennossa ain' - ajatuksilla, aatteilla kansottain - maat kaukaisimmatkin, kaikki! - - Mut palkkasi, palkkasi Mainzin mies? - Kuin titaani tarun - koit kohtalon karun, - niin onneton, ohdakkeinenhan ties. - - - III. - - Jo vuosisadat pitkät siitä siirtyi, - kun hanhensulin hitain kirjat piirtyi. - - Myös jättisiivin siitä aika kulki, - kun kuolo Mainzin miehen silmät sulki. - - Ja yhä valtavammaks joka hetki - saa sanan painetun nyt voittoretki. - - Se tulvii koko yhteiskunnan yli, - ja kaikill' avoin aarteikas sen syli. - - Se ihmisaatosten on templi ylväs, - on järjenriemukaari, -- voitonpylväs. - - Mut kallis on tuo muistomerkki huima! - Sen hinta tuhanten on tuska tuima. - - Se tuhansien elinvoimat vaatii, - se kesken kuopataan, ken sitä laatii. - - Sen rakentajat ratkeavat työssään. - Mut heitäkin se elähyttää yössään - - ja viittaa alhost' ylös aamunkoittoon: - työnorja-mailman voittoon. - - - - - VUOSIORJA - - - Taas taakkasi heitit sa hetkeksi pois. - Tovi hengähtää sun suotiin. - Tovi lyhkäinen, ah, pian vierivä pois. - Pian saa elos entismuotiin. - - Sama harmaus, henkes mi ammoin hyys, - sama painava pakkovuosi - on eessäsi taas: työläisyys. - Aik' ankara ei sua suosi. - - Sama tolkuttomuus, sama toivottomuus - ja tuskainen tuijotus turha - taas alkaa entinen, alkaa uus - minän parhaimman raiskaus, murha. - - Taas vitkat, viipyvät viikot saa - ja kuut ikipitkät ja ankeet; - saat uurastaa, yhä uurastaa, - kunis kurjana kuoppahas lankeet. - - Ilo ansion ei, ei tyydytys työn - sykähyttävä syöntäsi täytä. - Sama ain' olet astuja arjen ja yön, - sääs synkk' ei seestyvän näytä. - - Kuva karmivin, karkein ja runnelluin - olet vain sa nyt luomisen herran: - tapat juhtana riihtä sa suitsissa suin - joskoht' olit ihminen kerran. - - Tapat rikkaan riihtä, mut itse sä jäät - yhä köyhää köyhemmäksi. - Näkörannassa raihnaan mierosi näät; - siin' on mitä työstäsi läksi. - - Tai kenties kukkuratäysi jo on - viho viimein malja sun malttis, - osans' ottaa luonto jo lahjomaton, - lyöt, lyöty, jo viimein valttis. - - Ja vuossatakahlees katkaiset, - elon tartut jo runsaussarveen, - käden käänteessä kohtalos ratkaiset, - käyt päivänlapsien parveen. - - Tai -- taas nuo viipyvät viikot saa - ja kuut ikipitkät ja ankeet, - saat uurastaa, yhä uurastaa, - kunis kurjana kuoppahas lankeet. - - - - - NÄLKÄISTEN KATSEET - - - Sitä ei ole tarvis niin tarkkaan nähdä, - voi johtopäätöksen muutenkin tehdä, - isän nälkäisen yks' ilme ramee, - yks' äidin ja lapsen silmäys samee, - ne enemmän kuin puhe pitkäkin haastaa, - ne sydäntä raastaa. - - Ne kertovat vaivoista vaikeimmista, - ne haastavat herjasta, loukkauksista - ja tuskasta, jonka jo lapsi peri, - jota suoniinsa istutti äitinsä veri, - joka polvesta polveen kuin sairaus siirtyi, - löi leiman ja muotoon syöpyen piirtyi; - - ne piinasta puhuu, ne syytöstä syytää - isän ilmeistä, katseista kalvaista perheen. - Sato kaunainen, katkera aikamme erheen: - viha, vimma, ne niiss' ulospääsyä pyytää! - - - - - MIEROON - - - Ens kertaa kerjuulle suori - emo lapsostaan. Mikä haikeus - näin häätää mierohon nuori! - Mut ankara, ah, elon vaikeus. - - Mitä auttaa uuraus sitkee - ja lempi ja hellyys ja armaus, - kodin köyhän kun kylmille kitkee - kovan kohtalon hyytävä harmaus. - - Aja mieroon vain ketä lemmit, - side kaunein katkaise, rukka! - Poves vaijenna ääni! Jos emmit, - viho viimeinen vie kotis hukka. - - - - - TAPATURMA - - - Kohtalon nyrkkiin raakaan - ratkesi raskas tiesi, - harmaahapsinen miesi. - Toit osas elämän vaakaan: - juhtana uursit ja puursit - kehdosta hautaan saakka; - tuttuhan sulle taakka. - Mutta jos kuinkakin uursit, - ain yht' ankara retkes: - turvaa taannut ei työsi, - vaikk' oli eessä jo yösi. - Ankeat iltahetkes, - rauhaa suoneet ne eivät: - känsäkättesi teelmät, - vuosikymmenten heelmät -- - kaiken riistäjät veivät. - - Hoipersit halk' okahiston - turhaan tuskien yöstä. - Palkaksi paljosta työstä - sait vain armopiston. - - Toit osas elämän vaakaan, - harmaahapsinen miesi. - Ratkesi raihnas tiesi - kohtalon nyrkkiin raakaan. - - - - - TAKSVÄRKISTÄ KOTIIN - - - On miehen hartiat lysyssä - kuin oisi hän ollut - käsirysyssä - ja selkäänsä saanut. - - Ja hevonen perässä laahustaa - kuin oisi sen työnä - raahustaa - koko kulmakuntaa. - - Taksvärkistä kumpikin palajaa. - On myöhäinen ilta. - Ne halajaa - yöpuulleen päästä. - - Ja kumpikin vaiti nurisee: - sais syödä ja maata. - Maha kurisee - ja raihnas on ruumis. - - Mut virstoja vielä matkaa on, - ja työläs tietä - nyt jatkaa on, - kun voimat on menneet. - - - - - MESTARITUOTTEITA - - - Joka päivä ne nään, joka päivä ne nään, - nään lesken ja neljä lasta, - nään kalpean, kelmeän perheen tuon. - Sepä katseltavaa on vasta. - - Tuo suuri taituri, Nälkä, on - nuo taidetuotteet luonut - ja syvintä, sisintä itseään - tosi-innoin ilmituonut. - - Ah, yleisvaikutus ehjä tuo - on vähillä keinoilla saatu. - Ei koskaan konstikas, mutkainen - ole suuren taiteen laatu. - - Ja väriä vaikka yhtä vain - se lauluihinsa käyttää, -- - on aina se lempinyt harmaata -- - niin ihmeitä ihan se näyttää. - - Ei Michelangelo, Velazquez, - ei Meunier, eikä kukaan - lie sivellintä, ei talttaakaan - niin käyttänyt suorasukaan. - - On äidin ja lasten piirteissä - koko ihmiskunnan kurjuus, - epätoivo ja tuska ja kärsimys: - koko aikakauden nurjuus. - - Nälän leimaa kantava perhe tuo - ihan silmissä kasvaa ja karttuu - elon symbooliksi synkäksi, - perikuvaksi kolkoksi varttuu. - - Repaleissaan kalvas äiti se tuo - ja nälkäiset nuo nulkit - ajan totuutta julmaa julistavat - kuin lahjomattomat tulkit. - - - - - OLKOSI KALPA - - - "Oma vankihuoneensa ihminen on." - Pian päästä siis sinä salpa, - ovi aukaise, ah, ulos, onneton, käy. - Olet kahle, olkosi kalpa! - - - - - KYLÄN VANHUSVAINAJILLE - - - Kesken kaatanut teit' ei tuonen sirppi, - vaalenneen vei viljan vain mi vartos, - laihon kellastuneen, täys' kypsän niitti - hankien helmaan. - - Uurtaen puurtaen halk' elon hyökypäiden, - otsa hiessä ja harteill' ankara taakka, - taivalsitte te kaukomaalia kohti - hankien helmaan. - - Riemun raihnaan koitte, mut murheen runsaan, - kyynelein' ilon ostitte, ohdakkeinen, - työläs, tuskainen oli kaita polku - hankien helmaan. - - Koht' on ummessa taas ura uurtamanne, - kautta korven kulkeva, koht' ei kukaan - tunne tietä, mi johti teidät unhoon - hankien helmaan. - - Julki kuuluta ei näät mainettanne - hautakummulla patsaat, -- sammalmättään - muistomerkiksi saatte matkastanne - hankien helmaan. - - - - - LUONNON ESTEITÄ - - - Eläessään Erkki-vainaa katkeruutta vieroi. - Pirtissänsä palellessaan kämmeniään hieroi, - Virkki, että isäntä se kyllä puita antaa, - jahka sataa lunta vain ja lahden kansi kantaa. - - Mutta vieri viikkoja ja vieri vielä kuita, - vaelteli vuosiakin, mut ei tullut puita. - Pihtipielten puhki pohti itäpohja sisään. - Keuhkotauti tuima tarras köyhän perheen isään. - - Yski päivän, yski toisen, kolmantena kaatui. - Takamaalla talon pinot mätäni ja maatui; - hevoset ei kerinneet tai rekikeli puuttui. - Erkin yskä itsepäinen jälkeläisiin juuttui. - - - - - NIINKUIN TUONEN JOUTSEN - - - Liukui niinkuin joutsen - vanan velloin vesiin - sinilaita venho - kaislarannast' esiin. - - Niinkuin tuonen joutsen - riens' se aavaa kohti. - Valkee ruumisarkku - venosesta hohti. - - Arkuss' ikiuntaan - uinui tyttö nuori, - varhain valmihina - manan maille suori. - - Järvi peilityyni, - sorja soutokeli, - paitahihasillaan - airoill' istui veli. - - Silmää hivelevä, - kaunis, kaunis taulu, - luonto ympärillä - helkkyvä kuin laulu. - - Mietteissäni silmään - matkuetta manan, - tytön kuolemasta - sain jo taannoin sanan: - - Perheen liikalapsi - toisten tieltä kuoli; - syntymästään saakka - seuranansa huoli. - - Peri taaton taudin, - koko suvun surun, - osaans' ootti, isos, - sai kuin lintu murun. - - Köyhyys kielsi hoivan, - tauti riisti tarmon, - kunnes kutsutulleen - kuolo antoi armon. - - Liian tuttu juttu, - joka päivän satu. - Samanlainen aina - osatonten latu. -- - - Niinkuin tuonen joutsen - halkoi vettä haaksi - haihtuin etäisyyteen -- - vana jäi vain taaksi. - - - - - HAUTAPUHE - - - Sydäntalven sylin harmaan - viime valkamakses sait sa, - koirankurillasi varmaan - kortteerin näin kylmän hait sa. - - Tuumit, että koska elon - säät sä kolkoimmatkin koit jo, - voitit pahimmankin pelon, - näinkin loikoa nyt voit jo, - - ilman että karsaat kielet - kadehtien soimaa syytää, - saavat rauhan ilkimielet, - karu lähtös herjan hyytää. - - Meille viime koiranjuonen - myös sä teit, kun viiman purren - saamme nyt sua tielle tuonen - pakkasessa saattaa surren. - - Kaunaa emme kanna tästä, - kevyt tulkoon päälles hanki - päästyäsi pälkähästä, - pässinpäitten valpas vanki. - - Uinuos vain siellä hyvin - alla valkovaipan välkeen, - olkoon nyt jo rauhas syvin - levottoman juoksus jälkeen. - - Pahan palkan mailma antoi, - parempaa et saada voinut: - kiven kiven päälle kantoi, - mut et liioin liehakoinnut. - - Kirventeli suola sanas, - ilkkus niinkuin puukko pisti, - olit pässinpäitten risti, - kummakos jos mailma manas. - - Kärsinyt et elon iestä, - rakas sulle oma rata, - vaali tuo se koitti miestä, - tielläs salpaa kohta sata. - - Viuhui pakon ruoska roima, - säälitön sua mailma suki, - kulki kintereilläs soima, - jätti turva, petti tuki. - - Näit sä kuinka kahden puolen - taltutettuin petti tarmo - eessä raskaan elonhuolen. - Sulle vieras aina armo. - - Pystynpään vain nostit pääsi, - hymyn taakse tuskan suljit, - tuomioitaan mailma sääsi, - ohi kuurona sa kuljit. - - Mutta karttui kaunataakka, - varkain myrtyi mieles valpas, - työntyi poves pohjaan saakka - kiukun kyy, mi kuntos halpas. - - Alkoi ahdistaa sun rintaas, - iskuvalmis ilkkus kuoli, - vaikka vielä näytit pintaas, - kalvoi sisimpääsi huoli. - - Ennenkuin sa aavistitkaan, - roikuit ristinpuussa, rukka, - varmasti, joskohta vitkaan, - Sunkin uhmio vei hukka. - - Mut ei meitä moite aja - kumpus ääreen, kuolevalla - kullakin jo tääll' on raja - ennenkuin on mullan alla. - - Taltuit kun et muuta tainnut, - huoahtaa vain surren saamme. - Taivas tietäsi ei kainnut, - kaitkohon nyt kalma. Aammen. - - - - - LAUPEUDENSISAR - - - Lasin takaa porraspuilta - katsahtaa sain potilasta: - huokui kuolo kulmaluilta, - kevätkukkehilta vasta. - - Kuumeisina silmät hohti, - sinikirkkaat äsken aivan, - polte poskipäillä pohti, - otsa huurtui hiestä vaivan. - - Nuori neito tuskan yössä - hauraana kuin haavanlehti. - Ratkes rakkaudentyössä, - alkuun kun hän vasta ehti. - - Kutsumustaan kuullen riensi - minne viittas raskas maali: - vaikeroivain vaivat liensi, - sairast' ihmiskuntaa vaali. - - Hirvittävän taudin tiellä - liikkui niinkuin henki harras, - askel askeleelta siellä - vaani tuonen tumma parras. - - Nöyränä näin uhriks antoi - nuoruutensa aarteet armaat. - Kärsivien kuormaa kantoi, - haihdutteli huolet harmaat. - - Riensi kilpaa kalman kanssa, - saalistaan mi valvoi, vuotti. - Uskallikko! Innoissansa - liiaks' ihmisvoimaan luotti. - - Ihmett' elämältään pyysi. - Todellisuus tiukka kosti, - nuoren elinvoiman hyysi, - päätään kolkko kuolo nosti. - - Niinkuin lintu siipirikko - niinkuin vilun viemä kukka - lepäs lyöty uskalikko, - virui vuoteellaan nyt rukka. - - Mutta vaikka huolenhuntu - samertuneet silmät saarsi, - vaikka tuiman tuskan tunto - kalpeit' ohimoita kaarsi; - - vaikka vaiheill' elon rajan - väsähtänyt henki häilyi -- - yllä raihnaan tomumajan - niinkuin sädekehä päilyi. - - Puhki silmäin kuumekuoren - sielu kirkastunut hohti, - hyve hehkui poven nuoren, - kaikki uskaltaa mi tohti. - - Säihkyi säteet sankarkunnon, - jot' ei taistotanner tarjoo, - jot' ei kaihda moite tunnon, - väkivallanteot varjoo. - - 1916 - - - - - MUMMON VUOTEEN ÄÄRESSÄ - - - I. - - On mummo väsähtänyt. Vuotehella - hän päivätyönsä jälkeen levähtää, - ja unelmansa kiitää kaukaisella - maall' aavistuksen, jot' ei silmä nää. - - Niin raskas, pitkä oli päivätyönsä, - mi voimat vei, mut niukan heelmän toi; - sai raataa raukka päivät, huolla yönsä - ja olla onnellinen minkä voi. - - Mut vaiheet kohtalon hän tyynnä kesti: - jos selkä köyrtyikin, niin mieli ei; - hänt' eloninto auttoi ainaisesti; - toi päivä lohdun minkä toinen vei. - - Ja kylvö työn jos toikin hälle kadon - ja sai hän pettymyksen palkakseen, - niin toinen versoi, varttui, kantoi sadon - ja hääti huolen, kuivas kyyneleen. - - Se lemmen oli. Harmaantuissa hasten - ja elonhämyn ehtiessä hän - näät sylihinsä sulkea sai lasten - ja lastenlasten lauman lempivän. - - Se hänet ympäröi kuin ilta ehti. - Ja mummon täytti onni autuain, - kun ties hän että kasvoi kaunis lehti, - jos surkastuikin vanha varsi vain. - - - II. - - Ei totta ole että mummo hourii, - joskohta outoja nyt ongelmoita - hän pohtii itsekseen ja virkkii noita, - kun kuolon kylmä käsi häntä kourii. - - On tuhat mielikuvaa sielussansa - ja moni entismuisto mieleen palaa - ja moni haave nyt, mi hautui salaa, - käy päivänvaloon esiin piilostansa. - - Hän nuorentuu ja uudellensa elää - taas lapsuutensa aikaa armahinta, - on silmä sees, on riemuraikas rinta, - ja toivonkannel kaunokieli helää. - - Ja kohta helmass' on hän lemmenkevään, - tuon ajan armaan: kaiken muun hän hylkää - ja aatoksissaan jumaloi vain ylkää - ja riutuu silmäpariin hymyilevään. - - Käy yhä eespäin mummon mieteretki: - on morsian hän nyt, hääsoitot soivat - Ja laulu kaikaa, vieraat karkeloivat, - on hänen haaveittensa harras hetki. - - Ja nyt hän on jo puoliso ja vaimo. - Ja pian muuttuu jälleen tuttu taulu: - jo kehto keinahtaa, soi tuutulaulu - ja pienokaista vaalii äiti aimo. - - On valoa, mut on myös varjoakin, - niin ripeästi mennään myötämäki: - pian paareilla hän kalleimpansa näki; - ei auta: pohjaan kalkki katkerakin! - - On varjoa, mut valkeuspa voittaa. - Hän tuskin huomaakaan kun kohtasillään - ja uusi polvi astuu ympärillään - jo uusi onnenaika armas koittaa. -- - - Niin uskoon mummo unelmoi. On hoppu - häll' uudellensa elää kaikki vielä, - kun kuolon kulkuset jo soivat tiellä - ja tuossa tuokioss' on kaikki loppu. - - - - - KUOLINVUOTEELLA - - - Ripitettiin Reeti rukka, - valmisteltiin kuolon kehtoon, - oli tullut heikon hukka, - saavuttanut sairas ehtoon. - - Katsoi mies, mi tuskaan nääntyi, - puolisoon ja lapsijoukkoon, - vielä valju katse kääntyi - kehdon puoleen pirtin loukkoon. - - Katsoi, mietti mielin karvain - onnetonta osaa mieron, - harmajaa niinkuin vain harvain, - pohti valtaa elon kieron. - - Kaikki nyt niin päivänselvää: - houkan huolta, hukkatyötä, - tuskin auvonpäivää kelvää, - muuta ei kuin murhe myötä. - - Varrotessa vaiva varttui, - murtui miehen mieli vankka, - pettymysten kuorma karttui, - huolenyö kun yltyi sankka. - - Astui alla pakon ikeen - pyrki turhan tiensä päähän, - kunnes turtui tuskanhikeen, - eksyi epätoivon säähän. - - Eikä noussut jalka enää, - vaiva jännervoimat halpas, - voittanut ei taudin tenää, - joka miehen matkan salpas. - - Tuonen tummaan majaan käyden - riutunut nyt Reeti näki - kurjuutensa mitan täyden: - eessä köyhä kotiväki, - - lapsilauma repaleinen, - valju vaimo, puute, huoli, - peru taival ohdakkeinen, - itse vaikka väistyi, kuoli. - - Aina sisimpäänsä saakka - karmi häntä tieto haikee, - että kantamansa taakka - omaisille jäi, tuo vaikee; - - ettei kuolossakaan vielä - ratkea tuo mieronpulma, - vaan on vaimon, lasten tiellä - sama elonuhka julma. - - Mietti mielin ramein, valvoi, - epätoivo kyynä puri, - oma soima sorti, kalvoi, - elon synkeyttä suri. - - - - - TORPAN TÄTI - - - Lakki päästä! Torpan Karo - viime untaan uinahtaa. - Pilkoin muistamasta varo - harmaahasta vainajaa. - - Miesmäinenhän oli kyllä - Karoliina tosiaan: - miestensaappaat, -- takki yllä, - naista sarkahame vaan. - - Miesten toimissakin liikkui, - kynti, että kivet soi, - kuokka kämmenissään kiikkui, - ojat oivat lapioi. - - Nuotanveto mielitöitään - vielä varsin vanhoillaan, - tuskin maltti maata öitään - kutuaikaan ainakaan. - - Marraskuussa, kun jo jäässä - kiilui tyynet poukamat, - kiskoi nuottaa pakkassäässä, - että tauot naukuivat. - - Aina asti eloniltaan - puolin päällisin kuin mies. - Mutta mitä pohjimmiltaan, - sitä vieras tuskin ties. - - Mitä kätki ulkokuori, - mitä piili povessaan, - sen ties täysin yksin nuori - omaistensa polvi vaan. - - Tiesi suuren lemmen saaja, - suku armas, omainen, - että naisen sydän laaja. - sykki alla kuoren sen. - - Sydän harras, harvinainen, - jolle vieras itsekkyys, - suvulleen mi sykki vainen, - suvun yksin olla pyys. - - Sille, niin, hän uhriks' antoi - naisenpiirteet aikoinaan, - kun hän miehen kuorman kantoi - huoltain, puoltain orpojaan. - - Kun ei kättä aurankurkeen, - kun ei kouraa kuokkahan, - nälkävuotten varjon surkeen - näit kuin seinän seisovan. - - Katos pitkin pyörtäneitä - naisellisuus hento niin - raataessaan miesten töitä - aina voimiin viimeisiin. - - Palkkanansa ainoana - vastalempi omaisten, - hellä katse, kaunis sana, - sopusointu yhteinen. - - Lemmen liehtoi lempi julki, - kantoi kylvö kasvun tään: - hellät kädet silmät sulki - vaipuessa vanhan pään. - - Sai mit' ei saa rahallakaan - moni manan matkamies: - lemmen hoivan varman, vakaan. - Kaunis vainaja sun ties. - - - - - HASSU HANNU - - - Ison-Peltolan metsässä vahdittiin, - ken konnantöihin saikaan; - kulovalkea siellä syttyi näät - joka viikko samaan aikaan. - - Petäjikköä parasta polttanut - pahantekijä ain' oli palan, - kun sammutustöihin saavuttiin, - kyläläiset kun saarsivat alan. - - Ei laatuun käynyt se kauempaa: - Iso-Peltola raivosta itki, - pui nyrkkiä, hihkui ja hyppeli - ja haiveniansa kitki. - - Nimismiehen haukkui ja poliisin - ja lautamiehet vielä. - Se auttoi: mies joka talosta - pian kykki vahdissa siellä. - - Meni päivä ja toinen ja kolmaskin, - ei mitään nähty, ei kuultu; - kanervikossa maattiin, sen kummempaa - kun siit' ei tulevan luultu. - - Mut annahan olla, kun neljäs sai - nyt vartiopäivä kuuma - ja yltyi tuuli, niin toimeen taas - tuli turmantuojalle tuuma. - - Yhtäkkiä keskeltä korpea - savupatsas synkeä nousi, - pian toinen ja kohta kolmaskin - sinitaivasta kohti sousi. - - Oli metsä ilmiliekissä, - tuli levisi niinkuin laava; - oli päivä polttanut kanervat, - kuin ruutia vain oli naava. - - Joka suunnalta riensivät vartijat - pian myös tuhopaikkaa kohti. - Kehä räiskyvä, korven korkuinen - tulijoiden silmihin hohti. - - Ja keskellä kehää seisoi mies, - jota liekit jo nuolivat melkein, -- - polo Hassu Hannu; hän kauan jo - oli kulkenut oudoin elkein. - - Oli kulkenut hullun kirjoissa, - ja ehkei aivan suotta, - siit' asti kun Peltolasta hän - oli lähtenyt kesken vuotta. - - Oli käsky kytkeä kiinni mies, - mut ken meni surman suuhun? - Tuli-ympyrä hehkuvan hohtava - yhä laajeni puusta puuhun. - - Iso-Peltola turhaan nyrkkiä pui. - -- Mene itse, virkahti joukko. - -- Niin, niin, tule ruoskines renkisi luo! - myös lausahti kehästä houkko. - - -- Tule ruoskines hullun renkisi luo, - tule luokseni, ellet sä pelkää, - on tuttu sun raippasi; muistatko, - miten mäikyi se renkisi selkään? - - Tuon päivän Peltola muistatko, - jona järjen päästäni puit sa, - jona heilutit kiskuri-valtikkaas - ja kiskurilakias luit sa? - - On mulle se niinkuin eilinen, - on niinkuin eilen vasta - ma oisin kostoa vannoen - pois lähtenyt Peltolasta. -- - - Iso-Peltola suuttuu suunniltaan, - hän ei näe selvää surmaa, - tulimuuria ei näe murhaavaa, - vaan ryntää kohti turmaa. - - Ja ryskyen sortuvat suuret puut, - tuli räiskyy ja riehuu ja hohtaa. - Ei kenkään nää mitä tapahtuu, - kun toisensa kostajat kohtaa. - - - - - TALVITARINA - - - Talo Kontsaan kummulla nousi - kuin kerskaten vaurauttaan, - ja mahtavampaansa Kontsas - ei tuntenut seudullaan. - - Oli lippaat kultia täynnä - ja vainiot viljoja loi, - täpötäynn' oli aitat uhkeet, - salo riistaa ja laidunta soi. - - Ja muut' ei Kontsaalla huolta - kuin tyttären naittaminen, - isän mahtavan moisen miehen - oli määrä saada sen. - - Talo Pentin häämötti kaukaa - selän toiselta puolelta. Mies - oli raihnas ja vanha, mut maine - hänet upporikkaaksi ties. - - Häll' arpa lankesi Kontsaan: - hän tyttären naikohon, - kun naimaikään immyt - vain ensin ehtinyt on. - - Ei taaton aikeista tiennyt - ilonhuoleton impyinen, - heloposkinen hento Helka - koru Keijuva keväimen. - - Omat häll' oli lapsenhaaveet, - hän kuunteli vain sydäntään, - kun kukkakumpuja kulki - tai mättäälle painoi pään. - - Oli kisakumppaninaan - nuor' Unto rinnallaan, - soma, sorja nuorukainen, - hän vaikk' oli arvoltaan - - vain renkipoika, min seuraan - oli uskottu immyt tuo. - Ah, nuoruus! Se kieltää kaiteet - ja esteet tieltään luo! - - Ikä yhteen johti heidät, - oli nuoria kumpikin, - he katsoivat toistensa silmiin - ja toistensa sieluihin. - - Ja outoja maailmoita - he löysivät toisistaan, - koki kumpikin riemun rikkaan - ja onnen autuaan. - - Ja ystävyydestä lemmen - sulokukkanen puhkesi näin - ja versoi ja varttui, kunnes - syys synkkä sen runteli jäin. - - Kun käräjämatkalta kerran - palas Kontsas, hän vimmastuin - näki toistensa rinnoilla nuoret. - Kiros silloin hän kimmastuin. - - Ei halpa palkkarenki - hänen eessään armoa saa, - hänet hääti hän pois, ja immen - hän salpasi telkien taa. - - ja viimeiseksi viestin - hän joudutti Pentin luo: - jo huomenna, jos on nopsa, - hän kihlamaljansa juo. - - Ne juotiin, ja syksymyöhään - häät määräsi Kontsas. Kuin - unikulkija vain oli Helka - nyt tahdoin taltutetuin. - - Ja syksyllä, kun jo riittyi - sinivellovat selkäveet, - talo Kontsaan riemusta raikui, - soi loitos hääsäveleet. - - Mut karkeloidessansa, - läpi huuraisen ikkunan - näki nuori Pentin rouva - tutut piirteet pilkottavan. - - Ne kutsui, ne käski, ne kiehtoi, - ne vaatien vaativat luo. - Hänen korvissaan humu kuoli - ja vaikeni sävelten vuo. - - Häähuoneesta hiipi hän hiljaa - ja kiitäin kiiruhti pois - nyt Unnon uottavan luokse - kuin taiottu ollut hän ois. - - He riensivät järven jäälle - kuun kultaista juovaa päin. - He aikoiko välttää vaaran - vai kuoloonko syöksyä näin? - - Sitä ei taru kerro. Se jatkaa; - pian jäljillä karkurein - oli Kontsas kostoa vannoin. - Hän ratsasti suorin tein - - läpi viidakon, rantaan vievän, - ja kannusti ratsuaan - suin päin alas riitejäälle, - yön yhden vanhalle vaan. - - Ja hääväki, rantaan käyvä, - näki nyt näyn kauhuisan: - kuun juovaan upposi nuoret - kera kostavan Kontsahan. - - Hilehautaan he kolmisin vaipui, - sees vilkkui tähtiyö - ja kummun kirkahan umpeen - loi hyytyvä talviyö. - - Mut vieläkin -- virkkivät vanhat - näät kuudanöinä kuin - mies railosta nousee ja nainen - kera käy päin hunnutetuin. - - He toistensa rinnalla rientää - kuin kintereillään ois - yhä vaaniva vainohenki, - joka vieläkin turmaa tois. - - Ja jää kun jäykkä paukkaa - ja vonkuu ja vaikeroi, - niin virkkivät vanhat: jälleen - isän ankaran soima soi! - - - - JAANAN JANNE - - - Jaanan Jannen suvun laatu - suur' ei ollut: huorinsaatu - niinkuin itse emo ennen. - - Äiti joka loukon luuta, - säästämättä suikki suuta, - suikki suuta, tarjos muuta. - - Isästä ei tiennyt kukaan, - herra toisen huhun mukaan, - toisen mukaan rantajätkä. - - Jannen muodossa ei vikaa; - ellei oisi ollut likaa, - kehdannut ois kerskatakin. - - Mieli myöskin potra vallan - täplärikkaan pinnan alla - mutta varsin vaalinnatta. - - Urhontoimiin varhain huuma: - linna likakaivo, ruuma, - rottajahti jaloin leikki. - - Nuuski joka nurkan, urkki, - nuohos, katsoi, kulki, kurkki, - takapihaan pian kyltyi. - - Houkutteli laaja latu, - ihmisvilinäinen katu, - katu sekä katuoja. - - Aukes uusi mailma siellä. - Täysin keuhkoin sai hän niellä - kiihoittavaa ulkoilmaa. - - Säveleinä korvaan soiden - kaikui iskut kavioiden, - naisten nauru, miesten melske. - - Ärsyttivät silmää sankat - ihmisparvet, vaunut vankat, - elonrikkaus ja -riemu. - - Houkutukset hurjat liehtoi, - katu kaikkivoipa kiehtoi, - ajoi ahnas onnenjano. - - Tunsi kohta joka loukon, - valion sai saattojoukon, - oppi yksikaksi kaiken. - - Tiesi ajan, paikan suhteet, - käytti hyväksensä puhteet, - sieltä, mistä sai, hän sieppas. - - Mutta sattui joskus niinkin, - että joutui satimiinkin, - paukun sai ja potkun päälle. - - Mut ei koskaan kauan surrut, - viel' ei murhe mieltä purrut - eikä raisu luonto laannut. - - Koulu vasta järkähytti - rinnan rauhan, tuskan sytti - ensi kerran elämässään. - - Paljon painoi järjenvaljaat, - tuskin muuta jäi kuin paljaat - rikkaruohot sielun sarkaan. - - Yhden oppi siellä toki - minkä sitten täysin koki, - kun jo kulki kuolaimissa: - - pakon. Sen vain maailma myönsi, - se se taipaleelle työnsi, - se se vihdoin tunnon turti. - - Nuorukaiseks nulkki varttui, - kadullakin ikää karttui, - liian ahdast' alkoi olla. - - Mankui maha tavan takaa. - Syntyi tuosta tuuma vakaa, - varsin vakaa: käydä työhön! - - Luuli, että mistä piittaa, - minne taipumukset viittaa, - sinne voi hän mennä mielin. - - Mutta kalkin karvaan niellä - pohjaan sai hän murhemiellä: - astui elonpakko esiin. - - Loppui oma valta, vaali, - sokkona hän hyöri, haali, - sai min toinen salli hälle. - - Typistettiin tahto taiten - aina askeleita kaiten. - Mutta sappi sankka säilyi. - - Niinkuin jousi myöten antoi, - mutta pinnan alla kantoi - katupojan kaunan karvaan. - - Koitti, kärsi, kesti, uotti, - kauan kantoi kuormaa, luotti - elämänsä pääsinpäivään. - - Mutta epätoivo ehti. - Silloin loppui maltti rehti, - rajan rasti lyöty luonto. - - Kiukku kiehui, kosto huumas, - tihutöihin käydä tuumas, - velanmaksuun velkojatta. - - Mutta oli mennyt mies jo, - selvän tehnyt tuskan ies jo, - mieli, mietti, mutta empi. - - Lauennut ei enää loukku, - raukes kokoon konnankoukku, - lyyhistyi myös itse mieskin. - - Kyltyi kohtaloonsa karuun, - pisti tylsän päänsä naruun, - antoi paltun maailmalle. - - Mitäs tässä suotta, mietti, - hunninkoon kun reitti vietti, - ajatella, aprikoida. - - Oli kyllin aprikoinut. - Yhtä vain ei silti voinut: - elon tyhmyyt' ymmärtää hän. - - Riisti toinen toista, petti, - ovelampi tyhmän ketti, - käytiin kiinni kynsin hampain. - - Eteenpäin ei askel kanna, - kangastaa vain mainen manna - päivämatkan päässä aina. - - Sortuu siinä sorjempikin. - Miettimättä kohta likin - murskaa kallon kantapäillään. - - - - - - -III - - - - - KÄY KULKUNI KORVEN KAUTTA - - - Niin hartaana nuokkuu luomakunta, - on hämärän herttainen hetki, - vain hiljaa huojuu pensas ja puu, - on vaiennut äänet jo viimeisetki, - ja metsänrannasta kohoo kuu. - - Käy kulkuni korven kautta, ja mulla - kuun-kultainen on reitti, - minä astelen vaiti ja varoen - kuin varjo, min kuuhut taakseni heitti, - salon halki harmajan, hiljaisen. - - Ja sanaton hartaus syömmeni täyttää, - on seutu kuin pyhää viitaa, - ei tunne nyt poveni tuskia maan, - ei murhetta, ristiriitaa, - on rintani riemua tulvillaan. - - Yhä tahdotonna ma eespäin astun - salapolkua niinkuin yöllinen aave, - moni syttyy syömessä aatos uus, - moni herää herkkä haave, - pyhä, suuri kun niin on hiljaisuus. - - Minut lumosi yö. En tiedä ma enää - mikä jalkani johdatti saloon, - elo entinen on kuin loihdittu pois, - olen joutunut uuteen valoon. - On niinkuin korpi mun kotini ois. - - On niinkuin korvessa kasvanut oisin, - sen mahlaa juonut ja pyytänyt riistaa, - ja katsellut kaukaista maailmaa, - sekasortoa sen, sen kiistaa - kuin vieras väistäen, loitompaa. - - On niinkuin lainkaan kilpasilla - en olisi ollut sen sokkeloissa, - en erehtynyt, en eksynyt, en, - en harhaillut korvesta poissa, - vaan aina astunut lapsena sen. - - Vain korvessa ollut ja korpea käynyt - ja korven kaikuja kuullut, - ja korven impeä lempinyt vain - ja kauniimmaksi luullut, - ja hälle laulanut laulujain. -- - - Näin unelmoin minä yksin yössä - kuin korvenpoika sorja, - vaikk' outona astun ma polkuja sen, - olen ahnaan maailman orja - ja kannan painoa kahlehien. - - - - - SONETTEJA - - - I. - - On niinkuin oisi eessä ristirauta - ja telki tiukka, sydän sairas on, - ei ovelinkaan itsepetos auta, - jo määrä täys' on kolkon kohtalon. - - Yö eessä ammottaa nyt niinkuin hauta, - on elontoive turha, tolkuton. - Lyö lukkoon. Tuonen mies, siis arkkulauta - ja piste piirrä jälkeen hunningon. - - Kuin hukkuva ma tartuin oljenkorteen: - lie elonvaivaan jokin järkisyy, - joskohta viisas punoi nuoran orteen, - - kun rintaa ratki kalvoi kauhun kyy. - Mut tuiki turhaa työtä tein mä, houkka. - On heelmä kypsä. Iske kiinni, toukka! - - - II. - - Joko hukka mun peri? -- - tuot' äänettömyydeltä urkin ma vain, - kun tulvahti tuska, tuli murhe kuin meri, - tukipaikkaa ja turvaa ma turhaan hain; - - sydän vavahti, seisahti veri, - perus järkähti, pois olin pohjaltain, - hajos minuus, ma olin kuin outo ja eri, - ja jos hairasin taa, typötyhjän ma sain. - - Ei hetkeni lyönyt, - olin ehtinyt vain toden äärehen tiukkaan, - oli vastassa korpi, mua vartosi työ nyt - - ja arki, oli pakko mun tyytyä niukkaan - ja unteni purppurat ryysyihin vaihtaa - ja menneeltä katseeni kaihtaa. - - - III. - - Oli taistelutanner aava, - ylt'ympäri nuolet viuhuen soi, - veri ryöppysi niinkuin laava, - kun saalista viikatemies lapioi. - - Oli kuolleet käsky ja kaava, - kukin iski min taisi ja tohti ja voi, - rivi riviltä, rinnassa haava, - väki kaatui ja vaikeroi. - - Kera muiden ma ryntäsin, koitin - esimerkkiä seurata sankarin parhaan, - sodankannelta kuurona soitin, - - mut sorruin ja tuska mun syöntäni raastoi. - Ohi astuva ilkkuen haastoi: - hyvä mies, mut tähtäsi harhaan! - - - - - TUSKAN TUOKIOINA - - - I. - - Taas saapui sairas hetki, - käy kuolonkolkko retki - nyt kautta tuskan tälleen - taas korpeen jälleen. - - Päin erämaata kääntyin - mies mieron rientää nääntyin - taas taakseen katsomatta - ja seuraajatta. - - Ei kulje kanssaan kukaan, - vain elonkammon mukaan - sai yöhön yksinäisen - hän viiltäväisen. - - Se seuraa kintereillään - hänt' epätoivon teillään, - ei ohi käy, ei jätä, - ei kaiko hätä. - - - II. - - Pois heitä sydänrukka liiat haaveet, - ne pilkoin pettävät, ne vievät harhaan. - On todellisuus tiukka: huolen aaveet - pian rauta-anturoin käy untes tarhaan. - - Ei unelmista elon arkivaivaan, - vie liian vinhaan sadansylensaappaat, - ja pilvilinnaa toden toukka kaivaa, - se maahan romahtaa kun käsin kaappaat. - - - III. - - Kai luulet, tuskan ilkkunaama peikko, - ma että raippaas ratkean ja murrun. - Se harhaluulo on: ma olen heikko, - mut sortamalla sorru en, ma turrun. - - Ma puolta käännän vain kun siimas sinkuu, - kuin parkki nahkaan on sun iskus selkään, - ma tunnen kyllä kun sun vitsas vinkuu, - mut vaikerrusta kuule et, en pelkää. - - Ma että sain sun saatokseni, riittää. - On toista tunnustaa vaan toista sietää. - En aio nöyrtyä, en aio kiittää, - vaan minkä kestää mies, ma tahdon tietää. - - - - - VALMIINA - - - Syksyaamu selvä, kuulas, - heräjää jo usvan takaa, - vait on öinen viima suulas, - tyynnä myrskyn mahti makaa. - - Soissa huuran huntu häilyy, - välkkää maa ja puu ja lehti, - koi, mi pilven alla päilyy, - huomenruskon eellä ehti. - - On kuin päänsä taivuttaisi - kohtalolleen luomakunta, - että talvi vaivuttaisi - uinumaan sen unhon unta. - - Katson kauas taivonrantaa - yli avovetten aavain, - auvon aatos mieltä kantaa, - kaikkoo tuska tunnon haavain. - - Mielin rinnoin rauhallisin - elontalven taakan sietää, - tulkoon vaikka yö jo pisin, - sainhan päivän riemun tietää. - - - - - KOLJONSELKÄ - - - Kuin talven rinnassa haava - yhä auki ammottaa - tuo Koljonselkä aava. - Kun katsot, niin kammottaa. - - Lumivaippaan kietoi tiukkaan - jo talvi sen rantamaat, - purot puutuivat jäähän piukkaan, - suot riittyi ja huurtui haat. - - Maall' aisakellot helkkää - ja rientää suksimies, - jo aikoja talvea pelkkää - muu luomakunta ties. - - Mut Koljonselkä aava - yhä auki ammottaa - kuin talven rinnassa haava. - Kun katsot, niin kammottaa. - - Hile hautautuu sen nieluun, - lumen ahmaavat aallot sen, - kuin kätketty syvyyden sieluun - ois helvetti hehkuinen. - - - - - TALVIYÖSSÄ - - - Kyll' on pimeyttä! - Maailma kuin syttä, - lunta näkymätön pilvi syytää, - hiuteet naamaan sinkuu, - viima vonkuu, vinkuu, - syöntä kouristaa ja suonta hyytää. - - Jälkes tuisku tukki. - Pimeys kuin lukki - joka pensaasta ja puusta kurkkii. - Tuskin eespäin voit sa, - harhaan haparoit sa, - jalkas uupuneena tietä urkkii. - - Silmäs yöhön uraa - niinkuin kaira puraa. - Umpikuljuss' olet kahdenvaiheen. - Epätieto lamaa. - Kaikkialla samaa, - koko mailma on kuin käynyt kaiheen. - - On kuin elos ankeen - hautaisit jo hankeen - viiman veisatessa viime virttä. - Tyhjää käsi kajoo, - untes silta hajoo, - toukka kaluaa sen viime hirttä. - - - - - KEVÄTMYRSKY - - - Horrosunta. - Jähmettynyt luomakunta. - Kinos kasvoi kyläin yli, - ammollaan on talven syli. - - Katsot länteen, katsot itään, - mutta et nää muuta mitään: - silmänkantamaton hanki, hanki; - ihmissielukin kuin vanki, vanki; - niinkuin myrkky syöpyy kauhu sisimpääsi - Loppu lohdutonko? - Viime tuomionko - luonnonlaki lahjomaton sääsi? - - Mutta niinkuin vastaukseks etäisyys nyt huoahtaa, - tummuu loitto taivaanranta, on kuin vavahtaisi maa; - äänekkäämmin, äänekkäämmin ähkii nyt jo kaukaisuus, - kunnes äkin ääntä täys' on ympärilläs avaruus. - - Kevätmyrsky, kevätmyrsky, herranilma ilmeinen! - Kaikkialla vinkuu, vonkuu, pauhaavat jo puuskat sen, - niinkuin jättiraiti liehuu lumiaava aukea, - ääneen vaikeroi jo viita, huokaa korpi raukea. - - Luonnonvoimain temmellystä tutkit vaiti tuijottain, - kauhus katoo, pelkos poistuu, rintas täyttää riemu vain. - Kevätmyrsky, kevätmyrsky! Tuhotöitä teet ken ties. - Vähät siitä, kunhan taittuu talven jäykkä, jäinen ies. - - Vähät siitä, siellä täällä vaikka kaatuu laho puu. - Katso! Kohti korkeutta vesat vehreet kurkoittuu. - Muusta viis, kun harmaja vain haihtuu liikkumattomuus. - Kun vain henki heräjää ja alkaa aikakausi uus! - - - - - KEVÄTSÄDE - - - Kuin vallaton poika se leikkii, - yli pöykkyjen kiipee ja hangilla keikkii, - kuperkeikkoja heittää ja huitoo ja huiskii - ja nietoksen niskassa muiskii. - - Ja raisuna räystäillä hyppii: - lunt' ahmivi nyt, jääpuikkoja nyppii - ja kaivaa kattosammaleet esiin - ja kurkkii pääskysten pesiin. - - Mut kyllästyin jo ikkunan puhki - yks'kaks pian pirtin puolelle huhki, - käy nurkasta nurkkaan, nyt orsilla kiikkuu, - taas lattiapalkeilla liikkuu. - - Vaan ahdasta sillä on siellä. - Pois käy, kuin karkuri kohta on tiellä, - yli peltojen puikkii ja piilevi lehtoon, - näkörannass' on ruskossa ehtoon. - - Ja ihminen ilmiön eessä - hymysuisena seisoo, mut silmät on veessä, - ja ääneti anoo: Oi, säde sees sä, - elo elvytä! Taikojas tee sä! - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ALHAISOLAULUJA*** - - -******* This file should be named 51891-8.txt or 51891-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/1/8/9/51891 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/51891-8.zip b/old/51891-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 82b1fb9..0000000 --- a/old/51891-8.zip +++ /dev/null |