NormalizeHEAD main

author: nfenwick <nfenwick@pglaf.org> 2025-02-05 08:23:20 -0800
committer: nfenwick <nfenwick@pglaf.org> 2025-02-05 08:23:20 -0800
commit: 8d06553500cddd5516d2b6115d4e2a5dfe87213a (patch)
tree: 177f404aa05bcfbfb8776dca6f87955424cc5b5a
parent: 4e259942e4296d64126cdd06bf283d70f4b352dd (diff)
5 files changed, 17 insertions, 4884 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d61b496
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #51192 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51192)
diff --git a/old/51192-8.txt b/old/51192-8.txt
deleted file mode 100644
index 20150c7..0000000
--- a/old/51192-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4884 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Erään miehen omatunto, by Juho Koskimaa
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Erään miehen omatunto
-       Romaani
-
-Author: Juho Koskimaa
-
-Release Date: February 12, 2016 [EBook #51192]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄÄN MIEHEN OMATUNTO ***
-
-
-
-
-Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-ERÄÄN MIEHEN OMATUNTO
-
-Romaani
-
-
-Kirj.
-
-JUHO KOSKIMAA
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1918.
-
-Turun Kirjapaino ja Sanomalehti Oy.
-
-
-
-
-I
-
-
-Metsänhoitaja Constantin Gyllenmarck makasi selällään valkoisella
-jäkäläkankaalla ja katseli, kuinka savupilvet, joita hän sikaristaan
-puhalteli, leijailivat ilmassa, hajaantuivat, kokoontuivat taas,
-ikäänkuin pitääkseen paremmin puoliaan iltatuulta vastaan, mutta
-kävivät sitten ohuemmiksi ja ohuemmiksi, kunnes viimein katosivat
-avaruuteen.
-
-Parinkymmenen askelen päässä hänestä rätisi ja räiskyi rakovalkea,
-ja sen ympärillä istuivat naureskellen ja haastellen hänen apurinsa,
-kuusi luvultaan, mutta heihin ei hän tällä kertaa kiinnittänyt
-huomiotaan. Hän eli omaa elämäänsä, antoi ajatustensa kierrellä,
-puhalteli ilmaan sinertäviä savuja ja tunsi itsensä turvalliseksi ja
-tyytyväiseksi, kun lähellä oli ihmisiä, jotka, samalla kuin häntä
-turvasivat, kuitenkin antoivat hänen olla rauhassa.
-
-Aurinko paistoi vielä täydeltä terältä, ja verenhimoiset sääsket
-surisivat ilmassa tuon tuostakin lähennellen hänen kasvojaan, mutta
-päästyään melkein ihoon kiinni lensivät ne tiehensä, säikähtyneinä
-kasvoihin sivellystä, väkevätuoksuisesta pikiöljystä.
-
-Aluksi, tänne tullessaan, kymmenen, kaksitoista vuotta sitten, hänen
-oli ollut vaikea tottua pikiöljyyn, se oli hänestä pahalle haisevaa
-ja inhottavaa, mutta nyt, -- hän ei voinut ajatella metsään menoa
-kesäisin ilman pikiöljyä.
-
-"Kaikkeen tottuu, kaikkeen tottuu..."
-
-Oli saanut tottua niin paljon muuhunkin, joka aluksi oli tuntunut
-vieraalta ja vastenmieliseltä, melkein mahdottomalta; -- mutta mikäpä
-siinä: kun täytyi niin täytyi. Ei päässyt yli eikä ympäri.
-
-Tästä hän johtui ajattelemaan, kuinka oli ennen ja kuinka nyt,
-huomasi sitten, että ajatukset ottivat ikävän suunnan, suutahti,
-nakkasi loppuunpoltetun sikarinpätkän pois ja kääntyi kyljelleen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Minne hän vain loi silmänsä, tuntureita kaikkialla, tuntureita edessä
-ja tuntureita takana, tuntureita lähellä ja tuntureita kaukana, niin
-kaukana, että ne näyttivät siintäviltä pilviltä, ellei olisi tiennyt
-niitä tuntureiksi. Ja tunturien välissä valkeita jäkäläkankaita
-tai soita, suunnattomia, silmänkantamattomia aapoja tai tuoreita,
-tuoksuvia jänkiä, joiden keskeltä yksi tai toinen joki sai alkunsa
-jostakin rämelammikosta tai järventapaisesta.
-
-Ilta alkoi lähetä, alempana oleva suo purki höyryä. Tarvitsi vain
-vähän vaivata mielikuvitustansa, niin tuo suunnaton, usvan peitossa
-oleva suo näytti pellolta, suurelta ja viljavalta, niinkuin jossakin
-Etelä-Pohjanmaalla, Hämeessä tai Varsinais-Suomessa. Puuttuivat vain
-pellon reunoille sijoittuneet, usvan takaa häämöttävät punaiset tai
-valkeat talot, puuttui vain keveä, autereinen kuokkamaansauhu, ja
-illusiooni olisi ollut täydellinen. Mutta vain hetkeksi: mielikuvien
-takana pilkisti autius, yksinäisyys ja hedelmättömyys synkkänä
-ja uhkaavana. Täällä ei koskaan kuule karjankellon kilkatusta,
-täällä pitävät vain eksyneet porolaumat, karhut ja sudet asuntoa,
-tänne eksyy vain joku metsäherra tai maanmittari kesäisin, joku
-laumojaan hakeva poromies talvisin, ja kaikilla on kiire takaisin
-asutuille seuduille, jonne täältä on päivämatkoja. Kenenkään päähän
-ei vuosisatoihin pälkähtäne perustaa tänne uutistaloa, olkoon, että
-luonto lahjoittaisi vaikka kuinkakin hyvät niittyvainiot, tämä tulee
-pitkät, pitkät ajat vielä olemaan liian kaukana, liiaksi Jumalan
-selän takana.
-
-Muuallakin oli tarpeeksi kilvoittelemista, tänne ei todellakaan
-kannattanut tulla.
-
-Jossakin etäämpänä lauloi yksinäinen tunturipuro yksitoikkoista
-lauluaan, vierittäessään pisaroitaan johonkin suurempaan ojaan,
-puroon tai joentapaiseen, lauloi ja vieritteli, niinkuin se ehkä oli
-tehnyt ikuisesti, koskaan kasvamatta, mutta koskaan ehtymättäkään.
-Ja kun ojia, puroja, jokia ja jokienhaaroja oli kokoontunut
-tarpeeksi, kasvoi siitä Tuntsa, suuri, vuolas ja rikas, Tuntsa, joka
-elätti pitäjiä, taloja ja kihlakuntia, kyliä ja kaupunkeja, kokosi
-rikkauksia ja vei rikkauksia.
-
-Vei rikkauksia -- niin juuri! Ja viedessään rikkauksia ja
-synnyttäessään rikkauksia matkaansaattoi toisella puolen
-ylellisyyttä, toisella puolen köyhyyttä ja kurjuutta.
-
-Metsänhoitaja Gyllenmarck nousi istualleen ja sytytti uuden sikarin.
-
-Miks'ei kirkas, valtava Tuntsa saanut pysyä sinä, miksi Luoja
-oli sen tarkoittanut, rantojensa asukkaitten rikkauden lähteenä
-ja kulkuväylänä, suurena ja kirkkaana, ikuisesti puhtaana ja
-koskemattomana, synnyttäen juoksunsa varrelle vain ylväitä taloja ja
-varakkaita kyläkuntia. Nyt se oli suuren, monimiljoonaisen yhtiön
-suunnaton käsivarsi, joka ulotti sormensa ja haaransa kaikkialle,
-missä edes kymmenen kuivettunutta kuusta oli vietävänä suussa oleviin
-sahoihin, tehtaisiin ja hiomoihin, kymmenien, satojen peninkulmien
-päähän täältä. Ja mitä se toi tullessaan: muutamia setelitukkuja
-ehkä, mutta sitä enemmän murhia ja tappeluksia, ihrasilmäisiä,
-suurisuisia pehtoreita ja työnjohtajia, rähiseviä jätkiä, jotka
-levittivät kirousta ja turmelusta erämaan suureen rauhaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"No, joko taas!"
-
-Metsänhoitaja Gyllenmarck koetti karistaa pois ajatukset, mutt'ei
-onnistunut.
-
-"Mitä tuhatta minulla on tekemistä Kannanlahti-yhtiön enemmän kuin
-muittenkaan sellaisten kanssa!"
-
-Ei, ajatuksistaan hän ei päässyt minnekään.
-
-Täällä hän nyt istui keskellä erämaata ja leimautti puita, jotka
-ehkä juuri Kannanlahti-yhtiö tulisi ostamaan. Ja kun kauppa olisi
-päätetty, ilmaantuisivat tänne tietysti pehtorit ja työnjohtajat,
-"ukkoherrat", "tulipiiput", "kympit" ja mitä ne kaikki olivatkaan --
-jätkineen ja souvareineen, ja taas kaikuisi elämä ja kirous Tuntsan
-varsilla.
-
-"Mitä pirua tämä kaikki minua liikuttaa!"
-
-Talokkaat jättäisivät peltonsa ruvetakseen rahdinajajiksi yhtiölle
-tai ansaitakseen muutamia markkoja uittotöissä, jätkät söisivät talot
-putipuhtaiksi, työnjohtajat, puoleksi herroja, puoleksi raakalaisia,
-tungeksisivat hänen, Gyllenmarckin, ovilla, puhuen hakkuista ja
-kuutioimisista, hanurinkitkutus kuuluisi riihistä ja ladoista,
-talokkaat alkaisivat käräjöidä yhtiöltä uiton aikana tapahtuneita
-vahingoita ja vuoden kuluttua käsiteltäisiin käräjillä etupäässä
-lapsenelatusjuttuja.
-
-Ja tämä kaikki siksi, että keräytyisi rikkautta yhtiön
-osakkeenomistajille ja etupäässä sen johtajalle, perustajalle ja
-suurimmalle osakkeenomistajalle, joka istui kuin hämähäkki keskellä
-verkkoaan kaukana kaupungissa, hallitsi kaikkia yhtiön eri säikeitä
-ja imi kaiken sen, minkä Tuntsa toi. Mitä olivat nuo muut hänen
-rinnallaan: pomot, inspehtorit, metsänarvostelijat, vieläpä itse
-"Isokin", yhtiön ylityönjohtaja, jonka nimen koko Pohjola vain
-kuiskaten lausui ja jonka vuosipalkka merkittiin kuudella numerolla?
--- Käskyläisiä, juoksupoikia.
-
-"Mutta tämän kaiken kanssahan minulla ei ole vähintäkään tekemistä!"
-
-Metsänhoitaja Gyllenmarck viskasi uuden, loppuunpalaneen sikarin
-jäkälikköön ja heittäytyi selälleen. Ei kannattanut turhia
-filosofeerailla, parasta kun oli vain ja antoi muidenkin olla. Olihan
-hän jo elämässään tarpeeksi filosofeeraillut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"No nyt se kumman heitti", kuuli hän äkkiä äänen sanovan vieressään.
-
-"Miten niin?"
-
-Hän käännähti ja loi katseensa puhujaan. Se oli Matti Niemelä
-Saijankylästä, joka oli uskollisesti häntä seurannut kaiket kesät
-siitä asti, kun hän nykyiseen hoitoalueeseensa muutti.
-
-"Lähtö tuli minulla talosta", virkahti Matti hetken kuluttua
-alakuloisesti.
-
-Gyllenmarck päästi lyhyen vihellyksen.
-
-"Yhtiö tietysti?" kysyi hän sitten.
-
-"Sehän se..."
-
-"Olenko käskenyt sinun olla missään tekemisissä yhtiön kanssa?"
-
-"Ette, mutta..."
-
-"Mitä muttia siinä on. Syytä itseäsi."
-
-"Niin kylläkin, mutta..."
-
-Gyllenmarck käänsi ynseästi selkänsä. Hetken kuluttua hän kuitenkin
-kysäisi:
-
-"Kuinka sinä nyt juuri sait sen tietää?"
-
-Matti selvitti ääntään, ennenkuin vastasi. Se oli merkki siitä, että
-hän aikoi puhua vähän pitempään.
-
-"Kyllä minä sen olen tiennyt koko sen kuukauden, minkä täällä
-metsässä olemme olleetkin", sanoi hän tarpeellisten alkuvalmistelujen
-jälkeen, "mutta on niin painanut mieltä, etten olisi voinut sitä
-rauhallisesti sanoa aikaisemmin..."
-
-"No miksi siitä oikeastaan minulle kerrot?"
-
-Matti joutui nähtävästi koko joukon hämilleen eikä kyennyt heti
-vastaamaan.
-
-"Jollekinhan sitä...", änkytti hän viimein.
-
-"Miksi juuri minulle?"
-
-"En minä ymmärrä, kuinka tulin juuri teille sanoneeksi", tunnusti hän
-nöyremmästi kuin olisi osannut odottaa.
-
-"Vai niin kävi sinunkin, Matti", mutisi Gyllenmarck nähtävästi
-tyytyväisenä selitykseen ja hänen äänessään kuvastui jonkunlainen
-myötätunto. -- "Minkäpäs kohtalolleen voi! Lähtö on tullut aikoinaan
-minullekin -- ja koko joukon isommasta talosta."
-
-Sitten hän taas käänsi Matille selkänsä, osoittaen sillä, ettei hän
-enää tahtonut keskustelua jatkaa ja ettei hänellä puolestaan ollut
-mitään lisättävää.
-
-Matin lyhyt tiedonanto -- miksipä muuksi sitä voi sanoa -- oli
-pahasti vihlaissut vanhaa haavaa, joka tosin oli jo arpeutunut,
-mutta ei kuitenkaan ollut silloin tällöin pakottamatta. Nyttemmin
-sitä kyllä pakotti vain harvoin, erityisissä tilaisuuksissa, kun
-sitä kosketettiin, muuten oli Gyllenmarck sen jo melkein oppinut
-unohtamaan tai ainakin oli hän sen suhteen turtunut.
-
-Se oli ollut järkyttävä lähtö, se hänen lähtönsä siitä "koko joukon'
-isommasta talosta" kuusitoista vuotta sitten.
-
-Miten hän oli siihen asemaan joutunut, että hänen täytyi lähteä
-isiensä kartanosta, jonka ainoa perillinen hän oli, sitä hän ei
-voinut itselleen vieläkään selvittää. Ja jos olisikin voinut, ei
-hän uskaltanut, -- se olisi vaikuttanut liian syyttävästi, liiaksi
-järkyttänyt hänen mielensä tasapainoa, joksi hän turtuneisuuttaan
-nimitti. Vain muutamia silmänräpäyskuvia tuli silloin tällöin hänen
-mieleensä, alussa usein, myöhemmin ani harvoin: Pariisi, Monte Carlo,
-Tyroli, Italian viinituvat, Espanjan bordellit, omantunnon tuskissa
-harhaileminen Sveitsin alpeilla, päättömät rakkausseikkailut, uhma,
-katumus tomussa ja tuhassa, ja tätä kaikkea säestävä huumaava rahojen
-kilinä ja setelien kahina, kunnes kilinä ja kahina herkesivät, siitä
-syystä, että rahoja ei enää ollut, ja kirjavat kuvat hälvenivät,
-synnyttäen ei hauskoja muistoja, vaan kalvavan omantunnon.
-
-"Sukukartanokirja minut pelastaa", oli hän ajatellut, mutta
-sukukartanokirja ei kyennyt pelastamaan siksi, ettei sellaista ollut.
-Gyllenmarckit olivat liiaksi luottaneet jälkeläistensä kuntoon, he
-olivat olleet fideikomissaareja vain yleisessä tajunnassa.
-
-Hänen isänsä, vanha paroni Gyllenmarck, oli jo hänen poissaollessaan
-kuollut, -- murheesta, kuten hänelle kerrottiin. Hänet
-vastaanottivat vain velkojat ja viiden polven Gyllenmarckit,
-jotka himmeänkultaisista puitteistaan karkeina ja halveksivasti
-katselivat häntä hallin seiniltä. Hänen oli ollut pakko poistua
-ennenkuin poistettiin, ja kartanon parivaljakko oli tehnyt hänelle
-viimeisen palveluksen, viedessään hänet lähimmälle rautatieasemalle
-yksinkertaisen kansan uteliaasti katsellessa.
-
-Pois nyt vapaaherruus! Pois se, josta hän nyrkkiä pöytään lyöden
-oli varoittaville tovereille huudahtanut: "Vaikka minä kerjäläisenä
-makaisin maantienojassa, vapaaherra olen silloinkin!"
-
-Hänen toverinsa olivat alkaneet karttaa häntä, ja silloin oli
-Constantin Gyllenmarck kauhulla huomannut, että hän oli häpeän oma.
-
-Entä sitten jatko?
-
-Harhailua paikasta paikkaan, kylästä kylään, kaupungista toiseen,
-häpeäänsä piileskellen, raskaat muistot mielessä ja omistamatta
-enää rohkeutta ampua edes kuulaa otsaansa. Tervehtivätkö hänen
-tuttavansa häntä enää, jos sattumalta tapasivat? Tervehtikööt tai
-älkööt, mutta hänen täytyi saada elää, kun ei ollut rohkeutta kuolla,
-jossakin kaukana, jossa ei kukaan tuntisi, jossa hän olisi vain herra
-Gyllenmarck ilman menneisyyttä ja ilman -- niinhän hän itse oli
-tahtonut -- ilman tulevaisuutta.
-
-Kuka hänet oli opastanut Evolle yhdennellätoista hetkellä? Miten
-ne kaksi vuotta siellä olivat kuluneet? Hän kysymysmerkkinä
-tovereilleen, nämä vieraina hänelle. Ei jälkeäkään enää
-suurenmoisesta, hienosta Gyllenmarckista. Ja niiden kahden vuoden
-kuluttua oli myöskin loppunut viimeinen tähde viiden sukupolven
-Gyllenmarckien kokoamasta omaisuudesta, hänellä ei ollut enää muuta
-kuin työkykynsä, ja nyt sai hän ruveta kauppaamaan sitä.
-
-Oliko tyhmää tuntea tyydytystä siitä, että hänet oli määrätty
-tänne kauas pohjoiseen, kauas uteliailta silmäyksiltä, kauas
-sivistyskeskuksista ja valtateistä?
-
-Eihän hän muuta kaivannutkaan. Täällä oli suurin riippumattomuus,
-täällä sai olla yksin: pyöreälakiset tunturit saivat olla Alppeja,
-silmänkantamattomat suot Unkarin pusztoja, tunturijärvet Lago
-di Garda tai Vierwaldstättersee, petollinen, matala suojärvi
-Plattensee, hänen oma puustellinsa -- Gyllenmarckien sukukartano.
-Niin hän oli kuvitellut. Kukaan ei kyselisi mitään, kenellekään
-hänen ei tarvitsisi tehdä tiliä elämästään, hän saisi olla yksin,
-häiritsemättä ketään, häiriintymättä kenestäkään.
-
-Oliko niin ollut?
-
-Alussa ehkä. Uteliaat olivat pysyneet loitolla, hän oli vielä
-ylhäinen siinä merkityksessä, että osasi pitää suunsa kiinni. Häntä
-kohdeltiin aralla kunnioituksella, hänellä oli ainoastaan hyvän
-päivän tuttavia. Kaikki lähentelemisyritykset olivat rauenneet
-alkuunsa, pienessäkin piirissä osasi hän vetäytyä syrjään. Hän
-oli saavuttanut sen, mitä oli pyytänytkin, -- yksinäisyyden ja
-koskemattomuuden. Haavat olivat arpeutuneet, mutta tarvittiin vain
-pieni kosketus, ja niitä alkoi uudelleen pakottaa. Tarvitsi vain
-tulla kotoa karkoittamisen vuosipäivä, niin kaikki astui uudelleen
-ilmielävänä eteen, tarvitsi vain jonkun mainita samansuuntaisiakaan
-tapauksia, ja heti hän alkoi miettiä omaa kohtaansa. Kaikesta
-huolimatta häntä seurasi menneisyyden varjo kiinteänä,
-erottamattomana, odottaen vain tilaisuutta saadakseen ruveta
-muistuttelemaan, kuinka toisin nyt voisi olla.
-
-Vaistomaisesti Gyllenmarck vetäytyi yhä enemmän erilleen
-saavuttaakseen yhä täydellisemmän turtuneisuuden, puhui vain sen,
-mikä välttämätöntä oli, ja jos jonkun puheet tavalla tai toisella
-muistuttivat hänelle hänen omasta kohtalostaan, antoi hän musertavia
-tai ällistyttäviä vastauksia: "Lähtö on tullut minullekin..." Ja niin
-edespäin. Mutta senjälkeen pakotti hänen omaatuntoaan sanomattomasti,
-ja kului päiviä ja viikkoja ennenkuin kaikki taas tuli ennalleen.
-
-Siksi: yhä enemmän vain syrjään, eihän hänellä enää ollut tekemistä
-kenenkään kanssa. Ja toisinaan, kuten sanottu, luulikin hän
-täydellisen rauhan saavuttaneensa.
-
-Mutta sittenkin hän kaipasi jotakin, rauhasta puuttui vielä jotakin.
-Talot sortuivat hänen silmäinsä edessä, yhtiö vei joka vuosi suuria
-aloja koskemattomista metsistä, ja hän leimasi sille nöyrästi tukkeja
-kruunun käskystä.
-
-"Mutta sehän kuuluu minun virkaani..."
-
-Niin. Sehän kuului hänen virkaansa. Mitäpä miettiä turhia.
-Kohtalostaan ei päässyt.
-
-"Olisi se... kun olisi niin rikas mies, ettei tarvitsisi kumarrella
-eikä pokkuroida ketään..."
-
-Metsäherra havahtui, aivan kuin joku olisi heittänyt kylmää vettä
-hänen niskaansa. Matti Niemelä istui vielä paikallaan hänen takanaan
-imeskellen sammunutta nysäänsä.
-
-Niin, hänenhän oli muutettava talostaan.
-
-"Kuinka suuri velkasi yhtiölle olikaan?" kysyi Gyllenmarck, vaikk'ei
-asia häntä liikuttanut.
-
-"Viisituhatta..."
-
-"No kuinka tulit sen ottaneeksi?"
-
-Matti Niemelä pisti piipun taskuunsa ja katseli etäisyydessä
-häämöttäviä tuntureita.
-
-"Tulinhan vain... sitä kun melkein tarjottiin. Sanoivat, että kun
-olisi rahaa, niin kyllä minä taloni eri kuntoon saisin..."
-
-"No niin".
-
-"Pehtori se niin sanoi".
-
-"Niin -- niin".
-
-"Minä sanoin, että mistäpä sitä liikoja rahoja meikäläiselle, ja
-sitten se pehtori melkein tarjosi ja velkakirjan otti".
-
-"Ja sinä olet rahat käyttänyt?"
-
-"Niinpä tietenkin. Enhän minä niitä laatikkoon makaamaan ottanutkaan."
-
-"Et tietystikään. No ja sitten?"
-
-"No nyt sanottiin laina irti, sanoivat pääherran niin tahtovan.
-Koronmaksu kun lykkäytyi jonkun verran. Ei siksi, ettei rahaa olisi
-sattunut olemaan, vaan muuten ei tullut käydyksi."
-
-"Sinäkö olet luullut, että yhtiö antaisi maanviljelysapulainoja?"
-
-"Enhän minä sitäkään... mistäpä minä sen tiesin, että se niin nyt
-äkkiä... ja arvaamatta..."
-
-"Olisi saanut katsella vähän ympärilleen".
-
-"Eivät sitä kaikki niin arvaa, niinkuin tekin esimerkiksi... Ja
-kaikkikin herrat..."
-
-Metsänhoitaja Gyllenmarckia vihlaisi ilkeästi, hän tahtoi päästä
-asiasta erilleen.
-
-"Minä koetan miettiä, voisinko tehdä jotakin hyväksesi", sanoi hän
-katkaisten keskustelun.
-
-"Se tulee käräjissä esille..."
-
-"Jaha".
-
-Sinä yönä metsäherra Gyllenmarck nukkui huonosti.
-
-Hän katseli jalkapäässään räiskyvää rakovalkeaa ja kuinka siitä
-kipenät lentelivät taivasta kohden, tummenevaa taivaankantta, joka
-jo oli kirkas tähdistä, -- syksy tuli sittenkin auttamattomasti,
-syksy -- ja viimeksi miehiään, jotka makailivat siinä havuilla hänen
-rinnallaan, vapaina kaikista huolista, tasaisesti hengittäen, suut
-auki. Tuommoiseksihan hänkin, Gyllenmarck, oli pyrkinyt ja melkein
-pyrkimyksensä saavuttanut: suuren, häiritsemättömän rauhan.
-
-Nukkuiko Matti Niemeläkin?
-
-Gyllenmarck kohottautui hiukan. Nukkui, aivan niinkuin nuo toisetkin,
-käsi pään alla. Ja lähtö-uhka oli edessä! Mutta kai hän oli siihen
-ajatukseen jo tottunut.
-
-Miksi oli Matti Niemelä kääntynyt juuri hänen puoleensa, ynseän,
-luoksepääsemättömän?
-
-Kauan mietittyään tätä luuli hän ymmärtävänsä Matin logiikan. Ynseät,
-suljetut, luoksepääsemättömät -- nehän ovat juuri niitä rikkaita,
-kaikkivoipia. Matti oli tarvinnut kokonaisen kuukauden luontonsa
-karkaisemiseksi, voidakseen puhua hänelle asiansa, siitä huolimatta,
-että oli tuntenut hänet toistakymmentä vuotta.
-
-Millä tavalla hän voi Matti Niemelää auttaa? Ei millään. Mutta
-tarvitsihan mies jonkunlaisen oljenkorren voidakseen rauhoittua,
-selventää ajatuksiaan ja ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin asemansa
-pelastamiseksi.
-
-Gyllenmarck päätti ottaa oljenkorren aseman. Hän jättäisi sanomatta
-Matille, ettei hän, köyhä, voi tehdä hänen hyväkseen mitään. Käräjiin
-oli vielä runsas puolitoista kuukautta -- sillä ajalla jo ehtii jos
-jotakin.
-
-Sitten Gyllenmarck päätti nukkua.
-
-Ja hän nukkui.
-
-
-
-
-II
-
-
-Matti Niemelä vilkuili alakuloisen näköisenä käräjätalon pirtin
-ikkunasta ulos. Ei iljennyt katsella ihmisiäkään, olisivat pian
-alkaneet kysellä ja udella, ja sekö heille selittelemään rupesi.
-Paras olla itsekseen. Jos joku häneltä ohimennen jotakin kysäisi,
-niin hän murahti muutaman epäselvän sanan vastaukseksi, vetäisi pari
-savua piipustaan ja jatkoi tuijottamistaan. Ajattelematta mitään,
-kuulematta mitään, näkemättä mitään.
-
-Syksy oli tullut, tuima talvi edessä. Tunturin laet olivat
-valkoisina, mutta maa oli vielä paljaana. Minkä yöllä tuiskutti, sen
-aurinko päivisin sulatti pois. Toistaiseksi. Kunnes ei enää kykenisi
-sulattamaan mitään. Lumi jäisi paikoilleen, ja sitten alkaisivat
-sokaisevat pyryt ja kiljuvat pakkaset. Pitkiksi, pitkiksi kuukausiksi.
-
-Matti Niemelä käänsi päätään ja ruiskautti pitkän, ruskean syljen.
-Silloin hänen silmänsä kohtasivat yhtiön pehtorin, joka rentonaan
-leventeli penkillä pirtin toisella puolella ja nauraa räkätti. Matti
-Niemelän otsasuonet pullistuivat, ja voimatta muulla tavoin osoittaa
-vihaansa hän sytytti sammuneen piippunsa ja alkoi äkäisesti vedellä
-henkisavuja.
-
-"Räkätä minkä räkätät, herra se on sinullakin".
-
-Sitten hän taas alkoi katsella valkoisena hohtavaa tunturinlakea
-ja likaista, rapakkoista kylätietä. Hänen ympärillään oli melua ja
-huutoa ja puheensorinaa, kahvikuppien ja vatien helinää, naurua
-ja hohotusta, matala-äänistä, arkaa ja tärkeää keskustelua,
-uhkailua ja vakuutusta, pelkoa, ylimielisyyttä ja kerskailua, ja
-kaiken tämän lävitse hän silloin tällöin kuin unessa kuuli, miten
-oikeuden istuntohuoneen ovi avattiin ja konstaapeli Juusperi käski
-asianosaisten astua sisään.
-
-Vielä ei hänen nimeään oltu mainittu. Mutta pian se kajahtaisi:
-
-"Aktiebolaget Kannanlahti vastaan Matti Niemelä".
-
-Kuukausien vieriessä oli Matti Niemelä totuttautunut tähän huutoon.
-Se ei häntä enää ollenkaan hämmästyttäisi. Kun se kajahtaa oikeuden
-istuntohuoneen ovelta -- ja sehän on vain jonkun minuutin, enintään
-tunnin asia --, hypähtää hän seisoalleen kuin vieteristä painaen,
-vaappuu istuntohuoneeseen, ja tuomari alkaa lukea valmiiksi
-kirjoitettua tuomiota: "-- -- ja velvoitetaan siis talollinen Matti
-Sigfridinpoika Niemelä, Sallan pitäjän Saijan kylästä, heti kuittia
-vastaan suorittamaan kantajalle, Trävaruaktiebolaget Kannanlahdelle,
-velkakirjan sisällön, viisituhatta markkaa, korkoineen ja
-lainhakukustannuksineen..."
-
-Velvoitetaan suorittamaan! Millä hän sen suorittaisi? Sitten seuraisi
-huutokauppa, häätö, ja Niemelän omistajaksi tulisi Kannanlahti-yhtiö.
-
-Niemelän niinkuin monen muunkin, tätä ennen ja tämän jälkeen.
-Hän, Matti Niemelä, joutuisi perheineen maantielle. Mutta sitä ei
-kannattanut ajatella, hän oli sen asian jo niin moneen kertaan
-ajatellut. Jokaisella päivällä oli murhe itsestään.
-
-Olihan kyllä metsäherra Gyllenmarck luvannut ajatella hänen asiaansa.
-Ja oli ehkä ajatellutkin. Mutta mitään tuloksia ei siitä liene ollut,
-kosk'ei ollut sanallakaan maininnut. Myöhään se asia sille tuli
-kerrotuksikin, liian myöhään. Kukapa tässä ajassa!? Matti Niemelä
-ei tuntenut pienintäkään katkeruutta Gyllenmarckia kohtaan. Se oli
-senlaatuisia miehiä, metsäherra, että kun se jotakin otti tehdäkseen,
-niin se teki, eikä sitten turhia puhunut. Eikähän se oikeastaan
-mitään ollut luvannutkaan. Jos sillä olisi ollut aikaa jotakin tehdä,
-niin kyllä se olisi ilmoittanut, mutta mitään ei ollut kuulunut.
-
-Ja hän alkoi taas kiinteästi tuijottaa valkolakisia tuntureita ja
-ajatteli, että kun olisi sellainen tunturinhaltia, jollaisista hän
-toisinaan oli kuullut puhuttavan, tunturinhaltija, suuri, yksinäinen
-ja luoksepääsemätön, jolla ei olisi muuta tekemistä kuin olla
-olemassa ja katsella maailman menoa, asua jossakin ja elää jollakin,
-mutta kukaan ei tietäisi, missä ja millä hän eläisi ja toimeen tulisi.
-
-Hän havahtui, kun joku sysäsi häntä kylkeen ja istahti hänen
-viereensä.
-
-"Kyllä sinä huoletta saat nousta rekeesi ja lähteä ajelemaan kotiasi
-kohden, Matti".
-
-"Häh?"
-
-Matti Niemelä käännähti ja jäi suu auki katselemaan puhujaa.
-
-"Totta se on, ota vain lakkisi ja ala ajella Saijalle päin..."
-
-"Ei ole ollut asia vielä esilläkään... Sittenpähän joutaa ajella",
-sai Matti änkytetyksi.
-
-"Eikä tule esille näillä käräjillä... tai kyllähän se tulee, mutt'ei
-ole kantajaa..."
-
-Matti Niemelä hämmästyi yhä enemmän ja kääntyi nyt kokonaan päin
-häiritsijäänsä. Mutta puhujan, metsäherra Gyllenmarckin kasvot
-ilmaisivat vain pelkkää totisuutta, vaikka henki tulikin pahasti
-väkeville.
-
-"Etkö sinä usko, kun minä sanon", tiukkasi metsäherra kotvasen
-kuluttua. "Olethan aina ennen uskonut".
-
-"Kyllähän minä... mutta jos hosmestari hyvinkin laskee leikkiä ja..."
-
-"Puhu vähän hiljemmin".
-
-"... ja tuossahan tuo pehtorikin istuu vastapäätä", lisäsi Matti
-puoliääneen.
-
-"Anna sinä pehtorin istua", kuiskasi metsäherra takaisin melkein
-vihaisesti, "ja laputa tiehesi, ettei herätä niin suurta huomiota".
-
-"Niin mutta..."
-
-Matti Niemelä ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, sillä samassa
-ilmestyi konstaapeli Juusperi oikeuden istuntohuoneen ovelle ja
-kajahdutti suurella äänellä:
-
-"Kannanlahti-yhtiö, Matti Sipanpoika Niemelä".
-
-Näkemättä sen enempää metsäherra Gyllenmarckia kuin muitakaan
-ja kuulematta muuta kuin oikeuden käskyn hyökkäsi Matti Niemelä
-istuntohuonetta kohden, ja Juusperi avasi oven samalla kertaa hänelle
-ja yhtiön pehtorille.
-
-
-
-
-III
-
-
-Se suuri hetki on siis tullut.
-
-Matti Niemelä seisoi keskellä oikeuden istuntohuoneen lattiaa,
-pyöritellen lakkia kädessään ja vilkuillen vuoroin tuomaria, vuoroin
-lakkiaan, vuoroin yhtiön pehtoria.
-
-Mitä ne vitkastelevat? Miks'ei pehtori astu esille ja puhu puhki
-asiaansa, miksi hän värjöttää oven suussa aivan kuin asiaankuulumaton
-syrjäinen?
-
-Matti Niemelä rohkaisee mielensä ja luo pehtoriin pitkän,
-tutkistelevan katseen.
-
-"Astu nyt esille, pukinsilmä, liuhuparta..."
-
-Ei, siellä se vain värjöttää, puhisee, puhkuu, punastelee.
-
-Lautamiehet istuvat liikkumattomina pitkin seiniä, liikkumattomina
-niinkuin kuvat, silmät puoli-ummessa ja odotellen, että asia
-alkaisi. Lopunhan tietää jokainen: ... "ja velvoitetaan siis Matti
-Niemelä..." Ja kun velvoittamisesta ei lähtisi apua, menisi talo.
-Sehän on selvä.
-
-"Kun ei se jo ala, että päästäisiin loppuun..."
-
-Matti Niemelä muuttaa asentoaan ja vilkaisee taas pehtoria.
-
-Mitä iankaikkista ne sitkuttavat, vai aikovatko ne pitää häntä tässä
-nähtävillä kuin häpeäpenkillä?
-
-Ei, tuomari selailee vain papereitaan, kuiskaa jonkun sanan
-kirjurille, selailee taas... jokohan tuo konstailee paperiensa kanssa
-koko päivän.
-
-Nyt viimeinkin: tuomari suvaitsee rykäistä, lautamiehet tulevat
-asiaaharrastavan näköisiksi, nyt tuomari luo katseensa yli
-käräjäsalin, ja Matti Niemelä muuttaa taas asentoaan kylmän hien
-virtaillessa pitkin selkää.
-
-"Onko kantaja saapuvilla?"
-
-Tuomarin ääni ikäänkuin leikkaa käräjähuoneen hikisen ilman, ja hänen
-katseensa naulautuu ensin Matti Niemelään -- miksi juuri häneen? --
-sitten yhtiön pehtoriin.
-
-Mutta kukaan ei vastaa. Pehtori vääntelee kuin tuskissaan, näyttää
-kuin tahtoisi hän puhua, mutt'ei uskalla, viimein menee hän
-vilkuilemaan ovesta ulos ja palaa taas paikalleen, puhuttuaan jonkun
-sanan konstaapeli Juusperin kanssa.
-
-"Kuinka se uskaltaakin noin konstailla oikeuden kanssa?" ajattelee
-Matti Niemelä, mutta sitten hän muistaa jotakin ja jatkaa itsekseen
-hymähtäen: "Miks'eikäs se yhtiö..."
-
-Tuomari näyttää hämmästyvän, lautamiehet alkavat kuiskutella
-keskenään.
-
-"Kuinka?" kysyy tuomari ja hänen äänensä ei enää tunnu kaikuvan niin
-korkealta. "Eikö kantajan asiamies ole saapuvilla?"
-
-Pehtori näyttää taas tahtovan puhua, mutta vaikenee, Matti Niemelä
-vilkuilee vuoroin tuomaria ja lautakuntaa, vuoroin ovelle, ja
-hengitys tuntuu käyvän keveämmin.
-
-"Entä jos hosmestari sittenkin..."
-
-Hän ei uskalla jatkaa ajatusta loppuun, mutta äkkiä hän alkaa tuntea
-suurta, ylitsevuotavaista kiitollisuutta metsänhoitaja Gyllenmarckia
-kohtaan.
-
-Tuomari kääntyy konstaapeli Juusperin puoleen.
-
-"Käskikö konstaapeli asianmukaisella tavalla asianomaiset sisään?"
-kysyi hän.
-
-"Kyllä, korkea oikeus".
-
-"Niin, että koko tupa sen varmasti kuuli?"
-
-"Niin, korkea oikeus".
-
-Tuoman katsahtaa yhtiön pehtoria kysyväisesti, hymähtää jotakin
-lautamiehille, kuiskaa sitten muutaman sanan käräjäkirjurille ja
-käskee yleisön käydä ulos.
-
-Matti Niemelä kuulee käskyn, mutt'ei voi hievahtaakaan paikaltaan.
-Asia ei hänestä vielä ole lopussa.
-
-"Käykää ulos", kehoittaa tuomari Matti Niemelään kääntyen.
-
-Vastaaja pyörittelee lakkiaan ja katsoo kulmainsa alta tuomaria ja
-lautamiehiä.
-
-"Niin, mutta tuota... korkea oikeus..." aloittaa hän, mutt'ei saa
-jatketuksi.
-
-"Onko vastaajalla jotakin esilletuotavaa?"
-
-"Ei, mutta tuota..."
-
-Tuomari katsoo taas lautakuntaan ja naurahtaa salassa.
-
-"Käykää ulos sitten".
-
-Tuomarin viittauksesta astuu konstaapeli Juusperi esille ja tarttuu
-vastaajaa käsivarteen taluttaen hänet ulos.
-
-"Olehan rauhallinen", kuiskaa hän, kun onnellisesti oli päästy
-pirttiin, "kyllä se kanne tällä kertaa kumoon meni".
-
-"Sitähän hosmestari Kyljenmarkki sanoi, mutt'en minä osannut
-uskoa..." änkytti Matti takaisin.
-
-"Eikä siitä pitkää iloa lähde", hirnahti pehtori kuin äkäinen
-sonni heidän vieressään, "ensi syksynä se on taas edessä... ja
-aikaisemminkin, jos me vain laitamme välikäräjät".
-
-Matti näytti kuin heräävän unesta, hän raivostui ja läheni uhkaavasti
-pehtoria.
-
-"Älä jumaliste tule siihen soittamaan suutasi tai..."
-
-"Tai mitä?"
-
-"Kyllä sen sitten tunnet nahassasi".
-
-Juusperi oli kadonnut oikeushuoneen puolelle, mutta pehtorin ja Matin
-sananvaihto loppui alkuunsa, kun Mattia taas huudettiin sisälle.
-
-Koska kantaja ei ollut tullut saapuville, katsottiin kanne tällä
-kertaa rauenneeksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lyhyt päätös, erinomainen päätös.
-
-Matti olisi tahtonut antaa anteeksi koko maailmalle, yhtiön
-pehtorillekin, olisi melkein tahtonut hyppiä ja tanssia, jos olisi
-kehdannut.
-
-Mutta hän ei kehdannut. Velka yhtiölle pysyi yhä. Se tulisi vielä
-kerran esille. Mutta aikaa oli voitettu.
-
-Hän napitti kiiruusti harmajan päällystakkansa ja suuntasi kuraista
-maantietä myöten kulkunsa metsänhoitajanpuustellille. Hän tahtoi
-sanoa, että metsäherra Gyllenmarck oli paras mies koko kihlakunnassa,
-eikä ainoastaan koko kihlakunnassa, vaan koko maailmassa.
-
-Puustellista vilkkuivat vielä tulet, mutta ovet olivat suljetut.
-Matti kolkutti, ja emännöitsijä tuli avaamaan.
-
-Metsäherra oli jo paneutumassa levolle, häntä ei saanut häiritä.
-
-"Niin, mutta sanokaa, että se olen minä ja että minulla on tärkeää
-asiaa".
-
-Hetken kuluttua emännöitsijä tuli takaisin.
-
-"Kyllä metsäherra tietää, että se on Matti, mutta metsäherra käskee
-Matin vasta paremmin katsoa eteensä ja laittaa niin, ettei joudu
-puulaakin kanssa tekemisiin. Matti menee kotiinsa nyt vain ja
-miettii, mitä on tehtävä, että pääsee asiasta erilleen. Niin sanoi
-metsäherra."
-
-Ovi paukahti kiinni hänen nenänsä edessä, ja niin hän seisoi yksin,
-tuijottaen tähtitaivasta.
-
-"Monet ovat herrain konstit..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aamulla sai Matti tietää, että yhtiön asiamies, kuului sekin olevan
-tuomari arvoltaan, oli puustellissa juonut itsensä niin humalaan,
-ettei kyennyt peukaloa liikuttamaan. Aamuyöstä oli hän sanonut
-antavansa palttua koko yhtiölle ja lähtenyt ajaa täryyttelemään
-etelää kohden.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Huoneessa tuntui kostealta ja kylmältä. Koko ruumista tuntui
-vapisuttavan ja värisyttävän. Tai mahtoikohan se olla eilen illalla
-nautitun konjakin vaikutusta.
-
-Hän puhalsi huultensa läpi lämmintä henkeä, höyry näkyi vielä kauan
-aikaa leijailevan ilmassa. Huone oli siis todellakin kylmä, kostea ja
-värisyttävä. Sellaista se saa aikaan, se alkava talvi.
-
-Metsäherra Gyllenmarck makasi valveillaan ja katseli, miten
-päivänvalo kuulsi alaslaskettujen uutimien lävitse. Kuinka kauan hän
-oli ollut hereillä, sitä hän ei muistanut. Hänestä tuntui, kuin olisi
-hän valvonut kauan, kauan aikaa. Sellaiselta voi toisinaan tuntua,
-mutta se johtuu siitä, että on vähitellen, huomaamattaan herännyt.
-Kahvitarjotin oli ilmestynyt hänen vuoteensa viereen, puhdistetut
-jalkineet paikoilleen, samoin vaatteet. Niin oli tapahtunut monesti
-ennenkin, hänen tietensä tai tietämättään, nyt tuntui kaikki niin
-kummalliselta: hän oli tuntenut, että ne tuotiin, mutta hän ei ollut
-nähnyt eikä kuullut mitään. Joku oli liikkunut huoneessa, mutta hän
-ei ollut liikkujaa nähnyt eikä kuullut, hän vain tiesi, että se oli
-hänen emännöitsijänsä.
-
-Hän, Gyllenmarck, oli tehnyt hyvää. Hän oli antanut Matti Niemelälle
-armonaikaa ensi käräjiin asti, kokonaisen vuoden.
-
-Ellei yhtiö kustanna välikäräjiä!
-
-Mitäpä se kustantaisi. Viidentuhannen markan asian takia. Ei kannata.
-Miksi yhtiön asiamiehen piti "blaskata" itsensä! Eivät ne toki
-kehtaakaan.
-
-Oliko hän hankkinut itselleen vihamiehen? Yhtiöstä tai yhtiön
-asiamiehestä. Olkoon. Minkäpä ne voivat.
-
-"Maikki, tuokaa puita pesään!"
-
-Jos oli hankkinut vihamiehen, niin oli hankkinut ystävänkin. Matti
-Niemelästä. Oikeastaan olisi pitänyt Matille tarkemmin selittää, että
-asia on vain lykätty, eikä velkaa suinkaan annettu anteeksi. Mutta
-kai se sen tajuaa selittämättäkin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mitä! Tunturi valkoisena, maa valkoisena, ilmassa sinervä
-pakkastuntu. Kyllä se nyt jää, lumi, ja talvi alkaa.
-
-Maantiellä käveli papin poika. Tyhmä poika muuten. Luki
-metsänhoitotutkintoa -- yliopistossa tietysti, Evoa ei enää ollut --,
-oli pyrkinyt hänelle auskulteeraamaan. Lapsikin olisi ymmärtänyt,
-ettei hän huolinut auskultanteista... vai lieneekö hänellä ollut
-muita tarkoituksia.
-
-Joisikohan konjakkia kahvin kanssa?
-
-Hän joi ja humaltui, mutt'ei tullut synkkämieliseksi. Olihan hän
-juonut eilenkin eikä silloinkaan ollut tullut synkkämieliseksi,
-katkeraksi ja filosofiseksi. Kuten aina ennen.
-
-Hän oli eilen ollut Constantin Kaarienpoika Gyllenmarck, Soiluan ja
-sen kanssa yhdysviljelyksessä olevien tilojen vapaaherra, rikas ja
-loistava. Hän oli mennyt käräjäpaikalle, vaikkei hänellä ollut sinne
-mitään asiaa, hän oli tavannut yhtiön lainopillisen apulaisen ja
-vakinaisen advokaatin.
-
-"Ah, herra tuomari, paljon velvollisuuksia, paljon velvollisuuksia..."
-
-"Strunt i det, herra metsänhoitaja. Pieni velkomisjuttu, joka kai
-tulee esille joskus puolenyön aikana."
-
-Miks'ei hän sanonut: herra paroni? Oliko hän niin yksinkertainen,
-ettei _tiennyt_, vai oliko hän, Gyllenmarck, jo voittanut itsellensä
-suuren tuntemattomuuden.
-
-"Miks'ette mene johonkin taloonne, herra tuomari? Aika tulee
-pitkäksi. Kylähän on täynnä yhtiön taloja kuin maantie pikkukiviä..."
-
-"Resonneeraamaan niiden raakalaisten kanssa tai värisemään johonkin
-kamarin loukkoon. Jag tackar. Täällä näkee edes ihmisiä."
-
-"Olette vaatimaton, herra tuomari, ja kuitenkin päämiehenne kautta
-samassa asemassa kuin aikoinaan Bo Joninpoika Grip: missä ikinä
-matkustankaan Suomessa napapiirin pohjoispuolella, saan nukkua oman
-katon alla..."
-
-"Herr _baron_..."
-
-"Jag ber, herr häradshövding."
-
-Hän oli ollut suurenmoinen, suulas, kohtelias, hän oli ollut
-maailmanmies, hän oli kahdentoista vuoden kuluessa käskenyt
-ensimmäisen vieraan puustelliinsa. Ensimmäisen vieraan! Ihmiset
-katselivat, käräjäkansa katseli, hevosetkin taisivat katsella, ja
-herra tuomari, kaikkivaltiaan yhtiön suurivaltainen valtuutettu,
-hymyili.
-
-Miksi kuipotteli Matti Niemelä alakuloisena ikkunan ääressä, nythän
-hän, Gyllenmarck, toimi, hän "katseli, mitä hänen puolestaan
-voitaisiin tehdä".
-
-"Teillä on kodikas virkatalo, herra..."
-
-"Ah, pyydän, yksinäisen miehen elämä... Suvaitkaa herra tuomari,
-maljanne!"
-
-Konjakki helmeili ja kimalteli kuin käärmeensilmä, puhe luisti, ilta
-kului. Tuomarin isoäiti oli ollut -- skjöldien sukua. Hauskaa kuulla.
-Vahinko, ettei herra tuomaria oltu nobilisoitu.
-
-"Laskette leikkiä, herra..."
-
-"Tarkoitan täyttä totta -- skjöldien suku kai loppui arvoisaan
-isoäitiinne. Mikä olisi ollut luonnollisempaa kuin että isänne..."
-
-"Olen sitä joskus ajatellut, herra..."
-
-Miksi hän aina nielaisi "paronin"?
-
-Konjakki kimalteli kuin kytevä tuli. Karahvi täytettiin ja
-tyhjennettiin, emännöitsijä katseli ihmeissään.
-
-Metsäherra Gyllenmarck sai tietää, että tuomarilla oli vaikea virka.
-Palkka oli kyllä riittävä -- ymmärrystä pyytävä hymyily tuomarin
-puolelta ehkä _liiankin_ riittävä, mutta se riippuvaisuus, se
-alituinen painostus. Ajatella, että hänen nyt täytyi keskeyttää
-tämä verraton istunto viidentuhannen markan saatavan takia, jonka
-hän hyvin voisi itse maksaa, ellei se olisi vastoin periaatetta ja
-ohjesääntöä.
-
-"Antakaa palttua viidelletuhannelle markalle, hyvä herra. Yhtiö
-jaksaa sitä kyllä odottaa vuoden lisää. Kolmesataa korkoja."
-
-"Luulen päämieheni saavan hyötyä siitä, että tuomio saadaan
-mahdollisimman pian. Minä luulen päämieheni pyrkivän Niemelän
-metsään..."
-
-"Niinkuin satojen muidenkin metsään".
-
-"Oikein, _vapaaherra_..."
-
-"Minä pyydän".
-
-"Tässä pyrkimyksessä tai näissä pyrkimyksissä, vaikkapa sitten
-toisten metsiin, piilee kuitenkin jotakin, niissä sykkii elämän
-valtimo, työ, toiminta, tuloksena rikkaus ja hyvinvointi".
-
-"Rikkaus ja hyvinvointi niillekinkö, joiden metsiin pyritään?"
-
-"Jos he osaavat ottaa sen oikein, ottaa itselleen hyödyn siitä".
-
-"Niin, kylläkin, mutta täällä on kansa kokoonpantu ahkerista
-tomppeleista".
-
-"Valitettavaa heille itselleen".
-
-"Ja asia, joka ei oikeastaan liikuta minua. Sanoin vain sen, mitä
-joka päivä näen. Maljanne, herra tuomari!"
-
-Konjakki välkähteli kuin tuli, joka on syttymäisillään suureen,
-tuhoavaan liekkiin. Tuomarin kasvot punoittivat, hänen kielensä pyrki
-sammaltamaan. Hän oli tehnyt viimeisen ponnistuksen ollakseen vakava,
-hän olisi tahtonut laulaa, mutta hänen edessään istui suuri, loistava
-maailmanmies, eikä hän voinut esittää.
-
-"Mies, jonka metsään päämiehenne, yhtiö, pyrkii, on rehellinen,
-kunnioitusta ansaitseva, vaikka -- tietysti -- yksinkertainen
-talonpoika. Mitähän, jos antaisimme hänelle aikaa ensi käräjiin
-selvittää asiansa. Luuletteko, että hän pystyisi siihen?"
-
-"Tuskin, mutta voidaan koettaa".
-
-Herra tuomari ei tohtinut laulaa, mutta hänen edessään istui
-maailmanmies, ja hän tahtoi olla ainakin jalomielinen. "Voidaan
-koettaa". Hän ei menisi kantamaan. Hän ei voisi antaa itselleen
-anteeksi, jos hän jättäisi tämän harvinaisen seuran bagatellin takia.
-
-"Minä pyydän. Riippuu itsestänne. Velvollisuus ennen kaikkea."
-
-Gyllenmarck oli ollut suurenmoinen, tuomari alkoi tulla
-suurenmoiseksi. Hän voisi saada muistutuksen toimeenpanevalta
-johtajalta. Saakoon -- kyllä hän silti toimeentulee, vaikkei olekaan
-rikas. Jos hän olisikin rikas, ei hän olisi yhtiön virkamies.
-Sellaiseksi kelpaa vain köyhä saatana, jota on helppo hallita. Ottaa
-vain velat haltuunsa...
-
-"Mutta herra tuomari!"
-
-"In vino veritas... Ja tiukentaa remmejä tarpeen mukaan. Suuressa
-koneessa ei ainoakaan pyörä saa klikata."
-
-"Suokaa anteeksi, hetkinen vain!"
-
-Gyllenmarck oli juossut -- todellakin juossut käräjätalolle. Miks'ei
-Matti Niemelä ollut häntä uskonut. Sama se. Hän oli pitänyt sanansa
-niinkuin ihmi... ei niinkuin aatelismies. Istukoon siellä ja menköön
-oikeuteen, mitäpä se häneen tuli. Sittenpähän näkee.
-
-Tuomari oli sillä välin tullut tunteelliseksi. Konjakki paloi
-karahvissa kuin tulipallo, yhtenä ainoana, suurena liekkinä.
-Herra tuomari tahtoi oitis pois etelään, suoraan tästä paikasta,
-emännöitsijä oli saanut mennä viemään sanaa kuskille.
-
-Tuomari oli ollut liikutettu: Gyllenmarck oli hienoin mies, jonka hän
-koskaan oli tavannut. Hei vaan, hevonen!
-
-    "Du gamla du fria,
-    du fjällhöga nord..."
-
-Ja laulu oli kaikunut ja kärrynpyörät kolisseet iljanteisella
-maantiellä. Hei vaan sitä Lappia, sitä korkeata Pohjolaa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oliko hän pettänyt ketään, tuomaria esimerkiksi? Tai Matti Niemelää,
-talollista?
-
-Hänhän oli vain kutsunut tuomarin vieraakseen ja ollut comme il
-faut, tarjonnut parasta, mitä talo voi tarjota, parlamentteerannut.
-Ja sitten sanonut asian suoraan. Eikä hän ollut koskaan Matti
-Niemelällekään luvannut mitään, oli vain sanonut miettivänsä. Mitäpä
-häntä yhtiön ja Matin keskinäiset asiat liikuttivat!
-
-Ja mikä oli tuomari? Joku nivel suunnattomassa ruumiissa, jota
-sanottiin Kannanlahti-yhtiöksi, nivel, joka voitiin poistaa
-kivuttomalla leikkauksella ja korvata paremmalla, jos tarvittiin.
-Kipua, tuskaa tuntisi vain nivel itse, mutta se ei ruumista
-liikuttaisi. Ruumiissa oli elimellistä vain aivot, ja aivot istuivat
-kaukana kaupungissa... niinkuin hämähäkki keskellä verkkoa.
-
-Entä mikä oli Matti Niemelä! Rehellinen ja ahkera, vaikka vähän
-yksinkertainen mies, jonka suurin onnettomuus oli se, että hän oli
-perinyt joltisenkin mukiinmenevää metsää.
-
-"Kas, totisesti! Enkö minä, vanha aasi, olekin humalassa!"
-
-Hän oli humalassa, eikä se ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta.
-Hän oli ollut vapaaherra, primus inter pares, tuomarin kanssa, hän ei
-ollut synkkämielinen kuten ennen, hän tunsi iloa.
-
-Maljasi Gyllenmarck, sinä olet sentään tehnyt jotakin muutakin kuin
-hoitanut kuolettavan virkasi ja pakoillut sisintäsi ja kalvavia
-muistoja.
-
-Eikä hän sittenkään ollut tehnyt mitään. Hän oli "blaskannut itsensä"
-pahemmin kuin tuomari, hän oli aasi, nauta, pölkkypää, mikä muu
-tahansa, vaan ei Constantin Gyllenmarck.
-
-Hän oli nukahtanut, sitten taas herännyt, päätä pakotti. Tuossa
-katseli puoleksi tyhjennetty karahvi häntä sohvapöydällä, konjakki
-niin äitelän makeana ja vetelän näköisenä, kuin olisi se viattominta
-siirappia, vähän risiiniöljyä ja punssia seassa.
-
-"Hyi helv...!"
-
-Kaksitoista vuotta yhdessä tuon karahvin kanssa. Mitä vielä --
-olihan työhuoneessa tuhat nidosta, merkitsivät nekin jotakin.
-Hän oli lukenut ne kaikki. "Wiskottenin perheen" sata kertaa.
-Siihen perheeseen hän ei olisi sopinut, niinkuin ei sopinut
-Gyllenmarckienkaan vapaaherralliseen perheeseen. Olihan hän lisäksi
--- papin tyttären mielestä, niinkuin oli, Herra tiesi mistä, kuullut
--- intresantti. Sehän on selvää. Mies, jonka nimi on Gyllenmarck,
-on aina intresantti, vaikk'ei olisi tehnyt muuta kuin syntynyt ja
-vaikkei omistaisi muuta kuin luunsa ja luita verhoavan nahan.
-
-Oliko hänen aikansa pitkä? Oliko hän tylsistynyt. Hän tappoi ajan, ja
-aika tappoi hänet ja molemmat kuluivat vähitellen, vähitellen, mutta
-sitä varmemmin.
-
-Ilta hämärsi, olo oli tummaa ja raskasta. Gyllenmarck
-puolinukuksissa, tuntematta mitään, ajattelematta mitään.
-
-Ja karahvi, jossa konjakki oli lämmennyttä ja äitelää, katseli häntä
-surullisesti, kunnes peittyi pimeään.
-
-Taas oli yksi päivä mennyt. Gyllenmarck nukkui.
-
-
-
-
-V
-
-
-Koko maanpiiri oli kuin hyistä huurua täynnä, huurua, joka jäädytti
-sieraimet, silmäripset, parran, kaikki, mistä huokui lämpöä, ja
-muutti ne jääpuikoiksi. Huurun yläpuolella oli haljakka taivas ja
-alapuolella narskuva lumi, ja huurun keskeltä kuului räiskähdyksiä
-ja paukahduksia, metsästä, rakennusten nurkista, huonosti tehdyistä
-aidoista.
-
-Jossakin kaukana uivat tunturit ja vaarat huurun ja usvan keskellä,
-ja sulana oleva koskipaikka suitsutti kuin kraateri sitä hyistä
-huurua. Se oli kuin helvetin portti, se huurua suitsuava sula, ja kun
-Gyllenmarck katseli sitä Niemelän pirtin ikkunan takaa muistui hänen
-mieleensä lause, jonka Dante aikoinaan oli nähnyt infernon portin
-päällä.
-
-Talon naisväki kulki kiireesti pihan poikki, ja tullessaan sisään
-joku aina tömähdytti halkosylyksen takan eteen, mutta joku sisällä
-olijoista juoksi sulkemaan auki jääneen pirtin oven, estääkseen
-jäätävän huurun sisääntulon. Posket punottivat, silmät loistivat ja
-hengitys kulki vapaammin kuin pitkiin aikoihin.
-
-"Sinä et siis saa mistään sitä viittätuhatta markkaa?" kysyi
-Gyllenmarck.
-
-"Ei se siltä oikein näytä", vastasi Matti Niemelä. "Kävinhän
-tuota puhumassa Sauvaaran ison rikkaan kanssa, mutt'ei se sanonut
-tietävänsä keinoa". "Samaa sakkia", murahti Gyllenmarck ja tuumaili
-oliko laittanut itsensä jonkunlaiseen välikäteen.
-
-Niemelän talossa lämmitettiin kaikkia kamareita, ja pienimmät lapset
-katselivat sormi suussa metsäherra Gyllenmarckia, josta viime aikoina
-oli ruvettu kertomaan, että hän oli aivan samanlainen paroni kuin
-se, joka takavuosina oli häätänyt sata torpparia. Vanhin tyttö
-tarjoili kahvia, ja Gyllenmarck huomasi, että hänellä oli puhdas iho
-ja ujo, kirkas katse ja että hän kiusallista huomiota herättämättä
-olisi voinut kävellä parketilla, suuren ihmisjoukon katsellessa.
-Sellaista kävelytapaa ei hän ollut täälläpäin tavannut ja hän tunsi
-jonkunlaisen virkistävän tunteen sisässään, joka tunne ei kuitenkaan
-kohdistunut tyttöön.
-
-Mutta pirtin takassa räiskyi valkea, valaisten keskilattiaa ja
-lämmittäen peräseinälle asti; koko huoneessa oli viihtyisä, lämmin
-tunnelma, ja Gyllenmarck ajatteli, että olisi hän saanut kymmentä
-vuotta aikaisemmin istuskella pirteissä takkavalkean ääressä ja että
-olisi se kovaa, jos Matti menettäisi Niemelän. Minkäpä hän sille
-kuitenkaan mahtaa.
-
-Kun sitten taivaanranta alkoi romottaa punaisena, niinkuin jossakin
-kaukana olisi ollut tulipalo, kun pakkanen kiihtyi ja tähdet alkoivat
-syttyä taivaankannelle ja vaarojen ja tunturien ääriviivat erottautua
-jyrkempinä ja uhkaavampina, juuri silloin, kun poronlihalientä
-kannettiin pirtin pöydälle ja Gyllenmarckille sanottiin: "tuolla
-kamarissa ois hosmestarille", näkyi talvitiellä retkue. Etunenässä
-oli kolme hevosta, joiden sieraimet höyrysivät ja jotka juoksivat
-pikku hölkkää, pääsemättä kuitenkaan eteenpäin sen nopeammin kuin
-kovasti käydenkään. Kahdessa ensimmäisessä reessä istui susiturkkiin
-käärittyjä olentoja, mutta kolmannessa reessä oli kaikenlaista
-tavaraa ja sen takana kulki taaja miesjoukko, hypellen ja lyöden
-käsiään yhteen ja tuuppien toisiaan tienposkessa oleviin kinoksiin.
-Muutamat yrittivät onnellistuttaa usvaista ilmaa ja toisiaan
-laulunpätkillä, mutta toiset huusivat ja kiroilivat, ja kiroilu,
-mekastus ja laulu kuuluivat kilometrin päästä Niemelän talon pirtin
-peräpenkille asti, jolla talon isäntä istui, loi katseen talvitielle
-ja lausui synkeästi:
-
-"Saatana!"
-
-Kuullessaan isännän puoliääneen kiroavan tuli emäntä uunin luota ja
-vilkasi hänkin pimenevälle talvitielle.
-
-"Kyllähän ne maksavat... ei sen puolesta", mutisi hän ja
-katsoi Gyllenmarckiin, aivan kuin pyytääkseen hänen tukeaan
-mielipiteellensä, "mutta..."
-
-Mitä mutta-sanalla alkavan lauseen piti sisältää, sai Gyllenmarck
-arvata.
-
-"Maksavat minkä maksavat," sanoi isäntä.
-
-"Menisitte syömään nyt," kehoitti se puhdasihoinen, ujokatseinen
-tyttö Gyllenmarckia, ja Gyllenmarck ajatteli, että kyllä tuo on
-ollut ainakin kansanopistossa. Sitten hänen mieleensä muistuivat
-säterjäntat, joiden kanssa hän Norjassa oli tehnyt tuttavuutta
-vehmaan nuoruutensa väririkkaina päivinä, ja hän rupesi aprikoimaan,
-mistä mahtoi johtua, että täälläpäin nuorilla tytöilläkin on suuret
-ja pullottavat vatsat, niinkuin olisivat raskaina koko joukko. Tällä
-puhdasverisellä, kirkassilmäisellä, jonka nimi kuului olevan Lyyli,
-ei ollut...
-
-Kun hän oli päässyt tähän asti mietteissään, joita hän itse
-ei koettanut millään tavalla ylläpitää, aukeni ovi, ja neljä
-susiturkkia, joiden kaikkien sisältä kuului kova-ääninen ja
-vastausta vaativa "iltaa", astui sisään. Talonväelle näkyi tuottavan
-ponnistuksia, ennenkuin he saivat tervehdykseen vastatuksi
-pakotetulla ja hiljaisella äänellä.
-
-Mutta Gyllenmarck oli komea katsella, hän oli kolme kyynärää ja
-tuuman, eikä hän vastannut tervehdykseen halaistua tavua.
-
-Neljän turkin yläpuolelta lensi pirtin penkille neljä karvalakkia,
-joiden alta paljastui neljä mitä erilaisinta päätä, ja vähitellen
-alkoi turkkien sisältä purkautua esille neljä mitä erilaisinta
-miesolentoa, jotka kaikki olivat Kannanlahti-yhtiön pomoja ja siis
-suuria herroja.
-
-Yhä kuitenkin syöksi avoin ovi pirttiin miehiä, toiset
-laukkuniekkoja, toiset laukuttomia, kaikki turkittomia. Toiset
-näistä hihkaisivat jonkun tervehdyksen ja heittivät laukut penkille
-tai penkin alle, toiset olivat tervehtimättä, muutamat kohentelivat
-lakkejaan, mutta toiset pitivät ne ankarasti päässään; kaikki he
-kuitenkin sijoittuivat pitkin penkkejä, ja useimmat kaivoivat
-esiin mikä minkinlaatuisen tupakkaneuvonsa. Muutamat kävivät oitis
-lattialle pitkäkseen.
-
-Viimeisenä astui sisälle koko maailman Walliini, joka viisikolmatta
-vuotta sitten kuului olleen herra, mutta tehnyt väärennyksen ja,
-istuttuaan neljä vuotta linnassa, joutunut jätkäksi, joka teki
-työtä saadakseen juoda. Nähdessään Gyllenmarckin veti koko maailman
-Walliini kulmansa ryppyyn, teki kunniaa kuin sotamies -- mitäpä ei
-sellainen puolihullu tee usuttamattakin, varsinkin jos on päissään,
-niinkuin tuo raukka nytkin näytti olevan, -- pysähtyi Gyllenmarckin
-eteen ja huusi niin, että pirtti kajahti:
-
-"Go' afton, herr baron".
-
-Sitten hän rupesi veistelemään puu-ukkoja lapsille, mutta Gyllenmarck
-oli komea nähdä, hän katseli koko maailman Walliinia ja ajatteli
-vain: raunio.
-
-Askareet alkoivat taas pirtissä sujua, sillä Walliinin esiintymisen
-jälkeen oli pingotetun mielialan jännitys vähän lauennut. Gyllenmarck
-unohti, että hänen ruokansa jäähtyi kamarissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Onko sinulla heiniä, Matti?"
-
-"On kylläkin".
-
-"Menepä antamaan hevosille!"
-
-"Ottakaa itse ladosta ja antakaa samalla kuin asetatte ne yöksi".
-
-"Joutaisit itse mennä. Ensi vuonna näihin aikoihin kieputat koreasti".
-
-"Se on sen ajan asia, jos on".
-
--- Ei koskaan, ajatteli Gyllenmarck.
-
-"Missäs se lato on?"
-
-"Navetan takana. Joudatte hakea".
-
-"Entä jos varastamme".
-
-Matti aikoi vastata: "Eihän se olisi ensi kerta", mutta sanoikin vain:
-
-"Vahinko minun, rangaistus teidän".
-
-"Onpa suusi kasvanut viime näkemältä".
-
-"Saisiko talossa ruokaa?" kuuluu sivupenkiltä jätkien joukosta.
-
-"Miks'ei maksua vastaan".
-
-Tällainen vastaus loukkaa jätkää silloin, kun hänellä on rahaa, ja
-siksi singahti sivupenkiltä ilmoille tärisevä: "Perkele".
-
-"Parasta olla kiroilematta. Täällä on lapsia".
-
-"Kuiskutellako täällä pitäisi?"
-
-"Tämä ei ole mikään puulaakin tukkipirtti".
-
-"_Vielä_", jatkoi yksi niistä, jotka susiturkeista olivat esille
-kömpineet, painokkaasti, ja jätkät säestivät naurulla. He olivat
-tällä kertaa solidaarisia pomojensa kanssa.
-
--- Onkohan tämä alkusoittoa? ajatteli Gyllenmarck ynseydessään.
-Ärsyttääköhän se niitä tahallaan?
-
-Susiturkeista kömpineet istuivat pöydän edessä olevalla penkillä
-ja koettivat keskenään päästä puheen alkuun, mutta se ei tahtonut
-luonnistua. Huoneessa istui yksi, kieltämättä herra, jolle he
-näyttivät merkitsevän samaa kuin tyhjä ilma. Sellainen painostaa.
-
-Nyt oli Gyllenmarck erakko, ynseä, harvasanainen, ei kenenkään
-tuttava, vielä vähemmän ystävä, ei koskaan pyytänyt mitään eikä
-antanut mitään, lisäksi kierteli huhu, että hän oli valtioneuvoksen
-poika ja paroni, tietysti rikas -- tietysti! -- kuinka voi tällaiseen
-suhtautua tukkipomo, joka juoksi sinne, mihin korkeampi pomo käski!
-Mennäkö puhumaan ja sanoa, että ulkona on kova pakkanen. Mutta ellei
-se siitä pitäisi, ja tietäähän se sen muutenkin. Eikähän se edes
-heihin katsonutkaan.
-
-Neljä miestä, jotka susiturkeissaan olivat olleet suuria herroja,
-istui noloina ja nuopeina irtopenkillä pöydän edessä ja miettivät,
-miten päästä alkuun.
-
-Mutta Gyllenmarckin mieleen juolahtivat taas ne suuret ja poimukkaat
-aivot siellä kaukana kaupungissa, joiden käskystä tämä jätkäjoukko
-pomoineen oli liikkeessä, ja sitten hän oli näkevinään vuolaan
-Tuntsan mahtavan, monihaaraisen käsivarren, jonka reunoilla nämä ja
-tuhannet näiden kanssa liikkuivat kuin pikkusyöpäläiset jättiläisen
-käsivarsilla, noiden suurten, kylmien aivojen viittauksesta.
-
-Ja ilta kului, ja käryävä öljylamppu oli aikoja sitten sytytetty,
-ja se nuori, terveverinen tyttö kanteli ruoka-astioita pöytään
-ja porontaljoja lattialle, mutta koko huoneen täytti ruuanhaju,
-poronhaju ja erilaiset hiet, puhe alkoi vaimeta, lusikat helistä,
-ruualla täyteen ahdetut miehet röyhdellä. Niin, pian olikin yö,
-tähtikirkas pakkasyö erämaan talon ympärillä, ja sadan sylen päässä
-kohisi sula koski, niinkuin helvetin portti.
-
-Talon vanhin tytär meni laittamaan tiloja kamareihin niille, jotka
-olivat ajaneet reessä, susiturkkien sisässä, ja Gyllenmarck meni
-levolle siihen kamariin, jossa jäähtynyt ruoka häntä odotti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli määrätty, että Gyllenmarckin tänä yönä piti saada yksi uusi
-elämys niiden entisten lisäksi, joita hän vuosikymmenen oli vatvonut
-ja koettanut unohtaa.
-
-Kun hän kuunteli kosken kohinaa, joka nyt yöllä kuulosti kumeammalta
-ja peloittavammalta kuin päivällä, ja ajatteli, oliko hänen
-Matti Niemelän pulaan suhtauduttava mitenkään -- sillä eihän se
-ollut hänen asiansa -- kuului viereisestä huoneesta, johon parin
-turkkiniekoista piti tulla nukkumaan, ähkymistä ja puhkumista ja
-supinaa ja kahinaa, aivan niinkuin siellä kaikessa hiljaisuudessa
-olisi tapeltu, ja ähkynän ja kahinan yli kirahti viimein kirkas
-ja selvästi lausuttu: "Ann' jumalaut' olla mun rauhassa". Silloin
-Gyllenmarck höristi korviansa ja kuuli matalamman ja hengästyneen
-äänen koettavan ikäänkuin tyynnyttää: "Enhän minä sinulle mitään tee,
-älä nyt viitsi", johon taas kirkas, mutta myöskin hengästynyt ääni
-tuskastuneesta kiljahti: "Mene helvettiin, sen oinas!" Sitten taas
-tuntui tappelu jatkuvan ja toisen huoneen lattia tärähti, niin että
-Gyllenmarckin lamppu horjahti, sitten kuului aivan kuin hammasten
-kiristyksen sekainen vihan kiljahdus.
-
-Vaikk'ei Gyllenmarckin tapoihin kuulunut sekaantua toisten
-kahdenkeskisiin edesottoihin edes pyydettäessäkään, katsoi hän nyt
-kuitenkin velvollisuudekseen puuttua asioiden kulkuun ja koetti avata
-ovea, mutta kun se oli salvassa, potkaisi hän ovea, niin että lukko
-irtautui, jääden surullisena roikkumaan yhdestä naulasta, ja silloin
-hän huomasi, kuinka vanhin ja vahvin niistä turkillisista päästi
-otteestaan sen terveverisen, ujosilmäisen tytön, ja tuijotti häntä
-punaisin naamoin ja pukinkatsein. Tyttö oli valkea ja punainen ja
-pillahti itkuun, nähdessään Gyllenmarckin.
-
-"Tuo mies...", aloitti hän, mutt'ei saanut sanotuksi loppuun.
-
-Ja Constantin Gyllenmarck, jota eivät toisten asiat liikuttaneet,
-tunsi otsasuoniensa pullistuvan, ja hän tarttui miestä hartioihin,
-nosti kohoksi ja heitti sitten lattiaan, niin että lattia tärähti
-lujemmin kuin edellisellä kerralla, viskattu älähti ja jäi siihen
-makaamaan suu verta pursuten. Sitten hän katsoi tehtävänsä
-päättyneeksi, työnsi tytön edellään huoneeseensa ja sulki oven.
-
-Tämä oli sen määrätyn elämyksen edellinen osa, joka ei vielä
-oikeastaan ollutkaan mikään elämys, vaan ruma tapaus. Jatko on
-seuraava. Gyllenmarck sanoi sille puhdasveriselle, vielä värisevälle
-tytölle, jonka hän oli otaksunut käyneen kansanopistossakin, että
-hänen on selvintä hakea vuodevaatteensa ja nukkua hänen kamarinsa
-nurkassa tämä yö. Tämä oli Gyllenmarckista itsestään lankeavaa ja
-luonnollista eikä hän ollenkaan ottanut lukuun sitä mahdollisuutta,
-että tyttö pitäisi häntä samanlaisena eläimenä kuin sitä, joka
-virui jossakin toisen huoneen loukossa. Tapahtui, kuten Gyllenmarck
-tahtoi, ja vasta jälkeenpäin hän tuli ajatelleeksi, miten tyttö oli
-selvittänyt asian vanhemmilleen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämä yö oli sitten taas sellainen, ettei Gyllenmarck saanut itseään
-komennetuksi nukkumaan. Lamppu paloi ja Gyllenmarck valvoi, ulkona
-kohisi koski, revontulet tanssivat ja tähdet kimmelsivät, koko
-talossa oli rauhallista ja hiljaista, ja se nuori, korkeapovinen,
-puhdasihoinen tyttö hengitti raskaasti ja rauhallisesti porontaljalla
-vällyn alla Gyllenmarckin kamarin loukossa.
-
-Silloin Gyllenmarckissa heräsi joitakuita vaistoja.
-
-Ensinnäkin heräsi suuri viha niitä kaupungissa majailevia suuria ja
-kylmiä aivoja kohtaan, jotka olivat muodostaneet valtavan Tuntsan
-kaikkikukistavaksi, imeväksi käsivarrekseen ja jotka tanssittivat
-tuhansia ja kymmeniä tuhansia ihmisiä aivan niinkuin parhaaksi
-näkivät. Hän tunsi, että tämä viha oli hänessä uinunut jo kauan
-aikaa, mutta että se nyt vasta heräsi tajuttavaksi.
-
-Toiseksi hän tunsi, että hänen huomaansa oli uskonut itsensä joku,
-joka raskaasti ja rauhallisesti nukkui tuolla nurkassa kuuden
-askeleen päässä hänestä. Hän oli pelastanut nukkuvan jostakin --
-niin, samahan se, mistä, pelastanut joka tapauksessa. Kukaan ei
-aikaisemmin ollut uskonut itseään Gyllenmarckin huomaan turvallisesti
-ja luottavaisesti, niinkuin tuo tuolla nurkassa, tuo, jonka rinta
-kohosi ja laski. Älä pelkää, tyttöseni, minä, setä Gyllenmarck,
-valvon, ettei mitään pahaa sinulle tapahdu.
-
-Vähitellen, itse tietämättä kuinka, tuli hän sellaiseen
-johtopäätökseen, että Matti Niemelän talo on pelastettava
-tukahduttavan hirviön kourista. Millä keinoin -- no niin -- sitähän
-saa ajatella. Mutta tämä rauhallinen kolkka on autettava jaloilleen.
-
-Tähän päätökseen tullessaan ei Gyllenmarck ottanut huomioon, että
-kaikki erämaan talot olivat yhtä rauhallisia kolkkia, useimmat vain
-likaisempia, riitaisempia ja runottomampia kuin Matti Niemelän
-omistama rauhallinen kolkka.
-
-Lamppu alkoi kärytä, kunnes se kokonaan sammui, eikä Gyllenmarck enää
-oikein varmaan tiennyt, oliko hän hereillä vaiko nukuksissa.
-
-Hänestä tuntui, kuin olisi hän oman itsensä puolueeton, kirkkaankylmä
-syrjästäkatselija ja hänen edessään liikkui kuin näyttämöllä
-eräs metsäherra Constantin Gyllenmarck, joka oli tuuman ja kolme
-kyynärää ja jolla oli kotkannenä, synkkä ilme silmissä ja harmaita
-oraita hiuksissa. Tällä metsäherralla ei ollut menneisyyttä eikä
-tulevaisuutta, hän liikkui äänettömänä kuin varjo, vatvoi raskaita
-ajatuksia, joista hän ei päässyt erilleen, luki kirjoja, joi itsensä
-humalaan yksinäisyydessään ja pelkäsi ihmisiä, koska ne voisivat
-kysyä: "Minne olet pannut tulevaisuutesi ja isäisi omaisuuden,
-paroni?" Ja tämä metsäherra vaelsi kirkkaassa laaksossa tuntureiden
-ja vaarojen keskellä, mutta tätä kirkasta laaksoa varjosti eräs
-suunnaton hirviö, jolla kaikkialla oli kynsiä, käpäliä sekä
-kimmeltävää kultaa. Laakson ihmisiä painosti joku tukahduttava
-tunne, joka johtui heidän yllään lepäävästä hirviöstä, saavuttamaton
-kulta kuumensi heidän mielensä ja kaikilla heillä oli orjan merkki
-otsallaan. Sitten nousi se metsäherra Gyllenmarck, jonka hän
-näki edessään näyttämöllä, korkealle, kaljulle tunturille, josta
-näki laajalti maailmaa ja jossa ei käppyräisinkään katajapensas
-menestynyt, ja siellä virtasi hänen suoniinsa raikasta, puhdasta
-ilmaa, joka pani veret liikkeelle.
-
-Kun hän heräsi, oli jo selvä päivä, tukkilaiset olivat jo
-aamuhämärissä poistuneet, ja se ujosilmäinen tyttö, jonka hän joskus
-oli pelastanut, tarjosi hänelle kahvia.
-
-"Äiti oli aamulla vähän vihassa", sanoi se tyttö.
-
-Gyllenmarckin sielun läpi vilahti eräs aavistus, mutta hän kysyi
-kuitenkin:
-
-"No?"
-
-"Kun minä vaivasin metsäherraa..."
-
-Tapahtui jotakin, jota ei ollut pitkiin aikoihin tahtomatta
-tapahtunut. Gyllenmarck purskahti välittömään nauruun.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Gyllenmarck oli saanut vieraaksensa erään nuoruutensa ystävän.
-
-Käsite ystävä, samoinkuin käsite vieraskin, olivat Gyllenmarckille
-jo aikoja sitten olleet voitettu kanta: molemmat olivat haihtuneet
-samalla kertaa kuin Gyllenmarckien perintötilakin. Nyttemmin kävi
-Gyllenmarckin luona vain sellaisia vieraita, joilla oli jotakin asiaa.
-
-Tällä vieraalla, tällä Erik Wegenerillä, ei ollut mitään erikoista
-asiaa, hän oli vain muuten tullut katsomaan, miten Gyllenmarck
-jaksoi. Eikä se ollut niinkään vähäpätöinen urakka: hän oli
-saanut istua yön ja pari päivää junassa, ajaa kolme neljä päivää
-huonokulkuisilla hevosilla, taistella vilua vastaan vetoisissa ja
-likaisissa kievareissa, istua päiväkaudet viiltävässä pakkasessa, ja
-hän oli kuitenkin tullut.
-
-Kevät ei antanut vielä pienintäkään merkkiä itsestään, talvi lepäsi
-vielä maailman yli raskaana ja painostavana, lumi helisi pakkasessa
-kuin teräs, milloin ei vihlova pyörre puhaltanut esiin tunturien
-lomista ja peittänyt kaikkea kirvelevän kylmään, valkeaan pyörteeseen.
-
-Matkalla Erik Wegener oli kuullut, että Korjan kylässä oli kaadettu
-kolme karhua, hän oli kuullut susien ulvonnan vaarojen kupeilla ja
-nähnyt raadeltuja poroja makaavan teitten varsilla, hän oli luullut
-tulevansa köyhyyden ja kauhistuksen esikartanoihin.
-
-Mutta perille hän oli tullut joka tapauksessa ja nyt hän istui
-Gyllenmarckin lämpöisessä työhuoneessa, katseli valkean räiskettä ja
-maisteli totia.
-
-Hän oli paljon kärsinyt ja paljon tehnyt työtä, tämä Erik Wegener.
-Hän oli tehnyt työtä, säästänyt, koonnut omaisuutta -- Gyllenmarckhan
-tiesi, ettei hän ollut mikään miljoonamiehen poika -- ja tullut
-rikkaaksi mieheksi, niinkuin sanotaan. Hänellä oli ollut talo, rahaa
-ja osakkeita, hän oli ajanut omilla hevosilla...
-
-"Tuo nyt ei ole mikään erikoinen nautinto", ajatteli Gyllenmarck ja
-tunsi jonkunlaista etäistä kirvelemistä.
-
-... Sitten oli perustettu suuri saha Tuntsan varrelle ja hän oli
-kiinnittänyt siihen melkein koko omaisuutensa. Eihän se omaisuus
-suuri ollut, mutta omaisuus hänelle joka tapauksessa.
-
-Yrityksestä toivottiin suuria, metsää sai melkein ilmaiseksi, ellei
-juuri kruunulta, niin -- tässä Wegener hymähti ja Gyllenmarckin
-sydäntä vihlaisi toistamiseen -- niin talonpojilta.
-
-Mutta sitä metsää ei koskaan saatu: Kannanlahti-yhtiö kulki aina
-edellä, kallistutti kaikki, eikä antanut toisen saada mitään.
-"Odotetaan, ei kai tuo ikäänsä jaksa, kylvetään lisää rahaa, yhä vain
-rahaa ja rahaa". Mutta Kannanlahti-yhtiö kulki sittenkin aina edellä
-ja viimein se antoi armoniskun: nielasi koko Wegenerin ja kumppanien
-yrityksen polkuhinnasta, melkein ilmaiseksi.
-
-Ja kuinka nöyryyttävällä tavalla!
-
-"Kannanlahti-yhtiö tarjoutuu ostamaan liikkeen, sillä herrat
-tulevat kaikissa tapauksissa kärsimään tappion tappion jälkeen.
-Kannanlahti-yhtiö ei kuitenkaan voi käyttää hyväkseen herrojen sahaa.
-Paikka on huonosti valittu: se ei ole mikään suursahan paikka,
-enintään paikallista tarvetta tyydyttävän sahan, vesisahan. Eivätkö
-herrat ymmärrä, että vientiä varten perustetun sahan tulee olla
-suurten liikeväylien varsilla tai ainakin kivenheiton päässä niistä?
-Herrojen yritys oli alusta alkaen kuolemaantuomittu. Eikä hyödytä
-ollenkaan viekoitella meidän työnjohtajiamme herrojen palvelukseen,
-he ovat yksinkertaista väkeä, eivätkä omin voimin voi mitään, heillä
-täytyy olla _johtoa_..."
-
-"Ne suuret, kylmät aivot", ajattelee Gyllenmarck.
-
-Ja sitten oli Kannanlahti-yhtiö maksanut rahat, kaikki yhdellä kertaa.
-
-"Tämän he maksavat, ei enempää. Elleivät herrat siihen tyydy, tehkää
-konkurssi. Herrat ovat jo tarpeeksi leikkineet puutavaraliikettä."
-
-Mikä auttoi? Täytyi ottaa tai tarttua kerjuusauvaan.
-Kannanlahti-yhtiö oli sittenkin ollut jotenkin hienotuntoinen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Teillä ei ollut tarpeeksi rahaa", sanoi Gyllenmarck.
-
-"Ei, emmekä olisi millään tavalla koskaan niin paljoa saaneetkaan,
-että olisimme pystyneet Kannanlahti-yhtiön kanssa millekään. Nyt minä
-olen aivan förbi."
-
-"Kuinka olit niin lyhytnäköinen?"
-
-"Uskoin ihmisiä ja omaa laskelmataitoani".
-
-"Hm. Etkö sure, kun et ole rikas enää?"
-
-"Sure!" -- Erik Wegener naurahti melkein iloisesti. -- --
-"Tarkoitatko todella, että surisin? Siihen ei minulla ole aikaa. Minä
-voin aloittaa uudelleen, enhän ole vielä vanha, minulla on elämää
-vielä yllinkyllin jäljellä."
-
-Gyllenmarck tunsi ikäänkuin raittiin, nuorruttavan kevättuulahduksen:
-elämää vielä yllin kyllin jäljellä.
-
-Erik Wegener oli häntä vanhempi iältään. Mutta Erik Wegener teki
-työtä, hänellä ei ollut aikaa vatvoa menneisyyttä, jota hänellä ei
-oikeastaan ollutkaan, hän oli nykyhetken, työn ja tulevaisuuden mies,
-hän ei ollut huveltanut monen sukupolven kokoamaa omaisuutta, hänen
-ei tarvinnut karttaa ihmisiä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuitenkin, miksi hän oli tullut tänne, katsomaan Constantin
-Gyllenmarckia, kuten sanoi? Aikoiko hän repiä auki haavat, joita
-Gyllenmarck koetti parantaa, vetäisikö hän esille vanhat muistot ja
-alkaisi haastella Gyllenmarckien suuresta valkoisesta Soiluasta, jota
-tammet varjostivat.
-
-Gyllenmarck kavahti näitä asioita ja pelkäsi. Silloin olisi kaikki,
-minkä hän mahdollisesti oli voittanut, menetetty. Häntä kiusasi
-tahtomattaan Wegenerin pelkkä läsnäolokin.
-
-"Sinähän asut kuin ruhtinas", sanoi ystävä.
-
-Gyllenmarckin olisi tietysti täytynyt hymyillä ja kiittää
-kohteliaisuudesta, mutta hän vastasi vain:
-
-"Niinkö arvelet?"
-
-"Niin. Mikäpä on ollaksesi? Toimitat terveydeksesi virkasi
-vähäpätöiset tehtävät, et kysele keneltäkään, et ole kenestäkään
-riippuvainen, palkka kannetaan nenän eteen, elämä pelkkää
-huolettomuutta. Mutta eikö yksinäisyys toisinaan ala piinata?"
-
-"Minkä tuo tehneepi".
-
-Hän, Erik Wegener, oli tullut katsomaan, millaisia nämä raukat rajat
-oikein ovat, nämä viheliäisyydessään ylistetyt.
-
-Hän oli erehtynyt. Suurpiirteistä tosin, mutta yksitoikkoista,
-iankaikkisen yksitoikkoista. Täällä hän ei voisi lepuuttaa hermojaan.
-Tuntureita siellä ja samoja täällä, kaikki niinkuin kumoonkäännetyt,
-suunnattomat padat, toinen vain korkeampi, toinen matalampi, ei
-pienintäkään syrjähyppyä yksitoikkoisissa ääriviivoissa...
-
-"Olisit mennyt Norjaan..."
-
-Välillä sitten vain ikuiset metsät ja kamalat aukeat, tietysti soita
-ja vetisiä niittyjä, joku joki siellä täällä metsän uumenissa. Ja
-entä sitten? Eikö täällä ollut kenelläkään muulla mitään sanomista
-kuin Kannanlahti-yhtiöllä? Pitkin matkaa hän vain oli kuullut siitä,
-niinkuin ei muita olisi ollutkaan. Tuossa on Kannanlahden puulaakin
-talo, se tuli sen haltuun silloin ja silloin, tuo tuossa myös, siinä
-on isännöitsijänä se ja se, entinen isäntä joutui maantielle; tuossa
-on Kannanlahti-yhtiön lanssimaa, tuossa sen tukkeja, ne kai uitetaan
-keväällä, tässä lossissa veistetään proomua, joka kannattaisi
-Kannanlahti-yhtiön automobiilin, tässä Kannanlahti-yhtiön rakentama
-silta, tuossa sen rakennuttama kansakoulu, lahjana annettu, kun se
-ensin oli syönyt koko kylän köyhäksi.
-
-Satapäinen jätkäjoukko tulee vastaan -- ne ovat tietysti
-Kannanlahti-yhtiön jätkiä; mies sivuuttaa komealla oriillaan kurjan
-kievarikonin, se on tietystikin Kannanlahden puulaakin pomoja.
-Ja taas: tukkilaisasuntoja, punaseinäisiä talonpoikaistaloja,
-pomojen asuntoja, kirkonkylässä suuria, valkeita taloja, kaikki
-Kannanlahti-yhtiön.
-
-"Herra Jumala, ovatko täällä edes sielut ihmisten omia? Eivätkö
-nekin ole Kannanlahti-yhtiön! Ja miten mainitaan Kannanlahti-yhtiön
-nimi: kuiskaamalla, kunnioittavasti, aivan kuin pelattaisiin loukata
-jotakin suurta, kaikkivoipaa, jolla on korvat kaikkialla..."
-
-"Niin sillä onkin", vakuuttaa Gyllenmarck hiljaisesti.
-
-"Peuraniemellä sanottiin Kannanlahti-yhtiön metsäpäällikköä 'leivän
-isäksi', sanottiin, että hänellä oli valta laittaa nälkävuosi kolmeen
-kihlakuntaan, jos hän vain halusi. Ja hän oli sen kerran tehnytkin,
-kun työmiehet olivat alkaneet lakkoilla. Onko se totta?"
-
-"Kyllä se on totta".
-
-"Kuinka väestö voi sellaista kärsiä? Eivätkö nämä ole niitä Pohjolan
-ylpeitä, jäykkäniskaisia talonpoikia?"
-
-Gyllenmarck kohautti olkapäitään.
-
-"Tavallaan ylpeitä kylläkin", sanoi hän, "rentoja ainakin, niinkuin
-täällä sanotaan. Mutta heitä on petetty, eivätkä useimmat osaa
-säästää. Onhan täällä sentään rikkaitakin."
-
-"Mutta on kauheata ehdoin tahdoin pettää ..."
-
-Gyllenmarck naurahti kuivasti.
-
-"Ellei kruunulta saa halvalla, saa talonpojalta", virkahti hän.
-
-Erik Wegener puraisi huultaan ja koetti salata punastumistaan.
-
-"Heitä pitäisi valistaa", sanoi hän.
-
-"Valista sinä heitä, jos huvittaa. Ennen katastrofia he eivät usko,
-jälkeenpäin se on myöhäistä."
-
-Erik Wegener ei ollut huono mies, hän oli rehellinen, hän oli
-oikeudenmukainen, hän teki työtä ahkerasti, hän oli kukistunut, mutta
-hän oli jälleen nouseva. Hän ei ollut hylännyt Gyllenmarckia silloin
-kuin Gyllenmarckien perintötila haihtui, päinvastoin oli Gyllenmarck
-kadonnut hänen näköpiiristään, hän oli matkustanut kokonaisen viikon,
-saadakseen lapsuutensa ja nuoruutensa ystävän luona viihdyttää
-hermojaan tappionsa jälkeen. Nyt istui hän ensimmäistä iltaa
-ystävänsä luona, hän oli maistanut totia ja oli tunteellinen. Mutta
-Constantin Gyllenmarck ei ollut osoittanut iloa eikä surua hänen
-tulostaan, hän oli ynseä ja harvasanainen, kertaakaan hän ei ollut
-katsonut häntä edes silmiinkään, ja Erik Wegenerin päähän lensi
-ajatus, että kuningasmurhaaja Anckarströmin ilme ehkä oli ollut
-samanlainen.
-
-Hän oli sanonut: "Valista sinä heitä, jos huvittaa..."
-
-Noinko sanoi vapaaherra Gyllenmarck, se entinen, se hieno, se
-avulias! Mihin hän oli menettänyt joustavuutensa, vai oliko hän
-Soiluan kartanon mukana menettänyt kaikki eikä jaksanut voittaa
-mitään takaisin? Vai joko hän oli tuhlannut kaikki elinvoimansa ennen
-Soiluan menettämistä?
-
-Mutta vastaus viipyi liian kauan, Erik Wegener palasi asiaan.
-
-"Tokkopa kannattaa ruveta profeettana heidän joukossaan liikkumaan",
-sanoi hän, "mutta voisithan sinäkin heitä toisinaan varoittaa ja
-opastaa."
-
-Vilpittömästi sanoen ei Erik Wegener odottanut tähän mitään
-vastausta, hän vain vastasi, koska oli vastauksen velkaa. Mutta
-vastaus tulikin, vastoin odotusta.
-
-"Minulla on juuri eräs säälittävä tapaus", lausahti Gyllenmarck,
-mutta pysähtyi siihen.
-
-Hän ei ollut tottunut pitkiin puheisiin, hän melkein pelkäsi omaa
-ääntään. Ja nyt istui tuossa yksi, joka tiesi hänestä kaikki. Hänelle
-tuotti ponnistuksia jatkaminen.
-
-"Niin, sellainen säälittävä tapaus", jatkoi hän sitten. "Rehellinen,
-ahkera mies joutumassa mierolle. Tähän juttuun olen minä sekaantunut,
-estämällä velkajutun tulemasta esille käräjillä... Olen päättänyt
-hoitaa asian..."
-
-"Oikein, Gyllenmarck, oikein. Juon maljasi!"
-
-"Se tuskin kannattaa. Omasi... terve! -- Ja mitä Kannanlahti-yhtiöön
-tulee... mahtaneeko se olla kummempi kuin muutkaan samanlaiset siellä
-etelässä, rikkaampi vain, rahakkaampi ja käyttää rahojaan. Raha tekee
-tunnottomaksi silloin, kun sitä ei enää ole pakko koota, vaan sitä ja
-sillä hallitsee ja antaa sen lisätä itseään..."
-
-"Oletko sinä tullut filosofiksi?"
-
-"En, mutta olen täällä nähnyt kuinka paljon ja monenlaista
-viheliäisyyttä tuo samainen yhtiö on matkaansaattanut, nöyryyttänyt
-yksilöitä ja kansanjoukkoja, ja minä olen oppinut sitä vihaamaan..."
-
-"Sydämestäsi?"
-
-"Kuinka tahdot. Mutta vihani ei kohdistu yhtiöön, elottomaan,
-vaan sen toimeenpaneviin jäseniin, ylhäisimmästä virkamiehestä
-viheliäisimpään jätkään minä heitä kavahdan... Ja se johtuu vain
-siitä viheliäisyydestä, mitä he kylvävät. Minkä minä kuitenkaan
-mahdan?"
-
-"Et mitään".
-
-"En mitään. Enintään pysyä erilläni. Jos yhden kuiluun syöstävän
-voin pelastaa -- niinkuin koetan -- toista en voi. Silloin minua ei
-enää pidettäisi hyvänsuopana... hm!... hyvänsuopana ihmisenä, vaan
-rettelöitsijänä, joka aiheettomasti sekaantuu yhtiön asioihin ja
-koettaa vaikeuttaa sen toimintaa."
-
-"Sellaista se on."
-
-"Sellaista. Eikähän tuo kaikki oikeastaan minua liikuta -- sinua
-itseäsi, joka olet saanut itsekohtaisia tuntemuksia yhtiöstä,
-ehkä enemmän, -- mutta kun joka päivä näkee ympärillään sen
-häikäilemättömyyksiä, tulee tahtomattaankin ajatelleeksi..."
-
-Tässä tuli raja. Gyllenmarck oli puhunut, hän oli purkanut esille
-omia ajatuksiaan, hän oli pitänyt pisimmän puheensa kahteen-,
-kolmeentoista vuoteen, keskellä lausetta hän löysi itsensä puhumasta
-ja säikähti omaa ääntänsä.
-
-Silloin hän ei tiennyt, että hän monasti ennenkin oli puhunut, että
-hänen työmiehensä, hänen emännöitsijänsä ja moni muu heidän kanssaan,
-oli kuullut hänen puhuvan itse tietämättään, itseksensä, että
-ajatukset joskus väkisinkin olivat purkautuneet sanoiksi.
-
-"Miksi Gyllenmarck ei seurustellut kenenkään kanssa?"
-
-Yksinkertainen kansa kertoi, että hänellä oli "seuraa" muutenkin.
-Silloin kun ilta oli hiljaisin ja ihmiset kävivät levolle, silloin
-kun metsäherra istui yksin ja karahvi oli pöydällä, silloin astui
-"seura" esiin pimeistä kätköistä ja Gyllenmarck haasteli heidän
-kanssaan kuin vertaistensa kanssa. Kukaan ei kuullut, mitä "seura"
-sanoi, mutta Gyllenmarck sen kuuli ja vastaili ja kyseli, tyynesti ja
-asiallisesti.
-
-Näin kertoivat ihmiset. Kuinka voi odottaa, että sellainen mies
-kaipaisi muuta seuraa.
-
-Vaistomaisesti, sanattomalla kauhulla huomasi sen Erik Wegenerkin.
-Gyllenmarck ei ollut puhunut hänelle, hän oli puhunut muuten vain,
-itsekseen tai jollekin näkymättömälle ja herännyt keskellä lausetta,
-kauhulla kuullen oman, syväsointuisen äänensä.
-
-Näinkö pitkälle olet yksinäisyydessäsi tullut, Constantin Gyllenmarck?
-
-Tällä hetkellä Erik Wegener niin hyvin ymmärsi kertomukset
-äärettömien erämaiden sivistyneistä virkamiehistä, kuinka he joivat,
-kuinka he tylsistyivät, kuinka he maatuivat ja kuinka heissä lopuksi
-vain ruumis eli, mutta sielu oli jo mennyt sinne, minne se kuolemaan
-jälkeen oli joutuva, ja hengetön ruumis käveli maan pinnalla.
-
-Niin, vapaaherra Gyllenmarck, tässä nyt olet sinä ja tässä olen minä,
-Erik Wegener, kellanpunaisen nuoruutesi suurin ystävä, tässä me nyt
-seisomme, emmekä muuta voi.
-
-Katso, lamppu läkähtelee ja sammuu, valkea uunissa hiipuu
-hiillokseksi ja puoleksi tyhjennetty karahvi seisoo ryöstetyn
-näköisellä pöydällä, mutta pakkanen paukkuu nurkissa ja korkealle
-taivaalle on noussut kuu. Eikö hohdakin tunturinrinne ja -laki
-valoisena ja kirkkaana, vaikka sen juuri on musta kuin peikkojen
-luola ja laaksot kuin kuoleman alhot. Tuolla, hopealle hohtavan,
-valkoisen suon takana, kohoaa kirkon tapuli kuin valkeuden viitta
-taivasta kohden, taustanaan mustalta kuvastava havumetsä. Keskellä
-suota olevalla nyppylällä kohoaa mustana ja yksinäisenä rappeutunut,
-katoton tölli. Se on Mäski-Kreetan tölli, josta Kannanlahden yhtiön
-jätkät ovat repineet katon pois ja viskelleet säleet ja malat ympäri
-suota rangaistukseksi siitä, että mökin asukas oli myynyt heille
-vedellä miedonnettua viinaa puhtaana viinana. Sellainen se on, se
-jätkien oikeudentunto. Itku ja parku olivat silloin vallinneet
-Mäski-Kreetan mökissä, pelästyneet lapset piileksineet äitinsä
-liepeillä, joka kimakasti kiroillen oli uhannut kostaa hävittäjille.
-
-Mutta tuolla, metsän puolella, työntäytyy mies ulos matalasta
-majasta. Lähteekö varas öillisille retkilleen kuun häntä kirkkaasti
-valaistessa? Pitkä varjo hiipii kiinteästi hänen jäljessään, ja
-lumi narskuu hänen jalkainsa alla. Nytkö hän aloittaa työnsä? Hän
-pysähtyy, naputtaa ikkunaan, varas ei niin tee, hänelle avataan.
-Se on vain Kolsan Erkki, mökinpoika, joka on kuusi vuotta niinkuin
-sadun orja hikoillut Kannanlahti-yhtiön töissä kesät talvet,
-voidakseen mennä naimisiin Miinan kanssa. Anna miehen kulkea,
-luvattomia teitä hän ei kulje, perjantaina he menevät panettamaan
-itsensä kuulutuksiin, ja lapsikin heillä on jo ollut pari vuotta.
-Sellainen se on, Kannanlahti-yhtiö, leivän se suo ja toimeentulon,
-ja metsän takana nousee savu sen tukkilaiskämpästä, jossa miehet
-hiessä ja höyryssä oljentelevat takkavalkean loisteessa täisillä
-makuulavoilla pitkin seiniä, nähden unta "aatteen" voitosta ja
-herätäkseen huomenna kiroilemaan kapitalistista maailmanjärjestystä
-ja ansaitsemaan jokapäiväisen leipänsä. Vain se, joka enimmän on
-hävinnyt korttipelissä, valvoo, vannoen huomenillalla ottavansa
-häviönsä takaisin.
-
-Sellainen on yö, puustellin ikkunasta katsottuna; tähdet loistavat
-korkealla taivaalla, tunturi hohtaa valkoisena, metsä humisee ja
-risahtelee, korvaan erottautuu poronkoparan kuiva kapse tai kaukainen
-surkea ulvonta, ja koko luonto on täynnä korkeata aavistusta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta Erik Wegener seisoo ikkunapielessä ja katsoo nuoruutensa
-ystävää, jolla ei ole mitään päämäärää ja joka ei uskalla tarttua
-käsiksi elämään, ja taas hän tulee ajatelleeksi kuolleen miehen
-haamua, johon sielu yrittää palata, vaan ei uskalla. Hänen seuransa
-tarttuu häneen ja tahtomatta pääsee lause hänen huuliltaan, lause,
-joka heti lausuttua hukkuu, vaikka se kuullaan, ja joka ei häiritse
-ympäristöä enemmän kuin käen kukunta korven hiljaisuutta tai
-tunturintakaisen suden älähdys talviyön rauhaa.
-
-"On rikos vanhempiesi muistoa vastaan elää noin", sanoo hän.
-
-"Käydään levolle, yö on jo pitkälle ehtinyt", sanoo Gyllenmarck.
-
-Lamppu sytytetään ja sammutetaan uudelleen ja kaksi miestä käy
-levolle yön hiljaisuudessa, mutta kumpainenkaan ei nuku.
-
-Gyllenmarck oli lauseen kuullut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Muutaman päivän kuluttua Erik Wegener istuutui rekeen ja lähti etelää
-kohti. Gyllenmarck ei koeta puolella sanallakaan häntä siitä estää.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Kylmänkalsean pakkasaamun mukana astui metsänhoitajan puustelliin
-tyhjyys.
-
-Ennen Erik Wegenerin käyntiä siellä ei ollut mitään, mutta hänen
-käyntinsä jälkeen siellä ei ollut sitäkään. Erik Wegener oli käynyt
-ja vienyt senkin vähän, mitä siellä oli ollut.
-
-Tätä ei Constantin Gyllenmarck voinut käsittää. Huonekalut olivat
-paikallaan kuten ennenkin, tuolla hääri Maikki keittiössä kuten
-ennenkin astioita helistellen, tuossa, tien toisella puolen, kunnan
-sairastupa kuten ennenkin, ilman hoitajaa ja ilman potilaita, tuolla
-tunturi ja sen takana toiset tunturit ja ikuiset metsät.
-
-Ja tässä istui hän itse, Constantin Gyllenmarck, metsänhoitaja,
-vapaaherra, niinkuin oli tehnyt jo toistakymmentä vuotta.
-
-Hän panetti tulen uuneihin, ja pian leimusi kaikissa huoneissa
-iloinen valkea, karahvi ilmestyi pöydälle, ja hän kävi sen sisältöön
-käsiksi huikealla asiantuntemuksella, mutta se suuri, voittamaton
-turvallisuudentunne ei palannut.
-
-Hänestä tuntui, kuin olisi hän herännyt pitkällisestä unesta myöhään
-päivällä, paha maku suussaan, vähän viluisena ja haluttomana
-kaikkeen. Hänen ympärillään toljotti alastomuus, ja hän tunsi
-kaipaavansa jotakin, vaikk'ei tiennyt mitä, palelevansa, vaikk'ei
-lämpö kyennyt vilua poistamaan, ja olevansa nälkäinen, vaikka ruoka
-inhotti. Viimein heitti hän karahvin rauhaan ja silmäili kirjastoaan,
-valitsi kirjan, mutta heitti sen muutaman hetken kuluttua pöydälle.
-
-Tällaisen tilan hän saattoi ymmärtää, jos se kesti tunnin tai pari,
-tai yhden aamu- tai ehtoopäivän, mutta nyt se oli kestänyt yli viikon
-ja se oli liikaa. Sellaista hän ei saattanut ymmärtää.
-
-"On rikos vanhempiesi muistoa vastaan elää noin".
-
-Kuinkahan tässä sitten olisi elettävä, jos saa kysyä?
-
-Elivätkö muut virkaveljet paremmasti tai edes niinkään hyvin!
-Jättikö hän kentiesi virkansa hoitamatta ja hurrasi viikkokausia
-yhdessä ainoassa, jatkuvassa humalassa ja antoi piikansa muistuttaa
-kuukausiraporttien teosta.
-
-Monet ponnistelivat vuosikausia, vieläpä vuosikymmeniä,
-saavuttaakseen oman hoitoalueen ja itsenäisen aseman, ja kun he sen
-saavuttivat, tunsivat he lepäävänsä laakereillaan ja lepäilivät
-niillä kunnes kuolivat, ja kymmenen muuta astui esille kärkkymään
-poismenneen paikkaa.
-
-Hän oli saavuttanut sen huipun, jonka hän alallaan voi saavuttaa,
-ja kun hän siltä poistuisi, astuisi toinen hänen tilalleen. Se
-oli hänen osansa niinkuin kaikkien muittenkin. Hän tahtoi elää
-rauhassa ja antaa muittenkin elää. Tämän hän oli tahtonut sanoa
-Erik Wegenerille, mutta se oli jäänyt sanomatta. Asia oli nyt kerta
-kaikkiaan niin, että hänen oli vaikea puhua, eikä hän voinut sitä
-auttaa. Sen kai olivat vuodet saaneet aikaan. Olihan hän sitäpaitsi
-tarpeeksi jo puhunut -- nuoruudessaan, siinä nuoruudessa, joka oli
-vienyt häneltä kaikki vietit ja vaistot paitsi -- mahdollisesti --
-itsensäsäilyttämisvaistoa.
-
-Ja nyt kai Erik Wegener kulki ja kertoi, että sellaiseksi on tullut
-Constantin Gyllenmarck, erakoksi ja eunukiksi.
-
-Kertokoon, oma asiansa.
-
-<tb<
-
-Tähän asti hän oli päässyt kalseissa mietteissään, kun ovi avautui ja
-Maikki pisti päänsä sisään.
-
-"Täällä on muuan mies, joka tahtoisi puhutella herra
-hosmestaria..." Gyllenmarck korjasi asentoansa. "Maikki käskee
-miehen tänne". Minuutin kuluttua ilmestyi mies ovensuuhun,
-nähtävästi vähän hämillään, vaikka se ei näyttänyt kuuluvan hänen
-luonteenpiirteisiinsä. Hän näytti olevan tottunut sekä ryömimään
-että komentamaan, hänen olennossaan oli sekä itsetietoisuutta että
-pelkoa; ja hän katseli hetken Gyllenmarckia ikäänkuin harkiten, minkä
-aseman häneen nähden ottaisi, mutta näki viimein parhaaksi ottaa
-käskyläisaseman. "Mikä on asianne?"
-
-"Hosmestari Stenperi käski minun tulla pyytämään, että jos
-hosmestari olisi hyvä ja tulisi hänen luokseen Kivelään niin
-pian kuin mahdollista". Hän sai sanotuksi asiansa vasta monien
-rykäisyjen ja äänenselvittelemis-yritysten jälkeen. Tahtomattaan
-Gyllenmarck hätkähti. Niitten suurten, kylmien aivojen oikea käsi
-kutsui häntä puheilleen, hän, "Iso", jonka nimi Perä-Pohjolassa
-ja Lapissa lausuttiin vain kuiskailemalla, hän, joka määräsi
-elinehdot kymmenilletuhansille ihmisille, hän, jota pelättiin
-ja liehakoitiin ja jonka suosiota tavoiteltiin, hän, joka oli
-polkenut peräpohjalaisen itsetunnon lokaan ja helisti kultaa heidän
-korvissaan, mutta vietyään heiltä kaiken, mitä heillä oli vietävää,
-antoi heidän, muutamia harvoja lukuunottamatta, pysyä köyhinä ja
-surkeina, ja samalla hän, joka kaikesta tästä huolimatta oli vain
-niitten kylmien, käsittämättömien aivojen nöyrä palvelija. Ja nyt hän
-lähettää kätyrinsä, tukkipomon, kutsumaan Gyllenmarckia puheilleen.
-
-"Onko hänellä minulle jotakin asiaa?" kysyi Gyllenmarck.
-
-"Kaipa vissiin".
-
-"No siinä tapauksessa hänen on selvintä tulla itse tänne toimittamaan
-asiansa ennen kello viittä, sillä silloin lähden virkamatkalle".
-
-Miehen silmissä kuvastui vilpitön hämmästys ja pelko ja hän
-pyöritteli neuvottomana lakkiaan.
-
-Hän tunsi sen miehen, jonka asialla hän oli: veipä hän nuo terveiset
-herralleen tai oli viemättä, oli hänen eropassinsa valmis.
-Gyllenmarckin vastaus oli isku vasten kasvoja sille miehelle,
-jonka sanaa hän tänne oli tuomassa, ja sille yhtiölle, jota tuo
-mies edusti. Vielä varmempi oli eropassi, jos Kannanlahti-yhtiön
-"Iso" näkisi hyväksi nöyrtyä ja seurata Gyllenmarckin toivomusta,
-sillä "Iso" ei koskaan unohtaisi, että sanantuoja oli nähnyt hänen
-nöyryytyksensä ja mahdollisesti kertoisi siitä muille.
-
-"Eikö herra hosmestarin mitenkään passais seurata hosmestari
-Stenperin pyyntöä?" kuului nyt melkein kuin rukous.
-
-"Ei".
-
-"Mutta hosmestari Stenper on vähän sairas. Muuten hän ei vaivaisi
-herra hosmestaria."
-
-Gyllenmarck mietti. Jos hän lähtisi liikkeelle, niin tuo
-samainen mies luonnollisesti kertoisi ympäri kihlakuntaa, kuinka
-Kannanlahti-yhtiön "Iso" oli juoksuttanut kruunun metsäherraa
-niinkuin muitakin käskyläisiään.
-
-"Jos asianlaita on kuten kerrotte, sopii metsänhoitaja Stenbergin
-kirjoittaa minulle asiansa tai toimituttaa se muuten. Minulla ei ole
-aikaa."
-
-Mies empi vielä ja mietti uusia syitä, joilla voisi vaikuttaa
-Gyllenmarckiin. Ensi kerran eläissään hän sai jyrkästi kieltävän
-vastauksen herransa toivomukseen.
-
-"Mitä metsänhoitaja Stenberg täällä muuten asioi?" kysyi Gyllenmarck
-ohimennen.
-
-"Tarkastusmatkalla vain".
-
-"Vai niin. -- Niin, muunlaisia terveisiä en voi herrallenne lähettää.
-Kuten sanoin, viiteen asti voin odottaa."
-
-Miehen vähitellen poistuttua rupesi Gyllenmarck mittelemään
-huoneensa lattiaa edestakaisin. Hän oli valehdellut, hänellä ei
-ollut mitään virkamatkaa tiedossakaan, ennenkuin keväällä, mutta
-hänen täytyi saada asia päätökseen. _Hän_ ei rupeaisi pokkuroimaan
-Kannanlahti-yhtiötä niinkuin nuo toiset, toinen asia oli, tahtoiko
-Kannanlahti-yhtiö kumartaa sitä valtaa, jota hän edusti, Suomen
-kruunua. Itsekään tietämättä, miksi, muutti hän pukunsa, ajoi
-kiireessä partansa, ja ullakolta sai Maikki hakea työhuoneen oven
-päälle Gyllenmarckien vaakunan vapaaherrallisine kruunuineen.
-
-Aika mateli eteenpäin, minuutit tuntuivat tunneilta ja hetki hetkeltä
-lisääntyi Gyllenmarckin levottomuus. Häntä ei vaivannut kysymys, mitä
-yhtiö hänestä tahtoi, vaan millä tavoin se tulisi häneen suhtautumaan.
-
-Puoli viisi sai Maikki käskyn vielä kerran poistaa viimeisetkin
-tomuhiutaleet sileiltä pinnoilta, kymmentä vaille viisi kävi
-Gyllenmarck ruokailuhuoneen kaapilla katsomassa karahviaan, viittä
-minuuttia vaille viisi näkyi tienmutkassa parivaljakko ratsumiehen
-seuraamana kääntyvän puustelliin päin.
-
-Kannanlahti-yhtiön "Iso" otti siis lyödäkseen ja otti komeasti.
-
-Kun valjakko pysähtyi pääportaiden eteen, istui Gyllenmarck
-työpöytänsä ääressä ja piirteli tarkoituksettomia numeroita paperille.
-
-Tuolla oli siis hänen ovensa takana hän, se mahtava käsi. Ulkomuoto
-kuin Klaus Flemingin, käynti ja ryhti kuin kuninkaan.
-
-Askeleet kaikuivat eteisenportaissa, käskevät, vaativat askeleet,
-Maikki kuulosti auttavan turkkia päältä, minuutin kuluttua kookas
-vartalo täytti oviaukon, ja hämmästyksekseen Gyllenmarck huomasi
-kooltaan olevansa tulijan veroinen.
-
-Äänetön tarkastelu esittelyseremonian jälkeen: tulijan teräksinen
-katse kohtaa kylmän jään, ei petollisen kevätjään, vaan ankaran
-keskitalven jään, joka hyvin kestää tulen ja rautakangen, sillä se on
-samaa jäätä pohjaan asti.
-
-Gyllenmarck tuntee itsensä tällä hetkellä vahvaksi ja heikoksi: hän
-tuntee voivansa vastata mitä tahansa, mutta hän ei saa huuliltaan
-nöyryyttävää lausetta: "Mikä on asianne?"
-
-Vieraan ääni on syvä ja kalskahtava; ellei tietäisi kuka hän on,
-voisi erehtyä sanomaan sitä lämpimäksi.
-
-"Suokaa anteeksi, että vaivasin teitä, herra paroni", sanoi hän.
-"Ellen olisi tiennyt teitä nuoremmaksi iältä, en koskaan olisi
-pyytänyt teitä luokseni. Virkaveljenä tavallaan katsoin itseni siihen
-oikeutetuksi."
-
-"Minulla ei ollut aavistustakaan herra toimitusjohtajan iästä,"
-vastasi Gyllenmarck.
-
-Vieraan katse kävi yhä teräksisemmäksi, mutta suu hymyili. Katse ja
-hymy eivät sopineet yhteen.
-
-"Metsäpäällikkö vain", naurahti hän. "Toimitusjohtaja on vuorineuvos
-Borgman".
-
-"Mikä suo minulle kunnian...?"
-
-"Te näytte olevan kovin intresseerattu yhtiömme asioista, herra
-paroni..."
-
-"En ymmärrä, mistä teette sellaisen johtopäätöksen, herra
-metsänhoitaja".
-
-"Meillä on kyllä korvat".
-
-Tällä kertaa vieraan katse, kasvojen ilmeet ja ääni sopivat yhteen.
-Kaikki oli terästä.
-
-"Ja entä sitten?"
-
-"Sitten? Mikä on sen luonnollisempaa, kuin että herra paroni liittyy
-siihen yhtiöön, jota kohtaan jo ennakolta tunnette intressiä ja
-mielenkiintoa. Palkka, erinäisiä muita ehtoja lukuunottamatta,
-viisitoistatuhatta."
-
-Isku oli annettu, ilman mitään efektinhakua, luonnollisimmalla,
-jokapäiväisimmällä äänellä maailmassa.
-
-Gyllenmarck tunsi, että nyt, kun Kannanlahti-yhtiön kulta helisi
-hänen korvansa juuressa, meni hänessä jotakin sekaisin; hetkeksi hän
-menetti, jos niin voi sanoa, henkisen tajuntansa, eikä hän ajatellut
-mitään muuta kuin viittätoistatuhatta markkaa. Mutta seuraavassa
-silmänräpäyksessä tajunta palasi takaisin: minkä arvoinen minä olen,
-kun minulle noin paljon tarjotaan? Parikymmentä vuotta sitten ei
-hänelle viisitoistatuhatta markkaa paljon merkinnyt, nyt se merkitsi
-jotakin, mutta hän ei -- tarvinnut; nykyinen palkka, kolmannes siitä,
-riitti varsin hyvin hänen menoihinsa.
-
-Sisimmässään hän vaistosi Kannanlahti-yhtiön ajatuksenjuoksun:
-yhtiö ei pelännyt suurisuisia, agiteerailevia vastustajiaan,
-mutta salakavala, pimennostaan iskuja antava, arvovaltaa nauttiva
-vihollinen on vaarallinen ja pitkällinen, jos sitä voi kukistaa
-ensinkään.
-
-"Kiitän tarjouksestanne", vastasi hän äänellä, joka ei osoittanut
-minkäänlaista mielenliikutusta tapahtuneen. "Minun iälläni rakastaa
-jo itsenäisyyttä ja riippumattomuutta".
-
-Vieras teki eleen ikäänkuin seuraavassa silmänräpäyksessä aikoisi
-lähteä, mutta hän oli kohteliaisuuden isännälleen velkaa.
-
-"Emme luonnollisesti voi pakottaa teitä vastaanottamaan
-tarjoustamme", sanoi hän, "vaikka mielellämme käyttäisimme hyväksemme
-paikallis- ja asiantuntemustanne".
-
-"En luule voivani millään tavalla hyödyttää yhtiötänne".
-
-Vieraan ääni oli aivan rauhallinen, kun hän vastasi:
-
-"Tiedän, ettette tahtoisikaan".
-
-Teräs kohtasi taas jään.
-
-"Minä en huomaa itselläni olevan syytä edistää yhtiönne
-tarkoitusperiä".
-
-"Huomasittepa tai ette, herra paroni, yhtä on meillä ainakin oikeus
-vaatia: että puolueettomasti hoidatte virkaanne ettekä sekaannu
-meidän ja asiakkaittemme välisiin asioihin, jotka eivät teille kuulu."
-
-"Virkani toimituksesta en ole teille tilivelvollinen, yksityisistä
-harrastuksistani en kenellekään. Kukaan ei ole minulle enkä minä
-kenellekään mitään velkaa."
-
-Tuossa nyt istui hän, se suuri, jonka nimi Pohjolassa kuiskaten
-mainittiin, tuossa nyt istui hän, ikäänkuin irvikuvana maineestaan.
-Teräs oli sulamistilassa, hän olisi tahtonut musertaa alleen
-uhmailijan -- oh, ollappa Gyllenmarckilla edes tuhat markkaa velkaa
-jollekin, kenelle tahansa, niin näytettäisiin pitäjäläisille, miten
-yhtiö kannattaa kruunun metsäherran huonekalut kartanolle, -- mutta
-teräs ei voinut mitään, sitä oli jäämöhkäleelle liian vähän eikä käsi
-voinut tarttua sellaiseen, jossa ei ollut kiinnekohtaa.
-
-Ja herrat erosivat kylminä ja ynseinä, kättä ojentamatta, samat
-herrat, jotka ehkä olisivat muuten voineet olla ikuisia ystäviä, ja
-kaksivaljakko kaikkosi tiukujen helistessä puustellin porraspäistä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta nyt oli tyhjyys poistunut ja sijaan astui suuri levottomuus,
-ja Gyllenmarck tunsi, että hänen oli ryhdyttävä todellisiin
-toimenpiteisiin, jos mieli pelastua kunnialla leikistä, johon hän,
-Jumala tiesi miten, oli joutunut. Siitä hetkestä hän alkoi katsella
-ympärilleen, mihin ryhtyä.
-
-Kun hän kolmen päivän kuluttua palasi erään metsävartijansa luota,
-teuhasi sama pomo, joka oli käynyt häntä kutsumassa "Ison" puheille,
-maantiellä tiedottomasti juovuksissa. Hän oli potkittu pois yhtiön
-palveluksesta, eikä hänellä ollut säästöjä eikä tulevaisuutta, hän
-oli taasen alentuva kuljeksivaksi jätkäksi, sillä hän oli nähnyt
-herransa häpeän. Se oli sula vääryys miesparalle, sillä "Ison" maine
-ei ollut hänestä riippuvainen. Kuka esti häntä nytkään puhumasta?
-Mutta nyt ei häntä moni uskonut, puhe selitettiin kostoksi.
-
-Gyllenmarck tunsi olevansa syypää miehen kohtaloon ja lupasi
-tilaisuuden tullen toimittaa hänelle sopivan paikan.
-
-Hän oli siis joutunut toiseenkin välikäteen.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Kalpea, laiha auringonsäde tunkeutui sisään paksujen uudinten raoista
-ja alkoi leikkiä Gyllenmarckin kirjoituspöydällä. Ensin se siihen
-pysähtyi pitkänä, ujona viivana, ikäänkuin sanoen: "tässä minä nyt
-olen", mutta kun se huomasi, ettei sen läsnäoloa pidetty pahana,
-ellei juuri hyvänäkään, tuli se rohkeammaksi, hyppäsi monisärmäiselle
-lasipainolle, jonka pohjassa oli kuva Kölnin tuomiokirkosta, ja
-heijastihe sateenkaaren kaikissa väreissä vastakkaiselle seinälle.
-
-"Tässä minä nyt olen ja tällainen minä olen".
-
-Ja sen lukemattomat toverit tanssivat hangettuneella lumella, puiden
-oksilla, kattojen räystäillä ja tunturien rinteillä ja sanoivat hekin:
-
-"Nyt me olemme tulleet".
-
-Silloin Constantin Gyllenmarck pani pois kynänsä, sillä hän huomasi,
-että tulossa oli kevät. Hän oli huomannut sen jo päiviä sitten,
-mutta hän ei ollut sitä huomaavinaan, sillä kevään mukaan saapui
-_se_, se jokakeväinen ja kauhea. Mutta nyt oli auringonsäde päässyt
-tunkeutumaan sisään uudintenraoista, ja nyt Gyllenmarck tiesi, ettei
-hän voinut kohtaloaan välttää.
-
-Siitä asti kuin Gyllenmarckien vanha Soilua oli mennyt, oli se
-saapunut joka kevät, poikkeuksetta. Alussa oli Gyllenmarck koettanut
-sitä karttaa, myöhemmin hän oli tehnyt yrityksiä samaan suuntaan,
-mutta hän oli aina epäonnistunut; _se_ oli aina hänet löytänyt: kotoa
-tai erämaista, selvänä tai humalassa, työssä tai joutilaana, seurassa
-tai yksin. Ensin se häntä vähän ravisteli, aivan kuin ravistellaan
-nukkuvaa ihmistä, jotta hän heräisi, sitten, kun se oli saanut hänet
-hereille, sitten se alkoi. Gyllenmarck raivosi sen kynsissä ja
-taisteli vastaan, mutta mitään hän ei sille voinut.
-
-Se alkoi tavallisesti lapsuudesta, kertoi kaukaisin hopeakellon
-sävelin onnellisesta kodista, juuri siitä menetetystä Soiluasta,
-valoisista saleista ja tuoksuvista kukkasista, ja kun se oikein
-tahtoi kiduttaa Gyllenmarckia, asetti se hänet istumaan äidin
-syliin tai ajamaan isän kanssa ruukille. Sitten se esitti muutamia
-kauniita kuvia varhaisemmasta poikuudesta, asetti kuviin oikean
-värin ja valaistuksen, viivytteli, viivytteli ja odotti, että kuvat
-tekivät asianmukaisen vaikutuksen, kunnes se ravakalla hyppäyksellä
-oli keskellä keltaista ja verenpunaista nuoruutta, näytti äidin
-kuolleena valkoisessa ruumisarkussa ja isän, herra paronin, seisovan
-sen ääressä hiukset harmaina, katse tylsänä ja tunteettomana,
-silinteri kädessä. Tämän jälkeen se vähän hellitti otetta ja antoi
-uhrinsa miettiä ja tuskastua. Sitten se vasta oikein alkoi. Kuvat
-seurasivat toisiaan: suuria, aurinkoisia kuvia, joissa setelit
-kahisivat ja kulta helähteli, joissa naiset nauroivat, viini virtaili
-ja kortit läiskähtelivät, sateenharmaita kuvia vakavista hetkistä,
-lopun pelosta ja tilinteon yrityksistä, jotka aina loppuivat kullan
-helinään ja ylvääseen iloon, ja vihdoin pirullisia, irvisteleviä
-kuvia romahduksesta ja perikadosta ja vaelluksista ja nykyisyydestä.
-
-Näin se oli tullut, jok'ainoa kevät, ensimmäisen valjun ja vaivaisen
-auringonsäteen mukana, näin se oli tullut, ensin varovaisesti etsinyt
-otteen, mihin tarttua, ja sitten häntä kiusannut, paiskellut,
-ravistellut, kunnes metsät ja alangot olivat paljaat ja mullan
-haju ja puhkeavien lehtien tuoksu täytti ilman. Silloin se oli
-hänet jättänyt häpeäänsä ja poistunut, jätettyään kuitenkin varjon
-itsestään seuraamaan Gyllenmarckia seuraavaan kevääseen asti,
-varjon, joka aina muistutti olemassaolostaan ja joka säesti kaikkia
-Gyllenmarckin puuhia, toimia ja edesottoja.
-
-Silloin oli ollut kevät, kun Gyllenmarckin romahdus oli tullut.
-
-Mutta se, joka saapui joka kevät hänen luokseen erämaahan, oli
-omatunto.
-
-Ja että se saapui joka kevät ensimmäisen auringonsäteen mukana,
-johtui siitä, että Gyllenmarck joka kevät, ensimmäisen auringonsäteen
-nähtyään, tahtomattaan ajatteli: "Nyt on niin ja niin monta vuotta
-siitä, kuin minä hävitin isieni perinnön".
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nyt alkoi siis tulla kevät, ja kuten sanottu, Gyllenmarck laski
-syrjään kynänsä ja huokasi.
-
-"Nyt on kulunut niin monta vuotta..."
-
-Hän tunsi pelkoa ajatellessaan mitä ajatteli, mutta hänen täytyi
-ajatella. Tahtoipa tai ei, hänen täytyi kuitenkin. Se oli tullut
-hänelle tavaksi, josta hän ei päässyt minnekään.
-
-Tällä kertaa hän ei yrittänyt taistella sitä vastaan, mitä tuleman
-piti, sillä kokemuksista hän tiesi, ettei hän taistelussa voittaisi.
-Kun sen täytyi kuitenkin tulla, niin tulkoon.
-
-Mutta se ei tullutkaan. Se antoi aavistella itsestään, astui askelen
-lähemmäksi, mutta peräytyi saman verran.
-
-Sen täytyi tulla, kun se kerran oli tullakseen. Gyllenmarck ei
-tahtonut kiduttaa itseään, hän tahtoi, että se tuli, ja tuli pian,
-että hän taas pian pääsisi sen ohitse. Hänellä oli muuta tekemistä,
-hän oli joutunut välikäteen, vieläpä kahteen välikäteen, hänen täytyi
-vähän toimia, voidakseen pelastua kunnialla...
-
-Mutta se ei tullut sittenkään. Se menetteli niinkuin paljas hermo
-hammastaudissa, nytkähdytti, nytkähdytti, antoi tietää, että oli
-olemassa, mutta ei ottanut pakottaakseen.
-
-Gyllenmarckin valtasi kylmä taistelunhimo. Hän tahtoi sivuuttaa
-painajaisensa niin pian kuin mahdollista ja hän alkoi itse sitä
-auttaa. Ensin hän johdatti mieleensä kirkkaan lapsuutensa...
-
-Ei, ajatus ei ottanut juostakseen, mielikuvat eivät palanneet
-sellaisina kuin ennen. Niiden eteen oli tullut joku verho; hän näki
-ne, mutta hän ei tuntenut itsessään mitään.
-
-Kylmästi ja puolueettomasti hän ajatteli: "Jaa, sellaista oli silloin
-ja tällaista nyt".
-
-Äiti makaa kylmänä ja kauniina valkoisessa arkussa, jota kruunut ja
-tähdet koristavat.
-
-"Niin, Constantin Gyllenmarck, sellainen hän oli ja hänelle tuotit
-sinä paljon surua. Mutta hän ei muistele sinua pahalla."
-
-Romahdus, huutokauppa Soiluassa.
-
-"Että viitsit tuota enää muistella, Constantin Gyllenmarck. Se oli
-ruma tapaus, mutta oletpa saanut siitä yksinäisyydessäsi kärsiä."
-
-Ja niin edespäin.
-
-Mutta, kaikista ponnistuksista huolimatta, _se ei_ tullut, ja
-Gyllenmarck tahtoi, että se olisi tullut, jotta hän pääsisi siitä
-tällä kertaa taas erilleenkin.
-
-"Tule nyt, sen saatana, jos kerran tulet!"
-
-Sanat kajahtivat autiossa huoneessa terävinä ja särmikkäinä, lausuja
-häpesi ja tunsi kuin joku olisi heittänyt kylmiä, kosteita jääpaloja
-hänen ohimoilleen. Häneen meni viileä rauha ja hän tunsi itsensä
-tyyneeksi ja toimelliseksi, jonka täytyi jollakin peittää äsken
-lausumansa tuhmuus.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kas vaan, aurinko jo noin korkealla, sen säteet valaisevat,
-mutt'eivät lämmitä. Ja tuossa tulee papin poika jonkun naisen kanssa
-ja pysähtyy sairastuvan portille. Naisella on valkea talvitakki
-ja valkea puuhka ja nahkareunukset kapan helmassa ja hihansuissa,
-hän hymyilee, ja hänen hampaansa välkähtelevät auringonpaisteessa,
-mutta papin poika tahtoo olla kavaljeeri ja hän puhuu ja puhuu,
-ojentaa kätensä ja ottaa jäähyväiset, aikoo jo lähteäkin, mutta jää
-sittenkin puhumaan. Kylläpä hänellä onkin sanomista; nainen käy
-jo hajamieliseksi ja katselee muualle, mutta papin poika jatkaa
-vain. Verraton poika! Nyt hän tekee kädellään liikkeen puustelliin
-päin, molemmat katselevat kiinteästi ikkunoihin. Katselkaa vain,
-tässä talossa on korkein kivijalka napapiirin tällä puolen. Ja taas
-papin pojan suu on käynnissä ja nainen kyselee häneltä ja vähäväliä
-vilkaisevat he puustelliin päin.
-
-"Puhe koskee minua", ajatteli Gyllenmarck.
-
-Nainen kyselee ja papin poika vastaa. Puhelu kestää Gyllenmarckista
-aiheettoman kauan. Papin pojalla pitäisi olla sen verran älyä
-itsessään, ettei seisottaisi tuntematonta naista tuntikausia portilla
-puolipakkasessa, aivan kuin olisi kihloissa hänen kanssaan. Nyt
-papin poika nostaa neljännen kerran lakkiaan, jokohan hänellä nyt on
-päättäväisyyttä mennä kotiinsa! Ei, nainen kyselee vielä jotakin.
-Hänellä on tummat silmäripset, ja nenän kaariviiva on kaunis, aurinko
-loistaa hänen kasvoihinsa ja ne näyttävät sulautuvan kevääseen ja
-valoon. No, nyt viimeinkin! Papin pojan lakki heilahtaa viidennen
-kerran, sairastuvan veräjä kitisee, ja nainen kävelee luotua polkua,
-ylös. Juuri noin käveli se korkearintainen, puhdasihoinen tyttö
-Niemelän pirtissä.
-
-"Niemelän, niin... Minun täytyy ruveta huikeasti ajattelemaan Matti
-Niemelän asiaa... Tämä ei kelpaa pitemmälle..."
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä hän huomaa, että sairastuvan ikkunoihin
-ovat ilmestyneet uutimet, uudet, valkoiset uutimet. Ne ovat kyllä
-siinä jo olleet monta päivää, mutta vasta nyt hän sen huomaa. Hän
-huomaa muutakin: sairastuvan ikkunoista täytyy välttämättä nähdä, kun
-hän kävelee pihan poikki ulkohuoneisiin... Hm, perhana vieköön.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Luonnossa on kevät tulossa.
-
-Tämä on se aika korkeassa Pohjolassa, jolloin ihminen hetkeksi
-pysähtyy ja luo jonkunlaisen itsetiedottoman katsauksen siihen, mikä
-on jo mennyttä. Hän pysähtyy hetkeksi toimissaan, jatkaakseen sitä
-seuraavassa silmänräpäyksessä, mutta katse on kirkkaampi ja tahdissa
-on pontta.
-
-Metsien uumenista alkavat tukkityöläiset ilmestyä kirkonkyliin,
-ja elleivät viinakauppiaat vielä ole ehtineet paikoille Koudasta,
-Knäsöistä ja Kuollasta, kulkevat he jäidenlähtöä odotellen pitkin
-teitä, syövät ansioitaan, solmivat ohimeneviä rakkaussuhteita ja
-pelaavat korttia hissukseen ja varovaisesti, noin enemmän pro
-forma, muodon vuoksi, koska korttipeli nyt kerta kaikkiaan on
-välttämättömyys. He ovat helppoja käsitellä, näyttävät passinsa
-vain hienosti muristen nimismiehelle, tulevalle vihamiehelleen,
-katselevat altakulmain metsäherroja ja pienempiä herroja, sietävät
-vielä poliisinkin ja tuntevat jonkunlaista kunnioitusta talollista
-kohtaan, joka ei ole myynyt metsäänsä, vaikk'eivät hinnalla millään
-mene hänelle työhön, sillä se ei sovi heidän arvolleen. Tällöin he
-ovat taipuvaisia erinäisiin filosofeerailemisiin ja he vihaavat
-periaatteesta Kannanlahti-yhtiötä, koska se, samalla kuin suo heille
-leivän, pitää heitä tarpeellisessa kurituksessa, mutta jos joku
-syrjäinen siinä suhteessa pitää heidän puoltaan, pitävät he häntä
-puolihupsuna, sillä kukaan ei voi nousta Kannanlahti-yhtiötä ja sen
-"Isoa" vastaan. Enintään tehdä sellaista pikkukiusaa.
-
-Mutta kun sitten viinakauppiaat alkavat saavuskella, tulee toinen
-ääni kelloon.
-
-Varo silloin neitsyyttäsi, tyttö, sinä, joka et nuku kirves vieressä
-ja kolmen lukon takana, ja liiku sinäkin, mies, varovaisesti
-pimeässä. Pomo, tukkipomo, on silloin vähäpätöinen tekijä
-yhteiskunnassa, sillä he ovat nyt vapaita miehiä eivätkä hänen
-käskyvaltansa alaisia. Korttipeli ei enää tapahdu pro forma, se on
-nyt työ, ja rahat vaihtavat nopeasti omistajaansa. Kun joku sitten
-menettää kaikki rahansa "ventissä", "nakissa" tai "syykvetissä",
-ja mahdollisesti joutuu vielä avojaloin jatkamaan vaellustaan,
-pitää hän silloinkin vielä niin kiinni arvostaan, että ennemmin
-varastaa talolliselta sen välttämättömän, minkä voisi saada häneltä
-rehellisellä työllä tai parhaimmassa tapauksessa kerjäämällä.
-
-Näin viettää jätkäkansa luppoaikaansa -- joutoaikaansa -- pitäen
-kortteerinaan jonkun talollisen pirtin loukkoa, odotellen uusia
-töitä, ja talollinen kärsii häntä, sillä useimmassa tapauksessa
-hän saa korvauksen (ja kuten meillä oli puhe, on jätkä rento, kun
-hänellä on rahaa), ja ellei hän kärsisi, olisi hänen persoonallinen
-turvallisuutensa vaarassa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kevät on tulossa, ja ensimmäiset juopuneet jätkät alkavat hirnahdella
-maantiellä, puustellin edustalla, mutta Gyllenmarck kunnostaa
-ampumavehkeitään, sillä hänen on myöskin pidettävä huolta naisen
-turvallisuudesta tuolla vastapäätä. Konstaapeli Juusperi saisi
-myöskin laittaa käsirautojaan kuntoon, sillä ansiot kuuluvat suurissa
-metsissä olleen hyvät eikä viinan hinta ole noussut.
-
-Tämä on myöskin se aika, jolloin kauppiaan puodin edessä on
-liike vilkkain. Tällöin saapuvat porolappalaiset ja kaukaiset
-uutistalokkaat syrjäkylistä, tunturien, soiden ja kiveliöiden
-takaa, pitkissä raidoissa varaamaan tavaroita kesäksi, ennenkuin
-keli rikkoutuu, sillä venekeino on pitkällinen ja hankala. Tällöin
-soivat kulkuset ja huudot kaikuvat ja talokkaat saavat näyttää
-kestiystävyyttään rahasta tai ilman.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näin tulee kevät kyliin ja kiveliöihin ja tulee myöskin Matti
-Niemelän taloon, mukanaan herrastuomari Erkki Sallansuu ja
-vierasmies, jona tällä kertaa on Kursun Santeri.
-
-Korkearintainen Lyyli kävelee navetasta heinälatoon, kun
-herastuomari ajaa pihaan, ja herrastuomari, joka on lestadiolainen
-ja saarnamiehenä kuulu, kauhistuu nähdessään, että Lyylin käynti on
-kuin suruttomain ja maailmanlasten käynti, ja hänen mieleensä muistuu
-lause Sionin tyttäristä, mutta Kursun Santerin suu menee messingille.
-
-"Onpa Niemelän Matin tytär vöyristynyt", sanoo hän. "Ja ylpistynyt.
-Ei ole huomatakseenkaan."
-
-"On", vastaa herrastuomari, "kovin on maailmaan päin kallellaan".
-
-"Jumalan terve, Lyyli", tervehtii hän sitten. "Onko isäsi kotosalla?"
-
-"Herrastuomariko se siinä... Ajattelin, että joko taas joku
-tukkiherra... Viime päivinä on yhtenään niitä hypännyt... Kyllä isä
-on pirtissä."
-
-"Katselin tässä, kun kuljit, Lyyli. Eivät sinua näytä huolet
-painavan. Mutta koettelemukset tulevat itsekullekin, koettelemukset
-ja kilvoittelemiset, Lyyli, että me valmiina olisimme, kun ylkä
-tulee... Ja silloin ei auta jalan nousu... Jokos olet ripillä käynyt?"
-
-"Olinhan minä teidän Kallen kanssa yhtä aikaa..."
-
-"Taisit olla. Ihminen vanhenee ja muisti heikkenee. Mutta ota vaari
-ajallisuudessa, Lyyli."
-
-Ja syvästi huoaten ankaran uskon mies riisui hevostaan valjaista,
-sillä paluuta ei tänään voinut ajatella.
-
-Talonväelle näytti tuottavan pieniä vaikeuksia vastata herrastuomarin
-tervehdykseen hänen astuessaan pirttiin. Helpompaa ehkä olisi
-ollut jättää tervehdys kokonaan vastaamatta. Matti kohotti tuskin
-katsettaan aisapuusta, ja Matin vaimon tervehdyksestä saattoi
-erottaa vain ensimmäisen tavun. Sitten alkoi pirtissä suuri
-hiljaisuus, jolloin vain hienonhienot tomuhiutaleet leijailivat
-valojuovassa, sellainen kodikkaan ja pahaaennustavan hiljaisuuden
-välinen välimuoto, jolloin odotetaan, tapahtuuko jotakin vai jääkö
-tapahtumatta. Lautamiehen läsnäolon tarkoitusta ei tiedetty, saattoi
-olla asialla, saattoi muutenkin poiketa ollessaan asioilla muualla.
-Ehkäpä sittenkin oli asioilla, mutta mitä se näin aikaisin...
-
-"Kevääksi se panee, kevääksi", sanoo herrastuomari.
-
-"Niin tekee", vastaa Matti, mutta harrastusta hänellä ei näytä
-riittävän muuhun kuin työhön.
-
-"Panee", säesti Matin vaimo ajatuksettomasti, katsoen pihalle.
-
-"Ei sinulle ole tapahtunut vahinkoja viime talvena?" tiedustelee
-herrastuomari.
-
-Tällaisen tiedustelun on jokainen jumalaapelkäävä ihminen velvollinen
-tekemään lähimmäiselleen pitkän kotvan ja varsinkin talven takaa
-tavatessa.
-
-"Eipä sanottavia... Lienee poro tai pari joutunut pedon suuhun..."
-
-"Eikähän meillä paljon liikenevää olekaan", virkahtaa Matin vaimo.
-
-Herrastuomari huokaa.
-
-"Niin, mitäpä se tämän maailman hyvyys, jos saa sielullensa
-vahingon..."
-
-"Oletko seuranpidossa käynyt talvella?" kysäisee Matti.
-
-"Korjan kylällä kävin uskosta puhumassa loppiaisena".
-
-"Jaa".
-
-Nyt alkaa mieliala olla sitä myöten muokattuna, että herrastuomari
-saattaa käydä käsiksi varsinaiseen asiaansa. Jokainen huomaa, ettei
-hän ilomielin ja naurusuin tule asiaansa toimittamaan. Hän huokaa
-siis asianmukaisesti ja napittaa auki sarkatakkinsa, alkaen sitten
-kopeloida povitaskuaan.
-
-"Asioitakin olisi vähän sinulle, Matti", aloittaa hän.
-
-"Vai olisi..."
-
-Matin huulet puristuvat lujasti kiinni, ja leuka vavahtaa.
-Matin vaimo katsoo kiinteästi jotakin olematonta pistettä
-ulkona, salatakseen kyyneltä. Lyyli on tullut sisään ja istahtaa
-seinäpenkille ovensuuhun solmien auenneita kengänpaulojaan. Hän
-vaistoo, mistä on kysymys, eikä uskalla katsoa isäänsä eikä äitiinsä.
-
-"Se olisi sitä puulaakin asiaa", jatkaa herrastuomari, levitellen
-paperiaan. Sitten hän vilkaisee Mattiin ja alkaa lukea:
-"Reevaaruaktiepuulaaket Kantalaksin siitä tekemän anomuksen johdosta
-kutsutaan ja haastetaan täten talokas..."
-
-Tähän hänen täytyy keskeyttää lukemisensa.
-
-"Anna olla", sanoo Matti, "kyllä minä tiedän, mitä se koskee.
-Syyskäräjiinkö se...?"
-
-"Ei kun välikäräjiin Tanhuanpäässä heinäkuun kymmenes päivä".
-
-"Parhaimmalla heinä-ajalla".
-
-"Se on sen asia".
-
-Matti heittää aisan syrjään ja jää tuijottamaan eteensä. Pirttiin
-tulee raskas hiljaisuus. Vihdoin sentään suoritetaan asia loppuun,
-vitkalleen ja tuskallisesti. Matti tunnustaa haasteen ja saa
-jäljennöksen asiakirjasta.
-
-"Joo, kyllä se puulaaki koettelee", sanoo viimein Kursun Santeri
-velvollisuudentuntoisesti ja sytyttää hitaasti ja taitavuudella
-piippunsa.
-
-"Ei se rahojaan anna lahjaksi", todentaa herrastuomari. "Mutta
-selviydyt sinä Matti -- se hosmestari Kyljenmarkki on rikas, oikein
-sellainen salarikas..."
-
-Matti on taas ottanut aisapuun ja syventynyt siihen. Ei puutu, ei
-pukahda, on niinkuin ei kuulisi mitään.
-
-Mutta herrastuomarista tuntuu, kuin loukattaisiin hänen
-auktoriteettiaan, kuin häntä ei uskottaisi, vaikka ehkä hyvinkin
-uskotaan. Senvuoksi hän jatkaa.
-
-"Sellaisia ne ovat suuren maailman herrat, niinkuin Kyljenmarkkikin.
-Eivät ne tunne ketään, koettelevat vain ja tunnustelevat, eivätkä näe
-muuta kuin tapulin ja taivaan. Ovat niinkuin ei muita olisikaan. Ja
-sitten Kyljenmarkkikin... alhaiselta mieheltä tuntui, ei se kenenkään
-varpaille polkenut, mutta niin juoksutti puulaakin 'Isoa' kuin
-renkiään..."
-
-Aisa lennähtää paukahtaen lattialle, kuulijain kasvot jännittyvät ja
-on kuin pirttiin tulisi enemmän valoa.
-
-Herrastuomari huomaa, että hänellä voi olla lisävoittoa tästä
-haastematkasta, ilmainen ruoka ja yösija, ja hän lisää vettä myllyyn.
-
-Niin oli Gyllenmarck juoksuttanut yhtiön suurinta herraa, jonka
-persoona varjosti koko Pohjolan, juoksuttanut leivän isää...
-Uskomatonta, ellei olisi itse nähnyt, uskomatonta...
-
-"Vai niin teki", sanoo Matti henkeään pidätellen.
-
-Niin oli tehnyt. Herra on herrallakin. Ja kyllä kykenee Mattiakin
-auttamaan, jos tahtoo, mutt'ei hänkään tietenkään rahojaan lahjoita.
-Matin pitää itsekin vähän yrittää. Herrat ovat niin kyllästyväisiä.
-
-Tyytyväisenä herrastuomari mukristelee huuliaan, ja Matin vaimo
-alkaa panna pannua tulelle, täyttäen näin herrastuomarin salaisen
-toivomuksen.
-
-Matti koettaa ajatuksissaan yhdistellä tapauksia, keksiä syitä ja
-seurauksia, mutta mihinkään selvyyteen hän ei pääse. Sama, josta
-joku kuukausi sitten oli päässyt, oli taas edessä, se oli ainoa,
-mikä hänellä oli selvillä. Hän oli kuin muutkin vertaisensa siellä
-kaukana tunturien keskellä: ellei Kannanlahti-yhtiö ajatellut heidän
-edestään, ajatteli joku toinen ja joka tapauksessa he hävisivät.
-
-Mutta työ, -- kas siihen he pystyivät. Kun ottivat pystyäkseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Illan tullen, kun vieraat jo olivat käyneet levolle, sanoi emäntä
-isännälle:
-
-"Sinun pitäisi oikein puhua sen hosmestarin kanssa. Ethän sinä näitä
-asioita oikein tajuamaan kykene."
-
-"Pitäisi!" jankkasi Matti. "Kun sinä tietäisit, miten vaikea sitä on
-puhutella, et sanoisi mitään. Saa puhua niin että kuola valuu suusta,
-eikä saa vastaukseksi halaistua sanaa".
-
-Lyylillä oli omat korkeat ajatuksensa Gyllenmarckista; hän muisti
-sen illan, jolloin Gyllenmarck sanaa puhumatta oli heittänyt erään
-himokkaan tukkiherran rähmälleen kamarin loukkoon.
-
-"Kyllä se vaan mainio mies on", lausui hän vakaumuksenaan, sillä
-hänellä saattoi vielä tällä iällä olla vilpittömiä vakaumuksia
-ihmisistä, joita hän joskus oli nähnyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näin olemme saaneet kevään korkeaan Pohjolaan, pappiloista ja
-puustelleista kotiin ja tukkipirtteihin asti. Illat käyvät
-kuulakkaiksi ja jäät alkavat harmeta, vähitellen tosin, mutta
-harmenevat kuitenkin, yks' kaks' huomaa silmä jonkun pälvenkin, ja
-keväinen tuoksu uhoo yksinpä auringonpaisteisista, harmaista kivistä
-ja kallioista. Niin kallistuu kaikki hitaasti siihen suureen valoon
-päin, mutta kevät ei täällä hekumoitse omasta olemassaolostaan ja
-vehmaudestaan, se antaa aavistella vain, niinkuin kaikki muukin
-täällä kaukana, kuinka hyvin saattaisi olla.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Nyt tapahtuu toisinaan, että sivistyneiden, varakkaiden ja
-huomattavassa asemassa olevien ihmisten lapset, jotka voivat luetella
-sivistyneitä, varakkaita ja korkeassa asemassa olevia esi-isiä kolme,
-neljä tai viisi suoraan ylenevää sukupolvea, saavat merkillisiä ja
-eriskummallisia päähänpistoja, joita ei kukaan järkevä ihminen osaa
-selittää ja tuskin he itsekään. Heidän kotinsa on vielä varakas,
-mitään henkisen rappeutumisen merkkejä ei ole huomattavissa, ja
-kuitenkin he painuvat omille teilleen ja harrastavat omia puuhiaan,
-palatakseen sitten erinäisiä kiertoteitä taasen takaisin omaan
-säätyynsä, elleivät niille teilleen jää, niinkuin valitettavasti
-joskus käy.
-
-Tällaisen vaikeasti selitettävän päähänpiston oli saanut Ingeborg
-Bonn, ja tämän päähänpiston seurauksia oli, että hän sen sijaan että
-olisi harjoittanut erinäisiä muodissa olevia kaunotaiteita sikäli,
-että voisi niillä helppoja päiviänsä viihdyttää, tai suostunut jonkun
-arvoisien vanhempiensa hyväksymän vakavaraisen ja hyvänimisen miehen
-naimatarjouksen, istui autiossa ja tällä kertaa potilaattomassa
-erämaan pitäjän sairastuvassa, nojasi päätään molempiin käsiinsä ja
-katseli vastapäätä olevan metsäherran puustellin ikkunoita.
-
-"Gyllenmarck, Constantin Gyllenmarck, vapaaherra", ajatteli hän ja
-sitten taas: "Gyllenmarck, Constantin Gyllenmarck".
-
-Samalla hän muisteli niitä juttuja, joita papin poika oli kertonut
-tuon nimen omistajasta, odottaen, että vastapäätä olevaan ikkunaan
-ilmestyisi valo ja sitten raskas, turvallisuuden tunteen herättävä
-pää, mustine, ohimoilta lievästi harmaantuneine hiuksineen ja
-sisäänpäin kääntyneine katseineen.
-
-Niin tapahtuikin, mutta samassa vedettiin kaihtimet eteen, ja neiti
-Ingeborg polkaisi tyytymättömänä jalkaansa. Hän oli ollut viikon
-paikkakunnalla, ulkona hihkuivat jätkät, hänen oli ikävä ja häntä
-peloittikin vähän.
-
-"Hänellä kuuluu olevan suuri kirjasto", ajatteli hän, "minä menen
-lainaamaan häneltä jonkun..."
-
-Hänestä oli tämä vallan luonnollinen ajatus ja hän aikoi panna sen
-viipymättä täytäntöön, mutta samalla tuotiin taloon ensimmäinen
-potilas. Tuotu oli Matti Niemelän korkearintainen, terveverinen
-tytär, ja tuoja oli herrastuomari Erkki Sallansuu.
-
-Herrastuomari oli tapoja tunteva mies, ja siksi hän ensiksi pyysi
-anteeksi, että vaivasi näin äkkiarvaamatta, mutta asialle ei nyt
-kerta kaikkiaan voinut mitään. Edellisaamuna, kun hän juuri oli
-lähdössä Niemelän talosta, oli tyttö satuttanut kirveellä jalkaansa
--- tähän polven alapuolelle --, sellaista voi sattua kenelle tahansa,
-miehellekin, mutta täällä täytyy naisten osata "hantteerata" kirvestä
-niinkuin miestenkin, ja niin oli hän, herrastuomari, sanonut:
-
-"Minä vien tytön mukanani. Kun kunnalla kerran on sairaala, niin
-kaipa se siellä siksi lääkitään, että kotona saa sitten lopetella".
-
-"Kirves oli huonosti varsitettu", sanoi Lyyli.
-
-Niin -- hm. Niin ne tulevat onnettomuudet; kun tulee yksi, niin tulee
-samalla toinenkin. Ei hänkään suinkaan millään hauskalla asialla
-ollut Niemelässä ollut. Ja niin tuli Lyylillekin kilvoittelu, niin
-tuli, niinkuin hän oli sanonut ja maininnut. No, hyvästi nyt sitten,
-neiti, ja Herran haltuun, Lyyli.
-
-Kun jalka oli asianmukaisesti sidottu ja hoidettu, sanoi potilas:
-
-"Minä tahtoisin tavata metsäherra Gyllenmarckia".
-
-Hän sanoi sen sellaisella äänenvärillä, kuin olisi hän metsäherran
-vanha ja uskollinen ystävä ja kuin olisi hänestä aivan luonnollista,
-että metsäherra tulisi häntä katsomaan ja kuulemaan, mitä hänellä on
-sanomista.
-
-Neiti Ingeborgissa herätti tämä suora pyyntö eräänlaista kummastusta,
-ja ennenkuin hän vastasi, katseli hän tarkemmin kuin julkisuudessa
-on tavallista potilaansa kasvoja ja huomasi, että ne "eivät suinkaan
-olleet hullumman näköiset".
-
-"Nyt on jo niin myöhä, että tuskin voimme vaivata vapaaherraa",
-vastasi hän sitten, pannen vähän painoa viimeiselle sanalle. "Mutta
-huomenna".
-
-"Huomenna! Siihen on niin pitkä aika. Eihän kello vielä ole
-kahdeksaakaan."
-
-Lyyli oli koko matkan asiaa miettinyt ja hän tahtoi sen toimittaa
-heti, -- huomenna hänellä kenties ei enää olisikaan rohkeutta kutsua
-metsäherra Gyllenmarckia puheilleen. Neiti Ingeborg kummastui yhä
-enemmän ja mittasi potilaansa lämmön. Se oli normaali.
-
-"Tekö tunnette vapaaherra Gyllenmarckin entuudestaan?" kysyi hän.
-
-"Hän on käynyt meillä muutamia kertoja".
-
-"Eikö sitä asiaa voisi lykätä huomiseen?"
-
-"Voisi kai, mutta tahtoisin sittenkin..."
-
-Neiti Ingeborg oli kahden vaiheilla. Tunnin verran sitten ei hän
-ollut epäröinyt aikoessaan mennä lainaamaan kirjaa, nähdäkseen
-etäältä näkemänsä ja papin pojan seikkaperäisesti kuvaileman miehen
-läheltä, mutta nyt hän tunsi jonkunlaista epäröimistä potilaansa
-pyynnön suhteen.
-
-"Voinhan minä koettaa lähettää tytön puustelliin", sanoi hän kotvan
-mietittyään, "mutta jos metsäherra on jo levolla, niin sille en voi
-mitään".
-
-Viisi minuuttia kului äänettömässä odotuksessa, kuului vain kahden
-ihmislapsen hengitys, melkein sydänten tykintä, ja silloin tällöin
-kohtasivat katseet toisensa.
-
-"Hän ei tule", ajatteli Lyyli, "hän kai on jo levolla. Ja jos hän
-tulee, niin mitä minä sanon..."
-
-"Kai hän on jo nukkumassa", virkahti neiti Ingeborg, karkoittaakseen
-jonkunlaista yltyvää levottomuutta, "kyllä hän olisi jo tänne
-ehtinyt..."
-
-"Eihän tyttökään ole vielä palannut..."
-
-"Eipä kyllä. Jos hän on jo ollut levolla ja sitten noussut..."
-
-Lyyli sävähti punaiseksi.
-
-"Ei suinkaan..."
-
-Metsäherraa vaivattu hänen tähtensä. Varjelkoon, mitä hän oli tehnyt.
-Mutta se oli nyt tehty ja -- Gyllenmarck oli hyvä mies.
-
-Hän lausui tämän vakaumuksensa neiti Ingeborgille, joka taas sai
-lisää yllykettä kummastukselleen, mutta ei tehnyt sitä, mitä potilas
-vaistomaisesti oli odottanut, lausunut jonkun rohkaisevan sanan. Kun
-ei tätä kuulunut, puserti Lyyli sen esille.
-
-"Ei hän siitä pahastu".
-
-"Ei kai", vastasi neiti Ingeborg hajamielisesti ja tuntien, että
-hänen jotakin täytyy tehdä tappaakseen minuutteja, meni hän panemaan
-teevettä tulelle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vihdoinkin sitten kuuluivat askeleet porstuasta ja tässä he nyt
-seisovat vastakkain.
-
-Neiti Ingeborg tunsi kätensä olevan eräitten sormien välissä, jotka
-sormet kuuluivat hänelle varovaisesti, ettei sanoisi puolittain
-vastahakoisesti ojennettuun käteen, ja selittämätön silmäpari oli
-katsovinaan häneen, mutta katselikin omituisesti ohi.
-
-"Gyllenmarck".
-
-"Bonn".
-
-Sitten seurasi sellainen tavallinen hiljaisuus, joka seuraa esittelyä
-ja jolloin esitellyt ikäänkuin koettavat päästä toisistaan selville,
-elleivät he vaikene siksi, ettei heillä parhaimmalla tahdollaankaan
-ole toisilleen mitään sanottavaa, ei toisilleen mitään annettavaa
-eikä toisiltaan mitään voitettavaa. Tätä hiljaisuutta kesti vain
-sekunnin, mutta sen arvo ehdittiin kuitenkin tajuta molemmin puolin.
-
-"Tässä hän siis on", ajatteli neiti Ingeborg, "se verhon ympäröimä...
-Minä ihmettelen, mitä toisessa huoneessa oleva tyttönen mahtaa
-häneltä tahtoa..."
-
-"Papin poika oli kohtelias", ajatteli Gyllenmarck luoden nopean
-katseen naiseen, "enkä minä sitä ollenkaan ihmettele..."
-
-Ääneen hän lausui:
-
-"Minua kutsuttiin tänne".
-
-"Niin, tosiaankin, herra paroni, täällä on eräs potilas, neitonen,
-joka välttämättömästi tahtoi puhutella teitä tänä iltana. Koetin
-kyllä saada häntä lykkäämään..."
-
-Kuullessaan sanan paroni, loi Gyllenmarck taas lyhyen katseen
-puhujaan ja astui sitten käskemättä sisäovea kohden.
-
-"Ei mitään, hyvä neiti", vastasi hän, "matkahan on vain kymmenen
-syltä".
-
-Kas, siinähän oli se korkearintainen, puhdasverinen tyttö valkoisella
-vuoteella vaaleassa karbolintuoksuisessa huoneessa, ja Gyllenmarck
-astui sinne kuin joku setä tai omainen.
-
-"Mutta, lapsi hyvä", sanoi hän, "miten sinun on käynyt?"
-
-Niin oli käynyt -- kirves oli sattunut jalkaan.
-
-"Oli oikein, että heti tulit sairaalaan, muuten olisit saanut ehkä
-ikäsi ontua?"
-
-Gyllenmarck muisteli, miten oli nähnyt hänen käyvän Niemelän
-permannolla, sitä olisi katsonut vaikka päivän, väsymättä, ja sitten
-hänen mieleensä muistuivat erinäiset muut asiat, jotka hän jo
-hetkeksi oli unohtanut.
-
-"Ei kai olisi tullut tänne tulluksi", vastasi Lyyli, "mutta sattui
-herrastuomari Sallansuu olemaan meillä..."
-
-Ja sitten se pulpahti esiin: herrastuomari oli antanut haasteen,
-puulaaki tahtoi isän pois talosta.
-
-Nyt Gyllenmarck tunsi, kuinka veret hänen poskipäissään kylmenivät.
-Tässä hän nyt istui kauniisti, hän, Constantin Gyllenmarck, sanansa
-syöneenä. Häntä pidettiin rikkaana: ollapa nyt edes viisikääntuhatta
-markkaa.
-
-"Tiedätkö sinä, mille päivälle haaste annettiin?" kysyi hän.
-
-"En minä päivää tiedä, mutta heinäkuusta ne puhuivat. Eihän
-metsäherra vihastu minulle, kun vaivasin?"
-
-Gyllenmarck koetti naurahtaa.
-
-"Vihastu, eihän toki", vastasi hän. "Lapsi tekee kauniisti
-ajatellessaan vanhempiaan. Kaikki sitä eivät tee..."
-
-Hän vaikeni hetkeksi, ikäänkuin kootakseen ajatuksiaan.
-
-"Luotatko sinä minuun?" kysyi hän sitten äkkiä.
-
-"Kuka ei sitä tekisi", hymähti tyttö, aivan kuin olisi se
-luonnollisimpia asioita, mitä saattoi olla.
-
-"No älä sitten sure, vaan tule terveeksi", sanoi Gyllenmarck ja
-hän tunsi itsessään voimaa ja pontta, kun jatkoi: "Ei isääsi
-viidentuhannen markan takia ajeta pois sellaisesta talosta".
-
-Hän tunsi, että hänen rohkeudellaan oli joku pohja tai
-ponnahduslauta, mutta missä se oli, sitä hän ei tiennyt. Mutta se
-täytyi löytyä -- Jumal'auta! Tai oliko hän joku heittiö, joka lupasi
-ja lupasi, mutta ei kyennyt lupaustaan täyttämään ja jonka piti
-hävetä lapsen edessä.
-
-"Minä tulen taas huomenna sinua katsomaan", sanoi hän vihdoin ja
-nousi.
-
-"Siitä on vain vaivaa metsäherralle".
-
-"No, älä sinä sitä ajattele. Hyvästi nyt vain."
-
-Hänen ryhtinsä oli suorempi, kun hän poistui ja etuhuoneessa hän
-katseli neiti Ingeborgia suoraan silmiin.
-
-"Tyttöparka ajattelee vanhempiaan", selitti hän. "Elämä tunturien
-takana ja kettujen keskellä ei totisesti ole helppoa".
-
-Neiti Ingeborg ei voinut olla lievästi punastumatta. Hän oli
-ikäänkuin jostakin kaukaa erottavinaan sanomattoman kauniit kasvot,
-jotka sanoivat: Nyt näet ne kasvot, joiden omistajan papin poika
-koetti tehdä naurettavaksi tai puolihupsuksi. Sitten hän näki kasvot
-niin läheltä, että hengitys tuntui, ja se kaukainen kauneus sai antaa
-sijan elämälle ja miehekkyydelle, mutta silmistä katseli suunnaton
-erämaa. Ja neiti Ingeborg unohti vastata.
-
-"Istukaa, herra paroni", sanoi hän ainoastaan, senkin puoleksi
-väkinäisesti.
-
-"Kiitän, mutta aika on jo myöhäinen. Toivon teidän viihtyvän hyvin
-erämaassa. Alussa se kyllä ehkä on vaikeaa, mutta siihen tottuu, eikä
-täältä lopuksi enää lähde ajamallakaan."
-
-"Herra paroni on jo ollut täällä pitemmän aikaa?"
-
-"Kutakuinkin. Toistakymmentä vuotta."
-
-"Suurenmoista. Ettekä halua pois?"
-
-Tähän Gyllenmarck olisi voinut vastata lyhyesti: "En", tai: "En ole
-sitä ajatellut", mutta hän sai tällä kertaa taas suoruudenpuuskansa,
-joka saattoi hänet leikkimään tulella ja joka oli omiaan saamaan
-hänet välikäteen, ja siksi hän vastasi:
-
-"Jos ehkä joskus tahtoisinkin, niin olen polttanut laivani".
-
-Taas se oli sanottu. Mutta neiti Ingeborg tunsi käden keveästi
-koskettavan omaansa, ja kun hän meni ikkunaan, näki hän miehen haamun
-kulkevan pimeän tien yli.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Gyllenmarck, Gyllenmarck", ajatteli hän, eikä paljoa muuta. Sillä
-mistään laivojen polttamisesta ei papin poika ollut puhunut. Neiti
-Ingeborg koetti vaivata päätään, mutta mihinkään päätökseen hän ei
-päässyt.
-
-"Rikollinen hän ei ainakaan ole", lopetti hän, "sillä silloin hän ei
-olisi kruunun palveluksessa".
-
-Seuraavina päivinä alkoi Gyllenmarck järkevästi miettiä. Hänen täytyi
-todellakin ottaa asia oikein ajatellakseen, sillä hän oli antanut
-lupauksensa niin puolelle kuin toisellekin. Ja kun hän viikon oli
-asiaa harkinnut, oli hän myöskin tullut erääseen johtopäätökseen.
-
-Hän kävi myöskin säännöllisesti sairastuvassa toisella puolella
-tietä. Oikeastaanhan siihen ei ollut mitään säällistä aihetta, mutta
-olihan hyvä pitää tyttöraukkaa reippaalla mielellä. Ja aina kun
-hän tuli sieltä kotiinsa, tunsi hän jollakin erinomaisella tavalla
-reipastuneensa ja virkistyneensä.
-
-"Kyllä minä luulen, ettei tästä mitään vakavampaa tule", sanoi hän
-Lyylille. "Itse asiassa tämä juttu on hyvinkin helppo selvittää,
-kunhan vain saan sen verran aikaan. Ja se Kannanlahden yhtiökin on
-nyt kerta kaikkiaan sellainen syöjä..."
-
-Kunhan maa paljastuu, niin hän käy arvostelemassa Niemelän metsän
-ja erottaa siitä viidentuhannen markan myytävän palstan tai miksei
-kuuden- tai seitsemäntuhannen, että mies saa käteisiä. Mutta nopea
-tässä täytyy olla, arvaamattoman nopea.
-
-Muutamana päivänä, kun hän poistui sairaalasta, sanoi neiti Ingeborg:
-
-"Herra paronilla on hyvin hyvä sydän".
-
-Samassa hän kuitenkin tunsi olleensa liian rohkea, sillä hän punastui
-ja kävi noloksi ja toivoi, että olisi sanonut vain niinkuin ennenkin:
-"Hyvästi nyt ja tervetuloa huomenna kahdentoista tienoissa".
-
-Constantin Gyllenmarck pysähtyi ja nolostui hänkin eikä hän voinut
-sille mitään, että hän tunsi sydämensä tykähtelevän. Mutta tunnustus
-oli niin yllättävä, ettei hän voinut mitään käden käänteessä vastata,
-ja seuraus oli se, että neiti Ingeborg tunsi vielä selvemmin olleensa
-tahditon ja tunkeileva ja päätti sen korjata.
-
-"Suokaa anteeksi, herra paroni, mutta olen usein ajatellut teitä
-ja ihmetellyt, kuinka teiltä riittää aikaa... ajatella vieraiden
-ihmisten asioita..."
-
-Ajatellut minua! ajatteli Gyllenmarck. Herra Jumala, mitä minä sitten
-olen tehnyt siitä asti, kun näin papin pojan teikkaroivan hänen
-edessään tuossa veräjällä.
-
-"Mitäpä täällä muuta ajattelee kuin niitä ihmisiä, jotka alati ovat
-silmäin edessä", vastasi hän viimein luonnollisesti, "tai sitten
-muistelee menneitä. Se on yleinen sairaus niillä, jotka muualta ovat
-tänne tulleet."
-
-
-
-
-X
-
-
-Autiossa erämaassa, peninkulman päässä kirkolta, oli muuan vanha ja
-ränsistynyt, punertava rakennus, jota Gyllenmarck erämatkoillaan ei
-koskaan ollut sivuuttanut pysähtymättä sen luo hetkiseksi. Herra
-tiesi, mitä varten se siihen aikoinaan oli tehty, puron rannalle,
-vaaran juurelle; nykyisin sitä tukinuittajat joskus käyttivät
-tilapäisenä oleskelupaikkanaan, ja ehkäpä se alkuaankin oli sitä
-varten rakennettu.
-
-Pääasia oli, että se toi Gyllenmarckin mieleen muistoja menneiltä
-ajoilta.
-
-Se oli niinkuin joku vanha alppimylly, alppipuron rannalla,
-sellainen idyllinen, rauhaisa paikka, jollaisia toisinaan kuvaavat
-ne halpahintaiset väripainokuvat, joita kuljeskelevat kauppiaat
-myyskentelevät ympäri maatamme.
-
-Tässä yltyi lirisevä puronen kohisevaksi könkääksi, ja tässä näytti
-korkea vaara millä hetkellä tahansa olevan valmis kaatumaan tuon
-ränsistyneen, punaisen rakennuksen päälle. Tässä vei kaitainen
-porras yli könkäänniskan, ja tällä portaalla viivähti Gyllenmarck
-ohikulkiessaan aina hetken tai pari ja ajatteli, että juuri
-tällainen porras oli jossakin lähellä Soiluaa, porras, jolla hän
-ensimmäisen ja viimeisen kerran oli suudellut sitä tyttöä, jota
-rakasti nuoruutensa alkupäivinä. Sittemmin ei hän ollut tyttöä
-koskaan nähnyt, mutta tällä portaalla seisoessaan ajatteli hän häntä
-mielellään ja vaivatta, sillä se oli yksi niitä ainoita muistoja
-hänen kellanpunaisen nuoruutensa päiviltä, joka ei tuottanut hänelle
-vähintäkään tuskaa.
-
-Aurinko paistoi täydeltä terältään. Oli niitä hetkiä, jolloin kevät
-vaihtuu kesäksi, jolloin metsät ovat tuoreet ja tuoksuvat ja jolloin
-koivut komeilevat ensimmäisissä vaaleanvihreissä lehvissään. Päivä
-oli kuuma, mutta korkean kirkas, ja Gyllenmarck ajatteli sitä tyttöä,
-jota hän joskus, kolmattakymmentä vuotta sitten, oli suudellut
-Soiluan ruukin myllysillalla.
-
-Portaalla seisoessaan huomasi hän olevansa matkalla.
-
-Hän oli viimeinkin ryhtynyt ratkaiseviin toimenpiteisiin Matti
-Niemelän asian suhteen, ja hänen oli nyt matkattava Krokforsin yhtiön
-pehtorin puheille, joka oleskeli Vuostimon metsässä tukinuittoa
-valvomassa, neljän peninkulman päässä kirkolta ja puustellista.
-
-Hän oli lähtenyt tälle matkalle, koska heinäkuun kymmenes päivä
-läheni joka hetki, koska hän oli antanut Matti Niemelälle erään
-lupauksen ja koska hänen nyt oli toimittava, jos ylimalkaan aikoi
-jotakin toimia. Hän muisti Matti Niemelän nuoren, korkearintaisen ja
-terveverisen tyttären, sitten hän muisti Ingeborg Bonnin ja valkoisen
-nuoruutensa rakastetun ja lopuksi hän muisti, että lupaus on sentään
-aina lupaus, ja ellei hän sitä täyttäisi, ei hän kehtaisi kulkea
-kunnan sairastuvan ohitse.
-
-Näin ajatteli Constantin Gyllenmarck, katsellen vaahtoavaa putousta,
-näin hän ajatteli, nojatessaan portaan kaidetta vasten, näin hän
-ajatteli, ja juuri silloin lähestyi vaalea nainen porrasta, mutt'ei
-uskaltanut tulla ylitse, koska porras oli liian kapea kahden
-sivuutettavaksi.
-
-Gyllenmarck tunsi hänet, ja samassa hän myöskin tunsi jonkunlaista
-epävarmuutta sisässään. Hetkisen hänen täytyi katsella, ennenkuin voi
-mennä vastaankaan.
-
-"Neiti Bonn", lausui hän, käydessään viimein vastaan, "teitä olisin
-kaikkein vähimmin täällä odottanut".
-
-"Ja minä teitä, herra paroni. Te näytte rakastavan tätä paikkaa".
-
-"Sille, joka on polttanut laivansa, hyvä neiti, ovat rakkaita kaikki
-paikat, jotka muistuttavat jostakin kauniista".
-
-"Mitä ylimalkaan laivoihin tulee, herra paroni, voi niitä polttaa
-monella eri tavalla. Itsekukin voi joskus polttaa laivansa".
-
-Constantin Gyllenmarck tunsi, että hänessä jotakin ailahti, ja hän
-katseli neiti Ingeborgia samanlaisessa valossa kuin silloin, kun
-papin poika teikkasi hänen edessään sairastuvan veräjän luona.
-
-"Minä tulen sairaan luota", jatkoi neiti Ingeborg, aivan kuin ei
-olisi aikaisemmin puhunut mitään.
-
-"Minä olen menossa Vuostimoon Krokfors-yhtiön pehtorin puheille",
-vastasi Gyllenmarck velvollisuudentuntoisesti.
-
-"Kuljetteko tekin jonkun _puheilla_?"
-
-"Täytyy joskus niin tapahtua. Ei kuitenkaan omissa asioissani."
-
-"Sen arvaan. Teillä ei mahtane olla asioita juuri kenenkään kanssa,
-ellemme ota lukuun virka-asioita."
-
-Metsäherra Gyllenmarckista tuntui omituiselta, että yksinäinen nainen
-istuutui ja alkoi haastella hänen kanssaan keskellä autiota erämaata.
-Hänen täytyi pitää seuraa ja hän koetti miettiä, mitä nyt sanoisi.
-
-"Ettekö te pelkää ollenkaan, neiti Bonn?" kysyi hän.
-
-"Ketä? Teitäkö, herra paroni?"
-
-"Erämaassa itsessäänkin kerrotaan olevan jotakin peloittavaa. En
-kyllä sitä itse ole huomannut, mutta niin sanotaan."
-
-"Voi ehkä olla sellaisen mielestä, joka ei siihen ole tottunut.
-Minä siinä en huomaa muuta kuin kaunista ja suurenmoista. Katsokaa
-auringon leikkiä tuolla jäätiköllä, tunturin rinteellä. Huomaatteko,
-herra paroni?"
-
-Constantin Gyllenmarck tunsi, kuinka eräs nainen, jonka hän
-puolikolmatta kuukautta oli tuntenut nimeltä, painautui häntä niin
-lähelle, että ruumiin lämpö tuntui, ja osoitti jotakin pistettä
-kaukana etäisyydessä. Mutta hän ei tuntenut mitään halua vetäytyä
-pois. Päinvastoin hän tunsi, että jos se asia, jonka hän oli ottanut
-toimittaakseen, jäisi toimittamatta, niin tuo samainen nainen
-vetäytyisi mahdollisimman kauas hänestä.
-
-"Noin, Constantin Gyllenmarck, katsokaa tuonne. Eikö se välkkyile
-aivan kuin hopeakuvastin?"
-
-Mitäpä voi kuvastin, olkoon se vaikka hopeaa, vaikuttaa ihmiselämään.
-Mutta tällä hetkellä sinä, Constantin Gyllenmarck, jouduit
-auttamattomasti kiinni. Siinä sinä nyt istut, joku nainen, jonka nimi
-on Ingeborg Bonn, painautuu ruumiiseesi kiinni ja sanoo: "Näetkö,
-näetkö tuolla kaukana, siintävässä etäisyydessä?"
-
-Ja tällä hetkellä sinä, Constantin Gyllenmarck, taas tartut kourin
-kiinni elämään. Sinä et näe mitään välkkyvää pistettä jossakin
-kaukana tunturin rinteellä, sinä tunnet eläväsi kaukaista tarua,
-jolloin eräs toinen nainen Soiluan ruukin sillalla sanoi: "Minä
-rakastan aina sinua". -- Mutta tuo taru astuu nyt pitkin askelin
-lähemmäksi sinua, siintävä etäisyys, jota kolmisenkymmentä vuotta
-sitten sinulle näytettiin, tulee kädenulottuman päähän -- ympärilläsi
-on vain autio erämaa, kohiseva putous ja sen reunalla punainen,
-ränsistynyt rakennus, -- ojentaa sinulle kätensä sanoen: "Tässä minä
-nyt olen, Constantin Gyllenmarck".
-
-Sinä olet sillä välin sivuuttanut keski-iän, sinä olet elänyt mukana,
-kaikki on sinulle vain joko muistoa tai erämaata, mutta sinä palaat
-takaisin siihen menneeseen ja sitten nykyisyyteen ja sinä vaikenet.
-
-Mutta se toinen, joka istuu rinnallasi -- hänen ruumiissaan virtailee
-veri vielä nuorena ja lämpimänä, sinä et usko enää itseäsi, vaan hän
-uskaltaa uskoa vielä tulevaisuuteenkin ja katselee sinua kuin jotakin
-korkeaa ja luoksepääsemätöntä. Hänellä on erinäiset luulot sinusta,
-luulot, joista sinullakin on aavistusta, vaikk'ei käsitystä niiden
-laajuudesta.
-
-Tällöin tuntee Constantin Gyllenmarck, vapaaherra, itsensä
-saamattomaksi ja neuvottomaksi. Hän koettaa katsella, mutta ei huomaa
-mitään välkkyvää pistettä kaukana etäisyydessä, hän kuulee vain
-putouksen kumean kohinan edessään, puitten humisevan ja lintujen
-iloisesti livertelevän ympärillään. Ja samalla kuin hänen silmänsä
-hakee kimaltelevaa pistettä, tuntee hän, että kaikki, mikä on mennyt,
-tulee pika-askelin lähemmäksi, kunnes tuntuu siltä, kuin eräitä
-vuosikymmeniä ei olisi ollutkaan ja tämä kaikki olisi suoranaista
-jatkoa sille, mitä joskus oli tapahtunut Soiluan ruukin sillalla.
-
-Hän luo ohimenevän katseen vieressään istuvaan naiseen, jonka
-vaaleat kasvot näyttävät sulautuvan valoon ja kevääseen, tuntee,
-että hänen kätensä lepää hänen kädessään, eikä kumpikaan tahdo
-niitä erottaa. Hänen silmänsä etsii edelleenkin kaukaisen tunturin
-rinteellä kimaltelevaa pistettä, ja kun hän sen löytää, puristaa hän
-vaistomaisesti kädessään olevaa pientä ja valkoista kättä.
-
-"Nyt minä näen sen..."
-
-Toinen on nähtävästi jo unohtanut välkkyilevän pisteen ja ajattelee
-muuta. Hän vastaa vain kädenpuristukseen, ja ohimenevä tuskansekainen
-hymy karehti hänen suupielessään.
-
-Mutta Constantin Gyllenmarckissa herää jotakin, joka jo on kauan
-aikaa yrittänyt nostella päätänsä, vaikk'ei ole jaksanut. Se herää
-äkkiä suurena ja väkevänä, veri alkaa kiihkeänä virtailla hänen
-suonissaan, ja hän tuntee itsessään tarmoa ja voimaa.
-
-"Ingeborg Bonn", sanoo hän äkkiä, "minä rakastan teitä".
-
-Tähän ei hän tarvinnut pienintäkään ponnistusta, se tuli niinkuin
-pakosta.
-
-Nainen ei vastannut mitään. Hänen suupielensä värähti, ja hän pusersi
-hiukan lujemmin Gyllenmarckin kättä, mutta sanaakaan hän ei vastannut.
-
-"Tämä voi tuntua teistä jonkun verran hullulta, neiti Bonn", jatkoi
-Gyllenmarck, "mutta niin asia kuitenkin on".
-
-Neiti Ingeborg ei vieläkään vastannut mitään, hän nojasi vain
-metsäherran olkapäätä vasten ja piti hänen kädestään, ja Constantin
-Gyllenmarck tunsi itsensä väkeväksi ja vahvaksi hänen rinnallaan.
-
-Hän uskalsi repiä auki arpeutuneet haavat ja avata sydämensä
-ja hän teki sen lääkärin taitavuudella, yksityiskohtaisesti ja
-johdonmukaisesti, alkaen lapsuutensa ensimmäisestä muistosta ja
-päättäen siihen hetkeen asti, jota nyt eli. Hänelle tuotti melkein
-nautintoa viivähtää tuskallisissa kokemuksissa, saadakseen verrata
-niitä kuluvaan hetkeen, ja hänestä tuntui, kuin kaikki mennyt olisi
-ollut välttämätöntä nykyisyyden saavuttamiseksi.
-
-Neiti Ingeborg kuunteli, luomatta hetkeksikään katsettaan pois
-hänestä, kuunteli ja sormieli hänen takkinsa lievettä, ja kun
-Gyllenmarck oli lopettanut, sanoi hän ainoastaan:
-
-"Jotakin tuollaista olen aavistanut ja minä olen säälinyt sinua
-niin... niin..."
-
-Hänen silmänurkkiinsa nousivat kyyneleet, ja hän kätki päänsä
-Gyllenmarckin povelle. Kuinka hän olisi voinut muuta kuin rakastaa
-metsäherra Gyllenmarckia, sitähän hän oli tehnyt siitä asti, kun
-Gyllenmarck ensi kerran oli jalallaan astunut sairastuvan oven
-sisäpuolelle.
-
-Mutta tämä kaikkihan oli, niinkuin jo oli puhe, suoranaista jatkoa
-sille, joka hyvin kauan aikaa sitten oli tapahtunut Soiluan ruukin
-sillalla.
-
-
-
-
-XI
-
-
-Kun Gyllenmarck istui vastapäätä Krokforsin yhtiön pehtoria, ajatteli
-hän enemmän Ingeborg Bonnia kuin itseään tai Matti Niemelää.
-
-"Minun täytyy onnistua", ajatteli hän ja hän oli varma siitä, että
-onnistuisi.
-
-Krokforsin yhtiön pehtori oli Suomessa syntynyt ja jätkästä ylennyt
-pehtoriksi. Sellaisten henkilöiden kanssa Gyllenmarck seurusteli
-vielä suuremmalla vastenmielisyydellä kuin muitten, mutta tällä
-kertaa se ei tuottanut hänelle sanottavia vaikeuksia.
-
-Pehtori hämmästyi, saadessaan vieraakseen Constantin Gyllenmarckin
-tukkikämpän herraskamariin. Ruuanjätteet korjattiin syrjään, enimmän
-rasvoittuneet paperit pantiin toisten alle, mutta spriipullo
-jätettiin tahallaan pöydälle. Kuka tiesi, mitä metsäherralla
-oli asiaa, ehkä hakkuussa oli sattunut joku virhe. Täytyi olla
-varovainen. Ja pehtori pakotti leveän naamansa hymyilemään, työnsi
-itse esille jakkaran istuttavaksi ja komensi kokin hakemaan lähteestä
-vettä ja keittämään kahvia.
-
-Seinän takaa kuului tukkilaisten hanurin kilkutus sekaantuneena
-lauluun ja puheensorinaan, mutta pehtori kävi itse kieltämässä.
-Hänellä oli kirkonkylän metsäherra asioilla, ja se, joka ei kyennyt
-pitämään kitaansa kiinni, saisi huomenna lopputilinsä ja lähteä
-laputtamaan. Sellainen on kuri Kannanlahti-yhtiössä ja sellainen on
-myös Krokforsin yhtiössä, sen sai jätkäjoukko uskoa.
-
-Sitten pehtori palasi taas herraskamariin ja valitti, ettei
-aikaisemmin tiennyt metsäherran tulosta.
-
-"Täällä ei saa järjestystä millään", valitti hän, "mutt'ei käy
-ajaminen miehiä poiskaan".
-
-Gyllenmarck ymmärsi sen hyvin -- tällä kertaa. Antaa miesten olla
-vain, heillä nyt on kerta kaikkiaan omat tapansa.
-
-Pehtori höristi korviaan. Tällainen oli outoa puhetta Gyllenmarckin
-suusta, mikäli hän oli kuullut. Parasta on olla varuillaan, ehkäpä
-metsäherralla oli asiaa, josta saattoi hyötyä.
-
-Nyt se sitten laukesi.
-
-"En tule oikeastaan omissa asioissani. Tulen erään toisen asioissa,
-minä olen nimittäin ottanut myydäkseni muutaman metsäpalstan."
-
-Pehtori höristi korviaan vielä enemmän. Hän oli kuullut, että
-Gyllenmarckilla oli joitakin asioita Matti Niemelän kanssa. Tai
-ellei oikeastaan mitään asioita, niin ainakin jotakin tekemistä
-hänen kanssaan. Hänelle tarjoutui tässä oiva tilaisuus ostaa
-metsää, tilaisuus, jollaisista Krokforsin yhtiö Kannanlahti-yhtiön
-toimesta useimmiten sai olla vailla, ellei kuljettu pitkin kyliä
-kauppatilaisuuksia tiedustelemassa.
-
-Herra pehtori vaikeni, näpsäytteli sormiaan ja antoi Gyllenmarckin
-odottaa. Hänellä oli jonkunlainen pohjatajunta siitä, että hänkin
-oli tällä kertaa herra -- metsäherrankin silmissä ja että metsäherra
-saattoi nyt, kuluvalla hetkellä, olla hänestä jollakin tavalla
-riippuvainen.
-
-"Meillä on jo ostettua metsää niin paljon", sanoi hän, kun
-tarpeellinen aika oli kulunut ja Gyllenmarck siis tarpeellisen kauan
-oli saanut hänen mielestään odottaa.
-
-Gylienmarck katseli pienestä, likaisesta ikkunasta, kuinka
-sinimekkoinen jätkä hakkasi puita sen edustalla, mutta se jätkä
-oli hänestä odottamattoman kaukana, näytti aivan kuin se jollakin
-salaperäisellä tavalla erottamattomasti olisi kuulunut metsään,
-maahan ja jokeen, eikä olisi liikuttanut häntä, eikä muita eläviä
-ihmisiä ollenkaan. Hän kuuli pehtorin vastauksen ja ajatteli neiti
-Ingeborg Bonnia, sitten Matti Niemelää, hänen tupaansa, perhettänsä
-ja terveveristä tytärtänsä, joka ehkä saattoi joutua tuon puita
-hakkaavan jätkän saaliiksi, ellei hän asiassaan onnistuisi, vaan
-Matti Niemelä perheineen joutuisi maantielle, ja vihdoin hänen
-ajatuksensa lensi Kannanlahti-yhtiöön ja "Ison" merkilliseen ja
-kuuluisaan käyntiin hänen luonaan, ja hänet valtasi taas kiihottava
-taistelunhimo ja hän päätti voittaa.
-
-Gyllenmarck antoi myöskin puolestaan pehtorin odottaa ja katseli
-ilmeettömin silmin vuoroin likaista lattiaa, vuoroin ikkunasta ulos.
-
-Itse asiassa ei pehtorilla ollut mielessäkään antaa kieltävää
-vastausta Gyllenmarckin esitykseen. Hän tahtoi ainoastaan huomauttaa
-olevansa herra ja että hänellä oli valta hyväksyä tai hyljätä
-Gyllenmarckin tarjous. Kaiken lopuksi hän kuitenkin tarjouksen
-hyväksyisi, oli tuo sitten millainen tahansa. Oli viisasta koettaa
-pysytteleidä Gyllenmarckin tapaisen miehen suosiossa.
-
-Mutta hämmästyksekseen näki hän metsäherran kopeloivan lakkiaan,
-vaikk'ei kahvikaan ollut vielä valmis. -- Kuitenkin, kun hän muisti,
-se kuului olevan metsäherra Gyllenmarckin tapa: hän ei koskaan
-sanonut yhtä asiaa kahteen kertaan. Ja äkkiä pehtorinkin päähän lensi
-kertomus "Ison" käynnistä Gyllenmarckin luona ja yhtä äkkiä tunsi hän
-itsensä heikoksi ja vaatimattomaksi.
-
-Spriipullokin oli pöydällä vielä avaamattomana, sen avulla ehkä
-saattoi alentaa hintaa, jos Gyllenmarck kovin kohtuuttomia vaatisi.
-
-"Tarjoukseni oli vilpittömässä mielessä tehty", sanoi Gyllenmarck.
-"Mutta jos teillä todellakin on enemmän metsää kuin mitä pystytte
-hallitsemaan, niin minä tietysti peräydyn".
-
-Pehtori joutui hämilleen.
-
-"Tuota noin... ei sitä niin paljon ole, etteikö lisääkin voisi ostaa
-ensi vuotta varten", virkahti hän, väänsi sitten punakat kasvonsa
-nauruun ja jatkoi, avaten pullonsa: "Metsäherra soisi nyt anteeksi,
-tässä on vähän suunavausta, kun ei se kahvikaan näy joutuvan."
-
-"Perkelettäkö siellä koko päivä kuhnaillaan yhden ainoan kahvipannun
-kanssa?" huusi hän sitten puita hakkaavalle miehelle rientäen ovelle.
-
-Mies, joka oli samalla kertaa pehtorin ja muiden pomojen kokki
-ja naistenhankkija, murahti vastaan jonkun äreähkän, solvaisevan
-lauseen, josta kamariin kuului ainoastaan "hirvas" ja "pukki", ja
-meni hämmentämään kepin nokassa nuotiolla kiehuvaa pannua.
-
-"Kirota niille pitää", sanoi pehtori sitten anteeksi pyytäen
-Gyllenmarckille, "eivät ne muuten vääjää senttiäkään".
-
-Sitten hän taas heittäytyi tyyneksi ja asialliseksi, kaasi laseihin,
-kilisti, ryyppäsi ja ähkäsi asianmukaisesti, jonka jälkeen hän oli
-taas valmis käymään pääasiaan.
-
-"Niin... tuota... suurestako summasta tässä olisi kysymys?" kysyi hän.
-
-"Kyseessä on vain lähemmä parituhatta runkoa,
-seitsemäntuhattaviisisataa markkaa."
-
-"On se tavallinen hinta".
-
-"Kaataminen ja veto eivät maksa juuri mitään. Puut kaatuvat melkein
-jokeen. Kai tiedätte Niemelän kotipalstan?"
-
-"Kyllä minä sen tunnen".
-
-Pehtori näytti saavan enemmän vilkkautta itseensä, kun hän sitten
-kysyi: "Mutta eikö se jo ole myyty Kannanlahdelle?"
-
-"Ei sitä myyty ole, mutta talo on kyllä kiinnitetty velasta.
-Aioinkin ottaa rahat omiin nimiini, kunnes Niemelä saa maksetuksi
-Kannanlahden. Ymmärrättekö? En voi kernaasti muuten myydä
-kiinnitettyä tavaraa."
-
-"Niin vain... niinpä kyllä... eihän se muuten..."
-
-Sitten pehtori taas vaikeni ja kaatoi laseihin. Nyt olisi hyvä
-tilaisuus saada ahdistetulta mieheltä metsää halvalla ja itselleen
-pieni provisioni, mutta tuo mies oli asiamiehekseen valinnut
-Constantin Gyllenmarckin. Herra pehtori punnitsi, kumpi maksoi
-enemmän, provisioni vaiko Gyllenmarckin suosio, hän vilkaisi alta
-kulmain Gyllenmarckia, ja viimein oli hänen päätöksensä valmis.
-
-"Kun minä oikein ajattelen", sanoi hän, "niin taitaa se kauppa
-sittenkin kannattaa. Kyllä minä tiedän metsäherran, ettette te
-turhia... Rehellinen ja rehti mies ja parempi ammattimies kuin minä
-sitäpaitsi. Ette te halua minua pettää... Pitäisikö olla rahaa
-etukäteen ja miten paljon?"
-
-Gyllenmarckista tuntui, kuin joku olisi voimakkaasti ravistanut häntä
-olkapäästä: "Herää sinä, joka makaat."
-
-Näinkö yksinkertainen asia se olikin? Matti Niemelä oli pelastettu ja
-sen oli tehnyt hän, Constantin Gyllenmarck. Näinkö yksinkertaista se
-olikin: kävellä tänne vain, puhua vähän, saada rahat. Eikö se maailma
-sittenkään ollut tämän ilkeämpi? Täynnä vain jyrkkyyttä, afääriä ja
-asiallisuutta, niin yhdessä kuin toisessakin seikassa. -- Ingeborg
-Bonn! Näin yksinkertainen asia se oli. Kannanlahti-yhtiö! Sinä olet
-hävinnyt, sinun arvovaltasi on mennyt tähän asiaan nähden.
-
-Gyllenmarck vilkaisi kalenteriaan. Kesäkuun kahdestoista -- neljä
-viikkoa. Ja tuossa, höyläämättömistä ja maalaamattomista laudoista
-kyhätyn pöydän toisella puolella, avatun spriiputelin takana, istui
-mies, joka tarjosi rahat. No, Matti Niemelä, itsekin olisit tämän
-asian voinut toimittaa, mutta jotakin sinulta puuttui. Käsiksi nyt
-vain, käsiksi!
-
-"Ei kai kuusituhattaviisisataa ole liian paljon, minun ymmärtääkseni".
-
-"Ei tietenkään. Metsäherra on vain hyvä ja kirjoittaa kuitin."
-
-Höyläämättömistä laudoista tehdyllä pöydällä tahtoi terävä kynä
-tunkeutua läpi paperin. Mutta Gyllenmarck kirjoitti kuitin, hitaasti
-ja rauhallisesti. Matti Niemelä olisi saanut olla katsomassa, se
-kyllä kannatti.
-
-"Onko lakkaa?"
-
-Pehtori haki lakkatangon tavaroittensa joukosta, ja Gyllenmarck
-vahvisti nimikirjoituksensa sinetillään ja ojensi sitten kuitin
-pöydän yli.
-
-"Oikein se on, aivan oikein", mutisi pehtori, siristäen silmiään.
-"Mutta tuossa sinetissä ei ole nimeä."
-
-"Ei tarvitsekaan. Siinä on vaakuna."
-
-"Hm! Niin näkyy. Vaakuna... aivan niin. Tuota... mikä vaakuna se
-oikein on?"
-
-Gyllenmarck sai nielaista sylkeä pari kertaa, ennenkuin voi selittää,
-että se oli Gyllenmarckien vapaaherrallisen suvun vaakuna.
-
-Nyt se oli sanottu ja saattoihan tuon sanoa, jos mies ymmärsi.
-Vapaaherrallisen suvun! Todellakin vapaaherrallisen suvun -- ja
-Soilua poissa.
-
-Gyllenmarckia puistatti ja hän puraisi hampaitaan, kun näki toisen
-kylmästi ja harkiten laskevan rahoja.
-
-Soilua poissa! Niin, tuollaisten setelien ja eräiden muiden
-seikkain takia. Minkä sille voi? Afääri on afääri ja raha on raha,
-ja hänen nuoruutensa afäärit olivat olleet -- jos niin saa sanoa
-huonoja afääreitä, jos afääreitä ensinkään. Nyt pitäisi tehdä hyviä
-afääreitä, niinkuin Erik Wegener, eikä olla tekemättä mitään. Niin,
-totisesti -- _ikäähän oli vielä yllinkyllin jäljellä_.
-
-Siellä kirkonkylän sairastuvassa istui eräs Ingeborg Bonn, jolle hän
-merkitsi jotakin. Ingeborg Bonn, joka näytti sulautuvan aurinkoon
-ja valkeuteen ja jolla oli ollut joitakin vaiheita. Ja sitten hän
-epäilemättä merkitsi jotakin Matti Niemelälle, hänen perheelleen ja
-hänen luottavaiselle tyttärelleen. Edelleen kai hän merkitsi jotakin
-tuolle miehelle, joka laski rahoja, tottuneesti ja tunnontarkasti.
-Herra Jumala, eikö hän jo lopeta, ei suinkaan hän loppupäivää laske
-kuuttatuhattaviittäsataa markkaa.
-
-"Nämä setelit ovat niin pieniä, kun nämä ovat tilirahoja", kuuli hän
-kuin jostakin kaukaa.
-
-"Niin, eipä tässä"... vastasi hän kylmänkoleasti ja tottuneesti.
-"Laskekaa te vain rauhassa".
-
-Pehtori vilkaisi häneen. Gyllenmarckin sanat olivat lentäneet kovin
-ylhäältä ja korkealta.
-
-Ja mitä Kannanlahti-yhtiöön tulee, eikö hän merkinnyt sentään jotakin
-sillekin. Jo "Ison" käynnin aikana. Ja vielä enemmän heinäkuun
-kymmenentenä päivänä. Että hän todellakin oli tähän ryhtynyt,
-todellakin. Joku muistaisi häntä kiitollisuudella, Matti Niemelä ja
-hänen tyttärensä.
-
-Herätkää, vapaaherra Gyllenmarck! Tuossa ovat setelit edessänne
-pöydällä, tukku varmannäköisiä, mulkosilmäisiä satasia, varustettuina
-eräitten hienojen herrasmiesten nimikirjoituksilla. Noihin seteleihin
-sisältyy muutamia elämän pikkuseikkoja, sanokaamme hyvinvointi
-ja olemassaolo ylimalkaan, ne tulevat määräämään Matti Niemelän
-kohtalon, niinkuin ne aikoinaan määräsivät Soiluan kohtalon. Ja koko
-joukon muita kohtaloita näiden lisäksi. Sopii vain ottaa ja laskea
-ne, onko niitä tarpeellinen määrä. Soiluassa niitä olisi tarvittu
-kenties sata kertaa suurempi tukku. Mutta, kuten jo oli puhe, huonot
-afäärit ovat aina huonoja afäärejä, ja Constantin Gyllenmarckista ei
-silloin ollut rikkaaksi mieheksi.
-
-Mutta, siitä huolimatta, -- ikäähän oli vielä yllinkyllin jäljellä,
-ja sitten odotteli siellä puustellia vastapäätä muuan valoon ja
-kauneuteen sulautuva.
-
-Kas, eikö sydän taas tykähtänyt! Rajusti ja hillittömästi niinkuin
-joskus kauan, kauan aikaa sitten erään kesäyön kohtauksen aikana
-Soiluan ruukin sillalla.
-
-Miksi se noin sykähti! Ettäkö hänkin oli joku muu kuin vain --
-niin -- jotakin muuta kuin mitä oli ollut. Miks'ei, totisesti,
-hän voi ottaa tätä asiaa hitaasti ja harkiten, niinkuin kaikkia
-muita. Matkalle nyt vain, Constantin Gyllenmarck, aurinko on vielä
-korkealla, vaikka työaika on loppunut ja miehiä alkaa lappautua
-seinän taa. Kun kiiruhdat, ehdit aamuyöstä puustelliin.
-
-"Kiitos, pehtori. Rahat ovat aivan oikein."
-
-"Se on hyvä, niin pitikin olla. Tuota... noin... meiltä ei kylläkään
-kukaan ole nähnyt sitä metsäpalstaa, vaan minä tietenkin luotan herra
-metsänhoitajaan."
-
-Tietysti, tietysti. Sehän on selvä. Häneen olivat aina kaikki
-luottaneet. Ja Gyllenmarckia rupesi hillittömästi naurattamaan, kun
-hän tarkemmin katseli pehtoria.
-
-Hänestä mies näytti niin pieneltä, koomilliselta ja avuttomalta. Ja
-kuitenkin tuo pieni, naurettava mies oli tehnyt hänelle palveluksen,
-vieläpä hyvin suuren palveluksen.
-
-"Hyvästi nyt, herra pehtori, ja käykää puustellissa, kun sattuu asiaa
-kirkolle".
-
-Gyllenmarck sanoi viimeisen aivan vilpittömässä mielessä, ja pehtori
-painoi sen visusti mieleensä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Käki kukahtelee jossakin kaukana, risut rapisevat jalkain alla, on
-yö, mutta on valoisaa ja hiljaista.
-
-Tyyntä on. Tuulenhenki on vaimennut puiden latvoissa, vakavina
-seisovat suorat petäjät ja vantterat kuuset. Silloin tällöin voi
-kuulua risahdus oksissa, kun metsälintu, pelästyen yksinäistä
-kulkijaa, pakenee; toisinaan voi metsästä kuulua kuin hiljainen
-huokaus tai vaisu sykähdys, mutta sellainen on suurmetsän tapa:
-iloissaankin se huokailee ja sykähtelee.
-
-Ja tämän suurmetsän läpi kiemurtelevaa kaitaista polkua, joka milloin
-nousee korkealle vaaralle, milloin laskee vellovalle jängälle,
-milloin kokonaan katoaa jäkälikköön, niin että ainoastaan sitä
-reunustavain puiden kylkiin isketyt pihkaa valuvat pilkat osoittavat
-tottumattomammalle kulkijalle sen suuntaa, kulkee Constantin
-Gyllenmarck taskussaan ne kuusituhattaviisisataa markkaa, jotka
-tulevat pelastamaan Matti Niemelän.
-
-Asia on siis hänen puolestaan loppuunsuoritettu, lyhyesti ja
-päättäväisesti, lukuunottamatta erinäisiä pieniä seikkoja, jotka
-kenties vielä olivat jäljellä.
-
-Tulisivatko Matti Niemelä ja Kannanlahti-yhtiö ja Ingeborg Bonn
-tästedes nyt olemaan asioita, jotka ovat menneet?
-
-Hän kiipesi lähimmälle vaaralle, jolle polku vei, tahtoipa hän tai
-oli tahtomatta.
-
-Tunturit siinsivät kuin sinisessä usvassa ja niiden lomissa
-häämöttivät mustat joki-uomat. Väkisinkin häneen taas meni ajatus
-suunnattomista käsivarsista, joissa nuo pienet joet muodostivat
-jonkunlaiset sormet, ja hänen mieleensä muistui se puolinainen
-lupaus, jonka hän oli antanut Matti Niemelälle kymmenisen kuukautta
-taaksepäin.
-
-Kymmenisen kuukautta! Nyt tuo aika tuntui suunnattomalta
-ajanjaksolta, täynnä tapauksia ja vaiheita.
-
-Epäilemättä hänessä oli tapahtunut joku muutos. Sen alkukohta
-oli Matti Niemelälle annetussa lupauksessa, se oli kehittynyt
-syyskäräjien aikana, kohtaus Niemelässä oli antanut sille
-jonkunlaisen sysäyksen, ja Erik Wegenerin ja "Ison" pikaiset käynnit
-olivat sitä sysäystä tukeneet. Tällä kertaa hän osasi tyynesti
-eritellä sisimpänsä ja katsella itseään kuin syrjästä: tällainen
-minä olen ollut ja tässä minä nyt kuljen taskussani erään minulle
-oikeastaan yhdentekevän miehen kohtalo.
-
-"Joko tulet itserakkaaksi, Constantin Gyllenmarck. Ihminen on tuo
-yhdentekevä mies niinkuin sinäkin, ja kenties joku aikoinaan on
-kulkenut sinunkin kohtalosi vasemmassa povitaskussaan!"
-
-Tämä välihuomautus ei oikeastaan häirinnyt Gyllenmarckia. Hän
-ajatteli vain loogillisesti ja tyynesti:
-
-"Niin, ihmisiäpä tosiaankin olemme kaikin. Sellaisia heikkoja ja
-vajavaisia ja riippuvaisia kappaleita..."
-
-Sitten hän taas yltyi ajattelemaan, miks'ei se, joka oli tullut
-joka kevät, ollut tullutkaan viime keväänä, miks'ei se jäänyt häntä
-seuraamaan ja säestämään hänen toimiaan. Syytä siihen ei hän osannut
-asiallisesti harkiten keksiä. Hänessä oli tapahtunut joku prosessi,
-hän oli ollut sen alaisena tahtomattaan tai vain itse tietämättään
-tahtoen, ja tämä prosessi johtui siitä, että hän oli päättänyt tehdä
-jotakin sen asemesta, että siihen asti oli vain ylimalkaan ollut
-olemassa.
-
-Hän oli asettunut sotajalalle eräitä miehiä vastaan, joita hän ei
-tuntenut, mutta joiden rahoilla oli muodostettu muuan täälläpäin
-liiaksikin tunnettu laitos, jonka nimi oli Trävaruaktiebolaget
-Kandalax. No niin, se oli hävytön yhtymä, joka rikastui, köyhdyttäen
-muita. Hänen velvollisuutensa oli ilmoittaa se johtomiehille,
-elleivät nämä sitä muuten tienneet. Sen hän tulisi tekemään.
-
-Ingeborg Bonn! Hänkin vielä lisäksi. Niin paljon tapauksia ja
-vaiheita. _Tätä_ asiaa ei Gyllenmarck voinut ajatella kylmästi ja
-harkitsevasti. Siinä oli valoisaa ja lämmintä ja jotakin etäisyyteen
-tähtäävää.
-
-Hän kiiruhti askeleitaan ja saavutti portaan, joka muistutti Soiluan
-ruukin siltaa. Tällä kertaa hän muisti vain Ingeborg Bonnin ja että
-hän oli viimeinkin tehnyt jotakin, suorittanut sen asian, jonka hän
-kymmenisen kuukautta sitten oli ottanut miettiäkseen.
-
-Vanha muisto Soiluan ruukin sillalta -- se oli nyt vanha, hyvin
-hämärä muisto. Hän oli silloin juuri päässyt lapsenkengistä, nyt
-se muisto herätti hänessä myötätuntoisen hymyn. Jonkun minuutin
-kuluttua jatkoi hän taas ripeästi matkaansa ja tunnin kuluttua näkyi
-kirkontapuli, jota aamuauringon ensimmäiset säteet valaisivat.
-
-
-
-
-XII
-
-
-Tukinuitto kaukaisilla latvajoilla oli jo aikoja sitten alkanut.
-
-Muutamia päiviä jäittenlähdön jälkeen olivat ensimmäiset tukkilaiset
-saapuneet Matti Niemelän taloon, ja viikko viikolta oli lauma
-lisääntynyt, vaikka miehet vaihtuivat. Toisessa nurkkakamarissa
-majaili uittajien kasööri, toisessa ukkoherra, porstuakamari
-oli kymmenniekkojen ja muitten pienempien pomojen hallussa, ja
-jätkäjoukko majaili osa pirtissä, osa ulkohuoneiden ylisillä.
-
-Niin olivat tulleet kuin omaan taloonsa, ottaneet huoneet haltuunsa,
-asettuneet asumaan ja sillä hyvä.
-
-Tästä kaikesta Matti Niemelä älysi, että yhtiö piti hänen taloaan jo
-niinkuin omanaan, älysi, huomasi ja kirahti itsekseen.
-
-Käräjäpäivään oli vielä viikkokausia, mutta hän ja hänen perheensä
-olivat jo yhtiön nöyriä palvelijoita, tahtoen tai tahtomattaan.
-
-Ei tässä enää auta kiroileminen, olisi pitänyt kiroilla silloin, kun
-otti yhtiöltä rahat, tai silloin, kun jätti niiden kohtalokkaiden
-korkojen maksamisen myöhemmäksi.
-
-"Sekoita myrkkyä niiden ruokaan", kuiskasi joskus joku ääni hänen
-sisässään.
-
-Olisihan sekin joku nautinto -- nähdä koko jätkäjoukon ja pomojen
-ojentelevan koipiaan pitkin permantoja. Kyllä kai silloin
-muistaisivat, mitä ovat tehneet, ja parkuisivat: "Armahda meitä,
-Matti Niemelä!"
-
-Siinä olisi sitten sovinto kaikesta...
-
-Matti Niemelä tunsi tahtomattaan jonkunlaista suloisentuskallista
-nautintoa, ajatellessaan kuolemantuskissa vääntelehtivää joukkoa,
-mutta samassa kävivät kylmät väristykset läpi hänen ruumiinsa.
-Valjenneet ruumiit eivät koskaan antaisi hänelle rauhaa. Poronvarasta
-saattaa hän ampua kinttuun kun itse teossa tapaa -- ja miks'ei vähän
-ylemmäksikin --, mutta nämä sentään tekevät mitä ylempänsä käskevät.
-
-"Samaa sakkia yhtiö ja yhtiön jätkät ja pomot, samaa sakkia ja yhtä
-luuta kuin suden selkä... Pikkuisen ketunmyrkkyä vain maitoon... ovat
-saattaneet lapset sen siihen sotkea, on saattanut muuten joutua...
-Kyllä sen asian jotenkin selvität... Kaukaisessa kiveliössä ei ole
-katselijoita... Ja yhtiö muistaa iankaikkisesti, iankaikkisesti...
-Sadan vuoden kuluttua vielä takkavalkean ääressä kuiskaten
-mainitaan..."
-
-Herra Jeesus, armahda minua! Murha, kymmenen murhaa,
-seitsemänkymmentä murhaa, eivät kaikki katumukset ja helvetin vaivat
-riittäisi sitä korvaamaan...
-
-Ja Matti Niemelä syöksyi ulos, haki rahalliset ja rahattomat, kulki
-kuin henkensä edestä, puhui järkevästi, rukoili, pyysi ja vetosi
-viattomaan perheeseensä.
-
-Yhtä turhaa!
-
-Kenellä ei ollut, kenellä ei sopinut, kenellä ei sattunut olemaan
-"tähän hätään" kotosalla.
-
-Aina hänen ajatuksensa lopulta pysähtyivät metsäherra Gyllenmarckiin.
-Olihan Gyllenmarck sanonut Lyylille sairaalassa: "Ei sinun isääsi
-niin vaan ajeta pois..." Tai jotakin siihen tapaan.
-
-Mutta ei iljennyt enää mennä sinne vankumaan. Jos tekee jotakin,
-niin tekee omasta aloitteestaan, ei se puhumalla parane. Mitään ei
-kuitenkaan ollut kuulunut.
-
-"Jos metsäherra pettää", ajatteli hän loppuun asti piinautuneena ja
-kun mitään muuta oljenkortta ei enää ollut, "jos Gyllenmarck pettää,
-silloin ei ole oikeutta taivaassa eikä maan päällä".
-
-Hänen vaimonsa kuihtui päivä päivältä ja pillahti tuon tuostakin
-itkuun.
-
-"Ei se vinkumalla parane", ärähti Matti Niemelä.
-
-Samalla hän kuitenkin häpesi itseään ja äänilajiaan ja jatkoi:
-
-"Mitäs tuosta nyt itket? Eihän kaikki vielä ole loppuun pelattu,
-ja jos onkin, niin kyllä minussa on työmiestä elättämään teidät ja
-itseni. En minä ole ensimmäinen enkä viimeinen jätkä".
-
-Vaimo pyyhki kyyneleet hameensa helmaan ja koetti näyttää
-tyyntyneeltä.
-
-"Ei sinusta ole, Matti...", sanoi hän, mutta lopetti lauseen kesken.
-Sillä jos hän olisi loppuun asti sanonut, olisi seuraava sana ollut
-"mihinkään", ja se olisi ollut vähän liian karkeasti sanottu.
-
-Pirtin lattia oli yltyleensä lian ja syljen peitossa, huoneissa
-leijaili sakea tupakansavu, ja talonväki kulki äänettömänä
-askareissaan. Iltaisin oli pirtti täynnä puheensorinaa, kiroilua,
-naurua ja korttienläiskettä. Itsenäisestä talosta oli Niemelä
-muuttunut tukkilaiskämpäksi. Nyt puuttui vain, että viinakauppiaat
-saapuisivat, niin kurjuudenkuva olisi ollut täydellinen.
-
-Toisinaan Matti unohtui pitkäksi kotvaksi katselemaan kortinlyöjiä,
-huomasi, kuinka rahat, kellot, tupakkamassit ja eväslaukut
-tuontuostakin, ja kädenkäänteessä, vaihtoivat omistajaa, kuinka yksi
-puolessa minuutissa menetti viikkopalkkansa ja toinen samassa ajassa
-sen voitti. Kuta kauemmin hän kulloinkin katseli, sitä voimakkaampana
-meni häneen halu liittyä tuohon samaan huolettomaan ja hälisevään
-joukkoon. Istua siinä vain ja voittaa, yhä ainoastaan voittaa, kunnes
-olisi voittanut koko velkansa. Sitten hän veisi rahat pomolle tuonne
-kamariin, sanoisi: "Siinä on, lähtekää nyt kävelemään ja vähän
-sassiin!" Näin hän katseli ja ajatteli ja vihdoin hän huomasi, että
-vain perheen läsnäolo esti häntä tuohon joukkoon liittymästä.
-
-Eräänä iltana saapui viinakauppias, ja Matti Niemeläkin osti
-itselleen litran. Se tapahtui ensi kerran pitkästä aikaa.
-Maanantai-aamuna otti hän ensimmäisen ryypyn, ja juuri silloin
-ilmestyi pari yhtiön metsänarvostelijaa hänen kotimetsäänsä, ihan
-pihamaan aidan taakse. Tulivat sinnekin niinkuin omalle maalleen ja
-alkoivat killistellä puiden runkoja ja lyödä pilkkoja puihin.
-
-"Jumal'aut sentään!"
-
-Matti Niemelä tajusi, että hän oli ostanut viinan Luojan sormen
-viittauksesta. Yhtiö tulee takomaan merkkejään hänen metsäänsä
-niinkuin omaansa! Jo meni nyt vähän liian pitkälle! Nyt tarvittiin
-luontoa, selvillä päin hän ei ikinä olisi mennyt niitten kanssa
-rähisemään. Mutta nyt saisivat katsella, kenen metsää ovat
-krateeraamassa!
-
-"Mitä miehiä te olette?" huusi hän ehdittyään aidan viereen.
-
-"Kannanlahti-yhtiön ollaan", vastasi toinen miehistä itsetietoisesti.
-
-"Mitä te sieltä haette? Suorikaa heti matkoihinne siitä!"
-
-"Äläpä revi liiaksi suutasi, Matti. Kyllä tiedät itse, millä asioilla
-ollaan."
-
-"Olkaapa millä asioilla tahansa, niin liian aikaista se vielä on.
-Lähdettekö sieltä -- vai...?"
-
-"Usutanko koiran kimppuun", jatkoi toinen miehistä nauraen.
-
-Matin luonto ei sietänyt enempää hävyttömyyttä. Vihaisesti hän
-hyppäsi yli aidan ja katkasi seipään aseekseen hypätessään.
-
-"No, saatana! Ymmärrätkö puhetta?"
-
-Vaahto pursusi hänen suupielistään ja seiväs tärähti yhtiön miehen
-olkapäähän, ennenkuin tämä oikein oli oivaltanut asiaa täydeksi
-todeksikaan. Makaa nyt siinä, sen... Hän kohotti aseensa toiseen,
-perusteellisempaan ja paremmin tähdättyyn iskuun, hän nautti jo
-edeltäpäin, ennenkuin ehti iskun antaakaan, sen tuloksista, mutta
-lyödyn toveri oli pitänyt varansa ja kun Matti juuri oli aikeensa
-toteuttamaisillan, kirskahti lyönti häneen omaan pääkuoreensa, niin
-että hän siihen paikkaan tupertui.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tällaisina saapuivat tiedot Gyllenmarckin puustelliin.
-
-Hän ei tällä kertaa ruvennut aprikoimaan ja miettimään. Hän toimitti
-vain sanan neljälle lähimmälle metsänvartijalleen, että he huomenna
-tulisivat hänen luokseen puustelliin. Pyssyt muassa.
-
-He olivat suurikokoisia, pelottomia miehiä, Gyllenmarckin
-metsänvartijat, miehiä, jotka olivat ikänsä viettäneet keskellä
-koskematonta luontoa ja tottuneet avoimin silmin käymään niin
-metsän petoja kuin kaksijalkaisiakin vastaan, jos niin tarvittiin.
-He osasivat ampua linnun lennosta, ja kolmenkymmenen sylen päästä
-ampuivat he karhua silmään. Ja he tulivat ja toivat pyssynsä muassaan.
-
-Näiden seurassa saapui Gyllenmarck keskiviikko-iltana myöhään
-Niemelään, tervehti ohimennessään emäntää, joka oli pudottaa
-maitokiulun maahan hämmästyksestä, potkasi portailla vetelehtivän
-sutkin kintut syrjään ja huomaamatta Mattia, joka istui ikkunan
-ääressä sidotuin päin, astui suoraan kamarihuoneisiin.
-
-Kortinlyönti kamarissa taukosi, kun Gyllenmarck seuralaisineen astui
-sisään, ja huoneessa alkoi vallita kolea, pahaaennustava äänettömyys.
-Tukkiherrat silmäilivät neuvottomina vuoroin toisiaan, vuoroin
-tulijoita, tietämättöminä siitä, kuka keskustelun aloittaisi ja miten
-sen aloittaisi.
-
-"Eiköhän ole parasta, että herrat ja herrojen tuolla pirtissä oleva
-joukkokunta alkaa kiiruusti koota tavaroitaan ja vetäytyä tästä
-talosta muualle! Ymmärtääkseni olette täällä jo liiankin kauan
-pakkovierailleet."
-
-Syrjäinen saattoi helposti huomata, että Gyllenmarckin oli vaikea
-hillitä itseään. Hänen äänensä värähteli, ja hänen silmissään oli
-uhkaava tuike, jollaista ei kukaan ennen muistanut niissä nähneensä.
-
-Tukkiherrajoukko liikehti levottomasti, joku alkoi vaistomaisesti
-koota kortteja pöydältä.
-
-"Herrat ovat hyvät ja pelaavat pelinsä loppuun", jatkoi Gyllenmarck
-tyynemmin kuin olisi osannut odottaa, "sen verran täytyy sentään
-suoda aikaa. Sitten on parasta, että suoritatte laskunne ja lähdette."
-
-Herrojen kasvoilla vaihtelivat värit, ja heidän oli vaikea hillitä
-vihaansa. Mutta sikäli kuin he edessään seisovaa metsäherraa
-tunsivat, tiesivät he myöskin, että leikki oli kaukana.
-
-"Herra metsänhoitaja ei taida tietää", lausui viimein vanhin heistä
-ponnistaen viimeiset voimansa pysyäkseen tyynenä ja arvokkaana,
-"herra ei tosiaankaan taida tietää, että tässä talossa jo melkein on
-kuin toinen isäntä".
-
-"Kuka se sitten olisi?"
-
-"Yhtiö".
-
-"Vai niin. Ja millä perusteella se nyt tänne niin yht'äkkiä
-isännöimään muuttaisi?"
-
-"Herra metsänhoitaja ei taida tietää sitä velkajuttua?"
-
-"Tiedän. Mutta se ei oikeuta tunkeutumaan toisen taloon. Sitäpaitsi
-se ei vielä ole ollut käräjissä esillä, ja se voidaan maksaa vaikka
-tällä hetkellä, jos tahdotaan."
-
-"Ei se siltä ole näyttänyt..."
-
-Pomo veti suunsa puolittain halveksivaan hymyyn ja loi
-voitonriemuisen katseen tovereihinsa. Hän oli tohtinut soittaa suuta
-metsäherralle, samalle metsäherralle, joka oli juoksuttanut yhtiön
-suurinta pomoa.
-
-Mutta Gyllenmarckin kärsivällisyys oli nyt tyyten loppunut. Hänen
-arvovaltansa ei hyötyisi siitä, että hän tässä seisoi ja väitteli
-muutamain jätkästä kohonneitten tukkipomojen kanssa.
-
-"Jos teillä on velkakirja mukananne ja valtuudet vastaanottaa rahat,
-niin antakaa tänne se", sanoi hän lopuksi asettaen setelitukon
-pöydälle. "Päinvastaisessa tapauksessa on paras jättää tämä talo
-kymmenen minuutin kuluessa ja sanoa tuolle joukkiolle tuolla
-pirtissä, että se tekee samaten. Minä huomautan viimeisen kerran,
-että tulen isännän puolesta käyttämään kaikkea sitä voimaa ja valtaa,
-mikä oman kodin puolustamiseksi on sallittu, ja ellei talo määrä-ajan
-kuluessa ole puhdas, annan avata tulen. Syyttäkää sitten itseänne!"
-
-Sanaton hämmästys valtasi tukkiherrajoukon. Toiset tekivät eleitä
-noustakseen, mutta istuutuivat jälleen, toiset vilkuilivat
-ahdistettuina ympärilleen. Ukkoherra katseli setelitukkoa ja alkoi
-viimein laskea sitä.
-
-"Tuota noin", aloitti hän epämääräisesti ja vitkastellen, "sitä
-velkakirjaa ei ole täällä... se on Peuraniemen metsäkonttorissa..."
-
-Sitten hän taas kokosi rohkeutensa.
-
-"Ei kai metsäherra tarkoita, että me tästä yön selkään lähtisimme?"
-sanoi hän. "Emme me ilmaiseksi täällä ole."
-
-"Kyllä minä juuri sitä tarkoitan. Älkääkä oman etunnekaan vuoksi
-antako minun sitä toistaa."
-
-"Niin, mutta..."
-
-Siinä nyt seisoivat kaikkivoivan yhtiön palvelijat, siinä he
-seisoivat, ruveten neuvottomina kokoilemaan tavaroitaan. He
-tajusivat sisimmässään, että hän, joka pitemmittä mutkitta oli |
-juoksuttanut yhtiön ylimmäistä pomoa, oli mies saamaan heidätkin
-liikkeelle, eikä auttanut muu kuin mukautua ja odottaa parempaa
-päivää. Tästä tultaisiin puhumaan kylissä, puustelleissa, taloissa
-ja torpissa, puhuttaisiin nautinnolla ja naureskellen, mutta silti
-ei ollut vielä Kannanlahti-yhtiö herennyt olemasta. Ja he kokosivat
-omuuksiansa hitaasti ja vaivalloisesti, veivät sanan pirtissä
-majailevalle joukkiolle, joka itseksensä turisten nousi jaloilleen,
-rahat helisivät, kun laskuja maksettiin, ja kun toiselle kymmenelle
-minuutille oli päästy, lappautui ovesta ulkosalle kymmeniä miehiä
-käsittävä, rähisevä ja kiroileva miesjoukko.
-
-Mutta Constantin Gyllenmarck seisoi porstuassa katsellen poistuvaa
-miesjoukkoa, eikä värekään hänen kasvoissaan osottanut voitonriemua
-enemmän kuin suruakaan.
-
-
-
-
-XIII
-
-
-Tukkilaisten mentyä tuntui, kuin olisi Matti Niemelän pirttiin tullut
-suuri sunnuntairauha.
-
-Oli kuin pitkän ja uuvuttavan työpäivän jälkeen vihdoinkin olisi
-saavutettu hyvinansaittu lepohetki, jolloin työn tulokset ovat
-melkein kuin kosketettavissa ja jolloin tarvitaan vain lyhyt,
-ratkaiseva loppuponnistus ja kaikki on valmista.
-
-Pirtissä vallitsi hiljaisuus. Arkiset askareet olivat tauonneet,
-puoliyö oli käsissä, mutta kukaan ei ajatellut levolle menemistä. Oli
-tapahtunut jotakin niin ennenkuulumatonta, että oli pakko pysähtyä
-hetkeksi ajattelemaan, kuinka se oli ollut mahdollista.
-
-Ainoa, joka talon asujamista näytti olevan tapausten tasalla,
-oli Lyyli, hän, jolla oli omat korkeat ajatuksensa Constantin
-Gyllenmarckista.
-
-Hänen huulillaan väikkyi hymy, sellainen itsetiedoton hymy, jota ei
-ole muiden nähtäväksi tarkoitettukaan; hänen katseensa lensi vuoroin
-isään ja äitiin, vuoroin metsäherraan, ja se näytti sanovan:
-
-"Katsokaa, enkö sittenkin ollut oikeassa!"
-
-Sitä ei kukaan oikeastaan ollut epäillytkään. Mutta Gyllenmarckin
-toimenpiteet olivat niin eriskummallisia, ettei tavallinen,
-yksinkertainen maalaisjärki kyennyt niitä tajuamaan. Ja kun Lyyli,
-joka oli seurannut oven takaa Gyllenmarckin keskustelua tukkiherrain
-kanssa, oli juossut pirttiin ja kuiskannut vanhemmilleen: "Nyt
-hän pani rahat pöydälle ja käski niiden lähteä", oli molemmilla
-vanhemmilla jo kauan aikaa ollut kaukainen tajunta, että jotakin
-sellaista tulisi tapahtumaan, mutta tämän mielikuvan toteutumisen
-mahdollisuutta he eivät kaikesta huolimatta olleet jaksaneet uskoa.
-Kun se nyt kuitenkin tapahtui, eivät he voineet muuta kuin vastata
-yksikantaan: "Vai niin", tai: "Niinhän pitikin käydä", ja sitten
-vaipua tylsään nautintoatuottavaan rauhaan, sillä he olivat molemmat
-loppuun asti piinautuneet.
-
-Nyt oli yö, kesäyö, muuatta päivää ennen juhannusta. Taivaanranta
-ruskottaa punaisena, aurinko vetäytyy vain hetkeksi piiloon,
-ruvetakseen jo muutamien minuuttien kuluttua uudelleen kultaamaan
-kaukaisten tunturien ja vaarojen huippuja ja metsän puiden latvoja.
-Auringon mukana heräävät linnut, ja sääsket yltyvät virkeämpään
-toimintaan, ilma on täynnä kosteata tuoksua, linnunlaulua ja surinaa.
-Virratessaan joki välkkyilee kuin kultavirta, eikä kosken kohina enää
-kuulosta raivoisan koiran ulvonnalta, vaan on tasaisesti haastelevaa,
-leppoisaa ja lohduttavaa.
-
-Niemelän pirtin pöydälle ilmestyvät kahvikupit, sen ovat matkamiehet
-rehellisesti ansainneet; ne ilmestyvät siihen kenenkään vihjaisematta
-ja viittaamatta, välttämättömäsi asiaankuuluvina, näkymättömän
-kiitollisuuden näkyväisinä osotuksina.
-
-"Ottakaa, metsäherra... ja miehet myöskin..."
-
-Kehoituskin tulee kuin jostakin kaukaa, ilman puhumisen vaivaa ja
-ponnistusta.
-
-Sitten olisi vähitellen käytävä käsiksi siihen, joka
-välttämättömästi on tuleva, siihen, jota kaikin vaistoin ja henkeä
-pidätellen odotetaan. Ja siihen käydään käsiksi, harkitusti ja
-asiantuntemuksella, vaatimatta mitään kunniaa pienestä palveluksesta.
-Gyllenmarck tuntee olevansa toimiva tekijä yhteiskunnassa, mies, joka
-ei vatvo menneitä, vaan jolla on pitkä tulevaisuus ja paljon työtä.
-
-"Se velka", sanoo hän, katkaisten hiljaisuuden, "on nyt järjestetty".
-
-Ja kun hänelle ei mitään vastata, laskee hän rahat pöydälle ja jatkaa:
-
-"Omaan nimeeni otin, kunnes saat yhtiön maksetuksi. Enhän voinut
-mitenkään tehdä muutenkaan. Sitten, kun olet yhtiön suorittanut,
-arvostelen metsääsi Krokforsin yhtiölle antamansa rahan arvosta.
-Ymmärrätkö?"
-
-Matti Niemelän kömpelö käsi kopeloi setelitukkua, hänen silmiinsä
-nousevat vedet, vaikka hän tarmokkaasti ponnistelee vastaan, eikä
-hän voi estää leukaansa papattamasta. Hän huomaa olevansa ämmämäisen
-lapsellinen ja naurettava, mutta hän ei voi sille mitään.
-
-"Te olette ollut minulle niin hyvä", sanoo hän värähtävin äänin,
-"etten minä tiedä, miten minä oikein..."
-
-Hän katsahtaa sinne, missä tietää vaimonsa istuneen, mutta tämä
-on vetäytynyt pois, päästääkseen kauan tukahdutetun kyyneltulvan
-valloilleen, ja hän tuntee itsensä vielä neuvottomammaksi ja
-nöyremmäksi.
-
-"En minä tiedä", sopertaa hän, "miten minä metsäherralle oikein...
-kiitollisuuttani..."
-
-"Suorihan maksamaan vain velkasi yhtiön metsäkonttoriin
-Peuraniemelle", lausahtaa Gyllenmarck melkein karusti, "ja pidä
-vasta paremmin silmäsi auki. Sinä saat vielä Krokfors-yhtiöltä tuhat
-markkaa, kunhan metsä on arvosteltu".
-
-"Kyllä minä... huomispäivänä. Vai tuhat markkaa vielä...!"
-
-"Niin. Kyllä sinä jo tällä pääset jaloillesi. Mutta pidä sitten
-kynsin hampain kiinni omuuksistasi, niin metsästä kuin kaikesta
-muustakin, ja hoida sitä järjellä. Tilaa vaikka apua maamiesseurasta,
-kyllä se kannattaa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aurinko oli jo korkealla, kun Niemelän talossa käytiin levolle.
-Mutta uni ei tullut silmiin, siinä puheltiin, supateltiin, tehtiin
-suunnitelmia ja laskelmia.
-
-Gyllenmarck istui ikkunan ääressä ja katseli kimaltelevia kastehelmiä
-ja kuunteli heräävää luontoa. Joelta kuului kaukaista huutoa ja
-hoilausta, siellä kulki hänen karkoittamansa jätkäjoukko kuin
-kodittomat sielut pitkin rantoja, huudoillaan, vaikkakin yhä
-etenevillä, häiriten kesäyön rauhaa. Ja äkkiä Gyllenmarckin päähän
-taas lensi ajatus niistä suurista kylmistä aivoista, jotka oikeastaan
-hallitsivat noita, jotka tekivät työtä ja hoilasivat, ja niin paljoa,
-paljoa muutakin.
-
-"Minun täytyy nähdä se mies", päätti hän itsekseen, "nähdä ja puhua
-hänen kanssaan".
-
-Yksi talo oli pelastettu, mutta monia oli saman kadotuksen partaalla.
-
-Mutta juuri, kun hän tätä mietti, aukeni ovi hiljaa.
-
-"Mitä nyt?"
-
-Tulija oli vain Lyyli. Hän oli tullut kiittämään metsäherraa.
-Metsäherra sai suoda anteeksi, mutta hän ei voinut muuta tehdä.
-
-Gyllenmarckin valtasi lämmin, hurmaava tunne ja hän olisi sulkenut
-syliinsä tytön, ellei se olisi ollut sopimatonta. Hän ei voinut
-sille mitään, että hänkin tunsi kyyneleen silmänurkassaan ja itsensä
-aiheettoman tunteelliseksi ja herkäksi.
-
-"No, mitäs siinä! Menehän nyt vain nukkumaan, Lyyli!"
-
-Mikä tässä elämässä oikeastaan oli?
-
-Tulevaisuus katseli häntä kirkkaana ja säteilevänä ja siellä kaukana
-kirkolla makasi yksi valkoisten uudinten takana ja ajatteli vain
-häntä, yksinomaan häntä, Constantin Gyllenmarckia.
-
-Jumalani, kuinka osaan olla Sinulle kyllin kiitollinen!
-
-
-
-
-XIV
-
-
-Yhtiön metsäkonttorissa Peuraniemellä ei tietystikään otettu vastaan
-Matti Niemelän rahoja. Se, jolla Niemelän asia oli hoidettavana, ei
-ollut tavattavissa, velkakirjaa ei ollut käsillä -- minkäpä sille
-voi! Itsekunkin olisi paras hoitaa asiansa aikoinaan. Ja Matti
-Niemelä oli yksinkertainen, asioita tuntematon mies, -- hän palasi
-takaisin ja päätti odottaa käräjiä. Kerkiääpähän siellä maksaa, kun
-rahat ovat käsillä kerran.
-
-Constantin Gyllenmarck ei tyytynyt tähän, hän päätti itse lähteä
-liikkeelle. Siitä koituisi hänelle paljon vaivaa, mutta matka oli
-vaivojen arvoinen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hänen sydämensä tykki tavallista nopeammin, ja hänen täytyi tarttua
-kupariseen kaidepuuhun ja pysähtyä hetkeksi rauhoittumaan ja
-kokoamaan ajatuksiaan, kun hän nousi Kannanlahti-yhtiön pääkonttorin
-leveitä portaita ylös.
-
-Tuskin ainoakaan pää nousi pöydästä tai pulpetista, kun hän astui
-sisään. Noille herroille, jotka ahersivat paperiensa ääressä, näytti
-hän merkitsevän samaa kuin tyhjä. Salissa kuului vain paperien
-kahina, kynien rapina, kirjoituskoneiden nakutus, silloin tällöin
-joku puoliääneen tehty kysymys tai puhelimen lyhyt, hätäinen
-kilahdus. Jokainen teki työtä, kuin olisi kuluva päivä viimeinen,
-mahdollinen työpäivä, ja hänellä oli kyllin aikaa seisoa ja
-tarkastella kaikkia yhteisesti ja kutakin erikseen ja miettiä, mikä
-minkin kannustin työhön oli tai oliko se vain tylsää, koneellista
-raatamista leivän edestä.
-
-"Vuorineuvos Borgmania?"
-
-Muuan juopohkon näköinen, kaljupäinen mies oli viimein kiinnittänyt
-häneen armollisen huomionsa, mutta kuullessaan, ketä Gyllenmarck
-tahtoi tavata, rupesi hän kynällään raapimaan takaraivoaan ja kääntyi
-lähimmän toverinsa puoleen.
-
-"Månne bergsrådet har kommit ren?"
-
-Saatuaan myöntävän päännyökkäyksen vastaukseksi, kääntyi hän taas
-Gyllenmarckin puoleen:
-
-"Saisinko tietää nimen?"
-
-"Vapaaherra Gyllenmarck".
-
-"Kiitos. Tehkää hyvin!"
-
-Kohteliaammin kuin häneltä olisi osannut odottaa, avasi kaljupäinen
-mies väliaitauksen ovea ja laski Gyllenmarckin sisäpuolelle.
-
-"Tehkää hyvin ja seuratkaa!"
-
-Monien samanlaisten huoneiden läpi kuljettua päädyttiin viimein
-pieneen odotushuoneen tapaiseen.
-
-"Istukaa, olkaa hyvä! Minä käyn ilmoittamassa."
-
-Ja melkein turvaavasti nyökäten tuo samainen mies katosi tammioven
-sisäpuolelle, palaten melkein paikalla takaisin.
-
-"Herra vuorineuvos pyytää odottamaan hetkisen".
-
-Gyllenmarckilla oli aikaa katsella ympärilleen. Ulkona oli
-tukahduttavan kuuma, mutta täällä oli varjoisaa ja rauhallista.
-Ainoa ääni, mikä tänne ehätti, oli taukoamaton jalankopse
-asfalttikäytävältä ja kirjoituskoneiden kaukainen, vaisu nakutus.
-Ikkunoiden markiisit olivat alaslasketut, eikä ainoakaan auringonsäde
-heijastunut korkeaselkäisiltä, tummilta, punaisella sametilla
-päällystetyiltä huonekaluilta. Tässä, keskellä kuumeisesti tykkivää
-kaupunkia sijaitsevassa hiljaisuuden pyhäkössä, saattoi melkein
-kuulla oman sydämensä sykähtelevän, eikä Gyllenmarck saattanut
-jonkunlaisella levottomuudensekaisella kiihkolla olla ajattelematta
-niitä näkemyksiä ja kokemuksia, jotka hänellä viimeisen kymmenen
-vuoden aikana kaukana pohjoisessa oli ollut ja niitä suuria, kylmiä
-aivoja, jotka ne olivat aiheuttaneet ja jotka nyt olivat tuolla
-vahvan tammioven takana, ehkä kymmenen askeleen päässä hänestä, ehkä
-vielä lähempänä.
-
-Kuta kauemmin hän sai odottaa, sitä enemmän hänen kiihkonsa ja
-levottomuutensa yltyi.
-
-Mitä hän täällä haki ja mitä varten hän oli tänne tullut tekemään
-itsensä naurettavaksi? Samanlaistahan oli kaikkialla. Hän ei ollut
-vain siellä kaukana tullut puolueettomasti asioita ajatelleeksi.
-
-Toiselta puolen taas -- Matti Niemelä ja häntä uhannut kohtalo! Ja
-monet muut samanlaiset kohtalot. Ei, saa kai hän sanoa, mitä on
-nähnyt ja mitä noiden samaisten aivojen liikkeellekäskemät ovat
-tehneet. Hyvä on tiettynä. Sopii tuonkin tuolla oven takana tietää,
-mitä hänen kätyrinsä matkaansaavat.
-
-Sitten hän taas koetti heittää pois ajatukset ja vain tehdä kylmiä
-havaintoja. Mitä enää miettiä, kun kerran oli tähän asti tultu!
-
-Hänen korvaansa erottautui kevyt, hiljainen, astunta ulkoa kadulta ja
-hänen rintansa lämpeni.
-
-Hän saattoi nuo askeleet erottaa muitten joukosta, ne kuuluivat
-hänelle, joka oli jäänyt häntä odottamaan tuolle ulkopuolelle,
-hänelle, joka vasemman kätensä nimettömässä kantoi samanlaisia
-himmeästi kiiltävää sormusta kuin hän itsekin. Kun saisi asiansa
-toimitetuksi ja pääsisi täältä pois!
-
-Sivumennen hän vilkasi kelloaan. Eihän hän sentään ollut istunut kuin
-kymmenisen minuttia, vaikka aika oli jo ehtinyt tuntua iäisyydeltä.
-
-Nyt!
-
-Gyllenmarck melkein hypähti pystyyn, mutta häpesi samassa. _Häntä_ ne
-suuret, kylmät aivot eivät sentään pystyisi peloittamaan!
-
-Tammiovi oli hiljaa ja huomaamatta avattu, niiden suurten, kylmien
-aivojen mies seisoi hänen edessään, ojentaen hänelle valkean, mutta
-hyvästä hoidosta huolimatta rypistyneen vanhanmiehenkätensä.
-
-"Tervetuloa sieltä pohjoisesta! Käykää sisään!"
-
-Ääni oli syväsointuinen ja olisi sitä voinut sanoa sydämelliseksikin,
-ellei olisi tiennyt, että se oli äärimmilleen hienostunut ja sen
-pienintäkin värettä täydellisesti hallittu.
-
-Gyllenmarck astui vuorineuvoksen edellä hänen työhuoneeseensa ja
-istuutui kirjoituspöydän vierellä olevaan nahalla päällystettyyn
-nojatuoliin.
-
-"Tekö tulette suoraan ylhäältäpäin, herra metsänhoitaja?"
-
-"Tulin tänään aamujunalla".
-
-"Vai niin. Kumma, ettette ole tuon enempää rasittunut. No, mitä sinne
-ylös oikein kuuluu?"
-
-Gyllenmarck ei ehtinyt vastata. Hänen edessään, kirjoituspöydän
-takana istui nyt tuo kaikkivoipa, leikitteli taidokkaasti tehdyllä,
-hopeateräisellä paperiveitsellä ja näytti omistavan kaiken aikansa
-yksinomaan hänelle.
-
-"No, mitä sinne ylös oikein kuuluu?"
-
-Jokapäiväisin, yksinkertaisin kysymys maailmassa -- sellaisen miehen
-huulilta.
-
-Kultasankaisten silmälasien takaa katseli häntä kaksi kirkasta,
-eloisaa silmää, jotka vilpittömästi näyttivät iloitsevan kaikesta
-siitä komeudesta, jonka ne näkivät ympärillään, jonka sukupolvien
-uuttera, taukoamaton työ vuosikymmenien kuluessa oli luonut. Mutta
-nuo ystävälliset silmät kuuluivat kuparista valettuihin kasvoihin,
-joiden poskilihakset jatkuvassa työssä olivat kovettuneet, vaikka
-suu, harmaiden, miltei vihertäväin viiksien alla, oli luotu
-alati ja elämän kaikissa eri tilanteissa hymyilemään. Tuossa
-persoonallisuudessa oli jotakin raskasta ja painostavaa, vaikka
-uurastus ja yksinkertaiset elämäntavat olivat estäneet liian
-lihavuuden syntymisen; hiukset olivat valjenneet ja harvenneet,
-ja lepotilassakin asuivat poistumattomat ajattelemisen uurteet
-voimakaspoimuisella otsalla. Tuota vanhanakin rautaista, taipumatonta
-niskaa, voimakkaita kaula- ja ohimosuonia, järkkymätöntä tarmoa
-osoittavaa leukaa ja tasaisesti kaartuvaa nenää katsellessa lensi
-Gyllenmarckin mieleen samalla kertaa kuva korppikotkasta, joka
-yksinäisenä ja ruhtinaallisena leijailee ilmassa, ja vanhasta
-miehestä, joka on paljon tehnyt työtä ja voittanut vastuksia.
-
-"Olen joskus nähnyt herra metsänhoitajan nimen asiakirjoissa",
-jatkoi sydämellinen ääni, "ja oletan, että olette sama mies.
-Olisi intresanttia joskus käydä siellä pohjoisessa, en ole käynyt
-siellä -- odottakaa, se oli silloin kuin yhtiö perustettiin, siis
-kolmisenkymmentä vuotta sitten -- ja meillä on siellä paljon
-kaikenlaista, niinkuin tiedätte. Mutta minä olen jo auttamattomasti
-vanhentunut, en jaksa, en jaksa, vaikka kuinka tahtoisin. Täytyy
-uskoa, mitä muut sanovat."
-
-"Ukko-parka", ajatteli Gyllenmarck jo melkein myötätuntoisesti.
-
-"Niin", lausui hän ääneen. "Herra vuorineuvoshan tietää kaikkein
-parhaiten, että teillä tosiaankin on paljon sanomista napapiirin
-pohjoispuolella ja koko joukon eteläpuolellakin. Asiantuntijana voin
-melkein vakuuttaa herra vuorineuvoksen yhtiöllä olevan siellä niin
-paljon sananvaltaa, että muitten sanominen rajoittuu olemattomiin."
-
-Vuorineuvos Borgman naurahti lyhyesti, mutta sydämellisesti.
-
-"No, no, ei nyt sentään niin pitkälle mennä", sanoi hän. "Kai siellä
-sentään muillakin on yhtä ja toista määräämistä. Mutta, puhuakseni
-vilpittömästi, paljonhan siellä on minullakin muistettavaa,
-valvottavaa ja varteenotettavaa. Kolmekymmentä vuotta sitten, herra
-metsänhoitaja, oli asianlaita toinen: minä muistan sen vielä niin
-verrattoman hyvin. Paljon, paljon työtä, vaivaa ja unettomia öitä on
-tarvittu, ennenkuin on päästy siihen, missä nyt ollaan."
-
-Vanha vuorineuvos näytti vaipuvan syviin, mieluisiin mietteisiin,
-ja Gyllenmarck katseli aikansa kuluksi tummuneissa, sokeissa,
-kullatuissa puitteissa seinillä olevia kuvia. Ne olivat samanlaisia
-suuria porvareita kuin hänkin, joka istui kirjoituspöydän takana,
-jäykkäniskaisia, vakavannäköisiä tyyppejä, joiden paras miehuus oli
-saattanut olla joskus 1850-luvun vaiheilla, miehiä, jotka olivat
-kuljettaneet ulkomaille tervaa ja tuottaneet sieltä suolaa, kankaita,
-kahvia ja tupakkaa, kunnes uusien aikojen tullen sijoittivat varansa
-laajempiin, tuottavampiin yrityksiin. Gyllenmarck oli näkevinään,
-kuinka he sunnuntaisin vakavina ja hitaasti, korkea kaulus kaulassa
-ja korkea silkkihattu päässä, kulkivat kirkkoon, salaperäisinä,
-äänettöminä ja juhlallisina, köyhemmän väen kunnioittavasti heitä
-tervehtiessä ja antaessa heille tietä.
-
-"Ne ovat kaikki omaisiani", virkahti vuorineuvos, heräten
-mietteistään. "Tuo tuolla on isäni, kauppaneuvos Borgman, tuolla
-isoisäni, kapteeni, nämä taas kaksi veljeäni, molemmat kuolleet jo
-toistakymmentä vuotta sitten, tässä sisareni mies, konsuli Nessler.
-Isäni, me kaikki veljekset ja lankoni perustimme Kannanlahti-yhtiön,
-nyt olen vain minä perustajista jäljellä. Yhtiö perustettiin veljeni
-Fredrikin aloitteesta, hän oli oivallinen laskumies ja muutenkin
-sellainen, joka katsoi eteensä, ja teidän on tunnustettava, herra
-metsänhoitaja, että laskut eivät ole pettäneet."
-
-Gyllenmarck nyökäytti päätään myöntymyksen merkiksi ja vuorineuvos
-hymähti ihastuneesti. Hän aikoi jatkaa, mutta ehätti samalla itsensä.
-
-"Mutta minähän kulutan suotta aikaanne, herra metsänhoitaja", sanoi
-hän. "Suokaa se anteeksi vanhalle miehelle. Teillä on minulle
-tietysti jotakin asiaa, ja minä istun tässä ja puhun omiani. Siis --
-antakaa kuulua!"
-
-Nyt se siis täytyi purkaa esiin, yht'äkkiä ja valmistamatta, juuri
-kun hän oli ennättänyt syventyä toisiin asioihin. Gyllenmarck
-vilkaisi vuorineuvokseen ja selvitti ääntään. Hänen täytyi
-sanoa sanottavansa lyhyesti, täsmällisesti ja johdonmukaisesti.
-Vuorineuvoksen täytyi yhdellä kertaa saada täysi selvyys siitä, mistä
-oli kysymys.
-
-"No, herra metsänhoitaja, antakaapa kuulla, mitä teillä on
-sydämellänne. Ovatko metsänhakkaajamme taas rikkoneet määräyksiänne
-vastaan? Te, herrat metsänhoitajat, tuotatte meille vuosittain
-enemmän vaivaa kuin koko muu yritys yhteensä."
-
-Ei, siitä ei ollut kysymys. Gyllenmarck piti kyllä huolen siitä, että
-_hänen_ hoitoalueessaan kaikki tapahtui niinkuin pitikin.
-
-Vuorineuvoksen harmahtavissa silmissä näkyi veitikkamainen kimallus.
-Kova järjestys on aivan paikallaan. Mutta mistä sitten on kysymys?
-Eikö herra metsänhoitaja voi purjehtia esille kysymyksineen.
-
-Gyllenmarck puhui. Hän kertoi asiansa lyhyin lausein, tyynesti,
-järkkymättä ja johdonmukaisesti. Jokainen lausuttu sana sattui asian
-ytimeen. Herra vuorineuvoksen täytyi avata silmänsä näkemään, mitä
-siellä pohjoisessa oikein tapahtui hänen nimessään. Viimein hän
-tuli Matti Niemelään. Oliko todellakin tarkoitus muutaman päivän
-koronmaksuviivytyksen takia saattaa mies suoraan mierolle? Eikä tämä
-suinkaan ollut ainoa tapaus, tämä oli vain lähinnä häntä, mutta hän
-saattoi ulkomuistilta luetella kymmeniä samanlaisia.
-
-Herra vuorineuvos kuunteli tarkkaavaisesti, naputteli paperiveitsellä
-pöydänkantta, teki väliin jonkun kysymyksen tai huomautuksen,
-kehoitti toistamaan jonkun tapauksen ja kuunteli sitten taas. Kun
-tuli puhe Erik Wegeneristä, naurahti hän lyhyesti ja kuivahkosti,
-ja kun päästiin Matti Niemelään, pani hän paperiveitsen kokonaan
-syrjään ja kuunteli yhä jännittyneempänä. "Mitä herra Wegener &
-K:nien asioihin tulee", lausui hän, kun Gyllenmarck oli päässyt
-loppuun, "voimme ne tyynesti ja omantunnonvaivoitta sivuuttaa. Koko
-yritys oli alunpitäin hullulle pohjalle rakennettu. Herrat Wegener
-& K:nit saisivat olla kiitollisia siitä, että saivat niinkin paljon
-omaisuudestaan kuin saivat. Jos he vuoden vielä olisivat jatkaneet,
-eikä Kannanlahti-yhtiö olisi tarjonnut välitystään ja antanut
-heidän omaisuudestaan, mitä siitä suinkin -- huomatkaa tämä, herra
-metsänhoitaja, -- voi antaa, olisi ehdoton, nolo vararikko ollut
-edessä. Vai olisiko ollut liikemaailmassa vallitsevien periaatteiden
-mukaista, että me olisimme luopuneet liikkeestämme, että joku toinen
-saisi hyötyä?"
-
-Ei, se Gyllenmarckin täytyi myöntää.
-
-"Ja kaiken lisäksi Wegener & K:nit tiesi varsin hyvin, millaisen
-kilpailijan se tulisi kohtaamaan".
-
-Gyllenmarck myönsi senkin.
-
-Mutta mitä sitten muihin asioihin tuli, niistä oli väitetty maailman
-alusta asti ja tultiin edelleenkin väittelemään, ja suurin piirtein
-tulisi kaikki kuitenkin pysymään ennallaan. Kyllä herra vuorineuvos
-ne asiat tunsi, kyllä hän oli saanut kuulla vaikka minkälaisia
-oppeja. Kannanlahti-yhtiö oli hänelle kuin lapsi. Hän oli sitä ensi
-askelista asti kasvattanut, hoivannut, ohjannut ja vaalinut, ja
-hänelle tuotti vilpitöntä iloa nähdä, että siitä oli tullut suuri ja
-väkevä ja ettei sitä mikään tavallinen voima kyennyt kukistamaan.
-Nyt hän oli vanha ja heikko, mutta yhtiö oli parhaimmissa voimissaan
-ja se tulisi edelleenkin kasvamaan ja varttumaan. Siitä herra
-metsänhoitaja sai olla varma. -- Oliko herra metsänhoitaja ollenkaan
-ajatellut, että ne suuret työmiesparvet, joitten hän nyt sanoi
-häiritsevän luonnon rauhaa -- ja tietysti hänen omaa rauhaansa
-myöskin --, voisivat olla lisäämässä | vaivaishoitolaisten suurta
-lukua? Oliko hän ajatellut sitä seikkaa, että elleivät ne olisi
-pohjoisessa, olisivat ne jossakin muualla? Oliko hän ajatellut, että
-Kannanlahti-yhtiö elätti heidät kaikki ja tuhansia muita lisäksi ja
-että syy heidän raakaan elämäänsä ei ollut yhtiön, vaan puuttuvan
-valistuksen? Eikö yhtiö laittanut heille kouluja ja sairaaloita,
-eikö yhtiö kustantanut omaa järjestysvaltaa rikollisuuden
-estämiseksi? Vai pitikö herra metsänhoitaja valistuksena sitä, mitä
-sosialistiagitaattorit heille tarjosivat?
-
-Herra vuorineuvos oli kiihtynyt, noussut istuimeltaan ja mitteli
-nyt määrämittaisin askelin huoneensa lattiaa edestakaisin, nurkasta
-nurkkaan.
-
-Hän, vuorineuvos, ei suinkaan ollut mikään yli-ihminen, hän ei
-ennättänyt kaikkialle. Hän oli sitäpaitsi jo vanha. Olihan saattanut
-tapahtua, että metsä- tai muissa kaupoissa oli tapahtunut joku
-väärinkäytös, olihan saattanut tapahtua, että yksi tai toinen
-talollinen oli joutunut häviölle ja että tämä oli tapahtunut yhtiön
-metsänostajan kautta. Sitä hän ei voinut kieltää. Mutta sen hän
-kielsi jyrkästi, että se olisi tapahtunut järjestelmällisesti.
-Voisihan Kannanlahti-yhtiökin levittää kätensä ja sanoa: "Miks'eivät
-talolliset katso eteensä!" Voisihan yhtiö hyötyä vaikka miten paljon
-talollisten valistumattomuuden kustannuksella. Mutta näyttäköön
-herra metsänhoitaja yhdenkään yhtiön, jolla on niin puhtaat paperit
-kuin Kannanlahdella. Yhtiö oli aina koettanut ja koettaa edelleenkin
-saada kunnollisia, rehellisiä miehiä niinhyvin suurempiin kuin
-vähäisimpiinkin virkoihinsa. Kukaan ei voi kuitenkaan välttää, että
-saastaisia ja epärehellisiä on tullut joukkoon, mutta kun sellaisia
-on huomattu, on ne armotta karsittu pois, ja kun väärinkäytöksiä on
-tapahtunut, on ne heti riennetty korjaamaan, välittämättä siitä,
-milloin, missä ja kenelle yhtiön puolelta niin on tapahtunut.
-
-Vanha vuorineuvos oli täynnä pyhää kiivautta yhtiönsä puolesta, ja
-Gyllenmarck tunsi asemansa pahasti horjahtelevan. Herra vuorineuvos
-puhui niin vakuuttavasti ja loogillisesti, hän oli niin kiintynyt
-yhtiöönsä, että vaikka Gyllenmarckin huulilla tuontuostakin pyörähti
-vastaväite, hän sen samassa peruutti tuon suurenmoisen, musertavan
-painavan vakaumuksen edessä.
-
-"Jos me aina seuraisimme lain kirjainta", jatkoi vuorineuvos,
-"olisivat asiat aivan toisin. Mutta kulkekaa taloissa ja kylissä ja
-kuulkaa, miten monesti me olemme antaneet armon käydä oikeudesta.
-Mutta kun meitä tahallisesti yritetään pettää, kun meille
-kieroillaan, tehdään kiusaa ja keksitään kaikenlaista, onko silloin
-väärin, että mekin joskus sanomme: 'Tietäkää huutia!'"
-
-Miks'eivät talolliset voi hankkia itselleen luottamusmiehiä, olkoot
-ne metsänarvostelijoita tai mitä tahansa, ja _uskoa_ heitä, kun eivät
-itse kykene asioita arvostelemaan! Eihän kukaan heille väkisin rahoja
-työnnä ja vie heiltä maita ja mantuja. Voihan herra metsänhoitaja
-itse ruveta heille sellaiseksi. Luuleeko herra metsänhoitaja, että
-tällaiset ikävät keskustelut sittenkään säästyisivät!? Ei, kaukana
-siitä.
-
-"Herra metsänhoitaja on valistunut mies ja vapaaherra vielä lisäksi,
-mutta kuitenkin hän puhuu kuin nuorukainen. Mutta tarttukaa kourin
-kiinni elävään elämään, katselkaa sitä suoraan vasten kasvoja, niin
-ajatukset muuttuvat, sen minä uskallan sanoa. Teillä on siellä liian
-paljon aikaa kaikenlaiseen filosofeerailemiseen ja liian vähän
-tekemistä, te saatte jonkun fix idean ja sitten te tulette kertomaan
-sitä minulle, aivan kuin en olisi kuullut sitä vähintään tuhat
-kertaa aikaisemmin. Mutta minun on sittenkin hyvä olla ja nukun yöni
-rauhassa, sillä omatuntoni on hyvä. Teillä on tilaisuus tutustua
-liiketapoihimme, tarjoan teille siihen tilaisuuden. Olkaa hyvä:
-kaksikymmentätuhatta ensi vuodelta. Mitä sanotte?"
-
-Gyllenmarck oli noussut seisomaan kasvot punaisina.
-
-"Kiitän teitä, herra vuorineuvos, tarjouksestanne, jota en voi
-vastaanottaa", sanoi hän. "Samanlaisen tarjouksen, vaikka vähemmän
-edullisen, teki metsäpäällikkönne, metsäherra Stenberg minulle
-muutama kuukausi sitten, vaikka luulin sen johtuvan eri motiiveista".
-
-"Hänkin! Sepä erinomaista. No mitkä luulette hänen vaikuttimensa
-olleen?"
-
-"Luulen yksinkertaisesti, että hän uskoi minun ryhtyvän yhtiötänne
-vastustavaan toimintaan ja tahtoi päästä minusta niin edullisesti
-kuin mahdollista, toisin sanoen: saada puolelleen".
-
-Vuorineuvos pysähtyi keskellä käyntiään ja rupesi sivelemään
-leukaansa.
-
-"Voi ehkä olla niin", lausui hän viimein pitkäveteisesti, "vaikk'en
-oikein sitä uskoisi. Joka tapauksessa se on tunnustus kyvyllenne.
-Teitte väärin kuin hylkäsitte hänen tarjouksensa samoin kuin nyt
-minun. Sittenpähän olisitte päässyt aiheettomista miettimisistä.
-Metsänhoitaja Stenberg on muuten tarmokas ja taitava mies, joka
-suhteessa minun oikea käteni, johon kaikessa luotan."
-
-"Tiedän sen hyvin, herra vuorineuvos".
-
-Herra vuorineuvos jatkoi taas keskeytymättä käyntiään, ja Gyllenmarck
-istuutui. Pitkään aikaan ei kumpainenkaan lausunut sanaakaan.
-Vuorineuvos mietti omia mietteitään, näyttäen melkein kokonaan
-unohtaneen Gyllenmarckin läsnäolon. Gyllenmarck katseli ikkunoita,
-joiden eteen vedettyjen, paksujen uudinten läpi aurinko kuulsi
-veripunaiselta, tarkkasi kadulta kuuluvia askeleita ja havahtui joka
-kerta, kun oli erottavinaan tutut, kevyet askeleet. Kun päästäisiin
-pääasiaan, jonka takia hän oli tänne tullut, ja sitten pois, hänen
-luokseen, joka odotti. Olihan hän nyt asiansa toimittanut, sanonut
-sen, mikä oli häntä painanutkin.
-
-Herra vuorineuvos jatkoi yhä käyntiään. Hänellä oli oma, järkkymätön
-lapsenuskonsa asiansa oikeuteen. Ja kun kaikki kävi ympäri,
-eikö hän ollutkin oikeassa. Maailmanparantajia voi tulla joka
-ilmansuunnalta, tehdä pateettisia eleitä ja lausua mielipiteitä,
-jotka ovat huutavinaan korkeuksiin. Mutta maailman suunnaton mylly
-jatkaa kaikesta välittämättä jauhamistaan, aina on oleva viisaita
-ja tyhmiä, rikkautta ja köyhyyttä, yritteliäitä ja laiskoja, ja
-kunkin normaalisen yksilön kohtalo riippuu suurimmaksi osaksi hänestä
-itsestään.
-
-Gyllenmarck katseli vuorineuvosta, eikä hän enää ajatellut niitä
-suuria, kylmiä aivoja, hän näki miehen, joka oli tehnyt ankaraa työtä
-aivoin ja käsin, joka oli noussut yhteiskunnan ylimmille huipuille
-ja jolla oli täysi syy olla töihinsä tyytyväinen. Välillisesti hänen
-työstään, niinkuin kaikesta muustakin hyödyllisestä työstä, oli
-sittenkin hyötynyt ei vain hän yksin, vaan koko yhteiskunta, olkoon,
-että työn tulos oli raaka raha.
-
-"Aivan oikein -- olin unohtaa koko asian. Tehän tahdoitte nyt
-suorittaa koko velan."
-
-Herra vuorineuvos oli pysähtynyt Gyllenmarckin eteen ja näytti kuin
-unesta heränneeltä.
-
-"Kyllä, minulla on rahat muassani".
-
-"Minä kirjoitan kuitin, pidän huolen siitä, ettei asia tule esille
-välikäräjillä" -- vilkaisu pöytä-almanakkaan -- "ja siitä, että
-kiinnitys kuoletetaan".
-
-"Tässä olisivat rahat".
-
-"Kiitän".
-
-Ja herra vuorineuvos oli taas täynnä tyyntä asiallisuutta, istuutui
-pöytänsä ääreen, laski rahat, kirjoitti kuitin kuin mikäkin
-konttoripoika ja varusti sen nimellään ja sinetillään.
-
-"Näin yksinkertainen asia se oli", sanoi hän, ojentaen kuitin
-Gyllenmarckille. "Saatte siis olla turvallinen klienttinne puolesta.
-Ja mitä tulee Peuraniemen metsäkonttoriin, annan minä jo tänään
-vastaisen varalle sinne varoituksen siitä, ettei siellä rahoja otettu
-vastaan."
-
-Vuorineuvos katsahti kelloaan.
-
-"Kas, noin pitkä aika kulunut. Mutta onhan meillä ollut
-mielenkiintoinen keskustelu, josta ehkä on ollut hyötyä niin toiselle
-kuin toisellekin. Pitäkää tarjoustani mielessänne, sillä aivan
-varmasti teillä on ollut monessa suhteessa eriskummalliset ajatukset.
-Hyvästi nyt ja voikaa hyvin. Terve tuloa vastakin, mutta hauskemmin
-asioin. -- Hyvästi ja kiitos, herra metsänhoitaja."
-
-Ovi avautui ja sulkeutui, palveluspoika saattoi taas pitkän
-huonerivin läpi eteiseen.
-
-Niiden suurten, kylmien aivojen mies oli nyt nähty ja tultu
-huomaamaan, että hänkin oli vain ihminen. Eikä mitään muuta.
-
-
-
-
-XV
-
-
-"Ingeborg Bonn, minä rakastan sinua!"
-
-Gyllenmarck toisteli toistelemistaan itsekseen niitä hänelle
-kohtalokkaita sanoja, jotka hän oli lausunut metsässä,
-koskenportaalla, toista kuukautta sitten, toisteli ja puristi sitä
-kättä, joka turvallisesti lepäsi hänen omassaan.
-
-"Kadutko sitä sitten?"
-
-Ääni helähti hopeankirkkaana hänen korvissaan, hän käänsi päätään
--- niin, miksi hän niin teki -- nehän olivat samat, ihmeenvaaleat
-kasvot, jotka näyttivät sulautuvan valoon ja lämpöön.
-
-"Kadutko sitä sitten, Constantin Gyllenmarck? Tiedätkö, että kun
-olin ensi kerran nähnyt sinun pääsi ikkunan takaa, synkän kauniin
-pään niinkuin raukeava tulipalo, hoin päivät päästään: Gyllenmarck,
-Gyllenmarck, Constantin Gyllenmarck. Se oli lapsellista ja
-naurettavaa, mutta enhän voinut muuta tehdä..."
-
-"Miksi sitten niin teit?"
-
-"Rakastin sinua, yksinkertaisesti sanoen. Minulla oli tajunta siitä,
-että olit hyvin onneton, vaikka ehkä itse tietämättäsi, että sinulla
-oli joku, joka lakkaamatta seurasi sinua ja minä ajattelin enkö
-voisi sinulle jotakin olla. Kun tietäisit, miten iltaisin istuin ja
-katselin ikkunoitasi, katselin, miten varjosi liikkui huoneessa, ja
-sitten, kun valo oli sammunut, makasin vain valveilla vuoteessa ja
-ajattelin, ajattelin ja pelkäsin."
-
-"Mitä sinä pelkäsit?"
-
-"En sitä oikein osaa sanoa. Pelkoa se vain oli. Ehkä se oli pelkoa
-siitä, miten tämä oikein päättyisi."
-
-Gyllenmarck hymähti ja puristi kättä kovemmin.
-
-"Ja se päättyi sitten näin".
-
-"Tiedätkö -- siitäkin minulla oli aavistusta. Mutta pelkäsin, että
-jotakin tapahtuisi jo sitä ennen, ennenkuin sinä uskaltaisit...
-Mutta sitten kun tuotiin Niemelän tytär, aloin taas toivoa. En ollut
-uskaltanut sinua mitenkään lähestyä, vaikka tiesin, että rakastaisit
-minua..."
-
-"Sinä siis tiesit _senkin_".
-
-Gyllenmarck ei voinut muuta kuin sulkea naisen syliinsä.
-
-"Sano kerta kaikkiaan, että sinä tiedät kaikki", sanoi hän hiljaa.
-
-"Niin minä tiesinkin", myönsi toinen sivellen hänen leukaansa,
-"samoinkuin senkin, että minusta nyt tulee pitäjäläisille
-hosmestarinna ja sinulle vapaaherratar..."
-
-"Metsäläisen vapaaherratar".
-
-"Kuinka tahdot. Metsäläisen tai ei metsäläisen -- minun on aina yhtä
-hyvä olla."
-
-Kuinka tämä oli mahdollista?
-
-Tässä nyt istui hän, Constantin Gyllenmarck, polvillaan nainen, joka
-huomenna häneen vihittäisiin, nainen, joka rakasti häntä ja joka
-hänelle merkitsi kaikkea.
-
-_Nyt_ saisit olla täällä, Erik Wegener!
-
-Kaikki oli niinkuin ennenkin. Tuossa oli sairastupa, vaikka siinä nyt
-oli uusi hoitajatar, tuolla kiilteli pappilan katto, tuolla kulkivat
-jätkät lauleskellen töissään niinkuin ennenkin. Antaa heidän kulkea,
-he kulkevat, kosk'eivät voi elää työttä ja rahatta.
-
-Nyt oli heinäkuun kymmenes päivä, siis käräjäpäivä.
-
-Istu vain rauhassa pirtissäsi, Matti Niemelä, äläkä ole erikoisesti
-kiitollinen Constantin Gyllenmarckille, sillä oikeastaan hän saisi
-olla sinulle kiitollinen niin paljosta; istu siellä tai tee työtä
-ahkerasti ja taitavasti, mutta ole varovainen asioissasi. Maailma
-on täynnä kovuutta ja afääriä, eikä aina satu kohdalle Constantin
-Gyllenmarckia.
-
-Kesä on korkeassa pohjolassa kauneimmillaan. Kiivetäkö ylös
-tunturille ja antaa raikkaan tuulen hyväillä kuumettuneita kasvojaan,
-mennäkö metsään ja hengittää keuhkoihinsa tuoretta havun tuoksua vai
-soudellako tunturijärvellä, jonka vesi on niin kirkasta, että kalat
-välkkyilevät uidessaan ja pohja kuultaa monen sylen syvyyksistä?
-
-Kaikki on ennallaan, ja kuitenkin on kaikki uutta.
-
-Kauneus ja vehmaus eivät enää tuo mieleen muistoja menneistä,
-tunnelmaa siitä, kuinka olisi voinut olla, kaikki on kuluvan hetken
-ja tulevan, aavistettavan onnen hiljaista ylistyslaulua, kauan
-odotettua ja tuskalla ansaittua.
-
-Gyllenmarck puristaa morsiamensa lujemmin itseänsä vasten.
-
-"Että minä todellakin kaiken tämän saavutin!"
-
-"Sinä et tällaista koskaan kuvitellutkaan, sinä pidit kaikkea
-saavutettavissa olevaa jo saavutettuna ja aioit elää sillä, mitä
-joskus oli ollut".
-
-"Sinäpä sen sanoit".
-
-Aurinko on korkealla tehdäkseen yötkin päiväksi, linnut visertävät
-ilmassa.
-
-Metsäherran virkataloon on astunut uusi ajanjakso. Siellä tartutaan
-kourin kiinni kuluvaan hetkeen ja koko elämään.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Erään miehen omatunto, by Juho Koskimaa
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄÄN MIEHEN OMATUNTO ***
-
-***** This file should be named 51192-8.txt or 51192-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/1/1/9/51192/
-
-Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/51192-8.zip b/old/51192-8.zip
deleted file mode 100644
index c52c654..0000000
--- a/old/51192-8.zip
+++ /dev/null
author	nfenwick <nfenwick@pglaf.org>	2025-02-05 08:23:20 -0800
committer	nfenwick <nfenwick@pglaf.org>	2025-02-05 08:23:20 -0800
commit	8d06553500cddd5516d2b6115d4e2a5dfe87213a (patch)
tree	177f404aa05bcfbfb8776dca6f87955424cc5b5a
parent	4e259942e4296d64126cdd06bf283d70f4b352dd (diff)