NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 10783 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4a7d354
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #51111 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51111)
diff --git a/old/51111-8.txt b/old/51111-8.txt
deleted file mode 100644
index 9f118d4..0000000
--- a/old/51111-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,10783 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Isät ja lapset, by Ivan Sergeevich Turgenev,
-Translated by Samuli Suomalainen
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Isät ja lapset
-       Romaani
-
-
-Author: Ivan Sergeevich Turgenev
-
-
-
-Release Date: February 2, 2016  [eBook #51111]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISÄT JA LAPSET***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-ISÄT JA LAPSET
-
-Romaani
-
-Kirj.
-
-IVÁN TURGÊNJEV
-
-Venäjänkielestä suomensi Samuli S.
-
-
-
-
-
-
-WSOY, Porvoo, 1906.
-
-
-
-
-Iván Sergêjewitsh Turgênjew.
-
-Kirjallishistoriallisia piirteitä.
-
-
-"Minä olen Lännen-ihailija (zâpadnik)", sanoo Turgênjew itsestään.
-
-"Rakas on minulle Länsi", sanoo Potûgin, hänen mielipiteittensä
-edustaja romaanissa "Savua".
-
-Siinä yksi peruspiirteitä Turgênjewin kirjailija-luonteessa.
-
-Rakas oli hänelle Länsi, Lännen sivistys ja tämän sivistyksen
-pohjalle rakentunut yhteiskunnallinen elämä, vapamielisine
-laitoksineen. Hänen jo pienestä pitäen saavuttamansa taito saksan- ja
-franskankielessä, hänen tieteellisen sivistyksensä alustus Moskovan
-ja sittemmin Pietarin yliopistossa avasi hänelle akkunan Länteen,
-ja Lännessä tutkimuksiansa jatkaessaan ja sikäläisiin oloihin
-tutustuttuaan hän tämän akkunan kautta katseli isänmaatansa, näki
-entistä selvemmässä valossa sen monet puutteet ja kärsimykset ja
-oppi entistä palavammin sitä rakastamaan. Ellei hän olisi ollut niin
-harras Lännen ihailija, ei hän olisi ollut niin sydänjuuriaan myöten
-venäläinen.
-
-Toinenkin oli olemassa syy, joka hänet ikäänkuin työntämällä työnsi
-Lännen helmaan. Se oli tämä:
-
-Hän oli lapsuutensa ja poikavuotensa elänyt niinä aikoina,
-jolloin maaorjuus vallitsi kaikessa kamalassa voimassaan. Omassa
-kodissaankin hänellä oli yhtämittaa silmäinsä edessä tuo täydellinen
-itsenäisyyden suistaminen vapaaksi luodussa ihmisessä, tuo oman
-tahdon kaikinpuolinen polkeminen herran tahdon alle, tylyys, kidutus,
-jota maaorja alituiseen sai kärsiä. Maaorjan kanssa isäntä tai emäntä
-sai menetellä aivan mielensä mukaan, ostaa ja myödä ja panettaa
-sotaväkeen ja piestä ja rääkätä häntä. Varsinkin ne maaorjat, jotka
-oli otettu kartanon palvelusväeksi (_dvorôvyje_), olivat _orjia_
-sanan täydellisessä merkityksessä.[1]
-
-Turgênjewin äiti oli sen-aikuisia tyypillisiä tilan-omistajattaria:
-äärimmilleen aristokraatinen, loistavaan, hovintapaiseen elämään
-tottunut ja samalla säälimättömän julma alustalaisiansa kohtaan.
-Poikanen näki ja kuuli myötäänsä noita tallissa tapahtuvia
-eksekutioneja.[2]
-
-Sanalla sanoen, Turgênjew oli kasvanut, kuten itse sanoo, "keskellä
-lyöntejä ja rääkkäyksiä". Kaikki tuo jätti häneen sammumattoman
-inhon maaorjuus-laitosta kohtaan. Hänen hyvä ja inhimillisyydelle
-herkkä sydämensä ei sietänyt sellaisia oloja. Senvuoksi hän läksi
-hengittämään Lännen raittiimpaa ilmaa ja imi sieltä sen ehjän
-sivistyksen, ja laajan, vapamielisen katsantokannan, joka ilmenee
-hänen teoksissaan.
-
-Siitä syystä hän oli Lännen ihailija, siksi oli hänelle Länsi rakas.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Turgênjewin elämänhistoria on oikeastaan hänen teostensa historiaa.
-Hänen omassa elämässään ei ole mitään silmiinpistäviä vaiheita eikä
-jyrkkiä käänteitä. Siitä siis vain moniahta sana.
-
-Ivan Sergêjewitsh Turgênjew syntyi 9 p:nä marraskuuta 1818 (u.l.)
-Orjôlin kaupungissa, missä hänen isänsä, översti kyrasiireissa,
-siihen aikaan rykmentteineen majaili. Äiti, Varvâra Petrówna
-Lutôvinow, rikkaan tilan-omistajan tytär, oli myötäjäisiksi tuonut
-taloon suuria maatiloja. Piakkoin T:n syntymisen jälkeen -- vanhempi
-veli oli silloin kaksivuotias -- isä otti eron sotapalveluksesta ja
-asettui perheineen Spáskojen maatilalle Orjôlin läänissä.
-
-Ensimmäisen opetuksensa T. sai kotonaan, jossa pojalle pidettiin
-(ja usein vaihdeltiin) franskalaisia ja saksalaisia guvernöörejä
-ja opettajia, "koti-djátjkoja" ja hoitajattaria (njánjkoja)
-kotiorjista. Vuonna 1833, siis ainoastaan 15 vuoden vanhana,
-T. suoritti tutkinnon Moskovan yliopistoon, kirjoittautuen sen
-filologiseen tiedekuntaan. Filosofialla ei siihen aikaan Moskovassa
-ollut omaa katedraa, sillä rautakeisari ei "sietänyt filosofiaa".
-Siirryttyään vuoden perästä Pietarin yliopistoon, hän suoritti siellä
-kandidaatitutkinnon v. 1837.
-
-Seuraavana vuonna hän läksi Berliniin, ja tutki sikäläisessä
-yliopistossa historiaa ja Hegelin filosofiaa. Jonkun aikaa kotona
-oltuansa, hän v. 1840 läksi uudestaan Berliniin ja viipyi siellä,
-tutkimuksiansa jatkaen, kokonaisen vuoden.
-
-Vuosi 1842 teki hetkellisen käänteen T:n elämässä. Hän riitaantui
-silloin äitinsä kanssa, niinkuin kerrotaan, seuraavasta syystä. Hänen
-oli määrä saapua kotiansa Spaskojeen, ja äiti oli hänelle varustanut
-juhlalliset tuliaiset: asettanut monilukuiset kartanon palveliat
-riviin moisiolle vievän tien varsille. Heidän oli määrä, heti kuin
-edeltä lähetetyt ratsumiehet tuovat tiedon vaunujen lähenemisestä,
-tervehtiä nuorta herraa "äänekkäästi ja riemukkaasti". Nuori herra
-tuli, mutta, nähtyään nuo turhamaiset valmistukset, närkästyi, käänsi
-aisat kesken tietä toisapäin ja palasi Pietariin. Tätä ei korskea
-äiti milloinkaan voinut antaa pojalleen anteeksi, vähensipä hänen
-vuosirahansakin melkoisesti.
-
-Siitä oli seurauksena, että T:n täytyi ruveta omin neuvoin hankkimaan
-varoja. Hän astui silloin palvelukseen virkamiehenä erityisiä asioita
-varten sisäasiain ministeriössä. Mutta virkamieheksi ei runoilijasta
-ollut. Hän oli peräti huolimaton ja epätarkka toimissaan, lueskeli
-virkatunneilla George Sandin romaaneja, sepitteli runoja ja kertoili
-hauskoja tarinoita virkatovereilleen. Kolmatta vuotta "palveltuaan",
-hän otti virkaeron kolleginsihteerin arvoisena.
-
-Nyt alkoi jo kirjallinenkin toimi olla tuotteliasta, niin että
-hän tuli jotenkin hyvin toimeen, kunnes v. 1850 äiti kuoli, ja T.
-veljensä kanssa peri suuret maatilat. Ensi työkseen hän silloin
-päästi kaikki maaorjat vapaiksi ja v. 1861 luovutti talonpojille
-viidennen osan moision maita.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Turgênjewin ensimmäinen, suurempaa huomiota puoleensa vetänyt
-teos oli runoelma _"Parâsha"_, jonka hän nimimerkillä T.-L. (=
-Turgênjew-Lutôvinov) 1843 julkaisi eri kirjana. Venäjän silloinen
-suurin kirjallinen autoriteeti Belinski antoi siitä erittäin
-kiittävän arvostelun, aavistaen nuoressa tekijässä suuria kirjallisia
-lahjoja.
-
-"Parâsha" aukaisi tien, jota myöten T. läksi astumaan -- emme sano
-ainoastaan maineen ja kuulun kukkuloille, vaan Venäjän sivistyneen
-yleisön ja koko kirjallisen maailman kunnioituksen ja kiitollisuuden
-pystyttämään pyhäkköön.
-
-Näissä lyhyissä piirteissä meidän täytyy rajoittua puhumaan vaan T:n
-tärkeimmistä ja suurimmista teoksista.
-
-Vuonna 1847 ilmestyi Sovremjénnikissä kertomus _"Horj i Kalînytsh"_,
-joka heti kohta herätti tavatonta huomiota, se kun kosketteli
-venäläisen talonpoikaisen rahvaan oloja, sen tarpeita, monia huolia
-ja vähiä iloja. Vuosina 1847-51 ilmaantui samallaisia kertomuksia yhä
-useammin, yleisön suosion alati kasvaessa. Tekijä, joka vielä käytti
-nimimerkkiä T.-L., tuli tunnetuksi koko maassa, varsinkin sen jälkeen
-kuin hän v. 1852 oli julaissut nämä kertomukset eri teoksena kahdessa
-niteessä nimellä _"Metsämiehen muistelmia"_.
-
-Omituisena seikkana mainittakoon, että "Metsämiehen muistelmat"
-ilmestyivät samana vuonna kuin Gôgol kuoli: nero jätti kunniakkaan
-sijansa ja tärkeän tehtävänsä toiselle nerolle. Ja myöntäminen
-onkin, että "Mets. muistelmat" ovat täydennystä Gôgolin "Kuolleisin
-sieluihin", ja "Revizôriin". Gôgol se äänekkäässä naurussansa suree
-ja purevassa ivassansa itkee kansansa raskaita, sydäntä-viiltäviä
-epäkohtia _pinnalla_, virkamiehistössä; Turgênjew luo nerollansa
-näkyviin nuo tuskalliset epäkohdat _sisässä_, itse kansassa.
-
-Mutta se, jossa nämä yleisön ihailemat Muistelmat eivät herättäneet
-myötätuntoisuutta, vaan päinvastoin epäluuloja ja pelkoa, oli
-santarmihallitus ja yleensä sanoen korkeat viran-omaiset. He olivat
-jo kauan aikaa hioneet hampaitansa näitä kertomuksia vastaan, jotka
-rohkenivat niin arveluttavan julkeasti moittia olevia oloja, kajoten
-maaorjuuteen, tuohon laitokseen, jota silloisina despotismin aikoina
-pidettiin valtakunnan vahvuutena ja voimana. Sitä paitsi T:n läheinen
-tuttavuus useampien sellaisten henkilöitten kanssa jotka polisin
-silmissä olivat vahingollisia (Gôgol, Belínski, Herzen y.m.), ja
-hänen pitkäaikainen olonsa ulkomailla, varsinkin oleskelu Parisissa
-v. 1848, tuona itsevaltiuden aatteille niin hirvittävänä vuonna, oli
-omiansa saattamaan häntä "epäluotettavain" kirjoihin. Hänen mittansa
-oli täysi; tippanen vielä, niin se valahtaa yli laitojensa. Ja se
-tippanen tuli.
-
-Gôgol, yksi noita korkeitten viranomaisten silmätikkuja ja
-elämänrauhan häiritsijöitä, kuoli helmikuussa 1852, ja Turgênjew
-kirjoitti hänestä kauniit, lennokkaat, itsessään sangen viattomat
-muistosanat, mutta Pietarin sensuuri ei antanut niille painolupaa.
-T. julkaisi kirjoituksensa silloin Moskowskia Vjêdomostissa, johon
-sensuuri sen päästi. Mutta siitä huolimatta, että kirjoitus oli
-saanut asianomaisen luvan, Turgênjew kumminkin otettiin kiinni ja
-sai istua kolmisen viikkoa arestissa polisivartiossa ja lähetettiin
-senjälkeen asumaan maatilallensa Spáskojeen, sillä määräyksellä,
-ett'ei saa poistua sieltä mihinkään. Tämä "kotiaresti" ei kumminkaan
-näy olleen kaikkein ankarinta laatua, koskapa hän sieltä myötäänsä
-käväisi milloin Pietarissa, milloin Moskowassa. Tämän kolmivuotisen
-sulkeissa-olonsa aikana hän kirjoitteli ahkeraan, julaisten tuon
-tuostakin pienempiä kertomuksia.
-
-Vuonna 1855 hän jälleen läksi ulkomaille ja matkusteli Europpaa
-ristiin rastiin, asuntoa pitäen milloin Baden-Badenissa, milloin
-Parisissa. Suurempia teoksia alkoi häneltä nyt ilmestyä tuhkatiheään,
-niinpä v. 1856 _"Rûdin"_, ja _"Faust"_, v. 1858 _"Asja"_, v. 1859
-_"Aatelispesä"_ ja v. 1860 _"Aattona"_.
-
-_"Rûdinissa"_ Turgênjew luo ilmi todellisen kuvan venäläisestä
-tilan-omistajasta 40-luvulta. Ylevä mieli, hyvää hapuileva tahto,
-jonkunlainen ritarillisuus, mutta samalla sydänjuurissa asti
-asuva kiintymys maaorjuuden oloihin, "bârinin" (herran) tavat ja
-elämänlaatu, epäröivä tahto, "kotkan sydän ja kotkan äly, mutta
-siivet lyhyet, leikatut", -- siinä Rûdin. Samantapaisia tyypejä
-esittää _"Aatelispesäkin"_.
-
-Tulemme sitten T:n elämälle ja Venäjän kirjallisuuden historialle
-niin merkilliseen vuoteen 1862, jolloin helmikuun vihkossa
-aikakauslehteä "Rúski Vjêstnik" ilmestyi T:n romaani _"Isät ja
-lapset"_.
-
-Tuskin on mikään kirja Venäjällä herättänyt niin paljon melua,
-väitteitä ja vastaväitteitä, suuttumusta, kiihkoa, eripuraisuutta.
-"Isät" suuttuivat, heidät kun oli kuvattu muka niin mitättömiksi;
-"lapset", jotka äskettäin olivat T:ssa ihailleet "maaorjuuden
-kukistajaa", syyttivät häntä nyt "vapauden asian kavaltajaksi".
-Sana "nihilisti",[3] jonka T. oli tässä romaanissaan tuonut ensi
-kertaa julkisuuteen, iski kuin räiskivä raketti keskelle hyörivää ja
-pyörivää, vapauden aamukoittoon joko ilolla tai kauhulla katselevaa,
-mutta keinoista vapauden saamiseen niin kerrassaan epätietoista ja
-keinoista sen ehkäisemiseen muka niin varmaa yleisöä. Se levisi kuin
-kulovalkea kaikkialle ja tuli kunnia- tai pilkkanimeksi -- aina
-sitä myöten, missä piireissä sitä käytettiin, -- sille pivolliselle
-nuorukaisia, miehiä ja naisia, joka kypsymättömin voimin siihen
-aikaan näytteli heikosti laadittua prologia Venäjän suureen,
-nykyjään kenties katastrofin kynnyksellä liikkuvaan, veriseen
-revolutionidraamaan. Tällainenko -- kysyttiin -- tällainenko on
-Venäjän intelligensinuoriso, tällaistako tympeytynyttä, tunteensa
-tylsistänyttä joukkiota, ilman uskoa, ilman ihanteita, valmiina
-kieltämään kaikki, tunnustamatta mitään, valmiina kukistamaan kaikki,
-varaamatta mitään sijaan?
-
-Nuo kiihkoisat moittijat -- niinkuin moni pintapuolinen lukija nytkin
--- olivat liian hätäisesti punninneet tämän romaanin merkityksen
-tai oikeammin Bazârowin, jonka ympärille koko kertomus ryhmittyy.
-Sellaista luonnetta, kuin Bazârow, pidettiin todellisuudessa
-mahdottomuutena, karrikatyyrinä ja väitettiin tekijän inhoavan
-sankariansa. Erehdystä. "Bazârow", sanoo T. itse, "on minun
-lempilapseni, jonka kuvaamiseen olen tuhlannut kaikki käytettävissäni
-olevat värit. Bazârow, tuo älykäs, sankarimainen olento -- hänkö
-karrikatyyri?"
-
-Bazârow on voimallinen, kuolemaa vääjäämätön henki, joka
-peittelee omia epäilyksiänsä kylmän, tylyn ivan verhoon. Hänen
-maailmankatsantonsa näyttää ensi silmäyksellä niin vakaalta ja
-varmalta, mutta itse asiassa on toisin. Hän epäröi, hän hapuilee,
-hän kaipaa omassa itsessään jotain ehjempää. Hän ei päästä sydämensä
-pyhäkköön ketään, hän kätkee tunteensa usein liiankin räikeitten,
-loukkaavain lauselmain alle. Bazârow on kieltämysten mies, mutta
-kärsii sanomattomasti tuossa kieltämyksessään. "Hän etsii, hän
-ikävöi, mutta sanomattomassa itserakkaudessaan ja ylpeydessään hän
-ei päästä valituksiaan ja kyyneleitään ilmi." Hän on pohjaltaan
-sittenkin ristiriitaisten vakaumusten raastama ja sellaisena
-traagillinen henkilö. Hän kuolee kieltämyksen miehenä, päästämättä
-viimeisilläänkään ketään katsahtamaan sydämensä sisimpiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vuonna 1867 ilmestyi T:n kuuluisa romaani "Savua", joka sekin sai
-osakseen paljon vastalauseita, herättämättä kumminkaan enää sellaista
-kiihkoa kuin "Isät ja lapset". Tässä romaanissaan hän ruoskii,
-nimenomaan ruoskii Venäjän slavofiileja, heidän pintapuolisia
-puhkuilemisiaan, suurisuisuuttansa, kansan muka ihailemista ja kansan
-sittenkin jättämistä entiseen pimeyteen. Kaikki nuo venäläisten
-reformaatori-viikkoisten kovaääniset kuuseen kurkottamiset ilman
-todellisen sivistyksen vankkaa pohjaa, kaikki ne T:n mielestä ovat --
-savua, savua, savua!
-
-Loput 68-lukua Turgênjew oli ahkerassa työssä, julaisten harva se
-vuosi ainakin jonkun pienemmän kertomuksen. Vuonna 1870 hän muutti
-Parisiin, jossa sitten oli hamaan kuolemaansa asti, silloin tällöin
-vain pistäytyen kotimaassaan. Uudella vuosikymmenellä Venäjänmaassa
-alkanut uusi liike, tuo "kansaan meneminen" ja sosialistinen
-propaganda, veti suurissa määrin T:n huomiota puoleensa. Siitä
-hän sai aiheen uuteen suureen romaaniinsa _"Uudistalo"_ (Now),
-joka ilmestyi v. 1877 ja herätti elleihän enää melua, niin ainakin
-terveellistä, vilkasta keskustelua, koskapa se, niinkuin muutkin T:n
-romaanit, kajosi ydinkohtiin Venäjän sekä korkeitten säätyjen että
-yhteisen kansan elämässä.
-
-"Isäin ja lasten" synnyttämä kiihko ja viha oli jo aikaa sitten
-antanut sijaa kunnioitukselle ja rakkaudelle tätä suurta, luovaa
-neroa kohtaan, jonka edessä Lännenkin kirjallinen maailma
-paljasti päänsä. Vuonna 1879, jolloin hän käväisi Moskovassa ja
-Pietarissa, koko sivistynyt yleisö osoitti hänelle riemukkaasti
-juhlivaa kunnioitusta. Vielä riemukkaampi vastaan-otto tuli hänen
-osakseen Moskovassa v. 1880, jolloin hän Púshkinin muistopatsaan
-paljastajaisissa piti muistopuheen Púshkinista.
-
-Seuraavina vuosina ilmestyi häneltä vielä useampia pienempiä
-kirjoituksia, joissa nuo jo väsähtymään ruvenneet siivet vielä
-kerran oikaisivat itsensä täyteen lentoon. Mutta vähitellen luonto
-alkoi vaatia omaansa. Kova tauti (koi selkärangassa) oli jo kauan
-aikaa tehnyt salaista, tuskia tuottavaa työtä, ja 3 p:nä syyskuuta
-1883 Turgênjew nukkui kuoleman uneen huvilassaan Bougivalissa
-lähellä Parisia. Hänen ruumiinsa laskettiin lepoon Pietarissa 9 p:nä
-lokakuuta ruhtinaallisilla juhlallisuuksilla. Hautajaissaattoon
-otti osaa kokonaista 179 lähetyskuntaa erillaisista seuroista
-ja yhdistyksistä, yliopistoista, oppilaitoksista. Pietarin
-kaupunki perusti suuren vainajan muistoksi kaksi kansakoulua ja
-yliopistoon stipendirahaston. Koko Venäjänmaan sivistynyt yleisö --
-valitettavasti emme saata sanoa koko kansa, sillä synkässä pimeydessä
-se kulkee tänäänkin vielä, -- itki sinä päivänä suuren mestarinsa
-poislähtöä. Ja syystäkin. Hänhän oli kansallinen kirjailija sanan
-parhaimmassa merkityksessä ja semmoisena kansallensa voimallinen
-opettaja ja kasvattaja.
-
-Mutta ulkomaalainenkin kunnioittaa hänessä suurta runoilijaa.
-Niin aito venäläisiä kuin hänen luomansa henkilöt ovatkin, niin
-paljon niissä silti on yleis-inhimillistä. Ihmissydämillähän
-sisimmissään on kaikkialla niin paljon yhtäläisyyttä, heimolaisuutta,
-erillaisimpainkin kansakuntain jäsenillä niin tutkimattoman monta
-yhtymäkohtaa.
-
-Turgênjewin henkilöt ovat mestarin käden muovaamia, huolekkaasti
-ja hellällä rakkaudella valmistettuja ja siloteltuja pienimpiä
-yksityiskohtiaan myöten. Ne ovat kuin marmoriin veistetyitä
-taideluomia, mutta ne elävät, kärsivät, nauttivat, vihaavat,
-rakastavat. Sivuhenkilötkään eivät ole hämäräisiä utukuvia, vaan
-elävinä, ehjinä lukijan eteen esiintyvät eivätkä mielestä hevin häivy.
-
-Turgênjewin stiili on verrattoman sujuvaa: tuntuu kuin jok'ainoa
-lause, jok'ainoa sana olisi uudestaan ja taas uudestaan pyöristelty,
-hiottu. Hänen dialoginsa on niin mestarillisen johdonmukaista ja
-luontevaa, että meille, kankeille suomalaisille, juuri meille, olisi
-siinä kohden sangen paljon varteen otettavaa. Ja sitä paitsi: Venäjän
-olojen tunteminen on meille suomalaisille äärettömän tärkeätä,
-mutta sen nykyisistä oloista emme pääse täysin selville, ellemme
-tunne sen entisiä oloja, joitten johdonmukaisia, historiallisen
-välttämättömyyden tuloksia nykyiset ovat. Ja nuo 40-, 50-, 60- ja
-70-luvun venäläiset luonteet ja ajatustavat, toiveet ja pyrkimykset,
-jotka nykyinen polvi on perinnökseen saanut, heiastuvat Turgênjewin
-teoksista selväpiirteisinä kuin rannan puut tyynestä vedenpinnasta.
-Meidän täytyy syventyä sen kansan maailmankatsantoon ja ajatustapaan,
-tutustua sen kansan henkiseen kykyyn ja voimaan, jonka kanssa
-me olemme niin läheisessä yhteydessä, ja siinä kohden on meillä
-parhaimpia opastajia juuri _Turgênjew_.
-
-Sortavala, Haavus, 27 p. heinäkuuta 1906.
-
-_K. Suomalainen_.
-
-
-
-
-I.
-
-
--- No, Pjotr, eikö näy vieläkään?
-
-Näin kysyi 20 p:nä toukokuuta 1859 palvelijaltaan muuan herrasmies,
-näöltään hiukan viidennelläkymmenellä, yllään tomustunut paltto ja
-ruudukkaat housut, astuen paljain päin ulos majatalon kuistille X:n
-viertotien varrella.
-
-Palvelija oli nuori, pulleaposkinen, reipas mies, vaaleita untuvia
-alaleuassa, silmät pienet, himmeät. Kaikki, mitä hänessä oli,
-sinikivi-renkaasta toisessa korvanlehdessä ja pomadalla voidellusta,
-monivärisestä tukasta aina kohteliaisin ruumiinliikkeisin asti,
-sanalla sanoen kaikki hänessä tiesi uusinta, täydellisentynyttä
-sukupolvea.
-
-Varsin suopeasti hän katsahti maantielle ja vastaukseksi lausui:
-
--- Ei todellakaan näy vielä.
-
--- Ei vainen näy?
-
--- Ei näy, -- toisti palvelija. Huokaisten herra istahti lavitsalle.
-
-Tuossa hänen istuessaan, jalat ristissä lavitsan alla, miettiväisenä
-katsellessaan ympärillensä, me esitämme hänet lukijalle.
-
-Hänen nimensä on Nikolai Petrôwitsh Kirsânow. Viidentoista virstan
-päässä majatalosta on hänellä hyvä maatila, jossa on kaksisataa
-sielua[4] elikkä, niinkuin hän nyttemmin -- pyykitettyään
-alustalaisten maat erikseen hovin maista ja perustettuansa "farmin"
--- tapaa sanoa: jossa on kaksituhatta desjätinaa[5] maata. Hänen
-isänsä, sotakenraali vuodelta 1812, puolisivistynyt, karkea, mutta
-hyvänsävyinen mies, oli koko ikänsä kantanut päivän hellettä, ollen
-ensin brigadin, sittemmin divisionan päällikkönä, alati sijoitettuna
-maaseuduille, missä hän korkean virka-arvonsa nojalla olikin
-varsin valtava persona. Nikolai Petrôwitsh, niinkuin vanhempi veli
-Pâvelkin, josta edempänä tulee puhe, oli syntynyt Etelä-Venäjällä
-ja saanut neljäntoista vuoden vanhaksi saakka kasvatuksensa kotona,
-ympärillään halpahintaisia kotiopettajia ja ketteriä, mutta matelevia
-adjutantteja ynnä muuta rykmenttiin ja staabiin kuuluvaa väkeä.
-
-Hänen äitinsä, omaa sukuansa Koljâzin, tyttönä nimeltä Agathe,
-mutta kenraalskana Agatokleija Kuzjmînishna Kirsânov, oli yksi
-noita "maatushka-komandirshoja" (kenraalska emo-armaita), piti
-päässään upeita pitsitanuja ja kävi kahisevissa silkkileningeissä,
-aina ensimmäisenä astui kirkossa esiin ristiä suutelemaan, puhui
-äänekkäästi ja paljon, salli lasten tulla aamusilla suutelemaan äidin
-kättä, yöksi kävi heitä siunaamassa, -- sanalla sanoen oli elämäänsä
-kaikin puolin tyytyväinen.
-
-Nikolai Petrôwitsh ei ollut tunnettu erityisestä urhoollisuudestaan,
-olipa saanut jänishousun pilkkanimenkin, mutta kenraalin poikana
-piti hänen tietysti, niinkuin velimiehenkin oli käynyt, astua
-sotapalvelukseen. Mutta poika sattui taittamaan jalkansa juuri samana
-päivänä kuin tieto tuli hänen pääsystänsä kadettikouluun. Kaksi
-kuukautta hän sai virua vuoteessa, ja niin hänestä siten koko iäkseen
-tuli tuommoinen hiukan "ykskolmatta". Isälle ei muu neuvoksi kuin
-huiskaise kättä ja päästä poika sivilialalle.
-
-Kun poika sitten parahiksi oli täyttänyt kahdeksantoista vuotta, niin
-isä läksi viemään häntä Pietariin ja pani hänet siellä yliopistoon.
-Kaikeksi onneksi veli pääsi samaan aikaan upseeriksi kaartiin.
-Nuoret miehet rupesivat sitten asumaan yhdessä. Taampaa piti heitä
-Pietarissa silmällä äidin setä, Iljâ Koljâzin, muuan korkea virkamies.
-
-Isä palasi vaimonsa ja divisionansa luokse. Sieltä hän silloin
-tällöin vain lähetti pojilleen neljännes-arkin harmaata paperia,
-joka oli kirjavaksi piirretty uhkealla kruununkirjurin käsialalla.
-Tällaisen neljännes-arkin lopussa koreili huolellisesti
-pyöristetyissä "kierrekaarteissa" sanat: "Pjotr Kirsânow,
-kenraalimajori".
-
-Vuonna 1835 Nikolai Petrôwitsh erosi yliopistosta, suoritettuaan
-kandidaatitutkinnon. Samana vuonna isäkin sai eron, jonkun huonosti
-onnistuneen katselmuksen takia, ja muutti vaimoineen Pietariin.
-Tuskin oli ukko ennättänyt vuokrata itselleen talon lähellä Taurian
-puistoa ja kirjoittautua jäseneksi englantilaiseen klubiin, kun
-äkkiä sai halvauksen ja kuoli. Agatokleija Kuzjmînishna seurasi pian
-miestään; hän ei voinut tottua syrjäiseen elämään pääkaupungissa;
-virkaeroa seuranneen olemuksen yksitoikkoisuus, se se häntä suretti,
-ja se se hänestä lopunkin teki.
-
-Sillä välin oli Nikolai Petrôwitsh -- vanhempainsa vielä eläessä
-ja koko lailla heidän mieltänsä pahoittaen -- ennättänyt rakastua
-entisen kortteerin-isäntänsä Prepolovenski nimisen virkamiehen
-tyttäreen, somaan ja, kuten sanotaan, valistuneesen impeen, joka
-luki vakavia kirjoituksia aikakauslehtien "Tiedetten" osastosta.
-Nikolai Petrôwitsh nai hänet heti suruajan loputtua, luopuen samalla
-keisarillisten maatilain ministeristöstä, jonka kirjoihin isä oli
-saanut hänet suositusten avulla merkityksi. Ja niin hän sitten
-vietti onnen päiviä Mâshansa kanssa Pietarissa ensin maalla lähellä
-Metsäopistoa, sittemmin kaupungissa, pienessä asunnossa, jossa
-oli puhtaat portaat ja kylmänpuoleinen vierashuone, ja vihdoin
-maaseudulla. Sinne hän lopulti kokonaan siirtyikin, ja siellä hänelle
-pian senjälkeen syntyi poika, Arkâdi.
-
-Hauskaa ja hiljaista oli aviopuolisojen elämä: tuskin he milloinkaan
-toistensa luota luopuivat. Yhdessä sitä luettiin, yhdessä soitettiin
-nelikätisiä kappaleita pianolla ja laulettiin duettoja. Rouva
-kasvatteli kukkasia ja piti huolta siipikarjasta; herra pistäysi
-välistä metsällä ja hoiti maatilaa. Arkâdi poika kasvoi ja varttui --
-hauskasti ja hiljaisesti hänkin.
-
-Kymmenen vuotta vierähti kuin unennäkö. Vuonna 1847 Kirsânowin rouva
-kuoli. Leski tuskin jaksoi kestää tätä iskua: tukka kävi harmaaksi
-moniaassa viikossa. Oli jo lähtemäisillään ulkomaillekin suruansa
-haihduttamaan, mutta silloin koitti vuosi 1848, ja hänen täytyi
-väkisinkin palata takaisin maalle. Oltuansa siellä sitten kauan aikaa
-toimetonna, hän ryhtyi voimaanpanemaan maatilallansa kaikenlaisia
-uudistuksia.
-
-Vuonna 1855 hän vei poikansa yliopistoon ja vietti hänen kanssaan
-kolme talvea Pietarissa, pysyen melkein yhtämittaa kotona ja koettaen
-tehdä tuttavuuksia Arkâdin nuorten toverien kanssa. Viime talveksi
-hän ei enää kyennyt Pietariin, ja niinpä me toukokuussa 1859 tapaamme
-hänet aivan harmaapäisenä. Posket on hänellä turpeanlaiset, selkä
-hiukan kumarassa. Siinä hän nyt vuottelee poikaansa, joka on saanut
-kandidaatin-arvon, niinkuin isäkin aikoinaan.
-
-Palvelija oli kohteliaisuudesta siirtynyt portin taa -- vai siksikö
-vain niin lie tehnyt, ett'ei tarvitsisi tässä olla herran silmäin
-alla -- ja pistänyt piippuun. Nikolai Petrôwitsh rupesi pää
-nuokallaan katselemaan kuistin lahonneita portaita. Isohko, kirjava
-kananpoika astua tepasteli niitä myöten, kovasti kopautellen suuria,
-keltasia varpaitaan; tuhrautunut kissa virnaili lyyhistyksissä
-kaidepuita vasten, epäsuopein silmin katsellen kananpoikaa. Päivä
-paistoi koko terältä... Majatalon puolipimeästä porstuasta tuli
-lämpimäisleivältä.
-
-Mietteissään siinä istuskeli Nikolai Petrôwitsh. "Poika --
-kandidaatina ... Arkâsha..."
-
-Tuo ajatus se myötäänsä pyöri hänen päässään. Hän yritti jo
-kiinnittää mieltänsä johonkin muuhun, mutta yhä vaan tuo yksi ajatus
-palasi jälleen. Muistui siinä mieleen jo vaimo vainajakin... "Eipäs
-vaan malttanut odottaa!" kuiskasi hän alakuloisena... Paksu, sinervä
-kyyhkynen lensi maantielle ja läksi kiireesti kaivon viereisen
-rapakon ääreen juomaan. Nikolai Petrôwitsh rupesi katselemaan sitä,
-mutta ei aikaakaan, niin jo alkoi kaukaa kuulua lähenevien rattaiden
-kolina.
-
--- Nuori herra taitaa tulla jo, -- ilmoitti palvelija, ponnahtaen
-esiin portin takaa.
-
-Nikolai Petrôwitsh kavahti pystyyn ja loi silmänsä maantielle. Siellä
-tuli näkyviin tarantassi, troikka (kolmivaljakko) kyytihevosia
-edessä. Tarantassista vilahti ylioppilaslakin sininen reunus ja
-armaitten kasvojen tutut piirteet.
-
--- Arkâsha! Arkâsha! -- huudahti Kirsânow ja läksi käsiään huitoen
-juoksemaan vastaan. Tuokioista myöhemmin hän jo painoi huulensa
-nuoren kandidaatin parrattomaan, tomustuneesen ja päivettyneesen
-poskeen.
-
-
-
-
-II.
-
-
--- Maltahan, isä kulta! Jahka tässä puistelen pölyjä pois, -- puheli
-Arkâdi matkasta hiukan rasittuneella, mutta heleällä, nuorekkaalla
-äänellä, iloisesti vastaten isän hyväilyihin. -- Ihanhan minä tahraan
-sinut kokonaan.
-
--- Etkös ja, etkös ja! -- toisti toistamiseen Nikolai Petrôwitsh,
-myhäillen mielenliikutuksessa, ja lyödä lapauttaen pari kertaa
-kädellään poikansa päällysviitan kaulukseen ja omaankin palttoonsa.
--- Annas kun katselen sinua, miltä sinä nyt oikein näytät, --
-lisäsi hän, astuen hiukan peremmä, ja läksi sitten kiirein askelin
-majatalolle päin, puhellen: -- tänne näin, tänne näin, ja nyt hevosia
-joutuun!
-
-Nikolai Petrôwitsh näytti olevan paljoa hätäisempi poikaansa; hän
-oli aivan kuin hämillään, ikäänkuin mitä aristelisi. Arkâdi pysäytti
-hänet.
-
--- Isä hyvä, -- virkkoi hän, -- salli minun esittää sinulle hyvä
-ystäväni Bazârow, josta niin usein olen sinulle kirjoittanut. Hän on
-ystävällisesti suostunut vierailemaan meidän luonamme.
-
-Nikolai Petrôwitsh kääntyi nopeasti ympärinsä ja astui kookkaan
-herran luokse, joka, yllään pitkä tupsukas viitta, vast'ikään oli
-kiivennyt alas tarantassista. Nikolai Petrôwitsh puristi lujasti
-vieraan paljasta, punaista kättä, jonka tämä vasta jonkun ajan
-perästä oli ojentanut hänelle.
-
--- Sydämellisesti tervetullut! -- aloitti hän. -- Kiitos, että
-hyväntahtoisesti suostuitte tulemaan meille... Minä toivon ...
-sallikaa kysyäni teidän ristimä- ja isännimeänne.
-
--- Jevgêni Wasíljew, -- vastasi Bazârow veltolla, mutta miehekkäällä
-äänellä, kääntäen samassa mekkonsa kauluksen alas ja siten paljastaen
-koko kasvonsa Nikolai Petrôwitshin nähdä. Kapeat ne olivat ja laihat,
-otsa leveä, nenä juurelta litteä, päästä terävä, silmät suuret,
-vihertävät ja leuassa hiekanvärinen, riippuva poskiparta. Kasvoissa
-elähteli tyyni myhäily; niissä ilmeni itseensä luottamusta ja älyä.
-
--- Minä toivoisin, -- jatkoi Nikolai Petrôwitsh, -- ett'ette
-ikävystyisi aikojanne meillä.
-
-Bazârowin ohuet huulet liikahtivat hiukan. Sanaakaan vastaamatta hän
-vain kohotti lakkiansa. Tummahko ja pitkä, musta tukka ei saanut
-kätketyksi avaran pääkallon kyhmyjä.
-
--- Kuinkas tehdään nyt, Arkâdi? -- kääntyi Nikolai Petrôwitsh jälleen
-poikansa puoleen. -- Käsketäänkö panna hevoset valjaisin nyt heti,
-vai tahdotteko levähtää?
-
--- Kotona levätään sitten, isä kulta. Käske vain panna valjaisin.
-
--- Heti kohta, heti kohta, -- virkkoi isä. -- Pjotr, kuulehan! Pidä,
-veikkonen, huolta ja joudu!
-
-Pjotr -- niinkuin täydellisentyneen palvelijan tulee ja sopii -- ei
-lähestynytkään suutelemaan nuoren herran kättä, taampaa vain kumarsi
-ja puikahti jälleen portin taa.
-
--- Minä tulin tänne kaleskoissa, mutta on sinun tarantassiasikin
-varten troikka, -- puheli kiireisesti Nikolai Petrôwitsh, sillä välin
-kuin Arkâdi joi vettä, jota majatalon emäntä oli tuonut hänelle
-rautanapossa, ja Bazârow, pistettyään piippuun, katseli kyytimiestä,
-joka riisui hevosia valjaista. -- Mutta kaleskat on vain kahden
-istuttavat, ja mitenkäs nyt sinun ystäväsi ... tuota noin...
-
--- Hän ajaa tarantassissa, -- keskeytti Arkâdi. -- Älä yhtään
-kursaile hänen kanssaan. Hän on kelpo poika, vaatimaton semmoinen;
-saatpa nähdä.
-
-Nikolai Petrôwitshin kuski talutti hevoset ulos pihasta.
-
--- No liiku liukkaasti, paksu parta! -- virkkoi Bazârow hollimiehelle.
-
--- Kuulit sä Mitjûha! -- puuttui puheesen toinen hollimies, kädet
-lammasnahka-turkin takaratkoissa. -- Kuulit sä, minkä nimen herra
-sulle sujautti? Paksu oletkin parta.
-
-Mitjûha viittasi vaan kädellään ja rupesi kiskomaan ohjaksia
-hiestyneen keskihevosen päältä.
-
--- Joutukaa pojat, joutukaa auttamaan! -- huudahti Nikolai
-Petrôwitsh, -- saatte juomarahaa!
-
-Muutamassa minutissa oli saatu hevoset valjaisin. Isä poikineen
-kävi kaleskoihin. Pjotr kiipesi kuskin viereen. Bazârow hyppäsi
-tarantassiin ja painoi päänsä nahkatyynyihin. Molemmat ajoneuvot
-läksivät liikkeelle.
-
-
-
-
-III.
-
-
--- Vai niin, vainen; vai olet sinä nyt kandidaati ja matkalla kotia!
--- puheli Nikolai Petrôwitsh, kosketellen milloin poikansa olkapäätä,
-milloin polvea. -- Viimeinkin!
-
--- Kuinkas setä jaksaa? -- kysäisi Arkâdi. Hän oli kyllä täynnään
-vilpitöntä, melkein lapsellista iloa, mutta tahtoi kumminkin niin
-pian kuin mahdollista tehdä lopun nykyisestä liikutuksen tunnelmasta
-ja kääntää puheen jokapäiväisiin asioihin.
-
--- Hyvin jaksaa. Olihan hän lähdössä minun kanssani sinua vastaan,
-mutta mitenkä sitten lienee päättänyt toisin.
-
--- Saitko kauankin odotella minua?
-
--- Viiden tunnin verran.
-
--- Isä kulta!
-
-Arkâdi kääntyi nopeasti isään päin ja suuteli häntä poskeen. Nikolai
-Petrôwitsh naurahtelemaan.
-
--- Saatpa nähdä, -- virkkoi hän, -- millaisen komean hevosen minä
-olen sinulle hankkinut. Ja uudet on sinun huoneessasi tapetitkin.
-
--- Saako Bazârowkin oman huoneen?
-
--- Löytyy huone hänellekin.
-
--- Isä kulta, ole ystävällinen hänelle. En osaa niin sanoa, kuinka
-suuressa arvossa minä pidän hänen ystävyyttään.
-
--- Äskettäinkö vasta olette tulleet tuttaviksi?
-
--- Äskettäin.
-
--- Ilmankos minä en häntä viime talvena nähnytkään. Mitä hän opinnoi?
-
--- Pääaineena on hänellä luonnontieteet. Hänellä on muutoin tietoja
-kaikesta. Ensi vuonna hän aikoo suorittaa lääkärintutkinnon.
-
--- Vai niin! Hän on medisiinari siis! -- virkkoi Nikolai Petrôwitsh
-ja vaikeni hetkiseksi. -- Pjotr! -- lisäsi hän sitten, osoittaen
-kädellään, -- tuolta taitaa tulla meidän talonpoikia?
-
-Pjotr katsahti herransa osoittamaan suuntaan. Kapeata kylänraittia
-tulla jyristi kovaa vauhtia muutamia rattaita, hevosilla ohjakset
-höllällään. Rattailla istui useimmissa mies, moniaissa kaksi, yllään
-lammasnahka-turkit levällänsä.
-
--- Meidän ne on, -- sanoi Pjotr.
-
--- Minnehän ne nyt, kaupunkiinko vai?
-
--- Kaupunkiin kaiketikin... Kapakkaan, -- lisäsi Pjotr halveksien ja
-kääntyi hiukan kuskiin päin, ikäänkuin häneen vedoten. Mutta tämä
-ei liikahtanutkaan; hän oli semmoinen vanhan kansan mies, joka ei
-hyväksynyt näitä nykyaikaisia mielipiteitä.
-
--- Paljon on minulla ollut puuhaa talonpoikain kanssa tänä vuonna, --
-jatkoi Nikolai Petrôwitsh, kääntyen poikaansa. -- Eivät maksa veroa.
-Minkäs sille mahtaa?
-
--- Oletko päiväläisiisi ollut tyytyväinen?
-
--- Kyllä, -- äännähti Nikolai Petrôwitsh hampaittensa välitse. --
-Muuthan ne niitä yllyttelevät, ja se on paha asia. No niin, eikä ne
-vielä oikein aherrakaan. Valjaita rikkovat. Kyntävät ne sentään miten
-kuten. Kyllä kaiketi siitä aikaa voittain hyvä tulee. Huvittaako
-sinua sitten maatalous?
-
--- Meillä on niin vähän siimestä, ja se on harmillista, -- huomautti
-Arkâdi, vastaamatta viimeiseen kysymykseen.
-
--- Minä olen laitattanut balkongin yli pohjoispuolelle suuren
-markiisin, -- lausui Nikolai Petrôwitsh, -- nyt sopii syödä
-päivällistäkin ulko-ilmassa.
-
--- Hyvinpä se on huvilan tapaista ... mutta tuo nyt on kaikki
-vähäpätöistä. Mutta kuinka raikasta sen sijaan on ilma täällä! Mikä
-herttainen tuoksu! Minusta tuntuu todellakin, ett'ei missään muualla
-koko maailmassa ole sellaista tuoksua kuin juuri näissä seuduin. Ja
-taivaskin täällä...
-
-Arkâdi pysähtyi, katsahti syrjästä taaksensa ja vaikeni.
-
--- Ei kummakaan, -- huomautti Nikolai Petrôwitsh. -- Täällähän sinä
-olet syntynyt, ja siksipä kaikki täällä tietystikin tuntuu sinusta
-joltain erinomaiselta.
-
--- Samapa se on, isä hyvä, missä sitä on syntynyt.
-
--- Mutta kumminkin...
-
--- Ei, kyllä se on ihan yhdentekevä.
-
-Nikolai Petrôwitsh vilkaisi syrjinkarin poikaansa, ja kaleskat
-kulkivat puolen virstan verran, ennenkuin keskustelu jälleen pääsi
-alkuun.
-
--- En muista, -- virkkoi Nikolai Petrôwitsh, -- lienenkö kirjoittanut
-sinulle, että sinun vanha hoitajattaresi, Jegôrowna on kuollut.
-
--- Todellakin! Eukko parka! Entäs Prokôfjitsh, elääkö hän vielä?
-
--- Elää ja on yhä samallainen. Murisee kuin ennenkin. Et sinä
-ylipäänsä suuria muutoksia Mârjinossa huomaa.
-
--- Onko sinulla voutikin entinen?
-
--- Se se kumminkin on uusi. Olen päättänyt, ett'en enää ota
-vapautettuja maaorjia, entistä hoviväkeä, palvelukseeni, en
-ainakaan usko heille mitään vastuunalaisia tehtäviä. -- Arkâdi
-viittasi katseellaan Pjotriin, ja isä jatkoi puoliääneen: -- _Il
-est libre_, mutta hänhän onkin kamaripalvelija! Nyt on minulla
-voutina muuan pikkuporvari; näyttää olevan koko ovela mies. Olen
-määrännyt hänelle palkaksi kaksisataa viisikymmentä ruplaa vuodessa.
-Mutta muutoin -- liitti Nikolai Petrôwitsh, hieroen kädellään
-otsaansa ja silmäkulmiansa, niinkuin ainakin, ollessaan jonkun
-sisällisen levottomuuden tilassa, -- äsken sanoin, ettes Mârjinossa
-mitään muutoksia huomaa... Se ei ole ihan niin... Minä pidän
-velvollisuutenani jo ennakolta ilmoittaa sinulle, vaikka...
-
-Hän takertui tuokioksi ja jatkoi sitten franskaksi:
-
--- Ankara siveydensaarnaaja pitänee minun avomielisyyttäni
-tarpeettomana, mutta ensinnäkin on minulla aina ollut erikoisia
-periaatteita isän ja pojan välisistä suhteista. Vaikka ... onhan
-sinulla oikeus tuomita minua. Minun iässäni... Sanalla sanoen tuo ...
-tuo tyttö, josta sinä kaiketi olet kuullutkin...
-
--- Fênitshkako? -- kysyi Arkâdi etenkehdaten.
-
-Nikolai Petrôwitsh punastui.
-
--- Ole hyvä, äläkä mainitse niin kovaa hänen nimeänsä... No niin ...
-hän asuu nyt luonani... Minä sijoitin hänet päärakennukseen ...
-siellä oli kaksi pikku huonetta... Muutoin, saattaahan kaiken tämän
-vielä asettaa toisinkin...
-
--- No mutta, isä hyvä, miksikä?
-
--- Sinun ystäväsi tulee nyt meille ... eihän se sovi...
-
--- Älä lainkaan välitä Bazârowista. Hän on ylempänä kaikkea
-tuollaista.
-
--- Ja olethan siellä sinäkin, -- äänteli Nikolai Petrôwitsh. --
-Sivurakennus näet oli meillä jo niin rappeutunut ... ikävä kyllä.
-
--- No mutta, isä hyvä! -- kiirehti Arkâdi sanomaan. -- Näyttää
-melkein kuin pyytelisit anteeksi. Etkö sinä häpeä!
-
--- Tietysti, täytyyhän minun hävetä, -- vastasi Nikolai Petrôwitsh,
-yhä enemmän punastuen.
-
--- Älä nyt, isä hyvä! Lakkaa jo!
-
-Arkâdi myhähti lempeästi. "Kaikestapa hän tässä nyt pyyteleekin
-anteeksi!" ajatteli hän itsekseen, ja hänen sielunsa täytti silloin
-suopea hellyys tuota hyväntahtoista, pehmeäluontoista isää kohtaan ja
-samalla jonkunlainen salainen etevämmyyden tunne.
-
--- Lakkaa jo, isä hyvä! -- lausui hän vielä kerran, ehdottomastikin
-nauttien oman kehityksensä ja vapautensa tietoisuudesta.
-
-Nikolai Petrôwitsh vilkaisi häneen sormien lomitse, kädellään jälleen
-pyyhkien otsaansa ja tuntien jonkunlaisen pistoksen sydämessänsä...
-Mutta samassa hän jo taas syytti itseänsä.
-
-Kauan aikaa kesti äänettömyyttä.
-
--- Nämä ne ovat jo meidän peltoja -- virkkoi hän viimein.
-
--- Ja eikös metsä tuolla edessäpäin ole sekin meidän? -- kysyi Arkâdi.
-
--- Meidän on. Mutta minä olen sen myönyt. Tänä vuonna rupeavat
-vedättämään.
-
--- Miksikä möit?
-
--- Rahoja oli tarvis, ja sitä paitsi siirtyy tämä maa talonpojille.
-
--- Jotka eivät maksa sinulle veroja?
-
--- Heidänpä se on asiansa, ja sitä paitsi ... tottahan joskus
-rupeavat maksamaan.
-
--- Sääli metsää, -- huomautti Arkâdi, ruveten katselemaan ympärilleen.
-
-Maisemia, joitten kautta matka kävi, ei sopinut sanoa kauniiksi.
-Peltoja, pelkkiä peltoja hamaan taivaanrantaan saakka, milloin hiukan
-ylempänä, milloin notkommalla taas. Siellä täällä siinsi silmään
-metsiköitä, ja paikoin kierteli joen-uomia, äyräillään harvoja,
-matalia pensaita, muistuttaen kuvia vanhoissa Katarinan aikuisissa
-kartoissa. Paikoin näkyi kapeita purojakin alas-vierineine äyräineen
-ja lammenpahaisia viheliäisine patoineen ja pieniä kyliä mataline
-mökkeineen, mustat katot puoleksi lahonneina, ja kallistuneita
-puimavajoja, seinät varvuista punotut, ja tyhjäin puimaluuvain luona
-vetelehtäviä vääntimiä. Näkyi kirkkojakin, toiset tiilistä tehtyjä,
-kalkitus paikoin lohjenneena, toiset puisia, ristit kallellaan, ja
-niitten vieressä hautausmaita rappiotilassa.
-
-Yhä enemmän ja enemmän alkoi ahdistaa Arkâdin sydäntä. Talonpojatkin,
-joita kohdattiin, olivat ikäänkuin varta vasten repaleisia kaikki
-tyyni, huononpäiväiset hevoskaakit edessä. Tienvarsilla seisoi
-pajupensaita, ryysyisinä kuin kerjäläiset, kiskotuin kuorin,
-taitetuin oksin. Laihoja, pörrökarvaisia, ikäänkuin kaluskeltuja
-lehmiä käveli ojain varsilla, ahnaasti riipien ruohoa. Näytti kuin
-ne vast'ikään olisivat riistäyneet irti jonkun ankarista, surmaa
-tuottavista kynsistä, ja noitten nääntyneitten elukkain näky keskellä
-heleätä kevätpäivää loi takalikolle kaamean kangastuksen: siellä
-hämärsi ilottoman, loppumattoman talven harmaja haamu tuiskuineen,
-pakkasineen ja kinoksineen...
-
-"Ei ole", -- ajatteli Arkâdi, -- "ei vainkaan ole varakasta tämä
-tienoo, ei häikäise silmää hyvinvoipaisuus eikä uutteruus. Asiat
-eivät saa, eivät saa jäädä tälle kannalle; uudistuksia tarvitaan
-välttämättömästi ... mutta mitenkä saada ne toimeen, mitenkä panna ne
-alkuun?"
-
-Näin mietiskeli Arkâdi, mutta hänen mietiskellessään kevät se vain
-teki tehtäväänsä. Kaikki tuossa hänen ympärillään vihannoi ja kultana
-kuulsi; kaikki siinä lainehti ja välkähteli, lämpöisen tuulen hiljaa
-huhahdellessa, kaikki: puut, pensaat ja ruohot. Kaikkialta kuului
-leivosten loppumattomia, heleitä liverryksiä; hyypät ne vuoroin
-kirkuivat, liidellen alavain niittyjen päällä, vuoroin ääneti juosta
-piipottivat mättäitä myöten. Vilja oli toukopelloilla vielä lyhyttä,
-ja siinä tepasteli peltovariksia, luoden somia, mustia vaihteita
-vainioitten vehreyteen. Sieltä ne puikahtivat jo hiukan kellertävään
-ruispeltoon, silloin tällöin vain kohottaen päätään sen usmaisista
-laineista.
-
-Arkâdi katseli katselemistaan, ja raskaat mietteet ne vähitellen
-vaimenivat, katosivat... Hän heitti viitan yltään ja loi isäänsä niin
-iloisen, niin poikamaisesti reippaan silmäyksen, että tämä sulki
-hänet uudestaan syliinsä.
-
--- Jo tullaan pian, -- virkkoi Nikolai Petrôwitsh; -- jahka vaan
-päästään tuon mäen päälle, niin siitä jo näkyy talokin. Kyllä meille
-tulee mainion hauska elämä: sinä autat minua talon hoidossa, ellet
-vain ikävysty semmoiseen toimeen. Meidän tulee nyt liittyä toisiimme
-oikein läheisesti, tutustua oikein perinpohjin, eikö niin?
-
--- Tietysti, -- vastasi Arkâdi. -- Mutta kyllä on herttainen päivä
-tänään!
-
--- Sinun tuliaisiksesi, poikaseni. Niin, kevät on uhkeimmillaan
-nyt, taikka ... kyllä minä sentään arvelen samaa kuin Púshkinkin,
-muistathan Jevgêni Onjêginissa:
-
-    Niin haikeaks lyöt mielen multa,
-    Sä kevät, lemmen aika oi!
-    Miks'...
-
--- Arkâdi! -- kajahti takaapäin Bazârowin ääni. -- Lähetäs mulle
-tulitikku; piippu sammui.
-
-Nikolai Petrôwitsh vaikeni, ja Arkâdi, joka oli ruvennut
-kuuntelemaan isän puhetta, hiukan kummastellen, jonkinlaisella
-myötätuntoisuudellakin, veti kiireimmiten taskustaan hopeisen
-tikkurasian ja lähetti Pjotrin viemään sitä Bazârowille.
-
--- Huolitko sikarista? -- huusi Bazârow taas.
-
--- Ann' tulla! -- vastasi Arkâdi.
-
-Pjotr palasi kaleskoihin ja antoi hänelle tikkurasian kera paksun,
-mustan sikarin, jonka Arkâdi heti kohta sytytti ja alkoi puhallella
-ympärilleen niin kitkerää ja hapanta, väkevöitetyn tupakan hajua,
-että Nikolai Petrôwitsh, joka ei ikipäivinään ollut polttanut,
-väkisinkin käänsi nenäänsä syrjään, tehden sen hyvin varovasti,
-jott'ei loukkaisi poikaansa.
-
-Neljännestunnin perästä molemmat ajopelit pysähtyivät kotitalon
-kuistin eteen. Talo oli puinen ja uusi, harmaaksi maalattu, katto
-rautainen ja punaiseksi pyyhkäisty. Se se nyt oli Mârjino, toisella
-nimellä Novaja Slobódka. Talonpoikain keskuudessa sillä oli nimenä
-Bobyli-Hutôr (Itsellisen karjamökki).
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Talon palvelusväki ei tullutkaan miehissä kuistille herrasväkeä
-vastaan-ottamaan.[6] Näkyviin ilmestyi vain muuan kahdentoista vanha
-tyttönen, ja hänen perässään astui ulos nuori, aivan Pjotrin näköinen
-poika, yllään harmaa, vaskinapeilla varustettu livreajakku, Pâvel
-Petrôvitsh Kirsânowin passari. Ääneti hän avasi kaleskain oviluukun
-ja päästi irti tarantassin nahkaset.
-
-Nikolai Petrôwitsh astui poikansa ja Bazârowin kanssa pimeään ja
-melkein tyhjään saliin, jonka ovessa vilahtivat nuoren naisen
-kasvot. Salista he tulivat vierashuoneesen, joka jo oli sisustettu
-uuden-aikaiseen kuosiin.
-
--- No nyt sitä ollaan kotona, -- lausui Nikolai Petrôwitsh, ottaen
-lakin päästään ja tukkaansa pöyhäyttäen. -- Nyt ensi hätään
-illallista ja sitten levolle.
-
--- Eipä lainkaan haittais saada suuhunsa jotain, -- äänsi Bazârow,
-jäseniään oikoen, ja retkahti sohvaan.
-
--- Niin illalliselle, illalliselle! Joutuun illallista! -- huudahti
-Nikolai Petrôwitsh, polkaisten ilman mitään nähtävää syytä jalkaansa
-lattiaan. -- Kas niin, tuossahan se on Prokôfjitshkin.
-
-Sisään astui noin kuudenkymmenen vanha, valkotukkainen, laiha ja
-tummaverinen mies, yllään ruskea, vaskinappinen frakki ja kaulassa
-punertava liina. Hän veti suunsa hymyyn, astui Arkâdin luo ja suuteli
-hänen kättänsä, kumarsi sitten vieraalle ja asettui oven suuhun,
-kädet seljän takana.
-
--- Katsos, Prokôfjitsh, tässä hän nyt on, -- alkoi Nikolai
-Petrôwitsh; -- tulipas kotiin vihdoinkin... No niin! Miltäs näyttää
-mies?
-
--- Kunnossa kaikin puolin, -- virkkoi ukko, myhähtäen taas, mutta
-rypisti sitten heti tuuheat kulmakarvansa. -- Käskettekö kattaa
-pöydän? -- kysyi hän merkitsevästi.
-
--- Kyllä, kyllä, ole hyvä. Mutta ettekö suvaitse, Jevgêni Vasiljítsh,
-ensin astua omaan huoneesenne?
-
--- Ei, suur kiitos, tarpeetonta. Käskekäähän vaan viedä sinne se
-minun repun pahaiseni ja tämä mekon riekale, -- lisäsi Bazârow,
-riisuen yltään matkaviittansa.
-
--- Jaha, jaha. Prokôfjitsh, otahan herran viitta. (Näytti kuin
-Prokôfjitsh olisi joutunut ymmälle. Hän tarttui sitten Bazârowin
-"mekon riekaleesen" molemmin käsin, nosti sen korkealle päänsä yli
-ja astui ulos varpaisillaan.) Entäs sinä, Arkâdi, pistäytkö omaan
-huoneesesi?
-
--- Kyllä. Pitäishän sitä päästä pahimmista tomuista, -- vastasi
-Arkâdi ja kääntyi ovea kohti, mutta samassa astui sisään muuan
-keskikokoinen herra, puettu tummanväriseen, englantilaiseen sut'iin,
-kaulassa muodinmukainen kapea liina ja jalassa kiiltonahkaiset
-kengät. Se oli Pâvel Petrôwitsh Kirsânow. Päältä iskien hän
-oli noin viidenviidettä iässä. Lyhyeksi leikattu, harmaa tukka
-välkkyi tummanpuhuvana kuin uushopea; äkeissä, mutta rypyttömissä,
-erinomaisen säännöllisissä ja puhtaissa, ikäänkuin hienolla ja
-keveällä taltalla veistetyissä kasvoissa näkyi vielä jälkiä
-silmiinpistävästä kauneudesta. Erittäinkin miellyttävät olivat
-kirkkaat, mustat, soikeat silmät. Koko tuo Arkâdin sedän sievä ryhti
-tiesi hienoa sukuperää ja oli säilyttänyt sen nuorekkaan solakkuuden
-ja pyrkimyksen ylöspäin, maasta pois, mikä enimmäkseen katoo
-kolmannelle kymmenelle käännyttäessä.
-
-Pâvel Petrôwitsh veti housuntaskustaan esille kauniin kätensä,
-jonka sormissa näkyi punertavat kynnet, ja jonka kauneutta lisäsi
-vielä lumivalkoinen yhdellä, ainoalla suurella opalilla kiinnitetty
-hihansuu. Hän ojensi sen veljenpojalleen, ja suoritettuaan ensin tuon
-europpalaisen _"shake-hands'in"_, suuteli Arkâdia aito venäläiseen
-tapaan kolmasti, se on: kosketti hyvänhajuisilla viiksillään kolmasti
-hänen poskeansa, lausuen:
-
--- Terve tultua!
-
-Nikolai Petrôwitsh esitti hänet Bazârowille. Pâvel Petrôwitsh
-taivutti notkeata vartaloansa hiukan ja myhähti, ojentamatta
-kumminkaan kättään hänelle, päinvastoin pisti sen jälleen
-housuntaskuun.
-
--- Luulin jo, ett'ette tänään tulekaan, -- virkkoi hän miellyttävällä
-äänellä, ystävällisesti heilutellen ruumistaan, olkapäitään
-nykäytellen ja myhäillessään tuoden näkyviin kauniit valkoisat
-hampaansa. -- Vai sattuiko tiellä jotain?
-
--- Ei yhtään mitään, -- vastasi Arkâdi, -- muutoin vain
-viivähdettiin. Mutta siksipä olemmekin nyt nälkäisiä kuin sudet. Isä
-hyvä, joudutapas Prokôfjitshia; minä tulen hetikohta takaisin.
-
--- Maltas, niin lähden tästä mukaan minäkin! -- huudahti Bazârow,
-äkkiä kavahtaen sohvalta ylös.
-
-Nuoret herrat läksivät kumpikin.
-
--- Ken tuo? -- kysäsi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Arkâdin ystävä, hänen puheensa mukaan viisas mies.
-
--- Jääkö hän meille vieraaksi?
-
--- Jää.
-
--- Tuoko pörröpää?
-
--- No niin, niin.
-
-Pâvel Petrôwitsh rumpautti kynsillään pöytään.
-
--- Arkâdi _s'est degourdi_[7] minun mielestäni, -- huomautti hän. --
-Minun on mieluista nähdä hänen palanneen.
-
-Illallispöydässä puheltiin varsin vähän. Bazârow se varsinkin
-tuskin sanaakaan virkkoi, söi sen sijaan varsin paljon. Nikolai
-Petrôwitsh kertoi kaikenlaisia tapauksia omasta, niinkuin hän
-sanoi, farmarin elämästä, piakkoin odotettavista hallituksen
-toimenpiteistä, komiteoista, lähetyskunnista, koneitten hankkimisen
-välttämättömyydestä j.n.e. Pâvel Petrôwitsh käveli verkalleen
-edestakaisin ruokasalin lattiata (hän ei milloinkaan syönyt
-illallista), joskus vain harpaten ryyppylasista punaista viiniä
-ja vieläkin harvemmin virkkaen jonkun muistutuksen tai, paremmin
-sanoen, jonkunlaisen äännähdyksen: "aha, oho, hm!" Arkâdi kertoi
-muutamia uutisia Pietarista, mutta yleensä tuntui hänestä tila hiukan
-tukalalta, niinkuin konsanaankin nuoresta miehestä, joka vast'ikään
-on päässyt lapsenkirjoista ja palannut semmoiseen paikkaan,
-jossa häntä on totuttu aina näkemään ja aina pitämään lapsena.
-Tarpeettomasti hän venytti puhettansa, vältti käyttämästä sanaa "isä
-kulta", kerran sanoi oikein "isä ukko", tosin kyllä vain hampaitten
-välitse; kaasi liiallisessa hajamielisyydessä lasiinsa enemmän
-viiniä kuin oli aikonut juodakaan, mutta joi pohjaan. Prokôfjitsh
-se, huuliaan pureskellen, ei hellittänyt hänestä silmiänsäkään. Heti
-illallisen jälkeen erottiin.
-
--- On se hieman lystikäs mies tuo sinun enosi, -- puheli Bazârow
-Arkâdille, istuen yönutussa hänen vuoteensa vieressä ja imien
-piipunnysäänsä. -- Aatteles mikä keikarimaisuus maalla! Entäs kynnet,
-entäs kynnet: valmiit näyttelyyn.
-
--- Sinähän et tiedä, -- vastasi Arkâdi, -- että hän oli aikoinaan
-koko leijona. Joskus minä kerron sinulle hänen historiansa. Hänhän
-oli kaunis mies; pani naisten päät pyörälle.
-
--- Vai niin! Vanhalta muistilta siis. Täällä vaan pahaksi onneksi ei
-ole ketä viehättää. Arkâdi Nikolâitsh, eikös se ole naurettavaa tuo
-tuommoinen?
-
--- Kenties, mutta hän on todellakin hyvä mies.
-
--- Muinais-aikainen ilmiö! Mutta sinun isäsi on kelpo poika.
-Turhanpäiten hän sentään runoja lukee, ja tokkopa tilanhoitoakaan
-ymmärtänee, mutta hyvä mies.
-
--- Kultainen mies kerrassaan.
-
--- Huomasitko, että hän aristelee?
-
-Arkâdi puisti päätään, ikäänkuin ei olisi itsekin aristellut.
-
--- Merkillistä väkeä, -- jatkoi Bazârow, -- merkillistä väkeä nuo
-vanhat romantikot! Hermostonsa kiihottavat ihan ärtymykseen asti...
-silloin on tietysti tasapainokin tiessään. Mutta hyvää yötä nyt!
-Minun huoneessani on englantilaiset pesuvehkeet, mutta ovi ei mene
-lukkoon. No niin ... kannattaahan sitä tuollaista pitää ... noita
-englantilaisia pesuvehkeitä, se on progressia.[8]
-
-Bazârow läksi pois, mutta mieluisa tunne valtasi Arkâdin. Suloista on
-vaipua uneen armaassa kotitalossa, tutussa vuoteessa peitteen alla,
-jonka valmistamisessa rakkaat kädet ovat vaivaa nähneet, kukaties
-vanhan hoitajattaren kädet, nuo lempeät, hyväntahtoiset, väsymättömät
-kädet. Jegôrowna muistui hänelle mieleen, ja hän toivotti vanhalle
-muorille ikuista rauhaa... Oman itsensä edestä hän ei rukoillut.
-
-Sekä hän että Bazârow nukkuivat pian, mutta muut talon asukkaat eivät
-saaneet unta silmiinsä vielä kotvaan aikaan. Nikolai Petrôwitsh
-oli poikansa palajamisen johdosta kovassa mielenliikutuksessa.
-Hän laskeusi vuoteelleen, mutta kynttilää hän ei sammuttanut. Pää
-käden nojassa hän siinä virui, miettimistänsä mietiskellen. Pâvel
-Petrôwitsh valvoi kauan jälkeen puolen-yön omassa huoneessaan,
-istuen avarassa nojatuolissa kaminin edessä, missä kivihiiliä
-hiljalleen hehkui. Hän ei riisunut, vaihtoi vaan kiiltonahkaiset
-kengät kiinalaisiin, punaisiin, kapittomiin tohveleihin. Kädessä
-hänellä oli viimeinen numero _Galignania_, mutta lukenut hän ei. Hän
-katsoa tuijotti kaminiin, jossa sinertävä liekki tuikahteli, milloin
-himmeten, milloin kirkastuen... Missä lienevät hänen ajatuksensa
-kierrelleet, mutta eivät ne yksin menneisyydessä viipyneet: hänen
-kasvojensa ilme oli tuima ja keskittynyt, jota ei kasvoissa ole
-silloin kuin ihminen menneitä aikoja muistelee. -- Mutta pienessä
-perähuoneessa istui arkun kannella nuori nainen, Fênitshka, yllään
-sinertävä sielukka ja huivi irrallaan mustan tukan peitteenä. Vuoroin
-hän kuulosti, vuoroin torkahti, vuoroin katsahti avonaiseen oveen,
-johon näkyi pieni lapsen sänky ja kuului nukkuvan lapsen tasaista
-hengitystä.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Huomenissa Bazârow heräsi ennen muita ja läksi ulos.
-
--- Ohhoh! -- arveli hän, vilkaisten ympärilleen. -- Eipä ole kovin
-upeata tämä seutu.
-
-Käytyänsä välirajat talonpoikainsa kanssa, oli Nikolai Petrôwitshin
-täytynyt uuden hovintilansa osalle ottaa noin neljän desjätinan
-verran aivan tasaista ja karua peltoa. Hän oli rakentanut kartanon,
-ulkorakennukset ja farmin, pannut alulle puutarhan, kaivattanut
-lammikon ja kaksi kaivoa. Mutta suuret puut eivät ottaneet oikein
-juurtuakseen, lampeen oli keräytynyt vettä varsin vähän, ja
-kaivoissakin oli vesi suolanmakuista. Syreni- ja akasiapensaat
-lehtimajan ympärillä olivat ainoat, jotka olivat menestyneet. Tässä
-lehtimajassa juotiin välistä teetä; sinne joskus päivällinenkin
-katettiin.
-
-Bazârow oli muutamassa minutissa juossut puutarhan ristiin rastiin,
-käväissyt karjapihassa ja tallissa, saanut käsiinsä kaksi poika
-repaletta, palvelusväen lapsia, ja tehnyt heti tuttavuutta heidän
-kanssaan. Ja yhdessä sitä sitten lähdettiin pienelle suolle, noin
-virstan päähän hovista, sammakoita pyytämään.
-
--- Mitäs sie, herra, sammakoilla? -- kysyi toinen pojista.
-
--- Tätä mie sammakoilla, -- vastasi Bazârow, jolla oli erityinen
-taito herättää alhaissäätyisissä luottamusta puoleensa, vaikk'ei hän
-milloinkaan hemmotellut heitä ja kohteli heitä etenkehdaten; -- minä
-halkaisen sammakon ja katson sitten, mitä siellä sen sisässä on ja
-elää, ja koska minä ja sinä olemme samallaisia sammakoita mekin, se
-vaan ero, että pystyssä kävellään, niin sitten tiedän, mitä siellä
-meidänkin sisässä on ja elää.
-
--- Mitäs sie sillä tiijolla teet?
-
--- Ett'en erehtyisi, jos sinä tulet kipeäksi, ja minun pitää parantaa
-sinut.
-
--- Oot sie lääkär sitten?
-
--- Olen.
-
--- Vasjka! Kuulehan, kun herra sanoo, jotta myökin ollaan sammakoita!
-Johan nyt!
-
--- Minä pelkään niitä sammakoita justiin, -- huomautti Vasjka, noin
-seitsemän vuoden vanha, paljasjalkainen poika, tukka valkoinen kuin
-pellavatukko, yllään harmaa kasakiini, pystykauluksinen.
-
--- Mitäs niistä pelkää? Pureeko ne vai?
-
--- Kas niin, mars veteen nyt, senkin filosofit, -- virkkoi Bazârow.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sillä välin oli Nikolai Petrôwitshkin herännyt ja mennyt Arkâdin
-luokse, joka oli jo täydessä puvussa. Isä ja poika läksivät
-terrassille markiisin siimekseen. Pöydällä, kaidepuiden luona,
-suurten syrenivihkojen välissä kiehua kihisi jo samovaari. Sama
-tyttönen, joka eilen illalla oli ilmestynyt kuistille, vieraitten
-saapuessa, tuli nytkin esille, sanoen vienolla äänellä:
-
--- Fedôsja Nikolâvna eivät voi oikein hyvin eivätkä voi tulla;
-käskivät kysymään, että itsekös työ teetä kaa'atte vai lähetetäänkö
-Dunjâsha?
-
--- Itse minä kaadan, itse, -- kiirehti Nikolai Petrôwitsh vastaamaan.
--- Kermanko kanssa sinä teetä juot, Arkâdi, vai sitronan?
-
--- Kerman, -- vastasi Arkâdi. Hetken mietittyänsä hän sitten lisäsi
-kysyvästi: -- isä hyvä?
-
-Nikolai Petrôwitsh katsahti hämillään poikaansa.
-
--- Mitä niin? -- kysäsi isä. Arkâdi laski silmänsä maahan.
-
--- Suo anteeksi, isä hyvä, jos kysymykseni tuntuu sinusta
-sopimattomalta, -- alkoi hän, -- mutta sinun eilinen avomielisyytesi
-pakottaa minutkin olemaan avomielinen... Ethän suutu?
-
--- Puhu.
-
--- Sinä annat minulle rohkeutta kysymään ... eiköhän Dunj ...
-eiköhän hän vain siitä syystä lienekin jäänyt teepöytään tulematta,
-että minä olen täällä?
-
-Nikolai Petrôwitsh kääntyi hiukan poispäin.
-
--- Kenties, -- sai hän viimein sanotuksi, -- hän otaksuu ... tuota ...
-häntä hävettää...
-
-Arkâdi nosti äkkiä silmänsä isään.
-
--- Vallan turhaa on hänen kainostella. Ensinnäkin sinä tunnet minun
-mielipiteeni (näitä sanoja oli Arkâdin kovin mieluista lausua) ja
-toiseksi -- tahtoisinkos minä edes pienimmälläkään tavalla rajoittaa
-sinun elämätäsi ja tapojasi? Sitä paitsi minä olen vakuutettu, että
-sinun valintasi on osannut oikeaan, Jos sinä kerran sallit hänen asua
-kanssasi saman katon alla, niin on hän tietysti ansainnut sen. Ja
-joka tapauksessa: ei pojan sovi olla isän tuomarina, ei varsinkaan
-minun, varsinkaan sellaiselle isälle kuin sinä, joka et koskaan
-missään ole minun vapauttani rajoittanut.
-
-Arkâdin ääni vapisi: hän tunsi olevansa jalomielinen, sen ohella
-kyllä ymmärtäen pitävänsä tässä jonkinlaista kehoituspuhetta
-isälleen. Oman äänen helyllä on kuin onkin valtava vaikutus ihmiseen,
-ja niinpä Arkâdikin lausui viimeiset sanat pontevasti, melkein
-alleviivaten.
-
--- Kiitos, Arkâsha, -- virkkoi Nikolai Petrôwitsh hiljaisella
-äänellä, ja sormet ne jälleen liikehtimään pitkin silmäkulmia ja
-otsaa. -- Olet arvannut oikein. Tietysti, ellei tämä tyttö olisi
-ansainnut... Ei tämä ole mitään kevytmielistä oikkua. Raskastahan
-minun on puhua sinun kanssasi tästä asiasta, mutta ymmärräthän, että
-hänen oli vaikea tulla tänne, kun sinäkin olet täällä, varsinkin näin
-tulosi ensi päivinä.
-
--- Siinä tapauksessa menen minä itse hänen luokseen, -- huudahti
-Arkâdi jalomielisten tunteitten uudestaan tuiskahtaessa esille, ja
-kavahti tuoliltaan. -- Minä selitän hänelle, ett'ei hänen lainkaan
-tarvitse kainostella minua.
-
-Nikolai Petrôwitsh nousi hänkin.
-
--- Arkâdi, -- yritti hän puhua, -- älähän sentään... eihän se
-mitenkään ... siellä ... tämähän tulee hänelle niin odottamatta...
-
-Mutta Arkâdi ei kuunnellut hänen sanojansa. Hän riensi juoksujalassa
-terrassilta. Nikolai Petrôwitsh katsahti hänen jälkeensä ja vaipui
-hämillänsä tuolille. Sydän tykytti kiivaasti... Aavistiko hän,
-kuinka omituiset suhteet nyt pakostakin luontuvat isän ja pojan
-välille, vai ajatteliko, että eiköhän olisi ollut Arkâdin puolelta
-hienotunteisempaa olla tähän asiaan lainkaan kajoamatta, vai moittiko
-itseään heikkoudesta, -- sitä on vaikea sanoa. Kaikkikin nämä seikat
-liikkuivat hänen mielessään, vaikka epäselvinä tunteina vain. Mutta
-kasvot ne yhä hehkuivat, ja sydän tykytti kiivaasti.
-
-Kuului kiireisiä askeleita, ja Arkâdi riensi terrassille. -- Nyt
-me olemme jo tuttuja! -- huudahti hän, kasvoillaan jonkinlainen
-lempeä ja hyväntahtoinen juhlallisuus. -- Feodôsia Nikolâjewna on
-tänään todellakin hiukan huonovointinen ja tulee myöhemmin. Mutta
-miks'et sinä puhunut mitään siitä, että minulla on veli? Olisin jo
-eilis-iltana hyväillyt ja suudellut häntä, niinkuin hyväilin ja
-suutelin nyt.
-
-Nikolai Petrôwitsh yritti sanoa jotain, yritti kohottautua ja avata
-sylinsä... Arkâdi riensi hänen kaulaansa.
-
--- Mitäs tämä on? Jokos sitä taas syleillään? -- kuului takaapäin
-Pâvel Petrôwitshin ääni.
-
-Isä ja poika olivat yhtä paljon mielissään kumpikin hänen tulostaan.
-On olemassa liikuttavia kohtauksia, joista sittenkin tahtoisi päästä
-niin pian kuin suinkin.
-
--- Mitäs sitä kummastelet? -- sanoi Nikolai Petrôwitsh iloisesti. --
-Kylläpä sain poikaa odotellakinl Enhän ole vielä eilisestä ennättänyt
-kyllikseni katsellakaan häntä.
-
--- En kummastele ensinkään, vastasi Pâvel Petrôwitsh. -- Tahtoisinpa
-vaikka itsekin sulkea hänet syliini.
-
-Arkâdi astui sedän luo ja tunsi jälleen poskillansa hyvänhajuisten
-viiksien kosketuksen.
-
-Pâvel Petrôwitsh istahti pöytään. Hänen yllään oli siro aamupuku,
-englantilaista kuosia, päässä pikkuinen, soma fetsi. Tämä fetsi ja
-huolettomasti sidottu kaulaliina ne tiesivät maaseutujen vapaata
-elämää, mutta kankea paidan kaulus -- ei valkoisen, vaan kirjahtavan
-paidan, niinkuin aamupukuun sopikin -- pönkitti armottoman
-itsepintaisesti isäntänsä sileäksi ajettua leukaa.
-
--- Missäs sinun uusi ystäväsi on? -- kysyi hän Arkâdilta.
-
--- Ei ole kotosalla. Hän nousee tavallisesti varhain ja lähtee
-jonnekin retkeilemään. Pääasia on, ett'ei hänestä välitetä: hän ei
-siedä kursailemista.
-
--- Sen näkee kyllä. -- Pâvel Petrôwitsh rupesi kiirehtimättä panemaan
-voita leivälleen. -- Jääkö hän meille kauaksikin aikaa?
-
--- Se on epätietoista. Hän poikkesi tänne matkallaan isänsä luokse.
-
--- Missä hänen isänsä asuu?
-
--- Tässä läänissä, noin kahdeksankymmenen virstan päässä täältä. Hän
-oli ennen rykmentin lääkärinä.
-
--- No siinähän se on, siinähän se on! ... Ilmankos minä tässä
-muistuttelin: missä kummalla minä olen kuullut tuon sukunimen
-Bazârow? ... Nikolai, eikös isävainajan divisionassa ollut muuan
-Bazârow niminen lääkäri?
-
--- Taisi olla.
-
--- Oli niinkin. Vai tämä lääkäri se on hänen isänsä? Hm! -- Pâvel
-Petrôwitshin viikset vavahtivat. -- Entäs itse tämä herra Bazârow,
-mikä hän oikeastaan on? -- kysyi hän verkalleen.
-
--- Mitäkö Bazârow on? -- Arkâdi naurahti. -- Tahdotkos, setä, niin
-minä sanon sinulle, mikä hän oikeastaan on?
-
--- Ole niin hyvä, minun veljeni poika, ja sano.
-
--- Hän on nihilisti.
-
--- Mitenkä? -- huudahti Nikolai Petrôwitsh. Pâvel Petrôwitsh piti
-juuri koholla veistä, johon vast'ikään oli ottanut voita, ja siihen
-asentoon hän jäikin.
-
--- Hän on nihilisti, -- toisti Arkâdi.
-
--- Nihilisti? -- lausui Nikolai Petrôwitsh. -- Se tulee
-latinalaisesta sanasta _nihil_, joka minun ymmärtääkseni on niin
-paljon kun "ei mitään". Tuo sana tietää niinmuodoin ihmistä, joka ...
-joka ei tunnusta mitään olevaksi?
-
--- Sano: joka ei pidä arvossa mitään, -- liitti Pâvel Petrôwitsh, ja
-rupesi jälleen voitelemaan leipäänsä.
-
--- Joka katselee kaikkea kriitilliseltä näkökannalta, -- huomautti
-Arkâdi.
-
--- Eikös se ole yhdentekevä? -- kysyi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Ei suinkaan. Nihilisti on sellainen ihminen, joka ei taivu minkään
-autoriteetin edessä, ja joka ei uskomalla omaksu mitään prinsippiä,
-olkoon tämän prinsipin ympärillä millainen kunnioituksen kehä hyvänsä.
-
--- No niin, ja se on hyvä, vai? -- kysäisi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Kelle mitenkin, setä. Toinen voi siitä hyvin, toinen peräti pahoin.
-
--- Vai niin vainen! No niin, minä huomaan, että tämä menee meistä
-sivu. Me, vanhan ajan ihmiset, me arvelemme, ett'ei ilman principejä
-(Pâvel Petrôwitsh lausui tämän sanan pehmeästi, franskalaisten
-tapaan; Arkâdi taas pani painoa ensimmäiselle tavulle: prinsippi),
-ett'ei ilman principejä, uskomalla omaksuttuja, niinkuin sinä sanot,
-pääse askeltakaan, saa hengäistyksikään. _Vous aves changé tout
-cela_...[9] No niin ... suokoon Jumala teille terveyttä, menestystä
-ja myötämäkeä ... mutta me vain ihastellen katselemme teitä, herrat ...
-mitenkäs se olikaan?
-
--- Nihilistit, -- lausui Arkâdi selvästi.
-
--- Niin juuri. Ennen vanhaan oli hegelistejä; nyt on nihilistejä.
-Saadaanpas nähdä, mitenkä te tulette toimeen tyhjyydessä,
-ilmattomassa avaruudessa, mutta soitahan kelloa nyt, veli Nikolai
-Petrôwitsh; jo on aika minun juoda kaakaoni.
-
-Nikolai Petrôwitsh soitti ja huusi: "Dunjâsha!" Mutta Dunjâshan
-sijaan ilmestyikin terrassille itse Fênitshka. Se oli nuori nainen,
-noin kolmenkolmatta vuoden iässä, valkoinen ja pehmoinen, hivukset ja
-silmät mustat, huulet, punaiset, lapsellisen pulleat, kädet pienet ja
-hennot. Hänen yllään oli siisti kattunaleninki, uusi sinertävä pikku
-huivi peitti keveästi hänen pyöreitä olkapäitään. Hän kantoi suurta
-kaakaokuppia. Asetettuaan sen Pâvel Petrôwitshin eteen, hän joutui
-hämille: punaisena aaltona hulvahti kuuma veri hänen miellyttäväin
-kasvojensa hipiän alla. Hän loi silmänsä maahan ja pysähtyi pöydän
-viereen, hennosti nojaten siihen aivan sormiensa päillä. Näytti kuin
-hän olisi kainostellut tuloansa, mutta samassa tuntenut olevansa
-oikeutettukin tulemaan tänne.
-
-Pâvel Petrôwitsh veti silmäkulmansa tuimaan ryppyyn. Nikolai
-Petrôwitsh kävi levottomaksi.
-
--- Kuinka jaksat, Fênitshka? -- virkkoi hän hampaittensa lomitse.
-
--- Kiitos kysymästänne, -- vastasi toinen hiljaisenpuoleisella,
-mutta heleällä äänellä, vilkaisten Arkâdiin, joka myhähti hänelle
-ystävällisesti. Sen jälkeen hän meni ääneti pois. Hänen astuntansa
-oli hiukan huojuvaa, mutta sekin oli hänessä somaa.
-
-Terrassilla vallitsi tuokion aikaa äänettömyys. Pâvel Petrôwitsh
-härppi kaakaotansa. Äkkiä hän nosti päänsä.
-
--- Jopas herra nihilistikin suvaitsee saapua meidän luoksemme, --
-virkkoi hän puoliääneen.
-
-Ja todellakin, puutarhasta päin tuli Bazârow, harppaillen
-kukkalavojen yli. Hurstista tehty paltto ja housut olivat tahroissa;
-vanhan pyöreän hatun liereihin oli tarttunut okaisia suokasveja.
-Oikeassa kädessä oli hänellä pieni pussi, jonka sisässä näkyi jotain
-liikahtelevan. Hän lähestyi kiirein askelin terrassia ja nyökäytti
-päätään, virkkaen:
-
--- Hyvää huomenta, herrat! suokaa anteeksi, että myöhästyin
-teepöydästä. Pitäis nämä vangit tässä saada talteen.
-
--- Verimatojako teill'on siinä, vai? -- kysyi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Sammakoita täss'on.
-
--- Syöttekö te niitä vai kasvatatteko?
-
--- Kokeita varten vaan, -- vastasi Bazârow tyynesti ja astui
-kartanoon.
-
--- Nyt hän rupeaa niitä leikkelemään, -- huomautti Pâvel Petrôwitsh.
--- Principeihin mies ei usko, mutta sammakoihin uskoo.
-
-Arkâdi loi sääliväisen katseen setäänsä. Nikolai Petrôwitsh kohautti
-salakähmää olkapäitään. Pâvel Petrôwitsh huomasi itsekin päästäneensä
-varsin kömpelön kompan ja käänsi puheen talous-asioihin ja uuteen
-voutiin, joka oli eilen käynyt hänelle valittamassa, että Fomâ, se
-päiväläinen, "puhaltelee niinkuin oikea filuuri", ja ett'ei sitä
-miestä pidä aisoissa enää mikään. "Semmoinen se on sakramenskattu",
-oli vouti muun muassa sanonut; "kaikessa on fikureerannut
-kelvottomasti; elää jonkun aikaa talossa ja sitten tekee kepposia ja
-lähtee matkoihinsa."
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Bazârow palasi ja käytyänsä pöytään rupesi kiireesti juomaan teetä.
-Veljekset katselivat häntä ääneti: Arkâdi puolestaan silmäili vuoroin
-isää, vuoroin setää.
-
--- Kävittekö kaukanakin? -- kysäsi Nikolai Petrôwitsh.
-
--- Teillä on tuolla haavikon laidassa pieni suo. Sieltä minä ajoin
-ylös viisi kuusi tuppeloa; ne saat ampua, Arkâdi.
-
--- Ettekö te ole metsämies?
-
--- En.
-
--- Fysikkaako te varsinaisesti tutkitte? -- kysyi vuoroonsa Pâvel
-Petrôwitsh.
-
--- Fysikkaa; yleensä luonnontieteitä.
-
--- Germanilaisten sanotaan tehneen viime aikoina suuria edistyksiä
-tuolla alalla.
-
--- Niin, saksalaiset ovat siinä asiassa meidän opettajiamme, --
-vastasi Bazârow välinpitämättömästi.
-
-Pâvel Petrôwitsh oli tahallaan käyttänyt sanaa "germanilaiset" eikä
-"saksalaiset". Sen hän oli tehnyt avatakseen, mutta sitä ei huomannut
-kukaan.
-
--- Vai pidätte te saksalaisia niin korkeassa arvossa? -- lausui
-Pâvel Petrôwitsh erityisen kohteliaasti. Hän alkoi tuntea itsessään
-salaista ärtymystä. Bazârowin kaikin puolin muodoista vapaa käytös
-loukkasi hänen aristokraatista luontoaan. Tuo kihlakunnanlääkärin
-poika tuossa ei aristele ensinkään, vieläpä vastaileekin
-katkonaisesti ja etenkehdaten, ja äänessäkin hänellä on jotain
-karkeaa, melkein röyhkeätä.
-
--- Oppineet siellä ovat toimekasta väkeä, -- vastasi Bazârow.
-
--- Niin, niin. Mutta venäläisistä ei teidän mielipiteenne suinkaan
-liene yhtä mairittelevaa laatua?
-
--- Niinpä melkein.
-
--- Tämähän on erittäin kiitettävää itsensä kieltämystä, -- virkkoi
-Pâvel Petrôwitsh, oikaisten itsensä suoraksi ja heittäen päätään
-taaksepäin. -- Mutta Arkâdi Nikolajewitsh tässä vast'ikään tiesi
-kertoa, ett'ette te tunnusta mitään autoriteeteja. Ettekö usko niihin?
-
--- Mitäs minä niitä rupeaisin tunnustamaan? Ja mihinkä minun pitäisi
-uskoa? Jos minulle sanotaan jotain, mikä on oikein, niin minä
-suostun, siinä kaikki.
-
--- Ja ainako ne saksalaiset sitten semmoista sanovat, mikä on oikein?
--- tokaisi Pâvel Petrôwitsh, ja hänen kasvoilleen nousi niin vieras,
-niin kaukainen ilme, että olisi luullut hänen kohonneen jonnekin
-loitos, pilventakaisiin korkeuksiin.
-
--- Eivät kaikki, -- vastasi Bazârow, hiukan haukotellen. Hänen ei
-nähtävästikään tehnyt mieli jatkaa sanakiistaa.
-
-Pâvel Petrôwitsh vilkaisi Arkâdiin, ikäänkuin sanoen: "Kyll' on
-kohtelias, tuo sinun ystäväsi."
-
--- Mitä taas minuun tulee, -- alkoi hän puhua jonkinmoisella
-ponnistuksella, -- niin minä, vaivainen syntinen, en noita
-saksalaisia kovinkaan suvaitse. Venäläisistä saksalaisista en
-nyt puhukaan; tietäähän sen, mitä lintuja ne ovat. Mutta ei ne
-saksalaisetkaan saksalaiset minua miellytä. Entiset, ne vielä menee
-miten kuten mukiin: niillähän oli Schillerit ... vai mitä ne oli ...
-ja Göthet... Velimies se on heille suunnattoman suosiollinen... Mutta
-nyt ei heillä ole muuta kuin jotain kemistejä ja materialisteja...
-
--- Kunnon kemisti onkin kymmenen kertaa hyödyllisempi kuin mikään
-runoilija, -- keskeytti Bazârow.
-
--- Vai niin! -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh, nostaen hiukan
-silmäkulmiansa, ikäänkuin uneen uupumaisillaan. -- Ette siis tunnusta
-taidetta?
-
--- Kyllä, jotain tuollaista kuin "Rahan-ansaitsemisen taito" tai "Ei
-ole enää haemorroideja!" -- huudahti Bazârow, ylenkatseellisesti
-naurahtaen.
-
--- Jaa-a, jaa-a. Vai niin te vain suvaitsette laskea leikkiä? Kaiken
-tuon te siis hylkäätte? Olkoon menneeksi. Te uskotte siis ainoastaan
-tieteesen?
-
--- Johan minä tein teille tiedoksi, ett'en minä usko mihinkään.
-Ja mitäs sitten tiede on, tiede yleensä? On tieteitä, niinkuin on
-ammattejakin ja toimia, mutta tiedettä yleensä ei ole olemassakaan.
-
--- Hyvä, varsin hyvä. Entäs mitä sitten tulee tuommoisiin,
-ihmis-oloissa tavaksi tulleisin säännöksiin, olettekos te niihinkin
-nähden kielteisellä kannalla?
-
--- Kuulusteluako tämä on, vai? -- kysäsi Bazârow.
-
-Pâvel Petrôwitsh kalpeni hiukan... Nikolai Petrôwitsh katsoi
-velvollisuudekseen puuttua puheesen.
-
--- Tästä asiasta me vielä joskus keskustelemme teidän kanssanne
-likemmälti, rakas Jevgêni Vasiljítsh. Saamme kuulla teidän
-mielipiteenne ja sanomme omammekin. Minä puolestani olen iloinen
-siitä, että te tutkitte luonnontieteitä. Olen kuullut Liebigin
-tehneen ihmeellisiä keksinnöltä pellonlannoituksen alalla. Te
-voisitte olla apuna minulle agronomillisissa töissäni: te voisitte
-antaa minulle jonkun hyödyllisen neuvon.
-
--- Varsin kernaasti, Nikolai Petrôwitsh; mutta pitkä on meillä matka
-Liebigiin. Ensin pitää oppia aakkoset ja sitten vasta käydä käsiksi
-kirjaan. Mutta me emme tunne vielä iitäkään, vaikka vastaan tulisi.
-
-"Nihilisti sinä olet kuin oletkin", arveli itsekseen Nikolai
-Petrôwitsh.
-
--- Sallikaa minun kumminkin kääntyä puoleenne, jos tarvis vaatii, --
-lisäsi hän ääneen. -- Mutta nyt, veli hyvä, lienee meidän aika mennä
-keskustelemaan voudin kanssa.
-
-Pâvel Petrôwitsh nousi tuoliltaan.
-
--- Niin, niin, -- puheli hän, kehenkään katsomatta, -- ylen on paha,
-kun on elänyt viisisenkin vuotta maaseudulla, kaukana suurista
-älyniekoista! Tomppeliksi sitä tulee kuin tuleekin. Mies koettaa
-säilyttää muistossaan, minkä ennen on saanut opituksi, mutta äläst!
-Kaikki tuo olikin pelkkää jonninjoutavaa; nyt saat tietää, ett'eivät
-järkevät ihmiset moisilla turhilla asioilla enää päätänsä vaivaakaan,
-saat kuulla olevasi narri ja nahjus. Mitäs tehdä! Nuoriso näkyy
-todellakin olevan viisaampi meitä.
-
-Pâvel Petrôwitsh pyörähti verkalleen kantapäällään ja astui
-verkalleen ulos. Nikolai Petrôwitsh seurasi häntä.
-
--- Onko hän tuollainen aina? -- kysyi Bazârow tyynesti Arkâdilta,
-heti kuin ovi oli sulkeunut veljesten jälkeen.
-
--- Kuule, Jevgêni! Kovinhan sinä tylysti kohtelit setää, -- muistutti
-Arkâdi, -- sinä loukkasit häntä.
-
--- Vielä minä tässä rupeaisin hemmottelemaan noita
-maalais-aristokraateja! Itserakkauttahan tuo on, leijonan tapoja,
-pöyhkeyttä. Olisi pysynyt omalla alallaan Pietarissa, koska kerran
-on rakenteeltaan sellainen... Mutta jääköön mies rauhaan minulta!
-Minä löysin suolta jotenkin harvinaisen koppakuoriaisen, nimeltä
-sukeltaja, _Dytiscus marginatus_, tunnethan? Minä näytän sen sinulle.
-
--- Minä lupasin kertoa sinulle hänen historiansa, -- alkoi Arkâdi.
-
--- Koppakuoriaisenko?
-
--- Ole nyt, Jevgêni! Setäni historian. Saat nähdä, ett'ei hän ole
-sellainen kuin mielessäsi kuvailit. Hän ansaitsee pikemmin sääliä
-kuin ivaa.
-
--- Mahdollista, mutta miksikäs sinä hänestä niin paljon huolehdit?
-
--- Pitää olla oikeamielinen, Jevgêni.
-
--- Minkä johdosta niin?
-
--- Kuulehan nyt.
-
-Ja Arkâdi kertoi hänelle setänsä historian. Lukija löytää sen
-seuraavasta luvusta.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Pâvel Petrôwitsh sai kasvatuksensa ensin kotona, kuten nuorempikin
-veli, sittemmin paashi-opistossa. Pienestä pitäin hän oli herättänyt
-huomiota erinomaisella kauneudellaan. Sen ohella hän oli itseensä
-luottava, hiukan ivallinen, jossain määrin hauskan ärtyisä: häneen
-täytyi mieltyä. Upseeriksi päästyään hän alkoi käydä kaikkialla.
-Häntä kannettiin käsillä, ja itsekin hän hemmotteli itseänsä, jopa
-kiekailikin, virnaili; mutta sekin oli hänessä somaa. Naiset olivat
-hänestä ihan pyörällä päin; miehet sanoivat häntä teeskentelijäksi ja
-kadehtivat häntä.
-
-Hän eli, kuten jo on mainittu, yhdessä veljensä kanssa ja rakasti
-veljeänsä vilpittömästi, vaikk'ei ollut lainkaan hänen kaltaisensa.
-Nikolai Petrôwitsh onnahteli hiukan, kasvonpiirteet olivat hänellä
-heikot, miellyttävät, mutta hiukan surumieliset, silmät mustat,
-pienet, tukka pehmeä, ohut. Mielellään hän laiskotteli, mutta
-mielellään lukikin ja pelkäsi seuroja. Pâvel Petrôwitsh ei ollut
-yhtään iltaa kotona, oli kuuluisa rohkeudestaan ja notkeudestaan
-(aikoi jo panna alkuun voimisteluharjoituksiakin ylhäisen nuorison
-keskuudessa) ja ennätti lukea kaikkiansa viisi kuusi franskalaista
-kirjaa. Kahdeksannellakolmatta vuodellaan hän oli jo kapteeni;
-loistava elämän-ura oli hänellä edessä. Mutta äkkiä muuttui kaikki.
-
-Siihen aikaan esiintyi Pietarin ylhäisissä piireissä silloin tällöin
-muuan nainen, jota yhä vieläkin muistellaan, ruhtinatar P. Hänen
-puolisonsa oli hienosti sivistynyt ja sievä, mutta typeränpuoleinen
-mies. Lapsia heillä ei ollut. Ruhtinatar se välisti läksi aivan
-äkkiä ulkomaille ja äkkiä taas palasi Venäjälle, viettäen yleensä
-varsin kummallista elämää. Häntä pidettiin kevytmielisenä kokettina;
-hän heittäysi kaikenlaisten huvituksien huimaan pyörteesen, tanssi
-uupumukseen asti, naureskeli ja laski leikkiä nuorten miesten kanssa,
-ottaen heitä vastaan puoli hämäräisessä vieraskamarissa, mutta öisin
-hän itki ja rukoili, missään lepoa löytämättä. Hamaan aamuun asti
-hän useinkin käveli rauhatonna huoneessaan, tuskaisesti käsiänsä
-väännellen, tahi istui kalpeana ja kylmänä psalttarin ääressä.
-Päivän valjettua hänestä jälleen kuontui ylhäisen maailman nainen,
-ja silloin hän ajeli jälleen seurasta toiseen, nauroi ja haastella
-jaaritteli, ikäänkuin pyrkien heittäymällä heittäymään kaiken sen
-syliin, mikä hänelle suinkin saattoi hauskuutta tuoda. Ihmeteltävä
-oli hänen olentonsa. Palmikko, kullan värinen ja raskaskin kuin
-kulta, ulottui alapuolelle polven. Kauniiksi ei häntä kumminkaan
-kukaan olisi sanonut: kasvoissa ei muuta kaunista ollutkaan kuin
-silmät, eikä edes itse silmätkään -- ne olivat pienenpuoleiset ja
-harmaat -- vaan niitten katse, nopea ja syvä, huimuuteen saakka
-huoleton ja alakuloisuuteen asti miettiväinen, -- arvoituksen
-tapainen koko tuo katse. Siinä välkähteli jotain tavattoman kirkasta
-silloinkin kuin kieli jokelsi aivan turhanpäiväisiä. Puku oli hänellä
-aina hieno ja aistikas.
-
-Pâvel Petrôwitsh kohtasi hänet baaleissa kerran, tanssi hänen
-kanssaan masurkan, jonka aikana ruhtinatar ei virkkanut yhtään
-kunnon sanaa, ja -- Pâvel Petrôwitsh rakastui häneen intohimoisesti.
-Tottunut hän oli voittoihin, ja pääsi tarkoituksensa perille pian
-tässäkin, mutta voiton helppous ei laimentanut silti hänen intoansa.
-Päinvastoin hän kiintyi entistä tuskaisemmin, entistä lujemmin
-tuohon naiseen, jossa silloinkin, kun hän antautui kokonansa, oli
-ikäänkuin yhä vieläkin jotain taikaperäistä, saavuttamatonta,
-mihin ei kukaan päässyt tunkeutumaan. Mitä lie tuossa sielussa
-piillytkään, -- ties Herra, Näytti kuin hän olisi ollut jonkinlaisten
-salaperäisten, hänelle itselleenkin tuntemattomain voimain vallassa.
-Ne leikittelivät hänen kanssaan mielin määrin: hänen pikkuinen
-ymmärryksensä ei osannut pitää puoliaan niitten oikkuja vastaan.
-Koko hänen menettelynsä oli yhtämittaista epäsuhtaisuutta. Ainoat
-kirjeet, jotka olisivat olleet omiansa herättämään hänen miehessään
-oikeutettuja epäluuloja, hän kirjoitti sellaiselle henkilölle, jota
-hän tuskin tunsikaan, mutta hänen rakkautensa oli surunsekaista:
-hän ei naureskellut eikä lasketellut leikkiä sen miehen kanssa,
-jonka kulloinkin oli suosikikseen valinnut, vaan kuunteli häntä,
-neuvottomana tuijotellen häneen. Välisti, enimmäkseen äkkiä, tämä
-neuvottomuus muuttui kylmäksi kauhuksi; hänen kasvojensa ilme
-oli silloin kuollutta ja vierasta; hän sulkeutui niinä aikoina
-huoneesensa, ja kamarineitsyt saattoi, pitäen korvaa avaimen reiän
-kohdalla, kuulla hänen pidätettyjä nyyhkytyksiänsä.
-
-Hellistä kohtauksista palatessaan Kirsânow tunsi sydämessään
-monastikin tuota raastavaa, katkeraa harmia, joka seuraa lopullista
-epäonnistumista.
-
--- Mitäpäs minä vielä lisää tahtoisin? -- kyseli hän itseltään, mutta
-sydäntä vain ahdisti yhä edelleen.
-
-Kerran hän lahjoitti ruhtinattarelle sormuksen, jonka nastakiveen oli
-piirretty sfinksi.
-
--- Mikäs tuo? -- kysyi ruhtinatar. -- Sfinksikö?
-
--- Niin on, -- vastasi hän; -- ja tämä sfinksi olette te.
-
--- Minäkö? -- kysäsi ruhtinatar, verkalleen kohottaen häneen
-tuon selittämättömän katseensa. -- Tuo on, tiedättekö, sangen
-mairittelevaa, -- lisäsi hän, hiukan ivallisesti myhähtäen, mutta yhä
-tuijottaen häneen niin kummallisesti.
-
-Raskaalta tuntui Pâvel Petrôwitshista silloinkin kuin ruhtinatar
-P. häntä rakasti, mutta kun ruhtinattaren lempi laimeni, ja se
-tapahtui jotenkin pian, silloin hän oli vähällä menettää järkensä.
-Hän kärsi tuskia, oli mustasukkainen, ei antanut ruhtinattarelle
-rauhaa, kulki hänen jäljissään kaikkialle. Ruhtinatar kyllästyi
-hänen hellittämättömiin ahdistelemisiinsa ja matkusti ulkomaille.
-Pâvel Petrôwitsh otti eron sotapalveluksesta, huolimatta toveriensa
-pyynnöistä ja päällikkönsä varottelemisista, ja läksi hänen jälkeensä.
-
-Neljän vuoden verran hän oleskeli vieraissa maissa, milloin seuraten
-hänen jälkiään, milloin tahallansa kadottaen hänet näkyvistään.
-Hän häpesi omaa itseänsä, moitti arkamaisuuttaan, mutta ei apua
-mistään. Tuon naisen kuva, tuo käsittämätön, melkein tympeä, mutta
-lumoava kuva oli liian syvälle imeytynyt hänen sieluunsa. Badenissa
-hän jälleen sai uudistaneeksi entiset välit ruhtinattaren kanssa;
-näytti kuin ei tämä vielä milloinkaan olisi rakastanut häntä niin
-intohimoisesti ... mutta kuukauden kuluttua oli taas kaikki lopussa ...
-tuli oli leimahtanut viimeistä kertaa ja sammui ainaiseksi.
-Välttämätöntä eroa aavistellessaan, Pâvel Petrôvitsh olisi tahtonut
-pysyä edes hänen ystävänänsä, ikäänkuin ystävyys sellaisen kanssa
-olisi mahdollista... Ruhtinatar läksi salaa Badenista ja kartteli
-häntä sen koommin lakkaamatta.
-
-Kirsânow palasi Venäjälle, koetti ruveta elämään vanhaan tapaansa,
-mutta ei voinut enää päästä entisille laduille. Huumauneen lailla
-hän samoili paikasta toiseen. Seuroissa hän kävi yhä vieläkin,
-entiset ylhäisen maailmanmiehen tavat hänellä oli yhä tallella,
-saattoipa kerskaista parista, kolmesta uudesta voitostakin, mutta
-ei hän mitään erinomaista odottanut itseltään eikä muiltakaan, eikä
-ryhtynyt mihinkään toimiin. Hän vanheni, harmaantui. Hänelle kävi
-nyt välttämättömäksi istua illoin klubissa, tuntea ärtymystä, olla
-ikävissä, kylmäkiskoisesti kinastella naimattomien miesten seurassa,
--- sangen paha merkki, niinkuin tietty on. Naimisiin menoa hän ei
-tietysti ajatellutkaan.
-
-Täten kului kymmenen vuotta, kului kukitta, hedelmittä ja nopeaan,
-hirmuisen nopeaan. Ei riennä aika missään niin joutuisasti kuin
-Venäjällä; vankilassa kuuluu kuluvan vieläkin nopeammin.
-
-Klubin päivällispöydässä hän sitten kerran sai tiedon ruhtinatar
-P:n kuolemasta. Hän oli kuollut Parisissa, ollen jo melkein
-hourupäiseksi tulemaisillaan. Kirsânow nousi pöydästä ja käveli
-klubissa kauan aikaa huoneesta huoneesen, pysähdellen kuin kivettynyt
-korttipöytäin ääreen, mutta ei kumminkaan tullut kotia varhemmin kuin
-ennenkään. Jonkun ajan perästä hän sai omalle nimellensä osoitetun
-paketin; siinä oli sormus, jonka hän aikoinaan oli lahjoittanut
-ruhtinattarelle. Vainaja oli piirtänyt sfinksin yli ristin ja
-käskenyt sanoa Kirsânowille, että risti on arvoituksen selitys.
-
-Tämä tapahtui 1848 vuoden alussa, samaan aikaan, jolloin Nikolai
-Petrôwitsh, leskeksi jäätyään, käväisi Pietarissa. Pâvel Petrôwitsh
-ei ollut nähnyt veljeänsä melkein siitä saakka kuin tämä oli
-asettunut maalle. Nikolai Petrôwitshin häät oli vietetty juuri niinä
-päivinä, jolloin Pâvel Petrôwitsh oli tutustunut ruhtinattaren
-kanssa. Ulkomailta palattuaan hän läksi veljensä luokse maalle,
-aikoen viipyä siellä pari kuukautta, nauttiakseen heidän onnestaan,
-mutta ei kestänyt siellä kuin viikon päivät. Veljesten olot,
-itsekunkin, olivat siksi kovin erilaiset. Vuonna 1848 tämä erotus ei
-ollut enää niin räikeä: Nikolai Petrôwitsh oli kadottanut vaimonsa,
-Pâvel Petrôwitsh oli kadottanut entiset muistonsa; ruhtinattaren
-kuoltua hän koetti olla muistelematta häntä. Mutta Nikolai
-Petrôwitshissa oli tallella tietoisuus säännöllisesti vietetystä
-elämästä, ja poikakin se kasvoi ja varttui hänen silmissään. Pâvel
-sitä vastoin, yksinäinen, naimaton mies, oli astumassa tuohon
-himmeään, usmaisaan aikaan, jolloin ihmisessä elähtelee toiveitten
-kaltaisia surkutteluja ja surkuttelujen kaltaisia toiveita, jolloin
-nuoruus on mennyt, mutta vanhuus vasta tuloansa tekee.
-
-Tämä aika oli Pâvel Petrôwitshille raskaampaa kuin kenellekään
-muulle: kadotettuaan menneisyytensä, hän oli kadottanut kaikki.
-
--- En minä nyt enää sinua kutsu Mârjinoon -- virkkoi hänelle veli
-kerran. (Hän oli näet kylänsä pannut vaimonsa nimikoksi.) -- Maria
-vainajankin aikana sinun tuli siellä ikävä olla, mutta nyt sinä
-kaiketi siellä ihan menehtyisit ikävästä.
-
--- Silloin minä vielä olin tyhmä ja hyörin ja pyörin sinne tänne, --
-vastasi Pâvel Petrôwitsh. -- Sen koommin olen talttunut, eilenhän
-viisastunutkaan. Nyt minä päinvastoin olen valmis asettumaan sinun
-luoksesi ainaiseksi, jos sallit.
-
-Vastauksen asemesta Nikolai Petrôwitsh sulki hänet syliinsä, mutta
-puolitoista vuotta kului vielä tästä keskustelusta, ennenkuin
-Pâvel Petrôwitsh päätti panna aikeensa toimeen. Vaan sittenpä hän,
-kerran maalle muutettuansa, ei sieltä enää lähtenytkään, ei edes
-niinäkään talvikausina, jotka Nikolai Petrôwitsh vietti poikansa
-kanssa Pietarissa. Hän rupesi lukemaan, enimmäkseen englanninkielistä
-kirjallisuutta, ja asetti elämänsä muutenkin englantilaiseen malliin.
-Harvoin hän seurusteli naapuriensa kanssa, ei käynyt kaupungissa
-muulloin kuin aatelisvaaleissa. Sielläkin hän oli enimmäkseen
-ääneti, silloin tällöin vain härnäten ja säikyttäen vanhan kuosin
-tilan-omistajia vapaamielisyyden puuskauksilla ja pysyen loitolla
-uudemman sukupolven edustajista.
-
-Niin vanhan kuin nuorenkin kannan ihmiset pitivät häntä korskeana
-miehenä, mutta niin toiset kuin toisetkin näkivät hänessä
-paljon arvoa ansaitsevia puolia: hänellä oli niin miellyttävä,
-aristokraatinen käytöstapa; hänellä oli ollut niin paljon voittoja
-naismaailmassa; hän kävi varsin hienossa puvussa, asui parhaimman
-hotellin parhaimmassa numerossa, yleensä söi pulskia päivällisiä,
-olipa kerran ollut Wellingtonin kanssa päivällisillä Louis Filipin
-luona, hänellä oli kaikkialla mukanaan täysihopeinen matka-nécessaire
-ja matka-amme; hänestä tuoksusi aina tavattoman hyviltä, ihmeellisen
-"jaloilta" hajuvesiltä; hän pelasi mainiosti whistiä ja joutui aina
-tappiolle. Ja vihdoin pidettiin häntä arvossa hänen mallikelpoisen
-rehellisyytensäkin tähden. Naisten silmissä hän oli viehättävä
-melankooliko, mutta naisten tuttavuudesta hän ei välittänyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Katsopas nyt, Jevgêni, -- virkkoi Arkâdi, päätettyään
-kertomuksensa; -- nyt huomaat, kuinka väärin sinä olet setää
-tuominnut. En nyt puhukaan siitä, että hän on monta monituista kertaa
-pelastanut isäni pulasta, antaen hänelle kaikki rahansa -- omaisuus,
-kuten tietänet, on heillä jakamatta, -- mutta hän on valmis auttamaan
-ketä hyvänsä ja muun muassa pitää aina talonpoikain puolta, vaikka
-heidän kanssaan haastellessaan tosin rypisteleekin kulmiansa ja
-haistelee eau-de-colognea...
-
--- Tietty se: hermot näet... -- keskeytti Bazârow.
-
--- Kenties, mutta hyvä on hänellä sydän. Älyä ei häneltä myöskään
-puutu. Kuinka hyödyllisiä neuvoja olenkaan saanut häneltä ...
-vallankin ... vallankin naisiin nähden.
-
--- Ahaa! Omassa puurossa suunsa poltti ja vieraasen velliin puhaltaa.
-Kyllä minä tuon tiedän.
-
--- Sanalla sanoen, -- jatkoi Arkâdi: -- hän on hyvin onneton, usko
-minua; synti on halveksia häntä.
-
--- Kukas se häntä sitten halveksii? -- vastasi Bazârow. -- Mutta
-sen minä kumminkin sanon, että semmoinen mies, joka on pannut koko
-elämänsä naisen rakkauden kortille ja sitten, nähtyään, että toiset
-tuon kortin häneltä kattoivat, lyyhistyy ja raukenee siihen määrin,
-ett'ei enää kykene mihinkään, -- semmoinen ei ole mies, vaan koiras.
-Hän on onneton muka; sen sinä mahdat parhaiten tietää; mutta mieltä
-hän ei vaan ole päähänsä saanut. Minä olen vakuutettu hänen pitävän
-itseänsä kunnon miehenä siitä syystä, että lukee jotain Galjaanin
-pahaista ja kerran kuukaudessa pelastaa pieksiäisistä talonpojan.
-
--- Mutta otahan lukuun hänen kasvatuksensa ja se aika, jossa hän on
-elänyt, -- huomautti Arkâdi.
-
--- Kasvatusko? -- huudahti Bazârow. -- Joka ihminen on velvollinen
-kasvattamaan itse itseänsä, niinkuin, no vaikkapa niinkuin
-esimerkiksi minä... Ja mitä taas aikaan tulee, niin miksikä minun
-pitäisi olla ajasta riippuvainen? Riippukoon ennen aika minusta.
-Ei, veikkonen! Kaikki tuo on semmoista löyhää, tyhjänpäiväistä! Ja
-mitä ne sitten ovat nuo miehen ja naisen salaiset muka välit? Kyllä
-me "fysiologit" tiedämme, mitä ne ovat. Otapas ja tutki silmän
-anatomiaa: mistä ne, niinkuin sinä sanot, arvoituksen tapaiset
-katseet siihen tulee? Kaikki se on romanttisuutta, hörön-töröä,
-mätää, taidetta. Tule pois, mennään katsomaan koppakuoriaista.
-
-Ja ystävykset menivät Bazârowin huoneesen. Sinne oli jo ennättänyt
-asettua tuommoinen medisiini-kirurgillinen haju, johon oli
-sekaantunut halvan tupakan löyhkää.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Pâvel Petrôwitsh ei ollut kuin vähän aikaa läsnä veljen
-keskustellessa voudin kanssa. Tämä vouti oli pitkä, laiha mies, ääni
-imelänkäheä niinkuin keuhkotautisilla, silmissä veijarimaisuus.
-Kaikkiin Nikolai Petrôwitshin huomautuksiin hän vastaili: "Ka
-herrainen aika, se on vissi se", ja koetti saada talonpojat juomarin
-ja varkaan kirjoihin. Äskettäin käytäntöön pantu uudenlainen
-maatalous se vonkui kuin pyörä voiteen puutteessa, paukahteli kuin
-tuoreesta puusta kotona tehty huonekalu. Nikolai Petrôwitsh ei
-tuosta mieleltään masentunut, mutta huokaili sentään usein ja vaipui
-mietteisinsä: hän tunsi, että asian onnistuminen kysyy rahoja, mutta
-rahat olivat häneltä melkein lopussa.
-
-Arkâdi oli ollut oikeassa: Pâvel Petrôwitsh oli monastikin
-auttanut veljeänsä. Useinkin, nähdessään velimiehen puuhailevan
-ja ponnistelevan, päätänsä särkien, mitenkä taaskin päästä
-pulasta, usein Pâvel Petrôwitsh silloin astui akkunan luo ja kädet
-housuntaskussa jupisi hampaittensa välitse: _Mais je puis vous
-donner de l'argent_,[10] ja antoi hänelle rahoja. Mutta tänään ei
-hänellä niitä ollut, ja senvuoksi hän katsoi parhaaksi vetäytyä pois.
-Taloudelliset harmit olivat hänestä sangen ikäviä. Sitä paitsi tuntui
-hänestä, että niin paljon kuin Nikolai Petrôwitsh puuhaileekaan
-ja hommaa, ei hän sittenkään ota asiata siitä päästä kiinni kuin
-pitäisi, vaikk'ei hän suinkaan olisi osannut nimenomaa sanoa, missä
-kohden velimies milloinkin erehtyy.
-
-"Veli ei ole tarpeeksi käytännöllinen", arveli hän itsekseen; "muut
-puijaavat häntä."
-
-Nikolai Petrôwitsh sitä vastoin piti veljeänsä erinomaisen
-käytännöllisenä miehenä ja kysyi myötäänsä häneltä neuvoa.
-
--- Minä olen tuommoinen heikko, hempeä mies, ikäni elänyt erämaassa,
--- puheli hän; -- mutta sinä sensijaan olet niin paljon seurustellut
-ihmisten kanssa, sinä tunnet heidät; sinulla on kotkan silmä.
-
-Pâvel Petrôwitsh ei vastannut tuohon mitään, kääntyihän vaan pois,
-koettamatta kumminkaan saada veljeänsä luopumaan moisista luuloista.
-
-Veljensä huoneesta tultuaan, hän läksi astumaan kartanon etu- ja
-takaosan välistä käytävää myöten ja tultuaan erään matalan oven
-eteen, pysähtyi miettiväisenä, kieritteli viiksiänsä ja kolkutti
-oveen.
-
--- Kuka siellä? Käykää sisään! -- kuului Fênitshkan ääni.
-
--- Minä, -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh ja avasi oven.
-
-Fênitshka kavahti pystyyn tuolilta, jossa hän oli istunut lapsi
-sylissä. Annettuaan sen lapsentytölle, joka heti kohta vei sen pois,
-hän pikimmältään korjasi huiviansa.
-
--- Suokaa anteeksi, jos häiritsin, -- sanoi Pâvel Petrôwitsh,
-katsomatta häneen. -- Minä olisin vaan pyytänyt ... tänään on
-luullakseni asiata kaupunkiin ... pyytänyt, että käskisitte ostamaan
-minulle viheriäistä teetä.
-
--- Kyllä, -- vastasi Fênitshka; -- kuinka paljon suvaitsette?
-
--- Puoli naulaa riittänee yllinkyllin... Teillähän näkyy täällä
-olevan uutta -- lisäsi hän, heittäen ympärilleen pikaisen silmäyksen,
-joka kosketti Fênitshkankin kasvoja. -- Uutimet ikkunoissa,
-tarkoitan, -- selitti hän, huomattuaan, ett'ei toinen häntä ymmärrä.
-
--- Jaa, niin, uutimet kyllä. Nikolai Petrôwitsh hyvällä hyvyyttään
-lahjoitti ne meille. Johan ne on olleet kauan aikaa akkunoissa.
-
--- Kauanpa aikaa minäkin olen ollut käymättä teillä. Täällä näyttää
-olevan sangen mukavaa.
-
--- Nikolai Petrôwitshin suosiosta, -- kuiskasi Fênitshka.
-
--- Onko teidän parempi olla täällä kuin entisessä vanhassa
-kylkirakennuksessa? -- kysäisi Pâvel Petrôwitsh kohteliaasti, mutta
-vähääkään myhähtämättä.
-
--- Parempi on, tiettävästi.
-
--- Kukas sinne pantiin teidän sijaanne?
-
--- Siell'on pesijät nyt.
-
--- Vai niin!
-
-Pâvel Petrôwitsh vaikeni.
-
-"Nyt se kai lähtee", arveli Fênitshka itsekseen, mutta eipä hän
-lähtenytkään. Fênitshka seisoi hänen edessään kuin suolapatsas,
-hiljalleen nyppien sormiaan.
-
--- Miksikäs te käskitte viedä poikanne pois? -- virkkoi Pâvel
-Petrôwitsh vihdoin. -- Minä olen hyvin lapsirakas; näyttäkääs se
-minulle.
-
-Fênitshka punastui; hän kävi hämille ja ihastui yhtaikaa. Hän
-pelkäili Pâvel Petrôwitshia, joka tuskin koskaan oli puhellut hänen
-kanssaan.
-
--- Dunjâsha! -- huusi hän, -- Tuokaa Mitja tänne (Fênitshka
-teititteli talossa kaikkia). -- Tai malttakaa, pannaan hänelle koltti
-päälle.
-
-Fênitshka kääntyi ovea kohti.
-
--- Samahan se on, -- huomautti Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Minä tulen heti, -- vastasi Fênitshka, lähtien kiireesti toiseen
-huoneesen.
-
-Pâvel Petrôwitsh, jäätyään yksikseen, loi erittäin tarkkaavaisen
-katseen ympärilleen. Tämä pienenläntä, matala huone oli sangen
-siisti ja kodikas. Siinä tuntui vereksen lattiamaalin, juhannuskukan
-ja mesiruohon haju. Seinuksilla seisoi tuoleja lyyramaisine
-selkämyksineen. Ne oli jo kenraali vainaja aikoinaan ostanut
-Puolasta, ollessaan sotaretkellä siellä. Yhdessä nurkassa oli
-musliniuutimien verhoama pieni sänky ja sen vieressä kupukantinen,
-rautavanteinen arkku. Nurkassa vastapäätä sitä paloi pikkuinen lamppu
-suuren pyhimyskuvan edessä, joka esitti Nikolaita Ihmeittentekijää;
-sädekehästä riippui punaisessa nauhassa pikkuruinen poslinimuna
-pyhimyksen rinnalla. Ikkunalaudoilla oli viimevuotisilla
-marjasylteillä täytettyjä lasipurkkeja, joitten läpi päivänvalo
-viheriänä kuulsi. Niitten suulle oli huolellisesti sidottu
-paperipäällykset, joihin Fênitshka itse oli suurilla kirjaimilla
-merkinnyt: "karviaismarja". Se oli Nikolai Petrôwitshin lempisylttiä.
-Katosta riippui pitkässä nuorassa häkki, jossa lyhythäntäinen
-keltasirkku myötäänsä hypiskeli tirskutellen ja pannen häkin
-yhtämittaa heilumaan ja vavahtelemaan, jolloin hampun siemeniä aina
-pudota pirahteli maahan. Väliseinällä, pienen piirongin yläpuolella
-riippui jotenkin huonoja, kiertävän taiteilijan ottamia valokuvia
-Nikolai Petrôwitshista jos millaisissakin asennoissa. Siinä riippui
-Fênitshkankin kuva, kerrassaan onnistumaton: tummissa puitteissa oli
-jotain kasvojen tapaista, silmiä vailla, suupielissä ponnistettu
-hymy; muuta ei siinä erottanut. Fênitshkan yläpuolella taas itse
-kenraali Jermôlow, huopaviitta yllään, ankaran tuimana tuijotteli
-kohti Kaukaasian kaukaisia kukkuloita pienen, kengänmuotoisen
-silkkisen neulatyynyn alta, joka oli painunut ihan kenraalin otsalle
-asti.
-
-Kului viiden minutin verran. Viereisestä huoneesta kuului kahinaa ja
-supatusta. Pâvel Petrôwitsh otti piirongilta tahratun, hajallisen
-nidoksen Masáljskin _Stréltseja_ ja selaili sitä hiukan... Ovi
-aukeni, ja sisään astui Fênitshka Mitja sylissä. Hän oli pukenut
-pojan päälle punaisen paidan, jonka kauluksessa oli kiiltonauhainen
-reunus, kammannut pojan pään ja pessyt silmät. Poika hengitti
-lujasti, kurotteli ruumistaan ja nytkäytteli käsiään, niinkuin
-terveitten lasten on tapa, mutta uhkea paita se nähtävästikin teki
-tehtävänsä: tyytyväisyyden ilme heijasti koko hänen pulleasta
-olennostaan. Fênitshka oli laittanut omankin tukkansa järjestykseen
-ja sitaissut päähänsä paremman huivin, mutta hän olisi huoleti
-saattanut jäädä entiseen asuunsa. Ja todellakin, oliko maailmassa
-mitään sen viehättävämpää kuin nuori äiti, terve lapsi sylissään?
-
--- Kas tuota pallukkaa, -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh, kutkuttaen
-Mitjaa kaksoisleuasta etusormensa pitkän kynnen päällä. Poikanen
-kiinnitti katseensa keltasirkkuun ja rupesi nauramaan.
-
--- Setä se on, -- virkkoi Fênitshka, painaen kasvojansa lasta vasten
-ja hiljalleen puistellen häntä, Dunjâshan asetellessa ikkunalle
-savupyperöä vaskirahan päälle.
-
--- Kuinkas vanha hän onkaan? -- kysäsi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Kuusi kuukautta, pian kääntyy seitsemännelle, yhdentenätoista
-päivänä ensi kuuta.
-
--- Eiköhän kahdeksannelle jo, Feodôsia Nikolâjewna? -- virkkoi
-Dunjâsha hiukan arkaillen.
-
--- Eihän toki! Seitsemännelle. Mitäs sinä nyt! -- Lapsi rupesi taas
-nauramaan, käänsi sitten huomionsa arkkuun ja tarttui äkkiä koko
-kourallaan äitiään nenään ja huuliin. -- Vallaton veitikka! -- puheli
-Fênitshka, vetämättä kasvojaan pois pojan kourasta.
-
--- Hän on veljeni näköinen, -- huomautti Pâvel Petrôwitsh.
-
-"Kenenkäpäs se olisikaan näköinen?", ajatteli Fênitshka.
-
--- Niin, niin, -- puheli Pâvel Petrôwitsh ikäänkuin itsekseen; --
-ihan velimiehen näköinen.
-
-Hän loi Fênitshkaan tarkan, melkein murheellisen katseen.
-
--- Setä se on, -- virkkoi Fênitshka, nyt jo kuiskaamalla.
-
--- Kas, Pâvel! Täälläkös sinä oletkin? -- kuului äkkiä Nikolai
-Petrôwitshin ääni.
-
-Pâvel Petrôwitsh kääntyi kiireesti ympärinsä, kulmiaan rypistäen,
-mutta veli katsahti häneen niin iloisasti, niin kiitollisena, että
-toisen täytyi väkisinkin myhähtää hänelle.
-
--- Sinullahan on koko pulska poika, -- sanoi hän, kelloonsa
-katsahtaen. -- Minä poikkesin tänne puhumaan teestä...
-
-Ja sen sanottuaan Pâvel Petrôwitsh läksi pois, varsin levollinen ilme
-kasvoissa.
-
--- Itsestäänkö hän tuli? -- kysäisi Nikolai Petrôwitsh Fênitshkalta.
-
--- Itsestään tulivat; oveen kopauttivat ja tulivat sisään.
-
--- Entäs Arkâsha? Eikö hän ole enää käynyt sinun luonasi?
-
--- Eivät ole. Enköhän minä muuta tuonne kylkirakennukseen, Nikolai
-Petrôwitsh?
-
--- Miksi niin?
-
--- Eiköhän se olisi parasta ensi aluksi?
-
--- Nnno ... eipä sentään, -- äännähti Nikolai Petrôwitsh, änkytellen
-ja otsaansa hieraisten. -- Kun olisi ennen... No terve, sinä mötys,
--- virkkoi hän sitten, äkkiä vilkastuen, lähestyi lasta ja suuteli
-häntä poskeen. Senjälkeen hän, kumartui hiukan ja kosketti huulillaan
-Fênitshkan kättä, joka kuulsi valkoisena kuin maito Mitjan punaisen
-paidan päällä.
-
--- Nikolai Petrôwitsh! Mitäs te nyt? -- sopotti Fênitshka, laskien
-silmänsä maahan, mutta kohottaen ne jälleen ylös... Soma oli hänen
-silmäinsä välke, hänen katsellessaan kulmainsa alta ja naurahdellen
-lempeästi ja hiukan typerästi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nikolai Petrôwitsh oli tutustunut Fênitshkaan seuraavalla tavalla.
-
-Kerran, noin kolme vuotta sitten, hän oli matkoillaan yöpynyt
-majataloon eräässä kaukaisessa maaseutukaupungissa. Odottamattoman
-mielihyvän teki hänelle erinomainen järjestys siinä huoneessa, minkä
-oli saanut, ja sänkyvaatteiden puhtaus. "Saksalainenkohan täällä
-lieneekin emäntä?" iski hänen mieleensä. Mutta emäntänä olikin
-venakko, noin viidenkymmenen vanha vaimo, siistissä puvussa, kasvot
-somat ja puhe arvokasta. Nikolai Petrôwitsh puuttui pakinoille hänen
-kanssaan, teetä juodessaan, ja varsin hyvän vaikutuksen häneen emäntä
-tekikin.
-
-Nikolai Petrôwitsh oli siihen aikaan vast'ikään muuttanut uuteen
-maakartanoonsa, jossa ei tahtonut pitää äärellään maaorjia, vaan
-haeskeli palkkaväkeä. Emäntä puolestaan valitteli matkustajain
-vähyyttä ja kallista aikaa. Nikolai Petrôwitsh tarjosi hänelle
-silloin emännöitsijän paikan hovissaan, ja toinen suostuikin. Hänen
-miehensä oli kuollut jo kauan sitten, jätettyään äidin huostaan
-ainoan tyttären, Fênitshkan.
-
-Parin viikon kuluttua Arina Sâvishna (se oli uuden emännöitsijän
-nimi) muuttikin tyttärineen Mârjinoon ja asettui asumaan
-kylkirakennukseen. Nikolai Petrôwitsh näytti osanneen oikeaan. Arina
-pani talon hyvään järjestykseen. Fênitshkasta, joka silloin jo oli
-täyttänyt seitsemäntoista vuotta, ei puhunut talossa kukaan, eikä
-häntä kukaan nähnytkään, hän kun eleli hiljalleen ja yksikseen.
-Sunnuntaisin vain Nikolai Petrôwitsh huomasi pitäjän kirkossa,
-jossain syrjäisessä paikassa, hänen vaikeitten kasvojensa profilin.
-
-Näin kului toista vuotta.
-
-Aamulla kerran Arina tuli isäntänsä huoneesen ja, tehtyään
-tavanmukaisen syvän kumarruksen, kysyi, eikö hän voisi auttaa
-hänen tytärtään, jolle kipinä uunista oli lentänyt silmään.
-Nikolai Petrôwitsh, niinkuin muutkin kotona-kykkijät, harjoitti
-tautien parantelemista; olipa hankkinut taloonsa homeopaatillisen
-apteekinkin. Hän käski Arinan tuoda sairaan heti sisään. Fênitshka,
-kuultuaan herran kutsuvan häntä luokseen, säikähti pahanpäiväiseksi,
-mutta seurasi sentään äitiänsä. Vietyään hänet akkunan eteen, Nikolai
-Petrôwitsh otti häntä molemmin käsin päästä, tutki tarkoin tuon
-punaisen, tulehtuneen silmän ja valmisti hänelle samassa omin käsin
-haudevettä, repäsi sitten nenäliinansa ja neuvoi, mitenkä hautoa.
-Fênitshka kuunteli häntä loppuun asti ja aikoi lähteä tiehensä.
-
--- Suutele toki herran kättä, tyttö riepu! -- sanoi Alina hänelle.
-
-Mutta Nikolai Petrôwitsh ei sallinut hänen suudella kättä, vaan
-joutui hämille itsekin ja suuteli tyttöä kumartuneesen päähän
-jakauksen kohdalle.
-
-Fênitshkan silmä parani pian, mutta se vaikutus, minkä hän oli
-isäntäänsä tehnyt, ei hälvennyt niinkään pian. Yhä vain Nikolai
-Petrôwitshin silmissä kuvastuivat nuo puhtaat, hennot, arasti
-kohotetut kasvot; hän tunsi kämmeniensä koskettelevan tuota pehmeätä
-tukkaa, näki nuo viattomat, puoleksi avonaiset huulet, joitten
-välitse helmimäiset hampaat kosteina väikähtelivät päivänvalossa. Hän
-rupesi entistä tarkkaavammin katselemaan häntä kirkossa ja koetti
-päästä puheisin hänen kanssaan.
-
-Fênitshka vierasti häntä ensi alussa. Niinpä kerrankin, kun Nikolai
-Petrôwitsh kohtasi hänet kapealla, tuuhean ruispellon kautta
-kulkevalla polulla, hän puikahti piiloon korkeakortiseen, sankkaan
-peltoon, jossa rukiinen juurella kasvoi tiheässä ruiskukkia ja
-koiruohoa. Nikolai Petrôwitsh huomasi hänen päänsä kortten kultaisen
-verkon lävitse, josta hän katsella kurkisteli kuin pikku eläin.
-
--- Hyvää iltaa, Fênitshka! -- huusi hän tytölle lempeällä äänellä. --
-En minä pure.
-
--- Jumal' antakoon! -- kuiskasi toinen, tyyssijaansa jättämättä.
-
-Vähitellen hän alkoi tottua Nikolai Petrôwitshiin, vaikka yhä
-vieläkin pelkäili hänen läsnäollessaan, kunnes Arina, hänen äitinsä,
-äkkiä kuoli koleraan. Minnekä oli tyttö nyt joutuva? Hän oli perinyt
-äidiltään rakkauden järjestykseen, järkevyyteen ja arvokkaisuuteen,
-mutta olihan hän vielä niin nuori, niin yksinäinen. Nikolai
-Petrôwitsh itse oli niin hyväntahtoinen, siivo...
-
-Tarpeetonta on kertomusta enää jatkaa...
-
--- Vai tuli se veli noin vaan? -- tiedusteli Nikolai Petrôwitsh. --
-Oveen kolkutti ja astui sisään?
-
--- Niin.
-
--- No se on hyvä se. Annas kun hypittelen Mitjaa. Ja Nikolai
-Petrôwitsh rupesi hypittelemään poikaa melkein lakeen saakka. Kovin
-oli pienonen itse siitä hyvillään, mutta levoton oli äiti. Joka kerta
-kuin poikanen lennähti ylös, joka kerta hän ojensi kätensä lapsen
-paljastuneita jalkoja kohti.
-
-Mutta Pâvel Petrôwitsh palasi uhkeaan kabinettiinsa. Seinillä
-oli sirot, omituisen väriset tapetit, kirjavalla persialaisella
-matolla riippui ampuma-aseita; huonekalut olivat pähkinäpuusta,
-tummanvehreällä shaggilla päällystetyt; kirjakaappi oli vanhaa
-tammea, renaissance-stiiliä, komealla kirjoituspöydällä seisoi
-pieniä pronssisia statuetteja; nurkassa kamini-uuni. Hän
-heittäysi seljälleen sohvalle, pani kätensä niskan taa ja katseli
-liikahtamatta, melkein epätoivoisena kattoon. Lieneekö hän sitten
-tahtonut itse seiniltäkin kätkeä, mitä hänen kasvoillansa ilmenee,
-vai mikä lienee ollut syynä, mutta hän nousi, veti raskaat uutimet
-akkunain eteen ja heittäytyi sohvalle jälleen.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Samana päivänä Bazârowkin tutustui Fênitshkaan. Bazârow oli Arkâdin
-kanssa kävelyllä puutarhassa, selitellen ystävälleen, miksikä eivät
-kaikki puut ole ottaneet juurtuakseen, varsinkaan pienet tammet.
-
--- Tänne pitäisi istuttaa enemmän hopeapoppeleita ja kuusia, vaikkapa
-lehmuksiakin, ja panna ruokamultaa lisää. Tuo lehtimaja, katsos, se
-on menestynyt hyvin -- lisäsi hän -- sillä akaasia ja syreni ne ovat
-kelpo poikia ne, eivät kysy hoitoa. Mutta ... siellähän on joku!
-Lehtimajassa istui Fênitshka Dunjâshan ja Mitjan kanssa. Bazârow
-pysähtyi, mutta Arkâdi nyökäytti Fênitshkalle päätä, niinkuin vanha
-tuttava ainakin.
-
--- Kuka se on? -- kysyi Bazârow, heti kuin oli kuljettu lehtimajan
-ohi. -- Soma naikkonen!
-
--- Kumpaisestako sinä puhut?
-
--- Tietty se, kestä; yksihän siellä oli soma.
-
-Aina väliin hämilleen joutuen Arkâdi kertoi hänelle lyhyesti, ken
-Fênitshka on.
-
--- Ahaa -- virkkoi Bazârow. -- Näkyypä sinun isäsi tietävän, mikä on
-vettä mikä mettä. Hän on reipas poika kerrassaan, tuo sinun isäsi;
-hän miellyttää minua, miellyttää totta maar niinkin. Mutta pitäähän
-sitä tutustua, -- lisäsi hän, kääntyen lehtimajalle päin.
-
--- Jevgêni! -- huudahti säikähtäneenä Arkâdi hänen jälkeensä. -- Ole,
-Herran tähden varovainen!
-
--- Ole huoleti, -- vastasi Bazârow, -- me ollaan monessa liemessä
-keitettyä väkeä; ei sitä niinkään pelkkiä maamoukkia olla.
-
-Fênitshkaa lähestyessään hän otti lakin päästään.
-
--- Sallikaa minun esitellä itseni, -- alkoi hän, kumartaen
-kohteliaasti. -- Arkâdi Nikolâitshin ystävä ja vallan sävyisä mies.
-
-Fênitshka nousi seisomaan ja katseli häntä arasti.
-
--- Tuopas on kerrassaan sievä lapsi, -- jatkoi Bazârow. -- Olkaa
-huoleti, ei mull' ole silmät noidan silmät. Miksikäs sillä posket
-noin hehkuu? Hampaitako saa?
-
--- Niin, -- vastasi Fênitshka, -- neljä on jo puhjennut, ja nyt on
-ikenet taas pöhössä.
-
--- Näyttäkääs ... älkää peljätkö; minä olen tohtori. Bazârow
-otti lapsen syliinsä, ja kovin kummastelivat niin Fênitshka kuin
-Dunjâshakin, ett'ei poika pyristellyt vastaan eikä ensinkään
-vierastanut.
-
--- Jaha, jaha... Kaikki on niinkuin olla pitää: poika saa uhkeat
-hampaat. Jos mitä joskus sattuu, pankaa sana minulle. Oletteko te
-itse terve?
-
--- Terve olen, Jumalan kiitos.
-
--- Jumalan kiitos; sehän onkin paras kaikista. Entäs te? -- lisäsi
-Bazârow, kääntyen Dunjâshaan.
-
-Dunjâsha, tyttönen tuikea tuvassa ja rasavilli tanhualla, tirskautti
-vaan, eikä vastannut mitään.
-
--- No niin. Tuoss'on pulska prinssinne. Fênitshka otti pojan syliinsä.
-
--- Että hän viihtyi teillä niin hyvin! -- virkkoi hän puoliääneen.
-
--- Minulla viihtyy lapset aina, -- vastasi Bazârow; mull' on
-tiedossani taika semmoinen.
-
--- Lapset tuntee kyllä, kuka heitä rakastaa, -- huomautti Dunjâsha.
-
--- Se on vissi se, -- vahvisti Fênitshka. -- Niinkuin Mitjakin:
-välisti ei menisi vieraan syliin, ei vaikka.
-
--- Entäs minun? -- kysäsi Arkâdi, joka oli seisonut kotvan aikaa
-taampana ja nyt läheni lehtimajaa.
-
-Hän kurotti kätensä Mitjaa kohti, mutta poikanen kääntyi pois ja
-rupesi uikuttamaan. Fênitshka joutui hämille.
-
--- Kylläpähän tulee vielä, jahka tottuu, -- virkkoi Arkâdi suopeasti.
-
-Ystävykset läksivät lehtimajasta.
-
--- Mikä hänen nimensä olikaan? -- kysyi Bazârow.
-
--- Fênitshka ... Feodôsia.
-
--- Entäs isännimeltä? Pitäähän se tietää sekin.
-
--- Nikolâjewna.
-
--- _Bene_. Minua miellyttää hänessä se, ett'ei hän kainostele
-liiaksi. Toinen kukaties juuri moittisi häntä siitä. Joutavia! Mitäs
-siinä olisi kainostelemista? Hän on äiti, ja niinmuodoin hän on
-oikeassa.
-
--- Hän on kyllä oikeassa, -- virkkoi Arkâdi, -- mutta isä...
-
--- Isä on oikeassa kanssa, -- keskeytti Bazârow.
-
--- Ei minun mielestäni.
-
--- Niin, niin: yksi perillinen lisää, se nähkääs harmittaa meitä
-hiukan.
-
--- Ettes häpeä, luullessasi minun ajattelevan tuollaista! -- huudahti
-Arkâdi kiivaasti. -- En minä siltä kannalta katso isän olevan
-väärässä; isän pitäisi minun mielestäni naida hänet.
-
--- Vai niin, vai niin! -- virkkoi Bazârow tyynesti. -- Kas kuinka me
-ollaankaan jalomielisiä! Sinun mielestäsi siis avioliitolla on vielä
-jotain merkitystä. Sitä en olisi sinulta odottanut.
-
-Ystävykset astuivat muutamia askeleita ääneti.
-
--- Minä olen nähnyt kaikki sinun isäsi laitokset, -- puheli taas
-Bazârov. -- Karja on kehnoa ja hevoset työllä tapetuita. Rakennukset
-ne hiukan rasahtelevat nekin, työväki on laiskaa ja vetelää, mutta
-vouti se on joko tomppeli tai veijari, en ole vielä päässyt perille,
-kumpaako.
-
--- Kovinhan sinä olet ankara tänään, Jevgêni Vasíljitsh.
-
--- Ja kunnonkin talonpojat ne vielä saavat isäsi puijatuksi,
-usko pois. Ilmankos sananlasku sanoo: "Venäläinen musikka pistää
-Jumalankin poskeensa."
-
--- Minä alan olla yhtä mieltä sedän kanssa, -- virkkoi Arkâdi: --
-sinulla on kerrassaan huono ajatus venäläisistä.
-
--- Jopa sitten jotain! Ei venäläisessä muuta hyvää olekaan kuin se,
-että hänellä on peräti huono ajatus itsestään. Kaks kertaa kaks on
-neljä -- se se jotain on; muu kaikki on hölynpölyä.
-
--- Luontokin? -- virkkoi Arkâdi, miettiväisenä katsellen tuonne kauas
-yli moniväristen peltojen, joihin mailleen jo kallistuva aurinko loi
-kaunista, lempeätä valoa.
-
--- Ja hölynpölyä se on luontokin, siinä merkityksessä, jossa sinä
-sitä käsität. Ei luonto ole mikään temppeli; paja se on ja ihminen
-seppänä siinä.
-
-Samassa kuului kartanosta viivähteleviä violoncellon säveleitä. Joku
-siellä soitti tunteellisesti, vaikka epävarmalla kädellä, Schubertin
-Träumereitä, ja hunajana hajaantui ilmassa suloinen melodia.
-
--- Mitäs tuo on? -- kysyi Bazârow kummastellen.
-
--- Isä soittaa.
-
--- Soittaako sinun isäsi celloa?
-
--- Kyllä.
-
--- Mutta kuinka vanha hän on?
-
--- Neljäkymmentä neljä. Bazârow räjähti nauramaan.
-
--- Mitäs sinä naurat?
-
--- No mutta, hyvä ystävä! Mies viidennellä viidettä, _pater
-familias_, asuu täällä maan sydänmaassa ja -- soittaa celloa!
-
-Bazârow nauraa hohotti edelleen, mutta Arkâdi, niin syvästi kuin
-kunnioittakaan mestariansa, ei tällä kertaa edes myhähtänytkään.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Kului pari viikkoa. Elämä Mârjinossa kulki kulkuansa: Arkâdi vietti
-makean leivän päiviä, Bazârow teki työtä. Talossa olivat jo kaikki
-ennättäneet tottua häneen, hänen leväperäiseen menettelytapaansa,
-hänen jyrkkäpuheisuuteensa. Fênitshka varsinkin oli jo niin
-tutustunut häneen, että yöllä kerran käski herättää hänet: Mitja
-oli saanut suonenvetoja. Ja Bazârow tuli, tapansa mukaan, puoleksi
-leikkiä laskien, puoleksi haukotellen, istui hänen luonaan parisen
-tuntia ja sai lapsen entiselleen.
-
-Pâvel Petrôwitsh sitä vastoin oli ruvennut vihaamaan häntä koko
-sydämensä pohjasta, pitäen häntä röyhkeänä, öykkärinä, kyynillisenä
-miehenä, plebeijinä. Hän aavisteli, ett'ei Bazârow pidä häntä
-arvossa, melkeinpä halveksii häntä, -- häntä, Pâvel Kirsânowia!
-
-Nikolai Petrôwitsh pelkäili hiukan tätä nuorta "nihilistiä",
-epäillen, tokko hänen vaikutuksensa Arkâdiin lienee hyvinkään
-edullista, mutta mielellään hän kuunteli Bazârowia, mielellään oli
-läsnä hänen fyysillis-kemiallisissa kokeissaan. Bazârow oli tuonut
-mikroskopin mukanaan ja hääräili tuntimäärin sen ääressä.
-
-Palvelijat olivat hekin kiintyneet häneen, vaikka hän usein
-teki heistä pilkkaakin. He tunsivat, että siinä se on sentään
-meikäläinen mies eikä herra. Dunjâsha se mielellään nauraa hihitteli
-hänen kanssaan, ja heitti häneen vihjaavia silmäyksiä, juosta
-puikahdellessaan hänen ohitsensa. Pjotr, mies peräti itserakas ja
-typerä, otsa alati rypyssä, mies, jonka ainoa ansio oli siinä,
-että osasi katsoa ihmisiä kohteliaasti silmiin ja sai tavaamalla
-kirjasta selvän ja usein harjaili tukkaansa, -- hänkin rupesi
-myhähtelemään ja kirkastui kasvoiltaan, milloin vain Bazârow
-kiinnitti häneen huomiota. Palvelusväen pojat ne juoksentelivat
-"tohtorismiehen" perässä kuin pienet koirat. Ukko Prokôfjitsh se
-vain ei sietänyt häntä. Tuiman näköisenä hän pöydässä passaili tuota
-"sammakonnylkijää" ja "lipilaaria", ja vakuutti, että tuo partaniekka
-roikale on -- sika kaalismaassa. Prokôfjitsh oli tavallaan yhtä hyvä
-aristokraati kuin Pâvel Petrôwitshkin.
-
-Tuli vuoden herttaisin aika, kesäkuun ensimmäiset päivät. Säät olivat
-ihanat. Kansaa uhkasi kyllä jälleen kolera, mutta X:n läänin asukkaat
-olivat jo tottuneet näkemään sitä vieraanansa. Bazârowin oli tapana
-nousta aamulla hyvin aikaisin ja lähteä astumaan parin kolmen virstan
-päähän, ei kävelemään -- kävely ilman mitään tarkoitusta oli hänestä
-peräti vastenmielistä, -- vaan keräämään kasveja ja hyönteisiä.
-Väliin hän otti mukaansa Arkâdinkin. Paluumatkalla he tavallisesti
-joutuivat väittelyyn, jossa Arkâdi useimmiten jäi alle kynsin, vaikka
-pitikin enemmän ääntä kuin toinen.
-
-Kerran he olivat viipyneet tavallista kauemmin. Nikolai Petrôwitsh
-läksi heitä vastaan puutarhaan. Tultuansa lehtimajan kohdalle hän
-kuuli äkkiä nopeita askelia, ja odottelemiensa nuorten miesten
-puhetta. He kulkivat lehtimajan toiselta puolen eivätkä voineet nähdä
-häntä.
-
--- Sin'et tunne isää tarpeeksi, -- kuului Arkâdi sanovan.
-
-Nikolai Petrôwitsh painautui piiloon.
-
--- Sinun isäsi on kelpo poika, -- virkkoi Bazârow; -- mutta hän on jo
-virkaheitto; hänen laulunsa on laulettu loppuun.
-
-"Virkaheitto" seisoi paikallaan minutin, vieläpä toisenkin, ja läksi
-sitten verkalleen astua laahustamaan kotia.
-
--- Toissapäivänä, -- jatkoi Bazârow, -- toissapäivänä minä tapasin
-hänet lukemasta Púshkinia. Selitä toki hänelle, ett'eihän semmoisesta
-ole mihinkään. Eihän hän enää mikään poika ole; heittäis jo
-mokomankin höröntörön. Olla romantikona nykyaikoina ... että hän
-viitsii! Anna hänelle jotain kunnollisempaa luettavaksi.
-
--- Mitähän hänelle antaisi? -- kysyi Arkâdi.
-
--- Vaikkapa ensi hätään Büchnerin _"Stoff und Kraft"_. -- Niinpä
-niinkin, -- vastasi Arkâdi hyväksyvästi. -- "Stoff und Kraft" on
-kirjoitettu kansantajuisesti...
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Ja niinpä, näetkös meistä, sinusta ja minusta, -- puheli samana
-päivänä iltapuoleen Nikolai Petrôwitsh veljelleen, istuen hänen
-kabinetissansa, -- meistä tuli kuin tulikin virkaheitot, ja laulettu
-se on loppuun meidän laulummekin: No niin. Oikeassa kenties Bazârow
-onkin. Mutta yksi asia minusta sentään tuntuu katkeralta: minä
-toivoin näet, että nythän minä pääsen oikein sydämellisen ystävyyden
-kannalle Arkâdin kanssa, mutta näyttääkin siltä, että minä olen
-jäänyt jälkeen ja hän mennyt eteenpäin; emme me enää voi ymmärtää
-toisiamme.
-
--- Milläs tavoin hän sitten on mennyt eteenpäin? Ja missäs hän
-on niin paljoa etevämpi meitä? -- huudahti Pâvel Petrôwitsh
-maltittomasti. -- Sen kaiken on hänelle ajanut päähän tuo signor, tuo
-nihilisti. Min'en voi sietää tuota puoskaria; hän on minun mielestäni
-ilmeinen charlataani; minä olen varma siitä, ett'ei hän kaikkine
-sammakoineenkaan ole kovin pitkällä luonnontieteissä.
-
--- Älä, veikkonen, sano niin; Bazârow on älykäs mies, ja tietoja on
-hänellä paljon.
-
--- Ja niin inhottavan itserakas, -- keskeytti jälleen Pâvel
-Petrôwitsh.
-
--- Totta kyllä, -- virkkoi Nikolai Petrôwitsh, -- itserakas hän
-on, mutta eipä sitä vailla näy saattavan olla. Yksi asia kumminkin
-on, jota en saa päähäni. Minähän luullakseni teen kaikki, jott'en
-jäisi ajastani jälkeen: olen järjestänyt alustalaisteni olot, olen
-pannut kuntoon farmin, niin että minua jo yli koko läänin sanotaan
-_punaiseksi;_ minä luen, hankin tietoja, koetan ylipäänsä päästä
-tasakannalle nykyaikaisten vaatimusten kanssa, -- mutta nyt minulle
-sanotaan, että minun lauluni on laulettu loppuun. Alanpa, veli hyvä,
-itsekin jo olla sitä mieltä, että eiköhän jo lienekin tuo laulu
-loppuun laulettu.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Niinpä niin. Tänään esimerkiksi olin lukemassa Púshkinia.
-"Mustalaiset" muistaakseni sattui siinä eteeni... Äkkiä astuu Arkâdi
-luokseni ja sanaakaan sanomatta, tuommoinen lempeä sääli kasvoillaan,
-ottaa minulta kirjan pois, niinkuin pieneltä lapselta, ja panee
-eteeni toisen kirjan, saksalaisen... Niin, ja sitten hän myhähti ja
-läksi pois, ja vei Púshkinin mennessään.
-
--- Kas niin! Minkä kirjan hän sinulle antoi?
-
--- Tämän näin.
-
-Ja Nikolai Petrôwitsh veti takkinsa takataskusta Büchnerin kuuluisan
-kirjasen, yhdeksättä painosta.
-
-Pâvel Petrôwitsh käänteli sitä tuokion aikaa käsissään.
-
--- Hm! -- murahti hän. -- Arkâdi Nikolajewitsh pitää huolta sinun
-kasvatuksestasi. No oletkos koettanut lukea?
-
--- Olen.
-
--- Ja?
-
--- Joko minä olen tuhma, tai kaikki tuo on pötyä.
-
-Kaiketi se on niin, että minä olen tuhma.
-
--- Ethän vielä ole unohtanut saksaasi? -- kysyi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Kyllä minä saksaa ymmärrän.
-
-Pâvel Petrôwitsh pyöräytti jälleen kirjaa käsissään, katsoen
-kulmainsa alta veljeensä. Hetken aikaa he olivat ääneti kumpikin.
-
--- Niin vainenkin! -- virkkoi Nikolai Petrôwitsh, nähtävästikin
-kääntääkseen keskustelua toisaanne. -- Minä sain kirjeen Koljâzinilta.
-
--- Matvei Iljítshiltäkö?
-
--- Häneltä juuri. Hän on saapunut kaupunkiin, pitämään läänissä
-tarkastusta. Hänestä on tullut koko pöpö. Hän tahtoisi nyt tavata
-meitä, niinkuin sukulaisten sopii -- niin hän kirjoittaa -- ja kutsuu
-sinua ja minua ja Arkâdia kaupunkiin.
-
--- Lähdetkö? -- kysäsi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- En. Entäs sinä?
-
--- En minäkään. Mitä minä sinne läksisin viidenkymmenen virstan
-päähän tuulta pieksämään? _Mathieun_ tekisi nyt mieli esiintyä meille
-kaikessa kunniassaan. Hitto hänestä! Suitsuttaa ne hänelle läänin
-pyhää savua ilman meitäkin. Ja sepä sitten jo jotain: salaneuvos! Jos
-minä olisin pysynyt sotapalveluksessa ja yhä tuota joutavaa juttua
-jauhanut, niin jo minä olisin kenraaliadjutantti. Ja sitä paitsi --
-mehän olemme virkaheittoja, me.
-
--- Niin ollaan, veikkonen, -- vastasi Nikolai Petrôwitsh huoaten. --
-Parasta on kun teetetään arkut valmiiksi ja pannaan kädet ristiin
-rinnan päälle.
-
--- En minä aio kovinkaan pian antautua, -- murahti veli. -- Kyllä
-minä vielä rytäkkään joudun tuon lääkärin veikkosen kanssa, niin
-minusta tuntuu.
-
-Ja rytäkkä syntyikin vielä samana iltana teepöydässä. Pâvel
-Petrôwitsh astui vierashuoneesen jo valmiina taisteluun, ärtyneenä,
-päättävästi. Hän odotteli vain jotain tekosyytä, millä hyökätä
-vihollisen kimppuun, mutta sitä ei ilmaantunut pitkään aikaan.
-Bazârow oli ylipäänsä harvapuheinen aina, milloin "ukot Kirsânowit"
-olivat läsnä (niin hän nimitti veljeksiä). Tänä iltana varsinkin hän
-oli pahalla tuulella, ja istui ääneti, tyhjentäen teekupin toisensa
-perästä. Pâvel Petrôwitsh se ihan kiehahteli mallittomuudesta.
-Vihdoinkin hänen toiveensa toteutuivat. Puhe kääntyi erääsen
-läheiseen tilan-omistajaan.
-
--- Roska, aristokraatin mokoma, -- huomautti Bazârow, joka oli
-kohdannut häntä Pietarissa.
-
--- Sallikaa kysyäni, -- aloitti Pâvel Petrôwitsh vapisevin huulin,
--- merkitseekö teidän käsityksenne mukaan "roska" ja "aristokraati"
-samaa?
-
--- Minä sanoin: "aristokraatin mokoma", -- virkkoi Bazârow, laiskasti
-härpäten teetä.
-
--- Aivan niin, mutta minun luullakseni te olette samaa mieltä
-aristokraateista kuin aristokraatin mokomistakin. Pidän
-velvollisuutenani ilmoittaa teille, että minulla on toisenlainen
-ajatus asiasta. Minä -- sen uskallan sanoa -- olen tunnettu
-liberaalisena, progressia suosivana miehenä, mutta juuri siitä
-syystä minä pidän aristokraateja, oikeita aristokraateja kunniassa.
-Muistakaa, arvoisa herra (nämä sanat kuultuaan Bazârow nosti silmänsä
-Pâvel Petrôwitshiin), niin, arvoisa herra, -- toisti hän kiihkeästi
--- muistakaa Englannin aristokraateja. He eivät luovuta rahtuistakaan
-oikeuksistansa, ja siksipä he pitävät muittenkin oikeuksia arvossa;
-he vaativat muilta velvollisuuksien täyttämistä heitä kohtaan, ja
-siksipä he itsekin täyttävät _omat_ velvollisuutensa. Aristokratia on
-antanut Englannille vapauden ja on sen kannattajana yhä edelleen.
-
--- Jo tuota laulua on kuultu senkin seitsemän kertaa, -- vastasi
-Bazârow, -- mutta mitäs tämä kaikki nyt tässä todistaa?
-
--- _Teä_ todistaa, arvoisa herra, -- Pâvel Petrôwitsh, suutuksissa
-ollessaan, käytti tahallansa muotoja "teä" ja "teällä", varsin hyvin
-tietäen, että ne ovat vastoin kielioppia. Tuollaisessa oikussa
-ilmeni jätteitä aleksanderilaisista traditioneista. Silloiset maan
-mahtavat, venättä puhuessaan, mikä muutoin sangen harvoin tapahtui,
-käyttivät senlaisia sanoja kuin _"teä"_, jopa _"tiä'kin"_: me muka
-ollaan niitä aito venäläisiä ja samalla ylimyksiäkin, joitten on lupa
-olla välittämättä tuommoisista koulusäännöistä, -- _teä_ todistaa,
-että, ellei ole olemassa oman arvon tuntoa, kunnioituksen tuntoa omaa
-itseänsä kohtaan, ja aristokraateissa nämä tunteet ovat kehittyneinä,
-niin koko yhteiskunnallinen ... _bien public_ ... yhteiskunnallinen
-laitos on kovaa pohjaa vailla. Personallisuus, arvoisa herra, se on
-pääasia; ihmisessä pitää olla personallisuus, luja kuin kallio, sillä
-siihen perustuu kaikki tyyni. Tiedän, esimerkiksi, vallan hyvin,
-että te suvaitsette pitää minun tapojani, minun toalettiani ja,
-olkoon menneeksi, minun siisteyttänikin naurettavina puolina, mutta
-kaikki tämä aiheutuu oman itseni arvossa pitämisestä, velvollisuuden
-tunnosta, niin juuri, niin juuri, velvollisuuden tunnosta. Minä
-elän maansydämessä, metsänkorvessa, mutta minä en menettele
-ala-arvoisesti, minä kunnioitan itsessäni ihmistä.
-
--- Mutta sallikaa, Pâvel Petrôwitsh, -- puuttui Bazârow puheesen;
--- itseänne te pidätte arvossa, mutta istutte sittenkin ristissä
-käsin; mitäs hyötyä siitä heruu tuolle _bien public'_ille? Vaikk'ette
-itseänne arvossa pitäisikään, saman verran te saisitte aikaan
-sittenkin.
-
-Pâvel Petrôwitsh kalpeni.
-
--- Se on kokonaan toinen kysymys. Min'en ole ensinkään velvollinen
-selittämään teille, miksikä minä ristissä käsin istun. Tahdon
-vaan sanoa, että aristokratismi on principi, mutta principejä
-vailla saattavat nykyaikana elää ainoastaan epäsiveelliset tai
-tyhjänpäiväiset ihmiset. Tuotahan minä sanoin Arkâdille jo toisena
-päivänä hänen tulonsa jälkeen, ja uudistan sen nyt teille. Eikö niin,
-Nikolai?
-
-Nikolai Petrôwitsh nyökäytti päätään.
-
--- Aristokratismi, liberalismi, progressi, prinsipit, -- puheli
-Bazârow, -- mikä ylenpalttisuus vieraita ja... hyödyttömiä sanoja!
-Venäläinen ei niillä tee yhtään mitään, vaikka ilmaiseksi sais.
-
--- Milläs hän sitten teidän mielestänne tekisi? Jos olisi uskoa
-teitä, niin johan meillä oltaisiin aivan ulkopuolella ihmiskuntaa,
-kaikkien sen lakien ulkopuolella. Hyväinen aika! Historian logikahan
-vaatii...
-
--- Mitä me sillä logikalla? Tullaan sitä toimeen ilmankin.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Niinpä niin. Ettehän te, toivoakseni, kaipaa logikaa, osataksenne
-pistää leipäpalasen suuhunne, kun nälkä on. Mitä me teemme noilla
-pilviä hosuvilla käsitteillä?
-
-Pâvel Petrôwitsh huitaisi käsillään.
-
--- Nyt minun täytyy sanoa, ett'en lainkaan ymmärrä teitä. Te
-loukkaatte Venäjän kansaa. En käsitä, kuinka saattaa olla
-tunnustamatta principejä, sääntöjä. Minkäs nojalla te sitten toimitte?
-
--- Setä hyvä, johan minä olen teille sanonut, eteemme me tunnusta
-mitään autoriteeteja, -- sekaantui Arkâdi puheesen.
-
--- Me toimimme sen nojalla, minkä milloinkin hyödylliseksi
-tunnustamme, -- virkkoi Bazârow. -- Hyödyllisintä kaikista on tähän
-aikaan kieltäminen, ja me kiellämme.
-
--- Kaikenko?
-
--- Kaiken.
-
--- Mitenkä? Ette kiellä ainoastaan taidetta, runoutta ... vaan ...
-hirvittää mainitakaan...
-
--- Kaikki, -- toisti Bazârow verrattoman tyynenä. Pâvel Petrôwitsh
-iski häneen silmänsä. Tätä hän ei ollut odottanut. Arkâdi punastui
-pelkästä mielihyvästä.
-
--- Mutta malttakaas nyt, -- kävi Nikolai Petrôwitsh väliin. -- Te
-kiellätte kaikki eli, oikeammin sanoen te hajoitatte kaikki... Mutta
-pitäähän sitä rakentaakin.
-
--- Se ei kuulu meihin... Ensin on ala raivattava.
-
--- Kansan nykyinen tila vaatii sitä, -- lisäsi Arkâdi arvokkaasti. --
-Meidän pitää täyttää nämä vaatimukset; meillä ei ole oikeutta käydä
-tyydyttämään personallista egoismiamme.
-
-Viimeksi-mainittu lause ei nähtävästikään ollut Bazârowille
-mieliin; se haiskahti filosofialle, se on: romanttisuudelle, sillä
-Bazârow sanoi filosofiaakin romanttisuudeksi, mutta hän ei katsonut
-tarpeelliseksi käydä kumoamaan nuoren opetuslapsensa väitettä.
-
--- Ei, ei! -- huudahti Pâvel Petrôwitsh äkillisessä kiihkon
-puuskassa. -- En ota uskoakseni, että te, hyvät herrat, todellakin
-tunnette Venäjän kansaa, että te olette kansan tarpeitten ja
-pyrintöjen edustajia! Ei vainkaan ole Venäjän kansa sellainen,
-joksi te sitä kuvailette. Se pitää traditioneja pyhinä, se on
-patriarkallista kansaa, se ei voi elää ilman uskontoa...
-
--- En rupea kiistämään tätä vastaan, -- keskeytti Bazârow, -- olenpa
-valmis myöntämään olevanne _tässä_ asiassa oikeassa.
-
--- Ja jos olen oikeassa...
-
--- Niin ei se sittenkään todista mitään.
-
--- Ei yhtään mitään, -- toisti Arkâdi varmana, niinkuin taitava
-shakinpelaaja, joka jo ennakolta tiesi vastustajansa tekevän tuon
-hyvinkin muka näppärän vedon, eikä tuosta nyt sen enempää hämmästy.
-
--- Vai ei todista mitään? -- jupisi Pâvel Petrôwitsh ällistyneenä. --
-Tehän niinmuodoin asetutte omaa kansaanne vastaan?
-
--- Ja vaikkapa niinkin? -- huudahti Bazârow. -- Ukkosen käydessä
-kansa luulee Elias profetan ajaa jyryttelevän taivaan kantta myöten.
-No niin! Pitääkö minun olla yhtä mieltä kansan kanssa? Ja sitä paitsi
-kansahan on venäläinen, mutta enkös ole venäläinen minäkin?
-
--- Ette, te ette ole venäläinen, kaikesta siitä päättäen, mitä
-vast'ikään sanoitte! Minä en saata tunnustaa teitä venäläiseksi.
-
--- Minun vaarini penkoi peltoa, -- lausui Bazârow uhmaavan ylpeänä.
--- Kysäiskääpä omilta talonpojiltanne, keltä hyvänsä, kumpaako
-hän pikemmin pitää maanmiehenään, teitäkö vai minua? Ettehän te
-talonpojan kanssa osaa edes puhuakaan.
-
--- Mutta te puhutte hänen kanssaan ja halveksitte häntä samalla.
-
--- Minkäs minä sille, jos hän halveksimista ansaitsee? Te moititte
-minun katsantokantaani, mutta kuka on sanonut, että se on minussa
-satunnaista vain, ett'ei se ole lähtenyt samasta kansallisesta
-hengestä, jonka puolesta tekin olette haarniskan päällenne pukenut?
-
--- Kyllä kai! Jo vain tässä ollaan nihilistejä vailla!
-
--- Vaillako vai ei, se ei ole meidän ratkaistavissamme. Pidättehän
-tekin itseänne jossain määrin hyödyllisenä.
-
--- Ei mitään mieskohtaisuuksia, hyvät herrat, ei mitään
-mieskohtaisuuksia! -- huudahti Nikolai Petrôwitsh, nousten ylös.
-
-Pâvel Petrôwitsh laski myhähtäen kätensä veljensä olalle ja pakotti
-hänet istumaan jälleen.
-
--- Ole huoleti, -- puhui hän. -- En minä mene säädyllisyyden
-rajoja ulommas, juuri siitä syystä en, että minussa asuu tuo
-itse-kunnioituksen tunto, jota tämä herra ... herra tohtori niin
-katkerasti ivaa. Sallikaa kysyäni -- jatkoi hän, kääntyen jälleen
-Bazârowiin, -- luuletteko te, että teidän oppinne on jotain uutta?
-Eikö mitä! Materialismia, jota te saarnaatte, on jo monesti tuotu
-markkinoille, mutta yhä se vaan on osoittaunut olevansa pätemätöntä
-tavaraa...
-
--- Ulkomaalainen sana taaskin, -- keskeytti Bazârow. Hän alkoi jo
-kiukustua, ja hänen kasvonsa saivat omituisen leiman: vaskenkarvaisen
-ja töykeän. -- Ensinnäkin me emme saarnaa yhtään mitään; se ei ole
-meidän menettelymme mukaista...
-
--- Mitäs te teette?
-
--- Tällaista nähkääs: Ennen vanhaan, ja vielä tuonnottainkin, me
-sanoimme, että virkamiehet meillä ottavat lahjoja, ett'ei meillä ole
-maanteitä eikä kauppaa eikä säännöllistä oikeudenkäyntiä...
-
--- Niin, niin, te olette niitä "paljastajia", niinhän sitä
-luullakseni sanotaan. Ja paljonhan teidän paljastuksissanne onkin
-sellaista, minkä minäkin myönnän oikeaksi, mutta...
-
--- Mutta sitten me hoksasimme, ett'ei maksa vaivaa myötäänsä ja
-myötäänsä soittaa suuta epäkohdista meillä: se vie vain tympäisevään
-doktrinaarisuuteen. Me huomasimme, ett'eivät älyniekatkaan meillä, ne
-niin sanotut johtavat miehet ja paljastajat, kelpaa mihinkään, että
-meidän työmme ja toimemme on tuulen pieksämistä, että me puhelemme
-jostain sellaisesta kuin taiteesta ja tajuttomasta luomakyvystä ja
-parlamentarismista ja advokatyyristä ja hitto ties mistä kaikesta,
-silloin kuin kysymyksessä on jokapäiväinen leipä, silloin kuin
-mitä törkein taikausko uhkaa salvata meiltä hengen, silloin kuin
-osakeyhtiöt meillä menevät kumoon yksistään siitä syystä, että
-puuttuu rehellisiä ihmisiä, silloin kuin itse vapaudestakaan, jota
-hallitus hommailee, meillä tuskin on hyötyä hituistakaan, sillä
-meidän musikka on valmis varastamaan oman itsensä putipuhtaaksi,
-päästäkseen vaan kapakkaan, juomaan sikunata nahkansa täyteen.
-
--- Niin, -- keskeytti Pâvel Petrôwitsh, -- niin: te olette vakuutetut
-kaikesta, tuosta, ja olette päättäneet olla ryhtymättä mihinkään
-tositoimeen.
-
--- Ja olemme päättäneet olla ryhtymättä mihinkään tositoimeen, --
-toisti Bazârow tuikeasti.
-
-Häntä rupesi äkkiä harmittamaan, että oli antaunut niin laveihin
-keskusteluihin tämän aristokraatin kanssa.
-
--- Ja sättiä vain?
-
--- Ja sättiä vain.
-
--- Ja se sitten on sitä nihilismiä?
-
--- Ja se sitten on sitä nihilismiä, -- toisti Bazârow jälleen, tällä
-kertaa erittäin julkeasti.
-
-Pâvel Petrôwitsh siristi hiukan silmiänsä.
-
--- Vai niin se on vainen? -- virkkoi hän omituisen tyynesti. --
-Nihilismi se siis päästää kaikesta pahasta, ja te, te olette meidän
-pelastajiamme ja sankareitamme uljaita. Mutta miksikäs te sitten
-herjaatte niitä muita, vaikkapa noita paljastajia? Etteköhän te
-lörpöttele aivan niin kuin ne muutkin?
-
--- Mihin lienemmekään syntiin vikapäät, siihen emme ainakaan, --
-murahti Bazârow hampaittensa välitse.
-
--- No mutta teettekö te sitten mitään? Onko teillä aikomus ryhtyä
-mihinkään toimiin?
-
-Bazârow ei vastannut mitään. Pâvel Petrôwitsh oli kuohahtaa, mutta
-sai itsensä hillityksi.
-
--- Hm. Olla toimessa, särkeä... -- jatkoi hän, -- Mutta mitenkäs sitä
-saattaa särkeä, ellei edes tiedä, mistä syystä särkee?
-
--- Me särjemme siitä syystä, että me olemme voima, -- huomautti
-Arkâdi.
-
-Pâvel Petrôwitsh katsahti veljen poikaansa ja naurahti.
-
--- Ni-in, voima juuri, -- virkkoi Arkâdi, oikaisten itsensä suoraksi,
--- ja sen ei tarvitse tehdä tiliä tehtävistään.
-
--- Poloinen sinä! -- parkaisi Pâvel Petrôwitsh. Hänen oli mahdoton
-enää pysyä tyynenä. -- Jospa ottaisit punnitaksesi, _mitä_, sinä
-Venäjän maassa moisilla mielettömillä mietteillä kannattelet! Ei,
-tämä on todellakin sellaista, että itse enkeliltäkin maltti menisi.
-Voima! Villissä kalmukissa, mongolilaisessa -- hänessäkin on voimaa,
-mutta mitä me teemme moisella voimalla? -- Kallis on kuin onkin
-meille sivistys, niin juuri, arvoisa herra, kalliita ovat meille
-sen hedelmät. Älkääkä sanoko minulle, että nämä hedelmät ovat
-mitättömiä: vihoviimeinen töhertäjä, _un barbouilleur_, palkattu
-tanssien rimputtaja, jolle maksetaan viisi kopekkaa illasta, -- hekin
-ovat hyödyllisemmät teitä, sillä he edustavat sivistystä eikä raakaa
-mongolilaista voimaa! Te luulette olevanne johtomiehiä, mutta omianne
-te olisitte vain istumaan kalmukin jurtassa! Voima! Ja muistakaa
-vihdoin, te herrat voimalliset, ett'ei teitä ole kuin neljä ja puoli
-miestä kaiken kaikkiaan, mutta miljoonia on sen sijaan niitä, jotka
-eivät teidän salli jalkainne alle tallata sitä, mitä he pyhimpänä
-pitävät. Ne ruhjovat teidät mäsäksi!
-
--- Kun ruhjonnevat, niin syystä kai, -- mörähti Bazârow. -- Mutta:
-älä nuolaise, ennenkuin tipahtaa, sanoo sananlasku. Ei meitä sentään
-niin vähän ole kuin luulette.
-
--- Mitenkä? Arveletteko te todellakin saavanne puolellenne koko
-kansan, koko kansan?
-
-Kopekan kynttilästähän koko Moskovakin syttyi palamaan, niinkuin
-tiedätte, -- vastasi Bazârow.
-
--- Jaha, jaha. Ensin melkein saatanallinen ylvästely ja sitten iva.
-Vai se se nyt on, mikä nuorisoa tenhoaa? Vai se se nyt on, minkä
-edessä kokemattomain poika nulikkain sydämet nöyrtyvät! Katsokaas,
-arvoisa herra, yksi heistä istuu teidän vieressänne ja teihin melkein
-silmiänsä ristii, niin, ihailkaa kylliksenne! (Arkâdi kääntyi pois,
-kulmiansa rypistäen.) Ja tämä rutto on jo levinnyt sangen laajalle.
-Minulle on kerrottu, ett'eivät meidän taiteilijamme Roomassa enää
-pane jalkaansakaan Vatikanin muurien sisäpuolelle. Rafaelia he
-pitävät melkein tomppelina siitä syystä, että hän on autoriteetti,
-ja itse ovat niin voimattomia, niin kykenemättömiä, että inhottaa;
-mielikuvituskaan heissä ei pääse sen kauemmas kuin "tyttöseen
-suihkulähteen reunalla", ei, vaikka mitä! Ja tuon tyttösenkin he
-tekaisevat peräti kehnosti. Teidän mielestänne he ovat verratonta
-väkeä, vai kuinka?
-
--- Minusta nähden, -- vastasi Bazârow, -- minusta nähden ei Rafael
-maksa puukopekkaakaan eikä ne ole sen parempia ne toisetkaan.
-
--- Bravo, bravo! Pane mielees tuo, Arkâdi ... näin sitä nykyaikuisten
-nuorten miesten tulee puhua! Ja miksipä vainkaan eivät lähtisi teitä
-seuraamaan! Ennen vanhaan piti nuoren väen hankkia oppia; pakostakin
-he ahersivat, kosk'eivät tahtoneet jäädä tyhmyrien kirjoihin. Mutta
-nyt ei tarvitse muuta kuin sanoa: kaikki maailmassa on pelkkää roskaa
-ja -- asia menee lukkoon, niin että naksahtaa. Ja siitäkös nuorten
-ihmisten mieli hyvä! Ja todellakin: ennen vanhaan he olivat pelkkiä
-tolvanoita, mutta nyt heistä tuli äkkiä nihilistejä.
-
--- Jopas teidät pettikin nyt tuo kehuttu oman arvon tunto, --
-huomautti Bazârow tyynesti. Arkâdin silmät sitä vastoin alkoivat
-säihkyä, ja mies itse lensi punaiseksi. -- Mutta meidän väittelymme
-näkyy jo menneen liian kauas... Paras lienee lopettaa. Minä
-puolestani olen valmis yhtymään teidän mielipiteesenne, -- lisäsi
-hän, nousten ylös, -- niin kohta kuin mainitsette yhdenkään kohdan
-meidän nykyisissä oloissamme, perheellisissä tai yhteiskunnallisissa,
-mikä ei antaisi aihetta täydelliseen ja säälimättömään kieltämiseen.
-
--- Minä saatan mainita teille miljonittain sellaisia kohtia, --
-huudahti Pâvel Petrôwitsh, -- miljonittain! Otetaan nyt vaikka
-kuntalaitos meillä.
-
-Bazârowin huulet vääntyivät kylmään myhäykseen.
-
--- Mitä kuntalaitokseen tulee, -- sanoi hän, -- niin haastelkaahan
-siitä kernaammin veljenne kanssa. Hän on luullakseni saanut tuta,
-mitä ne oikeastaan ovat nuo kunnat ja yhteiset vastuut ja raittiudet
-ja sen semmoiset tekeleet.
-
--- Entäs perhe sitten, perhe, sellaisenaan kuin se ilmenee meidän
-talonpoikaisessa väestössämme! -- kiljaisi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Parasta olisi, ett'ette tässäkään asiassa menisi kovin syvälle
-yksityisseikkoja tutkimaan. Olette kaiketi kuullut puhuttavan
-miniäinsä hyväilijöistä. Kuulkaahan, Pâvel Petrôwitsh, uhratkaa
-tälle asialle pari päivää; ensi hätään te tuskin löydätte mitäkään.
-Ottakaa esille yksitellen kaikki yhteiskunnalliset kerrokset meillä
-ja miettikää juurta jaksain itsekutakin ... me Arkâdin kanssa käymme
-sillä välin...
-
--- Ivaamaan kaikkea, -- iski Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Ei, vaan leikkelemään sammakoita. Tule pois, Arkâdi. Näkemiin
-asti, hyvät herrat!
-
-Nuoret ystävykset läksivät. Veljekset jäivät kahden kesken, eivätkä
-ensi alussa osanneet muuta kuin katsahdella toisiinsa.
-
--- Jaa-a! -- alotti vihdoin Pâvel Petrôwitsh. -- -- Siinä se nyt on
-se meidän nuoriso! Siinä ne nyt ovat ne meidän jälkeisemme!
-
--- Jälkeisemme vainenkin, -- toisti Nikolai Petrôwitsh, alakuloisesti
-huoaten. Hän oli koko kinan aikana istunut kuin tulisilla hiilillä,
-salavihkaa vain silloin tällöin luoden poikaansa tuskallisen
-katseen. -- Tiedätkös, veli, mitä tässä johtui mieleeni? Kerran
-minä jouduin riitaan äiti vainajan kanssa. Hän huusi vaan, eikä
-ottanut minua kuullakseenkaan... Minä sanoin hänelle vihdoin, että
-ettehän te, muka, saata minua ymmärtääkään, me kun kuulumme kahteen
-eri sukupolveen. Hän loukkautui tuosta sanomattomasti, mutta minä
-ajattelin: minkäs sille mahtaa? Karvas on pilleri kyllä, mutta
-nielaistava se on. No niin, nyt on meidän vuoromme. Nyt meidän
-jälkeläisemme saattavat sanoa meille: te olette toista sukupolvea te;
-nielaiskaa pilleri.
-
--- Sin'olet liian jalomielinen ja vaatimaton, -- vastasi Pâvel
-Petrôwitsh. -- Minä sen sijaan olen vakuutettu, että oikeus on paljoa
-enemmän sinun ja minun puolellani kuin noitten herrain, vaikka
-meidän puhetapamme onkin kukaties hiukan vanhentunutta, _vietti_,
-ja vaikka meiltä puuttuu tuota julkeata omaan itseen-luottamusta...
-Ja sitä pöyhkeyttä nykyajan nuorisossa! Sattuu tuossa kysäisemään
-sellaiselta herralta: punaistako viiniä suvaitsette vai valkoistako?
-"Olen tottunut antamaan etusijan punaiselle", vastaa hän bassolla,
-ja kasvoillaan semmoinen mahti, että luulisi koko avaran maailman
-katselevan häntä tässä silmänräpäyksessä.
-
--- Ettekö suvaitse lisää teetä? -- virkkoi Fênitshka, pistäen
-päänsä ovesta sisään. Hän ei ollut uskaltanut tulla vierashuoneesen
-niinkauan kuin sieltä oli kuulunut väittelevien ääniä.
-
--- Ei. Saat käskeä ottaa teekeittiön pois, -- vastasi Nikolai
-Petrôwitsh, nousten häntä vastaan.
-
-Pâvel Petrôwitsh virkkoi veljelleen lyhyesti _bon soir_ ja meni
-omaan kabinettiinsa.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Puolen tunnin perästä Nikolai Petrôwitsh meni lehtimajaan,
-lempipaikkaansa. Murheellisiin mietteisin mies oli vaipunut.
-Ensinnäkin hän huomasi selvästi juovan oman itsensä ja poikansa
-välillä ja aavisti tämän juovan laajenevan päivästä päivään. Turhaa
-niinmuodoin oli hänen ollut ennen muinoin Pietarissa istuskella
-päiväkausia tutkimassa uusimpia teoksia; turhaa oli hänen ollut
-kuunnella nuorten miesten keskusteluja; turhaa oli ollut hänen
-mielihyvänsä, saadessaan hänkin osaltaan pistää sanasen ja toisen
-heidän innokkaisin puheisinsa.
-
-"Velimies sanoo meidän olevan oikeassa", mietti hän, "ja ilman
-vähintäkään itserakkautta näyttää minustakin, että he ovat kauempana
-totuudesta kuin me, mutta samalla tuntuu, että heillä on takanansa
-jotain, mitä meiltä puuttuu, jonkinlainen etevämmyys meihin nähden...
-Nuoruusko? Ei: ei se pelkkää nuoruutta ole. Eiköhän se etevämmyys
-vain liene siinä, että heissä on vähemmin herruuden jälkiä kuin
-meissä?"
-
-Nikolai Petrôwitsh painoi päänsä alas ja pyyhkäisi otsaansa.
-
-"Mutta hylkiäkö runoutta?" -- ajatteli hän jälleen. "Poisko kaikki
-myötätuntoisuus taidetta, luontoa kohtaan?"...
-
-Ja hän katsahti ympärilleen, ikäänkuin hakien tukea sille
-ajatukselle, ett'eihän toki luontoa kohtaan saata olla tympeä. Ilta
-alkoi hämärtää. Aurinko oli mennyt piiloon pienen haavikon taakse,
-jonne puutarhasta oli matkaa puolen virstan verran. Loppumattomana
-sen varjo ulottui yli peltojen liikkumattomain. Talonpoika tuolla
-ratsasti hiljaista juoksua valkoisen hevosen seljässä pimeätä,
-kapeaa tietä myöten ihan lehdon vieritse. Hän esiintyi selvästi
-koko mies, vaikka ajoikin siimeksessä: paikkakin takin hartioissa
-vilkahteli. Selvästi erotti hevosen jalat: ne liikkuivat niin
-somasti. Auringonsäteet puolestaan keskittyivät haavikkoon, tungeten
-läpi tiheikön ja luoden puitten rungoille niin lämmintä valoa, että
-haapoja siellä olisi luullut männyiksi. Mutta latvat ne levitteliivät
-melkein sinisinä, ja niitten yli kaareili vaaleansinervä taivas,
-hennosti punertaen iltaruskon kuulteessa. Pääskyset lentelivät
-korkealla; tuuli oli aivan tyyntynyt; myöhästyneet mehiläiset
-pörisivät laiskasti ja uneliaasti syrenien kukkasissa; hyttysparvi
-piti iloansa yksinäisen, kauaksi ulospistävän oksan kohdalla.
-
-"Hyvä Isä! Kuinka ihanata sentään!" ajatteli Nikolai Petrôwitsh, ja
-jo pyrki säkeitä hänen lempirunostansa kuuluville, mutta samassa
-hänen mieleensä johtui Arkâdi ja _Stoff und Kraft_ ja -- hän vaikeni.
-
-Mutta siinä hän istumistaan istui, ja katkerilta sekä suloisilta
-tuntuivat mietteet miehen yksinäisen. Mieluista oli hänelle
-haaveileminen; elämä maalla oli kehittänyt hänessä tuon ominaisuuden.
-Eihän siitä ole vielä kuin vähän aikaa, kuin hän niinikään oli
-mietteisinsä vaipuneena istunut majatalon kuistilla, poikaansa
-vuotellen, ja siitä pitäin on jo muutos tapahtunut; silloiset
-epäselvät välit ovat jo piirtyneet tarkkarajaiseen muotoonsa ... ja
-millaiseen!
-
-Hänen mieleensä muistui siinä jälleen vaimo vainaja, mutta ei
-sellaisena, jona hän oli tuntenut häntä kuluessa monen pitkän
-vuoden, ei kodikkaana, herttaisena talon emäntänä, vaan nuorena,
-solakkana tyttönä, jolla oli tuommoinen viattomasti utelias katse ja
-kiinteälle punottu palmikko lapsellisen kaulan ympärillä. Mieleen
-muistui se hetki, jolloin hän ensi kertaa oli nähnyt tuon tytön.
-Nikolai Petrôwitsh, silloin vielä ylioppilaana, oli kohdannut hänet
-asuntonsa portaissa, oli vahingossa tyrkännyt häntä ja kääntynyt
-sitten ympärinsä, aikoen pyytää anteeksi, saamatta suustansa
-kumminkaan muuta kuin: _pardon, monsieur_. Toinen oli kallistanut
-päänsä ja naurahtanut, mutta sitten, ikäänkuin mitä säikähtäen,
-rientänyt pois. Portaitten käänteessä hän oli äkkiä heittänyt
-Nikolai Petrôwitshiin pikaisen silmäyksen, käynyt vakavan näköiseksi
-ja punastunut. Ja sitten tuli noita arkailevia vieraissakäyntejä,
-puoli-sanoja, puoli-hymyjä, hämille-joutumisia, ja mielen apeutta,
-ja tunteen purkauksia, ja vihdoin tuo henkeä salpaava riemu... Minne
-se on rientänyt kaikki tuo? Immestä tuli sitten hänen vaimonsa ...
-ja Nikolai Petrôwitsh oli onnellinen, onnellinen, jos kukaan maan
-päällä...
-
-"Mutta", ajatteli hän, "nuo suloiset, ensimmäiset hetket, miks'eivät
-ne jääneet elämään ikuista, koskaan kuolematonta elämää?"
-
-Hän ei yrittänytkään selvittää tätä ajatustansa, mutta hänestä
-tuntui, että hänen tekee mielensä saada pidätetyksi tuo autuaallinen
-aika jollain voimallisemmalla kuin pelkkä muisti, saada kerran vielä
-tuntea Mariansa läheisyyttä, hänen lämpöänsä, hänen hengitystänsä, ja
-jo hän oli tajuavinaan, että hänen ylitsensä...
-
--- Nikolai Petrôwitsh! -- kuului läheltä Fênitshkan ääni, -- missäs
-te olette?
-
-Nikolai Petrôwitsh säpsähti. Ei hänen tullut paha mieli, eikä häntä
-hävettänyt... Hän ei pitänyt mahdollisenakaan verrata toisiinsa
-vaimoansa ja Fênitshkaa, mutta se se hänestä haikealta tuntui, että
-Fênitshkan oli johtunut mieleen lähteä häntä hakemaan. Tuo ääni se
-kerrassaan sai hänen muistossansa hereille hänen harmaat hivuksensa,
-hänen vanhuutensa, hänen nykyisen tilansa...
-
-Taikamaailma, johon hän oli juuri ollut astumassa, joka jo oli ollut
-kohoamassa menneitten aikain usmaisista aalloista, se liikahti nyt ja
--- katosi.
-
--- Täällä minä olen, -- vastasi hän. -- Minä tulen; mene vaan.
-
-"Kas tässäkin niitä herruuden jälkiä", iski hänen mieleensä.
-
-Fênitshka pilkisti lehtimajaan ja katosi, mutta Nikolai Petrôwitsh
-hämmästyi, huomattuansa, että hänen haaveillessaan yö oli jo
-ennättänyt kattaa maan. Pimeätä ja hiljaista oli ympärillä kaikki,
-ja Fênitshkan kasvot vilahtivat hänen ohitsensa niin kalpeina ja
-laihoina. Nikolai Petrôwitsh nousi ja aikoi palata sisään, mutta
-heltynyt sydän rinnassa ei ottanut rauhoittuakseen. Hän alkoi astua
-verkkaisin askelin pitkin puutarhan käytäviä, milloin ajatuksissaan
-katsellen alas jalkoihinsa, milloin kohottaen silmänsä ylös taivasta
-kohti, missä jo tähdet rupesivat parveilemaan, silmää toisillensa
-vilkutellen.
-
-Kauan hän käveli, melkein väsymiin asti, mutta levottomuus, tuo
-jotain hapuileva, epämääräinen, murheellinen levottomuus ei
-ottanut vieläkään hälvetäkseen. Tietäisipä Bazârow hänen nykyisen
-tilansa, kyllä vainenkin nauraisi! Arkâdikin moittisi. Mies jo
-viidennelläviidettä, agronomi ja talon-isäntä, ja -- kyyneleitä
-saamassa silmiin, kyyneleitä syyttä, suotta. Tämähän on sata kertaa
-pahempaa kuin violoncello.
-
-Hän käveli kävelemistään, saattamatta vieläkään lähteä sisään,
-tuonne rauhaisaan, lämpöiseen pesään, joka niin houkuttelevana
-katselee häntä, valoa kaikissa akkunoissaan. Hän ei hennonnut erota
-pimeydestä, puutarhasta, raittiin ilman kosketuksesta poskella ja
-tästä haikeamielisyydestä, tästä levottomuudesta...
-
-Tien käänteessä kohtasi hänet Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Mikäs sinun on? -- kysäisi hän veljeltänsä. -- Sin'olet kalpea
-kuin haahmo. Sin'et ole terve. Miks'et pane maata?
-
-Nikolai Petrôwitsh selitti hänelle lyhykäisyydessä sielunsa tilan ja
-jätti hänet. Pâvel Petrôwitsh astui puutarhan päähän ja vaipui hänkin
-mietteisin, luoden hänkin silmänsä taivaalle. Mutta hänen kauniissa,
-tummissa silmissään ei heiastellut muuta kuin taivaan tähdet. Hän ei
-ollut syntynyt romantikoksi. Ei osannut haaveilla hänen sielunsa,
-tuo keikarin-omaisen kuiva ja intohimoinen, franskalaiseen tapaan
-misantroopinen sielu.
-
--- Tiedätkös mitä? -- puhui samana yönä Bazârow Arkâdille. -- Minulle
-iski mieleen mainio ajatus. Isä ukkosi kertoi tänään saaneensa
-kirjeen tuolta teidän mahtavalta sukulaiseltanne. Isäsi ei lähde;
-mitäs jos me, sinä ja minä, pyöräytettäis K:n kaupunkiin! Kutsuihan
-se herra sinuakin. Pouta ei hellitä täällä ollenkaan; lähdetäänpäs
-hiukan vilvoittelemaan; samalla saadaan nähdä kaupunkikin. Oishan
-siellä lysti vetelehtiä viis kuus päivää ja sillä se!
-
--- Tuletkos sieltä takasin meille?
-
--- En. Pitäishän sitä jo lähteä isä ukonkin luokse. En ole nähnyt
-häntä pitkään aikaan, en äitiäkään; pitäähän niille vanhuksille tehdä
-mielihyvä. Kelpo väkeä ne ovat; isä vallankin on peräti hauska äijä.
-Ja minähän olen heillä ainoa.
-
--- Viivytkö kauankin siellä?
-
--- Tuskin. Ikäväksi siellä pistää.
-
--- Poikkeathan sitten meillä paluumatkallasi?
-
--- Enpä tiedä ... saa nähdä... No niin, lähdetäänkö vai?
-
--- Vaikkapa, -- virkkoi Arkâdi veltosti. Sydämessään hän oli hyvinkin
-mielissänsä ystävän ehdotuksesta, mutta piti velvollisuutenaan olla
-ilmaisematta tunteitansa... Nihilistejähän sitä ollaan...
-
-Huomenissa he läksivät. Mârjinon nuoresta väestä tuntui heidän
-lähtönsä ikävältä. Dunjâsha se oikein itkuun tillahti ... mutta
-"ukkoset" huokasivat helpommin.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Kuvernööri K:n kaupungissa, jonne ystävykset nyt läksivät, oli
-nuoren polven miehiä, progressisti ja despooti, niinkuin Venäjällä
-myötäänsä näkee. Jo hallintonsa ensimmäisenä vuonna hän ennätti
-riitaantua ei ainoastaan aateliston johtajan, erään virasta-eronneen
-staabinratsumestarin, hevoslaitoksen omistajan ja vieraanvaraisen
-herran, vaan omain virkamiestensäkin kanssa. Siitä nousi niin
-sotkuisia rettelöitä, että ministeristö Pietarissa näki viimein
-välttämättömäksi lähettää sinne erityisen valtuutetun pitämään
-tarkkaa tutkintoa asiapaikalla.
-
-Esivalta valitsi tähän toimeen Matvei Iljítsh Koljâzinin, sen
-Koljâzinin pojan, joka oli ollut aikoinaan Kirsânow veljesten
-holhojana Pietarissa. Hänkin oli "nuoria", s.o. hän oli vast'ikään
-täyttänyt neljäkymmentä vuotta, mutta tavoitteli jo valtiomiehen
-asemia. Rinnassa oli hänellä jo tähti kummallakin puolella, toinen
-niistä tosin ulkomainen ja sekin jotenkin halpa-arvoinen. Samoin kuin
-kuvernööri, jota hän oli tullut tutkimaan, oli hänkin progressistien
-kirjoissa. Maanmahtaviin hän kuului, olematta kumminkaan muitten
-maanmahtavain kaltainen. Hän arvasi omat ansionsa sangen korkealle,
-hänen kunnianhimollansa ei ollut ääriä lainkaan, mutta hän käyttihe
-säveästi, katseli ihmisiä rohkaisevasti silmiin ja kuunteli heitä
-suopeasti, ja hänen naurunsa oli niin hyväntahtoista, että häntä
-saattoi ensi alussa sanoa "oikein kelpo pojaksi". Tärkeissä
-tilaisuuksissa hän kumminkin osasi, niinkuin sanotaan, puhaltaa pölyä
-ihmisen silmiin. "Tarmoa tarvitaan", puheli hän silloin; _l'énergie
-est la premiére qualité d'un homme d'état_,[11] mutta kaikesta tuosta
-huolimatta häntä sittenkin puijattiin, ja jokainen, vähänkin ovela
-tshinownikka pisti hänelle suitset suuhun.
-
-Matvei Iljítsh puhui suurella kunnioituksella Guizotista, ja
-koetti painaa jokaisen mieleen, ett'ei hän ensinkään kuulu
-routinier'ien (tapoihinsa piintyneitten) ja ajastansa jäljelle
-jääneitten byrokraatien joukkoon, ett'ei hän jätä huomioon ottamatta
-ainoatakaan tärkeätä ilmausta yhteiskunnallisessa elämässä... Nuo
-tuollaiset sanat hän tunsi sangen hyvin. Oikeinpa hän seurasi --
-huolettomalla ylevyydellä tosin -- aikansa kirjallisuuttakin: samoin
-kuin aikaihminen liittyy kadulla kohtaamaansa poika nulikkain
-juhlakulkueesen.
-
-Itse asiassa ei Matvei Iljítsh ollut kovinkaan paljoa korkeammalla
-niitä Aleksanderin aikakauden valtiomiehiä, jotka varustautuessaan
-rouva Swjétshinin vastaan-otoille -- tämä asui siihen aikaan
-Pietarissa -- lukaisivat sivun verran Condillac'ia. Hänen
-käytöstapansa se vain oli toisenlaista, ajanmukaisempaa. Hän oli
-sukkela hovimies, keinoissaan kekseliäs, eikä mitään muuta; häneltä
-puuttui selvää silmää asioihin, älyä hänellä ei ollut, mutta omia
-asioitansa hän kyllä osasi ajaa, siinä kohden häntä ei voinut pussiin
-pistää kukaan, ja sehän on pääasia.
-
-Matvei Iljítsh vastaan-otti Arkâdin, kuten valistuneen ylhäisen
-virkamiehen tulee ja sopii: herttaisesti, jopa leikkisästikin.
-Kummaksensa hän kuitenkin pani, kuultuansa hänen kutsumainsa
-sukulaisten jääneen kotia.
-
--- Lystikäs mies se sinun pappasi aina on ollut, -- huomautti
-hän, heilutellen upean, samettisen aamunuttunsa tupsuja, ja,
-kääntyen sitten äkkiä nuoreen virkamieheen, joka istui taampana,
-uniformu napitettuna kaikkein parhaimmassa tarkoituksessa, huudahti
-huolestuneen näköisenä:
-
--- Mitä nyt?
-
-Nuori tshinownikka, jolta pitkällisen vaitiolon aikana huulet olivat
-tarttuneet kiinni toisiinsa, nousi seisomaan ja katsahti neuvottomana
-päällikköönsä. Mutta Matvei Iljítsh, saatuaan alamaisensa hämille,
-ei hänestä sitten sen enempää välittänytkään. Ylhäisiä virkamiehiä
-miellyttää yleensäkin saattaa alamaisiansa silloin tällöin hämille,
-ja keinoja on heillä siihen sangen moninaisia. Muun muassa on
-seuraava keino usein käytännössä, _is quite favourable_ (kerrassaan
-tehokas), niinkuin englantilainen sanoo: Ylhäinen virkamies lakkaa
-äkisti ymmärtämästä kaikkein yksinkertaisimpiakin sanoja, tekeytyy
-kuuroksi. Hän kysäisee esimerkiksi: mikä päivä tänään on?
-
-Kaikkein kunnioittavimmin hänelle tehdään tiedoksi: Tänään on
-perjantai, teidän ylhäisyytenne.
-
--- Hä? Mitä? Mitä niin? Mitä te sanoitte? -- kyselee ylhäinen
-virkamies, korviaan hörkistellen.
-
--- Tänään on perjantai, teidän ylhäisyytenne.
-
--- Kuinka? Mitä? Mitä se tahtoo sanoa: perjantai? Mikä perjantai?
-
--- Perjantai, teidän ylhäisyytenne, viikon päivä.
-
--- No-no, vai aiot sinä opettaa minua?
-
-Matvei Iljítsh oli ylhäinen virkamies kaikessa liberaalisuudessaan.
-
--- Minä kehoittaisin sinua, ystäväiseni, tekemään viskin
-kuvernöörille, -- lausui hän Arkâdille. -- Min'en kehoita,
-ymmärräthän, siitä syystä, että pitäisin vanhanaikuisten käsitteiden
-mukaan tarpeellisena juosta esivaltoja kumartelemassa, vaan siitä
-syystä ainoastaan, että kuvernööri on säädyllinen mies, ja, sitä
-paitsi, tehneehän sinun mielesi tutustua täkäläiseen seurapiiriin...
-Ethän sinä mikään jöröjaakko liene, vai? Hän pitää ylihuomenna suuret
-baalit.
-
--- Saavutteko te niihin? -- kysäisi Arkâdi.
-
--- Minua vartenhan hän ne pitääkin, -- virkkoi Matvei Iljítsh,
-melkein surkutellen. -- Tanssitko sinä?
-
--- Huononpuoleisesti.
-
--- Se on paha se. Täällä on sieviä naisia, ja häpeähän on nuoren
-miehen olla tanssimatta. Enkä minä tässäkään kannata vanhettuneita
-käsityksiä; minä en ole lainkaan sitä mieltä, että älyn pitää asuman
-jaloissa, mutta byronismi on hassunkurista; _il a fait son temps_ (se
-on aikansa elänyt).
-
--- Enhän minä, setä hyvä, byronismista, enkä...
-
--- Minä teen sinut tutuksi täkäläisten rouvain kanssa, -- keskeytti
-Matvei Iljítsh. -- Minä otan sinut siipieni suojaan, -- lisäsi hän
-naurahtaen, itseensä tyytyväisenä.
-
--- Ja silloin sinun on lämmin olla, vai?
-
-Palvelija astui sisään, ilmoittaen rahatoimikamarin esimiehen tulon.
-Ja sisään astui muuan liepeäsilmäinen, ryppyhuulinen mies, jossa asui
-palava rakkaus luontoa kohtaan, etenkin kesäiseen aikaan, jolloin
-hänen sanainsa mukaan: "jok'ikinen pikkuruinen mehiläinen ottaa
-jokaisesta pikkuruisesta kukkasesta pikkuruisen lahjuksen."
-
-Arkâdi läksi pois ja meni majataloon, jossa hän ja Bazârow olivat
-asuntoa.
-
-Siellä hän sai kauan aikaa puhua Bazârowille, ennenkuin tämä suostui
-lähtemään kuvernöörin luokse.
-
--- Minkäs tässä tekee! -- virkkoi Bazârow viimein. -- Kun lemmon
-kerran kelkkaansa ottaa, niin vedä perille asti. Tilan-omistajiahan
-tänne tultiin katsomaan, no katsellaan sitten.
-
-Kuvernööri otti nuoret herrat vastaan kohteliaasti, mutta ei
-pyytänyt istumaan, ja seisoviltaan itsekin puhutteli heitä. Hänellä
-oli myötäänsä kiire ja hoppu. Aamusta alkain jo hän veti päällensä
-ahtaan virkatakin ja sitoi kaulaansa liinan tavattoman kireälle, ei
-ennättänyt kunnolleen syödä eikä juoda, yhä vaan käski ja komenteli.
-Läänissään hän oli saanut liikanimen Bourdaloue, ei kumminkaan
-kuuluisan franskalaisen saarnamiehen kaimana, vaan siksi, että
-koko mies oli kuin mikä "burdâ" (== hompsis hampsis). Hän kutsui
-Kirsânowia ja Bazârowia luoksensa baaleihin, ja kahden minutin
-kuluttua kutsui uudestaan, pitäen heitä jo veljeksinä ja nimitellen
-kumpaakin herra Kaisârowiksi.
-
-Astuessaan kuvernöörin luota asuntoansa kohti, he huomasivat äkkiä
-troskain pysähtyvän heidän kohdalleen. Niistä hyppäsi maahan muuan
-lyhyenläntä mies, yllään slavofiililäinen attila.
-
--- Jevgêni Vasíljitsh! -- huudahti hän, hypäten Bazârowia
-tervehtimään.
-
--- Vai niin! Tekö siinä, Herra Sítnikow? -- virkkoi Bazârow, yhä
-jatkaen astuntaansa katukäytävää myöten. -- Kuinkas te täällä?
-
--- Sattumoisin aivan, aatelkaas, -- vastasi toinen ja, kääntyen
-ajuriin ja viis kuusi kertaa huiskauttaen kättään, kiljaisi: --
-Aja perässä, aja perässä! -- Ja hypäten kourun yli, hän jatkoi.
--- Isällä on täällä asioita, ja hän pyysi minua ajamaan niitä...
-Tänään sain tietää teidän olevan kaupungissa ja käväisinkin jo
-teillä. -- Numeroonsa tultuaan ystävykset todellakin löysivät
-siellä käyntikortin, kolkat taivutettuina; siinä oli Sítnikowin
-nimi toisella puolen franskaksi, toisella slavilaisella
-kudekirjoituksella. -- Toivoakseni te ette tule kuvernöörin luota.
-
--- Turha toivo; sieltä suoraa päätä.
-
--- Vai niin! No sitten lähden minäkin sinne... Jevgêni Vasíljitsh,
-esittäkäähän minut teidän ... heille...
-
--- Sítnikow, Kirsânow, -- mörähti Bazârow, pysähtymättä.
-
--- Varsin hauskaa, -- puhui Sítnikow, lähennellen kylki edellä,
-myhähdellen ja kiskoen käsistään ylenmäärin elegantteja
-sormikkaitaan. -- Minä olen varsin usein kuullut... Olen vanha tuttu
-Jevgêni Vasíljitshin kanssa, saatanpa sanoa: hänen opetuslapsensa.
-Hänelle minä olen kiitollisuuden velassa uudesta syntymisestäni.
-
-Arkâdi katsahti tuohon Bazârowin opetuslapseen. Värähtelevä ja tympeä
-ilme liikkui noissa ikäänkuin siloisiksi nuolluissa kasvoissa;
-piirteet olivat niissä vähäiset, mutta silti miellyttävät. Pienet,
-kuni sisäänpainuneet silmät tähystelivät tarkasti, levottomasti, ja
-levotonta oli hänen naurunsakin: tuommoista lyhyttä, puisevaa.
-
--- Tiedättekös, -- jatkoi hän, -- kun Jevgêni Vasíljevitsh ensi
-kertaa minun kuulteni sanoi, ett'ei autoriteeteja saa tunnustaa,
-silloin minussa lehahti semmoinen riemu ... ikäänkuin olisin näköni
-jälleen saanut. Kas siinä, arvelin silloin, kas siinä minä vihdoin
-löysin ihmisen! Niin vainenkin, Jevgêni Vasíljitsh! Teidän täytyy
-välttämättömästi käydä täällä erään rouvan luona, joka kykenee
-täydellisesti ymmärtämään teitä, ja jolle teidän käyntinne on oleva
-juhlahetki. Olette ehkä kuullut hänestä?
-
--- Kuka se on? -- virkkoi etenkehdaten Bazârow.
-
--- Kúkshin, _Eudoxie_, Jevdóksia Kúkshin. Merkillinen ihminen
-kerrassaan, _emancipée_ sanan todellisessa merkityksessä, niitä
-eturivin naisia. Tiedättekös mitä? Lähdetäänpä miehissä sinne. Hän
-asuu kahden askeleen päässä tästä. Siellä haukkaamme aamiaistakin.
-Ettehän te vielä ole syöneet aamiaista?
-
--- Emme.
-
--- No sehän sopii mainiosti. Hän, ymmärrättehän, on erillään
-miehestänsä, vapaa ja riippumaton.
-
--- Kaunis, vai?
-
--- Nnno ... eipä juuri.
-
--- Mitäs perhanaa te sinne sitten meitä haalitte?
-
--- Teillä on aina ne pilapuheet... Hän panee meille pullon
-sampanjaakin pöytään.
-
--- Ohoh! Siinä sen heti näkee käytännöllisen ihmisen. Asiasta
-toiseen: yhäkö se teidän isänne vielä hommaa viinavuokrissa?
-
--- Kyllä -- vastasi Sítnikow kiireesti, nauraa vingahtaen. -- No
-niin, mennäänkö?
-
--- Enpä oikein tiedä.
-
--- Ihmisiähän sinun teki mielesi katsoa, mene, kun pääset, -- virkkoi
-Arkâdi puoliääneen.
-
--- Entäs te, herra Kirsânow? -- huudahti Sítnikow. -- Tulkaa toki
-tekin; emmehän me ilman teitä.
-
--- Ettäkö näin kaikki yht'aikaa sinne rynnättäis?
-
--- Ei se tee mitään. Rouva Kúkshin on kerrassaan jotain erinomaista.
-
--- Ja pullo sampanjaa tulee? -- kysyi Bazârow.
-
--- Kolmekin! -- huudahti Sítnikow, -- sen minä takaan.
-
--- Millä?
-
--- Päälläni.
-
--- Isän massi olis varmempi takuu. No niin, lähtään.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Se moskovalaisten aateliskartanojen malliin rakennettu talo,
-missä Audôtja Nikítishna elikkä Jevdôksia Kúkshin asui, sijaitsi
-erään, äskettäin puti puhtaaksi palaneen kadun varrella --
-maaseutu-kaupungithan meillä, kuten tiedetään, joutuvat tulen
-uhriksi joka viides vuosi. Ovessa oli vinoon naulatun käyntikortin
-yläpuolella kellonnauha, ja eteisessä tuli vieraita vastaan muuan
-vaimo-ihminen, puolittain palvelija, puolittain seuralaisnainen, tanu
-päässä -- ilmeisiä merkkejä emännän progressivisistä harrastuksista.
-Sítnikow tiedusti, onko Audôtja Nikítishna kotona.
-
--- Kas tekö, _Victor?_ -- kuului viereisestä huoneesta. -- Käykää
-sisään!
-
-Tanu-pää nainen katosi samassa.
-
--- En minä ole yksin, -- virkkoi Sítnikow, ovelasti heittäen yltään
-attilan, jonka alta tuli näkyviin jonkunlainen aito venäläisen
-hihattoman alustakin tai _paletotsac'in_ tapainen nuttu, ja heittäen
-uhkean katseen Arkâdiin ja Bazârowiin.
-
--- Yks kaikki, -- vastasi ääni. -- _Entrez!_ Nuoret herrat astuivat
-sisään.
-
-Huone, johon he tulivat, oli pikemmin työkammion kuin vierashuoneen
-näköinen. Papereita, kirjeitä, venäläisten aikakauslehtien paksuja
-nidoksia -- enimmäkseen aukileikkaamattomia -- oli hujan hajan
-pitkin pölyisiä pöytiä; paperossin pätkiä vilkkui kaikkialla.
-Nahkasohvalla oli puoliviruvassa asennossa vaaleaverinen, vielä
-nuori nainen, hiukan hajahapsinen, yllään silkkinen, ei aivan siisti
-leninki, paksut renkaat lyhykäisten kätten ranteissa, ja pitsihuivi
-päässä. Hän nousi sohvalta, leväperäisesti heittäen hartioilleen
-pienen kärpännahkaisen samettiturkin, jonka sisus näkyi jo olevan
-kellastunut.
-
--- Hyvää päivää, _Victor_, -- virkkoi hän veltosti, puristaen
-Sítnikowin kättä.
-
--- Bazârow, Kirsânow, -- tokaisi Sítnikow katkonnaisesti, jäljitellen
-Bazârowia.
-
--- Terve tultua, -- lausui rouva Kúkshin, luoden Bazârowiin pienet
-silmänsä, joitten välissä pikkuruinen nenä punersi, arkaillen kuin
-orpo. -- Minä tunnen teidät, -- liitti hän, ojentaen Bazârowille
-kätensä.
-
-Bazârow rypisti kulmiaan. Tuossa emansipioidun naisen pienessä,
-vähäpätöisessä olennossa ei ollut mitään muodotonta, mutta hänen
-kasvojensa ilme teki katsojaan epähauskan vaikutuksen. Väkisinkin
-teki mieli kysäistä häneltä: "Onko sinun nälkä? Vai onko sinun ikävä?
-Vai arjisteletko sinä? Miksikäs sitten kasvojasi tuolla lailla
-vääntelet ja vänkäät?" Hänen laitansa oli sama kuin Sítnikowinkin:
-näytti kuin myötäänsä sydäntä kalvaisi. Hän puheli ja liikkui sangen
-vapaasti ja sittenkin kömpelösti: hän piti itseänsä ilmeisestikin
-varsin hyväntahtoisena ja suoravaisena olentona, mutta tekipä hän
-mitä hyvänsä, aina näytti siltä, että ihan päinvastoin hän oli
-aikonut tehdäkin; kaikki häneltä kävi, niinkuin lapset sanovat,
-"muutoin vaan", se on: ei mikään ollut yksinkertaista, luontevaa. --
-Niin, niin, kyllä minä tunnen teidät, Bazârow, -- toisti hän. Hänellä
-oli sama tapa kuin monilla maaseutujen ja Moskovan rouvas-ihmisillä,
-puhutella miehiä jo ensi tutustumisen jälkeen sukunimeltä. --
-Tahdottekos sikarin?
-
--- Sikari on kyllä yks hyvä asia, -- puuttui puheesen Sítnikow, joka
-jo oli ennättänyt retkahtaa nojatuoliin ja kohottaa toisen jalan
-korkealle ilmaan, -- mutta antakaapas meille aamiaista. Meillä on
-kauhea nälkä, ja käskekäähän edeskantaa meille pullo sampanjaa.
-
--- Sybariiti! -- virkkoi Jevdôksia nauraen. Naurun aikana tuli
-häneltä ylä-ikenet näkyviin. -- Eikös hän ole sybariiti, vai kuinka,
-Bazârow?
-
--- Minä rakastan elämän suloja, -- lausui Sítnikow arvokkaasti. -- Se
-ei estä minua olemasta liberaali.
-
--- Estää, estää, ihan varmaan estää! -- huudahti Jevdôksia, samalla
-kumminkin käskien palvelijanaisen pitämään huolta aamiaisesta ja
-sampanjasta myöskin. -- Vai mitä te arvelette, Bazârow? Minä olen
-vakuutettu, että te olette samaa mieltä kuin minäkin.
-
--- Enpä niinkään, -- vastasi Bazârow; -- palanen lihaa on parempi
-kuin palanen leipää, yksin jo kemialliseltakin kannalta.
-
--- Vai olette te kemian tutkija! Kemia, se on minun intohimoni. Minä
-olen keksinyt eräänlaisen sementinkin.
-
--- Sementin? Te?
-
--- Minä juuri. Ja tiedättekö mihin tarkoitukseen? Nukenpäitä varten;
-se ei mene milloinkaan rikki. Minähän olen varsin käytännöllinen.
-Mutta ei se ole vielä ihan lopullisesti valmis. Pitää lukea Liebigiä
-vielä. Niin, mutta asiasta toiseen: oletteko lukenut Kisljakôwin
-artikkelia Moskowskia Vjêdomostissa naisen työstä? Lukekaa kaikin
-mokomin. Huvittaahan teitä naiskysymys? Milläkäs alalla teidän
-ystävänne toimii? Ja mikä hänen nimensä on?
-
-Rouva Kúkshin "puotteli" kysymyksiä perä perää hemmotellulla
-huolettomuudella, vastausta odottamatta, samaan tapaan kuin
-lellitellyt lapset puhelevat hoitajainsa kera.
-
--- Minun nimeni on Arkâdi Nikolâitsh Kirsânow, -- virkkoi Arkâdi, --
-enkä minä toimi millään alalla.
-
-Jevdóksia purskahti nauramaan.
-
--- Sepä mainiota! Ettekö polta? Viktor, tiedättehän, että minä olen
-suutuksissani teihin.
-
--- Mistä syystä?
-
--- Te kuulutte jälleen ruvenneen kehuskelemaan George Sandia.
-Ajastansa jäljelle jäänyt nainen, eikä mitään muuta. Kuinka
-saattaisi häntä verratakaan Emersoniin? Hänellä ei ole minkäänlaisia
-aatteita kasvatuksesta, fysiologiasta, ei niin mistään. Minä olen
-vakuutettu, ett'ei hän embryologiasta ole kuullut puhuttavankaan,
-mutta nykyaikana ilman embryologiaa -- mahdotonta! -- Tässä kohden
-Jevdóksia ihan kätensä levitti. -- Voi sentään, kuinka erinomaisen
-artikkelin on tämän johdosta kirjoittanut Jeliséwitsh! Se on
-geniaalinen herra! -- Jevdóksia käytti alinomaa sanaa "herra"
-merkitsemässä miestä. -- Bazârow, tulkaa istumaan tänne minun
-viereeni sohvaan. Ette taida tietääkään, että minä pelkään teitä
-kauheasti.
-
--- Minkä vuoksi, jos sais udella?
-
--- Te olette vaarallinen herra, kriitiko semmoinen. Mutta, hyväinen
-aika! Ihan minua itseänikin naurattaa: niinhän minä haastelen tässä
-kuin mikä hovinemäntä arolta. Vaikka hovin-emäntä minä olenkin.
-Itse minä hoidan maatilaani, ja aatelkaas, minun voutini Jeroféi
-on kerrassaan merkillinen tyyppi, aivan kuin Cooperin Pathfinder:
-hänessä on jotain niin välitöntä! Nyt minä olen lopullisestikin
-asettunut tänne. Ilkeä kaupunki, eikö niin? Mutta minkäs tekee!
-
--- Kaupunki mikä kaupunki, -- virkkoi Bazârow kylmäkiskoisesti.
-
--- Kaikki harrastukset täällä ovat niin mitättömän vähäpätöisiä.
-Sehän se on niin kauheata! Tätä ennen minä asuin Moskovassa ...
-mutta siellä elelee nyt minun aviopuolisoni, monsieur Kúkshin. Ja
-nykyjään se Moskovakin ... en minä tiedä ... ei se enää ole sama.
-Olen tästä aikonut matkustaa ulkomaille. Viimekin vuonna olin ihan
-lähtemäisilläni.
-
--- Parisiin tietysti? -- kysäsi Bazârow.
-
--- Parisiin ja Heidelbergiin.
-
--- Heidelbergiinkö? Mitäs sinne?
-
--- Herrainen aika! Siellähän on Bunsen!
-
-Siihen ei Bazârow osannut vastata mitään.
-
--- _Pierre_ Sapôzhnikow ... tunnettehan te hänet?
-
--- En tunne.
-
--- Hyvät ihmiset! _Pierre_ Sapôzhnikow ... hän, joka aina käy Lydia
-Hostâtowin luona.
-
--- En tunne sitäkään.
-
--- No niin, hän se juuri lupasi tulla minulle saattajaksi. Minä
-olen, Jumalan kiitos, vapaa, lapsia minulla ei ole... Mitäs minä nyt
-puhunkaan: "Jumalan kiitos!" Vaikka sama se.
-
-Jevdóksia kääräisi paperossin, tupakasta kellastuneissa hyppysissään,
-nuolaisi paperin kiinni, imaisi ja sytytti. Palvelijanainen tuli
-sisään, kantaen tarjotinta.
-
--- Kas siinähän on aamiainenkin. Tahdotteko haukata? Viktor, avatkaa
-puteli; se on teidän ammattianne.
-
--- Minun on, minun on, -- jupisi Sítnikow, nauraa vingahtaen taaskin.
-
--- Onko täällä päin koreita naisia? -- kysäisi Bazârow,
-tyhjentäessään kolmatta lasia.
-
--- On, -- vastasi Jevdóksia; -- mutta kaikki ne ovat niin tyhjiä.
-Esimerkiksi _mon amie_ Odintsôw ... sangen soma. Ikävä vaan, että
-hänestä huhutaan ... vaikka siitä minä vähät ... mutta hänessä ei ole
-tuota mielipiteitten vapautta, tuommoista katsantokannan laajuutta ...
-ei lainkaan sitä semmoista. Koko kasvatusjärjestelmä on saatava
-meillä toisellaiseksi. Minä olen sitä jo miettinytkin. Naiset meillä
-ovat hyvin huonosti kasvatettuja.
-
--- Ette te niille mahda mitään, -- puuttui Sítnikow puheesen.
--- Heitä pitää halveksia, ja minä halveksin heitä, kerrassaan
-ja kokonaan! -- Saada halveksia ja saada lausua julki tämä
-halveksiminen, se oli kaikkein suloisinta Sítnikowista. Naisten
-kimppuun tietenkin hän hyökkäili, aavistamattakaan, että hän moniaan
-kuukauden perästä oli mateleva vaimonsa edessä siitä syystä vain,
-että tämä oli omaa sukuansa ruhtinatar Durdoljêsow. -- Ei heissä,
--- jatkoi hän, -- ei heissä ole yhden ainoatakaan, joka pystyisi
-käsittämään tätä meidän keskusteluamme; ei ole heissä yhden
-ainoatakaan, joka ansaitsisi sitä, että me, vakavat miehet, edes
-puhuisimmekaan heistä.
-
--- Eikä niiden tarvitse tätä keskustelua käsittääkään, -- mörähti
-Bazârow.
-
--- Kestä te puhutte?--sekaantui Jevdóksia puheesen.
-
--- Kauniista naisista.
-
--- Mitenkä? Yhdyttekö te siis Proudhonin mielipiteesen.
-
-Bazârow oikasihe korskeasti.
-
--- Minä en yhdy kenenkään mielipiteesen; minulla on omani.
-
--- Alas autoriteetit! -- kiljasi Sítnikow, ihastuksissaan, kun sai
-tilaisuuden räikeällä tavalla lausua julki ajatuksen sen miehen
-läsnä-ollessa, jonka edessä hän polvisteli kuin orja.
-
--- Mutta johan itse Macaulaykin... -- yritti rouva Kúkshin.
-
--- Alas Macaulay! -- jyrisi Sítnikow. -- Pidättekö te akkaväen puolta?
-
--- En akkaväen puolta, vaan naisten oikeuksien puolta, ja niitä minä
-olen päättänyt suojella viimeiseen verenpisaraani asti.
-
--- Alas! -- kiljasi Sítnikow, mutta pysähtyi. -- Enhän minä sentään
-niitä kiellä, -- virkkoi hän.
-
--- Ei, kyllä minä huomaan, että te olette slavofiili.
-
--- Enkä ole slavofiili, vaikka tietystihän minä... -- Ei, ei, ei!
-Slavofiili te olette! Te olette _Domostrói_ lehden kannalla. Ruoska
-käteen, siihen te olisitte omianne.
-
--- Ruoska on hyvä kapine sekin, -- huomautti Bazârow; -- mutta jopa
-tässä päästiinkin ihan viimeiseen pisaraan...
-
--- Mitä niin? -- keskeytti Jevdóksia.
-
--- Sampanjaa, arvoisa Audótja Nikitishna, sampanjaa eikä teidän
-vertanne.
-
--- Min' en saata hillitä itseäni, kuullessani hyökättävän naisten
-kimppuun, -- jatkoi Jevdóksia. -- Se on hirmuista, hirmuista! Sen
-sijaan, että hyökkäätte naisten kimppuun olisi parasta, kun lukisitte
-Micheletin kirjan: _De l'amour_. Mainiota! Hyvät herrat, ruvetaanpa
-puhumaan rakkaudesta, -- lisäsi Jevdóksia, päästäen hervakasti
-kätensä vaipumaan kuopilleen painuneen tyynyn päälle.
-
--- Mitäpä tässä nyt rakkaudesta! -- sanoi Bazârow. -- Te mainitsitte
-äsken rouva Odintsôwia... Niinhän se muistaakseni oli? Kuka se on?
-
--- Ihana olento, ihana olento! -- vingahti Sítnikow. -- Minä esitän
-teidät toisillenne. Älykäs, rikas, leski. Sääli vaan, ett'ei hän ole
-tarpeeksi kehittynyt vielä; hänen pitäisi tutustua lähemmin meidän
-Jevdóksian kanssa. Niin juur, teidän terveydeksenne, _Eudoxie!_
-Kilkis! _"Et toc, et toc, et tin-tin-tin. Et toc, et toc, et
-tin-tin-tin!!"_[12]
-
--- _Victor!_ Te olette vallaton vekkuli!
-
-Kauan kesti aamiaista. Ensimmäistä sampanja-pulloa seurasi toinen,
-kolmas, jopa neljäskin. Jevdóksia puheli taukoamatta, ja Sítnikow
-säesti häntä myötäänsä. Paljon siinä haasteltiin siitä, mitä
-avioliitto olla mahtaa, ennakkoluuloako vai rikostako, ja millaisia
-syntyy maailmaan ihmisiä, yhdenkölaisia vai erinkaltaisiako, ja mitä
-se individuaalisuus oikeastaan lienee. Vihdoin mentiin niin pitkälle,
-että Jevdóksia, viinistä ihan punaisena, rupesi tylsillä kynsillään
-takomaan epävireisen pianon koskettimia ja laulamaan käheällä
-äänellään ensin mustalaislauluja, ja sitten Seymour-Sheeffin laulua:
-"Uneen uupunut Granada". Sítnikow sitoi päähänsä villaisen kaulavyön
-ja oli olevinaan kuoleva rakastaja, jolta
-
-    "Hehkuviksi suudelmiksi
-    Huulet liittyi huulihin."
-
-Tämä oli jo liikaa Arkâdin mielestä.
-
--- Hyvä herrasväki! -- sanoi hän ääneen. -- Bedlamiahan tämä jo
-muistuttaa.[13]
-
-Bazârow, joka koko keskustelun aikana oli vain silloin tällöin
-pistänyt väliin jonkun kompasanan, pysytellen enimmäkseen sampanjan
-ääressä, päästi äänekkään haukotuksen, nousi ylös ja, emännälle
-jäähyväisiäkään sanomatta, läksi Arkâdin kanssa pois. Sítnikow
-hyppäsi perässä.
-
--- No mitäs sanotte? Mitäs sanotte? -- kyseli hän, imelästi
-lähennellen heitä milloin puolelta milloin toiselta. -- Sanoinhan
-minä jo, että se on merkillinen ihminen! Enemmän sellaisia naisia
-meille! Hän on tavallaan korkeasti siveellinen ilmiö.
-
--- Entäs tämä sinun isäsi laitos, onko sekin korkeasti siveellinen
-ilmiö? -- murahti Bazârow, sormellaan tokaisten kapakkaan, jonka
-ohitse he parhaillaan kulkivat.
-
-Sítnikow se nauraa vingahti jälleen. Hän häpesi kovasti
-syntyperäänsä, eikä tiennyt, ollako mielissään vai loukkautuako
-Bazârowin odottamattomasta sinuttelemisesta.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Parin päivän perästä oli kuvernöörissä baalit. Matvei Iljítsh oli
-niissä oikea "juhlan sankari". Aatelisten johtaja se jokaiselle
-julisti tulleensa tänne yksinomaa kunnioituksesta häntä kohtaan, ja
-kuvernööri puolestaan keskellä baalien touhuakin, paikoillaankin
-pysyen, yhä "jakeli käskyjä". Sulavuus Matvei Iljítshin käytöksessä
-saattoi vetää vertoja ainoastaan hänen personansa ylevyydelle.
-Hänellä oli ystävällinen sana kaikille, kelle hiukan inhon sekainen,
-kelle hiukan kunnioituksen sekainen; naisten edessä hän vuodatti
-oman itsensä pelkkiin kohteliaisuuksiin, ollen _un vrai chevalier
-français_ ja myötäänsä nauraa hohottaen kovaa, heleätä nauruaan ja
-ihan yksin, niinkuin ylhäisen virkamiehen tulee ja sopii. Arkâdia hän
-taputti selkään, sanoen häntä äänekkäästi _"mon neveuksi"_. Vanhaan
-frakkiin puetulle Bazârowille hän suvaitsi suoda hajamielisen, mutta
-suopean silmäyksen, noin syrjittäin, poskea pitkin, ja samalla
-epäselvän, mutta ystävällisen jupinan, jossa ei kuulunut muuta kuin
-"s'on" ja "vars... haus...". Sítnikowille hän ojensi sormensa,
-ja myhähti, mutta silloin oli pää jo kääntynyt toisaanne. Rouva
-Kúkshinillekin, joka oli tullut baaleihin ilman krinoliinia ja sen
-semmoisia, likaisissa sormikkaissa, mutta paratiisinlintu hivuksissa,
--- rouva Kúkshinillekin hän sanoi: _"enchante"_ (ihastunut). Väkeä
-oli ahdinkoon asti, eikä kavaljeereista suinkaan ollut puutetta.
-Siviliherrat tunkeilivat enimmäkseen seinuksilla, mutta sotaherrat
-tanssivat uutterasti, varsinkin muuan heistä, joka oli oleskellut
-kuusi viikkoa Parisissa ja oppinut siellä kaikenlaisia uljaita
-huudahduksia, niinkuin _"sut"_ ja _"ah fichtrrre"_ ja _"pst,
-pst, mon bibi"_, y.m.s. Hänen lausuntonsa oli aivan puhdasta,
-siinä kuului oikea parisilainen _chic_, mutta sittenkin hän sanoi
-_"si j'aurais"_ kun piti sanoa _"si j'avais"_ ja _"absolument"_
-kun tarkoitti "tietysti"; sanalla sanoen: hän puhui tuota
-suur-venäläis-franskalaista murretta, jolle franskalaiset niin paljon
-nauravat, silloin nimittäin kuin heidän ei tarvitse meikäläiselle
-vakuuttaa, että me muka puhumme heidän kieltään kuin taivaan enkelit,
-_"comme des anges"_.
-
-Arkâdin tanssitaito oli huononpuoleista, niinkuin jo tiedämme.
-Bazârow ei tanssinut ensinkään, ja niinpä he istuivat nurkassa
-kahden kesken. Ennen pitkää liittyi Sítnikowkin heihin. Siinä hän
-sitten, kasvoillaan ylenkatseellinen hymy, lasketteli myrkyllisiä
-huomautuksia, julkeasti silmäillen ympärilleen ja nähtävästikin
-tuntien sulaa nautintoa. Äkkiä hänen kasvonsa muuttuivat. Hän joutui
-ikäänkuin hämilleen ja, kääntyen Arkâdin puoleen, virkkoi:
-
--- Rouva Odintsôw tuli.
-
-Arkâdi nosti silmänsä, näki oven suuhun pysähtyneen kookkaan naisen,
-mustissa vaatteissa, ja hämmästyi hänen ryhtinsä arvokkaisuutta.
-Paljaat käsivarret ne näyttivät niin kauniilta kummallakin puolen
-solakkaa vartaloa; kauniisti riippuivat välkähtelevään tukkaan
-kiinnitetyt keveät fuksiat alas pyöreille hartioille: tyynesti
-ja älykkäästi, niin juuri: tyynesti eikä miettivästi, katselivat
-kirkkaat silmät hiukan kuperan otsan alta, ja huulilla asui tuskin
-huomattava hymy. Jotain lempeää, hentoa voimaa tuulahteli hänen
-kasvoistansa.
-
--- Tunnetteko hänet? -- kyseli Arkâdi Sítnikowilta.
-
--- Me ollaan vanhoja tuttuja. Tahdotteko, niin esitän?
-
--- Miks'ei ... tuon kadriljin jälkeen. Bazârowinkin huomio kiintyi
-rouva Odintsôwiin.
-
--- Mikäs kapine se tuo on? -- virkkoi hän. -- Ei ole muun akkaväen
-näköinen lainkaan.
-
-Kadriljin perästä Sítnikow vei Arkâdin rouva Odintsôwin luokse.
-Mutta tokkopa hän tuon rouvan kanssa lienee kovinkaan tuttu ollut,
-koskapa itsekin takertui sanoissaan, ja rouvakin katseli häntä hiukan
-oudostellen. Mutta iloinen ilme välähti rouvan kasvoilla, kun hän
-sai kuulla Arkâdin sukunimen. Hän kysäisi, eikö hän ole Nikolai
-Petrôwitshin poika.
-
--- Aivan niin.
-
--- Minä olen kahdesti nähnyt teidän isäänne ja paljon kuullut
-hänestä, -- jatkoi rouva; -- minun on hyvin mieluista tutustua teidän
-kanssanne.
-
-Samassa tulla heilahti hänen luokseen muuan adjutantti pyytämään
-kadriljiin. Toinen suostui.
-
--- Tanssittehan te siis? -- kysäsi Arkâdi kunnioittavasti.
-
--- Kyllä. Miksikä ette luule minun tanssivan? Vai olenko mielestänne
-liian vanha?
-
--- Hyväinen aika, eihän toki! ... Mutta siinä tapauksessa sallinette
-minun pyytää teitä masurkkaan?
-
-Rouva Odintsôw myhähti suopeasti.
-
--- Kiitos! -- virkkoi hän, katsahtaen Arkâdiin, ei juuri alentuvasti,
-vaan aivan kuin naimisissa olevat sisaret katsahtavat hyvin nuoriin
-veljiinsä.
-
-Rouva Odintsôw oli vain vähäsen vanhempi Arkâdia, yhdeksännellä
-kolmatta, mutta hänen edessään Arkâdi tunsi olevansa kuin mikä
-koulupoika tai keltanokka ylioppilas, aivan kuin i'än-erotus olisi
-paljoakin suurempi. Matvei Iljítsh lähestyi rouva Odintsôwia,
-ylhäinen katse kasvoilla ja matelevan makeita sanoja huulilla.
-
-Arkâdi vetäysi syrjään, sieltäkin yhä edelleen tarkastellen tuota
-rouvaa, kääntämättä hänestä silmiänsä kadriljinkaan aikana.
-Rouva haasteli yhtä vapaasti kavaljeerinsa kuin äsken ylhäisen
-virkamielienkin kanssa; verkalleen liikauttaen joskus päätään
-ja silmiään, ja pari kertaa vain naurahtaen. Hänen nenänsä oli
-paksunlainen, niinkuin melkein kaikilla venäläisillä, eikä ihokaan
-ollut aivan puhdas, mutta siitä kaikesta huolimatta Arkâdi tuli
-siihen päätökseen, ett'ei hän näin ihanata naista ole vielä
-milloinkaan kohdannut. Hänen äänensä se yhtämittaa helähteli Arkâdin
-korvissa; yksin leningin poimutkin olivat hänellä toisenlaisia kuin
-muilla, ne asettuivat somemmin ja leveämpinä; hänen liikkeensä olivat
-erittäin sulavia ja luonnollisia yht'aikaa.
-
-Musikin ruvetessa soittamaan masurkkaa, Arkâdi istahti daaminsa
-viereen, mutta tunsi ensi alussa jonkunlaista arkuutta sydämessään.
-Hän oli aloittamaisillaan keskustelun, mutta ei saanut sanaakaan
-suustaan; ääneti istui vain, tukkaansa tuiverrellen. Eipä hänen
-sentään tarvinnut kovinkaan kauan arkailla ja olla levottomana.
-Rouva Odintsôwin tyyneys siirtyi häneenkin, eikä kulunut
-neljännes-tuntiakaan, niin jo hän varsin vapaasti kertoi hänelle
-isästään, sedästään, elämästä Pietarissa ja maalla. Toinen kuunteli
-häntä kohteliaalla osanotolla, hiljalleen aukaisten ja sulkien
-viuhkaansa. Arkâdin puhelu keskeytyi silloin kuin hänen daamiansa
-tultiin pyytämään tanssiin. Sítnikowkin kävi kahdesti. Rouva Odintsôw
-palasi taas sijalleen, tarttui viuhkaansa, eikä rintakaan edes
-kohoillut entistä nopeammin. Mutta Arkâdi se taas rupesi juttelemaan,
-tuntien olevansa niin kerrassaan onnellinen, kun saa istua hänen
-läheisyydessään, haastella hänen kanssaan, katsella hänen silmiänsä,
-kaunista otsaansa, koko noita suloisia, onnekkaita, älykkäitä
-kasvoja. Rouva Odintsôw puolestaan puhui vähän, mutta elämän tuntemus
-ilmeni hänen sanoissaan. Muutamista hänen huomautuksistaan Arkâdi
-tuli siihen päätökseen, että tämä nuori nainen on jo ennättänyt
-tuntea ja mietiskellä paljonkin...
-
--- Kenenkä kanssa te seisoittekaan äsken, -- kysäisi hän Arkâdilta,
--- silloin kuin herra Sítnikow toi teidät minun luokseni?
-
--- Vai huomasitte te hänet? -- kysyi Arkâdi vuorostansa. -- Eikö
-hänellä ole niin hauskat kasvot, vai kuinka? Se on muuan Bazârow,
-minun ystäväni.
-
-Ja Arkâdi rupesi puhelemaan "ystävästään".
-
-Hän puhuikin hänestä niin juurta jaksain ja sellaisella
-innostuksella, että rouva Odintsôw kääntyi ja loi häneen tarkkaavan
-katseen.
-
-Masurkka läheni loppuansa. Arkâdista tuntui niin ikävältä erota
-daamistansa: olihan ollut niin mieluista seurustella hänen kanssaan
-tunnin verran! Arkâdista oli tosin koko sen aikaa tuntunut, että
-tuo suloinen tanssitoveri ikäänkuin laskeutuu alas hänen luokseen,
-ja että hänen pitäisi olla kiitollinen rouva Odintsôwille ... mutta
-eiväthän nuoret sydämet sellaista tunnetta raskaana pidä.
-
-Musikki vaikeni.
-
--- _Merci_, -- virkkoi rouva Odintsôw. -- Te lupasitte käydä luonani.
-Ottakaa tuo ystävä mukaanne. Olisin utelias näkemään miestä, joka
-rohkenee olla uskomatta mihinkään.
-
-Kuvernööri astui rouva Odintsôwin luokse ja, ilmoittaen illallisen
-olevan valmiin, tarjosi hänelle huolestuneen näköisenä kätensä.
-Lähtiessään kuvernöörin kanssa, rouva Odintsôw kääntyi ympärinsä,
-vielä kerran myhähtääkseen ja nyökäyttääkseen päätänsä Arkâdille.
-Tämä kumarsi syvään ja katsahti hänen jälkeensä: kuinka solakalta
-näyttikään tuo vartalo mustan silkin harmahtavissa välkkeissä!
-
--- Nyt hän on jo unohtanut, että minua on olemassakaan, -- ajatteli
-Arkâdi, ja sydämessä tuntui jotain niin puhdasta ja nöyrää.
-
--- No? -- kysäisi Bazârow Arkâdilta, heti kuin tämä oli palannut
-heidän yhteiseen nurkkaansa. -- Oliko hauskaa? Äsken tässä muuan
-herra tiesi kertoa minulle, että tuo rouva on semmoinen -- huh-huh,
-mutta tomppelin näköinenpä se oli koko herra. No niin, onko hän
-sinunkin mielestäsi tuommoinen huh-huh?
-
--- En minä tuollaista määritystä oikein ymmärrä, -- vastasi Arkâdi.
-
--- Kas sitä viatonta poikasta!
-
--- Siinä tapauksessa en minä ymmärrä sinun herraasi. Rouva Odintsôw
-on sangen suloinen, kieltämättä, mutta hän on niin kylmä ja niin
-luokse-pääsemätön, että...
-
--- Hiljaisessa vedessä ... ja niin edespäin, -- keskeytti Bazârow.
--- Kylmä, sanot sinä. Sehän se juuri sen maun antaakin. Syöthän sinä
-mielelläsi jäätelöä?
-
--- Kenties, -- mutisi Arkâdi. -- En minä tuota ymmärrä. Hän tahtoisi
-tutustua sinun kanssasi ja pyysi minua tuomaan sinut luokseen.
-
--- Kyllä mahdoit sitten antaa minusta hyvän kuvan! Mutta hyvinpä
-siinä teitkin. Vie minut sitten. Olkoon hän mikä hyvänsä: joko
-tavallisia maaseutujen naisleijonia tahi noita "emangcipee", sitä
-sorttia kuin rouva Kúkshin, mutta en minä vaan sellaisia olkapäitä
-ole nähnyt pitkään aikaan.
-
-Arkâdista tuntui ilkeältä tuo Bazârowin kyynillisyys, mutta --
-niinkuin usein käy -- hän nuhteli ystäväänsä, ei kumminkaan siitä,
-mikä tuossa ystävässä oli tehnyt häneen niin vastenmielisen
-vaikutuksen.
-
--- Miks'et sinä tahdo myöntää, että naisillakin saattaa olla
-ajatuksen vapautta? -- virkkoi hän puoliääneen.
-
--- Siks'en, veikkonen, että, mikäli minä olen huomannut, vapaasti
-eivät ajattele muut kuin hirmuisen rumat naiset.
-
-Enempää he eivät sitten enää puhuneetkaan.
-
-Illallisen jälkeen ystävykset läksivät pois. Rouva Kúkshin naurahti
-hermostuneena ja kiukuissaan heidän jälkeensä, ei kumminkaan aivan
-arjistelematta. Hänen itserakkauttansa oli syvästi loukannut se
-seikka, ett'ei kumpikaan ollut kiinnittänyt häneen vähintäkään
-huomiota. Hän viipyi haaleissa ihan viimeisiin ja kellon käydessä
-neljättä aamulla tanssi Sítnikowin kanssa polkkamasurkan oikein
-parisilaiseen tapaan. Ja tähän opettavaiseen kohtaukseen sitten
-kuvernöörin baalit päättyivätkin.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Saas nähdä nyt, mihinkä imettäväisten lahkoon tämä ihminen nyt
-luettaman pitää, -- puheli Bazârow huomenissa, astuessaan Arkâdin
-kanssa sen hotellin portaita ylös, johon rouva Odintsôw oli asettunut
-asumaan. -- Nenään tuntuu jo, että täällä on jotain nurinpäin.
-
--- Kummakseni minun käy kuin käykin! -- huudahti Arkâdi. -- Sinäkö
-todellakin, sinä, Bazârow, noudatat tuota ahdasmielistä moraalia,
-jota...
-
--- Älä tuossa joutavia! -- keskeytti Bazârow välinpitämättömästi. --
-Etkös tiedä, että meikäläisen miehen murteessa "nurinpäin" merkitsee
-"oikeinpäin"? Toisin sanoen: tienesti tiedossa. Itsehän sinä tänään
-sanoit kummastelevasi, että hän meni miehelle, mutta mennä rikkaan
-ukon kanssa naimisiin ei minun mielestäni ole ensinkään kummallista;
-se on päinvastoin varsin järkevää. Kaupungissa kulkevia huhuja min'en
-usko, vaikka, kuten kuvernööri sanoo, minun on mieluista ajatella,
-että huhut puhuvat totta.
-
-Sanaakaan vastaamatta Arkâdi koputti numeron ovea. Nuori, livreaan
-puettu palvelija saattoi vieraat suureen huoneesen, kehnosti
-sisustettuun, niinkuin venäläisen hotellin huoneet konsanaankin,
-kukkasilla kumminkin koristettuun. Vähän ajan perästä tuli sisään
-rouva Odintsôwkin, yllään yksinkertainen aamuleninki. Keväisen
-auringon valossa hän näytti vieläkin nuoremmalta. Arkâdi esitti
-hänelle Bazârowin, ihmeeksensä salaa huomaten viimeksi-mainitun
-käyneen ikäänkuin hämille. Rouva Odintsôw sitä vastoin pysyi aivan
-levollisena, niinkuin eilenkin. Bazârow tunsi itsekin joutuneensa
-hämille, ja sekös häntä harmitti. "Se tässä vielä puuttui: akkaväkeä
-säikähdettiin!" arveli hän. Ja hän retkahti nojatuoliin, ihan yhtä
-hyvin kuin Sítnikowkin, ja rupesi puhelemaan liioitellun luontevasti,
-jolla aikaa rouva Odintsôwin kauniit silmät olivat myötäänsä
-kiintyneinä häneen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Anna Sergêjewna Odintsôwin isä, Sergei Nikolâjewitsh Lóktjew vainaja,
-oli ollut kaikkialla kauneudestaan tunnettu mies, kauppakeinottelija
-ja pelari. Pystyssä pysyttyään ja huimasti elettyään neljä
-viisitoista vuotta Pietarissa ja Moskovassa, hän menetti pelissä
-kaikki, mitä hänellä oli, ja oli pakotettu asettumaan maalle. Siellä
-hän vähän ajan perästä kuoli, jätettyään peräti pienen omaisuuden
-kahdelle tyttärelleen Annalle ja Jekaterinalle, joista edellinen oli
-silloin kahdenkymmenen ja jälkimmäinen kahdentoista iässä. Äiti,
-N:ien köyhtynyttä ruhtinassukua, oli kuollut jo Pietarissa, miehensä
-loistoaikoina.
-
-Annan tila oli isän kuoleman jälkeen sangen tukala. Pietarissa saatu
-loistava kasvatus ei ollut varustanut häntä kestämään maatilan ja
-talouspuuhain huolia. Hän ei ollut tottunut syrjäiseen maaelämään.
-Hän ei tuntenut paikkakunnalla ketään, eikä ollut siellä keltä
-kysyä neuvoa. Isä oli karttelemalla kartellut naapureitansa: hän
-halveksi heitä, ja he halveksivat häntä, kukin tavallansa. Mutta
-Anna ei silti toimettomaksi jäänyt. Hän kutsui heti kohta luokseen
-tätinsä, ruhtinatar Audótja Stepânowna N:n, häijyn ja kopeamielisen
-ämmän, joka, Annan taloon tultuaan, otti omiin hoteisinsa kaikki
-parhaat huoneet, purpatti ja marmatti aamusta iltaan, eikä edes
-puutarhaankaan mennyt kävelemään, ellei perässä astunut hänen
-ainoa elin-orjansa, tuikean-näköinen lakeija, yllään nukkavieru,
-herneen-karvainen, vehreillä kalunoilla reunustettu livrea ja päässä
-kolmikolkka. Anna kesti kärsivällisesti kaikki tädin oikut, antoi
-opetusta nuoremmalle sisarelleen ja oli jo nähtävästi perehtynyt
-siihen ajatukseen, että täällä maansydämessä hänen on määrä
-lakastuakin... Mutta toisin oli kohtalo päättänyt.
-
-Sattumalta tuli hänet nähneeksi muuan Odintsôw, peräti rikas mies,
-puolivälissä viidettäkymmentä, omituinen, hypokondrinen, pullea,
-jykevä ja happamennäköinen, ei kumminkaan typerä eikä ilkeä.
-Hän rakastui Annaan ja kosi häntä. Anna suostui rupeamaan hänen
-vaimoksensa, ja niin he elivät yhdessä viisi kuusi vuotta, kunnes
-Odintsôw kuoli, säädettyään koko omaisuutensa Annalle.
-
-Leskeksi jäätyänsä ei Anna Sergêjewna kokonaiseen vuoteen liikkunut
-maatilaltansa minnekään, mutta sitten hän läksi sisarensa kanssa
-ulkomaille. Saksaa kauemmas hän ei kumminkaan matkustanut: hänen
-tuli ikävä, ja niinpä hän palasi takaisin rakkaasen Nikôljskojeensa,
-joka sijaitsi noin neljänkymmenen virstan päässä K:n kaupungista.
-Siellä hänellä oli uljas, erittäin hienosti sisustettu talo ja
-kaunis puutarha monine ansareineen: Odintsôw vainaja ei näet ollut
-kieltänyt itseltään mitään. Kaupungissa ei Anna Sergêjewnaa nähty
-kuin ylen harvoin. Hän pistäysi sinne enimmäkseen vain asioilla,
-vähäksi aikaa silloinkin. Yleensä ei hänestä pidetty. Ihmisillä oli
-hirmuisen paljon sanomista hänen avioliittonsa johdosta Odintsôwin
-kanssa; hänestä kerrottiin kaikenmoisia perättömiä juttuja: hän muka
-oli ollut isänsä kätyrinä väärissä peleissä, eikä hän ollut muka
-turhanpäiten tuota ulkomaan matkaakaan tehnyt, vaan oli se ollut
-välttämätöntä onnettomain seurausten kätkemiseksi ... "ymmärrättehän
-minkä", sanoivat kertojat moittivasti... "Hän on jo kulkenut tulen
-ja veden kautta", sanottiin, ja siihen sitten muuan läänissä
-tunnettu sukkelakielinen herra tavallisesti aina lisäsi: "Ja läpi
-vaskitorvienkin." Kaikki nämä huhut tulivat hänenkin kuuluviinsa,
-mutta hän antoi niitten mennä korvasta sisään, toisesta ulos: hän oli
-luonteeltaan vapaa, päättäväinen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rouva Odintsôw istui nyt, nojatuolin selkämystä vasten kallistuen
-ja käsi käden päällä, ja kuunteli Bazârowia. Tämä puhui vastoin
-tavallisuutta sangen paljon, ilmeisestikin koettaen olla
-intressantti. Ja tämä se taaskin kummastutti Arkâdia. Hän ei
-vain osannut sanoa, onnistuuko Bazârow tuossa yrityksessä. Anna
-Sergêjewnan kasvoista oli vaikea päättää, millaisen vaikutuksen
-vieraan puhe häneen tekee: niissä asui yhä edelleen sama ilme,
-kohtelias, hieno; hänen kauniissa silmissään loisti tarkkaavaisuus,
-mutta tarkkaavaisuus levollinen. Bazârowin väkinäinen ponnistelu
-oli ensi hetkellä näyttänyt hänestä vastenmieliseltä, aivan kuin
-ilkeä haju tai räikeä sävel, mutta hän ymmärsi heti vieraan olevan
-hämillänsä, ja se tuntui hänestä mielistelevältäkin. Hän ei inhonnut
-muuta kuin sellaista, mikä tympeätä on, mutta tympeydestähän ei olisi
-kukaan saattanut Bazârowia syyttää.
-
-Arkâdi sai sinä päivänä myötäänsä kummastelemisen aihetta. Hän oli
-odottanut, että Bazârow rupeaisi rouva Odintsôwin, niinkuin älykkään
-naisen kanssa konsanaankin, puhumaan omista vakaumuksistaan ja
-näkökannoistaan; rouva Odintsôw itsehän oli lausunut toivovansa
-saada kuulla miestä, joka "rohkenee olla uskomatta mihinkään".
-Mutta sen sijaan Bazârow jutteli lääketieteestä, homeopatiasta,
-kasvitieteestä. Keskustelussa tuli ilmi, ett'ei rouva Odintsôw
-ollut hukkaan kuluttanut aikaansa: hän oli lukenut koko joukon
-hyviä kirjoja ja puhui kerrassaan hyvää venättä. Hän käänsi puheen
-musikkiin, mutta huomattuaan, ett'ei Bazârow tunnusta taidetta,
-siirtyi vähitellen jälleen kasvitieteesen, vaikka Arkâdi oli jo
-alkamaisillaan laajaa esitystä kansansävelten merkityksestä. Rouva
-Odintsôw kohteli häntä edelleenkin kuin nuorinta veljeänsä: hän näkyi
-antavan arvon Arkâdissa ilmenevälle nuoruuden hyvänsävyisyydelle ja
-vilpittömyydelle, mutta -- siinä kaikki. Kolmisen tuntia kesti tämä
-keskustelu, hätäilemätön, monipuolinen, vilkas.
-
-Ystävykset nousivat viimein ja rupesivat jättämään hyvästi. Anna
-Sergêjewna katsahti heihin lempeästi, ojensi heille kummallekin
-kauniin valkoisen kätensä ja, hiukan mietittyään, virkkoi, huulilla
-epäröivä, mutta hyvä hymy:
-
--- Ellette ikävää pelkää, hyvät herrat, niin käykääpäs minun luonani
-Nikôljskojessa.
-
--- Hyväinen aika, Anna Sergêjewna! -- huudahti Arkâdi; -- minähän
-pitäisin erityisenä onnena...
-
--- Entäs te, m'sjö Bazârow?
-
-Bazârow kumarsi vain, ja Arkâdi sai vieläkin kerran syytä
-kummastelemiseen: hän huomasi ystävänsä punastuneen.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- No niin? -- virkkoi Arkâdi hänelle, heidän tultuaan kadulle, --
-oletko yhä vieläkin sitä mieltä, että hän on tuommoinen huh-huh?
-
--- Kuka hänet ties! Onpas vaan saanut jäätä ylleen! -- vastasi
-Bazârow. Hetken kuluttua hän lisäsi:
-
--- Herttuatar se on, hallitseva persona: laahus vaan taakse ja kruunu
-päähän, muuta ei kaipaa.
-
--- Ei meidän herttuattaret sellaista venättä puhu, -- huomautti
-Arkâdi.
-
--- On ollut uudestaan korjattavana, veikkoseni; on saanut syödä
-meidän leipää.
-
--- Mutta viehättävä hän vaan on, -- äännähti Arkâdi.
-
--- Verraton ruumis! -- jatkoi Bazârow; -- vaikka sen veis suoraa
-päätä anatoomiseen teatteriin.
-
--- Mutta älähän nyt enää, Herran tähden, Jevgêni! Tuohan on jo
-suunnalta pois!
-
--- No älähän nyt suutu, hellunlellu! Sanon vaan: ensimmäistä sorttia.
-Kyllä me vaan tästä lähdetään sinne.
-
--- Milloin?
-
--- Vaikka ylihuomenna. Mitäs meill' ois täällä tekemistä? Sampanjaako
-latkia rouva Kúkshinin kanssa? Vai kuunnellako sinun sukulaistasi,
-tuota liberaalista tevanaa? Ylihuomenna pyörähdetään pois. Ja
-sielläpäinhän se on isä ukonkin maatila. Eikös Nikôljskoje ole K:n
-maantien varrella?
-
--- On.
-
--- _Optime_. Mitäpäs tässä vitkastelee! Vitkastelu on vain tomppelien
-ja älyniekkain tapa. Sen minä vieläkin sanon: verraton ruumis!
-
-Kolmen päivän perästä ystävykset jo ajaa jyryttivät Nikôljskojeen
-päin. Päivä oli kirkas, ei liian helteinen, ja kylläiset kyytihevoset
-juoksivat tasaisesti, hiljalleen huiskutellen palmikoitua ja
-solmittua häntäänsä. Arkâdi katseli tietä pitkin, myhäellen,
-tietämättä itsekään, miksi.
-
--- Saatpa onnitella minua! -- huudahti Bazârow äkkiä. -- Tänäänhän
-on kesäkuun 22:s, minun nimipäiväni. Saas nähdä, millaista huolta
-se minun suojelus-enkelini pojasta pitää. Tänään ne vuottavat minua
-kotiakin -- lisäsi hän matalammalla äänellä. -- No niin ... antaa
-vuottaa ... välipä sillä!
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Anna Sergêjewnan moisio sijaitsi loivan, avonaisen mäen rinteellä.
-Vähän matkan päässä siitä seisoi viheriäkattoinen, keltaiseksi
-maalattu kivikirkko, valkoisilla pylväillä koristettu, ja pääoven
-kamanassa al fresco maalauksia, jotka italialaiseen tapaan kuvasivat
-"Kristuksen ylösnousemista". Enimmin siinä veti pyöreillä muodoillaan
-huomiota puoleensa etulikolla loikova tummaihoinen sotamies, kypärä
-päässä. Kirkon takana oli kylä kahden puolen tietä; siellä täällä
-pisti savupiippu olkikatosta esille. Kartano oli rakennettu samaan
-tapaan kuin kirkkokin, nimittäin siihen, joka meillä on tunnettu
-aleksanderilaisen stiilin nimellä. Sekin oli maalattu keltaiseksi
-ja katto oli siinäkin vihreä; pylväillä oli sekin koristettu ja
-kamanan yläpuolella oli omistajan vaakunakilpi. Läänin arkitehti
-oli pystyttänyt nämä molemmat rakennukset Odintsôw vainajan
-määräysten mukaan. Vainaja näet ei sietänyt mitään, niinkuin hän
-sanoi, tyhjänpäiväisiä ja omapäisiä uusia konsteja. Vanhan-aikuisen
-puutarhan tummat puut lähentelivät päärakennusta, jonka kuistille
-johti lehtokuja kerityistä kuusista.
-
-Eteisessä vastaan-otti vieraita kaksi täysikasvuista lakeijaa
-livreoissa. Toinen heistä hyppäsi samassa hakemaan hovimestaria.
-Hetikohta ilmestyikin hovimestari, paksu mies, mustassa frakissa,
-ja saattoi vieraat matolla katettuja portaita myöten erityiseen
-huoneesen, jonne oli jo asetettu kaksi sänkyä ja kaikki
-toalettitarpeet. Talossa vallitsi nähtävästikin järjestys: kaikki
-oli niin puhdasta, kaikkialta tuoksahti tuommoinen säädyllinen haju,
-niinkuin ministerien vastaanotto-huoneissa.
-
--- Anna Sergêjewna pyytää, että suvaitsisitte tulla heidän luokseen
-puolen tunnin perästä, -- ilmoitti hovimestari. -- Käskettekö siksi
-jotain?
-
--- Emme mitäkään käske, hyvä ystävä, -- vastasi Bazârow, -- ehkä
-ryypyn viinuskaa vainenkin tahtoisitte edeskantaa.
-
--- Heti paikalla, -- vastasi hovimestari hiukan hämillään ja läksi
-tiehensä, saappaitaan narisuttaen.
-
--- Mikä grangshangr![14] Niin kai te sitä sanotte, vai? -- virkkoi
-Bazârow. -- Herttuatar mikä herttuatar.
-
--- Onpa koko herttuatar, -- vastasi Arkâdi; -- ensi tingassa jo
-kutsuu luokseen sellaiset aristokraatit kuin sinut ja minut.
-
--- Minut varsinkin, josta tulee maalaislääkäri, ja jonka isä on
-maalaislääkäri, ja jonka isän-isä oli lukkari. Tiedäthän sinä, että
-minä olen lukkarin pojanpoika? -- Hetken vaiettuaan hän sitten
-lisäsi, huuliaan vääntäen: -- aivan kuin Speránski... Mutta kyll' on
-saanut itsensä hemmotelluksi tämä rouva, on vainenkin saanut itsensä
-hemmotelluksi! Jokohan pitäisi oikein frakit vetää niskaan?
-
-Arkâdi kohautti vain olkapäitään; mutta hiukan namillansa hänkin oli.
-
-Puolen tunnin kuluttua Bazârow ja Arkâdi astuivat alas korkeaan,
-avaraan vierashuoneesen, joka oli sisustettu uhkeasti, ilman
-sanottavaa aistia kumminkin. Jykevät, kalliit huonekalut seisoivat
-keikailevan vakavina pitkin seinävieriä. Tapetit olivat ruskeat,
-kullankarvaisilla kuosikkeilla. Nämä huonekalut oli Odintsôw vainaja
-eläessään tilannut Moskovasta vanhan tuttavansa ja asiamiehensä,
-viinikauppiaan, kautta. Keskimmäisen sohvan yläpuolella riippui
-muotokuva: muuan pöhökasvoinen, vaaleaverinen herra siinä näkyi
-jotenkin epäsuosiollisesti katselevan vieraita.
-
--- Itse isäntä kai, -- kuiskasi Bazârow Arkâdille ja lisäsi sitten,
-nenäänsä nyrpistäen: -- jokos lähtään karkuun?
-
-Samassa astui emäntä sisään. Hänen yllään oli keveä barège-leninki;
-sileästi korvan taa kammattu tukka loi neitseellisen ilmeen hänen
-puhtaille ja raikkaille kasvoillensa.
-
--- Minä kiitän teitä, että olette pitäneet sananne, -- lausui hän. --
-Viihtykää vierainani; seutu ei todellakaan ole somuuttansa vailla.
-Minä teen teidät tuttaviksi sisareni kanssa; hän soittaa varsin
-hyvin pianoa. Te m'sjö, Bazârow, siitä ette välitä, mutta te, m'sjö
-Kirsânow, pidätte luullakseni musikista; paitsi sisartani, asuu
-täällä vielä vanha täti, ja välisti pistäytyy tänne muuan naapuri
-korttia lyömään, ja siinäpä se meidän seuramme onkin. Mutta nyt me
-käymme istumaan.
-
-Rouva oli lausunut koko tämän pikku puheen erittäin huolekkaasti,
-ikäänkuin olisi sen opetellut ulkoa. Nyt hän kääntyi Arkâdiin.
-Vähitellen selvisikin, että rouva Odintsôwin äiti oli tuntenut
-Arkâdin äidin, olipa ollut hänen uskottunsakin lemmen-asioissa
-Nikolai Petrôwitshin kanssa. Arkâdi rupesi innokkaasti puhelemaan
-äiti vainajastaan; Bazârow ryhtyi siksi aikaa katselemaan albumeja.
-
-"Kylläpäs minusta on tullut kiltti poika", arveli hän itsekseen.
-
-Kaunis vinttikoira, vaaleansininen nauha kaulassa, juoksi
-vierashuoneesen, astuessaan rapistellen lattiata kynsillänsä;
-sen perässä astui sisään noin kahdeksantoistavuotias tyttö,
-mustatukkainen ja tumma-ihoinen, kasvot pyöreähköt, mutta
-miellyttävät, silmät pienet, mustat. Kädessä hänellä oli vasu
-kukkasia täynnä.
-
--- Kas tässä minun Kâtja siskoni -- virkkoi rouva Odintsôw, viitaten
-päällään vasta-tulleesen.
-
-Kâtja teki pienen niiauksen, istahti sisarensa viereen ja rupesi
-järjestelemään kukkasia. Vinttikoira, nimeltä Fifi, astui häntäänsä
-heilutellen ensin toisen, sitten toisen vieraan luo ja työkkäsi
-kumpaistakin käteen kylmällä kuonollaan.
-
--- Itsekö sinä nuo kaikki poimit? -- kysyi emäntä.
-
--- Itse, -- vastasi Kâtja.
-
--- Tuleeko täti teepöytään?
-
--- Tulee.
-
-Puhuessaan Kâtja myhäili sangen somasti, ujosti ja vilpittömästi,
-katsellen lystikkään vakavasti, alhaalta ylös. Kaikki oli hänessä
-vielä niin vihannoivan nuorta: ääni, ja untuva yli koko kasvojen,
-ja ruusunpunaiset kädet, valkoisine pyörylöineen kämmenissä, ja
-nuo hiukan yhteenliittyneet olkapäät... Hän punastui myötäänsä ja
-hengitti tiheään.
-
-Rouva Odintsôw kääntyi Bazârowiin.
-
--- Kohteliaisuudesta te vain tuossa kuvia katselette, Jevgêni
-Vasiljewitsh, -- sanoi hän. -- Ei se teitä huvita. Siirtykääpäs
-kernaammin lähemmäs meitä, ja ruvetaanpa väittelemään jostakin.
-
--- Mistä suvaitsette?
-
--- Vaikka mistä. Sen sanon jo ennakolta, että minä olen kauhea
-väittelemään.
-
--- Tekö?
-
--- Minä. Näyttää niinkuin kummastelisitte sitä. Miksikä niin?
-
--- Siks että, mikäli minä osaan päättää, te olette luonteeltanne
-tyyni ja kylmä, mutta väittely kysyy innostusta.
-
--- Kuinka te niin pian olette perilleni päässyt? Ensinnäkin minä olen
-kärsimätön ja itsepäinen, kysykääpäs vaan Kâtjalta; ja toiseksi: minä
-olen hyvin herkkä innostumaan.
-
-Bazârow katsahti Anna Sergêjewnaan.
-
--- Kenties. Itsehän sen paremmin tiedätte. No niin, te tahdotte
-väitellä ... olkoon menneeksi. Minä katselin tuossa teidän
-albumissanne näköaloja Saksin Sveitsistä, mutta te huomautitte,
-ett'ei se minua muka miellytä. Sen te sanoitte siitä syystä, ett'ette
-luule minussa olevan taiteellista aistia ... no niin, ei minussa sitä
-olekaan, mutta olisivathan nämä kuvat saattaneet kiinnittää minun
-mieltäni geologiselta kannalta, esimerkiksi vuorten muodostukseen
-nähden.
-
--- Suokaa anteeksi: geologiassa te turvautte pikemmin kirjaan,
-spesiaaliteokseen, kuin kuviin.
-
--- Kuva osoittaa minulle havainnollisesti sen, mihin kirja tarvitsee
-kokonaista kymmenen sivua.
-
-Anna Sergêjewna vaikeni.
-
--- Teissä siis ei ole taiteellista aistia rahtuistakaan? -- virkkoi
-hän, nojautuen kyynäspäällänsä pöytään, joten hänen kasvonsa tulivat
-lähemmäksi Bazârowia. -- Kuinkas te tulette toimeen ilman sitä?
-
--- Mitäs sillä tekisi, sallikaa kysyäni?
-
--- Vaikkapa sitä, että oppisi ihmisiä tuntemaan ja tutkimaan.
-
-Bazârow naurahti.
-
--- Ensinnäkin on keinona siihen elämänkokemus, -- sanoi hän, -- ja
-toiseksi, uskallan sanoa, tuo yksityisten ihmisten tutkiminen on
-turhaa vaivaa. Kaikki ihmiset ovat toistensa kaltaisia niin ruumiin
-kuin sielunkin puolesta. Kaikilla meillä on samalla lailla rakennetut
-aivot, ja perna, ja sydän, ja keuhkot; ja samallaiset ne on kaikilla
-niin sanotut siveellisetkin ominaisuudet; moniaat muodonvaihtelut
-eivät merkitse mitään. Yhden ainoan ihmis-eksemplaarin nojalla
-saattaa tehdä päätöksensä kaikista. Ihmiset ovat niinkuin metsässä
-puut; ei kasvitieteen tutkija ikinä rupea jok'ainoata eri koivua
-tarkastelemaan.
-
-Kâtja, joka hätäilemättä oli liitellyt kukkasia toisiinsa,
-katsahti oudostellen Bazârowiin ja, kohdattuaan hänen vilkaan
-ja välinpitämättömän katseensa, punastui korviaan myöten. Anna
-Sergêjewna pyöritti päätään.
-
--- Metsässä puut, -- toisti hän. -- Teidän mielestänne ei siis ole
-erotusta tyhmän ja viisaan, hyvän ihmisen ja pahan ihmisen välillä.
-
--- On kyllä: sama erotus kuin sairaan ja terveen ihmisen välillä.
-Keuhkotautisen keuhkot ovat toisellaisessa tilassa kuin teidän ja
-minun, vaikka ovatkin samaa rakennetta. Me tiedämme osapuille, mistä
-ruumiilliset vaivat aiheutuvat; siveellisiin tauteihin taas on syynä
-huono kasvatus, kaikennäköiset hölynpölyt, joita pienestä pitäin
-mätetään ihmisen päähän, yhteiskunnan nurinpäisyys; sanalla sanoen:
-parantakaa yhteiskunta, silloin ei ole tautejakaan olemassa.
-
-Kaikkea tätä puhuessaan Bazârow oli kasvoiltaan sen näköinen kuin
-olisi koko ajan ajatellut itsekseen: "Usko minua tai ole uskomatta,
-siitä minä vähät." Hänen pitkät sormensa ne verkalleen silittelivät
-poskipartaa, ja silmät ne liehuivat nurkasta nurkkaan.
-
--- Ja te luulette, -- virkkoi Anna Sergêjewna, -- että heti kuin
-yhteiskunta on parantunut, silloin ei ole oleva enää tyhmiä eikä
-pahoja ihmisiä.
-
--- Ainakin on säännöllisesti järjestetyssä yhteiskunnassa oleva aivan
-ykskaikki, onko ihminen tyhmä vai viisas, pahako vai hyvä.
-
--- Minä ymmärrän: kaikilla tulee silloin olemaan ihan samallainen
-perna.
-
--- Juuri niin, armollinen rouva. Anna Sergêjewna kääntyi Arkâdiin.
-
--- Mitäs _te_ arvelette, Arkâdi Nikolâjewitsh?
-
--- Minä olen samaa mieltä kuin Jevgêni. Kâtja katsahti häneen
-kulmainsa alta.
-
--- Te hämmästytätte minua, hyvät herrat, -- virkkoi Anna Sergêjewna.
--- Mutta tästä me saamme vielä haastella. Nyt kuuluu tuolta täti
-tulevan teelle; meidän täytyy säästää hänen korviansa.
-
-Anna Sergêjewnan täti, ruhtinatar N., laiha eukko, varttansa
-vähäinen, kasvot kuin kokoonpuristettu nyrkki, päässä harmaa
-pikkuperukki ja silmät häijyt, liikkumattomat, astui sisään, tuskin
-nyökäytti päätänsäkään vieraille ja vaipui leveään, sametilla
-päällystettyyn nojatuoliin, jossa hänellä oli yksinomainen oikeus
-istua. Kâtja nosti jakkaran hänen jalkainsa alle. Eukko ei häntä
-kiittänyt, ei edes katsahtanutkaan häneen, liikauttihan vain
-käsiänsä keltaisen shaalin alla, joka melkein yltäänsä kietoi hänen
-raihnaisen ruumiinsa. Keltainen väri oli ruhtinattaren lempiväri;
-heleänkeltaiset hänellä oli tanun nauhatkin.
-
--- Nukuitteko hyvin, täti? -- kysäisi rouva Odintsôw, ääntänsä
-korottaen.
-
--- Nyt tuo koira on taaskin täällä, -- murahti vastauksen asemesta
-eukko ja, huomattuaan Fifin astuvan pari epäröivää askelta häntä
-kohti, kiljasi -- hyst! hyst!
-
-Kâtja kutsui Fifin pois ja aukasi sille oven.
-
-Fifi hyppäsi mielissään ulos, toivoen pääsevänsä nyt jonkun mukana
-ulos keikkumaan, mutta jäätyään yksiksensä oven taakse, alkoi
-kaaputella ja vinkua. Ruhtinattarelta kulmat ryppyyn. Kâtja yritti
-mennä ulos...
-
--- Taitaapa tee ollakin valmista, -- virkkoi Anna Sergêjewna. --
-Käydään teelle, hyvät herrat; täti, olkaa hyvä!
-
-Ruhtinatar nousi ääneti ja astui ensimmäisenä ruokasaliin, muut
-perässä. Livreaan puettu passaripoika vetää jyräytti pöydästä ulos
-nojatuolin, joka sekin oli eukon yksinomainen pyhäkkö, ja johon oli
-asetettu pieluksia joka puolelle. Ruhtinatar valahti siihen. Kâtja
-rupesi tarjoilemaan teetä ja ojensi ensimmäisen kupin hänelle, kupin,
-jonka laidassa oli N:ien maalattu vaakuna. Eukko pani teehensä mettä
--- sokerin käyttäminen teessä oli hänen mielestänsä sekä syntiä että
-kovin kallista, vaikk'ei hänen tarvinnut talossa käyttää kopekkaakaan
-omistansa. Äkkiä hän kysäsi käheällä äänellä:
-
--- Mitäs _rohtinas_ Ivân kirjoittaa?
-
-Ei kukaan vastannut. Bazârow ja Arkâdi huomasivat pian,
-ett'ei hänestä välitetä lainkaan, vaikka häntä kohdellaankin
-kunnioituksella. "Mahdin vuoksi vaan talossa pitävät; ruhtinaallista
-muka rotua", arveli Bazârow itsekseen.
-
-Teen jälkeen Anna Sergêjewna ehdotti kävelyä, mutta ulkona rupesi
-pisaroimaan, ja niinpä kaikki, paitsi ruhtinatarta, palasivat
-vierashuoneesen. Jo saapui naapurikin, kortinlyönnin ystävä, nimeltä
-Porfîri Platônitsh, paksunläntä, harmahtava mies, jalat lyhykäiset,
-niinkuin sorvinpenkissä pyöräytetyt, ylipäänsä varsin kohtelias,
-naurunhaluinen herra. Anna Sergêjewna kysäisi nyt Bazârowilta,
-jonka kanssa hän oli enimmäkseen keskustellutkin, tahtooko hän
-käydä ottelemaan heidän kanssaan vanhan-aikuiseen tapaan, pelaamaan
-preferanssia. Bazârow suostui, sanoen että pitäähän hänen jo ajoissa
-valmistautua tulevaan ammattiinsa, kihlakunnanlääkärin toimiin.
-
--- Olkaa varoillanne, -- virkkoi Anna Sergêjewna, -- Porfîri
-Platônitsh ja minä, me lyömme teidät perin pohjin. Kâtja, -- lisäsi
-hän, -- soita sinä sillä välin jotain Arkâdi Nikolâjewitshille; hän
-pitää musikista, ja siinä sivussahan mekin saamme kuulla.
-
-Vastenmielisesti lähestyi Kâtja pianoa, vastenmielisesti häntä
-seurasi Arkâdikin verkkaisin askelin. Hän rakasti kyllä musikkia,
-mutta nyt hänestä tuntui kuin Anna Sergêjewna tahtoisi saada
-hänet loitommaksi luotaan, vaikka hänellä -- niinkuin jokaisella
-sen-ikäisellä nuorella miehellä -- alkoi kuohahdella omituinen,
-himmeä, ahdistava, rakkauden oireitten kaltainen tunne. Kâtja nosti
-pianon kannen ja kysäisi puoliääneen, Arkâdiin katsomattakaan:
-
--- Mitäs minä teille soitan?
-
--- Mitä tahdotte, -- vastasi Arkâdi kylmäkiskoisesti.
-
--- Mistä musikista te enimmin pidätte? -- kysyi Kâtja, asentoaan
-muuttamatta.
-
--- Klassillisesta, -- vastasi Arkâdi samalla äänellä.
-
--- Miellyttääkö Mozart?
-
--- Mozart miellyttää.
-
-Kâtja otti esille Mozartin c-molli sonatafantasian. Hän soitti varsin
-hyvin, vaikka hiukan orjallisesti ja kuivasti. Silmät myötäänsä
-nuoteissa kiinni ja huulet lujasti yhteenpuristettuina, hän istui
-suorana ja liikahtamatta. Vasta loppupuolella sonataa hänen kasvonsa
-alkoivat hehkua, ja hivuksista irtausi hieno suortuva, pudoten
-silmäkulmille.
-
-Syvän vaikutuksen teki Arkâdiin varsinkin sonatan viimeinen osa,
-jossa kesken huolettoman laulahtelun hurmaavaa iloisuutta äkkiä alkaa
-kuulua haikean, melkein traagillisen kaihon purkauksia... Mutta
-Mozartin sävelten herättämä tunne ei kohdistunut Kâtjaan. Häntä
-katsellessaan Arkâdi ajatteli vaan: "Varsin somastihan tuo neitonen
-soittaakin, eikä hän ole somuutta vailla itsekään."
-
-Soitettuansa sonatan, Kâtja kysäisi, nostamatta käsiäänkään
-koskettimilta: "Riittääkö?" Arkâdi vastasi, ett'ei hän enää uskalla
-vaivata häntä, ja rupesi puhelemaan hänen kanssaan Mozartista, kysyen
-muun muassa, itsekö hän tuon kappaleen oli valinnut, vai muutko sitä
-ovat hänelle suositelleet. Mutta Kâtja vastaili yksin sanoin: hän
-"kätkeytyi", lymysi omaan itseensä. Eikä hän sellaisissa tapauksissa
-pian näkyviin tullutkaan; hänen kasvoilleen nousi silloin itsepäinen,
-melkein tylsä ilme. Ei hän juuri ujo ollut, mutta epäluuloinen kyllä;
-sisaren kasvatus oli tehnyt hänet joissain määrin araksi, vaikk'ei
-Anna sitä tietysti osannut aavistaakaan. Loppujen loppu tästä
-keskustelusta oli se, että Arkâdi kutsui luoksensa sisääntulleen
-Fifin ja kontenanssin tähden rupesi, suopeasti hymyillen,
-silittelemään sen päätä. Kâtja meni jälleen kukkainsa ääreen.
-
-Bazârow se sillä välin oli myötäänsä tappiolla pelissä. Anna
-Sergêjewna pelasi mestarillisesti, ja hyvin osasi Porfîri
-Platônitshkin pitää puoliansa. Pelin loputtua Bazârow oli menettänyt
-jonkun verran, mitättömän pienen summan tosin, mutta se harmitti
-häntä kumminkin. Illallispöydässä Anna Sergêjewna käänsi puheen
-jälleen kasvitieteesen.
-
--- Emmekö lähde huomis-aamuna kävelemään, -- virkkoi hän Bazârowille;
--- teiltähän minä saan tietää metsäkukkain latinalaisia nimiä ja
-niitten ominaisuuksia.
-
--- Mitä te niillä latinalaisilla nimillä? -- kysyi Bazârow.
-
--- Järjestys on tarpeen kaikessa, -- vastasi toinen.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Mikä erinomainen nainen, tuo Anna Sergêjewna! -- huudahti Arkâdi,
-jäätyään kahden kesken ystävänsä kanssa heidän huostaansa annettuun
-huoneeseen.
-
--- Kyllä, -- vastasi Bazârow, -- kyllä sillä muijalla on ehjät aivot
-päässä. No niin, ja onhan hän maailmassa yhtä ja toista jo kokenutkin.
-
--- Mitä sinä sillä tarkoitat Jevgêni Vasiljewitsh?
-
--- Pelkkää hyvää, ystäväiseni Arkâdi Nikolâitsh, pelkkää hyvää! Minä
-olen vakuutettu, että hän hoitaa maatilaansakin varsin hyvin. Mutta
-ei se hän ole erinomainen, vaan sisko.
-
--- Mitenkä? Tuo tumma tyttönen?
-
--- Niin juuri, tuo tumma tyttönen. Siinä on kaikki tuoretta,
-koskematonta, arkailevaa, äänetöntä, kaikki mitäs vaan halajat.
-Semmoiseen sitä sopisi kiintyä. Semmoisesta vielä saa millaisen vaan
-tahtoo, mutta tuo toinen -- äläst!
-
-Arkâdi ei vastannut mitään. Ystävykset panivat maata, omat mietteet
-mielessä, kummallakin.
-
-Anna Sergêjewna ajatteli sinä iltana vieraitansa hänkin. Bazârow
-miellytti häntä keikailemattomuudellaan, jopa sillä räikeydelläkin,
-millä hän mielipiteitänsä lausui julki. Bazârowissa hän näki jotain
-uutta, mitä hän ei ollut koskaan kokenut, ja hänhän oli utelias.
-
-Anna Sergêjewna oli jotenkin omituinen henkilö. Vailla kaikkia
-ennakkoluuloja hän oli, vailla kaikkea lujaa uskoakin, mutta
-sittenkään hän ei peräytynyt kenenkään edessä eikä mennyt kenenkään
-mukaankaan. Paljon hän näki selvästi, ja paljon oli semmoista,
-mihin hän kiintyi, mutta ei häntä mikään täydellisesti tyydyttänyt;
-tuskinpa hän täydellistä tyydytystä kaipasikaan. Hänen järkensä oli
-yhtaikaa sekä tutkisteleva että kylmäkiskoinen; hänen epäilyksensä
-eivät milloinkaan kadonneet unohtumattomiin, mutta eivät koskaan
-hänen mielenrauhaansakaan häirinneet. Ellei hän olisi ollut rikas
-ja kenestäkään riippumaton, hän kukaties olisi syössyt taisteluun,
-olisi saanut tuta intohimoa... Mutta hänen oli helppo elää, vaikka
-välisti ikäväkin tuli, ja niin häneltä kului päivä toisensa perästä,
-ani harvoin vain tuottaen levottomuutta. Ihania tenhovaloja välisti
-leimahteli hänenkin silmäinsä nähdä, mutta niitten sammuttua hän
-lepäsi eikä ikävöinyt niitä. Hänen mielikuvituksensa lennähti joskus
-ulommaskin sitä, mitä tavallisen moraalin sääntöjen mukaan pidetään
-luvallisena, mutta sittenkin veri hiljalleen kuin ennenkin virtaili
-hänen lumoavan sopusuhtaisessa ja ja tyynessä ruumiissaan. Niinpä
-välisti, noustuansa hyvänhajuisesta kylpyammeesta, lämpöisenä,
-hempeätunteisena, hän vaipuu ajatuksiinsa, mietiskellen elämän
-mitättömyyttä, sen murheita, vaivaa, pahuutta... Hänen sielunsa
-täyttää äkillinen rohkeus, siinä kuohahtaa ylevämielisiä aikomuksia,
-mutta -- sattuu läpiveto huhahtamaan raollaan olevasta akkunasta, ja
-Anna Sergêjewna lyyhistyy kokoon, välisti melkein suuttuukin; tässä
-silmänräpäyksessä hän ei kaipaa kuin yhtä ainoata: että tuo ilkeä
-veto lakkaisi.
-
-Hänen laitansa oli sama kuin kaikkien niitten naisten, joitten ei
-ole suotu rakastaa: hän kaipasi jotain, itsekään tietämättä, mitä.
-Oikeastaan hän ei kaivannut mitään, vaikka hänestä tuntui, niinkuin
-hän kaipaisi kaikkea. Odintsôw vainajata hän tuskin saattoi sietää.
-Anna oli mennyt naimisiin hänen kanssaan harkinnasta, vaikk'ei
-suinkaan olisi suostunut rupeamaan hänen vaimoksensa, ellei olisi
-pitänyt häntä hyväntahtoisena miehenä. Mutta siitä pitäin eli
-hänessä salainen viha kaikkia miehiä kohtaan: hän ei saattanut
-mielessänsä kuvailla heitä muunlaisina kuin epäsiisteinä, jykevinä,
-velttoina, raukeavoimaisina ja tungettelevina olentoina. Kerran
-hän sattui jossain ulkomailla kohtaamaan erään nuoren, kauniin
-ruotsalaisen, jolla oli niin ritarillinen ilme kasvoissa, korkea
-otsa ja rehelliset, siniset silmät. Tuo mies teki häneen valtavan
-vaikutuksen, mutta se ei estänyt Anna Sergêjewnaa palajamasta
-takaisin Venäjälle.
-
-"Kummallinen mies tuo lääkäri!" arveli hän, maaten komeassa
-sängyssään, pitsireunaisilla pieluksilla, keveän silkkipeitteen
-alla... Anna Sergêjewna oli perinyt isältänsä simareen tämän
-taipumusta loistavaan elämänlaatuun. Hän oli hellästi rakastanut
-tuota syntistä, mutta hyväntahtoista isäänsä, ja tämä taas oli
-jumaloinut tytärtään, laskenut tuttavallista leikkiä hänen kanssaan,
-niinkuin yhden-arvoisensa kanssa, pitänyt häntä kaikissa asioissa
-uskottunansa ja kysynyt häneltä neuvoja. Äitiänsä Anna Sergêjewna
-tuskin muisti ensinkään.
-
-"Kummallinen mies tuo lääkäri!" toisti hän itsekseen. Ja Anna
-Sergêjewna oikaisihe, myhähti, heitti kädet niskaansa, luki sitten
-pintapuolisesti pari sivua jotain typerää franskalaista romaania,
-pudotti kirjan käsistänsä ja nukkui puhtoisena ja kylmänä,
-puhtoisissa ja hyvältä tuoksuavissa pukimissaan.
-
-Seuraavana aamuna hän ja Bazârow läksivät heti aamiaisen jäljestä
-ulos kasveja tutkimaan ja palasivat vasta päivällisiksi. Arkâdi
-ei ollut mennyt minnekään, ja oli viettänyt tunnin verran Kâtjan
-seurassa. Ei hänen tullut ikävä Kâtjan kanssa, joka itse oli
-tarjoutunut uudestaan soittamaan eilisen sonatan, mutta kun Arkâdi,
-toisten vihdoinkin palattua, näki rouva Odintsôwin jälleen, silloin
-hän heti tunsi sydäntään kouristavan... Anna Sergêjewna astui
-puutarhan kautta, hänen käyntinsä oli väsynyttä, posket punottivat,
-ja silmät välkkyivät tavallista kirkkaammin pyöreän olkihatun alla.
-Hän heilutti kädessään hentoa metsäkukkaa, köykäinen mantilja oli
-valunut harteilta käsivarsille, ja leveät, harmaat hatunnauhat
-painuneet rintaa vasten. Bazârow astui hänen perässään, itseensä
-luottavana ja huolimattomana kuten ainakin, mutta hänen kasvojensa
-ilme, niin iloinen, jopa lempeä kuin olikaan, ei miellyttänyt Arkâdia.
-
--- Hyvää huomenta! -- murahti Bazârow hänelle hampaittensa välistä ja
-meni sisään.
-
-Rouva Odintsôw puristi hajamielisenä Arkâdin kättä ja astui myöskin
-hänen ohitsensa.
-
-"Hyvää huomenta!" arveli Arkâdi itseksensä: "Nytkös sitä vasta
-kohdattiinkin tänään?"
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Aika se välisti lintuna lentää, välisti matona matelee, kuten
-tiettyä on, mutta erittäin hyvä on ihmisen olla silloin kuin hän
-ei huomaakaan, kiireestikö se kulkee vai verkkaanko vierii. Tällä
-tapaa juuri Arkâdi ja Bazârow viettivät rouva Odintsôwin luona
-kolmatta viikkoa. Siihen vaikutti osaltaan talossa vallitseva
-elämän-järjestyskin. Emäntä itse noudatti sitä ankarasti ja pakotti
-muutkin alistumaan sen alle. Talossa tapahtui kaikki määrättyyn
-aikaan.
-
-Aamuisin, ummelleen kello kahdeksan, koko seura kokoontui teetä
-juomaan. Siitä aamiaiseen saakka kukin teki, mitä suvaitsi; emäntä
-se silloin keskusteli päällysmiehen kanssa -- tilan talonpojat
-olivat nimittäin rahaverolla -- antoi määräyksiä hovimestarille ja
-ylimmäiselle emäntäpiialle. Ennen päivällistä seura taas kokoontui,
-ja silloin jälleen keskusteltiin tai luettiin ääneen. Ilta käytettiin
-kävelyihin, korttipeliin, musikkiin. Kello puoli yksitoista emäntä
-vetäytyi omaan huoneesensa, antoi palvelusväelle käskyt huomiseksi ja
-kävi levolle.
-
-Bazârowille ei ollut mieleistä tämä määränperäisyys, melkein
-juhlallinen säännöllisyys jokapäiväisessä elämässä. "Niinhän
-tässä liukuu kaikki kuin ratakiskoja myöten", puheli hän. Nuo
-livreapukuiset lakeijat, säädylliset hovimestarit loukkasivat hänen
-kansanvaltaista tuntoansa. "Jos tässä kerran niin hienoa on", arveli
-hän, "niin pitäisi päivälliselläkin esiintyä englantilaiseen tapaan,
-frakissa ja valkoisessa kaulaliinassa." Kerran hän puheli tuosta
-asiasta Anna Sergêjewnan kanssa, jonka käytöstapa oli sellaista,
-että vieras väistelemättä tuli lausuneeksi hänelle ajatuksensa. Anna
-Sergêjewna kuunteli häntä loppuun asti ja virkkoi:
-
--- Omalta kannaltanne te olette oikeassa, ja kenties minä tässä
-kohden näytänkin hovin-emännältä, mutta elämä maalla ilman
-järjestystä ei käy laatuun: kovin tulisi ikäväksi elo ja olo.
-
-Ja entiseen tapaansa kävi talossa kaikki edelleenkin.
-
-Bazârow murahteli, mutta juuri siitä syystä, että "niin tässä
-liukui kaikki kuin ratakiskoja myöten", juuri siitä syystä hän sekä
-Arkâdikin viihtyivät tässä talossa hyvin. Sitä paitsi oli kummassakin
-nuoressa miehessä tapahtunut täällä muutos heti ensi päivästä saakka.
-
-Bazârowissa, jota Anna Sergêjewna ilmeisestikin suosi, vaikka
-harvoin myöntyikin hänen mielipiteisinsä, alkoi ilmestyä omituista
-levottomuutta, jota hänessä ei milloinkaan ennen huomattu: hän oli
-herkkä ärtymään, puhui etenkehdaten, oli äkäisen näköinen eikä
-kestänyt asemillaan, ikäänkuin mikä hytkäyttelisi häntä. Arkâdi,
-joka omassa itsessään oli lopullisesti päättänyt olevansa rakastunut
-rouva Odintsôwiin, vaipui vähitellen hiljaiseen alakuloisuuteen.
-Tämä alakuloisuus ei kuitenkaan estänyt häntä lähenemästä Kâtjaa;
-vaikuttipa vielä senkin, että Kâtjan ja hänen välinsä kävivät
-tuttavallisiksi, ystävällisiksi. "Tuo toinen minua ei pidä arvossa!
-Minkäpäs sille! Mutta tämä herttainen olento ei minua hylji",
-arveli hän, ja sydän jälleen maistelemaan ylevämielisten tunteitten
-makeutta. Kâtjassa oli jonkunmoinen hämärä tunto siitä, että Arkâdi
-hakee hänen seurassaan jonkunlaista lohdutusta, eikä kieltänyt
-häneltä eikä itseltään tuommoisen puoleksi kainostelevan, puoleksi
-luottavan ystävyyden viatonta huvia. Anna Sergêjewnan läsnäollessa
-he eivät haastelleet keskenänsä: Kâtja se lyyhistyi kokoon
-sisaren sirkeän katseen alla; Arkâdi taasen, niinkuin rakastunut
-konsanaankin, ei voinut lempensä esineen läheisyydessä kiinnittää
-huomiotansa mihinkään muuhun. Sitä vastoin tuntui hänestä hyvältä,
-ollessaan kahden kesken Kâtjan kanssa.
-
-Hän tunsi olevansa voimaton huvittamaan rouva Odintsôwia; hän arkaili
-ja joutui hämille, ollessaan kahden hänen kanssaan. Eikä toinenkaan
-tiennyt, mitä hänelle sanoa. Arkâdi oli hänelle liian nuori.
-Kâtjan kanssa Arkâdi sitä vastoin oli kuin kotonaan, kohteli häntä
-suopeasti eikä estellyt häntä kertomasta, mitä kaikkia vaikutelmia
-se ja se soittokappale tai novelli tai runo tai muut sen semmoiset
-vähäpätöiset asiat ovat häneen tehneet. Arkâdi puolestaan ei
-huomannut tai ei tahtonut tunnustaa olevansa itsekin huvitettu näistä
-"vähäpätöisistä asioista". Kâtja taas ei estänyt häntä suremasta.
-Arkâdi viihtyi Kâtjan, rouva Odintsôw Bazârowin seurassa, ja siksipä
-tavallisesti kävikin niin, että molemmat parit, oltuaan jonkun aikaa
-yhdessä, hajaantuivat eri haaroille, varsinkin kävelyretkillä. Kâtja
-_ihaili_ luontoa, ja ihaili sitä Arkâdikin, vaikk'ei uskaltanut sitä
-itsellensä tunnustaa. Rouva Odintsôw oli jokseenkin penseä sitä
-kohtaan, samoin kuin Bazârowkin.
-
-Ystävysten melkein alituinen erillä-olo ei jäänyt seurauksiansa
-vaille: heidän keskinäiset välinsä alkoivat muuttua. Bazârow lakkasi
-puhumasta Arkâdin kanssa rouva Odintsôwista, lakkasipa moittimasta
-hänen "aristokraatillisia kujeitaankin". Kâtjaa hän tosin kehuskeli
-kuin ennenkin, kehoittaen Arkâdia vain hillitsemään tytön taipumusta
-haaveiluihin, mutta nuo keskustelut olivat pikapäisiä, neuvot
-kuivia... Yleensäkin hän nyt entistä vähemmin seurusteli Arkâdin
-kanssa. Hän ikäänkuin kartteli, ikäänkuin häpesi ystäväänsä. Arkâdi
-huomasi kaiken tuon, mutta säilytti sen omana salaisuutenaan.
-
-Oikeana syynä tähän "käänteesen" oli se tunne, minkä rouva Odintsôw
-oli Bazârowissa herättänyt. Ja tämä tunne se vaivasi häntä,
-saattoi häntä raivoon, ja jos ken, vaikka vihjaamallakaan olisi
-viitannut semmoisen mahdollisuuteen hänessä, niin heti hän olisi
-ylenkatseellisesti nauraa hohahtaen ja kyynillisesti sadatellen
-pannut vastaan. Bazârow oli kärkäs naisille ja naisen kauneudelle,
-mutta ihanteellinen, elikkä, hänen sanainsa mukaan, romantillinen
-rakkaus oli hänen mielestänsä höröntöröä, anteeksi-antamatonta
-tuulenpieksämistä, ritarilliset tunteet jonkunlaista
-hourupäisyyttä tai tautia, ja jo hän senkin seitsemän kertaa oli
-sanonut kummastelevansa, miks'ei Toggenburgia ja kaikkia noita
-minnesängereitä ja trubaduureja telkitty hulluinhuoneesen.
-
-"Jos nainen sinua miellyttää", puheli hän; "niin koeta päästä
-selville vesille; ellei passaa, niin anna palttua ja käännä selkäsi:
-on sitä pitäjä meidän pitäjän takanakin."
-
-Rouva Odintsôw miellytti häntä: huhut, mitä hänestä oli pantu
-liikkeelle, vapaus ja itsenäisyys tuon rouvan mielipiteissä, se
-ilmeinen suosio, jota Anna Sergêjewna häntä kohtaan osoitti -- kaikki
-tuo näkyi puhuvan Bazârowin eduksi. Pian hän kumminkin huomasi,
-ett'ei tässä "selville vesille" pääsekään, mutta kääntää hänelle
-selkänsä, siihen ei hänessä ollut miestä, ja tämä häntä itseäänkin
-kummastutti. Veri kiehahtelemaan hänessä joka kerta kuin Anna
-Sergêjewna mieleen muistui; ja kyllä hän sen verensäkin olisi vielä
-saanut suistaneeksi, mutta hänessä oli herännyt jotain muuta, jota
-hän ei milloinkaan ollut myöntänyt olevaksi, jota hän myötäänsä oli
-ivaillut, ja joka loukkasi hänen ylpeyttään.
-
-Keskusteluissaan Anna Sergêjewnan kanssa hän puhui entistä
-kylmäkiskoisemmalla halveksimisella kaikesta siitä, mikä
-romantillista on, mutta päästyään yksikseen, hän huomasi olevansa
-romantiko itsekin, ja se se häntä harmitti. Silloin hän läksi
-metsään, astua harppaili siellä pitkin askelin, taitellen tielle
-sattuvia oksia ja toruen sekä häntä että itseänsä, vuoroin taas
-kiipesi tallin-ylisille, heittäysi liiteriin, piti itsepäisesti
-silmiään kiinni ja pakotti itseänsä nukkumaan, mikä ei tietystikään
-aina onnistunut. Äkkiä tuossa kuvautuu hänen mieleensä, että nuo
-puhtoiset kädet kerran kietoutuvat hänen kaulaansa, että nuo ylpeät
-huulet vastaavat hänen suudelmiinsa, että katse noista viisaista
-silmistä hellänä, niin juuri, hellänä liittyy hänen katseesensa...
-Ja silloin hänen päätänsä huimasi, silloin hän vaipui unohdukseen,
-kunnes suuttumus jälleen leimahti hänessä liekkiin. Koettamalla hän
-koetti saada kiinni itseänsä jos jonkinlaisista "häpeällisistä"
-ajatuksista, niinkuin olisi tonttu häntä härnäillyt. Välisti tuntui
-hänestä, että rouva Odintsôwissakin on tapahtumaisillaan muutos:
-kasvonpiirteissä ilmenee silloin tällöin jotain erinomaista ...
-kenties hän... Mutta silloin Bazârow tavallisesti polki jalkaansa
-lattiaan tai kiristeli hampaitaan tai pui nyrkkiä itselleen.
-
-Eikä hän aivan väärässä ollutkaan. Hän oli tehnyt syvän vaikutuksen
-rouva Odintsôwin mielikuvitukseen, vetänyt hänen huomionsa puoleensa
-ja oli usein hänen ajatustensa aiheena. Kun Bazârow oli poissa,
-silloin Anna Sergêjewna ei ikävöinyt, ei odotellut häntä, mutta
-Bazârowin tultua näkyviin, hän heti vilkastui. Mielellään hän
-oleskeli Bazârowin kanssa kahden, mielellään keskusteli hänen
-kanssaan silloinkin kuin toinen suututti häntä tai loukkasi hänen
-makuansa, hienoja tapojansa. Näytti siltä kuin hän olisi tahtonut
-päästä perille hänestä ja selville omasta itsestänsä.
-
-Kerran, heidän kävellessään puutarhassa, Bazârow äkkiä yrmeällä
-äänellä virkkoi aikovansa piakkoin lähteä isänsä luokse... Anna
-Sergêjewna kalpeni, niinkuin mikä olisi sydämeen pistänyt, niinkin
-kipeästi pistänyt, että hän sittemmin kauan aikaa mietiskeli, mitähän
-se mahtoi merkitä. Bazârowin tarkoitus tuolla tiedon-annolla ei
-lainkaan ollut panna häntä koetukselle, nähdäkseen, mikä seuraus muka
-sillä on. Ei ollut hänen tapansa "keksiä".
-
-Asia oli se, että hän saman päivän aamuna oli kohdannut isänsä
-voudin, ukko Timofêjitshin, joka oli hoidellut häntä pikku poikana.
-Tämä Timofêjitsh, sukkela ja ketterä mies, tukka vanhuuttansa
-jo kellertävä, kasvot punaiset, ahavan polttamat, ja pikkuinen
-kyynelkarpalo sirrottavissa silmissä, oli äkkiä ilmestynyt hänen
-eteensä, yllään lyhyt mekko paksusta harmaansinisestä verasta,
-hihnanpätkä vyöllä ja rasvanahkaiset saappaat jalassa.
-
--- Kas, sinäkö, äijä? Terve! -- huudahti Bazârow.
-
--- Hyvää huomenta, Jevgêni Vasiljewitsh! -- vastasi ukko, hyvillään
-myhähtäen, jolloin miehen kasvot yltäänsä vetäytyivät ryppyihin.
-
--- No mitäs läksit? Minuako panivat hakemaan vai?
-
--- Ettäkö hakemaan? Eihän toki! -- alkoi ukko laverrella, muistaen
-ankaria ohjeita, jotka oli lähtiessään saanut vanhalta herralta.
--- Kaupunkiin oli matka herrasväen asialle, ja tiellä sain kuulla
-armollisesta nuoresta herrasta, niin otin ja poikkesin tänne, jotta
-jos niinkuin ois saada nähdä armollista nuorta herraa... Mutta että
-niinkuin häiritä teitä ... eihän toki!
-
--- Älä nyt valehtele, -- keskeytti Bazârow. -- Tätä tietäkös meiltä
-kaupungissa käydään?
-
-Timofêjitsh joutui ymmälle eikä vastannut mitään.
-
--- Onko isä terve?
-
--- Ovat, Jumalan kiitos.
-
--- Entäs äiti?
-
--- Terve ovat Arina Vasiljewnakin, kiitos olkoon Herran Jumalan.
-
--- Vuottavat kai minua?
-
-Ukko kallisti pikkaraisen päänsä.
-
--- Voi, Jevgêni Vasiljewitsh! Mitenkäs muuten! Ihan sydän siihen
-paikkaan lohkeaa, teidän pappaa ja mammaa katsellessa. Voi hyvä Isä
-kuitenkin!
-
--- No niin, no niin! Älä rupea ruikuttamaan. Sano heille, että minä
-tulen kohta kotia.
-
--- Kyllä, -- vastasi Timofêjitsh huo'aten.
-
-Ulos tultuaan hän painoi kahden käden lakin päähänsä, nousi
-huononpäiväisiin kilpatroskiin, jotka oli jättänyt portille, ja läksi
-ajamaan hiljaista ravia, ei kumminkaan kaupunkiin päin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Illalla samana päivänä rouva Odintsôw istui Bazârowin kanssa
-omassa huoneessaan. Arkâdi käveli salissa, kuunnellen Kâtjan
-soittoa. Ruhtinatar oli mennyt yläkertaan, omaan huoneesensa. Hän
-ei yleensäkään sietänyt vieraita saatikka sitten näitä "uusia
-herran-viikkoisia", joiksi hän heitä sanoi. Muitten seurassa hän
-oli vain nureillaan, mutta omassa huoneessaan, kahden kesken oman
-sisäkkönsä kanssa, hän välisti piti semmoista rähinää, riiteli ja
-torui niin, että tanu sekä pikkuperukki päässä hyppivät.
-
-Tuon kaiken rouva Odintsôw kyllä tiesi.
-
--- Mitenkäs te nyt jo lähtöä teette? -- sanoi rouva Odintsôw
-Bazârowille. -- Entäs lupaus?
-
--- Mikä lupaus?
-
--- Ettekö muista enää? Tehän suostuitte antamaan minulle tunteja
-kemiassa.
-
--- Minkäs sille mahtaa! Isä odottelee minua: minun ei käy enää
-viipyminen. Muutoin, sopiihan teidän lukea _Pelouse et Frémy'n
-"Notions générales de Chimie"_; se on hyvä kirja ja selvästi
-sepitetty. Siitä te saatte kaikki, mitä tietää tahdotte.
-
--- Mutta muistattehan te, kuinka te kerran vakuutitte minulle, ett'ei
-kirja voi korvata ... en muista enää, kuinka te sanoitte ... mutta
-tiedättehän, mitä minä tarkoitan ... Oletteko unohtanut?
-
--- Minkäs sille mahtaa! -- virkkoi Bazârow.
-
--- Miksikä te lähdette? -- kysyi rouva Odintsôw hiljaisemmalla
-äänellä.
-
-Bazârow katsahti häneen. Anna Sergêjewna oli heittänyt päänsä
-nojatuolin selkämystä vasten ja pannut kädet ristiin rinnalleen.
-Ne olivat paljaat kyynäspäätä myöten. Huoneessa paloi yksi lamppu,
-sekin suojattu paperista leikellyllä verholla. Tässä valossa Anna
-Sergêjewna näytti tavallista kalpeammalle. Avara, valkoinen leninki
-verhosi häntä pehmoisilla laskoksillaan, jalkaterät, ristissä nekin,
-tuskin pistivät esiin.
-
--- Miksikäs minä jäisinkään? -- vastasi Bazârow. Rouva Odintsôw
-käänsi päätään hiukan syrjään.
-
--- Kuinka niin: "miksikä?" Eikö teidän ole hauska täällä? Vai
-luuletteko, ett'ei teitä täällä kukaan ikävöisi?
-
--- Siitä olen varma.
-
-Anna Odintsôw oli ääneti hetken aikaa.
-
--- Te olette väärässä. Sitä paitsi, minä en usko teitä. Tuo ei ollut
-teiltä täyttä totta.
-
-Bazârow istui yhä liikahtamatta.
-
--- Jevgêni Vasiljewitsh! Miksikä te olette ääneti?
-
--- Mitäpäs minä sanoisin? Ei ihmisiä yleensäkään maksa ikävöidä,
-saatikka minua.
-
--- Miksikä niin?
-
--- Minä olen vakava mies, ei minusta ole hauskuutta kellekään. Enkä
-minä osaa puhuakaan.
-
--- Nyt vaaditte mielistelyjä minulta Jevgêni Vasiljewitsh.
-
--- Ei ole minun tapojani. Tiedättehän te itsekin, että minä olen
-mahdoton elämän siroihin puoliin, niihin, joita te niin suuressa
-arvossa pidätte.
-
-Rouva Odintsôw puraisi nenäliinansa kolkkaa.
-
--- Te saatte ajatella mitä tahdotte, mutta minun tulee ikävä teitä,
-lähdettyänne.
-
--- Jääpihän tänne Arkâdi, -- virkkoi Bazârow. Toinen kohautti hiukan
-olkapäitään.
-
--- Minun tulee ikävä, -- toisti hän.
-
--- Todellakin? Ei sitä ikävää kauan kestä kumminkaan.
-
--- Miksikä niin luulette?
-
--- Siksi, että te itse olette sanonut tuntevanne ikävää silloin vaan,
-kun teidän järjestystänne häiritään. Te olette asettanut elämänne
-niin erehtymättömän säännölliseksi, ett'ei siinä saa sijaansa ikävä
-eikä kaiho eikä mitkään raskaat tunteet.
-
--- Minä olen siis mielestänne erehtymätön ... se on, olen niin
-säännölliseksi järjestänyt elämäni?
-
--- Niin juuri. Nytkin esimerkiksi: kello lyö muutaman minutin perästä
-kymmenen, ja minä tiedän ennakolta, että te ajatte minut pois.
-
--- Enkä aja, Jevgêni Vasiljewitsh. Te saatte jäädä. Avatkaa tuo
-ikkuna. Täällä tuntuu hiukan umpealta.
-
-Bazârow nousi ja sysäsi akkunaa. Jyskähtäen se lensi
-selkoseljälleen... Hän ei luullut sen aukenevan niin helposti.
-Sitä paitsi hänen kätensäkin vapisivat. Pimeä, lempeä yö katsahti
-huoneesen: tuolla kaukana kupuili musta taivas, hiljaa humisivat
-puitten latvat, ja sisään huhahteli puhtaan ulko-ilman raikas tuoksu.
-
--- Laskekaa uudin alas ja käykää istumaan, -- virkkoi Anna
-Sergêjewna, -- mieleni tekee haastella teidän kanssanne, ennenkuin
-lähdette. Kertokaas jotain omasta itsestänne; te ette puhele
-itsestänne milloinkaan.
-
--- Minä koetan keskustella teidän kanssanne hyödyllisistä asioista,
-Anna Sergêjewna.
-
--- Kovinhan te olette vaatimaton... Mutta minä haluaisin saada tietää
-jotain teistä, teidän perheestänne, isästänne, jonka tähden te nyt
-aiotte jättää meidät.
-
-Bazârow ajatteli itsekseen: "Minkähän vuoksi hän tuollaista puhelee?"
-Mutta ääneensä hän virkkoi:
-
--- Mitäpäs hauskuutta siitä, varsinkaan teille? Me olemme halpaa
-väkeä me...
-
--- Ja minä teidän mielestänne aristokraati, niinkö? Bazârow nosti
-silmänsä häneen.
-
--- Niin! -- lausui hän liioitellun räikeästi. Anna Sergêjewna
-naurahti.
-
--- Vähänpä te näytte minua tuntevan, vaikka vakuutattekin kaikkien
-ihmisten olevan toistensa kaltaisia ja arvelette, ett'ei maksa vaivaa
-oppia heitä tuntemaan. Joskus minä kerron teille elämäni historian ...
-mutta kertokaa te ensin omanne.
-
--- Vähänkö tunnen? -- toisti Bazârow. -- Kenties niinkin. Kenties
-joka ihminen on todellakin arvoitus. Niinpä esimerkiksi tekin: tehän
-vierotte seuraa, se rasittaa teitä ja -- sittenkin olette kutsunut
-tänne kaksi ylioppilasta asumaan. Miksikä te, älykäs ja kaunis
-nainen ... miksikä elätte maalla?
-
--- Kuinka? Kuinka te sanoittekaan? -- puuttui rouva Odintsôw
-vilkkaasti puheesen -- Kaunisko?
-
-Bazârowin kulmat rypistyivät.
-
--- Se on yhdentekevä, -- murahti hän. -- Tarkoitukseni oli sanoa,
-ett'en minä oikein käsitä, miksikä te olette asettunut maalle.
-
--- Ette käsitä ... mutta jotain te kaiketikin luulette syyksi siihen.
-
--- Kyllä ... minä luulen teidän yhtämittaa pysyvän samassa paikassa
-siitä syystä, että olette hemmotellut itsenne, että te liiankin
-paljon pidätte prameudesta, mukavuudesta, lainkaan välittämättä
-mistään muusta.
-
-Rouva Odintsôw myhähti taaskin.
-
--- Te ette siis ensinkään luule, että minua voi mikään viehättää?
-
-Bazârow katsahti häneen kulmainsa alta.
-
--- Uteliaisuudesta kenties, ei muutoin.
-
---Todellakin? Nyt minä ymmärrän, miksikä me vedämme yhtä: tehän
-olette samallainen kuin minäkin.
-
--- Vedämme yhtä... -- jupisi Bazârow kolealla äänellä.
-
--- Niin... Minähän unohdin, että te aiotte lähteä.
-
-Bazârow nousi. Himmeästi paloi lamppu hämärtyneessä, hyvänhajuisessa,
-yksinäisessä huoneessa; silloin tällöin liikahti uudin akkunassa, ja
-huoneesen hulvahteli yön hurmaava raikkaus ja kuului sen salaperäinen
-kuiskina. Rouva Odintsôw ei liikauttanut jäsentäkään, mutta salainen
-mielenkuohu hänet valtasi... Se valtasi Bazârowinkin, joka äkkiä
-tunsi olevansa kahden kesken nuoren, ihanan naisen kanssa...
-
--- Minne nyt? -- virkkoi Anna Sergêjewna verkalleen.
-
-Toinen vaipui tuolilleen, sanaakaan sanomatta.
-
--- Vai olen minä vainenkin teidän mielestänne, tyyni, veltostunut,
-hemmoteltu olento, -- jatkoi Anna Sergêjewna samallaisella äänellä,
-hellittämättä silmiään akkunasta. -- Minä puolestani tiedän olevani
-onneton.
-
--- Tekö onneton? Minkätähden? Saatatteko te välittää halpamaisista
-juoruista?
-
-Rouva Odintsôw rypisti kulmiaan. Häntä harmitti, että toinen oli
-sillä tavoin hänet käsittänyt.
-
--- Nuo juorut eivät minua edes nauratakaan, Jevgêni Vasiljewitsh,
-ja liiaksi olen ylpeä, salliakseni niitten häiritä minun rauhaani.
-Minä olen onneton siitä syystä, ett'ei minussa ole elämän halua,
-elämän harrastusta. Te katselette minua epäilevin silmin, ajatellen:
-tuollaista puhuu aristokraati, joka on yltäänsä pitseissä ja istuu
-samettisessa nojatuolissa. En tahdo salatakaan: minä rakastan sitä,
-mitä te sanotte prameudeksi, ja samalla minussa on sangen vähän
-elämisen halua. Selittäkää tämä ristiriitaisuus niinkuin tahdotte.
-Mutta ... pelkkää romantismiahan se teidän silmissänne onkin.
-
-Bazârow puisteli päätään.
-
--- Te olette terve, riippumaton, rikas... Mitäs te vielä tahtoisitte?
-
--- Mitäkö tahtoisin? -- toisti rouva Odintsôw. -- Minä olen väsynyt,
-olen vanha, olen mielestäni jo elänyt niin kauan. Niin, minä olen
-vanha, -- lisäsi hän, hiljalleen vetäen mantiljan kolkkia paljaitten
-käsiensä yli. Heidän katseensa kohtasivat toisensa, ja Anna
-Sergêjewna punastui hiukan. -- Minulla on takanani jo niin paljon
-muistoja: elämä Pietarissa, rikkautta, sitten köyhyyttä, sitten isän
-kuolema, sitten ulkomaan matka, niinkuin tapa on... Muistoja on
-paljo, mutta muistettavaa ei mitäkään, ja edessäni on pitkän pitkä
-tie määräänsä vailla... Ilmankos ei tee mieli lähteä liikkeellekään!
-
--- Pettymystäkö siis? -- kysyi Bazârow.
-
--- Ei, -- vastasi rouva Odintsôw verkalleen. -- Mutta minä en ole
-saanut tyytymystä... Luulisinpa, että jos voisin oikein lujasti
-kiintyä johonkin asiaan...
-
--- Teidän tekee mielenne rakastua, -- keskeytti Bazârow, -- mutta
-rakastua te ette voi, ja siinä teidän onnettomuutenne.
-
-Rouva Odintsôw rupesi tarkastamaan mantiljansa hihoja.
-
--- Enkö voi rakastua? -- virkkoi hän.
-
--- Tuskin. Mutta turhaanpa minä sitä onnettomuudeksi sanoin.
-Päinvastoin: se ihminen se pikemmin säälittää, jolle tuo seikka
-sattuu.
-
--- Sattuu ... mikä niin?
-
--- Että rakastuu.
-
--- Mistä te sen tiedätte?
-
--- Kuulemalta, -- vastasi Bazârow tuimasti, mutta itsekseen hän
-arveli: "Sinä kiekailet. Sinun on ikävä, ja paremman puutteessa
-kiusottelet minua vain, mutta minullapa..." Ja todellakin: Bazârowin
-sydän se oli niin täynnä kuohua.
-
--- Sitäpaitsi, -- jatkoi hän ääneen, kumartuen koko ruumiillaan
-ja heilutellen nojatuolin helttoja, -- te olette kukaties liian
-vaativainen.
-
--- Ehkä. Minun mielestäni: joko kaikki tahi ei mitään. Elämä
-elämästä. Ken minulta elämäni otti, antakoon omansa minulle, mutta
-samalla myös säälittelemättä, ehdottomasti. Kernaammin olen ilman.
-
--- No niin, -- virkkoi Bazârow; -- sehän varsin oikeudenmukainen
-ehto. Kummastelen vain, miksikä te ... miksikä te ette vielä ole
-löytänyt sitä, mitä halajatte.
-
--- Onko sitten teidän mielestänne niin helppo antautua kokonaan mille
-hyvänsä?
-
--- Ei olekaan, jos rupeaa harkitsemaan ja yhä parempaa odottelee ja
-yhä oman itsensä hintaa nostaa, se on: itseänsä kalliissa arvossa
-pitää; mutta antautua empimättä -- se on varsin helppoa.
-
--- Kuinka olisi mahdollista olla pitämättä omaa itseänsä arvossa?
-Ellen minä ole minkään veroinen, kukapa silloin minun alttiuttani
-kaipaisi?
-
--- Se ei kuulu minuun; ottakoon toinen selvän, minkä verran hintaa
-minulla on. Pääasia on osata antautua.
-
--- Niinhän te puhutte, -- sanoi rouva Odintsôw, -- niinkuin olisitte
-kaikkea tuota kokenut.
-
--- Siks' sanaks' vain, Anna Sergêjewna. Tiedättehän te, että ne ovat
-outoja minulle tuommoiset asiat.
-
--- Mutta osaisitteko te antautua?
-
--- En tiedä; en tahdo kerskailla.
-
-Anna Sergêjewna ei puhunut mitään. Ääneti oli Bazârowkin. Pianon
-säveleitä kuului vierashuoneesta tänne saakka.
-
--- Soitteleeko se Kâtja vielä näin myöhään? -- virkkoi rouva Odintsôw.
-
-Bazârow kohosi tuoliltaan.
-
--- Myöhäpä onkin jo. Teidän on aika käydä levolle.
-
--- Malttakaa; minnekäs teillä on kiire? ... minun täytyy sanoa teille
-vielä sananen.
-
--- Mikä niin?
-
--- Malttakaa! -- kuiskasi rouva Odintsôw.
-
-Hän kiinnitti katseensa Bazârowiin ja näkyi huolellisesti tarkastavan
-häntä.
-
-Bazârow käväisi kerran poikki lattian, lähestyi sitten äkkiä häntä ja
-virkkoi "hyvästi", pusertaen hänen kättänsä niin lujaa, että toinen
-oli parahtaa. Sen tehtyään hän meni pois.
-
-Anna Sergêjewna nosti litistyneet sormensa huulilleen, puhalsi
-niihin pari kertaa, mutta kavahti sitten äkkiä nojatuolistaan ja
-läksi kiireisin askelin astumaan ovea kohti, ikäänkuin aikoen kutsua
-Bazârowia takaisin... Sisäkkö astui huoneesen, kantaen vesikarahvia
-hopeisella tarittimella. Rouva Odintsôw pysähtyi, lähetti palvelijan
-pois, istahti jälleen ja vaipui mietteisinsä jälleen. Palmikko
-kiertyi auki, tummana käärmeenä pudoten hänen hartioilleen.
-
-Kauan vielä paloi lamppu Anna Sergêjewnan huoneessa, ja kauan hän
-istui liikahtamatta, silloin tällöin vain pyhkäisten sormillaan
-käsiänsä, joita öinen kylmyys hiljaa karmiskeli.
-
-Kaksi tuntia myöhemmin Bazârow astui makuuhuoneesensa, saappaat
-kasteesta märkinä, tukka pörrössä, yrmeänä koko mies. Arkâdi istui
-kirjoituspöydän ääressä, kirja kädessä, nuttu napitettuna ylös asti.
-
--- Vieläkö sinä olet valveilla? -- virkkoi Bazârow melkein kuin
-harmissaan.
-
--- Kauanpa sinä istuitkin tänä iltana Anna Sergêjewnan kanssa, --
-sanoi Arkâdi puolestaan, toisen kysymykseen vastaamatta.
-
--- Istuin kaiken sen aikaa kuin te Katerina Sergêjewnan kanssa
-soittelitte pianoa.
-
--- En minä soittanut, -- sai Arkâdi sanotuksi, mutta vaikeni sitten.
-Hän tunsi kyyneleitä kiertyvän silmiin, mutta ei olisi tahtonut itkeä
-pilkallisen ystävänsä nähden.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Huomenissa, rouva Odintsôwin tullessa teepöytään, Bazârow istui kauan
-aikaa kumartuneena teekuppinsa ylitse, mutta nosti äkkiä silmänsä
-häneen... Anna Sergêjewna kääntyi hänen puoleensa, niinkuin tämä
-olisi häntä nyäissyt. Bazârow huomasi silloin hänen käyneen hiukan
-kalpeammaksi sitten viime yön. Anna Sergêjewna vetäysi pian omaan
-huoneesensa eikä tullut esille ennenkuin aamiaiselle.
-
-Aamusta aikain oli sataa tihustellut; mahdoton oli lähteä ulos,
-ja siksipä koko seura kokoontuikin vierashuoneesen. Arkâdi
-otti esille viimeisen numeron jotain aikakauskirjaa ja rupesi
-lukemaan. Ruhtinatar näytti, niinkuin hänen tapansa oli, ensi
-alussa hämmästyvänsä: eihän vaan muka tuolla nuorella miehellä
-liene jotain säädytöntä mielessä; mutta rupesi sitten vihaisesti
-katsoa tuijottamaan Arkâdia, joka ei tuosta kumminkaan sen enempää
-välittänyt.
-
--- Jevgêni Vasiljewitsh! -- sanoi Anna Sergêjewna. -- Tulkaa minun
-huoneeseni... Minun pitäisi kysyä teiltä jotain... Te mainitsitte
-eilen erään teoksen...
-
-Hän nousi ja läksi ovea kohti. Ruhtinatar katsahti ympärilleen,
-sellainen ilme kasvoissaan, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
-"Katsokaas, katsokaas, kuinka minua kummastuttaa!" ja rupesi jälleen
-katsoa tuijottamaan Arkâdiin. Mutta tämä korotti äänensä, vaihtoi
-silmäyksen vieressään istuvan Kâtjan kanssa ja jatkoi lukemistaan.
-
-Rouva Odintsôw astui kiirein askelin huoneesensa. Bazârow seurasi
-häntä joutuisaan, silmiään nostamatta, korvaansa vain tavoitellen
-tuossa edessä liukuvan silkkileningin hienoa humua ja kahinaa. Rouva
-Odintsôw vaipui samaan nojatuoliin, jossa eilenkin oli istunut, ja
-Bazârow kävi hänkin entiselle paikalleen.
-
--- Mikäs sen kirjan nimi nyt olikaan? -- kysäisi Anna Sergêjewna
-hetkisen kuluttua.
-
--- _Pelouze et Frémy, "Notions générales"_, -- vastasi Bazârov. --
-Sopii suositella teille myöskin _Ganot'in "Traité élémentaire de
-physique expérimentale"_. Siinä ovat kuvat selvemmät, ja muutoinkin
-tämä oppikirja...
-
-Rouva Odintsôw ojensi kätensä.
-
--- Jevgêni Vasiljewitsh, älkää panko pahaksi, mutta en minä teitä
-tänne kutsunut oppikirjain tähden. Minä tahtoisin uudistaa eilisen
-keskustelumme. Te läksitte pois niin äkkiä... Vai tuntuuko tämä
-ikävältä teistä?
-
--- Olen käskettävissänne, Anna Sergêjewna. Mistäs me eilen
-haastelimmekaan?
-
-Rouva Odintsôw katsahti häneen syrjästä ja sanoi:
-
--- Me puhelimme muistaakseni onnesta. Minä kerroin teille omasta
-itsestäni. Niin vainenkin, tulin nyt maininneeksi sanan "onni".
-Sanokaas: mistä se tulee, että silloinkin, kun me nautimme
-esimerkiksi musikista, hauskasta illasta, keskustelusta sympaatisten
-ihmisten kanssa, että silloinkin kaikki tuo tuntuu enemmän
-viittaukselta johonkin äärettömään onneen jossain kaukana kuin
-todelliselta onnelta, toisin sanoen: meidän nauttimamme onni ei
-oikein onnelta tunnu. Mistä se tulee? Vai kenties te ette mitään
-sellaista tunnekaan?
-
--- Sanoohan sananparsi: kylän kakku makeampi, -- vastasi Bazârow. --
-Ja sitä paitsi, sanoittehan te eilen, ett'ette ole saanut tyydytystä.
-Minulle ei tuommoiset asiat tosiaankaan johdu mieleenkään.
-
--- Ne näyttävät teistä kukaties naurettavilta?
-
--- Ei niinkään, mutta eivät vaan johdu mieleen.
-
--- Todellakin? Tiedättekös, minun tekisi mieleni päästä selville,
-mitä asioita _te_ ajattelette?
-
--- Kuinka? En ymmärrä teitä.
-
--- Kuulkaahan: minä olen jo kauan sitten aikonut puhua suuni
-puhtaaksi. Tarpeetonta on minun sanoa, senhän te itsekin tiedätte,
-ett'ette te ole jokapäiväisiä ihmisiä. Te olette vielä nuori, koko
-elämä on edessänne. Mihinkä te valmistautte? Millainen odottaa teitä
-tulevaisuus? Minä tarkoitan: mihinkä loppumäärään te pyrjitte,
-minnekä kuljette, mitä teillä on sisimmissänne? Sanalla sanoen: kuka
-te olette? mikä te olette?
-
--- Tuo on sangen kummallista, Anna Sergêjewna. Tiedättehän, että minä
-tutkin luonnontieteitä, ja mikä minä olen...
-
--- Niin, mikä te olette?
-
--- Olenhan jo tiedoksi tehnyt, että minä olen kihlakunnanlääkärin
-alku.
-
-Anna Sergêjewna teki kärsimättömän liikkeen.
-
--- Miksikä te tuommoista puhutte? Ette te usko sitä itsekään. Arkâdi
-olisi saattanut vastata niin, mutta ette te.
-
--- Minkäs puolesta Arkâdi...
-
--- Olkaa jo! Kuinka olisi mahdollista, että te tyytyisitte niin
-vaatimattomaan toimintaan? Ja itsehän te yhtämittaa vakuutatte, että
-lääketiede on teistä nähden olemattomissa. Ja teistäkö, kaikessa
-itserakkaudessanne, teistäkö kihlakunnanlääkäri! Te vastaatte minulle
-tuolla tavoin, päästäksenne vain minusta, siitä syystä vain, ett'ette
-minuun luota. Mutta tiedättekös, Jevgêni Vasiljewitsh: minä voisin
-ymmärtää teitä, sillä minä olen ollut köyhä ja itserakas, niinkuin
-tekin; minä olen kenties käynyt samallaiset kokemukset kuin tekin.
-
--- Kaikki tuo on sangen kaunista Anna Sergêjewna, mutta ... suokaa
-anteeksi ... min'en yleensä ole tottunut lausumaan julki sisimpiäni,
-ja teidänhän ja minun välilläni on niin pitkä matka...
-
--- Mikä matka? Joko te taas sanotte minua aristokraatiksi? Lakatkaa
-tuosta jo, Jevgêni Vasiljewitsh! Olenhan luullakseni jo todistanut
-teille...
-
--- Ja sitä paitsi, -- keskeytti Bazârow, -- miksipä ruveta puhumaan
-tulevaisuudesta, joka suurimmaksi osaksi ei riipu meistä? Jos sattuu
-tilaisuus saada jotain aikaan -- oli menneeksi, ellei, niin on
-ainakin siitä mieli hyvä, ett'ei ennalta ole turhaan suutansa piessyt.
-
--- Tuttavallista keskustelua te sanotte suunpieksämiseksi... Vai
-tarkoitatteko, ett'en minä, naisena, ansaitse teidän luottamustanne?
-Tehän halveksitte meitä kaikkia.
-
--- Teitä, Anna Sergêjewna, en halveksi, ja sen te tiedätte.
-
--- En, min'en tiedä mitään... Mutta olkoonpa niinkin: minä
-käsitän, miksikä teistä tuntuu vastenmieliseltä puhua tulevasta
-toiminnastanne; mutta se, mikä teissä nyt liikkuu...
-
--- Liikkuu! -- toisti Bazârow, -- niinkuin minä olisin hyväkin
-valtakunta tai yhteiskunta! Joka tapauksessa, ei se ole mitään sen
-kummempaa. Ja toiseksi: voiko sitten ihminen aina julkilausua kaiken
-sen, mitä hänessä "liikkuu"?
-
--- En ymmärrä, miksikä ei voisi julkilausua kaikkea, mistä sydän on
-täynnään.
-
--- Voitteko _te_? -- kysäisi Bazârow.
-
--- Voin, -- vastasi Anna Sergêjewna, hetken epäröityänsä.
-
-Bazârow painoi päänsä alas.
-
--- Te olette onnellisempi minua.
-
-Anna Sergêjewna katsahti häneen kysyvästi ja virkkoi sitten:
-
--- Sanokaa mitä hyvänsä, mutta jotain minussa on, joka sanoo,
-ett'emme suotta ole sattuneet yhteen, ja että meistä tulee vielä
-hyvät ystävät. Minä olen varma siitä, että tuo ... kuinka ma
-sanoisin?... tuo mielenjännitys, tuo pidätteleiminen teissä vihdoin
-haihtuu.
-
--- Vai olette te huomannut minussa jotain pidätteleimistä ... ja
-vielä ... kuinkas te sanoittekaan? ... mielen-jännitystä?
-
--- Niin.
-
-Bazârow nousi ja astui akkunaan.
-
--- Ja tahtoisitte tietää, mikä on syynä tähän pidätteleimiseen,
-tahtoisitte tietää, mitä minussa liikkuu, niinkö?
-
--- Niin, -- toisti rouva Odintsôw jonkinlaisella, hänelle
-itselleenkin vielä selittämättömällä kammolla.
-
--- Ettekä suutu?
-
--- En.
-
--- Ettekö? -- Bazârow seisoi seljin häneen. --
-
-Niin tietäkää sitten, että minä rakastan teitä tyhmästi,
-mielettömästi... Se teidän nyt onnistui saada ilmi.
-
-Rouva Odintsôw ojensi eteenpäin molemmat kätensä, mutta Bazârow
-painoi otsansa ruutua vasten. Hän oli tukehtua; hän vapisi koko
-ruumiissaan. Mutta tämä ei ollut nuorukaisen arkuuden väristystä; se,
-mikä hänet oli vallannut, ei ollut ensimmäisen tunnustuksen salaista
-kauhua; intohimo hänessä kuohui, ankara ja raskas ... intohimo,
-joka vivahti vihaan, kenties oli samaa sukuakin kuin se... Hän sekä
-hirvitti että säälitti Rouva Odintsôwia.
-
--- Jevgêni Vasiljewitsh, -- lausui hän, ja välitön hellyys helähti
-hänen äänessään.
-
-Bazârow kääntyi kiivaasti ympärinsä, heitti häneen kiihkeän, ahmivan
-katseen, sieppasi häntä sitten molemmista käsistä ja veti hänet
-rintaansa vasten.
-
-Rouva Odintsôw ei voinut heti irtaantua hänen syleilystään, mutta
-seuraavassa silmänräpäyksessä hän jo seisoi kaukana nurkassa, sieltä
-katsellen Bazârowia. Tämä oli syöstä häntä kohti...
-
--- Te ymmärsitte minut väärin, -- kuiskasi rouva Odintsôw hätäisesti,
-kauhistuneena. Jos toinen olisi askeleenkaan vielä astunut, niin hän
-olisi varmaankin parkaissut.
-
-Bazârow puraisi huultaan ja läksi pois.
-
-Puolen tunnin perästä palvelustyttö toi Anna Sergêjewnalle lapun
-Bazârowilta. Siinä oli yksi rivi vain: "Pitääkö minun lähteä
-tänään, vai saanko jäädä huomiseksi?" -- "Miksikä lähteä? Minä en
-ymmärtänyt teitä; te ette ymmärtänyt minua." Niin vastasi hänelle
-Anna Sergêjewna, mutta mielessänsä hän mietti: "Enhän minä ymmärtänyt
-itseänikään."
-
-Päivällisiin saakka hän ei tullut näkyville. Huoneessansa hän
-käveli yhtämittaa edestakasin, kädet seljän takana, silloin tällöin
-pysähtyen milloin akkunaan, milloin peilin eteen ja verkalleen
-pyyhkäisten nenäliinalla kaulaansa, jossa hän yhä vain oli näkevinään
-polttavan täplän. "Mikä", kyseli hän itseltään, "mikä minut saattoi
-'saamaan ilmi', kuten Bazârow sanoi, hänen sisimpänsä, ja enköhän
-minä ollut jotain aavistellut?"...
-
--- Minä olen syypää, -- lausui hän ääneensä, -- mutta sitähän en
-osannut ennalta arvatakaan.
-
-Hän vaipui mietteisinsä ja punastui, muistellessaan, kuinka melkein
-petomaiselta Bazârow oli näyttänyt kasvoiltaan, syöstessään häntä
-kohti...
-
--- Vai? -- huudahti hän äkkiä, pysähtyen ja kutrejansa heilauttaen...
-Hän näki peilissä kuvansa: tuo kenossa oleva pää, salaperäinen hymy,
-joka leijaili puoleksi suljettujen, puoleksi avonaisten silmäin ja
-huulten ympärillä, -- se näkyi haastavan hänelle jotain sellaista,
-mistä hän itsekin joutui hämille.
-
--- Ei! -- päätti hän viimein. -- Jumala ties, minne tämä olisi
-vienytkään. Ei ole leikkimistä tällaisen asian kanssa... Oma rauha se
-on sentään parasta maailmassa.
-
-Eikä hänen rauhansa ollutkaan häiritty, mutta pahaksi hänen mielensä
-sentään kävi, ihan hän itkahtikin kerran, itsekään tietämättä,
-miksi, ei ainakaan kärsimästänsä loukkauksesta. Ei hän tuntenut
-olevansa loukattu; pikemmin hän tunsi olevansa syyllinen. Moninaisten
-epäselväin tunteitten vallassa, tietäessään elämän kiitävän kiireesti
-tiehensä, jotain uutta hapuillen, -- sellaisena hän oli pakottanut
-itsensä menemään siihen ja siihen rajaan asti, oli pakottanut itsensä
-katsahtamaan tuon rajan toisellekin puolen ... ja sieltä oli astunut
-hänen näkyviinsä -- ei edes pohjaton kuilukaan, vaan tyhjyyttä ...
-tai jotain niin muodotonta...
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Niin voimakas kuin rouva Odintsôw olikin suistamaan tunteitansa,
-niin vähän kuin ennakkoluulot saivatkaan valtaa hänen ylitsensä,
-niin oudolta hänestä sittenkin tuntui, tullessaan päivällispöytään.
-Aterian aikana ei tapahtunut kumminkaan mitään erinomaista. Porfíri
-Platônitsh oli saapuvilla hänkin ja kertoi kaikenlaisia juttuja. Hän
-oli vast'ikään palannut kaupungista ja tiesi muun muassa kuvernöörin,
-Bourdaloue'n, antaneen erityisten tointen virkamiehille käskyn kantaa
-kannuksia siltä varalta, että hän lähettäisi heidät ratsain jollekin
-kiireiselle asialle. Arkâdi puheli puoliääneen Kâtjan kanssa ja
-osoitti diplomaatisesti kohteliaisuuksia ruhtinattarelle. Bazârow oli
-tuikean näköinen eikä puhunut halaistua sanaakaan. Rouva Odintsôw
-katsahti häneen pari kertaa suoraan, ei salavihkaa: Bazârowin
-silmät tuijottivat alas, jok'ainoa piirre hänen ankarissa, äreissä
-kasvoissaan tiesi ylenkatseellista päättäväisyyttä. "Ei, ei, ei!"
-ajatteli rouva Odintsôw.
-
-Päivällisen jälkeen Anna Sergêjewna läksi koko seuran mukana
-puutarhaan. Huomatessaan Bazârowin tahtovan puhutella häntä, hän
-astui pari askelta syrjään ja pysähtyi. Bazârow lähestyi häntä, yhä
-vieläkin silmät maassa ja virkkoi kolealla äänellä:
-
--- Minun täytyy pyytää teiltä anteeksi, Anna Sergêjewna. Te olette
-suutuksissanne minuun ja syystäkin.
-
--- En, Jevgêni Vasiljewitsh, en ole suutuksissani teihin mutta minun
-on paha mieli.
-
--- Sitä pahempi. Kaikissa tapauksissa olen saanut tarpeeksi
-rangaistusta. Minun tilani, senhän myöntänette, on peräti hassu.
-Te kirjoititte minulle: "miksikä lähteä?" Mutta minä en saata enkä
-tahdokaan jäädä. Huomenna ei minua enää täällä ole.
-
--- Jevgêni Vasiljewitsh, miksikäs te...
-
--- Miksikö lähden?
-
--- Ei, en minä sitä aikonut sanoa.
-
--- Tehty mikä tehty, Anna Sergêjewna ... ja ennemmin tai myöhemmin
-piti käydä näin. Minun tulee siis lähteä. Tiedän yhden ainoan ehdon,
-joka saisi minut jäämään, mutta se on mahdottomissa. Ettehän te ...
-suokaa julkeuteni anteeksi ... ettehän te minua rakasta ettekä
-koskaan voikaan rakastaa?
-
-Bazârowin silmät leimahtivat mustain kulmain alta. Anna Sergêjewna
-ei vastannut mitään. Hänen mielessään sävähti: "Minä pelkään tuota
-miestä."
-
-Bazârow näytti ymmärtäneen hänen ajatuksensa.
-
--- Hyvästi! -- virkkoi hän ja läksi kulkemaan taloa kohti.
-
-Anna Sergêjewna astui verkalleen perässä, kutsui luokseen Kâtjan
-ja otti häntä käsivarresta. Eikä hän sitten enää koko sinä iltana
-eronnutkaan sisarestaan. Korttipöytään hän ei käynyt, naurahtelihan
-vain usein, mikä ei ensinkään ollut sopusoinnussa hänen kalpeitten,
-levottomain kasvojensa kanssa. Arkâdi oli ymmällä ja tarkasteli häntä
-tarkastelemistaan, niinkuin nuorten on tapa, nimittäin tuon tuostakin
-kysäisten itseltään: mitähän tuo nyt oikeastaan on?
-
-Bazârow sulkeutui huoneesensa, mutta tuli sentään teepöytään. Anna
-Sergêjewnan teki mieli sanoa hänelle joku hyvä sana, mutta ei
-tiennyt, mitenkä käydä pakinoille hänen kanssaan.
-
-Odottamaton tapaus pelasti hänet pulasta. Hovimestari ilmoitti herra
-Sítnikowin tulleen.
-
-Vaikea on sanoin kuvata, millaisena kukonpoikasena tuo
-nuori progressisti tulla pyrähti huoneesen. Luontaisella
-tungettelevaisuudellaan hän oli päättänyt lähteä maalle naisen
-luokse, jota hän tuskin tunsikaan, ja joka ei milloinkaan ollut
-kutsunut häntä, mutta jonka luona, mikäli hän oli saanut tietää,
-parhaillaan vierailee niin älykkäitä miehiä, hänen läheisiä
-tuttaviaan. Nyt häntä kumminkin alkoi jänistää ihan sydänkettoja
-myöten. Jo ennakolta ulkoa opituista anteeksi-pyytelemisistä ja
-tervehdyksistä ei tullut yhtään mitään; sen sijaan hän alkoi
-ladella jotain varsin typerää: Jevdóksia Kúkshin muka lähetti
-hänet tiedustamaan, mitenkä Anna Sergêjewna jaksaa ... ja Arkâdi
-Nikolaitshkin on aina puhunut hänelle erinomaisen kattavasti ja...
-Siihen hän sitten takertuikin ja joutui lopulti niin hämilleen, että
-istui oman hattunsa lyttyyn.
-
-Kosk'ei häntä kumminkaan kukaan ajanut pois, vieläpä Anna Sergêjewna
-esitti hänet tädilleen ja sisarelleenkin, niin rohkaisi hän taas
-mielensä, ja nytkös mies soittamaan suutaan. Tympeyden esiintyminen
-on välisti varsin hyödyllistäkin elämässä: se höllittää liian
-korkealle viritetyt kielet, raitistaa itseensäluottamuksen tai
-itsensä-unohduksen tunteita, muistuttaen olevansa läheistä
-heimoa heille. Sítnikowin tulo teki koko elämän tylsemmäksi ja
--- luontevammaksi; kukin söi entistä tukevamman illallisen, ja
-puolituntia tavallista aikaisemmin lähdettiin levollekin.
-
--- Nyt minun sopii -- virkkoi Arkâdi sängystään Bazârowille, joka
-hänkin oli riisuutunut, -- nyt minun sopii toistaa ne sanat, jotka
-sinä kerran lausuit minulle: "Miksikä sinä olet niin alakuloinen?
-Olet kai täyttänyt jonkun pyhän velvollisuuden?"
-
-Entisten ystävysten välillä oli jo muutaman päivän vallinnut
-jonkunlainen teeskennellyn vapaa molemmanpuolinen härnäily, joka aina
-tietää salaista tyytymättömyyttä tai sydämeen kätketyitä epäluuloja.
-
--- Minä lähden huomenna isä ukon luokse, -- murahti Bazârow.
-
-Arkâdi kohosi vuoteessaan kyynäspäänsä nojaan. Nuo sanat herättivät
-hänessä sekä kummastusta että, ties mistä syystä, mielihyvääkin.
-
--- Vai niini -- virkkoi hän. -- Ja siksikö sinä olet niin alakuloinen?
-
-Bazârow haukotteli.
-
--- Entäs Anna Sergêjewna? -- jatkoi Arkâdi.
-
--- Mitenkä niin?
-
--- Minä tarkoitan: päästääkö hän sinut lähtemään?
-
--- En ole ottanut pestiä häneltä.
-
-Arkâdi vaipui mietteisinsä. Bazârow kävi pitkälleen ja kääntyi
-seinään päin.
-
-Hetken aikaa vallitsi äänettömyys.
-
--- Jevgêni! -- huudahti Arkâdi äkkiä.
-
--- No?
-
--- Huomenna lähden minäkin. Bazârow ei vastannut mitään.
-
--- Mutta minä lähden kotia, -- jatkoi Arkâdi. -- Ajetaan ensin yhtä
-matkaa Hóhlowin syrjäkylään asti; siellä sinä sitten otat hevoset
-Fedôtilta. Olisihan minun hauska tutustua sinun vanhempiesikin
-kanssa, mutta pelkään tulevani vastuksiksi sekä heille että sinulle.
-Tulethan sinä sitten taas meille?
-
--- Teillehän minulta jäi kampsut, -- äänsi Bazârow, kääntymättä.
-
-"Kummallista! -- arveli Arkâdi itsekseen. -- Hän ei lainkaan
-tiedustele, miksi minä lähden. Ja miksikä minä oikeastaan lähdenkään,
-ja miksi hänkään lähtee?" Hän ei osannut antaa tyydyttävää vastausta
-kysymykseensä; sydäntä vain alkoi pakottaa ja kalvaa. Hän tunsi, että
-hänen on oleva raskas erota täältä, jonne hän oli jo niin tottunut,
-mutta tunsi myös, että outoa hänen olisi tänne yksinkin jäädä.
-
-"Jotain on heidän välillänsä tapahtunut", jatkoi hän taas
-miettimistänsä. "Mitäpäs minä tänne jään vetelehtimään Anna
-Sergêjewnan näkyviin, Jevgênin lähdettyä? Hän kyllästyy minuun
-kokonaan, ja minä menetän vihdoin viimeisetkin."
-
-Hän rupesi luomaan eteensä Anna Sergêjewnan kuvaa. Vähitellen alkoi
-muitakin piirteitä astua näkyville nuoren lesken kauniitten kasvojen
-läpi.
-
-"Sääli on Kâtjaakin!" kuiskasi Arkâdi pielukseen, johon jo tipahti
-kyynel... Äkkiä hän heilautti tukkaansa ja lausui ääneen:
-
--- Hittoko sen Sítnikowin tänne lennätti, senkin pöllön?
-
-Bazârow liikahti vuoteessansa ja virkkoi.
-
--- Tyhmä sinä olet vielä, veikkonen, huomaan ma. Sítnikowit ovat
-meille välttämättömiä. Minulle, ymmärrätkö, ihminen, minulle ovat
-tarpeen nuo tolvanat. Vai jumalienko täällä pitäisi käydä savea
-sotkemaan?
-
-"Vai niin!" ajatteli Arkâdi itsekseen, ja nyt vasta hänelle
-silmänräpäyksessä selveni koko tuo Bazârowin itserakkauden pohjaton
-kuilu. "Me muka siis olemme jumalia? Toisin sanoen sinä olet jumala,
-mutta minä... kunhan en vaan minä olisikin niitä tolvanoita!"
-
--- Niin! -- toisti Bazârow. -- Tyhmä sinä olet vielä.
-
-Rouva Odintsôw ei lausunut mitään sanottavaa kummastelemista,
-kuultuaan huomenissa Arkâdin sanovan, että hänkin aikoo lähteä.
-Hän näytti hajamieliseltä ja väsyneeltä. Kâtja loi ääneti Arkâdiin
-vakavan katseen; ruhtinatar se oikein ristinmerkin teki shaalinsa
-alla, niin ett'ei Arkâdi sitä voinut huomata. Sítnikow sitä
-vastoin joutui ihan pyörälle päin. Hän oli vast'ikään tullut
-ruokasaliin uudessa, uhkeassa, tällä erää ei slavofiilisessä,
-puvussa; eilis-iltana hän oli hänen käytettäväkseen annetun lakeijan
-hämmästyttänyt suurella paljoudella mukaansa tuomia alusvaatteita, ja
-nyt -- toverit jättävät hänet! Hän tarpoi jalkojaan, pyörähti sinne
-ja pyörähti tänne, niinkuin takaa-ajettu jänis, ja äkkiä, melkein
-kauhistuen, melkein parkaisten julisti, että nyt sitä lähtee hänkin.
-Rouva Odintsôw ei ruvennut häntä pidättelemään.
-
--- Minulla on erittäin mukavat kaleskat, -- lisäsi tuo poloinen nuori
-mies, kääntyen Arkâdin puoleen. -- Minä vien teidät perille; Jevgêni
-Vasiljewitsh taas ottaa teidän tarantassinne. Siten se käy varsin
-mukavasti.
-
--- Hyväinen aika! Eihän meillä ole ensinkään yksi matka, ja minähän
-asun kaukana!
-
--- Ei se tee mitään, ei yhtään mitään; aikaa minulla on yltäkyllä, ja
-sitä paitsi on minulla sielläpäin asioitakin.
-
--- Viina-arenninko alalla? -- kysäisi Arkâdi, liiankin halveksivasti.
-
-Mutta Sítnikow oli sellaisessa epätoivon tilassa, ett'ei edes
-naurahtanutkaan, niinkuin tavallisesti.
-
--- Minä vakuutan teille, että minun kaleskoissani istuu erittäin
-mukavasti, -- jupisi hän; -- kyllä me niihin mahdumme.
-
--- Älkäähän pahoittako msjöö Sítnikowin mieltä, -- virkkoi Anna
-Sergêjewna.
-
-Arkâdi katsahti häneen ja nyökäytti merkitsevästi päätään.
-
-Vieraat rupesivat tekemään lähtöä aamiaisen jälkeen. Sanoessaan
-jäähyväisiä Bazârowille, rouva Odintsôw ojensi hänelle kätensä ja
-virkkoi:
-
--- Tavataanhan vielä, eikö niin?
-
--- Kuten käskette, -- vastasi Bazârow.
-
--- Siinä tapauksessa tavataan.
-
-Arkâdi astui ensimmäisenä kuistille ja nousi sitten Sítnikowin
-kaleskoihin. Hovimestari auttoi häntä kohteliaasti, mutta Arkâdin
-teki mieli kolhaista häntä tai purskahtaa itkuun. Bazârow istui
-tarantassiin.
-
-Tultiin Hóhlowin syrjäkylään. Arkâdi ei puhunut mitään niinkauan
-kuin Fedôt, majatalon isäntä, valjasteli hevosia, mutta sitten hän
-astui tarantassin ääreen ja virkkoi Bazârowille, hymyillen entiseen
-tapaansa:
-
--- Jevgêni, ota minut mukaasi; minä lähden teille.
-
--- Käy istumaan, -- lausui Bazârow hampaittensa välitse.
-
-Sítnikowilta, joka uhkeasti vihellellen astua tepasteli ajoneuvojensa
-ympäri, jäi suu auki, kuultuaan nuo sanat; muuta hän ei kyennyt
-tekemään. Arkâdi taas nosti varsin tyynesti kapineensa hänen
-kaleskoistaan, nousi Bazârowin viereen ja kumarrettuaan kohteliaasti
-tähän-astiselle matkatoverilleen, kiljaisi kuskille: "Anna mennä!"
-Tarantassi läksi liikkeelle ja katosi pian näkyvistä.
-
-Sítnikow oli kerrassaan ällistynyt. Hän vilkaisi kuskiinsa: mies
-siinä leikillään ruoskansa siimaa heiluttelee sivuhevosen hännän
-kohdalla. Silloin Sítnikow hyppäsi kaleskoihinsa, huutaa jyräytti
-kahdelle ohi-kulkevalle talonpojalle: "lakit päähän, tolvanat!"
-ja läksi ajamaan kaupunkiin päin, jonne saapui sangen myöhään, ja
-jossa huomenna rouva Kúkshinin luona kaksi "korskeata, moukkamaista"
-matkatoveria saivat kuulla kunniansa.
-
-Istuutuessaan tarantassiin Arkâdi puristi lujasti Bazârowin kättä
-eikä kotvaan aikaan puhunut mitään. Toinen näkyi ymmärtävän ja
-pitävän arvossa sekä tätä kädenpuristusta että tätä äänettömyyttä.
-Viime yönä hän ei ollut ummistanut silmäänsäkään, oli ollut
-polttamatta ja melkein syömättä jo monta päivää. Synkkänä ja räikeänä
-näkyi hänen profiilinsa syvälle painetun lakin alta.
-
--- Mitähän, -- virkkoi hän viimein; -- mitähän jos antaisit minulle
-sikarin... Ja katsohan, onko minun kieleni keltainen?
-
--- Keltainen on, -- vastasi Arkâdi.
-
--- Sepä se ... ei maista sikarikaan... Ei ole kunnossa kone.
-
--- Sinä olet todellakin muuttunut viime aikoina, -- virkkoi Arkâdi.
-
--- Vähät siitä. Hyvä tulee taas. Yksi seikka on ikävä; äiti se siellä
-kotona on niin helläsydäminen: ellei ole kasvattanut vatsaa ja ellei
-syö kymmenen kertaa päivässä, niin jo hän on surusta menehtyä. Isä se
-on sentään toista maata: sitä miestä on kyllä sihdattu ja seulottu.
-Ei, ei tule polttamisesta mitään, -- lisäsi hän, sinkauttaen sikarin
-maantielle.
-
--- Viiskolmattako virstaa on sinne sinun tilallesi? -- kysyi Arkâdi.
-
--- Niin on, mutta kysy tuolta älyniekalta.
-
-Hän osoitti sormellaan kyytimiestä, Fedôtin renkiä.
-
-Mutta älyniekka vastasi: "mikä sen virstarätingin tässä niin ties?
-eihän tät' o mitattu", ja sen sanottuaan hän taas rupesi torumaan
-keskihevosta, joka "päällään potkii huitoo", toisin sanoen: päätään
-viskoo.
-
--- Niin, niin, puheli Bazârow, -- läksy teille annettiin, o minun
-nuori ystäväni, yks opettavainen esimerkki. Hitto ties tätä kauheata
-roskaa! Ihminen se ihan rihmannenässä riippuu, ja pohjaton kuilu
-hänen allansa saattaa aueta minä hetkenä hyvänsä, ja sittenkin hän
-keksii itselleen senkin seitsemän harmia, tärvellen oman elämänsä.
-
--- Mihinkä sinä nyt vihjaat? -- kysyi Arkâdi.
-
--- En mihinkään; minä sanon suoraan, että me, sinä ja minä, olemme
-käyttäyneet sangen typerästi. Mitäpäs siitä sen enempää? Vaikka sen
-minä jo huomasin klinikassa; ken vammalleen äkäilee, se vammastaan
-pääsee, ihan varmaan.
-
--- En minä oikein ymmärrä sinua, -- sanoi Arkâdi; -- ei sinulla
-pitäisi olla valittamisen syytä.
-
--- Kosk'et minua oikein ymmärrä, niin minä teen nyt sinulle
-tiettäväksi kuin seuraa: minun mielestäni on parempi särkeä
-katukiviä, kuin antaa naisen valtaan vaikkapa vain sormensa pää. Se
-on tuommoista... -- Bazârow oli jo lausumaisillansa lempisanansa
-"romantismia", mutta pidättyi ja sanoi: -- roskaa. Sinä et usko
-minua nyt, mutta sen mä sinulle sanon: me jouduttiin sinun kanssas
-naisten seuraan, ja meistä tuntui hyvältä, mutta päästä irti
-moisesta seurasta -- se tuntuu kuin kylmä kylpy helteisenä päivänä.
-Ei miehisellä miehellä ole aikaa semmoisiin jonnijoutaviin; miehen
-pitää olla raju, niin sanoo espanjalainen sananlasku, ja oikeaan
-se osaakin. No niin, sinä, esimerkiksi, -- jatkoi hän, kääntyen
-kyytimieheen: -- sinähän olet kiltti poika; onko sinulla muijaa?
-
-Mies näytti ystävyksille litteät kasvonsa, puolisokeat.
-
--- Muijaako? On maar. Kuinkas muuten?
-
--- Lyötkö sinä muijaas?
-
--- Jaa että lyönkö? Sattuuhan sitä semmoistakin. Ilman syytä ei
-ruukata.
-
--- No niin, niin. Entäs, lyökö muija sinua? Mies nykimään ohjaksista.
-
--- Johan sinä nyt jotain, barin! Yhä sinä vaan leikkiä lasket...
-
-Hän oli nähtävästikin loukkautunut.
-
--- Kuulithan, Arkâdi Nikolâjewitsh! Mutta me, me saatiin selkään ...
-sitä se on kun ollaan sivistynyttä väkeä.
-
-Arkâdi naurahti väkinäisesti, mutta Bazârow käänsi päänsä eikä enää
-koko taipaleella avannut suutansakaan.
-
-Noissa viidessäkolmatta virstassa oli Arkâdin mielestä kokonaista
-viisikymmentäkin. Mutta kas tuolla, loivan mäen rinteellä astui
-jo esiin kylänpahainen, jossa Bazârowin vanhemmat asuvat. Kylän
-vieressä, keskeltä nuorta koivikkoa, tuli näkyviin olkikattoinen
-herraskartano. Ensimmäisen pirtin edustalla seisoi kaksi musikkaa
-lakit päässä, riitelemässä keskenään. "Sin' oot suuri sika", -- puhui
-toinen, -- "ja sittenkin sin' oot kehnompi pientä porsasta."
-
--- "Mutta sinun muijas on noita-akka", -- vastasi toinen.
-
--- Tuosta kanssakäymisen vapaudesta -- huomautti Bazârow Arkâdille,
--- ja sujuvista sanasutkauksista sinä voit päättää, ett'ei minun
-isäni talonpoikia ahtaalla pidetä. Mutta tuollapa se isä itsekin
-tulee kuistille. Kuuli näet tiukuset. Hän se on, hän; tunnen jo
-ruumiin muodosta. Hoh-hoh! Kylläpäs on käynyt harmaaksi poloinen!
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Bazârow pisti päänsä ulos tarantassista. Arkâdi kurkisti ulos
-ystävänsä seljän takaa ja huomasi herraskartanon kuistilla kookkaan,
-laihan miehen, tukka pörröllään, nenä kotkan, ja yllään vanha
-sotaherran takki levällään. Siinä hän seisoi, jalat haarallaan,
-silmiänsä siristellen auringon paisteessa ja pitkä piippu suussa.
-
-Hevoset pysähtyivät.
-
--- Viimeinkin! -- virkkoi Bazârowin isä, jatkaen polttamistaan,
-vaikka varsi se hyppi ja keikkui hyppysissä. -- Kömmi ulos, kömmi
-ulos, että päästään suuta antamaan.
-
-Hän rupesi syleilemään poikaansa.
-
--- Jenjûsha! Jenjûsha! -- kajahti samassa vapiseva naisen-ääni. Ovi
-lensi selkoseljälleen, ja kynnykselle ilmestyi pullea, pienikasvuinen
-eukko, päässä valkoinen tanu ja yllään lyhyt, kirjava sielukka. Hän
-huudahti, horjahti ja olisi kaiketikin kaatunut, ellei Bazârow olisi
-saanut hänestä kiinni. Pienet, turpeat kädet kietoutuivat samassa
-pojan kaulaan, pää painui hänen rinnalleen, ja kaikki vaikeni. Kuului
-vain katkonnaisia nyyhkytyksiä.
-
-Ukko Bazârow hengitti raskaasti ja siristeli silmiään entistä enemmän.
-
--- Älähän nyt, älähän nyt, Arîsha! Heitä jo valtaan! -- puheli hän,
-vilkaistuaan Arkâdiin, joka seisoi liikahtamatta tarantassin ääressä.
-Kyytimies se ihan oli päänsä kääntänyt toisaanne. -- Mitäs tuo nyt on
-tarpeen! Lakkaa jo, hyvä ystävä!
-
--- Voi Vasili Ivânowitsh! -- sopersi eukko. -- Vuosikausiinhan,
-ajast'aikoihinhan en ole nähnyt poikoani, kultaistani,
-Jenjûshenkaa... -- ja käsiään hellittämättä hän veti kyynelistä
-märät, rypistyneet, hellämieliset kasvonsa pojan rinnasta, loi häneen
-tuommoisen onnenautuaan, lystikkään katseen ja painui jälleen häneen
-kiinni.
-
--- No niin, niin, -- puheli Vasili Ivânowitsh, -- kyllähän tämä
-kaikki on sangen luonnollista asiain menoa, mutta eiköhän lähdettäis
-sisään? Jevgêni on tuonut vieraankin mukaansa. Suokaa anteeksi,
--- lisäsi hän; kääntyen Arkâdiin ja hiukan raapaisten jalkaa, --
-naisväen heikkoutta, nähkääs ... niin, ja sitten se äidin sydän
-kanssa...
-
-Itsellään sillä välin sekä huulia vinoon veti että silmäkulmia nyki
-ja leuka tärisi ... mutta hän tahtoi nähtävästikin hillitä itsensä ja
-esiintyä erittäin tyynimielisenä.
-
-Arkâdi kumarsi.
-
--- Lähdetään vainenkin sisään, äiti, -- virkkoi Bazârow, taluttaen
-hervahtanutta vanhusta sisään.
-
-Laskettuansa hänet mukavaan nojatuoliin, Bazârow vielä kerran
-pikimmältään syleili isäänsä ja esitti sitten Arkâdin hänelle.
-
--- Erinomaisen hauska tutustua, -- puheli Vasili Ivânowitsh; --
-mutta älkää pahaksi panko: meill' on täällä niin yksinkertaista,
-kenttäelämää kerrassaan. Arina Vlâsjewna, rauhoituhan toki, rakas
-ystävä. Mitäs tuo tuommoinen heikkous! Ties mitä arvoisa vieras tässä
-sinusta ajatteleekaan.
-
--- Hyvä ystävä, -- puheli eukko kesken itkujansa; -- ei ole minulla
-kunnia tietää teidän nimeänne ja...
-
--- Arkâdi Nikolâitsh! -- kuiskasi Vasili Ivânowitsh puoliääneen,
-arvokkaasti.
-
--- Älkää moittiko minua, hupakkoa. -- Eukko niisti nenäänsä, ja
-pyyhki vuoroin toista, vuoroin toista silmäänsä, päätään käännellen
-milloin puoleen milloin toiseen.
-
--- Antakaa minun anteeksi. Niin näet luulinkin, että kyllä maar
-minusta aika jättää, ennenkuin saan nähdä oman ku-u-u-ltaiseni!
-
--- Mutta saittepas sittenkin, armollinen rouva, -- puuttui Vasili
-Ivânowitsh puheesen. -- Tanjúshka! -- kääntyi hän sitten erääsen noin
-kolmentoista vuoden vanhaan paljasjalkaiseen tyttöön, joka arasti
-kurkisteli ovesta sisään, yllään heleänpunainen kattunaleninki, --
-Tanjúshka! Tuo rouvalle lasi vettä, mutta tarittimella, kuulithan?
-Ja teitä, hyvät herrat, -- lisäsi hän vanhan-aikuista leikillisyyttä
-tavoitellen, -- sallikaa minun pyytää teitä virkaheiton veteraanin
-kabinettiin.
-
--- Annahan kun vielä edes kerran syleilen sinua, Jenjûshetshka, --
-vaikeroi Arina Vlâsjewna. -- Bazârow kumartui hänen puoleensa. -- Ja
-kuinka sinusta on tullutkaan soma ja sorea!
-
--- No niin, ei nyt soma ja sorea, -- pisti Vasili Ivânowitsh väliin,
--- vaan mies kuin mies, _homme fait_, niinkuin sanotaan. Ja nyt
-Arina Vlásjewna, kun olet kylläiseksi ravinnut äidinsydämen, nyt,
-toivoakseni, pidät huolta myös kalliitten vieraittesi ravitsemisesta,
-sillä, niinkuin hyvin tiedät, ei tyhjästä tytyä.
-
-Eukko kohosi tuolistaan.
-
--- Heti paikalla, Vasili Ivânowitsh, heti paikalla on pöytä katettu;
-itse tästä pistäyn pyörähdän kyökissä ja itse panen samovaarinkin;
-kyllä minä huolen pidän, kyllä, kyllä. Enhän ole kolmeen ajast'aikaan
-häntä nähnyt, en syötellyt, en juotellut, onkos tämä laitaa?
-
--- Niinpä katsokin sitten, emäntäiseni, ettes lyö kättäsi poroon;
-mutta te hyvät herrat, olkaa hyvät ja seuratkaa minua. Kas tuossahan
-Timofêjitshkin tulee tervehtimään sinua, Jevgêni. Mielissään on kai
-hänkin, vanha narri. Vai mitä? Olethan mielissäsi, vanha narri? Niin,
-olkaa hyvä!
-
-Ja Vasili Ivânowitsh astui hätiköiden edellä, laahustaen ja
-länttäisiä tohveleitaan lapsuttaen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hänen pienessä kartanossaan oli kaikkiansa kuusi pikkuruista
-huonetta. Yksi niistä, se, johon hän vei nuoret herrat, oli nimeltä
-kabinetti. Kahden akkunan välyksen täytti kokonaan kolmijalkainen
-pöytä, täyteen ahdettu pölystä mustuneita, melkein kuin savustettuja
-papereita. Seinillä rippui turkkilaisia pyssyjä, nagaikkoja, miekka,
-kaksi karttaa, muutamia anatomillisia piirustuksia, Hufelandin
-muotokuva, hivuksista kierretty seppel mustassa kehyksessä ja diplomi
-lasin alla. Paikoin kuopille painunut sohva, jonka päällyksessä näkyi
-siellä täällä reikiä, sijaitsi kahden mahdottoman suuren, visapuusta
-tehdyn kaapin välissä. Tämän hyllyillä oli epäjärjestyksessä kirjoja,
-rasioita, täytettyjä lintuja, purkkeja ja pulloja; yhdessä nurkassa
-seisoi rikkinäinen sähkökone.
-
--- Johan minä sanoin teille ennakolta, arvoisa vieras, -- puheli
-Vasili Ivânowitsh, -- että me elämme täällä niin sanoakseni
-nuotioilla...
-
--- Mitäs sinä nyt tuossa anteeksi pyytelet? -- keskeytti Bazârow. --
-Kirsânow tietää vallan hyvin, ett'emme me ole Kroisoja, ja ett'ei
-sinulla ole palatsia. Mutta minnekäs tämä vieras pannaan? Siinä
-kysymys.
-
--- No mutta, Jevgêni! Onhan minulla tuolla sivurakennuksessa sangen
-kunnollinen kamari; siellä meidän vieras viihtyy varsin hyvin.
-
--- Vai olet sinä jo hankkinut kylkirakennuksenkin?
-
--- Kuinkas sitten? -- sekaantui Timofêitsh. -- Se justiisa, missä
-sauna on.
-
--- Se tahtoo sanoa saunan vieressä, -- liitti Vasili Ivânowitsh
-kiireesti. -- Nythän on kesäinen aika... Minä pistäyn tästä sinne
-ja pidän huolta, että panevat sen kuntoon. Ota sinä, Timofêitsh, ja
-tuo sillä välin kapineet sinne. Sinulle taas, Jevgêni, minä tietysti
-luovutan oman kabinettini. _Suum cuiqve_.
-
--- Kas niin! -- virkkoi Bazârow heti kuin isä oli mennyt ulos. --
-Lystikäs äijä kerrassaan ja hyväntahtoinen peräti. Hiukan omituinen,
-niinkuin sinunkin, vaikka vähän toisella tavalla. Lörpöttää vaan
-liian paljon.
-
--- Äiti sinulla näyttää myöskin olevan herttainen ihminen, -- virkkoi
-Arkâdi.
-
--- Vilpitön ihminen. Saatpas nähdä, millaiset kelpo päivälliset hän
-meille laittaa.
-
--- Tänään ei teitä vuotettu, nuori herra, niin sillä viisiä ei tullut
-hankituksi lihaakaan, -- virkkoi Timofêitsh, tuotuaan vast'ikään
-sisään Bazârowin matkalaukun.
-
--- Tullaan sitä lihattakin toimeen. Kun ei, niin ei. Eikä se
-köyhyyskään, sanotaan, syntiä ole.
-
--- Kuinka monta maaorjaa sinun isälläsi on? -- kysäisi Arkâdi äkkiä.
-
--- Tila ei ole hänen, vaan äidin; viisitoista muistaakseni.
-
--- Kaksi kolmatta yksin lukein, -- tokaisi Timofêitsh tuikeasti.
-
-Ulkoa kuului taas tohvelien latsutusta, ja Vasili Ivânowitsh ilmestyi
-jälleen.
-
--- Muutaman minutin kuluttua on teidän kamarinne oleva valmis
-vastaan-ottamaan teidät, -- huudahti hän juhlallisesti, -- Arkâdi ...
-Nikolâitsh ... niinhän kai teidän arvoisa isännimi on? Ja kas
-tässä teille passarikin, -- lisäsi hän, viitaten mukana tulleesen
-keropäiseen poikaseen, jolla oli yllään sininen, kyynäspäistä
-repaleinen kauhtana ja jalassa vieraat saappaat. -- Hänen nimensä on
-Fétjka. Ja taaskin minä toistan, vaikka poikani kielteleekin, älkää
-panko pahaksi. Piippuun hän kyllä osaa panna. Poltatteko te?
-
--- Sikareja parhaasta päästä, -- vastasi Arkâdi.
-
--- Ja siinä teette varsin järkevästi. Minäkin annan preferenssin
-sikareille, mutta täällä syrjäisissä seuduin on niitä sanomattoman
-vaikea saada.
-
--- Älähän enää ruikuta, -- keskeytti Bazârow taaskin. -- Istu
-kernaammin tuohon sohvaan, niin että saan katsella sinua.
-
-Vasili Ivânowitsh istahti nauraen. Kasvoiltaan hän oli hyvinkin
-poikansa näköinen. Otsa vain oli matalampi ja kapeampi ja suu
-hiukan leveämpi. Sitä paitsi hän liikahteli alinomaa, olkapäitään
-kohautellen, ikäänkuin takki kainaloista puristaisi, räpytti
-silmiään, yskähteli ja liikutteli sormiaan, jota vastoin
-silmiinpistävänä puolena hänen pojassaan oli jonkunlainen
-välinpitämätön liikkumattomuus.
-
--- Älä muka ruikuta! -- toisti Vasili Ivânowitsh. -- Älä luulekaan,
-Jevgêni, että minä tässä aion saada, niin sanoakseni, vieraan sydäntä
-heltymään: nähkääs muka, millaisessa metsänkorvessa me asutaan.
-Minä olen päinvastoin sitä mieltä, ett'ei ajattelevalla ihmisellä
-ole metsänkorpea missään. Minä puolestani ainakin koetan mikäli
-mahdollista pitää huolta, ett'en niinkuin sanotaan, homehtuisi,
-ett'en jäisi ajastani jäljelle.
-
-Vasili Ivânowitsh veti esille uuden, keltaisen nenäliinan, jonka oli
-ennättänyt pistää taskuunsa, käväistessään Arkâdin huoneessa. Sitä
-nyt huiskutellen hän jatkoi:
-
--- En nyt puhukaan siitä, että minä, jossain määrin tuntuvilla
-uhrauksillakin olen pannut talonpoikani veronalaisiksi ja antanut
-heille omat maani kahda-tuloille. Minä pidin sitä velvollisuutenani;
-siinähän jo pelkkä järkevyyskin on määrääjänä, vaikka moni muu tilan
-omistaja ei sellaista ole ajatellutkaan. Niin, en minä siitä puhu,
-vaan minä puhun tieteistä, sivistyksestä.
-
--- Niin, näkyyhän sinulla olevan "Terveyden ystävä" vuodelta 1855, --
-virkkoi Bazârow.
-
--- Muuan vanha toveri lähettää sen numeroita tänne, -- kiiruhti
-Vasili Ivânowitsh selittämään. -- Mutta on meillä esimerkiksi
-frenologiastakin jonkun verran tietoja, -- lisäsi hän, kääntyen
-enemmän Arkâdin puoleen ja osoittaen kaapin päällä seisovaa pientä,
-neliskulmaisiin numeroituihin palasiin irti otettavaa kipsipäätä; --
-eivätkä ole meille aivan outoja Schönleinit eikä Rademacheritkaan.
-
--- Vieläkös täällä maaseuduilla uskotaan Rademacheria? -- kysyi
-Bazârow.
-
-Vasili Ivánowitshia rupesi yskittämään.
-
--- Täällä maaseuduilla... No niin, te, hyvät herrat, tietysti
-ymmärrätte nämä asiat paremmin; emmehän me teidän jäljissänne
-pysy. Tehän tulitte vahtivuoroon meidän jälkeemme. Niinhän
-minun nuoruudessani naurettiin Hoffmanneille, jotka saarnasivat
-humoralismia, ja BrowneiIle, jotka saarnasivat vitalismia, mutta
-aikoinaan olivat hekin pitäneet melua. Teillä on nyt joku toinen
-astunut Rademacherin sijaan, te polvistutte hänen edessään, mutta
-parinkymmenen vuoden perästä hänellekin kenties nauretaan.
-
--- Sinun lohdutukseksesi, -- virkkoi Bazârow, -- minä voin sanoa,
-että nykyaikoina me yleensä nauramme koko lääketieteelle emmekä
-polvistu kenenkään edessä.
-
--- Mitenkä niin? Tohtoriksihan sinä aiot?
-
--- Niin aion, mutta toinen asia ei estä toista. Vasili Ivânowitsh
-painoi keskisormellaan pari kertaa piipunpesää, jossa vielä oli
-kuumaa tuhkaa jonkun verran.
-
--- Saattaa olla, saattaa olla, -- puheli hän; -- en rupea kiistämään.
-Ja mokomakin kiistäjä, minä! Virkaeron saanut staabin lääkäri,
-_volatuu_,[15] nyt maanviljelijän kirjoissa. Minä palvelin teidän
-vaarinne brigadissa, -- kääntyi hän jälleen Arkâdiin. -- Niin, niin!
-Yhtä ja toista sitä jo olen minäkin ennättänyt maailmassa nähdä!
-Olen ollut seuroissa jos minkälaisissa ja pitänyt kanssakäymistä
-ties kenen kaikkien kanssa! Minä, juuri tämä sama minä, jonka
-nyt suvaitsette nähdä edessänne, minä olen koetellut ruhtinas
-Wittgensteinin ja Zhukowskin pulssia! Ja ne taas, ne siellä
-eteläisessä armeijassa, neljännentoista päivän herrat, ymmärrättehän,
--- Vasili Ivânowitsh puristi huulensa yhteen sangen merkitsevällä
-tavalla, -- ne minä tunsin ihan joka miehen. No niin no, minun
-toimeni oli ihan poskessa: pidä huolta lansetistasi, mies, ja sillä
-hyvä! Mutta teidän vaari vainaanne oli sentään kunnon mies, sotilas
-kantapäästä kireesen.
-
--- Ja aika aasi, san' niin! -- lausui Bazârow veltosti.
-
--- Mutta, Jevgêni, millaisia sanoja sinä käytätkään! Hyväinen aika!
-Kenraali Kirsânow ei tietysti ollut niitä...
-
--- Heitä, veikkonen, jo koko mies, -- keskeytti Bazârow. -- Tänne
-tultaessa minä mielikseni katselin sinun koivikkoasi; kylläpäs ovat
-puut kasvaneet!
-
-Vasili Ivânowitsh vilkastui.
-
--- Niin, mutta katsopas, millainen minulla on puutarha! Omin käsin
-on istutettu jok'ikinen puu. Ja hedelmiä on ja marjoja kaikenlaista
-ja rohtoryytejä. Puhukaa te, nuoret herrat, mitä hyvänne, mutta
-ukko Paracelsus se sittenkin lausui pyhän totuuden: _in herbis,
-verbis, et lapidibus_. Minähän, niinkuin tiedät, olen jo luopunut,
-praktikasta, mutta pari kertaa viikossa täytyy sentään panna vanha
-varsa valjaisin. Yks ja toinen tulee vammojaan valittamaan, no eihän
-niitä henno niskapäästä pellollekaan ajaa. Köyhäkin välisti pyytää
-apua. Eikä täällä ole lääkäreitä ensinkään. On täällä, tiedän, muuan
-naapuri, virasta eronnut majori ... ihmisiä sekin parantelee. Minä
-kyselen ihmisiltä: onkos se mies yhtään lääketiedettä lukenut? Eihän
-se niitä ole lukenut, sanovat, enemmän noin filantroopiasta vain...
-Ha-ha-ha! Filantroopiasta! Mitäs semmoisesta sanot? Ha-ha-ha!
-
--- Fétjka! Pane piippuun! -- virkkoi Bazârow tuikeasti.
-
--- On täällä sentään toinenkin tohtori, -- jatkoi Vasili Ivânowitsh
-melkein epätoivoisena; -- saapuu sairaan luokse, kun sairas jo on _ad
-patres_. Palvelija ei päästä enää tohtoria sisään: ei tarvitse muka
-enää. Toinen hämmästyy ja ällistyy ja tiedustelee: "Nikottikos sitä
-teidän herraa, ennenkuin kuoli?" -- "Nikotti!" -- "Oikeinko kovasti?"
--- "Oikein kovasti." -- "Jaha, no se on hyvä se!" ja sitten läkkä
-pois. Ha-ha-ha!
-
-Ukko nauroi yksinään. Arkâdi koetti myhähtää. Bazârow veti vain savua
-henkeensä.
-
-Keskustelua kesti tähän suuntaan puolen tunnin verran. Arkâdi ennätti
-sillä välin käväistä katsomassa huonettansa. Se oli saunakamari,
-mutta muutoin varsin rauhallinen ja puhdas. Vihdoin astui Tanjûsha
-sisään, ilmoittaen päivällisen olevan valmiin.
-
-Vasili Ivânowitsh nousi ensimmäisenä pystyyn.
-
--- Lähdetään, hyvät herrat! Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos olen
-ikävystyttänyt teitä. Emäntä kenties paremminkin teidät tyydyttää.
-
-Päivällinen, niin hätäpikaa kuin olikaan laitettu, oli erinomaisen
-hyvä, jopa runsaskin. Viini vaan oli, niinkuin sanotaan, hiukan
-suunniltaan: melkein musta sherry, jonka Timofêitsh oli ostanut
-tuttavaltaan kauppiaalta, maistui -- ei ihan vaskelta eikä ihan
-hartsilta, mutta sillä välin. Kärpäset pitivät peliänsä nekin.
-Jokapäiväisissä oloissa aina joku renkipoika pantiin huiskimaan
-niitä lehvällä pois, mutta tällä kertaa Vasili Ivânowitsh oli
-kieltänyt hänet tulemasta, peljäten nuoren sukupolven moitteita.
-Arina Vlâsjewna oli ennättänyt koristautua: pannut päähänsä
-korkean, silkkinauhaisen tanun ja heittänyt hartioilleen sinertävän
-kuosikkeille kudotun shaalin. Itkuun hän hyrähti taas heti, nähtyään
-Jenjûshansa, mutta tällä kertaa ei aviopuolison tarvinnut häntä
-kiellellä: kiiruimman kaupassa hän pyyhkäisi pois kyyneleensä,
-jott'ei shaali tuhraantuisi.
-
-Nuoret herrat aterioitsivat vain kahden, sillä vanhukset olivat jo
-aikaa sitten syöneet päivällistä. Pöydässä passaili Fétjka, jonka
-nähtävästikin oli työläs liikkua oudoissa saappaissa, ja häntä
-avusteli muuan nais-ihminen, kasvot miehekkäät ja toissilmäinen,
-nimeltä Afisushka, joka talossa toimitti emäntäpiian ja kanamuorin
-ja pesuakan virkaa. Vasili Ivânowitsh käveli koko ajan lattiata
-pitkin, niin peräti onnellisen, melkein autuaallisen näköisenä,
-haasteli, kuinka huolestuttavia epäilyksiä hänessä on herättänyt
-Napoleonin politiika, ja kuinka perin sekava Italian kysymys nykyjään
-on. Arina Vlâsjewna ei kiinnittänyt mitään huomiota Arkâdiin eikä
-tarjoillut hänelle. Hän istui, nyrkillään tukien pyöreitä kasvojaan,
-jolloin turpeat, tummanpunaiset huulet ja luomamerkit poskilla sekä
-silmäkulmissa saivat sangen hyväntahtoisen ilmeen. Semmoisena hän
-istui, lakkaamatta katsellen vain poikaansa ja yhä huokaillen. Hän
-olisi niin hirmuisen kernaasti mielinyt saada tietää, kuinka kauan
-poika aikoo olla kotona, mutta ei uskaltanut kysyä häneltä. "Annas
-kun sanoo: kaksi päivää", ajatteli hän, ja silloin kouristi sydäntä
-niin kipeästi. Paistin jälkeen Vasili Ivânowitsh puikahti ulos ja
-palasi sitten, mukanaan avattu puolikas sampanjaa.
-
--- Kas niin! -- huudahti hän. -- Erämaassahan sitä eletään, mutta
-on meillä sentään semmoista, millä saatamme juhlallisina hetkinä
-sydäntämmekin ilahduttaa!
-
-Hän täytti kolme pokaalia ja ryyppylasin, esitti sitten maljan
-"verrattomaan vieraitten kunniaksi" ja joi pokaalinsa yhdessä
-vedossa, sotilaan tapaan, ja pakotti Arina Vlâsjewnankin tyhjentämään
-lasinsa viimeiseen tippaan.
-
-Tuli sitten sylttien vuoro. Arkâdi, joka inhosi imelää, katsoi
-kumminkin velvollisuudekseen maistaa neljää vast'ikään keitettyä eri
-lajia, sitä suuremmastakin syystä, kun Bazârow puolestaan jyrkästi
-kieltäytyi niistä, sytyttäen sikarin. Ja sitten ilmestyi pöytään
-teetä kerman ja voin ja rinkelien kanssa, ja sitten Vasili Ivânowitsh
-vei koko seuran puutarhaan, nauttimaan illan ihanuutta. Penkin ohi
-kulkiessaan hän kuiskasi Arkâdille: "Tässä minun on tapani vaipua
-filosofillisiin mietelmiin, katsellessani, kuinka aurinko mailleen
-menee; niinhän erakon tulee ja sopii. Tuolla kauempana on muutamia
-minun istuttamiani puita, Horation lempipuita."
-
--- Mitä ne on? -- kysyi Bazârow, kuultuaan isän viimeiset sanat.
-
--- Mitäkö? ... Akaasioita tietysti. Bazârowia rupesi haukottamaan.
-
--- Taitaapa jo ollakin aika matkamiesten vaipua Morfeon helmaan, --
-virkkoi Vasili Ivânowitsh.
-
--- Toisin sanoen: panna maata, -- liitti Bazârow. -- Sangen järkevä
-ajatus. Aikapa jo todellakin.
-
-Bazârow suuteli äitiänsä otsaan, hyvää yötä sanoessaan. Eukko sulki
-hänet syliinsä ja sitten salavihkaa, hänen selkänsä takana siunasi
-häntä. Vasili Ivânowitsh saattoi Arkâdin hänen huoneesensa ja
-toivotti hänelle "senkaltaista siunauksesta runsasta lepoa, jota
-minäkin sain nauttia menneinä onneni päivinä." Ja sangen hyvä Arkâdin
-olikin nukkua saunakamarissaan: siellä haisi mintulle, ja kaksi
-sirkkaa siellä uunin raossa riksuttivat kilpaa ja niin nukuttavasti.
-Vasili Ivânowitsh läksi sitten omaan kabinettiinsa ja oikaisihe
-sohvalle pojan jalkopäähän, valmiina juttelemaan hänen kanssaan,
-mutta Bazârow lähetti hänet heti pois, sanoen tahtovansa nukkua
-nyt. Unettoman yön hän kumminkin vietti hamaan aamuun asti. Silmät
-selkoseljällään hän tuijotti äkeänä pimeyteen: lapsuuden muistoilla
-ei ollut valtaa hänen ylitsensä, eikä hänen sitä paitsi ollut vielä
-onnistunut päästä viimeisten kokemustensa katkerista tunnelmista.
-
-Arina Vlâsjewna rukoili ensin kyllältänsä ja haasteli sitten
-kauan aikaa Anfisushkan kanssa, joka seisoi kuin suolapatsas
-emäntänsä edessä, katsoa sirristäen häneen ainoalla silmällään ja
-kuiskimalla ilmituoden kaikki huomionsa ja mielipiteensä Jevgêni
-Vasiljewitshistä. Äiti paralla oli ilosta, viinistä ja sikarinsavusta
-pää ihan pyörällä. Vasili Ivânowitsh yritti puhelemaan hänen
-kanssaan, mutta -- kättään vaan huiskasi.
-
-Arina Vlâsjewna oli entis-ajan aatelisrouvia, sitä oikeata
-maata. Hän olisi ollut omiansa elämään kaksisataa vuotta sitten,
-muinais-moskovalaisina aikoina. Hän oli erittäin jumalinen ja
-tunteellinen. Hän uskoi kaikenmoisia tunnustähtiä, povaamisia,
-manauksia, unia. Hän uskoi mielipuolten yliluonnollisia voimia,
-tonttuja, metsänhaltijoita, pahaenteisiä kohtauksia, taudinpanentaa,
-luotti kansan lääkkeisin, kiirastorstain suoloihin,[16] uskoi, että
-nyt on maailman viimeiset ajat käsissä. Hän oli vakuutettu siitä,
-että jos pääsiäis-yönä kynttilät iltakirkossa eivät sammu, niin
-tattarista tulee hyvä vuosi, ja että sieni lakkaa kasvamasta niin
-kohta kuin ihmissilmä on sen nähnyt. Hän uskoi, että piru rakastaa
-asuskella vetten tykönä, ja että jokaisella juutalaisella on
-veritäplä rinnassa. Hän kammosi hiiriä, tarhakäärmeitä, sammakoita,
-varpusia, verimatoja, ukkosta, kylmää vettä, läpivetoa, hevosia,
-pukkeja, punatukkaisia ihmisiä ja mustia kissoja. Tupasirkat ja
-koirat olivat hänen mielestänsä saastaisia eläimiä. Hän ei syönyt
-vasikanlihaa, ei kyyhkysiä, ei krapuja, ei juustoa, ei parsaa, ei
-maapäärynöitä, ei jänistä, ei arbuusia, sillä leikattu arbuusi
-muistuttaa Johannes Kastajan päätä; ostereista puhuessaan häneltä
-ihan pintaa karmi. Herkuille hän oli herkkä ja piti ankaraa paastoa;
-makasi kymmenen tuntia vuorokaudessa eikä käynyt levolle lainkaan,
-milloin Vasili Ivânowitshilla kivisteli päätä. Ainoa kirja, minkä
-hän oli lukenut, oli "Aleksisa eli tölli salolla;" kirjeitä hän
-kirjoitteli yhden, korkeintaan kaksi vuodessa, mutta talouden asiat,
-hedelmäin kuivaamiset ja sylttien keitännät hän tunsi tarkoin,
-vaikk'ei omin käsin kajonnut mihinkään, vastenmielisesti muutoinkin
-liikuskellen.
-
-Arina Vlâsjewna oli sangen hyväsydäminen eikä lainkaan, verrattain
-sanoen, typerä. Hän tiesi, että maailmassa on herrasväkeä, joitten
-velvollisuus on käskeä, ja alhaista kansaa, jonka velvollisuus
-on palvella; senpä vuoksi hän ei vieronut matelevaisuutta eikä
-polvistumisiakaan edessänsä. Alamaisiansa hän kumminkin kohteli
-lempeästi ja säveästi, ei päästänyt kerjäläistä kertaakaan ilman
-almua luotaan eikä panetellut ketään, vaikka juoruilikin toisinaan.
-Nuorempana hän oli ollut sangen soma, oli soitellut klaveeria ja
-puhunut vähän franskaakin, mutta monivuotisten vaellustensa aikana
-miehensä kanssa, jolle hän oli mennyt vastoin tahtoansa, hän oli
-ennättänyt rapistua ja unohtanut sekä musikit että franskat.
-Poikaansa hän rakasti ja pelkäsi sanomattomasti. Talonhoidon hän
-oli jättänyt kokonaan Vasili Ivânowitshin huostaan eikä itse
-enää puuttunut mihinkään, ja jos ukko joskus rupesi puhumaan
-suunnittelemistaan reformeista ja uusista aikeistansa, silloin eukko
-voivottelemaan, nenäliinaansa huiskauttaen ja säikäyksestä kohotellen
-silmäkulmiansa yhä ylemmäs ja ylemmäs. Epäluuloinen hän myöskin oli,
-varoi alinomaa jotain suurta onnettomuutta ja hyrähti itkuun heti
-kuin joku murheellinen asia mieleen muistui...
-
-Sellaiset naiset alkavat meillä jo joutua sukupuuttoon. Jumala ties,
-pitäiskö siitä olla hyvillään!
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Aamulla herättyänsä, Arkâdi avasi akkunan, ja ensimmäinen esine, mikä
-hänen silmiinsä pisti, oli Vasili Ivânowitsh. Ukko penkoi uutterasti
-kaalismaassa, yllään nenäliinalla vyötetty bukaralainen yönuttu.
-Huomattuaan nuoren vieraansa, hän nojautui lapioonsa ja huudahti
-sotilaan tapaan:
-
--- Jumala varjelkoon! Kuinka suvaitsitte nukkua?
-
--- Erittäin hyvin, -- vastasi Arkâdi.
-
--- Minäpä täällä, kuten näette, muinaisen Cincinnaton lailla laitan
-lavoja syysnaurista varten. Nyt on aika jo semmoinen -- ja Jumalan
-olkoon siitä kiitos! -- että itsekunkin täytyy elatuksensa hankkia
-kättensä työllä; muihin ei ole luottamista: puuhaa ja ponnista
-itse. Ja siksipä Jean Jacques Rousseau onkin oikeassa. Puolituntia
-sitten te, arvoisa herra, olisitte nähnyt minut aivan toisenlaisessa
-positionissa. Tuli muuan ämmä valittamaan "sydämen-tautia", niinkuin
-se heidän puheessaan kuuluu, me sanomme sitä dysenteriaksi, niin
-hänellepä minä ... mitenkäs minä nyt oikein sopivasti sanoisinkaan? ...
-minä sisälle vuodatin häneen opiumia. Toiselta muijalta otin
-hampaan pois... Tälle minä ehdotin etherisationia, mutta eihän se
-suostunut. No niin, kaikkea tämmöistä minä teen _anamatjoor_.[17]
-Vaikka mitäpäs kummaa siinä: minähän olen plebeiji, _homo novus_ ...
-en ole perinnöllistä aatelia ... toista se on se meidän emäntä...
-Mutta ettekö tahtoisi tulla tänne siimekseen, hengittämään ennen
-teetä raikasta ilmaa?
-
-Arkâdi tuli ulos hänen luoksensa.
-
--- Tervetultua vielä kerta, -- lausui Vasili Ivânowitsh, nostaen
-kätensä sotilaalliseen tapaan tahraisen patalakkinsa laitaan. --
-Te, sen tiedän, olette tottunut loistavaan elämään, mukavuuksiin
-kaikenlaisiin, mutta totisesti tämän maailman mahtavatkin välisti
-katsovat soveliaaksi viihtyä lyhyen hetkisen matalankin mökin katon
-alla.
-
--- Hyväinen aika! -- huudahti Arkâdi, -- mitäs maailman mahtavia minä
-olen? Enkä minä ole tottunut loistoonkaan.
-
--- Älkääs nyt, älkääs nyt, -- lausui Vasili Ivânowitsh, herttaisesti
-mutistaen suutaan. -- Vaikka minut on jo siirrettykin arkistoon, niin
-olen minä jo sentään siksi nuohonut tätä maailmaa, että lennosta
-linnun tunnen. Minä olen tavallani psykologi, minä, ja fysionomisti
-kanssa. Ellei minulla olisi ollut tätä, uskallan sanoa, lahjaa,
-niin jo minä aikoja sitten olisin ollut mennyttä miestä, jo ne
-tuhaksi olisivat jauhaneet minut, miehen vähäpätöisen. Sanonpa
-teille mairittelematta: se ystävyys, jonka huomaan vallitsevan
-teidän ja poikani välillä, ilahduttaa minun sydäntäni. Minä kohtasin
-hänet vastikään. Tapansa mukaan, joka teille kyllä tunnettua olla
-mahtaa, hän hyppäsi ylös sangen varhain ja läksi samoilemaan maita
-mantereita... Sallikaa udellani: oletteko jo kauankin tuntenut
-Jevgêniä?
-
--- Viime talvesta.
-
--- Ja-ha. Ja sallikaas vielä kysyäni -- mutta emmekö me istuisi?
--- Sallikaa minun, isän, aivan suoraan kysyä: mitä te arvelette
-Jevgênistä?
-
--- Teidän poikanne on huomattavimpia miehiä, mitä ikinä olen
-kohdannut, -- vastasi Arkâdi vilkkaasti.
-
-Vasili Ivánowitshin silmät aukenivat äkkiä suuriksi, ja poskille
-lehahti puna. Lapio kirposi häneltä kädestä.
-
--- Te siis arvelette... -- yritti hän.
-
--- Minä olen vakuutettu... -- puuttui Arkâdi puheesen; -- että teidän
-pojallanne on loistava tulevaisuus edessään. Hän on tekevä teidän
-nimenne kuuluisaksi. Siihen päätökseen tulin jo ensi kohtauksestamme.
-
--- Kuinka ... mitenkä se kävi? -- sai Vasili Ivânowitsh vaivoin
-sanotuksi. Riemuisa myhäily oli vetänyt erilleen hänen leveät
-huulensa eikä niistä enää kadonnutkaan.
-
--- Tahdotteko tietää, kuinka me ensi kertaa kohtasimme toisemme?
-
--- Niin ... ja yleensäkin...
-
-Arkâdi rupesi kertomaan ja puhui Bazârowista vielä lämpimämmin ja
-innokkaammin kuin sinä iltana, jolloin hän tanssi masurkkaa rouva
-Odintsôwin kanssa.
-
-Vasili Ivânowitsh kuunteli häntä, kuunteli, niisteli nenäänsä,
-pyöritteli nenäliinaa kämmeniensä välissä, yski, pöyhötteli
-tukkaansa... Ei malttanut lopulti enää mies: kumartui Arkâdin puoleen
-ja suuteli häntä olkapäähän.
-
--- Te olette onneni mitan täyttänyt kukkuroilleen, -- puheli hän,
-hymyilemistään hymyillen. -- Minä, se minun täytyy sanoa teille,
-minä ... jumaloitsen poikaani, eukosta puhumattakaan: äiti kuin
-äiti, tietäähän sen, mutta en minäkään uskalla ilmilausua tunteitani
-hänen kuultensa, minä tiedän, ett'ei semmoinen häntä miellytä. Hän
-ei voi sietää minkäänlaisia tunteenpurkauksia. Moni ihan moittiikin
-häntä sellaisesta luonteen lujuudesta, se kun muka tietää ylpeyttä
-tai sydämen tylyyttä, mutta eihän hänen kaltaisiansa ihmisiä sovi
-mitata tavallisella arssinalla, eihän? Toinen, esimerkiksi, olisi
-vanhemmiltaan yhä vaan kiskonut ja kiskonut varoja, mutta hän,
-aatelkaas, hän ei ikipäivinä ole liikaa kopekkaa ottanut, jumaliste!
-
--- Hän on omaa voittoa pyytämätön, rehellinen mies, -- virkkoi Arkâdi.
-
--- Niin juuri, omaa voittoa pyytämätön. Ja minä, Arkâdi Nikolaitsh,
-min'en ainoastaan jumaloitse häntä, minä olen ylpeä hänestä, ja koko
-minun kunnianhimoni kohdistuu siihen, että hänen biografiassansa
-kerran lukisi nämä sanat: "pelkän staabilääkärin poika, jonka etevät
-lahjat isä kumminkin jo aikaisin osasi huomata ja pani kaikki
-alttiiksi hänen kasvattamiseksensa..."
-
-Ukolta katkesi ääni...
-
-Arkâdi puristi hänen kättänsä.
-
--- Mitäs te luulette, -- kysäisi Vasili Ivânowitsh, oltuaan hetkisen
-aikaa ääneti, -- ei suinkaan hän lääketieteen alalla ole saavuttava
-sitä mainetta, jota te hänelle ennustatte?
-
--- Tietysti ei, vaikka hän siinäkin on oleva etevimpiä tiedemiehiä.
-
--- Milläs sitten, Arkâdi Nikolaitsh?
-
--- Sitä on vaikea sanoa, mutta mainio mies hänestä vaan tulee.
-
--- Mainio mies hänestä tulee! -- toisti ukko ja vaipui ajatuksiinsa.
-
--- Arina Vlâsjewna käskivät kutsumaan teelle, -- lausui Anfisushka,
-astuessaan heidän ohitsensa, suuri vadillinen täynnä kypsiä
-vaapukoita.
-
-Vasili Ivânowitsh hätkähti.
-
--- Tuleeko kylmää kermaa vaapukkain kanssa?
-
--- Tulee.
-
--- Niin, mutta katso, että olisi kylmää. Älkää kursailko, Arkâdi
-Nikolaitsh, ottakaa vaan lisää. Missä se Jevgêni viipyy?
-
--- Tääll' ollaan, -- kuului Bazârowin ääni Arkâdin kamarista.
-
--- Ahaa! Menit ystävätäsi tapaamaan, mutta myöhästyitkin, amice; me
-olemme tässä jo tarinoineet kauan aikaa. Mutta lähdetäänpäs nyt teetä
-juomaan, äiti käski. Minun pitäisi sitä paitsi puhua sinun kanssasi
-eräästä asiasta.
-
--- Mistä niin?
-
--- Tääll' on muuan talonpoika, joka sairastaa ikterusta.
-
--- Keltatautiako, niinkö?
-
--- Niin, kroonillista ja peräti itsepäistä ikterusta. Minä olen
-määräillyt hänelle rantasappea ja kuismaa, olen käskenyt syömään
-porkkanoita, olen antanut soodaa, mutta kaikki nämä ovat vain
-palliativisia keinoja; pitäisi saada jotain repäisevämpää. Kyllähän
-sinä naurat lääketieteelle, mutta olenpa vakuutettu, että saan
-sinulta asiallisia neuvoja. Mutta siitä tuonnempana. Nyt käydään
-teetä juomaan. Vasili Ivânowitsh hyppäsi ketterästi pukilta ja alkoi
-hyräellä "Robertista":
-
-    Ja lain ja lain ja lain me laadimmekin:
-    Jo rie... jo rie... jo riemu raikukoon.
-
--- Merkillinen vilkkaus! -- virkkoi Bazârow, astuen akkunan äärestä
-pois.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuli puolipäivä. Aurinko paahtoi tiheän, vaalean pilviharson takaa.
-Hiljaisuutta kaikkialla. Kukot vain kiukkuisesti kiekahtelevat
-toisillensa tuolla kylässä, herättäen jokaisessa, ken niitä kuunteli,
-omituista tuskaa ja ikävän tunnetta, ja jostain pitkän puun latvasta
-kajahteli myötäänsä haukanpojan piipitys, ikäänkuin itkien ketä
-luoksensa kutsuisi. Arkâdi ja Bazârow loikoivat maassa pienen
-heinäruon siimeksessä, levitettyään allensa pari sylyllistä kahisevan
-kuivia, mutta yhä vieläkin vehreitä, hyvänhajuisia heiniä.
-
--- Tuo haapa tuolla, -- puheli Bazârow, -- muistuttaa minulle mieleen
-lapsuuden päiviä. Se kasvaa kuopan laidalla -- siinä oli ollut
-aikoinaan tiilivaja -- ja siihen aikaan minä olin vakuutettu, että
-tuossa kuopassa ja haavassa on jonkunlainen taikavoima: minun ei
-tullut koskaan ikävä, istuissani siellä. En ymmärtänyt silloin sitä,
-että min'en ikävöinyt juuri siitä syystä kuin olin lapsi. Nyt minä
-olen täysikasvuinen; eipäs tehoakaan enää taika.
-
--- Kuinka kauan sinä olet viettänyt täällä yhteensä? -- kysyi Arkâdi.
-
--- Pari vuotta perättäin; sittemmin käytiin täällä pistäymällä
-vain. Kululla oltiin yhtämittaa. Enimmin sitä sentään kaupungeissa
-vetelehdittiin.
-
--- Onko tämä kartano jo miten vanha?
-
--- Vanha se on. Vaari sen rakensi, äidin-isä.
-
--- Mikä hän oli?
-
--- Hitto ties. Sekundimajori tai jotain sellaista. Palveli Suvorowin
-armeijassa ja myötäänsä kertoi retkistään Alppien yli. Valehteli
-kaiketikin.
-
--- Ilmankos teillä onkin vierashuoneessa Suvorowin muotokuva.
-Minä pidän paljon tällaisista rakennuksista kuin teidän,
-vanhan-aikuisista, lämpöisistä; niissä on joku erityinen tuoksukin.
-
--- Pyhimysten kuvain lamppuöljy ja maitokamari, ne ne löyhkää, --
-sanoi Bazârow haukotellen. -- Entäs sitä kärpästen paljoutta näissä
-armaissa pikku rakennuksissa! Hyh!
-
--- Sanopas, -- virkkoi Arkâdi hetken kuluttua, -- ei suinkaan sinua
-lapsena kovalla pidetty?
-
--- Näethän, millaiset minulla on vanhemmat. Ei ankaruutta alunkaan.
-
--- Rakastatko heitä, Jevgêni?
-
--- Rakastan, Arkâdi.
-
--- He rakastavat sinua niin kovasti. Bazârow ei vastannut mitään.
-
--- Tiedätkös, mitä minä tässä ajattelen? -- sanoi hän, heittäen kädet
-niskan taakse.
-
--- En tiedä. Mitä niin?
-
--- Näin minä aattelen: hätäkös minun vanhempieni on eläessä?
-Isä kuusikymmentä vuotta vanha ja sittenkin vaan yhä hommaa,
-puhuu "palliativisista" keinoista, parantelee ihmisiä, osoittaa
-jalomielisyyttä talonpoikia kohtaan: elämä kuin silkkiä vain. Ja hyvä
-on äidinkin olla: hänen päivänsä on niin täyteen ahdettu kaikenlaista
-puuhaa, hohhoijaamista ja voivoijaamista, ett'ei jouda muuta
-miettimäänkään, mutta minä...
-
--- Mutta sinä?
-
--- Niin, minä: tässä mä nyt virun ruon suojassa... Kovin on kapea
-tämä sija, minkä minä täytän, niin peräti pikkuruinen, verrattuna
-muuhun avaruuteen, missä minua ei ole, ja millä ei ole mitään
-tekemistä minun kanssani; ja se aikakin, mikä minun onnistuu elää,
-on niin mitätön sen iankaikkisuuden rinnalla, missä minua ei ollut
-eikä tule olemaankaan... Ja tässä atomissa, tässä matemaatillisessa
-pisteessä veri sittenkin kiertokulkuansa pitää, ja aivot työtään
-tekevät, jotain tavoitellen... Kauheata sekasotkua! Jonnijoutavaa!
-
--- Maltas: tuo, mitä nyt sanoit, soveltuu yleensä joka ihmiseen.
-
--- Oletpa oikeassa, -- yhtyi Bazârow. -- Minun tarkoitukseni olikin
-sanoa, että heillä, minun vanhemmillani näes, on kädet täynnä työtä,
-oma mitättömyys ei heitä huolestuta, ei se tunnu heistä ilkeältä ...
-mutta minä ... min'en tunne muuta kuin ikävää ja kiukkua.
-
--- Kiukkuako? Miksikäs kiukkua?
-
--- Miksikö? Sinäkö kysyt: miksikä. Oletko sitten unohtanut?
-
--- Muistan kyllä kaikki, mutta sittenkään en myönnä olevasi
-oikeutettu kiukkuun. Sinä olet onneton, olkoon niin, mutta...
-
--- He-hee, Arkâdi Nikolâjewitsh! Sinähän, huomaan ma, käsität
-rakkauden niinkuin kaikki muutkin uusimmat nuoret miehet: tipu,
-tipu, kanaseni, tipu! mutta kun vain tuo kanaseni alkaa lähestyä,
-niin käpälämäkeen! -- En minä ole sellainen. Vaan riittää jo tätä.
-Mitä ei voi muuksi muuttaa, siitä on häpeä puhuakin. -- Hän kääntyi
-kyljelleen. -- Kas tuossa muurahainen, uljas poika, vetää retuuttaa
-puolikuollutta kärpästä. Kisko, veikkonen, kisko! Äläkä välitä,
-jos toinen haristelee vastaan; käytä hyödyksesi sitä, että sinulla
-eläimenä on oikeus olla tuntematta sääliä; toisin meidän, ihmisten
-muka, jotka ovat oman itsensä mutkistaneet ja murtaneet jos mihin
-päin.
-
--- Paras mies tuollaista puhumaan! Milloinka sinä olet itseäsi
-murrellut?
-
-Bazârow nosti päänsä.
-
--- Silläpä minä ylpeilenkin. Ei ole oma käsi tätä miestä murtanut;
-niinpä ei naikkonenkaan häntä murra. Amen! Ja sen pituinen se! Tästä
-asiasta et kuule minulta enää sanaakaan.
-
-Ystävykset loikoivat jonkun aikaa ääneti.
-
--- Niin -- alkoi Bazârow taas --; kummallinen olento se vaan on, tuo
-ihminen. Kun syrjästäpäin ja kauempaa katselee tätä umpeata elämää,
-mitä täällä "isät" viettävät, niin mitäpäs sen parempaa luulisi
-kaipaavankaan? Syö ja juo ja tiedä menetteleväsi aivan sääntöjen
-mukaan, kaikkein viisaimpaan viisiin. Mutta eipäs vaan: ikäväksi
-pistää. Tahtoisi saada tekemistä ihmisten kanssa, vaikkapa haukkuakin
-heitä, kunhan vaan olisi tekemisissä niitten kanssa.
-
--- Elämä pitäisi järjestää sillä tavalla, että jok'ainoa silmänräpäys
-siinä olisi tärkeä, -- lausui Arkâdi miettivästi.
-
--- Äläs muuta! Tärkeys, vaikka tuultakin pieksäisi, maistaa makealta.
-Ja vielä se tärkeyskin miten kuten mukiin menisi ... mutta se
-jokapäiväisyys, se jokapäiväisyys!
-
--- Jokapäiväisyyttä ei ole olemassa sille, joka vaan ei ota sitä
-tunnustaakseen.
-
--- Hm ... Sinä lausuit _toisapäisen yleisen puheenparren_.
-
--- Mitenkä? Mitä sinä tuolla nimityksellä tarkoitat?
-
--- Tätä juuri: jos sanoo, esimerkiksi, että sivistys on hyödyllistä,
-niin se on yleinen puheenparsi; mutta jos sanoo, että sivistys on
-vahingollista, niin se on toisapäinen yleinen puheenparsi. Se kuuluu
-hiukan uljaammalta, mutta merkitsee itse asiassa aivan samaa.
-
--- Mutta missäs se totuus on, kummallako puolen?
-
--- Missä? Minä vastaan kuin kaiku: missä?
-
--- Oletpa alakuloisella tuulella tänään, Jevgêni.
-
--- Oikeinko? Päivä se kai tässä miehen pilalle paahtaa, eikä
-vaapukoitakaan pitäisi syödä niin paljon.
-
--- Siinä tapauksessa lienee paras hiukan nukahtaa, -- virkkoi Arkâdi.
-
--- Kenties, mutta älä sitten katselekaan minua: nukkuvan ihmisen
-naama näyttää aina typerältä.
-
--- Eikös sinun ole yks'kaikki, mitä muut sinusta ajattelevat?
-
--- Enpä oikein tiedä mitä tuohon sanoa. Oikean ihmisen ei pitäisi
-olla tuosta tietävinäänkään. Oikea ihminen on se, joka ei anna
-aihetta ajattelemiseen, vaan jota pitää joko totella tai vihata.
-
--- Kummallista! Minä puolestani en vihaa ketään, -- lausui Arkâdi,
-jonkun aikaa mietittyänsä.
-
--- Minä taas puolestani hyvin monta. Sinä olet hempeä henki,
-vesivelli; sinusta sitten vihaajaksi! .... Sinua jänistää, sinä
-luotat liian vähän itseesi...
-
--- Entäs sinä, -- keskeytti Arkâdi; -- luotatko sinä itseesi? Hyvinkö
-arvaat korkealle oman itsesi?
-
-Bazârow oli tuokion aikaa vaiti.
-
--- Kun kohtaan sellaisen ihmisen -- puhui Bazârow harvalleen, --
-joka ei minun edessäni sano pass, silloin minä muutan mielipiteeni
-omasta itsestäni. Vihata! Niinpä sinä, esimerkiksi, sanoit tänään,
-astuissasi meidän kylänvanhimman Filípin tuvan ohitse -- tupa
-puhdas ja soma semmoinen -- sanoit, että silloin Venäjä vasta
-saavuttaa täydellisyytensä, kun vihoviimeiselläkin musikalla on
-tuommoinen asunto, ja että jokaisen täytyy työskennellä sen päämäärän
-saavuttamiseksi... Mutta minun pisti vihakseni tuo vihoviimeinen
-musikka, tuommoinen Filíp tai muu Sîdor, jonka tähden minun pitää
-ponnistella hiki hatussa, ja joka tuskin kiitostakaan minulle sanoo ...
-ja viis minä hänen kiitoksistaan! ... No niin, hän rupeaa asumaan
-puhtaassa pirtissä, ja minusta rupeaa takkiainen kasvamaan, -- entäs
-sitten?
-
--- Ole jo, Jevgêni! ... Sinua kuunnellessa täytyy väkisinkin myöntää
-niitten olevan oikeassa, jotka moittivat meitä prinsippien puutteesta.
-
--- Niinhän sinä puhut juuri kuin setäsi. Prinsippejä yleensä ei ole
-olemassa. Etkös sitä tähän saakka ole hoksannut? Prinsippejä ei ole,
-mutta aistimuksia on. Niistä riippuu kaikki.
-
--- Mitenkä niin?
-
--- Sitenkä niin. Minä, esimerkiksi, olen kieltoperäisellä kannalla,
-sillä siihen minut saattaa aistimus. Minun on hauska kieltää, minun
-aivoni ovat sellaiset rakenteeltaan -- ja siinä se! Miksikä minua
-miellyttää kemia? Miksikä sinä syöt mielelläsi omenata? Aistimuksesta
-taaskin. Sama juttu justiin. Sen syvemmälle ihmiset eivät pääse. Tätä
-ei sinulle sano joka mies, enkä minäkään enää toista kertaa sitä
-sinulle sano.
-
--- Vai niin? Rehellisyys -- sekin on siis aistimusta?
-
--- Mitäs se ois?
-
--- Mutta, Jevgêni! -- virkkoi Arkâdi murheellisella äänellä.
-
--- Mitä? Vai niin? Eikö miellytä? -- keskeytti Bazârow. -- E-hei,
-veikkonen! Kun kerran olet päättänyt niittää maahan kaikki tyyni,
-niin älä karta omia kinttujaskaan! ... Mutta, jopa sitä on tarpeeksi
-filosofioitu. "Luonto löyhyttää unen äänettömyyttä", sanoi Púshkin.
-
--- Ei hän ole sellaista milloinkaan sanonut, -- virkkoi Arkâdi.
-
--- No, ellei ole sanonut, niin hänen olisi sopinut tai pitänyt sanoa
-niin, runoilija kun oli. Niin vainenkin, sotapalveluksessa se mies
-varmaankin oli.
-
--- Púshkin ei ollut ikinä sotilaana.
-
--- No, mutta hänellähän on joka sivulla: "Taisteluun, taisteluun,
-Venäjän kunnia kutsuu!"
-
--- Puita heiniähän sinä mätät omasta päästäsi. Parjaustahan tuo
-tuommoinen on!
-
--- Parjausta? Entäpä sitten? Kylläpäs keksi sanan, minua muka
-pelottaakseen! Parjaa sinä ihmistä minkäs jaksat, kymmenen kertaa
-enemmän hän sietäis.
-
--- Parast' on, kun käydään maata, -- virkkoi Arkâdi harmissaan.
-
--- Mitä suurimmalla mielihyvällä, -- vastasi Bazârow.
-
-Mutta ei nukuttanut kumpaakaan. Omituinen, vastenmielinen tunne
-kouristi sydäntä kumpaiseltakin. Viiden kuuden minutin perästä he
-avasivat silmänsä ja katsahtivat toisiinsa, sanaakaan sanomatta.
-
--- Katsopas, -- virkkoi äkkiä Arkâdi, -- tuolla irtautui vaahterasta
-kuiva lehti, ja nyt se putoaa maata kohti; sen liikkeet muistuttavat
-täydellisesti perhosen lentoa. Eikös tuo ole omituista: Murheellisin
-masennus ja kuolema aivan samanlaista kuin hilpein ilo ja elämä!
-
--- O minun ystäväni, Arkâdi Nikolâjewitsh! -- huudahti Bazârow. --
-Yksi pyyntö vain: älä puhu kauniisti.
-
--- Puhun, niinkuin osaan... Tuohan on lopulti despotismia. Minulle
-johtui tuo ajatus mieleen; miks' enkäs saisi sitä lausua ilmi?
-
--- Niin. Mutta miks' enkäs minäkin saisi lausua ajatustani ilmi. Minä
-arvelen, että puhua kauniisti on säädytöntä.
-
--- Mikäs se sitten on säädyllistä? Haukkuminenko?
-
--- Ohoo! Sinähän, näen mä, aiot lähteä tallustamaan setäsi jälkiä.
-Kuinka iloiseksi tuo idiooti tulisikaan, jos kuulisi nyt sinua!
-
--- Miksikä sinä sanoitkaan Pâvel Petrôwitshia?
-
--- Sanoin häntä aivan asianmukaisesti: idiootiksi.
-
--- Mutta tuohan on sietämätöntä! -- huudahti Arkâdi.
-
--- Kas, kas! Sukulaisuuden tunne elähti ja älähti, -- virkkoi Bazârow
-tyynesti. -- Sitkeässä se vaan istuu, sen olen huomannut. Ihminen
-on altis kieltäymään vaikka mistä, hän luopuu mistä ennakkoluulosta
-hyvänsä, mutta mennä tunnustamaan, että esimerkiksi velimies, joka
-toisilta nenäliinoja puhaltelee, on varas -- se käy yli hänen
-voimainsa. Ja todellakin: _minun_ veljeni, nähkääs, _minun_ ... ja
-hänkö ei olisi nerojen nero? ... Mahdotonta.
-
--- Minussa elähti vain oikeamielisyyden tunne eikä ensinkään
-sukulaisuus, -- tiuskasi Arkâdi. -- Mutta kosk'et sinä sitä tunnetta
-ymmärrä, kosk'ei sinussa ole sitä "aistimusta", niin et sinä osaa
-sitä arvostellakaan.
-
--- Toisin sanoen: Arkâdi Kirsânow seisoo liian korkealla minun
-ymmärrykselläni käsittää. -- Kumarrun ja vaikenen.
-
--- No mutta, Jevgêni! Tällä tapaahan me oikein riitaannumme.
-
--- Kuules, Arkâdi! Teepäs mulle mielihyvä: riitaannutaanpas kerrankin
-oikein kunnon lailla ... niin että silmät päässä pyörii, niin että
-siihen paikkaan pakahtuu.
-
--- Mutta siitähän saattaa loppujen lopuksi...
-
--- Tulla tappelu, niinkö? -- keskeytti Bazârow. -- Entäs sitten?
-Tässä näin, kahisevain heinäin päällä, keskellä tällaista
-idyllisyyttä, syrjässä maailmasta, ja kaukana ihmisten silmistä, --
-käyhän se laatuun. Mutta et sinä minulle piisaa. Minä kuristan sinua
-kurkusta heti kohta...
-
-Bazârow levitti pitkät ja luisevat sormensa... Arkâdi kääntyi,
-varustautuen suotta-aikoja vastarintaan muka... Mutta ystävän kasvot
-näyttivät niin pahaenteisiltä, tuossa vääristyneitten huulten hymyssä
-ja säihkyvissä silmissä ilmeni niin täyden toden uhka, että Arkâdia
-väkisinkin rupesi pelottamaan.
-
--- Ahaal Tännekös herrat ovat lymynneetkin! -- kajahti samassa
-Vasili Ivânowitshin ääni, ja esiin astui vanha staabilääkäri,
-yllään kotitekoinen aivinainen takki ja päässä olkihattu, kotitekoa
-sekin. -- Minähän tässä etsin ja etsin teitä... Mainionpa olette
-valinneetkin paikan ja mieluisassa askartelette toimessakin. Maata
-"maassa" ja katsella "taivasta". Siinä, tiedättekös, on joku
-erityinen merkitys!
-
--- Minä katson taivaasen silloin vain kuin tekee mieli aivastaa, --
-murahti Bazârow, -- lisäten puoliääneen Arkâdille: -- Sääli, että
-tuli väliin.
-
--- Älähän nyt enää, -- kuiskasi Arkâdi, salavihkaa puristaen
-ystävänsä kättä. -- Mutta eihän ajan pitkään mikään ystävyys saata
-estää tällaisia yhteentörmäyksiä.
-
--- Tässä minä teitä katselen, nuoret ystäväni, -- puheli sillä välin
-Vasili Ivânowitsh, päätään nyökytellen ja kädet päällekkäin nojautuen
-erääsen sangen ovelasti väännettyyn, omatekoiseen keppiin, johon
-koukun asemesta oli leikattu turkkilaisen pää, -- katselen teitä enkä
-kyllääni saa. Mikä voima teissä, mikä nuoruuden kukoistus! Kuinka
-paljon kykyä, talangeja! Sanalla sanoen Castor ja Pollux!
-
--- Heh-heh! Ihan jo mytologiaan huippasi! -- virkkoi Bazârow. -- Heti
-näkee, ken aikoinaan on ollut latinassa luja. Antoihan ne sinulle
-hopeamitalinkin latinalaisesta aineesta, vai mitä?
-
--- Dioscurot, Dioscurot! -- toisti Vasili Ivânowitsh.
-
--- Älähän nyt, isä, älähän rupea hempeäksi.
-
--- Yhden ainoan kerran vain näin pitkästä, pitkästä aikaa, -- jupisi
-ukko. -- Muutoin, enhän minä teitä, hyvät herrat, lähtenyt hakemaan,
-puhuakseni teille komplimentteja, tulin ensiksikin ilmoittamaan, että
-pian käydään päivälliselle, ja toiseksi tahdoin sinulle, Jevgêni,
-jo ennakolta antaa tiedoksi... Sinä olet ymmärtäväinen mies, tunnet
-ihmiset, tunnet naisväenkin, ja senpä vuoksi ... et pane pahaksesi...
-Äiti näet tahtoi toimituttaa kirkossa kiitosrukouksen sinun tulosi
-johdosta. Älä aattelekaan, että minä pyydän sinua läsnäolemaan siinä;
-se on toimitettu jo, mutta isä Aleksei...
-
--- Pappiko?
-
--- No niin, se meidän kirkkoherra. Hän näes ... hän tulee meille
-päivälliselle... En osannut sellaista arvatakaan, enkä minä edes
-kehoitellutkaan ... ties miten se näinpäin kääntyi ... hän ymmärsi
-minut väärin... Niin no, ja sitten Arina Vlâsjewnakin... Sitä paitsi
-hän on sangen hyvä ja järkevä mies.
-
--- Eihän hän minun osaani poskeensa pistä, vai? -- kysyi Bazârow.
-
-Vasili Ivânowitsh nauramaan.
-
--- Johan sinä nyt!
-
--- Muuta minä en vaadikaan. Pöytään minä olen valmis käymään kenen
-kanssa hyvänsä.
-
-Vasili Ivânowitsh korjasi hattuansa.
-
--- Tiesinhän sen jo ennakolta, -- lausui hän, -- että sinä olet
-yläpuolia kaikkien ennakkoluulojen. Ja mitäpäs sinusta puhuukaan ...
-eihän niitä ole minullakaan, vaikka olen jo vanha ukko, kahdennella
-seitsemättäkymmentä. (Vasili Ivânowitsh ei rohjennut tunnustaa, että
-hän itsekin oli halainnut kiitosrukouksen pitämistä... Hän oli yhtä
-jumalinen kuin vaimonsakin.) Mutta isä Aleksei tahtoisi mielellään
-tutustua sinun kanssasi. Sinä miellyt häneen ihan varmaan, saatpa
-nähdä. Ei hän pane vastaan, vaikka pistettäis niinkuin korteiksikin
-eikä ... mutta tämä vain näin meidän kesken -- vaikka piippuunkin.
-
--- Niin no, päivällisen perästä lyödään nakkia, ja minä voitan hänet
-puti puhtaaksi.
-
--- Peräst' kuuluu, peräst' kuuluu. Ei se suussa, mikä huulilla.
-
--- Mitä? Ettäkö sinäkin vielä vanhalta muistiltasi? -- kysäisi
-Bazârow erityisellä äänenpainolla.
-
--- Ettes häpeä, Jevgêni... Mikä ollutta, se mennyttä. No niin, minä
-olen valmis tämän arvoisan vieraamme kuullen tunnustamaan, että
-nuorempana minussa kyllä oli tämä intohimo, mutta jopa se maksoi,
-jos maistuikin! ... Kylläpäs tänään päivä paahtaa. Sallikaa istahtaa
-viereenne, hyvät herrat. Enhän häirinne?
-
--- Ette suinkaan, -- vastasi Arkâdi.
-
-Vasili Ivânowitsh laskeutui ähkien maahan.
-
--- Kovin tämä teidän nykyinen asemanne tässä, arvoisat herrat, --
-aloitti hän -- kovin se muistuttaa mieleeni entistä sotilas-uraani,
-elämää nuotioilla... Näin sitä ennenkin laitettiin haavansitomo
-jonnekin heinäruon suojaan ... kiitti Jumalaa, kun edes sellaisenkaan
-paikan sai. -- Ukko huokasi. -- Paljon sitä minäkin jo olen aikoinani
-nähnyt, paljon. Niinpä esimerkiksi, jos suvaitsette, juttelen
-teille erään soman kohtauksen niiltä ajoilta, jolloin rutto raivosi
-Bessarabiassa...
-
--- Ja jostako sinä sait Wladimirin? -- puuttui Bazârow puheesen. --
-Vanha juttu, tuttu juttu. Mutta kuulehan, miks'et sinä kanna sitä?
-
--- Johan minä sanoin sinulle, ett'ei minussa ole ennakkoluuloja, --
-murahti Vasili Ivânowitsh (eilis-iltana vasta hän oli ratkottanut
-takistaan punaisen nauhan pois) ja rupesi kertomaan tapausta ruton
-ajoilta. -- Mutta hänpä nukkuu jo, -- kuiskasi hän äkkiä Arkâdille,
-osoittaen poikaansa ja myhähtäen hyväntahtoisesti. -- Jevgêni! --
-lisäsi hän sitten ääneensä. -- Nouse pois: käydään päivälliselle.
-
-Isä Aleksei, kookas ja pyylevä, tukka tuuhea, huolellisesti kammattu,
-punasinervä vyö silkkisen papisviitan ympärillä, näytti olevan varsin
-vikkelä ja näppärä mies. Hän riensi ensimmäisenä puristamaan Arkâdin
-ja Bazârowin kättä, ikäänkuin jo ennakolta ilmoittaen ymmärtävänsä
-varsin hyvin, ett'eivät he hänen siunaustansa kaipaa ja käyttihe
-ylipäänsäkin sangen suoravaisesti. Ei hän itseään häväissyt eikä
-muitakaan suututtanut; teki tilaisuuden sattuessa pilkkaa seminaarin
-latinasta ja puolusti arkkipiispaansa; joi kaksi lasillista viiniä,
-mutta kieltäytyi kolmannesta; otti vastaan Arkâdin tarjoaman sikarin,
-mutta ei ruvennut polttamaan sitä, kotia sanoi vievänsä. Hiukan
-vastenmielistä oli hänessä vain se, että myötäänsä kohotteli kättänsä
-verkalleen ja varovasti, saadakseen kärpäsiä kiinni kasvoiltaan ja
-välistä likisti ne siinä kuolijaiksi.
-
-Korttipöytään hän sanoi hyvin tyynesti käyvänsä lystin vuoksi, mutta
-tuo lysti päättyi siihen, että hän voitti Bazârowilta 2 ruplaa 50
-kopekkaa pankossa -- Arina Vlâsjewnan talossa ei ollut vihiäkään
-hopealaskusta. -- Äiti se yhä edelleen istui poikansa vieressä,
-peliin osaa ottamatta, yhä edelleen poski nyrkin nojassa, nousten
-vain tuon tuostakin käskemään, että vieraille tuotaisiin sitä tai
-tätä hyvää. Hän ei uskaltanut hyväillä poikaansa, eikä tämäkään
-rohkaissut häntä siihen. Ja olihan Vasili Ivánowitsh varoittanut
-emäntäänsä "häiritsemästä häntä, sillä nuori väki näet ei ole
-kovinkaan kärkäs semmoiseen."
-
-Turha on sanoakaan, mitä kaikkea päivällispöydässä tänään oli
-tarjolla: Timofêitsh oli omassa personassaan jo aamunhämärissä ajaa
-jyristänyt hankkimaan jotain erityistä tsherkassilaista lihaa;
-kylänvanhin oli hevoskyydissä käynyt toiselta haaralta hakemassa
-mateita, kiiskiä ja krapuja; pelkistä sienistä oli kylän ämmille
-maksettu 42 kopekkaa vaskessa.
-
-Mutta Arina Vlâsjewnan silmät, jotka hellittämättä olivat kiintyneet
-Bazârowiin, puhuivat muutakin kuin pelkkää rakkautta ja hellyyttä:
-niissä ilmeni uteliaisuuden ja pelvon sekaista murhettakin, ilmeni
-omituinen, hiljainen moite. BazârowilIa puolestaan ei ollut aikaa
-ruveta ottamaan selkoa, mitä nuo silmät puhuvat: harvoin hän äitinsä
-puoleen kääntyi, silloinkin vain lyhyesti kysäisten jotain. Kerran
-hän pyysi äitinsä kättä "onneksi" ja Arina Vlâsjewna laski hiljaa
-pienen, pehmeän kätensä hänen leveille ja kankeille kämmenilleen.
-
--- No niin, -- kysäisi äiti, kotvasen kuluttua, -- eikö tehonnut?
-
--- Kahta hullummin rupesi käymään, -- vastasi toinen,
-välinpitämättömästi naurahtaen.
-
--- Hyö riskeeraavat sangen paljon, -- virkkoi isä Aleksei ikäänkuin
-osaa-ottavasti, silittäen kaunista partaansa.
-
--- Napoleonin ohjesääntö, bâtjushka, Napoleonin ohjesääntö, -- lausui
-Vasili Ivânowitsh, lyöden ässän pöytään.
-
--- Sepä hänet vihdoin veikin pyhän Helenan saarelle, -- virkkoi isä
-Aleksei, kaataen valtilla hänen ässänsä.
-
--- Etkö suvaitsisi viinamarja-vettä, Jenjûsha? -- kysyi Arina
-Vlâsjewna.
-
-Bazârow kohautti vaan olkapäitään.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Ei! -- lausui Bazârow seuraavana päivänä Arkâdille, -- pois minä
-lähden täältä huomispäivänä. Ikävä täällä on; tekisi mieli ryhtyä
-työhön, mutta mahdotonta. Lähden tästä teille taas; sinnehän minulta
-jäivät kaikki preparaatitkin. Teillä saattaa ainakin sulkeutua
-työhuoneesensa. Entäs täällä? Isä se myötäänsä vakuuttelee: "minun
-kabinettina on sinun vallassasi, siellä ei sinua kukaan häiritse",
-mutta itse hän yhä vaan ympärilläni pyörii. Eikä sitä oikein
-ilkeäkään sulkeutua häneltä kamariinsa. Ja äiti kanssa! Minä kuulen,
-kuinka hän seinän takana huokailee ja ikävöitsee minua, mutta kun
-menen hänen luokseen, niin ei hänellä ole mitään minulle sanomista.
-
--- Kovin hänen tulee nyt paha mieli, -- virkkoi Arkâdi; -- isän myös.
-
--- Tulenhan minä vielä takaisin.
-
--- Milloinka?
-
--- Kun lähden Pietariin.
-
--- Ylen on minun sääli äitiäsi.
-
--- Mitenkä niin? Marjoillaanko lumosi pojan, vai? Arkâdi painoi
-päänsä alas.
-
--- Sin' et tunne äitiäsi, Jevgêni. Hän on kelpo nainen, eikä siinä
-kyllä: hän on älykäskin nainen, usko pois. Tänään me haasteltiin
-hänen kanssaan puolisen tuntia, ja varsin järkevästi, ja
-intressanttia hänen puheensa olikin.
-
--- Minusta varmaankin juttelitte pitkin ja poikin.
-
--- Puhuttiin muustakin kuin sinusta.
-
--- Saattaa olla. Sinä nähnet enemmin, kun katselet syrjästä. Jos
-nainen saattaa ylläpitää keskustelua puolisen tuntia, niin sehän on
-todellakin hyvä merkki. Mutta pois minä lähden sittenkin.
-
--- Vaikeaksi sinun käy ilmoittaa heille aikomuksesi. He puolestaan
-yhä vain keskustelevat siitä, mitähän me muka kahden viikon perästä
-rupeamme tekemään.
-
--- Vaikeaksipa kyllä. Ja hittoko minut vielä riivasi härnäämään
-isää: äsken hän ruoskitutti erään veron-alaisen talonpoikansa ja
-oikein siinä tekikin ... niin, niin, älä katso minuun tuollaisella
-kauhistuksella ... oikein hän siinä teki, sillä mies oli varas ja
-patajuoppo; mutta isä ei olisi mitenkään suonut, että se minullekin
-olisi, kuten sanotaan, tietä annettu. Hän nolostui kauheasti, ja nyt
-minä vielä pahoitan hänen mielensä... No, vähät siitä; kylläpähän
-helpottaa, kun aika tulee.
-
-Bazârow sanoi: "vähät siitä", mutta päivä kului umpeen, ennenkuin hän
-viimeinkin päätti ilmoittaa aikeensa Vasili IvânowitshilIe. Vasta
-illalla, sanoessaan hyvää yötä, hän haukotellen virkkoi:
-
--- Niin ... olin vähällä unohtaa. Lähetäpäs huomenna meidän hevosia
-Fedôtin luokse holliin.
-
--- Lähteekös herra Kirsânow meiltä pois?
-
--- Lähtee, ja minä lähden mukaan. Vasili Ivânowitsh pyörähti
-ympärinsä.
-
--- Sinäkö lähdet?
-
--- Niin, se on välttämätöntä. Toimitahan, ole hyvä, ne hevoset.
-
--- Kyllä, -- änkytteli ukko, -- holliin, jaha ... mutta ... mutta ...
-mitenkäs tämä nyt oikein?...
-
--- Minun pitää lähteä Arkâdin luokse vähäksi aikaa. Sieltä palajan
-taas tänne.
-
--- Niin, niin, vähäksi aikaa ... jaha -- Vasili Ivânowitsh veti
-nenäliinan taskustaan ja niistäessään painui melkein maahan asti.
--- Miksikäs ei? ... saadaanhan ne hevoset ... saadaan. Minä luulin
-sentään, että sinä olisit täällä ... kauemminkin. Kolme päivää...
-On se sentään kolmen vuoden perästä hiukan liian lyhyt aika, liian
-lyhyt, Jevgêni!
-
--- No mutta sanoinhan minä sinulle, että tulen takaisin. Minun ei
-auta, minun pitää lähteä.
-
--- Pitää... No niin! Velvollisuus ennen kaikkea... Jaa, niin
-hevosiako! Kyllä ... Arina ja minä, emmehän me tosin sellaista
-osanneet aavistaakaan. Vast'ikään hän pyysi naapurista kukkasia: olis
-huoneesi koristanut. -- Vasili Ivânowitsh ei maininnutkaan siitä,
-kuinka hän joka aamu, päivän koittaessa, tohvelit vain paljaissa
-jaloissaan, seisoi neuvottelemassa Timofêitshin kanssa, veti
-vapisevin käsin esille rikkinäisiä seteleitä, yhden toisensa perästä,
-määräillen hänelle ostoksia kaikenlaisia, ja liiatenkin pannen
-painoa ruokatavaroille ja punaiselle viinille, joka näkyi kovasti
-miellyttäneen nuoria herroja. -- Pääasia on vapaus; se se on minunkin
-periaatteeni ... jokainen tehköön niinkuin hyväksi näkee, ei ketään...
-
-Hän vaikeni äkkiä ja läksi ovea kohti.
-
--- Pian tavataan taas, isä, ihan varmaan.
-
-Mutta Vasili Ivânowitsh kädellään vain viittasi ja meni menojaan.
-Makuukammioon tultuaan, hän huomasi vaimonsa jo nukkuvan ja rupesi
-sopottamalla lukemaan rukouksiansa, jott'ei herättäisi häntä. Mutta
-Arina Vlâsjewna heräsi sittenkin.
-
--- Sinäkö se olet, Vasili Ivânowitsh? -- kysyi hän.
-
--- Minä, eukkoseni.
-
--- Jenjûshanko luota tulet? Minä, tiedätkös, olen tässä pelkäillyt:
-lieneekö hänen oikein mukava maata sohvalla? Käskinhän minä
-Anfîsushkan nostamaan sinne sinun kenttämatrassisi ja uusia tyynyjä
-kanssa; olisin antanut hänelle meidän höyhenpatjankin, mutta hän
-muistaakseni ei suvaitse pehmeätä alustaa.
-
--- Ole rauhassa, muori kulta. Kyllä hänen on siinä varsin mukava. --
-O Herra Jumala, armahda meitä syntisiä, -- jatkoi hän puoliääneen
-rukoustansa. Hänen oli sääli vanhaa emäntäänsä: hän ei hennonnut
-yöksi ilmaista hänelle, mikä sydänsuru häntä uhkaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Bazârow ja Arkâdi läksivät huomenissa. Aamusta aikain vallitsi koko
-talossa masentunut mieli. Anfîsushka se myötäänsä pudotteli astioita
-maahan. Fetjkakin oli neuvoton eikä lopulta osannut sen parempaa
-kuin otti ja riisui saappaat jaloistaan. Vasili Ivânowitsh hyöri ja
-pyöri enemmän kuin koskaan ennen: koetti nähtävästikin olla rohkealla
-mielin, puhui kovalla äänellä ja tömisteli jalkojaan, mutta posket
-oli miehellä lerpallaan, ja katse se myötäänsä siipaisi poikaa.
-
-Arina Vlâsjewna itkeä tihusteli hiljaa. Hän olisi joutunut aivan
-suunniltaan eikä olisi kyennyt itseään hillitsemään, ellei mies
-jo aamulla varhain olisi kokonaista kaksi tuntia koetellut
-häntä tyynnytellä. Mutta kun Bazârow, monta monituista kertaa
-vakuuteltuansa, että hän viimeistään kuukauden kuluttua palajaa
-takaisin, vihdoinkin oli irtaantunut pidättelevistä syleilyistä ja
-noussut tarantassiin, -- kun hevoset läksivät liikkeelle ja kellot
-alkoivat kilkatuksensa ja pyörät pyörinänsä, -- kun ei enää niitäkään
-näkynyt, ja pölypilvetkin olivat hälvenneet, -- kun Timofêitsh, selkä
-kokonaan kyyryssä, horjuen läksi astumaan pientä koppiansa kohti, --
-kun vanhukset olivat jääneet yksin omaan taloonsa, joka sekin näytti
-äkkiä lyyhistyneen ja ränsistyneen, -- silloin Vasili Ivânowitsh,
-joka vielä moniahta silmänräpäys sitten niin uljaasti oli heiluttanut
-nenäliinaansa, vaipui tuolille, ja pää retkahti rinnalle.
-
--- Jo hylkäsi meidät kuin hylkäsikin, -- änkytteli hän. -- Hylkäsi.
-Ikävystyi aikojansa täällä meidän kanssamme. Yksin olen nyt, yksin
-kuin orpo! -- toisti hän monta kertaa, ojentaen joka kerta kätensä,
-etusormi sojossa.
-
-Silloin Arina Vlâsjewna astui hänen luokseen, painoi harmaan päänsä
-hänen harmaata päätänsä vasten ja puhui:
-
--- Minkäs sille tekee, Vâsja! Irti lohkeaa talosta poika kuin
-leivästä kannikka. Niin on poika kuin havukka: teki mieli -- lensi
-luo; teki mieli -- lensi pois; mutta sinä ja minä, me olemme kuin
-kaksi homesientä puunkolossa rinnatusten, emmekä liikahdakaan. Ja
-niin minä en koskaan luovu sinun luotasi, niinkuin et sinäkään minun
-luotani luovu.
-
-Vasili Ivânowitsh veti kädet kasvoiltansa ja syleili vaimoansa,
-elämänsä toveria, syleili lujasti kuin ennenkin, nuoruuden päivinä:
-Arina oli lohduttanut häntä hänen murheessansa.
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-Ääneti, silloin tällöin vain vaihtaen sanan ja toisen, ystävykset
-saapuivat Fedôtin talolle. Bazârow ei ollut oikein tyytyväinen
-itseensä. Arkâdi ei ollut tyytyväinen häneen. Sitä paitsi kalvoi
-Arkâdin sydäntä tuommoinen omituinen, aiheeton kaiho, jota eivät
-tunne muut kuin hyvin nuoret ihmiset.
-
-Kuski valjasti verekset hevoset tarantassin eteen, kiipesi pukille ja
-kysäisi:
-
--- Oikeallenkos lähtään vai vasemmalle?
-
-Arkâdi hätkähti. Tie oikealle vei kaupunkiin ja sieltä kautta kotia,
-tie vasemmalle rouva Odintsôwin hovia kohti.
-
-Hän vilkaisi Bazârowiin.
-
--- Jevgêni, -- kysyi hän: -- vasemmalleko? Bazârow kääntyi poispäin.
-
--- Mitä tyhmyyksiä nyt? -- murahti hän.
-
--- Tyhmyyksiä tietenkin, -- vastasi Arkâdi. -- Entäpä sitten? Eihän
-se ois meiltä ensi kertaa.
-
-Bazârow veti lakin otsalleen.
-
--- Tee kuin tahdot, -- virkkoi hän viimein.
-
--- Ann'mennä vasemmalle! -- kiljaisi Arkâdi. Tarantassi läksi
-vierimään Nikóljskojeta kohti. Mutta nyt, kun ystävykset olivat
-päättäneet tehdä "tyhmyyksiä", nyt he keskustelivat vieläkin
-vähemmin, näyttivätpä melkein äkäisiltä.
-
-Jo siitä päättäen, millä tavalla hovimestari otti heidät vastaan
-rouva Odintsôwin asunnon kynnyksellä, he huomasivat menetelleensä
-ajattelemattomasta antautuessaan hetkellisen oikun johdettaviksi.
-Heitä ei nähtävästäkään oltu odotettu. Vierashuoneessa he saivat
-istua kahden kesken jotenkin kauan ja jotenkin nolonnäköisinä.
-Rouva Odintsôw tuli vihdoin sisään. Hän tervehti heitä tavallisella
-herttaisuudellaan, kummastellen kuitenkin heidän pikaista
-palajamistansa, josta hän -- mikäli liikkeitten ja puheen hitaudesta
-huomasi -- ei ollut kovinkaan mielissään. Toiset taas kiiruhtivat
-ilmoittamaan poikenneensa tänne vain ohi mennen ja aikovansa kolmen
-neljän tunnin perästä jatkaa matkaa kaupunkiin. Rouva virkkoi siihen
-vain lyhyesti: "niinkö?", ja pyysi Arkâdia viemään terveisiä isälle
-ja lähetti noutamaan tätiä. Ruhtinatar astui sisään silmät unen
-sikkarassa, mikä loi erinomaisen äkäisyyden leiman hänen vanhoille,
-ryppyisille kasvoillensa. Kâtja oli huonovointinen, eikä tullut
-näkyviinkään omasta huoneestaan. Arkâdi huomasi äkkiä, että häntä
-oli vetänyt tänne aivan yhtä paljon Kâtjan tähden kuin itse Anna
-Sergêjewnankin. Neljä tuntia kului mitättömissä keskusteluissa niistä
-näistä. Anna Sergêjewna sekä kuunteli että puheli myhähtelemättä.
-Vieraita hyvästellessä vasta entinen ystävällisyys näkyi elähtävän
-hänen sydämessään.
-
--- Minä olen synkällä tuulella tänään, -- sanoi hän, -- mutta älkää
-siitä huoliko; käykäähän ... sen sanon teille kummallekin ...
-käykäähän jonkun ajan perästä talossa jälleen.
-
-Nuoret herrat kumarsivat ääneti, nousivat ajopeleihinsä ja ajoivat,
-missään enää viipymättä, kotia Mârjinoon, jonne he saapuivat
-seuraavan päivän illalla. Matkan varrella ei ollut kumpikaan edes
-maininnutkaan rouva Odintsôwia. Bazârow se varsinkin oli ollut koko
-ajan aivan ääneti, yhä katsellen tiepuoleen.
-
-Mârjinossa olivat kaikki mielissään heidän tulostansa. Nikolai
-Petrôwitsh oli jo ruvennut käymään levottomaksi poikansa pitkällisen
-poissa-olon tähden. Ilmankos häneltä nyt, kun Fênitshka loistavin
-silmin riensi hänen luokseen ilmoittamaan nuorten herrain tulleen,
-pääsi ilonhuudahdus ja jalat alkoivat elää. Ketterästi hän ponnahti
-sohvalta pystyyn. Pâvel Petrôwitshkin tunsi jonkunlaista miellyttävää
-liikutusta ja suopeasti myhäillen kätteli palanneita matkamiehiä.
-
-Ja siinäkös sitten kyseltiin ja seliteltiin. Arkâdi se enimmäkseen
-piti ääntä, varsinkin illallisella, jota kesti kauas yli puoliyön.
-Nikolai Petrôwitsh käski pöytään muutamia puteleita portteria,
-vast'ikään Moskovasta tuotua, ja heittäysi itsekin niin valloilleen,
-että posket punaisina hohtivat, ja nauroi myötäänsä tuommoista
-puoliksi levollista, puoliksi hermostunutta naurua. Yleinen
-mielenkohotus tarttui palvelusväkeenkin. Dunjâsha juoksenteli sinne
-tänne pää pyörällä, myötäänsä hyörien ja pyörien oven takana.
-Kello kävi jo kolmatta aamulla, mutta yhä vieläkin Pjotr koetteli
-saada rimpautetuksi kitarallaan kasakka-valssia. Vaikeroiden ja
-miellyttävästi helähtelivät kielet kautta tyynen ilman, ei vaan
-ottanut sivistyneen kamaripalvelijan sormista hellitäkseen muuta
-kuin ensimmäinen satsi; luonto ei ollut suonut hänelle musikaalisia
-taipumuksia, enempää kuin muitakaan taipumuksia.
-
-Olot Mârjinossa eivät ottaneet oikein sujuakseen, ja Nikolai
-Petrôwitsh parka joutui yhä ahtaammalle. Farmi tuotti päivä päivältä
-yhä enemmän huolia, ilottomia, monimutkaisia. Rettelöt palkkaväen
-kanssa kävivät lopulti sietämättömiksi. Osa työväestä uhkasi
-lähteä pois, ellei palkkaa lisätä, osa läksi tiehensä, otettuaan
-palkkaa etukäteen; hevosiin ilmestyi minkä mitäkin tauteja; valjaat
-lohkeilivat kuin olisivat olleet tulessa kärvennettyjä; työt kävivät
-leväperäisesti. Moskovasta tilattu puimakone oli niin raskas, ett'ei
-sitä voinut käyttää; toinen tärveltiin heti ensi koetuksessa;
-puolet karjakartanoa paloi poroksi, ja siihen syynä se, että muuan
-talonväkeen kuuluva sokea ämmä oli tuulisella säällä mennyt palava
-kekäle kourassa läävään, lehmäänsä muka savuttamaan ... ämmä itse
-kyllä sanoi koko tapaturman syyksi sitä, että herran päähän on
-pistänyt ruveta teettämään kaikenlaisia kummallisia juustoja ja muita
-meijerivehkeitä.
-
-Pehtori heittäysi äkkiä laiskaksi ja rupesi lihoamaankin, niinkuin
-lihoaa jokainen venäläinen, päästyänsä "vapaille leiville". Kaukaa
-jo huomattuansa Nikolai Petrôwitshin, hän rupesi, harrastusta
-osoittaakseen, viskelemään lastuilla ohi-juoksevaa porsasta, tai
-pui nyrkkiä puolialastomalle pojan retvanalle. Enimmäkseen hän vain
-makasi päivät umpeen. Verolle pannut talonpojat eivät suorittaneet
-maksettaviansa määräaikoina ja varastelivat metsää. Vartijat ottivat
-harva se yö kiinni talonpoikain hevosia farmin mailta ja välisti
-miehissä niitä taloon ajoivat. Nikolai Petrôwitsh oli jo sakotkin
-säätänyt syöttövahingosta, mutta asia kävi tavallisesti niin, että
-hevosia pidettiin ensin päivä, mitäpä parikin kartanon rehuissa ja
-annettiin sitten isännilleen takaisin.
-
-Kaiken hyvän lisäksi syntyi vielä talonpoikain kesken riitoja:
-veljekset vaativat pesänjakoa, kälykset kun eivät sopineet saman
-katon alle; ei aikaakaan, niin syntyi tappeluja, ja silloin
-liikkeelle kaikki, niinkuin käsky olisi käynyt; kaikki keräytyivät
-konttorin kuistin eteen, herraa muka puhuttelemaan, miehet usein
-humalapäissään, naamat naarmuissa, ala siinä nyt herra tutkia ja
-tuomita, ja siinäkös melua ja pauhinaa, akkaväen nyyhkytystä ja
-vinkuvaa vikinää kesken miesten haukkumisia Siinä sitten piti
-ottaa selvä, mitä riitapuolilla oli sanomista, siinä piti huutaa
-äänensä sorroksiin, ennakolta sittenkin tietäen, että säännöllinen
-ratkaisu on sula mahdottomuus. Leikkuuväestä oli puute, ja silloin
-tehtiin kaupat muutaman itsenäisen talonpojan kanssa, joka sitoutui
-hankkimaan työväkeä kahdesta ruplasta desjätinalta, mutta pettikin
-mitä konnamaisimmalla tavalla. Omain alustalaisten akkaväki vaati
-kuulumattomia hintoja, mutta vilja pelloilla alkoi jo karista ...
-kovin jäi heinäntekokin takapajulle ... ja päälle päätteeksi tuossa
-vielä Holhoja-lautakuntakin uhkaa ja vaatii viipymättä korkoja...
-
--- En minä jaksa enää! -- huudahteli Nikolai Petrôwitsh
-epätoivoissaan monta kertaa. -- Itse minä en saata ruveta
-tappelemaan, hakea polisia ei salli prinsiipit, mutta ellei heillä
-ole rangaistuksen pelkoa, niin ei saa aikaan mitään.
-
--- _Du calme, du calme_, -- kehoitteli silloin Pâvel Petrôwitsh, itse
-kumminkaan osaamatta muuta kuin murahdella ja rypistellä kulmiaan ja
-väännellä viiksiään.
-
-Bazârow pysyttelihe loitommalla näistä "pikkumaisuuksista", eikä hänen,
-talon vieraana, sopinutkaan sekaantua muitten asioihin. Seuraavasta
-aamusta aikain hän jälleen kävi sammakkojensa, infusoriainsa ja
-kemiallisten liuoksiensa kimppuun ja puuhaili myötäänsä niitten ääressä.
-Arkâdi sitä vastoin piti velvollisuutenansa edelleenkin auttaa isäänsä,
-ainakin osoittaa olevansa valmis häntä auttamaan. Kärsivällisesti hän
-kuunteli isän selityksiä ja antoi kerran jo jonkunlaisen neuvonkin,
-ei siinä tarkoituksessa, että sitä noudatettaisiin, vaan näyttääkseen
-vain harrastusta asiaan. Maataloutta hän ei vieronut, ajattelipa välisti
-kääntyä agronomilliselle alalle, mutta siihen aikaan alkoi muita
-ajatuksia pyrkiä hänen päähänsä.
-
-Arkâdin mielessä pyöri -- kovin hän itsekin sitä kummasteli --
-myötäänsä vain Nikóljskoje. Ennen vanhaan hän olisi vain olkapäitään
-kohauttanut, jos ken olisi sanonut, että hänen tulee ikävä saman
-katon alla Bazârowin kanssa, ja vielä millaisen? -- kotikaton alla!
-Mutta ikävä hänen vaan oli, ja pois häntä sieltä veti. Hän päätti
-ruveta kävelemään ulkona ihan uupumukseen asti, mutta ei sekään
-auttanut. Haastellessaan kerran isänsä kanssa, hän sai tietää,
-että Nikolai Petrôwitshilla on hallussaan muutamia intressantteja
-vanhoja kirjeitä rouva Odintsôwin äidiltä Arkâdin äiti vainajalle.
-Hän ei hellittänyt, ennenkuin sai nämä kirjeet käsiinsä, sittenkuin
-Nikolai Petrôwitsh oli niitä löytääkseen penkonut ja pöyhöttänyt
-pari kymmentä eri laatikkoa ja arkkua. Päästyään näitten puoleksi
-hajonneitten paperien omistajaksi, hänestä tuntui hiukan
-levollisemmalta: nythän hänellä oli ikäänkuin päämäärä, jota kohti
-pyrkiä.
-
-"Minä sanon sen teille kummallekin" -- kuiskaili hän alinomaa. -- "Ja
-ne olivat hänen omat sanansa!"
-
-"Minä lähden, lähden hitto vie niinkin!"
-
-Mutta sitten hänelle muistui mieleen heidän viimeinen käyntinsä
-siellä, kylmä vastaan-otto ja entinen kömpelyys... Hän rupesi
-arkailemaan taas. Mutta tuo nuoruuden "kenties sentään", tuo salainen
-halu päästä onnensa kohtalosta selville, saada koetella voimiansa
-ypö yksin, ilman kenenkään suojelusta -- se se sittenkin vei voiton
-viimein. Ei ollut kulunut kymmentäkään päivää siitä kuin he olivat
-palanneet Mârjinoon, niin jo hän kiiti täyttä vauhtia kaupunkiin,
-tutkimaan muka sunnuntaikoulujen järjestelmää. Mutta kaupungista hän
-painoi suoraa päätä Nikóljskojeen. Yhäti kiirehtien kyytimiestä, hän
-riensi sinne kuin nuori upseeri sotatantereelle: hirvitti ja tuntui
-hauskalta, ja ihan henkeä salpasi maltittomuudesta.
-
-"Pääasia on, ett'ei tuota ajattele", -- niin hän hoki itsekseen.
-
-Kyytiin sattui hänelle reipas mies, joka pysähtyi joka kapakan
-kohdalle, virkkaen: "naukkaiskohan?" tahi "ettäkö taas naukkais?",
-mutta sitten, naukattuaan, ei hevosiaan surkeillutkaan. Kas niin,
-tuoltapa se näkyy tutun talon korkea katto...
-
-"Mitäs minä teenkään"? -- sävähti Arkâdin mielessä. -- Mutta ei sitä
-nyt takaisinkaan käännytä.
-
-Uljaasti kiiti troikka; ajuri hihkuili ja vihelteli, jo kolahtivat
-siltapalkit kavioitten ja pyöräin alla, jo ajetaan lehtokujaa myöten,
-jossa kerityt kuuset kasvavat kahden puolen... Vaaleanpunainen
-leninki lehahti kautta tumman lehdistön ... nuoret kasvot vilahtivat
-päivänvarjon keveäin hesujen alta... Hän tunsi Kâtjan, ja Kâtja tunsi
-hänet. Arkâdi käski ajurin pysäyttää vauhtiin päässeet hevoset,
-hyppäsi alas ajopeleistä ja astui hänen luokseen.
-
--- Tekö? -- virkkoi Kâtja ja punastui vähitellen kokonaan. --
-Lähdetään siskon luokse; hän on täällä puutarhassa. Hänen on oleva
-mieluista tavata teitä.
-
-Kâtja saattoi Arkâdin puutarhaan. Tämä kohtaus Kâtjan kanssa
-oli hänestä sangen hyvä enne; hänestä tuntui hyvältä, niinkuin
-olisi sukulaisen tavannut. Ja kaikki oli käynyt niin mukavasti,
-ei hovimestaria, ei ilmoitusta. Tien käänteessä hän huomasi Anna
-Sergêjewnan, joka seisoi seljin häneen. Kuultuansa askeleet, rouva
-Odintsôw kääntyi verkalleen ympärinsä.
-
-Arkâdi oli jälleen joutua hämilleen, mutta rauhoittui jo
-ensimmäisistä sanoista.
-
--- Hyvää päivää, karkuri! -- virkkoi Anna Sergêjewna tasaisella,
-lempeällä äänellään, ja läksi astumaan häntä vastaan, myhäillen ja
-silmiään siristäen päivänvalolta ja tuulelta. -- Mistä sinä hänet
-löysit, Kâtja?
-
--- Anna Sergêjewna, -- yritti Arkâdi, -- minä olen tuonut teille
-jotain, jota ette suinkaan ole odottanut... -- Te toitte itsenne, ja
-se on paras kaikesta.
-
-
-
-
-XXIII.
-
-
-Ivallisesti pahoitellen ystävänsä lähtöä, oli Bazârow saattanut
-Arkâdin ajopeleihin, ohimennen vihjaamalla annettuaan hänen
-ymmärtää kyllä käsittävänsä matkan oikean tarkoituksen. Siitä
-hetkestä hän sulkeutui kokonaan omiin toimiinsa: työnvimma sai
-hänessä vallan. Ei hän enää kinastellut Pâvel Petrôwitshin
-kanssa, sillä viimeksimainittu rupesi häneen nähden asettumaan
-peräti aristokraatiselle kannalle, lausuen ajatuksiansa enemmän
-äännähdyksillä kuin sanoilla. Kerran vain Pâvel Petrôwitsh oli
-käymäisillään sanasotaan _nihilismiä_ vastaan siihen aikaan muodissa
-olleen, Itämeren maakuntain aatelia koskevan kysymyksen johdosta,
-mutta pysähtyi äkkiä ja virkkoi kylmän kohteliaasti:
-
--- Mutta emmehän me voi toisiamme ymmärtää; minulla ei ainakaan ole
-kunnia ymmärtää teitä.
-
--- Älkääs muuta! -- huudahti Bazârow. -- Ihminen pystyy ymmärtämään
-vaikka mitä; hän ymmärtää mitenkä eeteri tärisee ja värisee, ja mitä
-kaikkea auringossa tapahtuu; mutta mitenkä toinen ihminen saattaa
-niistää nenäänsä muulla tavoin kuin hän itse, sitä hän ei pysty
-käsittämään.
-
--- Oliko tuo sukkeluutta? -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh ja siirtyi
-syrjään.
-
-Välisti hän sentään pyysi saada olla läsnä Bazârowin kokeissa,
-ja kerran kävi niinkin, että hän pani hyvänhajuiset ja hienoilla
-aineksilla pestyt kasvonsa lähelle miskroskoopia, katsellakseen,
-kuinka läpikuultava infusori nielee viheriäisen pölyjyväsen ja
-ahkerasti hienontaa sitä jonkinlaisella ketterällä kyhmyllä
-kulkussansa.
-
-Nikolai Petrôwitsh sitä vastoin kävi paljoa useammin Bazârowin
-luona. Hän olisi käynyt joka päivä "oppimassa", kuten hän sanoi,
-elleivät talouden puuhat olisi estäneet. Hän ei häirinnyt nuorta
-luonnontutkijaa, vaan istahti jonnekin nurkkaan, sieltä katsellen
-hänen toimiaan ja joskus vain rohjeten tehdä jonkun kysymyksen.
-Päivällis- ja illallispöydässä hän koetti kääntää puhetta fysikkaan,
-geologiaan ja kemiaan, koskapa kaikki muut asiat, taloudellisetkin,
-valtiollisista puhumattakaan, olivat omiansa antamaan aihetta
-elleihän yhteentörmäyksiinkään, niin ainakin molemmanpuoliseen
-mielipahaan. Nikolai Petrôwitsh aavisteli, että veljen inho Bazârowia
-kohtaan ei ole lainkaan vähenemässä. Eräs vähäpätöinen seikka se muun
-muassa vahvisti hänen luuloansa.
-
-Koleraa alkoi ilmestyä ympäristössä. Itse Mârjinostakin se "nykäisi"
-pari henkeä. Yöllä kerran sattui Pâvel Petrôwitshille jotenkin ankara
-kohtaus. Hän oli kovissa tuskissa koko yön, mutta ei turvautunut
-Bazârowin taitoon. Huomenissa hän, yhä vieläkin kalpeana, mutta
-huolellisesti kammattuna ja parta ajettuna, kohtasi Bazârowin, ja
-tämän kysymykseen, miks'ei pantu häntä hakemaan, vastasi: "Tehän
-muistaakseni olette sanonut, ett'ette ensinkään usko lääketieteesen".
-
-Näin kuluivat päivät Mârjinossa. Bazârow teki työtä uutterasti,
-äreänä ... mutta olipa Nikolai Petrôwitshin talossa muuan olento,
-jonka kanssa hän, elleihän juuri sydäntään huojennellut, niin ainakin
-kernaasti keskusteli.
-
-Se olento oli Fênitshka.
-
-Bazârow kohtasi häntä useimmiten aamulla varhain puutarhassa tai
-pihalla. Fênitshkan kamarissa hän ei käynyt, eikä Fênitshkakaan
-astunut hänen kynnykselleen kuin kerran, kysyäkseen, kylvettäisikö
-hän tänään Mitjan vai eikö. Fênitshka luotti häneen, ei pelkäillyt
-häntä, olipa hänen läsnäollessaan vapaampi ja iloisempi kuin itse
-Nikolai Petrôwitshin. Vaikea sanoa, mistä tämä tuli: kenties
-siitä, että Fênitshka vaistomaisesti tunsi Bazârowin olevan vailla
-kaikkea sitä aatelismielisyyttä, tuota ylhäistä, mikä sekä vetää
-puoleensa että pelottaa pois. Hänen silmissään Bazârow oli sekä
-lääkäri että suoravainen ihminen. Hän leikki ja puuhaili lapsensa
-kanssa, välittämättä Bazârowin läsnäolosta, ja kerran, tuntiessaan
-äkillistä pyörrytystä ja pään kivistystä, otti hänen kädestään
-lusikallisen rohtoa. Nikolai Petrôwitshin läsnäollessa hän näytti
-vierastavan Bazârowia, tekemättä sitä kumminkaan viekkaassa mielessä,
-vaan jonkunlaisesta säädyllisyyden tunnosta. Pâvel Petrôwitshia
-hän pelkäsi enimmin kaikista. Tämä olikin viime aikoina ruvennut
-pitämään Fênitshkaa silmällä, välisti ilmestyen äkkiä hänen selkänsä
-taakse, niinkuin olis pilvistä tipahtanut, ilmestyen sut'issaan,
-järkähtämättömin kasvoin, katse terävänä ja kädet taskuissa.
-
--- Ihan pintaa karmaisee, -- valitteli Fênitshka Dunjâshalle, joka
-vastaili pelkillä huokauksilla, ajatellen puolestaan erästä toista
-"tunnotonta". Bazârowista oli aavistamattakin tullut hänen "sytämensä
-armoton ahtistaja".
-
-Bazârow miellytti Fênitshkaa, mutta miellyttipä Fênitshkakin häntä.
-Bazârowin kasvotkin saivat toisen sävyn, hänen keskustellessaan
-Fênitshkan kanssa: niihin nousi silloin kirkas, melkein hyvänsuopa
-ilme ja hänen tavalliseen välinpitämättömyyteensä sekaantui jonkun
-verran leikillistä huomaavaisuutta. Fênitshka tuli kauniimmaksi päivä
-päivältä. Nuorten naisten elämässä on muuan vaihe, jolloin he alkavat
-avautua ja käydä täyteen kukkaan, kuni kesäiset ruusut. Sellaisessa
-vaiheessa oli nyt Fênitshkakin. Kaikki oli sille eduksi, yksin
-silloinen heinäkuun hellekin. Valkoisessa, keveässä puvussaan hän
-näytti kahta valkoisemmalta ja keveämmältä entistänsä: ahava ei hänen
-poskiansa päivettänyt, mutta kuumuus, jolta hän ei voinut pakoon
-päästä, loi vienon punan hänen poskilleen ja kaulalleen; se vuodatti
-hiljaista velttoutta koko hänen ruumiisensa, heiastuen uinailevana
-hervottomuutena hänen somissa silmissään. Hänen oli melkein mahdoton
-tehdä työtä; kädet ne myötäänsä luiskahtivat syliin. Tuskin hän
-liikkuikaan, yhä vain ähki ja valitti niin hauskan tenhottomasti.
-
--- Kävisit useammin uimassa, -- puheli Nikolai Petrôwitsh.
-
-Hän oli laitattanut suuren, aivinaisella katetun uimahuoneen sen
-lammen rannalle, joka ei vielä ollut kokonaan kuivilla.
-
--- Voi, Nikolai Petrôwitsh! Ennenkuin sitä lammelle asti pääsee, niin
-ihan kuolee, ja kun tulee takaisin, niin kuolee siihen paikkaan.
-Puutarhassahan ei ole siimestä.
-
--- Niin, ei ole; se on totta se, -- vastasi Nikolai Petrôwitsh,
-silmäkulmiansa hieroen.
-
-Aamulla kerran, kellon käydessä seitsemättä, Bazârow kotimatkallaan
-kävelyretkeltä tapasi Fênitshkan tuossa jo kauan sitten kukkineessa,
-mutta yhä vieläkin tiheässä ja vehreässä lehtimajassa. Hän istui
-lavitsalla, valkoinen huivi päässä, niinkuin tavallisestikin, ja
-vieressään kokonainen kimpullinen vielä kasteesta märkiä punaisia ja
-valkeita ruusuja. Bazârow tervehti häntä.
-
--- Kas tekö, Jevgêni Vasíljitsh! -- virkkoi toinen, kohottaen hiukan
-huivia, paremmin nähdäkseen häntä, jolloin hänen käsivartensa
-paljastui.
-
--- Mitäs te teette? -- kysäisi Bazârow, istahtaen hänen viereensä. --
-Kukkakimppuako sidotte?
-
--- Niin, aamiaispöytään. Nikolai Petrôwitsh tykkää siitä.
-
--- Mutta aamiaiseenhan on vielä pitkä aika. Sitä kukkain paljoutta!
-
--- Minä poimin ne nyt. Pian alkaa taas semmoinen helle, ett'ei ulos
-ovesta uskalla. Nyt sitä vielä saa edes hengittää. Ihan minä olen
-käynyt heikoksi tästä kuumuudesta. Kunhan en vaan kääntyisi kipeäksi.
-
--- Mitä joutavia! Antakaas, kun koettelen valtasuontanne. -- Bazârow
-otti häntä kädestä, löysi pian sen paikan, missä suoni tasaisesti
-tykytti, eikä ruvennut edes lukemaankaan lyöntejä. -- Te elätte sata
-vuotta, -- lisäsi hän, päästäen hänen kätensä irti.
-
--- Herra varjelkoon! -- huudahti Fênitshka.
-
--- Kuinka niin? Ettekö tahtoisi elää niin kauan?
-
--- Mutta sata vuotta! Meill'oli mummo, viittä vaille yhdeksänkymmenen
-vanha... Kyllä sai muori rukka kovaa kokea! Mutta hän olikin jo kuuro
-ja kyttyräselkäinen ja yski yhtämittaa; rasitukseksi vaan oli omalle
-itselleen. Oli sekin elämää!
-
--- On siis parempi olla nuorena. Vai?
-
--- Tottahan toki.
-
--- Miksikä? Sanokaas!
-
--- Että miksikö? No niin, minä esimerkiksi olen nuori, saatan
-tehdä kaikki ... minä menen ja tulen, eikä minun tarvitse ketään
-pyydellä... Vieläkö sen parempaa?
-
--- Minullepa on ihan ykskaikki: nuoriko olen vai vanha.
-
--- Mitenkä te sanoitte? ... ykskö kaikki? Sehän on mahdotonta.
-
--- Mutta aatelkaahan, Feodôsja Nikolâjewna: mitä minä nuoruudellani
-teen? Yksinäinen mies, lois...
-
--- Itsestännepä se riippuu.
-
--- Siinäpä se juuri on, ett'ei riipu. Jos edes yksikään minua
-armahtaisi.
-
-Fênitshka katsahti häneen syrjästä, mutta ei puhunut mitään.
-
--- Mikäs tuo kirja on? -- kysyi hän hetken kuluttua.
-
--- Tämäkö? Tieteellinen tää on. Kovin konstikas semmoinen.
-
--- Yhäkö te vaan vielä luette? Eikö jo pistä ikäväksi? Etteköhän te
-jo muutoinkin tiedä kaikkea?
-
--- Nähtävästi en. Koettakaapa lukea tästä hiukan.
-
--- Enhän minä siitä mitään ymmärrä. Onko se venättä? -- kysyi
-Fênitshka ottaen molemmin käsin tuon raskaan sidotun nidoksen. --
-Kylläpäs on paksu!
-
--- Venättä se on.
-
--- En minä siitä sittenkään mitään ymmärrä.
-
--- Enhän minä tarkoittanutkaan, että te ymmärtäisitte. Teki vaan
-mieleni katsella teitä lukeissanne; nenänpää liikkuu teillä silloin
-niin somasti.
-
-Fênitshka oli jo ruvennut puoliääneen lukemaan erästä kappaletta
-"kreosotista", mutta purskahti nyt nauramaan ja viskasi kirjan pois.
-Se luiskahti lavitsalta maahan.
-
--- Hauska on nähdä teidän nauravankin.
-
--- Olkaa jo!
-
--- Hauska on kuulla teidän puhuvankin. On kuin puro juosta lirittelis.
-
-Fênitshka käänsi päänsä toisaanne.
-
--- Voi teitä! -- virkkoi hän, nyppien kukkasiaan. -- Ja mitäpäs te
-minun puheestani? Tehän olette haastelleet semmoisten viisasten
-naisten kanssa.
-
--- Uskokaa minua, Feodôsja Nikolâjewna: kaikki maailman viisaat
-naiset eivät maksa teidän kyynäspäätänne.
-
--- Kaikkia te keksittekin! -- kuiskasi Fênitshka, puristaen kätensä
-kokoon.
-
-Bazârow nosti kirjansa maasta.
-
--- Tämä on lääkärikirja. Mitäs te sitä viskotte?
-
--- Lääkärikirjako? -- toisti Fênitshka, kääntyen häneen. -- Mutta
-tiedättekös, että siitä pitäin kuin te annoitte minulle niitä tippoja
--- muistattehan -- siitä pitäin on Mitja maannut niin erinomaisen
-hyvin. Min'en tiedä, kuinka ma teitä kiittäisinkään; te olette niin
-hyvä, oikein totta.
-
--- Lääkäreille pitäisi vainenkin maksaa, -- virkkoi Bazârow
-naurahtaen. -- Lääkärit, senhän tiedätte, ovat oman voiton pyytävää
-väkeä.
-
-Fênitshka nosti silmänsä Bazârowiin, ja entistä tummemmilta näyttivät
-nuo silmät. Hän ei tiennyt, leikkiäkö toinen puhuu vai täyttä totta.
-
--- Jos suvaitsette, niin kyllä me kernaasti... Jahka minä puhun siitä
-Nikolai Petrôwitshille...
-
--- Luuletteko te sitten minun tahtovan rahaa? -- keskeytti Bazârow.
--- Ei, en minä teiltä rahaa tahdo.
-
--- Mitäs sitten?
-
--- Mitäkö? -- toisti Bazârow. -- Arvatkaas!
-
--- Ei minusta arvaajaksi.
-
--- No sitten minä sanon: minä tahtoisin ... yhden noista ruusuista.
-
-Fênitshka nauramaan taas, oikein löi kätensä yhteen: Bazârowin pyyntö
-oli hänestä niin lystikäs. Hän nauroi, mutta hyvältä kumminkin tuntui
-tuo huomaavaisuus.
-
--- Kernaasti, kernaasti, -- virkkoi Fênitshka vihdoinkin, kumartui
-lavitsaa kohti ja rupesi valikoimaan ruusuja. -- Valkoisenko tahdotte
-vai punaisen?
-
--- Punaisen, en kovin suurta.
-
-Fênitshka oikaisihe.
-
--- Kas tässä, -- virkkoi hän, mutta tempasi kätensä äkkiä takaisin,
-katsahti sitten, huultaan puraisten, lehtimajan ovelle ja rupesi
-kuuntelemaan.
-
--- Mitäs nyt? -- kysyi Bazârow. -- Nikolai Petrôwitshko?
-
--- Ei ... he lähtivät pellolle ... enkä minä heitä pelkääkään ...
-mutta Pâvel Petrôwitsh... Minusta näytti...
-
--- Mitä näytti?
-
--- Niinkuin _he_ olis kävelleet tästä ohi. Ei ... ei näy ketään. Kas
-tässä. -- Fênitshka antoi ruusun Bazârowilie.
-
--- Miksikä te pelkäätte tuota Pâvel Petrôwitshia?
-
--- He säikyttelevät minua myötäänsä. Eihän he juuri sano mitään,
-mutta niin vaan katselevat kummallisesti. Ettehän tekään hänestä
-tykkää. Ennen te alinomaa, muistattehan, väittelitte hänen kanssaan.
-Enhän minä tiennyt, mistä te milloinkin kiistelitte, mutta sen minä
-kyllä huomasin, että te pyörittelitte häntä noin vaan...
-
-Ja Fênitshka näytti käsillään, mitenkä Bazârow hänen mielestään Pâvel
-Petrôwitshia pyöritteli. Bazârow myhähti.
-
--- Entäs jos hän olis päässyt voitolle, -- kysäisi hän, -- olisitteko
-te ruvennut puolustamaan minua?
-
--- Jopas jo minusta teidän puolustajaksenne! Ei maar. Kuka teidän
-kanssanne tulee toimeen!
-
--- Niinkö luulette? Mutta minäpä tiedän käden, joka kaatais minut
-maahan yhdellä ainoalla sormella, jos vaan tahtoisi.
-
--- Mikäs käsi se semmoinen on?
-
--- Ette muka tiedä sitä. Haistelkaapas tätä ruusua: mikä erinomainen
-tuoksu tässä kukassa, jonka te annoitte minulle!
-
-Fênitshka kurotti kaulaansa, lähentäen kasvonsa likemmäs kukkaa...
-Huivi oli häneltä solahtanut alas päästä hartioille, tuoden näkyville
-tuuhean tukan, välkkyvän, hiukan hajaantuneen.
-
--- Malttakaas, niin haistellaan yhdessä, -- virkkoi Bazârow, kumartui
-eteenpäin ja painoi palavan suudelman hänen avonaisille huulilleen.
-
-Fênitshka säpsähti, ponnistihe molemmin käsin hänen rintaansa vasten,
-mutta ponnistihe heikosti vain, niin että Bazârow sai uudistaneeksi
-ja pitkittäneeksi suudelmaansa.
-
-Kuiva yskäys kuului syrenien takaa. Fênitshka siirtyi
-silmänräpäyksessä lavitsan toiseen päähän. Pâvel Petrôwitsh
-astui näkyviin, kumarsi hiukan, virkkoi sitten omituisen häjyllä
-alakuloisuudella: "tekö täällä"? ja katosi. Fênitshka kokosi samassa
-kaikki ruusunsa ja läksi lehtimajasta ulos.
-
--- Pahoin te teitte, Jevgêni Vasiljewitsh, -- kuiskasi hän
-mennessään. Teeskentelemätön nuhde helähti tuossa hänen
-kuiskauksessaan.
-
-Bazârowin mieleen muistui äsken tapahtunut toinenkin kohtaus, ja
-häntä hävetti, iletti ja harmitti yht'aikaa. Mutta pian hän taas
-puisteli päätään, ivallisesti onnitellen itseään siitä, että hän
-nyt on "oikein muodollisesti joutunut haaveilevain rakastajain
-kirjoihin". Sen tehtyään hän läksi omaan huoneesensa.
-
-Mutta Pâvel Petrôwitsh astui puutarhasta verkkaisin askelin
-metsikköön asti. Siellä hän viipyi jotenkin kauan, kunnes palasi
-aamiaispöytään. Hänet nähtyään Nikolai Petrôwitsh huolestuneena
-tiedustelemaan, onko hän oikein terve: siksi mustanpuhuvilta hänen
-kasvonsa näyttivät.
-
--- Tiedäthän -- vastasi Pâvel Petrôwitsh tyynesti, -- että minua
-välisti vaivaa sapen tunkeutuminen suoniin.
-
-
-
-
-XXIV.
-
-
-Parin tunnin perästä hän kolkutti Bazârowin ovea.
-
--- Minun täytyy pyytää anteeksi, että häiritsen teitä teidän
-tieteellisissä toimissanne, -- aloitti hän, istahtaen tuolille
-akkunan viereen ja nojaten molemmin käsin kauniisen, norsunluisella
-rivalla varustettuun kävelykeppiin (tavallisesti hän ei käyttänyt
-keppiä) -- mutta minä olen pakotettu pyytämään, että suvaitsisitte
-suoda minulle viisasen minuttia ajastanne ... ei enempää.
-
--- Minun aikani on kokonaan teidän käytettävissänne, -- vastasi
-Bazârow, jonka kasvoille oli elähtänyt omituinen ilme, heti kuin
-Pâvel Petrôwitsh oli astunut kynnyksen yli.
-
--- Viisi minuttia riittää varsin hyvin. Pyydän saada tehdä erään
-kysymyksen.
-
--- Kysymyksenkö? Ja minkä?
-
--- Suvaitkaahan kuulla. Ensi aikoina oleskellessanne veljeni talossa,
-silloin kuin minä en vielä kieltänyt itseltäni mielihyvää haastella
-teidän kanssanne, minulla oli tilaisuus useinkin kuulla teidän
-ajatuksianne monenlaisista asioista, mutta mikäli minä muistan, ei
-meidän kesken eikä minun läsnäollessani puhe milloinkaan sattunut
-kaksintaisteluihin, yleensä duelliin. Sallikaa kysyäni, mikä teidän
-mielipiteenne tästä asiasta on?
-
-Bazârow, joka jo oli ollut astua Pâvel Petrôwitshia tervehtimään,
-istahti pöydän kolkalle, pannen kädet ristiin rinnalleen.
-
--- Minun mielipiteeni -- sanoi hän -- on tämä: teoreetiselta kannalta
-katsottuna duelli on typeryyttä, mutta käytännölliseltä..., no niin,
-se on toinen asia.
-
--- Toisin sanoen, teidän ajatuksenne, jos teidät oikein ymmärsin, on
-se, että, olkoonpa teidän teoreetinen mielipiteenne duellista mikä
-hyvänsä, käytännössä te ette kumminkaan sietäisi solvausta, vaan
-vaatisitte tyydytystä.
-
--- Te arvasitte ajatukseni ihan täsmälleen.
-
--- Se on sangen hyvä. Minun on erittäin mieluista kuulla tätä teiltä.
-Teidän sananne päästävät minut epätietoisuudesta.
-
--- Epäröimisestä, tarkoitatte.
-
--- Se on yhdentekevä; minä käytän tätä lausemuotoa, jotta minut
-ymmärrettäisiin; minä ... minä en ole seminaarin rotta. Teidän
-sananne pelastavat minut eräästä ikävästä välttämättömyydestä. Minä
-olen päättänyt taistella teidän kanssanne.
-
-Bazârowilta silmät pystyyn.
-
--- Minunko?
-
--- Juuri teidän.
-
--- Mutta mistä syystä?
-
--- Saattaisin selittää syynkin, -- lausui Pâvel Petrôwitsh, -- mutta
-katson parhaaksi olla siitä puhumatta. Te olette minun nähdäkseni
-täällä liikaa: min'en voi sietää teitä, minä halveksin teitä, ja
-ellei tätä riitä...
-
-Pâvel Petrôwitshin silmät alkoivat säihkyä... Tuli välähti
-Bazârowinkin silmissä.
-
--- Hyvä näin, -- virkkoi hän. -- Sen enempää selitystä ei tarvita.
-Teidän päähänne on pälähtänyt koetella ritarillista henkeänne minuun.
-Minä saattaisin kieltää teiltä moisen mielihyvän, mutta oli menneeksi!
-
--- Minä olen teille syvästi kiitollinen, -- vastasi Pâvel Petrôwitsh,
--- ja nyt saan toivoa, että te vastaanotatte minun vaatimukseni,
-pakottamatta minua turvautumaan väkivaltaisiin keinoihin.
-
--- Toisin sanoen tuohon keppiin, niinkö? -- sanoi Bazârow
-kylmäkiskoisesti. -- Aivan niin. Teidän ei tarvitse lainkaan
-solvaista minua. Eikä se niin vaaratontakaan olisi. Saatte pysyä
-gentlemanina... Minä otan vastaan teidän vaatimuksenne gentlemanin
-viisiin minäkin.
-
--- Sehän mainiota, -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh, asettaen
-keppinsä nurkkaan. -- Piakkoin me puhumme pari sanaa meidän
-duellimme ehdoista. Mutta sitä ennen tahtoisin tietää, katsotteko
-tarpeelliseksi turvautua johonkin muodolliseen riitaantumiseen, joka
-olisi tekosyynä minun vaatimukseeni.
-
--- En; paras tulla toimeen ilman muodollisuuksia.
-
--- Minäkin olen samaa mieltä. Pidän myöskin tarpeettomana käydä
-syvemmälti pohtimaan meidän yhteentörmäyksemme varsinaisia syitä.
-Mehän emme voi sietää toisiamme. Mitäpäs muuta?
-
--- Mitäpäs vainenkaan? -- toisti Bazârow ivallisesti.
-
--- Ja mitä sitten meidän taistelumme ehtoihin tulee, niin ... kosk'ei
-meillä ole sekundantteja, sillä mistäpä ne otti?
-
--- Niin, mistäpäs ne otti?
-
--- Niin on minulla kunnia ehdottaa teille seuraavaa: me taistelemme
-huomenna varhain, sanokaamme kello kuusi, lehdikon takana: aseina
-pistolit; barrieeri kymmen askelen päässä...
-
--- Kymmenenkö askelen? No niin; siltä matkaltahan me inhoamme
-toisiamme.
-
--- Sopii määrätä kahdeksankin, -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Sopii; miksi ei!
-
--- Kaksi laukausta kummallakin. Ja kaikiksi varoiksi pistää kumpikin
-taskuunsa pienen kirjeen, jossa ilmoittaa itse päättäneen päivänsä.
-
--- Tuohon en minä oikein suostuisi, -- sanoi Bazârow; -- haiskahtaa
-hiukan franskalaiselta romaanilta; ei tunnu oikein todenmukaiselta.
-
--- Saattaa olla. Mutta myönnättehän, ett'ei ole hauska joutua
-epäluulon-alaiseksi murhasta.
-
--- Myönnän kyllä. Mutta onhan keino tämän ikävän soimauksen
-välttämiseksi. Sekundantteja meillä ei tule olemaan, mutta saattaahan
-meillä olla todistaja.
-
--- Kuka, jos sallitte kysyä?
-
--- Pjotr.
-
--- Mikä Pjotr?
-
--- Veljenne kamaripalvelija. Se mies se seisoo nykyaikuisen korkean
-sivistyksen tasalla ja on tehtävänsä suorittava kaikella sellaisissa
-tilaisuuksissa tarvittavalla _komiljfoo'lla_.[18]
-
--- Te näytte laskevan leikkiä.
-
--- En ensinkään. Punnittuanne minun ehdotukseni te huomaatte
-sen olevan sangen yksinkertaisen ja tervettä järkeä päänänsä.
-Ei äimä säkissä säily, ja mitä Pjotriin tulee, niin kyllä minä
-otan valmistaakseni hänet asianmukaisesti ja olen tuova hänet
-taistotantereelle.
-
--- Te jatkatte leikkipuhettanne, -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh, nousten
-tuoliltaan. -- Mutta siihen ystävälliseen alttiuteen nähden, jota
-olette minulle osoittanut, en tahdo tuota panna pahakseni ... ja niin
-on kaikki siis selvillä... Niin vainenkin, eihän teillä ole pistoleja?
-
--- Vielä vai tässä pistoleja mulla olis, Pâvel Petrôwitsh? Enhän minä
-ole sotaherra.
-
--- Siinä tapauksessa tarjoan omiani. Saatte olla vakuutettu, ett'en
-ole ampunut niillä viiteen kuuteen vuoteen yhtään laukausta.
-
--- Sangen lohdullista kuulla.
-
-Pâvel Petrôwitsh otti keppinsä nurkasta.
-
--- Ja nyt, arvoisa herra, minun on vaan lausuminen teille kiitokseni.
-Jätän teidät jälleen työhönne ja toimeenne. Nöyrin palvelijanne.
-
--- Hauskoihin näkemiin, arvoisa herra, -- vastasi Bazârow, saattaen
-vierasta ovelle.
-
-Pâvel Petrôwitsh läksi.
-
-Bazârow seisoi hetken aikaa ovessa ja huudahti sitte: "Hyi perhana!
-Kyll'on kaunista, ja niin typerää! Jopa tekaistiin aika komedia!
-Tuolla tavoinhan opetetut koirat takakäpälillään tanssivat. Mutta
-mahdotonhan minun oli kieltäytyä; hän olisi kukaties lyönyt minua, ja
-silloin... -- Bazârow kalpeni jo pelkästä tuosta ajatuksesta; koko
-hänen ylpeytensä kavahti pystyyn -- silloin minä olisin kuristanut
-hänet siihen paikkaan kuin kissanpoikasen."
-
-Hän palasi mikroskoopinsa ääreen, mutta sydän oli ruvennut
-liikehtimään, ja levollisuus, kokeissa niin välttämätön, oli tiessään.
-
-"Hän mahtoi nähdä meidät tänään", ajatteli hän; "mutta oikeinkohan
-hän nyt veljensä puolesta sotisopaan käy? Onkos tuo nyt sitten
-vaarallista: yksi suudelma? Tässä piilee jotain muuta. Mutta ...
-eihän vaan lienekin itse rakastunut? Aivan varmaan; rakastunut
-hän on; se on selvä kuin päivä. Senkin pergamentti! ... Ilkeältä
-tuntuu..." päätti hän ... "ilkeältä koko juttu, katsoipa sitä miltä
-puolen hyvänsä. Ensinnäkin täytyy panna otsansa maalitauluksi, ja
-joka tapauksessa lähteä pois ... ja sitten tuo Arkâdi ... ja tuo
-hertunterttu Nikolai Petrôwitsh... Ilkeätä, ilkeätä!"
-
-Päivä kului omituisen hiljaisesti ja nuivasti. Näytti kuin ei
-Fênitshkaa olisi olemassakaan; hän istui pienessä huoneessaan, kuni
-hiiri loukossa. Nikolai Petrôwitsh näytti huolestuneelta. Hänelle
-oli ilmoitettu, että nisuun, josta hän oli toivonut niin paljon, oli
-ilmestynyt ruostetta. Pâvel Petrôwitshin jäätävä kohteliaisuus se
-masensi kaikkien mielet, yksin Prokôfjitshinkin.
-
-Bazârow aloitti jo kirjeen isällensä, mutta repäisi sen rikki ja
-heitti pöydän alle.
-
-"Jos kuolen", mietti hän, "niin saavatpahan tietää. Enkä kuolekaan.
-En. Kauan minä vielä saan värjätellä tässä maailmassa."
-
-Hän käski Pjotrin tulemaan luokseen huomenissa heti aamun sarastaessa
-tärkeälle asialle. Pjotr mietti silloin, että kyllä kai se herra
-tahtoo ottaa hänet mukaansa Pietariin. Myöhään pani Bazârow maata,
-mutta näki koko yön rauhattomia, sekasotkuisia unia... Rouva Odintsôw
-pyöri hänen edessään, ollen samalla hänen äitinsä, ja tuon rouvan
-perässä astua hiiviskeli pikkuinen, mustaviiksinen kissa, ja tämä
-kissa oli Fênitshka, mutta Pâvel Petrôwitsh oli hänen silmissään
-kokonainen metsä, jonka kanssa hänen sittenkin tulee tapella...
-
-Pjotr herätti hänet kello neljä. Hän pukeutui heti ja läksi Pjotrin
-kanssa ulos.
-
-Aamu oli kaunis ja raitis: pieniä, monenkarvaisia pilviä leijui
-pehmoisina lampaina taivaan kalvakanheleällä sinertävällä kuvulla;
-hienoa kastetta oli laskeunut puille ja ja lehdille, ja hopeana
-se kimalteli lukinkinoissa; kostea, tumma oli maa, näytti kuin
-siinä vieläkin tuntuisi aamuruskon punertava jälki; taivaalla
-raikui kaikkialta leivosten lirityksiä. Bazârow astui lehdikkoon,
-istahti siimekseen sen rinteellä ja nyt vasta ilmoitti Pjotrille,
-millaista palvelusta häneltä odotetaan. Sivistynyt lakeija säikähti
-pahanpäiväiseksi, mutta Bazârow lohdutti häntä, ett'ei hänellä tule
-olemaan muuta tehtävänä kuin taampaa katsella vain, ja ett'ei hänen
-tarvitse peljätä mitään edesvastausta.
-
--- Mutta aatteles, -- lisäsi hän, -- aatteles, kuinka tärkeä tehtävä
-sinun osallesi lankee!
-
-Pjotr levitti kätensä, laski silmät maahan ja nojausi koivun runkoa
-vasten, kasvoiltaan ihan vihreänä.
-
-Tie Mârjinosta kiersi lehtoa. Kevyt tomu peitti sen vielä yhtenäisenä
-hurstina; siihen ei ollut vielä pyörä eikä ihmisjalka koskenut.
-Bazârow katseli vaistomaisesti pitkin tietä, repien maasta
-heinänkorsia ja pureskellen niitä. "Kauheata tyhmyyttä", hoki hän
-myötäänsä itsekseen. Aamun viileä puistatti häntä pari kertaa...
-Alakuloisena katsahti häneen Pjotr, mutta Bazârow myhähti vain: häntä
-ei pelottanut.
-
-Kuului kavion kopina tieltä... Puitten takaa tuli näkyviin
-talonpoika. Hän ajoi edellään kahta yhteen kytkettyä hevosta ja
-katsahti ohikulkiessaan Bazârowiin vähän omituisesti, lakkiaan
-nostamatta, ja tämä seikka hämmästytti Pjotria: se oli hänen
-mielestään paha enne.
-
-"Tuokin tuossa on noussut aikaisin", ajatteli Bazârow; "mutta hän
-menee kumminkin työhön ja toimeen; entäs me?"
-
--- Jo hyö taitavat tulla; -- kuiskasi Pjotr äkkiä. Bazârow nosti
-päänsä ja huomasi Pâvel Petrôwitshin.
-
-Hänellä oli yllään kevyt ruudukas takki ja jalassa aivan
-lumivalkoiset housut. Hän astui kiirein askelin, kainalossaan
-viheriään verkaan kääräisty lipas.
-
--- Suokaa anteeksi; olette nähtävästi saaneet odottaa minua, --
-virkkoi hän, kumartaen ensin Bazârowille, sitten Pjotrille, jossa hän
-tällä haavaa kunnioitti jotain sekundantin tapaista. -- En tahtonut
-herättää omaa kamaripalvelijaani.
-
--- Eikös mitä, -- vastasi Bazârow, -- vast'ikäänpä mekin tultiin.
-
--- Vai niin? No sitä parempi! -- Pâvel Petrôwitsh vilkaisi
-ympärilleen. -- Ei näy ketään. Meitä ei siis kukaan häiritse...
-Sopiihan meidän siis ryhtyä toimeen.
-
--- Ryhdytään vaan.
-
--- Uusia selityksiä luullakseni ette vaadi?
-
--- En.
-
--- Suvaitsetteko ladata? -- kysyi Pâvel Petrôwitsh, ottaen pistoolit
-ulos laatikosta.
-
--- Enkä. Ladatkaa te; minä sillä välin mittaan askeleet. Minulla on
-pitemmät jalat, -- lisäsi Bazârow naurahtaen. -- Yks, kaks, kolme...
-
--- Jevgêni Vasiljewitsh, -- sai Pjotr vaivoin sanotuksi, vavisten
-kuin horkassa, -- oli mitä oli, mutta syrjään minä lähden.
-
--- Neljä, viis ... lähde, veikkonen, lähde, mene vaikka puun taakse
-ja tuki korvasi, älä vaan silmiäsi kiinni pane; mutta jos ken maahan
-kupsahtaa, niin juokse auttamaan. Kuus ... seitsemän ... kahdeksan...
--- Bazârow pysähtyi. -- Joko riittää? -- virkkoi hän, kääntyen Pâvel
-Petrôwitshiin, -- vai pannaanko kaksi lisää?
-
--- Kuinka tahdotte, -- vastasi toinen, lyöden toista luotia piippuun.
-
--- Pannaan sitten. -- Bazârow veti saappaankärjellä maahan viivan.
--- Kas tässä barrieeri. Niin vähienkin: kuinkas monta askelta me
-astutaan barrieerista ulos? Se on tärkeä kysymys sekin. Eilen siitä
-ei diskuteerattu.
-
--- Kymmenen minun mielestäni, -- vastasi Pâvel Petrôwitsh, ojentaen
-Bazârowille molemmat pistoolit. -- Olkaa hyvä ja valitkaa.
-
--- Olen hyvä ja valitsen. Mutta myöntäkää, Pâvel Petrôwitsh, että
-tämä meidän ottelumme on omituinen laadultaan, ihan naurettaviin.
-Katsokaas vaan tuota meidän sekundanttimme naamataulua.
-
--- Teitä huvittaa yhä vaan laskea leikkiä, -- vastasi Pâvel
-Petrôwitsh. -- En kiellä, ett'ei meidän ottelumme ole omituista,
-mutta minä katson velvollisuudekseni ilmoittaa teille, että minä aion
-taistella täyttä totta. _A bon entendeur, salut!_[19]
-
--- Niin, enhän minä ensinkään epäile, ett'ei meillä olis vakaa
-aikomus saattaa toinen toisemme tuhoon ja turmioon, mutta miks'ei
-sitä saisi nauraa ja yhdistää _utile dulci?_ Kas niin: te puotatte
-minulle franskaa, minä teille latinaa.
-
--- Minä aion taistella täyttä totta, -- toisti Pâvel Petrôwitsh ja
-läksi astumaan paikalleen. Bazârow puolestaan laski hänkin kymmenen
-askelta barrierista ja pysähtyi.
-
--- Oletteko valmis? -- kysyi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Ihan.
-
--- Lähestykäämme siis.
-
-Bazârow rupesi astumaan hiljalleen eteenpäin. Samoin alkoi Pâvel
-Petrôwitsh kulkea häntä kohti, vasen käsi taskussa ja oikealla yhä
-kohottaen pistolia.
-
-"Nenäänhän se minua sihtaa", ajatteli Bazârow; "ja tarkkaanpa
-sirristääkin silmäänsä, senkin pahus! Ei tämä sentään hauskalta
-tunnu. Rupeanpa katselemaan hänen kellonperiinsä."
-
-Kuului kirpeä vinhaus aivan Bazârowin korvan juuressa, ja samassa
-kajahti laukaus.
-
-"Minä kuulin, siis ei hätääkään", sävähti hänen päässään. Hän astui
-vielä askeleen ja tähtäämättä painoi liipasinta.
-
-Pâvel Petrôwitsh vavahti ja sieppasi kädellään reiteensä. Verijuova
-alkoi vuotaa pitkin hänen valkoista housunsa lahjetta.
-
-Bazârow heitti pistolinsa syrjään ja lähestyi riitakumppaliaan.
-
--- Saitteko haavan? -- kysyi hän.
-
--- Teillä oli oikeus vaatia minut barrieeriin asti, -- virkkoi Pâvel
-Petrôwitsh; -- tämä ei ole yhtään mitään. Ehtojemme mukaan meillä on
-vielä laukaus mieheen.
-
--- Suokaa anteeksi, mutta se jää nyt toiseen kertaan, -- vastasi
-Bazârow, kädellään tukien Pâvel Petrôwitshia, joka rupesi
-kalpenemaan. -- Nyt en enää ole duellantti, vaan lääkäri; ennen
-kaikkea minun tulee tarkastaa haavanne. Pjotr! joudu tänne. Pjotr!
-Minnes sinä olet lymynnyt?
-
--- Mitä turhia! ... Min'en tarvitse kenenkään apua, -- sanoi Pâvel
-Petrôwitsh, sanoissaan pysähdellen. - Nyt ... me ... uudestaan... --
-Hän yritti tarttua viiksiinsä, mutta käsi hervahti, silmät menivät
-nurin päässä, ja hän pyörtyi.
-
--- Jo nyt on jotain! Tainnoksiin! Ja kaikkia tässä! -- huudahti
-Bazârow vaistomaisesti. -- Katsotaanpas, mikä jutku tässä nyt on.
--- Hän otti nenäliinansa, pyyhki veret pois, ja koetteli haavaa
-ympäriltä. -- Luu on ehjänä, -- jupisi hän hampaittensa välistä, --
-luoti on pyyhkäissyt pinnempaa vaan, ei ole vahingoittunut kuin yksi
-lihas, _vastus externus_. Kolmen viikon perästä vaikka tanssis! ...
-Mutta tuo pyörtymys! Voi sentään tuota herkkähermoista väkeä! Kas
-vaan, kuinka on hieno hipiä!
-
--- Jokos hyö kuolivat? -- suhahti hänen selkänsä takana Pjotrin
-vapiseva ääni.
-
--- Joudu hakemaan vettä. Tää mies hautaa vielä sekä sinut että minut.
-
-Mutta täydellisentynyt palvelija ei näkynyt käsittävän hänen
-sanojaan. Hän ei liikahtanut paikastaankaan. Pâvel Petrôwitsh avasi
-verkalleen silmänsä.
-
--- Jo lähtee henki! -- kuiskasi Pjotr ja rupesi ristimään silmiänsä.
-
--- Te olette oikeassa... Kauhean typerä naama! -- virkkoi haavoitettu
-gentleman, pakottaen itsensä myhähtämään.
-
--- Mutta etkö sinä, senkin perhana, mene hakemaan vettä! -- kiljaisi
-Bazârow.
-
--- Ei ole tarvis... Se oli vain hetkellinen _vertige_... Auttakaa
-minua istuvilleni ... kas niin... Mokomakin naarmu ... sitaisee
-päälle jotain. Kyllä minä astun täältä kotia jalan tai saisihan
-lähettää troskat noutamaan minua. Jos suvaitsette, niin duellia ei
-jatketa. Te olette menetellyt jalomielisesti tänään ... tänään,
-huomatkaa.
-
--- Mitäs niistä menneistä! -- virkkoi Bazârow; -- eikä niillä
-tulevaisillakaan maksa päätänsä vaivata, sillä minä aion heti
-paikalla pujahtaa tieheni. Antakaas kun sidon teidän haavanne; ei se
-vaarallinen ole, mutta paras on sentään pysäyttää verenvuoto. Mutta
-ensiksikin tässä on tämä kuolevainen saatava henkiin.
-
-Bazârow puisteli Pjotria kauluksesta ja lähetti hänet hakemaan
-troskia.
-
--- Mutta muista, ettes säikäytä minun veljeäni, -- sanoi Pâvel
-Petrôwitsh hänelle. -- Älä yritäkään ilmaista, mitä olet nähnyt.
-
-Pjotr läksi kiitämään juoksujalassa. Riitaveljet istuivat sillä
-välin maassa ääneti. Pâvel Petrôwitsh koetti olla katsomatta
-Bazârowiin; hänen ei tehnyt mieli käydä sovinnoille hänen kanssaan.
-Häntä hävetti oma korskeutensa ja huono onnensa, hävetti koko tämä
-hänen alkuunpanemansa juttu, vaikka tunsikin, ett'ei asia tämän
-suotuisammin olisi saattanut päättyä.
-
-"Ei ainakaan hän enää täällä vetelehdä", rauhoitteli hän itseänsä;
-"ja sekin on jo sangen hyvä."
-
-Yhä kauemmin kesti äänettömyyttä, raskasta, tuskallista. Ei ollut
-kumpaisenkaan hyvä olla. Toinen tunsi toisen kyllä ymmärtävän hänet.
-Tämä tunto on ystävysten kesken varsin mieluista ja vihamiesten
-kesken peräti ilkeätä, varsinkin kun ei sovi ruveta selityksille eikä
-lähteä erilleenkään.
-
--- Sidoinkohan minä jalkanne liian lujaa? -- kysäisi vihdoin Bazârow.
-
--- Ette suinkaan; se on varsin hyvä, -- vastasi Pâvel Petrôwitsh,
-lisäten sitten hetken kuluttua: -- Ei siltä velimieheltä sentään
-saa asiata salatuksi; hänelle täytyy sanoa, että syynä meidän
-riitaantumiseemme oli politiika.
-
--- Aivan niin, -- virkkoi Bazârow. -- Sanokaa esimerkiksi, että minä
-sätin kaikkia anglomaaneja.
-
--- Se sopii mainiosti... Mitäs te luulette tuon miehen nyt
-ajattelevan meistä? -- jatkoi Pâvel Petrôwitsh, viitaten samaan
-talonpoikaan, joka muutamia minutteja ennen duellia oli ajanut
-hevosensa Bazârowin ohi ja nyt pysähtyen otti lakin päästään,
-nähtyään "herrasväkeä" lähellä.
-
--- Ties hänet! -- vastasi Bazârow. -- Luultavinta on, ett'ei
-ajattele yhtään mitään. Venäläinen talonpoika -- siinä se juuri on
-se salaperäinen, tuntematon henkilö, josta rouva Radcliffe aikoinaan
-niin paljon puhui. Kuka hänestä selvän otti? Eihän hän itsekään
-itseänsä ymmärrä.
-
--- Ohoo! Vai niinkö te!... -- yritti Pâvel Petrôwitsh, mutta huudahti
-samassa: -- Katsokaas nyt, mitä tuo teidän tyhmeliininne Pjotr on
-saanut aikaan! Velihän tänne kiitää täyttä laukkaa!
-
-Bazârow kääntyi ympärinsä ja huomasi Nikolai Petrôwitshin ajavan
-tänne troskissa, kasvoiltaan kalpeana. Ennenkuin troskat olivat
-pysähtyneetkään, hän hyppäsi niistä maahan ja syöksi veljensä luo.
-
--- Mitäs tämä on? -- puheli hän hätäyneellä äänellä.
-
--- Jevgêni Vasíljitsh, herrainen aika, mitäs tämä merkitsee?
-
--- Ei mitään, -- vastasi Pâvel Petrôwitsh, -- turhanpäiten hälyttivät
-sinua vaan. Me tässä riitaannuimme hiukan herra Bazârowin kanssa, ja
-siitä minua hiukan verotettiin.
-
--- Mutta mikä syynä kaikkeen tähän, hyvät ihmiset?
-
--- Mikäkö syynä? Herra Bazârow puhui halveksivasti sir Robert
-Peelistä. Minä kiiruhdan lisäämään, että minä yksin olen syypää
-kaikkeen tähän; herra Bazârow on menetellyt erittäin hyvin. Minä se
-olin, joka vaadin hänet taisteluun.
-
--- Mutta sinustahan vuotaa verta!
-
--- Vettäkös luulit minun suonissani olevan? Mutta tämä suonen-isku
-on minulle hyödyllistäkin. Eikö niin, tohtori? Autapas minua nyt
-troskiin, äläkä antau surumielisyyden valtaan. Huomenna minä olen
-terve. Kas niin, nyt on hyvä. Anna mennä!
-
-Nikolai Petrôwitsh läksi astumaan perässä jalkaisin. Bazârow yritti
-jäädä taammas.
-
--- Minun täytyy pyytää teitä hoitamaan veljeäni, -- sanoi Nikolai
-Petrôwitsh hänelle, -- kunnes kaupungista saadaan toinen lääkäri.
-
-Bazârow kumarsi ääneti.
-
-Tunnin kuluttua Pâvel Petrôwitsh lepäsi jo vuoteessaan, jalka
-sidottuna taiteen sääntöjen mukaan. Koko talo oli joutunut häiriöön.
-Fênitshkalta rupesi kääntämään mieltä. Nikolai Petrôwitsh väänteli
-salaa käsiänsä, mutta Pâvel Petrôwitsh naureskeli ja laski leikkiä
-varsinkin Bazârowin kanssa. Hän pani päälleen hienon batistipaidan,
-veti ylleen keikarimaisen kurtikan ja pisti päähänsä fetsin, kielsi
-laskemasta uutimia alas ja piloillaan pahoitteli sitä, että nyt
-täytyy pidättäytyä ruuasta.
-
-Mutta iltayöstä hän sai kuumeen; päätä rupesi pakottamaan.
-Kaupungista haettu lääkäri saapui. (Nikolai Petrôwitsh oli tehnyt
-vastoin veljensä kieltoa, eikä Bazârowkaan olisi sitä tahtonut.
-Viimeksi-mainittu istui koko päivän huoneessaan äkeänä, aivan
-keltaisena kasvoiltaan, silloin tällöin vain pikimmältänsä pistäytyen
-sairaan luona. Pari kertaa hän sattui kohtaamaan Fênitshkan,
-mutta tämä ponnahti kauhistuen hänestä syrjään.) Uusi tohtori
-määräsi vilvoittavia juomia, muutoin todeksi vahvistaen Bazârowin
-vakuuttelut, ett'ei mitään vaaraa ole peljättävissä. Nikolai
-Petrôwitsh ilmoitti hänelle, että velimies oli vahingoissa itse
-haavoittanut itsensä, johon tohtori virkkoi vaan: "hm", mutta,
-saatuaan samassa kouraansa 25 ruplaa, lisäsi:
-
--- Tja! Sellaista sattuu tosin, sangen usein.
-
-Maata ei pannut talossa kukaan, ei riisunutkaan. Nikolai Petrôwitsh
-se myötäänsä hiipi varpaisillaan veljensä huoneesen ja varpaisillaan
-palasi takaisinkin. Pâvel Petrôwitsh välisti hervahti, valitteli
-hiljaa, väliin sanoi hänelle franskaksi: _"couchez vous"_, ja pyysi
-juotavaa. Nikolai Petrôwitsh pakotti kerran Fênitshkan tarjoamaan
-hänelle lasin limonaadia. Pâvel Petrôwitsh loi häneen terävän katseen
-ja joi lasin loppuun.
-
-Aamuyöstä kuume kohosi: sairas alkoi hiukan hourailla. Ensi alussa
-hän puhui epäselviä sanoja, mutta avasi sitten äkkiä silmänsä ja
-huomattuaan velimiehen vuoteensa ääressä, kumartui huolekkaasti hänen
-puoleensa ja virkkoi:
-
--- Eikö sinunkin mielestäsi, Nikolai, Fênitshkassa ole jotain, mikä
-muistuttaa Nellyä?
-
--- Ketä Nellyä, Pâsha?
-
--- Ettäs kyselet! Ruhtinatar P... Varsinkin yläpuoli kasvoista.
-_C'est de la même famille_.[20]
-
-Nikolai Petrôwitsh ei vastannut, ihmettelihän vaan vanhain tunteitten
-virkeyttä ihmisessä. "Vai nyt ne pulpahti pinnalle!" ajatteli hän.
-
--- Voi kuinka minä rakastan tuota tyhjänpäiväistä olentoa! -- puhui
-Pâvel Petrôwitsh vaikeroiden ja tuskaisesti heittäen kädet niskansa
-taakse. -- Minä en salli -- sopersi hän tuokion kuluttua, -- että
-joku hävytön uskaltaa... --
-
-Nikolai Petrôwitsh huokasi vaan; hän ei aavistanutkaan, ketä nuo
-sanat tarkoittavat.
-
-Seuraavana aamuna kello kahdeksan maissa Bazârow astui Nikolai
-Petrôwitshin kamariin. Hän oli jo ennättänyt panna matkakapineensa
-kokoon, päästettyään irti kaikki sammakkonsa, hyönteisensä ja
-lintunsa.
-
--- Tulitteko sanomaan minulle jäähyväisiä? -- kysäisi Nikolai
-Petrôwitsh, nousten ylös ja käyden häntä vastaan.
-
--- Aivan niin.
-
--- Minä ymmärrän teidät ja hyväksyn päätöksenne kaikin puolin.
-Veli parkahan se on tietysti syypää, mutta onpa hän saanut
-rangaistuksenkin. Hän on itse sanonut minulle asettaneensa teidät
-sellaiseen tilaan, että teidän oli mahdoton menetellä toisin. Minä
-uskon, ett'ei teidän käynyt välttäminen tätä kaksintaistelua, joka ...
-joka saapi joissain määrin selityksensä ainoastaan teidän
-kumpaisenkin mielipiteitten alituisesta antagonismista. (Nikolai
-Petrôwitsh pyrki takertumaan sanoissansa.) Minun veljeni on vanhan
-ihmislajin lapsia, kiivas ja itsepäinen... Jumalan kiitos, että edes
-näinkin vähällä päästiin. Minä olen ryhtynyt kaikkiin asianmukaisiin
-toimiin, välttääksemme yleistä huomiota...
-
--- Minä jätän teille osoitteeni siltä varalta, että asiasta
-tehtäisiin joku numero, -- virkkoi Bazârow huolettomasti.
-
--- Toivoakseni ei mitään sellaista tapahdu, Jevgêni Vasíljitsh...
-Minuun koskee kovasti se, että teidän vierailunne minun talossani
-sai tällaisen ... tällaisen lopun. Sitä haikeampaa tämä on, kun
-Arkâdikin...
-
--- Kyllä kai minä hänet vielä tapaan, -- vastasi Bazârow, jossa
-kaikenlaiset "selitykset" ja "selvittelyt" herättivät aina
-maltittomuuden tunnetta; -- ellen, niin olkaa hyvä ja sanokaa hänelle
-minun terveiseni ja lausukaa mielipahani siitä, ett'en saanut kohdata
-häntä.
-
--- Ja minä pyydän... -- vastasi Nikolai Petrôwitsh kumartaen. Mutta
-Bazârow ei kuullut hänen lausettaan loppuun, vaan läksi pois.
-
-Saatuaan tietää Bazârowin olevan lähdössä, Pâvel Petrôwitsh tahtoi
-nähdä häntä ja puristi hänen kättään. Mutta Bazârow pysyi tässäkin
-tilaisuudessa kylmänä kuin jää: hän ymmärsi, että Pâvel Petrôwitshin
-tekee mieli esiintyä ylevämielisenä. Fênitshkalle hänen ei
-onnistunut sanoa jäähyväisiä; vilaukselta he vaan näkivät toisensa,
-Fênitshkan seisoessa akkunassa. Hänen kasvonsa näyttivät Bazârowista
-surullisille.
-
-"Mennyttä kalua kukaties", ajatteli Bazârow itsekseen... "No niin,
-eiköhän tuo sentään selvinne miten kuten."
-
-Pjotr sen sijaan heltyi niin peräti, että painautui hänen
-olkapäätänsä vasten ja rupesi itkemään, kunnes Bazârow sai
-jäähdyttäneeksi hänet kysymällä: sattuiko "sulta silmät märkään
-paikkaan?" Dunjâshan täytyi oikein juosta lehtoon, liikutustansa
-salatakseen. Mutta kaiken tämän surun ja murheen pääsyy nousi
-rattaille, sytytti sikarinsa ja läksi tiehensä. Kun sitten
-neljännellä virstalla tienkäänteessä Kirsânowin hovi uusine
-herraskartanoineen jälleen ilmeni hänen näkyviinsä suorassa viivassa,
-silloin hän vain sylkäisi, murahtaen: "Senkin kirotut herrassikiöt".
-Sen sanottuaan hän kääräysi tiviimmin vaippaansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pâvel Petrôwitshin tila parani pian, mutta vuoteessa hänen täytyi
-olla viikon päivät. Hän kesti, niinkuin hän sanoi, "sotavankeutensa
-rasitukset" jotenkin kärsivällisesti, mutta paljon hänellä vaan oli
-päänvaivaa toaletti-asioista, ja myötäänsä hän käski polttamaan
-huoneessa odekolonia. Nikolai Petrôwitsh luki hänelle ääneen
-aikakauslehtiä. Fênitshka passaili häntä kuin ennenkin, kantaen
-hänelle milloin lihalientä, milloin limonaadia tai pehmeiksi
-keitetyitä munia, salaista kauhua kumminkin tuntien joka kerta kuin
-hänen huoneesensa astui. Pâvel Petrôwitshin odottamaton menettely oli
-säikäyttänyt talossa kaikki, Fênitshkan semminkin. Prokôfjitsh se
-yksin ei ollut millänsäkään, vaan selitteli, kuinka hänenkin aikanaan
-herrat pruukasivat tapella, "aatelismiehet nimittäin keskenänsä,
-mutta tuollaisia turskia hulttioita ei muuta kuin tallissa
-pieksättivät".
-
-Omatunto tuskin lainkaan soimasi Fênitshkaa, mutta ajatus äskeisen
-riidan oikeasta syystä vaivasi häntä kumminkin aika ajoin. Pâvel
-Petrôwitshkin se katseli häneen niin kummallisesti, niinkin,
-että Fênitshka, seljinkin häneen seisoessaan, tunsi hänen
-katseensa ruumiissaan. Hän oli laihtunut alituisesta sisällisestä
-levottomuudesta ja -- niinkuin laita tavallisesti on -- käynyt
-entistänsä somemmaksi.
-
-Aamulla kerran Pâvel Petrôwitsh, tuntien olevansa varsin reipas,
-siirtyi vuoteesta sohvalle. Nikolai Petrôwitsh oli käväissyt
-kysymässä hänen vointiansa ja lähtenyt puimaväkeä katsomaan.
-Fênitshka toi kupin teetä ja, asetettuaan sen pöydälle, yritti lähteä
-pois, mutta Pâvel Petrôwitsh pidätti hänet.
-
--- Minnekäs teillä on kiire, Feodôsia Nikolâjewna? -- virkkoi hän; --
-onko teillä jotain tehtävää?
-
--- Ei... Olisin käynyt vain teetä kaatamassa.
-
--- Kyllä Dunjâsha tulee siellä yksinäänkin toimeen. Istukaa nyt
-hiukkasen täällä sairaan miehen luona. Minulla olisi puhumista teidän
-kanssanne.
-
-Fênitshka istahti ääneti nojatuolin laidalle.
-
--- Kuulkaas, -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh, viiksiänsä kierrellen; --
-minun on jo kauan aikaa tehnyt mieli kysyä teiltä: näyttää niinkuin
-te pelkäisitte minua; onko niin?
-
--- Minäkö?
-
--- Te juuri. Te ette milloinkaan katso minua silmiin, ikäänkuin
-omatunto ei olisi teillä oikein puhdas.
-
-Fênitshka punastui, mutta katseli puhujaan. Tämä näytti hänestä niin
-kummalliselta, että Fênitshkalla alkoi sydäntä hiukan kouristaa.
-
--- Onhan teidän omatuntonne puhdas? -- kysäisi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Miks'eikäs se olisi puhdas? -- kuiskasi toinen.
-
--- Vähänkös niitä on syitä? Vaikka kenenkäpäs edessä te syyllinen
-olisittekaan? Minunko? Se ei ole luultavaa. Jonkun toisenko tässä
-talossa? Mahdotonta sekin. Veljenikö edessä sitten? Mutta tehän
-rakastatte häntä, niinhän?
-
--- Rakastan.
-
--- Kaikestako sielusta ja kaikesta sydämestä?
-
--- Minä rakastan Nikolai Petrôwitshia kaikesta sydämestäni.
-
--- Todellakin? Katsokaapas minuun, Fênitshka! (Tällä nimellä hän
-puhutteli häntä ensi kertaa.) Tiedättehän, että valhe on suuri synti.
-
--- Minä en valehtele, Pâvel Petrôwitsh. Ellen minä saa rakastaa
-Nikolai Petrôwitshia, niin ei minun maksa elääkään.
-
--- Ettekä vaihda häntä kehenkään?
-
--- Kehenkäs minä voisin hänet vaihtaa?
-
--- Vähänkös niitä on? Vaikkapa esimerkiksi siihen herraan, joka
-täältä läksi.
-
-Fênitshka nousi istuviltaan.
-
--- Hyvä Jumala! Miksikä te minua kidutatte, Pâvel Petrôwitsh? Mitä
-minä olen teille tehnyt? Kuinka te saatatte sellaista puhua?
-
--- Fênitshka, -- virkkoi Pâvel Petrôwitsh murheellisella äänellä, --
-näinhän minä...
-
--- Mitä te näitte?
-
--- Siellä ... lehtimajassa.
-
-Fênitshka punastui hivusmartoa ja korviaan myöten.
-
--- Olikos se minun syytäni? -- sai hän vaivoin sanotuksi.
-
-Pâvel Petrôwitsh kohottautui sohvassaan.
-
--- Ettekö te ole syypää? Ettekö? Ettekö ensinkään?
-
--- Nikolai Petrôwitshia minä rakastan, häntä yksin, ja häntä olen
-aina rakastanutkin! -- lausui Fênitshka äkkiä voimallisesti, vaikka
-itku oli tukahduttaa häneltä äänen. -- Mutta se, minkä te näitte,
-niin ihan minä vielä viimeisellä tuomiollakin sanon, ett'ei siihen
-ole minun syytäni ensinkään, eikä ollutkaan, ja ihan minä tahtoisin
-kuolla tällä hetkellä, koska minua saatetaan epäillä semmoisesta,
-että minä olisin Nikolai Petrôwitshille, hyväntekijälleni...
-
-Mutta siinä hänet ääni petti, ja samassa hän tunsi Pâvel Petrôwitshin
-ottaneen häntä kädestä ja puristavan sitä... Fênitshka katsahti
-häneen ja tunsi kivettyvänsä siihen paikkaan. Pâvel Petrôwitsh oli
-entistä kalpeampi; hänen silmänsä paloivat kirkkaina, ja -- mikä
-kaikesta ihmeellisintä -- raskas, yksinäinen kyynelkarpalo vieri
-pitkin hänen poskeansa.
-
--- Fênitshka! -- kuiskasi hän ihmeellisen herttaisesti, --
-rakastakaa, rakastakaa vainenkin veljeäni! Hän on niin hyvä, niin
-kelpo mies. Älkää kavaltako häntä kenenkään tähden koko maailmassa;
-älkää kuunnelko kenenkään puheita! Ajatelkaas: mikä saattaisi olla
-sen kauheampaa kuin rakastaa, olematta itse rakastettu! Älkää
-hyljätkö milloinkaan minun veli parkaani!
-
-Fênitshkan silmät olivat kuivuneet, -- niin hämillänsä hän oli. Mutta
-silloin hän vasta neuvottomaksi kävi, kun Pâvel Petrôwitsh, itse
-Pâvel Petrôwitsh nosti hänen kätensä huulilleen ja painautui siihen,
-suutelematta sitä ja välisti vain vavahtelemalla huokaisten.
-
-"Herrainen aika!" ajatteli Fênitshka, "eihän hän vaan hourine!"
-
-Mutta sillä hetkellä vavahteli Pâvel Petrôwitshissa koko hänen
-entinen, hukkaan mennyt elämänsä.
-
-Portaat alkoivat narahdella nopeitten askelten alla. Hän sysäsi
-Fênitshkan luotaan ja heitti päänsä takaisin pielukselle. Ovi aukeni,
-ja kynnykselle ilmaantui Nikolai Petrôwitsh iloisena, raikkaana,
-punaposkisena. Mitja, yhtä raikkaana ja punaposkisena kuin isänsäkin,
-hypähteli pelkässä paidassa hänen rintansa päällä, haraten paljailla
-jaloillaan kiinni hänen maalaispalttonsa suuriin nappeihin.
-
-Fênitshka syöksi samassa hänen luokseen, kietoi kätensä sekä hänen
-että pojan kaulaan ja painoi päänsä hänen olkapäähänsä. Nikolai
-Petrôwitsh kummastelemaan: Fênitshka, kaino ja hiljainen, ei ollut
-vielä milloinkaan hyväillyt häntä kolmannen henkilön läsnäollessa.
-
--- Mikä sinun on? -- kysäisi hän ja, vilkaisten veljeensä, antoi
-Mitjan Fênitshkalle.
-
--- Ethän vaan voine huonommin? -- kysyi hän, astuen Pâvel
-Petrôwitshin luokse.
-
-Toinen painoi päänsä batistiseen nenäliinaan.
-
--- En ... muutoin minä vaan... Päinvastoin, minun on nyt paljoa
-parempi.
-
--- Taisit vainenkin nousta liian aikaisin sohvalle. No, minnes sinä?
--- lisäsi Nikolai Petrôwitsh, kääntyen Fênitshkaan, mutta tämä oli
-jo ennättänyt paiskata oven perässään kiinni. -- Minä aioin juuri
-näyttää sinulle pulskaa prinssiäni; hänen tuli ikävä setäänsä.
-Minkästähden hän vei pojan pois? Mutta mikä sinua oikeastaan vaivaa?
-Tapahtuiko täällä jotain teidän välillänne?
-
--- Veli! -- lausui Pâvel Petrôwitsh juhlallisesti. Nikolai Petrôwitsh
-hätkähti. Hänen tuli äkkiä niin tukala olla -- ei tiennyt itsekään
-miksi.
-
--- Veli! -- toisti Pâvel Petrôwitsh; -- lupaa täyttää yksi pyyntö.
-
--- Mikä pyyntö? Puhu!
-
--- Se on varsin vakava; siitä minun ymmärtääkseni riippuu koko
-sinun elämäsi onni. Olen tässä koko ajan punninnut sitä, mitä nyt
-aion sinulle sanoa... Veli, täytä velvollisuutesi, rehellisen ja
-jalomielisen miehen velvollisuus, tee loppu pahennuksesta ja huonosta
-esimerkistä, jota sinä, ihmisistä parhain, muille osoitat.
-
--- Mitäs tarkoitat, Pâvel?
-
--- Nai Fênitshka... Hän rakastaa sinua ja on poikasi äiti.
-
--- Sanotko sinä niin, Pâvel? Sinäkö, jota minä aina olen pitänyt
-sellaisten avioliittojen järkähtämättömänä vastustajana! Sinäkö puhut
-niin! Mutta etkö tiedä, että minä yksinomaa kunnioituksesta sinua
-kohtaan olen ollut täyttämättä sitä, mitä sinä niin täydellä syyllä
-sanot velvollisuudekseni?
-
--- Turhaanpa sinä minua tässä asiassa kunnioitit, -- vastasi Pâvel
-Petrôwitsh, surumielisesti myhähtäen. -- Rupeanpa luulemaan,
-että Bazârow oli sittenkin oikeassa, moittiessaan minua
-aristokraatisuudesta. Ei, rakas veli, ei meidän auta enää olla
-olevinamme ja arvella maailmasta, että me muka olemme jo liian
-vanhoja ja hiljaisia, ja että paras meidän on vetäytyä syrjään
-hyörinästä ja pyörinästä. Me ryhdymme, juuri niinkuin sinä sanoit,
-täyttämään velvollisuuttamme, ja saatpas nähdä, että vielä me
-onnenkin saamme kaupanpäällisiksi.
-
-Nikolai Petrôwitsh riensi syleilemään veljeänsä.
-
--- Sinä olet lopullisesti saanut silmäni auki! -- huudahti hän. --
-Ilmankos minä aina sanoin, että sinä olet kaikkein hyväntahtoisin ja
-viisain mies maan päällä, mutta nyt minä huomaan sinun olevan yhtä
-järkevänkin kuin jalomielisen.
-
--- Hiljaa, hiljaa! -- keskeytti Pâvel Petrôwitsh. -- Älähän revi auki
-haavaa tuolta samaiselta järkevältä veljeltäsi, joka viidenkymmenen
-vanhana taisteli duellia kuin hyväkin vänrikki. No niin, asia on
-päätetty... Fênitshkasta tulee minun kälyni ... _belle soeur_.
-
--- Armas, armas veli! Mutta mitähän Arkâdi sanonee?
-
--- Arkâdiko? Ihastuu ja riemastuu tietysti. Avioliitto tosin
-ei käy yhteen hänen principiensä kanssa, mutta se on hivelevä
-yhdenvertaisuuden tuntoa hänessä. Ja todellakin, vielä tässä nyt
-kasteja _au dix-neuvième siècle!_
-
--- Voi sua Pâvel, Pâvel! Annas kun vielä kerran suutelen sinua. Älä
-pelkää; kyllä minä varon.
-
-Veljekset syleilivät toisiansa.
-
--- Mitäs arvelet, olisikohan nyt jo heti ilmoittaa Fênithskalle sinun
-aikomuksesi? -- kysäisi Pâvel Petrôwitsh.
-
--- Mikäpäs kiire sillä? -- vastasi Nikolai Petrôwitsh. -- Vai oliko
-teillä puhetta siitä?
-
--- Puhettako meillä? _Quelle idée!_
-
--- No niin. Tulehan ensin ihan terveeksi; eihän tuo asia meiltä mihin
-karkaa. Pitää punnita ja miettiä tyyten tarkoin...
-
--- Mutta olethan päättänyt?
-
--- Tietysti ja kiitän sinua kaikesta sydämestäni. Ja nyt minä jätän
-sinut. Sinun pitää levähtää; kaikenlainen mielenliikutus on sinulle
-vaarallista... Kyllä tästä vielä ennätämme haastella... Nuku,
-kultaseni, ja tehköön Jumala sinut terveeksi!
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Mistähän se veli minua oikeastaan kiittelee?" ajatteli Pâvel
-Petrôwitsh, jäätyään yksikseen. -- "Ikäänkuin ei asia riippuisi
-hänestä? Mutta heti hänen naituansa minä lähden jonnekin kauemmas,
-Dresdeniin tai Firenzeen, ja jään sinne, kunnes henki lähtee."
-
-Pâvel Petrôwitsh kostutti otsaansa odekolonilla ja pani silmänsä
-kiinni. Kirkas päiväpaiste valaisi hänen kauniita laihtuneita
-kasvojaan... Hänen päänsä oli vaipunut pielukselle kuin kuolleen...
-Ja elämätä vaillahan hän olikin.
-
-
-
-
-XXV.
-
-
-Nikóljskojen hovin puutarhassa, penkillä tuuhean saarnin siimeksessä,
-istuivat Kâtja ja Arkâdi. Fifi, oli käynyt pitkälleen lähelle
-heitä, käännettyään solakan ruumiinsa siihen somaan asemaan, joka
-metsämiesten kesken on tunnettu nimellä "jänönloiko".
-
-Ääneti olivat niin Arkâdi kuin Kâtjakin. Edellisellä oli
-puoleksi-avattu kirja kädessä, jälkimmäinen kouraili korista
-siihen jääneitä vehnäleivän murenoita ja viskeli niitä pienelle
-perhekunnalle varpusia, jotka tavallisella arjistelevalla
-julkeudellaan virskuttaen hyppivät ihan hänen jalkainsa juuressa.
-Hiljainen tuuli heilutteli saarnin lehtiä, saaden sekä tumman polun
-pinnalla että Fifin keltaisessa seljässä vaaleita, kullankarvaisia
-täpliä elähtelemään edestakaisin. Yhtenäinen siimes verhosi Arkâdin
-ja Kâtjan; silloin tällöin vain välähti kirkas juova Kâtjan tukassa.
-
-Vaiti he olivat kumpainenkin, mutta juuri siinä, millä tapaa he
-olivat vaiti ja millä tavoin he rinnatusten istuivat, siinä juuri
-ilmeni luottava tutun-omaisuus: näytti kuin ei kumpainenkaan olisi
-ajatellut naapuriansa, itse asiassa sittenkin tuntien mielihyvää
-hänen läsnäolostansa. Muuttuneet he olivat kasvoiltaankin siitä
-saakka kuin heidät viimeksi näimme: Arkâdi näytti levollisemmalta,
-Kâtja vilkkaammalta, rohkeammalta.
-
--- Eikö teidänkin mielestänne, -- virkkoi Arkâdi, -- tämän puun
-venäläinen nimi _"jâsenj"_ ole erittäin sattuva: ei ole toista puuta,
-jonka lävitse ilma kuultaisi niin keveästi ja kirkkaasti (_jâsno_)
-kuin sen.
-
-Kâtja katsahti ylös ja virkkoi: "Kyllä".
-
-"Eipäs tämä", ajatteli Arkâdi; "eipäs tämä minua moiti siitä, että
-puhun _kauniisti_."
-
--- Min' en pidä Heine'stä, -- lausui Kâtja, silmillään viitaten
-Arkâdin kädessä olevaan kirjaan, -- ei hän miellytä minua nauraessaan
-eikä itkiessäänkään; silloin vain minä pidän hänestä, kun hän on
-mietteissään ja murheellinen.
-
--- Minua hän taas miellyttää nauraessaan, -- virkkoi Arkâdi.
-
--- Tuo on teissä vielä vanhoja jälkiä satirillisesta suunnastanne...
-
-"Vanhoja jälkiä!" -- ajatteli Arkâdi; "olisipa nyt Bazârow kuulemassa
-tuota!"
-
--- Malttakaas! -- liitti Kâtja. -- Kyllä me teidät vielä
-toisellaiseksi muutamme.
-
--- Kuka? Tekö?
-
--- Kukako? Sisko ja Porfíri Platônitsh, jonka kanssa te ette enää
-kinastele, ja täti, jota te toissapäivänä saatoitte kirkkoon.
-
--- Mutta eihän minun sopinut kieltäytyä. Mitä taas Anna Sergêjewnaan
-tulee, niin muistattehan, kuinka hän monessa asiassa oli yhtä mieltä
-Jevgênin kanssa.
-
--- Sisko oli silloin hänen vaikutuksensa alaisena, niinkuin tekin.
-
--- Niinkuin minäkin? Olenko minä sitten mielestänne jo päässyt hänen
-vaikutuksensa alaisuudesta?
-
-Kâtja ei vastannut.
-
--- Kyllä minä tiedän, -- jatkoi Arkâdi; -- te ette milloinkaan
-pitänyt hänestä.
-
--- Min' en osaa arvostella häntä.
-
--- Tiedättekös mitä, Kâtjerîna Sergêjewna? Niin usein kuin kuulenkin
-teiltä tuon vastauksen, en sitä kuitenkaan usko. Ei ole sitä ihmistä,
-jota ei kukin meistä osaisi arvostella! Tuo on veruketta vaan.
-
--- No sitten sanon teille, että hän ... vähät siitä, ett'en hänestä
-pidä, mutta minä tunnen, että hän on vieras minulle, niinkuin minäkin
-hänelle ... ja vieras olette hänelle tekin.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Mitenkäs minä sanoisinkaan? ... Hän on raatelevaisia, te ja minä
-kesyjä.
-
--- Olenko minäkin kesy? Kâtja nyökäytti päätään. Arkâdi raapaisi
-korvallistaan.
-
--- Kuulkaas, Kâtjerîna Sergêjewna; tämänhän voisi oikeastaan panna
-pahakseen.
-
--- Tahtoisitteko te sitten olla raatelevainen?
-
--- Raatelevainen en, mutta väkevä, tarmokas.
-
--- Ei siksi tahtomalla tulla... Tuo teidän ystävänne, esimerkiksi,
-hän on tahtomattansakin sellainen.
-
--- Hm! Te arvelette niinmuodoin, että hänellä oli suuri vaikutus Anna
-Sergêjewnaan?
-
--- Oli. Mutta siskoa ei voi kukaan kauan pitää vallassaan, -- lisäsi
-Kâtja puoliääneen.
-
--- Miksikä niin luulette?
-
--- Hän on hyvin ylpeä ... ei vainenkaan ... hän pitää itsenäisyyttään
-niin kalliina.
-
--- Kukas sitä ei kalliina pitäisi? -- kysyi Arkâdi, vaikka hänen
-mielessään samalla sävähti: "mitäpäs sillä oikeastaan tekee?"
-
-Ja Kâtjankin mielessä sävähti: "mitäpäs sillä oikeastaan tekee?"
-
-Nuorille ihmisille, jotka usein ja ystävällisesti seurustelevat
-keskenänsä, johtuu alinomaa mieleen samoja ajatuksia.
-
-Arkâdi myhähti ja, siirtyen lähemmäs Kâtjaa, virkkoi kuiskaamalla:
-
--- Tunnustakaapas vaan: te pelkäätte häntä hiukan.
-
--- Ketä?
-
--- Siskoanne.
-
--- Entäs te? -- kysyi Kâtja vuorostaan.
-
--- Minäkin; huomatkaa, mitä sanon: _minäkin_.
-
-Kâtja häristi hänelle sormeansa.
-
--- Sepä kummallista, -- sanoi hän. -- Sisko ei ole koskaan ollut
-teille niin suopea kuin juuri tähän aikaan, nyt paljoa enemmän kuin
-ensi kertaa täällä käydessänne.
-
--- Vai niin?
-
--- Ettekö ole huomannut sitä? Ettekö ole hyvillänne siitä?
-
-Arkâdi vaipui ajatuksiinsa.
-
--- Millähän minä olisin saattanut ansaita Anna Sergêjewnan suosion?
-Kenties sillä, että toin hänelle äiti vainajanne kirjeet.
-
--- Sillä kanssa, ja on niitä muitakin syitä, mutta en sano, mitä.
-
--- Miks'ette?
-
--- En sano.
-
--- Oo, tiedänhän sen: te olette hyvin itsepäinen.
-
--- Niin olenkin.
-
--- Ja tarkkasilmäinen.
-
-Kâtja katsahti syrjästä Arkâdiin.
-
--- Kenties. Harmittaako se teitä? ... Sanokaas mitä te ajattelette
-nyt?
-
--- Minä ajattelen, että mistähän teihin on tullutkaan tuo
-tarkkasilmäisyys, ja sitä teissä todellakin on. Tehän olette niin
-arka, epäluuloinen; tehän vierotte kaikkia...
-
--- Minä olen ollut niin paljon yksinäni; pakostakin siinä tulee
-miettiväiseksi. Mutta vieronkohan minä kaikkia?
-
-Arkâdi loi kiitollisen silmäyksen Kâtjaan.
-
--- Tuo saattaa kyllä olla totta, -- sanoi hän sitten; -- mutta
-harvoinpa tuota mietinnän lahjaa tapaa ihmisissä, joilla on sellainen
-asema kuin teillä, minä tarkoitan, jotka ovat niin varakkaita;
-heidän, niinkuin tsaarienkin luokse on työläs päästä.
-
--- Enhän minä ole rikas.
-
-Arkâdi tuli ymmälle eikä ensi hätään käsittänyt Kâtjaa. "Niin
-vainenkin", ajatteli hän itsekseen; "tilahan onkin sisaren." Tuo
-ajatus ei ollut hänelle vastenmielinen.
-
--- Kuinka te sanoittekaan niin sievästi.
-
--- Mitä niin?
-
--- Sievästi sanoitte vaan, niin suoraan, kainostelematta,
-kiekailematta. Minä nimittäin luulin kuin luulinkin, että siinä
-ihmisessä, joka tietää ja sanoo olevansa köyhä, asuu joku omituinen
-tunne, jonkunlaista ylvästelyä.
-
--- En minä ole mitään sellaista kokenut, ja siitä kiitän siskoani.
-Minä mainitsin varallisuudestani vaan kun siksi sanaksi sattui.
-
--- Niin, mutta tunnustakaapa vaan, että teissäkin on palanen tuota
-äsken mainitsemaani ylvästelyä.
-
--- Esimerkiksi?
-
--- Esimerkiksi, ettehän te ... suokaa anteeksi tällainen kysymys ...
-tokkohan te menisitte naimisiin rikkaan miehen kanssa?
-
--- Jos häntä hyvin rakastaisin... En, enpä luullakseni menisi
-sittenkään.
-
--- Sepä se! -- huudahti Arkâdi ja tuokion kuluttua lisäsi: --
-miks'ette?
-
--- Siks' että laulussakin lauletaan nuorikoista, jotka ovat eri maata.
-
--- Te kukaties tahtoisitte hallita ja vallita tahi...
-
--- Eikö mitä! Mitä siitä olisi? Päinvastoin minä olen valmis
-alistumaan; eriasteisuus se vaan on raskasta, mutta kunnioittaa
-itseänsä ja alistua, sen minä käsitän. Se on onnea, mutta olla
-tois-arvoisessa asemassa... Ei, hyvä on näinkin.
-
--- Hyvä on näinkin, -- toisti Arkâdi. -- Niin, niin, -- jatkoi
-hän, -- ilmankos te olette yhtä verta Anna Sergêjewnan kanssa. Te
-olette samallainen oman kannan ihminen kuin hänkin, mutta te olette
-umpeampi. Minä olen varma siitä, ett'ette te milloinkaan ensimmäisenä
-lausu tunnettanne ilmi, olkoon se kuinka voimallinen tai pyhä
-tahansa...
-
--- Kuinka saattaisi toisin ollakaan? -- kysyi Kâtja.
-
--- Ja yhtä älykäskin te olette; teissä on yhtä paljon luonnetta kuin
-hänessä, ellei enemmänkin...
-
--- Älkää suinkaan verratko minua siskoon, -- virkkoi Kâtja
-hätäisesti; -- se on minulle peräti epäedullista. Te näytte
-unohtaneen, että sisko on sekä kaunotar että älykäs ja ... teidän
-varsinkaan, Arkâdi Nikolâitsh, ei pitäisi puhua tuolla tavalla ja
-vielä noin vakavan näköisenä.
-
--- Mitäs tuo merkitsee: 'teidän varsinkaan'? Ja mistä te päätätte,
-että minä lasken leikkiä?
-
--- Tietysti te laskette leikkiä.
-
--- Niinkö luulette? Mutta entäs jos minä puhuinkin vakaumuksestani?
-Entäs jos minä mielestäni en käyttänyt vielä tarpeeksikaan
-voimallisia sanoja.
-
--- En ymmärrä teitä.
-
--- Todellakin? Nytpä huomaan arvanneeni teidän tarkkasilmäisyytenne
-äsken liian korkealle.
-
--- Mitenkä?
-
-Arkâdi käänsi päänsä toisaanne eikä vastannut mitään. Kâtja haki
-korin pohjalta vielä muutamia murenoita ja rupesi viskelemään niitä
-varpusille, mutta hänen kätensä heilahdus oli liian voimakas:
-varpuset pyrähtivät pois, ennättämättä siepata nokkaansa yhtään sirua.
-
--- Kâtjerina Sergêjewna! -- lausui Arkâdi äkkiä; -- teille se
-kaiketikin on yhdentekevää, mutta tietäkää, ett'en minä teitä ikinä
-vaihtaisi siskoonne, eikä siinä kyllä, vaan en kehenkään koko
-maailmassa.
-
-Hän nousi ja läksi kiireimmiten pois, ikäänkuin itsekin säikähtäen
-kieleltä kirvonneita sanojansa.
-
-Mutta Kâtjalta vaipui sekä kori että kädet syliin, ja kauan aikaa hän
-vielä pää kallellaan katseli pois rientävää Arkâdia. Vähitellen alkoi
-hienon hieno puna nousta hänen kasvoihinsa, mutta huulille ei hymy
-noussut, ja tummissa silmissä asui neuvottomuus ja muuan toinenkin
-tunne, jolla ei vielä ollut nimeä.
-
--- Oletko yksin? -- kuului hänen läheltänsä Anna Sergêjewnan ääni. --
-Arkâdin kanssahan sinä näyt äsken lähteneen puutarhaan.
-
-Hätäilemättä siirsi Kâtja katseensa sisareen, joka hienossa, jopa
-huolellisenkin hienossa puvussa seisoi polulla, avatun päivänvarjonsa
-kärjellä liikutellen Fifin korvaa. Hätäilemättä Kâtja vastasikin:
-
--- Yksin olen.
-
--- Näenhän minä sen, -- virkkoi toinen nauraen.
-
--- Hän läksi siis omaan huoneesensa?
-
--- Niin.
-
--- Luitteko yhdessä?
-
--- Niin.
-
-Anna Sergêjewna otti Kâtjaa leuasta ja kohotti hänen päätään.
-
--- Ettehän toki riitaantuneet?
-
--- Emme, -- virkkoi Kâtja, hiljalleen siirtäen syrjään sisarensa
-käden.
-
--- Kuinka juhlallisesti sinä vastailet! Minä luulin tapaavani hänet
-täällä; aioin pyytää häntä kanssani kävelemään. Sitä hän itsekin
-minulta usein pyytää. Sinulle tuotiin kaupungista kengät, menehän
-koettelemaan niitä; minä huomasin jo eilen, että entiset ovat jo koko
-lailla kuluneet. Yleensä sin'et kiinnitä tarpeeksi huomiota tuohon
-seikkaan, vaikka sinulla on herttaisen somat, pienet jalat. Kädet on
-sinulla sievät nekin ... mutta suuret; silloin ei saa unohtaa somia,
-pieniä jalkojaan. Vaikka ... ethän sinä mikään koketti ole.
-
-Anna Sergêjewna läksi edelleen astumaan tietä pitkin, kahisuttaen
-kaunista leninkiänsä. Kâtja nousi penkiltä, otti Heinen ja läksi
-hänkin -- ei kumminkaan kenkiään koettelemaan.
-
-"Somat, pienet jalat", ajatteli hän, verkalleen ja keveästi nousten
-päivänpaisteessa kuumiksi paahtuneita terrasin kiviportaita myöten.
--- "Somat, pienet jalat", sanotte te... No kyllä hän vielä niitten
-juureen laskeutuukin.
-
-Mutta silloin häntä hävetti samassa, ja hän riensi juoksujalkaa ylös.
-
-Arkâdi oli astumassa käytävää myöten omaa huonettansa kohti, kun
-hovimestari tapasi hänet ja ilmoitti herra Bazârowin istuvan hänen
-huoneessaan.
-
--- Jevgênikö! -- äännähti Arkâdi itsekseen, melkein kauhistuen. --
-Joko siitä on kauankin kuin hän tuli?
-
--- Vast'ikään saapuivat ja sanoivat niin jotta ei pidä ilmoittaa
-heistä Anna Sergêjewnalle, vaan käskivät saattaa suoraa päätä teidän
-huoneesenne.
-
-"Olisikohan jotain onnettomuutta tapahtunut kotona?" ajatteli
-Arkâdi ja juostuaan kiiruimman kaupassa portaita ylös, tempasi oven
-yhdellä nykäyksellä auki. Bazârowin ulkomuoto sai hänen mielensä
-heti levolliseksi, vaikka kokeneempi silmä varmaankin olisi tuon
-odottamattoman vieraan yhä vieläkin tarmokkaassa, nuivahtaneessa
-olennossa huomannut sisällisen levottomuuden merkkejä. Pölyinen
-viitta hartioillaan ja lakki kourassa hän istui ikkunalaudalla, eikä
-kohonnut sijaltaan silloinkaan kuin Arkâdi äänekkäästi huudahtellen
-riensi hänen luokseen ja kavahti kaulaan.
-
--- Sepä odottamatonta! Mistäpäin nyt puhaltaa? -- haasteli hän,
-hyörien ja pyörien huoneessaan, niinkuin ainakin ihminen, joka
-itsekin luulee iloitsevansa ja tahtoo sitä muillekin osoittaa. --
-Onhan siellä kotona kaikki hyvin? Ovathan kaikki terveinä eikö niin?
-
--- Kaikki on siellä hyvin, mutta eivät kaikki ole terveitä, --
-virkkoi Bazârow. -- Mutta älä törise nyt, vaan käske tuoda minulle
-sahtia ja istu ja kuuntele, mitä minä sinulle ilmoitan moniaissa,
-mutta toivoakseni kyllin voimakkaissa lauseissa.
-
-Arkâdi vaikeni, ja Bazârow kertoi hänelle duellistansa Pâvel
-Petrôwitshin kanssa. Arkâdi hämmästyi, jopa tuli murheelliselle
-mielellekin, mutta ei pitänyt tarpeellisena ilmaista sitä, kysyi
-vaan, eikö sedän haava todellakaan ole vaarallinen. Kuultuaan, että
-haava on erinomaisen intressantti, ei kumminkaan lääketieteellisessä
-suhteessa, hän pakotti itsensä myhähtämään, mutta sydämessä tuntui
-niin tukalalta, jopa hävettikin. Näytti kuin Bazârow olisi ymmärtänyt
-hänet.
-
--- Niin, veikkonen, -- virkkoi hän, -- semmoista se on, kun elelee
-feodaalien kanssa: muuttuu itsekin feodaaliksi ja käy osalliseksi
-ritarillisiin turnauksiin. Ja nyt minä olen matkalla "isäin" tykö,
--- päätti Bazârow, -- ja poikkesin tänne "antamaan sinulle tietoa
-kaikesta tuosta", niin minä sanoisin, ellen pitäisi hyödytöntä
-valhetta hupsuutena. Ei! Minä poikkesin tänne -- hitto ties miksi.
-Ihmisen tekee, näetkös, välisti hyvää siepata itseänsä otsakiemurasta
-ja riuhtaista irti, niinkuin retikka multapenkistä. Sen tempun olen
-suorittanut äskettäin... Mutta mieleni teki vielä kerran katsahtaa
-siihen, mistä olin eronnut, siihen multapenkkiin, missä olin ollut
-kiinni.
-
--- Toivoakseni nuo sanat eivät tarkoita minua, -- vastasi Arkâdi
-mielenliikutuksella; -- toivoakseni sin'et aio erota _minusta_.
-
-Bazârow katsahti häneen terävästi, melkein läpitunkevasti.
-
--- Jopa sinä siitä kovin pahaksesi panisit. Minusta tuntuu, että
-_sinä_ olet jo eronnut minusta. Sinä olet tuoreskainen semmoinen ja
-puhtoinen ... mahtaa ne sinun asiasi Anna Sergêjewnan kanssa käydä
-ihan erinomaisesti.
-
--- Mitkä minun asiani Anna Sergêjewnan kanssa?
-
--- Etkös sinä juuri hänen tähtensä tullut tänne kaupungista,
-lellipoika? Niin vainenkin: kuinkas ne sunnuntaikoulut siellä
-edistyvät? Etkös sinä sitten ole rakastunut häneen? Vai joko sinunkin
-on tullut aika näytellä kainoa?
-
--- Jevgêni, tiedäthän minun aina olleen suoran sinun kanssasi; minä
-vakuutan, minä vannon, että olet erehtynyt.
-
--- Hm! Uusi sana, -- huomautti Bazârow puoliääneen. -- Mutta
-turhanpäiten sinä kiivastelet: minulle tuo juttu on aivan
-yhdentekevää. Romantiko sanoisi, minä tunnen sen, että meidän tiemme
-alkavat haarautua eri suunnille, mutta minä sanoa päläytän, että me
-olemme kyllästyneet toisiimme.
-
--- Jevgêni!...
-
--- Mitäs se sen vaarallisempaa olisi, kultaseni! Kyllästyy sitä
-maailmassa paljoa parempaankin! Mutta emmeköhän nyt sano jäähyväisiä
-toisillemme? Siitä saakka kuin tänne tulin, minusta tuntuu
-sanomattoman ilkeältä, ikäänkuin olisin lukenut kyllikseni Gogolin
-kirjeitä Kalûgan kuvernöörskalle.[21] Min'en antanut hevosiakaan
-riisua.
-
--- Se on mahdotonta!
-
--- Miksi?
-
--- Sehän -- itsestäni puhumattakaan -- olisi suurimmassa määrin
-epäkohteliasta Anna Sergêjewnaa vastaan, joka välttämättömästi tahtoo
-sinua nähdä.
-
--- Siinä sinä erehdyt.
-
--- Päinvastoin olen varma siitä, että olen oikeassa, -- vastasi
-Arkâdi. -- Ja miksikä sinä olet olevinasi? Kun tässä suu puhtaaksi
-puhutaan, niin etkös sinä itsekin tullut tänne hänen tähtensä?
-
--- Saattaa tuossa olla perää, mutta erehdyt sinä sittenkin.
-
-Mutta Arkâdi oli oikeassa. Anna Sergêjewna ilmoitti halajavansa nähdä
-Bazârowia ja lähetti hänelle kutsut hovimestarin kautta. Bazârow
-muutti pukua, ennenkuin läksi hänen luokseen: hän näkyi panneen uuden
-pukunsa päällimmäiseksi matkalaukkuunsa.
-
-Rouva Odintsôw otti hänet vastaan vierashuoneessa eikä siinä, missä
-Bazârow niin odottamatta oli tunnustanut rakkautensa. Anna Sergêjewna
-ojensi hänelle ystävällisesti sormiensa päät, mutta hänen kasvoillaan
-kuvastui jännitys vastoin hänen tahtoansakin.
-
--- Anna Sergêjewna, -- kiiruhti Bazârow sanomaan, -- minun täytyy
-ennen kaikkea rauhoittaa teidät. Edessänne on tavallinen kuolevainen,
-joka jo aikaa sitten on tullut järkiinsä ja toivoo, ett'eivät
-muutkaan enää hänen tyhmyyksiänsä muista. Minä lähden nyt kauaksi,
-ja vaikk'en minä ole mikään pehmeä olento, niin myönnättehän, ett'ei
-minun olisi hauska viedä mukanani sitä ajatusta, että te muistelette
-minua inholla.
-
-Anna Sergêjewna huokasi syvään, niinkuin juuri korkean vuoren
-huipulle noussut ihminen, ja hymy kirkasti hänen kasvonsa. Hän ojensi
-toistamiseen kätensä Bazârowille ja vastasi hänen puristukseensa.
-
--- Ken menneitä muistelee, siltä silmä puhki,[22] -- virkkoi hän, --
-sitä suuremmasta syystä, kun minäkin, sen tunnustan, tein silloin
-väärin, eilenhän kokettimaisuudella, niin jollain muulla. Se oli
-unta, eikö niin? Ja kukapa unia muistelee?
-
--- Kukapa vainenkin! Ja sitä paitsi ... rakkaus ... se on tekemällä
-tehtyä tunnetta.
-
--- Todellakin! Minun on hyvin mieluista kuulla tuota.
-
-Näin sanoi Anna Sergêjewna, ja niin sanoi Bazârow, ja kumpikin
-luuli puhuvansa totta. Olivatko heidän sanansa totta, täyttä totta?
-Itse he eivät sitä tienneet, kertoja sitäkin vähemmin. Mutta heidän
-keskustelunsa muodostui sellaiseksi, ikäänkuin olisivat täydellisesti
-uskoneet toisiansa.
-
-Anna Sergêjewna kysyi muun muassa, mitä hän teki Kirsânowien luona.
-Toinen oli jo vähällä kertoa duellistaan Pâvel Petrôwitshin kanssa,
-mutta pidättyi, ajatellen Anna Sergêjewnan kenties luulevan, että hän
-koettaa tehdä itseänsä intressantiksi. Sanoi tehneensä siellä työtä
-koko ajan.
-
--- Mutta minä, -- sanoi Anna Sergêjewna, -- minä olin ensin jonkun
-aikaa synkkämielinen, ties Herra, mistä syystä; olin jo aikeissa
-lähteä ulkomaillekin, aatelkaas! ... Mutta sitten se meni ohitse;
-teidän ystävänne Arkâdi saapui tänne, ja minä pääsin taas entisille
-laduilleni, oikeaan rooliini.
-
--- Mihinkä rooliin, sallikaa kysyäni?
-
--- Tädin, opettajattaren, äidin, minkä nimen sille tahtonette
-panna. Mutta asiasta toiseen: tiedättekö, ett'en minä ennen
-oikein käsittänyt teidän ja Arkâdi Nikolâitshin välistä kiinteätä
-ystävyyttä. Minun mielestäni hän oli jotenkin vähäpätöinen, mutta
-nyt minä tunnen hänet lähemmin ja olen vakuutettu siitä, että hän on
-viisas mies... Mutta -- ja se on pääasia -- hän on nuori, nuori ...
-toisin kuin me, Jevgêni Vasíljitsh.
-
--- Yhäkö hän vieläkin arkailee teidän läsnä-ollessanne?
-
--- Ettäkö hän... -- yritti Anna Sergêjewna, mutta lisäsi sitten,
-hetken mietittyään: -- nyt hän luottaa minuun paremmin, nyt hän
-puheleekin minun kanssani. Ennen hän aina kartteli minua. Mutta enpä
-minäkään hänen seuraansa hakenut. Hänestä ja Kâtjasta on tullut hyvät
-ystävät.
-
-Bazârowia harmitti. "Eipäs vaan saata nainen olla viekastelematta",
-ajatteli hän itsekseen.
-
--- Te sanoitte hänen kartelleen teitä, -- lausui hän kylmästi
-myhähtäen, -- mutta teiltä ei varmaankaan ole pysynyt salassa se,
-että hän oli rakastunut teihin?
-
--- Kuinka? Hänkin? -- pääsi Anna Sergêjewnalta.
-
--- Hänkin, -- toisti Bazârow, nöyrällä kumarruksella. -- Ettekö te
-todellakaan sitä tiennyt? Uutisenko minä teille kerroin?
-
-Anna Sergêjewna laski katseensa maahan.
-
--- Te erehdytte, Jevgêni Vasíljitsh.
-
--- Tuskinpa. Mutta kenties minun ei olisi pitänyt mainita tuota.
--- Itsekseen hän sitten lisäsi: "Siinä sait, älä viekastele toista
-kertaa".
-
--- Miks'eikäs siitä saisi mainita? Mutta minun mielestäni te panette
-liian paljon merkitystä hetkelliselle vaikutelmalle. Alanpa luulla,
-että te olette taipuvainen liioittelemaan.
-
--- Puhutaan kernaammin jostain muusta, Anna Sergêjewna.
-
--- Miksikä niin? -- vastasi toinen, mutta käänsi itsekin puheen
-toisaanne.
-
-Hänestä tuntui sittenkin tukalalta Bazârowin seurassa, vaikka olikin
-hänelle sanonut ja omalle itselleenkin vakuuttanut unohtaneensa
-kaikki tyyni. Puhellen hänen kanssaan aivan jokapäiväisistä asioista,
-leikkiäkin laskiessaan, hän tunsi hiukan pelvon-alaista ahdistusta.
-Niinpä höyrylaivassakin ulapalla ihmiset puhelevat ja naureskelevat
-keskenänsä huolettomasti, aivan kuin maata mannerta jalka polkisi,
-mutta annas, että tulee pienikin pysäys, joku vähäpätöisinkin,
-tavallisuudesta poikkeava sattuma, niin jo ilmaantuu kaikkien
-kasvoille levottomuus, joka tietää, että ihmisissä asuu alituinen
-tietoisuus alituiseen uhkaavasta vaarasta.
-
-Anna Sergêjewnan ja Bazârowin keskustelua ei kestänyt kauan.
-Edellinen alkoi tuon tuostakin vaipua mietteisinsä, vastailla
-hajamielisesti ja ehdotti vihdoin, että siirryttäisiin saliin, missä
-tapasivat ruhtinattaren ja Kâtjan.
-
--- Missäs on Arkâdi Nikolâitsh? -- tiedusti emäntä, ja, kuultuaan
-hänen olleen jo toista tuntia näkymättömissä, lähetti häntä hakemaan.
-
-Kotvan aikaa kesti, ennenkuin hänet löydettiin: hän oli samonnut
-puutarhan perimmäisiin osiin. Siellä hän istui, kädet ristissä leuan
-nojana, syvissä mietteissään. Ja syviä ja vakavia olivatkin nämä
-mietteet, mutta murheellisia ei. Hän tiesi Anna Sergêjewnan istuvan
-kahden kesken Bazârowin kanssa, mutta mustasukkaisuutta hän ei
-tuntenut, kuten ennen. Päinvastoin hänen kasvonsa ne kirkastuivat
-kirkastumistaan; hän näytti kummastelevan jotain ja iloitsevan ja
-päättäneen ryhtyä johonkin.
-
-
-
-
-XXVI.
-
-
-Ukko Odintsôw vainaja aikoinaan ei rakastanut mitään uuden-aikaisia
-hommia, mutta myönsi kumminkin "jonkun verran liikunta-alaa
-jalostuneelle maulle". Senpä vuoksi hän rakennutti puutarhaansa,
-ansarin ja lammen välille, jonkunmoisen kreikkalaisen pylväikön
-venäläisistä tiileistä. Tämän pylväikön eli portiikin sokeaan
-peräseinään oli laitettu kuusi komeroa veistokuvia varten, jotka
-Odintsôw aikoi tilata ulkomailta. Niitten oli määrä esittää:
-Yksinäisyyttä, Vaiteliaisuutta, Mietiskelyä, Surumielisyyttä,
-Kainoutta ja Tunteellisuutta. Yksi niistä -- vaiteliaisuuden
-jumalatar, sormi huulillaan, oli jo tuotettu ja asetettu pystyyn,
-mutta kylän pojat heittivät siltä jo ensi päivänä nenän rikki,
-ja vaikka lähitienoon kipsaaja oli luvannut tekaista sille uuden
-nenän, "entistä puolta paremman", niin käski Odintsôw viedä kuvan
-pois, ja sitten se pantiin olkiliiteriin, missä sai seista monta
-vuotta, herättäen taikauskoista kauhua kylän ämmissä. Pylväikön
-etupuolelle oli jo aikaa sitten kasvanut sankka pensaikko; pilarien
-kapiteelit vain ulottuivat vehreän tiheikön yli. Itse pylväikössä oli
-päiväsydännäkin viileä.
-
-Anna Sergêjewna ei milloinkaan käynyt tässä paikassa siitä pitäin
-kuin oli nähnyt siellä tarhakäärmeen. Kâtja sitä vastoin istuskeli
-siellä useinkin erään komeron suulle asetetulla kivipenkillä.
-Siinä hän, siimeksessä ja raikas lemu ympärillään, lueskeli, teki
-käsitöitä, tahi vaipui siihen täydellisen hiljaisuuden tunteesen,
-joka luultavasti on jokaiselle tuttu, ja jonka sulous on siinä, että
-ihminen silloin, tuskin itsekään sitä tajuten, äänetönnä kuulahtelee
-elämän laajaa aaltoa, joka myötäänsä vyöryy sekä hänen ympärillään
-että hänessä itsessäänkin.
-
-Bazârowin tulon jälkeisenä päivänä Kâtja istui lempipenkillään,
-ja hänen vieressään istui taaskin Arkâdi, joka oli pyytänyt häntä
-kerallansa "portiikiin".
-
-Aamiaiseen oli vielä tunnin verran aikaa, mutta kastehelmissä
-kimalteleva aamu alkoi jo vaihtua helteiseksi päiväksi. Arkâdin
-kasvoilla asui eilinen leima. Kâtja näytti huolestuneelta. Sisko oli
-aamulla, heti teetä juotua, kutsunut hänet omaan kamariinsa ja ensi
-aluksi hyväiltyään häntä -- se se joka kerta hiukan pelotti Kâtjaa
--- kehoitti häntä olemaan varovampi käytöksessään Arkâdin kanssa,
-varsinkin karttamaan kahdenkeskisiä seurusteluja, sillä ne muka
-olivat vetäneet sekä tädin että koko talonväen huomiota puoleensa.
-Sitä paitsi oli Anna Sergêjewna jo edellisenä iltana ollut pahalla
-tuulella, ja vähän hämillään oli ollut Kâtjakin, ikäänkuin tuntien
-olevansa johonkin syypää. Nyt, suostuessaan Arkâdin pyyntöön, hän oli
-itsekseen päättänyt, että tämä on viimeistä kertaa.
-
--- Kâtjerina Sergêjewna -- alkoi Arkâdi kainostelevalla
-luontevuudella, -- siitä pitäin kuin minulla on ollut onni asua tässä
-talossa, olen haastellut teidän kanssanne kaikenlaisista asioista,
-mutta onpa muuan minulle sangen tärkeä ... seikka, johon en vielä
-ole kajonnut. Te mainitsitte eilen, että minut on täällä tehty
-toisenlaiseksi -- lisäsi hän, sekä sieppaillen että kartellen Kâtjan
-katsetta, joka niin kysyväisenä oli kääntynyt häneen. -- Minä olen
-todellakin monessa suhteessa muuttunut, ja sen te tiedätte paremmin
-kuin kukaan, te, jolle minä oikeastaan olenkin kiitollisuuden velassa
-tästä muutoksesta.
-
--- Minä? Minulleko? -- äännähti Kâtja.
-
--- En minä enää ole se korskea poika, jollainen olin tänne
-tullessani, -- jatkoi Arkâdi, -- vast'ikäänhän täytinkin
-kolmekolmatta. Minä halajan, kuten ennenkin, olla hyödyllinen, tahdon
-pyhittää kaikki voimani totuuden palvelukseen, mutta min'en etsi
-enää ihanteitani sieltä, mistä ennen; ne esiintyvät nyt... paljoa
-lähempänä minua. Tähän saakka en ole ymmärtänyt omaa itseäni; olin
-ottanut päälleni tehtäviä, jotka kävivät yli voimieni... Äsken vasta
-minun silmäni aukenivat, ja sen on saanut aikaan muuan tunne... Minä
-puhun hiukan himmeästi, mutta toivoakseni, te ymmärrätte minua...
-
-Kâtja ei vastannut mitään, mutta lakkasi katsomasta häneen.
-
--- Minun mielestäni, -- alkoi Arkâdi taas, yhä enemmän vavahtelevalla
-äänellä, mutta peipponen se koivun latvassa huolettomana yhä vain
-veteli virsiänsä -- minun mielestäni jokaisen rehellisen miehen
-velvollisuus on olla aivan suora niitten ... niitten kanssa, joita ...
-sanalla sanoen, jotka hänelle ovat läheisiä ... ja sen vuoksi
-minä ... minä olen päättänyt...
-
-Mutta tässä Arkâdin kaunopuheliaisuus petti; hän takertui, joutui
-hämilleen ja oli pakotettu olemaan hetken aikaa ääneti. Kâtja ei
-vieläkään nostanut silmiänsä. Näytti siltä kuin hän ei ymmärrä,
-mihinkä tämä kaikki oikeastaan tähtää. Samalla hän näkyi odottelevan
-jotain.
-
--- Ennakolta jo tiedän hämmästyttäväni teitä, -- puuttui Arkâdi
-puhumaan, pannen liikkeelle kaikki voimansa, -- sitä enemmän kuin
-tämä tunne joissain määrin ... joissain määrin, huomatkaa ...
-koskee teitäkin. Eilen te, muistaakseni, moititte minua vakavuuden
-puutteesta, -- jatkoi Arkâdi, muistuttaen ulkonäöllään sellaista
-ihmistä, joka on astunut suohon ja tuntee joka askeleelta vaipuvansa
-yhä syvemmälle, mutta kiiruhtaa sittenkin eteenpäin, toivoen pikemmin
-pääsevänsä toiseen laitaan, -- tuo moite kohdistetaan useinkin ...
-sattuu ... nuoriin, silloinkin kuin he jo ovat lakanneet antamasta
-aihetta siihen; ja jos minussa olisi enemmän itseeni luottamusta...
-("Mutta autahan minua jo, hyvä ihminen!" ajatteli hän itsekseen
-epätoivoisena, mutta Kâtja se vaan katseli toisaanne.) Jos minä
-voisin toivoa...
-
--- Jos minä voisin luottaa siihen, mitä te puhutte -- kuului Anna
-Sergêjewnan kirkas ääni.
-
-Arkâdi vaikeni heti, Kâtja kalpeni. Ihan sen pensaikon vieressä, joka
-sankkana kasvoi pylväikön edessä, kulki tie. Anna Sergêjewna astui
-sitä myöten Bazârowin kanssa. Kâtja ja Arkâdi eivät voineet nähdä
-heitä, mutta kuulivat joka sanan, leningin kahinan, hengityksenkin.
-Ohikulkijat astuivat muutaman askeleen ja pysähtyivät kuni tahallansa
-itse portiikin edustalle.
-
--- Nyt sen näette, -- jatkoi Anna Sergêjewna, -- me olemme
-erehtyneet; emmehän enää vietä ensimmäistä nuoruutemme aikaa, minä
-varsinkaan; me olemme eläneet, ennättäneet väsähtyä; me olemme
-kumpainenkin -- miksipäs kursailisimme? -- olemme ymmärtäväisiä:
-ensin me herätimme intressiä toisissamme, uteliaisuus heräsi ...
-mutta sitten...
-
--- Minä väljähdyin, -- keskeytti Bazârow.
-
--- Tiedättehän te, ett'ei se ollut syynä meidän välimme
-rikkaantumiseen. Mutta oli miten oli, me emme tarvinneet toisiamme,
-siinä pääasia. Meissä oli liian paljon ... kuinka mä sanoisin ...
-yhtä juurta. Me emme sitä ensi alussa käsittäneet. Arkâdi sitä
-vastoin...
-
--- Häntäkö te tarvitsette? -- kysyi Bazârow.
-
--- Olkaa jo, Jevgêni Vasiljewitsh! Te sanotte, ett'ei hän ole
-kylmäkiskoinen minua kohtaan, ja niin minusta itsestänikin aina
-näytti, että minä miellytän häntä. Ymmärränhän minä sen, että minä
-saattaisin olla hänelle tätinä, mutta -- en tahdo salata teiltä, --
-olen yhä useammin ruvennut häntä ajattelemaan. Tuossa nuoressa ja
-raikkaassa tunteessa on jotain viehättävää...
-
--- _"Tenhoisata"_ on tällaisissa tilaisuuksissa sattuvampi sana,
--- keskeytti Bazârow. Sapen kuohunta kuului hänen tyynessä, mutta
-umpeassa äänessään. -- Arkâdi oli vähän salaperäinen eilen; ei
-puhunut teistä eikä sisarestanne... Se on tärkeä oire se.
-
--- Hän on Kâtjan kanssa aivan kuin veli, -- virkkoi Anna Sergêjewna,
--- ja se se hänessä minua miellyttää, vaikka, kukaties, minun ei
-pitäisi sallia tuollaista lähentelemistä heidän välillänsä.
-
--- Sisarko teissä nyt puhuu? -- sanoi Bazârow, sanojansa venytellen.
-
--- Tietysti... Mutta miksikäs me seisomme? Lähdetään edelleen. Jopa
-on omituista tämä meidän keskustelumme, eikö niin? Ja olisinko voinut
-aavistaakaan, että olen puheleva tällä tavoin teidän kanssanne?
-Tiedättehän, että minä pelkäilen teitä, ja samalla minä kumminkin
-luotan teihin, sillä pohjaltanne te olette hyvä.
-
--- Ensinnäkin en minä ole lainkaan hyvä, ja toiseksi minä olen
-kadottanut kaiken merkityksen teidän silmissänne, ja te sanotte, että
-minä olen hyvä. Se on sama kuin laskea kukkaseppel kuolleen päähän.
-
--- Jevgêni Vasíljitsh, eihän meidän voimissamme... -- alkoi Anna
-Sergêjewna, mutta tuuli huhahti, pani lehdet puussa kahisemaan ja vei
-hänen sanansa mennessään.
-
--- Vapaahan te olette, -- kuului taas tuokion kuluttua Bazârowin ääni.
-
-Sen jälkeen ei enää erottanut mitään; askelet kuolivat pois ...
-kaikki oli jälleen hiljaa.
-
-Arkâdi kääntyi Kâtjan puoleen: tämä istui entisessä asennossaan, pää
-vaan entistä alemmas painuneena.
-
--- Kâtjerîna Sergêjewna, -- lausui hän vapisevalla äänellä ja käsiään
-puristellen; -- minä rakastan teitä, rakastan koko elämän-ikäni,
-järkähtämättä, ja teitä yksin. Sen minä tahdoin sanoa teille, kysyä
-teidän mielipidettänne ja pyytää teitä omakseni, sillä minä en ole
-rikas ja tunnen olevani valmis kaikkiin uhrauksiin... Te ette vastaa.
-Ettekö usko minua? Luuletteko minun puhuvan kevytmielisesti? Mutta
-muistelkaahan näitä viimeksi kuluneita päiviä! Ettekö te jo aikaa
-sitten ole tullut siihen vakaumukseen, että kaikki muu -- ymmärtäkää
-minua -- kaikki, kaikki muu on jo aikaa sitten kadonnut jäljettömiin?
-Katsokaahan minuun, sanokaahan yksi ainoa sana... Minä rakastan
-teitä ... rakastan ... uskokaa toki minua!
-
-Kâtja loi Arkâdiin arvokkaan ja kirkkaan katseen ja sitten, kauan
-aikaa mietittyänsä ja tuskin huomattavasti myhähtäen, virkkoi:
-
--- Kyllä.
-
-Arkâdi kavahti ylös.
-
--- Kyllä! Kâtjerîna Sergêjewna, te sanoitte: kyllä! Mitä tuo sana
-merkitsee? Sitäkö, että minä rakastan teitä, että te uskotte minua ...
-vai ... vai ... en rohkene puhua loppuun...
-
--- Kyllä, -- toisti Kâtja, ja tällä kertaa Arkâdi ymmärsi hänet. Hän
-sieppasi Kâtjan suuret, kauniit kädet omiinsa ja painoi ne sydäntänsä
-vasten riemusta tukahtumaisillaan. Tuskin hän kesti seisovillaan,
-hokemistaan vaan hokien: Kâtja, Kâtja!... Mutta Kâtja rupesi
-itkemään tuommoista viatonta itkua, itsekin hiljaa naurahdellen
-kyynelilleen. Ken ei ole nähnyt tuollaisia kyyneleitä lempimänsä
-olennon silmissä, hän ei vielä ole kokenut, mihinkä määrin ihminen,
-ihan menehtymäisillään kiitollisuuden ja kainouden tunteesta, saattaa
-olla onnellinen täällä maan päällä.
-
-Huomenissa, aamulla varhain, Anna Sergêjewna kutsutti Bazârowin
-omaan kabinettiinsa ja pakotettua naurua nauraen ojensi hänelle
-kokoonkääräistyn postipaperilehden.
-
-Se oli kirje Arkâdilta, joka siinä pyytää hänen sisartaan omakseen.
-
-Bazârow lukaisi kirjeen nopeasti läpi. Hänen täytyi hillitsemällä
-hillitä itseänsä, ett'ei päästäisi ilmi ilkkuvaa tunnetta, joka
-silmänräpäyksessä lehahti liekkiin hänen rinnassaan.
-
--- Vai niin, -- virkkoi hän; -- ja tehän vielä eilen arvelitte hänen
-rakastavan Kâtjerîna Sergêjewnaa veljellisellä rakkaudella. Mitäs te
-nyt aiotte tehdä?
-
--- Minkäs neuvon _te_ annatte? -- kysyi Anna Sergêjewna, yhä nauraen.
-
--- Minä arvelen, -- vastasi Bazârow, nauraen hänkin, vaikk'ei
-hänestä tuntunut lainkaan iloiselta eikä yhtään naurattanut, enempää
-kuin Anna Sergêjewnaakaan, -- minä arvelen parhaaksi, että annatte
-nuorille siunauksenne. Tämä on kaikin puolin hyvä naimiskauppa:
-Kirsânowit ovat jotenkin varakkaita, Arkâdi isänsä ainoa poika, ja
-isäkin on hyväntahtoinen ukko, ei hän pane vastaan.
-
-Rouva Odintsôw astui lattian poikki huoneen päästä toiseen. Hänen
-kasvonsa ne vuoroin vaalenivat, vuoroin lensivät punaisiksi.
-
--- Niinkö arvelette? -- kysäisi hän. -- No niin, enhän minä tiedä,
-mikä estäisi... Minä iloitsen Kâtjan puolesta ... ja Arkâdi
-Nikolâjewitshin myöskin. Tietysti minä odotan vastausta isältä ja
-lähetän Arkâdin itsensä tuomaan sitä. Oikeassapas minä sittenkin olin
-eilen, kun sanoin meidän kumpaisenkin olevan jo vanhoja... Mutta
-kuinkas en minä mitään nähnyt! Sehän on kummallista!
-
-Anna Sergêjewna rupesi jälleen nauramaan, kääntäen samalla kasvonsa
-pois.
-
--- Kovin on ovelaksi käynyt nykyajan nuori väki, -- puhui Bazârow,
-ruveten nauramaan hänkin. -- Jääkää hyvästi! -- virkkoi hän sitten,
-oltuaan hetken aikaa vaiti.
-
--- Minä toivotan teille asian päättymistä kaikkein parhaimmalla
-tavalla. Minä sitten taampaa siitä iloitsen.
-
-Rouva Odintsôw kääntyi pikaisesti häneen.
-
--- Lähdettekö te pois? Miks'ei teidän _nyt_ sopisi jäädä? Jääkää...
-Teidän kanssanne on niin hauska haastella ... on kuin kävelisi kuilun
-partaalla. Ensi alussa hirvittää, mutta sitten -- ties mistä se
-rohkeus tuleekaan. Jääkää.
-
--- Kiitos tarjouksestanne, Anna Sergêjewna, ja siitä, että niin
-mairittelevalla tavalla arvostelette minun keskustelutaitoani. Mutta
-minä huomaan olleeni jo liiankin kauan minulle vieraassa piirissä.
-Lentokalat ne kestävät jonkun aikaa ilmassa, mutta pian niitten pitää
-jälleen mäiskähtää veteen: sallikaa minunkin pudota elementtiini.
-
-Rouva Odintsôw katsahti Bazârowiin. Katkera hymy tempoili hänen
-kasvojansa. "Tuo rakasti minua", ajatteli hän. Hänen tuli sääli
-Bazârowia, ja osaa-ottavasti hän ojensi hänelle kätensä.
-
-Mutta Bazârow arvasi hänen ajatuksensa.
-
--- Ei! -- sanoi hän, peräytyen askeleen. -- Köyhä minä olen, mutta
-almuja en ole vielä tähän saakka ottanut vastaan. Jääkää hyvästi ja
-pysykää terveenä.
-
--- Minä olen vakuutettu siitä, ett'emme nyt viimeistä kertaa ole
-yhdessä, -- virkkoi toinen, vasten tahtoansakin tuntien ilmeistä
-liikutusta.
-
--- Sattuuhan sitä maailmassa jos mitä! -- vastasi Bazârow, kumarsi ja
-poistui.
-
--- Vai aiot sinä rakentaa oman pesän? -- puhui hän samana päivänä
-Arkâdille, kykkysillään lattialla matkalaukkuaan pakaten. -- No niin.
-Onhan se hyvä asia. Mutta turhaa oli sinun vilpistellä. Minä luulin
-sinun suuntautuvan aivan toisaanne. Vai ällistyitkö itsekin?
-
--- En todellakaan luullut näin käyvän, erotessani sinusta, --
-vastasi Arkâdi, -- mutta miksikäs sinä itsekin vilpistelet ja sanot:
-"se on hyvä asia", niinkuin minä en tietäisi sinun mielipiteitäsi
-avioliitosta?
-
--- Voi veli veikkoseni, -- puheli Bazârow, -- mitä haasteletkaan!
-Katsopas, mitä minä teen: matka-arkkuun ilmestyi tyhjä paikka, ja
-minä sullon sen heiniä täyteen; ja niin se on meidän elämämmekin
-matka-arkun laita: täytä se millä hyvänsä, kunhan ei vain jäisi
-tyhjää paikkaa. Älä pane pahaksesi: muistanet kai, mikä mielipide
-minulla aina oli Kâtjerîna Sergêjewnasta. Muut mamselit ne on
-älykkään kirjoissa siitä syystä vain, että osaavat älykkäästi
-huokailla; mutta sinun mamselisi osaa kyllä pitää puoliaan, pitääpä
-niinkin, että sinutkin kouriinsa kokoaa .... ja niinhän sen pitää
-ollakin. -- Hän paiskasi matka-arkun kannen kiinni ja nousi
-seisomaan. -- Ja nyt minä jäähyväisiksi sanon sinulle vielä kerran --
-sillä mitäpäs tässä itseään pettelisi? -- me sanomme nyt toisillemme
-hyvästi ainaiseksi, ja sen sinä tunnet itsekin... Viisaasti teit;
-meikäläisen katkeraa ja kitkerää loismiehen elämää varten sinä et ole
-luotu. Ei sinussa ole julkeutta eikä ilkeyttä; sinussa on vaan nuorta
-rohkeutta ja nuorta kiivautta. Meidän toimeemme ei sinusta ole. Ette
-te, aatelisherrat, ette te jalomielistä nöyryyttä ja jalomielistä
-kiehahtelua kauemmas ikinä pääse, ja ne ovat joutavaa tavaraa. Te,
-esimerkiksi, ette tappele ja luulette jo olevanne kelpo poikia, mutta
-meidän tekee mieli tapella. Ja mitäpäs pitkistä puheista! Meidän
-pölyt ne sinulta silmät syö, ja meidän likamme sinut tahraa. Sin'et
-ole kasvanut meidän tasalle; itseäs ihailet tietämättäskin; sinusta
-tuntuu hauskalta torua omaa itseäsi, mutta meistä se on ikävää...
-Tuo meille muita! Meidän pitää saada murtaa muita! Kunnon poika
-sinä olet, mutta hemppu sittenkin, liberaalinen herraspoika, --
-_evolatuu_,[23] niinkuin meidän ukko siellä kotona sanoo.
-
--- Ainaiseksiko sinä nyt sanot minulle jäähyväiset, Jevgêni? --
-virkkoi Arkâdi murheellisena; -- ja eikö sinulla ole muita sanoja
-minun varalleni?
-
--- On, Arkâdi, on minulla muitakin sanoja, mutta minä en lausu
-niitä, sillä se on romanttisuutta; toisin sanoen: tulis imeläksi ja
-äiteläksi. Mutta ota sinä ja nai pikemmin ja pane oma pesä kuntoon ja
-laita lapsia kasallinen. Niistä tulee kai poikia jo siitäkin syystä,
-etteivät synny ennen aikojansa, niinkuin sinä ja minä. Aha! Tuolla
-on, näen ma, hevosetkin jo valmiina. Matkaan nyt! Muille minä olen
-sanonut jäähyväiset... No niin, syleilläänkös, vai?
-
-Arkâdi riensi entisen opetusmestarinsa kaulaan ja tulvana
-syöksähtivät kyynelet hänen silmistään.
-
--- Semmoista se on se nuoruus! -- virkkoi Bazârow tyynesti. -- Mutta
-minä luotan Kâtjerîna Sergêjewnaan. Pian hän saa sinut lohdutetuksi,
-usko pois.
-
-Rattailta hän sitten vielä sanoi:
-
--- Terve nyt, veli! -- ja osoittaen naakkaparia, joka istui tallin
-katolla, hän lisäsi: -- Kas tuolla! Ottaos opiksi!
-
--- Mitäs tarkoitat?
-
--- Kuinka? Niinkö heikko sinä oletkin luonnonhistoriassa, vai
-oletko unohtanut, että naakka on kaikkein kunnioitettavin, perhettä
-rakastava lintu? Siinä sulle esikuva! ... Voikaa hyvin, signor!
-
-Rattaat ratisemaan.
-
-Bazârow oli puhunut totta. Illalla Kâtjan kanssa haastellessaan,
-Arkâdi unohti kokonaan opetusmestarinsa. Hän rupesi jo taipumaan
-Kâtjan tahdon alle, ja Kâtja huomasi sen eikä kummastellutkaan.
-Arkâdin piti lähteä huomenissa Mârjinoon Nikolai Petrôwitshin luo.
-
-Anna Sergêjewna ei tahtonut häiritä nuoria. Säädyllisyyden
-vuoksi vain hän ei jättänyt heitä kauaksi aikaa olemaan kahden.
-Jalomielisesti hän piti tätiä loitommalla heistä, tuota vanhaa
-ruhtinatarta, joka, kuultuaan pian aikeissa olevista häistä, oli
-joutunut vetistelevään raivoon. Ensi alussa Anna Sergêjewna pelkäsi
-oman itsensä tähden, luullen, että hänestä on tuntuva hiukan
-raskaalta katsella muitten onnea, mutta kävikin aivan päinvastoin:
-tuo näky ei ainoastaan ollut häntä raskauttamatta, vaan huvittikin
-häntä, jopa vihdoin suloiseltakin tuntui. Se oli Anna Sergêjewnalle
-sekä mieluisa että mieltä masentava huomio.
-
-"Oikeassa näkyy Bazârow sittenkin olleen", ajatteli hän:
-"uteliaisuutta, pelkkää uteliaisuutta, onnen tavoittelemista,
-itsekkäisyyttä"...
-
--- No lapset, -- sanoi hän ääneen, -- onko rakkaus tekemällä tehtyä
-tunnetta, onko?
-
-Mutta Kâtja ja Arkâdi eivät edes ymmärtäneet hänen sanojaan. He
-vierastivat häntä, sillä keskustelu, jonka he vasten tahtoansakin
-olivat sattuneet kuulemaan, ei mennyt heidän muistostansa. Mutta
-pianpa Anna Sergêjewna sai heidät rauhoittumaan; eikä se hänelle
-vaikeaksi käynytkään: hän rauhoittui itsekin.
-
-
-
-
-XXVII.
-
-
-Vanhain Bazârowien ihastus poikansa äkkinäisestä kotia-tulosta oli
-sitä suurempi, mitä vähemmin he olivat osanneet odotella häntä.
-Arina Vlâsjewnalle tuli sellainen kiire kouraan, ja hän juoksenteli
-ja pyörähteli talossa kaikkialle sitä menoa, että Vasili Ivânowitsh
-vertasi häntä "metsäkanaseen": muorin lyhyen hartikan häntämäinen
-takalieve tekikin sen, että hänessä oli jotain linnun-omaista. Ukko
-itse se muhisi vain, pureskellen piippunsa merenpihkaisen hammasluun
-syrjää, ja sormet kaulan ympärillä pyöritteli päätään puoleen ja
-toiseen, ikäänkuin koetellen istuukohan se pää oikein lujasti
-paikoillaan, vuoroin taas äkkiä avaten suunsa selkoseljälleen ja
-nauraen äänettömästi.
-
--- Minä aion olla täällä kokonaista kuus viikkoa, ukko, -- sanoi
-Bazârow hänelle. -- Minä tahdon tehdä työtä, niin että ole hyvä äläkä
-häiritse minua.
-
--- Niin vähän aion sinua häiritä, ettäs unohdat, miltä mä näytänkään!
--- vastasi Vasili Ivânowitsh.
-
-Ja sanansa hän pitikin. Hän sijoitti poikansa jälleen omaan
-kabinettiinsa, kartteli häntä, melkeinpä piilottelemiseen saakka, ja
-esteli vaimoansakin kaikista helläin tunteittein purkauksista.
-
--- Katsos, muori kulta, -- puheli hän, -- Jenjûshkan ensi kertaa
-täällä käydessä me menettelimme niin, että hän hiukan kyllästyi
-meihin; nyt sitä pitää olla viisaampi.
-
-Arina Vlâsjewna myönsi tuon, mutta vähänpä se häntä lohdutti, sillä
-poikaansa hän ei nähnyt kuin ateriain aikana eikä lainkaan uskaltanut
-käydä pakinoille hänen kanssaan.
-
--- Jenjûshenjka! -- yritti hän välisti, mutta tuskin toinen ennättää
-päätänsäkään kääntää, niin jo muori nypistelemään työlaukkunsa
-nauhoja ja jupisee: -- niin, ei vainenkaan, muutoin minä vaan.
-
-Ja sitten hän menee Vasili Ivânowitshin luo ja puhuu, käsi leuan alla:
-
--- Kuinkahan sitä, kultaseni, sais tietää, mitä Jenjúsha tänään
-tahtoo päivälliseksi, kaaliako vai borshia?[24]
-
--- Olisit kysynyt häneltä.
-
--- Panee pahakseen.
-
-Pianpa sentään Bazârow itsekin lakkasi sulkeutumasta huoneesensa.
-Työn kuume oli hänestä "kirvonnut" ja sen sijaan oli tullut
-alakuloinen ikävä ja äänetön levottomuus. Kummallinen väsymys ilmeni
-kaikissa hänen liikkeissään; käyntikin, ennen niin varma ja rohkeasti
-rientävä, oli muuttunut. Ei hän enää retkeillyt ulkona yksinänsä,
-vaan rupesi hakemaan seuraa, joi teetä vierashuoneessa, käveli
-kaalismaassa Vasili Ivânowitshin kera, leikki "tuppisuuta" hänen
-kanssaan, piippua poltellen; kerranpa kysäisi, mitenkä isä Aleksei
-jaksaa.
-
-Vasili Ivânowitsh oli ensi alussa iloinen tuosta, mutta ei hänen
-ilonsa kauan kestänyt.
-
--- Jenjûsha huolestuttaa minua, -- puheli hän hiljaa vaimolleen. --
-Ei hän juuri ole nureissaan eikä äkäinen, se ei niin vaarallista
-olisikaan; mutta hänen on paha mieli, hän suree, ja se se on
-kauheata. Ei puhu mitään; ottais edes ja toruis meitä. Laihtuu vaan,
-ja kasvojen värikin on niin pahannäköinen.
-
--- Voi hyvä isä kuitenkin! -- kuiskaili eukko. -- Ripustaisinhan minä
-hänelle taikapussinkin kaulaan, mutta eihän hän salli.
-
-Vasili Ivânowitsh koetti joskus kaikkein varovaisimmalla tavalla
-tiedustella häneltä hänen töistään, terveydestään, Arkâdista ...
-mutta Bazârow vastaili etenkehdaten, ja kerran, huomatessaan isän
-koettelevan päästä kaartamalla ja kuurtamalla jonkun asian perille,
-harmissaan virkkoi:
-
--- Mitä sinä minun ympärilläni hiiviskelet kuin varpaisillas?
-Hullumpaahan tämä tapa on kuin entinen.
-
--- No niin, niin; muutoin minä vaan! -- kiiruhti vastaamaan poloinen
-Vasili Ivânowitsh.
-
-Yhtä vähän oli hyötyä hänen politillisistakin viittauksistaan.
-Kerrankin hän otti puheeksi piakkoin tapahtuvan talonpoikain
-vapauttamisen, progressin, toivoen herättävänsä myötätuntoisuutta
-pojassaan, mutta tämä vaan kylmäkiskoisesti virkkoi:
-
--- Satuin tuossa eilen astumaan aitoviertä ja kuulin silloin, kuinka
-kylänpojat täällä, entisten laulujen asemasta, hoilottivat tällaista:
-"Aika tulee vallan varmaan; sytän rakkautesta lyö"... Siinä se sinun
-progressisi.
-
-Välisti Bazârow läksi kylään juttelemaan talonpoikain kanssa, tapansa
-mukaan ivaten ja härnäillen heitä.
-
--- Kuulehan nyt, -- puheli hän musikalle, -- annapas kuulla,
-millaiset sinulla on mielipiteet elämästä. Teissähän se kuuluu olevan
-Venäjänmaan koko voima ja tulevaisuus; teistähän -- sanotaan --
-teistähän se alkaa historiassa uuden uutukainen ajanjakso; teiltähän
-me vasta saammekin sen oikean kielen ja lait.
-
-Musikka ei vastannut tuohon mitään tai jupisi jotain tähän tapaan:
-"Niin, kyllä me voidaankin ... sillä niinkuin nyt senkin puolesta ...
-että millaiset meillä mitenkin on kohtalon meiningit."
-
--- Sanopas sinä minulle: mikä se mir[25] oikeastaan on? --
-keskeytteli Bazârow, -- ja sekö se on se samainen mir, joka kolmen
-kalan seljässä seisoo?
-
--- Se on maa, näetkös, hyvä herra, joka kolmen kalan seljässä seisoo
--- selitteli musikka rauhoittavasti, patriarkallisen hyväntahtoisella
-soinnulla äänessään; -- mutta niinkuin nyt tämä meidän mir, niin
-sillä on vastassaan herran tahto, sillä te olette meidän isiä. Ja
-mitä kireemmälle herra vetää, sitä mieluisampaa musikalle.
-
-Kerrankin, moisen puheen kuultuaan, Bazârow kohautti halveksivasti
-olkapäitään ja kääntyi pois, ja talonpoikakin meni matkoihinsa.
-
--- Mistä se haasteli? -- kysyi häneltä toinen, keski-ikäinen ja
-äkeännäköinen musikka, joka kaukaa, pirttinsä kynnykseltä, oli nähnyt
-hänen keskustelevan Bazârowin kanssa, -- rästeistäkö vai?
-
--- Vai rästeistä, veli veikkonen! -- vastasi ensimmäinen musikka,
-eikä ollutkaan hänen äänessään enää rahtuakaan taanoisesta
-patriarkallisesta soinnusta; siinä kuului nyt omituinen penseä äreys.
--- Muutoin vaan jaaritteli niitä näitä; kieltä miehellä kutkutti kai.
-Arvaahan ne, herran puheet. Mitä nyt yks semmoinen ymmärtää?
-
--- Mitä ne ymmärtää! -- virkkoi toinen, ja sitten he, lakkiaan
-korjattuaan ja vyötään laskien alemmas, rupesivat haastelemaan omista
-asioistaan ja tarpeistaan.
-
-Ah! Tuo olkapäitään halveksivasti kohotellut ja musikkain kanssa
-keskustelemaan taitava Bazârow (siitähän hän oli kerskaillut,
-kinaillessaan Pâvel Petrôwitshin kanssa), tuo itseensä luottava
-Bazârow ei aavistanutkaan, että hän oli heidän silmissään sittenkin
-vain tuommoinen hassahtava narri...
-
-Vihdoin hän sentään löysi työmaata itselleen. Vasili Ivânowitsh
-sattui kerran hänen läsnäollessaan sitomaan erään talonpojan
-haavoittunutta jalkaa, mutta ukon kädet vapisivat niin, ett'ei
-saanut kääreitä paikoilleen. Poika kävi hänelle silloin avuksi, ja
-rupesi siitä pitäin olemaan osallisena isän praktiikassa, alinomaa
-kumminkin ivaillen sekä omia määräämiänsä lääkkeitä että isäänsä,
-joka heti pani ne käytäntöön. Mutta Bazârowin pilkkapuheet eivät
-lainkaan saaneet Vasili Ivânowitshia lannistumaan, päinvastoin hän
-oli niistä mielissään. Pidellen tahraantunutta aamunuttuaan kahden
-sormen vatsansa kohdalla ja piippua imeskellen, hän nautinnokseen
-kuunteli poikansa puheita, ja mitä enemmin niissä ilmeni äreyttä,
-sitä hyväntahtoisemmin isä onnensa ylenpalttisuudessa nauraa hohotti,
-tuoden silloin näkyviin mustat hampaansa, jok'ainoan. Mielikseen hän
-toistelikin näitä, hyvinkin tympeitä ja tyhjänpäiväisiä komppasanoja.
-Niinpä hän, esimerkiksi, monta päivää perätysten myötäänsä hoki,
-ilman vähintäkään aihetta: "jaha, se oli semmoinen jutku" siitä
-syystä vaan, että poika, kuultuansa hänen käyneen aamukirkossa, oli
-käyttänyt noita sanoja.
-
--- Jumalan kiitos! Jo alkaa reipastua, -- kuiskasi hän vaimolleen;
--- niin näet sätti minua tänään, ett'oikein oli lysti kuulla!
-
-Se ajatus sitä vastoin, että hänellä on nyt moinen apulainen, tuotti
-ukolle sulaa riemua, täytti hänet ylpeydellä.
-
-Joskus esimerkiksi saapui joku ämmä, miehen ärmäkkä yllä ja
-sarvisäpsä päässä, valittamaan, että "kovin kupeista repii ja
-raapii", (osaamatta oikein itsekään selittää, mitä hän noilla
-sanoilla tarkoittaa). Silloin ukko, antaessaan hänelle pullollisen
-Goulardin vettä tahi laakerisalvaa, puheli:
-
--- Sinun, muori rukka, sinun pitäisi jok'ikinen hetki kiittää Herraa
-Jumalaa siitä, että nuori herra on nyt kotona, sillä nyt sinua
-parannellaan sen kaikkein tieteellisimmän ja uusimman metodin mukaan,
-ymmärrätkös? Tuossa nyt Ranskan keisari Napoleon, niin ei näet
-silläkään ole semmoista lääkäriä.
-
-Ämmä tuosta kumartelemaan ja poveansa penkomaan, missä hänellä oli
-neljä munaa pyhkimen kolkkaan käärittynä.
-
-Kerran taas Bazârow veti hampaan eräältä ohikulkevalta
-kangaskauppiaalta, ja vaikka hammas oli tavallista laatua, niin
-Vasili Ivânowitsh otti sen talteen kuin minkäkin harvinaisen esineen.
-Usein hän näytteli sitä isä Alekseille, myötäänsä puhellen:
-
--- Katsokaas näitä tällaisia juuria! Mikä voima sillä meidän
-Jevgênillä! Rättisaksa se ihan ilmaan kohosi... Annas, että olis
-ollut tammi, niin ylös vaan, ei auta!
-
--- Sangen kiitettävää! -- virkkoi viimein isä Aleksei, tietämättä
-oikeastaan, mitä sanoa ja mitenkä päästä irti tuosta haltijoihinsa
-joutuneesta ukosta.
-
-Naapurikylän talonpoika toi kerran Vasili Ivânowitshin luokse
-veljensä, joka sairasti lavantautia. Mies poloinen makasi suullaan
-olkien päällä rattailla, ihan henkitoreissaan. Ruumis oli ykäänsä
-mustissa täplissä, ja tajutonna hän oli ollut jo kauan aikaa. Vasili
-Ivânowitsh pahoitteli, ett'ei kenenkään ollut johtunut mieleen
-aikaisemmin kääntyä lääketieteeltä apua hakemaan, ja ilmoitti, ett'ei
-tässä ole enää mitään pelastuskeinoa. Eikä ennättänytkään enää veli
-saada potilasta kotia saakka hengissä: rattaille sairas kuolikin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kolme päivää myöhemmin astui Bazârow isänsä huoneesen, tiedustaen,
-onko hänellä hornankiveä.[26]
-
--- On. Mitäs sillä?
-
--- Pitäis polttaa pikkuinen haava.
-
--- Kessä?
-
--- Minussa.
-
--- Mitenkä? Sinussako haava? Millainen haava? Ja missä?
-
--- Sormessa, tuossa noin. Kävin tänään naapurikylässä, siellä, mistä
-ne sitä lavantautista täällä käyttivät. Ties miksikä ne tahtoivat,
-että tehtäisiin ruumiin-avaus, ja minulla kun ei ole enää pitkään
-aikaan ollut tilaisuutta sellaiseen harjoitukseen...
-
--- No?
-
--- Niin pyysin kihlakunnanlääkäriltä lupaa siihen, no, -- ja
-leikkasin sormeeni.
-
-Vasili Ivânowitsh kalpeni äkkiä ja sanaakaan sanomatta riensi
-huoneesen, josta heti palasi lapis kädessään.
-
-Bazârow otti sen ja oli lähtemäisillään pois.
-
--- Älä Herran nimessä! -- huudahti Vasili Ivânowitsh. -- Anna minun
-itseni tehdä se.
-
-Bazârow naurahti.
-
--- Kylläpäs se praktikka vaan sinua huvittaa.
-
--- Älähän vainenkaan laskettele leikkiä. Näytähän sormesi. Eihän tuo
-haava suuri ole... Koskeeko?
-
--- Paina lujemmin, älä pelkää. Vasili Ivânowitsh pysähtyi.
-
--- Mitäs arvelet, Jevgêni, eiköhän olisi parempi, jos poltettais
-raudalla?
-
--- Se olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin; nyt ei ole oikeastaan
-hornankivestäkään apua. Jos kerran olen tartunnan saanut, niin nyt on
-jo liian myöhäistä.
-
--- Kuinka niin ... myöhäistä... -- sai Vasili Ivânowitsh tuskin
-sanotuksi.
-
--- No niinpä niin: siitähän on jo viidettä tuntia. Vasili Ivânowitsh
-poltti vielä hiukkasen haavaa.
-
--- Eikös kihlakunnanlääkärillä ollut lapista?
-
--- Ei.
-
--- No mutta, herrainen aika! Lääkäri on, eikä ole miehellä niin
-välttämätöntä kapinetta!
-
--- Olisitpa nähnyt, millaiset on miehellä veitset, -- virkkoi Bazârow
-ja läksi pois.
-
-Hamaan iltaan asti ja koko seuraavankin päivän Vasili Ivânowitsh
-koetti keksiä jos minkälaisia tekosyitä, pistäytyäkseen poikansa
-kamariin. Ei hän haavasta virkkanut sanaakaan, koettipa puhua
-kaikkein kaukaisimmistakin asioista, mutta sen ohella hän
-kumminkin niin itsepintaisesti katsahteli poikaansa silmiin ja
-niin levottomasti seurasi hänen liikkeitään, että Bazârow menetti
-malttinsa ja uhkasi lähteä pois. Ukko antoi hänelle sanansa, pysyä
-levollisena, varsinkin kun Arina Vlâsjewnakin, jolta hän tietysti oli
-salannut koko asian, alkoi ahdistella häntä: miks'et muka makaa yöllä
-ja mikä sulle on tapahtunut?
-
-Kokonaista kaksi päivää Vasili Ivânowitsh koetti pysyä lujana,
-vaikka Jevgênin kasvot, joihin hän myötäänsä katsahteli salavihkaa,
-olivatkin hänestä kaikkea muuta kuin hyvännäköiset ... mutta
-kolmantena päivänä päivällispöydässä istuttaessa, hän ei kestänyt
-enää. Bazârow istui ääneti, ruokaan kajoamattakaan.
-
--- Miks'et sinä syö, Jevgêni? -- kysyi hän, koettaen olla niin
-huolettoman näköinen kuin suinkin. -- Ruoka on, luullakseni, hyvin
-laitettua.
-
--- Ei haluta; siks' en syö.
-
--- Ei ole ruokahalua, niinkö? Entäs pää? -- lisäsi hän aralla
-äänellä, -- kivistääkö päätä?
-
--- Kivistää. Miks'ei sitä kivistäisi?
-
-Arina Vlâsjewna oikaisihe ja hörkisti korviaan.
-
--- Älähän nyt suutu, Jevgêni, -- jatkoi isä, -- mutta etköhän sallisi
-minun koetella pulssiasi?
-
--- Sanon minä sulle koettelemattaskin, että minussa on kuume.
-
--- Onko viluttanutkin?
-
--- On viluttanutkin. Lähden tästä ja käyn pitkälleni. Lähettäkää
-minulle lehmus-teetä. Lienen vilustunut.
-
--- Ilmankos minä kuulin sinun viime yönä yskivän, -- virkkoi Arina
-Vlâsjewna.
-
--- Vilustunut kai, -- toisti Bazârow ja läksi.
-
-Anna Vlâsjewna rupesi puuhaamaan teetä lehmuksen kukkasista, mutta
-Vasili Ivânowitsh meni viereiseen huoneesen ja kourasi ääneti
-tukkaansa.
-
-Bazârow ei sinä päivänä enää noussutkaan ja vietti koko yönkin
-raskaassa, raukeassa horrostilassa. Yöllä kello yhden maissa hän
-avasi ponnistaen silmänsä ja nähtyään pyhimyskuvain lampun valossa
-isän kallistuneen hänen ylitsensä, käski hänen mennä pois. Toinen
-totteli, mutta palasi varpaisillaan heti takaisin, kätkeysi puoleksi
-kaapinoven taakse, sieltä sitten lakkaamatta katsellen poikaansa.
-Arina Vlâsjewna ei pannut maata hänkään. Myötäänsä hän, hiukan
-vaan raottaen ovea, tuli kuuntelemaan, mitenkä Jenjûsha hengittää
-ja vilaukselta katsahtamaan Vasili Ivânowitshia. Ei hän nähnyt
-miehestään kuin toisen puolen kyyristynyttä selkää, mutta sekin
-tuntui jonkun verran helpottavan.
-
-Aamulla Bazârow koetti nousta, mutta päätä rupesi huimaamaan, nenästä
-alkoi vuotaa verta, ja hän pani jälleen pitkäkseen. Vasili Ivânowitsh
-palveli häntä sanaakaan sanomatta. Arina Vlâsjewna tuli sisään ja
-kysyi, kuinka hän voi.
-
--- Paremmin, -- vastasi Bazârow, kääntyen seinään päin.
-
-Vasili Ivânowitsh huitomaan käsiänsä hänelle; toinen puraisi
-huultaan, jott'ei purskahtaisi itkuun, ja läksi huoneesta.
-
-Tuntui kuin koko talo olisi synkistynyt; huoli asui kaikkien
-kasvoilla; omituinen hiljaisuus sai vallan kaikkialla. Pihasta
-vietiin pois kylälle muuan kelokaulainen kukko, joka ei pitkään
-aikaan voinut käsittää, miksikä häntä tällä tapaa kohdellaan. Bazârow
-makasi edelleen kasvot seinään päin. Vasili Ivânowitsh koetti
-kääntyä hänen puoleensa, kysellen kaikenlaista, mutta ne kun vain
-uuvuttivat Bazârowia, niin ukko lyyhistyi äänetönnä nojatuoliinsa,
-silloin tällöin vaan sormiansa naksautellen. Hän läksi vähäksi aikaa
-puutarhaan, seisoi siellä kuin kuvapatsas, ikäänkuin sanomaton
-hämmästys olisi hänet siihen paikkaan jähmettänyt (hämmästyksen
-ilme ei ylipäätänsäkään hänen kasvoiltaan kadonnut) ja palasi
-jälleen poikansa luokse, koettaen kartella vaimonsa tiedusteluja.
-Kerran Arina Vlâsjewna vihdoinkin otti häntä kädestä ja virkkoi
-katkonnaisesti, melkein uhkaamalla: "Mutta mikäs häntä vaivaa?"
-Toinen hätkähti silloin ja koetti pakottaa itsensä myhähtämään, mutta
-kauhukseen huomasi ruvenneensakin nauramaan. Aamulla varhain hän
-jo oli pannut noutamaan lääkäriä, annettuaan siitä ennalta tiedon
-pojalleen, jott'ei tämä sitten lääkärin tultua suuttuisi.
-
-Bazârow kääntyi äkkiä vuoteessaan, loi isäänsä tirkistelevän, tympeän
-katseen ja pyysi juotavaa.
-
-Vasili Ivânowitsh ojensi hänelle vettä ja koetteli ohimennen hänen
-otsaansa. Se oli hehkuvan kuuma.
-
--- Ukko, kuule, -- lausui Bazârow käheällä äänellä ja hitaasti;
--- asiat on huonolla kannalla nyt. Minä olen saanut tartunnan, ja
-muutaman päivän perästä saat haudata minut.
-
-Vasili Ivânowitsh horjahti, niinkuin kuka olisi häntä lyönyt jalkoja
-vasten.
-
--- Jevgêni! -- äännähti hän. -- Mitäs sinä puhutkaan? Herrainen aika!
-Sinä olet vilustunut...
-
--- Älä nyt, -- keskeytti hänet Bazârow, kiirehtimättä. -- Ei lääkäri
-saa puhua tuolla tapaa. Täss' on kaikki tartunnan oireet, sen kyllä
-tiedät.
-
--- Missäs ne oireet ... ne tartunnan oireet, Jevgêni hyvä?
-
--- Mitäs nää sitten on? -- vastasi Bazârow, nostaen paitansa hihaa ja
-näyttäen isälle pahaenteisiä, punaisia täpliä iholla.
-
-Vasili Ivânowitsh säpsähti ja kelmeni kauhusta.
-
--- No niin ... jospa niinkin olisi... -- virkkoi hän viimein --
-jospa... vaikkapa nyt ... jotain tuollaista tartuntaa...
-
--- Pyemiaa, -- auttoi poika.
-
--- No niin ... jotain epidemiaa...
-
--- _Pyemiaa_ -- toisti Bazârow tuikeasti ja selvästi. -- Vai joko
-olet unohtanut luentovihkosi?
-
--- No olkoon niin, olkoon niin... Mutta me parannamme sinut.
-
--- Juttuja kans! Mutta ei siitä nyt ole puhe. En olisi odottanut
-kuolevani niin pian; tämmöinen sattuma se, totta puhuen, tuntuu
-sangen ilkeältä. Äiti ja sinä saatte nyt käyttää hyväksenne sitä
-seikkaa, että uskonto on teissä voimallinen. Nyt on teillä tilaisuus
-panna se koetukselle... Mutta minun tekisi mieli pyytää sinulta
-yhtä asiaa. Huomenna tai ylihuomenna minun aivoni, niinkuin tiedät,
-ottavat virkaeron. En ole nytkään ihan varma siitä, puhunenko
-selvästi. Koko ajan, minkä tuossa makasin, olin näkevinäni punaisten
-koirien juoksentelevan ympärilläni ja sinun käyneen asentoon,
-niinkuin tetrin edessä... Tuntuu kuin olisin humalassa. Ymmärrätkös
-sinä kaikki, mitä minä puhun?
-
--- Hyväinen aika, Jevgêni! Sinähän puhut aivan niinkuin puhua pitää.
-
--- Sitä parempi. Sanoit lähettäneesi hakemaan tohtoria... Oman
-mielesi sillä hyvität ... hyvitähän sitten minunkin mieleni: lähetä
-viesti.
-
--- Arkâdi Nikolâitshilleko?-- puuttui ukko puheesen.
-
--- Mille Arkâdi Nikolâitshille? -- virkkoi Bazârow, ikäänkuin jotain
-muistellen. -- Niin, sillekö lellipojalle? Ei, anna hänen olla
-rauhassa: hänestä on tullut naakka nyt. Älä pelkää, ei tämä vielä ole
-hourailua. Mutta panehan sana rouva Odintsôwille, Anna Sergêjewnalle.
-Täälläpäin on senniminen tilan-omistajatar, tiedäthän? -- Vasili
-Ivânowitsh nyökäytti päätään. -- Sanokoon viestinviejä niin, että
-Jevgêni, se Bazârow, pyysi sanomaan terveisiä ja ilmoittamaan kohta
-kuolevansa. Teetkö sen?
-
--- Teen... Mutta onko se nyt mahdollista, että sinä kuolisit ...
-sinä, Jevgêni? ... Aatteles itsekin? Missäs se oikeus ja kohtuus
-sitten on maailmassa?
-
--- En tiedä, mutta panehan se viesti.
-
--- Heti paikalla, ja itse kirjoitan kirjeenkin.
-
--- Ei, ei tarvitse kirjoittaa mitään: sano vaan, että lähetti
-terveisiä; muuta ei. Ja nyt minä lähden taas niitten koirieni luokse.
-Merkillistä! Tahtois kiinnittää ajatuksensa kuolemaan, mutta ei tule
-mitään. Silmissä vain punanen täplä näkyy ... siinä kaikki.
-
-Raskaasti hän jälleen kääntyi seinään päin.
-
-Vasili Ivânowitsh läksi ulos sairaan huoneesta ja, makuukammioon
-päästyään, lyyhähti samassa polvilleen pyhimysten kuvain eteen.
-
--- Rukoile, Arina, rukoile! -- parahti hän, -- meidän poikamme on
-kuoleman kielissä.
-
-Tohtori saapui, -- se sama jolla ei ollut hornankiveä, -- tutki
-sairaan ja neuvoi noudattamaan odottavaista metodia, lausuen samalla
-pari sanaa parantumisen mahdollisuudesta.
-
--- Oletteko milloinkaan nähnyt, että ihminen minun tilassani _ei_
-olisi lähtenyt Elysiumin kentille? -- kysyi Bazârow, samassa
-kädellään äkkiä tarttuen sohvan edessä olevan raskaan pöydän jalkaan,
-ja tärisyttäen pöytää ja siirtäen sen paikoiltaan.
-
--- Sitä voimaa! -- virkkoi hän. -- Yhä se on jäljellä vielä, mutta
-kuolla pitää! ... Ukko se on edes ennättänyt vieraantua elämästä,
-mutta minä... Niin, menepäs nyt ja kiellä kuolema; se kieltää sinut
-ja siinä se! ... Kuka siellä itkee? -- lisäsi hän hetken kuluttua. --
-Äitikö? Äiti rukka! Ketähän hän nyt rupeaa ruokkimaan erinomaisilla
-borsheillaan? Entäs, sinä Vasili Ivânowitsh? Iniset, luullakseni,
-sinäkin! No, ellei kristin-usko tehoa, niin ole filosoofi, stooiko
-tai jotain sellaista! Sinähän kehut olevasi filosoofi, vai?
-
--- Mikä filosoofi minä olen! -- äännähti Vasili Ivânowitsh, kyynelten
-myötäänsä vieriessä pitkin poskia.
-
-Bazârow kävi hetkestä hetkeen yhä huonommaksi. Tauti yltyi
-pikaiseksi, niinkuin tavallisesti käy kirurgillisten saastutusten
-jälkeen. Muistiansa hän ei vielä menettänyt; hän ymmärsi kaikki mitä
-puhuttiin. Hän otteli vielä tautinsa kanssa.
-
--- En tahdo ruveta hourailemaan -- sopotteli hän, nyrkkejänsä
-puristellen. -- Mitä joutavia! -- Mutta sitten taas tuli yhteen
-menoon: -- no niin, kahdeksan, siitä pois kymmenen, mitenkäs paljon
-se on?
-
-Vasili Ivânowitsh se astuskeli kuin mielipuoli, ehdotellen milloin
-keinoa, milloin toista, saamatta aikaan mitään; peittelihän
-vaan myötäänsä pojan jalkoja. "Hikihuppuun ... oksetinta ...
-sinappitaikinaa vatsalle ... iskeä suonta"... Niin hän puheli
-ponnistellen. Tohtori, jonka hän pyysi jäämään, yhtyi kaikkeen
-tuohon, juotteli sairaalle limonaadia, pyytäen itselleen vuoroin
-piippua, vuoroin "vahvistavaista ja lämmittäväistä", toisin sanoen
-viinaa. Arina Vlâsjewna istui pienellä jakkaralla ovensuussa, silloin
-tällöin vain lähtien siitä toiseen huoneesen rukoilemaan. Pari päivää
-sitten oli toalettipeili luiskahtanut hänen käsistään ja särkynyt:
-se oli hänen mielestään paha enne. Itse Anfísushkakaan ei osannut
-sanoa hänelle yhtään mitään. Timofêitsh oli lähtenyt rouva Odintsôwin
-luokse.
-
-Raskas oli sairaalla yö... Ankara kuume rasitti häntä. Aamun tullen
-helpotti hiukan. Hän pyysi Arina Vlâsjewnaa kampaamaan hänen
-tukkaansa, suuteli hänen kättään ja hörppäsi pari kulausta teetä.
-Vasili Ivânowitsh elpyi hiukan.
-
--- Jumalan kiitos! --hoki hän; -- nyt on kriisi ... nyt on kriisi.
-
--- Kummallista, -- virkkoi Bazârow, -- kummallista, mikä voima
-sanassa! Otti ja löysi sen, sanoi: "kriisi", ja -- mieli on
-lohdutettu. Merkillinen asia tuo, että ihminen vielä uskoo sanoihin.
-Sano häntä tomppeliksi, hän panee pahakseen, vaikk'et löiskään; sano
-viisaaksi, hänen tulee hyvä mieli, vaikk'et antais rahaakaan.
-
-Tämä pieni puhe, joka muistutti Bazârowin entisiä sanasutkauksia,
-tuntui Vasili Ivânowitshista suloiselta.
-
--- Bravo! Hyvin! sanottu, hyvin -- huudahti hän, ollen taputtavinaan
-käsiänsä.
-
-Bazârow myhähti murheellisesti.
-
--- Mitenkäs päin sinä luulet niinmuodoin, -- virkkoi hän, -- onko
-kriisi jo ohi vai vasta alkanut?
-
--- Sinä voit paremmin, sen minä näen, ja siitä minä olen iloinen, --
-vastasi Vasili Ivânowitsh.
-
--- Sehän on hyvä; ilo ei tee koskaan pahaa. Mutta panithan sanan ...
-sinne niin?
-
--- Panin, kuinkas muutoin!
-
-Muutosta parempaan ei kestänyt kauan. Taudinpuuskat alkoivat uudistua
-jälleen. Vasili Ivânowitsh istui poikansa vieressä. Joku erityinen
-tuska näkyi raastavan ukon mieltä. Muutamia kertoja hän jo yritti
-puhua, mutta ei voinut.
-
--- Jevgêni! -- virkkoi hän viimein. -- Poikani, rakas poikani,
-poikani armas!
-
-Tämä erikoinen puhuttelu vaikutti Bazârowiin... Hän käänsi hiukan
-päätään, koetti nähtävästikin ponnistautua irti häntä painavasta
-raskaasta horroksesta ja lausui:
-
--- Mitä sanot, isäni?
-
--- Jevgêni! -- jatkoi Vasili Ivânowitsh, laskeutuen polvilleen
-poikansa sohvan ääreen, vaikk'ei toinen voinut nähdä häntä, hänellä
-kun oli silmät ummessa. -- Jevgêni! Sinun on nyt parempi; Jumalan
-avulla paranetkin vielä, mutta käytä hyväksesi tätä aikaa, lohduta
-äitiäsi ja minua, täytä kristityn velvollisuus! Et usko, kuinka
-kauhean raskasta minun on puhua sinulle tätä, mutta vielä
-kauheampaa ... ikipäiviksi näetkös, Jevgêni,... aatteles, miltä...
-
-Ukolta katkesi ääni, mutta pojan kasvoilla, vaikka silmät olivat yhä
-kiinni, elähti jotain omituista.
-
--- En minä pane vastaan, jos se saattaa lohduttaa teitä, -- sanoi hän
-viimein, -- mutta ei tässä minun mielestäni huoli kiirehtiä. Itsehän
-sinä sanoit, että minun on parempi.
-
--- Parempi on, Jevgêni, parempi; mutta kukapas sen tietää... Jumalan
-kädessähän kaikki on, mutta kun kristillinen velvollisuus on
-täytetty...
-
--- Ei, kyllä minä odotan vielä, -- keskeytti Bazârow. -- Minäkin
-olen sitä mieltä, että kriisi on tullut. Ja jos taas olemme
-erehtyneet kumpainenkin, niin mitäpäs siitä? Annetaanhan ehtoollista
-tajuttomillekin.
-
--- No mutta, Jevgêni...
-
--- Minä odotan. Minua nukuttaa nyt. Älä häiritse minua.
-
-Hän laski päänsä entiseen asentoon.
-
-Ukko nousi, istui nojatuoliin ja, pannen leukansa kämmenen nojaan,
-rupesi pureskelemaan sormenpäitään.
-
-Äkkiä kajahti hänen korviinsa linjaalivaunujen kolina, tuo kolina,
-joka niin räikeästi erottautuu maaelämän hiljaisuudessa. Lähemmäs
-ja lähemmäs vierivät keveät pyörät; jo kuuluu hevosten korskunaa...
-Vasili Ivânowitsh kavahti pystyyn ja riensi akkunaan. Pihaan ajoivat
-parhaillaan kahden-istuttavat vaunut, neli-valjakko edessä. Sen
-pitemmittä harkinnoitta, tuommoisen hurjan riemastuksen puuskassa
-hän juoksi kuistille... Livreaan puettu lakeija oli aukaisemassa
-vaunun-ovea, ja siitä tuli ulos rouvas-ihminen mustassa mantiljassa,
-musta harso silmillä.
-
--- Minun nimeni on Odintsôw, -- sanoi hän. -- Onko Jevgêni
-Vasíljewitsh hengissä vielä? Te olette kaiketi hänen isänsä. Minä
-toin tohtorin mukanani.
-
--- O, minun hyväntekijäni! -- huudahti Vasili Ivânowitsh, tarttuen
-hänen käteensä ja painellen sitä suonenvetoisesti huuliinsa, sillä
-välin kuin Anna Sergêjewnan tuoma tohtori, pienikasvuinen mies,
-saksalaista tyypiä, silmälasit silmillä, kiirehtimättä astui
-vaunuista maahan. --
-
-Hengissä on, hengissä on, minun Jevgênini, ja nyt hän tulee
-pelastetuksi! Arina! Arina! Enkeli taivaasta on ilmestynyt...
-
--- Mitä? Herra siunatkoon! -- jokelsi eukko, rientäen
-vierashuoneesta. Mitäkään käsittämättä koko asiasta, hän lankesi
-eteisessä Anna Sergêjewnan jalkain juureen ja rupesi, kuin
-mielipuoli, suutelemaan hänen leninkiänsä.
-
--- Mitäs te nyt! mitäs te nyt! -- puheli Anna Sergêjewna, mutta Arina
-Vlâsjewna ei kuullut häntä, eikä Vasiii Ivânowitshkaan osannut muuta
-kuin myötäänsä hokea: "enkeli! enkeli!"
-
--- _Wo ist der Kranke?_ Mis ole se patient? -- kysäisi viimein
-tohtori, hieman närkästyneenä.
-
-Vasili Ivânowitsh hillitsi tunteittensa purkaukset.
-
--- Täällä, täällä, -- sanoi hän -- olkaa hyvä ja seuratkaa minua,
-_wertester her koljeega_, -- lisäsi hän sitten vanhalta muistiltaan.
-
--- Aa! -- äännähti saksalainen, myhähtäen happamesti.
-
-Vasili Ivânowitsh saattoi hänet kabinettiin.
-
--- Tohtori Anna Sergêjewna Odintsôwilta, -- sanoi hän pojalleen,
-kumartuen ihan hänen korvansa juureen.
-
-Bazârow avasi äkkiä silmänsä. -- Mitä sinä sanoit?
-
--- Minä sanoin, että Anna Sergêjewna Odintsôw on täällä ja on tuonut
-mukanansa tämän herra tohtorin.
-
-Bazârow katsahti ympärinsä.
-
--- Hän täällä... Minä tahdon nähdä hänet.
-
--- Saathan sinä hänet nähdä, Jevgêni, mutta ensin täytyy keskustella
-herra tohtorin kanssa. Minä kerron hänelle koko taudin historian,
-koskapa Sîdor Sîdoritsh (äskeinen kihlakunnanlääkäri) on lähtenyt
-pois, ja sitten me pidämme pienen konsultationin. Bazârow katsahti
-saksalaiseen.
-
--- Jutelkaa sitten pian, mutta älkää puhuko latinaa, sillä ymmärrän
-minäkin mitä _jam moritur_[27] merkitsee.
-
--- _Der Herr scheint des Deutschen mächtig su sein_,[28] -- alkoi
-vasta-tullut Aesculapion opetuslapsi, kääntyen Vasili Ivânowitshiin.
-
--- _Ih ... haabje..._ Puhukaa sentään venättä, -- virkkoi ukko.
-
--- Soo, soo, se ole siis sil viisil... No ikskaikki.
-
-Konsultationi alkoi.
-
-Puolen tunnin perästä Anna Sergêjewna astui Vasili Ivânowitshin
-seurassa kabinettiin. Tohtori ennätti kuiskata hänelle, ett'ei
-sairaan paranemisesta ole vähintäkään toivoa.
-
-Anna Sergêjewna katsahti Bazârowiin ja -- pysähtyi ovelle: niin
-kerrassaan hämmästynyt hän oli, nähdessään hänen kuumeiset ja samalla
-kalman-omaiset kasvonsa ja nuo sameat silmät, jotka tuijottivat
-häneen. Omituinen kylmä ja raukaiseva säikähdys täytti hänet.
-Silmänräpäykseksi sävähti hänessä tämä ajatus: Mitähän olisin
-tuntenutkaan, jos todellakin olisin rakastanut häntä?
-
--- Kiitos, -- virkkoi Bazârow. -- En osannut tätä odottaakaan.
-Tämä on hyvä työ. Ja niinpä me siis vielä kerran tapasimme, kuten
-lupasittekin.
-
--- Anna Sergêjewna oli niin ystävällinen... -- yritti Vasili
-Ivânowitsh.
-
--- Isä, jätä meidät. Sallittehan, Anna Sergêjewna? Eipähän nyt...
-
-Hän viittasi päällään raukeaan, velttona viruvaan ruumiisensa.
-
-Vasili Ivânowitsh läksi pois.
-
--- Niin, kiitos, -- toisti Bazârow. -- Tämähän on aivan
-kuninkaallista. Kerrotaanhan kuninkaittenkin käyvän sairaitten luona.
-
--- Jevgêni Vasiljewitsh! Minä toivoin...
-
--- Voi Anna Sergêjewna! Puhukaamme totta. Minä olen mennyttä
-miestä. Pyörän alle joutui poika. Ja siitä seuraa, että turha oli
-tulevaisuutta ajatellakaan. Tuttuhan se on juttu, tuo kuolema,
-mutta uusi itsekullekin. Tähän saakka ei minua ole hirvittänyt...
-mutta sitten tulee tajuttomuus ja fiuh! (Hän huitasi hervakasti
-kädellään). No niin, mitäpä sanoisinkaan teille? ... Minähän rakastin
-teitä! Mieletöntä kerrassaan se oli ennen, kaksin verroin nyt...
-Rakkaus se on pelkkää muotoa vain, mutta minun muotoni se on nyt
-hajoamaisillaan. Sanonpa paremminkin: te olette niin uljas! Nytkin te
-seisotte tuossa niin kauniina...
-
-Anna Sergêjewna hätkähti vasten tahtoansakin.
-
--- Älkää peljätkö ... istukaa tuonne noin ... älkää tulko minua
-lähelle; minun tautini on tarttuvaa laatua.
-
-Anna Sergêjewna astui kiirein askelin huoneen poikki ja istahti
-nojatuoliin, sen sohvan vieressä, jossa Bazârow makasi.
-
--- Niin ylevämielinen! -- kuiskasi Bazârow. -- Ja niin lähellä,
-ja niin nuori ja tuore ja puhtoinen ... tässä ilkeässä huoneessa!
-Noniin, jääkää hyvästi! Eläkää kauan, se on kaikkein parasta, ja
-käyttäkää elämää hyväksenne, niinkauan kuin aikaa on. Katsokaas,
-mikä nurinkurinen kuva: mato, puoleksi rikki tallattu, sekin vielä
-kiemurtelee. Ja niin sitä mietiskelin minäkin: paljon minä teen
-ja aikaan saan, en minä hetikään kuole, jopa! Minulla on tehtävä
-maailmassa, minä olen jättiläinen! Mutta nyt tuon jättiläisen
-tehtävänä on vain pitää huolta, että kuolisi säädyllisesti, vaikka
-kukapa siitäkään välittäisi... Ja oli miten oli: häntää en rupea
-heiluttamaan...
-
-Bazârow vaikeni ja tavoitti kädellään lasiansa. Anna Sergêjewna antoi
-hänelle juotavaa, sormikkaitaan riisumatta ja arasti hengittäen.
-
--- Minut te unohdatte -- jatkoi sairas, -- eihän kuolleesta elävän
-kumppaliksi... Isä sanoo teille varmaankin, että kas tuommoisen
-miehen muka nyt kadottaa Venäjänmaa... Loruja, mutta antakaa ukon
-olla siinä uskossa. Hyvä se, että on edes jotain, mikä lapsen mielen
-viihdyttää... Olkaa äidillekin hellä, sillä sellaisia ihmisiä kuin
-hän, te ette siellä teidän suuressa maailmassanne löydä, vaikka
-valkealla hakisitte... Minua muka tarvitsee Venäjänmaa... Ei, eipäs
-näy tarvitsevan. Ja ketäpä se tarvitsis? Suutaria se tarvitsee,
-räätäliä se tarvitsee, teurastajaa ... teurastaja myö lihaa ...
-teurastaja ... malttakaahan ... nyt tais mennä sekaisin... Tässä on
-metsä...
-
-Bazârow nosti kätensä otsalleen.
-
-Anna Sergêjewna kumartui hänen puoleensa.
-
--- Jevgêni Vasíljitsh, minä olen täällä... Sairas tarttui hänen
-käteensä ja kohottautui.
-
--- Jääkää hyvästi, -- sanoi hän, äkkiä reipastuen, ja silmät
-välähtivät viimeistä kertaa. -- Jääkää hyvästi... Kuulkaas... minähän
-en suudellutkaan teitä silloin... Puhaltakaa tuohuksen liekki
-kuolevaiseen ... sitten se sammukoon...
-
-Anna Sergêjewna painoi huulensa hänen otsaansa.
-
--- Jo riittää! -- virkkoi hän, vaipuen taas pielukselle. - Nyt ...
-löi pimeäksi...
-
-Anna Sergêjewna astui hiljaa ulos huoneesta.
-
--- Kuinka on? -- kysäisi Vasili Ivânowitsh kuiskaten.
-
--- Nukahti, -- vastasi toinen tuskin kuuluvalla äänellä.
-
-Bazârowin ei ollut suotu herätä enää. Iltapuoleen hän kävi aivan
-tajuttomaksi... Huomenissa hän kuoli. Isä Aleksei toimitti hänelle
-uskonnolliset menot. Kun viimeistä voidellusta tehtäessä pyhä öljy
-oli kajonnut hänen rintaansa, hänen toinen silmänsä aukeni. Näytti
-silloin kuin hän olisi huomannut juhlapukuisen papin, savuavan
-suitsutusastian, kynttilät pyhimyskuvan edessä, ja silloin sävähti
-silmänräpäyksen kestävä kauhistus yli noitten kuolehtuneitten
-kasvojen.
-
-Ja vihdoin, kun viimeinen huokaus oli rinnasta lähtenyt ja talossa
-alkoi yleinen voivotus, silloin äkillinen raivo valtasi Vasili
-Ivânowitshin.
-
--- Sanoinhan minä nostavani napinan huudon! -- parkui hän käheällä
-äänellä, kasvot hehkuvina ja vääntyneinä, ja nyrkkiänsä ilmaan
-puiden, ikäänkuin ketä uhaten, -- ja minä napisen ja huudan, ja
-huudan ja napisen!
-
-Mutta Arina Vlâsjewna kietoi, kyynelissään kylpien, kätensä hänen
-kaulaansa, ja molemmat lankesivat maahan kasvoilleen pyhimyskuvan
-eteen.
-
--- Noin, -- kertoi myöhemmin Anfîsushka väentuvassa, -- noin
-rinnatusten siinä sitten olivat poloiset ja päänsä yhteen painoivat
-kuin karitsat sydänpäivällä...
-
-Mutta sydänpäivän helle helpottaa, ja ilta joutuu, ja yö saa, ja
-sitten palataan hiljaiseen tyyssijaan, ja suloista on siellä nukkua
-raskautettujen ja väsyneitten...
-
-
-
-
-XXVIII.
-
-
-Kului puoli vuotta. Ulkona oli valkoinen talvi ja sen seuralaiset
-alinomaiset: pilvettömäin pakkasten armoton hiljaisuus, kiinteä,
-narskahteleva lumi, punertava härmä puissa, vaaleansinervä taivas,
-savupatsaat uuninpiippujen päällä, huurupilvien hulvaukset äkkiä
-avatuista ovista, verevät, ikäänkuin minkä puremat posket ihmisten
-kasvoissa ja värähteleväin hepojen joutuisa juoksu.
-
-Lyhyt tammikuun päivä läheni jo loppuansa. Illan kylmä kiristeli
-entistä kuivemmaksi liikahtamatonta ilmaa, ja nopeasti himmeni
-veripunainen illanrusko. Prokôfjitsh, mustassa frakissa ja
-valkoisissa sormikkaissa, kattoi juhlallisen näköisenä pöytää
-seitsemälle hengelle.
-
-Viikko sitten oli pitäjän pienessä kirkossa toimitettu -- hiljaa ja
-melkein ilman todistajia -- kahdet vihkiäiset: Arkâdin ja Kâtjan
-sekä Nikolai Petrôwitshin ja Fênitshkan. Ja tänään nyt Nikolai
-Petrôwitsh piti läksiäispäivällisiä veljelleen, jonka oli määrä
-matkustaa Moskovaan asioilleen. Anna Sergêjewna oli lähtenyt pois
-heti vihkiäisten jälkeen, jätettyään runsaat huomenlahjat nuorikoille.
-
-Täsmälleen kello kolme kaikki astuivat pöytään. Mitja sai siinä
-sijansa hänkin. Hänellä oli jo oma hoitajansa, brokaadi-tanu päässä.
-Pâvel Petrôwitsh istui Kâtjan ja Fênitshkan välissä; "miehet" olivat
-sijoittuneet itsekukin vaimonsa viereen.
-
-Ystävämme olivat muuttuneet viime aikoina: näytti kuin olisivat
-pulskistuneet, vakaantuneet. Pâvel Petrôwitsh se yksin oli laihtunut,
-mutta sekin loi vain enemmän siroutta hänen luisevain piirteittensä
-_grandseigneur'imäisyyteen_... Muuttunut oli Fênitshkakin. Uudessa
-silkkileningissä, leveä samettikoriste nivuksilla, kultakäädyt
-kaulassa, hän istui kunnioittavasti liikkumatonna, kunnioittavasti
-omaan itseensä nähden ja kaikkiin nähden, mikä hänen ympärillään oli,
-ja myhähdellen, niinkuin olisi tahtonut sanoa: "suokaa anteeksi,
-mutta minkäs minä sille mahdan!" Eikä hän yksin, vaan kaikki muutkin
-myhähtelivät ikäänkuin anteeksi pyydellen. Kaikista tuntui hiukan
-tukalalta ja hiukan alakuloiselta, mutta itse asiassa sangen hyvältä.
-Itsekukin osoitti hauskalla huomaavaisuudella palveluksia toiselleen,
-ikäänkuin kaikki olisivat suostuneet näyttelemään jotain kodikasta
-komediaa. Kâtja oli kaikista levollisin. Luottavasti hän katsahteli
-ympärilleen, ja Nikolai Petrôwitsh oli mielistynyt häneen aivan
-hurjasti, sen saattoi huomata. Loppupuolella ateriaa hän nousi ylös,
-tarttui pikariinsa ja kääntyi Pâvel Petrôwitshin puoleen:
-
--- Sinä jätät meidät ... sinä jätät meidät nyt, veli armas, --
-aloitti hän; -- tietysti joksikin aikaa vain; mutta min'en kumminkaan
-saata olla julkilausumatta sinulle, että minä ... että me ... mikäli
-minä ... mikäli me... Jaa, semmoista se on, kun ei ihminen osaa pitää
-puhetta. Arkâdi, pidä sinä.
-
--- Ei, isä, en minä ole valmistautunut.
-
--- Mutta minäpä olin! No niin, salli nyt, veli hyvä minun vain
-syleillä sinua, toivottaa sinulle kaikkea hyvää, ja palaja pian tänne
-taas.
-
-Pâvel Petrôwitsh suuteli jokaista, Mitjaa tietysti kanssa.
-Fênitshkalta hän sitä paitsi suuteli kättä, jota toinen ei vielä
-osannut ojentaa asianmukaisella tavalla. Uudestaan täytettyä pikaria
-tyhjentäessään Pâvel Petrôwitsh virkkoi, syvästi huoaten:
-
--- Olkaa onnellisia, ystäväni! _Farewell!_
-
-Tämä englantilainen loppuliraus jäi muilta huomaamatta, mutta kaikki
-tunsivat liikutusta sydämessään.
-
--- Bazârowin muistoksi, -- kuiskasi Kâtja miehellensä, kilistäen
-hänen kanssaan. Vastaukseksi Arkâdi puristi lujasti hänen kättään,
-mutta ei rohjennut ääneensä esittää tätä maljaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tähänhän saisi jutelma päättyäkin. Mutta kenties joku lukijoista
-tahtonee tietää, mitä itsekukin tässä esittämistämme henkilöistä
-tekee nyt, nyt paraillaan. Me olemme valmiit tyydyttämään hänen
-toivomuksensa.
-
-Anna Sergêjewna on äsken mennyt naimisiin, ei rakkaudesta, vaan
-vakaumuksesta. Hänen miehensä on Venäjän tulevaisia toimimiehiä,
-sangen älykäs, lain-oppinut, jolla on terävä, käytännöllinen
-äly, luja tahto ja huomattava puhelahja. Hän on vielä nuori,
-hyväntahtoinen ja kylmä kuin jää. He elävät erittäin hyvässä sovussa
-keskenään ja saavuttavat vielä kukaties onnenkin ... kukaties
-rakkaudenkin.
-
-Vanha ruhtinatar kuoli ja joutui jo kuolinpäivänä unohduksiin.
-
-Kirsânowit, isä poikineen, elävät Mârjinossa. Heidän taloudelliset
-asiansa alkavat korjaantua. Arkâdista on tullut innokas
-maanviljelijä, ja "farmi" tuottaa nyt melkoisia tuloja. Nikolai
-Petrôwitsh on päässyt sovinto-oikeuden jäseneksi ja puuhaa
-kaikesta voimastaan, alinomaa ajellen ympäri piirikunnassa ja
-pitäen pitkiä puheita; hän näet on sitä mieltä, että musikka pitää
-"saada järkiinsä", se on: hänelle pitää toistamistaan toistella
-samoja sanoja, kunnes toinen ihan väsyy. Mutta eipä hän, totta
-puhuen, sittenkään tyydytä sivistyneitä tilan-omistajia, jotka
-vuoroin uhkeasti, vuoroin surumielisesti puhuvat mansipationista
-(lausuen tuon 'an' nenäänsä), eikä hän tyydytä sivistymättömiäkään
-tilan-omistajia, jotka kursailematta haukkuvat "tätä munsipatsuonia".
-Liiaksi hän on pehmeä niin toisille kuin toisillekin.
-
-Kâtjerîna Sergêjewnalle on syntynyt poika, Kolja. Mitja se juosta
-piipottelee jo reippaasti ja puhuu paasuaa paljon.
-
-Fênitshka, Feodôsia Nikolâjewna ei rakasta -- miehensä ja Mitjan
-jälkeen -- ketään niin palavasti kuin kälyänsä, ja kun Kâtja istahtaa
-pianon ääreen, silloin hän olisi valmis istumaan hänen vieressään
-päivän umpeen.
-
-Sananen Pjotristakin. Hän on typeryyttään ja mahtavuuttaan ihan
-pökkelöitynyt. Hän ei käytä enää tavun alussa kovaa t:tä ja sanoo
-siis _dämä_ ja _duttava_. Mutta naimisissa on hänkin ja saanut kelpo
-myötäjäiset. Hänen vaimonsa on kaupungin kaalitarhurin tytär, joka
-oli ennättänyt antaa rukkaset kahdellekin kosijalle siitä syystä
-vain, ett'ei heillä ollut taskukelloa, mutta Pjotrilla oli muutakin
-kuin kello, -- hänellä oli kiiltävät batinitkin.
-
-Dresdenissä, Brühlin terrassilla, kello kahden ja neljän välillä,
-siis kaikkein fashionablisimpaan kävelyaikaan, teille saattaa tulla
-vastaan muuan herra, noin viidenkymmenen vanha, aivan harmaissa jo.
-Näyttää siltä kuin häntä vaivaisi leini, mutta kaunis mies hän on yhä
-vieläkin, käy hienossa puvussa, ja koko hänen ryhdissään asuu tuo
-omituinen leima, jonka ihminen saa ainoastaan pitkällisen oleskelun
-kautta yhteiskunnan ylhäisimmissä piireissä. Se on Pâvel Petrôwitsh.
-Hän läksi Moskovasta ulkomaille terveyttään parantamaan ja asettui
-Dresdeniin, jossa nyt seurustelee enimmäkseen englantilaisten ja
-sinne poikkeavain venäläisten kanssa. Englantilaisten seurassa hän
-käyttäytyy varsin säveästi, melkein vaatimattomasti, ei kumminkaan
-ilman arvokkaisuutta. Hän on heidän mielestään kuivanpuoleinen herra,
-mutta he kunnioittavat hänessä kumminkin täydellistä gentlemania, _"a
-perfect gentleman"_.
-
-Venäläisten kanssa hän on vilkkaampi, purkaa sappeaan, ivaillen
-itseänsä ja härnäillen muita; mutta tuo kaikki käy häneltä niin
-miellyttävästi, sekä etenkehdaten että säädyllisesti. Hän kannattelee
-slavofiilista suuntaa: sehän on ylhäisessä maailmassa nykyjään
-_très distingué_. Venäläistä kirjallisuutta hän ei lue lainkaan,
-mutta kirjoituspöydällään on hänellä hopeainen tuhkakuppi musikan
-niinivirsun muodossa. Meikäläiset turistit ovat hyvin kärkkäät
-hännystelemään häntä. Matvei Iljítshkin, joka oli _sen-aikuisen
-oppositionin_ miehiä, teki kaikessa mahtavuudessaan visitin
-hänelle. Sikäläisten kanssa hän tosin ei paljoa seurustele, mutta
-he osoittavat hänelle melkein hartaudenomaista kunnioitusta. Saada
-pääsylippu hovikapellaan tai teatteriin, -- eihän sitä kukaan kykene
-hankkimaan niin helposti ja nopeasti kuin _der Herr Baron von
-Kirsânoff_. Hyvää hän tekee voimiansa myöten yhä nytkin; välisti hän
-vieläkin pitää hiukan melua: ilmankos hän olikin leijona aikoinaan.
-Mutta raskaalta tuntuu hänestä elämä ... raskaammalta kuin itse
-luuleekaan... Maksaa vain katsahtaa häneen, kun hän venäläisessä
-kirkossa seisoo jossain syrjässä, seinään nojaten, ajatuksissaan,
-liikahtamatta, huulet katkerassa puristuksessa ... ja siinä hän
-sitten äkkiä herää mietteistään ja alkaa melkein huomaamattomasti
-tehdä ristinmerkkiä rintaansa.
-
-Rouva Kúkshin joutui ulkomaille hänkin. Hän oleskelee nykyjään
-Heidelbergissa, tutkistellen siellä -- ei luonnontieteitä enää,
-vaan arkkitehtuuria, jossa hän, oman puheensa mukaan, on keksaissut
-uusia lakeja. Hän hieroo edelleenkin tuttavuutta ylioppilaitten
-kanssa, semminkin nuorten venäläisten fyysiikojen ja kemistien kera,
-joita vilisemällä vilisee Heidelbergissa. Nämä herrathan ne ensi
-alussa herättivät naiiveissa saksalaisissa professoreissa ihmettelyä
-terveellä älyllään, mutta nyttemmin ihmetyttävät näitä samoja
-professoreita täydellisellä toimettomuudellaan ja perinjuurisella
-laiskuudellaan.
-
-Sítnikow vetelehtii Pietarissa, seurustellen suuren Jelisêjewitshin
-ja parin kolmen kemistin kanssa, jotka eivät tiedä erotusta hapen
-ja typen välillä, mutta silti ovat täynnään kieltämystä ja oman
-itsensä kunnioittamista. Sítnikow valmistautuu suureksi mieheksi
-hänkin ja vakuuttelee jatkavansa Bazârowin "asiaa". Sanotaan hänen
-saaneen kerran selkäänsäkin, mutta eipä mies velkaa jäänyt: eräässä
-sameassa aikakauskirjan pahaisessa hän julkaisi erään samean artiklan
-pahaisen, viitaten siinä kautta rantain, että tuo selkään antanut
-herrasmies on -- pelkuri. Tätä tällaista hän sanoo ironiaksi. Isä se
-lähettelee häntä asioilleen milloin puoleen, milloin toiseen. Äidin
-mielestä hän on tölhömäinen ja -- literatööri.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaukana, syrjäisissä seuduin Venäjänmaata on pieni kirkonkylän
-kalmisto. Kuten melkein kaikki kalmistot meillä, niin sekin luo
-eteesi murheellisen näyn: ojat sen ympärillä ovat jo aikaa sitten
-vierineet umpeen; harmaat puuristit ovat kallellaan ja mätänevät
-katoksiensa alla, jotka joskus maailmassa olivat maalatuita;
-kivipaadet haudoilla ovat siirtyneet sijoiltaan, niinkuin kuka heitä
-alhaalta päin sysäileisi; pari kolme kitukasvuista puuta tuskin
-nimeksikään siimestä suo; lampaita siellä kenenkään ahdistelematta
-kävelee haudoilla...
-
-Mutta hautain joukossa on yksi, johon ei ihmiskäsi pääse kajoamaan,
-ja jota ei polje elukan jalka; linnut vaan sen päällä istuvat ja
-aamuvirsiänsä veisailevat. Rauta-aitaus on rakettu sen ympärille,
-ja nuori näre kasvaa sen kummassakin päässä. Siinä lepää Jevgêni
-Bazârow. Sen ääreen saapuu läheisestä pikku kylästä usein kaksi jo
-raihnaista vanhusta, mies vaimoineen. Toisiansa tukien he astuvat
-raskain askelin, lähestyvät rautaristikkoa ja polvillensa lankeavat,
-ja siinä itkevät kauan ja katkerasti, ja kauan ja tarkasti katselevat
-mykkää kiveä, jonka alla heidän poikansa lepää. He vaihtavat sanasen
-ja toisen, huitaisevat pois kiveltä pölyn ja oikaisevat näreessä
-oksan ja rukoilevat jälleen, eivätkä malta eritä tästä paikasta,
-jossa heistä tuntuu kuin olisivat lähempänä poikaansa, lähempänä
-muistoja hänestä...
-
-Turhiako ovat vanhusten rukoukset ja kyyneleet? Voimatonko on
-rakkaus, pyhä, alttiiksi-antauva rakkaus?
-
-Oi ei!
-
-Kätkeköönpä hauta kuinka intohimoisen, syntisen, kapinoivan
-ihmissydämen hyvänsä, -- levollisesti sen kummulta kukkaset meitä
-katselevat viattomilla silmillään: ei ne yksin ikuisesta rauhasta
-meille haasta, tuosta "kylmäkiskoisen" luonnon suuresta rauhasta;
-iankaikkisesta sovituksestakin ne haastaa ja elämästä, jolla ei
-loppua ole.
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] Maaorjuuden synty ja kehittyminen hamaan sen lakkauttamiseen
-asti 19 p. helmikuuta 1861 (v.l.) on juurta jaksain esitettynä _M.
-Wallacen_ teoksessa _"Venäjä"_, joka parhaillaan ilmestyy suomeksikin.
-
-[2] Surullisesti kuuluisain rouva Saltykówin ja kreivi Araktshêjewin
-julmuudet orjia kohtaan, samoin kuin Speránskin rankaisemat
-kidutustapaukset (katso _M. Wallace, Venäjä_, XXVIII luku) lienevät
-silloin kyllä suullisina kertomuksina kulkeneet suvusta sukuun, mutta
-saipa T. omin silminkin nähdä sentapaisia kauhuja. Pitsh mainitsee
-kuulleensa T:n omasta suusta seuraavan kertomuksen:
-
-T:n mummo, vanha ja kiukkuinen ihminen, joka halvauksen tähden
-myötäänsä istui liikkumatta nojatuolissaan, oli kerran jostain
-syystä suuttunut pieneen passaripoikaansa (kazatshók) ja vihansa
-vimmassa löi poikasta halolla päähän niin pahasti, että tämä kaatui
-tunnottomana maahan. Tuo näky tuntui mummosta ilkeälle: hän kumartui,
-nosti poikasen nojatuoliinsa, peitti suurella pieluksella hänen
-verisen päänsä, istui sitten pojan päälle ja _tukahdutti hänet_.
-Sanomattakin on selvä, ett'ei tämä ylhäinen rouva tuosta joutunut
-mihinkään edesvastaukseen.
-
-[3] Neljättäkymmentä vuotta sitten oli Nadjêzhdin käyttänyt tätä
-sanaa sen-aikuisista romantikoista, mutta se oli kokonaan jäänyt
-unohduksiin. Turgênjew loitsi sen aivan uutena ilmi.
-
-[4] Lauseparsi maaorjuuden ajoilta; tarkoittaa: maaorjaa.
-_Suomentajan muistutus_.
-
-[5] Desjätina = 1,09 hehtaaria.
-
-[6] Niinkuin maaorjuuden aikana tavallista oli. _Suom. muist_.
-
-[7] On päässyt arkuudestaan. _Suom. muist_.
-
-[8] Progressi = edistys, parannukset, varsinkin yhteiskunnallisissa
-asioissa; 50- ja 60-luvulla Venäjällä paljon käytetty sana. _Suom.
-muist_.
-
-[9] Te olette kaiken tämän muuttaneet toisapäin. _Suom. muist_.
-
-[10] Mutta saathan sinä rahaa minulta. _Suom. muist_.
-
-[11] Tarmo on valtiomiehen tärkein ominaisuus.
-
-[12] Jotain tuollaista kuin: "Kili-kil, kili-kol, fili-bum-bum-bum."
-_Suom. muist_.
-
-[13] _Bedlam_, kuuluisa hourupäisten hoitolaitos Lontoossa; yleensä:
-hulluinhuone. _Suom. muist_.
-
-[14] Bazârow lausui tahallaankin väärin sanat _grand genre_ =
-ylhäisen maailman tavat. _Suom. muist_.
-
-[15] Hän aikoi sanoa: _voilà tout_ (voalaa tuu = siinä kaikki).
-_Suom. muist_.
-
-[16] Kiirastorstain aamuna uunissa kuumennetut suolat, joilla
-luultiin olevan taikavoimia. _Suom. muist_.
-
-[17] Hän aikoi sanoa _en amateur =_ asian harrastuksesta vain.
-
-[18] Comme il faut (kuten pitää).
-
-[19] Mies ken yhdestä sanasta ymmärtää. _Suom. muist_.
-
-[20] Yhtä heimoa. _Suom. muist_.
-
-[21] Viittaus siihen sairaaloiseen uskonnolliseen ahdasmielisyyteen,
-johon Gôgol lopulla ikäänsä vaipui. _Suom. muist_.
-
-[22] Venäläinen sananlasku. _Suom. muist_.
-
-[23] _Et voilà tout_ = ja siinä se. _Suom. muist_.
-
-[24] Punajuurilla höystettyä lihalientä. _Suom. muist_.
-
-[25] Sanaleikki, jota on mahdoton muille kielille kääntää. Venäläinen
-sana mir merkitsee sekä: "maailma", että: "kunta". _Suom. muist_.
-
-[26] Lapis infernalis. _Suom. muist_.
-
-[27] Kuoloa tekee; viimeisillään. _Suom. muist_.
-
-[28] Herra näkyy osaavan saksaa. _Suom. muist_.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISÄT JA LAPSET***
-
-
-******* This file should be named 51111-8.txt or 51111-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/1/1/1/51111
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/51111-8.zip b/old/51111-8.zip
deleted file mode 100644
index ff4c8cf..0000000
--- a/old/51111-8.zip
+++ /dev/null